path: root/56716-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56716 ***











RAAMATUN TUTKISTELUJA I

Jumalallinen aikakausien suunnitelma


Kirj.

CHARLES T. RUSSELL





International Bible Students Association,
Brooklyn. N.Y., U.S.A.

Kansainvälinen Raamatuntutkijain Yhdistys,
Helsinki, Suomi, 1910.






      "Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko,
      kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa
      kirkkaudessaan."


      Jumalan luonteen ja hallituksen puolustus, joka tunnustaen
      Raamatun kokonaisuudessaan Jumalasta lähteneeksi ja näyttäen
      sen sisällisen sopusoinnun osottaa, että pahaa on sallittu
      menneisyydessä ja nykyisyydessä ihmiskunnan kasvattamista
      varten ja valmistaakseen sitä

               Profeetallista kultaista aikakautta varten,

      Jolloin maan kaikki sukukunnat siunataan täydellä tiedolla
      Jumalasta saaden täyden tilaisuuden ikuiseen elämään Lunastajan
      kautta, josta silloin tulee suuri ennalleenasettaja ja
      elämänantaja.


      Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen Herralle
                     hänen vihkiytyneitten pyhiensä
                                 hyväksi
                         jotka odottavat lapseutta
                                   ja
      kaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa,
      "uskon huonekunnalle"
                                   ja
      huokaavalle luomakunnalle, joka ikävöiden odottaa Jumalan
      lasten ilmestymistä
                         on tämä teos omistettu.


      "Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden
      hoitaminen, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä
      Jumalassa. Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille
      kaikenlaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki meille
      tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä
      mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessänsä tehdä siitä
      järjestelystä, minkä hän aikain täyttyessä aikoi panna toimeen,
      oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, jotka ovat taivaissa
      ja maan päällä."




SISÄLLYS:

ESIPUHE.

ENSIMMÄINEN LUKU.

MAAN SYNNIN YÖ TULEE PÄÄTTYMÄÄN RIEMUN AAMUUN.

Itkun yö ja riemun aamu. -- Kaksi tapaa etsiä totuutta. -- Tässä
seurattu esitystapa. -- Teoksen rajotus. -- Kunnioituksella tutkia
raamattua ja vaarallinen tapa ruveta arvaamaan ovat kaksi eri asiaa.
-- Profetsian tarkotus. -- Maailman nykyinen uskonnollinen tila,
katsottuna kahdelta näkökannalta. -- Egyptiläistä pimeyttä. --
Lupauksen kaari. -- Vanhurskasten polku tunnetaan edistymisestä. --
Suuren luopumisen syy. -- Uskonpuhdistus. -- Sama syy estää jälleen
todellista edistymistä. -- Täydellinen perehtyminen tiedossa ei kuulu
menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.

TOINEN LUKU.

KORKEIMMAN JÄRJELLISEN LUOJAN OLEMASSAOLO MÄÄRÄTTY.

Todistuksia, jotka ovat Raamatun ulkopuolella, tarkastettu järjen
valossa. -- Päätelmä, joka ei pidä paikkaansa. -- Järkevä päätelmä. --
Jumalan luonne osotettu. -- Järjen mukaisia johtopäätöksiä.

KOLMAS LUKU.

RAAMATTU JUMALALLISENA ILMESTYKSENÄ TARKASTETTU JÄRJEN VALOSSA.

Raamatun vaatimukset ja sen ulkonaiset todistukset luotettavaisuudesta.
-- Sen pitkä ikä ja säilyminen. -- Sen siveellinen vaikutus. --
Tekijäin vaikuttimet. -- Kirjotusten yleinen luonne. -- Mooseksen
kirjat. -- Mooseksen laki. -- Mooseksen kautta toimeenpannun
hallitustavan omituisuudet. -- Tämä ei ollut mikään pappisviekkauden
järjestelmä. -- Maallisten järjestysmiesten ohjesäännöt. -- Lain edessä
ovat rikas ja köyhä samalla tasolla. -- Varmuustoimenpiteitä kansan
oikeuksien suojelemiseksi. -- Pappissääty ei ollut suosikkiluokka.
-- Tapa sen ylläpitämiseksi y.m. -- Suojelus vieraitten, leskien,
isättömien ja palvelijoiden ahdistamista vastaan. -- Raamatun
profeetat. -- Löytyykö yhteistä sidettä lain, profeettain ja Uuden
Testamentin tekijäin välillä. -- Ihmeet eivät ole ristiriidassa järjen
kanssa, -- Loppupäätös, johon meidän täytyy tulla.

NELJÄS LUKU.

AIKAKAUSIA JA HALLITUKSIA, JOTKA JUMALAN SUUNNITELMAN KEHITYKSESSÄ OVAT
VIITOTETUT.

Jumalan suunnitelma määrätty ja järjestelmällinen. -- Maailman
historian kolme suurta ajanjaksoa. -- Niiden huomatut piirteet. -- "Maa
pysyy ijankaikkisesti". -- Tuleva maailma, uudet taivaat ja uusi maa.
-- Näiden suurien ajanjaksojen alaosastoja. -- Siten selviävät Jumalan
suunnitelman oleelliset pääpiirteet. -- Kun järjestys ymmärretään,
avaantuu silmämme sopusoinnulle. -- Totuuden sanan oikea jakaminen.

VIIDES LUKU.

"SE SALAISUUS, JOKA ON OLLUT KÄTKETTYNÄ MAAILMAN ALUSTA JA SUKUPOLVIEN
ALKAMISESTA ASTI, MUTTA JOKA NYT ON ILMOTETTU HÄNEN PYHILLEEN". -- Kol.
1: 26. --

Ensimäinen lupaus ainoastaan heikko valojuova. -- Aabrahamille
annettu lupaus. -- Lupauksen aika pidennetty. -- Salaisuus alkaa
selvitä helluntaina. -- Mikä on salaisuus. -- Miksi se niin kauan
oli kätkettynä. -- Se on yhä edelleen salaisuus maailmalle. -- Se on
aikanaan kaikille selviävä. -- Aika, jolloin salaisuus on loppuva.

KUUDES LUKU.

MEIDÄN HERRAMME TAKASINTULO JA SEN TARKOTUS: KAIKEN
ENNALLEENASETTAMINEN.

Meidän Herramme toinen tuleminen on henkilökohtainen ja tapahtuu
ennen tuhatvuotisaikakautta. -- Sen suhde ensimäiseen tulemiseen. --
Seurakunnan valitseminen ja maailman kääntäminen. -- Valinta ja vapaa
armo. -- Toivon vangit. -- Profeettain todistus ennalleenasettamisesta.
-- Meidän Herramme takasintulo on selvästi seurakunnan ja maailman
toivo.

SEITSEMÄS LUKU.

PAHAN SALLIMINEN JA SEN SUHDE JUMALAN SUUNNITELMAAN.

Minkätähden pahaa on sallittu. -- Oikea ja väärä periaatteina. --
Ihmisen oikeudentunto. -- Jumala on sallinut pahan ja tulee johtamaan
sen omien tarkotustensa hyväksi. -- Jumala ei ole synnin alkaja. --
Aadamin koetus ei ole taru. -- Hänen kiusauksensa oli laadultaan
vaikea. -- Hänen syntinsä oli tahallinen. -- Synnin rangastus ei ollut
väärä eikä liian ankara. -- Jumalan viisaus ja rakkaus näkyvät siinä,
että kaikki tuomittiin Aadamissa. -- Jumalan laki koskee kaikkea ja
kaikkia.

KAHDEKSAS LUKU.

TUOMION PÄIVÄ.

Tavallinen käsitys tuomion päivästä. -- Onko se Raamatun mukainen?
-- Sanat _tuomio_ ja _päivä_ määritellyt. -- Lukuisista tuomioista
puhutaan Raamatussa. -- Ensimäinen tuomiopäivä ja sen tulos. -- Toinen
tuomiopäivä määrätty. -- Tuomari. -- Tulevan tuomion luonne. --
Ensimäisen ja toisen tuomion yhtäläisyys ja erilaisuus. -- Maailman
nykyinen vastuunalaisuus. -- Kaksi välillä olevaa tuomiota ja niiden
tarkotus. -- Hyvin eroava käsitys tulevasta tuomiosta. -- Missä valossa
profeetat ja apostolit sitä katselivat.

YHDEKSÄS LUKU.

LUNASTUS JA ENNALLEENASETTAMINEN.

Ennalleenasettaminen taattu lunastuksen kautta. -- Meille on
lunastuksen kautta taattu ainoastaan koetus, vaan ei ikuista elämää. --
Koetuksesta johtuvat ehdot ja etuudet. -- Kristuksen uhri välttämätön.
-- Kuinka _yhden_ kuolema voi lunastaa ja lunasti suvun. -- Usko ja
työt edelleen välttämättömät. -- Tahallisen synnin palkka on varma.
-- Löytyykö maan päällä tilaa jälleen herätetyille miljoonille? --
Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.

KYMMENES LUKU.

HENKISET JA IHMIS-LUONNOT ERILAISET JA SELVÄÄN EROTETUT.

Tavallisia väärinkäsityksiä. -- Maalliset tai ihmisluonnot ja
taivaalliset tai henkiset luonnot. -- Maallinen kirkkaus ja
taivaallinen kirkkaus. -- Raamatun todistus henkiolennoista. --
Kuolevaisuus ja kuolemattomuus. -- Voiko kuolevaisilla olennoilla
olla ikuinen elämä? -- Oikeudellisuus armolahjoja suodessa. -- Erään
otaksutun periaatteen tutkiminen. -- Täydellisyyden moninaisuus. --
Jumalan yksinvaltiusoikeudet. -- Jumala on pitänyt huolta ihmissuvusta
riittävässä määrässä. -- Kristuksen ruumiin valitseminen. -- Miten sen
luonteen muutos saavutetaan.

YHDESTOISTA LUKU.

KOLME TIETÄ: LEVEÄ TIE, AHDAS TIE JA YLEINEN RAIVATTU TIE.

Leveä kadotuksen tie. -- Ahdas elämän tie. -- Mitä on elämä. --
Jumalallinen luonto. -- Suhde jumalallisen ja inhimillisen luonnon
välillä. -- Palkinto kaidan tien lopussa. -- Korkea kutsu on rajotettu
evankeliseen aikaan. -- Kaidan tien vaikeudet ja vaarat. -- Pyhyyden
yleinen tie.

KAHDESTOISTA LUKU.

AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAN KARTAN SELITYS.

Aikakaudet. -- Elonkorjuuajat. -- Todellisen ja lasketun aseman
eri tasot. -- Meidän Herramme Jeesuksen tie kirkkauteen. -- Hänen
seuraajainsa tie kirkkauteen. -- Nimiseurakunnan kolme luokkaa. --
Erottaminen elonkorjuuaikana. -- Voideltu luokka kirkastettu. -- Suuren
vaivan luokka. -- Rikkaruohon polttaminen. -- Maailma siunattu. --
Ihana lopputulos.

KOLMASTOISTA LUKU.

TÄMÄN MAAILMAN VALTAKUNNAT.

Ensimäinen herraus. -- Sen kadottaminen. -- Sen lunastaminen ja
ennalleenasettaminen. -- Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. --
Vallan anastaja. -- Nykyisen herrauden kaksi puolta -- Olemassa
olevat esivallat on Jumala määrännyt. -- Nebukadnesarin näky. --
Danielin näky ja selitys. -- Tämän maailman valtakunnat katsottuna
toiselta näkökannalta. -- Seurakunnan oikea suhde maalliseen valtaan.
-- Hallitsijain jumalallinen oikeus lyhykäisyydessä tutkittu. --
Kristillisyyden väärät vaatimukset. -- Parempia toiveita viidennessä
maailman valtakunnassa.

NELJÄSTOISTA LUKU.

JUMALAN VALTAKUNTA.

Aineen huomattava sija Raamatussa. -- Valtakunnan luonne. -- Valtakunta
evankeliumin aikana. -- Paavalin oikaisemia vääriä käsityksiä. --
Seuraukset vääristä käsityksistä valtakunnan suhteen. -- Jumalan
valtakunnan kaksi puolta. -- Henkinen puoli ja sen tarkotus. --
Maallinen puoli ja sen tarkotus. -- Näiden sopusointuinen yhteistyö.
-- Maallisen puolen kirkkaus. -- Taivaallisen puolen kirkkaus. -- Se
liiton juuri, josta nämä haarat kasvavat. -- Valtakunnan maallinen
puoli on israelilainen. -- Kymmenen kadonnutta sukukuntaa. --
Taivaallinen Jerusalem. -- Israel esikuvauksellinen kansa. -- Israelin
lankeemus ja ennalleen nostaminen. -- Valitut luokat. -- Valtakunnan
perilliset. -- Rautavaltikka. -- Tuhatvuotisen valtakunnan tarkotus
valaistaan esimerkillä. -- Valtakunnan luovuttaminen Isälle. -- Jumalan
alkuperäinen tarkotus täydelleen suoritettu.

VIIDESTOISTA LUKU.

JEHOVAN PÄIVÄ.

"Jehovan päivä", "koston päivä", "vihan päivä". -- Suuren hädän aika.
-- Sen syy. -- Raamatun todistus siitä. -- Sen tuli ja myrsky, sen
horjuttaminen ja sulattaminen osotetaan olevan kuvauksellisia. --
Daavidin todistus. -- Johanneksen todistus. -- Nykyinen asema ja
tulevaisuus-suunnitelmat, sellaisina kun ne esiintyvät molempiin
vihollismielisiin leireihin, kapitalisteihin ja työmiehiin nähden. --
Parannuskeino, joka ei tahdo onnistua. -- Tämän todistaminen. -- Pyhien
asema hädän aikana ja heidän oikea suhteensa siihen.

KUUDESTOISTA LUKU.

LOPPUAJATUKSIA.

Velvollisuutemme totuutta kohtaan. -- Mitä se maksaa; sen arvo, sen
hyöty.






RAAMATUN TUTKISTELUJA.




ESIPUHE.


Oltuaan monta vuotta jäsenenä puhdasoppisessa Kongregationaalikirkossa
avautuivat tämän teoksen tekijän silmät näkemään sen seikan, että
muutamissa tai kaikissa kristityissä toisiansa vastaan ristiriidassa
olevissa tunnustuksissa täytyi olla jonkinlainen perusvika; sekä
koettaessaan sovittaa niitä keskenään ja järjen kanssa oli hän vähällä
joutua epäuskoon päättäessään, että Raamattu samoin kuin kirkkojen opit
täytyivät olla vastakkaisia ja järjettömiä, koska kaikki nämä opit
sanoivat perustautuvansa Raamattuun. Kuitenkin johti Jumalan kaitselmus
häntä tutkimaan itse Raamattua ottamatta huomioon ihmisten ennakolta
tekemiä päätöksiä, uskontunnustuksia ja perimätietoja. Vastaukseksi
rukoukseen ja vakavaan haluun saada tietää totuus sekä vuosikausien
kärsivällisen raamatuntutkistelun tulokseksi johti häntä Henki, Sanan
kautta, näkemään jumalallisen ilmestyksen ihanuuden, yksinkertaisuuden
ja sopusoinnun, joka samalla kertaa tyydytti hänen sydäntään ja
ymmärrystään -- paljon yli sen, mitä hän koskaan oli pyytänyt tai edes
luullut mahdolliseksi. Hän voi nyt sydämestään laulaa nämä sanat,
joista hän niin kauvan oli toivonut, että ne täydelleen ja todellisesti
olisivat ilmaisseet hänen kokemuksensa:

    "Saan lauseista Luojan tuon pohjan parhaan,
    Kun niitä vaan seuraan, en joudu harhaan."

Ja tämä valo, jonka edessä näennäiset Raamatun ristiriitaisuudet,
haihtuvat, ja joka tyydyttää sydäntä ja päätä, joka nyt viimeisinä
päivinä valaisee jumalallista Sanaa, ei ole hämmästyttävä niitä, jotka
ovat perehtyneet Raamattuun: sillä he tulevat heti muistamaan, että
niin tulee tapahtumaan -- että "vanhurskasten (Herran vanhurskauttaman
seurakunnan) tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen,
kunnes _päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan_". Sitä paitsi on
kirjotettuna, että jumalalliseen suunnitelmaan kuuluu Evankeliumin
aikakautena jakaa totuutta vähitellen, kuten "ruokaa aikanaan" uskon
huonekunnalle. Ja edelleen on Jumala selvästi profeettain kautta
ennustanut nykyisestä tiedonlisäyksestä kaikilla aloilla, että nyt on
aika ilmottaa salaisuus tai kätketyt osat jumalallisesta suunnitelmasta
_hänen kansalleen_, vastapainoksi sille paljolle epäilystä
synnyttävälle vaikutukselle, joka johtuu meidän päiviemme tieteistä,
viisaustieteilemisestä ja maailmallisista huolista. (Katso Dan. 12: 4,
9, 10 sekä nimilehdellä mainittuja raamatunlauseita).

Kun tekijä antaa tämän osan nyt "ruokana ajallaan" Jumalan kansalle,
luopuu hän kaikesta siitä kunniasta, joka kuuluu tässä käsitellyn
maailman suunnitelman perustajalle. Hän ei ainoastaan tiedä itseään
kykenemättömäksi tekemään niin ihmeellistä ja täydellistä suunnitelmaa,
vaan on myös vakuutettu, ettei kukaan muu kuin Jumala, jolle hän antaa
kaiken kunnian, voinut keksiä sitä.

Tämän teoksen tekijä pyrkii ainoastaan olemaan Herran, Totuuden ja
Seurakunnan palvelija -- yksi niistä palvelijoista, jotka Herra
tapaa antamasta ruokaa ajallaan uuden hallituskauden sarastuksessa
ja jotka hän on luvannut tuntea ja siunata. (Matt. 24: 45, 46.) Hän
ei ole ryhtynyt tyhjentämään ainevarastoaan tässä osassa; vaan on
jättänyt monta tärkeää kohtaa seuraaviin osiin koettaessaan tässä
piirtää maailmanaikakausien suunnitelman tärkeät _peruspiirteet_
kokonaisuudessaan, joka on aivan välttämätöntä tuntea ennenkuin sen
pienemmät yksityisseikat täydelleen voidaan ymmärtää tai Jumalan
sanaa kokonaisuudessaan "oikealla tavalla jakaa". Hän on koettanut
esittää aineen sellaisessa järjestyksessä, että epäilijä samoin kuin
uskovainen raamatuntutkija voisi tutkimuksissaan askel askeleelta
yhä suuremmalla luottamuksella kulkea eteenpäin etteivät totuudet
väärän asemansa kautta tulisi loukkauskiviksi, jotta ennen omaksutut,
Jumalan suunnitelman kanssa ristiriidassa olevat mielipiteet voitaisiin
poistaa mitä vähimmällä vastustuksella; sekä että erilaiset rehelliset
ajattelijat kykenisivät huomaamaan, että Raamattu todellakin on Jumalan
Sanaa, ja näkemään, että hänen siinä julistama suunnitelmansa on
kauttaaltaan korkeimman Vanhurskauden, Viisauden, Rakkauden ja Voiman
suuremmoinen ilmestys. Jos tämä tarkotus menestyisi edes jossakin
määrin, on tekijä tunteva, että hänen työnsä totuuden palveluksessa on
tullut siunatuksi.

Tässä teoksessa mainitut Raamatun kohdat eivät aina ole otetut
tavallisista raamatunpainoksista: olemme koettaneet lukijalle esittää
käännöksen, joka selvimmin ilmaisee alkutekstin tarkotuksen.

Ja nyt jättäessämme tämän kirjan lukijalle uskomme hänelle samalla
edesvastuuntunnetta niitä totuuksia kohtaan, joihin se kiinnittää hänen
huomionsa. Olkaa uskolliset hallituksessanne! Antakaa valonne loistaa,
jotta voisitte kirkastaa taivaallista Isäänne!

Teidän palvelijanne, tekijä

Charles T. Russell.

Brooklyn, N.Y., U.S.A.




ENSIMÄINEN LUKU.

MAAN SYNNIN YÖ TULEE PÄÄTTYMÄÄN RIEMUN AAMUUN.

Itkun yö ja riemun aamu. -- Kaksi tapaa etsiä totuutta. -- Tässä
seurattu esitystapa. -- Teoksen rajotus. -- Kunnioituksella tutkia
Raamattua ja vaarallinen tapa ruveta arvaamaan ovat kaksi eri asiaa.
-- Profetsian tarkotus. -- Maailman nykyinen uskonnollinen tila,
katsottuna kahdelta näkökannalta. -- Egyptiläistä pimeyttä. --
Lupauksen kaari. -- Vanhurskasten polku tunnetaan edistymisestä. --
Suuren luopumisen syy. -- Uskonpuhdistus. -- Sama syy estää jälleen
todellista edistymistä. -- Täydellinen perehtyminen tiedossa ei kuulu
menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.


Tämän osan nimi -- _Aikakausien suunnitelma_ -- "Raamatun tutkisteluja"
käsittelevässä kirjassa viittaa jumalallisen suunnitelman eteenpäin
menemiseen, jonka suunnitelman Jumala on ennen tuntenut ja hyvin
järjestänyt. Me uskomme, että ainoastaan tältä näkökannalta, eikä
miltään muulta, voidaan jumalallisen ilmestyksen totuuksia nähdä
kaikessa ihanuudessaan ja sopusoinnussaan. Ajanjakso, jonka kuluessa
synti on ollut sallittu, on ollut ihmiskunnalle pimeä yö, yö, jota ei
koskaan voida unhottaa; mutta vanhurskauden ja Jumalan suosion ihana
päivä, jonka Messias on toimeenpaneva, joka vanhurskauden aurinkona on
nouseva ja paistava täydellisesti ja kirkkaasti kaikessa ja kaikkien
yli, tuoden lääkettä ja siunausta, on ylenmäärin korvaava tuon
kauhistuttavan itkun, valituksen, pakotuksen, sairauden ja tuskan yön,
jossa koko huokaava luomakunta niin kauan on ollut.

"Illalla vierailee itku, mutta aamulla tulee riemu". -- Ps. 30: 6.
[Käännöstyö on aina puutteellista. Erittäin vaikeaksi tulee tässä
suhteessa Raamatun lauseitten suomentaminen, koska suomeksi ei ole
ilmestynyt mitään ajanmukaisempaa koko Raamattua käsittävää käännöstä.
Raamatun lauseita suomennettaessa on tässä teoksessa seurattu parhaasta
päästä ruotsin-, saksan- ja englanninkielisiä Raamatun käännöksiä. --
K.H.]

Koko luomakunta toivoo, odottaa ja ikävöi huokauksessaan ja tuskassaan
ikäänkuin vaistomaisesti sitä päivää, jota se kutsuu kultaiseksi
ajaksi, ja kuitenkin hapuilevat ihmiset pimeydessä (Jes. 50: 10),
koska he eivät tunne suuren Jehovan armosta rikkaita aikomuksia. Mutta
heidän rohkeimmat kuvittelunsa tällaisesta aikakaudesta eivät läheskään
vastaa todellisuutta, sellaisena kuin se tulee muodostumaan. Suuri
Luoja valmistaa juuri "pidot lihavista ruu'ista" (Jes. 25: 6), joka on
oleva valtava yllätys hänen luoduille olennoilleen ja joka suuressa
määrässä käy yli kaiken sen, mitä ne syystä ovat voineet pyytää tai
odottaa. Ja ihmetteleville olennoilleen, jotka katselevat Jumalan
rakkauden pituutta ja leveyttä, korkeutta ja syvyyttä, joka käy yli
kaiken odotuksen, selittää hän: "Minun ajatukseni eivät ole teidän
ajatuksianne ja teidän tienne eivät ole minun teitäni, sanoo Herra.
Ei, niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, niin paljon ovat minun
tieni korkeammat teidän teitänne, ja minun ajatukseni korkeammat teidän
ajatuksianne". -- Jes. 55: 8, 9.

Me tahdomme tässä teoksessa -- ja, kuten me toivomme, menestyksellä
-- koettaa asiaan innostuneelle ja ennakkoluuloista vapaalle
lukijalle esittää Jumalan suunnitelman, sellaisena kuin se johtaa
ymmärtämään hänen menettelytapaansa menneisyydessä, nykyisyydessä ja
tulevaisuudessa ja selvittää sitä tavalla, joka on sopusuhtaisempi,
ihanampi ja järjellisempi kuin tavallinen käsitys asiasta. Kuitenkin
kielletään jyrkästi tämän olevan tulos siitä, että tekijä omaisi
jonkun erinomaisen nerokkaisuuden tai kyvyn, vaan vaikuttaa tämän
vanhurskauden auringon valo tuhatvuotisen päivän sarastuksessa. Tämä
valo ilmituo nämät asiat "nykyisenä totuutena", jonka totuuden aika
nyt on tullut, jotta ne, jotka ovat rehelliset -- puhdassydämiset, sen
käsittäisivät ja omistaisivat.

Epäilys kuuluu päiväjärjestykseen, vieläpä vilpittömätkin asettavat
kysymyksen alaiseksi itse todellisen uskonnon ja totuuden perustuksen.
Me olemme koettaneet riittävästi paljastaa tämän perustuksen, jolle
kaikki usko on rakennettava -- nimittäin Jumalan sanan -- jotta nekin,
jotka eivät ole uskovaisia, saisivat luottamuksen sen todistukseen.
Ja me olemme koettaneet tehdä sen tavalla, joka vetoaa järkeen ja
jonka järki voi perustukseksi hyväksyä. Sitten olemme koettaneet
rakentaa tälle perustukselle Raamatun opit sillä tavalla, että mikäli
mahdollista puhtaasti inhimillinen arvostelu voisi koetella kuviot ja
kulmat sovellutettavissa olevien ankarimpien oikeuden lakien mukaan.

Me olemme vakuutetut, että Raamattu sisältää ilmotuksen järjestetystä
ja sopusuhtaisesta suunnitelmasta, joka silloin kuin se käsitetään,
täytyy puhua puolestaan jokaiselle pyhitetylle tietoisuudelle, ja
tämä teos on ilmestynyt toivossa saada auttaa Raamatun tutkijaa
kiinnittämällä hänen huomionsa ajatuksiin, jotka ovat sopusuhtaiset
keskenään ja Jumalan hengen elähyttämän sanan kanssa. Ne, jotka
tunnustavat, että pyhä Raamattu ilmottaa Jumalan suunnitelman -- ja
juuri tällaisten puoleen me erityisesti käännymme -- tulevat varmaan
olemaan yhtämieltä kanssamme, että jos se on Jumalan hengen elähyttämä,
niin täytyy sen oppien jos niitä kokonaisuutena tarkastetaan, kirkastaa
suunnitelma, joka on sopusoinnussa niin hyvin itsensä kanssa kuin
jumalallisen alkuunpanijan luonteen kanssa. Totuuden etsijöinä tulee
meidän asettaa päämääräksemme saada selvä käsitys Jumalan ilmotetusta
suunnitelmasta kaikessa täydellisessä, sopusuhtaisessa kokonaisuudessa,
ja Jumalan lapsina on meillä täysi syy odottaa, että se on oleva meille
mahdollista, koska olemme saaneet lupauksen totuuden hengestä, joka on
johtava meidät koko totuuteen. -- Joh. 16: 13.

Totuuden tutkijoina on meillä kaksi tapaa valittavana. Toinen on tutkia
kaikkia niitä mielipiteitä, joita kirkon eri lahkot ovat esittäneet,
ja ottaa jokaisesta ne osat, jotka me mahdollisesti voisimme pitää
totuutena, -- loppumaton työ. Eräs vaikeuksista, joka kohtaisi meitä
seuratessamme tätä tapaa, tulisi olemaan, että jos arvostelumme olisi
väärä tai ennen omaksumamme mielipiteet kallistuisivat johonkin
määrättyyn suuntaan -- ja kukapa siitä olisi vapaa? -- estäisivät
nämä epäkohdat oikeaa valintaa, niin että me omaksuisimme eksytyksen
ja hylkäisimme totuuden. Jos seuraisimme tätä tapaa, niin lisäksi
kadottaisimme paljon, sillä totuus menee eteenpäin -- kasvaa
kirkkaudessa, kunnes niillä päivä on huipussaan, jotka sitä tutkivat ja
sen valossa vaeltavat, kun sitävastoin eri lahkojen uskontunnustukset
vuosisatoja sitten kerta kaikkiaan määrättiin ja ovat siitä lähtien
pysyneet samalla kohdalla. Ja jokaisen niistä täytyy sisältää suuri
määrä eksytyksiä, koska kukin eri kohdissa vastustaa toisia. Tämä
tapa veisi meidät sekaannusten ja sekasotkujen umpikujaan. Toinen
tapa perustuu siihen, että vapaannutaan kaikista ennakkoluuloista ja
muistetaan, ett'ei kukaan voi tietää enemmän Jumalan suunnitelmista,
kuin mitä hän on ilmottanut sanassaan, ja että tämä annetaan niille,
jotka sydämissään ovat hiljaisia ja nöyriä. Ja kun me tällaisina
ainoastaan etsimme sen johdatusta ja opastusta, on sen, nim. sanan,
suuri alkulähde ohjaava meitä oikeaan käsitykseen siitä. Tämä tapahtuu
sitä myöten kun tulee aika sen täydellisempään ymmärtämiseen, jos me
käytämme niitä erilaisia apuneuvoja, jotka Jumala on määrännyt. --
Katso Ef. 4: 11--16.

Tämänkaltaisten Raamatun tutkijain avuksi on tämä teos erityisesti
aiottu. Tulee huomata, että se nojautuu ainoastaan Raamattuun,
paitsi niissä tapauksissa, jolloin maailman historia kutsutaan
todistajaksi, jotta se osottaisi Raamatun ilmotusten toteutumisen.
Uudenaikaisten jumaluusoppineiden ja n.k. kirkko-isien todistus on
jätetty huomioonottamatta. Monta heistä ovat todistaneet sopusoinnussa
tässä lausuttujen ajatusten kanssa, mutta me pidämme sen tavallisena
puutteena ei ainoastaan meidän vaan myös kaikkina aikoina, että
uskotaan määrätyitä oppikappaleita, ainoastaan sentähden, että toiset,
joihin on ollut luottamusta, tekevät sen. Tämä on selvästi antanut
runsaan aiheen esitykseen, sillä moni hyvä ihminen on uskonut ja
opettanut eksytystä täysin hyvällä omalla tunnolla. (Ap. t. 26: 9.)
Totuuden etsijöiden tulee tyhjentää astiansa perimätiedon sameasta
vedestä ja täyttää ne totuuden lähteestä -- Jumalan sanasta. Eikä pidä
kiinnittää huomiota mihinkään uskonnon opetukseen, ellei se johda
totuuden etsijää tälle lähteelle.

Tämän teoksen koko on aivan liian pieni, vaikka ei olisikaan
kysymyksessä muuta kuin aivan yleinen ja pintapuolinen Raamatun ja sen
oppien tutkiminen; mutta aikamme kiireeseen nähden olemme koettaneet
esittää asiamme niin lyhyesti kuin aineiden tärkeys on näyttänyt
sallivan.

Todellisesti innostuneelle totuuden etsijälle tahdomme sanoa, ettei
hänen maksa vaivaa lukea ainoastaan pala sieltä toinen täältä ja
nopeasti silmäillä tätä kirjaa ja kuitenkin toivoa voivansa nähdä sen
suunnitelman voiman ja sopusoinnun, joka tässä esitetään, tai niiden
Raamatun todistusten sitovaisuuden, jotka tässä mainitaan. Me olemme
läpeensä koettaneet esittää totuuden eri osat ei ainoastaan sellaisilla
sanoilla vaan myös sellaisessa järjestyksessä, joka parhaiten
soveltuisi antamaan erilaisille lukijoille selvän käsityksen aineesta
ja suunnitelmasta kokonaisuudessaan. Perinpohjainen ja järjestetty
tutkiminen on välttämätön, jos tahtoo perehtyä mihinkä tieteeseen
tahansa. Tämä koskee erittäinkin sitä tiedettä, jonka muodostaa
jumalallinen ilmestys. Ja mitä erittäinkin tähän teokseen tulee, on
se monin verroin tärkeämpää, sillä tämä ei ole ainoastaan esitys
jumalallisen ilmotuksen totuuksista vaan tutkimus, niin paljon kuin
tiedämme, laadultaan ainoalta näkökannalta. Tässä suhteessa se eroaa
jokaisesta muusta teoksesta. Meillä ei ole mitään syytä pyytää anteeksi
sitä, että käsittelemme useita sellaisia aineita, joita uskovaiset
kristityt tavallisesti laiminlyövät -- muun muassa Herran tulemisen ja
vanhan ja uuden testamentin profetsiat ja esikuvat. Ei pidä esittää ja
hyväksyä mitään jumaluusopillista järjestelmää, joka laiminlyö Raamatun
opin huomatuimmat piirteet. Me toivomme kuitenkin, että käsitetään mikä
suuri ero on vakavasti, raittiisti ja kunnioittaen tutkia profetsioja
ja toisia Raamatun aineita toteutuneitten historiallisten tosiasiain
valossa siinä tarkoituksessa, että tullaan lopputuloksiin, jotka
pyhitetty terve järki voi hyväksyä, verrattuna siihen liian yleiseen
tapaan, joka arvelee kaikenlaisia asioita. Jos tämä arveleminen
sovellutetaan jumalallisiin profetsioihin, antaa se liiankin helposti
vapaat ohjat mahdottomille otaksumisille ja tyhjille harhaiskuille.
Niistä, jotka joutuvat tämän vaarallisen tavan valtaan, tulee lopulta
profeettoja (?) sen sijaan että harjoittaisivat profeetallisia
tutkimuksia.

Ei mikään työskentely ole jalompaa ja korkeammassa määrässä
jalostuttavaa kuin kunnioittavasti tutkia Jumalan ilmottamaa
aikomusta -- "joita (asioita) enkelit himoitsevat nähdä" (1 Piet.
1: 12.) Se seikka, että Jumala viisaudessaan lahjotti meille
ennustuksia tulevaisuudesta niin hyvin kuin lausuntoja nykyisyydestä
ja menneisyydestä on jo itsessänsä nuhde. Sen kautta soimaa Jehova
muutamien lastensa hulluutta, jotka puolustavat tietämättömyyttään
ja Raamatun tutkimisen laiminlyömistä sanomalla: "Matteuksen viides
luku riittää tekemään autuaaksi kenen tahansa". Emme myöskään saa
otaksua, että profetsia annettiin ainoastaan siksi, että uteliaisuus
tulisi tyydytetyksi kysymyksissä, jotka koskevat tulevaisuutta. Sen
tarkotus on ilmeisesti perehdyttää Jumalan vihkiytyneitä lapsia Isänsä
suunnitelmiin, jotta heissä tällä tavoin heräisi harrastus ja mieltymys
näihin suunnitelmiin ja jotta he voisivat Jumalan näkökannalta
katsoa niinhyvin nykyisyyttä kuin tulevaisuutta. Siten innostuneina
Herran työhön, voivat he palvella hengessä ja myös ymmärryksellä,
ei ainoastaan palvelijoina, vaan myös lapsina ja perillisinä. Kun
sellaisille ilmotetaan mitä tulee tapahtumaan, on se vastavaikutuksena
nykyään olevalle. Huolellinen tutkiminen ei voi muuta vaikuttaa kuin
vahvistaa uskoa ja terästää pyhään vaellukseen.

Koska maailma ei tunne Jumalan suunnitelmaa, joka tarkottaa sen
vapauttamista synnistä ja sen seurauksista ja koska sitä kahlehtivat
sellaiset väärät kuvitelmat, että nimikirkko nykyisessä asussaan
on ainoa välikappale tämän työn toteuttamiseen, on sen tila tänä
hetkenä, sitte kun evankeliumia on saarnattu lähes yhdeksäntoista
vuosisataa, omansa herättämään vakavia epäilyksiä jokaisessa
ajattelevassa henkilössä, joka on imenyt tämän väärinkäsityksen. Ja
tällaisia epäilyksiä ei voida voittaa millään vähemmällä kuin itse
totuudella. Sanalla sanoen, jokaiselle ajattelevalle havaintojen
tekijälle täytyy jompikumpi olla itsestänsä selvää joko: on kirkko
tehnyt äärettömän erehdyksen luullessaan, että sen tehtävänä
nykyisessä ajassa ja nykyisessä asussa on ollut kääntää maailma, tai
sitten on Jumalan suunnitelma surkeasti epäonnistunut. Kumman näistä
vaihtoehdoista me omaksumme? Moni on hyväksynyt ja moni epäilemättä
vielä hyväksyy jälkimäisen ja tulee niin lisäämään epäuskon rivejä,
joko salaisesti tai julkisesti. Yksi tehtävistämme tulee olemaan
sellaisten auttaminen, jotka rehellisesti lankeevat. Tässä esitämme
kuvion, jonka ovat julkaisseet "Lontoon lähetysseura" ja sittemmin
Yhdysvalloissa "Presbyteriläisten naisten lähetyshallitus". Sitä
kutsutaan "Äänettömäksi avunhuudoksi pakanalähetyksen puolesta". Se
kertoo surullisia asioita pimeydestä ja tietämättömyydestä sen ainoan
nimen suhteen taivaan alla, joka on ihmisille annettu ja jossa meidän
täytyy tulla pelastetuiksi.

"The Watchman" (Vartija) "Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen"
-- Chicago'ssa ilmestyvä lehti julkaisi saman kuvion ja sanoi
kirjottaessaan siitä:

"Muutamilla henkilöillä on hyvin sameat ja häälyvät käsitykset
maailman hengellisestä tilasta. Me kuulemme puhuttavan suuremmoisesta
herätystyöstä kotimaassa ja ulkomailla, uusista lähetysharrastuksista
eri suunnissa. Me kuulemme puhuttavan, miten maa toisensa jälkeen
avaa ovet evankeliumille, ja miten suuret summat uhrataan sen
levittämiseen, ja me saamme sen vaikutuksen, että tehdään täysin
riittäviä ponnistuksia, jotta maan kansat tehtäisiin osallisiksi
evankeliumin vaikutuksesta. Maan asukasluvun lasketaan nykyään
tekevän 1,600,000,000, ja tutkimalla kuviota huomaamme, että
runsaasti enemmän kuin puolet -- lähes kaksi kolmasosaa -- vielä on
täydellisiä pakanoita, ja jäännöksen muodostavat suuremmaksi osaksi
joko muhamettilaiset tai nuo suuret luopuneet kirkkokunnat, joiden
uskonto itse asiassa ei ole muuta kuin kristillisyydellä verhottua
epäjumalan palvelusta. Näistä voidaan tuskin sanoa, että he suojelevat
tai opettavat Kristuksen evankeliumia. Mitä sitten niihin 116
miljoonaan tulee, jotka kantavat protestanttein nimeä, niin täytyy
meidän huomata, miten suuri osa heistä Saksassa, Englannissa ja meidän
maassa on joutunut vapaa-ajattelijoiksi tai epäuskoisiksi, -- joka
mahdollisesti on vielä pimeämpää kuin pakanuus -- ja kuinka niitä on
monta, jotka taikausko on soaissut tai jotka ovat vajonneet suurimpaan
tietämättömyyteen. Ottamalla huomioon tämän näemme siis, että vielä
8 miljoonaa juutalaista hylkää Jeesus natsaretilaisen ja yli 300
miljoonaa, jotka kantavat hänen nimeään, on luopunut uskomasta häneen.
Sitäpaitsi palvelee yli 170 miljoonaa Muhamettia, ja suunnaton jälelle
jäänyt osa ihmiskuntaa palvelee tähän päivään asti kantoja ja kiviä,
esi-isiään, kuolleita sankareita tai vieläpä paholaista. Kaikki nämä
juutalaiset, luopiot, muhamettilaiset ja pakanat palvelevat tavalla tai
toisella luotua Luojan asemesta, joka Luoja on kaiken Jumala, ikuisesti
siunattu. Eikö tämä ole kylliksi tekemään ajattelevan kristityn sydämen
murheelliseksi?"

Tämä on todella surullinen kuva. Ja vaikkakin kuvissa erilainen
varjostus erottaa toisistaan pakanat, muhamettilaiset ja juutalaiset,
niin ovat kuitenkin nämä kaikki yhtäläiset siinä, etteivät tunne
Kristusta. Moni luulee ehkä alussa, että tämä käsitys kristittyjen
suhteesta koko maailman kansoihin on liian pimeä ja jossain määrin
liioiteltua, mutta me uskomme aivan päinvastoin. Nimikristillisyys
esitetään loistavimmassa valossaan. Niin esimerkiksi lasketaan 116
miljoonaa protestanteiksi. Se nousee paljon yli todellisen luvun.
Meidän käsityksemme mukaan niiden _täysikasvuisten_ luku, jotka
avonaisesti tunnustavat kuuluvansa kirkkokuntiin, on 16 miljoonaa,
ja me pelkäämme, että yksi miljoona olisi aivan liian korkea luku
osottamaan tuota "pikkuista laumaa", jotka "eivät vaella lihassa vaan
hengen jälkeen". Sillä täytyy aina muistaa, että suuri osa kirkon
jäseniä on lapsia ja alaikäisiä, jotka aina laskuissa otetaan huomioon.
Erittäinkin koskee tämä eurooppalaisia maita. Moni näistä laskee lapset
kirkon jäseniksi aina heidän varhaisimmasta lapsuudestaan.

Niin synkkä kuin yllä oleva onkin, ei se kuitenkaan ole synkin
langenneen ihmiskunnan esittämistä kuvista. Yllä oleva läpileikkaus
koskee ainoastaan nykyään elävää sukukuntaa. Miten kaamea näytelmä
avautuukaan silmäimme eteen, jos ajattelemme, miten kuluneena
kuutena tuhantena vuotena vuosisata toisensa jälkeen on pyyhkäissyt
pois valtavia joukkoja, jotka melkein kaikki ovat olleet samassa
tietämättömyydessä ja synnissä! Jos tätä tavalliselta näkökannalta
tarkastaa, on se todellakin kauhea kuva.

Meidän päiviemme eri uskontunnustukset opettavat, että kaikki nämä
tuhannet miljoonat ihmiset, jotka eivät tunne sitä ainoata nimeä
taivaan alla, jossa meidän täytyy tulla pelastetuiksi, ovat suoraa
päätä matkalla ijankaikkiseen vaivaan, eikä siinä vielä kyllin, vaan
myös kaikki nämät 116,000,000 protestanttia, muutamia tosi kristityitä
lukuunottamatta, ovat varmat samasta kohtalosta. Eipä siis ole
ihmeellistä, jos ne, jotka suosivat tuollaisia hirmuisia kuvitelmia
Jehovan suunnitelmista ja tarkotuksista, intoilevat lähetyksen
puolesta. Ihmeellistä on, etteivät he menetä järkeään. Jos todellakin
uskoisi sellaiseen ja täysin käsittäisi sen kantavuuden, riistäisi se
elämältä kaiken ilon ja heittäisi suruharson jokaisen ympäristössämme
olevan valokipinän yli.



"Äänetön huuto".


Osottaaksemme, ettemme ole väärin esittäneet n.k. "puhdasoppista" eli
yleistä mielipidettä pakanoitten kohtalosta, lainaamme muutamia sanoja
kirjoituksesta "Äänetön avunhuuto pakanalähetyksen puolesta", jossa
edellä oleva kuva julaistiin. Sen viimeinen lause kuuluu: "Viekää
evankeliumi suunnattomille ihmisjoukoille vieraissa maissa -- näille
tuhannelle miljoonalle sielulle, jotka kuolevat epätoivossa, ilman
Kristusta, satatuhatta joka päivä".

Jos kohta inhimillisten uskontunnustusten kannalta tulevaisuus on
synkkä, esittää Raamattu kuitenkin valoisamman kuvan, ja tarkotuksemme
on esittää tämä. Jumalan sanan opastamina uskomme, että Jumalan
suuren pelastussuunnitelman tarkotus ei ole ollut eikä tule olemaan
näin epäonnistunut yritys. Niille Jumalan lapsille, joita vaivaa
epätietoisuus, on oleva huojennus saada huomata miten profeetta Jesaja
ennusti juuri tällaista asiain tilaa sekä (ainoaa) parannuskeinoa sitä
varten ilmottaessaan: "Katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansan,
mutta Herra koittaa sinun ylitses ja hänen ihanuutensa kirkastuu sinun
ylitses. Ja kansojen [pakanoiden] pitää vaeltaman sinun valkeudessasi."
(Jes. 60: 2, 3.) Tässä ennustuksessa valaisee pimeyttä lupauksen kaari:
"Kansojen [maan kansallisuudet ylimalkaan] pitää vaeltaman sinun
valkeudessasi".

Maailman keskeymätön pimeys ja kurjuus ja totuuden hidas edistyminen
ei ole ollut ainoastaan arvoitus seurakunnalle, vaan on myös maailma
tuntenut ja tuntee tilansa. Tämä on ollut tuntuva pimeys niinkuin se,
joka peitti Egyptin maan. Tämän todistukseksi ota huomioosi mikä henki
on seuraavissa säkeissä, jotka eräs filadelfialainen sanomalehti on
painanut. Sitä epäilystä ja kaihoa, joka oli lisääntynyt yhteiskunnan
toisiansa vastaan ristiriidassa olevien oppien kautta, eivät
kirjottajan sielusta olleet hälventäneet jumalallisen totuuden säteet,
jotka suorastaan johtuvat Jumalan sanasta.

    "Elo! Suuri kysymys! Luojan tarkoituksen
    ken meidän heimon suhteen selvittää?
    Loi meille ihmevoiman, käsityksen
    ja tahdon, aivot ymmärtää, --
    vain siks'kö, että surren kärsisimme?
    Vai onko kuolo yksin määränpää!
    Mit' onkaan tuolla puolen kuolemamme!
    Sit' turhaan tutkii, vastaus vaille jää.
    Nyt lepää entispolvet tuonelassa.
    He vaivaa, tuskaa ovat tunteneet.
    Vaan eipä koskaan aikain vartiossa
    he jälleen meidän luokse saapuneet,
    jott' meille selviäisi elon salaisuus,
    tuo, jonka eespäin aavistamme vain.
    Oi, Luoja! anna teistäs meille tietoisuus
    sill' ilman sit' en tiemme synkkä ain'.
    Ei säädös tyhjä meille lainkaan kelpaa.
    Nyt väärän uskon kahleet katkotaan.
    Ei kuiva lähde korvaa kaihon velkaa --
    ei tuota riitä ihmistieto maksamaan.
    Vaan rauha poistuu, polttaa toivo turha
    ja mieli tyyni tuskaan vaihdetaan.
    Kun emme _tunne_, tulee uskon murha.
    Oi, Taatto! anna loistos maailmaan,
    ja silmäys suunnitelmaan korkeaan,
    mi kätkös on, ja saada tietoon sen,
    kun silmäin verho poistuu kokonaan,
    miks' loit sä olennot -- ja ihmisen?"

Tähän me vastaamme:

"Herra seurustelee luottamuksella niiden kanssa, jotka pelkäävät häntä,
ja hänen liittonsa opettaa hän heille." -- Ps. 25: 14.

    Jo kohta Luoja täyden tarkoituksen
    Myös meidän heimon suhteen selvittää
    Loi meille ihmevoiman, käsityksen
    ja tahdon, aivot ymmärtää,
    siks' että kärsivälle ihmiselle
    vois antaa täyden _elon ainaisen_.
    On Herran sanat lohtu jokaiselle;
    sai kohtalomme siinä päätöksen.
    Hän jätti taivaan kodin loistavuuden
    ja kuoloon tuli Poika Jumalan.
    Hän antoi meidän eestä ihmisyyden
    ain' kuoloon asti tähden maailman.
    Hän elon salaisuuden meille selvittää,
    Hän kuolon maasta jälleen tullut on. --
    Näin meille Taaton tahdon ilmoittaa:
    ei _ylösnousemus_ oo enää mahdoton.
    Kun ihmissäädös meit' ei lainkaan ohjaa,
    kun väärän uskon kahleet katkotaan,
    niin Herra lähteellensä meitä johtaa.
    Se riittää kaiken kaihon maksamaan.
    Ei epätoivon nuolet meitä vaivaa,
    kun riemu syömen täyttää, varmistuu;
    on usko saanut perustuksen kaivaa
    nyt sinuun Luoja, ja kaikk' uudistuu,
    kun näimme suunnitelmaan korkeaan,
    mi kätkös oi' nyt saimme tietoon sen
    ja ymmärrämme kohta kokonaan
    miks' loit sä olennot -- ja ihmisen.

Tällainen siunaus on tulossa maailmaan sen kautta, että Jumalan
aikomus täydelleen ilmotetaan ja jumalisen sanan verho poistetaan. Me
uskallamme toivoa, että tämä teos tulee olemaan osa tätä siunausta ja
ilmotusta.

Ne, jotka kääntävät selkänsä kaikenlaisille puhtaasti inhimillisille
viisasteluille ja omistavat aikaansa pyhän Raamatun tutkimiseen
laiminlyömättä ymmärrystään, jota Jumala tahtoo meitä käyttämään (Jes.
1: 18), tulevat huomaamaan miten siunauksen kaari kaartuu yli pilvien.
Kuitenkin on erehdys luulla, että ne, joilla ei ole uskoa eikä siis
vanhurskautta, kykenisivät kirkkaasti käsittämään totuuden, sillä
se ei ole heitä varten. "Valo [totuus] on annettu vanhurskaille."
(Ps. 97: 11.) Jumalan lapsille on kynttilä suotu, jonka valo poistaa
paljon pimeyttä heidän vaelluksensa polulta. "Sinun sanasi on minun
jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni." (Ps. 119: 105.) Mutta
ainoastaan "vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen
vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." -- San. 4:
18.

Todellisuudessa "ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan." (Rom.
3: 10.) Tässä tarkotetaan ainoastaan niitä, jotka uskon kautta ovat
vanhurskautetut. Ainoastaan sellaiset voivat vaeltaa sillä polulla,
joka kasvaa kirkkaudessa: nähdä, ei ainoastaan Jumalan suunnitelman
nykyistä kehitystä, vaan myös tulevia asioita. Vaikkakin on totta,
että jokaisen uskovaisen polku kasvaa kirkkaudessa, niin koskee tämä
erityisesti vanhurskaita (vanhurskautettuja) eri luokkana. Patriarkat,
profeetat, apostolit ja pyhät menneisyydessä ja nykyisyydessä ovat
vaeltaneet sen enentyvässä valossa, ja valo on kasvava nykyisyyden ohi
-- "kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." Se on aina sama
polku, ja lakkaamatta enenevä valo on jumalallinen alkulähde, joka
aikanaan levittää uutta valoa sen yli.

Sentähden "iloitkaan Herrassa, te vanhurskaat," ja odottakaa tämän
lupauksen toteutumista. Monella on niin vähän uskoa, ett'eivät he odota
enemmän valoa, vaan saavat he epäuskonsa ja välinpitämättömyytensä
tähden olla pimeydessä, vaikkakin he voisivat vaeltaa kasvavassa
valossa.

Jumalan henki, joka annettiin ohjaamaan seurakuntaa totuuteen, on
opastava meitä siinä, mikä on kirjotettu (raamatussa), mutta enempää me
emme tarvitse, sillä pyhä Raamattu voi tehdä sen, että olemme viisaat
pelastukseen uskon kautta, uskomalla Kristukseen Jeesukseen. -- 2 Tim.
3:15.

Jos kohta on totta, että "pimeys peittää maan ja synkeys kansat",
niin ei kuitenkaan maailma aina tule jäämään tähän tilaan. Meille
vakuutetaan, että "aamu tulee". (Jes. 21: 12.) Samoin kuin Jumala antaa
luonnollisen auringon paistaa vanhurskaiden ja väärien yli, niin on
myös vanhurskauden aurinko tuhatvuotispäivänä valaiseva koko maailman
ja "saattava valoon sen mitä pimeydessä on kätketty". (1 Kor. 4: 5.)
Se on hälventävä pahan vahingolliset usvat ja tuova elämää, terveyttä,
rauhaa ja iloa.

Jos katsomme takasin menneisyyteen, niin huomaamme valon loistaneen
silloin ainoastaan himmeästi. Hämärät ja epäselvät olivat lupaukset
kuluneina aikakausina. Ne Abrahamille ja toisille annetut
lupaukset, joita lihallisen Israelin lait ja jumalanpalvelus muodot
kuvauksellisesti esittivät, olivat vaan varjoja ja antoivat ainoastaan
heikon käsityksen Jumalan ihmeellisistä ja armorikkaista aikomuksista.
Sitä mukaan, kun lähenemme Jeesuksen päiviä, nousee valo. Korkeinta,
mitä ennen sitä odotettiin, oli se, että Jumala lähettäisi vapahtajan,
joka pelastaisi Israelin vihollistensa vallasta ja korottaisi
heidät maapallon etevimmäksi kansaksi, jossa vaikutusvaltaisessa
hallitusasemassa Jumala voisi käyttää heitä välikappaleinaan
siunatessaan maan kaikkia sukukuntia. Kun he sitten saivat ottaa
vastaan perintötarjouksen Jumalan valtakuntaan, olivat siihen liitetyt
ehdot niin erilaiset kuin ne, joita he olivat odottaneet ja juuri
valittavan luokan mahdollisuudet koskaan saavuttaa luvattua korkeutta
olivat ulkonaisesti ja inhimillisesti katsoen niin epätodenmukaiset,
että kaikki, muutamia harvoja lukuunottamatta, tulivat senkautta
sokeiksi julistukseen nähden. Ja heidän sokeutensa ja vihamielisyytensä
kasvoi aivan luonnollisesti, kun Jumalan suunnitelman etenemisessä tuli
tuo ennen määrätty aika, jolloin julistus oli laajennettava ja tarjous
ottamaan osaa luvatussa valtakunnassa oli tehtävä jokaiselle koko
maanpallolla olevalle ihmiselle, joka uskon kautta lasketaan uskovan
Abrahamin lapseksi ja hänelle annettujen lupausten perilliseksi.

Mutta kun evankeliumi, jonka Jeesus opetti, helluntaijuhlan jälkeen
oikein ymmärrettiin, käsitti seurakunta, että maailmalle aiotut
siunaukset tulisivat olemaan pysyvää laatua, ja tämän tarkotusperän
toteuttamista varten tulisi valtakunta olemaan hengellinen valtakunta
ja oli käsittävä oikeat israelilaiset, "pienen lauman", joka oli
valittu sekä juutalaisista että pakanoista korotettavaksi henkiseen
luontoon ja voimaan. Sentähden me luemme, että Jeesus toi elämää ja
katoamattomuutta (kuolemattomuutta) evankeliumin kautta. (2 Tim,
1: 10.) Ja aina Jeesuksen päivistä asti loistaa yhä enemmän valoa,
niinkuin hän ennusti: "Minulla on vielä paljon sanomista teille, mutta
ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki, opastaa
hän teidät koko totuuteen... ja tulevaiset asiat hän julistaa teille."
-- Joh. 16: 12, 13.

Tuli kuitenkin aika, sitten kun apostolit olivat nukkuneet, jolloin
seurakunnan suuri enemmistö alkoi hyljätä oikean valolähteen ja
jättäytyä inhimillisten mestarien opastettavaksi. Nämä opettajat, joita
ylpeys kannusti, ottivat arvonimiä ja virkoja ja alkoivat herroina
hallita Jumalan perintöä. Silloin muodostui vähitellen erityinen
säätyluokka n.k. "papisto", jonka jäseniä he itse ja toiset pitävät
tarpeellisina opettajina uskoon ja elämään, riippumatta Jumalan
sanasta. Siten kehittyi aikojen kuluessa suuri paavilaisuusjärjestelmä
sopimattomasta kunnioituksesta vajavaisten ihmisten oppiin ja
laiminlyömällä erehtymättömän Jumalan sanan.

Siitä, että totuutta on näin huolimattomasti pidelty, ovat seuraukset
todellakin olleet vakavat. Niinkuin jokainen tietää, joutuivat sekä
kirkko että sivistynyt maailma melkein kokonaan tämän järjestelmän
orjuuteen ja johdettiin ne palvelemaan inhimillisiä perimätietoja ja
uskontunnustuksia. Rohkea ja siunauksesta rikas askel vapautta kohti
otettiin sen liikkeen kautta, joka on tunnettu uskonpuhdistuksen
nimellä. Jumala herätti sellaisia rohkeamielisiä miehiä kuin Luther,
Zwingli, Melanchton, Wycliffe, Knox y.m., jotka olivat hänen sanansa
esitaistelijoita. Nämä kohdistivat huomion siihen asiain tilaan,
että paavilaisuus oli syrjäyttänyt Raamatun korvaten sen kirkon
määräyksillä ja säädöksillä. He huomauttivat muutamista paavilaisuuden
vääristä opeista ja tavoista sekä osottivat, että ne perustuivat
perimätietoon ja olivat ristiriidassa totuuden ja Jumalan sanan
kanssa. Näitä uskonpuhdistajia ja heidän kannattajiaan kutsuttiin
protestanteiksi [Protestantti sama kuin vastalauseen tekijä. S. h.],
koska he protesteerasivat paavilaisuutta vastaan ja esittivät Jumalan
sanan uskon ja elämän ainoaksi ojennusnuoraksi. Monet uskolliset
sielut vaelsivat uskonpuhdistuksen päivinä valossa, siinä määrin kuin
se silloin valaisi. Mutta sen ajan jälkeen ovat protestantit tuskin
menneet eteenpäin, koska he, sen sijaan että olisivat vaeltaneet
valkeudessa, pysähtyivät muutamien suosikkijohtajien ympärille,
halukkaina näkemään niin paljon kuin he näkivät, mutta ei yhtään
enemmän. He ovat itse asettaneet rajan edistymiselleen siten, että he
ovat ympäröineet sen totuuden hiukkasen, jonka he omistivat, suurella
määrällä harha-oppeja, joita he ovat ottaneet mukaansa "emä"-kirkosta.
Näitä uskontunnustuksia kohtaan, jotka siten muodostettiin monta
vuotta sitten, tuntevat useimmat kristityt melkein taikauskon tapaista
kunnioitusta ja arvelevat, että on mahdotonta tietää nyt Jumalan
suunnitelmista enempää, kuin mitä uskonpuhdistajat tiesivät.

Tämä on ollut kallis erehdys. Silloin pelastettiin ainoastaan harvat
suuret perustotuudet harhaoppien tunkiosta. Nyt sitävastoin tulee
Jumalan järjestyksen kautta lakkaamatta uusia puolia totuudesta päivän
valoon, ja nämä ovat kristityt menettäneet uskontunnustus-aitauksien
tähden. Niin oli esimerkiksi Nooan päivinä totta, että vedenpaisumus
oli tuleva, ja jokaisen täytyi silloin uskoa tähän, jos tahtoi vaeltaa
valossa. Aadam ja toiset eivät sitävastoin siitä mitään tienneet. Nyt
ei kuitenkaan olisi totta saarnata tulevasta vedenpaisumuksesta, mutta
on toisia armotaloudentotuuksia, jotka lakkaamatta kypsyvät aikaansa
varten, ja jos me vaellamme totuuden lyhdyn valossa, niin saamme niistä
tiedon. Jos me siis omistaisimme kaiken sen valon, joka oli aiottu
ajalle, monta vuosisataa sitten, mutta emme enempää, niin me yhtä
kaikki olisimme suuressa pimeydessä.

Jumalan sana on suuri varasto-aitta, täynnä ruokaa nälkäisille
muukalaisille heidän valoisalla vaellustiellään. Siellä on maitoa
lapsille ja vahvempaa ruokaa kehittyneemmille (1 Piet. 2: 2; Hebr.
5: 14), eikä siinä vielä kyllin, vaan sisältää se ravintoa eri
aikoja ja eri olosuhteita varten; ja Jeesus sanoi, että uskollinen
taloudenhoitaja oli _ajallaan_ antava ravintoa uskon palvelusväelle --
"uutta ja vanhaa" varastosta. (Luuk. 12: 42; Matt. 13: 52.) Olisi
aivan mahdotonta tuoda sellaista jonkin lahkon tunnustuksesta tai
varastohuoneesta. Me voimme mahdollisesti jokaisesta sellaisesta
ottaa joukon vanhoja ja hyviä asioita, mutta ei mitään uutta. Se
totuus, joka löytyy eri lahkojen tunnustuksissa, on niin peitetty ja
sekotettu eksytyksillä, ettei siinä olevaa ihanuutta ja todellista
arvoa voida eroittaa. Eri tunnustukset ovat alituisesti riidassa
ja taistelussa keskenään; ja kun kukin niistä väittää perustuvansa
Raamattuun, niin syytetään Jumalan sanaa tästä ajatusten sekavuudesta
ja silminnähtävästä erimielisyydestä. Siitä on johtunut tuo yleinen
sananparsi: "Raamattu on vanha viulu, jolla jokainen voi soittaa mitä
kappaletta vaan haluaa."

Miten hämmästyttävästi kuvaakaan tämä aikamme epäuskoa. Tähän on
jouduttu, kun on vääristellen esitetty Jumalan sanaa ja luonnetta
inhimillisten perimätietojen kannalta ja kun lisäksi on jo tullut
kasvava valistus, joka ei kauemmin taivu sokeasti ja taikauskoisesti
kunnioittamaan ihmisten arveluja, vaan vaatii perustuksen meissä
olevalle toivolle. Sanan uskollisen tutkijan tulee aina voida esittää
toivonsa perustus. Yksin Jumalan sana voi tehdä meidät viisaiksi ja
on hyödyllinen opetukseen, kuritukseen (eli kasvatukseen) j.n.e.,
"että Jumalan ihminen olisi täydellinen,... taitava" (eli pikemmin
täysin varustettu). (1 Piet. 3: 15; 2 Tim. 3: 15--17.) Ainoastaan tämä
ravintoaitta sisältää tyhjentymättömän varaston sekä uutta että vanhaa
-- oikeaan aikaan ruokaa palvelusväelle. Varmaankaan ei kukaan, joka
uskoo Raamatun sanaan: "vanhurskasten polku... kasvaa kirkkaudessa",
tahdo väittää, että Lutherin aika olisi käsittänyt täyden valon ja jos
ei, niin teemme hyvin-ottamalla vaarin sanasta niinkuin "kynttilästä,
joka pimeässä valaisee, kunnes päivä valkenee". 2 Piet. 1: 19.

Ei riitä, että nyt olemme valon polulla; meidän täytyy "vaeltaa
valossa", mennä yhä edelleen, muuten on valo, joka ei pysähdy, kulkeva
ohitsemme ja jättävä meidät pimeyteen. Monella on se vika, että he
istuutuvat ja laiminlyövät vaelluksen yhä edelleen valon polulla. Ota
"raamatun opas" [Kirja joka osottaa missä eri paikoissa joku erityinen
sana on raamatussa käytetty. -- K. h.] ja tarkasta niitä lauseita,
jotka löytyvät sellaisten sanojen yhteydessä kuin _istua_ ja _seisoa_
verrattuna niihin, jotka liittyvät sanoihin _vaeltaa_ ja _juosta_, niin
huomataan suuri ero. Ihmiset _"istuvat_ pimeydessä" ja _"istuvat_,
kussa pilkkaajat istuvat" Ja _"seisovat_ syntisten tiellä" mutta he
_"vaeltavat_ valossa" ja "_juoksevat_ voittopalkintoa kohti". Jes. 42:
7; Ps. 1: 1; Hebr. 12: 1.

Täydelliseksi tuleminen ei kuulu menneisyyteen, vaan tulevaisuuteen
-- joka, niinkuin me toivomme, on pian koittava -- ja vasta sitten,
kun me käsitämme tämän, kykenemme arvostelemaan ja odottamaan uusia
Isämme suunnitelman paljastuksia. On totta, että me yhä menemme
takasin profeettojen ja opetuslapsien sanoihin pitäen niitä lähteenä,
josta ammennamme kaiken tiedon nykyisyydestä ja tulevaisuudesta,
kuitenkaan ei siksi, että he olisivat ymmärtäneet Jumalan suunnitelmia
ja tarkotuksia paremmin kuin me, vaan koska Jumala käytti heitä
puhetorvina ilmottaakseen meille ja kaikille niille, jotka ovat
kuuluneet seurakuntaan koko kristinuskon aikakautena, totuuden, joka
koskee hänen suunnitelmiaan, niin pian kuin aika sitä varten on tullut.
Tämän asiain tilan todistavat apostolit täydellisesti. Paavali antaa
meidän tietää, että Jumala on ilmottanut kristitylle seurakunnalle
tahtonsa salaisuuden suosionsa jälkeen, jonka hän oli itsessään
päättänyt, jotta meidän ymmärryksemme silmät avautuisivat näkemään tuon
"ylhäisen" (Fil. 3: 14) tai "taivaallisen kutsumuksen" (Hebr. 3: 1)
sisällyksen, joka on aiottu yksinomaan uskovaisia varten kristinuskon
aikakautena. (Ef. 1: 9, 10, 17, 18; 3: 4--6.) Tätä salaisuutta
ei hän ollut ennen ilmottanut, jos kohta hän oli säilyttänyt sen
Raamatun hämärissä lauseissa, joita ei voitu ymmärtää, ennenkuin aika
oli tullut. Tämä osottaa selvästi etteivät enkelit eikä profeetat
käsittäneet sitä ajatusta, joka ennustuksissa lausuttiin. Pietari
sanoo, että kun he innokkaasti etsivät ja tutkivat niiden merkitystä,
antoi Jumala heidän ymmärtää, että heidän ennustuksissaan kätketyt
salaisuudet eivät olleet aiotut heitä itseään varten, vaan meille,
jotka elämme kristinuskon aikakaudessa. Ja hän kehottaa seurakuntaa
toivomaan yhä enemmän armoa (suosiota, siunausta) tässä suunnassa --
vielä enemmän tietoa Jumalan suunnitelmista. -- 1 Piet. 1: 10--13.

On ilmeistä, jos kohta Jeesus lupasi, että seurakunta oli johdettava
koko totuuteen, että tämä kuitenkin tulisi olemaan jatkuvaa
paljastumista. Jos kohta seurakunta apostolien päivinä oli vapaa
monista eksytyksistä, jotka saivat alkunsa paavilaisuudesta, niin
emme kuitenkaan voi ajatella, että nuori seurakunta olisi nähnyt niin
syvästi ja selvästi Jumalan suunnitelmaan, kuin nyt on mahdollista
nähdä. On myös ilmeistä, että eri apostolit eri määrässä näkivät
Jumalan suunnitelmaan, jos kohta _kaikkia heidän kirjotuksiaan_
Jumalan henki johti ja elähytti, yhtä varmaan kuin profeettain sanoja.
Valaistuksemme tätä erilaisuutta tiedossa, tarvitsee meidän ainoastaan
muistaa sitä horjuvaisuutta ja epävarmuutta, joka huomataan Pietarissa
ja toisissa apostoleissa, Paavalia lukuunottamatta, silloin kun
evankeliumi alkaa levitä pakanoiden keskuuteen. (Ap. t. 10: 28; 11:
1--3; Gal. 2: 11--14.) Pietarin epävarmuus oli selvässä ristiriidassa
Paavalin varman vakaumuksen kanssa, joka perustui profeettain sanaan,
Jumalan menettelytapaan menneisyydessä ja suoranaisiin ilmestyksiin,
joita hän itse oli saanut vastaanottaa.

Paavali oli selvästi saanut runsaamman määrän ilmestyksiä kuin toiset
apostolit. Hänelle ei annettu lupaa julistaa näitä ilmestyksiä
seurakunnalle, ei edes kokonaan ja täydellisesti toisille apostoleille
(2 Kor. 12: 4; Gal. 2: 2). Kuitenkin voimme näissä nä'yissä ja
ilmestyksissä, joita annettiin Paavalille,, huomata asiain tilan,
jolla oli merkitystä koko seurakuntaan nähden. Sillä jos kohta hänen
ei sallittu puhua, mitä hän näki, eikä yksityiskohtia myöten ilmottaa
kaikkea, mitä hän tiesi Jumalan salaisuudesta, mikäli se koskee
"tulevia aikoja", niin antoi kuitenkin se, mitä hän näki, voimaa,
väritystä ja ajatuksen syvyyttä hänen sanoilleen, joita me myöhempien
tapausten ja täyttyneitten ennustusten valossa sekä hengen johtaessa
voimme käsittää selvemmin kuin alkuajan seurakunta.

Väitteemme todistukseksi muistamme Raamatun viimeistä kirjaa,
Johanneksen ilmestystä, joka on kirjotettu noin vuonna 96 j.Kr.
Johdanto-sanat ilmottavat, että se on erityinen ilmestys asioista,
joita siihen asti ei ole ymmärretty. Tämä todistaa ratkaisevasti,
ett'ei ainakaan siihen asti Jumalan suunnitelma ollut kokonaisuudessaan
ilmotettu. Tämä kirja ei ole myöskään ennen ollut kaikkea sitä, mitä
sen nimi sisältää -- paljastaminen, _verhon poistaminen_. Mitä alkuajan
seurakuntaan tulee, niin ei todenmukaisesti ainoakaan ymmärtänyt
mitään osaa tästä kirjasta. On luultavaa, ett'ei Johanneskaan, joka
nä'yt näki, niitä ymmärtänyt. Hän oli sekä profeetta että apostoli, ja
kun hän apostolina ymmärsi ja opetti sitä, mikä silloin oli "ruokaa
aikanaan", niin lausui hän sitävastoin profeettana asioita, jotka
tulevina aikoina varustaisivat palvelusväen "ravinnolla".

Kristinuskon aikana ovat muutamat pyhimykset koettaneet ymmärtää
seurakunnan tulevaisuutta tutkimalla tätä kuvauksellista kirjaa, ja
epäilemättä ovat kaikki, jotka lukivat ja ymmärsivät, joskin kohta
ainoastaan osan sen totuuksista, tulleet siunatuiksi lupauksen mukaan.
(Ilm. 1: 3.) Sellaisille avasi kirja jatkuvasti aarteitaan ja oli
Lutherille uskonpuhdistuksen päivinä tärkeä apu käsittämään, että
katolilainen kirkko, jonka omantunnon tarkka palvelija hän oli, oli
todellisuudessa apostolin mainitsema antikristus, jonka historian me
nyt näemme olevan niin suuren osan tätä ennustusta.

Täten Jumala vähitellen kirkastaa totuutensa ja ilmottaa armonsa
ylenpalttisen rikkauden. Tästä seuraa, että nyt voidaan odottaa paljon
enemmän valoa kuin missäkään edellisessä seurakunnan vaiheessa.




TOINEN LUKU.

KORKEIMMAN JÄRJELLISEN LUOJAN OLEMASSA OLO MÄÄRÄTTY.

Todistuksia, jotka ovat Raamatun ulkopuolella, tarkastettu järjen
valossa. -- Päätelmä, joka ei pidä paikkaansa. -- Järkevä päätelmä. --
Jumalan luonne osotettu. -- Järjen mukaisia johtopäätöksiä.


Jos järkevästi ja rehellisesti tutkii tuntematonta tunnettujen asian
valossa, niin täytyy ennakkoluulottoman, perehtyneen ajattelijan tulla
kohti totuutta, vaikkapa hän olisi epäilijäkin. Kuitenkin on selvä,
että ilman suoranaista Jumalan suunnitelmain ja tarkotuksen ilmotusta
voitaisiin ainoastaan lähestyä totuutta ja saavuttaa ainoastaan
epämääräisiä tuloksia. Mutta asettakaamme Raamattu hetkeksi syrjään ja
katselkaamme asioita ainoastaan järjen kannalta.

Se, joka voi kaukoputkella tahi paljain silmin katsoa avaruuteen ja
nähdä luomakunnan määrättömyyden, sen sopusuhtaisuuden, ihanuuden,
järjestyksen, sopusoinnun ja vaihtelevaisuuden ja kuitenkin epäilee,
että kaiken tämän luoja on äärettömän paljon hänen viisautensa ja
kykynsä yläpuolella, tai joka voi silmänräpäykseksikään otaksua, että
tällainen järjestys johtuisi sattumasta, ilman luojaa, hän on siinä
määrässä kadottanut tai syrjäyttänyt järjen lahjan, että häntä voidaan
pitää niinkuin Raamattu häntä kutsuu, hulluna (sellaisena, jolta
puuttuu järki tai ei sitä käytä): "Hullut sanovat sydämessään: 'Ei ole
mitään Jumalaa.'" Miksi he niin tekevät, jätämme ratkaisematta, mutta
niin palon on Raamatussa ainakin totta, niinkuin jokaisen järkevän
ihmisen täytyy havaita, että seurausten täytyy johtua riittävistä
syistä, sillä sehän on eittämätön totuus. Vieläpä jokainen kasvi,
jokainen kukka antaa kaunopuheliaan todistuksen tässä asiassa. Niiden
monimutkainen kokoonpano, muotojen ja kudoksien harvinainen ihanuus
puhuvat kaikki korkeammasta viisaudesta ja taidokkuudesta, kuin mitä
ihmisillä on. Kuinka lyhytnäköinen onkaan tuo mahdottomuus, joka kehuu
ihmisten taitoa ja nerokkaisuutta pitäen luonnon säännöllisyyden,
yhdenmukaisuuden ja sopusoinnun johtuvan pelkästä sattumasta; joka
tunnustaa luonnon lait, kieltäen samalla luonnolla olevan perehtyneen
lainsäätäjän.

Muutamat niistä, jotka kieltävät järjellisen luojan olemassa olon,
väittävät, että luonto on tuo ainoa jumala, ja että luonnosta lähtevät
kaikki eläin- ja kasvielämän kehitysmuodot ilman että ymmärrys on ne
järjestänyt. Ne ovat, sanovat he, jatkuvan kehityksen kautta alistetut
sen lain alle, jonka vaikutuksesta "voimakkaampi elää kauvemmin kuin
heikompi".

Tämä päätelmä kaipaa tukea, sillä ympärillämme näemme, että eri
olennoilla on kullakin määrätty luontonsa, joka ei kehity miksikään
korkeammaksi luonnoksi; ja vaikka ne, jotka pitävät kiinni tästä
päätelmästä, ovat tehneet uudistuneita yrityksiä, eivät he koskaan ole
onnistuneet sekottamaan eri lajeja tai saamaan aikaan uutta määrättyä
lajia. Ei tunneta ainoatakaan tapausta, jolloin laji olisi muuttunut
toiseksi lajiksi. [Muutamien lukijoittemme varalle huomautamme, että
sellaiset muutokset kuin esim. kaalimadon muuttuminen perhoseksi eivät
muuta esineen luonnetta: kaalimato ei ole muuta kuin perhosen munasta
kuorittu toukka.] Jos kohta löytyy kaloja, jotka voivat käyttää eviään
hetkeksi siipinään ja lentää ylös vedestä, ja sammakoita, jotka voivat
laulaa, niin ei ole koskaan esiintynyt sellaista tapausta, että ne
olisivat muuttuneet linnuiksi. Ja vaikka eläinten joukossa löytyy
muutamia, jotka jossain määrin ovat ihmisten kaltaisia, niin ei ole
minkäänlaista todistusta siitä, että ihminen kehittyisi tällaisista
olennoista. Päinvastoin esittävät tutkimukset, että jos kohta samasta
lajista voidaan aikaansaada muunnoksia, niin on mahdotonta sekottaa eri
lajia, tai toisesta lajista kehittää toinen laji. Samasta syystä ei
voida väittää, että aasi ja hevonen olisivat sukua toisilleen, sillä
tiedetään hyvin, että niiden varsa, muuli, on epätäydellinen eikä voi
jatkaa kumpaakaan lajia.

Jos sieluton luonto olisi luova tai kehittävä voima, niin se aivan
varmaan jatkaisi kehitystä ja mitään määrättyjä lajeja ei silloin
löytyisi, koska ilman ymmärrystä ei mikään voisi saavuttaa määrättyä
tilaa. Kehitys olisi todellisuus tänä päivänä ja me näkisimme
ympärillämme kalojen muuttuvan linnuiksi ja apinoiden muuttuvan
ihmisiksi. Tämän päätelmän huomaamme olevan yhtä paljon ristiriidassa
ihmisjärjen kuin Raamatun kanssa väittäessään, että järjelliset olennot
on luonut valta, jolta puuttuu järki.

Siitä päätelmästä, joka koskee luomisen tapahtumista kehityksen
kautta (ihmistä lukuunottamatta), jota vastaan meillä ei ole mitään
pätevää syytä, teemme seuraavassa lähemmin selvää. Se päättää, että
nykyään olemassa olevat eri lajit ovat määrätyt ja muuttumattomat,
mitä luontoon ja lajiin tulee. Ja jos kohta nykyiset lajit voidaan
kehittää paljon korkeammalla kannalle, vieläpä täydellisyyteensä asti,
niin pysyvät kuitenkin nämät lajit samoina. Tämä päätelmä otaksuu
edelleen, ett'ei yksikään näistä lajeista ollut alkuaan niin luotu,
vaan kehittyivät kaukaisessa muinaisuudessa maasta ja vähitellen
tapahtuvan kehityksen kautta muodosta toiseen. Jumalan määräämien
lakien mukaan on tämä kehitys, jossa ravinnon ja ilmaston muutos on
ollut tärkeänä tekijänä, mahdollisesti jatkunut, kunnes ne lajit,
sellaisina kuin ne nyt esiintyvät, ovat tulleet määrätyiksi, jonka
jälkeen muutos on mahdoton, koska Luojan lopullinen tarkotus tässä
suhteessa selvästi on saavutettu. Jos kohta kukin näistä eri kasvi- ja
eläinsuvuista voi parantua tai huonontua, niin ei kuitenkaan yksikään
niistä kykene muuttumaan toiseksi tai johtumaan toisesta suvusta tai
lajista. Jos kohta kukin näistä lajeista voi saavuttaa täydellisyyden
omassa lajissaan, niin on kuitenkin, sitten kun Luoja luontoon nähden
on saavuttanut tarkotuksensa, jatkuva kehitys tässä suhteessa mahdoton.

Väitetään, että alkuperäiset kasvit ja eläimet, joista nykyiset
määrätyt lajit johtuvat, kuolivat ennen ihmisen luomista. Nykyään
hävinneitten eläinten ja kasvien luurangot ja maatumat, joita on
tavattu syvällä maassa, puhuvat tämän päätelmän puolesta. Tämä
käsityskanta ei syrjäytä eikä hylkää Raamatun oppia, että ihminen
oli välitön ja täydellinen luomus, luojansa kuva mitä järkeen ja
siveyteen tulee eikä kehityksen tulos, joka kehitys todennäköisesti
oli yhteinen koko muulle luomakunnalle. Tällainen käsitys ei millään
tavalla vaikuttaisi heikontavasti, vaan antaisi se tukea Raamatun
väitteelle, että luonto, sellaisena kuin se tänään esiintyy, opettaa,
että järjellinen olento on sen järjestänyt ja ollut sen ensimmäinen
alkaja. -- Johtakoon ihmisjärki parhaan kykynsä mukaan tunnetut
tosiasiat mahdollisista ja riittävistä syistä ja sen ohella jokaisessa
erikoisessa tapauksessa menetelköön rehellisesti luonnon lakeja
kohtaan; mutta luonnon monimutkaisen koneiston takana huomataan
sen suuren alkuunpanijan jäljet, joka alkuunpanija on järjellinen,
kaikkivaltias Jumala.

Me väitämme siis, että järjellisen luojan olemassa olo on selvästi
todistettu totuus. Todistukset ovat ympärillämme, jopa omassa
itsessämme, sillä me olemme hänen tekonsa. Jokainen sielun ja ruumiin
ominaisuus puhuu ihmeellisestä taitavuudesta, joka on paljon sen
yläpuolella, mitä me käsitämme. Ja hän on myös se, joka on ajatellut ja
luonut sen, mitä me kutsumme luonnoksi. Me väitämme, että hän järjesti
ja määräsi luonnon lait, joiden kaunista ja sopusointuista toimintaa
me näemme ja ihailemme. Häntä, jonka viisaus teki maailman kaikkiuden
suunnitelman, jonka voima ylläpitää ja johtaa sitä, ja jonka viisaus
ja valta on niin paljon yläpuolella meidän omaamme, me jumaloimme ja
palvomme vaistomaisesti.

Tämän valtavan Jumalan olemassa olon käsittäminen olisi vaan hänen
kaikkivaltiaan voimansa pelkäämistä, ellemme näkisi, että hän on
siinä määrin suosion ja hyvyyden täyttämä, että se vastaa hänen
voimaansa. Tästä olemme myöskin täysin vakuutetut niiden samojen
seikkojen perustuksella, jotka todistavat hänen olemassa olonsa,
valtansa ja viisautensa. Me emme tule pakotetuiksi ainoastaan siihen
lopputulokseen, että löytyy Jumala, ja että hänen valtansa ja
viisautensa on äärettömän paljon yläpuolella meidän omaamme, vaan
pakottaa meidän järkemme meitä pitämään itsestään selvänä, että se,
mikä luodussa on suuremmoisinta ei ole Luojaa suurempi. Siksi täytyy
meidän päättää, että ihmisten keskuudessa tavattava korkein hyvyyden
ja vanhurskauden ilmaus on yhtä paljon pienempi Luojan hyvyyttä ja
vanhurskautta, kuin ihmisen viisaus ja kyky ovat hänen viisauttaan ja
kykyään pienemmät. Ja siten on meillä sielumme silmäin edessä Luojan
olento ja ominaisuudet. Hän on viisas, vanhurskas, rakkaudesta rikas
ja voimakas, ja hänet ominaisuuksiensa vaikutusala on verrattomasti
laajempi kuin hänen suurernmoisimman luomuksensa. Mutta sitten kun
me nyt olemme saaneet tämän johdonmukaisen lopputuloksen Luojan
olemassa olosta ja luonteesta, tehkäämme edelleen kysymys: mitä
tulee meidän odottaa sellaiselta olennolta? Vastaukseksi tulee, että
tällaisten ominaisuuksien omistaminen täydellä syyllä edellyttää niiden
harjottamista ja käyttämistä. Jumalan voimaa täytyy käyttää, käyttää
sopusoinnussa hänen luontonsa kanssa, viisaasti, oikeudenmukaisesti
ja rakkaudella. Mitä keinoja hän tätä tarkotusta varten käyttäneekin,
millä tavalla Jumalan voima vaikuttaneekin, täytyy lopullisen tuloksen
olla sopusoinnussa hänen luontonsa ja luonteensa kanssa, ja hänen
äärettömän viisautensa täytyy hyväksyä jokainen askel.

Mikä olisikaan järjellisempää kuin siten käyttää voimaa, jonka me
näemme ympärillämme luoduissa lukemattomissa maailmoissa ja maan
ihmeellisessä vaihtelevaisessa moninaisuudessa. Mikä olisikaan
ymmärrettävämpää kuin luoda sellainen olento kuin ihminen, joka on
varustettu järjellä ja arvostelukyvyllä käsittämään Luojan työtä
ja arvostelemaan hänen taiteellista kykyään -- hänen viisauttaan,
vanhurskauttaan, voimaansa ja rakkauttaan? Kaikki tämä on järjellistä
ja täydellisessä sopusoinnussa tosiasiain kanssa, jotka me tunnemme.

Ja nyt tulee viimeinen väitteemme. Eikö olisi järjellistä otaksua,
että sellainen äärettömän viisas ja hyvä olento, sitten kun hän oli
luonut olion, joka voi käsittää luojansa ja hänen suunnitelmansa,
voisi rakkautensa ja vanhurskautensa pakottamana tyydyttää tämän
olion kaipuun antamalla sille _jonkinlaisen ilmotuksen?_ Eikö olisi
järjellistä otaksua, että Jumala antaisi ihmiselle valaistusta hänen
olemassa olonsa tarkotuksesta ja suunnitelmistaan hänen tulevaisuutensa
suhteen. Sitävastoin kysymme, eikö olisi mahdotonta otaksua, että
sellainen luoja olisi luonut sellaisen ihmisen, varustanut hänet
ajatuskyvyllä, joka tunkeutuu tulevaisuuteen, eikä kuitenkaan olisi
antanut mitään ilmotusta suunnitelmistaan tyydyttääkseen tätä kaipuuta?
Tällainen menettelytapa olisi mahdoton, koska se olisi ristiriidassa
sen luonteen kanssa, jollaiseksi me Jumalaa ajattelemme, ristiriidassa
vanhurskaan ja rakkaudellisen olennon menettelytavan kanssa.

Me voimme tehdä sen loppupäätöksen, että jos jumalallinen viisaus
ihmisen luomisessa olisi pitänyt tarpeettomana antaa hänelle tietoa
hänen tulevasta tarkotusperästään ja hänen osuudestaan luojansa
suunnitelmiin, niin olisi sekä jumalallinen viisaus että jumalallinen
rakkaus vaatinut, että tämän olennon kyvyt niin rajotettaisiin, ettei
sitä aina vaivaisi ja häiritsisi epäilys, pelko ja tietämättömyys;
ja varmaankin olisi jumalallista valtaa käytetty tällaisessa
rajotuksessa. Se seikka, että ihmisellä on kyky käsittää jumalallisen
suunnitelman ilmotuksen luojansa tunnustetun luonteen yhteydessä,
antaa siis kylliksi riittävän syyn odottaa, että Jumala lahjottaisi
sellaisen ilmestyksen sellaisena aikana ja sillä tavalla, kuin hän
viisaudessaan voisi hyväksyä. Siis tarkastamalla tätä, vaikkakaan emme
tuntisi Raamattua, johtaisi järki meitä odottamaan ja etsimään jotakin
sellaista ilmestystä, minä Raamattu sanoo olevansa. Ja edelleen,
kun otamme huomioon sen järjestyksen ja sopusoinnun, joka vallitsee
kaikkialla luomakunnassa, kuinka esim. tähdistöt suuremmoisessa
kiertokulussaan noudattavat määrä-aikoja ja -paikkoja niin emme
voi muuta kuin otaksua, että pienemmät säännöttömyydet, niinkuin
maanjäristykset, tuuliaispäät j.n.e., ovat ainoastaan viittauksia
siitä, että eri alkuaineitten yhteistoiminta tässä maailmassa
nykyään on epätäydellistä. Vakuutus, että kaikki on tuleva vihdoin
täydelliseksi ja sopusointuiseksi maan päällä samoin kuin taivaassa,
sekä jonkinlainen selitys siitä, miksikä nyt ei niin ole, ovat
kysymyksiä, jotka ajattelevalle ihmiselle ovat luonnollisia niinkuin
niihin vastaaminen Luojalle, jonka viisaus, valta ja hyvyys ovat
ilmeiset. Siitä syystä tulee meidän odottaa, että etsitty ilmestys
käsittäisi tällaisen vakuutuksen ja tällaisen selityksen.

Kun me nyt olemme osottaneet miten järkevää on odottaa Jumalan tahdon
ja suunnitelman ilmotusta meidän sukuumme nähden, tulemme seuraavassa
luvussa tutkimaan Raamatun yleistä luonnetta; joka Raamattu sanoo
juuri olevansa sellainen ilmestys. Ja jos se esittää Jumalan luonteen
olevan täydellisessä sopusoinnussa järjen kanssa, kuten ylempänä
olemme nähneet, silloin täytyy meidän tehdä se johtopäätös, että se
sen kautta on todistanut olevansa tarpeellinen ja syyllä odotettu
Jumalan ilmestys ja täytyy meidän silloin ottaa vastaan sen todistus
sellaisena ilmestyksenä. Jos se on Jumalasta, täytyy sen oppien, täysin
ymmärrettyinä, olla sopusoinnussa hänen luonteensa kanssa, joka kuten
järki vakuuttaa meille, on täydellinen viisaudessa, vanhurskaudessa,
rakkaudessa ja vallassa.




KOLMAS LUKU.

RAAMATTU JUMALALLISENA ILMESTYKSENÄ TARKASTETTU JÄRJEN VALOSSA.

Raamatun vaatimukset ja sen ulkonaiset todistukset luotettavaisuudesta.
-- Sen pitkä ikä ja säilyminen. -- Sen siveellinen vaikutus. Tekijäin
vaikuttimet. -- Kirjotusten yleinen luonne. -- Mooseksen kirjat.
-- Mooseksen laki. -- Mooseksen kautta toimeenpannun hallitustavan
omituisuudet. -- Tämä ei ollut mikään pappisviekkauden järjestelmä. --
Maallisten järjestysmiesten ohjesäännöt. -- Lain edessä ovat rikas
ja köyhä samalla tasolla. -- Varmuustoimenpiteitä kansan oikeuksien
suojelemiseksi. -- Pappissääty ei ollut suosikkiluokka. Tapa sen
ylläpitämiseksi y.m. -- Suojelus vieraitten, leskien, isättömien
ja palvelijoiden ahdistamista vastaan. -- Raamatun profeetat. --
Löytyykö yhteistä sidettä lain, profeettain ja uuden testamentin
tekijäin välillä. -- Ihmeet eivät ole ristiriidassa järjen kanssa. --
Loppupäätös, johon meidän täytyy tulla.


Raamattu on sivistyksen ja vapauden soihtu. Sen hyvän yhteiskunnallisen
vaikutuksen ovat tunnustaneet suurimmat valtiomiehet, joskin he usein
ovat katselleet sitä niiden ristiriidassa olevien uskontunnustusten
kautta syntyneiden eriväristen silmälasien läpi, jotka, vaikkakin
ovat Raamatun puolella, surullisesti vääristelevät sen oppeja.
Kunnioittavan vanhan kirjan ovat sen ystävät asettaneet tahtomattaan
perin valheelliseen valoon. Monet näistä olisivat valmiit uhraamaan
elämänsä sen tähden. Ja kuitenkin vahingottavat he sitä oleellisesti
suuremmassa määrässä, kuin sen viholliset, nojautumalla siihen
niissä sen totuuksien väärinkäsityksissä, joita he niin kauvan ovat
kunnioittaen omaksuneet, ja jotka he esi-isiltään ovat perineet. Oi,
jospa he heräisivät uudelleen katselemaan sitä, mikä on kirjotettu
Raamatussa, ja saattaisivat sen viholliset häpeään riistämällä heiltä
heidän aseensa!

Koska luonnon valo johtaa meitä odottamaan Jumalalta täydellisempää
ilmestystä, kuin mitä luonto itse antaa, täytyy järkevän ajattelevan
ihmisen olla valmis tutkimaan jokaista vaatimusta joka esiintyy
jumalallisena ilmestyksenä, ja jolla on järjellinen ulkonainen
todistus tällaisen vaatimuksen todennäköisyydestä. Raamattu väittää
olevansa sellainen Jumalan ilmestys, ja se tulee luoksemme riittävillä
ulkonaisilla todistuksilla siitä, että sen vaatimukset todennäköisesti
ovat oikeutettuja; sekä antaa meidän syyllä toivoa, että tarkempi
tutkiminen on tuova valoon vielä täydellisempiä ja vieläkin sitovampia
todistuksia siitä että, se on Jumalan sanaa.

Raamattu on vanhin kirja, mikä on olemassa. Se on kestänyt
kolmenkymmenen vuosisadan myrskyt. Ihmiset ovat kaikin tavoin
koettaneet hävittää sen maan päältä. He ovat piiloittaneet sen, he ovat
kaivaneet sen maahan, he ovat kuolemanrangastuksen uhalla kieltäneet
omistamasta sitä, ja kiivaimmat ja säälimättömimmät vainot ovat
kohdanneet niitä, jotka ovat siihen uskoneet; mutta kirja elää vielä.
Tänä päivänä, kun monet sen vastustajista nukkuvat kuolon unta ja sadat
nidokset, joita on kirjotettu saattaakseen sen huonoon huutoon ja
tehdäkseen tyhjäksi sen vaikutuksen, kauvan sitten ovat unohdetut, on
Raamattu raivannut itselleen tien maan kaikkiin kansoihin ja kieliin
sekä on tullut käännetyksi yli neljällesadalle eri kielelle. Se, että
tämä kirja on elänyt kautta monien vuosisatojen huolimatta kaikista
vertojaan turhaan hakevista yrityksistä tuhota ja hävittää sitä, on
tosiasia, joka ainakin on voimakas todistus siitä, että se suuri
olento, jonka se väittää alkuunpanijakseen, on myös sen suojelija.

On siis totta, että Raamatun siveellinen vaikutus on poikkeuksetta
hyvä. Ne, jotka ovat huolellisesti tutkineet sitä, ovat aina kohonneet
parempaan, puhtaampaan elämään. Toiset uskonnolliset ja tieteelliset
teokset ovat aikaansaaneet hyvää, vaikuttaneet jalostuttavasti ja
olleet ihmiskunnalle jossain määrin siunaukseksi, mutta kaikki
kirjat yhteensä ovat olleet kykenemättömät lahjottamaan huokaavalle
luomakunnalle sitä iloa, rauhaa ja siunausta, jonka Raamattu tuo sekä
rikkaalle että köyhälle, oppineelle ja oppimattomalle. Raamattu ei ole
aiottu ainoastaan lukemista varten. Se on kirja, jota pitää tutkia
huolella ja miettien, sillä Jumalan ajatukset ovat korkeammalla meidän
ajatuksiamme ja hänen tiensä ovat korkeammalla meidän teitämme. Jos me
tahdomme käsittää äärettömän Jumalan suunnitelmia ja ajatuksia, niin
täytyy meidän omistaa kaikki voimamme tähän tärkeään työhön. Totuuden
rikkaimmat aarteet eivät aina ole pinnalla. Kauttaaltaan ja lakkaamatta
tämä kirja viittaa ja vetoaa samaan etevään luonteeseen, Jeesus
nasaretilaiseen, jonka se sanoo olevan Jumalan pojan. Alusta loppuun
on hänen nimensä kutsumuksensa ja työnsä huomattavassa asemassa. Eri
tavalla täysin todistettu, Raamatun ulkopuolella oleva, historiallinen
tosiasia on, että mies nimeltä Jeesus nasaretilainen, eli ja oli
saavuttanut jonkinlaisen kuuluisuuden jotakuinkin samaan aikaan, kuin
Raamatun kirjottajat ilmottavat. Paitsi uuden testamentin tekijäin
antamaa todistusta on vielä historia varmentanut sen tosiasian,
että tämä Jeesus ristiinnaulittiin, koska juutalaiset ja heidän
pappinsa olivat loukkaantuneet häneen. Uuden testamentin kirjottajat
olivat lukuunottamatta Paavalia ja Luukasta Jeesus nasaretilaisen
henkilökohtaisia tuttuja ja oppilaita ja esittävät he kirjotuksissaan
hänen oppejaan.

Jokaisen kirjan olemassaolo edellyttää tekijän puolelta jonkinlaisia
vaikuttimia. Me kysymme sentähden: mitkä olivat ne vaikuttimet, jotka
aiheuttivat nämä miehet omistamaan itsellensä tuon henkilön asian?
Hän tuomittiin kuolemaan ja juutalaiset ristiinnaulitsivat hänen
pahantekijänä. Uskonnollisimmat heistä suostuivat siihen ja vaativat
häntä tapettavaksi niinkuin sellaisen, joka ei ole arvokas elämään.
Omaksumalla hänen asiansa ja julkisesti julistamalla hänen oppejaan
alistuivat nämä miehet kantamaan ylenkatsetta, kieltäymyksiä ja
katkeria vainoja, asettivat elämänsä alttiiksi ja vieläpä muutamissa
tapauksissa kärsivät marttyyrikuoleman. Jos me myönnämme, että Jeesus
eläessään oli ihmeellinen henkilö sekä elämässään että opissaan, mitä
vaikuttimia olikaan kellään omistaa hänen asiansa, sittenkuin hän oli
kuollut? -- erittäinkin kun hänen kuolemansa oli niin häpeällinen? Ja
jos me otaksumme että nämä kirjoittajat ovat keksineet kertomuksensa,
ja että Jeesus oli heidän mielikuvituksensa sankari ja ihanne, kuinka
mahdotonta olisikaan ajatella, että järjelliset ihmiset, sitten kuin
he olivat väittäneet, että hän oli Jumalan poika, että hän oli siinnyt
yliluonnollisella tavalla, omisti yliluonnollisia voimia, joiden avulla
hän paransi spitalisia, antoi nä'ön niille, jotka olivat sokeina
syntyneet, ja kuulon kuuroille, vieläpä herätti kuolleita -- kuinka
äärettömän mahdotonta olisikaan ajatella, että he olisivat lopettaneet
tällaisen luonteen kuvauksen ilmottamalla, että kourallinen hänen
vihollisiaan tappoi hänen suurkavaltajana, samalla kuin toiselta puolen
hänen ystävänsä, ja oppilaansa, niiden joukossa itse kirjottajat,
jättivät hänet ja ratkaisevassa silmänräpäyksessä pakenivat?

Joskin maailmanhistoria muutamissa kohdin poikkeaa näistä
kirjailijoista, älköön se kuitenkaan johtako meitä pitämään heidän
ilmoituksiaan epätodenmukaisina. Niiden jotka niin tekevät, täytyy
tuoda esiin ja todistaa jokin vaikuttava syy miksi nämä kirjailijat
olisivat tehneet vääriä väitteitä. Mitkä vaikuttimet olisivat voineet
johtaa heitä? Olisivatko he mahdollisesti toivoneet sen kautta
voittavansa onnea, mainetta, valtaa tai maallisia etuja? Jeesuksen
ystävien köyhyys ja heidän sankarinsa arvonannon puute Juudan suurten
uskonnonharrastajien joukossa vastustaa sellaista ajatusta, jonka
ohella se, että hän kuoli pahantekijänä, rauhanhäiritsijänä ja oli
halveksittu, ei antanut mitään toiveita kadehdittavaan maineeseen
niille, jotka ottivat asiakseen jälleen lujittaa hänen oppiaan. Ja
päinvastoin, jos niillä, jotka saarnasivat Jeesuksesta, oli tällaista
odotettavissa, eivätköhän he silloin olisi nopeasti jättäneet asiaa,
kun he huomasivat, että se toi mukanaan häpeää, vainoa, vankeutta
ja vieläpä kuolemaa? Järki opettaa meille selvästi, että miehillä,
jotka uhrasivat kodin, arvon, kunnian ja elämän, jotka eivät eläneet
hetkellistä nautintoa varten, vaan joiden päämääränä oli kanssaihmisten
kohottaminen, ja jotka terottivat korkeinta siveysoppia, ei ollut
ainoastaan jokin vaikutin, vaan täytyipä heidän vaikuttimensa olla
puhdas ja heidän päämääränsä mitä ylevin. Järki selittää edelleen,
että sellaisten miesten todistus, joita johtivat ainoastaan puhtaat
ja hyvät vaikuttimet, ansaitsee kymmenen kertaa enemmän luottamusta
kuin tavallisten kirjailijain. Nämä miehet eivät olleet myöskään
uskonnollisia haaveilijoita. He olivat terveen järjen miehiä ja
osottivat jokaisessa tilaisuudessa uskonsa ja toivonsa perustuksen ja
tässä hyvin harkitussa vakaumuksessaan pysyivät he aina lujina.

Ja mitä tässä olemme huomauttaneet, voidaan samalla tavalla sovelluttaa
vanhan testamentin eri kirjailijoihin. Pääasiassa näissä miehissä
kuvastuu heidän uskollisuutensa Herraa kohtaan, ja yhtä puolueettomasti
kuin raamatunhistoria kiittää heidän hyveitään, mainitsee ja soimaa se
heidän heikkouksiaan ja puutteitaan. Tämän täytyy hämmästyttää niitä,
jotka otaksuvat, että Raamattu on tekaistu kertomus, jonka tarkotus
olisi vaikuttaa ihmisissä pyhää pelkoa ja kunnioitusta uskonnollista
järjestelmää kohtaan. Raamatussa esiintyvä oikeudellisuus, todistaa
sen totuudeksi. Jos petturi tahtoisi kuvata jonkun suureksi mieheksi,
ja ennen kaikkea jos hän tahtoisi uskotella, että hänen kirjoituksensa
olisivat Jumalan elähyttämiä, niin esittäisi hän epäilemättä
sellaisen henkilön luonteen suurimmassa määrässä moitteettomaksi ja
jaloksi. Koska Raamattu ei ole tehnyt itseään syypääksi tällaiseen
menettelytapaan, on se tyydyttävä todistus siitä, ett'ei se ole
valheellisesti kyhätty ihmisten pimittämiseksi.

Meillä on siis syytä _odottaa_, että meille ilmotetaan Jumalan tahto
ja suunnitelma. Me olemme myös löytäneet Raamatun, joka väittää
ilmottavansa tämän, ja jonka ovat kirjottaneet miehet, joiden
vaikuttimia meillä ei ole syytä epäillä vaan hyväksyä. Tarkastakaamme
nyt niiden kirjotusten luonnetta, jotka ilmottavat olevansa Jumalan
hengen elähyttämiä, nähdäksemme vastaavatko niiden opit sitä luonnetta,
jonka me _syyllä_ omistamme Jumalalle, ja missä määrin näissä
kirjotuksissa itsessään on todistus niiden luotettavaisuudesta.

Uuden testamentin viisi ensimmäistä kirjaa ja useat vanhassa
testamentissa ovat kertomuksia tosiasioista, joita kirjoittajat
tunsivat, kertomuksia, joiden totuuden takaa heidän luonteessa.
Jokaiselle on selvää, ett'ei tarvita mitään erityistä ilmestystä jos
he tahtoisivat yksinkertaisesti kertoa totuuden niissä asioissa,
jotka olivat heitä lähellä, ja jotka he täysin tunsivat. Kun Jumala
kuitenkin tahtoi antaa ihmiselle ilmestyksen, niin on todennäköistä,
että näillä kertomuksilla menneistä tapauksista on merkitystä tähän
ilmestykseen nähden, sillä onhan syytä otaksua, että Jumala niin
johtaisi ja järjestäisi, että se rehellinen henkilö, jonka hän
valitsisi aseekseen, tulisi yhteyteen tarpeellisten tosiasiain kanssa.
Näiden Raamatun historiallisten osien luotettavaisuus riippuu melkein
yksinomaan tekijäin luonteesta ja vaikuttimista. Hyvä ihminen ei puhu
valhetta. Puhdas lähde ei anna kitkerää vettä. Ja Raamatun todistus
kokonaisuudessaan poistaa pienimmänkin epäilyksen siitä, että sen
kirjottajat sanoisivat tai tekisivät pahaa, jotta sen kautta hyvä
tulisi esille.

Määrättyjen Raamatullisten kirjojen kuten Kuningasten-, Aika-,
Tuomarienkirjojen totuudellisuus ei kärsi siitä, että me aivan
yksinkertaisesti sanomme niiden olevan tosia, huolella tehtyjä
muistiinpanoja aikansa huomatuista tapauksista ja henkilöistä.
Heprealaisten kertomukset sisältävät historiaa samoinkuin laki ja
profeetat, ja kun muistetaan, että heidän historiansa, sukuluettelonsa
j.n.e. kuvailivat niin paljon tarkemmin yksityiskohtaisia seikkoja
syystä että Messias oli suoraan polveutuva Aabrahamista, niin
ymmärretään miksi muutamia historiallisia asioita mainitaan, joita
yhdeksännentoista vuosisadan valistus ei pidä oikein sopivana.
Niin esimerkiksi piti historioitsija todennäköisesti tarpeellisena
koristelematta kertoa moabittilais- ja ammonialaiskansojen alkuperästä
ja heidän sukulaisuussuhteistaan Aabrahamin kanssa, jotta kertomus
heidän alkuperästään tulisi täydelliseksi. (1 Moos. 19: 36--38). Samoin
on meille annettu erittäin tarkka kertomus Juudan lapsista, sillä
hänestä polveutui kuningas Daavid, jonka kautta Marian, Jeesuksen äidin
(Luuk. 3: 23, 31, 33, 34), samoinkuin Joosefin, hänen puolisonsa,
sukuluettelo johdetaan takasin Aabrahamiin. Täydellinen sukuluettelo
oli epäilemättä sitä välttämättömämpi, kun tästä suvusta (1 Moos. 49:
10) oli polveutuva Israelin etevin kuningas samoinkuin luvattu Messias.
Tästä johtuu poikkeaminen yksityisseikkoihin, mikä ei muuten esiinny.
-- 1 Moos. 38.

Tietenkin on samanlaisia tai muita syitä toisiin Raamatussa oleviin
historiallisiin tosiasioihin nähden, joiden hyödyn me ehkä aikaa myöten
saamme nähdä, ja jotka, elleivät ne koskisi historiaa, vaan ainoastaan
siveellistä opetusta, ilman vahinkoa voitaisiin poistaa. Kuitenkaan
ei kukaan voi millään tavalla väittää, että Raamattu missään suosisi
säädyttömyyttä. Tulee myöskin muistaa, että samoja asioita voidaan eri
kielillä esittää paremmin ja huonommin ja jos kohta raamatunkääntäjät
olivat liian omantunnontarkkoja jättääkseen pois mitään siitä, mikä
esiintyi alku-tekstissä, niin elivät he kuitenkin aikana, joka ei ollut
niin tarkka kuin meidän aikamme valitessaan sopivia lausuntotapoja.
Samaa voidaan ajatella vanhimmasta raamatullisesta ajasta ja sen
tavasta ilmaista ajatuksiaan. Varmaan ei hienotunteisinkaan voi
tähän nähden tehdä pienintäkään huomautusta ainoastakaan uudessa
testamentista esiintyvästä lauseesta.



Mooseksen kirjat ja niissä julaistut lait.


Raamatun viisi ensi kirjaa tunnetaan Mooseksen viiden kirjan nimellä,
vaikkakin ei missään mainita häntä niiden tekijäksi. On hyvin
luultavaa, että Mooses tai joku hänen johdollaan on kirjottanut
ne. Mitä kertomukseen hänen kuolemastaan ja hautaamisestaan tulee,
niin voimme ajatella, että hänen kirjurinsa on niistä tehnyt
sopivan lisäyksen. Se, ettei varmasti mainita, että Mooses olisi
nämä kirjat kirjottanut ei ole mikään todistus sellaista otaksumaa
vastaan, sillä jos joku toinen olisi kirjottanut ne pimittämis- ja
pettämis-tarkotuksessa, olisi hän varmaankin, saavuttaakseen
luotettavaisuutta ilmottanut että Israelin suuri johtaja ja valtiomies
oli ne kirjottanut. (Katso 5 Moos. 31: 9--27.) Se on varma, että
todellakin Mooses johti heprealaisen kansan Egyptistä. Hän järjesti
heidät kansaksi niiden lakien mukaan, jotka näissä kirjoissa ovat
esitetyt, ja heprealainen kansa on yli kolmen tuhannen vuoden kuluessa
yksimielisesti väittänyt, että Mooses on heille lahjottanut nuo kirjat,
ja niin pyhinä ovat he pitäneet noita kirjoja, ettei pistettä tai
pilkkua ole saanut muuttaa, joka takaa sen, että kirjotukset ovat
väärentämättömät.

Nämä Mooseksen kirjat sisältävät ainoan uskottavan kertomuksen,
mikä on olemassa siltä ajalta, jota ne käsittelevät. Kiinalainen
historia on alkavinaan luomisesta kertoessaan miten Jumala läksi
veneessä vesille, otti maamöhkäleen käteensä ja heitti sen veteen.
Tästä maamöhkäleestä, niin kerrotaan, tuli tämä maailma j.n.e. Mutta
koko satu on niin järjetön, että jo lapsen ymmärryksellä varustettu
ihminen ei anna sen itseänsä pettää. Sitä vastoin ensimmäisen
Mooseksen kirjan esitys perustuu siihen järjelliseen otaksumaan, että
Jumala, luoja, järjellinen alkusyy, jo oli olemassa. Se ei koskettele
Jumalan olemassaolon alkamista, vaan hänen työtään ja sen alkamista
ja järjestelmällistä eteenpäin kehittymistä: -- "Alussa loi Jumala
taivaan ja maan". Se ainoastaan mainitsee maan alkuperän ryhtymättä
lähempiin selityksiin, ja jatkaa sitten kertomalla kuudesta päivästä
(ajanjaksosta), jonka kuluessa maa valmistettiin ihmistä varten. Tämän
käsityksen vahvistaa pääasiallisesti neljäntuhannen vuoden kuluessa
kerätty tieteellinen valo. Tästä seuraa, että on paljon järjellisempää
hyväksyä väite, että Jumalan henki on elähyttänyt näiden asiain
kertojan, Mooseksen, kuin otaksua, että yksi mies yksinään tiesi
enemmän kuin koko jälelläoleva ihmiskunta tietää kolmentuhannen vuoden
tutkimuksien jälkeen, jota tutkimusta nyt helpottaa uudenaikaiset
apuneuvot ja joilla on miljoonittain rahaa käytettävänään.

Tarkasta edelleen niitä lakimääräyksiä, joita nämä kirjotukset
sisältävät. Varmaa on, ett'eivät nämä lait ole löytäneet vertojaan
ennenkuin yhdeksännellätoista vuosisadalla. Nämä yhdeksännentoista
vuosisadan lait nojautuvat Mooseksen laissa esitettyihin
perusajatuksiin ja itse asiassa ovat sellaiset miehet laatineet ne,
jotka tunnustivat Mooseksen lain jumalallisen alkuperän.

Jumalan kymmenen käskyä on lyhyt yhteenveto koko laista. Nämä kymmenen
käskyä sisältävät jumalanpalveluksen ja siveyden suhteen määräyksiä,
joiden jokaisen tutkijan silmissä täytyy näyttää suuressa määrin
ihmeellisiltä ja jos ne tähän asti olisivat olleet tuntemattomat ja
nyt tavattaisiin Kreikan, Rooman tai Babylonin (kansoja, jotka ovat
nousseet ja hävinneet paljon sen jälkeen kuin nämä lait säädettiin)
raunioissa ja muinaisjäännöksissä, niin pidettäisiin niitä ihmeellisinä
ellei ylenluonnollisina. Mutta näiden lakien ja niiden vaatimusten
tunteminen on aikaansaanut jonkinlaisen välinpitämättömyyden, niin että
niiden todellisen suuruuden näkevät ainoastaan muutamat harvat. On
totta, että nämä käskyt eivät puhu mitään Kristuksesta, mutta niitä ei
annettukaan kristityille vaan heprealaisille, eikä niillekään siksi,
että ne opettaisivat uskomaan lunastukseen, vaan vakuuttaakseen ihmisiä
heidän synnillisestä tilastaan ja lunastuksen tarpeesta. Ja näiden
käskyjen pääsisällyksen yhdisti ihmeellisellä tavalla kristinuskon
suuri perustaja sanoihin: "Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi koko
sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi",
ja: "Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi." Mark. 12: 30, 31.

Mooseksen toimeenpanema hallitusmuoto erosi kaikista muista sekä
uudemmista että vanhemmista siinä, että se väitti, että tämä hallitus
tuli itse Luojalta, ja että kansa oli vastuunalainen hänen edessään.
Heidän lakinsa ja maalliset ja uskonnolliset järjestysmuotonsa
esiintyivät Jumalasta lähteneinä ja olivat, niinkuin kohta saamme
nähdä, täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, minkä järki sanoo olevan
Jumalan luonteen. Keskellä leiriä olevan tabernaakkelin "Kaikkein
pyhimmässä" paikassa ilmestyi Jehovan läsnäolo heidän kuninkaanaan,
ja siellä saivat he vastaanottaa yliluonnollista opetusta kansansa
asioitten hoitamisessa. Pappissääty järjestettiin, jolla oli
täydellinen valta tabernaakkelin hoidossa, ja ainoastaan pappien kautta
voitiin tulla Jehovan luokse ja saatiin neuvotella hänen kanssaan.
Joku voinee tässä ensin ajatella: "Kas niin, tuossa on meillä heidän
järjestelmänsä päämäärä: heillä samoinkuin toisilla kansoilla oli
hallitusvalta papeilla. He käyttivät hyväkseen kansan herkkäuskoisuutta
ja pelottivat heitä oman kunnian ja voiton tähden". Kuitenkin hiljaa,
ystäväni, älkäämme otaksuko mitään ennenaikaisesti. Kun, niinkuin tässä
tapauksessa, on helppo tutkia itse tosiasiat, niin ei olisi järkevää,
asianhaaroja syrjäyttämällä, tehdä huonoja johtopäätöksiä. Kaikki
puhuu eittämättömästi sellaista käsitystä vastaan. Pappien oikeudet
ja etuoikeudet olivat rajotetut. He eivät saaneet mitään maallista
valtaa ja heiltä puuttui kokonaan tilaisuutta käyttää virkaansa kansan
oikeuksien ja omantunnonvapauden sortamiseksi. Vieläpä Mooseksen
kautta, joka itse oli pappissuvun jäsen tehtiin nämä määräykset.

Koska hän Jumalan lähettiläänä oli vienyt Israelin Egyptin orjuudesta,
niin joutui olosuhteiden pakosta toimeenpaneva valta hänen käsiinsä
ja teki hiljaisesta Mooseksesta itsevaltijaan hallituksessa ja
vallassa, jos kohta hänestä lempeän ja nöyrän luonteensa tähden
tuli itse asiassa kansan liiaksi rasittama palvelija, joka tyhjensi
elonvoimansa virkansa painostavissa huolissa. Sellaisten olosuhteiden
vallitessa perustettiin maallinen hallitus, joka itse asiassa oli
kansanvalta. Välttääksemme kaikkea epäilystä tahdomme sanoa: uskottoman
kannalta katsoen oli Israelin hallitusmuoto kansanvalta, mutta omien
vaatimustensa valossa oli se teokratia, s.o., jumalallinen hallitus,
sillä lait, jotka Jumala Mooseksen kautta antoi, olivat muuttumattomat:
ei saanut mitään lisätä tai ottaa pois heidän lakikokoelmastaan.
Tältä kannalta katsoen poikkesi Israelin hallitus kaikista muista
joko aikasemmista tai myöhemmistä maallisista hallituksista. "Silloin
sanoi Herra Moosekselle: 'Kerää minulle seitsemänkymmentä miestä
Israelin vanhimmista, jotka tiedät kuuluvan kansan vanhimpiin ja
tarkastusmiehiin, ja vie heidät ilmestysmajan eteen ja seisokoon he
siellä sinun kanssasi. Siellä tahdon minä silloin tulla alas ja puhua
kanssasi sekä tahdon ottaa sinun päälläsi lepäävästä hengestä ja antaa
heille; sitten auttavat he sinua kansan kuorman kantamisessa, niin
ett'ei sinun tarvitse sitä yksin tehdä'." (4 Moos. 11: 16, 17. Katso
myös värsyjä 24--30, jotka ovat esimerkkinä todellisesta vilpittömästä
valtiomiestaidosta ja hiljaisesta ja nöyrästä luonteesta.) Kun Mooses
kertoi tästä, sanoi hän: "Silloin minä otin teidän heimonne päämiehet,
viisaat ja hyvin tunnetut miehet, ja asetin teille päämiehiksi,
johtajiksi, toiset tuhannen, toiset sadan, toiset viidenkymmenen ja
toiset kymmenen yli, ja tarkastusmiehiksi teidän eri heimoihinne." -- 5
Moos. 1, 1: 15; 2 Moos. 18: 13--26.

Täten osottautuu, että tämä etevä lainsäätäjä, kaukana siitä,
että olisi koettanut laajentaa tai vastaisen varalle lujittaa
asemaansa jättämällä kansan hallituksen suorastaan pappissukuisille
hengenheimolaisilleen ja siten valmistaa heille tilaisuutta käyttämään
uskonnollista valtaansa kahlehtiakseen kansan oikeuksia ja vapauksia,
päinvastoin toimeenpani kansan keskuudessa hallitusmuodon, joka oli
omiansa kasvattamaan kansan vapaudentunnetta. Toisten kansojen ja
hallitsijoiden historiassa ei tavata mitään, joka vastaisi ylläolevaa.
Jokaisessa erikoistapauksessa on hallitsija etsinyt omaa korotustaan ja
suurempaa valtaa. Niissäkin tapauksissa, joissa hallitsija on auttanut
tasavaltojen muodostumista, on myöhempi asiain kulku osottanut, että he
tekivät sen edellyttäen voittavansa kansan suosiota ja lujittaakseen
omaa valtaansa. Kunnianhimoinen, viisaasti laskeva mies olisi Mooseksen
asemassa ja pyrkiessään lujittamaan kansan pettämistä, koettanut saada
vallan omiin ja perheensä käsiin, erittäinkin kun tämä näkyi olevan
verrattain helposti saavutettavissa, koska uskonnollinen valta jo oli
tämän suvun käsissä, ja koska kysymyksessä oleva kansa väitti, että
Jumala hallitsi sitä tabernaakkelista. Ei myöskään voi otaksua, että
mies, joka kykeni luomaan sellaiset lait ja hallitsemaan sellaista
kansaa, olisi ollut niin lyhytnäköinen, ettei hän olisi nähnyt,
mihin hänen toimintansa täytyi johtaa. Niin täydelleen jätettiin
kansan hallitus sen omiin käsiin, että jos kohta tärkeämmät asiat,
joita yllämainitut hallitusmiehet eivät voineet päättää, tuli jättää
Mooseksen ratkaistavaksi, niin saivat he kuitenkin itse päättää, mitkä
asiat joutuivat Moosekselle. "Mutta jos joku asia tulee teille liian
vaikeaksi, niin antakaa sen tulla minulle, jotta saisin kuulla sen". --
5 Moos. 1: 17.

Tältä kannalta katsoen oli Israel tasavalta, jonka virkamiehet toimivat
jumalallisten määräysten mukaan. Ja vaientaaksemme niitä, jotka
tietämättömyydessä väittävät, että Raamattu hyväksyy yksinvaltaisen
hallitusmuodon sen sijaan, että "kansaa hallitsisi kansa", se on
valtiollinen itsehallinto, tahdomme huomauttaa, että tämä tasavaltainen
maallinen hallitusmuoto pysyi voimassa yli neljäsataa vuotta. Ja
ilman Herran hyväksymistä vaihdettiin tämä sitten kuningaskuntaan
"vanhimpien" pyynnöstä. Herra sanoi Samuelille, joka tilaisuudessa
toimi jonkinlaisena väliaikaisena puheenjohtajana: "Kuule kansan
ääntä ja tee kaikki, mitä he pyytävät sinulta; sillä eivät he ole
hyljänneet sinua, vaan minut, koska he eivät tahdo, että minä olisin
heidän kuninkaanaan." Jumalan käskystä selitti Samuel kansalle, kuinka
heidän vapauttaan ja oikeuttaan tullaan halveksimaan ja kuinka he
tällaisen muutoksen kautta tulevat palvelijoiksi; mutta turhaan, sillä
tuo yleinen aate, jonka he ylt'ympärillään toisissa kansoissa näkivät
toteutuneena, oli hurmannut heidät. (1 Sam. 8: 6--22.) Kun tarkastaa
tätä kertomusta heidän _halustaan_ saada kuningas, niin kenenkäpä
mieleen ei johtuisi ajatus, että Mooses ilman vaikeuksia olisi voinut
asettautua suuren valtakunnan etunenään.

Joskin Israel kokonaisuudessaan muodosti yhden kansan, niin otettiin
kuitenkin Jaakopin kuoleman jälkeen sukujako aina huomioon. Jokainen
suku tai heimo valitsi tai tunnusti yksimielisesti muutamat jäsenet
asiamiehikseen tai päälliköikseen. Tämä tapa oli voimassa heidän pitkän
egyptiläisen orjuutensakin aikana. Näitä heimon edustajia kutsuttiin
päällysmiehiksi tai vanhimmiksi, ja juuri näille Mooses jätti maallisen
hallituksen kunnian ja vallan. Jos hän sitävastoin olisi aikonut
säilyttää vallan itselleen ja suvulleen, niin olisi hän viime sijassa
näille miehille antanut viran ja hallituksen.

Ne ohjeet, jotka annettiin niille, jotka Jumala ikäänkuin oli
nimittänyt maallisiksi hallitusmiehiksi, olivat esikuvana
yksinkertaisuudesta ja puhtaudesta. Mooses selitti kansalle heidän
tuomariensa läsnäollessa ja sanoi: "Ja minä annoin myös määräyksiä
teidän tuomareillenne sanoen: 'Kuulkaa mitä veljillä on toinen toistaan
vastaan; jos jollakin on jotakin veljeään vastaan tai vierasta
[muukalaista] vastaan, joka asuu hänen luonaan, niin tuomitkaa
oikeudenmukaisesti heidän välillään. Teidän ei pidä tuomitseman
henkilön mukaan, vaan kuunnella yhtähyvin vähäpätöistä kuin ylhäistä.
Teidän ei tule peljätä ketään ihmistä, sillä tuomio kuuluu Jumalalle.
Mutta jos joku asia tulee teille liian vaikeaksi, niin antakaa sen
tulla minulle, jotta saisin kuulla sen'." (5 Moos. 1: 16, 17.)
Mooseksen kuoleman jälkeen esitti ylipappi tällaiset vaikeat asiat
suorastaan Herralle. Urim ja Tummim antoivat silloin myöntävän tai
kieltävän vastauksen.

Mitä sanomme näiden _tosiasiain_ edessä siitä päätelmästä, joka tahtoo
väittää, että petolliset papit ovat nämä kirjat kirjottaneet saadakseen
itselleen vaikutusta ja valtaa kansan yli? Olisivatkohan sellaiset
miehet sellaisessa tarkotuksessa kirjottaneet vääriä asiakirjoja,
jotka olivat omiaan tekemään tyhjäksi juuri sen, mitä he koettivat
aikaansaada -- asiakirjoja, jotka sitovasti todistavat, että Israelin
suuri päällikkö heidän oman heimonsa jäsen, Jumalan käskystä eristi
pappissäädyn maallisesta vallasta asettamalla vallan kansan omiin
käsiin? Pitääkö kukaan sellaista päätelmää järkevänä?

Ansaitsee, edelleen huomata, etteivät yhdeksännentoista vuosisadan
korkeimman sivistyksen lait pidä paremmin huolta siitä, että rikas
ja köyhä olisivat samassa edesvastuu-asemassa maallisen lain edessä.
Mooseksen laissa ei tehty mitään eroa. Ja mitä tulee niiden kansan
vaarojen vastustamiseen, jotka johtuvat siitä, että muutamat tulevat
hyvin köyhiksi ja toiset ylenmäärin rikkaiksi ja mahtaviksi, niin
ei ole ainoakaan toinen kansa koskaan hyväksynyt lakia, joka niin
huolellisesti pitäisi silmällä tätä asiaa. Mooseksen laki piti huolta
kaiken _ennalleenasettamisesta_, joka viideskymmenes vuosi, joka oli
heidän riemuvuotensa. Tämä laki teki mahdottomaksi kiinteän omaisuuden
täydellisen omistusoikeuden ja esti sen kautta sen kerääntymistä
muutamien harvojen käsiin. (3 Moos. 25: 9, 13--23, 27--30.) Heidän piti
todellakin oppia pitämään toisia veljinään ja toimia sen mukaan, ilman
korvausta auttamaan toinen toistaan ja olemaan ottamatta korkoa toinen
toiseltaan. -- Katso 2 Moos. 22: 25; 3 Moos. 25: 36, 37; 4 Moos. 26:
52--56.

Kaikki lait julaistiin, jonka kautta juonittelijat estettiin
menestyksellä sekaantumasta kansan oikeuksiin. Lait olivat asetetut
esille sillä tavalla, että kuka tahansa voi jäljentää ne; ja jotta
köyhimmät ja oppimattomimmat saisivat niistä tiedon, niin oli pappien
velvollisuus lukea ne kansalle sen seitsenvuotisissa juhlissa. (5
Moos. 31: 10--13.) Onko mahdollista ajatella, että sellaisia lakia ja
määräyksiä keksivät ilkeämieliset ja viekkaat miehet, ryöstääkseen
viekkaudella kansalta sen vapauden ja onnen? Tällainen arveleminen
olisi ristiriidassa järjen kanssa.

Vieraitten henkilöiden ja vihollisten oikeuksien ja harrastusten
kunnioittamisessa oli Mooseksen laki kolmekymmentäkaksi vuosisataa
aikansa edellä -- jos edes meidän aikamme sivistyneimpien
kansojen lait voivat vetää sille vertoja oikeudellisuudessa ja
ihmisystävällisyydessä. Me luemme: -- "Aivan sama laki on koskeva
teitä, se on oleva voimassa niinhyvin muukalaisiin [ulkomaalaisiin]
kuin maassa syntyneisiin nähden; sillä minä olen Herra teidän
Jumalanne." -- 2 Moos. 12: 49; 3 Moos. 24: 22.

"Kun muukalainen asuu luonanne teidän maassanne, niin älkää sortako
häntä. Muukalaista, joka asuu luonanne, tulee teidän keskuudessanne
pitää maassasyntyneenä. Sinun tulee rakastaa häntä niinkuin itseäsi.
Olettehan itse olleet muukalaisia Egyptin maalla." -- 3 Moos. 19: 33,
34.

"Koska sinä kohtaat _vihollisesi_ härän tai aasin eksyksissä, niin tulee
sinun johdattaa se jälleen hänen luoksensa. Jos näet _vihamiehesi_
aasin uupuneena kuorman alla, niin kavahda, ettet jätä miestä
avuttomaksi, vaan sinun tulee auttaa häntä kuorman helpottamisessa." --
2 Moos. 23: 4, 5.

Ei edes mykkiä eläimiä unohdettu. Julmuus niitä samoinkuin ihmisiä
kohtaan oli ankarasti kielletty. Ei saanut sitoa riihtä puivan härän
suuta, siitä hyvästä syystä, että työmies on ansainnut ravintonsa.
Kyntäessä ei saanut edes käyttää härkää ja aasia yhdessä koska
ne olivat niin erilaiset voimaan ja käyntiin nähden: se olisi
eläinrääkkäystä. Niiden levosta oli myöskin pidetty huolta. -- 5 Moos.
25: 4; 22: 10; 2 Moos. 23: 12.

Muutamat väittänevät pappissäädyn olleen itsekkään laitoksen,
koska leevisukua ylläpitivät heidän toisiin sukukuntiin kuuluvat
veljensä kymmenyksillä tai vuotuisella kymmenennellä osalla jokaisen
maanviljelystuotteista. Tällainen esitys on väärä kuvaus asiain
todellisesta tilasta, joka on liiankin yleinen epäilijäin keskuudessa,
jotka, ehkä tietämättään, asettavat väärään valoon ihmeellisimmät
todistukset siitä, että Jumala on ollut laatimassa tätä järjestelmää,
joka siis ei ole itsekkään ja viekkaan pappiskunnan työtä. Niin,
tapahtuupa usein, että nykyajan pappiskunta esittää tämän väärin
vaatiessaan nyt samallaista järjestelmää, käyttäen Israelin
järjestelmää todistuskappaleena, mainitsematta sen ohella asiain tilaa,
johon se perustui, tai tapaa, miten kymmenykset suoritettiin.

Se perustui itse asiassa ankarimpaan oikeudenmukaisuuteen. Kun Israelin
lapset saivat haltuunsa Kaanaanmaan, oli leviitoilla varmaan yhtä
suuri oikeus maan omistamiseen kuin toisilla sukukunnilla. Jumalan
erityisestä määräyksestä eivät he kuitenkaan saaneet muuta kuin
jonkusen kaupungin tai kylän asuinpaikoikseen, jotka olivat sirotetut
eri sukukuntien keskuuteen, palvellakseen heitä uskonnollisissa
asioissa. Yhdeksän kertaa annetaan tämä määräys ennen maan jakamista.
Maaosuuden asemasta tuli heidän saada jonkinlaista korvausta, ja
kymmenykset olivat täten oikeudenmukainen ja kohtuullinen korvaus. Eikä
siinä vielä kyllin. Joskohta kymmenykset, kuten olemme nähneet, olivat
oikeudenmukainen maksumääräys, niin ei sitä kuitenkaan kannettu verona,
vaan saatiin se suorittaa vapaehtoisena kannatuksena. Eikä mikään
uhkaus pakottanut heitä antamaan tätä kannatusta. Kaikki riippui heidän
omantunnontarkkuudestaan. Ainoat kansalle annetut kehotukset, jotka
koskivat tätä asiaa olivat seuraavat:

"Pidä varasi, ettet hyljää leviittaa, niin kauan kuin elät maassasi."
(5 Moos. 12: 19.) "Äläkä unohda leviittaa, joka on porttiesi
sisäpuolella, sillä ei hänellä ole [maassa] osaa eli perimistä." 5
Moos. 14: 27.

Onko, me kysymme, mahdollista otaksua, että itsekkäät ja
kunnianhimoiset papit olivat asiat näin järjestäneet, kun he tämän
kautta olisivat tehneet itsensä perinnöttömiksi ja elatuksensa
veljistään riippuvaksi? Eikö järkemme sano meille jotain päinvastaista?

Sopusoinnussa tämän kanssa ja yhtä selittämätön muilla perusteilla
kuin ylempänä esitetyillä -- nimittäin että Jumala on näiden
lakien laatija -- on se seikka, ettei löytynyt mitään erityisiä
toimenpiteitä pappissäädyn kunnioittamiseksi. Eivät missään petturit
olisi huolellisempia, kuin ryhtyessään toimenpiteisiin, joiden kautta
kunnioitus ja arvonanto heille itselleen taattaisiin ja ankarimmat
rangaistukset ja kiroukset tulisivat niiden osaksi, jotka osottaisivat
halveksumista heitä kohtaan. Mutta mitään sen tapaista ei esiinny.
Ei ole pidetty huolta minkäänlaisesta erityisestä kunniasta tai
kunniotuksesta tai vapaudesta väkivaltaa tai häväistystä vastaan.
Yleinen laki, joka ei tehnyt mitään luokkaerotusta eikä katsonut
henkilön asemaan, oli heidän ainoa suojelijansa. Tämä oli sitä
huomattavampaa, kun palvelijoiden, muukalaisten ja vanhuksien kohtelu
oli erityisen lainlaadinnan esineenä. Esimerkiksi: "_Muukalaista_ et
saa väärin kohdella _tai sortaa_... _Leskiä ja isättömiä_ ette saa
pahoin kohdella. Jos kohtelet heitä pahoin, niin olen varmasti kuuleva
heidän huutonsa, kun he huutavat minulle, ja vihani on syttyvä, ja
minä olen tappava teidät miekalla, niin että teidän vaimonne tulevat
leskiksi ja teidän lapsenne isättömiksi." (2 Moos. 22: 21--24; 23:
9; 3 Moos. 19: 33, 34.) "Sinun ei pidä köyhälle päivätyöläiselle
tekemän väärin, oli hän sitten sinun veljiäsi tai muukalainen, joka
on sinun luonasi sinun maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella. Sinä
päivänä, kun hän on tehnyt työnsä, tulee sinun antaa hänelle hänen
palkkansa ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on puutteessa ja
odottaa palkkaansa, ettei hän huutaisi Herran puoleen sinun tähtesi
ja se tulisi sinulle synniksi." (3 Moos. 19: 13; 5 Moos. 24: 14,
15; 2 Moos. 21: 26, 27.) "Harmaapään edessä pitää sinun nouseman
ja vanhaa kunnioittaman." (3 Moos. 19: 32. Katso myös 3 Moos. 19:
14.) Tässä kaikki, mutta ei mitään papeista ja leviitoista ja heidän
kymmenyksistään.

Lain terveys-ohjeet, jotka olivat niin ylen tarpeelliset niukkuudessa
ja kauan sorrossa eläneelle kansalle, sekä määräykset ja rajotukset,
jotka koskivat puhtaita ja saastaisia eläimiä joita sai tai ei saanut
syödä, ovat ihmeellisiä ja ansaitsisivat toisten piirteiden ohella
huomiota, jos tila sallisi niiden tutkimista osottaaksemme, että
heidän lakinsa olivat tulleet yhtä pitkälle, ellei pitemmälle kuin
lääketieteen viimeiset tulokset tällä alalla. Mooseksen lailla oli
sitäpaitsi esikuvallinen luonne, seikka, jonka käsittelemisen meidän
täytyy jättää tuonnemmaksi; mutta jo tämä nopea yleiskatsaus on
valtavasti todistanut, että tämä laki, joka on itse runko koko tuosta
ilmotuksesta uskonnollisessa järjestelmässä, jota jälellä oleva osa
Raamattua yhä edelleen kehittää, todellakin ihmeellisellä tavalla
osottaa viisautta ja vanhurskautta, erittäinkin kun sen aikamäärä
otetaan huomioon.

Järjen valossa täytyy jokaisen myöntää, ettei siinä ole kohtaakaan,
joka osottaisi sen olevan viekkaiden juonittelijain tekeleen, vaan on
se kaikissa osissaan yhdenmukainen sen kanssa, minkä luonto osottaa
Jumalan luonteeksi. Tämä antaa todistuksia hänen viisaudestaan,
vanhurskaudestaan ja rakkaudestaan. Ja edelleen, tuo ilmeisesti hurskas
ja jalo lainsäätäjä, Mooses, kieltää lakien olleen hänen omiaan,
vaan sanoo niiden lähteneen Jumalasta, (2 Moos. 24: 12; 5 Moos. 9:
9--11; 2 Moos. 26: 30; 3 Moos. 1: 1.) Jos kohdistaa katseensa hänen
luonteeseensa ja hänen kansalle antamiinsa määräyksiin, etteivät he
todistaisi väärin, vaan välttäisivät ulkokultaisuutta ja valhetta, jos
sen tekee, niin kysymme, onko mahdollista otaksua, että sellainen mies
itse todisti väärin ja esitti omia mielipiteitään ja lakeja Jumalasta
lähteneinä? Täytyy myöskin muistaa, että me käytämme nykyään Raamatun
painoksia, jonka tähden se muuttumaton muoto, joka siinä on niin
huomattava, on myöskin todistus Mooseksen seuraajain rehellisyydestä;
sillä joskin näiden seuraajain joukossa oli pahoja miehiä, jotka
etsivät omaansa eikä kansan parasta, niin huomataan selvästi, etteivät
he koskeneet pyhiin kirjotuksiin, jotka aina tähän päivään asti ovat
väärentämättöminä säilyneet.



Raamatun profeetat.


Luokaamme nyt silmäys Raamatun profeettain luonteeseen ja heidän
todistuksiinsa. Hyvin huomattava seikka on, etteivät profeetat,
muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kuuluneet pappisluokkaan,
ja että heidän päivinään heidän ennustuksensa ylimalkaan herättivät
vastenmielisyyttä turmeltuneessa papistossa, joka piti parempana
kulkea virran mukana sekä seurata epäjumalanpalvelukseen mieltynyttä
kansaa. Heidän Jumalalta kansalle välittämänsä ilmotuksen sisällys
oli ylimalkaan synnin nuhtelemista tulevan rangastuksen varottamisen
yhteydessä, jonka oheen silloin tällöin liittyi lupaus tulevista
siunauksista, sitten kun he ensin ovat puhdistetut synnistä ja
saavuttaneet jälleen Herran suosion. Heidän kokemuksensa olivat kaikkea
muuta kuin kehuttavat: häväistys oli heidän tavallinen kohtalonsa, moni
heistä heitettiin vankeuteen ja tapettiin väkivaltaisella tavalla.
Katso 1 Kun. 18: 4, 10, 17, 18; 19: 10; Jer. 38: 6; Hebr. 11: 32--38.
Toisissa tapauksissa tunnustettiin heidän todellinen luonteensa Jumalan
profeettoina vasta vuosikymmeniä heidän kuolemansa jälkeen. Mutta me
puhumme profeetallisista kirjailijoista, joiden lausunnot esiintyvät
suorastaan lähteneinä Jehovasta. Meidän tulee tässä yhteydessä muistaa,
ettei tapahtunut mitään papillista välitystä, kun laki annettiin
Israelille. Jumala antoi sen kansalle Mooseksen kautta. (2 Moos. 19:
17--25; 5 Moos. 5: 1--5.) Ja edelleen: jokaisen velvollisuus oli, kun
hän huomasi jonkun rikkovan lain, nuhdella synnin tekijää. (3 Moos.
19: 17.) Siten oli kaikilla oikeus opettaa ja rangasta, mutta koska
useimmat, niinkuin meidänkin päivinämme, olivat kiinni elatushuolissa
ja tulivat välinpitämättömiksi uskontoon nähden, niin olivat ne
verrattain harvat, jotka seurasivat lain määräystä nuhdella synnistä ja
kehottaa jumalisuuteen, ja näitä saarnaajia kutsuttiin "profeetoiksi"
sekä vanhassa että uudessa testamentissa. Profeetta nimitys, sellaisena
kuin sitä tavallisesti käytetään, merkitsee _julkinen selittäjä_, ja
siten kutsuttiin myös epäjumalisuuden julkisia opettajia. Esimerkiksi
"Baalin profeetat" j.n.e. Katso 1 Kor. 14: 1--6; 2 Piet. 2: 1; Matt. 7:
15; 14; 5; Neh. 6: 7; 1 Kun. 18: 40; Tit. 1: 12.

Profeetallinen opetus tavallisessa merkityksessä joutui myöhemmän
käsityksen mukaan määrätyn luokan erikoisalaksi kehittyen
farisealaisuudeksi, joka Jumalan käskyjen asemasta opetti vanhinten
(kokeneempien) perinnäissääntöjä. Tämän suunnan kannattajista tuli
totuuden vastustajia ja vääriä profeettoja eli vääriä opettajia. --
Matt. 15: 2--9.

Siitä suuresta joukosta, jota kutsutaan profeetoiksi, valitsi Jumala
eri aikoina muutamia, jotka hän valtuutti viemään julistusta, joka
toisinaan tarkotti esillä olevia asioita, toisinaan tulevia tapahtumia.
Me kiinnitämme nyt huomiomme sellaisiin profeettoihin, jotka puhuivat
ja kirjottivat pyhän hengen vaikutuksesta. Heitä voidaan syyllä
nimittää:

    Jumalan valituiksi profeetoiksi tai näkijöiksi.

Kun muistamme, että nämä profeetat olivat suurimmaksi osaksi
maallikkoja, jotka eivät saaneet mitään pappien kymmenyksistä
ylläpidokseen, ja kun sen lisäksi huomataan, että he usein nuhtelivat
ei ainoastaan kuninkaita ja tuomareita vaan myöskin pappeja (joskaan
he eivät moittineet itse virkaa, vaan sen hoitajan henkilökohtaisia
syntejä), niin on selvää, ettemme millään muotoa voi ajatella, että
nämä profeetat kuuluivat johonkin pappisjoukkoon tai muuhun liittoon
tekaistakseen valheita Jumalan nimessä. Asianhaarain valossa kieltää
järki sellaisen epäilyksen.

Jos me siis emme löydä mitään syytä epäillä eri raamatunkirjoittajain
vaikuttimia, vaan havaitsemme, että Raamatun eri osien henki on
vanhurskas ja totuudellinen, niin tarkastakaamme tämän jälkeen, missä
määrin löytyy jotakin yhteyttä tai yhdyssidettä Mooseksen, toisien
profeettain ja uuden testamentin kirjailijain kirjoitusten välillä.
Jos me huomaamme, että sama perusajatus löytyy laissa, profeetoissa,
ja uuden testamentin kirjotuksissa, jotka yhteensä käsittävät yli
viisitoistasataa vuotta pitkän ajanjakson, niin antaa tämä kirjailijain
luonteen yhteydessä riittävän syyn tunnustamaan heidän vaatimuksensa
-- että Jumalan henki on heidät elähyttänyt -- erittäinkin jos
heidän yhteinen pääaineensa on suuri ja jalo ja hyvin sopusoinnussa
sen kanssa, mitä pyhitetty järki opettaa Jumalan luonteesta ja
ominaisuuksista.

Tämänpä me siis huomaamme: kirjan läpi kulkee sama suunnitelma, henki,
päämäärä ja tarkotus. Sen ensi sivut kertovat ihmisen luomisesta
ja lankeemuksesta, sen viimeiset sivut kertovat ihmisen jälleen
kohottamisesta tästä lankeemuksesta, ja sen välillä olevat sivut
esittävät Jumalan suunnitelman asteittaista etenemistä tämän päämäärän
täyttämiseksi. Raamatun kolmen ensimäisen ja kolmen viimeisen luvun
sopusointuisuus ja samalla vastakohtaisuus on hämmästyttävä. Edelliset
kuvaavat ensimmäistä luomusta, jälkimäiset uudistettua eli ennalleen
asetettu luomusta, kun synti ja sen rangaistus, kirous, on poistettu.
Edelliset osottavat, kuinka Saatana ja paha tekevät tuloaan maailmaan
pettääkseen ja hävittääkseen sitä, jälkimmäiset osottavat miten hänen
työnsä on tyhjäksi tehty, turmeltuneet uudistettu, paha poistettu ja
Saatana hävitetty. Edelliset osottavat miten Aadamin kautta herruus
menetettiin, jälkimäiset taas miten Kristus on tämän herrauden
ennalleen asettanut ja ijankaikkisesti lujittanut ja miten Jumalan
tahto tapahtuu maan päällä niinkuin taivaissa. Edelliset osottavat,
miten synti on ollut alennuksen, häpeän ja kuoleman vaikuttava syy,
jälkimäiset taas miten vanhurskauden palkka on kirkkaus, kunnia ja
elämä.

Joskin Raamattu on monen henkilön käsialana eri aikoina ja eri
olosuhteissa syntynyt, ei se kuitenkaan ole ainoastaan kokoelma,
joka sisältää siveyssääntöjä, viisaita periaatteita ja lohdullisia
sanoja. Se on jotakin enemmän. Se on järjellinen ja sopusuhtainen
esitys nykyisen pahan maailman syistä, sen ainoasta parannuskeinosta
ja lopputuloksesta jumalallisen viisauden näkökannalta, joka näki
suunnitelman ratkaisun ennen sen alkamista, ja se näyttää Jumalan
kansalle tien sekä ylläpitää ja vahvistaa sitä ylen suurilla ja
kalliilla lupauksilla, jotka aikanaan toteutuvat.

Ensimäisen Mooseksen kirjan opista pidetään kiinni ja kehitetään
sitä loppuun asti. Tässä kerrotaan, että ihminen alkuperäisessä
täydellisessä tilassaan, yhdessä edustajassa, asetettiin koetukselle,
että hän ei kestänyt koetta, sekä että nykyinen epätäydellisyys,
sairaus ja kuolema on siitä seurauksena, mutta että Jumala ei ole
hyljännyt häntä, vaan on lopulta uudistava ihmisen lunastajan
kautta, joka oli syntyvä vaimosta (1 Moos. 3: 15). Aatamin ja Eevan
nahkavaatteissa, Aabelin uhrin suosiollisessa vastaanottamisessa,
Iisakissa alttarilla, eri uhrien kuolemassa, joiden kautta patriarkat
saivat lähestyä Jumalaa, ja niissä uhreissa, jotka laki sääsi, ja
joita jatkettiin koko juutalaisena aikakautena, osotettiin lunastajan
kuoleman tarpeellisuus syntien uhrina ja hänen vanhurskautensa
tarpeellisuus meidän syntiemme peittämiseksi. Jos kohta profeetat
ainoastaan heikosti käsittivät muutamien lauseittensa sisällyksen
(1 Piet. 1: 12), mainitsevat he, kuinka synnit tullaan asettamaan
syyttömän eläimen asemasta yhden ihmisen päälle, ja profeetan katsein
he näkevät hänet, joka oli lunastava ja vapauttava suvun, ja jota oli
johdettava "niinkuin karitsaa, joka viedään teurastettavaksi", että
"kuritus hänen päällensä pantiin, jotta meillä olisi rauha, ja että
hänen haavainsa kautta me parannumme". He kuvailevat, miten ihmiset
ylenkatsovat ja hylkäävät hänen, ja selittävät, että "Herra antoi
kaikkien meidän pahojen tekojemme kohdata häntä". (Jes. 53: 3--7.) He
mainitsevat missä tämä vapahtaja tulee syntymään (Miik. 5: 1) ja koska
hän oli kuoleva, ja että tämä ei tulisi tapahtumaan "hänen itsensä
tähden". (Dan. 9: 26.) He mainitsevat joukon hänen ominaisuuksiaan --
että hän oli oleva "vanhurskas" ja vapaa "petoksesta", "vääryydestä"
tai jostakin muusta oikeutetusta kuoleman syystä (Jes. 53: 8, 9, 11);
että hänet petettäisiin kolmestakymmenestä hopearahasta (Sak. 11: 12),
että hänet kuollessaan luettaisiin pahantekijäin joukkoon (Jes. 53:
12), ettei hänessä luutakaan särjettäisi (Ps. 34: 21; Joh. 19: 36),
ja joskin hän kuolisi ja tulisi haudatuksi, niin ei hänen lihansa
muuttuisi, eikä hän jäisi hautaan. -- Ps. 16: 10; Ap. t. 2: 31.

Uuden testamentin tekijät kirjottavat selvin ja mieltäliikuttavin
ja kuitenkin yksinkertaisin sanoin kaikkien näiden ennustusten
toteutumisen Jeesus nasaretilaisessa sekä osottavat johdonmukaisissa
loppupäätöksissä, että sellainen lunastushinta, jonka hän maksoi, ja
jota jo laki ja profeetat olivat ennustaneet, jotta maailman synnit
voitaisiin pyyhkiä pois, oli tarpeellinen (Jes. 1: 18.) He kertovat
koko suunnitelman mitä johdonmukaisimmalla ja sitovammalla tavalla,
jonka ohella he eivät vetoa kuulijainsa ennakkoluuloihin eikä haluihin,
vaan ainoastaan heidän valaistuun ymmärrykseensä, ja me huomaamme,
että heidän todistelutapansa on mallikelpoisen tarkka ja vakuuttava,
jommoista ei muualla esiinny minkään muun aineen yhteydessä. Katso
Room. 5: 17--19 ja niin edespäin 12:sta lukuun.

Mooses ei viitannut laissa ainoastaan uhriin, vaan myös syntien
poistamiseen ja kansan siunaamiseen suuren vapahtajan kautta, jonka
vallan ja hallituksen hän selitti olevan omaansa paljon suuremman,
loskin se tulisi olemaan "senkaltainen". (5 Moos. 18: 15, 19.) Luvattu
vapahtaja oli siunaava ei ainoastaan Israelin, vaan Israelin kautta
"kaikki sukukunnat maan päällä", (1 Moos. 12: 3; 18: 18; 22: 18;
26: 4.) Ja juutalaisen kansan ennakkoluuloista huolimatta jatkavat
profeetat samassa hengessä ja selittävät, että Messias on myös tuleva
"valoksi, joka pakanat valistaa" (Jes. 49: 6; Luuk. 2: 32), että
pakanat tulevat hänen luoksensa "maan kaikista ääristä" (Jer. 16: 19),
että hänen nimensä on "oleva suuri kansojen keskuudessa (Mal. 1: 11),
sekä että Herran kunnia ilmotetaan, ja kaikki liha on sen näkevä". --
Jes. 40: 5. Katso myös Jes. 42: 1--7.

Uuden testamentin tekijät sanovat omistavansa jumalallisen voitelun,
joka teki heidän mahdolliseksi näkemään Kristuksen uhria koskevien
ennustusten toteutumisen. Joskin he juutalaisina suosivat sitä
ennakkoluuloa, että jokainen siunaus oli rajotettu heidän omaan
kansaansa (Ap. t. 11: 1--18), kykenivät he näkemään, että samalla kuin
heidän kansansa siunataan, tulevat maan kaikki kansat myös siunatuiksi
yhdessä heidän kanssaan ja heidän kauttaan. He näkevät myös, ettei
Israelin eikä maailman siunaus voinut tapahtua ennenkuin juutalaisista
ja pakanoista oli valittu "pieni lauma", joka koetuksen kautta oli
havaittu arvolliseksi tulemaan suuren vapahtajamme ihanuuden ja kunnian
kanssaperilliseksi ja yhdessä hänen kanssaan siunaamaan Israelin ja
kaikki kansat. -- Room. 8: 17.

Nämä kirjailijat huomauttavat, että tämä katsantokanta on sopusoinnussa
sen kanssa, mitä on kirjotettu laissa ja profeetoissa, ja me näemme,
että tuo suuremmoisuus ja laajakantoisuus siinä suunnitelmassa, jonka
he esittävät, ylenpalttisesti vastaa korkeinta kuvitelmaa siitä, minkä
se sanoo itsensä olevan -- "suuren ilon, joka on tuleva kaikille
kansoille".

Kaikkien profeettain pääaine, joka myös esiintyy Mooseksen kirjoissa,
on ajatus Messiaasta, joka ei ole ainoastaan Israelin, vaan koko
maailman hallitsija. Myöskin apostolien opissa ja opetuksessa oli
ensimäisenä ajatus valtakunnasta; ja Jeesus opetti meitä rukoilemaan:
"Tulkoon valtakuntasi", ja lupasi siinä osuuden niille, jotka ensin
kärsisivät totuuden tähden ja siten osottautuisivat sen arvoisiksi.

Tämä toivo tulevasta ihanasta valtakunnasta antoi kaikille uskollisille
rohkeutta kestämään vainoa, häväistystä, kieltäytymystä ja puutteita
aina kuolemaan asti. Ja suuressa vertauskuvauksellisessa ennustuksessa,
johon uusi testamentti päättyy, kuvataan tarkkaan arvokas "Karitsa,
joka on teurastettu" (Ilm. 5: 12), ja arvokkaat "voittajat", jotka
hän on tekevä kuninkaiksi ja papeiksi valtakunnassaan, sekä niitä
koettelemuksia ja vaikeuksia, jotka heidän on voitettava, jotta he
olisivat arvokkaat tämän valtakunnan osallisuuteen. Sitten seuraavat
kuvaukselliset esitykset niistä siunauksista, jotka tulevat maailman
osaksi tämän tuhatvuotisen valtakunnan aikana, kun Saatana on sidottu
ja aadamilainen kuolema ja suru on poistettu, ja kun kaikki maan kansat
tulevat vaeltamaan taivaallisen valtakunnan -- uuden Jerusalemin --
valossa.

Raamattu esittää alusta loppuun opin, joka ei löydy muualla ja joka
on vastakohta pakanallisten uskontojen päätelmille, nimittäin että
kuolleitten tuleva elämä perustuu _kuolleitten ylösnousemiseen_. Kaikki
hengen elähyttämät tekijät lausuvat luottamuksensa lunastukseen, ja
eräs selittää, että "kun aamu koittaa", kun Jumala on kutsuva heidät
haudoistaan ja he nousevat, niin eivät pahat enää kauemmin ole maan
herroina, sillä silloin "saavat rehelliset heitä hallita". (Ps.
49: 15). Profeetat opettavat kuolleiden ylösnousemisesta, ja uuden
testamentin tekijät rakentavat kaiken toivonsa tulevasta elämästä
ja siunauksesta tälle perustukselle. Paavali lausuu seuraavalla
tavalla: "Vaan jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristuskaan
ole herätetty, mutta jos Kristus ei ole herätetty, turha on silloin
saarnammekin, turha teidän uskonnekin... Sittehän Kristuksessa
nukkuneetkin ovat _kadotetut_... Mutta nytpä Kristus onkin kuolleista
herätetty esikoisena kaikista kuoloon nukkuneista... Sillä niinkuin
kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi
Kristuksessa." -- 1 Kor. 15: 13--22.

Samoinkuin kello, jonka monet rattaat ensi näkemältä tuntuvat
tarpeettomilta, mutta jonka hitaimminkin liikkuvat rattaat ovat
välttämättömät, niin on Raamattu, joka on kokoonpantu monesta osasta,
ja jonka monet henkilöt ovat kirjottaneet, täydellinen, sopusuhtainen
kokonaisuus. Ei ainoakaan osa ole tarpeeton; joskin toiset osat ovat
oleellisemmassa ja huomatummassa asemassa kuin toiset, niin ovat
kaikki hyödylliset ja välttämättömät. Meidän päiviemme "vapaamielisten
ajattelijain" ja "suurten teoloogien" keskuudessa alkaa olla
tavallista ettei juuri oteta huomioon tai ei välitetä monista vanhan
testamentin "ihmeistä", ellei he suorastaan kiellä niitä, kutsuen niitä
"turhanpäiväisiksi taruiksi". Näihin kuuluvat kertomukset Joonaasta
ja suuresta kalasta, Noasta ja arkista, Eevasta ja käärmeestä,
auringon paikallaanpysymisestä Joosuan käskystä ja Biileamin puhuvasta
aasintammasta. Nähtävästi unohtavat nämä viisaat miehet sen seikan,
että Raamattu on kaikissa osissaan niin kokoonpantu, että jos poistaa
nämä ihmeet tai epäilee niitä, niin merkitsee se kaiken hävittämistä
tai epäilemistä. Sillä jos alkuperäiset kertomukset ovat vääriä, niin
olivat he, jotka kertoivat niitä, joko väärentäjiä tai itse petettyjä,
ja kummassakaan tapauksessa emme voi pitää heidän todistustaan Jumalan
hengen elähyttämänä. Jos Raamatusta poistaisi mainitut ihmeet, niin
merkitsisi se sen etevimpien tekijäin ja Herramme Jeesuksen todistuksen
hylkäämistä. Paavali todistaa kertomuksen syntiinlankeemuksesta (Room.
5: 17), samoin, että käärme kavalsi Eevan (2 Kor. 11: 3; 1 Tim. 2:
14). Katso myöskin miten Herra viittaa siihen Ilm. 12--9 ja 20: 2.
Sen voiman esikuvana, jonka hän, jota Joosua kuvasi, on "Herran
päivänä" osottava, oli ilmeisesti auringon paikallaan pysyminen, kun
amorealaiset voitettiin. Kolme profeettaa todistaa tämän. (Jes. 28:
21: Hab. 2: 1--3, 13, 14 ja 3: 2--11; Sak. 14: 1, 6--7,) Juudas (värssy
11) ja Pietari (2 Piet. 2: 16) todistavat kertomuksen puhuvasta aasin
tammasta. Ja tuo suuri opettaja Jeesus todistaa kertomuksen Joonaasta
ja suuresta kalasta sekä Nooasta ja vedenpaisumuksesta. (Matt. 12: 40;
24: 38, 39; Luuk. 17: 26. Katso myös 1 Piet. 3: 20.) Itse asiassa
eivät nämät olleet suurempia ihmeitä kuin ne, joita Jeesus ja apostolit
tekivät, niinkuin veden muuttaminen viiniksi, sairaitten parantaminen
y.m.; ja ihmeitten kannalta katsottuna on kuolleiden herättäminen
kaikkein ihmeellisintä.

Näillä ihmeillä, jommoiset meidän kokemuspiirissämme ovat tavattomia,
on vastaavaisuuttaan meidän ympäristössämme joka päivä, jos kohta
ne siksi yleisinä tapahtuvat huomaamattamme. Elävien eläin- tai
kasvielimistöjen uudistuminen on niin hyvin _käsitys-_ kuin
luomiskykymme _yläpuolella_ ja on siis ihme. Me voimme nähdä elämän
ilmauksia, mutta me emme voi niitä ymmärtää tai aikaansaada. Me
kylvämme kaksi siementä rinnatusten. Edellytykset: ilma, vesi ja
maaperä ovat samat Ne _kasvavat_, mutta me emme voi sanoa _miten_, eikä
viisain luonnontutkija voi selittää tätä ihmettä. Näistä siemenistä
kehittyy päinvastaisilla taipumuksilla varustettuja elimistöjä; toinen
kasvaa luikerrellen pitkin maata, toinen pystysuorassa asennossa;
muoto, kukka, väri, kaikki ovat erilaiset, joskin elinehdot ovat samat.
Tällaiset ihmeet tulevat aivan jokapäiväisiksi, ja kun lapsuuden
ihmettely on jäänyt taaksemme, niin lakkaamme niitä sellaisina
muistelemasta. Kuitenkin julistavat ne voimasta, joka on yhtä paljon
meidän voimamme ja meidän rajotetun järkemme yläpuolella, kuin ne
muutamat ihmeet, jotka ovat Raamattuun kirjotetut erityistä tarkotusta
varten, ja jotka osottavat Kaikkivaltiaan ja suuren Luojan kykyä
voittaa jokainen este, jotta hänen tahtonsa tapahtuisi, johon myöskin
kuuluu meille luvattu kuolleiden ylösnouseminen, pahan poistaminen ja
ikuisen vanhurskauden lopullinen hallitus.

Tähän me jätämme tämän asiain tilan. Jokainen askeleemme on asetettu
järjen koeteltavaksi. Me olemme havainneet, että on olemassa yksi
Jumala, järjellinen, korkein Luoja, jonka viisaus, vanhurskaus, rakkaus
ja valta ovat täydellisessä sopusoinnussa. Me olemme huomanneet
järjenmukaiseksi odottaa, että hän ilmottaa suunnitelmansa luoduille
olennoille, jotka kykenevät pitämään sitä arvossa ja henkilökohtaisesti
innostumaan siihen. Me olemme huomanneet, että Raamattu, joka esiintyy
tänä ilmotuksena, ansaitsee tulla varteenotetuksi. Me olemme sen
kirjailijain omien sanojen valossa tutkineet heidän mahdollisia
aikeitaan. Me olemme hämmästyneet, ja _järkemme_ on sanonut meille,
että sellainen viisaus sellaisten puhtaitten vaikuttimien kanssa
ei ole ollut mikään ilkeämielisten miesten keksintö itsekkäiden
tarkoitusperien saavuttamiseksi. Järki on väittänyt, että on
todenmukaisempaa, että tällaiset vanhurskaat ja ihmisystävälliset
ajatukset ja lait ovat lähteneet Jumalasta eikä ihmisistä, ja varmasti
väittänyt, ettei se ole konnamaisten pappien työtä. Me olemme nähneet
sopusointuisen todistuksen Jeesuksesta, hänen lunastusuhristaan sekä
siitä, miten kaikki nousevat ylös ja tulevat osallisiksi siunauksesta,
joka on hänen tulevan ihanan valtakuntansa lopputulos; ja järki on
sanonut meille, että niin suuren ja laajakantoisen suunnitelman, joka
ulottuu paljon sen yli, mitä me muutoin olisimme syyllä odottaneet,
ja joka kuitenkin perustuu järjellisiin johtopäätöksiin, täytyy
olla se Jumalan suunnitelma, jota me etsimme. Se ei voi olla pelkkä
ihmistekele, sillä sen ilmestyksen näkeminenkin on jo melkein liian
suuremmoinen, jotta ihmiset uskoisivat sen.

Kun Kolumbus löysi Orinoco-joen, sanoi joku, että hän oli löytänyt
saaren. Hän vastasi: "Ei mikään tällainen joki voi virrata saarella.
Tämän mahtavan kosken täytyy laskea mannermaan vettä". Niin vakuuttavat
meille Raamatun todistuksen syvyys ja voima ja viisaus ja laajuus,
etteivät sen suunnitelmat ja ilmestykset ole lähteneet ihmisestä, vaan
Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Me olemme tehneet pikaisen katsauksen
Raamatun pinnalla oleviin vaatimuksiin sen jumalallisesta alkuperästä,
ja olemme huomanneet ne järjellisiksi. Seuraavissa luvuissa kehitämme
Jumalan suunnitelman en osia, ja me toivomme, että jokainen totuudelle
avonainen mieli on löytävä rikkaita todistuksia siitä, että Raamattu on
Jumalan hengen elähyttämä ilmestys, ja että sen kehittämän suunnitelman
pituus ja leveys ja korkeus ja syvyys ihanasti kuvastavat jumalallista
luonnetta, jota tähän asti on ainoastaan hämärästi käsitetty, mutta
joka nyt nähdään selvemmin koittavan tuhatvuotispäivän valossa.

       *       *       *       *       *

    "Jos, kaikkivaltias, et löydykkään,
    ken loi ja käsin kantoikaan
    maailman ihanuuden?
    Ken auringoille kaikille
    lait antoi, radat tähdille
    loi kautta avaruuden?
    Ken johtaa minun askeleet,
    nuo synkät sekä uupuneet?
    Ken syömeen antoi tuonkin lain,
    mi poikkeust' vaill' on vaatijain,
    ett' aina oikein tehdä vain
    jos mailman sain
    mun vastustajakseni ain'."


    Jumalan sana.

    On Herran sana vaan
    ain säilyvä.
    Se siemen aikanaan
    on itävä.
    Jos täyttää sydämen,
    se sadon ainaisen,
    myös heelmän taivaisen
    tuo aikanaan.
    On Herran sana vaan
    kestävä, säilyvä.
    Ei koskaan järky tuo,
    ei milloinkaan.

    On Herran sana tuo
    meit' johtava.
    Kuin kynttilämme tuo
    on loistava.
    On valkeus totinen
    kautt' suurten usvien.
    Se saattaa taivaasen
    nyt voittajat.
    On Herran sana tuo
    loistava kynttilä.
    Ei koskaan sammu tuo,
    ei milloinkaan.

    Ken Herran sanahan
    tääll' luottaa vaan,
    jos kohta povehen
    maan haudataan,
    ei nuku ijäksi,
    vaikk' tulee tyhjäksi,
    maan mustan mullaksi --
    hän muutetaan.
    Ken Herran sanahan
    luottavi, uskovi,
    hän kerran muutetaan
    täält' kirkkauteen.




NELJÄS LUKU.

AIKAKAUSIA JA HALLITUKSIA, JOTKA JUMALAN SUUNNITELMAN KEHITYKSESSÄ OVAT
VIITOTETUT.

Jumalan suunnitelma määrätty ja järjestelmällinen. -- Maailman
historian kolme suurta ajanjaksoa. -- Niiden huomatut piirteet. -- "Maa
pysyy ijankaikkisesti". -- Tuleva maailma, uudet taivaat ja uusi maa.
-- Näiden suurien ajanjaksojen alaosastoja. -- Siten selviävät Jumalan
suunnitelman oleelliset pääpiirteet -- Kun järjestys ymmärretään,
avaantuu silmämme sopusoinnulle. -- Totuuden sanan oikea jakaminen.


Samoinkuin usea tyhmästi väärin arvostelee suuren rakentajan kykyä ja
ajantuntemusta hänen keskeneräisen työnsä mukaan, niin on monta, jotka
tietämättömyydessään väärin arvostelevat Jumalaa hänen keskeneräisen
työnsä mukaan, mutta kun kerran paha, tuo karkea rakennusteline
roskineen, joka on sallittu ihmisen kasvattamista varten, ja joka
lopulta on tarkottava hänen parastaan, on poistettu, on Jumalan
_täydellinen työ_ koko maailmalle julistava hänen ääretöntä viisauttaan
ja voimaansa, ja hänen suunnitelmansa huomataan olevan täydellisessä
sopusoinnussa hänen olentonsa ihanien ominaisuuksien kanssa.

Koska Jumala ilmottaa itsellään olevan järkähtämättömästi määrätyn
tarkotuksen, ja että hänen aikomuksensa tulevat toteutumaan, niin
on meidän velvollisuutemme hänen lapsinaan ahkerasti tutkia, mitkä
lienevätkään nämä suunnitelmat, jotta meidät havaittaisiin olevan
sopusoinnussa niiden kanssa. Kuule miten voimakkain sanoin Jehova
selittää tarkoituksensa järkähtämättömyyden: "Herra Seebaot on vannonut
ja sanonut: Totisesti on niin tapahtuva, kuin minä olen ajatellut, ja
mitä minä olen päättänyt, tulee täyttymään." "Herra Seebaot on sen
päättänyt; kuka voi silloin tehdä sen tyhjäksi?" "Minä olen Jumala eikä
ole muita, Jumala, jonka vertaista ei muualla löydy... Minun päätökseni
on menevä täytäntöön, ja mitä minä tahdon, sen minä teen... Mitä minä
olen puhunut, sen annan myös tapahtua, mitä minä olen päättänyt,
sen minä myös panen toimeen." (Jes. 14: 24, 27, 46: 9--11.) Kuinka
tilapäiseltä ja arvotuksen tapaiselta Jumalan menettelytapa ihmiseen
nähden tuntuneekin, täytyy sentähden niiden jotka uskovat hänen sanansa
todistukseen, tunnustaa, että hänen alkuperäinen ja muuttumaton
suunnitelmansa on järjestelmällisesti kulkenut ja yhä edelleen kulkee
täytäntöään kohti.

Kun suuren osan ihmiskuntaa, hapuillen tietämättömyyden pimeydessä,
täytyy odottaa Jumalan suunnitelmien todellista kehitystä, ennenkuin
he voivat käsittää Jumalallisen arkkitehdin ihanaa luonnetta,
niin on Jumalan lapsilla etuoikeus uskossa ja kynttilänsä (sanan)
valossa nähdä ennustettua tulevaa kirkkautta ja sen kautta käsittää
muuten salaperäistä menettelytapaa menneisyydessä ja nykyisyydessä.
Jumalan lapsina ja perillisinä, innostuneina luvattuun perintöön,
käännymme sentähden Isämme sanan puoleen, jotta me siinä esitettyjen
suunnitelmien ja niiden erikoisosien mukaan oppisimme käsittämään hänen
tarkotuksiaan. Siitä me opimme, että Jumalan suunnitelma ihmiseen
nähden käsittää kolme suurta aikakautta, alkaen ihmisen luomisesta ja
jatkuen loppumattomaan tulevaisuuteen. Pietari ja Paavali kutsuvat
näitä kausia "kolmeksi maailmaksi", joita me koetamme selittää
seuraavalla piirroksella.

    Suuria aikakausia, joita on kutsuttu "maailmoiksi".

    Luominen | Silloinen maailma |
    Vedenpaisumus | Nykyinen paha maailma |
    Jumalan valtak. voimaanp. | Tuleva maailma.

Nämä kolme suurta aikakautta esittävät jumalallisen huolenpidon kolmea
eri ilmestystä. Ensimäistä näistä, luomisesta vedenpaisumukseen,
hoitivat enkelit, ja Pietari kutsuu sitä _"silloiseksi maailmaksi"_. --
2 Piet. 3: 6.

Toinen suuri kausi, vedenpaisumuksesta Jumalan valtakunnan
toimeenpanemiseen, on Saatanan, "tämän maailman ruhtinaan", rajoitetun
vallan alaisena ja kutsutaan sitä sentähden _"nykyiseksi pahaksi
maailmaksi"_. -- Gal. 1: 4; 2 Piet. 3: 7.

Kolmas on oleva "ijankaikkinen aika" eli maailma (Jes. 45: 17)
jumalallisen hoidon alaisena, Jumalan valtakunta, ja kutsutaan sitä
_"tulevaksi maailmaksi"_ -- _"Jossa vanhurskaus asuu"_. -- Hebr. 2: 5;
2 Piet. 3: 13.

Ensimmäinen näistä aikakausista eli "maailmoista", joita hallitsevat
enkelit, teki vararikon; toinen ollen Saatanan, anastajan, vallan
alaisena, on todellakin ollut "paha maailma"; mutta kolmannesta on
tuleva vanhurskauden ja siunauksen aika kaikille maan sukukunnille.

Kaksi viimeistä näistä "maailmoista" mainitaan erittäin tarkasti, ja
mitä edellisestä sanotaan, on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mitä
sanotaan jälkimmäisestä. Nykyistä eli toista aikakautta kutsutaan
"nykyiseksi pahaksi maailmaksi", ei sentähden, ettei siinä olisi
mitään hyvää, vaan koska pahalla on hallitseva asema. "Me tahdomme
nyt ylistää julkeita onnellisiksi; sillä jumalattomat menestyvät, he
kulkevat vapaina, vaikka kuinkakin kiusaisivat Jumalaa". (Mal. 3: 15)
Kolmatta maailmaa eli aikakautta kutsutaan _"tulevaksi maailmaksi"_ --
_"Jossa vanhurskaus asuu"_, ei sentähden, ettei pahaa siellä löytyisi,
vaan siksi, että paha ei ole valta-asemassa. Pahan poistaminen tulee
tapahtumaan vähitellen, ja tarvitaan tähän työhön kaikki ensimäiset
tuhatvuotta. Pahalla ei silloin ole ylivaltaa. Sillä ei ole menestystä.
Silloin ei enää paha kukoista, vaan silloin "kukoistakoon vanhurskas"
(Ps. 72: 7), kuuliaiset "saavat syödä maan hyvyydestä" (Jes. 1: 19), ja
"pahat hävitetään". -- Ps. 37: 9.

Tämän mukaan tulee hallitus olemaan niin erilainen, että se melkein
kaikissa kohdissaan on nykyiselle vastakohtana. Meidän Herramme sanat
näyttävät, miksi tulee olemaan ero nykyisen ja tulevan hallituksen
välillä. Koska _hän_ tulee olemaan tulevan maailman ruhtinas eli
hallitsija, niin menestyvät silloin vanhurskaus ja totuus, kun
sitävastoin nyt, kun Saatana on nykyisen pahan maailman ruhtinas
(hallitsija), paha menestyy ja kukoistaa. Koska, kuten Jeesus sanoo,
tämän maailman ruhtinaalla "ei ole mitään" hänessä -- eikä hänen
seuraajiinsa nähden muuta harrastusta, kuin vastustaa, kiusata, häiritä
ja rääkätä heitä (Joh. 14: 30; 2 Kor. 12: 7.) -- niin täytyy kaikkien
niiden, jotka nykyisessä pahassa maailmassa tai aikakaudessa tahtovat
elää jumalisesti, kärsiä vainoa silloin kuin pahat kukoistavat niinkuin
viheriöitsevä puu -- 2 Tim. 3: 12; Ps. 37: 35.

Jeesus sanoi: "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta", ja
ennenkuin tuleva aika eli "tuleva maailma" _tulee_, ei Kristuksen
valtakunta ole hallitseva maata. Ja sentähden opettaa Herra meitä
toivomaan ja rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi
maan päällä". Saatana on herra, joka hallitsee tämän maailman
pimeydessä, ja siksi "peittää pimeys maan ja synkeys kansat". Hän
hallitsee nyt ja tekee työtään uppiniskaisuuden lapsissa. Ef 2: 2; 6:
12.

Täytyy olla erittäin tärkeä osa suuren arkkitehdin suunnitelma ihmisen
pelastukseksi, joka ei vielä ole täysin kehittynyt -- muuten olisi
uusi ruhtinas ja uusi hallitus kauan sitten alkanut toimintansa. Miksi
tämä siirrettiin tuonnemmaksi määrättyyn aikaan asti ja millä tavalla
Saatanan johtama pahan nykyinen valta on muuttuva Kristuksen johtamaksi
vanhurskauden vallaksi, ovat mieltäkiinnittäviä asioita, joita edempänä
tulemme tarkemmin käsittelemään. Riittää, kun nyt sanomme, että tämän
maailman valtakunnat, joita nyt Saatana hallitsee, tulevat aikanansa
Herran ja hänen voideltunsa omaksi. (Ilm. 11: 15). Ajatusyhteys
osottaa, että siirtyminen tulee tapahtumaan yleisen vaivan ajan kautta.
Siihen viittasi Jeesus sanoessaan: "Eihän kukaan voi mennä sisään
väkevän taloon ja ryöstää hänen kalujaan, jollei hän ensin sido tuota
väkevää; vasta sitten hän ryöstää hänen talonsa." (Mark. 3: 22--27.)
Siis me näemme, että Saatana on ensin sidottava, pidätettävä ja pantava
pois viralta, ennenkuin Kristuksen vanhurskauden ja rauhanhallitus voi
astua voimaan. Tämä Saatanan sitominen tulee sentähden olemaan uuden
hallituksen ensimmäinen työ. -- Ilm. 20: 2.

Ei pidä unhottaa, että maa on kaikkien näiden "maailmoiden" ja
hallitusten näyttämönä, ja vaikkakin aikakaudet ja hallitukset
vaihtuvat, niin pysyy kuitenkin maa -- "maa pysyy ijankaikkisesti"
(Saarn. 1: 4.) Pietari käyttää samaa kuvaa ja kutsuu kutakin näistä
aikakausista erityisessä merkityksessä taivaiksi ja maaksi. Tässä
kuvaa sana _taivaat_ korkeampia tai henkisiä, hallitsevia valtoja,
ja _maa_ merkitsee inhimillistä hallitus- ja yhteiskuntajärjestystä.
Ensimäiset taivaat ja maa, eli silloinen asiain järjestys, loppui
vedenpaisumuksessa, sitten kun se oli tehnyt tehtävänsä. Mutta
luonnollinen taivas (pilvet ja ilmapiiri) ja luonnollinen maa eivät
hävinneet; ne jäivät jälelle. Samoin on nykyinen maailma (taivaat
ja maa) häviävä suurella pauhinalla, tulen ja sulatuksen kautta --
sekasorron, hädän ja hajoamisen kautta. Tuo väkevä (Saatana) on,
silloin kun hänet sidotaan, taisteleva valtansa säilyttämiseksi.
Nykyinen hallitus- ja yhteiskuntajärjestys on loppuva, eikä se koske
luonnollista taivasta ja maata. Nykyisten _taivaitten_ (hengellisten
hallitsevien valtojen) täytyy väistyä "uusien taivaitten" -- Kristuksen
hengellisen ylivallan -- tieltä. Nykyisen _maan_ (inhimillisen
yhteiskunnan sellaisena, kuin Saatana sitä nykyään hallitsee) täytyy
(kuvauksellisessa merkityksessä) sulaa ja hajota "Herran päivän"
alussa, joka on palava kuten "pätsi". (Mal. 4: 1). Sitä seuraa "uusi
maa", se on yhteiskuntajärjestys, joka on luotu sopusointuun maan uuden
hallitsijan -- Kristuksen kanssa. Vanhurskaus, rauha ja rakkaus tulevat
vallitsemaan ihmisten keskuudessa, kun nykyiset järjestelmät ovat
vaihdetut uuteen parempaan valtakuntaan, jonka perustuksena on oleva
ankarin oikeudellisuus.

Paavali sai nähdä vilahdukselta tulevaa hallitusta tai, niinkuin hän
kutsuu sitä, "paratiisia". Hän sanoo, että hänet "temmattiin" (hän ei
tietänyt tapahtuiko se ruumiiseen vai henkeen vai kumpaankin nähden,
sillä kaikki tuntui hänestä niin todelliselta) ajan virrassa eteenpäin
uusien asiain järjestykseen, "uuteen taivaaseen", luonnollisesti
"kolmanteen taivaaseen". Siten näki hän, miten asiat järjestyvät
Kristuksen hengellisessä hallituksessa, joita asioita hän ei saanut
kertoa (2 Kor. 12: 2--4.) Epäilemättä olivat nämä samoja asioita,
joita Johannes myöhemmin näki, ja joita hänen sallittiin _kuvauksissa_
ilmottaa seurakunnalle, joita kuvauksia voidaan ymmärtää ainoastaan
siinä määrin kuin niiden oikea aika on käsillä. Johanneksen vei se
ilmestys, jonka Herra antoi hänelle Patmos-saarella, keskinäyssä
tämän kristillisen aikakauden ja sen kirkon ja valtion vaihtelevien
kohtaloiden kautta, aina nykyisen pahan maailman eli aikakauden
loppuun, ja siinä näki hän profeetallisessa näyssä Saatanan sidottuna,
Kristuksen hallitsemassa, ja uuden taivaan ja maan perustettuna; sillä
ensimäinen taivas ja maa olivat kadonneet. -- Ilm. 21: 1.



Ajanjaksoja eli hallituksia.


Me erotamme nyt ne jaksot, joihin nämä suuret aikakaudet ovat jaetut,
kuten alempana oleva piirros osottaa.

    Silloinen maailma
    Nykyinen maailma
       Patr. ajanjakso
       Juutalain. ajanjakso
       Evankeel. ajanjakso
    Tuleva maailma
       Tuhatvuot. ajanjakso
       Tulevat ajanjaksot

Ensimmäisellä näistä suurista aikakausista ("maailmoista") ei ollut
mitään alaosastoja: Jumalan menettelytapa ihmisiä kohtaan ei muuttunut
koko tänä aikakautena, Aadamin lankeemuksesta vedenpaisumukseen.
Jumala oli antanut ihmisille lakinsa, joka oli kirjotettu hänen
omaan luontoonsa; mutta kun hän oli langennut syntiin, antoi Jumala
hänen jossakin määrin seurata taipumuksiaan, jotka menivät alaspäin,
"aina siihen, mikä oli pahaa", jotta ihminen siten ymmärtäisi oman
hulluutensa, ja Jumalan viisaus vaatia ehdotonta kuuliaisuutta tulisi
ilmeiseksi. Tämä hallitus päättyi vedenpaisumukseen, joka hävitti
kaiken lukuunottamatta uskovaista Nooaa ja hänen perhettään. Ensimäinen
hallitus teki havainnolliseksi ei ainoastaan synnin onnettomia
seurauksia, vaan näytti myös että synnin taipumus kulki alaspäin
suurempaan alennukseen ja kurjuuteen, sekä osotti Jehovan väliintulon
välttämättömyyden, jos koskaan oli toteutuva se, että saataisiin
takasin "kadonnut" -- ihmisen alkuperäinen tila.

Toinen aikakausi eli "nykyinen maailma" käsittää kolme ajanjaksoa,
joista kukin vie Jumalan suunnitelman askeleen eteenpäin pahan
hävittämiseksi. Jokainen askel on edellistä korkeampi ja vie
suunnitelmaa eteenpäin ja lähemmäksi täytäntöään.

Kolmas suuri aikakausi -- "tuleva maailma" --, johon kuuluu Kristuksen
toisen tulemisen jälkeinen aika, käsittää tuhatvuotisen valtakunnan,
tuhatvuotisen aikajakson tai "kaiken ennalleenasettamisen ajan", sekä
sitä seuraavat toiset "tulevat aikajaksot", joiden suhteen mitään
yksityiskohtia ei ole ilmotettu. Nykyiset ilmestykset käsittelevät
ihmisen täydellistä kohoamista synnin vallasta eikä sitä ikuista
kirkkautta, mikä tulee seuraamaan.

Ensimäistä ajanjaksoa "nykyisessä maailmassa" me kutsumme
_patriarkkainajanjaksoksi_ tai hallitukseksi, koska tänä kautena
Jumalan menettelytapa ja suosio koski ainoastaan muutamia harvoja
yksityisiä henkilöitä, samalla kun muu osa ihmiskuntaa jotakuinkin
kokonaan sivuutettiin. Sellaisia suositulta henkilöitä olivat
patriarkat Nooa, Aabraham, Iisak ja Jaakob. Kukin näistä näkyi
järjestyksessään olleen Jumalan suosiossa. Jaakobin kuollessa loppui
tämä aikajakso tai menettelytapa. Vasta Jaakobin kuollessa kutsuttiin
hänen jälkeläisiään "Israelin kahdeksitoista sukukunnaksi", ja Jumala
tunnusti heidät yhtenä kokonaisuutena "omaisuuden kansakseen", ja
kuvauksellisten uhrien kautta olivat he kuvauksellisesti puhuen
"pyhä kansa", erotettu muista kansoista erityistä tarkotusta
varten, jonka tähden he saivat nauttia erityistä suosiota. Tämän
jumalallisen suunnitelman määräämää aikaa, joka alkoi tällöin ja loppui
Kristuksen kuolemaan, me kutsumme _juutalaiseksi ajanjaksoksi_ tai
lakihallitukseksi. Tänä ajanjaksona siunasi Jumala erityisesti tätä
kansaa. Hän antoi heille lakinsa, hän teki erityisen liiton heidän
kanssaan, hän antoi heille tabernaakkelin, jonka shekiina-kirkkaus
kaikkein pyhimmässä esitti Jehovan läsnäoloa heidän johtajanaan ja
kuninkaanaan. Heille lähetti hän profeettansa ja viimein Poikansa.
Jeesus teki ihmeensä ja opetti heidän keskuudessaan eikä tahtonut itse
mennä toisten luo eikä sallinut oppilaittensa mennä ympärilläolevien
kansojen keskuuteen. Hän lähetti heidät sanoen: "Älkää lähtekö pakanain
luo älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää
ennemmin niiden kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin
huonetta". (Matt. 10: 5, 6.) Ja jälleen sanoi hän: "Minua ei ole
lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo."
(Matt. 15: 24.) Että tämä heidän suosimisensa erityisenä kansana
loppui, kun he hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Jeesuksen, selviää
Jeesuksen sanoista, kun hän viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan
julisti: "Teidän huoneenne jää teille autioksi." -- Matt. 23: 38.

Silloin, Jeesuksen kuolemassa, alkoi uusi ajanjakso, _evankelinen
ajanjakso tai kristillinen armohallitus_, jolloin oli julistettava tuo
iloinen sanoma vanhurskauttamisesta, ei ainoastaan juutalaisille vaan
kaikille kansoille, sillä Jeesus Kristus kärsi Jumalan armosta kuoleman
kaikkien puolesta. Tänä evankeliumin aikakautena löytyy myös luokka,
joka on kutsuttu erityiseen suosioon, jolle on annettu erityisiä
lupauksia, ja tähän kuuluvat ne, jotka uskon kautta vastaanottavat
Jeesuksen Kristuksen Lunastajanaan ja Herranaan ja vaeltavat hänen
jäljissään. Evankeliumin sanoma on mennyt ylt'ympäri maata lähemmä
tuhannen yhdeksänsadan vuoden kuluessa, jonka tähden nyt voidaan sanoa,
että sitä on enemmän tai vähemmän saarnattu _kaikille kansoille_.
Se ei ole kääntänyt kansoja -- sillä ei ollut sitä tarkotusta tänä
aikakautena; mutta se on sieltä ja täältä, kuten Jeesus ennusti (Luuk.
12: 32), valinnut muutamia, kaikkiaan "pikkuisen lauman", jolle Isä on
nähnyt hyväksi antaa valtakunnan aikana, joka seuraa tätä.

Tämän aikakauden kanssa loppuu "nykyinen paha maailma", ja huomaa
tarkoin, miten Jumalan syvät aikomukset kaikesta huolimatta ovat
varmasti menneet eteenpäin varman ja määrätyn suunnitelman mukaan,
täsmällisessä aikajärjestyksessä, jonka hän on määrännyt, joskin hän
nykyään antaa pahan hallita näennäisesti asialleen vahingoksi! Tämän
ajanjakson lopussa ja sitä seuraavan tuhatvuotisajan sarastuksessa
sidotaan Saatana ja hänen valtansa kukistetaan, joka tapaus on
valmistus Kristuksen valtakunnan toimeenpanemiselle ja tulevan maailman
alkamiselle, jossa "vanhurskaus asuu".

Tuhatvuotinen valtakunta on Ilm. 20: 4 mainitun aikakauden yleinen
nimitys. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus hallitsee,
tuon tulevan maailman ensimäisen ajanjakson. Tuhatvuotiskauden aikana
asetetaan kaikki ne ennalleen, joka Aadamin lankeemuksen kautta
menetettiin (Ap. t. 3: 19--21), ja ennen sen loppua ovat kaikki
kyyneleet poispyyhityt. Sen rajojen toisella puolella, tulevissa
autuaallisissa ajanjaksoissa, ei kuolemaa ole enää oleva, ei myöskään
itkua, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on
mennyt. (Ilm. 21: 4.) Jumalan ilmestykset eivät ulotu kauemmaksi, ja
siihen me pysähdymme.

Me olemme tässä luoneet ainoastaan katsauksen tämän
aikakausisuunnitelman ulkopiirteisiin. Kuta enemmän sitä tutkimme,
sitä paremmin huomaamme sen täydellisen sopusoinnun, ihanuuden ja
järjestyksen. Joka aikakaudella on tehtävänsä, joka on välttämätön
Jumalan suunnitelman kehitystä varten yhtenä kokonaisuutena.
Suunnitelma on eteenpäin kulkeva suunnitelma, joka vähitellen
kehittyy aikakaudesta aikakauteen, ylöspäin ja eteenpäin jumalallisen
arkkitehdin alkuperäisen suunnitelman suuremmoista täyttämistä kohti,
joka arkkitehti tekee kaikki "oman tahtonsa neuvon mukaan." (Ef. 1:
11.) Ei ainoakaan näistä aikakausista ole hetkeäkään liian lyhyt tai
liian pitkä täyttääkseen tehtäväänsä. Jumala on taitava hallitsija
sekä aikaan että varoihin nähden, vaikkakin hänen mahdollisuutensa
ovat äärettömät, eikä ole niin ilkeämielistä valtaa, joka hetkeksikään
voisi hidastuttaa tai estää hänen suunnitelmiaan. Kaikki, sekä paha
että hyvä, vaikuttaa Jumalan johtaessa ja hallitessa hänen tahtonsa
toteuttamiseksi.

Järjen mielestä, joka ei ole oppinut eikä kehittynyt, ja joka voi nähdä
ainoastaan vähän Jumalan suunnitelman monimutkaisesta koneistosta,
näyttää kaikelta puuttuvan järjestystä tai näyttää se epäselvältä,
ja epäonnistuneelta, samoinkuin lapsen mielestä monimutkainen
koneisto kokonaisuudessaan tai osissaan. Sen kypsymättömälle ja
kehittymättömälle ymmärrykselle on se käsittämätön asia, ja pyörien
ja hihnojen vastakkaisiin suuntiin kulkevat liikkeet ovat pelkkää
sekasotkua. Mutta kehittyminen ja lähempi tutkiminen on osottava, että
näennäinen sekaannus on ihana sopusointu, joka tuottaa hyviä tuloksia.
Totisesti oli kone onnistunut laitos yhtähyvin ennenkuin lapsi sen
käynnin käsitti, kuin jälkeenkinpäin. Niinkuin Jumalan suunnitelma
nyt ja aikakausien kuluessa on ollut menestyksellisessä toiminnassa,
niin on ihminen saanut riittävän kasvatuksen, jotta hän käsittäisi, ei
ainoastaan sen monimutkaisen tavan, jolla se työskentelee, vaan voisi
myös nauttia sen siunatuista tuloksista.

Kun me jatkamme jumalallisen suunnitelman tutkimusta, niin on
välttämätöntä, että pidämme muistissa nämä ajanjaksot ja niiden
erityiset omituisuudet ja tarkotukset, sillä _ei missään_ niistä
_yksiksensä_ voi suunnitelmaa nähdä, _vaan ainoastaan kaikissa
yhteisesti_, samoinkuin yksi rengas ei muodosta ketjua, vaan useat
renkaat toisiinsa liitettyinä muodostavat ketjun. Me saamme oikeat
käsitykset suunnitelmasta kokonaisuudessaan, jos me otamme vaarin
jokaisen yksityisen osan huomattavista piirteistä, ja me tulemme
sillätavoin kykeneviksi oikealla tavalla jakamaan totuuden sanaa.

Sitä, mitä sanassa sanotaan _toisesta_ aikakaudesta tai hallituksesta,
ei saa sovelluttaa toiseen, sillä se, mikä koskee jotakin _erikoista_
aikakautta, ei ole aina totta johonkin toiseen nähden. Nykyajassa.
esimerkiksi olisi väärin sanoa, että Herran tunteminen täyttää koko
maan, tai että olisi tarpeetonta sanoa lähimmäiselleen: Tunne Herraa.
(Jes. 11; 9, Jer. 31: 34.) Tämä ei ole totta nykyiseen aikakauteen
nähden eikä voi tulla todeksi, ennenkuin Herra tulonsa jälkeen on
perustanut valtakuntansa, sillä tänä aikakautena on monta harhaan
vievää petosta ollut olemassa, ja meille sanotaan, että vieläpä itse
aikakauden lopussa, "_viimeisinä päivinä_... pahat ihmiset ja
petturit tulevat menemään yhä kauemmaksi pahuudessa, eksytyksessä ja
eksymisessä". (2 Tim. 3: 1, 13.) Messiaan hallituksen tulos tulee
olemaan se, että tieto ja vanhurskaus peittävät maan, niinkuin vesi
peittää meren pohjan.

Samankaltainen ja yhtä tavallinen erehdys on luulla, että Jumalan
valtakunta nyt on perustettu ja hallitsee maata, ja että hänen tahtonsa
tapahtuu kansojen keskuudessa. Tämä on selvästi kaukana totuudesta,
sillä tämän maailman valtakuntia ylläpitää ja rikastuttaa sorto,
vääryys ja petos niin suuressa määrässä, kuin enentyvä valistus sitä
sallii. Saatanan, joka nyt vielä on "tämän maailman ruhtinas", täytyy
ensin tulla sidotuksi, ja niiden valtakuntien, joita hän nyt hallitsee,
tulla Herran ja hänen Voideltunsa omaksi, kun hän ryhtyy suureen
valtaansa ja on hallitseva kaikkea.

    Enemmän lempeä sinuun.

    Jeesus, sua rakastaa
    tahdon mä ain'.
    Siksi sua kaihoten
    katselen vain.
    Pyytää siis sydämen
    Jeesus, nyt enemmän
    lempeä vaan.

    Kerran mä halusin
    riemua maan.
    Nyt minä sinussa
    kaikkeni saan.
    Pyyntöni ompi tuo;
    lempeäs' mulle suo
    enemmän vaan.

    Silloin jos murheita,
    tuskaakin saan,
    tahtoni taipumaan
    auttaa ne vaan.
    Kuiskaavat minulle:
    Jeesus, oi sinulle
    kaikkeni vaan.

    Kiitos on viimeinen
    kuiskaus mun.
    Jäähyväishuutoni:
    Ain' olen sun.
    Pyyntön' on siksi vain:
    Auta, oi Jeesus ain'
    lempimään sua!




VIIDES LUKU.

"SE SALAISUUS, JOKA ON OLLUT KÄTKETTYNÄ MAAILMAN ALUSTA JA SUKUPOLVIEN
ALKAMISESTA ASTI, MUTTA JOKA NYT ON ILMOTETTU HÄNEN PYHILLEEN." -- KOL.
1: 26. --

Ensimäinen lupaus ainoastaan heikko valojuova -- Aabrahamille
annettu lupaus. -- Lupauksen aika pidennetty. -- Salaisuus alkaa
selvitä helluntaina. -- Mikä on salaisuus. -- Miksi se niin kauan
oli kätkettynä. -- Se on yhä edelleen salaisuus maailmalle. -- Se on
aikanaan kaikille selviävä. -- Aika, jolloin salaisuus on loppuva.


Samaan aikaan kuin ihmiskunta sai käydä pahan koulua ymmärtämättä
sen tarpeellisuutta, lausui Jumala monen monta kertaa aikomuksensa
ennalleenasettaa ja siunata se tulevan lunastajan kautta. Mutta kuka
tämä lunastaja oli oleva, oli salaisuutena neljätuhatta vuotta, ja
vasta Kristuksen ylösnousemisen jälkeen alkoi se kirkkaasti ja selvästi
ilmetä kristillisen eli evankeelisen aikakauden alussa.

Jos luomme silmäyksen takasin siihen aikaan, kun ensimäiset vanhempamme
kadottivat elämän ja paratiisin autuuden, niin näemme heidät synnin
oikeutettua rangastusta kärsien täynnä huolia ja vaivaa ja ilman muuta
toivon tuiketta, kuin se, minkä he voivat saada tuosta hämärästä
esityksestä, jonka mukaan vaimon siemen oli rikkipolkeva käärmeen
pään. Vaikkakin tämä myöhempien tapausten valossa on meille suuresta
merkityksestä, niin oli se heille ainoastaan heikko ja epävarma
valojuova. Lähemmä kaksituhatta vuotta kului ilman minkäänlaista
todistusta sen toteutumisesta.

Noin kaksi tuhatta vuotta sen jälkeen kutsui Jumala Aabrahamin ja
lupasi, että hänen siemenessänsä kaikki maan sukukunnat tulisivat
siunatuiksi. Tämä kuulosti siltä, kun Jumala vielä pitäisi kiinni
kerran lausutusta päätöksestään ja nyt aikoisi panna sen täytäntöön.
Aika riensi; luvattu Kaanaan maa ei vielä ollut hänen hallussaan.
Aabraham ja Saara alkoivat vanheta eikä heillä vielä ollut perillistä.
Aabraham arveli, että hänen täytyi auttaa Jumalaa hänen lupauksensa
täyttämisessä, ja Ismael syntyi. Mutta hänen apuaan ei kaivattu, sillä
_aikanaan_ syntyi Iisak, toivon ja lupauksen lapsi. Silloin näytti
siltä, kuin se, joka on hallitseva ja siunaava kansat, olisi tullut.
Mutta ei: vuodet vierivät, ja kaikesta päättäen oli Jumalan lupaus
rikkoutunut, sillä Iisak kuoli samoinkuin hänen perillisensä, Jaakob.
Mutta muutamat harvat pitivät vielä varmasti kiinni lupauksista, ja
Jumala hyväksyi ja lujitti heidän uskonsa, sillä sen liiton, "jonka hän
teki Aabrahamin kanssa", varmensi "hänen valansa Iisakille", ja hän
hyväksyi sen "Jaakobille laiksi, Israelille ikuiseksi liitoksi." -- 1
Aik. 16: 15--17.

Jaakobin kuollessa kutsuttiin ensi kerran hänen jälkeläisiään _Israelin
kahdeksitoista sukukunnaksi_ ja Jumala tunnusti heidät "valituksi
kansaksi" (1 Moos. 49: 28; 5 Moos. 26: 5). Tällöin näytti ikäänkuin se
toive olisi lähellä toteutumistaan, että tämä kansa kokonaisuudessaan,
Aabrahamin luvattuna siemenenä, saisi haltuunsa Kaanaan maan sekä
hallitsisi ja siunaisi koko maailman, sillä sen suosion perustuksella,
jota he Egyptissä nauttivat, alkoivat he jo tulla mahtavaksi kansaksi,
Mutta toiveet melkein tukahtuivat, ja lupaus aivan unohtui, kun
egyptiläiset, saatuaan heidät valtaansa, pitivät heitä kauvan aikaa
orjuudessa.

Jumalan lupaukset olivat todellakin kätketyt hämäryyteen, ja hänen
tiensä näyttivät tutkimattomilta. Määrättynä aikana tuli kuitenkin
Mooses, suuri lunastaja, jonka kautta Jumala vei heidät orjuudesta ja
teki suuria ihmeitä heidän tähtensä. Ennenkuin he vallottivat Kaanaan
maan, kuoli tämä suuri vapauttaja, mutta Jumalan puhetorvena selitti
hän: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä
veljistänne." (5 Moos. 18: 15; Ap. t. 3: 22.) Tämä antoi jonkun verran
suuremman käsityksen Jumalan suunnitelmasta, sillä tämä ilmotti ei
ainoastaan sen, että he kokonaisena kansana tavalla tai toisella olivat
tekemisissä tulevan hallitus- ja siunaustyön kanssa, vaan myös että
eräs heidän keskuudestaan valittu mies oli johtava heitä voittoon ja
lupauksien täyttämiseen. Senjälkeen tuli Joosua, joka nimi merkitsee
lunastajaa eli vapahtajaa, heidän johtajakseen, ja hänen avullaan
voittivat he suuria voittoja ja menivät todellakin siihen maahan,
joka liitossa oli luvattu. Nyt näytti varmaan heidän oikea johtajansa
tulleen ja lupaus olevan täyttymäisillään.

Mutta Joosua kuoli, eivätkä he kansana millään tavalla edistyneet,
ennenkuin he saivat Daavidin ja sitten Salomon kuninkaakseen. Silloin
he saavuttivat suurimman kukoistuksensa mutta sen sijaan, että lupaus
olisi täyttynyt, riistettiin heiltä pian valta ja he joutuivat
maksamaan veroa toisille kansoille. Muutamat pitivät kuitenkin kiinni
Jumalan lupauksista ja odottivat edelleen suurta lunastajaa, josta
Mooses, Joosua, David ja Salomo olivat ainoastaan esikuvia.

Niihin aikoihin, kun Jeesus syntyi, odottivat kaikki Messiasta, tulevaa
Israelin kuningasta, ja Israelin kautta maailman kuningasta. Mutta
Israelin toivo tulevan kuninkaansa kunniasta ja ihanuudesta, jota hänen
esikuvissa ja ennustuksissa osotettu suuruutensa ja valtansa kannusti,
johti heidät sivuuttamaan joukon toisia esikuvia ja ennustuksia,
jotka osottivat kärsimisen ja kuoleman työn välttämättömyyden
syntisen lunastamiseksi, ennenkuin siunaus voisi tulla. Tätä kuvasi
pääsiäislammas ennen heidän Egyptistä vapautumistaan, eläinten
teurastaminen lakiliittoa annettaessa (Hebr. 9: 11--20; 10: 8--18) ja
sovintouhrit, joita papisto vuodesta vuoteen lakkaamatta toimitti.
He sivuuttivat myös profeettain todistukset, jotka "henki viittasi
edeltäpäin ilmaistessaan Kristusta kohtaavia kärsimyksiä ja niiden
jälkeen tulevaa kunniaa". (1 Piet. 1: 11.) Kun Jeesus tuli uhrina,
niin eivät he sentähden tietäneet kuka hän oli: he eivät tunteneet
etsikkoaikaansa. (Luuk. 19: 44.) Vieläpä hänen lähimmät seuralaisensa
olivat hyvin ymmällä, kun Jeesus kuoli, ja kaihoten he sanoivat: "Me
toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin." (Luuk.
24: 21.) Nähtävästi olivat he luottamuksessaan häneen erehtyneet
henkilön suhteen. He eivät nähneet, että heidän johtajansa kuolema
oli välttämätön uuden liiton perustukseksi, joka juuri oli tuova
siunaukset mukanaan, ja joka osaksi täytti lupauksen liiton. Kun he
kuitenkin huomasivat, että hän oli noussut haudasta, alkoivat heidän
kuihtuneet toiveensa jälleen elpyä (1 Piet. 1: 3), ja kun hän oli
aikeessa jättää heidät, kysyivät he häneltä kauvan kyteneen ja usein
viipyneen toiveensa suhteen, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä
jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Että heidän toiveensa olivat
itse asiassa oikeat, joskaan heidän ei tarvitsisi tietää aikaa, jolloin
ne täyttyvät, näkyy Herran vastauksesta: "Ei teidän tule tietää aikoja
tai hetkiä jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt." -- Ap. t. 1: 6, 7.

Minkähän käänteen Jumalan suunnitelma nyt on tehnyt? lienevät
opetuslapset kysyneet itseltään, kun Jeesus oli mennyt ylös, sillä
meidän täytyy muistaa, että Herramme opetus valtakunnasta tapahtui
pääasiallisesti vertauksien ja arvotusten tapaisten sanojen kautta.
Hän oli sanonut heille: "Minulla on vielä paljo sanomista teille,
mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki,
opastaa hän teidät koko totuuteen. Hän opettaa teille kaikki ja
muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut teille." (Joh. 16: 12,
13; 14: 26.) He eivät siis voineet ymmärtää näitä asioita, ennenkuin
helluntaisiunaus oli tullut.

Mutta vielä silloinkin kesti jokunen aika, ennenkuin he täysin
ja selvästi ymmärsivät käsillä olevan työn ja sen sukulaisuuden
alkuperäisen lupauksen kanssa. (Ap. t. 11: 9; Gal. 2: 2, 12,
14.) Kuitenkin näyttää siltä, kuin Jumala olisi käyttänyt heitä
puhetorvinaan, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivätkään asioita,
ja todennäköistä on, että heidän hengen elähyttämät sanansa syvemmin
ja selvemmin ilmaisivat totuuden, kun mitä he itse täysin käsittivät.
Lue esim. Jaakobin lausunto, jossa hän sanoo: "Simeon on kertonut
kuinka Jumala ensi kerran ryhtyi ottamaan pakanoista kansan [morsiamen]
nimelleen. Ja tämän kanssa profeettain sanat pitävät yhtä, sillä näin
on kirjotettu: Sen jälkeen [kun tämä kansa on pakanamaailmasta koottu]
minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [maallisen
herrauden]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen
uudestaan." -- Ap. t. 15: 14--16.

Jaakob alkoi nähdä Jumalan huolenpidossa, evankeliumin viemisessä
Pietarin kautta ensimäisille pakanain keskuudessa kääntyneistä ja
Paavalin kautta pakanoille ylimalkaan, että suosio tulisi tänä
aikakautena olemaan samanlainen uskovia juutalaisia ja pakanoita
kohtaan. Hän katsoi sen jälkeen ennustuksiin ja huomasi niin olevan
kirjotetun, sekä että sen jälkeen, kun tämän evankeliumiaikakauden työ
on päättynyt, täyttyvät luonnolliselle Israelille annetut lupaukset.
Vähitellen alkoivat muutamat harvat -- pyhät, Jumalan erityiset
"ystävät" ymmärtää tuota suurta, niin kauan kätkettyä salaisuutta.

Paavali selittää (Kol. 1: 27), että tämä salaisuus, joka on ollut
kätkettynä maailman alusta ja sukupolvien alkamisesta asti, mutta joka
nyt on ilmotettu hänen pyhilleen, on

    "Kristus teissä, kirkkauden toivo".

Tämä on suuri salaisuus, joka on ollut kätkettynä kaikkina edellisinä
aikakausina, ja joka vielä on kätkössä kaikilta muilta paitsi
erityiseltä luokalta, jonka muodostavat pyhät tai vihkiytyneet
uskovaiset. Mutta mitä tarkottaa "Kristus teissä"? Me olemme nähneet,
että Jeesus voideltiin pyhällä hengellä (Ap. t. 10: 38), ja siten
me ymmärrämme, että hän on Kristus, Voideltu, sillä sana _Kristus_
merkitsee _voideltu_. Ja apostoli Johannes sanoo, että _se voitelu_,
jonka _me_ (vihkiytyneet uskovaiset) olemme saaneet, _pysyy meissä_. (1
Joh. 2: 27.) Siis ovat pyhät tänä aikakautena voideltu joukko, voideltu
Jumalan kuninkaiksi ja papeiksi (2 Kor. 1: 21; 1 Piet. 2: 9), sekä
yhdessä Jeesuksen, päällikkönsä ja Herransa kanssa muodostavat Jehovan
voidellun -- Kristus-henkilön (pään ja ruumiin).

Sopusoinnussa Johanneksen opin kanssa, että me myöskin olemme
_voideltuja_, vakuuttaa Paavali meille, että tämä salaisuus, joka
kuluneina aikakausina on ollut kätkettynä, mutta on nyt julistettu
pyhille, on se, että _Kristus-henkilö_ (Voideltu) "ei ole _yksi_ jäsen,
vaan niitä on siinä monta", samoin kuin ihmisruumis on _yksi_ ja siinä
on monta jäsentä: mutta samoin kuin ruumiin kaikki jäsenet, vaikka
luvultaan monta, muodostavat _yhden_ ruumiin, niin on myös Voidellun
Kristus-henkilön laita. (1 Kor. 12: 12--28.) Jeesus on voideltu
seurakunnan pääksi eli Herraksi, joka seurakunta on hänen ruumiinsa
(tai morsiamensa, kun käytetään toista vertausta -- Ef 5: 25--30), ja
yhdessä he muodostavat _luvatun "siemenen"_, -- suuren Lunastajan:
"Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin
_siementä, perillisiä_ lupauksen mukaan". -- Gal. 3: 29.

Apostoli varottaa huolellisesti seurakuntaa yltiöpäisten vaatimusten
suhteen, sanoessaan Jeesuksesta, että Jumala on kaikki "laskenut hänen
jalkaansa alle, ja pannut hänet kaiken pääksi ja antanut seurakunnalle,
joka on hänen ruumiinsa, jotta hän kaikessa olisi ensimäinen". (Ef. 1:
22, 23; Kol. 1: 18.) Vertaamalla ihmisruumiiseen osottaa hän kuitenkin
ihanalla ja merkitsevällä tavalla meidän läheisen yhteytemme. Tätä
samaa yhteyttä opetti Jeesus, sanoessaan: "Minä olen viinipuu, te
olette oksat." -- Joh. 15: 5.

Meidän yhteyttämme Herran Jeesuksen kanssa Kristus-henkilön jäseninä,
voidellussa joukossa, kuvaa sattuvalla tavalla pyramiidi. Kivi,
joka muodostaa huipun, on itsessään pyramiidi. Toiset kivet voidaan
rakentaa sen alle, ja jos ne soveltuvat yhteen huippukiven kaikkien
määräävien särmien kanssa, niin tulee koko rakenne olemaan täydellinen
pyramiidi. Kuinka ihanasti valaiseekaan tämä asemaamme "siemenen" --
"Kristus"-henkilön jäseninä. Liitettynä ja täydessä sopusoinnussa
päämme kanssa olemme elävinä kivinä täydelliset; hänestä erillään emme
ole mitään.

Jeesus, tuo täydellinen, on suuresti korotettu, ja me jättäydymme
nyt hänelle, jotta meidät muodostettaisiin ja luotaisiin hänen
esikuvansa mukaan, ja jotta me rakentuisimme Jumalan rakennukseksi.
Tavallisessa rakennuksessa ei löydy mitään _huippu_ kulmakiveä, mutta
meidän rakennuksessamme on huippukulmakivi, huippukivi, niinkuin
on kirjoitettu: "Katso minä panen Sioniin valitun kallisarvoisen
huippu-kulmakiven" -- "ja menkää hänen tykönsä, elävän kiven tykö... ja
sallikaa, että myös teidät, elävinä kivinä rakennetaan hengelliseksi
rakennukseksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan Jumalalle otollisia
[Codex Sinaiticus on jättänyt _hengellisiä_ uhrin edestä pois] uhreja
Jeesuksen Kristuksen kautta." (1 Piet. 2: 4--6.) Ja me uskomme, että
Jeesuksen, "pään", ja "seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa" yhteys on
pian oleva täydellinen.

Ja minun rakkaani, suuren rakennusmestarin johdolla täytyy meidän
kärsiä monta vasaran iskua ja paljon hiomista -- meidän täytyy paljon
muuttua ja mukautua hänen esikuvansa mukaan. Ja jotta rakennusmestarin
kyky ja täydellisyys tulisi meissä näkyviin, täytyy meidän pitää
huolta, ettei meillä ole mitään vastahakoista omaa tahtoa, joka asettuu
hänen tahtoansa vastaan tai estää hänen tahtonsa tapahtumista meissä.
Meidän täytyy olla hyvin lasten kaltaisia ja nöyriä -- meidän täytyy
pysyä ankarasti kiinni nöyryydessä, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille antaa hän armon". Nöyrtykäämme sentähden Jumalan väkevän
käden alle, jotta hän meidät ajallansa korottaisi (1 Piet. 5: 5, 6),
niinkuin hän on korottanut meidän päämme ja edelläjuoksijamme. -- Fil.
2: 8, 9.

Tämä on todellakin ihmeellinen julistus, ja kun me Jumalan sanasta
haluamme tietää suuresta kutsumuksestamme, niin huomaamme profeetoissa
pelkkää kaunopuheliaisuutta, kun on kysymyksessä sen armon (suosion
tai siunauksen) julistus, joka on tullut meidän osaksemme (1 Piet.
1: 10), samalla kuin esikuvat, vertaukset ja ne, mitkä tähän asti
ovat olleet arvotuksia, nyt alkavat itsessänsä loistaa ja levittävät
valoa "kaidalle tielle", jolla voideltu (Kristus-) joukko on kutsuttu
juoksemaan voittopalkinnon saavuttamista varten, joka nyt verhon
poistuttua on silmäimme edessä, Tämä oli todellakin ennen aavistamaton
salaisuus, -- että Jumalan tarkotus ei ollut herättää ainoastaan
lunastaja, vaan sellainen lunastaja, joka on kokoonpantu monesta
jäsenestä. Tämä on "tuo korkea kutsumus", jonka puolesta vihkiytyneinä
uskovaisilla evankeliumin aikakautena on etuoikeus taistella ja
voittaa. Jeesus ei ryhtynyt kehittämään tätä ajatusta oppilailleen,
niin kauvan kuin he olivat luonnollisia ihmisiä, vaan odotti kunnes
heidät helluntaipäivänä voideltiin -- tuo uusi luonto heissä sikisi.
Paavalin selityksestä me ymmärrämme, ettei muut kuin "uudet luomukset"
nyt voi ymmärtää tai arvostella tätä korkeata kutsumusta. Hän sanoo:
"Me puhumme _salaisuutena_ ollutta Jumalan viisautta, sitä kätkettyä
[suunnitelmaa], jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen ajan alkua
meidän kirkkaudeksemme, ja jota ei kukaan tämän maailman valtiaista
[päämiehistä] ole tuntenut,... niinkuin on kirjotettu: Mitä ei yksikään
silmä ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen
noussut, ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.
Sillä meille Jumala on sen ilmaissut Henkensä kautta." -- 1 Kor. 2:
6--14.

Kirjeessään galatalaisille paljastaa Paavali koko salaisuuden ja
osottaa, miten aabrahamilainen liitto tulee täyttymään. Hän osottaa,
että Israelille annettu laki ei kumonnut alkuperäistä lupausta (Gal.
3: 15--18), sekä että Aabrahamin siemen, joka tulee siunaamaan kansat,
on Kristus. (Värssy 16.) Seuraten ajatusta, että Kristus käsittää
kaikki, jotka ovat voidellut hengellä, sanoo hän edelleen: -- "Sillä
niin monta kuin teitä on _Kristukseen_ kastettu, te olette Kristukseen
pukeutuneet", ja "jos te olette Kristuksen omat, niin te [yhdessä
Jeesuksen kanssa] siis olette _Aabrahamin siementä_, perillisiä
[Aabrahamille annetun] lupauksen mukaan". (Värssyt 27, 29.) Jatkaen
samaa ajatusta näyttää hän (Gal. 4), että Aabraham kuvasi Jehovaa,
Saara kuvasi liittoa eli lupausta ja Iisak kuvasi Kristusta (päätä
ja ruumista) ja jatkaa sen jälkeen: "Ja te, veljet, olette lupauksen
lapsia, niinkuin Iisak oli". (Värssy 28.) Siten oli Jumalan suunnitelma
kätketty esikuviin, kunnes evankeliumin aikana Kristushenkilö alkoi
kehittyä.

On ollut välttämätöntä pitää tämä salaisuus kätkettynä, muuten ei olisi
niin tapahtunut. Se on ollut välttämätöntä, sillä jos suunnitelma olisi
kokonaisuudessaan ilmotettu ihmiskunnalle, niin olisi se merkinnyt sen
tyhjäksitekemistä. Sillä jos ihmiskunta olisi tuntenut sen, eivät he
olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa, eikä myöskään seurakuntaa,
joka on hänen ruumiinsa. (1 Kor. 2: 8.) Ei ainoastaan Kristuksen
kuolema, ihmisen vapahduksen hintana, olisi tullut estetyksi, ellei
Jumalan päätös olisi ollut maailmalle salaisuutena, vaan myöskin
Kristuksen kärsimisestä osallisen seurakunnan uskonkoetus olisi
tullut estetyksi, sillä "sentähden ei maailma tunne meitä [hänen
kanssaperillisinään], koska [samasta syystä] se ei tuntenut häntä". --
1 Joh. 3: 1.

Ei ainoastaan Jumalan suunnitelma ja tuo Kristushenkilö (pää ja
ruumis), joka on itse suunnitelman täytäntöön panemista, ole maailmalle
suuri salaisuus, vaan myöskin tuo erikoinen tie, jolla tämä "pieni
lauma" on kutsuttu vaeltamaan, erottaa sen jäsenet erikoisina ihmisinä.
Maailmalle pysyi salaisuutena, että niin rikkaasti varustettu henkilö
kuin Jeesus nasaretilainen tuhlaisi aikansa ja lahjansa sellaisella
tavalla kuin hän teki, kun hän sitävastoin, jos hän olisi omistanut
aikansa valtiotaidolle, oikeustieteelle, kaupalle tai sille uskonnolle,
joka oli kansan mielen mukaista, olisi voinut tulla suureksi ja
arvossa pidetyksi. Ihmiset ajattelivat, että hän tuhlasi mielettömästi
elämänsä, ja he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki ja hän on
suunniltaan." Hänen elämänsä ja oppinsa olivat heille arvotuksia. He
eivät voineet ymmärtää häntä.

Apostolit ja heidän seurapiirinsä olivat samaten maailmalle
arvotuksena, kun he jättivät maalliset toiveensa j.n.e. saarnatakseen
syntein anteeksi antamusta halveksitun ja ristiinnaulitun Jeesuksen
kuoleman perustuksella. Paavali luopui korkeasta ja vaikutusvaltaisesta
yhteiskunnallisesta asemasta tehdäkseen työtä käsillänsä ja
saarnatakseen Kristuksesta ja siitä näkymättömästä kruunusta, joka
annetaan kaikille niille uskoville, jotka tulisivat vaeltamaan hänen
jäljissänsä. Tämä oli niin arvotuksen tapaista, että muutamat sanoivat:
"Olet järjiltäsi, Paavali, suuri oppisi vie sinut pois järjiltäsi."
Ja kaikkia, jotka siten seuraavat Mestarin jälkiä, pidetään hulluina
Kristuksen tähden.

Mutta Jumalan suunnitelma ei ole aina oleva salaisuuden verhossa:
Tuhatvuotispäivän sarastus tuo mukanaan Jumalalta täydellisempää valoa
ihmisille, ja "Herran tunteminen on täyttävä koko maan". Vanhurskauden
aurinko, joka säteillään tuo parannusta ja hajottaa tietämättömyyden
pimeyden, on juuri Kristushenkilö tuhatvuotispäivän kirkkaudessa --
ei ainoastaan pää vaan myöskin hänen ruumiinsa jäsenet, sillä on
kirjotettu, että jos me "hänen kanssaan kärsimme", niin me myös hänen
kanssaan kirkastumme. "Kun Kristus, joka on meidän elämämme, ilmestyy,
silloin tekin _hänen kanssaan_ ilmestytte _kirkkaudessa,"_ ja "silloin
vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa _niinkuin aurinko"_. --
Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12; Kol. 3: 4; Matt. 13: 43.

Nyt tuntuu kaikista muista paitsi niistä, jotka ovat siinneet uuteen
mieleen ottamalla vastaan "Kristuksen mielen", ikäänkuin ne lupaukset,
joihin me uskomme, ja ne toiveet, jotka meitä elvyttävät, olisivat
kuviteltuja ja liian epätodenmukaisia, jotta niihin voisi luottaa ja
antaa niiden määrätä menettelytapamme. Tulevana aikakautena, kun Jumala
on "vuodattava henkensä kaiken lihan yli", niinkuin hän nykyisenä
aikakautena vuodattaa sen "palvelijoidensa ja palvelijattariensa" yli,
silloin tulevat kaikki ymmärtämään ja pitämään arvossa ne lupaukset,
jotka "pieni lauma" nyt itsellensä omistaa. Ja he tulevat iloitsemaan
seurakunnan kuuliaisuudesta ja korotuksesta, sanoen: "Iloitkaamme
ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät
ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm.
19: 7.) He tulevat iloitsemaan siitä, että seurakunta, jonka kautta
siunauksen virrat silloin vuotavat heille, on kirkastettu. Ja joskin
he tulevat näkemään, että ne "kalliit ja suuret lupaukset", jotka
Voideltu (pää ja ruumis) on perinyt, eivät ole heitä varten, vaan ovat
täyttyneet meissä, niin on se opetus, joka seurakunnan kautta on tehty
havainnolliseksi, tuleva heille siunaukseksi. Ja kun he rientävät
saavuttamaan niitä siunauksia, _jotka silloin tarjotaan heille_,
tulevat he käyttämään hyväkseen seurakunnan esimerkkiä ja kirkastamaan
Jumalaa seurakunnan tähden. Mutta tämä tieto ei tule herättämään
kateuden himoa, sillä uuden järjestyksen vallitessa tulee täydellisen
inhimillisen luonteen saavuttaminen täysin tyydyttämään heitä ja on
heidän mielestänsä toivottavampi kuin heidän luontonsa muutos.

Silloin salaisuus on loppunut, sillä maailma on silloin käsittävä, että
se oli Jumalan henki Kristuksessa ja Kristuksen henki meissä -- Jumala
ilmestynyt lihassa --, jonka he tähän asti olivat väärinkäsittäneet.
Silloin he näkevät, ettemme olleet hulluja emmekä houkkia, vaan että me
valitsimme paremman osan, kun riensimme saavuttamaan niitä rikkauksia,
niitä kunniasijoja ja sitä kruunua, joita he eivät nähneet, mutta jotka
kuitenkin ovat ikuiset.

Mitä aikaan tulee, niin on Jumalan salaisuus päättyvä seitsemännen
pasuunan (kuvauksellisessa merkityksessä) kaikuessa. (Ilm. 10: 7).
Tämä koskee salaisuutta sen kahdessa merkityksessä, missä sanaa
käytetään: salaisuus tai Jumalan _suunnitelman_ salaiset puolet
julistetaan silloin ja nähdään kirkkaasti samoinkuin "Jumalan
salaisuus", seurakunta, tämän suunnitelman toteuttaja. Molemmat
päätetään silloin. Salaisuus, kätketty suunnitelma, on silloin valinnut
täyden määrän Kristuksen ruumiin jäseniä, ja tästä seuraa, että _se,
Kristuksen ruumis_, on silloin tullut täydelliseksi. Suunnitelma
lakkaa olemasta salaisuus, koska ei enään ole syytä, miksi se edelleen
pidettäisiin salassa. Tämän salaisuuden suuruus, joka on niin kauvan
pidetty peitettynä, ja jonka lupaukset, esikuvat ja vertaukset ovat
kätkeneet, samoinkuin se ihmeellinen armo, joka suodaan niille, jotka
ovat kutsutut tämän salaisuuden osallisuuteen (Ef. 3: 9), antavat
meille viittauksen, että se työ, joka on täyttyvä, ja jota Jehova on
antanut ihmiskunnan odottaa ja toivoa kuuden tuhannen vuoden kuluessa,
täytyy olla jättiläistyö, suuremmoinen työ, joka on niin suurten
valmistusten arvoinen. Mitä siunauksia voimmekaan odottaa maailmalle,
kun salaisuuden verho on otettu pois ja siunauksen virrat runsaina
valuvat. Tämän tähden koko luomakunta huokaa ja tuskittelee aina tähän
asti, _odottaen_ tämän salaisuuden täyttymistä -- Jumalan lasten
ilmestymistä, jotka muodostavat luvatun "siemenen", jossa kaikki maan
sukukunnat tulevat siunatuiksi. -- Room. 8: 19, 21, 22.




KUUDES LUKU

MEIDÄN HERRAMME TAKASINTULO JA SEN TARKOTUS: KAIKEN
ENNALLEENASETTAMINEN.

Meidän Herramme toinen tuleminen on henkilökohtainen ja tapahtuu
ennen tuhatvuotisaikakautta. -- Sen suhde ensimäiseen tulemiseen. --
Seurakunnan valitseminen ja maailman kääntäminen. -- Valinta ja vapaa
armo. -- Toivon vangit. -- Profeettain todistus ennalleenasettamisesta.
-- Meidän Herramme takasintulo on selvästi seurakunnan ja maailman
toivo.


"Ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen. Hänet
oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin, jolloin
kaikki ennalleenasetetaan, ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti
puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." -- Ap. t. 3: 20, 21.

Me luulemme, että kaikki, jotka tuntevat Raamatun, myöntävät ja
uskovat meidän Herramme tarkotuksen olleen, että hänen opetuslapsensa
ymmärtäisivät, että hän jotakin tarkotusta varten, jollakin tavalla ja
jonakin aikana tulisi takasin. On totta, että Jeesus sanoi: "Katso,
minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt.
28: 20), ja henkensä ja sanansa kautta on hän aina ollut seurakunnan
kanssa, johtaen, halliten, lohduttaen ja ylläpitäen pyhiään kaikissa
heidän murheissaan. Mutta joskin seurakunta siunauksellisella tavalla
on ollut tietoinen siitä, että Herra on tuntenut kaikki sen tiet, ja
että hän on alituisesti pitänyt siitä huolta ja rakastanut sitä, niin
ikävöi se kuitenkin hänen luvattua henkilökohtaista takasintulemistaan,
sillä kun hän sanoi: "Ja kun minä olen mennyt pois ja valmistanut
teille sijan, tulen minä takasin" (Joh. 14: 3), niin tarkotti hän
varmaan sillä _toista henkilökohtaista tulemista_.

Toiset arvelevat, että hän tarkotti hengen vuodattamista helluntaina,
toiset, että hän tarkotti Jerusalemin hävitystä j.n.e.; mutta
nämä sivuuttavat nähtävästi sen seikan, että Raamatun viimeisessä
kirjassa, joka kirjotettiin kuusikymmentä vuotta helluntain jälkeen ja
kaksikymmentä kuusi vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen, puhuu hän,
joka oli kuollut ja nyt elää, kysymyksessä olevasta tapauksesta vielä
kuuluvana tulevaisuuteen, sanoen: "Katso, minä tulen pian, ja minun
palkkani on minulla mukanani." Ja hengen elähyttämä Johannes vastaa:
"Amen, tule Herra Jeesus:" -- Ilm. 22: 12, 20.

Hyvin monet arvelevat, että kun syntinen kääntyy, on se osa Kristuksen
tulemista, sekä että hän tällä tavalla on jatkava tulemistaan, kunnes
koko maailma on kääntynyt. Silloin, sanovat he, on hän täydelleen
tullut.

He unohtavat nähtävästi Raamatun todistuksen tässä asiassa, joka
sanoo aivan päinvastaista heidän odotukselleen; ettei maailma Herran
toisen tulemisen aikana ole läheskään kääntynyt Jumalan puoleen, että
"viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, sillä ihmiset tulevat
olemaan itserakkaita... he rakastavat nautintoa enemmän kuin Jumalaa"
(2 Tim. 3: 1--4), että "pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä
pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen". (V. 13.) He unohtavat
Mestarin erityisen varotuksen pienelle laumalleen: "Pitäkää vaari
itsestänne, ettei... se päivä äkkiarvaamatta yllättäisi _teitä_; sillä
se kohtaa niinkuin _paula_ kaikkia, jotka asuvat koko maan pinnalla."
(Luuk. 21: 34, 35.) Kun jälleen sanotaan: "Kaikki maan sukukunnat
parkuvat", kun he näkevät hänen tulevan (Ilm. 1: 7), voimme olla
vakuutetut, ettei tehdä pienintäkään viittausta syntisen kääntymisestä.
Valittavatkohan kaikki syntisen kääntymistä? Päinvastoin, jos tämä
paikka, kuten melkein kaikki myöntävät, tarkottaa Kristuksen läsnäoloa
maan päällä, niin opettaa se, etteivät kaikki maan päällä tule
rakastamaan hänen ilmestystään, jota he varmaan tekisivät, jos he
kaikki olisivat kääntyneet.

Toiset odottavat todellista Herran tuloa ja läsnäoloa, mutta
_siirtävät_ tämän _ajan_ kauvas eteenpäin väittäessään, että maailma
täytyy kääntyä seurakunnan vaivannäön kautta sen nykyisessä asussa,
ja sillä tavalla alkaisi tuhatvuotisaikakausi. He sanovat, että kun
maailma on kääntynyt ja Saatana sidottu ja Herran tunteminen täyttää
koko maan, ja kun kansat eivät enää harjaannu sotimaan, silloin on
seurakunnan työ nykyisessä asussaan päättynyt, ja että silloin, kun se
on täyttänyt tämän suuren ja vaikean tehtävän, tulee Herra ratkaisemaan
maan tärkeät asiat, palkitsemaan uskovaiset ja tuomitsemaan syntiset
kadotukseen.

Muutamat Raamatun paikat, irrotettuina yhteydestään, näyttävät puhuvan
tämän otaksuman puolesta, mutta kun tarkastetaan Jumalan sanaa ja
suunnitelmaa kokonaisuudessaan, niin huomataan, että kaikki nämä
paikat puhuvat aivan päinvastaisen mielipiteen puolesta, nimittäin
että Kristus tulee, ennenkuin maailma on kääntynyt, sekä että hänen
hallituksensa tarkotus on kääntää maailma; että seurakunta nyt on
asetettu koetukselle, ja että voittajain palkinto on ensin tulla
kirkastetuiksi ja sitten tulla osallisiksi yhdessä Herran Jeesuksen
kanssa siitä hallituksesta, joka on Jumalan määräämä välikappale, jotta
maailma tulisi siunatuksi ja kaikki luodut olennot Herran tuntemisen
osallisuuteen. Tämä on Herran erityinen lupaus: "Joka voittaa, sen
minä annan istua kanssani valtaistuimellani." (Ilm. 3: 21.) "Ja he
virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta." --
Ilm. 20: 4.

On kaksi Raamatun kohtaa, joihin ne, jotka väittävät, ettei Herran
tuleminen tapahdu ennenkuin tuhatvuotisen valtakunnan perästä,
pääasiassa perustautuvat, ja niihin tahdomme tässä kiinnittää
huomiomme. Toinen on: "Tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko
maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."
(Matt. 24: 14.) Väitetään, että tämä tarkottaa maailman kääntymistä
ennen evankeliumiaikakauden loppua. Mutta _todistaminen_ maailmalle
ei merkitse maailman kääntämistä. Kysymyksessä oleva Raamatun paikka
ei sano millä tavalla todistus otetaan vastaan. Tämä todistaminen on
jo tapahtunut. Vuonna 1861 osottivat raamattuseurain kertomukset,
että evankeliumi oli julistettu kaikilla maan kielillä, joskaan
maan miljoonat ihmiset eivät olleet ottaneet sitä vastaan. Ei edes
puoletkaan maapallolla nykyään elävästä tuhannesta kuudestasadasta
miljoonasta ole koskaan kuullut mainittavan Jeesuksen nimeä. Kuitenkin
on mainitun lauseen ehto täytetty: evankeliumi on saarnattu koko
maailmassa _todistukseksi_ kaikille _kansoille_.

Apostoli sanoo (Ap. t. 15: 14), että evankeliumin _päätarkotus_ tänä
aikakautena on ollut "ottaa kansa" Kristuksen nimeen -- voittava
seurakunta, joka hänen toisessa tulemisessaan yhdistetään häneen ja saa
hänen nimensä. Maailmalle todistaminen on tänä aikana sivutarkotus.

Toinen Raamatun paikka on: "Istu oikealle puolelleni, siihen asti kun
minä panen vihollisesi sinun jalkaisi astuinlaudaksi." (Ps. 110: 1.)
Hapuileva, epämääräinen käsitys tästä lauseesta tuntuu olevan se,
että Kristus istuu jollakin aineellisella valtaistuimella jossakin
taivaassa, kunnes seurakunta on tehnyt kaikki hänelle kuuliaisiksi,
ja että hän sitten tulee hallitsemaan. Tämä käsitys on väärä. Tässä
ajateltu Jumalan valtaistuin ei ole aineellinen, vaan tarkottaa se
hänen korkeaa valtaansa ja hallitustansa, ja Herra Jeesus on korotettu
olemaan osallinen tässä hallituksessa. Paavali selittää: "Jumala on
hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita
nimiä korkeamman," Hän on antanut hänelle _vallan_, joka lähinnä Isän
valtaa on kaikkia muita korkeampi Jos Kristus istuu aineellisella
valtaistuimella, kunnes hänen vihollisensa on pantu hänen jalkainsa
astuinlaudaksi (kunnes he kaikki ovat voitetut), niin ei hän voi
luonnollisestikaan tulla, ennenkuin kaikki on tullut hänen valtikkansa
alle. Mutta jos "oikea puoli" ei merkitse määrättyä paikkaa tai
istuinta, vaan niinkuin me väitämme voimaa, valtaa, herrautta, niin
seuraa siitä, että kysymyksessä oleva lause ei millään tavoin vastusta
toista raamatunpaikkaa, joka opettaa, että hän sillä vallalla, jolla
hän on varustettu, tulee "tekemään kaikki itsellensä alamaiseksi".
(Fil. 3: 21.) Esim., kun me sanomme, että keisari Wilhelm istuu
Saksan valtaistuimella, niin emme silloin ajattele kuninkaanistuinta,
jolla hän itse asiassa hyvin harvoin istuu. Kun sanomme, että hän
istuu valtaistuimella, niin tarkotamme, että hän hallitsee Saksaa.
Oikea puoli merkitsee korkeinta arvoa, ylhäisintä asemaa tai
suurinta suosiota, lähinnä korkeinta hallitusta. Siten korotettiin
tai asetettiin Bismarck Saksan keisarivallan oikealle puolelle, ja
Joosef oli Faaraon oikealla kädellä Egyptin valtakunnassa -- ei
kirjaimellisesti, vaan tavallisen lauseparren mukaan. Jeesuksen sanat
Kaifaalle sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa: "Tästälähin saatte
nähdä Ihmisen Pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan
pilvien päällä." (Matt. 26: 64.) Hän on oleva oikealla puolella, kun
hän tulee, ja hän on pysyvä oikealla puolella tuhatvuotisen valtakunnan
aikana ja myös aina.

Lähemmästä Jumalan ilmotetun suunnitelman tutkimisesta on seuraava
laveampi käsitys niinhyvin ensimäisen kuin toisen tulemisen
tarkotuksesta, ja meidän tulee muistaa, että molemmat tapaukset
suhtautuvat toisiinsa kuten saman suunnitelman osat. Ensimäisen
tulemisen erityinen tarkotus oli _lunastaa_ ihmiset; ja toisen
tulemisen erityinen tarkotus on _ennalleenasettaa_, siunata ja
vapauttaa lunastetut. Sitten kun Vapahtajamme oli antanut elämänsä
kaikkien lunastukseksi, meni hän ylös taivaaseen esittääkseen tämän
uhrin Isälle, sovittaen siten ihmisen vääryyden. Hän viipyy siellä
ja sallii "tämän maailman ruhtinaan" jatkaa pahan herrautta, kunnes
"morsian, Karitsan emäntä" on valittu, jonka ollakseen tällaisen
kunnian _arvoinen_ täytyy voittaa nykyisen pahan maailman vaikutuksen.
Silloin on se aika tullut, jolloin ihmiskunnan suuri siunaamistyö,
jonka hänen uhrinsa on taannut, on alkava, ja hän on lähtevä siunaamaan
maan kaikkia sukukuntia.

Tosin olisi ennalleenasettamis- ja siunaamistyö voinut alkaa heti,
niin pian kun Lunastaja oli suorittanut lunastushinnan, ja olisi
siinä tapauksessa Messian tuleminen tapahtunut ainoastaan kerran ja
valtakunta ja siunaustyö heti alkanut, kuten apostolit ensin odottivat.
(Ap. t. 1: 6.) Mutta Jumala on "meitä varten" -- kristillistä
seurakuntaa varten -- "pitänyt huolta jostakin paremmasta" (Hebr. 11:
40). Meidän tähtemme on siis Kristus-henkilön hallitus erotettu pään
kärsimisen ajasta yhdeksäntoista vuosisadan kautta.

Tämä aikakausi ensimäisen ja toisen tulemisen välillä, kaikkien
lunastamisen ja kaikkien siunaamisen välillä, on aijottu seurakunnan,
Kristuksen ruumiin koettelemista ja valitsemista varten; muuten
olisi ainoastaan yksi tuleminen tapahtunut, ja työ, joka suoritetaan
hänen toisen läsnäolonsa aikana, tuhatvuotiskautena, olisi seurannut
Jeesuksen ylösnousemista. Tai sen sijaan kun me sanomme, että toisen
tulemisen työ olisi välittömästi seurannut sitä, mikä ensimäisessä
tulemisessa tehtiin, niin sanokaamme mieluummin, että ellei Jehova
olisi päättänyt valita "pientä laumaa", "Kristuksen ruumista", ei
ensimmäinen tuleminen olisi sattunut silloin, kun se tapahtui, vaan
olisi tapahtunut toisen tulemisen yhteydessä, ja niin olisi ollut
ainoastaan _yksi_ tuleminen. Sillä Jumalalla on selvästi ollut
tarkotuksena _sallia_ pahan olla vallassa kuudentuhannen vuoden
kuluessa ja seitsemäntenä vuosituhantena puhdistaa ja asettaa kaikki
ennalleen.

Siten me näemme, että Jeesuksen tulo uhrina ja syntisten lunastuksena
tapahtui juuri niin paljon ennen siunaus- ja ennalleenasettamisaikaa,
kuin tarvittiin hänen "kanssaperillistensä pienen lauman"
valitsemiseksi. Tämä on muutamille selvitettävä sen näennäisen
viivytyksen Jumalan puolelta, ettei hän vielä anna niitä siunauksia,
jotka ovat luvatut, ja jotka lunastus on valmistanut. Siunaukset
tulevat määrättynä aikakautena alkuperäisen suunnitelman mukaan, joskin
-- ihanan tarkotuksen tähden -- hinta maksettiin paljon aikasemmin kuin
ihmiset olisivat voineet odottaa.

Apostoli ilmottaa, että Jeesus on ollut poissa maan päältä --
taivaassa -- koko sinä välillä olevana aikana, joka ulottuu hänen
taivaaseenastumisestaan ennalleenasettamisajan tai tuhatvuotisajan
alkuun asti: "Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin
aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan ennalleen" j.n.e. (Ap. t, 3:
21.) Kun Raamattu siis opettaa, että Herramme toisen tulemisen tarkotus
on kaiken ennalleenasettaminen, ja kun hänen esiintymisensä aikana
kansat eivät läheskään ole kääntyneet, vaan vihastuvat (Ilm. 11: 18)
ja tekevät vastarintaa, niin täytyy myöntää, että joko on seurakunta
lähetystehtävässään epäonnistunut, ja Jumalan suunnitelma tähän nähden
rauennut, tai sitten on niin, kun olemme väittäneet ja näyttäneet,
että seurakunnalta ei ole vaadittu maailman kääntämistä tänä
aikakautena, vaan on sen tehtävänä ollut saarnata evankeliumia koko
maailmassa _todistukseksi_ ja Jumalan johdolla valmistua suurta tulevaa
tehtäväänsä varten. Jumala ei ole millään tavalla kuluttanut kykyään
maailman kääntämiseksi. Päinvastoin, hän ei ole vielä _yrittänytkään_
kääntää maailmaa.

Tämä tuntunee muutamista omituiselta väitteeltä, mutta heidän tulee
ajatella, että jos Jumala olisi ryhtynyt tällaiseen työhön, niin olisi
hän silminnähtävällä tavalla siinä epäonnistunut, sillä niinkuin me
olemme havainneet, on olemassa ainoastaan vähäpätöinen murto-osa maan
tuhansista miljoonista, joka koskaan on kuullut siitä _ainoasta_
nimestä, jossa kunkin täytyy pelastua. Me olemme ainoastaan voimakkain
sanoin esittäneet, mitä muutamat etevimmistä lahkoista -- baptistit,
presbyteriaanit ja monet muut -- uskovat ja opettavat, että Jumala
nyt määrää ja valitsee maailmasta "pienen joukon", seurakunnan. He
esittävät, että Jumala ei tee mitään muuta, kun että hän valitsee
tämän seurakunnan, kun me sitävastoin havaitsemme Raamatun vielä
opettavan askeleen eteenpäin jumalallisessa suunnitelmassa: maailman
ennalleenasettamisen, joka on tapahtuva valitun seurakunnan kautta,
sitten kun tämä on tullut täysilukuiseksi ja kirkastettu. Tämä "pieni
joukko" voittajia tänä evankeliumin aikakautena muodostaa ainoastaan
sen "siemenen" ruumiin, jossa tai jonka kautta kaikki maan sukukunnat
tulevat siunatuiksi.

Niiden, jotka väittävät, että Jehova kuudentuhannen vuoden kuluessa
on koettanut kääntää maailmaa ja aina epäonnistunut, täytyy huomata
miten vaikeata on sovittaa tällaisia mielipiteitä Raamatun vakuutuksen
kanssa, että kaikki Jumalan aikomukset tulevat täyttymään, sekä että
hänen sanansa eivät tule tyhjänä palaamaan, vaan on _se_ menestyvä,
_jota varten se on lähetetty_. (Jes. 55: 11.) Se, että maailma ei vielä
ole kääntynyt, ja että Herran tunto ei vielä täytä maata, todistaa sen,
ettei sitä vielä ole _lähetetty_ siinä tarkotuksessa.

Tämä vie kahteen eri ajatukseen, jotka vuosisatoja ovat erottaneet
kristityt toisistaan, nimittäin valintaan ja vapaaseen armoon.
Ei ainoakaan raamatuntutkija kiellä, etteikö näillä näennäisesti
vastakkaisilla opeilla olisi tukea Raamatussa. Tämä seikka täytyy
johtaa meidät heti otaksumaan, että molemmat tavalla tai toisella
täytyvät olla tosia; mutta millään muulla tavalla ei niitä voi yhdistää
kuin ottamalla huomioon taivaallisen lain, _järjestyksen_, sekä
"jakamalla oikein totuuden sanaa" tämän aineen suhteen. Tämä järjestys,
sellaisena kuin se on esitetty aikakausien suunnitelmassa, on, jos
se otetaan varteen, selvästi osottava, että nykyisinä ja menneinä
aikajaksoina on valintaa tapahtunut, mutta tämän vastakohta on niin
kutsuttu vapaa armo, Jumalan armonosotus maailmaa kohtaan ylimalkaan
tuhatvuotiskautena. Jos pitää muistissa aikakausien ja hallituksien
eroavat piirteet, joista me teimme esityksen eräässä edellisistä
luvuista, ja kaikki ne paikat, jotka tarkottavat valtaa ja vapaata
armoa, tutkitaan ja asetetaan oikeaan aikaan, niin huomataan, että
kaikki ne, jotka käsittelevät valintaa, koskevat nykyisiä ja menneitä
ajanjaksoja, kun sitävastoin ne, jotka opettavat vapaata armoa, täysin
soveltuvat lähinnä tulevaan aikakauteen.

Raamatun opin mukaan ei valinta kuitenkaan ole mielivaltaista
pakottamista tai välttämätön kohtalo, kuten sen puolustajat
tavallisesti uskovat ja opettavat, vaan tapahtuu valinta
kelvollisuuteen ja sopivaisuuteen nähden Jumalan erityistä tarkotusta
varten, tätä varten järjestetyn aikakauden kuluessa.

Vapaan armon oppi, jota arminiaanit puolustavat, on paljon suurempi
Jumalan armon ilmaus, kuin mitä sen innokkaimmat puolustajat koskaan
ovat opettaneet Jumalan armo tai suosio Kristuksessa on aina vapaa
siinä merkityksessä, että se on ansaitsematon; mutta aina ihmisen
syntiinlankeemisesta nykyaikaan asti ovat Jumalan armonosotukset
rajottuneet määrättyihin yksityisiin henkilöihin, kansoihin ja
luokkiin, kun sitävastoin tulevana aikakautena kutsutaan koko maailma
osallisiksi niihin suosionosotuksiin sellaisilla ehdoilla, kun silloin
kaikille tarjotaan ja ilmotetaan, ja kuka tahtoo saa silloin tulla
juomaan elämän lähteestä ilmaiseksi. -- Ilm. 22: 17.

Jos me luomme katsauksen taaksepäin, niin huomaamme, että Aabraham
ja muutamat hänen jälkeläisistään valittiin niiksi välikappaleiksi,
joiden kautta luvattu siemen, joka oli siunaava maan kaikkia
sukukuntia, oli tuleva. (Gal. 3: 29.) Me huomaamme myöskin Israelin
valitsemisessa kaikkien kansojen keskuudesta Jumalan tarkotuksen
olleen esikuvauksellisesti osottaa, miten tuo suuri työ maailman
hyväksi oli tapahtuva. Sen vapautus Egyptistä, sen Kaanaan maa, sen
eri liitot, sen lait, sen uhrit syntien tähden velan poistamiseksi ja
kansan puhdistamiseksi sekä sen papisto tämän kaiken toimeenpanemista
varten -- kaikki tämä esitti pienoiskoossa ja esikuvauksellisesti
todellista papistoa ja todellisia uhreja ihmismaailman puhdistamiseksi.
Jumala sanoi, puhuen kansalle: "Kaikkien sukukuntien keskuudessa maan
päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt erityistä huolta." (Am. 3:
2.) Ainoastaan tämän kansan Jumala tunsi, kunnes Kristus tuli, niin
vieläpä jälkeenkin päin, sillä hänen toimintansa rajottui heihin,
eikä hän sallinut oppilaittensa mennä toisten luo -- sanoen, kun hän
lähetti heidät: "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään
samarealaisten kaupunkiin." Minkätähden niin, Herra? Koska selittää
hän, "minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden
lammasten luo." (Matt. 10: 5, 6; 15: 24.) Heitä varten omisti hän koko
aikansa aina kuolemaan asti, ja siellä teki hän ensimäisen työnsä
maailman hyväksi, ensimäisen sovellutuksen vapaasta ja rajattomasta
ylitsevuotavasta armosta, joka "aikanaan" on todellakin tuleva
siunaukseksi kaikille.

Tätä Jumalan suuremmoisinta lahjaa ei ole rajotettu kansaan eikä
luokkaan nähden. Se ei ollut ainoastaan Israelia varten, vaan koko
maailmaa varten, sillä Jumalan armosta maistoi Jeesus Kristus kuoleman
_kaikkien_ puolesta. -- Hebr. 2: 9.

Ja nytkin, evankeliumin aikana, tapahtuu armon valinta määrätyssä
tarkotuksessa. Muutamia osia maailmaa suosii evankeliumi (joka
saarnataan vapaasti kaikille, jotka kuulevat) enemmän kuin toisia.
Luo silmäys maailmankarttaan ja katso, miten pientä osaa Kristuksen
evankeliumi huomatummassa määrässä valaisee tai siunaa. Vertaa
itseäsi etuoikeuksinesi ja tietoinesi niiden miljoonien kanssa, jotka
tänä päivänä ovat pakanuuden pimeydessä, jotka eivät koskaan ole
kuulleet kutsumusta eivätkä siis ole olleet kutsuttuja. Kun kutsuttu
joukko (kutsuttu Jumalan lapsiksi, Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen
Kristuksen, meidän Herramme kanssaperillisiksi, ja jotka ovat tehneet
kutsumisensa ja valintansa varmaksi) on täysilukuinen, silloin on
Jumalan suunnitelma _maailman_ pelastamiseksi oleva vasta alussaan.

Vasta sitten kun se on valittu, kehitetty ja korotettu valtaan, on
_siemen_ rikkipolkeva käärmeen pään. "Ja rauhan Jumala on pian ruhjova
Saatanan teidän jalkainne alle." (Room. 16: 20; 1 Moos. 3: 15.)
Evankeelinen aikakausi tekee siveän neitseen, uskollisen seurakunnan
valmiiksi tulevalle yljälleen. Ja aikakauden lopussa, kun hän on
"valmistanut itsensä" (Ilm. 19: 7); tulee ylkä, ja ne, jotka ovat
valmiit, menevät hänen kanssansa häihin -- toinen Aadam ja toinen Eeva
tulevat yhdeksi, ja niin alkaa ihana ennalleenasettamistyö. Tulevana
hallituskautena, uudessa maassa ja uudessa taivaassa, ei seurakunta
ole enään kihlattu neitsyt, vaan morsian, ja silloin "henki ja morsian
sanovat: Tule! Ja joka kuulee, sanokoon: Tule! Ja joka janoo, tulkoon,
ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi elämän vettä." -- Ilm. 22: 17.

Evankeelinen aikakausi ei läheskään lopeta seurakunnan tehtävää. Se
on ainoastaan tarpeellinen valmistus suurta tulevaisuustyötä varten.
Tämän luvatun ja tulevan siunauksen tähden huokaa koko luomakunta
yhteisesti ja on synnytystuskissa aina tähän asti, odottaen Jumalan
lasten ilmestymistä. (Room. 8: 22, 19.) Siunattu totuus on, että vapaa
armo täydellisemmässä määrässä on Isämme suunnitelmassa varattu ei
ainoastaan eläville, vaan myöskin niille, jotka ovat kuolleet. Tämä
armo on tuo siunattu tilaisuus tulevana aikakautena.

Löytyy niitä, jotka voivat nähdä jotakin niistä siunauksista, joiden
aika tulee Herran toisessa tulemisessa, ja jotka jossain määrin
käsittävät sen tosiasian merkityksen, että Herra tulee, jotta hän
jakaisi sen suuren siunauksen, jonka hän kuolemallaan osti, mutta
eivät kuitenkaan kykene näkemään tuota viimeistä totuutta, että
niillä, jotka ovat haudoissaan on yhtä paljon toiveita Messiaksen
ihanan hallituksen suhteen, kuin niillä, jotka tänä aikakautena eivät
ole niin täydellisessä katoavaisuuden orjuudessa -- kuolemassa. Niin
varmasti kuin Jeesus kuoli _kaikkien_ puolesta, niin täytyy myös
kaikkien saada ne siunaukset ja tilaisuudet, jotka hän osti omalla
kalliilla verellään. Tämän tähden me odotamme, että tuhatvuotiskautena
kaikki ne tulevat siunatuiksi, jotka ovat haudoissaan, samoin kuin ne,
jotka eivät ole niissä; ja tähän me löydämme runsaita todistuksia,
jos katsomme syvemmältä Herran todistukseen asiassa. Niitä jotka ovat
haudoissa, kutsutaan "toivon vangeiksi" sen perustuksella, mitä Jumalan
suunnitelmassa on heidän vapauttamisekseen.

Lasketaan, että noin sata neljäkymmentä kolmetuhatta miljoonaa ihmistä
on elänyt maan päällä niinä kuutenatuhantena vuotena, jotka ovat
kuluneet Aadamin luomisesta. Vapaamielisin laskelma, joka mahdollisesti
voitaisiin tehdä, osottaisi, ettei näistä edes tuhatmiljoonaa
olisi Jumalan pyhiä. Tämä aulis laskelma antaisi jäännökseksi tuon
äärettömän suuren luvun, sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa
(142,000,000,000), jotka menivät kuolemaan uskomatta ja toivomatta
siihen _ainoaan nimeen_, joka taivaan alla tai ihmisten keskuudessa
on annettu, ja jossa meidän tulee pelastua. Niin, suurin enemmistö
näistä ei koskaan ole tietänyt eli kuullut Jeesuksesta, eikä he ole
voineet uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet. Me kysymme: mitä on
tullut tästä äärettömän suuresta joukosta, josta numerot antavat
aivan riittämättömän käsityksen? Mikä on ja mikä tulee olemaan heidän
tilansa? Eikö Jumala ole järjestänyt mitään toimenpidettä heitä
varten, joiden tilan ja olosuhteet hän on täytynyt ennakolta nähdä?
Tai onko hän maailman perustamisesta asti tehnyt kurjan säälimättömän
järjestelmän heidän toivotonta ikuista vaivaamistaan varten, kuten
useat hänen lapsistaan väittävät? Tai onko hänellä suunnitelmansa
korkeudessa ja syvyydessä ja pituudessa ja leveydessä vielä varattu
tilaisuus, jotta kaikki tulisivat tuntemaan tuon _ainoan nimen_ ja
kuuliaisina, mukautuen ehtoihin, saisivat nauttia ikuisesti kestävää
elämää?

Näihin kysymyksiin, joita jokainen ajatteleva kristitty tekee
itselleen, ja joille hän toivoo totuuden mukaista selitystä, joka on
sopusoinnussa Jehovan luonteen kanssa, annetaan monenlaisia vastauksia.

_Ateismi (se, joka kieltää Jumalan olemassaolon) vastaa:_ "Kuolleet
ovat ijankaikkisesti kuolleet; ei löydy mitään tämän jälkeen; he eivät
koskaan tule jälleen elämään."

_Kalvinismi vastaa:_ "Heitä ei ole valittu pelastukseen. Jumala on
ennakolta määrännyt heidät kadotukseen -- ikuiseen helvettiin --
ja siellä ovat he nyt, väännellen tuskissaan, ja sinne jäävät he
ijankaikkisesti, ilman toivoa."

_Arminianismi vastaa:_ "Me uskomme, että Jumala antaa monelle anteeksi
heidän tietämättömyytensä nojalla. Ne, jotka ovat tehneet niin hyvin
kuin ovat voineet, ovat varmat osuudestaan 'esikoisseurakuntaan',
joskaan he eivät koskaan ole kuulleet puhuttavan Jeesuksesta."

Tähän mielipiteeseen liittyvät useimmat kristityt kaikista
seurakunnista (joskin muutamien uskontunnustus on päinvastainen), koska
heistä kaikki muut käsitykset tuntuvat olevan ristiriidassa Jumalan
vanhurskauden kanssa. Mutta antaako Raamattu tukea tälle viimeiselle
mielipiteelle? Opettaako se, että tietämättömyys on pelastuksen
perustus? Ei, ainoa pelastuksen perustus, joka Raamatussa mainitaan,
on _usko_ Kristukseen Lunastajaamme ja Herraamme. "Armosta te olette
pelastetut uskon _kautta."_ (Ef. 2: 8.) Vanhurskauttaminen uskon kautta
on koko kristillisen järjestelmän pohjana. Kysymykseen: Mitä tulee
minun tehdä, jotta pelastuisin? vastaavat apostolit: "Usko Herraan
Jeesukseen Kristukseen." "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille
annettu, jossa meidän on pelastuminen". (Ap. t. 4: 12), ja "jokainen,
joka avuksi huutaa Herran nimeä, on pelastuva". -- Room. 10: 13.

Mutta Paavali todistaa, että täytyy kuulla evankeliumia, ennenkuin voi
uskoa, sanoen: "Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät
usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?" --
Room. 10: 14.

Muutamat väittävät, että Paavali opettaa, että _tietämättömyys_
on pelastava ihmisiä, kun hän sanoo, että "Pakanat, joilla ei ole
lakia,... ovat itselleen lakina". (Room. 2: 14.) He päättävät, että se
laki jota heidän omantuntonsa vaati, riittää vanhurskauttamaan heidät.
Mutta nämä käsittävät väärin Paavalin. Hän väittää vaan, että koko
maailma on rikoksellinen Jumalan edessä (Room. 3: 19), että pakanat,
joilla ei ollut kirjotettua lakia, _tuomittiin kadotukseen_, eikä tehty
vanhurskaiksi omantunnon valon kautta, joka, joko se puolusti heitä
tai syytti heitä, todisti, että he olivat epätäydellisiä ja arvottomia
elämään, samoinkuin juutalaiset, joilla oli kirjotettu laki, sen kautta
_tuomittiin kadotukseen_, "sillä lain kautta tulee synnin tunto"
(Room. 3: 20.) Juutalaisille annettu laki ilmaisi heidän heikkoutensa
ja oli aiottu näyttämään heille, että he olivat kykenemättömät
vanhurskauttamaan itseänsä Jumalan edessä, sillä "ei yksikään liha voi
lain töillä vanhurskautua hänen [Jumalan] edessään". Kirjotettu laki
_tuomitsi juutalaiset kadotukseen_, ja pakanat omistivat riittävästi
omantunnon valoa _tuomitsemaan heidät kadotukseen;_ ja siten on
jokaisen suu tukittu vaatimasta oikeutta elää, ja niin on koko maailma
syyllinen Jumalan edessä.

Muistaen Jaakobin sanoja (2: 10), että se, joka pitää koko lain,
mutta rikkoo yhdessä, on vikapää kaikessa eikä voi vaatia mitään lain
liitossa luvattua siunausta, me käsitämme, ettei todellakaan "ole
ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan". (Room. 3: 10.) Ja siten sulkee
Raamattu kaikki muut toivon ovet paitsi yhden, osottaessaan, ettei
ainoakaan kadotukseen tuomituista kykene vakuuttamaan itselleen elämää
ansiollisten töitten kautta, sekä ettei kenenkään kannata vedota
tietämättömyyteen pelastuksen perustuksena. Tietämättömyys ei oikeuta
ketään uskon ja kuuliaisuuden _palkintoon_.

Monta kristittyä, jotka eivät voi uskoa, että niin monta miljoonaa
tietämätöntä lasta ja pakanaa joutuisi ijankaikkiseen kadotukseen (joka
heidän oppinsa mukaan merkitsee, että heidät lähetetään ijankaikkiseen
ja toivottomaan piinaamispaikkaan), väittävät ja pitävät Raamatun
lausunnoista huolimatta kiinni siitä, että Jumala ei tule tuomitsemaan
tietämättömiä kadotukseen. Me ihailemme heidän lämminsydämistä
vapaamielisyyttään ja korkeaa ajatustaan Jumalan hyvyydestä, mutta me
varotamme heitä liian pikaisesti hylkäämään tai sivuuttamaan Raamatun
esityksen. Jumalalla on siunaus kaikkia varten paremmalla tavalla kuin
tietämättömyyden kautta.

Mutta toimivatko nämä sopusoinnussa lausutun uskonsa kanssa? Eivät,
joskin he tunnustavat uskovansa, että tietämättömät pelastetaan
tietämättömyytensä perustuksella, niin jatkavat he lähetyssaarnaajain
lähettämistä pakanain luokse monen arvokkaan elämän ja miljoonien
markkojen kustannuksella. Jos kaikki tai edes puolet heistä
pelastuisi tietämättömyyden perustuksella, niin tehdään heille
eittämätöntä vahinkoa lähettämällä lähetyssaarnaajia, jotka opettavat
heille Kristuksesta, sillä ainoastaan yksi tuhannesta uskoo, kun
lähetyssaarnaajat tulevat hänen luoksensa. Jos tämä käsitys olisi
oikea, niin olisi paljon parempi antaa heidän olla tietämättömyydessä,
sillä silloin paljon suurempi osa pelastuisi. Jos me jatkamme samaa
ajatusta, emmekö voi silloin tulla siihen tulokseen, että jos Jumala
olisi jättänyt _kaikki_ tietämättömyyteen, niin olisivat kaikki
pelastuneet? Siinä tapauksessa olisi Kristuksen tuleminen ja kuolema
ollut hyödytön, apostolien ja pyhien saarna, ja kärsiminen olisi
ollut turhaa, ja niin kutsuttu evankeliumi sisältäisi hyvien uutisten
asemasta hyvin huonoja uutisia. Vielä suuremmassa määrässä mahdotonta
ja järjetöntä on, kun sellaiset lähettävät lähetyssaarnaajia pakanain
luokse, jotka suosivat kalviinilaista tai fatalistista käsitystä
armonvalitsemisen suhteen. Tämän opin mukaan on jokaisen yksityisen
henkilön ikuinen kohtalo järkähtämättömästi määrätty, ennenkuin hän on
syntynyt.

Mutta Raamattu, joka on täynnä lähetyshenkeä, ei opeta, että löytyy
eri teitä pelastukseen -- tie uskon kautta, toinen töitten kautta ja
vielä jokunen tietämättömyyden kautta. Raamattu ei myöskään opeta tuota
Jumalaa häpäisevää ennakolta määräämistä. Mutta kun se opettaa, että
kaikki muut toivon ovet sukukunnalle ovat suletut, niin avaa se sitäkin
laveammaksi _yhden_ oven, tuon ainoan oven, ja huutaa, että jokainen,
joka tahtoo, menköön sisälle elämään. Ja se näyttää, että kaikki ne,
jotka nyt eivät näe eivätkä osaa arvostella tuota siunattua etua saada
mennä sisälle, tulevat aikanaan saamaan täyden tiedon siitä ja kyvyn
arvostella sitä. _Ainoa tapa_, jolla kirottu sukukunta saa ja voi tulla
Jumalan luo, ei ole ansiokkaissa töissä, eikä tietämättömyydessä, vaan
uskossa Jeesuksen kalliiseen vereen, joka ottaa pois maailman synnin.
(1 Piet. 1: 19; Joh. 1: 29.) Tämä on evankeliumia, tuota hyvää sanomaa
suuresta ilosta, joka _"on tuleva kaikelle kansalle."_

Olettakaamme, että me katsomme näitä asioita siten, kuin Jumala
ne meille kertoo, jättäen hänen luonteensa kirkastamisen hänelle
itselleen. Kysykäämme: Mitä on tullut noista sadasta neljästäkymmenestä
kahdestatuhannesta miljoonasta?

Joskaan emme tietäisi mitä heistä on tullut, niin voimme olla varmat,
etteivät he nyt ole missään kärsimisen tilassa. Sillä Raamattu ei
opeta ainoastaan sitä, että täysi palkinto jaetaan seurakunnalle vasta
Kristuksen tulemisessa, jolloin hän maksaa jokaiselle (Matt. 16: 27),
vaan myös, että pahat saavat silloin rangastuksensa. Oli heidän tilansa
nykyään mikä tahansa, niin ei se ainakaan voi olla heidän täydellinen
kostonsa; sillä Pietari sanoo, että Herra tietää "kätkeä pahat
rankasemista varten tuomiopäivään asti" (2 Piet. 2: 9); ja sen hän on
myös tekevä.

Mutta sellainen ajatus, että niin monet meidän kanssaihmisistämme
kadotettaisiin, koska heiltä on puuttunut sitä tietoa, mikä on
tarpeellinen pelastumista varten, olisi todellakin surullinen
jokaiselle, jolla on kipinäkin rakkautta tai osanottoa. Sitäpaitsi on
lukuisia raamatunpaikkoja, jotka näyttävät mahdottomilta sovelluttaa
tämän kaiken kanssa. Katsokaamme: Jos ajattelemme, että menneenä ja
nykyisenä aikana on ollut ainoa mahdollinen tilaisuus ja me sivuutamme
kaiken toivon ennalleenasettamisesta tulevana aikakautena, niin kuinka
ymmärrämme sellaisia sanoja kuin nämät ovat: "Jumala on rakkaus" ja
"Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa,
jotta jokainen häneen uskova ei hukkuisi." (1 Joh. 4: 8; Joh. 3: 16.)
Eikö näytä siltä, että jos Jumala rakasti maailmaa näin suuresti, niin
voi hän keksiä keinoja ei ainoastaan uskovien pelastamista varten, vaan
myöskin järjestää asiat niin, että kaikki voisivat kuulla, ja sillä
tavoin pelastua?

Kun me jälleen luemme: "Tämä oli totinen valo, joka valistaa jokaisen
ihmisen, joka tulee maailmaan" (Joh. 1: 9), niin sanoo meidän
huomiomme: Ei ole niin, jokainen ihminen ei ole saanut valistusta;
me emme voi nähdä, että Herra olisi valistanut muita kuin joitakuita
harvoja maan tuhansista miljooneista. Eipä edes tänä valistuksen
aikakautena miljoonissa pakanoissa näy jälkeäkään tällaisesta
valistuksesta. Samanlaisessa asemassa kuolivat sodomalaiset ja toiset
suuret joukot kuluneina aikakausina.

Me luemme, että Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman
_"kaikkien puolesta"_. (Hebr. 2: 9.) Mutta jos hän kärsi kuoleman
sadan neljänkymmenen kolmentuhannen miljoonan puolesta, ja jostakin
syystä uhri vaikutti ainoastaan viiteentuhanteen miljoonaan, niin oli
kai lunastus verrattain epäonnistunut työ? Eikö apostoli näin ollen
sano liian paljon? Kun me jälleen luemme: Katso, minä ilmoitan teille
suuren ilon, joka on tuleva _kaikelle kansalle_ (Luuk. 2: 10), ja
kun me katsoen ympärillemme huomaamme, että tämä on ollut ainoastaan
"pienelle laumalle" iloinen uutinen eikä kaikelle kansalle, niin emmekö
silloin ihmettelisi ja kysyisi: missähän määrin enkelit liiottelivat
julistuksen hyvyyttä ja laajakantoisuutta ja arvostelivat suuremmaksi
sen työn merkityksen, jonka Messias, jonka syntymisen he ilmoittivat,
oli tekevä.

Toinen esitys kuuluu: "Yksi on Jumala, yksi myös välittäjä Jumalan ja
ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi
kaikkien edestä". (1 Tim. 2: 5, 6.) Lunastushinta kaikkienko puolesta?
Jos niin on, niin minkätähden ei kaikilla olisi jotakin hyötyä
Kristuksen kuolemasta? Minkätähden eivät _kaikki_ tulisi totuuden
tuntoon, jotta he voisivat uskoa?

Kuinka pimeiltä, kuinka katkonaisilta tuntuvatkaan nämä lauseet ilman
avainta, mutta kun me löydämme Jumalan suunnitelman avaimen, niin
selittävät nämä lauseet kauttaaltaan: "Jumala on rakkaus." Tämä avain
löytyy äsken mainitun raamatunlauseen jälkimmäisessä osassa -- "joka
antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, _josta todistus oikeina
aikoinaan oli annettava_. Jumalalla on _aikansa_ kaikkea varten. Hän
olisi voinut vakuuttaa tämän heille heidän kuluneessa elämässään;
mutta se, ettei hän niin tehnyt, todistaa, että heidän aikansa täytyy
olla tulevaisuudessa. Niille, jotka tulevat kuulumaan seurakuntaan,
Kristuksen Morsiameen, ja jotka jakavat valtakunnan kunnian, on
nykyinen aika tuo "sovelias aika", kuulemista varten, ja sillä, jolla
nyt on korvat kuulla, hän kuulkoon ja ottakoon vaarin, ja hän on tuleva
siunatuksi sen mukaan. Joskin Jeesus maksoi lunastushinnan meidän
puolestamme, ennenkuin me synnyimme, niin meidän aikamme kuulla siitä
puhuttavan tuli vasta monta vuotta sen jälkeen, ja ainoastaan sen oikea
käsittäminen toi edesvastuun siinä määrin kuin meillä oli lahjoja
ja käsitystä. Sama perusajatus koskee kaikkia: kun Jumalan "aika"
tulee, niin vakuutetaan se kaikille, ja jokaisella on silloin oleva
mahdollisuus uskoa ja tulla siunatuksi sen kautta.

Se ajatus on vallalla, että kaikki koetteleminen loppuu kuolemassa;
mutta ei ainoakaan Raamatun paikka opeta tätä, ja kaikki edellä
kosketellut Raamatun paikat olisivat sisällyksettömiä ja vielä
pahempiakin, jos maailman tietämättömien joukkojen kaikki toivo
loppuisi kuolemassa. Se Raamatun paikka, joka ensi sijassa esitetään
tämän yleisesti suositun ajatuksen todistamiseksi, on "Kuhunka
paikkaan puu kaatuu, siinä sen oleman pitää". (Saarn. 11: 3.) Jos
tämä jotenkin tarkottaa ihmisen tulevaisuutta, niin ilmottaa se, että
mikä hänen tilansa lieneekin, kun hän joutuu hautaan, niin ei mitään
muutosta tapahdu ennenkuin hänet sieltä herätetään. Tätä opettavat
poikkeuksetta kaikki Raamatun paikat, jotka koskettelevat tätä ainetta,
kuten me edempänä tulemme osottamaan. Koska Jumalan tarkotus ei ole
pelastaa ihmisiä tietämättömyyden perustuksella, vaan hän "tahtoo,
että _kaikki ihmiset_... tulisivat totuuden tuntemaan" (1 Tim. 2: 4),
ja koska ihmissuvun enemmistö on kuollut tietämättömyydessä, ja koska
"haudassa... ei ole työtä, taitoa, ymmärrystä tai viisautta" (Saarn.
9: 10), niin on Jumala valmistanut kuolleille tilaisuuden nousta ylös,
jotta he saisivat tiedon, uskon ja pelastuksen. Sentähden on hänen
suunnitelmansa, että "niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös
kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan" --
evankeelinen seurakunta, morsian, Kristuksen ruumis ensin, sitten
tuhatvuotiskautena, kaikki ne, jotka tulevat hänen omikseen hänen
tuhatvuotisessa _läsnäolossaan_ (väärin käännetty _tulemisessaan_),
Herran määräämänä aikana, jolloin kaikki, pienimmästä suurimpaan,
tulevat tuntemaan hänet. -- 1 Kor. 15: 22.

Niinkuin kuolema tuli ensimäisen Aadamin kautta, niin tulee elämä
Kristuksen, toisen Aadamin kautta. Kaikki, mitä ihmiskunta kadotti
ensimäisen Aadamin kautta, tulee ennalleenasetettavaksi toisen Aadamin
kautta. Elämään herätettynä on jokaisella se etu, että hänellä on
kokemusta pahasta, mikä tieto puuttui Aadamilta, ja tulevat ne, jotka
kiitollisina ottavat vastaan lunastuksen Jumalan lahjana, edelleen
elämään ijankaikkisesti alkuperäisen ehdon mukaan, joka on kuuliaisuus
Jumalaa kohtaan. Täydellistä kuuliaisuutta vaaditaan ja täydellinen
kyky annetaan Rauhanruhtinaan vanhurskaana hallituskautena.

Tästä johtuu, että _me_ voimme käyttää toista lausetta, jonka
tavallisesti kaikki muut paitsi universalistit sivuuttavat, ja
joskaan emme ole universalisteja, niin pidämme kuitenkin oikeutenamme
saada sitä käyttää, siihen uskoa ja iloita jokaisesta Jumalan sanan
todistuksesta. Tämä on: "Me olemme panneet toivomme elävään Jumalaan,
joka on _kaikkien ihmisten_ vapahtaja, varsinkin _uskovaisten._" (1
Tim. 4: 10.) Jumala tahtoo pelastaa kaikkia ihmisiä, mutta hän ei
("täydellisesti") pelasta erityisesti muita kuin niitä, jotka tulevat
hänen luoksensa Kristuksen kautta. Jumala ei pelasta ihmisiä siten,
että se olisi ristiriidassa heidän vapaan valintansa kanssa tai tekisi
sen tyhjäksi ja antaisi heille vastoin tahtoaan elämän: Minä olen
asettanut eteesi elämän ja kuoleman... Niin _valitse_ elämä, jotta sinä
ja siemenesi eläisitte.

Simeon esitti nämä pelastuksen kaksi eri puolta sanoen: "Silmäni
ovat nähneet pelastuksesi, jonka olet valmistanut... _valoksi,
joka on ilmestyvä pakanoille_, ja _kirkkaudeksi kansallesi
Israelille_." [todellisille israelilaisille]. Tämä on sopusoinnussa
apostolin selityksen kanssa, että se tosiasia, että Jeesus antoi
itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta, oli _kaikille aikanaan
julistettava_. Tämä tulee kaikille ihmisille heidän uskostaan tai
tahdostaan huolimatta. Tämä _iloinen sanoma_ vapahtajasta tulee olemaan
_kaikelle_ kansalle (Luuk. 2: 10, 11), mutta erityinen pelastus
synnistä ja kuolemasta tulee ainoastaan _hänen_ kansalleen (Matt. 1:
21) -- niille, jotka uskovat häneen -- sillä me luemme, että Jumalan
viha pysyy niiden päällä, jotka eivät usko. -- Joh. 3: 36.

Me näemme siis, että yleinen pelastus, joka on tuleva jokaisen olion
osaksi, on valoa totisesta valosta ja tilaisuus valita elämä. Ja kun
suurin osa sukukunnasta on haudassa, niin on välttämätöntä kutsua
ne sieltä pois, jotta heille voitaisiin julistaa tuo iloinen sanoma
pelastuksesta. Me näemme myös, että se erityinen pelastus, jota
uskovaiset nyt toivossa nauttivat (Room. 8: 24), ja jonka todellisuus
myöskin tuhatvuotiskautena on ilmenevä niille, jotka "sinä päivänä...
uskovat", on _täydellinen_ vapautus synnin ja kuoleman orjuudesta
Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Mutta kaikkien näiden siunausten
saavuttaminen riippuu sydämen kuuliaisuudesta Kristuksen valtakunnan
laille ja nopeus, jolla täydellisyys saavutetaan, on osottava rakkauden
suuruuden kuningasta ja hänen rakkaudenlakiansa kohtaan. Jos joku,
jonka totuuden valo on vienyt Jumalan rakkauden tuntemiseen ja
ennalleenasettanut (joko todellisuudessa tai uskossa) inhimilliseen
täydellisyyteen, tulee "pelkuriksi" ja "vetäytyy pois" (Hebr. 10:
38, 39), niin tulee hänen yhdessä epäuskoisten kanssa (Ilm. 21: 8)
hävitettäväksi kansasta. (Ap. t. 3: 23.) Tämä on toinen kuolema.

Täten me näemme, että kaikki tähän asti vaikeasti ratkaistut lauseet
saavat selityksensä näissä sanoissa: "josta aikanaan oli todistettava".
_Aikanaan_ tulee hyviä uutisia "suuresta ilosta" "kaikelle kansalle".
Ja millään muulla tavalla ei näitä Raamatun paikkoja voida oikein
sovelluttaa. Room. 5: 18, 19 jatkaa Paavali erityisellä painolla
tätä todistelua. Hän lausuu, että samoin kuin Aadamin lankeemuksen
perustuksella kaikki ihmiset tuomittiin kuolemaan, niin on myös
Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus aina kuolemaan asti tullut
vanhurskauttamisen perustukseksi, ja samoin kuin kaikki menettivät
elämän ensimäisessä Aadamissa, niin voivat kaikki, henkilökohtaisesta
arvottomuudesta huolimatta, saada elämän vastaanottamalla toisen
Aadamin.

Pietari sanoo meille, että Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut
ennalleenasettamisesta kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta. (Ap.
t. 3: 19--20.) Kaikki opettavat sitä. Hesekiel sanoo laaksosta, jossa
hän näki kuivaneet luut: "Nämä luut, ne ovat kaikki Israelin lapsia."
Ja Jumala sanoo Israelille: "Katso, minä avaan teidän hautanne ja
tahdon tuoda teidät, minun kansani, sieltä ulos, ja saattaa teidät
Israelin maahan. Ja teidän pitää tietämän, että minä olen Herra, koska
minä olen teidän hautanne avannut, ja teidät, minun kansani, sieltä
tuonut ulos. Ja minä tahdon antaa minun henkeni teihin, että te jälleen
virkoatte eloon, ja tahdon antaa teidän asua maassanne; ja teidän pitää
ymmärtämän, että minä Herra, olen sen puhunut, ja minä myös sen teen,
sanoo Herra." -- Hes. 37: 11--14.

Tämän kanssa pitävät yhtä Paavalin sanat (Room. 11: 25, 26). --
"Paatumus on osaksi Israelia kohdannut, kunnes täysi luku [pakanoista
valittu joukko, Kristuksen morsian] on mennyt sisälle. Ja niin koko
Israel on pelastuva", tai pääsevä takasin hyljätystä asemastaan. Sillä
"ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on ennen tuntenut". (V.
2.) He ovat olleet erotetut hänen suosiostaan Kristuksen morsianta
valittaessa, mutta pääsevät entiseen asemaansa, kun tämä työ on valmis.
(V. 28--33). Profeettain esitykset ovat täynnä vakuutuksia siitä,
miten Jumala on istuttavat heidät jälleen, jolloin heitä ei enään
revitä pois maastaan. "Näin sanoo Herra Israelin Jumala:... minä tahdon
armollisesti katsoa heidän puoleensa, ja jälleen tuoda heidät tähän
maahan. Minä tahdon rakentaa heitä enkä repiä heitä. Ja annan heille
sydämen, että he tuntevat minut, että minä olen Herra, ja he tulevat
olemaan minun kanssani, ja minä tulen olemaan heidän Jumalansa. Sillä
he tulevat kääntymään minun puoleeni koko sydämestään." (Jer. 24: 5--7;
31: 28; 32: 40--42; 33: 6--16.) Nämä lauseet eivät voi yksinomaan
tarkottaa ennalleenasettamista Babylonin, Syrian y.m. entisten
vankeuksien jälkeen, sillä he ovat sen jälkeen tulleet maastansa
poisrevityiksi.

Edelleen sanoo Herra: "Ei silloin enään pidä sanottaman: 'Isät ovat
happamia viinirypäleitä syöneet, ja lasten hampaat ovat heltyneet.' Ei,
vaan jokainen [joka kuolee] on kuoleva _omain_ pahaintekoinsa tähden."
(Jer. 31: 29, 30.) Nyt ei tapahdu niin. Ei kukaan kuole oman syntinsä
tähden, vaan Aadamin synnin tähden: "kaikki kuolevat Aadamissa".
Hän söi synnin happamen viinirypäleen, ja meidän isämme jatkoivat
niiden syömistä, jonka kautta he jättivät lapsilleen perinnöksi vielä
enemmän sairautta ja kurjuutta ja jouduttivat siten synnin rangastusta
-- kuolemaa. Aika jolloin "jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain
pahaintekoinsa tähden", on tuhatvuotiskausi tai ennalleenasettamisaika.

Joskin moni ennustus ja lupaus tulevista siunauksista näyttää
koskevan ainoastaan Israelia, niin täytyy muistaa, että he olivat
esikuvauksellinen kansa, jonka tähden ne lupaukset, jotka heille
annettiin, tosin toisinaan koskivat heitä itseään, mutta soveltuvat
kuitenkin tavallisesti laveammassa merkityksessä koko maailmaan, josta
tämä kansa oli esikuvana. Kun Israel kansana esitti koko maailmaa, niin
oli sen papisto kuva valitusta "pikku laumasta", Kristuksen päästä ja
ruumiista, kuninkaallisesta papistosta. Ja ne uhrit, se puhdistus ja
sovitus, joka tehtiin Israelia varten, olivat esikuvia "paremmista
uhreista", täydellisemmästä puhdistuksesta ja todellisesta "koko
maailman syntien" sovituksesta, johon maailmaan he kuuluvat.

Eikä siinä kyllin: Jumala mainitsee nimeltä toisia kansoja ja antaa
lupauksen heidän ennalleenasettamisestaan. Voimakkaana esimerkkinä
mainitsemme sodomalaiset. Jos me huomaamme, että sodomalaisten
ennalleenasettaminen on Raamatun kirkas ja selvä oppi, niin voimme
varmasti olla täysin vakuutetut tuon ihanan opin totuudesta, että
koko ihmiskunta asetetaan paratiisin alkuperäiseen tilaan, josta
ennalleenasettamisesta Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa
suun kautta. Ja minkätähden eivät sodomalaiset saisi tilaisuutta,
saavuttaa täydellistä ja ijankaikkista elämää kuten Israelilla
on tilaisuus tai on kellä tahansa meistä? Tosin he eivät olleet
vanhurskaita, mutta ei Israel ollut sitä, emme myöskään me, jotka nyt
kuulemme evankeliumia. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan",
lukuunottamatta Kristuksen uskon kautta saatua vanhurskautta, hänen,
joka kuoli kaikkien puolesta. Meidän Herramme omat sanat sanovat
meille, että joskin Jumala antoi sataa tulta taivaasta ja hävittää
heidät kaikki heidän pahuutensa tähden, niin eivät kuitenkaan
sodomalaiset olleet hänen silmissään niin suuria syntisiä kuin
juutalaiset, joilla oli suurempi tieto. (1 Moos. 19: 24; Luuk. 17: 29.)
Kapernaumin asukkaille sanoi hän, "Jos Sodomassa olisivat tapahtuneet
ne voimateot: jotka ovat tapahtuneet sinussa, niin se seisoisi vielä
tänä päivänä." -- Matt. 11: 23.

Siten opettaa meidän Herramme, ettei sodomalaisilla ollut täyttä
tilaisuutta, ja takaa heille sellaisen tilaisuuden, kun hän lisää (V.
24): "Mutta minä sanon teille: Sodoman maalle on tuleva tuomiopäivänä
siedettävämpi olo kuin sinulle." Mitä tuomiopäivä tulee olemaan, ja
mitä silloin tulee tapahtumaan, osotetaan edempänä. Me tahdomme tässä
ainoastaan kiinnittää huomion siihen asiain tilaan, että silloin tulee
Kapernaumilla olemaan _siedettävä_ olo ja Sodomalla vielä siedettävämpi
olo, siitä syystä, että vaikka kummallakaan ei ollut _täyttä_ tietoa,
eikä kaikkia niitä siunauksia, jotka ovat määrätyt tulemaan "siemenen"
kautta, oli kuitenkin Kapernaum tehnyt syntiä suurempaa valoa vastaan.

Ja jos Kapernaumia ja koko Israelia muistetaan ja siunataan "uuden
liiton" aikana, joka on lujitettu Kristuksen veren sinetillä, niin
miksi ei sodomalaisia siunattaisi _"kaikkien_ maan sukukuntien"
kanssa? Varmaan he tulevat siunatuiksi. Ja älköön unohdettako, että
koska Jumala antoi sataa "tulta ja tulikiveä taivaasta ja _hukutti
heidät kaikki_" monta sataa vuotta ennen Jeesuksen aikaa, jolloin
heidän ennalleenasettamisestaan puhutaan, niin sisältää tämä heidän
herättämisensä, heidän ulostulemisensa haudasta.

Tutkikaamme nyt Hesekielin ennustusta 16: 48--63. Lue se tarkoin.
Jumala puhuu tässä Israelista ja vertaa sitä sen naapuriin, Samariaan,
ja myöskin sodomalaisiin, joista hän sanoo: "Minä otin heidät pois,
kun minä _sen hyväksi näin._" Ei Jeesus eikä profeetat anna mitään
selitystä Jumalan näennäiseen puolueelliseen menettelytapaan,
kun hän hukutti Sodoman ja antoi toisten, rikollisempien, kulkea
rankasemattomina. Kaikki tämä selviää, kun "aikanaan" hänen suuret
tarkotuksensa ilmoitetaan. Jumala viisaudessaan "näki hyväksi" tehdä
niin, ja Jeesus sanoo, että tuomiopäivänä tulee heillä olemaan
siedettävämpi olo, kuin niillä, jotka ovat enemmän rikkoneet. Mutta
olettaen, että kaikki koetus loppuu kuolemassa, ja ettei sen jälkeen
kukaan saa tilaisuutta tulla totuuden tuntoon eikä osottamaan
kuuliaisuutta sitä kohtaan, niin voimme syyllä kysyä: Miksi katsoi
Jumala parhaaksi ottaa pois nämä ihmiset antamatta heille minkäänlaista
tilaisuutta pelastua sen ainoan nimen tuntemisen kautta, jossa he
voivat tulla pelastetuiksi? Vastaus on, koska _heidän aikansa_ ei vielä
ollut tullut. Aikanaan he herätetään kuolleista ja saatetaan totuuden
tuntoon ja sitten siunataan maan toisten sukujen kanssa luvatun
"siemenen" kautta. Silloin heitä koetellaan ijankaikkista elämää varten.

Ainoastaan sillä tavalla eikä muuten voidaan käsittää rakkauden Jumalan
menettelytapa amalekilaisia ja toisia kansoja kohtaan, joita hän ei
ainoastaan sallinut vaan käski Israelin hävittämään, sanoen: "Mene
siis nyt ja lyö amalekilaiset, ja hukuta kaikki, mitä heillä on, äläkä
säästä heitä, mutta tapa sekä miehet että vaimot, lapset ja imeväiset,
karja ja lampaat, kamelit ja aasit." (1 Sam. 15: 3.) Tämä näennäinen
monen elämän huolimaton hävittäminen, näyttää mahdottomalta sovelluttaa
sen rakkaudesta rikkaan luonteen kanssa, minkä me omistamme Jumalalle,
ja sen kanssa mitä Jeesus opetti: "Rakastakaa vihollisianne" j.n.e.,
kunnes me käsitämme tarkan järjestyksen Jumalan suunnitelmassa, tuon
sopivan ajan sen jokaisen osan toimeenpanemista varten, sekä sen
seikan, että jokaisella ihmissuvun jäsenellä on paikkansa siinä.

Me voimme nyt nähdä, että nämä amalekilaiset, sodomalaiset ja toiset
kansat olivat esimerkkejä Jumalan vanhurskaasta mielipahasta ja hänen
järkähtämättömästä päätöksestään perin juurin hävittää pahantekijät,
ja jotka esimerkit tulevat olemaan hyödyksi ei ainoastaan toisille,
vaan myös heille itselleen, kun heidän tuomio- tai koettelemuspäivänsä
tulee. Näille ihmisille oli aivan yhdentekevää, jos he kuolivat
näin tai sairauden ja ruton kautta. Tämä ei ollut heille mistään
merkityksestä, koska heidän tuli ainoastaan oppia tuntemaan paha, jotta
he sopivaan aikaan saisivat oppia tuntemaan, mitä vanhurskaus on, ja
niin kykenisivät tekemään eron pahan ja hyvän välillä, sekä valitsemaan
hyvän ja perimään elämän.

Mutta jatkakaamme ennustuksen tutkimista. Verrattuaan Israelia Sodoman
ja Samarian kanssa ja selitettyään Israelin olevan moitittavimman
näistä kolmesta (Hes. 16: 48--52) sanoo Herra: "Kun minä käännän
jälleen heidän vankeutensa, Sodoman ja hänen tyttäriensä vankeuden, ja
Samarian ja hänen tyttäriensä vankeuden, silloin minä tahdon jälleen
kääntää sinun vankiesi vankeuden heidän keskellänsä." Tämä kääntäminen
ei voi tässä olla muuta kuin palaamista kuolemasta, sillä mainitut
henkilöt olivat silloin kuolleet. Kuolemassa ovat kaikki vankeja, ja
Kristus tulee avaamaan haudan ovet ja vapauttamaan vangit (Jes. 61:
1; Sak. 9: 11.) Värssyssä 55 sanotaan, että heidän "pitää tuleman,
niinkuin he ovat ennen olleet" -- asetettaman ennalleen.

On muutamia, jotka ovat kyllä halukkaita omaksumaan Jumalan armon
Kristuksessa, kun on kysymyksessä omien rikosten ja heikkouksien
anteeksi antaminen suuremman valon ja tiedon vallitessa, mutta eivät
voi ymmärtää, miten uuden liiton vallitessa sama armo voisi koskea
toisia, joskin he näyttävät hyväksyvän apostolin esityksen, että Jeesus
Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman kaikkien puolesta. Muutamat
näistä arvelevat, että Herra tässä ennustuksessa on puhunut ivallisesti
juutalaisille, viitaten, että hän yhtä kernaasti tahtoi kutsua takasin
sodomalaiset, kuin heidät, mutta ettei hänen aikomuksensa ollut
asettaa ennalleen kumpaakaan. Mutta katsokaamme kuinka seuraavat
lauseet sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa. Herra sanoo: "Ja minä
_tahdon_ muistaa minun liittoni, jonka minä kanssasi olen tehnyt
sinun nuoruutesi aikana, ja _tahdon_ tehdä ijankaikkisen liiton
sinun kanssasi. _Ja sinun pitää mieleesi johdattaman_ sinun tiesi ja
häpeämän, koska olet ottava luoksesi sinun sisaresi... Ja minä _tahdon_
tehdä minun liittoni sinun kanssasi ja sinä olet ymmärtävä, että minä
olen Herra; että sinä ajattelisit ja häpeäisit, ja ettet häpeän tähden
enää voisi avata suutasi, koska minä sinulle annan anteeksi kaikki,
mitä olet tehnyt, _sanoo Herra Jehova_." Kun lupaus on täten suuren
Jehovan allekirjottama, voivat kaikki ne, jotka ovat vakuutetut Jumalan
totuudellisuudesta, luottamuksella iloita sen varmuudesta, erittäinkin
ne jotka näkevät, että nämä uuden liiton siunaukset on Jumala
varmentanut Kristuksessa, joka on taannut liiton omalla kalliilla
verellään.

Tähän liittää Paavali todistuksensa, sanoen: "Ja niin koko Israel
[elävät ja kuolleet] on pelastuva, [tuleva parannetuiksi heidän
sokeudestaan] niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja on tuleva Siionista;
ja hän on poistava jumalattomuuden Jaakobista. Ja tämä on oleva minun
liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä'... He
ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa
Jumala ei kadu," -- Room. 11: 26--29.

Me emme ihmettele, jos juutalaiset, sodomalaiset, samarialaiset ja
koko ihmiskunta tulee häpeämään, kun Jumala soveliaana aikanaan
esittää armonsa rikkauden. Niin, monta niistä, jotka nyt ovat Jumalan
lapsia, häpeävät ja ihmettelevät, kun he näkevät, että _Jumala on
niin rakastanut maailmaa_, ja kuinka paljon hänen ajatuksensa ja
suunnitelmansa olivat korkeammat kuin heidän.

Ylimalkaan kaikki kristityt luulevat, että Jumalan siunaukset ovat
ainoastaan valittua seurakuntaa varten, mutta nyt alamme nähdä, että
Jumalan suunnitelma käsittää paljon enemmän kuin mitä me olemme
ajatelleet, ja joskin hän on antanut seurakunnalle ylenpalttisen
"kalliita ja suuria lupauksia", niin on hän runsaasti pitänyt huolta
maailmasta, jota hän niin rakasti, että hän lunasti sen. Juutalaiset
erehtyivät samalla tavalla, kun he arvelivat, että Jumalan lupaukset
olivat ainoastaan heitä varten; mutta kun oikea aika tuli ja pakanat
tulivat suosion esineeksi, saivat jälelle jääneet Israelista, ne,
joiden sydämet olivat kyllin vapaita iloitsemaan tästä Jumalan
armon laajemmasta ilmestyksestä, olla osallisina tästä enennetystä
suosiosta, samalla kuin muut paatuivat ennakkoluulojen ja inhimillisten
perimätietojen kautta. Pitäkööt ne seurakunnan jäsenet, jotka nyt
huomaavat tuhatvuotiskauden koittavan valon armoetuineen koko maailmaa
varten, varansa, etteivät he olisi ristiriidassa koittavan valon kanssa
ja niin tulisivat joksikin aikaa soaistuiksi näkemästä sen ihanuutta ja
siunauksia.

Miten erilainen onkaan tämä Jumalan ihana suunnitelma, valita nyt
muutamia, jotta heidän kauttansa voisi siunata useita, tämän totuuden
vääristelyn rinnalla, sellaisena kuin kaksi vastakkaista katsantokantaa
-- kalvinilaisuus ja arminialaisuus -- sen esittävät. Edellinen kieltää
Raamatun opin vapaasta armosta ja surkealla tavalla väärentää ihanan
opin valitsemisesta. Jälkimmäinen kieltää opin valitsemisesta eikä
kykene käsittämään Jumalan vapaan armon siunattua täydellisyyttä.

Kalvinialaisuus sanoo; Jumala on kaikkitietävä, hän tiesi lopun alusta
alkaen; ja kun hänen aikomuksensa on menevä täytäntöön, niin ei hän
koskaan ole aikonut pelastaa muuta kuin muutamia harvoja, seurakunnan.
Nämä hän valitsi ja edeltäpäin määräsi ijankaikkiseen pelastukseen;
kaikki toiset määrättiin edeltäpäin ja valittiin samalla tavalla
ijankaikkiseen vaivaan, sillä "Jumala tietää hänen tekonsa maailman
alusta alkaen."

Tällä käsityksellä on hyvät puolensa. Se tunnustaa Jumalan
kaikkitietäväisyyden. Tämä olisi meidän ihanteemme _suuresta_
Jumalasta, ellei kaksi suuruuden oleellista ominaisuutta puuttuisi,
nimittäin rakkaus ja vanhurskaus. Sillä ei kumpanenkaan näistä
ominaisuuksista osottaudu siinä, että Jumala antoi syntyä maailmaan
sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa olentoa, jotka olivat
tuomitut ikuisiin tuskiin, ennenkuin he syntyivät, ja joita juhlallinen
vakuutus hänen rakkaudestaan ivaa. Koska Jumala on rakkaus ja koska
vanhurskaus on hänen hallituksensa perustus, niin ei hänen luonteensa
voi olla edellisen esityksen kaltainen.

Arminialaisuus sanoo: -- Niin, Jumala on rakkaus; ja kun hän antoi
ihmiskunnan syntyä maailmaan, niin ei hän tahtonut heille mitään pahaa,
ainoastaan hyvää. Mutta Saatana onnistui yrityksessään, kun hän kiusasi
ensimäistä pariskuntaa, ja niin tuli synti maailmaan ja synnin kautta
kuolema. Ja sen jälkeen on Jumala tehnyt kaiken, mitä hän on voinut
vapauttaakseen ihmisen hänen vihollisestaan, niin vieläpä on hän mennyt
niin pitkälle, että antoi oman poikansa. Ja vaikkakin evankeliumi
nyt, kuusituhatta vuotta myöhemmin, on raivannut itselleen tien hyvin
pieneen osaan ihmiskuntaa, niin me toivomme ja uskomme varmasti,
että toisen kuudentuhannen vuoden perästä Jumala on seurakunnan
innokkaisuuden ja uhrautuvaisuuden kautta niin paljastanut Saatanan
mukanaan tuoman pahuuden, että kaikki, jotka silloin elävät, voivat
saada tilaisuuden tietää hänen rakkaudestaan sekä tilaisuuden uskoa ja
pelastua.

Samalla kuin tämä käsitys esittää Jumalan olentona, joka on täynnä
rakkaudesta rikkaita ja ystävällisiä suunnitelmia luotuja olentojaan
kohtaan, sisältää se sen, että häneltä puuttuu riittävää kykyä
ja ennakkotietoa suunnitelmiensa toteuttamiseksi: että häneltä
puuttuu viisautta ja valtaa. Tästä mielipiteestä johtuisi, että
kun Jumala järjesti ja suunnitteli asioita äsken luotujen lastensa
parhaaksi, niin tuhosi Saatana yhdellä mestari-iskulla siinä määrin
kaikki Jumalan suunnitelmat, että Jumala, vaikkakin käyttää kaiken
voimansa, tarvitsee kaksitoista tuhatta vuotta asettaakseen ennalleen
vanhurskauden, joskin ainoastaan siinä määrin, että sukukunnan vielä
elävä jäännös on oleva tilaisuudessa valitsemaan hyvän yhtä helposti
kuin pahan. Mutta kuluneen kuudentuhannen vuoden sata neljäkymmentä
kaksi tuhatta miljoonaa ja yhtä monta tulevan kuudentuhannen vuoden
aikana ovat, tämän käsityksen mukaan, ikuisesti kadotetut, huolimatta
Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, koska Saatana tunkeutui hänen
suunnitelmiinsa. Siten saisi Saatana tuhansia ikuiseen vaivaan _yhtä_
vastaan, jonka Jumala pelastaisi kirkkauteen.

Tämän mielipiteen täytyy antaa ihmisille korkean käsityksen Saatanan
viisaudesta ja voimasta ja alhaisen käsityksen Jumalan vastaavista
ominaisuuksista, joista psalmin kirjoittaja päinvastoin selittää: "Hän
sanoi ja tapahtui niin; hän määräsi ja se pysyi lujana." Mutta ei:
Vastustaja ei hämmästyttänyt eikä yllättänyt Jumalaa, eikä Saatana ole
pienimmässäkään määrin ehkäissyt Jumalan suunnitelmia. Jumala on ja on
aina ollut aseman täydellinen valtias, ja viimein saadaan nähdä, että
kaikki on vaikuttanut hänen aikomuksiensa toteuttamiseksi.

Kun oppeja valinnasta ja vapaasta armosta, sellaisina kuin
kalvinilaiset ja arminilaiset esittävät, ei koskaan voi sovittaa
toistensa kanssa, eikä järjen eikä Raamatun kanssa, niin ovat kuitenkin
nämä kaksi Raamatun oppia täysin sopusointuiset ja ihanat, kun niitä
katsotaan aikakausien suunnitelman valossa.

Kun nähtävästi niin monta suurta ja ihanaa piirrettä Jumalan
suunnitelmassa ihmisten pelastamiseksi synnistä ja kuolemasta kuuluu
tulevaisuuteen, ja kun meidän Herramme Jeesuksen toinen tuleminen on
aijottu ensimäinen askel näiden niin kauan luvattujen ja odotettujen
siunausten toteuttamisessa, emmekö _me_ silloin vielä innokkaammin
ikävöisi hänen toista tulemistaan, kuin juutalaiset, joilla oli
vähemmän valistusta, odottivat ja ikävöivät hänen ensimäistä
tulemistaan. Kun pahan, vääryyden ja kuoleman aika lopetetaan sen
voiman herrauden kautta, jolla hän tulee hallitsemaan, ja kun
vanhurskaus, totuus ja rauha tulevat käsittämään koko maailman, niin
kenpä ei silloin iloitsisi nähdessään hänen päiväänsä? Ja kenpä, joka
nyt kärsii Kristuksen kanssa, ja jota elähyttää tuo kallis lupaus, että
jos me kärsimme hänen kanssansa, tulemme myöskin hallitsemaan hänen
kanssansa, ei nostaisi päätänsä ja iloitsisi jokaisesta Mestarinsa
saapumisen merkistä, tietäen siitä, että meidän lunastuksemme ja
kirkastumisemme lähenee hänen kanssansa? Varmaankin tulevat kaikki,
joita elähyttää hänen siunauslähetyksensä ja hänen rakkauden henkensä,
tervehtimään jokaista hänen tulemisensa merkkiä enteenä tuosta suuresta
ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle.

       *       *       *       *       *

    Nyt pääsi nosta matkamiesi
    ja kuivaa kyynel silmästäs'.
    Jo kohta hän, ken kuolon kärsi
    on tuhatvuoden valtias.
       Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden
       saa aamutähti koittamaan.
       Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
       Käy ennustukset täyttymään.

    Nyt maailmalle tieto saata:
    On kohta taisto tauonnut,
    ja nääntyville voidaan taata:
    on riemuvuosi koittanut.
       Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden
       saa aamutähti koittamaan.
       Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
       Käy ennustukset täyttymään.

    Jos kohta taivaan pilvet peittää,
    kun aamurusko kultaa maan,
    ne päivä kirkas kauvas heittää,
    mi aikaa kohta paistamaan.
       Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden
       saa aamutähti koittamaan.
       Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
       Käy ennustukset täyttymään.

    Jo joudu valtakunta kerran,
    mi Kristuksemme kirkastaa!
    Oi jospa saisin kanssa Herran
    mä kansat onneen nostattaa!
       Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden
       saa aamutähti koittamaan.
       Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
       Käy ennustukset täyttymään.

       *       *       *       *       *

    Monta nukkuu, mutt' ei aina.
       Kirkas aamu sarastaa,
    jolloin heidät Jeesus kutsuu,
       haudoistansa herättää.
    Silloin kaikki ilmi saapi,
       Korvet kolkot, kiviset,
    vuoret, laaksot aukeaapi,
       kooten kaikki ihmiset.
          Niin he nukkuu, mutt' ei aina.
             Säteet aamun koittavat,
          jolloin taatot, äidit, lapset
             toinen toisens' kohtaavat.

    Kun me näemme kalliin helmen,
       rakkaimpamme päällä maan,
    temmattavan irti meistä,
       täyttää syömen kaiho vaan,
    Surren peittyy synkkä hauta.
       Poies käymme allapäin.
    Eipä kenkään vältä tuota.
       Kaikkillehan käypi näin.
          Niin he nukkuu, mutt' ei aina.
             Säteet aamun koittavat,
          jolloin taatot, äidit, lapset
             toinen toisens' kohtaavat.

    Niin he nukkuu; mutt' ei aina,
       mustan mullan kätkössä.
    Jeesus maksoi kuolon hinnan.
       Ovat Herran hallussa.
    Kun siis aamu alkaa koittaa,
       Herran äänen kuulla saa,
    päivä lämpö tuskan haavat,
       kaiken murheen poistattaa.
          Niin he nukkuu, mutt' ei aina.
             Säteet aamun koittavat,
          jolloin taatot, äidit, lapset
             toinen toisens' kohtaavat.




SEITSEMÄS LUKU.

PAHAN SALLIMINEN JA SEN SUHDE JUMALAN SUUNNITELMAAN.

Minkätähden pahaa on sallittu. -- Oikea ja väärä periaatteina. --
Ihmisen oikeudentunto. -- Jumala on sallinut pahan ja tulee johtamaan
sen omien tarkotustensa hyväksi. -- Jumala ei ole synnin alkaja. --
Aadamin koetus ei ole taru. -- Hänen kiusauksensa oli laadultaan
vaikea. -- Hänen syntinsä oli tahallinen. -- Synnin rangastus ei ollut
väärä eikä liian ankara. -- Jumalan viisaus ja rakkaus näkyvät siinä,
että kaikki tuomittiin Aadamissa. -- Jumalan laki koskee kaikkea ja
kaikkia.


    Paha on sitä, mikä aikaansaa onnettomuutta; mikä joko
    suoranaisesti tai välillisesti aiheuttaa jonkinlaista kärsimistä.
    -- Webster [Etevin englantilainen sanakirja. -- K. h.]. Tämä aine
    ei siis käsitä ainoastaan inhimillisiä tauteja, suruja, tuskia,
    heikkouksia ja kuolemaa, vaan tunkeutuu syvemmälle tutkiessaan
    sen ensimmäistä syytä -- syntiä -- ja sen parannuskeinoa. Koska
    synti on pahan vaikutin, niin on sen poistaminen ainoa tapa
    pysyväisesti parantaa sairautta.

Tuskin lienee mitään vaikeutta, joka useimmin esiintyisi tutkivalle
mielelle kuin nämä kysymykset: Miksi on Jumala sallinut pahan nykyisen
herrauden? Miksi antoi hän Saatanan kiusata ensimäisiä vanhempiamme
luotuaan heidät täydellisiksi ja oikeudenmielisiksi? Tai miksi salli
hän kielletyn puun olla hyvien puiden joukossa? Kaikista yrityksistä
huolimatta sivuuttaa sitä, tunkeutuu kuitenkin tuo kysymys: Eikö Jumala
olisi voinut estää kaikkea ihmisen lankeamisen mahdollisuutta.

Tämä vaikeus johtuu epäilemättä siitä, ettei voida käsittää Jumalan
suunnitelmaa. Jumala olisi voinut estää synnin tunkeutumisen
maailmaan, mutta se seikka, ettei hän sitä tehnyt, on oleva meille
riittävä todistus siitä, että sen nykyinen salliminen on aijottu
sitä varten, jotta lopullisesti aikaansaataisiin jotakin parempaa.
Kun Jumalan suunnitelmat nähdään kaikessa täydellisyydessään, niin
todistavat ne sen tien viisauden, jonka hän on valinnut. Muutamat
kysyvät: Eikö Jumala, jolle kaikki on mahdollista, olisi ajoissa
voinut tarttua asiain kulkuun ehkäistäkseen Saatanan aikeiden täyttä
toimeenpanoa? Epäilemättä, mutta sellainen asioihin ryhtyminen olisi
estänyt hänen omien aikeittensa toteuttamista. Hänen tarkotuksensa oli
päivän selvästi todistaa sekä ihmisille että enkeleille oman lakinsa
täydellisen, korkean ja vanhurskaan pätevyyden sekä sen rikkomisesta
johtuvat huonot seuraukset. Sitäpaitsi ovat muutamat asiat luonteeltaan
Jumalalle mahdottomia, kuten Raamattu ilmottaa. Jumalalle on mahdotonta
valehdella. (Hebr. 6: 18.) Hänelle ei ole mahdollista kieltää
itseänsä. (2 Tim. 2: 13.) Hän ei voi tehdä väärin, ja sentähden ei hän
voinut valita toista viisaampaa ja parempaa suunnitelmaa luodaksensa
olentojansa maailmaan, joskin meidän lyhytnäköinen katseemme joksikin
aikaa on kykenemätön näkemään äärettömän viisauden kätketyitä lähteitä.

Raamattu selittää, että kaikki luotiin Herran tahdosta (Ilm. 4: 11.)
-- epäilemättä tahtoi hän ilmottaa siunauksiansa ja toimia ihanan
olentonsa ominaisuuksien mukaan. Ja joskin hän rakkaudesta rikkaita
aikomuksiansa toimeenpannessaan sallii pahan olemassaolon ja niiden,
jotka tekevät pahaa, näytellä oleellista osaa nykyisessä maailmassa,
niin ei se ole pahan tähden, tai siksi, että hän olisi liitossa synnin
kanssa; sillä hän selittää, ettei hän "ole se Jumala, jolle jumalatoin
meno kelpaa." (Ps. 5: 5.) Joskin Jumala on kaikissa suhteissa pahan
vihollinen, niin _sallii_ hän sen (s.o. ei estä sitä) joksikin aikaa,
koska hänen viisautensa näkee tavan, jolla se voi palvella hänen
luotuja olentojaan antamalla heille pysyväisen ja arvokkaan opetuksen.
On itsestään selvä totuus, että jokaista oikeaa periaatetta vastaa
väärä periaate, kuten esimerkiksi totuus ja viekkaus, rakkaus ja viha,
vanhurskaus ja vääryys. Me erotamme nämä vastakkaiset periaatteet
oikeina ja väärinä niiden seurauksista, kun ne ovat voimassa. Sitä
periaatetta, jonka lopputulos, kun se on voimassa, tekee hyvän
vaikutuksen ja saa lopulta aikaan järjestystä, sopusointua ja onnea, me
kutsumme _oikeaksi_ periaatteeksi; ja sen vastakohtaa, joka aikaansaa
epäsointuisuutta, onnettomuutta ja turmiota, me kutsumme _vääräksi_
periaatteeksi. Näiden periaatteitten vaikutuksen tulosta me kutsumme
_hyväksi_ ja _pahaksi_, ja sitä järjellä varustettua olentoa, joka
kykenee erottamaan oikean periaatteen väärästä ja joka vapaaehtoisesti
antaa toisen tai toisen itseään johtaa, me kutsumme joko hyveelliseksi
tai syntiseksi.

Tätä kykyä, ratkaista oikean ja väärän periaatteen välillä,
kutsutaan _oikeustietoisuudeksi_ tai _omaksitunnoksi_. Tämän
oikeustietoisuuden kautta, jonka Jumala on antanut ihmiselle, me
kykenemme arvostelemaan Jumalan ja ymmärtämään, että hän on hyvä.
Juuri tähän oikeustietoisuuteen vetoaa Jumala aina todistaessansa
vanhurskaudestansa ja oikeudestansa, ja saman oikeustietoisuuden
perustuksella voi Aadam tietää, että synti tai vääryys oli jotakin
_pahaa_, vieläpä ennenkuin hän tunsi sen seurauksiakaan. Jumalan
alemmat luodut olennot eivät ole varustetut tällä oikeustietoisuudella.
Koira omistaa jonkun verran järkeä, mutta ei tällaisessa määrässä,
joskin se voi oppia ymmärtämään, että sen herra hyväksyy ja palkitsee
toisia töitä ja paheksuu toisia. Jos se varastaisi tai tappaisi,
niin ei sitä kutsuttaisi syntiseksi, ja jos se suojelesi omaisuutta
tai elämää, niin ei sitä kutsuttaisi hyveelliseksi -- koska se on
tietämätön töittensä siveellisestä laadusta.

Jumala olisi voinut tehdä ihmissuvun kykenemättömäksi erottamaan oikean
ja väärän välillä tai antaa sille kyvyn erottaa ja tehdä ainoastaan
sitä, mikä on oikein; mutta jos ihminen olisi tehty sellaiseksi, olisi
siitä tullut ainoastaan elävä kone eikä hänen luojansa kuva, mitä
sielun kykyihin tulee. Tai olisi hän voinut tehdä ihmisen täydelliseksi
ja varustaa hänet vapaalla tahdolla, niinkuin hän myös teki, ja sen
jälkeen suojellut häntä Saatanan kiusauksilta. Siinä tapauksessa olisi
hän, koska hänen kokemuksensa olisivat rajottuneet hyvään, ollut aina
ulkoapäin tulevan pahan kiusauksien ja sisältäpäin tulevien halujen
esineenä, jotka olisivat tehneet meidän ijäisen tulevaisuutemme
epävarmaksi, ja tottelemattomuuden ja epäjärjestyksen purkaus olisi
ollut aina mahdollinen. Sitäpaitsi ei hyvää olisi koskaan ilman sen
vastakohtaa pahaa niin korkeaksi arvosteltu.

Jumala antoi luotujensa ensin tutustua hyvään ympäröidessään
heidät Eedenin ihanuudella, ja jälestäpäin, rangastukseksi
tottelemattomuudesta, antoi hän heidän vakavasti oppia tuntemaan pahan.
Karkotettuina Eedenistä ja erotettuina oleskelusta siellä, antoi Jumala
heidän tuntea sairautta, kipua ja kuolemaa, jotta he siten ainaisesti
tuntisivat pahan ja synnin tyhmyyden ja ylenmääräisen syntisyyden.

Vertaamalla seurauksia tulivat he ymmärtämään ja riittävässä määrässä
kykeneviksi arvostelemaan kumpaakin, ja Herra sanoi: "Katso ihminen on
tullut niinkuin yksi meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan". (1
Moos. 3: 22.) Tämä on heidän jälkeläistensä yhteinen kokemus, joskin he
oppivat tuntemaan ensin _pahan_ eivätkä voi täysin käsittää, mitä hyvä
on, ennen kuin he tuhatvuotiskautena saavat kokea sitä, joka on tulos
heidän lunastuksestansa hänen kauttansa, joka silloin tulee olemaan
heidän tuomarinansa ja kuninkaanansa.

Oikeustietoisuus tai kyky oikean ja väärän arvostelemiseen sekä vapaus
käyttää sitä hyväkseen, jonka kaiken Aadam omisti, olivat tärkeitä
piirteitä hänen yhtäläisyydestään Jumalan kanssa. Oikean ja väärän laki
oli kirjotettu itse hänen olentoonsa. Se oli osa hänen luonnostaan,
samoinkuin se on osa jumalallisesta luonnosta. Mutta älkäämme
unhottako, että tämä kuva tai yhtäläisyys Jumalan kanssa, tämä ihmisen
luonto, johon laki alkujaan oli kirjoitettu, on menettänyt paljon
alkuperäisestä selvyydestään synnin hävittävän ja alentavan vaikutuksen
kautta. Tietenkään ei se nyt ole sitä, mitä se oli ensimäisessä
ihmisessä. Kyky rakastaa sisältää kyvyn vihata. Tästä voimme päättää,
ettei luoja voinut tehdä ihmistä kuvakseen, kyvyllä rakastaa ja
tehdä oikein, ilman vastaavaa kykyä vihata ja tehdä väärin. Tämä
valintavapaus, jota kutsutaan toimintavapaudeksi tai vapaaksi tahdoksi,
on osa ihmisen alkuperäisistä lahjoista, ja tämä yhdessä hänen täysin
järjellisten ja siveellisten ominaisuuksiensa kanssa teki hänestä
Luojansa kuvan. Tänä päivänä, kuudentuhannen vuoden alennuksen jälkeen,
on synti niin paljon hävittänyt alkuperäisestä yhtäläisyydestä Jumalan
kanssa, joten me emme ole vapaita, vaan suuremmassa tai vähemmässä
määrin sidottuja synnin ja sen seurausten kautta, niin että synti
langenneelle sukukunnalle tuntuu nyt helpommalle ja viehättävämmälle
kuin vanhurskaus.

Emme tarvitse asettaa kysymyksen alaiseksi, etteikö Jumala olisi
voinut antaa Aadamille niin elävää vaikutusta synnin monista pahoista
seurauksista, että se olisi pelottanut hänet siitä, mutta me uskomme,
että Jumala näki ennakolta, että pahan todellinen kokeminen tulisi
olemaan varmin ja pysyväisin opetus, josta tulisi olemaan ihmiselle
ikuista hyötyä, ja tästä syystä ei Jumala estänyt vaan salli ihmisen
valita ja tuntea pahan seurauksia. Ellei tilaisuutta syntiin olisi
sallittu, niin ei ihminen olisi voinut sitä vastustaa; silloin
ei oikean tekeminen olisi myöskään ollut hyve eikä ansio. Jumala
etsii sellaisia rukoilijoita, jotka rukoilevat häntä hengessä ja
totuudessa. Hän tahtoo tietoista ja halukasta kuuliaisuutta ennemmin
kuin tiedotonta, koneellista palvelusta. Hänellä oli jo toimessa
elottomia koneellisia voimia, jotka tekivät hänen tahtonsa, mutta
hänen aikomuksensa oli tehdä jotakin jalompaa, järjellinen olento,
joka oli hänen kuvansa kaltainen, maan herra, jonka uskollisuus ja
oikeamielisyys perustuisi oikeaan käsitykseen oikeasta ja väärästä,
hyvästä ja pahasta.

Oikea ja väärä ovat aina olleet _periaatteina_ olemassa ja tulevat aina
olemaan, ja kaikki täydelliset, järjellä varustetut, Jumalan kuviksi
luodut olennot täytyvät omistaa vapauden valita jommankumman välillä,
joskin oikean periaate on _ainoa_, joka aina tulee olemaan voimassa.
Raamattu ilmottaa meille, että kun pahan periaate on kyllin kauvan
ollut voimassa täyttääkseen Jumalan aikomuksen, tulee sen toiminta
ainaisesti lakkautettavaksi, ja kaikki, jotka yhä edelleen antavat sen
itsessään hallita, menettävät ainaisesti olemassaolonsa. (1 Kor. 15:
25; Hebr. 2: 14.) Ainoastaan oikean tekeminen ja ne, jotka tekevät
oikein, tulevat pysymään ijankaikkisesti.

Mutta kysymys tulee jälleen toisessa muodossa: Eikö Jumala olisi voinut
opettaa ihmistä tuntemaan pahaa muulla tavalla kuin kokemusten kautta?
Löytyy neljä tapaa saada tietää jostakin, nimittäin välittömästi,
havainnollisesti, kokemalla tai saamalla tiedon sellaisesta lähteestä,
joka otaksutaan eittämättömästi todeksi. Välitön tieto ei tarvitse
käyttää järjen päätelmiä tai todisteluita. Sellainen tieto kuuluu
ainoastaan jumalalliselle Jehovalle, kaiken viisauden ja totuuden
ikuiselle lähteelle, joka välttämättömästi ja itse asian luonteeseen
nähden on kaikkien luotujensa yläpuolella. Sentähden ei ihmisen tieto
hyvästä ja pahasta voinut olla välitön. Ihmisien tieto olisi voinut
tulla havainnon kautta, mutta sitä varten olisi välttämättömästi
täytynyt löytyä jokin esitys pahasta ja sen seurauksista ihmisten
havaitsemista varten. Tämä olisi sisältänyt pahan sallimisen jossakin
jonkinlaisten olentojen keskuudessa, ja miksikä ei yhtähyvin ihmisten
keskuudessa maan päällä, kuin jossakin muualla.

Minkätähden ei juuri ihminen tulisi täksi havaintovälikappaleeksi
ja saisi tietoa käytännöllisen kokemuksen kautta? Mutta niin onkin
asianlaita: ihminen on juuri saamassa käytännöllistä kokemusta itseään
varten ja on samalla havaintovälikappale toisia varten, olemme "tulleet
näytelmäksi... enkeleitä varten." (1 Kor. 4: 9.)

Aadam tiesi jo pahasta ulkoapäin tulleen ilmotuksen kautta, mutta
tämä tieto ei riittänyt pidättämään häntä tekemästä koetta. Aadam ja
Eeva tunsivat Jumalan Luojanaan ja siis sellaisena, jolla oli oikeus
käskeä ja johtaa heitä; ja Jumala oli sanonut kielletystä puusta: "Jona
päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman." Heillä oli
sentähden tieto pahasta, joskaan he eivät koskaan olleet havainneet tai
kokeneet sen seurauksia. Luonnollisesti eivät he myöskään käsittäneet
Luojansa rakkaudestarikasta holhousta ja hänen hyvää tekevää lakiansa,
ei myöskään niitä vaaroja, joista hän sen kautta aikoi suojella heitä.
He lankesivat sentähden siihen kiusaukseen, jonka Jumala viisaudessaan
on sallinut vaikuttaa, ja jonka lopullisen hyödyn hänen viisautensa
tiesi.

Harvat käsittävät sen kiusauksen vaikeata laatua, johon meidän
esivanhempamme lankesivat, ja Jumalan vanhurskautta, liittäessään
niin ankaran rangastuksen siihen, mikä monesta näyttää vähäpätöseltä
erehdykseltä; mutta vähänenkin harkinta on selvittävä kaikki. Raamattu
kertoo yksinkertaisesti miten nainen tuo heikompi olento petettiin ja
niin lankesi rikokseen. Vieläpä hänen kokemuksensa ja tuntemuksensa
Jumalasta oli rajotetumpi kuin Aadamin, joka luotiin ensin, ja Jumala
oli suorastaan hänelle ennen vaimon luomista ilmottanut synnin
rangaistuksen, kun Eeva luultavasti sai tiedon siitä Aadamin kautta.
On selvää, ettei hän, syötyään hedelmästä, käsittänyt rikoksensa
kantavuutta -- sillä uskoihan hän Saatanan petolliseen ja väärään
esitykseen -- joskin hän tunsi jonkinlaisia aavistuksia ja lieviä
epäilyksiä siitä, ettei kaikki ollut oikein. Mutta Paavali sanoo, että
hän, petoksesta huolimatta, teki rikoksen, vaikkakaan hän ei ollut niin
syyllinen, kuin jos hän olisi tehnyt rikoksen suurempaa valoa vastaan.

Aadamista sanotaan, ettei häntä kuten Eevaa petetty (1 Tim. 2: 14);
tietenkin on hän rikkonut käsittäen täydellisemmin synnin ja sen
rangaistuksen, tietäen että hänen täytyi kuolla. Me näemme selvästi,
mikä kiusaus sai hänet täten alistumaan lausutun rangastustuomion
alle. Kun me muistamme, että he olivat täydellisiä olentoja, Jumalan
kuvia siveellisessä ja järjellisessä suhteessa, niin me ymmärrämme,
että jumalallinen ominaisuus, rakkaus, esiintyi erittäin huomattavalla
tavalla täydellisen miehen suhteessa rakastettuun "apuunsa",
täydelliseen vaimoon. Käsittäen Eevan synnin ja peläten hänen
kuolemaansa, ja siten omaa tappiotaan (ja sitä, ilman takaisin saamisen
toivoa, sillä mitään sellaista toivoa ei ollut annettu), päätti Aadam
epätoivossaan, ettei hän eläisi ilman häntä. Pitäen oman elämänsä
onnettomana ja arvottomana ilman vaimon seuraa, otti hän tahallaan osaa
hänen tottelemattomuuteensa saadakseen osansa siitä kuoleman tuomiosta,
johon todennäköisesti vaimo oli joutunut. Molemmat olivat sentähden
"rikkoneet", kuten apostoli todistaa. (Room. 5: 14; 1 Tim. 2: 14.)
Mutta Aadam ja Eeva olivat yksi, eivätkä "kaksi"; sentähden tuli Eeva
osalliseksi siitä tuomiosta, johon hän käytöksellänsä saattoi Aadamin
joutumaan -- Room. 5: 2, 17--19.

Jumala tiesi ennakolta niin hyvin sen, että ihminen, saatuaan
valintavapauden, omaksuisi synnin, koska häneltä puuttui _täysi_
käsitys synnin sisällöstä ja sen seurauksista, kuin myöskin sen, että
ihminen opittuaan tuntemaan synnin vielä valitsisi sen, koska tämä
tuttavuus siinä määrin heikontaisi hänen siveellistä luonnettansa,
että paha alkaisi tuntua hänestä sulosemmalle ja toivottavammalle
kuin hyvä. Kuitenkin päätti Jumala _sallia pahan olemassaolon_,
koska, hän, omatessaan parannuskeinon ihmisen vapauttamiseksi sen
seurauksista, näki, että lopputulos tästä kokemuksesta tulisi olemaan
ihmisen saattaminen täyteen käsitykseen _"_synnin ylenmääräisestä
synnillisyydestä" ja hyveen erinomaisesta kirkkaudesta sen rinnalla.
Siten oppisi hän niin paljon enemmän rakastamaan ja kunnioittamaan
Luojaansa, joka on kaiken hyvän alku ja lähde, sekä ainaisesti
karttamaan sitä, mikä matkaansaattoi niin paljon murhetta ja kurjuutta.
Siis tulee lopputulos olemaan suurempi rakkaus Jumalaan ja suurempi
viha kaikkea sitä kohtaan, joka on ristiriidassa hänen tahtonsa
kanssa, josta seuraa kaikkien niiden vankka lujittaminen ikuiseen
vanhurskauteen, jotka käytävät hyväkseen niitä opetuksia, joita Jumala
nyt antaa, salliessaan synnin ja sen sukuisten pahojen asioitten
tapahtua. Kuitenkin täytyy meidän tehdä jyrkkä ero sen eittämättömän
tosiasian välillä, että Jumala on sallinut synnin olemassaolon,
ja sen vaarallisen harhaopin välillä, joka syyttää Jumalaa synnin
alkuunpanijaksi. Tämä jälkimmäinen mielipide on sekä Jumalaa häväisevä
että ristiriidassa Raamatun esittämäin tosiasiain kanssa. Tähän
esitykseen joutuvat tavallisesti ne, jotka koettavat löytää toisen
pelastussuunnitelman kuin sen, minkä Jumala on valmistanut Kristuksen
_uhrissa_ meidän lunastushintanamme. Jos he onnistuvat vakuuttamaan
itseänsä ja toisia siitä, että Jumala on edesvastuussa kaikesta
synnistä, pahuudesta ja rikollisuudesta, sekä että ihminen viattomana
välikappaleena Jumalan kädessä pakotettiin syntiin, niin ovat he
raivanneet tietä sille opille, ettei tarvittu mitään uhria meidän
synteimme tähden eikä myöskään armoa missään muodossa, vaan ainoastaan
_oikeutta_. Samalla laskevat he perustuksen väärän päätelmänsä toiseen
puoleen, nimittäin universalismiin, väittäessään, että koska Jumala
oli syypää kaikkeen siihen syntiin, pahuuteen ja rikollisuuteen, mikä
löytyy kaikissa, niin on hän myös vapauttava koko ihmissukukunnan
synnistä ja kuolemasta. Ja kun he päättelevät, että Jumala tahtoi ja
aikaansai synnin, ja ettei häntä voinut vastustaa, niin väittävät he,
että kun hän tulee tahtomaan vanhurskautta, niin tulevat kaikki samaten
olemaan kykenemättömiä vastustamaan häntä. Mutta kaikissa tällaisissa
päätelmissä sivuuttavat he kokonaan ihmisen jaloimman ominaisuuden:
tahto- tai _valinta_-vapauden, joka hänessä on huomatuin yhteinen
piirre Luojansa kanssa, ja täten tulisi ihminen alennetuksi ainoastaan
koneeksi, joka toimii siinä määrin kuin siihen vaikutetaan. Jos niin
olisi asianlaita, olisi ihminen maan herran asemasta hyönteistenkin
alapuolella, sillä _niillä_ on epäilemättä tahto tai kyky valita.
Pikkuinen muurahainenkin on saanut tahtomiskyvyn, jota ihminen
suuremmalla kyvyllään tosin voi vastustaa ja ehkäistä, mutta ei tehdä
tyhjäksi.

Jumalalla on tosin kyky pakottaa ihmistä joko syntiin tai
vanhurskauteen, mutta hänen sanansa selittää, ettei hänellä ole mitään
sellaista aikomusta. Johdonmukaisesti ei hän voisi pakottaa ihmistä
syntiin, samasta syystä kun hän "ei voisi kieltää itseänsä". Sellainen
ei sopisi yhteen hänen vanhurskaan luonteensa kanssa ja olisi siis
mahdottomuus. Ja hän etsii ainoastaan sellaisten rukousta ja rakkautta,
jotka rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa. Tätä tarkotusta varten
on hän antanut ihmiselle _tahdonvapauden_, joka on hänen omansa
kaltainen, jotta ihminen _valitsisi_ vanhurskauden. Se, että hän
_sallii_ ihmisen valita omasta puolestansa, johti tämän lankeamaan
Jumalan yhteydestä, suosiosta ja siunauksista, kuolemaan. Kokemalla
syntiä ja kuolemaa oppii ihminen käytännöllisesti sen, minkä Jumala
olisi tietopuolisesti hänelle opettanut, ilman että hän olisi tarvinnut
kokea syntiä ja sen seurauksia. Jumalan ennakoltatietämistä, mitä
ihminen tulee tekemään, ei käytetä hänen puolustamisekseen, alentamaan
häntä ainoastaan koneen kaltaiseksi olennoksi: päinvastoin käytetään
sitä ihmisen hyödyksi, sillä Jumala, tietäessään minkä suunnan ihminen
tulisi ottamaan, jos hän saisi täyden vapauden valita puolestansa, ei
estänyt häntä kokemasta syntiä ja sen seurauksia; mutta Jumala alkoi
heti huolehtia ihmisen ennalleenasettamisesta, vapauttaakseen, hänet
ensimäisestä rikoksestaan valmistamalla lunastajan, suuren vapahtajan,
joka kykenisi täydelleen pelastamaan kaikki ne, jotka hänen kauttansa
_kääntyisivät Jumalan puoleen_. Tämäntähden -- että ihmisellä olisi
vapaa _tahto_ ja kuitenkin voisi hyötyä ensimäisestä väärinkäytöksestä
johtuvasta lankeemuksesta, tottelemattomuudesta Jumalan tahtoa vastaan
-- ei Jumala ole pitänyt ainoastaan huolta kaikkien _lunastuksesta_,
vaan myöskin siitä, että tieto täten tarjotusta tilaisuudesta, tulla
sovintoon hänen kanssansa, vakuutettaisiin aikanaan kaikille. -- 1 Tim.
2: 3--6.

Rangastuksen ankaruus ei ollut Jumalan puolelta mikään vihan tai
pahuuden ilmaus, vaan tarpeellinen ja välttämätön lopputulos pahasta,
jonka Jumala siten antoi ihmisten nähdä ja tuntea. Jumala voi
ylläpitää elämää, niin kauvan kuin hän näkee sen hyväksi, vieläpä
pahan hävittävän vaikutuksen alla, mutta aivan yhtä mahdotonta olisi
Jumalalle ylläpitää ikuisesti sellaista elämää, kuin että Jumala
valehtelisi. Se on _siveellinen mahdottomuus_. Sellaisesta elämästä
tulisi yhä suurempi onnettomuuden lähde sekä itselleen että toisille;
sentähden on Jumala liian hyvä ylläpitääkseen niin hyödytöntä ja
sekä itselleen että toisille vahingollista olemassaoloa, ja kun
ylläpitävä voima otetaan pois täytyy hävityksen, pahan luonnollisen
lopputuloksen, seurata. Elämä on suosionosotus, Jumalan lahja, ja tulee
ijankaikkisesti olemaan ainoastaan niillä, jotka ovat tottelevaisia.

Aadamin jälkeläisille ei ole tapahtunut mitään vääryyttä siinä,
ettei kutakin erikseen ole koeteltu. Jehova ei ollut millään tavoin
velvollinen lahjottamaan meille olemassaoloa, ja annettuaan sen,
ei minkäänlainen oikeuden tai välttämättömyyden laki velvoittanut
häntä antamaan meille ijankaikkista elämää, ei edes asettamaan
meitä koetukselle lupaamalla meille ijankaikkisen elämän, jos me
tottelisimme. Ota tarkka vaari tästä kohdasta. Nykyinen elämä, joka
kehdosta hautaan asti on ainoastaan kuolemista, on kaikesta pahasta
ja pettymyksistä huolimatta, jotka siihen liittyvät, jotakin hyvää
suosionosotusta, joskaan ei tämän jälkeen löytyisi mitään muuta. Suuri
enemmistö on tätä mielipidettä. Poikkeukset (itsemurhaajat) ovat
verrattain harvinaiset, ja tuomioistuimemme ovat lukemattomia kertoja
selittäneet näiden olevan mielenvikaisia, koska he eivät olisi muuten
sillä tavalla erottautuneet nykyisistä siunauksista. Sitä paitsi
osottaa täydellisen miehen Aadamin käytös, mitä hänen lapsensa olisivat
tehneet samanlaisissa olosuhteissa.

Monet ovat omaksuneet sen väärän käsityksen, että Jumala asetti sukumme
koetukselle joko elämää tai _ikuista vaivaa_ varten, joskaan ei
rangastusmääräyksessä annettu edes viittauskaan mihinkään sellaiseen.
Jumalan suosion tai siunauksen osotus kuuliaisia lapsiaan kohtaan on
elämä -- jatkuva elämä -- vapaana sairaudesta, kivusta ja kaikista
muista kadotuksen ja kuoleman vaikutuksista. Aadam sai tämän siunauksen
täydessä määrässä, mutta häntä varotettiin ja hänelle ilmotettiin, että
hän menettäisi tämän "lahjan", jos hän rikkoisi Jumalata vastaan. --
"Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Hän
ei tiennyt mitään _elämästä_ ikuisessa vaivassa synnin rangastuksena.
Ikuista elämää ei luvata kellekään muille kuin tottelevaisille. Elämä
on Jumalan lahja, ja kuolema, sen vastakohta on se rangastus, jonka hän
määrää.

Ikuisesta vaivasta ei mainita mitään vanhan testamentin kirjoituksissa,
ja muutamat harvat lauseet uudessa testamentissa voidaan niin väärin
tulkita että ne näennäisesti antavat tukea tällaiselle opille. Nämä
tavataan joko ilmestyskirjan kuvauksissa tai Jeesuksen vertauksissa ja
hämärissä lausunnoissa, joita kansa, joka niitä kuuli, _ei ymmärtänyt_
(Luuk. 8: 10), ja joita tänäkään päivänä tuskin paremmin ymmärretään.
[Ne, jotka tästä asiasta tahtovat lähempää selvitystä, voivat hankkia
itselleen kirjan "Mitä sanoo Raamattu helvetistä?"] "Synnin palkka
on kuolema." (Room. 6: 23.) "Se sielu, joka syntiä tekee, pitää
kuoleman." -- Hes. 18: 4.

Monet ovat pitäneet Jumalan tehneen väärin tuomitessaan koko ihmissuvun
syylliseksi Aadamin synnin tähden, sen sijaan, että hän olisi antanut
kullekin saman mahdollisuuden ikuista elämää varten, kuin Aadamilla
oli. Mutta mitä sanovat nämä, kun nyt osottautuu, että maailma tulee
saamaan tällaisen tilaisuuden ja koetus elämää varten tulee olemaan
paljon suotuisampi, kuin Aadamin oli -- ja tämä juuri sentähden, että
Jumalan suunnitelman mukaan Aadamin suku luonnollisella tavalla tuli
osalliseksi hänen rangastuksestaan. Me luulemme, että asianlaita on
näin ja koetamme tehdä sen selväksi.

Jumala vakuuttaa meille, että samoinkuin kirous _tuli_ kaikkien osaksi
Aadamissa, niin on Jumala pitänyt huolta uudesta päästä, uudesta
isästä tai suvun elonantajasta, johon kaikki siirretään uskon kautta,
ja samoinkuin kaikki Aadamissa tulevat osallisiksi kuolemantuomiosta,
niin tulevat myös kaikki Kristuksessa, vanhurskauduttuaan uskomalla
hänen vereensä, osallisiksi elämän siunauksesta, (Room. 5: 12, 18, 19.)
Siten oli Jeesuksen kuolema, hänen joka oli saastatoin ja synnitöin,
Jumalan edessä täydellinen hyvitys Aadamin synnin puolesta. Koska
yksi mies oli tehnyt syntiä ja kaikki hänessä tulivat osallisiksi
kirouksesta, hänen rangastuksestaan, niin lunasti Jeesus, kun hän
hyvitti tämän yhden syntisen rangastuksen, ei ainoastaan Aadamin,
vaan kaikki hänen jälkeläisensä -- kaikki ihmiset -- jotka perinnön
kautta tulivat osallisiksi hänen heikkoudestaan ja synnistään sekä sen
seurauksesta, kuolemasta. Meidän Herramme, "_ihminen_ Kristus Jeesus",
itse nuhteeton, koeteltu ja täydellinen siemen tai suku itsessään,
joka ei ollut syntynyt synnistä eikä ollut tullut siitä saastutetuksi,
antoi _kaiken_, mikä kuului inhimilliseen elämään ja sen oikeutettuihin
vaatimuksiin, täydellisenä _lunastushintana_ Aadamin ja hänessä silloin
olevan suvun tai siemenen puolesta, kun hänet tuomittiin. Täten
täydelleen lunastettuaan Aadamin ja hänen sukunsa elämän, tarjoutuu
Kristus siemenenään, lapsinaan, ottamaan Aadamin suvusta kaikki ne,
jotka tahtovat omistaa hänen uuden liittonsa ehdot ja siten uskon
kautta tulla hänen perheeseensä -- Jumalan perheeseen -- ja saada
ijankaikkisen elämän. Siten saa Lunastaja "nähdä _siemenensä_ [niin
monta Aadamin siemenestä, kuin tahtoo tulla hänen _ottolapsikseen_
hänen ehdoillaan] ja jatkava päiviään [ylösnouseminen inhimillistä
korkeampaan tasoon, jonka taivaallinen Isä hänelle myönsi palkintona
hänen kuuliaisuudestaan]", kaikki tämä mitä uskomattomimmalla tavalla
-- uhraamalla elämän ja jälkeläiset. (Jes. 53: 10.) Ja siten on
kirjotettu: "Niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, _samoin_ myös kaikki
tehdään eläviksi Kristuksessa." -- 1 Kor. 15: 22.

Se vahinko, jonka me kärsimme Aadamin lankeemuksen kautta (me emme
kärsineet mitään vääryyttä), tulee Jumalan armosta täydelleen
parannettavaksi Kristuksen kautta; ja kaikkien täytyy ennemmin tai
myöhemmin (Jumalan "oikeana aikana") saada täyden tilaisuuden voittaa
sama asema, mikä Aadamilla oli, ennenkuin hän lankesi syntiin. Ne,
jotka eivät saa täyttä tietoa eivätkä uskon kautta voi täysin nauttia
tästä Jumalan armosta nykyisessä asiassa (ja niihin kuuluu suuri
enemmistö, lapset ja pakanat siihen luettuna), tulevat varmaan saamaan
sen tulevana aikakautena, "tulevassa maailmassa", sinä hallitus- tai
aikakautena, joka seuraa nykyistä. Tätä tarkotusta varten "tulee hetki,
jona kaikki, jotka haudoissa ovat... tulevat esiin". Ja siinä määrin,
kuin jokainen tulee täyteen käsitykseen lunastushinnasta, jonka meidän
Herramme Jeesus maksoi, pidetään hän jälleen asetettuna koetukselle,
kuten Aadam oli, ja jälleen on tottelevaisuus aikaansaava pysyvän
elämän ja tottelemattomuus pysyvän kuoleman -- "toisen kuoleman." (Ilm.
20:14.) Kuitenkaan ei vaadita täydellistä kuuliaisuutta keltään, jolta
puuttuu täydellistä kykyä sen tekemiseen. Evankeliumin aikakautena
ovat seurakunnan jäsenet, ollen armon liitossa, saaneet laskea
hyväkseen Kristuksen vanhurskauden, joka on hyvittänyt heidän lihansa
heikkoudesta johtuvat puutteellisuudet, joita ei ole voitu välttää.
Tuhatvuotiskautena on Jumalan armo myös vaikuttava kaikissa niissä,
jotka tahtovat ottaa sen vastaan. Ehdotonta siveellistä täydellisyyttä
ei voida odottaa ennenkuin ruumiillinen täydellisyys on saavutettu
(joka tulee olemaan kaikkien etuoikeus ennen tuhatvuotiskauden
loppua). Tämä uusi koetus, joka on lunastuksen ja uuden liiton tulos,
tulee eroamaan Eedenin koetuksesta siinä, että tässä koetuksessa
kunkin yksityisen teot tulevat vaikuttamaan ainoastaan hänen omaan
tulevaisuuteensa.

Mutta eikö tämä merkitsisi muutamille suvun jäsenille _toista
tilaisuutta_ ijankaikkisen elämän voittamiseksi? Me vastaamme:
_ensimmäisen_ tilaisuuden ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi kadotti
isä Aadam ja koko hänen sukunsa, joka vielä oli hänen kupeessaan, hänen
tottelemattomuutensa kautta. Tämä alkuperäinen koetus "on koitunut
kaikille ihmisille kadotukseksi", ja Jumalan suunnitelma oli, että
Aadam ja _kaikki_, jotka hänen lankeemuksessaan kadottivat elämän,
tulisivat, maistettuaan synnin ylenmääräistä synnillisyyttä ja sen
rangastuksen painoa, Kristuksen lunastusuhrin kautta saamaan soveliaan
tilaisuuden tulemaan sopusointuun Jumalan kanssa uskomalla Lunastajaan.
Jos joku tahtoo kutsua tätä "toiseksi tilaisuudeksi", niin voi hän
tehdä sen. Tämä tulee varmaan Aadamille olemaan toinen tilaisuus,
ja ainakin eräässä suhteessa on se sama koko lunastetulle suvulle;
mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen _yksilöllinen_ tilaisuus Aadamin
jälkeläisille, jotka jo syntyessään olivat kuolemaan tuomitut. Me
voimme kutsua sitä miten me tahdomme, tosiasia on kuitenkin se, että
kaikki tuomittiin kuolemaan Aadamin tottelemattomuuden perustuksella,
ja kaikki tulevat (tuhatvuotiskautena) nauttimaan _täyttä tilaisuutta_
ikuisen elämän voittamiseksi uuden liiton suotuisilla ehdoilla. Kuten
enkeli selitti, ovat nämä ne hyvät uutiset "suuresta ilosta, joka
on tuleva kaikelle kansalle". Ja kuten apostoli vakuuttaa, tulee
tämä Jumalan armo -- että meidän Herramme Jeesus "antoi itsensä
_lunastukseksi kaikkien puolesta_" -- ilmotettavaksi kaikille
"aikanaan" (Room. 5: 17--19; 1 Tim. 2: 4--6.). Ihmiset, ei Jumala,
ovat rajottaneet tämän tilaisuuden ijankaikkisen elämän voittamiseksi
tähän evankeliumin aikakauteen, Jumala sitävastoin ilmottaa meille,
että evankeliumin aikakausi on ainoastaan seurakunnan, kuninkaallisen
pappeuden, valitsemista varten, jonka kautta kaikki seuraavana
aikakautena saatetaan tarkkaan totuuden tuntemiseen saaden tilaisuuden
ijankaikkisen elämän omistamiseen uuden liiton aikana.

Mutta mikä etu on tässä menettelytavassa? Miksi ei nyt heti antaa
kaikille ihmisille yksilöllistä tilaisuutta elämää varten ilman
tuota pitkää sarjaa: ensin koetella ja tuomita Aadam, antaa hänen
jälkeläisensä tulla osallisiksi hänen kirouksestaan, lunastaa kaikki
Kristuksen uhrin kautta ja uudelleen tarjota kaikille ikuista
elämää uuden liiton ehdoilla. Jos pahaa on täytynyt sallia ihmisen
menettelyvapauden tähden, minkätähden täytyy sen poistamisen tapahtua
niin omituisen ja kiertelevän menettelytavan kautta? Minkätähden sallia
niin paljon kurjuutta tulla väliin ja monen sellaisen osaksi, jotka
lopulta saavat elämän lahjan Jumalan tottelevaisina lapsina?

Oi, tämän aineen mieltäkiinnittäväisyys liikkuu juuri tämän kohdan
ympärillä. Ajattele nyt tarkoin asiaa: -- Jos Jumala olisi toisin
järjestänyt sukumme jatkumisen, niin etteivät lapset olisi tulleet
osallisiksi vanhempien synneistä -- henkisistä, siveellisistä ja
ruumiillisista heikkouksista -- ja jos Luoja olisi niin järjestänyt,
että kaikkien olisi pitänyt joutua koetukselle paratiisin suotuisissa
olosuhteissa, ja että ainoastaan rikolliset olisivat tuomittu
"eristetyt", (kolasis) niin kuinkahan monet olisivat olleet arvollisia
ja kuinkahan monet arvottomia elämään näissä suotuisissa olosuhteissa?

Jos ainoa tapaus, jonka me tunnemme, Aadam (ja hän oli varmaan kaikissa
suhteissa miehuuden esikuva) otetaan arvostelun ohjeeksi, niin tulisi
lopputulokseksi se, ettei kukaan olisi täysin tottelevainen eikä
arvollinen, koska ei kellään olisi niin selvää tietoa ja kokemusta
Jumalasta, joka tieto vaikuttaisi niin täyden luottamuksen Jumalan
lakeihin, että se olisi hänen oman henkilökohtaisen arvostelunsa
yläpuolella. Vakuutetaan, että Kristuksen tieto Isästä saattoi hänet
kykeneväksi järkähtämättömästi luottamaan Isän ja tottelemaan häntä.
(Jes. 53: 11.) Mutta otaksukaamme että neljäs osa voittaisi elämän,
tai menkäämme vielä pitemmälle, otaksukaamme, että puolet pidettäisiin
arvollisina, sekä että toinen puoli saisi kärsiä synnin palkan --
kuoleman. Mitenkä sitten olisi käynyt? Toinen puoli, joka olisi ollut
tottelevainen eikä olisi kokenut tai nähnyt syntiä, olisi aina tuntenut
uteliaisuutta siihen, mikä oli kiellettyä, ja pidättäytynyt siitä
ainoastaan pelosta Jumalaa ja rangastusta kohtaan. Heidän palveluksensa
ei olisi voinut tulla niin sydämenpohjasta, kuin tuntiessaan hyvän ja
pahan ja siten saaden täyden käsityksen Luojan rakkaudestarikkaista
aikomuksista määrätessään ne lait, jotka johtavat niin hyvin hänen kuin
hänen luotujensa menettelytapaa.

Ajatelkaamme sen jälkeen tuota toista puolta, joka siten menisi
kuolemaan oman tahallisen syntinsä perustuksella. Ne olisivat
ainaisesti erotetut elämästä ja ainoa toivo olisi, että Jumala
rakkaudessaan ajattelisi näitä olentoja, hänen kättensä tekoa ja
järjestäisi lunastuksen heitä varten. Mutta miksi tehdä niin? Ainoana
perustuksena olisi se toivo, että jos he jälleen herätettäisiin ja
uudelleen koeteltaisiin, niin muutamat suuremman _kokemuksensa_
perustuksella rangastuksensa aikana mahdollisesti valitsisivat
tottelevaisuuden ja saisivat elää.

Joskin tämä suunnitelma osottaisi yhtä hyviä tuloksia kuin se, minkä
Jumala on valinnut, niin voitaisiin kuitenkin vakavia vastaväitteitä
tehdä sitä vastaan. (1.) Jumala menettelisi puolueellisesti
luotuja olentojaan kohtaan tekemällä enemmän tottelemattomien kuin
tottelevaisten puolesta. (2.) Tämä asettaisi synnille palkinnon,
ja syntinen tuntisi voivansa rankasematta tehdä syntiä ja luottaa
lunastukseen, toiseen tilaisuuteen. (3.) Ja ne, jotka aluksi eivät
rikkoisi, tuntisivat aina olevansa esteettömät ainakin kerran tekemään
syntiä luottaen Luojansa puolueettomuuteen tehdä yhtä paljon heidän
puolestaan kuin toistenkin puolesta, jos he joskus päättäisivät asettaa
hänen hyvyytensä koetukselle. (4.) Tämä olisi tehnyt Jumalallisen
hallituksen epävarmaksi koko ijankaikkisuudessa ja syntiä ei olisi
voinut poistaa mahdollisuuden rajojen ulkopuolelle vähemmällä kuin,
että suvun viimeinenkin jäsen olisi kokenut syntiä ja sen palkkaa.

Miten paljon enemmän Jumalan viisauden kaltaista onkaan se, että
hän on rajottanut synnin suunnitelmansa mukaisesti. Jo meidän
rajotettu ymmärryksemmekin voi huomata, miten paljon parempi on yksi
ainoa täydellinen ja puolueeton laki joka selittää julkisen synnin
palkaksi kuoleman -- hävityksen elämästä erottamisen. Siten rajottaa
Jumala sallimansa pahan, järjestämällä asiat niin, että Kristuksen
tuhatvuotinen hallitus on täydelleen poistava pahan samoinkuin ne,
jotka tahallaan tekevät pahaa, ja toimeenpaneva ikuisen vanhurskauden,
jonka perustuksena on täydellisten olentojen täydellinen tieto ja
täydellinen, vapaaehtoinen kuuliaisuus.

Mutta voidaan tehdä kaksi muuta vastaväitettä sen esitetyn suunnitelman
suhteen, että alusta pitäen olisi kutakin yksityistä olentoa erikseen
koeteltu. _Yksi_ lunastaja riitti täysin sen suunnitelman mukaan, jonka
Jumala valitsi, koska ainoastaan _yksi_ oli tehnyt syntiä ja ainoastaan
_yksi_ oli tuomittu kadotukseen. (Toiset tulivat osallisiksi _hänen_
tuomiostaan.) Mutta jos ensimäinen koetus olisi ollut yksilöllinen,
ja jos puolet suvusta olisi tehnyt syntiä ja jokainen kohdastaan
tuomittu kadotukseen, niin olisi kutakin tuomittua yksilöä kohti
tarvittu erityinen lunastaja. _Yksi_ täydellinen elämä voi lunastaa
_yhden_ kadotetun elämän, mutta ei useampia. Yksi täydellinen ihminen,
"ihminen Kristus Jeesus", joka lunasti langenneen Aadamin (ja kaiken
sen minkä me hänessä ja hänen kauttansa menetimme), ei olisi voinut
olla "lunastus [vastaava hinta] _kaikkien_ puolesta", missään muussa
tapauksessa, kuin Jumalan valitsemassa suunnitelmassa.

Jos me otaksuisimme, että kaikki ihmiset, jotka Aadamista aikain ovat
olleet olemassa, tekisivät yhteenlaskettuina satatuhatta miljoonaa
henkeä, sekä että ainoastaan puolet heistä olisivat tehneet syntiä,
niin olisi tarpeellista, että kaikki nämä viisikymmentä tuhatta
miljoonaa kuuliaista ja täydellistä ihmistä kuolisivat maksaakseen
lunastuksen (vastaavan hinnan) kaikkien näiden viiden kymmenen tuhannen
miljoonan rikkojan puolesta. Siten tulisi myöskin tämän suunnitelman
mukaan kuolema kaikkien osaksi, ja aikaansaisi sellainen _yhtäpaljon_
kärsimystä kuin nykyinenkin.

Toinen vastaväite tällaisen suunnitelman suhteen on se, että se
huolestuttavalla tavalla häiritsisi Jumalan suunnitelmaa valita ja
korottaa Jumalalliseen luontoon "pienen lauman", Kristuksen ruumiin,
pienen joukon, jonka päänä ja Herrana on Jeesus. Jumala ei voinut
oikeudenmukaisesti _määrätä_, että nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa
kuuliaista lasta luopuisivat oikeuksistaan, etuisuuksistaan ja
elämästään syntisten lunastukseksi, sillä hänen oman lakinsa mukaan
olisi heidän kuuliaisuutensa hankkinut heille oikeuden pysyväiseen
elämään. Jos siis näitä täydellisiä ihmisiä olisi pyydetty rupeamaan
langenneitten lunastajiksi, niin olisi Jumala, samoinkuin hän teki
meidän Herramme Jeesuksen kanssa, asettanut erityisen palkinnon
heidän toivonsa esineeksi, niin että he siitä ilosta, joka oli heidän
saavutettavissaan, voisivat kärsiä veljiensä puolesta. Ja jos sama
palkinto olisi luvattu heille, kuin meidän Herralle Jeesukselle,
nimittäin osallisuus uuteen luontoon, tuohon jumalalliseen, sekä
korotus paljon yli enkelien ja herrauksien ja valtojen ja kaiken sen,
mitä voidaan mainita -- lähinnä Jehovaa (Ef. 1: 20, 21) -- silloin
olisi tullut ääretön joukko jumalalliseen tasoon, jota Jumalan
viisaus nähtävästi ei hyväksynyt. Sitäpaitsi olisivat kaikki nämä
viisikymmentä tuhatta miljoonaa sellaisissa olosuhteissa olleet
_tasa-arvoiset_ eikä yksikään etevin tai päämies heidän joukossaan, kun
sitävastoin se suunnitelma, jonka Jumala _on nähnyt hyväksi valita_,
tarvitsi ainoastaan _yhden_ lunastajan, _yhden_, joka oli korotettu
jumalalliseen luontoon, ja sitten "pienen lauman" niistä, jotka hän
lunasti, ja jotka "vaeltavat hänen jäljissään" kärsien ja uhraten
itsensä tullakseen osallisiksi hänen nimestään, hänen kunniastaan,
hänen kirkkaudestaan ja hänen luonnostaan, samalla tavalla kuin vaimo
tulee osalliseksi miehensä ominaisuuksista ja kunniasta. Ne, jotka
voivat nähdä ja ymmärtää tämän puolen Jumalan suunnitelmasta, joka
tuomitsemalla kaikki kadotukseen _yhden_ edustajan kautta avasi tien
_kaikkien_ lunastamiseen ja ennalleenasettamiseen _yhden_ lunastajan
kautta, tulevat tämän kautta löytämään ratkaisun moneen vaikeaan
kysymykseen. He näkevät, että _kaikkien_ tuomitseminen _yhden_
kautta ei ollut mitenkään vahingoksi, vaan suuri suosionosotus
_kaikkia_ kohtaan, kun tämä tarkastetaan Jumalan suunnitelman
yhteydessä vanhurskauttaa _kaikki_ erään toisen uhrin kautta. Paha
tulee ainaisesti poistettavaksi, kun Jumalan aikomus sen sallimisen
suhteen on saavutettu, ja kun se hyvä, joka seuraa lunastuksesta,
on saanut saman kantavuuden kuin synnin rangastus. Kuitenkin on
mahdotonta oikein nähdä ja käsittää tätä puolta Jumalan suunnitelmasta
ilman täyttä käsitystä synnin synnillisyydestä, sen rangastuksen
luonteesta, kuolemasta, sen _lunastuksen_ tärkeydestä ja arvosta,
jonka Herra Jeesus maksoi, ja yksilön suoranaista ja täydellistä
ennalleenasettamista suotuisiin olosuhteisiin -- olosuhteisiin, joissa
hän asetetaan täydellisimpään koetukseen, ennenkuin hänet tuomitaan
saamaan ansaitsemansa palkinnon (pysyvän elämän) tai rangastuksen
(pysyvän kuoleman).

Kiinnittämällä katseemme suureen lunastussuunnitelmaan ja siitä
johtuvaan "kaiken ennalleenasettamiseen" Kristuksen kautta, voimme
nähdä, että pahan sallimisesta koituu siunauksia, joita luultavasti
toisella tavalla ei niin täydellisesti olisi voitti toteuttaa.

Ihmisillä ei ainoastaan ole hyötyä koko ijankaikkisuutta varten
saavutetuista kokemuksista ja enkeleillä tekemällä havaintoja
ihmisten kokemuksista, vaan kaikki rikastuvat edelleen tuosta
täydellisemmästä tuttavuudesta Jumalan luonteen kanssa, sellaisena
kuin se hänen suunnitelmassaan esiintyy. Kun hänen suunnitelmansa on
täysin päättynyt, tulevat kaikki selvästi näkemään hänen viisautensa,
rakkautensa, vanhurskautensa ja valtansa. He tulevat näkemään sen
vanhurskauden, joka ei voinut rikkoa jumalallista järjestystä vastaan
tai pelastaa oikealla tavalla kadotukseen tuomittua sukua ilman
täyttä rangastuksen lakkauttamista vapaaehtoisen lunastajan kautta.
He tulevat näkemään sen rakkauden, joka valmisti tämän jalon uhrin,
ja joka korotti Lunastajan Jumalan oikealle puolelle, antaen hänelle
vallan ja oikeuden ennalleenasettaa elämään kaikki ne, jotka hän
lunasti kalliilla verellään. He tulevat myöskin näkemään sen voiman
ja viisauden, jotka kykenivät aikaansaamaan niin ihanan tulevaisuuden
hänen luoduilleen ja niin johtamaan kaikki ristiriitaiset vaikutukset,
että niistä tulee välikappaleita, joko tahtoivat tai eivät, edistämään
ja lopullisesti täyttämään hänen suuremmoiset suunnitelmansa. Ellei
pahaa olisi sallittu ja jumalallinen ennakoltatietäminen sitä niin
ohjannut, emme voi nähdä, miten tällaisia tuloksia olisi voitu
saavuttaa. Pahan salliminen joksikin aikaa ihmisten keskuudessa osottaa
siten kaukonäköistä viisautta, joka käsitti siitä johtuvat olosuhteet,
keksi parannuskeinot ja johti sen lopullisen suorituksen voimallaan ja
armollaan.

Evankeliumin armohallituksen aikana on synti ja sen yhteydessä oleva
paha saanut edelleen palvella seurakuntaa kasvattaen ja valmistaen
sitä. Ellei syntiä olisi sallittu, olisi Herramme Jeesuksen ja hänen
seurakuntansa uhri, jonka palkintona on jumalallinen luonto, ollut
mahdoton.

On selvää, että oleellisesti sama Jumalan laki, joka nyt
koskee ihmiskuntaa, jonka totteleminen tuo elämän palkinnon ja
tottelemattomuus kuoleman koston, on lopullisesti hallitseva kaikkia
Jumalan luotuja, järjellä varustettuja, olentoja; ja tämä laki,
sellaisena kuin meidän Herramme sen määritteli, sisältää lyhyesti yhden
ainoan sanan: _rakkaus_. "Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja
koko sielullasi ja koko voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
(Luuk. 10: 27). Kun Jumalan aikomukset ovat toteutuneet, tulee
lopullisesti jumalallisen luonteen ihanuus ilmenemään kaikille järjellä
varustetuille olennoille, ja kaikki tulevat näkemään, että pahan
hetkellinen salliminen oli viisas kohta jumalallisessa suunnitelmassa.
_Nyt_ voi sen nähdä ainoastaan uskon silmä, joka Jumalan sanan kautta
katsoo siihen, mistä kaikkien pyhän profeettain suun kautta on aina
maailman alusta asti puhuttu -- kaiken ennalleenasettamiseen.

        TUTKI AIN'!

    Kuinka onkaan Luojan rakkaus
    merta suurta taajempi!
    Vanhurskaasti hallitseepi
    hän, ken Poikans' lahjotti.
    Raamatulta tutki ain'.
    Siell' on Herran viisaus vain.

    Kenpä tuntee ihmismurheet,
    niinkuin Herra taivahan.
    Eipä löydy toista paikkaa,
    miss' niin lempeest' tuomitaan.
    Raamatuita tutki ain'.
    Siell' on Herran armo vain.

    Suuremp' ompi Herran rakkaus,
    kuin mit' joukot tunteekaan.
    Kuinka taivaan Taaton sydän
    lempee yli vuotakaan.
    Raamatuita tutki ain'.
    Siell' on Herran rakkaus vain.

    Paljon täällä rajottavat
    ihmislapset armoaan.
    Innokkaasti, liioitellen
    toitottavat kostoaan.
    Raamatuita tutki ain',
    vanhurskautta Herran vain.

    Jos vaan puhtaan, pyhän uskon
    pohja sanassansa on,
    aurinkonsa tiemme kultaa,
    ei oo matka valoton.
    Tutki sanaa Raamatun.
    Se vie Herran riemuhun.


        MAAN RIEMUVUOSI.

    Synnin yö on kohta mennyt,
    Herran päivä läsnä on.
    Aamuruskon ruskottaissa
    joutuu päivä loputon.

    Päivän ensi juovat kultaa
    taivaan rannan loistavan.
    Kohta kirkkahasti koittaa
    yli kaiken maailman.

    Epäuskon usvat haihtuu
    sydämistä ihmisten.
    Herran äänen kaikuessa
    vedet tyyntyy vaieten.

    Kohta suuri hallitsija
    tarttuu valtikkaansa vaan.
    Vanhurskaasti tuomitseepi
    saattaa kaikki taipumaan.

    Kansat, valtakunnat horjuu.
    Säilyy Herran valta ain'.
    Sillä se, mi ompi totta
    kautta aikain kestää vain.

    Katso, riemuvuosi koittaa!
    Nouse Herraa kiittämään!
    Katso, miten Herra saapi
    kaikki parhaaks' kääntymään!

    Riemun kellot nyt jo kaikuu.
    Autuas, ken kuulee nuo.
    Riemuvuosi kaikkialle
    onnenkauden myötään tuo.




KAHDEKSAS LUKU.

TUOMION PÄIVÄ.

Tavallinen käsitys tuomion päivästä. -- Onko se Raamatun mukainen?
-- Sanat _tuomio_ ja _päivä_ määritellyt. -- Lukuisista tuomioista
puhutaan Raamatussa. -- Ensimäinen tuomiopäivä ja sen tulos. -- Toinen
tuomiopäivä määrätty. -- Tuomari. -- Tulevan tuomion luonne. --
Ensimäisen ja toisen tuomion yhtäläisyys ja erilaisuus. -- Maailman
nykyinen vastuunalaisuus. -- Kaksi välillä olevaa tuomiota ja niiden
tarkotus. -- Hyvin eroava käsitys tulevasta tuomiosta. -- Missä valossa
profeetat ja apostolit sitä katselivat.


    "Hän [Jumala] on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva
    maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän siihen on
    määrännyt" -- "Jeesuksen Kristuksen, joka vanhurskas on". "Sillä
    Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken
    tuomion Pojalle". -- Ap. t. 17:31; 1 Joh. 2:1; Joh. 5:22.

Tuomiopäivän suhteen vallitsee hyvin häälyvä ja epämääräinen käsitys.
Yleisesti suosittu käsitys on, että Kristus on tuleva maan päälle,
istuen suurella valkoisella valtaistuimella, sekä että hän kutsuu
eteensä pyhät ja syntiset järjestetyissä riveissä tuomitakseen
heidät suurten luonnonvoimain järkytysten vallitessa, joihin kuuluu
maanjäristykset, itsestään aukeavat haudat, halkeavat kalliot ja
kukistuvat vuoret; sekä että vapisevat syntiset kutsutaan ikuisten
tuskien syvyydestä kuullakseen syntiensä toistamista, ainoastaan
sentähden, että heidät jälleen vietäisiin ikuiseen ja armahtamattomaan
kadotukseen, ja että pyhät kutsuttaisiin taivaasta todistamaan
kadotukseentuomittujen kurjuutta ja epätoivoa, jotta he sitävastoin
saisivat kuulla oman asiansa ratkaisun ja sen jälkeen palaisivat
takaisin. Tämän vallitsevan käsityksen mukaan saivat kaikki tuomionsa
ja palkkansa kuolemassa; ja kysymyksessä oleva tuomio, jota erotuksen
vuoksi tavallisesti kutsutaan viimeiseksi tuomioksi, on ainoastaan
edellisen tuomion toistamista mutta ei mitään ajateltavaa tarkotusta
varten koska väitetään, että lopullinen ja järkähtämätön päätös
langetetaan kuolemassa.

Koko tämä aika, joka otaksutaan olevan määrätyn tätä hämmästyttävää
työtä varten tuomita tuhansia miljoonia, on kaksikymmentä neljä tuntia
tai vuorokausi. Äskettäin pidetty esitelmä eräässä Brooklynin kirkossa
ilmaisi tämän yleisen käsityksen mainitusta aineesta. Siinä tahdottiin
antaa seikkaperäinen selonteko kaikesta, mitä tuomiopäivänä tapahtuu,
joka tuomio esitettiin päättyvän viiden kirjaimellisen päivän kuluessa.

Tämä on hyvin kypsymätön käsitys ja aivan ristiriidassa hengen
elähyttämän sanan kanssa. Se on saatu liian kirjaimellisesti
tulkitsemalla Jeesuksen vertausta lampaista ja vuohista. (Matt. 25:
31--46) Tämä valaisee, miten kirjaimellinen selitys on mahdoton
sovittaa raamatunlauseisiin. Vertaus ei ole koskaan täsmällinen esitys,
vaan valaisee se ainoastaan totuutta sellaisten asioitten kautta
jotka monessa suhteessa ovat sen kaltaiset. Jos tämä vertaus oli
kirjaimellinen esitys tavasta, jolla tuomio tulee tapahtumaan, niin
tarkottaisi se lampaita ja vuohia kirjaimellisesti, aivan kuten sanat
kuuluvat, eikä lainkaan ihmissukukuntaa. Tarkastakaamme nyt niin hyvin
raamatunmukaisempaa kuin järjellisempää esitystä suuren tuomiopäivän
pitämisestä ja sen tuloksista, jonka päivän Jumala on määrännyt, jonka
järjen- ja raamatunmukaisen lopputuloksen kanssa kaikki vertaukset ja
kuvat täytyvät sopia yhteen ja todellakin niin tekevät.

Sana _tuomio_ ei merkitse ainoastaan yksinkertaista päätöksen
julistamista. Se sisältää yhtähyvin tutkimuksen kuin tähän tutkimukseen
perustuvan päätöksen. Tämä ei koske ainoastaan suomalaista sanaa
tuomio, vaan myöskin sitä kreikkalaista sanaa, josta se on käännetty.

Sana _päivä_, joskin sitä tavallisesti käytetään merkitsemään aikaa,
joka sisältää kaksitoista tai kaksikymmentäneljä tuntia, merkitsee
itse asiassa niinhyvin Raamatussa kuin tavallisessa käytännössä, mitä
määrättyä tai erityistä aikajaksoa tahansa. Niin esimerkiksi puhumme
Nooan päivästä, Lutherin päivästä, Washingtonin päivästä; ja siten
kutsuu Raamattu koko luomista päiväksi -- sillä me luemme "siitä
päivästä, jolloin Herra Jehova teki taivaan ja maan" (1 Moos. 2: 4)
-- pitkäksi määrätyksi ajanjaksoksi. Edelleen me luemme "kiusauksen
päivästä korvessa", jota kesti neljäkymmentä vuotta (Hebr. 3: 8, 9),
"pelastuksen päivästä" (2 Kor. 6: 2), samoin "koston päivästä", "vihan
päivästä" ja "hädän päivästä" -- kaikki puheenparsia, joita on käytetty
neljäkymmenvuotisesta aikajaksosta juutalaisen aikakauden lopussa ja
samankaltaisesta hädän ajasta evankeliumiaikakauden lopussa. Jälleen me
luemme "Kristuksen päivästä, "tuomion päivästä" ja "hänen päivästään"
-- jotka ovat sanoja, joita käytetään tuhatvuotiskaudesta, jolloin
Messias tulee hallitsemaan ja tuomitsemaan maailmaa vanhurskaudessa,
jolloin hän tulee myöntämään koetusajan ja langettamaan päätöksen. Ja
tästä ajasta on kirjotettu: Hän on tuomitseva maailman vanhurskaudessa
ja päivänään näyttävä, kuka on autuas ja ainoa hallitsija, kuningasten
Kuningas ja herrain Herra. (Ap. t. 17:31; 1 Tim. 6:15.) Sitä
otaksumaa, että tämä tuomiopäivä kestäisi ainoastaan kaksitoista
tai kaksikymmentäneljä tuntia, kun _päivä_sanalle toisissa
samankaltaisissa tapauksissa myönnetään laveampi merkitys, on mahdoton
käsittää muuten kuin siten, että se on perimätiedon vaikutusta, ilman
että asia on riittävästi todistettu tai tutkittu.

Jos huolellisesti tutkii täydellisen Raamatun oppaan avulla
tuomiopäivää ja ottaa huomioon sen työn laadun ja paljouden, joka
tänä aikakautena suoritetaan, niin havaitaan pian tavallinen käsitys
mahdottomaksi ja välttämättömäksi käsittää _päivä_sana laveammassa
merkityksessä.

Samalla kuin Raamattu puhuu suuresta tuomion tai koetuksen päivästä
kuuluvana tulevaisuuteen osottaen, miten ihmissuvun suuri enemmistö
sinä päivänä täydelleen koetellaan ja lopullisesti tuomitaan, niin
opettaa se myös, että on löytynyt toisia tuomiopäiviä, jolloin on
koeteltu määrätyitä, valituita _luokkia_.

Ensimäinen suuri tuomio (koetus ja päätös) tapahtui alussa,
Eedenissä, kun koko ihmissuku, edustettuna sen päässä, Aadamissa,
koeteltiin Jumalan edessä. Tämän koetuksen tuloksena julaistiin
päätös: "rikoksellinen, tottelematon, arvoton elämääni ja sitä seurasi
rangastus, kuolema: ... sinun pitää kuolemalla kuoleman". (1 Moos. 2:
17.) Ja täten "kaikki kuolevat Aadamissa". Koetusaika Eedenissä oli
maailman ensimäinen tuomiopäivä, ja tuomarin (Jehovan) päätös on siitä
pitäen pantu toimeen.

"Taivaasta _ilmestyy_ Jumalan viha kaiken vääryyden yli". Se nähdään
jokaisessa ruumissaatossa. Jokainen hauta todistaa siitä. Se havaitaan
jokaisessa tuskassa ja kivussa, jonka me tunnemme, mikä kaikki on
seuraus ensimäisestä koetuksesta ja tuomiosta -- Jumalan vanhurskaasta
tuomiosta, että me olemme arvottomat siihen elämään ja niihin
siunauksiin, jotka alkuaan olivat ihmistä varten aiotut, niin kauvan
kuin hän oli tottelevainen ja säilytti jumalan kuvan. Mutta ihmissuku
on lunastettu tuomiosta ja ensimäisestä koetuksesta tuon ainoan
kaikkien puolesta tapahtuneen uhrin kautta, jonka tuo suuri lunastaja
antoi: Kaikki ovat lunastetut haudasta ja kuolemasta -- hävityksestä --
jota ei tämän lunastuksen valossa kauvemmin voi pitää kuolemana sanan
täydessä ikuisesti kestävässä merkityksessä, vaan pikemmin tilapäisenä
unena, koska Elämän antaja, joka on kaikki lunastanut, tulee
tuhatvuotispäivän aamuna herättämään kaikki. Ainoastaan seurakunta,
uskovaiset Kristuksessa, ovat vielä jossakin suhteessa vapautetut
tai "paenneet" tätä alkuperäistä tuomiota ja rangastusmääräystä;
heidän vapautuksensa siitä ei kuitenkaan vielä ole _todellinen_, vaan
ainoastaan laskettu uskon kautta. Ainoastaan "_toivossa_ me olemme
pelastetut." Meidän todellinen vapautumisemme tästä kuoleman tuomiosta
(johon me Aadamissa olemme joutuneet, ja josta me pakenemme menemällä
Kristukseen) koetaan täydellisesti vasta ylösnousemuksen aamuna, kun
me ravitaan heräämällä Lunastajamme kaltaisuuteen. (Ps. 17: 15; 1
Joh. 3: 2.) Mutta se seikka, että me jotka olemme tulleet tuntemaan
Jumalan armorikkaan suunnitelman Kristuksessa, olemme _"paenneet_ tässä
maailmassa [vielä] vallitsevaa _turmelusta"_, ei mitenkään todista,
ettei toisilla löytyisi tulevaisuudessa jotakin toivoa pakenemiseen,
vaan pikemmin päinvastoin, sillä me olemme esikoinen Jumalan luoduista.
Meidän pakomme kuolemasta Aadamista, elämään Kristuksessa, on
ainoastaan esimaku siitä vapautuksesta joka tulee jokaisen osaksi,
joka tahtoo vapautua katoavaisuuden orjuudesta (kuolemasta) elämän
vapauteen, joka kuuluu kaikille, jotka Jumala on tunnustava pojikseen.
Kaikki, jotka tahtovat, voivat vapautua kuolemasta elämään, riippumatta
niistä luonnon eroavaisuuksista, jotka Jumala on valmistanut pojilleen
eri olemassaolon tasoissa. Evankeliumiaika on koetuspäivä elämää ja
kuolemaa varten niille, jotka ovat kutsutut jumalalliseen luontoon.

Mutta Jumala on määrännyt päivän, jolloin hän on tuomitseva maailman.
Kuinka se on mahdollista? Onko Jumala muuttanut päätöksen? Onko hän
huomannut, että hänen ratkaisunsa ensimäistä ihmistä koetellessa oli
väärä, liian ankara, niin että hän nyt päättää henkilökohtaisesti
tuomita maailman? Ei, jos näin olisi asia, niin ei meillä olisi mitään
parempaa takuuta vanhurskaasta päätöksestä tulevassa koetuksessa kuin
menneessäkään. Ei ole niin, että Jumala pitäisi ensimäisen tuomion
päätöstä vääränä, vaan on hän valmistanut _lunastuksen_, ensimäisen
tuomion rangaistuksesta, voidakseen suoda toisen tuomion (koetuksen)
koko suvulle suotuisimmissa olosuhteissa, kuin kaikilla on ollut
kokemusta synnistä ja sen seurauksista. Jumala ei ole muuttanut
kirjaintakaan alkuperäisen aikomuksensa suhteen, jonka hän päätti
ennen maailman alkua. Hän antaa meidän eittämättömästi tietää,
ettei hän muutu ja että rikosta seuraavaa rangastusta ei oteta
pois. Hän tulee täydellisesti vaatimaan sen rangastuksen, jonka
hän oikeudenmukaisesti julisti. Ja tämä rangastus on täydellisesti
suoritettu meidän puolestamme sen lunastajan tai sijaisen kautta, jonka
Jumala itse valmisti -- Jeesuksen Kristuksen, joka "Jumalan armosta
[suosiosta] maistoi kuoleman kaikkien puolesta." Kun meidän Herramme
siten osti Aadamin ja hänen sukunsa omalla elämällään, niin voi hän
nyt sopusoinnussa lain ja vanhurskauden kanssa antaa kaikille uuden
tilaisuuden elämään. Ja tätä kaikille tehtävää tarjousta kutsutaan
uudeksi liitoksi, jonka hän on taannut kuolemansa kautta. -- Room. 14:
9; Joh. 5: 22; Hebr. 10: 16, 29; 1 Tim. 2: 6.

Meille ilmotetaan edelleen, että kun Jumala antaa maailmalle
tämän henkilökohtaisen koetuksen, niin tapahtuu se Kristuksen
ollessa tuomarina, jota Jumala siten tulee kunnioittamaan hänen
kuuliasuudestaan aina kuolemaan asti meidän lunastajanamme. Jumala
on korottanut hänet aina jumalalliseen luontoon, että hänestä tulisi
päämies ja vapahtaja (Ap. t. 5: 31), jotta hän voisi vapauttaa
kuolemasta ja myöntää tuomion tilaisuuden kaikille niille, jotka hän
osti omalla kalliilla verellään. Jumala on jättänyt kaiken tuomion
Pojalle ja antanut hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. --
Joh. 5: 22.

Siten on tuo korkealle korotettu, kirkastettu Kristus, joka niin
rakasti maailmaa että hän antoi elämänsä sen lunastushinnaksi, tuleva
maailman tuomariksi sen luvatussa tulevassa koetuksessa. Ja Jehova itse
on määrännyt hänet tähän virkaan juuri tätä tarkotusta varten. Koska
se on Raamatun selvä selitys, niin ei siinä ole mitään pelättävää,
vaan päinvastoin on kaikilla suuri syy iloita odottaessaan tuomion
päivää. Tuomarin luonne tulee takaamaan sen, että tuomio tulee olemaan
vanhurskas ja armosta rikas, ja riittävässä määrässä otetaan huomioon
kaikkien heikkoudet kunnes kakki halukkaat ja tottelevaiset ovat
ennalleen asetetut alkuperäiseen Eedenissä kadotettuun täydellisyyteen.

Entisajan tuomari piti huolta oikeudesta ja pelasti sorretut.
Huomaa esimerkiksi, kuinka aika-ajoin Herran herättämät tuomarit
pelastivat Israelin ja siunauksella hallitsivat heitä. Kun kansa
tottelemattomuutensa tähden Herraa vastaan oli joutunut vihollisten
sorron alaiseksi. Luemme esimerkiksi: "Ja Israelin lapset huusivat
Jehovan puoleen, ja Jehova herätti heille _vapahtajan_, Otnielin, Ja
Jehovan henki tuli hänen päällensä, ja hän _tuomitsi_ Israelia... läksi
sotaan... sai voiton... ja maa oli nyt rauhassa neljäkymmentä vuotta."
(Tuom. 3: 9--11.) Niin myöskin nyt, joskin maailma on kauvan ollut
vastustajan, Saatanan, vallan ja sorron alla, niin tulee kuitenkin
hän, joka kalliilla verellään pyyhki pois kaikkien synnit, ennen
pitkää ottamaan suuren valtansa ja ryhtyy hallitsemaan. Hän tulee
_vapauttamaan_ ja _tuomitsemaan_ niitä, joita hän niin rakasti, että
hän lunasti heidät.

Tämän lopputuloksen kanssa pitävät yhtä _kaikki_ profeettain
selitykset. On kirjotettu: "Hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudella
ja kansat oikeudella". -- Ps. 98: 9.

Tuleva tuomio tulee tapahtumaan aivan samojen periaatteiden mukaan kuin
ensimäinen. Seurattavaksi asetetaan sama kuuliaisuuden laki ja sama
elämän palkinto ja kuoleman rangastus. Ja samoin kuin ensimäisessä
koetus alkoi, jatkui ja päättyi tuomion julistukseen, niin tulee
toisessakin olemaan, ja vanhurskaille tulee tuomio elämäksi ja väärille
kuolemaksi. Toinen koetus tulee olemaan suotuisampi kuin ensimäinen
sen kokemuksen perustuksella, joka on tulos ensimäisestä koetuksesta.
Toinen koetus eroaa ensimäisestä siinä että kukin pannaan omasta eikä
toisten puolesta koetukselle. Ei kukaan tule kuolemaan Aadamin synnin
tähden tai perittyjen epätäydellisyyksien tähden. Ei enää sanota:
"Isät ovat syöneet happamia viinirypäleitä, ja lasten hampaat ovat
heltyneet", vaan: "_jokaisen, joka syö happamia viinirypäleitä_, hänen
hampaansa tulevat niistä helliksi". "Sen sielun, joka syntiä tekee, sen
pitää kuoleman." (Jer. 31: 29, 30; Hes. 18:4.) Ja se, mikä nyt koskee
seurakuntaa, tulee silloin koskemaan koko maailmaa, ettei nimittäin
tuomita sen mukaan mitä ei omisteta, vaan sen mukaan mitä omistetaan.
(2 Kor. 8: 12.) Kristuksen hallituksen aikana tulee ihmiskunta
siten vähitellen kasvatettavaksi, hajotettavaksi ja pidettäväksi
kurissa, kunnes täydellisyys on saavutettu. Ja kun tämä hallitus on
saavuttanut täydellisyytensä, niin vaaditaan täydellistä sopusointua
Jumalan kanssa, ja jos keltä tahansa silloin puuttuu täydellistä
kuuliaisuutta, tulee hän sellaisena, joka ei ansaitse elämää,
tuomituksi poistettavaksi. Se synti, joka aikaansai koko suvun kuoleman
Aadamin kautta, oli yksinkertaisesti yksi ainoa tottelemattomuuden
teko; mutta tämän teon kautta lankesi hän täydellisyydestä. Jumalalla
oli oikeus vaatia häneltä täydellistä kuuliaisuutta, koska hänet
luotiin täydelliseksi, ja hän tulee vaatimaan sen saman kaikilta, kun
suuri ennalleenasettamistyö on päättynyt. Ei kukaan, joka silloin on
vähimmässäkään määrin epätäydellinen, tule nauttimaan ikuista elämää.
Se, joka töissään ei ole täydellinen, rikkoo tahallaan täyttä valoa ja
täyttä kykyä vastaan.

Se, joka tahallaan rikkoo täyttä valoa ja kykyä vastaan kuolee toisen
kuoleman. Ja jos joku koettelemuksen aikakautena, sen täydellisen valon
loistossa, halveksisi sitä suosiota, joka silloin tarjotaan, eikä
mitenkään edistyisi täydellisyyttä kohti sadan vuoden aikana, niin
pidetään hän arvottomana elämään ja tulee "poistettavaksi", joskin hän
sadan vuoden vanhana olisi verrattain lapsi. Siitä päivästä sanotaan:
-- "Se, joka kuolee nuorena, kuolee vasta sadan vuoden ikäisenä, ja
vasta sadan vuoden ikäisenä kohtaa syntistä kirous." (Jes. 65: 20.)
Siten tulevat kaikki saamaan ainakin sadan vuoden koetuksen ajan, ja
jos he eivät ole vastahakoisia eivätkä estä edistymistä, niin tulee
heidän koetuksensa jatkumaan koko Kristuksen päivän kuluessa ja
saavuttaa se huippunsa ja päätöksensä vasta sen lopussa.

Maailman tuomion päätös esitetään selvästi vertauksessa vuohista
ja lampaista (Matt. 25: 31--46 sekä Ilm. 20: 15; 21: 4 ja 1 Kor.
15: 25). Nämä, samoinkuin toiset raamatun paikat, osottavat, että
sen lopussa ovat nämä kaksi luokkaa toisistaan täysin erotetut:
tottelevaiset ja tottelemattomat, ne jotka ovat sopusoinnussa Jumalan
lain kirjaimen ja hengen kanssa, ja ne, jotka eivät ole sen kanssa
sopusoinnussa. Kuuliaisten luokan osotetaan olevan lukuisimman. _He_
menevät ijankaikkiseen elämään, ja muut lähetetään takaisin kuolemaan
(elämän sammumiseen), sama päätös kuin ensimäisessä tuomiossa, josta
heidät Kristus vapautti, joka hankkii tämän oikeuden maksamalla
heidän lunastuksensa kuolemansa kautta. Tämä tulee olemaan heidän
toinen kuolemansa. Ei mitään lunastusta makseta heidän puolestaan,
eikä heitä varten ole mitään vapautumista tai ylösnousemusta, koska
heidän syntinsä oli tahallinen, henkilökohtainen synti täyttä vasoa
ja tilaisuutta vastaan mitä suotuisimman henkilökohtaisen koetuksen
vallitessa.

Me toivomme, ettei kukaan meitä niin väärin ymmärrä, kuin jos me
jättäisimme maailman nykyisen vastuunalaisuuden huomioonottamatta,
vastuunalaisuuden, jossa jokainen ihminen on siinämäärin kuin hän
omistaa valoa, oli se sitten luonnollista tai ilmotettua valoa. "Herran
silmät ovat kaikkialla, katsoen sekä pahoja että hyviä", ja: "Jumala
on tuomitseva kaikki työt, kun hän tuomitsee kaiken, mikä on ollut
salattua, oli se sitten hyvää tai pahaa." (Sanl. 15: 3; Saarn. 12:
14.) Hyvät ja pahat työt nykyajassa tulevat saamaan _oikeudenmukaisen_
palkinnon joko nyt tai tuonnempana. "Muutamien ihmisten synnit ovat
ilmeiset ja joutuvat ennen heitä itseään arvostelun alaisiksi toisten
taas tulevat ilmi jälestä päin." (1 Tim. 5: 14.) Ei kellään muilla
kuin Herran suosimalla "pienellä laumalla" ole nyt riittävästi valoa
joutuakseen lopulliseen rangastukseen, toiseen kuolemaan. Tässä me
koskettelemme ainoastaan maailman nykyistä mahdollisuutta sivuuttaen
yksityiskohdat myöhempää tutkimista varten.

Maailman ensimäisen ja toisen tuomiopäivän välillä on noin
kuudentuhannnen vuoden pituinen ajanjakso, jonka pitkän ajan kuluessa
Jumala valitsee kaksi erityistä luokkaa ihmisten keskuudesta,
erityisesti koetellen, kurittaen ja harjottaen heitä, jotta heistä
tulisi hänen erityisiä välikappaleitaan maailman tuomion päivänä tai
aikakautena.

Paavali kutsuu näitä molempia luokkia (Hebr. 3: 5, 6) lasten
huonekunnaksi ja palvelijain huonekunnaksi. Edellisen muodostavat ne
voittajat, joita on koeteltu ja havaittu uskollisiksi kristillisenä
armohallituskautena, ja jälkimäisen muodostavat ne uskolliset
voittajat, jotka elivät ennen kristillistä armohallituskautta. Nämä
kaksi aikakautta, jolloin nämä kaksi joukkoa kutsuttiin, koeteltiin
ja valittiin, olivat kaksi erityistä tuomiopäivää, ei maailmaa
varten, vaan näitä kahta erityistä luokkaa varten. Ne, jotka kestävät
koetuksen jompaankumpaan näistä luokista, eivät tule maailman
kanssa tuomittaviksi, vaan saavat palkintonsa, kun maailma joutuu
tuomittavaksi. Niistä tulee Jumalan välikappaleita maailman siunaamista
varten -- antaakseen ihmisille opetusta ja harjotusta, joka on
välttämätön asia heidän lopullista koetustaan ja tuomiotaan varten.
"Vai ettekö tiedä, että pyhät tulvat tuomitsemaan maailman?" 1 Kor. 6:
2.

Nämä edellä tuomitut luokat olivat, kuten koko muu ihmissukukunta,
aadamilaisen kirouksen alla, mutta tulivat uskon kautta osallisiksi
siitä hyvästä, joka seurasi Kristuksen kuolemasta. Tultuaan
vanhurskaiksi uskomalla lunastukseen ja täytettyään kutsumukseensa
kuuluvat ehdot, lasketaan heidät arvollisiksi korkeaan korotukseen,
kunnia- ja valta-asemaan.

Molempien näiden luokkien koetus tai tuomio on ollut vaikeampi kuin
maailman tuomiopäivänään; sillä heidän on täytynyt vastustaa Saatanaa
kaikissa hänen ilkeyksissään ja ansoissaan, kun sitävastoin maailman
tuomiopäivänä Kristus on hallitseva ja Saatana on oleva sidottuna,
jottei hän eksyttäisi kansoja. (Ilm. 20: 2, 3.) Nämä ovat kärsineet
vainoa vanhurskauden tähden, kun sitävastoin ihmisiä silloin tullaan
palkitsemaan vanhurskauden tähden ja rangastaan ainoastaan vääryyden
tähden. Heillä on ollut suuret loukkauskivet ja ansat tiellään, jotka
ovat poistetut, kun maailma asetetaan koetukselle. Mutta jos näiden
kahden erityisen joukon koetus on ollut paljon ankarampi, kuin mitä
maailman tulee olemaan, niin on myöskin heidän palkintonsa vastaavassa
määrässä suurempi.

Saatanan, tuon suuren petturin, viisastelut ovat riistäneet
sekä maailmalta että nimikirkolta siunatut vakuutukset tulevasta
vanhurskaasta tuomion ajasta. He tietävät, että Raamattu puhuu
tulevasta tuomiosta, mutta he tarkastavat sitä ainoastaan kammolla
ja kauhulla; ja tämän pelkonsa perustuksella ei heillä ole mitään
vastenmielisempää tietoa, kuin että Herran päivä on käsissä. He
siirtävät sen kauvas itsestään eivätkä halua kuulla puhuttavan
siitä. Heillä ei ole mitään käsitystä niistä siunauksista, jotka
ovat aiotut maailmaa varten _hänen_ hallituskautenaan, jonka Jumala
on määrännyt tuomitsemaan maailmaa vanhurskaudessa. Suurimpien
soaistujen vaikutusten joukossa, joita Saatana on keksinyt pitääkseen
ihmiset tietämättöminä tuomiota koskevasta totuudesta, ovat olleet
ne eksytykset jotka ovat tunkeutuneet eri uskonnollisten lahkojen
tunnustuksiin ja laulukirjoihin. Monet ovat kiinnittäneet suurempaa
huomiota näihin eksytyksiin kuin Jumalan sanaan.

Kuinka eri tavalla tarkastivatkaan profeetat ja apostolit tuota
luvattua tuomiopäivää! Kuule Daavidin riemullista ennustusta (1 Aikak.
16: 31--34). Hän sanoo:

    "Taivaat iloitkoon, maa riemuitkoon,
    ja sanottakoon pakanain seassa:
    'Jehova hallitsee.'
    Meri pauhatkoon ja kaikki mitä siinä on,
    maa iloitkoon ja kaikki mitä sen päällä on;
    Silloin ihastukoon kaikki puut metsissä Jehovan läsnäolosta,
    _sillä hän tulee tuomitsemaan maata_.
    Kiittäkää Jehovaa, sillä hän on hyvä,
    sillä hänen armonsa pysyy ijankaikkisesti."

Tähän samaan päivään viittaa myös apostoli, vakuuttaessaan, että koko
luomakunta yhteisesti ikävöiden huokaa -- odottaen, että suuri tuomari
on siunaava ja vapauttava maailman samoin kuin korottava ja kirkastava
seurakunnan. -- Room, 8: 21, 22.

       *       *       *       *       *

    AIKANAAN.

    Päivä autuas aikanaan vaan
    kohta koittavi maailmahan.
    Jeesus mennyt sit' valmistamaan
    tullen luotuja siunaamahan.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Emme konsana erkanekkaan.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.

    Kuolleet haudoista nostetaan nuo.
    Silloin terveeksi sairaatkin saa.
    Sen tuo taivainen ystävä suo.
    Kaiken kiusauksen myös poistattaa.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Emme konsana erkanekkaan.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.

    Siellä aukeaa valtaava tie,
    joll' ei eksyä tyhminkään voi.
    Puhtaan joukon se ennallaan vie,
    missä ainainen kiitos vaan soi.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Emme konsana erkanekkaan.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.

    Kaikki kyyneleet pois kuivataan.
    Verho peittävä koht' poistetaan.
    Herran rakkaus ilmotetaan
    silloin kaikille myös kokonaan.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Emme konsana erkanekkaan.
       Kohta vaan, yhdytään.
       Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.




YHDEKSÄS LUKU.

LUNASTUS JA ENNALLEEN ASETTAMINEN.

Ennalleenasettaminen taattu lunastuksen kautta. -- Meille on
lunastuksen kautta taattu ainoastaan koetus, vaan ei ikuista elämää. --
Koetuksesta johtuvat ehdot ja etuudet. -- Kristuksen uhri välttämätön.
-- Kuinka _yhden_ kuolema voi lunastaa ja lunasti suvun. -- Usko ja
työt edelleen välttämättömät. -- Tahallisen synnin palkka on varma.
-- Löytyykö maan päällä tilaa jälleen herätetyille miljoonille? --
Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.


Jumalan ilmotetun suunnitelman peruspiirteistä, siihen asti kuin se
nyt on kehittynyt, käy selväksi, että hänen aikomuksensa ihmissuvun
suhteen on ennalleenasettaminen siihen täydellisyyteen ja ihanuuteen,
joka kadotettiin Eedenissä. Tämän asian voimakkain ja sitovin todistus
käsitetään silloin, kun lunastuksen ulottuvaisuus ja luonne täysin
ymmärretään. Apostolien ja profeettain ennustama ennalleenasettaminen
täytyy seurata lunastusta oikeudenmukaisena ja järjellisenä
johtopäätöksenä. Jumalan toimenpiteen mukaisesti, valmistaessaan
lunastuksen, täytyy koko ihmissuvun, ellei se tahallaan vastusta
suuren lunastajan pelastamiskykyä, tulla vapautetuksi alkuperäisestä
rangastuksestaan: "katoavaisuuden orjuudesta", kuolemasta, muuten ei
lunastus koske kaikkia.

Paavalin esitys asiasta on hyvin selvä ja eittämätön. Hän sanoo
(Room. 14: 9): "Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että
hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra" [hallitsija,
johtaja], Se on: meidän Herramme kuoleman ja ylösnousemuksen
tarkotus ei ollut ainoastaan se, että hän siunaisi, hallitsisi ja
ennalleenasettaisi niitä henkilöitä koko ihmiskunnasta, jotka elävät,
vaan että hänellä olisi oikeus tai täysi valta kuolleitten yli yhtä
hyvin kuin elävienkin ja siten takaisi toiselle niin hyvin kuin
toisellekin lunastuksestaan johtuvia etuja. [Samalla kuin me pidämme
kiinni tässä esitetystä totuudesta, että Jeesuksen kuolema teki hänestä
koko inhimillisen perheen Herran, mestarin tai hallitsijan, niin me
näemme vielä laveamman merkityksen apostolin sanoissa, että koko
ihmissukua koskee sana "kuollut". Jumalan näkökannan mukaan käsitellään
koko sukua, joka on kuolemaan tuomittu, niinkuin se jo olisi kuollut.
(Matt. 8: 22.) Sentähden pitäisi sana "elävät" sovittaa ihmisperheen
ulkopuolella oleviin olentoihin joiden elämä ei ole turmeltunut --
enkeleihin.] Hän antoi itsensä lunastukseksi [vastaavaksi hinnaksi]
"kaikkien puolesta", jotta hän voisi siunata kaikki sekä antaa
jokaiselle ihmiselle henkilökohtaisen koetuksen elämää varten. Jos
hyväksyy sen, että hän maksoi "lunastuksen _kaikkien_ puolesta",
niin on mahdotonta kuitenkin väittää, että ainoastaan kourallinen
lunastettuja koskaan hyötyisi siitä, sillä se sisältäisi sen, että
joko Jumala hyväksyi lunastushinnan ja sitten väärin kieltäytyi
antamasta lunastetuille vapautta, tai myös että Herra, lunastettuaan
kaikki, joko oli kykenemätön tai haluton toimeenpanemaan alkuperäistä,
rakkaudestarikasta aikomustaan. Muuttumattomuus jumalallisissa
suunnitelmissa samoinkuin jumalallisen oikeuden ja rakkauden
täydellisyys, ehkäisee tällaisen ajatuksen ja vakuuttaa meitä siitä,
että alkuperäinen ja rakkaudestarikas suunnitelma, jonka perustuksena
oli "lunastus kaikkien puolesta", tulee täydelleen toimeenpantavaksi
Jumalan "oikealla ajalla" ja on se tuova mukanaan niitä siunauksia,
jotka johtuvat aadamilaisessa kadotustuomiossa menetettyjen etujen
ennalleenasettamisesta, sekä mahdollisuuden palata Jumalan lasten
vapauksiin ja oikeuksiin, sellaisina kuin ne olivat ennen syntiä ja
kirousta.

Jos selvästi nähdään lunastuksen todelliset edut ja tulokset, niin
täytyy jokaisen vastaväitteen sen yleisestä sovelluttamisesta
haihtua. Tuo "lunastus kaikkien puolesta", jonka "ihminen Jeesus
Kristus" maksoi, ei anna yhdellekään ihmiselle ikuista elämää tai
siunausta; mutta se takaa jokaiselle ihmiselle _toisen tilaisuuden
tai koetuksen ikuista elämää varten_. Suvun ensimäinen koetus, joka
johti alussa annettujen siunausten menettämiseen, on todellakin
tullut siunaukseksi sen _lunastuksen_ perustuksella, jonka Jumala
valmisti. Mutta se seikka, että ihmiset ovat lunastetut ensimäisestä
rangastuksesta, ei mitenkään takaa sitä etteivät he, kun kutakin
kohdastaan koetellaan ijankaikkista elämää varten, voisi laiminlyödä
osottamasta kuuliaisuutta, mikä on välttämätön ijankaikkista elämää
varten. Nykyisen kokemuksen perustuksella synnistä ja sen katkerasta
seurauksesta on ihminen saanut täydellisen varotuksen ja kun
lunastuksen perustuksella uusi henkilökohtainen koetus myönnetään
ihmiselle hänen valvontansa alaisena, joka niin rakasti ihmistä, että
hän antoi elämänsä ihmisen puolesta, ja jonka tahto on, ettei kukaan
hukkuisi, vaan että kaikki kääntyisivät Jumalan puoleen ja eläisivät,
niin voimme olla varmat, että ainoastaan tahallisesti tottelemattomat
tulevat saamaan toiseen koetukseen yhdistetyn rangastuksen. Tämä
rangastus tulee olemaan toinen kuolema, josta ei ole mitään lunastusta,
mitään vapautusta, koska ei mitään syytä olisi jälleen lunastaa
kadotettuja ja uudelleen koetella heitä. Kaikki ovat täysin nähneet
ja kokeneet sekä hyvän että pahan, kaikille on todistettu Jumalan
hyvyydestä ja rakkaudesta ja ovat he sitä tunteneet, kaikilla tulee
olemaan täydellinen, puolueeton, henkilökohtainen koetus elämää varten
mitä suotuisimpien olosuhteiden vallitessa. Enempää ei voisi pyytää,
eikä enempää myönnetä. Tämä koetus tulee ikuisesti ratkasemaan, kutka
olisivat vanhurskaita ja pyhiä tuhannenkin koetuksen vallitessa ja se
tulee myöskin ratkasemaan, kutka yhä edelleen olisivat väärintekijöitä,
epäpyhiä ja saastaisia vaikkakin tuhannen koetusta tulisi.

Ei hyödyttäisi myöntää vielä koetusta elämää varten samanlaisten
olosuhteiden vallitessa; mutta joskin koeteltavien olosuhteet tulevat
olemaan erilaiset nimittäin suotuisammat, tulee ehdot tai edellytykset
kunkin yksityisessä (henkilökohtaisessa) koetuksessa elämää varten
olemaan samat kuin aadamilaisessa koetuksessa. Jumalan laki pysyy
samana -- _se_ ei millään tavoin muutu. _Se_ tulee yhä edelleen
sanomaan: "Sen sielun, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman", ja
ihmisen tila ei tule olemaan suotuisampi, mitä ympäristöön tulee,
kuin ehdot ja ympäristö Eedenissä; mutta suuren eron tekee lisätty
_tieto. Kokemus_ pahasta verrattuna kokemukseen hyvästä, jonka jokainen
tulee saamaan tulevan kauden koetuksessa, tulee olemaan se etu, jonka
perustuksella toisen koetuksen tulos tulee niin suuresti eroamaan
ensimäisen tuloksesta, ja jota varten jumalallinen viisaus ja rakkaus
valmisti "lunastuksen kaikkien puolesta" ja siten takasi kaikille
uuden koetuksen siunauksen. Ei voi ajatella suotuisampaa koetusta,
suotuisampaa lakia, suotuisampia ehtoja tai olosuhteita missään
muodossa, joka tuhatvuotiskauden jälkeen johtaisi vielä lunastamaan
_jonkun_ tai uudelleen koettelemaan ketään.

Lunastus ei anna anteeksi kenenkään syntiä: se ei tule _pitämään_
syntistä pyhänä eikä tällä tavoin vie ihmistä ikuisesti kestävään
autuuteen. Se ainoastaan lunastaa syntisen ensimäisestä kadotuksesta
ja sen seurauksesta, sekä suoranaisista että välillisistä, ja antaa
hänen jälleen joutua koetukseen, elämää varten, koetukseen, jossa
hänen oma suoranainen tottelevaisuutensa tai tottelemattomuutensa
tulee ratkasemaan, josko hän tulee saamaan ijankaikkisen elämän tai
ei. Ei myöskään pidä otaksua, kuten monet ovat taipuvaiset tekemään,
että kaikilla niillä, jotka ovat tulleet osallisiksi sivistyksestä ja
näkevät tai omistavat Raamatun, siten on täysi tilaisuus tai koetus
ikuista elämää varten. Meidän tulee muistaa, ettei syntiinlankeemus
ole vahingoittanut kaikkia Aadamin lapsia yhtä paljon. Muutamat ovat
tulleet tähän maailmaan niin heikkoina ja turmeltuneina, että tämän
maailman jumala, Saatana, sokaisee heidät helposti, ja ympärillään
vaaniva synti saa heidät ansoihinsa; ja kaikki ovat enemmän tai
vähemmän tämän vaikutuksen alla, niin että silloinkin, kun he
tahtovat tehdä hyvää, on paha, ympäristön perustuksella, käsillä ja
vaikuttamassa j.n.e., ja se hyvä, jota he tahtovat tehdä, on melkein
mahdoton, samalla kuin se paha, jota he eivät tahdo tehdä, tuskin on
vältettävissä.

Todellakin vähäinen on niiden joukko jotka nykyajassa todella
kokemuksen kautta oppivat tuntemaan sen vapauden, jolla Kristus tekee
ne vapaiksi, jotka vastaanottavat hänen lunastuksensa, ja jättävät
tulevaisuutensa johdon hänen huomaansa. Siten onkin ainoastaan
tämä pieni joukko, seurakunta, kutsuttu ja koeteltu ennakolta sitä
erityistä tarkotusta varten, että he toimisivat yhdessä Jumalan
kanssa maailman siunaamiseksi -- että he nyt olisivat todistajina ja
koetusaikakautena hallitsisivat, siunaisivat ja tuomitsisivat maailman
-- ja saa tämä joukko nyt jossakin määrin nauttia lunastuksesta
johtuvia etuja eli _nyt_ tulla koetelluksi ijankaikkista elämää
varten. Näille harvoille _lasketaan_ (ja he vastaanottavat _uskon_
kautta) kaikki ne ennalleenasettamisen siunaukset, jotka maailmalle
suodaan tulevana aikakautena. Joskaan he eivät ole täydellisiä,
eivätkä ole ennalleenasetetut Aadamin alkuperäiseen tilaan, niin,
menetellään kuitenkin heidän suhteensa siten, että ero hyvitetään.
Uskomalla Kristukseen _lasketaan_ heidät täydellisiksi, ja ovat
sentähden ennalleenasetetut täydellisyyteen ja jumalalliseen suosioon,
ikäänkuin he eivät enään olisi syntisiä. Heidän epätäydellisyyksiään
ja välttämättömiä heikkouksiaan, joita vastaa lunastus, ei heille
enään lasketa, vaan tulevat ne peitetyiksi Lunastajan täydellisyyden
kautta. Tästä seuraa, että seurakunnan koetus, siihen asemaan nähden,
joka sillä nyt on uskon kautta Kristukseen on yhtä puolueeton kuin
se, joka annetaan maailmalle sen koetusaikakautena. Koko maailma
tulee saatettavaksi täyteen totuuden tuntoon, ja siinä määrin
kuin kukin omaksuu sen määräykset ja ehdot, ei häntä enään pidetä
syntisenä, vaan lapsena, jolle kaikki ennalleenasettamisen siunaukset
ovat aiotut. Tulee olemaan ero maailman kokemuksien ja seurakunnan
kokemuksien välillä näiden koetusaikakautena: maailman ihmisistä
alkavat tottelevaiset heti saada vastaanottaa ennalleenasettamisesta
johtuvia siunauksia siten, että heidän henkiset ja ruumiilliset
heikkoutensa vähitellen poistetaan, kun sitä vastoin evankelinen
seurakunta, joka on pyhitetty Herran palvelukseen aina kuolemaan asti,
astuu hautaan ja saa täydellisyytensä silmänräpäyksessä ensimäisessä
ylösnousemuksessa. Toinen ero näiden molempien koetusten välillä tulee
olemaan tulevan aikakauden suotuisammissa olosuhteissa, kun niitä
verrataan nykyisiin, koska silloin yhteiskunta, hallitus j.n.e. tulevat
suosimaan vanhurskautta, palkitsemaan uskollisuutta ja kuuliaisuutta
ja rankasemaan syntiä, kun sitä vastoin nyt, kun maailman ruhtinas
hallitsee, seurakunnan koetteleminen tapahtuu olosuhteissa, jotka
eivät ole suotuisat vanhurskaudelle, uskolle j.n.e. Mutta tämä kuten
olemme nähneet hyvitetään jumalallisen luonnon kirkkauden ja kunnian
palkinnolla, joka tarjotaan seurakunnalle ikuisen elämän lahjan
yhteydessä.

Aadamin kuolema oli varma, joskin hän joutui siihen vasta yhdeksänsadan
kolmenkymmenen vuoden vähittäisen kuoleman kautta. Koska hän itse
oli kuolevassa tilassa niin syntyivät kaikki hänen lapsensa samassa
kuolevassa tilassa ilman elämisen oikeutta, ja vanhempiensa tavalla
kuolevat he kaikki lyhyemmän tai pitemmän viivytyksen jälkeen. Tulee
kuitenkin muistaa, ettei kuoleminen pääty suurempaan tuskaan tai
vaivaan kuollessa, vaan kuolemaan -- elämän sammumiseen, joka juuri
on synnin palkka. Kärsiminen on ainoastaan sen yhteydessä oleva
tilapäinen paha, ja löytyy sellaisia, joita rangastus kohtaa ilman
kärsimyksiä tai ainoastaan vähillä kärsimyksillä. Täytyy muistaa, että
kun Aadam turmeli elämän, niin turmeli hän sen ainaiseksi, eikä kukaan
hänen jälkeläisistään koskaan kyennyt sovittamaan hänen rikostaan
eikä voittamaan kadotettua perintöä. Koko suku on joko kuollut tai
kuolemallansa. Ja jos he eivät voineet sovittaa rikostaan ennen
kuolemaansa, niin vannaankaan eivät he voineet tehdä sitä kuolleina
-- kun heillä ei ole olemassaoloa. Synnin palkka ei ollut kuolema
sellaisilla eduilla ja oikeuksilla, että sen jälkeen saisi palata
elämään. Lausutussa rangastustuomiossa ei ollut mitään viittaustakaan
vapautukseen. (1 Moos. 2: 17.) Ennalleenasettaminen on sentähden
Jumalan puolesta vapaan armon tai suosionosotus. Ja niin pian kuin
Aadam oli joutunut rangastuksen alaiseksi, niin, silloin jo kun tuomio
julistettiin, viitattiin Jumalan vapaaseen armoon, joka, kun se on
toteutunut tulee täysin määrin todistamaan hänen rakkauttaan.

Ellei olisi ollut sitä toivon kipinää jonka sisälsivät nuo sanat:
vaimon siemen on rikkipolkeva käärmeen pään, olisi koko suku ollut
täydellisessä epätoivossa; mutta tämä lupaus ilmotti, että Jumalalla
oli suunnitelma suvun hyväksi. Kun Jumala vannoi Aabrahamille, että
hänen siemenessään kaikki sukukunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi,
sisälsi se kaikkien ylösnousemisen eli ennalleenasettamisen, sillä
monet olivat silloin kuolleet, ja toiset ovat sen jälkeen kuolleet,
ilman että he ovat tulleet siunatuiksi. Kuitenkin on lupaus edelleen
varma: kaikki tulevat siunatuiksi, kun ennalleenasettamisen ja
virvotuksen ajat koittavat. (Ap. t. 3: 19.) Sitä paitsi, koska siunaus
sisältää suosion, ja koska, synnin seurauksesta, Jumalan suosio,
otettiin pois ja kirous tuli sijalle, niin sisälsi tämä lupaus,
tulevasta siunauksesta, kirouksen poisottamisen ja näin ollen hänen
suosionsa palaamisen. Tämä sisälsi samalla sen, että joko Jumala
luopuisi vaatimuksistaan, muuttaisi päätöksensä ja vapauttaisi
syyllisen suvun, tai myös sen, että hänellä oli suunnitelma, jonka
kautta suku voitaisiin _lunastaa_, siten että toinen kärsisi ihmisen
rangastuksen.

Jumala ei jättänyt Aabrahamia epäilykseen hänen suunnitelmansa suhteen,
vaan osotti lukuisien esikuvauksellisten uhrien kautta, joita niiden,
jotka lähestyivät Jumalaa, täytyi uhrata, ettei hän voinut antaa perään
eikä myöskään tehnyt sitä, eikä antanut syntiä anteeksi, sekä että
ainoa tapa poistaa ja ehkäistä rangastus oli riittävän suuren uhrin
uhraaminen, joka kykenisi vastaamaan rangastusta. Tämä esitettiin
Aabrahamille paljon merkitsevässä esikuvassa: Aabrahamin pojan, johon
luvattu siemen keskittyi, täytyi ensin tulla uhriksi, ennenkuin hän voi
siunata, ja esikuvaksi tästä sai Aabraham hänet takaisin kuolemasta.
(Hebr. 11: 19.) Tässä kuvasi Iisak totista siementä, Kristusta
Jeesusta, joka kuoli lunastaakseen ihmiset, jotta kaikki lunastetut
saisivat luvatun siunauksen. Jos Aabraham olisi ajatellut, että Herra
antaisi anteeksi ja vapauttaisi syylliset, olisi hän tuntenut, että
Jumala on muuttuvainen, eikä olisi silloin voinut täysin luottaa
hänelle annettuihin lupauksiin. Hän olisi voinut ajatella näin: Jos
nyt Jumala kerran muuttaa päätöksen, minkätähden ei hän jälleen voisi
sitä muuttaa? Jos hän luopuu kuoleman kirouksesta, eikö hän voisi
jälleen katua luvattua suosiota ja siunausta? Mutta Jumala ei jätä
meitä mihinkään sellaiseen epävarmuuteen. Hän takaa meille täydelleen
sekä vanhurskautensa että muuttumattomuutensa. Hän ei voinut vapauttaa
syyllisiä, joskin hän rakasti heitä niin suuresti, ettei hän "säästänyt
omaa poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi [kuolemaan] meidän
kaikkien edestä".

Niinkuin koko suku oli Aadamissa, kun hänet tuomittiin kadotukseen, ja
hänen kauttaan menetti elämänsä, niin kuoli myös, kun ihminen Jeesus
Kristus lunasti Aadamin elämän, mahdollinen suku hänen kupeessaan.
Kuolemassaan maksoi Jeesus siten vastaavan, täysin riittävän hinnan
kaikkien ihmisten hyvitykseksi, ja on hänellä siten täysi valta tai
oikeus ennalleenasettaa kaikki, jotka tulevat Jumalan luokse hänen
kauttaan.

"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille
ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko
koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi, joka tuottaa elämän;
sillä niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet
ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden
kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan." (Room. 5: 18,
19.) Ajatus on selvä: Kaikille niille, jotka Aadamin synnin tähden
tulivat osallisiksi kuolemantuomiosta, tulee Herra Jeesus tarjoamaan
elämänoikeudet, hän, joka maksoi vastaavan hinnan, joka tuli Aadamin
sijaiseksi eli edustajaksi loukatun lain edessä, ja joka siten "antoi
itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta". Hän kuoli "vanhurskas
vääräin puolesta, jotta hän veisi meidät Jumalan luokse". (1 Piet.
3: 18.) Kuitenkaan ei tule koskaan jättää huomioonottamatta sitä,
että kaikissa Jumalan suunnitelmissa sukumme hyväksi tunnustetaan
inhimillinen tahto yhdeksi tekijäksi jumalallisten suosiolahjojen
voittamisessa, joita niin runsaasti on varattu. Muutamat ovat
laiminlyöneet tämän piirteen tutkiessaan äsken mainittua Raamatun
kohtaa, Room. 5: 18, 19. Apostolin esitys on kuitenkin se, että
samoinkuin kiroustuomio ulottui koko Aadamin sukuun, niin on myöskin
Herramme Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuden kautta Isän suunnitelmaa
kohtaan, uhraamalla itsensä meidän puolestamme, vapaa lahja ulotettu
kaikkiin -- anteeksiantamuksen lahja, joka tulee sen vastaanottajan
vanhurskauttamaan tai muodostamaan perustuksen hänen ikuiselle
elämälleen. Ja "niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta
ne monet ovat _joutaneet_ syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden
kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat [_vastaisuudessa_ eivätkä
_joutuneet_ ennen] vanhurskasten asemaan". Jos lunastus itsessään ilman
meidän vastaanottamistamme tekisi meidät vanhurskaiksi, niin olisi
sanottu: yhden kuuliaisuuden kautta ne monet _joutuivat_ vanhurkasten
asemaan. Mutta joskin Lunastaja on maksanut lunastuksen ja Jehova on
ottanut sen vastaan, niin ovat evankeliumiaikana ainoastaan muutamat
harvat tulleet vanhurskaiksi, joskin tuhatvuotiskautena monet
vanhurskautetaan "uskomalla hänen vereensä". Koska Kristus on sovinto
(riittävä hyvitys) koko maailman syntien puolesta, voidaan kaikki
ihmiset tämän perustuksella lunastaa ja voi hän vapauttaa heidät
Aadamin synnin rangastuksesta -- uuden liiton vallitessa.

Ei mitään vääryyttä ole Jumalassa, sentähden "jos me tunnustamme meidän
syntimme, niin hän on uskollinen ja _vanhurskas_, niin että hän antaa
anteeksi meidän syntimme ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä".
(1 Joh. 1: 9.) Koska hänen puolestaan olisi ollut väärin vapauttaa
meitä lausutusta rangastuksesta, ennenkuin siitä oli annettu täysi
hyvitys, niin sallii hän meidän tässä myös käsittää, että olisi väärin,
jos hän kieltäisi meidän ennalleenasettamisemme, koska hänen oman
järjestelmänsä mukaan meidän rangastuksemme on meidän puolestamme
suoritettu. Sama järkähtämätön oikeus, joka kerran tuomitsi ihmisen
kuolemaan, takaa kaikkien niiden vapauttamisen, jotka, tunnustaen
syntinsä, anovat elämää Kristuksen kautta. "Jumala on se, joka
vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus on se, joka on
kuollut, niin, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla
puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." -- Room. 8: 33, 34.

Lunastuksen täydellisyys on mahdollisimman voimakas todistus kaikkien
niiden ihmissuvun jäsenten ennalleenasettamisesta, jotka vastaanottavat
sen tarjotuilla ehdoilla. (Ilm. 22: 17.) Itse Jumalan vanhurskas ja
kunniantuntoinen luonne on sen vakuutena. Jokainen lupaus, jonka hän
on antanut, sisältää sen, ja jokainen esikuvauksellinen uhri viittasi
tuohon suureen ja riittävään uhriin -- "Jumalan Karitsaan, joka ottaa
pois _maailman synnin_" -- joka "on meidän [seurakunnan] synteimme
sovitus [täysi hyvitys]; eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailmankin
syntien". (Joh. 1: 29; 1 Joh. 2: 2.) Koska kuolema on synnin rangastus
tai palkka, niin täytyy synnin poistuttua, sen palkan aikanaan lakata.
Jokainen muu ajatus olisi sekä tyhmä että väärä. Se seikka, ettei
mitään ennalleenasettamista aadamilaisesta hävityksestä ole suoritettu
loppuun, joskin Jeesuksen kuolemasta on kulunut lähes kaksituhatta
vuotta, todistaa yhtä vähän ennalleenasettamista vastaan kuin se,
että neljätuhatta vuotta ennen hänen kuolemaansa, todistaa sitä
vastaan, ettei Jumala olisi tehnyt lunastussuunnitelmaa ennen maailman
perustamista. Sekä kaksituhatta vuotta jälkeen Kristuksen kuoleman että
neljätuhatta vuotta sitä ennen olivat määrättyjä aikoja työn toisia
osia varten, valmistuksia "kaiken ennalleenasettamisen aikaa varten".

Älköön kukaan liian nopeasti otaksuko, että tämä käsitys olisi
jollakin tavalla ristiriidassa sen Raamatun opin kanssa, että usko
Jumalaan, synnin katuminen ja luonteen parannus ovat välttämättömiä
asioita pelastusta varten. Tämä piirre käsitellään laveammin vähän
edempänä, mutta me teemme tässä ainoastaan viittauksen siihen, että
vaan muutamilla on koskaan riittävässä määrin ollut valoa osottaakseen
täydellistä uskoa, katumista ja elämän parannusta. Muutamia on
osaksi, toisia on kokonaan tämän maailman jumala soaissut, ja heidät
täytyy ennalleenasettaa sokeudestaan samoinkuin kuolemasta, jotta he,
_kukin kohdastaan_, saisivat _täyden_ tilaisuuden tottelevaisuuden
ja tottelemattomuuden kautta osottamaan arvollisuuttaan tai
arvottomuuttaan ijankaikkiseen elämään. Sen jälkeen tulevat ne,
jotka osottautuvat arvottomiksi elämää varten, kuolemaan jälleen --
toisen kuoleman -- josta ei ole mitään lunastusta eikä siis mitään
ylösnousemusta. Se kuolema, joka johtuu Aadamin synnistä, ja kaikki
ne epätäydellisyydet, jotka sitä seuraavat poistetaan lunastuksen
perustuksella, joka on Jeesuksessa Kristuksessa; mutta se kuolema, joka
on tulos yksityisestä tahallisesta lankeemuksesta, on päättymätön. Sitä
syntiä ei koskaan anneta anteeksi, ja sen rangastus, toinen kuolema,
tulee olemaan _ikuisesti kestävä_ -- ei ikuinen kuoleminen, vaan
ikuisesti kestävä kuolema -- kuolema, jota ei katkaise ylösnouseminen.

Lunastussuunnitelman perusteellista tutkimusta tullaan käsittelemään
eräässä seuraavassa osassa, Tässä me ainoastaan perustaudumme
siihen tosiasiaan, että lunastus Jeesuksen Kristuksen kautta tulee
yhtä laajalti koskemaan ihmiskuntaa, siunatuissa tuloksissaan ja
tilaisuuksissaan, kuin Aadamin synti tuhoamisessa ja hävittämisessä
-- niin että kaikki, jotka tuomittiin kadotukseen ja kärsivät Aadamin
tähden, voivat yhtä varmasti "aikanaan" vapautua kaikesta tästä pahasta
Kristuksen tähden. Kuitenkaan ei kukaan voi omaksua tätä Raamatun
todistusta, joka ei hyväksy sitä Raamatun julistusta, että kuolema
-- elämän sammuminen -- on synnin palkka. Ne, jotka pitävät kuolemaa
elämänä vaivassa, eivät, ainoastaan jätä huomioonottamatta _kuolema_- ja
_elämä_-sanojen merkitystä, jotka ovat toistensa vastakohtia,
vaan joutuvat vielä kahteen mahdottomuuteen. On mahdotonta ajatella,
että Jumala piisi jatkanut Aadamin olemassaoloa vaivassa edes jonkun
synnin tähden, jonka hän voisi tehdä, ja erittäinkin sen verrattain
pienen rikoksen tähden, joka oli kielletyn hedelmän syömisessä. Ja
jos meidän Herramme Jeesus Kristus lunasti ihmissuvun, kuoli meidän
puolestamme, tuli meidän lunastushinnaksemme, meni kuolemaan, jotta
me siitä vapautuisimme, niin eikö ole selvää, että se kuolema, jonka
hän kärsi väärien puolesta, oli aivan samankaltainen kuin se, johon
koko ihmiskunta on tuomittu. Kärsiikö hän siis ikuisia tuskia meidän
puolestamme? Ellei, niin on yhtä varmaa, kuin että hän _kuoli_ meidän
synteimme tähden, että meidän synteimme rangastus oli kuolema eikä
elämä millään tavalla tai missään olosuhteissa.

Mutta on ihmeellistä, että joskin muutamat huomaavat, että oppi
ijankaikkisesta vaivasta ei sovi yhteen näiden sanojen kanssa, että
"Herra antoi kaiken meidän vääryytemme kohdata häntä", ja että "Kristus
kuoli meidän synteimme tähden", ja käsittävät, että jompikumpi näistä
kahdesta täytyy sovittamattomana raueta, niin pitävät he kuitenkin
kiinni kuvitellusta ikuisesta vaivasta ja pitävät sen niin korkeassa
arvossa kuin jonkun makupalan, niin että he sivuuttamalla Raamatun
hyväksyvät sen ja harkiten kieltävät, että Jeesus maksoi maailman
lunastushinnan, vaikkakin Raamattu kauttaaltaan todistaa tämän totuuden.



Onko ennalleenasettatninen mahdollinen.


Muutamat ovat ajatelleet, että jos ne tuhannet miljoonat kuolleet
herätettäisiin, niin ei maan päällä olisi heille tilaa, ja jos heille
olisi tilaa, niin ei maa kykenisi ravitsemaan niin suurta väen
paljoutta. Muutamat väittävät, että maa on yhtenä ainoana hautausmaana,
ja jos kaikki kuolleet herätettäisiin, niin tallaisivat he toinen
toisiaan tilan puutteen tähden.

Tämä on tärkeä kohta. Kuinka ihmeellistä olisikaan havaita, että
kun Raamattu opettaa kaikkien ihmisten ylösnousemisen, ettei niillä
kuitenkaan olisi riittävää jalansijaa maan päällä! Katsokaamme
tätä asiaa! Laskekaa ja te saatte nähdä, että edellä mainittu
otaksuma on väärä. Te saatte nähdä, että löytyy tilaa yltäkyllin
"kaikkien ennalleenasettamiseksi", kuten "Jumala on puhunut kaikkien
profeettainsa suun kautta".

Edellyttäkäämme,että kuusituhatta vuotta on kulunut ihmisen luomisesta,
ja että tuhatta kuusisataa miljoonaa ihmistä elää nykyään maan
päällä. _Yksi_ ihmispari alkoi meidän sukumme, mutta olkaamme hyvin
vapaamielisiä laskussamme ja otaksukaamme, että alussa oli yhtä monta
ihmistä kuin nyt, sekä edelleen, ettei ole koskaan ollut vähempää
lukua kuin nyt on, joskin todellisuudessa vedenpaisumus vähensi
ihmisten luvun kahdeksaan henkilöön. Olkaamme jälleen runsaskätisiä ja
laskekaamme kolme sukupolvea kutakin vuosisataa kohti tai sukupolven
keski-ijäksi kolmekymmentäkolme vuotta, joskin 1 Moos. 5 mukaan oli
ainoastaan yksitoista sukupolvea Aadamista vedenpaisumukseen, joka
aika oli tuhatta kuusisataa viisikymmentäkuusi vuotta tai noin sata
viisikymmentä vuotta jokaista sukupolvea kohti. Katsokaamme nyt:
kuusituhatta vuotta on kuusikymmentä vuosisataa, kolme sukupolvea
kutakin vuosisataa kohti tekisi sata kahdeksankymmentä sukupolvea
Aadamista alkaen, ja kun lasketaan tuhatta kuusisataa miljoonaa
kutakin sukupolvea kohti, niin saadaan kaksisataa kahdeksankymmentä
kahdeksantuhatta miljoonaa (288,000,000,000) sukumme kokonaistulokseksi
aina luomisesta nykyaikaan asti, tämän runsaan laskun mukaan, joka
luultavasti on enemmän kuin kaksi kertaa todellista lukua suurempi.

Missä löydämme riittävän tilan tätä suurta määrää varten? Mitatkaamme
maata ja katsokaamme. Suomen [Laskelman, joka alkutekstissä
on sovitettu Amerikan oloja varten, on suomentaja sovittanut
Suomen oloihin.] pinta-ala on kolmesataa seitsemänkymmentä
kolmetuhatta neliökilometriä. Kun kukin neliökilometri sisältää
miljoonan neliömetrejä, niin saamme koko pinta-alaksi kolmesataa
seitsemänkymmentä kolmetuhatta miljoonaa (373,000,000,000) neliömetriä.
Jos kunkin kuolleen peittämä pinta-ala on keskimäärin 0,7 neliömetriä,
niin sopisi Suomeen, jos se kokonaisuudessaan olisi hautausmaana
viisisataa kolmekymmentä kolmetuhatta (533,000,000,000) miljoonaa
ruumista tai melkein kaksi kertaa niin paljon kuin meidän liioiteltu
laskumme osotti eläneen ihmisiä maan päällä. Henkilö tarvitsee
seisoessaan n. 0,1 neliömetriä suuren alan. Tämän mukaan voisi koko
maan asukasluku, joka viimeisten laskelmain mukaan tekee noin tuhat
kuusisataa miljoonaa, seisoa sadankuudenkymmenen miljoonan neliömetrin
suuruisella pinta-alalla, joka ala on paljon Lontoon pinta-alaa
pienempi ja pienempi kuin useampien suomalaisten pitäjien pinta-alat.
Ja meidän liiotellun laskumme mukaan sopii melkein koko ihmiskunta
seisomaan Turun ja Porin läänin suuruiselle alalle, jonka pinta-ala
on 24,171 km2. Ei ole siis vaikeata torjua tätä väitöstä. Ja kun
me muistamme Jesajan ennustuksen (35: 1--6), että maa on antava
kasvunsa ja erämaa on iloitseva ja kukoistava kuin kukkainen, että
vedet virtaavat korvessa ja joet erämaassa, niin me näemme, että
Jumala ilmottaa pitäneensä huolta suunnitelmansa yhteydessä olevista
välttämättömyyksistä ja tulee runsaasti pitämään huolta tuotujensa
tarpeista, kuten näyttää, hyvin luonnollisella tavalla.



Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.


Muutamat väittänevät, että Raamatun oppi ihmisten
ennalleenasettamisesta alkuperäiseen tilaan ei ole sopusoinnussa
tieteen opin kanssa, joka _näennäisillä_ syillä kiinnittää katseemme
tämän yhdeksännentoista vuosisadan suurempaan valistukseen ja
esittää tämän todistuksena siitä, että alkuajan ihmisellä täytyi
olla verrattain puutteellinen ymmärrys, jonka ymmärryksen he
väittävät olevan tuloksena kehityksestä. Tältä kannalta katsoen ei
ennalleenasettaminen olisi ensinkään toivottavaa ja olisi se aivan
varmaan siunauksen vastakohta.

Ensi näkemältä voi sellainen päätteleminen tuntua luultavalta, ja
monet ovatkin taipuvaisia omaksumaan sen totuutena, yhtyessään erään
kuuluisan Brooklyn-saarnaajan lausuntoon: Jos Aadam ensinkään lankesi
niin oli hänen lankeemuksensa ylöspäin, ja kuta enemmän ja pikemmin
me lankeamme hänen alkuperäisestä tilastaan sitä parempi meille ja
kaikille.

Siten tahtovat viisaat saarnastuolistakin tehdä tyhjäksi Jumalan sanan
ja jos mahdollista uskotella meille, että apostolit olivat hulluja,
kun he selittivät, että kuolema ja kaikki paha tuli ensimäisen
ihmisen tottelemattomuuden kautta, sekä että kuolema voitiin poistaa
ja ihminen asettaa ennalleen jumalalliseen suosioon ja elämään
ainoastaan lunastajan kautta. (Room. 5: 10, 12, 17--19, 21; 8: 19--22;
Ap. t. 3: 19--21; Ilm. 21: 3--5.) Älkäämme nopeasti päättäkö, että
tämä viisaitten päätelmä on järkähtämätön, sillä jos meidän silloin
täytyisi hyljätä apostolien opit synnin ja kuoleman alkuperästä ja
opin ennalleenasettamisesta alkuperäiseen tilaan, min täytyisi meidän,
jos tahtoisimme olla rehellisiä, hyljätä heidän todistuksensa kokonaan
ja pitää jokainen heidän käsittelemänsä aine sellaisena, joka ei voi
olla hengen elähyttämä eikä siis mistään arvosta tai merkityksestä.
Tarkastakaamme siis tosiasiain valossa tätä yhä yleisempää käsitystä,
ja katsokaamme kuinka syvä totuus siinä on.

Eräs tämän päätelmän esitaistelijoista ja edustajista sanoo: "Ihminen
oli alussa sellaisessa olotilassa jossa hänen aistillinen luontonsa
oli vallalla ja jolloin melkein puhtaasti ruumiilliset halut häntä
hallitsivat; sitten on ihminen kulkenut toisesta olotilasta toiseen,
kunnes hän kohta on tullut siihen asemaan, että voidaan sanoa aivojen
häntä hallitsevan, Siten voidaan tätä aikakautta pitää ja kutsua
aivojen aikakaudeksi. Aivot toimeenpanevat päivän suuret yritykset.
Aivot ottavat hallitusohjakset haltuunsa, ja maan elementit, ilma ja
vesi alistetaan sen alle. Ihminen saa käsiinsä kaikki luonnonvoimat
ja voittaa hitaasti, mutta varmasti sellaisen vallan luonnon voimien
yli, joten on selvää että hän lopulta voi Alexander Selrikin kanssa
huudahtaa: 'Minä olen kaiken sen valtias minkä minun katseeni
käsittää'."

Se seikka, että jokin päätelmä ensi näkemältä tuntuu järjelliseltä,
ei saa johtaa liian nopeasti omaksumaan sitä ja vääntämään Raamattua
sopusointuun sen kanssa. Tuhansin tavoin olemme koetelleet Raamatun
ja tiedämme ylen määrin varmasti että se sisältää yli-inhimillisen
viisauden, joka tekee sen tiedot täysin vapaiksi erehdyksistä. Meidän
tulee muistaa, että vaikkakin tieteellinen tutkimus on suositeltavaa
ja sen arvelut ansaitsevat harkitsemista, niin eivät sen lopputulokset
ole mitenkään virheettömiä. Eikä ole ihmeellistä, että se tuhansia
kertoja on todistanut omat päätelmänsä vääriksi, kun me muistamme, että
todellinen tiedemies on ainoastaan oppilas, joka monien epäsuotuisten
olosuhteitten vallitessa ja taistellen melkein voittamattomia
vaikeuksia vastaan, koettaa oppia luonnon suuresta kirjasta ihmisen
menneitä vaiheita ja hänen tulevaisuutensa tarkotusta.

Me emme tahdo estää tai vastustaa tieteellistä tutkimista; mutta kun
me kuulemme niiden, jotka tutkivat luonnon kirjaa, esittävän aatteita,
niin verratkaamme huolellisesti heidän lopputuloksiaan, jotka niin
usein kokonaan tai osaksi ovat osottauneet vääriksi, sen kirjan kanssa,
joka sisältää jumalallisen ilmestyksen, ja tutkikaamme tiedemiesten
oppien totuutta tai valheellisuutta "lain ja todistuksen mukaan.
Elleivät he tämän sanan jälkeen puhu, niin tulee se siitä, ettei
heillä ole valoa". (Jes. 8: 20.) Näiden molempien kirjojen, luonnon ja
Raamatun, oikea tunteminen tulee todistamaan niiden sopusoinnun; mutta
niin kauvan kuin meillä ei ole tällaista tietoa, niin täytyy Jumalan
ilmestyksen saada etusijan, ja _sen_ täytyy Jumalan lasten keskuudessa
olla sinä mittapuuna, jonka mukaan puutteellisten ihmisten kuvitellut
lopputulokset arvostellaan.

Mutta kun me pidämme kiinni tästä periaatteesta, niin katsokaamme, eikö
löydy mitään muuta järjellistä selitystä ihmisen lisättyyn tietoon,
taitavuuteen ja valtaan nähden kuin kehitysoppi, joka sisältää sen,
että joskin ihminen on kehittynyt hyvin alhaisella kannalla olevasta
oliosta, niin on hän nyt kuitenkin tullut vallan kukkuloille tai
"aivojen aikakauteen". Ehkä me huomaammekin, jos kaikki otetaan
varteen, että keksinnöt ja mukavuudet, yleinen sivistys sekä tiedon
lisääntyminen ja laajempi leviäminen ei johdu aivojen suuremmasta
kyvystä, vaan suotuisemmista olosuhteista aivojen työskentelyä
varten. Me kiellämme, että aivojen kyky tänä aikana olisi suurempi
kuin edellisinä aikakausina, samalla kuin me kernaasti myönnämme,
että suotuisampien olosuhteitten vaikutuksesta sen aivokyvyn
käyttäminen, jonka ihmiset omistavat, on yleisempi meidän aikanamme
kuin minäkään edellisenä aikana ja siitä johtuu, että se esiintyy
paljon selvemmässä valossa. Eikö ole totta, että ne, jotka tutkivat
maalausta, ja kuvanveistoa tänä "aivojen aikakautena" menevät takasin
suuriin mestareihin menneisyydessä? Eikö tämä anna tunnustusta
aivojen voimalle, suunnitelmien alkuperäisyydelle ja toimeenpanemisen
taitavuudelle, jota kannattaa seurata? Eikö nykyinen "aivojen
aikakausi" suurimmaksi osaksi hanki rakennustaiteellisia aineksiaan
menneiden aikakausien alkupiirroksista? Eikö ole totta, että puhujat
ja ajattelijat tänä "aivojen aikakautena" tutkivat ja muodostelevat
niitä tapoja sekä lopputuloksia, joita Plato, Aristoteles, Demostenes
ja toiset menneisyydessä ovat keksineet? Eikö moni nykyajan
julkisesta puhujasta toivoisi itselleen Demosteneen tai Apollon
kaunopuheliaisuutta ja vielä enemmän Paavalin kykyä osata selvään
todistaa.

Menkäämme vielä kauvemmaksi taaksepäin: joskin me voisimme viitata
siihen puhetaidolliseen kykyyn, jota useat profeetat osottivat, ja
niihin yleviin runollisiin kuvauksiin, joita psalmeissa siellä täällä
löytyy siroteltuna, niin me kehotamme näitä "aivojen aikakauden"
viisaita tutkimaan Jobin ja hänen lohduttajansa viisautta ja
järjellisyyttä ja hienoa siveellistä tunnetta. Ja mitä sanomme
Mooseksesta, joka oli taitava kaikessa egyptiläisessä viisaudessa? Ne
lait, jotka hän antoi, ovat olleet perustuksena kaikkien sivistyneitten
kansojen laille ja tunnustetaan ne vielä ihmeellisen viisauden
perikuviksi.

Muinaisten, haudattujen kaupunkien esiin kaivaminen tuo päivänvaloon
sellaisia tieteen ja taiteen tuloksia entisiltä aikakausilta että se
hämmästyttää useita tämän niin kutsutun "aivojen aikakauden" ihmisiä.
Vanha tapa balsamoida kuolleita, karaista kuparia ja valmistaa
kimmoavaista lasia ja damaskulaista terästä ovat niitä asioita, joita
kyettiin aikaansaamaan kaukaisessa muinaisuudessa, mutta joita aivot
nykyaikana kaikista eduista huolimatta eivät kykene käsittämään tai
jäljittelemään.

Jos me menemme taaksepäin ajassa neljätuhatta vuotta noin Aabrahamin
aikoihin asti, niin tapaamme jo Egyptissä suuren pyramiidin --
nykyajan viisaimpien tiedemiesten ihmettelyn ja hämmästyksen esineen.
Sen rakennustapa on täydellisemmässä sopusoinnussa edistyneimpien,
matematiikkaan ja tähtitiedettä koskevien tieteen tuloksien kanssa
tänä "aivojen aikakautena". Varmalla tavalla opettaa se totuuksia,
joita meidän aikanamme ainoastaan lähimailleen voidaan saavuttaa
ajanmukaisien tieteellisten koneitten avulla. Niin voimakkaat ja
selvät ovat sen opetukset, että muutamat maailman etevimmistä tähtein
tutkijoista empimättä ovat selittäneet sen olevan jumalallista
alkuperää. Ja joskin kehitysopin puolustajat meidän "aivojen
aikakaudella" myöntäisivät, että se on jumalallista rakennetta, sekä
että siinä ilmenevä viisaus on yli-inhimillistä, niin täytyisi heidän
kuitenkin tunnustaa, että ihmiset ovat sen rakentaneet. Se seikka, että
joukko ihmisiä tässä kaukaisessa muinaisuudessa omisti riittävästi
järjen lahjoja suorittaakseen sellaisen jumalallisen rakenteen, jota
ainoastaan hyvin harvat nykyään kykenisivät tekemään vaikka heillä
on valmis malli edessään sekä ovat varustetut kaikilla nykyajan
apuneuvoilla, todistaa, että meidän "aivoaikakautemme" kehittää enemmän
luulottelua, kuin mitä olosuhteet ja tosiasiat antavat aihetta.

Jos me siis olemme todistaneet, että meidän päiviemme järjellinen kyky
ei ole suurempi kuin kuluneitten aikakausien, vaan todennäköisesti
pienempi, niin kuinka me silloin selitämme tiedon yleisen
lisääntymisen, nykyajan keksinnöt j.n.e.? Me toivomme voivamme tehdä
selvää tästä asiasta järjellisellä ja Raamatun kanssa yhtäpitävällä
tavalla. Ne keksinnöt ja havainnot, jotka nyt osottautuvat niin
arvokkaiksi, ja joilla todistetaan, että nykyaika on "aivojen
aikakausi", ovat enemmäkseen uudelta ajalta. Melkein kaikki ovat
syntyneet viimeisten vuosisatojen kuluessa, ja tärkeimpien joukossa
ovat ne, jotka kuuluvat viimeisiin vuosikymmeniin, esimerkiksi
höyryn ja sähkön käyttäminen -- sähköttämiseen, laiva- ja rautatie
liikkeeseen, ja erilaiset teollisuuslaitosten koneet. Jos nämä seikat
todistavat lisättyä aivojen kykyä, niin täytyy "aivojen aikakauden"
olla vielä alussaan, ja järjellinen lopputulos on silloin, että
kuluvana satavuotena on jokainen ihmeen muoto todettava jokapäiväiseksi
ilmiöksi. Ja jos samassa määrin kehityttäisiin yhä edelleen, niin mihin
se päättyisi?

Mutta tehkäämme jälleen tarkastuksemme. Ovatko kaikki keksijöitä?
Kuinka kovin harvat ovatkaan ne, joiden keksinnöt ovat todellakin
hyödylliset ja käytännölliset, verrattuina niihin, jotka arvostelevat
ja käyttävät hyväksensä keksintöä, kun se tulee heidän käsiinsä!
Emme myöskään puhu alentavasti tästä hyvin hyödyllisestä ja suuresti
arvossapidetystä yleisöä palvelevasta luokasta, kun me sanomme, että
ainoastaan pienempi osa heistä omistaa suuren ajatusten terävyyden.
Monet maailman lahjakkaimmista miehistä ja syvimmistä ajattelijoista
eivät ole koneiden keksijöitä. Muutamat keksijöistä ovat järjellisessä
suhteessa niin tylsiä, että kaikki ihmettelevät, kuinka he ovat
voineet tehdä keksintönsä. Ne suuret voimat (sähkö, höyry j.n.e.),
joita monet ihmiset vuosien kuluessa aika ajoittain ovat kehittäneet,
sovelluttaneet käytäntöön ja parantaneet, keksittiin ylimalkaan
nähtävästi ainoastaan sattuman kautta, käyttämättä suurta ajatuskykyä
ja melkein ilman etsimistä.

Inhimilliseltä näkökannalta katsoen teemme selvää uusimmista
keksinnöistä seuraavalla tavalla: kirjapainotaidon keksimistä,
vuonna 1440, voi pitää lähtökohtana. Painamalla kirjoja saatiin
muistiinpanoja ajattelijoiden ja havaintojen tekijöiden ajatuksista
ja keksinnöistä, joita ainoastaan tämän keksinnön kautta heidän
jälkeläisensä oppivat tuntemaan. Kirjat aiheuttivat yleisemmän
valistuksen ja vihdoin kansakoulut. Koulut ja oppilaitokset eivät
lisää ajatuskykyä, vaan tekevät ajatusten harjottamisen yleisemmäksi
ja auttavat siten kehittämään sitä kykyä, joka jo on olemassa. Kuta
yleisemmäksi tulee tieto ja kuta tavallisemmaksi kirjat, sitä enemmän
on niillä sukupolvilla, jotka omistavat niitä, eittämättömiä etuja
edellisiin sukupolviin verrattuina, ei ainoastaan siinä, että entisajan
yhtä ajattelijaa vastaa nyt tuhannen sellaista terottaakseen ja
kiihottaakseen toinen toisiaan uusilla aatteilla, vaan myöskin siinä,
että kukin myöhemmässä sukupolvessa elävä omistaa entisten yhteisen
kokemuksen omansa ohella. Sivistys ja tuo kiitettävä kunnian tunto,
joka seuraa sitä, yritteliäisyys ja halu voittaa huomiota ja saada
hyvä toimeentulo sekä jokapäiväisen sanomalehdistön luettelo ja kuvaus
keksinnöistä ovat kiihottaneet ja terästäneet inhimillistä käsityskykyä
ja ovat kannustaneet jokaista havaitsemaan tai keksimään, jos
mahdollista, jotakin yhteiskunnan parhaaksi tai mukavuudeksi. Tässä me
lausumme omana ajatuksenamme, että ajanmukaiset keksinnöt, katsottuna
puhtaasti inhimilliseltä kannalta, eivät todista lisättyä kykyä
aivoihin nähden, vaan luonnollisista syistä terästettyä käsityskykyä.

Ja nyt tarkastamme Raamattua nähdäksemme, mitä se opettaa tästä
asiasta, sillä samalla kuin me uskomme, kuten ylempänä on viitattu,
että keksinnöt ja ihmisten keskuudessa lisääntynyt tietomäärä j.n.e.
ovat johtuneet luonnollisista syistä, niin me uskomme kuitenkin, että
Herra Jehova kauvan sitten on ennakolta määrännyt ja järjestänyt kaikki
nämä luonnolliset syyt, ja ovat ne sattuneet sopivaan aikaan -- hänen
hallitsevan kaitselmuksensa kautta, jonka kautta hän "tekee kaikki
oman tahtonsa neuvon mukaan". (Ef. 1. 11.) Hänen sanassaan ilmotetun
suunnitelman mukaan aikoi Jumala sallia synnin ja kurjuuden hallita
ja sortaa maailmaa kuudentuhanen vuoden kuluessa ja seitsemäntenä
vuosituhantena asettaa ennalleen kaikki ja hävittää paha -- tehdä
se seurauksineen tyhjäksi Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka hän
edeltäpäin määräsi suorittamaan tämän työn. Kun siis nuo pahan
vallan kuusituhatta vuotta alkoivat lähestyä loppuaan, niin antoi
Jumala olosuhteitten suosia havaintojen tekemistä tutkimalla sekä
ilmestystä että luonnon kirjaa samoin kuin koneellisten ja kemiallisten
apuneuvojen valmistusta ihmissuvun siunaamista ja kohottamista
varten tuhatvuotiskautena, joka kohta astuu voimaan. Että tämä oli
Jumalan suunnitelma, ilmottaa selvästi tuo profeetallinen lausunto:
"Mutta sinä, Daniel, kätke nämät sanat ja sulje tämä kirjotus _lopun
aikaan_ asti; moni tulee [silloin] kulkemaan edes takasin, ja _tieto_
[eikä kyky] lisääntyy", "ja jumalattomat eivät käsitä tätä [Jumalan
suunnitelmaa ja tapaa], mutta ymmärtäväiset ymmärtävät sen", "ja
silloin tulee hädän aika, jonka kaltaista ei ole ennen ollut aina siitä
päivästä asti, kuin ihmisiä alkoi olla, aina tähän aikaan asti."-- Dan.
12: 1, 4, 10.

Muutamista tuntuu ehkä omituiselta, ettei Jumala niin järjestänyt,
että nykyiset keksinnöt ja siunaukset olisivat aikaisemmin tulleet
ihmisille huojentamaan kirousta. Tulee kuitenkin muistaa, että Jumalan
suunnitelma on ollut antaa ihmisille täysi käsitys kirouksesta,
jotta siunausten tullessa kaikkien ylitse, he ainaisesti olisivat
selvillä synnin hyödyttömyydestä. Edelleen näki Jumala ja on sen
edeltäpäin sanonut, mitä maailma ei vielä käsitä, että hänen kalleimmat
siunauksensa aiheuttaisivat ja synnyttäisivät enemmän pahaa, jos
ne annettaisiin niille, joiden sydän ei ole sopusoinnussa maailman
kaikkeuden, vanhurskaiden lakien kanssa. Lopuksi saadaan nähdä,
että Jumalan nykyään sallima siunauksen lisäys on käytännöllinen
opetus tämän kysymyksen suhteen, joka opetus voi olla esimerkki
tästä periaatteesta koko ikuisuutta varten -- sekä enkeleitä että
ennalleenasetettuja ihmisiä varten. Siihen, miten tämä on mahdollista,
tahdomme ainoastaan viitata:

Ensiksi: Niin kauvan kuin ihmissuku on nykyisessä alennus- tai
turmelustilassaan, ilman ankaria lakeja ja rangastusta ja riittävän
voimakasta hallitusta niiden toimeenpanemista varten, tulevat itsekkäät
taipumukset suuremmassa tai pienemmässä määrin hallitsemaan kaikkia.
Ja jos otetaan huomioon ihmisten erilainen yksilöllinen lahjakkaisuus,
niin nähdään että kun se liikkeen vilkkaus ja kohoaminen, jonka työtä
säästävien koneiden valmistaminen on aikaansaanut, on mennyt ohi,
täytyy lopputuloksen näistä koneista vaikuttaa siihen, että rikkaat
tulevat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä köyhemmäksi. Pyrkimys kulkee
selvästi yksinomistukseen ja itsekorotukseen, joka asettaa edut
niiden käsiin, joidenka lahjakkaisuus ja luonnolliset edut jo ovat
suotuisimmat.

Toiseksi: Jos olisi mahdollista säätää sellaisia lakeja, että
maailman nykyinen varallisuus ja sen päivittäinen kasvaminen tasan
jaettaisiin kaikkien luokkien kesken, joka ei ole mahdollista, niin
tulisivat, ilman inhimillistä täydellisyyttä tai yliluonnollista
ohjausta inhimillisten asioitten järjestämisessä, tulokset vielä
vahingollisimmiksi kuin nykyisessä olotilassa. Jos työtä säästävien
koneitten ja ajanmukaisten apuneuvojen edut tasattaisi ihmisten kesken,
niin seuraisi ennen pitkää suuri työajan lyhennys ja vapaa-ajan
enennys. Laiskuus on erittäin vahingollinen asia langenneille
olennoille. Ellei olisi ollut välttämätöntä tehdä työtä otsansa hiessä,
niin olisi sukumme turmelus ollut paljon nopeampi, kuin mitä se nyt
on ollut. Laiskuus on paheen äiti, ja henkinen, siveellinen sekä
ruumiillinen alennus seuraa varmasti sitä. Tässä me näemme Jumalan
viisauden ja hyvyyden pidättäessään näitä siunauksia, kunnes tuli
_oikea aika_ niiden toimeenpanemista varten ollakseen valmistuksena
tuhatvuotisen valtakunnan siunauksia varten. Jumalan valtakunnan
yliluonnollisen hallituksen tarkastuksen alaisina eivät ainoastaan
kaikki siunaukset tule tasan jaettaviksi kaikkien ihmisten keskuudessa,
vaan sama yliluonnollinen hallitus tulee järjestämään ja johtamaan
joutoajan, joten tulos siitä on oleva hyveen kehitys ja kohoaminen
ylöspäin hengellisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa.
Nykyisten keksintöjen ja toisten siunausten moninkertainen lisäys,
joka johtuu enenevästä valistuksesta, saa tapahtua tänä "valmistuksen
päivänä" niin luonnollisella tavalla, että ihmiset imartelevat itseään
sillä, että se johtuu "aivojen aikakaudesta" mutta samalla sen annetaan
kehittyä niin laajakantoisesi sellaisella tavalla, että nämä viisaat
ihmiset epäilemättä tulevat tuntemaan itsensä hyvin pettyneiksi. Juuri
näitten siunauksien lisääntymisen johdosta alkaa maailman yli koittaa
sellainen hädän aika, jonka kaltaista ei ole ennen ollut koko sillä
ajalla kun ihmisiä on ollut olemassa.

Kuten ennen on mainittu, asettaa profeetta Daniel tiedon lisääntymisen
yhteyteen hädän ajan kanssa. Tieto aiheuttaa hätää sukukunnan
turmeltuneen tilan johdosta. Tiedon lisääntyminen ei ole ainoastaan
antanut maailmalle työtä säästäviä koneita ja mukavuuksia, vaan on
se myöskin johtanut edistyksiin lääketieteen alalla, jonka kautta
tuhansien elämä pidennetään, ja on se niin valistanut ihmissuvun, että
ihmisten teurastamista, jota me kutsumme sodaksi, aletaan yhä vähemmin
suosia, ja siten säästetään toisien tuhansien elämä, jotta sukumme
yhä enemmän enentyisi, joka meidän päivinämme kasvanee nopeammin kuin
minäkään toisena aikana, minkä historia tuntee. Samalla kuin ihmissuku
nopeasti enenee, vähenee siten vastaavassa määrässä ihmisen työn
tarpeellisuus, ja viisailla "aivojen aikakautena" on pulmallinen kysymys
edessään. Kuinka voivat he pitää huolta tämän suuren ja nopeasti
kasvavan luokan työstä ja toimeentulosta, jonka luokan palvelusta ei
enää tarvita, sillä koneet suuremmaksi osaksi toimittavat sen, mutta
jonka tarpeet ja toivomukset eivät tiedä mitään rajoja. Nämä viisaat
täytyvät lopulta myöntää, että tämän kysymyksen ratkaiseminen, on
heidän kykynsä yläpuolella.

Itsekkäisyys tulee edelleen johtamaan rikkaita, joilla on valta ja
edut puolellaan, ja jotka sulkevat silmänsä sekä terveen järjen että
vanhurskauden vaatimuksilta; samalla tulee samankaltainen itsekkäisyys
yhtyneenä _itsensäsuojelemis_vaistoon ja lisättyyn tietoon omista
oikeuksista köyhemmän luokan keskuudessa terästämään toisia ja
kiihottamaan toisia, ja tulos näistä _siunauksista_ tulee joksikin
aikaa olemaan hirmuinen -- todellakin hädän aika, jonka kaltaista
ei ole ollut koko sillä ajalla, kun ihmisiä on ollut olemassa -- ja
johtuu se siitä, ettei ihminen turmeltuneessa tilassaan ilman johtoa ja
tarkastusta voi käyttää hyväkseen näitä siunauksia. Ihmiset eivät voi
ilman vahinkoa ja vaaraa käyttää hyväkseen täyttä vapautta, ennenkuin
tuhatvuotiskauden hallitus on jälleen kirjottanut Jumalan lain
ennalleenasetettuun ihmissydämeen.

Hädän päivä tulee päättymään sopivaan aikaan, kun hän, joka puhui
myrskyiselle Galilean merelle, tulee samalla tavalla vallallaan
nuhtelemaan inhimillisten intohimojen lainehtivaa merta, sanoen:
"Vaikene, ole hiljaa!" Kun Rauhanruhtinas "esiintyy" vallassaan,
tulee suuri rauha olemaan seurauksena. Silloin taipuvat raivoavat ja
taistelevat voimat "Jehovan voidellun" vallan alle. "Herran kirkkaus
on ilmenevä, ja kaikki liha on sen yhdessä näkevä", ja täten alkaneen
Kristus-henkilön hallituskautena "tulevat kaikki sukukunnat maan päällä
siunatuiksi".

Silloin tulevat ihmiset näkemään, että se, mitä he kutsuvat
luonnolliseksi kehitykseksi ja "aivojen aikakauden" viisaudeksi olikin
Jehovan salamoiden välkkymistä (Ps. 77: 19) "hänen valmistuksensa
päivänä" ihmissuvun siunaamista varten, Mutta nyt voivat ainoastaan
pyhät nähdä, ja ainoastaan taivaallisessa viisaudessa viisaat
ymmärtää sitä, sillä "Herra seurustelee tuttavallisesti niiden kanssa
jotka häntä pelkäävät, ja heille tahtoo hän julistaa liittonsa".
(Ps. 25: 14.) Kiitos olkoon Jumalan, että hän, tiedon yleisesti
lisääntyessä, on niin järjestänyt, ettei hänen lapsensa tarvitse
olla hedelmättömät, mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
tuntemiseen ja hänen suunnitelmiensa käsittämiseen. Ja tämän
hänen sanansa ja suunnitelmiensa tietämisen kautta me kykenemme
erottamaan ja vastustamaan ihmisten tyhjiä keksintöjä ja mielettömiä
perimätietoja, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Raamattu
kertoo ihmisen luomisesta, että Jumala loi hänet täydelliseksi ja
suoraluontoiseksi, maalliseksi kuvaksi hänestä itsestään, että
ihminen mietti kaikenlaisia suunnitelmia ja saastutti itsensä (1
Moos. 1: 27; Room. 5: 12; Saarn. 7: 30), että koska kaikki olivat
syntisiä, niin suku oli kykenemätön auttamaan itseään, eikä kukaan
voinut lunastaa veljeään tai antaa Jumalalle lunastushintaa hänen
puolestaan (Ps. 49: 8, 16), että Jumala osanotossaan ja rakkaudessaan
oli pitänyt huolta siitä, että Jumalalan Poika tämän tähden tuli
ihmiseksi ja maksoi hinnan ihmisen lunastamiseksi, että hän tämän
uhrinsa palkinnoksi ja voidakseen täyttää suuren sovintotyön tuli
korkealle korotetuksi, aina jumalalliseen luontoon asti, sekä että hän
aikanaan tulee toimeenpanemaan suvun ennalleenasettamisen alkuperäiseen
täydellisyyteen ja siihen siunaukselliseen tilaan, joka silloin
omistettiin. Kaikki tämä on selvään opetettu Raamatussa alusta loppuun
asti ja on täydellinen vastakohta kehitysopille, tai paremmin sanoen,
sellaiset "tyhjät puheet... lausunnot, joita väärin tieteellisiksi
kutsutaan", ovat räikeimmässä ja sovittamattomimmassa ristiriidassa
Jumalan sanan kanssa.

       *       *       *       *       *

    "Katso, katso, kuinka Taatto
    meitä paljon rakastaa,
    kuinka Taaton hellä silmä
    meihin, lapsiin, katsahtaa!
    Katso, kuinka parhaimpansa
    huonoimmille antaa hän
    Poikans' antaa syntein tähden.
    Niin näet Taaton hellivän!

    Katso, kuinka Herra Jeesus
    myöskin meitä rakastaa,
    kuinka aina ristin kuoloon
    kärsii tuskaa katkeraa,
    kuinka siellä kuollessansa
    veren kalliin vuodattaa!
    Katso, tuota rakkautta
    pohjatonta, korkeaa!"


        Kaipuuni tyydytetty.

    Jos Jeesus sun kaltaisna nousta mä saan
    on mulla myös kirkkaus sun.
    Mä tyydyn ja kiitän mun Herraani vaan,
    ett' luoksensa johdatti mun.

    Tuo armahin aamu jo koittamaan saa.
    Pois haihtuvat varjotkin nuo.
    Kas luomus tuo uusi se sua kirkastaa
    ja Luojalle kiitoksen tuo.

    Kun sitten sun kaltaisna kulkea saan
    kautt' taivahan tannerten ain',
    ja päästä mun Taattoni helmahan vaan,
    jo kaipuuni sammuttaa sain.




KYMMENES LUKU.

HENKISET JA IHMIS-LUONNOT ERILAISET JA SELVÄÄN EROTETUT.

Tavallisia väärin käsityksiä. -- Maalliset tai ihmisluonnot ja
taivaalliset tai henkiset luonnot. -- Maallinen kirkkaus ja
taivaallinen kirkkaus. Raamatun todistus henkiolennoista. --
Kuolevaisuus ja kuolemattomuus. -- Voiko kuolevaisilla olennoilla
olla ikuinen elämä? -- Oikeudellisuus armolahjoja suodessa. -- Erään
otaksutun periaatteen tutkiminen. -- Täydellisyyden moninaisuus. --
Jumalan yksinvaltiusoikeudet. -- Jumala on pitänyt huolta ihmissuvusta
riittävässä määrässä. -- Kristuksen ruumiin valitseminen. Miten sen
luonteen muutos saavutetaan.


Kykenemättöminä huomaamaan, että Jumalan suunnitelma ylimalkaan
ihmissuvun suhteen tarkottaa sen ennalleenasettamista ihmisen
alkuperäiseen tilaan -- Eedenissä kadotettuun täydellisyyteen -- sekä
että kristitty seurakunta poikkeuksena tästä yleisestä suunnitelmasta
tulee muuttamaan luontoa, ihmisluonnosta henkiseen luontoon, ovat
kristityt ylimalkaan luulleet, etteivät muut pelastu kuin ne, jotka
saavat henkisen luonnon. Samalla kuin Raamattu lupaa elämää, siunausta
ja ennalleenasettamista kaikille maan sukukunnille, tarjoaa ja lupaa
se muutoksen henkiseen luontoon ainoastaan evankeliumin aikakautena
valitulle seurakunnalle, eikä löydy ainoatakaan kohtaa, joka antaisi
tukea sellaiselle toivolle joidenkuiden toisten suhteen.

Jos ihmissuvun suuri enemmistö pelastetaan kaikesta siitä
alennuksesta, heikkoudesta, tuskasta, kurjuudesta ja kuolemasta,
joka on johtunut synnistä, ja asetetaan ennalleen inhimilliseen
täydellisyyden tilaan, jota ihminen ennen lankeemusta nautti, niin ovat
he yhtä todellisesti ja täydellisesti pelastetut tästä lankeemuksesta
kuin ne, jotka tämän evankeliumin aikakauden erityisen korkean kutsun
johdosta tulevat "osallisiksi Jumalan luonnosta".

Kykenemättömyys oikein käsittämään, mitä merkitsee täydellinen ihminen,
ymmärtämättömyys _kuolevainen_ ja _kuolematon_ sanojen suhteen sekä
väärät kuvaukset oikeudellisuudesta ovat kaikki yhdessä vaikuttaneet
tähän erhetykseen ja pimittäneet monta muutoin helposti ymmärrettyä
Raamatun kohtaa. Tavallinen käsitys on, joskaan sitä ei tue ainoakaan
kohta Raamatussa, ettei täydellistä ihmistä ole koskaan ollut maan
päällä; että se, mitä ihminen näkee maan päällä, on ainoastaan osittain
kehittynyt ihminen, ja että hän, tullakseen täydelliseksi, täytyy
pukeutua henkiseen luontoon, Tämä käsitys saa aikaan sekaannusta
Raamatun käsittämisessä, sen sijaan että se kehittäisi sopusointua ja
ihanuutta, joka johtuu "totuuden sanan oikeasta jakamisesta".

Raamattu opettaa, että on löytynyt kaksi, ja ainoastaan kaksi,
täydellistä ihmistä, Aadam ja Jeesus. Aadam luotiin Jumalan kuvan
mukaan, se on samoilla sielun ominaisuuksilla, mitä järkeen, muistiin,
arvostelukykyyn ja tahtoon tulee, sekä siveellisillä ominaisuuksilla,
joihin kuuluu oikeudenmukaisuus, suopeus, rakkaus j.n.e. "Maasta
maallinen" oli hän maallinen kuva henkiolennosta, joka omisti
samankaltaisia ominaisuuksia, joskin hyvin erilaisia määrään ja
ulottuvaisuuteen nähden. Siinä määrin on ihminen Jumalan kuva, että
Jumala voi vielä langenneelle ihmiselle sanoa: "Tulkaa ja katsokaamme
kummalla on oikeus". -- Jes. 1: 18.

Niinkuin Jehova on kaiken valtias, niin tehtiin ihmisestä kaiken
maallisen hallitsija: -- "meidän kuvamme... ja he vallitkoon kalat
meressä ja taivaan linnut ja karjan ja koko maan" j.n.e. (1 Moos. 1:
26). Mooses sanoo meille (1 Moos. 1: 31), että Jumala katsoi ihmistä,
jonka hän _oli tehnyt_ -- ei ainoastaan alkanut, vaan päättänyt -- ja
Jumala näki luomuksensa "sangen hyväksi", se on täydelliseksi, sillä
Jumalan kannalta katsoen ei mikään, joka ei ole täydellistä, ole
_sangen hyvää_ hänen järjellä varustetuissa luoduissa olennoissaan.

Ihmisen täydellisyydestä, sellaisena kuin se oli luomisessa, sanotaan
Ps. 8: 6--9: "Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä
kaunistit hänet kunnialla ja ihanuudella. Sinä asetit hänet töittesi
herraksi; kaikki olet sinä hänen jalkainsa alle pannut: lampaat ja
härät, kaiken, niin myös metsän eläimet, linnut taivaan alla ja kalat
meressä". Muutamat, jotka tahtovat saattaa Raamatun sopusointuun
kehitysopin kanssa, ovat esittäneet sen ajatuksen, että tämän paikan
mainitseminen Hebr. 2: 7 täytyisi kääntää sanalla vähäksi _aikaa_, eikä
vähässä _määrin_ vähemmäksi enkeleitä. Kuitenkaan ei löydy tukea eikä
syytä sellaiselle selitykselle. Tämä on otettu Ps. 8: 6, ja tarkka
kreikkalaisten ja heprealaisten lauseitten vertaaminen ei jätä tässä
kohdin epäilykselle sijaa. Siinä selvään lausuttu ajatus on: arvossa
vähän vähempi kuin enkelit.

David puhuu psalmissa ihmisestä hänen alkuperäisessä tilassaan
ja viittaa profeetallisesti siihen, että Jumala ei ole jättänyt
alkuperäistä suunnitelmaansa pitää ihmistä kuvanaan ja maan
hallitsijana, sekä että hän tahtoo _muistaa_ häntä, lunastaa hänet
ja ennalleenasettaa hänet samaan tilaan jälteen. Apostoli (Hebr. 2:
7) kiinnittää huomion samaan seikkaan, että Jumala ei ole jättänyt
alkuperäistä aikomustaan; että ihmistä, alkuaan ihanaa ja täydellistä,
maan kuningasta, tullaan muistamaan, etsimään ja ennalleenasettamaan.
Hän lisää: Me emme vielä näe luvattua ennalleenasettamista,
mutta me näemme ensimäisen askeleen, jonka Jumala on ottanut sen
toimeenpanemisessa. Me näemme Jeesuksen kruunattuna tällä miehuuden
kunnialla ja ihanuudella, jotta hän sopivana lunastushintana voisi
maistaa kuolemaa kaikkien puolesta ja siten raivata tien ihmisen
ennalleenasettamisessa kaikkeen siihen, mikä kadotettiin. Rotherham,
eräs omantunnon tarkimmista kääntäjistä, kääntää tämän kohdan
seuraavasti:

    "Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat,
    tai ihmisen poika, että sinä häntä etsit?
    Sinä teit hänet _vähää vähemmäksi_ sanansaattajia:
    ihanuudella ja kunnialla sinä kruunasit hänet
    ja asetit hänet kättesi töitten yli".

Ei myöskään, tule ajatella, että alempi aste ei voisi olla täydellinen.
Olio voi olla täydellinen, joskin se on alemmalla olemassaolotasolla
kuin toinen: siten olisi täydellinen hevonen alempana kuin täydellinen
ihminen j.n.e. Löytyy eri luontoja, elollisia ja elottomia.
Valaistaksemme asiaa teemme seuraavan taulun:

    Eri asteilla          Eri asteilla      Eri asteilla     Eri asteilta
    olevia taivaallisia   olevia maallisia  olevia kasveja   kivikunnassa
    tai henkisiä          tai eläin
    olentoja              olentoja

    Jumalallinen.         Ihminen.          Puu.             Kulta.
       ----               Nisäkäs.          Pensas.          Hopea.
       ----               Lintu.            Ruoho.           Kupari.
    Enkeli                Kala.             Sammal           Rauta.

Kukin näistä mineraalista voi olla puhdas, kuitenkin on kulta
korkeimmassa arvossa. Jos kaikki kasvilajit saatettaisiin
täydellisiksi, niin olisivat ne kuitenkin erilaiset luontoon ja arvoon
nähden. Samalla tavalla eläimien kanssa: jos kukin laji tehtäisiin
täydelliseksi, olisi moninaisuus yhä edelleen olemassa; sillä luonnon
täydelliseksi tekeminen ei muuta luontoa. Hengelliset olennot, joskin
täydelliset, ovat suhteessaan toisiinsa korkeammalla tai alemmalla
asteella luontonsa ja lajinsa puolesta. Jumalallinen luonto on korkein
ja kaikkien enkeliluontojen yläpuolella. Ylösnoustessaan tuli Kristus
"niin paljon suuremmaksi" täydellisiä enkeleitä, kuin jumalallinen
luonto on enkeliluontoa korkeampi. -- Hebr. 1: 3--5.

Huomaa tarkoin, että joskin yllä esitetyssä taulussa mainitut luokat
ovat selvästi erotetut ja erilaiset, voi niitä kuitenkin verrata
toisiinsa seuraavalla tavalla: Korkein kivikunnan aste on alempi tai
_vähää vähempi_ kuin alin kasvikunnan aste, koska kasvullisuudessa
löytyy elämää. Siten on korkein kasvikunnan aste _vähää vähempi_ alinta
eläinkunnan astetta, koska eläinten elämä alimmissa asteissaankin
omistaa tietoisuuden omasta olemassaolostaan. Siten on ihminen,
vaikkakin korkein eläimistä tai maallisista olennoista, "vähää vähempi
enkeleitä", koska enkelit ovat henkisiä tai taivaallisia olentoja.

On suuri ero sen ihmisen välillä, jollaisena me näemme hänet, synnin
alentamana, ja sen täydellisen ihmisen välillä, jonka Jumala teki
kuvakseen. Synti on aikojen kuluessa vähitellen muuttanut niin
hyvin hänen piirteensä kuin hänen luonteensa. Sadat sukupolvet
ovat tietämättömyyden, huikentelevaisuuden ja yleisen siveellisen
turmeluksen kautta niin turmelleet ja häväisseet ihmiskunnan, että
useimmista on Jumalan kuva melkein kokonaan hävinnyt. Siveelliset ja
henkiset ominaisuudet ovat kehittymättömät, ja eläimellisiä vaistoja,
jotka ovat luonnottomassa määrässä kehittyneet, ei enään kauvemmin
johda korkeammat vaikuttimet. Ihminen on kadottanut ruumiillista
voimaa siinä määrin, että kaikesta lääketaidosta huolimatta,
hänen keski-ikänsä on nyt ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta,
kun hän ensi alussa eli yhdeksänsataa vuotta saman rangastuksen
alaisena. Mutta joskin ihminen on hänessä vaikuttavan synnin ja sen
rangastuksen, kuoleman, saastuttama ja alentama, tulee hän kuitenkin
asetettavaksi ennalleen alkuperäiseen täydellisyyteen ruumiin ja
sielun puolesta sekä kunniaan, ihanuuteen ja valtaan Kristuksen
tuhatvuotisessa hallituksessa ja sen kautta. Kristus tulee kauttansa
ennalleenasettamaan kaiken sen, mikä Aadamin rikoksen kautta
menetettiin. (Room. 5: 18, 19). Ihminen ei menettänyt taivaallista,
vaan maallisen paratiisin. Kuolemantuomiossa ei hän menettänyt henkistä
olemassaoloa, vaan inhimillisen olemassaolon; ja kaiken sen, mikä
menetettiin, osti jälleen Lunastaja, joka selitti tulleensa kadonnutta
etsimään ja lunastamaan. -- Luuk. 19: 10.

Yllä olevaa lukuunottamatta on meillä todistuksia siitä, että
täydellinen ihminen ei ole henkinen olento. Sanotaan, että meidän
Herramme, ennenkuin hän jätti kirkkautensa ja tuli ihmiseksi, oli
"Jumalan kaltainen" tai muotoinen -- henkisessä muodossa, henkiolento;
mutta koska hän, voidakseen tulla ihmissuvun lunastushinnaksi, täytyi
tulla ihmiseksi, syntisen kaltaiseksi luontonsa puolesta, jonka
edustajaksi hän kuolemassaan oli tuleva, niin oli tarpeellista, että
hänen luontonsa tulisi muutetuksi. Paavali sanoo meille, ettei hän
ottanut enkelin luontoa, joka oli hänen omaansa askeleen alempana,
vaan astui hän kaksi askelta alaspäin ja otti ihmisen luonnon -- tuli
ihmiseksi; hän "tuli lihaksi". -- Hebr. 2: 16; Fil. 2: 7, 8; Joh 1: 14.

Huomaa, että tämä opettaa, ettei enkeliluonto ole ainoa laatu
henkiolentoja, vaan että se on alempi kuin se, mikä meidän Herrallamme
oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi; ja hän ei silloin ollut niin
korkeassa asemassa kuin nyt, sillä "Jumala on korottanut hänet kaiken
yli" hänen kuuliaisuutensa tähden tullessaan ihmisen vapaaehtoiseksi
lunastushinnaksi. (Fil. 2: 8, 9). Hän on nyt korkeimman asteen
henkiolento, osallinen jumalallisesta (Jehovan) luonnosta.

Mutta siten me näemme ei ainoastaan todistuksen siitä, että
jumalallinen, enkeli- ja ihmisluonto ovat erilaisia ja selvästi
erotettuja, vaan todistaa se samalla, että täydellisenä ihmisenä
oleminen ei ole enkelinä olemista, yhtä vähän sisältää täydellinen
enkeliluonto sen, että enkelit olisivat jumallisia ja Jehovan kanssa
tasa-arvoisia olentoja, sillä Jeesus _ei ottanut enkelien luontoa_,
vaan toisen luonnon -- _ihmisten luonnon_, ei epätäydellisen ihmisen
luontoa, sellaisena kuin me sen omistamme, vaan _täydellisen_
ihmisluonnon. Hän tuli _ihmiseksi;_ ei siveellisesti turmeltuneeksi
ja melkein kuolleeksi olennoksi, niinkuin ihmiset nykyään ovat, vaan
ihmiseksi, joka omisti täyden elon voiman.

Jälleen täytyi Jeesuksen olla täydellisen ihmisen, muutoin ei hän
olisi voinut pitää täydellistä lakia, joka on täysi mitta _täydellisen
ihmisen kyvystä_. Ja hänen täytyi olla täydellisen ihmisen, muuten
ei hän olisi voinut maksaa täydellistä lunastusta (vastaavaa hintaa,
1 Tim. 2: 6) täydellisen ihmisen Aadamin menetetyn elämän puolesta,
"sillä koska kuolema on tullut _ihmisen_ kautta, niin on myöskin
kuolleiden ylösnousemus tullut _ihmisen_ kautta". (1 Kor. 15: 21). Jos
hän vähimmässäkään määrässä olisi ollut epätäydellinen, niin olisi
se todistanut, että hän oli kirouksen alla, ja silloin hän ei olisi
ollut sovelias uhri, ei myöskään olisi hän voinut pitää täydelleen
Jumalan lakia. Täydellinen ihminen asetettiin koetukselle, ei kestänyt
sitä ja tuomittiin kadotukseen, ja ainoastaan täydellinen ihminen voi
lunastajana maksaa _vastaavan hinnan_. Nyt on kysymys tullut eteemme
toisessa muodossa, nimittäin: Jos Jeesus lihassa oli täydellinen
ihminen, kuten Raamattu täten osottaa, niin eikö se todista, että
täydellinen ihminen omistaa ihmisluonnon, on lihallinen olento -- ei
enkeli, vaan vähän vähempi kuin enkeli? Järjellisestä johtopäätöksestä
ei voi erehtyä, ja sitä paitsi on meillä psalmin kirjottajan hengen
elähyttämä lausunto (Ps. 8: 6--9) sekä Paavalin viittaus siihen Hebr.
2: 7--9. Ei myöskään Jeesus ollut kokoonpantu kahdesta luonnosta.
Kahden luonnon sekottaminen ei saa aikaan sitä eikä tätä, vaan jotakin
epätäydellistä, sekasikiön tapaista, joka ei ole sopusoinnussa
jumalallisen järjestelmän kanssa. Kun Jeesus oli lihassa oli hän
täydellinen ihmisolento; ennen sitä oli hän täydellinen henkiolento,
ja ylösnousemisensa jälkeen on hän korkeimman tai jumalallisen asteen
henkiolento. Vasta sinä aikana, kun hän vihkiytyi kuolemaan, jota hänen
kasteensa kuvasi -- kolmenkymmenen vuoden vanhana (täysi-ikäisyys
lain mukaan ja siis oikea aika vihkiytyä täysi-ikäisenä _miehenä)_ --
sai hän perintöpanttinsa jumalalliseen luontoon. (Matt. 3: 16, 17).
Inhimillinen luonto täytyi tulla vihityksi kuolemaan, ennenkuin hän
voi saada sen _pantin_, joka oikeuttaa jumalalliseen luontoon. Meidän
Herramme Jeesus ei tullut ennen täysin osalliseksi jumalallisesta
luonnosta, ennenkuin tämä vihkiytyminen oli todellakin suoritettu ja
hän todellakin oli uhrannut inhimillisen luontonsa kuolemaan. Kun hän
tuli mieheksi, tuli hän kuuliaiseksi kuolemaan asti; _sentähden_ on
Jumala korottanut hänet jumalalliseen luontoon. (Fil. 2: 8, 9). Jos
tämä Raamatun paikka on tosi, niin seuraa siitä, ettei häntä korotettu
jumalalliseen luontoon, ennenkuin inhimillinen luonto oli todellakin
uhrattu -- kuollut.

Täten me näemme, ettei Jeesuksessa eri luonnot olleet sekotetut,
vaan että hänen luontonsa muuttui kaksi kertaa: ensin henkisestä
ihmisluontoon, sitten ihmisluonnosta korkeimman asteiseen henkiseen,
jumalalliseen luontoon, ja joka kerralla jätettiin toinen luonto toisen
puolesta.

Tässä suuremmoisessa esimerkissä täydellisestä ihmisyydestä, joka
tahratonna seisoi maailman edessä, kunnes se uhrattiin maailman
lunastukseksi, näemme sen täydellisyyden, josta meidän sukumme Aadamin
kautta lankesi, ja johon se asetetaan ennalleen. Tulemalla ihmisen
lunastukseksi, antoi Herramme Jeesus _korvauksen_ sen puolesta, minkä
ihminen kadotti, ja sentähden voi koko ihmissuku uskomalla Kristukseen
ja tottelemalla häntä saavuttaa jälleen, ei henkisen vaan ihanan,
täydellisen _ihmis_luonnon -- sen luonnon, joka kadotettiin.

Täydellisen ihmisen täydellisiä ominaisuuksia ja kykyjä voidaan
rajattomasti harjottaa mieltäkiinnittävien, uusien ja vaihtelevien
asioitten suhteen, ja tieto ja taito voi lisääntyä äärettömästi; mutta
ei mikään sellainen tiedon tai kyvyn lisäys voi aikaansaada luonnon
muutosta tai tehdä sitä enemmäksi kuin mitä se täydellisenä on. Tällöin
tulevat vaan luonnollisen ihmisen kyvyt lisääntymään ja kehittymään.
Ihmisen autuaallinen osa kaikessa ijankaikkisuudessa tulee epäilemättä
olemaan tiedon ja taidon lisääntyminen; kuitenkin tulee hän yhä
edelleen olemaan ihminen; ja hän oppii yksinkertaisesti yhä täydemmässä
määrässä käyttämään niitä ihmisluontoon kuuluvia kykyjä, joita hän jo
omistaa. Näiden kaukaisten rajojen toiselle puolelle ei hän voi toivoa
pääsevänsä, eikä hän myöskään halua tunkeutua; sillä hänen toivonsa
ovat hänen kykynsä rajojen sisäpuolella.

Joskin Jeesus ihmisenä oli esimerkki siitä täydellisestä
ihmisluonnosta, johon ihmissuvun suuri enemmistö tulee
ennalleenasetettavaksi, niin on hän ylösnousemisensa jälkeen esimerkki
siitä ihanasta jumalallisesta luonnosta, josta voittava seurakunta,
ylösnousemisessaan, hänen kanssaan tulee osalliseksi.

Joskin tämä aikakausi on pääasiallisesti aiottu sen luokan kehittämistä
varten, jolle on tarjottu luonnon _muutos_, ja joskin apostolien
kirjeet ovat omistetut tämän "pienen lauman" opastusta varten, niin ei
pidä kuitenkaan luulla, että Jumalan suunnitelma päättyisi tekemällä
tämän valitun joukon täysilukuiseksi. Ei myöskään toiselta puolen
pidä mennä vastakkaiseen äärimmäisyyteen ja otaksua, että Jumala on
aikonut koko ihmiskunnalle ne erityiset lupaukset jumalallisesta
luonnosta, henkisistä ruumiista j.n.e., jotka tälle "pienelle laumalle"
ovat annetut. Näille ovat ne "kalliit ja suuret lupaukset" annetut
yli niiden ihanien lupausten, jotka ovat annetut koko ihmiskunnalle.
Voidaksemme oikealla tavalla jakaa totuuden sanaa, täytyy meidän ottaa
huomioon, että Raamattu puhuu kahtena eri asiana "pienen lauman"
jumalallisen luonnon täydellisyydestä ja ennalleen asetetun maailman
ihmisluonnon täydellisyydestä.

Kysykäämme nyt lähemmin: Mitä ovat henkiolennot? Mitkä ovat niiden
kyvyt, ja mitkä lait hallitsevat niitä? Monet näyttävät luulevan, koska
eivät ymmärrä henkiolentojen luontoa, että ne kuuluvat ainoastaan
satumaailmaan, ja tämän aineen suhteen vallitsee paljon taikauskoa.
Mutta Paavali ei näytä suosivan sellaista ajatusta. Joskin hän viittaa
siihen, että ihmiseltä puuttuu kykyä käsittämään korkeampaa henkistä
luontoa (1 Kor. 2:14), sanoo hän selvästi, ikäänkuin vastustaakseen
satumaisia ja taikauskoisia kuvitelmia, että löytyy henkinen ruumis
samoin kuin luonnollinen (inhimillinen) ruumis, taivaallinen samoin
kuin maallinen, ja toinen on maallisten kirkkaus samoin kuin toinen
taivaallisten kirkkaus. Maallinen kadotettiin, kuten olemme nähneet,
ensimmäisen Aadamin synnin kautta ja tulee Herra Jeesus ja hänen
morsiamensa (Kristus-henkilö, pää ja ruumis) sen ennalleen asettamaan
suvun hyväksi tuhatvuotishallituskautena. Taivaallisen kirkkautta
ei nähdä vielä, lukuunottamatta sitä, mitä henki on antanut sen
uskon silmälle ilmestyä sanan kautta. Nämä kirkkaudet ovat selvästi
erotetut ja erilaiset. (1 Kor. 15: 38--49). Me tiedämme osaksi, mitä
luonnollinen, maallinen, maahan kuuluva ruumis on, sillä meillä on nyt
sellaiset, joskin me ainoastaan sinnepäin voimme kuvitella mielessämme
sen täydellisyyden kirkkautta. Se on lihaa, verta ja luuta, sillä "se,
mikä on syntynyt lihasta, on lihaa". Ja koska löytyy kaksi selvästi
erotettua lajia ruumiita, niin me tiedämme, että henkinen, mikä se
sitten lieneekään, ei ole lihaa, verta ja luuta: se on taivaallinen,
taivaaseen kuuluva, henkinen -- "se, mikä on hengestä syntynyt, on
henki". Mutta, mitä henkiruumis on, emme tiedä, sillä "se ei ole vielä
ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta... me tulemme hänen kaltaisiksensa"
-- meidän Herramme Jeesuksen kaltaisiksi. -- Joh. 3: 6; 1 Joh. 3: 2.

Meillä ei ole mitään tietoa mistään olennosta, joko henkisestä tai
inhimillisestä, joka joskus olisi muuttanut luontoa toisesta toiseksi,
lukuunottamatta Jumalan Poikaa; ja se oli poikkeustapaus aivan
erityistä tarkotusta varten. Kun Jumala loi enkelit, oli epäilemättä
hänen tarkotuksensa, että ne ainaisesti jäisivät enkeleiksi, ja niin
myös ihmiset ihmisiksi. Jokainen oli täydellinen omassa tasossaan.
Ainakaan ei Raamatussa löydy mitään viittausta jostakin muusta
tarkotuksesta. Samoinkuin elottomassa luonnossa löytyy suloinen melkein
ääretön moninaisuus, niin on myöskin elollisten ja järjellisten
luotujen olentojen samankaltainen moninaisuus täydellisyydessä
mahdollinen. Jokainen luotu olento täydellisyydessään on ihana. Mutta
kuten Paavali sanoo, on taivaallisten kirkkaus _eri_ kirkkautta, ja
maallisten kirkkaus on toinen ja erilainen kirkkaus.

Tutkimalla niitä tosiasioita, jotka ovat kirjoitetut meidän Herrastamme
Jeesuksesta hänen ylösnousemisensa jälkeen ja enkeleistä, jotka
myöskin ovat henkiolentoja, ja siten "selittäen hengellisiä asioita
hengellisellä tavalla" (1 Kor. 2: 13), me voimme saada jonkinlaisen
yleisen valaistuksen henkiolentojen suhteen. Ensiksikin voivat enkelit
olla ja ovat usein läsnä, joskin näkymättöminä. "Herran enkeli
piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät", ja "eivätkö he kaikki ole
palvelevaisia henkiä, lähetetyt palvelemaan niitä, jotka pelastuksen
perimän pitää?" (Ps. 34: 8; Hebr. 1: 14). Ovatko ne toimittaneet
palvelustaan näkyväisellä tai näkymättömällä tavalla? Epäilemättä
jälkimäisellä tavalla. Eliisaa piiritti joukko assyrialaisia ja hänen
palvelijansa oli pelon vallassa; Eliisa rukoili Herraa, ja nuoren
miehen silmät avaantuivat, ja hän näki vuoret heidän ympärillään täynnä
tulisia vaunuja ja hevosia (ne olivat tulen kaltaiset). Jälleen, kun
enkeli oli Bileamille näkymätön, niin näki sen aasin tamma, jonka
silmät avattiin.

Toiseksi voivat enkelit ottaa ihmismuodon ja esiintyä ihmisten
_kaltaisina_. Herra ja kaksi enkeliä näkyivät sillä tavoin
Aabrahamille, joka valmisti heille aterian, josta he söivät. Aluksi
luuli Aabraham, että ne olivat kolme miestä, ja vasta silloin, kuin he
aikoivat lähteä, huomasi hän, että yksi niistä oli Herra, ja toiset
olivat enkeleitä, jotka sittemmin menivät Sodomaan ja vapauttivat
Lootin. (1 Moos. 18: 1, 2). Eräs enkeli näkyi Gideonille miehen
muodossa, mutta kertoi sittemmin, kuka hän oli. Eräs toinen enkeli
näkyi Simsonin isälle ja äidille, ja he luulivat, että hän oli ihminen,
kunnes hän alttarin tulessa nousi taivaaseen. -- Tuom. 6: 11--22; 13:
20.

Kolmanneksi ovat henkiolennot kirkkaita varsinaisessa tilassaan ja
kuvataan usein kirkkaina ja säteilevinä. Sen enkelin muoto, joka
vieritti kiven haudan ovelta, oli "kuin pitkäisen leimaus". Daniel
näki vilahdukselta henkisen ruumiin, jonka hän kuvaili täten: Hänen
silmänsä olivat kuin palava soihtu, hänen kasvonsa kuin pitkäisen tuli,
hänen kätensä ja jalkansa kuin kiiltävä vaski ja hänen äänensä kuin
mahtava pauhu. Hänen edessään lankesi Daniel ikäänkuin kuollut. (Dan.
10: 6, 10, 15, 17). Saulus tarsolainen näki samankaltaisen vilahduksen
Kristuksen kirkkaasta ruumiista, jonka loisto oli suurempi kuin
keskipäiväauringon kirkkaus. Saulus menetti näkönsä ja lankesi maahan.

Täten olemme nähneet, että henkiolennot ovat todellakin ihania;
kuitenkaan ei ihminen näe niitä, paitsi silloin kuin ihmisen silmät
avataan, niin että ne voivat nähdä niitä, tai silloin kuin he
esiintyvät _lihallisessa verhossa_ kuten ihmiset. Nämä lopputulokset
tulevat varmemmiksi, kun me tutkimme lähempiä seikkoja heidän
ilmestyksessään. Yksin Saulus näki Herran, ja ne miehet, jotka
vaelsivat hänen kanssansa kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään.
(Ap. t. 9: 7). Ne miehet, jotka olivat Danielin kanssa, eivät nähneet
sitä kirkasta olentoa, jota hän kuvailee, mutta suuri pelko tuli heidän
päällensä, ja he juoksivat ja piilottivat itsensä. Edelleen selittää
tämä kirkas olento: "Persian valtakunnan ruhtinas oli minua vastaan
kaksikymmentä yksi päivää". (Dan. 10: 13). Lankesiko Daniel jota
Herra niin suuresti rakasti, sen edessä kuin kuollut, jota Persian
ruhtinas vastusti kaksikymmentä yksi päivää? Mitenkä on tämän asian
kanssa? Varmaankaan ei ruhtinas nähnyt häntä kirkkaudessa! Ei, joko
hän oli _näkymättömänä_ läsnä hänen luonansa, tai esiintyi hän ihmisen
_kaltaisena_.

Meidän Herramme on ylösnousemisestaan asti henkiolento: tietenkin
kuuluvat samat kyvyt joita me tapaamme enkeleillä (henkisillä
olennoilla) myöskin hänelle. Ja niin on asianlaita, kuten me selvemmin
eräässä seuraavassa luvussa tulemme näkemään.

Siten me näemme, että Raamattu käsittelee henkistä ja ihmisluontoa
erilaisina, selvästi erotettuina luontoina, eikä anna pienintäkään
todistusta siihen että toinen tulisi kehityksen kautta muuttumaan
toiseksi; mutta toiselta puolen selittää se että ainoastaan muutamat
harvat tulevat koskaan muuttumaan ihmisluonnosta jumalalliseen
luontoon, johon Jeesus heidän päänsä jo on korotettu. Ja tämä
ihmeellinen ja erityinen piirre Jehovan suunnitelmassa on tuota
ihmeellistä ja erityistä tarkotusta varten valmistaa näistä Jumalan
erityisiä välikappaleita tuon suuren tulevaisuustyön, kaiken
ennalleenasettamisen suorittamisessa.

Tarkastakaamme nyt sanoja: kuolevaisuus ja kuolemattomuus.

Me tulemme huomaamaan niiden oikean merkityksen olevan täydessä
sopusoinnussa sen kanssa, mitä olemme oppineet vertaamalla Raamatun
lausuntoja ihmis- ja henkiolentojen suhteen, ja maallisia ja
taivaallisia lupauksia toisiinsa. Nämä sanontatavat sisältävät
tavallisesti hyvin epäselvän käsityksen ja väärät esitykset niiden
merkityksestä aiheuttavat vääriä käsityksiä niiden aineitten suhteen,
joiden yhteydessä ne ovat, niin hyvin yleisessä puheessa kuin
Raamatussa.

_"Kuolevaisuus"_ merkitsee asemaa tai tilaa, joka on _altis
kuolemalle_, ei kuollutta tilaa, vaan tilaa, jossa kuolema on
_mahdollinen_.

_"Kuolemattomuus"_ merkitsee asemaa tai tilaa, joka _ei ole altis
kuolemalle;_ ei ainoastaan tilaa vapaana kuolemasta, vaan tilaa, jossa
kuolema on _mahdoton_.

Tavallinen mutta väärä käsitys _kuolevaisuudesta_ on se, että se on
asema tai tila, jossa kuolema on välttämätön, samalla kuin tavallinen
käsitys kuolemattomuudesta tulee lähemmäksi totuutta.

Sana _kuolematon_ merkitsee sitä, mikä _ei kuole_; joten itse sanan
muodostus ilmaisee sen oikean merkityksen. Sen _kuolevaisuudesta_
yleisesti vallallaolevan väärän käsityksen perustuksella ovat monet
pulmallisessa asemassa, kun he koettavat ratkaista kysymystä: oliko
Aadam kuolevainen tai kuolematon ennen lankeemustaan. He ajattelevat,
että jos hän oli _kuolematon_, niin ei Jumala olisi voinut sanoa:
"Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman", koska
kuolemattomalle olennolle on mahdotonta kuolla. Tämä on järjellinen
johtopäätös. Toiselta puolen sanovat he: Jos hän oli kuolevainen, niin
millä tavalla voi silloin selitys: "Sinun pitää kuolemalla kuoleman",
olla uhkaus tai rangastus, koska hän (heidän väärän käsityksensä
mukaan) ei minkäänlaisissa olosuhteissa olisi voinut välttää kuolemaa?

Vaikeus on, kuten huomataan, siinä väärässä merkityksessä, joka
annetaan sanalle _kuolevaisuus_. Sovelluta oikea määritelmä, ja kaikki
on selviävä. Aadam oli kuolevainen, se on, hän oli sellaisessa tilassa,
jossa kuolema on mahdollinen. Hänellä oli täydessä määrin täydellinen
elämä, mutta _ei elämää itsessänsä_. Hänen elämänsä oli elämää, joka
sai _ylläpitonsa_ "kaikkinaisista paratiisin puista", kiellettyä
puuta lukuunottamatta, ja niin kauvan kuin hän oli tottelevainen
ja sopusoinnussa luojansa kanssa, oli hänen elämänsä taattu --
ylläpitäviä voimia ei häneltä kielletty. Tältä kannalta katsoen oli
Aadamilla elämä, ja kuolema oli kokonaan vältettävissä, ja kuitenkin
oli hän sellaisessa tilassa, että kuolema oli mahdollinen -- hän oli
_kuolevainen_.

Me tulemme siis seuraavaan kysymykseen: Jos Aadam oli kuolevainen
ja asetettiin koetukselle, niin koeteltiinko häntä kuolemattomuutta
varten? Yleinen vastaus on myöntävä. Me vastaamme kieltävästi.
Hänen koetuksensa oli osottava, oliko hän arvollinen tai arvoton
sen elämän ja niiden siunauksien jatkamiseen, jotka hän jo omisti.
Koska ei missään ole luvattu, että hän kuuliaisuutensa nojalla tulisi
kuolemattomaksi, niin olemme velvolliset jättämään sellaiset arvelut
sikseen. Hänelle oli luvattu _niiden siunausten jatkaminen, joita
hän silloin nautti_, niin kauvan kuin hän oli tottelevainen, ja
häntä uhkasi kaiken menetys -- kuolema -- jos hän oli tottelematon.
Väärä käsitys _kuolevaisuus_-sanan merkityksestä, vaikuttaa sen,
että yleisesti ajatellaan, että kaikki olennot, jotka eivät kuole,
ovat kuolemattomia. Tähän luokkaan lasketaan sentähden taivaallinen
Isämme, meidän Herramme Jeesus, enkelit ja koko ihmissuku. Tämä on
kuitenkin harhaluulo: suurin osa ihmiskuntaa, joka kerran pelastetaan
lankeemuksesta, samoinkuin taivaan enkelit tulevat aina olemaan
kuolevaisia; joskin he ovat täydellisyyden ja autuuden tilassa, niin
tulee heillä aina olemaan kuolevainen luonne, joka voisi kuolla,
jos se tekisi rikoksen. Heidän tilansa turvallisuus tulee, kuten
Aadamin, riippumaan kuuliaisuudesta kaikkiviisasta Jumalaa kohtaan,
jonka vanhurskauden, rakkauden ja viisauden sekä voiman antaa kaiken
vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat ja palvelevat, tulee
täydelleen todistamaan se tapa, jolla hän nykyaikana on kohdellut
syntiä.

Ei missään Raamatun paikassa sanota, että enkelit olisivat
kuolemattomia, ei myöskään ihmiskunnasta, että se, kun se on tullut
ennalleenasetetuksi, olisi kuolematon. Ainoastaan jumalalliselle
luonnolle omistetaan kuolemattomuus -- alkuaan yksin Jehovalle,
sittemmin meidän Herrallemme Jeesukselle hänen nykyisessä
korkealle korotetussa asemassaan; ja vihdoin on kuolemattomuus
luvattu seurakunnalle, Kristuksen ruumiille, kun se hänen kanssaan
kirkastetaan. -- 1 Tim. 6: 16; Joh. 5: 26; 2 Piet. 1: 4; 1 Kor. 15: 53,
54.

Meillä ei ole todistusta ainoastaan siitä, että kuolemattomuus kuuluu
ainoastaan jumalalliseen luontoon, vaan myöskin, että enkelit ovat
kuolevaisia, koska Saatana, joka kerran oli ruhtinas heidän joukossaan
tulee hävitettäväksi. (Hebr. 2: 14.) Se seikka, että hän voidaan tehdä
tyhjäksi, todistaa, että enkelit, samaan luokkaan kuuluvina, ovat
kuolevaisia.

Siten me näemme, että, kun parantumattomat syntiset ovat poistetut,
tulevat sekä kuolemattomat että kuolevat olennot ainaisesti elämään
ilossa, autuudessa ja rakkaudessa. Korkein luokka omistaa luonnon,
johon ei kuolema voi vaikuttaa ja, jossa asuu elämä -- elämä itsessään
(Joh. 5: 26), ja toisella luokalla on luonto, johon kuolema voi
vaikuttaa, mutta joka kuitenkin, omistaessaan täydellisen olennon ja
täydellisen tiedon pahasta ja synnin synnillisyydestä, ei anna mitään
aihetta kuolemaan. Jumalan laki tulee heidät hyväksymään ja heidät
varustetaan aina niillä aineksilla, jotka ovat välttämättömät heidän
täydellisyytensä ylläpitämiseksi, eivätkä he koskaan kuole.

_Kuolevaisuus ja kuolemattomuus_ sanojen oikea käsittäminen ja
tapa, jolla niitä käytetään Raamatussa, tekee tyhjäksi itse
perustuksen tuolle opille ikuisesta vaivasta. Tämä oppi johtuu
tuosta Raamattua vääristelevästä olettamuksesta, että Jumala loi
ihmisen kuolemattomaksi, ettei hänen olemassaolonsa, voi lakata,
ettei Jumala voi tehdä häntä tyhjäksi. Tästä johtuva ajatus on se,
että parantumattomien täytyy _jatkaa elämäänsä_ jossakin ja jollakin
tavalla, ja lopputulos on, että koska he eivät ole sopusoinnussa
Jumalan kanssa, niin täytyy heidän ikuisuutensa olla ikuista
kurjuutta. Mutta Jumalan sana vakuuttaa meille, että hän on ryhtynyt
toimenpiteisiin sellaista synnin ja syntisten ikuista oloa vastaan:
että ihminen on kuolevainen; sekä että täysi rangastus tahallisesta
rikoksesta täyttä valoa ja tietoa vastaan ei tule olemaan ikuinen elämä
tuskissa, vaan toinen kuolema. "Sen sielun, joka tekee syntiä, pitää
kuoleman."



"Mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan."

Room. 9: 20.


Muutamat suosivat sitä väärinkäsitystä vanhurskauden vaatimuksista,
ettei Jumala saisi tehdä mitään eroa jakaessaan armolahjojaan luotujen
olentojen keskuudessa; ja jos hän korottaa _yhden_ korkeaan asemaan,
niin täytyy hänen _oikeudenmukaisesti_ tehdä kaikkien kanssa samalla
tavalla, ellei voitaisi osottaa, että muutamat olivat menettäneet
_oikeutensa_, jossa tapauksessa heidät voitaisiin määrätä alempaan
asemaan.

Jos tämä periaate olisi oikea, seuraisi siitä, ettei Jumalalla olisi
ollut oikeutta luoda Jeesusta enkeleitä korkeammaksi ja yhä edelleen
korottaa häntä jumalalliseen luontoon, ellei hän aikoisi tehdä samalla
tavalla kaikkien enkeleiden kanssa -- ja kaikkien ihmisten kanssa.
Ja sovelluttaaksemme tätä periaatetta vielä pitemmälle: jos jotkut
ihmiset tulevat korkealle korotettaviksi ja osallisiksi Jumalallisesta
luonnosta, niin täytyy kaikkien lopullisesti tulla korotetuiksi
samaan asemaan. Ja miksikä ei jatkaa periaatetta äärimmäisyyteen asti
ja sovelluttaa sitä nisäkkäisiin ja hyönteisiin, jotka myös ovat
luotuja olentoja, ja sanoa, että koska Jumala on ne kaikki luonut,
niin täytyy niiden kaikkien lopulta saavuttaa korkein olemassaolotaso
-- jumalallinen luonto? Tämä on selvästi mahdottomuus, mutta yhtä
järkevä kuin mikä toinen johtopäätös tahansa, joka perustuu tällaiseen
otaksuttuun periaatteeseen.

Ehkä ei kukaan tahtoisi jatkaa vääriä otaksumisia niin pitkälle. Mutta
jos tämä olisi yksinkertaiselle oikeudelle perustettu periaate, niin
missä se päättyisi enään olematta oikeudenmukainen?

Ja jos Jumalan suunnitelma todellakin olisi sellainen, niin missä olisi
silloin kaikkien Jumalan töitten suloinen moninaisuus? Mutta tämä ei
ole Jumalan suunnitelma. Koko luonto, sekä elävä että eloton, todistaa
Jumalan vallan ja viisauden ihanuutta ja moninaisuutta. Ja samoin kuin
"taivaat kertovat Jumalan kunniasta, ja vahvuus julistaa hänen kättensä
töitä" ihmeellisessä vaihtelevaisuudessa ja ihanuudessa, niin tulevat
hänen järjellä varustetut olentonsa moninaisuutensa kautta vielä paljon
enemmän todistamaan hänen valtansa ylenmääräistä kirkkautta. Me teemme
tämän johtopäätöksen Jumalan sanan järkähtämättömän opin perustuksella
ja tämän kanssa pitävät yhtä järjen ja luonnon todistus.

On erittäin tärkeätä, että meillä on oikeat käsitykset vanhurskaudesta.
_Suosiosta_ johtunutta lahjaa ei saa koskaan pitää oikeudella
ansaittuna palkintona. Pelkkä oikeudenmukainen toimenpide ei anna
mitään aihetta mihinkään erityiseen kiitollisuuteen, ei se myöskään ole
mikään todistus rakkaudesta; mutta Jumala osottaa suuren rakkautensa
luotujaan kohtaan antamalla heille äärettömän määrän ansaitsemattomia
armolahjoja, joiden tulee herättää heissä vastarakkautta ja ylistystään.

Jumalalla olisi ollut oikeus, jos hän olisi tahtonut, tehdä meistä
ainoastaan olentoja, joilla oli hyvin lyhyt olemassaolon aika,
joskaan emme koskaan olisi tehneet syntiä. Hän on tehnyt muutamia
alemmista luoduistaan sellaisiksi. Hän olisi voinut antaa meidän
nauttia siunauksistaan jonkun aikaa ja sitten, ilman vääryyttä,
poistaa kaikkien meidän olemassaolon. Sellainenkin lyhyt olemassaolo
olisi suosiota. Armoon perustuu se, että meillä on ensinkään mitään
olemassaoloa. Kuinka paljon suurempaa suosiota osottaakaan synnin
kautta menetetyn olemassaolon jälleen lunastaminen! Ja edelleen on se
Jumalan suosiota, että me olemme ihmisiä emmekä eläimiä; Ainoastaan
Jumalan suosiosta johtuu se, että enkelien luonto on jonkun verran
ihmisluontoa korkeampi, ja samoin Jumalan suosion perustuksella tulevat
Herra Jeesus ja hänen morsiamensa osallisiksi jumalallisesta luonnosta.
Sentähden tulee hänen järjellisten luomustensa kiitollisuudella ottaa
mitä ikinä Jumala antaa. Jokainen muu ajatus ansaitsee oikeudenmukaisen
kadotustuomion ja tulee, jos sitä suositaan, päättymään alennukseen
ja tyhjäksitekemiseen. Ihmisellä ei ole oikeutta tavotella enkeliksi
tulemista, koska häntä ei koskaan ole kutsuttu tähän asemaan, ei
myöskään enkelillä ole oikeutta pyrkiä jumalalliseen luontoon, koska
ei hänelle ole sitä koskaan tarjottu. Siinä oli Saatanan ylpeys, joka
aikaansai hänen kukistamisensa korkeasta asemastaan ja tulee päättymään
hänen tyhjäksitekemisessään. Jes. (14: 14.) "Jokainen, joka ylentää
itsensä, alennetaan, ja joka alentaa itsensä, ylennetään" (Luuk. 14:
11), mutta ei välttämättömästi korkeimpaan asemaan.

Osaksi väärinkäsittäen vanhurskauden ja osaksi toisista syistä on aine
valinnasta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa, antanut ainetta
paljoon riitaan ja väärinkäsitykseen. Ainoastaan muutama kieltänee sen,
että Raamattu opettaa löytyvän valinnan, mutta mihinkä periaatteeseen
valinta perustuu, on kysymys, joka on huomattava ajatusten
eroavaisuuden esineenä, siitä syystä, että muutamat väittävät, että se
on mielivaltainen, ehdoton valinta, ja toiset, että se on ehdollinen.
Me uskomme, että näissä molemmissakin käsityskannoissa on jotakin
totta. Valinta Jumalan puolelta ilmaisee hänen valintaansa jotakin
erityistä tarkotusta, virkaa tai asemaa varten. Jumala on valinnut tai
nähnyt hyväksi, että muutamat hänen olennoistaan tulisivat enkeleiksi,
että muutamat tulisivat ihmisiksi, että muutamista tulisi nisäkkäitä,
lintuja, hyönteisiä j.n.e., ja että muutamat tulisivat osallisiksi
hänen omasta jumalallisesta luonnostaan. Ja joskin Jumala määrätyillä
_ehdoilla_ valitsee kaikki jotka otetaan jumalalliseen luontoon, niin
ei voida sanoa, että nämä enemmän kuin toisetkaan _ansaitsisivat_
sen; sillä ainoastaan armosta jokin luotu olento omistaa olemassaolon
jollakin tasolla.

"Siis ei se ole ihmisen tahtomisessa eikä juoksemisessa, vaan
Jumalan armosta" -- hyvyydestä, suosiosta. (Room. 9: 16.) Se, että
Jumala kutsui valitut jumalalliseen luontoon, ei johtunut siitä,
että he olisivat olleet toisia paremmat, sillä hän sivuutti enkelit,
jotka eivät olleet tehneet syntiä, ja kutsui muutamia lunastetuista
syntisistä jumalalliseen kunniaan. Jumalalla on oikeus tehdä, mitä
hän omallaan haluaa, ja hän näkee hyväksi käyttää tätä oikeutta
suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Koska kaikki, mitä meillä on, on
Jumalan armosta, niin: "Oi ihminen, mikä sinä olet inttämään Jumalaa
vastaan? Ei kai teos sano tekijälleen miksi minut tämmöiseksi teit? Vai
eikö savenvalajalla ole valtaa savensa samasta seoksesta tehdä toista
astiata jaloa, toista halpaa käytäntöä varten" -- tai pienempää kunniaa
varten? (Room. 9: 20, 21.) Kaikki on sama jumalallinen valta luonut,
muutamat korkeampaa luontoa ja suurempaa kunniaa varten ja toiset
alempaa luontoa ja pienempää kunniaa varten.

"Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän joka myös on hänet [miehen]
luonut: _Kysykää_ minulta tulevaisia asioita; _jättäkää_ minulle minun
lasteni, minun kätteni työn huoli. Minä olen tehnyt maan ja luonut
ihmiset sen päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan ja antaneet
kutsun koko sen sotajoukolle." "Sillä niin sanoo Herra, joka on luonut
taivaan, hän joka on Jumala, hän joka on muodostanut maan ja tehnyt
sen, hän joka on valmistanut sen, ja joka ei ole luonut sitä olemaan
tyhjänä, vaan muodostanut sen, jotta sen päällä asuttaisiin. Minä
olen Herra eikä kenkään muu." (Jes. 45: 11, 12, 18.) Ei kellään ole
oikeutta määrätä Jumalan menettelytapaa. Jos hän perusti maan, ja jos
hän ei sitä turhan tähden muodostanut, vaan että sen päällä asuisivat
ennalleenasetetut, täydelliset ihmiset, minkä arvoiset me silloin
olemme inttämään Jumalaa vastaan ja sanomaan, että hän tekee väärin,
kun hän ei muuta heidän luontoaan eikä tee heitä kaikkia osallisiksi
henkisestä luonnosta, joko enkelien kaltaisiksi tai hänen oman
jumalallisen luontonsa kaltaisiksi? Kuinka paljon paremmin sopiikaan
meille tulla nöyrinä Jumalan sanan luo ja "kysyä" tulevista asioista
kuin "määrätä" tai tahtoa, että hän tekisi meidän suunnitelmiemme
mukaan. Herra, pidätä palvelijoitasi, etteivät he lankea röyhkeyden
synteihin; älä anna niille valtaa meidän ylitsemme. Me uskomme, ettei
kukaan Jumalan lapsista tahtoisi tehdä määräyksiä Herralle hänen
menettelytapansa suhteen; mutta kuinka helposti ja melkein tietämättään
monet lankeevat tähän eksytykseen.

Ihmiset ovat Jumalan lapsia luomisen kautta -- hänen kättensä työ
--, ja hänen suunnitelmansa heidän suhteensa on selvästi ilmotettu
hänen sanassaan. Paavali sanoo, että ensimäinen ihminen (joka oli
esikuva siitä, miksi suku tulee, kun se on täydellinen) oli maasta
maallinen, ja että hänen jälkeentulevaisensa, evankelista seurakuntaa
lukuunottamatta, tulevat ylösnousemisessa edelleen olemaan maallisia
inhimillisiä olentoja, sovellettuja maata varten. (1 Kor. 15: 38, 44.)
Daavid selittää, että ihminen luotiin ainoastaan vähää vähemmäksi
enkeleitä ja kruunattiin kirkkaudella, kunnialla, herraudella j.n.e.
(Ps. 8: 5--9.) Ja Pietari, meidän Herramme ja kaikki profeetat maailman
alusta alkaen selittävät että ihmissuku tulee ennalleenasetettavaksi
tuohon ihanaan täydellisyyteen ja jälleen olemaan maan herrana, kuten
sen edustaja, Aadam, oli. -- Ap. t. 3: 19--21.

Tämä on se onnellinen osa, jonka Jumala on suvainnut antaa
ihmissuvulle. Ja mikä ihana osa! Sulje silmäsi hetkeksi niiltä
kurjuuden ja tuskan, alennuksen ja surun näytelmiltä, jotka vielä
nyt synnin johdosta vallitsevat, ja kuvittele mielessäsi täydellisen
maan ihanuutta. Ei pieninkään synnin tahra häiritse sitä sopusointua
ja rauhaa, joka vallitsee täydellisessä yhteiskunnassa, ei katkeraa
ajatusta, ei epäystävällistä silmäystä tai sanaa; rakkaus, joka
ylitsevuotavana täyttää jokaisen sydämen, löytää vastakaikua jokaisessa
toisessa sydämessä, ja suopeus painaa leimansa jokaiseen toimeen.
Ei mitään sairautta ole enään siellä, ei mitään kipua tai tuskaa,
ei katoavaisuudesta merkkiäkään -- ei edes sellaisesta pelkoakaan.
Ajattele kaikkia niitä terveyden ja ihanuuden kuvia ihmisten muodoissa
ja piirteissä, joita joskus olet nähnyt, ja tiedä, että täydellinen
ihminen tulee omistamaan vielä suuremman ihanuuden. Sisäinen puhtaus
ja henkinen ja siveellinen täydellisyys tulevat painamaan leimansa
ja kirkastamaan kaikkia säteileviä kasvoja. Sellaiseksi muodostuu
maallinen yhteiskunta, ja kaikkien niiden kyyneleet jotka itkien
surevat omaisiaan, tulevat poispyyhityiksi, kun he täten näkevät, että
ylösnousemistyö on täytetty. -- Ilm. 21: 4.

Ja tämä muutos koskee ainoastaan inhimillistä yhteiskuntaa. Me
muistamme myöskin, että maa, joka "tehtiin asuttavaksi" tällaista
sukua varten, tulee heille olemaan sopiva ja miellyttävä asuinpaikka,
jota kuvasi Eedenin paratiisi, johon ihmiskunnan edustaja ensin
asetettiin. Paratiisi tulee ennalleenasetettavaksi. Maa ei tulee
enää kantamaan orjantappuroita ja ohdakkeita ja vaatimaan ihmistä
tekemään työtä otsansa hiessä leivän hankkimista varten, vaan "maa
antaa [helposti ja luonnollisesti] satonsa". "Erämaa on kukoistava
niinkuin kukkainen", eläimet tulevat täydellisiksi, halukkaiksi
ja tottelevaisiksi palvelijoiksi, luonto kaikessa suloisessa
moninaisuudessaan on kaikkialla kehottava ihmistä näkemään ja tuntemaan
Jumalan ihanuutta, valtaa ja rakkautta, ja mieli ja sydän on iloitseva
hänessä. Tuo levoton pyrkiminen saavuttamaan jotakin uutta, joka nyt on
vallalla ei ole luonnollinen vaan luonnoton tila, joka johtuu meidän
epätäydellisyydestämme ja nykyisestä ympäristöstämme, joka ei meitä
tyydytä. Tuo rauhaton uuden tavotteleminen ei ole Jumalan kaltaista.
Useimmat asiat ovat Jumalalle vanhoja, ja Herraa miellyttävät enimmän
ne asiat, jotka ovat vanhoja ja täydellisiä. Samoin on ihmisen laita,
kun hän on asetettu ennalleen Jumalan kuvaksi. Täydellinen ihminen ei
tule täysin tuntemaan tai käsittämään henkiolentojen kirkkautta eikä
hän sentähden pidä sen saavuttamista suotavana, koska hän on toista
luontoa, samoin kuin kalat ja linnut enimmin pitävät omasta luonnostaan
ja valtakunnastaan. Ihmisen valtaa niin se ihanuus, joka ympäröi häntä
inhimillisessä tasossa, ettei hän ikävöi tai toivo toista luontoa
tai toisia olosuhteita, kuin ne, joista silloin nautitaan. Silmäys
seurakunnan nykyiseen tilaan valaisee tätä. "Kuinka vaikea" onkaan
niiden, joilla on tämän maailman rikkauksia mennä Jumalan valtakuntaan.
Ne harvat asiat, jotka nyt omistetaan, omaavat nytkin tänä pahana ja
kuoleman herrauden aikana sellaisen vallan ihmisluonnon yli, että me
tarvitsemme erityistä Jumalan apua kiinnittääksemme katseemme henkisiin
lupauksiin.

Että kristillinen seurakunta, Kristuksen ruumis, on poikkeus Jumalan
yleisestä suunnitelmasta ihmissuvun suhteen, selviää siitä esityksestä,
että sen valitseminen oli määrätty jumalallisessa suunnitelmassa ennen
maailman perustusta (Ef. 1: 4, 5), jona aikana Jumala ei ainoastaan
nähnyt suvun lankeamista syntiin, vaan myöskin määräsi ennakolta
sen luokan vanhurskauttamisen, pyhittämisen ja kirkastamisen, jota
hän evankeliumin aikana on kutsunut maailmasta tulemaan poikansa
kuvan kaltaiseksi, tulemaan osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja
Kristuksen Jeesuksen kanssaperilliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa
pannakseen toimeen maailmaa käsittävän vanhurskauden ja rauhan. --
Room. 8: 28--30.

Tämä osottaa, että valinta tai seurakunnan vaali oli jotakin, jonka
Jumala puolestaan oli ennakolta määrännyt; mutta huomaa: se ei ollut
_seurakunnan yksilöllisten_ jäsenten ehdoton valinta. Jumala määräsi
ennen maailman perustamista, että sellainen joukko oli valittava
sellaista tarkotusta varten, määrättynä aikana, evankeliumin aikana.
Joskaan emme epäile, että Jumala olisi voinut ennakolta nähdä, kuinka
kukin yksityinen seurakunnan jäsen tulee menettelemään, ja tietää
tarkoin ennakolta, ketkä tulisivat arvokkaiksi ja siitä syystä
"pienen lauman" jäseniksi, niin ei tämä kuitenkaan ole se tapa, jolla
Jumalan sana esittää opin valitsemisesta. Apostolit eivät koettaneet
terottaa ajatusta henkilökohtaisesta ennakolta määräämisestä, vaan
että Jumala aikomuksessaan oli ennakolta määrännyt _erään luokan_
tai määrätyn joukon joka saisi omistaa tuon kunnia-aseman, ja että
sen valitseminen tapahtuisi määrätyillä ehdoilla, joihin kuuluisivat
vaikeat koettelemukset uskoon, kuuliaisuuteen ja maallisten oikeuksien
uhraamiseen nähden j.n.e., aina kuolemaan asti. Henkilökohtaisen
koetuksen ja henkilökohtaisen "voittamisen" kautta valitaan tai
hyväksytään siten _ennakolta määrätyn luokan_ yksityiset jäsenet
kaikkiin niihin siunauksiin ja etuihin, jotka Jumala on ennakolta
määrännyt tätä luokkaa varten.

Sana kirkastanut Room. 8: 30 johtuu kreikkalaisesta sanasta _doxazo_
ja merkitse myös _kunnioittanut_. Se asema, johon seurakunta valitaan
on suuri kunnia-asema. Ei kukaan olisi voinut ajatella niin suuren
kunnian voittamista. Niinpä meidän Herramme Jeesus kutsuttiin ensin,
ennen kuin hän voi tavoitella tuota kunniaa, kuten me luemme: "Niinmyös
Kristus ei ole itseään kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi papiksi
oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: 'Sinä olet minun poikani,
tänä päivänä minä sinun synnytin'." Taivaallinen Isä kunnioitti siis
meidän Herraamme Jeesusta, ja jokaista valitussa joukossa, joka tulee
hänen kanssaperillisekseen, tulee Jumalan suosio siten kunnioittamaan.
Seurakunta saa kokea samalla tavalla kuin sen pää tämän "kunnian" alkua
silloin kuin Jumala _siittää_ sen jumalalliseen luontoon totuuden sanan
kautta (Jaakob. 1: 18), ja he tulevat kunniasta täydelleen osallisiksi,
silloin kun he ovat _syntyneet_ hengestä henkisiksi olennoiksi --
jotka ovat kirkastetun pään kaltaisia. Niiden, joita Jumala tahtoo
täten kunnioittaa, täytyy olla täydelliset ja puhtaat, mutta kun me
perinnön kautta olimme syntiset, niin ei hän ainoastaan kutsunut
meitä ja tarjonnut meille kunniaa, vaan hän piti myös huolta meidän
_vanhurskauttamisestamme_ synnistä poikansa kuoleman kautta, jotta hän
tekisi meidät kykeneviksi saavuttamaan sen kunnian, johon hän meidät
kutsuu.

Valitessaan pientä laumaa lähettää Jumala hyvin yleisen kutsun --
"monet ovat kutsutut". Kaikki eivät ole kutsutut. Kutsu rajotettiin
ensin meidän Herramme toiminnan aikana, Israeliin lihan puolesta;
mutta nyt Jumalan palvelijat vaativat (eivät pakota) niin monta kuin
he tapaavat (Luuk. 14: 23) tähän erityiseen armojuhlaan. Mutta eivät
kaikki niistä, jotka kuulevat ja tulevat, ole arvolliset. Häävaatteet
(Kristuksen meidän puolestamme laskettu vanhurskaus) tarjotaan
jokaiselle, mutta muutamat eivät tahdo panna niitä päällensä ja
täytyvät tulla hyljätyiksi, ja niistä jotka pukeutuvat vanhurskauden
vaippaan, ja jotka saavat kunnian tulla siitetyiksi uuteen luontoon,
eivät kaikki onnistu pysymään lujina kutsussaan ja valinnassaan
olemalla uskolliset liitossaan. Niistä, jotka ovat arvolliset
esiintymään Karitsan kanssa kirkkaudessa, sanotaan, että he ovat:
_"kutsutut ja valitut ja uskolliset"_. -- Ilm. 14: 1 ja 17: 14.

Kutsu on tosi. Jumalan aikomus valita ja korottaa seurakunta on
muuttumaton; mutta tähän valittuun luokkaan tuleminen riippuu ehdoista.
Kaikkien, jotka tahtovat tulla osallisiksi edeltäpäin määrätystä
kunniasta, täytyy täyttää kutsun ehdot. "Kun meillä on lupaus tulla
hänen lepoonsa, niin peljätkäämme siis, ettei joku teistä olisi jäänyt
jälelle." (Hebr. 4: 1.) Joskaan suuri suosio ei riipu _siitä_, joka
tahtoo, eikä _siitä_, joka juoksee, niin on se kuitenkin _sitä varten_,
joka tahtoo, ja _sitä varten_, joka juoksee, sitten kun häh on tullut
kutsutuksi.

Sen jälkeen kun me täten, kuten me toivomme, olemme selvästi osottaneet
Jumalan _ehdottoman oikeuden ja tarkotuksen_ tehdä, mitä hän tahtoo
omallaan, niin kiinnitämme huomiomme siihen, että se periaate, joka
painaa leimansa kaikkien Jumalan suosiolahjojen antamiselle, on
toimiminen kaikkien parhaaksi.

Kun me siis, Raamattuun vedoten pidämme todistettuna, että ihmis- ja
henkiluonto ovat erilaiset ja selvästi erotetut -- että kahden
luonnon sekotus ei sisälly Jumalan tarkotukseen, vaan olisi tällainen
luonto epätäydellinen, sekä että muutos luonnosta toiseen ei ole
tavallista, vaan poikkeus, yhdessä ainoassa tapauksessa: joka koskee
Kristushenkilöä päätä ja ruumista -- niin herää meissä silloin syvä
mielenkiinto oppia tuntemaan, miten muutos tulee toteutumaan, millä
ehdoilla se voidaan voittaa, ja millä tavalla se tulee tapahtumaan.

Ne ehdot, joilla seurakunta yhdessä Herransa kanssa voi tulla
korotetuksi jumalalliseen luontoon (2 Piet. 1: 4), ovat aivan
samat kuin ne, joilla hän sen sai: astumalla hänen askeleissaan,
jättämällä itsensä eläväksi uhriksi ja siten uskollisesti toimia
vihkiytymyslupauksensa mukaan, kunnes uhraus päättyy kuolemaan.
Tämä luonteen muutos, ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon,
annetaan palkintona niille, jotka evankeliumin aikakautena uhraavat
_ihmisluontonsa_, kuten Herra teki, _sen_ kaikkien harrastusten,
toiveitten ja pyrkimysten kanssa mitä nykyaikaan tai tulevaisuuteen
tulee -- aina kuolemaan asti. Ylösnousemisessa tulevat sellaiset
heräämään, ei että he tulisivat muun ihmissuvun kanssa osallisiksi
siunatusta ennalleenasettamisesta ja kaikista siitä johtuvista
siunauksista, vaan tullakseen osallisiksi Herransa kaltaisuudesta,
kunniasta ja ilosta saaden yhdessä hänen kanssaan Jumalallisen luonnon.
-- Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 12.

Uuden luonnon alku ja kehitys verrataan ihmiselämän alkuun ja
kehitykseen. Kuten toisessa tapauksessa ensin on sikiäminen ja sitten
syntyminen, niin on myös toisessakin. Pyhien sanotaan siinneen Jumalan
totuuden sanan kautta. (1 Piet. 1: 3; 1 Joh. 5: 18, Jaak. 1: 18.) Se
on, Jumala antaa heille ensimäisen herätyksen jumalalliseen elämään
sanansa kautta. Kun he, tultuaan vanhurskautetuksi vapaasta armosta
uskomalla lunastukseen, kuulevat kutsun: "Antakaa ruumiinne eläväksi,
pyhäksi [joka on lunastettu, vanhurskautettu] ja [sentähden] Jumalalle
otolliseksi uhriksi; joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne"
(Room. 12: 1), ja kun he, kuuliaisina kutsulle täydelleen vihkivät
vanhurskautetun ihmisyytensä Jumalalle eläväksi uhriksi, Jeesuksen
uhrin rinnalla, niin hyväksyy Jumala sen, ja heti tässä toimituksessa
alkaa heidän henkinen elämänsä. Sellaisina alkavat he heti ajatella ja
toimia kuten uusi [muuttunut] mieli vaatii, inhimillisten pyyteiden
ristiinnaulitsemiseen asti. Vihkiytymyssilmänräpäyksestä asti laskee
Jumala heidät "uusiksi luomuksiksi".

_Embryo-tilassa_ olevilta "uusilta luomuksilta" häviävät entiset
asiat (inhimilliset toivomukset, toiveet, suunnitelmat j.n.e.) ja
kaikki tulee uudeksi. Kehittymätön "uusi luomus" jatkaa kasvamistaan
ja kehittymistään, siinä määrin kuin vanha inhimillinen luonto
toiveineen, tarkotuksineen, toivomuksineen j.n.e. ristiinnaulitaan.
Nämä kaksi kehitystä jatkuvat samanaikuisina aina siitä ajasta asti kun
vihkiytyminen alkaa, kunnes inhimillisen kuolema ja henkisen luonnon
syntyminen seuraavat. Sitä myöten kun Jumalan henki jatkaa sanansa
kautta yhä edelleen suunnitelmiensa paljastamista, tekee hän meidän
kuolevaiset ruumiimme eläviksi (Room. 8: 11) ja saattaa täten nämä
kuolevaiset kykeneviksi palvelemaan häntä; mutta kun aika tulee, niin
me saamme uudet ruumiit -- henkiset, taivaalliset, kaikissa suhteissa
sovelletut uuden, taivaallisen mielen mukaisiksi.

"Uuden luomuksen" _syntyminen_ tapahtuu ylösnousemuksessa (Kol. 1:
18), ja tämän luokan ylösnousemusta kutsutaan ensimäiseksi (tai
ylevimmäksi) ylösnousemukseksi. (Ilm. 20: 6.) Tulee muistaa, ettemme
me todellisuudessa ole henkiolentoja ennenkuin ylösnousemuksessa,
joskin meidät siitä ajasta, kun me saimme lapseuden hengen, lasketaan
sellaisiksi. (Room. 8: 23--25; Ef. 1: 13, 14, Room. 6: 10, 11.) Kun me
tulemme todellisiksi henkiolennoiksi, se on kun me olemme syntyneet
hengestä, niin emme kauvemmin ole lihallisia olentoja; sillä se "mikä
hengestä on syntynyt, on _henki"_.

Hengestä sikiäminen vihkiytymisessä täytyy tapahtua ennen tätä
syntymistä henkiseen luontoon ylösnousemisessa, yhtä varmasti kuin
lihassa sikiäminen tapahtuu ennen lihassa syntymistä. Kaikki jotka
ovat syntyneet lihasta ensimäisen Aadamin, tuon maallisen, kuviksi,
sikisivät ensin lihasta; ja muutamat ovat siinneet _uudelleen_
Jumalan hengestä, totuuden sanan kautta, jotta he, kun aika on
tullut, syntyisivät hengestä taivaallisen kuvaksi ensimäisessä
ylösnousemisessa: "Niinkuin meissä on ollut maallisen kuva -- niin
meissä [seurakunnassa] on myös oleva taivaallisen kuva" -- ellei
lankeemusta tapahdu. -- 1 Kor. 15: 49; Hebr. 6: 6.

Joskin taivaallisen kutsumuksen vastaanottaminen ja meidän
vihkiytymisemme kuuliaisuuteen sitä kohtaan ratkaistaan yhdessä
hetkessä, niin tapahtuu kuitenkin jokaisen ajatuksen saattaminen
sopusointuun Jumalan mielen jälkeen asteettain; se on sen asteettaista
suuntaamista taivaaseen päin, joka luonnostaan taipuu maata kohti.
Apostoli kutsuu tätä muuttumiseksi, sanoen: "Älkää muodostautuko tämän
maailman mukaan, vaan muuttukaa [taivaalliseen luontoon] _mielenne
uudistuksen_ kautta, tutkiaksenne mikä Jumalan hyvä, otollinen ja
täydellinen tahto on." -- Room. 12: 2.

Tulee huomata, että nämä apostolin sanat eivät kohdistu uskottomaan
maailmaan, vaan niihin, jotka hän tunnustaa veljiksi, kuten edellisestä
värssystä huomataan: "Niin minä... kehotan teitä, _veljet_, antamaan
ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi."

Luullaan ylimalkaan, että kun ihminen kääntyy synnistä vanhurskauteen
ja epäuskosta ja vihollisuudesta Jumalaa kohtaan ja rupeaa luottamaan
häneen, että tämä on se muutos, jota Paavali tarkottaa. Tämä on
todellakin suuri muutos, mutta ei _se_ muutos, jota Paavali tarkottaa.
Tämä on luonteen muutos: mutta Paavali tarkottaa luonnon muutosta, joka
määrätyillä ehdoilla on luvattu uskoville evankeliumin aikakautena,
ja hän kehottaa _uskovia_ täyttämään nämä ehdot. Ellei tällainen
_luonteen_ muutos jo olisi tapahtunut niissä, joita hän puhuttelee,
niin ei hän olisi voinut kutsua heitä veljiksi -- vieläpä veljiksi,
joilla oli jotakin "pyhää ja Jumalalle otollista", jonka he voivat
uhrata; sillä ainoastaan ne, jotka ovat vanhurskautetut uskomalla
lunastukseen, laskee Jumala pyhiksi ja otollisiksi. _Luonnon_ muutos
tulee niille lopputulokseksi, jotka evankeliumin aikana uhraavat
vanhurskautetun ihmisyytensä, kuten Jeesus uhrasi täydellisen
ihmisyytensä, luopuen kaikista oikeuksistaan ja vaatimuksistaan
vastaiseen _inhimilliseen_ olemassaoloon ja jättäen huomioonottamatta
nykyiset inhimilliset nautinnot, etuudet, oikeudet j.n.e. Ensiksi
uhrataan inhimillinen tahto ja sen jälkeen emme saa antaa oman tai
jonkun toisen inhimillisen tahdon vaan ainoastaan jumalallisen tahdon
meitä ohjata. Jumalallinen tahto tulee meidän tahdoksemme ja me emme
pidä inhimillistä tahtoa omanamme, vaan toisen tahtona, joka on
jätettävä huomioonottamatta ja uhrataan. Sitten kun jumalallinen tahto
on tullut meidän tahdoksemme, alamme ajatella, päättää ja ratkaista
asioita jumalallisen näkökannan mukaan: Jumalan suunnitelma tulee
meidän suunnitelmaksemme, ja Jumalan tiet tulevat meidän teiksemme.
Ei kukaan voi täysin ymmärtää tätä muutosta, joka ei täydellä todella
ole uhrannut itseään ja sen perustuksella saanut kokea sitä. Ennen
me saimme nauttia kaikesta, mikä ei todella ollut synnillistä, sillä
maailma ja kaikki sen hyvyys tehtiin sitä varten, että ihminen saisi
nauttia siitä, ja ainoa vaikeus oli kukistaa syntisiä taipumuksia.
Mutta vihkiytyneet, muuttuneet, eivät tarvitse ainoastaan kukistaa
syntisiä taipumuksiaan, vaan täytyy heidän myös uhrata nykyajan
maallinen hyvyys ja omistaa kaikki voimansa Jumalan palvelukseen.
Ja ne, jotka ovat uskolliset palveluksessa ja uhraamisessa, tulevat
todellakin päivittäin kokemaan, että tämä maailma ei ole heidän
lepopaikkansa, ja ettei heillä ole täällä pysyväistä sijaa. Mutta
heidän sydämensä ja toiveensa kääntyvät siihen "sabatin lepoon, joka
vielä on jälellä Jumalan kansaa varten". Ja tämä siunattu toivo
elähyttää ja kiihottaa puolestaan jatkuvaan uhrautumiseen.

Siten uusiutuu tai muuttuu mieli vihkiytymisen kautta, ja toivomukset,
toiveet ja päämäärä alkavat kohoutua henkisiin ja näkymättömiin
luvattuihin asioihin samalla kuin inhimilliset toiveet y.m. kuolevat.
Ne, jotka näin ovat muuttuneet tai ovat muuttumassa, lasketaan "uusiksi
luomuksiksi", jotka Jumala on siittänyt ja siinä määrin ovat he
osalliset jumalallisesta luonnosta. Huomaa tarkoin, mikä ero on näiden
"uusien luomuksien" ja niiden uskovaisten ja "veljien" välillä, jotka
ovat ainoastaan vanhurskautetut. Ne, jotka kuuluvat tähän jälkimmäiseen
luokkaan, ovat vielä maasta maallismieliset, ja synnillisiä
himoja lukuunottamatta, ovat heidän toiveensa, toivomuksensa ja
tarkotusperänsä sellaisia, jotka tulevat täysin tyydytetyiksi luvattuna
ennalleenasettamisaikana. Mutta ne, jotka kuuluvat edelliseen luokkaan,
eivät ole tästä maailmasta, niinkuin ei Kristuskaan ollut tästä
maailmasta, ja heidän toiveittensa keskipisteenä ovat nuo näkymättömät
asiat, missä Kristus on Jumalan oikealla puolella. Mahdollisuus
maalliseen kirkkauteen, joka niin hurmaa luonnollista ihmistä, ei
kauvemmin olisi tyydyttävä osuus niille, jotka tuo taivaallinen toivo
on siittänyt, niille, jotka näkevät taivaallisten lupausten kirkkauden,
ja jotka näkevät sen tehtävän, joka on heille jumalallisessa
suunnitelmassa osotettu. Tämä uusi, jumalallinen mieli on meidän
perintöpanttimme jumalalliseen luontoon -- mieleen ja ruumiiseen.
Muutamat ehkä hämmästyvät tästä lauseparresta, jumalallinen ruumis;
mutta meille sanotaan, että Jeesus on nyt Isänsä olemuksen kuva, ja
että ne, jotka voittavat, "tulevat hänen _kaltaisiksensa_" ja "näkevät
hänet sellaisena kuin hän _on_". (1 Joh. 3: 2). "On luonnollinen
[inhimillinen] ruumis, ja on henkinen ruumis". (1 Kor. 15: 44). Me emme
voisi ajatella taivaallista Isäämme tai Herraamme Jeesusta ainoastaan
suurina luonteina ilman ruumiita. Heidän ruumiinsa ovat kirkkaita,
henkisiä ruumiita, joskaan ei vielä ole ilmestynyt kuinka suuri se
kirkkaus on, eikä se tule ilmestymään ennenkuin me tulemme osallisiksi
jumalallisesta luonnosta.

Kun _mielen_ muuttuminen inhimillisestä henkiseen tapahtuu vähitellen,
niin _ruumiin_ muuttuminen inhimillisestä henkiseen ei tapahdu
vähitellen, vaan silmänräpäyksessä (1 Kor. 15: 52). Nyt, kuten Paavali
sanoo, on meillä tämä aarre (jumalallinen mieli) saviastiassa, mutta
kun aika tulee, tulee lahja olemaan ihanassa astiassa, joka sopii sitä
varten -- henkisessä ruumiissa.

Me olemme nähneet, että ihmisluonto on henkisen luonnon kuva. (1
Moos. 5: 1). Esimerkiksi Jumalalla on tahto, samoin on ihmisillä ja
enkeleillä; Jumalalla on järki ja muisti, samoin on hänen järjellisillä
luomuksillaan -- enkeleillä ja ihmisillä. Sielun toiminnan luonne on
molemmilla sama. Samojen tosiasiain ja samankaltaisten olosuhteitten
vallitessa voivat nämä eri luonnot saavuttaa samoja lopputuloksia.
Joskin jumalallisen luonnon, enkeliluonnon ja ihmisluonnon sielunkyvyt
ovat samankaltaiset, niin me kuitenkin tiedämme, että henkisillä
luonnoilla on voimia, jotka ulottuvat ihmisluonnon voimien toiselle
puolelle ja ovat niitä suuremmat -- voimia, joiden me emme usko
johtuvan erilaisista kyvyistä, vaan samojen kykyjen suuremmasta
ulottuvaisuudesta ja niistä eri olosuhteista, joissa ne vaikuttavat.
Inhimillinen luonto on täydellinen henkisen luonnon maallinen kuva,
omistaen samoja lahjoja, joita kuitenkin maallinen piiri rajottaa,
sekä kyvyn ja mielen nähdä ainoastaan niin paljon maallisen piirin
ulkopuolelle, kuin Jumala näkee hyväksi ilmottaa ihmiselle hänen
hyödykseen ja autuudekseen.

Jumalallinen luonto on henkiluontojen korkein aste, ja kuinka
mittaamaton onkaan Jumalan ja hänen luotujensa etäisyys toisistaan.
Me voimme ainoastaan vilahduksella jossain määrin nähdä jumalallisen
viisauden, voiman ja hyvyyden kirkkautta, kun hän kuvasarjan tavoin
antaa muutamien voimakkaiden töittensä kulkea meidän ohitsemme. Mutta
me voimme mitata ja käsittää täydellisen ihmisyyden kirkkautta.

Nämä ajatukset selvänä edessämme voimme ymmärtää, miten saadaan
aikaan muutos inhimillisestä henkiseen luontoon, nimittäin että samat
sielun kyvyt siirretään korkeampiin olemassaolon ehtoihin. Kun me
tulemme puetuiksi taivaalliseen ruumiiseen, niin tulemme omaamaan ne
taivaalliset voimat, jotka kuuluvat tuohon kirkkaaseen ruumiiseen; ja
meillä tulee olemaan siihen kuuluva laaja ajatuskyky ja voiman ääretön
suuruus.

Se maallisen mielen muuttuminen tai muutos taivaalliseksi, jonka
vihkiytyneet kokevat täällä, on alku tuohon luonnon muutokseen.
Tämä ei ole mikään aivojen muuttuminen, ei myöskään ihmetyö sen
muuttuneessa toiminnassa, vaan mielen tahto ja suunta muuttuvat.
Meidän yksilöllisyytemme muodostavat meidän tahtomme ja ajatustapamme;
luonnollisesti me muutumme ja tulemme lasketuksi todellakin
jumalalliseen luontoon kuuluviksi, kun meidän tahtomme ja ajatustapamme
sillä tavalla muuttuvat. Tosin on tämä hyvin pieni alku, mutta
sikiytyminen, kuten tätä kutsutaan, on aina ainoastaan pienen pieni
alku; kuitenkin on se sinetti tai vakuus täydelleen suoritetusta
työstä. -- (Ef. 1: 13, 14).

Muutamat ovat kysyneet: Kuinka me tunnemme itsemme, kun me tulemme
muutetuiksi? Kuinka me tiedämme, että me olemme samoja olentoja, jotka
elimme, kärsimme ja uhrasimme, jotta me tulisimme osallisiksi tästä
kirkkaudesta? Olemmeko _me_ samat tietoiset olennot? Olemme, aivan
varmasti. Jos _me_ olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin _me_ saamme
elääkin hänen kanssaan. (Room. 6: 8). Ne muutokset, jotka päivittäin
meidän ruumiissamme tapahtuvat, eivät aikaansaa sitä, että me
unohtaisimme entisyyden tai kadottaisimme oman yhtäläisyytemme. [Meidän
ihmisruumiimme muuttuu lakkaamatta. Tiedemiehet selittävät, että joka
seitsemäs vuosi tapahtuu niiden ainesten täydellinen muuttuminen,
joista meidän ruumiimme on pantu kokoon. Samoin ei luvattu muutos
inhimillisestä henkiseen ruumiiseen tule tekemään tyhjäksi muistia tai
yhtäläisyyttä, vaan on se lisäävä niiden voimaa ja ulottuvaisuutta.
Sama jumalallinen mieli, joka nyt kuuluu meille, saman muistin, saman
ajatuskyvyn, j.n.e. yhteydessä, tulee silloin voimassaan laajentumaan
mittaamattomaan syvyyteen ja korkeuteen, joka on sopusoinnussa
uuden henkisen ruumiin kanssa; ja muisti on muistava koko meidän
elämämme kulun varhaisimmasta inhimillisestä lapsuudesta asti, ja me
tulemme vertaillessamme täysin käsittämään uhrimme ihanan palkinnon
sisällyksen. Mutta tämä ei tapahtuisi, ellei inhimillinen luonne olisi
henkisen _kuva_.]

Nämä ajatukset auttavat meitä ymmärtämään, kuinka Poika, muututtuaan
henkisestä inhimilliseen tilaan -- inhimilliseen luontoon ja maallisiin
elinehtoihin -- oli ihminen; ja joskin hän molemmissa tapauksissa
oli sama olento, niin oli hän edellisissä elinehdoissaan henkinen ja
jälkimmäisissä inhimillinen. Koska molemmat luonnot ovat erilaiset
ja selvästi erotetut, ja toinen kuitenkin on toisen kuva, niin voi
Jeesus, koska samat sielun kyvyt (muisti j.n.e.) ovat molemmille
yhteiset, muistaa sen entisen kirkkautensa, joka hänellä oli, ennenkuin
hän tuli ihmiseksi, mutta jota hänellä ei ollut ihmiseksi tultuaan,
kuten hänen sanansa todistavat: "Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi
sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma
olikaan" (Joh. 17: 5) -- tuolla henkisen luonnon kirkkaudella. Ja tämä
rukous on tullut enemmän kuin kuulluksi hänen nykyisessä korotuksessaan
henkiolentojen korkeimpaan muotoon, jumalalliseen luontoon.

Palatessamme Paavalin sanoihin, me huomaamme, ettei hän sano, että
me itse muuttaisimme itsemme joko tämän maailman mukaisiksi, tai
jumalallisen luonnon mukaisiksi, vaan sanoo hän: "Muuttukaa mielenne
uudistuksen kautta". Tämä on tärkeätä huomata, sillä me emme itse
muodosta itseämme, emmekä myöskään itse muuta itseämme, vaan joko
me alistumme muodostumaan maailman kanssa maallisten vaikuttimien
kautta, maailman henki ympärillämme, tai myöskin alistumme Jumalan
tahdon, tuon pyhän tahdon tai hengen alle, muodostumaan taivaallisten
vaikutusten kautta, jotka Jumalan sana saa aikaan. Sinä, joka olet
vihkiytynyt, minkälaisten vaikutusten alaiseksi sinä antaudut?
Muutoksen aikaansaavat vaikutukset johtavat nykyajassa uhrautumiseen
ja kärsimiseen, mutta lopputulos on ihana. Jos sinä kehityt näiden
muuttavien vaikutusten alaisena, niin sinä tutkit [löydät] päivittäin,
mikä on Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto.

Mutta ne, jotka ovat panneet kaikkensa uhrialttarille, täytyvät
alituiseen muistaa, että joskin Jumalan sana sisältää sekä maallisia
että taivaallisia lupauksia, niin kuuluvat _meille_ ainoastaan
jälkimmäiset. Meidän aarteemme on taivaassa: olkoon sydämemme aina
siellä. Me olemme kutsutut voittamaan ei ainoastaan henkistä luontoa,
vaan korkeimman asteen henkisen luonnon, jumalallisen luonnon -- joka
on "paljon korkeampi kuin enkelien". (2 Piet. 1: 4; Hebr. 1: 4).
Taivaallinen kutsumus rajottuu evankeliumin aikakauteen: sitä ei ole
ennen lähetetty, ja se tulee päättymään sen lopussa. Tämän aikakauden
valo on tuonut elämän (niille, jotka ennalleenasetetaan inhimilliseen
tilaan) ja kuolemattomuuden (tuon palkinnon, jonka puolesta Kristuksen
ruumis taistelee). (2 Tim. 1: 10). Sekä inhimillinen että henkinen
luonto tulevat olemaan kirkkaita täydellisyydessään, mutta kuitenkin
selvästi erotetut ja erilaiset. Huomattavana piirteenä Jumalan
täydellisen työn kirkkaudessa tulee olemaan tuo ihana moninaisuus
ja kuitenkin ihana sopusointu, joka on vallitseva kaikessa, sekä
elollisessa että elottomassa luomakunnassa -- sopusoinnussa keskenään ja
sopusoinnussa Jumalan kanssa.

       *       *       *       *       *


    Niin Luoja lempi maailmaa,
    ett' kuoloon poikans antoi.
    Hän kaikki synnit omaks' saa.
    Ne meidän eestä kantoi.

    Hän puhdas oli, moitteeton
    ja tuli taivahasta.
    Hän surrut meidän tähden on,
    ei päässyt kuolemasta.

    Mutt', Luojan kiitos, kuolo ei
    nyt tullut kuolemaksi.
    Sill' Kristus kuolon vangiks' vei
    ja pääsi voittajaksi.

    On hällä avain kuoleman,
    min hetken luonaan säästää.
    Vaan vangit kuolon vankilan
    hän kohta irti päästää.

    Ken silloin tahtoo ottaa vaan
    tuon suuren pelastuksen,
    hän täysin määrin ravitaan,
    saa onnen olemuksen.

    On riemun sana kaikille,
    mi harha-teillä kulkee.
    Se kaikuu joka puolelle
    ja luokseen kaikki sulkee.

    Mutt' ken nyt ottaa kutsun sen
    saa suureen siunaukseen:
    Hän pääsee Kristus-ruumiisen
    ja hänen hallitukseen.

    Oi, kuinka kirkas toivo on
    nyt meidän sydämissä.
    Se valkeus meidän teillä on
    ja loisto askelissa.

    Vain hetken tuskaa kannamme --
    on uhri suoritettu;
    me silloin matkan päätämme.
    On kruunu saavutettu.




YHDESTOISTA LUKU.

KOLME TIETÄ: LEVEÄ TIE, AHDAS TIE JA YLEINEN RAIVATTU TIE.

Leveä kadotuksen tie. -- Ahdas elämän tie, -- Mitä on elämä. --
Jumalallinen luonto. -- Suhde jumalallisen ja inhimillisen luonnon
välillä. -- Palkinto kaidan tien lopussa. -- Korkea kutsu on rajotettu
evankeliseen aikaan. -- Kaidan tien vaikeudet ja vaarat. -- Pyhyyden
yleinen tie.


    "Se portti on väljä ja se tie leveä, joka vie kadotukseen; ja
    monta on niitä, jotka siitä menevät sisälle. Kuinka ahdas onkaan
    elämän portti; ja kuinka vaikea se tie, joka johtaa sisälle
    elämään! Ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät". -- Matt. 7: 13,
    14.

    "Ja siellä on oleva raivattu tie, yleinen tie, ja kutsutaan
    sitä 'pyhäksi tieksi'; sen yli ei pidä saastaisen menemän
    [tuhatvuotiskauden toiselle puolelle], mutta näitä varten on se
    oleva. Tyhminkään vaeltaja ei tule sillä eksymään. Siellä ei
    tule olemaan ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen
    peto vaella sitä myöten, eikä siellä sellaista tavata. Mutta
    lunastetut tulevat sitä myöten vaeltamaan". -- Jes. 35: 8, 9.

Raamattu kiinnittää siten meidän huomiomme kolmeen tiehen: "leveään
tiehen", "ahtaaseen tiehen" ja "raivattuun tiehen".



Leveä kadotuksen tie.


Tätä tietä kutsutaan siten, koska se on helpoin turmeltuneelle
ihmiskunnalle. Kuusituhatta vuotta sitten alkoi Aadam, kadotukseen
tuomittu syntinen (ja hänessä edustettu sukukunta) vaelluksensa tällä
tiellä, ja yhdeksänsadan kolmenkymmenen vuoden kuluttua saavutti hän
tämän tien pään -- kuoleman.

Vuosisatojen kuluessa on tämä tie yhä enemmän kulunut ja tullut
sileämmäksi, ja suku on kiiruhtanut yhä suuremmalla nopeudella
turmelusta kohti, koska tie synnin kautta päivittäin on tullut yhä
liukkaammaksi, niljakammaksi ja luisuvammaksi. Ei ainoastaan tie tule
alituiseen luisuvammaksi, vaan menettää myös ihmiskunta päivittäin
vastustuskykyään, niin että keski-ikä nykyään on ainoastaan noin
kolmekymmentä vuotta. Ihminen pääsee nyt tien päähän -- kuolemaan --
yhdeksänsataa vuotta nopeammin kuin ensimmäinen ihminen.

Kuusituhatta vuotta on ihmiskunta keskeymättä vaeltanut tuota leveää
alaspäin menevää tietä. Ainoastaan verrattain harvat koettavat
kääntyä takasin. Itse asiassa on ollut mahdotonta palata koko matkaa
takasin saavuttaakseen alkuperäistä täydellisyyttä, joskin muutamien
ponnistukset tässä suhteessa ovat olleet kiitettävät ja saavuttaneet
hyviä tuloksia. Ilman armoa on synti kuudentuhannen vuoden kuluessa
hallinnut ihmiskuntaa ja pakottanut sitä kulkemaan eteenpäin tuolla
leveällä kadotuksen tiellä. Vasta evankeliumin aikakausi kirkasti
_tien_, jolla oli mahdollisuus pelastua. Joskin on totta, että
edellisinä aikakausina kuvissa ja varjoissa voitiin nähdä muutamia
heikkoja toivonsäteitä, joita muutamat harvat ilolla tervehtivät, niin
tuli vasta meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
sekä apostolien kautta, jotka julistivat iloista sanomaa lunastuksesta
ja syntien anteeksi saamisesta sekä niistä johtuvaa _ylösnousemusta
kuolemasta ja turmeluksesta_, elämä ja kuolemattomuus päivän valoon. (2
Tim. 1: 10). Jeesuksen ja apostolien oppi tuo päivän valoon _elämän_
-- koko ihmiskunnan ennalleenasettamisen elämään Lunastajan ansion
ja uhrin perustuksella -- ja heidän opistaan selviää, että monet
esikuvat vanhassa testamentissa merkitsivät sitä. Sen ohella tuovat
he päivänvaloon _kuolemattomuuden_, sen palkinnon, jonka korkea kutsu
tarjoaa evankeliumin aikakauden seurakunnalle.

Joskin evankeliumi on tuonut päivän valoon tien, jolla on mahdollisuus
paeta leveän tien kadotusta, niin ei ihmissuvun suuri enemmistö ota
varteen tätä iloista sanomaa, koska synti on heidät turmellut ja
vastustaja on heidät soaissut. Niille, jotka nyt kiitollisuudella
ottavat vastaan elämän lupauksen: ennalleenasettamisen inhimilliseen
olotilaan Kristuksen kautta, osotetaan uusi avattu tie, tie, "jolla
vihkiytyneet uskovaiset voivat päästä inhimillisen luonnon yläpuolelle
ja tulla muutetuiksi korkeampaan luontoon -- henkiseen luontoon." Tämän
uuden tien, joka "vihittiin _meille_", kuninkaalliselle pappiskunnalle
(Hebr. 10: 20), kutsui Herra.



Ahtaaksi elämän tieksi.


Meidän mestarimme sanoo meille, että tämän tien kaitaisuus vaikuttaa
sen, että monet jäävät mieluummin leveälle kadotuksen tielle. "Kuinka
ahdas onkaan elämän portti, ja kuinka vaikea se tie, joka johtaa
sisälle elämään! Ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät".

Ennen kuin me alamme tarkastaa tätä tietä ja niitä vaaroja ja
vaikeuksia, jotka sillä meitä kohtaavat, niin ottakaamme harkinnan
alaiseksi se päämäärä, johon tämä tie johtaa -- _elämä_. Kuten me jo
olemme nähneet, voidaan elämä omistaa eri olemassaolotasoissa, jotka
ovat inhimillistä olemassaolotasoa sekä korkeammalla että alempana.
Elämällä on itsessään hyvin laaja merkitys, mutta Herramme käyttää sitä
tässä korkeimmasta elämän muodosta, joka kuuluu jumalalliseen muotoon
-- kuolemattomuuteen -- siihen palkintoon, jonka puolesta hän kehotti
meitä taistelemaan. Mitä on elämä? Me emme ainoastaan tunne sitä
itsessämme, vaan me näemme sen vaikutuksen alemmalla asteella olevissa
eläimissä, vieläpä kasveissakin, ja meille kerrotaan sen ilmenemisestä
korkeammissa muodoissa, jotka löytyvät enkeleillä ja jumalallisilla
olennoilla. Kuinka me voimme määritellä niin laajakantoisen asian?

Joskaan emme kaikessa voi päästä selville, mistä siinä piilevä elämä
johtuu, niin voimme huoleti otaksua, että tuo jumalallinen olento,
Jehova, on tuo suuri, kaiken elämän alkulähde, josta kaikki nämä
lähteet saavat alkunsa. Kaikki elämä johtuu hänestä ja jokaisen elämä
on hänestä riippuvainen. Kaikki elämä, joko se sitten on Jumalassa
tai hänen luomuksissaan, on samankaltaista; se on voimaa antava
alkuperuste eikä mikään aine. Se on alkuperuste, joka löytyy Jumalassa,
mutta hänen luomuksillaan on se _seuraus_ määrätyistä edellytyksistä,
jotka Jumala on määrännyt, ja hän on siis _tämän elämän_ perustus,
alkuunpanija eli alkulähde. Tietenkään ei luotu ole missään suhteessa
osa tai jonkunlainen syntymisen tulos Luojan olennosta, tai luonnosta,
kuten muutamat mielessään kuvittelevat, vaan on se elämällä varustettu
Jumalan toiminnan tulos.

Jos meille on tullut selväksi, että ainoastaan jumalallisen luonnon
elämä on järkähtämätön, rajottamaton, tyhjentymätön, keskeymättä aina
läsnäoleva, olematta mikään olosuhteitten tulos tai jollakin tavalla
riippuvainen niistä, niin me käsitämme, että Jehovan täytyy olla niiden
luonnon lakien ja välikappaleiden yläpuolella, jotka hän on säätänyt
luomuksiensa ylläpitämiseksi. Juuri tämä ominaisuus, jonka sana
_kuolematon_ ilmaisee, kuuluu jumalalliseen luontoon. Kuten edellisessä
luvussa on osotettu, merkitsee sana _kuolematon_ varmuutta kuolemaa
ja sen seurauksia sairautta ja kipua vastaan. _Kuolemattomuutta_
voidaan itse asiassa käyttää jumaluuden rinnakkaismerkityksessä.
Jumalallisesta, kuolemattomasta lähteestä vuotaa kaikki elämä ja kaikki
siunaus, jokainen hyvä ja täydellinen lahja, samoin kuin maa saa
auringosta valonsa ja voimansa.

Aurinko on maan suuri valon lähde, joka valaisee kaiken ja saa aikaan
nuo monet värien vaihtelut ja valovivahdukset, riippuen sen esineen
luonnosta, jota se valaisee. Sama auringonvalo aikaansaa hämmästyttävän
erilaisia vaikutuksia, kun se valaisee timanttia, tiilikiveä tai
erilaisia laseja. Se on samaa valoa, mutta valaistujen esineitten
kyky imeä sitä itseensä ja heijastaa sitä vaihtelee. Samoin on elämän
laita; se vuotaa samasta tyhjentymättömästä lähteestä. Näkinkengässä
löytyy elämää, mutta sen elimistö on sellainen, ettei se voi käyttää
paljonkaan elämää, samoin kuin tiilikivi voi ainoastaan vähän heijastaa
auringon valoa. Sama asia koskee korkeampia elämän muotoja: nisäkkäitä,
kaloja ja lintuja. Erilaisten lasien tavalla, joihin auringon valo
vaikuttaa osottavat nämä erilaiset luomukset eri tavalla niitä
erilaisia elimellisiä voimia, joita ne omistavat, kun elämä virtaa
heidän elimistönsä kautta.

Hiottu timantti on niin altis valolle, että se itse näyttää omistavan
valoa ja olevan pienen auringon kaltainen. Niin on myös ihmisen laita,
joka on Jumalan luomakunnan mestariteos, joka tehtiin ainoastaan
"vähää vähemmäksi enkeleitä". Hänet luotiin niin täydelliseksi,
että hän voi vastaanottaa ja säilyttää elämän käyttämällä niitä
välikappaleita, joilla Jumala hänet varusti, ilman että hän koskaan
väsyi. Siten oli Aadam, ennenkuin hän lankesi, kaikkein ihanin maan
luoduista olennoista, joka ei kuitenkaan johtunut hänessä asuvan
_elämänalkuperusteen_ erilaisuudesta, vaan hänen erinomaisesta
elimistöstään. Muistakaamme kuitenkin, että samoin kuin timantti ei
voi heijastaa mitään valoa, ellei valo sitä valaise, niin ei ihminen
millään tavalla voi omistaa elämää ja nauttia siitä, ellei elämää
lakkaamatta häneen virtaa. Ihminen ei omista elämää itsessään; hän
on yhtä vähän elämän lähde kuin timantti on valon lähde. Kaikkein
varmimman todistuksen, ettemme omista itsessämme tyhjentymätöntä elämän
varastoa, tai toisin sanoen, ettemme ole kuolemattomia, saamme siitä
seikasta, että synnin tultua, on kuolema käynyt koko sukumme yli.

Jumala on järjestänyt niin, että ihminen Eedenissä sai syödä elämää
ylläpitävistä puista; ja paratiisi, johon Jumala oli hänet asettanut,
oli runsaasti varustettu "kaikkinaisilla puilla", jotka olivat hyvät
ravinnoksi tai kaunistukseksi. (1 Moos. 2: 9, 16, 17). Elämän puitten
joukossa, joista oli hyvä syödä, oli yksi, josta oli kielletty
syömästä. Vaikkakin tiedon puusta syöminen oli joksikin aikaa
kielletty, oli hänellä lupa esteettömästi syödä puista, jotka täysin
ylläpitivät elämää, ja vasta lankeemuksen jälkeen erotettiin hänet
näistä puista, jotta kuoleman tuomio sen kautta toteutuisi. -- 1 Moos.
3: 22.

Siten me näemme, että ihmiskunnan ihanuus ja kauneus riippuu
jatkuvasta tilaisuudesta olla elämän yhteydessä, samoin kuin timantin
kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla auringon valossa.
Kun synti riisti ihmissuvulta sen oikeuden elämään ja lähde alkoi
kuivua, alkoi jalokivi heti menettää loistoaan ja kauneuttaan, josta
haudassa pieninkin kipinä riistettiin. Samoin kuin koi hävittää
jonkin esineen, häviää hänen ihanuutensa. (Ps. 39: 12). Samoin kuin
timantti kadottaa loistonsa ja kauneutensa, kun valo poistetaan,
niin kadottaa ihminen elämän, kun Jumala ottaa pois elinehdot. "Jos
ihminen on kuollut [erotettu elämästä], niin missä hän silloin on?"
(Job. 14: 10). "Jos hänen lapsensa tulevat kunniaan, niin ei hän sitä
tiedä; jos heitä ylönkatsotaan, niin ei hän sitä ymmärrä". (V. 21).
"Sillä haudassa, johon menet, ei ole työtä, ei taitoa, ei ymmärrystä
eikä viisautta". (Saarn. 9: 10). Mutta koska lunastus on maksettu ja
lunastaja on suorittanut kuolemanrangastuksen, tulee jalokiven ihanuus
ennalleenasetettavaksi ja jälleen heijastamaan Luojan kuvan, kun
vanhurskauden aurinko nousee tuoden säteissään parannuksen. (Mal. 4:
2). "Kaikki, jotka ovat haudoissaan... tulevat lähtemään sieltä ulos"
syntiuhrin, Kristuksen uhrin perustuksella. Tulee tapahtumaan kaiken
ennalleenasettaminen, ja kun ihmiskunta on kerran asetettu ennalleen,
niin on sillä oleva täydellinen elämä kuten alussa, jota elämää hän,
jos hän on tottelevainen, saa nauttia ijankaikkisesti.

Tämä ei kuitenkaan ole se palkinto, minkä Jeesus esittää kaidan tien
lopputulokseksi. Toiset Raamatun paikat osottavat, että se palkinto,
joka on luvattu kaidan tien vaeltajalle, on jumalallinen luonto --
sisällisesti asuva elämä, elämä korkeimmassa määrässä, jossa määrässä
ainoastaan jumalallinen luonto voi sen omistaa -- kuolemattomuus. Mikä
suuri toivo! Uskallammeko me edes tavotella tällaista kunniaa? Ilman
määrättyä selvää kutsua siihen ei varmaankaan kukaan voisi syyllä
mitään sellaista tavotella.

1 Tim. 6: 15, 16 saamme tietää, että kuolemattomuus tai Jumalallinen
luonto alkuaan kuului ainoastaan Jehovalle. Me luemme: "Jonka
[Jeesuksen] aikanaan [tuhatvuotiskautena] on tuova näkyviin se autuas
ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla
ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valossa, jota yksikään ihminen
ei ole nähnyt eikä voi nähdä". Kaikki muut olennot, enkelit, ihmiset,
nelijalkaiset, linnut, kalat j.n.e., ovat ainoastaan astioita, jotka
sisältävät kukin määrätyn määränsä elämää, ja kaikki nämä ovat
erilaiset luonteeseen, kykyyn ja kokoonpanoon nähden, riippuen siitä
elimistöstä, minkä Luoja on nähnyt hyväksi kullekin lajille antaa.

Edelleen ilmotetaan meille, että Jehova, joka alkuaan yksin omisti
kuolemattomuuden, on korkealle korottanut Poikansa, meidän Herramme
Jeesuksen, samaan jumalalliseen, kuolemattomaan luontoon, josta
seuraa, että hän on nyt isänsä täydellinen kuva. (Hebr. 1: 3). Me
luemme: "Niinkuin Isällä on _elämä itsessään_ [Jumala määrittelee
täten 'kuolemattomuuden' -- _elämä itsessään_ -- ei sellainen elämä,
joka on ammennettu toisista lähteistä tai riippuva olosuhteista, vaan
riippumaton, itseensä sisältyvä elämä], niin on hän antanut elämän
Pojalle, _niin_ että hänelläkin samoin on _elämä itsessään_". (Joh.
5: 26). Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen on siis kaksi kuolematonta
olentoa, ja mikä hämmästyttävä armo: sama tarjoumus tehdään Karitsan
morsiamelle, joka valitaan evankeliumin aikakautena. Kuitenkaan ei koko
tuo suuri joukko, joka nimeksi kuuluu seurakuntaan, tule saamaan tuota
suurta palkintoa, vaan saa sen ainoastaan "pieni lauma" voittajia,
jotka, ovat niin taistelleet, että he ovat sen voittaneet; jotka
uskollisesti seuraavat Mestarinsa jälkiä, jotka, kuten hän, vaeltavat
uhrautuvaisuuden ahdasta tietä eteenpäin aina kuolemaan asti. Kun nämä
ylösnousemisessa ovat syntyneet kuolemasta, niin tulee heillä olemaan
jumalallinen luonto ja muoto. Kuolematon, riippumaton, itsessään
olemassaoleva, jumalallinen luonto, on se elämä, johon ahdas tie johtaa.

Tämä luokka ei nouse ylös ihmismuodossa haudasta, sillä, apostoli
vakuuttaa meille, että joskin luonnollinen ruumis kylvettiin hautaan,
niin kuitenkin herätetään henkinen ruumis. Kaikki nämä tulevat
muuttumaan, ja kuten heissä kerran oli maallisen kuva, inhimillinen
luonto, niin tulee heissä myöskin olemaan taivaallisen kuva. Mutta
"se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme" -- mikä henkinen
ruumis on: mutta "_me_ tiedämme, koska hän ilmestyy, niin me _hänen
kaltaisiksensa_ tulemme" ja "tulemme osallisiksi siitä kirkkaudesta,
joka on ilmestyvä". -- 1 Joh. 3: 2; Kol. 1: 27; 2 Kor. 4: 17; Joh. 17:
22; 1 Piet. 5: 10; 2 Tess. 2: 14.

Tuo korkea kutsu _luonteen muutokseen_ ei ole ainoastaan rajotettu
yksinomaan evankeliumiaikakauteen, vaan on se ainoa kutsu, joka tänä
aikakautena tehdään. Herramme esityksen mukaan, joka on mainittu tämän
luvun alussa, sisältyy siis niihin vaeltajiin, jotka kulkevat leveällä
kadotuksen tiellä, kaikki ne, jotka eivät vaella ainoaa _nykyään_
tarjottua palkintoa kohti. Kaikki muut ovat vielä leveällä tiellä --
ainoastaan edelliset ovat paenneet siitä kadotuksesta, joka lepää
maailman yli. Tämän ainoan tien, joka nyt on avoinna, löytävät tien
vaikeuden tähden ainoastaan ne harvat, jotka huolehtivat siitä, että he
sillä vaeltavat. Ihmiskunnan suurin osa pitää heikkoudessaan parempana
nautintojen leveää, mukavaa tietä.

Kaitaa tietä, joskin se päättyy elämään, kuolemattomuuteen, voitaisiin
kutsua kuoleman tieksi koska palkinto voitetaan uhraamalla inhimillinen
luonto aina kuolemaan asti. Se on tuo ahdas tie _kuoleman kautta
elämään_. Omistaen uskon kautta luetun vapautuksen aadamilaisesta
synnin velasta ja kuoleman rangastuksesta luopuvat tai _uhraavat_
vihkiytyneet vapaaehtoisesti nämä inhimilliset oikeutensa, jotka
lasketaan heidän omikseen, ja jotka he todella aikanaan muun maailman
kanssa saisivat omikseen. Kuten "Ihminen Jeesus Kristus" antoi
tai uhrasi elämänsä maailman puolesta, niin tulevat myöskin nämä
kanssauhraajiksi hänen kanssaan. Ei sentähden, että hänen uhrinsa
ei riittäisi tai että toisia uhria _tarvittaisiin;_ mutta vaikkakin
hänen uhrinsa on täysin riittävä, niin saavat nämä palvella ja
kärsiä hänen kanssaan, jotta heistä tulisi hänen morsiamensa ja
kanssaperillisensä. Siis, kun maailma on kuoleman tuomion alaisena
ja kuolee Aadamin _kanssa_, niin sanotaan tästä "pienestä laumasta",
että se kuolee Kristuksen _kanssa_ uhraamalla, kuten jo on mainittu,
kaiken sen, mikä uskon kautta lasketaan heidän hyväkseen sekä kaiken
muun, mikä kuuluu inhimilliseen luontoon. He uhraavat ja kuolevat hänen
_kanssaan_ ihmisinä, jotta he hänen _kanssaan_ tulisivat osallisiksi
jumalallisesta luonnosta ja kirkkaudesta; sillä me uskomme, että jos me
kuolemme hänen _kanssaan_, niin me myös elämme hänen _kanssaan_. Jos me
hänen _kanssaan_ kärsimme niin me myös hänen _kanssaan_ kirkastumme. --
Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12.

Tuhatvuotiskauden alussa ovat ne, jotka nyt vaeltavat kaidalla
tiellä, voittaneet sen palkinnon, jonka puolesta he nyt taistelevat:
kuolemattomuuden; ja siten puettuina jumalalliseen luontoon ja voimaan
ovat he täysin varustetut suurta ennalleenasettamistyötä ja maailman
siunaamista varten sinä aikakautena. Evankeliumiaikakauden lopussa
suljetaan kaita tie kuolemattomuuteen, koska tuo "pieni lauma",
jolle tie oli koettelemuksena on tullut täysilukuiseksi. "Nyt on
otollinen aika", aika, jolloin uhraajat, jotka omaksuvat Jeesuksen
ansion ja kuolevat hänen kanssaan, ovat _otolliset_ Jumalan edessä
-- hyvälletuoksuva uhri. Aadamilaisena rangaistuksena ei kuolemaa
ikuisesti sallita; se lakkautetaan tuhatvuotiskauden kuluessa;
ainoastaan evankeliumin aikakautena on se _uhrina_ otollinen, tuoden
mukanaan palkinnon.

Ainoastaan "uusina luomuksina" ovat pyhät tänä aikakautena matkalla
elämään; ja ainoastaan ihmisinä, uhrin tavoin, olemme me vihkiytyneet
kuolemaan. Jos me ihmillisinä luomuksina olemme kuolleet Kristuksen
kanssa, niin saamme uusina henkisinä olentoina elää hänen kanssaan.
(Room. 6: 8.) Jumalan mieli meissä, tuo muuttunut mieli, on siemen
uuteen luontoon.

Uusi elämä voisi helposti tukehtua, ja Paavali vakuuttaa meille, että
jos me elämme lihan jälkeen, niin me kuolemme (menetämme elämämme),
mutta jos me hengellä kuoletamme lihan työt (inhimillisen luonnon
taipumukset), niin me saamme elää (uusina luomuksina); sillä _ne_
ovat Jumalan lapsia, joita Jumalan henki johtaa. (Room. 8: 13. 14.)
Tämä ajatus on äärettömän tärkeä ja syvimmästä merkityksestä kaikille
niille, jotka ovat vihkiytyneet, sillä jos me liitossamme Jumalan
kanssa lupasimme uhrata inhimillisen luonnon, ja jos hän tämän uhrin
hyväksyi, niin on hyödytöntä koettaa ottaa sitä takaisin. Jumala laskee
nyt inhimillisen kuolleeksi, ja sen täytyy todellakin kuolla, niin
ettei sitä koskaan enään ennalleenaseteta. Kaikki mikä voidaan voittaa
kääntymällä takaisin elämään lihan jälkeen on korkeintaan hetkellinen
nautinto uuden henkisen luonnon kustannuksella.

Löytyy kuitenkin vihkiytyneitä, jotka toivovat saavansa _palkinnon_, ja
jotka ovat siinneet hengestä, mutta jotka maailman houkutukset, lihan
himo tai perkeleen juoneet ovat osittain voittaneet. Osaksi kadottavat
he näkyvistään saavutettavissa olevan palkinnon ja koettavat pysytellä
keskitiellä -- jolta Jumalan suosio ja maailman suosio samalla kertaa
säilyisi, unohtaen, että "ystävyys maailma kohtaan on vihollisuutta
Jumalaa vastaan" (Jaak. 4: 4), sekä että niitä, jotka palkinnon
puolesta taistelevat, kehotetaan: "Älkää maailmaa rakastako ja älkää
etsikö kunnia toinen toiseltanne, vaan etsikää sitä kunnia, joka tulee
yksin Jumalalta". -- 1 Joh. 2: 15; Joh. 5: 44.

Nämä, jotka rakastavat nykyistä maailmaa, mutta jotka eivät kokonaan
ole hyljänneet Herraa ja halveksuneet liittoaan, tulevat koettelemuksen
tulessa ankaran kurituksen ja puhdistuksen alaisiksi. Ne jätetään
apostolin sanojen mukaan, Saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta henki
[äsken siinnyt luonto] pelastuisi Herran Jeesuksen päivänä. (1 Kor.
5: 5.) Ja jos tämä kuritus on tehnyt tarpeellisen vaikutuksen, niin
otetaan heidät lopulta henkiseen tilaan. He saavat ikuisesti kestävän
henkielämän, jonka kaltainen enkeleillä on, mutta he menettävät
palkinnon, kuolemattomuuden. He tulevat palvelemaan Jumalaa hänen
temppelissään ja seisovat valtaistuimen _edessä_ palmut kädessään
(Ilm. 7: 9--17); mutta vaikkakin tämä tulee olemaan kirkkautta,
niin ei se kuitenkaan ole niin kirkas asema, kuin "pienen lauman",
voittajain, jotka tulevat olemaan Jumalan edessä kuninkaita ja pappeja,
istuen Jeesuksen kanssa _valtaistuimella_ hänen morsiamenaan ja
kanssaperillisinään ja kruunattuna hänen kanssaan kuolemattomuudella.

Meidän tiemme on rosonen, jyrkkä, kaita tie, ja ellemme matkan
varrella joka askeleella saisi uusia voimia, niin emme koskaan pääsisi
määränpäähän. Mutta meidän johtajamme sanat ovat rohkaisevia: Ole
hyvässä turvassa, minä olen voittanut; minun armossani on sinulle
kyllä, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. (Joh. 16:
33; 2 Kor. 12: 9.) Tällä tien vaikeudella on oleva erottava vaikutus
pyhittämään ja puhdistamaan "omaisuuden kansaa", josta on tuleva
"Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä." Ottamalla huomioon
tämän käykäämme rohkealla mielellä armoistuimen luo, jotta me saisimme
avuksemme laupeuden ja armon oikeana aikana taistellessamme uskon
hyvää kilvoitusta ja koettaessamme voittaa "kirkkauden kruunua" --
kuolemattomuutta, jumalallista luontoa. -- 2 Tim. 4: 8; 1 Piet. 5: 4.



Pyhyyden raivattu tie.


Kun evankeliumin aikakauden toivo on häikäisevän kirkas ja tie samassa
suhteessa vaikea, ahdas ja joka askeleella vaikeuksien ja vaarojen
ympäröimä, niin että harvat löytävät sen ja saavat sen lopussa tuon
suuren palkinnon, niin on asiain uusi järjestely tulevana aikakautena
oleva aivan toisellainen. Samoin kuin se toivo, joka silloin annetaan,
on erilainen, niin on myös se _tie_, joka siihen johtaa, erilainen. Tie
kuolemattomuuteen on ollut tie, joka on vaatinut muuten luvallisten
ja oikeitten toiveitten, tarkotusten ja toivomusten uhraamista --
inhimillisen luonnon ainaisen uhraamisen. Mutta tie inhimilliseen
täydellisyyteen, ennalleenasettamiseen, _maailman_ toivo, vaatii
ainoastaan synnin poisheittämisen: ei inhimillisten oikeuksien ja
etuuksien uhraamista, vaan niiden kohtuullista nauttimista. Se tulee
johtamaan henkilökohtaiseen puhdistukseen ja ennalleenasettamiseen
Jumalan kuvan kaltaisuuteen, tuohon onnelliseen tilaan, josta Aadam
nautti, ennenkuin synti tuli maailmaan.

Tie takaisin todelliseen inhimilliseen täydellisyyteen tehdään hyvin
selväksi ja mukavaksi; niin selväksi, ettei kukaan erehdy tiestä;
niin selväksi, ettei "tyhminkään vaeltaja tule siiliä eksymään"
(Jes. 35: 8); niin selväksi, ettei kenkään tarvitse opettaa toinen
toistansa sanoen: Tunne Herraa; sillä kaikki tulevat tuntemaan
Herramme, pienimmästä suurimpaan asti. (Jer. 31: 34). Se ei tule
olemaan kaita tie, jonka harvat löytävät, vaan kutsutaan sitä
"raivatuksi tieksi" yleiseksi tieksi, ei ahtaaksi, kaidaksi, jyrkäksi,
epätasaiseksi, vaikeaksi, kokoonpuristetuksi sivutieksi, vaan tieksi
joka on erityisesti valmistettu _helppoa_ ja _mukavaa_ matkaa varten
erityisesti järjestetty matkustajan mukavuutta silmälläpitäen. Jes.
35: 8, 9 osottaa että se on yleinen tie, joka on avoinna kaikkia
lunastettuja varten -- kaikkia ihmisiä varten. Jokainen, jonka puolesta
Kristus kuoli, ja joka tahtoo omaksua ja käyttää hyväkseen niitä
tilaisuuksia ja siunauksia, jotka ostettiin hänen kalliilla verellään,
saa tällä pyhyyden tiellä vaeltaa ylöspäin suurta päämäärää kohti:
inhimillisen täydellisyyden täydelliseen ennalleenasettamiseen ja
ijankaikkiseen elämään.

Näitä ei uskon kautta _lasketa_ vanhurskaiksi eivätkä he sen
perustuksella tule pyhiksi ja täydellisiksi Jumalan edessä, vaan kun
he alkavat vaelluksensa tällä pyhyyden raivatulla tiellä, tulevat
he sillä vaeltamaan ylöspäin _todelliseen_ täydellisyyteen, joka
johtuu henkilökohtaisesta ponnistuksesta ja kuuliaisuudesta, jota
tarkotusta varten Lunastaja, joka silloin voimallaan hallitsee,
tulee tekemään kaiken suotuisaksi. Jokainen tulee saamaan, siinä
määrin kuin hän tarvitsee apua uuden valtakunnan viisaalta ja
täydelliseltä hallitukselta. Tämä on, kuten monet luultavasti
havaitsevat, varsinainen tulos lunastuksesta. Jos meidän Herramme,
ihminen Kristus Jeesus, antoi itsensä lunastetuksi kaikkien puolesta,
ja jos hän tahtoo, että kaikkien tulee tulla totuuden tuntoon ja
sen kautta todelliseen täydellisyyteen, minkätähden ei hän heti tee
hyvää, raivattua, yleistä tietä kaikkia varten? Minkätähden ei hän
poista esteitä, loukkauskiviä, lankeemuksenkuoppia ja ansoja? Miksi
ei auttaa syntistä takasin täyteen sopusointuun Jumalan kanssa, sen
sijaan että tie tehdään ahtaaksi, epätasaiseksi, okaiseksi, vaikeasti
löydettäväksi ja vielä vaikeammin astuttavaksi? Kykenemättömyys
oikein jakaa totuuden sanaa ja nähdä, että nykyinen kaita tie johtaa
erityiseen palkintoon ja on olemassa pienen lauman, kanssaperillisten,
Kristuksen ruumiin, koettelemista ja valitsemista varten, joka tultuaan
valituksi ja korotetuksi päänsä kanssa, tulee siunaamaan kaikki kansat,
on aiheuttanut sen, että muutamat suosivat hyvin sekavia ajatuksia
tämän aineen suhteen. Kykenemättöminä näkemään Jumalan suunnitelmaa
koettavat monet saarnata pyhyyden raivatusta tiestä, mukavasta elämän
tiestä nykyisenä aikakautena, vaikkakaan tällaista tietä ei nyt löydy,
ja he sekottavat ja sovittelevat tätä ainetta, jotta olosuhteet ja
pyhä Raamattu saataisiin pitämään yhtä heidän väärien päätelmiensä
kanssa. Raivatulla tiellä, joka kohta avataan, kielletään ainoastaan
synnilliset asiat, kun sitävastoin niiden, jotka vaeltavat kaidalla
tiellä, täytyy kieltäytyä paljosta ja uhrata paljon sellaista, mikä ei
ole syntiä, samalla kuin heidän täytyy alituiseen taistella helposti
kietoutuvaa syntiä vastaan. Jälkimmäinen on uhrausten polku, kun
sitävastoin tulevan aikakauden tie on oleva raivattu vanhurskauden tie.

Tästä raivatusta tiestä sanotaan kuvaavasti: "Siellä ei tule olemaan
ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä
myöten, eikä siellä sellaista tavata." (Jes. 35: 9.) Kuinka monta
kauheaa jalopeuraa onkaan nyt niiden tiellä, jotka ilolla luopuisivat
syntisistä teistä ja pyrkisivät tulemaan vanhurskaiksi! Tällainen
jalopeura on harhaan joutunut yleinen mielipide, joka pelottaa monen,
niin etteivät he uskalla noudattaa omantunnon ääntä jokapäiväisissä
asioissa, kuten pukeutumisessa, talous- ja liikeasioissa j.n.e.
Kiusaus väkijuomiin on toinen jalopeura, joka estää tuhansia, jotka
olisivat iloisia nähdessään sen poistettuna. Ehdottomilla ja raittiuden
ystävillä on nyt edessään jättiläismäinen tehtävä, jonka ainoastaan
tulevan aikakauden valta ja hallitus voi panna täytäntöön; ja samaa
voidaan sanoa toisista lupaavista parannusharrastuksista. "Eikä muukaan
raatelevainen peto vaella sitä myöten." Silloin ei tulla sallimaan
mitään jättiläismäisiä yhdistyksiä, jotka ovat järjestetyt yksityisten
itsekkäiden etujen edistämiseksi yleisen hyvän kustannuksella. "Ei
kukaan vahingoitse eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani",
sanoo Herra. (Jes. 11:9.) Joskin on vaikeuksia taistellessa pahan
taipumuksien voittamiseksi j.n.e., niin on se kuitenkin oleva helppo
tie verrattuna tämän aikakauden kaitaan tiehen. Kivet (loukkauskivet)
poistetaan ja totuuden lippu tulee johtamaan kansoja. (Jes. 62:
10.) Tietämättömyys ja taikausko tulevat kuulumaan menneisyyteen,
ja vanhurskaus tulee saamaan oikeudenmukaisen palkinnon ja vääryys
ansaitun rangastuksen. (Mal. 3: 15, 18.) Terveellisen kurituksen
sopivien, kehotusten ja helposti ymmärrettävien säädösten kautta
tulevat ihmiset kadotettuina, mutta jälleen palanneina lapsina
kasvatettaviksi ja opastettaviksi, kunnes suku on saavuttanut sen
korkean täydellisyyden, josta isämme Aadam lankesi. Siten _tulevat_
Herran lunastetut _palaamaan takasin_ [turmeluksesta kirkkaalle
pyhyyden tielle]... riemulla; ikuinen riemu on oleva heidän päänsä
päällä; ilon ja riemun he omistavat, mutta murheen ja huokauksen pitää
pakeneman. (Jes. 35: 10.) Herra mainitsee ainoastaan kaksi näistä
teistä, koska ei vielä ollut aika kolmannen avaamista varten -- aivan
samoin kuin hän julistaessaan iloista sanomaa sanoi: "Tämä kirjotus on
käynyt toteen korvainne kuullen", mutta tahallaan jätti mainitsematta
"koston päivän", koska aika sitä varten ei ollut vielä silloin tullut.
(Vertaa Luuk. 4: 19 ja Jes. 61: 2.) Nyt sitävastoin kuin kaita tie
lähestyy loppuaan, niin alkaa vanhurskauden kirkas tie näkyä yhä
selvemmin ja kirkkaammin koittavan päivän valossa.

Täten olemme löytäneet leveän tien, jolla nykyään ihmiskunnan suuri
enemmistö vaeltaa, jotka "tämän maailman ruhtinas" on pettänyt, ja
joita johtaa harhaanvievät taipumukset. Me olemme nähneet, että "yhden
ihmisen tottelemattomuus" avasi tämän tien, ja meidän sukumme tuli
heitetyksi tälle tielle rientääkseen nopeasti turmelusta kohti. Me
olemme huomanneet, että pyhyyden raivatun tien tulee avaamaan se Herra,
joka antoi itsensä lunastukseksi kaikkien puolesta ja lunasti _kaikki_
siitä kadotuksesta johon "leveä tie" johtaa, ja että se, kun aika on
tullut, tulee olemaan avoinna ja helppo kaikkia lunastettuja varten,
jotka hän omalla verellään on ostanut. Me olemme edelleen nähneet,
että nykyinen "ahdas tie", jonka saman kalliin veren ansio avasi, on
erityinen tie, joka johtaa erityiseen palkintoon ja on tehty erityisen
ahtaaksi ja vaikeaksi koetellakseen ja kurittaakseen niitä, joita nyt
valitaan, jotta he tulisivat osallisiksi _jumalallisesta_ luonnosta ja
meidän Herramme Jeesuksen kanssa kanssaperillisiksi siinä kirkkauden
valtakunnassa, joka kohta tulee ilmestymään kaikkien siunaamista
varten. Ne, jotka omistavat _tämän toivon_ -- jotka näkevät tämän
palkinnon -- voivat tähän verraten lukea kaikki muut toiveet tappioksi
ja roskaksi. -- Fil. 3: 8--15.

       *       *       *       *       *

    Oi, mitkä aarteet Herra kantoi.
    On suurta tuo, mutt' tottakin.
    Myös mulle Kristuselon antoi
    ja hengen, lapseuspantinkin.

    Oi, kuinka, halpa lapsi, sulle
    voin lainkaan, Herra, kelvata,
    kun suuret aarteet toit sä mulle,
    joit' ei voi järki arvata.

    Oon itse aina tyhjä ollut.
    Oon vielä itse arvoton.
    Vaan kaikki armostas' on tullut.
    Mi minuss' ompi, sun se on.

    Ett' aukes korva kuulevaksi,
    on armaan Taaton työtä vain.
    Ett' tulin tahtos' tekeväksi,
    on eelleen myöskin lahja ain'.

    Oi kiitos olkoon suuren Taattoin
    nyt armostansa kaikesta.
    Myös kiitos aamuin sekä aattoin
    tuost' ainaisesta elosta.

    On lahja suuri meille tuotu,
    ett' olla Jeesuksemme ain'.
    Keli' Poika on, sill on se suotu,
    jos onkin aarre kätköss' vain.

    Vaan heikko ruumiin' kohta murtuu
    ja aarre valkovaipan saa.
    Kun kaikki kahleet silloin sortuu,
    voin taivaan häihin kiiruhtaa.




KAHDESTOISTA LUKU.

AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAN KARTAN SELITYS.

Aikakaudet, -- Elonkorjuuajat. -- Todellisen ja lasketun aseman
eri tasot. -- Meidän Herramme Jeesuksen tie kirkkauteen. -- Hänen
seuraajainsa tie kirkkauteen. -- Nimiseurakunnan kolme luokkaa. --
Erottaminen elonkorjuun aikana. -- Voideltu luokka kirkastettu. --
Suuren vaivan luokka. -- Rikkaruohon polttaminen. -- Maailma siunattu.
-- Ihana lopputulos.


Kirjan alkuun me liitämme kartan, joka esittää Jumalan suunnitelman
maailman pelastukseksi. Me olemme sen kautta koettaneet tehdä
havainnolliseksi Jumalan suunnitelman eteenpäin kehittyvän luonteen
ja niitä toinen toistaan seuraavia askeleita, joita kaikkien niiden
täytyy ottaa, jotka koskaan saavuttavat tuon täydellisen "muutoksen"
inhimillisestä jumalalliseen luontoon.

Aluksi me huomaamme kolme suurta hallituskautta _A, B, C_. Ensimäinen
näistä, _A_, ulottuu ihmisen luomisesta vedenpaisumukseen, toinen, _B_,
vedenpaisumuksesta Kristuksen tuhatvuotishallituskauden alkuun hänen
toisessa tulemisessaan, kolmas hallituskausi, eli "hallitus aikain
täyttyessä", _C_, alkaa Kristuksen hallituksessa ja jatkuu "tuleviin
aikoihin". (Ef. 1: 10; 2:7.) Näitä kolmea hallituskautta kosketellaan
usein Raamatussa: _A_ kutsutaan "silloiseksi maailmaksi", _B_ kutsuu
meidän Herramme Jeesus "täksi maailmaksi", Paavali "nykyiseksi
pahaksi maailmaksi" ja Pietari "nykyiseksi maailmaksi". _C_ kutsutaan
"tulevaksi maailmaksi", "jossa vanhurskaus asuu", vastakohdaksi
nykyiselle pahalle maailmalle. Nyt vallitsee paha, ja vanhurskaat
saavat kärsiä. Tulevassa maailmassa tulee suhde olemaan päinvastainen:
vanhurskaat tulevat hallitsemaan, ja ne, jotka tekevät pahaa, saavat
kärsiä, ja lopuksi kaikki paha hävitetään.

Jokaisessa kolmessa suuressa hallituksessa, aikakaudessa tai
"maailmassa" on Jumalan suunnitelmalla ihmisen suhteen erityinen,
huomattava luonne; kuitenkin on kukin ainoastaan osa samasta suuresta
suunnitelmasta, joka, kun se on valmis, tulee kirkastamaan Jumalan
viisauden -- joskaan nämä osat, jos niitä yksikseen tarkastetaan, eivät
paljasta niiden syvää tarkotusta. Koska ensimäinen "maailma" ("taivaat
ja maa", tai silloinen asiain järjestys) hävisi vedenpaisumuksessa,
niin seuraa siitä, että silloin oli toinen asiain järjestys kuin
"nykyisessä pahassa maailmassa", josta Herra sanoo, että Saatana
on sen ruhtinas; siis ei nykyisen maailman ruhtinas ollut sen
maailman ruhtinas, joka oli ennen vedenpaisumusta, joskaan häneltä
ei silloin puuttunut vaikutusta. Useat Raamatun paikat levittävät
valoa Jumalan menettelytapaan sinä aikana ja antavat siten selvän
kuvauksen hänen suunnitelmastaan yhtenä kokonaisuutena. Nämä Raamatun
paikat viittaavat siihen, että ensimäistä "maailmaa", tai ennen
vedenpaisumusta ollutta hallitusta tarkastivat ja erityisesti hoitivat
enkelit, jotka saivat koettaa, mitä he voivat tehdä langenneen ja
turmeltuneen suvun kohottamiseksi. Kun Jumala antoi suostumuksensa,
niin olivat he epäilemättä halukkaita ryhtymään yritykseen; sillä
heidän asianharrastuksensa ilmeni ylistyslaulussa ja riemuhuudossa
luomisen työn johdosta. (Job. 38: 7.) Että enkelit saivat hallita
tätä ensimäistä aikajaksoa, käy selväksi ei ainoastaan kaikista
viittauksista tähän aikakauteen, vaan voidaan syyllä tulla siihen
lopputulokseen apostolin huomautuksen johdosta, kun hän, verratessaan
nykyistä hallitusta menneeseen ja tulevaan, sanoo (Hebr. 2: 5): "Ei hän
tulevaa maailmaa ole enkelien alaiseksi antanut." Ei, sitä maailmaa
tulee hallitsemaan Herra Jeesus ja hänen kanssaperillisensä; ja
sentähden tämä hallitus ei tule ainoastaan olemaan oikeudenmukaisempi
kuin "nykyisen pahan maailman", vaan tulee se menestymään paremmin
kuin ensimäisen maailman tai hallituskauden hallitus, jota "hoitivat
enkelit", joiden kykenemättömyys suvun kohottamisessa näkyy siinä,
että ihmisten pahuus tuli niin suureksi, että Jumala vihassaan ja
oikeudenmukaisessa suuttumuksessaan vedenpaisumuksen kautta hävitti
koko silloisen elossa olevan suvun, kahdeksaa henkilöä lukuunottamatta.
-- 1 Moos. 7: 13.

"Nykyisessä pahassa maailmassa" saa ihminen koettaa hallita itseään,
mutta syntiinlankeemuksen perustuksella on hän Saatanan, "tämän
maailman ruhtinaan", ja herruuden alla, jonka salaisia juonia ja
vehkeitä hän turhaan on koettanut vastustaa pyrkiessään itse hallintoon
tänä pitkänä aikana vedenpaisumuksesta nykyaikaan asti. Nämä ihmisten
yritykset, hallita Saatanan hallituksen alla, tulevat päättymään
tuohon suureen hädän aikaan, jonka kaltaista maailma ei koskaan ennen
ole tuntenut. Ja siten on todistettu ei ainoastaan se, että suvun
pelastaminen oli enkeleille mahdoton, vaan myös, että ihmisen omat
harrastukset tyydyttävällä tavalla parantaa asemaansa ovat olleet
tuloksettomat.

Toisen näistä suurista hallituksista, _B_, muodostaa kolme selvästi
erotettua aikakautta, joista kukin on askel ylöspäin ja eteenpäin
Jumalan suunnitelmassa.

Aikakautena _D_ kääntyi Jumala erityisesti sellaisten patriarkkain
puoleen, kuin Aabraham, Iisak ja Jaakob olivat.

Aikakausi _E_ on juutalainen aikakausi, tai tuo Jaakobin kuolemaa
seurannut aikakausi, jolloin Jumala kohtelee hänen jälkeläisiään
hänen erityiseen huomaansa uskottuina -- "omaisuuden kansana".
Heitä kohtaan osotti hän erityistä suosiota ja selitti: "Kaikkien
sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt
erityistä huolta," (Am. 3: 2.) Kansana olivat he esikuva kristitystä
seurakunnasta, pyhästä kansasta, omaisuuden kansasta. Ne lupaukset,
jotka annettiin heille, olivat esikuvia "paremmista lupauksista",
jotka ovat annetut meille. Heidän vaelluksensa korven kautta esikuvasi
meidän vaellustamme synnin korven kautta taivaalliseen Kaanaaseen.
Heidän uhrinsa vanhurskauttivat heidät esikuvauksellisesti, ei
todellisesti; sillä härkien ja pukkien veri ei voi koskaan ottaa pois
syntejä. (Hebr. 10:4.) Mutta evankeliumin aikakautena, _F_, ovat meillä
"paremmat uhrit", jotka todellakin sovittavat koko maailman synnit.
Meillä on tuo "kuninkaallinen pappeus", jonka muodostavat kaikki ne,
jotka uhraavat itsensä Jumalalle "eläväksi uhriksi", joka on pyhä ja
otollinen Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on "meidän tunnustuksemme
ylimmäinen pappi". (Hebr. 3: 1.) Evankeliumin aikakaudessa me tapaamme
ne todellisuudet, joista juutalainen aikakausi, sen jumalanpalvelukset
ja kirkolliset toimitukset olivat varjoja. -- Hebr. 10: 1.

Evankeliumin aikakausi, _F_, on se aikakausi, jolloin Kristuksen
ruumiin jäsenet kutsutaan maailmasta, ja uskon kautta osotetaan heille
elämänkruunu ja ne ylenpalttisen suuret ja kalliit lupaukset, joiden
kautta he (olemalla kutsulle ja sen vaatimuksille kuuliaiset) voivat
tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta. (2 Piet. 1:4.) Paha saa
yhä edelleen hallita maailmaa eli vallita siinä, jotta he tulemalla
kosketukseen sen kanssa koeteltaisiin, että he voisivat näyttää, ovatko
he halukkaat uhraamaan inhimillisen luonnon etuineen ja siunauksilleen,
joka on elävä uhri, ja muodostumaan Jeesuksen kuoleman kaltaisiksi,
jotta he luettaisiin arvollisiksi saamaan hänen yhtäläisyytensä
ylösnousemisessaan. -- Ps. 17: 15.

Kolmannen suuren hallituskauden, _G_, tulee muodostamaan monta
aikakautta -- "tulevat aikakaudet". Ensimäinen niistä tuhatvuotiskausi
(milleniumi), _G_, on ainoa, jonka suhteen meillä on määrätyitä
tietoja. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus on hallitseva
ja sen kautta siunaava maan kaikki sukukunnat, saattaen täytäntöön
tuon "kaiken ennalleenasettamisen", josta on puhuttu kaikkien pyhien
profeettojen suun kautta. (Ap. t. 3: 19--21.) Tänä aikana tulevat
synti ja kuolema ainaisesti poistettaviksi, sillä "hänen [Kristuksen]
on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa
jalkainsa alle... Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema"
[aadamilainen kuolema]. (1 Kor. 15: 25, 26.) Tämä tulee olemaan tuo
suuri ennalleenasettamisaika. Seurakunta, Kristuksen morsian, hänen
ruumiinsa, tulee hänen kanssaan ottamaan osaa tähän hallitukseen, kuten
hän on luvannut, sanoen: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani
valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut isäni
kanssa hänen valtaistuimelleen." -- Ilm. 3: 21.

"Tulevat aikakaudet," _H_, jotka seuraavat suurta
ennalleenasettamisaikakautta, tulevat olemaan täydellisyyden, autuuden
ja onnen aikakausia; mutta Raamattu ei anna meille mitään tietoa, mitä
niiden aikana tulee tapahtumaan. Tällä etäisyydellä, jolla me nyt
elämme niistä, on kylliksi tietää, että ne tulevat olemaan ihania ja
siunauksesta rikkaita Jumalan suosiota nauttivia aikakausia.

Kullakin näistä hallituksista on omat erityiset, määrätyt ajat työn
alkamista ja kehittymistä varten, ja kukin päättyy elonkorjuuseen,
jossa sen hedelmät tulevat ilmaantumaan. Juutalaisen aikakauden lopussa
oleva elonkorjuu kesti neljäkymmentä vuotta, Jeesuksen kutsumuksen
alusta, kun Jumalan henki hänet _voiteli_ (Ap. t. 10: 37, 38), v. 29
j.Kr., Jerusalemin hävitykseen asti, v. 70 j.Kr. Tähän elonkorjuuseen
päättyi juutalainen aikakausi ja evankeliumin aikakausi alkoi. Nämä
molemmat hallitukset ulottuivat jonkun verran toisiinsa, kuten kartta
osottaa.

Juutalainen aikakausi päättyi tavallaan silloin, kuin Herra kolme
ja puolivuotisen toiminta-aikansa lopussa hylkäsi tämän kansan,
sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioksi". (Matt. 23: 38.)
Kuitenkin osotettiin heille suosiota kolme ja puoli vuotta sen jälkeen
rajottamalla evankeliumin kutsun heihin, jossa toteentui profeetan
selitys (Dan. 9: 24--27) seitsemänkymmenen (vuosi-)viikon suosiosta
heitä kohtaan, sekä että Messias viimeisen viikon keskivälissä oli
tapettava, mutta ei itsensä tähden. Kristus kuoli [ei itsensä tähden,
vaan] meidän synteimme tähden, ja lakkautti sen kautta keskellä viikkoa
teurastusuhrin ja ruokauhrin -- kolme ja puoli vuotta ennen noiden
seitsemänkymmenen liiton viikon loppua, jolloin suosio kohdistui
Juudan kansaa kohtaan. Kun todellinen uhri oli tehty, niin ei Jehova
luonnollisesti kauvemmin voinut tunnustaa kuvauksellisten uhrien
merkitystä.

Juutalaisten aikakausi päättyi siis täydellisesti, kun
seitsemänkymmentä vuosiviikkoa oli kulunut loppuun, tai kolme ja
puoli vuotta ristiinnaulitsemisen jälkeen, jonka jälkeen evankeliumia
saarnattiin myös pakanoille, alkaen Korneliuksesta. (Ap. t. 10:
45.) Tämä päätti heidän aikakautensa; mitä tulee Jumalan suosioon
juutalaista seurakuntaa kohtaan sekä tämän seurakunnan seurakunnaksi
tunnustamiseen nähden; heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi tätä
seuraavana suurena hädän aikana.

Tänä juutalaisena elonkorjuun aikana alkoi evankeliumin aikakausi.
Tämän aikakauden tarkotus on kutsua, kehittää ja koetella "Jumalan
Kristusta" -- päätä ja ruumista. Tämä on henkinen hallituskausi. On
siis oikein sanoa, että evankeliumin aikakausi alkoi, kun Jeesus
voideltiin "pyhällä hengellä ja voimalla" (Ap. t. 10: 38; Luuk. 3:22;
4: 1, 18), kun hänet kastettiin. Seurakuntaan, hänen ruumiiseensa
nähden alkoi se kolme ja puoli vuotta myöhemmin.

Evankeliumin aikakauden loppujakson muodostaa myöskin "elonkorjuu",
jolloin kaksi aikakautta ulottuu toinen toiseensa -- evankeliumin
aikakausi päättyy ja ennalleenasettamis- tai tuhatvuotiskausi alkaa.
Evankeliumin aikakausi päättyy asteettaan, samoin kuin sen esikuva tai
"varjo", juutalainen aikakausi, päättyi. Samoin kuin siinä elonkorjuun
seitsemän ensimäistä vuotta olivat erityisesti aiotut toimintaa varten
lihallisen Israelin hyväksi ja olivat suosion vuosia, niin huomaamme
tässä viittauksen samankaltaiseen seitsenvuotiskauteen, jolla on
sama merkitys evankeliumin seurakuntaan nähden, ja jota seuraa koko
maailmaan ulottuva hädän ("tulen") aikakausi pahan rankaisemista varten
ja vanhurskauden hallituksen valmistamista varten, mutta tästä puhumme
edempänä.



Tie kirkkauteen.


_K, L, M, N, P, R_ esittävät kukin eri tasoja. _N_ on _täydellisen
inhimillisen_ luonnon taso. Aadam oli tällä tasolla, ennenkuin hän
teki syntiä, mutta heti lankeemisensa jälkeen vaipui hän siveellisen
turmeluksen tai synnin tasoon, _R_, jolla kaikki hänen jälkeläisensä
syntyvät. Tämä taso vastaa tuota "leveätä tietä", joka johtaa
kadotukseen. _P_ merkitsee kuvauksellista vanhurskauttamisen tasoa,
joka vanhurskauttaminen lasketaan saavutetuksi lain uhrien kautta. Se
ei ollut todellinen täydellisyys, sillä "laki ei tee täydelliseksi." --
Hebr. 7: 19.

_N_ merkitsee ei ainoastaan inhimillisen täydellisyyden tasoa,
jonka kerran täydellinen ihminen, Aadam, omisti, vaan myöskin
vanhurskautettujen henkilöiden asemaa. "Kristus kuoli meidän synteimme
tähden, kirjotusten mukaan", ja kaikki jotka uskovat Kristukseen
-- kaikki, jotka ottavat vastaan hänen täydellisen ja loppuun
suoritetun työnsä heidän vanhurskauttajanaan -- lasketaan siis uskon
perustuksella vanhurskautetuiksi, ikäänkuin he olisivat täydellisiä
ihmisiä, ikäänkuin he eivät koskaan olisi olleet syntisiä. Jumalan
kannalta katsoen ovat kaikki, jotka ovat vastaan ottaneet Kristuksen
lunastajanaan, inhimillisen, täydellisyyden tasolla, _N_. Tämä on
ainoa asema, jossa ihminen voi lähestyä Jumalaa tai seurustella hänen
kanssaan. Kaikkia tällä tasolla olevia kutsuu Jumala lapsikseen --
inhimillisiksi lapsikseen. Aadam oli tällä tavalla Jumalan poika (Luuk.
3: 38), joka seurusteli Jumalan kanssa ennen tottelemattomuuttaan.
Kaikkia, jotka omaksuvat meidän Herramme Jeesuksen täydelleen
suoritetun lunastustyön, pidetään tai _lasketaan_ uskon kautta
ennalleenasetetuiksi alkuperäiseen puhtauteen; ja seuraa siitä, että
heillä on yhteys tai kanssakäyminen Jumalan kanssa.

Evankeliumin aikakautena on Jumala tehnyt erityisen tarjoumuksen
vanhurskautetuille inhimillisille olennoille, jonka perustuksella
heidän luontonsa voi määrätyillä ehdoilla muuttua, niin että
heidän maallinen, inhimillinen olemassaolonsa lakkaa ja heistä
tulee taivaallisia, henkisiä olentoja, kuten Kristuksesta, heidän
lunastajastaan. Osa uskovaisia -- vanhurskautettuja ihmisiä --
tyytyy siihen iloon ja rauhaan, jonka he uskomalla synteinsä
anteeksi antamiseen ovat saaneet, eivätkä sentähden ota vaaria siitä
äänestä, joka kutsuu heitä tulemaan ylemmäksi. Toiset, joita Jumalan
rakkaus on liikuttanut, sellaisena, kuin se on osottautunut heidän
lunastamisessaan, ja jotka ovat tunteneet etteivät he enään kuulu
itselleen, koska ha ovat kalliisti ostetut, sanovat: "Herra, mitä
sinä tahdot, että minun pitää tehdä?" Heille vastaa Herra Paavalin
kautta, joka sanoo: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle
otolliseksi uhriksi, joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne."
(Room. 12: 1.) Mitä tarkottaa apostoli siten kehottaessaan meitä
antamaan itsemme eläväksi uhriksi? Hän tarkottaa sitä, että meidän
tulee Jumalan palvelukseen vihkiä kaiken sen kyvyn ja lahjakkaisuuden,
jonka me omistamme, ettemme tästä lähin enää elä itsemme tähden, ei
myöskään ystäviemme tai perheemme tähden, ei myöskään maailman tähden
tai jonkun muun asian tähden vaan kuullaksemme ja palvellaksemme häntä,
joka osti meidät omalla kalliilla verellään.

Mutta koska Jumala ei tahdo ottaa vastaan tahraisia tai epätäydellisiä
kuvauksellisia uhreja ja me kaikki tulimme syntisiksi Aadamin kautta,
voimmeko silloin olla soveliaita uhreja? Paavali osottaa, että
ainoastaan sentähden, että me olemme pyhät, me olemme soveliaita
uhreja. Me emme ole pyhiä samalla tavalla kuin Jeesus, joka ei
tietänyt mitään synnistä, sillä me kuulumme kadotukseen tuomittuun
sukuun, emme myöskään sentähden, että olisimme täydelleen onnistuneet
vaelluksessamme saavuttamaan täydellisyyden, sillä me olemme vakuutetut
siitä, ettemme me ole saavuttaneet sitä täydellisyyttä johon meitä
on kutsuttu, vaan on meillä tämä aarre (hapraissa ja vuotavissa)
saviastioissa, jotta meidän lopullinen kirkkautemme nähtäisiin
olevan Jumalan armosta eikä meidän omasta voimastamme. Mutta me
tulemme pyhiksi ja Jumalalle kelpaaviksi uhreiksi sen perustuksella,
että Jumala ilmaiseksi on vanhurskauttanut meidät kaikista meidän
synneistämme uskomalla Kristuksen uhriin meidän puolestamme.

Niin monet, jotka ymmärtävät antaa arvoa tälle kutsulle ja noudattavat
sitä, ovat iloisia, kun heidät pidetään arvollisina kärsimään
häväistystä Kristuksen nimen tähden eivätkä katsele niitä asioita,
jotka näkyvät, vaan niitä, jotka eivät näy: "elämän kruunua",
"voittopalkintoa, johon Jumala tuolla ylhäällä on kutsunut Kristuksessa
Jeesuksessa", ja "sitä kirkkautta, joka on ilmestyvä meihin". Siitä
silmänräpäyksestä alkaen, kun he ovat vihkiytyneet Jumalalle, ei
heitä enää lasketa ihmisiksi, vaan Jumalasta sikiytyneiksi totuuden
sanan kautta -- ei enää inhimillisiksi, vaan tästä lähin henkisiksi
lapsiksi. He ovat nyt askeleen lähempänä palkintoa, kuin silloin, kun
he ensin uskoivat. Room. 13: 11. Mutta heidän henkinen olentonsa on
vielä epätäydellinen: he ovat ainoastaan _sikiytyneet_, vaan eivät
vielä hengestä _syntyneet_, he ovat henkisiä lapsia embryo- tai
sikiö-tilassa, tasolla _M_ -- hengellisen sikiämisen tasolla. Koska
he ovat sikiytyneet hengestä, ei heitä enää lasketa inhimillisiksi,
vaan henkisiksi olennoiksi, sillä siitä inhimillisestä luonnosta, joka
kerran oli heidän, ja joka vanhurskautettiin, ovat he nyt luopuneet tai
laskeneet sen kuolleeksi -- eläväksi uhriksi, joka on Jumalalle pyhä
ja otollinen, ja jonka hän on hyväksynyt. He ovat nyt uusia luomuksia
Kristuksessa Jeesuksessa: vanha (inhimilliset toiveet, tahto ja
tarkotus) ovat menneet, ja kaikki on tullut uudeksi; sillä "te ette ole
lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan henki asuu teissä". (2 Kor.
5: 17; Room. 8: 9.) Jos te olette siinneet hengestä, niin "te olette
(inhimillisinä olentoina) kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty
Kristuksen kanssa Jumalassa."

Taso _L_ esittää _täydellistä henkistä_ olemassaolotasoa, mutta
ennenkuin tämä taso, _L_, saavutetaan, täytyy meidän liittomme
ehdot tulla täytetyiksi. Eri asia on tehdä liitto Jumalan kanssa
sekä luvata, että me kuolemme kaikelle inhimilliselle, ja eri asia
täyttää tämä lupaus koko maallisen elämämme kestäessä -- pitää meidän
ruumiimme kuolleena, jättää meidän oma tahtomme huomioonottamatta ja
tehdä ainoastaan sitä, mitä Herra tahtoo. Tasoon _L_:ään tulemista
kutsutaan syntymiseksi tai täydelliseksi astumiseksi sisälle elämään
henkiolentoina. Koko seurakunta tulee asetettavaksi tälle tasolle
sitten, kun se on erotettu (valittu) maailmasta evankeliumiaikakauden
"elonkorjuussa" tai lopussa. "Kristuksessa kuolleet nousevat ensin
ylös". Sitten me, jotka jälkeen jäämme, muutumme äkkiä -- tulemme
täydellisiksi henkiolennoiksi, joilla ovat Kristuksen kirkastetun
ruumiin kaltaiset ruumiit (sillä "tämän katoavaisen on pukeutuminen
katoamattomuuteen"). Kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä
on vaillinaista (sikiämistila useine esteineen lihan puolelta, jotka
nyt ovat meihin takertuneet).

Täydellisestä henkisestä olennosta voimme vielä kulkea askeleen
ylöspäin sitä seuraavaan kirkkauteen -- tasoon _K_. Me emme tässä
tarkota luonnon kirkkautta, vaan voiman tai toimen kirkkautta. Tasossa
_L_ saavutetaan täydellinen henkilöllinen kirkkaus, s.o. ihana
Kristuksen kaltainen olento. Mutta sitten kun me olemme tulleet tällä
tavoin täydellisiksi ja tehdyt kokonaan meidän Herramme ja päämme
kaltaisiksi, tulemme hänen kanssaan osallisiksi voiman ja valta-aseman
"ihanuudesta" -- saamme istua hänen kanssaan hänen valtaistuimellaan,
niinkuin hän, tultuaan ylösnousemisessaan täydelliseksi, korotettiin
Voiman oikealle puolelle. Siten me saavutamme ikuisen kirkkauden, tason
_K_.

Tarkastakaamme nyt huolella karttaa ja ottakaamme huomioon sen esitys
Jumalan suunnitelman eri piirteistä. Näissä piirroksissa käytämme
pyramiidin kuvaa merkitsemään täydellisyyttä, koska se sopii niin
hyvin, ja koska Raamatussa tehdään selviä viittauksia siihen.

Aadam oli täydellinen olento, pyramiidi _a_. Huomaa sen paikka tasolla
_N_, joka merkitsee inhimillistä täydellisyyttä. Tasolla _R_, joka
esittää synnin ja epätäydellisyyden tai siveellisen turmeluksen tasoa,
löytyy pyramiidi ilman huippua, _b_, epätäydellinen kuvio, joka
esittää langennutta Aadamia ja hänen jälkeläisiään -- siveellisesti
turmeltuneita, syntisiä ja kadotukseen tuomittuja.

Aabrahamia sekä toisia, jotka sinä aikana olivat vanhurskautettuja (se
on, laskettiin täydellisiksi) uskon perustuksella esittää pyramiidi,
_C_, tasolla _N_. Aabraham oli turmeltuneen inhimillisen perheen jäsen
ja kuului luontonsa puolesta toisten kanssa tasoon _R_; mutta Paavali
selittää meille, että Aabraham vanhurskautettiin uskon kautta, se on,
Jumala laski hänet synnittömäksi ja täydelliseksi ihmiseksi uskon
kautta. Tämä nosti hänet, Jumalan kannalta katsottuna, siveellisesti
turmeltuneen, synnillisen ihmismaailman yläpuolelle tasoon _N_; mutta
vaikkakin hän todellisuudessa oli vielä epätäydellinen, niin pääsi hän
siihen suosioon, jonka Aadam menetti, nimittäin seurustelemaan Jumalan
kanssa kuten "ystävä". (Jaak. 2: 23.) Kaikki, jotka ovat täydellisellä
(synnittömällä) tasolla _N_, ovat Jumalan ystäviä, ja hän on heidän
ystävänsä; mutta syntiset (tasolla _R_) ovat vihollisuussuhteessa
Jumalaa kohtaan -- "vihollisia pahojen töitten kautta".

Vedenpaisumuksen jälkeen oli ihmismaaailma, jota esittää kuva _d_,
edelleen tasolla _R_ -- vielä vihollisuudessa -- ja se jää siihen
asemaan, kunnes evankeliumiaikakauden seurakunnan vaali on tapahtunut
ja tuhatvuosikausi alkaa.

"Luonnollinen Israel" oli juutalaisena aikakautena, kun
esikuvaukselliset, härkien ja kauristen uhrit puhdistivat sen (ei
todellisesti, vaan esikuvallisesti, "sillä ei laki tee täydelliseksi"
-- Hebr. 7: 19), esikuvauksellisesti vanhurskautettu. Siis on Israel,
_e_, esikuvauksellisen vanhurskauttamisen tasolla _P_, joka kesti lain
antamisesta Siinain vuorella, kunnes Jeesus teki laista lopun, ja
naulitsi sen ristiin. Silloin lakkasi kuvauksellinen vanhurskauttaminen,
kun alkoivat "paremmat uhrit" -- paremmat kuin juutalaisten esikuvat --
jotka todellakin "ottavat pois maailman synnin" ja todellakin "tekevät
ne täydellisiksi, jotka uhraavat." -- Hebr. 10:1.

Sitä koetuksen ja hädän tulta, joka kohtasi luonnollista Israelia,
kun Jeesus oli läsnä ja erotti ja korjasi nisut, "oikeat
israelilaiset", heidän nimikirkostaan, ja erittäinkin sitä seikkaa,
että hän, erotettuaan nisut, "poltti ruumenet" [hyljätyn osan tätä
_järjestelmää_] "sammumattomalla tulella", merkitään kuviolla _f_. Se
oli hädän aika, jota he eivät voineet estää. Katso Luuk. 3: 17; 21: 22;
1 Tess. 2: 16.

Jeesus oli kolmekymmenvuotisena täydellinen, täysi-ikäinen mies (g),
jätettyään henkisen olotilan kirkkauden ja tultuaan _ihmiseksi_, jotta
hän Jumalan armosta maistaisi kuolemaa kaikkien puolesta. Jumalan
lain vanhurskaus on täydellinen: silmä silmästä, hammas hampaasta ja
elämä elämästä. Oli välttämätöntä, että täydellinen _ihminen_ kuolisi
ihmissuvun puolesta, sillä vanhurskauden vaatimus ei voinut millään
muulla tavalla tulla tyydytetyksi. Enkelin kuolema voi yhtä vähän
suorittaa rangaistuksen ja lunastaa ihmisen, kuin härkien ja kauristen
kuolema, joka ei koskaan voi "ottaa pois syntejä". Sentähden tuli hän,
jota kutsutaan "Jumalan luomisen aluksi", _ihmiseksi_, "tuli lihaksi",
jotta hän suorittaisi lunastuksen (vastaavan hinnan), joka voi ostaa
meidän sukumme vapaaksi. Hänen täytyi olla täydellinen ihminen, muutoin
ei hän olisi voinut tehdä enemmän hinnan suorittamiseksi kuin mikä muu
ihmissuvun jäsen tahansa. Hän oli "pyhä, viaton, saastaton, syntisistä
erotettu". Hän otti saman muodon, kuin syntisillä on -- "syntisen
lihan kaltaisuuden" -- ihmisten kaltaisuuden. Mutta hän otti sen
kaikessa täydellisyydessään; hän ei ottanut mitään sen synnistä tai
epätäydellisyydestä muulla tavalla, kuin että hän vapaaehtoisesti otti
osaa muutamien suruihin ja tuskiin toimintansa aikana, ottaen omakseen
heidän kipunsa ja vajavaisuutensa, kun hän jakoi heille elonvoimaansa,
terveyttään ja voimakkaisuuttaan. On kirjoitettu, että "hän otti
päälleen sairautemme ja kantoi tautimme", ja "hänestä lähti voimaa
[elämää, elonvoimaa, vahvistusta], ja paransi kaikki". -- Mark. 5: 30;
Luuk, 6: 19; Matt. 8: 16, 17; Jes. 53: 4.

Ollen tavoiltaan (täydellisen) ihmisen kaltainen nöyrtyi hän ja oli
kuuliainen aina kuolemaan asti. Hän antautui Jumalalle, sanoen: "Katso,
minä tulen. Raamatussa on minusta kirjoitettu. Sinun tahtos, minun
Jumalani, teen minä mielelläni", ja hän symboliseerasi (esikuvasi)
vihkiytymisensä vesikasteen kautta. Kun hän siten antoi itsensä, vihki
oman olemuksensa, oli hänen uhrinsa pyhä (puhdas) ja otollinen Jumalan
edessä, joka vastaanottamisensa merkiksi täytti hänet hengellään ja
voimallaan -- kun pyhä henki tuli hänen päällensä ja siten voiteli
hänet.

Tämä hengellä täyttyminen oli sikiyminen uuteen luontoon --
jumalalliseen luontoon --, joka oli täysin kehittyvä tai syntyvä, kun
hän oli täydelleen suorittanut uhraamisensa -- inhimillisen luonnon
uhraamisen. Tämä sikiytyminen oli askel ylöspäin inhimillisistä
elinehdoista ja esittää sitä pyramiidi _h_, tasossa _M_, joka on
hengellisen sikiämisen taso. Tässä tasossa vietti Jeesus kolme ja
puoli vuotta elämästään, kunnes hänen inhimillinen olemassaolonsa
päättyy ristillä. Kun hän oli kuolleena kolme päivää, herätettiin hänet
eloon -- henkisen olennon täydellisyyteen (_i_, tasossa _L_,) joka
oli syntynyt hengestä, ollen "kuolleista nousseiden esikoinen". "Mikä
hengestä on _syntynyt_ on _henki_." Siten oli Jeesus ylösnousemisessaan
henki, henkiolento eikä enään inhimillinen olento missään merkityksessä.

On totta, että hän ylösnousemisensa jälkeen omisti kyvyn näyttäytyä
ihmisenä ja todellakin esiintyi niin, jotta hän opastaisi oppilaitaan
ja todistaisi heille, ettei hän enään ollut kuollut; mutta hän ei ollut
ihminen eikä enään riippuvainen inhimillisistä elinehdoista vaan voi
mennä ja tulla kuten tuuli (silloinkin, kun ovet olivat suljetut), eikä
kukaan tietänyt, mistä hän tuli, tai mihin hän meni. "_Niin_ on laita
jokaisen, joka on _syntynyt_ hengestä." -- Joh. 3: 8. Vertaa 20: 19, 26.

Aina siitä silmänräpäyksestä, kun hän kasteessa vihkiytyi uhriksi,
laskettiin kaikki inhimillinen kuolleeksi, ja siitä ajasta laskettiin
uuden luonnon alkaminen, joka tuli täydelliseksi ylösnousemisessa, kun
hän saavutti täydellisen henkitason, _L_, ja nousi ylös varustettuna
henkisellä ruumiilla.

Neljäkymmentä päivää ylösnousemisensa jälkeen meni Jeesus kaikkivallan
luo korkeuteen -- jumalallisen kirkkauden tasoon, _K_, (pyramiidi
_k_). Evankeliumin aikakautena on hän ollut kirkkaudessa (_l_),
"istuen Isän kanssa hänen valtaistuimellaan", ja on ollut maan
päällä olevan seurakunnan pää -- sen hallitsija ja johtaja. Koko
evankeliumin aikakautena on seurakunta ollut kehityksen, kurituksen ja
koettelemuksen alaisena, jotta se aikakauden lopussa tai elonkorjuussa
tulisi hänen morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Sillä on siis
yhteys hänen kärsimisessään, jotta se myös kirkastuisi hänen kanssaan
(taso _K)_, kun oikea aika tulee.

Seurakunnan on otettava samat askeleet kirkkauteen kuin sen päämies
ja Herra on ottanut, joka "on antanut meille esikuvan, jotta me
hänen askeleissaan vaeltaisimme" ainoastaan sillä erotuksella,
että seurakunta alkaa alemmalta tasolta. Kuten olemme nähneet tuli
Herramme inhimillisen _täydellisyyden_ tasoon, _N_, kun me kaikki,
jotka kuulumme aadamilaiseen sukuun, olemme alemmalla tasolla, _R_
-- synnin ja epätäydellisyyden tasolla ollen vihollisuussuhteessa
Jumalaa vastaan. Ensiksi on meille sentähden kaikkein tärkeintä,
että me _vanhurskautetaan_ ja siten pääsemme tasoon _N._ Kuinka tämä
tapahtuu? Hyvien töittenkö kautta? Ei, syntiset eivät voi tehdä hyviä
töitä. Me emme voineet suositella itseämme Jumalan edessä; sentähden
"Jumala osottaa rakkauttansa meitä kohtaan sillä, että Kristus,
ollessamme vielä syntisiä, kuoli edestämme". (Room. 5, 8.) Ehto,
jolla me saavutamme vanhurskautetun tai täydellisen inhimillisen
tason on siis se, että Kristus kuoli meidän synteimme tähden, lunasti
ja nosti meidät "uskon kautta hänen vereensä" siihen täydellisyyden
tasoon, josta kaikki Aadamissa lankesivat. "Me olemme vanhurskautetut
[nostetut tasoon _N_] uskon kautta. Koska me siis _olemme uskosta_
vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa" (Room. 5: 1)
ja Jumala ei pidä meitä enään vihollisinaan, vaan vanhurskautettuina
inhimillisinä lapsinaan samassa tasossa kuin Aadam ja Herramme Jeesus
olivat. Ainoa ero on siinä, että he todellakin olivat täydelliset, kun
sitävastoin Jumala ainoastaan uskon kautta laskee meidät sellaisiksi.
Tämän lasketun vanhurskauttamisen me omistamme itsellemme uskomalla
Jumalan sanaan, joka sanoo: te olette "ostetut", "lunastetut",
vapaasti vanhurskautetut kaikesta. Jumalan kannalta katsoen me olemme
moitteettomat, tahrattomat ja pyhät Kristuksessa, omistamalla uskon
kautta meidän hyväksemme lasketun vanhurskauden puvun. Hän suostui
siihen, että meidän syntimme _laskettiin_ hänen päällensä, jotta hän
suorittaisi meidän rangaistuksemme, ja hän kuoli meidän puolestamme,
ikäänkuin hän olisi ollut syntinen. Hänen vanhurskautensa _lasketaan_
siis kaikkien niiden hyväksi, jotka omistavat itselleen hänen
lunastuksensa, ja tuo se mukanaan kaikki ne oikeudet ja siunaukset,
jotka alkujaan omistettiin, ennenkuin synti tuli maailmaan. Se asettaa
meidät ennalleen elämään ja yhteyteen Jumalan kanssa. Tätä yhteyttä
voimme heti nauttia uskon kautta, ja elämä ja täydellisempi yhteys ja
ilo tulevat varmaan -- "aikanaan".

Mutta muista, että vaikkakin vanhurskauttaminen on siunattu asia, niin
ei se muuta meidän luontoamme: me olemme yhä edelleen inhimillisiä
olentoja. [_Luonto_ sanaa ei käytetä silloin sen varsinaisessa
merkityksessä, kun ihmisestä sanotaan, että hän on _pahan luontoinen_.
Oikeastaan ei kenenkään ihmisen luonto ole paha. Ihmisluonto on
"sangen hyvä", _maallinen kuva_ jumalallisesta luonnosta. Siten
on jokainen ihminen hyvästä luonnosta, joskin tämä hyvä luonto on
turmeltunut. On luonnotonta, että ihminen on paha, röyhkeä j.n.e.,
ja luonnollista, että hän on Jumalan kaltainen. Yllä on käytetty
sanaa _luonto_ sen alkuperäisessä merkityksessä. Me olemme Kristuksen
kautta vanhurskautetut tai oikeutetut kaikkien niiden etuoikeuksien ja
siunausten ennalleenasettamiseen, jotka kuuluvat meidän inhimilliselle
luonnollemme -- Jumalan _maalliselle_ kuvalle.] Me olemme vapautetut
kurjasta synnintilasta ja muukalaisuuden suhteesta Jumalaan
nähden, ja sen sijaan, että olisimme inhimillisiä syntisiä, olemme
inhimillisiä lapsia; ja nyt, kun me olemme lapsia, puhuu Jumala meille
kuten lapsille ainakin. Evankeliumin aikakautena on hän kutsunut
"kanssaperillisten" "pienen lauman", sanoen: "Minun poikani anna
minulle sydämmesi" -- se on: anna minulle itsesi, kaikki maalliset
voimasi, tahtosi, kykysi, kaikkesi minulle, kuten Jeesus on antanut
sinulle esikuvan, niin minä tahdon asettaa sinut poikanani korkeampaan
tasoon kuin inhimillinen on. Minä teen sinusta henkisen lapsen, jolla
on ylösnousseen Jeesuksen kaltainen ruumis -- joka oli Isän "olennon
täydellinen kuva". Jos sinä tahdot luopua kaikista maallisista
toiveista, harrastuksista, tarkotuksista j.n.e., kokonaan uhrata
inhimillisen luontosi ja käyttää sen minun palveluksessani niin tahdon
minä antaa kaikille teille, jotka niin teette, korkeamman luonnon kuin
sukunne jälelläolevalle osalle, minä tahdon tehdä teidät "osallisiksi
Jumalan luonnosta" -- Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen
kanssaperillisiksi, jos te muutoin kärsisitte hänen kanssaan, jotta te
myös hänen kanssaan _kirkastuisitte_.

Ne, jotka oikein osaavat arvostella tämän palkinnon, joka evankeliumin
aikana heille tarjotaan, luopuvat ilolla kaikesta, mikä heitä
raskauttaa ja juoksevat kärsivällisyydellä sillä kilparadalla,
joka on heille määrätty, jotta he päämäärän saavuttaisivat. Meidän
töitämme ei tarvittu meidän vanhurskauttamisessamme: meidän Herramme
Jeesus teki kaiken, mitä tähän nähden voitiin tehdä, ja kun me
uskon kautta vastaanotimme hänen täydelleen suoritetun työnsä,
nostettiin meidät vanhurskautettuina tasoon _N._ Mutta päästäksemme
nyt eteenpäin, tarvitaan töitä. Me emme tosin saa menettää uskoamme,
sillä silloin me sen kautta menetämme vanhurskauttamisen, mutta
jos me vanhurskautettuina pysymme uskossa, me kykenemme (sen armon
perustuksella, joka meillä hengestä sikiytyessämme on annettu)
kantamaan hedelmiä ja tekemään töitä, jotka kelpaavat Jumalan
edessä. Ja Jumala vaatii sitä, sillä se on se uhri, jonka me
lupasimme tehdä. Jumala odottaa, että me osaisimme panna arvoa tuolle
suurelle palkinnolle antamalla sen puolesta kaikki mitä meillä on
tai mitä me olemme, ei ihmisille, vaan Jumalalle -- pyhäksi ja
Kristuksen kautta hänelle kelpaavaksi uhriksi, joka on meidän järkevä
jumalanpalveluksemme.

Jättäessämme kaiken tämän, me kysymme: Herra, kuinka sinä tahdot, että
minä annan sinulle tämän, minun uhrini, aikani, lahjani, vaikutukseni
j.n.e.? Kun me tämän jälkeen Jumalan sanasta etsimme vastausta,
kuulemme hänen äänensä sanovan meille, että meidän tulee jättää
_kaikkemme_ hänelle, niinkuin meidän Herramme Jeesus teki, tekemällä
hyvää jokaista kohtaan, sen mukaan kuin meillä on tilaisuutta, mutta
erittäinkin uskon veljiä kohtaan -- palvellen heitä hengellisellä ja
ruumiillisella ravinnolla, pukien heitä Kristuksen vanhurskaudella tai
maallisilla vaatteilla meidän kykymme ja heidän tarpeittensa mukaan.
Kun me olemme vihkineet kaiken, niin me sikiydymme hengestä ja olemme
saavuttaneet tason _M_; ja nyt me tulemme, meille annetun voiman
kautta, jos me käytämme sitä hyväksemme, kykeneviksi täyttämään koko
liittomme ja tulemme voittajiksi, niin enemmän kuin voittajiksi hänen
kauttansa (hänen voimansa tai henkensä kautta), joka rakastaa meitä
ja on ostanut meidät kalliilla verellään. Mutta kun siten vaellat
Jeesuksen jäljissä, niin:

    "Äl' kuule, taisto laukes'
    ja pääsit voittohon!
    Päämäärä vasta aukes',
    kun kruunu päässäs' on."

Kruunu annetaan kun me uskollisen veljemme Paavalin tavoin olemme
taistelleet hyvän taistelun ja juoksun päättäneet, mutta ei ennen.
Siihen asti täytyy meidän uhrityömme ja palveluksemme liekin ja
suitsutuksen päivittäin nousta -- uhrina, jolla on hyvä tuoksu Jumalan
edessä, ollen otollinen Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.

Ne "nukkuneet", jotka kuuluvat tähän voittaja-luokkaan, herätetään
henkiolentoina, tasoon _L_, ja ne saman luokan jäsenet, jotka elävät
ja ovat jälellä Herran tulemisessa, "muutetaan" samaan henkiseen
olemassaolon tasoon, eivätkä hetkeksikään "nuku", joskin "muutos"
vaatii saviastian hajaantumisen. Ne, jotka ovat _syntyneet_ hengestä,
eivät enää ole heikkoja, maallisia, kuolevia, katoavia olentoja, vaan
taivaallisia, henkisiä, katoamattomia, kuolemattomia olentoja. -- 1
Kor. 15: 44, 52.

Me emme tiedä kuinka kauvan tulee kestämään sen jälkeen, kun he ovat
"muuttuneet" tai tulleet täydellisiksi henkiolennoiksi (tasossa _L_),
ennenkuin he täysilukuisena joukkona kirkastetaan (tasossa _K_) yhdessä
Herran kanssa ja liitetään häneen voimassa ja suuressa kirkkaudessa.
Tätä koko Kristuksen ruumiin yhdistymistä ja täyttä kirkastumista pään
kanssa me pidämme "Karitsan häinä", yhdistymisenä yljän kanssa, kun
morsian tulee täydellisesti osalliseksi Herransa ilosta.

Luokaamme jälleen silmäys karttaan; _n, m, p, q_, merkitsevät
neljää erityistä luokkaa, jotka yhtenä kokonaisuutena muodostavat
evankeliumiaikakauden nimiseurakunnan, joka esiintyy Kristuksen
ruumiina. Molemmat luokat _n_ ja _m_ ovat henkisen sikiämisen tasossa,
_M_. Koko evankeliumiaikakauden ovat nämä molemmat luokat olleet
olemassa, molemmat ovat tehneet liiton Jumalan kanssa tullakseen
eläviksi uhreiksi, molemmat ovat saaneet "rakastetun kautta armon"
ja siinneet hengestä "uusiksi luomuksiksi". Ero heidän välillään on
seuraava: _n_ merkitsee niitä, jotka täyttävät liittonsa ja ovat
kuolleet Kristuksen kanssa maallisiin elinehtoihin nähden, maallisiin
tarkotuksiin ja pyrkimyksiin nähden, kun _m_ taasen esittää suurempaa
joukkoa hengellisesti siinneistä lapsista, jotka ovat tehneet liiton,
mutta jotka, valitettavasti peräytyvät sen täyttämisessä. Luokan _n_
muodostavat ne voittajat, joista tulee Kristuksen morsian, ja jotka
istuvat Herran kanssa hänen valtaistuimellaan kirkkaudessa -- tasossa
_K_. Tämä on tuo "pieni lauma", jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa
valtakunnan. (Luuk. 12: 32.) Ne, jotka kuuluvat luokkaan _m_, kammovat
inhimillisen tahdon kuolemista, mutta Jumala rakastaa heitä kuitenkin
ja on sentähden vastuksien ja vaikeuksien kautta vievä heidät tasoon
_L_, täydelliseen henkiseen tasoon, mutta he ovat menettäneet oikeuden
tasoon _K_, kirkkauden hallitukseen, koska he eivät vapaehtoisesti
voittaneet. Jos me annamme arvoa Isämme rakkaudelle, jos me toivomme
Herramme hyväksymistä, jos me haluamme tulla hänen ruumiinsa jäseniksi,
hänen morsiamekseen, ja istua hänen valtaistuimelleen, niin täytyy
meidän uskollisesti ja halukkaasti täyttää uhrilupauksemme.

Suurin osa _niin kutsuttua_ seurakuntaa eli kirkkoa merkitään
osalla _p_. Huomaa, että ne eivät ole tasolla _M_, vaan tasolla
_N_. Ne ovat vanhurskautetut, mutta eivät pyhitetyt. Ne eivät ole
kokonaan vihkiytyneet Jumalalle eivätkä sentähden ole sikiytyneet
henkiolennoiksi. He ovat kuitenkin maailmaa korkeammalla, koska he
ovat vastaanottaneet Jeesuksen lunastajanaan synneistä; mutta jos
he yhä edelleen vastustavat tämän aikakauden korkeaa kutsua tulla
jäseniksi Jumalan henkiseen perheeseen, menettävät he _uskon_
vanhurskauttamisen ja tulevat jälleen samaan tilaan kuin maailma.
Jos he lopultakin, ennalleenasettamisen aikoina alistuvat Kristuksen
valtakunnan vanhurskaita lakeja noudattamaan, tulevat he saavuttamaan
täydellisen maallisen ihmisen Aadamin kaltaisuuden. He jälleenvoittavat
täydelleen kaiken sen, mikä hänessä menetettiin. He saavuttavat sama
inhimillisen täydellisyyden henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa
suhteessa ja tulevat jälleen Jumalan kuvan kaltaisiksi, kuten Aadam
oli, sillä heidät lunastettiin kaikkeen tähän. Tämä luokka, _p_, ei
siis oikeastaan käytä hyväkseen heille uskon perustuksella laskettua
vanhurskauttaan nykyisessä ajassa (jolloin vanhurskauttaminen _uskon_
kautta on tehty mahdolliseksi -- tuhatvuotiskautena vanhurskautetaan
ihmiset _todellisesti_). Tämä vanhurskauttaminen myönnetään nyt sitä
erityistä tarkotusta varten että muutamat tulisivat kykeniviksi
uhraamaan otollisia uhreja ja pääsisivät luokkaan _n_ "Kristuksen
ruumiin" jäseninä. Ne, jotka kuuluvat luokkaan _p_, vastaanottavat
Jumalan armon niin, että se menee heiltä _hukkaan_ (2 Kor. 6: 1): he
eivät käytä sitä hyväkseen mennäkseen eteenpäin ja uhratakseen itsensä
otollisina uhreina tänä aikakautena jolloin uhrit kelpaavat Jumalalle.
Ne, jotka kuuluvat tähän luokkaan, eivät ole "pyhiä", eivätkä
vihkiytyneen "ruumiin" jäseniä, mutta apostoli kutsuu kuitenkin heitä
"veljiksi". (Room. 12: 1). Samassa merkityksessä tulee koko suku, kun
se on ennalleenasetettu, olemaan Kristuksen veljiä ja Jumalan lapsia,
joskin eri luontoa. Jumala on _kaikkien_ Isä, jotka ovat sopusoinnussa
hänen kanssaan, kuuluivat ne mihinkä tasoon tai luontoon tahansa.

Eräs toinen luokka nimiseurakunnan yhteydessä, luokka, joka ei
koskaan ole uskonut Jeesukseen heidän syntiensä uhrina, ja joka siis
ei ole vanhurskautettu -- ei ole tasolla _N_, -- merkitään tason _N_
alapuolelle osalla _q_. Nämä ovat "susia lammasten vaatteissa", joskin
he kutsuvat itseänsä kristityiksi ja tunnustetaan nimiseurakunnan
jäseniksi. He eivät todellisuudessa usko Kristukseen lunastajanaan,
vaan kuuluvat tasoon _R_. He kuuluvat maailmaan eivätkä ole paikallaan
seurakunnassa, jota he suuresti vahingoittavat. Tässä sekavassa
tilassa, naine eri luokkineen, _n, m, p_ ja _q_, sekotetut keskenään
ja kaikki kutsuen itseään kristityiksi, on nimiseurakunta ollut
olemassa koko evankeliumin aikana. Kuten Herra ennusti, on nimellinen
taivaanvaltakunta (nimiseurakunta) nisulla ja rikkaruoholla kylvetyn
pellon kaltainen. Ja hän sanoi, että hän tahtoi antaa "molempain
kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" aikakauden lopussa. Leikkuuaikana
sanoo hän elomiehille ("enkeleille" -- lähettiläille): "Kootkaa ensin
lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa
aittaani". -- Matt. 13: 38, 39, 41, 49.

Nämä Herran sanat osottavat, että kun hänen tarkotuksensa oli antaa
näiden molempien kasvaa yhdessä aikakauden kuluessa ja tunnustaa heidät
nimiseurakunnan jäseniksi, niin oli kuitenkin hänen tarkotuksensa,
että oli tuleva näiden luokkien erottamisen aika, kun ne, jotka
todellisuudessa muodostavat seurakunnan, hänen pyhänsä (_n_), jotka
Jumala on hyväksynyt ja tunnustanut, tulisivat ilmestymään. -- Matt.
13: 39.

Evankeliumin aikakautena on hyvä siemen kasvanut, ja lusteet, eli nisun
matkiminen, samaten. "Hyvä siemen on valtakunnan lapset", luokat _n_
ja _m_, sen sijaan että "lusteet ovat pahan lapset". Kaikki, jotka
kuuluvat luokkaan _q_ ja monet, jotka kuuluvat luokkaan _p_, ovat
sentähden "lusteita", sillä ei kukaan voi palvella "kahta herraa", ja
"te olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset". Koska ne, jotka
kuuluvat luokkaan _p_, eivät vihi palvelustaan ja kykyjään Herralle,
joka osti heidät -- joka on järjellinen jumalanpalvelus, -- niin
käyttävät he epäilemättä paljon ajastaan ja kyvyistään todellisessa
taistelussa Jumalaa vastaan ja tietenkin vihollisen palveluksessa.

Huomaa nyt kartalla evankeliuminaikakauden elonkorjuu eli loppu:
huomaa ne kaksi osaa, joihin se on jaettu -- seitsemän vuotta ja
kolmekymmentäkolme vuotta, joka täydelleen vastaa juutalaisen
aikakauden elonkorjuuta. Juutalaisen mukaisesti tulee tämä elonkorjuu
ensin olemaan seurakunnan koettelemisen ja seulomisen aika ja sitten
vihan aika, eli "seitsemän viimeisen vaivan" vuodattaminen maailman
yli, nimiseurakunta siihen laskettuna. Juutalainen seurakunta oli
"varjo" eli esikuva lihallisella tasolla kaikesta siitä, mitä
evankeliumin aikakauden seurakunta nautti henkisellä tasolla.
Lihallista Israelia koetteli heidän aikakautensa elonkorjuussa _se
totuus_, joka silloin tarjottiin tälle kansalle. Totuus, jonka aika
oli silloin tullut, oli viikate, joka erotti "oikeat israelilaiset"
juutalaisesta nimiseurakunnasta, ja totista nisua oli ainoastaan pieni
murto-osa verrattuna tunnustajiin. Niin on myös tämän aikakauden
elonkorjuussa. Juutalaisen aikakauden mukaisesti johtaa evankeliumin
aikakauden elonkorjuuta ylielomies, meidän Herramme Jeesus, jonka
silloin täytyy olla läsnä. (Ilm. 14: 14). Hänen ensimäinen työnsä
tämän aikakauden elonkorjuussa tulee olemaan toden erottaminen
väärästä. Nimiseurakunnan sekavan tilan johdosta kutsuu Herra
sitä "Baabeliksi", sekotukseksi, ja elonaika on se aika, jolloin
nimiseurakunnan eri luokat tulevat erotettaviksi ja _n_ luokka tehdään
kypsäksi ja täydelliseksi. Nisut erotetaan ohdakkeista ja tuleentunut
vehnä tuleentumattomasta j.n.e. _n_-luokkaan kuuluvat ovat vehnän
esikoishedelmä, ja tultuaan erotetuiksi tulevat he ajan täytyttyä
Kristuksen morsiameksi ja saavat aina olla Herransa luona hänen
kaltaisinaan.

Tämän pienen lauman erottamista Baabelista osotetaan kuviolla _s_.
Se on menossa _yhtymään_ Herran kanssa tullakseen osalliseksi hänen
nimestään ja kunniastaan. Kuvio _w_ osottaa kirkastettua Kristusta,
päätä ja ruumista. Kuviot _t, u_ ja _v_, esittävät "Baabelin"
nimiseurakunnan -- lankeemista ja pirstoutumista "suuren vaivan
aikana", "Herran päivänä". Joskin tämä näyttää tulevan hirmuiseksi,
niin on se kuitenkin todellisuudessa tuleva suureksi hyödyksi kaikille
todellisille nisuille. Baabeli lankeaa, koska se ei ole sitä, mitä
se sanoo olevansa. Nimiseurakuntaan kuuluu paljon kerskaajia, jotka
ovat siihen liittyneet sen edullisen aseman perustuksella, joka
sillä on maailman silmissä, ja jotka käytöksensä takia tekevät sen
haisevaksi maailman edessä. Herra on aina tuntenut heidän todellisen
luonteensa, mutta aikomuksensa mukaisesti antaa hän heidän olla aina
elonkorjuuseen asti, jolloin hän on kokoova valtakunnastaan (totisen
seurakuntansa, ja sitova yhteen) kaiken pahennuksen ja ne, jotka
tekevät väärin ja heittävät heidät palajaan uuniin (vaivaan, joka
_hävittää_ heidän nimelliset järjestelmänsä ja väärät tunnustuksensa).
"Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko".
(Matt. 13: 41--43). Ne vaikeudet, jotka tulevat kohtaamaan seurakuntaa,
johtuvat huomattavassa määrässä kasvavasta epäuskosta ja spiritismin
eri muodoista, joista johtuu vaikeita koettelemuksia, koska Baabeli
itsessään suosii useita Jumalan sanan vastaisia oppeja. Samoin kuin
Kristuksen _risti_ juutalaisessa elonkorjuussa oli loukkauskivi
juutalaisille, jotka odottivat kirkkautta ja valtaa, ja maailman
viisaille kreikkalaisille hulluus, niin on se jälleen evankeliumin
aikakauden elonkorjuussa tuleva loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi.

Jokainen, joka on rakentanut uskonsa Kristukseen jostakin muusta
aineesta kuin jumalallisen totuuden kullasta, hopeasta ja jaloista
kivistä, ja muodostanut luonteensa sopusointuun sen kanssa, tulee
huomaamaan olevansa suurissa vaikeuksissa vihan ("tulen") aikana;
sillä kaikki inhimillisen perimätiedon puu, heinä ja olki tulee
hävitettäväksi. Ne, jotka rakentaessaan ovat käyttäneet oikeita
aineksia, ja joilla siis on kelvollinen luonne, merkitään kuviossa
_s_:llä, samalla kun _t_ esittää "suurta joukkoa", joka on siinnyt
hengestä, mutta joka on rakentanut puista, heinistä ja oljista
-- nisua, mutta joka ei ole täysin kypsää silloin, kun esikoinen
(_s_) korjataan. Nämä (_t_) menettävät palkinnon: valtaistuimen
ja jumalallisen luonnon, mutta tulevat lopullisesti syntymään
henkiolentoina, jotka ovat alempaa astetta kuin jumalallinen luonto.
Joskin nämät todellisuudessa ovat vihkiytyneet, hallitsee heitä
niin suuressa määrässä maailman henki, etteivät he anna elämäänsä
uhriksi. Vieläpä "elonkorjuussa", kun _totuus_ erottaa morsiamen
elävät jäsenet toisista, tulevat näiden korvat, _t_-luokka siihen
laskettuna, olemaan työläät kuulemaan. He tulevat olemaan hitaita
uskomaan ja hitaita toimimaan tänä erottamisen aikana. He tulevat
epäilemättä tuntemaan itsensä hyvin masentuneiksi, kun he jälestäpäin
huomaavat, että morsian on tullut täysilukuiseksi ja yhtynyt Herran
kanssa, ja että he välinpitämättömyyden ja raskauttavien huolien tähden
ovat menettäneet tuon suuren palkinnon; mutta Jumalan suunnitelman
ihanuus, jota he silloin alkavat erottaa rakkauden suunnitelmana sekä
heitä että koko ihmismaailmaa varten, on kokonaan voittava heidän
surunsa, ja he tulevat riemuitsemaan: "Halleluja! sillä Herra meidän
Jumalamme, Kaikkivaltias, on ruvennut hallitsemaan. Iloitkaamme ja
riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat
tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä". (Ilm. 19: 6,
7). Huomaa myöskin, miten runsaasti Herra on pitänyt huolta heistä.
Heille lähetetään tällainen julistus: Joskaan ette ole Karitsan
morsian, niin saatte olla läsnä hääaterialla. -- "Autuaita ovat ne,
jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" (V. 9), Tämä suuri joukko
on aikanaan Herran kurituksen kautta tuleva täyteen sopusointuun
hänen suunnitelmiensa kanssa ja pesevä vaatteensa, jotta se lopulta
saavuttaisi aseman (_y_) henkisessä tasossa _L_, joka on lähinnä
morsianta (_x_). -- Ilm. 7: 14, 15.

Hädän aika, sellainen kuin se koskee maailmaa, alkaa, kun Baabeli
alkaa vajota ja hajota. Silloin tapahtuu kaikkien inhimillisten
yhteiskuntajärjestysten ja kaikkien hallitusten kukistuminen, joka
valmistaa maailmaa vanhurskauden hallitusta varten. Hädän aikana
saatetaan luonnollinen Israel (_e_), joka on ollut hyljättynä, kunnes
täysi luku pakanoista tulisi Jumalan valtakuntaan, jälleen Jumalan
suosioon ja evankeliumin aikakauden seurakunta tai henkinen Israel
tehdään täydelliseksi ja kirkastetaan. Tuhatvuotiskautena on Israel
oleva maan etevin kansa, kaiken maallisen olemassaolotason etunenässä,
ja kaikki tottelevaiset saatetaan vähitellen sen yhteyteen ja sen
kanssa sopusointuun.

Heidän, samoin kuin ylimalkaan maailman ennalleenasettaminen
täydelliseen inhimilliseen luontoon, tulee tapahtumaan asteettain ja
vaatii koko tuhatvuotiskauden täydellistä toteuttamistaan varten.
Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden kuluessa lopetetaan eli
tyhjäksitehdään vähitellen aadamilainen kuolema. Nämä eri asteet
-- sairaus, tuska ja heikkous samoin kuin hauta -- taipuvat suuren
Ennalleenasettajan vallan edessä, kunnes karttamme mukainen suuri
pyramiidi aikakauden lopussa on valmis. Kristushenkilö (_x_) tulee
olemaan kaiken pää -- johon kuuluu suuri joukko enkeleitä ja
ihmisiä -- lähinnä Isää; sitten tulee järjestyksessä suuri lauma,
henkiolennot (_y_), ja sitten enkelit, sitten Israel lihan jälkeen
(_z_), käsittäen ainoastaan oikeat israelilaiset, maan kansojen
etunenässä, sitten ihmismaailma (_W_), joka on ennalleenasetettu sen
kaltaiseen täydellisyyteen, joka oli ihmissuvun päällä, Aadamilla,
ennenkuin hän teki syntiä. Tämä ennalleenasettaminen tulee tapahtumaan
vähitellen tuhatvuotiskautena -- ennalleenasettamisen aikoina. (Ap. t.
3: 21). Muutamat tulevat kuitenkin hävitettäväksi kansasta: ensiksi
kaikki ne, jotka täyden valon ja tilaisuuden vallitessa sadan vuoden
kuluessa kieltäytyvät millään tavalla edistymästä vanhurskautta
ja täydellisyyttä kohti (Jes. 65: 20), ja toiseksi ne, jotka
kehityttyään täydellisyyteen viimeisessä koetuksessa tuhatvuotiskauden
lopussa osottautuvat uskottomiksi. (Ilm. 20: 9). Sellaiset kuolevat
toisen kuoleman, josta ei ole luvattu mitään ylösnousemusta tai
ennalleenasettamista. Ainoastaan _yksi_ henkilökohtainen koetus on
järjestetty. Ei koskaan tulla antamaan muuta kuin _yksi_ lunastaja.
Kristus ei kuole enään.

Kun tarkastamme Isän suurta suunnitelmaa seurakunnan korottamiseksi
ja Israelin ja maan kaikkien sukujen siunaamiseksi, joka johtuu
ennalleenasettamisesta seurakunnan kautta, muistuu mieleemme enkelten
laulu: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha,
ihmisiin mielisuosio!" Jumalan suunnitelman täyttyminen "oli yhdistävä
Kristuksessa kaikki". Kuka silloin sanoo, että Jumalan suunnitelma on
epäonnistunut? Kuka on silloin sanova, ettei hän ole kääntänyt pahaa
hyväksi ja saattanut sekä ihmisten että perkeleitten vihaa kääntymään
hänelle ylistykseksi?

Pyramiidi-kuvio ei sovi ainoastaan hyvin valaisemaan täydellisiä
olentoja, vaan antaa se myöskin hyvän kuvan koko luomakunnan
yhtenäisyydestä, kuten se Jumalan suunnitelman päättyessä tulee olemaan
_yhtenäinen_, kun kaiken sopusointu ja täydellisyys on saavutettu
Kristuksen johdon alla, joka ei ainoastaan ole seurakunnan, ruumiinsa,
pää, vaan myös kaiken, mikä on taivaassa ja maan päällä. -- Ef. 1: 10.

Kristus Jeesus oli "alku", "pää", "päätekivi", "huippukulmakivi" tässä
suuremmoisessa rakennuksessa, joka vasta on ainoastaan alulla; ja
huippukiven suuntien ja kulmien kanssa täytyy jokaisen alapuolella
olevan kiven tulla asetetuksi sopusointuun. Kuinka monenlaisia kiviä
löytyneekään tässä rakennuksessa, kuinka monta eri luontoa onkaan
Jumalan lapsilla, maallisilla ja taivaallisilla, täytyy heidän
kaikkien, ollakseen ikuisesti otollisia hänen edessänsä, tulla
luonteeltaan hänen Poikansa kuvan kaltaisiksi. Kaikkien, jotka tulevat
kuulumaan tähän rakennukseen, täytyy tulla osallisiksi kuuliaisuuden
hengestä Jumalaa kohtaan ja rakkaudesta häneen ja kaikkiin hänen
luomuksiinsa, joka henki runsaassa määrässä esiintyi Jeesuksessa -- se
henki, joka täyttää lain: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämelläsi
ja koko sielullasi ja koko mielelläsi, ja lähimmäistäsi niinkuin
itseäsi.

Suunnitelman toteuttamisessa (sellaisena kuin Jumalan sana esittää
tämän kaiken yhteenliittämisen, sekä taivaassa että maan päällä, yhden
pään alle) valittiin Kristus, pää, ensin, sitten seurakunta, joka
on hänen ruumiinsa. Enkelit ja muut henki-olennot tulevat arvossa
sen jälkeen, sitten tulevat arvolliset Israelista ja maailma. Alkaen
korkeimmasta tulee järjestäytyminen jatkumaan, kunnes kaikki, jotka
_tahtovat_, ovat saatetut sopusointuun ja yhtenäisyyteen.

Omituista on, että tämä koeteltu pää- eli huippukulmakivi asetetaan
ensin ja kutsutaan _perus_-kiveksi. Siten valaistaan sitä seikkaa, että
kaiken toivon perustus Jumalaan ja vanhurskauteen nähden ei ole pantu
maan päälle vaan taivaaseen. Ja ne, jotka rakennetaan eli liitetään
tähän taivaalliseen perustukseen, kiinnitetään siihen taivaallisen
vetovoiman ja taivaallisten lakien kautta. Ja joskin tämä järjestys
on päinvastainen kuin se, mikä on vallalla maallisessa rakennuksessa,
kuinka sopivaa onkaan, että se kivi, jonka kaltaiseksi koko rakennus
muodostetaan, asetetaan ensin. Kuinka sopivaa onkaan myös, että meidän
perustuksemme on pantu _ylös_, eikä _alas_, ja että me elävinä kivinä
"_rakennumme_ ylöspäin häneen kaikessa". Siten tulee työ jatkumaan
tuhatvuotiskauden kuluessa, kunnes jokaisen luonnon jokainen olento
taivaassa ja maan päällä on ylistävä ja palveleva Jumalaa sopusoinnussa
täydellisen tottelevaisuuden kanssa pitäen sitä ojennusnuoranaan.
Maailman kaikkeus tulee olemaan puhdas; sillä sinä päivänä "on
tapahtuva, että jokainen, joka ei kuule sitä profeettaa, hävitetään
kansasta" -- toisessa kuolemassa. -- Apt. 3: 22, 23.



Tabernaakkeli erämaassa.


Tätä samaa oppia, jonka aikakausien kartta esittää, opettaa tässä
tämä Jumalan järjestämä esikuva, jota tullaan edempänä täydellisemmin
käsittelemään. Me asetamme sen rinnatusten kartan kanssa, jotta
sopivalla tavalla huomattaisiin tai käsitettäisiin, että eri tasot
eli asteet kaikkein pyhimpään opettavat samaa kuin se, mitä jo
seikkaperäisesti on käsitelty. Tabernaakkelin esikartanon ulkopuolella
oleva leiri kuvaa koko maailmaa synnissä, turmeluksen tasolla _R_.
Jos me menemme "portin" kautta "esikartanoon", tulemme uskovaisiksi
eli _vanhurskautetuiksi_ ihmisiksi, tasolla _N_. Ne, jotka kulkevat
edelleen vihkiytymiseen, kiiruhtavat edelleen tabernaakkelin ovelle
ja tulevat, kun he astuvat sisään (tasoon _M_) papeiksi. Heitä
vahvistetaan "näkyleipien" kautta, valaistaan "kynttiläjalan" kautta ja
tehdään kykeneviksi uhraamaan otollista suitsutusta Jumalalle Jeesuksen
Kristuksen kautta, kultaisella alttarilla. Viimein, ensimäisessä
ylösnousemisessa, pääsevät he täydelliseen henkiseen tilaan eli
"kaikkein pyhimpään", tasoon _L_, ja saavat sen jälkeen Jeesuksen
kanssa tulla osallisiksi valtakunnan kirkkaudesta, tasolla _K_.

       *       *       *       *       *

Valinnut oon. Herran kanssa
    käydä, minkä maksoikaan.
    Joskin riemun, pilkan kautta
    tiensä kaita kulkeekaan.
    Vaikka juorut, tuskat tuimat
    tiellä mua nyt haavottaa;
    eipä huolta, kun saa Herran
    omaksensa omistaa.
         Herran tietä käydä tahdon --
         kuinka suuri onnen on --
         kunnes toivon päähän pääsen,
         alkaa riemu rajaton.

    Valinnut oon ristin alla
    kuolla itsestäni pois;
    etten etsis' maista rauhaa,
    jotta Jeesus loman' ois'.
    Nyt jo vaimen riemu mainen
    rinnall' lemmen Jeesuksen.
    Herran rauha syömen täyttää
    ristiänsä kantaen.
         Herran tietä käydä tahdon --
         kuinka suuri onnen on --
         kunnes toivon päähän pääsen,
         alkaa riemu rajaton.

    Vaalin' tää on kaikkein parhain
    nyt ja kautta aikojen.
    Täällä kärsin Herran tähden,
    voitan siellä kirkkauden.
    Risti ensin, kruunu sitten.
    Niin on Jeesus kulkenut.
    Jäljissänsä tahdon käydä,
    kunnes oon mä voittanut.
         Herran tietä käydä tahdon --
         kuinka suuri onnen on --
         kunnes toivon päähän pääsen,
         alkaa riemu rajaton.




KOLMASTOISTA LUKU.

TÄMÄN MAAILMAN VALTAKUNNAT.

Ensimäinen herraus. -- Sen kadottaminen. -- Sen lunastaminen ja
ennalleenasettaminen. -- Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. --
Vallan anastaja. -- Nykyisen herrauden kaksi puolta. -- Olemassa
olevat esivallat on Jumala määrännyt. -- Nebukadnesarin näky. --
Danielin näky ja selitys. -- Tämän maailman valtakunnat katsottuna
toiselta näkökannalta. -- Seurakunnan oikea suhde maalliseen valtaan.
-- Hallitsijain jumalallinen oikeus lyhykäisyydessä tutkittu. --
Kristillisyyden väärät vaatimukset. -- Parempia toiveita viidennessä
maailman valtakunnassa.


Jumalallisen ilmestyksen ensimmäisessä luvussa ilmottaa Jumala
aikomuksensa maallisen luomuksen ja sen hallituksen suhteen. "Ja
Jumala sanoi; 'Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme, olemaan meidän
kaltaisemme; ja vallitkoon he kalat meressä ja linnut taivaan alla ja
karjan ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka liikkuvat maan päällä.'
Ja Jumala loi ihmisen kuvaksensa, omaksi kuvaksensa loi hän hänet,
mieheksi ja vaimoksi loi hän heidät. Ja Jumala siunasi heitä; Jumala
sanoi heille: 'Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja
tehkää se itsellenne alamaiseksi! ja vallitkaa kalat meressä ja linnut
taivaan alla ja kaikki eläimet, jotka liikkuvat maan päällä'."

Maan herraus annettiin siis ihmissuvun käsiin, jota edusti ensimmäinen
ihminen, Aadam, joka oli täydellinen ja sentähden täysin kelvollinen
olemaan maan herra, hallitsija eli kuningas. Tämä tehtävä lisääntyä ja
täyttää maa ja tehdä se alamaiseksi ja hallita sitä ei koske ainoastaan
Aadamia vaan koko ihmissukua; "vallitkoon _he_" j.n.e. Jos ihmissuku
olisi pysynyt täydellisenä ja synnittömänä, niin ei tämä herraus olisi
koskaan mennyt heidän käsistään.

Huomattakoon, ettei tässä määräyksessä kukaan ihminen ole saanut valtaa
eikä herrautta kanssaihmistensä yli, vaan koko suku saa herrauden maan
yli viljelemään sitä ja käyttämään sen tuotteita yhteiseksi hyväksi.
Ei ainoastaan kasvi- ja kivikunnan aarteita aseteta siten ihmiskunnan
käytettäväksi, vaan koko eläinmaailma kaikessa moninaisuudessaan on
hänen käytettävänään ja häntä palvellakseen. Jos suku olisi pysynyt
täydellisenä ja suorittanut tämän Luojan alkuperäisen aikomuksen,
olisi suvun jäsenluvun kasvaessa ihmisille tullut välttämättömäksi
neuvotella keskenään ja järjestää pyrkimyksensä ja toimintansa sekä
ajatella tapoja ja keinoja yhteisten siunausten oikeudenmukaista
ja viisasta jakamista varten. Ja koska suuren luvun tähden aikojen
kuluessa olisi tullut mahdottomaksi kaikkien saapua neuvotteluun, niin
olisi tullut välttämättömäksi, että ihmissuvun eri luokat olisivat
valinneet edustajia heidän puolestaan puhumaan ja toimimaan. Ja jos
kaikki olisivat täydellisiä henkisessä, ruumiillisessa ja siveellisessä
suhteessa, jos jokainen rakastaisi Jumalaa ja hänen lakiaan yli kaiken
ja lähimmäistään niinkuin itseään, ei tällaisessa järjestyksessä olisi
esiintynyt mitään mielipiteiden eroavaisuuksia tai hankauksia.

Siten me näemme, että Luoja alkuaan aikoi maan hallitukselle
tasavaltaisen hallitusmuodon, josta jokainen yksityinen tulisi
osalliseksi, jossa jokainen olisi itsehallitsija ja joka suhteessa
hyvin kehittynyt hoitamaan asemaansa kuuluvia velvollisuuksia, mikä
koskee sekä omaa että yleistä parasta.

Oli ainoastaan yksi ehto, josta ihmiselle uskottu maan herraus
riippui, ja se oli, että Jumalan sallimaa hallitusta oli hoidettava
sopusoinnussa maailman kaikkeuden korkeimman hallitsijan kanssa,
jonka laki lyhykäisyydessään on rakkaus. "Rakkaus on lain täyttämys."
"Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko
mielelläsi" ja "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." -- Room. 13:
10; Matt. 22: 37--40.

Tämän suosion suhteen, joka ihmisille on annettu, ylistää Daavid
Jumalaa ja sanoo: "Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan
sinä kaunistit hänet kunnialla ja ihanuudella. Sinä asetit hänet
töittesi herraksi." (Ps. 8: 6, 7.) Tämä herraus, joka annettiin
ihmissuvulle Aadamin olennossa, oli ensimäinen Jumalan valtakunnan
toimeenpaneminen maan päällä. Ihminen hallitsi Jumalan edustajana.
Mutta tottelemattomuutensa kautta korkeinta hallitsijaa kohtaan ei hän
menettänyt ainoastaan elämäänsä, vaan myöskin kaikki oikeutensa ja
etuutensa Jumalaa edustavana hallitsijana maan päällä. Tästä lähtien
oli ihminen kapinoitsija, erotettu ja tuomittu kuolemaan. Pian sen
jälkeen hävisi Jumalan valtakunta maan päältä, eikä sitä sittemmin ole
toimeenpantu muuta kuin lyhyeksi ajaksi ja esikuvauksellisella tavalla
Israelin kansassa. Joskin ihminen Eedenissä menetti oikeutensa elämään
ja herrauteen, niin ei kumpaakaan otettu häneltä pois aivan kohta, ja
niin kauvan kuin kirottu elämä on olemassa, sallitaan ihmisen hallita
maata omien käsitystensä ja kykyjensä mukaan Jumalan määräämään aikaan
asti, kunnes hän tulee, jonka oikeus on omistaa se hallitus, jonka hän
osti.

Meidän Herramme kuolema ei lunastanut eli ostanut ainoastaan ihmistä
vaan myös kaiken, mikä kuului hänen alkuperäiseen perintöönsä, maan
herraus siihen laskettuna. Ostettuaan sen, on omistusoikeus nyt
hänellä: hän on nyt laillinen perijä ja on aikanaan ja ennen pitkään
ottava omaisuutensa haltuunsa. (Ef. 1: 14.) Mutta samoin kuin hän ei
ostanut ihmistä pitääkseen häntä orjanaan, vaan asettaakseen hänet
ennalleen entiseen asemaansa, niin on myös maan herrauden laita:
hän osti sen samoin kuin kaikki ihmisen alkuperäiset siunaukset
asettaakseen ne ennalleen, kun ihminen jälleen kykenee käyttämään
niitä sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Tästä seuraa että
Messiaan hallitus maan päällä ei tule kestämään ainaisesti. Se
tulee jatkumaan ainoastaan niin kauvan, että hän rautahallituksensa
kautta on kukistanut kaiken kapinallisuuden ja vastahakoisuuden ja
ennalleenasettanut langenneen suvun alkuperäiseen täydellisyyteen,
jolloin se on täysin kykenevä oikein hallitsemaan maata Jumalan
alkuperäisen tarkotuksen mukaan. Kun tämä herraus sitten on
ennalleenasetettu, tulee se jälleen muodostamaan Jumalan valtakunnan,
jota ihminen, Jumalan edustaja, hallitsee.

Juutalaisena aikakautena järjesti Jumala Israelin kansan
valtakunnakseen, jota Mooses ja tuomarit hallitsivat -- joka oli
jonkinlainen tasavalta --, mutta ainoastaan esikuvauksellisesti.
Tuo yksinvaltaisempi hallitusmuoto, joka sittemmin pantiin toimeen,
erittäinkin Daavidin ja Salomonin aikana, kuvasi muutamissa suhteissa
luvattua valtakuntaa, jolloin Messias oli hallitseva. Toisin kuin
ympärillä olevilla kansoilla, oli Israelilla Jehova kuninkaanaan, ja
Israelin hallitsijat palvelivat häntä, kuten me opimme Ps. 78: 70, 71.
Tämä ilmaistaan hyvin selvästi 2 Aik. 13: 8 ja 1 Aik. 29: 23, joissa
Israelia kutsutaan "Herran kuningaskunnaksi" ja sanotaan, että Salomo
"istui _Herran valtaistuimella_ kuninkaana isänsä Daavidin jälkeen",
joka Saulin, ensimäisen kuninkaan, seuraajana hallitsi seuraavina
neljänäkymmenenä vuotena.

Kun Israelin kansa rikkoi Herraa vastaan, kuritti hän heitä
lukuisia kertoja, kunnes hän lopullisesti otti kokonaan pois heidän
valtakuntansa. Zedekiaan päivinä, joka oli viimeinen hallitsija
Daavidin sukua, otettiin kuninkaan valtikka pois. Silloin kukistui
Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. Jumalan päätös tämän asian
suhteen on kirjotettu seuraavin sanoin: "Ja sinä paha, jumalatoin
Israelin päämies, jonka päivä tulee, koska pahat työsi ovat
saavuttaneet rajansa, näin sanoo Herra Jehova: Pane pois diadeemi
(kuninkaallinen otsakoristus) ja kruunu. Se, mikä nyt on, ei ole
pysyvä sellaisena... Minä olen sen kukistanut, eikä se ole _enään
oleva, kunnes_ hän tulee, jolla on siihen oikeus, ja minä olen antava
sen hänelle." (Hes. 21: 25--27.) Tämän ennustuksen täyttämiseksi
nousi Baabelin kuningas Israelia vastaan, otti kansan vangiksi ja vei
pois heidän kuninkaansa. Joskin meedialainen Kyyros asetti ennalleen
heidän kansallisen olemassaolonsa, maksoivat he kuitenkin veroa ja
hallitsi heitä nuo toisiaan seuraavat vallat: meedialais-persialainen,
kreikkalainen ja roomalainen, kunnes heidän kansallisuutensa
lopullisesti lakkasi v. 70 j.Kr., jonka jälkeen he ovat olleet
hajaantuneina kaikkien kansojen keskuuteen.

Syntiinlankeemuksen jälkeen on Israelin valtakunta ollut ainoa, jonka
Jumala koskaan jossakin suhteessa on tunnustanut edustavan hänen
hallitustaan, lakejaan j.n.e. Monta kansaa oli ollut ennen Israelia,
mutta ei yksikään toinen voinut oikeudenmukaisesti väittää, että Jumala
oli sen perustaja tai, että sen hallitsijat olivat Jumalan edustajia.
Kun kruunu otettiin Zedekialta ja Israelin valtakunta kukistettiin,
päätti Jumala antaa sen olla kukistuneessa tilassa, kunnes Kristus,
maailman oikeudenmukainen perillinen, oli tuleva vaatimaan sitä
itselleen. Siitä johtuu, että kaikkia muita valtakuntia, jotka
hallitsevat Jumalan valtakunnan perustamiseen asti, kutsutaan "tämän
maailman valtakunniksi", joita "tämän maailman ruhtinas" hallitsee, ja
ovat siis kaikki heidän vaatimuksensa esiintyä Jumalan valtakuntana
väärät. Ei myöskään Jumalan valtakuntaa _perustettu_ Kristuksen
ensimäisessä tulemisessa. (Luuk. 19: 12.) Siitä ajasta asti on Jumala
valinnut maailmasta niitä, joita katsotaan arvokkaiksi hallitsemaan
Kristuksen kanssa tämän vallan kanssaperillisinä. Vasta toisessa
tulemisessaan on Kristus ottava valtakunnan, vallan ja kirkkauden ja
hallitseva kaikkien Herrana.

Kaikkia muita, paitsi Israelin valtakuntaa, kutsutaan Raamatussa
pakanallisiksi valtakunniksi -- "tämän maailman valtakunniksi," joita
"tämän maailman ruhtinas", Saatana, hallitsee. Kun Zedekian päivinä
Jumalan valtakunta otettiin pois, jäi maailma ilman mitään hallitusta,
jonka Jumala voisi hyväksyä, tai jonka lakeja tai asioita hän jollakin
erinomaisella tavalla valvoi. Jumala antoi epäsuoran tunnustuksen
pakanallisille valtakunnille, ilmottaessaan julkisesti aikomuksensa
(Luuk. 21: 24), että Jerusalem ja maailma oli oleva yllämainittuna
väliaikana pakanallisten hallitusten alla.

Tätä välillä olevaa aikaa, Jumalan valtikan ja hallituksen
poisottamista, kunnes ne Kristuksessa ennalleenasetetaan suurempaan
voimaan ja kirkkauteen, kutsutaan Raamatussa "pakanain ajoiksi". Ja
nämä "ajat" oli vuodet, jolloin "tämän maailman valtakuntien" annetaan
hallita, ovat määrätyt ja rajotetut, ja aika Jumalan valtakunnan
jälleenpystyttämistä varten Messiaan hallitessa on samoin määrätty ja
selvästi ilmotettu Raamatussa.

Niin pahoja kuin nämä pakanalliset hallitukset ovat olleetkin, "on
Jumala ne asettanut" tai sallinut niitä määrättyä tarkotusta varten.
Niiden epätäydellinen ja väärä hallitus on sopusoinnussa sen kanssa,
mitä Jumala tahtoo opettaa ihmisille, nimittäin synnin ylenmääräistä
syntisyyttä, sekä todistaa langenneen ihmisen kykenemättömyyttä hallita
itseään edes omaksi tyytyväisyydekseen. Jumala sallii heidän ylimalkaan
noudattaa omia tarkotuksiaan, ellei ne häiritsevästi sekaannu hänen
suunnitelmiinsa. Hänen tarkotuksensa on, että kaikki vähitellen on
kääntyvä parhain päin, sekä että lopulta "ihmisten kiukkukin" on
kääntyvä hänen "kunniakseen". Kaiken muun, mistä ei johdu mitään hyvää,
eikä täytä mitään tarkotusta eikä ole miksikään opiksi, estää hän. Ps.
76: 11.

Ihmisen kykenemättömyys toimeenpanna täydellistä hallitusta johtuu
hänen omista heikkouksistaan hänen langenneessa ja turmeltuneessa
tilassaan. Näitä heikkouksia, jotka jo itsessään tekevät ihmisen
ponnistukset aikaansaada täydellistä hallitusta hedelmättömiksi, on
myös Saatana, joka ensin houkutteli ihmiset uskottomuuteen korkeinta
hallitsijaa kohtaan, käyttänyt hyväkseen. Saatana on lakkaamatta
käyttänyt hyväkseen ihmisen heikkouksia, antanut hyvälle pahan varjon
ja pahalle hyvän varjon; ja on hän asettanut Jumalan luonteen ja
suunnitelmat väärään valoon ja tehnyt ihmisen sokeaksi totuudelle.
Kun hän täten tekee työtä uppiniskaisuuden lapsien sydämissä (Ef.
2: 2), on hän heitä vienyt talutusnuorassa oman tahtonsa mukaan ja
tehnyt itsensä siksi, miksi Herra ja apostolit häntä kutsuvat -- tämän
maailman ruhtinaaksi eli hallitsijaksi. (Joh. 14: 30; 12: 31.) Hän
ei ole oikeudenmukaisesti tämän maailman ruhtinas, vaan on hän sitä
anastuksensa perustuksella, viekkauden ja petoksen kautta -- joka on
se tapa, jolla hän saa langenneet ihmiset haltuunsa. Koska hän on
anastaja, niin tulee hän pian pantavaksi pois viralta. Jos hän olisi
maailman ruhtinas todellisen oikeuden perustuksella, niin ei häntä
siten kohdeltaisi.

Tästä nähdään, että maan herraudella nykyisessä asussaan on sekä
näkymätön että näkyväinen puolensa. Edellinen on henkinen, jälkimmäinen
inhimillinen puoli -- näkyväiset maalliset valtakunnat, jotka suureksi
osaksi ovat henkisen ruhtinaan, Saatanan, hallituksen alaiset. Koska
Saatana omisti sellaisen vallan, voi hän tarjoutua tekemään Herrasta
hänen johtonsa alaisen näkyväisen korkeimman hallitsijan maan päällä.
(Matt. 4: 9.) Kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun, päättyvät
molemmat puolet nykyisestä herraudesta: Saatana sidotaan ja tämän
maailman valtakunnat kukistetaan.

Langennut, soaistu, huokaava luomakunta on vuosisatoja kulkenut
raskasta tietään eteenpäin: jokainen askel on ollut tappio, sen
parhaimmat ponnistukset ovat olleet tuloksettomat. Kuitenkaan ei se ole
menettänyt sitä toivoa, että kultainen aika, josta sen viisaat ovat
uneksineet, oli pian tuleva. Se ei tiedä, että vielä suurempi vapautus
kuin se, mitä se on toivonut, ja tavoitellut, on määrätty tulevaksi
halveksitun Natsarealaisen ja hänen seuraajiensa kautta, jotka Jumalan
lapsina tulevat ilmestymään kuninkaallisessa vallassa sen vapauttajina.
-- Room. 8: 22, 19.

Jotta hänen lapsensa eivät olisi pimeydessä mitä tulee hänen
sallimiinsa nykyisiin pahoihin hallituksiin ja hänen lopulliseen
aikomukseensa toimeenpanna parempi hallitus, kun nämä valtakunnat
hänen johtavan kaitselmuksensa kautta ovat tehneet sen tehtävän, jota
varten niitä on sallittu, on Jumala profeettainsa kautta antanut
meille suuremmoisia kuvasarjan kaltaisia esityksiä "tämän maailman
valtakunnista" ja, vahvistaakseen meitä, on hän joka kerran osottanut
niiden kukistumisen sen kautta, että hän toimeenpanee Messiaan,
rauhanruhtinaan, hallituksen alaisena oman vanhurskaan ja ikuisen
valtakuntansa.

Että ihmisen nykyiset ponnistukset saada hallita eivät voitokkaasti
vastusta Jehovan tahtoa ja valtaa, vaan tapahtuvat hänen
sallimuksestaan, osottaa Jumalan julistus Nebukadnesarille, jossa
Jumala antaa _luvan_ neljälle suurelle vallalle, babylonialaiselle,
persialaiselle, kreikkalaiselle ja roomalaiselle hallita kunnes tulee
aika Kristuksen valtakunnan pystyttämiselle. (Dan. 2: 37--43.) Tämä
osottaa milloin tämän herrauden salliminen tulee päättymään.

Kun me nyt luomme silmäyksen näihin profeetallisiin näkyihin, niin
muistakaamme, että ne alkavat Babylonin valtakunnasta niihin aikoihin,
kun Israelin valtakunta kukistettiin, joka oli Herran esikuvauksellinen
valtakunta.



Nebukadnesarin näky maailman valtakunnista.


Niiden asiain joukossa jotka "ovat kirjotetut meille opiksi", jotta
meillä, joille on annettu määräys alistua olemassa olevien hallitusten
alle, "kirjotuksista saatavan kärsivällisyyden ja lohdutuksen kautta
olisi toivo" (Room. 15: 4; 13: 1), on Nebukadnesarin uni ja sen
jumalallinen selitys profeetan kautta. -- Dan. 2: 31--45.

Daniel selitti tämän unen sanoen: "Sinä, oi Kuningas, näit näyssäsi
suuren kuvapatsaan olevan edessäsi, ja patsas oli korkea ja sen
kirkkaus ylen suuri, ja se oli hirmuisen näköinen. Kuvapatsaan pää oli
parhaimmasta kullasta, sen rinta ja käsivarret hopeasta, sen vatsa
ja lanteet vaskesta, sen sääret olivat raudasta, sen jalat olivat
puolittain rautaa ja puolittain savea. Sinä katselit sitä, kunnes eräs
kivi temmattiin ilman käden apua ja löi kuvan jalkoihin, jotka olivat
raudasta ja savesta ja murskasi ne.

"Silloin kaikki samassa musertui, rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja
tulivat ne niinkuin akanat suviriihessä; tuuli vei ne pois eikä niille
löytynyt mitään paikkaa, mutta kivi, joka löi kuvaa, tuli suureksi
vuoreksi, ja täytti koko maan.

"Tämä oli uni ja nyt me tahdomme sanoa kuninkaalle selityksen: Sinä,
oi kuningas, kuningasten kuningas, jolle _taivaan Jumala on antanut
valtakunnan_, vallan voiman ja kunnian. [Tässä tai tämän kautta antoi
Jumala valtuutuksen olemassaoleville pakanallisille valtakunnille tai
hallituksille.] Ja kaikkialla, missä ihmisten lapsia asuu, on hän
antanut kedon eläimet ja linnut taivaan alla sinun käsiisi, jaon pannut
sinut kaikkien näiden hallitsijaksi. Sinä olet se kultainen pää.

"Sinun jälkeesi pitää toisen, halvemman valtakunnan tuleman, ja sen
jälkeen vielä kolmannen, joka on vaskesta, ja joka on hallitseva
koko maata. Neljäs valtakunta on oleva kova niinkuin rauta, sillä
rautahan särkee ja musertaa kaiken; ja niinkuin rauta hävittää kaiken
muun, niin on tämäkin musertava ja hävittävä. Mutta että sinä näit
jalat ja varpaat osaksi savesta ja osaksi raudasta olevan, niin on se
oleva jakautunut valtakunta; kuitenkin on siinä oleva jotakin raudan
vahvuudesta, koska sinä näit raudan olevan savella sekotetun. Ja että
jalan varpaat olivat osaksi raudasta ja osaksi savesta, niin pitää sen
puolittain vahvan ja puolittain heikon valtakunnan oleman."

Se, joka on tutkinut historiaa, voi maan päällä muodostuneitten
pienempien valtakuntien joukossa helposti havaita ne neljä,
joista Daniel edellä mainitulla tavalla kertoo. Näitä kutsutaan
_maailman valtakunniksi_ -- 1) babylonilainen, kultainen pää (v.
38), 2) persialainen, joka voitti babylonilaisen, hopeinen rinta,
3) kreikkalainen, joka voitti persialaisen, vaskinen vatsa, ja 4)
roomalainen, tuo vahva valta, sääret raudasta ja jalat savella
sekotetusta raudasta. Kolme näistä valloista oli sortunut ja neljäs,
roomalainen, hallitsi maailmaa siilon kuin Vapahtajamme syntyi, kuten
me luemme: "Keisari Augustus antoi käskyn, että _koko maailma_ oli
verolle pantava." -- Luuk. 2: 1.

Rautainen valtakunta, Rooma, oli eittämättömästi vahvin ja pysyi
pystyssä kauvemmin kuin sen edellä olleet valtakunnat. Itse asiassa
jatkuu vielä roomalaisen vallan olemassaolo eri eurooppalaisissa
valloissa. Sen jakautumista esitti kuvan kymmenen varvasta. Jaloissa
raudan kanssa sekaantunut saviaines esittää kirkon ja valtion
sekottumista. Tätä sekotusta kutsutaan Raamatussa "Baabeliksi",
sekaannukseksi. Kuten me kohta tulemme näkemään, kuvaa _kivi_ Jumalan
totista valtakuntaa, ja Baabeli on matkinut tätä kiveä ja on sen
asemasta pannut kuivanutta savea, jonka se on yhdistänyt roomalaisen
(rauta-)valtakunnan murtuneitten osien kanssa. Ja tämä sekava
järjestelmä -- kirkko ja valtio -- (nimiseurakunta yhtyneenä tämän
maailman valtakuntiin), jota Herra kutsuu Baabeliksi, sekaannukseksi,
julkeaa kuitenkin kantaa kristityn nimeä ikäänkuin se olisi Kristuksen
valtakunta. Daniel selittää: "Ja että sinä näit raudan olevan sekotetun
savella, niin he kyllä ihmisen siemenellä sekotetaan [seurakunnan ja
maailman sekotus -- Baabeli], mutta ne eivät kuitenkaan pysy kiinni
toisissaan, yhtä vähän kuin rauta voi liittyä saveen." Ne eivät voi
täydelleen yhtyä. Mutta näiden kuningasten [noiden varpaita esittävien
valtakuntien, noiden niin kutsuttujen 'kristillisten valtakuntien' eli
'kristillisyyden'] päivinä on taivaan Jumala asettava valtakunnan,
joka ei koskaan ole kukistuva ja jonka valtaa ei anneta millekään
toiselle kansalle. "Se on särkevä ja tyhjäksi tekevä kaikki nämä toiset
valtakunnat, mutta se itse on ijankaikkisesti pysyvä." -- Dan. 2:
43--45.

Daniel ei koskettele tässä aikaa, jolloin nämä pakanalliset hallitukset
päättyvät; sen me tapaamme muualla; mutta kaikki ennustetut asianhaarat
viittaavat siihen, että loppu on nyt lähellä, niin, oven edessä.
Paavilaisuus on kauvan väittänyt olevansa se valtakunta, jonka
taivaan Jumala on luvannut pystyttää, ja että se tämän ennustuksen
täyttämiseksi on todellakin murskannut ja hävittänyt kaikki muut
valtakunnat. Oikea asiain tila on kuitenkin se, että nimiseurakunta
on ainoastaan liittynyt maallisiin valtoihin kuten savi rautaan,
eikä paavilaisuus ole koskaan ollut Jumalan todellinen valtakunta,
vaan on se ainoastaan matkinut sitä. Voimakkain todistus siitä,
että paavilaisuus ei murskannut eikä hävittänyt näitä maallisia
valtakuntia, on se, että ne ovat vielä olemassa. Ja nyt, kun savi on
tullut vanhaksi ja "hauraaksi", alkaa se menettää sitovaa voimaansa,
ja raudassa ja savessa huomataan taipumusta irtautumiseen ja tulevat
ne pian pirstoutumaan, kun niihin sattuu tuo "kivi", tuo todellinen
valtakunta.

Jatkaen selitystä sanoo Daniel: "Niinkuin sinä näit kiven ilman
(ihmis-)käden apua vuoresta tempautuvan irti, ja musertavan raudan,
vasken, saven, hopean ja kullan, niin on suuri Jumala kuninkaalle
näyttänyt, mitä tästä lähin on tapahtuva. Ja uni on varma ja selitys on
oikea." -- V. 45.

Vuoresta louhittu kivi, joka särkee ja hävittää pakanalliset vallat,
esittää totista seurakuntaa, Jumalan valtakuntaa. Evankeliumin
aikakautena erottaa ja muodostaa tämän "kivi"-valtakunnan tulevaista
asemaa ja suuruutta varten -- ei ihmiskäsi vaan totuuden valta tai
henki, Jehovan näkymättömän voiman kautta. Kuvapatsas ei kuvaa kansaa,
vaan hallituksia, ja juuri nämä jälkimmäiset hävitetään, jotta kansa
vapautuisi. Meidän Herramme Jeesus ei tullut turmelemaan ihmisten
sieluja (elämää), vaan pelastamaan niitä. -- Luuk. 9: 56.

Kiveä voitaisiin valmistuksensa aikana, kun sitä irrotetaan, kutsua
tulevaisuuden vuoreksi, jos sen tulevainen tarkotusperä otetaan
huomioon. Samalla tavalla voitaisiin myös seurakuntaa kutsua
Jumalan valtakunnaksi ja kutsutaan sitä todellakin toisinaan niin.
Todellisuudessa ei kivestä kuitenkaan tullut vuorta, ennenkuin se
oli murskannut kuvapatsaan ja samalla tavalla tulee seurakunta
varsinaisessa merkityksessä siksi valtakunnaksi, joka on täyttävä koko
maan, kun "Herran päivä", "kansojen vihan päivä" eli "vaivan aika"
on ohitse, jolloin tämä valtakunta pystytetään ja kaikki muut vallat
alistuvat sen alle.

Muistakaamme nyt sitä lupausta, jonka Herra antoi sille kristilliselle
seurakunnalle joka oli voittava: "Joka voittaa, sen minä annan
istua kanssani valtaistuimellani"; "ja joka voittaa ja ottaa minun
tahtomistani teoista loppuun asti vaarin, sen minä annan pakanoita
vallita -- ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin
saviastioita särjetään -- niinkuin minäkin sen isältäni sain." (Ilm.
3: 21; 2: 26--28; Ps. 2: 8-12.) Kun rautainen valtikka on tehnyt
hävitys-työnsä, on käsi, joka löi, kääntyvä parantamaan haavoja, ja
_kansat_ tulevat kääntymään Herran puoleen, ja hän on parantava heidät.
(Jes. 19:22; Jer. 3: 22, 23; Hos. 6: 1; 14: 5; Jes. 2:3), antaen heille
pääkoristuksen tuhan asemasta, iloöljyä surun asemesta ja juhlapuvun
murheellisen hengen asemesta.



Danielin näky maailman valtakunnista.


Nebukadnesarin unessa me näemme maan valtakunnat, maailman näkökannalta
katsottuna, esittävän kuvan inhimillisestä kirkkaudesta, suuruudesta ja
vallasta, joskin me samalla näemme viittauksen heidän kukistumiseensa
ja lopulliseen hävitykseensä, koska kulta muuttuu raudaksi ja saveksi.

Kiviluokkaa, totista seurakuntaa, ei ole sen valitsemisen aikana,
jolloin se irrotetaan vuoresta, maailman silmissä pidetty minkään
arvoisena. Ihmiset ovat sitä halveksineet ja hyljänneet sen. He eivät
näe siinä mitään kaunista, joka miellyttäisi heitä. Maailma rakastaa,
ihailee, kiittää ja ylistää niitä hallitsijoita ja hallituksia,
joita tuo suuri kuvapatsas kuvauksellisesti esittää, joskin maailma
alituiseen heidän suhteensa on pettynyt ja tullut haavotetuksi sekä
saanut osakseen sortoa ja petosta. Maailma ylistää sekä sanoin että
sävelin tämän kuvapatsaan suuria ja menestyksellisiä sankareita,
Aleksanteria, Caesaria, Bonapartea ja toisia kuuluisuuksia, joiden
suuruus osottautui kanssaihmistensä teurastamisessa, ja jotka
vallanhimossaan ovat tehneet miljoonia ihmisiä leskiksi ja orvoiksi.
Sama henki vallitsee kuvapatsaan "kymmenessä varpaassa", jonka voimme
nähdä heidän enemmän kuin kaksitoista miljoonaa miestä käsittävistä
seisovista sotajoukoistaan, jotka ovat varustetut kaikenlaisilla
murha-aseilla, joita nykyajan nerokkaisuus ja kekseliäisyys voi
aikaansaada, ja jotka ovat valmiita teurastamaan toinen toisensa, kun
"se esivalta, joka on", antaa siihen määräyksen.

Nyt ylistetään ylpeitä autuaiksi; niin, ne, jotka harjottavat
jumalattomuutta, kasvavat voimassa. (Mal. 3: 15.) Emmekö siis voi
nähdä, että tämän suuren kuvapatsaan hävittäminen (siten, että kivi lyö
sitä) ja Jumalan valtakunnan toimeenpaneminen merkitsee sorrettujen
vapauttamista ja kaikkien siunaamista? Joskin muutos aikaansaa vähäksi
aikaa hätää ja vaikeuksia, tulee se lopulta kantamaan vanhurskauden
hedelmiä.

Nämä eri näkökannat mielessä tahdomme tarkastaa yllämainittua neljää
maailman valtakuntaa Jumalan näkökannalta, samoin niiden kannalta,
jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, kuten näytettiin eräässä
näyssä tuolle rakastetulle profeetalle, Danielille. Kuten nämä
valtakunnat mielestämme näyttävät kurjilta ja petomaisilta, niin
esitettiin hänelle nämä neljä maailman valtaa neljänä suurena ja
ahnaana petona. Ja hänen silmissään oli Jumalan tuleva valtakunta
(kivi) suhteellisesti suurempi, kuin mitä Nebukadnesar näki. Daniel
sanoo: "Minä näin näyn yöllä, ja katso, neljä tuulta taivaan alla
pauhasivat toinen toistansa vastaan suurella merellä. Ja neljä suurta
petoa nousi merestä, toinen erilainen kuin toinen. Ensimäinen oli
jalopeuran kaltainen, jolla oli kotkan siivet... Ja katso toinen peto
oli karhun muotoinen... Sen jälkeen minä näin pedon, joka oli pantterin
kaltainen... Tämän jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni neljännen
pedon, joka oli kauhea ja hirmuinen ja sangen väkevä; sillä oli suuret
rautaiset hampaat, se söi ja musersi, ja jälelle jääneen tallasi se
jaloillansa. Se oli erilainen kuin edelliset eläimet ja sillä oli
kymmenen sarvea." -- Dan. 7: 2--7.

Kolmen ensimäisen eläimen (Babylonin, jalopeuran; Persian, karhun;
ja Kreikan, pantterin) yksityiskohdat paineen, jalkoineen, siipineen
j.n.e., me sivuutamme, koska ne ovat vähemmin tärkeitä nykyistä
tutkimustamme varten, kuin neljännen eläimen, Rooman valtakunnan,
lähemmät omituisuudet.

Neljännestä eläimestä, Rooman valtakunnasta, sanoo Daniel: "Sen jälkeen
näin minä yöllisessä näyssäni neljännen eläimen, joka oli kauhea ja
hirmuinen ja sangen väkevä... ja sillä oli kymmenen sarvea. Minä
tarkastin huolellisesti sarvia, ja katso niiden seasta puhkesi eräs
pieni sarvi, jonka edestä kolme ensimäistä sarvea reväistiin pois; ja
katso, sillä sarvella oli silmät niinkuin ihmisen silmät ja suu, joka
puhui suuria asioita." -- Dan. 7: 7, 8.

Tässä osotetaan meille Rooman valtakunta. Niitä osia, joihin se
jakaantui, esittävät nuo kymmenen sarvea, sarvi kuvaa voimaa. Pieni
sarvi, joka kasvoi näiden kymmenen joukosta, ja anasti kolmelta
edellämainitulta vallan ja hallitsevan aseman, kuvaa roomalaisen
kirkon, paavikunnan eli paavillisen sarven pientä alkua ja asteettaista
kasvamista voimassa. Sen vaikutus kasvoi kasvamistaan kunnes
roomalaisen valtakunnan kolme osaa, sarvea eli valtaa (herulit,
itäinen eksarkaatti ja itägootit) raivattiin pois tieltä, jotta siitä
voisi muodostua maallinen valta eli sarvi. Tässä viimeksi mainitussa,
erittäin merkillisessä sarvessa, paavikunnassa, huomataan sen silmät,
jotka merkitsevät ymmärrystä, ja sen suu -- sen lausunnot, vaatimukset
j.n.e.

Tälle neljännelle eläimelle, joka esittää Roomaa, ei Daniel anna
mitään erityistä nimeä. Kuin toisia kuvataan jalopeuran, karhun ja
pantterin kaltaisiksi, niin oli neljäs eläin niin petomainen ja kauhea,
ettei mitään eläintä maan päällä siihen voinut verrata. Apostoli
Johannes, joka eräässä näyssään näki tämän saman kuvauksellisen pedon
(hallituksen), ei myöskään voi löytää mitään nimeä, jolla hän sitä
kuvaisi, ja antaa sille lopuksi useampia. Muun muassa kutsuu hän sitä
"perkeleeksi". (Ilm. 12: 9.) Hän valitsi todellakin hyvin sopivan
nimen, sillä Rooma on veristen vainojensa valossa ollut todellakin
pirullisin kaikista maailman valtakunnista. Vieläpä muuttuessaan
pakanallisesta vallasta paavilliseksi Roomaksi, esittää se erästä
Saatanan oleellisinta luonteen ominaisuutta, sillä hän muuttaa itsensä
_ikäänkuin_ valon enkeliksi (2 Kor. 11: 14), samoin kuin Rooma luopui
pakanuudesta ja esiintyi kristillisenä valtakuntana -- Kristuksen
valtakuntana. [Se seikka, että Roomaa kutsutaan "perkeleeksi", ei
mitenkään todista _henkilöllisen_ perkeleen olemassaoloa vastaan;
pikemmin päinvastoin. Koska löytyy jalopeuran, karhun ja pantterin
tunnetuilla ominaisuuksilla varustettuja eläimiä, niin verrataan
hallituksia niihin; samalla tavalla, koska löytyy perkele tunnettuine
luonteenominaisuuksineen, niin verrataan neljättä valtakuntaa häneen,]

Annettuaan muutamia seikkaperäisiä tietoja viimeisen tai roomalaisen
pedon suhteen, ja erittäinkin sen ihmeellisen paavillisen sarven
suhteen, sanoo profeetta, että tämä sarvi on tuleva tuomituksi. Oli
tuleva aika, jolloin se alkaisi kadottaa valtaansa, joka vähitellen oli
_vähenevä_, kunnes _petoeläin_ tulisi hävitetyksi.

Tämä petoeläin, roomalainen valtakunta, on sarvissaan eli osissaan
vielä tänäkin päivänä olemassa. Se hävitetään silloin, kun kansan
joukot nousevat ja muutkin hallitukset hävitetään "Herran päivänä",
joka on välttämätön valmistus taivaallisen hallituksen tunnustamista
varten. Tämä osotetaan selvästi raamatunpaikoissa, joita ei vielä
ole käsitelty. Paavillisen sarven _hävittäminen_ tulee kuitenkin
tapahtumaan ensin. Sen vallan ja vaikutuksen väheneminen alkoi silloin,
kun Napoleon antoi viedä paavin vankina Ranskaan. Kun ei paavien
kiroukset eikä heidän rukouksensa voineet vapauttaa heitä Napoleonin
vallasta, selvisi kansoille, että paavien väitteet jumalallisesta
vallasta ja oikeudesta olivat aiheettomat. Sen jälkeen vaipui sen
maallinen valta nopeasti, kunnes syyskuussa 1870 Viktor Emanuel anasti
sen viimeiset rippeet.

Siitä huolimatta jatkoi sarvi koko tänä aikana, jolloin sen valta
väheni vähenemistään, julkeata pilkkaamistaan. Sen viimeiset suuret
sanat lausuttiin v. 1870. Silloin, ainoastaan muutama kuukausi ennen
kukistumistaan, paavit julistettiin _erehtymättömiksi_. Kaikki tämä
mainitaan ennustuksessa: "Minä näin _sitten_ [s.o. _sen jälkeen_, kun
sarvi oli tuomittu, kun sen tyhjäksi tekeminen oli alkanut], niiden
_suurten puheitten äänen_ tähden, joita se sarvi puhui." -- Dan. 7: 11.

Täten olemme historian kulussa tulleet meidän päiviimme asti ja olemme
nähneet, että maailman valtakuntien suhteen on meillä odotettavissa
niiden täydellinen tyhjäksi tekeminen. Mitä lähinnä tätä seuraa, on
kirjotettu seuraavin sanoin: "Minä katselin kunnes peto oli tapettu ja
sen ruumis hävitetty ja heitetty tuleen poltettavaksi." Tappaminen ja
polttaminen ovat kuvia samoinkuin peto itse ja merkitsevät nykyisten
järjestettyjen hallitusten täydellistä ja toivotonta tuhoamista. 12
värssyssä osottaa profeetta eron neljännen pedon ja sen edeltäjien
välillä. Nämä kolme (Babylon, Persia ja Kreikka) menettivät toinen
toisensa jälkeen _valtansa_, lakkasivat olemasta maailman valtoja,
ilman että heidän kansallinen olemassaolonsa heti loppui. Kreikalla ja
Persialla on jonkun verran vielä eloa itsessään, joskin monta pitkää
vuosisataa on kulunut, kun maailman valta otettiin heidän käsistään.
Niin ei tule tapahtumaan Roomalle, joka on neljäs ja viimeinen näistä
eläimistä. _Se_ tulee menettämään elämän ja vallan samalla kertaa ja
hävitetään se täydelleen ja toiset katoavat sen kanssa. -- Dan.

2:35.

On yhdentekevää millä tavalla tai millä keinoin tämä tulee tapahtumaan.
Näiden kukistumisen _syynä_ on viidennen maailman valtakunnan, Jumalan
valtakunnan, perustaminen, jota Kristus hallitsee, jolla on oikeus
ottaa valta käsiinsä. Tätä hallituksen vaihdosta, kun valta neljänneltä
pedolta "Jumalan säätämän" määrätyn ajan jälkeen siirtyy viidennelle
valtakunnalle, jota Messias hallitsee, kun hänen aikansa on tullut,
kuvaa profeetta seuraavin sanoin: "Katso, ihmisen pojan kaltainen
tuli taivaan pilvissä, ja hän tuli Vanhaikäisen luo ja vietiin hänen
eteensä. Ja hänelle (Kristukselle -- päälle ja ruumiille) annettiin
voima, kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat, sukukunnat ja
kielet häntä palvelisivat. Hänen valtansa on ijankaikkinen valta,
joka ei huku, eikä hänen valtakunnallansa ole loppua." Tämä merkitsee
enkelin selityksen mukaan, että "valtakunta, valta ja voima kaikkien
valtakuntien yli taivaan alla annetaan korkeimman pyhälle kansalle. Se
valtakunta on ijankaikkinen valtakunta ja kaikki valtakunnat pitää sitä
palveleman ja totteleman." -- Dan. 7: 13, 27.

Me näemme siis, että Jehova ("Vanhaikäinen") tulee antamaan maan
herrauden Kristuksen käsiin, alistamaan kaikki "hänen jalkainsa alle".
(1 Kor. 15: 27.) Siten korotettuna Jumalan valtaistuimelle on hän
hallitseva, kunnes hän on kukistanut kaikki vallat ja voimat, jotka
ovat ristiriidassa Jehovan tahdon ja lain kanssa. Suorittaakseen tämän
suuren tehtävän on noiden pakanallisten hallitusten kukistaminen ensi
sijassa välttämätön asia, sillä "tämän maailman valtakunnat" ovat
yhtä vähän kuin "tämän maailman ruhtinas" halukkaita vapaehtoisesi
antautumaan, vaan _täytyy_ niiden tulla sidotuiksi ja voimalla
pakotetuiksi. Ja niin on kirjotettu: "Heidän kuninkaitaan sitomaan
kahleisiin ja heidän jaloimpiaan rautakahleisiin; sekä tekemään heille
kirjotetun oikeuden mukaan: tämä kunnia pitää kaikilla hänen pyhillänsä
oleman." -- Ps. 149: 8, 9.

Kun me siten tarkastamme nykyisiä hallituksia Herran ja
profeetta Danielin kannalta ja ajattelemme niiden ryöstön- ja
hävittämisenhaluista, petoeläimen kaltaista, itsekästä luonnetta,
niin emme voi muuta, kuin sydämestämme ikävöidä näiden pakanallisten
hallitusten loppua, ja me katsomme ilomielin sitä siunattua aikaa
kohti, jolloin tämän aikakauden voittajat päänsä kanssa ovat korotetut
valtaistuimelle hallitakseen, siunatakseen ja ennalleenasettaakseen
huokaavan luomakunnan. Todellakin voivat kaikki Jumalan lapset rukoilla
Herransa kanssa: _"Tulkoon valtakuntasi;_ tapahtukoon sinun tahtosi
maankin päällä niinkuin taivaassa."

Jokainen näistä valtakunnista, joita kuvapatsas ja eläimet esittävät,
olivat olemassa, ennen kuin ne saivat sen voiman, joka kuuluu maailman
vallalle. Niin on myös Jumalan totisen valtakunnan laita: se on kauvan
ollut olemassa, erillään maailmasta, yrittämättä hallita, odottaen
aikaansa -- sitä aikaa, jonka "Vanhaikäinen" on määrännyt. Ja samoin
kuin _toiset_, on sen _täytynyt_ saada määräyksensä, valtuutuksensa,
täytynyt tulla "perustetuksi", _ennen kuin_ se voi käyttää valtaansa
sen pedon eli valtakunnan murskaamiseksi ja tuhoamiseksi, joka on sitä
ennen ollut. Miten sattuvat ovatkaan profeetan sanat: "Mutta näiden
kuningasten aikana [kun niillä vielä on valta] on taivaan Jumala
perustava valtakunnan" [jolla on voima ja valtuutus]. Ja kun se on
pystytetty, on se "särkevä ja hävittävä kaikki nämä toiset valtakunnat,
mutta se itse tulee ijankaikkisesti pysymään". (Dan. 2: 44.) Tästä
seuraa, odotimme Jumalan valtakuntaa milloin tahansa, niin täytyy
meidän luonnollisesti olettaa, että se on perustettu, _ennen kuin_
tämän maailman valtakunnat kukistuvat, sekä että toisten valtakuntien
kukistuminen johtuu sen voimasta ja vaikutuksesta.



Nykyisten hallitusten tutkiminen toiselta näkökannalta.


Luojalla, Jehovalla, on ja tulee aina olemaan korkein oikeus
maailman hallitsemiseen, joskin hän sallii tai valtuuttaa jonkin
toisen johtamaan asioita hänen hallituksensa alaisena. Niiden
epätäydellisyyksien ja puutteiden vaikutuksesta, jotka johtuivat
Aadamin uskottomuudesta kaikkien kuningasten , kuningasta kohtaan,
tuli hän pian heikoksi ja avuttomaksi. Hallitsijana alkoi hän menettää
sitä valtaa, jolla hän tahtonsa voimalla kykeni hallitsemaan ja
tekemään alamaisikseen häntä alemman eläinmaailman. Hän menetti myöskin
herrautensa itsensä ylitse, että häntä, kun hän tahtoi tehdä hyvää,
esti hänen heikkoutensa, ja paha takertui kiinni häneen. Hyvää, jota
hän tahtoi, ei hän tehnyt, ja pahaa, jota hän ei tahtonut, teki hän.

Joskaan emme yritä puolustamaan sukuamme, niin tunnemme kuitenkin
myötätuntoa sen tuloksettomaan yritykseen hallita itseään ja pitää
huolta hyvinvoinnistaan. Ja jotakin voidaan sanoa siitä menestyksestä,
joka maailmalla tässä suhteessa on ollut. Vaikka näiden petomaisten
hallitusten todellinen luonne on ilmeinen, ovat ne kuitenkin, joskin
turmeltuneina, olleet paljon paremmat kuin se, ettei olisi mitään
hallitusta -- paljon paremmat kuin laittomuus ja väkivalta. Joskin
laittomuus todennäköisesti "tämän maailman ruhtinaalle" olisi ollut
hyvin mieluista, ei se kuitenkaan olisi hänen alamaisiaan miellyttänyt.
Hänen valtansa ei ole rajaton, vaan on se rajotettu hänen kykyynsä
toimia ihmissuvun kautta, ja hänen valtiotaitonsa täytyy huomattavassa
määrässä mukautua ihmisten ajatusten, himojen ja ennakkoluulojen
mukaan. Ihminen halusi Jumalasta riippumatonta itsehallitusta,
kun Jumala salli hänen yrittää sitä, käytti Saatana tilaisuutta
laajentaakseen vaikutustansa ja valtaansa. Täten joutui ihminen,
unohtamalla Jumalan (Room. 1: 28), tämän viekkaan ja mahtavan, joskin
näkymättömän vihollisen vaikutuksen alaiseksi ja sen tähden on ihmisen
siitä asti täytynyt taistella niin hyvin Saatanan hyökkäyksiä kuin omia
heikkouksiaan vastaan.

Näin ollen, luokaamme ensin silmäys tämän maailman valtakuntiin ja
tarkastakaamme niitä langenneen ihmiskunnan yrityksinä hallita itseään
Jumalasta riippumattomina. Joskin yksityisten turmelus ja itsekkäisyys
on johtanut heidät harhaan oikeuden tieltä, että täysi oikeus harvoin
on tullut kenenkään osaksi tämän maailman valtakuntien aikana, on
kuitenkin kaikkien hallitusten pyrkimyksenä aina ollut oikeuden ja
kaikkien hyvinvoinnin edistäminen.

Missä määrin tämä on onnistunut, on toinen asia; mutta sitä ovat kaikki
hallitukset väittäneet tahtovansa ja se on ollut hallittavien kansojen
päämääränä, kun he ovat alistuneet näiden hallitusten alle ja tukeneet
niitä. Ja missä vanhurskauden vaatimuksen suhteen on oltu liian
huolimattomia, ovat joukot joko olleet soaistut tai harhaan johdetut
sen suhteen, tai ovat myöskin sodat, rauhattomuudet ja vallankumoukset
olleet seurauksena.

Ne huonot työt, joita halpamieliset hirmuvaltiaat ovat aikaansaaneet,
voitettuaan valta-aseman tämän maailman hallituksissa, eivät johdu
näiden hallitusten laeista ja laitoksista; mutta anastettuaan vallan
ja käytettyään sitä halpoja tarkotuksiaan varten ovat he painaneet
hallituksiin tuon petomaisen leiman. Jokaisessa hallituksessa on suurin
osa laeista ollut viisaita, oikeudenmukaisia ja hyviä -- lakeja,
jotka ovat suojelleet elämää ja omaisuutta, koteja, elinkeinoja ja
kauppaa, rangasten rikoksia, j.n.e. On ollut myöskin tuomioistuimia,
joilta ainakin jossakin määrin on voinut odottaa oikeutta; ja kuinka
epätäydellisiä oikeuden valvojat ovatkaan, ovat kuitenkin tällaisten
laitosten edut ja välttämättömyys ilmeiset. Kuinka puutteellisia
tällaiset hallitukset ovat olleetkaan, olisi ilman niitä yhteiskunnan
siveellisesti alemmat ainekset suuremman lukumääränsä perustuksella
voittaneet nuo paremmat, oikeudenmukaisemmat ainekset.

Samalla kun meidän täytyy myöntää, että nämä hallitukset ovat
olleet petomaisia, joka johtuu siitä, että valtaan on päässyt
suurimmaksi osaksi vääryyttä harjottavia hallitsijoita Saatanan
juonien ja petosten tähden, jotka vaikuttavat ihmisten heikkouksien,
turmeltuneitten taipumusten ja mielipiteitten kautta, tunnustamme
kuitenkin nämä hallitukset langenneen ihmissuku-paran parhaimmiksi
ponnistuksiksi hallita itseään. Vuosisata toisensa jälkeen on Jumala
sallinut ihmiskunnan tehdä yrityksiä ja nähdä lopputuloksen niistä.
Mutta vuosisatojen ponnistusten jälkeen eivät nykyiset tulokset
ole tyydyttävämmät kuin entisetkään maailman historian aikana.
Tyytymättömyys on itse asiassa yleisempi ja levinneempi kuin koskaan
ennen, ei sentähden, että sorto ja vääryys olisivat nyt suuremmat, vaan
Jumalan järjestyksen mukaisesti ihmisten silmät ovat avaantuneet tiedon
lisääntyessä.

Ne hallitukset, jotka aikojen kuluessa ovat toimineet, ovat esittäneet
kansan _keskinkertaista kykyä_ hallita itseään. Vieläpä siellä, missä
on ollut yksinvaltiaita hallitsijoita, on se tosiasia, että joukot
ovat niitä sietäneet, todistanut, että he kansana eivät ole kyenneet
toimeenpanemaan ja kannattamaan parempaa hallitusta, joskin epäilemättä
aina on löytynyt useita yksityisiä, jotka ovat olleet keskitasoa
ylempänä.

Jos vertaamme maailman tilaa nykyään mihinkä edelliseen aikaan
tahansa, näemme silmiin pistävän erilaisuuden joukkojen ajatustavassa.
Vapauden henki on nyt laajalle levinnyt, eivätkä ihmiset anna niin
helposti hallitsijoiden ja valtiomiesten soaista, pettää ja johtaa
itseään, siksi he eivät tahdo alistautua entisten päivien ikeen alle.
Tämä yleisen mielipiteen muutos ei ole tapahtunut siitä lähtien kun
ihmiset alkoivat hallita itseään, vaan voidaan se korkeintaan huomata
selvästi kuudennentoista vuosisadan ajoilta, ja on tämä muutos
nopeimmin tapahtunut viimeisen viidenkymmenen vuoden kuluessa. Tämä
muutos ei siis johdu kuluneitten aikakausien kokemuksesta, vaan on
se luonnollinen tulos tiedon lisääntymisestä ja leviämisestä viime
aikoina syvien rivien keskuudessa. Valmistukset tätä tiedon yleistä
levenemistä varten alkoivat kirjapainotaidon keksimisellä noin v. 1440
ja sen jälkeen seurasi kirjojen, sanomalehtien ja aikakauskirjojen
monistaminen. Tämän keksinnön vaikutus yleiseen valistukseen alkoi
tuntua kuudennentoista vuosisadan seuduilla, ja kaikki tuntevat sitä
seuranneet edistysaskeleet. Joukkojen yleinen valistus on tullut
kansan asiaksi, keksinnöt ja havainnot alkavat olla jokapäiväisiä
asioita. Tämä tiedon lisääntyminen ihmisten keskuudessa, jonka Jumala
on määrännyt, ja joka sattuu hänen määräämänä aikanaan, on yksi niistä
mahtavista voimista, jotka nyt vaikuttavat Saatanan sitomiseksi
-- ehkäisten hänen vaikutustaan ja rajottaen hänen valtaansa tänä
"_varustautumisen_ päivänä", jotta Jumalan valtakunta voitaisiin
pystyttää maan päälle.

Tiedon lisääntyminen kaikilla aloilla herättää ihmisissä arvonannon
tunnetta itseään kohtaan ja ymmärtämystä luonnollisia ja heille
kuuluvia oikeuksiaan kohtaan, joita he eivät kauvemmin salli
syrjäytettävän; pikemmin tulevat he menemään päinvastaiseen
äärimmäisyyteen. Luo silmäys kuluneisiin vuosisatoihin, niin näet,
miten kansat ovat verellä kirjottaneet tyytymättömyytensä historian,
ja, profeetat selittävät että tiedon lisääntymisestä johtuva vielä
yleisempi ja laajakantoisempi tyytymättömyys on lopulta ilmenevä koko
maailmaa käsittävänä vallankumouksena, kaiken lain ja järjestyksen
kukistamisessa, jota seuraa laittomuus ja hätä kaikkien kansan
luokkien keskuudessa. Mutta tämän sekaannuksen aikana on taivaan
Jumala _pystyttävä valtakuntansa_, joka on tyydyttävä kaikkien
kansojen toivomuksia. Väsyneinä ja alakuloisina omien yritystensä
epäonnistumisesta ja koettuaan, että heidän viimeinen ja suurin
ponnistuksensa johti ainoastaan laittomuuteen, tulevat ihmiset
ilolla tervehtimään ja taipumaan taivaallisen herrauden alle ja
hyväksymään sen voimakkaan ja oikeudenmukaisen hallituksen. Siten antaa
ihmisten vaikea asema Jumalalle hyvän tilaisuuden, ja "silloin tulee
kaikkein pakanain toivo" -- Jumalan valtakunta voimassa ja suuressa
kirkkaudessa. -- Hagg. 2: 7.

Koska Jeesus ja apostolit tiesivät tämän olevan Jumalan aikomuksen,
eivät he millään tavalla asettuneet maallisia hallituksia vastaan.
Päin vastoin kehottivat he seurakunnan jäseniä olemaan kuuliaiset
esivallalle, vaikkakin he usein saivat kärsiä sen väärin käytetyn
vallan tähden. He kehottivat seurakuntaa tottelemaan lakeja ja
antamaan arvoa sen palvelijoille itse viran tähden, joskaan he
henkilökohtaisesti eivät sitä ansaitsisi, maksamaan veronsa eikä
millään tavalla asettumaan lakeja vastaan (Room. 13: 1--7), ellei ne
olleet ristiriidassa Jumalan lain kanssa. (Ap. t. 4: 19; 5: 29). Herra
Jeesus, apostolit ja ensimäiset kristityt tottelivat lakeja, joskin he
olivat erillään tämän maailman hallituksesta ottamatta siihen millään
tavalla osaa.

Jumala on määrännyt olemassa olevat esivallat, tämän maailman
hallitukset, jotta ihmissuku niiden kautta saisi tarpeellisen
kokemuksen. Seurakunnan, vihkiytyneitten, jotka haluavat toimia
Jumalan tulevassa valtakunnassa, ei tule tavotella sitä mainetta ja
niitä tuloja, jotka kuuluvat tämän maailman valtakunnan virkoihin,
ei myöskään vastustaa näitä esivaltoja. He ovat taivaan valtakunnan
kansalaisia ja perillisiä (Ef. 2: 19) ja tulee heidän sellaisina
pitää kiinni ainoastaan sellaisista oikeuksista ja eduista, jotka
tämän maailman valtakunnissa myönnetään _muukalaisille_. Heidän
tehtävänään ei ole auttaa maailmaa parantamaan nykyistä asemaansa
tai olla nykyään jossakin tekemisessä sen asioitten kanssa. Jokainen
yritys tässä suhteessa olisi ainoastaan tuhlattua vaivaa. Sillä
maailman kulku ja sen loppu ovat selvästi viitotetut Raamatussa ja
kokonaan Hänen kädessään, joka aikanaan on _antava meille_ valtakunnan.
_Totisen_ seurakunnan vaikutus on, ja on aina ollut vähäinen, -- niin
vähäinen, ettei se valtiollisessa suhteessa ole mitään merkinnyt.
Kuinka suurelta se näyttäneekään, tulee meidän seurata Herramme ja
apostolien oppia ja esimerkkiä. Tietäen Jumalan aikomuksen olevan,
antaa maailman täysin koettaa kykyään itsensä hallitsemisessa, ei
seurakunnan jäsenten tule olla maailmasta, joskin he ovat maailmassa.
Pyhät saavat vaikuttaa maailmaan ainoastaan erilläänolemisensa
kautta, antamalla _valonsa_ valaista; ja siten _nuhtelee_ totuuden
henki maailmaa heidän vaelluksensa kautta. Rauhallisina, järjestystä
rakastavina kansalaisina, jotka itse tottelevat ja suosittelevat
jokaista oikeudenmukaista lakia, he nuhtelevat laittomuutta ja syntiä,
sekä viittaavat eteenpäin Jumalan luvattuun valtakuntaan ja niihin
siunauksiin, joita siinä saadaan odottaa. Eivät he ole sellaisia,
jotka omaksuvat tuon yleisen tavan sekaantua valtiolliseen elämään ja
maailman kanssa tekemään suunnitelmia vallan voittamiseksi ja tulla
siten temmatuiksi riitaan, syntiin ja yleiseen alennukseen. Tällä
tavalla tulee Rauhanruhtinaan tulevan morsiamen ihanassa puhtaudessa
olla hyvän voimana edustaen Herraansa maailmassa.

Jumalan seurakunnan täytyy käyttää _koko huomionsa_ ja voimansa Jumalan
valtakunnan saarnaamiseen ja viedä eteenpäin tämän valtakunnan asioita
Raamatussa esitetyn suunnitelman mukaan. Jos tätä tehdään uskollisesti,
niin ei jää aikaa eikä ole halua sekaantua nykyiseen valtiolliseen
elämään. Herralla ei ollut siihen aikaa, ei myöskään apostoleilla.
Samoin ei myöskään pyhillä, jotka seuraavat heidän esimerkkiään, ole
siihen aikaa.

Kohta apostolien kuoleman jälkeen joutui nuori seurakunta tämän
kiusauksen uhriksi. Julistus Jumalan tulevasta valtakunnasta, joka
oli poistava kaikki maalliset valtakunnat, ja ristiinnaulitusta
Kristuksesta tämän valtakunnan perillisenä, ei ollut maailman mielen
mukaista, siksi se sai aikaan vainoa, pilkkaa ja ylenkatsetta.
Mutta muutamat tahtoivat parantaa Jumalan suunnitelmaa ja valmistaa
seurakunnalle suotuisan aseman maailmassa kärsimysten asemasta. Tämä
onnistui yhtymällä maalliseen valtaan. Tuloksena tästä kehittyi
paavikunta, josta aikojen kuluessa tuli kansojen hallitsija ja
kuningatar. -- Ilm. 17: 3-5; 18: 7.

Tällaisen valtiotaidon kautta muuttui kaikki. Kärsimysten asemasta tuli
kunniaa, nöyryyden asemasta ylpeyttä, totuuden asemasta harhaoppeja,
vainon asemasta alkoi se itse vainota niitä, jotka tuomitsivat sen
uuden, epäoikeutetun kunnia-aseman. Se alkoi kohta keksiä uusia
järjestelmiä ja viisastelulta vanhurskauttaakseen menettelytapaansa,
pettäen ensin itseään ja sitten kansoja sillä uskolla, että Kristuksen
tuhatvuotinen valtakunta _oli tullut_, ja Kristusta, kuningasta,
edusti hänen paavinsa, jotka Kristuksen maaherroina hallitsivat maan
kuninkaita. Vaatimuksillaan onnistui sen pettää koko maailma. Se
"_juovutti_" harhaopeillaan kaikki kansat (Ilm. 17: 2), ja saadakseen
aikaan pelkoa se opetti, että ikuinen vaiva odotti kaikkia niitä,
jotka vastustivat sen vaatimuksia. Kohta sen julistukset ja kuviteltu
valtuutus kruunasi tai erotti Euroopan kuninkaat.

Tästä johtuu, että Euroopan valtakunnat meidän päivinämme
esiintyvät kristillisinä valtakuntina ja julistavat, että heidän
hallitsijansa hallitsevat "Jumalan armosta", s.o. joko paavikunta
tai jokin protestanttinen lahko on ne nimittänyt. Vaikka
uskonpuhdistajat hylkäsivät monta paavivallan vaatimusta kirkolliseen
tuomitsemisoikeuteen y.m. nähden, pitivät he kuitenkin kiinni siitä
kunniasta, jonka maan kuninkaat olivat liittäneet kristillisyyteen.
Siten joutuivat uskonpuhdistajat samaan eksytykseen. He harjottivat
yksinvaltiutta nimittäessään ja vahvistaessaan kuninkaat ja hallitukset
sekä antaen niille "kristittyjen valtakuntien" eli Kristuksen
valtakunnan nimen. Siten saamme meidän aikanamme usein kuulla tuon
arvotuksenkaltaisen nimityksen: _"kristillinen maailma"_ -- joka
evankeliumin tosien periaatteitten valossa todellakin on arvotus.
Meidän Herramme sanoi oppilaistaan: "He eivät ole maailmasta, niinkuin
en minäkään ole maailmasta". Ja Paavali kehottaa meitä, sanoen: "Älkää
muodostautuko tämän maailman mukaan". -- Joh. 17: 16; Room. 12: 2.

Jumala ei ole koskaan hyväksynyt sitä, että näitä valtakuntia on
kutsuttu Kristuksen nimellä. Nimiseurakunnan pettäminä purjehtivat nämä
kansat väärällä lipulla, esiintyen sinä, mitä ne eivät ole. Näiden
valtakuntien ainoa oikeutus, kansan tahtoa lukuun ottamatta, riippuu
siitä rajotetusta suosiosta, jonka Jumala ilmotti Nebukadnesarille --
kunnes hän tulee, jolle herraus kuuluu.

Se väite, että nämä epätäydelliset valtakunnat puutteellisine lakeineen
ja usein itsekkäine ja paheellisine hallitsijoineen olisivat "meidän
Herramme ja hänen voideltunsa" valtakunta, on törkeä solvaus Kristuksen
totista valtakuntaa ja sen "Rauhanruhtinasta" ja oikeuden mukaista
hallitsijaa vastaan, jonka edessä niiden ennen pitkää täytyy kukistua.
-- Jes. 32: 1.

Toinen arveluttava vahinko, joka on johtunut tästä eksytyksestä, on se,
että Jumalan lasten huomio sen kautta on poistunut luvatusta taivaan
valtakunnasta, ja he ovat joutuneet sopimattomalla tavalla antamaan
tunnustusta ja liian suurta luottamusta tämän maailman valtakunnille
ja ovat tehneet melkein hedelmättömiä yrityksiä istuttaa uskonnon
puhtautta ja siveyttä näihin hurjiin maallisiin runkoihin, niin
että evankeliumi totisesta valtakunnasta ja niistä toiveista, jotka
muodostavat sen ytimen, ovat tulleet laiminlyödyiksi. Tämän petoksen
vaikutuksesta ovat muutamat hyvin halukkaita yhdistämään Jumalan nimen
Yhdysvaltojen perustuslakeihin, jotta näistä _sen kautta_ tulisi
kristillinen kansa. Reformeeratut presbyteriaanit ovat vuosikausia
kieltäytyneet tässä hallituksessa äänestyksestä ja virkaanastumisesta,
_koska_ se ei ole Kristuksen valtakunta. Täten tunnustavat he kristityn
sopimattomuuden ottaa osaa toisten maiden hallituksiin. Meitä
miellyttää suuresti tämä ajatus, mutta ei niin, että tulisimme siihen
lopputulokseen, missä vaan Jumalan _nimi_ esiintyy perustuslaissa, se
muuttaisi tämän maailman valtakunnan Kristuksen valtakunnaksi, antaen
heille oikeuden siinä äänestää ja astua virkaan. Oi, miten mieletöntä!
Miten suuri onkaan se petos, jolla "porttojen äiti" on juovuttanut
kaikki kansat (Ilm. 17: 2, 5). Väitetään, että Euroopan vallat
samalla tavalla siirtyivät Saatanalta Kristukselle ja tulivat siten
"kristityiksi valtioiksi".

Jos voidaan käsittää, että parhaimmat sekä huonoimmat maan valtakunnat
ovat "tämän maailman valtakuntia", joiden Jumalan suoma valta-aika
kohta on loppunut, antaakseen sitten tilaa määrätylle seuraajalleen,
Messiaan valtakunnalle, viidennelle maailman vallalle (Dan. 2: 44; 7:
14, 18, 27), niin lujittuu totuus ja paljon eksytystä häviää.

Mutta niinkuin nyt on, saavat paavikunnan toimenpiteet tässä suhteessa,
protestanttisten uskonpuhdistajaa hyväksymänä, tapahtua, kristityitten
siitä huomauttamatta. Ja koska heidän tulee ylläpitää Kristuksen
valtakuntaa, tuntevat he itsensä sidotuiksi taistelemaan niin kutsutun
kristillisyyden nykyisten horjuvien valtakuntien puolesta, joiden
aika on loppumaisillaan. Siten pakotetaan heidät usein asettumaan
sortajan puolelle ja oikeuden sekä vapauden asemesta -- taistelemaan
tämän maailman ruhtinaan ja valtakuntien puolesta, sen sijaan, että
asettuisivat Kristuksen tulevan totisen valtakunnan puolelle. -- Ilm.
17: 14; 19: 11--19.

Maailma tulee nyt nopeasti tietämään, että "tämän maailman valtakunnat"
eivät ole Kristuksen-kaltaiset. Heidän väitteensä olla muka
Kristuksen säätämiä, eivät ole eittämättömät. Ihmiset alkavat käyttää
ajatuskykyään tällaisissa ja muissa samankaltaisissa kysymyksissä.
Heidän vakaumuksensa tulee johtamaan heidät paljon väkivaltaisempaan
menettelyyn, kun he tulevat huomaamaan petoksen, jota on harjotettu
heitä kohtaan oikeudenmukaisen Jumalan ja Rauhanruhtinaan nimessä.
Itse asiassa alkavat yhä useammat otaksua, että uskonto on ainoastaan
petosta, jonka tarkotuksena on maallisen vallan yhteydessä rajottaa
joukkojen vapautta.

Jospa ihmiset olisivat niin viisaita, että tahtoisivat taivuttaa
sydämensä ymmärtämään Herran työtä ja suunnitelmaa! Silloin nykyiset
valtakunnat vähitellen häviäisivät -- parannus seuraisi nopeasti
parannusta ja vapaus vapautta ja oikeus ja totuus pääsisivät
vallitsemaan, kunnes vanhurskaus täyttäisi maan. Mutta he eivät tahdo
eivätkä voi tehdä sitä nykyisessä langenneessa tilassaan. Varustettuna
itsekkäisyydellä tulee sentähden kukin taistelemaan ylivallasta.
Maailman valtakunnat tulevat häviämään sinä suurena hädän aikana, jonka
kaltaista ei ole ollut siitä asti kun ihmisiä on löytynyt. Niistä,
jotka turhaan koettavat pitää kiinni menneestä herraudesta, kun valta
on annettu Hänelle, jolle se oikeudenmukaisesti kuuluu, puhuu Herra,
antaen heidän ymmärtää, että he taistelevat Häntä vastaan -- taistelua,
jossa he varmuudella joutuvat alakynteen. Hän sanoo:

"Miksi pakanat metelöivät ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat
nousevat kapinaan ja päämiehet keskenänsä neuvottelevat Jehovaa ja
hänen voideltuansa vastaan [sanoen]: 'Katkaiskaamme heidän siteensä
ja heittäkäämme pois luotamme heidän köytensä'. Joka taivaassa
asuu, nauraa heille, Herra pilkkaa heitä. Silloin hän puhuu heille
vihoissansa ja hirmuisuudessansa peljättää hän heitä [sanoen]: 'Minä
asetin minun kuninkaani Siioniin, minun pyhälle vuorelleni'...
Nyt te kuninkaat siis ymmärtäkää, ja te maan tuomarit antakaa
kurittaa [neuvoa] itseänne. Palvelkaat Jehovaa pelvolla ja iloitkaat
vapistuksella. Antakaa suuta pojalle [kunnioittakaa poikaa, Jumalan
voideltua], ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen
vihansa syttyy pian. Autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat".
-- Ps. 2: 1--6, 10--12,




NELJÄSTOISTA LUKU.

JUMALAN VALTAKUNTA.

Aineen huomattava sija Raamatussa. -- Valtakunnan luonne. -- Valtakunta
evankeliumin aikana. -- Paavalin oikaisemia vääriä käsityksiä. --
Seuraukset vääristä käsityksistä valtakunnan suhteen. -- Jumalan
valtakunnan kaksi puolta. -- Henkinen puoli ja sen tarkotus. --
Maallinen puoli ja sen tarkotus. -- Näiden sopusointuinen yhteistyö.
-- Maallisen puolen -- kirkkaus. -- Taivaallisen puolen kirkkaus. --
Se liiton juuri, josta nämä haarat kasvavat. -- Valtakunnan maallinen
puoli on israelilainen. -- Kymmenen kadonnutta sukukuntaa. --
Taivaallinen Jerusalem. -- Israel esikuvauksellinen kansa. -- Israelin
lankeemus ja ennalleen nostaminen. -- Valitut luokat. -- Valtakunnan
perilliset. -- Rautavaltikka. -- Tuhatvuotisen valtakunnan tarkotus
valaistaan esimerkillä. -- Valtakunnan luovuttaminen Isälle. -- Jumalan
alkuperäinen tarkotus täydelleen suoritettu.


Se, joka ei ole huolellisesti Raamatun ja Raamatun oppaan kanssa
tutkinut tätä ainetta, hämmästyy, tämän aineen huomattua asemaa pyhässä
Raamatussa. Vanha testamentti on täynnä lupauksia ja ennustuksia,
joissa Jumalan valtakunta ja sen kuningas, Messias, on keskipisteenä.
Jokainen israelilainen toivoi (Luuk. 3: 15), että Jumala Messiaan
hallitessa korottaisi heidän kansansa tähän asemaan; ja kun Jeesus
tuli, tuli hän heidän kuninkaanaan, pystyttääkseen tämän kauvan luvatun
valtakunnan maan päälle.

Johannes, Herran Jeesuksen edelläkävijä ja sanansaattaja, alkoi
lähetystyönsä julistamalla: "Tehkäät parannus, sillä taivasten
valtakunta on lähestynyt". (Matt. 3: 2). Herra alkoi opettajatoimensa
samalla julistuksella (Matt. 4: 17), ja apostolit lähetettiin
saarnaamaan samaa sanomaa. (Matt. 10: 7; Luuk. 9: 2). Valtakunta ei
ollut ainoastaan se aine, jolla Herra alkoi julkisen opettamisen,
vaan oli tämä todellakin hänen saarnojensa pääaine (Luuk. 8: 1; 4:
43; 19: 11); toisia aineita kosketeltiin ainoastaan tämän yhteydessä,
tämän aineen valaisijoina. Suurin osa hänen vertauksistaan valaisi
valtakuntaa eri näkökannoilta ja puolilta, tai oli niiden tarkotuksena
esittää kokonaista vihkiytymistä Jumalalle välttämättömänä asiana
tullakseen osalliseksi valtakunnasta ja oijastakseen tuon juutalaisen
väärinkäsityksen, että he olivat varmat valtakunnasta, koska he olivat
Aabrahamin luonnollisia lapsia ja itseoikeutettuja lupauksen perillisiä.

Keskusteluissaan seuraajainsa kanssa rohkaisi ja vahvisti Herra Jeesus
heitä odottaessaan tulevaa valtakuntaa, sanoen: "Minä säädän teille,
niinkuin Isäni on säätänyt minulle, kuninkaallisen valtakunnan, niin
että saatte syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua
valtaistuimilla ja tuomita [hallita] Israelin kahtatoista sukukuntaa".
(Luuk. 22: 29, 30). Ja jälleen: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä
Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan". (Luuk. 12: 32). Kun
heidän tunnustama kuninkaansa ristiinnaulittiin sen sijaan, että hänet
olisi kruunattu ja korotettu valtaistuimelle, pettyivät opetuslapset
suuresti. Kuten kaksi heistä sanoivat luullulle muukalaiselle Emmauksen
tiellä hänen ylösnousemisensa jälkeen: "Me toivoimme hänen olevan sen,
joka oli lunastava Israelin" -- vapauttava heidät roomalaisesta ikeestä
ja tekevä Israelista voimakkaan ja ihanan Jumalan valtakunnan. Mutta
edellisten päivien muutosten kautta pettyivät he suuresti. Jeesus avasi
silloin heidän ymmärryksensä silmät todistaen heille Raamatusta, että
hänen _uhrinsa_ oli ensin kaikkein välttämättömin asia, ennen kuin
valtakunta voitiin toimeenpanna. -- Luuk. 24: 21, 25--27.

Jumala olisi voinut ilman mitään ihmissuvun lunastusta antaa maan
herrauden Jeesukselle; sillä "Korkeimmalla on valta ihmisten
valtakuntien ylitse ja hän antaa ne kenelle hän tahtoo". (Dan. 4:
29). Mutta Jumalan suunnitelma oli niin suuremmoinen, ettei sitä
voinut toteuttaa tällä tavalla. Tällainen valtakunta olisi voinut
tuoda siunauksia, jotka kaikesta suuruudestaan huolimatta olisivat
olleet ainoastaan tilapäisiä, koska koko ihmiskunta oli kadotustuomion
alaisena. Jotta hänen valtakuntansa siunaukset voisivat tulla ikuisiksi
ja täydellisiksi, täytyi suku ensin tulla lunastetuksi kuolemasta ja
siten laillisesti vapautua siitä kirouksesta, joka Aadamissa tuli
kaikille.

-- Että Jeesus selittäessään ennustuksia, jälleen elvytti opetuslasten
toivon tulevasta valtakunnasta, selviää siitä, että he jälestäpäin,
kun hän oli aikomuksessa jättää heidät, kysyivät: "Herra, tälläkö
ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Hänen vastauksensa,
joskaan ei aivan selvä, ei vastustanut heidän toivoaan. Hän sanoi: "_Ei
teidän_ tule tietää _aikoja tai hetkiä_, jotka Isä on valtansa nojalla
määrännyt". -- Ap. t. 1: 6, 7.

On totta, että apostoleilla aluksi oli koko juutalaisen kansan
epätäydellinen käsitys Jumalan valtakunnasta, kun he luulivat, että
siitä tulisi yksinomaan maallinen valtakunta, samoin kuin monet
nykyään erehtyvät päinvastaisessa suunnassa, luullen, että siitä
tulee ainoastaan taivaallinen valtakunta. Ja monta Herran Jeesuksen
vertausta ja arvotuksenkaltaista sanaa tarkottivat aikoinaan korjata
nämä väärinkäsitykset. Mutta hän esitti aina ajatuksen valtakunnasta,
hallituksesta, joka tulisi perustettavaksi _maan päälle_ ja
vallitsemaan ihmisten keskuudessa. Eikä hän ainoastaan herättänyt
heissä toivoa tämän valtakunnan osallisuudesta, vaan opetti hän heitä
rukoilemaan sen pystyttämistä: "_Tulkoon_ valtakuntasi; tapahtukoon
tahtosi _maankin päällä_ niinkuin taivaassa."

Maailman viisaitten juutalaisten mielestä oli Jeesus pettäjä
ja haaveilija, ja hänen oppilaitaan pitivät he hulluina. Hänen
viisauttaan, käytöstään ja ihmetöitään eivät he voineet suorastaan
kieltää tai järjellisellä tavalla selittää; mutta hänen väitteensä,
että hän oli maailman perillinen ja tulisi pystyttämään luvatun
valtakunnan, joka oli hallitseva maailmaa, sekä että hänen
seuralaisensa, jotka kaikki olivat alhaista syntyperää, tulisivat
kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan, tuntui heidän epäuskoiselta
kannaltaan liian mahdottomalta ottaa harkittavaksi. Rooma, hyvin
harjotettuine sotilaineen, kelvollisine sotapäälliköineen ja
äärettömine mahdollisuuksineen, oli maailman herra ja tuli päivä
päivältä mahtavammaksi. Mutta kuka oli tämä nasaretilainen? Ja mitä
olivat nämä kalastajat ilman rahaa ja vaikutusta saaden niin mitätöntä
kannatusta kansan keskuudessa? Mitä olivat nämä puhumaan tuon kauvan
luvatun valtakunnan pystyttämisestä, joka oli oleva suurin ja mahtavin
niistä, joita maailma on koskaan tuntenut?

Toivossa paljastaa Herran vaatimukset luullun perusteettomuuden ja
siten avata hänen seuraajainsa silmät, kysyivät fariseukset häneltä:
Milloin alkaa tämä valtakunta, josta sinä saarnaat, _näyttäytyä_? Koska
saapuvat sotilaasi? Milloin tämä Jumalan valtakunta ilmestyy? (Luuk.
17: 20--30). Herran vastaus olisi antanut heille uuden ajatuksen,
elleivät heidän ennakkoluulonsa häntä kohtaan olisi pitänyt heitä
vallassaan ja luultu viisautensa heitä soaissut. Hän vastasi, ettei
hänen valtakuntansa koskaan tulisi esiintymään sillä tavalla, kuin
he olivat odottaneet. Se valtakunta, jota hän julisti, ja johon hän
seuraajilleen tarjosi kanssaperillisyyttä, oli näkymätön valtakunta,
eivätkä he saaneet odottaa näkevänsä sitä. "Hän vastasi heille ja
sanoi: Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla [ulkonainen
ilmestyminen]; eikä voida sanoa: 'Katso täällä se on', tahi:
'Tuolla'; sillä Jumalan valtakunta on [oleva] teidän keskellänne".
[Tämä on myös käännetty "sisällisesti teissä". Olisi varmaankin
ristiriitaista väittää, että se valtakunta, jossa Jeesus saarnasi,
olisi ollut fariseuksien sydämissä, joita hän kutsui ulkokullatuiksi
ja valkealla sivutuiksi haudoiksi. Tämä valtakunta tulee olemaan, kun
se on pystytetty kaikkien luokkien "_keskellä_", halliten ja tuomiten
kaikkia.] Sanalla sanoen hän osotti, että kun hänen valtakuntansa
tulisi, tulisi se olemaan kaikkialla läsnä ja kaikkia hallitsevana,
kuitenkin näkymättömänä. Siten antoi hän heille kuvauksen tuosta
henkisestä valtakunnasta, jota hän saarnasi; mutta he eivät olleet
valmiit siihen eivätkä ottaneet sitä vastaan. Juutalaisten luvatun
valtakunnan odotuksessa oli hitunen totuutta, joka aikanaan tulee
toteutumaan, kuten tulemme osottamaan; mutta Jeesus viittaa tässä
valtakunnan henkiseen puoleen, joka tulee olemaan näkymätön. Kun tämä
puoli valtakunnasta _ensin_ perustetaan, tulee sen läsnäolo olemaan
näkymätön ja jonkun aikaa huomaamaton. Ainoa tarjoumus, joka silloin
tehtiin, oli tulla tämän valtakunnan henkisen puolen perilliseksi ja
silloin alkoi se, mikä evankeliumin aikana on ollut meidän ylhäisen
kutsumme ainoa toivo. Siksipä Jeesus yksinomaan tarkotti tätä puolta.
(Luuk. 16: 16). Edelleen tutkiessamme tulee tämä yhä selvemmäksi.

Todennäköisesti tämä yleinen, erittäinkin fariseusten keskuudessa
vallalla ollut ajatus aiheutti sen, että Nikodeemus tuli yöllä
Jeesuksen luokse. Hän halusi päästä salaisuuden perille. Nähtävästi
häpesi hän kuitenkin julkisesti tunnustaa, että Jeesuksen väite oli
vaikuttanut häneen. Keskustelu Herran ja Nikodeemuksen välillä (Joh.
3), joskin ainoastaan osaksi muistiin kirjotettuna, näyttää meille
syvemmältä Jumalan valtakunnan luonteen. Keskustelun pääkohdat ovat
selvästi kerrotut, joten helposti voimme kuvitella sen koko kulun.
Syyllä voimme sen mukailla seuraavasti:

Nikodeemus. -- "Rabbi, me tiedämme sinun tulleen Jumalalta opettajaksi,
sillä ei kukaan voi tehdä niitä ihmetöitä, joita sinä teet, jollei
Jumala ole hänen kanssaan". Kuitenkin näyttävät muutamat sinun
selityksistäsi hyvin ristiriitaisilta, ja minä tulen pyytääkseni niihin
selitystä. Esimerkiksi, sinä ja oppilaasi kulette ympäri julistaen:
"Taivaan valtakunta on lähestynyt;" mutta sinulla ei ole sotajoukkoa,
rikkautta ja vaikutusta. Ulkonaisista olosuhteista päättäen on
väitteesi väärä. Tähän katsoen sinä petät kansaa. Fariseukset
ylimalkaan pitävät sinua petturina, mutta minä olen vakuutettu, että
sinun opissasi löytyy jotakin totta, sillä "ei kukaan voi tehdä niitä
ihmetöitä, joita sinä teet, jollei Jumala ole hänen kanssaan". Käyntini
tarkotuksena on kysyä: Minkä kaltainen on se valtakunta, jota sinä
julistat, ja mistä se tulee? Milloin ja miten se pystytetään?

Jeesus. -- Pyyntöäsi päästä täysin käsittämään taivaan valtakuntaa ei
nyt voida täyttää, niin että sinä tulisit tyydytetyksi; ei sentähden
ettei minulla olisi täyttä tietoa siitä, vaan siksi että sinä
nykyisessä asemassasi et voisi ymmärtää tai antaa arvoa sille, jos minä
sen täysin selittäisin. "Ellei joku sikiinny ylhäältä, ei hän voi nähdä
[kreik. eidon, oppia tuntemaan, käsittämään] Jumalan valtakuntaa".

[Kreikkalainen sana gennaô johdannaisineen, joka on käännetty milloin
_siitä_ milloin syntyä, sisältää itse asiassa nämä molemmat käsitteet
ja on käännettävä milloin toisella milloin toisella näistä sanoista
riippuen lauseyhteydestä. Nämä molemmat käsitteet _siitä_ ja _syntyä_
sisältyvät aina tähän sanaan, niin että kun toinen mainitaan niin
toinen ajatellaan sen ohella tapahtuvaksi, koska syntyminen on
luonnollinen seuraus sikiämisestä, ja sikiämisen luonnollisesti täytyy
tapahtua ennen syntymistä. Kun toimiva henkilö on mies, käännetään
gennaô _siitä_, kun se on nainen, _syntyä_. Siten täytyy 1 Joh. 2: 29;
3: 9; 4: 7; 5: 1, 18 _gennaô_ kääntää sanalla _siitä_, koska Jumala
(miehinen olento) on toimiva henkilö.]

[Toisinaan riippuu käännös toiminnan laadusta ilman että henkilö
otetaan huomioon. Siten täytyy se, jos siihen liitetään _ek_, joka
merkitsee _-sta_, kääntää sanalla _syntyä_. Esim. Joh. 3: 5 ja 6 gennaô
käännetään sanalla _syntyä_, jota ilmaisee sana _ek_ -- "vedestä",
"lihasta", "hengestä".]

[Ap. t. 15: 6 on kreikkalainen sana eidon käännetty sanalla _tutkia_.
"Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat _tutkimaan_ tätä asiaa".
Room. 11: 22 käännetään se sanalla _katso. "Katso_ siis tässä Jumalan
hyvyyttä ja ankaruutta;" samoin 1 Joh. 3: 1; "_Katsokaa_ minkäkaltaista
rakkautta Isä on meille osottanut".]

Vieläpä oppilaillanikin on verrattain epämääräiset käsitykset siitä
valtakunnasta, jota he julistavat. Samasta syystä kuin sinulle en
heillekään voi asiaa ilmaista, ja samasta syystä he eivät voisi sitä
ymmärtää. Mutta Nikodeemus, Jumalan menettelytavalla on se ominaisuus,
että hän vaatii kuuliaisuutta sitä valoa kohtaan, jonka jo omistaa,
ennen kuin annetaan enemmän valoa. Niiden jotka katsotaan arvokkaiksi
tulemaan osallisiksi valtakunnasta, tulee osottaa uskoa. Niiden täytyy
olla sellaisia, jotka ovat halukkaita askel askeleelta seuraamaan
Jumalan johdatusta, joskaan eivät usein näe selvästi muuta kuin
seuraavan askeleen. He vaeltavat uskossa, vaan ei näkemisessä.

Nikodeemus. -- Mutta minä en ymmärrä sinua. Mitä sinä tarkotat? Kuinka
voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän saata jälleen mennä äitinsä
kohtuun ja syntyä? Tahi tarkotatko sinä, että se kääntyminen, jota
"Johannes kastaja" saarnasi ja jota vesikaste kuvasi, oli jollakin
tavalla kuvauksellinen _syntyminen?_ Kuulen, että opetuslapsesi
saarnaavat ja kastavat samalla tavalla. Onko tuo se uusi syntyminen,
joka on välttämätön asia niille, jotka tahtovat nähdä sinun
valtakuntasi tai tulla siihen?

Jeesus. -- Meidän kansamme on vihkiytynyt kansa, liiton kansa.
He saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä, kun he
jättivät Egyptin. Jumala hyväksyi heidät Mooseksessa, heidän
liittonsa välimiehessä, Siinain luona, mutta he olivat unhottaneet
liittonsa: muutamat elävät julki jumalattomuudessa kuten publikaanit
ja syntiset, muutamat ovat itsevanhurskaita ulkokullattuja. Siksi
saarnaavat Johannes ja minun oppilaani _mielenmuutosta_ -- kääntymistä
Jumalan puoleen ja tehdyn liiton tunnustamista. Johanneksen kaste
merkitsee tätä sydämen ja elämän kääntymistä ja parannusta _eikä
uutta syntymistä_. Mutta ellet ole enempää kokenut kuin tämän, et
koskaan ole näkevä valtakuntaa, Ellet sinä sen parannuksen ohella,
josta Johanneksen kaste oli esikuva, sikiydy ja synny hengestä, et
voi nähdä minun valtakuntaani. Mielenmuutos on saattava sinun takasin
vanhurskautettuun asemaan, jossa tilassa sinä heti kykenet minut
tuntemaan Messiaaksi, jota Mooses esikuvasi. Jos sitten vihkiydyt
minulle on Isä sinut _siittävä_ uuteen elämään ja jumalalliseen
luontoon, joka, jos se kehittyy ja jää eloon, on takaava sinulle
_syntymisen_ uutena luomuksena, henkiolentona, ensimmäisessä
ylösnousemisessa. Sellaisena et sinä ainoastaan näe valtakuntaa, vaan
tulet siitä osalliseksi.

Se muutos, jonka uusi hengestä syntyminen aikaansaa, on todellakin,
Nikodeemus, suuri, sillä se, mikä lihasta on syntynyt on liha ja se,
mikä hengestä on syntynyt, on henki. Älä sentähden ihmettele sitä,
mitä ensin sanoin, että sinun täytyy sikiytyä ylhäältä ennen kuin
voit ymmärtää, tuntea ja arvostella niitä asioita, joita sinä kysyt.
"Älä ihmettele, että sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti".
Lihasta syntyneenä on nykyisen tilasi ero verrattuna niiden tilaan,
jotka ovat syntyneet hengestä, ja jotka tulevat menemään sisälle
valtakuntaan tai olemaan siitä osia, hyvin suuri. Salli minun käyttää
erästä kuvaa, jonka kautta voit saada jonkinlaisen käsityksen niistä
olennoista, jotka, synnyttyään hengestä, muodostavat tämän valtakunnan:
"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et
tiedä mistä se tulee ja minne se menee; niin on laita jokaisen, joka
on syntynyt hengestä". Kun tuuli puhaltaa sinne ja tänne, et voi
nähdä sitä, joskin sen vaikutukset huomaat ympärilläsi. Sinä et tiedä
mistä se tulee tai minne se menee. Tämä on paras kuvaus, jonka voin
antaa sinulle niistä, jotka ensimäisessä ylösnousemisessa, hengestä
syntyneinä, tulevat menemään sisälle valtakuntaan tai muodostamaan
sen, josta valtakunnasta minä nyt saarnaan. He tulevat olemaan yhtä
näkymättömiä kuin tuuli, ja ihmiset, jotka eivät ole syntyneet
hengestä, eivät tule tietämään, mistä he tulevat tai mihin he menevät.

Nikodeemus. -- Kuinka tämä on mahdollista? -- näkymättömiä olentoja!

Jeesus. -- "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä?" -- että
henkiolennot voivat olla läsnä ja kuitenkin näkymättöminä? Etkö sinä,
joka olet ottanut tehtäväksesi opettaa toisia, ole koskaan lukenut
Eliisasta ja hänen palvelijastaan tai Biileamin aasintammasta ja
monista muista Raamatun paikoista, jotka todistavat, että henkiolennot
voivat olla läsnä ihmisten keskuudessa ja olla kuitenkin näkymättömät?
Kuuluthan sinä paitsi fariseusten joukkoon, jotka tunnustavat uskovansa
enkeleihin henkiolentoina. Mutta tämä valaisee sitä, mitä ensin sanoin
sinulle: Ellei joku sikiinny ylhäältä, ei hän voi nähdä [tuntea tai
järjellisellä tavalla käsittää] Jumalan valtakuntaa ja siihen kuuluvia
asioita. Jos tahdot tulla sisälle siihen valtakuntaan ja perilliseksi
siinä, jota minä julistan, niin täytyy sinun askel askeleelta seurata
valoa. Jos niin teet saat enemmän valoa siinä määrin kuin olet valmis
sitä vastaan ottamaan. Minä olen saarnannut näistä asioista, joiden
aika nyt on tullut, ja joita sinä voit ymmärtää, sekä tehnyt ihmeitä,
ja sinä tunnustat minun tulleen Jumalalta opettajaksi, mutta sinä et
ole toiminut uskosi mukaan ja julkisesti tullut minun oppilaakseni ja
seuraajakseni. Älä odota, että saat nähdä enemmän, ennenkuin elämäsi
on sopusoinnussa sen kanssa, mitä nyt näet; mutta jos teet sen, on
Jumala antava sinulle enemmän valoa ja viisautta seuraavaa askeletta
varten. Totisesti, totisesti sanon sinulle: me puhumme mitä tiedämme,
ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä (te fariseukset) ota
vastaan todistustamme. Jos ette usko, kun puhun teille maallisia,
kuinka uskoisitte, jos puhun teille taivaallisia? Ei maksaisi vaivaa
yrittää puhua teille taivaallisista asioista, sillä te ette voisi
tulla siitä vakuutetuksi, ja minun saarnani olisivat vaan teistä
sitä mielettömämpiä. Jos opetukseni, joka on ollut maallista laatua
ja jota maalliset asiat ovat valaisseet, joita te voitte ymmärtää ja
ymmärrätte, ei ole tehnyt sinuun niin voimakasta vaikutusta, että
avonaisesti tahtoisit tulla oppilaakseni ja seuraajakseni, niin et
tulisi enemmän vakuutetuksi taivaallisista asioista, joista et mitään
tiedä, sillä ei kukaan ole koskaan mennyt taivaaseen, jonkatähden
ei kukaan voisi todistustani varmentaa. Ainoastaan minä, joka tulin
taivaasta, ymmärrän taivaallisia asioita. "Ei kukaan ole noussut ylös
taivaaseen muu kuin se, joka taivaasta tuli alas, ihmisen Poika". Tieto
taivaallisista asioista saadaan vasta henkisen sikiytymisen jälkeen ja
vasta sitte kun on syntynyt hengestä, tullut henkiolennoksi, voidaan
taivaallisia asioita ymmärtää.

Siten vaadittiin Herralta kärsivällisyyttä selittäessään valtakunnan
luonnetta niille, joiden ennakkoluulot ja kasvatus estivät heitä
saamasta muuta kuin nurjia käsityksiä sen maallisesta puolesta.
Kuitenkin jatkui erityisen luokan valinta, joka Messiaan kanssa
tulisi osalliseksi valtakunnasta, joskin ainoastaan harvat valittiin
Israelista niinä seitsemänä vuotena, jolloin yksinomaan heille tätä
osallisuutta tarjottiin. He eivät olleet valmistautuneet sitä varten
ja laiminlöivät esitettyjen ehtojen omaksumisen ja niiden mukaan
mukautumisen, jonka tähden, kuten Jumala oli ennakolta nähnyt, he
kansana menettivät edun tulla osallisiksi Messiaan valtakunnasta.
Ainoastaan kansan pieni jäännös otti sen vastaan, ja etu siirtyi
pakanoille, jotta heistä otettaisiin "kansa hänen nimelleen". Ja
myös näiden joukossa on ainoastaan jäännös, "pieni lauma", jota
pidetään arvokkaana tulemaan hänen valtakuntansa ja kirkkautensa
kanssaperilliseksi.

Vakava on se eksytys ollut, joka on tunkeutunut kristilliseen
nimiseurakuntaan, jonka väärän selityksen mukaan luvattu valtakunta
käsittää ainoastaan nimiseurakunnan sen nykyisessä tilassa ja sen työ
on ainoastaan armontyötä uskovien sydämissä. Vieläpä tässä eksytyksessä
on jouduttu siihen äärimmäisyyteen, että moni luulee nimiseurakunnan
nykyistä saastaista liittoa ja hallitusta maailman kanssa Jumalan
valtakunnan hallitukseksi maan päällä. On totta, että seurakunta
eräässä suhteessa on nyt Jumalan valtakunta, ja että armon työ nykyään
jatkuu uskovaisten sydämissä; mutta luulla tämän sisältävän kaiken
ja kieltää todellisen tulevaisen Jumalan valtakunnan pysyttämisen
taivaan alle, merkitsee niiden voimakkaimpien ja selvimpien lupausten
tyhjäksi tekemistä, joita Herra, apostolit ja profeetat ovat esittäneet
rohkaistakseen ja auttaakseen meitä maailman voittamisessa.

Jeesuksen vertauksissa kutsutaan seurakuntaa usein valtakunnaksi, ja
apostolit puhuvat siitä sinä valtakuntana, jota Kristus nyt hallitsee,
sanoen että Jumala on ottanut meidät pimeyden vallasta ja asettanut
meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Me, jotka nyt vastaanotamme
Kristuksen, tunnustamme hänen ostamansa oikeuden valtaan kiittäen ja
vapaaehtoisesti totellen häntä, ennen kuin hän voimalla toimeen panee
sen maailmassa. Me käsitämme eron niiden vanhurskasten lakien välillä,
jotka hän tulee pakottamaan tunnustettaviksi, ja sen pimeyden vallan
välillä, jota nyt anastaja, maailman nykyinen ruhtinas hallitsee. Usko
Jumalan lupauksiin siirtää meidät toisen hallitsijan kuuliaisuuteen,
ja lasketaan meidät siten tuon uuden ruhtinaan alamaisiksi, ja hänen
armonsa kautta hänen valtakuntansa kansaperillisiksi, joka pystytetään
voimassa ja suuressa kirkkaudessa.

Mutta tämä ei mitenkään tee tyhjäksi sitä lupausta, että Kristuksen
valtakunta on lopulta ulottuva "merestä mereen ja virrasta maailman
ääriin", (Ps. 72: 8), että kaikki kansat tulevat palvelemaan ja
tottelemaan häntä, ja että kaikki polvet notkistuvat hänen edessään,
sekä ne, jotka ovat taivaassa, että ne, jotka ovat maan päällä, (Dan.
7: 27; Fil. 2: 10). Nykyinen, "pienen lauman", valinta pikemmin
vahvistaa nämä lupaukset.

Tarkka Jeesuksen vertausten tutkiminen opettaa selvästi, että Jumalan
valtakunnan tuleminen eli pystyttäminen voimassa kuuluu tulevaisuuteen
eikä luonnollisesti tapahdu ennen kuin kuningas tulee. Vertaus
jalosukuisesta nuoresta miehestä, joka matkusti kaukaiseen maahan
saadakseen itselleen kuninkaallisen vallan ja sitten palatakseen
j.n.e. (Luuk. 19: 11--15), siirtää siten valtakunnan pystyttämisen
selvästi Kristuksen jälleentulemisen aikoihin. Ja julistus, jonka Herra
monta vuotta myöhemmin lähetti seurakunnalle, kuului: "Ole uskollinen
kuolemaan asti, niin minä _annan_ sinulle elämän kruunun." (Ilm.
2: 10.) Tästä näkyy selvästi, että niitä kuninkaita, jotka tulevat
hallitsemaan hänen kanssaan, ei _tässä_ elämässä kruunata hallitakseen
kuninkaina.

Sentähden ei seurakunta nykyään ole Jumalan valtakunta voimassa
ja kirkkaudessa, vaan Jumalan valtakunta ensimmäisessä alussaan,
kehittymättömässä tilassaan. Näin opettaa uusi testamentti
kokonaisuudessaan. Taivaan valtakunta kärsii nyt väkivaltaa maailman
puolelta. Kuningasta pideltiin pahoin ja ristiinnaulittiin, ja kaikki,
jotka tahtovat seurata hänen askeleitaan, kärsivät väkivaltaa jossakin
muodossa. Tulee muistaa, että tämä koskee ainoastaan _todellista_
seurakuntaa eikä nimiseurakuntaa. Mutta meille on annettu se lupaus,
että jos me (seurakunta, valtakunta kehittymättömässä tilassaan)
kärsimme Kristuksen kanssa, tulemme myös aikanaan, kun hän ottaa suuren
valtansa ja hallitsee, kirkastettaviksi ja hallitsemaan hänen kanssaan.

Jaakob (2: 5) sanoo meille sopusoinnussa Herran opin kanssa, että
Jumala valitsi ne, jotka tämän maailman mittakaavan mukaan ovat
köyhiä ja halveksittuja, ei hallitakseen nykyään, vaan tullakseen
sen "valtakunnan _perillisiksi_, jonka hän on _luvannut"_. Herra
sanoo: "Kuinka vaikea on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle
Jumalan valtakuntaan!" (Mark. 10: 23.) On ilmeistä, ettei hän tarkota
nimiseurakuntaa, joka nyt hallitsee yhdessä maailman kanssa, sillä
juuri rikkaita koetetaan saada menemään siihen sisälle. Pietari
kehottaa valtakunnan perillisiä kärsivällisyyteen, kestävyyteen,
hyveisiin ja uskoon, sanoen: "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän
tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette,
ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsö
Herramme ja Vapahtajamme ijankaikkiseen valtakuntaan." -- 2 Piet. 1:
10, 11.

Paavalin esityksen Room. 14: 17 arvelevat muutamat tarkottavan
kuvauksellista valtakuntaa, mutta yhteys osottaa selvästi, että tämä
kohta yksinkertaisesti merkitsee: Meillä veljet, jotka nyt olemme
asetetut Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan, on sellaisia vapautuksia
ravintoomme y.m. nähden, joita meillä juutalaisen lain alla ei ollut
(v. 14). Kuitenkin luopukaamme mieluummin tämän vapauden käyttämisestä,
jos veljet, jotka eivät vielä sitä ymmärrä, tulevat epävarmoiksi ja
haavottavat omantuntonsa. Älkäämme antako vapautemme ravintomme suhteen
turmella veljeämme, jonka edestä Kristus on kuollut; vaan muistakaamme,
että valtakunnan edut sekä nykyisyydessä että tulevaisuudessa
sisältävät paljon suurempia siunauksia kuin vapauden ravintoon nähden,
nimittäin meidän vapautemme tehdä oikein, meidän rauhamme Jumalan
kanssa Kristuksen kautta ja meidän ilomme Jumalan pyhän hengen
osallisuudesta. Tämän valtakunnan vapaus ravintoon nähden voidaan
nykyään uhrata veljemme parhaaksi.

Jos Raamatun kannalta tarkastamme asiaa miltä puolen tahansa, niin
vastustaa se siis sitä ajatusta, että lupaukset valtakunnan suhteen
olisivat petullisia taruja, tai että nämä lupaukset täyttyvät meidän
suhteemme nykyisessä tilassamme.

Lupaukset valtakunnasta ja kanssaperillisyydestä Mestarin kanssa
kannustivat voimakkaasti ensimäistä seurakuntaa uskollisuuteen
koettelemuksissa ja vainoissa, joiden suhteen heitä etukäteen oli
varotettu, jotta he tietäisivät odottaa niitä. Kaikkien niiden
lohduttavien ja kehottavien sanojen joukossa, joita Ilmestyskirja antaa
seitsemälle seurakunnalle, loistavat kirkkaimpina ja voimakkaimpina
juuri ne jotka selittävät: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani
valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni
kanssa hänen valtaistuimelleen" ja "Joka voittaa... sen minä annan
pakanoita vallita".

Nämä ovat lupauksia, joita ei järjellisesti voida niin tulkita, että
ne tarkottaisivat nykyistä armon työtä sydämissä ei myöskään kansojen
hallitsemista nykyisessä elämässä, koska voittajat saavuttavat sen
_kuolemalla_ palveluksessaan, voittaen siten valtakunnan kunnian. --
Ilm. 20: 6.

Mutta ihmisluonne koettaa välttää kärsimystä ja on aina valmis
hankkimaan kunniaa ja valtaa. Siksi me huomaamme, että apostolienkin
päivinä muutamat seurakunnat olivat taipuvaiset sovelluttamaan
lupaukset tulevasta kunniasta ja voimasta nykyiseen elämään ja alkoivat
toimia ikäänkuin he olisivat ajatelleet, että maailmalle oli tullut
jo aika kunnioittaa ja totella seurakuntaa. Apostoli Paavali koetti
oikaista tätä eksytystä, sillä hän tiesi, että sellaiset ajatukset
vaikuttaisivat vahingollisesti seurakuntaan synnyttäen ylpeyttä sekä
vierottaen uhraamisesta. Ivallisesti sanoo hän heille: "Te olette
muka jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, te olette ilman meitä
päässeet kuin miksikin kuninkaiksi." Sitten hän jatkaa; "Kunpa teistä
olisi tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkailemaan
teidän kanssanne." (1 Kor. 4: 8.) Kristillisyydellään ja sen rinnalla
koettivat he voittaa mahdollisimman paljon kunniaa; mutta apostoli
tiesi, että jos he _uskollisesti_ seuraisivat Herraa, eivät he olisi
sellaiseen tilaisuudessa. Hän muistuttaa heitä sentähden siitä, että
jos kauvan odotettu hallitseminen jo olisi alkanut, olisi myöskin
_hän_ ainakin yhtä suurella syyllä hallitsemassa kuin hekin. Se
seikka, että hän uskonsa kautta sai kärsiä totuuden tähden, oli
todistus siitä, että _heidän hallitsemisensa_ oli ennen aikaista, että
se oli ansa kunnian asemasta. Sitten jatkaa hän vähän ivallisesti:
"Me [apostolit ja uskolliset palvelijat] olemme houkkia Kristuksen
tähden, mutta tehän olette älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja,
mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja." En
kirjota tätä saadakseni teitä ainoastaan häpeämään, vaan on minulla
parempi ja jalompi tarkotus, nimittäin _varottaa teitä_, sillä
nykyinen kunnia ei ole tie siihen kirkkauteen ja kunniaan, _joka on_
ilmestyvä. Nykyiset kärsimykset ja kieltäymykset muodostavat sen
kaidan tien, joka johtaa kirkkauteen ja kunniaan, kuolemattomuuteen ja
valtakunnan kanssaperillisyyteen. Siksi kehotan teitä: Tulkaa _minun
seuraajikseni_. Kärsikää ja antakaa nyt itseänne häväistä ja vainota,
jotta te minun kanssani tulisitte osallisiksi siitä elämän kruunusta,
jonka Herra vanhurskas tuomari on _sinä päivänä_ antava minulle,
mutta ei ainoastaan minulle, vaan kaikille, jotka rakastavat hänen
ilmestystään. -- 1 Kor. 4: 10--17; 2 Tim. 4: 8.

Mutta kun ensimäinen kristillinen seurakunta uskollisesti oli kärsinyt
sangen paljon vainoa, alkoivat sellaiset ajatukset päästä valtaan, että
seurakunnan tehtävä oli voittaa maailma, pystyttää taivaan valtakunta
maan päälle ja hallita kansoja _ennen_ Herran toista tulemista. Tämä
antoi aiheen seurakunnissa maallisiin juoniin, ylpeyteen, ulkonaiseen
komeuteen ja loistaviin jumalanpalvelusmenoihin, jonka tarkotuksena oli
vaikuttaa maailmaan, kiehtoa sitä ja pelottaa sitä. Täten jouduttiin
askel askeleelta paavikunnan suuriin vaatimuksiin, että se Jumalan
valtakuntana maan päällä omisti oikeuden vaatia kaikilta kansoilta,
sukukunnilta ja kieliltä kunnioitusta ja kuuliaisuutta lakejaan ja
virkailijoitaan kohtaan. Tämän väärän vaatimuksen perustuksella
(silminnähtävästi pettivät he itseään samoin kuin toisia) kruunasi ja
erotti paavikunta jonkun aikaa Euroopan ruhtinaita, ja esiintyy vielä
tänäänkin tällä vaatimuksella, joskin se nyt on kykenemätön pakottamaan
toisia kuuliaisuuteen.

Sama ajatus on paavikunnan kautta tullut protestanttisuuteen, joka
myöskin väittää, joskaan ei niin varmasti, että seurakunnan _hallitus_
nyt tavalla tai toisella tapahtuu. Korinttolaisten tavoin ovat sen
tunnustajat "kylläisiä" ja "rikkaita" ja hallitsevat "kuninkaina",
kuten Herra niin elävästi kuvaa sitä. (Ilm. 3: 17, 18.) Siten on
tapahtunut, että ne, jotka ainoastaan nimeksi ovat seurakunnan jäseniä
-- jotka todella eivät ole kääntyneet, eivät ole nisua vaan lustetta ja
ainoastaan matkivat nisua -- ovat paljon lukuisammat kuin Kristuksen
todelliset oppilaat. Nämä ovat vihollisia kaikelle todelliselle
uhrautumiselle ja kieltäytymiselle, he eivät kärsi mitään vainoa
vanhurskauden (totuuden) tähden pitäen sen sijaan korkeintaan kiinni
paastoamisen j.n.e. ulkonaisesta muodosta. He ottavat todellakin osaa
maailman hallitsemiseen eivätkä valmistaudu todellisen valtakunnan
osallisuuteen, joka valtakunta pystytetään Herran toisessa läsnäolossa.

Jokainen huolellinen tarkastaja huomaa ilmeisen ristiriidan tämän
käsityksen ja Jeesuksen ja apostolien opin välillä. He opettivat, ettei
valtakunta ennen tule ennenkuin kuningas tulee. (Ilm. 20: 6; 3: 21; 2
Tim. 2: 12.) Siksi täytyy taivaan valtakunnan kärsiä väkivaltaa siihen
aikaan _asti_, kunnes se kirkkaudessa ja voimassa pystytetään.



Jumalan valtakunnan kaksi puolta.


Joskin on totta, mitä Herra sanoi, että Jumalan valtakunta _ei tule_
-- ilmaannu alussa -- ulkonaisin piirtein, on se kuitenkin aikanaan
ilmenevä ulkonaisten, näkyväin ja erehtymättömäin merkkein kautta.
Kun se on täydelleen pystytetty, tulee siinä olemaan kaksi osaa,
henkinen eli taivaallinen puoli ja maallinen eli inhimillinen puoli.
Henkinen puoli tulee ihmissilmälle aina olemaan näkymätön, koska ne,
jotka muodostavat sen, omistavat jumalallisen, henkisen luonnon, jota
ainoakaan ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä (1 Tim. 6: 16; Joh. 1:
18); kuitenkin tulee sen läsnäolo ja voima voimakkaasti ilmenemään,
pääasiallisesti sen inhimillisten edustajain kautta, jotka muodostavat
Jumalan valtakunnan maallisen puolen.

Valtakunnan henkisen puolen muodostavat evankeliumin aikakauden
voitokkaat pyhät -- Kristus, pää ja ruumis -- tultuaan ensin
kirkastetuiksi, He nousevat ylös ja korotetaan valtaan ennen toisia,
koska tämä luokka tulee siunaamaan kaikki muut. (Hebr. 11: 39, 40.)
Heille kuuluu _ensimäinen ylösnouseminen_, (Ilm. 20; 5.)[*] Tämä suuri
työ, joka on annettu tuon kirkkaan, voidellun joukon -- Kristushenkilön
-- tehtäväksi, vaatii sen jäsenten korottamista jumalalliseen luontoon:
ainoastaan jumalallinen voima kykenee suorittamaan sen. Heidän työnsä
ei käsitä ainoastaan tätä maailmaa, vaan kaikki asiat _taivaassa ja
maan päällä_ -- niin hyvin inhimillisten kuin henkisten olentojen
keskuudessa. -- Matt. 28: 18; Kol. 1: 20; Ef. 1:10; Fil. 2: 10; 1 Kor.
6: 3.

    [*] Tässä värsyssä eivät sanat _"Muut kuolleet eivät
    vironneet eloon, ennenkuin ne tuhatta vuotta olivat umpeen
    kuluneet"_ ole alkuperäiset. Näitä sanoja ei löydy vanhimmissa
    ja luotettavimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa,
    siinalaisessa, vatikaanilaisessa n:o 1209 ja 1160 tai
    syyrialaisessa. Meidän tulee muistaa, että monta Raamatun
    paikkaa, jotka löytyvät meidän Raamatun käännöksissämme, ovat
    _lisäyksiä_, jotka eivät oikeastaan kuulu Raamattuun. Koska meitä
    ei ole käsketty tekemään mitään lisäyksiä Jumalan sanaan, niin
    on meidän hylättävä sellaiset lisäykset, niin pian kuin niiden
    väärä lähde on todennettu. Mainitut sanat joutuivat Raamattuun
    jonkinlaisen erehdyksen kautta viidennellä vuosisadalla, sillä
    ei missään aikaisemmassa käsikirjoituksessa (ei kreikkalaisessa
    eikä syyrialaisessa) ole tätä lausetta. Nähtävästi oli se alkuaan
    ainoastaan jonkun lukijan tekemä reunamuistutus, joka ilmaisi
    hänen käsitystään tästä Raamatun kohdasta, jossa tapauksessa joku
    myöhempi puhtaaksikirjottaja, joka ei erottanut alkuperäisiä
    lauseita reunamuistutuksista, kirjotti sen täysiarvoisena
    Raamattuun.

    Kuitenkaan ei meidän esityksemme Jumalan suunnitelmasta vaadi
    tämän lauseen hylkäämistä; sillä muut kuolleet -- maailma
    ylimalkaan -- eivät tule saamaan elämää sen täydellisessä
    merkityksessä, kuten Aadam _omisti elämän_, ennen kuin hän rikkoi
    ja tuli tuomituksi: "sinun pitää _kuolemalla_ kuoleman", ennen
    kuin tuhannen vuotta ovat kuluneet. Jumalan kannalta katsoen
    sisältää sana _elämä_ täyden elämän ilman heikkouksia tai
    kuolemaa. Hänen kannaltaan katsoen on koko maailma jo menettänyt
    elämän, on kuolemaisillaan, ja voidaan sitä nyt oikeammin pitää
    kuolleena kuin elävänä. -- 2 Kor. 5: 14; Matt. 8: 22.

    Sana _ylösnouseminen_ (kreik. _anastasis)_ merkitsee
    _nostattamista_. Ihmiseen nähden merkitsee se hänen
    _nostamistaan_ siihen tilaan, josta hän lankesi, täydelliseen
    miehuuteen -- mikä Aadamin kautta kadotettiin. Se täydellisyys,
    _josta_ meidän sukumme lankesi, on myös se, _johon_ se
    vähitellen nostetaan ennalleenasettamisen tai ylösnousemisen
    (nostamisen) tuhatvuotiskautena. Tuhatvuotiskausi ei ole
    ainoastaan koettelemisen vaan myöskin siunauksen aikakausi ja
    _elämän_ ylösnousemisen tai ennalleenasettamisen kautta tulevat
    kaikki ne, jotka, kun he ymmärtävät ja ovat tilaisuudessa,
    tottelevat ilolla, osallisiksi kaiken sen ennalleenasettamisesta,
    mikä kerran _kadotettiin_. Ylösnouseminen tulee tapahtumaan
    asteittain ja vaatii koko aikakauden täydellistä toimeenpanoaan
    varten, joskin pelkkä herääminen siihen määrään elämää ja
    tietoisuutta, jota nykyään nautitaan, tulee luonnollisesti
    olemaan silmänräpäyksen työ. Siksipä ei suvulla tule olemaan
    sitä täyttä määrää elämää, joka Aadamin kautta kadotettiin,
    ennenkuin nuo tuhatta vuotta ovat loppuun kuluneet. Ja koska se,
    mikä ei ole täydellistä elämää, on osittaista kuolemaa, niin
    seuraa, että vaikkakaan kysymyksessä olevat sanat eivät kuulu
    hengen elähyttämään alkulähteeseen, niin voidaan todenmukaisesti
    sanoa, että _muut kuolleet eivät_ tule saamaan _elämää_ (eivät
    tule täydelleen saamaan takasin kadotettua elämää), ennenkuin
    ennalleenasettamisen ja siunauksen tuhatta vuotta ovat kuluneet
    loppuun.

Työ, joka kuuluu Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen, tulee
rajotettavaksi tähän maahan ja ihmiskuntaan. Ja ne, jotka saavat
tuon korkean kunnian tulla osallisiksi siitä, on Jumala korkeimmalle
korottanut ja enimmän kunnioittanut ihmisten keskuudessa. Nämä ovat ne,
jotka mainitaan kahdeksannessa luvussa (siv. 175), joiden tuomiopäivä
oli ennen evankeliumiaikakautta. Koska heitä on koeteltu ja havaittu
uskollisiksi, ei heitä herätettäessä aseteta tuomiolle, vaan saavat
heti uskonsa palkan: silmänräpäyksessä nousevat he ylös täydellisyyteen
_ihmisinä_. (Näitä ja henkistä luokkaa lukuunottamatta tulevat muut
_vähitellen_ nostettaviksi täydellisyyteen). Siten tulevat he heti
olemaan valmiina tuota suurta, heidän tehtäväkseen uskottua, työtä
varten Kristuksen inhimillisinä välikappaleina ennalleenasettaa ja
siunata toisia ihmissuvun jäseniä. Kuten henkinen luonto on välttämätön
Kristuksen työn toimeenpanemisessa, niin on täydellinen inhimillinen
luonne sopiva sen työn tulevaa suorittamista varten, joka on tehtävä
ihmisten keskuudessa. He tulevat palvelemaan ihmisten keskuudessa
ja ihmiset näkevät heidät, ja heidän kirkkautensa täydellisyys
tulee olemaan alituisena esimerkkinä kiihottaen toisia pyrkimään
samaan täydellisyyteen. Ja että nämä vanhanajan arvossa pidetyt
uskovaiset tulevat muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, sekä
että ihmiset näkevät heidät, selviää täydelleen Jeesuksen sanoista
uskottomille juutalaisille, jotka hylkäsivät hänet. Hän sanoi: Te
saatte nähdä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat
Jumalan valtakunnassa. Asianlaita on se, että ihmiset tulevat näkemään
valtakunnan maallisen puolen ja olemaan tekemisessä sen kanssa, mutta
ei niin henkisen puolen kanssa. Muutamat tulevat silloin epäilemättä
katumaan ja pahottelemaan sitä, että ovat hyljänneet niin suuren
kunnian.

Me emme ole saaneet mitään selvää ilmotusta, millä määrätyllä
tavalla nämä valtakunnan molemmat puolet tulevat vaikuttamaan; mutta
Jumalan menettelytapa Israelin lapsia kohtaan heidän edustajiensa
Mooseksen, Aaronin, Joosuan, profeettain j.n.e. kautta antaa meille
kuvan, millä tavalla nämä _mahdollisesti tulevat_ yhdessä toimimaan,
joskin jumalallisen vallan ilmaukset tulevaisuudessa tulevat olemaan
paljon voimakkaammat kuin esikuvauksellisena aikakautena: sillä
tulevan aikakauden työn käsittää kaikkien kuolleitten herättämisen
ja _tottelevaisten_ ennalleenasettamisen täydellisyyteen. Tämä työ
vaatii täydellisen hallituksen pystyttämistä ihmisten keskuuteen, jonka
valta on täydellisten ihmisten käsissä, jotta he oikealla tavalla
järjestäisivät valtakunnan asiat. Tämä tulee vaatimaan kaikenlaisten
kasvatuslaitosten järjestämisen samoinkuin erilaisia ihmisystävällisiä
toimenpiteitä. Ja tämä jalo työ, siten (saman valtakunnan näkymättömien
jäsenten ohjaamina) varmasti ja keskeymättä kohottaa sukua, on tuo
suuri kunnia, johon vanhat arvokkaat ovat määrätyt. Tätä varten
tulevat he nousemaan ylös haudoista täysin varustettuina tähän, vähän
senjälkeen kuin maailman valtakunnat ovat lopullisesti kukistuneet
ja Saatana, heidän ruhtinaansa, on tullut sidotuksi. Ja taivaallisen
valtakunnan, Jumalan kunnioittamina edustajina tulevat he kohta saamaan
kaikkien ihmisten kunnian ja myötävaikutuksen.

Osallisuus Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen merkitsee jokaisen
toiveen tyydyttämistä, joka voi herätä täydellisen ihmisen sydämessä.
Alusta alkaen on tämä oleva ihana ja tyydyttävä osa. Kuitenkin tulee
se ihanammaksi kuta pitemmälle aika rientää ja siunattu työ edistyy.
Kun Kristus-henkilö (suureksi osaksi näiden jalojen inhimillisten
työtovereitten avulla) tuhannen vuoden kuluttua on päättänyt
tämän suuren ennalleenasettamistyön, kun koko inhimillinen suku
(parantumattomia lukuunottamatta -- Matt. 25: 46; Ilm. 20: 9) seisoo
hyväksyttynä, tahratonna, virheettömänä tai ilman mitään senkaltaista
Jehovan edessä, tulevat nämä, jotka olivat välikappaleita tämän
työn toimeenpanemisessa kanssaihmistensä keskuudessa ja Jumalan ja
Kristuksen ja enkeleiden edessä, loistamaan kuten "tähdet aina ja
ijankaikkisesti". (Dan. 12: 3.) Heidän kiitolliset kanssaihmisensä
eivät tule koskaan unohtamaan heidän työtään ja rakkauttaan. Ne
muistetaan aina. -- Ps. 112: 6.

Mutta kuinka suureksi tämä näiden täydellisten miesten, jotka tulevat
muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, lakkaamatta enenevä kirkkaus
kasvaneekin, niin tulee kuitenkin noiden taivaallisten kirkkaus
olemaan erinomaisempi. Edelliset tulevat loistamaan kuten tähdet
aina ja ijankaikkisesti. Jälkimmäiset loistavat kuten taivaankansi
-- kuten aurinko. (Dan. 12: 3.) Taivaan ja maan kunnia asetetaan
Kristus-henkilön jalkojen eteen. Inhimillinen luonne voi ainoastaan
lähimailleen, mutta ei selvästi, käsittää sitä kirkkautta, joka tulee
ilmenemään Kristus-henkilössä ijäisyyden lukemattomissa aikakausissa.
-- Room. 8: 18; Ef. 2: 7--12.

Tuo lupaus Aabrahamille: "Sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat
kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi", tulee täyttymään näiden
valtakunnan; molempien puolien kautta. Sinun siemenesi on oleva
"niinkuin hiekka meren rannalla" _ja_ "niinkuin tähdet taivaalla" --
maallinen ja taivaallinen siemen, molemmat Jumalan välikappaleita
maailman siunaamiseksi. Jumala oli alussa selvään nähnyt ja
suunnitellut lupauksen molemmat puolet, mutta Aabraham näki ainoastaan
maallisen puolen. Ja vaikkakin Jumala valitsi henkisen luokan pylväät
(apostolit ja muita) luonnollisesta siemenestä ja tarjosi parhaimman,
henkisen siunauksen niille tästä kansasta, jotka elivät taivaallista
kutsumusta varten määrättynä aikana, oli tämä hyvin paljon yläpuolella
sen, mitä Aabraham koskaan näki liitossaan -- armoa armon lisäksi.

Paavali puhuu (Room. 11: 17) Aabrahamilaisesta liitosta juurena, josta
lihallinen Israel kasvoi _luonnollisina_ oksina, mutta johon uskovat
pakanat oksastettiin, kun luonnolliset oksat hakattiin pois epäuskonsa
tähden. Tämä todistaa lupauksen kaksinkertaista täyttymistä näiden
_molempien siementen_, maallisen (inhimillisen) ja taivaallisen
(henkisen) kehittämisessä, jotka muodostavat valtakunnan kaksi puolta.
Tämä juuriliitto kantaa noita kaksia erilaisia oksia, joista kukin
ylösnousemisessa kantaa laatunsa mukaisen täydellisen hedelmän --
inhimillisen ja henkisen luokan kuninkaallisessa voimassa. Kehitykseen
nähden tulivat luonnolliset (maaliset) hallitsijat ensin, mutta aseman
korkeuteen ja virantoimitusaikaan nähden, tulee henkinen luokka ensin,
sitten luonnollinen ja siten on viimeisiä, jotka tulevat ensimäisiksi,
ja ensimäisiä, jotka tulevat viimeisiksi. -- Matt. 19: 30; Luuk. 13: 30.

Lupaus Aabrahamille, johon Stefanus viittaa (Ap. t. 7: 5), ja johon
Israel luotti, oli maallinen: koski _maata_. Jumala lupasi... antaa
sen hänen... omaksi", sanoi Stefanus. Ja Jumala sanoi Aabrahamille:
"Nosta nyt silmäs ja katso siitä paikasta, missä nyt olet pohjoiseen
ja etelään ja itään ja länteen: sillä kaiken sen maan, kuin sinä näet,
annan minä sinulle ja sinun siemenelles ijankaikkiseksi omaisuudeksi.
Ja minä lisään sinun siemenes, että se on niinkuin tomuhiukkaset
maan päällä. Jos joku taitaa laskea tomuhiukkaset maan päällä, niin
voi hän myös sinun siemenes laskea. Nouse ja vaella maata pitkin ja
poikin; sillä sinulle minä sen annan." (1 Moos. 13: 14--17.) Stefanus
osottaa että tämä lupaus _täytyy vielä_ täyttyä; sillä hän selittää,
ettei Jumala antanut Aabrahamille "perintöosaa siihen maahan, ei
jalanalaakaan."

Apostolin sanat tästä samasta vanhojen arvokkaiden luokasta -- joihin
kuuluu myös Aabraham -- on sopusoinnussa Stefanuksen lausunnon
kanssa, ettei lupaus Aabrahamille ole vielä toteutunut, ja hän menee
vielä pitemmälle osottaessaan, etteivät nämä maalliset lupaukset
voi täyttyä, ennenkuin nuo vielä korkeammat lupaukset Kristuksesta
(päästä ja ruumiista) ovat täyttyneet. Hän sanoo heistä: Uskossa ovat
he kaikki kuolleet, vaan ei lupaus toteutunut, että Jumala meille
[Kristus-henkilölle] jostakin paremmasta oli pitänyt huolta, etteivät
_he_ ilman _meitä_ tulisi täydellisiksi. (Hebr. 11: 13, 39, 40.) Siten
me näemme jälleen, että lunastaja ja ennalleenasettaja on henkinen,
annettuaan ihmisyytensä lunastukseksi kaikkien puolesta, sekä että
korkealle korotettu henkinen luokka tulee antamaan kaikki siunaukset
riippumatta niistä, jotka saavat kunnian olla sen välikappaleina ja
asiamiehinä.

Siten me näemme, että valtakunnan maallisen puolen muodostavat
Israelilaiset. Tämän todistavat ne monet ennustukset, joissa
puhutaan tämän kansan huomatusta asemasta Jumalan suunnitelmassa
maailman tulevassa siunaamisessa, kun heidän luhistunut majansa
jälleen rakennetaan ja koko maa on Jerusalemia ylistävä. Sekä
profeettojen että apostolien esityksissä me huomaamme selvästi, että
ennalleenasettamisen aikoina tulee Israel kansana olemaan ensimäinen,
joka tulee sopusointuun asioitten uuden järjestyksen kanssa. Vanhoille
raunioille rakennetaan jälleen maallinen Jerusalem, ja Israelin
valtiomuoto asetetaan ennalleen, jolloin ruhtinaat ja tuomarit
hallitsevat kuten alussa. (Jes. 1: 26; Ps. 45: 17; Jer. 30: 18.) Ja
mikä olisikaan järjellisempää odottaa, kuin että Israel ensi sijassa
tunnustaisi profeettain ja patriarkkain hallituksen? Samoin on heidän
laintuntemuksensa ja pitkä kasvatusaikansa sen alla valmistanut heitä
mukautumaan ja tottelemaan valtakunnan hallitusta. Ja vaikka Israel
ensin kansojen keskuudessa hyväksytään ja siunataan, niin sanotaan
kuitenkin Israelista, että "Herra on vapahtava Juudan majat ensin".

Emme pidä tärkeänä tutkia kysymystä, mistä Israelin "kadonneet
heimot" ovat etsittävät. Sillä muutamien väitteessä, että näiden
kadonneitten heimojen sukuluettelo voitaisiin johtaa määrättyihin
nykyajan sivistyneisiin kansoihin, on joko perää tai ei. Mutta
vaikkakaan muutamat näistä arveluista eivät ole mahdottomia, niin ovat
ne kuitenkin pääasiallisesti otaksumisia ja arveluita. Mutta joskin
selvästi todistettaisiin, että muutamat sivistyneistä kansoista ovat
kadonneitten heimojen jälkeläisiä, ei tämä olisi heille mikään etu
"ylhäisen" "taivaallisen kutsun" aikana, joka kutsu, sitten kun Israel
kansana hylättiin, ei tee mitään eroa juutalaisen ja kreikkalaisen,
orjan tai vapaan välillä. Jos tällainen todistus joskus esiintyisi
(jota ei tähän asti ole tapahtunut), olisi se sopusoinnussa niiden
ennustusten ja lupausten kanssa, jotka koskevat tätä kansaa, ja jotka
odottavat täyttymistään valtakunnan maallisen puolen aikana.

Luonnollinen kiintymys, samoinkuin jossakin määrässä vielä elävä
luottamus kauvan toteutumattomiin lupauksiin sekä kaikki heidän
luonnolliset ennakkoluulonsa tulevat auttamaan Israelia yhtenä
kokonaisuutena nopeasti tunnustamaan uudet ruhtinaat hallitsijoikseen.
Samoin heidän tottumuksensa jossakin määrin totella lakia on
myös auttava heitä tulemaan pian sopusointuun uuden hallituksen
perustotuuksien kanssa.

Kuten Jerusalemissa oli kuvauksellisen Jumalan valtakunnan hallitus,
niin tulee se jälleen samaan asemaan ja "on oleva suuren kuninkaan
kaupunki." (Ps. 48: 3; Matt. 5: 35.) Kaupunki kuvaa hallitusta tai
valtaa, ja siten kuvaa uusi Jerusalem Jumalan valtakuntaa, tuo
uusi valta, joka tulee taivaasta maan päälle. Aluksi muodostaa sen
ainoastaan henkinen luokka, Kristuksen morsian, joka Johanneksen näyn
mukaan tulee vähitellen maan päälle, se on, vähitellen tulee voimaan,
aina sen mukaan kuin nykyiset vallat hajoavat "Herran päivänä". Mutta
aikanaan tulee kuitenkin tämän kaupungin tai hallituksen maallinen
puoli pystytettäväksi, jonka osia tai jäseniä vanhat arvokkaat
tulevat olemaan. Ei tule olemaan kahta kaupunkia (hallitusta), vaan
_yksi_ kaupunki, _yksi_ taivaallinen hallitus, se, jota Aabraham
odotti, "kaupunki, jolla on perustus" -- hallitus, jonka perustuksena
on vanhurskaus, koska se on perustettu Kristuksen, Lunastajan
vanhurskauden lujalle kallioperustukselle, sille hinnalle, jonka
hän ihmisten lunastukseksi maksoi, sekä jumalallisen vanhurskauden
varmuudelle, joka yhtä vähän voi tuomita lunastettuja, kuin se ennen
voi antaa anteeksi rikoksellisille. -- Room. 8: 31--34; 1 Kor. 3: 11.

Ihana rauhan kaupunki! jonka muurit merkitsevät pelastusta, suojaa ja
siunausta kaikille, jotka menevät sen sisälle, joka, oikeudenmukaisuus
perustuksena, ei koskaan voi järkkyä, ja jonka rakentaja ja arkkitehti
on Jumala! Tämän ihanan Jumalan kaupungin (valtakunnan) valossa tulevat
kansat vaeltamaan pyhyyden raivatulla tiellä ylös täydellisyyteen ja
täyteen sopusointuun Jumalan kanssa. - Ilm. 21: 24.

Kun suku tuhatvuotiskauden lopussa on saavuttanut täydellisyyden,
pääsee se, kuten olemme näyttäneet Jumalan valtakunnan jäseneksi ja
saa täyden vallan maan ylitse, kuten alkuaan oli aiottu -- jokaisesta
ihmisestä tulee hallitsija, kuningas. Tämä osotetaan selvästi
Johanneksen kuvauksellisessa ennustuksessa (Ilm. 21: 24--26), sillä
hän ei ainoastaan nähnyt kansojen vaeltavan kaupungin valossa, vaan
näki hän myös _kuninkaitten_ käyvän siellä kirkkaudessa; kuitenkaan
ei mikään saastainen voinut tulla sisälle. Ei kukaan voi kuulua tähän
kaupunkiin (tähän valtakuntaan), ellei hän ensin ole täydelleen
koeteltu; ei kukaan joka harjottaa tai haluaa harjottaa petosta ja
vääryyttä; vaan ainoastaan ne, jotka Karitsa kirjottaa kirjoihinsa
elämän arvoisiksi, ja joille Herra on sanova: "Tulkaa, isäni siunatut,
ja omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu."

Tulee siis muistaa, että joskin kirjaimellinen Jerusalemin kaupunki
epäilemättä jälleen rakennetaan ja todenmukaisesti tulee maailman
pääkaupungiksi niin on kuitenkin monta ennustusta, jotka puhuvat
Jerusalemista ja sen tulevasta kirkkaudesta kuvaten Jumalan
valtakuntaa, joka suuressa kirkkaudessa tulee pystytettäväksi.

Valtakunnan maallisen puolen tulevasta kirkkaudesta, jota Jerusalem
edustaa, puhuvat profeetat hehkuvin sanoin: "Riemuitkaa kaikki
Jerusalemin rauniot; sillä Herra lohduttaa kansaansa, hän pelastaa
Jerusalemin." "Katso, minä olen luova Jerusalemin riemuksi ja sen
kansat iloksi." "Riemuitkaa Jerusalemin kanssa ja iloitkaa hänestä,...
niin saatte nauttia hänen rikkaasta täyteläisyydestään. Sillä niin
sanoo Herra: Katso minä annan rauhan tulla hänen ylitsensä niinkuin
virran ja kansojen rikkauden tulvia niinkuin joen." "Silloin
kutsutaan Jerusalemia Herran istuimeksi; ja sinne kokoontuvat kaikki
pakanakansat." "Ja paljon kansaa pitää sinne menemän ja sanoman:
tulkaa, astukaamme Herran vuorelle [valtakuntaan], Jaakobin Jumalan
huoneeseen, että hän opettaisi meille teitänsä, ja me vaeltaisimme
hänen poluillansa; sillä Siionista [valtakunnan henkisestä puolesta] on
laki tuleva, ja Herran sana Jerusalemista" -- maallisesta puolesta. --
Jes. 52: 9; 65: 18; 66: 10--12; Jer. 3: 17; Jes. 2: 3.

Kun me ajattelemme niitä monia kalliita lupauksia tulevasta
siunauksesta, joita Israelille on annettu, ja odotamme niiden
kirjaimellisesti täyttyvän tämän kansan suhteen, niin tulee meidän sen
ohella muistaa, että Israel kansana on niin hyvin kuvauksellinen kuin
todellinen. _Eräässä_ suhteessa kuvasi Israel koko ihmismaailmaa ja
sen lakiliitto, joka lupasi heille ijankaikkisen elämän ehdolla, että
he tottelisivat, kuvasi sitä uutta liittoa, joka solmitaan maailman
kanssa, ja joka on pysyvä, tulevina aikakausina.

Israelin kuvauksellisen liiton sovintoveri ja pappiskunta,
joka sovellutti sen kansan hyväksi, kuvasi uuden liiton verta
ja kuninkaallista pappiskuntaa, joka tuhatvuotiskautena tulee
sovelluttamaan sen puhdistavan voiman ja siunaukset koko maailman
hyväksi. Siten oli sen pappiskunta kuva Kristushenkilöstä ja kansa
kaikista niistä, joiden puolesta todellinen uhri tapahtui, ja jotka
tulevat osallisiksi todellisista siunauksista -- tarkottaen "jokaista",
"koko maailmaa".

Muistakaamme siis että joskin siunaukset tulevaisuudessa ensin
kohtaavat juutalaisia, niin on juutalaisilla ainoastaan aikaan nähden
etuja Jumalan suosiosta. Tämä tulee, kuten olemme osottaneet olemaan
luonnollinen seuraus heidän kasvatuksestaan lain alla, joka aikanaan
on palveleva tarkotustaan: johtaa heidät Kristuksen luo. Joskin
laki Kristuksen ensimäisessä tulemisessa kokosi heistä ainoastaan
jäännöksen hänelle, on se hänen toisessa tulemisessaan johtava
heidät kansana hänen luokseen, ja sellaisena tulevat he olemaan
esikoishedelmä kansojen keskuudessa. Viimein tulevat kaikki siunaukset,
jotka luvattiin Israelille, lukuunottamatta niitä, jotka koskevat
valittuja luokkia, ei ainoastaan todellisesti täyttymään tähän kansaan
nähden, vaan tulevat ne vastaavalla tavalla täyttymään maan kaikkien
sukukuntien suhteen. Tänä hallituskautena on Jumala antava "kullekin
hänen tekojensa mukaan" -- "kirkkauden ja kunnian ja rauhan jokaiselle,
joka harjottaa sitä, mikä hyvää on, juutalaiselle ensin, sitten myös
kreikkalaiselle: Sillä Jumala ei katso ihmisen muotoon." -- Room. 2:6,
10, 11.

Paavali kiinnittää erityisesti huomiomme Israelin tulevaisuuden
suhteen annettujen lupausten varmuuteen ja osottaa, mitkä armolahjat
he epäuskon kautta menettivät, ja mistä armonlahjoista heillä vielä
on varmuus. Hän sanoo, että ylpeyden, paatumuksen ja epäuskon tähden
ei Israel kansana _saavuttanut_ sitä, mitä se etsi -- ensimäistä
sijaa Jumalan suosiossa ja palveluksessa. Hän ei tarkota tässä
kaikkia Israelin sukupolvia Aabrahamista alkaen vaan sitä sukua,
joka eli Jeesuksen ensimäisen tulemisen aikana, ja hänen sanansa
soveltuvat kaikkiin niihin Israelin sukupolviin, jotka ovat eläneet
evankeliumin aikana, jolloin korkein suosio on tarjottu: tuo korkea
kutsu jumalalliseen luontoon kanssaperillisyyteen Jeesuksen kanssa.
Tästä suosiosta ei Israel kansana ole välittänyt eikä ole omistanut
itselleen. Ja vaikkakin Jumala etsi pakanoita ja kutsui useita heistä
evankeliumin kautta, niin tulevat he lihallisen Israelin tavoin
menettämään taivaallisen palkinnon. Kuitenkin on olemassa luokka,
jäännös, pieni lauma, joka kuuntelee tarjoumusta ja kuuliaisuutensa ja
itsensä uhraamisen kautta lujittaa kutsumuksensa ja valintansa. Se,
minkä Israel kansana menetti, ja minkä kristillinen nimiseurakunta
myöskin menettää, annetaan siten valitulle luokalle, uskolliselle
Kristuksen ruumiille -- jonka pyhän hengen pyhittävä vaikutus ja usko
totuuteen on valinnut (Jumalan ennakolta tehdyn määräyksen mukaan). --
1 Tess. 2: 13; 1 Piet. 1: 2.

Mutta vaikkakin Israel hylkäämällä Messiaan menetti kaiken tämän
erityisen suosion, niin näyttää kuitenkin Paavali, ettei tämä merkinnyt
heidän täydellistä erottamistaan suosiosta, sillä heillä oli vielä
sama etu tulla oksastetuiksi Kristukseen ja saada niitä armolahjoja,
jota muu osa ihmiskuntaa nautti, jos he sinä aikana jolloin tuo kutsu
tarjotaan, ottavat sen uskossa vastaan; sillä, lopettaa Paavali,
Jumala on yhtä voimallinen oksastamaan ne jälleen, kuin oksastamaan
metsäpuiden oksia, ja on yhtä halukas, elleivät he epäuskossaan paadu.
-- Room. 11:23,24.

Sitäpaitsi osottaa Paavali, että joskin Israel menetti korkeimmat
siunaukset, "mitä Israel tavottelee", etevimmän sijan Jumalan
valtakunnassa, niin pysyvät vielä lujina nuo suuret lupaukset, jotka
aikanaan täyttyvät tämän kansan suhteen, sillä, sanoo hän, Jumalan
lahjoja, kutsumusta, liittoa ja lupauksia ei täyttymättöminä sivuuteta.
Jumala tunsi lopun alusta alkaen. Hän tiesi, että Israel tulisi
hylkäämään Messiaan. Ja tämä tieto silmäinsä edessä yhdessä heille
annettujen lupausten kanssa, vakuuttaa, että Israelia vielä tullaan
käyttämään hänen palveluksessaan hänen välikappaleenaan maailman
siunaamisessa, vaikkakaan Israel ei ole saavuttanut sitä, mitä se
tavottelee -- korkeinta siunausta. Paavali jatkaa ja osottaa, että
Jumalan lupausliitto Israelille oli sen kaltainen, että jätettiin
ratkaisematta, tulisivatko he kansana olemaan taivaallista tai
maallista siementä -- perisivätkö he ja muodostaisivatko he korkeamman
tai alemman palveluksen, joka lupauksissa mainitaan. Jumala piti
korkeamman, henkisen siunauksen salattuna määrättyyn aikaan asti, ja
lupaukset Israelille mainitsevat ainoastaan maallisen suosion, joskin
hän suosi heitä tarjoten heille ensiksi noita henkisiä armolahjoja ja
tarjosi heille siten enemmän kuin hän oli koskaan luvannut. Sanalla
sanoen: taivaalliset lupaukset olivat kätketyt maallisiin. Paavali
sanoo, etteivät nämä lupaukset voi raueta. Se seikka, että nämä
lupaukset tarjottiin Israelille ensin, sekä että he sokeudessaan
hylkäsivät ne, ei mitenkään lakkauta lupauksen toista puolta. Siten
selittää hän, että joskin Israel kansana erotettiin suosiosta siksi
aikaa kun Kristuksen morsian valittiin sekä juutalaisista, että
pakanoista, niin on kuitenkin tuleva aika, jolloin (kun lunastaja,
Kristus, pää ja ruumis, on täydellinen) jumalallinen suosio on jälleen
palaava lihalliselle Israelille. Silloin on kirkastettu lunastaja
poistava jumalattomuuden Jaakobista [henkistä Israelia ei kutsuta
koskaan Jaakobiksi], ja niin on koko Israel pelastuva (pääsevä
jälleen suosioon), kuten profeetta on kirjottanut. Apostolin sanat
kuuluvat: "Minä tahdon veljet -- jottette olisi itse mielestänne
viisaita -- ilmaista teille tämän salaisuuden, että Israelia on osaksi
kohdannut paatumus, joka on kestävä kunnes täysi luku pakanoista on
tullut Jumalan valtakuntaan [pakanoiden keskuudesta valittujen luku
on tullut täydeksi]. Ja niin koko Israel on pelastuva, niinkuin on
kirjotettu: 'Pelastaja [Kristus, pää ja ruumis] on tuleva Siionista,
hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista'. Ja tämä on oleva
minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä.
'Evankeliumiin nähden he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta
valintaan nähden he (yhä edelleen) ovat rakastettuja isien tähden.
Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa ei Jumala kadu. Samoinkuin te
[pakanat] ennen ette uskoneet Jumalaan, mutta nyt olette saaneet
laupeuden noiden uskottomuuden kautta, samoin nämäkin nyt eivät ole
uskoneet, jotta hekin sen armahtamisen kautta, joka on tullut teidän
osaksenne, myös saisivat laupeuden [kirkastetun seurakunnan kautta].
Sillä kaikkia armahtaakseen Jumala on sulkenut kaikki epäuskoon. [Vert.
Room. 5: 17--19.] Oi tuota Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon
syvyyttä'." -- Room. 11: 25--33.



Valtakunnan perilliset.


"Kuka astuu Herran vuorelle [kuva valtakunnasta], ja kuka taitaa seisoa
hänen pyhällä paikallaan [temppelissä]? Jolla viattomat kädet ovat ja
on puhdas sydämestä." -- Ps. 24; 3, 4.

Jerusalemin kaupunki oli rakennettu vuorelle, jonka Tyropeon laakso
jakoi kahteen osaan. Kuitenkin oli se _yksi_ kaupunki, jota ympäröi
_yksi_ muuri, ja sillat yhdistävät nämä molemmat osat. Temppeli oli
rakennettu toiselle näistä vuorista. Tämä käsitettäköön kuvauksena
kirkastetun seurakunnan kuninkaallisten ja papillisten ominaisuuksien
yhtymisestä; tai kuvaavan Jumalan valtakunnan molempia puolia --
henkistä temppeliä, joka ei ole maallista alkuperää, vaan uusi
taivaallinen tai henkinen luonto (Hebr. 9: 11), joka on erotettu ja
kuitenkin yhdistetty maallisen puolen kanssa. Daavid näkyy viittaavan
näihin molempiin paikkoihin. Oli jo kunnia kuulua kaupunkiin vaan
vielä suurempi kunnia oli mennä temppeliin, jonka pyhään sisäosaan
ainoastaan papit saivat mennä. Daavid osottaa, että pyhyyttä
vaelluksessa ja sydämmen rehellisyyttä vaaditaan siltä, joka aikoo
voittaa jommankumman kunnian. Niitä, jotka toivovat jäsenyyttä
kuninkaallisessa pappeudessa, kehotetaan puhtauteen, niinkuin meidän
tunnustuksemme ylimmäinen pappi oli puhdas, jotta heitä voitaisiin
pitää arvokkaina kanssaperillisyyteen hänen kanssaan. Ja se, jolla on
tämä toivo häneen, puhdistautuu, kuten hän on puhdas. Tämä on, kuten jo
on osotettu, _tahdon_ ja _aikomuksen_ puhtautta, joka lasketaan meille
täydellisiksi tai todelliseksi puhtaudeksi, jolloin Kristuksen uskon
kautta laskettu puhtaus peittää meidän puutteemme ja on vastapainona
meidän heikkouksillemme, joita emme voi välttää. Tämä tapahtuu niin
kauvan kuin me vaellamme _hengen_ emmekä _lihan_ jälkeen.

Mutta älkäämme unohtako, että puhtaus, vilpittömyys ja täydellinen
vihkiytyminen on välttämätön ehto jokaiselle, joka tahtoo päästä
jompaankumpaan Jumalan valtakunnan molemmista puolista. Niin oli
asianlaita näiden vanhojen arvokkaiden kanssa, jotka Kristuksen
hallitessa tulevat perimään valtakunnan maallisen puolen. He rakastivat
vanhurskautta ja vihasivat vääryyttä. He olivat syvästi murheelliset
ja katuivat, jos joku vika pääsi heissä voitolle tai horjuivat
heikkouden tai synnin seurauksesta. Samoin on ollut evankeliumin
aikakauden uskovaisten kanssa ja niin tulee olemaan kaikkien kanssa
tuhatvuotiskautena, kun Jumalan henki, totuuden henki, vuodatetaan
kaiken lihan yli. Myöskin tämän aikakauden voittajien täytyy pyrkiä
sydämen ja elämän puhtauteen, jotta he Jumalan järjestyksen mukaan
voisivat mennä kaupunkiin: siihen valtakuntaan, joka on valmistettu
heille maailman perustamisesta asti -- jolloin alkuperäinen herraus on
ennalleenasetettu.



Rautainen hallitus.


Monet ovat luulleet, että kun Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta on
astunut voimaan, kaikki tulisivat olemaan tyytyväiset sen hallitukseen.
Mutta ei niin. Sen määräykset tulevat olemaan paljon tarkemmat kuin
minkään edelläolevan hallituksen, ja kansan vapauksia rajotetaan siinä
määrin, että todellakin monille sellaisille tulee olemaan katkeraa,
jotka nyt vaativat suurempaa vapautta. Vapaus pettää, panetella,
valehdella ja vietellä toisia tulee kokonaan poistettavaksi. Kaikilta
kielletään täydelleen vapaus vahingoittaa itseään tai toisia ruualla
ja juomalla. Ei kenellekään anneta vapautta tai myönnetä lupaa tehdä
jollakin tavalla väärin tai muuten turmella hyviä tapoja. Ainoa vapaus,
joka myönnetään, on Jumalan lasten todellinen ja ihana vapaus --
vapaus tehdä itselleen ja toisille hyvää kaikilla tavoin; mutta koko
tässä valtakunnassa ei sallita mitään, joka vahingoittaa tai turmelee.
(Jes. 11: 9; Room. 8: 21). Tämä hallitus tulee sentähden monesta
tuntumaan ankaralta, koska se tulee lopettamaan kaikki heidän entiset
tapansa samoinkuin nykyiset muodot ja laitokset, jotka perustuvat
heidän nurjiin tapoihinsa ja vääriin vapauskäsityksiinsä. Lujuutensa
ja voimansa perustuksella kutsutaan sitä kuvauksellisesi rautaiseksi
hallitukseksi: "Hän on hallitseva rautaisella sauvalla," (Vert. Ilm.
2; 26, 27; Ps. 2: 8--12, 49: 15.) Siten toteutuvat sanat: "Minä teen
oikeuden ojennusnuoraksi ja vanhurskauden luotinauhaksi, ja rakeet
[oikeat tuomiot] tulevat hajottamaan valheen pakopaikat ja vesi
[totuus] on huuhtova sen varustukset", ja kaikki salattu on tuleva
ilmi. -- Jes. 28: 17; Matt. 10: 26.

Monet tulevat tuntemaan itsensä kapinallismielisiksi tätä täydellistä
ja oikeudenmukaista hallitusta kohtaan, koska he menneisyydessä,
nykyisen ruhtinaan hallitessa, ovat tottuneet hallitsemaan
kanssaihmisiään ja elämään toisten kustannuksella ilman mitään
vastapalvelusta. Ja sellaiset, jotka nykyään ovat eläneet itsekkäissä
nautinnoissa ja tyydytyksissä, tulevat luonnollisesti tarvitsemaan ja
saamaan monta vaikeaa iskua ennen kuin he oppivat tämän valtakunnan
opetukset: oikeudenmukaisuuden, kohtuuden, vanhurskauden. (Ps. 89: 33:
Luuk. 12: 47, 48.) Tämän aineen opetus tulee kohtaamaan ensin elävää
sukupolvea ja on se aika aivan lähellä. -- Jaak. 5.

Mutta, siunattu ajatus! Kun elämänruhtinas rautaisella hallituksellaan
on saattanut voimaan vanhurskauden ja oikeuden lait, tulevat ihmissuvun
joukot oppimaan, että "vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on
kansan häpeäksi", He tulevat näkemään, että Jumalan suunnitelma ja
lait ajan pitkään ovat parhaimmat kaikkia varten, ja lopuksi oppivat
he _rakastamaan_ vanhurskautta ja vihaamaan vääryyttä. (Ps. 45:8;
Hebr. 1:9.) Kaikki, jotka tämän hallituksen aikana eivät ole oppineet
rakastamaan oikeutta, pidetään arvottomina ikuista elämää varten ja
hävitetään kansasta. -- Ap. t. 3: 23; Ilm. 20: 9; Ps. 11: 5-7.



Valtakunta ikuinen.


"Ja siihen aikaan on Jehova oleva kaiken maan kuningas." (Sak. 14:
9.) Valtakunta, jonka Jehova Kristuksen kautta tuhatvuotiskautena
pystyttää, on oleva Jehovan valtakunta, mutta tulee sitä Kristus hänen
varahallitsijanaan välittömästi johtamaan, jotakuinkin samalla tavalla
kuin Yhdysvaltain hallitus menetteli etelävaltojen kanssa kapinan
jälkeen. Joksikin aikaa ei näiden annettu hallita itseään valitsemalla
omia virkamiehiään, koska pelättiin, etteivät ne mukautuisi valtakunnan
lakeja noudattamaan; vaan asetettiin kuvernöörejä täydellä valtuudella
muodostamaan näiden valtojen hallituksia ja saattamaan heidät jälleen
täyteen sopusointuun keskushallituksen kanssa. Siten kestää Kristuksen
hallitus maan asioitten suhteen määrätyn ajan erityistä tarkotusta
varten ja tulee se päättymään, kun tämä tarkotus on saavutettu.
Kapinan kautta menetti ihminen oikeutensa, jotka Jumala oli hänelle
antanut, muun muassa hallita itseään sopusoinnussa Jehovan lakien
kanssa. Kristuksen kautta lunasti Jumala kaikki nämä oikeudet,
ja takasi ihmiselle oikeuden ei ainoastaan henkilökohtaisesti
päästä entiseen asemaan, vaan myöskin päästä entiseen virkaan
maan kuninkaana. Jotta Jumalan tarkotus saavutettaisiin, saattaa
ihmiset ennalleen, tavalla, joka parhaiten terottaa heille, mitä he
nykyisestä kokemuksestaan ovat oppineet -- nimittäin antamalla heidän
itse ponnistaa ennalleenasettamisensa hyväksi -- vaaditaan voimakas
ja täydellinen hallitus. Ja tämä kunnia suorittaa loppuun ihmisen
ennalleenastettaminen on suotu Kristukselle, joka kuoli taatakseen
itselleen oikeuden siihen, ja "hänen on hallittava _siihen asti_,
kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle" -- kunnes ei löydy
ketään, joka ei tunnustaisi, kunnioittaisi ja tottelisi häntä. Kun
hänen tehtävänsä ihmissuvun ennalleenasettamiseksi on suoritettu, tulee
hän jättämään valtakunnan Jumalalle, Isälle, ja ihmiskunta tulee, kuten
alussa suorastaan seurustelemaan Jehovan kanssa. Ihmisen Kristuksen
Jeesuksen välitys on silloin kokonaan ja täydellisesti suorittanut tuon
suuren lunastustyön. -- 1 Kor. 15: 25--28.

Kun valtakunta kerran on jätetty Isälle, tulee se edelleen olemaan
Jumalan valtakunta, ja sen lait pysyvät aina samoina. Koko ihmissuku
joka silloin on täydelleen ennalleenasetettu, on kykenevä osottamaan
täydellistä kuuliaisuutta niin hyvin kirjaimen kuin hengen mukaan, kun
nyt ihmisten kyky rajottuu siihen, että heillä on kuuliaisuuden henki
eli pyrkimys pitää Jumalan lakia. Täydellisenkin täydellinen kirjain
tuomitsisi heidät heti kuolemaan. (2 Kor. 3: 6.) Se, että meidät
hyväksytään, perustuu nykyään ainoastaan Kristuksen lunastukseen.
Ennenkuin ihminen on todellisesti täydellinen, on "hirmuista langeta
elävän Jumalan käsiin". (Hebr. 10: 31.) Nyt, ennenkuin todellinen
täydellisyys on saavutettu, ei kukaan voisi kestää järkähtämättömän
oikeuden lain edessä. Kaikki tarvitsevat sitä armoa, joka Kristuksen
ansion ja uhrin kautta vapaasti tarjotaan. Mutta kun Kristus jättää
valtakunnan Isälle, on hän esittävä heidät _virheettöminä_ hänelle,
sopivina ja kykenevinä nauttimaan ikuista onnellisuutta Jehovan
täydellisten lakien alaisina. Kaikki pelottava on silloin hävinnyt, ja
Jehova ja hänen ennalleenasetetut luomuksensa tulevat silloin olemaan
täydellisessä sopusoinnussa kuten alussa.

Kun Kristus tuhatvuotiskauden lopussa jättää maan herrauden Isälle,
tapahtuu se siten, että hän jättää sen ihmisille Isän edustajina,
joille alussa oli aiottu tämä kunnia. (1 Kor. 15:24; Matt. 25:34.)
Siten jatkuu Jumalan valtakunta ikuisesti. Ja sentähden me luemme
Herran sanassa: "Silloin kuningas sanoo oikealla puolella oleville
[niille, jotka tuhatvuotiskautena ovat voittaneet suosion aseman
sopusoinnun ja tottelevaisuuden kautta]: Tulkaa Isäni siunatut [te,
jotka Isä aikoo siunata] ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut
_teille valmistettuna_ maailman perustamisesta asti."

Tätä valtakuntaa ja tätä kunniaa, joka on valmistettu ihmiselle,
älköön sekotettako tuon vielä korkeamman valtakunnan ja tuon vielä
korkeamman kunnian kanssa, "jonka Jumala oli edeltä määrännyt
_ennen_ maailman aikoja _meidän_ kirkkaudeksemme" (1 Kor. 2: 7),
ja johon me valittiin Kristuksessa _ennen_ maailman perustumista.
Ja vaikkakin Kristus-henkilön _erityinen_ välitys ja hallitseminen
tulee päättymään, kuten ylempänä on osotettu, niin emme siitä saa
tehdä sitä johtopäätöstä, että Kristuksen kirkkaus ja valta ja voima
silloin loppuisi. Oi ei, Kristus on aina oleva kaiken jumalallisen
kirkkauden ja voiman yhteydessä Jumalan suosion oikealla puolella
ja hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä on aina oleva osallinen
hänen yhä enenevästä kirkkaudestaan. Me emme edes tahdo viitata
niihin ihmeellisiin töihin toisissa maailmoissa, jotka odottavat tuon
korkealle korotetun Jumalan välikappaleen kykyä ja voimaa, vaan me
huomautamme ainoastaan tuosta ehtymättömästä jumalallisesta voimasta ja
toiminnasta sekä maailmankaikkeuden äärettömyydestä.

Mihin Jumalan valtakunnan puoleen me kiintynemmekin, niin se on
todellakin "kaikkien kansojen toivo", sillä se tulee siunaamaan
kaikkia. Siksi tulisi kaikkien odottaa sitä aikaa ja rukoilla: "Tulkoon
valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa."
Tätä koko luomakunta niin kauan tietämättään on ikävöinyt ja odottanut
-- odottanut Jumalan lasten ilmestystä, sitä valtakuntaa, joka on
rikkipolkeva pahan ja siunaava ja parantava kaikki kansat. -- Room. 8:
19; 16: 20.

       *       *       *       *       *

        Lähemmä Herraa.

    Lähemmä Herran syöntä
    vuodesta vuoteen vain.
    Kunnes ma tarkoin tunnen
    syömesi lyönnit ain'.
    Maksoi se sitte mulle
    itkua tuskaa työss'
    sydäntäsi kohti aina,
    vain niin saan rauhaa myös.

      Lähemmä Herran syöntä
      vuodesta vuoteen vain.
      Päivästä päivään soisin
      lähemmä päästä ain'.

    Lähemmä Herran syöntä
    vaikk' yli kuilujen,
    joskin ma yksin saisin
    seisoa taistellen!
    Joskin  mun tahtoni murtuu
    kärsiä kuolla saa.
    Vain kulkein syöntäs' kohti
    voin suosios saavuttaa!

      Lähemmä Herran syöntä
      vuodesta vuoteen vain.
      Päivästä päivään soisin
      lähemmä päästä ain'.

    Lähemmä Herran syöntä
    kaiken jos maksoikin.
    Ain' eelleen tahdon rientää
    päämäärään sittenkin.
    Lempesi kirkas loiste
    ohjatkoon tieni vaan;
    parhaaks' käy kaikki mulle,
    luokses kun tulla saan.

      Lähemmä Herran syöntä
      vuodesta vuoteen vain,
      Päivästä päivään soisin
      lähemmä päästä ain'.

    Lähemmä Herran syöntä
    kunnes jo kohta saa
    nauttia täyttä rauhaa,
    mik' yhä vartoaa.
    Silloin kun taisto loppuu,
    yö päättyy murheiden,
    saan sinut aina nähdä
    loistossa kirkkauden.

      Lähemmä Herran syöntä
      vuodesta vuoteen vain.
      Päivästä päivään soisin,
      lähemmä päästä ain'.




VIIDESTOISTA LUKU.

JEHOVAN PÄIVÄ.

"Jehovan päivä", "koston päivä", "vihan päivä". -- Suuren hädän aika.
-- Sen syy. -- Raamatun todistus siitä. -- Sen tuli ja myrsky, sen
horjuttaminen ja sulattaminen osotetaan olevan kuvauksellisia. --
Daavidin todistus. -- Johanneksen todistus. -- Nykyinen asema ja
tulevaisuussuunnitelmat, sellaisina kuin ne esiintyvät molempiin
vihollismielisiin leireihin, kapitalisteihin ja työmiehiin nähden. --
Parannuskeino, joka ei tahdo onnistua -- Tämän todistaminen. -- Pyhien
asema hädän aikana ja heidän oikea suhteensa siihen.


"Jehovan päiväksi" kutsutaan sitä ajanjaksoa, jolloin Jumalan
valtakunta Kristuksen hallitessa vähitellen pystytetään maan päälle,
jolloin tämän maailman valtakunnat häviävät ja Saatanan valta ja
vaikutus ihmisten yli sidotaan. Sitä kuvataan kaikkialla äärimmäisen
hädän, ahdistuksen ja sekasorron synkäksi päiväksi, joka on kohtaava
ihmissukua. Eikä ole ihme, jos mullistus, joka saa sellaisen
kantavuuden ja vaatii niin suuria muutoksia, saa aikaan hätää. Pienet
vallankumoukset ovat kaikkina aikoina aiheuttaneet hätää; mutta tämä
joka tulee paljon suuremmaksi kuin mitkään edelliset, synnyttää hädän
ajan, jonka kaltaista ei ole ollut aina siitä asti kuin ihmisiä on
ollut olemassa -- eikä myöskään koskaan tämän jälkeen tule olemaan. --
Dan. 12: 1; Matt. 24: 21, 22.

Sitä kutsutaan "Jehovan päiväksi", koska Kristus kuninkaallisella
nimellä ja vallalla tulee olemaan läsnä Jehovan edustajana ja
ottamaan haltuunsa kaiken johdon tänä hädän aikana. Hän on kuitenkin
pikemmin Jehovan sotapäällikkö, joka laskee valtansa alle kaikki,
kuin rauhanruhtinas, joka siunaa kaikkia. Sitä mukaan kuin väärät ja
epätäydelliset käsitykset ja järjestelmät kukistuvat, tulee kuitenkin
uuden kuninkaan lippu kohotettavaksi, ja lopulta tunnustavat kaikki
hänet kuninkaitten kuninkaaksi ja kunnioittavat häntä. Siten esittää
profeetta Kristuksen vallan _pystyttämisen_ Jehovan työnä: "_Minä
annan_ pakanat sinun perinnöksesi ja maailman ääret omaksesi". (Ps.
2: 8.) "Näiden kuninkaitten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä
valtakunnan", (Dan. 2: 44.) Vanhaikäinen istuutui, ja hänen eteensä
vietiin _eräs_, joka oli ihmisen pojan kaltainen, ja _tälle annettiin_
valta, jotta kaikki valtakunnat palvelisivat ja tottelisivat häntä.
(Dan. 7: 9, 13, 14, 22, 27.) Tähän tulee Paavalin selitys, että kun
Kristus on täyttänyt hallituksensa tarkotuksen, "silloin itse Poikakin
on alistuva sen [Isän] alle, joka on _alistanut hänen allensa kaikki_".
-- 1 Kor. 15: 28.

Tätä aikakautta kutsutaan "meidän Jumalamme koston päiväksi" ja
"vihan päiväksi". (Jes. 61: 2; 63: 1--4; Ps. 110: 5.) Kuitenkin on
suuri erehdys luulla, että tämä merkitsisi kirjaimellista vihaa tai
jumalallista pahuutta. Jumala on määrännyt lait, joiden mukaan hän
toimii. Jos joku jostakin syystä tulee ristiriitaan näiden kanssa,
niittää hän rangastuksen tai vihan omasta menettelytavastaan. Muutamaa
harvaa lukuunottamatta, on ihmissuku aina hyljännyt Jumalan heille
antamat neuvot, ja kuten olemme osottaneet, on hän antanut heidän
kulkea omia teitään ja unohtaa Jumalan ja hänen neuvonsa. (Room. 1:
28.) Siten rajotti hän erityisen huolenpitonsa Aabrahamiin ja hänen
jälkeläisiinsä, jotka tunnustivat haluavansa kulkea hänen teillään
ja palvella häntä. Heidän uppiniskaisuutensa kokonaisena kansana
ja heidän sydämensä epärehellisyys Jumalaa kohtaan ei ainoastaan
luonnollisella tavalla estänyt heitä vastaanottamasta Messiasta, vaan
yhtä luonnollisesti valmisti heidät ja vei heidät siihen vaivaan, joka
lopetti heidän kansallisen olemassaolonsa.

Ja siten on se valo, jolla Kristuksen totinen seurakunta (ne joiden
nimet ovat kirjotetut taivaissa) on valaissut maailmaa evankeliumin
aikana, todistanut sivistyneelle maailmalle, mikä ero on oikean ja
väärän, hyvän ja pahan välillä, sekä tulevasta ajasta, jolloin toinen
palkitaan ja toinen rangastaan. (Joh. 16: 8-11; Ap. t. 24: 25.) Tällä
olisi ollut suuri vaikutus ihmisiin, jos he olisivat ottaneet vaarin
Herran opetuksesta, mutta, tavallisuutensa mukaan ollen itsepäisiä,
on heillä ollut hyvin vähän hyötyä raamatun neuvoista, ja vaiva
Herran päivänä tulee johtumaan tästä laiminlyömisestä. Sitä voidaan
myöskin sanoa Jumalan vihaksi, jos paha johtuu hänen neuvojensa
ylönkatsomisesta vääryyden rangaistuksena. Toisessa valossa katsottuna
on kuitenkin vaiva, joka kohtaa maailmaa, luonnollinen tai itsestään
seuraava synnin tulos, jonka tuloksen Jumala ennakolta näki. Tästä
vaivasta olisivat hänen neuvonsa, jos niitä olisi toteltu, suojelleet
sitä.

Kun Jumalan julistus seurakunnalle on ollut: "Antakaa ruumiinne
eläväksi uhriksi" (Room. 12: 1), niin on hänen julistuksensa maailmalle
ollut: "Varjele kielesi pahuudesta ja huulesi vilppiä puhumasta. Luovu
pahasta ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri saavuttamaan sitä." (Ps.
34: 14, 15.) Ainoastaan harvat ovat ottaneet vaarin jommastakummasta
julistuksesta. Ainoastaan pieni lauma on antautunut uhriksi, ja
mitä maailmaan tulee, on se, joskin se on ottanut tunnuslauseekseen:
"Rehellisyys maan perii", ylimalkaan laiminlyönyt noudattaa sitä.
Pikemmin on se kuunnellut himon ääntä: Koeta saada niin paljon kuin
voit rikkautta, kunniaa ja valtaa tässä maailmassa. On yhden tekevää,
miten sen saavutat, tai kuka menettää voittosi kautta. Sanalla
sanoen, ahdistus Herran päivänä ei tulisi eikä voisi tulla, jos
Jumalan lain periaatteita jossakin määrin noudatettaisiin. Tämä laki
on lyhykäisyydessään: Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi kaikesta
sydämmestäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. (Matt. 22: 37--39.)
Koska turmeltunut tai lihallinen mieli sotii tätä Jumalan lakia
vastaan eikä tottele sitä, on ahdistus yhtä luonnollinen seuraus kuin
elonkorjuu kylvöä.

Kaukana siitä, että lihallinen tai turmeltunut mieli rakastaisi
lähimmäistään niinkuin itseään, on se aina ollut itsekäs ja ahne ja
usein tehnyt väkivaltaa ja murhia saadakseen itselleen omaisuutta,
joka oikeastaan kuuluu toisille. Miten itsekkäisyys ilmeneekään, on
periaate aina sama, muuttuen jonkunverran syntyperän, kasvatuksen ja
ympäristön vaikutuksesta. Maailman kaikkien aikojen kautta, on se ollut
sama ja tulee aina sinä pysymään, kunnes Messiaan rautaisen hallituksen
_voiman_ kautta, ei valta eikä voitonhimo, vaan rakkaus päättää sen,
mikä on oikein. Ihmiset _pakotetaan_ näin menettelemään, kunnes kaikki
ovat saaneet oppia tuntemaan vanhurskaudellisen ja rakkaudellisen
hallituksen etuisuuden verrattuna itsekkääseen voiman hallitukseen;
kunnes ihmisen itsekäs, kivikova sydän totuuden ja vanhurskauden
auringon vaikutuksesta vielä kerran on tullut sellaiseksi, kuin se oli,
kun Jumala selitti sen "sangen hyväksi" -- lihasydämeksi. -- Hes. 36:
26.

Jos luomme katseemme taaksepäin, niin voimme ilman vaikeutta nähdä,
miten ihmisessä jumalallinen rakkaus ja hyväntahtoisuus muuttui kovaksi
itsekkäisyydeksi. Ne seikat, jotka aikaansaivat itsekkäisyyden,
kohtasivat ihmistä, niin pian kuin hän tottelemattomuutensa kautta
menetti Jumalan suosion ja karkotettiin kodistaan Eedenissä, jossa
hänen kaikki tarpeensa runsaasti tyydytettiin. Kun meidän tuomitut
ensimäiset vanhempamme menivät ulos Eedenistä ja alkoivat olemassaolon
taistelun, koettaen pidentää elämäänsä äärimmäiseen rajaansa
asti, kohtasi heitä heti ohdakkeet ja orjantappurat ja hedelmätön
maaperä, ja taistelu kaikkea tätä vastaan aikaansai väsymystä ja sen
otsan hien, jonka kaiken Herra oli edeltäpäin sanonut. Vähitellen
alkoivat henkiset ja siveelliset ominaisuudet kuihtua harjotuksen
puutteesta, kun sitävastoin alhaisemmat ominaisuudet säilyivät
alituisen harjotuksen kautta. Toimeentulo tuli elämän tärkeimmäksi
päämääräksi ja harrastukseksi, ja työn hinta tuli siksi mittapuuksi,
jonka mukaan kaikki muut harrastukset arvosteltiin, ja mammonasta
tuli ihmisen herra. Voimmeko siis ihmetellä, että ihminen tällaisten
olosuhteitten vallitessa tuli itsekkääksi, voitonpyyntiseksi ja omaa
parastaan katsovaksi, jokainen pyrkien saada haltuunsa niin paljon
kuin mahdollista -- ensin sitä mikä oli välttämätöntä ja sitten
mammonan lahjottamaa kunniaa ja ylellisyyttä. Tämä kaikki on johtunut
luonnollisesta taipumuksesta, jota Saatana suuresti on käyttänyt
hyväkseen.

Kun maailma on ollut tietämättömyyden, rotuennakkoluulojen ja
kansallisuusylpeyden j.n.e. vallassa, ovat sen suuret rikkaudet
kuluneina aikakausina olleet ylimalkaan muutamien harvojen --
hallitsijoiden -- käsissä. Näitä kohtaan, jotka ovat olleet ikäänkuin
kansallisuutensa edustajia, ovat kansat osottaneet orjankaltaista
tottelevaisuutta. He ovat olleet ylpeitä ja innostuneita näiden
rikkauksista, aivan kuin ne olisivat olleet heidän omiaan. Mutta
kun lähestyi aika, jolloin Jehova aikoi asettaa kaiken ennalleen
Messiaan kautta, alkoi hän kohottaa tietämättömyyden ja taikauskon
harsoa nykyaikaisten apuneuvojen ja keksintöjen kautta. Tällöin alkoi
kansan yleinen kohottaminen ja hallitsijoitten valta väheni. Maailman
rikkaudet eivät ole enään sen kuninkaitten vaan pääasiallisesti kansan
käsissä.

Joskin rikkaus tuo mukanaan paljon pahaa, tuo se myöskin mukanaan
useita siunauksia: rikkaat saavat paremman kasvatuksen. Siten nousevat
he henkisessä suhteessa köyhemmän kansan yläpuolelle ja tulevat
suuremmassa tahi vähemmässä määrässä kosketukseen ruhtinashuoneitten
kanssa. Sentähden on olemassa ylimystö, jolla on sekä rahaa että
sivistystä tukemassa sen ahnaita pyrkimyksiä kaiken voittamiseksi,
mikä suinkin vaan on mahdollista. Maksoi mitä maksoi tahtovat he olla
eturivissä.

Kun valistus leviää ja kansat käyttävät hyväkseen nykyisiä runsaita
tilaisuuksia sivistykseen, alkavat he _ajatella_ omin päin. Sisässä
asuvan itsekunnioituksen ja itsekkäisyyden perustuksella, jota
kannustaa hitunen _puolinaisia_ tietoja -- toisinaan hyvin vaarallinen
asia -- kuvittelevat he keinoja ja tapoja, joilla kaikkien ja
erityisesti heidän omia etujaan voidaan edistää ja parantaa sen
vähemmistön kustannuksella, joiden käsissä omaisuus nykyään on. Monta
sellaista uskoo epäilemättä vilpittömästi että mammonanpalvelijoitten
(heidän toiselta puolen ja rikkaiden toiselta puolen) ristiriitaiset
harrastukset helposti ja oikein voitaisiin tasottaa, ja epäilemättä
on heillä se tunne, että jos he olisivat rikkaita, olisivat he paljon
ihmisystävällisempiä ja täysin halukkaita rakastamaan lähimmäistään
niinkuin itseään. Mutta selvästi pettävät he itseään, sillä ne ovat
todellakin harvat, jotka nykyisessä tilassaan osottavat tällaista
mieltä, ja ne, jotka vähässä eivät uskollisesti käytä tämän maailman
hyvää, eivät olisi uskollisia, jos heillä olisi suuremmat rikkaudet.
Kokemus vahvistaa tämän, sillä muutamat kovasydämisimmistä rikkaitten
joukossa ovat sellaisia, jotka äkkiä ovat kohonneet vaatimattomasta
asemasta.

Joskaan me emme tietenkään puolusta minkään luokan ahneutta ja omaa
etuaan katsovaa itsekkäisyyttä vaan päinvastoin suurimmassa määrässä
moitimme sitä, niin on toiselta puolen aivan paikallaan huomauttaa,
että niitä laitoksia, joita on rakennettu sairaita, avuttomia ja köyhiä
varten, kuten turvakodit, sairaalat, köyhäinhuoneet, lainakirjastot
ja toiset erilaiset toimenpiteet pikemmin suuria joukkoja kuin
rikkaita varten, pääasiallisesti kannatetaan rikkaitten veroilla,
lahjotuksilla ja avustuksilla. Rikkaiden joukossa olevat hyväsydämiset
ja ihmisystävälliset henkilöt ovat melkein aina olleet tällaisten
laitosten alkuunpanijoita. Näiden asioitten hoitamiseen ei köyhemmällä
luokalla ole tavallisesti aikaa eikä ylimalkaan tarvittavaa tietoa ja
harrastusta saattaakseen niitä menestykselliseen toimintaan.

Kuitenkin todistavat meidän päivämme tuosta kasvavasta jännityksestä
rikkaitten ja työtätekevien luokkien välillä -- kasvavasta
katkeruudesta työntekijöitten puolelta ja kasvavasta vakaumuksesta
rikkaitten keskuudessa, että ainoastaan lain voimakas käsivarsi voi
suojella sitä, minkä he luulevat _oikeuksikseen_. Siksi lähenevät
rikkaat yhä enemmän hallituksia, ja työtätekevät joukot, jotka
alkavat ajatella, että lait ja hallitukset ovat olemassa rikkaitten
avustamiseksi ja köyhien sortamiseksi, kallistuvat yhä enemmän
sosiaalidemokratiaan, kommunismiin ja anarkismiin luullen, että he
tällä tavalla parhaiten ajavat asiaansa, käsittämättä, että huonoin ja
kallein hallitus on parempi kuin ei mikään hallitus.

Moni Raamatun paikka osottaa selvästi, että tämä tulee olemaan sen
vaivan luonne, jossa nykyiset hallinnolliset, yhteiskunnalliset ja
uskonnolliset järjestelmät häviävät. Juuri tähän johtaa enenevä tieto ja
vapaus ihmisen henkisen, siveellisen ja ruumiillisen epätäydellisyyden
tähden. Aikaa myöten tulemme erityisesti käsittelemään näitä Raamatun
kohtia. Tässä voimme kiinnittää huomion muutamiin harvoihin monien
joukossa. Ohimennen huomautamme lukijoillemme, että monen vanhan
testamentin ennustukset, jossa Egyptillä, Baabelilla ja Israelilla
on niin huomattava sija, eivät tarkottaneet ainoastaan ensimäistä
kirjaimellista vaan myöskin toista ja suurempaa täyttymistä. Siten
täytyy esim. ennustus Baabelin lankeemisesta j.n.e. näyttää suurimmassa
määrässä liioitetulta, ellemme ajattele niin hyvin kuvauksellista
kuin kirjaimellista Baabelia. Ilmestyskirja sisältää ennustuksia,
jotka kirjotettiin paljon sen jälkeen kuin todellinen Baabeli oli
raunioissa, ja jotka siis soveltuvat ainoastaan kuvaukselliseen
Baabeliin. Mutta suuri yhtäläisyys profeetan sanojen kanssa, jotka
nähtävästi kohdistettiin suorastaan kirjaimelliseen Baabeliin, osottaa
siis, että nämä erityisessä tarkotuksessa koskivat kuvauksellista
Baabelia. Tässä suuremmassa toteumisessa esittää Egypti maailmaa,
Baabeli esittää nimiseurakuntaa, jota kutsutaan kristillisyydeksi,
kun taasen Israel, kuten olemme osottaneet, esittää koko maailmaa sen
_vanhurskautetussa_ tilassa, jollaisena se tulee olemaan -- sen ihanaa
kuninkaallista pappeutta, sen pyhiä leviittoja sekä sen uskovaa ja
valvovaa kansaa, joka on vanhurskautettu sovintouhrin perustuksella ja
saatettu sovinnollisuuden asemaan Jumalan kanssa. Israelille luvataan
siunaukset, Egyptille vaivat ja voimakkaalle Baabelille ihmeellinen,
täydellinen ja ikuinen kukistus. Suuren myllynkiven tavoin heitetään
se mereen (Ilm. 18: 21), eikä sitä koskaan ennalleenaseteta, vaan saa
osakseen ikuisen ylenkatseen.

Apostoli Jaakob viittaa tähän hädän päivään ja selittää, että se on
tulos taistelusta pääoman ja työn välillä. Hän sanoo: "Kuulkaa nyt,
te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille
tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt [on menettänyt arvonsa],
ja ovat kuin teidän vaatteenne syömät, kultanne ja hopeanne ovat
ruostuneet, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan, ja
syövä lihanne niinkuin tuli. Olette koonneet aarteita näinä viimeisinä
päivinä. Katso työmiesten palkkaa jonka olette heiltä, vainioittenne
niittäjiltä, pidättäneet, huutaa luotanne, ja leikkuumiesten valittelut
ovat tunkeutuneet Herra Sebaotin korviin." (Jaak. 5: 1--4.) Hän lisää,
että se luokka, joka joutuu vaikeuksiin, on tottunut ylellisyyksiin,
jotka suurimmaksi osaksi ovat saavutetut toisten kustannuksilla, joiden
joukossa oli muutamia vanhurskaita. Näiltä viimeksimainituilta on
riistetty itse elämäkin, koska he eivät tehneet vastarintaa. Apostoli
kehottaa "veljiä" kärsivällisinä tyytymään osaansa, muodostui se sitten
minkälaiseksi tahansa, ja katsomaan ylöspäin odottaen lunastusta
Herran kautta. Juuri tämän asiaintilan voidaan nyt nähdä lähestyvän,
ja ulkona maailmassa, niiden keskuudessa, jotka ovat valveilla
"menehtyvät ihmiset peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa
maanpiiriä." Kaikki tietävät, että nykyaika koettaa painaa työpalkkoja
alaspäin, paitsi siellä, missä hinnat keinotekoisesti pysytetään
korkealla tai kohotetaan työmiesten liittojen, lakkojen j.n.e. kautta.
Katsoen joukkojen nykyiseen ajatustapaan voivat kaikki nähdä, että
on ainoastaan ajan kysymys, milloin kärsivällisyys on saavuttanut
huippunsa ja kapina varmasti on oleva seurauksena. Tämä tulee
tekemään pääomat levottomiksi, jotka silloin otetaan pois liikkeistä
ja teollisuudesta ja sijotetaan holveihin ja aarrekammioihin, jossa
ne omistajainsa suureksi harmiksi itse kuluttavat itsensä niiden
menojen kautta, jotka johtuvat niiden suojelemisesta, pääoman
ollessa joutilaana. Tämä puolestaan varmasti aikaansaa yleisen
epävarmuuden, vararikkoja ja liike-elämän lainautumisen, koska
liikkeet pääasiallisesti toimivat lainojen avulla. Tästä kaikesta
seuraa luonnollisesti, että kymmenet tuhannet, jotka työllään
ansaitsevat jokapäiväisen leivän, tulevat työttömiksi, ja maailma
tulee täyteen kuleksijoita ja sellaisia henkilöitä, jotka tarpeittensa
tyydyttämiseksi eivät välitä mistään laeista. Silloin tulee tapahtumaan
profeetan kuvauksen mukaan (Hes. 7: 10--19). Ostaja älköön iloitko ja
myyjä älköön surko, sillä hätä on kohtaava kaikkia, eikä omaisuudelle
löydy mitään varmuutta. Silloin kaikki kädet riippuvat velttoina, ollen
voimattomat hädän auttamisessa. Hopeansa tulevat he heittämään kaduille
ja kullan pitämään saastaisena. Heidän hopeansa ja kultansa eivät voi
pelastaa heitä Herran vihan päivänä.

Älköön unohdettako, että, joskin Israelin kansallisen olemassaolon
viimeiset neljäkymmentä vuotta muodostivat hädän ajan, tämän kansan
"koston päivän", joka päättyi heidän kansallisen olemassaolonsa
täydellisellä tuhoamisella, heidän vihanpäivänsä oli kuitenkin
ainoastaan varjo tai kuva vielä suuremmasta ja laajakantoisemmasta
hädästä, joka on kohtaava nimikristillisyyttä, samoinkuin heidän
kansansa historia sinä aikana, jolloin he olivat jumalallisen suosion
esineenä, oli esikuva evankeliumin aikakaudesta, joka etempänä
ratkaisevasti todistetaan. Kaikki tulevat siis näkemään, minkätähden
nämä ennustukset Herran päivästä enemmin tai vähemmin suoranaisesti
kohdistettiin Israeliin ja Jerusalemiin, vaikkakin eri kohtien
yhteydestä selviää, että niiden täydellinen toteutuminen käsittää koko
ihmiskunnan.

Ottakaamme toinen profeetallinen todistus (Sef. 1; 7--9, 14--18):
"Herra on teurasuhrin valmistanut ja vieraansa kutsunut. [Vert.
Ilm. 19:17.] Ja Herran teurasuhrin päivänä on tapahtuva että
minä kostan päämiehille ja kuninkaanpojille, ja kaikille, jotka
muukalaisia vaatteita kantavat. Ja sinä päivänä kostan minä myös
kaikille ryöväreille, jotka hyppäävät kynnyksen yli, niille, jotka
herransa huoneet väkivallalla ja petoksella täyttävät". Tämä ei osota
ainoastaan sitä, että rikkaus ja valta kukistuu tänä hädän aikana, vaan
myöskin ne, jotka silloin toimivat taivaan välikappaleina nykyisten
järjestelmien tuhoamisessa, saavat rangastuksensa yhtä epäoikeutetusta
ja väärästä menettelytavastaan; sillä tuleva vaiva on kohtaava kaikkia
luokkia ja saattava kaikki ihmiset ahdistukseen.

"Herran suuri päivä on läsnä, niin, se on läsnä. Se tulee suurella
nopeudella. Kuule, se on Herran päivä! Sankarit huutavat nyt
ahdistuksessa. Se päivä on koston päivä, vaivan ja ahdistuksen päivä,
tuhoamisen ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä [epävarmat
ja synkät aavistukset ahdistuksen ohella], pilven [hädän] ja sumun
päivä, päivä, jolloin pasuunan [seitsemäs _kuvauksellinen_ pasuuna,
joka kaikuu koko tänä hädän päivänä -- jota myös kutsutaan Jumalan
pasuunaksi, koska se liittyy tämän Herran päivän _tapauksiin]_ ja
sotahuudon ääni nousee lujimpia kaupunkeja ja korkeimpia linnoja
vastaan [voimakkaitten ja hyvin varustettujen hallitusten äänekkäitä
ja toisiaan vastassa olevia tuomion julistuksia]. Minä tahdon silloin
valmistaa ihmisille sellaisen ahdistuksen, että he kulkevat siinä
niinkuin sokeat [hapuillen tietämättömyydessä, tietämättä mitä heidän
tulee tehdä], koska he ovat tehneet syntiä Herraa vastaan. Heidän
verensä heitetään ylt'ympäri niinkuin tomu ja heidän ruumiinsa niinkuin
loka. Ei heidän hopeansa eikä heidän kultansa voi heitä tuona Herran
vihan päivänä pelastaa [joskin rikkaus ennen voi varustaa heidät
kaikella ylellisyydellä ja mukavuudella]; hänen _kiivautensa tulen_
pitää kuluttaman koko maan. Sillä lopun, nopean lopun tekee hän maan
[rikkaista] asukkaista". [Tämä hävitys on tuhoava monta rikasta siinä
mielessä, että he lakkaavat olemasta rikkaita, joskin se epäilemättä
myöskin sisältää monen ihmiselämän menettämisen kaikissa luokissa].

Me emme tule seuraamaan profeettoja heidän yksityiskohdissaan, kun he
eri puolilta kuvaavat tätä hädän päivää, vaan tahdomme lyhykäisyydessä
tutkia loppuun asti profeetan viimeksi viittaamaa ajatusta, nimittäin
että "Jumalan kiivauden _tuli_ on _kuluttava_ koko maan." Profeetta
palaa tähän samaan tuleen (Sef. 3: 8, 9), sanoen: "Odottakaa minua,
sanoo Jehova, ja sitä päivää, jolloin minä nousen saaliilleni. Sillä
minun päätökseni on kerätä kansat ja viedä yhteen kuningaskunnat
vuodattaakseni niiden [valtakuntien] yli epäsuosioni, kaiken vihani
hehkun. [Tuo yhteinen harrastus vastustaa nykyisiä hallituksia,
lähentää nyt yhä enemmän ja enemmän maan kaikkia kansoja, josta seuraa
kansojen välinen liittyminen yhteisen varmuuden tukemiseksi, joten hätä
tulee koskemaan kaikkia valtakuntia, ja kaikki tulevat lankeemaan].
Sillä kiivauteni tuli on kuluttava koko maan. Sillä _silloin_
[valtakuntien kukistumisen jälkeen, nykyisen yhteiskuntajärjestyksen
hävittyä hädän tulessa] tulen minä antamaan kansoille uudet, puhtaat
huulet [puhtaan sanan -- jota inhimillinen perimätieto ei ole
saastuttanut], niin että he kaikki huutavat avuksi Jehovan nimeä ja
yksimielisesti palvelevat häntä".

Tämä Jumalan kiivauden tuli on syväsisältöinen esikuva, joka osottaa
sen hädän ja hävityksen suurta voimaa, joka on kohtaava koko maata.
Ettei tällä tarkoteta kirjaimellista tulta, ilmenee selvästi siitä,
että kansat jäävät jälelle ja tulevat siunatuiksi. Että pyhät eivät
muodosta jälelle jäänyttä kansaa, selviää siitä tosiasiasta, että ne
silloin _kääntyvät_ ja palvelevat Herraa, kun sitävastoin pyhät jo ovat
kääntyneet.

[Me huomautamme tämän sen käsityksen vastapainoksi, jonka mukaan tuli
olisi kirjaimellinen ja maa sulaisi kirjaimellisessa merkityksessä
j.n.e. Ne, jotka niin ajattelevat, väittävät, saadakseen ylläolevan
sopusointuun olettamuksensa kanssa, että pyhät muodostavat sen
"kansan", joka tässä mainitaan, ja kun maa on sulanut ja jälleen
jäähtynyt, palaavat he takasin maan päälle siinä asuakseen,
istuttaakseen viinitarhoja ja syödäkseen niiden sadosta ja nauttiakseen
kauvan käsiensä töitten hedelmästä. He pitävät tätä nykyistä lyhyttä
elämää maan päällä kasvatuksena ja valmistuksena maan omistamista
varten ja unohtavat, että tällaisen valmistuksen tulos menisi aivan
hukkaan sen tuhatvuotisen tai vielä pysyväisemmän kokemuksen kautta
_avaruudessa_ odottaessaan maan jäähtymistä -- kuten heidän väitteensä
opettaa. Tämä on vakava erehdys, joka johtuu Herran, apostolien ja
profeettain kuvien, vertausten, esikuvien ja arvotusten tapaisten
lausuntojen liian kirjaimellisesta sovelluttamisesta. Jatkaen tätä
eksytystä yhä edelleen väittävät he, ettei tule olemaan vuoria eikä
merta tämän tulen jälkeen, koska he eivät voi nähdä, että kaikki nämä
samoin kuin tuli ovat esikuvia.]

Kaikkialla Raamatussa, missä _maata_ käytetään kuvauksellisesi,
merkitsee se _yhteiskuntaa: vuoret_ merkitsevät _valtakuntia; taivaat_
henkisiä _hallituksia; meri_ rauhattomia, kuohuvia, tyytymättömiä
_kansanjoukkoja. Tuli_ merkitsee kaiken sen tyhjäksitekemistä,
joka poltetaan -- koski se sitten lustetta, roskaa, maata
(yhteiskuntajärjestelmiä), tai mitä tahansa. Kun _tulikivi_ kuvauksessa
liitetään _tuleen_, kasvaa hävityksen merkitys, sillä ei mikään vaikuta
tappavammin kaikkiin elämän muotoihin kuin tulikiven liekit.

Jos me tämä mielessämme tarkastamme Pietarin esikuvauksellista
ennustusta vihan päivästä, niin huomaamme sen olevan täydellisessä
sopusoinnussa profeettojen todistusten kanssa. Hän sanoo:
"Silloinen maailma, jonka yli vesi tulvi, hävisi. (Kirjaimellinen
maa tai kirjaimellinen taivas ei silloin lakannut olemasta, vaan
hävisi silloinen hallitus tai asiain järjestys, joka oli ennen
vedenpaisumusta). Mutta nykyiset taivaat ja maa (nykyinen hallitus)
ovat hänen (jumalallisen vallan) sanansa kautta säästetyt ja tulta
varten kätketyt". Se seikka, että vesi oli kirjaimellista, aiheuttaa
muutamat uskomaan, että tulen täytyy myöskin olla kirjaimellisen,
mutta tämä ei mitenkään ole seuraus. Jumalan temppelin muodosti
kerran todelliset kivet, mutta tämä ei muuta sitä seikkaa, ettei
seurakuntaa, joka on todellinen temppeli, ja joka on rakennettu
henkiseksi huoneeksi, pyhäksi temppeliksi, ole rakennettu maallisista
aineista. Nooan arkki oli myös kirjaimellinen, mutta _se_ oli esikuva
Kristuksesta ja siitä voimasta hänessä, joka tulee jälleen täyttämään
ja uudelleen muodostamaan yhteiskunnan.

"Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas [huomaamatta] ja silloin
taivaat [nykyiset vallat ilmassa, joiden päämies tai ruhtinas on
Saatana] suurella pauhinalla häviävät, ja elementit sulavat kuumuudesta
ja maa [yhteiskunnalliset järjestykset] ja kaikki sen työn tulokset
[ylpeys, luokkaero, ylimystö, kuninkuus] poltetaan... Tuli hajottaa
taivaat ja elementit sulavat kuumuudesta. Mutta me odotamme uusia
taivaita [uutta henkistä valtaa -- Kristuksen valtakuntaa] ja uutta
maata [uutta maallista yhteiskuntaa, joka on järjestetty uudelle
perustukselle -- rakkauden ja oikeuden perustukselle väkivallan ja
sorron asemesta] hänen lupauksensa jälkeen." -- 2 Piet. 3: 6, 7, 10-13.

Tulee muistaa, että muutamat apostoleista olivat myös profeettoja
-- erittäin Pietari, Johannes ja Paavali. Kun he apostoleina olivat
Jumalan puhetorvia selittäessään ennen eläneitten profeettain
lausuntoja seurakunnan rakennukseksi, käytti Jumala heitä profeettoina
ennustaakseen tulevia asioita, jotka sitä myöten kun niiden aika
täyttyy ovat "ruokaa aikanaan" uskon huonekunnalle. Tämän jakamiseksi
herättää Jumala aikanansa tarkotukseen soveltuvia palvelijoita tai
selittäjiä. (Katso Herran esitystä tästä asiasta -- Matt. 24: 45,
46). Profeettoina apostolit johtuivat tai tulivat elvytetyiksi
kirjottamaan asioita, joiden _aika ei_ silloin vielä _ollut tullut_,
ja joita he sentähden, samoin kuin vanhan testamentin profeetat
(1 Piet. 1: 12, 13), ainoastaan epätäydellisesti voivat ymmärtää.
Kuitenkin johdettiin ja valvottiin erityisesti heidän sanojaan niinkuin
näidenkin, joten heidän sanoillaan on sellainen ajatuksen syvyys, jota
he eivät ajatelleet, kun he käyttivät niitä. Täten johtaa ja ruokkii
Jumala itse alituisesti seurakuntaa, käytti hän sitten puhetorvenaan
ketä tahansa. Tämän ajatuksen täytyy antaa suurempaa uskallusta ja
luottamusta Jumalan sanaan, huolimatta sen muutamien puhetorvien
puutteellisuuksista.

Profeetta Malakia (4: 1) puhuu tästä Herran päivästä käyttäen
samanlaista esikuvaa. Hän sanoo: "Sillä, katso, päivä tulee, joka
on palava niinkuin pätsi. Silloin pitää kaikki ylönkatsojat ja
jumalattomat olkena oleman, ja päivä, joka tulee, pitää polttaman
heidät... niin ettei heistä jätetä juurta eikä oksaa". Ylpeyden ja
jokaisen muun syyn, josta voisi johtua pöyhkeyttä ja sortoa, tulee
hävittämään suuri hätä Herran päivänä ja tätä seuraava kurinpito
tuhatvuotiskautena, jonka viimeistä toimenpidettä kuvataan Ilm. 20: 9.

Mutta joskin ylpeys (joka kaikissa muodoissaan on synnillinen ja
inhottava) tulee kokonaan hävitettäväksi, ja kaikki ylpeät ja ne, jotka
haluavat harjottaa pahaa, tulevat täydelleen tuhottaviksi, niin ei
siitä seuraa, ettei tällä luokalla olisi toivoa kääntyä ja parantua.
Ei, kiitetty olkoon Jumala: kun Jumalan vanhurskauden vihan tuli palaa,
tahtoo tuomari antaa tilaisuuden muutamien _tempaamiseksi tuosta
kuluttavasta tulesta_ (Jud. 23), ja ainoastaan ne, jotka ylönkatsovat
sen avun, joka heille tarjotaan, tulevat hukkumaan ylpeydessään,
koska he ovat tehneet olemuksensa ominaisuudeksi vastustaa jokaista
parannusta.

Sama profeetta antaa toisen kuvauksen tästä päivästä (Mal. 3: 1--3),
jossa hän jälleen kuvaa, miten Herran kansa puhdistetaan ja siunataan
ja viedään lähelle häntä, jotta eksytyksen kuona _palaisi pois:_ "Hän
tulee, liiton enkeli, jota te tahdotte, sanoo Herra Seebaot. Mutta kuka
voi kärsiä hänen tulemisensa päivää, ja kuka voi kestää [koetusta],
kun hän ilmaantuu? Sillä hän on niinkuin sulattajan tuli ja niinkuin
pesijän saippua. Hän on istuva ja sulattava hopean ja puhdistava sen.
Hän on puhdistava ja kirkastava Leevin pojat [esikuvia uskovaisista,
joista ensimäiset tai etevimmät kuuluvat kuninkaalliseen pappiskuntaan]
niinkuin kullan ja hopean, niin että he tuovat uhrilahjoja Jehovalle
vanhurskaudessa".

Paavali mainitsee tästä samasta tulesta ja puhdistuksesta, joka kohtaa
uskovaisia herran päivänä (1 Kor. 3: 12--15), tehden sen tavalla,
joka poistaa kaiken epäilyksen. Siten tulee kuvauksellinen tuli
hävittämään kaiken eksytyksen ja puhdistamaan uskon. Selitettyään,
että hän tarkottaa ainoastaan niitä, jotka rakentavat uskonsa ainoalle
tunnustetulle perustukselle, Jeesuksen Kristuksen suorittamalle
lunastustyölle, sanoo hän: "Jos joku rakentaa [luonteen] _tälle_
perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä [jumalallisia
totuuksia ja vastaavia luonteenominaisuuksia, tai], puusta, heinistä
tai oljista [ihmisten arveluitten ja ennakkoluulojen eksytyksiä ja
vastaavaa epävarmaa luonnetta], niin kunkin teko on tuleva näkyviin
[todellinen luonne on paljastuva]; sillä se _suuri päivä_ on saattava
sen ilmi, koska se _tulessa_ ilmestyy, ja tuli on tutkiva minkälainen
kunkin teko on". Varmaankin täytyy kaikkein ennakkoluuloisimmankin
myöntää, että tuli, joka koettelee henkistä työtä, ei ole mikään
kuvauksellinen tuli; mutta tuli on sopiva esikuva, jota käytetään
kuvaamaan sen asiantilan täydellistä tuhoamista, jota kuvataan puulla,
heinillä ja oljilla, kun sitä vastoin sama tuli ei kykene hävittämään
sitä uskon ja luonteen rakennusta, joka on rakennettu jumalallisen
totuuden kullasta, hopeasta ja jaloista kivistä sekä perustettu
Kristuksen lunastusuhrin kalliolle.

Paavali osottaa tämän sanoessaan: "Jos jonkun tälle perustukselle
[Kristukselle] rakentama rakennus kestää, on hän saava _palkan_. [Hän
saa palkkansa sen mukaan kuinka uskollinen hän on rakentamisessa, aina
sen mukaan kuinka hän käyttää totuutta kehittääkseen totuudellista
luonnetta -- pukeutuen Jumalan koko sotavarustukseen]. Mutta jos
jonkun rakennus palaa poroksi, joutuu hän vahinkoon [menettäen
palkan uskottomuutensa tähden]; mutta hän itse on pelastuva,
kuitenkin ikäänkuin tulen läpi kärventyneenä, itsensä polttaneena
ja säikähtyneenä. Kaikki, jotka rakentavat Kristuksen lunastuksen
kallioperustukselle, ovat varmassa asemassa: Ei kukaan, joka luottaa
Kristuksen vanhurskauteen verhonaan, joudu kokonaan häpeään. Ainoastaan
ne, jotka _tahallaan_ hylkäävät hänet ja hänen työnsä, saatuaan selvän,
täyden tiedon siitä, ovat vaarassa joutua toiseen kuolemaan." -- Hebr.
6: 4--8; 10: 26--31.

Vielä eräällä tavalla kerrotaan kuvauksellisesi tästä hädästä
Herran päivänä. Apostoli osottaa (Hebr. 12: 26-29), että lakiliiton
antaminen Siinailla kuvasi uuden liiton toimeenpanemista maailmassa
tuhatvuotiskauden tai Kristuksen hallituksen alussa. Hän sanoo, että
esikuvassa Jumalan ääni tärisytti kuvauksellista maata, mutta että hän
nyt on luvannut sanoen: "Vielä kerran [viimeisen kerran] minä järkytän
maan, jopa taivaankin." Apostoli liittää tähän selityksen, sanoen: "Tuo
[lause] "vielä kerran" osottaa, että ne jotka järkkyvät, koska ovat
luotuja [tehdyt, väärät, olematta todet], tulevat muuttumaan, jotta ne
jotka eivät järky [ainoastaan todet, vanhurskaat asiat] pysyisivät.
Siispä koska saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitollisia ja
siten palvelkaamme Jumalaa, hänen mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja
pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli". Täten me näemme,
että apostoli käyttää myrskyä kuvaamaan hätää tänä Herran päivänä,
jota hän ja toiset muualla kuvaavat tulella. Samat tapaukset, joita
tuli kuvaa, esiintyvät tässä, nimittäin kaikkien väärien käsitysten
poistaminen sekä uskovaisista että maailmasta. Silloin poistuvat
eksytykset Jumalan suunnitelman, luonteen ja sanojen suhteen, samoin
kuin väärät käsitykset yhteiskunnallisista ja taloudellisista
suhteista. On todellakin hyvä asia, että kaikki vapautuvat näistä
tekeleistä, jotka suureksi osaksi ovat johtuneet ihmisen omista
turmeltuneista taipumuksista, samoin kuin Saatanan, vanhurskauden
ilkeämielisen vihollisen, viekkaasta kekseliäisyydestä. Mutta tämä
poistaminen tulee kaikille kalliiksi. Siitä tulee kovin kuuma tuli,
hirmuinen myrsky, -- synkkä hädän yö, joka tulee olemaan ennen sen
vanhurskauden valtakunnan ihanaa kirkkautta, joka ei koskaan järky.
Silloin tulee tuo tuhatvuotispäivä, jolloin vanhurskauden aurinko
paistaa kaikessa loistossaan ja voimassaan, siunaten ja parantaen
sairasta ja kuolevaa, mutta lunastettua maailmaa. -- Vertaa Mal. 4: 2
ja Matt. 13: 43.

Daavid, tuo profeetta, jonka psalmeissa Jumala suvaitsi ennustaa niin
paljon Herrastamme hänen ensimäisessä tulemisessaan, kertoo muutamia
eläviä kuvauksia tuosta hädän päivästä, jonka kautta juuri Kristuksen
hallitus pysytetään, ja käyttää hän kertomuksissaan vaihdellen näitä
erilaisia esikuvia -- tulta, myrskyä ja pimeyttä. Niin esimerkiksi
sanoo hän: "Meidän Jumalamme tulee, eikä vaikene. Kuluttavainen tuli
käy hänen edellään ja hänen ympärillään myrskyää voimakkaasti". (Ps.
50: 3). "Pilvet ja pimeys ovat hänen ympärillänsä, vanhurskaus ja
oikeus ovat hänen istuimensa vahvistus. Tuli käy hänen edellänsä ja
polttaa ylt'ympäri hänen vihollisensa. Hänen leimauksensa valaisevat
maan piirin; maa näkee sen ja vapisee. Vuoret sulavat niinkuin vaha
Herran edessä, koko maan Herran edessä. [Uudet] taivaat julistavat
[silloin] hänen vanhurskauttaan, ja kaikki kansat saavat nähdä
hänen kunniansa". (Ps. 97: 2--6). "Kansat pauhaavat, valtakunnat
horjuvat; hän antaa kuulua äänensä, silloin sulaa maa". (Ps. 46: 7).
"Vallitse vihollistesi keskuudessa... Herra on oikealla puolellasi,
hän musertaa kuninkaat vihansa päivänä. Hän tuomitsee pakanoitten
keskuudessa, hän täyttää [kaikki paikat] ruumiilla; hän musertaa monen
maakunnan pään [hallitsijan]". (Ps. 110: 2--6). "Jumala on _meidän_
turvamme... Sentähden _me_ emme pelkää, jos vielä maa [yhteiskunta]
hukkuisi ja vuoret [valtakunnat] järkkyisivät ja vajoaisivat meren
syvyyteen [rauhattomat joukot nielisivät ne]; ja jos vielä laineet
pauhaisivat ja kuohuisivat [raivosta], niin että vuoret vapisisivat
niiden lainehtimisesta... Jumala auttaa häntä [morsianta, uskollista
pientä laumaa], kun aamu koittaa". (Ps. 46: 2--6). Samassa psalmissa,
värssyissä 7--11, esitetään samoja tapauksia toisilla kuvilla:
"Kansat pauhaavat, valtakunnat horjuvat; hän antaa kuulua äänensä,
silloin sulaa maa [yhteiskunta]. Herra Seebaot on _meidän_ kanssamme,
Jaakobin Jumala on meidän linnamme". Tarkastaen tämän hädän tulosta
tämän jälkeisenä aikana liittää hän: "Tulkaa ja katsokaa Herran
tekoja, joka maan päällä senkaltaiset hävitykset on tehnyt. Jättäkää
[entiset tienne, te kansat] ja tietäkää, että minä olen Jumala; kansat
korottavat minut, minut korotetaan maan päällä". "Uusi maa" tai uusi
yhteiskuntajärjestys tulee kohottamaan Jumalan ja hänen lakinsa kaikkea
hallitsevaksi ja johtavaksi.

Raamatun viimeinen kuvauksellinen ennustus todistaa vielä meille,
että Herran päivä on oleva suuri hädän päivä hävittäen kaikki pahan
ilmestymismuodot [kuitenkaan _ei_ kirjaimellisen maan polttamisen
päivä]. Viitaten siihen aikaan, jolloin Herra on ottava suuren valtansa
ja hallitseva, kuvataan _myrskyä_ ja _tulta_ seuraavalla tavalla:
"Ja kansat ovat vihastuneet, ja vihasi on tullut". (Ilm. 11:17, 18).
Ja jälleen: "Ja hänen suustansa lähtee terävä miekka, jolla hän on
lyövä kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, ja hän
polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan... Ja minä
näin [kuvauksellisen] pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa
kokoontuneina sotiakseen hevosen selässä istuvan kanssa ja hänen
sotajoukkonsa kanssa. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä
profeetta;... molemmat he elävältä heitettiin tulijärveen, joka
tulikiveä palaa". -- Ilm. 19: 15, 19, 20.

Me emme voi tässä ryhtyä tutkimaan näitä esikuvia -- "petoa", "väärää
profeettaa", "kuvaa", "hevosta" j.n.e., j.n.e., vaan viittaamme
tässä erääseen seuraavista osista. Me huomautamme tässä ainoastaan,
että nuo suuret _taistelut_ ja maan viinipuitten korjaaminen, jotka
tässä kuvataan lopettamassa nykyistä aikakautta ja johtamassa
tuhatvuotiskauteen (Ilm. 20: 1--3), ovat ainoastaan toisia esikuvia,
jotka merkitsevät samoja suuria, rauhattomia tapauksia, joita toisaalla
kutsutaan tuleksi, myrskyksi, järkyttämiseksi j.n.e. Ilmestyskirjan
taistelu- ja viinikuurna-esikuvien yhteydessä huomattakoon
hämmästyttävä yhtäläisyys Jooelin 2: 9--16 ja Jes. 13: 1--11, jotka
paikat kertovat samoista tapauksista toisten kuvien kautta. Raamatussa
käytetty esikuvien vaihteleva moninaisuus auttaa meitä saamaan
täydellisemmän ja selvemmän käsityksen tämän suuren ja merkillisen
Herran päivän eri puolista.



Nykyinen asema.


Me jätämme profeetalliset lausunnot tämän päivän suhteen ottaaksemme
erityisesti huomioon aseman nykyisen kehityksen maailmassa, sellaisina
kuin me nyt näemme niiden muodostuvan nopeasti lähestyvää taistelua
varten -- taistelua, joka, kun sen hirmuinen huippu on saavutettu,
täytyy tulla lyhyeksi, sillä muutoin menehtyisi suku. Molemmat
taistelevat puolueet ovat jo näkyvissä. Rikkaus, yltäkylläisyys
ja ylpeys vallitsee toisella puolella, ja laajakantoinen köyhyys,
tietämättömyys, sokeus uskonnollisissa asioissa sekä syvä, loukattu
oikeuden tunne toisella puolella. Itsekkäitten vaikuttimien johtamina
järjestävät nyt molemmat puolet koko sivistyneessä maailmassa
taisteluvoimiaan. Meidän silmillämme, jotka ovat voidellut totuudella,
voimme me nähdä, katsoimme mihin tahansa, miten meri ja laineet
raivoavat, lyövät ja vaahtoavat vuoria vastaan, joka osottautuu
anarkistien ja tyytymättömien uhkauksissa ja murhayrityksissä; ja
niiden luku kasvaa lakkaamatta. Me huomaamme myöskin, että _hankaus_
yhteiskunnan eri puolueitten tai elementtien välillä alkaa nopeasti
lähestyä sitä kohtaa, jota profeetta kuvaa, jolloin maa [yhteiskunta]
on syttyvä tuleen ja elementit sulavat ja hajoavat tuosta molemmin
puolin synnytetystä kuumuudesta.

Luonnollisesti on henkilöille ylimalkaan vaikeaa, kuuluivat he
tässä taistelussa kummalle puolelle tahansa, toimia vastoin omia
harrastuksiaan, tapojaan ja kasvatustaan. Rikkaat arvelevat, että
heillä on oikeus suurempaan osaan tämän maailman hyvyyttä kuin mitä
heille suhteellisesti kuuluisi. Heidän mielestään on oikeus ostaa työtä
ja kaikkea muuta mahdollisimman halpaan hintaan, oikeus ponnistustensa
tulokseen ja oikeus käyttää niin ymmärrystään, että jää jotakin ylitse,
ja säästöt lisääntyvät, huolimatta siitä, kutka sen kautta pakotetaan
raahustamaan elämän läpi mitä pienimmillä mukavuuksilla, omistamatta
toisinaan edes välttämättömintäkään. He ajattelevat näin: Sitä ei voida
välttää. Tuotanto ja kysyntä on se laki, jonka täytyy olla määräävänä.
Rikkaita ja köyhiä on aina ollut maailmassa. Jos yleinen varallisuus
aamulla jaettaisiin tasan, olisivat muutamat tuhlaavaisuuden tai
puuttuvan huolenpidon kautta köyhät ennen iltaa, kun toiset,
varovaisemmat ja viisaammat, olisivat rikkaita. Sitäpaitsi, päättävät
he syyllä, olisi odotettavissa, että henkilöt, joilla on suurempi
kyky, ryhtyisivät suunnattomiin yrityksiin, jotka vaatisivat tuhansien
palvelukseen ottamista, joutuen siten vaaraan menettää paljon, ellei
olisi mahdollisuutta voittoon tai joihinkin etuihin.

Tehdastyömiehet ja päivätyöläiset sanovat sitävastoin: Me näemme tosin,
että työllä on meidän aikoinamme enemmän etuja edellisiin aikoihin
nähden, että siitä paremmin maksetaan ja siten aikaansaa suurempia
mukavuuksia. Mutta tämä on ainoastaan niinkuin sen pitääkin olla.
Se on kaavan ollut tästä suljettuna, ja on ainoastaan kohtuullista,
että se saa osan niistä eduista, joita meidän päivämme keksinnöt,
havainnot, enenevä tieto j.n.e. tarjoavat. Me pidämme ruumiillista
työtä kunniakkaana, ja on se, jos siihen liittyy oikea tieto,
sivistys, rehellisyys ja luonteen lujuus, yhtä arvokasta kuin mikä
muukin elämäntehtävä. Toiselta puolen pidämme työttömyyttä häpeänä
kelle tahansa, oli hänen lahjakkaisuutensa tai toimensa minkälainen
tahansa. Ansaitakseen arvonantoa ja kunnioitusta täytyy jokaisen
jossakin suhteessa olla hyödyksi toisille. Mutta joskin me näemme
parannuksen nykyisessä asemassamme ja edistymisen henkisessä,
yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa suhteessa, niin on tämä, niin
paljon kuin me huomaamme, pikemmin tulos yhteensattuvista olosuhteista,
kuin suoranainen tulos joko meidän tai työnantajain puolelta. Me
näemme, että meidän ja kaikkien parantunut asema on tulos suuresta
edistymisestä tiedoissa, keksinnöissä j.n.e., erittäinkin viime
kuluneina vuosikymmeninä. Nämä tulivat niin nopeasti, että sekä
pääoma että työ kohosivat ja saatettiin korkeampaan tasoon, ja jos
me näkisimme vuoksen jollakin tavalla edelleen nousevan ja auttavan
kaikkia, tuntisimme itsemme tyytyväisiksi; mutta nykyään olemme
surulliset ja rauhattomat koska emme näe tätä. Me näemme, että vuoksi
alkaa kääntyä, ja vaikka se nyt kohottaa monta korkealle vieden heitä
varmasti ja turvallisesti mukavuuden, loiston ja hyvinvoinnin rannalle,
niin eivät joukot ole niin turvatussa asemassa, vaan ovat vaarassa
vaipua samaan tasoon kuin ennen, tai vielä alemmaksi, nyt alkavan
luoteen aikana. Sentähden pidämme tärkeänä tarttua johonkin, joka voi
taata nykyisen asemamme ja jatkuvan edistyksemme, ennenkuin on liian
myöhäistä.

Esittääksemme asian toisin sanoin, näemme me (teollisuus- ja
kaivostyömiehet), että joskin koko ihmiskunta on saanut suuren osansa
aikamme siunauksista, niin on kuitenkin niillä, jotka suuremman
liikekyvyn, perinnön tai petoksen ja epärehellisyyden kautta ovat
saaneet haltuunsa kymmeniä tuhansia ja miljoonia, ei ainoastaan _tätä_
etua toisiin verraten, vaan ovat koneellisten keksintöjen apuneuvoilla
tilaisuudessa lisäämään rikkautensa kasvamisen suhdetta työpalkkojen
vähenemiseen nähden. Me näemme, että ellemme ryhdy suojelemaan
työmiesten kasvavaa lukua yksinoikeuden kasvavaa voimaa vastaan,
jonka käytettävänä ovat työtä säästävät koneet j.n.e., niin on tuo
kylmäverinen laki, jota kutsutaan tuotannoksi ja kysynnäksi, kokonaan
nielevä meidät. Me järjestymme ja ryhdymme suojelustoimenpiteisiin
pikemmin tuota uhkaavaa onnettomuutta vastaan kuin _nykyisiä
olosuhteita vastaan_. Joka päivä kasvaa meidän joukkomme sekä
luonnollisen lisääntymisen että maahan muuttamisen kautta, ja joka
päivä kasvaa myöskin työtäsäästävien koneitten luku. Jos siis tuo
luonnollinen laki, tuotanto ja kysyntä, saa ehkäisemättä jatkua, niin
johtaa se pian työn takasin siihen asemaan, jossa se oli sata vuotta
sitten, ja jättää kaikki aikamme etuudet pääoman käsiin. Juuri _tätä_
me koetamme ehkäistä.

Jo kauvan on käsitetty, että todellisilla siunauksilla on tuo
taipumus ajan pitkään vaikuttaa pahaa, ellei sitä ohjata viisaitten
ja oikeudenmukaisten lakien kautta, mutta _nopeus_, jolla keksintö
on seurannut toistaan, ja siitä johtunut lisätty työn kysyntä näitä
työtäsäästävien koneitten hankkimiseksi on ollut niin suuri, että
asiain lopullinen järjestely on lykätty tuonnemmaksi, ja maailma on
sen sijaan purjehtinut täyttä vauhtia arvopaperien, työhintojen,
omaisuuden lisäyksen, lainojen ja aatteitten lakkaamattomassa nousussa
-- nousussa, josta vastavaikutuksen täytyy kohta alkaa.

Viime vuosina on valmistettu suunnattomat määrät kaikenlaisia
maanviljelystyökaluja, jotka vaikuttavat sen, että _yksi_ mies
kykenee suorittamaan yhtä paljon työtä kuin viisi ennen. Tällä on
kaksinkertainen vaikutus: ensiksi voidaan hoitaa kolme kertaa niin
suurta pinta-alaa, joka antaa työtä kolmelle entisen viiden asemesta
ja jättää siten kaksi muuta etsimään toisaalta työtä ja lisäämään
sitten kilpailua; toiseksi voivat ne, jotka jäävät jälelle korjata yhtä
suuren sadon, kuin viisitoista ilman niitä olisi tehnyt. Samanlaisia
ja suurempia muutoksia aikaansaadaan toisilla toiminta-aloilla
samanlaisista syistä, esim. rauta- ja terästeollisuuden alalla. Tämän
kasvaminen on ollut niin suunnaton, että palvelukseen otettujen lukua
on mitä suurimmassa määrässä lisätty, vaikkakin koneet ovat tehneet
_yhdelle_ miehelle mahdolliseksi suorittaa niin paljon kuin kaksitoista
ennen. Eräs seurauksista tulee olemaan, että näiden suunnattomien
tehtaitten tuotantokyky tulee olemaan enemmän kuin riittävä nykyistä
suurta kysyntää varten, ja kysyntä, sen sijaan että se edelleen
kasvaisi, tulee todennäköisesti vähenemään, sillä maailmassa on kohta
rautateitä enemmän kuin nykyään tarvitaan, ja vuotuisiin korjauksiin
tarvittavat kappaleet voisivat luultavasti puolet nykyisistä tehtaista
suorittaa.

Meidät saatetaan siten kosketukseen tuon ihmeellisen aseman
kanssa, jolloin on liikatuotanto, joka toisinaan aiheuttaa sekä
pääoman että työn toimettomuutta, samalla kuin toisilta puuttuu
sitä työtä, joka tekee heidät kykeneviksi hankkimaan tarpeellisia
sekä ylellisyysesineitä ja siten auttamaan liikatuotantoa. Sekä
liikatuotanto että työnpuute lisääntyvät ja vaativat jonkinlaisia
parannuskeinoja, joita yhteiskunnan parantajat etsivät, mutta joita
potilas ei tahdo käyttää.

Kun me sentähden (jatkaa työmies), käsitämme, että siinä määrin kuin
tuotanto kasvaa kysyntää suuremmaksi, kilpailu huomattavasti vähentää
pääoman ja koneitten voittoa ja rikkaat koko maailmassa tulevat
murheellisiksi voittojen pienenemisen tähden vieläpä muutamissa
tapauksissa voivat kärsiä tappioita voittojen asemasta, niin uskomme
kuitenkin, että sen luokan, joka tuosta noususta on suurimmat edut
niittänyt, _tulisi_ myöskin kärsiä enimmän vastavaikutuksesta,
etteivät joukot tulisi kärsimään sentähden. Tätä tarkotusta varten ja
näistä syistä koettavat työmiehet saavuttaa seuraavia tuloksia, jos
mahdollista lainsäädännön kautta, tai myös -- maissa, joissa jostakin
syystä joukkojen ääntä ei kuulla tai heidän harrastuksensa jätetään
huomioon ottamatta -- väkivallan ja laittomuuden kautta:

Ehdotetaan, että työpäivä, päiväpalkkoja alentamatta lyhennettäisiin
työn vaikeuden mukaan tai siinä määrin kuin tarvitaan teknillistä
taitavuutta, jotta sen kautta voitaisiin antaa työtä suuremmalle
henkilöjoukolle kuitenkaan lisäämättä työntuloksia ja siten helpottaen
tulevaa liikatuotantoa tekemällä suuremman joukon ostokykyiseksi.
Ehdotetaan, että korkokanta määrättäisiin ja rajotettaisiin nykyistä
paljon pienemmäksi, jotta lainanantajat pakotettaisiin suurempaan
_myöntäväisyyteen_ lainanottajia tai köyhempiä luokkia kohtaan,
elleivät he tahdo, että heidän pääomansa makaavat käyttämättöminä
ja ruostuvat. Ehdotetaan, että rautatiet joko tulisivat kansan
omaisuudeksi [Amerikassa ja useissa toisissa maissa ovat rautatiet
joko kokonaan tai suureksi osaksi yksityisten hallussa. Käänt. huom.],
jolloin niitä hoitaisivat sen palvelijat, virkamiehet, tai myös, että
lainlaadinnan kautta niiden oikeuksia rajotettaisiin, niiden hintoja
alennettaisiin j.n.e. sekä liike järjestettäisiin siten, että ne
paremmin palvelisivat yleisöä. Niinkuin asiat nyt ovat, ovat rautatiet,
jotka rakennettiin aikana, jolloin työn arvo oli nousemassa, sen
sijaan että olisivat vähentäneet liikepääomaa ja siten mukautuen sen
yleisen arvonlaskemisen kanssa, joka on tapahtunut muilla liikealoilla,
monistaneet liikepääomansa kaksin- tai kolminkertaisiksi (tavallisesti
n.k. osakkeitten _vesittämisen_ kautta), ilman että niiden todellista
arvoa on lisätty. Siitä johtuu, että suuret, rautatieyhtiöt koettavat
maksaa korkoja ja osuuksia obligationilainoille ja osakkeille, joiden
yhteenlaskettu arvo keskimäärin on neljä kertaa suurempi kuin se
määrä, minkä ne tulisivat maksamaan, jos ne _nyt_ rakennettaisiin.
Tästä seuraa, että yleisö joutuu kärsimään. Maanviljelijä saa maksaa
kalliit kuletushinnat ja pitää toisinaan edullisempana käyttää viljaa
polttoaineena. Siten nousee kansan elintarpeitten hinta, ilman että
maanviljelijä voittaa mitään. Auttaakseen tätä epäkohtaa ehdotetaan,
että rautatiet maksaisivat osakkeiden omistajille noin neljä prosenttia
niiden nykyisten arvon mukaan, sen sijaan että nyt on maksettu neljästä
kahdeksaan prosenttiin niiden kolmen- à nelinkertaisen arvon mukaan,
kuten monet nyt tekevät, ja joihin he hankkivat varat kilpailun
ehkäisemiseksi yhteenliittymisen kautta.

Me tiedämme hyvin, sanoo työmies, että niistä, jotka omistavat
vesitettyjä rautatie- ja muita osakkeita, on tämä tulon vähennys
heidän maksamilleen pääomilleen, näyttävä hirmuiselta ja tuntuva
kipeämmältä kuin hampaan poistaminen. He tulevat pitämään tätä
hirmuisena _oikeuksiensa (?)_ polkemisena, etteivät he saa käyttää
kansan heille myöntämiä oikeuksia puristaakseen mahdottomia,
arvopaperien keinotteluun perustuvia voittoja, ja tulevat he kykynsä
mukaan asettumaan tätä vastaan. Mutta meidän mielestä pitää heidän
olla kiitolliset, että yleisö on niin hellävarainen, eikä vaadi
heitä palauttamaan niitä miljoonia dollareita, jotka he tällä
tavalla ovat omistaneet itselleen. Me tunnemme, että aika on tullut,
jolloin joukkojen täytyy saada tasasemman osuuden tämän siunauksista
rikkaan ajan siunauksista. Tätä tarkotusta varten on välttämätöntä
lainsäädännön kautta rajottaa kaikkia saaliinhimoisia liittoja,
jotka ylpeilevät sillä tavalla ja niillä rahoilla, jotka he ovat
kansalta saaneet, sekä lain kautta pakottaa heitä palvelemaan yleisöä
kohtuullisella hinnalla. Muulla tavalla eivät nämä kohtalon siunaukset
voi tulla joukkojen hyväksi. Joskin suuret liitot, jotka edustavat
pääomaa, ovat suuressa määrässä siunaukseksi ja hyödyksi, niin näemme
kuitenkin päivittäin, että ne ovat kulkeneet sen kohdan ohi, jolloin
ne olivat hyödyksi. Ne ovat nyt tulemaisillaan kansan herroiksi, ja
ellei niitä hillitä, vievät ne kohta työmiehen köyhyyteen ja orjuuteen.
Liitot, joihin kuuluu suuri joukko enemmän tai vähemmän raharikkaita
henkilöitä, alkavat pian saada saman aseman suureen yleisöön nähden
Amerikassa, kuin Englannin loordit ja koko Euroopan korkea aateli
sikäläisissä maissa, ollen yllämainitut liitot vaan paljon mahtavammat.

Voittaaksemme tarkotusperämme, jatkavat työmiehet, tarvitsemme
järjestöjä. Meillä täytyy olla joukkojen myötävaikutus, sillä muutoin
emme koskaan voi tehdä mitään niin suunnatonta voimaa ja vaikutusta
vastaan. Ja joskin olemme järjestyneet yhdistyksiin j.n.e., ei
saa kuitenkaan luulla, että meidän tarkotuksenamme olisi anarkia
tai vääryys jotakin luokkaa kohtaan. Me, kansan suuri enemmistö,
haluamme aivan yksinkertasesti suojella meidän ja lapsiemme oikeuksia
asettamalla kohtuullisia rajotuksia niille, joiden rikkaus ja
voima muutoin voisi murskata meidät -- rikkaus ja voima, joka, jos
sitä oikein käytettäisiin ja rajotettaisiin, voisi tulla laajalle
ulottuvaksi siunaukseksi kaikille. Sanalla sanoen, lopettavat he, me
tahtoisimme _pakottaa kuuliaisuuteen_ tuota kultaista sääntöä kohtaan:
"Mitä te tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, se tehkää myös
heille".

Kaikille asianomaisille olisi onneksi, jos sellaiset järkevät ja
kohtuulliset keinot onnistuisivat, jos rikkaat tyytyisivät nykyisiin
voittoihinsa ja toimisivat yhdessä kansan suuren joukon kanssa
saadakseen aikaan yleisiä ja pysyväisiä parannuksia kaikkien luokkien
asemassa, jos työmiehet tyytyisivät kohtuullisiin vaatimuksiin, ja
jos kultaista sääntöä, rakkautta ja oikeutta, siten harjotettaisiin.
Mutta nykyisessä asemassaan eivät ihmiset hyvällä tahdo noudattaa tätä
sääntöä. Ja vaikkakin maailman työmiesten joukossa löytyy muutamia,
jotka olisivat järkeviä ja oikeudenmukaisia mielipiteissään, niin eivät
useimmat ole sellaisia, vaan ovat vaatimuksissaan jyrkkiä, kohtuuttomia
ja häikäilemättömiä mahdottomiin asti. Jokainen myöntymys kapitalistien
puolelta tulee ainoastaan yllyttämään sellaisia vaatimuksia, ja
kaikki, jotka tuntevat asian, tietävät, että tietämättömien köyhien
julkeus on kahta vertaa suurempi ja heidän herrautensa kahtaa vertaa
vaikeampi. Samoin on laita rikkaitten -- muutamilla on täysi myötätunto
työtätekeviä luokkia kohtaan ja tahtoisivat mielellään osottaa
myötätuntoa ryhtymällä toimenpiteisiin, jotka vähitellen johtaisivat
tarpeellisiin parannuksiin; mutta nämä muodostavat pienen vähemmistön
ja ovat kokonaan voimattomat liittojen hallitsemiseen nähden sekä
lisäksi paljon kiinni omissa asioissaan. Jos he ovat kauppiaita tai
tehtailijoita, eivät he voi lyhentää työpäivää tai lisätä palkollisten
palkkoja, sillä kilpailu veisi heidät pian alakynteen, ja tästä
johtuisi taloudellisia onnettomuuksia ja vaikeuksia heille itselleen,
velkojilleen ja työmiehilleen.

Täten me näemme luonnollisen syyn tuohon suureen hätään "Jehovan
päivänä". Kummallakin puolen tulee enemmistöä hallitsemaan itsekkäisyys
ja sokeus muussa paitsi omissa harrastuksissa. Työmiehet tulevat
järjestymään ja yhdistämään harrastuksensa, mutta itsekkäisyys tulee
turmelemaan yhtymisen, ja itsekkäiset pyyteet tulevat pääasiallisesti
johtamaan jokaista toimimaan ja kiihottamaan kansaa tässä suunnassa.
Tietämätön ja häikäilemätön enemmistö on saava vallan käsiinsä, ja
parempi luokka tulee kykenemättömäksi hallitsemaan sitä, minkä heidän
älykkäisyytensä on järjestänyt. Kapitalistit tulevat vakuutetuiksi,
siitä, että kuta enemmän he antavat perään sitä enemmän pyydetään, ja
kohta päättävät he asettua kaikkia vaatimuksia vastaan. Tästä seuraa
kapina. Yleinen hälinä ja epäluuloisuus vie pois pääomat julkisista
ja yksityisistä yrityksistä, liikkeet lamautuvat, ja taloudellinen
vararikko on seurauksena. Tuhannet ihmiset, jotka täten jäävät
työttömiksi tulevat lopulta raivoisiksi. Silloin laki ja järjestys
häviävät -- myrskyävä meri tulee nielemään vuoret. Siten yhteiskuntamaa
sulaa ja hallitsevat taivaat (kirkko ja valtio) kukistuvat, ja kaikki
ylenkatsojat ja jumalattomat tulevat olemaan olkena. Silloin huutavat
mahtavat katkerasti, rikkaat ulvovat, ja kauhistus ja tuska valtaa
kaikki. Jo nyt on viisaita ja kaukonäköisiä miehiä, jotka menehtyvät
peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä, kuten Herra
ennusti. (Luuk. 21: 26.) Raamattu osottaa, että nimikirkot (käsittäen
kaikki lahkot) tulevat tässä yleisessä hajaannuksessa yhä enemmän
lähenemään hallituksia, kadottaen paljon vaikutustaan kansaan nähden,
kaatuen viimein yhdessä hallitusten kanssa. Siten syttyvät taivaat
[kirkolliset hallitukset] ja hukkuvat suurella pauhinalla.

Koko tämä hätä tulee ainoastaan valmistamaan maailmaa sitä totuutta
varten, että kaikki ihmisten suunnitelmat vaikka he kuinka hyvin
niitä järjestäisivät tulevat olemaan tuloksettomat, niin kauvan
kuin tietämättömyys ja itsekkäisyys ovat johtamassa halliten
enemmistöä. Se tulee vakuuttamaan kaikille, että vaikeus voidaan
auttaa ainoastaan siten, että pystytetään voimakas ja vanhurskas
hallitus, joka pakottaa kaikki luokat tottelevaisuuteen sovelluttaen
vanhurskauden periaatteita, kunnes ihmisten kivikova sydän suotuisten
olosuhteitten vaikutuksesta muuttuu Jumalan alkuperäisen kuvan
kaltaiseksi. Juuri tämän on Jumala luvannut tehdä kaikille Kristuksen
tuhatvuotishallituksen kautta, jonka hallituksen Jehova perustaa tämän
hädän päivän kurituksella ja opetuksilla. -- Hes. 11: 19; 36: 25, 36;
Jer. 31: 29--34; Sef. 3: 9; Ps. 46: 9--11.

Joskin tämä hädän päivä tulee luonnollisena ja välttämättömänä
seurauksena ihmisen langenneesta, itsekkäästä tilasta, jonka Herra
täydelleen ennakolta näki ja ennusti, tietäessään edeltäkäsin,
että hänen lakejaan ja määräyksiään tultaisiin, muutamia harvoja
lukuunottamatta, ylenkatsomaan, kunnes kokemus ja pakko aikaansaisi
kuuliaisuutta, niin tulee kuitenkin kaikkien, jotka näkevät tulevien
asioitten järjestyksen, mukautua ja järjestää asiansa sen mukaan. Me
sanomme kaikille _hiljaisille_ -- nöyrille maailmassa samoin kuin
Kristuksen ruumiissa: "Etsikää Herraa, kaikki hiljaiset maassa,
te, jotka pidätte hänen lakinsa [teette hänen tahtonsa]. Etsikää
vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te siten tulette varjelluiksi
Herran vihan päivänä." (Set. 2: 3.) Ei kukaan voi kokonaan paeta hätää,
mutta ne, jotka etsivät vanhurskautta ja harrastavat nöyryyttä, tulevat
omistamaan monta etua toisten edellä. Heidän elämäntapansa, heidän
ajatus- ja menettelytapansa samoin kuin heidän myötätuntonsa oikeaa
kohtaan, joka tekee heidät kykeneviksi käsittämään Raamatun kuvauksen
tästä hädästä ja sen tuloksesta, kaikki on yhteisesti niin vaikuttava,
että he kärsivät vähemmin kuin toiset -- erittäinkin mitä tuskallisiin
epäilyksiin ja synkkiin aavistuksiin tulee.

Tapausten kulku tänä Herran päivänä tulee olemaan hyvin petollinen
niille, joilla ei ole Raamatun valoa. Verrattuna pitkiin
menneisyysaikoihin ja niiden hitaaseen kulkuun on tämä päivä tuleva
nopeasti kuten tuli, joka hävittää akanat (Sef. 2; 2), mutta ei nopeaan
kuten salama kirkkaalta taivaalta, kuten muutamat väärin odottavat,
luullessaan, että kaikki, mikä on kirjotettu Herran päivästä, on
täyttyvä kaksikymmentäneljätuntisena päivänä. Se on tuleva niinkuin
"varas yöllä" siinä merkityksessä, että sen lähestyminen maailmalle
ylimalkaan on oleva salainen ja huomaamaton. Tämä päivä on oleva
ikäänkuin sarja suonenvedon kaltaisia nykäyksiä, jotka uudistuvat yhä
lyhyemmillä väliajoilla ja vaikeimpina, kuta pitemmälle päivä kuluu
aina loppuun asti. Apostoli viittaa tähän sanoessaan: "Niinkuin raskaan
vaimon synnytystuska." (1 Tess. 5: 2, 3.) Lievennys tulee ainoastaan
siten, että syntyy _uusi asiain järjestys_ -- uusi taivas [Kristuksen
henkinen hallitus] ja uusi maa [uudelleen järjestetty yhteiskunta],
jossa vanhurskaus asuu (2 Piet. 3: 10, 13), jossa oikeus ja rakkaus
voiman ja itsekkäisyyden sijasta tulee laiksi.

Joka kerran, kun tämä uuden ajan synnytystuska kohtaa nykyistä
yhteiskuntaruumista, huomataan sen voima ja rohkeus pienemmäksi ja
kivut vaikeimmiksi. Yhteiskunnan parantajat [valtion taloudenhoitajat]
voivat ainoastaan huojentaen ja viisaasti johtaen lieventää
välttämättömän synnytyksen kulkua -- valmistaen vähitellen teitä itse
tapahtumalle. He eivät voi ehkäistä sitä vaikka kuinka tahtoisivat,
sillä Jumala on määrännyt sen tapahtuvaksi. Moni yhteiskunnan parantaja
tulee kuitenkin olemaan aivan tietämätön todellisen sairauden suhteen
ja sen tarpeista ja vaadittavista toimenpiteistä. Nämä tulevat
ryhtymään ehkäiseviin toimenpiteisiin. Joka kerran kun hädän kohtaus
on mennyt ohi, tulevat he käyttämään tilaisuutta vahvistaakseen
entiseen olotilaan kiinnittäviä siteitä lisäten sen kautta tuskaa, ja
vaikkakaan he eivät kauvemmin voi estää syntymistä, tulee heidän väärä
menettelytapansa jouduttamaan potilaan kuolemaa; sillä vanha asiain
järjestys tulee kuolemaan ponnistaessaan uuden aikaansaamiseksi.

Asettakaamme nyt apostolin voimakas kuva syrjään ja käyttäkäämme
tavallista kieltä: -- Joukkojen ponnistukset irtautua pääomien ja
koneitten vallasta tulevat olemaan _kypsymättömät;_ suunnitelmat ja
järjestelmät tulevat olemaan epätäydelliset ja riittämättömät, kun ne
aika-ajoittain koettavat tunkeutua "tuotannon ja kysynnän" siteitten
ja rajotusten läpi pirstotakseen ne, huomatessaan niiden käyvän
heille liian ahtaiksi. Jokainen epäonnistunut yritys tulee lisäämään
pääoman luottamusta sen kykyyn pysyttää asiain uusi järjestys sen
nykyisissä rajoissa, kunnes liittojärjestysten ja hallitusten nykyinen
vastustusvoima lopullisesti on saavuttanut äärimäisen rajansa, jolloin
yhteiskuntajärjestyksen kieli katkeaa, laki ja järjestys häviävät, ja
laajalle ulottuva anarkia aikaansaa _kaiken_ sen hädän, minkä profeetat
ovat ennustaneet, "jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti
ollut" "eikä [Jumalalle kiitos tästä lisäyksestä] tule" tämän jälkeen.

Israelin vapautus Egyptistä ja niistä vaivoista, jotka kohtasivat
egyptiläisiä, näyttää olevan kuvaus maailman odotettavissa olevasta
lunastuksesta sen kautta, joka on suurempi kuin Mooses, ja josta Mooses
oli esikuva. Tällöin vapautetaan ihmiset Saatanan vallasta ja kaikista
niistä keinoista, joita hän on miettinyt pitääkseen ihmisiä synnin ja
eksytyksen orjuudessa. Ja samoin kuin Egyptin vaivoilla oli paaduttava
vaikutus, niin pian kuin ne otettiin pois, samoin on tilapäinen kipujen
lievennys tänä Herran päivänä paaduttava muutamia, ja he tulevat
sanomaan köyhille, kuten egyptiläiset Israelille: "Te olette laiskoja"
ja sentähden tyytymättömiä, ja koettavat he luultavasti heidän tavoin
lisätä kuormaa. (2 Moos. 5: 4--23.) Mutta viimein tulevat kaikki
sellaiset toivomaan, kuten Faarao viimeisen vaivansa yönä, että he
olisivat kauvan sitten menetelleet sääliväisemmin ja viisaammin. (2
Moos. 12: 30--33.) Voidaksemme yhä edelleen seurata yhtäläisyyttä, niin
tulee meidän muistaa, että vaikeudet tänä Herran päivänä kutsutaan
"seitsemäksi vihan maljaksi" tai "seitsemäksi viimeiseksi vaivaksi",
sekä että vasta viimeisen kestäessä tapahtuu tuo _suuri maanjäristys_
(vallankumous), jolloin kaikki vuoret (kuningaskunnat) tulevat
häviämään. -- Ilm. 16: 17--20.

Vielä eräs seikka tämän hädän päivän suhteen on se, että se on
tullut juuri _oikeaan_ aikaan -- Jumalan oikeaan aikaan. Tämän
teoksen seuraavassa osassa esitetään vanhan testamentin lain ja
profeettain todistus samoin kuin uudessa testamentissa olevat
Jeesuksen ja apostolisten profeettain todistukset, jotka selvästi ja
erehtymättömästi osottavat, että tämä hädän päivä aikajärjestyksessä
on asetettu Messiaan ihanan tuhatvuotishallituskauden alkuun. Tämä
välttämätön valmistus tulevan tuhatvuotiskauden ennalleenasettamistyötä
varten tulee juuri jouduttamaan hätää.

Pahan kuusituhatvuotisen vallan aikana aina Kristuksen vanhurskaan
ja mahtavan hallituksen määrättyyn pystyttämisaikaan asti olisi
langenneille ihmisille ollut vahingollista, jos he aikamme
työtäsäästävien koneitten aikasemman kehityksen kautta tai muulla
tavalla olisivat saaneet paljon joutilasta aikaa käytettäväkseen.
Kokemus on antanut aihetta sananparteen: "Laiskuus on paheiden äiti",
ja varmentaa siten Jumalan päätöksen viisauden: "Otsasi hiessä
pitää sinun syömän leipäsi, kunnes tulet jälleen maaksi." Kaikkien
Jumalan toimenpiteitten mukaisesti on tämäkin rakkaudesta rikas ja
viisas, koituen lopulta hänen luotujen olentojensa parhaaksi. Herran
päivän hätä, jonka muodostumisen me jo näemme, varmentaa Jumalan
toimenpiteitten viisauden; sillä, kuten olemme nähneet, johtuu tämä
työtäsäästävien koneitten liikatuotannosta ja eri yhteiskuntaluokkien
kykenemättömyydestä mukautua uusien olosuhteiden mukaan, joka on
seuraus kaikkien puolueitten itsekkäisyydestä.

Järkähtämätön todistus siitä, että nyt on Jumalan oikea aika
toimeenpanna asiain uusi järjestys, on se, että hän nyt kohottaa
tietämättömyyden verhoa antaen tiedon ja keksintöjen valon vähitellen
virrata yli ihmiskunnan, josta johtuu yllämainitut seuraukset, joka
kaikki on edeltäpäin ennustettu. (Dan. 12: 4, 1.) Jos tieto olisi
tullut ennen, olisi hätä myöskin tullut ennemmin, ja jos yhteiskunta
myrskyn ja sulamisen jälkeen olisikin voinut uudelleen järjestäytyä,
_ei_ se kuitenkaan olisi ollut sellainen maa (yhteiskuntajärjestys),
jossa vanhurskaus olisi hallinnut ja asunut, vaan uusi maa tai
järjestelmä, jossa synti ja paheet olisivat tulvineet paljon
suuremmassa määrässä kuin nyt. Hyvän oikeudenmukainen jakaminen, jonka
työtä-säästävät koneet olisivat aikaansaaneet, olisivat vähitellen
johtaneet yhä lyhempään työaikaan. Kun langennut ihminen turmeltuneine
tapoineen siten olisi vapautunut alkuperäisestä suojeluskilvestään,
ei hän olisi voinut käyttää vapauttaan henkiseen, siveelliseen ja
ruumiilliseen parannukseen, vaan, kuten menneitten aikojen historia
osottaa, olisi hänen taipumuksensa vienyt häntä irstailuun ja paheisiin.

Se seikka, että verhoa _nyt_ jossakin määrin kohotetaan,
antaa ihmissuvulle tuhansia mukavuuksia ja valmistaa
ennalleenasettamis-aikakauden alusta alkaen aikaa sivistykseen ja
siveelliseen ja ruumiilliseen kehitykseen sekä vaatteitten että
elannon hankkimiseksi niille joukoille, jotka aikaa myöten herätetään
haudoista. Ja edelleen aikaansaa tämä sen, että hätä tulee juuri
siihen aikaan, jolloin se koituu ihmissuvulle suurimmaksi hyödyksi
terottaessaan sille tuon opetuksen sen omasta kykenemättömyydestä
hallita itseään -- juuri tuhatvuotispäivän sarastuksessa, jolloin
kuten Herra on järjestänyt, hän, joka lunasti kaikki, on ryhtyvä
siunaamaan heitä rautavaltikan voimakkaassa hallituksessa, antaen
heille täyden tiedon ja täyden avun, jotta he sen kautta asetettaisiin
ennalleen alkuperäiseen täydellisyyteen ja ikuiseen elämään.



Pyhien velvollisuudet ja edut.


Tärkeä kysymys tänä hädän aikana on pyhien velvollisuus sekä se suhde,
johon heidän tulee asettautua molempiin toisiansa vastaan taisteleviin
luokkiin nähden, jotka luokat nyt yhä enemmän alkavat tulla ilmeisiksi.
Muutamien pyhien lihassa oleminen, ainakin jonakin aikana tässä
hädässä, näyttää mahdolliselta. Heidän asemansa tulee kuitenkin olemaan
erilainen kuin toisten, ei kuitenkaan siksi, että he säilyisivät
jollakin ihmeellisellä tavalla (joskin on varmasti luvattu, että heidän
leipänsä ja vetensä on oleva taattu), vaan siksi, että he Jumalan sanan
opastamina eivät tule kokemaan samaa tuskaa ja toivotonta pelkoa, joka
on leviävä yli koko maailman. He tuntevat hädän Jumalan suunnitelmassa
määrätyksi valmistukseksi koko maailman siunaamista varten, ja saavat
he lohdutusta ja virvoitusta kaiken kestäessä. Tämän ilmaisee meille
voimakkain sanoin Ps. 91 ja Jes. 33: 2--12, 14--24.

Täten jumalallisten vakuutusten siunaamina on pyhien ensimäinen
velvollisuus antaa maailman nähdä, että he kaiken hädän ja
tyytymättömyyden vallitessa, vieläpä itse kärsiessään hätää, ovat
toivoa täynnä, hyvällä mielellä ja aina iloiset ajatellessaan sitä
ihanaa lopputulosta, jonka Jumala on sanassaan ennustanut.

Apostoli kirjottaa, että "suuri voitto on olla jumalinen ja tyytyä
onneensa". Joskin tämä aina on ollut totta on sillä kaksinkertainen
voima tänä Herran päivänä, jolloin kaikkien maallisten luokkien
suurimpana vaivana on tyytymättömyys. Pyhien tulee olla selvä poikkeus
näistä. Ei minäkään aikana ole tyytymättömyys ollut niin laajalle
levinnyt; ja kuitenkaan ei ole ollut ainoatakaan aikaa, jolloin ihmiset
olisivat nauttineet niin monista eduista ja siunauksista. Jos katsomme
minne tahansa, joko rikkaisiin linnoihin jotka ovat täynnä mukavuuksia
ja loistoa, josta Salomo kaikessa loistossaan tuskin tiesi mitään, tai
huolellisen ja raittiin työmiehen mukavaan kotiin, jossa huomataan
taidokkuutta, hyvinvointisuutta, kauneusaistinmukaista järjestystä
ja ylellisyyttä, niin näemme, että nykyajan rikkaat mahdollisuudet
ovat paljon suuremmat kuin minkään muun ajan aina luomisesta asti, ja
kuitenkin on kansa _onnetonta_ ja tyytymätöntä. Seikka on se, ettei
itsekkään turmeltuneen sydämen halu tunne mitään rajoja. Itsekkäisyys
on niin vallannut kaikki, että katsoessamme ympärillemme, me näemme
koko maailman hurjasti rientämässä ja ponnistamassa saadakseen
itselleen rikkautta. Kun ainoastaan muutamat harvat onnistuvat
pyrkimyksissään, ovat toiset kateellisia ja katkeroituneita,
koska he eivät kuulu niiden onnellisten joukkoon, ja kaikki ovat
tyytymättömämpiä ja onnettomampia kuin minäkään edellisenä aikana.

Mutta pyhien ei pidä missään suhteessa sekaantua tähän taisteluun.
Heidän vihkiytymislupauksensa sisälsi, että heidän tuli tavotella
korkeampaa, taivaallista voittopalkintoa ja rientää saavuttamaan
sitä. Tästä johtuu että he ovat tottumattomat maalliseen kilpailuun
eivätkä työskentele hankkiakseen muita maallisia tavaroita kuin mikä
on _soveliasta_ ja _välttämätöntä;_ sillä he tarkkaavat Mestarin ja
apostolien vaellusta ja heidän antamaansa esikuvaa.

Sentähden ovat he _tyytyväiset_ jumalisuudessaan, ei siksi, ettei
heillä olisi kunnianhimoa, vaan koska heidän kunnianhimonsa suuntautuu
taivaaseen ja heidän harrastuksensa kohdistuu taivaallisten aarteiden
kokoamiseen tullakseen rikkaiksi Jumalan edessä. Näitä tarkastellen ja
tuntien Jumalan sanassaan ilmottamat suunnitelmat, ovat he tyytyväiset
siihen maalliseen osaan, minkä Jumala heille antaneekin. Nämä voivat
iloiten laulaa:

    "Tyydyn kohtalooni ain',
    kun on Herra paimen vain".

Valitettavasti eivät kaikki Jumalan lapset ole tässä asemassa. Monet
ovat joutuneet siihen tyytymättömyyteen, joka vallitsee maailmassa
ryöstäen itseltään kaiken elämän ilon, koska he ovat luopuneet
Herran askeleista ja liittyneet maailmaan pyrkien sen osallisuuteen
-- _tavotellen_ maallisia asioita, joko he voittivat niitä tai ei,
joutuen osallisiksi maailman tyytymättömyydestä, kadottaen samalla sen
tyytyväisyyden ja rauhan, jota maailma ei voi antaa eikä ottaa.

Me kehotamme sentähden pyhiä jättämään ahneuden ja turhuuden taistelun
kaikessa tyhjyydessään ja etsimään korkeampia aarteita ja sitä rauhaa,
jonka ne lahjottavat. Me muistutamme heille apostolin sanoja:

"Suuri voittohan Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa onkin.
Emmehän ole maailmaan mitään tuoneet, koska emme voi täältä mitään
viedäkään, mutta meillä vain on _[välttämätön]_ elatus ja vaatteet,
niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka tahtovat rikastua [onnistuivat
he siinä tai ei], lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin
mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka _upottavat_ ihmisen
turmioon ja kadotukseen. Sillä rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan
juuri [oli se sitten rikkailla tai köyhillä]. Sitä haluten monet ovat
eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta
sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja pyri vanhurskauteen,
jumalisuuteen, uskoon, rakkauteen, kärsiväisyyteen, sävyisyyteen.
Taistele uskon _jalo taistelu_, tartu kiinni ijankaikkiseen
elämään, johon olet kutsuttu ja johon jalolla tunnustuksella olet
tunnustautunut." -- 1 Tim. 6: 6--12.

Jos pyhät ovat siten esimerkkinä tyytyväisyydestä, iloisesta
odotuksesta ja kernaasti taipuvat nykyisiin koetuksiin varmasti toivoen
tulevia parempia aikoja, niin antavat sellaiset elävinä esimerkkeinä
arvokkaita opetuksia maailmalle. Paitsi heidän esimerkkiään tulisi
pyhien neuvot ympäristölleen olla sopusoinnussa heidän uskonsa kanssa.
Heillä pitää olla jotakin öljyn ja parantavan balssamin luonnosta
itsessään. Heidän tulisi käyttää hyväkseen olosuhteita kohdistaakseen
maailman katseen tuleviin aikoihin saarnaten sille Jumalan tulevasta
valtakunnasta sekä viitaten vaikeuksien todelliseen syyhyn ja niiden
ainoaan parannuskeinoon. -- Luuk. 3: 14; Hebr. 13: 5; Fil. 4: 11.

Maailma parka ei huokaa ainoastaan todellisen vaan myöskin luulotellun
vaikeutensa ahdistamana, ja erityisesti vaivaa sitä tuo epäluulo, joka
johtuu itsekkäisyydestä, turhamaisuudesta ja pyyteistä, jotka eivät
anna ihmiselle mitään rauhaa, koska he eivät kokonaan voi tyydyttää
niitä. Kun me siis näemme asian molemmat puolet, niin neuvokaamme
niitä, jotka ovat halukkaat kuulemaan, olemaan tyytyväisiä siihen,
minkä he omistavat ja kärsivällisesti odottamaan kunnes Jumala aikanaan
ja tavallaan antaa heille ne monet siunaukset, jotka hän rakkaudessaan
ja viisaudessaan on valmistanut.

Tutkimalla heidän joko todellisia tai luuloteltuja haavoja ja
kärsimiään vääryyksiä sekä aikaansaamalla ärsytystä niissä me
vahingoittaisimme heitä, joita meidän tulisi auttaa ja siunata, ja
siten me lisäisimme heidän tyytymättömyyttään ja luonnollisesti
heidän hätäänsä. Mutta täyttämällä lähetystyömme ja saarnaamalla
hyvistä ajoista sen _lunastuksen_ kautta, joka on suoritettu
_kaikkien_ puolesta, ja siitä johtuvista _siunauksista_, jotka
tarjotaan _kaikille_, olemme valtakunnan oikeita airueita -- sen
rauhansanansaattajia. Siten on kirjotettu: "Kuinka suloiset ovatkaan
ilosanoman tuojain jalat [Kristus-ruumiin viimeiset jäsenet], kun hän
tulee vuorien [valtakuntien] yli julistaakseen rauhaa ja ilmottaakseen
hyvää sanomaa". -- Jes. 52: 7.

Vaikeudet tänä "Jehovan päivänä" tulevat antamaan harvinaisen hyvän
tilaisuuden julistamaan iloisia sanomia tulevasta hyvästä ja siunaamaan
niitä, jotka tahtovat seurata Mestarin jälkiä ollakseen hyviä
samarialaisia, jotka sitovat haavoja ja vuodattavat niihin lohdutuksen
ja virvotuksen öljyä ja viiniä. Heillä on tuo vakuutus, ettei heidän
työnsä ole turhaa, sillä kun Herran tuomiot kohtaavat maata, _oppivat_
maan piirin asukkaat vanhurskautta. -- Jes. 26: 9.

Jumalan lasten myötätunnon tulee suureksi osaksi olla, kuten heidän
taivaallisen isänsäkin, sopusoinnussa huokaavan luomakunnan kanssa,
joka taistelee jollakin tavalla vapautuakseen orjuudesta, joskin heidän
tulee, noudattaen Isänsä esimerkkiä, muistaa ja tuntea myötätuntoa
niitä kohtaan näissä taistelevissa luokissa, jotka haluavat olla
oikeudenmukaisia ja jalomielisiä, mutta joiden ponnistuksia tässä
suunnassa vaikeuttaa ja estää ei ainoastaan heidän langenneen luontonsa
heikkoudet vaan myöskin heidän ympäristönsä ja heidän riippuvaisuutensa
toisista. Mutta Herran kansalla ei pidä olla mitään myötätuntoa minkään
luokan häikäilemättömiin ja kohtuuttomiin pyyteisiin ja harrastuksiin.
Heidän lausunnoillaan tulee olla aina tyyni ja maltillinen leima,
tarkottaen aina rauhaa, ellei ole kysymyksessä jokin siveellinen
periaate. Heidän tulee aina muistaa, että tämä on Herran taistelua,
sekä ettei valtiollisilla ja yhteiskunnallisilla kysymyksillä ole muuta
todellista ratkaisua kuin se, joka Jumalan sanassa on ennustettu.
Pyhien velvollisuus on sentähden ennen kaikkea pitää huolta siitä,
etteivät he ole Jehovan sotavaunun tiellä, ja sitten "pysyä hiljaa
ja katsoa Jumalan pelastusta" siinä tarkotuksessa, ettei heidän
tehtäväänsä mitenkään kuulu ottaa osaa taisteluun, vaan on se Herran
työtä toisten välikappaleitten kautta. Ryhtymättä lainkaan tällaisiin
asioihin tulee heidän pitää huolta omasta lähetyksestään ja julistaa,
että lähellä oleva taivaan valtakunta on kaikkien luokkien ainoa
parannuskeino ja toivo.

       *       *       *       *       *

       Mitä aika kuluu?

    Mit' aika on nyt vartija?
    Näätkö missään valoa?
    Maa aina vaan on pimeä.
    Näätkö missään valoa?
    Näät ihmissuvun huokaavan
    kuoleman alla kauhian.
    Näätkö valoa taivahan?
    Kerro, näätkö valoa?
    Näätkö missään valoa?
    Näätkö valoa taivahan?
    Kerro, näätkö valoa?

    Vartia vastaa:   Valoa nään.
    Katso tuota valoa!
    Poistuvan täysin yön jo nään.
    Katso tuota valoa!
    Aurinko kultaa taivahan
    koitossa aamun armahan
    poistaen kaiken synkeän.
    Tuo on taivaan valoa.
    Katso tuota valoa,
    mi poistaa kaiken synkeän.
    Katso tuota valoa?

    Kuoleva suku eloa saa,
    eloa sekä valoa,
    haavat mi synnin parantaa.
    Katso eloa, valoa!
    Autuas aika! Kaikki saa
    synnistä itsens' puhdistaa.
    Ennalleensaadut nauttia saa
    elosta sekä valosta.
    Katso eloa valoa!
    Ennalleensaadut nauttia saa
    elosta sekä valosta.




KUUDESTOISTA LUKU.

LOPPUAJATUKSIA.

Velvollisuutemme totuutta kohtaan. -- Mitä se maksaa; sen arvo, sen
hyöty.


Edellisessä olemme nähneet, että sekä luonnon että ilmestyksen valo
selvästi osottaa, että järjellinen, viisas kaikkivaltias Jumala on
kaiken luoja, että hän on kaikkein korkein ja ainoa laillinen Herra,
että hän johtaa kaikkia kappaleita, sekä eläviä että elottomia, sekä
että Raamattu ilmottaa hänen luonteensa ja suunnitelmansa siihen asti
kuin hän on suvainnut niitä ihmisille paljastaa. Siitä olemme oppineet,
että joskin paha hallitsee hänen muutamien luomuksiensa keskuudessa,
niin on sen olemassaolo aikaan ja ulottuvaisuuteen nähden rajotettu,
ja on hän sallinut sen suunnitelmansa kanssa sopusoinnussa olevaa
tarkotusta varten. Me olemme myös oppineet, että joskin pimeys nyt
peittää maan ja synkeys kansat, niin on kuitenkin Jumalan valo oikeaan
aikaan hälventävä kaiken pimeyden ja koko maa on tuleva täyteen hänen
kirkkauttaan.

Me olemme myöskin nähneet, että hänen suuri suunnitelmansa on
sellainen, että se on vaatinut aikakausia toimeenpanemistaan varten,
niin pitkälle kuin se nyt on ennättänyt, että vielä yksi aikakausi
tarvitaan sen täytäntöä varten, sekä että kaikkina kuluneina pimeinä
aikakausina, jolloin Jumala on näyttänyt unohtaneensa luodut olentonsa,
hänen suunnitelmansa heidän tulevaa siunaamistansa varten on hiljaa,
mutta ihanasti mennyt eteenpäin, joskin hänen suunnitelmansa
salaisuudet ovat ihmisiltä olleet viisaasti kätkettyinä näinä kaikkina
aikakausina. Me olemme myöskin nähneet, että päivä tai aikakausi, joka
nyt on koittamaisillaan maailmalle, tulee olemaan maailman tuomio tai
koetuspäivä, sekä että kaikki edelliset valmistukset tehtiin siinä
tarkotuksessa, että ihmissuku saisi niin suotuisan tilaisuuden kuin
mahdollista, kun se _yksityisinä henkilöinä_ asetetaan koetukselle
ijankaikkista elämää varten. Tuo pitkä kuusituhatvuotinen ajanjakso
on suuresti lisännyt sukua, ja sen vaikeudet ja kärsimykset pahan
hallituskautena ovat antaneet sille kokemuksen, joka on oleva sille
suureksi hyödyksi, kun se joutuu tuomion alaiseksi. Ja joskin suku
kokonaisuudessaan on saanut kärsiä kuuden tuhannen vuoden kuluessa niin
ovat kuitenkin yksityiset päättäneet juoksunsa muutamassa lyhyessä
vuodessa.

Me olemme nähneet, että kun suku sai kokea tämän välttämättömän
kasvatuksen, niin lähetti Jumala aikanaan Poikansa lunastamaan sen,
ja kun ihmissuvun suuri enemmistö ei tuntenut lunastajaa hänen
alennustilassaan eikä tahtonut uskoa, että Herran Voideltu _tällä
tavalla_ tulisi sen pelastukseksi, on Jumala kuitenkin niiden joukosta,
joiden sydämet olivat kääntyneinä häneen, ja jotka uskoivat hänen
lupauksiinsa, näinä kuluneina aikakausina valinnut kaksi joukkoa
osallisiksi hänen valtakuntansa kunniasta -- kunniasta ottaa osaa
jumalallisen suunnitelman suoritukseen. Nämä kaksi joukkoa tulevat,
kuten olemme nähneet, muodostamaan nuo Jumalan valtakunnan kaksi
puolta. Ja profeetoilta me opimme, että tämä valtakunta kohta
pystytetään maan päälle, että kaikki maan sukukunnat sen viisaan ja
vanhurskaan hallituksen kautta siunataan suotuisimmalla tilaisuudella
osottaa arvollisuuttaan ijankaikkiseen elämään, että tuloksena heidän
lunastamisestaan Kristuksen kalliin veren kautta, valmistetaan
suuremmoinen pyhyyden tie, jotta Herran lunastetut (koko ihmiskunta --
Hebr. 2: 9) vaeltaisivat sillä, että tulee olemaan yleinen tie, joka
on tehty verrattain helpoksi kaikille niille, jotka vakavasti haluavat
tulla puhtaiksi ja pyhiksi, sekä että kaikki loukkauskivet, ansat,
houkutukset ja salahaudat poistetaan, ja kaikki ne siunataan, jotka
tahtovat sillä vaeltaa täydellisyyttä ja ikuista elämää kohti.

On ilmeistä, ettei tämä tuomio tai hallitus voi ennen alkaa
ennenkuin Kristus, jonka Jehova on määrännyt maailman tuomariksi
tai hallitsijaksi, on tullut takasin -- ei alennuksen tilassa, vaan
voimassa ja suuressa kirkkaudessa. Hän ei silloin tule takasin
lunastamaan maailmaa, vaan tuomitsemaan (hallitsemaan) maailmaa
vanhurskaudessa. Tutkiminen ei voi missään tapauksessa alkaa, ennenkuin
tuomari on asettunut paikalleen ja oikeusmiehet kokoontuneet määrättynä
aikana, joskin sitä ennen suuria valmistavia töitä on voinut tapahtua.
Silloin on kuningas istuva kirkkautensa valtaistuimella, ja hänen
eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän on tänä aikakautena tuomitseva
heitä heidän töittensä mukaan. Hän on avaava heille Raamatun kirjat
ja täyttävä maan Herran tuntemisella. Kaiken tämän suosion ja kaiken
tämän avun vallitessa on hän tuomitseva heitä heidän käytöksensä
mukaan, kutka ovat arvokkaat ikuiseen elämään niinä kirkkauden ja ilon
aikakausina, jotka tämän jälkeen seuraavat. -- Matt. 25: 31; Ilm. 20:
11--13.

Siten olemme nähneet, että Messiaan toinen tuleminen pystyttääkseen
valtakuntansa maan päälle on tapahtuma, joka sisältää, toivon kaikille
ihmiskunnan luokille, tapahtuma, joka, jos se oikein ymmärretään, on
tuova iloa ja riemua kaikkiin sydämiin. Se on päivä, jolloin Herran
vihkiytyneitten pyhien "pienellä laumalla" on suurin syy iloitsemiseen.
Se on tuo iloinen päivä, jolloin kihlattu neitsytseurakunta tulee
morsiameksi, Karitsan vaimoksi, kun hän tulee erämaasta nojaten
rakastettunsa käsivarteen ja menee sisälle hänen ihanaan perintöönsä.
Se on tuo päivä, jolloin todellinen seurakunta, päänsä kanssa
kirkastettuna, puetaan jumalallisella vallalla ja voimalla ja on
maailman hyväksi alkava tuon suuren työn, jonka tuloksena on kaiken
täydellinen ennalleenasettaminen. Ja tämä tulee olemaan suuri ilon
päivä maailmalle, jolloin suuri vastustaja on sidottu, kun ne kahleet,
jotka ovat sitoneet sukukuntaa kuudentuhannen vuoden kuluessa, ovat
katkotut, ja kun Herran tunto on täyttävä maan, niinkuin vesi peittää
meren pohjan.

Näiden asioitten tietäminen ja selvät todistukset siitä, että ne ovat
lähellä, niin oven edessä, pitäisi voimakkaasti vaikuttaa kaikkiin,
mutta erittäinkin Jumalan vihkiytyneisiin lapsiin, jotka tavottelevat
jumallisen luonnon palkintoa. Me kehotamme sellaisia, kun he nostavat
päänsä ja iloitsevat tietäessään, että heidän lunastuksensa lähestyy,
panemaan pois jokaisen kuorman ja esteen, ja kärsivällisesti
juoksemaan siinä kilvoituksessa, johon he ovat ryhtyneet. Katsokaa
pois omasta itsestänne ja sen välttämättömistä heikkouksista ja
epätäydellisyyksistä, tietäen, että sen lunastuksen hinta, jonka Jeesus
Kristus meidän Herramme maksoi -- ja ainoastaan se -- täydelleen
peittää kaikki sellaiset heikkoudet. Muistakaamme, että se riittävä
voima, jonka Jumala on luvannut meille, ja jota käyttämällä me voimme
"voittaa", on annettu hänen sanassaan. Se on se voima, joka tulee hänen
luonteensa ja suunnitelmiensa ja niiden ehtojen _tuntemisesta_, joilla
me voimme ottaa niihin osaa. Pietari lausuu tämän näin: "Lisääntyköön
teille armo ja rauha Jumalan ja Herramme Jeesuksen Kristuksen
_tuntemisessa_. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjottanut meille
kaiken mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan hänen _tuntemisensa
kautta_, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja hyveellisyydellään,
joiden kautta hän on lahjottanut meille kalliit ja mitä suurimmat
lupaukset, jotta niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta
osalliseksi." -- 2 Piet. 1: 2--4.

Mutta tämän tiedon ja voiman voittaminen, jonka Jumala siten aikoo
antaa jokaiselle, joka rientää taivaallista palkintoa saavuttamaan,
tulee todellakin koettelemaan vihkiytymislupauksesi vilpittömyyttä.
Sinä olet vihkinyt kaiken aikasi, kaiken voimasi Herralle; kysymys
on nyt: kuinka paljon sinä annat siitä? Oletko edelleen innokas
vihkiytymislupauksesi mukaisesti jättämään kaiken -- luopumaan omista
suunnitelmistasi ja menettelytavoistasi sekä omista että toisten
johtopäätöksistä omistaaksesi Jumalan suunnitelman sekä tavan ja
ajan hänen suuren työnsä suorittamista varten? Oletko valmis tähän,
jos silloin maallinen ystävyys loppuu ja yhteiskunnalliset siteet
katkeavat? Oletko halukas ottamaan aikaa, joka nyt käytetään toisiin
asioihin, uhrataksesi sen näiden ihanien asioitten tutkimiseen, jotka
niin virkistävät todellisesti vihkiytyneitten sydäntä, täysin tietäen,
että se maksaa sinulle tämän itsekieltäytymisen? Ellet ole kaikkea
vihkinyt, tai jos ainoastaan puoleksi tarkotit totta, kun annoit
kaikkesi Herralle, niin tulet hyvin vastenmielisesti kuluttamaan sitä
aikaa ja tekemään niitä ponnistuksia, joita tarvitaan hänen sanansa
kätkettyjen aarteitten etsimiseen, saadaksesi siten sitä voimaa, jota
välttämättömästi tarvitaan kaikissa niissä uskonkoetuksissa, jotka
muihin aikoihin verrattuna kuuluvat erityisesti nykyiseen aikaan
(tuhatvuotispäivän sarastuksessa).

Mutta älä luule, että antaminen loppuu, kun olet antanut tarpeellisen
ajan ja voiman tähän tutkimiseen. Ei toki! Oman minäsi uhrin
vilpittömyys koetellaan täydellisesti ja on se todistava sinut
joko arvokkaaksi tai arvottomaksi tuon "pienen lauman", voittavan
seurakunnan jäsenyyteen, joille annetaan valtakunnan kunnia. Jos
ahkerasti tutkit Jumalan sanaa ja otat vastaan sen totuuksia hyvällä,
rehellisellä ja vihkiytyneellä sydämellä, on se kasvattava sinussa
sellaisen rakkauden Jumalaan ja hänen suunnitelmiinsa ja sellaisen
halun kertoa iloisesta julistuksesta, saarnata evankeliumia, että siitä
sen jälkeen on tuleva elämäsi kaikkinielevä päämäärä, joka työntää
syrjään kaiken muun. Tämä ei tule ainoastaan _hengessä_ erottamaan
sinua maailmasta ja useista nimikristityistä, vaan on myöskin johtava
sinut ulkonaiseen, täydelliseen eroon sellaisista. He tulevat pitämään
sinua omituisena ja erottamaan sinut seurapiiristään, ja sinua
ylenkatsotaan ja pidetään houkkana Kristuksen tähden: sillä he eivät
tunne meitä, samoin kuin he eivät tunteneet Herraa. -- 1 Kor. 4: 8--10;
Luuk. 6: 22; 1 Joh. 3: 1; 1 Kor. 3: 18.

Oletko valmis rientämään edelleen Herran tuntemisessa pahan ja hyvän
maineen kautta? Oletko valmis kieltäytymään kaikesta seurataksesi
häntä, mihin ikinä hän johtaa sinua sanansa kautta? -- unohtamaan
ystäviesi toiveet samoin kuin omat toiveesikin? Me toivomme, että monet
vihkiytyneet, jotka lukevat tämän osan, sen kautta elpyisivät hengessä,
saadessaan selvemmän käsityksen jumalallisesta suunnitelmasta, uuteen
intoon ja hehkuun, jotta he voisivat sanoa: "Jumalan armolla tahdon
kilvoitella Herran tuntemisessa ja palveluksessa, maksoi se miten
vaikeita uhrauksia tahansa." Ne, jotka innokkaasti tutkivat, mitä
edellä olevilla sivuilla on esitetty, noudattakoon jalomielisten
berealaisten tapaa (Ap. t. 17: 11) ja koetelkoon sitä ei ihmisten
ristiriitaisten perimätietojen ja uskontunnustusten vaan ainoan oikean
ja Jumalan hyväksymän mittakaavan -- Jumalan oman sanan -- mukaan.
Tällaisen tutkimisen helpottamiseksi olemme maininneet hyvin monta
Raamatun kohtaa.

On hyödytöntä koettaa saattaa sopusointuun tässä esitettyä jumalallista
suunnitelmaa monien sellaisten ajatusten kanssa, joita ennen on
suosinut ja pitänyt Raamatun mukaisina, mutta jotka eivät kuitenkaan
ole siksi osottautuneet. Huomattakoon, että jumallinen suunnitelma
on täydellinen ja sopusointuinen kaikissa osissaan itsensä kanssa,
ja että se on täydellisessä sopusoinnussa sen luonteen kanssa, jonka
se ilmottaa alkuunpanijakseen. Se on ihmeellinen esitys viisaudesta,
vanhurskaudesta, rakkaudesta ja voimasta. Se sisältää itsessään
todistuksen sen yli-inhimillisestä alkuperästä. Se on inhimillisen
keksimiskyvyn yläpuolella, melkeinpä inhimillisen käsittämiskyvynkin
yläpuolella. Epäilemättä on siellä ja täällä nouseva kysymyksiä, jotka
etsivät ratkaisua sopusoinnussa tässä esitetyn suunnitelman kanssa.
Huolellinen, harkitseva Raamatun tutkiminen on heti ratkaseva monta
näistä kysymyksistä, ja me voimme luottamuksella sanoa kaikille:
Ei ainoakaan kysymys, jonka te voitte tehdä, tarvitse jäädä ilman
riittävää vastausta täydellisessä sopusoinnussa tässä lausuttujen
ajatusten kanssa. Seuraavat osat tulevat lähemmin käsittelemään
tämän ainoan ja saman suunnitelman eri jaksoja ja askel askeleelta
osottamaan sen erinomaisen sopusoinnun, joka ainoastaan _totuudelle_
on oleellista. Ilmotettakoon myös, ettei ainoakaan teolooginen
järjestelmä ole edes koskaan väittänyt saaneensa Raamatun _kaikkia_
esityksiä sopusointuun tai koskaan koettanut sitä tehdä, ja kuitenkin
me väitämme meidän esityksemme juuri käsittävän tämän. Tämä sopusointu
ei ainoastaan Raamatun vaan myös jumalallisen luonteen ja pyhitetyn
järjen kanssa on täytynyt herättää omantunnontarkan lukijan huomiota
ja täyttää hänet sekä ihmettelyllä että toivolla ja luottamuksella. Se
on todellakin ihmeellinen. Kuitenkin tulee meidän juuri tätä odottaa
_totuuteen_ ja Jumalan äärettömän viisaaseen ja hyvään suunnitelmaan
nähden.

Kun Raamattu täten tältä näkökannalta avautuu ja antaa meidän nähdä
ihmeellisiä asioita (Ps. 119: 18), niin vaikuttaa meidän päiviemme
valo aivan päinvastaisesti, kun se sattuu ihmisten erilaisiin
uskontunnustuksiin ja perimätietoihin. Vieläpä heidän suosijansakin
alkavat tunnustaa ne epätäydellisiksi ja vääristellyiksi, ja
luonnollisesti aletaan niitä huomatussa määrässä syrjäyttää. Ja
vaikkakin niitä vielä suositaan, niin harvoin niitä kuitenkaan
esitetään, koska niitä suorastaan hävetään. Ja häpeä, joka on
takertunut inhimillisiin uskonoppeihin ja perimätietoihin, kohtaa
myöskin Raamattua, koska sen luullaan todistavan näiden ajatusten
valheellisuuden lähteneeksi Jumalasta. Tästä johtuu tuo vapaus, jolla
erilaiset n.k. edistyneet ajattelijat alkavat kieltää niitä Raamatun
eri osia, jotka eivät sovellu heidän käsityksiinsä. Miten silmiin
pistävä onkaan siis tuo Jumalan kaitselmus, joka juuri tänä aikana avaa
lapsilleen tuon todellakin ihanan ja sopusuhtaisen suunnitelman --
suunnitelman, joka ei hylkää pienintäkään osaa hänen sanassaan, vaan
saattaa ne kaikki sopusointuun. Totuus on, kun sen aika on tullut,
_ruokaa_ uskon huonekunnalle, jotta he sen kautta kasvaisivat. (Matt.
24: 45). Jokainen, joka tulee kosketukseen totuuden kanssa ja ymmärtää
sen, saa sen kautta edesvastuun totuuteen nähden. Joko se täytyy ottaa
vastaan ja noudattaa sitä tai myös hyljätä se ja ylenkatsoa sitä.
Edesvastuusta ei vapauduta, jos se jätetään huomioon ottamatta. Jos me
itse omistamme totuuden, olemme samalla _siitä_ edesvastuussa, koska
se on _koko_ uskon huonekuntaa varten; ja jokainen, joka sen vastaan
ottaa, tulee sen velalliseksi ja täytyy hänen, jos hän on uskollinen
huoneenhaltija, ilmottaa siitä muille Jumalan perheen jäsenille.
Antakaa valonne loistaa! Jos jälleen tulee pimeys, kuinka suureksi
tuleekaan pimeys. Kohottakaa valo korkealle! Pystyttäkää lippu kansojen
eteen!

       *       *       *       *       *

    Karitsan morsian.

    Ken on hän, ken rientää kautta korpimaan
    ylkäänsä taivaallista kohtaamaan,
    katse kohti kotoaan,
      valkeissa vaatteissaan?
        Karitsan on morsian kallein, parhain tää
        vanhurskauden valkovaipassaan.
        Ensi-joukko kunnian Herran ompi tää
        morsiusvaatteissaan.

    Hänpä Herran kutsun kerran kuullut on.
    Lamppunsa puhdas, kirkas, valmis on.
    Kohta matkan päässä on,
      valkeissa vaatteissaan.

    Kaitaa, synkkää korpitietä kulkee hän.
    Uhkaavat tappaa vaarat rientävän.
    Mutta eespäin astuu hän
      valkeissa vaatteissaan.

    Ylkä häntä kutsuu kiirein joutumaan.
    Eikä hän taakseen lainkaan katsokkaan,
    tuohon tyhjään maailmaan
      valkeissa vaatteissaan.

    Onnellinen on, kun saa hän omistaa
    yljän, ken taivaan häihin johdattaa,
    jossa kruunun kirkkaan saa
      valkeissa vaatteissaan.

    Ei hän pelkää mailman synkkää pauhinaa.
    Kuoleman laakson toivo kirkastaa.
    Näin hän taivaan saavuttaa
      valkeissa vaatteissaan.

    Kuinka suuri onnen' onkaan, kun mä vaan
    -- joskin oon heikko, halpa lapsi maan --
    tulla yljän vaimoks' saan
      valkeissa vaatteissa.








End of Project Gutenberg's Raamatun tutkisteluja 1, by Charles T. Russell

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56716 ***