diff options
Diffstat (limited to '56446-8.txt')
| -rw-r--r-- | 56446-8.txt | 8419 |
1 files changed, 0 insertions, 8419 deletions
diff --git a/56446-8.txt b/56446-8.txt deleted file mode 100644 index 585c94e..0000000 --- a/56446-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8419 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Liljecronan koti, by Selma Lagerlöf - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Liljecronan koti - -Author: Selma Lagerlöf - -Translator: Helmi Setälä - -Release Date: January 27, 2018 [EBook #56446] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LILJECRONAN KOTI *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -LILJECRONAN KOTI - -Kirj. - -Selma Lagerlöf - - -Suomentanut - -Helmi Setälä - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1911. - - - - -SISÄLLYS: - - Myrskytuuli. - Rukit. - Svartsjö. - Lumikki neito. - Svartsjön pappi. - Unipannukakku. - Morsiustanssi. - Ketunkuoppa. - Taalari. - Suomalaispappi. - Henriksbergin seppä. - Vänrikki. - Arkiolossa. - Kevätilta. - Syytös. - Lepokivi. - Menninkäiset Lövdalassa. - Koti. - - - - -MYRSKYTUULI. - - -Tapaninpäivänä vuonna 1800 raivosi sellainen myrskytuuli Lövsjön -kihlakunnassa Värmlannissa, jotta Jumala paratkoon. Olisipa melkein -voinut luulla, että se tempaisisi irti kaikki mitä maailmassa oli ja -tekisi siellä puhdasta jälkeä. - -Älkää koettakokaan väittää, että yhtä kovia myrskytuulia olisi -raivonnut sekä ennen että jälkeenkinpäin, älkää väittäkö sitä -ainakaan vanhoille Lövsjöläisille, sillä he ovat lapsesta saakka -saaneet kuulla, ettei toista sellaista myrskytuulta voi ollakaan. - -He voivat vielä tänä päivänäkin luetella kaikki ne aidat, jotka -silloin kaatuivat kumoon ja kaikki ne olkikatot, jotka lensivät -hajalleen ja kaikki ne navetat, jotka suistuivat maahan, jotta elukat -hautaantuivat useammiksi päiviksi katonkannattimien alle. He voivat -näyttää kaikki ne paikat, missä tuli pääsi irti ja jota ei saatu -myrskytuulessa sammumaan, ennenkuin koko kylä oli palanut poroksi. -Ja he ovat käyneet kaikilla niillä harjuilla ja kukkuloilla, missä -toinen puu kaatui toisensa viereen, kunnes maa tuli aivan paljaaksi. - -Tiedättehän, että ihmisillä on tapana sanoa, ettei niin pahaa, ettei -hyvää sen mukana, mutta kukapa olisi uskonut, että tuo sananlasku -tässäkin kohdin olisi pitänyt paikkansa, sillä näkiväthän kaikki, -että tämä Tapaninpäivän myrsky tuotti vain toisen onnettomuuden -toisensa jälkeen. - -Se, joka kaikkein vähimmin saattoi odottaa, että tämä myrskytuuli -tuottaisi jotakin hyvää, oli Koltorpin "pikkupiika". Hänen kanssaan -ei olisi ollut hyvä laskea leikkiä Tapaninpäivän aamuna, kun hän -seisoi metsänlaidassa ja katseli alas laaksoon, missä tuprutteli -lunta ja tuhkaa ja rikkoja ja jos jotakin, mitä tuuli sai mukaansa -riuhdotuksi. - -Ei koskaan koko hänen elämässänsä, ja hän oli kuitenkin jo -kolmetoista täyttänyt ja kävi neljännellätoista, tällainen -vastoinkäyminen ollut kohdannut häntä. Kyllähän hän muuten pysyi -hyvällä mielellä, vaikka hän sai kovaakin kokea, mutta tämä oli -sentään pahempaa kuin mitä hän jaksoi kantaa. - -Vähälläpä kyyneleetkin olivat pusertua esiin suurista, kirkkaista -silmistä ja vieriä pitkin kalpeita ja laihoja kasvoja. - -"Pikkupiika" oli astunut vähän matkaa metsänlaidasta ikäänkuin -tunnustellaksensa tuulta, ja myrskytuuli raastoi pääliinaa ja -paukutteli lyhyttä, valkeaa lammasturkkia ja kääri kotikutoisen -hameen niin lujalle hänen jalkojensa ympärille, että hän oli vähällä -kaatua kumoon. - -Hän ei ollut yksinään, vaan äiti ja "pikkupoju" olivat myös matkassa. -Molemmat olivat samanlaisissa pukimissa kuin "pikkupiikakin", -heillä oli lyhyet, valkoiset lammasnahkaturkit ja mustat, jäykät -sarkahameet yllä. Sehän oli aivan luonnollista, sillä "pikkupiika" -peri kaikki vaatteensa äidiltä ja "pikkupoju" peri taas vuorostaan -"pikkupiialta". Mutta he olivat kuitenkin paremmassa asemassa -kuin hän, sillä vaikka he olivat yhtä lämpimästi puetut kuin -"pikkupiikakin", niin he eivät olleet lähteneet metsänreunaa -ulommaksi, vaan seisoivat tuulensuojassa. - -Äiti ja pikkupoju olivat yhtä laihat ja riutuneet kasvoiltaan kuin -pikkupiikakin ja heidän silmänsä olivat myös yhtä viisaat ja kirkkaat -kuin hänen, ja kumpikin ajatteli aivan niinkuin hänkin, että tämä -myrskytuuli vasta oli oikea onnettomuus, ja heillä oli niin paha -mieli, että olisivat kernaasti vaikka purskahtaneet itkuun. - -Mutta he eivät näyttäneet sittenkään niin surkeilta kuin pikkupiika. - -Hän seisoi juuri tuolla mäennystyrällä, tiedättehän, Bäckgårdin -yläpuolella Bron pitäjässä, ja sieltä hän saattoi seurata katseellaan -tietä, joka kulki kiemurrellen monessa mutkassa aina Bron kirkolle -saakka. Ja hän näki, että ihmiset, jotka olivat lähteneet kotoansa -kirkkoon, kääntyivät tieltä takaisin. Sen enempää hänen ei tarvinnut -nähdä ymmärtääkseen, että äidin ja pikkupojun olisi aivan mahdotonta -kulkea kaksi kokonaista peninkulmaa Nygårdiin asti, Svartsjön -pitäjään, jonne he olivat aikeissa lähteä joulupitoihin. - -Hän ei malttanut olla puristamatta kättään nyrkiksi kintaan sisällä, -kun tuo seikka hänelle selvisi. - -Kunpa metsässä, jossa he asuivat, ei olisi ollut niin tyyntä! Kunpa -he vain olisivat ymmärtäneet millainen ilma oli, ennenkuin he olivat -päässeet aina metsänlaitaan saakka! Silloin he eivät yhtään olisi -lähteneetkään matkaan, ja se olisi ollut paljoa parempi. - -Sillä hän oli nyt kerta sellainen, ettei mikään ollut hänestä -kiusallisempaa kuin kääntyä tieltä takaisin eikä päästä perille -sinne, minne hän kerta oli aikonut. - -Kunpa hän ei pitkin koko vuotta olisi ajatellut tätä Tapaninpäivää, -jolloin hän pääsisi Nygårdiin! Kunpa hän ei juuri tällä elävällä -hetkellä olisi nähnyt edessään kaikki suuret, pihisevät padat, -valkeilla liinoilla katetut pitkät pöydät ja kaikki hanhenpaistit! -Jospa hän ja pikkupoju eivät joka kerta, kun äidillä ei ollut -heille ruokaa annettavana, olisi lohduttaneet toisiaan: "Sitten kun -me pääsemme sedän luo Nygårdiin joulukesteihin, syömme me oikein -kylläksemme!" - -Kuinka surkeata ajatella, että siellä keitettiin rusinasoppaa ja -riisiryynipuuroa ja että siellä oli leivoksia, hilloa, kahvia ja -voikakkuja, ja ettei hän saanut maistaa noita herkkuja! - -Hän oli niin pahoillaan, että hän olisi toivonut voivansa purkaa -sisuaan jollekulle. Hän tuumi, että myrskytuulen olisi pitänyt -ymmärtää olla tulematta juuri tänä päivänä. Olihan pyhä ja talvi, -jotta sitä ei kaivattu merelläkään, vaan olisi se kernaasti voinut -pysyä alallansa. Mutta turhaa sitä oli sanoa myrskytuulelle. - -Pahin osa matkaa heillä oli nyt edessään: oli kuljettava Helgesäterin -ohi ja Brobyn mäkiä pitkin Löveniä ja kirkkoa kohti ja sitten -pappilan maiden poikki, sillä tie kulki aukeitten ja metsättömien -seutujen läpi. Jos he vain pääsisivät tuon matkan ja jaksaisivat -kiivetä Hedebyn mäkiä, niin vaara olisi voitettu, sillä sieltä tie -kulki metsän halki. - -Ei matka tuntunut niinkään pitkältä. Ainakin heidän pitäisi yrittää. -Eihän heidän kuitenkaan voisi käydä sen pahemmin kuin huonosti. - -Hän oli kuitenkin hyvillään niin kauan kuin äiti seisoi paikallaan ja -tuumi. Olihan mahdollista, että hän päättäisi jatkaa matkaa. Mutta -samassa hän huomasikin, että äiti kääntyi takaisin metsään päin, ja -pikkupoju seurasi tietenkin äitiä. - -Silloin pikkupiika alkoi astua päinvastaiseen suuntaan mäkeä alas. -Ensin aivan hitaasti, mutta sitten yhä nopeammin, sillä tuuli puhalsi -takaa ja hoputti häntä eteenpäin, jotta hänen miltei oli pakko -juosta. Hän ei katsonut kertaakaan taakseen, sillä hän pelkäsi, että -äiti ja pikkupoju voisivat ehkä viitata hänelle ja käskeä häntä -palaamaan takaisin. Hän oli melkein varma siitä, että he huusivat ja -hoilottivat hänelle, mutta siitä hänen ei tarvinnut välittää, sillä -nyt, kun hän oli tullut keskelle myrskytuulta, niin kumisi ja ryskyi -hänen ympärillään niin kovasti, ettei hän voinut kuulla mitään. - -Tuskinpa äiti saattoi saavuttaa häntä, sillä täytyihän hänen taluttaa -pikkupojua, jottei tuuli kaataisi häntä kumoon, ja siksi hän ei -päässyt yhtä nopeasti eteenpäin. - -Siitä syystä ei pikkupiika ajatellutkaan kääntyä takaisin, hänellä -ei ollut siihen vähintäkään halua, mutta hänen täytyi tunnustaa -itselleen, ettei hän koskaan ollut luullut myrskytuulta niin kovaksi -kuin se oli. Hänen päänsä yläpuolella leijaili suuria, mustia, -siipiään räpytteleviä lintuja, joita tuuli ajoi eteenpäin ja raastoi -ne aivan rikki, jotta niiden höyhenet ja ruumiit menivät säpäleiksi. -Hän ei ollut mielestään koskaan nähnyt mitään niin kammottavaa, -kunnes hän huomasi, että ne olivatkin suuria olkikarahkoja, jotka -olivat irtaantuneet jostakin olkikatosta. - -Jos hän astui askeleenkin vastatuuleen, niin kohosi se hänen eteensä -kuin pillastunut hevonen ja oli kaataa hänet kumoon, ja jos hän astui -myötätuuleen, niin se työnsi häntä eteenpäin niin kovalla voimalla, -että hänen täytyi kulkea notkistetuin polvin ja selkä kumarassa -voidakseen kestää sitä. Hän väsyi taistellessaan tuulta vasten, jotta -hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi vetänyt kuormaa. - -Pohjoisesta myrsky puhalsi ja oli niin kylmä, ikäänkuin se olisi -kisaillut ruumisten kanssa. Se oli niin voimakas ja terävä, että se -tunkeutui sekä lammasnahkaturkin että sarkahameen läpi ja jähmetti -koko ruumista. Eihän hän sellaisesta suuresti välittänyt, mutta -sittenkin hän tunsi, että varpaat jäykistyivät pikisaumakengissä, -ja sormet kohmettuivat villakintaissa, ja että korvia nipisteli -pääliinan alla. Hän astui kuitenkin eteenpäin, kunnes hän pääsi koko -pitkän mäen alle. Kun hän tuli alas laaksoon, pysähtyi hän odottamaan -toisia. - -Kun he vihdoinkin olivat päässeet lähelle, astui hän heitä vastaan. - -Parasta kai sittenkin oli palata kotiin, sanoi hän. Mahdotonta oli -kai päästä Nygårdiin saakka. - -Mutta nyt oli äiti harmissaan ja pikkupoju myöskin, ja he tuumivat -itseksensä, ettei tuo tyttöletukka saisi hallita heitä ja määrätä, -milloin he saisivat kulkea eteenpäin ja milloin kääntyä takaisin. - -"Ei, tiedätkös", sanoi äiti, "emme me käänny kotiin, vaan sinä saat -lähteä joulukesteihin, koska sinulla on sinne niin suuri halu". - -"Niin, nyt sinä saat niin paljon tuulta, että sitä piisaa moneksi -viikoksikin", sanoi pikkupoju. - -Ja äiti ja pikkupoju alkoivat astua eteenpäin, ja pikkupiika sai -seurata perässä niin hyvin kuin jaksoi. - -Kun he saapuivat Nygårdin kohdalle, tuli Kulkija-Lotta ja Kerjuu-Jon -heitä vastaan. Ja nuo molemmat, joilla oli tapana kiertää pitäjää -sekä pyhänä että arkena ja olivat tottuneet kaikenlaiseen säähän, -nostivat kätensä torveksi suun eteen ja huusivat heille, että heidän -kaikin mokomin piti palata kotiin, sillä järven puolella oli niin -kylmä, että he voisivat paleltua kuoliaaksi. - -Äiti ja pikkupoju astuivat sittenkin edelleen. He olivat yhä -pahoillaan pikkupiialle, ja tahtoivat, että hän saisi oikein tuntea -millainen ilma oli. - -He kohtasivat Fallasin Erikin hevosen, joka veti perässään tyhjää -rekeä, sillä Fallasin Erik oli tuulessa kadottanut hattunsa, ja -juostessaan aitoja pitkin, kiivetessään niiden yli ja ryömiessään -ojien pohjia saadakseen sen kiinni, ei hevonen malttanut enää seisoa -alallaan myrskyssä, vaan oli lähtenyt kotiin päin juoksemaan. - -Mutta äidin ja pikkupojun mielestä ei siinä näyttänyt olevan mitään -merkillistä. He jatkoivat vain matkaansa. - -He ponnistelivat eteenpäin kunnes he tulivat Brobyn mäkien -korkeimmalle harjalle. Mutta siellä he joutuivat keskelle suurta -ihmisjoukkoa, hevosia ja rekiä, jotka eivät päässeet paikaltaan. -Sillä Brobyn suuri mänty, joka oli ollut niin korkea, että se oli -näkynyt yhtä kauaksi kuin Gurlitan harju, oli kaatunut myrskyssä -kumoon ja asettunut poikittain tielle. Siellä seisoi Gullåsan Jan -ja Kringåsan Britta, joita tänään piti vihittämän Bron kirkossa. -Ja siellä seisoi Gullåsan vanha Jan Jansa ja Kringåsan vanha muori -ja naapureita ja sukulaisia ja Pelimanni-Jöns ja Högsjön kaunis -Gunnar ja paljon muita ihmisiä, jotka kaikki olivat yhtyneet -morsiussaattoon. He huusivat ja kertoivat, että kahdesti matkan -varrella olivat kaatuneet puut estäneet heidän kulkuaan, toiset -oli saatu pois tieltä, mutta tälle puulle ei kukaan voinut mitään -tehdä. Ja Gullåsan vanha vaari kulki ympäri tarjoten viinaa, mutta he -seisoivat sittenkin siinä paikoillansa. Morsian oli noussut reestä -ja itki, kun kirkkomatkalla oli ollut niin paljon esteitä. Ja tuuli -raasti punaisia tylliruusuja ja vihreitä silkkilehtiä hänen hameensa -reunuksesta, jotta ihmiset, jotka myöhemmin päivällä matkustivat -pitäjällä, eivät voineet uskoa muuta kuin että myrskytuuli oli saanut -käsiinsä orjantappurapensaan ja riistänyt siitä kukkia ja lehtiä, -joita se oli siroitellut pelloille ja ojareunoille. - -Mutta äiti ja pikkupoju eivät pysähtyneet, vaikka mänty olikin -poikittain tiellä, vaan he ryömivät sen alitse ja jatkoivat -matkaansa. He arvelivat, ettei pikkupiika vieläkään ollut saanut -kyllikseen myrskytuulesta. - -Ja he kulkivat aina tienhaaraan ja Brobyn kestikievaritaloon asti! - -Siellä he kohtasivat majuurinrouva Samzeliuksen, joka ajoi -parihevosilla ja kuomureellä. Vasta silloin he huomasivat, -kuinka paha ilma oli, kun he näkivät, että majuurinrouva istui -katoksen alla, sillä hän ei muuten ollut juuri arkalasta kotoisin. -Majuurinrouva pisti kätensä kuomun alta esiin ja pui heille -nyrkkiään. Ja hän huusi heille kovalla äänellä, joka kuului myrskyn -kohinassakin: "Mene kotiin, Koltorpin Marit! Älä kulje ulkona -lapsinesi tällaisessa ilmassa, jolloin minunkin on pakko ajaa -kuomureessä." - -Mutta äiti ja pikkupoju arvelivat, että pikkupiika saattoi vielä -vähän aikaa taistella myrskytuulta vasten. - -Kun he nyt saapuivat sillalle, joka kulki kapean salmen yli, täytyi -heidän ryömiä nelinkontin sillan kaidepuuta pitkin. Täällä painoi -tuuli niin hirveällä voimalla, että he olisivat lentäneet sulaan -salmeen, jos he olisivat yrittäneet kulkea pystyssä. - -Päästyään sillan yli, olivat he jo puolitiessä. Pikkupiika alkoi jo -todellakin luulla, että he pääsisivät joulukesteihin. - -Mutta tuskin hän oli päässyt tuon ajatuksen loppuun, kun taaskin -tuli vastus eteen. Varmaankin kova kylmyys sillalla oli tehnyt -lopun pikkupojusta. Hän oli aivan kuin jääkappale. Hän heittäytyi -tielle eikä tahtonut astua askeltakaan kauemmaksi. Äiti riisti hänet -syliinsä ja juoksi lähimpään mökkiin hänen kanssaan. - -Pikkupiika oli niin pelästyksissään seuratessaan äitiä tupaan, että -hän oli aivan suunniltaan. Sillä jos pikkupoju oli paleltunut, niin -oli se kokonaan hänen syynsä. Äiti ja poju olisivat varmaan palanneet -kotiin, jollei hän olisi ollut mukana. - -He olivat tulleet mökkiin, jossa asui aivan sanomattoman ystävällistä -väkeä. He sanoivat heti paikalla, etteivät vieraat millään ehdolla -saaneet jatkaa matkaansa, ennenkuin myrskytuuli oli hiukan asettunut. -Ja he sanoivat, että oli oikea Jumalan onni, että he olivat tulleet -heidän luokseen. Jos he olisivat kulkeneet vielä pappilan maille -asti, niin he olisivat varmaan paleltuneet kaikki kolme. - -Näyttipä siltä kuin äitikin olisi iloinnut siitä, että he olivat nyt -päässeet katokseen. Hän istui siinä niin tyytyväisenä, ikäänkuin hän -ei lainkaan olisi tiennyt, että Nygårdissa parhaillaan käännettiin -paistinvartaita ja rasvaa kuorittiin suurista lihapadoista. - -Kun isäntäväki oli saanut oikein kyllikseen puhua siitä, miten hyvä -oli, että he olivat jääneet heidän luokseen, niin sattuivat he -kysymään heiltä, miksikä he oikeastaan olivat lähteneet tällaisessa -myrskyssä matkaan. Olivatko he ehkä aikoneet mennä kirkkoon? - -Silloin äiti kertoi heille, että hän oli aikonut mennä Per Jansasin -luo Nygårdiin. Per oli hänen lankonsa, vaikka lanko olikin yhtä -rikas kuin hänen miehensä oli ollut köyhä. Joka vuosi Tapaninpäivänä -pidettiin talossa kestit, ja hän, joka oli hänen kälynsä, oli -itsestäänmäärätty vieras. Olihan ilma hänen mielestään ollut kovin -huono, mutta nämät olivat ainoat kestit, joihin heillä vuoden -kuluessa oli tilaisuutta päästä. - -Mökkiläiset tulivat jälleen pahalle mielelle kuullessaan tämän. -Heidän oli sääli äitiä, joka ei päässyt kesteihin Per Jansasin luo, -sillä siinä talossa oli kylläkin komeata. Mutta mahdotontahan oli -uudestaan lähteä myrskyn käsiin. Se voisi maksaa heille hengen. - -Äitikin myönsi, että se oli aivan mahdotonta eikä hänen näyttänytkään -olevan yhtään vaikea istua alallaan tämän köyhän väen luona, vaikka -muualla häntä odottikin niin paljon hyvää. - -"Jollei teillä olisi lapsia mukananne", sanoivat mökkiläiset, "niin -ehkäpä te yksin pääsisitte perille". - -Äitikin myönsi samaa. Kyllä hän olisi päässyt perille, jolleivät -lapset olisi olleet matkassa. Mutta heitä oli enää mahdoton viedä -tuohon ilmaan. - -Ei, sitä asiaa oli enää mahdoton auttaa, siitä he olivat yhtä mieltä. -Heidän oli niin kovin sääli äitiä. Heidän kasvoistaan saattoi aivan -nähdä, kuinka kovasti heidän oli häntä sääli. - -Mutta äkkiä emännän päähän pälkähti ajatus, joka ilahdutti häntä -suuresti. "Hyvänen aika!" sanoi hän. "Voittehan jättää lapset tänne -meidän luoksemme, jos teidän tekee mieli mennä." - -Tuo ajatus ilahdutti heitä suuresti, sekä emäntää että isäntää. -He eivät voineet käsittää, miksikä he eivät jo aikaisemmin olleet -keksineet sitä. - -Äiti kursaili hiukan aluksi, mutta myöntyi piankin. He päättivät, -että lapset jäisivät sinne koko päiväksi ja yöksikin, ja että -seuraavana päivänä äiti tulisi heitä hakemaan. - -Ja äiti läksi ja pikkupiika jäi tupaan istumaan. - -Nyt kaikki toivo oli mennyttä, sen hän huomasi, ei hän joulukesteihin -enää voisi päästä. Mutta turhaa hänen oli sanoa, että hän olisi -tahtonut mennä äidin mukana, sillä mökkiläiset, joiden luo he olivat -joutuneet, olivat niin kovin ystävällisiä, eivät he olisi päästäneet -häntä ulos. Eivätkä he molemmat myöskään olisi voineet jättää -pikkupojua. - -Mökkiläiset yrittivät puhella hänelle ja hauskuuttaa häntä, mutta -hän ei saanut sanaakaan vastatuksi. Hän käänsi heille vaan selkänsä -ja asettui ikkunaan katselemaan kahta suurta koivua, jotka heiluivat -edestakaisin myrskytuulessa. - -Hänen mieleensä nousi kaikenlaisia toiveita seisoessaan siinä. Muun -muassa hän toivoi, että myrskytuuli tarttuisi voimakkaasti tähän -mökkiin ja kaataisi sen kumoon, jotta hän pääsisi siitä pois. - -Vaan, kas -- -- Tuopa näytti, merkilliseltä. Katsellessaan koivuja -tuntui hänestä, ikäänkuin ne eivät enää olisi heiluneetkaan yhtä -kovasti. Ja melu ja kohina, joka seurasi myrskyä, tuntui hänestä myös -vähenevän eikä enää ilmassa lennellyt lastuja eikä olkia. - -Tuskin hän saattoi uskoa silmiään, mutta ilma oli todellakin jo niin -tyyntynyt, että riippakoivujen oksat enää vain hiukan värähtelivät. - -Mökkiläiset lepertelivät pikkupojun kanssa, eivätkä huomanneet -mitään, ennenkuin pikkupiika sanoi, että myrskytuuli oli tauonnut. - -He hämmästyivät suuresti ja säälittelivät, ettei se ollut tauonnut -varhemmin, jotta lapsetkin olisivat päässeet joulukesteihin. Sillä -mitäpä hauskaa heidän oli istua kaiken päivää täällä, sen he kyllä -ymmärsivät. - -Silloin sanoi pikkupiika, että jos he vain sallivat, niin hän lähtisi -pikkupojun kanssa Nygårdiin. Suora maantie johti sinne, jotta hän -kyllä löytäisi perille, eikä heille voinut myöskään näin keskellä -päivää tapahtua mitään pahaa. - -Mökkiläiset olivat niin tavattoman hyviä ja ystävällisiä. He eivät -tahtoneet pahoittaa kenenkään mieltä, vaan he antoivat heidän mennä, -sekä pojun että pikkupiian. - -Nyt oli kaikki hyvin. Ilma oli kaunis ja tyyni ja käveleminen kävi -aivan helposti, ei kukaan voinut myöskään pakoittaa pikkupiikaa -istumaan alallaan tai palaamaan kotiin, kun hänen mielensä teki -eteenpäin. - -Mutta kas, yksi asia sittenkin teki hänen mielensä rauhattomaksi. -Hänen mielestään aurinko taivaan etelärannalla painui kovin nopeasti -mailleen. Ei hän tiennyt ajasta mitään, mutta mitäpä, jos olikin -jo niin myöhäistä, että vieraat jo istuivat pöydässä Nygårdissa! -Kokonainen peninkulma oli vielä jäljellä, mitäs jos hänen päästessään -perille padat olisivatkin jo tyhjät ja vain kalutut luut jäljellä! - -Pikkupoju oli vain seitsemän vuoden vanha. Ei hän päässyt kovin -nopeasti kulkemaan. Hän oli myös väsynyt ja haluton kaikkien -tämänpäiväisten kärsimysten jälkeen. - -Kun he tulivat Hedebymäen juurelle, pysähtyi pikkupiika ja katseli -alas Löven-järvelle, jonka pintaa peitti kova, kiiltävä jää. - -Hän kysyi, muistiko pikkupoju minä päivänä äiti kotiintullessaan oli -kertonut, että Löven oli jäätynyt. Äiti oli niin kovin ihmetellyt, -että järvi jäätyi jo ennen joulua, jotta hän puhui siitä koko illan. -"Niin, se oli jouluaaton aattona", sanoi pikkupoju. Siitä hän oli -aivan varma. - -"Sitten se on ollut jo neljä päivää jäässä", sanoi pikkupiika. "Aivan -varmaan jää on jo niin vahvaa, että se kannattaa meitä." - -Pikkupoju reipastui heti paikalla, kun hän käsitti, että pikkupiika -aikoi kulkea järven yli. - -"Lasketaan luikua Nygårdiin!" huudahti pikkupoju. - -"Tämä tie on sopivin", sanoi pikkupiika, "sillä Nygård on järven -rannalla". - -Pikkupiika epäili tosin vielä hiukan, mutta tällä kertaa pikkupoju -yllytti häntä. Hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan maamatkasta. Hän -tahtoi suoraa päätä alas jäälle. - -"Sinä saat sanoa äidille, että sinä sitä tahdoit", sanoi pikkupiika, -"sillä hän ei suutu sinuun". - -Järven rantaan ei ollut pitkä matka. Hetken kuluttua he olivat -jäällä. Se oli yhtä liukas kuin ankerias, sen kirkkaampi se ei juuri -olisi voinut ollakaan. He tarttuivat toisiaan käteen kiinni ja -alkoivat laskea luikua pitkin Löven-järveä. - -Se kävikin paljoa paremmin kuin maantiellä tallustaminen. -Tällä tavalla he varmaan pääsisivät perille ennenkuin suuret -kestipäivälliset olivat loppuneet. - -Mutta sitten kuuli pikkupiika kohinaa ja jyskettä takanaan, joka -oli hänelle liiankin tuttua. Hänen ei tarvinnut katsoa taakseenkaan -tietääkseen mitä se oli. Hän tunsi sen jo niskassaan. Myrskytuuli -alkoi nyt taas uudelleen. - -Tuntuipa siltä kuin myrskytuuli olisi pysytellyt alallaan vain -viekoitellakseen lapset alas jäälle. Ja nyt se tuli ja tarttui kiinni -heihin ja kaatoi heidät nurin. - -Heidän oli aivan mahdoton päästä jäällä eteenpäin, nyt kun -myrskytuuli taas oli kiihtynyt. He eivät voineet seisoa pystyssä. He -eivät voineet muuta kuin ryömiä takaisin rantaan. - -Olisipa voinut luulla, että pikkupiian voimat nyt olisivat olleet -lopussa. Hän oli järjestänyt heidän asiansa siten, että tuntui -melkein mahdottomalta ajatella, että he pääsisivät enää ihmisten -ilmoille. Jäällä he eivät voineet kulkea, ja kun he saapuivat -rantaan, niin kohosi sillä kohdalla korkea vuori ja tiheä metsä eikä -tietä ollut minkäänlaista. - -Ja pikkupoju oli niin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen, että hän vain -itki. - -Pikkupiikakin jäi hetkeksi seisomaan rannalle ja näytti aivan kuin -pilvistä pudonneelta. - -Mutta miten lieneekään ollut, niin hän muisti äkkiä, millä tavalla -hän tavallisesti laski mäkeä kotona, kun kallionrinne oli jäässä. Ja -hän alkoi heti taittaa kuusenoksia ja keräsi niitä kahteen kasaan. -Toiselle kasalle hän pani pikkupojun istumaan ja kävi itse polvilleen -maahan ja työnsi sekä pojun että molemmat kuusikasat alas jäälle. - -Kun he tulivat kovimpaan tuuleen, kävi hän istumaan toiselle kasalle -ja sekä poju että hän ottivat käteensä aika karahkan ja pitelivät -sitä tuulessa. - -Hui! sanoi myrskytuuli, ja hei! sanoi myrskytuuli. Se pudisteli heitä -ja keikautti heitä sivulle ikäänkuin koetellaksensa, voisiko se saada -heidät valtaansa. - -Mutta sitten se tarttui koko voimallaan heihin kiinni ja lapset -kiitivät matkaan. Ja niin sitä mentiin, aivan kuin tuulessa, -vaikkeivät he tunteneetkaan tuulta, olisivatpa melkein voineet luulla -istuvansa paikoillaan, jolleivät rannat olisi kiitäneet heidän -ohitsensa. - -Pikkupoju kirkaisi ilosta, mutta pikkupiika istui puristaen huulensa -lujasti yhteen ja katseli ympärilleen tokko joku uusi este taaskin -nousisi hänen ja joulukestien väliin. - -Niin nopeasti ei hän ennen eläissään ollut kulkenut. Ei kestänyt -montakaan minuuttia, ennenkuin he tulivat niemen kohdalle, jossa -Nygård sijaitsi. - -Nygårdissa väki huomasi heidät juuri sinä hetkenä, kun he aikoivat -käydä pöytään, eivätkä he malttaneet olla kiiruhtamatta ulos -katsomaan, mikähän kumma siellä järvellä kulki. - -Ymmärtäähän sen kuinka he hämmästyivät, sekä Per Jansa että Per -Jansan vaimo ja pappi ja koko kesti väki, kun he näkivät heidät. - -Ainoa, joka ei näyttänyt olevan kovin ihmeissään, oli äiti. "Tuo -tyttö ei anna myöten, ennenkuin hän saa tahtonsa perille", sanoi -hän. "Koko ajan olen odottanut, että hän tulisi tänne lentäen luudan -varrella." - -Mutta kaikki sinä iltana kehuivat kilvan pikkupiikaa ja sanoivat, -että hänestä tulee vielä kelpo nainen. - -Äiti sai istua pappilanrouvan vieressä sohvassa kauan aikaa ja puhua -tytöstään. - -Hän ei ollut niinkään huono kehräämään, niin pieni kuin hän olikin, -ja hän oli poiminut marjoja koko viime kesän ja myönyt niitä -Helgesäteriin, ja hän oli saanut aapisen kapteeninrouvalta, ja -Helgesäterin neiti oli neuvonut häntä, jotta hän osasi nyt sekä lukea -että kirjoittaa. - -Svartsjön pappi oli ollut monta vuotta leskenä, mutta kesällä hän -oli mennyt uusiin naimisiin. Uusi pappilanrouva oli pienikasvuinen -nainen, hänen hiuksensa olivat aivan valkoiset, mutta kasvot -hienohipiäiset ja sileät. Ei kukaan voinut sanoa kuinka vanha hän -oli. Häntä kehuttiin tavattoman toimeliaaksi talossaan. Sanottiinpa -myöskin, että hän ensi näkemältä osasi jo jokaisesta sanoa, mikä hän -oli miehiään. - -Nyt sanoi tämä uusi pappilanrouva äidille, että hän jo kauan oli -aikonut ottaa taloon nuoren tytön, joka saisi palvella hänen -tytärpuoltaan, jotta sisäköllä olisi enemmän aikaa kutoa. Hän kysyi -äidiltä, sallisiko hän pikkupiian muuttaa ensi syksynä pappilaan. - -Kuinka ei äiti sitä sallisi! Olipa sekin kysymys! Hän ei voinut -ajatellakaan suurempaa onnea pikkupiialle kuin päästä palvelijaksi -Lövdalaan. - -Koko illan pappilanrouva seurasi katseillaan pikkupiikaa. Näyttipä -siltä kuin hän ei olisi voinut muuta ajatellakaan. - -Hetken kuluttua hän kutsui äidin jälleen luokseen. - -"Onko se totta", sanoi hän, "että tyttö osaa sekä kirjoittaa että -lukea?" - -Ja äiti vakuutti, että se oli totta. "No, silloin me päätämme, että -hän tulee nyt jo Lövdalaan", sanoi pappilanrouva. "Te voitte kulkea -Lövdalan kautta mennessänne kotiin näistä kesteistä, ja silloin tyttö -voi jäädä sinne samalla matkalla." - -Siten se asia sovittiin. - -Mutta sittenkin pappilanrouva istui vaan katsellen pikkupiikaa, -ikäänkuin hän ei olisi voinut katsella häntä kyllikseen. - -Hetken kuluttua hän tahtoi jälleen puhua Koltorpin Maritin kanssa. - -"Mikä sinun tyttösi nimi on?" kysyi hän. - -"Niin, hänen nimensä on Eleonora, mutta me kutsumme häntä vaan -Noraksi." - -"Onko se aivan totta, eikä vain turhaa kerskailua, että hän osaa -lukea ja kirjoittaa?" sanoi pappilanrouva. - -Äiti vakuutti hänelle, että se oli aivan totta. - -"Minä olen tuuminut, että hän saa ajaa meidän kanssamme reessä kotiin -jo tänä yönä", sanoi pappilanrouva. "Me tarvitsemme Lövdalassa juuri -sellaista kuin hän on ja siksi hän voi yhtä hyvin nyt jo alottaa -palveluksensa." - -Kävi niinkuin pappilanrouva tahtoi, kuinkas muuten. Hän oli -sellainen, ettei kukaan mielellään ruvennut häntä vastustelemaan. - - - - -RUKIT. - - -Suuri taalalaiskello, joka seisoi Lövdalan kyökkikamarissa, löi kuusi -niin kovalla metelillä, että olisi voinut luulla raskaitten luotien -syöksyvän maan alle, ja herätti pikkupiian, joka nukkui kolmen tuolin -varassa, tilapäisellä vuoteellaan, joka kaikessa kiireessä oli pantu -hänelle kuntoon myöhään yöllä. - -Hän hyökkäsi kirkaisten ylös vuoteelta ja seisahtui vasta, kun oli -päässyt keskilattialle. Hän oli uneksinut maanneensa arkussa, että -häntä oli määrä haudata ja että hänelle soitettiin kirkonkelloja. - -Päästyään kylmälle permannolle tuli hän heti täysin valveille. - -Ei suinkaan ketään ollut huoneessa, joka olisi kuullut hänen -huutonsa? Kylläpäs pappilan palvelijat olisivat nauraneet, jos he -olisivat tienneet, että hän pelästyi seinäkelloa! Hän ei ymmärtänyt -itsekään, miksi hän oli pelästynyt, tosin ei heillä Koltorpissa -ollut kelloa, mutta Nygårdissa oli lyömäkello sekä väentuvassa että -kamarissa, jotta tiesihän hän hyvinkin millä tavalla kello löi. - -Kyökkikamarissa ei ollut aivan pimeä. Pari pientä kalikkaa paloi -uunissa huoneen nurkassa, niin että hän saattoi nähdä ympärilleen. -Ei, kamarissa ei ollut ketään muita kuin hän. Kapea puusohva, jossa -pappilanneiti, mamseli Maija Liisa nukkui, kun hän yöllä tuli sisään, -oli tyhjänä, olipa se kokoonpantukin. - -Mutta jos mamseli Maija Liisa oli noussut, niin silloin kai hänenkin -oli aika pukeutua. - -Hän heitti vielä kalikan uuniin. Kun tuli valaisi vain sen verran, -että hän saattoi löytää sukkansa ja kenkänsä ja muut vaatteensa, niin -oli hän pian valmis. - -Olipa se ihmeellistä, että hän oli nyt täällä, pappilan -kyökkikamarissa ja puki ylleen! Juuri tässä samaisessa Lövdalassa, -jossa äiti oli palvellut lastenhoitajana, ennenkuin hän meni isän -kanssa naimisiin. Voisikohan hän kiintyä nyt tähän paikkaan yhtä -paljon kuin äitikin? - -Lukuunottamatta pikkupojua tietysti ei äiti kenestäkään koko -maailmassa pitänyt niin paljon kuin pappilanneidestä. Kun hän puhui -hänestä, niin puhui hän ikäänkuin jostakin prinsessasta. - -Pappilanneiti oli niin kaunis, että kun hän ajoi tai ratsasti -maantietä pitkin, niin kiiruhtivat ihmiset työstään aitavieruksille -katselemaan häntä. - -Papilla oli suuri valta pitäjässä, mutta hänellä oli tapana sanoa, -ettei kansa välittänyt hänestä vähääkään verrattuna siihen, kuinka -paljon he pitivät hänen tyttärestään. Hän itse oli muukalainen, mutta -tytär oli sitä vanhaa pappissukua, joka oli elänyt pitäjässä sata -vuotta ja hän se perisi myös Lövdalan sekä koko pitäjän. - -Joskus oli tuntunut hiukan kiusalliselta, kun äiti puhui niin paljon -pappilanneidestä. Sillä kun hänestä vaan oli puhetta, niin ei -kukaan muu näyttänyt kelpaavan mihinkään. Mutta hauska oli nyt joka -tapauksessa saada nähdä häntä. - -Jospa hän vain olisi voinut ymmärtää, mitä ihmeen surinaa hän kuuli -pukeutuessaan. Eihän eilinen myrskytuulikaan voinut enää suhista -korvissa? Tai ehkäpä myrsky oli jälleen yltynyt? Vaikkei tuo ääni, -jota hän kuuli, tuntunut oikein tuulen suhinalta. Pikemmin se oli -myllyn tasaista pyörinää. - -Vihdoin hän oli valmis ja avasi keittiön oven. - -Eipä ihme, että oli kovasti suhissut. Koko keittiö oli täynnä rukkeja -ja kehrääjiä; toinen rukki toisensa takana, toinen kehrääjä toisensa -takana. Ei siinä ollut minkäänlaista loppua. - -Hänen täytyi pysähtyä kynnykselle, sillä hänen päänsä oli mennä aivan -pyörälle. Enintäin kolme kehrääjää kerrallaan hän tähän asti oli -nähnyt samassa huoneessa, sen enempään hän ei ollut päässyt. Mutta -montako oli täällä? Tokko hän osaisi niitä edes laskea. - -Keittiössä oli varsin pimeä, jottei siellä ollut niinkään helppo -kotiutua. Muutamia pihkaisia ja kyhmyisiä katajanjuuria paloi -ristikolla, joka oli asetettu korkean rautakangen varaan liedelle, -siinä kaikki. Mutta paitsi huonoa valaistusta oli vaikea nähdä mitään -senkin vuoksi, että rukit ja kehrääjät olivat kiedotut tomupilveen, -joka työtä tehdessä nousi ilmaan. - -Olkoon miten hyvänsä, sellaista näkyä hän ei koskaan ennen ollut -nähnyt. Katsellessaan siinä rukkien pyöriä ja polkimia ja puolapuita -ja työskenteleviä käsiä ja sormia, meni hänen päänsä yhä enemmän -pyörälle. Selvitelläkseen päätään alkoi hän tehdä itselleen -kysymyksiä, niinkuin äiti oli neuvonut häntä. "Montako vyyhtiä -lankaa tässä keittiössä kehrätään yhtenä ainoana aamuna? Ja montako -vyyhtikimppua heillä on jo vinttikonttorissa riippumassa? Ja kuinka -monet kangaspuut asetetaan kuntoon keväällä, jotta kaikki nämä langat -tulisivat kudotuiksi? Ja montako kangaspituutta pannaan sitten -valkenemaan? Ja montako --" - -Kas niin, nyt pää tuntui taas selvältä, jotta hän uskalsi astua -peremmälle rukkien keskelle. Ei niitä ollutkaan niin kovin monta, -niinkuin hänestä ensin oli tuntunut, vaikka eihän niitä niin -vähänkään ollut. Ne seisoivat pitkässä kiemurtelevassa rivissä aina -lieden luota ulko-ovelle saakka. - -Lähinnä uunia ja valoa istui pappilanrouva keltaiseksi maalatun rukin -ääressä ja kehräsi hienoa, valkeaa pumpulilankaa. Hänen takanaan -istui vanha emännöitsijä, josta äiti oli kertonut ja hän kehräsi -villalankaa punaiseksi ja vihreäksi maalatulla rukilla. Hänen -vieressään oli viisi nuorta palvelustyttöä, keittäjätär ja sisäkkö, -aputyttö, juomanpanija ja karjakko, jotka kehräsivät hienoa pellavaa -maalaamattomilla rukeilla. Vieläkin kauempana istui kyttyräselkäinen -ruotimummo, joka kehräsi rohtimia huonolla, vanhalla rukilla. Ja -aivan taimmaisena keittiön oven vieressä vedossa ja aivan pimeässä -istui vieläkin yksi kehräämässä. Hänen rukkinsa pyörästä oli kolme -puolaa poikki, nyöri oli täynnä solmuja, poljin oli epäkunnossa ja -hän kehräsi karheita rohtimia, jotka olivat niin nystyisiä ja täynnä -päistäreitä, ettei missään muussa talossa niitä olisi viitsitty -kehrätäkään. Mutta nainen, joka istui siinä, näytti kehräävän niitä -yhtä helposti ja kevyesti, kuin toiset hienoa pellavaa. - -Kukahan tuo saattoi olla, sitä pikkupiika ei voinut arvata. Varmaan -hän oli tullut pappilaan oppiaksensa siellä kehruuta. - -"Voi poloista!" ajatteli pikkupiika. "Sinun ei ole hyvä olla täällä. -Sinä et ole pappilanrouvan suosiossa." - -Useampia ei keittiössä ollutkaan. Mikähän häntä oikeastaan oli -vaivannut, kun hän oli luullut siellä olevan niin paljon väkeä. - -Kaikki he vain kehräsivät ja kehräsivät. Äidillä oli tapana laulaa -tai kertoa satuja kehrätessänsä, mutta täällä istuivat kaikki aivan -ääneti. - -Pappilanrouva kutsui pikkupiian luokseen. Hän käski hänen antaa -kartattuja pumpuleita korista, joka seisoi lattialla, jotta -pappilanrouvan ei tarvitsisi kumartua alas. - -Kauan aikaa pikkupiika sai olla tässä työssä. Rukit surisivat hänen -ympärillään ja polkimet liikkuivat ja puolat pyörivät. Hänen päätään -alkoi jälleen pyörryttää ja taaskin hänen täytyi tehdä itselleen -kaikenlaisia kysymyksiä, jotta pää selviäisi. - -"Montakohan vyyhtiä lankaa he ehtivät kehrätä yhtenä aamuna? Ja -montako lankavyyhtiä heillä jo on vinnillä valmiina --" - -Mutta tosiaankin! Eihän hän vielä ollut nähnyt "pappilanneittä". -Olisihan hänenkin pitänyt olla täällä yhtä hyvin kuin -pappilanrouvankin. Mutta ehkäpä oli typerää olettaa, että hän -kehräisi yhdessä palvelijoiden kanssa. Siksi hän tietenkin oli liian -hieno. Sellainen pieni kullanmuru pappilanneideksi!... - -Hänhän saisi periä Lövdalan ja koko pitäjän. Hän istui varmaan -vieraskamarin sohvassa ja ompeli silkkikukkasia silkkikankaalle. - -No, mikäs nyt oli hätänä? Varmaan joku siellä ilvehteli. -Pappilanrouva käänsi vähä-väliä päätään ovelle. - -Aamu oli siksi pitkälle jo ehtinyt, että päivä alkoi sarastaa. -Pienistä ikkunaruuduista tunkeutui hämärtävä valo sisään. Aina -huoneen perälle, missä pikkupiika oli, saattoi nähdä, että kehrääjä, -joka istui taimpana, aivan oven suussa, oli lopettanut työnsä. Hän -ei torkkunut, vaan istui nojaten kädellään rukinpyörään ja tuijotti -eteensä. Mutta sittenkin näytti siltä, kuin hän ei olisi nähnyt -mitään, mitä huoneessa tapahtui. - -Ja aivan varmaan hän ei huomannut, että pappilanrouva näki hänen -rukkinsa pysähtyneen. - -Hänen kasvonsa olivat lempeät ja kirkkaat ja hänen siniset silmänsä -suuret ja vakavat. Eipä näyttänyt siltä, kuin hän laiskuudesta olisi -lopettanut työnsä, vaan siksi, että hänen täytyi istua hiljaa ja -ajatella. - -Sitä myöten kuin aika kului puristuivat pappilanrouvan huulet yhä -lujemmin yhteen. Hänen kasvonsa tulivat niin ankariksi, että miltei -olisi voinut pelätä häntä. - -Nyt hän pysähdytti rukkinsa ja nousi pystyyn. Mutta toinen istui -sittenkin hiljaa alallaan eikä huomannut, että pappilanrouva -pujottautui rukkien lomitse ovea kohti. Hän ei liikahtanut vähääkään, -ennenkuin pappilanrouva seisoi hänen edessään ja tarttui kädellään -häntä niskaan kiinni. - -Silloin pääsi hänen huuliltaan huudahdus ja hän koetti riuhtaista -itseään irti, mutta pappilanrouva piti hänestä lujasti kiinni. -Toisella kädellään hän painoi häntä taaksepäin, toisella hän tarttui -rohtimiin, jotka olivat rukinlavassa ja alkoi hieroa niillä hänen -kasvojaan. - -"Emmekö me muka kaikki tee sinulle työtä?" sanoi hän kovalla, -karkealla äänellä. "Ja sittenkin sinä vain istut ja nukut?" - -Vähälläpä pikkupiika olisi huutanut. Ei ikimaailmassa! Oliko tuo -pappilanneiti! Mutta kellekäs muulle he kaikki olisivat työtä tehneet. - -Pappilanrouva pudisteli häntä vielä kerran oikein kovasti, heitti -rohtimet maahan ja palasi paikallensa. - -Mutta samassa nousi emännöitsijä tuoliltaan ja kaikki viisi -palvelijatarta sekä ruotimummo ja työnsivät rukkinsa syrjään. - -Pappilanrouva käännähti emännöitsijään päin ja katsoi ihmeessään -häneen. - -"Eikö rouva tiedä, ettei palvelusväellä ole tapana jouluviikolla -kehrätä", sanoi emännöitsijä, "vaan silloin meillä tavallisesti on -vapaata ja saamme tehdä itsellemme työtä. Ja tietäähän rouva senkin, -että jos me menemme pastorilta kysymään, niin hän sanoo, että kaikki -saa olla ennallansa. Nyt me olemme kehränneet koko aamun, siksi että -mamseli Maija Liisa pyysi meitä tekemään rouvalle mieliksi, mutta nyt -me lopetamme, koska rouva sittenkin kohtelee häntä samalla tavalla -kuin aina muulloinkin." - -Kun se oli sanottu, niin emännöitsijä ja kaikki viisi palvelijatarta -ja ruotimummo tarttuivat rukkeihinsa ja aikoivat kantaa ne pois -keittiöstä. - -Mutta pappilanrouva asettui kiireesti keittiön oven eteen. - -"Ei ainoatakaan rukkia viedä minun luvattani pois keittiöstä", sanoi -hän. - -Emännöitsijä astui epäröimättä hänen eteensä, sillä hän tiesi, että -oikeus oli hänen puolellaan. Varmaan tapahtui nyt jotakin aivan -hirveää. - -Mutta kas kummaa, sen sijaan tapahtuikin jotakin, jota ei kukaan -olisi voinut aavistaa. - -Pappilanrouva katseli ympärilleen, ikäänkuin toivoen, että joku -auttaisi häntä. Ja silloin hänen katseensa osui pikkupiikaan. Mutta -kun hän huomasi, että tyttö vain tuijotti häneen pelästyneenä, -ikäänkuin hän olisi nähnyt peikon edessään, niin muuttui hän -kerrassansa. - -Ja hän poistui ovelta, juuri kun emännöitsijä oli vain askeleen -päässä hänestä. - -"Oikeus on oikeus", sanoi hän. "Jos asia on niinkuin Kaisa sanoo -ja jos teillä aina on ollut jouluviikolla vapaata, niin myönnetään -se teille nytkin. Mutta olisittehan te voineet puhua minulle siitä -kauniisti eikä vaatia sitä tuolla tavalla." - -"Ensi kerralla me pidämme sen mielessämme", sanoi emännöitsijä -äreästi. Sen enempää ei siitä puhuttu, sillä samassa kuului pienen -kellon kilinää sisähuoneista. - -"Pappi soittaa aamurukoukseen", sanoi emännöitsijä. "Me voimme -jäljestäpäin korjata rukit pois." - -He astuivat ulko-ovelle, mutta pikkupiika jäi seisomaan paikoilleen, -ikäänkuin hän ei olisi voinut päästä liikkeelle. Mitenkä ihmeessä -tuo saattoi olla pappilanneiti, tuo, joka istui aivan ovensuussa ja -kehräsi rohtimia? Sehän oli ikuinen synti ja häpeä. Mitäs, jos äiti -sen tietäisi! - -He marssivat ulos pitkässä rivissä ja keittiö oli jo aivan tyhjä, kun -pappilanneiti, joka kulki viimeisenä, ojensi hänelle kätensä. - -Hänellä oli ihmeen lempeä ääni ja pieni, hieno ja pehmeä käsi. -Pikkupiika tarttui ensin aivan arasti siihen, mutta kun he astuivat -eteisen läpi, puristi hän sormensa yhä lujemmalle. Ja kun he -seisahtuivat papin huoneen kynnykselle, kumartui pappilanneiti -pikkupiian puoleen. - -"Sinä olet Maritin, vanhan hoitajani tytär, eikö niin?" - -"Olen", sanoi pikkupiika. "Minä tulin tänne teitä auttamaan." - -Pappilanneiti hymyili. "Niin, kyllä minä tarvitsenkin jonkun, joka -auttaa minua", sanoi hän. - - - - -SVARTSJÖ. - - -Kaikki viisi palvelijatarta istuivat ompelusormukset sormessa ja -vahaa ja rihmarullia vieressään paikaten vanhoja vaatteita. Heidän -laitansa oli aivan varmaan sama kuin räätälienkin, he tahtoivat -istua korkealla ommellessansa, sillä kaikki viisi olivat kiivenneet -korkealle jakkaralle. Vanha emännöitsijä yksin istui tuolilla. - -Pikkupiika seisoi ikkunan ääressä ja katsoi ulos. Hänen eteensä -avautui avara pihamaa, johon lumiauralla oli kynnetty teitä korkeiden -kinosten väliin. Suuria rakennuksia oli joka taholla, ja pikkupiika -koetti äidin kertomusten mukaan arvata mitä kukin oli. Tuo pitkä, -matala rakennus asuinrakennuksen edessä oli kai navetta, talli oli -sen itäpuolella ja panimo sekä siihen kuuluva kamari länsipuolella. -Rakennukset eivät olleet rakennetut kiinni toisiinsa, mutta niitä -ympäröi aitaus, jotta ei voinut päästä taloon muutakuin kapeista -veräjistä, jotka olivat nyt talvella avoinna. Tallin itäpuolelta -siinsi useiden rakennusten kattoja ja päätyjä, jotka ympäröivät -toista, vieläkin suurempaa pihaa. Siellä oli lammaskarsina ja -sikala, ruoka-aitta ja makasiini, vilja-aitat, ladot ja halkovajat, -renkitupa ja kalustohuone. Useat rakennuksista seisoivat pylväitten -varassa, toisissa oli portaita, jotka nousivat päädyn ulkoseinää -pitkin ja johtivat mataliin luhteihin. Minne ikänä hän katsoi, siellä -oli lisärakennuksia, ullakkohuoneita, pieniä pimeitä ikkunaruutuja -ja pitkiä solia. Useimmissa rakennuksissa oli paksuja olki- tai -turvekattoja, sen lisäksi peitti niitä nyt paksu lumikerros. -Pikkupiian mielestä ne olivat kaikki käärityt pehmeihin, lämpimiin -peittoihin ja vällyihin. Rauha ja hiljaisuus vallitsi kaikkialla, -ikäänkuin vanhat talot olisivat nukkuneet talviuntaan. - -Yksi palvelustytöistä oli vasta tullut taloon ja päälle päätteeksi -vieraasta pitäjästä. Hän aikoi kai käyttää hyväkseen tätä hiljaista -hetkeä ja tiedustella jotain isäntäväestään. Hän teki kysymyksen -toisensa jälkeen pappilanneidestä ja rouvasta ja itse papistakin, -mutta hän ei saanut ainoatakaan vastausta. Kaikki muut istuivat -ääneti ja ompelivat, eivätkä olleet tietävinään mitään. - -Lopulta hän kai huomasi, ettei hän voinut saada heistä mitään tietää, -sillä nyt hän alkoi kysyä muuta. "Miksi tämän pitäjän nimenä on -Svartsjö?" Hän ei voinut ymmärtää, mistä se oli saanut nimensä. Hän -oli kuullut, että pitäjässä oli kolme järveä paitsi Löveniä, mutta ei -yhdenkään nimi ollut Svartsjö, sen verran hän tiesi. - -No, tähän kysymykseen ei olisi ollut vaarallista vastata, mutta -pahaksi onneksi ei kukaan palvelijoista tiennyt, mistä pitäjä oli -saanut nimensä. Näyttipä siltä, kuin hän tästä asiasta ei olisi -saanut tietää sen enempää kuin toisistakaan. Mutta silloin vanha -emännöitsijä laski helmaansa ompelunsa ja pyyhkäisi silmälasit -nenältään. - -Eihän se niin kummaa ollut, että pitäjä oli nimeltään Svartsjö, se -oli saanut nimensä samannimisestä järvestä, joka muinoin oli ollut -tällä paikkakunnalla, mutta sittemmin kuivunut. - -Vieras palvelijatar oli kai tavattoman iloinen saadessaan vihdoin -tämän vastauksen. Hän kysyi heti, millä seudulla pitäjää tuo järvi -oli ollut. - -Niin, se oli ollut laaksossa Lövdalan alapuolella. Emännöitsijä -kääntyi etelänpuolista ikkunaa kohti ja viittasi ulos. Hän luuli, -että vesi oli ulottunut aina panimon alapuolella olevan mäen -rinteeseen. Siellä oli ainakin niin hienoa hiekkaa, kuin tavallisesti -järven rannoilla. - -Vieras palvelijatar käänsi myös päänsä ikkunaan. Asuinrakennus -sijaitsi niin korkealla kummulla, että ympäröivät matalat rakennukset -eivät estäneet näköalaa. Navetan katon yli saattoi nähdä peninkulman -pituisen laakson, jonka pohja oli sileä kuin lattia. - -Mutta hän ei voinut uskoa, että emännöitsijä arveli tuota tasaista -maata vanhaksi järvenpohjaksi. Hän oli aina luullut, että entisen -järven paikalla maa olisi epätasaista ja rosoista. - -Emännöitsijä ei vastustanut häntä. Hän ei välittänyt siitä, mitä -juomanpanija luuli. Hän oli vain kertonut sen, minkä hän tiesi. - -Ja emännöitsijä asetti silmälasit paikoilleen nenälle ja alkoi taas -ommella. - -Vieras palvelijatar nauraa tirskutti halveksivasti. Ihmeellistä, että -vanhat ihmiset eivät koskaan voineet sietää vastaansanomista. Mitä -ikänä he sanoivat, sitä olisi heidän mielestään pitänyt uskoa. - -Ei kukaan toisista palvelijattarista sanonut sanaakaan emännöitsijän -puolustukseksi. Keittiössä oli aivan hiljaista. Pikkupiian olisi -kovin tehnyt mieli kertoa, mitä hän oli kuullut Svartsjöstä, mutta -hän ei tiennyt, sopisiko hänen sekaantua keskusteluun. - -Silloin kyökkikamarin ovi avautui, ja mamseli Maija Liisa tuli -keittiöön. - -Aluksi hän ei sanonut sanaakaan, vaan katseli vain toisten työtä. -Sitten hän astui pikkupiian luo, joka seisoi yhä ikkunassa. - -"Sanoppa, Nora", sanoi hän istahtaessaan puutuolille ikkunan ääreen -ja ottaessaan pikkupiian käden omaansa, "oletko käynyt niin pitkällä, -että olet nähnyt muitakin järviä kuin Lövenin?" - -Pikkupiika lensi tulipunaiseksi, kun pappilanneiti puhutteli häntä. -Töin tuskin hän pääsi sen verran ääneen, että hän sai sanotuksi -nähneensä jo niin monta järveä, ettei hän voinut niitä edes luetella. - -"Teeppäs minulle sitten mieliksi ja ajattele jotakin niistä", sanoi -pappilanneiti. "Saat ajatella mitä niistä mielesi vaan tekee, kunhan -se vain on pitkä ja kapea ja sijaitsee kahden pitkän metsäisen harjun -välissä." - -Pikkupiika painoi leukansa rintaa vasten ja katsoi alas lattiaan. -Mutta pian hän katsahti taas ylös. Nyt hän jo oli tuuminut. - -Pappilanneiti katsoi veitikkamaisesti häneen, mutta ääni oli yhä -kovin vakava. - -"Näetkö sinä sen vain oikein selvästi edessäsi?" sanoi hän. -"Huomaatko, että pohjoisestavirtaa siihen pieni kirkas puro ja että -kaukana etelässä se on kavennut niin kapeaksi, ettei siitä ole enää -muuta kuin toinen pieni joki jäljellä?" - -Niin, sen pikkupiika näki selvästi. - -"Jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin, että rannat ovat täynnä -pitkiä lahtia ja polvia?" sanoi pappilanneiti. "Ja että siellä -täällä pistäikse kapeita, hienoja niemiä esiin, joiden rannoilla -riippakoivut kumartuvat veden pinnan yli. Ja että keskellä järveä -on pieniä kivikkosaaria, joissa kasvaa tuomia ja pihlajia ja jotka -kukkivat keväällä, jotta ne näyttävät yhtä koreilta kuin kruunupäiset -morsiamet?" - -Aivan oikein, pikkupiika näki kaiken sen, josta pappilanneiti puhui. - -Mamseli Maija Liisa katsoi ikkunasta alas pitkään laaksoon. Sitten -hän kääntyi pikkupiian puoleen ja hymyili, mutta hänen äänessään -oli aivan erityinen paino, kun hän jatkoi puhettaan, ikäänkuin -hän olisi tahtonut, että pikkupiika painaisi kaikki hänen sanansa -tarkasti muistiinsa. "Jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin, -että toisella puolella on hiekkaranta, jossa lapset uivat pitkin -kesää, ja toisella korkea vuoriseinä ja suuria synkkiä kuusia, joiden -paksut juuret ovat kietoutuneet toisiinsa kuin käärmeet? Ja sinä näet -varmaan, että tuolla toisella puolella maa on rämeistä ja että siellä -kasvaa niin tiheää lepikkoa, että hädin tuskin pääsee eteenpäin, ja -että vastakkaisella puolella on kauniita, tasaisia niittyjä, missä -karja käy laitumella?" - -Pikkupiika oli mies näkemään kaikkea sitäkin. - -"Jos näet kaiken tämän, niin näet kai myös nuo suuret kivet rannalla, -joilla ihmiset sunnuntaisin onkivat ahvenia?" sanoi pappilanneiti, -"ja pienet ruuhet, jotka ovat kiinnitetyt pitkin rantaa sekä pienet -ränstyneet ja vanhat kalastajamökit, jotka seisovat kallellaan -niemien nenissä?" - -"Kyllä", sanoi pikkupiika. Hän näki ne ja vielä paljon muutakin. - -"Niin, jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin, että järven -ympärillä on joka puolella talonpoikaistaloja ja peltoja ja aitoja, -mutta ne eivät ole yhtä lähellä järveä kuin kalastajamökit, vaan -hiukan ylempänä rannasta? Ja talojen takana on kaskimaita ja -koivuahoja, mutta sitten alkaa kuusimetsä, joka peittää koko vuoren -sen ylintä harjua myöten?" - -Niin, senkin saattoi pikkupiika nähdä. - -Nyt pappilanneiti vaipui äkkiä mietteihinsä. "Mutta nyt tulee -pahin, tiedätkös. Jos nyt jonakuna päivänä tuo järvi, jota sinä -olet ajatellut, sattuisikin kuivumaan, niin ettei siinä olisi enää -ainoatakaan pisaraa vettä, niin miltähän sinä luulet siellä sitten -näyttävän?" - -Sellaiseen kysymykseen ei pikkupiika osannut vastata. Hän tuijotti -vain pappilanneitiin. - -"Niin, en minäkään tiedä sitä niin tarkoin", sanoi pappilanneiti, -"mutta minä luulen, että parin vuoden kuluttua alkaisi ruoho kasvaa -järven pohjassa, ja sitten ihmiset ottaisivat sen haltuunsa ja -viljelisivät sitä, jakaisivat sen keskenään ja pystyttäisivät siihen -aitoja ja tekisivät sinne teitä aivan niinkuin muuallekin. Mutta -kaikki muu jäisi kai ennalleen." - -Pikkupiika tuijotti eteensä. Hän näytti olevan aivan pyörällä -päästään. - -"Sinä olet varmaan jonkun kerran ollut Helgesäterin vieraskamarissa -ja nähnyt sen suuren kultakehyksisen peilin, joka riippuu ikkunoiden -välissä? Joku vuosi sitten rikkoontui siitä lasi, eikä kapteenilla -ole ollut varaa panettaa siihen uutta, vaan he ovat päällystäneet -puupohjan vihreällä kankaalla. Mutta kultakehys, se on ennallansa. -Ero on vain siinä, ettei sen keskellä enää ole peiliä." - -Pikkupiika katsahti nopeasti pappilanneitiin. Hän alkoi jo ymmärtää. - -"Samoin kävi kai myös tuon järven, josta me puhuimme", sanoi -pappilanneiti. "Kaikki se, mitä oli rannalla, jäi paikoilleen, vaikka -vesipeili sen keskellä katosikin. Riippakoivut jäivät niemien neniin, -vaikkeivät ne enää voineetkaan peilailla itseään veden pinnassa, -hiekkaranta jäi paikoilleen, vaikkei kesäpäivinä enää kukaan -tullutkaan sinne uimaan, ja onkikivet, nekin ovat kai paikoillaan, -vaikkei kukaan siellä enää ongikaan kaloja. Pienet pihlajasaaret, -nekin ovat entisillä sijoillaan, vaikka kynnetyt pellot ympäröivät -nyt niitä, ja kaikki talot järven rannoilla ovat myös paikoillaan, -vaikka nuoriso, joka asuu niissä, ei voikaan enää käydä soutelemassa -kauniina kesäiltoina." - -Niin, senkin pikkupiika käsitti. - -Mutta nyt kääntyi pappilanneiti äkisti ikkunaan. - -"Katsoppas ulos, Nora, ja te muut myöskin!" sanoi hän ja viittasi -alas laaksoon. "Mitä te luulette tuolla näkevänne?" - -Ihme ja kumma, kun pikkupiika nyt katsoi ulos, niin yhdellä -silmäyksellä hän näki kaiken sen, mistä pappilanneiti oli puhunut! -Tuossa oli laakea järvenpohja ja sen ympärillä entinen rantaäyräs, -joka kiemurteli monissa lahdissa ja mutkissa. Siinä olivat koivut -niemien nenissä ja peltojen keskellä pienet lehdot, jotka ennen -olivat olleet saaria, ja toisella puolella oli jyrkkä vuori ja -kuusimetsä, toisella tiheä lepikkö. Vuoren rinteellä olivat kaikki -talonpoikaistalot. Ja metsäinen harju ja kasket, kaikki ne olivat -siellä. - -Palvelustytöt pikkupiian takana katselivat ja näkivät aivan samaa -kuin hänkin. - -Kas, etteivät he koskaan ennen olleet sitä huomanneet! - -Totta tosiaan, Svartsjö oli ollut tällä paikalla. Ja tietysti tämä -oli entinen järvenpohja. - -"Niin se onkin", sanoi pappilanneiti. "Peili, joka kerran oli -Lövdalan alapuolella, on kadottanut lasinsa. Monen mielestä on kovin -sääli, että se on poissa ja ettei peili ole enää mikään peili." - -Mutta nyt teki pikkupiian kovasti mieli kertoa, mitä hän tiesi tuosta -järvestä. Hän ei voinut sen kauemmin enää olla vaiti. - -"Äitikin puhui usein järvestä, joka sijaitsi Lövdalan alapuolella", -sanoi hän. - -"Vai niin", sanoi pappilanneiti. "Sinä olet kai kuullut paljonkin -Lövdalasta äidiltäsi." - -"Äiti sanoi", jatkoi pikkupiika ja puhui hyvin nopeasti, "että järvi -kuivuessaan jätti kolme pahaa jälkeensä. Ensinkin kylmän viiman, -joka aina huokuu tässä laaksossa, toiseksi kylmän usvan, joka nousee -täällä syksyisin ja kolmanneksi -- -- --" - -Mutta mitä tuo kolmas oli, sitä pikkupiika ei saanut sanoa. -Pappilanneiti keskeytti äkkiä hänen puheensa. - -"Vai niin, eikö mitään muuta", sanoi hän. "Niin, sen me tiedämme jo -ennestäänkin." - - - - -LUMIKKI NEITO. - - -I. - -Lövdalan kyökkikamarissa kuului naurun tirskunaa ja puhetta, jotta -pikkupiika ei voinut saada unen päästä kiinni, vaikka hän tänä yönä -nukkuikin oikeassa pienessä vuoteessa, joka häntä varten oli tuotu -huoneeseen. - -Mamseli Maija Liisan kasvatussisar, Anna Brogren, joka oli naimisissa -Lövstedtin rovastin kanssa Ransäterissä, oli tullut vieraisille ja -hänen oli määrä viipyä seuraavan päivän yli. Hänelle oli varattu -makuusija yläkerroksessa päätyhuoneeseen, mutta heti kun pappi ja -hänen rouvansa olivat menneet levolle, oli hän hiipinyt alas. - -Hän olisi tahtonut puhua kahden kesken mamseli Maija Liisan kanssa, -mutta hän pettyi pahasti nähdessään, että pikkupiika nukkui -kyökkikamarissa. Yhä uudestaan hän kynttilällä valaisi hänen -kasvojaan tutkiakseen nukkuiko hän. Lopulta pikkupiika puristi -silmänsä kiinni ja makasi aivan liikkumatta, sillä hänestä oli ikävä -olla heidän tiellään. - -"Nyt hän varmaan nukkuu", sanoi ruustinna ja otti taaskin kynttilän -käteensä mennäkseen katsomaan häntä. - -"Ei, ei hän vielä nuku", sanoi pappilanneiti. "Kuinka sinä voit -luulla, että hän olisi nukahtanut meidän puhellessamme?" - -"Ehkä olisi parasta, jos olisimme hetken ääneti", ehdoitti Anna -Brogren. - -Kun he olivat olleet vaiti vain pari minuuttia, oli Anna Brogren jo -aivan varma asiastaan. Hän kuuli nyt, että tyttö nukkui, ja hyvä se -olikin, sillä vaikka hänen olisi pitänyt valvoa koko yö, niin hän -ei olisi lähtenyt Lövdalasta, ennenkuin oli saanut kuulla, miten -kaikki oikeastaan oli käynyt. "Ei hän nuku, siitä olen varma", sanoi -pappilanneiti. "Mutta koetetaanpa muuta keinoa. Minäpä kerron sinulle -sadun odottaessamme. Sinä muistat kai monta satua, joita aikoinani -olen sinulle kertonut." - -"Pelkäänpä pahoin, että silloin hän vasta tulee oikein hereilleen", -sanoi Anna Brogren, "mutta tee niinkuin tahdot. Minkä sadun sinä -kerrot?" - -"Enköhän minä kerro satua Lumikki neidosta." - -"Vai senkö!" sanoi ruustinna, eikä ääni kuulostanut kovinkaan -iloiselta. "Niin, onhan siitä jo pitkä aika, kun viimeksi sen kuulin." - -"Oli kerran papin rouva", sanoi pappilanneiti, "joka oli kovin -pahoillaan siitä, ettei hänellä ollut lapsia". - -"Ei, nyt sinä erehdyt", sanoi ruustinna. "Sehän oli kuningatar." - -"Minä olen aina kuullut, että hän oli papin rouva", sanoi -pappilanneiti, "enkä minä osaa kertoa satua toisella tavalla". - -Ja hän kertoi edelleen papin rouvasta, joka toivoi itselleen tytärtä, -niin punaista kuin veri ja niin valkoista kuin lumi ja joka kuoli -heti, kun hänen toiveensa oli täyttynyt. - -"Kyllä me minun mielestäni voisimme puhua jostakin hauskemmasta -asiasta", sanoi kasvatussisar. - -"Kyllä minä tiedän, että sinä muistat tuon sadun", sanoi -pappilanneiti, "ja siksi en kerrokaan, millainen Lumikki neidon -lapsuus oli. Muistathan kyllä, ettei hänellä silloin ollut mitään -hätää, vaikka hänen äitinsä olikin kuollut, sillä hänellä oli -kiltti täti, joka hoiti hänen kotiansa, ja kiltti kasvatussisar -ja kiltti veli, vaikka tämä enimmäkseen olikin poissa opintojaan -harjoittamassa, sekä kiltti isoäiti. Mutta kaikkein kiltein oli -sittenkin isäkulta. Hän oli Lumikki neidon paras leikkitoveri ja -hänelle hän kertoi kaikki huolensa. Isäkulta ei tahtonut, että häntä -kohdeltaisiin ankarasti niinkuin muita lapsia, ja siksi hän sai tehdä -mitä ikänä hän halusi. Ihmiset arvelivat tietenkin, että isäkulta -hemmoitteli häntä, mutta sitä tämä ei ottanut korviinsakaan." - -"Ehkäpä Lumikki neito oli niin kiltti, ettei hän voinut tulla -hemmoitelluksi", sanoi ruustinna ja hänen äänensä kuulosti nyt äkkiä -kovin vakavalta. - -"Ei kukaan koko maailmassa ollut yhtä onnellinen kuin Lumikki neito", -sanoi pappilanneiti. "Varsinkin oli hän kovin tyytyväinen, kun täti -muutti pois talosta ja hän sai yksin pitää huolta talosta ja hoitaa -isäkultaa. En usko, että hänellä moneen vuoteen oli ollut muuta -surua, kuin että hänen kasvatussisarensa meni naimisiin ja muutti -toiseen pitäjään. Ja jos joku siihen aikaan olisi sanonut hänelle, -että isäkulta kylmenisi häntä kohtaan, niin luulenpa, että hän olisi -nauranut sille vasten kasvoja. Kuinka hän ja isäkulta voisivat joutua -epäsopuun? Ei edes unissaan hän olisi voinut ajatella mitään niin -hullua." - -"Tuskinpa kukaan muukaan olisi uskonut, että niin voisi käydä", sanoi -Anna Brogren yhtä vakavalla äänellä kuin äskenkin. - -"Eikä koskaan Lumikki neidon ajatukset olleet niin kaukana kaikista -onnettomuuksista kuin eräänä kauniina aamuna viime kesänä, jolloin -hän läksi isäkullan kanssa katsomaan heinänniittoa." - -"Viime kesänäkö?" kysyi Anna Brogren reippaasti. "Minä luulin, että -Lumikki neito eli tuhat vuotta sitten." - -"Aina minä olen kuullut sanottavan, että Lumikki neito elää yhä -vieläkin", sanoi pappilanneiti, "ja sinä päivänä, jolloin hän läksi -ulos isäkullan kanssa, oli hän juuri täyttänyt seitsemäntoista -vuotta, ja isäkulta oli viidenkymmenen vuoden vanha, vaikka sitä -tuskin olisi voinut uskoa hänestä. Hänellä oli peruukki päässä, -röyhelys rinnassa ja suuret soljet kengissä. Lumikki neito tuumi -mielessään, että hän näytti kovin hienolta. Hän itse oli vanhassa -pumpulihameessaan, suuri hilkka päässään. Hän ei näyttänyt miltään -isäkullan rinnalla." - -"Minulle on aina kerrottu, ettei kukaan koko maailmassa ollut niin -kaunis kuin Lumikki neito", sanoi ruustinna, mutta pappilanneiti -jatkoi kertomustaan välittämättä keskeytyksestä. - -"Hilkka oli kuitenkin hyvä olemassa, sillä se peitti kasvoja. Muuten -isäkulta olisi huomannut, että hän oli pahalla tuulella. Oi, voi! -Kylläpä Lumikki neidolla siihen aikaan oli varaa panna pahakseen -sellaista, että hänen täytyi lähteä ulos isäkullan kanssa. Hän -olisi mielemmin kutonut kangasta. Mutta kun isäkulta itse tuli -kyökkikamarin ikkunan edustalle ja kutsui häntä, niin ei hän voinut -kieltäytyä." - -"Enpä usko, että hän olisi voinut kieltää mitään isäkullalta", sanoi -kasvatussisar. - -"He astuivat navetan ja vasikkahaan ohi, sillä heidän oli määrä -mennä eteläpuolella olevalle niitylle, missä Pitkä-Bengt ja molemmat -Vetterin pojat niittivät heinää. Eihän sinne ollut kovin pitkä -kävelymatka, mutta sittenkin kului koko lailla aikaa isäkullan kanssa -kävellessä. - -"Hän pysähtyi katsomaan lehmiä ja hän pysähtyi juttelemaan karjapiian -kanssa. Kun he saapuivat koivumäelle, seisahtui hän ja kääntyi -katselemaan uutta asuinrakennusta, jonka hän itse oli rakennuttanut. -Ja vähän kauempana hän pysähtyi taaskin ja tuki erästä nuorta mäntyä, -joka oli potkittu nurin. - -"Mutta se minun on sanottava, ettei Lumikki neito koskaan voinut olla -kauan pahalla tuulella, kun hän oli isäkullan seurassa. Hänen täytyi -aina ihmetellä, kuinka isäkulta saattoi olla sellainen kuin hän oli. - -"Minun mielestäni oli ihmeen kaunista ja liikuttavaa, että isäkulta -oli koko elämänsä ajan ollut pienen köyhän seurakunnan pappina -kaukana Värmlannissa. Hän, joka oli niin oppinut ja mm suun -kaunopuhuja, ja joka sitä paitsi oli niin komea ja miellyttävä, olisi -varmaan voinut tulla tuomiorovastiksi tai piispaksi, jos hän vain -olisi halunnut. Etkö sinäkin usko sitä?" - -"Mitäpä minä voisin sanoa Lumikki neidon isästä", sanoi ruustinna, -"mutta kyllä minä luulen, että hän olisi voinut saavuttaa mitä ikinä -hän olisi halunnut". - -"Enhän minä voi ilmaista Lumikki neidon tunteita. Mutta luulenpa -melkein, että hän ajatteli itseksensä: sinä, Lumikki, joka et ole -mitään etkä osaa mitään etkä ole mitään kokenut, etkö sinä häpeä olla -pahalla tuulella? Ajattelehan isäkultaa, joka ei koskaan valita eikä -koskaan toivo mitään itsellensä ja aina näyttää kaikille ihmisille -iloista naamaa! -- Lumikki neito puolusti itseään sillä, että hän -kovin mielellään olisi tahtonut saada pellavakankaansa valmiiksi -ennen kotoalähtöään. Sillä hänen oli pakko lähteä isoäidin kanssa -Lokan kylpylaitokseen tänä kesänä. Viime talvena oli luuvalo kovasti -rasittanut isoäitiä. Se oli koukistanut hänen kätensä, niin että -oikein itketti. Koko kevään oli Lumikki neito kehoittanut häntä -matkustamaan, mutta hän tiesi, ettei isoäiti tahtonut lähteä matkaan, -jollei hän seurannut hänen mukanaan. - -"Hänen mieleensä juolahti, että hänen pitäisi pyytää isäkultaa -määräämään lähtöpäivän. Mutta kumma kyllä, hänen oli niin vaikea -sitä tehdä! Hän tunsi, että isäkulta oli pahoillaan, kunhan viipyisi -poissa kokonaista kuusi viikkoa, ja että hän tahtoi siirtää matkan -niin pitkälle kuin suinkin. Lumikki neito päätti kulkiessansa, että -jos niityllä olisi paljon heinää, niin että isäkulta tulisi oikein -hyvälle mielelle, niin hän rohkaisisi mielensä ja puhuisi hänelle -matkasta. - -"Tosiaankin näytti siltä, kuin hän hyvin pian pääsisi lähtemään, -sillä kun he tulivat niitylle, oli siellä kovin runsaasti heinää. -Lumikki neito huomasi heti, että isäkulta oli mielissään, sillä hän -alkoi laskea leikkiä Pitkän-Bengtin kanssa, joka on pisin mies koko -pitäjässä, ja sanoi, että hänen pitäisi kasvaa vielä hiukan. Sillä -hän oli vaan niin pitkä, että heinä juuri peitti hänet. - -"Pitkä-Bengt oli heti valmis vastaamaan. Hän sanoi, että jos pastori -hoiti yhä edelleen maitaan näin hyvin, niin ei hän kohta puoleen -saisi ketään niittämään heinäänsä. Kova työ siinä oli, kun täytyi -tällaisen vallin läpi tunkeutua. Ja molemmat Vetterin pojat olivat -samaa mieltä kuin Pitkä-Bengtkin ja vakuuttivat, että he mielemmin -tappelisivat kaikkien länsigötalaisten kanssa Brobyn markkinoilla -kuin niittäisivät uudelleen tällaista heinää. - -"Tähän täytyi isäkullan vastata yhtä kohteliaasti, ja he seisoivat -kaikki ääneti piirissä hänen ympärillään ja odottivat vastausta. Ah, -kylläpä luulen, että Lumikki neito muistaa aina isäkullan sellaisena -kuin hän seisoi siinä, iloisena ja ystävällisenä väkensä keskellä -ja oli tuumivinaan vastausta, jotta se tekisi heihin oikein hyvän -vaikutuksen. - -"Mutta kas vaan! He eivät saaneet koskaan kuulla isäkullan vastausta, -sillä samassa tapahtui jotakin aivan odottamatonta, joka veti -kaikkien huomion toisaalle. - -"Mikähän tuolta tuli korkean heinän läpi heitä vastaan? Mikähän se -oli, joka ei kävellyt, vaan horjahteli joka askeleella, eikä ollut -hetkeäkään ääneti, vaan huusi koko ajan ja puhui ääneensä itsekseen? - -"Nyt on sanottava, ettei Lumikki neito koskaan ollut nähnyt mitään -niin kammottavaa. Kuinka naisihminen saattoikaan olla sellaisessa -tilassa! Vaatteet riippuivat märkinä ja savisina hänen ympärillään. -Hiukset olivat soljuneet alas ja riippuivat pitkinä suortuvina -hartioille. Mutta kauheinta oli se, että hänen kasvonsa ja kätensä -olivat veressä. - -"Pitkä-Bengt ja Vetterin pojat kääntyivät pois ja sylkäsivät -kolme kertaa, ikäänkuin he olisivat nähneet peikon, ja vähälläpä -isäkultakin oli tehdä samoin. - -"Mutta samassa Lumikki neito luuli tuntevansa hänet ja kuiskasi -isäkullalle, että varmaan tuo oli neitsyt, joka hoiti kreivinnan -taloutta Borgin kartanossa. - -"Isäkulta myönsi hänen olevan oikeassa ja astui neitsyen luo ja -kysyi mitä oli tapahtunut, koska hän näin varhain aamulla kulki -hänen maillaan. Mutta neitsyt oli niin pyörällä päästään, ettei hän -tuntenut isäkultaa. Hän huusi vain, ettei hän voinut tulla toimeen -kreivinnan kanssa ja että hän aikoi lähteä apua etsimään pappilasta. - -"He veivät hänet mukanaan kotiin, ja hetken kuluttua tointui hän -sen verran, että hän saattoi kertoa, mitä hänelle oli tapahtunut. -Kreivinna oli ärsyttänyt ja kiusannut häntä, kunnes hän ei kestänyt -enempää, ja kello kaksi yöllä hän oli karannut Borgista. Ja hän oli -niin poissa suunniltaan, ettei hän ollut ajatellut minne mennä, -ennenkuin hän oli jo maantiellä. Silloin hän oli päättänyt lähteä -pappilaan, koska hän oli kuullut, että siellä oli armeliaita ihmisiä. -Mutta tuo raukka oli kulkenut oikoteitä niittyjen poikki, eksynyt -polulta ja tupertunut jokeen, jolloin hän oli loukannut otsansa ja -pilannut vaatteensa. Tästä kaikesta hänen päänsä oli mennyt niin -pyörälle, ettei hän ollut löytänyt oikeata tietä, vaan oli kaahlannut -heinikossa ja viljapelloissa kaiken aamua. - -"Nyt hän pyysi niin kauniisti, että hän saisi jäädä pappilaan, kunnes -hänen vaatteensa kuivuisivat ja hän saisi veren pestyksi kasvoistaan -ja ennättäisi tuumia hiukan, minne kääntyä. - -"Tietysti hän sen sai tehdä. Ah, tokkopa kukaan olisi voinut -karkoittaa luotaan niin suuressa hädässä olevaa ihmistä! - -"Mutta kylläpä Lumikki neito ja isäkulta ihmettelivät kreivinnaa! -Niin kaunis ja iloinen kuin hän oli, ja kuitenkin hän saattoi -kohdella niin julmasti niitä, jotka olivat hänen palveluksessaan! -Ensi kertaa eivät he myöskään kuulleet sellaista hänestä. Mitä minä -aioinkaan sanoa? Niin, olipa se hyvä, ettei kreivinna sinä päivänä -tavannut Lumikki neitoa. Sillä hän olisi varmaan kysynyt häneltä, -eikö häntä yhtään hävettänyt. Tämä neitsyt -- niin, miksikä minä nyt -häntä kutsuisin?" - -"Voithan sanoa vaikka Vabitz", ehdoitti ruustinna. - -"Niin, olihan tuo neitsyt Vabitz aivan erinomainen ihminen, eikä -häneltä suosituksiakaan puuttunut, siksi ei kreivinnan olisi pitänyt -häntä myöskään sillä tavalla peloittaa. - -"Mutta vielä samana päivänä keksi Lumikki neito jotakin, josta hän -itse oli kovin mielissään. Hän aikoi pyytää, että neitsyt Vabitz -jäisi pappilaan hoitamaan isäkullan taloutta siksi aikaa kuin -isoäiti ja hän olivat kylpylaitoksessa. Jos asia saataisiin siten -järjestetyksi, niin kaikki kävisi yhtä hyvin kuin jos hän itse olisi -ollut kotona." - -"Mutta rakas lapsi", sanoi kasvatussisar, "sinäkö, minä tarkoitan: -Lumikki neitoko itse sitä ehdotti?" - -"Niin juuri, hän itse eikä kukaan muu, ja hän oli kovin mielissään, -kun hän oli tehnyt tämän hyvän keksinnön. Hän kysyi heti neitsyeltä, -tahtoisiko hän jäädä heille, eikä neitsyt kursailutkaan, vaan -vastasi, että hän mielellään voisi tehdä hänelle sen palveluksen. -Mutta heti, kun hän saisi paikan jossakin herraskartanossa, hän -tahtoi muuttaa. Hän oli köyhä ja hänen täytyi ensi sijassa ajatella -itseään. - -"Mutta isäkultaa ei ollut helppo saada suostumaan. Täytyisikö hänen -sietää talossaan neitsyttä kokonaista kuusi viikkoa ja istua hänen -kanssaan pöydässä? - -"Et voi kuvailla mielessäsi, kuinka vaikeata oli, ennenkuin -Lumikki neito ja hänen isoäitinsä läksivät matkaan. Isäkulta ja -neitsyt Vabitz eivät millään tavalla sopineet yhteen. Isäkultahan -tahtoi leikkiä ja kujeilla kaikkien ihmisten kanssa, mutta neitsyt -oli ankara ja vakava, ja koetti kaikella tavalla säilyttää -arvokkaisuuttaan. - -"Useimmiten asetti Lumikki neito siten, etteivät he tavanneet -toisiansa muuta kuin ruoka-aikoina, mutta heti kun isäkulta istahti -pöytään, alkoi hän kertoa jotakin, joka loukkasi neitsyttä. Kaikkein -mieluimmin hän puhui hänen kanssaan rakkaudesta ja naimisesta. - -"Hän oli kovin iloinen, sanoi isä, että hän oli saanut neitsyen -taloonsa, sillä nyt hän toivoi saavansa häneltä hyvän neuvon. Hän oli -jo kauan aikonut mennä uusiin naimisiin. Mitä neitsyt arvelisi Borgin -kreivinnasta? - -"Mutta tuskin oli isäkulta sanonut sen, niin neitsyt kivettyi aivan -kauhusta. Hän laski veitsen ja kahvelin lautaselleen ja tuijotti -äänetönnä häneen." - -Kasvatussisar naureskeli. "Ajatteles, kuinka hauskaa se olisi ollut -hänelle!" sanoi hän. - -"Niin, tietysti isäkulta tuli oikein intoihinsa. Eihän hän joka päivä -tavannut sellaista, joka ei ymmärtänyt hänen leikinlaskuaan. Nyt hän -sanoi, ettei hän lainkaan voinut käsittää, miksi neitsyt näytti niin -kauhistuvan. Luuliko hän, ettei kreivinna huolisi hänestä? Mutta hän -tiesi varmaan, että hän kreivinnan mielestä oli kaunis mies. Kävihän -hän joka sunnuntai kirkossakin oleskellessaan Borgissa, ja hän oli -itse sanonut hänelle, ettei hän koskaan mennyt kuuntelemaan ruman -papin saarnaa. - -"Se oli kuitenkin liikaa! Kun Lumikin isä oli sen sanonut, niin -kohosi neitsyen poskipäihin kaksi punaista täplää. Hän oli koettanut -olla vaiti mm kauan kuin mahdollista, mutta nyt hänen täytyi päästää -vihansa valloilleen. 'Ja tuoko on pappi ja Jumalan palvelija!' -huudahti hän. - -"Mutta neitsyellä oli karhea ja kova ääni. Hän oli pienikasvuinen -ja hänen kasvonsa olivat pienet ja hienot ja hiukset lumivalkoiset, -vaikka hän ei ollut kuin neljänkymmenen vuoden vanha. Hän näytti -lempeältä kuin kyyhkynen. Mutta juuri siksi hänen äänensä tuntuikin -niin peloittavalta. - -"Kun nyt neitsyt oli langettanut isäkullasta tuomionsa syvällä -hautaäänellään, alkoi isäkulta nauraa. Eikä neitsyt sanonut enää -sanaakaan koko päivällisen aikana." - -Kasvatussisar nauroi, hänkin, mutta pappilanneiti huokasi, ennenkuin -hän jatkoi taas kertomustaan. - -"Tuskinpa minun tarvinnee kertoa, kuinka hartaasti Lumikki neito -pyysi ja rukoili isäänsä, ja kuinka pahoillaan hän oli, kun siitä ei -ollut mitään apua. Hän eli alituisessa pelossa, että neitsyt karkaisi -talosta, samoinkuin hän oli karannut Borgin kartanostakin." - -"Kyllä minä sen uskon, että hän jäi taloon", sanoi kasvatussisar. - -"Niin, hän jäi, ja siitä Lumikki neito iloitsi suuresti. Neitsyt -alkoi ottaa osaa taloustoimiinkin. Hän ei tahtonut olla heillä -työttömänä. Oliko se kummaa? - -"Tietysti ei neitsyt tyytynyt laittamaan vaan tavallista arkiruokaa, -vaan hän valmisti ranskalaisia ruokalajeja, ikäänkuin jossakin -kreivin talossa. Ja isäkulta, joka monta vuotta oli ollut -kotiopettajana hienoissa perheissä, eli nuoruuden aikansa uudestaan -saadessaan murekkeita ja piirakoita ja väkeviä kastikkeita. Ei -hänellä olisi mitään hätää Lumikki neidon poissaollessa. Hyvä oli -myös nähdä, ettei isäkulta laskenut enää yhtä paljon pilaa neitsyen -kanssa, kun hän oli valmistanut jonkin oikein hyvän ruokalajin. - -"Hauska oli sekin, että sekä isä että neitsyt olivat kovin huvitetut -puutarhanhoidosta. Isäkulta sai puhua vaikka kuinka kauan arkiaateri -Linnéstä ja Hammarbystä ja Uppsalan kasvitieteellisestä puutarhasta, -eikä neitsyt sittenkään kyllästynyt kuuntelemaan. - -"Oi, puutarhanhoito se varmaan sai isäkullan tyytymään siihen -ajatukseen, että neitsyt jäisi taloon. Muuten se ei koskaan olisi -käynyt päinsä. Siksipä saattoi Lumikki neitokin olla oikein hyvällä -mielellä lähtiessään kotoa. Hän miltei toivoi, että isäkulta ja -neitsyt Vabitz tulisivat keskenään hyvin toimeen kunnes hän palasi -takaisin. - -"Mutta sittenkään ei hän ollut oikein levollinen poissaollessansa, -vaan hänen ajatuksensa lensivät joka päivä isäkullan luo ja hän tuumi -mielessään, tokko hän riiteli kovin pahasti Vabitz raukan kanssa. - -"Kun Lumikki neito oli ollut poissa kaksi viikkoa, sai hän -isäkullalta hyvin leikillisen kirjeen, jossa hän kertoi hyvin -seikkaperäisesti, miten hän ja neitsyt elivät yhdessä. Eräänä iltana -oli luutnantti Kristian Berg ja patruuna Julius tulleet vieraisille, -ja he olivat pelanneet korttia ja laulaneet Bellmania. Seuraavana -päivänä ei neitsyt tahtonut puhua hänelle sanaakaan, ja koko sen -viikon oli hän päivälliseksi saanut vain veripalttua ja läskiä tai -porkkanoita ja silliä. Mutta eilen oli hänelle tarjottu paistettua -lohta ja kuoriaisia, jotta nyt hän oli taas päässyt armoihin. - -"Lumikki neidon täytyi nauraa isäkullan hullutuksille. Mutta ei tämä -kirje häntä siltä rauhoittanut. Seuraava oli kuitenkin jo parempi. -Siinä isäkulta kertoi, että Pitkä-Bengt oli sanonut tahtovansa naida -vanhan henttunsa, Munter-Maijan, ja neitsyt Vabitz oli saanut hänet -siihen. Sillä hän oli sanonut Bengtille, miten väärin oli antaa -naisen odottaa neljätoista vuotta, ja vihdoin hänen sanansa olivat -tepsineet. - -"Kaikesta saattoi huomata, että isäkulta oli hyvin tyytyväinen. -Tässä kirjeessä hän ei kirjoittanut 'Vabitza', niinkuin hänellä oli -muulloin tapana, vaan 'neitsyt Vabitz'. Se oli varma merkki siitä, -että isäkulta oli nyt huomannut, mikä erinomainen ihminen hän oli. -Sen jälkeen ei Lumikki neito saanut enää kirjeitä isäkullalta, -ainoastaan lyhyitä kortteja, joissa hän sanoi, että hänellä oli -niin paljon työtä, ettei hän ennättänyt kirjoittaa kirjeitä. Hän ei -maininnut sanaakaan neitsyestä. Se merkitsi kai sitä, että hän oli -jo tottunut häneen eikä ajatellut häntä sen enemmän kuin muutakaan -palvelusväkeä. - -"Mutta hiukan levoton oli Lumikki neito sittenkin, enkä minä -yritäkään kuvailla, kuinka hyvillään hän oli, kun hän sai käydä -istumaan vaunuihin ja ajaa kotiin. Hän oli kirjoittanut hyvissä ajoin -isäkullalle ja sanonut, milloin hän aikoi palata takaisin, ja samalla -hän lausui mielihyvänsä siitä, että isäkulta oli jaksanut niin hyvin -tulla toimeen Vabitzin kanssa. Mutta tämän jälkeen hänen ei enää -tarvinnut pitää vieraita talossaan, sillä hän ei aikonut enää koskaan -jättää häntä." - -"Vai niin, sanoiko hän senkin", sanoi kasvatussisar. "Hänestä oli -varmaan hauska ajatella, että hän oli kirjoittanut sillä tavalla -isälle." - -"Tässä jutussa on paljon hullunkurista", sanoi pappilanneiti. -"Kun vain ajattelee, kuinka iloinen Lumikki neito oli ajaessaan -maantietä myöten kotiin, niin oikein tekee mieli nauraa. Hän oli -niin onnellinen, että kaikki vastaantulijat muuttuivat iloisiksi -nähdessään hänet. Ainakin matkan alussa. Kun hän tuli lähemmäksi -kotiseutua, missä ihmiset jo kaukaa tunsivat vaunut sekä matkustajat, -niin hänestä tuntui, ikäänkuin kaikki vastaantulijat äkkiä olisivat -ruvenneet ajattelemaan jotakin hyvin surullista, niin että heidän -kasvonsa painuivat poimuihin ja ryppyihin. - -"Tiedätkö, Lumikki neito tuli kovin hämilleen. Saapuessaan viimeisiin -kestikievaritaloihin, joissa isäntäväki oli hänelle tuttua, kysyi -hän, miten isäkulta jaksoi, ja he vastasivat, että hän oli yhtä -terve ja reipas kuin hänen lähtiessäänkin. Mutta hän kuuli sittenkin -äänestä, että he tiesivät jotakin, jota he eivät tahtoneet hänelle -kertoa. Eikä hänkään tahtonut kysyä. Varmaan se oli jotakin ikävää, -ehkäpä neitsyt sittenkin oli karannut talosta. Mutta Lumikki neito ei -tahtonut pilata iloaan ajattelemalla häntä." - -"Kyllä koko tuo juttu olisi kovin hullunkurinen", sanoi -kasvatussisar, "jollei se samalla olisi niin surkea". - -"Viimeisellä kyytivälillä tuli Pitkä-Bengt vastaan omilla hevosilla. -Eipä Lumikki neito ollut erehtynyt. Pitkä-Bengt oli myöskin -kummallinen. Muulloin sai melkein ostaa joka sanan häneltä, mutta nyt -hän puhui aivan lakkaamatta. Ja Lumikki neito huomasi, että hän puhui -kaikesta muusta, mutta ei sanaakaan isäkullasta eikä Vabitzista. Nyt -hän ei uskaltanut kysyä. Jos jotain oli hullusti, niin parasta, että -isäkulta itse saisi sen kertoa." - -"Ja siten hän ei tiennyt mitään ennen kotiintuloaan!" huudahti -kasvatussisar. - -"Niin, hän ei tiennyt mitään, ei yhtään mitään. Ja nyt minä sanon, -mikä hänen mielestään oli kaikkein ikävintä. Niin, se oli ikävintä, -että isäkulta arveli toimineensa kovin järkevästi ja luuli, että -Lumikki neito iloitsisi hänen hommistaan. Ja miksikä hän ei sitä -olisi uskonutkin. Sillä olihan Lumikki neito kehunut neitsyttä ja -sanonut, että isäkullan pitäisi olla tyytyväinen, kun hänellä oli -niin mainio ihminen talossaan. Ehkäpä juuri hän olikin kääntänyt isän -ajatukset kaikkein ensiksi neitsyen puoleen -- -- - -"Et voi ajatellakaan, kuinka iloinen isäkulta oli odottaessaan häntä -kuistin portailla, ja kuinka iloinen Vabitz oli seisoessaan isäkullan -rinnalla. Isäkulta aivan paloi halusta saadakseen kertoa tuon suuren -uutisen. - -"Mutta isäkullan ei tarvinnut sanoa mitään, sillä hän näki sen -itsekin. Hän tiesi sen, ennenkuin hän oli astunut ulos vaunuista. Ja -nyt minun täytyy kertoa, miten huonosti hänen kävi. Hän suuttui niin -kovasti, ettei hän voinut hillitä itseään. Sellaista ei hän koskaan -ennen ollut tuntenut. Hän ei hyökännyt heidän päälleen eikä kynsinyt -eikä lyönyt heitä. Mutta oikeastaan hänen olisi tehnyt hyvinkin -mielensä. - -"Kieltään hän ei kuitenkaan voinut hillitä, vaan sätti heitä niin -paljon kuin hän jaksoi. Vabitzia hän ei koskaan luvannut sanoa -äidiksi, sen hän sanoi kaikkein ensiksi, ja sitten hän väitti, ettei -neitsyt lainkaan sopinut isäkullalle, sillä Vabitz oli vain köyhän -saksalaisen rummunlyöjän tytär, ja Lumikki neidon isä olisi voinut -naida minkä hienon naisen tahansa. Ja sen lisäksi hän sanoi heille -vielä senkin, että he aivan hyvin tiesivät tehneensä väärin, sillä -muuten he eivät olisi salassa menneet naimisiin. - -"Mutta nyt tuli isoäiti paikalle ja tarttui häntä ranteeseen kiinni -ja käski ankarasti hänet omaan huoneeseensa. Eihän hänellä ollut -mitään sitä vastaan, mutta sitä ennen hän vielä kerran kääntyi -Vabitzin puoleen ja sanoi, että hän oli koettanut mielistellä -isäkultaa hyvällä ruualla ja että isäkulta oli vain hienojen -ruokien vuoksi nainut hänet. Nyt vasta sai isoäiti hänet mukanaan -huoneeseensa." - -"Sepä oli ikävä", sanoi kasvatussisar, "minun mielestäni hän olisi -voinut vielä hiukan jatkaa". - -"Ei, isoäiti vei hänet pois, ja heti kun hän pääsi hänen -huoneeseensa, alkoi hän itkeä. Se oli jotakin uutta. Sillä hän ei -ollut koskaan ennen itkenyt. Hän itki monta tuntia, ennenkuin hän -rauhoittui, ja koko ajan hänestä tuntui, että jotakin vierasta, joka -kaikkina näinä vuosina oli piillyt hänessä, heräsi nyt henkiin ja sai -hänet valtoihinsa. Mitenkä sen selittäisin? Hänestä tuntui varmaan -siltä, kuin jokin vanha lohikäärme tai hirveä peto olisi asunut -hänessä. Oi, voi! Tuo tunne peloitti häntä siihen määrään, että hän -unohti melkein toisen onnettomuuden. Kuinka hirveää, että jotakin -hillitöntä ja vaarallista asui hänen sielussaan. Mutta eihän hän -oikeastaan mahtanut sille mitään. Hän tahtoi kuitenkin koettaa salata -sitä oikein tarkasti." - -"Voi, kultaseni", sanoi kasvatussisar hyväilevällä äänellä, "eikö hän -koskaan ennen ollut suuttunut?" - -"Vihdoin hän nukahti kaikista suruistaan ja heräsi vasta seuraavana -aamuna, jolloin aurinko nousi vuoren takaa ja paistoi suoraan hänen -silmiinsä. Hän oli niin onneton, ettei hän tiennyt mitä tehdä. - -"Mutta hänen ei tarvinnut kauan tuumia, sillä hetken kuluttua tuli -sisäkkö sisään ja sanoi, että rouva pyysi häntä nousemaan kangasta -kutomaan. - -"Kello oli vähän vailla neljä, eikä hän koskaan ennen ollut noussut -niin varhain ylös. Olihan hän ennenkin tehnyt työtä, mutta vain -vapaasta tahdosta ja oman valinnan mukaan. Hän oli vähällä taaskin -suuttua, mutta samassa hän tuli ajatelleeksi tuota villiyttä, joka -oli hänessä, ja hän pelkäsi, että se jälleen puhkeaisi esiin. - -"Kudottuaan pari tuntia ymmärsi hän jo paremmin, miten kaikki oli -käynyt. Ei Vabitz ollut koettanut mielistellä isäkultaa, vaan sen -sijaan hän itse juuri oli selittänyt hänelle, mikä verraton tuki -Vabitz olisi sekä hänelle itselleen että hänen tyttärelleen. Kun -isäkulta nyt huomasi, ettei tytär osannutkaan panna arvoa hänen -erinomaiseen viisauteensa, niin hän varmaan oli kovin pahoillaan -hänelle. - -"Kello seitsemän kutsuttiin Lumikki neito isänsä luo saamaan -varoituksia ja nuhteita, ja sehän olikin aivan luonnollista. Mutta -isäkulta tuntui niin hirveän avuttomalta nuhdellessaan häntä, että -Lumikki neito oli jälleen suuttua. Hän hillitsi kuitenkin itseään ja -pyysi kauniisti kummaltakin anteeksi ja suuteli heitä kädelle, sekä -Vabitzia että isäkultaa. Hän huomasi, kuinka iloinen isäkulta oli, -kun asia siten oli järjestetty ja talossa taaskin vallitsi rauha." - -"Että sellaista voi tapahtua, vaikka toinen parin peninkulman päässä -ei tiedä asiaakaan!" huudahti kasvatussisar itku kurkussa. "Jospa -minä olisin ollut siellä!" - -"Onneksi ei kukaan yllyttänyt Lumikki neitoa", sanoi pappilanneiti. -"Hän oli iloinen, että hän oli tehnyt sovinnon, sillä kun hän näki -heidät molemmat yhdessä, niin hän käsitti, ettei hän itse ollutkaan -onnettomin heistä. Olihan hän nuori, saattoihan hän joutua naimisiin -ja saada oman kodin, mutta toista oli isäkullan laita. Hän ei voinut -koskaan päästä Vabitzista erilleen, vaan sai pitää hänet luonaan -elämän loppuun asti. Sellainen elämä oli kuin yhtämittaista talvea -ilman kesäauringon lämpöä. Isäkultaa oli sääli, eikä häntä. - -"Mutta vaikka hän olikin sovinnollinen mieleltään, niin ei hän -sittenkään malttanut olla tekemättä kiusaa isäkullalle, kun tämä -hetken kuluttua tuli kyökkikamarin ikkunan alle ja kysyi, tahtoisiko -hän lähteä hänen kanssaan kävelemään. Hän vastasi, ettei hän voinut -tulla, sillä äitikulta oli käskenyt hänen kutomaan niin ja niin monta -kyynärää ennen aamiaista. - -"Ensi kiireessä aikoi isäkulta sanoa, että hänen piti sittenkin -tulla. Mutta sitten hän kai malttoi mielensä ja arveli, ettei ollut -sopivaa vastustaa äitikullan käskyä jo heti ensimäisenä päivänä. Ja -isäkulta poistui ikkunan luota ja jätti hänet yksin kangaspuitten -ääreen. Sitä ei Lumikki neito koskaan olisi voinut otaksua. Hän luuli -sydämensä pysähtyvän; hän käsitti, että hän oli kadottanut isäkullan." - -Kyyneleet tukahduttivat äänen ja hän vaikeni äkkiä. Anna Brogrenkaan -ei sanonut mitään, mutta hänkin kuului itkevän. Ja pikkupiikakin -olisi itkenyt, jollei hän olisi pelännyt, että muut olisivat sen -kuulleet. - - -II. - -Seuraava yö ei ollut juuri rauhallisempi pikkupiialle kuin -edellinenkään. Anna Brogren ei ollut matkustanut pois, vaan siirtänyt -kotimatkansa tuonnemmaksi, ja heti kun pappi ja papin rouva olivat -toivottaneet hyvää yötä, hiipi hän alas vieraskamarista ja tuli -kyökkikamariin saadakseen jutella taaskin pappilanneiden kanssa. - -Tällä kertaa he eivät huolineet odottaa siksi kunnes pikkupiika -oli nukahtanut. Ruustinna sanoi heti, että hän oli jäänyt taloon -saadakseen vain kuulla jatkoa siihen kauniiseen satuun Lumikki -neidosta, jonka Maija Liisa oli kertonut edellisenä yönä. Ja hän -pyysi, että hän heti aloittaisi, jotta he nyt ennättäisivät sen -loppuun. Sillä kauemmaksi kuin huomiseksi hänen oli mahdoton tänne -jäädä. - -Ja silloin pappilanneiti alkoi kertoa. "Jos muistan oikein", sanoi -hän, "niin ei ollut Lumikki neito ollut kotona kuin viikon päivät, -kun lukkari Moreus ja Ulla tulivat vieraisille. En voi sanoin -selittää, kuinka iloiseksi Lumikki neito tuli heidän tulostansa. -Tosin äitikulta ja hän elivät sovinnossa, mutta työtä hänen oli pakko -tehdä. Hän istua helskytti koko päivän kangaspuitten ääressä, jotta -selkää pakotti, kun hän illalla pani maata. Hyväpä, että joku tuli -taloon vieraisille, niin hänkin sai hetken levähtää. - -"Voi sentään! tuumi Lumikki neito, ei hän ikimaailmassa voisi niin -innostua työhön kuin äitikulta. Ei hän koskaan myöskään voisi tulla -yhtä nopsaksi ja taitavaksi sormistaan kuin hän. Äitikulta osasi -kutoa niin kaunista damastikangasta, jonka reunaa koristivat kaikki -Nooan arkin eläimet. Lumikki neito huomasi kyllä, että hän äitikullan -mielestä vain hutiloi, mutta hän luuli hänen ainakin käsittävän, että -hän koetti kaikella tavalla olla hänelle mieliksi. - -"Ulla Moreus oli tuntenut äitikullan jo siihen aikaan, kun hän oli -hoitanut taloutta Borgin kartanossa ja he olivat hyvät ystävät. -Sitä paitsi oli hän ja hänen anoppinsa vastikään ollut Borgissa -syysleivonnassa, jotta hänellä oli paljon kerrottavaa armollisesta -kreivinnasta. Lumikki neito huomasi, että äitikulta kuunteli -hyvillään kaikkia niitä hullutuksia, joita kreivinna oli keksinyt. - -"Mutta totta puhuakseni, en usko, että kukaan iloitsi niin näistä -vieraista kuin isäkulta. Lumikki neito huomasi, miten isäkulta heitti -yltään sen arvokkuuden, jolla hän oli esiintynyt aina naimisestaan -asti ja tuli taas ennalleen. Ja hän tuumi itsekseen: 'En tiedä, missä -isäkulta on viime aikoina ollut. En ole tavannut häntä siitä saakka, -kuin kävimme yhdessä heinänteossa.' - -"Lumikki neito tiesi varsin hyvin, ettei isäkulta hänen -tähtensä uskaltanut nauraa eikä laskea leikkiä. Isäkulta tunsi -omantunnonvaivoja sen johdosta, että hän oli pitänyt niin huonosti -huolta hänen kasvatuksestaan. Kas, hän arveli, ettei Lumikki neito -koskaan olisi käyttäytynyt sillä tavalla kuin hän teki, jollei hän -olisi hemmoitellut häntä niin suuresti. Mutta nyt isäkulta oli -päättänyt pitää hänestä parempaa huolta. Mutta hän otti tuon tehtävän -niin raskaasti, ettei hän koskaan uskaltanut olla muuta kuin äreä ja -vakava, kun Lumikki neito oli huoneessa. - -"Vain pari kuukautta sitten oli hän isäkullan mielestä aivan -sellainen kuin hänen pitikin olla, mutta nyt hän ei kelvannut -suorastaan enää mihinkään. Varmaan isäkulta ei tullut entiselleen, -ennenkuin Lumikki neito oli muuttunut aivan uudeksi ihmiseksi. - -"Lukkari Moreuksen tullessa taloon unohti isäkulta kokonaan raskaan -taakkansa ja oli taas aivan ennallaan. Lumikki neito ei voinut olla -ajattelematta, kuinka syvästi isäkulta häntä mahtoikaan rakastaa. -Kas, miten hän hillitsi luontoaan joka päivä hänen tähtensä! Eipä hän -todellakaan osannut olla kyllin kiitollinen isäkullalle. - -"Äitikulta tahtoi itse valmistaa illallista voidakseen näyttää Ulla -Moreukselle, ettei Lövdalassa ennen tarjottu yhtä hyvää ruokaa -kuin nyt. Tiesihän äitikulta, että Ulla oli taitavin keittäjä koko -pitäjässä ja että hän alituisesti kulki talosta taloon valmistamassa -häitä ja hautajaisia, jotta hänen tähtensä kannatti kyllä kursailla. -Ja sillä aikaa kuin äitikulta puuhasi lieden ääressä, ehdoitti Ulla, -että he yhdessä Lumikki neidon kanssa menisivät hetkeksi isoäidin luo. - -"Isoäidin huoneessa avasi Ulla käärön, jonka hän oli tuonut mukaansa -huvittaakseen heitä. Hän oli saanut aivan erinomaisen lahjan -armolliselta kreivinnalta. Kylläpä siinä saa nauraa, kun Ulla kertoo, -kuinka hyvänä kreivinna pitää häntä ja miten kauniita lahjoja -hän antaa hänelle. Kerran hän antoi Ullalle sylikoiran, jolle ei -kelvannut ruuaksi muu kuin kerma. Olipa hän hyväntahtoinen, kun antoi -sellaisen elukan köyhälle lukkarinvaimolle, jolla ei suinkaan aina -ollut lypsävää lehmää! - -"Kukapa tiesi, vaikka Ulla olisi pahastunut, jos kreivinna joskus -olisi antanut hänelle jotakin sellaista, josta hänellä olisi ollut -todellista hyötyä. Oi, kuinka lystillinen hän oli näyttäessään tuota -viimeistä lahjaa! 'Katsokaa tätä!' sanoi hän. 'Näin koreaksi minä -puen itseni, kun lähden kylään häitä valmistamaan.' - -"Kreivinna arveli varmaan tehneensä suuren uhrauksen, kun hän oli -antanut Ullalle ratsastuspukunsa. Se oli hänen englantilainen -ratsastuspukunsa, jota hän viime vuosina oli käyttänyt: siihen kuului -pitkä, musta, ruumiinmukainen verkahame, punainen, kärpännahalla -reunustettu liivi ja pieni, korkea hattu. Se oli erinomaista -vaatetta, eikä laisinkaan kulunut, mutta hullua se sittenkin oli. -Hame oli niin pitkä, ettei Ulla voinut siinä astua askeltakaan, ja -hän näytti hirveän hullunkuriselta tuossa punaisessa liivissä. Ulla -tahtoi, että Lumikki neitokin koettaisi hametta, ja kun hän pani sen -ylleen, ihastui sekä Ulla että Beata mummo. 'Voi sentään', sanoi -Ulla, 'kuinka sääli, ettet sinä ole saanut tätä koreata lahjaa! Se -sopii sinulle kuin valettu.' - -"Ulla asetti hänet peilin eteen, pörrötti hiukan hänen hiuksiaan ja -pani hatun päähän. 'Katsokaa häntä!' sanoi hän isoäidille. 'Eikö hän -ole aivan kuin pieni armollinen kreivinna! Oletteko koskaan nähneet -häntä näin somana?' - -"Ulla ei tahtonut mitenkään sallia, että Lumikki neito riisuisi -yltään ratsastuspuvun, ennenkuin isäkulta ja lukkari Moreus olivat -myös nähneet hänet siinä. - -"Minun täytyy nyt sanoa jotain. Lumikki neidon ei pitäisi koskaan -pukeutua lystillisiin pukuihin. Hän tuli heti kovin vallattomaksi ja -kuvitteli mielessään olevansa joku muu kuin mikä hän oli. Isoäiti ja -Ulla nauroivat aivan katketaksensa, kun hän alkoi matkia kreivinnan -puhetta ja käyntiä. - -"Ulla sanoi vieläkin kerran, että hänen miehensä kaiken mokomin -täytyi saada nähdä hänet kreivinnana. Hän tahtoi välttämättä, että he -menisivät suureen rakennukseen. - -"Lumikki neito tuumi: 'Ehkäpä isäkulta ei pidä siitä, että olen -pukeutunut tällä tavalla, koska hän kohtelee minua nyt aina niin -vakavasti. Ennen sain pukeutua niin usein kuin mieleni teki, mutta -nyt on kaikki toisin.' - -"Mutta hän oli rohkea, sillä Ulla oli hänen kanssansa ja siksi hän -tuumi taas itseksensä: 'Ei se käy päinsä, että sinä annat toisten -aivan masentaa itseäsi. Tänäänhän isäkulta on ihan entisellään. Ei -hänen mielestään voi olla sopimatonta, että olet pukenut yllesi -kreivinnan hameen.' - -"Toinenkin ajatus lohdutti häntä. Hän arveli, ettei äitikulta -panisi pahakseen, jos he hiukan kujeilisivat armollisen kreivinnan -kustannuksella. - -"Kun he astuivat alas portaita, iski uusi ajatus Ulla Moreuksen -päähän. Hän vei Lumikki neidon talliin ja siellä hän pyysi -Pitkää-Bengtiä satuloimaan Mustan. Musta on pyylevä ja pieni eikä -lainkaan Borgin kartanon suurten ratsuhevosten näköinen. Eivätkä -heidän suuret satulansa, joissa oli pehmeäksi täytetyt istuimet ja -selkänojat, olleet lainkaan samanlaisia kuin kreivinna Märtan omat. - -"Kun Musta oli satuloitu ja Lumikki neito oli noussut sen selkään, -juoksi Ulla edeltä sisään, ja hän huusi sekä saliin että keittiöön, -että kreivinna Märta ratsasti lehtikujaa myöten. - -"Oi, voi, kylläpä siinä hälinä nousi! Äitikulta riisti -kyökkiesiliinan edestään, jotta kauluri siitä irtaantui, ja hyökkäsi -kuistille. Isäkulta riensi ulos niin kiireesti, että peruukki lensi -viistoon, ja kävi ylimmälle portaalle äitikullan viereen. Ulla ja -lukkari Moreus asettuivat heidän taakseen ja alimmalla portaalla -seisoi kamarineitsyt niiaten. - -"Olihan Lumikki neidolla piiska, jolla hän yllytti Mustaa, mutta ei -se sittenkään juossut kuin hiljaista hölkkää, ja hän arveli, että -hyvä se saattoikin olla. Sillä eihän hän voinut muuta ajatella, kuin -että isä- ja äitikulta heti olivat huomanneet, että hän se siinä vain -ratsasti. - -"Mutta olipa se hullua. Äitikulta oli varmaan katsellut vain punaista -liiviä, jota kreivinna oli käyttänyt monta vuotta eikä huomannut -mitään muuta. Sillä tuskin Lumikki neito oli ennättänyt tervehtiä -piiskallaan ja huudahtaa: 'Bonjour, monsier le pasteur!' niinkuin -kreivinnalla oli tapana tehdä, kun äitikulta hyökkäsi portaita alas -ja niiasi aivan maahan asti. - -"Mitenkä voisinkaan sitä oikein kuvailla? Tiesihän Lumikki neito, -että äitikulta oli hiukan likinäköinen, ja olihan jokseenkin myöhä -ilta ja hämärä, mutta sittenkin hänen oli mahdoton käsittää, etteivät -he tunteneet häntä. - -"Hän tuumi: Äitikulta on mielissään, kun minä teen tällaista pilaa -kreivinnasta. Tiesihän hän, kuinka suuttunut äitikulta oli entiseen -emäntäänsä. Ei koskaan Lumikki neidon päähän olisi pälkähtänyt, että -hän niiaisi hänelle. Mutta äitikullan kasvot aivan loistivat. Hän ei -ollut koskaan näyttänyt niin iloiselta. - -"Lumikki neito hyppäsi avutta alas satulasta, aivan kuin -kreivinnakin, ja heitti ohjakset Pitkälle-Bengtille. Sitten hän -kääntyi äitikullan puoleen ja ojensi hänelle kätensä. - -"'Eh bien, Raclitz, kuinka te voitte uudessa talossanne?' - -"Mutta ajattelehan, juuri kun Lumikki neito sai sen sanotuksi, -kumartui äitikulta hänen kätensä yli ja suuteli sitä! - -"Silloin vasta Lumikki neito ymmärsi, että äitikulta oli antanut -narrata itseään ja että hän luuli kreivinnan itsensä tulleen häntä -tervehtimään. Lumikki neito tuli niin ymmälle, että hän sanoi: -'Äitikulta, minähän se vaan olen.' - -"Äitikulta ojentautui kiireesti suoraksi ja heitti irti käden. Hän -katsoi vain kerran tytärpuoleensa, ja kääntyi sitten pois kiiruhtaen -ylös portaita ja suoraan keittiöön. - -"Isäkulta ja lukkari Moreus ja Ulla tulivat nyt Lumikki neidon luo ja -nauroivat hänen pilalleen. Oi, voi, hänen täytyi näytellä kreivinnaa -vielä vähän aikaa, sillä isäkultaa se näytti huvittavan. Mutta hän -oli aivan kuin kivettynyt, sillä äitikullan katse oli pelästyttänyt -häntä. Hän tuumi: 'Nyt olen saanut äitikullasta vihamiehen. Ei -äitikulta pane pahakseen, jos sättii häntä vasten kasvoja. Mutta hän -ei anna koskaan anteeksi, jos pitää häntä pilkkanaan.'" - -Pappilanneiti oli hetken aikaa vaiti ikäänkuin odottaen, mitä toinen -arvelisi hänen jutustaan. - -"Tekisi mieli melkein nauraa koko asialle", sanoi Anna Brogren, -"mutta en voi sitäkään tehdä. Se puristaa aivan sydämeni kokoon. -Parasta, että jatkat vain kertomustasi, jotta saan tietää kuinka -vaikea sinun -- niin, minä tarkoitan, Lumikki neidon -- on olla." - -Ja sitten alkoi pappilanneiti jälleen kertoa. - -"Minun täytyy tosiaankin kertoa, kuinka hullusti kävi kerta syyskuun -lopussa. Rakas kasvatussisareni huomaa kyllä, ettei se ollut mitään -tärkeätä, mutta se rohkaisi kuitenkin Lumikki neidon mieltä. -Joka kerta kun tuo tapahtuma muistui hänen mieleensä, tuumi hän -itseksensä: Onpa sentään hyvä, että joku tässä talossa ei pelkää -äitikultaa. - -"Muuten hänen piti tunnustaa, että he pelkäsivät kaikki hiukan -äitikultaa, yksinpä isäkultakin. Tosin hän ei voinut kieltää, että -äitikulta piti erinomaista huolta isäkullasta ja oli niin kohtelias -hänelle, että isäkulta tuskin uskalsi liikkua. Mutta kylläpä -isäkullan oli vaikea panna vastaan, kun äitikulta jotakin halusi! - -"Se kävi esiin joka päivä, mutta kaikkein enimmin silloin, kun -äitikulta sai luvan polttaa viinaa. Kaikki sanoivat, että jollei -äitikulta olisi sitä halunnut, niin ei isäkulta olisi koskaan -sallinut jotain sellaista, sillä hän oli aina ollut viinanpolttoa -vastaan. Jos joku aikaisemmin oli sitä ehdottanut, niin hän vastasi -vain aivan lyhyesti, että pappilassa oli leivottava leipää ja -keitettävä velliä viljasta, eikä käytettävä sitä sellaiseen juomaan, -joka oli kansalle turmioksi. - -"Isäkulta sanoi samaa äitikullallekin, mutta hän ei siitä -pelästynyt. Hän sanoi vaan, että jos isäkulta tahtoi kieltää kaiken -viinanjuonnin talossaan, niin ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, -mutta kun talossa kuitenkin täytyi olla viinaa, sekä vieraille että -palvelusväelle, niin hänen mielestään he saattoivat yhtä hyvin -polttaa sitä itsekin. Kotona poltettuna se tuli puolta halvemmaksi, -sanoi äitikulta, ja hän kiisteli niin kauan kunnes hän sai tahtonsa -perille. - -"Ensi viinanpolttoon lainasi äitikulta viinapannun ja torven -naapuritalosta, ja heti kun se tuotiin taloon, kävi hän työhön -käsiksi. Ja äitikulta johti itse suurella huolella työtä. Hän ei -antanut viinankeittäjälle vähintäkään rauhaa viinan riistaa tehdessä -eikä käymisen aikana ja viinaa tislattaessa oli äitikulta aina mukana -panimossa. Ei kukaan olisi voinut moittia häntä siitä, että hän olisi -säästänyt työtään ja vaivojaan. - -"Isäkulta sen sijaan istui kamarissaan koko sen ajan, kun -viinankeittoa kesti, eikä kertaakaan tuottanut äitikullalle sitä -iloa, että hän olisi astunut panimon kynnyksen yli tai pyytänyt saada -maistaa juomaa. - -"Äitikulta ymmärsi hyvinkin, että hän yhä vielä oli viinankeittoa -vastaan, ja hän tiesi, että jos joku talonväestä joisi itsensä -humalaan, niin isäkulta sen johdosta heti kieltäisi koko homman. -Äitikulta varoi sen vuoksi tarkasti, ettei kukaan hänen apulaisistaan -saanut liian monta maistiaisryyppyä ja kaikki pelkäsivät häntä siihen -määrään, että hänen onnistuikin pitää järjestystä yllä koko ajan. - -"Vain yksi ainoa pieni onnettomuus tapahtui. Äitikulta oli saanut -viinan aivan selväksi eikä ollut enää juuri muuta tehtävänä kuin -laskea viina tynnyreihin ja kiviruukkuihin. Hän aikoi ottaa talteen -myös rankinkin, mutta se oli vielä aivan lämmintä ja äitikulta kaatoi -sen ämpäriin ja asetti sen panimon oven eteen jäähtymään. - -"Heti kun äitikulta oli asettanut rankin ulos, kulki Pitkä-Bengt -siitä ohi. Ämpäri veti häntä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, mutta -samassa äitikulta kiiruhti jo ovelle. 'Bengt kulta', sanoi hän, -'et suinkaan sinä aio juoda tuota? Se ei ole ihmisiä varten. Ei -se ole muuta kuin rankkia.' Pitkä-Bengt näytti hyvin typerältä ja -astui edemmä. Hän aikoi mennä navettaan, sanoi hän. Ei suinkaan -ollut kiellettyä kulkea panimon ohi. Pitkä-Bengt meni kuin menikin -navettaan ja haki sieltä heinähangon, jonka karjapiika oli lainannut -häneltä. Ja sitten hän aikoi viedä sen talliin takaisin. Mutta -avatessaan takapihan veräjää tuli Isopukki häntä vastaan, se seisoi -aidan takana kuono säleitten välissä ja vainusi jotakin panimon -puolella. Päivä oli hyvin kaunis, ja kaikki vuohet olivat lasketut -ulos, mutta toiset pysyttelivät risukasalla. Isopukki yksin seisoi -veräjällä. - -"Ihmeellistä, että Pitkä-Bengt saattoi olla noin kömpelö. Hän avasi -veräjän niin auki, että Isopukki pääsi livahtamaan hänen ohitsensa. -Eikä hän koettanutkaan ajaa Isoapukkia takaisin aidan taakse, -niinkuin hänen olisi pitänyt tehdä. Hän katsoi vain, että puutarhan -portit olivat suljetut, jotta Isopukki ei päässyt pilaamaan isäkullan -omenapuita eikä äitikullan kaalipenkkejä. Hänen mielestään ei -suinkaan ollut vaarallista, vaikka Isopukki pääsikin pihamaalle ja -sai haukata hiukan ruohokenttää. - -"Vaan ajatteleppas, Isopukki ei vilkaissut edes ruohokenttään -päinkään, vaan juosta hölkytti suoraan panimon edustalle. Se -tepsutteli niin somasti ja kevyesti, ettei äitikulta kuullut yhtään, -vaikka panimon ovi oli raollaan. - -"Tuo pukki oli aina ollut kovin hieno. Juodessa se ei loiskuttanut -kuin koira eikä särpinyt niinkuin hevonen, vaan oli niin hiljaa, -ettei kukaan huomannut mitä se toimitti. Isopukki oli juonut monta -kannullista maitoa karjapiian selän takana, ja nyt se ehti hyvässä -rauhassa juoda koko rankin äitikullan tietämättä asiaakaan. - -"Mutta kun ämpäri oli tyhjä, alkoi Isopukki määkiä, niinkuin sen -tapa oli, sillä sen mielestä ei ollut hauska tehdä kepposia, jollei -se saanut nähdä, miten kaikki suuttuivat siitä, mitä se oli tehnyt. -Samassa äitikulta seisoikin jo kynnyksellä ja näki, että ämpäri oli -tyhjä. - -"Äitikulta otti pitkän, nokisen uunikoukun käteensä, joka aina seisoi -panimon oven nurkassa, ja aikoi antaa pukille kyytiä. Mutta sellaisen -kestityksen jälkeen ei Isopukki voinut ymmärtää, että äitikulta olisi -toden teolla sille vihainen, ja se nousi takajaloilleen ja alkoi -tanssia äitikullan edessä. Isopukki oli vanha ja voimakas, eikä -ollut niinkään hyvä joutua sen kanssa tekemisiin. Äitikulta hutki -sitä uunikoukulla, ja jokainen, joka tunsi sen tavat, tiesi, ettei -tuo leikki loppuisi hyvin. Kaikki kiiruhtivat nyt pihalle äitikullan -apuun, sekä isäkulta, Lumikki neito että palvelustytöt. Mutta -Isopukki ei tehnyt hänelle yhtään mitään, hyppäsi vain edes-takaisin, -ja silloin isäkulta kielsi toisia sekaantumasta leikkiin. Samalla hän -huusi äitikullalle, että hänen oli nyt parasta kiiruhtaa panimoon -niin kauan kuin Isopukki oli vielä leikkisällä tuulella. - -"Mutta äitikulta ei välittänyt varoituksesta. Ja vihdoin hänen -onnistui iskeä uunikoukulla Isoapukkia niin kovasti, että tämä -sen tunsi. Se laskeutui nyt etujaloilleen, mutta ei sillä ollut -paljonkaan voitettu, sillä se hyökkäsi samassa panimoon ja heitti -sarvillaan kumoon niin monta äitikullan pulloa ja ruukkua kuin se -vain ennätti. Ja tuskin oli äitikulta ehtinyt sen jäljissä sisään, -kun se taas kiiruhti ulos. - -"Isopukki tiesi nyt vallan hyvin, että kaataessaan kaikki pullot -kumoon se oli antanut äitikullalle niin paljon työtä, että se vähäksi -aikaa pääsi hänestä rauhaan ja sai nauttia iloisesta tuulestaan. Se -seisoi pari sekunttia hiljaa panimon ovella ja katseli ympärilleen. -Sitten se alkoi astua hiljaa ja vakavana mäkeä ylös asuinrakennusta -kohti. - -"Isopukki käyttäytyi tavallisesti hyvin arvokkaasti ja juhlallisesti -ja se oli sille hyvään tarpeeseen, sillä olihan melkein mahdotonta -uskoa, ettei niin komea elukka koskaan ajattelisi muuta kuin -pahantekoa. Mutta ei kukaan ollut koskaan nähnyt sitä niin komeana -kuin nyt. Se nosti jalkojaan hitaasti ylös, nojasi päätään taakse, -nosti kuononsa ilmaan ja ikäänkuin kerskaili suuresta parrastaan ja -pitkistä sarvistaan. Kuitenkin saattoi huomata, ettei se ollut oikein -vakavissaan. Silmät vilkkuivat hiukan sinne ja tänne ja takaruumis -heilahteli toiselle puolelle. - -"Isäkulta luuli, että Isopukki oli matkalla vuohiensa luo -takapihalle, ja hän huusi Lumikki neidolle, että he väistyisivät -pukin tieltä, eivätkä häiritsisi sitä. Mutta jos Isopukki olikin -aikonut sinne, niin muutti se mielensä kulkiessaan kuistin ohi ja -huomatessaan, että sisäovi oli jäänyt auki väen kiiruhtaessa pihalle -sitä hätyyttämään. Ja parhaillaan kun se astui aivan vakavasti -eteenpäin, loikkasi se portaita ylös ja juoksi sisään. - -"Nyt hyökkäsivät kaikki palvelustytöt sen perässä ajaakseen sen -ulos. Silloin Isopukki pakeni ylös vintin portaita, ja kun toiset -seurasivat sen jäljissä, hyppäsi se ulos ullakkoikkunasta. Isopukki -ei viitsinyt katsoa, kuinka pitkältä siitä oli maahan, ennenkuin se -hyppäsi. Mutta onni potkaisi sitä aina, ja siksi se hyppäsi nytkin -ulos siitä ikkunasta, joka oli aivan kuistin katon yläpuolella. - -"Katto oli pieni ja kalteva ja sen keskellä kulki kapea harja, ja -juuri sille kohdalle Isopukki sattui tulemaan. Se ei voinut astua -askeltakaan syrjään putoamatta maahan. Eikä se voinut palata takaisin -ullakollekaan. - -"'Mene sisään, Isopukki!' sanoi isäkulta ja hätyytti sitä kepillään. -Mutta pukki seisoi paikoillaan. Palvelustytöt olivat tulleet ulos ja -odottivat kauhuissaan miten sen kävisi. Mutta Isopukki näytti varsin -tyytyväiseltä. Se käänsi vain päätään ja vilkaisi heihin ja selvästi -saattoi huomata, että toisten pelko huvitti sitä. - -"Äitikulta oli nostanut pullonsa pystyyn ja tuli nyt uunikoukku -kädessä antamaan kyytiä pukille. Mutta kun se huomasi hänet, alkoivat -sen silmät vilkkua vielä entistä lystikkäämmin. Selvään saattoi -nähdä, ettei se pelännyt vähääkään äitikultaa. - -"Mutta äitikulta heilautti vielä kerran uunikoukkuaan ja samassa -pukki puristi jalkansa kokoon, hypähti ilmaan kuin nuoli ja putosi -maahan aivan äitikullan eteen. - -"Ja heti kun se oli päässyt maahan, antoi se niin kovan iskun -äitikullalle, että hän kaatui kumoon. Sitten juoksi Isopukki pois -takapihalle päin, hyppäsi aidan yli ja tanssi sitten vuohiensa -parissa useita tunteja. - -"Ensi hädässä ei kukaan kuitenkaan huomannut, mihin pukki oli -joutunut. Kaikki hyökkäsivät äitikullan luo auttamaan häntä. Kaikkein -ensimäisenä ehti paikalle Lumikki neito. Mutta äitikulta työnsi hänet -kiivaasti luotaan. 'Älä teeskentele!' huusi hän. 'Kyllä minä tiedän, -millä mielellä sinä olet. Sinä vaan iloitset tästä. Naura sinä, niin -kauan kuin saat! Kyllä minä tiedän, kuka saa sinut vielä itkemäänkin.' - -"Ja tottahan se on, ettei Lumikki neito ollut näyttänyt kovin -levottomalta. Hän oli nauranut pukille, eikä hän vieläkään ollut -ehtinyt tulla vakavaksi. - -"Mutta äitikullan sanat tuottivat hänelle kylliksi surua koko -päiväksi. - -"Ja ymmärräthän sinä, rakas kasvatussisareni, ettei tämä tapaus -antanut Lumikki neidolle uutta rohkeutta, vaan pieni uni, jonka hän -näki yöllä. - -"Lumikki neito näki unissaan pukin seisovan jälleen kuistin katolla, -mutta tällä kertaa ei oikea pukki, vaan kaikki se ilo ja pila, joka -vanhastaan asusti tässä kodissa, oli kiivennyt katolle ja seisoi -siinä tehden pilkkaa äitikullasta. Ja se pukki osasi puhua, ja -se sanoi äitikullalle, ettei hänen onnistuisi muuttaa tätä taloa -kylmäksi ja kovaksi vankilaksi, niinkuin hän yritti tehdä. Kaikki -entinen siinä nousi häntä vastaan. - -"Ja kun Lumikki neito heräsi, tuumi hän, että se oli totta, eikä hän -sen jälkeen mielestään enää yksin taistellut äitikultaa vastaan." - -"Ensi kerran, kun tulen tervehtimään Lumikki neitoa, niin tuon -aivan varmaan pari leipää Isollepukille", sanoi Anna Brogren, kun -pappilanneiti hetkeksi vaikeni. - -"Se kestitys taitaa tulla liian myöhään", sanoi pappilanneiti. "Sillä -viime kirjeessään sanoi Lumikki neito, että äitikulta oli antanut -teurastaa Isonpukin." - -"Kas vaan", sanoi ruustinna miettivästi, "kas vaan! Eikö Lumikki -neidon isä sanonut mitään, vaan antoi sen tapahtua! Minäpä sanon -sinulle, luulenpa aivan varmaan, että Lumikki neidon emintimä tekee -hänelle vielä jotakin pahaa." - -Mutta pappilanneiti sanoi nopeasti: "Tokkopa hän voi vahingoittaa -Lumikki neitoa. Päinvastoin hän luulee, ettei Lumikki neito ajattele -mitään muuta kuin tuottaa hänelle ikävyyttä." - -"Kai hän sen asian paremmin tietää." - -"Kaikki käy Lumikki neidolta päin mäntyyn. Minäpä kerron vielä -jotakin, niin saat nähdä, kuinka huonosti hänen aina käy." - -"Minä kuuntelen mielelläni sadun loppuun", sanoi ruustinna. "Mutta -kyllä minä sen tiedän, että Lumikki neito on vaarassa, eikä hänen -emintimänsä." - -"Tiedäthän, rakas kasvatussisareni", sanoi pappilanneiti, "että -Lumikki neidon isä oli istuttanut koko pappilan puutarhan. Häntä -sai kiittää siitä, että siellä oli karviaismarjoja ja viinimarjoja, -hyviä puutarhamansikoita ja keittiökasveja ja ruusupensaita -asuinrakennuksen länsipuolella. - -"Parhaat kaikista isäkullan puutarhassa olivat kuitenkin omenapuut. -Isäkulta oli istuttanut ja jalostanut ne ja luulenpa, että saa kulkea -pitkältä, ennenkuin tapaa sellaisia hedelmiä kuin heillä oli. Aina -kun Lumikki neito söi isäkullan omenia, tuntui hänestä, ikäänkuin ne -olisivat maistuneet auringonpaisteelta ja kesälämmöltä. - -"Sen kauniimpia omenia kuin tänä kesänä ei Lumikki neito ollut ennen -nähnyt puutarhassa. Oi, millaisia paradiisiomenia ja astrakaaneja, -kesä- ja talviomenia siellä olikaan! Ehkei niitä ollut yhtä runsaasti -kuin ennen, mutta sitä kauniimpia ne omenat olivat. Ei ainoatakaan -madonsyömää hedelmää, kaikki olivat yhtä suuria ja kaunismuotoisia. -Kaikki astrakaanit olivat läpikuultavia, kaikki paradiisiomenat -tummanvihertävänpunaisia ja kaikki talviomenat kauniin punaposkisia. - -"Omenat olivat tosiaankin niin mainioita, että niistä puhuttiin koko -pitäjällä. Ne olivat niin suuria ja koreita, että ne loistivat tielle -saakka, ja matkustavaisia tuli taloon, jotka pyysivät saada mennä -puutarhaan niitä katselemaan. - -"Mutta nyt minun pitää sanoa jotakin. Vaikka omenat olivatkin niin -kauniita ja hyviä, niin niistä oli sittenkin kovin paljon huolta. -Ja olihan muina vuosina koko joukko pappilan omenia varastettukin. -Nyt katosi kuitenkin tuskin ainoatakaan omenaa tällä tavalla, sillä -äitikulta vartioitsi niitä aivan uupumattomasti. Aina elokuun -lopusta saakka, jolloin omenat alkoivat kypsyä, oli hän vartioinut -puutarhassa joka ainoa yö. - -"Mutta tekipä äitikulta vieläkin enemmän. Hän vartioitsi omenia -kotiväeltäkin. Hän hankki ulkolukon puutarhan veräjään sekä talletti -itse aina avaimen. Kun äitikulta löysi jonkun oikein kauniin ja -kuulakan astrakaanin, saattoi hän antaa sen isäkullalle, mutta Beata -mummo ja Lumikki neito! eivät saaneet maistaa ainoatakaan. - -"Muina vuosina heillä ei tosin ollut yhtä kauniita omenia, mutta -enemmän iloa niistä ainakin oli. Kaikki kartanossa olivat saaneet -niitä kylliksensä. Eikä niitä riittänyt vain kartanon väelle, vaan -jokainen, joka tuli taloon käymään, sai niitä maistaa ja useille -annettiin niitä hiukan mukaankin. - -"Ei edes silloin, kun omenat otettiin alas puista, saanut kukaan -niitä maistaa, sillä äitikulta hoiti yksin sen tehtävän. Hän veti -sormikkaat käteensä ja otti jokaisen omenan erikseen varovaisesti -alas, jotta ne eivät vaan loukkaantuisi eikä vioittuisi. Olihan -Lumikki neidon mielestä hiukan kovaa, ettei hän saanut syödä omenia, -niin kauan kuin niillä oli vielä tuore kesämakunsa, mutta hän -lohdutti itseään sillä, että hyvältä ne syksylläkin ja talvella -maistuisivat. Sillä varmaan äitikulta osaisi niin hyvin niitä -säilyttää, etteivät ne pääsisi mätänemään. - -"Mutta hän huomasi varsin pian, että äitikullalla oli aivan toiset -aikeet. Ei hänen mieleensä ollut edes juolahtanutkaan, että pappilan -väki itse saisi syödä niin paljon hyviä hedelmiä. - -"Isäkultakin olisi varmaan käyttänyt omenat vain omiin tarpeisiin, -niinkuin muinakin vuosina. Mutta äitikulta oli laskenut, että he -voisivat ansaita niillä rahaa. Hän tahtoi myödä kaikki nuo kauniit -hedelmät Brobyn markkinoilla. - -"Ja tietenkin sai äitikulta tahtonsa läpi. Äitikulta ajoi -markkinoille ja vei mukanaan kaksi kärryllistä omenia sekä rengin ja -palvelustytön, joiden piti auttaa äitikultaa myönnissä. - -"Tultuaan markkinapaikalle avasi hän laatikkonsa ja tynnyrinsä -ja asetti omenat pöydälle. Äitikulta ei arastellut minkäänlaista -työtä, ja hän seisoi suuret kintaat kädessä ja suuri villahuivi -vyötäisillään pöydän ääressä myödäkseen itse omenansa. Äitikulta ei -todellakaan uskaltanut antaa tätä tointa kellekään muulle. - -"Mutta olipa hänellä myös myötävänä sellaista tavaraa, että hän -saattoi siitä ylpeillä. Äitikullan pöytä loisti niin punaisena ja -vihreänä ja keltaisena ja valkeana, että ihmisiä tulvaili sinne vain -sitä koreuttakin katsomaan. Brobyn suurille markkinoille tuli nyt -niinkuin aina muulloinkin puutarhureita sekä Sörmlannin linnoista -että Näsin herraskartanoista. Mutta ei kellään ollut tarjona niin -kauniita hedelmiä kuin äitikullalla. - -"Heti kun äitikulta oli valmiina myömään, kiiruhtivat kaikki ihmiset -esille ja kysyivät omenoiden hintaa. Mutta silloin äitikulta vaati -niistä niin paljon, että ihmiset kauhistuivat eikä kukaan tahtonut -ostaa. - -"Äitikulta sai nyt istua siinä kaikkine komeuksineen ja katsella -miten markkinaväki teki kauppaa hänen naapuriensa kanssa. Mutta -äitikulta ei laskenut alas hintojaan vähääkään. Hän pyysi puolta -enemmän omenoistaan kuin kukaan muu. Hän kai luuli, että hän -myöhemmin päivällä saisi ne kaupaksi, kun muut olivat myöneet -hedelmänsä loppuun. - -"Ehkäpä äitikulta teki toisellaisiakin laskuja. Äitikulta tiesi -varsin hyvin, kuinka paljon viinaa tavallisesti juotiin Brobyn -markkinoilla ja hän tiesi senkin, että puolenpäivän jälkeen tuskin -ainoakaan mies oli enää raitis. Ehkäpä äitikulta tuumi, että väki -iltapuolella helpommin hellittäisi rahojaan. - -"Näyttipä todellakin siltä, kuin äitikulta olisi ollut oikeassa. -Mitä pitemmälle aamupuoli kului, sitä enemmän väkeä kerääntyi hänen -pöytänsä ääreen. Ensinkin kaikki pienet pojat ja tytöt, joita -markkinoilla oli. Ne seisoivat siinä sormet suussa ja katselivat -kaihoavin katsein omenia, jotta sydäntä oikein liikutti. Heillä -tietenkään ei ollut rahaa millä ostaa, mutta olipa joukossa -aikaihmisiäkin, jotka seisoivat siinä, eivätkä voineet irroittaa -katseitaan hedelmistä. - -"Vähä-väliä tuli joku kysymään omenien hintaa. Mutta äitikulta piti -puoliaan yhtä rohkeasti kuin aamullakin. Ei hänen mielensä tehnyt -huojistuttaa hintaa nyt, kun kaikkialla muualla omenat olivat jo -loppuunmyödyt. Nyt luuli hän varmaan, että hänen vuoronsa tulisi. - -"Äitikulta näki, miten kaikkien kasvoilla paloi kiihkeä omenanhalu ja -hän tuumi mielessään: 'Kauan he eivät voi enää haluaan hillitä. Ei -muuta tarvita kuin että joku tekee alun.' - -"Mutta sitä kesti ja kesti ja lopulta äitikulta jo luuli, että hän -saisi viedä kotiin kaikki omenansa. - -"Silloin äitikulta päätti koettaa viimeistä keinoa, ja hän lähetti -palvelustytön hakemaan Lumikki neitoa, joka kulki markkinakojujen -keskellä ja osti lahjoja kaikille niille kotolaisille, jotka eivät -olleet päässeet markkinoille. - -"Kun Lumikki neito tuli äitikullan luo, käski hän hänen hetkeksi -asettua äitikullan paikalle ja myödä omenoita. Äitikulta olikin -seisonut yhdessä kohti koko päivän, ja hänen jalkojaan paleli. Hänen -oli pakko hiukan liikkua. - -"Lumikki neito ei ruvennut hyvällä mielellä myömään Brobyn -markkinoilla, mutta hän ei uskaltanut myöskään vastustaa äitikultaa, -vaan sitoi ympärilleen äitikullan suuren villahuivin ja veti käsiinsä -hänen kintaansa ja asettui hänen paikalleen pöydän taakse. Ja kun -äitikulta oli moneen kertaan varoittanut häntä, ettei hän vaan -millään muotoa laskisi hintoja eikä söisi itsekään omenia, läksi -äitikulta tiehensä. - -"Mutta jos äitikulta luuli, että ihmiset ostaisivat tytärpuolelta -halukkaammin kuin häneltä itseltään, niin erehtyi hän suuresti. - -"Lumikki neito sai seisoa siinä ja vartioida omeniaan saamatta -kaupaksi ainoatakaan aivan niinkuin äitikultakin. Suuret ja pienet -seisoivat yhäti piirissä hänen ympärillään, mutta ei ainoakaan -ostanut mitään. - -"Äkkiä tuli paikalle pari puoleksi päihtynyttä renkiä kuljettaen -kukin tyttöä kainalossaan ja tunkeutui väkijoukon läpi pöydän ääreen. - -"He olivat kovaäänisiä ja hyväntuulisia ja rahat helisivät heidän -taskuissaan, he olivat oikealla juhlatuulella. Lumikki neito pelästyi -pahan päiväisesti ja olisi mieluimmin juossut pakoon, mutta hän pysyi -sittenkin paikoillaan toivoen kerrankin saavansa myödyksi jotakin. - -"He tulivat aivan hänen eteensä, ja etumaisin ei kysynyt edes hintaa, -vaan laski kouransa kaikkein parhaimpien omenien päälle. Samalla hän -katsoi Lumikki neitoon ja koetti näyttää niin selvältä kuin suinkin. -'Mistä nämä omenat ovat?' kysyi hän. - -"Lumikki neito vastasi, että ne olivat hänen kotoaan. - -"'Niin, siellä minä olen käynyt monta kertaa', sanoi mies, 'ja minä -tunnen sekä teidät että teidän isänne. Hän on kelpo mies, tuo pappi.' - -"Lumikki neito vastasi ystävällisesti. Hän piti rengistä, koska hän -puhui ystävällisesti isäkullasta. - -"'Minä tiedän, että te ja teidän isänne olette hyviä ihmisiä', -sanoi renki. 'Te olette niin hyviä, että te annatte varmaan köyhän -renkimiehen maistaa omenoitanne maksuttakin.' - -"Ennenkuin Lumikki neito ymmärsi, mitä hän oikeastaan aikoi, oli hän -ottanut koko kourallisen kauniita omenia ja juossut tiehensä. Ja -tyttö, joka oli ollut hänen käsipuolessaan, otti myös muutamia omenia -ja juoksi pois hänkin. Ja samoin teki hänen toverinsakin sekä toverin -tyttö. - -"Eihän Lumikki neito olisi voinut sellaista aavistaakaan. Hän joutui -aivan epätoivoon, kun he veivät maksutta häneltä niin paljon omenia. -Hän aikoi juosta heidän jälkeensä ja riistää heiltä omenat, mutta -hän ei uskaltanut kuitenkaan, vaan lähetti rengin ja palvelustytön -heidän jälkeensä. Samassa hän huomasi, että koko väkijoukko tunkeutui -hänen pöytänsä ääreen. 'Nyt he tulevat ostamaan', tuumi hän ja hänen -mielensä kävi rohkeammaksi. - -"Mutta vielä vai, hekö olisivat ostaneet! Eivät he sitä -ajatelleetkaan, vaan he hyökkäsivät esille, noin kymmenkunta -kerrallaan ja riistivät pöydältä niin paljon omenia kuin he saivat -käsiinsä ja huusivat ääneensä, että Lumikki neito ja hänen isänsä -olivat siksi hyviä, etteivät he vaatineet köyhiltä ihmisiltä maksua -muutamista omenista. Ja kaikki pikkupojat, jotka olivat seisoneet -omenien edessä ja katselleet niitä koko päivän, he ottivat nyt lakit -päästänsä ja täyttivät ne omenilla, ja pikkutytöt, joiden suuhun vesi -oli herahtanut heidän siinä seisoessaan ja katsellessaan, hyökkäsivät -esille ja riistivät kymmenittäin omenia esiliinoihinsa. - -"Lumikki neito kumartui omenien yli suojellaksensa niitä ruumiillaan. -Mutta mitäpä se olisi auttanut? Ja hän itki ja rukoili ja huusi -ääneensä, että he saattoivat hänet aivan onnettomaksi, mutta kukapa -hänestä olisi välittänyt? Eivätkä yksin pikkupojat ja pikkutytöt -riistäneet omenia, vaan aikaihmisetkin. Ja he nauroivat vain ja -olivat niin iloisia ja pitivät koko asiaa vain markkinapilana. Ja -jokainen huusi Lumikki neidolle ottaessaan omenan, että hän ja hänen -isänsä olivat niin kovin hyviä ja soivat varmaan heille pari omenaa. - -"Lumikki neito huitoi ympärilleen ja Lumikki neito huusi apua, -mutta omenat olivat menneet. Markkinaväki kaatoi pöydän ja potkaisi -tynnyrit ja laatikot nurin ja anasti kaikki omenat. Markkinoilla -oli yllin kyllin vallatonta väkeä, ja he yhtyivät hälinään. Siinä -syntyi tappelua ja riitaa, ja Lumikki neidon täytyi paeta pois ja -jättää omenat oman onnensa nojaan, sillä muuten väki olisi tallannut -hänetkin jalkoihinsa. - -"Mutta samassa palasi emintimä takaisin ja näki tytärpuolen seisovan -siinä tyhjin käsin ja ypö yksin ja itkevän harmista ja pelosta. -Äitikulta tarttui häntä käsivarsista kiinni ja pudisteli häntä. -'Odotahan, kunnes pääsemme tänä iltana kotiin', sanoi äitikulta, -'niin opetan sinua lahjoittamaan pois minun omeniani!' - -"Eikä se ihme ollutkaan, että äitikulta oli pahoillaan, mutta olihan -se kovaa, että hän luuli tytärpuolen tehneen sen tahallaan. - -"Kotimatka sinä päivänä oli kovin raskas. He istuivat vaunuissa, -sekä isäkulta että äitikulta ja Lumikki neito, ja aluksi yritti -isäkulta jutella tavalliseen tapaansa. Mutta äitikulta istui jäykkänä -vaununnurkassa yhteenpuristetuin huulin eikä vastannut sanaakaan, -ja Lumikki neito vaan itki. Isäkulta ei voinut kovin syvästi surra -sitä, että hän oli kadottanut muutamia omenia, ja häntä luultavasti -huvitti se, että ihmiset olivat kehuneet häntä niin hyväksi, että hän -varmaan soi heillekin muutamia omenia. Hän koetti pitää rohkeuttaan -yllä puhuttelemalla kaikkia markkinamiehiä, joiden ohi hän ajoi. Hän -kysyi, olivatko he saaneet hyvän hinnan lehmistään, mitä he olivat -maksaneet lampaista ja olivatko he nähneet hänen omeniaan. - -"Mutta hetken kuluttua muuttui isäkulta ihmeen 'hiljaiseksi. Hän -kääntyi äitikullan puoleen ja istui kauan ja katseli vaan häntä. -Sitten hän tuijotti hyvän aikaa eteensä. Ja nyt hän näytti kovin -vanhalta ja väsyneeltä. - -"Hetken kuluttua huomasin minä, että isäkulta katseli kauan ja -huolissaan minuun. Tuntuipa siltä, kuin isäkulta olisi tahtonut -tunkeutua minun sieluni syvyyteen. - -"Sitten sanoi isäkulta: 'Sinä tulet yhä enemmän äitisi kaltaiseksi.' -Ja isäkulta otti käteni käsiensä väliin ja hyväili sitä hiljaa. - -"Tuntui aivan siltä, kuin isäkulta olisi tahtonut rauhoittaa minua -ja tehdä minut iloiseksi. Minä ajattelin: 'Isäkulta ymmärtää kyllä, -etten tehnyt sitä tahallani. Hän tietää, etten minä ole sellainen.' - -"Isäkulta piteli kättäni koko ajan. Mutta hän kumartui yhä enemmän -eteenpäin, ja kun me pysähdyimme portaitten eteen, vaipui hän aivan -kokoon. Hän ei liikahtanut vaunuista, kun äitikulta ja minä nousimme. -Minä luulin, että hän oli kuollut. - -"Mutta niin pahasti ei sittenkään ollut käynyt, vaikka vaara olikin -lähellä." - -Pappilanneiti vaikeni hetkeksi. Ääni oli käynyt epävakavaksi ja hän -tarvitsi hiukan aikaa rauhoittuakseen, ennenkuin hän saattoi jatkaa. - -"Nyt sinä tiedät, minkälainen minun elämäni on", sanoi hän. -"Äitikulta saa tehdä minulle mitä hyvänsä, enkä minä voi valittaa -isäkullalle, sillä minä pelkään, että hän saa uudestaan halvauksen -niinkuin silloin, kun hän palasi kotiin markkinoilta ja ajatteli -meidän riitaamme." - -"Mutta eikö hän näe sitten itse?" - -"Ehkäpä hän näkeekin, mutta hän ei voi sille mitään. Näyttäähän -siltä, kuin isäkulta olisi jälleen terve, mutta minä tiedän, kuinka -heikko hän on. Hänellä ei ole enää omaa tahtoa. Ei ikänä isäkulta voi -enää olla yhtä iloinen kuin sinä aamuna, jolloin me menimme yhdessä -katsomaan heinäntekoa." - - - - -SVARTSJÖN PAPPI. - - -Uuden vuoden aattona, päivällisen jälkeen, pisti pappi päänsä -keittiönovesta sisään. - -Mihin Myrskytuuli oli tänään joutunut? Hän ei ollut nähnyt häntä -ulkona kelkkamäessä. Ei suinkaan hänen pitänyt istua sisällä aamusta -iltaan niinkuin muiden naisten? - -Hän tarkoitti pikkupiikaa. Jo ensi päivänä, kun hän oli tullut -Lövdalaan, oli pappi ottanut hänet mukanaan ulos ja etsinyt -hänelle kelkan kalustohuoneesta. Sitten hän kävi joka aamupäivä -muistuttamassa, että tytön piti mennä ulos laskemaan mäkeä. - -Samalla kertaa hän käytti myös tilaisuutta hyväkseen ja tokaisi -hyväntahtoisesti emännöitsijälle ja palvelustytöille, että heidän -varmaan teki mieli kaiket päivät vain istua ja paistatella itseään -kyökissä. - -Nyt hänelle vastattiin, että pikkupiika olisi tietenkin lähtenyt -tänään kelkkamäkeen niinkuin kaikkina muinakin päivinä, mutta hänen -äitinsä oli tullut pappilaan häntä tervehtimään. Tämä oli nyt mennyt -navettaan katselemaan lehmiä, ja pikkupiika oli seurannut hänen -mukanaan. - -Pappi vetäytyi pois ovelta ja sulki sen jälkeensä. Hetken aikaa hän -mietti itsekseen. Sitten hän suuntasi askeleensa navettaa kohti. - -Keittiössä olijat seurasivat häntä silmillään. Hän näytti vanhalta -ja heikolta syksyllisen sairautensa jälkeen. Mutta täytyihän hänen -tietenkin puhua joka ainoan ihmisen kanssa, joka tuli pappilaan. - -Kesti kuitenkin hyvän aikaa, ennenkuin pappi ennätti Maritin -puheille. Ensinkin tuli Pitkä-Bengt sanomaan, että eräs mies oli -tuonut sairaan hevosensa pappilaan ja kysyi tietäisikö pappi jotakin -apua sille. - -Ja kun hän oli hoidellut sairasta hevosta, tuli pari talonpoikaa, -jotka olivat joutuneet perinnöstä riitaan keskenään ja pyysivät, -että hän sanoisi kuinka paljon kummankin piti saada, jotta heidän ei -tarvitsisi vetää asiaa oikeuteen. - -Kesti ainakin tunnin verran, ennenkuin hän sai asian niin pitkälle, -että hän saattoi tarjota miehille sovintoryyppyä. - -Sillä välin istui pikkupiika navetan pimeässä nurkassa ja jutteli -äitinsä kanssa. He istuivat kumpikin lypsyrahilla ja pikkupoju oli -pikkupiian sylissä. Hän piti suurta siskoaan niin hyvänä, että hänen -oli mahdoton erota hänestä. - -Äiti ja pikkupoju olivat olleet Nygårdissa aina Tapaninpäivästä -saakka. Nyt he olivat kotimatkalla, mutta he olivat kulkeneet -pitempää tietä Lövdalan ohi, saadakseen tavata pikkupiikaa. - -Pikkupiika ei varmaankaan koskaan ollut niin iloinnut, kuin -nähdessään äidin astuvan keittiöön. Hän tuli juuri parhaiksi -auttamaan häntä hänen suuressa huolessansa. - -Kun he tulivat navettaan, täytyi äidin ensinkin selittää hänelle, -mitä tuo uusi satu Lumikki neidosta merkitsi, josta pikkupiika -oli kuullut kahtena yönä perätysten. Oliko mahdollista, että -pappilanneiti oli tarkoittanut itseään? - -Kun pikkupiika oli kertonut sen niin hyvin kuin hän taisi, istui -äiti hyvän aikaa ääneti. Lopulta hän sanoi: "Luultavasti he eivät -luulleet, että sinä ymmärtäisit heidän puhettaan. Mutta koska sinä -sittenkin ymmärsit, niin saat nyt näyttää, että ymmärrät pitää sitä -myös salassa." - -Mutta siinä ei ollut kaikki, pikkupiialla oli vielä toinenkin suru. - -Eilen aamupuolella oli pappilanrouva tullut hänen luokseen ja -katsellut häntä ystävällisesti silmiin ja kysynyt viihtyikö hän -täällä, vai kaipaisiko hän kotia. - -Kyllä, hän viihtyi erinomaisesti ja hänen oli oikein hyvä olla. Ja -hän piti niin paljon kanoista. - -"Vai niin", oli pappilanrouva silloin nauraen sanonut, "etkö pidä -mistään muusta kuin kanoista?" - -Kyllä, pikkupiika piti myöskin pappilanneidestä. - -Taaskin pappilanrouva oli naurahtanut. Mistä se johtui, että hän piti -mamseli Maija Liisasta? - -Hän piti hänestä siksi, että hän kertoi niin paljon kaunista. - -"Todellako", oli pappilanrouva sanonut, "ymmärrätkö sinä, mistä hän -on saanut tietää kaiken sen, mitä hän kertoo?" - -"Sen hän kai oppii kirjoista, joita hän lukee yöllä", oli pikkupiika -vastannut. - -"Vai niin, lukeeko hän öisin?" oli pappilanrouva sanonut yhtä -ystävällisesti ja lempeästi yhä edelleen. "Hän lukee kai päresoihdun -valossa?" - -"Eiköhän hänellä lie kynttilä", oli pikkupiika vastannut. - -Illalla oli sitten pappilanneiti ja pikkupiika panneet maata aivan -niinkuin tavallisestikin, ja niin pian kuin he olivat vuoteessa, oli -pappilanrouva astunut huoneeseen, niinkuin hänellä tapana oli, ja -ottanut pois kynttilän ja kynttiläjalan. - -Mutta kun talossa kaikki hiljeni, nousi pappilanneiti vuoteeltaan -ja otti esille talikynttilän, jonka hän oli piiloittanut suureen -seinäkellokaappiin, hiipi keittiöön, puhalsi hiiliin saadakseen tulta -kynttilään ja alkoi lukea. Pappilanneidellä oli veli Uppsalassa, ja -hän lähetti hänelle runoja, sillä hän tiesi, että pappilanneiti piti -kaikesta sellaisesta. Ja näitä hän opetteli ulkoa yöllä. - -Varmaankin hän luki jotakin hyvin kaunista, sillä hän ei kuullut, -että salin ovi avautui. Hän ei katsonut ylös ennenkuin pappilanrouva -seisoi hänen vieressään ja riisti kynttilän jalasta. - -"Sinä aiot varmaan saattaa meidät kaikki köyhiksi", sanoi -pappilanrouva, "koska poltat tulta kaiken yötä. Mistä sinä sait -kynttilän?" - -"Se ei ole äitikullan kynttilä", sanoi pappilanneiti. - -"Olkoon kenen hyvänsä, niin pidän minä sittenkin huolta siitä, ettet -sinä saa köyhdyttää meitä", sanoi pappilanrouva. "Kyllä minä opetan -sinua tuhlaamaan kynttilöitä." - -Sitten pappilanrouva läksi pois, mutta hetken kuluttua hän palasi -takaisin kangaspala käsivarrella. - -"Koska sinä tahdot valvoa öisin, niin saat ainakin tehdä jotakin -hyödyllistä", sanoi hän. "Ompele reikäompelu valmiiksi huomenaamuksi!" - -Nyt hän läksi taas pois, mutta pappilanneiti sai valvoa työnsä -ääressä koko yön. - -Eikä pikkupiikakaan voinut yhtään nukkua, sillä hän oli niin onneton -siitä, että hän oli kertonut pappilanrouvalle, että pappilanneidellä -oli tapana lukea öisin. - -Juuri tämän asian vuoksi hän iloitsi niin suuresti äidin tulosta. - -Hän ei voinut ajatellakaan mitään hirveämpää, kuin että pappilanneiti -saisi tietää, mitä hän oli tehnyt, ja hän pyysi, että äiti veisi -hänet mukanaan kotiin. Hän ei tahtonut jäädä enää pappilaan. - -Äiti koetti selittää hänelle, kuinka hyvä hänen oli olla pappilassa, -mutta pikkupiika ei välittänyt siitä, vaikka hän saisikin palella ja -nähdä nälkää, kunhan hän vain pääsisi pois, ennenkuin pappilanneiti -suuttuisi häneen. - -Mutta äiti tahtoi kaiken mokomin, että hän jäisi taloon. "Kauan ei -Raklitza saa hallita tällä tavalla talossa", sanoi hän. "Minä sanon -papille. Minä tunnen hänet ennestään. Kyllä hän uskoo minua." - -Samassa viittasi pikkupoju sormellaan käytävään. "Joku seisoo -tuolla", sanoi hän. - -Äiti ja pikkupoju kääntyivät taakseen yhtä aikaa. Pappi seisoi -varjossa muutaman askeleen päässä heistä. Hän nojautui liikahtamatta -seinää vasten. - -He pelästyivät niin kovasti, etteivät he uskaltaneet nousta edes -tervehtimään häntä. Milloin hän oli tullut sinne ja mitä hän oli -kuullut? - -"Tuoppa lypsyjakkara tänne, Marit", sanoi hän heikolla äänellä. Marit -kiiruhti hänen luokseen, ja pappi vaipui alas matalalle istuimelle. - -"Älä mene hakemaan muita!" sanoi pappi. "Minua vain pyörryttää. -Tiedäthän, että pyörrytys on aina vaivannut minua." - -He seisoivat neuvottomina hänen edessään. Marit ihmetteli, kuinka -vanhalta pappi näytti. Hän ei ollut huomannut sitä joulukesteissä -langon luona, mutta nyt hän näki, kuinka hän oli laihtunut ja mennyt -kokoon. - -"Ei tämä ole mitään vaarallista", sanoi pappi, "mutta se yllättää -minut niin usein nykyään. Minä olen mennyttä kalua, ymmärrätkö, -Marit." - -Vähän ajan kuluttua hän nousi pystyyn. - -"Älkää kertoko tästä muille!" sanoi hän ja astui hitaasti ja kumarana -navetasta ulos. - - - - -UNIPANNUKAKKU. - - -Myöhään uudenvuoden-aattona astui pappilanneiti mäkeä alas, joka -johti panimokamariin, missä hänen isoäitinsä, rouva Beata Spaak, oli -asunut jo monta vuotta. Hän talutti kädestä pikkupiikaa, ja kuului jo -kauaksi, että he olivat ulkona, sillä he kirkuivat joka kerta, kun he -astuivat syrjään ja upposivat lumikinokseen. Taivas oli pilvessä ja -ulkona oli pimeä kuin säkissä, ei kuuta eikä tähtiä ollut taivaalla. -Jollei isoäidin ikkunaluukkujen takaa olisi hiukan tulta pilkistänyt, -niin tuskinpa he olisivat löytäneet tietä panimoon. - -Sinä jouluna oli tavattoman paljon kestejä sekä talollisten -luona että herraskartanoissa, jotta päivät tuskin riittivät -niihin. Pappilan väen oli ollut pakko lähteä vieraisiin -uudenvuoden-aattonakin, mutta mamseli Maija Liisa ei tietystikään -päässyt mukaan. Hänen piti muka olla kotona ja katsoa, että -palvelusväki sai kyllikseen kestitystä, sekä kalaa että puuroa aivan -niinkuin jouluaattonakin, ikäänkuin vanha emännöitsijä ei olisi -voinut pitää siitä huolta. - -Mutta pappilanneiti oli sittenkin ollut hyvällä tuulella. - -Osan iltapäivästä hän oli kertonut satuja ja laulanut pikkupiialle, -jolla varmaan ei koskaan ollut niin hauska ollut. - -Illallista syötyä ei mamseli Maija Liisa mitenkään tahtonut mennä -nukkumaan. Hän oli sanonut, että uudenvuoden-aattona hän tahtoi -saada tietää jotakin tulevaisuudestaan, ennenkuin hän meni levolle. -Hän kysyi, tahtoisiko pikkupiika yhdessä hänen kanssaan laittaa -unipannukakkua. - -Pikkupiika ei tiennyt lainkaan, mitä unipannukakku oli, mutta hän -vastasi sittenkin myöntyvästi. Ja tietysti hän olisi myöntynyt, -vaikka mamseli Maija Liisa olisi kysynyt häneltä, tahtoisiko hän -keittää soppaa kyykäärmeestä. - -"Mutta sinä et saa puhua etkä nauraa sillä aikaa kuin me sitä -laitamme", sanoi pappilanneiti, "etkä saa kaataa lattialle -pisaraakaan vettä tai ainoatakaan jauho- tai suolahituista." - -"Sellaistako se olikin?" sanoi pikkupiika. Hän saattoi olla puhumatta -ja nauramatta vaikka kuinka kauan. - -Sitten oli vielä se huoli voittamatta, että työssä piti aina olla -kolmaskin, muuten se ei onnistunut. Pappilanneiti ei tiennyt, mistä -hän saisi kolmannen miehen. - -He menivät keittiöön ja kysyivät, tahtoiko joku tulla laittamaan -unipannukakkua. Mutta palvelustytöt peittivät vain kasvonsa käsiinsä -ja kielsivät heti, kun he kuulivat, mistä oli kysymys. Sellaista he -aikoinaan olivat jo kylliksi tehneet. Syötyään pannukakun he eivät -olleet nukkuneet eivätkä uneksineet mitään. Ei kukaan saisi heitä -narratuksi sellaista syömään vielä toistamiseen. Pappilanneiti jäi -tuumimaan. "Mennään isoäidin luo ja pyydetään, että hän auttaa -meitä", sanoi hän. - -Ja sen vuoksi he olivat lähteneet pimeänä uudenvuoden-aattona ulos ja -hapuilivat nyt eteenpäin keskellä lumikinoksia. - -Pappilanneiden mielestä oli aivan paikallaan, että yö oli niin pimeä -ja läpinäkymätön. Se oli samanlainen kuin tulevaisuuskin, jota ei -kukaan voinut selittää. - -Isoäiti asui ullakkokamarissa panimon yläpuolella. Vaikeinta oli -päästä ylös rappusia, jotka kulkivat monessa askelmassa pitkin -seinää, ja jonka portaat olivat kapeat ja jyrkät, lumiset ja -liukkaat. Ne olivat melkein hengenvaarallisia. - -Mutta Lövdalassa sai luvan tottua pimeässä kulkemaan. Pappilanrouva -ei antanut käyttää valoa muualla kuin navetassa ja tallissa. - -Varmaan isoäiti oli kuullut heidän tulonsa, sillä kun he olivat -puolitiessä ylhäällä, avasi hän oven. Pöydällä sohvan edessä paloi -haarakynttilä ja takassa oli tuli. - -Isoäiti oli pitkä ja laiha ja näytti kovin heikolta. Hän ei ollut -lainkaan pappilanneiden näköinen, eikä hän sitä juuri olisi -voinutkaan olla, sillä hän oli ollut vain hänen äitinsä äitipuoli. -Mutta hän rakasti pappilanneittä aivan kuin jos hän olisi ollut hänen -omaa lihaansa ja vertansa. - -Näytti aivan siltä, kuin Beata rouvalla olisi ollut aivan erikoisia -konsteja, sillä vaikka muualla olisi ollut millaista tahansa, -niin hänen huoneessaan oli aina lämmintä ja siistiä ja puhdasta. -Hänellä oli yksi ainoa kamari, jossa hän sekä nukkui että keitti -ruokaa, mutta hänen vuoteensa ja valkoiset uutimet, jotka riippuivat -kullatusta nuolesta alas, olivat vain huoneen koristuksena, ja samaa -saattoi sanoa hänen pienistä kiiltävistä kuparikastrulleistansa ja -porsliinilautasistansa astiahyllyllä. - -Hän oli itsekin soma ja hieno, mutta hänen kätensä oli luuvalo -turmellut, jotta sormet olivat aivan koukkuiset eikä niitä voinut -saada suoriksi. Kovin oli vaikea ottaa häntä kädestä kiinni, sillä ei -tiennyt miten sitä oikeastaan tekisi. - -Pappilanneiti kertoi hänelle asiansa, ja isoäiti lupasi hymyillen -auttaa heitä. Hän odotti alituisesti jotakuta tulevaksi, ja hän -tahtoi tietää, tulisiko hän ehkä tulevana vuonna. - -Parasta oli siis jäädä isoäidin luo laittamaan unipannukakkua. - -Ensin he ottivat pieneltä hyllyltä lieden takaa vadin, ja kaikki -kolme pitivät reunasta kiinni, kun he laskivat sen pienelle -kyökinpöydälle. - -Sitten piti heidän ottaa esille puulusikka. Ja kaikki kolme menivät -hakemaan lusikkaa pienestä kulmakaapista, joka oli isoäidin -ruokakaappina, kaikki kolme pitivät kiinni varresta, kun he kantoivat -sen pöydälle ja laskivat sen vatiin. - -Sitten he panivat kolme lusikallista vettä vatiin ja kaikki hakivat -he yhdessä veden isoäidin kupariämpäristä, eikä kukaan puhunut eikä -kukaan nauranut heidän ollessaan toimessa. - -Kun se oli tehty, kaatoivat he kolme lusikallista jauhoja veteen. -Ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kun he upottivat sen -jauhovakkaan, kaikki kolme nostivat sen ylös ja sekoittivat jauhot -veteen. Ei kukaan päästänyt irti lusikkaa, ei kukaan puhunut, ei -kukaan nauranut eikä kukaan tiputtanut ainoatakaan jauhohituista -lattialle. - -Sitten he sekoittivat joukkoon kolme lusikallista suoloja. - -Eikä nytkään kukaan puhunut eikä nauranut eikä tiputtanut ainoatakaan -suolaraetta maahan. - -Mutta ajatelkaahan, kun he olivat ennättäneet näin pitkälle, niin -kysyi isoäiti, pitäisikö panna rasvaa pannuun! - -Samassa kun hän sen sanoi, heitti pappilanneiti lusikan pois -kädestään, istuutui tuolille ja alkoi nauraa täyttä kurkkua, ja -pikkupiika piteli kiinni lusikasta, mutta hänkin purskahti niin -kovaan nauruun, ettei hän voinut seisoa, vaan heittäytyi lattialle -nauramaan. - -Isoäitikin veti hiukan suutaan hymyyn. Ehkäpä hänen ei olisi -tarvinnut erehdyksestä puhua, mutta hän muisti ennestään, että jollei -tapahtunut jotakin pientä onnettomuutta unipannukakkua laitettaessa, -niin ei koko juttu ollut hauska. - -Ja hän oli hyvillään, kun pappilanneiti unohti huolensa ja sai hiukan -nauraa. - -Kun he vihdoin olivat nauraneet kyllikseen, aikoivat he alkaa -uudestaan, sillä nyt ei kelvannut mikään, mikä jo oli tehty, vaan -kaikki oli alotettava alusta. - -Mutta se ei ollut enää niinkään helppoa, kun he kerran olivat tulleet -naurutuulelle. - -Ensin he kaatoivat kolme lusikallista vettä vatiin. - -Sen pitemmälle he eivät päässeet, ennenkuin he purskahtivat nauruun -uudestaan. Pappilanneiti oli kaikista pahin. Pikkupiika ei ollut -lainkaan niin herkkä nauramaan kuin hän. - -Kokonaista viisi minuuttia he olivat aivan naurusta suunniltaan. - -Sitten sanoi pappilanneiti toisille, että heidän täytyi hillitä -itseään, muuten ei unipannukakku tulisi valmiiksi ennen sydänyötä. - -"Kyllä me molemmat hillitsemme itsemme", sanoi isoäiti, "kun sinä -itse vaan voit pysyä vakavana". - -Ensin he kaatoivat vettä ja sitten jauhoja ja sitten suolaa, ja -sitten he sekoittivat sen puuroksi. Ja kaikki kolme pitivät kiinni -kauhasta sekoittaessaan taikinaa, eikä kukaan heistä nauranut, ei -kukaan puhunut, ei kukaan tiputtanut ainoatakaan hiventä lattialle. - -Kun he olivat sekoittaneet pannukakun, panivat he sen paistinpannuun. -Unipannukakku ei näyttänyt maukkaammalta kuin sellainen puuro, jota -annetaan kanoille ja porsaille. Mutta sen lisäksi se oli aivan sitkeä -ja kova ja kimalteli paljosta suolasta. - -He panivat sen tulelle ja paistoivat sen toiselta puolelta, sitten he -käänsivät sen, ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kaikki kolme -käänsivät sitä yhdessä eikä kukaan pudottanut sitä tuhkaan. - -Silloin se oli valmis syötäväksi. - -Nyt sekä pappilanneiti että pikkupiika tulivat niin innokkaiksi, -ettei ollut lainkaan pelkoa siitä, että he purskahtaisivat nauruun. -He ajattelivat, että ehkäpä he nyt saisivat silmätä kauaksi -tulevaisuuteen, ja siksi he eivät tahtoneet hukata tätä hyvää -tilaisuutta. - -Unipannukakku oli niin kiiltävä suolasta, että rohkeutta siltä -kysyttiin, joka uskalsi sitä maistaa. Mutta he jakoivat sen kolmeen -osaan, ja sitten he söivät niin hyvin kuin he taisivat. - -Pikkupiika söi oman osansa, sillä hän tiesi, että niin sitä oli -tehtävä, ja hän tahtoi tarkasti seurata kaikkia määräyksiä. Isoäiti -maisteli vain pientä palaa, eikä ole edes sanottu, että hän nieli -sitäkään alas. Pappilanneiti söi yhden suupalan. Niin mielellään kuin -hän olisi halunnutkin tietää tulevaisuuttaan, niin ei hän sittenkään -saanut sen enempää niellyksi. - -Molemmat nuoret olivat ikäänkuin hiukan pettyneet unipannukakun -johdosta. Mutta ei kumpikaan sanonut kuitenkaan sanaakaan. He -viittasivat vain kädellään hyvää yötä isoäidille, ja hän seisoi -ääneti ovessa ja valaisi heille portaita. - -Ne muutamat askeleet, joita heidän piti kulkea pihan poikki, he -juoksivat kovalla vauhdilla, sillä tuntuipa siltä, kuin ei yö enää -olisi ollut yhtä pimeä ja suljettu kuin tuonnoin. Se valmistautui -vetämään peitteensä syrjään ja paljastamaan salaisuutensa, mutta he -eivät uskaltaneet jäädä katsomaan. - -Palvelustytöt olivat jo makuulla, kun he hiipivät keittiön läpi, -mutta tietysti kaikki kysyivät heiltä, miten asia oli onnistunut, -joko he olivat nähneet unta ja kenestä he olivat uneksineet. Mutta -siitä ei heillä ollut mitään hyötyä. He eivät saaneet sanaakaan -vastaukseksi. - -Pikkupiika nukkui heti, kun hän oli pannut maata ja nukkui aina -aamuun asti. Ja kun hän heräsi, tunsi hän karvaan maun suussaan, -mutta vaikka hän olisi ponnistellut muistiaan kuinka paljon hyvänsä, -niin ei hän voinut muistaa, oliko hän nähnyt unta. - -Isoäiti ei ollut nukkunut koko yöhön, mutta seuraavana aamuna hän -oli hiljainen ja ääneti ja istui ikäänkuin hän olisi valveillaan -uneksinut. Ehkäpä hän sittenkin oli saanut tietää jotakin. - -Pappilanneiti ei ollut myöskään nukkunut paljon, sillä hänen oli -ollut hirveän jano, ja kas, juominen ennen nukkumista oli kerrassaan -kiellettyä. Sillä silloin ei koko jutusta olisi mitään hyötyä. - -Kun hän heräsi aamulla, ei hän voinut päästä selville siitä, oliko -hän nähnyt unia vai ei. - -Mutta myöhemmin päivällä astui pappilanneiti sattumalta ulos -kuistille. - -Hän seisahtui äkkiä, sillä nyt hän muistikin unissaan seisoneensa -aivan samalla paikalla. Ja hänen seisoessaan siinä, oli kaksi -vierasta miestä, nuori ja vanha, astunut pitkin hiekkakäytävää. Vanha -mies oli sanonut olevansa rovasti Liljecrona ja tulleensa sinne -poikansa kanssa kysymään, oliko Maija Liisan jano ja halusiko hän -vettä. - -Samassa nuori mies oli astunut esiin ja tarjonnut hänelle lasillisen -raitista, kirkasta vettä. - -Mutta kun pappilanneiti muisti tämän unen, niin hämmästyi hän siihen -määrään, että hän alkoi vapista koko ruumiissaan. - -Sillä se ainakin on aivan varmaa, että jos joku unissa tarjoaa -vettä sen jälkeen kun on laittanut unipannukakun, niin joutuu hänen -kanssaan naimisiin. - - - - -MORSIUSTANSSI. - - -Loppiaisena olivat pappi ja papin rouva lähteneet yhdessä kirkkoon, -ja jumalanpalveluksen loputtua he olivat nyt kotimatkalla. -Pappilanrouvaa paleli hiukan reessä istuttuaan pari tuntia kylmässä -kirkossa. Tuntui oikein hyvältä ajatella, ettei heidän tarvinnut ajaa -Lövdalaan saakka, vaan että he saivat keskeyttää matkansa Loby'ssä, -jonne heidät oli kutsuttu suuriin talonpoikaishäihin. Siten heiltä -säästyi ainakin neljäsosa matkaa. - -Pappilanrouva ei voinut olla ajattelematta, kuinka nurinkurista -oikeastaan oli, että pappila sijaitsi melkein peninkulman päässä -kirkolta, aivan pitäjän rajalla. Kirkko oli hyvällä paikalla, pitäjän -keskikohdalla, ja sinne oli hyvä päästä joka puolelta, mutta pappilan -laita oli aivan toinen. Sinne oli ainakin parin peninkulman matka -niistä taloista, jotka sijaitsivat pitäjän eteläosassa. - -Ja kuinka vaikea pappilanrouvan oli päästä joka sunnuntai -kirkkoon, niinkuin hyvä tapa ja säädyllisyys vaati! Kokonaista -neljä tuntia sillä matkalla kului, ennenkuin joutui taas takaisin. -Rippisunnuntaisin saattoi kulua viisi jopa kuusikin tuntia. - -Kotiin tullessa saattoi hän olla aivan varma siitä, että vanha -emännöitsijä oli valmistanut ruuan aivan liian varhain, jotta se oli -saanut seisoa monta tuntia ja oli sekä kuivunut että pohjaanpalanut. - -Joka kerta nuo samat ajatukset tulivat mieleen, kun hän ajoi -nälissään ja viluisena kirkosta kotiin. Kunpa vain jollakin tavalla -olisi voinut asettaa siten, että kirkkomatka olisi lyhentynyt! - -Mutta vaikkei kysymyksessä olisi ollut muuta kuin saada pitäjäläiset -myömään vanha pappila ja hankkimaan uusi, joka olisi ollut lähempänä -kirkkoa, niin olisi se jo ollut aika vaikea juttu. Mutta asia oli -vielä sitäkin monimutkaisempi. - -Hyvänen aika, kuinka ikävää, että Svartsjö ensinnäkin oli vain suuren -Bron pitäjän kappeli! Ikivanhoista ajoista saakka oli Bron pitäjän -rovasti ollut Svartsjön kirkkoherrana ja puolet papin palkasta oli -mennyt hänelle, eikä tuollaista vanhaa tapaa voitu saada muutetuksi. -Olisihan oikeastaan hänen miehensä, joka kuitenkin suoritti koko -työn, pitänyt saada myös koko palkka. Mutta hän oli vain apulaispappi -ja sai tyytyä apulaispapin palkkaan. Ja seurakunta oli niin pieni -ja köyhä, että jos papin olisi pitänyt elää vain siitä, minkä hän -seurakunnalta sai, niin olisi hän ollut varsin kurja raukka. - -Jos Svartsjön papilla oli parempi toimeentulo kuin muilla -apulaispapeilla, niin johtui se siitä, että hänellä oli paitsi -pappilaansa oma talo, josta hän sai elatuksensa. Jollei hänellä sitä -olisi ollut, niin olisi hän joutunut aivan hukkaan. - -Olihan pappilanrouva erittäin hyvillään siitä, että hänen miehensä -omisti Lövdalan. Hänellähän kaikkein vähimmin oli syytä sitä -valittaa. Se oli hyvä talo, jossa oli hyvät rakennukset ja hyvä maa. -Ei sillä muuta vikaa ollut, kuin että se oli liian kaukana kirkolta. - -Niin, oli sillä vielä toinenkin vika. Kaikki, jotka asuivat siellä, -olivat mielestään muita paremmat. Pappilanrouvan täytyi väkisenkin -nauraa, sillä olihan hän nähnyt oikeita suuria paikkoja. Mutta tässä -pitäjässä arveltiin, että vain se, joka sai asua Lövdalassa, oli -oikein hieno. Eipä edes kreivin joukolla Borgin kartanossa ollut -samaa mainetta kuin pappilan väellä. - -Hän ei puolestaan koskaan ollut ymmärtänyt mistä tuo johtui. Sata -vuotta sitten ei koko Lövdala ollut muuta kuin talonpoikaistalo. -Ehkäpä se oli ollut rikas ja suuri, sillä olihan vanha järvenpohja -aivan erinomainen laidunmaa. Mutta talonpoikaistalo eikä mitään -muuta se sittenkin oli ollut, eikä se vielä nytkään ollut juuri -sen enempää. Mutta eihän kukaan täällä Värmlannissa tiennytkään, -millainen oikea herraskartano oli. - -Mikä kumma tuo oli, että rikkaan talollisen poika oli saanut -opiskella, ja että hän oli suorittanut papin tutkinnon ja päässyt -Svartsjön apulaispapiksi. Vaikka hän olikin joutunut papintyttären -kanssa naimisiin, niin eihän siitäkään voinut niin suuresti -kerskailla. Sen pitemmälle kuin apulaispapiksi ei hän sittenkään -päässyt, vaan oli saanut pysyä Svartsjössä koko ikänsä. Hänestä -sanottiin, että hän oli ollut erittäin kykenevä mies, mutta sitä oli -vaikea uskoa. Sillä olisihan hän siinä tapauksessa voinut päästä -jonkun suuremmankin seurakunnan papiksi. - -Tosin hän oli tullut varsin hyvin toimeen, sillä hän oli perinyt -Lövdalan vanhemmiltaan ja asunut siellä. Hänen ei tarvinnut -kumarrella talonpoikia saadakseen veroa tai lahjoja. Hän istui -omassa talossaan ja tuli omineen toimeen ja oli yhtä hyvä kuin kuka -muu hyvänsä heistä. Ja varmaankin se oli ollut heille mieleen, sekä -kansalle että hänelle itselleenkin. - -Tämän ensimäisen Lövdalan papin aikana ei pappilaan kuulunut mitään -puustellia, mutta nyt sillä oli pieni tila, joka sijaitsi aivan -Lövdalan vieressä. - -Pappilanrouvan mielestä talonpojat olivat vain ilkeydestä -järjestäneet pappilan maat siten. He eivät olleet lainkaan ottaneet -lukuun, kuinka kovin pitkä matka papilla oli sieltä kirkkoon. -Heillä oli ollut muuta mielessä, ja se oli heille onnistunutkin. -Toinen Lövdalan pappi oli nainut ensimäisen papin tyttären ja -saanut siten Lövdalan perinnöksi ja jäänyt sinne asumaan. Siten -hänestäkin oli tullut suurtilallinen, joka tuli omineen toimeen, -eikä ollut vain köyhä apulaispappi. Ja hänkin oli jäänyt koko -iäkseen Svartsjöhön. Hän kuului olleen erinomainen saarnamies, mutta -sitäkään ei pappilanrouva voinut uskoa. Hän kuvaili mielessään, että -Svartsjöläiset väittivät sitä vain siksi, että hän oli nainut yhden -heidän omista papintyttäristänsä ja asunut Lövdalassa. - -Pappilanrouva varjeli muhvilla kasvojansa. Tie kulki suoraan ja -tasaisena pitkin vanhaa järvenpohjaa, ja kylmä viima, joka siellä -aina asusti, viilsi korvien ympärillä. - -Mutta se antoi vain parempaa vauhtia hänen ajatuksilleen. - -Kas, juuri se seikka, että pitäjän papit välttämättä tahtoivat -asua Lövdalassa, vaikutti sen, että oli mahdotonta saada lyhyempää -kirkkomatkaa. - -Hänen miehensä oli nyt järjestyksessä kolmas pappi, joka asui siellä. -Hän oli tehnyt samoin kuin hänen edeltäjänsäkin: oli nainut papin -tyttären ja perinyt talon. Hän asui Lövdalassa, mutta puustelli -oli niin lähellä, että hän saattoi hyvin hoitaa sitä, ja molempine -taloineen hän tuli erittäin hyvin toimeen. Tämä järjestys oli niin -hyvä, ettei kukaan koko pitäjässä toivonut sen koskaan muuttuvan niin -kauan kuin Svartsjössä vain oli pappi ja seurakunta. - -Pappilanrouva myönsi kyllä, että se oli ollut erittäin sopivaa -entisille Lövdalan papeille, sillä he, hänen mielestään, eivät -ansainneet sen parempaa kuin jäädä sinne koko elämäkseen. Mutta mikä -ikuinen vahinko, että hänen miehensä oli ihastunut tähän taloon ja -pitäjään, ja jäänyt tänne. Sillä pappilanrouva olisi ollut valmis -panemaan päänsä pantiksi siitä, että hän olisi voinut saada minä -päivänä hyvänsä vaikka suurimman pitäjän koko hiippakunnassa. - -Kyllähän pappilanrouva tiesi, miksi hänen miehensä täällä viihtyi. -Kun pitäjässä sama pappissuku oli niin kauan ollut sielunpaimenena ja -sekä papit että papin rouvat olivat olleet suosittuja, niin olivat he -saaneet siellä suuren vallan. Kansa ei ryhtynyt suorastaan mihinkään -kysymättä ensin neuvoa pappilasta, ja se oli hänelle mieleen. Kerran -oli pappilanrouva sanonut hänelle, että hän varmaan olisi voinut -saada suuremmankin seurakunnan. Niin, sen hänkin uskoi, mutta ehkäpä -hänellä siellä ei olisi ollut yhtä paljon sananvaltaa. Täällä hän -mielestään hallitsi koko pitäjää. - -Eihän olisi ollut niinkään helppoa saada tässä muutosta aikaan. -Nuorelle papille oli edullista joutua naimisiin jonkun Lövdalan -papintyttären kanssa. Hän sai heti hyvän toimeentulon ja helposti -hoidetun pitäjän, ja mitä vaimoon tuli, niin väittivät kaikki yhdellä -suulla, että Lövdalan papintyttäret olivat niin kauniita ja hyviä -emäntiä, jotta oli oikea onni joutua heidän kanssaan naimisiin. - -Kyllähän pappilanrouva sen mielellään uskoikin niistä, jotka ennen -hänen aikaansa olivat olleet pappilassa, mutta mitä tuohon Maija -Liisaan tuli, niin ei hän ymmärtänyt mitä erikoista hänessä oli. Ei -hänen mielestään tytön pitkulaiset kasvot olleet lainkaan kauniit, -eikä hän arvellut hänen kelpaavan suorastaan mihinkään. - -Koettihan pappilanrouva parastaan ja ohjasi häntä, mutta ei kukaan -pitänyt hänen puoliaan, tuskin isäkään, jonka ensi sijassa olisi -pitänyt toivoa, että tyttärestä tulisi kelpo ihminen ja että hän -tekisi muutakin kuin vaan hullutuksia. Mutta joka tapauksessa -pappilanrouva koetti tehdä kaikki voitavansa. Eipä moni olisi -uskaltanut ruveta ohjaamaan sitä, joka sai periä Lövdalan ja koko -pitäjän. - -Ilma oli täynnä kulkusten kilinää. Loby'ssä yhtyivät tiet neljältä -eri taholta, ja kaikkialta tuli rekiä, joissa hääväkeä ajoi häihin. -Nämät häät vasta olivat suurenmoisia. Kuinka erinomaista, että hän -oli saanut tytärpuolen estetyksi tulemasta mukaan. Näissä vanhoissa -talonpoikaistaloissa Maija Liisan tähden juuri kaikkein enimmin -kursailtiin. - -Olihan aivan luonnollista, että hänestä siten täytyi tulla laiska ja -ylpeä ja sellainen, joka arveli voivansa tehdä mitä tahansa. Niin, -kyllä pappilanrouva tiesi, mikä oli tytärpuolelle parasta. Mutta -toistaiseksi hän ei tahtonut sitä ajatuksissaankaan tunnustaa. - -Mutta ehkäpä hän sittenkin saattoi tappaa kaksi kärpästä yhdellä -iskulla. Ehkäpä hän saisi lyhemmän kirkkomatkan ja samalla voisi -opettaa tytärpuolelle, ettei hän ollut mikään prinsessa, vaan aivan -yksinkertainen pappilanmamseli -- -- -- - -Niin, tiesihän hän sen jo edeltäpäin, mitä hän saisi täällä kestää. -Tuskin hän oli päässyt ovesta sisälle, kun kaikki ihmiset alkoivat -kysyä, miksei pappilanneiti ollut mukana. - -Ennenkuin hän oli ehtinyt avata turkkinsa, oli hän saanut selittää -jo kymmenet kerrat, miten ikävää se oli, ettei Maija Liisa tahtonut -jättää vanhaa isoäitiä yksin kotiin. - -Useimmat tyytyivät tähän, mutta häätalon isäntäväki tahtoi saada -tarkempaa selitystä. - -Vanha Björn Hindriksson ja hänen vaimonsa olivat saaneet vuosikausia -houkutella nuorinta tyttärentytärtään, talon perillistä, -suostumaan miehelle, jonka he olivat valinneet hänelle. Ja hänen -myöntyväisyytensä palkaksi he tahtoivat nyt pitää hänelle niin komeat -häät kuin suinkin. - -Björn Hindriksson oli niin vanha, että hän muisti herra Olavuksen, -ensimäisen Lövdalan papin ja hänen vaimonsa, rouva Katrina -Hesselgrenin, ja se kunnioitus, jota hän tunsi heitä kohtaan, ei -voinut koskaan kadota hänestä. Koska pitäjässä oli vielä yksi herra -Olavuksen jälkeläisiä, niin piti hänen välttämättä olla mukana -häissä, muuten niistä ei tullut sellaista kuin hän oli mielessään -kuvitellut. - -Hän ei tahtonut tyytyä siihen selitykseen, ettei pappilanneiti muka -voinut päästä kotoa isoäidin vuoksi, vaan kysyi heti, eikö joku -palvelustytöistä olisi tänään voinut pitää huolta rouva Beatasta. Ei -suinkaan hän ollut kuoleman kielissä. - -Hänen äänestään saattoi kuulla, että hän oli oikein pahoillansa -ja ettei tuo ollut vain kohteliasta puhetta. Olihan hän tietysti -mielissään siitä, että uusi pappilanrouva oli saapunut häihin, mutta -eihän hän kuitenkaan ollut vanhaa pappissukua. - -Pappilanrouva vastasi, että hän oli ollut aivan samaa mieltä kuin -isäntäkin ja oli sen sanonutkin Maija Liisalle. Mutta pappilanneiti, -hän piti niin hellää huolta vanhasta isoäidistään, ettei hän tahtonut -millään lähteä kotoa, jos isoäidillä oli pieninkin vamma. - -Nyt oli pappilanrouva saanut turkit yltään, ja hän tiesi vallan -hyvin näyttävänsä niin komealta sekä olevansa niin hienosti puettu, -etteivät he sen parempaa pappilanrouvaa olisi voineet saada mistään. -Mutta tuntuipa kuitenkin siltä kuin talonpojat eivät olisi laisinkaan -huomanneet häntä. - -Björn Hindrikssonin vaimo ihmetteli, ettei Beata rouva itse ollut -vaatinut tyttärensätytärtä lähtemään häihin. Tiesihän hän sen, että -joka kerta, kun heidän aikanaan tässä talossa oli vietetty häitä, -aina joku pappilan väestä oli tanssinut morsiamen kanssa. - -Pappilanrouva ojensi selkäänsä ja hänen äänensä muuttui karheaksi. -Mistä hän saattoi tietää, että se oli niin kovin tärkeätä, muuten -hän olisi voinut itse jäädä kotiin. Mutta eihän mikään estänyt häntä -lähtemästä vaikka aivan heti paikalla, jotta Maija Liisa saisi tulla -häihin. - -Täten pappilanrouva pääsi voitolle. Isäntäväki tuli kovin -pahoillensa, ja asia päättyi siten, että heidän oli pakko rukoilla ja -pyytää häntä jäämään. - -Ylhäällä salissakin sai pappilanrouva kuulla samoja kysymyksiä ja -vastata niihin aivan loppumattomasti kulkiessaan ympäri huonetta ja -tervehtiessään kaikkia niitä, jotka seisoivat pitkin seiniä odottaen -vihkimistä. Pappilanrouvaa alkoi äkkiä kuumoittaa, vaikka hänen oli -ollut kylmä koko päivän. Vasta sitten, kun hän istuutui sohvaan, ei -kukaan enää kysynyt Maija Liisaa. Kaksi pitäjän arvokkainta emäntää -istui hänen molemmilla puolillaan, ja he olivat aivan ääneti. -He tiesivät, ettei sopinut jutella, kun odotettiin jotakin niin -juhlallista kuin vihkimistä. - -Pappilanrouva tunsi, että hänen poskillaan paloi kaksi punaista -pilkkua. Kummallista, että kaikki ahdistivat häntä! Pappi sitä -vastoin sai olla aivan rauhassa. Luulivatko he, ettei papilla ollut -enää mitään sanottavaa talossaan? - -Ulla Moreus, lukkarin emäntä, näyttäytyi ovessa. Hän astui esiin ja -tervehti. Nyt seuraisi tietysti uusia kysymyksiä. Olihan hän Maija -Liisan parhaita ystäviä. Mutta hän ei näyttänyt muistavankaan Maija -Liisaa. Hän oli anoppinsa kanssa pukemassa morsianta. He olivat nyt -valmiit, mutta he olivat ajatelleet -- -- Niin, heistä tuntuisi niin -turvalliselta, jos rouva Raklitz olisi tahtonut tulla ullakkokamariin -katsomaan morsiamen pukua. - -Pappilanrouva tiesi, ettei kukaan koko Värmlannissa tiennyt -sen paremmin kuin Ulla Moreus ja hänen anoppinsa, miten -talonpoikaismorsian oli puettava. Mutta olihan hyvin kohteliasta, -että he tahtoivat kuulla hänen mieltään. - -Hän meni Ullan kanssa kamariin, missä morsian seisoi valmiiksi -puettuna ja odotti, että morsiussaatto tulisi häntä hakemaan. Täällä -ajateltiin vain kukkia ja koreuksia. Tuntui oikein helpoittavalta, -kun sai vastata, olivatko kultavitjat suorassa, pitäisikö ripustaa -enemmän helmiä morsiamen kaulaan ja oliko korkea pahvikruunu, jonka -Ulla Moreus edellisenä yönä oli valmistanut punaisesta ja vihreästä -silkistä ja kultapaperista, kauniin muotoinen. He olivat viimeiseen -asti arvelleet, että vanha kruunu voisi kelvata, mutta myöhään eilen -illalla oli Ulla ajatellut, että nämähän häät olivat suurimmat, mitä -koko tänä talvena vietettäisiin ja sen vuoksi hän oli leikannut uuden -kehän ja päällystänyt sen. - -Pappilanrouva kehui sitä sekä kaikkea muutakin. - -Mutta vanha muori Moreus näytti sittenkin hiukan huolestuneelta, ja -hetken kuluttua hän uskoi pappilanrouvalle huolensa. - -Olihan se hauskaa, että sisar Raklitz oli tyytyväinen morsiuspukuun, -mutta hänen omasta mielestään oli kaikki aivan epäonnistunutta, -kun morsian ei voinut näyttää iloisemmalta. Mikä huvi oli koristaa -sellaista, josta olisi voinut luulla, että häntä aiottiin viedä -mestauslavalle. - -Morsian kääntyi muihin selin ja sanoi jotakin, jota ei kukaan -kuullut. Hän ei välittänyt vähääkään kaikesta siitä koreudesta, -jota hänen ylleen puettiin, kun mamseli Maija Liisa ei ollut mukana -häissä. Olihan hän luvannut senkin seitsemän kertaa, että hän tulisi -katsomaan häntä morsiamena. - -Nyt Ulla Moreus sekaantui asiaan. Hänen äänensä oli iloinen ja -raikas, niinkuin ainakin ihmisellä, joka mielellään sovittaa ja -selvittää kaikki asiat. - -Eiköhän Maija Liisa voisi hetkeksi jättää isoäitiä yksin kotiin. -Isäntäväki kyllä mielellään lähettäisi häntä hakemaan. Eihän tuo -matka kovinkaan pitkä ollut. - -Vanha muori Moreus puhui myös asian puolesta. - -"Maija Liisa ja Britta olivat rippikoulutovereita, ja siitä saakka he -ovat olleet hyviä ystäviä." - -Pappilanrouva ei vastannut kovinkaan ystävällisesti. - -"Niin, niin, rakas sisar, tokko pitäjässä on ainoatakaan -talonpoikaistyttöä, joka ei olisi Maija Liisan hyvä ystävä." - -Hän heitteli niskaansa ja astui ulos ullakkohuoneesta. Ei kukaan -sanonut hänelle sanaakaan. - -Veri oli noussut hänelle päähän taaskin. Turhaa heidän oli -luulla, ettei hän ymmärtänyt, että he olivat houkutelleet hänet -ullakkohuoneeseen vain saadakseen puhua Maija Liisasta -- -- - -Vihkiäiset olivat ohitse, ja kaikki oli käynyt hyvin. Morsian tunsi, -että häävieraat kuiskailivat nyt keskenänsä siitä, miltä hän oli -näyttänyt vihkiäisten aikana. Sekä vanhempien että isovanhempien -vuoksi hän olisi toivonut, ettei hän olisi näyttänyt niin -itkettyneeltä. - -Jos mamseli Maija Liisa olisi tullut, niin olisi hän kestänyt kaikki -iloisin mielin. Pappilanneiti oli sanonut, että hänestä olisi niin -hauska nähdä häntä morsiamena. Ehkäpä hän oli sanonut sen vain -rohkaistaakseen hänen mieltään. Mutta nyt hänestä tuntui, että ainoa -ilonaihe, jota hänellä tänään olisi voinut olla, oli riistetty -häneltä. - -Vihkiäisten aikana hän oli kääntänyt päätään ja katsellut ovelle pari -kertaa. Hän oli toivonut, että mamseli Maija Liisa tulisi sittenkin. -Hän ei voinut olla etsimättä häntä katseellansa. - -Kuinka ihmiset saattoivat tällaisena päivänä olla niin kovia ja -kieltää häneltä sitä ainoaa mitähän pyysi! Kyyneleet nousivat hänen -silmiinsä ajatellessaan sitä. - -Kun suuri hevosenkengänmuotoinen pöytä oli katettu ja hääväki istahti -sen ääreen ja rupesi syömään, alkoivat kaikki hänen ympärillään -iloita. Kaikki muut söivät, joivat ja laskivat leikkiä, mutta hän -tunsi koko ajan vain ahdistusta. Ei siitä voinut olla kysymystäkään, -että hän olisi mitään syönyt. Hän leikkeli vain leipäpalasia, jotta -muut luulisivat hänen syövän. "Jospa vain mamseli Maija Liisa olisi -tullut tänne tänään!" ajatteli hän. "Kaikki olisi silloin ollut -toisin. Hän olisi tehnyt tämän asian minulle helpoksi." - -Hän katsoi sulhaseen pelästyneenä ja ihmetteli oliko tämä kuullut -mitään. Hänestä tuntui, että hän oli puhunut ääneen. - -Hetken kuluttua hän hätkähti jälleen. Hän huomasi mutisevansa hiljaa -itsekseen: "Oi, voi, voi, miksei mamseli Maija Liisa päässyt minun -häihini!" - -"Mitä sinä puhelet itseksesi?" kysyi sulhanen. - -Morsian toisti nuo sanat melkein vastoin tahtoansa. "Oi, voi, voi, -miksei mamseli Maija Liisa päässyt minun häihini!" - -Sulhanen tiesi, kuinka kauan hän oli saanut rukoilla ja pyytää, -ennenkuin tämä rikas talonpoikaistyttö oli päättänyt ottaa hänet. -Ihmiset kuiskailivat keskenään, että isovanhemmat olivat pakoittaneet -häntä, ja kun sulhanenkin näytti noin surkealta hääpöydässä, niin -silloin vasta nuo puheet oikein pääsisivät valtaan. Hän alkoi -nuhdella morsianta. Ei hänen pitänyt panna sitä niin pahakseen. -Voisihan hän saada tavata pappilanneittä toistekin. - -Morsian ei ottanut hänen puhettaan korviinsa. Hän leikkeli vain -leivänkuoriaan, ja hetken kuluttua hän huokasi jälleen. "Oi, voi, -voi, miksei mamseli Maija Liisa saanut nähdä minua morsiamena!" - -Vieläkin kerran koetti sulhanen nuhdella häntä. "Kuinka sinä -tuollaisen asian vuoksi voit saattaa itsesi pilkan ja naurun -alaiseksi!" sanoi hän. "Luuletko sinä, että mamseli Maija Liisa -välittää sinusta? Tietäähän sen, kuinka paljon herrasväki huolii -meistä talonpojista." - -Tällä kertaa käännähti morsian äkisti sulhasen puoleen. - -"Sinä et puhuisi tuolla tavalla, jos tietäisit jotakin. Sinä et -istuisi siinä, missä nyt istut, jollei pappilanneiti olisi puhunut -sinun puolestasi ja sanonut, että hän luuli sinun kohtelevan minua -hyvästi." - -Nyt sulhanen vuorossaan vaikeni. Kun vieraat häntä vastapäätä -aikoivat puhua hänen kanssaan, oli heidän pakko huutaa oikein -kovasti, ennenkuin hän kuuli mitä he sanoivat. - -Ei sitä voinut auttaa, että lähimmät pöydässä sen huomasivat. Hekin -vaikenivat ja tulivat rauhattomiksi ja katsoivat vain pitkään -morsiuspariin. - -Mutta juuri samassa, kun kaikki näytti kaikkein tuskallisimmalta, -kääntyi sulhanen morsiamen puoleen. "Jos sinä olet vain tämän asian -vuoksi pahoillasi", sanoi hän, "niin voihan sen kai saada autetuksi. -On minussa miestä järjestämään asiat siten, että mamseli Maija Liisa -saa nähdä sinut morsiamena." - -Morsian katsoi ihmeissään häneen ja huomasi, että hän oli vakavissaan. - -"Minä en unohda koskaan, että sinulla on niin paljon sydäntä, -että tahdot auttaa minua", sanoi hän. Ja samalla hänen kasvonsa -kirkastuivat ja hän tuli aivan kuin toiseksi ihmiseksi. - --- -- -- -- -- -- - -Pappilanneiti istui lieden ääressä kyökkikamarissaan Lövdalassa ja -itki. - -Kyyneleet vuosivat viljanansa. Hänen oli aivan mahdoton hillitä -niitä. Hän koetti kyllä parastansa, Sillä olihan kovin ikävää, että -palvelusväki luuli hänen itkevän vain siksi, että hänen täytyi -istua yksin kotosalla, kun isä- ja äitikulta olivat vieraissa -huvittelemassa. - -Mutta ei hän sitä surrut, ei, ei lainkaan, vaan hän suri sitä, ettei -hän saanut pitää lupaustaan, jonka hän oli antanut Britalle. Kuinka -he olivatkaan yhdessä jutelleet näistä suurista häistä! Eihän Britta -sittenkään voinut tulla suopeaksi sulhaselle, mutta hänen mielensä -oli kuitenkin virkistynyt, kun pappilanneiti oli sanonut iloitsevansa -siitä, kun hän saisi nähdä hänet morsiuspuvussa. - -Hänen täytyi pakostakin itkeä. Kuinka raskaalta tuntuikaan, kun hänen -oli täytynyt pettää Britta. - -Kummallista! Hän oli kuulevinaan kulkusten kilinää ja hevosten -kavioiden kapsetta. Ja viulun soittoa, siitähän oli mahdoton erehtyä. - -Soitto kävi yhä selvemmäksi ja selvemmäksi. Ihan varmaan hän kuuli -jotakin. Mutta mistä ihmeestä se saattoi tulla? Hän nousi pystyyn ja -astui itäisen ikkunan ääreen, josta näki aina lehtikujalle saakka. - -Kun hän oli sytyttänyt tulen uuniin tuntia sitten, oli ulkona ollut -pimeä ilta. Nyt tuli oli palanut loppuun, jotta kamarissa oli aivan -pimeä. Mutta sillä välin oli ulkona tullut valoisammaksi. Taivas -oli tähdissä. Lumi maassa ja huurre puissa oli omin päin ruvennut -valaisemaan. Kun hän tuli ikkunan luo, niin saattoi hän katsoa -ikäänkuin valaistuun huoneeseen. - -Hän näki aivan selvästi, että morsiussaatto ajoi pitkin lehtikujaa -ja vanhojen rakennusten ohitse takapihalle. Ensimäisessä reessä -istuivat pelimannit viulut leukojen alla ja vinguttivat kaikin voimin -jousiaan. Toisessa istui morsian ja sulhanen, eikä morsian ollut -kietonut edes mitään huivia päähänsä, vaan antoi kruunun kimmeltää -valkeassa lumenvalossa. Sitten seurasi reki toistaan häävieraineen. -Hän tunsi lukkari Moreuksen valkean hevosen, kirkkoväärtin punaisen -reen ja -- - -Hänen päätänsä huimasi. Hänen täytyi istahtaa tuolille ikkunan -ääreen. Hän ei voinut käsittää mitä tämä oli. Miksikä hääväki ajoi -Loby'stä tänne tyhjään pappilaan? - -Ehkäpä hän luuli vain näkevänsä sellaista siksi, että hänen -ajatuksensa koko päivän olivat olleet häätalossa. - -Hän kuuli, että he pysähtyivät portaiden eteen, että eteisen ovi -avautui ja että väkeä tunkeutui sisään. Mutta hän jäi sittenkin -paikoilleen istumaan. - -Ei häntä lainkaan peloittanut. Mutta olisi tuntunut niin -harmilliselta mennä heitä vastaan, jollei siellä olisi ollutkaan -ketään! - -Nyt he olivat salissa ja nyt he avasivat kyökkikamarin oven. - -Pelimannit tulivat ensimäisinä. Sitten lukkari Moreus ja Ulla -käsipuolessaan. Sitten morsian ja sulhanen, joita kaksi sulhaspoikaa -valaisi kolmihaarakynttilöillä, ja heidän jäljessään koko liuta -nuorisoa, sekä tyttöjä että poikia. - -Kun kaikki olivat tulleet sisään, keskeytti Jan Öster ja hänen -toverinsa soittonsa, ja lukkari Moreus astui esille pappilanneiden -eteen ja piti pienen puheen. Asian laita oli nyt sellainen, että -Loby'n Britta välttämättä tahtoi näyttää pappilanneidelle kuinka -kaunis hän oli morsiamena, ja hän ja hänen miehensä olivat aikoneet -ajaa tänne yksin, mutta silloin lukkari sekä muutkin arvelivat, -ettei pappilanneidellä olisi paljonkaan iloa morsiamesta, jollei hän -samalla saisi myös nähdä morsiussaattoa, ja siksi olivat nyt kaikki -ne tulleet tänne, jotka eivät olleet liian unisia hääaterian jälkeen. - -Pappilanneiti oli aina huonosti puettu sen jälkeen kuin hän oli -saanut emintimän. Mutta sekä hän itse että muutkin unohtivat -sen kokonaan, sillä morsiussaaton tulo sai ilon syttymään hänen -kasvoilleen, jotta hän suloudessaan oli aivan vastustamaton. - -Totta se oli, mitä näistä Lövdalan papintyttäristä sanottiin, he -saattoivat todellakin panna kaikkien ihmisten päät aivan pyörälle. -Aivan mahdotonta oli käsittää, miten se oikeastaan kävi, mutta kun -hän nyt syleili morsianta ja puristi sitten sulhasen sekä kaikkien -muidenkin kättä, niin nyt vasta heistä tuntui oikealta hääilolta. - -Kas, pappilanneiti saattoi aivan unohtaa kaikki huolet ja tulla -niin iloiseksi, että muut ihmiset ajattelivat: "Ei mikään ole niin -suloista kuin elämä. Se ei ole totta, että elämä on vain ikävää ja -täynnä huolia. Se on vain yhtä ainoaa iloa." - -Kun pappilanneiti katsahti morsiameen ja kehui hänen kruunuaan ja -koko morsiuspukua, avautuivat kaikkien silmät. He eivät olleet -aikaisemmin huomanneet, kuinka kaunis hän oli koristeissansa. - -Kun pappilanneiti kääntyi nyt sulhasen puoleen ja kiitti häntä -siitä, että oli tullut tänne Britan kanssa ja onnitteli häntä sen -johdosta, että hän oli saanut Britan vaimokseen, niin sulhasenkin -silmät ikäänkuin avautuivat. Hän huomasi, ettei hän ollut nainut vain -rikkaimman talon Loby'ssä, vaan myöskin parhaimman talontyttären. - -Mitä pappilanneiti sanoi Britalle, sitä ei kukaan voinut kuulla, -mutta jälkeenpäin saattoi Britasta nähdä, että hän oli sanonut juuri -sen, mitä hän oli kaivannut tullakseen iloiseksi koko päivän varalta. - -Heillä oli kestitystäkin mukana, jonka he panivat pöytään, sillä he -tahtoivat, että pappilanneiti saisi myös maistaa hääruokaa. Niin, -selvästi saattoi kyllä nähdä, että kaikki oli erinomaista hänen -mielestänsä. Mutta hän ei tahtonut sittenkään syödä, ennenkuin -häävieraat olivat lähteneet. Tiesihän hän, etteivät he voineet kauan -viipyä. Kumma, että he lainkaan olivat päässeet irtaantumaan. - -Ulla kertoi, että he olivat pitäneet varansa ja hiipineet talosta -heti päivällisen jälkeen. Vanha väki oli ollut hiukan väsynyt ja -kaivannut päivällislepoa. He eivät olleet tienneet asiaakaan, -ennenkuin nuoriso oli jo matkassa. Mutta he aikoivat heti palata -takaisin, kun morsian vain oli saanut tanssia Maija Liisan kanssa. - -He läksivät nyt saliin ja väkijoukko asettui pitkin seiniä -katselemaan tanssia. Pelimanni Jan Öster alkoi soittaa polskaa, ja -morsian ja pappilanneiti pyörähtivät lattialle. - -Mutta kesken ensimäistä kierrosta kalpeni pappilanneiti tuskasta. Hän -oli ollut niin iloinen, että hän kokonaan oli unohtanut tanssirahat. -Häissä tuli kaikkien, sekä suurten että pienten tanssia morsiamen -kanssa, ja jokaisen, joka tanssi hänen kanssaan, täytyi antaa hänelle -rahaa. Mutta hänellä, köyhällä raukalla, ei ollut ainoatakaan penniä. - -Morsian ei ollut unohtanut mitään. Pöydälle salin nurkkaan hän oli -asettanut hajuvesipullon ja morsiusrasian, jossa oli pastilleja ja -rusinoita ja morsiusmausteita, joita hänen tuli tarjota tanssin -jälkeen. - -Sen pahempaan pulaan ei pappilanneiti mielestään koskaan ollut -joutunut. Eihän hän voinut rikkoa vanhaa tapaa. Ihmiset luulisivat -muuten, että se tuottaisi onnettomuutta. - -Britta oli varmaan arvannut hänen tuskansa, sillä hän kuiskasi kesken -tanssia, että mamseli Maija Liisa voisi olla vaan antavinaan hänelle -jotakin kouraan. Eihän hänellä voinut olla varattuna tanssirahoja, -kun he näin yllättivät hänet. - -Pappilanneiti omisti kultaiset korvarenkaat ja kultasoljen, jotka hän -oli perinyt äidiltään. Hän olisi mielellään antanut toisen niistä -Britalle, mutta hän ei tiennyt, uskaltaisiko hän sitä tehdä. Miten -kävisi, jos emintimä saisi sen tietää? - -Ei ollut tapana tanssia muuta kuin yksi ainoa kierros morsiamen -kanssa, mutta pappilanneiti tanssi tuumiessansa sekä kaksi että -kolmekin kierrosta. Vaikka olihan väärin sanoa, että hän tuumi. -Hän oli niin suuressa tuskassa, että ajatukset pyörivät vain hänen -päässään. - -Hän tanssi niin hitaasti kuin suinkin, ja nyt hän ajatteli -hopealusikkaa, jonka hän oli saanut kummilahjaksi. Mutta voisihan -helposti sattua siten, että Raklitza seuraavana päivänä menisi -häätaloon vaatimaan sitä takaisin, jos hän lahjoittaisi jotain niin -kallista. - -"Ei muu auta, kuin sanoa Britalle, että hän saa tanssirahansa -toisella kertaa", tuumi hän. - -Mutta samassa hän hätkähti ja tanssi sitten hyvällä vauhdilla -kierroksensa loppuun. Joku oli pitänyt varansa hänen tanssiessaan -ohitse ja pistänyt rahan hänen käteensä. - -Lopettaessaan tanssin saattoi hän antaa Britalle kokonaisen kiiltävän -taalarin. - -Morsian hämmästyi niin suuresti, ettei hän muistanut tarjota -morsiusmausteita, ja pappilanneiden täytyi kysyä, eikö hän saisikaan -mitään. - -Pirskoitellessaan päälleen hajuvettä katseli hän ympärilleen -saadakseen selkoa, kuka oli hänelle antanut tuon taalarin. - -Hän tiesi saaneensa sen pyörähtäessään juuri uunin ohitse. Varmaankin -tuo pitkä, tummaverinen mies, joka seisoi lieden ja kaapin välissä, -oli auttanut häntä. - -Hän kumartui nyt eteenpäin ja otti pastilleja rasiasta. Samassa hän -kuiskasi jotain morsiamelle. Olisihan hänen pitänyt tuntea joka ainoa -ihminen koko pitäjässä, mutta hänen oli aivan mahdoton muistaa tuon -miehen nimeä, joka seisoi kaapin vieressä. - -Morsian vastasi puoleksi kuiskaten, ettei se ollut lainkaan kummaa, -sillä tuo mies oli kotoisin toisesta pitäjästä. Hän oli seppä, -Henriksbergin tehtaalta Västmarkenista, ja hän oli juuri tänään -saapunut Loby'hyn ostamaan heiniä hänen isoisältään. Ei hän tiennyt, -niiksi hän oli tullut mukana tänne. Sillä ei hän kuulunut hääväkeen! -Eihän hän ollut häävaatteissakaan. - -Ja totta tosiaan, tuo vieras mies olikin puettu mustaan -lammasnahkaturkkiin, jota nahkavyö piteli kiinni vyötäisiltä! -Pappilanneiti tuumi, mitenkähän hän pääsisi häntä kiittämään, mutta -hän ei saanut siihen tilaisuutta, sillä nyt häävieraat tulivat -jättämään hänelle hyvästit. Hän kiitti heitä heidän käynnistään, -auttoi päällysvaatteet heidän ylleen ja vilkutti heille kättään -kuistilta. - -Kun hän palasi takaisin saliin, hämmästyi hän hiukan huomatessaan, -että vieras mies seisoi yhä siellä. - -Mutta varsin pian hän ymmärsi, miksi hän oli jäänyt toisista jälkeen. -Hän tahtoi kai tiedustella, miten hän saisi takaisin taalarin, jonka -hän oli lainannut hänelle. Kukapa tiesi? Ehkäpä hän oli ottanut sen -niistä rahoista, jotka pehtori oli antanut hänelle heinänostoa varten. - -Näytti siltä, kuin mies mieluimmin olisi kieltänyt koko asian. Ja -kun pappilanneiti piti puoliaan, selitti hän, ettei asiasta yhtään -maksanut vaivaa puhua. - -Mutta pappilanneiti ei voinut rauhallisella mielellä ottaa vastaan -kokonaista taalaria vieraalta mieheltä. Hän sanoi pyytävänsä -isäkullalta rahaa kohta kun tämä tulisi kotiin, ja lupasi lähettää ne -häätaloon heti huomis-aamuna, jotta hän saattaisi maksaa heinät. - -Hyväntahtoinen hymyily kirkasti kuin auringonsäde miehen kasvoja. - -Pappilanneiti sai tehdä niinkuin hän itse halusi. Hänellä oli -kylliksi rahaa, jotta hän tuli toimeen taalarittakin. - -Pappilanneiti katsoi ihmeissään häneen. - -Vai niin, hän oli luullut, että vieras rahojen vuoksi oli jäänyt -toisista jälkeen. - -Niin, miksipä muuten? - -Mies pyyhkäisi pitkän hiussuortuvan otsaltaan ja katsoi tytön ohitse -toiseen seinään. "Ah, en tiedä", sanoi hän, "ehkäpä minua halutti -puhua jostakin muusta." - -Pappilanneiti astui askeleen ovea kohti. Hän tuli hiukan -kärsimättömäksi. - -Nyt mies katsoi häneen jälleen hyväntahtoisesti hymyillen. "Minä en -ymmärrä noita toisia, kuinka he saattoivat lähteä pois täältä", sanoi -hän. - -Pappilanneiti punastui. Hän kulki edelleen ovelle. - -"Heidän olisi pitänyt ottaa teidät mukanaan tanssimaan eikä jättää -teitä yksin tänne." - -Äänen sävy oli hyväntahtoinen, jotta pappilanneiti ei voinut suuttua. -Hän kääntyi hänen puoleensa ja naurahti. "Oi, ei minun nyt ole vaikea -jäädä yksin, sillä minun mieleni on iloinen. Menkää vaan tekin. Minä -olen tyytyväinen, eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan minun -tähteni." - - - - -KETUNKUOPPA. - - -Pitkä-Bengt seisoi varhaisena aamuna lyhty kädessä ja katseli alas -ketunkuoppaan. Jotakin nurinkurista siinä oli. Ei eläissänsä hän -ollut kokenut ketunkuoppaa, joka oli ollut tuon näköinen. - -Pitkä-Bengt tiesi vallan hyvin, että hän, jos kuka, osasi virittää -ketunkuopan. Ja eilis-iltana oli hän asettanut sen kuntoon aivan -samalla tavalla kuin konsanaan ennen. - -Hän oli peittänyt syvän kuopan aukon koivunvarvuilla, oljilla ja -lumella ja laittanut siihen petollisen katon, jota viekkainkaan -vanha naaraskettu ei voinut eroittaa tavallisesta maasta. Ja ankan, -joka istui korkealla paalulla keskellä kuoppaa ketun syöttinä, oli -hän kiinnittänyt riimulla siivistä niin lujasti, että hän tiesi, -ettei se millään tavalla voinut päästä liikahtamaan. Se oli kartanon -paras ankka, se, jolla oli vahvin ääni. Hän oli kuullun sen kirkuvan -kiinnitettyään sen paaluun. Hätähuudot olivat kuuluneet kimakoilta ja -vihlovilta talviyössä. - -Mikä häpeä ketunkuopan hoitajalle, jos hän sitoi ankan niin huonosti -kiinni, että se pääsi riistäytymään irti, eikä sellaista häpeää -koskaan ollut tapahtunut Pitkälle-Bengtille. Häpeä oli melkein yhtä -suuri, tekipä kettu kumman hyvänsä: juoksi ankkoineen karkuun tai -veti sen mukanaan alas kuoppaan. - -Karjapiika ei tahtonut koskaan mielellään antaa ankkojaan. Jos -jollekin niistä tapahtui vahinko, niin sai Pitkä-Bengt kuulla siitä -pilkkaa joka kerta, kun hän yritti virittää kuoppaansa. - -Tämä harmillinen asia oli nyt sittenkin tapahtunut. Kun hän valaisi -lyhdyllä kuoppaa, näki hän, että ankkaa ei ollut paalussa. Siinä -riippuivat vain riimunpäät jäljellä. - -Häntä harmitti niin kovasti, että hän aikoi lähteä matkoihinsa. -Tuskin hän viitsi edes katsoa, oliko kettu pudonnut kuoppaan vai -livistänyt tiehensä. - -Mutta luultavasti se kuitenkin oli joutunut ansaan. Hän koetti -valaista ympärilleen. Katossa oli useassa kohtaa reikiä. Miten -ihmeellä tuo kettu oli raastanut mukanaan niin paljon olkia! - -Vaikka hän olisi kääntänyt lyhtyään miten hyvänsä, niin ei hän -sittenkään voinut nähdä kuopan pohjaan. Hän tutki jälkiä lumessa. Jos -kuopassa oli kaksi kettua, niin hän olisi voinut helpommin ymmärtää, -miten katto oli näin rikkoontunut. Ja siinä tapauksessa ei vahinko -olisi niinkään suuri, vaikka ankka olisikin mennyt menojaan. - -Hän löysi jäljet lumesta, tarkasteli niitä lyhdyn valossa ja kumartui -yhä lähemmäksi maata. Lopulta hän otti kynttilän lyhdystä, laskeutui -polvilleen ja valaisi lunta. - -Noustessaan pystyyn hän tunsi polvensa vapisevan. Onneksi ei kukaan -nähnyt häntä. - -Hän ei voinut kyllin nopeasti hakea nuoraa tallista. Palatessaan -takaisin sitoi hän nuoran lyhtyyn ja laski sen alas kuoppaan. -Nyt hän saattoi nähdä pohjaan saakka, ja äkkiä vetäytyivät hänen -kasvonsa irvistykseen. Silmät kapenivat ja alkoivat säkenöidä, ja -hampaat kiiluivat suussa. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan seisoi kauan -kumartuneena kuopan yli ja nautti täydestä sydämestä. - -Hetken kuluttua lähestyi Pitkä-Bengt suurta asuinrakennusta. Hän -ei astunut kyökin tietä, vaan kiipesi raskain askelin kuistille ja -hapuili eteisen oven lukkoja ja säppejä päästäkseen sisään. Kello -oli tuskin viisi, eikä kukaan muu paitsi vanha emännöitsijä ollut -ylhäällä. Hän kuuli hapuilua ovelta ja tuli aivan pelästyksissään -avaamaan. "Hyvänen aika, Pitkä-Bengt, sinäkö se olet? Mikä sinua -vaivaa, kun tulet suurta tietä?" - -Pitkä-Bengt työnsi hänet syrjään sanomatta sanaakaan. Hän astui -suoraan makuukamariin, missä pappi ja hänen rouvansa nukkuivat -parhaassa unessaan, ja avasi oven. - -"Mikä on hätänä? Mitä on tapahtunut?" Pappi kohosi vuoteellaan -pystyyn. - -"Pitkä-Bengt täällä on, pastori. Aioin ilmoittaa, että ankka on tänä -yönä kadonnut kuopasta." - -"Sehän oli ikävä, Bengt, mutta eihän sinun olisi tarvinnut tulla -keskellä yötä -- --" - -"Sekä ankka että kettu ovat kuopassa." - -"Sinä olet hupsu, Bengt. Tiedäthän, että vasta tulin kotiin häistä. -Töin-tuskin olin ennättänyt nukahtaa." - -Mutta Pitkä-Bengt tokaisi, sopivan väliajan jälkeen. - -"Susi seurasi ketun jälkiä. Sekin on joutunut kuoppaan." - -Pappi sanoi nopeasti: "Sano keittiössä, että tulevat sytyttämään -tulta, jotta voin nousta!" - -Mutta Pitkä-Bengt seisoi paikoillaan, ikäänkuin hän olisi ollut kuuro. - -"Toinen susi seurasi vielä toisen kintereillä, ja sekin on kuopassa." - -Ei sanaakaan sen lisäksi, vaan hän kääntyi suoraan ovelle ja meni -ulos. - -Kun päivä oli valjennut, kerääntyi koko talon väki ketunkuopan -ympärille. Siinä oli pappi ja hänen rouvansa ja hänen tyttärensä, -siinä oli emännöitsijä, kaikki viisi palvelustyttöä, ruotimummo ja -pikkupiika. Siinä oli Pitkä-Bengt ja hänen äitinsä, Vanha-Bengta ja -hänen vaimonsa Munter-Maija, siinä olivat molemmat Vetterin pojat, -Pelimanni-Jöns ja vanha Backman, sotilas, joka kävi pappilassa työssä. - -Kaikki he olivat ääneti, kaikki kumartuivat eteenpäin, katsoivat -hetken aikaa kuoppaan ja vetäytyivät sitten loitommalle. - -Pikkupiika seisoi hiukan syrjässä, hän ei päässyt kuopan reunalle -asti. Pappi huomasi hänet ja viittasi hänet luokseen. Hänenkin piti -päästä lähemmäksi katsomaan. - -Aikaisemmin hänen oli kovasti tehnyt mielensä päästä lähemmäksi -katsomaan. Mutta nyt hän ei voinut astua askeltakaan. Hänen ruumiinsa -läpi kävi väristyksiä. Hän ei uskaltanut katsella susia. - -Hän ei ollut eläissään ennen nähnyt susia, mutta hän oli kuullut -niiden ulvovan metsässä Koltorpin ympärillä, ja hän tiesi, että sudet -olivat kaikkein kauheimpia petoja, mitä oli olemassa. Ne olivat vielä -basiliskojakin pahemmat. - -Pappi oli iloisemmalla tuulella kuin mitä pikkupiika koskaan oli -nähnyt. Hän nipisti tyttöä turkinkauluksesta. - -"Nyt minä pitelen sinusta kiinni, Nora Myrskytuuli, jottet putoa. -Katso alas kuoppaan, sinä, joka olet vain lapsi, jotta voit kertoa -niille, jotka sinun vanhaksi tultuasi ovat nuoria, että me yhtenä -ainoana yönä saimme kaksi sutta ja ketun kuoppaan täällä Lövdalassa." - -Nyt hän seisoi kuopan reunalla ja katsoi vihdoinkin alas. Kuoppa -oli neliskulmainen ja laudoilla sisustettu aivan kuin kaivo, joskin -paljoa laajempi. - -Hän etsi katseillaan suuria kitoja, joihin sellainen pikku tyttö kuin -hän voisi kadota kokonaan. Mutta hän ei voinut nähdä niitä, ja hän -käännähti taakseen ja silmäsi pappiin. - -"Katso kuopan nurkkiin!" - -Hän kumartui alas vieläkin kerran. Kuopassa oli varsin hämärä, mutta -nyt hän jo eroitti jotakin. Neljä elukkaa oli tuolla alhaalla, yksi -kussakin nurkassa. Kaikki neljä pysyttelivät aivan hiljaa, silmät -vain välähtivät, kun ne katsoivat valoon ja ihmisiin. - -Nurkassa aivan pikkupiian edessä oli kettu, pieni, punainen -ja kerään kiertynyt elävä, jotta se ei näyttänyt sohvatyynyä -suuremmalta. Toisessa nurkassa oli suuren, karvaisen koiran näköinen -elukka, kolmannessa seisoi ankka vakavana molemmilla jaloillaan ja -neljännessä oli vielä toinen suuri ja karvainen koira. - -Hiljaisuus alhaalla kuopassa oli hirvittävä. Pikkupiika peräytyi yhtä -vaiti kuin kaikki muutkin kuopan reunalta. - -Kun kaikki olivat katselleet kylliksensä, kerääntyi muutamia miehiä -yhteen neuvottelemaan. Pitihän heidän tappaa sudet, mutta ei ollut -niinkään hyvä sanoa, miten se oli tehtävä. - -Helppohan olisi ollut ampua ne, mutta jos kuoppaan tuli verta, niin -se oli pilattu. Ei koskaan siihen voisi enää pyydystää ainoatakaan -elukkaa. - -Kun ei muusta ollut kysymys kuin ketusta, niin hyppäsi tavallisesti -joku mies alas kuoppaan, iski kettua päähän, jotta se tuli -tajuttomaksi, kiinnitti silmukan sen kaulaan ja hinasi sen ylös. - -Ketusta ei kuoppaan hypätessä ollut vaaraa. Toista se oli, kun siellä -ei ollut vähemmän koin kokonaista kaksi sutta. - -Pitkä-Bengt otti nuijansa, jolla hän tavallisesti iski ketun -tainnoksiin ja katsoi alas kuoppaan, mutta hän pudisti päätään ja -kääntyi jälleen toisten puoleen. - -Toinen Vetterin pojista laittoi suopungin nuorasta. Hän asettui -kuopan reunalle ja laski suopungin toisen suden eteen. Jos hän saisi -vain silmukan suden kaulaan, niin ei olisi mikään konsti saada sitä -ylös hinatuksi. - -Suopunki laskeutui yhä alemmaksi, se kosketti jo suden kuonoa eikä -susi liikahtanutkaan. Mutta äkkiä susi heitti hiukan päätään ja -haukahti. Kaksi hammasriviä välkähti ja silmukka putosi poikkipurtuna -kuopan pohjalle. - -Kaikki, jotka sen näkivät, hätääntyivät suuresti. Eipä ollut hauska -ruveta sellaisen kanssa otteluun, joka yhdellä puraisulla sai nuoran -poikki. - -"Ei tässä muu auta, kuin ampua ne kuoppaan", sanoi pappi. "Me saamme -kaivaa uuden kuopan ensi talveksi." - -Nyt astui kuopan reunalle eräs mies, joka varhemmin oli pysytellyt -toisten takana. Se ei ollut kukaan muu kuin Henriksbergin seppä, -joka oli saapunut Loby'hyn edellisenä iltana heinää ostamaan. Mutta -häätalossa oli ollut niin paljon yövieraita, etteivät he voineet -tarjota hänelle siellä yöpaikkaa, ja Björn Hindriksson oli pyytänyt -pappia ottamaan hänet pappilaan. No niin, yliskamari pappilan -ullakolla oli aina kunnossa vieraita varten ja siellä hän oli -maannut. Mutta nyt aamulla oli kaikkien ihmisten ajatukset olleet -vain susissa, eikä kukaan ollut muistanut häntä. - -Hän katsoi kuoppaan ja otti sitten käteensä Pitkän-Bengtin nuijan ja -punnitsi sitä kädessään. Mutta ei kukaan luullut hänen sitä tekevän -muuta kuin leikillä. Hän oli hyvin pitkä ja solakka eikä näyttänyt -erittäin vahvalta. Kädet olivat kapeat ja valkoiset, eivät ne -olleet lainkaan sepän käsien näköisiä. Ei tuossa miehessä näyttänyt -olevan mitään erityistä pontta. Kun näki hänen silmänsä, niin tuli -ajatelleeksi, että kaikki se suru, jota hän elämässä oli kokenut, -oli varmaan kohonnut niihin, vaikkeivät kyyneleet olleet koskaan -huuhtoneet sitä pois, ja kun hän liikkui, saattoi ymmärtää, että hän -kantoi raskasta taakkaa, sillä hän oli hiljainen ja hidasliikkeinen -niinkuin väsähtynyt ihminen ainakin. - -Nyt hän kuunteli ääneti toisten miesten keskustelua, ja kun hän -huomasi, kuinka neuvottomia he olivat, kiiruhti hän vielä kerran -kuopan reunalle ja hyppäsi alas kaikkien villien petojen keskelle. - -Ennenkuin kukaan ennätti mitään ajatellakaan, suhahti nuija. Kuului -kumea isku. Toinen susista oli saanut iskun päähänsä, joka typerrytti -sen kokonaan. Sitten seurasi toinen ja vielä kolmaskin. Toinen susi -oli ennättänyt nousta pystyyn. Ensimäinen isku sattui sitä selkään, -jotta se lyyhistyi kokoon. Sitten sattui kuolettava isku sitäkin -päähän. - -"Heittäkää nuora tänne!" huusi vieras toisille. - -Pitkä-Bengt heitti suopungin hänelle. Hän kietoi sen ensin toisen -suden kaulaan, sitten toisen ja sai ne ylös hinatuksi. - -Nyt kettu oli saanut eloa itseensä. Se heittäytyi hyppien kuopan -reunoja vasten, mutta vieras ei välittänyt siitä. - -"Laskekaa portaat alas! Rengit saavat pitää huolta molemmista muista." - -Kun hän tuli ylös, saattoi nähdä, kuinka hämmästyneitä kaikki olivat, -sekä miehet että naisväki. He eivät sanoneet sanaakaan. Naiset olivat -pelästyneet niin pahasti, kun hän hyppäsi kuoppaan, että he seisoivat -vieläkin siinä ja vapisivat, ja miehet häpesivät hiukan, etteivät he -itse olleet uskaltaneet sitä tehdä. - -Mutta pappilanneiti astui vieraan luokse ja hänen silmänsä säkenöivät. - -"Nyt minä olen kerrankin nähnyt oikean miehen", sanoi hän. "Sitä minä -koko elämäni ajan olen toivonut." - -Mies katsoi häneen surullisine silmineen. "Kaikki koko maailmassa", -näyttivät ne puhuvan, "on vähäpätöistä ja turhaa, ja minä itse olen -kaikista huonoin kaikista." - -Mutta samalla kirkasti hyväntahtoinen hymy hänen kasvojaan. - -"Minun mielestäni oli sääli ampua sudet ja pilata kuoppa", sanoi hän. - - - - -TAALARI. - - -Eihän siinä oikeastaan ollut mitään surun syytä. Mutta olipa -pappilanneiti sittenkin ollut kovin pahoilla mielin kaksi kokonaista -viikkoa, kun hän ei voinut käsittää, mistä hän saisi hankituksi yhden -taalarin. - -Jospa hän vain olisi pyytänyt sitä isäkullalta heti häitten -jälkeisenä aamuna, niinkuin hän oli aikonut! Mutta äitikulta oli -torunut häntä sen johdosta, mitä hän oli sanonut sepälle, kun tämä -nousi ylös ketunkuopasta. Eikä hän ollut nuhdellut häntä vain sen -johdosta, mitä hän oli sanonut, mutta myöskin siksi, että hän tuolla -tavalla oli hyökännyt suoraan vieraan luokse. Sehän oli näyttänyt -aivan siltä, kuin hän olisi tahtonut lentää hänen kaulaansa. Milloin -hän voisi päästä niin pitkälle, että hän osaisi käyttäytyä kuin siivo -ihminen eikä kuin kaksitoista-vuotias tyttöletukka? - -Tämän jälkeen hän ei tullut pyytäneeksi rahoja. Aivan mahdotonta oli -tavata yksin isäkultaa, ja jos hän olisi puhunut siitä äitikullalle, -niin siitä olisi vaan syntynyt jälleen melua ja hälinää. - -Ikävä se sittenkin oli, että hän oli jättänyt asian myöhemmäksi, -sillä seuraavana päivänä ei voinut olla kysymystäkään siitä, että -hän olisi uskaltanut tuoda asiaa enää esille. Ensinkin oli äitikulta -sattunut kuulemaan, että morsian ja sulhanen ja koko hääsaatto -Loby'stä oli käynyt pappilassa. Se kävi aivan liiaksi hänen -tunnolleen. Hän olisi varmaan pahastunut vieläkin enemmän, jos hän -olisi saanut tietää, että Maija Liisa oli ollut niin vallaton ja -antanut pois kokonaisen taalarin. - -Mutta mitä kauemmin pappilanneiti oli puhumatta tästä lainasta, sitä -ikävämpi oli tunnustaa isä- ja äitikullalle, että hän oli joutunut -niin suureen velkaan. Ja lopulta hänen täytyi tunnustaa itselleen, -ettei hän koskaan uskaltaisi pyytää heiltä rahaa. Ei siinä mikään -auttanut. Hänen täytyi koettaa hankkia ne muualta. - -Hän ajatteli tätä asiaa sekä ommellessaan lakanoita että maatessaan -yöllä vuoteessaan. Sillä täytyihän hänen maksaa sepälle. Hän ei -voinut kestää sitä häpeää, ettei hän voisi suorittaa velkaansa sille, -joka niin ystävällisesti oli auttanut häntä. - -Jospa hän olisi voinut matkustaa Anna Brogrenin luo! Mutta sitä -oli mahdoton edes ajatella. Ei äitikulta koskaan päästäisi häntä -sellaisen luo, joka rakasti häntä. - -Mutta kenen muunkaan puoleen hän voisi kääntyä? Isoäiti oli yhtä -köyhä kuin hän itse eikä hänellä ollut mitään muuta kuin minkä -isäkulta antoi hänelle. Ja Ulla Moreus tuskin eläissään oli pitänyt -taalaria kädessään. - -Olipa hän nyt pahassa pulassa. Eihän hän voinut myöskään mennä -kenen luo hyvänsä sanomaan, ettei hän uskaltanut pyytää isä- ja -äitikullalta yhtä ainoaa taalaria. - -Ollessaan aivan neuvoton iski hänen mieleensä, että hänellä oli täti, -äidin sisar, elossa, joka ehkä voisi häntä auttaa. Voi kuitenkin! -Kylläpä hänen täytyi nauraa ajatellessaan miltä täti näyttäisi, jos -hän menisi häneltä rahoja pyytämään. - -Kyllä täti varmaan hämmästyisi, sillä olihan hänen sisarensatytär -hänelle vieraampi kuin melkein kuka muu tahansa maailmassa. Suuri, -leveä, ylipääsemätön kuilu eroitti hänet ja Maija Liisan toisistaan. - -Tosin ei heidän välillään ollut mitään eripuraisuutta, mutta täti -oli nuorena mennyt naimisiin rikkaan talollisen kanssa, joka oli -uskaltanut kosia häntä. Rakkaudesta nuo kaksi eivät olleet menneet -yhteen, niin Maija Liisa oli kuullut sanottavan. Mies oli ollut -kovin kopea ja arvellut, että oli komeata saada pappilasta vaimo -itselleen, ja täti oli sanonut suoraan, että hän mielemmin tahtoi -hallita rikkaassa talonpoikaistalossa kuin odottaa kotona köyhää -apulaispappia. - -Siitä saakka kuin täti oli muuttanut talonpoikaistaloon, oli hän -vapaaehtoisesti pysytellyt erillään koko suvustaan. Hän ei tahtonut -tietää mitään entisestä elämästään, ja varsinkin hän piti varansa, -ettei kukaan Lövdalan asukkaista päässyt häntä lähelle. - -Hän ei asunut sen kauempana kuin Bron pitäjässä, mutta hän ei tullut -koskaan pappilaan. Sen sijaan kävi isäkulta tai isoäiti tai Maija -Liisa kerran vuodessa tervehtimässä häntä Svanskogissa. - -Oi, voi! Maija Liisan täytyi tunnustaa, ettei hän koskaan ollut -iloinnut suuresti käynneistä tuossa talossa. Ei hän viihtynyt siellä -niin huonosti siksi, että täti vuosien kuluessa oli muuttunut -aivan talonpoikaiseksi, vaan sentähden, että hän käyttäytyi kovin -omituisesti aina kun Lövdalasta tuli hänen luokseen vieraita. -Hän ei tullut heitä vastaan portaille eikä toivottanut heitä -tervetulleiksi, ja kun he astuivat tupaan, ei hän malttanut koskaan -olla sanomatta, että heillä oli aivan liiaksi vaivaa tullessaan -talonpoikaistaloon. Heti sen jälkeen hän saattoi laskea, kuinka pitkä -aika oli kulunut heidän viime käynnistänsä, eikä hän tehnyt sitä -lainkaan ystävällisesti, vaan siten, että vieras tunsi mielensä aivan -masentuvan eikä tiennyt tekikö hän oikein taloon tullessansa, vai -olisiko hänen pitänyt olla kokonaan tulematta. - -Olipa se hullua! Eräänä aamuna, kun Maija Liisa istui aamiaispöydässä -isän ja äidin kanssa, tuli hän sanoneeksi, ettei pitäisi kokonaan -unohtaa Svanskogin tätiä. - -Tuskin hän oli sen sanonut, niin hän jo katui sitä. Mitä tekemistä -hänellä oli Svanskogissa? Olihan se aivan tarpeetonta. Eihän täti -ollut hänelle sen suopeampi kuin äitikultakaan. Jumala varjelkoon! -Vaikka Maija Liisan annettaisiin lähteä sinne, niin tokkopa hän -sittenkään uskaltaisi pyytää apua. - -Isäkulta katsoi heti vellilautasestaan ylös. Hänen oli aina ollut -sääli pappilanmamselia, josta oli tullut talollisen emäntä, ja hän -koetti aina osoittaa hänelle, että häntä yhä muistettiin vanhassa -kodissa. Nyt hän alkoi tuumia milloinkahan hän viimeksi oli ollut -hänen luonaan. Ehkäpä siitä oli jo niin pitkä aika, että heidän -pitäisi taas lähteä Svanskogiin häntä tervehtimään? - -Äitikulta oli vaiti, sillä hän ei tuntenut juuri nimeksikään noita -talonpoikaissukulaisia, ja Maija Liisan täytyi vastata, ettei kukaan -ollut käynyt siellä edellisestä joulusta saakka. Hän uskalsi lisätä, -että täti olisi kai enimmin mielissään, jos isäkulta itse lähtisi -sinne äitikullan kanssa. - -Mutta Maija Liisa huomasi varsin pian, ettei hän voinut päästä -tästä asiasta niin helpolla. Isäkulta nojautui tuolinsa selkänojaa -vasten eikä näyttänyt kovin tyytyväiseltä. Hän arveli varmaan, että -sukurakkaudellakin saattoi olla rajansa. Lopuksi hän selitti, että -täti oli niin usein nähnyt hänet, ettei hänen tarvinnut enää lähteä -Svanskogiin näyttämään itseänsä. Mutta äitikulta ja Maija Liisa -voisivat vielä tänään lähteä sinne. Se sopikin erinomaisesti, sillä -sekä Pitkä-Bengt että Musta olivat vapaat. - -Sellainen päätös tehtiin aamiaispöydässä. Oi! Maija Liisa olisi -tahtonut purra kielensä poikki. Miksi hän oli ruvennut puhumaan -Svanskogista? Nyt hänen täytyi ajaa kaksi kokonaista peninkulmaa -äitikullan kanssa samassa reessä! - -Mutta aamiaisen jälkeen meni äitikulta heti isäkullan huoneeseen, ja -kun hän palasi sieltä, oli koko päätös kumottu. Äitikulta sanoi nyt, -ettei kenenkään muun kuin Maija Liisan tarvinnut lähteä Svanskogiin. -Kyllähän hän näki, ettei Maija Liisalla ollut sinne suurta halua, -mutta nuorisolle oli hyväksi tehdä sellaistakin, mikä ei ollut -heille mieleen. Mutta hän sai mennä sinne jalan eikä hevosella, -sillä äitikulta tarvitsi kynttilöitä valaessaan Pitkän-Bengtin apua -kyökissä. Mutta seuraavana päivänä Pitkä-Bengt sai kyllä tulla häntä -hevosella hakemaan. - -Ei ainoallakaan kasvojen eleellä pappilanneiti uskaltanut ilmaista, -oliko hän tästä iloinen vai pahoillaan. Mutta täytyihän hänen -myöntää, että jos hänen kerran täytyi lähteä Svanskogiin, niin -mielemmin hän kulki sinne yksin jalan kuin ajoi yhdessä äitikullan -kanssa. - -Koska hänen täytyi viipyä poissa niin kauan, niin hän pyysi, että -pikkupiika silloin-tällöin kävisi isoäidin luona tiedustelemassa, -tarvitsiko hän jotakin. - -Mutta tietysti ei äitikulta voinut suostua mihinkään, mitä Maija -Liisa ehdoitti. Äitikulta määräsi heti paikalla, että pikkupiian piti -lähteä hänen kanssaan Svanskogiin. Ei suinkaan Maija Liisa luullut, -ettei emintimä tietäisi, kuinka sopimatonta oli antaa hänen yksin -kulkea niin pitkää matkaa? Eikä hänen tarvinnut olla levoton isoäidin -vuoksi. Olihan talossa siksi paljon naisväkeä, että he saattoivat -pitää hänestä huolta. - -Niin, äitikulta sai tahtonsa läpi tässäkin, ja tunnin kuluttua he -olivat jo matkalla, sekä pappilanneiti että pikkupiika. - -He astuivat vakavasti ja hitaasti sekä lehtikujassa että tietä -myöten, niin kauan kuin heitä saattoi nähdä Lövdalasta. Mutta pian he -joutuivat kuusikkoon, joka peitti heidät aivan näkyvistä. - -Olihan tämä Svanskogin matka pappilanneiden mielestä ikävä ja turha, -mutta sattuipa olemaan oikein ihana talvipäivä, alamäki hänen -edessään oli jyrkkä ja liukas, ja hän oli vapaampi ja iloisempi kuin -kuukausimääriin, siksi hänestä tuntui aivan siltä, kuin hän olisi -päässyt pois ahtaasta häkistä. Hän, joka oli seitsentoista-vuotias, -ojensi nyt kätensä kolmentoista-vuotiaalle, ja he läksivät yhdessä -juoksemaan, kunnes he kaatuivat suureen kinokseen mäen alle ja jäivät -siihen pitkäkseen nauramaan. -- Heidän tultuansa perille Svanskogiin -ei kello ollut vielä kuin yksi päivällä. Heillä oli ollut niin hyvä -onni, ettei heidän tarvinnut kulkea jalan kuin puolet matkaa. Aina -Broby'stä saakka he olivat saaneet ajaa Svanskogin rengin reessä, -joka palasi kotiin kyytimatkalta. - -Svanskogissa pidettiin kestikievaria, joskaan se ei ollut -sinnepäinkään niin suuri kuin Broby'ssä, jossa aivan alituisesti -kulki matkustajia edes ja takaisin. Svanskogiin, joka oli kaukana -pitäjän pohjoisessa kolkassa, tuli korkeintain yksi matkustaja -päivässä, ja joskus saattoi kulua kerrassaan kokonainen viikkokin -kyydittä. - -Kaikki oli täällä ennallansa. Ei täti eikä kukaan hänen -palvelijoistansakaan tullut auttamaan pappilanneittä ja pikkupiikaa -reestä. Oi, voi! Kylläpä Maija Liisan sydäntä nyt ahdisti, aivankuin -rintaa olisi puserrettu kokoon, jotta sillä ei ollut kyllin tilaa -tykyttää. Matkan varrella oli hän ollut hiukan rohkeammalla mielellä, -mutta kun hän nousi pois reestä, niin tunsi hän aivan selvästi, ettei -täti varmaankaan häntä auttaisi. - -Svanskogin asuinrakennus oli hyvin suuri ja sisäänkäytävä oli -keskellä pitkääseinää eikä toisessa nurkkauksessa, niinkuin -tavallisesti talonpoikaistaloissa. Sisäänkäytävän edessä oli kuisti, -tosin se ei ollut yhtä suuri kuin Lövdalassa, mutta kuitenkin aivan -samanlainen, ja katto ja pilaritkin olivat aivan samanmuotoiset. - -Olipa tämä todellakin omituista! Niin usein kuin pappilanneiti oli -käynytkin täällä ennen, niin ei tuo kuisti koskaan ollut herättänyt -hänen huomiotaan. Nyt hänen täytyi jäädä sitä hetkeksi tarkastamaan -sekä kaikkea muutakin. Asuinrakennus oli vanha, mutta sitä oli -korjattu ja muutettu tädin aikana, ja varmaan lapsuudenkoti oli -silloin ollut mallina. Ikkunoissa oli yhtä monta ja yhtä suuret -ruudut kuin sielläkin, ja puoliympyrän muotoiset ullakkoluukut olisi -huoleti voitu muuttaa toisesta rakennuksesta toiseen kenenkään -huomaamatta vähintäkään eroa. - -Heti paikalla alkoi sydäntä hiukan helpoittaa. Ehkäpä ei sittenkään -ollut niin perin typerää tulla tänne? Ehkäpä entinen pappilanneiti -ei ollutkaan niin kokonaan kadonnut, kuin hän yritti luulotella sekä -itselleen että muille? - -Eteinen oli pienempi kuin Lövdalassa. Samoinkuin sielläkin oli -täällä myös puoliympyriäisiä seinäkaappeja joka nurkassa, ja seinät -olivat harmaaksi maalatut ja täynnä mustia ja valkoisia täpliä. -Porraskäytävässä olivat hirsiseinät paljaat aivan kuin kotonakin, ja -ullakkoportaat olivat peloitta van jyrkät kapeine astimineen. Varmaan -täällä oli yhtä hyvä kuin Lövdalassakin liukua käsipuun varassa -portaita alas tarvitsematta liikuttaa jalkojansa. - -Eteisen perällä oli ovi, joka johti suureen vieraita varten -varattuun huoneeseen. Siellä ei kotiväki koskaan oleskellut. Mutta -pappilanneiti väänsi sittenkin avainta ja kurkisti sisään. Aivan -niinkuin hän oli olettanutkin: siellä oli keltaiseksi kiillotettuja -koivutuoleja ja valkoisia saranapöytiä, aivan kuin Lövdalan -salissakin. Ei edes suurta kallaakaan ikkunan äärestä puuttunut. -Yksi asia oli kuitenkin toisin. Siniset käymämatot olivat myös -lattialla, mutta ne olivat toista kuosia kuin kotona. Mutta kun -Maija Liisa tuumi tarkemmin, huomasi hän, että täti oli siihen aivan -syytön. Hän oli kutonut matot samanlaisiksi, kuin ne olivat hänen -lapsuudenkodissaankin. Mutta heillä kotona oli vaihdettua mallia. - -Pappilanneiti sulki oven ja seisoi hetken aikaa ääneti eteisessä. -Kyyneleet olivat nousseet hänen silmiinsä. Mutta ei suinkaan täti -pitänyt mistään hempeämielisyydestä. Hän tahtoi näyttää levolliselta -ja iloiselta, kun hän astui hänen luokseen. - -Taaskin Maija Elisaa suosi hänen tavallinen onnensa! Kun hän avasi -suurtuvan oven, näki hän, että täti parasta aikaa pesi pyykkiä. -Suuri pata riippui siellä tulella, ja pesusammio, joka oli täynnä -vaatteita, seisoi keskellä lattiaa ja siitä juoksi hiljalleen lipeää -sankoon. Nyt varmaan täti tulisi entistä pahemmalle tuulelle, kun -vieraita saapui taloon. Lattialle oli kaatunut paljon vettä, ja -pitkällä penkillä oli vasta pestyjä, karheita vaatteita. Täytyihän -Maija Liisan tunnustaa, ettei kukaan voinut olla hyvillänsä, kun -vieraita tuli noin pahansiivoiseen huoneeseen. - -Täällä ei mikään muistuttanut mieleen Lövdalaa, vaan huone oli aivan -tavallinen talonpoikaistupa. Maija Liisan mielestä tuo tupa, sen -suuret, kattoon asti ylettyvät kaapit, mahtava telttavuode ja pitkät, -kiinteät penkit olivat aina näyttäneet niin kauniilta ja kunnioitusta -herättäviltä. Mutta nyt olivat pesuvaatteet karkoittaneet kodikkuuden -pakosalle. - -Täti seisoi pesupunkan ääressä selin oveen ja hankasi ja hieroi -kaikin voimin. Maija Liisa oli monta kertaa kuullut sanottavan omasta -äidittään ja hänen sisaristaan, että he olivat olleet pitkäkasvuisia -ja solakoita aivan kuin hän itsekin, mutta täti oli nyt suuri ja -roteva eikä näyttänyt lainkaan lempeältä. Hänellä oli yllään musta -sarkahame ja punaiset liivit, joiden yläosa oli valkoinen. Lyhyen, -valkean lammasnahkaturkin, joka kuului pukuun, oli hän työtä -tehdessään heittänyt päältään. - -Täti ei kääntynyt oveen päin, kun he avasivat sen, eikä hän sanonut -sanaakaan. Nyt ainakin Maija Liisa olisi toivonut olevansa monen -peninkulman päässä. Mutta eihän siinä mikään auttanut; hänen täytyi -astua tädin luo ja ojentaa hänelle kätensä tervehtiessänsä. - -Tädin molemmat kädet olivat vedessä. Hän nosti toisen ylös, -mutta ei hän huolinut sitä pyyhkiä, vaan ojensi sen sellaisenaan -sisarentyttärelleen. - -"Vai niin, sinäkö se siis lopulta tulitkin tänne", sanoi hän. -"Uusi pappilanrouva on kai liian hieno tullakseen tervehtimään -talonpoikaista väkeä." - -Hän ei sanonut todellakaan mitään muuta eikä hän puhunut sen -epäystävällisemmin kuin muulloinkaan, mutta varmaankaan ei Maija -Liisa ollut yhtä kärsivällinen kuin ennen, sillä hän purskahti nyt -itkuun. - -Mieluimmin hän olisi hyökännyt ulos ja lähtenyt kotiin yhtä päätä. -Hän menikin aina ovelle saakka, mutta kun hän tuli sinne, tunsi hän -niin suurta heikkoutta, että polvet eivät kannattaneet häntä. Oven -vieressä oli pieni penkki, ja siihen hän jäi istumaan. - -Koko ajan hän saattoi niin elävästi kuvailla mielessään, mitä täti -ajatteli nyt hänestä, joka tuli itkemään hänen luokseen ja häiritsi -hänen pyykinpesuaan. Vaikka eipä hän näyttänyt kovin levottomalta. -Hän lakkasi hieromasta vaatteita, mutta kaatoi kuitenkin vielä -kauhallisen kuumaa vettä pesupunkkaan ja heitti pari halkoa uuniin -ennenkuin hän astui Maija Liisan luo. - -"Et suinkaan sinä nyt noin pahaksesi pane", sanoi hän. "Ehkä minä en -kuitenkaan ole niin vaarallinen kuin miltä näytän." - -Mutta jos hän oli luullut sillä saavansa pappilanneiden itkun -taukoamaan, niin hän erehtyi vallan. Hänen kyyneleensä tulvivat -niin syvästä ja runsaasta surunlähteestä, että kun ne kerran olivat -alkaneet vuotaa, täytyi sitä kestää tuntikausia. - -Pappilanneiti ei voinut vastata sanaakaan, vaikka hän käsitti kyllä, -että täti varmaan tuli kärsimättömäksi, sillä olisihan hänen pitänyt -saada pestä pyykkiään. Mutta täti ei ollut kuitenkaan neuvoton, -vaan kääntyi pikkupiian puoleen, joka koko ajan oli pysytellyt -pappilanneiden vieressä ja siveli nyt aivan pelästyksissään hänen -kättänsä. - -"Ehkäpä sinä tiedät, miksi hän itkee? Ei suinkaan hän loukkaantunut -vaan siitä, etten ennättänyt kunnolla tervehtiä häntä?" - -Hänen äänessään oli leikkisä sävy, ikäänkuin hän olisi tahtonut -nauraa koko jutulle, ja sen varmaan pikkupiika ymmärsi, sillä hän -tuli äkkiä aivan hurjaksi. - -"Eikö hänellä muka ole syytä itkeä, kun te kohtelette häntä tuolla -tavalla? Tässä hän tulee pyytämään apua äitinsä omalta sisarelta, -ettekä te sano hänelle ainoatakaan ystävällistä sanaa!" - -Pappilanneiti koetti kiireesti sulkea pikkupiian suun kädellään, -mutta siitä ei ollut mitään apua, sillä pikkupiika tuli pahoilleen -nähdessään mamseli Maija Liisan itkevän, ja kaikkein surkein myrsky --- tuulimieli sai hänessä nyt vallan. - -Mahdotonta oli huomata, oliko täti suuttunut pikkupiikaan, mutta hän -alkoi nyt puhua paikkakunnan murretta, ja hänen äänensä oli kovin -mariseva ja hidas. - -Millä tavalla hän voisi auttaa Maija Liisaa? Olihan hänellä -niin hyvä olla Lövdalassa, ettei hän suinkaan kaivannut köyhän -talonpoikaisvaimon apua. - -Se oli paras keino saada pikkupiian suun käyntiin. "Te olette varmaan -samaa maata kuin hänen emintimänsäkin", sanoi hän. "Mutta sen minä -voin sanoa, että hän tuli tänne pyytämään teiltä -- --" - -Nyt pappilanneiti tarttui niin lujasti hänen käsivarteensa, että hän -vaikeni. Mutta täti ei ollut huomaavinaankaan keskeytystä. - -"Onko Maija Elisalla niin vaikea olla siksi, että hän on saanut -emintimän? Sanotaan, että se joka saa emintimän, Saa myös isintimän, -mutta niin ei suinkaan hänen ole käynyt. Ei suinkaan häneltä kielletä -mitään mitä ikänä hän tahtoo?" - -Pappilanneiti teki kaikenlaisia merkkejä pikkupiialle, mutta mitä -hyötyä siitä oli, kun täti tällä tavalla häntä yllytti? - -"Kyllä te itsekin voitte nähdä, miten hänen laitansa on", sanoi -pikkupiika, "jos teillä vaan on silmät päässä. Eihän hän ole juuri -paremmin vaatetettu kuin minäkään, ja sitten hän on vain nahkaa ja -luuta. Sanotaan, että veri on paksumpaa kuin vesi, mutta niin ei -suinkaan ole teidän laitanne. Te ette välitä siitä, vaikka emintimä -kiusaisi hänet hengiltä." - -Kaikki tuo oli kovin kiusallista pappilanneidelle. Tukalaa se oli, -ettei hän voinut hillitä itkuaan, mutta vieläkin pahempi, että täti -viekoitteli pikkupiikaa puhumaan jos jotakin. Kukapa tiesi, miten -täti sen vielä käsittää? Ehkäpä hän oikein vihasi sisarensatytärtä ja -oli vaan mielissään siitä, mitä hän kuuli. - -Hän ei voinut kestää tätä kauemmin. Hän nousi pystyyn ja hoiperteli -ovelle. Mutta kun hän aikoi tarttua oven ripaan, oli se jollakin -tavalla epäkunnossa. Hän ei saanut sitä heti auki, hän veti ja kiskoi -sitä, ja lyyhistyi sitten kokoon -- ja kaatui lattialle -- - -Kun hän tointui jälleen, makasi hän vuoteessa, siinä huoneessa, jossa -oli siniruutuiset matot lattialla. Hän lepäsi pehmeillä tyynyillä ja -niin hienoilla lakanoilla, että tuskin sellaisia oli koko Lövdalassa. -Vuoteen ääressä oli pöytä ja pöydällä tarjotin ja tarjottimella vati, -joka oli peitetty liinalla. - -Niin, hänen oli todellakin hiukan nälkä, ja hän poisti kiireesti -liinan vadilta. Mutta siinä ei ollutkaan mitään syötävää, vaan -ainoastaan suuri, kirkas ja komea taalari. - -Ensin hän ei voinut lainkaan käsittää, miten asian laita oikeastaan -oli, mutta sitten hän sen ymmärsi. Täti oli viekoitellut pikkupiialta -totuuden. Hän tuli niin iloiseksi ja liikutetuksi, että hän alkoi -uudestaan itkeä, ja kun hän oli itkenyt hetken aikaa, niin hän -nukahti. - -Hän nukkui yhteen kyytiin siksi kunnes suurtuvan seinäkello löi -kolme. Kun hän silloin katsahti ympärilleen, oli taalari kadonnut, -mutta sen sijalla oli paljon hyvää ruokaa vuoteen vieressä. Hän -pelästyi ensin pahasti, kun taalari oli kadonnut, mutta sitten hän -tuumi, että hän oli varmaan joutunut hyviin käsiin, rauhoittui ja -alkoi syödä. - -Syötyään häntä jälleen liikutti se tieto, että häntä oli kohdeltu -niin hyvin, ja silloin hänen piti uudestaan ruveta itkemään. Ja hän -itki kunnes hän nukahti. - -Seuraavalla kerralla herätessään oli jo pimeä ilta. Uunissa paloi -tuli, ja täti istui vuoteen ääressä ja katseli häntä. - -Kaikkein ensiksi pyysi täti Maija Liisaa suomaan anteeksi, että hän -oli uskaltanut lähettää taalarin sille miehelle, joka oli lainannut -sen hänelle. Iltapuolella oli sattunut olemaan kyytiä Henriksbergiin, -ja renki oli saanut taalarin mukanaan ja käskyn ottaa selkoa siitä, -kuka sepistä oli joulun aikana ostanut Loby'stä heiniä. Hänen piti -antaa raha hänelle ja sanoa pappilanneideltä terveisiä. Tädin -mielestä näin oli ollut kaikista parasta. Sillä tokkopa Maija Liisan -olisi ollut niinkään helppoa saada lähetetyksi sitä Svartsjöstä -Henriksbergiin. - -Taaskin pappilanneiti tuli niin liikutetuksi, että hän töintuskin -sai vastatuksi. Mutta täti ei päästänyt häntä itkemään, vaan alkoi -kysellä häneltä kaikenlaista Lövdalasta. Hän ei puhunut emintimästä -eikä mistään ikävästä, vaan ainoastaan sellaisista asioista, jotka -eivät voineet pahoittaa hänen mieltään. Miten isoäiti jaksoi? Oliko -hänen huoneensa yhtä siisti kuin aina ennenkin? Ja miten Vanha-Bengta -jaksoi renkituvassa? Oliko siellä yhtä likaista kuin tavallisestikin? -Ja asustiko kissapöllö yhä vielä ullakolla? Ja istuiko rastas -kuusen latvassa Lepokiven luona ja lauloi kevätiltoina? Ja oliko -koivulehdossa puutarhan takana viime vuosinakin ollut kieloja? Ja -seisoiko vanha paaluaitta vielä paikoillansa? Ja oliko uusi pappilan -rakennus, jonka Maija Liisan isä oli rakennuttanut, aivan samanlainen -kuin entinen? Ja pitivätkö he lampaita vielä vanhassa, pimeässä -karsinassa? - -Pappilanneiti makasi vuoteellaan ihmeissään ja kuunteli. Ei ollut -yhtään mitään, jota täti ei olisi muistanut kysyä. - -Lopuksi hän puhui hiukan itsestäänkin. - -"Minäpä sanon sinulle, että ensi aikoina, ollessani naimisissa, kävin -minä kotona Lövdalassa niin usein kuin suinkin. Minä huomasin, että -väki täällä Svanskogissa ei pitänyt siitä, mutta minä menin sittenkin, -sillä minun oli sinne niin ikävä. Minun oli niin vaikea ensi alussa -viihtyä täällä. Ei se ollut niinkään helppoa, tiedä se. Minulla oli -anoppi, joka kohteli minua samalla tavalla kuin sinun emintimäsi. -Olipa täällä eräs toinenkin, joka oli hyvin kova ja ankara minulle. -Me emme olleet silloin niin hyviä ystäviä kuin sitten myöhemmin, ja -se olikin kaikkein vaikeinta. - -"Mutta sitten minä huomasin, että joka kerralta, kun kävin -Lövdalassa, oli minun yhä vaikeampi palata kotiin. Ja vihdoin minun -täytyi tutkia itseäni ja kysyä mitä minä oikeastaan halusin. Tämän -talonhan minä olin valinnut kodikseni, ja täällä minun täytyi elää ja -siksi minä olin tyhmä, kun kulutin elämäni ikävöimällä jotakin, jonka -olin jättänyt taakseni. Minä tein päätökseni: minä päätin, etten -koskaan enää menisi Lövdalaan enkä olisi minkäänlaisessa tekemisessä -Lövdalan asukkaiden kanssa. Minä tahdoin irtaantua kokonaan kaikesta -entisestä. Ja se oli ainoa oikea minulle. Sen jälkeen minä tulin -levollisemmaksi, ja muutkin alkoivat kohdella minua toisin, kun he -ymmärsivät, että minä toden teolla tahdoin kuulua heihin. - -"Voit arvata, kuinka he pitivät minua silmällä, kun te tulitte tänne -minua tervehtimään. Mutta he näkivät ja ymmärsivät, että minä koetin -pysytellä teille vieraana. - -"Niin, minä olin pystyttänyt niin lujan muurin itseni ja teidän -välillenne, ettei mikään olisi voinut sitä repiä alas. Mutta minä -en ollut koskaan ottanut lukuun sitä mahdollisuutta, että Lövdalan -pappilan tytär voisi tulla pienenä ja heikkona, sellaisena kuin minä -itsekin olin hänen ikäisenään, pyytämään minulta apua. Kas, silloin -minun voimani olivat lopussa. - -"Mutta älä luule, että minulle sen johdosta koituu ikävyyksiä täällä -kotona. Tiedätkö, mitä minä äsken tein sinun nukkuessasi? Minä -tartuin miestäni takinhiasta kiinni ja vedin hänet tänne ovelle ja -annoin hänen kurkistaa sisään. Ja sitten minä kerroin hänelle, kuinka -asiat olivat ja kysyin, oliko hänellä mitään sitä vastaan, että minä -autoin sinua. Ja nytpä saat kuulla mitä hän vastasi. 'Tuo, joka makaa -tuolla sisällä, on niin sinun näköisesi, aivan sellainen kuin olit -tullessasi tänne, että se, joka ei auta häntä, joutuu minun kanssani -tekemisiin.'" - - - - -SUOMALAISPAPPI. - - -Olipa aivan kuin loihduttua. Maija Liisa ei voinut olla ajattelematta -äitikultaa. Kaiken aamua hän oli hänen mielessään, ja vaikka hän -tiesi hänen olevan täydessä työssä ja valavan kynttilöitä Lövdalassa, -niin hän ei sittenkään voinut olla hätkähtämättä joka kerta, kun -joku avasi oven, sillä hän pelkäsi, että äitikulta tulisi sisään ja -näkisi, kuinka tyhmästi hän käyttäytyi. - -Jospa äitikulta olisi tiennyt, että hän nukkui aina kello kahdeksaan -asti aamulla! Ja vielä sen lisäksi: että täti oli ollut niin -hyvä hänelle ja tarjonnut hänelle kahvia vuoteella, vaikka itse -Kuninkaallinen Majesteetti oli kieltänyt kaiken kahvinjuonnin! -Äitikulta, hän seurasi niin tarkasti kaikkia määräyksiä! Kylläpä -se olisi häntä kauhistuttanut siihen määrään, että punaiset täplät -olisivat jälleen syttyneet poskipäihin. - -Tai olisipa äitikulta nähnyt, että täti tänään heitti kaikki työt -kesken ja istui vain penkillä ikkunan ja leveän pöydän välissä -jutellen Maija Liisan kanssa! Tai olisipa hän kuullut, miten täti -nauroi, kun sisarentytär kertoi äitikullasta ja kaikista hänen -urotöistään! Sillä nyt, kun Maija Liisa oli saanut kyllikseen -levätä, ei hän enää itkeä tilluttanut, vaan nauroi vain kaikille -vaikeuksilleen. Tietysti äitikulta oli luullut, että täti olisi -yhtä kova Maija Liisalle kuin äitikultakin. Kylläpä häntä olisi -harmittanut, jos hän olisi saanut tietää, kuinka suuresti hän oli -erehtynyt. - -Mutta eipä olisi ollut niinkään vaarallista, vaikka äitikulta olisi -yllättänyt Maija Liisan nyt, kun hän istui yksin tädin kanssa. Mutta -jos hän olisi tullut hiukan myöhemmin päivällä, niin se vasta olisi -ollut paha. - -Puolenpäivän aikana ajoi matkustaja kestikievarin pihalle. Maija -Liisa käännähti ikkunaan päin ja näki pitkän, kauniin miehen nousevan -pienestä, vihreäksi maalatusta reestä. Hän oli puettuna kotikutoisiin -sarkavaatteisiin, niin vaaleihin, että ne olivat melkein valkoiset, -eikä hänellä ollut turkkia yllään, mutta siitä ujostelemattomasta -tavasta, millä hän tervehti kestikievarin isäntää, saattoi nähdä, -että hän oli sittenkin herrasmies. - -Täti oli niin tottunut matkustajiin, ettei hän viitsinyt edes katsoa -ulos. Maija Liisan täytyi pyytää häntä kääntymään ikkunaan ja -sanomaan kuka tuo kaunis mies oli. - -Olipa se hauska, että täti saattoi tyydyttää hänen uteliaisuuttaan. -Mies, joka seisoi tuolla ulkona, niin, se oli tosiaankin Finnerudin -pappi, pastori Liljecrona. - -Olisipa äitikulta nyt ollut siellä näkemässä, miten Maija Liisa -säpsähti, kun hän kuuli vieraan nimen. Tätikin huomasi sen ja tuli -uteliaaksi, mutta se ei tehnyt mitään, sillä hän oli sellainen, että -Maija Liisa saattoi mielellään kertoa hänelle sekä unipannukakusta -että unestaan. Sitä juttua olisi ollut mahdoton kertoa äitikullalle. -Hän olisi vain halveksivasti nykäissyt niskaansa koko asialle. - -Täti sen sijaan käsitti asian aivan vakavasti. "Eipä tuo olisi -niinkään tyhmää, jos voisit saada hänet", sanoi hän. "Ei siinä -kyllin, että hän on kaunis, vaan hän on oikein kelpo mieskin." - -Maija Liisa hämmästyi suuresti. Eihän täti voinut tarkoittaa, että -hän menisi naimisiin Finnerudin papin kanssa? Finnerud sijaitsi -kovin kaukana pohjoisessa, vieläkin kauempana kuin Västmarken. Eikä -siellä asunut muita kuin suomalaisia, jotka olivat muuttaneet sinne -pari sataa vuotta sitten, eivätkä osanneet ruotsia. Maija Liisalle -Finnerud oli yhtä outoa seutua, kuin jos se olisi ollut aina Lapissa -saakka. - -Mutta täti rauhoitti häntä. Ei hänen tarvinnut pelätä joutuvansa -Finnerudiin. Pastori Liljecrona oli ollut siellä pappina yksitoista -vuotta, mutta nyt hän luultavasti muuttaisi pois sieltä ja tulisi -Sjöskogan kirkkoherraksi. - -Silloin Maija Liisa alkoi ymmärtää, miksikä täti oli tullut niin -intoihinsa. Hän, joka oli entinen pappilanneiti, tiesi kyllä, että -Sjöskoga oli paras paikka koko hiippakunnassa. - -Mutta Maija Liisa ei välittänyt Finnerudista eikä liioin Sjöskogasta. -Hänen tulevan miehensä piti olla pappina Svartsjössa ja asua -Lövdalassa. - -"Niin, siten sinä nyt sanot, mutta kunhan oikea tulee, niin et sinä -kysy kartanoa etkä pitäjää." - -Täti puhui niin vakavasti, että Maija Liisan täytyi kääntyä vielä -uudestaan ikkunaan ja katsoa ulos. Olipa pappi todellakin hyvin -kaunis, kuinka komea vartalo ja loistavat siniset silmät hänellä -olikaan. Hänen kirkas ja iloinen äänensä kuului aina sisään saakka. -Kestikievarin isäntä seisoi ja kuunteli häntä tyytyväisen näköisenä, -ja tallista ja hihasta kiiruhtivat rengit päästämään hevosta -valjaista. - -"Kas, kuinka he kiiruhtavat joka puolelta! Kylläpä voi huomata, että -Finnerudin pappi on liikkeellä. Hänestä kaikki pitävät! Toivotaan, -ettei hän lähde heti paikalla, vaan viipyy täällä hetken aikaa, jotta -sinä saat puhua hänen kanssansa." - -Tuskin täti oli sen sanonut, niin ovi avautui ja pappi tuli sisään -heidän luokseen. - -Jo kynnykseltä hän huusi, että kestikievarin isäntä oli pyytänyt -häntä astumaan sisään hienoon saliin, mutta ei hän tahtonut olla -siellä yksin. Ei suinkaan Margareta muorilla ollut mitään sitä -vastaan, jos hän tuli hänen luokseen suurtupaan? Hän sai varmaan -odottaa hyvän aikaa kestikievarissa. Hänen veljensä, Henriksbergin -isännöitsijä, tahtoi tavata häntä täällä, mutta hän ei ollut vielä -tullut. Ei hän tiennyt lainkaan, mistä oli kysymys, oli vain saanut -sanan erään suksimiehen mukana myöhään yöllä ja lähtenyt kotoa -varhain aamulla. Isännöitsijän olisi oikeastaan pitänyt joutua tänne -ennen häntä. - -Sanat tulivat aivan tulvimalla. Täti astui häntä vastaan ja tervehti -häntä, ja Maija Liisa tuumi mielessään, että täti piti hänestä -varmaan aivan yhtä paljon kuin miehetkin ulkona pihalla. Vihdoin sai -täti suunvuoroa ja pyysi häntä istumaan ja viipymään suurtuvassa niin -kauan kuin häntä halutti. Eihän hän enää monta kertaa kulkenut tätä -tietä. Hän sai luvan onnitella häntä, kun hänellä oli tiedossa niin -suuri paikka, vaikka hänestä tulisikin tuntumaan tyhjältä, kun hän ei -enää saisi tilaisuutta nähdä häntä. - -Pappi teki kärsimättömän liikkeen. "En tiedä, mitä minun pitää tehdä, -Margareta muori. Kyllä kai minun täytyy kieltäytyä koko hommasta. -Mutta tuhat tu... Ei, en minä kiroile, kun kerran olen pappi!" - -Hän oli päästänyt tuon huudahduksen vain sen vuoksi, että hän -äkkiä oli huomannut pappilanneiden. Tämä oli istunut kaiken aikaa -ikkunapenkillä, ja nyt vasta pappi näki hänet. - -Eipä Maija Liisa tullut niinkään vähän ymmälle, kun pappi kysyi -kovalla äänellä: "Minkä kumman korukapineen te olette saanut taloon, -Margareta muori?" - -Täti kertoi kuka hän oli, mutta pappi ei käyttäytynyt sittenkään sen -paremmin. - -Niin, senhän hän saattoi arvatakin, että hän oli noita Lövdalan -kauniita pappilanneitoja. Olipa hyvä, että hän vihdoinkin sai nähdä -hänet. Sillä monen monta kertaa hän oli pyytänyt Margareta muoria -kutsumaan hänet taloon yhdessä hänen sisarentyttärensä kanssa, jotta -hän saisi nähdä, puhuivatko ihmiset totta! - -Nyt ei Maija Liisa joutunut vain hämilleen, vaan hän pelästyi oikein -pahan päiväisesti. Eihän hänen sopinut kuunnella tuollaista puhetta. -Äitikulta... Mutta sehän oli totta! Äitikultahan valoi kynttilöitä -Lövdalassa. - -Kyllähän täti näki, että Maija Liisa kävi levottomaksi. Hän koetti -estää pappia tuijottamasta tyttöön. - -Ei suinkaan hän aikonut peruuttaa hakemustaan Sjöskogaan? kysyi hän. -Pitäisihän hänen olla tyytyväinen, kun hän noin nuorena sai niin -suuren paikan. Hän oli kuullut, että tavallisesti vain vanhat ukot -pääsivät niin lihavan paistin ääreen. - -Pappi kohotti olkapäitään. Eihän hän koskaan ollut aikonutkaan -muuttaa sinne. Onni oli ollut hänelle kovin suopea. Hän oli ollut -tyytyväinen siihen, mitä hänellä oli. - -Mutta olihan hän hakenut? - -Niin, kaikki sukulaiset olivat käyneet hänen kimppuunsa. - -Nyt hän oli unohtanut Maija Liisan kokonaan, ikäänkuin ei häntä -lainkaan olisi ollut olemassa. Hän ajatteli vain omia asioitaan -astuessaan edestakaisin lattialla, otsa rypyssä ja liikutellen -jäseniään kiivaasti. Otsalle oli valunut kihara, johon hän tarttui -kiinni ja pyyhkäisi sen ylöspäin ja antoi sen sitten pudota taas -alas. Hän ei näyttänyt panevan vähintäkään huomiota ulkomuotoonsa, -vaikka Maija Liisan täytyi tunnustaa, että hän oli niin kaunis, -että hän saattoi käyttäytyä miten hyvänsä hänen kauneutensa siitä -vähääkään kärsimättä. Vihdoin hän pysähtyi tädin eteen ja kysyi, -saisiko hän pyytää häneltä vähäistä neuvoa. Sillä hän oli ajatellut -niin paljon sekä sinne että tänne. Hän oli aivan sekaisin päästään. - -Silloin Maija Liisa nousi pystyyn. Hänen mielestään hänen ei sopinut -jäädä kuuntelemaan papin salaisuuksia. Mutta tuo pappihan näytti -olevan sellainen, jolla oli silmät selässäkin. Heti kun hän huomasi, -että Maija Liisa liikahti, pyysi hän häntä jäämään paikalleen. -Hänestä oli hauskaa katsella jotakin niin kaunista. - -Kas, kuinka pian Maija Liisa oli tottunut häneen, ettei hän edes -punastunutkaan! Mutta eihän siinä ollut vähintäkään syytä hämillään -olemiseen. Näkihän hän sen, että pappi katseli häntä aivan kuin -kaunista nukkea. Ei suinkaan hänen mieleensä juolahtanutkaan, että -nukke sekä kuuli että ajatteli. - -Kun pappi nyt alkoi puhua tädin kanssa, kävi hän leveän pöydän ääreen -istumaan selin pappilanneitiin. Maija Liisa luuli, ettei pappi enää -häntä muistanutkaan. Mutta kesken kaikkea hän keikahti kaksin reisin -eräälle tuolille ja tuijotti häneen. - -No, kaikkein ensiksi hän tahtoi nyt kysyä Margareta muorilta, oliko -hän kuullut, kuinka paljon huolta ja vaivaa hän oli tuottanut -Finnmarkenin asukkaille aina siitä saakka kuin hän tuli sinne. -Tiesikö hän, että jo ensi kerralla, kun hän saarnasi Finnerudin -kappelissa, olivat suomalaisukot ja -akat tuumineet, mitähän pahaa -hän oli tehnyt, koska hän oli joutunut aina sinne saakka? - -Täti aikoi vastata, mutta pappi ei antanut hänelle siihen -tilaisuutta. Niin, se oli aivan totta, että he olivat sitä -ihmetelleet, ja ehkäpä heillä olikin ollut siihen täysi syy. -Tiesiväthän he, millainen se puustelli oli, jonka he saattoivat -tarjota papilleen, ja kuinka paljon palkkaa hän siellä sai, ja he -olivat myös selvillä siitä, etteivät he voineet saada muunlaisia -pappeja, kuin sellaisia, joita ei kukaan muu halunnut. Ja kun he nyt -olivat saaneet hänet... - -Komea mies keskeytti puheensa eikä tiennyt, miten hän sitä jatkaisi, -mutta täti lopetti lauseen hänen puolestaan. - -"He arvelivat kai, että pastori oli liian nuori ja kaunis tullakseen -heidän perukkaansa." - -Pappi jatkoi jälleen täydellä vauhdilla. No, näkiväthän he, ettei hän -ollut mikään ikäloppu, ja vaikkeivät he ymmärtäneet hänen puhettaan, -koska hän saarnasi ruotsiksi, niin kuulivathan he sittenkin, että -hän osasi sekä puhua että laulaa. He päättivät, sekä ukot että akat, -että hänen olisi pitänyt saada asua sellaisessa pappilassa, jossa oli -suuret huoneet ja lasi-ikkunat, ja ettei hän koskaan olisi muuttanut -heidän luokseen, jollei hänessä olisi ollut jotakin vikaa. - -"Ehkei ollut niinkään helppo uskoa muuta." - -"Niin, ehkei se ollutkaan niin helppoa. Ja joka kerta kun joku -matkusti ruotsalaisalueelle myömään karhuntaljoja ja lampaannahkoja, -annettiin hänelle toimeksi ottaa selkoa siitä, mikä vika papissa -oikeastaan oli." - -Hän hypähti ylös tuolilta ja astui edes-takaisin lattialla. Varmaan -vielä nytkin tämä asia kiihoitti hänen mieltänsä. Täti vain nauroi ja -kysyi, olivatko lähetit saaneet mitään tietoja. - -"Ah! Mitä tietoja he olisivat voineet saada? Eivät he takaisin -tullessaan tietäneet mitään muuta, kuin että hänet omasta pyynnöstään -oli lähetetty Finnerudiin. - -"Suomalaisukot ja -akat olivat siis yhtä viisaita kuin ennenkin. Ei -tietystikään kukaan voinut keksiä sitä, että hän oli tullut heidän -luokseen siksi, että he olivat kaikkea hoitoa ja huolenpitoa vailla -ja erossa omasta kansastaan. Siinä täytyi olla joku muu syy." - -"He ovat niin viisaita olevinaan, nuo Finnmarkenin asukkaat, nähkääs. -Ei heistä saa pitää niin tarkkaa lukua." - -"Kun he nyt saivat aivan varmalta taholta kuulla, ettei hän ollut -tehnyt mitään pahaa, niin täytyihän heidän sitä uskoa. Mutta he -eivät rauhoittuneet, ennenkuin he olivat keksineet oman selityksensä -asiaan. Hän oli varmaan tullut heidän luokseen vaan siksi, että hän -tottuisi papinvirkaa hoitamaan. Varmaan hän aikoi muuttaa pois niin -pian kuin hän olisi saarnastuolissa kuin kotonaan." - -"Ja siinäkin suhteessa he erehtyivät!" - -"Niin, he erehtyivät. Nyt minä olen ollut siellä yksitoista vuotta." -Hän naurahti harmissaan. "Mutta vielä tänäkin päivänä heidän täytyy -vaivata päätään minun tähteni. Koko pitäjässä ei ole ainoatakaan -herrasmiestä, ja jos minä olisin valittanut yksinäisyyttäni, niin he -olisivat ymmärtäneet minua. Tai jos olisin hautautunut pappilaani -kirjoineni, niin senkin he olisivat ymmärtäneet. Mutta pappi, joka -alituisesti oli liikkeellä ja tyytyi vain suomalaisrahvaan seuraan! -Sellainen, joka tahtoi ottaa selkoa siitä, miten he viljelivät -soitaan ja polttivat kaskiaan, ja joka metsästi heidän kanssaan, -sellainen pappi oli heidän mielestään kerrassaan käsittämätön." - -Hän istui jälleen kaksinreisin tuolilla ja pyöräytti sen ympäri, -jotta hän näki Maija Liisan aivan silmästä silmään. - -Mutta hän jatkoi puhettaan tädin kanssa. - -Kun hän oli oleskellut Finnerudissa jonkun vuoden, saarnasi hän -eräänä sunnuntaina suomeksi. He itkivät kirkossa joka ainoa, niin -liikutettuja he olivat. Eikä varmaankaan ainoakaan heistä tullut -ihmetelleeksi hänen yritystään ennenkuin jumalanpalvelus oli lopussa. -Mutta heti kun he pääsivät kirkosta, alkoivat he jälleen vanhaan -tapaansa. Mitähän pappi tarkotti sillä, että hän puhui suomeksi? He -menivät Pietarin puheille, joka oli renkinä pappilassa ja kysyivät -häneltä. Luuliko hän, että pappi toivoi uutta pappilaa? Pekka ei -ollut koskaan huomannut muuta, kuin että pappi oli tyytyväinen -tavalliseen suomalaistupaansa, savupirttiin, jossa savu uunia -lämmittäessä pääsi vain räppänän kautta ulos tunkeutumaan. Ja he -saivat mennä matkoihinsa käsittämättä enempää kuin ennenkään. -Täytyihän sitä pakostakin väsyä tuollaisiin, eikö totta? - -"Tietäähän pastori, ettemme me täällä kotona aina ole kohdelleet -niinkään hyvin noita muukalaisia." - -Kumma se oli, etteivät he voineet ymmärtää niin yksinkertaista -asiaa, että heille tahdottiin vain hyvää! He olisivat olleet oikein -mielissään, jos hän olisi näyttänyt surulliselta, ja ikäänkuin surrut -sitä, että paras nuoruudenaika meni hukkaan köyhien suomalaisten -parissa. He olivat huolissaan sen johdosta, että hän näytti -tyytyväiseltä ja iloiselta. - -Kerran hän oli ehdoittanut muutamille suomalaislapsille, että he -tulisivat hänen luokseen ruotsia oppimaan jotta he eivät olisi yhtä -avuttomia kuin vanhemmat käräjiin tai markkinoille lähtiessään -ruotsalaisalueelle. Mutta kun suomalaisakat ja -ukot kuulivat, -että lapset alkoivat puhua ruotsia, tuli heidän mielensä taaskin -levottomaksi. Ja suoraa päätä taas Pekan luo. Ehkäpä pappi halusi -suurempaa palkkaa? Pekka vakuutti heille, ettei hän ollut kuullut -muuta kuin että pappi oli tyytyväinen palkkaansa, joka ei ollut sen -suurempi kuin rengin palkka ruotsalaisessa talonpoikaistalossa. Pekka -oli ainoa koko seudulla, jolla oli hiukankin järkeä. - -Samalla tavalla kävi, kun hän opetti suomalaisakkoja viljelemään -pellavaa. Hän oli itse opettanut heitä, sekä kylvänyt että itse -häkilöinyt pellavat. Mutta kun he olivat päässeet niin pitkälle, että -he saattoivat kehrätä omia pellaviaan pirteissänsä, niin entinen -levottomuus tuli taaskin mieleen. Miksi pappi oli opettanut heitä -viljelemään pellavaa? Sitä oli mahdoton käsittää. Heidän täytyi -jälleen turvautua Pekkaan. Ehkäpä pappi halusi uutta tietä pappilaan? -Pekka vastasi, että isäntä oli tyytyväinen siihen tiehen, mikä -hänellä oli, vaikka se olikin niin kuoppainen ja mäkinen, että oli -melkein mahdoton ajaa sitä hevosella muulloin kuin talvikelillä. - -Niin, olihan se harmillista, sen Margareta muori kyllä ymmärsi. -Ehkäpä hän sen vuoksi olikin hakenut sieltä pois? - -Olihan se vaikuttanut osaltansa. Hänestä oli ikävää, ettei hän -koskaan voinut voittaa heidän luottamustaan. Mutta enimmäkseen -vaikutti siihen sittenkin se, että äiti alituisesti oli kehoittanut -siihen, sekä äiti että koko suku. He olivat yhtä mahdottomia kuin -suomalaisetkin. Kirjoittivat lakkaamatta hänelle, että hänen elämänsä -meni muka siellä hukkaan. Kehoittivat häntä hakemaan etelämmäksi, -heti kun vaan joku kunnollinen paikka tulisi vapaaksi. Olihan sekin -väsyttänyt häntä, mutta ennen hän ei ollut pannut siihen huomiota, -sillä hän tahtoi täyttää tehtävänsä. Kun sitten Sjöskoga -- - -Hän keskeytti puheensa, asettui aivan pappilanneiden eteen ja katseli -häntä. - -Tällaista kuin tämä, sanoi hän painolla, ei hän tietenkään koskaan -voisi saada, jos hän jäisi Finnerudiin. - -Olihan se selvää, että tyttö papin mielestä oli kaunis. Mutta ei -mitään muuta myöskään. Hän katseli häntä vain kuin kuollutta kuvaa. -Ei edes äitikulta olisi voinut huomata pienintäkään hellyyden jälkeä -noissa tutkivissa katseissa, jotka hän kiinnitti tyttöön. - -Heti sen jälkeen alkoi pappi taaskin kertoa huolistaan. - -Kun vanha leskimies, rovasti Cameen Sjöskogassa kuoli kesällä ja -hänen paikkansa tuli vapaaksi, niin hänen päähänsä pälkähti hakea -sinne. Hän arveli voivansa tuottaa äidille sen ilon, koskei ollut -kuitenkaan vähintäkään pelkoa siitä, että tuo hakemus johtaisi -mihinkään tulokseen. Sjöskoga annettiin tavallisesti jollekin -vanhalle professorille tai koulupapille, joka haki sitä suoraan -kuninkaalta. Hän halusi myös nähdä, mitä siitä arveltaisiin -Finnerudissa. Mutta oikeastaan hän vain kurillaan läksi Karlstadiin -papereinensa. - -Monta kertaa matkan varrella hän joutui kahden vaiheille. Ehkäpä -ihmiset tekisivät hänestä pilkkaa. Olihan se kovin rohkeata, -kun kappalainen kaukaa Finnmarkenista uskalsi hakea niin suurta -kirkkoherranpaikkaa. Mutta hän arveli sitten, että saattoihan hän -muutenkin matkustaa Karlstadiin, kun hän nyt kerran oli matkalla. Hän -päätti olla jättämättä paperinsa perille ennenkuin hän kuuli, ketkä -muut olivat hakeneet. - -Matkaan meni enemmän aikaa kuin mitä hän oli laskenut, ja hän tuli -kaupunkiin juuri tuntia ennen hakemusajan loppua. Oli vain sen verran -aikaa, että hän sai hevosensa talteen ja kiiruhti sitten konsistoriin. - -Astuessaan portaita ylös katui hän koko hommaa niin kovasti, että oli -kääntyä takaisin. - -Mutta konsistorin notaari oli hänen vanha ystävänsä, ja koska hän nyt -kerran oli siellä, tahtoi hän mennä häntä tervehtimään. Sjöskogan -nimeäkään hän ei aikonut mainita. Saattoihan hän sanoa, että hän oli -tullut Karlstadiin tervehtimään äitiään. Tuskin hän oli pistänyt -päänsä ovesta sisään, kun konsistorin notaari huusi hänelle: "Kas, -tuolta tulee vihdoinkin hakija! Minä olen odottanut veljeä koko -hakuajan." - -Ensin hän luuli toisen vain laskevan leikkiä hänen kanssaan, ja hän -sanoi tulleensa kaupunkiin vain tapaamaan äitiänsä. Kuinka veli -saattoi luulla, että hän hakisi Sjöskogaan? Ei suinkaan hän ollut -niin höperö, ettei hän tiennyt Kuninkaallisen Majesteetin antavan -Sjöskogan jollekin Uppsalalaiselle tai Lundilaiselle vanhalle -älyniekalle. - -"Sitä te varmaan kaikki kuvittelette mielessänne", sanoi konsistorin -notaari. "Te olette niin arkoja, ettei kukaan uskalla hakea. Mutta -nykyään on toiset ajat kuin edellisen kuninkaan aikana. Minä tulin -kovin iloiseksi nähdessäni veljen, sillä täällä ei ole kuin kaksi -muuta hakijaa. Ainakin yhden me tarvitsemme lisää. Paperit vaan -esille!" - -Siten häntä narrattiin jättämään hakemuksensa perille. Kun hän -tuli kotiin, tuumi hän pari päivää, onnistuisikohan tuo asia. -Mutta pian hän oli taas keskellä tavallisia toimiaan, ja oli aivan -unohtanut koko jutun, kun hän eräänä kauniina päivänä sai kirjelmän -konsistorilta. Hänet oli asetettu kolmannelle sijalle, ja parin -viikon kuluttua hänen oli määrä pitää vaalisaarna Sjöskogassa. - -Hän ei iloinnut tästä, ei hetkeäkään. Mieluimmin hän olisi heti -peruuttanut hakemuksensa, mutta ei tehnyt sitä kuitenkaan, sillä -hän pelkäsi ihmisten luulevan, ettei hän uskaltanut saarnata -pitäjässä, jossa oli niin paljon mahtavia talonpoikia ja niin -paljon herrasmiehiä. Tiesihän Margareta muori, että hän oli vanhaa -pappissukua. Hän ei tahtonut, että ihmiset luulisivat häntä -huonommaksi isäänsä ja isoisäänsä. Hän läksi siis ja saarnasi vaalia, -ja kuulijat istuivat varsin hartaina kirkossa. Mutta ei hänellä ollut -aavistustakaan siitä, mitä he oikeastaan arvelivat. Palatessaan -kotiin oli hän varsin iloinen. Nyt kai tämä juttu oli loppunut. Mutta -heti ennen joulua hänelle ilmoitettiin, että hän vaalissa oli saanut -kaikki äänet. - -Hän kertoi tämän niin surkealla äänellä, että Margareta muorin täytyi -nauraa. - -Jollei hän millään ehdolla tahtonut, niin saattoihan hän vieläkin -peruuttaa? - -Senhän hän olikin tehnyt, mutta silloin hän sai kirjeen itse -piispalta ja kehoituksen pysyä hakemuksessaan. Hän tulisi varmaan -nimitetyksi. Ja äiti oli saanut vihiä asiasta ja kirjoitti ja -rukoili, ettei hän heittäisi pois onneaan. Eikä vain äiti, vaan -veljet ja sisaret ja serkutkin. Ei hän koskaan ollut tiennyt, että -hänellä oli niin suuri suku. - -"Olivathan he oikeassakin, tietysti. Eihän pastori voinut -- --" - -Pappi keskeytti häntä. Hän melkein juoksi lattian yli ja painoi -nyrkkiään otsaa vasten aivan naurettavan epätoivoisesti. Nuo siunatut -suomalaiset! Tiesikö Margareta muori, mitä he olivat tehneet? -Kun he olivat kuulleet, että hän aikoi muuttaa pois, olivat he -kaataneet hirsiä metsässä ja ajaneet ne pappilaan uutta rakennusta -varten. Hänen palkkaansa he eivät olleet lisänneet, mutta he olivat -tehneet muuta. Eräänä päivänä ilmestyi hirventalja hänen rekeensä, -toisella kertaa voipytty hänen ovensa edustalle. Eivät he juuri -mitään sanoneet, kun hän tapasi heitä, mutta hänen seisoessaan -saarnastuolissa kiinnittivät he katseensa häneen, sekä suuret että -pienet, ja hän ymmärsi, että jokainen heistä ajatteli sydämessään: -"Et suinkaan sinä aio hyljätä meitä? Parempi sitten, ettet koskaan -olisi tullutkaan." - -Nyt hän siis vihdoinkin tiesi, että he tahtoivat pitää hänet luonaan. -Hän astui tädin luo, kävi hänen viereensä istumaan ja tarttui hänen -kovaan, työnmurtamaan käteensä. "Ajatelkaahan, Margareta muori", -sanoi hän niin kauniisti ja sydämellisesti, että sekä tädin että -Maija Liisan silmiin nousi kyyneleitä, "jos joku tulisi teidän -luoksenne ja sanoisi, että saisitte muuttaa suureen herraskartanoon -sillä ehdolla, että te jättäisitte tämän talon ja kaiken sen, jonka -hyväksi te koko elämänne olette työtä tehnyt! Mitä te silloin -tekisitte?" - -Mutta mitä täti aikoi vastata, sitä ei kukaan saanut tietää, sillä -Maija Liisa ei voinut mitenkään enää pysyä alallaan. Hän hyökkäsi -papin luo punoittavin poskin ja innosta vapisevin huulin ja huudahti, -että tietysti hänen piti jäädä Finnerudiin. Miksi hän muuttaisi -Sjöskogaan? Siellä he kyllä voisivat tulla toimeen ilman häntä. Hän, -joka oli tehnyt niin paljon suomalaisten hyväksi, kuinka hän saattoi -edes ajatellakaan poismuuttoa! - -Hän olisi jatkanut vielä kauankin, jollei samassa joku olisi -tarttunut oveen kiinni. Silloin hän hämmentyi, ja vaikkei se -ollutkaan äitikulta, vaan ainoastaan joku palvelustytöistä, jäi hän -aivan ällistyneenä seisomaan paikallensa eikä voinut sanoa enää -sanaakaan. - -Mutta nuori pappi oli ymmärtänyt hänen tarkoituksensa. Hän hyökkäsi -pystyyn ja astui häntä vastaan. Hän ojensi hänelle kätensä. Näytti -aivan siltä, kuin hän olisi tahtonut sulkea tytön syliinsä, mutta hän -tarttuikin vain hänen molempiin käsiinsä ja puristi niitä. "Mamseli -Maija Liisa, rakas mamseli Maija Liisa!" sanoi hän hyvin lämpimästi. -"Mamseli Maija Liisa on ensimäinen minun säädystäni, joka uskoo, -että minä teen jotakin hyötyä tuolla pohjoisessa. Minä kiitän koko -sydämestäni. Tietysti, tietysti minä -- -- --" - -Hän keskeytti puheensa samassa, kun hän aikoi luvata peruuttaa -hakemuksensa. Ääni takertui hänen kurkkuunsa, kädet vavahtivat, ja -kun pappilanneiti ihmeissään katsoi häntä silmiin, huomasi hän, että -hänen kasvojensa eleet ilmaisivat syvintä tuskaa. Pappi kääntyi -pois, astui lattian poikki ja palatessaan takaisin hänen luokseen, -kumartui hän hänen ylitseen ja sanoi äänellä, joka liikutuksesta oli -aivan epäselvä: "Minä peruutan, jos suinkin voin. Jollen voi, niin on -mamseli Maija Liisa siihen syypää." - - - - -HENRIKSBERGIN SEPPÄ. - - -Ainoastaan hetken aikaa koko päivänä ei Maija Liisa ajatellut -äitikultaa, nimittäin illalla, kun hän ja pastori Liljecrona ja -koko talon väki istuivat suuren takkavalkean ääressä suurtuvassa ja -kuuntelivat pitkää, tummaveristä Henriksbergin seppää, joka seisoi -nojautuneena korkeaa kaappia vastaan ja soitti kestikievarin isännän -viulua. - -Heidän oli niin hyvä olla, että Maija Liisa alkoi ymmärtää, kuinka -täti saattoi viihtyä talonpoikaistalossa. Kuinka sanomattoman -suloista olikaan istua takkavalkean ääressä illalla yhdessä miehensä -ja palvelusväkensä kanssa, kun kullakin oli työnsä ja kaikki olivat -hyvällä tuulella ja halukkaat juttelemaan. Täällä renki ja isäntä, -emäntä ja palvelustyttö puhelivat keskenään, ikäänkuin ei mitään -eroitusta olisi ollut heidän välillään. Ah, ehkei ollutkaan mikään -onni elää herrasväkenä ja koettaa kohota suuren joukon yläpuolelle? -Voittiko sillä muuta kuin yksinäisyyttä ja ikävää? - -Missä oli niin turvallista ja hyvä olla kuin vanhassa -talonpoikaistalossa? Maija Liisa olisi tahtonut sanoa, että siellä -tunsi olevansa lähempänä maata kuin muualla, että siellä oli -vankemmalla pohjalla eikä ollut alttiina niin monelle mullistukselle. - -Kuinka paljon muutoksia ja kuinka paljon vaaroja ulkona maailmassa -olikaan! Nyt, kun tummaverinen seppä soitti, muistui hänen mieleensä, -mitä hän juuri tänään oli kuullut Henriksbergin isännöitsijästä, -hänestä, joka kerran oli ollut suuri viulunsoittaja. - -Pastori Liljecrona oli puhunut veljestään. Hän oli odottanut häntä -Svanskogiin koko päivän, ja varmaan he sen vuoksi olivat tulleet -puhuneeksi niin paljon hänestä. - -Maija Liisaa oli kohdannut se ilo, että kaunis pappi, joka alussa -oli vain katsellut häntä kuin nukkea, tuskin oli puhunut sanaakaan -kenenkään muun kanssa sen jälkeen kuin hän oli hyökännyt hänen -luokseen ja sanonut, että hänen välttämättä täytyi jäädä Finnerudiin -eikä lainkaan ajatellakaan Sjöskogaa. - -Varmaan pappi silloin huomasi, että hänkin oli ihminen. Sen jälkeen -hän ei enää ollut tuijottanut häneen, vaan sen sijaan jutellut hänen -kanssaan koko iltapuolen, ja se oli ollut hyvin hauskaa, sillä -Finnerudin pappi oli ystävällinen ja luonnollinen ja avomielinen -ihminen. Maija Liisan oli yhtä helppo puhua hänen kanssaan kuin -isäkullankin. - -Hän oli vienyt Maija Liisan iltapuolella mukanaan ulos, sillä hän ei -voinut istua kauan yhdessä kohti, ja he olivat kävelleet maantiellä -edes-takaisin aina iltahämärään asti ja jutelleet hänen veljestänsä. - -Liljecronat olivat vanhaa pappissukua, niinkuin Maija Liisakin. -Samoin kuin hänkin saattoi kerskailla sillä, että äiti ja äidinäiti -ja äidinäidinäiti olivat olleet pappilanrouvia samassa seurakunnassa, -samoin hekin saattoivat kehua, että isä ja isänisä ja isänisänisä -olivat vuoronsa jälkeen olleet rovasteina samassa pitäjässä. - -Jos näiden veljesten isä olisi saanut elää, niin olisi Svenkin, joka -oli nuorin joukosta, saanut opiskella, hän, niinkuin toisetkin. -Mutta kun äiti jäi leskeksi ja hänen oli pakko pitää huolta monesta -lapsesta, niin ei hän jaksanut saada häntä kouluun. Sen sijaan oli -eräs rovasti Liljecronan vanha ystävä, patruuna Altringer Ekebystä, -tarjoutunut pitämään huolta hänestä sillä ehdolla, että hän sai -kasvattaa hänestä tehtailijan. Tämän tarjoumuksen oli heidän äitinsä -ottanut vastaan suurimmalla kiitollisuudella, ja kun Sven oli -neljäntoista vuoden vanha, lähetettiin hänet Henriksbergiin, jonka -Altringer vastikään oli ostanut. Altringer tahtoi, että hän saisi -oppia tehdastointa aivan alusta alkain, ja tämä tapahtui siten, että -hän sai lakaista konttoria, vetää hiiliä pajaan ja juosta kaikkien -ihmisten asioilla. - -Sven oli tässä työssä kunnes hän täytti seitsemäntoista vuotta. Mutta -silloin tapahtui eräänä päivänä, että yksi vasarasepistä sairastui -pahasti. Lähetettiin sana tehtaan isännöitsijälle. Hän läksi -tehdasrakennukseen, pysähtyi sepän huoneen ovelle, katseli häntä -hetken aikaa ja meni sitten suoraa päätä konttoriin, jossa pehtori -istui kirjoittamassa. "Nyt pehtori saa hoitaa tehdasta pari päivää", -sanoi isännöitsijä. "Minun täytyy matkustaa suomalaisalueelle -ostamaan hiiliä." Hän läksi matkaan, ja pehtori loikoili -konttorisohvallaan ja arveli, että oli ihanaa olla herrana talossa. -Mutta eipä kestänyt kauan ennenkuin hänet kutsuttiin tehtaaseen. Nyt -yksi kalusepistä oli sairastunut samalla tavalla kuin vasaraseppäkin. -Pehtori läksi heti tehdasrakennukseen katsomaan sairasta, pysähtyi -sairaan huoneen ovelle, tarkasteli häntä hetken aikaa ja astui suoraa -päätä kosken rannalle, missä oppipoika tavallisesti onki salakoita. - -Hän tapasikin Svenin siellä ja pyysi, että hän tulisi hänen mukanaan -konttoriin. "Kuulehan, Liljecrona", sanoi hän, "isännöitsijä on -poissa, ja minä lähden Björniden kartanoon kesteihin. Sinä saat -hoitaa tehdasta pari päivää. Tässä on avaimet, ja tässä kassa. Sinun -ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin pitää silmällä, että väki on -työssä." Sitten hän läksi ja oppipoika istahti konttorituoliin ja -arveli, että oli varsin komeata olla Henriksbergin herrana. Mutta -kauan hän ei saanut istua paikoillaan, ennenkuin tuli sana tehtaalta, -että sairaat olivat huonontuneet. Hän kiiruhti tehdasrakennukselle -ja astui vasarasepän asuntoon, mutta hän ei jäänyt kynnykselle -seisomaan niinkuin toiset, vaan meni sairaan luo, joka makasi aivan -punaisena ja pöhöttyneenä ja näytti hirveältä. "Tiedättekö mikä tauti -teillä on?" kysyi hän sepältä. "Se on isoarokkoa", sanoi seppä, "ja -ehkä Sven on hyvä ja menee konttoriin, missä isännöitsijällä on -apteekkipurkkinsa, ja tuo minulle kamferttia ja happamia tippoja, jos -nimittäin Sven uskaltaa jäädä taloon, eikä matkusta tiehensä niinkuin -nuo toiset." - -Mutta Sven jäi taloon, vaikka lopulta melkein kaikki tehtaan -työmiehet joutuivat sairasvuoteelle. Isännöitsijästä ja pehtorista -ei kuulunut mitään, lääkäriä ei ollut monen peninkulman alalla. Sven -ja vanha emännöitsijä antoivat sairaille niitä lääkkeitä, joita -heillä sattui olemaan. Muutamat kuolivat ja toiset paranivat, mutta -kulkutauti ei voinut kestää ikuisesti, vaan se loppui vihdoin. -Ja sitten kaikki tuli taas entiselleen. Pehtori huvitteli viisi -kuukautta. Sitten hän palasi takaisin. Isännöitsijä osti hiiliä -puolen vuotta. Sitten hän tuli takaisin. Ja nyt sai oppipoika jälleen -lakaista konttoria ja onkia salakoita koskesta, niinkuin hän oli -tehnyt ennenkin. - -Mutta vaikka Henriksbergin tehdas on kaukana suuresta maailmasta, -niin tuli tämä juttu sittenkin tiedoksi. Ja eräänä päivänä saapui -patruuna Altringer tehtaalle. Hän ei sanonut sanaakaan asiasta -isännöitsijälle eikä pehtorille, hän kysyi vain, miten nuori -Liljecrona tuli toimeen. Isännöitsijä antoi hänestä oikein hyvän -arvostelun. Hän luuli, että pojasta saattoi tulla vielä hyväkin -tehtailija, jos hänen harrastuksensa vain heräisi. Hän ei ollut -kykenemätön, mutta hän kulki vain ja uneksi, niinkuin koko -tehdastoimi ei lainkaan häntä liikuttaisi. Altringer pyysi, että -Liljecrona kutsuttaisiin konttoriin, ja kun hän saapui paikalle, -asettui hän pojan eteen, katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi miksei -hän ollut lähtenyt pois talosta niinkuin muut, kun isorokko alkoi -siellä raivota. - -Sven ei vastannut mitään. Hän vaan punastui, ikäänkuin häneltä ei -olisi voitu sen pahempaa kysyäkään. "Eikö hän pelännyt?" -- "Kyllä." --- "Arveliko hän olevansa tehtaasta edesvastuussa?" -- "Ei lainkaan." --- Mutta vihdoin Altringer pääsi totuuden perille. Sven oli jäänyt -paikoilleen siksi, että isännöitsijän viulu oli riippunut konttorin -seinällä. Hän oli voinut soittaa sillä joka päivä ollessaan yksin -talossa. "Vai niin, soittaako hän mielellään viulua?" oli Altringer -kysynyt. "Pyydetäänpä, että isännöitsijä lainaa hänelle vielä kerran -viulunsa, jotta hän voi soittaa meillekin." - -Sitä ei Sven pelännyt. Hän viritti viulun ja alkoi soittaa -yksinkertaista pelimanninsäveltä, jonka hän oli oppinut sepiltä. -Altringer nauroi ensin, mutta pian hän kävi vakavaksi. Hän huomasi, -että poika osasi panna soittoonsa jotakin, mikä muutti tuon vanhan -renkutuksen aivan toiseksi. "Kas niin", sanoi Altringer, "hän saa -huomenna matkustaa minun kanssani. Hän pääsee Tukholmaan oppimaan -viulunsoittoa." - -Maija Liisan mielestä tämä kertomus oli kovin kaunis. Mutta yhtä -asiaa hän ei voinut ymmärtää. Eikö hänen ollut käynyt hyvin -Tukholmassa? Miksi hän nyt jälleen oli Henriksbergissä? - -Kyllä, hänen oli käynyt erittäin hyvin. Viisi vuotta hän oli -opiskellut Tukholmassa, ja silloin hän oli valmis mestari, ainakin -hän osasi niin paljon, ettei kukaan koko maassa enää voinut opettaa -hänelle mitään. Altringer oli hyvin tyytyväinen häneen ja aikoi -lähettää hänet ulkomaille, jotta hänen ei tarvitsisi olla ketään -muuta huonompi viulunsoitossa. - -Mutta kolme vuotta sitten tuli Sven aivan odottamatta eräänä päivänä -Ekeby'hyn ja kysyi Altringerilta, eikö jossakin hänen tehtaassaan -olisi isännöitsijän paikkaa vapaana. "Kyllä, ei se ole lainkaan -mahdotonta", sanoi Altringer. "Tiedusteleeko hän sitä jollekin -ystävällensä?" -- Ei, Sven halusi sitä itselleen. Olihan hän -ollut niin monta vuotta tehtaassa, että hän luuli voivansa hoitaa -isännöitsijän tointa. -- "No, entäs musiikki?" -- Musiikista ei ollut -enää mihinkään. Luultavasti ei hän ikänä enää ottaisi jousta käteensä. - -Altringer katseli häntä tarkemmin. Svenin katseessa oli aina ollut -jotakin surullista, mutta nyt koko mies oli kuin surun perikuva. -"Minä huomaan, että hänelle on tapahtunut jotakin vakavaa", sanoi -Altringer. "Parasta, että hän kertoo minulle mitä se on. Juuri kun -hän tuli konttoriin, istuin minä ja tein laskujani nähdäkseni, -voisinko antaa hänen matkustaa ulkomaille." - -Svenin oli vaikea vastata. Hän seisoi siinä ja puri huultaan, -koettaen saada äänensä vakavaksi. "Eikö patruuna ole kuullut, mitenkä -kävi, kun minä viimeksi soitin?" -- Ei, Altringer ei ollut kuullut -mitään, ja Svenin täytyi kertoa, mitä hänelle oli tapahtunut. Oli -ollut tanssiaiset eräässä suuressa kartanossa Näsissä, ja Sven oli -myös vieraiden joukossa. Mutta siellä oli soitettu tanssimusiikkia -pianolla, joka oli vanha ja rämisevä, eikä tanssiin ollut tullut -oikeata vauhtia. Silloin Sven otti esille viulunsa, ja heti tanssi -vilkastui. Nuoret ja vanhat alkoivat tanssia, ja joka kerta, kun hän -aikoi lopettaa, taputtivat he käsiään ja tömistivät jalkojaan ja -pyysivät, että hän soittaisi edelleen. Mutta tanssi loppui hirveällä -tavalla. Yksi talon tyttäristä oli tanssinut liian kiihkeästi. -Kesken hurjinta tanssia hän retkahti kavaljeerinsa käsivartta vasten -ja vaipui lattialle. Eikä hän koskaan siitä enää noussut. Hän oli -kuollut. - -Altringer ymmärsi kyllä, että tuo tapaus tuntui vaikealta, mutta -ei hänen mielestään nuoren miehen elämänuran tarvinnut särkyä sen -vuoksi. "Hänen täytyy se voittaa", sanoi hän. "Se oli onnettomuus, -joka olisi voinut tapahtua kelle hyvänsä. Minun mielestäni se, joka -tanssitti häntä, oli enimmin syyllinen." -- "Ei", sanoi Sven, "minä -pakoitin häntä tanssimaan. Minä soitin vain hänelle koko illan. Oli -niin kaunista nähdä hänen tanssivan. Hän oli vilkas ja kevyt kuin -tuliliekki. Hän tanssi minulle, samoin kuin minä soitin vain hänelle." - -Altringer kohautti olkapäitään. "Nuo ovat houreita, ymmärtäähän hän -sen. Ei se ole kumma, jos hänestä nyt tuntuu noin vaikealta, mutta -ensi viikolla hän saa lähteä ulkomaille, ja sitten se menee ohi." - -"Ei, patruuna, se ei mene ohi. Vaikka patruuna lähettäisi minut minne -hyvänsä, niin minä en voi unohtaa, että soitin ihmisen hengiltä." - -Altringer katsoi häneen vieläkin kerran. "Rakastiko herra häntä?" -- -"Rakastin", sanoi Sven, "minä olin kosinut häntä samana iltana." - -Altringer ei puhunut enää sanaakaan Svenin ulkomaanmatkasta. "Hän saa -ruveta isännöitsijäksi Henriksbergiin, kunnes tuo asia on unohtunut", -päätti hän. "En luule, että hän ymmärtää kaikkea, mitä siinä paikassa -tarvitaan, mutta eiköhän hän voine oppia, ja sitä paitsi minä tiedän -voivani luottaa häneen." - -Niin, sillä tavalla oli käynyt, että Liljecrona lopetti -viulunsoittonsa ja sen sijaan tuli tehtaanisännöitsijäksi. - -Maija Liisa oli kuunnellut aivan ääneti keskeyttämättä kertaakaan. -Oi, kuinka kummalta hänestä tuntui, että hän pian saisi nähdä sen -miehen, joka oli kokenut jotakin niin surullista, ja joka saattoi -tuntea niin syvää rakkautta. - -Pitkään aikaan ei hän voinut sanoa sanaakaan, mutta äkkiä hän -kääntyi pastori Liljecronan puoleen ja kysyi, oliko hänen veljensä -tummaverinen. - -Kyllä, tumma hän oli, yhtä musta kuin yö. - -Heti sen jälkeen tuntui hänestä tuo kysymys kovin typerältä. Mutta -pastori Liljecronan puhuessa veljestään oli Maija Liisa koko ajan -tuuminut, eiköhän hän ollut tuon pitkän, tummaverisen Henriksbergin -sepän näköinen. Eiköhän hänellä ollut yhtä surulliset ja syvät silmät -kuin hänelläkin? Hän ei voinut selittää syytä siihen, mutta nuo kaksi -olivat sulaneet aivan yhdeksi hänen mielikuvituksessaan. - -Ja taaskin, kun seppä seisoi tuolla kaapin vieressä ja soitti iloista -polskaa, niin tuntui hänestä, kuin juuri tuo mies olisi kokenut -kaikki ne surulliset tapahtumat, joista hän oli kuullut. - -Seppä oli tullut ajaen taloon Maija Liisan kävellessä Liljecronan -kanssa maantiellä juuri silloin, kun ilta alkoi niin hämärtää, että -he arvelivat parhaaksi palata sisään, ja reki oli ajanut heidän -ohitseen niin kiireesti, etteivät he ennättäneet nähdä kuka siinä -istui. Pastori Liljecrona arveli, että hänen veljensä nyt vihdoinkin -oli tullut Henriksbergistä. Maija Liisa taas puolestaan luuli -tummaverisen sepän istuneen reessä, mutta hän ei sanonut mitään. - -Ja aivan oikein! Kun he palasivat taloon, seisoi kestikievarin isäntä -portailla ja kertoi, että Henriksbergistä oli tullut mies sanomaan, -ettei isännöitsijä voinutkaan sinä päivänä tulla tapaamaan veljeään -Svanskogiin. Sen sijaan hänellä oli kirje mukanaan. Niin, mies asetti -juuri hevostaan talliin, jos pastori halusi puhutella häntä. - -Pastori Liljecrona meni talliin, ja Maija Liisa läksi tädin -luo suurtupaan. Hän istui jo palvelustyttöjensä kanssa suuren -takkavalkean edessä ja kehräsi. Maija Liisa kävi istumaan tädin -viereen ja ojensi hänelle lepeitä. Heti sen jälkeen tulivat isäntä -ja rengit puutöineen ja laajensivat piirin takan ympärillä. Kaikkein -viimeiseksi astui pastori Liljecrona sisään ja seppä hänen kanssansa. -He aikoivat ajaa yhdessä Henriksbergiin vielä samana iltana, mutta -hevosen piti ensin saada levätä. Kaunis pappi etsi itselleen paikan -niin lähellä Maija Liisaa kuin mahdollista, mutta seppä istahti -pimeimpään nurkkaan, niin kauaksi kuin hän pääsi. Ja siinä sitä -sitten naurettiin ja juteltiin ja kerrottiin kaskuja loppumattomasti -kunnes täti vihdoin oli kääntynyt sepän puoleen ja kysynyt eikö hän -soittaisi heille hiukan. Hän oli kuullut kerrottavan, että hän osasi -soittaa. - -Seppä ei kursaillut kovinkaan kauan. Kestikievarin isäntä lainasi -hänelle rämisevän viulunsa, ja nyt seisoi hän siinä ja soitti vanhoja -tansseja ja polskoja ei sen paremmin eikä huonommin kuin mikä -tavallinen talonpoikaispelimanni tahansa. - -Maija Liisa ei voinut olla tuntematta hiukan pettymystä. Se -johtui siitä, että uni kahlehti häntä eikä hän voinut eroittaa -mielikuvitusta todellisuudesta. Hän ajatteli koko illan nuorukaista, -joka oli soittanut kuolintanssia armaalleen, ja hän näki hänet -edessään sepän hahmossa. Tosin hän oli olettanut, että hänenkin -soitollaan olisi niin vaarallinen voima, että hänkin voisi soittaa -ihmisiä hengiltä. - -Mutta joka tapauksessa hän ei voinut riistäytyä irti unesta, vaan -kerta toisensa jälkeen hän huomasi katselevansa seppää ja ihmetteli -mielessään, eikö hän koskaan voinut ajatella ketään muuta kuin -kadotettua armastaan. - -Seppä oli heittänyt yltään jäykän, ruumiinmukaisen rahtimiesturkkinsa -voidakseen paremmin liikuttaa käsivarsiansa, ja vilkaistessaan -taaskin häneen huomasi Maija Liisa, että kellonvitjoissa, jotka -riippuivat taskusta, oli suuri, kirkas hopearaha. - -Maija Liisa hätkähti hiukan. Oliko tuo sama taalari, jonka hän oli -lähettänyt hänelle? Tavallisestihan sepät olivat kovin köyhiä. Kuinka -oli mahdollista, että tällä oli kello? Olisikohan isännöitsijä -lahjoittanut sen hänelle? Ja jos niin olisikin, niin kuinka -hänellä oli varaa ripustaa kellonperiinsä kokonainen taalari aivan -turhanpäiten? Ei suinkaan hän ollut -- -- - -Maija Liisa ihmetteli itseään, ihmetteli, että hän saattoi istua -hiljaa eikä hyökännyt ylös ja huutanut ääneensä, kun hänelle äkkiä -koko asia selvisi. - -Tuo mies oli hän itse! Tuo tuossa oli Sven Liljecrona, joka oli -soittanut armaansa hengiltä! Maija Liisa tuli äkkiä niin varmaksi -asiastaan, että hän olisi voinut astua hänen luoksensa ja pyytää, -ettei hän enää turhaan teeskentelisi. Hän tiesi kuitenkin, kuka hän -oli. - -Miksi hän oli tullut Loby'hyn tavallisena rahtimiehenä pari viikkoa -sitten, sitä Maija Liisa ei voinut oikein ymmärtää. Ehkäpä hän oli -tehnyt sen siksi, että se oli hänestä mukavinta, kun hänen piti -lähteä talonpoikaistaloihin. Ja kun ei kukaan tuntenut häntä, vaan -kaikki olivat luulleet häntä sepäksi, niin oli hän antanut heidän -olla tuossa uskossaan. Ehkäpä hän ei kehdannut sanoa, kuka hän oli, -jouduttuaan sattumalta häätaloon. - -Maija Liisa lakkasi antamasta lepeitä tädille ja peitti silmänsä -kädellään. Miksi hän tänäänkin oli tullut valepuvussa? - -Hänen ei tarvinnut tuumia asiaa sen pitemmältä. Kaikki selveni äkkiä -hänelle. Nyt hänellä oli varma tarkoituksensa. Hän tahtoi, että Maija -Liisa ja hänen veljensä -- -- - -Kuinka suloista se olikaan ja kuinka omituista. Maija Liisa käsitti -hänen toivoneen, että hänen veljensä ja Maija Liisa saisivat nähdä -toisensa ja puhua keskenänsä. Varmaan hän eilen illalla, saatuaan -taalarin, oli lähettänyt suksimiehen mukana sanan veljelleen ja -viekoitellut hänet tänne Svanskogiin. Ja täällä hän oli antanut hänen -odottaa koko päivän. Kun hän nyt saapui myöhään illalla, tuli hän -seppänä. Hän ei tahtonut näyttäytyä itse. Maija Liisan ei pitänyt -ajatella ketään muuta kuin veljeä. - -Ja siinä hän nyt seisoi ja soitti aivan kuin maalaispelimanni -huvittaakseen talon väkeä! Olihan hän kerran sanonut, ettei hän enää -koskaan ottaisi jousta käteensä, mutta tätä ei hän suinkaan laskenut -miksikään viulunsoitoksi. - -Maija Liisan järki ei sanonut hänelle kaikkea tätä. Mutta hän saattoi -mielessään arvata kaikki Sven Liljecronan ajatukset. Hän ei tiennyt, -pitikö hänen nauraa vai itkeä hänen tähtensä. - -Se ainakin oli varmaa, ettei Maija Liisa ollut hänen mielestään -epämiellyttävä, koska hän oli pannut toimeen tämän kohtauksen hänen -ja veljen välillä. Vai oliko hänen vain ollut sääli Maija Liisaa, kun -hänellä oli niin vaikea olo kotona? Hän oli tahtonut hankkia hänelle -viisaan ja hyvän ystävän, joka saattoi vapauttaa hänet kaikesta -huolesta. - -Kas, hänellä itsellään oli suuri suru. Siitä hän ei koskaan voinut -vapautua. Hänen armaansa oli kuollut, eikä hän koskaan voinut häntä -unohtaa. Maija Liisa Lyselius oli hänen silmissään vain köyhä tyttö, -joka oli istunut uunin kolossa itkemässä, kun hän sattumalta näki -hänet, ja hän tahtoi auttaa häntä saavuttamaan kunniaa ja onnea. - -Maija Liisan oli pakko nostaa päänsä pystyyn ja katsella toisia. -Sillä hän oli vähällä purskahtaa itkuun, kun hän ajatteli, ettei -Liljecrona vaatinut itselleen yhtään mitään elämässä. - -Mutta juuri kun hän kohotti silmänsä ja ajatukset pyörivät kaikkein -kiihkeimmin hänen päässään ja hän tunsi sekä surua että iloa eikä -muistanut laisinkaan sitä, mikä kaikkina muina päivinä oli hänen -kauhein kiusansa, juuri samassa joku tarttui taaskin oveen ja pisti -päänsä sisään. - -Maija Liisa tuijotti tulijaan, ikäänkuin tämä olisi ollut -ventovieras, eikä mennyt häntä vastaan. Täti työnsi syrjään rukkinsa -ja nousi pystyyn. Töin tuskin sittenkään Maija Liisa käsitti kuka -hän oli, vaikka hän kuuli vieraan sanovan, että hän oli tullut -Pitkän-Bengtin kanssa hakemaan Maija Liisaa, ja vaikka täti vastasi, -ettei suinkaan pastorskalla ollut niin kova kiire, ettei hän voinut -riisua päällysvaatteita yltään ja syödä illallista ennen kotiinlähtöä. - - - - -VÄNRIKKI. - - -Lövdalan uudella pappilanrouvalla oli tapana lähettää sanoja ja -toimituttaa pieniä asioita kaikkien ihmisten kanssa. Samantekevää -ajoiko pappilan ohitse talonpoika vai herrasmies, joka kerta hän -seisoi kyökin portailla ja viittasi kädellään ja huusi, kunnes -ohikulkija pysähtyi. Sitten sai Maija Liisa tai pikkupiika juosta -tielle ja pyytää matkustajia ystävällisesti ottamaan mukaansa naulan -voita, jonka rouva Raklitz lähetti kaupaksi kapteenille Bergan -kartanoon tai viemään takaisin pirran, jonka hän oli lainannut -vanhalta rouva Moreukselta. - -Välistä hän keksi sellaista asiaa, jota oli sekä vaikea että -vaivaloista toimittaa, ja pian ihmiset suorastaan alkoivat pelätä -Lövdalan tietä. Ikävä oli kieltää mitään pappilanrouvalta ja aivan -mahdotonta oli päästä ohi hänen huomaamattansa. - -Hänellä oli aivan erinomainen taito saada ihmisiä toimittamaan hänen -asioitansa. Saipa hän sellaisen tyhjäntoimittajan kuin kauniin -Örneclounkin tekemään hänelle palveluksen. - -Eipä näyttänyt juuri siltä, kuin vänrikki ja pappilanrouva olisi -tulleet ystäviksi, kun vänrikki saapui Lövdalaan vieraisille -tammikuun viimeisellä viikolla. Hänellä oli aina tapana tulla näihin -aikoihin ja jäädä taloon viikoksi tai pariksi. Mutta pappilanrouva -lupasi, heti kun vänrikki astui sisään, pitää huolta siitä, ettei tuo -laiskuri ehtisi vanheta talossa. Hän oli päässyt juuri parhaaseen -työintoon kaikkien joulukestien jälkeen, eikä hän halunnut nyt -sellaisia vieraita, joita oli pakko palvella. - -Örneclou ei sitä paitsi tullut koskaan yksinänsä, niin köyhä kuin hän -olikin, vaan hänellä oli oma hevonen. Ja hevonen tarvitsi myös ruokaa -ja hoitoa, samoinkuin sen isäntäkin. - -Pappilanrouva koetti parhaansa mukaan tehdä hänen olonsa ikäväksi. -Ensiksi hän antoi kamarineitsyen kantaa vänrikin raskaan matkalaukun, -jossa olivat hänen käherrysrautansa ja peruukkinsa, huonompaan -vieraskamariin. Örneclou oli tottunut nukkumaan paremmassa, jossa oli -uuni ja telttavuode sekä hienot untuvatyynyt ja höyhenpatjat, mutta -hän ei ollut koskaan näyttänyt niin tyytyväiseltä astuessaan tähän -huoneeseen kuin nyt, kun hänet vietiin toiseen. - -Kas, täällä hän oli aina halunnut nukkua, sanoi hän. Tätähän huonetta -nimitettiin "yliskamariksi", jossa jokainen, joka tuli pappilaan ja -pyysi yösijaa, sai maata. Täällä hän saattoi melkein joka yö saada -seuraa, ja hän, joka oli huonouninen, tarvitsi kyllä puhetoveria. -Ja vieraskamarin suuressa telttavuoteessa oli tavallisesti niin -tukehduttavan kuuma. Hän makasi paljoa mielemmin tällä kapealla -olkivuoteella. - -Parasta kaikesta oli se, ettei siellä ollut minkäänlaista uunia, vaan -että huone sai lämpönsä suuresta muurista, joka nousi keittiöstä ja -täytti puolet huoneesta. Ajatelkaahan, ei vähintäkään häkää eikä -savua, vaan tasaista ja mieluista lämpöä kaiken päivää! - -Huonekalut olivat vankat ja vakavat, suuri pöytä maalaamaton -ja puutuolit kovat. Ei siellä ollut mitään, mikä olisi voinut -vahingoittua hänen kähertäessään peruukkiaan tai värjätessään -viiksiään. - -Näin hän kehui niin kauan kuin kamarineitsyt oli huoneessa. Mutta -millaisiksi hänen kasvonsa venyivät, kun hän jäi yksin, sitä ei -kukaan voi tietää. Oli kylmä päivä, eikä lämmittämätön huone tuntunut -kovin lämpimältä hänen vaihtaessaan vaatteita ja laittautuessaan -hienoksi. Mutta hänen poskensa olivat niin kauniin ruusunpunaiset -ja kulmakarvat niin hyvin maalatut, ettei kukaan voinut huomata -hänen tullessaan päivällistä syömään, että hän oli kylmästä aivan -kangistuneilla sormilla suorittanut koko työn. - -Pappilanrouva tiesi varsin hyvin, ettei toista sellaista hyväin -päiväin pitäjää ollutkaan kuin Örneclou, ja ettei siinä kyllin, että -hän tahtoi saada hyvää ruokaa, vaan että hän söi myös mielellään -kauniissa salissa, jossa hieno pöytäliina ja kirkkaat hopeat -koristivat pöytää! Kyllähän hän tiesi, että Örneclou ennen oli -saanut syödä salissa, ja että hänen tähtensä oli pinottu pöytään jos -jonkinlaisia herkkuja, mutta nyt pappilanrouva tahtoi päästä hänestä -niin pian kuin suinkin, ja siksi hän kattoi pöydän kyökkikamariin -aivan arkipäiväisesti eikä tarjonnut muuta kuin verileipää ja -kaalisoppaa. - -Örneclou oli kaikkein suloisimmalla tuulella ja kehui koko -päivällisen ajan pappia siitä, että hän oli mennyt uusiin naimisiin. -Ajatelkaahan vain, kuinka vaikea vanhan Sjöskogan rovastin oli -tulla toimeen, hän kun oli elänyt leskenä niin monta vuotta! Kun -vänrikki viimeksi oli käynyt häntä tervehtimässä, ei ruokasalin -lattia ollut pesty, jotta heidän oli pakko syödä makuuhuoneessa. -Puhtaita pöytäliinoja ei ollut koko talossa, vaan saatiin tyytyä -tahraisiin liinoihin, ja palvelustytöt olivat niin laiskoja, etteivät -he viitsineet keittää uutta ruokaa, vaan sama kaalisoppa, jota oli -syöty sunnuntaina, palasi joka päivä pöytään, ja he saivat olla -tyytyväisiä, niin kauan kuin sitä riitti. - -Mutta vänrikin vanha ystävä ja veli täällä Lövdalassa oli järjestänyt -elämänsä aivan toisella tavalla. Niin taitavaa emäntää kuin hänen -rouvansa, sai etsiä. Vänrikki oli kuullut häntä niin suuresti -kehuttavan, että hän jo edeltäpäin oli mielessään ihmetellyt, mitähän -herkkuja hän saisi maistaa tullessaan pappilaan tällä kertaa. Ja -miten hyödyllistä Maija Liisalle, että hänkin sai oppia, miten pöytä -oli katettava, vieläpä henkilöltä, joka tiesi aivan säntilleen, miten -hienoissa taloissa elettiin! - -Kaunis Örneclou oli erinomaisen taitava sanomaan ilkeyksiä, ja ne -sattuivat kyllä maaliinsa, mutta Anna Maria Raklitz ei välittänyt -niin vähästä kuin muutamista pilkkasanoista, vaan sanoi karhealla -äänellään: - -"Koska vänrikki ei viihtynyt tuon leskimiehen luona, niin olisihan -hän voinut lähteä tiehensä." - -Silloin Örneclou käsitti, ettei hänen sallittaisi syödä salissa eikä -nukkua vieraskamarissa, jollei hän muuttaisi menettelytapaansa. - -Mieluimmin hän olisi lähtenyt pois heti paikalla, mutta tässä oli -kysymys vielä toisestakin asiasta. Kummallista, että joku nainen -tahtoi ajaa pois hänet. Sellaisessa asemassa hän ei ollut vielä -koskaan ennen ollut, eikä hän voinut sitä lainkaan ymmärtää. - -Tosin hän kävi jo hiukan neljännelläkymmenellä, mutta hän oli yhä -vieläkin kaunis mies, eikä kukaan nainen ollut voinut vastustaa häntä. - -Vänrikki jäi taloon. Pari tuntia hän pelasi lautaa papin kanssa, -ja kun tämä hämärissä meni ulos neuvottelemaan Pitkän-Bengtin -kanssa talon asioista, läksi vänrikki saliin ja alkoi keskustella -pappilanrouvan kanssa. Tämä istui jäykkänä ja suorana tuolilla -ikkunan vieressä ja koetti käyttää hyväkseen vielä viimeistä valoa -saadakseen parsituksi muutamia sukkia. - -Örneclou alkoi koetteeksi puhua siitä, että hän tunsi jo tulevansa -vanhaksi. Ja vuosien mukana oli hänen ymmärryksensäkin lisääntynyt. -Kaikki nuoret tytöt olivat vain vallattomia ja huikentelevaisia. -Hän oli päättänyt luopua tästä perhosjahdista ja kysyi, eikö serkku --- hän toivoi, että hän hänen miehensä vanhana ystävänä sai luvan -sanoa häntä serkuksi -- tuntisi jotakin vanhempaa naista, niin, ei -tietenkään kovin vanhaa, mutta kuitenkin hiukan kolmannellakymmenellä -olevaa, joka olisi vakava ja taloudellinen ja tahtoisi ottaa -huostaansa sellaisen raukan kuin hän oli. - -Pappilanrouva istui aivan liikkumattomana. Hämärässä valossa ei ollut -niinkään helppoa nähdä hänen kasvojensa ilmettä. Mutta Örneclou oli -huomaavinaan hienon hymyn hänen kapeitten huuliensa ympärillä. Kukapa -tiesi, vaikka hän olisi istunut siinä ja tehnyt hänestä pilkkaa. - -Hirveä ihminen tuo, jonka Lyselius oli nainut! Olihan muuten kaikkein -helpointa herättää vanhemman naisen mielenkiintoa puhumalla hänelle -naimatuumistaan. - -Örneclou ei ollut koskaan puhunut kenenkään naisen kanssa muusta kuin -rakkaudesta tai naimisesta. Hän ei voinut keksiä ainoatakaan sanaa -mistään muusta aineesta. Siksi hän aloitti saman asian uudestaan. Hän -sanoi vain samaa päinvastoin kuin äsken. - -"Minä huomaan", sanoi hän, "että serkku on kuullut niin paljon -juoruja minusta, ettei serkku luule minun tyytyvän vähemmän -kauniiseen eikä vanhanpuoliseen vaimoon. Mutta sen ainakin serkku -huoleti voi uskoa, että minä samalla tahtoisin myös viisaan ja -ymmärtäväisen vaimon. Ja minun mielestäni Maija Liisa Lyselius, sen -jälkeen kuin hän on joutunut serkun johdon alaiseksi..." - -Örneclou vaikeni varovaisuuden vuoksi saadakseen selkoa pitikö hänen -jatkaa, vai oliko hän hypännyt väärään tynnyriin. Huoneessa pimeni -yhä enemmän, jotta oli melkein mahdoton seurata sen vastahakoisen -ihmisen kasvojenilmettä, joka istui häntä vastapäätä. Mutta näyttipä -siltä, kuin hän salassa olisi naureskellut. - -"Tarkoitus on kai sellainen, että Maija Liisan pitää mennä naimisiin -jonkun papin kanssa ja jäädä asumaan tänne Lövdalaan", sanoi -Örneclou, "ja kyllähän sillä asialla on puolensakin. Lyselius -valitsee hänelle tietenkin reippaan ja kelpo miehen, joka osaa -muutakin kuin vain seisoa saarnastuolissa, sellaisen, joka kykenee -hoitamaan maanviljelystä yhtä hyvin kuin hän itsekin. Minun -kaltaiseni mies tarvitsisi anopin apua joka askeleella, ja ehkäpä se -voisi käydä vaivaloiseksi. Serkku tahtoisi kai järjestää asiat siten, -että serkku, kun serkku jää leskeksi -- on tosiaankin surullista -nähdä, kuinka Lyselius tänä viime vuonna on käynyt huonoksi, näin -ohimennen sanoen -- saisi istua omassa kamarissaan, samoinkuin rouva -Beata Spaak tarvitsematta huolehtia mistään." - -Pappilanrouva istui yhä yhtä jäykkänä ja suorana, ja veti -edes-takaisin neulaansa. Mutta nyt hän kääntyi ikkunaan päin -nähdäkseen paremmin, ja silloin vänrikki huomasi aivan selvästi hänen -nauravan. - -Örneclou alkoi luulla, ettei mikään maailmassa voisi pystyä häneen. -Hän nousi lähteäksensä huoneeseensa kähertämään peruukkejansa ja -laittamaan röyhelystänsä, niinkuin hänellä oli tapana tehdä aina, kun -hän oli pahalla tuulella. - -Mutta nyt kääntyi pappilanrouva hänen puoleensa ja kysyi häneltä: -"Vänrikki, joka alituisesti kulkee paikasta toiseen, tuntee kai -myöskin tuon Liljecronan, joka on pappina Finnerudissa?" - -Vänrikki hätkähti. Näyttipä sittenkin se, mitä hän oli sanonut -tulevasta vävypojasta käyneen onkeen. Ehkäpä Liljecronaa oli ajateltu -taloon vävyksi ja kukapa tiesi, vaikka hänen puheestaan olisi voitu -vetää sellainen johtopäätös, ettei hän ollut siihen oikein sopiva. - -"Olle Liljecrona!" sanoi vänrikki. "Tietysti minä tunnen hänet. -Olenhan minä käynyt hänen luonaan Finnmarkenissakin. Se vasta on -kelpo mies, ymmärtää kaikkia asioita, onhan hän opettanut siellä -kaikenlaisia askareita sekä mies- että naisväelle." - -"Hän on tainnut iskeä silmänsä Maija Liisaan", sanoi pappilanrouva -aivan avomielisesti. "Kaikki häntä kehuvat." - -Pappilanrouva osoitti vain äidillistä mielenkiintoa, mutta sittenkin -Örnecloun mielestä äänessä oli jotakin, josta saattoi ymmärtää, että -hän halusi kuulla jotain moitetta kosijasta. - -"Onhan serkku niin ymmärtäväinen, ettei serkku tuomitse nuoria liian -ankarasti?" sanoi Örneclou. "Täytyyhän muistaa, kuinka yksinäistä -elämää hän on viettänyt noiden suomalaisten keskuudessa. Minä ainakin -olen viimeinen heittämään kivellä tällaisessa tapauksessa. Mutta -eihän sitä voi kieltää, että Liljecronalla on ollut siellä suhde jo -useita vuosia. Sen asian voi kuitenkin erittäin hyvin järjestää aivan -Maija Liisan tietämättä." - -Pimeys oli vihdoinkin pakoittanut pappilanrouvan lopettamaan -parsimistyönsä, mutta hän ei sytyttänyt sittenkään tulta, vaan otti -käteensä kutimen, jota hän saattoi neuloa katsomattakin. Puikot -kulkivat tasaisesti ja äänettömästi, mutta kun Örneclou mainitsi -nuoren papin suhdetta, helähtivät ne äkkiä. Pappilanrouvan ääni -kuului myös varsin kiihtyneeltä, kun hän sanoi: "Mitä vänrikki sanoo? -Kuinka se olisi mahdollista, että pappismies...? Mitenkä piispa...?" - -"Serkku ei tiedä, kuinka kaukana Finnerud on. Mutta sen minä voin -sanoa serkulle, ettei juuri kelläkään ole tietoa asiasta, ei edes -lähimmillä sukulaisilla. Aivan sattumalta minä pääsin sen perille. Ja -tietysti minä olen ollut vaiti, aina tähän saakka, mutta nyt minun -mielestäni minun velvollisuuteni on ilmoittaa epäilykseni hellälle ja -levottomalle äidille." - -Puikot helähtivät vielä uudestaan yhtä kiivaasti. "Ehkäpä se ei ole -tottakaan? Saahan sitä kuulla panettelua kaikista ihmisistä." - -Örneclou koristi kurkkuaan. "Serkku pakoittaa minua ilmaisemaan -enemmän kuin mitä minulla olisi halua kertoa. Mutta, niinkuin -sanottu, minun mielestäni minun velvollisuuteni on saattaa serkku -tämän asian perille. Minä vakuutan serkulle, ettei minulla, ollut -aavistustakaan asiasta ennenkuin viime kerralla, kun vähää ennen -joulua kävin Liljecronan luona. Hän ei ollut kotona minun saapuessani -sinne, mutta hänen emännöitsijänsä otti minut erittäin hyvin vastaan -ja pyysi minua odottamaan isäntää. No, minä sain odottaa varsin kauan -ennenkuin hän tuli, ja sillä välin aloin keskustella tuon naisen -kanssa. Tavallaan hän on erinomainen ihminen, sen minä voin sanoa -serkulle. Hän ei ole suomalainen, vaan kotoisin ruotsalaisalueelta, -niinkuin he siellä sanovat, ja niin kelvollinen, että täytyy oikein -ihmetellä. Minä olen aina ihaillut hänen väsymätöntä tarmoaan, kun -hän on koettanut saada Liljecronan elämän niin siedettäväksi kuin -suinkin noiden suomalaisten parissa. -- No niin, me istumme siis -yhdessä jutellen. Ymmärtäähän serkku sen: ei hän ole mikään hieno -ihminen, oikeastaan vaan talonpoikaisnainen, mutta hyvin järkevä -kaikissa puheissaan. Me emme olleet vaihtaneet montakaan sanaa, -kun huomasin, että jokin asia teki hänet levottomaksi. Minä puhuin -ystävällisesti -- tietäähän serkku sen, että minä osaan seurustella -naisten kanssa -- ja hän tunsi luottamusta minua kohtaan. Hän kysyi -minulta suoraan, luulinko minä, että Liljecrona tulisi saamaan -tuon suuren kirkkoherranpaikan. Liljecrona oli luvannut hänelle, -luvannut jo kahdeksan vuotta sitten, jolloin tuo nainen oli tullut -taloon, naida hänet heti, kun hän saisi paremman paikan. Mutta nyt -hän pelkäsi, sillä Sjöskoga oli niin kovin suuri. Kunpa ei vaan -Liljecrona arvelisi, ettei hän ollut kylliksi hieno ruustinnaksi! -Ymmärtäähän serkku sen, että hän oli varsin levoton. Minä en -voinut muuta kuin lohduttaa häntä parhaani mukaan, ja lupasin -ottaa selkoa Liljecronan aikeista. Seuraavana päivänä minä sanoin -suoraan Liljecronalle, että olin huomannut missä suhteessa hän oli -emännöitsijäänsä, ja kysyin miksei hän voinut laillistuttaa suhdetta. -Hän vastasi peittelemättä, että hän oli siihen liian köyhä. Jos hän -menisi naimisiin palvelustytön kanssa, niinkuin hän sanoi, tulisi -tytöstä rouva, ja silloin hänellä pitäisi olla toinen palvelija -palvelemassa häntä. 'Veli voi olla aivan varma siitä', sanoi -hän, 'ettei hän sitten enää lypsäisi lehmiä eikä auttaisi Pekkaa -peltotyössä. Mutta tietysti minä menen naimisiin, niin pian kuin -minulla on siihen varaa.' -- Kun hän nyt pääsee Sjöskogaan, sanoin -minä, niin -- 'Ah, Sjöskoga', vastasi hän, 'en minä siitä huoli! -Siitä minä kieltäydyn.'" - -Örneclou vaikeni. Hän saattoi töin tuskin nähdä pappilanrouvaa -pimeässä, eikä hän kuullut myöskään, että puikot helähtelivät. -Hänestä tuntui melkein kammottavalta. Ehkäpä hän oli tehnyt, jollei -suorastaan ilkityön, niin ainakin hyvin varomattoman teon. - -"Nyt minä olen kertonut serkulle kaikki mitä tiedän", sanoi hän. -"Minun täytyy vain pyytää, ettei serkku kiinnittäisi kovin suurta -huomiota tähän. Sen parempaa nuorta pappia kuin mitä Liljecrona on, -ei sittenkään ole koko hiippakunnassa. Ajatelkaahan: niin lahjakas -mies, ja uhrautuu sittenkin kokonaan köyhien suomalaisten hyväksi! -Kokonaista yksitoista vuotta hän on elänyt siellä köyhyydessä! -Minun mielestäni hän on oikea sankari, aivan yhtä suuri kuin tuo -korsikalainen, josta nykyään pidetään niin paljon melua." - -Äänettömyyttä kesti yhä. Vänrikistä tuntui yhä kammottavammalta. Hän -alkoi uudestaan kehua Liljecronaa, ja silloin pappilanrouva nousi -paikaltaan ja sanoi äänellä, jolla oli aivan toinen sävy kuin äsken -keskustelun aikana: - -"Minä kuulen Lyseliuksen tulevan sisään. Serkku on hyvä ja menee -hänen luokseen eikä istu enää täällä pimeässä minun kanssani. Hän -on niin mielissään, kun hän saa olla hetken aikaa yksikseenkin niin -hyvän ja vanhan ystävän kanssa kuin serkun." - -Ja tämän jälkeen oli pappilanrouva aivan kuin muuttunut, Örneclou -sai syödä salissa, sai maata parhaassa vieraskamarissa ja hänelle -tarjottiin niin hyviä ruokia, ettei edes pappi ollut saanut sellaisia -herkkuja. - -Örneclou ei ollut kovinkaan ihmeissään. Tiesihän hän ennestään, ettei -kukaan nainen voinut vastustaa häntä, kun hän pani vain parastansa, -niinkuin nytkin, tämän vanhan Raklitzin tähden. Mutta sittenkin -oli tässä jutussa hänen mielestään jotakin kummallista, kunnes hän -keksi sen, että pappilanrouva varmaankin oli päättänyt ottaa hänet -vävykseen. - -No niin, eihän Örneclou ollut tarkoittanut tätä kosintaansa kovinkaan -vakavasti. Vaan miksikä ei? Eipä se olisi niinkään tyhmää, jos hän -voisi saada Maija Liisa Lyseliuksen. Ja että hän saisi hänet, sehän -oli päivän selvää. Anoppi oli hänelle niin suopea, ettei hän tiennyt -oikein, mitä kaikkea hyvää hän hänelle tekisi. - -Mutta ennenkuin hän päätti asian lopullisesti, tahtoi hän -kuitenkin vielä tehdä pienen kierroksen Värmlannissa ja käydä -kaikissa vanhoissa kartanoissa, joissa hän oli saanut nauttia -vieraanvaraisuutta. Sitten kun hän joutui naimisiin ja sai vaimon -ja talon, oli hänen tietenkin pakko pysytellä kotona. Ei hänellä -ollut aikaa edes viipyä Lövdalassa tällä kertaa yhtä kauan kuin -tavallisesti, sillä mitä pikemmin hän läksi matkaan, sitä parempi. -Sitä pikemmin hän taas voisi päästä takaisin. - -Kun hän seuraavana aamuna ilmoitti, että hänen täytyi lähteä matkaan, -huomasi hän sekä pappilanrouvasta että neidestä, että he olivat -pahoillaan. He koettivat kehoittaa häntä jäämään, mutta hän oli -taipumaton. Hänen täytyi välttämättä olla Karlstadissa ennen iltaa. - -Tietysti hän ei sanonut suoraan, että hän läksi talosta tullakseen -taas takaisin ja ruvetakseen sitten isännäksi, mutta sehän hänen -tarkoituksensa kuitenkin oli. - -Hän tunsi ikävöivänsä sinne takaisin jo ennenkuin hän oli -lähtenytkään matkaan. Täällä hän kyllä tulisi viihtymään. - -Juuri kun hän puki turkit ylleen, kysyi pappilanrouva häneltä -tahtoisikohan hän tehdä hänelle pienen palveluksen. Asian laita oli -sellainen, että hänen armonsa Lökenen kartanossa oli pyytänyt saada -ostaa kukon, ja jollei hänellä olisi siitä kovin paljon vaivaa, niin -hän pyytäisi häntä ottamaan sen mukaansa. Sillä jos hän aikoi mennä -Karlstadiin, niin olihan Lökene silloin aivan tien varrella. - -Vänrikki vastasi heti myöntävästi ja oli vielä lisäksi hyvilläänkin. -Ensiksikin hän saattoi siten tehdä palveluksen tulevalle anopilleen, -ja toisekseen hän sai tilaisuuden pistäytyä Lökenen kartanoon ja -saada siellä päivällistä. - -Mutta kun vänrikki vastasi myöntävästi, niin hän ei tietystikään -aavistanut, että kukko, jota hänen tuli kuljettaa mukanansa, oli -elävä. - -Kas, vänrikillä oli vain pieni kehno reki. Ei muu auttanut, kuin -asettaa kukko laatikkoineen istuimelle ja itse käydä istumaan taakse. - -Mutta hän pysytteli hyvällä tuulella loppuun asti. Täytyihän hänen -näyttää vanhalle Raklitzalle, ettei hän mistään voinut saada sen -kohteliaampaa eikä alistuvampaa vävypoikaa. - -Oli kirkas ja kaunis tammikuun päivä. Aurinko paistoi aivan kuin -maaliskuussa, eikä pakkasesta voinut olla puhettakaan. - -Vänrikki tunsi itsensä nyt aivan kuin uudeksi ihmiseksi verrattuna -eiliseen. Lövdala ja Maija Liisa! Tuhat tulimaista! Nyt hän sai oman -kodin ja saattoi ottaa vastaan vieraita milloin hyvänsä, se oli -sentään toista kuin kiertää talosta taloon vuoden umpeensa tietämättä -oliko hän tervetullut, kun hän pysäytti hevosensa kartanon portaiden -eteen. - -Matka sujui nopeasti, sillä keli oli hyvä, ja Örneclou saapui pian -Loby'hyn. Täällä tuli talonpoikaisukko olkikuormallaan häntä vastaan. -Se oli vannaan itse Björn Hindriksson! - -"Rikas ja kelpo mies, tuo Björn Hindriksson", tuumi vänrikki ja -kiristi ohjaksiaan aikoen vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan. Hän -oli Lövdalan naapuri, ja koska Örneclou toivoi pääsevänsä sinne -isännäksi, niin oli parasta hieroa ystävyyttä hänen kanssaan. - -Mutta mitä ihmettä? Mistä tuo kiekunta osui suoraan hänen korviinsa, -hänen aikoessaan pysähtyä? Kauhusta hän oli keikahtaa maahan kapealta -istuimeltaan. Hän oli kokonaan unohtanut kukon. - -Örnecloun Fingal ei liikahtanut paikaltaan. Se oli eläissään ollut -mukana niin monessa leikissä, ettei mikään voinut sitä pelästyttää. -Mutta Björn Hindrikssonin Rusko ei ollut yhtä karaistu yllätyksiä -vastaan. Se alkoi nelistää ja kaatoi heinäkuorman ojaan. - -Ei sitä tuolla tavalla juuri voinut naapurisopua rakentaa. Vänrikki -heilutti harmissaan piiskaansa Fingalin selän yläpuolella. Heti kun -reki joutui liikkeeseen, vaikeni kukko. - -Taaskin matka sujui hyvällä vauhdilla pitkin tietä, ja taaskin -Örnecloun ajatukset kiintyivät Maija Liisaan. Hän oli kaunis, vain -seitsemäntoista vuoden vanha ja hän omisti Lövdalan. Olihan hän juuri -oikea mies voittamaan niin suuren onnen, kun ensimäinen nuoruus jo -oli hänen takanaan. - -Tiellä tuli taaskin joku vastaan. Eräs herra ja nainen lähestyivät -ratsain. Tuskinpa kukaan muu kuin kreivinna Dohna saattoi ratsastaa -tällä tiellä. - -Komea nainen, tuo Borgin kartanon leskikreivinna! Aina oli hauska -nähdä ratsastajatarta, joka osasi istua niin hyvin hevosen selässä. -Sääli vain, että hänen seurassaan alituisesti oli tuo pieni tumman -verinen muukalainen, jonka hän nyt oli ottanut suojatiksensa. - -Örneclou pysähtyi, astui alas takaistuimelta ja asettui ihailevaan -asentoon, lakki kourassa. Samassa kiekui kukko. Kreivinna kiristi -ohjaksia ja katsoi ihmeissään ympärilleen. Mistä kiekunta kuului? -Mitenkä kummaa kukko oli päässyt maantielle näin kauaksi kaikista -taloista? - -Ehkei hän olisi ymmärtänyt koko asiaa, jollei kukko olisi kiekunut -vielä toisenkin kerran. Mutta silloin hän ymmärsi. Ja suuri ilveilijä -kuin hän oli, alkoi hän jutella Örnecloun kanssa ja pakoitti hänet -seisomaan kokonaista kolme minuuttia alallaan maantiellä. - -Kukko kiekui koko ajan, kiekui joka sanan välissä, jonka he -vaihtoivat keskenään. - -Ja tuota kauniin Örnecloun täytyi kestää! Hienoin kaikista Värmlannin -kavaljeereista sai pitää hyvänään sen, että häntä tällä tavalla -pilkattiin. - -Kreivinna istui hiljaa hevosen selässä ja jutteli edelleen. Ei ollut -vähääkään huomaavinaan kukkoa. Ei näyttänyt lainkaan kuulevan, että -kukon kimakka kiekuna esti kuulemasta joka toisen sanan, jonka hän -sanoi. - -Mutta Örneclou oli niin tuskissaan, että kylmä hiki nousi hänen -otsalleen. Lopuksi hän ei voinut sitä enää kauemmin kestää. Hän -hypähti istuimelleen ja jatkoi matkaansa. - -Silloin kukko lakkasi heti laulamasta, mutta sen sijaan Örnecloun -korvissa kajahti kreivinnan kirkas, helmeilevä nauru. Se seurasi -häntä aina pitäjän rajalle saakka, se seurasi häntä koko matkan, se -seurasi häntä läpi koko elämän. Hän ei voinut sitä koskaan unohtaa. - -Kylläpä hänen olisi tehnyt mielensä avata laatikon kansi ja päästää -kukko irralleen. Mutta Örneclou ajatteli Maija Liisaa ja Lövdalaa ja -päätti kestää loppuun saakka. Anopin kanssa ei ollut hyvä riitaantua. -Ja kun hän vain pääsi Svartsjön kirkon ohi, niin tie kulki aution -metsäseudun halki, eikä hän luultavasti siellä tulisi tapaamaan enää -ketään. - -Mutta pahaksi onneksi ilma oli kovin kaunis. Kaikilla ihmisillä -näytti olevan halua lähteä oikein pitkille ajeluille. Ei kestänyt -niinkään kauan, ennenkuin vänrikki kohtasi rykmentin päällikön, -Örneclou oli tosin eronnut jo kauan sitten virastaan, mutta siitä -huolimatta hän tahtoi aina esiintyä arvokkaasti ja kohteliaasti, -niinkuin jokaisen tulee, joka on polkenut kunnian kenttää. - -Samassa kun Örneclou ojentautui suoraksi ja aikoi tervehtiä, kiekui -kukko. - -Hän oli tulla aivan epätoivoon. Toinen onneton kohtaus seurasi -toistansa. Huono onni suorastaan vainosi häntä. - -Vihdoin, kaukana Sundgårdin mäissä kohtasi hän Björnen uuden -patruunan, Melchior Sinclairen. - -Se tässä vielä puuttui. Se oli kaikista pahinta. Ihmisillä oli tapana -haukkua Sinclairea Kukoksi, siksi että hän oli ylpeä ja puhui kovalla -äänellä ja oli aina valmis riitelemään ja tappelemaan. - -Sinclaire tunsi pilkkanimensä, eikä hän pitänyt siitä. Hänen -läsnäollessaan tuskin uskallettiin puhua kanoista ja munista. - -Hädissään Örneclou päätti olla pysähtymättä ja tervehtimättä -Sinclairea. Hän aikoi ajaa ohi niin nopeasti kuin Fingal vain jaksoi -juosta. - -Mutta kaikki kävi aina nurin, vaikka hän olisi järjestänyt asiat -miten hyvänsä. Patruuna oli juuri ollut Karlstadissa ja hankkinut -kulkuset hevoselleen, jotka kilahtelivat niin komeasti, että kukko -sai eloa itseensä ja kiekui juuri ohiajaessa. - -Örneclou kohosi pystyyn ja iski piiskallaan Fingalia kylkeen. Tästä -täytyi päästä pakoon niin pian kuin suinkin. - -Mutta ei hänen ollut niinkään helppo suoriutua tästä pelistä. -Melchior Sinclaire raivostui. Hän ei ollut huomannut laatikkoa, jossa -kukko oli, mutta Örnecloun hän oli tuntenut ja luuli, että vänrikki -oli matkinut kukkoa ohiajaessaan kiusatakseen siten häntä. - -Hän käänsi hevosensa ja ajoi Örnecloun jäljissä antaakseen hänelle -selkään. - -Vänrikki kuuli hänen tulevan, ja hän ajatteli että parasta oli -pysähtyä ja selittää asia. Silloin kiekui kukko uudestaan, jotta -metsä kaikui. Ja mahtava patruuna, joka luuli vänrikin vain tekevän -pilaa, raivostui niin kauheasti, että hän ärjähti kuin petoeläin. -Örneclou ei uskaltanut odottaa häntä, vaan ajoi eteenpäin. - -Seurasi sitten muutamien minuuttien hurjaa ajoa Sundgårdin mäissä. -Mutta patruunalla oli hyvä juoksija, ja Örnecloun Fingal oli vanha ja -raihnainen, jotta patruuna tietysti hyvinkin pian saattoi saada hänet -kiinni. Ja kun hän katsoi taakseen, näki hän, että patruunalla oli -piiska ojossa, jolla hän aikoi iskeä häntä päähän. - -Silloin Örneclou luopui kaikista toiveistaan, jotka hän oli -kiinnittänyt Maija Liisaan ja Lövdalaan. Hän kumartui eteenpäin, -nosti kukkolaatikon ylös ja heitti sen Melchior Sinclairen tielle. -Sillä tavalla hän pääsi pakoon. Muuten mahtava patruuna olisi -piiskannut hänet kuoliaaksi, sillä hän ei ollut mies kuuntelemaan -syitä eikä selityksiä, kun hän suuttui. - -Kun vänrikki saapui Ilbergin kestikievaritaloon, oli hän aivan -uupunut. Hän ei luullut koskaan tointuvansa tästä matkasta. - -Hän sai elää hyvin monta vuotta, mutta hän ei tullut koskaan niin -vanhaksi, ettei hän olisi kiroillut joka kerta, kun hän kertoi tästä -tapauksesta. - -Lövdalaan hän ei palannut koskaan enää. Sillä sen ilkeämpää -seikkailua ei hänelle ikänä ollut sattunut. Eikä hän tahtonut kuulla -muiden muistuttavan häntä siitä. - - - - -ARKIOLOSSA. - - -Niin, nyt oli työ Lövdalassa täydessä vauhdissa, ja joka aamu ja ilta -kuului keittiöstä yhdeksän rukin surinaa aivan kuin myllyn kohinaa. -Päivän valossakaan ei saatu laiskotella, vaan silloin oli pakko -ommella ja kutoa kangasta. - -Olipa näyttänyt melkein siltä, kuin pappilanrouva olisi joksikin -aikaa unohtanut, että pikkupiika oli talossa. Hän ei ollut pannut -häntä mihinkään työhön eikä antanut hänelle muuta tointa, kuin -siivota ja lämmittää kyökkikamaria. Mutta samana päivänä, jolloin -vänrikki matkusti pois, ilmestyi pappilanrouva keittiönovelle ja -viittasi pikkupiikaa luokseen. Hän pyysi häntä saliin hetkeksi. - -Pikkupiika nousi heti ylös, mutta hän pelkäsi hirveästi olla yksin -pappilanrouvan kanssa. Hänen vastenmielisyytensä pappilanrouvaa -kohtaan ei ilmennyt millään tavallisella tavalla, vaan siten, että -hän tunsi kylmänväreitä selässään joka kerta, kun hän vain näkikin -hänet. - -Pikkupiika ei ollut ennen koskaan pelännyt ketään sillä tavalla, ja -hän tuumi itseksensä, mistähän tuo oikeastaan johtui. Sillä että -pappilanrouvassa oli jotakin kummallista, sitä hän ei voinut saada -päästään. Ei kellään muulla ollut niin valkoista tukkaa ja samalla -niin nuoret kasvot kuin hänellä, eikä ollut lainkaan luonnollista, -että nainen puhui äänellä, joka kohisi kuin koski. Ei mikään -tavallinen ihminen voinut myöskään saada aikaan niin paljon ikävyyttä -ja harmia kuin hän. Pikkupiian täytyi alituisesti ajatella sitä, mitä -äiti kerran oli kertonut Svartsjön järvestä sekä niistä kolmesta -pahasta, jotka se kuivuessaan oli jättänyt jälkeensä. Mamseli Maija -Liisa ei tahtonut kuulla siitä puhuttavan, mutta kyllä pikkupiika -tiesi, mikä tuo kolmas oli, ja että se usean kerran oli jo tuottanut -ikävyyksiä Lövdalassa. - -Jollei pappilanneiti tahtonut puhua siitä, niin oli talossa kyllä -toisia, jotka sekä tahtoivat että osasivat. Pikkupiian ei tarvinnut -muuta kuin joskus iltasin hiipiä renkitupaan, missä Pitkä-Bengt ja -Vanha-Bengta, hänen äitinsä, ja Munter-Maija, hänen vaimonsa istuivat -uunin edessä pakinoimassa. - -Vanha-Bengta kertoi useasti vanhan Svartsjö-järven "vedenhaltijasta", -joka oli joutunut kodittomaksi sen jälkeen kuin vesi oli hävinnyt --- sillä mitenkäs niin hieno rouva olisi voinut viihtyä pienessä -Svartsjönpurossa, joka juoksi entistä järvenpohjaa myöten --, ja -joka alituisesti koetti hiipiä johonkin lähiseudun kartanoon. Hän -oli pujahtanut milloin mihinkin taloon, mutta muissa kartanoissa -he olivat ajoissa huomanneet hänet ja ajaneet hänet matkoihinsa, -ennenkuin hän oli ennättänyt saada mitään pahaa aikaan. - -Munter-Maija tiesi jutun herra Olavuksen pojasta, kaikkein -ensimäisestä Svartsjön papista, joka eräänä kevätyönä oli kahlannut -Svartsjönpurossa ja hukkunut. Olihan aivan selvää, että vedenhaltija -oli lumonnut hänet, eihän hän muuten olisi voinut hukkua tuollaiseen -puroon. - -Pitkä-Bengt kertoi siitä aamusta, jolloin hän oli yhdessä Vetterin -poikien kanssa niittänyt heinää eteläisellä niityllä. Molemmat pojat -ja hän itsekin olivat heti huomanneet, kuka ruohikosta ilmestyi -heidän eteensä. Olihan hän niin märkä, että vaatteet oikein tippuivat -vettä. Saattoihan siitäkin jo nähdä, kuka hän oli. Ja hänen silmänsä -ihan pyörivät päässä aivan kuin jonkun kastamattoman. - -Ei kukaan noista kolmesta epäillyt vähintäkään, kuka oli nyt -Svartsjön pappilan rouvana, ja kaikki he olivat yhtä mieltä siitä, -ettei hän lähtisi pois talosta, ennenkuin se kokonaan oli turmeltu. - -Pikkupiika oli samaa mieltä kuin hekin, varsinkin iltasin ja -pimeässä. Päivin oli hänen vaikeampi saada päähänsä, että Svartsjön -järven koditon vedenhaltija saattoi kulkea täällä Lövdalassa ja pitää -huolta kehruusta ja kankaankutomisesta. Mutta epäilys istui sittenkin -niin lujalla, että pikkupiika värisi joka kerta nähdessään hänet. - -Ei siinä mikään sentään auttanut, sillä kun pappilanrouva ilmestyi -kyökin ovelle, niin täytyi pikkupiian seurata häntä kyökkikamarin -läpi, missä mamseli Maija Liisa ompeli reikäompelusta lakanoihin, ja -sitten saliin, suureen, kauniiseen huoneeseen, jossa oli keltaiseksi -kiilloitetut koivuhuonekalut ja siniruutuiset käymämatot. Huoneessa -oli kaksi ikkunaa. Toisen ikkunan ääressä seisoi korkea, vihreä -kalla, toisen pieni ompelupöytä. Kansi oli auki, jotta saattoi -nähdä sen monet pienet lokerot, joissa säilytettiin lankarullia ja -silkkikeriä, vahaa ja neuloja, kirjainmalleja ja nauhoja, hakasia ja -kaikenlaista muuta tarpeellista pikkutavaraa. - -Pappilanrouva näytti pikkupiialle kaikkea mitä lokeroissa oli, -ja antoi hänen arvailla mihin niitä käytettiin. Hän oli niin -ystävällinen, että hän yritti hiukan nauraakin, kun tyttö arvasi -väärin, vaikka hän oli niin tottumaton nauramaan, että suupieliä -aivan kiristi. - -Mitä ystävällisemmäksi hän tuli, sitä lujemmin pikkupiika puristi -huulensa kiinni, ja sitä virkeämmäksi katse hänen kirkkaissa -silmissään muuttui. Kunhan: pappilanrouva ei vaan koettaisi -viekoitella häntä kertomaan jotakin sellaista, josta voisi koitua -ikävyyttä pappilan neidelle! - -Mutta tällä kertaa hän ei näyttänyt aikovan virittää mitään juonta. -Pappilanrouva kävi istumaan ompelupöydän ääreen, ja pikkupiika sai -istahtaa hänen viereensä. Nyt hänen piti oppia ompelemaan, sillä -pappilanrouva oli luvannut hänen äidilleen pitää huolta hänen -kasvatuksestaan. - -Kaikkein ensiksi hän näytti hänelle, miten oli tehtävä, kun -pujoteltiin lankaa neulan silmään. Sehän on tavallisesti varsin suuri -koetus pikkuväelle, mutta pikkupiika sai langan neulansilmään jo ensi -yrityksellä. - -Pappilanrouva oli oikein ihmeissään. Hänen mielestään hän oli -tavattoman sukkela. Jos hän oppisi kaikkea muuta yhtä helposti, niin -voisi hänestä tulla vaikka ompelija. - -Sitten pappilanrouva antoi hänelle pienen palasen kangasta -harjoitellakseen ompelua ja opetti häntä tekemään solmun lankaan ja -pistämään neulan ylös ja alas kankaan läpi. - -Pikkupiika seurasi ääneti opetusta. Sitten hän tarttui kangaspalaan, -käänsi sen vasemman käden etusormen ympäri ja ompeli toisen pistoksen -toisensa jälkeen, ikäänkuin ompeleminen ei olisi ollut mikään konsti. - -Ihme ja kumma! -- Kylläpä pappilanrouva ihmetteli! Tällaista kummaa -ei hän eläissään vielä ollut kokenut. - -Nyt pikkupiika ei voinut pysyä enää vakavana, vaan alkoi nauraa. - -Pappilanrouva käsitti vihdoin asian. Ehkäpä pikkupiika oli oppinut -ompelemaan jo ennenkuin hän tuli Lövdalaan. - -"En", sanoi pikkupiika, "en minä ennemmin ole ommellut ainoatakaan -pistosta". - -Vai niin, sitten kai joku täällä oli opettanut häntä. Ehkäpä mamseli -Maija Liisa? - -Pikkupiika pelästyi, kun pappilanrouva vaan mainitsi tytärpuolensa -nimenkin. Hän kiiruhti sanomaan, että vanha Beata rouva -panimokamarissa oli opettanut häntä. - -"Olipa sitä hauska kuulla", sanoi silloin pappilanrouva. -"Kummallista, että Beata rouva voi ommella sellaisilla sormilla!" - -"Eikö hän muka osaisi ommella!" huudahti pikkupiika. "Ei kukaan koko -talossa osaa ommella niin hyvin kuin Beata rouva." - -"Tiedätkö mitä me sitten teemme", sanoi pappilanrouva. "Mennään Beata -rouvan luo kiittämään häntä siitä, että hän on niin hyvin opettanut -sinua." - -Ja hän otti pikkupiian mukanaan, mutta pappilanrouva ei valinnut -suorinta tietä panimorakennukseen, vaan kiersi kaukaa tallin -ja navetan takaa. Beata rouva istui tavallisesti kaiket päivät -ikkunassaan, josta hän saattoi nähdä kaikki ne, jotka suuresta -rakennuksesta tulivat hänen luokseen, mutta navetan puolelle ei -hänellä ollut näköalaa. - -Kun pappilanrouva ja pikkupiika olivat päässeet jyrkkien portaitten -eteen, jotka kulkivat pitkin päätyseinää, pyysi pappilanrouva -pikkupiikaa juoksemaan edeltä. Nuoren oli niin helppo kiivetä niitä -ylös. Hän tahtoi astua varovaisesti jäljessä. Niin, pikkupiika juoksi -edeltä ja kopisteli portaissa, jotta ei lainkaan kuulunut, että joku -astui hänen perässään. - -Beata rouva istui aina kädet sylissä, kun pappilanrouva tuli hänen -luokseen. Hän valitti aina, kuinka vaikeaa oli, ettei hän kelvannut -mihinkään. Hän oli ollut oikea työihminen hänkin aikoinansa, vaikkei -hän pystynytkään samalla tavalla työtä tekemään kuin Anna Maria -Raklitz. - -Pappilanrouvan oli todellakin ollut häntä sääli. Kylläpä päivät -tuntuivat pitkiltä, kun oli aina pakko istua alallaan eikä voinut -käyttää käsiään mihinkään hyödylliseen työhön! - -Mutta tällä kertaa, pappilanrouvan astuessa sisään, ompeli Beata -rouva reikäompelusta lakanaan, ja käsivarsi liikkui niin nopeasti -edes ja takaisin kuin leivosen siipi. - -Kun Beata rouva huomasi pappilanrouvan, teki hän äkillisen liikkeen, -ikäänkuin hän olisi tahtonut pistää ompeluksensa piiloon. Mutta kun -hän näki, että toinen oli jo huomannut sen, jatkoi hän työtään. - -Pappilanrouva astui hänen luokseen ja oli kovin tyytyväinen -nähdessään hänet työn ääressä. Olipa se onni, että luuvalo oli -hellittänyt sen verran, että hän saattoi ommella. Hänen piti -välttämättä näyttää, mitä työtä hän teki, sillä pappilanrouva oli -kuullut, että Beata rouva osasi ommella niin hyvin, että pisteet -olivat kuin pieniä helmiä rivissä. - -"Mutta onpa se kummallista!" sanoi pappilan rouva ja kumartui yhä -lähemmäksi Beata rouvan ompelua. "Minä mielestäni tunnen tämän -lakanan. Sehän on toinen niistä lakanoista, jotka tänä aamuna annoin -Maija Liisalle ommeltavaksi. Ehkäpä isoäiti on niin ystävällinen -ja auttaa häntä? Niin, ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta -minun mielestäni teidän olisi pitänyt ilmoittaa siitä minulle, jotta -olisin voinut antaa Maija Liisalle kylliksi työtä. Sillä jollei hänen -tarvitse ommella muuta kuin toisen lakanan kustakin parista, niin -kylläpä hänellä sitten on oikeat laiskanpäivät." - -Beata rouva istui paikoillaan ompelus kädessä. Hän ei voinut vastata -mitään, sillä leuka ja koko pää tutisivat, ikäänkuin joku takaa olisi -pudistanut häntä. - -Pappilanrouva kääntyi ovea kohti lähteäksensä. Hän näki, että -isoäidillä oli kiire, ja siksi hän ei tahtonut sen kauemmin häntä -häiritä. Beata rouva ei kaivannut suinkaan seuraakaan, koska hän -jaksoi niin hyvin tehdä työtä. - -Beata rouva änkytti jotain liian rasittavasta työstä, jota vaadittiin -nuorelta ihmiseltä, ja jonka terveyskin saattoi siitä kärsiä. - -"Kyllä te tiedätte, ettei Maija Liisalta vaadita liikoja, koska hän -jaksaa valvoa ja lukea puolet yötkin. En usko, että työ voi turmella -nuorisoa. Mutta sen sijaan on paljon vahinkoa siitä, kun kulkee -salaisia teitä eikä käyttäydy suoraan ja rehellisesti." - -Näin sanoen hän läksi, ja Beata rouva ei ennättänyt puolustautua -ainoallakaan kunnon sanalla, ennenkuin ovi jo sulkeutui -pappilanrouvan jäljessä. Mutta portaat, joita pitkin hänen piti -kulkea, olivat liukkaat ja jyrkät, jotta hän ei päässyt nopeasti -niitä alas. Sillä välin Beata rouva ehti koota voimansa, ja juuri kun -pappilanrouva seisoi alimmalla portaalla, avasi vanha rouva ovensa. - -"Emintimä!" huusi hän niin kovalla äänellä, että tuo sana kajahti -ympäri koko talon. Hän ei odottanut mitään vastausta, vaan palasi -heti sisään ja työnsi oven salpaan, jotta häntä ei uudestaan -yllätettäisi. - -Ei kukaan olisi voinut huomata, että pappilanrouva olisi välittänyt -Beata rouvan kiukusta. Hän oli yhä edelleen erinomaisella tuulella, -ja kun hän nyt astui mäkeä ylös asuinrakennuksen portaiden eteen, -sanoi hän aivan levollisesti, että pikkupiika sai mennä saliin -ompelemaan, ja lupasi itse heti tulla jäljessä, kun hän vain ensin -oli puhunut pari sanaa mamseli Maija Liisan kanssa. - -Pikkupiika puristi kiinni huulensa eikä vastannut mitään, mutta -hänen kasvojensa ilme oli melkein yhtä synkkä kuin Tapaninpäivänä, -taistellessaan myrskytuulessa. - -Kun he tulivat eteiseen, ei hän mennyt saliin, niinkuin oli käsketty, -vaan astui keittiön ovea kohti. - -Pappilanrouva kysyi kohta, minne hän aikoi mennä. Eikö hän kuullut, -että hänen piti mennä ompelemaan? - -Pikkupiika vastasi hiljaisella äänellä, että se oli hänestä turhaa. - -"Miksi se olisi turhaa? Luuletko, että osaat jo niin hyvin ommella, -ettei sinun tarvitse enää mitään oppia?" - -Ei, sitä ei pikkupiika tarkoittanut. Mutta hänen ei tarvinnut enää -oppia sen enempää kuin hän jo osasi, sillä hän aikoi nyt lähteä -takaisin kotiinsa. - -Hän astui pappilanrouvan eteen ja ojensi hänelle kätensä. Parasta, -että hän kiitti ja jätti jäähyväiset nyt samalla. - -"Mutta lapsi kulta!" sanoi pappilanrouva. "Nyt minä en ymmärrä yhtään -mitään. Miksi sinä tahdot lähteä pois?" - -Pikkupiika astui pari askelta taakse, ikäänkuin päästäkseen niin -kauaksi, ettei toinen voinut ylettyä häneen, hänen selittäessään -asiaansa. - -"Äiti on ollut lapsentyttönä Lövdalassa, ja äiti rakastaa -pappilanneittä. Ja kun äiti oli joulun aikana täällä, niin hän sanoi -minulle, että jos mamseli Maija Liisa joutuu minun tähteni kärsimään -yhä uusia ikävyyksiä, niin en saa jäädä tänne enää, vaan pitää minun -tulla kotiin." - -Kun pikkupiika oli sen sanonut, vetäytyi hän seinää myöten aina -keittiön oven viereiseen nurkkaan. Siinä hän seisoi odottaen, mitä -nyt seuraisi. Punaiset täplät paloivat Raklitzan poskipäillä ja hän -astui käsi ojossa pikkupiikaa kohti. Pikkupiika kyyristyi kokoon ja -hänen silmissään leimahti kylmä välke. Hän tiesi saavansa selkäänsä, -mutta hänen mielensä oli niin täynnä vihaa, ettei hän pelännyt, vaan -pikemmin oli iloinen, että taistelu heidän välillään oli syttynyt -ilmiliekkiin. - -Mutta samassa tapahtui jotakin, jota pikkupiika ei hetkeäkään ollut -uneksinut. Pappilanrouva ei antanut hänelle edes korvapuustiakaan, -vaan hillitsi itsensä aivan viime tingassa ja koetti hymyillä. - -"Lapsi kulta, sinä olet aivan kuin kissa, joka aikoo lentää koiran -päälle. Mutta ole rauhassa! En minä lyö sinua siksi, että olet -uskollinen valtijattarellesi. Sellaisesta minä pidän, ja siksi minä -lupaan, ettei Maija Liisa saa kuulla sanaakaan siitä asiasta, jonka -perille tänään pääsin. Ja nyt me menemme molemmat saliin, emmekä enää -koskaan ajattele koko asiaa." - -Pikkupiian päätä pyörrytti. Jotakin tämän alla piili, jota hän -ei ymmärtänyt. Mutta hän oli niin mielissään, kun hän sai jäädä -pappilaan, ettei hän viitsinyt ponnistaa aivojaan selittääkseen tätä -arvoitusta. - -Heidän istuessaan jälleen ompelupöydän ääressä, ei ompelusta tullut -kuitenkaan mitään, sillä pappilanrouva avasi laatikon, joka oli -kaikkien muiden alla piilossa, ja veti sieltä ensiksikin esille -aapisen ja sitten paperia ja hanhenkynän sekä mustepullon. - -Pikkupiika luuli, että hän aikoi koettaa hänen luku- ja -kirjoitustaitoaan, mutta se ei ollutkaan tarkoitus. Pappilanrouva -alkoi nyt kertoa että hänen lapsena ollessaan oli hänellä aina ollut -niin paljon työtä auttaessaan äitiä hoitamaan pikkusiskoja, ettei -hän koskaan ollut saanut oppia lukemaan eikä kirjoittamaan. Mutta -nyt, kun hänestä oli tullut pappilan rouva, oli hänestä ikävä olla -niin taitamaton. Hän halusi siis, että pikkupiika rupeaisi hänen -opettajakseen. Hän oli ajatellut sitä jo silloin, kun hän oli jouluna -ottanut hänet Lövdalaan, mutta hänellä ei ollut ennemmin ollut aikaa -ryhtyä siihen. - -Pikkupiika oli hyvin mielissään. Hän vastasi heti, että hän tahtoi -auttaa rouvaa niin hyvin kuin hän osasi. - -Se asia oli siis päätetty, mutta pappilanrouva pyysi, ettei -pikkupiika kertoisi kellekään, että hän opetti häntä lukemaan. Hän -pelkäsi, että muut nauraisivat hänelle. Voisihan pikkupiika olla vain -opettelevinaan täällä ompelusta, ja sen vuoksi tulla hetkeksi saliin -joka aamupäivä. - -Niin, eihän siinä voinut olla mitään pahaa. - -Pappilanrouva sanoi, että hän oli tästä oikein hyvillään. Kyllä kai -pikkupiika saattoi käsittää, kuinka vaikea oli olla pappilan rouvana -osaamatta kirjoittaa. Nytkin hän tahtoisi mielellään kirjoittaa erään -kirjeen, jos hän vain saisi sen tehdyksi. Hän oli hiukan ajatellut... -Ehkäpä pikkupiika oli siksi sukkela, että hän osaisi kirjoittaa hänen -sanelunsa mukaan? - -Siihen pikkupiika oli heti valmis. Hän nosti laskupöydän laudan ylös, -levitti paperin, veti korkin mustepullon suulta ja alkoi kirjoittaa -pappilanrouvan sanelun mukaan. - - - - -KEVÄTILTA. - - -Pappilanneiti käveli ulkona eräänä kevätiltana pikkupiian kanssa. -Hänellä oli aina ollut tapana kävellä hetken aikaa joka ilta, eikä -emintimäkään ollut sitä kieltänyt, vaan ainoastaan käskenyt, että -hänen piti ottaa pikkupiika mukaansa, sillä seitsentoista-vuotiaan -tytön ei sopinut kulkea yksin maantiellä. - -Hän astui etelää kohti niinkuin ainakin, sillä sinnepäin oli tie -kaikkein paras. Hän käveli hitaasti, mutta pikkupiian oli vaikea -seurata niin hidasta tahtia. Milloin hän kiiruhti edeltä, milloin hän -jäi paljon jälkeen, jotta hän kiinniottaessaan voisi juosta aivan -hengästyksiin asti. - -Tie kulki pitkin metsäistä harjua Lövdalan rajaa pitkin. Kulkiessansa -ei pappilanneiti voinut olla ihmettelemättä, kuinka pikkupiika -saattoi keksiä niin paljon hauskaa tämän tien varrella, jota he -kuitenkin astuivat joka ainoa ilta. - -Ensinkin oli siellä kaiku. Pikkupiika juoksi edeltä pitkin lehtikujaa -saadakseen keskustella kaiun kanssa. Hän tiesi, että kaiku asusti -vähän matkan päässä, aivan Lövdalan vilja-aitan edessä, ja siinä hän -pysähtyi, kääntyi aitan seinää vasten ja alkoi huutaa: - - "Kaiku, kaiku, ennusta!" - "Ennusta!" vastasi kaiku. - "Saanko pian sulhasen?" - "Sulhasen!" vastasi kaiku. - "Onko hän kaunis?" - "Kaunis!" vastasi kaiku. - "Onko hän rikas?" - "Rikas!" vastasi kaiku. - "Tottako puhut vai valhetta?" - "Valhetta!" vastasi kaiku. - -Pappilanneiti oli itse opettanut tämän lorun pikkupiialle muutamia -kuukausia sitten, mutta silloin kaikki olikin toisin kuin nyt. Nyt -hän ei jaksanut enää kiusotella kaikua. - -Pikkupiika pysytteli hänen rinnallaan, kunnes he tulivat -sorakuopalle, joka oli länsipuolella tietä, aivan kallion kupeella. -Silloin hän juoksi pappilanneiden luota ja hyppäsi kuoppaan etsien -kissankultaa alaspudonneiden kivien välistä. Vasta sitten, kun -pappilanneiti katosi tienkäänteessä melkein näkyvistä, kiiruhti hän -taas hänen jälkeensä. - -Sitten he astuivat yhdessä puron partaalle. Pikkupiian mielestä oli -aivan käsittämätöntä, miten pappilanneiti saattoi kulkea puron ohitse -pysähtymättä sitä edes katselemaan. Se virtasi voimakkaana ja kopeana -metsäisen rinteen kupeelta, kohisten pieninä koskina ja putouksina -ennenkuin se ennätti tielle saakka. Kun se sitten suurella vaivalla -ja pauhulla oli tunkeutunut tien ylimenopaikan alitse, oli sen vaikea -pysytellä entisessä uomassaan, vaan riistäytyi valloilleen ja paisui -pitkin maata. Mutta sitä pikkupiika ei voinut sietää. Hän kiiruhti -tien alapuolelle ja alkoi kaivaa ja laittaa patoa ja pakoitti sen -takaisin entiseen uomaansa. - -Hän olisi ollut hyvin kiitollinen, jos pappilanneiti olisi auttanut -häntä. Mutta pappilanneiti jaksoi töin-tuskin kävellä tasaisella -tiellä. Ei hän omasta mielestään kävellytkään, vaan laahautui vain -eteenpäin. Muina vuosina hänkin oli laittanut patoja purolle, mutta -silloinhan hän olikin ollut lapsi. - -Hän pysähtyi, sillä hän ymmärsi nyt äkkiä, mitä hänelle oli -tapahtunut. Hän oli tullut vanhaksi: nuoruus ja nuoruudenilo oli -häneltä riistetty. - -Pappilanneiti astui astumistaan, ja pikkupiika sai luvan heittää -puron oman onnensa nojaan ja seurata häntä. Mutta ei hän sittenkään -pysynyt kauan tiellä. - -He tulivat veräjälle, joka johti hakaan, ja siellä pikkupiika -tiesi valkovuokkojen kasvavan. Ne eivät olleet vielä täydessä -kukassa, mutta kevät oli sittenkin ehtinyt jo niin pitkälle, että -niitä saattoi löytää milloin hyvänsä. Pikkupiika avasi veräjän -kurkistaakseen vain hiukan sinne. Hän oli päättänyt tuoda kotiin -ensimäisen valkovuokon. - -Pappilanneiti kulki aivankuin vanha ihminen, eikä hänen tehnyt -lainkaan mieli etsiä kevätkukkia. Vähän matkan päässä oli -pikkupiialla ystävä, jota hän aina kävi tervehtimässä. Suuressa -ontossa koivussa, kaikkein suurimmassa puussa Lövdalan maalla asui -kissapöllö. Pikkupiika otti maasta tikun ja pisti sen kissapöllön -pesään, ja lintu ojensi esiin jalkansa ja koetti työntää tikkua -syrjään. Pikkupiika ei nähnyt kissapöllöstä koskaan muuta kuin sen -suuret kynnet. Sen tiesi myös pappilanneiti varsin hyvin, sillä -hänkin oli aikoinaan kiusotellut kissapöllöä. Nyt hän ei ymmärtänyt, -mitä huvia siinä oli saattanut olla. - -Heti kun he olivat astuneet kissapöllön pesän ohi, kiiruhti -pikkupiika pappilanneiden rinnalle, ja nyt pappilanneiti tiesi, -ettei tyttö vähään aikaan malttaisi poistua hänen luotaan. Sillä -hetken kuluttua he tulivat vanhan sammaleisen kiviaitauksen kohdalle, -jossa joskus kummitteli. Ah, kuinka pappilanneiti ikävöi sitä aikaa, -jolloin hänkin oli pelännyt tuota hirveää, päätöntä pappia, joka -joskus ilmestyi juuri tämän kiviaitauksen luona. - -Oli ylämäki, ja pappilanneiti huomasi, ettei hän päässyt kulkemaan -eteenpäin nopeammin kuin etana. Hän pelkäsi, ettei hän koskaan -jaksaisi nousta mäen päälle. - -Hän ei kävellyt koskaan pitemmälle kuin tälle mäelle. Tien reunassa, -mäen päällä, oli suuri kivipaasi, jota sanottiin Lepokiveksi, ja -siihen hän istahti hetkeksi. Paaden etusivuun oli hakattu pieni -istuinpaikka, juuri niin suuri, että hän ja pikkupiika mahtuivat -siihen. Pappilanneiti sulki silmänsä, hän oli niin väsynyt, ettei hän -jaksanut sanoa sanaakaan. Pikkupiika pysyi aivan ääneti. Kerran vain -pappilanneiti katsoi ylös, sillä hän luuli, että tyttö oli lähtenyt -taas jollekin retkeilylle. Mutta hän istuikin paikoillaan ja siveli -hiljaa kädellään pappilanneiden hameen helmaa, joka oli jäänyt hänen -polvelleen. - -Koko maailma tuntui kovin surkealta pappilanneiden mielestä, jonka -kuitenkin oli määrä periä Lövdala sekä koko pitäjä. Hänestä tuntui, -että kaikki muut paitsi tämä lapsi raukka, olivat hyljänneet hänet. - -Hän tunsi olevansa vanha ja heikko juuri sen vuoksi, että kaikki -olivat hyljänneet hänet. Hän oli yhtä yksinäinen kuin ihminen, jolta -kaikki ystävät ovat kuolleet. - -Sen jälkeen kuin hän oli käynyt Svanskogissa, ei hän ollut tavannut -ketään, joka olisi kohdellut häntä ystävällisesti ja hellinyt häntä. -Ensi aikoina kotiin palattuansa, odotti hän joka päivä, että joku -tulisi vapauttamaan häntä kaikista vaikeuksista. Hän ei tiennyt kuka -tulisi, eikä hän tiennyt myöskään millä tavalla hän auttaisi häntä, -mutta hänen mielestään noina kahtena päivänä oli tapahtunut niin -paljon ihmeellistä, että uusia ihmeitä olisi pitänyt vielä tapahtua. - -Mutta sitten päivä oli kulunut toisensa jälkeen tapahtumatta mitään. -Viikko oli seurannut toistaan, ja ne olivat olleet niin samanlaisia, -ettei hän voinut muistissaan niitä eroittaa edes toisistaan. - -Hänen ympärillään oli niin omituisen hiljaista. Välistä hän kuvaili -mielessään, että jossakin kaukana tapahtui jotain, joka koski häntä. -Hän oli kuulevinaan ympärillään äänien kaikua, jotka puhuivat -hänestä, ja välistä hän tunsi tuskaa, kun ei kukaan ikävöinyt häntä -eikä tullut häntä tapaamaan. Mutta koko helmikuu, koko maaliskuu ja -koko huhtikuu oli kulunut eikä hän sittenkään ollut saanut sanaa eikä -kirjettä niiltä, jotka olivat vapaita ja saattoivat liikkua niinkuin -heidän mielensä teki, eivätkä, niinkuin hän, olleet kahlehditut -rautahäkkiin. - -Hän alkoi nyt ymmärtää, ettei kukaan enää tulisikaan. Hänen täytyi -taistella taistelunsa yksin, saamatta keltään apua. Mutta oli -raskasta luopua kaikesta toivosta. Hän oli mielestään saanut niin -voimakkaita ja hyviä ystäviä; hän ei vieläkään voinut käsittää, -etteivät he välittäneet hänestä. - -Vanha kivi, jolla hän istui, oli ollut tässä tienreunassa, niin -sanottiin, aina siitä saakka, kun Lövdala ei ollut muuta kuin -karjatalo keskellä raivaamatonta metsää, jonne paimentytöt joka -kesä kuljettivat lehmänsä ja vuohensa. Silloin oli joku nuori renki -hakannut istuinpaikan kivipaateen, jotta hänen armaallaan olisi -lepopaikka. Tästä mäen harjalta, jossa kivi sijaitsi, saattoi nähdä -aina Löven-järvelle ja kirkolle saakka, ja täällä varmaankin paimenet -olivat monena iltana istuneet ja tähystelleet niitä, jotka tulivat -heitä erämaasta hakemaan ihmisten ilmoille. Istuessaan tässä hän -saattoi selvästi tuntea, että tämä paikka oli ollut oikea ikävän ja -kaihon paikka. - -Pappilanneiti painoi kasvonsa käteensä ja huokasi. Parasta, että ne, -jotka tahtoivat häntä auttaa, tulisivat pian. Hän ei jaksanut enää -kauan kestää. Ei häntä vaivannut mikään tauti, mutta hän oli kuolla -ikävästä ja yksinäisyydestä. Tänne hän ei todellakaan jaksanut enää -monta kertaa laahautua. Eikä hän yksin tarvinnut apua ja pelastusta, -vaan koko Lövdalakin. Tämä koti, jossa hän rakasti joka ainoaa kiveä, -oli joutua aivan hukkaan. Huhtikuu oli vasta loppupuolessa, ja -paikalla istuessa tuli kylmä. Hän läksi hitaasti kotimatkalle, mutta -nyt hän ei ajatellut enää itseään, vaan ainoastaan Lövdalaa. - -Eräänä sunnuntaina, maaliskuun lopulla, oli isäkulta tullut kotiin -kirkosta ja kertonut pastori Liljecronan pyytäneen, ettei häntä -nimitettäisi kirkkoherraksi Sjöskogaan. Isäkulta oli puhunut siitä -päivällispöydässä, ja Maija Liisa oli punastunut kovasti ja joutunut -aivan haltioihinsa. Hän oli heti kysynyt, oliko isäkulta kuullut, -miksei hän tahtonut ottaa vastaan tuota suurta paikkaa. Mutta siihen -ei isäkulta osannut vastata mitään. Hän tiesi vain sen, että pastori -Liljecrona vaikutti paljon hyvää seurakuntalaistensa parissa, ja -lisäsi, että hän oli varmaan tavattoman kelpo mies, koska hän saattoi -kieltäytyä varallisuudesta ja korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta -voidakseen pysyä niiden luona, jotka tarvitsivat häntä. - -Äitikultaa oli isän uutinen myös tavattomasti huvittanut. Hän kysyi, -oliko todellakin totta, että Liljecrona oli vapautunut Sjöskogasta. -Ja kun isäkulta oli vakuuttanut hänelle, että todellakin niin oli, -oli äitikulta aivan äkkiä, niinkuin hänellä oli tapana puhua, -sanonut, että hänen mielestään isäkullan pitäisi hakea sinne. - -Varmaankaan ei isäkulta monta kertaa eläissään ollut jäänyt -vastausta vaille, mutta nyt hän istui aivan ääneti ja tuijotti vain -äitikultaan. Hän näytti melkein pelästyneeltä, ikäänkuin hänen -mielestään olisi ollut suuri onnettomuus, että äitikulta oli saanut -tuon päähänpiston. Hän ei suinkaan ollut enää varma siitä, olisiko -hänellä voimaa kieltää sitä äitikullalta. - -Maija Liisakin oli joutunut hämmästyksestä aivan ymmälle. Hänen olisi -tehnyt mielensä luulla, että äitikulta vain laski leikkiä, mutta -eihän se ollut äitikullan tapaista. Oikeastaan tuo ajatus ei ollut -niinkään hullu -- Maija Liisa oli itsekin monta kertaa ajatellut, -että isäkullan olisi pitänyt olla piispa --, mutta nyt, sen jälkeen -kuin hän oli saanut halvauksen, niin oli suorastaan väärin yllyttää -häntä hakemaan niin suurta ja vaivaloista tointa. Isäkulta oli tosin -viime aikoina tullut paljoa reippaammaksi, olipa jo melkein aivan -ennallaankin, mutta tiesihän kuitenkin äitikulta, ettei hän ollut -enää täydessä voimassaan. - -Maija Liisa oli vaiti. Jos hän olisi uskaltanut tuoda esiin -vastaväitteitään, niin silloin vasta äitikulta oikein olisi joutunut -intoihinsa. - -Kun äitikulta ei saanut kummaltakaan vastausta, puhui hän yhä -edelleen asian puolesta. "Jos istuu liian kauan yhdellä ja samalla -paikalla, niin tulee ennen aikojaan vanhaksi. Ei mikään ole niin -hyödyllistä, kuin pudistaa mukavuus hartioiltaan ja tarttua uuteen -työhön." - -Maija Liisa arveli, että isäkullan voimat olivat jo niin huonot, -ettei lisätyöstä hänelle ollut hyötyä, mutta sittenkin hän pysyi yhä -vielä vaiti. - -Silloin äitikulta alkoi puhua asiasta, ikäänkuin isäkulta olisi -jo suostunut hänen ehdoitukseensa. Varmaan koko vaali oli nyt -uudistettava, mutta joka tapauksessa piti isäkullan jo huomispäivänä -lähteä Karlstadiin tarkemmin sitä tiedustelemaan, ja kaikkein parasta -olisi, jos hän samalla lähtisi aina Tukholmaan asti ja jättäisi itse -hakemuksensa Kuninkaalliselle Majesteetille. Tiesihän äitikulta -että isäkullalla oli suuria oppiansioita ja että hän voisi saada -mahtavia puoltajia, siksi että hän aikoinaan oli ollut useiden niiden -korkeiden herrojen kotiopettajana, jotka nyt olivat vallassa. - -Tähän asti oli Maija Liisa ollut levoton vain isäkullan puolesta, -mutta hän tuli ajatelleeksi toistakin asiaa, ja siitä syystä hän ei -voinut enää hillitä itseänsä, vaan keskeytti äitikullan puheen. - -"Jos isäkulta muuttaa Sjöskogaan, niin eihän isäkulta sitten enää voi -pitää Lövdalaa." - -Äitikulta kääntyi silloin hänen puoleensa, ja hänen sormensa -käpertyivät, jotta ne näyttivät ikäänkuin linnun kynsiltä. Kaikki -se viha ja inho, jota äitikulta tunsi Maija Liisaa kohtaan, samensi -siihen määrään hänen äänensä, että se kuului aivan epäselvältä hänen -vastatessansa. - -"Eihän isäkullan ole pakko istua täällä ja vartioida Lövdalaa sinun -puolestasi! Täytyyhän hänen saada vapautua siitä, jotta hän voisi -päästä siihen asemaan, joka sopii hänelle." - -Isäkulta oli nyt lopettanut päivällisensä ja nousi nopeasti pöydästä. -Hän oli iloinen saadessaan tämän keskustelun loppumaan. - -Mutta nyt Maija Liisa tiesi, mitä äitikulta oli tarkoittanut, kun -hän lupasi vielä opettaa häntä itkemään. Isäkullan piti pyrkiä -Sjöskogaan vain siksi, että Maija Liisa rakasti Lövdalaa enemmän kuin -mitään muuta, sekä ettei mikään voisi surettaa häntä enemmän kuin -lapsuuskodin kadottaminen. - -Ainakin viikon päivät sai äitikulta puuhata, ennenkuin hän sai -isäkullan matkaan. Äitikulta oli pyytänyt ja yllyttänyt häntä joka -ainoa päivä ja pannut koko tarmonsa liikkeelle saadakseen isäkullan -lähtemään ainakin Karlstadiin ja ottamaan asiasta selkoa. Mutta -viimeiseen asti oli näyttänyt siltä, kuin hän ei olisi onnistunut. -Varmaan hän olisi saanut luopua yrityksestään, jollei eräs toinen -seikka olisi tullut hänen avukseen. - -Isäkulta oli nyt ollut kaksikymmentä vuotta pappina Svartsjössä, ja -koko tänä aikana oli hänellä ollut paljon huolta ja vaivaa. Ensinkin -tuo suuri kirkkorakennushomma, kun salama oli polttanut vanhan -kirkon ja hänen piti rakennuttaa toinen sijaan. Isäkulta sai kerjätä -rahoja kuninkaalta sekä turvautua monen muunkin korkean herran -avuliaisuuteen, ja hän oli matkustanut pitäjästä pitäjään keräten -sitä varten varoja. Kun kirkko oli valmis, niin tunnustivat kaikki, -että se suurimmaksi osaksi oli isäkullan työtä, ja hän olikin saanut -osakseen paljon kunniaa ja kiitollisuutta seurakuntansa puolesta. - -Mutta viime aikoina oli isäkulta varmaan huomannut, että pitäjäläiset -vetäytyivät pois hänestä. He eivät tulleet niinkuin ennen kysymään -häneltä kaikissa asioissa neuvoa. Se riippui tietysti siitä, että -ihmiset luulivat äitikullan nykyään sanelevan kaikki päätökset. Mutta -sitä ei isäkulta käsittänyt, vaan tunsi olevansa syrjäytetty. - -Ja samoinkuin seurakuntalaisten oli myös talonväen käynyt. Lövdalan -asuinrakennus oli palanut, aivan kuin kirkkokin, isäkullan aikana, -ja hänellä oli ollut paljon huolta ja kustannuksia uudisrakennuksen -vuoksi. Koko talonväki, josta suurin osa oli ollut Lövdalassa -palveluksessa jo ennen isäkullan aikaa, oli iloinnut sekä rakennus- että -viljelysuudistuksista, jotta isäkulta näki ympärillään aina -ystävällisiä kasvoja. Mutta viime aikoina oli tässä suhteessa -tapahtunut muutos. Isäkulta huomasi tyytymättömiä kasvoja sekä -renkituvassa että keittiössä, eikä hän tahtonut lainkaan nähdä -oikeata syytä tähän, vaan ihmetteli alituisesti, miksi hänen vanhat, -hyvät palvelijansa olivat niin kiittämättömiä ja epäystävällisiä. - -Kaikki tämä oli äitikullalle hyväksi avuksi, kun hän koetti saada -isäkultaa hakemaan Sjöskogaan. Mutta luultavasti hän ei sittenkään -olisi onnistunut, jollei olisi sattunut tuo Vetteriä koskeva ikävä -juttu. - -Pappilanneiti oli niin väsynyt ja tylsä, että hänen oli vaikea -pitää selkoa ajan kulusta, mutta hänen muistaaksensa oli maaliskuu -puolivälissä, kun äitikulta pelästyi aivan pahanpäiväisesti siksi, -että Vetter oli päässyt kotiin vankeudesta. - -Vetter asui pienessä mökissä, joka sijaitsi hiukan Lövdalan -pohjoispuolella, ja oikeastaan kaikki olisivat voineet pelästyä, kun -kerrottiin hänen palanneen kotiin, sillä Vetter oli oikea suurvaras. -Mutta Vetter oli asunut jo monta vuotta Lövdalan naapurina, eikä -kukaan tullut edes ajatelleeksi, oliko hän kotona vai poissa, -varsinkin kun kaikki tiesivät, ettei hän koskaan varastanut mitään -lähimmiltä naapureiltaan. - -Joka kerta kun Vetter pääsi irti vankilasta, päätti hän pysyä -kotona, mutta hän ei voinut koskaan pitää tätä päätöstänsä. Vetter -piti ammatistaan, ja hän oli yhtä ylpeä varastamistaidostaan kuin -äitikulta keittokyvystänsä. Mutta seurauksena oli myöskin se, että -Vetter sai istua vankilassa suurimman osan elämäänsä. Kun isä- ja -äitikulta menivät naimisiin, oli hän ollut lukkojen ja salpojen -takana, eikä äitikullalla ollut aavistustakaan siitä, että hän saisi -suurvarkaan naapuriksensa. - -Nyt äitikulta pelästyi niin pahanpäiväisesti, että hän oli mennä -aivan pyörälle päästään. Äitikulta luuli, että kaikki ihmiset -varastivat, -- tämä hänen epäilyksensä ulottui miltei isäkultaankin, --- ja siksi hän alituisesti pelkäsi kadottavansa omaisuutensa. -Kaikkina niinä vuosina, jolloin äitikulta oli ollut emännöitsijänä -hienoissa kartanoissa, oli hän saanut lahjaksi koko joukon hopeita, -ja niitä hän säilytti rasiassa, jonka hän yöksi asetti aina vuoteensa -alle. Nämät hopeat olivat äitikullan rakkaimmat tavarat, mutta -nyt, kun suurvaras oleskeli lähiseuduilla, luuli hän aivan varmaan -kadottavansa ne. - -Äitikulta piti aina kaappinsa ja laatikkonsa niin monen lukon takana, -ettei niitä juuri sen paremmin olisi voinut lukita. Mutta sen jälkeen -kuin Vetter tuli kotiin, riitti häneltä töin-tuskin aikaa mihinkään -muuhun kuin lukkojen tutkimiseen ja avainkimpun avainten laskemiseen. -Iltasin hän haki suuren kirveen puuvajasta ja asetti sen vuoteensa -viereen, eikä hän rauhoittunut, ennenkuin isäkulta ripusti ladatun -pyssyn seinälle vuoteen yläpuolelle. - -Isäkulta koetti vakuuttaa hänelle, ettei Vetter koskaan varastanut -naapureilta, mutta äitikulta ei voinut sittenkään voittaa -levottomuuttaan. - -Kun Vetter oli ollut kotona pari päivää, tuli hän käymään Lövdalaan, -niinkuin hänellä aina oli tapana tehdä. Äitikulta seisoi juuri -keittiössä ja nähdessään hänen astuvan ikkunan ohi, kysyi hän, kuka -tuo mies oli. - -"Sehän on Vetter", sanoi emännöitsijä ja näytti hiukan -hämmästyneeltä. "Hänen täytyy kai tulla ilmoittamaan papille, että -hän on palannut kotiin." - -Tätä vastausta ei äitikulta ollut odottanut, sillä mies, joka meni -isäkullan puheille, oli näyttänyt kiltiltä ja hyvältä ukolta. Nyt -äitikullan jalat äkkiä lakkasivat toimimasta. Hän aivan lyyhistyi -kokoon. - -Niin pian kuin äitikulta pääsi taas liikkeelle, kiiruhti hän -sisähuoneisiin. Hän otti hopearasiansa, kävi istumaan salin sohvaan -ja piti sitä sylissään, niinkauan kuin Vetter oli isäkullan luona. - -Äitikulta sai istua varsin kauan rasia polvillaan, sillä isäkulta oli -tavallaan aina pitänyt Vetteristä, eikä hän päästänyt häntä menemään, -ennenkuin tämä oli kertonut kaikki viimeiset urotyönsä. Sitten täytyi -isäkullan myös varoittaa häntä hiukan, jotta ei näyttäisi siltä, kuin -hän turhan päiten olisi antanut vain Vetterin jutella. - -Tämän jälkeen rauhoittui kuitenkin äitikulta hiukan eikä pelännyt -enää yhtä suuresti asuinrakennuksessa olevien tavaroiden tähden. Sitä -levottomampi hän oli aittojensa, varsinkin ruoka-aitan puolesta. -Siinä oli niin vanha huono lukko, että kuka hyvänsä saattoi sen -avata. Jollei avain ollut käsillä, niin sai sen hyvin helposti -tikulla väännetyksi auki. - -Juuri samalla viikolla, kun oli niin paljon puhetta Sjöskogasta, -lähetti äitikulta hakemaan Smedsbyn Olavia, joka oli oikea -mestariseppä, ja antoi hänen laittaa uuden lukon, niin vahvan, ettei -kukaan varas koko maailmassa kyennyt sitä avaamaan. Ja kokonaista -neljä päivää seisoi Olavi pajassa, mutta sitten hän oli myös -saanut syntymään niin suuren ja jäykän lukon, että äitikulta itse -töin-tuskin jaksoi vääntää sitä auki. - -Kun lukko oli kiinnitetty aitan oveen, oli äitikulta varsin -tyytyväinen. Hän lukitsi oven illalla itse, ja avaimen hän otti -mukanaan makuuhuoneeseen. Sinä yönä hän arveli voivansa nukkua -rauhallisemmin kuin pitkiin aikoihin. - -Seuraavana aamuna, kun äitikulta heräsi, oli suuri avain paikoillaan -hänen tyynynsä alla, mutta siitä huolimatta oli ruoka-aitassa yön -aikana tapahtunut jotakin hyvin kummallista. - -Ovi oli yhtä lujasti kiinni kuin illallakin, mutta sittenkin olivat -kaikki irralliset tavarat, lihasammiot ja leipävartaat, kinkut -ja makkarat, puntarit ja painot, pytyt ja säkit kannetut ulos ja -asetetut riviin aitan portaille. - -Kaikki tavarat, niinkuin sanottu, olivat ulkona, mutta ei mikään -ollut turmeltunut eikä kadonnut, ja kun näki kaikki nuo tavarat -lukitun oven ulkopuolella, niin täytyi tietenkin ihmetellä, miten se -oikeastaan oli käynyt. - -Äitikulta, samoinkuin kaikki muutkin, arveli, että Vetter oli -ollut pelissä mukana. Mutta tarkastettuaan ja etsittyään esille -kaikki tavarat, ja huomattuaan, ettei edes ainoatakaan leipäpalaa -puuttunut, oli hänen aivan mahdoton käsittää, mitä tällainen varas -oli tarkoittanut. - -Kun isäkulta läksi aamukävelylleen, kohtasi hän Vetterin ja silloin -hän sai selityksen asiaan. - -"Vetter, Vetter!" sanoi isäkulta. "Mitä kummia hän on tehnyt? Hänkö -se viime yönä kävi minun ruoka-aitassani?" - -Vetter näytti oikein loukkaantuneelta vastatessaan isäkullalle: -"Pastori voi sanoa rouvalleen, etten minä koskaan varasta -naapuritaloista. Mutta älköön hän luulko, että hänen vahvat lukkonsa -estävät minua sitä tekemästä." - -Oi, voi! Jos nyt isäkulta olisi ollut ennallaan, niin olisi hän kauan -aikaa voinut nauraa tälle asialle, mutta nyt se suututti häntä. -Isäkulta pelkäsi, että juttu voisi levitä suusta suuhun pitkin koko -pitäjää, ja että kaikki nauraisivat äitikullalle, ehkäpä myös hänelle -itselleen. - -Isäkulta ei luultavasti vastannut halaistua sanaakaan Vetterille. -Hänestä tuntui varmaan siltä, kuin kaikki olisivat tahtoneet pettää -häntä, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut enää ainoatakaan ystävää -pitäjäläistensä parissa. Ja siksi isäkulta tuumi, että hänen oli ehkä -parasta lähteä pois Svartsjöstä. - -Kun hän palasi takaisin kartanolle, sanoi hän äitikullalle lähtevänsä -huomispäivänä Karlstadiin ottamaan selkoa Sjöskogan asiasta. - -Isäkulta matkusti ja palasi takaisin, ja näyttipä todellakin -siltä, kuin äitikulta saisi tahtonsa perille, sillä isäkulta oli -kotiin tullessansa varsin hyvällä mielellä. Hän oli käynyt sekä -Karlstadissa että Tukholmassa ja hänelle oli annettu hyviä toiveita. -Ei epäilystäkään, ettei hän joutuisi nyt pois Svartsjöstä. - -Kummallisen uutisen oli isäkulta kuullut tällä matkallaan, sen -nimittäin, että pastori Liljecrona oli kevään kuluessa mennyt -naimisiin. Ei se ollut mikään edullinen naimakauppa, hänen rouvansa -oli vain alhaista säätyä, ja isäkulta oli kuullut, että hän -oikeastaan tämän syyn vuoksi olikin jäänyt suomalaisalueelle. - -Maija Liisa ei uskaltanut tiedustella isäkullalta mitään sen -tarkempaa tämän asian johdosta, sillä äitikulta oli tarkastellut -hyvin tutkivasti häntä. Mutta nyt hän ainakin ymmärsi, miksi hän ei -ollut kuullut mitään hyvästä auttajastaan. Ja juuri tämän tapauksen -jälkeen hän olikin tullut aivan toivottomaksi ja kadottanut kaiken -rohkeutensa. Pastori Liljecrona oli hänen mielestään ollut uljas -ja taistelunhaluinen, ja hän oli turvannut häneen kuin hyvään -veljeen. Aina tähän saakka hän oli odottanut, että hän olisi tullut -koko nuoruuden voimassaan ja järjestänyt kaikki Maija Liisan asiat -oikealle tolalle. - - - - -SYYTÖS. - - -Kaikki ihmiset Lövdalassa olivat hirveän uteliaita. Ajatelkaahan, -Henriksbergin isännöitsijä oli tullut hevosella taloon yhdessä -erään naisen kanssa, jota ei kukaan tuntenut, eivätkä he menneet -sisään saliin, niinkuin muilla vierailla oli tapana tehdä taloon -tullessansa, vaan astuivat suoraan papin huoneeseen ja puhuivat yksin -hänen kanssaan monta tuntia! - -Yhtä vähän ei pappilanrouva kuin pappilanneiti tai emännöitsijä tai -joku palvelustytöistäkään voinut keksiä, mitä asiaa heillä saattoi -olla. Kamarineitsyt, joka oli auttanut heidät alas ajopeleistä, oli -huomannut, että he näyttivät vakavilta ja alakuloisilta, mutta muuta -hän ei myöskään voinut kertoa. - -Pappilanrouva kävi käsitöineen koetteeksi istumaan vieraskamariin. -Vieraskamari oli papin huoneen vieressä, ja jos hän olisi saanut -istua siellä rauhassa, niin hän olisi hyvinkin pian päässyt vieraiden -asian perille. Mutta tuskin hän oli istunut siellä pari minuuttia, -niin pappi raoitti ovea ja pyysi häntä menemään toiseen huoneeseen. -Hän lupasi kyllä aikoinaan itse ilmaista hänelle vieraiden asian. - -Vieraat olivat tulleet niin varhain iltapuolella, että pappilanrouva -pelkäsi heidän jääneen ilman päivällistä. Hän lähetti kamarineitsyen -sisään kysymään isäkullalta, pitäisikö hänen valmistaa heille -päivällisruokaa, mutta kamarineitsyt palasi takaisin sillä tiedolla, -etteivät he halunneet mitään. - -Niinkauan kuin palvelijatar oli ollut huoneessa, ei kukaan ollut -sanonut sanaakaan. Eipä hän takaisin tullessaan voinut kertoa muuta, -kuin että vieras nainen oli pyyhkinyt silmiään, ikäänkuin hän olisi -itkenyt. - -Renki, joka oli kyydittänyt heitä, kutsuttiin keittiöön syömään. -Hän oli halukas kertomaan kaikki, mitä hän tiesi, mutta se ei ollut -kovinkaan paljon. Tuota rouvaa ei hän ollut ennen nähnyt. Rouva oli -saapunut eilen illalla jalkaisin Henriksbergiin ja pyytänyt saada -puhutella isännöitsijää. Varhain aamulla oli isännöitsijä itse tullut -talliin ja pyytänyt kyytiä Lövdalaan. Isännöitsijä oli sellainen, -että hän saattoi olla vaiti viikkokausia, eikä hän nyt matkan -varrella ollut sanonut ainoatakaan sanaa. Pappilanrouva ei voinut, -vieraitten tultua taloon, istua hiljaa työnsä ääressä, vaan hän kulki -toisesta huoneesta toiseen. Vihdoin hän käski pikkupiian mukanaan -saliin ja kysyi oliko hän kertonut kellekään, että hän opetti -pappilanrouvaa lukemaan ja kirjoittamaan. - -Eihän tuo olisi ollut vaarallista, vaikka hän olisi siitä puhunutkin, -jatkoi pappilanrouva. Mutta hänen mielestään oli niin hauskaa -yllättää pastoria sillä, että hän osasi lukea hänen kirjojansa, ja -siksi oli parasta, että pikkupiika pitäisi tuon asian vielä vähän -aikaa salassa. - -Pikkupiika rauhoitti häntä, sillä hän ei ollut kertonut siitä -kellekään. Ja pikkupiika tuumi itsekseen, ettei hänen mielensä edes -koskaan ollut tehnytkään kertoa noista kirjoitusharjoituksista yhtä -vähän papille kuin kellekään muulle. Vaikeampi hänen oli salata -toista asiaa. Hän ei voinut käsittää, miksi pappilanneiti niin -ankarasti oli kieltänyt häntä kertomasta papille, millä tavalla -emintimä kohteli tytärpuoltaan. Mitäpä se olisi tehnyt, vaikka pappi -olisikin saanut tietää, millainen noita-akka hänen vaimonsa oli? - -Maija Liisa koko talossa oli kaikkein vähimmin utelias. Viime aikoina -hän oli ollut aivan kuin typertynyt. Hän ei voinut iloita eikä tulla -pahoilleen mistään, eikä hän välittänyt vähääkään siitä, miten hänen -itsensä kävi. Hän luuli, ettei emintimä lakkaisi häntä kiusaamasta, -ennenkuin hän saisi hänet sairaaksi. Mutta eihän silläkään ollut -väliä. Kaikkein vähimmin hän pelkäsi kuolemaa. Silloin hän saisi -ainakin levätä rauhassa. - -Pappilanneiti oli kangasta kutomassa, kun pikkupiika tuli hänelle -kertomaan, että Henriksbergin isännöitsijä oli saapunut Lövdalaan, -ja pappilanneiti keskeytti vain hetkeksi työnsä. "Henriksbergin -isännöitsijä" -- tuo nimi kuului aivan vieraalta hänen korvissaan. -Voisiko hänen tulonsa merkitä hänelle mitään? Jos se olisi tapahtunut -talvella, niin hän olisi odottanut vaikka mitä hänen tulonsa -johdosta, mutta nyt... - -Kun kello oli viisi, soitti pappi kelloa ja pyysi, että tuotaisiin -tarjottimella voita ja leipää sekä kolme lasia maitoa vieraskamariin. - -Koska hän erityisesti oli sanonut kolme lasia, niin ymmärsi -pappilanrouva siitä, ettei hänen pitänyt tulla sisään seuraa -pitämään, vaan hän jäi saliin ompelemaan, kunnes hän kuuli, että -pappi vieraittensa kanssa oli mennyt vieraskamariin. Silloin hän -laski syrjään ompelunsa ja läksi keittiöön. - -"Tule tänne!" sanoi hän pikkupiialle. "Minun pitäisi saada pastorin -pyhävaatteet harjattaviksi, sillä huomennahan on sunnuntai, mutta en -ole voinut päästä huoneeseen. Koetetaanpa voimmeko päästä sinne sillä -välin, kuin he syövät illallista." - -He astuivat varpaillaan eteisen läpi, ja pappilanrouva avasi papin -huoneen oven niin hiljaa, ettei hän mitenkään voinut häiritä -vieraskamarissa olijoita. Yhtä varovaisesti hän aukaisi myös -vaatekaapin oven. - -"Astu kaappiin", kuiskasi hän pikkupiialle, "mutta ole aivan hiljaa!" - -Pikkupiika astui kaappiin, mutta samassa työnsi pappilanrouva oven -kiinni. "He tulevat! Saat jäädä sinne siksi aikaa!" sanoi hän -ovenraosta. Ja pikkupiika kuuli, että rouva hiipi pois. - -Pikkupiika jäi tietenkin liikkumatta seisomaan paikalleen, vaikkeivät -toiset tulleet huoneeseen ennenkuin hyvän aikaa myöhemmin. - -Mutta jos pappilanrouva oli sulkenut pikkupiian kaappiin siinä -tarkoituksessa, että hän saisi urkituksi vieraiden asian, niin -oli hän nähnyt turhaa vaivaa. Sillä nyt kutsutti pappi sekä hänet -että pappilanneiden huoneeseensa, vieläpä lähetettiin vanhaa Beata -rouvaakin hakemaan panimorakennuksesta. - -Kun he tulivat sisään, seisoi Henriksbergin isännöitsijä kädet -ristissä rinnalla nojautuen papin suureen kirjahyllyyn, ja nainen, -joka oli seurannut hänen mukanaan, istui pienessä nurkkasohvassa. -Nainen oli herrasvaatteissa, mutta hänen kätensä olivat kovin suuret -ja karheat hienon naisen käsiksi. Hän oli nuori, ja olisi ollut -kauniskin, jollei hän olisi ollut niin itkettynyt, että kasvot olivat -aivan punaisia täpliä täynnä. - -Pappi nousi ylös ja esitti vieraat jokaiselle vuorossansa. Tämä -tässä, sanoi hän, on pastorska Liljecrona, Finnerudin pastorin -rouva. Ja tämä on hänen lankonsa, tehtaanisännöitsijä Liljecrona -Henriksbergistä. - -Sen enempää ei sanottu ennenkuin pappilanrouva ja Beata rouva -olivat istuneet papin suuriin nojatuoleihin ja pappilanneiti käynyt -kirjoituspöydän vieressä olevalle jakkaralle, missä hän aina ennen, -oleskellessaan alituisesti isäkullan huoneessa, oli istunut. - -Kaikki tunsivat, että ukkosta oli ilmassa, mutta ei kukaan tiennyt, -ketä sen oli määrä kohdata, ennenkuin pappi kääntyi suoraan Maija -Liisan puoleen. - -"Sinä kai jo tunnet kaikki rouva Liljecronan asiat, vai mitä?" sanoi -hän. - -Maija Liisan silmät olivat maahan luotuina. Hän ei uskaltanut katsoa -isäkultaan. Heti tullessaan huoneeseen hän oli huomannut, että -hänelle oli tapahtunut jotakin hirveää. "Nyt se on tapahtunut, mikä -tekee lopun isästä", tuumi hän. Hän oli aivan harmaa kasvoiltaan, -ja hän ähki joka sanan välissä. Maija Liisa oli tullut niin -levottomaksi hänen tähtensä, että koko hänen välinpitämättömyytensä -ja haluttomuutensa oli kadonnut. Hänen kätensä olivat ruvenneet -vapisemaan, ja hänen täytyi purra hampaansa yhteen, jotta ne eivät -kalisisi. Hän odotti, että isäkulta saisi halvauksen ja kaatuisi -kuolleena maahan hänen eteensä. - -Mutta isäkulta odotti hänen vastaustaan, ja vihdoin hän sai sen -verran hillityksi pelästystään, että hän saattoi jokseenkin -levollisella äänellä sanoa: "Isäkulta, minä en ole koskaan ennen -nähnyt pastorinrouvaa. Minä en ymmärrä, mitä isäkulta tarkoittaa." - -Isäkulta kohautti olkapäitään. Ehkäpä Maija Liisa ymmärsi häntä -paremmin jos hän sanoi hänelle, että tämä sama rouva oli ollut useita -vuosia pastori Liljecronan emännöitsijänä? - -Isäkullan ääni kuulosti niin kummalliselta, siinä oli jotakin -halveksivaa ja ärtynyttä. Maija Liisa pakoittautui katsomaan häneen. -Isäkullan kulmakarvat olivat vetäytyneet ryppyyn, ja tumma puna -lävähti kerta kerralta hänen kasvojensa yli. Maija Liisa käsitti, -että isäkulta oli hyvin onneton jostakin asiasta, mutta samalla myös -kovasti suuttunut. Ja vaikkei hän lainkaan voinut ymmärtää mistä se -johtui, niin huomasi hän aivan selvästi, että isäkulta oli juuri -häneen suuttunut. - -Maija Liisa nousi heti paikalla ylös pieneltä jakkaralta ja asettui -solakkana ja suorana isäkullan eteen seisomaan voidakseen ikäänkuin -paremmin puolustautua. - -"Kyllä kai isäkulta huomaa, etten minä siitäkään tule entistä -viisaammaksi." - -Näyttipä siltä, kuin ei isäkulta olisi odottanut tuollaista -itsepäisyyttä. Tiesihän hän, että Maija Liisa tunsi koko tuon jutun, -mutta koska hän tahtoi kuulla sen vielä uudestaan, niin saattoihan -hän sen kertoakin omalla tavallaan. Ehkäpä Svanskogin täti ei ollut -esittänyt asiaa aivan oikeassa valossa. - -Maija Liisa uskalsi keskeyttää isäkultaa. Svanskogin täti oli puhunut -paljonkin pastori Liljecronasta, mutta hän ei ollut sanallakaan -maininnut hänen emännöitsijäänsä. - -Isäkulta torjui kädellään. Yhdentekevää, oliko täti vai joku toinen -kertonut hänelle tuon juorun. Joka tapauksessa hän tiesi, että -joku nainen siinä pelissä oli ollut, sillä naiset aina sättivät -pahimmin toisiansa. Jos joku mies olisi kertonut tuon asian, niin -hän olisi sanonut samalla, että ensin oli parasta asettua ihmisen -olosuhteisiin, ennenkuin tuomitsi häntä. Kuinka moni, iloitessaan -siitä, että pastori Liljecrona oli pysynyt niin kauan suomalaisten -parissa ja toiminut heidän valistukseksensa, oli ottanut huomioon -sen, millaisissa oloissa hän oikeastaan eli? Vasta tänään isäkulta -oli kuullut, että hän asui savupirtissä, ja että hänen palkkansa -tuskin oli kohonnut sataan taalariinkaan. Kuinka vaikea olikaan -silloin sen henkilön, joka hoiti hänen taloaan, pitää loitolla -pahinta puutetta! Eihän siinä vain kudottu hänen vaatteitaan, vaan -ommeltiin ne myöskin. Paimennettiin hänen lehmiään ja lampaitaan -metsässä, ja kaikkina niinä vuosina, jolloin oltiin hänen -palveluksessaan, tehtiin hänelle paljon enemmän hyötyä kuin mitä joku -hemmoiteltu herraskartanon mamseli saattoi mielessään kuvitellakaan. -Saatettiinpa lukea omaksi ansioksi sekin, että pastori Liljecrona oli -voinut tehdä niin paljon hyvää tuolla kaukaisella seudulla. - -Pappilanneiti alkoi tulla hiukan ärtyisäksi, hänkin. Miksi isäkulta -oli suuttunut? Luuliko hän, että hän oli koettanut viekoitella -puoleensa pastori Liljecronan, heidän tavatessaan toisensa -Svanskogissa? Ei suinkaan puhuminen hänen kanssaan kuitenkaan ollut -kiellettyä! Mutta hän hillitsi mieltään ja pyysi isäkultaa vain -uskomaan, ettei hän eläissään ollut kuullut sanaakaan koko tästä -asiasta. - -Isä kulta hypisti kärsimättömästi pientä kokoonkäärittyä kirjelippua, -joka oli hänen edessään pöydällä. - -Omituistahan se oli, että Maija Liisa oli saanut selkoa pastori -Liljecronan ja hänen emännöitsijänsä välisestä suhteesta, koska -sitä oli pidetty niin salassa, ettei edes hänen veljellään ollut -siitä vihiä ennenkuin nyt naimisen jälkeen. Mutta kun hän oli -saanut sen kuulla, niin kuinka hän oli voinut olla niin nopsa häntä -tuomitsemaan? Eikö hän voinut ymmärtää sitä, että toisella oli -pyhä oikeus häneen? Vaikkei hän olisi ollutkaan hänen laillinen -vaimonsa, ja vaikka hän olikin alhaista säätyä, niin ei kaikkein -kylmäsydämisimmänkään ihmisen olisi pitänyt kadehtia naista, joka oli -osoittanut niin suurta uskollisuutta ja uhrautuvaisuutta. - -Pappilanneiti pyysi vieläkin kerran isäkultaa suomaan hänelle -anteeksi, mutta hän ei tiennyt, mitä pahaa hän oli tehnyt. - -Selvästi saattoi huomata, kuinka isäkultaa harmitti se seikka, että -hänen piti antaa niin paljon selityksiä. Suuria hikikarpaloita alkoi -ilmestyä hänen otsalleen. - -Jollei Maija Liisa tiennyt sitä ennestään, niin saattoi hän nyt -sanoa hänelle, että pastori useita vuosia sitten oli luvannut -naida sen naisen, joka nyt oli hänen vaimonsa. Oli päätetty mennä -naimisiin heti, kun pastori saisi vain sellaisen aseman, että hän -voisi elättää vaimoansa eikä olisi pakoitettu vaatimaan häneltä enää -palvelijattaren töitä. Ei ollut vähintäkään syytä epäillä, ettei -hän pitäisi lupaustansa, ennenkuin vasta tänä vuonna, heti joulun -jälkeen. Pastori Liljecrona oli silloin ollut pienellä matkalla -- -niinkuin sanottiin, tavataksensa veljeään. Hän ei ollut matkustanut -sen pitemmälle kuin Svanskogin kestikievaritaloon, mutta kotiin -palattuaan hän oli aivan muuttunut. Hän oli synkkämielinen, levoton -eikä puhunut enää koko naimisesta. Silloin otettiin selkoa siitä, -kenen hän oli Svanskogissa tavannut. - -Isäkulta kääntyi nyt suoraan Maija Liisan puoleen. "Ehket sinä edes -tiedä, kenen hän siellä tapasi?" - -"Isäkulta, kyllä minä tiedän, että hän tapasi minut. Pastori -Liljecrona puhui hyvin ystävällisesti ja luonnollisesti minun -kanssani, aivan kuin hyvä veli." - -Taaskin teki isäkulta liikkeen kädellään, ikäänkuin Maija Liisan -itsepäisyys olisi saattanut hänet aivan epätoivoon. - -"Voihan se olla, ettei pastori Liljecrona silloin sinua kosinutkaan, -mutta et sinä siltä tainnut olla epätietoinen hänen tunteistaan. Et -suinkaan sinä muuten olisi lähettänyt tätä kirjettä..." - -Maija Liisa keskeytti isäkullan puheen aivan kursailematta. - -"Isäkulta, minä en ole kirjoittanut pastori Liljecronalle! Jos -pastorinrouva sanoo jotakin sellaista..." - -"Ei ole puhettakaan mistään kirjeestä pastori Liljecronalle, vaan -hänen emännöitsijällensä." - -"Vai niin, hänen emännöitsijälleenkö!" Pappilanneiden ääni kuului nyt -yhtä suuttuneelta ja halveksivalta kuin isäkullankin. "Vai niin, vai -onko isäkulta saanut kuulla, että minä olen kirjoittanut hänelle! -Ehkäpä minä pyysin häntä luovuttamaan pastori Liljecronan minulle?" - -Isäkulta katsoi kylmästi Maija Liisaan. "Sinä siis sittenkin tiedät, -mitä olet kirjoittanut", sanoi hän. - -Mutta pappilanneiti suuttui nyt toden teolla. Hän ei ajatellut enää, -että hänen olisi pitänyt säästää isäkultaa, vaan ainoastaan itsensä -puolustamista, ja nyt hän tahtoi kuulla koko asian alusta aikain. - -"Isäkulta, onko minun nimeni tuon kirjeen alla?" - -"Ei, sen alla ei ole mitään nimeä, mutta se on lähetetty Finnerudiin -ja sen mukana seurasivat sellaiset terveiset sinun tädiltäsi -Svanskogista, että kirje oli pastori Liljecronan emännöitsijälle ja -että se oli lähetetty Lövdalasta." - -Isäkulta hämmästyi varmaan, kun Maija Liisa ei antanut sittenkään -myöten, vaikka hän toi esiin sellaisen todistuksen, vaan jatkoi vain -kyselyään. - -"Isäkulta, kerro mitä muuta minä vielä olen tehnyt! Sitä on hauska -kuulla. En minä voi kaikkea arvata itse." - -"Mitäkö muuta sinä olet tehnyt!" Isäkulta iski nyrkkinsä pöytään. -"Eikö siinä kyllin, että olet kirjoittanut tuon kirjeen, että olet -koettanut saada pauloihisi miehen, joka on toisen oma ja että olet -loukannut naista, joka on vain rakkaudesta tehnyt syntiä? Mitäkö -sinä olet tehnyt? Sinä olet saattanut epätoivoon tuon toisen naisen, -jotta hän tuskassaan tekee kaikkein suurimman hulluuden. Hän lähtee -näet Karlstadiin piispan puheille, kertoo hänelle koko jutun ja -pyytää hänen apuaan. Silloin piispa rupee ajamaan hänen asiaansa -ja kirjoittaa Liljecronalle, että koska hän on aikeissa astua niin -suureen virkaan, niin täytyy hänen asettaa itselleen myös suurempia -vaatimuksia. Hän sanoo hänelle, ettei hän voi tulla nimitetyksi -kirkkoherraksi, ennenkuin hän on tyydyttävällä tavalla järjestänyt -yksityiset asiansa. Varmaan piispa kirjoitti niin lempeästi ja -viisaasti kuin suinkin, mutta pastori Liljecrona on ylpeä ja kiivas -mies. Hän loukkaantui syvästi. Jollei asiaan olisi koskettu, niin -varmaan hänen hyvä sydämensä olisi voittanut. Satunnainen intohimo, -jonka valtaan hän oli joutunut, olisi varmaankin sammunut, ja hän -olisi vapaasta tahdostaan seurannut velvollisuudentunnon ääntä. -Mutta nyt kun häntä pakoitetaan, joutuu hän epätoivoon, ja hänen -vihansa kohdistuu juuri siihen henkilöön, jolla on niin suuri -oikeus hänen rakkauteensa. Aluksi hän ei kuitenkaan päästä vihaansa -ilmi, yhtä vähän kuin hän sanallakaan mainitsee piispan kirjettä. -Mutta eräänä päivänä, noin kuukausi sen jälkeen kuin hän oli saanut -kirjeen, menee hän talliin, valjastaa hevosensa, ajaa oven eteen -ja kysyy, tahdotaanko tulla vähän matkaa mukaan ajelemaan. Hänen -pyyntönsä käsitetään suureksi ystävällisyydeksi, jommoiseen ei enää -olla tottuneita. Noustaan kiireesti ylös, riistetään huivi päähän, -käydään lyhyessä arkiturkissa ja tavallisissa kengissä rekeen -istumaan, aivan sellaisena kuin ollaan. Reki lähtee liikkeelle aika -vauhdilla. Ajetaan muutamien suurempien talojen ohi. Tosin ne ovat -vain suomalaisten savupirttejä; mutta hävetään sittenkin arkipukua -ja pyritään pois reestä ja tahdotaan kotiin. Vaan ei! Ajaja ei -tahdo pysähdyttää. Koetetaan tyyntyä, tie kulkee asumattoman metsän -halki, ja vauhti vain kiihtyy. Nyt joudutaan pelon valtaan ja -pyritään jälleen pois. Kovalla äänellä ja vihaisin katsein selitetään -silloin, että ollaan häämatkalla. Ollaan menossa Västmarkenin -pappilaan vihittäviksi. Luullaan tätä vain pilanteoksi ja pysytellään -vielä hetken aikaa paikoillaan, mutta pyritään sitten jälleen -pois reestä. Silloin hevonen pysähdytetään äkkiä, ja ilmoitetaan, -että on valta lähteä reestä, jos haluttaa, mutta jos sen tekee, -niin ei vihkimisestä koskaan tule mitään. Pastori on nyt menossa -Västmarkeniin vihkimistä varten, mutta jollei hän tahdo käyttää -hyväkseen tätä tilaisuutta, niin toista ei hänelle enää tarjota. -Selitetään, että vihkiminen on mahdoton, koska ei ole kuulutettukaan. -Pastori ilmoittaa silloin, että hän on antanut hänen tietämättään -kuuluttaa hänen kotipitäjässään. Kaikki tämä sanotaan niin -peloittavilla ilmeillä ja eleillä, että vähällä ollaan lähteä pois -reestä. Mutta samassa johtuu mieleen, että siitä koko elämän onni -voisi turmeltua, ja jäädään siis paikoilleen. Kaiken matkaa on mieli -kahden vaiheilla, sillä kuinka voisi olla muuta kuin vihattu, kun -tällä tavalla pakoitetaan vihille, ilman kunnollista hääpukuakaan. -Vielä vihkituolissakin aiotaan vastata kieltävästi, mutta se jää -sittenkin tekemättä. Sillä ei hennota luovuttaa armasta toiselle, -joka on kirjoittanut tuon kirjeen, kirjoittanut nuo inhottavat -rivit, jotka ovat syynä koko onnettomuuteen. Ehkäpä myös toivotaan, -että aika voisi lauhduttaa tämän vihan ja että entinen onni voisi -palata takaisin ja sovittaa kaikki. Mutta siinä suhteessa erehdytään -kokonaan, sillä ollaan todellakin niin vihattu, että suorastaan -kauhistuttaa. Tulee tiedoksi, että mies on tehnyt päätöksensä ja -kieltäytynyt ottamasta vastaan suurta virkapaikkaa. Käy selville, -että hän on tehnyt sen vain siksi, että olisi pakko edelleen raataa -köyhyydessä. Ei suoda toiselle parempaa oloa eikä kunnioitettua -asemaa. Mutta ei siinä kyllin. Pian käy esille vielä paljoa -pahempaakin, hän koettaa näet kaikella tavalla turmella itseään, -alkaa juoda aivan tolkuttomasti, voimatta hillitä itseään. Pyydetään -ja rukoillaan, mutta ei mikään auta. On mahdotonta enää salata -itseltään sitäkään, ettei hänellä enää ole mitään iloa elämästä. -Hän ei välitä enää edes köyhistä seurakuntalaisistaan. Hän tahtoo -joutua rappiolle, mennä kokonaan hukkaan. -- Kas, tuolla tavalla on -kaunis elämänura keskeytynyt, hyvä mies muuttunut petoeläimeksi! Ja -kaikkeen tähän on vain typerän tytön ajattelemattomuus syynä! Tokko -hän nyt ymmärtää, mitä hän on tehnyt? Tokkopa hän ennen kaikkea -käsittää sen, että hänen olisi nyt parasta myöntää kirjoittaneensa -tuon kirjeen ajattelemattoman rakkaushuumeen vallassa? Sillä jos hän -ei sitä myönnä, niin pakoittaa hän isäänsä luulemaan, että hän on -kirjoittanut sen pirullisessa aikeessa syöstä Liljecrona turmioon, -jotta joku toinen, häntä lähempänä oleva henkilö, voisi päästä -Sjöskogaan. Ja silloin ei mikään anteeksianto ole mahdollinen, -silloin hän ei ansaitse enää olla minun tyttärenikään." - -Koko tämän puheen aikana Maija Liisa tuumi, millähän tavalla -hän voisi saada isäkullan vakuutetuksi siitä, ettei hän ollut -kirjoittanut kirjettä. Ah, jospa hän jossakin muussa tilaisuudessa -olisi kuullut tämän kertomuksen yhtä kaunopuheliaasti esitettynä, -niin kuinka se olisikaan liikuttanut häntä! Mutta nyt hän ajatteli -vain sitä vääryyttä, jota hänelle itselleen tehtiin, eikä yksin -isäkulta, vaan toisetkin. Ei hän kuitenkaan ajatellut nyt tuota vaimo -parkaa, vaan miestä, joka yhdessä hänen kanssaan oli tullut häntä -syyttämään. Hänkin siis uskoi tähän syytökseen. Hän luuli, että Maija -Liisa oli kirjoittanut tuon kirjeen saadakseen valtaansa miehen, joka -oli toisen oma. - -Maija Liisa käänsi katseensa äkkiä pois isäkullasta ja katsoi -Liljecronaan. - -Liljecrona ei ollut katsellut Maija Liisaa, mutta hän hätkähti -kuitenkin, ikäänkuin hän olisi tuntenut hänen katseensa. Hän näytti -hyvin surulliselta, mutta äkkiä ystävällinen hymyily kirkasti hänen -kasvojansa. Hän iski rauhoittavasti silmää Maija Liisalle, aivankuin -lapselle, joka on tehnyt jonkun hullutuksen, ja ikäänkuin pyysi häntä -tyyntymään, sillä mikään suuri vaara ei ollut kysymyksessä. Sitten -hän katsoi heti taas poispäin. - -Maija Liisa kääntyi kärsimättömänä pois hänestä, ja sillä välin kuin -isäkulta vielä puhui, etsi hän katseillaan isoäitiä. - -Isoäidin silmissä oli vakava katse ja melkein sama ilme kuin -Liljecronallakin. Isoäiti tuumi varmaan samoin kuin hänkin: "Älä -pelkää, vaan rauhoitu!" Mutta isoäiti käänsi heti sen jälkeen -katseensa muualle, samalle taholle kuin Liljecronakin. - -Silloin Maija Liisa katsoi myös sinne, mihin nämät toiset ja huomasi, -että kumpikin tarkasteli äitikultaa. - -Äitikulta näytti kovin kiihtyneeltä. Hän oli kalpeampi kuin lumi, -ja ilme hänen silmissään oli aivan sekava, samoinkuin sinä aamuna, -jolloin Maija Liisa näki hänet ensi kertaa. Aivan selvästi saattoi -huomata, että äitikulta oli hirveän kauhun vallassa. -- - -Olikohan äitikulta kirjoittanut tuon kirjeen, tuumi Maija Liisa -hetken aikaa, mutta hän luopui tuosta ajatuksesta, sillä eihän -äitikulta osannut kirjoittaa. Kumma se ei ollut myöskään, että -äitikultaa peloitti, sillä isäkultahan oli tavattoman kiihoittunut. -Olihan hänellä täysi syy pelätä, että asia loppuisi pahasti. - -Olipa todellakin hyvä, että Maija Liisa oli sattunut vilkaisemaan -äitikultaan, sillä sen kautta hän jälleen muisti, että hänen täytyi -olla varovainen eikä ärsyttää liiaksi isäkultaa. Hän kuunteli nyt -ääneti isäkultaa loppuun saakka, ja kun tämä lopuksi huudahti, ettei -hän tahtonut tunnustaa Maija Liisaa enää tyttäreksensä, vastasi hän -siihen nöyrästi: "Isäkulta saa tehdä minulle mitä haluaa. Jollen enää -saa asua isäkullan talossa, niin täytyy kai minun..." - -Mutta pastori Liljecronan vaimo keskeytti hänen puheensa astumalla -nopeasti hänen luokseen. - -Tämä keskustelu oli nyt lopetettava, huusi hän ja tarttui tuskissaan -Maija Liisan käteen. Eihän hänen tarkoituksensa ollut, yhtä vähän -kuin isännöitsijänkään, että tämän kirjeen johdosta ruvettaisiin -keskustelemaan. He olivat vain antaneet sen pastorille, voidakseen -näyttää toteen, että pappilanneiti piti Liljecronasta. Hän oli -lähtenyt Henriksbergiin eilen illalla sen vuoksi, että hän oli aivan -epätoivoissansa. Hän ei tahtonut, että Liljecrona hänen tähtensä -joutuisi rappiolle. Hän oli aikonut vain kysyä isännöitsijältä, -eikö hän millään tavalla voisi päästä Liljecronasta erilleen. Hän -aikoi ehdoittaa hänelle avioeroa, hän ei aikonut enää koskaan tulla -hänen näkyviinsä, jos hän vain olisi varma siitä, että Liljecrona -saisi sen, jota hän rakasti. Sen vuoksi hän oli tullut isännöitsijän -kanssa pappilaan. Eivät he tahtoneet tuottaa pappilanneidelle mitään -ikävyyksiä, he pyysivät vain, että hän auttaisi heitä pelastamaan -Liljecronaa, joka oli syöstä itsensä turmioon. - -Pappilanneiti kääntyi pastorinrouvan puoleen. Äkkiä hän käsitti, -kuinka erinomaisen kelpo mies pastori Liljecrona oli ollut, ja hän -ymmärsi kuinka onneton hänen vaimonsa varmaankin oli. Hänen mielensä -suli jälleen lempeäksi ja helläksi, niin kuin se luonnostaankin oli, -ja hän vastasi vapisevalla äänellä: "Oi, enhän minä voi sitä tehdä! -Auttaisinhan minä häntä mielellänikin, jos voisin, mutta en minä -koskaan voi mennä hänen kanssaan naimisiin. Enhän minä häntä rakasta." - -Maija Liisa tunsi, miten hän punastui kaulaa myöten ja yli koko -kasvojen. Hän oli vähällä mainita sen miehen nimen, jota hän rakasti. - -Isäkulta teki jälleen kärsimättömän liikkeen, ikäänkuin hän olisi -tahtonut työntää jotakin syrjään. "Sinä et ole vielä..." - -Mutta nyt isäkulta tuli keskeytetyksi. Isoäiti Beata puhkesi -nojatuolistaan puhumaan. - -"Rakas poikani!" sanoi hän. "Rakas poikani kohtelee Maija Liisaa -tänä iltana kovin varomattomasti. Tietäähän rakas poikani sen, ettei -seitsemäntoista-vuotias tyttö koskaan tahdo tunnustaa, ketä hän -rakastaa, kaikkein vähimmin niin monen henkilön läsnäollessa. Paljoa -parempi jos rakas poikani olisi puhunut kahden kesken Maija Liisan -kanssa, silloin hän varmaankaan ei olisi kieltäytynyt kertomasta -asian oikeaa laitaa." - -Pappilanneiden täytyi nyt kääntyä isoäidin puoleen ja katsella häntä. -Hänen äänessään oli jotakin niin merkitsevää, ja hänestä tuntui, -ikäänkuin isoäiti olisi iskenyt hänelle silmää. - -"Rakas poikani on aivan liian kiivas", jatkoi isoäiti, "siksi että -hän pelkää, että hänetkin voidaan sekoittaa tähän juttuun, mutta -rakkaan poikani ei pidä suinkaan luulla, että joku epäilee hänellä -olevan osaa tässä asiassa. Kaikki tietävät, ettei rakas poikani ole -koettanut vahingoittaa pastori Liljecronaa eikä ole pakoittanut häntä -peruuttamaan hakemustansa, jotta rakas poikani itse saisi tuon suuren -paikan." - -Äänettömyys vallitsi huoneessa. Ei kukaan tiennyt, mitä vastata. - -"Minun mielestäni Maija Liisa voi huoleti ottaa tuon -kirjeenkirjoittamisen hartioillensa, ja rakas poikani voi kernaasti -suoda hänelle anteeksi. Ymmärtäähän jokainen, että Maija Liisa on -tehnyt sen nuoruuden ajattelemattomuudessaan. Että asia kääntyisi -näin pahaksi, sitä hän ei voinut aavistaa edeltäpäin." - -Maija Liisa huomasi, että isoäiti iski hänelle silmää ja kehoitti -häntä ottamaan syyn päällensä, mutta hän ei käsittänyt, niiksi hänen -piti sitä tehdä. Vihdoin vanha rouva viittasi hiukan kädellään ja -osoitti äitikultaa. - -Äitikulta istui yhä saman kauhun vallassa, ja nyt Maija Liisa -ymmärsi isoäidin tarkoituksen. Isoäiti otaksui, että äitikulta oli -kirjoittanut kirjeen, ja hän arveli varmaan, että olisi parempi, -jos isäkulta luulisi Maija Liisan sen tehneen rakkaudesta ja -ymmärtämättömyydestä, kuin että hän saisi tietää vaimon olevan -syypään tähän tekoon, sillä hän ei olisi voinut sitä tehdä muusta -kuin ilkeydestä ja pahuudesta. - -Oi, Maija Liisan mielestä tämä oli liian kova vaatimus. Ja -epätietoisuudessaan hän kääntyi Sven Liljecronan puoleen, joka yhä -seisoi liikkumattomana kirjahyllyn vieressä. Maija Liisan mielestä -hänen katseensa oli hellä ja myötätuntoinen, mutta varmaan hän -erehtyi, sillä eihän hän voinut muuta kuin vihata häntä. - -"Isäkulta!" sanoi nyt Maija Liisa. "Isäkulta on hyvä ja antaa minulle -anteeksi, että kielsin ensin. Mutta isäkulta peloitti minua..." - -Kun hän aikoi jatkaa, tuntui hänestä kaikki se, minkä hän nyt otti -syykseen, kovin rumalta ja alentavalta ja samalla niin väärältä häntä -itseään kohtaan. Hän purskahti itkuun ja heittäytyi isoäidin syliin. -"Se on liian vaikeaa! Minä en voi!" - -"Tietysti", sanoi isoäiti, "kyllä minä ymmärrän, kuinka vaikeata se -on. Mutta nyt se on sanottu. Nyt sinä saat tulla minun huoneeseeni, -ja voit siellä itkeä aivan rauhassa." - -Isoäiti kietoi käsivartensa Maija Liisan vyötäisten ympärille, ja -Maija Liisan yhä nyyhkyttäessä ja hokiessa, ettei hän sitä voinut, -talutti isoäiti hänet ovelle. "Ei sinun tarvitse sanoa sen enempää. -Sinähän olet vain lapsi." - -Kun he seisoivat kynnyksellä, tuli Liljecronaan vihdoin eloa. Hän -astui heidän luokseen, avasi oven isoäidille, ja kun hän näki, että -eteisenkin ovi oli kiinni, niin hän seurasi heidän mukanaan ja avasi -senkin. - -Kun hän oli avannut eteisen oven, huomasi hän, että ulkona oli -jyrkät portaat, joita vanhan ihmisen oli vaikea astua ja että -panimorakennukselle johtava mäki oli myös jyrkkä. Siksi hän seurasi -heidän mukanaan ja tuki isoäitiä koko ajan. Sitten oli vielä isoäidin -huoneeseen vievät vaikeat portaat. Hänen täytyi tukea häntä koko -matkan. - -Kun he tulivat isoäidin huoneeseen, kietoi hän sanaakaan sanomatta -käsivartensa isoäidin ympärille ja suuteli häntä poskelle. Ja sitten -hän teki samalla tavalla Maija Liisallekin. Hän sulki hänet syliinsä -ja suuteli häntä. - -Hän ei sanonut sanaakaan, vaan poistui jälleen. - -Mutta kaikki, mitä tuo mies teki, tuli niin äkkiä ja yllättäen ja -juuri silloin, kun sitä vähimmin saattoi odottaa, jotta ei koskaan -ennättänyt asettua vastakynteen. - - * * * * * - -Pikkupiika se sittenkin oli, eikä kukaan muu, joka ratkaisi asian. -Vieraat jättivät hyvästi ja matkustivat pois heti kun Maija Liisa oli -seurannut isoäitiä panimorakennuksen kamariin. Pappi ei varmaankaan -tuntenut olevansa oikein hyvissä voimissa, sillä hän jäi tuoliinsa -istumaan, eikä saattanut vieraita kuistille. Heti kun he olivat -lähteneet, tuli pappilanrouva papin luokse ja sanoi, että salissa oli -hiukan illallista esillä. Hän arveli, että varmaan pappi tarvitsisi -vahvistusta kaiken tämän jälkeen. Mutta pappi pyysi vain saada olla -rauhassa. Oli lauvantai-ilta, ja hänen täytyi kirjoittaa saarnansa -valmiiksi. - -Hän otti myös esille paperinsa pöytälaatikosta ja kirjoitti pari -riviä. Mutta enempää siitä ei tullut, ja hän heitti kynän kädestään. - -Hän työnsi tuolin taakse ja astui hyvän aikaa edes-takaisin -lattialla. Sitten hän kävi nurkkasohvaan istumaan. Oli aivan -hiljaista, ja pikkupiika tuumi itseksensä, olikohan pappi nukkunut. -Kaapinovessa oli rako, ja hän saattoi nähdä, että pappi oli -pitkällään sohvalla, mutta mahdotonta oli nähdä, oliko hän sulkenut -silmänsä. - -Jos pikkupiika vain olisi ollut varma siitä, että hän nukkui, -olisi hän koettanut hiipiä pois. On aivan mahdotonta selittää, -kuinka väsynyt hän oli seisottuaan ahtaassa kaapissa. Ja miten -välttämätöntä, että hän pääsi vapaaksi, jotta hän saattaisi puhua -pappilanneiden ja Beata rouvan kanssa! Kyllä hän tiesi jotakin, joka -tuottaisi heille iloa. - -Nyt pappi oli maannut niin kauan hiljaa, että hän aivan varmaan jo -nukkui. Pikkupiika arveli ainakin voivansa raoittaa hiukan kaapinovea -ja kurkistaa ulos. Ovi avautui aivan hiljaa, mutta pappi ei -nukkunutkaan, vaan hän makasi ja tuijotti vain vastakkaiseen seinään. -Juuri kun pikkupiika aikoi vetää kaapinoven taas kiinni, katsoi pappi -ylös ja huomasi hänet. - -Pappi nousi ja astui kaappia kohti. Pikkupiika ei voinut tehdä muuta, -kuin avata oven ja kiivetä esille. - -"Mitä tämä merkitsee?" sanoi pappi. "Mitä tekemistä sinulla on minun -kaapissani?" - -Pappi näytti niin ankaralta, että pikkupiika pelästyi. Pappi ja hän -olivat aina olleet hyviä ystäviä. Hän piti papista kaikkein enimmin -koko talossa, pappilanneittä lukuunottamatta, tietenkin. Pikkupiika -ei tahtonut, että pappi uskoisi jotakin pahaa hänestä, ja siksi hän -kiiruhti sanomaan, että pappilanrouva oli sulkenut hänet kaappiin, -kun pappi ja vieraat olivat vierashuoneessa. He olivat vain tulleet -tänne hakemaan papin pyhävaatteita. - -Pappi seisoi ja mietti hetken aikaa. "Sinä voit huoleti ilmaista -totuuden", sanoi hän sitten, "sillä asia ei voi kuitenkaan enää -tulla pahemmaksi kuin mitä se on. Ei suinkaan rouva sulkenut sinua -kaappiin, vaan Maija Liisa?" - -Pikkupiikaa suututti niin, että hän töin tuskin sai sanat suustaan. -"Pappilanneitikö!" huudahti hän. "Hänkö sulkisi minut kaappiin ja -panisi minut urkkimaan? Sellaiseen työhön hän on liian hyvä." - -Pappi huokasi. "Eipä hän juuri pidä itseään liian hyvänä mihinkään -työhön", sanoi pappi. "Älä usko, että minä suutun sinuun, vaikka -tunnustatkin, että Maija Liisa pisti sinut kaappiin. En minä suutu -sinuun, kun vain puhut totta." - -Pikkupiika tiesi, ettei hän ollut valehdellut ainoatakaan kertaa -siitä saakka kuin hän tuli Lövdalaan, ja sen hän sanoikin papille. - -Siitä ei pappi välittänyt. "Kyllähän minä ymmärrän, että Maija -Liisalla oli syytä pelätä", sanoi hän. "Ja ymmärränhän minä senkin, -että hän pyysi sinua menemään kaappiin, jotta hän saisi tietää, mistä -me täällä keskustelimme. Mutta rouvallahan ei ollut mitään tekemistä -tämän asian kanssa." - -Pikkupiika seisoi ääneti sanomatta sanaakaan. Hän ei tiennyt, mitä -hänellä oli lupa puhua. Pappilanneiti oli ankarasti kieltänyt häntä -juoruamasta papille mitään pappilanrouvasta. Ja äiti oli sanonut -samaa. Täällä ei ollut niinkuin Svanskogissa. Siellä hän oli -uskaltanut kertoa mitä hyvänsä. - -Kun hän oli vaiti, luuli pappi, että asia oli siten, kuin hän -sen oletti, ja käski pikkupiian mennä tiehensä. Pikkupiika astui -ovelle, mutta silloin pappi kutsui hänet takaisin. Hän oli tullut -ajatelleeksi jotakin muuta, jota hän tahtoi kysyä häneltä. - -"Kuulehan, sehän oli totta!" sanoi pappi. "Koska sinulla on tapana -toimittaa sellaisia asioita Maija Liisan puolesta, niin ehkäpä -sinä myös autoit häntä kirjoittamaan tuon kirjeen? Sillä kirje on -kirjoitettu lapsenkäsialalla, ja sinähän osaat sekä lukea että -kirjoittaa." - -"Minä en ole koskaan kirjoittanut mitään kirjettä mamseli Maija -Liisan puolesta", sanoi pikkupiika. "Mutta yhden kirjeen minä olen -kirjoittanut rouvan puolesta." - -"Vai niin, sinä olet kirjoittanut rouvalle", sanoi pappi, "mutta et -koskaan Maija Liisalle?" Äänestä kuului, ettei hän nytkään uskonut, -että pikkupiika puhui totta. "Ehkäpä sinä muistat, mitä tuo kirje -sisälsi, jonka sinä kirjoitit rouvan puolesta?" - -Pikkupiika vastasi, että hän saattoi lukea sen sanasta sanaan ulkoa, -jos pappi halusi sitä kuulla, ja pappi pyysi häntä sitä tekemään. - -"Tosin olen kovin hämilläni kirjeeni johdosta", alkoi pikkupiika -lasketella, "mutta minä pyydän, että arvoisa neitsyt itse aprikoisi -asiaa. Pastori Liljecrona on nyt tavannut erään nuoren tytön, joka -voisi tuottaa hänelle onnea, jollette te olisi hänen tiellään. -Jos neitsyt hyväntahtoisesti tahtoisi väistyä tieltä, niin ei -kiitollisuudella olisi rajoja ja tulevaisuus olisi taattu. Neitsyen -pitäisi ottaa huomioon, että uudessa seurakunnassa vaaditaan -pappilanrouvalta moitteetonta elämää..." - -Pappi teki torjuvan liikkeen kädellään. "Jo riittää", sanoi hän. -Sitten hän katseli kauan ja tutkivasti pikkupiikaa. "Ja tämänkö -kirjeen olet sinä kirjoittanut rouvan puolesta?" - -Pikkupiika vastasi reippaasti myöntävästi. Pappilanrouva oli -kieltänyt häntä kertomasta, että hän opetti häntä lukemaan ja -kirjoittamaan, mutta tästä kirjeestä hän ei ollut maininnut koskaan -mitään. - -Pappi kohotti vain olkapäitään. "Katsos nyt, kuinka sinä valehtelet", -sanoi hän väsyneellä äänellä. "Sinähän seisoit kaapissa koko ajan. -Kai sinä kuulit, että Maija Liisa myönsi kirjoittaneensa tuon -kirjeen." - -Pikkupiika tunsi punastuvansa. Tätä hän ei voinut sietää. Se oli -sentään liikaa, että pappi luuli hänen valehtelevan. - -"Voit mennä", sanoi pappi. "Minä en ymmärtänyt ensin, mistä se -johtui, ettei kirje ollut kirjoitettu Maija Liisan käsialalla. Mutta -nyt sekin asia on selvä. Mene hänen luokseen ja kerro se hänelle." - -Mutta pikkupiika ei lähtenyt. "Kyllä pappilanrouva käski minua -kirjoittamaan", sanoi pikkupiika, "ja hän se minut kaappiinkin sulki". - -"Oletteko te Maija Liisan kanssa päättäneet sanoa sillä tavalla?" - -Pappi alkoi näyttää vihaiselta. Pikkupiika ymmärsi, että hän ajaisi -hänet ulos, jollei hän voisi jollakin tavalla todistaa asiaa. Hän -katsoi neuvottomana ympärilleen. Samassa hänen silmänsä osuivat -vanhaan ruotimummoon, joka kulki ikkunan ohitse. - -"Kas, tuossa kulkee se, joka vei kirjeen Svanskogiin!" sanoi -pikkupiika. "Sopisihan häneltä kysyä, pappilanrouvako vai neitikö -pyysi häntä menemään sinne." - -Pappi aikoi juuri vastata, ettei hän tahtonut enää kuulla sen enempää -koko asiasta, mutta pikkupiian itsepäisyydessä oli jotakin, mikä -pakoitti häntä sitä tekemään. Hän nousi ylös ja astui ovella. Kun hän -nyt aivan äkkiä työnsi oven auki, tyrkkäsi hän jotakuta, joka seisoi -nojautuneena ovea vasten. Se oli pappilanrouva. - -Pappi loi rouvaan pitkän katseen, pysähtyi ja katsoi vielä uudestaan -häneen ikäänkuin ollakseen varma siitä, että se oli todellakin hän, -sitten hän meni portaille ja teki pari kysymystä vanhalle eukolle. -Kun hän palasi takaisin, oli pappilanrouva kadonnut. - -Pappi istahti kirjoituspöytätuoliin ja kutsui pikkupiian luokseen. -"Kerroppa nyt miten kaikki tapahtui kirjoittaessasi tuota kirjettä!" -sanoi hän. Ja pikkupiika vastasi aivan tyydyttävästi, jottei pappi -voinut enää lainkaan epäillä. - -"Minä huomaan tehneeni sinulle vääryyttä, Nora Myrskytuuli", sanoi -pappi, "nyt sinä saat palkaksi sen, että saat mennä kertomaan kaikki -Maija Liisalle". - -Sitä ei tarvittu sanoa pikkupiialle kahdesti. Samassa -silmänräpäyksessä hän oli jo panimokamarissa, jossa vallitsi itku -ja suuri suru, ja kertoi siellä kaikki. Aluksi pappilanneiti tuskin -kuuntelikaan hänen puhettaan, mutta lopulta hän kuitenkin ymmärsi, -että isäkulta tiesi nyt totuuden, ja silloin hän hyppäsi pystyyn. -"Isoäiti, isoäiti! Minun täytyy mennä isäkullan luo katsomaan, miten -hänen laitansa on!" - -Mutta samassa ovi avautui ja isäkulta seisoi kynnyksellä. - -Eikä siinä ollut tämänpäiväinen eikä eilinen isäkulta, vaan entisten -aikojen isäkulta, hellä isäkulta, joka levitti Maija Liisalle sylinsä. - - - - -LEPOKIVI. - - -Pari päivää suuren selvityksen jälkeen oli Maija Liisa tavalliseen -aikaansa maantiellä kävelemässä pikkupiian kanssa. - -Mutta tänä iltana hän ei astunut väsyneenä ja alakuloisena laahaten -jalkojaan perässään, vaan nyt heitä oli kaksi kaikua huudattamassa -ja kissankultaa kaivamassa, kaksi puroa patoamassa ja valkovuokkoja -poimimassa. - -Kissapöllöä ei Maija Liisa kuitenkaan viitsinyt ärsyttää, vaan -hän jätti pikkupiian suuren koivun juurelle ja astui yksinään -Lepokivenmäkeä ylös. Lintu oli tällä kertaa varmaan huvittavampi kuin -tavallisesti, sillä pikkupiika ei saavuttanut häntä kummitusaidan -luona eikä myöhemminkään. - -Kun Maija Liisa oli tullut niin pitkälle, että hän saattoi nähdä -Lepokiven, pysähtyi hän äkkiä. Siellä istui mies, ei kapealla, -kiveen hakatulla istuimella, vaan itse paadella. Hän istui koukussa -leuka käsien varassa. Mutta hänen katseensa ei ollut kiintynyt -maahan, vaan puiden latvoihin. Hän vihelteli rastaalle, joka istui -suuressa kuusessa tien toisella puolella, matki sitä ja ärsytti sitä -kilpalauluun, jotta linnun ääni oli katketa. - -He olivat niin leikkiin vajonneina, sekä rastas että mies, etteivät -he lainkaan kuulleet Maija Liisan tuloa. Hän seisoi hyvän aikaa -ääneti kuunnellen ja katsellen ihmeissään miestä. Joka kerta -tavatessaan hänet aikaisemmin oli varmaan raskas suru painostanut -häntä. Ensi kertaa tänä iltana vasta Maija Liisa tuli ajatelleeksi, -että hän saattoi korkeintaan olla viidenkolmatta vuoden vanha. Hän -näytti aivan nuorelta pojalta. Maija Liisa hämmästyi tätä niin -suuresti, että hänen väkisenkin täytyi naurahtaa. - -Mies käänsi hiukan päätään tarkasti kuunnellen ja kohotti samalla -katseensa toiseen puunlatvaan, ikäänkuin hän olisi luullut äänen -tulleen sieltä. - -Silloin purskahti Maija Liisa uudelleen nauruun. Nyt toinenkin kuuli -mistä se tuli. Hän hyppäsi alas kiveltä ja astui kiihkeästi häntä -kohti. Häntä juuri hän oli odottanutkin. Hän oli käynyt Loby'ssä -Maija Liisan ystävättären, Britan luona kysymässä, missä hän voisi -tavata mamseli Maija Liisaa kahden kesken. Ja Britta oli sanonut -hänelle, että tänne Lepokivelle hän astui joka ilta. - -Maija Liisan sydän alkoi sykkiä hyvin nopeasti, ikäänkuin se olisi -odottanut suurta iloa. Oi, voi, miksikä se oli niin järjetön! -Olisihan sen pitänyt tietää, ettei Sven Liljecrona voinut tuoda -mitään iloista sanomaa. Hän aikoi kai jutella veljestään. Hän tahtoi -varmaan hiukan rauhallisemmissa oloissa keskustella uudestaan kälynsä -ehdoituksesta. - -Varmaan asia oli näin, niinkuin hän oletti. Liljecrona saattoi Maija -Liisan hiukan kursailevasti Lepokiven luo ja auttoi hänet ylös -paadelle, jossa hän oli aikaisemmin istunut, ja jäi itse tielle -seisomaan. Sitten hän kysyi häneltä aivan juhlallisesti, oliko aivan -varma, ettei hän rakastanut hänen veljeään. - -Nyt kävi aivan samoin kuin Svanskogissakin. Maija Liisa ei -ymmärtänyt, miksi hän samalla kertaa tunsi sekä harmia että -liikutusta ja miksi harmi sai hänessä niin suuren vallan, jotta hänen -täytyi vastata aivan ärtyisesti, ettei hän käsittänyt, mitä varten -hän turhan päiten kysyi tuollaista. Eikö hän voinut ymmärtää, että -hän oli voinut olla pari tuntia hänen veljensä kanssa rakastumatta -häneen. - -Ei näyttänyt lainkaan siltä, kuin Maija Liisan jyrkkä ääni olisi -suututtanut Liljecronaa. Kummallista, että äsken hän oli viheltänyt -rastaalle. Nyt hän oli aivan jäykkä, ikäänkuin hänen olisi pitänyt -sopia vain jostakin kaupasta ja edeltäpäin olisi punninnut joka -ainoan sanan, jonka hän sanoi. Tuollaiselta hän varmaan näytti -myödessään rautaa tai tehdessään sopimuksia rahtimiesten kanssa. - -Liljecrona pyysi, ettei Maija Liisa pitäisi häntä tunkeilevana, mutta -hän oli kysynyt sen vuoksi, että hänen täytyi tietää, oliko hänen -sydämensä vapaa, ennenkuin hän saattoi jatkaa puhettaan. - -Maija Liisan teki vastustamattomasti mieli hiukan kiusata ja -järkyttää tuota suurta varmuutta. "Ei ole siltä sanottu", vastasi -hän, "että sydämeni on vapaa, vaikken rakastakaan pastori -Liljecronaa. Onhan niitä toisiakin..." - -Liljecrona kumarsi hiukan pilkallisesti. "Aivan oikein", sanoi hän. -"Ja jos mamseli Maija Elisalla on vähintäkään toivoa, että se, jota -hän ajattelee, tulee pyytämään mamseli Maija Liisan kättä, niin minä -en jatka puhettani." - -Veri kohosi Maija Liisan poskiin, mutta hän katsoi suoraan -Liljecronan surullisiin silmiin vastatessaan: "Ei, siitä ei ole -vähintäkään toivoa." - -"Siinä tapauksessa tahtoisin pyytää mamseli Maija Liisalta pientä -neuvoa", sanoi Liljecrona ja veti samalla lompakostaan esille -sinetillä suljetun kirjeen, jota hän kuitenkin piti kädessään siten, -ettei Maija Liisa voinut nähdä sen päällekirjoitusta. "Tahtoisiko -mamseli Maija Liisa neuvoa minua, pitääkö minun panna tämä kirje -postiin vai repiä se rikki?" - -Maija Liisa ei vastannut mitään. Hän ei voinut olla ajattelematta -sitä aamua, jolloin Liljecrona hyppäsi ketunkuoppaan. Silloin hän -yhdellä hyppäyksellä ratkaisi koko asian. "Miksi hän ei voi nytkin -tehdä reipasta hyppäystä", tuumi Maija Liisa, "ja puhua suoraan, -jotta tietäisin, mitä hän tarkoittaa? Mistä tämä suuri varovaisuus on -tullut?" - -"Tämän kirjeen, mamseli Maija Liisa", jatkoi Liljecrona, ja ääni, -jos mahdollista muuttui yhä kylmemmäksi ja asiallisemmaksi, "on eräs -nuori mies kirjoittanut, joka pari vuotta sitten seisoi morsiamensa -haudalla ja lupasi elää yksin koko elämänsä voidakseen vain muistaa -häntä. Siitä saakka ei tuo nuori mies ole kertaakaan aikonut rikkoa -lupaustansa, niin, hän ei ole tuntenut edes mitään kiusaustakaan -tehdä sitä. Hän oli haudannut sydämensä yhdessä armaansa kanssa, -eikä se voinut enää herätä uuteen eloon. Mutta, mamseli Maija Liisa, -samainen nuori mies tapasi muutamia kuukausia sitten lapsi paran, -joka istui aivan yksin, kaikkien hylkäämänä. Hän näki tuon lapsen -silmissä mitä suloisinta hempeyttä ja nöyryyttä, ja vieläkin enemmän, -huomasi ihmeekseen, että hän muistutti hänen armastansa. Heti -paikalla hän tunsi suurinta myötätuntoa. Hänen mielestään vainaja -kehoitti häntä auttamaan tuota nuorta yksinäistä tyttöä, joka oli -aivan hänen kuvansa. Nuori mies yritti viedä hänet yhteen jaloimman -miehen kanssa, jonka hän tunsi, oman veljensä. Hän näki heidän -yhdessä istuvan takan ääressä, hän uneksi jo suurinta onnea heille -kummallekin, mutta inhottavia esteitä tuli väliin. Nuoren miehen teko -tuotti onnettomuutta niille molemmille, joille hän oli tahtonut luoda -onnea. Rakastettu veli vajosi mitä hirveimpään kurjuuteen ja kun -häntä yritettiin pelastaa, joutui nuori tyttökin aivan syyttömästi -mitä vaikeimpaan asemaan. Nuori mies oli nyt joka päivä kuulevinaan -morsiamensa äänen, joka kehoitti häntä tarjoamaan nuorelle tytölle -kotia, jossa hän voisi hellimmällä huolenpidolla luoda hänelle onnea -ja tarjota hänelle varman suojapaikan, jonne häntä vainoova kova käsi -ei voisi ylettyä. Kaikesta tästä, rakkahin mamseli Maija Liisa, tämä -nuori mies on kirjoittanut tässä kirjeessään. Hän aikoi lähettää -sen tänään, mutta sitten hän alkoi epäillä. Hänen mielestään oli -välttämätöntä kysyä ensin mamseli Maija Liisan mieltä." - -Liljecrona vaikeni, mutta laski samalla kirjeen Maija Liisan -polvelle. Hän luki sen päällekirjoituksen. Se oli osoitettu -Korkeastioppineelle Herra Pastori Erik Lyseliukselle. - -Ei koskaan, ei koskaan eläissään Maija Liisa ollut tuntenut niin -syvästi loukkaantuneensa. Kun Liljecrona nyt teki sen, mitä Maija -Liisa ei ollut koskaan odottanut, kun hän nyt kosi häntä, niin miksi -hän teki sen tällä tavalla! Vain siksi, että hänen oli häntä sääli! -Hän olisi tahtonut hyökätä ylös, repiä kirje pieniksi paloiksi ja -viskata ne suoraan vasten hänen kasvojaan. Hän oli enemmän suuttunut -häneen kuin isäkultaan, hänen naidessaan Raklitzan. Hän tuumi: -"Varmaan minun laitani on sellainen, etten voi suuttua oikein sydämen -pohjasta muihin kuin niihin, joita rakastan." - -Mutta Maija Liisa oli kokenut paljon sen päivän jälkeen, jolloin hän -suuttui isäkultaan ja Raklitzaan, ja hän saattoi nyt hillitä itseään -aivan toisella tavalla. Hän soljui vain alas kiveltä, antoi kirjeen -pudota maahan ja alkoi sanaakaan sanomatta astua mäkeä alas. - -Hän sai kulkea pitkän matkaa, aivan kiviaidalle saakka, ennenkuin -kukaan seurasi hänen jälkeensä. - -Astuessaan tietä pitkin tuli hän huomanneeksi, kuinka kaunis ilta -oli. Linnut lauloivat puissa, hyttyset tanssivat ilmassa, aurinko -kimalteli vastapuhjenneissa lehdissä, vesi lorisi ojissa ja kukat ja -heinänkorret itivät ja versoivat, jotta miltei kuuli niiden kasvavan. -Mutta kumma kyllä, tästä Maija Liisan viha vain yltyi! Olisihan -Liljecronan pitänyt ymmärtää, että tällaisena iltana täytyi tulla -oikealla tavalla, jos lainkaan aikoi tulla. Oi, jospa hän olisi ollut -niin viisas eikä sanonut mitään! Silloin Maija Liisa ei olisi ollut -yhtä onneton kuin nyt, ja hän olisi saanut vain uneksia Liljecronasta. - -Olisihan Liljecronan myöskin pitänyt ottaa selkoa siitä, minkälainen -hänen olonsa nyt oli, ennenkuin hän tällä tavalla nöyryytti häntä. -Jos hän olisi tiennyt, että Maija Liisa oli sopinut isäkullan kanssa, -ja että äitikulta oli karannut samana iltana, jolloin Liljecrona -oli ollut kälynsä kanssa Lövdalassa, karannut sanomatta sanaakaan -kellekään ihmiselle eikä palannut vieläkään takaisin, niin Maija -Liisa olisi saanut olla hänen armeliaisuuttaan vailla. - -Mutta, olihan tuo kaikki yhdentekevää. Vaikka Maija Liisa olisi ollut -kuinka suuressa hädässä tahansa, niin hän olisi sittenkin suuttunut -häneen, kun hän kosi vain säälistä. Hän ei olisi voinut suuttua -keneenkään muuhun yhtä pahasti, hän ei olisi voinut suuttua samalla -tavalla edes hänen veljeensä, jos hän olisi tehnyt samoin. - -Maija Liisa pysähtyi äkkiä. Miksi hän oli suuttunut Liljecronaan? -Vastaus selvisi hänelle kuin ilmestys. Siksi, että hän rakasti häntä! - -Oi niin, oi niin! Tämä oli rakkautta. Hän oli lukenut siitä -kirjoissa, hän oli laulanut siitä lauluissa, mutta hän ei ollut -tuntenut sitä ennemmin omassa sielussaan. Se oli varmaan kytenyt -koko kevään hänessä heikkona tulena, mutta hän ei ollut osannut -antaa sille oikeata nimeä. Nyt rakkaus leimahti hänessä voimakkaana -liekkinä. Hän melkein otaksui, että sen täytyi loistaa ja leimuta -hänestä. - -Hän kääntyi taakseen. Kaikki oli äkkiä aivan muuttunut. Rakkaus paloi -hänessä. Sen jälkeen kuin tuo suuri ihme oli tapahtunut, ei hän ollut -enää sama kuin ennen. Hän ei voinut olla vihoissaan sille ihmiselle, -joka oli opettanut häntä rakastamaan. - -Liljecrona oli astunut Maija Liisan jäljessä ja oli juuri saavuttaa -hänet. Kun Maija Liisa aivan äkkiä kääntyi taakseen, jäi hän -seisomaan hänen eteensä ja katsoi häntä silmästä silmään. - -Tuollainen tuli, joka nyt paloi Maija Liisan sielussa, oli varmaan -tarttuva! Liljecronan silmissä se sytytti voimakkaan heijastuksen, -vai eikö se ollutkaan heijastusta? Se näytti Maija Liisan mielestä -leimuavan aivan liian voimakkaasti. Hän ymmärsi vielä niin vähän, -mutta kun Liljecrona sulki hänet nyt syliinsä, niin tuntui hänen -kiihkeä syleilynsä yhtä voimakkaalta kuin se tunne, joka veti Maija -Liisaakin hänen puoleensa. - -Maija Liisa oli aivan ihmeissään. Tuskin hän uskalsi luottaa siihen, -mitä hän tunsi ja kuuli. Mutta nuo sanat, jotka puhkesivat nyt -esiin, lyhyinä huudahduksina Liljecronan huulilta, nuo suloiset -kysymykset, rakastiko Maija Liisa häntä, tuo kiihkeä tunnustus, että -hän oli rakastanut Maija Liisaa ensi hetkestä saakka, mutta hävennyt -heikkouttaan, tuo mielipaha ja katumus, kun hän oli koettanut pettää -itseänsä ja salannut itseltään rakkauttansa, nuo uhkarohkeat sanat, -ettei hän välittänyt elävistä eikä kuolleista, kun vain Maija -Liisa rakasti häntä -- saattoivatko ne kaikki lähteä muualta kuin -sydämestä, joka rakasti häntä yhtä hehkuvasti kuin Maija Liisakin -häntä? - - - - -MENNINKÄISET LÖVDALASSA. - - -Fylax seisoi kuistilla ja haukkui ja vinkui koko yön. Pikkupiika ei -ollut koskaan kuullut sen niin kiihkeästi haukkuvan. Hän ei saanut -kiinni unesta lainkaan. Mamseli Maija Liisa makasi varmaan myös -valveilla, ja hän olisi kuitenkin kaivannut niin kipeästi unta, niin -heikko kuin hän oli. Pikkupiian täytyi ainakin koettaa saada koira -vaikenemaan. - -Hän heitti ylleen hameen ja liivit ja hiipi keittiön kautta eteiseen. -Kun hän vihdoinkin oli saanut monet lukot ja salvat auki, oli koira -vaiennut, mutta hän astui sittenkin ulos kuistille kutsuakseen sen -sisään. - -Olipa tuo omituista! Hän ei voinut nähdä sitä missään. Hän oli aivan -varma siitä, että koira oli seisonut kuistilla koko yön, mutta nyt, -kun hän oli vaivautunut ulos, oli se tietenkin kadonnut. Pikkupiika -astui aivan portaitten reunalle saakka ja kutsui koiraa, mutta sitä -ei näkynyt missään. - -Oli kaunis yö. Taivas oli täynnä pieniä valkoisia pilviä. Ne olivat -järjestyneet kiehkuroihin ja pyöröihin, ikäänkuin ne olisivat -leikitelleet keskenään nyt, kun ei kukaan niitä nähnyt. Aurinko ei -ollut vielä ehtinyt kiivetä vuoren takaa esille, mutta oli aivan -valoisaa siltä. Ei ollut ensinkään kylmä, vaan niin lämmin ja leuto, -ettei pikkupiikaa paleltanut, vaikka hän oli lähtenyt ulos avojaloin. - -Nuo kuusi suurta pihlajaa, jotka seisoivat rivissä navetan edessä ja -olivat levinneet niin, että niiden oksat ylettyivät kiinni toisiinsa -ja muodostivat ikäänkuin vihreän seinän, kukkivat parhaillaan. -Suuret, valkoiset kukkatertut loistivat vihreiden lehtien keskellä. -Oli yhtä kaunista, kuin kirkkaiden tähtien tuikkiessa mustalla -talvitaivaalla. - -Tuo vihanta, keväinen vihreyskö sen lie vaikuttanut vai mikä, -mutta pikkupiian mielestä kaikki rakennukset pihamaan ympärillä -näyttivät niin vanhoilta, ikäänkuin ne olisivat voineet milloin -hyvänsä lyyhistyä maahan. Hän tarkasteli tallin solaa ja navetan -puoliympyriäisiä ikkunoita, jotka tuijottivat mustuneen olkikaton -alta esiin, ja kallellaan olevaa panimon ovea, ja kaikki nuo -näyttivät kovin surkeilta ihanassa kevätyössä ja ikäänkuin -huokailivat omaa raihnauttaan. Hän katseli renkitupaa, jonka -alakerros oli kivestä, ja aittaa, joka seisoi paalujen varassa. -Hän katseli monia veräjiä, jotka nyt olivat asetetut paikoilleen, -ja pitkää aitausta. Kaikki oli niin vanhaa, vinoa, väärää ja -kallellista. Kattoharjat olivat painuneet alas, seinät harmaita ja -vihreä sammal pisti hirsien lomista esiin. - -Ensi kertaa pikkupiika huomasi, että talo alkoi olla vanha ja -tarvitsi kokonaan uudistusta ja korjausta. Mutta sellaista tulee -ajatelleeksi vain keväällä, kun puut ja pensaat ja pellot koristavat -itseään ja muuttavat ylleen uuden puvun. - -Ehkäpä taloillakin oli talvensa ja keväänsä, vaikka niiden välillä -olikin pitemmät väliajat kuin puiden ja pensaiden vuodenaikojen -vaihteella? Kevät oli talossa, kun sinne tuli nuorta väkeä, jotka -rakensivat uutta ja repivät alas vanhaa. Ja talvi vallitsi talossa, -kun nuoret olivat ehtineet vanhettua ja kun se, minkä he olivat -rakentaneet, oli valmiina lyyhistymään maahan ja kaipasi uusia -voimia, jotka jälleen rakensivat uudestaan ja asettivat kaikki -kuntoon. - -Olipa se omituista, tuumi pikkupiika, että hän tuli tuollaista -tuumineeksi. Mutta koko yö oli myös kovin kummallinen, se oli niin -lämmin ja tukehduttava ja salaperäinen. Hänen mieltänsä alkoi -ahdistaa ja hän aikoi kiiruhtaa sisään, mutta samalla hän jälleen -tuli ajatelleeksi koiraa. - -Kun hän nyt katseli joka puolelle nähdäkseen minne se oli kadonnut, -oli hän näkevinään jotakin liikettä ruohokentällä, pihlajien alla. - -Pikkupiika oli asunut keskellä synkkää metsää, ja hän oli saanut -toimittaa äidin asioita sekä varhain että myöhään, mutta ei hän -eläissään ollut nähnyt mitään niin kummallista eikä hän myöskään -luullut koskaan saavansa nähdä mitään senkaltaista. Äiti oli aina -sanonut, ettei hänen pitänyt pelätä. Ei hän ollut luonteeltaan -sellainen, että peikot ja kummitukset hänelle näyttäytyisivät. - -Mutta nyt hän näki sittenkin jotain tuollaista kummallista, siitä -hän ei voinut erehtyä. Hän hämmästyi hiukan, mutta ei hän niinkään -helposti säikähtänyt. Eikä siinä ollutkaan mitään pelon syytä. Siellä -oli vain pieniä kääpiöitä, jotka tanssivat. - -Niitä oli kaksi kappaletta: herra ja nainen, ja ne olivat noin -kuuden vuoden vanhan lapsen kokoisia, mutta tavattoman hentoja -ja hienoja ruumiiltaan. Molemmat olivat puetut aatelispukuihin, -mustaan samettiin ja pitseihin ja kultakalunoihin. Herralla oli -kolmikulmahattu päässä ja miekka vyöllä ja silkillä ommeltu takki ja -soljet kengissä. - -Naisen hame oli lyhyt, mutta hyvin leveä, sukat olivat punaiset, -hatussa suuri höyhentöyhtö ja viuhka kädessä. He tanssivat yhdessä. -Herra tarttui naista käteen kiinni ja kädet kohossa he tepsuttelivat -varpaillaan vähän matkaa eteenpäin, kääntyivät sitten ympäri ja -tepsuttelivat takaisin. He erosivat toisistaan, juoksivat toisiaan -vastaan, kumarsivat ja tarttuivat vihdoin toisiaan vyötäisiltä kiinni -ja pyörähtivät ympäri. - -Mitään niin somaa ei pikkupiika eläissään ollut nähnyt, siitä hän oli -varma. He liikkuivat niin sirosti, aivan liitelivät ruohokentällä. -Sillä tavalla ihmiset eivät osanneet tanssia. Nämät olivat aivan kuin -ilmaa. Heidän kasvonsa olivat kuin hienointa porsliinia ja kädet ja -jalat olivat aivan pienet. Hyvänen aika, jospa voisi olla noin pieni -ja siro! - -Pikkupiika ei voinut irtaantua heistä, niin kauan kuin he tanssivat. -Hän seisoi ja ihmetteli mielessään, miksi he olivat niin iloisia, ja -miksi he tanssivat juuri tänä yönä. No, eihän sitä ollut niinkään -vaikea käsittää. Ne olivat varmaan Lövdalan kotihaltioita ja -iloitsivat tietenkin siitä, että kaikki oli tullut taas oikealle -tolalle, sen jälkeen kuin Raklitza oli lähtenyt pois. - -Kun pikkupiika näki heidän tanssivan, teki hänen mielensä jo melkein -uskoa todeksi sitä, mitä Pitkä-Bengt oli kertonut. Hän oli kaikkein -viimeiseksi nähnyt Raklitzan. Hän oli tavannut hänet myöhään -lauvantai-iltana Svartsjönniityillä. Raklitza oli näyttänyt aivan -sekavalta, aivan kuin ensi kerrallakin, kun Pitkä-Bengt oli nähnyt -hänet, ja hän vakuutti aivan varmasti, hän olisi voinut sen vaikka -valallaan vahvistaa, että Raklitza oli hävinnyt puroon. - -Ehkäpä oikeat menninkäiset iloitsivat nyt, kun kylmän ja viekkaan -vedenhaltijan valta oli loppunut Lövdalassa. - -Olivatpa ne aika tanssimestareita! Miksikä eräs toinen nukkui -valoisina öinä eikä tanssinut vihreällä niityllä? Miksikä ei tuo -toinen ollut yhtä keveä ja iloinen mieleltään, miksikä piti aina olla -huolia, joista ei koskaan voinut kokonaan irtaantua? Pikkupiika kuuli -sisältä kumeaa melua, ikäänkuin joku olisi raskaasti kaatunut maahan, -ja hän kiiruhti taas eteiseen. - -Hän kuunteli hetken aikaa, mutta ei kuulunut enää mitään. Hän oli -kuitenkin aivan varma siitä, että melu oli lähtenyt lännenpuolisesta -kamarista, jossa pappi asui. - -Hän kiiruhti niin pian kuin suinkin pappilanneiden luo ja pyysi häntä -nousemaan, sillä papin laita ei varmaankaan ollut hyvä. - -Mamseli Maija Liisa heitti kiireesti ylleen hiukan vaatteita, ja -sillä aikaa hän kysyi pikkupiialta, mitä oli tapahtunut. Pikkupiika -kertoi kaikessa kiireessä, miten hän oli katsellut tuota tanssia ja -samassa kuullut raskaan kolinan. - -Pappilanneiti tuli aivan kalpeaksi. "Nuo kaksi eivät näyttäydy -muulloin kuin silloin, kun Lövdalaan tulee uusi omistaja", sanoi hän, -"mutta enpä luule kenenkään ennen nähneen heitä". - -Hän ei ollut ehtinyt saada jalkaansa muuta kuin toisen kengän, kun -hän heitti pukeutumisen kesken ja kiiruhti lännenpuoleiseen kamariin. - -Siellä pappi makasi pitkänään lattialla liikuttamatta jäsentäkään. - -"Mitä on tapahtunut, isäkulta, mitä on tapahtunut?" sanoi -pappilanneiti ja kumartui hänen ylitseen. - -Samassa hän vilkaisi pikkupiikaan, joka oli seurannut hänen -jäljissään. "Isäkulta on kuollut", sanoi hän. "Meidän täytyy lausua -hänelle kiitoksemme. Ehkei hän ole sen kauempana kuin että hän voi -kuulla meitä." - -Maija Liisa suuteli papin kättä oikein sydämellisesti ja kuiskasi -jotakin hänen korvaansa. Sitten sai pikkupiikakin suudella hänen -kättään. Sen jälkeen nousi pappilanneiti pystyyn ja katseli -ympärilleen nähdäkseen, mitä isäkulta oli tehnyt. Hän oli istunut -kirjoittamassa. Kynässä oli vielä mustetta. Varmaankin hän oli -tuntenut pahoinvointia kirjoittaessaan, ja kun hän oli noussut -painaakseen kelloa ja kutsuakseen apua, oli hän kaatunut kumoon. - -Saarna oli puoleksi kirjoitettuna pöydällä. Viimeiset rivit olivat -vinot ja kirjaimet terävät ja epätasaiset. Pappilanneiti luki ne -hiljaisella äänellä: "Työmies, joka on suorittanut työnsä, halajaa -lepoa ja iloitsee siitä, että voimakkaampi astuu hänen paikalleen." - -Nyt kyyneleet tulvivat pappilanneiden silmiin. "Minä ymmärrän, miksi -he tanssivat juuri isäkullalle", sanoi hän. "He tiesivät, että hän -halusi pois. He tiesivät, että hän tahtoi päästä vapaaksi." - - - - -KOTI. - - -Pappilanneiti istui kyökkikamarissa raamattu ja virsikirja edessään -ja luki Jumalan sanaa saadakseen lohdutusta suurelle surulleen. - -Oli varhainen aamu, vuorokausi oli juuri kulunut siitä, kun hän löysi -isäkullan kuolleena lattialta. Kaiken päivää hänellä oli ollut niin -paljon puuhaa, ettei hänellä ollut aikaa ajatella suruansa. Mutta yön -kuluessa oli suru vallannut hänen mielensä täydellä voimalla, eikä -hän voinut lainkaan nukkua. Hän oli noussut varhemmin kuin kukaan muu -ja istahtanut lukemaan. - -Mutta varsin pian hän painoi kirjat kiinni ja kiitti nyt Jumalaa -siitä, ettei hän ollut yksin ja hyljätty, vaan omisti luotettavan -ystävän, joka saattoi auttaa ja varjella häntä. Nyt emintimä varmaan -aikoi tulla takaisin ja ottaa haltuunsa kartanon, ja jollei Maija -Liisalla olisi nyt Sveniä, niin joutuisi hän kokonaan emintimän -valtaan. Ja silloin hänellä ei olisi syytä surra vain isäkultaa, vaan -itseänsäkin. - -Tuskin hän oli ajatellut tämän ajatuksen loppuun, kun alkoi kuulua -puutarhanpuoleisen ikkunan alta kaunista ja hiljaista soittoa. - -Maija Liisa tiesi hyvinkin, kuka se oli. Hän oli lähettänyt hänelle -eilen sanaa. - -Maija Liisan mieleen juolahti, että ehkei ollut sopivata, että hän -soitti surutalon ulkopuolella, mutta hän karkoitti tuon ajatuksen -mielestään. Svenin oli vaikea saada sanoilla sanotuksi sitä mitä -hän halusi, ja siksi hän oli ottanut viulun mukanaan. Ei ollut sen -sopimattomampaa, että hän tällä tavalla otti osaa hänen suruunsa, -kuin jos hän sanoin olisi sen ilmaissut. - -Maija Liisa istui selin ikkunaan, niin ettei hän voinut nähdä häntä, -eikä hän uskaltanut liikahtaa. Ensi kertaa hän kuuli hänen soittavan, -sillä tuota soittoa Svanskogissa ei voitu laskea mukaan. Eikä Maija -Liisa mahtanut sille mitään, mutta kesken syvää suruaan hän iloitsi -koko sydämestään, että Sven oli tarttunut viuluunsa. Hänen täytyi -tunnustaa itselleen, että Svenin suuri rakkaus häneen oli tehnyt -mahdolliseksi sen, että hän nyt saattoi koskea jouseensa. - -Oi, kuinka kummallista, että saattoi tuolla tavalla soittaa viulua! -Että jousi ja kielet saattoivat loihtia esiin noin hiveleviä ja -suloisia säveleitä! - -Hän soitti niin haikeasti, niin haikeasti. Suuret kyyneleet alkoivat -tippua pitkin Maija Liisan poskia. - -Mutta vähitellen soitto aivan muuttui. Nyt se ei ollut enää -hiljaista ja lohduttavaa. Ei Maija Liisa tiennyt, ymmärsikö hän sitä -oikein, mutta hänen mielestään se äkkiä oli käynyt niin hurjaksi ja -peloittavan synkäksi. - -Maija Liisaa ihmetytti yhä enemmän. Ei tuollainen soitto soveltunut -isäkullalle! Isäkulta oli aina ollut onnellinen ja koettanut tuottaa -toisille onnea. Isäkulta ei ollut koskaan tahtonut tietää mitään -surusta eikä tuskasta. Kun elämä oli hänen mielestään muuttunut -vaikeaksi ja kieroksi, oli hän mennyt pois. Tietysti täytyi kaivata -isäkultaa ja uskollisesti ikävöidä häntä. Mutta isäkullan muisto oli -sittenkin niin valoisa. - -Ei, Maija Liisa ei voinut enää uskoa, että Sven soitti lohduttaakseen -häntä. Hän kuljetti nyt joustaan jossakin muussa tarkoituksessa. Hän -ilmaisi soitollansa jonkun muun hätää ja epätoivoa. - -Kyllä ne olivat oikeassa, jotka sanoivat häntä mestariksi. Niin vähän -kuin Maija Liisa käsittikin soittoa, niin ymmärsi hän Sveniä, aivan -kuin hän olisi puhunut hänen kanssansa. - -Hän valitti niin vihlovasti. Joku oli vaipunut pimeimpään kuiluun, -joku oli kahlehdittu rautoihin, joku paloi hivuttavalla tulella. - -Ei kukaan voinut nostaa häntä valoon, ei kukaan voinut vapauttaa -häntä, ei kukaan voinut jäähdyttää sitä tulta, joka kidutti häntä. - -Maija Liisan sydäntä alkoi ahdistaa. Se puristui niin kovasti kokoon, -että se oli murentua palasiksi. Jos suuri syntinen helvetin kuilussa -olisi saanut viulun käsiinsä, niin varmaan hän olisi soittanut tuolla -tavalla kuvatessaan tuskiaan. - -Mutta Sven tuolla ulkona, kenen onnettomuutta hän soitollaan kuvasi? -Jonkun muunko, vai omaansako? - -Maija Liisa odotti, että soitto muuttuisi, että hän siirtyisi -johonkin muuhun. Mutta sitä oli turha odottaa. Hän ei soittanut muuta -kuin yhä kiihtyvää epätoivoa. Se ei ollut enää kaunista kuulla, se -oli ulvontaa ja parkua. - -Maija Liisa ei voinut istua alallaan ja kuunnella. Varmaan Svenille -oli tapahtunut jokin hirveä onnettomuus. Hänen täytyi avata ikkuna ja -kysyä. - -Kun Sven näki hänet, lopetti hän heti soittonsa säveleellä, joka -viilsi hurjemmin kuin mikään edellinen sävel. Hattu oli pudonnut -hänen päästään hänen hurjasti soittaessansa, ja tukka oli valunut -otsalle. Hän oli kalpea kuin sairas, kaikki hänen kasvonpiirteensä -ilmaisivat surua. - -"Sinä sanoit, että halusit kuulla minun soittavan", sanoi hän. "Nyt -olet saanut toiveesi täytetyksi, nyt tiedät, miltä se kuuluu." - -Oi, hänen äänensä oli niin terävä ja hänen puheensa niin kiivas, -ettei Maija Liisa voinut muuta otaksua, kuin että hän oli suuttunut -häneen. Ääretön kauhu valtasi hänen mielensä, hän ei uskaltanut avata -suutaan eikä kysyä mitä oli tapahtunut. - -Sven sanoi yhtä kiivaasti kuin äskenkin: "Sinä et ole koskaan kuullut -minun ennen soittavan. Ehket edes tiennyt, että minä soitin?" - -Maija Liisan mieleen juolahti sanoa: "Minä luulin ahdin soittavan." - -"Oletko kuullut hänen soittoaan?" - -"Hänen soittonsa kuuluu olevan ikäänkuin autuuden himoitsemista, jota -hän ei kuitenkaan koskaan voi saavuttaa." - -Nyt Sven astui Maija Liisaa lähemmäksi. Hän oli niin lähellä, että -Maija Liisa olisi voinut pyyhkäistä tukan hänen otsaltaan, mutta -hän ei uskaltanut sitä tehdä. "Aivan niin", sanoi hän, "aivan niin. -Minultakin on taivas suljettu." - -Samassa hän peitti kasvonsa käsiinsä ja nyyhkytti. - -Kuinka sydäntävihlovaa se oli. Maija Liisa olisi tahtonut uhrata -henkensä, jos hän sillä olisi voinut lievittää niitä tuskia, jotka -kiduttivat Sveniä. "Mitä on tapahtunut? Mitä on tapahtunut?" kysyi -hän Sveniltä. "Oletko tehnyt jotain pahaa? Oletko tappanut jonkun -tapaturmaisesti?" - -Maija Liisa hillitsi itseään äkisti. Sen pahempaa hän ei olisi voinut -sanoa. - -Sven otti kädet silmiltään ja pui ilmaa nyrkillään. "Minä olen -murhaaja, minä tiedän sen. Yhteen aikaan joka yö elin tuon tapauksen -uudestaan. Minä soitin kuolintanssia hänelle, ja hän tanssi, kunnes -hän kaatui kuolleena maahan. Kyllä kai minusta näkyy, millainen minä -olen." - -Siihen ei ollut hyvä vastata mitään. Parasta, että hän sai puhua -jouduttuaan nyt kerran vauhtiin. - -"Koko viime talvena en hänelle soittanut. Siksi minä uskalsin kosia -sinua. Minä luulin, että _hän_ sitä halusi. Mutta ei hän sitä -halunnut. Vaan minä itse." - -Maija Liisa ei uskaltanut puhua, mutta hän ojensi ulos kätensä ja -laski sen Svenin päälaelle rauhoittaakseen häntä. Sven peräytyi niin -pitkälle, ettei hän voinut enää ulottua häneen. - -"Sinun ei olisi pitänyt koskaan pyytää minua soittamaan! Sinun olisi -pitänyt leikata kielet poikki, kun kuulit minun soittavan. Viulu -herätti kaikki taas eloon." - -Sven naurahti sanomattoman hurjasti ja kamalasti. - -"Minä läksin tänne, heti kun sain sinulta sanan, ja minä otin viulun -mukanani, sillä ajattelin, että se voisi paremmin lohduttaa sinua -kuin minä itse. Mutta kun se pääsi parhaaseen vauhtiin, niin se -herätti eloon taas kaikki. Minä näin tuon suuren huoneen, jossa -pyöri tömistäviä ja läähättäviä pareja, ja niiden keskellä tytön, -joka leijaili keveästi ja sirosti, ikäänkuin hän ei olisi kuulunut -lainkaan toisten joukkoon. Ja sitten minä soitin hänelle, vaan -hänelle. Minä ajoin hänet suoraan kuolemaan!" - -Sven väänteli käsiään, niin että ne naksahtivat. - -"Ja minä luulin, että voisin unohtaa kaiken tuon! Päästä vapaaksi -omantunnontuskista ja tulla onnelliseksi! Irtaantua lupauksesta, -jonka olin antanut hänelle haudan partaalla! Olin kuin lumottu, olin -unohtanut kaikki, kunnes viulu herätti minut unesta." - -Maija Liisasta tuntui, ikäänkuin hän olisi aivan kadonnut Svenin -tietoisuudesta. Hän yritti kuitenkin puolustaa itseänsä. - -"Etkö ajattele yhtään minua? Olenhan minäkin saanut sinun lupauksesi." - -"Sen sinä sait siksi, että luulin _hänen_ sitä toivovan. Nyt tiedän -paremmin. Hän tahtoo pitää minut yksin, ymmärrätkö. Sinun täytyy -päästää minut vapaaksi!" - -"Armaani", sanoi Maija Liisa, "kuinka minä voisin päästää sinut -vapaaksi? Eihän minulla ole ketään muuta kuin sinut. Jos jollakin -elävällä ihmisellä olisi oikeuksia sinuun, niin se olisi toista. -Mutta minä en ymmärrä miksi luovuttaisin sinut kuolleelle." - -Maija Liisan ääni varmaan liikutti Sveniä. - -Hän katsoi tyttöön ja kauhunilme katosi samalla hänen kasvoiltansa. -Hän seisoi yhä viulu ja jousi kädessä. Ne tuntuivat äkkiä painavan -häntä, mutta hän ei tahtonut laskea niitä maahankaan, vaan ojensi -ne Maija Liisalle. Hän otti ne ääneti vastaan ja laski ne kamarin -pöydälle. - -Kun hän palasi takaisin ikkunan ääreen, tarttui Sven hänen molempiin -käsiinsä. Hän painoi ne otsaansa vasten ja piteli niitä hetken -aikaa, ikäänkuin antaakseen Maija Liisan tuntea, miten kiihkeillä ja -sekavina ajatukset pyörivät hänen päässään. Sitten hän alkoi puhua -sanomattoman surullisella äänellä ja hyvin katkonaisesti, mutta -kuitenkin siten, että Maija Liisa tunsi hänet jälleen entiseksi -Sveniksi. - -"Ei, sinä et saa luulla, Maija Liisa, että tarkoittaisin sitä -mitä äsken sanoin! Enhän minä lainkaan itseni tähden pyydä sinua -päästämään minua vapaaksi. Mutta minä en voi olla niin sydämetön, -että vetäisin sinut onnettomuuteeni. Nyt sinä olet nähnyt, millainen -minä olen luulosairaana. Ethän sinä voi enää tahtoa elää yhdessä -minun kanssani?" - -Sven vaikeni kuullakseen hänen vastaustaan, mutta Maija Liisa oli -niin suruissaan ja peloissaan, ettei hän tiennyt mitä sanoa, ja Sven -jatkoi: - -"Tiedänhän minä, miten sinun laitasi nyt on, enkä mitään olisi -halunnut niin hartaasti, kuin nyt tukea ja auttaa sinua, kun -olet kadottanut isäsi. Mutta sinun täytyy muistaa, että kaikki -se kärsimys, jota emintimäsi voi sinulle tuottaa, ei ole mitään -verrattuna siihen kurjuuteen, joka kohtaa sinua minun rinnallani. -Minun täytyy se tunnustaa sinulle. Minä voin joutua sellaisen -luulosairauden valtaan, etten voi pysyä kotona, vaan lähden -vaeltamaan erämaahan ja kuljen siellä viikkokausia näkemättä -ketään ihmistä. Tai heittäydyn keskelle hurjinta elämää voidakseni -tukahduttaa tuskani. Oi, ymmärräthän sinä sen, Maija Liisa, että -rakastan sinua aivan liian syvästi, tahtoakseni vetää sinut -sellaiseen elämään? Minun ei olisi koskaan pitänyt lähestyä -sinua, enkä olisi sitä myöskään tehnyt, jollen olisi luullut jo -parantuneeni." - -Taaskin hän vaikeni, mutta kun Maija Liisa ei vieläkään ollut valmis -vastaamaan, jatkoi hän: - -"Äsken minä melkein vihasin sinua, koska sinä olit saanut minut -soittamaan, ja soitto, se opetti minulle, että kaikki tuo raskas -ja vaikea ei ollutkaan kadonnut. Minä toivoin etten olisi tiennyt -mitään tuosta vaarasta, vaan nainut sinut siinä luulossa, että kaikki -oli hyvin. Mutta käsitäthän sinä, että vain yhden silmänräpäyksen -ajan ajattelin sillä tavalla. Minä rakastan sinua aivan liiaksi, -Maija Liisa, niin, aivan liiaksi voidakseni toivoa, että tulisit -vaimokseni." - -Kaiken aikaa Svenin puhuessa seisoi Maija Liisa katsoen häneen. -Ymmärsihän hän sen, että Sven, niinkuin hän väitti, oli luulosairas, -ja että hän luultavasti tulisi vieläkin onnettomammaksi hänen -kanssansa, kuin jos hän taaskin joutuisi äidin käskettäväksi. Mutta -sittenkään hän ei voinut ajatella muuta, kuin että hän tahtoi seisoa -Svenin rinnalla ja auttaa häntä. - -"Oi", sanoi Maija Liisa, "sen sinä kai käsität, että mielemmin kestän -sinun rinnallasi surua ja onnettomuutta, kuin elän huoletonta elämää -jonkun muun kanssa. Älä lähde minun luotani, jos sinä todellakin -rakastat minua. Kuinka minä voisin -- --" - -Maija Liisa keskeytti puheensa. Hän huomasi luultavasti, etteivät -hänen sanansa vaikuttaneet Sveniin vähääkään. "Oi", tuumi hän, -"mitenkä saan hänen käsittämään sen, että suurin onnettomuuteni on -se, jollen saa seurata ja auttaa häntä." - -"Kaiken vuotta", tuumi hän, "olen elänyt suuressa tuskassa ja -huolessa. Enköhän ole jotakin oppinut sinä aikana. En ole enää -sellainen lapsi, kuin isäkullan kuollessa. En huoli valittaa -kärsimyksiäni, jos niiden kautta olen vain sen verrankin viisastunut, -että voin nyt pitää kiinni siitä, jota rakastan." - -Hän katsoi ylös ja silmäsi puutarhaan, ikäänkuin etsiäkseen sieltä -apua. Mutta samassa hän hämmästyi suuresti. Ehkeipä hän ollut sitä -huomannut eilen, tai ehkäpä kaikki olikin tapahtunut vasta yöllä. -Ainakaan ei hän ollut ennemmin huomannut, että kaikki isäkullan -omenapuut olivat täydessä kukassa. Näytti aivan siltä, kuin suuri -valkoinen ja vaaleanpunainen katos olisi levinnyt asuinrakennuksesta -aina koivuhakaan saakka ja suojellut puutarhaa pohjoistuulta vastaan. -Joka oksassa oli kukkia. Hänen mielestään ne puhkesivat aivan hänen -silmissään. Mehiläiset ja kimalaiset surisivat, ilma oli täynnä -tuoksua ja kimmellystä. Aurinko oli kohonnut kukkulan takaa ja sen -säteet valaisivat puiden latvoja ja kisailivat pelloilla ikäänkuin -niillä olisi ollut kiire saapua kiiltävien omenakukkien keskelle -valaakseen niihin vielä entistään enemmän loistoa ja välkettä. - -Nähdessään tämän oli Maija Liisan sydän sulaa säälistä. "Raukka, -raukka!" ajatteli hän "Onko kumma, vaikka hän onkin luulosairas? -Eihän hänellä ole ollut kotia siitä saakka kuin hän oli -neljäntoista-vuotias. Kaikki muuttuisi toiseksi jos saisin hänet -tänne Lövdalaan. Kuinka hyvän kodin voisinkaan valmistaa hänelle -täällä! Minulla on ollut täällä niin hyvät päivät aina tähän viime -vuoteen saakka. Hän voisi kulkea täällä omenapuiden suojassa yhtä -onnellisena kuin isäkultakin aikoinansa. Jospa saisin vain helliä ja -hoitaa häntä!" - -Maija Liisa tuli aivan punaiseksi innosta ja silmät loistivat. Jos -hän vain saisi puhua hänen kanssaan Lövdalasta, jotta hän ymmärtäisi, -että juuri tuollainen koti puuttui häneltä! - -Maija Liisa heräsi ajatuksistaan, kun Sven päästi irti hänen kätensä, -joita hän tähän asti oli pitänyt kiinni. - -"Anna viuluni tänne, jotta saan lähteä", sanoi Sven. "Minä huomaan, -että sinäkin ymmärrät, etten voi muuta tehdä." - -Maija Liisa ei voinut ihmetellä, että Sven luuli hänen päästävän -hänet pois. Hän etsi yhä oikeita sanoja, jotka voisivat pidättää -häntä, mutta hän ei löytänyt niitä. - -"Armaani", sanoi Maija Liisa hyvin nopeasti, "ei suinkaan sinulla ole -niin kiire! Etkö tahdo hiukan katsella Lövdalaa? Eivätkö nuo kukkivat -omenapuut ole ihmeen kauniita? Näetkös miten aurinko kauniisti kultaa -ruohoa? Etkö tahtoisi. --" - -Maija Liisa ei voinut sanoa sen enempää. Taaskin sanat puuttuivat -häneltä. Hän olisi tahtonut puhua Svenille siitä hyvästä kodista, -jonka he yhdessä voisivat perustaa täällä Lövdalassa, mutta hänestä -tuntui, ettei Sven panisi siihen mitään arvoa. Hyvä koti ei merkinnyt -hänelle lainkaan samaa kuin Maija Liisalle. - -Sven pyysi häneltä uudelleen viuluaan. Sitten hän ei koskaan enää -astuisi hänen tielleen. - -Maija Liisa painoi kädellään sydäntään ja hengitti raskaasti. Nyt -Sven aikoi lähteä palaamatta enää koskaan takaisin! Eikä Maija -Liisa voinut löytää sanoja, joilla hän saisi hänet valtaansa! Hänen -oli aivan mahdoton pidättää häntä luonaan! Maija Liisa ei tiennyt -mitään neuvoa. Hänen täytyi totella häntä. Hän poistui ikkunan luota -hakeakseen viulua. - -Mutta kun Maija Liisa oli ottanut viulun käteensä, jäi hän hetkeksi -paikoillensa seisomaan. Ihmeellisiä ajatuksia syttyi hänen mielessään. - -Hän piteli kädessään sitä, jolla oli suurin valta Sveniin. Tämä viulu -oli ollut hänen voimansa ja lohdutuksensa menneinä aikoina. - -Nyt hän ymmärsi, nyt hän ymmärsi! Tämä viulu, musiikki, jota hän -soitti, oli Sven Liljecronalle yhtä rakasta kuin Lövdala hänelle -itselleen. Musiikki, se oli hänen kotinsa. Se saattoi lohduttaa ja -virkistää häntä. Hänen soittaessaan säveleet rakensivat hänen päänsä -yläpuolelle katoksen, joka loisti kirkkaammin kuin omenakukat ja -auringonsäteet. Silloin hän astui oikeaan kotiinsa, siihen kotiin, -joka oli ollut hänen ainoa tyyssijansa koko hänen yksinäisen -nuoruutensa aikana. - -Ennen hän oli kestänyt suuria vaikeuksia murtumatta, siksi että -hänellä oli viulunsa. Silloin hänen ei tarvinnut muuta kuin tarttua -jouseen päästäkseen siihen maailmaan, missä hän tunsi olevansa -onnellinen. Mutta nyt oli luulosairaus saanut hänet valtaansa, siksi -ettei hän viime vuosina ollut voinut soittaa. Hän oli karkoitettu -omasta kodistaan. - -Oi, kuinka onneton Maija Liisa olisikaan, jollei hän saisi elää -Lövdalassa! Kuinka vaikea hänen olisi viihtyä vieraissa! Samoin oli -kai Sveninkin laita. Hän ei voinut kotiintua missään. Hän ei tiennyt, -mistä hän löytäisi lepoa ja rauhaa. - -Maija Liisa tuli äkkiä aivan varmaksi. Nyt hän ymmärsi Svenin -sairauden, nyt hän tiesi, mikä hänet voisi parantaa. Jos hän kykenisi -vain avaamaan oven hänen oikeaan kotiinsa, niin hän voisi tulla taas -entiselleen ja voittaa sen, mikä häntä nyt painosti. - -Maija Liisa astui ikkunan ääreen, mutta hän piti yhä viulua kädessään. - -"Kultaseni", sanoi hän, "lupaa minulle vain jotakin ennen lähtöäsi! -Soita minulle vielä kerran. Ehkäpä se tuntui sinusta niin vaikealta -äsken, siksi että soitit ensi kertaa tuon onnettomuuden jälkeen. -Mutta minä en usko, että se aina on yhtä vaikeaa. Etkö tahdo koettaa -uudestaan, jotta kerrankin kuulisin sinun soittavan? Kyllä kai sinä -voit voittaa itsesi ja soittaa minunkin tähteni! Sanoithan äsken, -ettet koko talveen ole sairastanut luulosairauttasi, vaan luulit -olevasi terve. Ehkäpä niin onkin. En usko, että tuo paha on toden -teolla palannut takaisin. Saatpa nähdä, jos uskallat vain uudestaan -koettaa...!" - -Sven kohautti olkapäitään. "Se on mahdotonta", sanoi hän. "Paha -pahenee vain seitsenkertaisesti." - -Mutta Maija Liisa oli itsepäinen eikä hellittänyt. "Sinun ei -tarvitse enää koskaan tehdä mitään minun pyynnöstäni. Et suinkaan -voine kieltää tätä minulta meidän erotessamme! Jos lähdet luotani -soittamatta, niin olet pahoillasi perästäpäin, kun kielsit minulta -viimeisen pyyntöni." - -Sven näytti epäröivältä, mutta myöntyi sittenkin. "Kyllä minä tiedän, -miten minun käypi", sanoi hän, "ja sen sinäkin tiedät. Mutta minä -teen sittenkin sinulle mieliksi." - -Maija Liisa hyväili kevyesti viulua kädellään. "Oi, auta minua, -rakkahin!" kuiskasi hän. "Rakkahin, auta minua!" - -Kun Liljecrona otti käteensä viulun, oli hänen otsalleen kohonnut -jo synkkä, onnettomuutta uhkaava pilvi. Ja kun hän alkoi liikuttaa -jousta, kajahtivat säveleet yhtä sekavina ja sorahtelevina kuin -äskenkin. - -Hän silmäsi Maija Liisaan ikäänkuin moittien häntä siitä, että hän -oli viekoitellut hänet tähän uuteen kurjuuteen. - -Maija Liisan sydän sykki, jotta hän oli aivan menehtyä, mutta hän ei -tahtonut näyttää pelkoaan. Hän seisoi paikoillaan ikkunassa, ja hän -pakoitti huulensa hymyyn, joka ilmaisi toivoa ja iloa. - -Ja kas, nyt soitto kuulosti jo vähemmän tuskalliselta ja -epätoivoiselta! Nyt valoa tunkeutui pilvien lomista esiin, nyt -murtuivat vankilan muurit, nyt kahleet katkesivat, jotka olivat -sitoneet sielua. - -Suurella vauhdilla säveleet kohosivat ylöspäin, mutta painuivat heti -taas alas. Syttyi kova taistelu. Säveleet olivat niin painuksissa, -ettei olisi uskonut niiden jaksavan enää kohota. Mutta samalla ne -nousivatkin yläilmoihin. Nousivat ja laskeutuivat, nousivat ja -laskeutuivat. Mutta äkkiä ne kohosivat ikäänkuin enkelien siivillä -yhä korkeammalle ja korkeammalle. Ne kiitivät taivasta kohti riemulla -ja ilolla, ne kohosivat korkeammalle kaikkia maallisia ajatuksia ja -ääniä, aina kirkkaimpaan avaruuteen saakka. Taivas aukeni, ja ne -yrittivät tulkita autuutta. - -Liljecrona laski äkisti jousen alas. Hänen voimansa loppuivat. -Säveleet olivat kohonneet niin korkealle, että hänen silmiään -häikäisi kaikki valo ja loisto ja ihanuus. - -Hän silmäsi Maija Liisaan. Kyyneleet kiilsivät suurina ja raskaina -Maija Liisan silmissä, ja hän oli pannut kätensä ristiin. Hänen -kasvonsa olivat kirkastuneet. Hän ei ollut alhaalla maan päällä. Hän -oli seurannut mukana tuolla taivaanretkellä. - -Sven hengitti kiivaasti. Ei, Maija Liisa ei ollut vain seurannut -hänen mukanaan, hän oli kiitänyt hänen edellään! Svenin soitto ei -ollut nostanut häntä niin korkealle, vaan Maija Liisan rakkaus, se -oli vapauttanut hänet itsensä pimeyden vallasta. - -Hänestä tuntui ikäänkuin se voisi vapauttaa hänet kaikesta elämän -pimeydestä. Se saattoi voittaa kaiken tuskan ja epätoivon. - -Sven veti Maija Liisan kädet puoleensa ja suuteli niitä. - -"Olitko nyt oikeassa kodissasi?" kuiskasi hän. "Maija Liisa, armaani! -Siten en ole koskaan ennen soittanut. Sinä se olit, sinun rakkautesi. -Minä en itse soittanut." - -"Koitukoon se onnettomuudeksesi tai onneksesi, mutta nyt minun täytyy -jäädä tänne. Sinun täytyy auttaa minua ja pidättää minua täällä." - -Kaikki hiljeni niin ihmeellisesti puutarhassa, jossa omenakukat -kaareutuivat ikäänkuin morsiusteltaksi noiden molempien nuorten -ihmisten päiden yläpuolella. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Liljecronan koti, by Selma Lagerlöf - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LILJECRONAN KOTI *** - -***** This file should be named 56446-8.txt or 56446-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/4/4/56446/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |