Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 8039 insertions, 8419 deletions

diff --git a/56446-0.txt b/56446-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..04d7fd2
--- /dev/null
+++ b/56446-0.txt
@@ -0,0 +1,8039 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56446 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+LILJECRONAN KOTI
+
+Kirj.
+
+Selma Lagerlöf
+
+
+Suomentanut
+
+Helmi Setälä
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1911.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ Myrskytuuli.
+ Rukit.
+ Svartsjö.
+ Lumikki neito.
+ Svartsjön pappi.
+ Unipannukakku.
+ Morsiustanssi.
+ Ketunkuoppa.
+ Taalari.
+ Suomalaispappi.
+ Henriksbergin seppä.
+ Vänrikki.
+ Arkiolossa.
+ Kevätilta.
+ Syytös.
+ Lepokivi.
+ Menninkäiset Lövdalassa.
+ Koti.
+
+
+
+
+MYRSKYTUULI.
+
+
+Tapaninpäivänä vuonna 1800 raivosi sellainen myrskytuuli Lövsjön
+kihlakunnassa Värmlannissa, jotta Jumala paratkoon. Olisipa melkein
+voinut luulla, että se tempaisisi irti kaikki mitä maailmassa oli ja
+tekisi siellä puhdasta jälkeä.
+
+Älkää koettakokaan väittää, että yhtä kovia myrskytuulia olisi
+raivonnut sekä ennen että jälkeenkinpäin, älkää väittäkö sitä
+ainakaan vanhoille Lövsjöläisille, sillä he ovat lapsesta saakka
+saaneet kuulla, ettei toista sellaista myrskytuulta voi ollakaan.
+
+He voivat vielä tänä päivänäkin luetella kaikki ne aidat, jotka
+silloin kaatuivat kumoon ja kaikki ne olkikatot, jotka lensivät
+hajalleen ja kaikki ne navetat, jotka suistuivat maahan, jotta elukat
+hautaantuivat useammiksi päiviksi katonkannattimien alle. He voivat
+näyttää kaikki ne paikat, missä tuli pääsi irti ja jota ei saatu
+myrskytuulessa sammumaan, ennenkuin koko kylä oli palanut poroksi.
+Ja he ovat käyneet kaikilla niillä harjuilla ja kukkuloilla, missä
+toinen puu kaatui toisensa viereen, kunnes maa tuli aivan paljaaksi.
+
+Tiedättehän, että ihmisillä on tapana sanoa, ettei niin pahaa, ettei
+hyvää sen mukana, mutta kukapa olisi uskonut, että tuo sananlasku
+tässäkin kohdin olisi pitänyt paikkansa, sillä näkiväthän kaikki,
+että tämä Tapaninpäivän myrsky tuotti vain toisen onnettomuuden
+toisensa jälkeen.
+
+Se, joka kaikkein vähimmin saattoi odottaa, että tämä myrskytuuli
+tuottaisi jotakin hyvää, oli Koltorpin "pikkupiika". Hänen kanssaan
+ei olisi ollut hyvä laskea leikkiä Tapaninpäivän aamuna, kun hän
+seisoi metsänlaidassa ja katseli alas laaksoon, missä tuprutteli
+lunta ja tuhkaa ja rikkoja ja jos jotakin, mitä tuuli sai mukaansa
+riuhdotuksi.
+
+Ei koskaan koko hänen elämässänsä, ja hän oli kuitenkin jo
+kolmetoista täyttänyt ja kävi neljännellätoista, tällainen
+vastoinkäyminen ollut kohdannut häntä. Kyllähän hän muuten pysyi
+hyvällä mielellä, vaikka hän sai kovaakin kokea, mutta tämä oli
+sentään pahempaa kuin mitä hän jaksoi kantaa.
+
+Vähälläpä kyyneleetkin olivat pusertua esiin suurista, kirkkaista
+silmistä ja vieriä pitkin kalpeita ja laihoja kasvoja.
+
+"Pikkupiika" oli astunut vähän matkaa metsänlaidasta ikäänkuin
+tunnustellaksensa tuulta, ja myrskytuuli raastoi pääliinaa ja
+paukutteli lyhyttä, valkeaa lammasturkkia ja kääri kotikutoisen
+hameen niin lujalle hänen jalkojensa ympärille, että hän oli vähällä
+kaatua kumoon.
+
+Hän ei ollut yksinään, vaan äiti ja "pikkupoju" olivat myös matkassa.
+Molemmat olivat samanlaisissa pukimissa kuin "pikkupiikakin",
+heillä oli lyhyet, valkoiset lammasnahkaturkit ja mustat, jäykät
+sarkahameet yllä. Sehän oli aivan luonnollista, sillä "pikkupiika"
+peri kaikki vaatteensa äidiltä ja "pikkupoju" peri taas vuorostaan
+"pikkupiialta". Mutta he olivat kuitenkin paremmassa asemassa
+kuin hän, sillä vaikka he olivat yhtä lämpimästi puetut kuin
+"pikkupiikakin", niin he eivät olleet lähteneet metsänreunaa
+ulommaksi, vaan seisoivat tuulensuojassa.
+
+Äiti ja pikkupoju olivat yhtä laihat ja riutuneet kasvoiltaan kuin
+pikkupiikakin ja heidän silmänsä olivat myös yhtä viisaat ja kirkkaat
+kuin hänen, ja kumpikin ajatteli aivan niinkuin hänkin, että tämä
+myrskytuuli vasta oli oikea onnettomuus, ja heillä oli niin paha
+mieli, että olisivat kernaasti vaikka purskahtaneet itkuun.
+
+Mutta he eivät näyttäneet sittenkään niin surkeilta kuin pikkupiika.
+
+Hän seisoi juuri tuolla mäennystyrällä, tiedättehän, Bäckgårdin
+yläpuolella Bron pitäjässä, ja sieltä hän saattoi seurata katseellaan
+tietä, joka kulki kiemurrellen monessa mutkassa aina Bron kirkolle
+saakka. Ja hän näki, että ihmiset, jotka olivat lähteneet kotoansa
+kirkkoon, kääntyivät tieltä takaisin. Sen enempää hänen ei tarvinnut
+nähdä ymmärtääkseen, että äidin ja pikkupojun olisi aivan mahdotonta
+kulkea kaksi kokonaista peninkulmaa Nygårdiin asti, Svartsjön
+pitäjään, jonne he olivat aikeissa lähteä joulupitoihin.
+
+Hän ei malttanut olla puristamatta kättään nyrkiksi kintaan sisällä,
+kun tuo seikka hänelle selvisi.
+
+Kunpa metsässä, jossa he asuivat, ei olisi ollut niin tyyntä! Kunpa
+he vain olisivat ymmärtäneet millainen ilma oli, ennenkuin he olivat
+päässeet aina metsänlaitaan saakka! Silloin he eivät yhtään olisi
+lähteneetkään matkaan, ja se olisi ollut paljoa parempi.
+
+Sillä hän oli nyt kerta sellainen, ettei mikään ollut hänestä
+kiusallisempaa kuin kääntyä tieltä takaisin eikä päästä perille
+sinne, minne hän kerta oli aikonut.
+
+Kunpa hän ei pitkin koko vuotta olisi ajatellut tätä Tapaninpäivää,
+jolloin hän pääsisi Nygårdiin! Kunpa hän ei juuri tällä elävällä
+hetkellä olisi nähnyt edessään kaikki suuret, pihisevät padat,
+valkeilla liinoilla katetut pitkät pöydät ja kaikki hanhenpaistit!
+Jospa hän ja pikkupoju eivät joka kerta, kun äidillä ei ollut
+heille ruokaa annettavana, olisi lohduttaneet toisiaan: "Sitten kun
+me pääsemme sedän luo Nygårdiin joulukesteihin, syömme me oikein
+kylläksemme!"
+
+Kuinka surkeata ajatella, että siellä keitettiin rusinasoppaa ja
+riisiryynipuuroa ja että siellä oli leivoksia, hilloa, kahvia ja
+voikakkuja, ja ettei hän saanut maistaa noita herkkuja!
+
+Hän oli niin pahoillaan, että hän olisi toivonut voivansa purkaa
+sisuaan jollekulle. Hän tuumi, että myrskytuulen olisi pitänyt
+ymmärtää olla tulematta juuri tänä päivänä. Olihan pyhä ja talvi,
+jotta sitä ei kaivattu merelläkään, vaan olisi se kernaasti voinut
+pysyä alallansa. Mutta turhaa sitä oli sanoa myrskytuulelle.
+
+Pahin osa matkaa heillä oli nyt edessään: oli kuljettava Helgesäterin
+ohi ja Brobyn mäkiä pitkin Löveniä ja kirkkoa kohti ja sitten
+pappilan maiden poikki, sillä tie kulki aukeitten ja metsättömien
+seutujen läpi. Jos he vain pääsisivät tuon matkan ja jaksaisivat
+kiivetä Hedebyn mäkiä, niin vaara olisi voitettu, sillä sieltä tie
+kulki metsän halki.
+
+Ei matka tuntunut niinkään pitkältä. Ainakin heidän pitäisi yrittää.
+Eihän heidän kuitenkaan voisi käydä sen pahemmin kuin huonosti.
+
+Hän oli kuitenkin hyvillään niin kauan kuin äiti seisoi paikallaan ja
+tuumi. Olihan mahdollista, että hän päättäisi jatkaa matkaa. Mutta
+samassa hän huomasikin, että äiti kääntyi takaisin metsään päin, ja
+pikkupoju seurasi tietenkin äitiä.
+
+Silloin pikkupiika alkoi astua päinvastaiseen suuntaan mäkeä alas.
+Ensin aivan hitaasti, mutta sitten yhä nopeammin, sillä tuuli puhalsi
+takaa ja hoputti häntä eteenpäin, jotta hänen miltei oli pakko
+juosta. Hän ei katsonut kertaakaan taakseen, sillä hän pelkäsi, että
+äiti ja pikkupoju voisivat ehkä viitata hänelle ja käskeä häntä
+palaamaan takaisin. Hän oli melkein varma siitä, että he huusivat ja
+hoilottivat hänelle, mutta siitä hänen ei tarvinnut välittää, sillä
+nyt, kun hän oli tullut keskelle myrskytuulta, niin kumisi ja ryskyi
+hänen ympärillään niin kovasti, ettei hän voinut kuulla mitään.
+
+Tuskinpa äiti saattoi saavuttaa häntä, sillä täytyihän hänen taluttaa
+pikkupojua, jottei tuuli kaataisi häntä kumoon, ja siksi hän ei
+päässyt yhtä nopeasti eteenpäin.
+
+Siitä syystä ei pikkupiika ajatellutkaan kääntyä takaisin, hänellä
+ei ollut siihen vähintäkään halua, mutta hänen täytyi tunnustaa
+itselleen, ettei hän koskaan ollut luullut myrskytuulta niin kovaksi
+kuin se oli. Hänen päänsä yläpuolella leijaili suuria, mustia,
+siipiään räpytteleviä lintuja, joita tuuli ajoi eteenpäin ja raastoi
+ne aivan rikki, jotta niiden höyhenet ja ruumiit menivät säpäleiksi.
+Hän ei ollut mielestään koskaan nähnyt mitään niin kammottavaa,
+kunnes hän huomasi, että ne olivatkin suuria olkikarahkoja, jotka
+olivat irtaantuneet jostakin olkikatosta.
+
+Jos hän astui askeleenkin vastatuuleen, niin kohosi se hänen eteensä
+kuin pillastunut hevonen ja oli kaataa hänet kumoon, ja jos hän astui
+myötätuuleen, niin se työnsi häntä eteenpäin niin kovalla voimalla,
+että hänen täytyi kulkea notkistetuin polvin ja selkä kumarassa
+voidakseen kestää sitä. Hän väsyi taistellessaan tuulta vasten, jotta
+hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi vetänyt kuormaa.
+
+Pohjoisesta myrsky puhalsi ja oli niin kylmä, ikäänkuin se olisi
+kisaillut ruumisten kanssa. Se oli niin voimakas ja terävä, että se
+tunkeutui sekä lammasnahkaturkin että sarkahameen läpi ja jähmetti
+koko ruumista. Eihän hän sellaisesta suuresti välittänyt, mutta
+sittenkin hän tunsi, että varpaat jäykistyivät pikisaumakengissä,
+ja sormet kohmettuivat villakintaissa, ja että korvia nipisteli
+pääliinan alla. Hän astui kuitenkin eteenpäin, kunnes hän pääsi koko
+pitkän mäen alle. Kun hän tuli alas laaksoon, pysähtyi hän odottamaan
+toisia.
+
+Kun he vihdoinkin olivat päässeet lähelle, astui hän heitä vastaan.
+
+Parasta kai sittenkin oli palata kotiin, sanoi hän. Mahdotonta oli
+kai päästä Nygårdiin saakka.
+
+Mutta nyt oli äiti harmissaan ja pikkupoju myöskin, ja he tuumivat
+itseksensä, ettei tuo tyttöletukka saisi hallita heitä ja määrätä,
+milloin he saisivat kulkea eteenpäin ja milloin kääntyä takaisin.
+
+"Ei, tiedätkös", sanoi äiti, "emme me käänny kotiin, vaan sinä saat
+lähteä joulukesteihin, koska sinulla on sinne niin suuri halu".
+
+"Niin, nyt sinä saat niin paljon tuulta, että sitä piisaa moneksi
+viikoksikin", sanoi pikkupoju.
+
+Ja äiti ja pikkupoju alkoivat astua eteenpäin, ja pikkupiika sai
+seurata perässä niin hyvin kuin jaksoi.
+
+Kun he saapuivat Nygårdin kohdalle, tuli Kulkija-Lotta ja Kerjuu-Jon
+heitä vastaan. Ja nuo molemmat, joilla oli tapana kiertää pitäjää
+sekä pyhänä että arkena ja olivat tottuneet kaikenlaiseen säähän,
+nostivat kätensä torveksi suun eteen ja huusivat heille, että heidän
+kaikin mokomin piti palata kotiin, sillä järven puolella oli niin
+kylmä, että he voisivat paleltua kuoliaaksi.
+
+Äiti ja pikkupoju astuivat sittenkin edelleen. He olivat yhä
+pahoillaan pikkupiialle, ja tahtoivat, että hän saisi oikein tuntea
+millainen ilma oli.
+
+He kohtasivat Fallasin Erikin hevosen, joka veti perässään tyhjää
+rekeä, sillä Fallasin Erik oli tuulessa kadottanut hattunsa, ja
+juostessaan aitoja pitkin, kiivetessään niiden yli ja ryömiessään
+ojien pohjia saadakseen sen kiinni, ei hevonen malttanut enää seisoa
+alallaan myrskyssä, vaan oli lähtenyt kotiin päin juoksemaan.
+
+Mutta äidin ja pikkupojun mielestä ei siinä näyttänyt olevan mitään
+merkillistä. He jatkoivat vain matkaansa.
+
+He ponnistelivat eteenpäin kunnes he tulivat Brobyn mäkien
+korkeimmalle harjalle. Mutta siellä he joutuivat keskelle suurta
+ihmisjoukkoa, hevosia ja rekiä, jotka eivät päässeet paikaltaan.
+Sillä Brobyn suuri mänty, joka oli ollut niin korkea, että se oli
+näkynyt yhtä kauaksi kuin Gurlitan harju, oli kaatunut myrskyssä
+kumoon ja asettunut poikittain tielle. Siellä seisoi Gullåsan Jan
+ja Kringåsan Britta, joita tänään piti vihittämän Bron kirkossa.
+Ja siellä seisoi Gullåsan vanha Jan Jansa ja Kringåsan vanha muori
+ja naapureita ja sukulaisia ja Pelimanni-Jöns ja Högsjön kaunis
+Gunnar ja paljon muita ihmisiä, jotka kaikki olivat yhtyneet
+morsiussaattoon. He huusivat ja kertoivat, että kahdesti matkan
+varrella olivat kaatuneet puut estäneet heidän kulkuaan, toiset
+oli saatu pois tieltä, mutta tälle puulle ei kukaan voinut mitään
+tehdä. Ja Gullåsan vanha vaari kulki ympäri tarjoten viinaa, mutta he
+seisoivat sittenkin siinä paikoillansa. Morsian oli noussut reestä
+ja itki, kun kirkkomatkalla oli ollut niin paljon esteitä. Ja tuuli
+raasti punaisia tylliruusuja ja vihreitä silkkilehtiä hänen hameensa
+reunuksesta, jotta ihmiset, jotka myöhemmin päivällä matkustivat
+pitäjällä, eivät voineet uskoa muuta kuin että myrskytuuli oli saanut
+käsiinsä orjantappurapensaan ja riistänyt siitä kukkia ja lehtiä,
+joita se oli siroitellut pelloille ja ojareunoille.
+
+Mutta äiti ja pikkupoju eivät pysähtyneet, vaikka mänty olikin
+poikittain tiellä, vaan he ryömivät sen alitse ja jatkoivat
+matkaansa. He arvelivat, ettei pikkupiika vieläkään ollut saanut
+kyllikseen myrskytuulesta.
+
+Ja he kulkivat aina tienhaaraan ja Brobyn kestikievaritaloon asti!
+
+Siellä he kohtasivat majuurinrouva Samzeliuksen, joka ajoi
+parihevosilla ja kuomureellä. Vasta silloin he huomasivat,
+kuinka paha ilma oli, kun he näkivät, että majuurinrouva istui
+katoksen alla, sillä hän ei muuten ollut juuri arkalasta kotoisin.
+Majuurinrouva pisti kätensä kuomun alta esiin ja pui heille
+nyrkkiään. Ja hän huusi heille kovalla äänellä, joka kuului myrskyn
+kohinassakin: "Mene kotiin, Koltorpin Marit! Älä kulje ulkona
+lapsinesi tällaisessa ilmassa, jolloin minunkin on pakko ajaa
+kuomureessä."
+
+Mutta äiti ja pikkupoju arvelivat, että pikkupiika saattoi vielä
+vähän aikaa taistella myrskytuulta vasten.
+
+Kun he nyt saapuivat sillalle, joka kulki kapean salmen yli, täytyi
+heidän ryömiä nelinkontin sillan kaidepuuta pitkin. Täällä painoi
+tuuli niin hirveällä voimalla, että he olisivat lentäneet sulaan
+salmeen, jos he olisivat yrittäneet kulkea pystyssä.
+
+Päästyään sillan yli, olivat he jo puolitiessä. Pikkupiika alkoi jo
+todellakin luulla, että he pääsisivät joulukesteihin.
+
+Mutta tuskin hän oli päässyt tuon ajatuksen loppuun, kun taaskin
+tuli vastus eteen. Varmaankin kova kylmyys sillalla oli tehnyt
+lopun pikkupojusta. Hän oli aivan kuin jääkappale. Hän heittäytyi
+tielle eikä tahtonut astua askeltakaan kauemmaksi. Äiti riisti hänet
+syliinsä ja juoksi lähimpään mökkiin hänen kanssaan.
+
+Pikkupiika oli niin pelästyksissään seuratessaan äitiä tupaan, että
+hän oli aivan suunniltaan. Sillä jos pikkupoju oli paleltunut, niin
+oli se kokonaan hänen syynsä. Äiti ja poju olisivat varmaan palanneet
+kotiin, jollei hän olisi ollut mukana.
+
+He olivat tulleet mökkiin, jossa asui aivan sanomattoman ystävällistä
+väkeä. He sanoivat heti paikalla, etteivät vieraat millään ehdolla
+saaneet jatkaa matkaansa, ennenkuin myrskytuuli oli hiukan asettunut.
+Ja he sanoivat, että oli oikea Jumalan onni, että he olivat tulleet
+heidän luokseen. Jos he olisivat kulkeneet vielä pappilan maille
+asti, niin he olisivat varmaan paleltuneet kaikki kolme.
+
+Näyttipä siltä kuin äitikin olisi iloinnut siitä, että he olivat nyt
+päässeet katokseen. Hän istui siinä niin tyytyväisenä, ikäänkuin hän
+ei lainkaan olisi tiennyt, että Nygårdissa parhaillaan käännettiin
+paistinvartaita ja rasvaa kuorittiin suurista lihapadoista.
+
+Kun isäntäväki oli saanut oikein kyllikseen puhua siitä, miten hyvä
+oli, että he olivat jääneet heidän luokseen, niin sattuivat he
+kysymään heiltä, miksikä he oikeastaan olivat lähteneet tällaisessa
+myrskyssä matkaan. Olivatko he ehkä aikoneet mennä kirkkoon?
+
+Silloin äiti kertoi heille, että hän oli aikonut mennä Per Jansasin
+luo Nygårdiin. Per oli hänen lankonsa, vaikka lanko olikin yhtä
+rikas kuin hänen miehensä oli ollut köyhä. Joka vuosi Tapaninpäivänä
+pidettiin talossa kestit, ja hän, joka oli hänen kälynsä, oli
+itsestäänmäärätty vieras. Olihan ilma hänen mielestään ollut kovin
+huono, mutta nämät olivat ainoat kestit, joihin heillä vuoden
+kuluessa oli tilaisuutta päästä.
+
+Mökkiläiset tulivat jälleen pahalle mielelle kuullessaan tämän.
+Heidän oli sääli äitiä, joka ei päässyt kesteihin Per Jansasin luo,
+sillä siinä talossa oli kylläkin komeata. Mutta mahdotontahan oli
+uudestaan lähteä myrskyn käsiin. Se voisi maksaa heille hengen.
+
+Äitikin myönsi, että se oli aivan mahdotonta eikä hänen näyttänytkään
+olevan yhtään vaikea istua alallaan tämän köyhän väen luona, vaikka
+muualla häntä odottikin niin paljon hyvää.
+
+"Jollei teillä olisi lapsia mukananne", sanoivat mökkiläiset, "niin
+ehkäpä te yksin pääsisitte perille".
+
+Äitikin myönsi samaa. Kyllä hän olisi päässyt perille, jolleivät
+lapset olisi olleet matkassa. Mutta heitä oli enää mahdoton viedä
+tuohon ilmaan.
+
+Ei, sitä asiaa oli enää mahdoton auttaa, siitä he olivat yhtä mieltä.
+Heidän oli niin kovin sääli äitiä. Heidän kasvoistaan saattoi aivan
+nähdä, kuinka kovasti heidän oli häntä sääli.
+
+Mutta äkkiä emännän päähän pälkähti ajatus, joka ilahdutti häntä
+suuresti. "Hyvänen aika!" sanoi hän. "Voittehan jättää lapset tänne
+meidän luoksemme, jos teidän tekee mieli mennä."
+
+Tuo ajatus ilahdutti heitä suuresti, sekä emäntää että isäntää.
+He eivät voineet käsittää, miksikä he eivät jo aikaisemmin olleet
+keksineet sitä.
+
+Äiti kursaili hiukan aluksi, mutta myöntyi piankin. He päättivät,
+että lapset jäisivät sinne koko päiväksi ja yöksikin, ja että
+seuraavana päivänä äiti tulisi heitä hakemaan.
+
+Ja äiti läksi ja pikkupiika jäi tupaan istumaan.
+
+Nyt kaikki toivo oli mennyttä, sen hän huomasi, ei hän joulukesteihin
+enää voisi päästä. Mutta turhaa hänen oli sanoa, että hän olisi
+tahtonut mennä äidin mukana, sillä mökkiläiset, joiden luo he olivat
+joutuneet, olivat niin kovin ystävällisiä, eivät he olisi päästäneet
+häntä ulos. Eivätkä he molemmat myöskään olisi voineet jättää
+pikkupojua.
+
+Mökkiläiset yrittivät puhella hänelle ja hauskuuttaa häntä, mutta
+hän ei saanut sanaakaan vastatuksi. Hän käänsi heille vaan selkänsä
+ja asettui ikkunaan katselemaan kahta suurta koivua, jotka heiluivat
+edestakaisin myrskytuulessa.
+
+Hänen mieleensä nousi kaikenlaisia toiveita seisoessaan siinä. Muun
+muassa hän toivoi, että myrskytuuli tarttuisi voimakkaasti tähän
+mökkiin ja kaataisi sen kumoon, jotta hän pääsisi siitä pois.
+
+Vaan, kas -- -- Tuopa näytti, merkilliseltä. Katsellessaan koivuja
+tuntui hänestä, ikäänkuin ne eivät enää olisi heiluneetkaan yhtä
+kovasti. Ja melu ja kohina, joka seurasi myrskyä, tuntui hänestä myös
+vähenevän eikä enää ilmassa lennellyt lastuja eikä olkia.
+
+Tuskin hän saattoi uskoa silmiään, mutta ilma oli todellakin jo niin
+tyyntynyt, että riippakoivujen oksat enää vain hiukan värähtelivät.
+
+Mökkiläiset lepertelivät pikkupojun kanssa, eivätkä huomanneet
+mitään, ennenkuin pikkupiika sanoi, että myrskytuuli oli tauonnut.
+
+He hämmästyivät suuresti ja säälittelivät, ettei se ollut tauonnut
+varhemmin, jotta lapsetkin olisivat päässeet joulukesteihin. Sillä
+mitäpä hauskaa heidän oli istua kaiken päivää täällä, sen he kyllä
+ymmärsivät.
+
+Silloin sanoi pikkupiika, että jos he vain sallivat, niin hän lähtisi
+pikkupojun kanssa Nygårdiin. Suora maantie johti sinne, jotta hän
+kyllä löytäisi perille, eikä heille voinut myöskään näin keskellä
+päivää tapahtua mitään pahaa.
+
+Mökkiläiset olivat niin tavattoman hyviä ja ystävällisiä. He eivät
+tahtoneet pahoittaa kenenkään mieltä, vaan he antoivat heidän mennä,
+sekä pojun että pikkupiian.
+
+Nyt oli kaikki hyvin. Ilma oli kaunis ja tyyni ja käveleminen kävi
+aivan helposti, ei kukaan voinut myöskään pakoittaa pikkupiikaa
+istumaan alallaan tai palaamaan kotiin, kun hänen mielensä teki
+eteenpäin.
+
+Mutta kas, yksi asia sittenkin teki hänen mielensä rauhattomaksi.
+Hänen mielestään aurinko taivaan etelärannalla painui kovin nopeasti
+mailleen. Ei hän tiennyt ajasta mitään, mutta mitäpä, jos olikin
+jo niin myöhäistä, että vieraat jo istuivat pöydässä Nygårdissa!
+Kokonainen peninkulma oli vielä jäljellä, mitäs jos hänen päästessään
+perille padat olisivatkin jo tyhjät ja vain kalutut luut jäljellä!
+
+Pikkupoju oli vain seitsemän vuoden vanha. Ei hän päässyt kovin
+nopeasti kulkemaan. Hän oli myös väsynyt ja haluton kaikkien
+tämänpäiväisten kärsimysten jälkeen.
+
+Kun he tulivat Hedebymäen juurelle, pysähtyi pikkupiika ja katseli
+alas Löven-järvelle, jonka pintaa peitti kova, kiiltävä jää.
+
+Hän kysyi, muistiko pikkupoju minä päivänä äiti kotiintullessaan oli
+kertonut, että Löven oli jäätynyt. Äiti oli niin kovin ihmetellyt,
+että järvi jäätyi jo ennen joulua, jotta hän puhui siitä koko illan.
+"Niin, se oli jouluaaton aattona", sanoi pikkupoju. Siitä hän oli
+aivan varma.
+
+"Sitten se on ollut jo neljä päivää jäässä", sanoi pikkupiika. "Aivan
+varmaan jää on jo niin vahvaa, että se kannattaa meitä."
+
+Pikkupoju reipastui heti paikalla, kun hän käsitti, että pikkupiika
+aikoi kulkea järven yli.
+
+"Lasketaan luikua Nygårdiin!" huudahti pikkupoju.
+
+"Tämä tie on sopivin", sanoi pikkupiika, "sillä Nygård on järven
+rannalla".
+
+Pikkupiika epäili tosin vielä hiukan, mutta tällä kertaa pikkupoju
+yllytti häntä. Hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan maamatkasta. Hän
+tahtoi suoraa päätä alas jäälle.
+
+"Sinä saat sanoa äidille, että sinä sitä tahdoit", sanoi pikkupiika,
+"sillä hän ei suutu sinuun".
+
+Järven rantaan ei ollut pitkä matka. Hetken kuluttua he olivat
+jäällä. Se oli yhtä liukas kuin ankerias, sen kirkkaampi se ei juuri
+olisi voinut ollakaan. He tarttuivat toisiaan käteen kiinni ja
+alkoivat laskea luikua pitkin Löven-järveä.
+
+Se kävikin paljoa paremmin kuin maantiellä tallustaminen.
+Tällä tavalla he varmaan pääsisivät perille ennenkuin suuret
+kestipäivälliset olivat loppuneet.
+
+Mutta sitten kuuli pikkupiika kohinaa ja jyskettä takanaan, joka
+oli hänelle liiankin tuttua. Hänen ei tarvinnut katsoa taakseenkaan
+tietääkseen mitä se oli. Hän tunsi sen jo niskassaan. Myrskytuuli
+alkoi nyt taas uudelleen.
+
+Tuntuipa siltä kuin myrskytuuli olisi pysytellyt alallaan vain
+viekoitellakseen lapset alas jäälle. Ja nyt se tuli ja tarttui kiinni
+heihin ja kaatoi heidät nurin.
+
+Heidän oli aivan mahdoton päästä jäällä eteenpäin, nyt kun
+myrskytuuli taas oli kiihtynyt. He eivät voineet seisoa pystyssä. He
+eivät voineet muuta kuin ryömiä takaisin rantaan.
+
+Olisipa voinut luulla, että pikkupiian voimat nyt olisivat olleet
+lopussa. Hän oli järjestänyt heidän asiansa siten, että tuntui
+melkein mahdottomalta ajatella, että he pääsisivät enää ihmisten
+ilmoille. Jäällä he eivät voineet kulkea, ja kun he saapuivat
+rantaan, niin kohosi sillä kohdalla korkea vuori ja tiheä metsä eikä
+tietä ollut minkäänlaista.
+
+Ja pikkupoju oli niin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen, että hän vain
+itki.
+
+Pikkupiikakin jäi hetkeksi seisomaan rannalle ja näytti aivan kuin
+pilvistä pudonneelta.
+
+Mutta miten lieneekään ollut, niin hän muisti äkkiä, millä tavalla
+hän tavallisesti laski mäkeä kotona, kun kallionrinne oli jäässä. Ja
+hän alkoi heti taittaa kuusenoksia ja keräsi niitä kahteen kasaan.
+Toiselle kasalle hän pani pikkupojun istumaan ja kävi itse polvilleen
+maahan ja työnsi sekä pojun että molemmat kuusikasat alas jäälle.
+
+Kun he tulivat kovimpaan tuuleen, kävi hän istumaan toiselle kasalle
+ja sekä poju että hän ottivat käteensä aika karahkan ja pitelivät
+sitä tuulessa.
+
+Hui! sanoi myrskytuuli, ja hei! sanoi myrskytuuli. Se pudisteli heitä
+ja keikautti heitä sivulle ikäänkuin koetellaksensa, voisiko se saada
+heidät valtaansa.
+
+Mutta sitten se tarttui koko voimallaan heihin kiinni ja lapset
+kiitivät matkaan. Ja niin sitä mentiin, aivan kuin tuulessa,
+vaikkeivät he tunteneetkaan tuulta, olisivatpa melkein voineet luulla
+istuvansa paikoillaan, jolleivät rannat olisi kiitäneet heidän
+ohitsensa.
+
+Pikkupoju kirkaisi ilosta, mutta pikkupiika istui puristaen huulensa
+lujasti yhteen ja katseli ympärilleen tokko joku uusi este taaskin
+nousisi hänen ja joulukestien väliin.
+
+Niin nopeasti ei hän ennen eläissään ollut kulkenut. Ei kestänyt
+montakaan minuuttia, ennenkuin he tulivat niemen kohdalle, jossa
+Nygård sijaitsi.
+
+Nygårdissa väki huomasi heidät juuri sinä hetkenä, kun he aikoivat
+käydä pöytään, eivätkä he malttaneet olla kiiruhtamatta ulos
+katsomaan, mikähän kumma siellä järvellä kulki.
+
+Ymmärtäähän sen kuinka he hämmästyivät, sekä Per Jansa että Per
+Jansan vaimo ja pappi ja koko kesti väki, kun he näkivät heidät.
+
+Ainoa, joka ei näyttänyt olevan kovin ihmeissään, oli äiti. "Tuo
+tyttö ei anna myöten, ennenkuin hän saa tahtonsa perille", sanoi
+hän. "Koko ajan olen odottanut, että hän tulisi tänne lentäen luudan
+varrella."
+
+Mutta kaikki sinä iltana kehuivat kilvan pikkupiikaa ja sanoivat,
+että hänestä tulee vielä kelpo nainen.
+
+Äiti sai istua pappilanrouvan vieressä sohvassa kauan aikaa ja puhua
+tytöstään.
+
+Hän ei ollut niinkään huono kehräämään, niin pieni kuin hän olikin,
+ja hän oli poiminut marjoja koko viime kesän ja myönyt niitä
+Helgesäteriin, ja hän oli saanut aapisen kapteeninrouvalta, ja
+Helgesäterin neiti oli neuvonut häntä, jotta hän osasi nyt sekä lukea
+että kirjoittaa.
+
+Svartsjön pappi oli ollut monta vuotta leskenä, mutta kesällä hän
+oli mennyt uusiin naimisiin. Uusi pappilanrouva oli pienikasvuinen
+nainen, hänen hiuksensa olivat aivan valkoiset, mutta kasvot
+hienohipiäiset ja sileät. Ei kukaan voinut sanoa kuinka vanha hän
+oli. Häntä kehuttiin tavattoman toimeliaaksi talossaan. Sanottiinpa
+myöskin, että hän ensi näkemältä osasi jo jokaisesta sanoa, mikä hän
+oli miehiään.
+
+Nyt sanoi tämä uusi pappilanrouva äidille, että hän jo kauan oli
+aikonut ottaa taloon nuoren tytön, joka saisi palvella hänen
+tytärpuoltaan, jotta sisäköllä olisi enemmän aikaa kutoa. Hän kysyi
+äidiltä, sallisiko hän pikkupiian muuttaa ensi syksynä pappilaan.
+
+Kuinka ei äiti sitä sallisi! Olipa sekin kysymys! Hän ei voinut
+ajatellakaan suurempaa onnea pikkupiialle kuin päästä palvelijaksi
+Lövdalaan.
+
+Koko illan pappilanrouva seurasi katseillaan pikkupiikaa. Näyttipä
+siltä kuin hän ei olisi voinut muuta ajatellakaan.
+
+Hetken kuluttua hän kutsui äidin jälleen luokseen.
+
+"Onko se totta", sanoi hän, "että tyttö osaa sekä kirjoittaa että
+lukea?"
+
+Ja äiti vakuutti, että se oli totta. "No, silloin me päätämme, että
+hän tulee nyt jo Lövdalaan", sanoi pappilanrouva. "Te voitte kulkea
+Lövdalan kautta mennessänne kotiin näistä kesteistä, ja silloin tyttö
+voi jäädä sinne samalla matkalla."
+
+Siten se asia sovittiin.
+
+Mutta sittenkin pappilanrouva istui vaan katsellen pikkupiikaa,
+ikäänkuin hän ei olisi voinut katsella häntä kyllikseen.
+
+Hetken kuluttua hän tahtoi jälleen puhua Koltorpin Maritin kanssa.
+
+"Mikä sinun tyttösi nimi on?" kysyi hän.
+
+"Niin, hänen nimensä on Eleonora, mutta me kutsumme häntä vaan
+Noraksi."
+
+"Onko se aivan totta, eikä vain turhaa kerskailua, että hän osaa
+lukea ja kirjoittaa?" sanoi pappilanrouva.
+
+Äiti vakuutti hänelle, että se oli aivan totta.
+
+"Minä olen tuuminut, että hän saa ajaa meidän kanssamme reessä kotiin
+jo tänä yönä", sanoi pappilanrouva. "Me tarvitsemme Lövdalassa juuri
+sellaista kuin hän on ja siksi hän voi yhtä hyvin nyt jo alottaa
+palveluksensa."
+
+Kävi niinkuin pappilanrouva tahtoi, kuinkas muuten. Hän oli
+sellainen, ettei kukaan mielellään ruvennut häntä vastustelemaan.
+
+
+
+
+RUKIT.
+
+
+Suuri taalalaiskello, joka seisoi Lövdalan kyökkikamarissa, löi kuusi
+niin kovalla metelillä, että olisi voinut luulla raskaitten luotien
+syöksyvän maan alle, ja herätti pikkupiian, joka nukkui kolmen tuolin
+varassa, tilapäisellä vuoteellaan, joka kaikessa kiireessä oli pantu
+hänelle kuntoon myöhään yöllä.
+
+Hän hyökkäsi kirkaisten ylös vuoteelta ja seisahtui vasta, kun oli
+päässyt keskilattialle. Hän oli uneksinut maanneensa arkussa, että
+häntä oli määrä haudata ja että hänelle soitettiin kirkonkelloja.
+
+Päästyään kylmälle permannolle tuli hän heti täysin valveille.
+
+Ei suinkaan ketään ollut huoneessa, joka olisi kuullut hänen
+huutonsa? Kylläpäs pappilan palvelijat olisivat nauraneet, jos he
+olisivat tienneet, että hän pelästyi seinäkelloa! Hän ei ymmärtänyt
+itsekään, miksi hän oli pelästynyt, tosin ei heillä Koltorpissa
+ollut kelloa, mutta Nygårdissa oli lyömäkello sekä väentuvassa että
+kamarissa, jotta tiesihän hän hyvinkin millä tavalla kello löi.
+
+Kyökkikamarissa ei ollut aivan pimeä. Pari pientä kalikkaa paloi
+uunissa huoneen nurkassa, niin että hän saattoi nähdä ympärilleen.
+Ei, kamarissa ei ollut ketään muita kuin hän. Kapea puusohva, jossa
+pappilanneiti, mamseli Maija Liisa nukkui, kun hän yöllä tuli sisään,
+oli tyhjänä, olipa se kokoonpantukin.
+
+Mutta jos mamseli Maija Liisa oli noussut, niin silloin kai hänenkin
+oli aika pukeutua.
+
+Hän heitti vielä kalikan uuniin. Kun tuli valaisi vain sen verran,
+että hän saattoi löytää sukkansa ja kenkänsä ja muut vaatteensa, niin
+oli hän pian valmis.
+
+Olipa se ihmeellistä, että hän oli nyt täällä, pappilan
+kyökkikamarissa ja puki ylleen! Juuri tässä samaisessa Lövdalassa,
+jossa äiti oli palvellut lastenhoitajana, ennenkuin hän meni isän
+kanssa naimisiin. Voisikohan hän kiintyä nyt tähän paikkaan yhtä
+paljon kuin äitikin?
+
+Lukuunottamatta pikkupojua tietysti ei äiti kenestäkään koko
+maailmassa pitänyt niin paljon kuin pappilanneidestä. Kun hän puhui
+hänestä, niin puhui hän ikäänkuin jostakin prinsessasta.
+
+Pappilanneiti oli niin kaunis, että kun hän ajoi tai ratsasti
+maantietä pitkin, niin kiiruhtivat ihmiset työstään aitavieruksille
+katselemaan häntä.
+
+Papilla oli suuri valta pitäjässä, mutta hänellä oli tapana sanoa,
+ettei kansa välittänyt hänestä vähääkään verrattuna siihen, kuinka
+paljon he pitivät hänen tyttärestään. Hän itse oli muukalainen, mutta
+tytär oli sitä vanhaa pappissukua, joka oli elänyt pitäjässä sata
+vuotta ja hän se perisi myös Lövdalan sekä koko pitäjän.
+
+Joskus oli tuntunut hiukan kiusalliselta, kun äiti puhui niin paljon
+pappilanneidestä. Sillä kun hänestä vaan oli puhetta, niin ei
+kukaan muu näyttänyt kelpaavan mihinkään. Mutta hauska oli nyt joka
+tapauksessa saada nähdä häntä.
+
+Jospa hän vain olisi voinut ymmärtää, mitä ihmeen surinaa hän kuuli
+pukeutuessaan. Eihän eilinen myrskytuulikaan voinut enää suhista
+korvissa? Tai ehkäpä myrsky oli jälleen yltynyt? Vaikkei tuo ääni,
+jota hän kuuli, tuntunut oikein tuulen suhinalta. Pikemmin se oli
+myllyn tasaista pyörinää.
+
+Vihdoin hän oli valmis ja avasi keittiön oven.
+
+Eipä ihme, että oli kovasti suhissut. Koko keittiö oli täynnä rukkeja
+ja kehrääjiä; toinen rukki toisensa takana, toinen kehrääjä toisensa
+takana. Ei siinä ollut minkäänlaista loppua.
+
+Hänen täytyi pysähtyä kynnykselle, sillä hänen päänsä oli mennä aivan
+pyörälle. Enintäin kolme kehrääjää kerrallaan hän tähän asti oli
+nähnyt samassa huoneessa, sen enempään hän ei ollut päässyt. Mutta
+montako oli täällä? Tokko hän osaisi niitä edes laskea.
+
+Keittiössä oli varsin pimeä, jottei siellä ollut niinkään helppo
+kotiutua. Muutamia pihkaisia ja kyhmyisiä katajanjuuria paloi
+ristikolla, joka oli asetettu korkean rautakangen varaan liedelle,
+siinä kaikki. Mutta paitsi huonoa valaistusta oli vaikea nähdä mitään
+senkin vuoksi, että rukit ja kehrääjät olivat kiedotut tomupilveen,
+joka työtä tehdessä nousi ilmaan.
+
+Olkoon miten hyvänsä, sellaista näkyä hän ei koskaan ennen ollut
+nähnyt. Katsellessaan siinä rukkien pyöriä ja polkimia ja puolapuita
+ja työskenteleviä käsiä ja sormia, meni hänen päänsä yhä enemmän
+pyörälle. Selvitelläkseen päätään alkoi hän tehdä itselleen
+kysymyksiä, niinkuin äiti oli neuvonut häntä. "Montako vyyhtiä
+lankaa tässä keittiössä kehrätään yhtenä ainoana aamuna? Ja montako
+vyyhtikimppua heillä on jo vinttikonttorissa riippumassa? Ja kuinka
+monet kangaspuut asetetaan kuntoon keväällä, jotta kaikki nämä langat
+tulisivat kudotuiksi? Ja montako kangaspituutta pannaan sitten
+valkenemaan? Ja montako --"
+
+Kas niin, nyt pää tuntui taas selvältä, jotta hän uskalsi astua
+peremmälle rukkien keskelle. Ei niitä ollutkaan niin kovin monta,
+niinkuin hänestä ensin oli tuntunut, vaikka eihän niitä niin
+vähänkään ollut. Ne seisoivat pitkässä kiemurtelevassa rivissä aina
+lieden luota ulko-ovelle saakka.
+
+Lähinnä uunia ja valoa istui pappilanrouva keltaiseksi maalatun rukin
+ääressä ja kehräsi hienoa, valkeaa pumpulilankaa. Hänen takanaan
+istui vanha emännöitsijä, josta äiti oli kertonut ja hän kehräsi
+villalankaa punaiseksi ja vihreäksi maalatulla rukilla. Hänen
+vieressään oli viisi nuorta palvelustyttöä, keittäjätär ja sisäkkö,
+aputyttö, juomanpanija ja karjakko, jotka kehräsivät hienoa pellavaa
+maalaamattomilla rukeilla. Vieläkin kauempana istui kyttyräselkäinen
+ruotimummo, joka kehräsi rohtimia huonolla, vanhalla rukilla. Ja
+aivan taimmaisena keittiön oven vieressä vedossa ja aivan pimeässä
+istui vieläkin yksi kehräämässä. Hänen rukkinsa pyörästä oli kolme
+puolaa poikki, nyöri oli täynnä solmuja, poljin oli epäkunnossa ja
+hän kehräsi karheita rohtimia, jotka olivat niin nystyisiä ja täynnä
+päistäreitä, ettei missään muussa talossa niitä olisi viitsitty
+kehrätäkään. Mutta nainen, joka istui siinä, näytti kehräävän niitä
+yhtä helposti ja kevyesti, kuin toiset hienoa pellavaa.
+
+Kukahan tuo saattoi olla, sitä pikkupiika ei voinut arvata. Varmaan
+hän oli tullut pappilaan oppiaksensa siellä kehruuta.
+
+"Voi poloista!" ajatteli pikkupiika. "Sinun ei ole hyvä olla täällä.
+Sinä et ole pappilanrouvan suosiossa."
+
+Useampia ei keittiössä ollutkaan. Mikähän häntä oikeastaan oli
+vaivannut, kun hän oli luullut siellä olevan niin paljon väkeä.
+
+Kaikki he vain kehräsivät ja kehräsivät. Äidillä oli tapana laulaa
+tai kertoa satuja kehrätessänsä, mutta täällä istuivat kaikki aivan
+ääneti.
+
+Pappilanrouva kutsui pikkupiian luokseen. Hän käski hänen antaa
+kartattuja pumpuleita korista, joka seisoi lattialla, jotta
+pappilanrouvan ei tarvitsisi kumartua alas.
+
+Kauan aikaa pikkupiika sai olla tässä työssä. Rukit surisivat hänen
+ympärillään ja polkimet liikkuivat ja puolat pyörivät. Hänen päätään
+alkoi jälleen pyörryttää ja taaskin hänen täytyi tehdä itselleen
+kaikenlaisia kysymyksiä, jotta pää selviäisi.
+
+"Montakohan vyyhtiä lankaa he ehtivät kehrätä yhtenä aamuna? Ja
+montako lankavyyhtiä heillä jo on vinnillä valmiina --"
+
+Mutta tosiaankin! Eihän hän vielä ollut nähnyt "pappilanneittä".
+Olisihan hänenkin pitänyt olla täällä yhtä hyvin kuin
+pappilanrouvankin. Mutta ehkäpä oli typerää olettaa, että hän
+kehräisi yhdessä palvelijoiden kanssa. Siksi hän tietenkin oli liian
+hieno. Sellainen pieni kullanmuru pappilanneideksi!...
+
+Hänhän saisi periä Lövdalan ja koko pitäjän. Hän istui varmaan
+vieraskamarin sohvassa ja ompeli silkkikukkasia silkkikankaalle.
+
+No, mikäs nyt oli hätänä? Varmaan joku siellä ilvehteli.
+Pappilanrouva käänsi vähä-väliä päätään ovelle.
+
+Aamu oli siksi pitkälle jo ehtinyt, että päivä alkoi sarastaa.
+Pienistä ikkunaruuduista tunkeutui hämärtävä valo sisään. Aina
+huoneen perälle, missä pikkupiika oli, saattoi nähdä, että kehrääjä,
+joka istui taimpana, aivan oven suussa, oli lopettanut työnsä. Hän
+ei torkkunut, vaan istui nojaten kädellään rukinpyörään ja tuijotti
+eteensä. Mutta sittenkin näytti siltä, kuin hän ei olisi nähnyt
+mitään, mitä huoneessa tapahtui.
+
+Ja aivan varmaan hän ei huomannut, että pappilanrouva näki hänen
+rukkinsa pysähtyneen.
+
+Hänen kasvonsa olivat lempeät ja kirkkaat ja hänen siniset silmänsä
+suuret ja vakavat. Eipä näyttänyt siltä, kuin hän laiskuudesta olisi
+lopettanut työnsä, vaan siksi, että hänen täytyi istua hiljaa ja
+ajatella.
+
+Sitä myöten kuin aika kului puristuivat pappilanrouvan huulet yhä
+lujemmin yhteen. Hänen kasvonsa tulivat niin ankariksi, että miltei
+olisi voinut pelätä häntä.
+
+Nyt hän pysähdytti rukkinsa ja nousi pystyyn. Mutta toinen istui
+sittenkin hiljaa alallaan eikä huomannut, että pappilanrouva
+pujottautui rukkien lomitse ovea kohti. Hän ei liikahtanut vähääkään,
+ennenkuin pappilanrouva seisoi hänen edessään ja tarttui kädellään
+häntä niskaan kiinni.
+
+Silloin pääsi hänen huuliltaan huudahdus ja hän koetti riuhtaista
+itseään irti, mutta pappilanrouva piti hänestä lujasti kiinni.
+Toisella kädellään hän painoi häntä taaksepäin, toisella hän tarttui
+rohtimiin, jotka olivat rukinlavassa ja alkoi hieroa niillä hänen
+kasvojaan.
+
+"Emmekö me muka kaikki tee sinulle työtä?" sanoi hän kovalla,
+karkealla äänellä. "Ja sittenkin sinä vain istut ja nukut?"
+
+Vähälläpä pikkupiika olisi huutanut. Ei ikimaailmassa! Oliko tuo
+pappilanneiti! Mutta kellekäs muulle he kaikki olisivat työtä tehneet.
+
+Pappilanrouva pudisteli häntä vielä kerran oikein kovasti, heitti
+rohtimet maahan ja palasi paikallensa.
+
+Mutta samassa nousi emännöitsijä tuoliltaan ja kaikki viisi
+palvelijatarta sekä ruotimummo ja työnsivät rukkinsa syrjään.
+
+Pappilanrouva käännähti emännöitsijään päin ja katsoi ihmeessään
+häneen.
+
+"Eikö rouva tiedä, ettei palvelusväellä ole tapana jouluviikolla
+kehrätä", sanoi emännöitsijä, "vaan silloin meillä tavallisesti on
+vapaata ja saamme tehdä itsellemme työtä. Ja tietäähän rouva senkin,
+että jos me menemme pastorilta kysymään, niin hän sanoo, että kaikki
+saa olla ennallansa. Nyt me olemme kehränneet koko aamun, siksi että
+mamseli Maija Liisa pyysi meitä tekemään rouvalle mieliksi, mutta nyt
+me lopetamme, koska rouva sittenkin kohtelee häntä samalla tavalla
+kuin aina muulloinkin."
+
+Kun se oli sanottu, niin emännöitsijä ja kaikki viisi palvelijatarta
+ja ruotimummo tarttuivat rukkeihinsa ja aikoivat kantaa ne pois
+keittiöstä.
+
+Mutta pappilanrouva asettui kiireesti keittiön oven eteen.
+
+"Ei ainoatakaan rukkia viedä minun luvattani pois keittiöstä", sanoi
+hän.
+
+Emännöitsijä astui epäröimättä hänen eteensä, sillä hän tiesi, että
+oikeus oli hänen puolellaan. Varmaan tapahtui nyt jotakin aivan
+hirveää.
+
+Mutta kas kummaa, sen sijaan tapahtuikin jotakin, jota ei kukaan
+olisi voinut aavistaa.
+
+Pappilanrouva katseli ympärilleen, ikäänkuin toivoen, että joku
+auttaisi häntä. Ja silloin hänen katseensa osui pikkupiikaan. Mutta
+kun hän huomasi, että tyttö vain tuijotti häneen pelästyneenä,
+ikäänkuin hän olisi nähnyt peikon edessään, niin muuttui hän
+kerrassansa.
+
+Ja hän poistui ovelta, juuri kun emännöitsijä oli vain askeleen
+päässä hänestä.
+
+"Oikeus on oikeus", sanoi hän. "Jos asia on niinkuin Kaisa sanoo
+ja jos teillä aina on ollut jouluviikolla vapaata, niin myönnetään
+se teille nytkin. Mutta olisittehan te voineet puhua minulle siitä
+kauniisti eikä vaatia sitä tuolla tavalla."
+
+"Ensi kerralla me pidämme sen mielessämme", sanoi emännöitsijä
+äreästi. Sen enempää ei siitä puhuttu, sillä samassa kuului pienen
+kellon kilinää sisähuoneista.
+
+"Pappi soittaa aamurukoukseen", sanoi emännöitsijä. "Me voimme
+jäljestäpäin korjata rukit pois."
+
+He astuivat ulko-ovelle, mutta pikkupiika jäi seisomaan paikoilleen,
+ikäänkuin hän ei olisi voinut päästä liikkeelle. Mitenkä ihmeessä
+tuo saattoi olla pappilanneiti, tuo, joka istui aivan ovensuussa ja
+kehräsi rohtimia? Sehän oli ikuinen synti ja häpeä. Mitäs, jos äiti
+sen tietäisi!
+
+He marssivat ulos pitkässä rivissä ja keittiö oli jo aivan tyhjä, kun
+pappilanneiti, joka kulki viimeisenä, ojensi hänelle kätensä.
+
+Hänellä oli ihmeen lempeä ääni ja pieni, hieno ja pehmeä käsi.
+Pikkupiika tarttui ensin aivan arasti siihen, mutta kun he astuivat
+eteisen läpi, puristi hän sormensa yhä lujemmalle. Ja kun he
+seisahtuivat papin huoneen kynnykselle, kumartui pappilanneiti
+pikkupiian puoleen.
+
+"Sinä olet Maritin, vanhan hoitajani tytär, eikö niin?"
+
+"Olen", sanoi pikkupiika. "Minä tulin tänne teitä auttamaan."
+
+Pappilanneiti hymyili. "Niin, kyllä minä tarvitsenkin jonkun, joka
+auttaa minua", sanoi hän.
+
+
+
+
+SVARTSJÖ.
+
+
+Kaikki viisi palvelijatarta istuivat ompelusormukset sormessa ja
+vahaa ja rihmarullia vieressään paikaten vanhoja vaatteita. Heidän
+laitansa oli aivan varmaan sama kuin räätälienkin, he tahtoivat
+istua korkealla ommellessansa, sillä kaikki viisi olivat kiivenneet
+korkealle jakkaralle. Vanha emännöitsijä yksin istui tuolilla.
+
+Pikkupiika seisoi ikkunan ääressä ja katsoi ulos. Hänen eteensä
+avautui avara pihamaa, johon lumiauralla oli kynnetty teitä korkeiden
+kinosten väliin. Suuria rakennuksia oli joka taholla, ja pikkupiika
+koetti äidin kertomusten mukaan arvata mitä kukin oli. Tuo pitkä,
+matala rakennus asuinrakennuksen edessä oli kai navetta, talli oli
+sen itäpuolella ja panimo sekä siihen kuuluva kamari länsipuolella.
+Rakennukset eivät olleet rakennetut kiinni toisiinsa, mutta niitä
+ympäröi aitaus, jotta ei voinut päästä taloon muutakuin kapeista
+veräjistä, jotka olivat nyt talvella avoinna. Tallin itäpuolelta
+siinsi useiden rakennusten kattoja ja päätyjä, jotka ympäröivät
+toista, vieläkin suurempaa pihaa. Siellä oli lammaskarsina ja
+sikala, ruoka-aitta ja makasiini, vilja-aitat, ladot ja halkovajat,
+renkitupa ja kalustohuone. Useat rakennuksista seisoivat pylväitten
+varassa, toisissa oli portaita, jotka nousivat päädyn ulkoseinää
+pitkin ja johtivat mataliin luhteihin. Minne ikänä hän katsoi, siellä
+oli lisärakennuksia, ullakkohuoneita, pieniä pimeitä ikkunaruutuja
+ja pitkiä solia. Useimmissa rakennuksissa oli paksuja olki- tai
+turvekattoja, sen lisäksi peitti niitä nyt paksu lumikerros.
+Pikkupiian mielestä ne olivat kaikki käärityt pehmeihin, lämpimiin
+peittoihin ja vällyihin. Rauha ja hiljaisuus vallitsi kaikkialla,
+ikäänkuin vanhat talot olisivat nukkuneet talviuntaan.
+
+Yksi palvelustytöistä oli vasta tullut taloon ja päälle päätteeksi
+vieraasta pitäjästä. Hän aikoi kai käyttää hyväkseen tätä hiljaista
+hetkeä ja tiedustella jotain isäntäväestään. Hän teki kysymyksen
+toisensa jälkeen pappilanneidestä ja rouvasta ja itse papistakin,
+mutta hän ei saanut ainoatakaan vastausta. Kaikki muut istuivat
+ääneti ja ompelivat, eivätkä olleet tietävinään mitään.
+
+Lopulta hän kai huomasi, ettei hän voinut saada heistä mitään tietää,
+sillä nyt hän alkoi kysyä muuta. "Miksi tämän pitäjän nimenä on
+Svartsjö?" Hän ei voinut ymmärtää, mistä se oli saanut nimensä. Hän
+oli kuullut, että pitäjässä oli kolme järveä paitsi Löveniä, mutta ei
+yhdenkään nimi ollut Svartsjö, sen verran hän tiesi.
+
+No, tähän kysymykseen ei olisi ollut vaarallista vastata, mutta
+pahaksi onneksi ei kukaan palvelijoista tiennyt, mistä pitäjä oli
+saanut nimensä. Näyttipä siltä, kuin hän tästä asiasta ei olisi
+saanut tietää sen enempää kuin toisistakaan. Mutta silloin vanha
+emännöitsijä laski helmaansa ompelunsa ja pyyhkäisi silmälasit
+nenältään.
+
+Eihän se niin kummaa ollut, että pitäjä oli nimeltään Svartsjö, se
+oli saanut nimensä samannimisestä järvestä, joka muinoin oli ollut
+tällä paikkakunnalla, mutta sittemmin kuivunut.
+
+Vieras palvelijatar oli kai tavattoman iloinen saadessaan vihdoin
+tämän vastauksen. Hän kysyi heti, millä seudulla pitäjää tuo järvi
+oli ollut.
+
+Niin, se oli ollut laaksossa Lövdalan alapuolella. Emännöitsijä
+kääntyi etelänpuolista ikkunaa kohti ja viittasi ulos. Hän luuli,
+että vesi oli ulottunut aina panimon alapuolella olevan mäen
+rinteeseen. Siellä oli ainakin niin hienoa hiekkaa, kuin tavallisesti
+järven rannoilla.
+
+Vieras palvelijatar käänsi myös päänsä ikkunaan. Asuinrakennus
+sijaitsi niin korkealla kummulla, että ympäröivät matalat rakennukset
+eivät estäneet näköalaa. Navetan katon yli saattoi nähdä peninkulman
+pituisen laakson, jonka pohja oli sileä kuin lattia.
+
+Mutta hän ei voinut uskoa, että emännöitsijä arveli tuota tasaista
+maata vanhaksi järvenpohjaksi. Hän oli aina luullut, että entisen
+järven paikalla maa olisi epätasaista ja rosoista.
+
+Emännöitsijä ei vastustanut häntä. Hän ei välittänyt siitä, mitä
+juomanpanija luuli. Hän oli vain kertonut sen, minkä hän tiesi.
+
+Ja emännöitsijä asetti silmälasit paikoilleen nenälle ja alkoi taas
+ommella.
+
+Vieras palvelijatar nauraa tirskutti halveksivasti. Ihmeellistä, että
+vanhat ihmiset eivät koskaan voineet sietää vastaansanomista. Mitä
+ikänä he sanoivat, sitä olisi heidän mielestään pitänyt uskoa.
+
+Ei kukaan toisista palvelijattarista sanonut sanaakaan emännöitsijän
+puolustukseksi. Keittiössä oli aivan hiljaista. Pikkupiian olisi
+kovin tehnyt mieli kertoa, mitä hän oli kuullut Svartsjöstä, mutta
+hän ei tiennyt, sopisiko hänen sekaantua keskusteluun.
+
+Silloin kyökkikamarin ovi avautui, ja mamseli Maija Liisa tuli
+keittiöön.
+
+Aluksi hän ei sanonut sanaakaan, vaan katseli vain toisten työtä.
+Sitten hän astui pikkupiian luo, joka seisoi yhä ikkunassa.
+
+"Sanoppa, Nora", sanoi hän istahtaessaan puutuolille ikkunan ääreen
+ja ottaessaan pikkupiian käden omaansa, "oletko käynyt niin pitkällä,
+että olet nähnyt muitakin järviä kuin Lövenin?"
+
+Pikkupiika lensi tulipunaiseksi, kun pappilanneiti puhutteli häntä.
+Töin tuskin hän pääsi sen verran ääneen, että hän sai sanotuksi
+nähneensä jo niin monta järveä, ettei hän voinut niitä edes luetella.
+
+"Teeppäs minulle sitten mieliksi ja ajattele jotakin niistä", sanoi
+pappilanneiti. "Saat ajatella mitä niistä mielesi vaan tekee, kunhan
+se vain on pitkä ja kapea ja sijaitsee kahden pitkän metsäisen harjun
+välissä."
+
+Pikkupiika painoi leukansa rintaa vasten ja katsoi alas lattiaan.
+Mutta pian hän katsahti taas ylös. Nyt hän jo oli tuuminut.
+
+Pappilanneiti katsoi veitikkamaisesti häneen, mutta ääni oli yhä
+kovin vakava.
+
+"Näetkö sinä sen vain oikein selvästi edessäsi?" sanoi hän.
+"Huomaatko, että pohjoisestavirtaa siihen pieni kirkas puro ja että
+kaukana etelässä se on kavennut niin kapeaksi, ettei siitä ole enää
+muuta kuin toinen pieni joki jäljellä?"
+
+Niin, sen pikkupiika näki selvästi.
+
+"Jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin, että rannat ovat täynnä
+pitkiä lahtia ja polvia?" sanoi pappilanneiti. "Ja että siellä
+täällä pistäikse kapeita, hienoja niemiä esiin, joiden rannoilla
+riippakoivut kumartuvat veden pinnan yli. Ja että keskellä järveä
+on pieniä kivikkosaaria, joissa kasvaa tuomia ja pihlajia ja jotka
+kukkivat keväällä, jotta ne näyttävät yhtä koreilta kuin kruunupäiset
+morsiamet?"
+
+Aivan oikein, pikkupiika näki kaiken sen, josta pappilanneiti puhui.
+
+Mamseli Maija Liisa katsoi ikkunasta alas pitkään laaksoon. Sitten
+hän kääntyi pikkupiian puoleen ja hymyili, mutta hänen äänessään
+oli aivan erityinen paino, kun hän jatkoi puhettaan, ikäänkuin
+hän olisi tahtonut, että pikkupiika painaisi kaikki hänen sanansa
+tarkasti muistiinsa. "Jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin,
+että toisella puolella on hiekkaranta, jossa lapset uivat pitkin
+kesää, ja toisella korkea vuoriseinä ja suuria synkkiä kuusia, joiden
+paksut juuret ovat kietoutuneet toisiinsa kuin käärmeet? Ja sinä näet
+varmaan, että tuolla toisella puolella maa on rämeistä ja että siellä
+kasvaa niin tiheää lepikkoa, että hädin tuskin pääsee eteenpäin, ja
+että vastakkaisella puolella on kauniita, tasaisia niittyjä, missä
+karja käy laitumella?"
+
+Pikkupiika oli mies näkemään kaikkea sitäkin.
+
+"Jos näet kaiken tämän, niin näet kai myös nuo suuret kivet rannalla,
+joilla ihmiset sunnuntaisin onkivat ahvenia?" sanoi pappilanneiti,
+"ja pienet ruuhet, jotka ovat kiinnitetyt pitkin rantaa sekä pienet
+ränstyneet ja vanhat kalastajamökit, jotka seisovat kallellaan
+niemien nenissä?"
+
+"Kyllä", sanoi pikkupiika. Hän näki ne ja vielä paljon muutakin.
+
+"Niin, jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin, että järven
+ympärillä on joka puolella talonpoikaistaloja ja peltoja ja aitoja,
+mutta ne eivät ole yhtä lähellä järveä kuin kalastajamökit, vaan
+hiukan ylempänä rannasta? Ja talojen takana on kaskimaita ja
+koivuahoja, mutta sitten alkaa kuusimetsä, joka peittää koko vuoren
+sen ylintä harjua myöten?"
+
+Niin, senkin saattoi pikkupiika nähdä.
+
+Nyt pappilanneiti vaipui äkkiä mietteihinsä. "Mutta nyt tulee
+pahin, tiedätkös. Jos nyt jonakuna päivänä tuo järvi, jota sinä
+olet ajatellut, sattuisikin kuivumaan, niin ettei siinä olisi enää
+ainoatakaan pisaraa vettä, niin miltähän sinä luulet siellä sitten
+näyttävän?"
+
+Sellaiseen kysymykseen ei pikkupiika osannut vastata. Hän tuijotti
+vain pappilanneitiin.
+
+"Niin, en minäkään tiedä sitä niin tarkoin", sanoi pappilanneiti,
+"mutta minä luulen, että parin vuoden kuluttua alkaisi ruoho kasvaa
+järven pohjassa, ja sitten ihmiset ottaisivat sen haltuunsa ja
+viljelisivät sitä, jakaisivat sen keskenään ja pystyttäisivät siihen
+aitoja ja tekisivät sinne teitä aivan niinkuin muuallekin. Mutta
+kaikki muu jäisi kai ennalleen."
+
+Pikkupiika tuijotti eteensä. Hän näytti olevan aivan pyörällä
+päästään.
+
+"Sinä olet varmaan jonkun kerran ollut Helgesäterin vieraskamarissa
+ja nähnyt sen suuren kultakehyksisen peilin, joka riippuu ikkunoiden
+välissä? Joku vuosi sitten rikkoontui siitä lasi, eikä kapteenilla
+ole ollut varaa panettaa siihen uutta, vaan he ovat päällystäneet
+puupohjan vihreällä kankaalla. Mutta kultakehys, se on ennallansa.
+Ero on vain siinä, ettei sen keskellä enää ole peiliä."
+
+Pikkupiika katsahti nopeasti pappilanneitiin. Hän alkoi jo ymmärtää.
+
+"Samoin kävi kai myös tuon järven, josta me puhuimme", sanoi
+pappilanneiti. "Kaikki se, mitä oli rannalla, jäi paikoilleen, vaikka
+vesipeili sen keskellä katosikin. Riippakoivut jäivät niemien neniin,
+vaikkeivät ne enää voineetkaan peilailla itseään veden pinnassa,
+hiekkaranta jäi paikoilleen, vaikkei kesäpäivinä enää kukaan
+tullutkaan sinne uimaan, ja onkikivet, nekin ovat kai paikoillaan,
+vaikkei kukaan siellä enää ongikaan kaloja. Pienet pihlajasaaret,
+nekin ovat entisillä sijoillaan, vaikka kynnetyt pellot ympäröivät
+nyt niitä, ja kaikki talot järven rannoilla ovat myös paikoillaan,
+vaikka nuoriso, joka asuu niissä, ei voikaan enää käydä soutelemassa
+kauniina kesäiltoina."
+
+Niin, senkin pikkupiika käsitti.
+
+Mutta nyt kääntyi pappilanneiti äkisti ikkunaan.
+
+"Katsoppas ulos, Nora, ja te muut myöskin!" sanoi hän ja viittasi
+alas laaksoon. "Mitä te luulette tuolla näkevänne?"
+
+Ihme ja kumma, kun pikkupiika nyt katsoi ulos, niin yhdellä
+silmäyksellä hän näki kaiken sen, mistä pappilanneiti oli puhunut!
+Tuossa oli laakea järvenpohja ja sen ympärillä entinen rantaäyräs,
+joka kiemurteli monissa lahdissa ja mutkissa. Siinä olivat koivut
+niemien nenissä ja peltojen keskellä pienet lehdot, jotka ennen
+olivat olleet saaria, ja toisella puolella oli jyrkkä vuori ja
+kuusimetsä, toisella tiheä lepikkö. Vuoren rinteellä olivat kaikki
+talonpoikaistalot. Ja metsäinen harju ja kasket, kaikki ne olivat
+siellä.
+
+Palvelustytöt pikkupiian takana katselivat ja näkivät aivan samaa
+kuin hänkin.
+
+Kas, etteivät he koskaan ennen olleet sitä huomanneet!
+
+Totta tosiaan, Svartsjö oli ollut tällä paikalla. Ja tietysti tämä
+oli entinen järvenpohja.
+
+"Niin se onkin", sanoi pappilanneiti. "Peili, joka kerran oli
+Lövdalan alapuolella, on kadottanut lasinsa. Monen mielestä on kovin
+sääli, että se on poissa ja ettei peili ole enää mikään peili."
+
+Mutta nyt teki pikkupiian kovasti mieli kertoa, mitä hän tiesi tuosta
+järvestä. Hän ei voinut sen kauemmin enää olla vaiti.
+
+"Äitikin puhui usein järvestä, joka sijaitsi Lövdalan alapuolella",
+sanoi hän.
+
+"Vai niin", sanoi pappilanneiti. "Sinä olet kai kuullut paljonkin
+Lövdalasta äidiltäsi."
+
+"Äiti sanoi", jatkoi pikkupiika ja puhui hyvin nopeasti, "että järvi
+kuivuessaan jätti kolme pahaa jälkeensä. Ensinkin kylmän viiman,
+joka aina huokuu tässä laaksossa, toiseksi kylmän usvan, joka nousee
+täällä syksyisin ja kolmanneksi -- -- --"
+
+Mutta mitä tuo kolmas oli, sitä pikkupiika ei saanut sanoa.
+Pappilanneiti keskeytti äkkiä hänen puheensa.
+
+"Vai niin, eikö mitään muuta", sanoi hän. "Niin, sen me tiedämme jo
+ennestäänkin."
+
+
+
+
+LUMIKKI NEITO.
+
+
+I.
+
+Lövdalan kyökkikamarissa kuului naurun tirskunaa ja puhetta, jotta
+pikkupiika ei voinut saada unen päästä kiinni, vaikka hän tänä yönä
+nukkuikin oikeassa pienessä vuoteessa, joka häntä varten oli tuotu
+huoneeseen.
+
+Mamseli Maija Liisan kasvatussisar, Anna Brogren, joka oli naimisissa
+Lövstedtin rovastin kanssa Ransäterissä, oli tullut vieraisille ja
+hänen oli määrä viipyä seuraavan päivän yli. Hänelle oli varattu
+makuusija yläkerroksessa päätyhuoneeseen, mutta heti kun pappi ja
+hänen rouvansa olivat menneet levolle, oli hän hiipinyt alas.
+
+Hän olisi tahtonut puhua kahden kesken mamseli Maija Liisan kanssa,
+mutta hän pettyi pahasti nähdessään, että pikkupiika nukkui
+kyökkikamarissa. Yhä uudestaan hän kynttilällä valaisi hänen
+kasvojaan tutkiakseen nukkuiko hän. Lopulta pikkupiika puristi
+silmänsä kiinni ja makasi aivan liikkumatta, sillä hänestä oli ikävä
+olla heidän tiellään.
+
+"Nyt hän varmaan nukkuu", sanoi ruustinna ja otti taaskin kynttilän
+käteensä mennäkseen katsomaan häntä.
+
+"Ei, ei hän vielä nuku", sanoi pappilanneiti. "Kuinka sinä voit
+luulla, että hän olisi nukahtanut meidän puhellessamme?"
+
+"Ehkä olisi parasta, jos olisimme hetken ääneti", ehdoitti Anna
+Brogren.
+
+Kun he olivat olleet vaiti vain pari minuuttia, oli Anna Brogren jo
+aivan varma asiastaan. Hän kuuli nyt, että tyttö nukkui, ja hyvä se
+olikin, sillä vaikka hänen olisi pitänyt valvoa koko yö, niin hän
+ei olisi lähtenyt Lövdalasta, ennenkuin oli saanut kuulla, miten
+kaikki oikeastaan oli käynyt. "Ei hän nuku, siitä olen varma", sanoi
+pappilanneiti. "Mutta koetetaanpa muuta keinoa. Minäpä kerron sinulle
+sadun odottaessamme. Sinä muistat kai monta satua, joita aikoinani
+olen sinulle kertonut."
+
+"Pelkäänpä pahoin, että silloin hän vasta tulee oikein hereilleen",
+sanoi Anna Brogren, "mutta tee niinkuin tahdot. Minkä sadun sinä
+kerrot?"
+
+"Enköhän minä kerro satua Lumikki neidosta."
+
+"Vai senkö!" sanoi ruustinna, eikä ääni kuulostanut kovinkaan
+iloiselta. "Niin, onhan siitä jo pitkä aika, kun viimeksi sen kuulin."
+
+"Oli kerran papin rouva", sanoi pappilanneiti, "joka oli kovin
+pahoillaan siitä, ettei hänellä ollut lapsia".
+
+"Ei, nyt sinä erehdyt", sanoi ruustinna. "Sehän oli kuningatar."
+
+"Minä olen aina kuullut, että hän oli papin rouva", sanoi
+pappilanneiti, "enkä minä osaa kertoa satua toisella tavalla".
+
+Ja hän kertoi edelleen papin rouvasta, joka toivoi itselleen tytärtä,
+niin punaista kuin veri ja niin valkoista kuin lumi ja joka kuoli
+heti, kun hänen toiveensa oli täyttynyt.
+
+"Kyllä me minun mielestäni voisimme puhua jostakin hauskemmasta
+asiasta", sanoi kasvatussisar.
+
+"Kyllä minä tiedän, että sinä muistat tuon sadun", sanoi
+pappilanneiti, "ja siksi en kerrokaan, millainen Lumikki neidon
+lapsuus oli. Muistathan kyllä, ettei hänellä silloin ollut mitään
+hätää, vaikka hänen äitinsä olikin kuollut, sillä hänellä oli
+kiltti täti, joka hoiti hänen kotiansa, ja kiltti kasvatussisar
+ja kiltti veli, vaikka tämä enimmäkseen olikin poissa opintojaan
+harjoittamassa, sekä kiltti isoäiti. Mutta kaikkein kiltein oli
+sittenkin isäkulta. Hän oli Lumikki neidon paras leikkitoveri ja
+hänelle hän kertoi kaikki huolensa. Isäkulta ei tahtonut, että häntä
+kohdeltaisiin ankarasti niinkuin muita lapsia, ja siksi hän sai tehdä
+mitä ikänä hän halusi. Ihmiset arvelivat tietenkin, että isäkulta
+hemmoitteli häntä, mutta sitä tämä ei ottanut korviinsakaan."
+
+"Ehkäpä Lumikki neito oli niin kiltti, ettei hän voinut tulla
+hemmoitelluksi", sanoi ruustinna ja hänen äänensä kuulosti nyt äkkiä
+kovin vakavalta.
+
+"Ei kukaan koko maailmassa ollut yhtä onnellinen kuin Lumikki neito",
+sanoi pappilanneiti. "Varsinkin oli hän kovin tyytyväinen, kun täti
+muutti pois talosta ja hän sai yksin pitää huolta talosta ja hoitaa
+isäkultaa. En usko, että hänellä moneen vuoteen oli ollut muuta
+surua, kuin että hänen kasvatussisarensa meni naimisiin ja muutti
+toiseen pitäjään. Ja jos joku siihen aikaan olisi sanonut hänelle,
+että isäkulta kylmenisi häntä kohtaan, niin luulenpa, että hän olisi
+nauranut sille vasten kasvoja. Kuinka hän ja isäkulta voisivat joutua
+epäsopuun? Ei edes unissaan hän olisi voinut ajatella mitään niin
+hullua."
+
+"Tuskinpa kukaan muukaan olisi uskonut, että niin voisi käydä", sanoi
+Anna Brogren yhtä vakavalla äänellä kuin äskenkin.
+
+"Eikä koskaan Lumikki neidon ajatukset olleet niin kaukana kaikista
+onnettomuuksista kuin eräänä kauniina aamuna viime kesänä, jolloin
+hän läksi isäkullan kanssa katsomaan heinänniittoa."
+
+"Viime kesänäkö?" kysyi Anna Brogren reippaasti. "Minä luulin, että
+Lumikki neito eli tuhat vuotta sitten."
+
+"Aina minä olen kuullut sanottavan, että Lumikki neito elää yhä
+vieläkin", sanoi pappilanneiti, "ja sinä päivänä, jolloin hän läksi
+ulos isäkullan kanssa, oli hän juuri täyttänyt seitsemäntoista
+vuotta, ja isäkulta oli viidenkymmenen vuoden vanha, vaikka sitä
+tuskin olisi voinut uskoa hänestä. Hänellä oli peruukki päässä,
+röyhelys rinnassa ja suuret soljet kengissä. Lumikki neito tuumi
+mielessään, että hän näytti kovin hienolta. Hän itse oli vanhassa
+pumpulihameessaan, suuri hilkka päässään. Hän ei näyttänyt miltään
+isäkullan rinnalla."
+
+"Minulle on aina kerrottu, ettei kukaan koko maailmassa ollut niin
+kaunis kuin Lumikki neito", sanoi ruustinna, mutta pappilanneiti
+jatkoi kertomustaan välittämättä keskeytyksestä.
+
+"Hilkka oli kuitenkin hyvä olemassa, sillä se peitti kasvoja. Muuten
+isäkulta olisi huomannut, että hän oli pahalla tuulella. Oi, voi!
+Kylläpä Lumikki neidolla siihen aikaan oli varaa panna pahakseen
+sellaista, että hänen täytyi lähteä ulos isäkullan kanssa. Hän
+olisi mielemmin kutonut kangasta. Mutta kun isäkulta itse tuli
+kyökkikamarin ikkunan edustalle ja kutsui häntä, niin ei hän voinut
+kieltäytyä."
+
+"Enpä usko, että hän olisi voinut kieltää mitään isäkullalta", sanoi
+kasvatussisar.
+
+"He astuivat navetan ja vasikkahaan ohi, sillä heidän oli määrä
+mennä eteläpuolella olevalle niitylle, missä Pitkä-Bengt ja molemmat
+Vetterin pojat niittivät heinää. Eihän sinne ollut kovin pitkä
+kävelymatka, mutta sittenkin kului koko lailla aikaa isäkullan kanssa
+kävellessä.
+
+"Hän pysähtyi katsomaan lehmiä ja hän pysähtyi juttelemaan karjapiian
+kanssa. Kun he saapuivat koivumäelle, seisahtui hän ja kääntyi
+katselemaan uutta asuinrakennusta, jonka hän itse oli rakennuttanut.
+Ja vähän kauempana hän pysähtyi taaskin ja tuki erästä nuorta mäntyä,
+joka oli potkittu nurin.
+
+"Mutta se minun on sanottava, ettei Lumikki neito koskaan voinut olla
+kauan pahalla tuulella, kun hän oli isäkullan seurassa. Hänen täytyi
+aina ihmetellä, kuinka isäkulta saattoi olla sellainen kuin hän oli.
+
+"Minun mielestäni oli ihmeen kaunista ja liikuttavaa, että isäkulta
+oli koko elämänsä ajan ollut pienen köyhän seurakunnan pappina
+kaukana Värmlannissa. Hän, joka oli niin oppinut ja mm suun
+kaunopuhuja, ja joka sitä paitsi oli niin komea ja miellyttävä, olisi
+varmaan voinut tulla tuomiorovastiksi tai piispaksi, jos hän vain
+olisi halunnut. Etkö sinäkin usko sitä?"
+
+"Mitäpä minä voisin sanoa Lumikki neidon isästä", sanoi ruustinna,
+"mutta kyllä minä luulen, että hän olisi voinut saavuttaa mitä ikinä
+hän olisi halunnut".
+
+"Enhän minä voi ilmaista Lumikki neidon tunteita. Mutta luulenpa
+melkein, että hän ajatteli itseksensä: sinä, Lumikki, joka et ole
+mitään etkä osaa mitään etkä ole mitään kokenut, etkö sinä häpeä olla
+pahalla tuulella? Ajattelehan isäkultaa, joka ei koskaan valita eikä
+koskaan toivo mitään itsellensä ja aina näyttää kaikille ihmisille
+iloista naamaa! -- Lumikki neito puolusti itseään sillä, että hän
+kovin mielellään olisi tahtonut saada pellavakankaansa valmiiksi
+ennen kotoalähtöään. Sillä hänen oli pakko lähteä isoäidin kanssa
+Lokan kylpylaitokseen tänä kesänä. Viime talvena oli luuvalo kovasti
+rasittanut isoäitiä. Se oli koukistanut hänen kätensä, niin että
+oikein itketti. Koko kevään oli Lumikki neito kehoittanut häntä
+matkustamaan, mutta hän tiesi, ettei isoäiti tahtonut lähteä matkaan,
+jollei hän seurannut hänen mukanaan.
+
+"Hänen mieleensä juolahti, että hänen pitäisi pyytää isäkultaa
+määräämään lähtöpäivän. Mutta kumma kyllä, hänen oli niin vaikea
+sitä tehdä! Hän tunsi, että isäkulta oli pahoillaan, kunhan viipyisi
+poissa kokonaista kuusi viikkoa, ja että hän tahtoi siirtää matkan
+niin pitkälle kuin suinkin. Lumikki neito päätti kulkiessansa, että
+jos niityllä olisi paljon heinää, niin että isäkulta tulisi oikein
+hyvälle mielelle, niin hän rohkaisisi mielensä ja puhuisi hänelle
+matkasta.
+
+"Tosiaankin näytti siltä, kuin hän hyvin pian pääsisi lähtemään,
+sillä kun he tulivat niitylle, oli siellä kovin runsaasti heinää.
+Lumikki neito huomasi heti, että isäkulta oli mielissään, sillä hän
+alkoi laskea leikkiä Pitkän-Bengtin kanssa, joka on pisin mies koko
+pitäjässä, ja sanoi, että hänen pitäisi kasvaa vielä hiukan. Sillä
+hän oli vaan niin pitkä, että heinä juuri peitti hänet.
+
+"Pitkä-Bengt oli heti valmis vastaamaan. Hän sanoi, että jos pastori
+hoiti yhä edelleen maitaan näin hyvin, niin ei hän kohta puoleen
+saisi ketään niittämään heinäänsä. Kova työ siinä oli, kun täytyi
+tällaisen vallin läpi tunkeutua. Ja molemmat Vetterin pojat olivat
+samaa mieltä kuin Pitkä-Bengtkin ja vakuuttivat, että he mielemmin
+tappelisivat kaikkien länsigötalaisten kanssa Brobyn markkinoilla
+kuin niittäisivät uudelleen tällaista heinää.
+
+"Tähän täytyi isäkullan vastata yhtä kohteliaasti, ja he seisoivat
+kaikki ääneti piirissä hänen ympärillään ja odottivat vastausta. Ah,
+kylläpä luulen, että Lumikki neito muistaa aina isäkullan sellaisena
+kuin hän seisoi siinä, iloisena ja ystävällisenä väkensä keskellä
+ja oli tuumivinaan vastausta, jotta se tekisi heihin oikein hyvän
+vaikutuksen.
+
+"Mutta kas vaan! He eivät saaneet koskaan kuulla isäkullan vastausta,
+sillä samassa tapahtui jotakin aivan odottamatonta, joka veti
+kaikkien huomion toisaalle.
+
+"Mikähän tuolta tuli korkean heinän läpi heitä vastaan? Mikähän se
+oli, joka ei kävellyt, vaan horjahteli joka askeleella, eikä ollut
+hetkeäkään ääneti, vaan huusi koko ajan ja puhui ääneensä itsekseen?
+
+"Nyt on sanottava, ettei Lumikki neito koskaan ollut nähnyt mitään
+niin kammottavaa. Kuinka naisihminen saattoikaan olla sellaisessa
+tilassa! Vaatteet riippuivat märkinä ja savisina hänen ympärillään.
+Hiukset olivat soljuneet alas ja riippuivat pitkinä suortuvina
+hartioille. Mutta kauheinta oli se, että hänen kasvonsa ja kätensä
+olivat veressä.
+
+"Pitkä-Bengt ja Vetterin pojat kääntyivät pois ja sylkäsivät
+kolme kertaa, ikäänkuin he olisivat nähneet peikon, ja vähälläpä
+isäkultakin oli tehdä samoin.
+
+"Mutta samassa Lumikki neito luuli tuntevansa hänet ja kuiskasi
+isäkullalle, että varmaan tuo oli neitsyt, joka hoiti kreivinnan
+taloutta Borgin kartanossa.
+
+"Isäkulta myönsi hänen olevan oikeassa ja astui neitsyen luo ja
+kysyi mitä oli tapahtunut, koska hän näin varhain aamulla kulki
+hänen maillaan. Mutta neitsyt oli niin pyörällä päästään, ettei hän
+tuntenut isäkultaa. Hän huusi vain, ettei hän voinut tulla toimeen
+kreivinnan kanssa ja että hän aikoi lähteä apua etsimään pappilasta.
+
+"He veivät hänet mukanaan kotiin, ja hetken kuluttua tointui hän
+sen verran, että hän saattoi kertoa, mitä hänelle oli tapahtunut.
+Kreivinna oli ärsyttänyt ja kiusannut häntä, kunnes hän ei kestänyt
+enempää, ja kello kaksi yöllä hän oli karannut Borgista. Ja hän oli
+niin poissa suunniltaan, ettei hän ollut ajatellut minne mennä,
+ennenkuin hän oli jo maantiellä. Silloin hän oli päättänyt lähteä
+pappilaan, koska hän oli kuullut, että siellä oli armeliaita ihmisiä.
+Mutta tuo raukka oli kulkenut oikoteitä niittyjen poikki, eksynyt
+polulta ja tupertunut jokeen, jolloin hän oli loukannut otsansa ja
+pilannut vaatteensa. Tästä kaikesta hänen päänsä oli mennyt niin
+pyörälle, ettei hän ollut löytänyt oikeata tietä, vaan oli kaahlannut
+heinikossa ja viljapelloissa kaiken aamua.
+
+"Nyt hän pyysi niin kauniisti, että hän saisi jäädä pappilaan, kunnes
+hänen vaatteensa kuivuisivat ja hän saisi veren pestyksi kasvoistaan
+ja ennättäisi tuumia hiukan, minne kääntyä.
+
+"Tietysti hän sen sai tehdä. Ah, tokkopa kukaan olisi voinut
+karkoittaa luotaan niin suuressa hädässä olevaa ihmistä!
+
+"Mutta kylläpä Lumikki neito ja isäkulta ihmettelivät kreivinnaa!
+Niin kaunis ja iloinen kuin hän oli, ja kuitenkin hän saattoi
+kohdella niin julmasti niitä, jotka olivat hänen palveluksessaan!
+Ensi kertaa eivät he myöskään kuulleet sellaista hänestä. Mitä minä
+aioinkaan sanoa? Niin, olipa se hyvä, ettei kreivinna sinä päivänä
+tavannut Lumikki neitoa. Sillä hän olisi varmaan kysynyt häneltä,
+eikö häntä yhtään hävettänyt. Tämä neitsyt -- niin, miksikä minä nyt
+häntä kutsuisin?"
+
+"Voithan sanoa vaikka Vabitz", ehdoitti ruustinna.
+
+"Niin, olihan tuo neitsyt Vabitz aivan erinomainen ihminen, eikä
+häneltä suosituksiakaan puuttunut, siksi ei kreivinnan olisi pitänyt
+häntä myöskään sillä tavalla peloittaa.
+
+"Mutta vielä samana päivänä keksi Lumikki neito jotakin, josta hän
+itse oli kovin mielissään. Hän aikoi pyytää, että neitsyt Vabitz
+jäisi pappilaan hoitamaan isäkullan taloutta siksi aikaa kuin
+isoäiti ja hän olivat kylpylaitoksessa. Jos asia saataisiin siten
+järjestetyksi, niin kaikki kävisi yhtä hyvin kuin jos hän itse olisi
+ollut kotona."
+
+"Mutta rakas lapsi", sanoi kasvatussisar, "sinäkö, minä tarkoitan:
+Lumikki neitoko itse sitä ehdotti?"
+
+"Niin juuri, hän itse eikä kukaan muu, ja hän oli kovin mielissään,
+kun hän oli tehnyt tämän hyvän keksinnön. Hän kysyi heti neitsyeltä,
+tahtoisiko hän jäädä heille, eikä neitsyt kursailutkaan, vaan
+vastasi, että hän mielellään voisi tehdä hänelle sen palveluksen.
+Mutta heti, kun hän saisi paikan jossakin herraskartanossa, hän
+tahtoi muuttaa. Hän oli köyhä ja hänen täytyi ensi sijassa ajatella
+itseään.
+
+"Mutta isäkultaa ei ollut helppo saada suostumaan. Täytyisikö hänen
+sietää talossaan neitsyttä kokonaista kuusi viikkoa ja istua hänen
+kanssaan pöydässä?
+
+"Et voi kuvailla mielessäsi, kuinka vaikeata oli, ennenkuin
+Lumikki neito ja hänen isoäitinsä läksivät matkaan. Isäkulta ja
+neitsyt Vabitz eivät millään tavalla sopineet yhteen. Isäkultahan
+tahtoi leikkiä ja kujeilla kaikkien ihmisten kanssa, mutta neitsyt
+oli ankara ja vakava, ja koetti kaikella tavalla säilyttää
+arvokkaisuuttaan.
+
+"Useimmiten asetti Lumikki neito siten, etteivät he tavanneet
+toisiansa muuta kuin ruoka-aikoina, mutta heti kun isäkulta istahti
+pöytään, alkoi hän kertoa jotakin, joka loukkasi neitsyttä. Kaikkein
+mieluimmin hän puhui hänen kanssaan rakkaudesta ja naimisesta.
+
+"Hän oli kovin iloinen, sanoi isä, että hän oli saanut neitsyen
+taloonsa, sillä nyt hän toivoi saavansa häneltä hyvän neuvon. Hän oli
+jo kauan aikonut mennä uusiin naimisiin. Mitä neitsyt arvelisi Borgin
+kreivinnasta?
+
+"Mutta tuskin oli isäkulta sanonut sen, niin neitsyt kivettyi aivan
+kauhusta. Hän laski veitsen ja kahvelin lautaselleen ja tuijotti
+äänetönnä häneen."
+
+Kasvatussisar naureskeli. "Ajatteles, kuinka hauskaa se olisi ollut
+hänelle!" sanoi hän.
+
+"Niin, tietysti isäkulta tuli oikein intoihinsa. Eihän hän joka päivä
+tavannut sellaista, joka ei ymmärtänyt hänen leikinlaskuaan. Nyt hän
+sanoi, ettei hän lainkaan voinut käsittää, miksi neitsyt näytti niin
+kauhistuvan. Luuliko hän, ettei kreivinna huolisi hänestä? Mutta hän
+tiesi varmaan, että hän kreivinnan mielestä oli kaunis mies. Kävihän
+hän joka sunnuntai kirkossakin oleskellessaan Borgissa, ja hän oli
+itse sanonut hänelle, ettei hän koskaan mennyt kuuntelemaan ruman
+papin saarnaa.
+
+"Se oli kuitenkin liikaa! Kun Lumikin isä oli sen sanonut, niin
+kohosi neitsyen poskipäihin kaksi punaista täplää. Hän oli koettanut
+olla vaiti mm kauan kuin mahdollista, mutta nyt hänen täytyi päästää
+vihansa valloilleen. 'Ja tuoko on pappi ja Jumalan palvelija!'
+huudahti hän.
+
+"Mutta neitsyellä oli karhea ja kova ääni. Hän oli pienikasvuinen
+ja hänen kasvonsa olivat pienet ja hienot ja hiukset lumivalkoiset,
+vaikka hän ei ollut kuin neljänkymmenen vuoden vanha. Hän näytti
+lempeältä kuin kyyhkynen. Mutta juuri siksi hänen äänensä tuntuikin
+niin peloittavalta.
+
+"Kun nyt neitsyt oli langettanut isäkullasta tuomionsa syvällä
+hautaäänellään, alkoi isäkulta nauraa. Eikä neitsyt sanonut enää
+sanaakaan koko päivällisen aikana."
+
+Kasvatussisar nauroi, hänkin, mutta pappilanneiti huokasi, ennenkuin
+hän jatkoi taas kertomustaan.
+
+"Tuskinpa minun tarvinnee kertoa, kuinka hartaasti Lumikki neito
+pyysi ja rukoili isäänsä, ja kuinka pahoillaan hän oli, kun siitä ei
+ollut mitään apua. Hän eli alituisessa pelossa, että neitsyt karkaisi
+talosta, samoinkuin hän oli karannut Borgin kartanostakin."
+
+"Kyllä minä sen uskon, että hän jäi taloon", sanoi kasvatussisar.
+
+"Niin, hän jäi, ja siitä Lumikki neito iloitsi suuresti. Neitsyt
+alkoi ottaa osaa taloustoimiinkin. Hän ei tahtonut olla heillä
+työttömänä. Oliko se kummaa?
+
+"Tietysti ei neitsyt tyytynyt laittamaan vaan tavallista arkiruokaa,
+vaan hän valmisti ranskalaisia ruokalajeja, ikäänkuin jossakin
+kreivin talossa. Ja isäkulta, joka monta vuotta oli ollut
+kotiopettajana hienoissa perheissä, eli nuoruuden aikansa uudestaan
+saadessaan murekkeita ja piirakoita ja väkeviä kastikkeita. Ei
+hänellä olisi mitään hätää Lumikki neidon poissaollessa. Hyvä oli
+myös nähdä, ettei isäkulta laskenut enää yhtä paljon pilaa neitsyen
+kanssa, kun hän oli valmistanut jonkin oikein hyvän ruokalajin.
+
+"Hauska oli sekin, että sekä isä että neitsyt olivat kovin huvitetut
+puutarhanhoidosta. Isäkulta sai puhua vaikka kuinka kauan arkiaateri
+Linnéstä ja Hammarbystä ja Uppsalan kasvitieteellisestä puutarhasta,
+eikä neitsyt sittenkään kyllästynyt kuuntelemaan.
+
+"Oi, puutarhanhoito se varmaan sai isäkullan tyytymään siihen
+ajatukseen, että neitsyt jäisi taloon. Muuten se ei koskaan olisi
+käynyt päinsä. Siksipä saattoi Lumikki neitokin olla oikein hyvällä
+mielellä lähtiessään kotoa. Hän miltei toivoi, että isäkulta ja
+neitsyt Vabitz tulisivat keskenään hyvin toimeen kunnes hän palasi
+takaisin.
+
+"Mutta sittenkään ei hän ollut oikein levollinen poissaollessansa,
+vaan hänen ajatuksensa lensivät joka päivä isäkullan luo ja hän tuumi
+mielessään, tokko hän riiteli kovin pahasti Vabitz raukan kanssa.
+
+"Kun Lumikki neito oli ollut poissa kaksi viikkoa, sai hän
+isäkullalta hyvin leikillisen kirjeen, jossa hän kertoi hyvin
+seikkaperäisesti, miten hän ja neitsyt elivät yhdessä. Eräänä iltana
+oli luutnantti Kristian Berg ja patruuna Julius tulleet vieraisille,
+ja he olivat pelanneet korttia ja laulaneet Bellmania. Seuraavana
+päivänä ei neitsyt tahtonut puhua hänelle sanaakaan, ja koko sen
+viikon oli hän päivälliseksi saanut vain veripalttua ja läskiä tai
+porkkanoita ja silliä. Mutta eilen oli hänelle tarjottu paistettua
+lohta ja kuoriaisia, jotta nyt hän oli taas päässyt armoihin.
+
+"Lumikki neidon täytyi nauraa isäkullan hullutuksille. Mutta ei tämä
+kirje häntä siltä rauhoittanut. Seuraava oli kuitenkin jo parempi.
+Siinä isäkulta kertoi, että Pitkä-Bengt oli sanonut tahtovansa naida
+vanhan henttunsa, Munter-Maijan, ja neitsyt Vabitz oli saanut hänet
+siihen. Sillä hän oli sanonut Bengtille, miten väärin oli antaa
+naisen odottaa neljätoista vuotta, ja vihdoin hänen sanansa olivat
+tepsineet.
+
+"Kaikesta saattoi huomata, että isäkulta oli hyvin tyytyväinen.
+Tässä kirjeessä hän ei kirjoittanut 'Vabitza', niinkuin hänellä oli
+muulloin tapana, vaan 'neitsyt Vabitz'. Se oli varma merkki siitä,
+että isäkulta oli nyt huomannut, mikä erinomainen ihminen hän oli.
+Sen jälkeen ei Lumikki neito saanut enää kirjeitä isäkullalta,
+ainoastaan lyhyitä kortteja, joissa hän sanoi, että hänellä oli
+niin paljon työtä, ettei hän ennättänyt kirjoittaa kirjeitä. Hän ei
+maininnut sanaakaan neitsyestä. Se merkitsi kai sitä, että hän oli
+jo tottunut häneen eikä ajatellut häntä sen enemmän kuin muutakaan
+palvelusväkeä.
+
+"Mutta hiukan levoton oli Lumikki neito sittenkin, enkä minä
+yritäkään kuvailla, kuinka hyvillään hän oli, kun hän sai käydä
+istumaan vaunuihin ja ajaa kotiin. Hän oli kirjoittanut hyvissä ajoin
+isäkullalle ja sanonut, milloin hän aikoi palata takaisin, ja samalla
+hän lausui mielihyvänsä siitä, että isäkulta oli jaksanut niin hyvin
+tulla toimeen Vabitzin kanssa. Mutta tämän jälkeen hänen ei enää
+tarvinnut pitää vieraita talossaan, sillä hän ei aikonut enää koskaan
+jättää häntä."
+
+"Vai niin, sanoiko hän senkin", sanoi kasvatussisar. "Hänestä oli
+varmaan hauska ajatella, että hän oli kirjoittanut sillä tavalla
+isälle."
+
+"Tässä jutussa on paljon hullunkurista", sanoi pappilanneiti.
+"Kun vain ajattelee, kuinka iloinen Lumikki neito oli ajaessaan
+maantietä myöten kotiin, niin oikein tekee mieli nauraa. Hän oli
+niin onnellinen, että kaikki vastaantulijat muuttuivat iloisiksi
+nähdessään hänet. Ainakin matkan alussa. Kun hän tuli lähemmäksi
+kotiseutua, missä ihmiset jo kaukaa tunsivat vaunut sekä matkustajat,
+niin hänestä tuntui, ikäänkuin kaikki vastaantulijat äkkiä olisivat
+ruvenneet ajattelemaan jotakin hyvin surullista, niin että heidän
+kasvonsa painuivat poimuihin ja ryppyihin.
+
+"Tiedätkö, Lumikki neito tuli kovin hämilleen. Saapuessaan viimeisiin
+kestikievaritaloihin, joissa isäntäväki oli hänelle tuttua, kysyi
+hän, miten isäkulta jaksoi, ja he vastasivat, että hän oli yhtä
+terve ja reipas kuin hänen lähtiessäänkin. Mutta hän kuuli sittenkin
+äänestä, että he tiesivät jotakin, jota he eivät tahtoneet hänelle
+kertoa. Eikä hänkään tahtonut kysyä. Varmaan se oli jotakin ikävää,
+ehkäpä neitsyt sittenkin oli karannut talosta. Mutta Lumikki neito ei
+tahtonut pilata iloaan ajattelemalla häntä."
+
+"Kyllä koko tuo juttu olisi kovin hullunkurinen", sanoi
+kasvatussisar, "jollei se samalla olisi niin surkea".
+
+"Viimeisellä kyytivälillä tuli Pitkä-Bengt vastaan omilla hevosilla.
+Eipä Lumikki neito ollut erehtynyt. Pitkä-Bengt oli myöskin
+kummallinen. Muulloin sai melkein ostaa joka sanan häneltä, mutta nyt
+hän puhui aivan lakkaamatta. Ja Lumikki neito huomasi, että hän puhui
+kaikesta muusta, mutta ei sanaakaan isäkullasta eikä Vabitzista. Nyt
+hän ei uskaltanut kysyä. Jos jotain oli hullusti, niin parasta, että
+isäkulta itse saisi sen kertoa."
+
+"Ja siten hän ei tiennyt mitään ennen kotiintuloaan!" huudahti
+kasvatussisar.
+
+"Niin, hän ei tiennyt mitään, ei yhtään mitään. Ja nyt minä sanon,
+mikä hänen mielestään oli kaikkein ikävintä. Niin, se oli ikävintä,
+että isäkulta arveli toimineensa kovin järkevästi ja luuli, että
+Lumikki neito iloitsisi hänen hommistaan. Ja miksikä hän ei sitä
+olisi uskonutkin. Sillä olihan Lumikki neito kehunut neitsyttä ja
+sanonut, että isäkullan pitäisi olla tyytyväinen, kun hänellä oli
+niin mainio ihminen talossaan. Ehkäpä juuri hän olikin kääntänyt isän
+ajatukset kaikkein ensiksi neitsyen puoleen -- --
+
+"Et voi ajatellakaan, kuinka iloinen isäkulta oli odottaessaan häntä
+kuistin portailla, ja kuinka iloinen Vabitz oli seisoessaan isäkullan
+rinnalla. Isäkulta aivan paloi halusta saadakseen kertoa tuon suuren
+uutisen.
+
+"Mutta isäkullan ei tarvinnut sanoa mitään, sillä hän näki sen
+itsekin. Hän tiesi sen, ennenkuin hän oli astunut ulos vaunuista. Ja
+nyt minun täytyy kertoa, miten huonosti hänen kävi. Hän suuttui niin
+kovasti, ettei hän voinut hillitä itseään. Sellaista ei hän koskaan
+ennen ollut tuntenut. Hän ei hyökännyt heidän päälleen eikä kynsinyt
+eikä lyönyt heitä. Mutta oikeastaan hänen olisi tehnyt hyvinkin
+mielensä.
+
+"Kieltään hän ei kuitenkaan voinut hillitä, vaan sätti heitä niin
+paljon kuin hän jaksoi. Vabitzia hän ei koskaan luvannut sanoa
+äidiksi, sen hän sanoi kaikkein ensiksi, ja sitten hän väitti, ettei
+neitsyt lainkaan sopinut isäkullalle, sillä Vabitz oli vain köyhän
+saksalaisen rummunlyöjän tytär, ja Lumikki neidon isä olisi voinut
+naida minkä hienon naisen tahansa. Ja sen lisäksi hän sanoi heille
+vielä senkin, että he aivan hyvin tiesivät tehneensä väärin, sillä
+muuten he eivät olisi salassa menneet naimisiin.
+
+"Mutta nyt tuli isoäiti paikalle ja tarttui häntä ranteeseen kiinni
+ja käski ankarasti hänet omaan huoneeseensa. Eihän hänellä ollut
+mitään sitä vastaan, mutta sitä ennen hän vielä kerran kääntyi
+Vabitzin puoleen ja sanoi, että hän oli koettanut mielistellä
+isäkultaa hyvällä ruualla ja että isäkulta oli vain hienojen
+ruokien vuoksi nainut hänet. Nyt vasta sai isoäiti hänet mukanaan
+huoneeseensa."
+
+"Sepä oli ikävä", sanoi kasvatussisar, "minun mielestäni hän olisi
+voinut vielä hiukan jatkaa".
+
+"Ei, isoäiti vei hänet pois, ja heti kun hän pääsi hänen
+huoneeseensa, alkoi hän itkeä. Se oli jotakin uutta. Sillä hän ei
+ollut koskaan ennen itkenyt. Hän itki monta tuntia, ennenkuin hän
+rauhoittui, ja koko ajan hänestä tuntui, että jotakin vierasta, joka
+kaikkina näinä vuosina oli piillyt hänessä, heräsi nyt henkiin ja sai
+hänet valtoihinsa. Mitenkä sen selittäisin? Hänestä tuntui varmaan
+siltä, kuin jokin vanha lohikäärme tai hirveä peto olisi asunut
+hänessä. Oi, voi! Tuo tunne peloitti häntä siihen määrään, että hän
+unohti melkein toisen onnettomuuden. Kuinka hirveää, että jotakin
+hillitöntä ja vaarallista asui hänen sielussaan. Mutta eihän hän
+oikeastaan mahtanut sille mitään. Hän tahtoi kuitenkin koettaa salata
+sitä oikein tarkasti."
+
+"Voi, kultaseni", sanoi kasvatussisar hyväilevällä äänellä, "eikö hän
+koskaan ennen ollut suuttunut?"
+
+"Vihdoin hän nukahti kaikista suruistaan ja heräsi vasta seuraavana
+aamuna, jolloin aurinko nousi vuoren takaa ja paistoi suoraan hänen
+silmiinsä. Hän oli niin onneton, ettei hän tiennyt mitä tehdä.
+
+"Mutta hänen ei tarvinnut kauan tuumia, sillä hetken kuluttua tuli
+sisäkkö sisään ja sanoi, että rouva pyysi häntä nousemaan kangasta
+kutomaan.
+
+"Kello oli vähän vailla neljä, eikä hän koskaan ennen ollut noussut
+niin varhain ylös. Olihan hän ennenkin tehnyt työtä, mutta vain
+vapaasta tahdosta ja oman valinnan mukaan. Hän oli vähällä taaskin
+suuttua, mutta samassa hän tuli ajatelleeksi tuota villiyttä, joka
+oli hänessä, ja hän pelkäsi, että se jälleen puhkeaisi esiin.
+
+"Kudottuaan pari tuntia ymmärsi hän jo paremmin, miten kaikki oli
+käynyt. Ei Vabitz ollut koettanut mielistellä isäkultaa, vaan sen
+sijaan hän itse juuri oli selittänyt hänelle, mikä verraton tuki
+Vabitz olisi sekä hänelle itselleen että hänen tyttärelleen. Kun
+isäkulta nyt huomasi, ettei tytär osannutkaan panna arvoa hänen
+erinomaiseen viisauteensa, niin hän varmaan oli kovin pahoillaan
+hänelle.
+
+"Kello seitsemän kutsuttiin Lumikki neito isänsä luo saamaan
+varoituksia ja nuhteita, ja sehän olikin aivan luonnollista. Mutta
+isäkulta tuntui niin hirveän avuttomalta nuhdellessaan häntä, että
+Lumikki neito oli jälleen suuttua. Hän hillitsi kuitenkin itseään ja
+pyysi kauniisti kummaltakin anteeksi ja suuteli heitä kädelle, sekä
+Vabitzia että isäkultaa. Hän huomasi, kuinka iloinen isäkulta oli,
+kun asia siten oli järjestetty ja talossa taaskin vallitsi rauha."
+
+"Että sellaista voi tapahtua, vaikka toinen parin peninkulman päässä
+ei tiedä asiaakaan!" huudahti kasvatussisar itku kurkussa. "Jospa
+minä olisin ollut siellä!"
+
+"Onneksi ei kukaan yllyttänyt Lumikki neitoa", sanoi pappilanneiti.
+"Hän oli iloinen, että hän oli tehnyt sovinnon, sillä kun hän näki
+heidät molemmat yhdessä, niin hän käsitti, ettei hän itse ollutkaan
+onnettomin heistä. Olihan hän nuori, saattoihan hän joutua naimisiin
+ja saada oman kodin, mutta toista oli isäkullan laita. Hän ei voinut
+koskaan päästä Vabitzista erilleen, vaan sai pitää hänet luonaan
+elämän loppuun asti. Sellainen elämä oli kuin yhtämittaista talvea
+ilman kesäauringon lämpöä. Isäkultaa oli sääli, eikä häntä.
+
+"Mutta vaikka hän olikin sovinnollinen mieleltään, niin ei hän
+sittenkään malttanut olla tekemättä kiusaa isäkullalle, kun tämä
+hetken kuluttua tuli kyökkikamarin ikkunan alle ja kysyi, tahtoisiko
+hän lähteä hänen kanssaan kävelemään. Hän vastasi, ettei hän voinut
+tulla, sillä äitikulta oli käskenyt hänen kutomaan niin ja niin monta
+kyynärää ennen aamiaista.
+
+"Ensi kiireessä aikoi isäkulta sanoa, että hänen piti sittenkin
+tulla. Mutta sitten hän kai malttoi mielensä ja arveli, ettei ollut
+sopivaa vastustaa äitikullan käskyä jo heti ensimäisenä päivänä. Ja
+isäkulta poistui ikkunan luota ja jätti hänet yksin kangaspuitten
+ääreen. Sitä ei Lumikki neito koskaan olisi voinut otaksua. Hän luuli
+sydämensä pysähtyvän; hän käsitti, että hän oli kadottanut isäkullan."
+
+Kyyneleet tukahduttivat äänen ja hän vaikeni äkkiä. Anna Brogrenkaan
+ei sanonut mitään, mutta hänkin kuului itkevän. Ja pikkupiikakin
+olisi itkenyt, jollei hän olisi pelännyt, että muut olisivat sen
+kuulleet.
+
+
+II.
+
+Seuraava yö ei ollut juuri rauhallisempi pikkupiialle kuin
+edellinenkään. Anna Brogren ei ollut matkustanut pois, vaan siirtänyt
+kotimatkansa tuonnemmaksi, ja heti kun pappi ja papin rouva olivat
+toivottaneet hyvää yötä, hiipi hän alas vieraskamarista ja tuli
+kyökkikamariin saadakseen jutella taaskin pappilanneiden kanssa.
+
+Tällä kertaa he eivät huolineet odottaa siksi kunnes pikkupiika
+oli nukahtanut. Ruustinna sanoi heti, että hän oli jäänyt taloon
+saadakseen vain kuulla jatkoa siihen kauniiseen satuun Lumikki
+neidosta, jonka Maija Liisa oli kertonut edellisenä yönä. Ja hän
+pyysi, että hän heti aloittaisi, jotta he nyt ennättäisivät sen
+loppuun. Sillä kauemmaksi kuin huomiseksi hänen oli mahdoton tänne
+jäädä.
+
+Ja silloin pappilanneiti alkoi kertoa. "Jos muistan oikein", sanoi
+hän, "niin ei ollut Lumikki neito ollut kotona kuin viikon päivät,
+kun lukkari Moreus ja Ulla tulivat vieraisille. En voi sanoin
+selittää, kuinka iloiseksi Lumikki neito tuli heidän tulostansa.
+Tosin äitikulta ja hän elivät sovinnossa, mutta työtä hänen oli pakko
+tehdä. Hän istua helskytti koko päivän kangaspuitten ääressä, jotta
+selkää pakotti, kun hän illalla pani maata. Hyväpä, että joku tuli
+taloon vieraisille, niin hänkin sai hetken levähtää.
+
+"Voi sentään! tuumi Lumikki neito, ei hän ikimaailmassa voisi niin
+innostua työhön kuin äitikulta. Ei hän koskaan myöskään voisi tulla
+yhtä nopsaksi ja taitavaksi sormistaan kuin hän. Äitikulta osasi
+kutoa niin kaunista damastikangasta, jonka reunaa koristivat kaikki
+Nooan arkin eläimet. Lumikki neito huomasi kyllä, että hän äitikullan
+mielestä vain hutiloi, mutta hän luuli hänen ainakin käsittävän, että
+hän koetti kaikella tavalla olla hänelle mieliksi.
+
+"Ulla Moreus oli tuntenut äitikullan jo siihen aikaan, kun hän oli
+hoitanut taloutta Borgin kartanossa ja he olivat hyvät ystävät.
+Sitä paitsi oli hän ja hänen anoppinsa vastikään ollut Borgissa
+syysleivonnassa, jotta hänellä oli paljon kerrottavaa armollisesta
+kreivinnasta. Lumikki neito huomasi, että äitikulta kuunteli
+hyvillään kaikkia niitä hullutuksia, joita kreivinna oli keksinyt.
+
+"Mutta totta puhuakseni, en usko, että kukaan iloitsi niin näistä
+vieraista kuin isäkulta. Lumikki neito huomasi, miten isäkulta heitti
+yltään sen arvokkuuden, jolla hän oli esiintynyt aina naimisestaan
+asti ja tuli taas ennalleen. Ja hän tuumi itsekseen: 'En tiedä, missä
+isäkulta on viime aikoina ollut. En ole tavannut häntä siitä saakka,
+kuin kävimme yhdessä heinänteossa.'
+
+"Lumikki neito tiesi varsin hyvin, ettei isäkulta hänen
+tähtensä uskaltanut nauraa eikä laskea leikkiä. Isäkulta tunsi
+omantunnonvaivoja sen johdosta, että hän oli pitänyt niin huonosti
+huolta hänen kasvatuksestaan. Kas, hän arveli, ettei Lumikki neito
+koskaan olisi käyttäytynyt sillä tavalla kuin hän teki, jollei hän
+olisi hemmoitellut häntä niin suuresti. Mutta nyt isäkulta oli
+päättänyt pitää hänestä parempaa huolta. Mutta hän otti tuon tehtävän
+niin raskaasti, ettei hän koskaan uskaltanut olla muuta kuin äreä ja
+vakava, kun Lumikki neito oli huoneessa.
+
+"Vain pari kuukautta sitten oli hän isäkullan mielestä aivan
+sellainen kuin hänen pitikin olla, mutta nyt hän ei kelvannut
+suorastaan enää mihinkään. Varmaan isäkulta ei tullut entiselleen,
+ennenkuin Lumikki neito oli muuttunut aivan uudeksi ihmiseksi.
+
+"Lukkari Moreuksen tullessa taloon unohti isäkulta kokonaan raskaan
+taakkansa ja oli taas aivan ennallaan. Lumikki neito ei voinut olla
+ajattelematta, kuinka syvästi isäkulta häntä mahtoikaan rakastaa.
+Kas, miten hän hillitsi luontoaan joka päivä hänen tähtensä! Eipä hän
+todellakaan osannut olla kyllin kiitollinen isäkullalle.
+
+"Äitikulta tahtoi itse valmistaa illallista voidakseen näyttää Ulla
+Moreukselle, ettei Lövdalassa ennen tarjottu yhtä hyvää ruokaa
+kuin nyt. Tiesihän äitikulta, että Ulla oli taitavin keittäjä koko
+pitäjässä ja että hän alituisesti kulki talosta taloon valmistamassa
+häitä ja hautajaisia, jotta hänen tähtensä kannatti kyllä kursailla.
+Ja sillä aikaa kuin äitikulta puuhasi lieden ääressä, ehdoitti Ulla,
+että he yhdessä Lumikki neidon kanssa menisivät hetkeksi isoäidin luo.
+
+"Isoäidin huoneessa avasi Ulla käärön, jonka hän oli tuonut mukaansa
+huvittaakseen heitä. Hän oli saanut aivan erinomaisen lahjan
+armolliselta kreivinnalta. Kylläpä siinä saa nauraa, kun Ulla kertoo,
+kuinka hyvänä kreivinna pitää häntä ja miten kauniita lahjoja
+hän antaa hänelle. Kerran hän antoi Ullalle sylikoiran, jolle ei
+kelvannut ruuaksi muu kuin kerma. Olipa hän hyväntahtoinen, kun antoi
+sellaisen elukan köyhälle lukkarinvaimolle, jolla ei suinkaan aina
+ollut lypsävää lehmää!
+
+"Kukapa tiesi, vaikka Ulla olisi pahastunut, jos kreivinna joskus
+olisi antanut hänelle jotakin sellaista, josta hänellä olisi ollut
+todellista hyötyä. Oi, kuinka lystillinen hän oli näyttäessään tuota
+viimeistä lahjaa! 'Katsokaa tätä!' sanoi hän. 'Näin koreaksi minä
+puen itseni, kun lähden kylään häitä valmistamaan.'
+
+"Kreivinna arveli varmaan tehneensä suuren uhrauksen, kun hän oli
+antanut Ullalle ratsastuspukunsa. Se oli hänen englantilainen
+ratsastuspukunsa, jota hän viime vuosina oli käyttänyt: siihen kuului
+pitkä, musta, ruumiinmukainen verkahame, punainen, kärpännahalla
+reunustettu liivi ja pieni, korkea hattu. Se oli erinomaista
+vaatetta, eikä laisinkaan kulunut, mutta hullua se sittenkin oli.
+Hame oli niin pitkä, ettei Ulla voinut siinä astua askeltakaan, ja
+hän näytti hirveän hullunkuriselta tuossa punaisessa liivissä. Ulla
+tahtoi, että Lumikki neitokin koettaisi hametta, ja kun hän pani sen
+ylleen, ihastui sekä Ulla että Beata mummo. 'Voi sentään', sanoi
+Ulla, 'kuinka sääli, ettet sinä ole saanut tätä koreata lahjaa! Se
+sopii sinulle kuin valettu.'
+
+"Ulla asetti hänet peilin eteen, pörrötti hiukan hänen hiuksiaan ja
+pani hatun päähän. 'Katsokaa häntä!' sanoi hän isoäidille. 'Eikö hän
+ole aivan kuin pieni armollinen kreivinna! Oletteko koskaan nähneet
+häntä näin somana?'
+
+"Ulla ei tahtonut mitenkään sallia, että Lumikki neito riisuisi
+yltään ratsastuspuvun, ennenkuin isäkulta ja lukkari Moreus olivat
+myös nähneet hänet siinä.
+
+"Minun täytyy nyt sanoa jotain. Lumikki neidon ei pitäisi koskaan
+pukeutua lystillisiin pukuihin. Hän tuli heti kovin vallattomaksi ja
+kuvitteli mielessään olevansa joku muu kuin mikä hän oli. Isoäiti ja
+Ulla nauroivat aivan katketaksensa, kun hän alkoi matkia kreivinnan
+puhetta ja käyntiä.
+
+"Ulla sanoi vieläkin kerran, että hänen miehensä kaiken mokomin
+täytyi saada nähdä hänet kreivinnana. Hän tahtoi välttämättä, että he
+menisivät suureen rakennukseen.
+
+"Lumikki neito tuumi: 'Ehkäpä isäkulta ei pidä siitä, että olen
+pukeutunut tällä tavalla, koska hän kohtelee minua nyt aina niin
+vakavasti. Ennen sain pukeutua niin usein kuin mieleni teki, mutta
+nyt on kaikki toisin.'
+
+"Mutta hän oli rohkea, sillä Ulla oli hänen kanssansa ja siksi hän
+tuumi taas itseksensä: 'Ei se käy päinsä, että sinä annat toisten
+aivan masentaa itseäsi. Tänäänhän isäkulta on ihan entisellään. Ei
+hänen mielestään voi olla sopimatonta, että olet pukenut yllesi
+kreivinnan hameen.'
+
+"Toinenkin ajatus lohdutti häntä. Hän arveli, ettei äitikulta
+panisi pahakseen, jos he hiukan kujeilisivat armollisen kreivinnan
+kustannuksella.
+
+"Kun he astuivat alas portaita, iski uusi ajatus Ulla Moreuksen
+päähän. Hän vei Lumikki neidon talliin ja siellä hän pyysi
+Pitkää-Bengtiä satuloimaan Mustan. Musta on pyylevä ja pieni eikä
+lainkaan Borgin kartanon suurten ratsuhevosten näköinen. Eivätkä
+heidän suuret satulansa, joissa oli pehmeäksi täytetyt istuimet ja
+selkänojat, olleet lainkaan samanlaisia kuin kreivinna Märtan omat.
+
+"Kun Musta oli satuloitu ja Lumikki neito oli noussut sen selkään,
+juoksi Ulla edeltä sisään, ja hän huusi sekä saliin että keittiöön,
+että kreivinna Märta ratsasti lehtikujaa myöten.
+
+"Oi, voi, kylläpä siinä hälinä nousi! Äitikulta riisti
+kyökkiesiliinan edestään, jotta kauluri siitä irtaantui, ja hyökkäsi
+kuistille. Isäkulta riensi ulos niin kiireesti, että peruukki lensi
+viistoon, ja kävi ylimmälle portaalle äitikullan viereen. Ulla ja
+lukkari Moreus asettuivat heidän taakseen ja alimmalla portaalla
+seisoi kamarineitsyt niiaten.
+
+"Olihan Lumikki neidolla piiska, jolla hän yllytti Mustaa, mutta ei
+se sittenkään juossut kuin hiljaista hölkkää, ja hän arveli, että
+hyvä se saattoikin olla. Sillä eihän hän voinut muuta ajatella, kuin
+että isä- ja äitikulta heti olivat huomanneet, että hän se siinä vain
+ratsasti.
+
+"Mutta olipa se hullua. Äitikulta oli varmaan katsellut vain punaista
+liiviä, jota kreivinna oli käyttänyt monta vuotta eikä huomannut
+mitään muuta. Sillä tuskin Lumikki neito oli ennättänyt tervehtiä
+piiskallaan ja huudahtaa: 'Bonjour, monsier le pasteur!' niinkuin
+kreivinnalla oli tapana tehdä, kun äitikulta hyökkäsi portaita alas
+ja niiasi aivan maahan asti.
+
+"Mitenkä voisinkaan sitä oikein kuvailla? Tiesihän Lumikki neito,
+että äitikulta oli hiukan likinäköinen, ja olihan jokseenkin myöhä
+ilta ja hämärä, mutta sittenkin hänen oli mahdoton käsittää, etteivät
+he tunteneet häntä.
+
+"Hän tuumi: Äitikulta on mielissään, kun minä teen tällaista pilaa
+kreivinnasta. Tiesihän hän, kuinka suuttunut äitikulta oli entiseen
+emäntäänsä. Ei koskaan Lumikki neidon päähän olisi pälkähtänyt, että
+hän niiaisi hänelle. Mutta äitikullan kasvot aivan loistivat. Hän ei
+ollut koskaan näyttänyt niin iloiselta.
+
+"Lumikki neito hyppäsi avutta alas satulasta, aivan kuin
+kreivinnakin, ja heitti ohjakset Pitkälle-Bengtille. Sitten hän
+kääntyi äitikullan puoleen ja ojensi hänelle kätensä.
+
+"'Eh bien, Raclitz, kuinka te voitte uudessa talossanne?'
+
+"Mutta ajattelehan, juuri kun Lumikki neito sai sen sanotuksi,
+kumartui äitikulta hänen kätensä yli ja suuteli sitä!
+
+"Silloin vasta Lumikki neito ymmärsi, että äitikulta oli antanut
+narrata itseään ja että hän luuli kreivinnan itsensä tulleen häntä
+tervehtimään. Lumikki neito tuli niin ymmälle, että hän sanoi:
+'Äitikulta, minähän se vaan olen.'
+
+"Äitikulta ojentautui kiireesti suoraksi ja heitti irti käden. Hän
+katsoi vain kerran tytärpuoleensa, ja kääntyi sitten pois kiiruhtaen
+ylös portaita ja suoraan keittiöön.
+
+"Isäkulta ja lukkari Moreus ja Ulla tulivat nyt Lumikki neidon luo ja
+nauroivat hänen pilalleen. Oi, voi, hänen täytyi näytellä kreivinnaa
+vielä vähän aikaa, sillä isäkultaa se näytti huvittavan. Mutta hän
+oli aivan kuin kivettynyt, sillä äitikullan katse oli pelästyttänyt
+häntä. Hän tuumi: 'Nyt olen saanut äitikullasta vihamiehen. Ei
+äitikulta pane pahakseen, jos sättii häntä vasten kasvoja. Mutta hän
+ei anna koskaan anteeksi, jos pitää häntä pilkkanaan.'"
+
+Pappilanneiti oli hetken aikaa vaiti ikäänkuin odottaen, mitä toinen
+arvelisi hänen jutustaan.
+
+"Tekisi mieli melkein nauraa koko asialle", sanoi Anna Brogren,
+"mutta en voi sitäkään tehdä. Se puristaa aivan sydämeni kokoon.
+Parasta, että jatkat vain kertomustasi, jotta saan tietää kuinka
+vaikea sinun -- niin, minä tarkoitan, Lumikki neidon -- on olla."
+
+Ja sitten alkoi pappilanneiti jälleen kertoa.
+
+"Minun täytyy tosiaankin kertoa, kuinka hullusti kävi kerta syyskuun
+lopussa. Rakas kasvatussisareni huomaa kyllä, ettei se ollut mitään
+tärkeätä, mutta se rohkaisi kuitenkin Lumikki neidon mieltä.
+Joka kerta kun tuo tapahtuma muistui hänen mieleensä, tuumi hän
+itseksensä: Onpa sentään hyvä, että joku tässä talossa ei pelkää
+äitikultaa.
+
+"Muuten hänen piti tunnustaa, että he pelkäsivät kaikki hiukan
+äitikultaa, yksinpä isäkultakin. Tosin hän ei voinut kieltää, että
+äitikulta piti erinomaista huolta isäkullasta ja oli niin kohtelias
+hänelle, että isäkulta tuskin uskalsi liikkua. Mutta kylläpä
+isäkullan oli vaikea panna vastaan, kun äitikulta jotakin halusi!
+
+"Se kävi esiin joka päivä, mutta kaikkein enimmin silloin, kun
+äitikulta sai luvan polttaa viinaa. Kaikki sanoivat, että jollei
+äitikulta olisi sitä halunnut, niin ei isäkulta olisi koskaan
+sallinut jotain sellaista, sillä hän oli aina ollut viinanpolttoa
+vastaan. Jos joku aikaisemmin oli sitä ehdottanut, niin hän vastasi
+vain aivan lyhyesti, että pappilassa oli leivottava leipää ja
+keitettävä velliä viljasta, eikä käytettävä sitä sellaiseen juomaan,
+joka oli kansalle turmioksi.
+
+"Isäkulta sanoi samaa äitikullallekin, mutta hän ei siitä
+pelästynyt. Hän sanoi vaan, että jos isäkulta tahtoi kieltää kaiken
+viinanjuonnin talossaan, niin ei hänellä ollut mitään sitä vastaan,
+mutta kun talossa kuitenkin täytyi olla viinaa, sekä vieraille että
+palvelusväelle, niin hänen mielestään he saattoivat yhtä hyvin
+polttaa sitä itsekin. Kotona poltettuna se tuli puolta halvemmaksi,
+sanoi äitikulta, ja hän kiisteli niin kauan kunnes hän sai tahtonsa
+perille.
+
+"Ensi viinanpolttoon lainasi äitikulta viinapannun ja torven
+naapuritalosta, ja heti kun se tuotiin taloon, kävi hän työhön
+käsiksi. Ja äitikulta johti itse suurella huolella työtä. Hän ei
+antanut viinankeittäjälle vähintäkään rauhaa viinan riistaa tehdessä
+eikä käymisen aikana ja viinaa tislattaessa oli äitikulta aina mukana
+panimossa. Ei kukaan olisi voinut moittia häntä siitä, että hän olisi
+säästänyt työtään ja vaivojaan.
+
+"Isäkulta sen sijaan istui kamarissaan koko sen ajan, kun
+viinankeittoa kesti, eikä kertaakaan tuottanut äitikullalle sitä
+iloa, että hän olisi astunut panimon kynnyksen yli tai pyytänyt saada
+maistaa juomaa.
+
+"Äitikulta ymmärsi hyvinkin, että hän yhä vielä oli viinankeittoa
+vastaan, ja hän tiesi, että jos joku talonväestä joisi itsensä
+humalaan, niin isäkulta sen johdosta heti kieltäisi koko homman.
+Äitikulta varoi sen vuoksi tarkasti, ettei kukaan hänen apulaisistaan
+saanut liian monta maistiaisryyppyä ja kaikki pelkäsivät häntä siihen
+määrään, että hänen onnistuikin pitää järjestystä yllä koko ajan.
+
+"Vain yksi ainoa pieni onnettomuus tapahtui. Äitikulta oli saanut
+viinan aivan selväksi eikä ollut enää juuri muuta tehtävänä kuin
+laskea viina tynnyreihin ja kiviruukkuihin. Hän aikoi ottaa talteen
+myös rankinkin, mutta se oli vielä aivan lämmintä ja äitikulta kaatoi
+sen ämpäriin ja asetti sen panimon oven eteen jäähtymään.
+
+"Heti kun äitikulta oli asettanut rankin ulos, kulki Pitkä-Bengt
+siitä ohi. Ämpäri veti häntä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, mutta
+samassa äitikulta kiiruhti jo ovelle. 'Bengt kulta', sanoi hän,
+'et suinkaan sinä aio juoda tuota? Se ei ole ihmisiä varten. Ei
+se ole muuta kuin rankkia.' Pitkä-Bengt näytti hyvin typerältä ja
+astui edemmä. Hän aikoi mennä navettaan, sanoi hän. Ei suinkaan
+ollut kiellettyä kulkea panimon ohi. Pitkä-Bengt meni kuin menikin
+navettaan ja haki sieltä heinähangon, jonka karjapiika oli lainannut
+häneltä. Ja sitten hän aikoi viedä sen talliin takaisin. Mutta
+avatessaan takapihan veräjää tuli Isopukki häntä vastaan, se seisoi
+aidan takana kuono säleitten välissä ja vainusi jotakin panimon
+puolella. Päivä oli hyvin kaunis, ja kaikki vuohet olivat lasketut
+ulos, mutta toiset pysyttelivät risukasalla. Isopukki yksin seisoi
+veräjällä.
+
+"Ihmeellistä, että Pitkä-Bengt saattoi olla noin kömpelö. Hän avasi
+veräjän niin auki, että Isopukki pääsi livahtamaan hänen ohitsensa.
+Eikä hän koettanutkaan ajaa Isoapukkia takaisin aidan taakse,
+niinkuin hänen olisi pitänyt tehdä. Hän katsoi vain, että puutarhan
+portit olivat suljetut, jotta Isopukki ei päässyt pilaamaan isäkullan
+omenapuita eikä äitikullan kaalipenkkejä. Hänen mielestään ei
+suinkaan ollut vaarallista, vaikka Isopukki pääsikin pihamaalle ja
+sai haukata hiukan ruohokenttää.
+
+"Vaan ajatteleppas, Isopukki ei vilkaissut edes ruohokenttään
+päinkään, vaan juosta hölkytti suoraan panimon edustalle. Se
+tepsutteli niin somasti ja kevyesti, ettei äitikulta kuullut yhtään,
+vaikka panimon ovi oli raollaan.
+
+"Tuo pukki oli aina ollut kovin hieno. Juodessa se ei loiskuttanut
+kuin koira eikä särpinyt niinkuin hevonen, vaan oli niin hiljaa,
+ettei kukaan huomannut mitä se toimitti. Isopukki oli juonut monta
+kannullista maitoa karjapiian selän takana, ja nyt se ehti hyvässä
+rauhassa juoda koko rankin äitikullan tietämättä asiaakaan.
+
+"Mutta kun ämpäri oli tyhjä, alkoi Isopukki määkiä, niinkuin sen
+tapa oli, sillä sen mielestä ei ollut hauska tehdä kepposia, jollei
+se saanut nähdä, miten kaikki suuttuivat siitä, mitä se oli tehnyt.
+Samassa äitikulta seisoikin jo kynnyksellä ja näki, että ämpäri oli
+tyhjä.
+
+"Äitikulta otti pitkän, nokisen uunikoukun käteensä, joka aina seisoi
+panimon oven nurkassa, ja aikoi antaa pukille kyytiä. Mutta sellaisen
+kestityksen jälkeen ei Isopukki voinut ymmärtää, että äitikulta olisi
+toden teolla sille vihainen, ja se nousi takajaloilleen ja alkoi
+tanssia äitikullan edessä. Isopukki oli vanha ja voimakas, eikä
+ollut niinkään hyvä joutua sen kanssa tekemisiin. Äitikulta hutki
+sitä uunikoukulla, ja jokainen, joka tunsi sen tavat, tiesi, ettei
+tuo leikki loppuisi hyvin. Kaikki kiiruhtivat nyt pihalle äitikullan
+apuun, sekä isäkulta, Lumikki neito että palvelustytöt. Mutta
+Isopukki ei tehnyt hänelle yhtään mitään, hyppäsi vain edes-takaisin,
+ja silloin isäkulta kielsi toisia sekaantumasta leikkiin. Samalla hän
+huusi äitikullalle, että hänen oli nyt parasta kiiruhtaa panimoon
+niin kauan kuin Isopukki oli vielä leikkisällä tuulella.
+
+"Mutta äitikulta ei välittänyt varoituksesta. Ja vihdoin hänen
+onnistui iskeä uunikoukulla Isoapukkia niin kovasti, että tämä
+sen tunsi. Se laskeutui nyt etujaloilleen, mutta ei sillä ollut
+paljonkaan voitettu, sillä se hyökkäsi samassa panimoon ja heitti
+sarvillaan kumoon niin monta äitikullan pulloa ja ruukkua kuin se
+vain ennätti. Ja tuskin oli äitikulta ehtinyt sen jäljissä sisään,
+kun se taas kiiruhti ulos.
+
+"Isopukki tiesi nyt vallan hyvin, että kaataessaan kaikki pullot
+kumoon se oli antanut äitikullalle niin paljon työtä, että se vähäksi
+aikaa pääsi hänestä rauhaan ja sai nauttia iloisesta tuulestaan. Se
+seisoi pari sekunttia hiljaa panimon ovella ja katseli ympärilleen.
+Sitten se alkoi astua hiljaa ja vakavana mäkeä ylös asuinrakennusta
+kohti.
+
+"Isopukki käyttäytyi tavallisesti hyvin arvokkaasti ja juhlallisesti
+ja se oli sille hyvään tarpeeseen, sillä olihan melkein mahdotonta
+uskoa, ettei niin komea elukka koskaan ajattelisi muuta kuin
+pahantekoa. Mutta ei kukaan ollut koskaan nähnyt sitä niin komeana
+kuin nyt. Se nosti jalkojaan hitaasti ylös, nojasi päätään taakse,
+nosti kuononsa ilmaan ja ikäänkuin kerskaili suuresta parrastaan ja
+pitkistä sarvistaan. Kuitenkin saattoi huomata, ettei se ollut oikein
+vakavissaan. Silmät vilkkuivat hiukan sinne ja tänne ja takaruumis
+heilahteli toiselle puolelle.
+
+"Isäkulta luuli, että Isopukki oli matkalla vuohiensa luo
+takapihalle, ja hän huusi Lumikki neidolle, että he väistyisivät
+pukin tieltä, eivätkä häiritsisi sitä. Mutta jos Isopukki olikin
+aikonut sinne, niin muutti se mielensä kulkiessaan kuistin ohi ja
+huomatessaan, että sisäovi oli jäänyt auki väen kiiruhtaessa pihalle
+sitä hätyyttämään. Ja parhaillaan kun se astui aivan vakavasti
+eteenpäin, loikkasi se portaita ylös ja juoksi sisään.
+
+"Nyt hyökkäsivät kaikki palvelustytöt sen perässä ajaakseen sen
+ulos. Silloin Isopukki pakeni ylös vintin portaita, ja kun toiset
+seurasivat sen jäljissä, hyppäsi se ulos ullakkoikkunasta. Isopukki
+ei viitsinyt katsoa, kuinka pitkältä siitä oli maahan, ennenkuin se
+hyppäsi. Mutta onni potkaisi sitä aina, ja siksi se hyppäsi nytkin
+ulos siitä ikkunasta, joka oli aivan kuistin katon yläpuolella.
+
+"Katto oli pieni ja kalteva ja sen keskellä kulki kapea harja, ja
+juuri sille kohdalle Isopukki sattui tulemaan. Se ei voinut astua
+askeltakaan syrjään putoamatta maahan. Eikä se voinut palata takaisin
+ullakollekaan.
+
+"'Mene sisään, Isopukki!' sanoi isäkulta ja hätyytti sitä kepillään.
+Mutta pukki seisoi paikoillaan. Palvelustytöt olivat tulleet ulos ja
+odottivat kauhuissaan miten sen kävisi. Mutta Isopukki näytti varsin
+tyytyväiseltä. Se käänsi vain päätään ja vilkaisi heihin ja selvästi
+saattoi huomata, että toisten pelko huvitti sitä.
+
+"Äitikulta oli nostanut pullonsa pystyyn ja tuli nyt uunikoukku
+kädessä antamaan kyytiä pukille. Mutta kun se huomasi hänet, alkoivat
+sen silmät vilkkua vielä entistä lystikkäämmin. Selvään saattoi
+nähdä, ettei se pelännyt vähääkään äitikultaa.
+
+"Mutta äitikulta heilautti vielä kerran uunikoukkuaan ja samassa
+pukki puristi jalkansa kokoon, hypähti ilmaan kuin nuoli ja putosi
+maahan aivan äitikullan eteen.
+
+"Ja heti kun se oli päässyt maahan, antoi se niin kovan iskun
+äitikullalle, että hän kaatui kumoon. Sitten juoksi Isopukki pois
+takapihalle päin, hyppäsi aidan yli ja tanssi sitten vuohiensa
+parissa useita tunteja.
+
+"Ensi hädässä ei kukaan kuitenkaan huomannut, mihin pukki oli
+joutunut. Kaikki hyökkäsivät äitikullan luo auttamaan häntä. Kaikkein
+ensimäisenä ehti paikalle Lumikki neito. Mutta äitikulta työnsi hänet
+kiivaasti luotaan. 'Älä teeskentele!' huusi hän. 'Kyllä minä tiedän,
+millä mielellä sinä olet. Sinä vaan iloitset tästä. Naura sinä, niin
+kauan kuin saat! Kyllä minä tiedän, kuka saa sinut vielä itkemäänkin.'
+
+"Ja tottahan se on, ettei Lumikki neito ollut näyttänyt kovin
+levottomalta. Hän oli nauranut pukille, eikä hän vieläkään ollut
+ehtinyt tulla vakavaksi.
+
+"Mutta äitikullan sanat tuottivat hänelle kylliksi surua koko
+päiväksi.
+
+"Ja ymmärräthän sinä, rakas kasvatussisareni, ettei tämä tapaus
+antanut Lumikki neidolle uutta rohkeutta, vaan pieni uni, jonka hän
+näki yöllä.
+
+"Lumikki neito näki unissaan pukin seisovan jälleen kuistin katolla,
+mutta tällä kertaa ei oikea pukki, vaan kaikki se ilo ja pila, joka
+vanhastaan asusti tässä kodissa, oli kiivennyt katolle ja seisoi
+siinä tehden pilkkaa äitikullasta. Ja se pukki osasi puhua, ja
+se sanoi äitikullalle, ettei hänen onnistuisi muuttaa tätä taloa
+kylmäksi ja kovaksi vankilaksi, niinkuin hän yritti tehdä. Kaikki
+entinen siinä nousi häntä vastaan.
+
+"Ja kun Lumikki neito heräsi, tuumi hän, että se oli totta, eikä hän
+sen jälkeen mielestään enää yksin taistellut äitikultaa vastaan."
+
+"Ensi kerran, kun tulen tervehtimään Lumikki neitoa, niin tuon
+aivan varmaan pari leipää Isollepukille", sanoi Anna Brogren, kun
+pappilanneiti hetkeksi vaikeni.
+
+"Se kestitys taitaa tulla liian myöhään", sanoi pappilanneiti. "Sillä
+viime kirjeessään sanoi Lumikki neito, että äitikulta oli antanut
+teurastaa Isonpukin."
+
+"Kas vaan", sanoi ruustinna miettivästi, "kas vaan! Eikö Lumikki
+neidon isä sanonut mitään, vaan antoi sen tapahtua! Minäpä sanon
+sinulle, luulenpa aivan varmaan, että Lumikki neidon emintimä tekee
+hänelle vielä jotakin pahaa."
+
+Mutta pappilanneiti sanoi nopeasti: "Tokkopa hän voi vahingoittaa
+Lumikki neitoa. Päinvastoin hän luulee, ettei Lumikki neito ajattele
+mitään muuta kuin tuottaa hänelle ikävyyttä."
+
+"Kai hän sen asian paremmin tietää."
+
+"Kaikki käy Lumikki neidolta päin mäntyyn. Minäpä kerron vielä
+jotakin, niin saat nähdä, kuinka huonosti hänen aina käy."
+
+"Minä kuuntelen mielelläni sadun loppuun", sanoi ruustinna. "Mutta
+kyllä minä sen tiedän, että Lumikki neito on vaarassa, eikä hänen
+emintimänsä."
+
+"Tiedäthän, rakas kasvatussisareni", sanoi pappilanneiti, "että
+Lumikki neidon isä oli istuttanut koko pappilan puutarhan. Häntä
+sai kiittää siitä, että siellä oli karviaismarjoja ja viinimarjoja,
+hyviä puutarhamansikoita ja keittiökasveja ja ruusupensaita
+asuinrakennuksen länsipuolella.
+
+"Parhaat kaikista isäkullan puutarhassa olivat kuitenkin omenapuut.
+Isäkulta oli istuttanut ja jalostanut ne ja luulenpa, että saa kulkea
+pitkältä, ennenkuin tapaa sellaisia hedelmiä kuin heillä oli. Aina
+kun Lumikki neito söi isäkullan omenia, tuntui hänestä, ikäänkuin ne
+olisivat maistuneet auringonpaisteelta ja kesälämmöltä.
+
+"Sen kauniimpia omenia kuin tänä kesänä ei Lumikki neito ollut ennen
+nähnyt puutarhassa. Oi, millaisia paradiisiomenia ja astrakaaneja,
+kesä- ja talviomenia siellä olikaan! Ehkei niitä ollut yhtä runsaasti
+kuin ennen, mutta sitä kauniimpia ne omenat olivat. Ei ainoatakaan
+madonsyömää hedelmää, kaikki olivat yhtä suuria ja kaunismuotoisia.
+Kaikki astrakaanit olivat läpikuultavia, kaikki paradiisiomenat
+tummanvihertävänpunaisia ja kaikki talviomenat kauniin punaposkisia.
+
+"Omenat olivat tosiaankin niin mainioita, että niistä puhuttiin koko
+pitäjällä. Ne olivat niin suuria ja koreita, että ne loistivat tielle
+saakka, ja matkustavaisia tuli taloon, jotka pyysivät saada mennä
+puutarhaan niitä katselemaan.
+
+"Mutta nyt minun pitää sanoa jotakin. Vaikka omenat olivatkin niin
+kauniita ja hyviä, niin niistä oli sittenkin kovin paljon huolta.
+Ja olihan muina vuosina koko joukko pappilan omenia varastettukin.
+Nyt katosi kuitenkin tuskin ainoatakaan omenaa tällä tavalla, sillä
+äitikulta vartioitsi niitä aivan uupumattomasti. Aina elokuun
+lopusta saakka, jolloin omenat alkoivat kypsyä, oli hän vartioinut
+puutarhassa joka ainoa yö.
+
+"Mutta tekipä äitikulta vieläkin enemmän. Hän vartioitsi omenia
+kotiväeltäkin. Hän hankki ulkolukon puutarhan veräjään sekä talletti
+itse aina avaimen. Kun äitikulta löysi jonkun oikein kauniin ja
+kuulakan astrakaanin, saattoi hän antaa sen isäkullalle, mutta Beata
+mummo ja Lumikki neito! eivät saaneet maistaa ainoatakaan.
+
+"Muina vuosina heillä ei tosin ollut yhtä kauniita omenia, mutta
+enemmän iloa niistä ainakin oli. Kaikki kartanossa olivat saaneet
+niitä kylliksensä. Eikä niitä riittänyt vain kartanon väelle, vaan
+jokainen, joka tuli taloon käymään, sai niitä maistaa ja useille
+annettiin niitä hiukan mukaankin.
+
+"Ei edes silloin, kun omenat otettiin alas puista, saanut kukaan
+niitä maistaa, sillä äitikulta hoiti yksin sen tehtävän. Hän veti
+sormikkaat käteensä ja otti jokaisen omenan erikseen varovaisesti
+alas, jotta ne eivät vaan loukkaantuisi eikä vioittuisi. Olihan
+Lumikki neidon mielestä hiukan kovaa, ettei hän saanut syödä omenia,
+niin kauan kuin niillä oli vielä tuore kesämakunsa, mutta hän
+lohdutti itseään sillä, että hyvältä ne syksylläkin ja talvella
+maistuisivat. Sillä varmaan äitikulta osaisi niin hyvin niitä
+säilyttää, etteivät ne pääsisi mätänemään.
+
+"Mutta hän huomasi varsin pian, että äitikullalla oli aivan toiset
+aikeet. Ei hänen mieleensä ollut edes juolahtanutkaan, että pappilan
+väki itse saisi syödä niin paljon hyviä hedelmiä.
+
+"Isäkultakin olisi varmaan käyttänyt omenat vain omiin tarpeisiin,
+niinkuin muinakin vuosina. Mutta äitikulta oli laskenut, että he
+voisivat ansaita niillä rahaa. Hän tahtoi myödä kaikki nuo kauniit
+hedelmät Brobyn markkinoilla.
+
+"Ja tietenkin sai äitikulta tahtonsa läpi. Äitikulta ajoi
+markkinoille ja vei mukanaan kaksi kärryllistä omenia sekä rengin ja
+palvelustytön, joiden piti auttaa äitikultaa myönnissä.
+
+"Tultuaan markkinapaikalle avasi hän laatikkonsa ja tynnyrinsä
+ja asetti omenat pöydälle. Äitikulta ei arastellut minkäänlaista
+työtä, ja hän seisoi suuret kintaat kädessä ja suuri villahuivi
+vyötäisillään pöydän ääressä myödäkseen itse omenansa. Äitikulta ei
+todellakaan uskaltanut antaa tätä tointa kellekään muulle.
+
+"Mutta olipa hänellä myös myötävänä sellaista tavaraa, että hän
+saattoi siitä ylpeillä. Äitikullan pöytä loisti niin punaisena ja
+vihreänä ja keltaisena ja valkeana, että ihmisiä tulvaili sinne vain
+sitä koreuttakin katsomaan. Brobyn suurille markkinoille tuli nyt
+niinkuin aina muulloinkin puutarhureita sekä Sörmlannin linnoista
+että Näsin herraskartanoista. Mutta ei kellään ollut tarjona niin
+kauniita hedelmiä kuin äitikullalla.
+
+"Heti kun äitikulta oli valmiina myömään, kiiruhtivat kaikki ihmiset
+esille ja kysyivät omenoiden hintaa. Mutta silloin äitikulta vaati
+niistä niin paljon, että ihmiset kauhistuivat eikä kukaan tahtonut
+ostaa.
+
+"Äitikulta sai nyt istua siinä kaikkine komeuksineen ja katsella
+miten markkinaväki teki kauppaa hänen naapuriensa kanssa. Mutta
+äitikulta ei laskenut alas hintojaan vähääkään. Hän pyysi puolta
+enemmän omenoistaan kuin kukaan muu. Hän kai luuli, että hän
+myöhemmin päivällä saisi ne kaupaksi, kun muut olivat myöneet
+hedelmänsä loppuun.
+
+"Ehkäpä äitikulta teki toisellaisiakin laskuja. Äitikulta tiesi
+varsin hyvin, kuinka paljon viinaa tavallisesti juotiin Brobyn
+markkinoilla ja hän tiesi senkin, että puolenpäivän jälkeen tuskin
+ainoakaan mies oli enää raitis. Ehkäpä äitikulta tuumi, että väki
+iltapuolella helpommin hellittäisi rahojaan.
+
+"Näyttipä todellakin siltä, kuin äitikulta olisi ollut oikeassa.
+Mitä pitemmälle aamupuoli kului, sitä enemmän väkeä kerääntyi hänen
+pöytänsä ääreen. Ensinkin kaikki pienet pojat ja tytöt, joita
+markkinoilla oli. Ne seisoivat siinä sormet suussa ja katselivat
+kaihoavin katsein omenia, jotta sydäntä oikein liikutti. Heillä
+tietenkään ei ollut rahaa millä ostaa, mutta olipa joukossa
+aikaihmisiäkin, jotka seisoivat siinä, eivätkä voineet irroittaa
+katseitaan hedelmistä.
+
+"Vähä-väliä tuli joku kysymään omenien hintaa. Mutta äitikulta piti
+puoliaan yhtä rohkeasti kuin aamullakin. Ei hänen mielensä tehnyt
+huojistuttaa hintaa nyt, kun kaikkialla muualla omenat olivat jo
+loppuunmyödyt. Nyt luuli hän varmaan, että hänen vuoronsa tulisi.
+
+"Äitikulta näki, miten kaikkien kasvoilla paloi kiihkeä omenanhalu ja
+hän tuumi mielessään: 'Kauan he eivät voi enää haluaan hillitä. Ei
+muuta tarvita kuin että joku tekee alun.'
+
+"Mutta sitä kesti ja kesti ja lopulta äitikulta jo luuli, että hän
+saisi viedä kotiin kaikki omenansa.
+
+"Silloin äitikulta päätti koettaa viimeistä keinoa, ja hän lähetti
+palvelustytön hakemaan Lumikki neitoa, joka kulki markkinakojujen
+keskellä ja osti lahjoja kaikille niille kotolaisille, jotka eivät
+olleet päässeet markkinoille.
+
+"Kun Lumikki neito tuli äitikullan luo, käski hän hänen hetkeksi
+asettua äitikullan paikalle ja myödä omenoita. Äitikulta olikin
+seisonut yhdessä kohti koko päivän, ja hänen jalkojaan paleli. Hänen
+oli pakko hiukan liikkua.
+
+"Lumikki neito ei ruvennut hyvällä mielellä myömään Brobyn
+markkinoilla, mutta hän ei uskaltanut myöskään vastustaa äitikultaa,
+vaan sitoi ympärilleen äitikullan suuren villahuivin ja veti käsiinsä
+hänen kintaansa ja asettui hänen paikalleen pöydän taakse. Ja kun
+äitikulta oli moneen kertaan varoittanut häntä, ettei hän vaan
+millään muotoa laskisi hintoja eikä söisi itsekään omenia, läksi
+äitikulta tiehensä.
+
+"Mutta jos äitikulta luuli, että ihmiset ostaisivat tytärpuolelta
+halukkaammin kuin häneltä itseltään, niin erehtyi hän suuresti.
+
+"Lumikki neito sai seisoa siinä ja vartioida omeniaan saamatta
+kaupaksi ainoatakaan aivan niinkuin äitikultakin. Suuret ja pienet
+seisoivat yhäti piirissä hänen ympärillään, mutta ei ainoakaan
+ostanut mitään.
+
+"Äkkiä tuli paikalle pari puoleksi päihtynyttä renkiä kuljettaen
+kukin tyttöä kainalossaan ja tunkeutui väkijoukon läpi pöydän ääreen.
+
+"He olivat kovaäänisiä ja hyväntuulisia ja rahat helisivät heidän
+taskuissaan, he olivat oikealla juhlatuulella. Lumikki neito pelästyi
+pahan päiväisesti ja olisi mieluimmin juossut pakoon, mutta hän pysyi
+sittenkin paikoillaan toivoen kerrankin saavansa myödyksi jotakin.
+
+"He tulivat aivan hänen eteensä, ja etumaisin ei kysynyt edes hintaa,
+vaan laski kouransa kaikkein parhaimpien omenien päälle. Samalla hän
+katsoi Lumikki neitoon ja koetti näyttää niin selvältä kuin suinkin.
+'Mistä nämä omenat ovat?' kysyi hän.
+
+"Lumikki neito vastasi, että ne olivat hänen kotoaan.
+
+"'Niin, siellä minä olen käynyt monta kertaa', sanoi mies, 'ja minä
+tunnen sekä teidät että teidän isänne. Hän on kelpo mies, tuo pappi.'
+
+"Lumikki neito vastasi ystävällisesti. Hän piti rengistä, koska hän
+puhui ystävällisesti isäkullasta.
+
+"'Minä tiedän, että te ja teidän isänne olette hyviä ihmisiä',
+sanoi renki. 'Te olette niin hyviä, että te annatte varmaan köyhän
+renkimiehen maistaa omenoitanne maksuttakin.'
+
+"Ennenkuin Lumikki neito ymmärsi, mitä hän oikeastaan aikoi, oli hän
+ottanut koko kourallisen kauniita omenia ja juossut tiehensä. Ja
+tyttö, joka oli ollut hänen käsipuolessaan, otti myös muutamia omenia
+ja juoksi pois hänkin. Ja samoin teki hänen toverinsakin sekä toverin
+tyttö.
+
+"Eihän Lumikki neito olisi voinut sellaista aavistaakaan. Hän joutui
+aivan epätoivoon, kun he veivät maksutta häneltä niin paljon omenia.
+Hän aikoi juosta heidän jälkeensä ja riistää heiltä omenat, mutta
+hän ei uskaltanut kuitenkaan, vaan lähetti rengin ja palvelustytön
+heidän jälkeensä. Samassa hän huomasi, että koko väkijoukko tunkeutui
+hänen pöytänsä ääreen. 'Nyt he tulevat ostamaan', tuumi hän ja hänen
+mielensä kävi rohkeammaksi.
+
+"Mutta vielä vai, hekö olisivat ostaneet! Eivät he sitä
+ajatelleetkaan, vaan he hyökkäsivät esille, noin kymmenkunta
+kerrallaan ja riistivät pöydältä niin paljon omenia kuin he saivat
+käsiinsä ja huusivat ääneensä, että Lumikki neito ja hänen isänsä
+olivat siksi hyviä, etteivät he vaatineet köyhiltä ihmisiltä maksua
+muutamista omenista. Ja kaikki pikkupojat, jotka olivat seisoneet
+omenien edessä ja katselleet niitä koko päivän, he ottivat nyt lakit
+päästänsä ja täyttivät ne omenilla, ja pikkutytöt, joiden suuhun vesi
+oli herahtanut heidän siinä seisoessaan ja katsellessaan, hyökkäsivät
+esille ja riistivät kymmenittäin omenia esiliinoihinsa.
+
+"Lumikki neito kumartui omenien yli suojellaksensa niitä ruumiillaan.
+Mutta mitäpä se olisi auttanut? Ja hän itki ja rukoili ja huusi
+ääneensä, että he saattoivat hänet aivan onnettomaksi, mutta kukapa
+hänestä olisi välittänyt? Eivätkä yksin pikkupojat ja pikkutytöt
+riistäneet omenia, vaan aikaihmisetkin. Ja he nauroivat vain ja
+olivat niin iloisia ja pitivät koko asiaa vain markkinapilana. Ja
+jokainen huusi Lumikki neidolle ottaessaan omenan, että hän ja hänen
+isänsä olivat niin kovin hyviä ja soivat varmaan heille pari omenaa.
+
+"Lumikki neito huitoi ympärilleen ja Lumikki neito huusi apua,
+mutta omenat olivat menneet. Markkinaväki kaatoi pöydän ja potkaisi
+tynnyrit ja laatikot nurin ja anasti kaikki omenat. Markkinoilla
+oli yllin kyllin vallatonta väkeä, ja he yhtyivät hälinään. Siinä
+syntyi tappelua ja riitaa, ja Lumikki neidon täytyi paeta pois ja
+jättää omenat oman onnensa nojaan, sillä muuten väki olisi tallannut
+hänetkin jalkoihinsa.
+
+"Mutta samassa palasi emintimä takaisin ja näki tytärpuolen seisovan
+siinä tyhjin käsin ja ypö yksin ja itkevän harmista ja pelosta.
+Äitikulta tarttui häntä käsivarsista kiinni ja pudisteli häntä.
+'Odotahan, kunnes pääsemme tänä iltana kotiin', sanoi äitikulta,
+'niin opetan sinua lahjoittamaan pois minun omeniani!'
+
+"Eikä se ihme ollutkaan, että äitikulta oli pahoillaan, mutta olihan
+se kovaa, että hän luuli tytärpuolen tehneen sen tahallaan.
+
+"Kotimatka sinä päivänä oli kovin raskas. He istuivat vaunuissa,
+sekä isäkulta että äitikulta ja Lumikki neito, ja aluksi yritti
+isäkulta jutella tavalliseen tapaansa. Mutta äitikulta istui jäykkänä
+vaununnurkassa yhteenpuristetuin huulin eikä vastannut sanaakaan,
+ja Lumikki neito vaan itki. Isäkulta ei voinut kovin syvästi surra
+sitä, että hän oli kadottanut muutamia omenia, ja häntä luultavasti
+huvitti se, että ihmiset olivat kehuneet häntä niin hyväksi, että hän
+varmaan soi heillekin muutamia omenia. Hän koetti pitää rohkeuttaan
+yllä puhuttelemalla kaikkia markkinamiehiä, joiden ohi hän ajoi. Hän
+kysyi, olivatko he saaneet hyvän hinnan lehmistään, mitä he olivat
+maksaneet lampaista ja olivatko he nähneet hänen omeniaan.
+
+"Mutta hetken kuluttua muuttui isäkulta ihmeen 'hiljaiseksi. Hän
+kääntyi äitikullan puoleen ja istui kauan ja katseli vaan häntä.
+Sitten hän tuijotti hyvän aikaa eteensä. Ja nyt hän näytti kovin
+vanhalta ja väsyneeltä.
+
+"Hetken kuluttua huomasin minä, että isäkulta katseli kauan ja
+huolissaan minuun. Tuntuipa siltä, kuin isäkulta olisi tahtonut
+tunkeutua minun sieluni syvyyteen.
+
+"Sitten sanoi isäkulta: 'Sinä tulet yhä enemmän äitisi kaltaiseksi.'
+Ja isäkulta otti käteni käsiensä väliin ja hyväili sitä hiljaa.
+
+"Tuntui aivan siltä, kuin isäkulta olisi tahtonut rauhoittaa minua
+ja tehdä minut iloiseksi. Minä ajattelin: 'Isäkulta ymmärtää kyllä,
+etten tehnyt sitä tahallani. Hän tietää, etten minä ole sellainen.'
+
+"Isäkulta piteli kättäni koko ajan. Mutta hän kumartui yhä enemmän
+eteenpäin, ja kun me pysähdyimme portaitten eteen, vaipui hän aivan
+kokoon. Hän ei liikahtanut vaunuista, kun äitikulta ja minä nousimme.
+Minä luulin, että hän oli kuollut.
+
+"Mutta niin pahasti ei sittenkään ollut käynyt, vaikka vaara olikin
+lähellä."
+
+Pappilanneiti vaikeni hetkeksi. Ääni oli käynyt epävakavaksi ja hän
+tarvitsi hiukan aikaa rauhoittuakseen, ennenkuin hän saattoi jatkaa.
+
+"Nyt sinä tiedät, minkälainen minun elämäni on", sanoi hän.
+"Äitikulta saa tehdä minulle mitä hyvänsä, enkä minä voi valittaa
+isäkullalle, sillä minä pelkään, että hän saa uudestaan halvauksen
+niinkuin silloin, kun hän palasi kotiin markkinoilta ja ajatteli
+meidän riitaamme."
+
+"Mutta eikö hän näe sitten itse?"
+
+"Ehkäpä hän näkeekin, mutta hän ei voi sille mitään. Näyttäähän
+siltä, kuin isäkulta olisi jälleen terve, mutta minä tiedän, kuinka
+heikko hän on. Hänellä ei ole enää omaa tahtoa. Ei ikänä isäkulta voi
+enää olla yhtä iloinen kuin sinä aamuna, jolloin me menimme yhdessä
+katsomaan heinäntekoa."
+
+
+
+
+SVARTSJÖN PAPPI.
+
+
+Uuden vuoden aattona, päivällisen jälkeen, pisti pappi päänsä
+keittiönovesta sisään.
+
+Mihin Myrskytuuli oli tänään joutunut? Hän ei ollut nähnyt häntä
+ulkona kelkkamäessä. Ei suinkaan hänen pitänyt istua sisällä aamusta
+iltaan niinkuin muiden naisten?
+
+Hän tarkoitti pikkupiikaa. Jo ensi päivänä, kun hän oli tullut
+Lövdalaan, oli pappi ottanut hänet mukanaan ulos ja etsinyt
+hänelle kelkan kalustohuoneesta. Sitten hän kävi joka aamupäivä
+muistuttamassa, että tytön piti mennä ulos laskemaan mäkeä.
+
+Samalla kertaa hän käytti myös tilaisuutta hyväkseen ja tokaisi
+hyväntahtoisesti emännöitsijälle ja palvelustytöille, että heidän
+varmaan teki mieli kaiket päivät vain istua ja paistatella itseään
+kyökissä.
+
+Nyt hänelle vastattiin, että pikkupiika olisi tietenkin lähtenyt
+tänään kelkkamäkeen niinkuin kaikkina muinakin päivinä, mutta hänen
+äitinsä oli tullut pappilaan häntä tervehtimään. Tämä oli nyt mennyt
+navettaan katselemaan lehmiä, ja pikkupiika oli seurannut hänen
+mukanaan.
+
+Pappi vetäytyi pois ovelta ja sulki sen jälkeensä. Hetken aikaa hän
+mietti itsekseen. Sitten hän suuntasi askeleensa navettaa kohti.
+
+Keittiössä olijat seurasivat häntä silmillään. Hän näytti vanhalta
+ja heikolta syksyllisen sairautensa jälkeen. Mutta täytyihän hänen
+tietenkin puhua joka ainoan ihmisen kanssa, joka tuli pappilaan.
+
+Kesti kuitenkin hyvän aikaa, ennenkuin pappi ennätti Maritin
+puheille. Ensinkin tuli Pitkä-Bengt sanomaan, että eräs mies oli
+tuonut sairaan hevosensa pappilaan ja kysyi tietäisikö pappi jotakin
+apua sille.
+
+Ja kun hän oli hoidellut sairasta hevosta, tuli pari talonpoikaa,
+jotka olivat joutuneet perinnöstä riitaan keskenään ja pyysivät,
+että hän sanoisi kuinka paljon kummankin piti saada, jotta heidän ei
+tarvitsisi vetää asiaa oikeuteen.
+
+Kesti ainakin tunnin verran, ennenkuin hän sai asian niin pitkälle,
+että hän saattoi tarjota miehille sovintoryyppyä.
+
+Sillä välin istui pikkupiika navetan pimeässä nurkassa ja jutteli
+äitinsä kanssa. He istuivat kumpikin lypsyrahilla ja pikkupoju oli
+pikkupiian sylissä. Hän piti suurta siskoaan niin hyvänä, että hänen
+oli mahdoton erota hänestä.
+
+Äiti ja pikkupoju olivat olleet Nygårdissa aina Tapaninpäivästä
+saakka. Nyt he olivat kotimatkalla, mutta he olivat kulkeneet
+pitempää tietä Lövdalan ohi, saadakseen tavata pikkupiikaa.
+
+Pikkupiika ei varmaankaan koskaan ollut niin iloinnut, kuin
+nähdessään äidin astuvan keittiöön. Hän tuli juuri parhaiksi
+auttamaan häntä hänen suuressa huolessansa.
+
+Kun he tulivat navettaan, täytyi äidin ensinkin selittää hänelle,
+mitä tuo uusi satu Lumikki neidosta merkitsi, josta pikkupiika
+oli kuullut kahtena yönä perätysten. Oliko mahdollista, että
+pappilanneiti oli tarkoittanut itseään?
+
+Kun pikkupiika oli kertonut sen niin hyvin kuin hän taisi, istui
+äiti hyvän aikaa ääneti. Lopulta hän sanoi: "Luultavasti he eivät
+luulleet, että sinä ymmärtäisit heidän puhettaan. Mutta koska sinä
+sittenkin ymmärsit, niin saat nyt näyttää, että ymmärrät pitää sitä
+myös salassa."
+
+Mutta siinä ei ollut kaikki, pikkupiialla oli vielä toinenkin suru.
+
+Eilen aamupuolella oli pappilanrouva tullut hänen luokseen ja
+katsellut häntä ystävällisesti silmiin ja kysynyt viihtyikö hän
+täällä, vai kaipaisiko hän kotia.
+
+Kyllä, hän viihtyi erinomaisesti ja hänen oli oikein hyvä olla. Ja
+hän piti niin paljon kanoista.
+
+"Vai niin", oli pappilanrouva silloin nauraen sanonut, "etkö pidä
+mistään muusta kuin kanoista?"
+
+Kyllä, pikkupiika piti myöskin pappilanneidestä.
+
+Taaskin pappilanrouva oli naurahtanut. Mistä se johtui, että hän piti
+mamseli Maija Liisasta?
+
+Hän piti hänestä siksi, että hän kertoi niin paljon kaunista.
+
+"Todellako", oli pappilanrouva sanonut, "ymmärrätkö sinä, mistä hän
+on saanut tietää kaiken sen, mitä hän kertoo?"
+
+"Sen hän kai oppii kirjoista, joita hän lukee yöllä", oli pikkupiika
+vastannut.
+
+"Vai niin, lukeeko hän öisin?" oli pappilanrouva sanonut yhtä
+ystävällisesti ja lempeästi yhä edelleen. "Hän lukee kai päresoihdun
+valossa?"
+
+"Eiköhän hänellä lie kynttilä", oli pikkupiika vastannut.
+
+Illalla oli sitten pappilanneiti ja pikkupiika panneet maata aivan
+niinkuin tavallisestikin, ja niin pian kuin he olivat vuoteessa, oli
+pappilanrouva astunut huoneeseen, niinkuin hänellä tapana oli, ja
+ottanut pois kynttilän ja kynttiläjalan.
+
+Mutta kun talossa kaikki hiljeni, nousi pappilanneiti vuoteeltaan
+ja otti esille talikynttilän, jonka hän oli piiloittanut suureen
+seinäkellokaappiin, hiipi keittiöön, puhalsi hiiliin saadakseen tulta
+kynttilään ja alkoi lukea. Pappilanneidellä oli veli Uppsalassa, ja
+hän lähetti hänelle runoja, sillä hän tiesi, että pappilanneiti piti
+kaikesta sellaisesta. Ja näitä hän opetteli ulkoa yöllä.
+
+Varmaankin hän luki jotakin hyvin kaunista, sillä hän ei kuullut,
+että salin ovi avautui. Hän ei katsonut ylös ennenkuin pappilanrouva
+seisoi hänen vieressään ja riisti kynttilän jalasta.
+
+"Sinä aiot varmaan saattaa meidät kaikki köyhiksi", sanoi
+pappilanrouva, "koska poltat tulta kaiken yötä. Mistä sinä sait
+kynttilän?"
+
+"Se ei ole äitikullan kynttilä", sanoi pappilanneiti.
+
+"Olkoon kenen hyvänsä, niin pidän minä sittenkin huolta siitä, ettet
+sinä saa köyhdyttää meitä", sanoi pappilanrouva. "Kyllä minä opetan
+sinua tuhlaamaan kynttilöitä."
+
+Sitten pappilanrouva läksi pois, mutta hetken kuluttua hän palasi
+takaisin kangaspala käsivarrella.
+
+"Koska sinä tahdot valvoa öisin, niin saat ainakin tehdä jotakin
+hyödyllistä", sanoi hän. "Ompele reikäompelu valmiiksi huomenaamuksi!"
+
+Nyt hän läksi taas pois, mutta pappilanneiti sai valvoa työnsä
+ääressä koko yön.
+
+Eikä pikkupiikakaan voinut yhtään nukkua, sillä hän oli niin onneton
+siitä, että hän oli kertonut pappilanrouvalle, että pappilanneidellä
+oli tapana lukea öisin.
+
+Juuri tämän asian vuoksi hän iloitsi niin suuresti äidin tulosta.
+
+Hän ei voinut ajatellakaan mitään hirveämpää, kuin että pappilanneiti
+saisi tietää, mitä hän oli tehnyt, ja hän pyysi, että äiti veisi
+hänet mukanaan kotiin. Hän ei tahtonut jäädä enää pappilaan.
+
+Äiti koetti selittää hänelle, kuinka hyvä hänen oli olla pappilassa,
+mutta pikkupiika ei välittänyt siitä, vaikka hän saisikin palella ja
+nähdä nälkää, kunhan hän vain pääsisi pois, ennenkuin pappilanneiti
+suuttuisi häneen.
+
+Mutta äiti tahtoi kaiken mokomin, että hän jäisi taloon. "Kauan ei
+Raklitza saa hallita tällä tavalla talossa", sanoi hän. "Minä sanon
+papille. Minä tunnen hänet ennestään. Kyllä hän uskoo minua."
+
+Samassa viittasi pikkupoju sormellaan käytävään. "Joku seisoo
+tuolla", sanoi hän.
+
+Äiti ja pikkupoju kääntyivät taakseen yhtä aikaa. Pappi seisoi
+varjossa muutaman askeleen päässä heistä. Hän nojautui liikahtamatta
+seinää vasten.
+
+He pelästyivät niin kovasti, etteivät he uskaltaneet nousta edes
+tervehtimään häntä. Milloin hän oli tullut sinne ja mitä hän oli
+kuullut?
+
+"Tuoppa lypsyjakkara tänne, Marit", sanoi hän heikolla äänellä. Marit
+kiiruhti hänen luokseen, ja pappi vaipui alas matalalle istuimelle.
+
+"Älä mene hakemaan muita!" sanoi pappi. "Minua vain pyörryttää.
+Tiedäthän, että pyörrytys on aina vaivannut minua."
+
+He seisoivat neuvottomina hänen edessään. Marit ihmetteli, kuinka
+vanhalta pappi näytti. Hän ei ollut huomannut sitä joulukesteissä
+langon luona, mutta nyt hän näki, kuinka hän oli laihtunut ja mennyt
+kokoon.
+
+"Ei tämä ole mitään vaarallista", sanoi pappi, "mutta se yllättää
+minut niin usein nykyään. Minä olen mennyttä kalua, ymmärrätkö,
+Marit."
+
+Vähän ajan kuluttua hän nousi pystyyn.
+
+"Älkää kertoko tästä muille!" sanoi hän ja astui hitaasti ja kumarana
+navetasta ulos.
+
+
+
+
+UNIPANNUKAKKU.
+
+
+Myöhään uudenvuoden-aattona astui pappilanneiti mäkeä alas, joka
+johti panimokamariin, missä hänen isoäitinsä, rouva Beata Spaak, oli
+asunut jo monta vuotta. Hän talutti kädestä pikkupiikaa, ja kuului jo
+kauaksi, että he olivat ulkona, sillä he kirkuivat joka kerta, kun he
+astuivat syrjään ja upposivat lumikinokseen. Taivas oli pilvessä ja
+ulkona oli pimeä kuin säkissä, ei kuuta eikä tähtiä ollut taivaalla.
+Jollei isoäidin ikkunaluukkujen takaa olisi hiukan tulta pilkistänyt,
+niin tuskinpa he olisivat löytäneet tietä panimoon.
+
+Sinä jouluna oli tavattoman paljon kestejä sekä talollisten
+luona että herraskartanoissa, jotta päivät tuskin riittivät
+niihin. Pappilan väen oli ollut pakko lähteä vieraisiin
+uudenvuoden-aattonakin, mutta mamseli Maija Liisa ei tietystikään
+päässyt mukaan. Hänen piti muka olla kotona ja katsoa, että
+palvelusväki sai kyllikseen kestitystä, sekä kalaa että puuroa aivan
+niinkuin jouluaattonakin, ikäänkuin vanha emännöitsijä ei olisi
+voinut pitää siitä huolta.
+
+Mutta pappilanneiti oli sittenkin ollut hyvällä tuulella.
+
+Osan iltapäivästä hän oli kertonut satuja ja laulanut pikkupiialle,
+jolla varmaan ei koskaan ollut niin hauska ollut.
+
+Illallista syötyä ei mamseli Maija Liisa mitenkään tahtonut mennä
+nukkumaan. Hän oli sanonut, että uudenvuoden-aattona hän tahtoi
+saada tietää jotakin tulevaisuudestaan, ennenkuin hän meni levolle.
+Hän kysyi, tahtoisiko pikkupiika yhdessä hänen kanssaan laittaa
+unipannukakkua.
+
+Pikkupiika ei tiennyt lainkaan, mitä unipannukakku oli, mutta hän
+vastasi sittenkin myöntyvästi. Ja tietysti hän olisi myöntynyt,
+vaikka mamseli Maija Liisa olisi kysynyt häneltä, tahtoisiko hän
+keittää soppaa kyykäärmeestä.
+
+"Mutta sinä et saa puhua etkä nauraa sillä aikaa kuin me sitä
+laitamme", sanoi pappilanneiti, "etkä saa kaataa lattialle
+pisaraakaan vettä tai ainoatakaan jauho- tai suolahituista."
+
+"Sellaistako se olikin?" sanoi pikkupiika. Hän saattoi olla puhumatta
+ja nauramatta vaikka kuinka kauan.
+
+Sitten oli vielä se huoli voittamatta, että työssä piti aina olla
+kolmaskin, muuten se ei onnistunut. Pappilanneiti ei tiennyt, mistä
+hän saisi kolmannen miehen.
+
+He menivät keittiöön ja kysyivät, tahtoiko joku tulla laittamaan
+unipannukakkua. Mutta palvelustytöt peittivät vain kasvonsa käsiinsä
+ja kielsivät heti, kun he kuulivat, mistä oli kysymys. Sellaista he
+aikoinaan olivat jo kylliksi tehneet. Syötyään pannukakun he eivät
+olleet nukkuneet eivätkä uneksineet mitään. Ei kukaan saisi heitä
+narratuksi sellaista syömään vielä toistamiseen. Pappilanneiti jäi
+tuumimaan. "Mennään isoäidin luo ja pyydetään, että hän auttaa
+meitä", sanoi hän.
+
+Ja sen vuoksi he olivat lähteneet pimeänä uudenvuoden-aattona ulos ja
+hapuilivat nyt eteenpäin keskellä lumikinoksia.
+
+Pappilanneiden mielestä oli aivan paikallaan, että yö oli niin pimeä
+ja läpinäkymätön. Se oli samanlainen kuin tulevaisuuskin, jota ei
+kukaan voinut selittää.
+
+Isoäiti asui ullakkokamarissa panimon yläpuolella. Vaikeinta oli
+päästä ylös rappusia, jotka kulkivat monessa askelmassa pitkin
+seinää, ja jonka portaat olivat kapeat ja jyrkät, lumiset ja
+liukkaat. Ne olivat melkein hengenvaarallisia.
+
+Mutta Lövdalassa sai luvan tottua pimeässä kulkemaan. Pappilanrouva
+ei antanut käyttää valoa muualla kuin navetassa ja tallissa.
+
+Varmaan isoäiti oli kuullut heidän tulonsa, sillä kun he olivat
+puolitiessä ylhäällä, avasi hän oven. Pöydällä sohvan edessä paloi
+haarakynttilä ja takassa oli tuli.
+
+Isoäiti oli pitkä ja laiha ja näytti kovin heikolta. Hän ei ollut
+lainkaan pappilanneiden näköinen, eikä hän sitä juuri olisi
+voinutkaan olla, sillä hän oli ollut vain hänen äitinsä äitipuoli.
+Mutta hän rakasti pappilanneittä aivan kuin jos hän olisi ollut hänen
+omaa lihaansa ja vertansa.
+
+Näytti aivan siltä, kuin Beata rouvalla olisi ollut aivan erikoisia
+konsteja, sillä vaikka muualla olisi ollut millaista tahansa,
+niin hänen huoneessaan oli aina lämmintä ja siistiä ja puhdasta.
+Hänellä oli yksi ainoa kamari, jossa hän sekä nukkui että keitti
+ruokaa, mutta hänen vuoteensa ja valkoiset uutimet, jotka riippuivat
+kullatusta nuolesta alas, olivat vain huoneen koristuksena, ja samaa
+saattoi sanoa hänen pienistä kiiltävistä kuparikastrulleistansa ja
+porsliinilautasistansa astiahyllyllä.
+
+Hän oli itsekin soma ja hieno, mutta hänen kätensä oli luuvalo
+turmellut, jotta sormet olivat aivan koukkuiset eikä niitä voinut
+saada suoriksi. Kovin oli vaikea ottaa häntä kädestä kiinni, sillä ei
+tiennyt miten sitä oikeastaan tekisi.
+
+Pappilanneiti kertoi hänelle asiansa, ja isoäiti lupasi hymyillen
+auttaa heitä. Hän odotti alituisesti jotakuta tulevaksi, ja hän
+tahtoi tietää, tulisiko hän ehkä tulevana vuonna.
+
+Parasta oli siis jäädä isoäidin luo laittamaan unipannukakkua.
+
+Ensin he ottivat pieneltä hyllyltä lieden takaa vadin, ja kaikki
+kolme pitivät reunasta kiinni, kun he laskivat sen pienelle
+kyökinpöydälle.
+
+Sitten piti heidän ottaa esille puulusikka. Ja kaikki kolme menivät
+hakemaan lusikkaa pienestä kulmakaapista, joka oli isoäidin
+ruokakaappina, kaikki kolme pitivät kiinni varresta, kun he kantoivat
+sen pöydälle ja laskivat sen vatiin.
+
+Sitten he panivat kolme lusikallista vettä vatiin ja kaikki hakivat
+he yhdessä veden isoäidin kupariämpäristä, eikä kukaan puhunut eikä
+kukaan nauranut heidän ollessaan toimessa.
+
+Kun se oli tehty, kaatoivat he kolme lusikallista jauhoja veteen.
+Ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kun he upottivat sen
+jauhovakkaan, kaikki kolme nostivat sen ylös ja sekoittivat jauhot
+veteen. Ei kukaan päästänyt irti lusikkaa, ei kukaan puhunut, ei
+kukaan nauranut eikä kukaan tiputtanut ainoatakaan jauhohituista
+lattialle.
+
+Sitten he sekoittivat joukkoon kolme lusikallista suoloja.
+
+Eikä nytkään kukaan puhunut eikä nauranut eikä tiputtanut ainoatakaan
+suolaraetta maahan.
+
+Mutta ajatelkaahan, kun he olivat ennättäneet näin pitkälle, niin
+kysyi isoäiti, pitäisikö panna rasvaa pannuun!
+
+Samassa kun hän sen sanoi, heitti pappilanneiti lusikan pois
+kädestään, istuutui tuolille ja alkoi nauraa täyttä kurkkua, ja
+pikkupiika piteli kiinni lusikasta, mutta hänkin purskahti niin
+kovaan nauruun, ettei hän voinut seisoa, vaan heittäytyi lattialle
+nauramaan.
+
+Isoäitikin veti hiukan suutaan hymyyn. Ehkäpä hänen ei olisi
+tarvinnut erehdyksestä puhua, mutta hän muisti ennestään, että jollei
+tapahtunut jotakin pientä onnettomuutta unipannukakkua laitettaessa,
+niin ei koko juttu ollut hauska.
+
+Ja hän oli hyvillään, kun pappilanneiti unohti huolensa ja sai hiukan
+nauraa.
+
+Kun he vihdoin olivat nauraneet kyllikseen, aikoivat he alkaa
+uudestaan, sillä nyt ei kelvannut mikään, mikä jo oli tehty, vaan
+kaikki oli alotettava alusta.
+
+Mutta se ei ollut enää niinkään helppoa, kun he kerran olivat tulleet
+naurutuulelle.
+
+Ensin he kaatoivat kolme lusikallista vettä vatiin.
+
+Sen pitemmälle he eivät päässeet, ennenkuin he purskahtivat nauruun
+uudestaan. Pappilanneiti oli kaikista pahin. Pikkupiika ei ollut
+lainkaan niin herkkä nauramaan kuin hän.
+
+Kokonaista viisi minuuttia he olivat aivan naurusta suunniltaan.
+
+Sitten sanoi pappilanneiti toisille, että heidän täytyi hillitä
+itseään, muuten ei unipannukakku tulisi valmiiksi ennen sydänyötä.
+
+"Kyllä me molemmat hillitsemme itsemme", sanoi isoäiti, "kun sinä
+itse vaan voit pysyä vakavana".
+
+Ensin he kaatoivat vettä ja sitten jauhoja ja sitten suolaa, ja
+sitten he sekoittivat sen puuroksi. Ja kaikki kolme pitivät kiinni
+kauhasta sekoittaessaan taikinaa, eikä kukaan heistä nauranut, ei
+kukaan puhunut, ei kukaan tiputtanut ainoatakaan hiventä lattialle.
+
+Kun he olivat sekoittaneet pannukakun, panivat he sen paistinpannuun.
+Unipannukakku ei näyttänyt maukkaammalta kuin sellainen puuro, jota
+annetaan kanoille ja porsaille. Mutta sen lisäksi se oli aivan sitkeä
+ja kova ja kimalteli paljosta suolasta.
+
+He panivat sen tulelle ja paistoivat sen toiselta puolelta, sitten he
+käänsivät sen, ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kaikki kolme
+käänsivät sitä yhdessä eikä kukaan pudottanut sitä tuhkaan.
+
+Silloin se oli valmis syötäväksi.
+
+Nyt sekä pappilanneiti että pikkupiika tulivat niin innokkaiksi,
+ettei ollut lainkaan pelkoa siitä, että he purskahtaisivat nauruun.
+He ajattelivat, että ehkäpä he nyt saisivat silmätä kauaksi
+tulevaisuuteen, ja siksi he eivät tahtoneet hukata tätä hyvää
+tilaisuutta.
+
+Unipannukakku oli niin kiiltävä suolasta, että rohkeutta siltä
+kysyttiin, joka uskalsi sitä maistaa. Mutta he jakoivat sen kolmeen
+osaan, ja sitten he söivät niin hyvin kuin he taisivat.
+
+Pikkupiika söi oman osansa, sillä hän tiesi, että niin sitä oli
+tehtävä, ja hän tahtoi tarkasti seurata kaikkia määräyksiä. Isoäiti
+maisteli vain pientä palaa, eikä ole edes sanottu, että hän nieli
+sitäkään alas. Pappilanneiti söi yhden suupalan. Niin mielellään kuin
+hän olisi halunnutkin tietää tulevaisuuttaan, niin ei hän sittenkään
+saanut sen enempää niellyksi.
+
+Molemmat nuoret olivat ikäänkuin hiukan pettyneet unipannukakun
+johdosta. Mutta ei kumpikaan sanonut kuitenkaan sanaakaan. He
+viittasivat vain kädellään hyvää yötä isoäidille, ja hän seisoi
+ääneti ovessa ja valaisi heille portaita.
+
+Ne muutamat askeleet, joita heidän piti kulkea pihan poikki, he
+juoksivat kovalla vauhdilla, sillä tuntuipa siltä, kuin ei yö enää
+olisi ollut yhtä pimeä ja suljettu kuin tuonnoin. Se valmistautui
+vetämään peitteensä syrjään ja paljastamaan salaisuutensa, mutta he
+eivät uskaltaneet jäädä katsomaan.
+
+Palvelustytöt olivat jo makuulla, kun he hiipivät keittiön läpi,
+mutta tietysti kaikki kysyivät heiltä, miten asia oli onnistunut,
+joko he olivat nähneet unta ja kenestä he olivat uneksineet. Mutta
+siitä ei heillä ollut mitään hyötyä. He eivät saaneet sanaakaan
+vastaukseksi.
+
+Pikkupiika nukkui heti, kun hän oli pannut maata ja nukkui aina
+aamuun asti. Ja kun hän heräsi, tunsi hän karvaan maun suussaan,
+mutta vaikka hän olisi ponnistellut muistiaan kuinka paljon hyvänsä,
+niin ei hän voinut muistaa, oliko hän nähnyt unta.
+
+Isoäiti ei ollut nukkunut koko yöhön, mutta seuraavana aamuna hän
+oli hiljainen ja ääneti ja istui ikäänkuin hän olisi valveillaan
+uneksinut. Ehkäpä hän sittenkin oli saanut tietää jotakin.
+
+Pappilanneiti ei ollut myöskään nukkunut paljon, sillä hänen oli
+ollut hirveän jano, ja kas, juominen ennen nukkumista oli kerrassaan
+kiellettyä. Sillä silloin ei koko jutusta olisi mitään hyötyä.
+
+Kun hän heräsi aamulla, ei hän voinut päästä selville siitä, oliko
+hän nähnyt unia vai ei.
+
+Mutta myöhemmin päivällä astui pappilanneiti sattumalta ulos
+kuistille.
+
+Hän seisahtui äkkiä, sillä nyt hän muistikin unissaan seisoneensa
+aivan samalla paikalla. Ja hänen seisoessaan siinä, oli kaksi
+vierasta miestä, nuori ja vanha, astunut pitkin hiekkakäytävää. Vanha
+mies oli sanonut olevansa rovasti Liljecrona ja tulleensa sinne
+poikansa kanssa kysymään, oliko Maija Liisan jano ja halusiko hän
+vettä.
+
+Samassa nuori mies oli astunut esiin ja tarjonnut hänelle lasillisen
+raitista, kirkasta vettä.
+
+Mutta kun pappilanneiti muisti tämän unen, niin hämmästyi hän siihen
+määrään, että hän alkoi vapista koko ruumiissaan.
+
+Sillä se ainakin on aivan varmaa, että jos joku unissa tarjoaa
+vettä sen jälkeen kun on laittanut unipannukakun, niin joutuu hänen
+kanssaan naimisiin.
+
+
+
+
+MORSIUSTANSSI.
+
+
+Loppiaisena olivat pappi ja papin rouva lähteneet yhdessä kirkkoon,
+ja jumalanpalveluksen loputtua he olivat nyt kotimatkalla.
+Pappilanrouvaa paleli hiukan reessä istuttuaan pari tuntia kylmässä
+kirkossa. Tuntui oikein hyvältä ajatella, ettei heidän tarvinnut ajaa
+Lövdalaan saakka, vaan että he saivat keskeyttää matkansa Loby'ssä,
+jonne heidät oli kutsuttu suuriin talonpoikaishäihin. Siten heiltä
+säästyi ainakin neljäsosa matkaa.
+
+Pappilanrouva ei voinut olla ajattelematta, kuinka nurinkurista
+oikeastaan oli, että pappila sijaitsi melkein peninkulman päässä
+kirkolta, aivan pitäjän rajalla. Kirkko oli hyvällä paikalla, pitäjän
+keskikohdalla, ja sinne oli hyvä päästä joka puolelta, mutta pappilan
+laita oli aivan toinen. Sinne oli ainakin parin peninkulman matka
+niistä taloista, jotka sijaitsivat pitäjän eteläosassa.
+
+Ja kuinka vaikea pappilanrouvan oli päästä joka sunnuntai
+kirkkoon, niinkuin hyvä tapa ja säädyllisyys vaati! Kokonaista
+neljä tuntia sillä matkalla kului, ennenkuin joutui taas takaisin.
+Rippisunnuntaisin saattoi kulua viisi jopa kuusikin tuntia.
+
+Kotiin tullessa saattoi hän olla aivan varma siitä, että vanha
+emännöitsijä oli valmistanut ruuan aivan liian varhain, jotta se oli
+saanut seisoa monta tuntia ja oli sekä kuivunut että pohjaanpalanut.
+
+Joka kerta nuo samat ajatukset tulivat mieleen, kun hän ajoi
+nälissään ja viluisena kirkosta kotiin. Kunpa vain jollakin tavalla
+olisi voinut asettaa siten, että kirkkomatka olisi lyhentynyt!
+
+Mutta vaikkei kysymyksessä olisi ollut muuta kuin saada pitäjäläiset
+myömään vanha pappila ja hankkimaan uusi, joka olisi ollut lähempänä
+kirkkoa, niin olisi se jo ollut aika vaikea juttu. Mutta asia oli
+vielä sitäkin monimutkaisempi.
+
+Hyvänen aika, kuinka ikävää, että Svartsjö ensinnäkin oli vain suuren
+Bron pitäjän kappeli! Ikivanhoista ajoista saakka oli Bron pitäjän
+rovasti ollut Svartsjön kirkkoherrana ja puolet papin palkasta oli
+mennyt hänelle, eikä tuollaista vanhaa tapaa voitu saada muutetuksi.
+Olisihan oikeastaan hänen miehensä, joka kuitenkin suoritti koko
+työn, pitänyt saada myös koko palkka. Mutta hän oli vain apulaispappi
+ja sai tyytyä apulaispapin palkkaan. Ja seurakunta oli niin pieni
+ja köyhä, että jos papin olisi pitänyt elää vain siitä, minkä hän
+seurakunnalta sai, niin olisi hän ollut varsin kurja raukka.
+
+Jos Svartsjön papilla oli parempi toimeentulo kuin muilla
+apulaispapeilla, niin johtui se siitä, että hänellä oli paitsi
+pappilaansa oma talo, josta hän sai elatuksensa. Jollei hänellä sitä
+olisi ollut, niin olisi hän joutunut aivan hukkaan.
+
+Olihan pappilanrouva erittäin hyvillään siitä, että hänen miehensä
+omisti Lövdalan. Hänellähän kaikkein vähimmin oli syytä sitä
+valittaa. Se oli hyvä talo, jossa oli hyvät rakennukset ja hyvä maa.
+Ei sillä muuta vikaa ollut, kuin että se oli liian kaukana kirkolta.
+
+Niin, oli sillä vielä toinenkin vika. Kaikki, jotka asuivat siellä,
+olivat mielestään muita paremmat. Pappilanrouvan täytyi väkisenkin
+nauraa, sillä olihan hän nähnyt oikeita suuria paikkoja. Mutta tässä
+pitäjässä arveltiin, että vain se, joka sai asua Lövdalassa, oli
+oikein hieno. Eipä edes kreivin joukolla Borgin kartanossa ollut
+samaa mainetta kuin pappilan väellä.
+
+Hän ei puolestaan koskaan ollut ymmärtänyt mistä tuo johtui. Sata
+vuotta sitten ei koko Lövdala ollut muuta kuin talonpoikaistalo.
+Ehkäpä se oli ollut rikas ja suuri, sillä olihan vanha järvenpohja
+aivan erinomainen laidunmaa. Mutta talonpoikaistalo eikä mitään
+muuta se sittenkin oli ollut, eikä se vielä nytkään ollut juuri
+sen enempää. Mutta eihän kukaan täällä Värmlannissa tiennytkään,
+millainen oikea herraskartano oli.
+
+Mikä kumma tuo oli, että rikkaan talollisen poika oli saanut
+opiskella, ja että hän oli suorittanut papin tutkinnon ja päässyt
+Svartsjön apulaispapiksi. Vaikka hän olikin joutunut papintyttären
+kanssa naimisiin, niin eihän siitäkään voinut niin suuresti
+kerskailla. Sen pitemmälle kuin apulaispapiksi ei hän sittenkään
+päässyt, vaan oli saanut pysyä Svartsjössä koko ikänsä. Hänestä
+sanottiin, että hän oli ollut erittäin kykenevä mies, mutta sitä oli
+vaikea uskoa. Sillä olisihan hän siinä tapauksessa voinut päästä
+jonkun suuremmankin seurakunnan papiksi.
+
+Tosin hän oli tullut varsin hyvin toimeen, sillä hän oli perinyt
+Lövdalan vanhemmiltaan ja asunut siellä. Hänen ei tarvinnut
+kumarrella talonpoikia saadakseen veroa tai lahjoja. Hän istui
+omassa talossaan ja tuli omineen toimeen ja oli yhtä hyvä kuin kuka
+muu hyvänsä heistä. Ja varmaankin se oli ollut heille mieleen, sekä
+kansalle että hänelle itselleenkin.
+
+Tämän ensimäisen Lövdalan papin aikana ei pappilaan kuulunut mitään
+puustellia, mutta nyt sillä oli pieni tila, joka sijaitsi aivan
+Lövdalan vieressä.
+
+Pappilanrouvan mielestä talonpojat olivat vain ilkeydestä
+järjestäneet pappilan maat siten. He eivät olleet lainkaan ottaneet
+lukuun, kuinka kovin pitkä matka papilla oli sieltä kirkkoon.
+Heillä oli ollut muuta mielessä, ja se oli heille onnistunutkin.
+Toinen Lövdalan pappi oli nainut ensimäisen papin tyttären ja
+saanut siten Lövdalan perinnöksi ja jäänyt sinne asumaan. Siten
+hänestäkin oli tullut suurtilallinen, joka tuli omineen toimeen,
+eikä ollut vain köyhä apulaispappi. Ja hänkin oli jäänyt koko
+iäkseen Svartsjöhön. Hän kuului olleen erinomainen saarnamies, mutta
+sitäkään ei pappilanrouva voinut uskoa. Hän kuvaili mielessään, että
+Svartsjöläiset väittivät sitä vain siksi, että hän oli nainut yhden
+heidän omista papintyttäristänsä ja asunut Lövdalassa.
+
+Pappilanrouva varjeli muhvilla kasvojansa. Tie kulki suoraan ja
+tasaisena pitkin vanhaa järvenpohjaa, ja kylmä viima, joka siellä
+aina asusti, viilsi korvien ympärillä.
+
+Mutta se antoi vain parempaa vauhtia hänen ajatuksilleen.
+
+Kas, juuri se seikka, että pitäjän papit välttämättä tahtoivat
+asua Lövdalassa, vaikutti sen, että oli mahdotonta saada lyhyempää
+kirkkomatkaa.
+
+Hänen miehensä oli nyt järjestyksessä kolmas pappi, joka asui siellä.
+Hän oli tehnyt samoin kuin hänen edeltäjänsäkin: oli nainut papin
+tyttären ja perinyt talon. Hän asui Lövdalassa, mutta puustelli
+oli niin lähellä, että hän saattoi hyvin hoitaa sitä, ja molempine
+taloineen hän tuli erittäin hyvin toimeen. Tämä järjestys oli niin
+hyvä, ettei kukaan koko pitäjässä toivonut sen koskaan muuttuvan niin
+kauan kuin Svartsjössä vain oli pappi ja seurakunta.
+
+Pappilanrouva myönsi kyllä, että se oli ollut erittäin sopivaa
+entisille Lövdalan papeille, sillä he, hänen mielestään, eivät
+ansainneet sen parempaa kuin jäädä sinne koko elämäkseen. Mutta mikä
+ikuinen vahinko, että hänen miehensä oli ihastunut tähän taloon ja
+pitäjään, ja jäänyt tänne. Sillä pappilanrouva olisi ollut valmis
+panemaan päänsä pantiksi siitä, että hän olisi voinut saada minä
+päivänä hyvänsä vaikka suurimman pitäjän koko hiippakunnassa.
+
+Kyllähän pappilanrouva tiesi, miksi hänen miehensä täällä viihtyi.
+Kun pitäjässä sama pappissuku oli niin kauan ollut sielunpaimenena ja
+sekä papit että papin rouvat olivat olleet suosittuja, niin olivat he
+saaneet siellä suuren vallan. Kansa ei ryhtynyt suorastaan mihinkään
+kysymättä ensin neuvoa pappilasta, ja se oli hänelle mieleen. Kerran
+oli pappilanrouva sanonut hänelle, että hän varmaan olisi voinut
+saada suuremmankin seurakunnan. Niin, sen hänkin uskoi, mutta ehkäpä
+hänellä siellä ei olisi ollut yhtä paljon sananvaltaa. Täällä hän
+mielestään hallitsi koko pitäjää.
+
+Eihän olisi ollut niinkään helppoa saada tässä muutosta aikaan.
+Nuorelle papille oli edullista joutua naimisiin jonkun Lövdalan
+papintyttären kanssa. Hän sai heti hyvän toimeentulon ja helposti
+hoidetun pitäjän, ja mitä vaimoon tuli, niin väittivät kaikki yhdellä
+suulla, että Lövdalan papintyttäret olivat niin kauniita ja hyviä
+emäntiä, jotta oli oikea onni joutua heidän kanssaan naimisiin.
+
+Kyllähän pappilanrouva sen mielellään uskoikin niistä, jotka ennen
+hänen aikaansa olivat olleet pappilassa, mutta mitä tuohon Maija
+Liisaan tuli, niin ei hän ymmärtänyt mitä erikoista hänessä oli. Ei
+hänen mielestään tytön pitkulaiset kasvot olleet lainkaan kauniit,
+eikä hän arvellut hänen kelpaavan suorastaan mihinkään.
+
+Koettihan pappilanrouva parastaan ja ohjasi häntä, mutta ei kukaan
+pitänyt hänen puoliaan, tuskin isäkään, jonka ensi sijassa olisi
+pitänyt toivoa, että tyttärestä tulisi kelpo ihminen ja että hän
+tekisi muutakin kuin vaan hullutuksia. Mutta joka tapauksessa
+pappilanrouva koetti tehdä kaikki voitavansa. Eipä moni olisi
+uskaltanut ruveta ohjaamaan sitä, joka sai periä Lövdalan ja koko
+pitäjän.
+
+Ilma oli täynnä kulkusten kilinää. Loby'ssä yhtyivät tiet neljältä
+eri taholta, ja kaikkialta tuli rekiä, joissa hääväkeä ajoi häihin.
+Nämät häät vasta olivat suurenmoisia. Kuinka erinomaista, että hän
+oli saanut tytärpuolen estetyksi tulemasta mukaan. Näissä vanhoissa
+talonpoikaistaloissa Maija Liisan tähden juuri kaikkein enimmin
+kursailtiin.
+
+Olihan aivan luonnollista, että hänestä siten täytyi tulla laiska ja
+ylpeä ja sellainen, joka arveli voivansa tehdä mitä tahansa. Niin,
+kyllä pappilanrouva tiesi, mikä oli tytärpuolelle parasta. Mutta
+toistaiseksi hän ei tahtonut sitä ajatuksissaankaan tunnustaa.
+
+Mutta ehkäpä hän sittenkin saattoi tappaa kaksi kärpästä yhdellä
+iskulla. Ehkäpä hän saisi lyhemmän kirkkomatkan ja samalla voisi
+opettaa tytärpuolelle, ettei hän ollut mikään prinsessa, vaan aivan
+yksinkertainen pappilanmamseli -- -- --
+
+Niin, tiesihän hän sen jo edeltäpäin, mitä hän saisi täällä kestää.
+Tuskin hän oli päässyt ovesta sisälle, kun kaikki ihmiset alkoivat
+kysyä, miksei pappilanneiti ollut mukana.
+
+Ennenkuin hän oli ehtinyt avata turkkinsa, oli hän saanut selittää
+jo kymmenet kerrat, miten ikävää se oli, ettei Maija Liisa tahtonut
+jättää vanhaa isoäitiä yksin kotiin.
+
+Useimmat tyytyivät tähän, mutta häätalon isäntäväki tahtoi saada
+tarkempaa selitystä.
+
+Vanha Björn Hindriksson ja hänen vaimonsa olivat saaneet vuosikausia
+houkutella nuorinta tyttärentytärtään, talon perillistä,
+suostumaan miehelle, jonka he olivat valinneet hänelle. Ja hänen
+myöntyväisyytensä palkaksi he tahtoivat nyt pitää hänelle niin komeat
+häät kuin suinkin.
+
+Björn Hindriksson oli niin vanha, että hän muisti herra Olavuksen,
+ensimäisen Lövdalan papin ja hänen vaimonsa, rouva Katrina
+Hesselgrenin, ja se kunnioitus, jota hän tunsi heitä kohtaan, ei
+voinut koskaan kadota hänestä. Koska pitäjässä oli vielä yksi herra
+Olavuksen jälkeläisiä, niin piti hänen välttämättä olla mukana
+häissä, muuten niistä ei tullut sellaista kuin hän oli mielessään
+kuvitellut.
+
+Hän ei tahtonut tyytyä siihen selitykseen, ettei pappilanneiti muka
+voinut päästä kotoa isoäidin vuoksi, vaan kysyi heti, eikö joku
+palvelustytöistä olisi tänään voinut pitää huolta rouva Beatasta. Ei
+suinkaan hän ollut kuoleman kielissä.
+
+Hänen äänestään saattoi kuulla, että hän oli oikein pahoillansa
+ja ettei tuo ollut vain kohteliasta puhetta. Olihan hän tietysti
+mielissään siitä, että uusi pappilanrouva oli saapunut häihin, mutta
+eihän hän kuitenkaan ollut vanhaa pappissukua.
+
+Pappilanrouva vastasi, että hän oli ollut aivan samaa mieltä kuin
+isäntäkin ja oli sen sanonutkin Maija Liisalle. Mutta pappilanneiti,
+hän piti niin hellää huolta vanhasta isoäidistään, ettei hän tahtonut
+millään lähteä kotoa, jos isoäidillä oli pieninkin vamma.
+
+Nyt oli pappilanrouva saanut turkit yltään, ja hän tiesi vallan
+hyvin näyttävänsä niin komealta sekä olevansa niin hienosti puettu,
+etteivät he sen parempaa pappilanrouvaa olisi voineet saada mistään.
+Mutta tuntuipa kuitenkin siltä kuin talonpojat eivät olisi laisinkaan
+huomanneet häntä.
+
+Björn Hindrikssonin vaimo ihmetteli, ettei Beata rouva itse ollut
+vaatinut tyttärensätytärtä lähtemään häihin. Tiesihän hän sen, että
+joka kerta, kun heidän aikanaan tässä talossa oli vietetty häitä,
+aina joku pappilan väestä oli tanssinut morsiamen kanssa.
+
+Pappilanrouva ojensi selkäänsä ja hänen äänensä muuttui karheaksi.
+Mistä hän saattoi tietää, että se oli niin kovin tärkeätä, muuten
+hän olisi voinut itse jäädä kotiin. Mutta eihän mikään estänyt häntä
+lähtemästä vaikka aivan heti paikalla, jotta Maija Liisa saisi tulla
+häihin.
+
+Täten pappilanrouva pääsi voitolle. Isäntäväki tuli kovin
+pahoillensa, ja asia päättyi siten, että heidän oli pakko rukoilla ja
+pyytää häntä jäämään.
+
+Ylhäällä salissakin sai pappilanrouva kuulla samoja kysymyksiä ja
+vastata niihin aivan loppumattomasti kulkiessaan ympäri huonetta ja
+tervehtiessään kaikkia niitä, jotka seisoivat pitkin seiniä odottaen
+vihkimistä. Pappilanrouvaa alkoi äkkiä kuumoittaa, vaikka hänen oli
+ollut kylmä koko päivän. Vasta sitten, kun hän istuutui sohvaan, ei
+kukaan enää kysynyt Maija Liisaa. Kaksi pitäjän arvokkainta emäntää
+istui hänen molemmilla puolillaan, ja he olivat aivan ääneti.
+He tiesivät, ettei sopinut jutella, kun odotettiin jotakin niin
+juhlallista kuin vihkimistä.
+
+Pappilanrouva tunsi, että hänen poskillaan paloi kaksi punaista
+pilkkua. Kummallista, että kaikki ahdistivat häntä! Pappi sitä
+vastoin sai olla aivan rauhassa. Luulivatko he, ettei papilla ollut
+enää mitään sanottavaa talossaan?
+
+Ulla Moreus, lukkarin emäntä, näyttäytyi ovessa. Hän astui esiin ja
+tervehti. Nyt seuraisi tietysti uusia kysymyksiä. Olihan hän Maija
+Liisan parhaita ystäviä. Mutta hän ei näyttänyt muistavankaan Maija
+Liisaa. Hän oli anoppinsa kanssa pukemassa morsianta. He olivat nyt
+valmiit, mutta he olivat ajatelleet -- -- Niin, heistä tuntuisi niin
+turvalliselta, jos rouva Raklitz olisi tahtonut tulla ullakkokamariin
+katsomaan morsiamen pukua.
+
+Pappilanrouva tiesi, ettei kukaan koko Värmlannissa tiennyt
+sen paremmin kuin Ulla Moreus ja hänen anoppinsa, miten
+talonpoikaismorsian oli puettava. Mutta olihan hyvin kohteliasta,
+että he tahtoivat kuulla hänen mieltään.
+
+Hän meni Ullan kanssa kamariin, missä morsian seisoi valmiiksi
+puettuna ja odotti, että morsiussaatto tulisi häntä hakemaan. Täällä
+ajateltiin vain kukkia ja koreuksia. Tuntui oikein helpoittavalta,
+kun sai vastata, olivatko kultavitjat suorassa, pitäisikö ripustaa
+enemmän helmiä morsiamen kaulaan ja oliko korkea pahvikruunu, jonka
+Ulla Moreus edellisenä yönä oli valmistanut punaisesta ja vihreästä
+silkistä ja kultapaperista, kauniin muotoinen. He olivat viimeiseen
+asti arvelleet, että vanha kruunu voisi kelvata, mutta myöhään eilen
+illalla oli Ulla ajatellut, että nämähän häät olivat suurimmat, mitä
+koko tänä talvena vietettäisiin ja sen vuoksi hän oli leikannut uuden
+kehän ja päällystänyt sen.
+
+Pappilanrouva kehui sitä sekä kaikkea muutakin.
+
+Mutta vanha muori Moreus näytti sittenkin hiukan huolestuneelta, ja
+hetken kuluttua hän uskoi pappilanrouvalle huolensa.
+
+Olihan se hauskaa, että sisar Raklitz oli tyytyväinen morsiuspukuun,
+mutta hänen omasta mielestään oli kaikki aivan epäonnistunutta,
+kun morsian ei voinut näyttää iloisemmalta. Mikä huvi oli koristaa
+sellaista, josta olisi voinut luulla, että häntä aiottiin viedä
+mestauslavalle.
+
+Morsian kääntyi muihin selin ja sanoi jotakin, jota ei kukaan
+kuullut. Hän ei välittänyt vähääkään kaikesta siitä koreudesta,
+jota hänen ylleen puettiin, kun mamseli Maija Liisa ei ollut mukana
+häissä. Olihan hän luvannut senkin seitsemän kertaa, että hän tulisi
+katsomaan häntä morsiamena.
+
+Nyt Ulla Moreus sekaantui asiaan. Hänen äänensä oli iloinen ja
+raikas, niinkuin ainakin ihmisellä, joka mielellään sovittaa ja
+selvittää kaikki asiat.
+
+Eiköhän Maija Liisa voisi hetkeksi jättää isoäitiä yksin kotiin.
+Isäntäväki kyllä mielellään lähettäisi häntä hakemaan. Eihän tuo
+matka kovinkaan pitkä ollut.
+
+Vanha muori Moreus puhui myös asian puolesta.
+
+"Maija Liisa ja Britta olivat rippikoulutovereita, ja siitä saakka he
+ovat olleet hyviä ystäviä."
+
+Pappilanrouva ei vastannut kovinkaan ystävällisesti.
+
+"Niin, niin, rakas sisar, tokko pitäjässä on ainoatakaan
+talonpoikaistyttöä, joka ei olisi Maija Liisan hyvä ystävä."
+
+Hän heitteli niskaansa ja astui ulos ullakkohuoneesta. Ei kukaan
+sanonut hänelle sanaakaan.
+
+Veri oli noussut hänelle päähän taaskin. Turhaa heidän oli
+luulla, ettei hän ymmärtänyt, että he olivat houkutelleet hänet
+ullakkohuoneeseen vain saadakseen puhua Maija Liisasta -- --
+
+Vihkiäiset olivat ohitse, ja kaikki oli käynyt hyvin. Morsian tunsi,
+että häävieraat kuiskailivat nyt keskenänsä siitä, miltä hän oli
+näyttänyt vihkiäisten aikana. Sekä vanhempien että isovanhempien
+vuoksi hän olisi toivonut, ettei hän olisi näyttänyt niin
+itkettyneeltä.
+
+Jos mamseli Maija Liisa olisi tullut, niin olisi hän kestänyt kaikki
+iloisin mielin. Pappilanneiti oli sanonut, että hänestä olisi niin
+hauska nähdä häntä morsiamena. Ehkäpä hän oli sanonut sen vain
+rohkaistaakseen hänen mieltään. Mutta nyt hänestä tuntui, että ainoa
+ilonaihe, jota hänellä tänään olisi voinut olla, oli riistetty
+häneltä.
+
+Vihkiäisten aikana hän oli kääntänyt päätään ja katsellut ovelle pari
+kertaa. Hän oli toivonut, että mamseli Maija Liisa tulisi sittenkin.
+Hän ei voinut olla etsimättä häntä katseellansa.
+
+Kuinka ihmiset saattoivat tällaisena päivänä olla niin kovia ja
+kieltää häneltä sitä ainoaa mitähän pyysi! Kyyneleet nousivat hänen
+silmiinsä ajatellessaan sitä.
+
+Kun suuri hevosenkengänmuotoinen pöytä oli katettu ja hääväki istahti
+sen ääreen ja rupesi syömään, alkoivat kaikki hänen ympärillään
+iloita. Kaikki muut söivät, joivat ja laskivat leikkiä, mutta hän
+tunsi koko ajan vain ahdistusta. Ei siitä voinut olla kysymystäkään,
+että hän olisi mitään syönyt. Hän leikkeli vain leipäpalasia, jotta
+muut luulisivat hänen syövän. "Jospa vain mamseli Maija Liisa olisi
+tullut tänne tänään!" ajatteli hän. "Kaikki olisi silloin ollut
+toisin. Hän olisi tehnyt tämän asian minulle helpoksi."
+
+Hän katsoi sulhaseen pelästyneenä ja ihmetteli oliko tämä kuullut
+mitään. Hänestä tuntui, että hän oli puhunut ääneen.
+
+Hetken kuluttua hän hätkähti jälleen. Hän huomasi mutisevansa hiljaa
+itsekseen: "Oi, voi, voi, miksei mamseli Maija Liisa päässyt minun
+häihini!"
+
+"Mitä sinä puhelet itseksesi?" kysyi sulhanen.
+
+Morsian toisti nuo sanat melkein vastoin tahtoansa. "Oi, voi, voi,
+miksei mamseli Maija Liisa päässyt minun häihini!"
+
+Sulhanen tiesi, kuinka kauan hän oli saanut rukoilla ja pyytää,
+ennenkuin tämä rikas talonpoikaistyttö oli päättänyt ottaa hänet.
+Ihmiset kuiskailivat keskenään, että isovanhemmat olivat pakoittaneet
+häntä, ja kun sulhanenkin näytti noin surkealta hääpöydässä, niin
+silloin vasta nuo puheet oikein pääsisivät valtaan. Hän alkoi
+nuhdella morsianta. Ei hänen pitänyt panna sitä niin pahakseen.
+Voisihan hän saada tavata pappilanneittä toistekin.
+
+Morsian ei ottanut hänen puhettaan korviinsa. Hän leikkeli vain
+leivänkuoriaan, ja hetken kuluttua hän huokasi jälleen. "Oi, voi,
+voi, miksei mamseli Maija Liisa saanut nähdä minua morsiamena!"
+
+Vieläkin kerran koetti sulhanen nuhdella häntä. "Kuinka sinä
+tuollaisen asian vuoksi voit saattaa itsesi pilkan ja naurun
+alaiseksi!" sanoi hän. "Luuletko sinä, että mamseli Maija Liisa
+välittää sinusta? Tietäähän sen, kuinka paljon herrasväki huolii
+meistä talonpojista."
+
+Tällä kertaa käännähti morsian äkisti sulhasen puoleen.
+
+"Sinä et puhuisi tuolla tavalla, jos tietäisit jotakin. Sinä et
+istuisi siinä, missä nyt istut, jollei pappilanneiti olisi puhunut
+sinun puolestasi ja sanonut, että hän luuli sinun kohtelevan minua
+hyvästi."
+
+Nyt sulhanen vuorossaan vaikeni. Kun vieraat häntä vastapäätä
+aikoivat puhua hänen kanssaan, oli heidän pakko huutaa oikein
+kovasti, ennenkuin hän kuuli mitä he sanoivat.
+
+Ei sitä voinut auttaa, että lähimmät pöydässä sen huomasivat. Hekin
+vaikenivat ja tulivat rauhattomiksi ja katsoivat vain pitkään
+morsiuspariin.
+
+Mutta juuri samassa, kun kaikki näytti kaikkein tuskallisimmalta,
+kääntyi sulhanen morsiamen puoleen. "Jos sinä olet vain tämän asian
+vuoksi pahoillasi", sanoi hän, "niin voihan sen kai saada autetuksi.
+On minussa miestä järjestämään asiat siten, että mamseli Maija Liisa
+saa nähdä sinut morsiamena."
+
+Morsian katsoi ihmeissään häneen ja huomasi, että hän oli vakavissaan.
+
+"Minä en unohda koskaan, että sinulla on niin paljon sydäntä,
+että tahdot auttaa minua", sanoi hän. Ja samalla hänen kasvonsa
+kirkastuivat ja hän tuli aivan kuin toiseksi ihmiseksi.
+
+-- -- -- -- -- --
+
+Pappilanneiti istui lieden ääressä kyökkikamarissaan Lövdalassa ja
+itki.
+
+Kyyneleet vuosivat viljanansa. Hänen oli aivan mahdoton hillitä
+niitä. Hän koetti kyllä parastansa, Sillä olihan kovin ikävää, että
+palvelusväki luuli hänen itkevän vain siksi, että hänen täytyi
+istua yksin kotosalla, kun isä- ja äitikulta olivat vieraissa
+huvittelemassa.
+
+Mutta ei hän sitä surrut, ei, ei lainkaan, vaan hän suri sitä, ettei
+hän saanut pitää lupaustaan, jonka hän oli antanut Britalle. Kuinka
+he olivatkaan yhdessä jutelleet näistä suurista häistä! Eihän Britta
+sittenkään voinut tulla suopeaksi sulhaselle, mutta hänen mielensä
+oli kuitenkin virkistynyt, kun pappilanneiti oli sanonut iloitsevansa
+siitä, kun hän saisi nähdä hänet morsiuspuvussa.
+
+Hänen täytyi pakostakin itkeä. Kuinka raskaalta tuntuikaan, kun hänen
+oli täytynyt pettää Britta.
+
+Kummallista! Hän oli kuulevinaan kulkusten kilinää ja hevosten
+kavioiden kapsetta. Ja viulun soittoa, siitähän oli mahdoton erehtyä.
+
+Soitto kävi yhä selvemmäksi ja selvemmäksi. Ihan varmaan hän kuuli
+jotakin. Mutta mistä ihmeestä se saattoi tulla? Hän nousi pystyyn ja
+astui itäisen ikkunan ääreen, josta näki aina lehtikujalle saakka.
+
+Kun hän oli sytyttänyt tulen uuniin tuntia sitten, oli ulkona ollut
+pimeä ilta. Nyt tuli oli palanut loppuun, jotta kamarissa oli aivan
+pimeä. Mutta sillä välin oli ulkona tullut valoisammaksi. Taivas
+oli tähdissä. Lumi maassa ja huurre puissa oli omin päin ruvennut
+valaisemaan. Kun hän tuli ikkunan luo, niin saattoi hän katsoa
+ikäänkuin valaistuun huoneeseen.
+
+Hän näki aivan selvästi, että morsiussaatto ajoi pitkin lehtikujaa
+ja vanhojen rakennusten ohitse takapihalle. Ensimäisessä reessä
+istuivat pelimannit viulut leukojen alla ja vinguttivat kaikin voimin
+jousiaan. Toisessa istui morsian ja sulhanen, eikä morsian ollut
+kietonut edes mitään huivia päähänsä, vaan antoi kruunun kimmeltää
+valkeassa lumenvalossa. Sitten seurasi reki toistaan häävieraineen.
+Hän tunsi lukkari Moreuksen valkean hevosen, kirkkoväärtin punaisen
+reen ja --
+
+Hänen päätänsä huimasi. Hänen täytyi istahtaa tuolille ikkunan
+ääreen. Hän ei voinut käsittää mitä tämä oli. Miksikä hääväki ajoi
+Loby'stä tänne tyhjään pappilaan?
+
+Ehkäpä hän luuli vain näkevänsä sellaista siksi, että hänen
+ajatuksensa koko päivän olivat olleet häätalossa.
+
+Hän kuuli, että he pysähtyivät portaiden eteen, että eteisen ovi
+avautui ja että väkeä tunkeutui sisään. Mutta hän jäi sittenkin
+paikoilleen istumaan.
+
+Ei häntä lainkaan peloittanut. Mutta olisi tuntunut niin
+harmilliselta mennä heitä vastaan, jollei siellä olisi ollutkaan
+ketään!
+
+Nyt he olivat salissa ja nyt he avasivat kyökkikamarin oven.
+
+Pelimannit tulivat ensimäisinä. Sitten lukkari Moreus ja Ulla
+käsipuolessaan. Sitten morsian ja sulhanen, joita kaksi sulhaspoikaa
+valaisi kolmihaarakynttilöillä, ja heidän jäljessään koko liuta
+nuorisoa, sekä tyttöjä että poikia.
+
+Kun kaikki olivat tulleet sisään, keskeytti Jan Öster ja hänen
+toverinsa soittonsa, ja lukkari Moreus astui esille pappilanneiden
+eteen ja piti pienen puheen. Asian laita oli nyt sellainen, että
+Loby'n Britta välttämättä tahtoi näyttää pappilanneidelle kuinka
+kaunis hän oli morsiamena, ja hän ja hänen miehensä olivat aikoneet
+ajaa tänne yksin, mutta silloin lukkari sekä muutkin arvelivat,
+ettei pappilanneidellä olisi paljonkaan iloa morsiamesta, jollei hän
+samalla saisi myös nähdä morsiussaattoa, ja siksi olivat nyt kaikki
+ne tulleet tänne, jotka eivät olleet liian unisia hääaterian jälkeen.
+
+Pappilanneiti oli aina huonosti puettu sen jälkeen kuin hän oli
+saanut emintimän. Mutta sekä hän itse että muutkin unohtivat
+sen kokonaan, sillä morsiussaaton tulo sai ilon syttymään hänen
+kasvoilleen, jotta hän suloudessaan oli aivan vastustamaton.
+
+Totta se oli, mitä näistä Lövdalan papintyttäristä sanottiin, he
+saattoivat todellakin panna kaikkien ihmisten päät aivan pyörälle.
+Aivan mahdotonta oli käsittää, miten se oikeastaan kävi, mutta kun
+hän nyt syleili morsianta ja puristi sitten sulhasen sekä kaikkien
+muidenkin kättä, niin nyt vasta heistä tuntui oikealta hääilolta.
+
+Kas, pappilanneiti saattoi aivan unohtaa kaikki huolet ja tulla
+niin iloiseksi, että muut ihmiset ajattelivat: "Ei mikään ole niin
+suloista kuin elämä. Se ei ole totta, että elämä on vain ikävää ja
+täynnä huolia. Se on vain yhtä ainoaa iloa."
+
+Kun pappilanneiti katsahti morsiameen ja kehui hänen kruunuaan ja
+koko morsiuspukua, avautuivat kaikkien silmät. He eivät olleet
+aikaisemmin huomanneet, kuinka kaunis hän oli koristeissansa.
+
+Kun pappilanneiti kääntyi nyt sulhasen puoleen ja kiitti häntä
+siitä, että oli tullut tänne Britan kanssa ja onnitteli häntä sen
+johdosta, että hän oli saanut Britan vaimokseen, niin sulhasenkin
+silmät ikäänkuin avautuivat. Hän huomasi, ettei hän ollut nainut vain
+rikkaimman talon Loby'ssä, vaan myöskin parhaimman talontyttären.
+
+Mitä pappilanneiti sanoi Britalle, sitä ei kukaan voinut kuulla,
+mutta jälkeenpäin saattoi Britasta nähdä, että hän oli sanonut juuri
+sen, mitä hän oli kaivannut tullakseen iloiseksi koko päivän varalta.
+
+Heillä oli kestitystäkin mukana, jonka he panivat pöytään, sillä he
+tahtoivat, että pappilanneiti saisi myös maistaa hääruokaa. Niin,
+selvästi saattoi kyllä nähdä, että kaikki oli erinomaista hänen
+mielestänsä. Mutta hän ei tahtonut sittenkään syödä, ennenkuin
+häävieraat olivat lähteneet. Tiesihän hän, etteivät he voineet kauan
+viipyä. Kumma, että he lainkaan olivat päässeet irtaantumaan.
+
+Ulla kertoi, että he olivat pitäneet varansa ja hiipineet talosta
+heti päivällisen jälkeen. Vanha väki oli ollut hiukan väsynyt ja
+kaivannut päivällislepoa. He eivät olleet tienneet asiaakaan,
+ennenkuin nuoriso oli jo matkassa. Mutta he aikoivat heti palata
+takaisin, kun morsian vain oli saanut tanssia Maija Liisan kanssa.
+
+He läksivät nyt saliin ja väkijoukko asettui pitkin seiniä
+katselemaan tanssia. Pelimanni Jan Öster alkoi soittaa polskaa, ja
+morsian ja pappilanneiti pyörähtivät lattialle.
+
+Mutta kesken ensimäistä kierrosta kalpeni pappilanneiti tuskasta. Hän
+oli ollut niin iloinen, että hän kokonaan oli unohtanut tanssirahat.
+Häissä tuli kaikkien, sekä suurten että pienten tanssia morsiamen
+kanssa, ja jokaisen, joka tanssi hänen kanssaan, täytyi antaa hänelle
+rahaa. Mutta hänellä, köyhällä raukalla, ei ollut ainoatakaan penniä.
+
+Morsian ei ollut unohtanut mitään. Pöydälle salin nurkkaan hän oli
+asettanut hajuvesipullon ja morsiusrasian, jossa oli pastilleja ja
+rusinoita ja morsiusmausteita, joita hänen tuli tarjota tanssin
+jälkeen.
+
+Sen pahempaan pulaan ei pappilanneiti mielestään koskaan ollut
+joutunut. Eihän hän voinut rikkoa vanhaa tapaa. Ihmiset luulisivat
+muuten, että se tuottaisi onnettomuutta.
+
+Britta oli varmaan arvannut hänen tuskansa, sillä hän kuiskasi kesken
+tanssia, että mamseli Maija Liisa voisi olla vaan antavinaan hänelle
+jotakin kouraan. Eihän hänellä voinut olla varattuna tanssirahoja,
+kun he näin yllättivät hänet.
+
+Pappilanneiti omisti kultaiset korvarenkaat ja kultasoljen, jotka hän
+oli perinyt äidiltään. Hän olisi mielellään antanut toisen niistä
+Britalle, mutta hän ei tiennyt, uskaltaisiko hän sitä tehdä. Miten
+kävisi, jos emintimä saisi sen tietää?
+
+Ei ollut tapana tanssia muuta kuin yksi ainoa kierros morsiamen
+kanssa, mutta pappilanneiti tanssi tuumiessansa sekä kaksi että
+kolmekin kierrosta. Vaikka olihan väärin sanoa, että hän tuumi.
+Hän oli niin suuressa tuskassa, että ajatukset pyörivät vain hänen
+päässään.
+
+Hän tanssi niin hitaasti kuin suinkin, ja nyt hän ajatteli
+hopealusikkaa, jonka hän oli saanut kummilahjaksi. Mutta voisihan
+helposti sattua siten, että Raklitza seuraavana päivänä menisi
+häätaloon vaatimaan sitä takaisin, jos hän lahjoittaisi jotain niin
+kallista.
+
+"Ei muu auta, kuin sanoa Britalle, että hän saa tanssirahansa
+toisella kertaa", tuumi hän.
+
+Mutta samassa hän hätkähti ja tanssi sitten hyvällä vauhdilla
+kierroksensa loppuun. Joku oli pitänyt varansa hänen tanssiessaan
+ohitse ja pistänyt rahan hänen käteensä.
+
+Lopettaessaan tanssin saattoi hän antaa Britalle kokonaisen kiiltävän
+taalarin.
+
+Morsian hämmästyi niin suuresti, ettei hän muistanut tarjota
+morsiusmausteita, ja pappilanneiden täytyi kysyä, eikö hän saisikaan
+mitään.
+
+Pirskoitellessaan päälleen hajuvettä katseli hän ympärilleen
+saadakseen selkoa, kuka oli hänelle antanut tuon taalarin.
+
+Hän tiesi saaneensa sen pyörähtäessään juuri uunin ohitse. Varmaankin
+tuo pitkä, tummaverinen mies, joka seisoi lieden ja kaapin välissä,
+oli auttanut häntä.
+
+Hän kumartui nyt eteenpäin ja otti pastilleja rasiasta. Samassa hän
+kuiskasi jotain morsiamelle. Olisihan hänen pitänyt tuntea joka ainoa
+ihminen koko pitäjässä, mutta hänen oli aivan mahdoton muistaa tuon
+miehen nimeä, joka seisoi kaapin vieressä.
+
+Morsian vastasi puoleksi kuiskaten, ettei se ollut lainkaan kummaa,
+sillä tuo mies oli kotoisin toisesta pitäjästä. Hän oli seppä,
+Henriksbergin tehtaalta Västmarkenista, ja hän oli juuri tänään
+saapunut Loby'hyn ostamaan heiniä hänen isoisältään. Ei hän tiennyt,
+niiksi hän oli tullut mukana tänne. Sillä ei hän kuulunut hääväkeen!
+Eihän hän ollut häävaatteissakaan.
+
+Ja totta tosiaan, tuo vieras mies olikin puettu mustaan
+lammasnahkaturkkiin, jota nahkavyö piteli kiinni vyötäisiltä!
+Pappilanneiti tuumi, mitenkähän hän pääsisi häntä kiittämään, mutta
+hän ei saanut siihen tilaisuutta, sillä nyt häävieraat tulivat
+jättämään hänelle hyvästit. Hän kiitti heitä heidän käynnistään,
+auttoi päällysvaatteet heidän ylleen ja vilkutti heille kättään
+kuistilta.
+
+Kun hän palasi takaisin saliin, hämmästyi hän hiukan huomatessaan,
+että vieras mies seisoi yhä siellä.
+
+Mutta varsin pian hän ymmärsi, miksi hän oli jäänyt toisista jälkeen.
+Hän tahtoi kai tiedustella, miten hän saisi takaisin taalarin, jonka
+hän oli lainannut hänelle. Kukapa tiesi? Ehkäpä hän oli ottanut sen
+niistä rahoista, jotka pehtori oli antanut hänelle heinänostoa varten.
+
+Näytti siltä, kuin mies mieluimmin olisi kieltänyt koko asian. Ja
+kun pappilanneiti piti puoliaan, selitti hän, ettei asiasta yhtään
+maksanut vaivaa puhua.
+
+Mutta pappilanneiti ei voinut rauhallisella mielellä ottaa vastaan
+kokonaista taalaria vieraalta mieheltä. Hän sanoi pyytävänsä
+isäkullalta rahaa kohta kun tämä tulisi kotiin, ja lupasi lähettää ne
+häätaloon heti huomis-aamuna, jotta hän saattaisi maksaa heinät.
+
+Hyväntahtoinen hymyily kirkasti kuin auringonsäde miehen kasvoja.
+
+Pappilanneiti sai tehdä niinkuin hän itse halusi. Hänellä oli
+kylliksi rahaa, jotta hän tuli toimeen taalarittakin.
+
+Pappilanneiti katsoi ihmeissään häneen.
+
+Vai niin, hän oli luullut, että vieras rahojen vuoksi oli jäänyt
+toisista jälkeen.
+
+Niin, miksipä muuten?
+
+Mies pyyhkäisi pitkän hiussuortuvan otsaltaan ja katsoi tytön ohitse
+toiseen seinään. "Ah, en tiedä", sanoi hän, "ehkäpä minua halutti
+puhua jostakin muusta."
+
+Pappilanneiti astui askeleen ovea kohti. Hän tuli hiukan
+kärsimättömäksi.
+
+Nyt mies katsoi häneen jälleen hyväntahtoisesti hymyillen. "Minä en
+ymmärrä noita toisia, kuinka he saattoivat lähteä pois täältä", sanoi
+hän.
+
+Pappilanneiti punastui. Hän kulki edelleen ovelle.
+
+"Heidän olisi pitänyt ottaa teidät mukanaan tanssimaan eikä jättää
+teitä yksin tänne."
+
+Äänen sävy oli hyväntahtoinen, jotta pappilanneiti ei voinut suuttua.
+Hän kääntyi hänen puoleensa ja naurahti. "Oi, ei minun nyt ole vaikea
+jäädä yksin, sillä minun mieleni on iloinen. Menkää vaan tekin. Minä
+olen tyytyväinen, eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan minun
+tähteni."
+
+
+
+
+KETUNKUOPPA.
+
+
+Pitkä-Bengt seisoi varhaisena aamuna lyhty kädessä ja katseli alas
+ketunkuoppaan. Jotakin nurinkurista siinä oli. Ei eläissänsä hän
+ollut kokenut ketunkuoppaa, joka oli ollut tuon näköinen.
+
+Pitkä-Bengt tiesi vallan hyvin, että hän, jos kuka, osasi virittää
+ketunkuopan. Ja eilis-iltana oli hän asettanut sen kuntoon aivan
+samalla tavalla kuin konsanaan ennen.
+
+Hän oli peittänyt syvän kuopan aukon koivunvarvuilla, oljilla ja
+lumella ja laittanut siihen petollisen katon, jota viekkainkaan
+vanha naaraskettu ei voinut eroittaa tavallisesta maasta. Ja ankan,
+joka istui korkealla paalulla keskellä kuoppaa ketun syöttinä, oli
+hän kiinnittänyt riimulla siivistä niin lujasti, että hän tiesi,
+ettei se millään tavalla voinut päästä liikahtamaan. Se oli kartanon
+paras ankka, se, jolla oli vahvin ääni. Hän oli kuullun sen kirkuvan
+kiinnitettyään sen paaluun. Hätähuudot olivat kuuluneet kimakoilta ja
+vihlovilta talviyössä.
+
+Mikä häpeä ketunkuopan hoitajalle, jos hän sitoi ankan niin huonosti
+kiinni, että se pääsi riistäytymään irti, eikä sellaista häpeää
+koskaan ollut tapahtunut Pitkälle-Bengtille. Häpeä oli melkein yhtä
+suuri, tekipä kettu kumman hyvänsä: juoksi ankkoineen karkuun tai
+veti sen mukanaan alas kuoppaan.
+
+Karjapiika ei tahtonut koskaan mielellään antaa ankkojaan. Jos
+jollekin niistä tapahtui vahinko, niin sai Pitkä-Bengt kuulla siitä
+pilkkaa joka kerta, kun hän yritti virittää kuoppaansa.
+
+Tämä harmillinen asia oli nyt sittenkin tapahtunut. Kun hän valaisi
+lyhdyllä kuoppaa, näki hän, että ankkaa ei ollut paalussa. Siinä
+riippuivat vain riimunpäät jäljellä.
+
+Häntä harmitti niin kovasti, että hän aikoi lähteä matkoihinsa.
+Tuskin hän viitsi edes katsoa, oliko kettu pudonnut kuoppaan vai
+livistänyt tiehensä.
+
+Mutta luultavasti se kuitenkin oli joutunut ansaan. Hän koetti
+valaista ympärilleen. Katossa oli useassa kohtaa reikiä. Miten
+ihmeellä tuo kettu oli raastanut mukanaan niin paljon olkia!
+
+Vaikka hän olisi kääntänyt lyhtyään miten hyvänsä, niin ei hän
+sittenkään voinut nähdä kuopan pohjaan. Hän tutki jälkiä lumessa. Jos
+kuopassa oli kaksi kettua, niin hän olisi voinut helpommin ymmärtää,
+miten katto oli näin rikkoontunut. Ja siinä tapauksessa ei vahinko
+olisi niinkään suuri, vaikka ankka olisikin mennyt menojaan.
+
+Hän löysi jäljet lumesta, tarkasteli niitä lyhdyn valossa ja kumartui
+yhä lähemmäksi maata. Lopulta hän otti kynttilän lyhdystä, laskeutui
+polvilleen ja valaisi lunta.
+
+Noustessaan pystyyn hän tunsi polvensa vapisevan. Onneksi ei kukaan
+nähnyt häntä.
+
+Hän ei voinut kyllin nopeasti hakea nuoraa tallista. Palatessaan
+takaisin sitoi hän nuoran lyhtyyn ja laski sen alas kuoppaan.
+Nyt hän saattoi nähdä pohjaan saakka, ja äkkiä vetäytyivät hänen
+kasvonsa irvistykseen. Silmät kapenivat ja alkoivat säkenöidä, ja
+hampaat kiiluivat suussa. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan seisoi kauan
+kumartuneena kuopan yli ja nautti täydestä sydämestä.
+
+Hetken kuluttua lähestyi Pitkä-Bengt suurta asuinrakennusta. Hän
+ei astunut kyökin tietä, vaan kiipesi raskain askelin kuistille ja
+hapuili eteisen oven lukkoja ja säppejä päästäkseen sisään. Kello
+oli tuskin viisi, eikä kukaan muu paitsi vanha emännöitsijä ollut
+ylhäällä. Hän kuuli hapuilua ovelta ja tuli aivan pelästyksissään
+avaamaan. "Hyvänen aika, Pitkä-Bengt, sinäkö se olet? Mikä sinua
+vaivaa, kun tulet suurta tietä?"
+
+Pitkä-Bengt työnsi hänet syrjään sanomatta sanaakaan. Hän astui
+suoraan makuukamariin, missä pappi ja hänen rouvansa nukkuivat
+parhaassa unessaan, ja avasi oven.
+
+"Mikä on hätänä? Mitä on tapahtunut?" Pappi kohosi vuoteellaan
+pystyyn.
+
+"Pitkä-Bengt täällä on, pastori. Aioin ilmoittaa, että ankka on tänä
+yönä kadonnut kuopasta."
+
+"Sehän oli ikävä, Bengt, mutta eihän sinun olisi tarvinnut tulla
+keskellä yötä -- --"
+
+"Sekä ankka että kettu ovat kuopassa."
+
+"Sinä olet hupsu, Bengt. Tiedäthän, että vasta tulin kotiin häistä.
+Töin-tuskin olin ennättänyt nukahtaa."
+
+Mutta Pitkä-Bengt tokaisi, sopivan väliajan jälkeen.
+
+"Susi seurasi ketun jälkiä. Sekin on joutunut kuoppaan."
+
+Pappi sanoi nopeasti: "Sano keittiössä, että tulevat sytyttämään
+tulta, jotta voin nousta!"
+
+Mutta Pitkä-Bengt seisoi paikoillaan, ikäänkuin hän olisi ollut kuuro.
+
+"Toinen susi seurasi vielä toisen kintereillä, ja sekin on kuopassa."
+
+Ei sanaakaan sen lisäksi, vaan hän kääntyi suoraan ovelle ja meni
+ulos.
+
+Kun päivä oli valjennut, kerääntyi koko talon väki ketunkuopan
+ympärille. Siinä oli pappi ja hänen rouvansa ja hänen tyttärensä,
+siinä oli emännöitsijä, kaikki viisi palvelustyttöä, ruotimummo ja
+pikkupiika. Siinä oli Pitkä-Bengt ja hänen äitinsä, Vanha-Bengta ja
+hänen vaimonsa Munter-Maija, siinä olivat molemmat Vetterin pojat,
+Pelimanni-Jöns ja vanha Backman, sotilas, joka kävi pappilassa työssä.
+
+Kaikki he olivat ääneti, kaikki kumartuivat eteenpäin, katsoivat
+hetken aikaa kuoppaan ja vetäytyivät sitten loitommalle.
+
+Pikkupiika seisoi hiukan syrjässä, hän ei päässyt kuopan reunalle
+asti. Pappi huomasi hänet ja viittasi hänet luokseen. Hänenkin piti
+päästä lähemmäksi katsomaan.
+
+Aikaisemmin hänen oli kovasti tehnyt mielensä päästä lähemmäksi
+katsomaan. Mutta nyt hän ei voinut astua askeltakaan. Hänen ruumiinsa
+läpi kävi väristyksiä. Hän ei uskaltanut katsella susia.
+
+Hän ei ollut eläissään ennen nähnyt susia, mutta hän oli kuullut
+niiden ulvovan metsässä Koltorpin ympärillä, ja hän tiesi, että sudet
+olivat kaikkein kauheimpia petoja, mitä oli olemassa. Ne olivat vielä
+basiliskojakin pahemmat.
+
+Pappi oli iloisemmalla tuulella kuin mitä pikkupiika koskaan oli
+nähnyt. Hän nipisti tyttöä turkinkauluksesta.
+
+"Nyt minä pitelen sinusta kiinni, Nora Myrskytuuli, jottet putoa.
+Katso alas kuoppaan, sinä, joka olet vain lapsi, jotta voit kertoa
+niille, jotka sinun vanhaksi tultuasi ovat nuoria, että me yhtenä
+ainoana yönä saimme kaksi sutta ja ketun kuoppaan täällä Lövdalassa."
+
+Nyt hän seisoi kuopan reunalla ja katsoi vihdoinkin alas. Kuoppa
+oli neliskulmainen ja laudoilla sisustettu aivan kuin kaivo, joskin
+paljoa laajempi.
+
+Hän etsi katseillaan suuria kitoja, joihin sellainen pikku tyttö kuin
+hän voisi kadota kokonaan. Mutta hän ei voinut nähdä niitä, ja hän
+käännähti taakseen ja silmäsi pappiin.
+
+"Katso kuopan nurkkiin!"
+
+Hän kumartui alas vieläkin kerran. Kuopassa oli varsin hämärä, mutta
+nyt hän jo eroitti jotakin. Neljä elukkaa oli tuolla alhaalla, yksi
+kussakin nurkassa. Kaikki neljä pysyttelivät aivan hiljaa, silmät
+vain välähtivät, kun ne katsoivat valoon ja ihmisiin.
+
+Nurkassa aivan pikkupiian edessä oli kettu, pieni, punainen
+ja kerään kiertynyt elävä, jotta se ei näyttänyt sohvatyynyä
+suuremmalta. Toisessa nurkassa oli suuren, karvaisen koiran näköinen
+elukka, kolmannessa seisoi ankka vakavana molemmilla jaloillaan ja
+neljännessä oli vielä toinen suuri ja karvainen koira.
+
+Hiljaisuus alhaalla kuopassa oli hirvittävä. Pikkupiika peräytyi yhtä
+vaiti kuin kaikki muutkin kuopan reunalta.
+
+Kun kaikki olivat katselleet kylliksensä, kerääntyi muutamia miehiä
+yhteen neuvottelemaan. Pitihän heidän tappaa sudet, mutta ei ollut
+niinkään hyvä sanoa, miten se oli tehtävä.
+
+Helppohan olisi ollut ampua ne, mutta jos kuoppaan tuli verta, niin
+se oli pilattu. Ei koskaan siihen voisi enää pyydystää ainoatakaan
+elukkaa.
+
+Kun ei muusta ollut kysymys kuin ketusta, niin hyppäsi tavallisesti
+joku mies alas kuoppaan, iski kettua päähän, jotta se tuli
+tajuttomaksi, kiinnitti silmukan sen kaulaan ja hinasi sen ylös.
+
+Ketusta ei kuoppaan hypätessä ollut vaaraa. Toista se oli, kun siellä
+ei ollut vähemmän koin kokonaista kaksi sutta.
+
+Pitkä-Bengt otti nuijansa, jolla hän tavallisesti iski ketun
+tainnoksiin ja katsoi alas kuoppaan, mutta hän pudisti päätään ja
+kääntyi jälleen toisten puoleen.
+
+Toinen Vetterin pojista laittoi suopungin nuorasta. Hän asettui
+kuopan reunalle ja laski suopungin toisen suden eteen. Jos hän saisi
+vain silmukan suden kaulaan, niin ei olisi mikään konsti saada sitä
+ylös hinatuksi.
+
+Suopunki laskeutui yhä alemmaksi, se kosketti jo suden kuonoa eikä
+susi liikahtanutkaan. Mutta äkkiä susi heitti hiukan päätään ja
+haukahti. Kaksi hammasriviä välkähti ja silmukka putosi poikkipurtuna
+kuopan pohjalle.
+
+Kaikki, jotka sen näkivät, hätääntyivät suuresti. Eipä ollut hauska
+ruveta sellaisen kanssa otteluun, joka yhdellä puraisulla sai nuoran
+poikki.
+
+"Ei tässä muu auta, kuin ampua ne kuoppaan", sanoi pappi. "Me saamme
+kaivaa uuden kuopan ensi talveksi."
+
+Nyt astui kuopan reunalle eräs mies, joka varhemmin oli pysytellyt
+toisten takana. Se ei ollut kukaan muu kuin Henriksbergin seppä,
+joka oli saapunut Loby'hyn edellisenä iltana heinää ostamaan. Mutta
+häätalossa oli ollut niin paljon yövieraita, etteivät he voineet
+tarjota hänelle siellä yöpaikkaa, ja Björn Hindriksson oli pyytänyt
+pappia ottamaan hänet pappilaan. No niin, yliskamari pappilan
+ullakolla oli aina kunnossa vieraita varten ja siellä hän oli
+maannut. Mutta nyt aamulla oli kaikkien ihmisten ajatukset olleet
+vain susissa, eikä kukaan ollut muistanut häntä.
+
+Hän katsoi kuoppaan ja otti sitten käteensä Pitkän-Bengtin nuijan ja
+punnitsi sitä kädessään. Mutta ei kukaan luullut hänen sitä tekevän
+muuta kuin leikillä. Hän oli hyvin pitkä ja solakka eikä näyttänyt
+erittäin vahvalta. Kädet olivat kapeat ja valkoiset, eivät ne
+olleet lainkaan sepän käsien näköisiä. Ei tuossa miehessä näyttänyt
+olevan mitään erityistä pontta. Kun näki hänen silmänsä, niin tuli
+ajatelleeksi, että kaikki se suru, jota hän elämässä oli kokenut,
+oli varmaan kohonnut niihin, vaikkeivät kyyneleet olleet koskaan
+huuhtoneet sitä pois, ja kun hän liikkui, saattoi ymmärtää, että hän
+kantoi raskasta taakkaa, sillä hän oli hiljainen ja hidasliikkeinen
+niinkuin väsähtynyt ihminen ainakin.
+
+Nyt hän kuunteli ääneti toisten miesten keskustelua, ja kun hän
+huomasi, kuinka neuvottomia he olivat, kiiruhti hän vielä kerran
+kuopan reunalle ja hyppäsi alas kaikkien villien petojen keskelle.
+
+Ennenkuin kukaan ennätti mitään ajatellakaan, suhahti nuija. Kuului
+kumea isku. Toinen susista oli saanut iskun päähänsä, joka typerrytti
+sen kokonaan. Sitten seurasi toinen ja vielä kolmaskin. Toinen susi
+oli ennättänyt nousta pystyyn. Ensimäinen isku sattui sitä selkään,
+jotta se lyyhistyi kokoon. Sitten sattui kuolettava isku sitäkin
+päähän.
+
+"Heittäkää nuora tänne!" huusi vieras toisille.
+
+Pitkä-Bengt heitti suopungin hänelle. Hän kietoi sen ensin toisen
+suden kaulaan, sitten toisen ja sai ne ylös hinatuksi.
+
+Nyt kettu oli saanut eloa itseensä. Se heittäytyi hyppien kuopan
+reunoja vasten, mutta vieras ei välittänyt siitä.
+
+"Laskekaa portaat alas! Rengit saavat pitää huolta molemmista muista."
+
+Kun hän tuli ylös, saattoi nähdä, kuinka hämmästyneitä kaikki olivat,
+sekä miehet että naisväki. He eivät sanoneet sanaakaan. Naiset olivat
+pelästyneet niin pahasti, kun hän hyppäsi kuoppaan, että he seisoivat
+vieläkin siinä ja vapisivat, ja miehet häpesivät hiukan, etteivät he
+itse olleet uskaltaneet sitä tehdä.
+
+Mutta pappilanneiti astui vieraan luokse ja hänen silmänsä säkenöivät.
+
+"Nyt minä olen kerrankin nähnyt oikean miehen", sanoi hän. "Sitä minä
+koko elämäni ajan olen toivonut."
+
+Mies katsoi häneen surullisine silmineen. "Kaikki koko maailmassa",
+näyttivät ne puhuvan, "on vähäpätöistä ja turhaa, ja minä itse olen
+kaikista huonoin kaikista."
+
+Mutta samalla kirkasti hyväntahtoinen hymy hänen kasvojaan.
+
+"Minun mielestäni oli sääli ampua sudet ja pilata kuoppa", sanoi hän.
+
+
+
+
+TAALARI.
+
+
+Eihän siinä oikeastaan ollut mitään surun syytä. Mutta olipa
+pappilanneiti sittenkin ollut kovin pahoilla mielin kaksi kokonaista
+viikkoa, kun hän ei voinut käsittää, mistä hän saisi hankituksi yhden
+taalarin.
+
+Jospa hän vain olisi pyytänyt sitä isäkullalta heti häitten
+jälkeisenä aamuna, niinkuin hän oli aikonut! Mutta äitikulta oli
+torunut häntä sen johdosta, mitä hän oli sanonut sepälle, kun tämä
+nousi ylös ketunkuopasta. Eikä hän ollut nuhdellut häntä vain sen
+johdosta, mitä hän oli sanonut, mutta myöskin siksi, että hän tuolla
+tavalla oli hyökännyt suoraan vieraan luokse. Sehän oli näyttänyt
+aivan siltä, kuin hän olisi tahtonut lentää hänen kaulaansa. Milloin
+hän voisi päästä niin pitkälle, että hän osaisi käyttäytyä kuin siivo
+ihminen eikä kuin kaksitoista-vuotias tyttöletukka?
+
+Tämän jälkeen hän ei tullut pyytäneeksi rahoja. Aivan mahdotonta oli
+tavata yksin isäkultaa, ja jos hän olisi puhunut siitä äitikullalle,
+niin siitä olisi vaan syntynyt jälleen melua ja hälinää.
+
+Ikävä se sittenkin oli, että hän oli jättänyt asian myöhemmäksi,
+sillä seuraavana päivänä ei voinut olla kysymystäkään siitä, että
+hän olisi uskaltanut tuoda asiaa enää esille. Ensinkin oli äitikulta
+sattunut kuulemaan, että morsian ja sulhanen ja koko hääsaatto
+Loby'stä oli käynyt pappilassa. Se kävi aivan liiaksi hänen
+tunnolleen. Hän olisi varmaan pahastunut vieläkin enemmän, jos hän
+olisi saanut tietää, että Maija Liisa oli ollut niin vallaton ja
+antanut pois kokonaisen taalarin.
+
+Mutta mitä kauemmin pappilanneiti oli puhumatta tästä lainasta, sitä
+ikävämpi oli tunnustaa isä- ja äitikullalle, että hän oli joutunut
+niin suureen velkaan. Ja lopulta hänen täytyi tunnustaa itselleen,
+ettei hän koskaan uskaltaisi pyytää heiltä rahaa. Ei siinä mikään
+auttanut. Hänen täytyi koettaa hankkia ne muualta.
+
+Hän ajatteli tätä asiaa sekä ommellessaan lakanoita että maatessaan
+yöllä vuoteessaan. Sillä täytyihän hänen maksaa sepälle. Hän ei
+voinut kestää sitä häpeää, ettei hän voisi suorittaa velkaansa sille,
+joka niin ystävällisesti oli auttanut häntä.
+
+Jospa hän olisi voinut matkustaa Anna Brogrenin luo! Mutta sitä
+oli mahdoton edes ajatella. Ei äitikulta koskaan päästäisi häntä
+sellaisen luo, joka rakasti häntä.
+
+Mutta kenen muunkaan puoleen hän voisi kääntyä? Isoäiti oli yhtä
+köyhä kuin hän itse eikä hänellä ollut mitään muuta kuin minkä
+isäkulta antoi hänelle. Ja Ulla Moreus tuskin eläissään oli pitänyt
+taalaria kädessään.
+
+Olipa hän nyt pahassa pulassa. Eihän hän voinut myöskään mennä
+kenen luo hyvänsä sanomaan, ettei hän uskaltanut pyytää isä- ja
+äitikullalta yhtä ainoaa taalaria.
+
+Ollessaan aivan neuvoton iski hänen mieleensä, että hänellä oli täti,
+äidin sisar, elossa, joka ehkä voisi häntä auttaa. Voi kuitenkin!
+Kylläpä hänen täytyi nauraa ajatellessaan miltä täti näyttäisi, jos
+hän menisi häneltä rahoja pyytämään.
+
+Kyllä täti varmaan hämmästyisi, sillä olihan hänen sisarensatytär
+hänelle vieraampi kuin melkein kuka muu tahansa maailmassa. Suuri,
+leveä, ylipääsemätön kuilu eroitti hänet ja Maija Liisan toisistaan.
+
+Tosin ei heidän välillään ollut mitään eripuraisuutta, mutta täti
+oli nuorena mennyt naimisiin rikkaan talollisen kanssa, joka oli
+uskaltanut kosia häntä. Rakkaudesta nuo kaksi eivät olleet menneet
+yhteen, niin Maija Liisa oli kuullut sanottavan. Mies oli ollut
+kovin kopea ja arvellut, että oli komeata saada pappilasta vaimo
+itselleen, ja täti oli sanonut suoraan, että hän mielemmin tahtoi
+hallita rikkaassa talonpoikaistalossa kuin odottaa kotona köyhää
+apulaispappia.
+
+Siitä saakka kuin täti oli muuttanut talonpoikaistaloon, oli hän
+vapaaehtoisesti pysytellyt erillään koko suvustaan. Hän ei tahtonut
+tietää mitään entisestä elämästään, ja varsinkin hän piti varansa,
+ettei kukaan Lövdalan asukkaista päässyt häntä lähelle.
+
+Hän ei asunut sen kauempana kuin Bron pitäjässä, mutta hän ei tullut
+koskaan pappilaan. Sen sijaan kävi isäkulta tai isoäiti tai Maija
+Liisa kerran vuodessa tervehtimässä häntä Svanskogissa.
+
+Oi, voi! Maija Liisan täytyi tunnustaa, ettei hän koskaan ollut
+iloinnut suuresti käynneistä tuossa talossa. Ei hän viihtynyt siellä
+niin huonosti siksi, että täti vuosien kuluessa oli muuttunut
+aivan talonpoikaiseksi, vaan sentähden, että hän käyttäytyi kovin
+omituisesti aina kun Lövdalasta tuli hänen luokseen vieraita.
+Hän ei tullut heitä vastaan portaille eikä toivottanut heitä
+tervetulleiksi, ja kun he astuivat tupaan, ei hän malttanut koskaan
+olla sanomatta, että heillä oli aivan liiaksi vaivaa tullessaan
+talonpoikaistaloon. Heti sen jälkeen hän saattoi laskea, kuinka pitkä
+aika oli kulunut heidän viime käynnistänsä, eikä hän tehnyt sitä
+lainkaan ystävällisesti, vaan siten, että vieras tunsi mielensä aivan
+masentuvan eikä tiennyt tekikö hän oikein taloon tullessansa, vai
+olisiko hänen pitänyt olla kokonaan tulematta.
+
+Olipa se hullua! Eräänä aamuna, kun Maija Liisa istui aamiaispöydässä
+isän ja äidin kanssa, tuli hän sanoneeksi, ettei pitäisi kokonaan
+unohtaa Svanskogin tätiä.
+
+Tuskin hän oli sen sanonut, niin hän jo katui sitä. Mitä tekemistä
+hänellä oli Svanskogissa? Olihan se aivan tarpeetonta. Eihän täti
+ollut hänelle sen suopeampi kuin äitikultakaan. Jumala varjelkoon!
+Vaikka Maija Liisan annettaisiin lähteä sinne, niin tokkopa hän
+sittenkään uskaltaisi pyytää apua.
+
+Isäkulta katsoi heti vellilautasestaan ylös. Hänen oli aina ollut
+sääli pappilanmamselia, josta oli tullut talollisen emäntä, ja hän
+koetti aina osoittaa hänelle, että häntä yhä muistettiin vanhassa
+kodissa. Nyt hän alkoi tuumia milloinkahan hän viimeksi oli ollut
+hänen luonaan. Ehkäpä siitä oli jo niin pitkä aika, että heidän
+pitäisi taas lähteä Svanskogiin häntä tervehtimään?
+
+Äitikulta oli vaiti, sillä hän ei tuntenut juuri nimeksikään noita
+talonpoikaissukulaisia, ja Maija Liisan täytyi vastata, ettei kukaan
+ollut käynyt siellä edellisestä joulusta saakka. Hän uskalsi lisätä,
+että täti olisi kai enimmin mielissään, jos isäkulta itse lähtisi
+sinne äitikullan kanssa.
+
+Mutta Maija Liisa huomasi varsin pian, ettei hän voinut päästä
+tästä asiasta niin helpolla. Isäkulta nojautui tuolinsa selkänojaa
+vasten eikä näyttänyt kovin tyytyväiseltä. Hän arveli varmaan, että
+sukurakkaudellakin saattoi olla rajansa. Lopuksi hän selitti, että
+täti oli niin usein nähnyt hänet, ettei hänen tarvinnut enää lähteä
+Svanskogiin näyttämään itseänsä. Mutta äitikulta ja Maija Liisa
+voisivat vielä tänään lähteä sinne. Se sopikin erinomaisesti, sillä
+sekä Pitkä-Bengt että Musta olivat vapaat.
+
+Sellainen päätös tehtiin aamiaispöydässä. Oi! Maija Liisa olisi
+tahtonut purra kielensä poikki. Miksi hän oli ruvennut puhumaan
+Svanskogista? Nyt hänen täytyi ajaa kaksi kokonaista peninkulmaa
+äitikullan kanssa samassa reessä!
+
+Mutta aamiaisen jälkeen meni äitikulta heti isäkullan huoneeseen, ja
+kun hän palasi sieltä, oli koko päätös kumottu. Äitikulta sanoi nyt,
+ettei kenenkään muun kuin Maija Liisan tarvinnut lähteä Svanskogiin.
+Kyllähän hän näki, ettei Maija Liisalla ollut sinne suurta halua,
+mutta nuorisolle oli hyväksi tehdä sellaistakin, mikä ei ollut
+heille mieleen. Mutta hän sai mennä sinne jalan eikä hevosella,
+sillä äitikulta tarvitsi kynttilöitä valaessaan Pitkän-Bengtin apua
+kyökissä. Mutta seuraavana päivänä Pitkä-Bengt sai kyllä tulla häntä
+hevosella hakemaan.
+
+Ei ainoallakaan kasvojen eleellä pappilanneiti uskaltanut ilmaista,
+oliko hän tästä iloinen vai pahoillaan. Mutta täytyihän hänen
+myöntää, että jos hänen kerran täytyi lähteä Svanskogiin, niin
+mielemmin hän kulki sinne yksin jalan kuin ajoi yhdessä äitikullan
+kanssa.
+
+Koska hänen täytyi viipyä poissa niin kauan, niin hän pyysi, että
+pikkupiika silloin-tällöin kävisi isoäidin luona tiedustelemassa,
+tarvitsiko hän jotakin.
+
+Mutta tietysti ei äitikulta voinut suostua mihinkään, mitä Maija
+Liisa ehdoitti. Äitikulta määräsi heti paikalla, että pikkupiian piti
+lähteä hänen kanssaan Svanskogiin. Ei suinkaan Maija Liisa luullut,
+ettei emintimä tietäisi, kuinka sopimatonta oli antaa hänen yksin
+kulkea niin pitkää matkaa? Eikä hänen tarvinnut olla levoton isoäidin
+vuoksi. Olihan talossa siksi paljon naisväkeä, että he saattoivat
+pitää hänestä huolta.
+
+Niin, äitikulta sai tahtonsa läpi tässäkin, ja tunnin kuluttua he
+olivat jo matkalla, sekä pappilanneiti että pikkupiika.
+
+He astuivat vakavasti ja hitaasti sekä lehtikujassa että tietä
+myöten, niin kauan kuin heitä saattoi nähdä Lövdalasta. Mutta pian he
+joutuivat kuusikkoon, joka peitti heidät aivan näkyvistä.
+
+Olihan tämä Svanskogin matka pappilanneiden mielestä ikävä ja turha,
+mutta sattuipa olemaan oikein ihana talvipäivä, alamäki hänen
+edessään oli jyrkkä ja liukas, ja hän oli vapaampi ja iloisempi kuin
+kuukausimääriin, siksi hänestä tuntui aivan siltä, kuin hän olisi
+päässyt pois ahtaasta häkistä. Hän, joka oli seitsentoista-vuotias,
+ojensi nyt kätensä kolmentoista-vuotiaalle, ja he läksivät yhdessä
+juoksemaan, kunnes he kaatuivat suureen kinokseen mäen alle ja jäivät
+siihen pitkäkseen nauramaan. -- Heidän tultuansa perille Svanskogiin
+ei kello ollut vielä kuin yksi päivällä. Heillä oli ollut niin hyvä
+onni, ettei heidän tarvinnut kulkea jalan kuin puolet matkaa. Aina
+Broby'stä saakka he olivat saaneet ajaa Svanskogin rengin reessä,
+joka palasi kotiin kyytimatkalta.
+
+Svanskogissa pidettiin kestikievaria, joskaan se ei ollut
+sinnepäinkään niin suuri kuin Broby'ssä, jossa aivan alituisesti
+kulki matkustajia edes ja takaisin. Svanskogiin, joka oli kaukana
+pitäjän pohjoisessa kolkassa, tuli korkeintain yksi matkustaja
+päivässä, ja joskus saattoi kulua kerrassaan kokonainen viikkokin
+kyydittä.
+
+Kaikki oli täällä ennallansa. Ei täti eikä kukaan hänen
+palvelijoistansakaan tullut auttamaan pappilanneittä ja pikkupiikaa
+reestä. Oi, voi! Kylläpä Maija Liisan sydäntä nyt ahdisti, aivankuin
+rintaa olisi puserrettu kokoon, jotta sillä ei ollut kyllin tilaa
+tykyttää. Matkan varrella oli hän ollut hiukan rohkeammalla mielellä,
+mutta kun hän nousi pois reestä, niin tunsi hän aivan selvästi, ettei
+täti varmaankaan häntä auttaisi.
+
+Svanskogin asuinrakennus oli hyvin suuri ja sisäänkäytävä oli
+keskellä pitkääseinää eikä toisessa nurkkauksessa, niinkuin
+tavallisesti talonpoikaistaloissa. Sisäänkäytävän edessä oli kuisti,
+tosin se ei ollut yhtä suuri kuin Lövdalassa, mutta kuitenkin aivan
+samanlainen, ja katto ja pilaritkin olivat aivan samanmuotoiset.
+
+Olipa tämä todellakin omituista! Niin usein kuin pappilanneiti oli
+käynytkin täällä ennen, niin ei tuo kuisti koskaan ollut herättänyt
+hänen huomiotaan. Nyt hänen täytyi jäädä sitä hetkeksi tarkastamaan
+sekä kaikkea muutakin. Asuinrakennus oli vanha, mutta sitä oli
+korjattu ja muutettu tädin aikana, ja varmaan lapsuudenkoti oli
+silloin ollut mallina. Ikkunoissa oli yhtä monta ja yhtä suuret
+ruudut kuin sielläkin, ja puoliympyrän muotoiset ullakkoluukut olisi
+huoleti voitu muuttaa toisesta rakennuksesta toiseen kenenkään
+huomaamatta vähintäkään eroa.
+
+Heti paikalla alkoi sydäntä hiukan helpoittaa. Ehkäpä ei sittenkään
+ollut niin perin typerää tulla tänne? Ehkäpä entinen pappilanneiti
+ei ollutkaan niin kokonaan kadonnut, kuin hän yritti luulotella sekä
+itselleen että muille?
+
+Eteinen oli pienempi kuin Lövdalassa. Samoinkuin sielläkin oli
+täällä myös puoliympyriäisiä seinäkaappeja joka nurkassa, ja seinät
+olivat harmaaksi maalatut ja täynnä mustia ja valkoisia täpliä.
+Porraskäytävässä olivat hirsiseinät paljaat aivan kuin kotonakin, ja
+ullakkoportaat olivat peloitta van jyrkät kapeine astimineen. Varmaan
+täällä oli yhtä hyvä kuin Lövdalassakin liukua käsipuun varassa
+portaita alas tarvitsematta liikuttaa jalkojansa.
+
+Eteisen perällä oli ovi, joka johti suureen vieraita varten
+varattuun huoneeseen. Siellä ei kotiväki koskaan oleskellut. Mutta
+pappilanneiti väänsi sittenkin avainta ja kurkisti sisään. Aivan
+niinkuin hän oli olettanutkin: siellä oli keltaiseksi kiillotettuja
+koivutuoleja ja valkoisia saranapöytiä, aivan kuin Lövdalan
+salissakin. Ei edes suurta kallaakaan ikkunan äärestä puuttunut.
+Yksi asia oli kuitenkin toisin. Siniset käymämatot olivat myös
+lattialla, mutta ne olivat toista kuosia kuin kotona. Mutta kun
+Maija Liisa tuumi tarkemmin, huomasi hän, että täti oli siihen aivan
+syytön. Hän oli kutonut matot samanlaisiksi, kuin ne olivat hänen
+lapsuudenkodissaankin. Mutta heillä kotona oli vaihdettua mallia.
+
+Pappilanneiti sulki oven ja seisoi hetken aikaa ääneti eteisessä.
+Kyyneleet olivat nousseet hänen silmiinsä. Mutta ei suinkaan täti
+pitänyt mistään hempeämielisyydestä. Hän tahtoi näyttää levolliselta
+ja iloiselta, kun hän astui hänen luokseen.
+
+Taaskin Maija Elisaa suosi hänen tavallinen onnensa! Kun hän avasi
+suurtuvan oven, näki hän, että täti parasta aikaa pesi pyykkiä.
+Suuri pata riippui siellä tulella, ja pesusammio, joka oli täynnä
+vaatteita, seisoi keskellä lattiaa ja siitä juoksi hiljalleen lipeää
+sankoon. Nyt varmaan täti tulisi entistä pahemmalle tuulelle, kun
+vieraita saapui taloon. Lattialle oli kaatunut paljon vettä, ja
+pitkällä penkillä oli vasta pestyjä, karheita vaatteita. Täytyihän
+Maija Liisan tunnustaa, ettei kukaan voinut olla hyvillänsä, kun
+vieraita tuli noin pahansiivoiseen huoneeseen.
+
+Täällä ei mikään muistuttanut mieleen Lövdalaa, vaan huone oli aivan
+tavallinen talonpoikaistupa. Maija Liisan mielestä tuo tupa, sen
+suuret, kattoon asti ylettyvät kaapit, mahtava telttavuode ja pitkät,
+kiinteät penkit olivat aina näyttäneet niin kauniilta ja kunnioitusta
+herättäviltä. Mutta nyt olivat pesuvaatteet karkoittaneet kodikkuuden
+pakosalle.
+
+Täti seisoi pesupunkan ääressä selin oveen ja hankasi ja hieroi
+kaikin voimin. Maija Liisa oli monta kertaa kuullut sanottavan omasta
+äidittään ja hänen sisaristaan, että he olivat olleet pitkäkasvuisia
+ja solakoita aivan kuin hän itsekin, mutta täti oli nyt suuri ja
+roteva eikä näyttänyt lainkaan lempeältä. Hänellä oli yllään musta
+sarkahame ja punaiset liivit, joiden yläosa oli valkoinen. Lyhyen,
+valkean lammasnahkaturkin, joka kuului pukuun, oli hän työtä
+tehdessään heittänyt päältään.
+
+Täti ei kääntynyt oveen päin, kun he avasivat sen, eikä hän sanonut
+sanaakaan. Nyt ainakin Maija Liisa olisi toivonut olevansa monen
+peninkulman päässä. Mutta eihän siinä mikään auttanut; hänen täytyi
+astua tädin luo ja ojentaa hänelle kätensä tervehtiessänsä.
+
+Tädin molemmat kädet olivat vedessä. Hän nosti toisen ylös,
+mutta ei hän huolinut sitä pyyhkiä, vaan ojensi sen sellaisenaan
+sisarentyttärelleen.
+
+"Vai niin, sinäkö se siis lopulta tulitkin tänne", sanoi hän.
+"Uusi pappilanrouva on kai liian hieno tullakseen tervehtimään
+talonpoikaista väkeä."
+
+Hän ei sanonut todellakaan mitään muuta eikä hän puhunut sen
+epäystävällisemmin kuin muulloinkaan, mutta varmaankaan ei Maija
+Liisa ollut yhtä kärsivällinen kuin ennen, sillä hän purskahti nyt
+itkuun.
+
+Mieluimmin hän olisi hyökännyt ulos ja lähtenyt kotiin yhtä päätä.
+Hän menikin aina ovelle saakka, mutta kun hän tuli sinne, tunsi hän
+niin suurta heikkoutta, että polvet eivät kannattaneet häntä. Oven
+vieressä oli pieni penkki, ja siihen hän jäi istumaan.
+
+Koko ajan hän saattoi niin elävästi kuvailla mielessään, mitä täti
+ajatteli nyt hänestä, joka tuli itkemään hänen luokseen ja häiritsi
+hänen pyykinpesuaan. Vaikka eipä hän näyttänyt kovin levottomalta.
+Hän lakkasi hieromasta vaatteita, mutta kaatoi kuitenkin vielä
+kauhallisen kuumaa vettä pesupunkkaan ja heitti pari halkoa uuniin
+ennenkuin hän astui Maija Liisan luo.
+
+"Et suinkaan sinä nyt noin pahaksesi pane", sanoi hän. "Ehkä minä en
+kuitenkaan ole niin vaarallinen kuin miltä näytän."
+
+Mutta jos hän oli luullut sillä saavansa pappilanneiden itkun
+taukoamaan, niin hän erehtyi vallan. Hänen kyyneleensä tulvivat
+niin syvästä ja runsaasta surunlähteestä, että kun ne kerran olivat
+alkaneet vuotaa, täytyi sitä kestää tuntikausia.
+
+Pappilanneiti ei voinut vastata sanaakaan, vaikka hän käsitti kyllä,
+että täti varmaan tuli kärsimättömäksi, sillä olisihan hänen pitänyt
+saada pestä pyykkiään. Mutta täti ei ollut kuitenkaan neuvoton,
+vaan kääntyi pikkupiian puoleen, joka koko ajan oli pysytellyt
+pappilanneiden vieressä ja siveli nyt aivan pelästyksissään hänen
+kättänsä.
+
+"Ehkäpä sinä tiedät, miksi hän itkee? Ei suinkaan hän loukkaantunut
+vaan siitä, etten ennättänyt kunnolla tervehtiä häntä?"
+
+Hänen äänessään oli leikkisä sävy, ikäänkuin hän olisi tahtonut
+nauraa koko jutulle, ja sen varmaan pikkupiika ymmärsi, sillä hän
+tuli äkkiä aivan hurjaksi.
+
+"Eikö hänellä muka ole syytä itkeä, kun te kohtelette häntä tuolla
+tavalla? Tässä hän tulee pyytämään apua äitinsä omalta sisarelta,
+ettekä te sano hänelle ainoatakaan ystävällistä sanaa!"
+
+Pappilanneiti koetti kiireesti sulkea pikkupiian suun kädellään,
+mutta siitä ei ollut mitään apua, sillä pikkupiika tuli pahoilleen
+nähdessään mamseli Maija Liisan itkevän, ja kaikkein surkein myrsky
+-- tuulimieli sai hänessä nyt vallan.
+
+Mahdotonta oli huomata, oliko täti suuttunut pikkupiikaan, mutta hän
+alkoi nyt puhua paikkakunnan murretta, ja hänen äänensä oli kovin
+mariseva ja hidas.
+
+Millä tavalla hän voisi auttaa Maija Liisaa? Olihan hänellä
+niin hyvä olla Lövdalassa, ettei hän suinkaan kaivannut köyhän
+talonpoikaisvaimon apua.
+
+Se oli paras keino saada pikkupiian suun käyntiin. "Te olette varmaan
+samaa maata kuin hänen emintimänsäkin", sanoi hän. "Mutta sen minä
+voin sanoa, että hän tuli tänne pyytämään teiltä -- --"
+
+Nyt pappilanneiti tarttui niin lujasti hänen käsivarteensa, että hän
+vaikeni. Mutta täti ei ollut huomaavinaankaan keskeytystä.
+
+"Onko Maija Elisalla niin vaikea olla siksi, että hän on saanut
+emintimän? Sanotaan, että se joka saa emintimän, Saa myös isintimän,
+mutta niin ei suinkaan hänen ole käynyt. Ei suinkaan häneltä kielletä
+mitään mitä ikänä hän tahtoo?"
+
+Pappilanneiti teki kaikenlaisia merkkejä pikkupiialle, mutta mitä
+hyötyä siitä oli, kun täti tällä tavalla häntä yllytti?
+
+"Kyllä te itsekin voitte nähdä, miten hänen laitansa on", sanoi
+pikkupiika, "jos teillä vaan on silmät päässä. Eihän hän ole juuri
+paremmin vaatetettu kuin minäkään, ja sitten hän on vain nahkaa ja
+luuta. Sanotaan, että veri on paksumpaa kuin vesi, mutta niin ei
+suinkaan ole teidän laitanne. Te ette välitä siitä, vaikka emintimä
+kiusaisi hänet hengiltä."
+
+Kaikki tuo oli kovin kiusallista pappilanneidelle. Tukalaa se oli,
+ettei hän voinut hillitä itkuaan, mutta vieläkin pahempi, että täti
+viekoitteli pikkupiikaa puhumaan jos jotakin. Kukapa tiesi, miten
+täti sen vielä käsittää? Ehkäpä hän oikein vihasi sisarensatytärtä ja
+oli vaan mielissään siitä, mitä hän kuuli.
+
+Hän ei voinut kestää tätä kauemmin. Hän nousi pystyyn ja hoiperteli
+ovelle. Mutta kun hän aikoi tarttua oven ripaan, oli se jollakin
+tavalla epäkunnossa. Hän ei saanut sitä heti auki, hän veti ja kiskoi
+sitä, ja lyyhistyi sitten kokoon -- ja kaatui lattialle --
+
+Kun hän tointui jälleen, makasi hän vuoteessa, siinä huoneessa, jossa
+oli siniruutuiset matot lattialla. Hän lepäsi pehmeillä tyynyillä ja
+niin hienoilla lakanoilla, että tuskin sellaisia oli koko Lövdalassa.
+Vuoteen ääressä oli pöytä ja pöydällä tarjotin ja tarjottimella vati,
+joka oli peitetty liinalla.
+
+Niin, hänen oli todellakin hiukan nälkä, ja hän poisti kiireesti
+liinan vadilta. Mutta siinä ei ollutkaan mitään syötävää, vaan
+ainoastaan suuri, kirkas ja komea taalari.
+
+Ensin hän ei voinut lainkaan käsittää, miten asian laita oikeastaan
+oli, mutta sitten hän sen ymmärsi. Täti oli viekoitellut pikkupiialta
+totuuden. Hän tuli niin iloiseksi ja liikutetuksi, että hän alkoi
+uudestaan itkeä, ja kun hän oli itkenyt hetken aikaa, niin hän
+nukahti.
+
+Hän nukkui yhteen kyytiin siksi kunnes suurtuvan seinäkello löi
+kolme. Kun hän silloin katsahti ympärilleen, oli taalari kadonnut,
+mutta sen sijalla oli paljon hyvää ruokaa vuoteen vieressä. Hän
+pelästyi ensin pahasti, kun taalari oli kadonnut, mutta sitten hän
+tuumi, että hän oli varmaan joutunut hyviin käsiin, rauhoittui ja
+alkoi syödä.
+
+Syötyään häntä jälleen liikutti se tieto, että häntä oli kohdeltu
+niin hyvin, ja silloin hänen piti uudestaan ruveta itkemään. Ja hän
+itki kunnes hän nukahti.
+
+Seuraavalla kerralla herätessään oli jo pimeä ilta. Uunissa paloi
+tuli, ja täti istui vuoteen ääressä ja katseli häntä.
+
+Kaikkein ensiksi pyysi täti Maija Liisaa suomaan anteeksi, että hän
+oli uskaltanut lähettää taalarin sille miehelle, joka oli lainannut
+sen hänelle. Iltapuolella oli sattunut olemaan kyytiä Henriksbergiin,
+ja renki oli saanut taalarin mukanaan ja käskyn ottaa selkoa siitä,
+kuka sepistä oli joulun aikana ostanut Loby'stä heiniä. Hänen piti
+antaa raha hänelle ja sanoa pappilanneideltä terveisiä. Tädin
+mielestä näin oli ollut kaikista parasta. Sillä tokkopa Maija Liisan
+olisi ollut niinkään helppoa saada lähetetyksi sitä Svartsjöstä
+Henriksbergiin.
+
+Taaskin pappilanneiti tuli niin liikutetuksi, että hän töintuskin
+sai vastatuksi. Mutta täti ei päästänyt häntä itkemään, vaan alkoi
+kysellä häneltä kaikenlaista Lövdalasta. Hän ei puhunut emintimästä
+eikä mistään ikävästä, vaan ainoastaan sellaisista asioista, jotka
+eivät voineet pahoittaa hänen mieltään. Miten isoäiti jaksoi? Oliko
+hänen huoneensa yhtä siisti kuin aina ennenkin? Ja miten Vanha-Bengta
+jaksoi renkituvassa? Oliko siellä yhtä likaista kuin tavallisestikin?
+Ja asustiko kissapöllö yhä vielä ullakolla? Ja istuiko rastas
+kuusen latvassa Lepokiven luona ja lauloi kevätiltoina? Ja oliko
+koivulehdossa puutarhan takana viime vuosinakin ollut kieloja? Ja
+seisoiko vanha paaluaitta vielä paikoillansa? Ja oliko uusi pappilan
+rakennus, jonka Maija Liisan isä oli rakennuttanut, aivan samanlainen
+kuin entinen? Ja pitivätkö he lampaita vielä vanhassa, pimeässä
+karsinassa?
+
+Pappilanneiti makasi vuoteellaan ihmeissään ja kuunteli. Ei ollut
+yhtään mitään, jota täti ei olisi muistanut kysyä.
+
+Lopuksi hän puhui hiukan itsestäänkin.
+
+"Minäpä sanon sinulle, että ensi aikoina, ollessani naimisissa, kävin
+minä kotona Lövdalassa niin usein kuin suinkin. Minä huomasin, että
+väki täällä Svanskogissa ei pitänyt siitä, mutta minä menin sittenkin,
+sillä minun oli sinne niin ikävä. Minun oli niin vaikea ensi alussa
+viihtyä täällä. Ei se ollut niinkään helppoa, tiedä se. Minulla oli
+anoppi, joka kohteli minua samalla tavalla kuin sinun emintimäsi.
+Olipa täällä eräs toinenkin, joka oli hyvin kova ja ankara minulle.
+Me emme olleet silloin niin hyviä ystäviä kuin sitten myöhemmin, ja
+se olikin kaikkein vaikeinta.
+
+"Mutta sitten minä huomasin, että joka kerralta, kun kävin
+Lövdalassa, oli minun yhä vaikeampi palata kotiin. Ja vihdoin minun
+täytyi tutkia itseäni ja kysyä mitä minä oikeastaan halusin. Tämän
+talonhan minä olin valinnut kodikseni, ja täällä minun täytyi elää ja
+siksi minä olin tyhmä, kun kulutin elämäni ikävöimällä jotakin, jonka
+olin jättänyt taakseni. Minä tein päätökseni: minä päätin, etten
+koskaan enää menisi Lövdalaan enkä olisi minkäänlaisessa tekemisessä
+Lövdalan asukkaiden kanssa. Minä tahdoin irtaantua kokonaan kaikesta
+entisestä. Ja se oli ainoa oikea minulle. Sen jälkeen minä tulin
+levollisemmaksi, ja muutkin alkoivat kohdella minua toisin, kun he
+ymmärsivät, että minä toden teolla tahdoin kuulua heihin.
+
+"Voit arvata, kuinka he pitivät minua silmällä, kun te tulitte tänne
+minua tervehtimään. Mutta he näkivät ja ymmärsivät, että minä koetin
+pysytellä teille vieraana.
+
+"Niin, minä olin pystyttänyt niin lujan muurin itseni ja teidän
+välillenne, ettei mikään olisi voinut sitä repiä alas. Mutta minä
+en ollut koskaan ottanut lukuun sitä mahdollisuutta, että Lövdalan
+pappilan tytär voisi tulla pienenä ja heikkona, sellaisena kuin minä
+itsekin olin hänen ikäisenään, pyytämään minulta apua. Kas, silloin
+minun voimani olivat lopussa.
+
+"Mutta älä luule, että minulle sen johdosta koituu ikävyyksiä täällä
+kotona. Tiedätkö, mitä minä äsken tein sinun nukkuessasi? Minä
+tartuin miestäni takinhiasta kiinni ja vedin hänet tänne ovelle ja
+annoin hänen kurkistaa sisään. Ja sitten minä kerroin hänelle, kuinka
+asiat olivat ja kysyin, oliko hänellä mitään sitä vastaan, että minä
+autoin sinua. Ja nytpä saat kuulla mitä hän vastasi. 'Tuo, joka makaa
+tuolla sisällä, on niin sinun näköisesi, aivan sellainen kuin olit
+tullessasi tänne, että se, joka ei auta häntä, joutuu minun kanssani
+tekemisiin.'"
+
+
+
+
+SUOMALAISPAPPI.
+
+
+Olipa aivan kuin loihduttua. Maija Liisa ei voinut olla ajattelematta
+äitikultaa. Kaiken aamua hän oli hänen mielessään, ja vaikka hän
+tiesi hänen olevan täydessä työssä ja valavan kynttilöitä Lövdalassa,
+niin hän ei sittenkään voinut olla hätkähtämättä joka kerta, kun
+joku avasi oven, sillä hän pelkäsi, että äitikulta tulisi sisään ja
+näkisi, kuinka tyhmästi hän käyttäytyi.
+
+Jospa äitikulta olisi tiennyt, että hän nukkui aina kello kahdeksaan
+asti aamulla! Ja vielä sen lisäksi: että täti oli ollut niin
+hyvä hänelle ja tarjonnut hänelle kahvia vuoteella, vaikka itse
+Kuninkaallinen Majesteetti oli kieltänyt kaiken kahvinjuonnin!
+Äitikulta, hän seurasi niin tarkasti kaikkia määräyksiä! Kylläpä
+se olisi häntä kauhistuttanut siihen määrään, että punaiset täplät
+olisivat jälleen syttyneet poskipäihin.
+
+Tai olisipa äitikulta nähnyt, että täti tänään heitti kaikki työt
+kesken ja istui vain penkillä ikkunan ja leveän pöydän välissä
+jutellen Maija Liisan kanssa! Tai olisipa hän kuullut, miten täti
+nauroi, kun sisarentytär kertoi äitikullasta ja kaikista hänen
+urotöistään! Sillä nyt, kun Maija Liisa oli saanut kyllikseen
+levätä, ei hän enää itkeä tilluttanut, vaan nauroi vain kaikille
+vaikeuksilleen. Tietysti äitikulta oli luullut, että täti olisi
+yhtä kova Maija Liisalle kuin äitikultakin. Kylläpä häntä olisi
+harmittanut, jos hän olisi saanut tietää, kuinka suuresti hän oli
+erehtynyt.
+
+Mutta eipä olisi ollut niinkään vaarallista, vaikka äitikulta olisi
+yllättänyt Maija Liisan nyt, kun hän istui yksin tädin kanssa. Mutta
+jos hän olisi tullut hiukan myöhemmin päivällä, niin se vasta olisi
+ollut paha.
+
+Puolenpäivän aikana ajoi matkustaja kestikievarin pihalle. Maija
+Liisa käännähti ikkunaan päin ja näki pitkän, kauniin miehen nousevan
+pienestä, vihreäksi maalatusta reestä. Hän oli puettuna kotikutoisiin
+sarkavaatteisiin, niin vaaleihin, että ne olivat melkein valkoiset,
+eikä hänellä ollut turkkia yllään, mutta siitä ujostelemattomasta
+tavasta, millä hän tervehti kestikievarin isäntää, saattoi nähdä,
+että hän oli sittenkin herrasmies.
+
+Täti oli niin tottunut matkustajiin, ettei hän viitsinyt edes katsoa
+ulos. Maija Liisan täytyi pyytää häntä kääntymään ikkunaan ja
+sanomaan kuka tuo kaunis mies oli.
+
+Olipa se hauska, että täti saattoi tyydyttää hänen uteliaisuuttaan.
+Mies, joka seisoi tuolla ulkona, niin, se oli tosiaankin Finnerudin
+pappi, pastori Liljecrona.
+
+Olisipa äitikulta nyt ollut siellä näkemässä, miten Maija Liisa
+säpsähti, kun hän kuuli vieraan nimen. Tätikin huomasi sen ja tuli
+uteliaaksi, mutta se ei tehnyt mitään, sillä hän oli sellainen, että
+Maija Liisa saattoi mielellään kertoa hänelle sekä unipannukakusta
+että unestaan. Sitä juttua olisi ollut mahdoton kertoa äitikullalle.
+Hän olisi vain halveksivasti nykäissyt niskaansa koko asialle.
+
+Täti sen sijaan käsitti asian aivan vakavasti. "Eipä tuo olisi
+niinkään tyhmää, jos voisit saada hänet", sanoi hän. "Ei siinä
+kyllin, että hän on kaunis, vaan hän on oikein kelpo mieskin."
+
+Maija Liisa hämmästyi suuresti. Eihän täti voinut tarkoittaa, että
+hän menisi naimisiin Finnerudin papin kanssa? Finnerud sijaitsi
+kovin kaukana pohjoisessa, vieläkin kauempana kuin Västmarken. Eikä
+siellä asunut muita kuin suomalaisia, jotka olivat muuttaneet sinne
+pari sataa vuotta sitten, eivätkä osanneet ruotsia. Maija Liisalle
+Finnerud oli yhtä outoa seutua, kuin jos se olisi ollut aina Lapissa
+saakka.
+
+Mutta täti rauhoitti häntä. Ei hänen tarvinnut pelätä joutuvansa
+Finnerudiin. Pastori Liljecrona oli ollut siellä pappina yksitoista
+vuotta, mutta nyt hän luultavasti muuttaisi pois sieltä ja tulisi
+Sjöskogan kirkkoherraksi.
+
+Silloin Maija Liisa alkoi ymmärtää, miksikä täti oli tullut niin
+intoihinsa. Hän, joka oli entinen pappilanneiti, tiesi kyllä, että
+Sjöskoga oli paras paikka koko hiippakunnassa.
+
+Mutta Maija Liisa ei välittänyt Finnerudista eikä liioin Sjöskogasta.
+Hänen tulevan miehensä piti olla pappina Svartsjössa ja asua
+Lövdalassa.
+
+"Niin, siten sinä nyt sanot, mutta kunhan oikea tulee, niin et sinä
+kysy kartanoa etkä pitäjää."
+
+Täti puhui niin vakavasti, että Maija Liisan täytyi kääntyä vielä
+uudestaan ikkunaan ja katsoa ulos. Olipa pappi todellakin hyvin
+kaunis, kuinka komea vartalo ja loistavat siniset silmät hänellä
+olikaan. Hänen kirkas ja iloinen äänensä kuului aina sisään saakka.
+Kestikievarin isäntä seisoi ja kuunteli häntä tyytyväisen näköisenä,
+ja tallista ja hihasta kiiruhtivat rengit päästämään hevosta
+valjaista.
+
+"Kas, kuinka he kiiruhtavat joka puolelta! Kylläpä voi huomata, että
+Finnerudin pappi on liikkeellä. Hänestä kaikki pitävät! Toivotaan,
+ettei hän lähde heti paikalla, vaan viipyy täällä hetken aikaa, jotta
+sinä saat puhua hänen kanssansa."
+
+Tuskin täti oli sen sanonut, niin ovi avautui ja pappi tuli sisään
+heidän luokseen.
+
+Jo kynnykseltä hän huusi, että kestikievarin isäntä oli pyytänyt
+häntä astumaan sisään hienoon saliin, mutta ei hän tahtonut olla
+siellä yksin. Ei suinkaan Margareta muorilla ollut mitään sitä
+vastaan, jos hän tuli hänen luokseen suurtupaan? Hän sai varmaan
+odottaa hyvän aikaa kestikievarissa. Hänen veljensä, Henriksbergin
+isännöitsijä, tahtoi tavata häntä täällä, mutta hän ei ollut vielä
+tullut. Ei hän tiennyt lainkaan, mistä oli kysymys, oli vain saanut
+sanan erään suksimiehen mukana myöhään yöllä ja lähtenyt kotoa
+varhain aamulla. Isännöitsijän olisi oikeastaan pitänyt joutua tänne
+ennen häntä.
+
+Sanat tulivat aivan tulvimalla. Täti astui häntä vastaan ja tervehti
+häntä, ja Maija Liisa tuumi mielessään, että täti piti hänestä
+varmaan aivan yhtä paljon kuin miehetkin ulkona pihalla. Vihdoin sai
+täti suunvuoroa ja pyysi häntä istumaan ja viipymään suurtuvassa niin
+kauan kuin häntä halutti. Eihän hän enää monta kertaa kulkenut tätä
+tietä. Hän sai luvan onnitella häntä, kun hänellä oli tiedossa niin
+suuri paikka, vaikka hänestä tulisikin tuntumaan tyhjältä, kun hän ei
+enää saisi tilaisuutta nähdä häntä.
+
+Pappi teki kärsimättömän liikkeen. "En tiedä, mitä minun pitää tehdä,
+Margareta muori. Kyllä kai minun täytyy kieltäytyä koko hommasta.
+Mutta tuhat tu... Ei, en minä kiroile, kun kerran olen pappi!"
+
+Hän oli päästänyt tuon huudahduksen vain sen vuoksi, että hän
+äkkiä oli huomannut pappilanneiden. Tämä oli istunut kaiken aikaa
+ikkunapenkillä, ja nyt vasta pappi näki hänet.
+
+Eipä Maija Liisa tullut niinkään vähän ymmälle, kun pappi kysyi
+kovalla äänellä: "Minkä kumman korukapineen te olette saanut taloon,
+Margareta muori?"
+
+Täti kertoi kuka hän oli, mutta pappi ei käyttäytynyt sittenkään sen
+paremmin.
+
+Niin, senhän hän saattoi arvatakin, että hän oli noita Lövdalan
+kauniita pappilanneitoja. Olipa hyvä, että hän vihdoinkin sai nähdä
+hänet. Sillä monen monta kertaa hän oli pyytänyt Margareta muoria
+kutsumaan hänet taloon yhdessä hänen sisarentyttärensä kanssa, jotta
+hän saisi nähdä, puhuivatko ihmiset totta!
+
+Nyt ei Maija Liisa joutunut vain hämilleen, vaan hän pelästyi oikein
+pahan päiväisesti. Eihän hänen sopinut kuunnella tuollaista puhetta.
+Äitikulta... Mutta sehän oli totta! Äitikultahan valoi kynttilöitä
+Lövdalassa.
+
+Kyllähän täti näki, että Maija Liisa kävi levottomaksi. Hän koetti
+estää pappia tuijottamasta tyttöön.
+
+Ei suinkaan hän aikonut peruuttaa hakemustaan Sjöskogaan? kysyi hän.
+Pitäisihän hänen olla tyytyväinen, kun hän noin nuorena sai niin
+suuren paikan. Hän oli kuullut, että tavallisesti vain vanhat ukot
+pääsivät niin lihavan paistin ääreen.
+
+Pappi kohotti olkapäitään. Eihän hän koskaan ollut aikonutkaan
+muuttaa sinne. Onni oli ollut hänelle kovin suopea. Hän oli ollut
+tyytyväinen siihen, mitä hänellä oli.
+
+Mutta olihan hän hakenut?
+
+Niin, kaikki sukulaiset olivat käyneet hänen kimppuunsa.
+
+Nyt hän oli unohtanut Maija Liisan kokonaan, ikäänkuin ei häntä
+lainkaan olisi ollut olemassa. Hän ajatteli vain omia asioitaan
+astuessaan edestakaisin lattialla, otsa rypyssä ja liikutellen
+jäseniään kiivaasti. Otsalle oli valunut kihara, johon hän tarttui
+kiinni ja pyyhkäisi sen ylöspäin ja antoi sen sitten pudota taas
+alas. Hän ei näyttänyt panevan vähintäkään huomiota ulkomuotoonsa,
+vaikka Maija Liisan täytyi tunnustaa, että hän oli niin kaunis,
+että hän saattoi käyttäytyä miten hyvänsä hänen kauneutensa siitä
+vähääkään kärsimättä. Vihdoin hän pysähtyi tädin eteen ja kysyi,
+saisiko hän pyytää häneltä vähäistä neuvoa. Sillä hän oli ajatellut
+niin paljon sekä sinne että tänne. Hän oli aivan sekaisin päästään.
+
+Silloin Maija Liisa nousi pystyyn. Hänen mielestään hänen ei sopinut
+jäädä kuuntelemaan papin salaisuuksia. Mutta tuo pappihan näytti
+olevan sellainen, jolla oli silmät selässäkin. Heti kun hän huomasi,
+että Maija Liisa liikahti, pyysi hän häntä jäämään paikalleen.
+Hänestä oli hauskaa katsella jotakin niin kaunista.
+
+Kas, kuinka pian Maija Liisa oli tottunut häneen, ettei hän edes
+punastunutkaan! Mutta eihän siinä ollut vähintäkään syytä hämillään
+olemiseen. Näkihän hän sen, että pappi katseli häntä aivan kuin
+kaunista nukkea. Ei suinkaan hänen mieleensä juolahtanutkaan, että
+nukke sekä kuuli että ajatteli.
+
+Kun pappi nyt alkoi puhua tädin kanssa, kävi hän leveän pöydän ääreen
+istumaan selin pappilanneitiin. Maija Liisa luuli, ettei pappi enää
+häntä muistanutkaan. Mutta kesken kaikkea hän keikahti kaksin reisin
+eräälle tuolille ja tuijotti häneen.
+
+No, kaikkein ensiksi hän tahtoi nyt kysyä Margareta muorilta, oliko
+hän kuullut, kuinka paljon huolta ja vaivaa hän oli tuottanut
+Finnmarkenin asukkaille aina siitä saakka kuin hän tuli sinne.
+Tiesikö hän, että jo ensi kerralla, kun hän saarnasi Finnerudin
+kappelissa, olivat suomalaisukot ja -akat tuumineet, mitähän pahaa
+hän oli tehnyt, koska hän oli joutunut aina sinne saakka?
+
+Täti aikoi vastata, mutta pappi ei antanut hänelle siihen
+tilaisuutta. Niin, se oli aivan totta, että he olivat sitä
+ihmetelleet, ja ehkäpä heillä olikin ollut siihen täysi syy.
+Tiesiväthän he, millainen se puustelli oli, jonka he saattoivat
+tarjota papilleen, ja kuinka paljon palkkaa hän siellä sai, ja he
+olivat myös selvillä siitä, etteivät he voineet saada muunlaisia
+pappeja, kuin sellaisia, joita ei kukaan muu halunnut. Ja kun he nyt
+olivat saaneet hänet...
+
+Komea mies keskeytti puheensa eikä tiennyt, miten hän sitä jatkaisi,
+mutta täti lopetti lauseen hänen puolestaan.
+
+"He arvelivat kai, että pastori oli liian nuori ja kaunis tullakseen
+heidän perukkaansa."
+
+Pappi jatkoi jälleen täydellä vauhdilla. No, näkiväthän he, ettei hän
+ollut mikään ikäloppu, ja vaikkeivät he ymmärtäneet hänen puhettaan,
+koska hän saarnasi ruotsiksi, niin kuulivathan he sittenkin, että
+hän osasi sekä puhua että laulaa. He päättivät, sekä ukot että akat,
+että hänen olisi pitänyt saada asua sellaisessa pappilassa, jossa oli
+suuret huoneet ja lasi-ikkunat, ja ettei hän koskaan olisi muuttanut
+heidän luokseen, jollei hänessä olisi ollut jotakin vikaa.
+
+"Ehkei ollut niinkään helppo uskoa muuta."
+
+"Niin, ehkei se ollutkaan niin helppoa. Ja joka kerta kun joku
+matkusti ruotsalaisalueelle myömään karhuntaljoja ja lampaannahkoja,
+annettiin hänelle toimeksi ottaa selkoa siitä, mikä vika papissa
+oikeastaan oli."
+
+Hän hypähti ylös tuolilta ja astui edes-takaisin lattialla. Varmaan
+vielä nytkin tämä asia kiihoitti hänen mieltänsä. Täti vain nauroi ja
+kysyi, olivatko lähetit saaneet mitään tietoja.
+
+"Ah! Mitä tietoja he olisivat voineet saada? Eivät he takaisin
+tullessaan tietäneet mitään muuta, kuin että hänet omasta pyynnöstään
+oli lähetetty Finnerudiin.
+
+"Suomalaisukot ja -akat olivat siis yhtä viisaita kuin ennenkin. Ei
+tietystikään kukaan voinut keksiä sitä, että hän oli tullut heidän
+luokseen siksi, että he olivat kaikkea hoitoa ja huolenpitoa vailla
+ja erossa omasta kansastaan. Siinä täytyi olla joku muu syy."
+
+"He ovat niin viisaita olevinaan, nuo Finnmarkenin asukkaat, nähkääs.
+Ei heistä saa pitää niin tarkkaa lukua."
+
+"Kun he nyt saivat aivan varmalta taholta kuulla, ettei hän ollut
+tehnyt mitään pahaa, niin täytyihän heidän sitä uskoa. Mutta he
+eivät rauhoittuneet, ennenkuin he olivat keksineet oman selityksensä
+asiaan. Hän oli varmaan tullut heidän luokseen vaan siksi, että hän
+tottuisi papinvirkaa hoitamaan. Varmaan hän aikoi muuttaa pois niin
+pian kuin hän olisi saarnastuolissa kuin kotonaan."
+
+"Ja siinäkin suhteessa he erehtyivät!"
+
+"Niin, he erehtyivät. Nyt minä olen ollut siellä yksitoista vuotta."
+Hän naurahti harmissaan. "Mutta vielä tänäkin päivänä heidän täytyy
+vaivata päätään minun tähteni. Koko pitäjässä ei ole ainoatakaan
+herrasmiestä, ja jos minä olisin valittanut yksinäisyyttäni, niin he
+olisivat ymmärtäneet minua. Tai jos olisin hautautunut pappilaani
+kirjoineni, niin senkin he olisivat ymmärtäneet. Mutta pappi, joka
+alituisesti oli liikkeellä ja tyytyi vain suomalaisrahvaan seuraan!
+Sellainen, joka tahtoi ottaa selkoa siitä, miten he viljelivät
+soitaan ja polttivat kaskiaan, ja joka metsästi heidän kanssaan,
+sellainen pappi oli heidän mielestään kerrassaan käsittämätön."
+
+Hän istui jälleen kaksinreisin tuolilla ja pyöräytti sen ympäri,
+jotta hän näki Maija Liisan aivan silmästä silmään.
+
+Mutta hän jatkoi puhettaan tädin kanssa.
+
+Kun hän oli oleskellut Finnerudissa jonkun vuoden, saarnasi hän
+eräänä sunnuntaina suomeksi. He itkivät kirkossa joka ainoa, niin
+liikutettuja he olivat. Eikä varmaankaan ainoakaan heistä tullut
+ihmetelleeksi hänen yritystään ennenkuin jumalanpalvelus oli lopussa.
+Mutta heti kun he pääsivät kirkosta, alkoivat he jälleen vanhaan
+tapaansa. Mitähän pappi tarkotti sillä, että hän puhui suomeksi? He
+menivät Pietarin puheille, joka oli renkinä pappilassa ja kysyivät
+häneltä. Luuliko hän, että pappi toivoi uutta pappilaa? Pekka ei
+ollut koskaan huomannut muuta, kuin että pappi oli tyytyväinen
+tavalliseen suomalaistupaansa, savupirttiin, jossa savu uunia
+lämmittäessä pääsi vain räppänän kautta ulos tunkeutumaan. Ja he
+saivat mennä matkoihinsa käsittämättä enempää kuin ennenkään.
+Täytyihän sitä pakostakin väsyä tuollaisiin, eikö totta?
+
+"Tietäähän pastori, ettemme me täällä kotona aina ole kohdelleet
+niinkään hyvin noita muukalaisia."
+
+Kumma se oli, etteivät he voineet ymmärtää niin yksinkertaista
+asiaa, että heille tahdottiin vain hyvää! He olisivat olleet oikein
+mielissään, jos hän olisi näyttänyt surulliselta, ja ikäänkuin surrut
+sitä, että paras nuoruudenaika meni hukkaan köyhien suomalaisten
+parissa. He olivat huolissaan sen johdosta, että hän näytti
+tyytyväiseltä ja iloiselta.
+
+Kerran hän oli ehdoittanut muutamille suomalaislapsille, että he
+tulisivat hänen luokseen ruotsia oppimaan jotta he eivät olisi yhtä
+avuttomia kuin vanhemmat käräjiin tai markkinoille lähtiessään
+ruotsalaisalueelle. Mutta kun suomalaisakat ja -ukot kuulivat,
+että lapset alkoivat puhua ruotsia, tuli heidän mielensä taaskin
+levottomaksi. Ja suoraa päätä taas Pekan luo. Ehkäpä pappi halusi
+suurempaa palkkaa? Pekka vakuutti heille, ettei hän ollut kuullut
+muuta kuin että pappi oli tyytyväinen palkkaansa, joka ei ollut sen
+suurempi kuin rengin palkka ruotsalaisessa talonpoikaistalossa. Pekka
+oli ainoa koko seudulla, jolla oli hiukankin järkeä.
+
+Samalla tavalla kävi, kun hän opetti suomalaisakkoja viljelemään
+pellavaa. Hän oli itse opettanut heitä, sekä kylvänyt että itse
+häkilöinyt pellavat. Mutta kun he olivat päässeet niin pitkälle, että
+he saattoivat kehrätä omia pellaviaan pirteissänsä, niin entinen
+levottomuus tuli taaskin mieleen. Miksi pappi oli opettanut heitä
+viljelemään pellavaa? Sitä oli mahdoton käsittää. Heidän täytyi
+jälleen turvautua Pekkaan. Ehkäpä pappi halusi uutta tietä pappilaan?
+Pekka vastasi, että isäntä oli tyytyväinen siihen tiehen, mikä
+hänellä oli, vaikka se olikin niin kuoppainen ja mäkinen, että oli
+melkein mahdoton ajaa sitä hevosella muulloin kuin talvikelillä.
+
+Niin, olihan se harmillista, sen Margareta muori kyllä ymmärsi.
+Ehkäpä hän sen vuoksi olikin hakenut sieltä pois?
+
+Olihan se vaikuttanut osaltansa. Hänestä oli ikävää, ettei hän
+koskaan voinut voittaa heidän luottamustaan. Mutta enimmäkseen
+vaikutti siihen sittenkin se, että äiti alituisesti oli kehoittanut
+siihen, sekä äiti että koko suku. He olivat yhtä mahdottomia kuin
+suomalaisetkin. Kirjoittivat lakkaamatta hänelle, että hänen elämänsä
+meni muka siellä hukkaan. Kehoittivat häntä hakemaan etelämmäksi,
+heti kun vaan joku kunnollinen paikka tulisi vapaaksi. Olihan sekin
+väsyttänyt häntä, mutta ennen hän ei ollut pannut siihen huomiota,
+sillä hän tahtoi täyttää tehtävänsä. Kun sitten Sjöskoga --
+
+Hän keskeytti puheensa, asettui aivan pappilanneiden eteen ja katseli
+häntä.
+
+Tällaista kuin tämä, sanoi hän painolla, ei hän tietenkään koskaan
+voisi saada, jos hän jäisi Finnerudiin.
+
+Olihan se selvää, että tyttö papin mielestä oli kaunis. Mutta ei
+mitään muuta myöskään. Hän katseli häntä vain kuin kuollutta kuvaa.
+Ei edes äitikulta olisi voinut huomata pienintäkään hellyyden jälkeä
+noissa tutkivissa katseissa, jotka hän kiinnitti tyttöön.
+
+Heti sen jälkeen alkoi pappi taaskin kertoa huolistaan.
+
+Kun vanha leskimies, rovasti Cameen Sjöskogassa kuoli kesällä ja
+hänen paikkansa tuli vapaaksi, niin hänen päähänsä pälkähti hakea
+sinne. Hän arveli voivansa tuottaa äidille sen ilon, koskei ollut
+kuitenkaan vähintäkään pelkoa siitä, että tuo hakemus johtaisi
+mihinkään tulokseen. Sjöskoga annettiin tavallisesti jollekin
+vanhalle professorille tai koulupapille, joka haki sitä suoraan
+kuninkaalta. Hän halusi myös nähdä, mitä siitä arveltaisiin
+Finnerudissa. Mutta oikeastaan hän vain kurillaan läksi Karlstadiin
+papereinensa.
+
+Monta kertaa matkan varrella hän joutui kahden vaiheille. Ehkäpä
+ihmiset tekisivät hänestä pilkkaa. Olihan se kovin rohkeata,
+kun kappalainen kaukaa Finnmarkenista uskalsi hakea niin suurta
+kirkkoherranpaikkaa. Mutta hän arveli sitten, että saattoihan hän
+muutenkin matkustaa Karlstadiin, kun hän nyt kerran oli matkalla. Hän
+päätti olla jättämättä paperinsa perille ennenkuin hän kuuli, ketkä
+muut olivat hakeneet.
+
+Matkaan meni enemmän aikaa kuin mitä hän oli laskenut, ja hän tuli
+kaupunkiin juuri tuntia ennen hakemusajan loppua. Oli vain sen verran
+aikaa, että hän sai hevosensa talteen ja kiiruhti sitten konsistoriin.
+
+Astuessaan portaita ylös katui hän koko hommaa niin kovasti, että oli
+kääntyä takaisin.
+
+Mutta konsistorin notaari oli hänen vanha ystävänsä, ja koska hän nyt
+kerran oli siellä, tahtoi hän mennä häntä tervehtimään. Sjöskogan
+nimeäkään hän ei aikonut mainita. Saattoihan hän sanoa, että hän oli
+tullut Karlstadiin tervehtimään äitiään. Tuskin hän oli pistänyt
+päänsä ovesta sisään, kun konsistorin notaari huusi hänelle: "Kas,
+tuolta tulee vihdoinkin hakija! Minä olen odottanut veljeä koko
+hakuajan."
+
+Ensin hän luuli toisen vain laskevan leikkiä hänen kanssaan, ja hän
+sanoi tulleensa kaupunkiin vain tapaamaan äitiänsä. Kuinka veli
+saattoi luulla, että hän hakisi Sjöskogaan? Ei suinkaan hän ollut
+niin höperö, ettei hän tiennyt Kuninkaallisen Majesteetin antavan
+Sjöskogan jollekin Uppsalalaiselle tai Lundilaiselle vanhalle
+älyniekalle.
+
+"Sitä te varmaan kaikki kuvittelette mielessänne", sanoi konsistorin
+notaari. "Te olette niin arkoja, ettei kukaan uskalla hakea. Mutta
+nykyään on toiset ajat kuin edellisen kuninkaan aikana. Minä tulin
+kovin iloiseksi nähdessäni veljen, sillä täällä ei ole kuin kaksi
+muuta hakijaa. Ainakin yhden me tarvitsemme lisää. Paperit vaan
+esille!"
+
+Siten häntä narrattiin jättämään hakemuksensa perille. Kun hän
+tuli kotiin, tuumi hän pari päivää, onnistuisikohan tuo asia.
+Mutta pian hän oli taas keskellä tavallisia toimiaan, ja oli aivan
+unohtanut koko jutun, kun hän eräänä kauniina päivänä sai kirjelmän
+konsistorilta. Hänet oli asetettu kolmannelle sijalle, ja parin
+viikon kuluttua hänen oli määrä pitää vaalisaarna Sjöskogassa.
+
+Hän ei iloinnut tästä, ei hetkeäkään. Mieluimmin hän olisi heti
+peruuttanut hakemuksensa, mutta ei tehnyt sitä kuitenkaan, sillä
+hän pelkäsi ihmisten luulevan, ettei hän uskaltanut saarnata
+pitäjässä, jossa oli niin paljon mahtavia talonpoikia ja niin
+paljon herrasmiehiä. Tiesihän Margareta muori, että hän oli vanhaa
+pappissukua. Hän ei tahtonut, että ihmiset luulisivat häntä
+huonommaksi isäänsä ja isoisäänsä. Hän läksi siis ja saarnasi vaalia,
+ja kuulijat istuivat varsin hartaina kirkossa. Mutta ei hänellä ollut
+aavistustakaan siitä, mitä he oikeastaan arvelivat. Palatessaan
+kotiin oli hän varsin iloinen. Nyt kai tämä juttu oli loppunut. Mutta
+heti ennen joulua hänelle ilmoitettiin, että hän vaalissa oli saanut
+kaikki äänet.
+
+Hän kertoi tämän niin surkealla äänellä, että Margareta muorin täytyi
+nauraa.
+
+Jollei hän millään ehdolla tahtonut, niin saattoihan hän vieläkin
+peruuttaa?
+
+Senhän hän olikin tehnyt, mutta silloin hän sai kirjeen itse
+piispalta ja kehoituksen pysyä hakemuksessaan. Hän tulisi varmaan
+nimitetyksi. Ja äiti oli saanut vihiä asiasta ja kirjoitti ja
+rukoili, ettei hän heittäisi pois onneaan. Eikä vain äiti, vaan
+veljet ja sisaret ja serkutkin. Ei hän koskaan ollut tiennyt, että
+hänellä oli niin suuri suku.
+
+"Olivathan he oikeassakin, tietysti. Eihän pastori voinut -- --"
+
+Pappi keskeytti häntä. Hän melkein juoksi lattian yli ja painoi
+nyrkkiään otsaa vasten aivan naurettavan epätoivoisesti. Nuo siunatut
+suomalaiset! Tiesikö Margareta muori, mitä he olivat tehneet?
+Kun he olivat kuulleet, että hän aikoi muuttaa pois, olivat he
+kaataneet hirsiä metsässä ja ajaneet ne pappilaan uutta rakennusta
+varten. Hänen palkkaansa he eivät olleet lisänneet, mutta he olivat
+tehneet muuta. Eräänä päivänä ilmestyi hirventalja hänen rekeensä,
+toisella kertaa voipytty hänen ovensa edustalle. Eivät he juuri
+mitään sanoneet, kun hän tapasi heitä, mutta hänen seisoessaan
+saarnastuolissa kiinnittivät he katseensa häneen, sekä suuret että
+pienet, ja hän ymmärsi, että jokainen heistä ajatteli sydämessään:
+"Et suinkaan sinä aio hyljätä meitä? Parempi sitten, ettet koskaan
+olisi tullutkaan."
+
+Nyt hän siis vihdoinkin tiesi, että he tahtoivat pitää hänet luonaan.
+Hän astui tädin luo, kävi hänen viereensä istumaan ja tarttui hänen
+kovaan, työnmurtamaan käteensä. "Ajatelkaahan, Margareta muori",
+sanoi hän niin kauniisti ja sydämellisesti, että sekä tädin että
+Maija Liisan silmiin nousi kyyneleitä, "jos joku tulisi teidän
+luoksenne ja sanoisi, että saisitte muuttaa suureen herraskartanoon
+sillä ehdolla, että te jättäisitte tämän talon ja kaiken sen, jonka
+hyväksi te koko elämänne olette työtä tehnyt! Mitä te silloin
+tekisitte?"
+
+Mutta mitä täti aikoi vastata, sitä ei kukaan saanut tietää, sillä
+Maija Liisa ei voinut mitenkään enää pysyä alallaan. Hän hyökkäsi
+papin luo punoittavin poskin ja innosta vapisevin huulin ja huudahti,
+että tietysti hänen piti jäädä Finnerudiin. Miksi hän muuttaisi
+Sjöskogaan? Siellä he kyllä voisivat tulla toimeen ilman häntä. Hän,
+joka oli tehnyt niin paljon suomalaisten hyväksi, kuinka hän saattoi
+edes ajatellakaan poismuuttoa!
+
+Hän olisi jatkanut vielä kauankin, jollei samassa joku olisi
+tarttunut oveen kiinni. Silloin hän hämmentyi, ja vaikkei se
+ollutkaan äitikulta, vaan ainoastaan joku palvelustytöistä, jäi hän
+aivan ällistyneenä seisomaan paikallensa eikä voinut sanoa enää
+sanaakaan.
+
+Mutta nuori pappi oli ymmärtänyt hänen tarkoituksensa. Hän hyökkäsi
+pystyyn ja astui häntä vastaan. Hän ojensi hänelle kätensä. Näytti
+aivan siltä, kuin hän olisi tahtonut sulkea tytön syliinsä, mutta hän
+tarttuikin vain hänen molempiin käsiinsä ja puristi niitä. "Mamseli
+Maija Liisa, rakas mamseli Maija Liisa!" sanoi hän hyvin lämpimästi.
+"Mamseli Maija Liisa on ensimäinen minun säädystäni, joka uskoo,
+että minä teen jotakin hyötyä tuolla pohjoisessa. Minä kiitän koko
+sydämestäni. Tietysti, tietysti minä -- -- --"
+
+Hän keskeytti puheensa samassa, kun hän aikoi luvata peruuttaa
+hakemuksensa. Ääni takertui hänen kurkkuunsa, kädet vavahtivat, ja
+kun pappilanneiti ihmeissään katsoi häntä silmiin, huomasi hän, että
+hänen kasvojensa eleet ilmaisivat syvintä tuskaa. Pappi kääntyi
+pois, astui lattian poikki ja palatessaan takaisin hänen luokseen,
+kumartui hän hänen ylitseen ja sanoi äänellä, joka liikutuksesta oli
+aivan epäselvä: "Minä peruutan, jos suinkin voin. Jollen voi, niin on
+mamseli Maija Liisa siihen syypää."
+
+
+
+
+HENRIKSBERGIN SEPPÄ.
+
+
+Ainoastaan hetken aikaa koko päivänä ei Maija Liisa ajatellut
+äitikultaa, nimittäin illalla, kun hän ja pastori Liljecrona ja
+koko talon väki istuivat suuren takkavalkean ääressä suurtuvassa ja
+kuuntelivat pitkää, tummaveristä Henriksbergin seppää, joka seisoi
+nojautuneena korkeaa kaappia vastaan ja soitti kestikievarin isännän
+viulua.
+
+Heidän oli niin hyvä olla, että Maija Liisa alkoi ymmärtää, kuinka
+täti saattoi viihtyä talonpoikaistalossa. Kuinka sanomattoman
+suloista olikaan istua takkavalkean ääressä illalla yhdessä miehensä
+ja palvelusväkensä kanssa, kun kullakin oli työnsä ja kaikki olivat
+hyvällä tuulella ja halukkaat juttelemaan. Täällä renki ja isäntä,
+emäntä ja palvelustyttö puhelivat keskenään, ikäänkuin ei mitään
+eroitusta olisi ollut heidän välillään. Ah, ehkei ollutkaan mikään
+onni elää herrasväkenä ja koettaa kohota suuren joukon yläpuolelle?
+Voittiko sillä muuta kuin yksinäisyyttä ja ikävää?
+
+Missä oli niin turvallista ja hyvä olla kuin vanhassa
+talonpoikaistalossa? Maija Liisa olisi tahtonut sanoa, että siellä
+tunsi olevansa lähempänä maata kuin muualla, että siellä oli
+vankemmalla pohjalla eikä ollut alttiina niin monelle mullistukselle.
+
+Kuinka paljon muutoksia ja kuinka paljon vaaroja ulkona maailmassa
+olikaan! Nyt, kun tummaverinen seppä soitti, muistui hänen mieleensä,
+mitä hän juuri tänään oli kuullut Henriksbergin isännöitsijästä,
+hänestä, joka kerran oli ollut suuri viulunsoittaja.
+
+Pastori Liljecrona oli puhunut veljestään. Hän oli odottanut häntä
+Svanskogiin koko päivän, ja varmaan he sen vuoksi olivat tulleet
+puhuneeksi niin paljon hänestä.
+
+Maija Liisaa oli kohdannut se ilo, että kaunis pappi, joka alussa
+oli vain katsellut häntä kuin nukkea, tuskin oli puhunut sanaakaan
+kenenkään muun kanssa sen jälkeen kuin hän oli hyökännyt hänen
+luokseen ja sanonut, että hänen välttämättä täytyi jäädä Finnerudiin
+eikä lainkaan ajatellakaan Sjöskogaa.
+
+Varmaan pappi silloin huomasi, että hänkin oli ihminen. Sen jälkeen
+hän ei enää ollut tuijottanut häneen, vaan sen sijaan jutellut hänen
+kanssaan koko iltapuolen, ja se oli ollut hyvin hauskaa, sillä
+Finnerudin pappi oli ystävällinen ja luonnollinen ja avomielinen
+ihminen. Maija Liisan oli yhtä helppo puhua hänen kanssaan kuin
+isäkullankin.
+
+Hän oli vienyt Maija Liisan iltapuolella mukanaan ulos, sillä hän ei
+voinut istua kauan yhdessä kohti, ja he olivat kävelleet maantiellä
+edes-takaisin aina iltahämärään asti ja jutelleet hänen veljestänsä.
+
+Liljecronat olivat vanhaa pappissukua, niinkuin Maija Liisakin.
+Samoin kuin hänkin saattoi kerskailla sillä, että äiti ja äidinäiti
+ja äidinäidinäiti olivat olleet pappilanrouvia samassa seurakunnassa,
+samoin hekin saattoivat kehua, että isä ja isänisä ja isänisänisä
+olivat vuoronsa jälkeen olleet rovasteina samassa pitäjässä.
+
+Jos näiden veljesten isä olisi saanut elää, niin olisi Svenkin, joka
+oli nuorin joukosta, saanut opiskella, hän, niinkuin toisetkin.
+Mutta kun äiti jäi leskeksi ja hänen oli pakko pitää huolta monesta
+lapsesta, niin ei hän jaksanut saada häntä kouluun. Sen sijaan oli
+eräs rovasti Liljecronan vanha ystävä, patruuna Altringer Ekebystä,
+tarjoutunut pitämään huolta hänestä sillä ehdolla, että hän sai
+kasvattaa hänestä tehtailijan. Tämän tarjoumuksen oli heidän äitinsä
+ottanut vastaan suurimmalla kiitollisuudella, ja kun Sven oli
+neljäntoista vuoden vanha, lähetettiin hänet Henriksbergiin, jonka
+Altringer vastikään oli ostanut. Altringer tahtoi, että hän saisi
+oppia tehdastointa aivan alusta alkain, ja tämä tapahtui siten, että
+hän sai lakaista konttoria, vetää hiiliä pajaan ja juosta kaikkien
+ihmisten asioilla.
+
+Sven oli tässä työssä kunnes hän täytti seitsemäntoista vuotta. Mutta
+silloin tapahtui eräänä päivänä, että yksi vasarasepistä sairastui
+pahasti. Lähetettiin sana tehtaan isännöitsijälle. Hän läksi
+tehdasrakennukseen, pysähtyi sepän huoneen ovelle, katseli häntä
+hetken aikaa ja meni sitten suoraa päätä konttoriin, jossa pehtori
+istui kirjoittamassa. "Nyt pehtori saa hoitaa tehdasta pari päivää",
+sanoi isännöitsijä. "Minun täytyy matkustaa suomalaisalueelle
+ostamaan hiiliä." Hän läksi matkaan, ja pehtori loikoili
+konttorisohvallaan ja arveli, että oli ihanaa olla herrana talossa.
+Mutta eipä kestänyt kauan ennenkuin hänet kutsuttiin tehtaaseen. Nyt
+yksi kalusepistä oli sairastunut samalla tavalla kuin vasaraseppäkin.
+Pehtori läksi heti tehdasrakennukseen katsomaan sairasta, pysähtyi
+sairaan huoneen ovelle, tarkasteli häntä hetken aikaa ja astui suoraa
+päätä kosken rannalle, missä oppipoika tavallisesti onki salakoita.
+
+Hän tapasikin Svenin siellä ja pyysi, että hän tulisi hänen mukanaan
+konttoriin. "Kuulehan, Liljecrona", sanoi hän, "isännöitsijä on
+poissa, ja minä lähden Björniden kartanoon kesteihin. Sinä saat
+hoitaa tehdasta pari päivää. Tässä on avaimet, ja tässä kassa. Sinun
+ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin pitää silmällä, että väki on
+työssä." Sitten hän läksi ja oppipoika istahti konttorituoliin ja
+arveli, että oli varsin komeata olla Henriksbergin herrana. Mutta
+kauan hän ei saanut istua paikoillaan, ennenkuin tuli sana tehtaalta,
+että sairaat olivat huonontuneet. Hän kiiruhti tehdasrakennukselle
+ja astui vasarasepän asuntoon, mutta hän ei jäänyt kynnykselle
+seisomaan niinkuin toiset, vaan meni sairaan luo, joka makasi aivan
+punaisena ja pöhöttyneenä ja näytti hirveältä. "Tiedättekö mikä tauti
+teillä on?" kysyi hän sepältä. "Se on isoarokkoa", sanoi seppä, "ja
+ehkä Sven on hyvä ja menee konttoriin, missä isännöitsijällä on
+apteekkipurkkinsa, ja tuo minulle kamferttia ja happamia tippoja, jos
+nimittäin Sven uskaltaa jäädä taloon, eikä matkusta tiehensä niinkuin
+nuo toiset."
+
+Mutta Sven jäi taloon, vaikka lopulta melkein kaikki tehtaan
+työmiehet joutuivat sairasvuoteelle. Isännöitsijästä ja pehtorista
+ei kuulunut mitään, lääkäriä ei ollut monen peninkulman alalla. Sven
+ja vanha emännöitsijä antoivat sairaille niitä lääkkeitä, joita
+heillä sattui olemaan. Muutamat kuolivat ja toiset paranivat, mutta
+kulkutauti ei voinut kestää ikuisesti, vaan se loppui vihdoin.
+Ja sitten kaikki tuli taas entiselleen. Pehtori huvitteli viisi
+kuukautta. Sitten hän palasi takaisin. Isännöitsijä osti hiiliä
+puolen vuotta. Sitten hän tuli takaisin. Ja nyt sai oppipoika jälleen
+lakaista konttoria ja onkia salakoita koskesta, niinkuin hän oli
+tehnyt ennenkin.
+
+Mutta vaikka Henriksbergin tehdas on kaukana suuresta maailmasta,
+niin tuli tämä juttu sittenkin tiedoksi. Ja eräänä päivänä saapui
+patruuna Altringer tehtaalle. Hän ei sanonut sanaakaan asiasta
+isännöitsijälle eikä pehtorille, hän kysyi vain, miten nuori
+Liljecrona tuli toimeen. Isännöitsijä antoi hänestä oikein hyvän
+arvostelun. Hän luuli, että pojasta saattoi tulla vielä hyväkin
+tehtailija, jos hänen harrastuksensa vain heräisi. Hän ei ollut
+kykenemätön, mutta hän kulki vain ja uneksi, niinkuin koko
+tehdastoimi ei lainkaan häntä liikuttaisi. Altringer pyysi, että
+Liljecrona kutsuttaisiin konttoriin, ja kun hän saapui paikalle,
+asettui hän pojan eteen, katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi miksei
+hän ollut lähtenyt pois talosta niinkuin muut, kun isorokko alkoi
+siellä raivota.
+
+Sven ei vastannut mitään. Hän vaan punastui, ikäänkuin häneltä ei
+olisi voitu sen pahempaa kysyäkään. "Eikö hän pelännyt?" -- "Kyllä."
+-- "Arveliko hän olevansa tehtaasta edesvastuussa?" -- "Ei lainkaan."
+-- Mutta vihdoin Altringer pääsi totuuden perille. Sven oli jäänyt
+paikoilleen siksi, että isännöitsijän viulu oli riippunut konttorin
+seinällä. Hän oli voinut soittaa sillä joka päivä ollessaan yksin
+talossa. "Vai niin, soittaako hän mielellään viulua?" oli Altringer
+kysynyt. "Pyydetäänpä, että isännöitsijä lainaa hänelle vielä kerran
+viulunsa, jotta hän voi soittaa meillekin."
+
+Sitä ei Sven pelännyt. Hän viritti viulun ja alkoi soittaa
+yksinkertaista pelimanninsäveltä, jonka hän oli oppinut sepiltä.
+Altringer nauroi ensin, mutta pian hän kävi vakavaksi. Hän huomasi,
+että poika osasi panna soittoonsa jotakin, mikä muutti tuon vanhan
+renkutuksen aivan toiseksi. "Kas niin", sanoi Altringer, "hän saa
+huomenna matkustaa minun kanssani. Hän pääsee Tukholmaan oppimaan
+viulunsoittoa."
+
+Maija Liisan mielestä tämä kertomus oli kovin kaunis. Mutta yhtä
+asiaa hän ei voinut ymmärtää. Eikö hänen ollut käynyt hyvin
+Tukholmassa? Miksi hän nyt jälleen oli Henriksbergissä?
+
+Kyllä, hänen oli käynyt erittäin hyvin. Viisi vuotta hän oli
+opiskellut Tukholmassa, ja silloin hän oli valmis mestari, ainakin
+hän osasi niin paljon, ettei kukaan koko maassa enää voinut opettaa
+hänelle mitään. Altringer oli hyvin tyytyväinen häneen ja aikoi
+lähettää hänet ulkomaille, jotta hänen ei tarvitsisi olla ketään
+muuta huonompi viulunsoitossa.
+
+Mutta kolme vuotta sitten tuli Sven aivan odottamatta eräänä päivänä
+Ekeby'hyn ja kysyi Altringerilta, eikö jossakin hänen tehtaassaan
+olisi isännöitsijän paikkaa vapaana. "Kyllä, ei se ole lainkaan
+mahdotonta", sanoi Altringer. "Tiedusteleeko hän sitä jollekin
+ystävällensä?" -- Ei, Sven halusi sitä itselleen. Olihan hän
+ollut niin monta vuotta tehtaassa, että hän luuli voivansa hoitaa
+isännöitsijän tointa. -- "No, entäs musiikki?" -- Musiikista ei ollut
+enää mihinkään. Luultavasti ei hän ikänä enää ottaisi jousta käteensä.
+
+Altringer katseli häntä tarkemmin. Svenin katseessa oli aina ollut
+jotakin surullista, mutta nyt koko mies oli kuin surun perikuva.
+"Minä huomaan, että hänelle on tapahtunut jotakin vakavaa", sanoi
+Altringer. "Parasta, että hän kertoo minulle mitä se on. Juuri kun
+hän tuli konttoriin, istuin minä ja tein laskujani nähdäkseni,
+voisinko antaa hänen matkustaa ulkomaille."
+
+Svenin oli vaikea vastata. Hän seisoi siinä ja puri huultaan,
+koettaen saada äänensä vakavaksi. "Eikö patruuna ole kuullut, mitenkä
+kävi, kun minä viimeksi soitin?" -- Ei, Altringer ei ollut kuullut
+mitään, ja Svenin täytyi kertoa, mitä hänelle oli tapahtunut. Oli
+ollut tanssiaiset eräässä suuressa kartanossa Näsissä, ja Sven oli
+myös vieraiden joukossa. Mutta siellä oli soitettu tanssimusiikkia
+pianolla, joka oli vanha ja rämisevä, eikä tanssiin ollut tullut
+oikeata vauhtia. Silloin Sven otti esille viulunsa, ja heti tanssi
+vilkastui. Nuoret ja vanhat alkoivat tanssia, ja joka kerta, kun hän
+aikoi lopettaa, taputtivat he käsiään ja tömistivät jalkojaan ja
+pyysivät, että hän soittaisi edelleen. Mutta tanssi loppui hirveällä
+tavalla. Yksi talon tyttäristä oli tanssinut liian kiihkeästi.
+Kesken hurjinta tanssia hän retkahti kavaljeerinsa käsivartta vasten
+ja vaipui lattialle. Eikä hän koskaan siitä enää noussut. Hän oli
+kuollut.
+
+Altringer ymmärsi kyllä, että tuo tapaus tuntui vaikealta, mutta
+ei hänen mielestään nuoren miehen elämänuran tarvinnut särkyä sen
+vuoksi. "Hänen täytyy se voittaa", sanoi hän. "Se oli onnettomuus,
+joka olisi voinut tapahtua kelle hyvänsä. Minun mielestäni se, joka
+tanssitti häntä, oli enimmin syyllinen." -- "Ei", sanoi Sven, "minä
+pakoitin häntä tanssimaan. Minä soitin vain hänelle koko illan. Oli
+niin kaunista nähdä hänen tanssivan. Hän oli vilkas ja kevyt kuin
+tuliliekki. Hän tanssi minulle, samoin kuin minä soitin vain hänelle."
+
+Altringer kohautti olkapäitään. "Nuo ovat houreita, ymmärtäähän hän
+sen. Ei se ole kumma, jos hänestä nyt tuntuu noin vaikealta, mutta
+ensi viikolla hän saa lähteä ulkomaille, ja sitten se menee ohi."
+
+"Ei, patruuna, se ei mene ohi. Vaikka patruuna lähettäisi minut minne
+hyvänsä, niin minä en voi unohtaa, että soitin ihmisen hengiltä."
+
+Altringer katsoi häneen vieläkin kerran. "Rakastiko herra häntä?" --
+"Rakastin", sanoi Sven, "minä olin kosinut häntä samana iltana."
+
+Altringer ei puhunut enää sanaakaan Svenin ulkomaanmatkasta. "Hän saa
+ruveta isännöitsijäksi Henriksbergiin, kunnes tuo asia on unohtunut",
+päätti hän. "En luule, että hän ymmärtää kaikkea, mitä siinä paikassa
+tarvitaan, mutta eiköhän hän voine oppia, ja sitä paitsi minä tiedän
+voivani luottaa häneen."
+
+Niin, sillä tavalla oli käynyt, että Liljecrona lopetti
+viulunsoittonsa ja sen sijaan tuli tehtaanisännöitsijäksi.
+
+Maija Liisa oli kuunnellut aivan ääneti keskeyttämättä kertaakaan.
+Oi, kuinka kummalta hänestä tuntui, että hän pian saisi nähdä sen
+miehen, joka oli kokenut jotakin niin surullista, ja joka saattoi
+tuntea niin syvää rakkautta.
+
+Pitkään aikaan ei hän voinut sanoa sanaakaan, mutta äkkiä hän
+kääntyi pastori Liljecronan puoleen ja kysyi, oliko hänen veljensä
+tummaverinen.
+
+Kyllä, tumma hän oli, yhtä musta kuin yö.
+
+Heti sen jälkeen tuntui hänestä tuo kysymys kovin typerältä. Mutta
+pastori Liljecronan puhuessa veljestään oli Maija Liisa koko ajan
+tuuminut, eiköhän hän ollut tuon pitkän, tummaverisen Henriksbergin
+sepän näköinen. Eiköhän hänellä ollut yhtä surulliset ja syvät silmät
+kuin hänelläkin? Hän ei voinut selittää syytä siihen, mutta nuo kaksi
+olivat sulaneet aivan yhdeksi hänen mielikuvituksessaan.
+
+Ja taaskin, kun seppä seisoi tuolla kaapin vieressä ja soitti iloista
+polskaa, niin tuntui hänestä, kuin juuri tuo mies olisi kokenut
+kaikki ne surulliset tapahtumat, joista hän oli kuullut.
+
+Seppä oli tullut ajaen taloon Maija Liisan kävellessä Liljecronan
+kanssa maantiellä juuri silloin, kun ilta alkoi niin hämärtää, että
+he arvelivat parhaaksi palata sisään, ja reki oli ajanut heidän
+ohitseen niin kiireesti, etteivät he ennättäneet nähdä kuka siinä
+istui. Pastori Liljecrona arveli, että hänen veljensä nyt vihdoinkin
+oli tullut Henriksbergistä. Maija Liisa taas puolestaan luuli
+tummaverisen sepän istuneen reessä, mutta hän ei sanonut mitään.
+
+Ja aivan oikein! Kun he palasivat taloon, seisoi kestikievarin isäntä
+portailla ja kertoi, että Henriksbergistä oli tullut mies sanomaan,
+ettei isännöitsijä voinutkaan sinä päivänä tulla tapaamaan veljeään
+Svanskogiin. Sen sijaan hänellä oli kirje mukanaan. Niin, mies asetti
+juuri hevostaan talliin, jos pastori halusi puhutella häntä.
+
+Pastori Liljecrona meni talliin, ja Maija Liisa läksi tädin
+luo suurtupaan. Hän istui jo palvelustyttöjensä kanssa suuren
+takkavalkean edessä ja kehräsi. Maija Liisa kävi istumaan tädin
+viereen ja ojensi hänelle lepeitä. Heti sen jälkeen tulivat isäntä
+ja rengit puutöineen ja laajensivat piirin takan ympärillä. Kaikkein
+viimeiseksi astui pastori Liljecrona sisään ja seppä hänen kanssansa.
+He aikoivat ajaa yhdessä Henriksbergiin vielä samana iltana, mutta
+hevosen piti ensin saada levätä. Kaunis pappi etsi itselleen paikan
+niin lähellä Maija Liisaa kuin mahdollista, mutta seppä istahti
+pimeimpään nurkkaan, niin kauaksi kuin hän pääsi. Ja siinä sitä
+sitten naurettiin ja juteltiin ja kerrottiin kaskuja loppumattomasti
+kunnes täti vihdoin oli kääntynyt sepän puoleen ja kysynyt eikö hän
+soittaisi heille hiukan. Hän oli kuullut kerrottavan, että hän osasi
+soittaa.
+
+Seppä ei kursaillut kovinkaan kauan. Kestikievarin isäntä lainasi
+hänelle rämisevän viulunsa, ja nyt seisoi hän siinä ja soitti vanhoja
+tansseja ja polskoja ei sen paremmin eikä huonommin kuin mikä
+tavallinen talonpoikaispelimanni tahansa.
+
+Maija Liisa ei voinut olla tuntematta hiukan pettymystä. Se
+johtui siitä, että uni kahlehti häntä eikä hän voinut eroittaa
+mielikuvitusta todellisuudesta. Hän ajatteli koko illan nuorukaista,
+joka oli soittanut kuolintanssia armaalleen, ja hän näki hänet
+edessään sepän hahmossa. Tosin hän oli olettanut, että hänenkin
+soitollaan olisi niin vaarallinen voima, että hänkin voisi soittaa
+ihmisiä hengiltä.
+
+Mutta joka tapauksessa hän ei voinut riistäytyä irti unesta, vaan
+kerta toisensa jälkeen hän huomasi katselevansa seppää ja ihmetteli
+mielessään, eikö hän koskaan voinut ajatella ketään muuta kuin
+kadotettua armastaan.
+
+Seppä oli heittänyt yltään jäykän, ruumiinmukaisen rahtimiesturkkinsa
+voidakseen paremmin liikuttaa käsivarsiansa, ja vilkaistessaan
+taaskin häneen huomasi Maija Liisa, että kellonvitjoissa, jotka
+riippuivat taskusta, oli suuri, kirkas hopearaha.
+
+Maija Liisa hätkähti hiukan. Oliko tuo sama taalari, jonka hän oli
+lähettänyt hänelle? Tavallisestihan sepät olivat kovin köyhiä. Kuinka
+oli mahdollista, että tällä oli kello? Olisikohan isännöitsijä
+lahjoittanut sen hänelle? Ja jos niin olisikin, niin kuinka
+hänellä oli varaa ripustaa kellonperiinsä kokonainen taalari aivan
+turhanpäiten? Ei suinkaan hän ollut -- --
+
+Maija Liisa ihmetteli itseään, ihmetteli, että hän saattoi istua
+hiljaa eikä hyökännyt ylös ja huutanut ääneensä, kun hänelle äkkiä
+koko asia selvisi.
+
+Tuo mies oli hän itse! Tuo tuossa oli Sven Liljecrona, joka oli
+soittanut armaansa hengiltä! Maija Liisa tuli äkkiä niin varmaksi
+asiastaan, että hän olisi voinut astua hänen luoksensa ja pyytää,
+ettei hän enää turhaan teeskentelisi. Hän tiesi kuitenkin, kuka hän
+oli.
+
+Miksi hän oli tullut Loby'hyn tavallisena rahtimiehenä pari viikkoa
+sitten, sitä Maija Liisa ei voinut oikein ymmärtää. Ehkäpä hän oli
+tehnyt sen siksi, että se oli hänestä mukavinta, kun hänen piti
+lähteä talonpoikaistaloihin. Ja kun ei kukaan tuntenut häntä, vaan
+kaikki olivat luulleet häntä sepäksi, niin oli hän antanut heidän
+olla tuossa uskossaan. Ehkäpä hän ei kehdannut sanoa, kuka hän oli,
+jouduttuaan sattumalta häätaloon.
+
+Maija Liisa lakkasi antamasta lepeitä tädille ja peitti silmänsä
+kädellään. Miksi hän tänäänkin oli tullut valepuvussa?
+
+Hänen ei tarvinnut tuumia asiaa sen pitemmältä. Kaikki selveni äkkiä
+hänelle. Nyt hänellä oli varma tarkoituksensa. Hän tahtoi, että Maija
+Liisa ja hänen veljensä -- --
+
+Kuinka suloista se olikaan ja kuinka omituista. Maija Liisa käsitti
+hänen toivoneen, että hänen veljensä ja Maija Liisa saisivat nähdä
+toisensa ja puhua keskenänsä. Varmaan hän eilen illalla, saatuaan
+taalarin, oli lähettänyt suksimiehen mukana sanan veljelleen ja
+viekoitellut hänet tänne Svanskogiin. Ja täällä hän oli antanut hänen
+odottaa koko päivän. Kun hän nyt saapui myöhään illalla, tuli hän
+seppänä. Hän ei tahtonut näyttäytyä itse. Maija Liisan ei pitänyt
+ajatella ketään muuta kuin veljeä.
+
+Ja siinä hän nyt seisoi ja soitti aivan kuin maalaispelimanni
+huvittaakseen talon väkeä! Olihan hän kerran sanonut, ettei hän enää
+koskaan ottaisi jousta käteensä, mutta tätä ei hän suinkaan laskenut
+miksikään viulunsoitoksi.
+
+Maija Liisan järki ei sanonut hänelle kaikkea tätä. Mutta hän saattoi
+mielessään arvata kaikki Sven Liljecronan ajatukset. Hän ei tiennyt,
+pitikö hänen nauraa vai itkeä hänen tähtensä.
+
+Se ainakin oli varmaa, ettei Maija Liisa ollut hänen mielestään
+epämiellyttävä, koska hän oli pannut toimeen tämän kohtauksen hänen
+ja veljen välillä. Vai oliko hänen vain ollut sääli Maija Liisaa, kun
+hänellä oli niin vaikea olo kotona? Hän oli tahtonut hankkia hänelle
+viisaan ja hyvän ystävän, joka saattoi vapauttaa hänet kaikesta
+huolesta.
+
+Kas, hänellä itsellään oli suuri suru. Siitä hän ei koskaan voinut
+vapautua. Hänen armaansa oli kuollut, eikä hän koskaan voinut häntä
+unohtaa. Maija Liisa Lyselius oli hänen silmissään vain köyhä tyttö,
+joka oli istunut uunin kolossa itkemässä, kun hän sattumalta näki
+hänet, ja hän tahtoi auttaa häntä saavuttamaan kunniaa ja onnea.
+
+Maija Liisan oli pakko nostaa päänsä pystyyn ja katsella toisia.
+Sillä hän oli vähällä purskahtaa itkuun, kun hän ajatteli, ettei
+Liljecrona vaatinut itselleen yhtään mitään elämässä.
+
+Mutta juuri kun hän kohotti silmänsä ja ajatukset pyörivät kaikkein
+kiihkeimmin hänen päässään ja hän tunsi sekä surua että iloa eikä
+muistanut laisinkaan sitä, mikä kaikkina muina päivinä oli hänen
+kauhein kiusansa, juuri samassa joku tarttui taaskin oveen ja pisti
+päänsä sisään.
+
+Maija Liisa tuijotti tulijaan, ikäänkuin tämä olisi ollut
+ventovieras, eikä mennyt häntä vastaan. Täti työnsi syrjään rukkinsa
+ja nousi pystyyn. Töin tuskin sittenkään Maija Liisa käsitti kuka
+hän oli, vaikka hän kuuli vieraan sanovan, että hän oli tullut
+Pitkän-Bengtin kanssa hakemaan Maija Liisaa, ja vaikka täti vastasi,
+ettei suinkaan pastorskalla ollut niin kova kiire, ettei hän voinut
+riisua päällysvaatteita yltään ja syödä illallista ennen kotiinlähtöä.
+
+
+
+
+VÄNRIKKI.
+
+
+Lövdalan uudella pappilanrouvalla oli tapana lähettää sanoja ja
+toimituttaa pieniä asioita kaikkien ihmisten kanssa. Samantekevää
+ajoiko pappilan ohitse talonpoika vai herrasmies, joka kerta hän
+seisoi kyökin portailla ja viittasi kädellään ja huusi, kunnes
+ohikulkija pysähtyi. Sitten sai Maija Liisa tai pikkupiika juosta
+tielle ja pyytää matkustajia ystävällisesti ottamaan mukaansa naulan
+voita, jonka rouva Raklitz lähetti kaupaksi kapteenille Bergan
+kartanoon tai viemään takaisin pirran, jonka hän oli lainannut
+vanhalta rouva Moreukselta.
+
+Välistä hän keksi sellaista asiaa, jota oli sekä vaikea että
+vaivaloista toimittaa, ja pian ihmiset suorastaan alkoivat pelätä
+Lövdalan tietä. Ikävä oli kieltää mitään pappilanrouvalta ja aivan
+mahdotonta oli päästä ohi hänen huomaamattansa.
+
+Hänellä oli aivan erinomainen taito saada ihmisiä toimittamaan hänen
+asioitansa. Saipa hän sellaisen tyhjäntoimittajan kuin kauniin
+Örneclounkin tekemään hänelle palveluksen.
+
+Eipä näyttänyt juuri siltä, kuin vänrikki ja pappilanrouva olisi
+tulleet ystäviksi, kun vänrikki saapui Lövdalaan vieraisille
+tammikuun viimeisellä viikolla. Hänellä oli aina tapana tulla näihin
+aikoihin ja jäädä taloon viikoksi tai pariksi. Mutta pappilanrouva
+lupasi, heti kun vänrikki astui sisään, pitää huolta siitä, ettei tuo
+laiskuri ehtisi vanheta talossa. Hän oli päässyt juuri parhaaseen
+työintoon kaikkien joulukestien jälkeen, eikä hän halunnut nyt
+sellaisia vieraita, joita oli pakko palvella.
+
+Örneclou ei sitä paitsi tullut koskaan yksinänsä, niin köyhä kuin hän
+olikin, vaan hänellä oli oma hevonen. Ja hevonen tarvitsi myös ruokaa
+ja hoitoa, samoinkuin sen isäntäkin.
+
+Pappilanrouva koetti parhaansa mukaan tehdä hänen olonsa ikäväksi.
+Ensiksi hän antoi kamarineitsyen kantaa vänrikin raskaan matkalaukun,
+jossa olivat hänen käherrysrautansa ja peruukkinsa, huonompaan
+vieraskamariin. Örneclou oli tottunut nukkumaan paremmassa, jossa oli
+uuni ja telttavuode sekä hienot untuvatyynyt ja höyhenpatjat, mutta
+hän ei ollut koskaan näyttänyt niin tyytyväiseltä astuessaan tähän
+huoneeseen kuin nyt, kun hänet vietiin toiseen.
+
+Kas, täällä hän oli aina halunnut nukkua, sanoi hän. Tätähän huonetta
+nimitettiin "yliskamariksi", jossa jokainen, joka tuli pappilaan ja
+pyysi yösijaa, sai maata. Täällä hän saattoi melkein joka yö saada
+seuraa, ja hän, joka oli huonouninen, tarvitsi kyllä puhetoveria.
+Ja vieraskamarin suuressa telttavuoteessa oli tavallisesti niin
+tukehduttavan kuuma. Hän makasi paljoa mielemmin tällä kapealla
+olkivuoteella.
+
+Parasta kaikesta oli se, ettei siellä ollut minkäänlaista uunia, vaan
+että huone sai lämpönsä suuresta muurista, joka nousi keittiöstä ja
+täytti puolet huoneesta. Ajatelkaahan, ei vähintäkään häkää eikä
+savua, vaan tasaista ja mieluista lämpöä kaiken päivää!
+
+Huonekalut olivat vankat ja vakavat, suuri pöytä maalaamaton
+ja puutuolit kovat. Ei siellä ollut mitään, mikä olisi voinut
+vahingoittua hänen kähertäessään peruukkiaan tai värjätessään
+viiksiään.
+
+Näin hän kehui niin kauan kuin kamarineitsyt oli huoneessa. Mutta
+millaisiksi hänen kasvonsa venyivät, kun hän jäi yksin, sitä ei
+kukaan voi tietää. Oli kylmä päivä, eikä lämmittämätön huone tuntunut
+kovin lämpimältä hänen vaihtaessaan vaatteita ja laittautuessaan
+hienoksi. Mutta hänen poskensa olivat niin kauniin ruusunpunaiset
+ja kulmakarvat niin hyvin maalatut, ettei kukaan voinut huomata
+hänen tullessaan päivällistä syömään, että hän oli kylmästä aivan
+kangistuneilla sormilla suorittanut koko työn.
+
+Pappilanrouva tiesi varsin hyvin, ettei toista sellaista hyväin
+päiväin pitäjää ollutkaan kuin Örneclou, ja ettei siinä kyllin, että
+hän tahtoi saada hyvää ruokaa, vaan että hän söi myös mielellään
+kauniissa salissa, jossa hieno pöytäliina ja kirkkaat hopeat
+koristivat pöytää! Kyllähän hän tiesi, että Örneclou ennen oli
+saanut syödä salissa, ja että hänen tähtensä oli pinottu pöytään jos
+jonkinlaisia herkkuja, mutta nyt pappilanrouva tahtoi päästä hänestä
+niin pian kuin suinkin, ja siksi hän kattoi pöydän kyökkikamariin
+aivan arkipäiväisesti eikä tarjonnut muuta kuin verileipää ja
+kaalisoppaa.
+
+Örneclou oli kaikkein suloisimmalla tuulella ja kehui koko
+päivällisen ajan pappia siitä, että hän oli mennyt uusiin naimisiin.
+Ajatelkaahan vain, kuinka vaikea vanhan Sjöskogan rovastin oli
+tulla toimeen, hän kun oli elänyt leskenä niin monta vuotta! Kun
+vänrikki viimeksi oli käynyt häntä tervehtimässä, ei ruokasalin
+lattia ollut pesty, jotta heidän oli pakko syödä makuuhuoneessa.
+Puhtaita pöytäliinoja ei ollut koko talossa, vaan saatiin tyytyä
+tahraisiin liinoihin, ja palvelustytöt olivat niin laiskoja, etteivät
+he viitsineet keittää uutta ruokaa, vaan sama kaalisoppa, jota oli
+syöty sunnuntaina, palasi joka päivä pöytään, ja he saivat olla
+tyytyväisiä, niin kauan kuin sitä riitti.
+
+Mutta vänrikin vanha ystävä ja veli täällä Lövdalassa oli järjestänyt
+elämänsä aivan toisella tavalla. Niin taitavaa emäntää kuin hänen
+rouvansa, sai etsiä. Vänrikki oli kuullut häntä niin suuresti
+kehuttavan, että hän jo edeltäpäin oli mielessään ihmetellyt, mitähän
+herkkuja hän saisi maistaa tullessaan pappilaan tällä kertaa. Ja
+miten hyödyllistä Maija Liisalle, että hänkin sai oppia, miten pöytä
+oli katettava, vieläpä henkilöltä, joka tiesi aivan säntilleen, miten
+hienoissa taloissa elettiin!
+
+Kaunis Örneclou oli erinomaisen taitava sanomaan ilkeyksiä, ja ne
+sattuivat kyllä maaliinsa, mutta Anna Maria Raklitz ei välittänyt
+niin vähästä kuin muutamista pilkkasanoista, vaan sanoi karhealla
+äänellään:
+
+"Koska vänrikki ei viihtynyt tuon leskimiehen luona, niin olisihan
+hän voinut lähteä tiehensä."
+
+Silloin Örneclou käsitti, ettei hänen sallittaisi syödä salissa eikä
+nukkua vieraskamarissa, jollei hän muuttaisi menettelytapaansa.
+
+Mieluimmin hän olisi lähtenyt pois heti paikalla, mutta tässä oli
+kysymys vielä toisestakin asiasta. Kummallista, että joku nainen
+tahtoi ajaa pois hänet. Sellaisessa asemassa hän ei ollut vielä
+koskaan ennen ollut, eikä hän voinut sitä lainkaan ymmärtää.
+
+Tosin hän kävi jo hiukan neljännelläkymmenellä, mutta hän oli yhä
+vieläkin kaunis mies, eikä kukaan nainen ollut voinut vastustaa häntä.
+
+Vänrikki jäi taloon. Pari tuntia hän pelasi lautaa papin kanssa,
+ja kun tämä hämärissä meni ulos neuvottelemaan Pitkän-Bengtin
+kanssa talon asioista, läksi vänrikki saliin ja alkoi keskustella
+pappilanrouvan kanssa. Tämä istui jäykkänä ja suorana tuolilla
+ikkunan vieressä ja koetti käyttää hyväkseen vielä viimeistä valoa
+saadakseen parsituksi muutamia sukkia.
+
+Örneclou alkoi koetteeksi puhua siitä, että hän tunsi jo tulevansa
+vanhaksi. Ja vuosien mukana oli hänen ymmärryksensäkin lisääntynyt.
+Kaikki nuoret tytöt olivat vain vallattomia ja huikentelevaisia.
+Hän oli päättänyt luopua tästä perhosjahdista ja kysyi, eikö serkku
+-- hän toivoi, että hän hänen miehensä vanhana ystävänä sai luvan
+sanoa häntä serkuksi -- tuntisi jotakin vanhempaa naista, niin, ei
+tietenkään kovin vanhaa, mutta kuitenkin hiukan kolmannellakymmenellä
+olevaa, joka olisi vakava ja taloudellinen ja tahtoisi ottaa
+huostaansa sellaisen raukan kuin hän oli.
+
+Pappilanrouva istui aivan liikkumattomana. Hämärässä valossa ei ollut
+niinkään helppoa nähdä hänen kasvojensa ilmettä. Mutta Örneclou oli
+huomaavinaan hienon hymyn hänen kapeitten huuliensa ympärillä. Kukapa
+tiesi, vaikka hän olisi istunut siinä ja tehnyt hänestä pilkkaa.
+
+Hirveä ihminen tuo, jonka Lyselius oli nainut! Olihan muuten kaikkein
+helpointa herättää vanhemman naisen mielenkiintoa puhumalla hänelle
+naimatuumistaan.
+
+Örneclou ei ollut koskaan puhunut kenenkään naisen kanssa muusta kuin
+rakkaudesta tai naimisesta. Hän ei voinut keksiä ainoatakaan sanaa
+mistään muusta aineesta. Siksi hän aloitti saman asian uudestaan. Hän
+sanoi vain samaa päinvastoin kuin äsken.
+
+"Minä huomaan", sanoi hän, "että serkku on kuullut niin paljon
+juoruja minusta, ettei serkku luule minun tyytyvän vähemmän
+kauniiseen eikä vanhanpuoliseen vaimoon. Mutta sen ainakin serkku
+huoleti voi uskoa, että minä samalla tahtoisin myös viisaan ja
+ymmärtäväisen vaimon. Ja minun mielestäni Maija Liisa Lyselius, sen
+jälkeen kuin hän on joutunut serkun johdon alaiseksi..."
+
+Örneclou vaikeni varovaisuuden vuoksi saadakseen selkoa pitikö hänen
+jatkaa, vai oliko hän hypännyt väärään tynnyriin. Huoneessa pimeni
+yhä enemmän, jotta oli melkein mahdoton seurata sen vastahakoisen
+ihmisen kasvojenilmettä, joka istui häntä vastapäätä. Mutta näyttipä
+siltä, kuin hän salassa olisi naureskellut.
+
+"Tarkoitus on kai sellainen, että Maija Liisan pitää mennä naimisiin
+jonkun papin kanssa ja jäädä asumaan tänne Lövdalaan", sanoi
+Örneclou, "ja kyllähän sillä asialla on puolensakin. Lyselius
+valitsee hänelle tietenkin reippaan ja kelpo miehen, joka osaa
+muutakin kuin vain seisoa saarnastuolissa, sellaisen, joka kykenee
+hoitamaan maanviljelystä yhtä hyvin kuin hän itsekin. Minun
+kaltaiseni mies tarvitsisi anopin apua joka askeleella, ja ehkäpä se
+voisi käydä vaivaloiseksi. Serkku tahtoisi kai järjestää asiat siten,
+että serkku, kun serkku jää leskeksi -- on tosiaankin surullista
+nähdä, kuinka Lyselius tänä viime vuonna on käynyt huonoksi, näin
+ohimennen sanoen -- saisi istua omassa kamarissaan, samoinkuin rouva
+Beata Spaak tarvitsematta huolehtia mistään."
+
+Pappilanrouva istui yhä yhtä jäykkänä ja suorana, ja veti
+edes-takaisin neulaansa. Mutta nyt hän kääntyi ikkunaan päin
+nähdäkseen paremmin, ja silloin vänrikki huomasi aivan selvästi hänen
+nauravan.
+
+Örneclou alkoi luulla, ettei mikään maailmassa voisi pystyä häneen.
+Hän nousi lähteäksensä huoneeseensa kähertämään peruukkejansa ja
+laittamaan röyhelystänsä, niinkuin hänellä oli tapana tehdä aina, kun
+hän oli pahalla tuulella.
+
+Mutta nyt kääntyi pappilanrouva hänen puoleensa ja kysyi häneltä:
+"Vänrikki, joka alituisesti kulkee paikasta toiseen, tuntee kai
+myöskin tuon Liljecronan, joka on pappina Finnerudissa?"
+
+Vänrikki hätkähti. Näyttipä sittenkin se, mitä hän oli sanonut
+tulevasta vävypojasta käyneen onkeen. Ehkäpä Liljecronaa oli ajateltu
+taloon vävyksi ja kukapa tiesi, vaikka hänen puheestaan olisi voitu
+vetää sellainen johtopäätös, ettei hän ollut siihen oikein sopiva.
+
+"Olle Liljecrona!" sanoi vänrikki. "Tietysti minä tunnen hänet.
+Olenhan minä käynyt hänen luonaan Finnmarkenissakin. Se vasta on
+kelpo mies, ymmärtää kaikkia asioita, onhan hän opettanut siellä
+kaikenlaisia askareita sekä mies- että naisväelle."
+
+"Hän on tainnut iskeä silmänsä Maija Liisaan", sanoi pappilanrouva
+aivan avomielisesti. "Kaikki häntä kehuvat."
+
+Pappilanrouva osoitti vain äidillistä mielenkiintoa, mutta sittenkin
+Örnecloun mielestä äänessä oli jotakin, josta saattoi ymmärtää, että
+hän halusi kuulla jotain moitetta kosijasta.
+
+"Onhan serkku niin ymmärtäväinen, ettei serkku tuomitse nuoria liian
+ankarasti?" sanoi Örneclou. "Täytyyhän muistaa, kuinka yksinäistä
+elämää hän on viettänyt noiden suomalaisten keskuudessa. Minä ainakin
+olen viimeinen heittämään kivellä tällaisessa tapauksessa. Mutta
+eihän sitä voi kieltää, että Liljecronalla on ollut siellä suhde jo
+useita vuosia. Sen asian voi kuitenkin erittäin hyvin järjestää aivan
+Maija Liisan tietämättä."
+
+Pimeys oli vihdoinkin pakoittanut pappilanrouvan lopettamaan
+parsimistyönsä, mutta hän ei sytyttänyt sittenkään tulta, vaan otti
+käteensä kutimen, jota hän saattoi neuloa katsomattakin. Puikot
+kulkivat tasaisesti ja äänettömästi, mutta kun Örneclou mainitsi
+nuoren papin suhdetta, helähtivät ne äkkiä. Pappilanrouvan ääni
+kuului myös varsin kiihtyneeltä, kun hän sanoi: "Mitä vänrikki sanoo?
+Kuinka se olisi mahdollista, että pappismies...? Mitenkä piispa...?"
+
+"Serkku ei tiedä, kuinka kaukana Finnerud on. Mutta sen minä voin
+sanoa serkulle, ettei juuri kelläkään ole tietoa asiasta, ei edes
+lähimmillä sukulaisilla. Aivan sattumalta minä pääsin sen perille. Ja
+tietysti minä olen ollut vaiti, aina tähän saakka, mutta nyt minun
+mielestäni minun velvollisuuteni on ilmoittaa epäilykseni hellälle ja
+levottomalle äidille."
+
+Puikot helähtivät vielä uudestaan yhtä kiivaasti. "Ehkäpä se ei ole
+tottakaan? Saahan sitä kuulla panettelua kaikista ihmisistä."
+
+Örneclou koristi kurkkuaan. "Serkku pakoittaa minua ilmaisemaan
+enemmän kuin mitä minulla olisi halua kertoa. Mutta, niinkuin
+sanottu, minun mielestäni minun velvollisuuteni on saattaa serkku
+tämän asian perille. Minä vakuutan serkulle, ettei minulla, ollut
+aavistustakaan asiasta ennenkuin viime kerralla, kun vähää ennen
+joulua kävin Liljecronan luona. Hän ei ollut kotona minun saapuessani
+sinne, mutta hänen emännöitsijänsä otti minut erittäin hyvin vastaan
+ja pyysi minua odottamaan isäntää. No, minä sain odottaa varsin kauan
+ennenkuin hän tuli, ja sillä välin aloin keskustella tuon naisen
+kanssa. Tavallaan hän on erinomainen ihminen, sen minä voin sanoa
+serkulle. Hän ei ole suomalainen, vaan kotoisin ruotsalaisalueelta,
+niinkuin he siellä sanovat, ja niin kelvollinen, että täytyy oikein
+ihmetellä. Minä olen aina ihaillut hänen väsymätöntä tarmoaan, kun
+hän on koettanut saada Liljecronan elämän niin siedettäväksi kuin
+suinkin noiden suomalaisten parissa. -- No niin, me istumme siis
+yhdessä jutellen. Ymmärtäähän serkku sen: ei hän ole mikään hieno
+ihminen, oikeastaan vaan talonpoikaisnainen, mutta hyvin järkevä
+kaikissa puheissaan. Me emme olleet vaihtaneet montakaan sanaa,
+kun huomasin, että jokin asia teki hänet levottomaksi. Minä puhuin
+ystävällisesti -- tietäähän serkku sen, että minä osaan seurustella
+naisten kanssa -- ja hän tunsi luottamusta minua kohtaan. Hän kysyi
+minulta suoraan, luulinko minä, että Liljecrona tulisi saamaan
+tuon suuren kirkkoherranpaikan. Liljecrona oli luvannut hänelle,
+luvannut jo kahdeksan vuotta sitten, jolloin tuo nainen oli tullut
+taloon, naida hänet heti, kun hän saisi paremman paikan. Mutta nyt
+hän pelkäsi, sillä Sjöskoga oli niin kovin suuri. Kunpa ei vaan
+Liljecrona arvelisi, ettei hän ollut kylliksi hieno ruustinnaksi!
+Ymmärtäähän serkku sen, että hän oli varsin levoton. Minä en
+voinut muuta kuin lohduttaa häntä parhaani mukaan, ja lupasin
+ottaa selkoa Liljecronan aikeista. Seuraavana päivänä minä sanoin
+suoraan Liljecronalle, että olin huomannut missä suhteessa hän oli
+emännöitsijäänsä, ja kysyin miksei hän voinut laillistuttaa suhdetta.
+Hän vastasi peittelemättä, että hän oli siihen liian köyhä. Jos hän
+menisi naimisiin palvelustytön kanssa, niinkuin hän sanoi, tulisi
+tytöstä rouva, ja silloin hänellä pitäisi olla toinen palvelija
+palvelemassa häntä. 'Veli voi olla aivan varma siitä', sanoi
+hän, 'ettei hän sitten enää lypsäisi lehmiä eikä auttaisi Pekkaa
+peltotyössä. Mutta tietysti minä menen naimisiin, niin pian kuin
+minulla on siihen varaa.' -- Kun hän nyt pääsee Sjöskogaan, sanoin
+minä, niin -- 'Ah, Sjöskoga', vastasi hän, 'en minä siitä huoli!
+Siitä minä kieltäydyn.'"
+
+Örneclou vaikeni. Hän saattoi töin tuskin nähdä pappilanrouvaa
+pimeässä, eikä hän kuullut myöskään, että puikot helähtelivät.
+Hänestä tuntui melkein kammottavalta. Ehkäpä hän oli tehnyt, jollei
+suorastaan ilkityön, niin ainakin hyvin varomattoman teon.
+
+"Nyt minä olen kertonut serkulle kaikki mitä tiedän", sanoi hän.
+"Minun täytyy vain pyytää, ettei serkku kiinnittäisi kovin suurta
+huomiota tähän. Sen parempaa nuorta pappia kuin mitä Liljecrona on,
+ei sittenkään ole koko hiippakunnassa. Ajatelkaahan: niin lahjakas
+mies, ja uhrautuu sittenkin kokonaan köyhien suomalaisten hyväksi!
+Kokonaista yksitoista vuotta hän on elänyt siellä köyhyydessä!
+Minun mielestäni hän on oikea sankari, aivan yhtä suuri kuin tuo
+korsikalainen, josta nykyään pidetään niin paljon melua."
+
+Äänettömyyttä kesti yhä. Vänrikistä tuntui yhä kammottavammalta. Hän
+alkoi uudestaan kehua Liljecronaa, ja silloin pappilanrouva nousi
+paikaltaan ja sanoi äänellä, jolla oli aivan toinen sävy kuin äsken
+keskustelun aikana:
+
+"Minä kuulen Lyseliuksen tulevan sisään. Serkku on hyvä ja menee
+hänen luokseen eikä istu enää täällä pimeässä minun kanssani. Hän
+on niin mielissään, kun hän saa olla hetken aikaa yksikseenkin niin
+hyvän ja vanhan ystävän kanssa kuin serkun."
+
+Ja tämän jälkeen oli pappilanrouva aivan kuin muuttunut, Örneclou
+sai syödä salissa, sai maata parhaassa vieraskamarissa ja hänelle
+tarjottiin niin hyviä ruokia, ettei edes pappi ollut saanut sellaisia
+herkkuja.
+
+Örneclou ei ollut kovinkaan ihmeissään. Tiesihän hän ennestään, ettei
+kukaan nainen voinut vastustaa häntä, kun hän pani vain parastansa,
+niinkuin nytkin, tämän vanhan Raklitzin tähden. Mutta sittenkin
+oli tässä jutussa hänen mielestään jotakin kummallista, kunnes hän
+keksi sen, että pappilanrouva varmaankin oli päättänyt ottaa hänet
+vävykseen.
+
+No niin, eihän Örneclou ollut tarkoittanut tätä kosintaansa kovinkaan
+vakavasti. Vaan miksikä ei? Eipä se olisi niinkään tyhmää, jos hän
+voisi saada Maija Liisa Lyseliuksen. Ja että hän saisi hänet, sehän
+oli päivän selvää. Anoppi oli hänelle niin suopea, ettei hän tiennyt
+oikein, mitä kaikkea hyvää hän hänelle tekisi.
+
+Mutta ennenkuin hän päätti asian lopullisesti, tahtoi hän
+kuitenkin vielä tehdä pienen kierroksen Värmlannissa ja käydä
+kaikissa vanhoissa kartanoissa, joissa hän oli saanut nauttia
+vieraanvaraisuutta. Sitten kun hän joutui naimisiin ja sai vaimon
+ja talon, oli hänen tietenkin pakko pysytellä kotona. Ei hänellä
+ollut aikaa edes viipyä Lövdalassa tällä kertaa yhtä kauan kuin
+tavallisesti, sillä mitä pikemmin hän läksi matkaan, sitä parempi.
+Sitä pikemmin hän taas voisi päästä takaisin.
+
+Kun hän seuraavana aamuna ilmoitti, että hänen täytyi lähteä matkaan,
+huomasi hän sekä pappilanrouvasta että neidestä, että he olivat
+pahoillaan. He koettivat kehoittaa häntä jäämään, mutta hän oli
+taipumaton. Hänen täytyi välttämättä olla Karlstadissa ennen iltaa.
+
+Tietysti hän ei sanonut suoraan, että hän läksi talosta tullakseen
+taas takaisin ja ruvetakseen sitten isännäksi, mutta sehän hänen
+tarkoituksensa kuitenkin oli.
+
+Hän tunsi ikävöivänsä sinne takaisin jo ennenkuin hän oli
+lähtenytkään matkaan. Täällä hän kyllä tulisi viihtymään.
+
+Juuri kun hän puki turkit ylleen, kysyi pappilanrouva häneltä
+tahtoisikohan hän tehdä hänelle pienen palveluksen. Asian laita oli
+sellainen, että hänen armonsa Lökenen kartanossa oli pyytänyt saada
+ostaa kukon, ja jollei hänellä olisi siitä kovin paljon vaivaa, niin
+hän pyytäisi häntä ottamaan sen mukaansa. Sillä jos hän aikoi mennä
+Karlstadiin, niin olihan Lökene silloin aivan tien varrella.
+
+Vänrikki vastasi heti myöntävästi ja oli vielä lisäksi hyvilläänkin.
+Ensiksikin hän saattoi siten tehdä palveluksen tulevalle anopilleen,
+ja toisekseen hän sai tilaisuuden pistäytyä Lökenen kartanoon ja
+saada siellä päivällistä.
+
+Mutta kun vänrikki vastasi myöntävästi, niin hän ei tietystikään
+aavistanut, että kukko, jota hänen tuli kuljettaa mukanansa, oli
+elävä.
+
+Kas, vänrikillä oli vain pieni kehno reki. Ei muu auttanut, kuin
+asettaa kukko laatikkoineen istuimelle ja itse käydä istumaan taakse.
+
+Mutta hän pysytteli hyvällä tuulella loppuun asti. Täytyihän hänen
+näyttää vanhalle Raklitzalle, ettei hän mistään voinut saada sen
+kohteliaampaa eikä alistuvampaa vävypoikaa.
+
+Oli kirkas ja kaunis tammikuun päivä. Aurinko paistoi aivan kuin
+maaliskuussa, eikä pakkasesta voinut olla puhettakaan.
+
+Vänrikki tunsi itsensä nyt aivan kuin uudeksi ihmiseksi verrattuna
+eiliseen. Lövdala ja Maija Liisa! Tuhat tulimaista! Nyt hän sai oman
+kodin ja saattoi ottaa vastaan vieraita milloin hyvänsä, se oli
+sentään toista kuin kiertää talosta taloon vuoden umpeensa tietämättä
+oliko hän tervetullut, kun hän pysäytti hevosensa kartanon portaiden
+eteen.
+
+Matka sujui nopeasti, sillä keli oli hyvä, ja Örneclou saapui pian
+Loby'hyn. Täällä tuli talonpoikaisukko olkikuormallaan häntä vastaan.
+Se oli vannaan itse Björn Hindriksson!
+
+"Rikas ja kelpo mies, tuo Björn Hindriksson", tuumi vänrikki ja
+kiristi ohjaksiaan aikoen vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan. Hän
+oli Lövdalan naapuri, ja koska Örneclou toivoi pääsevänsä sinne
+isännäksi, niin oli parasta hieroa ystävyyttä hänen kanssaan.
+
+Mutta mitä ihmettä? Mistä tuo kiekunta osui suoraan hänen korviinsa,
+hänen aikoessaan pysähtyä? Kauhusta hän oli keikahtaa maahan kapealta
+istuimeltaan. Hän oli kokonaan unohtanut kukon.
+
+Örnecloun Fingal ei liikahtanut paikaltaan. Se oli eläissään ollut
+mukana niin monessa leikissä, ettei mikään voinut sitä pelästyttää.
+Mutta Björn Hindrikssonin Rusko ei ollut yhtä karaistu yllätyksiä
+vastaan. Se alkoi nelistää ja kaatoi heinäkuorman ojaan.
+
+Ei sitä tuolla tavalla juuri voinut naapurisopua rakentaa. Vänrikki
+heilutti harmissaan piiskaansa Fingalin selän yläpuolella. Heti kun
+reki joutui liikkeeseen, vaikeni kukko.
+
+Taaskin matka sujui hyvällä vauhdilla pitkin tietä, ja taaskin
+Örnecloun ajatukset kiintyivät Maija Liisaan. Hän oli kaunis, vain
+seitsemäntoista vuoden vanha ja hän omisti Lövdalan. Olihan hän juuri
+oikea mies voittamaan niin suuren onnen, kun ensimäinen nuoruus jo
+oli hänen takanaan.
+
+Tiellä tuli taaskin joku vastaan. Eräs herra ja nainen lähestyivät
+ratsain. Tuskinpa kukaan muu kuin kreivinna Dohna saattoi ratsastaa
+tällä tiellä.
+
+Komea nainen, tuo Borgin kartanon leskikreivinna! Aina oli hauska
+nähdä ratsastajatarta, joka osasi istua niin hyvin hevosen selässä.
+Sääli vain, että hänen seurassaan alituisesti oli tuo pieni tumman
+verinen muukalainen, jonka hän nyt oli ottanut suojatiksensa.
+
+Örneclou pysähtyi, astui alas takaistuimelta ja asettui ihailevaan
+asentoon, lakki kourassa. Samassa kiekui kukko. Kreivinna kiristi
+ohjaksia ja katsoi ihmeissään ympärilleen. Mistä kiekunta kuului?
+Mitenkä kummaa kukko oli päässyt maantielle näin kauaksi kaikista
+taloista?
+
+Ehkei hän olisi ymmärtänyt koko asiaa, jollei kukko olisi kiekunut
+vielä toisenkin kerran. Mutta silloin hän ymmärsi. Ja suuri ilveilijä
+kuin hän oli, alkoi hän jutella Örnecloun kanssa ja pakoitti hänet
+seisomaan kokonaista kolme minuuttia alallaan maantiellä.
+
+Kukko kiekui koko ajan, kiekui joka sanan välissä, jonka he
+vaihtoivat keskenään.
+
+Ja tuota kauniin Örnecloun täytyi kestää! Hienoin kaikista Värmlannin
+kavaljeereista sai pitää hyvänään sen, että häntä tällä tavalla
+pilkattiin.
+
+Kreivinna istui hiljaa hevosen selässä ja jutteli edelleen. Ei ollut
+vähääkään huomaavinaan kukkoa. Ei näyttänyt lainkaan kuulevan, että
+kukon kimakka kiekuna esti kuulemasta joka toisen sanan, jonka hän
+sanoi.
+
+Mutta Örneclou oli niin tuskissaan, että kylmä hiki nousi hänen
+otsalleen. Lopuksi hän ei voinut sitä enää kauemmin kestää. Hän
+hypähti istuimelleen ja jatkoi matkaansa.
+
+Silloin kukko lakkasi heti laulamasta, mutta sen sijaan Örnecloun
+korvissa kajahti kreivinnan kirkas, helmeilevä nauru. Se seurasi
+häntä aina pitäjän rajalle saakka, se seurasi häntä koko matkan, se
+seurasi häntä läpi koko elämän. Hän ei voinut sitä koskaan unohtaa.
+
+Kylläpä hänen olisi tehnyt mielensä avata laatikon kansi ja päästää
+kukko irralleen. Mutta Örneclou ajatteli Maija Liisaa ja Lövdalaa ja
+päätti kestää loppuun saakka. Anopin kanssa ei ollut hyvä riitaantua.
+Ja kun hän vain pääsi Svartsjön kirkon ohi, niin tie kulki aution
+metsäseudun halki, eikä hän luultavasti siellä tulisi tapaamaan enää
+ketään.
+
+Mutta pahaksi onneksi ilma oli kovin kaunis. Kaikilla ihmisillä
+näytti olevan halua lähteä oikein pitkille ajeluille. Ei kestänyt
+niinkään kauan, ennenkuin vänrikki kohtasi rykmentin päällikön,
+Örneclou oli tosin eronnut jo kauan sitten virastaan, mutta siitä
+huolimatta hän tahtoi aina esiintyä arvokkaasti ja kohteliaasti,
+niinkuin jokaisen tulee, joka on polkenut kunnian kenttää.
+
+Samassa kun Örneclou ojentautui suoraksi ja aikoi tervehtiä, kiekui
+kukko.
+
+Hän oli tulla aivan epätoivoon. Toinen onneton kohtaus seurasi
+toistansa. Huono onni suorastaan vainosi häntä.
+
+Vihdoin, kaukana Sundgårdin mäissä kohtasi hän Björnen uuden
+patruunan, Melchior Sinclairen.
+
+Se tässä vielä puuttui. Se oli kaikista pahinta. Ihmisillä oli tapana
+haukkua Sinclairea Kukoksi, siksi että hän oli ylpeä ja puhui kovalla
+äänellä ja oli aina valmis riitelemään ja tappelemaan.
+
+Sinclaire tunsi pilkkanimensä, eikä hän pitänyt siitä. Hänen
+läsnäollessaan tuskin uskallettiin puhua kanoista ja munista.
+
+Hädissään Örneclou päätti olla pysähtymättä ja tervehtimättä
+Sinclairea. Hän aikoi ajaa ohi niin nopeasti kuin Fingal vain jaksoi
+juosta.
+
+Mutta kaikki kävi aina nurin, vaikka hän olisi järjestänyt asiat
+miten hyvänsä. Patruuna oli juuri ollut Karlstadissa ja hankkinut
+kulkuset hevoselleen, jotka kilahtelivat niin komeasti, että kukko
+sai eloa itseensä ja kiekui juuri ohiajaessa.
+
+Örneclou kohosi pystyyn ja iski piiskallaan Fingalia kylkeen. Tästä
+täytyi päästä pakoon niin pian kuin suinkin.
+
+Mutta ei hänen ollut niinkään helppo suoriutua tästä pelistä.
+Melchior Sinclaire raivostui. Hän ei ollut huomannut laatikkoa, jossa
+kukko oli, mutta Örnecloun hän oli tuntenut ja luuli, että vänrikki
+oli matkinut kukkoa ohiajaessaan kiusatakseen siten häntä.
+
+Hän käänsi hevosensa ja ajoi Örnecloun jäljissä antaakseen hänelle
+selkään.
+
+Vänrikki kuuli hänen tulevan, ja hän ajatteli että parasta oli
+pysähtyä ja selittää asia. Silloin kiekui kukko uudestaan, jotta
+metsä kaikui. Ja mahtava patruuna, joka luuli vänrikin vain tekevän
+pilaa, raivostui niin kauheasti, että hän ärjähti kuin petoeläin.
+Örneclou ei uskaltanut odottaa häntä, vaan ajoi eteenpäin.
+
+Seurasi sitten muutamien minuuttien hurjaa ajoa Sundgårdin mäissä.
+Mutta patruunalla oli hyvä juoksija, ja Örnecloun Fingal oli vanha ja
+raihnainen, jotta patruuna tietysti hyvinkin pian saattoi saada hänet
+kiinni. Ja kun hän katsoi taakseen, näki hän, että patruunalla oli
+piiska ojossa, jolla hän aikoi iskeä häntä päähän.
+
+Silloin Örneclou luopui kaikista toiveistaan, jotka hän oli
+kiinnittänyt Maija Liisaan ja Lövdalaan. Hän kumartui eteenpäin,
+nosti kukkolaatikon ylös ja heitti sen Melchior Sinclairen tielle.
+Sillä tavalla hän pääsi pakoon. Muuten mahtava patruuna olisi
+piiskannut hänet kuoliaaksi, sillä hän ei ollut mies kuuntelemaan
+syitä eikä selityksiä, kun hän suuttui.
+
+Kun vänrikki saapui Ilbergin kestikievaritaloon, oli hän aivan
+uupunut. Hän ei luullut koskaan tointuvansa tästä matkasta.
+
+Hän sai elää hyvin monta vuotta, mutta hän ei tullut koskaan niin
+vanhaksi, ettei hän olisi kiroillut joka kerta, kun hän kertoi tästä
+tapauksesta.
+
+Lövdalaan hän ei palannut koskaan enää. Sillä sen ilkeämpää
+seikkailua ei hänelle ikänä ollut sattunut. Eikä hän tahtonut kuulla
+muiden muistuttavan häntä siitä.
+
+
+
+
+ARKIOLOSSA.
+
+
+Niin, nyt oli työ Lövdalassa täydessä vauhdissa, ja joka aamu ja ilta
+kuului keittiöstä yhdeksän rukin surinaa aivan kuin myllyn kohinaa.
+Päivän valossakaan ei saatu laiskotella, vaan silloin oli pakko
+ommella ja kutoa kangasta.
+
+Olipa näyttänyt melkein siltä, kuin pappilanrouva olisi joksikin
+aikaa unohtanut, että pikkupiika oli talossa. Hän ei ollut pannut
+häntä mihinkään työhön eikä antanut hänelle muuta tointa, kuin
+siivota ja lämmittää kyökkikamaria. Mutta samana päivänä, jolloin
+vänrikki matkusti pois, ilmestyi pappilanrouva keittiönovelle ja
+viittasi pikkupiikaa luokseen. Hän pyysi häntä saliin hetkeksi.
+
+Pikkupiika nousi heti ylös, mutta hän pelkäsi hirveästi olla yksin
+pappilanrouvan kanssa. Hänen vastenmielisyytensä pappilanrouvaa
+kohtaan ei ilmennyt millään tavallisella tavalla, vaan siten, että
+hän tunsi kylmänväreitä selässään joka kerta, kun hän vain näkikin
+hänet.
+
+Pikkupiika ei ollut ennen koskaan pelännyt ketään sillä tavalla, ja
+hän tuumi itseksensä, mistähän tuo oikeastaan johtui. Sillä että
+pappilanrouvassa oli jotakin kummallista, sitä hän ei voinut saada
+päästään. Ei kellään muulla ollut niin valkoista tukkaa ja samalla
+niin nuoret kasvot kuin hänellä, eikä ollut lainkaan luonnollista,
+että nainen puhui äänellä, joka kohisi kuin koski. Ei mikään
+tavallinen ihminen voinut myöskään saada aikaan niin paljon ikävyyttä
+ja harmia kuin hän. Pikkupiian täytyi alituisesti ajatella sitä, mitä
+äiti kerran oli kertonut Svartsjön järvestä sekä niistä kolmesta
+pahasta, jotka se kuivuessaan oli jättänyt jälkeensä. Mamseli Maija
+Liisa ei tahtonut kuulla siitä puhuttavan, mutta kyllä pikkupiika
+tiesi, mikä tuo kolmas oli, ja että se usean kerran oli jo tuottanut
+ikävyyksiä Lövdalassa.
+
+Jollei pappilanneiti tahtonut puhua siitä, niin oli talossa kyllä
+toisia, jotka sekä tahtoivat että osasivat. Pikkupiian ei tarvinnut
+muuta kuin joskus iltasin hiipiä renkitupaan, missä Pitkä-Bengt ja
+Vanha-Bengta, hänen äitinsä, ja Munter-Maija, hänen vaimonsa istuivat
+uunin edessä pakinoimassa.
+
+Vanha-Bengta kertoi useasti vanhan Svartsjö-järven "vedenhaltijasta",
+joka oli joutunut kodittomaksi sen jälkeen kuin vesi oli hävinnyt
+-- sillä mitenkäs niin hieno rouva olisi voinut viihtyä pienessä
+Svartsjönpurossa, joka juoksi entistä järvenpohjaa myöten --, ja
+joka alituisesti koetti hiipiä johonkin lähiseudun kartanoon. Hän
+oli pujahtanut milloin mihinkin taloon, mutta muissa kartanoissa
+he olivat ajoissa huomanneet hänet ja ajaneet hänet matkoihinsa,
+ennenkuin hän oli ennättänyt saada mitään pahaa aikaan.
+
+Munter-Maija tiesi jutun herra Olavuksen pojasta, kaikkein
+ensimäisestä Svartsjön papista, joka eräänä kevätyönä oli kahlannut
+Svartsjönpurossa ja hukkunut. Olihan aivan selvää, että vedenhaltija
+oli lumonnut hänet, eihän hän muuten olisi voinut hukkua tuollaiseen
+puroon.
+
+Pitkä-Bengt kertoi siitä aamusta, jolloin hän oli yhdessä Vetterin
+poikien kanssa niittänyt heinää eteläisellä niityllä. Molemmat pojat
+ja hän itsekin olivat heti huomanneet, kuka ruohikosta ilmestyi
+heidän eteensä. Olihan hän niin märkä, että vaatteet oikein tippuivat
+vettä. Saattoihan siitäkin jo nähdä, kuka hän oli. Ja hänen silmänsä
+ihan pyörivät päässä aivan kuin jonkun kastamattoman.
+
+Ei kukaan noista kolmesta epäillyt vähintäkään, kuka oli nyt
+Svartsjön pappilan rouvana, ja kaikki he olivat yhtä mieltä siitä,
+ettei hän lähtisi pois talosta, ennenkuin se kokonaan oli turmeltu.
+
+Pikkupiika oli samaa mieltä kuin hekin, varsinkin iltasin ja
+pimeässä. Päivin oli hänen vaikeampi saada päähänsä, että Svartsjön
+järven koditon vedenhaltija saattoi kulkea täällä Lövdalassa ja pitää
+huolta kehruusta ja kankaankutomisesta. Mutta epäilys istui sittenkin
+niin lujalla, että pikkupiika värisi joka kerta nähdessään hänet.
+
+Ei siinä mikään sentään auttanut, sillä kun pappilanrouva ilmestyi
+kyökin ovelle, niin täytyi pikkupiian seurata häntä kyökkikamarin
+läpi, missä mamseli Maija Liisa ompeli reikäompelusta lakanoihin, ja
+sitten saliin, suureen, kauniiseen huoneeseen, jossa oli keltaiseksi
+kiilloitetut koivuhuonekalut ja siniruutuiset käymämatot. Huoneessa
+oli kaksi ikkunaa. Toisen ikkunan ääressä seisoi korkea, vihreä
+kalla, toisen pieni ompelupöytä. Kansi oli auki, jotta saattoi
+nähdä sen monet pienet lokerot, joissa säilytettiin lankarullia ja
+silkkikeriä, vahaa ja neuloja, kirjainmalleja ja nauhoja, hakasia ja
+kaikenlaista muuta tarpeellista pikkutavaraa.
+
+Pappilanrouva näytti pikkupiialle kaikkea mitä lokeroissa oli,
+ja antoi hänen arvailla mihin niitä käytettiin. Hän oli niin
+ystävällinen, että hän yritti hiukan nauraakin, kun tyttö arvasi
+väärin, vaikka hän oli niin tottumaton nauramaan, että suupieliä
+aivan kiristi.
+
+Mitä ystävällisemmäksi hän tuli, sitä lujemmin pikkupiika puristi
+huulensa kiinni, ja sitä virkeämmäksi katse hänen kirkkaissa
+silmissään muuttui. Kunhan: pappilanrouva ei vaan koettaisi
+viekoitella häntä kertomaan jotakin sellaista, josta voisi koitua
+ikävyyttä pappilan neidelle!
+
+Mutta tällä kertaa hän ei näyttänyt aikovan virittää mitään juonta.
+Pappilanrouva kävi istumaan ompelupöydän ääreen, ja pikkupiika sai
+istahtaa hänen viereensä. Nyt hänen piti oppia ompelemaan, sillä
+pappilanrouva oli luvannut hänen äidilleen pitää huolta hänen
+kasvatuksestaan.
+
+Kaikkein ensiksi hän näytti hänelle, miten oli tehtävä, kun
+pujoteltiin lankaa neulan silmään. Sehän on tavallisesti varsin suuri
+koetus pikkuväelle, mutta pikkupiika sai langan neulansilmään jo ensi
+yrityksellä.
+
+Pappilanrouva oli oikein ihmeissään. Hänen mielestään hän oli
+tavattoman sukkela. Jos hän oppisi kaikkea muuta yhtä helposti, niin
+voisi hänestä tulla vaikka ompelija.
+
+Sitten pappilanrouva antoi hänelle pienen palasen kangasta
+harjoitellakseen ompelua ja opetti häntä tekemään solmun lankaan ja
+pistämään neulan ylös ja alas kankaan läpi.
+
+Pikkupiika seurasi ääneti opetusta. Sitten hän tarttui kangaspalaan,
+käänsi sen vasemman käden etusormen ympäri ja ompeli toisen pistoksen
+toisensa jälkeen, ikäänkuin ompeleminen ei olisi ollut mikään konsti.
+
+Ihme ja kumma! -- Kylläpä pappilanrouva ihmetteli! Tällaista kummaa
+ei hän eläissään vielä ollut kokenut.
+
+Nyt pikkupiika ei voinut pysyä enää vakavana, vaan alkoi nauraa.
+
+Pappilanrouva käsitti vihdoin asian. Ehkäpä pikkupiika oli oppinut
+ompelemaan jo ennenkuin hän tuli Lövdalaan.
+
+"En", sanoi pikkupiika, "en minä ennemmin ole ommellut ainoatakaan
+pistosta".
+
+Vai niin, sitten kai joku täällä oli opettanut häntä. Ehkäpä mamseli
+Maija Liisa?
+
+Pikkupiika pelästyi, kun pappilanrouva vaan mainitsi tytärpuolensa
+nimenkin. Hän kiiruhti sanomaan, että vanha Beata rouva
+panimokamarissa oli opettanut häntä.
+
+"Olipa sitä hauska kuulla", sanoi silloin pappilanrouva.
+"Kummallista, että Beata rouva voi ommella sellaisilla sormilla!"
+
+"Eikö hän muka osaisi ommella!" huudahti pikkupiika. "Ei kukaan koko
+talossa osaa ommella niin hyvin kuin Beata rouva."
+
+"Tiedätkö mitä me sitten teemme", sanoi pappilanrouva. "Mennään Beata
+rouvan luo kiittämään häntä siitä, että hän on niin hyvin opettanut
+sinua."
+
+Ja hän otti pikkupiian mukanaan, mutta pappilanrouva ei valinnut
+suorinta tietä panimorakennukseen, vaan kiersi kaukaa tallin
+ja navetan takaa. Beata rouva istui tavallisesti kaiket päivät
+ikkunassaan, josta hän saattoi nähdä kaikki ne, jotka suuresta
+rakennuksesta tulivat hänen luokseen, mutta navetan puolelle ei
+hänellä ollut näköalaa.
+
+Kun pappilanrouva ja pikkupiika olivat päässeet jyrkkien portaitten
+eteen, jotka kulkivat pitkin päätyseinää, pyysi pappilanrouva
+pikkupiikaa juoksemaan edeltä. Nuoren oli niin helppo kiivetä niitä
+ylös. Hän tahtoi astua varovaisesti jäljessä. Niin, pikkupiika juoksi
+edeltä ja kopisteli portaissa, jotta ei lainkaan kuulunut, että joku
+astui hänen perässään.
+
+Beata rouva istui aina kädet sylissä, kun pappilanrouva tuli hänen
+luokseen. Hän valitti aina, kuinka vaikeaa oli, ettei hän kelvannut
+mihinkään. Hän oli ollut oikea työihminen hänkin aikoinansa, vaikkei
+hän pystynytkään samalla tavalla työtä tekemään kuin Anna Maria
+Raklitz.
+
+Pappilanrouvan oli todellakin ollut häntä sääli. Kylläpä päivät
+tuntuivat pitkiltä, kun oli aina pakko istua alallaan eikä voinut
+käyttää käsiään mihinkään hyödylliseen työhön!
+
+Mutta tällä kertaa, pappilanrouvan astuessa sisään, ompeli Beata
+rouva reikäompelusta lakanaan, ja käsivarsi liikkui niin nopeasti
+edes ja takaisin kuin leivosen siipi.
+
+Kun Beata rouva huomasi pappilanrouvan, teki hän äkillisen liikkeen,
+ikäänkuin hän olisi tahtonut pistää ompeluksensa piiloon. Mutta kun
+hän näki, että toinen oli jo huomannut sen, jatkoi hän työtään.
+
+Pappilanrouva astui hänen luokseen ja oli kovin tyytyväinen
+nähdessään hänet työn ääressä. Olipa se onni, että luuvalo oli
+hellittänyt sen verran, että hän saattoi ommella. Hänen piti
+välttämättä näyttää, mitä työtä hän teki, sillä pappilanrouva oli
+kuullut, että Beata rouva osasi ommella niin hyvin, että pisteet
+olivat kuin pieniä helmiä rivissä.
+
+"Mutta onpa se kummallista!" sanoi pappilan rouva ja kumartui yhä
+lähemmäksi Beata rouvan ompelua. "Minä mielestäni tunnen tämän
+lakanan. Sehän on toinen niistä lakanoista, jotka tänä aamuna annoin
+Maija Liisalle ommeltavaksi. Ehkäpä isoäiti on niin ystävällinen
+ja auttaa häntä? Niin, ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta
+minun mielestäni teidän olisi pitänyt ilmoittaa siitä minulle, jotta
+olisin voinut antaa Maija Liisalle kylliksi työtä. Sillä jollei hänen
+tarvitse ommella muuta kuin toisen lakanan kustakin parista, niin
+kylläpä hänellä sitten on oikeat laiskanpäivät."
+
+Beata rouva istui paikoillaan ompelus kädessä. Hän ei voinut vastata
+mitään, sillä leuka ja koko pää tutisivat, ikäänkuin joku takaa olisi
+pudistanut häntä.
+
+Pappilanrouva kääntyi ovea kohti lähteäksensä. Hän näki, että
+isoäidillä oli kiire, ja siksi hän ei tahtonut sen kauemmin häntä
+häiritä. Beata rouva ei kaivannut suinkaan seuraakaan, koska hän
+jaksoi niin hyvin tehdä työtä.
+
+Beata rouva änkytti jotain liian rasittavasta työstä, jota vaadittiin
+nuorelta ihmiseltä, ja jonka terveyskin saattoi siitä kärsiä.
+
+"Kyllä te tiedätte, ettei Maija Liisalta vaadita liikoja, koska hän
+jaksaa valvoa ja lukea puolet yötkin. En usko, että työ voi turmella
+nuorisoa. Mutta sen sijaan on paljon vahinkoa siitä, kun kulkee
+salaisia teitä eikä käyttäydy suoraan ja rehellisesti."
+
+Näin sanoen hän läksi, ja Beata rouva ei ennättänyt puolustautua
+ainoallakaan kunnon sanalla, ennenkuin ovi jo sulkeutui
+pappilanrouvan jäljessä. Mutta portaat, joita pitkin hänen piti
+kulkea, olivat liukkaat ja jyrkät, jotta hän ei päässyt nopeasti
+niitä alas. Sillä välin Beata rouva ehti koota voimansa, ja juuri kun
+pappilanrouva seisoi alimmalla portaalla, avasi vanha rouva ovensa.
+
+"Emintimä!" huusi hän niin kovalla äänellä, että tuo sana kajahti
+ympäri koko talon. Hän ei odottanut mitään vastausta, vaan palasi
+heti sisään ja työnsi oven salpaan, jotta häntä ei uudestaan
+yllätettäisi.
+
+Ei kukaan olisi voinut huomata, että pappilanrouva olisi välittänyt
+Beata rouvan kiukusta. Hän oli yhä edelleen erinomaisella tuulella,
+ja kun hän nyt astui mäkeä ylös asuinrakennuksen portaiden eteen,
+sanoi hän aivan levollisesti, että pikkupiika sai mennä saliin
+ompelemaan, ja lupasi itse heti tulla jäljessä, kun hän vain ensin
+oli puhunut pari sanaa mamseli Maija Liisan kanssa.
+
+Pikkupiika puristi kiinni huulensa eikä vastannut mitään, mutta
+hänen kasvojensa ilme oli melkein yhtä synkkä kuin Tapaninpäivänä,
+taistellessaan myrskytuulessa.
+
+Kun he tulivat eteiseen, ei hän mennyt saliin, niinkuin oli käsketty,
+vaan astui keittiön ovea kohti.
+
+Pappilanrouva kysyi kohta, minne hän aikoi mennä. Eikö hän kuullut,
+että hänen piti mennä ompelemaan?
+
+Pikkupiika vastasi hiljaisella äänellä, että se oli hänestä turhaa.
+
+"Miksi se olisi turhaa? Luuletko, että osaat jo niin hyvin ommella,
+ettei sinun tarvitse enää mitään oppia?"
+
+Ei, sitä ei pikkupiika tarkoittanut. Mutta hänen ei tarvinnut enää
+oppia sen enempää kuin hän jo osasi, sillä hän aikoi nyt lähteä
+takaisin kotiinsa.
+
+Hän astui pappilanrouvan eteen ja ojensi hänelle kätensä. Parasta,
+että hän kiitti ja jätti jäähyväiset nyt samalla.
+
+"Mutta lapsi kulta!" sanoi pappilanrouva. "Nyt minä en ymmärrä yhtään
+mitään. Miksi sinä tahdot lähteä pois?"
+
+Pikkupiika astui pari askelta taakse, ikäänkuin päästäkseen niin
+kauaksi, ettei toinen voinut ylettyä häneen, hänen selittäessään
+asiaansa.
+
+"Äiti on ollut lapsentyttönä Lövdalassa, ja äiti rakastaa
+pappilanneittä. Ja kun äiti oli joulun aikana täällä, niin hän sanoi
+minulle, että jos mamseli Maija Liisa joutuu minun tähteni kärsimään
+yhä uusia ikävyyksiä, niin en saa jäädä tänne enää, vaan pitää minun
+tulla kotiin."
+
+Kun pikkupiika oli sen sanonut, vetäytyi hän seinää myöten aina
+keittiön oven viereiseen nurkkaan. Siinä hän seisoi odottaen, mitä
+nyt seuraisi. Punaiset täplät paloivat Raklitzan poskipäillä ja hän
+astui käsi ojossa pikkupiikaa kohti. Pikkupiika kyyristyi kokoon ja
+hänen silmissään leimahti kylmä välke. Hän tiesi saavansa selkäänsä,
+mutta hänen mielensä oli niin täynnä vihaa, ettei hän pelännyt, vaan
+pikemmin oli iloinen, että taistelu heidän välillään oli syttynyt
+ilmiliekkiin.
+
+Mutta samassa tapahtui jotakin, jota pikkupiika ei hetkeäkään ollut
+uneksinut. Pappilanrouva ei antanut hänelle edes korvapuustiakaan,
+vaan hillitsi itsensä aivan viime tingassa ja koetti hymyillä.
+
+"Lapsi kulta, sinä olet aivan kuin kissa, joka aikoo lentää koiran
+päälle. Mutta ole rauhassa! En minä lyö sinua siksi, että olet
+uskollinen valtijattarellesi. Sellaisesta minä pidän, ja siksi minä
+lupaan, ettei Maija Liisa saa kuulla sanaakaan siitä asiasta, jonka
+perille tänään pääsin. Ja nyt me menemme molemmat saliin, emmekä enää
+koskaan ajattele koko asiaa."
+
+Pikkupiian päätä pyörrytti. Jotakin tämän alla piili, jota hän
+ei ymmärtänyt. Mutta hän oli niin mielissään, kun hän sai jäädä
+pappilaan, ettei hän viitsinyt ponnistaa aivojaan selittääkseen tätä
+arvoitusta.
+
+Heidän istuessaan jälleen ompelupöydän ääressä, ei ompelusta tullut
+kuitenkaan mitään, sillä pappilanrouva avasi laatikon, joka oli
+kaikkien muiden alla piilossa, ja veti sieltä ensiksikin esille
+aapisen ja sitten paperia ja hanhenkynän sekä mustepullon.
+
+Pikkupiika luuli, että hän aikoi koettaa hänen luku- ja
+kirjoitustaitoaan, mutta se ei ollutkaan tarkoitus. Pappilanrouva
+alkoi nyt kertoa että hänen lapsena ollessaan oli hänellä aina ollut
+niin paljon työtä auttaessaan äitiä hoitamaan pikkusiskoja, ettei
+hän koskaan ollut saanut oppia lukemaan eikä kirjoittamaan. Mutta
+nyt, kun hänestä oli tullut pappilan rouva, oli hänestä ikävä olla
+niin taitamaton. Hän halusi siis, että pikkupiika rupeaisi hänen
+opettajakseen. Hän oli ajatellut sitä jo silloin, kun hän oli jouluna
+ottanut hänet Lövdalaan, mutta hänellä ei ollut ennemmin ollut aikaa
+ryhtyä siihen.
+
+Pikkupiika oli hyvin mielissään. Hän vastasi heti, että hän tahtoi
+auttaa rouvaa niin hyvin kuin hän osasi.
+
+Se asia oli siis päätetty, mutta pappilanrouva pyysi, ettei
+pikkupiika kertoisi kellekään, että hän opetti häntä lukemaan. Hän
+pelkäsi, että muut nauraisivat hänelle. Voisihan pikkupiika olla vain
+opettelevinaan täällä ompelusta, ja sen vuoksi tulla hetkeksi saliin
+joka aamupäivä.
+
+Niin, eihän siinä voinut olla mitään pahaa.
+
+Pappilanrouva sanoi, että hän oli tästä oikein hyvillään. Kyllä kai
+pikkupiika saattoi käsittää, kuinka vaikea oli olla pappilan rouvana
+osaamatta kirjoittaa. Nytkin hän tahtoisi mielellään kirjoittaa erään
+kirjeen, jos hän vain saisi sen tehdyksi. Hän oli hiukan ajatellut...
+Ehkäpä pikkupiika oli siksi sukkela, että hän osaisi kirjoittaa hänen
+sanelunsa mukaan?
+
+Siihen pikkupiika oli heti valmis. Hän nosti laskupöydän laudan ylös,
+levitti paperin, veti korkin mustepullon suulta ja alkoi kirjoittaa
+pappilanrouvan sanelun mukaan.
+
+
+
+
+KEVÄTILTA.
+
+
+Pappilanneiti käveli ulkona eräänä kevätiltana pikkupiian kanssa.
+Hänellä oli aina ollut tapana kävellä hetken aikaa joka ilta, eikä
+emintimäkään ollut sitä kieltänyt, vaan ainoastaan käskenyt, että
+hänen piti ottaa pikkupiika mukaansa, sillä seitsentoista-vuotiaan
+tytön ei sopinut kulkea yksin maantiellä.
+
+Hän astui etelää kohti niinkuin ainakin, sillä sinnepäin oli tie
+kaikkein paras. Hän käveli hitaasti, mutta pikkupiian oli vaikea
+seurata niin hidasta tahtia. Milloin hän kiiruhti edeltä, milloin hän
+jäi paljon jälkeen, jotta hän kiinniottaessaan voisi juosta aivan
+hengästyksiin asti.
+
+Tie kulki pitkin metsäistä harjua Lövdalan rajaa pitkin. Kulkiessansa
+ei pappilanneiti voinut olla ihmettelemättä, kuinka pikkupiika
+saattoi keksiä niin paljon hauskaa tämän tien varrella, jota he
+kuitenkin astuivat joka ainoa ilta.
+
+Ensinkin oli siellä kaiku. Pikkupiika juoksi edeltä pitkin lehtikujaa
+saadakseen keskustella kaiun kanssa. Hän tiesi, että kaiku asusti
+vähän matkan päässä, aivan Lövdalan vilja-aitan edessä, ja siinä hän
+pysähtyi, kääntyi aitan seinää vasten ja alkoi huutaa:
+
+    "Kaiku, kaiku, ennusta!"
+    "Ennusta!" vastasi kaiku.
+    "Saanko pian sulhasen?"
+    "Sulhasen!" vastasi kaiku.
+    "Onko hän kaunis?"
+    "Kaunis!" vastasi kaiku.
+    "Onko hän rikas?"
+    "Rikas!" vastasi kaiku.
+    "Tottako puhut vai valhetta?"
+    "Valhetta!" vastasi kaiku.
+
+Pappilanneiti oli itse opettanut tämän lorun pikkupiialle muutamia
+kuukausia sitten, mutta silloin kaikki olikin toisin kuin nyt. Nyt
+hän ei jaksanut enää kiusotella kaikua.
+
+Pikkupiika pysytteli hänen rinnallaan, kunnes he tulivat
+sorakuopalle, joka oli länsipuolella tietä, aivan kallion kupeella.
+Silloin hän juoksi pappilanneiden luota ja hyppäsi kuoppaan etsien
+kissankultaa alaspudonneiden kivien välistä. Vasta sitten, kun
+pappilanneiti katosi tienkäänteessä melkein näkyvistä, kiiruhti hän
+taas hänen jälkeensä.
+
+Sitten he astuivat yhdessä puron partaalle. Pikkupiian mielestä oli
+aivan käsittämätöntä, miten pappilanneiti saattoi kulkea puron ohitse
+pysähtymättä sitä edes katselemaan. Se virtasi voimakkaana ja kopeana
+metsäisen rinteen kupeelta, kohisten pieninä koskina ja putouksina
+ennenkuin se ennätti tielle saakka. Kun se sitten suurella vaivalla
+ja pauhulla oli tunkeutunut tien ylimenopaikan alitse, oli sen vaikea
+pysytellä entisessä uomassaan, vaan riistäytyi valloilleen ja paisui
+pitkin maata. Mutta sitä pikkupiika ei voinut sietää. Hän kiiruhti
+tien alapuolelle ja alkoi kaivaa ja laittaa patoa ja pakoitti sen
+takaisin entiseen uomaansa.
+
+Hän olisi ollut hyvin kiitollinen, jos pappilanneiti olisi auttanut
+häntä. Mutta pappilanneiti jaksoi töin-tuskin kävellä tasaisella
+tiellä. Ei hän omasta mielestään kävellytkään, vaan laahautui vain
+eteenpäin. Muina vuosina hänkin oli laittanut patoja purolle, mutta
+silloinhan hän olikin ollut lapsi.
+
+Hän pysähtyi, sillä hän ymmärsi nyt äkkiä, mitä hänelle oli
+tapahtunut. Hän oli tullut vanhaksi: nuoruus ja nuoruudenilo oli
+häneltä riistetty.
+
+Pappilanneiti astui astumistaan, ja pikkupiika sai luvan heittää
+puron oman onnensa nojaan ja seurata häntä. Mutta ei hän sittenkään
+pysynyt kauan tiellä.
+
+He tulivat veräjälle, joka johti hakaan, ja siellä pikkupiika
+tiesi valkovuokkojen kasvavan. Ne eivät olleet vielä täydessä
+kukassa, mutta kevät oli sittenkin ehtinyt jo niin pitkälle, että
+niitä saattoi löytää milloin hyvänsä. Pikkupiika avasi veräjän
+kurkistaakseen vain hiukan sinne. Hän oli päättänyt tuoda kotiin
+ensimäisen valkovuokon.
+
+Pappilanneiti kulki aivankuin vanha ihminen, eikä hänen tehnyt
+lainkaan mieli etsiä kevätkukkia. Vähän matkan päässä oli
+pikkupiialla ystävä, jota hän aina kävi tervehtimässä. Suuressa
+ontossa koivussa, kaikkein suurimmassa puussa Lövdalan maalla asui
+kissapöllö. Pikkupiika otti maasta tikun ja pisti sen kissapöllön
+pesään, ja lintu ojensi esiin jalkansa ja koetti työntää tikkua
+syrjään. Pikkupiika ei nähnyt kissapöllöstä koskaan muuta kuin sen
+suuret kynnet. Sen tiesi myös pappilanneiti varsin hyvin, sillä
+hänkin oli aikoinaan kiusotellut kissapöllöä. Nyt hän ei ymmärtänyt,
+mitä huvia siinä oli saattanut olla.
+
+Heti kun he olivat astuneet kissapöllön pesän ohi, kiiruhti
+pikkupiika pappilanneiden rinnalle, ja nyt pappilanneiti tiesi,
+ettei tyttö vähään aikaan malttaisi poistua hänen luotaan. Sillä
+hetken kuluttua he tulivat vanhan sammaleisen kiviaitauksen kohdalle,
+jossa joskus kummitteli. Ah, kuinka pappilanneiti ikävöi sitä aikaa,
+jolloin hänkin oli pelännyt tuota hirveää, päätöntä pappia, joka
+joskus ilmestyi juuri tämän kiviaitauksen luona.
+
+Oli ylämäki, ja pappilanneiti huomasi, ettei hän päässyt kulkemaan
+eteenpäin nopeammin kuin etana. Hän pelkäsi, ettei hän koskaan
+jaksaisi nousta mäen päälle.
+
+Hän ei kävellyt koskaan pitemmälle kuin tälle mäelle. Tien reunassa,
+mäen päällä, oli suuri kivipaasi, jota sanottiin Lepokiveksi, ja
+siihen hän istahti hetkeksi. Paaden etusivuun oli hakattu pieni
+istuinpaikka, juuri niin suuri, että hän ja pikkupiika mahtuivat
+siihen. Pappilanneiti sulki silmänsä, hän oli niin väsynyt, ettei hän
+jaksanut sanoa sanaakaan. Pikkupiika pysyi aivan ääneti. Kerran vain
+pappilanneiti katsoi ylös, sillä hän luuli, että tyttö oli lähtenyt
+taas jollekin retkeilylle. Mutta hän istuikin paikoillaan ja siveli
+hiljaa kädellään pappilanneiden hameen helmaa, joka oli jäänyt hänen
+polvelleen.
+
+Koko maailma tuntui kovin surkealta pappilanneiden mielestä, jonka
+kuitenkin oli määrä periä Lövdala sekä koko pitäjä. Hänestä tuntui,
+että kaikki muut paitsi tämä lapsi raukka, olivat hyljänneet hänet.
+
+Hän tunsi olevansa vanha ja heikko juuri sen vuoksi, että kaikki
+olivat hyljänneet hänet. Hän oli yhtä yksinäinen kuin ihminen, jolta
+kaikki ystävät ovat kuolleet.
+
+Sen jälkeen kuin hän oli käynyt Svanskogissa, ei hän ollut tavannut
+ketään, joka olisi kohdellut häntä ystävällisesti ja hellinyt häntä.
+Ensi aikoina kotiin palattuansa, odotti hän joka päivä, että joku
+tulisi vapauttamaan häntä kaikista vaikeuksista. Hän ei tiennyt kuka
+tulisi, eikä hän tiennyt myöskään millä tavalla hän auttaisi häntä,
+mutta hänen mielestään noina kahtena päivänä oli tapahtunut niin
+paljon ihmeellistä, että uusia ihmeitä olisi pitänyt vielä tapahtua.
+
+Mutta sitten päivä oli kulunut toisensa jälkeen tapahtumatta mitään.
+Viikko oli seurannut toistaan, ja ne olivat olleet niin samanlaisia,
+ettei hän voinut muistissaan niitä eroittaa edes toisistaan.
+
+Hänen ympärillään oli niin omituisen hiljaista. Välistä hän kuvaili
+mielessään, että jossakin kaukana tapahtui jotain, joka koski häntä.
+Hän oli kuulevinaan ympärillään äänien kaikua, jotka puhuivat
+hänestä, ja välistä hän tunsi tuskaa, kun ei kukaan ikävöinyt häntä
+eikä tullut häntä tapaamaan. Mutta koko helmikuu, koko maaliskuu ja
+koko huhtikuu oli kulunut eikä hän sittenkään ollut saanut sanaa eikä
+kirjettä niiltä, jotka olivat vapaita ja saattoivat liikkua niinkuin
+heidän mielensä teki, eivätkä, niinkuin hän, olleet kahlehditut
+rautahäkkiin.
+
+Hän alkoi nyt ymmärtää, ettei kukaan enää tulisikaan. Hänen täytyi
+taistella taistelunsa yksin, saamatta keltään apua. Mutta oli
+raskasta luopua kaikesta toivosta. Hän oli mielestään saanut niin
+voimakkaita ja hyviä ystäviä; hän ei vieläkään voinut käsittää,
+etteivät he välittäneet hänestä.
+
+Vanha kivi, jolla hän istui, oli ollut tässä tienreunassa, niin
+sanottiin, aina siitä saakka, kun Lövdala ei ollut muuta kuin
+karjatalo keskellä raivaamatonta metsää, jonne paimentytöt joka
+kesä kuljettivat lehmänsä ja vuohensa. Silloin oli joku nuori renki
+hakannut istuinpaikan kivipaateen, jotta hänen armaallaan olisi
+lepopaikka. Tästä mäen harjalta, jossa kivi sijaitsi, saattoi nähdä
+aina Löven-järvelle ja kirkolle saakka, ja täällä varmaankin paimenet
+olivat monena iltana istuneet ja tähystelleet niitä, jotka tulivat
+heitä erämaasta hakemaan ihmisten ilmoille. Istuessaan tässä hän
+saattoi selvästi tuntea, että tämä paikka oli ollut oikea ikävän ja
+kaihon paikka.
+
+Pappilanneiti painoi kasvonsa käteensä ja huokasi. Parasta, että ne,
+jotka tahtoivat häntä auttaa, tulisivat pian. Hän ei jaksanut enää
+kauan kestää. Ei häntä vaivannut mikään tauti, mutta hän oli kuolla
+ikävästä ja yksinäisyydestä. Tänne hän ei todellakaan jaksanut enää
+monta kertaa laahautua. Eikä hän yksin tarvinnut apua ja pelastusta,
+vaan koko Lövdalakin. Tämä koti, jossa hän rakasti joka ainoaa kiveä,
+oli joutua aivan hukkaan. Huhtikuu oli vasta loppupuolessa, ja
+paikalla istuessa tuli kylmä. Hän läksi hitaasti kotimatkalle, mutta
+nyt hän ei ajatellut enää itseään, vaan ainoastaan Lövdalaa.
+
+Eräänä sunnuntaina, maaliskuun lopulla, oli isäkulta tullut kotiin
+kirkosta ja kertonut pastori Liljecronan pyytäneen, ettei häntä
+nimitettäisi kirkkoherraksi Sjöskogaan. Isäkulta oli puhunut siitä
+päivällispöydässä, ja Maija Liisa oli punastunut kovasti ja joutunut
+aivan haltioihinsa. Hän oli heti kysynyt, oliko isäkulta kuullut,
+miksei hän tahtonut ottaa vastaan tuota suurta paikkaa. Mutta siihen
+ei isäkulta osannut vastata mitään. Hän tiesi vain sen, että pastori
+Liljecrona vaikutti paljon hyvää seurakuntalaistensa parissa, ja
+lisäsi, että hän oli varmaan tavattoman kelpo mies, koska hän saattoi
+kieltäytyä varallisuudesta ja korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta
+voidakseen pysyä niiden luona, jotka tarvitsivat häntä.
+
+Äitikultaa oli isän uutinen myös tavattomasti huvittanut. Hän kysyi,
+oliko todellakin totta, että Liljecrona oli vapautunut Sjöskogasta.
+Ja kun isäkulta oli vakuuttanut hänelle, että todellakin niin oli,
+oli äitikulta aivan äkkiä, niinkuin hänellä oli tapana puhua,
+sanonut, että hänen mielestään isäkullan pitäisi hakea sinne.
+
+Varmaankaan ei isäkulta monta kertaa eläissään ollut jäänyt
+vastausta vaille, mutta nyt hän istui aivan ääneti ja tuijotti vain
+äitikultaan. Hän näytti melkein pelästyneeltä, ikäänkuin hänen
+mielestään olisi ollut suuri onnettomuus, että äitikulta oli saanut
+tuon päähänpiston. Hän ei suinkaan ollut enää varma siitä, olisiko
+hänellä voimaa kieltää sitä äitikullalta.
+
+Maija Liisakin oli joutunut hämmästyksestä aivan ymmälle. Hänen olisi
+tehnyt mielensä luulla, että äitikulta vain laski leikkiä, mutta
+eihän se ollut äitikullan tapaista. Oikeastaan tuo ajatus ei ollut
+niinkään hullu -- Maija Liisa oli itsekin monta kertaa ajatellut,
+että isäkullan olisi pitänyt olla piispa --, mutta nyt, sen jälkeen
+kuin hän oli saanut halvauksen, niin oli suorastaan väärin yllyttää
+häntä hakemaan niin suurta ja vaivaloista tointa. Isäkulta oli tosin
+viime aikoina tullut paljoa reippaammaksi, olipa jo melkein aivan
+ennallaankin, mutta tiesihän kuitenkin äitikulta, ettei hän ollut
+enää täydessä voimassaan.
+
+Maija Liisa oli vaiti. Jos hän olisi uskaltanut tuoda esiin
+vastaväitteitään, niin silloin vasta äitikulta oikein olisi joutunut
+intoihinsa.
+
+Kun äitikulta ei saanut kummaltakaan vastausta, puhui hän yhä
+edelleen asian puolesta. "Jos istuu liian kauan yhdellä ja samalla
+paikalla, niin tulee ennen aikojaan vanhaksi. Ei mikään ole niin
+hyödyllistä, kuin pudistaa mukavuus hartioiltaan ja tarttua uuteen
+työhön."
+
+Maija Liisa arveli, että isäkullan voimat olivat jo niin huonot,
+ettei lisätyöstä hänelle ollut hyötyä, mutta sittenkin hän pysyi yhä
+vielä vaiti.
+
+Silloin äitikulta alkoi puhua asiasta, ikäänkuin isäkulta olisi
+jo suostunut hänen ehdoitukseensa. Varmaan koko vaali oli nyt
+uudistettava, mutta joka tapauksessa piti isäkullan jo huomispäivänä
+lähteä Karlstadiin tarkemmin sitä tiedustelemaan, ja kaikkein parasta
+olisi, jos hän samalla lähtisi aina Tukholmaan asti ja jättäisi itse
+hakemuksensa Kuninkaalliselle Majesteetille. Tiesihän äitikulta
+että isäkullalla oli suuria oppiansioita ja että hän voisi saada
+mahtavia puoltajia, siksi että hän aikoinaan oli ollut useiden niiden
+korkeiden herrojen kotiopettajana, jotka nyt olivat vallassa.
+
+Tähän asti oli Maija Liisa ollut levoton vain isäkullan puolesta,
+mutta hän tuli ajatelleeksi toistakin asiaa, ja siitä syystä hän ei
+voinut enää hillitä itseänsä, vaan keskeytti äitikullan puheen.
+
+"Jos isäkulta muuttaa Sjöskogaan, niin eihän isäkulta sitten enää voi
+pitää Lövdalaa."
+
+Äitikulta kääntyi silloin hänen puoleensa, ja hänen sormensa
+käpertyivät, jotta ne näyttivät ikäänkuin linnun kynsiltä. Kaikki
+se viha ja inho, jota äitikulta tunsi Maija Liisaa kohtaan, samensi
+siihen määrään hänen äänensä, että se kuului aivan epäselvältä hänen
+vastatessansa.
+
+"Eihän isäkullan ole pakko istua täällä ja vartioida Lövdalaa sinun
+puolestasi! Täytyyhän hänen saada vapautua siitä, jotta hän voisi
+päästä siihen asemaan, joka sopii hänelle."
+
+Isäkulta oli nyt lopettanut päivällisensä ja nousi nopeasti pöydästä.
+Hän oli iloinen saadessaan tämän keskustelun loppumaan.
+
+Mutta nyt Maija Liisa tiesi, mitä äitikulta oli tarkoittanut, kun
+hän lupasi vielä opettaa häntä itkemään. Isäkullan piti pyrkiä
+Sjöskogaan vain siksi, että Maija Liisa rakasti Lövdalaa enemmän kuin
+mitään muuta, sekä ettei mikään voisi surettaa häntä enemmän kuin
+lapsuuskodin kadottaminen.
+
+Ainakin viikon päivät sai äitikulta puuhata, ennenkuin hän sai
+isäkullan matkaan. Äitikulta oli pyytänyt ja yllyttänyt häntä joka
+ainoa päivä ja pannut koko tarmonsa liikkeelle saadakseen isäkullan
+lähtemään ainakin Karlstadiin ja ottamaan asiasta selkoa. Mutta
+viimeiseen asti oli näyttänyt siltä, kuin hän ei olisi onnistunut.
+Varmaan hän olisi saanut luopua yrityksestään, jollei eräs toinen
+seikka olisi tullut hänen avukseen.
+
+Isäkulta oli nyt ollut kaksikymmentä vuotta pappina Svartsjössä, ja
+koko tänä aikana oli hänellä ollut paljon huolta ja vaivaa. Ensinkin
+tuo suuri kirkkorakennushomma, kun salama oli polttanut vanhan
+kirkon ja hänen piti rakennuttaa toinen sijaan. Isäkulta sai kerjätä
+rahoja kuninkaalta sekä turvautua monen muunkin korkean herran
+avuliaisuuteen, ja hän oli matkustanut pitäjästä pitäjään keräten
+sitä varten varoja. Kun kirkko oli valmis, niin tunnustivat kaikki,
+että se suurimmaksi osaksi oli isäkullan työtä, ja hän olikin saanut
+osakseen paljon kunniaa ja kiitollisuutta seurakuntansa puolesta.
+
+Mutta viime aikoina oli isäkulta varmaan huomannut, että pitäjäläiset
+vetäytyivät pois hänestä. He eivät tulleet niinkuin ennen kysymään
+häneltä kaikissa asioissa neuvoa. Se riippui tietysti siitä, että
+ihmiset luulivat äitikullan nykyään sanelevan kaikki päätökset. Mutta
+sitä ei isäkulta käsittänyt, vaan tunsi olevansa syrjäytetty.
+
+Ja samoinkuin seurakuntalaisten oli myös talonväen käynyt. Lövdalan
+asuinrakennus oli palanut, aivan kuin kirkkokin, isäkullan aikana,
+ja hänellä oli ollut paljon huolta ja kustannuksia uudisrakennuksen
+vuoksi. Koko talonväki, josta suurin osa oli ollut Lövdalassa
+palveluksessa jo ennen isäkullan aikaa, oli iloinnut sekä rakennus- että
+viljelysuudistuksista, jotta isäkulta näki ympärillään aina
+ystävällisiä kasvoja. Mutta viime aikoina oli tässä suhteessa
+tapahtunut muutos. Isäkulta huomasi tyytymättömiä kasvoja sekä
+renkituvassa että keittiössä, eikä hän tahtonut lainkaan nähdä
+oikeata syytä tähän, vaan ihmetteli alituisesti, miksi hänen vanhat,
+hyvät palvelijansa olivat niin kiittämättömiä ja epäystävällisiä.
+
+Kaikki tämä oli äitikullalle hyväksi avuksi, kun hän koetti saada
+isäkultaa hakemaan Sjöskogaan. Mutta luultavasti hän ei sittenkään
+olisi onnistunut, jollei olisi sattunut tuo Vetteriä koskeva ikävä
+juttu.
+
+Pappilanneiti oli niin väsynyt ja tylsä, että hänen oli vaikea
+pitää selkoa ajan kulusta, mutta hänen muistaaksensa oli maaliskuu
+puolivälissä, kun äitikulta pelästyi aivan pahanpäiväisesti siksi,
+että Vetter oli päässyt kotiin vankeudesta.
+
+Vetter asui pienessä mökissä, joka sijaitsi hiukan Lövdalan
+pohjoispuolella, ja oikeastaan kaikki olisivat voineet pelästyä, kun
+kerrottiin hänen palanneen kotiin, sillä Vetter oli oikea suurvaras.
+Mutta Vetter oli asunut jo monta vuotta Lövdalan naapurina, eikä
+kukaan tullut edes ajatelleeksi, oliko hän kotona vai poissa,
+varsinkin kun kaikki tiesivät, ettei hän koskaan varastanut mitään
+lähimmiltä naapureiltaan.
+
+Joka kerta kun Vetter pääsi irti vankilasta, päätti hän pysyä
+kotona, mutta hän ei voinut koskaan pitää tätä päätöstänsä. Vetter
+piti ammatistaan, ja hän oli yhtä ylpeä varastamistaidostaan kuin
+äitikulta keittokyvystänsä. Mutta seurauksena oli myöskin se, että
+Vetter sai istua vankilassa suurimman osan elämäänsä. Kun isä- ja
+äitikulta menivät naimisiin, oli hän ollut lukkojen ja salpojen
+takana, eikä äitikullalla ollut aavistustakaan siitä, että hän saisi
+suurvarkaan naapuriksensa.
+
+Nyt äitikulta pelästyi niin pahanpäiväisesti, että hän oli mennä
+aivan pyörälle päästään. Äitikulta luuli, että kaikki ihmiset
+varastivat, -- tämä hänen epäilyksensä ulottui miltei isäkultaankin,
+-- ja siksi hän alituisesti pelkäsi kadottavansa omaisuutensa.
+Kaikkina niinä vuosina, jolloin äitikulta oli ollut emännöitsijänä
+hienoissa kartanoissa, oli hän saanut lahjaksi koko joukon hopeita,
+ja niitä hän säilytti rasiassa, jonka hän yöksi asetti aina vuoteensa
+alle. Nämät hopeat olivat äitikullan rakkaimmat tavarat, mutta
+nyt, kun suurvaras oleskeli lähiseuduilla, luuli hän aivan varmaan
+kadottavansa ne.
+
+Äitikulta piti aina kaappinsa ja laatikkonsa niin monen lukon takana,
+ettei niitä juuri sen paremmin olisi voinut lukita. Mutta sen jälkeen
+kuin Vetter tuli kotiin, riitti häneltä töin-tuskin aikaa mihinkään
+muuhun kuin lukkojen tutkimiseen ja avainkimpun avainten laskemiseen.
+Iltasin hän haki suuren kirveen puuvajasta ja asetti sen vuoteensa
+viereen, eikä hän rauhoittunut, ennenkuin isäkulta ripusti ladatun
+pyssyn seinälle vuoteen yläpuolelle.
+
+Isäkulta koetti vakuuttaa hänelle, ettei Vetter koskaan varastanut
+naapureilta, mutta äitikulta ei voinut sittenkään voittaa
+levottomuuttaan.
+
+Kun Vetter oli ollut kotona pari päivää, tuli hän käymään Lövdalaan,
+niinkuin hänellä aina oli tapana tehdä. Äitikulta seisoi juuri
+keittiössä ja nähdessään hänen astuvan ikkunan ohi, kysyi hän, kuka
+tuo mies oli.
+
+"Sehän on Vetter", sanoi emännöitsijä ja näytti hiukan
+hämmästyneeltä. "Hänen täytyy kai tulla ilmoittamaan papille, että
+hän on palannut kotiin."
+
+Tätä vastausta ei äitikulta ollut odottanut, sillä mies, joka meni
+isäkullan puheille, oli näyttänyt kiltiltä ja hyvältä ukolta. Nyt
+äitikullan jalat äkkiä lakkasivat toimimasta. Hän aivan lyyhistyi
+kokoon.
+
+Niin pian kuin äitikulta pääsi taas liikkeelle, kiiruhti hän
+sisähuoneisiin. Hän otti hopearasiansa, kävi istumaan salin sohvaan
+ja piti sitä sylissään, niinkauan kuin Vetter oli isäkullan luona.
+
+Äitikulta sai istua varsin kauan rasia polvillaan, sillä isäkulta oli
+tavallaan aina pitänyt Vetteristä, eikä hän päästänyt häntä menemään,
+ennenkuin tämä oli kertonut kaikki viimeiset urotyönsä. Sitten täytyi
+isäkullan myös varoittaa häntä hiukan, jotta ei näyttäisi siltä, kuin
+hän turhan päiten olisi antanut vain Vetterin jutella.
+
+Tämän jälkeen rauhoittui kuitenkin äitikulta hiukan eikä pelännyt
+enää yhtä suuresti asuinrakennuksessa olevien tavaroiden tähden. Sitä
+levottomampi hän oli aittojensa, varsinkin ruoka-aitan puolesta.
+Siinä oli niin vanha huono lukko, että kuka hyvänsä saattoi sen
+avata. Jollei avain ollut käsillä, niin sai sen hyvin helposti
+tikulla väännetyksi auki.
+
+Juuri samalla viikolla, kun oli niin paljon puhetta Sjöskogasta,
+lähetti äitikulta hakemaan Smedsbyn Olavia, joka oli oikea
+mestariseppä, ja antoi hänen laittaa uuden lukon, niin vahvan, ettei
+kukaan varas koko maailmassa kyennyt sitä avaamaan. Ja kokonaista
+neljä päivää seisoi Olavi pajassa, mutta sitten hän oli myös
+saanut syntymään niin suuren ja jäykän lukon, että äitikulta itse
+töin-tuskin jaksoi vääntää sitä auki.
+
+Kun lukko oli kiinnitetty aitan oveen, oli äitikulta varsin
+tyytyväinen. Hän lukitsi oven illalla itse, ja avaimen hän otti
+mukanaan makuuhuoneeseen. Sinä yönä hän arveli voivansa nukkua
+rauhallisemmin kuin pitkiin aikoihin.
+
+Seuraavana aamuna, kun äitikulta heräsi, oli suuri avain paikoillaan
+hänen tyynynsä alla, mutta siitä huolimatta oli ruoka-aitassa yön
+aikana tapahtunut jotakin hyvin kummallista.
+
+Ovi oli yhtä lujasti kiinni kuin illallakin, mutta sittenkin olivat
+kaikki irralliset tavarat, lihasammiot ja leipävartaat, kinkut
+ja makkarat, puntarit ja painot, pytyt ja säkit kannetut ulos ja
+asetetut riviin aitan portaille.
+
+Kaikki tavarat, niinkuin sanottu, olivat ulkona, mutta ei mikään
+ollut turmeltunut eikä kadonnut, ja kun näki kaikki nuo tavarat
+lukitun oven ulkopuolella, niin täytyi tietenkin ihmetellä, miten se
+oikeastaan oli käynyt.
+
+Äitikulta, samoinkuin kaikki muutkin, arveli, että Vetter oli
+ollut pelissä mukana. Mutta tarkastettuaan ja etsittyään esille
+kaikki tavarat, ja huomattuaan, ettei edes ainoatakaan leipäpalaa
+puuttunut, oli hänen aivan mahdoton käsittää, mitä tällainen varas
+oli tarkoittanut.
+
+Kun isäkulta läksi aamukävelylleen, kohtasi hän Vetterin ja silloin
+hän sai selityksen asiaan.
+
+"Vetter, Vetter!" sanoi isäkulta. "Mitä kummia hän on tehnyt? Hänkö
+se viime yönä kävi minun ruoka-aitassani?"
+
+Vetter näytti oikein loukkaantuneelta vastatessaan isäkullalle:
+"Pastori voi sanoa rouvalleen, etten minä koskaan varasta
+naapuritaloista. Mutta älköön hän luulko, että hänen vahvat lukkonsa
+estävät minua sitä tekemästä."
+
+Oi, voi! Jos nyt isäkulta olisi ollut ennallaan, niin olisi hän kauan
+aikaa voinut nauraa tälle asialle, mutta nyt se suututti häntä.
+Isäkulta pelkäsi, että juttu voisi levitä suusta suuhun pitkin koko
+pitäjää, ja että kaikki nauraisivat äitikullalle, ehkäpä myös hänelle
+itselleen.
+
+Isäkulta ei luultavasti vastannut halaistua sanaakaan Vetterille.
+Hänestä tuntui varmaan siltä, kuin kaikki olisivat tahtoneet pettää
+häntä, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut enää ainoatakaan ystävää
+pitäjäläistensä parissa. Ja siksi isäkulta tuumi, että hänen oli ehkä
+parasta lähteä pois Svartsjöstä.
+
+Kun hän palasi takaisin kartanolle, sanoi hän äitikullalle lähtevänsä
+huomispäivänä Karlstadiin ottamaan selkoa Sjöskogan asiasta.
+
+Isäkulta matkusti ja palasi takaisin, ja näyttipä todellakin
+siltä, kuin äitikulta saisi tahtonsa perille, sillä isäkulta oli
+kotiin tullessansa varsin hyvällä mielellä. Hän oli käynyt sekä
+Karlstadissa että Tukholmassa ja hänelle oli annettu hyviä toiveita.
+Ei epäilystäkään, ettei hän joutuisi nyt pois Svartsjöstä.
+
+Kummallisen uutisen oli isäkulta kuullut tällä matkallaan, sen
+nimittäin, että pastori Liljecrona oli kevään kuluessa mennyt
+naimisiin. Ei se ollut mikään edullinen naimakauppa, hänen rouvansa
+oli vain alhaista säätyä, ja isäkulta oli kuullut, että hän
+oikeastaan tämän syyn vuoksi olikin jäänyt suomalaisalueelle.
+
+Maija Liisa ei uskaltanut tiedustella isäkullalta mitään sen
+tarkempaa tämän asian johdosta, sillä äitikulta oli tarkastellut
+hyvin tutkivasti häntä. Mutta nyt hän ainakin ymmärsi, miksi hän ei
+ollut kuullut mitään hyvästä auttajastaan. Ja juuri tämän tapauksen
+jälkeen hän olikin tullut aivan toivottomaksi ja kadottanut kaiken
+rohkeutensa. Pastori Liljecrona oli hänen mielestään ollut uljas
+ja taistelunhaluinen, ja hän oli turvannut häneen kuin hyvään
+veljeen. Aina tähän saakka hän oli odottanut, että hän olisi tullut
+koko nuoruuden voimassaan ja järjestänyt kaikki Maija Liisan asiat
+oikealle tolalle.
+
+
+
+
+SYYTÖS.
+
+
+Kaikki ihmiset Lövdalassa olivat hirveän uteliaita. Ajatelkaahan,
+Henriksbergin isännöitsijä oli tullut hevosella taloon yhdessä
+erään naisen kanssa, jota ei kukaan tuntenut, eivätkä he menneet
+sisään saliin, niinkuin muilla vierailla oli tapana tehdä taloon
+tullessansa, vaan astuivat suoraan papin huoneeseen ja puhuivat yksin
+hänen kanssaan monta tuntia!
+
+Yhtä vähän ei pappilanrouva kuin pappilanneiti tai emännöitsijä tai
+joku palvelustytöistäkään voinut keksiä, mitä asiaa heillä saattoi
+olla. Kamarineitsyt, joka oli auttanut heidät alas ajopeleistä, oli
+huomannut, että he näyttivät vakavilta ja alakuloisilta, mutta muuta
+hän ei myöskään voinut kertoa.
+
+Pappilanrouva kävi käsitöineen koetteeksi istumaan vieraskamariin.
+Vieraskamari oli papin huoneen vieressä, ja jos hän olisi saanut
+istua siellä rauhassa, niin hän olisi hyvinkin pian päässyt vieraiden
+asian perille. Mutta tuskin hän oli istunut siellä pari minuuttia,
+niin pappi raoitti ovea ja pyysi häntä menemään toiseen huoneeseen.
+Hän lupasi kyllä aikoinaan itse ilmaista hänelle vieraiden asian.
+
+Vieraat olivat tulleet niin varhain iltapuolella, että pappilanrouva
+pelkäsi heidän jääneen ilman päivällistä. Hän lähetti kamarineitsyen
+sisään kysymään isäkullalta, pitäisikö hänen valmistaa heille
+päivällisruokaa, mutta kamarineitsyt palasi takaisin sillä tiedolla,
+etteivät he halunneet mitään.
+
+Niinkauan kuin palvelijatar oli ollut huoneessa, ei kukaan ollut
+sanonut sanaakaan. Eipä hän takaisin tullessaan voinut kertoa muuta,
+kuin että vieras nainen oli pyyhkinyt silmiään, ikäänkuin hän olisi
+itkenyt.
+
+Renki, joka oli kyydittänyt heitä, kutsuttiin keittiöön syömään.
+Hän oli halukas kertomaan kaikki, mitä hän tiesi, mutta se ei ollut
+kovinkaan paljon. Tuota rouvaa ei hän ollut ennen nähnyt. Rouva oli
+saapunut eilen illalla jalkaisin Henriksbergiin ja pyytänyt saada
+puhutella isännöitsijää. Varhain aamulla oli isännöitsijä itse tullut
+talliin ja pyytänyt kyytiä Lövdalaan. Isännöitsijä oli sellainen,
+että hän saattoi olla vaiti viikkokausia, eikä hän nyt matkan
+varrella ollut sanonut ainoatakaan sanaa. Pappilanrouva ei voinut,
+vieraitten tultua taloon, istua hiljaa työnsä ääressä, vaan hän kulki
+toisesta huoneesta toiseen. Vihdoin hän käski pikkupiian mukanaan
+saliin ja kysyi oliko hän kertonut kellekään, että hän opetti
+pappilanrouvaa lukemaan ja kirjoittamaan.
+
+Eihän tuo olisi ollut vaarallista, vaikka hän olisi siitä puhunutkin,
+jatkoi pappilanrouva. Mutta hänen mielestään oli niin hauskaa
+yllättää pastoria sillä, että hän osasi lukea hänen kirjojansa, ja
+siksi oli parasta, että pikkupiika pitäisi tuon asian vielä vähän
+aikaa salassa.
+
+Pikkupiika rauhoitti häntä, sillä hän ei ollut kertonut siitä
+kellekään. Ja pikkupiika tuumi itsekseen, ettei hänen mielensä edes
+koskaan ollut tehnytkään kertoa noista kirjoitusharjoituksista yhtä
+vähän papille kuin kellekään muulle. Vaikeampi hänen oli salata
+toista asiaa. Hän ei voinut käsittää, miksi pappilanneiti niin
+ankarasti oli kieltänyt häntä kertomasta papille, millä tavalla
+emintimä kohteli tytärpuoltaan. Mitäpä se olisi tehnyt, vaikka pappi
+olisikin saanut tietää, millainen noita-akka hänen vaimonsa oli?
+
+Maija Liisa koko talossa oli kaikkein vähimmin utelias. Viime aikoina
+hän oli ollut aivan kuin typertynyt. Hän ei voinut iloita eikä tulla
+pahoilleen mistään, eikä hän välittänyt vähääkään siitä, miten hänen
+itsensä kävi. Hän luuli, ettei emintimä lakkaisi häntä kiusaamasta,
+ennenkuin hän saisi hänet sairaaksi. Mutta eihän silläkään ollut
+väliä. Kaikkein vähimmin hän pelkäsi kuolemaa. Silloin hän saisi
+ainakin levätä rauhassa.
+
+Pappilanneiti oli kangasta kutomassa, kun pikkupiika tuli hänelle
+kertomaan, että Henriksbergin isännöitsijä oli saapunut Lövdalaan,
+ja pappilanneiti keskeytti vain hetkeksi työnsä. "Henriksbergin
+isännöitsijä" -- tuo nimi kuului aivan vieraalta hänen korvissaan.
+Voisiko hänen tulonsa merkitä hänelle mitään? Jos se olisi tapahtunut
+talvella, niin hän olisi odottanut vaikka mitä hänen tulonsa
+johdosta, mutta nyt...
+
+Kun kello oli viisi, soitti pappi kelloa ja pyysi, että tuotaisiin
+tarjottimella voita ja leipää sekä kolme lasia maitoa vieraskamariin.
+
+Koska hän erityisesti oli sanonut kolme lasia, niin ymmärsi
+pappilanrouva siitä, ettei hänen pitänyt tulla sisään seuraa
+pitämään, vaan hän jäi saliin ompelemaan, kunnes hän kuuli, että
+pappi vieraittensa kanssa oli mennyt vieraskamariin. Silloin hän
+laski syrjään ompelunsa ja läksi keittiöön.
+
+"Tule tänne!" sanoi hän pikkupiialle. "Minun pitäisi saada pastorin
+pyhävaatteet harjattaviksi, sillä huomennahan on sunnuntai, mutta en
+ole voinut päästä huoneeseen. Koetetaanpa voimmeko päästä sinne sillä
+välin, kuin he syövät illallista."
+
+He astuivat varpaillaan eteisen läpi, ja pappilanrouva avasi papin
+huoneen oven niin hiljaa, ettei hän mitenkään voinut häiritä
+vieraskamarissa olijoita. Yhtä varovaisesti hän aukaisi myös
+vaatekaapin oven.
+
+"Astu kaappiin", kuiskasi hän pikkupiialle, "mutta ole aivan hiljaa!"
+
+Pikkupiika astui kaappiin, mutta samassa työnsi pappilanrouva oven
+kiinni. "He tulevat! Saat jäädä sinne siksi aikaa!" sanoi hän
+ovenraosta. Ja pikkupiika kuuli, että rouva hiipi pois.
+
+Pikkupiika jäi tietenkin liikkumatta seisomaan paikalleen, vaikkeivät
+toiset tulleet huoneeseen ennenkuin hyvän aikaa myöhemmin.
+
+Mutta jos pappilanrouva oli sulkenut pikkupiian kaappiin siinä
+tarkoituksessa, että hän saisi urkituksi vieraiden asian, niin
+oli hän nähnyt turhaa vaivaa. Sillä nyt kutsutti pappi sekä hänet
+että pappilanneiden huoneeseensa, vieläpä lähetettiin vanhaa Beata
+rouvaakin hakemaan panimorakennuksesta.
+
+Kun he tulivat sisään, seisoi Henriksbergin isännöitsijä kädet
+ristissä rinnalla nojautuen papin suureen kirjahyllyyn, ja nainen,
+joka oli seurannut hänen mukanaan, istui pienessä nurkkasohvassa.
+Nainen oli herrasvaatteissa, mutta hänen kätensä olivat kovin suuret
+ja karheat hienon naisen käsiksi. Hän oli nuori, ja olisi ollut
+kauniskin, jollei hän olisi ollut niin itkettynyt, että kasvot olivat
+aivan punaisia täpliä täynnä.
+
+Pappi nousi ylös ja esitti vieraat jokaiselle vuorossansa. Tämä
+tässä, sanoi hän, on pastorska Liljecrona, Finnerudin pastorin
+rouva. Ja tämä on hänen lankonsa, tehtaanisännöitsijä Liljecrona
+Henriksbergistä.
+
+Sen enempää ei sanottu ennenkuin pappilanrouva ja Beata rouva
+olivat istuneet papin suuriin nojatuoleihin ja pappilanneiti käynyt
+kirjoituspöydän vieressä olevalle jakkaralle, missä hän aina ennen,
+oleskellessaan alituisesti isäkullan huoneessa, oli istunut.
+
+Kaikki tunsivat, että ukkosta oli ilmassa, mutta ei kukaan tiennyt,
+ketä sen oli määrä kohdata, ennenkuin pappi kääntyi suoraan Maija
+Liisan puoleen.
+
+"Sinä kai jo tunnet kaikki rouva Liljecronan asiat, vai mitä?" sanoi
+hän.
+
+Maija Liisan silmät olivat maahan luotuina. Hän ei uskaltanut katsoa
+isäkultaan. Heti tullessaan huoneeseen hän oli huomannut, että
+hänelle oli tapahtunut jotakin hirveää. "Nyt se on tapahtunut, mikä
+tekee lopun isästä", tuumi hän. Hän oli aivan harmaa kasvoiltaan,
+ja hän ähki joka sanan välissä. Maija Liisa oli tullut niin
+levottomaksi hänen tähtensä, että koko hänen välinpitämättömyytensä
+ja haluttomuutensa oli kadonnut. Hänen kätensä olivat ruvenneet
+vapisemaan, ja hänen täytyi purra hampaansa yhteen, jotta ne eivät
+kalisisi. Hän odotti, että isäkulta saisi halvauksen ja kaatuisi
+kuolleena maahan hänen eteensä.
+
+Mutta isäkulta odotti hänen vastaustaan, ja vihdoin hän sai sen
+verran hillityksi pelästystään, että hän saattoi jokseenkin
+levollisella äänellä sanoa: "Isäkulta, minä en ole koskaan ennen
+nähnyt pastorinrouvaa. Minä en ymmärrä, mitä isäkulta tarkoittaa."
+
+Isäkulta kohautti olkapäitään. Ehkäpä Maija Liisa ymmärsi häntä
+paremmin jos hän sanoi hänelle, että tämä sama rouva oli ollut useita
+vuosia pastori Liljecronan emännöitsijänä?
+
+Isäkullan ääni kuulosti niin kummalliselta, siinä oli jotakin
+halveksivaa ja ärtynyttä. Maija Liisa pakoittautui katsomaan häneen.
+Isäkullan kulmakarvat olivat vetäytyneet ryppyyn, ja tumma puna
+lävähti kerta kerralta hänen kasvojensa yli. Maija Liisa käsitti,
+että isäkulta oli hyvin onneton jostakin asiasta, mutta samalla myös
+kovasti suuttunut. Ja vaikkei hän lainkaan voinut ymmärtää mistä se
+johtui, niin huomasi hän aivan selvästi, että isäkulta oli juuri
+häneen suuttunut.
+
+Maija Liisa nousi heti paikalla ylös pieneltä jakkaralta ja asettui
+solakkana ja suorana isäkullan eteen seisomaan voidakseen ikäänkuin
+paremmin puolustautua.
+
+"Kyllä kai isäkulta huomaa, etten minä siitäkään tule entistä
+viisaammaksi."
+
+Näyttipä siltä, kuin ei isäkulta olisi odottanut tuollaista
+itsepäisyyttä. Tiesihän hän, että Maija Liisa tunsi koko tuon jutun,
+mutta koska hän tahtoi kuulla sen vielä uudestaan, niin saattoihan
+hän sen kertoakin omalla tavallaan. Ehkäpä Svanskogin täti ei ollut
+esittänyt asiaa aivan oikeassa valossa.
+
+Maija Liisa uskalsi keskeyttää isäkultaa. Svanskogin täti oli puhunut
+paljonkin pastori Liljecronasta, mutta hän ei ollut sanallakaan
+maininnut hänen emännöitsijäänsä.
+
+Isäkulta torjui kädellään. Yhdentekevää, oliko täti vai joku toinen
+kertonut hänelle tuon juorun. Joka tapauksessa hän tiesi, että
+joku nainen siinä pelissä oli ollut, sillä naiset aina sättivät
+pahimmin toisiansa. Jos joku mies olisi kertonut tuon asian, niin
+hän olisi sanonut samalla, että ensin oli parasta asettua ihmisen
+olosuhteisiin, ennenkuin tuomitsi häntä. Kuinka moni, iloitessaan
+siitä, että pastori Liljecrona oli pysynyt niin kauan suomalaisten
+parissa ja toiminut heidän valistukseksensa, oli ottanut huomioon
+sen, millaisissa oloissa hän oikeastaan eli? Vasta tänään isäkulta
+oli kuullut, että hän asui savupirtissä, ja että hänen palkkansa
+tuskin oli kohonnut sataan taalariinkaan. Kuinka vaikea olikaan
+silloin sen henkilön, joka hoiti hänen taloaan, pitää loitolla
+pahinta puutetta! Eihän siinä vain kudottu hänen vaatteitaan, vaan
+ommeltiin ne myöskin. Paimennettiin hänen lehmiään ja lampaitaan
+metsässä, ja kaikkina niinä vuosina, jolloin oltiin hänen
+palveluksessaan, tehtiin hänelle paljon enemmän hyötyä kuin mitä joku
+hemmoiteltu herraskartanon mamseli saattoi mielessään kuvitellakaan.
+Saatettiinpa lukea omaksi ansioksi sekin, että pastori Liljecrona oli
+voinut tehdä niin paljon hyvää tuolla kaukaisella seudulla.
+
+Pappilanneiti alkoi tulla hiukan ärtyisäksi, hänkin. Miksi isäkulta
+oli suuttunut? Luuliko hän, että hän oli koettanut viekoitella
+puoleensa pastori Liljecronan, heidän tavatessaan toisensa
+Svanskogissa? Ei suinkaan puhuminen hänen kanssaan kuitenkaan ollut
+kiellettyä! Mutta hän hillitsi mieltään ja pyysi isäkultaa vain
+uskomaan, ettei hän eläissään ollut kuullut sanaakaan koko tästä
+asiasta.
+
+Isä kulta hypisti kärsimättömästi pientä kokoonkäärittyä kirjelippua,
+joka oli hänen edessään pöydällä.
+
+Omituistahan se oli, että Maija Liisa oli saanut selkoa pastori
+Liljecronan ja hänen emännöitsijänsä välisestä suhteesta, koska
+sitä oli pidetty niin salassa, ettei edes hänen veljellään ollut
+siitä vihiä ennenkuin nyt naimisen jälkeen. Mutta kun hän oli
+saanut sen kuulla, niin kuinka hän oli voinut olla niin nopsa häntä
+tuomitsemaan? Eikö hän voinut ymmärtää sitä, että toisella oli
+pyhä oikeus häneen? Vaikkei hän olisi ollutkaan hänen laillinen
+vaimonsa, ja vaikka hän olikin alhaista säätyä, niin ei kaikkein
+kylmäsydämisimmänkään ihmisen olisi pitänyt kadehtia naista, joka oli
+osoittanut niin suurta uskollisuutta ja uhrautuvaisuutta.
+
+Pappilanneiti pyysi vieläkin kerran isäkultaa suomaan hänelle
+anteeksi, mutta hän ei tiennyt, mitä pahaa hän oli tehnyt.
+
+Selvästi saattoi huomata, kuinka isäkultaa harmitti se seikka, että
+hänen piti antaa niin paljon selityksiä. Suuria hikikarpaloita alkoi
+ilmestyä hänen otsalleen.
+
+Jollei Maija Liisa tiennyt sitä ennestään, niin saattoi hän nyt
+sanoa hänelle, että pastori useita vuosia sitten oli luvannut
+naida sen naisen, joka nyt oli hänen vaimonsa. Oli päätetty mennä
+naimisiin heti, kun pastori saisi vain sellaisen aseman, että hän
+voisi elättää vaimoansa eikä olisi pakoitettu vaatimaan häneltä enää
+palvelijattaren töitä. Ei ollut vähintäkään syytä epäillä, ettei
+hän pitäisi lupaustansa, ennenkuin vasta tänä vuonna, heti joulun
+jälkeen. Pastori Liljecrona oli silloin ollut pienellä matkalla --
+niinkuin sanottiin, tavataksensa veljeään. Hän ei ollut matkustanut
+sen pitemmälle kuin Svanskogin kestikievaritaloon, mutta kotiin
+palattuaan hän oli aivan muuttunut. Hän oli synkkämielinen, levoton
+eikä puhunut enää koko naimisesta. Silloin otettiin selkoa siitä,
+kenen hän oli Svanskogissa tavannut.
+
+Isäkulta kääntyi nyt suoraan Maija Liisan puoleen. "Ehket sinä edes
+tiedä, kenen hän siellä tapasi?"
+
+"Isäkulta, kyllä minä tiedän, että hän tapasi minut. Pastori
+Liljecrona puhui hyvin ystävällisesti ja luonnollisesti minun
+kanssani, aivan kuin hyvä veli."
+
+Taaskin teki isäkulta liikkeen kädellään, ikäänkuin Maija Liisan
+itsepäisyys olisi saattanut hänet aivan epätoivoon.
+
+"Voihan se olla, ettei pastori Liljecrona silloin sinua kosinutkaan,
+mutta et sinä siltä tainnut olla epätietoinen hänen tunteistaan. Et
+suinkaan sinä muuten olisi lähettänyt tätä kirjettä..."
+
+Maija Liisa keskeytti isäkullan puheen aivan kursailematta.
+
+"Isäkulta, minä en ole kirjoittanut pastori Liljecronalle! Jos
+pastorinrouva sanoo jotakin sellaista..."
+
+"Ei ole puhettakaan mistään kirjeestä pastori Liljecronalle, vaan
+hänen emännöitsijällensä."
+
+"Vai niin, hänen emännöitsijälleenkö!" Pappilanneiden ääni kuului nyt
+yhtä suuttuneelta ja halveksivalta kuin isäkullankin. "Vai niin, vai
+onko isäkulta saanut kuulla, että minä olen kirjoittanut hänelle!
+Ehkäpä minä pyysin häntä luovuttamaan pastori Liljecronan minulle?"
+
+Isäkulta katsoi kylmästi Maija Liisaan. "Sinä siis sittenkin tiedät,
+mitä olet kirjoittanut", sanoi hän.
+
+Mutta pappilanneiti suuttui nyt toden teolla. Hän ei ajatellut enää,
+että hänen olisi pitänyt säästää isäkultaa, vaan ainoastaan itsensä
+puolustamista, ja nyt hän tahtoi kuulla koko asian alusta aikain.
+
+"Isäkulta, onko minun nimeni tuon kirjeen alla?"
+
+"Ei, sen alla ei ole mitään nimeä, mutta se on lähetetty Finnerudiin
+ja sen mukana seurasivat sellaiset terveiset sinun tädiltäsi
+Svanskogista, että kirje oli pastori Liljecronan emännöitsijälle ja
+että se oli lähetetty Lövdalasta."
+
+Isäkulta hämmästyi varmaan, kun Maija Liisa ei antanut sittenkään
+myöten, vaikka hän toi esiin sellaisen todistuksen, vaan jatkoi vain
+kyselyään.
+
+"Isäkulta, kerro mitä muuta minä vielä olen tehnyt! Sitä on hauska
+kuulla. En minä voi kaikkea arvata itse."
+
+"Mitäkö muuta sinä olet tehnyt!" Isäkulta iski nyrkkinsä pöytään.
+"Eikö siinä kyllin, että olet kirjoittanut tuon kirjeen, että olet
+koettanut saada pauloihisi miehen, joka on toisen oma ja että olet
+loukannut naista, joka on vain rakkaudesta tehnyt syntiä? Mitäkö
+sinä olet tehnyt? Sinä olet saattanut epätoivoon tuon toisen naisen,
+jotta hän tuskassaan tekee kaikkein suurimman hulluuden. Hän lähtee
+näet Karlstadiin piispan puheille, kertoo hänelle koko jutun ja
+pyytää hänen apuaan. Silloin piispa rupee ajamaan hänen asiaansa
+ja kirjoittaa Liljecronalle, että koska hän on aikeissa astua niin
+suureen virkaan, niin täytyy hänen asettaa itselleen myös suurempia
+vaatimuksia. Hän sanoo hänelle, ettei hän voi tulla nimitetyksi
+kirkkoherraksi, ennenkuin hän on tyydyttävällä tavalla järjestänyt
+yksityiset asiansa. Varmaan piispa kirjoitti niin lempeästi ja
+viisaasti kuin suinkin, mutta pastori Liljecrona on ylpeä ja kiivas
+mies. Hän loukkaantui syvästi. Jollei asiaan olisi koskettu, niin
+varmaan hänen hyvä sydämensä olisi voittanut. Satunnainen intohimo,
+jonka valtaan hän oli joutunut, olisi varmaankin sammunut, ja hän
+olisi vapaasta tahdostaan seurannut velvollisuudentunnon ääntä.
+Mutta nyt kun häntä pakoitetaan, joutuu hän epätoivoon, ja hänen
+vihansa kohdistuu juuri siihen henkilöön, jolla on niin suuri
+oikeus hänen rakkauteensa. Aluksi hän ei kuitenkaan päästä vihaansa
+ilmi, yhtä vähän kuin hän sanallakaan mainitsee piispan kirjettä.
+Mutta eräänä päivänä, noin kuukausi sen jälkeen kuin hän oli saanut
+kirjeen, menee hän talliin, valjastaa hevosensa, ajaa oven eteen
+ja kysyy, tahdotaanko tulla vähän matkaa mukaan ajelemaan. Hänen
+pyyntönsä käsitetään suureksi ystävällisyydeksi, jommoiseen ei enää
+olla tottuneita. Noustaan kiireesti ylös, riistetään huivi päähän,
+käydään lyhyessä arkiturkissa ja tavallisissa kengissä rekeen
+istumaan, aivan sellaisena kuin ollaan. Reki lähtee liikkeelle aika
+vauhdilla. Ajetaan muutamien suurempien talojen ohi. Tosin ne ovat
+vain suomalaisten savupirttejä; mutta hävetään sittenkin arkipukua
+ja pyritään pois reestä ja tahdotaan kotiin. Vaan ei! Ajaja ei
+tahdo pysähdyttää. Koetetaan tyyntyä, tie kulkee asumattoman metsän
+halki, ja vauhti vain kiihtyy. Nyt joudutaan pelon valtaan ja
+pyritään jälleen pois. Kovalla äänellä ja vihaisin katsein selitetään
+silloin, että ollaan häämatkalla. Ollaan menossa Västmarkenin
+pappilaan vihittäviksi. Luullaan tätä vain pilanteoksi ja pysytellään
+vielä hetken aikaa paikoillaan, mutta pyritään sitten jälleen
+pois reestä. Silloin hevonen pysähdytetään äkkiä, ja ilmoitetaan,
+että on valta lähteä reestä, jos haluttaa, mutta jos sen tekee,
+niin ei vihkimisestä koskaan tule mitään. Pastori on nyt menossa
+Västmarkeniin vihkimistä varten, mutta jollei hän tahdo käyttää
+hyväkseen tätä tilaisuutta, niin toista ei hänelle enää tarjota.
+Selitetään, että vihkiminen on mahdoton, koska ei ole kuulutettukaan.
+Pastori ilmoittaa silloin, että hän on antanut hänen tietämättään
+kuuluttaa hänen kotipitäjässään. Kaikki tämä sanotaan niin
+peloittavilla ilmeillä ja eleillä, että vähällä ollaan lähteä pois
+reestä. Mutta samassa johtuu mieleen, että siitä koko elämän onni
+voisi turmeltua, ja jäädään siis paikoilleen. Kaiken matkaa on mieli
+kahden vaiheilla, sillä kuinka voisi olla muuta kuin vihattu, kun
+tällä tavalla pakoitetaan vihille, ilman kunnollista hääpukuakaan.
+Vielä vihkituolissakin aiotaan vastata kieltävästi, mutta se jää
+sittenkin tekemättä. Sillä ei hennota luovuttaa armasta toiselle,
+joka on kirjoittanut tuon kirjeen, kirjoittanut nuo inhottavat
+rivit, jotka ovat syynä koko onnettomuuteen. Ehkäpä myös toivotaan,
+että aika voisi lauhduttaa tämän vihan ja että entinen onni voisi
+palata takaisin ja sovittaa kaikki. Mutta siinä suhteessa erehdytään
+kokonaan, sillä ollaan todellakin niin vihattu, että suorastaan
+kauhistuttaa. Tulee tiedoksi, että mies on tehnyt päätöksensä ja
+kieltäytynyt ottamasta vastaan suurta virkapaikkaa. Käy selville,
+että hän on tehnyt sen vain siksi, että olisi pakko edelleen raataa
+köyhyydessä. Ei suoda toiselle parempaa oloa eikä kunnioitettua
+asemaa. Mutta ei siinä kyllin. Pian käy esille vielä paljoa
+pahempaakin, hän koettaa näet kaikella tavalla turmella itseään,
+alkaa juoda aivan tolkuttomasti, voimatta hillitä itseään. Pyydetään
+ja rukoillaan, mutta ei mikään auta. On mahdotonta enää salata
+itseltään sitäkään, ettei hänellä enää ole mitään iloa elämästä.
+Hän ei välitä enää edes köyhistä seurakuntalaisistaan. Hän tahtoo
+joutua rappiolle, mennä kokonaan hukkaan. -- Kas, tuolla tavalla on
+kaunis elämänura keskeytynyt, hyvä mies muuttunut petoeläimeksi! Ja
+kaikkeen tähän on vain typerän tytön ajattelemattomuus syynä! Tokko
+hän nyt ymmärtää, mitä hän on tehnyt? Tokkopa hän ennen kaikkea
+käsittää sen, että hänen olisi nyt parasta myöntää kirjoittaneensa
+tuon kirjeen ajattelemattoman rakkaushuumeen vallassa? Sillä jos hän
+ei sitä myönnä, niin pakoittaa hän isäänsä luulemaan, että hän on
+kirjoittanut sen pirullisessa aikeessa syöstä Liljecrona turmioon,
+jotta joku toinen, häntä lähempänä oleva henkilö, voisi päästä
+Sjöskogaan. Ja silloin ei mikään anteeksianto ole mahdollinen,
+silloin hän ei ansaitse enää olla minun tyttärenikään."
+
+Koko tämän puheen aikana Maija Liisa tuumi, millähän tavalla
+hän voisi saada isäkullan vakuutetuksi siitä, ettei hän ollut
+kirjoittanut kirjettä. Ah, jospa hän jossakin muussa tilaisuudessa
+olisi kuullut tämän kertomuksen yhtä kaunopuheliaasti esitettynä,
+niin kuinka se olisikaan liikuttanut häntä! Mutta nyt hän ajatteli
+vain sitä vääryyttä, jota hänelle itselleen tehtiin, eikä yksin
+isäkulta, vaan toisetkin. Ei hän kuitenkaan ajatellut nyt tuota vaimo
+parkaa, vaan miestä, joka yhdessä hänen kanssaan oli tullut häntä
+syyttämään. Hänkin siis uskoi tähän syytökseen. Hän luuli, että Maija
+Liisa oli kirjoittanut tuon kirjeen saadakseen valtaansa miehen, joka
+oli toisen oma.
+
+Maija Liisa käänsi katseensa äkkiä pois isäkullasta ja katsoi
+Liljecronaan.
+
+Liljecrona ei ollut katsellut Maija Liisaa, mutta hän hätkähti
+kuitenkin, ikäänkuin hän olisi tuntenut hänen katseensa. Hän näytti
+hyvin surulliselta, mutta äkkiä ystävällinen hymyily kirkasti hänen
+kasvojansa. Hän iski rauhoittavasti silmää Maija Liisalle, aivankuin
+lapselle, joka on tehnyt jonkun hullutuksen, ja ikäänkuin pyysi häntä
+tyyntymään, sillä mikään suuri vaara ei ollut kysymyksessä. Sitten
+hän katsoi heti taas poispäin.
+
+Maija Liisa kääntyi kärsimättömänä pois hänestä, ja sillä välin kuin
+isäkulta vielä puhui, etsi hän katseillaan isoäitiä.
+
+Isoäidin silmissä oli vakava katse ja melkein sama ilme kuin
+Liljecronallakin. Isoäiti tuumi varmaan samoin kuin hänkin: "Älä
+pelkää, vaan rauhoitu!" Mutta isoäiti käänsi heti sen jälkeen
+katseensa muualle, samalle taholle kuin Liljecronakin.
+
+Silloin Maija Liisa katsoi myös sinne, mihin nämät toiset ja huomasi,
+että kumpikin tarkasteli äitikultaa.
+
+Äitikulta näytti kovin kiihtyneeltä. Hän oli kalpeampi kuin lumi,
+ja ilme hänen silmissään oli aivan sekava, samoinkuin sinä aamuna,
+jolloin Maija Liisa näki hänet ensi kertaa. Aivan selvästi saattoi
+huomata, että äitikulta oli hirveän kauhun vallassa. --
+
+Olikohan äitikulta kirjoittanut tuon kirjeen, tuumi Maija Liisa
+hetken aikaa, mutta hän luopui tuosta ajatuksesta, sillä eihän
+äitikulta osannut kirjoittaa. Kumma se ei ollut myöskään, että
+äitikultaa peloitti, sillä isäkultahan oli tavattoman kiihoittunut.
+Olihan hänellä täysi syy pelätä, että asia loppuisi pahasti.
+
+Olipa todellakin hyvä, että Maija Liisa oli sattunut vilkaisemaan
+äitikultaan, sillä sen kautta hän jälleen muisti, että hänen täytyi
+olla varovainen eikä ärsyttää liiaksi isäkultaa. Hän kuunteli nyt
+ääneti isäkultaa loppuun saakka, ja kun tämä lopuksi huudahti, ettei
+hän tahtonut tunnustaa Maija Liisaa enää tyttäreksensä, vastasi hän
+siihen nöyrästi: "Isäkulta saa tehdä minulle mitä haluaa. Jollen enää
+saa asua isäkullan talossa, niin täytyy kai minun..."
+
+Mutta pastori Liljecronan vaimo keskeytti hänen puheensa astumalla
+nopeasti hänen luokseen.
+
+Tämä keskustelu oli nyt lopetettava, huusi hän ja tarttui tuskissaan
+Maija Liisan käteen. Eihän hänen tarkoituksensa ollut, yhtä vähän
+kuin isännöitsijänkään, että tämän kirjeen johdosta ruvettaisiin
+keskustelemaan. He olivat vain antaneet sen pastorille, voidakseen
+näyttää toteen, että pappilanneiti piti Liljecronasta. Hän oli
+lähtenyt Henriksbergiin eilen illalla sen vuoksi, että hän oli aivan
+epätoivoissansa. Hän ei tahtonut, että Liljecrona hänen tähtensä
+joutuisi rappiolle. Hän oli aikonut vain kysyä isännöitsijältä,
+eikö hän millään tavalla voisi päästä Liljecronasta erilleen. Hän
+aikoi ehdoittaa hänelle avioeroa, hän ei aikonut enää koskaan tulla
+hänen näkyviinsä, jos hän vain olisi varma siitä, että Liljecrona
+saisi sen, jota hän rakasti. Sen vuoksi hän oli tullut isännöitsijän
+kanssa pappilaan. Eivät he tahtoneet tuottaa pappilanneidelle mitään
+ikävyyksiä, he pyysivät vain, että hän auttaisi heitä pelastamaan
+Liljecronaa, joka oli syöstä itsensä turmioon.
+
+Pappilanneiti kääntyi pastorinrouvan puoleen. Äkkiä hän käsitti,
+kuinka erinomaisen kelpo mies pastori Liljecrona oli ollut, ja hän
+ymmärsi kuinka onneton hänen vaimonsa varmaankin oli. Hänen mielensä
+suli jälleen lempeäksi ja helläksi, niin kuin se luonnostaankin oli,
+ja hän vastasi vapisevalla äänellä: "Oi, enhän minä voi sitä tehdä!
+Auttaisinhan minä häntä mielellänikin, jos voisin, mutta en minä
+koskaan voi mennä hänen kanssaan naimisiin. Enhän minä häntä rakasta."
+
+Maija Liisa tunsi, miten hän punastui kaulaa myöten ja yli koko
+kasvojen. Hän oli vähällä mainita sen miehen nimen, jota hän rakasti.
+
+Isäkulta teki jälleen kärsimättömän liikkeen, ikäänkuin hän olisi
+tahtonut työntää jotakin syrjään. "Sinä et ole vielä..."
+
+Mutta nyt isäkulta tuli keskeytetyksi. Isoäiti Beata puhkesi
+nojatuolistaan puhumaan.
+
+"Rakas poikani!" sanoi hän. "Rakas poikani kohtelee Maija Liisaa
+tänä iltana kovin varomattomasti. Tietäähän rakas poikani sen, ettei
+seitsemäntoista-vuotias tyttö koskaan tahdo tunnustaa, ketä hän
+rakastaa, kaikkein vähimmin niin monen henkilön läsnäollessa. Paljoa
+parempi jos rakas poikani olisi puhunut kahden kesken Maija Liisan
+kanssa, silloin hän varmaankaan ei olisi kieltäytynyt kertomasta
+asian oikeaa laitaa."
+
+Pappilanneiden täytyi nyt kääntyä isoäidin puoleen ja katsella häntä.
+Hänen äänessään oli jotakin niin merkitsevää, ja hänestä tuntui,
+ikäänkuin isoäiti olisi iskenyt hänelle silmää.
+
+"Rakas poikani on aivan liian kiivas", jatkoi isoäiti, "siksi että
+hän pelkää, että hänetkin voidaan sekoittaa tähän juttuun, mutta
+rakkaan poikani ei pidä suinkaan luulla, että joku epäilee hänellä
+olevan osaa tässä asiassa. Kaikki tietävät, ettei rakas poikani ole
+koettanut vahingoittaa pastori Liljecronaa eikä ole pakoittanut häntä
+peruuttamaan hakemustansa, jotta rakas poikani itse saisi tuon suuren
+paikan."
+
+Äänettömyys vallitsi huoneessa. Ei kukaan tiennyt, mitä vastata.
+
+"Minun mielestäni Maija Liisa voi huoleti ottaa tuon
+kirjeenkirjoittamisen hartioillensa, ja rakas poikani voi kernaasti
+suoda hänelle anteeksi. Ymmärtäähän jokainen, että Maija Liisa on
+tehnyt sen nuoruuden ajattelemattomuudessaan. Että asia kääntyisi
+näin pahaksi, sitä hän ei voinut aavistaa edeltäpäin."
+
+Maija Liisa huomasi, että isoäiti iski hänelle silmää ja kehoitti
+häntä ottamaan syyn päällensä, mutta hän ei käsittänyt, niiksi hänen
+piti sitä tehdä. Vihdoin vanha rouva viittasi hiukan kädellään ja
+osoitti äitikultaa.
+
+Äitikulta istui yhä saman kauhun vallassa, ja nyt Maija Liisa
+ymmärsi isoäidin tarkoituksen. Isoäiti otaksui, että äitikulta oli
+kirjoittanut kirjeen, ja hän arveli varmaan, että olisi parempi,
+jos isäkulta luulisi Maija Liisan sen tehneen rakkaudesta ja
+ymmärtämättömyydestä, kuin että hän saisi tietää vaimon olevan
+syypään tähän tekoon, sillä hän ei olisi voinut sitä tehdä muusta
+kuin ilkeydestä ja pahuudesta.
+
+Oi, Maija Liisan mielestä tämä oli liian kova vaatimus. Ja
+epätietoisuudessaan hän kääntyi Sven Liljecronan puoleen, joka yhä
+seisoi liikkumattomana kirjahyllyn vieressä. Maija Liisan mielestä
+hänen katseensa oli hellä ja myötätuntoinen, mutta varmaan hän
+erehtyi, sillä eihän hän voinut muuta kuin vihata häntä.
+
+"Isäkulta!" sanoi nyt Maija Liisa. "Isäkulta on hyvä ja antaa minulle
+anteeksi, että kielsin ensin. Mutta isäkulta peloitti minua..."
+
+Kun hän aikoi jatkaa, tuntui hänestä kaikki se, minkä hän nyt otti
+syykseen, kovin rumalta ja alentavalta ja samalla niin väärältä häntä
+itseään kohtaan. Hän purskahti itkuun ja heittäytyi isoäidin syliin.
+"Se on liian vaikeaa! Minä en voi!"
+
+"Tietysti", sanoi isoäiti, "kyllä minä ymmärrän, kuinka vaikeata se
+on. Mutta nyt se on sanottu. Nyt sinä saat tulla minun huoneeseeni,
+ja voit siellä itkeä aivan rauhassa."
+
+Isoäiti kietoi käsivartensa Maija Liisan vyötäisten ympärille, ja
+Maija Liisan yhä nyyhkyttäessä ja hokiessa, ettei hän sitä voinut,
+talutti isoäiti hänet ovelle. "Ei sinun tarvitse sanoa sen enempää.
+Sinähän olet vain lapsi."
+
+Kun he seisoivat kynnyksellä, tuli Liljecronaan vihdoin eloa. Hän
+astui heidän luokseen, avasi oven isoäidille, ja kun hän näki, että
+eteisenkin ovi oli kiinni, niin hän seurasi heidän mukanaan ja avasi
+senkin.
+
+Kun hän oli avannut eteisen oven, huomasi hän, että ulkona oli
+jyrkät portaat, joita vanhan ihmisen oli vaikea astua ja että
+panimorakennukselle johtava mäki oli myös jyrkkä. Siksi hän seurasi
+heidän mukanaan ja tuki isoäitiä koko ajan. Sitten oli vielä isoäidin
+huoneeseen vievät vaikeat portaat. Hänen täytyi tukea häntä koko
+matkan.
+
+Kun he tulivat isoäidin huoneeseen, kietoi hän sanaakaan sanomatta
+käsivartensa isoäidin ympärille ja suuteli häntä poskelle. Ja sitten
+hän teki samalla tavalla Maija Liisallekin. Hän sulki hänet syliinsä
+ja suuteli häntä.
+
+Hän ei sanonut sanaakaan, vaan poistui jälleen.
+
+Mutta kaikki, mitä tuo mies teki, tuli niin äkkiä ja yllättäen ja
+juuri silloin, kun sitä vähimmin saattoi odottaa, jotta ei koskaan
+ennättänyt asettua vastakynteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pikkupiika se sittenkin oli, eikä kukaan muu, joka ratkaisi asian.
+Vieraat jättivät hyvästi ja matkustivat pois heti kun Maija Liisa oli
+seurannut isoäitiä panimorakennuksen kamariin. Pappi ei varmaankaan
+tuntenut olevansa oikein hyvissä voimissa, sillä hän jäi tuoliinsa
+istumaan, eikä saattanut vieraita kuistille. Heti kun he olivat
+lähteneet, tuli pappilanrouva papin luokse ja sanoi, että salissa oli
+hiukan illallista esillä. Hän arveli, että varmaan pappi tarvitsisi
+vahvistusta kaiken tämän jälkeen. Mutta pappi pyysi vain saada olla
+rauhassa. Oli lauvantai-ilta, ja hänen täytyi kirjoittaa saarnansa
+valmiiksi.
+
+Hän otti myös esille paperinsa pöytälaatikosta ja kirjoitti pari
+riviä. Mutta enempää siitä ei tullut, ja hän heitti kynän kädestään.
+
+Hän työnsi tuolin taakse ja astui hyvän aikaa edes-takaisin
+lattialla. Sitten hän kävi nurkkasohvaan istumaan. Oli aivan
+hiljaista, ja pikkupiika tuumi itseksensä, olikohan pappi nukkunut.
+Kaapinovessa oli rako, ja hän saattoi nähdä, että pappi oli
+pitkällään sohvalla, mutta mahdotonta oli nähdä, oliko hän sulkenut
+silmänsä.
+
+Jos pikkupiika vain olisi ollut varma siitä, että hän nukkui,
+olisi hän koettanut hiipiä pois. On aivan mahdotonta selittää,
+kuinka väsynyt hän oli seisottuaan ahtaassa kaapissa. Ja miten
+välttämätöntä, että hän pääsi vapaaksi, jotta hän saattaisi puhua
+pappilanneiden ja Beata rouvan kanssa! Kyllä hän tiesi jotakin, joka
+tuottaisi heille iloa.
+
+Nyt pappi oli maannut niin kauan hiljaa, että hän aivan varmaan jo
+nukkui. Pikkupiika arveli ainakin voivansa raoittaa hiukan kaapinovea
+ja kurkistaa ulos. Ovi avautui aivan hiljaa, mutta pappi ei
+nukkunutkaan, vaan hän makasi ja tuijotti vain vastakkaiseen seinään.
+Juuri kun pikkupiika aikoi vetää kaapinoven taas kiinni, katsoi pappi
+ylös ja huomasi hänet.
+
+Pappi nousi ja astui kaappia kohti. Pikkupiika ei voinut tehdä muuta,
+kuin avata oven ja kiivetä esille.
+
+"Mitä tämä merkitsee?" sanoi pappi. "Mitä tekemistä sinulla on minun
+kaapissani?"
+
+Pappi näytti niin ankaralta, että pikkupiika pelästyi. Pappi ja hän
+olivat aina olleet hyviä ystäviä. Hän piti papista kaikkein enimmin
+koko talossa, pappilanneittä lukuunottamatta, tietenkin. Pikkupiika
+ei tahtonut, että pappi uskoisi jotakin pahaa hänestä, ja siksi hän
+kiiruhti sanomaan, että pappilanrouva oli sulkenut hänet kaappiin,
+kun pappi ja vieraat olivat vierashuoneessa. He olivat vain tulleet
+tänne hakemaan papin pyhävaatteita.
+
+Pappi seisoi ja mietti hetken aikaa. "Sinä voit huoleti ilmaista
+totuuden", sanoi hän sitten, "sillä asia ei voi kuitenkaan enää
+tulla pahemmaksi kuin mitä se on. Ei suinkaan rouva sulkenut sinua
+kaappiin, vaan Maija Liisa?"
+
+Pikkupiikaa suututti niin, että hän töin tuskin sai sanat suustaan.
+"Pappilanneitikö!" huudahti hän. "Hänkö sulkisi minut kaappiin ja
+panisi minut urkkimaan? Sellaiseen työhön hän on liian hyvä."
+
+Pappi huokasi. "Eipä hän juuri pidä itseään liian hyvänä mihinkään
+työhön", sanoi pappi. "Älä usko, että minä suutun sinuun, vaikka
+tunnustatkin, että Maija Liisa pisti sinut kaappiin. En minä suutu
+sinuun, kun vain puhut totta."
+
+Pikkupiika tiesi, ettei hän ollut valehdellut ainoatakaan kertaa
+siitä saakka kuin hän tuli Lövdalaan, ja sen hän sanoikin papille.
+
+Siitä ei pappi välittänyt. "Kyllähän minä ymmärrän, että Maija
+Liisalla oli syytä pelätä", sanoi hän. "Ja ymmärränhän minä senkin,
+että hän pyysi sinua menemään kaappiin, jotta hän saisi tietää, mistä
+me täällä keskustelimme. Mutta rouvallahan ei ollut mitään tekemistä
+tämän asian kanssa."
+
+Pikkupiika seisoi ääneti sanomatta sanaakaan. Hän ei tiennyt, mitä
+hänellä oli lupa puhua. Pappilanneiti oli ankarasti kieltänyt häntä
+juoruamasta papille mitään pappilanrouvasta. Ja äiti oli sanonut
+samaa. Täällä ei ollut niinkuin Svanskogissa. Siellä hän oli
+uskaltanut kertoa mitä hyvänsä.
+
+Kun hän oli vaiti, luuli pappi, että asia oli siten, kuin hän
+sen oletti, ja käski pikkupiian mennä tiehensä. Pikkupiika astui
+ovelle, mutta silloin pappi kutsui hänet takaisin. Hän oli tullut
+ajatelleeksi jotakin muuta, jota hän tahtoi kysyä häneltä.
+
+"Kuulehan, sehän oli totta!" sanoi pappi. "Koska sinulla on tapana
+toimittaa sellaisia asioita Maija Liisan puolesta, niin ehkäpä
+sinä myös autoit häntä kirjoittamaan tuon kirjeen? Sillä kirje on
+kirjoitettu lapsenkäsialalla, ja sinähän osaat sekä lukea että
+kirjoittaa."
+
+"Minä en ole koskaan kirjoittanut mitään kirjettä mamseli Maija
+Liisan puolesta", sanoi pikkupiika. "Mutta yhden kirjeen minä olen
+kirjoittanut rouvan puolesta."
+
+"Vai niin, sinä olet kirjoittanut rouvalle", sanoi pappi, "mutta et
+koskaan Maija Liisalle?" Äänestä kuului, ettei hän nytkään uskonut,
+että pikkupiika puhui totta. "Ehkäpä sinä muistat, mitä tuo kirje
+sisälsi, jonka sinä kirjoitit rouvan puolesta?"
+
+Pikkupiika vastasi, että hän saattoi lukea sen sanasta sanaan ulkoa,
+jos pappi halusi sitä kuulla, ja pappi pyysi häntä sitä tekemään.
+
+"Tosin olen kovin hämilläni kirjeeni johdosta", alkoi pikkupiika
+lasketella, "mutta minä pyydän, että arvoisa neitsyt itse aprikoisi
+asiaa. Pastori Liljecrona on nyt tavannut erään nuoren tytön, joka
+voisi tuottaa hänelle onnea, jollette te olisi hänen tiellään.
+Jos neitsyt hyväntahtoisesti tahtoisi väistyä tieltä, niin ei
+kiitollisuudella olisi rajoja ja tulevaisuus olisi taattu. Neitsyen
+pitäisi ottaa huomioon, että uudessa seurakunnassa vaaditaan
+pappilanrouvalta moitteetonta elämää..."
+
+Pappi teki torjuvan liikkeen kädellään. "Jo riittää", sanoi hän.
+Sitten hän katseli kauan ja tutkivasti pikkupiikaa. "Ja tämänkö
+kirjeen olet sinä kirjoittanut rouvan puolesta?"
+
+Pikkupiika vastasi reippaasti myöntävästi. Pappilanrouva oli
+kieltänyt häntä kertomasta, että hän opetti häntä lukemaan ja
+kirjoittamaan, mutta tästä kirjeestä hän ei ollut maininnut koskaan
+mitään.
+
+Pappi kohotti vain olkapäitään. "Katsos nyt, kuinka sinä valehtelet",
+sanoi hän väsyneellä äänellä. "Sinähän seisoit kaapissa koko ajan.
+Kai sinä kuulit, että Maija Liisa myönsi kirjoittaneensa tuon
+kirjeen."
+
+Pikkupiika tunsi punastuvansa. Tätä hän ei voinut sietää. Se oli
+sentään liikaa, että pappi luuli hänen valehtelevan.
+
+"Voit mennä", sanoi pappi. "Minä en ymmärtänyt ensin, mistä se
+johtui, ettei kirje ollut kirjoitettu Maija Liisan käsialalla. Mutta
+nyt sekin asia on selvä. Mene hänen luokseen ja kerro se hänelle."
+
+Mutta pikkupiika ei lähtenyt. "Kyllä pappilanrouva käski minua
+kirjoittamaan", sanoi pikkupiika, "ja hän se minut kaappiinkin sulki".
+
+"Oletteko te Maija Liisan kanssa päättäneet sanoa sillä tavalla?"
+
+Pappi alkoi näyttää vihaiselta. Pikkupiika ymmärsi, että hän ajaisi
+hänet ulos, jollei hän voisi jollakin tavalla todistaa asiaa. Hän
+katsoi neuvottomana ympärilleen. Samassa hänen silmänsä osuivat
+vanhaan ruotimummoon, joka kulki ikkunan ohitse.
+
+"Kas, tuossa kulkee se, joka vei kirjeen Svanskogiin!" sanoi
+pikkupiika. "Sopisihan häneltä kysyä, pappilanrouvako vai neitikö
+pyysi häntä menemään sinne."
+
+Pappi aikoi juuri vastata, ettei hän tahtonut enää kuulla sen enempää
+koko asiasta, mutta pikkupiian itsepäisyydessä oli jotakin, mikä
+pakoitti häntä sitä tekemään. Hän nousi ylös ja astui ovella. Kun hän
+nyt aivan äkkiä työnsi oven auki, tyrkkäsi hän jotakuta, joka seisoi
+nojautuneena ovea vasten. Se oli pappilanrouva.
+
+Pappi loi rouvaan pitkän katseen, pysähtyi ja katsoi vielä uudestaan
+häneen ikäänkuin ollakseen varma siitä, että se oli todellakin hän,
+sitten hän meni portaille ja teki pari kysymystä vanhalle eukolle.
+Kun hän palasi takaisin, oli pappilanrouva kadonnut.
+
+Pappi istahti kirjoituspöytätuoliin ja kutsui pikkupiian luokseen.
+"Kerroppa nyt miten kaikki tapahtui kirjoittaessasi tuota kirjettä!"
+sanoi hän. Ja pikkupiika vastasi aivan tyydyttävästi, jottei pappi
+voinut enää lainkaan epäillä.
+
+"Minä huomaan tehneeni sinulle vääryyttä, Nora Myrskytuuli", sanoi
+pappi, "nyt sinä saat palkaksi sen, että saat mennä kertomaan kaikki
+Maija Liisalle".
+
+Sitä ei tarvittu sanoa pikkupiialle kahdesti. Samassa
+silmänräpäyksessä hän oli jo panimokamarissa, jossa vallitsi itku
+ja suuri suru, ja kertoi siellä kaikki. Aluksi pappilanneiti tuskin
+kuuntelikaan hänen puhettaan, mutta lopulta hän kuitenkin ymmärsi,
+että isäkulta tiesi nyt totuuden, ja silloin hän hyppäsi pystyyn.
+"Isoäiti, isoäiti! Minun täytyy mennä isäkullan luo katsomaan, miten
+hänen laitansa on!"
+
+Mutta samassa ovi avautui ja isäkulta seisoi kynnyksellä.
+
+Eikä siinä ollut tämänpäiväinen eikä eilinen isäkulta, vaan entisten
+aikojen isäkulta, hellä isäkulta, joka levitti Maija Liisalle sylinsä.
+
+
+
+
+LEPOKIVI.
+
+
+Pari päivää suuren selvityksen jälkeen oli Maija Liisa tavalliseen
+aikaansa maantiellä kävelemässä pikkupiian kanssa.
+
+Mutta tänä iltana hän ei astunut väsyneenä ja alakuloisena laahaten
+jalkojaan perässään, vaan nyt heitä oli kaksi kaikua huudattamassa
+ja kissankultaa kaivamassa, kaksi puroa patoamassa ja valkovuokkoja
+poimimassa.
+
+Kissapöllöä ei Maija Liisa kuitenkaan viitsinyt ärsyttää, vaan
+hän jätti pikkupiian suuren koivun juurelle ja astui yksinään
+Lepokivenmäkeä ylös. Lintu oli tällä kertaa varmaan huvittavampi kuin
+tavallisesti, sillä pikkupiika ei saavuttanut häntä kummitusaidan
+luona eikä myöhemminkään.
+
+Kun Maija Liisa oli tullut niin pitkälle, että hän saattoi nähdä
+Lepokiven, pysähtyi hän äkkiä. Siellä istui mies, ei kapealla,
+kiveen hakatulla istuimella, vaan itse paadella. Hän istui koukussa
+leuka käsien varassa. Mutta hänen katseensa ei ollut kiintynyt
+maahan, vaan puiden latvoihin. Hän vihelteli rastaalle, joka istui
+suuressa kuusessa tien toisella puolella, matki sitä ja ärsytti sitä
+kilpalauluun, jotta linnun ääni oli katketa.
+
+He olivat niin leikkiin vajonneina, sekä rastas että mies, etteivät
+he lainkaan kuulleet Maija Liisan tuloa. Hän seisoi hyvän aikaa
+ääneti kuunnellen ja katsellen ihmeissään miestä. Joka kerta
+tavatessaan hänet aikaisemmin oli varmaan raskas suru painostanut
+häntä. Ensi kertaa tänä iltana vasta Maija Liisa tuli ajatelleeksi,
+että hän saattoi korkeintaan olla viidenkolmatta vuoden vanha. Hän
+näytti aivan nuorelta pojalta. Maija Liisa hämmästyi tätä niin
+suuresti, että hänen väkisenkin täytyi naurahtaa.
+
+Mies käänsi hiukan päätään tarkasti kuunnellen ja kohotti samalla
+katseensa toiseen puunlatvaan, ikäänkuin hän olisi luullut äänen
+tulleen sieltä.
+
+Silloin purskahti Maija Liisa uudelleen nauruun. Nyt toinenkin kuuli
+mistä se tuli. Hän hyppäsi alas kiveltä ja astui kiihkeästi häntä
+kohti. Häntä juuri hän oli odottanutkin. Hän oli käynyt Loby'ssä
+Maija Liisan ystävättären, Britan luona kysymässä, missä hän voisi
+tavata mamseli Maija Liisaa kahden kesken. Ja Britta oli sanonut
+hänelle, että tänne Lepokivelle hän astui joka ilta.
+
+Maija Liisan sydän alkoi sykkiä hyvin nopeasti, ikäänkuin se olisi
+odottanut suurta iloa. Oi, voi, miksikä se oli niin järjetön!
+Olisihan sen pitänyt tietää, ettei Sven Liljecrona voinut tuoda
+mitään iloista sanomaa. Hän aikoi kai jutella veljestään. Hän tahtoi
+varmaan hiukan rauhallisemmissa oloissa keskustella uudestaan kälynsä
+ehdoituksesta.
+
+Varmaan asia oli näin, niinkuin hän oletti. Liljecrona saattoi Maija
+Liisan hiukan kursailevasti Lepokiven luo ja auttoi hänet ylös
+paadelle, jossa hän oli aikaisemmin istunut, ja jäi itse tielle
+seisomaan. Sitten hän kysyi häneltä aivan juhlallisesti, oliko aivan
+varma, ettei hän rakastanut hänen veljeään.
+
+Nyt kävi aivan samoin kuin Svanskogissakin. Maija Liisa ei
+ymmärtänyt, miksi hän samalla kertaa tunsi sekä harmia että
+liikutusta ja miksi harmi sai hänessä niin suuren vallan, jotta hänen
+täytyi vastata aivan ärtyisesti, ettei hän käsittänyt, mitä varten
+hän turhan päiten kysyi tuollaista. Eikö hän voinut ymmärtää, että
+hän oli voinut olla pari tuntia hänen veljensä kanssa rakastumatta
+häneen.
+
+Ei näyttänyt lainkaan siltä, kuin Maija Liisan jyrkkä ääni olisi
+suututtanut Liljecronaa. Kummallista, että äsken hän oli viheltänyt
+rastaalle. Nyt hän oli aivan jäykkä, ikäänkuin hänen olisi pitänyt
+sopia vain jostakin kaupasta ja edeltäpäin olisi punninnut joka
+ainoan sanan, jonka hän sanoi. Tuollaiselta hän varmaan näytti
+myödessään rautaa tai tehdessään sopimuksia rahtimiesten kanssa.
+
+Liljecrona pyysi, ettei Maija Liisa pitäisi häntä tunkeilevana, mutta
+hän oli kysynyt sen vuoksi, että hänen täytyi tietää, oliko hänen
+sydämensä vapaa, ennenkuin hän saattoi jatkaa puhettaan.
+
+Maija Liisan teki vastustamattomasti mieli hiukan kiusata ja
+järkyttää tuota suurta varmuutta. "Ei ole siltä sanottu", vastasi
+hän, "että sydämeni on vapaa, vaikken rakastakaan pastori
+Liljecronaa. Onhan niitä toisiakin..."
+
+Liljecrona kumarsi hiukan pilkallisesti. "Aivan oikein", sanoi hän.
+"Ja jos mamseli Maija Elisalla on vähintäkään toivoa, että se, jota
+hän ajattelee, tulee pyytämään mamseli Maija Liisan kättä, niin minä
+en jatka puhettani."
+
+Veri kohosi Maija Liisan poskiin, mutta hän katsoi suoraan
+Liljecronan surullisiin silmiin vastatessaan: "Ei, siitä ei ole
+vähintäkään toivoa."
+
+"Siinä tapauksessa tahtoisin pyytää mamseli Maija Liisalta pientä
+neuvoa", sanoi Liljecrona ja veti samalla lompakostaan esille
+sinetillä suljetun kirjeen, jota hän kuitenkin piti kädessään siten,
+ettei Maija Liisa voinut nähdä sen päällekirjoitusta. "Tahtoisiko
+mamseli Maija Liisa neuvoa minua, pitääkö minun panna tämä kirje
+postiin vai repiä se rikki?"
+
+Maija Liisa ei vastannut mitään. Hän ei voinut olla ajattelematta
+sitä aamua, jolloin Liljecrona hyppäsi ketunkuoppaan. Silloin hän
+yhdellä hyppäyksellä ratkaisi koko asian. "Miksi hän ei voi nytkin
+tehdä reipasta hyppäystä", tuumi Maija Liisa, "ja puhua suoraan,
+jotta tietäisin, mitä hän tarkoittaa? Mistä tämä suuri varovaisuus on
+tullut?"
+
+"Tämän kirjeen, mamseli Maija Liisa", jatkoi Liljecrona, ja ääni,
+jos mahdollista muuttui yhä kylmemmäksi ja asiallisemmaksi, "on eräs
+nuori mies kirjoittanut, joka pari vuotta sitten seisoi morsiamensa
+haudalla ja lupasi elää yksin koko elämänsä voidakseen vain muistaa
+häntä. Siitä saakka ei tuo nuori mies ole kertaakaan aikonut rikkoa
+lupaustansa, niin, hän ei ole tuntenut edes mitään kiusaustakaan
+tehdä sitä. Hän oli haudannut sydämensä yhdessä armaansa kanssa,
+eikä se voinut enää herätä uuteen eloon. Mutta, mamseli Maija Liisa,
+samainen nuori mies tapasi muutamia kuukausia sitten lapsi paran,
+joka istui aivan yksin, kaikkien hylkäämänä. Hän näki tuon lapsen
+silmissä mitä suloisinta hempeyttä ja nöyryyttä, ja vieläkin enemmän,
+huomasi ihmeekseen, että hän muistutti hänen armastansa. Heti
+paikalla hän tunsi suurinta myötätuntoa. Hänen mielestään vainaja
+kehoitti häntä auttamaan tuota nuorta yksinäistä tyttöä, joka oli
+aivan hänen kuvansa. Nuori mies yritti viedä hänet yhteen jaloimman
+miehen kanssa, jonka hän tunsi, oman veljensä. Hän näki heidän
+yhdessä istuvan takan ääressä, hän uneksi jo suurinta onnea heille
+kummallekin, mutta inhottavia esteitä tuli väliin. Nuoren miehen teko
+tuotti onnettomuutta niille molemmille, joille hän oli tahtonut luoda
+onnea. Rakastettu veli vajosi mitä hirveimpään kurjuuteen ja kun
+häntä yritettiin pelastaa, joutui nuori tyttökin aivan syyttömästi
+mitä vaikeimpaan asemaan. Nuori mies oli nyt joka päivä kuulevinaan
+morsiamensa äänen, joka kehoitti häntä tarjoamaan nuorelle tytölle
+kotia, jossa hän voisi hellimmällä huolenpidolla luoda hänelle onnea
+ja tarjota hänelle varman suojapaikan, jonne häntä vainoova kova käsi
+ei voisi ylettyä. Kaikesta tästä, rakkahin mamseli Maija Liisa, tämä
+nuori mies on kirjoittanut tässä kirjeessään. Hän aikoi lähettää
+sen tänään, mutta sitten hän alkoi epäillä. Hänen mielestään oli
+välttämätöntä kysyä ensin mamseli Maija Liisan mieltä."
+
+Liljecrona vaikeni, mutta laski samalla kirjeen Maija Liisan
+polvelle. Hän luki sen päällekirjoituksen. Se oli osoitettu
+Korkeastioppineelle Herra Pastori Erik Lyseliukselle.
+
+Ei koskaan, ei koskaan eläissään Maija Liisa ollut tuntenut niin
+syvästi loukkaantuneensa. Kun Liljecrona nyt teki sen, mitä Maija
+Liisa ei ollut koskaan odottanut, kun hän nyt kosi häntä, niin miksi
+hän teki sen tällä tavalla! Vain siksi, että hänen oli häntä sääli!
+Hän olisi tahtonut hyökätä ylös, repiä kirje pieniksi paloiksi ja
+viskata ne suoraan vasten hänen kasvojaan. Hän oli enemmän suuttunut
+häneen kuin isäkultaan, hänen naidessaan Raklitzan. Hän tuumi:
+"Varmaan minun laitani on sellainen, etten voi suuttua oikein sydämen
+pohjasta muihin kuin niihin, joita rakastan."
+
+Mutta Maija Liisa oli kokenut paljon sen päivän jälkeen, jolloin hän
+suuttui isäkultaan ja Raklitzaan, ja hän saattoi nyt hillitä itseään
+aivan toisella tavalla. Hän soljui vain alas kiveltä, antoi kirjeen
+pudota maahan ja alkoi sanaakaan sanomatta astua mäkeä alas.
+
+Hän sai kulkea pitkän matkaa, aivan kiviaidalle saakka, ennenkuin
+kukaan seurasi hänen jälkeensä.
+
+Astuessaan tietä pitkin tuli hän huomanneeksi, kuinka kaunis ilta
+oli. Linnut lauloivat puissa, hyttyset tanssivat ilmassa, aurinko
+kimalteli vastapuhjenneissa lehdissä, vesi lorisi ojissa ja kukat ja
+heinänkorret itivät ja versoivat, jotta miltei kuuli niiden kasvavan.
+Mutta kumma kyllä, tästä Maija Liisan viha vain yltyi! Olisihan
+Liljecronan pitänyt ymmärtää, että tällaisena iltana täytyi tulla
+oikealla tavalla, jos lainkaan aikoi tulla. Oi, jospa hän olisi ollut
+niin viisas eikä sanonut mitään! Silloin Maija Liisa ei olisi ollut
+yhtä onneton kuin nyt, ja hän olisi saanut vain uneksia Liljecronasta.
+
+Olisihan Liljecronan myöskin pitänyt ottaa selkoa siitä, minkälainen
+hänen olonsa nyt oli, ennenkuin hän tällä tavalla nöyryytti häntä.
+Jos hän olisi tiennyt, että Maija Liisa oli sopinut isäkullan kanssa,
+ja että äitikulta oli karannut samana iltana, jolloin Liljecrona
+oli ollut kälynsä kanssa Lövdalassa, karannut sanomatta sanaakaan
+kellekään ihmiselle eikä palannut vieläkään takaisin, niin Maija
+Liisa olisi saanut olla hänen armeliaisuuttaan vailla.
+
+Mutta, olihan tuo kaikki yhdentekevää. Vaikka Maija Liisa olisi ollut
+kuinka suuressa hädässä tahansa, niin hän olisi sittenkin suuttunut
+häneen, kun hän kosi vain säälistä. Hän ei olisi voinut suuttua
+keneenkään muuhun yhtä pahasti, hän ei olisi voinut suuttua samalla
+tavalla edes hänen veljeensä, jos hän olisi tehnyt samoin.
+
+Maija Liisa pysähtyi äkkiä. Miksi hän oli suuttunut Liljecronaan?
+Vastaus selvisi hänelle kuin ilmestys. Siksi, että hän rakasti häntä!
+
+Oi niin, oi niin! Tämä oli rakkautta. Hän oli lukenut siitä
+kirjoissa, hän oli laulanut siitä lauluissa, mutta hän ei ollut
+tuntenut sitä ennemmin omassa sielussaan. Se oli varmaan kytenyt
+koko kevään hänessä heikkona tulena, mutta hän ei ollut osannut
+antaa sille oikeata nimeä. Nyt rakkaus leimahti hänessä voimakkaana
+liekkinä. Hän melkein otaksui, että sen täytyi loistaa ja leimuta
+hänestä.
+
+Hän kääntyi taakseen. Kaikki oli äkkiä aivan muuttunut. Rakkaus paloi
+hänessä. Sen jälkeen kuin tuo suuri ihme oli tapahtunut, ei hän ollut
+enää sama kuin ennen. Hän ei voinut olla vihoissaan sille ihmiselle,
+joka oli opettanut häntä rakastamaan.
+
+Liljecrona oli astunut Maija Liisan jäljessä ja oli juuri saavuttaa
+hänet. Kun Maija Liisa aivan äkkiä kääntyi taakseen, jäi hän
+seisomaan hänen eteensä ja katsoi häntä silmästä silmään.
+
+Tuollainen tuli, joka nyt paloi Maija Liisan sielussa, oli varmaan
+tarttuva! Liljecronan silmissä se sytytti voimakkaan heijastuksen,
+vai eikö se ollutkaan heijastusta? Se näytti Maija Liisan mielestä
+leimuavan aivan liian voimakkaasti. Hän ymmärsi vielä niin vähän,
+mutta kun Liljecrona sulki hänet nyt syliinsä, niin tuntui hänen
+kiihkeä syleilynsä yhtä voimakkaalta kuin se tunne, joka veti Maija
+Liisaakin hänen puoleensa.
+
+Maija Liisa oli aivan ihmeissään. Tuskin hän uskalsi luottaa siihen,
+mitä hän tunsi ja kuuli. Mutta nuo sanat, jotka puhkesivat nyt
+esiin, lyhyinä huudahduksina Liljecronan huulilta, nuo suloiset
+kysymykset, rakastiko Maija Liisa häntä, tuo kiihkeä tunnustus, että
+hän oli rakastanut Maija Liisaa ensi hetkestä saakka, mutta hävennyt
+heikkouttaan, tuo mielipaha ja katumus, kun hän oli koettanut pettää
+itseänsä ja salannut itseltään rakkauttansa, nuo uhkarohkeat sanat,
+ettei hän välittänyt elävistä eikä kuolleista, kun vain Maija
+Liisa rakasti häntä -- saattoivatko ne kaikki lähteä muualta kuin
+sydämestä, joka rakasti häntä yhtä hehkuvasti kuin Maija Liisakin
+häntä?
+
+
+
+
+MENNINKÄISET LÖVDALASSA.
+
+
+Fylax seisoi kuistilla ja haukkui ja vinkui koko yön. Pikkupiika ei
+ollut koskaan kuullut sen niin kiihkeästi haukkuvan. Hän ei saanut
+kiinni unesta lainkaan. Mamseli Maija Liisa makasi varmaan myös
+valveilla, ja hän olisi kuitenkin kaivannut niin kipeästi unta, niin
+heikko kuin hän oli. Pikkupiian täytyi ainakin koettaa saada koira
+vaikenemaan.
+
+Hän heitti ylleen hameen ja liivit ja hiipi keittiön kautta eteiseen.
+Kun hän vihdoinkin oli saanut monet lukot ja salvat auki, oli koira
+vaiennut, mutta hän astui sittenkin ulos kuistille kutsuakseen sen
+sisään.
+
+Olipa tuo omituista! Hän ei voinut nähdä sitä missään. Hän oli aivan
+varma siitä, että koira oli seisonut kuistilla koko yön, mutta nyt,
+kun hän oli vaivautunut ulos, oli se tietenkin kadonnut. Pikkupiika
+astui aivan portaitten reunalle saakka ja kutsui koiraa, mutta sitä
+ei näkynyt missään.
+
+Oli kaunis yö. Taivas oli täynnä pieniä valkoisia pilviä. Ne olivat
+järjestyneet kiehkuroihin ja pyöröihin, ikäänkuin ne olisivat
+leikitelleet keskenään nyt, kun ei kukaan niitä nähnyt. Aurinko ei
+ollut vielä ehtinyt kiivetä vuoren takaa esille, mutta oli aivan
+valoisaa siltä. Ei ollut ensinkään kylmä, vaan niin lämmin ja leuto,
+ettei pikkupiikaa paleltanut, vaikka hän oli lähtenyt ulos avojaloin.
+
+Nuo kuusi suurta pihlajaa, jotka seisoivat rivissä navetan edessä ja
+olivat levinneet niin, että niiden oksat ylettyivät kiinni toisiinsa
+ja muodostivat ikäänkuin vihreän seinän, kukkivat parhaillaan.
+Suuret, valkoiset kukkatertut loistivat vihreiden lehtien keskellä.
+Oli yhtä kaunista, kuin kirkkaiden tähtien tuikkiessa mustalla
+talvitaivaalla.
+
+Tuo vihanta, keväinen vihreyskö sen lie vaikuttanut vai mikä,
+mutta pikkupiian mielestä kaikki rakennukset pihamaan ympärillä
+näyttivät niin vanhoilta, ikäänkuin ne olisivat voineet milloin
+hyvänsä lyyhistyä maahan. Hän tarkasteli tallin solaa ja navetan
+puoliympyriäisiä ikkunoita, jotka tuijottivat mustuneen olkikaton
+alta esiin, ja kallellaan olevaa panimon ovea, ja kaikki nuo
+näyttivät kovin surkeilta ihanassa kevätyössä ja ikäänkuin
+huokailivat omaa raihnauttaan. Hän katseli renkitupaa, jonka
+alakerros oli kivestä, ja aittaa, joka seisoi paalujen varassa.
+Hän katseli monia veräjiä, jotka nyt olivat asetetut paikoilleen,
+ja pitkää aitausta. Kaikki oli niin vanhaa, vinoa, väärää ja
+kallellista. Kattoharjat olivat painuneet alas, seinät harmaita ja
+vihreä sammal pisti hirsien lomista esiin.
+
+Ensi kertaa pikkupiika huomasi, että talo alkoi olla vanha ja
+tarvitsi kokonaan uudistusta ja korjausta. Mutta sellaista tulee
+ajatelleeksi vain keväällä, kun puut ja pensaat ja pellot koristavat
+itseään ja muuttavat ylleen uuden puvun.
+
+Ehkäpä taloillakin oli talvensa ja keväänsä, vaikka niiden välillä
+olikin pitemmät väliajat kuin puiden ja pensaiden vuodenaikojen
+vaihteella? Kevät oli talossa, kun sinne tuli nuorta väkeä, jotka
+rakensivat uutta ja repivät alas vanhaa. Ja talvi vallitsi talossa,
+kun nuoret olivat ehtineet vanhettua ja kun se, minkä he olivat
+rakentaneet, oli valmiina lyyhistymään maahan ja kaipasi uusia
+voimia, jotka jälleen rakensivat uudestaan ja asettivat kaikki
+kuntoon.
+
+Olipa se omituista, tuumi pikkupiika, että hän tuli tuollaista
+tuumineeksi. Mutta koko yö oli myös kovin kummallinen, se oli niin
+lämmin ja tukehduttava ja salaperäinen. Hänen mieltänsä alkoi
+ahdistaa ja hän aikoi kiiruhtaa sisään, mutta samalla hän jälleen
+tuli ajatelleeksi koiraa.
+
+Kun hän nyt katseli joka puolelle nähdäkseen minne se oli kadonnut,
+oli hän näkevinään jotakin liikettä ruohokentällä, pihlajien alla.
+
+Pikkupiika oli asunut keskellä synkkää metsää, ja hän oli saanut
+toimittaa äidin asioita sekä varhain että myöhään, mutta ei hän
+eläissään ollut nähnyt mitään niin kummallista eikä hän myöskään
+luullut koskaan saavansa nähdä mitään senkaltaista. Äiti oli aina
+sanonut, ettei hänen pitänyt pelätä. Ei hän ollut luonteeltaan
+sellainen, että peikot ja kummitukset hänelle näyttäytyisivät.
+
+Mutta nyt hän näki sittenkin jotain tuollaista kummallista, siitä
+hän ei voinut erehtyä. Hän hämmästyi hiukan, mutta ei hän niinkään
+helposti säikähtänyt. Eikä siinä ollutkaan mitään pelon syytä. Siellä
+oli vain pieniä kääpiöitä, jotka tanssivat.
+
+Niitä oli kaksi kappaletta: herra ja nainen, ja ne olivat noin
+kuuden vuoden vanhan lapsen kokoisia, mutta tavattoman hentoja
+ja hienoja ruumiiltaan. Molemmat olivat puetut aatelispukuihin,
+mustaan samettiin ja pitseihin ja kultakalunoihin. Herralla oli
+kolmikulmahattu päässä ja miekka vyöllä ja silkillä ommeltu takki ja
+soljet kengissä.
+
+Naisen hame oli lyhyt, mutta hyvin leveä, sukat olivat punaiset,
+hatussa suuri höyhentöyhtö ja viuhka kädessä. He tanssivat yhdessä.
+Herra tarttui naista käteen kiinni ja kädet kohossa he tepsuttelivat
+varpaillaan vähän matkaa eteenpäin, kääntyivät sitten ympäri ja
+tepsuttelivat takaisin. He erosivat toisistaan, juoksivat toisiaan
+vastaan, kumarsivat ja tarttuivat vihdoin toisiaan vyötäisiltä kiinni
+ja pyörähtivät ympäri.
+
+Mitään niin somaa ei pikkupiika eläissään ollut nähnyt, siitä hän oli
+varma. He liikkuivat niin sirosti, aivan liitelivät ruohokentällä.
+Sillä tavalla ihmiset eivät osanneet tanssia. Nämät olivat aivan kuin
+ilmaa. Heidän kasvonsa olivat kuin hienointa porsliinia ja kädet ja
+jalat olivat aivan pienet. Hyvänen aika, jospa voisi olla noin pieni
+ja siro!
+
+Pikkupiika ei voinut irtaantua heistä, niin kauan kuin he tanssivat.
+Hän seisoi ja ihmetteli mielessään, miksi he olivat niin iloisia, ja
+miksi he tanssivat juuri tänä yönä. No, eihän sitä ollut niinkään
+vaikea käsittää. Ne olivat varmaan Lövdalan kotihaltioita ja
+iloitsivat tietenkin siitä, että kaikki oli tullut taas oikealle
+tolalle, sen jälkeen kuin Raklitza oli lähtenyt pois.
+
+Kun pikkupiika näki heidän tanssivan, teki hänen mielensä jo melkein
+uskoa todeksi sitä, mitä Pitkä-Bengt oli kertonut. Hän oli kaikkein
+viimeiseksi nähnyt Raklitzan. Hän oli tavannut hänet myöhään
+lauvantai-iltana Svartsjönniityillä. Raklitza oli näyttänyt aivan
+sekavalta, aivan kuin ensi kerrallakin, kun Pitkä-Bengt oli nähnyt
+hänet, ja hän vakuutti aivan varmasti, hän olisi voinut sen vaikka
+valallaan vahvistaa, että Raklitza oli hävinnyt puroon.
+
+Ehkäpä oikeat menninkäiset iloitsivat nyt, kun kylmän ja viekkaan
+vedenhaltijan valta oli loppunut Lövdalassa.
+
+Olivatpa ne aika tanssimestareita! Miksikä eräs toinen nukkui
+valoisina öinä eikä tanssinut vihreällä niityllä? Miksikä ei tuo
+toinen ollut yhtä keveä ja iloinen mieleltään, miksikä piti aina olla
+huolia, joista ei koskaan voinut kokonaan irtaantua? Pikkupiika kuuli
+sisältä kumeaa melua, ikäänkuin joku olisi raskaasti kaatunut maahan,
+ja hän kiiruhti taas eteiseen.
+
+Hän kuunteli hetken aikaa, mutta ei kuulunut enää mitään. Hän oli
+kuitenkin aivan varma siitä, että melu oli lähtenyt lännenpuolisesta
+kamarista, jossa pappi asui.
+
+Hän kiiruhti niin pian kuin suinkin pappilanneiden luo ja pyysi häntä
+nousemaan, sillä papin laita ei varmaankaan ollut hyvä.
+
+Mamseli Maija Liisa heitti kiireesti ylleen hiukan vaatteita, ja
+sillä aikaa hän kysyi pikkupiialta, mitä oli tapahtunut. Pikkupiika
+kertoi kaikessa kiireessä, miten hän oli katsellut tuota tanssia ja
+samassa kuullut raskaan kolinan.
+
+Pappilanneiti tuli aivan kalpeaksi. "Nuo kaksi eivät näyttäydy
+muulloin kuin silloin, kun Lövdalaan tulee uusi omistaja", sanoi hän,
+"mutta enpä luule kenenkään ennen nähneen heitä".
+
+Hän ei ollut ehtinyt saada jalkaansa muuta kuin toisen kengän, kun
+hän heitti pukeutumisen kesken ja kiiruhti lännenpuoleiseen kamariin.
+
+Siellä pappi makasi pitkänään lattialla liikuttamatta jäsentäkään.
+
+"Mitä on tapahtunut, isäkulta, mitä on tapahtunut?" sanoi
+pappilanneiti ja kumartui hänen ylitseen.
+
+Samassa hän vilkaisi pikkupiikaan, joka oli seurannut hänen
+jäljissään. "Isäkulta on kuollut", sanoi hän. "Meidän täytyy lausua
+hänelle kiitoksemme. Ehkei hän ole sen kauempana kuin että hän voi
+kuulla meitä."
+
+Maija Liisa suuteli papin kättä oikein sydämellisesti ja kuiskasi
+jotakin hänen korvaansa. Sitten sai pikkupiikakin suudella hänen
+kättään. Sen jälkeen nousi pappilanneiti pystyyn ja katseli
+ympärilleen nähdäkseen, mitä isäkulta oli tehnyt. Hän oli istunut
+kirjoittamassa. Kynässä oli vielä mustetta. Varmaankin hän oli
+tuntenut pahoinvointia kirjoittaessaan, ja kun hän oli noussut
+painaakseen kelloa ja kutsuakseen apua, oli hän kaatunut kumoon.
+
+Saarna oli puoleksi kirjoitettuna pöydällä. Viimeiset rivit olivat
+vinot ja kirjaimet terävät ja epätasaiset. Pappilanneiti luki ne
+hiljaisella äänellä: "Työmies, joka on suorittanut työnsä, halajaa
+lepoa ja iloitsee siitä, että voimakkaampi astuu hänen paikalleen."
+
+Nyt kyyneleet tulvivat pappilanneiden silmiin. "Minä ymmärrän, miksi
+he tanssivat juuri isäkullalle", sanoi hän. "He tiesivät, että hän
+halusi pois. He tiesivät, että hän tahtoi päästä vapaaksi."
+
+
+
+
+KOTI.
+
+
+Pappilanneiti istui kyökkikamarissa raamattu ja virsikirja edessään
+ja luki Jumalan sanaa saadakseen lohdutusta suurelle surulleen.
+
+Oli varhainen aamu, vuorokausi oli juuri kulunut siitä, kun hän löysi
+isäkullan kuolleena lattialta. Kaiken päivää hänellä oli ollut niin
+paljon puuhaa, ettei hänellä ollut aikaa ajatella suruansa. Mutta yön
+kuluessa oli suru vallannut hänen mielensä täydellä voimalla, eikä
+hän voinut lainkaan nukkua. Hän oli noussut varhemmin kuin kukaan muu
+ja istahtanut lukemaan.
+
+Mutta varsin pian hän painoi kirjat kiinni ja kiitti nyt Jumalaa
+siitä, ettei hän ollut yksin ja hyljätty, vaan omisti luotettavan
+ystävän, joka saattoi auttaa ja varjella häntä. Nyt emintimä varmaan
+aikoi tulla takaisin ja ottaa haltuunsa kartanon, ja jollei Maija
+Liisalla olisi nyt Sveniä, niin joutuisi hän kokonaan emintimän
+valtaan. Ja silloin hänellä ei olisi syytä surra vain isäkultaa, vaan
+itseänsäkin.
+
+Tuskin hän oli ajatellut tämän ajatuksen loppuun, kun alkoi kuulua
+puutarhanpuoleisen ikkunan alta kaunista ja hiljaista soittoa.
+
+Maija Liisa tiesi hyvinkin, kuka se oli. Hän oli lähettänyt hänelle
+eilen sanaa.
+
+Maija Liisan mieleen juolahti, että ehkei ollut sopivata, että hän
+soitti surutalon ulkopuolella, mutta hän karkoitti tuon ajatuksen
+mielestään. Svenin oli vaikea saada sanoilla sanotuksi sitä mitä
+hän halusi, ja siksi hän oli ottanut viulun mukanaan. Ei ollut sen
+sopimattomampaa, että hän tällä tavalla otti osaa hänen suruunsa,
+kuin jos hän sanoin olisi sen ilmaissut.
+
+Maija Liisa istui selin ikkunaan, niin ettei hän voinut nähdä häntä,
+eikä hän uskaltanut liikahtaa. Ensi kertaa hän kuuli hänen soittavan,
+sillä tuota soittoa Svanskogissa ei voitu laskea mukaan. Eikä Maija
+Liisa mahtanut sille mitään, mutta kesken syvää suruaan hän iloitsi
+koko sydämestään, että Sven oli tarttunut viuluunsa. Hänen täytyi
+tunnustaa itselleen, että Svenin suuri rakkaus häneen oli tehnyt
+mahdolliseksi sen, että hän nyt saattoi koskea jouseensa.
+
+Oi, kuinka kummallista, että saattoi tuolla tavalla soittaa viulua!
+Että jousi ja kielet saattoivat loihtia esiin noin hiveleviä ja
+suloisia säveleitä!
+
+Hän soitti niin haikeasti, niin haikeasti. Suuret kyyneleet alkoivat
+tippua pitkin Maija Liisan poskia.
+
+Mutta vähitellen soitto aivan muuttui. Nyt se ei ollut enää
+hiljaista ja lohduttavaa. Ei Maija Liisa tiennyt, ymmärsikö hän sitä
+oikein, mutta hänen mielestään se äkkiä oli käynyt niin hurjaksi ja
+peloittavan synkäksi.
+
+Maija Liisaa ihmetytti yhä enemmän. Ei tuollainen soitto soveltunut
+isäkullalle! Isäkulta oli aina ollut onnellinen ja koettanut tuottaa
+toisille onnea. Isäkulta ei ollut koskaan tahtonut tietää mitään
+surusta eikä tuskasta. Kun elämä oli hänen mielestään muuttunut
+vaikeaksi ja kieroksi, oli hän mennyt pois. Tietysti täytyi kaivata
+isäkultaa ja uskollisesti ikävöidä häntä. Mutta isäkullan muisto oli
+sittenkin niin valoisa.
+
+Ei, Maija Liisa ei voinut enää uskoa, että Sven soitti lohduttaakseen
+häntä. Hän kuljetti nyt joustaan jossakin muussa tarkoituksessa. Hän
+ilmaisi soitollansa jonkun muun hätää ja epätoivoa.
+
+Kyllä ne olivat oikeassa, jotka sanoivat häntä mestariksi. Niin vähän
+kuin Maija Liisa käsittikin soittoa, niin ymmärsi hän Sveniä, aivan
+kuin hän olisi puhunut hänen kanssansa.
+
+Hän valitti niin vihlovasti. Joku oli vaipunut pimeimpään kuiluun,
+joku oli kahlehdittu rautoihin, joku paloi hivuttavalla tulella.
+
+Ei kukaan voinut nostaa häntä valoon, ei kukaan voinut vapauttaa
+häntä, ei kukaan voinut jäähdyttää sitä tulta, joka kidutti häntä.
+
+Maija Liisan sydäntä alkoi ahdistaa. Se puristui niin kovasti kokoon,
+että se oli murentua palasiksi. Jos suuri syntinen helvetin kuilussa
+olisi saanut viulun käsiinsä, niin varmaan hän olisi soittanut tuolla
+tavalla kuvatessaan tuskiaan.
+
+Mutta Sven tuolla ulkona, kenen onnettomuutta hän soitollaan kuvasi?
+Jonkun muunko, vai omaansako?
+
+Maija Liisa odotti, että soitto muuttuisi, että hän siirtyisi
+johonkin muuhun. Mutta sitä oli turha odottaa. Hän ei soittanut muuta
+kuin yhä kiihtyvää epätoivoa. Se ei ollut enää kaunista kuulla, se
+oli ulvontaa ja parkua.
+
+Maija Liisa ei voinut istua alallaan ja kuunnella. Varmaan Svenille
+oli tapahtunut jokin hirveä onnettomuus. Hänen täytyi avata ikkuna ja
+kysyä.
+
+Kun Sven näki hänet, lopetti hän heti soittonsa säveleellä, joka
+viilsi hurjemmin kuin mikään edellinen sävel. Hattu oli pudonnut
+hänen päästään hänen hurjasti soittaessansa, ja tukka oli valunut
+otsalle. Hän oli kalpea kuin sairas, kaikki hänen kasvonpiirteensä
+ilmaisivat surua.
+
+"Sinä sanoit, että halusit kuulla minun soittavan", sanoi hän. "Nyt
+olet saanut toiveesi täytetyksi, nyt tiedät, miltä se kuuluu."
+
+Oi, hänen äänensä oli niin terävä ja hänen puheensa niin kiivas,
+ettei Maija Liisa voinut muuta otaksua, kuin että hän oli suuttunut
+häneen. Ääretön kauhu valtasi hänen mielensä, hän ei uskaltanut avata
+suutaan eikä kysyä mitä oli tapahtunut.
+
+Sven sanoi yhtä kiivaasti kuin äskenkin: "Sinä et ole koskaan kuullut
+minun ennen soittavan. Ehket edes tiennyt, että minä soitin?"
+
+Maija Liisan mieleen juolahti sanoa: "Minä luulin ahdin soittavan."
+
+"Oletko kuullut hänen soittoaan?"
+
+"Hänen soittonsa kuuluu olevan ikäänkuin autuuden himoitsemista, jota
+hän ei kuitenkaan koskaan voi saavuttaa."
+
+Nyt Sven astui Maija Liisaa lähemmäksi. Hän oli niin lähellä, että
+Maija Liisa olisi voinut pyyhkäistä tukan hänen otsaltaan, mutta
+hän ei uskaltanut sitä tehdä. "Aivan niin", sanoi hän, "aivan niin.
+Minultakin on taivas suljettu."
+
+Samassa hän peitti kasvonsa käsiinsä ja nyyhkytti.
+
+Kuinka sydäntävihlovaa se oli. Maija Liisa olisi tahtonut uhrata
+henkensä, jos hän sillä olisi voinut lievittää niitä tuskia, jotka
+kiduttivat Sveniä. "Mitä on tapahtunut? Mitä on tapahtunut?" kysyi
+hän Sveniltä. "Oletko tehnyt jotain pahaa? Oletko tappanut jonkun
+tapaturmaisesti?"
+
+Maija Liisa hillitsi itseään äkisti. Sen pahempaa hän ei olisi voinut
+sanoa.
+
+Sven otti kädet silmiltään ja pui ilmaa nyrkillään. "Minä olen
+murhaaja, minä tiedän sen. Yhteen aikaan joka yö elin tuon tapauksen
+uudestaan. Minä soitin kuolintanssia hänelle, ja hän tanssi, kunnes
+hän kaatui kuolleena maahan. Kyllä kai minusta näkyy, millainen minä
+olen."
+
+Siihen ei ollut hyvä vastata mitään. Parasta, että hän sai puhua
+jouduttuaan nyt kerran vauhtiin.
+
+"Koko viime talvena en hänelle soittanut. Siksi minä uskalsin kosia
+sinua. Minä luulin, että _hän_ sitä halusi. Mutta ei hän sitä
+halunnut. Vaan minä itse."
+
+Maija Liisa ei uskaltanut puhua, mutta hän ojensi ulos kätensä ja
+laski sen Svenin päälaelle rauhoittaakseen häntä. Sven peräytyi niin
+pitkälle, ettei hän voinut enää ulottua häneen.
+
+"Sinun ei olisi pitänyt koskaan pyytää minua soittamaan! Sinun olisi
+pitänyt leikata kielet poikki, kun kuulit minun soittavan. Viulu
+herätti kaikki taas eloon."
+
+Sven naurahti sanomattoman hurjasti ja kamalasti.
+
+"Minä läksin tänne, heti kun sain sinulta sanan, ja minä otin viulun
+mukanani, sillä ajattelin, että se voisi paremmin lohduttaa sinua
+kuin minä itse. Mutta kun se pääsi parhaaseen vauhtiin, niin se
+herätti eloon taas kaikki. Minä näin tuon suuren huoneen, jossa
+pyöri tömistäviä ja läähättäviä pareja, ja niiden keskellä tytön,
+joka leijaili keveästi ja sirosti, ikäänkuin hän ei olisi kuulunut
+lainkaan toisten joukkoon. Ja sitten minä soitin hänelle, vaan
+hänelle. Minä ajoin hänet suoraan kuolemaan!"
+
+Sven väänteli käsiään, niin että ne naksahtivat.
+
+"Ja minä luulin, että voisin unohtaa kaiken tuon! Päästä vapaaksi
+omantunnontuskista ja tulla onnelliseksi! Irtaantua lupauksesta,
+jonka olin antanut hänelle haudan partaalla! Olin kuin lumottu, olin
+unohtanut kaikki, kunnes viulu herätti minut unesta."
+
+Maija Liisasta tuntui, ikäänkuin hän olisi aivan kadonnut Svenin
+tietoisuudesta. Hän yritti kuitenkin puolustaa itseänsä.
+
+"Etkö ajattele yhtään minua? Olenhan minäkin saanut sinun lupauksesi."
+
+"Sen sinä sait siksi, että luulin _hänen_ sitä toivovan. Nyt tiedän
+paremmin. Hän tahtoo pitää minut yksin, ymmärrätkö. Sinun täytyy
+päästää minut vapaaksi!"
+
+"Armaani", sanoi Maija Liisa, "kuinka minä voisin päästää sinut
+vapaaksi? Eihän minulla ole ketään muuta kuin sinut. Jos jollakin
+elävällä ihmisellä olisi oikeuksia sinuun, niin se olisi toista.
+Mutta minä en ymmärrä miksi luovuttaisin sinut kuolleelle."
+
+Maija Liisan ääni varmaan liikutti Sveniä.
+
+Hän katsoi tyttöön ja kauhunilme katosi samalla hänen kasvoiltansa.
+Hän seisoi yhä viulu ja jousi kädessä. Ne tuntuivat äkkiä painavan
+häntä, mutta hän ei tahtonut laskea niitä maahankaan, vaan ojensi
+ne Maija Liisalle. Hän otti ne ääneti vastaan ja laski ne kamarin
+pöydälle.
+
+Kun hän palasi takaisin ikkunan ääreen, tarttui Sven hänen molempiin
+käsiinsä. Hän painoi ne otsaansa vasten ja piteli niitä hetken
+aikaa, ikäänkuin antaakseen Maija Liisan tuntea, miten kiihkeillä ja
+sekavina ajatukset pyörivät hänen päässään. Sitten hän alkoi puhua
+sanomattoman surullisella äänellä ja hyvin katkonaisesti, mutta
+kuitenkin siten, että Maija Liisa tunsi hänet jälleen entiseksi
+Sveniksi.
+
+"Ei, sinä et saa luulla, Maija Liisa, että tarkoittaisin sitä
+mitä äsken sanoin! Enhän minä lainkaan itseni tähden pyydä sinua
+päästämään minua vapaaksi. Mutta minä en voi olla niin sydämetön,
+että vetäisin sinut onnettomuuteeni. Nyt sinä olet nähnyt, millainen
+minä olen luulosairaana. Ethän sinä voi enää tahtoa elää yhdessä
+minun kanssani?"
+
+Sven vaikeni kuullakseen hänen vastaustaan, mutta Maija Liisa oli
+niin suruissaan ja peloissaan, ettei hän tiennyt mitä sanoa, ja Sven
+jatkoi:
+
+"Tiedänhän minä, miten sinun laitasi nyt on, enkä mitään olisi
+halunnut niin hartaasti, kuin nyt tukea ja auttaa sinua, kun
+olet kadottanut isäsi. Mutta sinun täytyy muistaa, että kaikki
+se kärsimys, jota emintimäsi voi sinulle tuottaa, ei ole mitään
+verrattuna siihen kurjuuteen, joka kohtaa sinua minun rinnallani.
+Minun täytyy se tunnustaa sinulle. Minä voin joutua sellaisen
+luulosairauden valtaan, etten voi pysyä kotona, vaan lähden
+vaeltamaan erämaahan ja kuljen siellä viikkokausia näkemättä
+ketään ihmistä. Tai heittäydyn keskelle hurjinta elämää voidakseni
+tukahduttaa tuskani. Oi, ymmärräthän sinä sen, Maija Liisa, että
+rakastan sinua aivan liian syvästi, tahtoakseni vetää sinut
+sellaiseen elämään? Minun ei olisi koskaan pitänyt lähestyä
+sinua, enkä olisi sitä myöskään tehnyt, jollen olisi luullut jo
+parantuneeni."
+
+Taaskin hän vaikeni, mutta kun Maija Liisa ei vieläkään ollut valmis
+vastaamaan, jatkoi hän:
+
+"Äsken minä melkein vihasin sinua, koska sinä olit saanut minut
+soittamaan, ja soitto, se opetti minulle, että kaikki tuo raskas
+ja vaikea ei ollutkaan kadonnut. Minä toivoin etten olisi tiennyt
+mitään tuosta vaarasta, vaan nainut sinut siinä luulossa, että kaikki
+oli hyvin. Mutta käsitäthän sinä, että vain yhden silmänräpäyksen
+ajan ajattelin sillä tavalla. Minä rakastan sinua aivan liiaksi,
+Maija Liisa, niin, aivan liiaksi voidakseni toivoa, että tulisit
+vaimokseni."
+
+Kaiken aikaa Svenin puhuessa seisoi Maija Liisa katsoen häneen.
+Ymmärsihän hän sen, että Sven, niinkuin hän väitti, oli luulosairas,
+ja että hän luultavasti tulisi vieläkin onnettomammaksi hänen
+kanssansa, kuin jos hän taaskin joutuisi äidin käskettäväksi. Mutta
+sittenkään hän ei voinut ajatella muuta, kuin että hän tahtoi seisoa
+Svenin rinnalla ja auttaa häntä.
+
+"Oi", sanoi Maija Liisa, "sen sinä kai käsität, että mielemmin kestän
+sinun rinnallasi surua ja onnettomuutta, kuin elän huoletonta elämää
+jonkun muun kanssa. Älä lähde minun luotani, jos sinä todellakin
+rakastat minua. Kuinka minä voisin -- --"
+
+Maija Liisa keskeytti puheensa. Hän huomasi luultavasti, etteivät
+hänen sanansa vaikuttaneet Sveniin vähääkään. "Oi", tuumi hän,
+"mitenkä saan hänen käsittämään sen, että suurin onnettomuuteni on
+se, jollen saa seurata ja auttaa häntä."
+
+"Kaiken vuotta", tuumi hän, "olen elänyt suuressa tuskassa ja
+huolessa. Enköhän ole jotakin oppinut sinä aikana. En ole enää
+sellainen lapsi, kuin isäkullan kuollessa. En huoli valittaa
+kärsimyksiäni, jos niiden kautta olen vain sen verrankin viisastunut,
+että voin nyt pitää kiinni siitä, jota rakastan."
+
+Hän katsoi ylös ja silmäsi puutarhaan, ikäänkuin etsiäkseen sieltä
+apua. Mutta samassa hän hämmästyi suuresti. Ehkeipä hän ollut sitä
+huomannut eilen, tai ehkäpä kaikki olikin tapahtunut vasta yöllä.
+Ainakaan ei hän ollut ennemmin huomannut, että kaikki isäkullan
+omenapuut olivat täydessä kukassa. Näytti aivan siltä, kuin suuri
+valkoinen ja vaaleanpunainen katos olisi levinnyt asuinrakennuksesta
+aina koivuhakaan saakka ja suojellut puutarhaa pohjoistuulta vastaan.
+Joka oksassa oli kukkia. Hänen mielestään ne puhkesivat aivan hänen
+silmissään. Mehiläiset ja kimalaiset surisivat, ilma oli täynnä
+tuoksua ja kimmellystä. Aurinko oli kohonnut kukkulan takaa ja sen
+säteet valaisivat puiden latvoja ja kisailivat pelloilla ikäänkuin
+niillä olisi ollut kiire saapua kiiltävien omenakukkien keskelle
+valaakseen niihin vielä entistään enemmän loistoa ja välkettä.
+
+Nähdessään tämän oli Maija Liisan sydän sulaa säälistä. "Raukka,
+raukka!" ajatteli hän "Onko kumma, vaikka hän onkin luulosairas?
+Eihän hänellä ole ollut kotia siitä saakka kuin hän oli
+neljäntoista-vuotias. Kaikki muuttuisi toiseksi jos saisin hänet
+tänne Lövdalaan. Kuinka hyvän kodin voisinkaan valmistaa hänelle
+täällä! Minulla on ollut täällä niin hyvät päivät aina tähän viime
+vuoteen saakka. Hän voisi kulkea täällä omenapuiden suojassa yhtä
+onnellisena kuin isäkultakin aikoinansa. Jospa saisin vain helliä ja
+hoitaa häntä!"
+
+Maija Liisa tuli aivan punaiseksi innosta ja silmät loistivat. Jos
+hän vain saisi puhua hänen kanssaan Lövdalasta, jotta hän ymmärtäisi,
+että juuri tuollainen koti puuttui häneltä!
+
+Maija Liisa heräsi ajatuksistaan, kun Sven päästi irti hänen kätensä,
+joita hän tähän asti oli pitänyt kiinni.
+
+"Anna viuluni tänne, jotta saan lähteä", sanoi Sven. "Minä huomaan,
+että sinäkin ymmärrät, etten voi muuta tehdä."
+
+Maija Liisa ei voinut ihmetellä, että Sven luuli hänen päästävän
+hänet pois. Hän etsi yhä oikeita sanoja, jotka voisivat pidättää
+häntä, mutta hän ei löytänyt niitä.
+
+"Armaani", sanoi Maija Liisa hyvin nopeasti, "ei suinkaan sinulla ole
+niin kiire! Etkö tahdo hiukan katsella Lövdalaa? Eivätkö nuo kukkivat
+omenapuut ole ihmeen kauniita? Näetkös miten aurinko kauniisti kultaa
+ruohoa? Etkö tahtoisi. --"
+
+Maija Liisa ei voinut sanoa sen enempää. Taaskin sanat puuttuivat
+häneltä. Hän olisi tahtonut puhua Svenille siitä hyvästä kodista,
+jonka he yhdessä voisivat perustaa täällä Lövdalassa, mutta hänestä
+tuntui, ettei Sven panisi siihen mitään arvoa. Hyvä koti ei merkinnyt
+hänelle lainkaan samaa kuin Maija Liisalle.
+
+Sven pyysi häneltä uudelleen viuluaan. Sitten hän ei koskaan enää
+astuisi hänen tielleen.
+
+Maija Liisa painoi kädellään sydäntään ja hengitti raskaasti. Nyt
+Sven aikoi lähteä palaamatta enää koskaan takaisin! Eikä Maija
+Liisa voinut löytää sanoja, joilla hän saisi hänet valtaansa! Hänen
+oli aivan mahdoton pidättää häntä luonaan! Maija Liisa ei tiennyt
+mitään neuvoa. Hänen täytyi totella häntä. Hän poistui ikkunan luota
+hakeakseen viulua.
+
+Mutta kun Maija Liisa oli ottanut viulun käteensä, jäi hän hetkeksi
+paikoillensa seisomaan. Ihmeellisiä ajatuksia syttyi hänen mielessään.
+
+Hän piteli kädessään sitä, jolla oli suurin valta Sveniin. Tämä viulu
+oli ollut hänen voimansa ja lohdutuksensa menneinä aikoina.
+
+Nyt hän ymmärsi, nyt hän ymmärsi! Tämä viulu, musiikki, jota hän
+soitti, oli Sven Liljecronalle yhtä rakasta kuin Lövdala hänelle
+itselleen. Musiikki, se oli hänen kotinsa. Se saattoi lohduttaa ja
+virkistää häntä. Hänen soittaessaan säveleet rakensivat hänen päänsä
+yläpuolelle katoksen, joka loisti kirkkaammin kuin omenakukat ja
+auringonsäteet. Silloin hän astui oikeaan kotiinsa, siihen kotiin,
+joka oli ollut hänen ainoa tyyssijansa koko hänen yksinäisen
+nuoruutensa aikana.
+
+Ennen hän oli kestänyt suuria vaikeuksia murtumatta, siksi että
+hänellä oli viulunsa. Silloin hänen ei tarvinnut muuta kuin tarttua
+jouseen päästäkseen siihen maailmaan, missä hän tunsi olevansa
+onnellinen. Mutta nyt oli luulosairaus saanut hänet valtaansa, siksi
+ettei hän viime vuosina ollut voinut soittaa. Hän oli karkoitettu
+omasta kodistaan.
+
+Oi, kuinka onneton Maija Liisa olisikaan, jollei hän saisi elää
+Lövdalassa! Kuinka vaikea hänen olisi viihtyä vieraissa! Samoin oli
+kai Sveninkin laita. Hän ei voinut kotiintua missään. Hän ei tiennyt,
+mistä hän löytäisi lepoa ja rauhaa.
+
+Maija Liisa tuli äkkiä aivan varmaksi. Nyt hän ymmärsi Svenin
+sairauden, nyt hän tiesi, mikä hänet voisi parantaa. Jos hän kykenisi
+vain avaamaan oven hänen oikeaan kotiinsa, niin hän voisi tulla taas
+entiselleen ja voittaa sen, mikä häntä nyt painosti.
+
+Maija Liisa astui ikkunan ääreen, mutta hän piti yhä viulua kädessään.
+
+"Kultaseni", sanoi hän, "lupaa minulle vain jotakin ennen lähtöäsi!
+Soita minulle vielä kerran. Ehkäpä se tuntui sinusta niin vaikealta
+äsken, siksi että soitit ensi kertaa tuon onnettomuuden jälkeen.
+Mutta minä en usko, että se aina on yhtä vaikeaa. Etkö tahdo koettaa
+uudestaan, jotta kerrankin kuulisin sinun soittavan? Kyllä kai sinä
+voit voittaa itsesi ja soittaa minunkin tähteni! Sanoithan äsken,
+ettet koko talveen ole sairastanut luulosairauttasi, vaan luulit
+olevasi terve. Ehkäpä niin onkin. En usko, että tuo paha on toden
+teolla palannut takaisin. Saatpa nähdä, jos uskallat vain uudestaan
+koettaa...!"
+
+Sven kohautti olkapäitään. "Se on mahdotonta", sanoi hän. "Paha
+pahenee vain seitsenkertaisesti."
+
+Mutta Maija Liisa oli itsepäinen eikä hellittänyt. "Sinun ei
+tarvitse enää koskaan tehdä mitään minun pyynnöstäni. Et suinkaan
+voine kieltää tätä minulta meidän erotessamme! Jos lähdet luotani
+soittamatta, niin olet pahoillasi perästäpäin, kun kielsit minulta
+viimeisen pyyntöni."
+
+Sven näytti epäröivältä, mutta myöntyi sittenkin. "Kyllä minä tiedän,
+miten minun käypi", sanoi hän, "ja sen sinäkin tiedät. Mutta minä
+teen sittenkin sinulle mieliksi."
+
+Maija Liisa hyväili kevyesti viulua kädellään. "Oi, auta minua,
+rakkahin!" kuiskasi hän. "Rakkahin, auta minua!"
+
+Kun Liljecrona otti käteensä viulun, oli hänen otsalleen kohonnut
+jo synkkä, onnettomuutta uhkaava pilvi. Ja kun hän alkoi liikuttaa
+jousta, kajahtivat säveleet yhtä sekavina ja sorahtelevina kuin
+äskenkin.
+
+Hän silmäsi Maija Liisaan ikäänkuin moittien häntä siitä, että hän
+oli viekoitellut hänet tähän uuteen kurjuuteen.
+
+Maija Liisan sydän sykki, jotta hän oli aivan menehtyä, mutta hän ei
+tahtonut näyttää pelkoaan. Hän seisoi paikoillaan ikkunassa, ja hän
+pakoitti huulensa hymyyn, joka ilmaisi toivoa ja iloa.
+
+Ja kas, nyt soitto kuulosti jo vähemmän tuskalliselta ja
+epätoivoiselta! Nyt valoa tunkeutui pilvien lomista esiin, nyt
+murtuivat vankilan muurit, nyt kahleet katkesivat, jotka olivat
+sitoneet sielua.
+
+Suurella vauhdilla säveleet kohosivat ylöspäin, mutta painuivat heti
+taas alas. Syttyi kova taistelu. Säveleet olivat niin painuksissa,
+ettei olisi uskonut niiden jaksavan enää kohota. Mutta samalla ne
+nousivatkin yläilmoihin. Nousivat ja laskeutuivat, nousivat ja
+laskeutuivat. Mutta äkkiä ne kohosivat ikäänkuin enkelien siivillä
+yhä korkeammalle ja korkeammalle. Ne kiitivät taivasta kohti riemulla
+ja ilolla, ne kohosivat korkeammalle kaikkia maallisia ajatuksia ja
+ääniä, aina kirkkaimpaan avaruuteen saakka. Taivas aukeni, ja ne
+yrittivät tulkita autuutta.
+
+Liljecrona laski äkisti jousen alas. Hänen voimansa loppuivat.
+Säveleet olivat kohonneet niin korkealle, että hänen silmiään
+häikäisi kaikki valo ja loisto ja ihanuus.
+
+Hän silmäsi Maija Liisaan. Kyyneleet kiilsivät suurina ja raskaina
+Maija Liisan silmissä, ja hän oli pannut kätensä ristiin. Hänen
+kasvonsa olivat kirkastuneet. Hän ei ollut alhaalla maan päällä. Hän
+oli seurannut mukana tuolla taivaanretkellä.
+
+Sven hengitti kiivaasti. Ei, Maija Liisa ei ollut vain seurannut
+hänen mukanaan, hän oli kiitänyt hänen edellään! Svenin soitto ei
+ollut nostanut häntä niin korkealle, vaan Maija Liisan rakkaus, se
+oli vapauttanut hänet itsensä pimeyden vallasta.
+
+Hänestä tuntui ikäänkuin se voisi vapauttaa hänet kaikesta elämän
+pimeydestä. Se saattoi voittaa kaiken tuskan ja epätoivon.
+
+Sven veti Maija Liisan kädet puoleensa ja suuteli niitä.
+
+"Olitko nyt oikeassa kodissasi?" kuiskasi hän. "Maija Liisa, armaani!
+Siten en ole koskaan ennen soittanut. Sinä se olit, sinun rakkautesi.
+Minä en itse soittanut."
+
+"Koitukoon se onnettomuudeksesi tai onneksesi, mutta nyt minun täytyy
+jäädä tänne. Sinun täytyy auttaa minua ja pidättää minua täällä."
+
+Kaikki hiljeni niin ihmeellisesti puutarhassa, jossa omenakukat
+kaareutuivat ikäänkuin morsiusteltaksi noiden molempien nuorten
+ihmisten päiden yläpuolella.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Liljecronan koti, by Selma Lagerlöf
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56446 ***
diff --git a/56446-8.txt b/56446-8.txt
deleted file mode 100644
index 585c94e..0000000
--- a/56446-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8419 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Liljecronan koti, by Selma Lagerlöf
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Liljecronan koti
-
-Author: Selma Lagerlöf
-
-Translator: Helmi Setälä
-
-Release Date: January 27, 2018 [EBook #56446]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LILJECRONAN KOTI ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-LILJECRONAN KOTI
-
-Kirj.
-
-Selma Lagerlöf
-
-
-Suomentanut
-
-Helmi Setälä
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1911.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Myrskytuuli.
- Rukit.
- Svartsjö.
- Lumikki neito.
- Svartsjön pappi.
- Unipannukakku.
- Morsiustanssi.
- Ketunkuoppa.
- Taalari.
- Suomalaispappi.
- Henriksbergin seppä.
- Vänrikki.
- Arkiolossa.
- Kevätilta.
- Syytös.
- Lepokivi.
- Menninkäiset Lövdalassa.
- Koti.
-
-
-
-
-MYRSKYTUULI.
-
-
-Tapaninpäivänä vuonna 1800 raivosi sellainen myrskytuuli Lövsjön
-kihlakunnassa Värmlannissa, jotta Jumala paratkoon. Olisipa melkein
-voinut luulla, että se tempaisisi irti kaikki mitä maailmassa oli ja
-tekisi siellä puhdasta jälkeä.
-
-Älkää koettakokaan väittää, että yhtä kovia myrskytuulia olisi
-raivonnut sekä ennen että jälkeenkinpäin, älkää väittäkö sitä
-ainakaan vanhoille Lövsjöläisille, sillä he ovat lapsesta saakka
-saaneet kuulla, ettei toista sellaista myrskytuulta voi ollakaan.
-
-He voivat vielä tänä päivänäkin luetella kaikki ne aidat, jotka
-silloin kaatuivat kumoon ja kaikki ne olkikatot, jotka lensivät
-hajalleen ja kaikki ne navetat, jotka suistuivat maahan, jotta elukat
-hautaantuivat useammiksi päiviksi katonkannattimien alle. He voivat
-näyttää kaikki ne paikat, missä tuli pääsi irti ja jota ei saatu
-myrskytuulessa sammumaan, ennenkuin koko kylä oli palanut poroksi.
-Ja he ovat käyneet kaikilla niillä harjuilla ja kukkuloilla, missä
-toinen puu kaatui toisensa viereen, kunnes maa tuli aivan paljaaksi.
-
-Tiedättehän, että ihmisillä on tapana sanoa, ettei niin pahaa, ettei
-hyvää sen mukana, mutta kukapa olisi uskonut, että tuo sananlasku
-tässäkin kohdin olisi pitänyt paikkansa, sillä näkiväthän kaikki,
-että tämä Tapaninpäivän myrsky tuotti vain toisen onnettomuuden
-toisensa jälkeen.
-
-Se, joka kaikkein vähimmin saattoi odottaa, että tämä myrskytuuli
-tuottaisi jotakin hyvää, oli Koltorpin "pikkupiika". Hänen kanssaan
-ei olisi ollut hyvä laskea leikkiä Tapaninpäivän aamuna, kun hän
-seisoi metsänlaidassa ja katseli alas laaksoon, missä tuprutteli
-lunta ja tuhkaa ja rikkoja ja jos jotakin, mitä tuuli sai mukaansa
-riuhdotuksi.
-
-Ei koskaan koko hänen elämässänsä, ja hän oli kuitenkin jo
-kolmetoista täyttänyt ja kävi neljännellätoista, tällainen
-vastoinkäyminen ollut kohdannut häntä. Kyllähän hän muuten pysyi
-hyvällä mielellä, vaikka hän sai kovaakin kokea, mutta tämä oli
-sentään pahempaa kuin mitä hän jaksoi kantaa.
-
-Vähälläpä kyyneleetkin olivat pusertua esiin suurista, kirkkaista
-silmistä ja vieriä pitkin kalpeita ja laihoja kasvoja.
-
-"Pikkupiika" oli astunut vähän matkaa metsänlaidasta ikäänkuin
-tunnustellaksensa tuulta, ja myrskytuuli raastoi pääliinaa ja
-paukutteli lyhyttä, valkeaa lammasturkkia ja kääri kotikutoisen
-hameen niin lujalle hänen jalkojensa ympärille, että hän oli vähällä
-kaatua kumoon.
-
-Hän ei ollut yksinään, vaan äiti ja "pikkupoju" olivat myös matkassa.
-Molemmat olivat samanlaisissa pukimissa kuin "pikkupiikakin",
-heillä oli lyhyet, valkoiset lammasnahkaturkit ja mustat, jäykät
-sarkahameet yllä. Sehän oli aivan luonnollista, sillä "pikkupiika"
-peri kaikki vaatteensa äidiltä ja "pikkupoju" peri taas vuorostaan
-"pikkupiialta". Mutta he olivat kuitenkin paremmassa asemassa
-kuin hän, sillä vaikka he olivat yhtä lämpimästi puetut kuin
-"pikkupiikakin", niin he eivät olleet lähteneet metsänreunaa
-ulommaksi, vaan seisoivat tuulensuojassa.
-
-Äiti ja pikkupoju olivat yhtä laihat ja riutuneet kasvoiltaan kuin
-pikkupiikakin ja heidän silmänsä olivat myös yhtä viisaat ja kirkkaat
-kuin hänen, ja kumpikin ajatteli aivan niinkuin hänkin, että tämä
-myrskytuuli vasta oli oikea onnettomuus, ja heillä oli niin paha
-mieli, että olisivat kernaasti vaikka purskahtaneet itkuun.
-
-Mutta he eivät näyttäneet sittenkään niin surkeilta kuin pikkupiika.
-
-Hän seisoi juuri tuolla mäennystyrällä, tiedättehän, Bäckgårdin
-yläpuolella Bron pitäjässä, ja sieltä hän saattoi seurata katseellaan
-tietä, joka kulki kiemurrellen monessa mutkassa aina Bron kirkolle
-saakka. Ja hän näki, että ihmiset, jotka olivat lähteneet kotoansa
-kirkkoon, kääntyivät tieltä takaisin. Sen enempää hänen ei tarvinnut
-nähdä ymmärtääkseen, että äidin ja pikkupojun olisi aivan mahdotonta
-kulkea kaksi kokonaista peninkulmaa Nygårdiin asti, Svartsjön
-pitäjään, jonne he olivat aikeissa lähteä joulupitoihin.
-
-Hän ei malttanut olla puristamatta kättään nyrkiksi kintaan sisällä,
-kun tuo seikka hänelle selvisi.
-
-Kunpa metsässä, jossa he asuivat, ei olisi ollut niin tyyntä! Kunpa
-he vain olisivat ymmärtäneet millainen ilma oli, ennenkuin he olivat
-päässeet aina metsänlaitaan saakka! Silloin he eivät yhtään olisi
-lähteneetkään matkaan, ja se olisi ollut paljoa parempi.
-
-Sillä hän oli nyt kerta sellainen, ettei mikään ollut hänestä
-kiusallisempaa kuin kääntyä tieltä takaisin eikä päästä perille
-sinne, minne hän kerta oli aikonut.
-
-Kunpa hän ei pitkin koko vuotta olisi ajatellut tätä Tapaninpäivää,
-jolloin hän pääsisi Nygårdiin! Kunpa hän ei juuri tällä elävällä
-hetkellä olisi nähnyt edessään kaikki suuret, pihisevät padat,
-valkeilla liinoilla katetut pitkät pöydät ja kaikki hanhenpaistit!
-Jospa hän ja pikkupoju eivät joka kerta, kun äidillä ei ollut
-heille ruokaa annettavana, olisi lohduttaneet toisiaan: "Sitten kun
-me pääsemme sedän luo Nygårdiin joulukesteihin, syömme me oikein
-kylläksemme!"
-
-Kuinka surkeata ajatella, että siellä keitettiin rusinasoppaa ja
-riisiryynipuuroa ja että siellä oli leivoksia, hilloa, kahvia ja
-voikakkuja, ja ettei hän saanut maistaa noita herkkuja!
-
-Hän oli niin pahoillaan, että hän olisi toivonut voivansa purkaa
-sisuaan jollekulle. Hän tuumi, että myrskytuulen olisi pitänyt
-ymmärtää olla tulematta juuri tänä päivänä. Olihan pyhä ja talvi,
-jotta sitä ei kaivattu merelläkään, vaan olisi se kernaasti voinut
-pysyä alallansa. Mutta turhaa sitä oli sanoa myrskytuulelle.
-
-Pahin osa matkaa heillä oli nyt edessään: oli kuljettava Helgesäterin
-ohi ja Brobyn mäkiä pitkin Löveniä ja kirkkoa kohti ja sitten
-pappilan maiden poikki, sillä tie kulki aukeitten ja metsättömien
-seutujen läpi. Jos he vain pääsisivät tuon matkan ja jaksaisivat
-kiivetä Hedebyn mäkiä, niin vaara olisi voitettu, sillä sieltä tie
-kulki metsän halki.
-
-Ei matka tuntunut niinkään pitkältä. Ainakin heidän pitäisi yrittää.
-Eihän heidän kuitenkaan voisi käydä sen pahemmin kuin huonosti.
-
-Hän oli kuitenkin hyvillään niin kauan kuin äiti seisoi paikallaan ja
-tuumi. Olihan mahdollista, että hän päättäisi jatkaa matkaa. Mutta
-samassa hän huomasikin, että äiti kääntyi takaisin metsään päin, ja
-pikkupoju seurasi tietenkin äitiä.
-
-Silloin pikkupiika alkoi astua päinvastaiseen suuntaan mäkeä alas.
-Ensin aivan hitaasti, mutta sitten yhä nopeammin, sillä tuuli puhalsi
-takaa ja hoputti häntä eteenpäin, jotta hänen miltei oli pakko
-juosta. Hän ei katsonut kertaakaan taakseen, sillä hän pelkäsi, että
-äiti ja pikkupoju voisivat ehkä viitata hänelle ja käskeä häntä
-palaamaan takaisin. Hän oli melkein varma siitä, että he huusivat ja
-hoilottivat hänelle, mutta siitä hänen ei tarvinnut välittää, sillä
-nyt, kun hän oli tullut keskelle myrskytuulta, niin kumisi ja ryskyi
-hänen ympärillään niin kovasti, ettei hän voinut kuulla mitään.
-
-Tuskinpa äiti saattoi saavuttaa häntä, sillä täytyihän hänen taluttaa
-pikkupojua, jottei tuuli kaataisi häntä kumoon, ja siksi hän ei
-päässyt yhtä nopeasti eteenpäin.
-
-Siitä syystä ei pikkupiika ajatellutkaan kääntyä takaisin, hänellä
-ei ollut siihen vähintäkään halua, mutta hänen täytyi tunnustaa
-itselleen, ettei hän koskaan ollut luullut myrskytuulta niin kovaksi
-kuin se oli. Hänen päänsä yläpuolella leijaili suuria, mustia,
-siipiään räpytteleviä lintuja, joita tuuli ajoi eteenpäin ja raastoi
-ne aivan rikki, jotta niiden höyhenet ja ruumiit menivät säpäleiksi.
-Hän ei ollut mielestään koskaan nähnyt mitään niin kammottavaa,
-kunnes hän huomasi, että ne olivatkin suuria olkikarahkoja, jotka
-olivat irtaantuneet jostakin olkikatosta.
-
-Jos hän astui askeleenkin vastatuuleen, niin kohosi se hänen eteensä
-kuin pillastunut hevonen ja oli kaataa hänet kumoon, ja jos hän astui
-myötätuuleen, niin se työnsi häntä eteenpäin niin kovalla voimalla,
-että hänen täytyi kulkea notkistetuin polvin ja selkä kumarassa
-voidakseen kestää sitä. Hän väsyi taistellessaan tuulta vasten, jotta
-hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi vetänyt kuormaa.
-
-Pohjoisesta myrsky puhalsi ja oli niin kylmä, ikäänkuin se olisi
-kisaillut ruumisten kanssa. Se oli niin voimakas ja terävä, että se
-tunkeutui sekä lammasnahkaturkin että sarkahameen läpi ja jähmetti
-koko ruumista. Eihän hän sellaisesta suuresti välittänyt, mutta
-sittenkin hän tunsi, että varpaat jäykistyivät pikisaumakengissä,
-ja sormet kohmettuivat villakintaissa, ja että korvia nipisteli
-pääliinan alla. Hän astui kuitenkin eteenpäin, kunnes hän pääsi koko
-pitkän mäen alle. Kun hän tuli alas laaksoon, pysähtyi hän odottamaan
-toisia.
-
-Kun he vihdoinkin olivat päässeet lähelle, astui hän heitä vastaan.
-
-Parasta kai sittenkin oli palata kotiin, sanoi hän. Mahdotonta oli
-kai päästä Nygårdiin saakka.
-
-Mutta nyt oli äiti harmissaan ja pikkupoju myöskin, ja he tuumivat
-itseksensä, ettei tuo tyttöletukka saisi hallita heitä ja määrätä,
-milloin he saisivat kulkea eteenpäin ja milloin kääntyä takaisin.
-
-"Ei, tiedätkös", sanoi äiti, "emme me käänny kotiin, vaan sinä saat
-lähteä joulukesteihin, koska sinulla on sinne niin suuri halu".
-
-"Niin, nyt sinä saat niin paljon tuulta, että sitä piisaa moneksi
-viikoksikin", sanoi pikkupoju.
-
-Ja äiti ja pikkupoju alkoivat astua eteenpäin, ja pikkupiika sai
-seurata perässä niin hyvin kuin jaksoi.
-
-Kun he saapuivat Nygårdin kohdalle, tuli Kulkija-Lotta ja Kerjuu-Jon
-heitä vastaan. Ja nuo molemmat, joilla oli tapana kiertää pitäjää
-sekä pyhänä että arkena ja olivat tottuneet kaikenlaiseen säähän,
-nostivat kätensä torveksi suun eteen ja huusivat heille, että heidän
-kaikin mokomin piti palata kotiin, sillä järven puolella oli niin
-kylmä, että he voisivat paleltua kuoliaaksi.
-
-Äiti ja pikkupoju astuivat sittenkin edelleen. He olivat yhä
-pahoillaan pikkupiialle, ja tahtoivat, että hän saisi oikein tuntea
-millainen ilma oli.
-
-He kohtasivat Fallasin Erikin hevosen, joka veti perässään tyhjää
-rekeä, sillä Fallasin Erik oli tuulessa kadottanut hattunsa, ja
-juostessaan aitoja pitkin, kiivetessään niiden yli ja ryömiessään
-ojien pohjia saadakseen sen kiinni, ei hevonen malttanut enää seisoa
-alallaan myrskyssä, vaan oli lähtenyt kotiin päin juoksemaan.
-
-Mutta äidin ja pikkupojun mielestä ei siinä näyttänyt olevan mitään
-merkillistä. He jatkoivat vain matkaansa.
-
-He ponnistelivat eteenpäin kunnes he tulivat Brobyn mäkien
-korkeimmalle harjalle. Mutta siellä he joutuivat keskelle suurta
-ihmisjoukkoa, hevosia ja rekiä, jotka eivät päässeet paikaltaan.
-Sillä Brobyn suuri mänty, joka oli ollut niin korkea, että se oli
-näkynyt yhtä kauaksi kuin Gurlitan harju, oli kaatunut myrskyssä
-kumoon ja asettunut poikittain tielle. Siellä seisoi Gullåsan Jan
-ja Kringåsan Britta, joita tänään piti vihittämän Bron kirkossa.
-Ja siellä seisoi Gullåsan vanha Jan Jansa ja Kringåsan vanha muori
-ja naapureita ja sukulaisia ja Pelimanni-Jöns ja Högsjön kaunis
-Gunnar ja paljon muita ihmisiä, jotka kaikki olivat yhtyneet
-morsiussaattoon. He huusivat ja kertoivat, että kahdesti matkan
-varrella olivat kaatuneet puut estäneet heidän kulkuaan, toiset
-oli saatu pois tieltä, mutta tälle puulle ei kukaan voinut mitään
-tehdä. Ja Gullåsan vanha vaari kulki ympäri tarjoten viinaa, mutta he
-seisoivat sittenkin siinä paikoillansa. Morsian oli noussut reestä
-ja itki, kun kirkkomatkalla oli ollut niin paljon esteitä. Ja tuuli
-raasti punaisia tylliruusuja ja vihreitä silkkilehtiä hänen hameensa
-reunuksesta, jotta ihmiset, jotka myöhemmin päivällä matkustivat
-pitäjällä, eivät voineet uskoa muuta kuin että myrskytuuli oli saanut
-käsiinsä orjantappurapensaan ja riistänyt siitä kukkia ja lehtiä,
-joita se oli siroitellut pelloille ja ojareunoille.
-
-Mutta äiti ja pikkupoju eivät pysähtyneet, vaikka mänty olikin
-poikittain tiellä, vaan he ryömivät sen alitse ja jatkoivat
-matkaansa. He arvelivat, ettei pikkupiika vieläkään ollut saanut
-kyllikseen myrskytuulesta.
-
-Ja he kulkivat aina tienhaaraan ja Brobyn kestikievaritaloon asti!
-
-Siellä he kohtasivat majuurinrouva Samzeliuksen, joka ajoi
-parihevosilla ja kuomureellä. Vasta silloin he huomasivat,
-kuinka paha ilma oli, kun he näkivät, että majuurinrouva istui
-katoksen alla, sillä hän ei muuten ollut juuri arkalasta kotoisin.
-Majuurinrouva pisti kätensä kuomun alta esiin ja pui heille
-nyrkkiään. Ja hän huusi heille kovalla äänellä, joka kuului myrskyn
-kohinassakin: "Mene kotiin, Koltorpin Marit! Älä kulje ulkona
-lapsinesi tällaisessa ilmassa, jolloin minunkin on pakko ajaa
-kuomureessä."
-
-Mutta äiti ja pikkupoju arvelivat, että pikkupiika saattoi vielä
-vähän aikaa taistella myrskytuulta vasten.
-
-Kun he nyt saapuivat sillalle, joka kulki kapean salmen yli, täytyi
-heidän ryömiä nelinkontin sillan kaidepuuta pitkin. Täällä painoi
-tuuli niin hirveällä voimalla, että he olisivat lentäneet sulaan
-salmeen, jos he olisivat yrittäneet kulkea pystyssä.
-
-Päästyään sillan yli, olivat he jo puolitiessä. Pikkupiika alkoi jo
-todellakin luulla, että he pääsisivät joulukesteihin.
-
-Mutta tuskin hän oli päässyt tuon ajatuksen loppuun, kun taaskin
-tuli vastus eteen. Varmaankin kova kylmyys sillalla oli tehnyt
-lopun pikkupojusta. Hän oli aivan kuin jääkappale. Hän heittäytyi
-tielle eikä tahtonut astua askeltakaan kauemmaksi. Äiti riisti hänet
-syliinsä ja juoksi lähimpään mökkiin hänen kanssaan.
-
-Pikkupiika oli niin pelästyksissään seuratessaan äitiä tupaan, että
-hän oli aivan suunniltaan. Sillä jos pikkupoju oli paleltunut, niin
-oli se kokonaan hänen syynsä. Äiti ja poju olisivat varmaan palanneet
-kotiin, jollei hän olisi ollut mukana.
-
-He olivat tulleet mökkiin, jossa asui aivan sanomattoman ystävällistä
-väkeä. He sanoivat heti paikalla, etteivät vieraat millään ehdolla
-saaneet jatkaa matkaansa, ennenkuin myrskytuuli oli hiukan asettunut.
-Ja he sanoivat, että oli oikea Jumalan onni, että he olivat tulleet
-heidän luokseen. Jos he olisivat kulkeneet vielä pappilan maille
-asti, niin he olisivat varmaan paleltuneet kaikki kolme.
-
-Näyttipä siltä kuin äitikin olisi iloinnut siitä, että he olivat nyt
-päässeet katokseen. Hän istui siinä niin tyytyväisenä, ikäänkuin hän
-ei lainkaan olisi tiennyt, että Nygårdissa parhaillaan käännettiin
-paistinvartaita ja rasvaa kuorittiin suurista lihapadoista.
-
-Kun isäntäväki oli saanut oikein kyllikseen puhua siitä, miten hyvä
-oli, että he olivat jääneet heidän luokseen, niin sattuivat he
-kysymään heiltä, miksikä he oikeastaan olivat lähteneet tällaisessa
-myrskyssä matkaan. Olivatko he ehkä aikoneet mennä kirkkoon?
-
-Silloin äiti kertoi heille, että hän oli aikonut mennä Per Jansasin
-luo Nygårdiin. Per oli hänen lankonsa, vaikka lanko olikin yhtä
-rikas kuin hänen miehensä oli ollut köyhä. Joka vuosi Tapaninpäivänä
-pidettiin talossa kestit, ja hän, joka oli hänen kälynsä, oli
-itsestäänmäärätty vieras. Olihan ilma hänen mielestään ollut kovin
-huono, mutta nämät olivat ainoat kestit, joihin heillä vuoden
-kuluessa oli tilaisuutta päästä.
-
-Mökkiläiset tulivat jälleen pahalle mielelle kuullessaan tämän.
-Heidän oli sääli äitiä, joka ei päässyt kesteihin Per Jansasin luo,
-sillä siinä talossa oli kylläkin komeata. Mutta mahdotontahan oli
-uudestaan lähteä myrskyn käsiin. Se voisi maksaa heille hengen.
-
-Äitikin myönsi, että se oli aivan mahdotonta eikä hänen näyttänytkään
-olevan yhtään vaikea istua alallaan tämän köyhän väen luona, vaikka
-muualla häntä odottikin niin paljon hyvää.
-
-"Jollei teillä olisi lapsia mukananne", sanoivat mökkiläiset, "niin
-ehkäpä te yksin pääsisitte perille".
-
-Äitikin myönsi samaa. Kyllä hän olisi päässyt perille, jolleivät
-lapset olisi olleet matkassa. Mutta heitä oli enää mahdoton viedä
-tuohon ilmaan.
-
-Ei, sitä asiaa oli enää mahdoton auttaa, siitä he olivat yhtä mieltä.
-Heidän oli niin kovin sääli äitiä. Heidän kasvoistaan saattoi aivan
-nähdä, kuinka kovasti heidän oli häntä sääli.
-
-Mutta äkkiä emännän päähän pälkähti ajatus, joka ilahdutti häntä
-suuresti. "Hyvänen aika!" sanoi hän. "Voittehan jättää lapset tänne
-meidän luoksemme, jos teidän tekee mieli mennä."
-
-Tuo ajatus ilahdutti heitä suuresti, sekä emäntää että isäntää.
-He eivät voineet käsittää, miksikä he eivät jo aikaisemmin olleet
-keksineet sitä.
-
-Äiti kursaili hiukan aluksi, mutta myöntyi piankin. He päättivät,
-että lapset jäisivät sinne koko päiväksi ja yöksikin, ja että
-seuraavana päivänä äiti tulisi heitä hakemaan.
-
-Ja äiti läksi ja pikkupiika jäi tupaan istumaan.
-
-Nyt kaikki toivo oli mennyttä, sen hän huomasi, ei hän joulukesteihin
-enää voisi päästä. Mutta turhaa hänen oli sanoa, että hän olisi
-tahtonut mennä äidin mukana, sillä mökkiläiset, joiden luo he olivat
-joutuneet, olivat niin kovin ystävällisiä, eivät he olisi päästäneet
-häntä ulos. Eivätkä he molemmat myöskään olisi voineet jättää
-pikkupojua.
-
-Mökkiläiset yrittivät puhella hänelle ja hauskuuttaa häntä, mutta
-hän ei saanut sanaakaan vastatuksi. Hän käänsi heille vaan selkänsä
-ja asettui ikkunaan katselemaan kahta suurta koivua, jotka heiluivat
-edestakaisin myrskytuulessa.
-
-Hänen mieleensä nousi kaikenlaisia toiveita seisoessaan siinä. Muun
-muassa hän toivoi, että myrskytuuli tarttuisi voimakkaasti tähän
-mökkiin ja kaataisi sen kumoon, jotta hän pääsisi siitä pois.
-
-Vaan, kas -- -- Tuopa näytti, merkilliseltä. Katsellessaan koivuja
-tuntui hänestä, ikäänkuin ne eivät enää olisi heiluneetkaan yhtä
-kovasti. Ja melu ja kohina, joka seurasi myrskyä, tuntui hänestä myös
-vähenevän eikä enää ilmassa lennellyt lastuja eikä olkia.
-
-Tuskin hän saattoi uskoa silmiään, mutta ilma oli todellakin jo niin
-tyyntynyt, että riippakoivujen oksat enää vain hiukan värähtelivät.
-
-Mökkiläiset lepertelivät pikkupojun kanssa, eivätkä huomanneet
-mitään, ennenkuin pikkupiika sanoi, että myrskytuuli oli tauonnut.
-
-He hämmästyivät suuresti ja säälittelivät, ettei se ollut tauonnut
-varhemmin, jotta lapsetkin olisivat päässeet joulukesteihin. Sillä
-mitäpä hauskaa heidän oli istua kaiken päivää täällä, sen he kyllä
-ymmärsivät.
-
-Silloin sanoi pikkupiika, että jos he vain sallivat, niin hän lähtisi
-pikkupojun kanssa Nygårdiin. Suora maantie johti sinne, jotta hän
-kyllä löytäisi perille, eikä heille voinut myöskään näin keskellä
-päivää tapahtua mitään pahaa.
-
-Mökkiläiset olivat niin tavattoman hyviä ja ystävällisiä. He eivät
-tahtoneet pahoittaa kenenkään mieltä, vaan he antoivat heidän mennä,
-sekä pojun että pikkupiian.
-
-Nyt oli kaikki hyvin. Ilma oli kaunis ja tyyni ja käveleminen kävi
-aivan helposti, ei kukaan voinut myöskään pakoittaa pikkupiikaa
-istumaan alallaan tai palaamaan kotiin, kun hänen mielensä teki
-eteenpäin.
-
-Mutta kas, yksi asia sittenkin teki hänen mielensä rauhattomaksi.
-Hänen mielestään aurinko taivaan etelärannalla painui kovin nopeasti
-mailleen. Ei hän tiennyt ajasta mitään, mutta mitäpä, jos olikin
-jo niin myöhäistä, että vieraat jo istuivat pöydässä Nygårdissa!
-Kokonainen peninkulma oli vielä jäljellä, mitäs jos hänen päästessään
-perille padat olisivatkin jo tyhjät ja vain kalutut luut jäljellä!
-
-Pikkupoju oli vain seitsemän vuoden vanha. Ei hän päässyt kovin
-nopeasti kulkemaan. Hän oli myös väsynyt ja haluton kaikkien
-tämänpäiväisten kärsimysten jälkeen.
-
-Kun he tulivat Hedebymäen juurelle, pysähtyi pikkupiika ja katseli
-alas Löven-järvelle, jonka pintaa peitti kova, kiiltävä jää.
-
-Hän kysyi, muistiko pikkupoju minä päivänä äiti kotiintullessaan oli
-kertonut, että Löven oli jäätynyt. Äiti oli niin kovin ihmetellyt,
-että järvi jäätyi jo ennen joulua, jotta hän puhui siitä koko illan.
-"Niin, se oli jouluaaton aattona", sanoi pikkupoju. Siitä hän oli
-aivan varma.
-
-"Sitten se on ollut jo neljä päivää jäässä", sanoi pikkupiika. "Aivan
-varmaan jää on jo niin vahvaa, että se kannattaa meitä."
-
-Pikkupoju reipastui heti paikalla, kun hän käsitti, että pikkupiika
-aikoi kulkea järven yli.
-
-"Lasketaan luikua Nygårdiin!" huudahti pikkupoju.
-
-"Tämä tie on sopivin", sanoi pikkupiika, "sillä Nygård on järven
-rannalla".
-
-Pikkupiika epäili tosin vielä hiukan, mutta tällä kertaa pikkupoju
-yllytti häntä. Hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan maamatkasta. Hän
-tahtoi suoraa päätä alas jäälle.
-
-"Sinä saat sanoa äidille, että sinä sitä tahdoit", sanoi pikkupiika,
-"sillä hän ei suutu sinuun".
-
-Järven rantaan ei ollut pitkä matka. Hetken kuluttua he olivat
-jäällä. Se oli yhtä liukas kuin ankerias, sen kirkkaampi se ei juuri
-olisi voinut ollakaan. He tarttuivat toisiaan käteen kiinni ja
-alkoivat laskea luikua pitkin Löven-järveä.
-
-Se kävikin paljoa paremmin kuin maantiellä tallustaminen.
-Tällä tavalla he varmaan pääsisivät perille ennenkuin suuret
-kestipäivälliset olivat loppuneet.
-
-Mutta sitten kuuli pikkupiika kohinaa ja jyskettä takanaan, joka
-oli hänelle liiankin tuttua. Hänen ei tarvinnut katsoa taakseenkaan
-tietääkseen mitä se oli. Hän tunsi sen jo niskassaan. Myrskytuuli
-alkoi nyt taas uudelleen.
-
-Tuntuipa siltä kuin myrskytuuli olisi pysytellyt alallaan vain
-viekoitellakseen lapset alas jäälle. Ja nyt se tuli ja tarttui kiinni
-heihin ja kaatoi heidät nurin.
-
-Heidän oli aivan mahdoton päästä jäällä eteenpäin, nyt kun
-myrskytuuli taas oli kiihtynyt. He eivät voineet seisoa pystyssä. He
-eivät voineet muuta kuin ryömiä takaisin rantaan.
-
-Olisipa voinut luulla, että pikkupiian voimat nyt olisivat olleet
-lopussa. Hän oli järjestänyt heidän asiansa siten, että tuntui
-melkein mahdottomalta ajatella, että he pääsisivät enää ihmisten
-ilmoille. Jäällä he eivät voineet kulkea, ja kun he saapuivat
-rantaan, niin kohosi sillä kohdalla korkea vuori ja tiheä metsä eikä
-tietä ollut minkäänlaista.
-
-Ja pikkupoju oli niin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen, että hän vain
-itki.
-
-Pikkupiikakin jäi hetkeksi seisomaan rannalle ja näytti aivan kuin
-pilvistä pudonneelta.
-
-Mutta miten lieneekään ollut, niin hän muisti äkkiä, millä tavalla
-hän tavallisesti laski mäkeä kotona, kun kallionrinne oli jäässä. Ja
-hän alkoi heti taittaa kuusenoksia ja keräsi niitä kahteen kasaan.
-Toiselle kasalle hän pani pikkupojun istumaan ja kävi itse polvilleen
-maahan ja työnsi sekä pojun että molemmat kuusikasat alas jäälle.
-
-Kun he tulivat kovimpaan tuuleen, kävi hän istumaan toiselle kasalle
-ja sekä poju että hän ottivat käteensä aika karahkan ja pitelivät
-sitä tuulessa.
-
-Hui! sanoi myrskytuuli, ja hei! sanoi myrskytuuli. Se pudisteli heitä
-ja keikautti heitä sivulle ikäänkuin koetellaksensa, voisiko se saada
-heidät valtaansa.
-
-Mutta sitten se tarttui koko voimallaan heihin kiinni ja lapset
-kiitivät matkaan. Ja niin sitä mentiin, aivan kuin tuulessa,
-vaikkeivät he tunteneetkaan tuulta, olisivatpa melkein voineet luulla
-istuvansa paikoillaan, jolleivät rannat olisi kiitäneet heidän
-ohitsensa.
-
-Pikkupoju kirkaisi ilosta, mutta pikkupiika istui puristaen huulensa
-lujasti yhteen ja katseli ympärilleen tokko joku uusi este taaskin
-nousisi hänen ja joulukestien väliin.
-
-Niin nopeasti ei hän ennen eläissään ollut kulkenut. Ei kestänyt
-montakaan minuuttia, ennenkuin he tulivat niemen kohdalle, jossa
-Nygård sijaitsi.
-
-Nygårdissa väki huomasi heidät juuri sinä hetkenä, kun he aikoivat
-käydä pöytään, eivätkä he malttaneet olla kiiruhtamatta ulos
-katsomaan, mikähän kumma siellä järvellä kulki.
-
-Ymmärtäähän sen kuinka he hämmästyivät, sekä Per Jansa että Per
-Jansan vaimo ja pappi ja koko kesti väki, kun he näkivät heidät.
-
-Ainoa, joka ei näyttänyt olevan kovin ihmeissään, oli äiti. "Tuo
-tyttö ei anna myöten, ennenkuin hän saa tahtonsa perille", sanoi
-hän. "Koko ajan olen odottanut, että hän tulisi tänne lentäen luudan
-varrella."
-
-Mutta kaikki sinä iltana kehuivat kilvan pikkupiikaa ja sanoivat,
-että hänestä tulee vielä kelpo nainen.
-
-Äiti sai istua pappilanrouvan vieressä sohvassa kauan aikaa ja puhua
-tytöstään.
-
-Hän ei ollut niinkään huono kehräämään, niin pieni kuin hän olikin,
-ja hän oli poiminut marjoja koko viime kesän ja myönyt niitä
-Helgesäteriin, ja hän oli saanut aapisen kapteeninrouvalta, ja
-Helgesäterin neiti oli neuvonut häntä, jotta hän osasi nyt sekä lukea
-että kirjoittaa.
-
-Svartsjön pappi oli ollut monta vuotta leskenä, mutta kesällä hän
-oli mennyt uusiin naimisiin. Uusi pappilanrouva oli pienikasvuinen
-nainen, hänen hiuksensa olivat aivan valkoiset, mutta kasvot
-hienohipiäiset ja sileät. Ei kukaan voinut sanoa kuinka vanha hän
-oli. Häntä kehuttiin tavattoman toimeliaaksi talossaan. Sanottiinpa
-myöskin, että hän ensi näkemältä osasi jo jokaisesta sanoa, mikä hän
-oli miehiään.
-
-Nyt sanoi tämä uusi pappilanrouva äidille, että hän jo kauan oli
-aikonut ottaa taloon nuoren tytön, joka saisi palvella hänen
-tytärpuoltaan, jotta sisäköllä olisi enemmän aikaa kutoa. Hän kysyi
-äidiltä, sallisiko hän pikkupiian muuttaa ensi syksynä pappilaan.
-
-Kuinka ei äiti sitä sallisi! Olipa sekin kysymys! Hän ei voinut
-ajatellakaan suurempaa onnea pikkupiialle kuin päästä palvelijaksi
-Lövdalaan.
-
-Koko illan pappilanrouva seurasi katseillaan pikkupiikaa. Näyttipä
-siltä kuin hän ei olisi voinut muuta ajatellakaan.
-
-Hetken kuluttua hän kutsui äidin jälleen luokseen.
-
-"Onko se totta", sanoi hän, "että tyttö osaa sekä kirjoittaa että
-lukea?"
-
-Ja äiti vakuutti, että se oli totta. "No, silloin me päätämme, että
-hän tulee nyt jo Lövdalaan", sanoi pappilanrouva. "Te voitte kulkea
-Lövdalan kautta mennessänne kotiin näistä kesteistä, ja silloin tyttö
-voi jäädä sinne samalla matkalla."
-
-Siten se asia sovittiin.
-
-Mutta sittenkin pappilanrouva istui vaan katsellen pikkupiikaa,
-ikäänkuin hän ei olisi voinut katsella häntä kyllikseen.
-
-Hetken kuluttua hän tahtoi jälleen puhua Koltorpin Maritin kanssa.
-
-"Mikä sinun tyttösi nimi on?" kysyi hän.
-
-"Niin, hänen nimensä on Eleonora, mutta me kutsumme häntä vaan
-Noraksi."
-
-"Onko se aivan totta, eikä vain turhaa kerskailua, että hän osaa
-lukea ja kirjoittaa?" sanoi pappilanrouva.
-
-Äiti vakuutti hänelle, että se oli aivan totta.
-
-"Minä olen tuuminut, että hän saa ajaa meidän kanssamme reessä kotiin
-jo tänä yönä", sanoi pappilanrouva. "Me tarvitsemme Lövdalassa juuri
-sellaista kuin hän on ja siksi hän voi yhtä hyvin nyt jo alottaa
-palveluksensa."
-
-Kävi niinkuin pappilanrouva tahtoi, kuinkas muuten. Hän oli
-sellainen, ettei kukaan mielellään ruvennut häntä vastustelemaan.
-
-
-
-
-RUKIT.
-
-
-Suuri taalalaiskello, joka seisoi Lövdalan kyökkikamarissa, löi kuusi
-niin kovalla metelillä, että olisi voinut luulla raskaitten luotien
-syöksyvän maan alle, ja herätti pikkupiian, joka nukkui kolmen tuolin
-varassa, tilapäisellä vuoteellaan, joka kaikessa kiireessä oli pantu
-hänelle kuntoon myöhään yöllä.
-
-Hän hyökkäsi kirkaisten ylös vuoteelta ja seisahtui vasta, kun oli
-päässyt keskilattialle. Hän oli uneksinut maanneensa arkussa, että
-häntä oli määrä haudata ja että hänelle soitettiin kirkonkelloja.
-
-Päästyään kylmälle permannolle tuli hän heti täysin valveille.
-
-Ei suinkaan ketään ollut huoneessa, joka olisi kuullut hänen
-huutonsa? Kylläpäs pappilan palvelijat olisivat nauraneet, jos he
-olisivat tienneet, että hän pelästyi seinäkelloa! Hän ei ymmärtänyt
-itsekään, miksi hän oli pelästynyt, tosin ei heillä Koltorpissa
-ollut kelloa, mutta Nygårdissa oli lyömäkello sekä väentuvassa että
-kamarissa, jotta tiesihän hän hyvinkin millä tavalla kello löi.
-
-Kyökkikamarissa ei ollut aivan pimeä. Pari pientä kalikkaa paloi
-uunissa huoneen nurkassa, niin että hän saattoi nähdä ympärilleen.
-Ei, kamarissa ei ollut ketään muita kuin hän. Kapea puusohva, jossa
-pappilanneiti, mamseli Maija Liisa nukkui, kun hän yöllä tuli sisään,
-oli tyhjänä, olipa se kokoonpantukin.
-
-Mutta jos mamseli Maija Liisa oli noussut, niin silloin kai hänenkin
-oli aika pukeutua.
-
-Hän heitti vielä kalikan uuniin. Kun tuli valaisi vain sen verran,
-että hän saattoi löytää sukkansa ja kenkänsä ja muut vaatteensa, niin
-oli hän pian valmis.
-
-Olipa se ihmeellistä, että hän oli nyt täällä, pappilan
-kyökkikamarissa ja puki ylleen! Juuri tässä samaisessa Lövdalassa,
-jossa äiti oli palvellut lastenhoitajana, ennenkuin hän meni isän
-kanssa naimisiin. Voisikohan hän kiintyä nyt tähän paikkaan yhtä
-paljon kuin äitikin?
-
-Lukuunottamatta pikkupojua tietysti ei äiti kenestäkään koko
-maailmassa pitänyt niin paljon kuin pappilanneidestä. Kun hän puhui
-hänestä, niin puhui hän ikäänkuin jostakin prinsessasta.
-
-Pappilanneiti oli niin kaunis, että kun hän ajoi tai ratsasti
-maantietä pitkin, niin kiiruhtivat ihmiset työstään aitavieruksille
-katselemaan häntä.
-
-Papilla oli suuri valta pitäjässä, mutta hänellä oli tapana sanoa,
-ettei kansa välittänyt hänestä vähääkään verrattuna siihen, kuinka
-paljon he pitivät hänen tyttärestään. Hän itse oli muukalainen, mutta
-tytär oli sitä vanhaa pappissukua, joka oli elänyt pitäjässä sata
-vuotta ja hän se perisi myös Lövdalan sekä koko pitäjän.
-
-Joskus oli tuntunut hiukan kiusalliselta, kun äiti puhui niin paljon
-pappilanneidestä. Sillä kun hänestä vaan oli puhetta, niin ei
-kukaan muu näyttänyt kelpaavan mihinkään. Mutta hauska oli nyt joka
-tapauksessa saada nähdä häntä.
-
-Jospa hän vain olisi voinut ymmärtää, mitä ihmeen surinaa hän kuuli
-pukeutuessaan. Eihän eilinen myrskytuulikaan voinut enää suhista
-korvissa? Tai ehkäpä myrsky oli jälleen yltynyt? Vaikkei tuo ääni,
-jota hän kuuli, tuntunut oikein tuulen suhinalta. Pikemmin se oli
-myllyn tasaista pyörinää.
-
-Vihdoin hän oli valmis ja avasi keittiön oven.
-
-Eipä ihme, että oli kovasti suhissut. Koko keittiö oli täynnä rukkeja
-ja kehrääjiä; toinen rukki toisensa takana, toinen kehrääjä toisensa
-takana. Ei siinä ollut minkäänlaista loppua.
-
-Hänen täytyi pysähtyä kynnykselle, sillä hänen päänsä oli mennä aivan
-pyörälle. Enintäin kolme kehrääjää kerrallaan hän tähän asti oli
-nähnyt samassa huoneessa, sen enempään hän ei ollut päässyt. Mutta
-montako oli täällä? Tokko hän osaisi niitä edes laskea.
-
-Keittiössä oli varsin pimeä, jottei siellä ollut niinkään helppo
-kotiutua. Muutamia pihkaisia ja kyhmyisiä katajanjuuria paloi
-ristikolla, joka oli asetettu korkean rautakangen varaan liedelle,
-siinä kaikki. Mutta paitsi huonoa valaistusta oli vaikea nähdä mitään
-senkin vuoksi, että rukit ja kehrääjät olivat kiedotut tomupilveen,
-joka työtä tehdessä nousi ilmaan.
-
-Olkoon miten hyvänsä, sellaista näkyä hän ei koskaan ennen ollut
-nähnyt. Katsellessaan siinä rukkien pyöriä ja polkimia ja puolapuita
-ja työskenteleviä käsiä ja sormia, meni hänen päänsä yhä enemmän
-pyörälle. Selvitelläkseen päätään alkoi hän tehdä itselleen
-kysymyksiä, niinkuin äiti oli neuvonut häntä. "Montako vyyhtiä
-lankaa tässä keittiössä kehrätään yhtenä ainoana aamuna? Ja montako
-vyyhtikimppua heillä on jo vinttikonttorissa riippumassa? Ja kuinka
-monet kangaspuut asetetaan kuntoon keväällä, jotta kaikki nämä langat
-tulisivat kudotuiksi? Ja montako kangaspituutta pannaan sitten
-valkenemaan? Ja montako --"
-
-Kas niin, nyt pää tuntui taas selvältä, jotta hän uskalsi astua
-peremmälle rukkien keskelle. Ei niitä ollutkaan niin kovin monta,
-niinkuin hänestä ensin oli tuntunut, vaikka eihän niitä niin
-vähänkään ollut. Ne seisoivat pitkässä kiemurtelevassa rivissä aina
-lieden luota ulko-ovelle saakka.
-
-Lähinnä uunia ja valoa istui pappilanrouva keltaiseksi maalatun rukin
-ääressä ja kehräsi hienoa, valkeaa pumpulilankaa. Hänen takanaan
-istui vanha emännöitsijä, josta äiti oli kertonut ja hän kehräsi
-villalankaa punaiseksi ja vihreäksi maalatulla rukilla. Hänen
-vieressään oli viisi nuorta palvelustyttöä, keittäjätär ja sisäkkö,
-aputyttö, juomanpanija ja karjakko, jotka kehräsivät hienoa pellavaa
-maalaamattomilla rukeilla. Vieläkin kauempana istui kyttyräselkäinen
-ruotimummo, joka kehräsi rohtimia huonolla, vanhalla rukilla. Ja
-aivan taimmaisena keittiön oven vieressä vedossa ja aivan pimeässä
-istui vieläkin yksi kehräämässä. Hänen rukkinsa pyörästä oli kolme
-puolaa poikki, nyöri oli täynnä solmuja, poljin oli epäkunnossa ja
-hän kehräsi karheita rohtimia, jotka olivat niin nystyisiä ja täynnä
-päistäreitä, ettei missään muussa talossa niitä olisi viitsitty
-kehrätäkään. Mutta nainen, joka istui siinä, näytti kehräävän niitä
-yhtä helposti ja kevyesti, kuin toiset hienoa pellavaa.
-
-Kukahan tuo saattoi olla, sitä pikkupiika ei voinut arvata. Varmaan
-hän oli tullut pappilaan oppiaksensa siellä kehruuta.
-
-"Voi poloista!" ajatteli pikkupiika. "Sinun ei ole hyvä olla täällä.
-Sinä et ole pappilanrouvan suosiossa."
-
-Useampia ei keittiössä ollutkaan. Mikähän häntä oikeastaan oli
-vaivannut, kun hän oli luullut siellä olevan niin paljon väkeä.
-
-Kaikki he vain kehräsivät ja kehräsivät. Äidillä oli tapana laulaa
-tai kertoa satuja kehrätessänsä, mutta täällä istuivat kaikki aivan
-ääneti.
-
-Pappilanrouva kutsui pikkupiian luokseen. Hän käski hänen antaa
-kartattuja pumpuleita korista, joka seisoi lattialla, jotta
-pappilanrouvan ei tarvitsisi kumartua alas.
-
-Kauan aikaa pikkupiika sai olla tässä työssä. Rukit surisivat hänen
-ympärillään ja polkimet liikkuivat ja puolat pyörivät. Hänen päätään
-alkoi jälleen pyörryttää ja taaskin hänen täytyi tehdä itselleen
-kaikenlaisia kysymyksiä, jotta pää selviäisi.
-
-"Montakohan vyyhtiä lankaa he ehtivät kehrätä yhtenä aamuna? Ja
-montako lankavyyhtiä heillä jo on vinnillä valmiina --"
-
-Mutta tosiaankin! Eihän hän vielä ollut nähnyt "pappilanneittä".
-Olisihan hänenkin pitänyt olla täällä yhtä hyvin kuin
-pappilanrouvankin. Mutta ehkäpä oli typerää olettaa, että hän
-kehräisi yhdessä palvelijoiden kanssa. Siksi hän tietenkin oli liian
-hieno. Sellainen pieni kullanmuru pappilanneideksi!...
-
-Hänhän saisi periä Lövdalan ja koko pitäjän. Hän istui varmaan
-vieraskamarin sohvassa ja ompeli silkkikukkasia silkkikankaalle.
-
-No, mikäs nyt oli hätänä? Varmaan joku siellä ilvehteli.
-Pappilanrouva käänsi vähä-väliä päätään ovelle.
-
-Aamu oli siksi pitkälle jo ehtinyt, että päivä alkoi sarastaa.
-Pienistä ikkunaruuduista tunkeutui hämärtävä valo sisään. Aina
-huoneen perälle, missä pikkupiika oli, saattoi nähdä, että kehrääjä,
-joka istui taimpana, aivan oven suussa, oli lopettanut työnsä. Hän
-ei torkkunut, vaan istui nojaten kädellään rukinpyörään ja tuijotti
-eteensä. Mutta sittenkin näytti siltä, kuin hän ei olisi nähnyt
-mitään, mitä huoneessa tapahtui.
-
-Ja aivan varmaan hän ei huomannut, että pappilanrouva näki hänen
-rukkinsa pysähtyneen.
-
-Hänen kasvonsa olivat lempeät ja kirkkaat ja hänen siniset silmänsä
-suuret ja vakavat. Eipä näyttänyt siltä, kuin hän laiskuudesta olisi
-lopettanut työnsä, vaan siksi, että hänen täytyi istua hiljaa ja
-ajatella.
-
-Sitä myöten kuin aika kului puristuivat pappilanrouvan huulet yhä
-lujemmin yhteen. Hänen kasvonsa tulivat niin ankariksi, että miltei
-olisi voinut pelätä häntä.
-
-Nyt hän pysähdytti rukkinsa ja nousi pystyyn. Mutta toinen istui
-sittenkin hiljaa alallaan eikä huomannut, että pappilanrouva
-pujottautui rukkien lomitse ovea kohti. Hän ei liikahtanut vähääkään,
-ennenkuin pappilanrouva seisoi hänen edessään ja tarttui kädellään
-häntä niskaan kiinni.
-
-Silloin pääsi hänen huuliltaan huudahdus ja hän koetti riuhtaista
-itseään irti, mutta pappilanrouva piti hänestä lujasti kiinni.
-Toisella kädellään hän painoi häntä taaksepäin, toisella hän tarttui
-rohtimiin, jotka olivat rukinlavassa ja alkoi hieroa niillä hänen
-kasvojaan.
-
-"Emmekö me muka kaikki tee sinulle työtä?" sanoi hän kovalla,
-karkealla äänellä. "Ja sittenkin sinä vain istut ja nukut?"
-
-Vähälläpä pikkupiika olisi huutanut. Ei ikimaailmassa! Oliko tuo
-pappilanneiti! Mutta kellekäs muulle he kaikki olisivat työtä tehneet.
-
-Pappilanrouva pudisteli häntä vielä kerran oikein kovasti, heitti
-rohtimet maahan ja palasi paikallensa.
-
-Mutta samassa nousi emännöitsijä tuoliltaan ja kaikki viisi
-palvelijatarta sekä ruotimummo ja työnsivät rukkinsa syrjään.
-
-Pappilanrouva käännähti emännöitsijään päin ja katsoi ihmeessään
-häneen.
-
-"Eikö rouva tiedä, ettei palvelusväellä ole tapana jouluviikolla
-kehrätä", sanoi emännöitsijä, "vaan silloin meillä tavallisesti on
-vapaata ja saamme tehdä itsellemme työtä. Ja tietäähän rouva senkin,
-että jos me menemme pastorilta kysymään, niin hän sanoo, että kaikki
-saa olla ennallansa. Nyt me olemme kehränneet koko aamun, siksi että
-mamseli Maija Liisa pyysi meitä tekemään rouvalle mieliksi, mutta nyt
-me lopetamme, koska rouva sittenkin kohtelee häntä samalla tavalla
-kuin aina muulloinkin."
-
-Kun se oli sanottu, niin emännöitsijä ja kaikki viisi palvelijatarta
-ja ruotimummo tarttuivat rukkeihinsa ja aikoivat kantaa ne pois
-keittiöstä.
-
-Mutta pappilanrouva asettui kiireesti keittiön oven eteen.
-
-"Ei ainoatakaan rukkia viedä minun luvattani pois keittiöstä", sanoi
-hän.
-
-Emännöitsijä astui epäröimättä hänen eteensä, sillä hän tiesi, että
-oikeus oli hänen puolellaan. Varmaan tapahtui nyt jotakin aivan
-hirveää.
-
-Mutta kas kummaa, sen sijaan tapahtuikin jotakin, jota ei kukaan
-olisi voinut aavistaa.
-
-Pappilanrouva katseli ympärilleen, ikäänkuin toivoen, että joku
-auttaisi häntä. Ja silloin hänen katseensa osui pikkupiikaan. Mutta
-kun hän huomasi, että tyttö vain tuijotti häneen pelästyneenä,
-ikäänkuin hän olisi nähnyt peikon edessään, niin muuttui hän
-kerrassansa.
-
-Ja hän poistui ovelta, juuri kun emännöitsijä oli vain askeleen
-päässä hänestä.
-
-"Oikeus on oikeus", sanoi hän. "Jos asia on niinkuin Kaisa sanoo
-ja jos teillä aina on ollut jouluviikolla vapaata, niin myönnetään
-se teille nytkin. Mutta olisittehan te voineet puhua minulle siitä
-kauniisti eikä vaatia sitä tuolla tavalla."
-
-"Ensi kerralla me pidämme sen mielessämme", sanoi emännöitsijä
-äreästi. Sen enempää ei siitä puhuttu, sillä samassa kuului pienen
-kellon kilinää sisähuoneista.
-
-"Pappi soittaa aamurukoukseen", sanoi emännöitsijä. "Me voimme
-jäljestäpäin korjata rukit pois."
-
-He astuivat ulko-ovelle, mutta pikkupiika jäi seisomaan paikoilleen,
-ikäänkuin hän ei olisi voinut päästä liikkeelle. Mitenkä ihmeessä
-tuo saattoi olla pappilanneiti, tuo, joka istui aivan ovensuussa ja
-kehräsi rohtimia? Sehän oli ikuinen synti ja häpeä. Mitäs, jos äiti
-sen tietäisi!
-
-He marssivat ulos pitkässä rivissä ja keittiö oli jo aivan tyhjä, kun
-pappilanneiti, joka kulki viimeisenä, ojensi hänelle kätensä.
-
-Hänellä oli ihmeen lempeä ääni ja pieni, hieno ja pehmeä käsi.
-Pikkupiika tarttui ensin aivan arasti siihen, mutta kun he astuivat
-eteisen läpi, puristi hän sormensa yhä lujemmalle. Ja kun he
-seisahtuivat papin huoneen kynnykselle, kumartui pappilanneiti
-pikkupiian puoleen.
-
-"Sinä olet Maritin, vanhan hoitajani tytär, eikö niin?"
-
-"Olen", sanoi pikkupiika. "Minä tulin tänne teitä auttamaan."
-
-Pappilanneiti hymyili. "Niin, kyllä minä tarvitsenkin jonkun, joka
-auttaa minua", sanoi hän.
-
-
-
-
-SVARTSJÖ.
-
-
-Kaikki viisi palvelijatarta istuivat ompelusormukset sormessa ja
-vahaa ja rihmarullia vieressään paikaten vanhoja vaatteita. Heidän
-laitansa oli aivan varmaan sama kuin räätälienkin, he tahtoivat
-istua korkealla ommellessansa, sillä kaikki viisi olivat kiivenneet
-korkealle jakkaralle. Vanha emännöitsijä yksin istui tuolilla.
-
-Pikkupiika seisoi ikkunan ääressä ja katsoi ulos. Hänen eteensä
-avautui avara pihamaa, johon lumiauralla oli kynnetty teitä korkeiden
-kinosten väliin. Suuria rakennuksia oli joka taholla, ja pikkupiika
-koetti äidin kertomusten mukaan arvata mitä kukin oli. Tuo pitkä,
-matala rakennus asuinrakennuksen edessä oli kai navetta, talli oli
-sen itäpuolella ja panimo sekä siihen kuuluva kamari länsipuolella.
-Rakennukset eivät olleet rakennetut kiinni toisiinsa, mutta niitä
-ympäröi aitaus, jotta ei voinut päästä taloon muutakuin kapeista
-veräjistä, jotka olivat nyt talvella avoinna. Tallin itäpuolelta
-siinsi useiden rakennusten kattoja ja päätyjä, jotka ympäröivät
-toista, vieläkin suurempaa pihaa. Siellä oli lammaskarsina ja
-sikala, ruoka-aitta ja makasiini, vilja-aitat, ladot ja halkovajat,
-renkitupa ja kalustohuone. Useat rakennuksista seisoivat pylväitten
-varassa, toisissa oli portaita, jotka nousivat päädyn ulkoseinää
-pitkin ja johtivat mataliin luhteihin. Minne ikänä hän katsoi, siellä
-oli lisärakennuksia, ullakkohuoneita, pieniä pimeitä ikkunaruutuja
-ja pitkiä solia. Useimmissa rakennuksissa oli paksuja olki- tai
-turvekattoja, sen lisäksi peitti niitä nyt paksu lumikerros.
-Pikkupiian mielestä ne olivat kaikki käärityt pehmeihin, lämpimiin
-peittoihin ja vällyihin. Rauha ja hiljaisuus vallitsi kaikkialla,
-ikäänkuin vanhat talot olisivat nukkuneet talviuntaan.
-
-Yksi palvelustytöistä oli vasta tullut taloon ja päälle päätteeksi
-vieraasta pitäjästä. Hän aikoi kai käyttää hyväkseen tätä hiljaista
-hetkeä ja tiedustella jotain isäntäväestään. Hän teki kysymyksen
-toisensa jälkeen pappilanneidestä ja rouvasta ja itse papistakin,
-mutta hän ei saanut ainoatakaan vastausta. Kaikki muut istuivat
-ääneti ja ompelivat, eivätkä olleet tietävinään mitään.
-
-Lopulta hän kai huomasi, ettei hän voinut saada heistä mitään tietää,
-sillä nyt hän alkoi kysyä muuta. "Miksi tämän pitäjän nimenä on
-Svartsjö?" Hän ei voinut ymmärtää, mistä se oli saanut nimensä. Hän
-oli kuullut, että pitäjässä oli kolme järveä paitsi Löveniä, mutta ei
-yhdenkään nimi ollut Svartsjö, sen verran hän tiesi.
-
-No, tähän kysymykseen ei olisi ollut vaarallista vastata, mutta
-pahaksi onneksi ei kukaan palvelijoista tiennyt, mistä pitäjä oli
-saanut nimensä. Näyttipä siltä, kuin hän tästä asiasta ei olisi
-saanut tietää sen enempää kuin toisistakaan. Mutta silloin vanha
-emännöitsijä laski helmaansa ompelunsa ja pyyhkäisi silmälasit
-nenältään.
-
-Eihän se niin kummaa ollut, että pitäjä oli nimeltään Svartsjö, se
-oli saanut nimensä samannimisestä järvestä, joka muinoin oli ollut
-tällä paikkakunnalla, mutta sittemmin kuivunut.
-
-Vieras palvelijatar oli kai tavattoman iloinen saadessaan vihdoin
-tämän vastauksen. Hän kysyi heti, millä seudulla pitäjää tuo järvi
-oli ollut.
-
-Niin, se oli ollut laaksossa Lövdalan alapuolella. Emännöitsijä
-kääntyi etelänpuolista ikkunaa kohti ja viittasi ulos. Hän luuli,
-että vesi oli ulottunut aina panimon alapuolella olevan mäen
-rinteeseen. Siellä oli ainakin niin hienoa hiekkaa, kuin tavallisesti
-järven rannoilla.
-
-Vieras palvelijatar käänsi myös päänsä ikkunaan. Asuinrakennus
-sijaitsi niin korkealla kummulla, että ympäröivät matalat rakennukset
-eivät estäneet näköalaa. Navetan katon yli saattoi nähdä peninkulman
-pituisen laakson, jonka pohja oli sileä kuin lattia.
-
-Mutta hän ei voinut uskoa, että emännöitsijä arveli tuota tasaista
-maata vanhaksi järvenpohjaksi. Hän oli aina luullut, että entisen
-järven paikalla maa olisi epätasaista ja rosoista.
-
-Emännöitsijä ei vastustanut häntä. Hän ei välittänyt siitä, mitä
-juomanpanija luuli. Hän oli vain kertonut sen, minkä hän tiesi.
-
-Ja emännöitsijä asetti silmälasit paikoilleen nenälle ja alkoi taas
-ommella.
-
-Vieras palvelijatar nauraa tirskutti halveksivasti. Ihmeellistä, että
-vanhat ihmiset eivät koskaan voineet sietää vastaansanomista. Mitä
-ikänä he sanoivat, sitä olisi heidän mielestään pitänyt uskoa.
-
-Ei kukaan toisista palvelijattarista sanonut sanaakaan emännöitsijän
-puolustukseksi. Keittiössä oli aivan hiljaista. Pikkupiian olisi
-kovin tehnyt mieli kertoa, mitä hän oli kuullut Svartsjöstä, mutta
-hän ei tiennyt, sopisiko hänen sekaantua keskusteluun.
-
-Silloin kyökkikamarin ovi avautui, ja mamseli Maija Liisa tuli
-keittiöön.
-
-Aluksi hän ei sanonut sanaakaan, vaan katseli vain toisten työtä.
-Sitten hän astui pikkupiian luo, joka seisoi yhä ikkunassa.
-
-"Sanoppa, Nora", sanoi hän istahtaessaan puutuolille ikkunan ääreen
-ja ottaessaan pikkupiian käden omaansa, "oletko käynyt niin pitkällä,
-että olet nähnyt muitakin järviä kuin Lövenin?"
-
-Pikkupiika lensi tulipunaiseksi, kun pappilanneiti puhutteli häntä.
-Töin tuskin hän pääsi sen verran ääneen, että hän sai sanotuksi
-nähneensä jo niin monta järveä, ettei hän voinut niitä edes luetella.
-
-"Teeppäs minulle sitten mieliksi ja ajattele jotakin niistä", sanoi
-pappilanneiti. "Saat ajatella mitä niistä mielesi vaan tekee, kunhan
-se vain on pitkä ja kapea ja sijaitsee kahden pitkän metsäisen harjun
-välissä."
-
-Pikkupiika painoi leukansa rintaa vasten ja katsoi alas lattiaan.
-Mutta pian hän katsahti taas ylös. Nyt hän jo oli tuuminut.
-
-Pappilanneiti katsoi veitikkamaisesti häneen, mutta ääni oli yhä
-kovin vakava.
-
-"Näetkö sinä sen vain oikein selvästi edessäsi?" sanoi hän.
-"Huomaatko, että pohjoisestavirtaa siihen pieni kirkas puro ja että
-kaukana etelässä se on kavennut niin kapeaksi, ettei siitä ole enää
-muuta kuin toinen pieni joki jäljellä?"
-
-Niin, sen pikkupiika näki selvästi.
-
-"Jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin, että rannat ovat täynnä
-pitkiä lahtia ja polvia?" sanoi pappilanneiti. "Ja että siellä
-täällä pistäikse kapeita, hienoja niemiä esiin, joiden rannoilla
-riippakoivut kumartuvat veden pinnan yli. Ja että keskellä järveä
-on pieniä kivikkosaaria, joissa kasvaa tuomia ja pihlajia ja jotka
-kukkivat keväällä, jotta ne näyttävät yhtä koreilta kuin kruunupäiset
-morsiamet?"
-
-Aivan oikein, pikkupiika näki kaiken sen, josta pappilanneiti puhui.
-
-Mamseli Maija Liisa katsoi ikkunasta alas pitkään laaksoon. Sitten
-hän kääntyi pikkupiian puoleen ja hymyili, mutta hänen äänessään
-oli aivan erityinen paino, kun hän jatkoi puhettaan, ikäänkuin
-hän olisi tahtonut, että pikkupiika painaisi kaikki hänen sanansa
-tarkasti muistiinsa. "Jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin,
-että toisella puolella on hiekkaranta, jossa lapset uivat pitkin
-kesää, ja toisella korkea vuoriseinä ja suuria synkkiä kuusia, joiden
-paksut juuret ovat kietoutuneet toisiinsa kuin käärmeet? Ja sinä näet
-varmaan, että tuolla toisella puolella maa on rämeistä ja että siellä
-kasvaa niin tiheää lepikkoa, että hädin tuskin pääsee eteenpäin, ja
-että vastakkaisella puolella on kauniita, tasaisia niittyjä, missä
-karja käy laitumella?"
-
-Pikkupiika oli mies näkemään kaikkea sitäkin.
-
-"Jos näet kaiken tämän, niin näet kai myös nuo suuret kivet rannalla,
-joilla ihmiset sunnuntaisin onkivat ahvenia?" sanoi pappilanneiti,
-"ja pienet ruuhet, jotka ovat kiinnitetyt pitkin rantaa sekä pienet
-ränstyneet ja vanhat kalastajamökit, jotka seisovat kallellaan
-niemien nenissä?"
-
-"Kyllä", sanoi pikkupiika. Hän näki ne ja vielä paljon muutakin.
-
-"Niin, jos näet kaiken tämän, niin näet kai senkin, että järven
-ympärillä on joka puolella talonpoikaistaloja ja peltoja ja aitoja,
-mutta ne eivät ole yhtä lähellä järveä kuin kalastajamökit, vaan
-hiukan ylempänä rannasta? Ja talojen takana on kaskimaita ja
-koivuahoja, mutta sitten alkaa kuusimetsä, joka peittää koko vuoren
-sen ylintä harjua myöten?"
-
-Niin, senkin saattoi pikkupiika nähdä.
-
-Nyt pappilanneiti vaipui äkkiä mietteihinsä. "Mutta nyt tulee
-pahin, tiedätkös. Jos nyt jonakuna päivänä tuo järvi, jota sinä
-olet ajatellut, sattuisikin kuivumaan, niin ettei siinä olisi enää
-ainoatakaan pisaraa vettä, niin miltähän sinä luulet siellä sitten
-näyttävän?"
-
-Sellaiseen kysymykseen ei pikkupiika osannut vastata. Hän tuijotti
-vain pappilanneitiin.
-
-"Niin, en minäkään tiedä sitä niin tarkoin", sanoi pappilanneiti,
-"mutta minä luulen, että parin vuoden kuluttua alkaisi ruoho kasvaa
-järven pohjassa, ja sitten ihmiset ottaisivat sen haltuunsa ja
-viljelisivät sitä, jakaisivat sen keskenään ja pystyttäisivät siihen
-aitoja ja tekisivät sinne teitä aivan niinkuin muuallekin. Mutta
-kaikki muu jäisi kai ennalleen."
-
-Pikkupiika tuijotti eteensä. Hän näytti olevan aivan pyörällä
-päästään.
-
-"Sinä olet varmaan jonkun kerran ollut Helgesäterin vieraskamarissa
-ja nähnyt sen suuren kultakehyksisen peilin, joka riippuu ikkunoiden
-välissä? Joku vuosi sitten rikkoontui siitä lasi, eikä kapteenilla
-ole ollut varaa panettaa siihen uutta, vaan he ovat päällystäneet
-puupohjan vihreällä kankaalla. Mutta kultakehys, se on ennallansa.
-Ero on vain siinä, ettei sen keskellä enää ole peiliä."
-
-Pikkupiika katsahti nopeasti pappilanneitiin. Hän alkoi jo ymmärtää.
-
-"Samoin kävi kai myös tuon järven, josta me puhuimme", sanoi
-pappilanneiti. "Kaikki se, mitä oli rannalla, jäi paikoilleen, vaikka
-vesipeili sen keskellä katosikin. Riippakoivut jäivät niemien neniin,
-vaikkeivät ne enää voineetkaan peilailla itseään veden pinnassa,
-hiekkaranta jäi paikoilleen, vaikkei kesäpäivinä enää kukaan
-tullutkaan sinne uimaan, ja onkikivet, nekin ovat kai paikoillaan,
-vaikkei kukaan siellä enää ongikaan kaloja. Pienet pihlajasaaret,
-nekin ovat entisillä sijoillaan, vaikka kynnetyt pellot ympäröivät
-nyt niitä, ja kaikki talot järven rannoilla ovat myös paikoillaan,
-vaikka nuoriso, joka asuu niissä, ei voikaan enää käydä soutelemassa
-kauniina kesäiltoina."
-
-Niin, senkin pikkupiika käsitti.
-
-Mutta nyt kääntyi pappilanneiti äkisti ikkunaan.
-
-"Katsoppas ulos, Nora, ja te muut myöskin!" sanoi hän ja viittasi
-alas laaksoon. "Mitä te luulette tuolla näkevänne?"
-
-Ihme ja kumma, kun pikkupiika nyt katsoi ulos, niin yhdellä
-silmäyksellä hän näki kaiken sen, mistä pappilanneiti oli puhunut!
-Tuossa oli laakea järvenpohja ja sen ympärillä entinen rantaäyräs,
-joka kiemurteli monissa lahdissa ja mutkissa. Siinä olivat koivut
-niemien nenissä ja peltojen keskellä pienet lehdot, jotka ennen
-olivat olleet saaria, ja toisella puolella oli jyrkkä vuori ja
-kuusimetsä, toisella tiheä lepikkö. Vuoren rinteellä olivat kaikki
-talonpoikaistalot. Ja metsäinen harju ja kasket, kaikki ne olivat
-siellä.
-
-Palvelustytöt pikkupiian takana katselivat ja näkivät aivan samaa
-kuin hänkin.
-
-Kas, etteivät he koskaan ennen olleet sitä huomanneet!
-
-Totta tosiaan, Svartsjö oli ollut tällä paikalla. Ja tietysti tämä
-oli entinen järvenpohja.
-
-"Niin se onkin", sanoi pappilanneiti. "Peili, joka kerran oli
-Lövdalan alapuolella, on kadottanut lasinsa. Monen mielestä on kovin
-sääli, että se on poissa ja ettei peili ole enää mikään peili."
-
-Mutta nyt teki pikkupiian kovasti mieli kertoa, mitä hän tiesi tuosta
-järvestä. Hän ei voinut sen kauemmin enää olla vaiti.
-
-"Äitikin puhui usein järvestä, joka sijaitsi Lövdalan alapuolella",
-sanoi hän.
-
-"Vai niin", sanoi pappilanneiti. "Sinä olet kai kuullut paljonkin
-Lövdalasta äidiltäsi."
-
-"Äiti sanoi", jatkoi pikkupiika ja puhui hyvin nopeasti, "että järvi
-kuivuessaan jätti kolme pahaa jälkeensä. Ensinkin kylmän viiman,
-joka aina huokuu tässä laaksossa, toiseksi kylmän usvan, joka nousee
-täällä syksyisin ja kolmanneksi -- -- --"
-
-Mutta mitä tuo kolmas oli, sitä pikkupiika ei saanut sanoa.
-Pappilanneiti keskeytti äkkiä hänen puheensa.
-
-"Vai niin, eikö mitään muuta", sanoi hän. "Niin, sen me tiedämme jo
-ennestäänkin."
-
-
-
-
-LUMIKKI NEITO.
-
-
-I.
-
-Lövdalan kyökkikamarissa kuului naurun tirskunaa ja puhetta, jotta
-pikkupiika ei voinut saada unen päästä kiinni, vaikka hän tänä yönä
-nukkuikin oikeassa pienessä vuoteessa, joka häntä varten oli tuotu
-huoneeseen.
-
-Mamseli Maija Liisan kasvatussisar, Anna Brogren, joka oli naimisissa
-Lövstedtin rovastin kanssa Ransäterissä, oli tullut vieraisille ja
-hänen oli määrä viipyä seuraavan päivän yli. Hänelle oli varattu
-makuusija yläkerroksessa päätyhuoneeseen, mutta heti kun pappi ja
-hänen rouvansa olivat menneet levolle, oli hän hiipinyt alas.
-
-Hän olisi tahtonut puhua kahden kesken mamseli Maija Liisan kanssa,
-mutta hän pettyi pahasti nähdessään, että pikkupiika nukkui
-kyökkikamarissa. Yhä uudestaan hän kynttilällä valaisi hänen
-kasvojaan tutkiakseen nukkuiko hän. Lopulta pikkupiika puristi
-silmänsä kiinni ja makasi aivan liikkumatta, sillä hänestä oli ikävä
-olla heidän tiellään.
-
-"Nyt hän varmaan nukkuu", sanoi ruustinna ja otti taaskin kynttilän
-käteensä mennäkseen katsomaan häntä.
-
-"Ei, ei hän vielä nuku", sanoi pappilanneiti. "Kuinka sinä voit
-luulla, että hän olisi nukahtanut meidän puhellessamme?"
-
-"Ehkä olisi parasta, jos olisimme hetken ääneti", ehdoitti Anna
-Brogren.
-
-Kun he olivat olleet vaiti vain pari minuuttia, oli Anna Brogren jo
-aivan varma asiastaan. Hän kuuli nyt, että tyttö nukkui, ja hyvä se
-olikin, sillä vaikka hänen olisi pitänyt valvoa koko yö, niin hän
-ei olisi lähtenyt Lövdalasta, ennenkuin oli saanut kuulla, miten
-kaikki oikeastaan oli käynyt. "Ei hän nuku, siitä olen varma", sanoi
-pappilanneiti. "Mutta koetetaanpa muuta keinoa. Minäpä kerron sinulle
-sadun odottaessamme. Sinä muistat kai monta satua, joita aikoinani
-olen sinulle kertonut."
-
-"Pelkäänpä pahoin, että silloin hän vasta tulee oikein hereilleen",
-sanoi Anna Brogren, "mutta tee niinkuin tahdot. Minkä sadun sinä
-kerrot?"
-
-"Enköhän minä kerro satua Lumikki neidosta."
-
-"Vai senkö!" sanoi ruustinna, eikä ääni kuulostanut kovinkaan
-iloiselta. "Niin, onhan siitä jo pitkä aika, kun viimeksi sen kuulin."
-
-"Oli kerran papin rouva", sanoi pappilanneiti, "joka oli kovin
-pahoillaan siitä, ettei hänellä ollut lapsia".
-
-"Ei, nyt sinä erehdyt", sanoi ruustinna. "Sehän oli kuningatar."
-
-"Minä olen aina kuullut, että hän oli papin rouva", sanoi
-pappilanneiti, "enkä minä osaa kertoa satua toisella tavalla".
-
-Ja hän kertoi edelleen papin rouvasta, joka toivoi itselleen tytärtä,
-niin punaista kuin veri ja niin valkoista kuin lumi ja joka kuoli
-heti, kun hänen toiveensa oli täyttynyt.
-
-"Kyllä me minun mielestäni voisimme puhua jostakin hauskemmasta
-asiasta", sanoi kasvatussisar.
-
-"Kyllä minä tiedän, että sinä muistat tuon sadun", sanoi
-pappilanneiti, "ja siksi en kerrokaan, millainen Lumikki neidon
-lapsuus oli. Muistathan kyllä, ettei hänellä silloin ollut mitään
-hätää, vaikka hänen äitinsä olikin kuollut, sillä hänellä oli
-kiltti täti, joka hoiti hänen kotiansa, ja kiltti kasvatussisar
-ja kiltti veli, vaikka tämä enimmäkseen olikin poissa opintojaan
-harjoittamassa, sekä kiltti isoäiti. Mutta kaikkein kiltein oli
-sittenkin isäkulta. Hän oli Lumikki neidon paras leikkitoveri ja
-hänelle hän kertoi kaikki huolensa. Isäkulta ei tahtonut, että häntä
-kohdeltaisiin ankarasti niinkuin muita lapsia, ja siksi hän sai tehdä
-mitä ikänä hän halusi. Ihmiset arvelivat tietenkin, että isäkulta
-hemmoitteli häntä, mutta sitä tämä ei ottanut korviinsakaan."
-
-"Ehkäpä Lumikki neito oli niin kiltti, ettei hän voinut tulla
-hemmoitelluksi", sanoi ruustinna ja hänen äänensä kuulosti nyt äkkiä
-kovin vakavalta.
-
-"Ei kukaan koko maailmassa ollut yhtä onnellinen kuin Lumikki neito",
-sanoi pappilanneiti. "Varsinkin oli hän kovin tyytyväinen, kun täti
-muutti pois talosta ja hän sai yksin pitää huolta talosta ja hoitaa
-isäkultaa. En usko, että hänellä moneen vuoteen oli ollut muuta
-surua, kuin että hänen kasvatussisarensa meni naimisiin ja muutti
-toiseen pitäjään. Ja jos joku siihen aikaan olisi sanonut hänelle,
-että isäkulta kylmenisi häntä kohtaan, niin luulenpa, että hän olisi
-nauranut sille vasten kasvoja. Kuinka hän ja isäkulta voisivat joutua
-epäsopuun? Ei edes unissaan hän olisi voinut ajatella mitään niin
-hullua."
-
-"Tuskinpa kukaan muukaan olisi uskonut, että niin voisi käydä", sanoi
-Anna Brogren yhtä vakavalla äänellä kuin äskenkin.
-
-"Eikä koskaan Lumikki neidon ajatukset olleet niin kaukana kaikista
-onnettomuuksista kuin eräänä kauniina aamuna viime kesänä, jolloin
-hän läksi isäkullan kanssa katsomaan heinänniittoa."
-
-"Viime kesänäkö?" kysyi Anna Brogren reippaasti. "Minä luulin, että
-Lumikki neito eli tuhat vuotta sitten."
-
-"Aina minä olen kuullut sanottavan, että Lumikki neito elää yhä
-vieläkin", sanoi pappilanneiti, "ja sinä päivänä, jolloin hän läksi
-ulos isäkullan kanssa, oli hän juuri täyttänyt seitsemäntoista
-vuotta, ja isäkulta oli viidenkymmenen vuoden vanha, vaikka sitä
-tuskin olisi voinut uskoa hänestä. Hänellä oli peruukki päässä,
-röyhelys rinnassa ja suuret soljet kengissä. Lumikki neito tuumi
-mielessään, että hän näytti kovin hienolta. Hän itse oli vanhassa
-pumpulihameessaan, suuri hilkka päässään. Hän ei näyttänyt miltään
-isäkullan rinnalla."
-
-"Minulle on aina kerrottu, ettei kukaan koko maailmassa ollut niin
-kaunis kuin Lumikki neito", sanoi ruustinna, mutta pappilanneiti
-jatkoi kertomustaan välittämättä keskeytyksestä.
-
-"Hilkka oli kuitenkin hyvä olemassa, sillä se peitti kasvoja. Muuten
-isäkulta olisi huomannut, että hän oli pahalla tuulella. Oi, voi!
-Kylläpä Lumikki neidolla siihen aikaan oli varaa panna pahakseen
-sellaista, että hänen täytyi lähteä ulos isäkullan kanssa. Hän
-olisi mielemmin kutonut kangasta. Mutta kun isäkulta itse tuli
-kyökkikamarin ikkunan edustalle ja kutsui häntä, niin ei hän voinut
-kieltäytyä."
-
-"Enpä usko, että hän olisi voinut kieltää mitään isäkullalta", sanoi
-kasvatussisar.
-
-"He astuivat navetan ja vasikkahaan ohi, sillä heidän oli määrä
-mennä eteläpuolella olevalle niitylle, missä Pitkä-Bengt ja molemmat
-Vetterin pojat niittivät heinää. Eihän sinne ollut kovin pitkä
-kävelymatka, mutta sittenkin kului koko lailla aikaa isäkullan kanssa
-kävellessä.
-
-"Hän pysähtyi katsomaan lehmiä ja hän pysähtyi juttelemaan karjapiian
-kanssa. Kun he saapuivat koivumäelle, seisahtui hän ja kääntyi
-katselemaan uutta asuinrakennusta, jonka hän itse oli rakennuttanut.
-Ja vähän kauempana hän pysähtyi taaskin ja tuki erästä nuorta mäntyä,
-joka oli potkittu nurin.
-
-"Mutta se minun on sanottava, ettei Lumikki neito koskaan voinut olla
-kauan pahalla tuulella, kun hän oli isäkullan seurassa. Hänen täytyi
-aina ihmetellä, kuinka isäkulta saattoi olla sellainen kuin hän oli.
-
-"Minun mielestäni oli ihmeen kaunista ja liikuttavaa, että isäkulta
-oli koko elämänsä ajan ollut pienen köyhän seurakunnan pappina
-kaukana Värmlannissa. Hän, joka oli niin oppinut ja mm suun
-kaunopuhuja, ja joka sitä paitsi oli niin komea ja miellyttävä, olisi
-varmaan voinut tulla tuomiorovastiksi tai piispaksi, jos hän vain
-olisi halunnut. Etkö sinäkin usko sitä?"
-
-"Mitäpä minä voisin sanoa Lumikki neidon isästä", sanoi ruustinna,
-"mutta kyllä minä luulen, että hän olisi voinut saavuttaa mitä ikinä
-hän olisi halunnut".
-
-"Enhän minä voi ilmaista Lumikki neidon tunteita. Mutta luulenpa
-melkein, että hän ajatteli itseksensä: sinä, Lumikki, joka et ole
-mitään etkä osaa mitään etkä ole mitään kokenut, etkö sinä häpeä olla
-pahalla tuulella? Ajattelehan isäkultaa, joka ei koskaan valita eikä
-koskaan toivo mitään itsellensä ja aina näyttää kaikille ihmisille
-iloista naamaa! -- Lumikki neito puolusti itseään sillä, että hän
-kovin mielellään olisi tahtonut saada pellavakankaansa valmiiksi
-ennen kotoalähtöään. Sillä hänen oli pakko lähteä isoäidin kanssa
-Lokan kylpylaitokseen tänä kesänä. Viime talvena oli luuvalo kovasti
-rasittanut isoäitiä. Se oli koukistanut hänen kätensä, niin että
-oikein itketti. Koko kevään oli Lumikki neito kehoittanut häntä
-matkustamaan, mutta hän tiesi, ettei isoäiti tahtonut lähteä matkaan,
-jollei hän seurannut hänen mukanaan.
-
-"Hänen mieleensä juolahti, että hänen pitäisi pyytää isäkultaa
-määräämään lähtöpäivän. Mutta kumma kyllä, hänen oli niin vaikea
-sitä tehdä! Hän tunsi, että isäkulta oli pahoillaan, kunhan viipyisi
-poissa kokonaista kuusi viikkoa, ja että hän tahtoi siirtää matkan
-niin pitkälle kuin suinkin. Lumikki neito päätti kulkiessansa, että
-jos niityllä olisi paljon heinää, niin että isäkulta tulisi oikein
-hyvälle mielelle, niin hän rohkaisisi mielensä ja puhuisi hänelle
-matkasta.
-
-"Tosiaankin näytti siltä, kuin hän hyvin pian pääsisi lähtemään,
-sillä kun he tulivat niitylle, oli siellä kovin runsaasti heinää.
-Lumikki neito huomasi heti, että isäkulta oli mielissään, sillä hän
-alkoi laskea leikkiä Pitkän-Bengtin kanssa, joka on pisin mies koko
-pitäjässä, ja sanoi, että hänen pitäisi kasvaa vielä hiukan. Sillä
-hän oli vaan niin pitkä, että heinä juuri peitti hänet.
-
-"Pitkä-Bengt oli heti valmis vastaamaan. Hän sanoi, että jos pastori
-hoiti yhä edelleen maitaan näin hyvin, niin ei hän kohta puoleen
-saisi ketään niittämään heinäänsä. Kova työ siinä oli, kun täytyi
-tällaisen vallin läpi tunkeutua. Ja molemmat Vetterin pojat olivat
-samaa mieltä kuin Pitkä-Bengtkin ja vakuuttivat, että he mielemmin
-tappelisivat kaikkien länsigötalaisten kanssa Brobyn markkinoilla
-kuin niittäisivät uudelleen tällaista heinää.
-
-"Tähän täytyi isäkullan vastata yhtä kohteliaasti, ja he seisoivat
-kaikki ääneti piirissä hänen ympärillään ja odottivat vastausta. Ah,
-kylläpä luulen, että Lumikki neito muistaa aina isäkullan sellaisena
-kuin hän seisoi siinä, iloisena ja ystävällisenä väkensä keskellä
-ja oli tuumivinaan vastausta, jotta se tekisi heihin oikein hyvän
-vaikutuksen.
-
-"Mutta kas vaan! He eivät saaneet koskaan kuulla isäkullan vastausta,
-sillä samassa tapahtui jotakin aivan odottamatonta, joka veti
-kaikkien huomion toisaalle.
-
-"Mikähän tuolta tuli korkean heinän läpi heitä vastaan? Mikähän se
-oli, joka ei kävellyt, vaan horjahteli joka askeleella, eikä ollut
-hetkeäkään ääneti, vaan huusi koko ajan ja puhui ääneensä itsekseen?
-
-"Nyt on sanottava, ettei Lumikki neito koskaan ollut nähnyt mitään
-niin kammottavaa. Kuinka naisihminen saattoikaan olla sellaisessa
-tilassa! Vaatteet riippuivat märkinä ja savisina hänen ympärillään.
-Hiukset olivat soljuneet alas ja riippuivat pitkinä suortuvina
-hartioille. Mutta kauheinta oli se, että hänen kasvonsa ja kätensä
-olivat veressä.
-
-"Pitkä-Bengt ja Vetterin pojat kääntyivät pois ja sylkäsivät
-kolme kertaa, ikäänkuin he olisivat nähneet peikon, ja vähälläpä
-isäkultakin oli tehdä samoin.
-
-"Mutta samassa Lumikki neito luuli tuntevansa hänet ja kuiskasi
-isäkullalle, että varmaan tuo oli neitsyt, joka hoiti kreivinnan
-taloutta Borgin kartanossa.
-
-"Isäkulta myönsi hänen olevan oikeassa ja astui neitsyen luo ja
-kysyi mitä oli tapahtunut, koska hän näin varhain aamulla kulki
-hänen maillaan. Mutta neitsyt oli niin pyörällä päästään, ettei hän
-tuntenut isäkultaa. Hän huusi vain, ettei hän voinut tulla toimeen
-kreivinnan kanssa ja että hän aikoi lähteä apua etsimään pappilasta.
-
-"He veivät hänet mukanaan kotiin, ja hetken kuluttua tointui hän
-sen verran, että hän saattoi kertoa, mitä hänelle oli tapahtunut.
-Kreivinna oli ärsyttänyt ja kiusannut häntä, kunnes hän ei kestänyt
-enempää, ja kello kaksi yöllä hän oli karannut Borgista. Ja hän oli
-niin poissa suunniltaan, ettei hän ollut ajatellut minne mennä,
-ennenkuin hän oli jo maantiellä. Silloin hän oli päättänyt lähteä
-pappilaan, koska hän oli kuullut, että siellä oli armeliaita ihmisiä.
-Mutta tuo raukka oli kulkenut oikoteitä niittyjen poikki, eksynyt
-polulta ja tupertunut jokeen, jolloin hän oli loukannut otsansa ja
-pilannut vaatteensa. Tästä kaikesta hänen päänsä oli mennyt niin
-pyörälle, ettei hän ollut löytänyt oikeata tietä, vaan oli kaahlannut
-heinikossa ja viljapelloissa kaiken aamua.
-
-"Nyt hän pyysi niin kauniisti, että hän saisi jäädä pappilaan, kunnes
-hänen vaatteensa kuivuisivat ja hän saisi veren pestyksi kasvoistaan
-ja ennättäisi tuumia hiukan, minne kääntyä.
-
-"Tietysti hän sen sai tehdä. Ah, tokkopa kukaan olisi voinut
-karkoittaa luotaan niin suuressa hädässä olevaa ihmistä!
-
-"Mutta kylläpä Lumikki neito ja isäkulta ihmettelivät kreivinnaa!
-Niin kaunis ja iloinen kuin hän oli, ja kuitenkin hän saattoi
-kohdella niin julmasti niitä, jotka olivat hänen palveluksessaan!
-Ensi kertaa eivät he myöskään kuulleet sellaista hänestä. Mitä minä
-aioinkaan sanoa? Niin, olipa se hyvä, ettei kreivinna sinä päivänä
-tavannut Lumikki neitoa. Sillä hän olisi varmaan kysynyt häneltä,
-eikö häntä yhtään hävettänyt. Tämä neitsyt -- niin, miksikä minä nyt
-häntä kutsuisin?"
-
-"Voithan sanoa vaikka Vabitz", ehdoitti ruustinna.
-
-"Niin, olihan tuo neitsyt Vabitz aivan erinomainen ihminen, eikä
-häneltä suosituksiakaan puuttunut, siksi ei kreivinnan olisi pitänyt
-häntä myöskään sillä tavalla peloittaa.
-
-"Mutta vielä samana päivänä keksi Lumikki neito jotakin, josta hän
-itse oli kovin mielissään. Hän aikoi pyytää, että neitsyt Vabitz
-jäisi pappilaan hoitamaan isäkullan taloutta siksi aikaa kuin
-isoäiti ja hän olivat kylpylaitoksessa. Jos asia saataisiin siten
-järjestetyksi, niin kaikki kävisi yhtä hyvin kuin jos hän itse olisi
-ollut kotona."
-
-"Mutta rakas lapsi", sanoi kasvatussisar, "sinäkö, minä tarkoitan:
-Lumikki neitoko itse sitä ehdotti?"
-
-"Niin juuri, hän itse eikä kukaan muu, ja hän oli kovin mielissään,
-kun hän oli tehnyt tämän hyvän keksinnön. Hän kysyi heti neitsyeltä,
-tahtoisiko hän jäädä heille, eikä neitsyt kursailutkaan, vaan
-vastasi, että hän mielellään voisi tehdä hänelle sen palveluksen.
-Mutta heti, kun hän saisi paikan jossakin herraskartanossa, hän
-tahtoi muuttaa. Hän oli köyhä ja hänen täytyi ensi sijassa ajatella
-itseään.
-
-"Mutta isäkultaa ei ollut helppo saada suostumaan. Täytyisikö hänen
-sietää talossaan neitsyttä kokonaista kuusi viikkoa ja istua hänen
-kanssaan pöydässä?
-
-"Et voi kuvailla mielessäsi, kuinka vaikeata oli, ennenkuin
-Lumikki neito ja hänen isoäitinsä läksivät matkaan. Isäkulta ja
-neitsyt Vabitz eivät millään tavalla sopineet yhteen. Isäkultahan
-tahtoi leikkiä ja kujeilla kaikkien ihmisten kanssa, mutta neitsyt
-oli ankara ja vakava, ja koetti kaikella tavalla säilyttää
-arvokkaisuuttaan.
-
-"Useimmiten asetti Lumikki neito siten, etteivät he tavanneet
-toisiansa muuta kuin ruoka-aikoina, mutta heti kun isäkulta istahti
-pöytään, alkoi hän kertoa jotakin, joka loukkasi neitsyttä. Kaikkein
-mieluimmin hän puhui hänen kanssaan rakkaudesta ja naimisesta.
-
-"Hän oli kovin iloinen, sanoi isä, että hän oli saanut neitsyen
-taloonsa, sillä nyt hän toivoi saavansa häneltä hyvän neuvon. Hän oli
-jo kauan aikonut mennä uusiin naimisiin. Mitä neitsyt arvelisi Borgin
-kreivinnasta?
-
-"Mutta tuskin oli isäkulta sanonut sen, niin neitsyt kivettyi aivan
-kauhusta. Hän laski veitsen ja kahvelin lautaselleen ja tuijotti
-äänetönnä häneen."
-
-Kasvatussisar naureskeli. "Ajatteles, kuinka hauskaa se olisi ollut
-hänelle!" sanoi hän.
-
-"Niin, tietysti isäkulta tuli oikein intoihinsa. Eihän hän joka päivä
-tavannut sellaista, joka ei ymmärtänyt hänen leikinlaskuaan. Nyt hän
-sanoi, ettei hän lainkaan voinut käsittää, miksi neitsyt näytti niin
-kauhistuvan. Luuliko hän, ettei kreivinna huolisi hänestä? Mutta hän
-tiesi varmaan, että hän kreivinnan mielestä oli kaunis mies. Kävihän
-hän joka sunnuntai kirkossakin oleskellessaan Borgissa, ja hän oli
-itse sanonut hänelle, ettei hän koskaan mennyt kuuntelemaan ruman
-papin saarnaa.
-
-"Se oli kuitenkin liikaa! Kun Lumikin isä oli sen sanonut, niin
-kohosi neitsyen poskipäihin kaksi punaista täplää. Hän oli koettanut
-olla vaiti mm kauan kuin mahdollista, mutta nyt hänen täytyi päästää
-vihansa valloilleen. 'Ja tuoko on pappi ja Jumalan palvelija!'
-huudahti hän.
-
-"Mutta neitsyellä oli karhea ja kova ääni. Hän oli pienikasvuinen
-ja hänen kasvonsa olivat pienet ja hienot ja hiukset lumivalkoiset,
-vaikka hän ei ollut kuin neljänkymmenen vuoden vanha. Hän näytti
-lempeältä kuin kyyhkynen. Mutta juuri siksi hänen äänensä tuntuikin
-niin peloittavalta.
-
-"Kun nyt neitsyt oli langettanut isäkullasta tuomionsa syvällä
-hautaäänellään, alkoi isäkulta nauraa. Eikä neitsyt sanonut enää
-sanaakaan koko päivällisen aikana."
-
-Kasvatussisar nauroi, hänkin, mutta pappilanneiti huokasi, ennenkuin
-hän jatkoi taas kertomustaan.
-
-"Tuskinpa minun tarvinnee kertoa, kuinka hartaasti Lumikki neito
-pyysi ja rukoili isäänsä, ja kuinka pahoillaan hän oli, kun siitä ei
-ollut mitään apua. Hän eli alituisessa pelossa, että neitsyt karkaisi
-talosta, samoinkuin hän oli karannut Borgin kartanostakin."
-
-"Kyllä minä sen uskon, että hän jäi taloon", sanoi kasvatussisar.
-
-"Niin, hän jäi, ja siitä Lumikki neito iloitsi suuresti. Neitsyt
-alkoi ottaa osaa taloustoimiinkin. Hän ei tahtonut olla heillä
-työttömänä. Oliko se kummaa?
-
-"Tietysti ei neitsyt tyytynyt laittamaan vaan tavallista arkiruokaa,
-vaan hän valmisti ranskalaisia ruokalajeja, ikäänkuin jossakin
-kreivin talossa. Ja isäkulta, joka monta vuotta oli ollut
-kotiopettajana hienoissa perheissä, eli nuoruuden aikansa uudestaan
-saadessaan murekkeita ja piirakoita ja väkeviä kastikkeita. Ei
-hänellä olisi mitään hätää Lumikki neidon poissaollessa. Hyvä oli
-myös nähdä, ettei isäkulta laskenut enää yhtä paljon pilaa neitsyen
-kanssa, kun hän oli valmistanut jonkin oikein hyvän ruokalajin.
-
-"Hauska oli sekin, että sekä isä että neitsyt olivat kovin huvitetut
-puutarhanhoidosta. Isäkulta sai puhua vaikka kuinka kauan arkiaateri
-Linnéstä ja Hammarbystä ja Uppsalan kasvitieteellisestä puutarhasta,
-eikä neitsyt sittenkään kyllästynyt kuuntelemaan.
-
-"Oi, puutarhanhoito se varmaan sai isäkullan tyytymään siihen
-ajatukseen, että neitsyt jäisi taloon. Muuten se ei koskaan olisi
-käynyt päinsä. Siksipä saattoi Lumikki neitokin olla oikein hyvällä
-mielellä lähtiessään kotoa. Hän miltei toivoi, että isäkulta ja
-neitsyt Vabitz tulisivat keskenään hyvin toimeen kunnes hän palasi
-takaisin.
-
-"Mutta sittenkään ei hän ollut oikein levollinen poissaollessansa,
-vaan hänen ajatuksensa lensivät joka päivä isäkullan luo ja hän tuumi
-mielessään, tokko hän riiteli kovin pahasti Vabitz raukan kanssa.
-
-"Kun Lumikki neito oli ollut poissa kaksi viikkoa, sai hän
-isäkullalta hyvin leikillisen kirjeen, jossa hän kertoi hyvin
-seikkaperäisesti, miten hän ja neitsyt elivät yhdessä. Eräänä iltana
-oli luutnantti Kristian Berg ja patruuna Julius tulleet vieraisille,
-ja he olivat pelanneet korttia ja laulaneet Bellmania. Seuraavana
-päivänä ei neitsyt tahtonut puhua hänelle sanaakaan, ja koko sen
-viikon oli hän päivälliseksi saanut vain veripalttua ja läskiä tai
-porkkanoita ja silliä. Mutta eilen oli hänelle tarjottu paistettua
-lohta ja kuoriaisia, jotta nyt hän oli taas päässyt armoihin.
-
-"Lumikki neidon täytyi nauraa isäkullan hullutuksille. Mutta ei tämä
-kirje häntä siltä rauhoittanut. Seuraava oli kuitenkin jo parempi.
-Siinä isäkulta kertoi, että Pitkä-Bengt oli sanonut tahtovansa naida
-vanhan henttunsa, Munter-Maijan, ja neitsyt Vabitz oli saanut hänet
-siihen. Sillä hän oli sanonut Bengtille, miten väärin oli antaa
-naisen odottaa neljätoista vuotta, ja vihdoin hänen sanansa olivat
-tepsineet.
-
-"Kaikesta saattoi huomata, että isäkulta oli hyvin tyytyväinen.
-Tässä kirjeessä hän ei kirjoittanut 'Vabitza', niinkuin hänellä oli
-muulloin tapana, vaan 'neitsyt Vabitz'. Se oli varma merkki siitä,
-että isäkulta oli nyt huomannut, mikä erinomainen ihminen hän oli.
-Sen jälkeen ei Lumikki neito saanut enää kirjeitä isäkullalta,
-ainoastaan lyhyitä kortteja, joissa hän sanoi, että hänellä oli
-niin paljon työtä, ettei hän ennättänyt kirjoittaa kirjeitä. Hän ei
-maininnut sanaakaan neitsyestä. Se merkitsi kai sitä, että hän oli
-jo tottunut häneen eikä ajatellut häntä sen enemmän kuin muutakaan
-palvelusväkeä.
-
-"Mutta hiukan levoton oli Lumikki neito sittenkin, enkä minä
-yritäkään kuvailla, kuinka hyvillään hän oli, kun hän sai käydä
-istumaan vaunuihin ja ajaa kotiin. Hän oli kirjoittanut hyvissä ajoin
-isäkullalle ja sanonut, milloin hän aikoi palata takaisin, ja samalla
-hän lausui mielihyvänsä siitä, että isäkulta oli jaksanut niin hyvin
-tulla toimeen Vabitzin kanssa. Mutta tämän jälkeen hänen ei enää
-tarvinnut pitää vieraita talossaan, sillä hän ei aikonut enää koskaan
-jättää häntä."
-
-"Vai niin, sanoiko hän senkin", sanoi kasvatussisar. "Hänestä oli
-varmaan hauska ajatella, että hän oli kirjoittanut sillä tavalla
-isälle."
-
-"Tässä jutussa on paljon hullunkurista", sanoi pappilanneiti.
-"Kun vain ajattelee, kuinka iloinen Lumikki neito oli ajaessaan
-maantietä myöten kotiin, niin oikein tekee mieli nauraa. Hän oli
-niin onnellinen, että kaikki vastaantulijat muuttuivat iloisiksi
-nähdessään hänet. Ainakin matkan alussa. Kun hän tuli lähemmäksi
-kotiseutua, missä ihmiset jo kaukaa tunsivat vaunut sekä matkustajat,
-niin hänestä tuntui, ikäänkuin kaikki vastaantulijat äkkiä olisivat
-ruvenneet ajattelemaan jotakin hyvin surullista, niin että heidän
-kasvonsa painuivat poimuihin ja ryppyihin.
-
-"Tiedätkö, Lumikki neito tuli kovin hämilleen. Saapuessaan viimeisiin
-kestikievaritaloihin, joissa isäntäväki oli hänelle tuttua, kysyi
-hän, miten isäkulta jaksoi, ja he vastasivat, että hän oli yhtä
-terve ja reipas kuin hänen lähtiessäänkin. Mutta hän kuuli sittenkin
-äänestä, että he tiesivät jotakin, jota he eivät tahtoneet hänelle
-kertoa. Eikä hänkään tahtonut kysyä. Varmaan se oli jotakin ikävää,
-ehkäpä neitsyt sittenkin oli karannut talosta. Mutta Lumikki neito ei
-tahtonut pilata iloaan ajattelemalla häntä."
-
-"Kyllä koko tuo juttu olisi kovin hullunkurinen", sanoi
-kasvatussisar, "jollei se samalla olisi niin surkea".
-
-"Viimeisellä kyytivälillä tuli Pitkä-Bengt vastaan omilla hevosilla.
-Eipä Lumikki neito ollut erehtynyt. Pitkä-Bengt oli myöskin
-kummallinen. Muulloin sai melkein ostaa joka sanan häneltä, mutta nyt
-hän puhui aivan lakkaamatta. Ja Lumikki neito huomasi, että hän puhui
-kaikesta muusta, mutta ei sanaakaan isäkullasta eikä Vabitzista. Nyt
-hän ei uskaltanut kysyä. Jos jotain oli hullusti, niin parasta, että
-isäkulta itse saisi sen kertoa."
-
-"Ja siten hän ei tiennyt mitään ennen kotiintuloaan!" huudahti
-kasvatussisar.
-
-"Niin, hän ei tiennyt mitään, ei yhtään mitään. Ja nyt minä sanon,
-mikä hänen mielestään oli kaikkein ikävintä. Niin, se oli ikävintä,
-että isäkulta arveli toimineensa kovin järkevästi ja luuli, että
-Lumikki neito iloitsisi hänen hommistaan. Ja miksikä hän ei sitä
-olisi uskonutkin. Sillä olihan Lumikki neito kehunut neitsyttä ja
-sanonut, että isäkullan pitäisi olla tyytyväinen, kun hänellä oli
-niin mainio ihminen talossaan. Ehkäpä juuri hän olikin kääntänyt isän
-ajatukset kaikkein ensiksi neitsyen puoleen -- --
-
-"Et voi ajatellakaan, kuinka iloinen isäkulta oli odottaessaan häntä
-kuistin portailla, ja kuinka iloinen Vabitz oli seisoessaan isäkullan
-rinnalla. Isäkulta aivan paloi halusta saadakseen kertoa tuon suuren
-uutisen.
-
-"Mutta isäkullan ei tarvinnut sanoa mitään, sillä hän näki sen
-itsekin. Hän tiesi sen, ennenkuin hän oli astunut ulos vaunuista. Ja
-nyt minun täytyy kertoa, miten huonosti hänen kävi. Hän suuttui niin
-kovasti, ettei hän voinut hillitä itseään. Sellaista ei hän koskaan
-ennen ollut tuntenut. Hän ei hyökännyt heidän päälleen eikä kynsinyt
-eikä lyönyt heitä. Mutta oikeastaan hänen olisi tehnyt hyvinkin
-mielensä.
-
-"Kieltään hän ei kuitenkaan voinut hillitä, vaan sätti heitä niin
-paljon kuin hän jaksoi. Vabitzia hän ei koskaan luvannut sanoa
-äidiksi, sen hän sanoi kaikkein ensiksi, ja sitten hän väitti, ettei
-neitsyt lainkaan sopinut isäkullalle, sillä Vabitz oli vain köyhän
-saksalaisen rummunlyöjän tytär, ja Lumikki neidon isä olisi voinut
-naida minkä hienon naisen tahansa. Ja sen lisäksi hän sanoi heille
-vielä senkin, että he aivan hyvin tiesivät tehneensä väärin, sillä
-muuten he eivät olisi salassa menneet naimisiin.
-
-"Mutta nyt tuli isoäiti paikalle ja tarttui häntä ranteeseen kiinni
-ja käski ankarasti hänet omaan huoneeseensa. Eihän hänellä ollut
-mitään sitä vastaan, mutta sitä ennen hän vielä kerran kääntyi
-Vabitzin puoleen ja sanoi, että hän oli koettanut mielistellä
-isäkultaa hyvällä ruualla ja että isäkulta oli vain hienojen
-ruokien vuoksi nainut hänet. Nyt vasta sai isoäiti hänet mukanaan
-huoneeseensa."
-
-"Sepä oli ikävä", sanoi kasvatussisar, "minun mielestäni hän olisi
-voinut vielä hiukan jatkaa".
-
-"Ei, isoäiti vei hänet pois, ja heti kun hän pääsi hänen
-huoneeseensa, alkoi hän itkeä. Se oli jotakin uutta. Sillä hän ei
-ollut koskaan ennen itkenyt. Hän itki monta tuntia, ennenkuin hän
-rauhoittui, ja koko ajan hänestä tuntui, että jotakin vierasta, joka
-kaikkina näinä vuosina oli piillyt hänessä, heräsi nyt henkiin ja sai
-hänet valtoihinsa. Mitenkä sen selittäisin? Hänestä tuntui varmaan
-siltä, kuin jokin vanha lohikäärme tai hirveä peto olisi asunut
-hänessä. Oi, voi! Tuo tunne peloitti häntä siihen määrään, että hän
-unohti melkein toisen onnettomuuden. Kuinka hirveää, että jotakin
-hillitöntä ja vaarallista asui hänen sielussaan. Mutta eihän hän
-oikeastaan mahtanut sille mitään. Hän tahtoi kuitenkin koettaa salata
-sitä oikein tarkasti."
-
-"Voi, kultaseni", sanoi kasvatussisar hyväilevällä äänellä, "eikö hän
-koskaan ennen ollut suuttunut?"
-
-"Vihdoin hän nukahti kaikista suruistaan ja heräsi vasta seuraavana
-aamuna, jolloin aurinko nousi vuoren takaa ja paistoi suoraan hänen
-silmiinsä. Hän oli niin onneton, ettei hän tiennyt mitä tehdä.
-
-"Mutta hänen ei tarvinnut kauan tuumia, sillä hetken kuluttua tuli
-sisäkkö sisään ja sanoi, että rouva pyysi häntä nousemaan kangasta
-kutomaan.
-
-"Kello oli vähän vailla neljä, eikä hän koskaan ennen ollut noussut
-niin varhain ylös. Olihan hän ennenkin tehnyt työtä, mutta vain
-vapaasta tahdosta ja oman valinnan mukaan. Hän oli vähällä taaskin
-suuttua, mutta samassa hän tuli ajatelleeksi tuota villiyttä, joka
-oli hänessä, ja hän pelkäsi, että se jälleen puhkeaisi esiin.
-
-"Kudottuaan pari tuntia ymmärsi hän jo paremmin, miten kaikki oli
-käynyt. Ei Vabitz ollut koettanut mielistellä isäkultaa, vaan sen
-sijaan hän itse juuri oli selittänyt hänelle, mikä verraton tuki
-Vabitz olisi sekä hänelle itselleen että hänen tyttärelleen. Kun
-isäkulta nyt huomasi, ettei tytär osannutkaan panna arvoa hänen
-erinomaiseen viisauteensa, niin hän varmaan oli kovin pahoillaan
-hänelle.
-
-"Kello seitsemän kutsuttiin Lumikki neito isänsä luo saamaan
-varoituksia ja nuhteita, ja sehän olikin aivan luonnollista. Mutta
-isäkulta tuntui niin hirveän avuttomalta nuhdellessaan häntä, että
-Lumikki neito oli jälleen suuttua. Hän hillitsi kuitenkin itseään ja
-pyysi kauniisti kummaltakin anteeksi ja suuteli heitä kädelle, sekä
-Vabitzia että isäkultaa. Hän huomasi, kuinka iloinen isäkulta oli,
-kun asia siten oli järjestetty ja talossa taaskin vallitsi rauha."
-
-"Että sellaista voi tapahtua, vaikka toinen parin peninkulman päässä
-ei tiedä asiaakaan!" huudahti kasvatussisar itku kurkussa. "Jospa
-minä olisin ollut siellä!"
-
-"Onneksi ei kukaan yllyttänyt Lumikki neitoa", sanoi pappilanneiti.
-"Hän oli iloinen, että hän oli tehnyt sovinnon, sillä kun hän näki
-heidät molemmat yhdessä, niin hän käsitti, ettei hän itse ollutkaan
-onnettomin heistä. Olihan hän nuori, saattoihan hän joutua naimisiin
-ja saada oman kodin, mutta toista oli isäkullan laita. Hän ei voinut
-koskaan päästä Vabitzista erilleen, vaan sai pitää hänet luonaan
-elämän loppuun asti. Sellainen elämä oli kuin yhtämittaista talvea
-ilman kesäauringon lämpöä. Isäkultaa oli sääli, eikä häntä.
-
-"Mutta vaikka hän olikin sovinnollinen mieleltään, niin ei hän
-sittenkään malttanut olla tekemättä kiusaa isäkullalle, kun tämä
-hetken kuluttua tuli kyökkikamarin ikkunan alle ja kysyi, tahtoisiko
-hän lähteä hänen kanssaan kävelemään. Hän vastasi, ettei hän voinut
-tulla, sillä äitikulta oli käskenyt hänen kutomaan niin ja niin monta
-kyynärää ennen aamiaista.
-
-"Ensi kiireessä aikoi isäkulta sanoa, että hänen piti sittenkin
-tulla. Mutta sitten hän kai malttoi mielensä ja arveli, ettei ollut
-sopivaa vastustaa äitikullan käskyä jo heti ensimäisenä päivänä. Ja
-isäkulta poistui ikkunan luota ja jätti hänet yksin kangaspuitten
-ääreen. Sitä ei Lumikki neito koskaan olisi voinut otaksua. Hän luuli
-sydämensä pysähtyvän; hän käsitti, että hän oli kadottanut isäkullan."
-
-Kyyneleet tukahduttivat äänen ja hän vaikeni äkkiä. Anna Brogrenkaan
-ei sanonut mitään, mutta hänkin kuului itkevän. Ja pikkupiikakin
-olisi itkenyt, jollei hän olisi pelännyt, että muut olisivat sen
-kuulleet.
-
-
-II.
-
-Seuraava yö ei ollut juuri rauhallisempi pikkupiialle kuin
-edellinenkään. Anna Brogren ei ollut matkustanut pois, vaan siirtänyt
-kotimatkansa tuonnemmaksi, ja heti kun pappi ja papin rouva olivat
-toivottaneet hyvää yötä, hiipi hän alas vieraskamarista ja tuli
-kyökkikamariin saadakseen jutella taaskin pappilanneiden kanssa.
-
-Tällä kertaa he eivät huolineet odottaa siksi kunnes pikkupiika
-oli nukahtanut. Ruustinna sanoi heti, että hän oli jäänyt taloon
-saadakseen vain kuulla jatkoa siihen kauniiseen satuun Lumikki
-neidosta, jonka Maija Liisa oli kertonut edellisenä yönä. Ja hän
-pyysi, että hän heti aloittaisi, jotta he nyt ennättäisivät sen
-loppuun. Sillä kauemmaksi kuin huomiseksi hänen oli mahdoton tänne
-jäädä.
-
-Ja silloin pappilanneiti alkoi kertoa. "Jos muistan oikein", sanoi
-hän, "niin ei ollut Lumikki neito ollut kotona kuin viikon päivät,
-kun lukkari Moreus ja Ulla tulivat vieraisille. En voi sanoin
-selittää, kuinka iloiseksi Lumikki neito tuli heidän tulostansa.
-Tosin äitikulta ja hän elivät sovinnossa, mutta työtä hänen oli pakko
-tehdä. Hän istua helskytti koko päivän kangaspuitten ääressä, jotta
-selkää pakotti, kun hän illalla pani maata. Hyväpä, että joku tuli
-taloon vieraisille, niin hänkin sai hetken levähtää.
-
-"Voi sentään! tuumi Lumikki neito, ei hän ikimaailmassa voisi niin
-innostua työhön kuin äitikulta. Ei hän koskaan myöskään voisi tulla
-yhtä nopsaksi ja taitavaksi sormistaan kuin hän. Äitikulta osasi
-kutoa niin kaunista damastikangasta, jonka reunaa koristivat kaikki
-Nooan arkin eläimet. Lumikki neito huomasi kyllä, että hän äitikullan
-mielestä vain hutiloi, mutta hän luuli hänen ainakin käsittävän, että
-hän koetti kaikella tavalla olla hänelle mieliksi.
-
-"Ulla Moreus oli tuntenut äitikullan jo siihen aikaan, kun hän oli
-hoitanut taloutta Borgin kartanossa ja he olivat hyvät ystävät.
-Sitä paitsi oli hän ja hänen anoppinsa vastikään ollut Borgissa
-syysleivonnassa, jotta hänellä oli paljon kerrottavaa armollisesta
-kreivinnasta. Lumikki neito huomasi, että äitikulta kuunteli
-hyvillään kaikkia niitä hullutuksia, joita kreivinna oli keksinyt.
-
-"Mutta totta puhuakseni, en usko, että kukaan iloitsi niin näistä
-vieraista kuin isäkulta. Lumikki neito huomasi, miten isäkulta heitti
-yltään sen arvokkuuden, jolla hän oli esiintynyt aina naimisestaan
-asti ja tuli taas ennalleen. Ja hän tuumi itsekseen: 'En tiedä, missä
-isäkulta on viime aikoina ollut. En ole tavannut häntä siitä saakka,
-kuin kävimme yhdessä heinänteossa.'
-
-"Lumikki neito tiesi varsin hyvin, ettei isäkulta hänen
-tähtensä uskaltanut nauraa eikä laskea leikkiä. Isäkulta tunsi
-omantunnonvaivoja sen johdosta, että hän oli pitänyt niin huonosti
-huolta hänen kasvatuksestaan. Kas, hän arveli, ettei Lumikki neito
-koskaan olisi käyttäytynyt sillä tavalla kuin hän teki, jollei hän
-olisi hemmoitellut häntä niin suuresti. Mutta nyt isäkulta oli
-päättänyt pitää hänestä parempaa huolta. Mutta hän otti tuon tehtävän
-niin raskaasti, ettei hän koskaan uskaltanut olla muuta kuin äreä ja
-vakava, kun Lumikki neito oli huoneessa.
-
-"Vain pari kuukautta sitten oli hän isäkullan mielestä aivan
-sellainen kuin hänen pitikin olla, mutta nyt hän ei kelvannut
-suorastaan enää mihinkään. Varmaan isäkulta ei tullut entiselleen,
-ennenkuin Lumikki neito oli muuttunut aivan uudeksi ihmiseksi.
-
-"Lukkari Moreuksen tullessa taloon unohti isäkulta kokonaan raskaan
-taakkansa ja oli taas aivan ennallaan. Lumikki neito ei voinut olla
-ajattelematta, kuinka syvästi isäkulta häntä mahtoikaan rakastaa.
-Kas, miten hän hillitsi luontoaan joka päivä hänen tähtensä! Eipä hän
-todellakaan osannut olla kyllin kiitollinen isäkullalle.
-
-"Äitikulta tahtoi itse valmistaa illallista voidakseen näyttää Ulla
-Moreukselle, ettei Lövdalassa ennen tarjottu yhtä hyvää ruokaa
-kuin nyt. Tiesihän äitikulta, että Ulla oli taitavin keittäjä koko
-pitäjässä ja että hän alituisesti kulki talosta taloon valmistamassa
-häitä ja hautajaisia, jotta hänen tähtensä kannatti kyllä kursailla.
-Ja sillä aikaa kuin äitikulta puuhasi lieden ääressä, ehdoitti Ulla,
-että he yhdessä Lumikki neidon kanssa menisivät hetkeksi isoäidin luo.
-
-"Isoäidin huoneessa avasi Ulla käärön, jonka hän oli tuonut mukaansa
-huvittaakseen heitä. Hän oli saanut aivan erinomaisen lahjan
-armolliselta kreivinnalta. Kylläpä siinä saa nauraa, kun Ulla kertoo,
-kuinka hyvänä kreivinna pitää häntä ja miten kauniita lahjoja
-hän antaa hänelle. Kerran hän antoi Ullalle sylikoiran, jolle ei
-kelvannut ruuaksi muu kuin kerma. Olipa hän hyväntahtoinen, kun antoi
-sellaisen elukan köyhälle lukkarinvaimolle, jolla ei suinkaan aina
-ollut lypsävää lehmää!
-
-"Kukapa tiesi, vaikka Ulla olisi pahastunut, jos kreivinna joskus
-olisi antanut hänelle jotakin sellaista, josta hänellä olisi ollut
-todellista hyötyä. Oi, kuinka lystillinen hän oli näyttäessään tuota
-viimeistä lahjaa! 'Katsokaa tätä!' sanoi hän. 'Näin koreaksi minä
-puen itseni, kun lähden kylään häitä valmistamaan.'
-
-"Kreivinna arveli varmaan tehneensä suuren uhrauksen, kun hän oli
-antanut Ullalle ratsastuspukunsa. Se oli hänen englantilainen
-ratsastuspukunsa, jota hän viime vuosina oli käyttänyt: siihen kuului
-pitkä, musta, ruumiinmukainen verkahame, punainen, kärpännahalla
-reunustettu liivi ja pieni, korkea hattu. Se oli erinomaista
-vaatetta, eikä laisinkaan kulunut, mutta hullua se sittenkin oli.
-Hame oli niin pitkä, ettei Ulla voinut siinä astua askeltakaan, ja
-hän näytti hirveän hullunkuriselta tuossa punaisessa liivissä. Ulla
-tahtoi, että Lumikki neitokin koettaisi hametta, ja kun hän pani sen
-ylleen, ihastui sekä Ulla että Beata mummo. 'Voi sentään', sanoi
-Ulla, 'kuinka sääli, ettet sinä ole saanut tätä koreata lahjaa! Se
-sopii sinulle kuin valettu.'
-
-"Ulla asetti hänet peilin eteen, pörrötti hiukan hänen hiuksiaan ja
-pani hatun päähän. 'Katsokaa häntä!' sanoi hän isoäidille. 'Eikö hän
-ole aivan kuin pieni armollinen kreivinna! Oletteko koskaan nähneet
-häntä näin somana?'
-
-"Ulla ei tahtonut mitenkään sallia, että Lumikki neito riisuisi
-yltään ratsastuspuvun, ennenkuin isäkulta ja lukkari Moreus olivat
-myös nähneet hänet siinä.
-
-"Minun täytyy nyt sanoa jotain. Lumikki neidon ei pitäisi koskaan
-pukeutua lystillisiin pukuihin. Hän tuli heti kovin vallattomaksi ja
-kuvitteli mielessään olevansa joku muu kuin mikä hän oli. Isoäiti ja
-Ulla nauroivat aivan katketaksensa, kun hän alkoi matkia kreivinnan
-puhetta ja käyntiä.
-
-"Ulla sanoi vieläkin kerran, että hänen miehensä kaiken mokomin
-täytyi saada nähdä hänet kreivinnana. Hän tahtoi välttämättä, että he
-menisivät suureen rakennukseen.
-
-"Lumikki neito tuumi: 'Ehkäpä isäkulta ei pidä siitä, että olen
-pukeutunut tällä tavalla, koska hän kohtelee minua nyt aina niin
-vakavasti. Ennen sain pukeutua niin usein kuin mieleni teki, mutta
-nyt on kaikki toisin.'
-
-"Mutta hän oli rohkea, sillä Ulla oli hänen kanssansa ja siksi hän
-tuumi taas itseksensä: 'Ei se käy päinsä, että sinä annat toisten
-aivan masentaa itseäsi. Tänäänhän isäkulta on ihan entisellään. Ei
-hänen mielestään voi olla sopimatonta, että olet pukenut yllesi
-kreivinnan hameen.'
-
-"Toinenkin ajatus lohdutti häntä. Hän arveli, ettei äitikulta
-panisi pahakseen, jos he hiukan kujeilisivat armollisen kreivinnan
-kustannuksella.
-
-"Kun he astuivat alas portaita, iski uusi ajatus Ulla Moreuksen
-päähän. Hän vei Lumikki neidon talliin ja siellä hän pyysi
-Pitkää-Bengtiä satuloimaan Mustan. Musta on pyylevä ja pieni eikä
-lainkaan Borgin kartanon suurten ratsuhevosten näköinen. Eivätkä
-heidän suuret satulansa, joissa oli pehmeäksi täytetyt istuimet ja
-selkänojat, olleet lainkaan samanlaisia kuin kreivinna Märtan omat.
-
-"Kun Musta oli satuloitu ja Lumikki neito oli noussut sen selkään,
-juoksi Ulla edeltä sisään, ja hän huusi sekä saliin että keittiöön,
-että kreivinna Märta ratsasti lehtikujaa myöten.
-
-"Oi, voi, kylläpä siinä hälinä nousi! Äitikulta riisti
-kyökkiesiliinan edestään, jotta kauluri siitä irtaantui, ja hyökkäsi
-kuistille. Isäkulta riensi ulos niin kiireesti, että peruukki lensi
-viistoon, ja kävi ylimmälle portaalle äitikullan viereen. Ulla ja
-lukkari Moreus asettuivat heidän taakseen ja alimmalla portaalla
-seisoi kamarineitsyt niiaten.
-
-"Olihan Lumikki neidolla piiska, jolla hän yllytti Mustaa, mutta ei
-se sittenkään juossut kuin hiljaista hölkkää, ja hän arveli, että
-hyvä se saattoikin olla. Sillä eihän hän voinut muuta ajatella, kuin
-että isä- ja äitikulta heti olivat huomanneet, että hän se siinä vain
-ratsasti.
-
-"Mutta olipa se hullua. Äitikulta oli varmaan katsellut vain punaista
-liiviä, jota kreivinna oli käyttänyt monta vuotta eikä huomannut
-mitään muuta. Sillä tuskin Lumikki neito oli ennättänyt tervehtiä
-piiskallaan ja huudahtaa: 'Bonjour, monsier le pasteur!' niinkuin
-kreivinnalla oli tapana tehdä, kun äitikulta hyökkäsi portaita alas
-ja niiasi aivan maahan asti.
-
-"Mitenkä voisinkaan sitä oikein kuvailla? Tiesihän Lumikki neito,
-että äitikulta oli hiukan likinäköinen, ja olihan jokseenkin myöhä
-ilta ja hämärä, mutta sittenkin hänen oli mahdoton käsittää, etteivät
-he tunteneet häntä.
-
-"Hän tuumi: Äitikulta on mielissään, kun minä teen tällaista pilaa
-kreivinnasta. Tiesihän hän, kuinka suuttunut äitikulta oli entiseen
-emäntäänsä. Ei koskaan Lumikki neidon päähän olisi pälkähtänyt, että
-hän niiaisi hänelle. Mutta äitikullan kasvot aivan loistivat. Hän ei
-ollut koskaan näyttänyt niin iloiselta.
-
-"Lumikki neito hyppäsi avutta alas satulasta, aivan kuin
-kreivinnakin, ja heitti ohjakset Pitkälle-Bengtille. Sitten hän
-kääntyi äitikullan puoleen ja ojensi hänelle kätensä.
-
-"'Eh bien, Raclitz, kuinka te voitte uudessa talossanne?'
-
-"Mutta ajattelehan, juuri kun Lumikki neito sai sen sanotuksi,
-kumartui äitikulta hänen kätensä yli ja suuteli sitä!
-
-"Silloin vasta Lumikki neito ymmärsi, että äitikulta oli antanut
-narrata itseään ja että hän luuli kreivinnan itsensä tulleen häntä
-tervehtimään. Lumikki neito tuli niin ymmälle, että hän sanoi:
-'Äitikulta, minähän se vaan olen.'
-
-"Äitikulta ojentautui kiireesti suoraksi ja heitti irti käden. Hän
-katsoi vain kerran tytärpuoleensa, ja kääntyi sitten pois kiiruhtaen
-ylös portaita ja suoraan keittiöön.
-
-"Isäkulta ja lukkari Moreus ja Ulla tulivat nyt Lumikki neidon luo ja
-nauroivat hänen pilalleen. Oi, voi, hänen täytyi näytellä kreivinnaa
-vielä vähän aikaa, sillä isäkultaa se näytti huvittavan. Mutta hän
-oli aivan kuin kivettynyt, sillä äitikullan katse oli pelästyttänyt
-häntä. Hän tuumi: 'Nyt olen saanut äitikullasta vihamiehen. Ei
-äitikulta pane pahakseen, jos sättii häntä vasten kasvoja. Mutta hän
-ei anna koskaan anteeksi, jos pitää häntä pilkkanaan.'"
-
-Pappilanneiti oli hetken aikaa vaiti ikäänkuin odottaen, mitä toinen
-arvelisi hänen jutustaan.
-
-"Tekisi mieli melkein nauraa koko asialle", sanoi Anna Brogren,
-"mutta en voi sitäkään tehdä. Se puristaa aivan sydämeni kokoon.
-Parasta, että jatkat vain kertomustasi, jotta saan tietää kuinka
-vaikea sinun -- niin, minä tarkoitan, Lumikki neidon -- on olla."
-
-Ja sitten alkoi pappilanneiti jälleen kertoa.
-
-"Minun täytyy tosiaankin kertoa, kuinka hullusti kävi kerta syyskuun
-lopussa. Rakas kasvatussisareni huomaa kyllä, ettei se ollut mitään
-tärkeätä, mutta se rohkaisi kuitenkin Lumikki neidon mieltä.
-Joka kerta kun tuo tapahtuma muistui hänen mieleensä, tuumi hän
-itseksensä: Onpa sentään hyvä, että joku tässä talossa ei pelkää
-äitikultaa.
-
-"Muuten hänen piti tunnustaa, että he pelkäsivät kaikki hiukan
-äitikultaa, yksinpä isäkultakin. Tosin hän ei voinut kieltää, että
-äitikulta piti erinomaista huolta isäkullasta ja oli niin kohtelias
-hänelle, että isäkulta tuskin uskalsi liikkua. Mutta kylläpä
-isäkullan oli vaikea panna vastaan, kun äitikulta jotakin halusi!
-
-"Se kävi esiin joka päivä, mutta kaikkein enimmin silloin, kun
-äitikulta sai luvan polttaa viinaa. Kaikki sanoivat, että jollei
-äitikulta olisi sitä halunnut, niin ei isäkulta olisi koskaan
-sallinut jotain sellaista, sillä hän oli aina ollut viinanpolttoa
-vastaan. Jos joku aikaisemmin oli sitä ehdottanut, niin hän vastasi
-vain aivan lyhyesti, että pappilassa oli leivottava leipää ja
-keitettävä velliä viljasta, eikä käytettävä sitä sellaiseen juomaan,
-joka oli kansalle turmioksi.
-
-"Isäkulta sanoi samaa äitikullallekin, mutta hän ei siitä
-pelästynyt. Hän sanoi vaan, että jos isäkulta tahtoi kieltää kaiken
-viinanjuonnin talossaan, niin ei hänellä ollut mitään sitä vastaan,
-mutta kun talossa kuitenkin täytyi olla viinaa, sekä vieraille että
-palvelusväelle, niin hänen mielestään he saattoivat yhtä hyvin
-polttaa sitä itsekin. Kotona poltettuna se tuli puolta halvemmaksi,
-sanoi äitikulta, ja hän kiisteli niin kauan kunnes hän sai tahtonsa
-perille.
-
-"Ensi viinanpolttoon lainasi äitikulta viinapannun ja torven
-naapuritalosta, ja heti kun se tuotiin taloon, kävi hän työhön
-käsiksi. Ja äitikulta johti itse suurella huolella työtä. Hän ei
-antanut viinankeittäjälle vähintäkään rauhaa viinan riistaa tehdessä
-eikä käymisen aikana ja viinaa tislattaessa oli äitikulta aina mukana
-panimossa. Ei kukaan olisi voinut moittia häntä siitä, että hän olisi
-säästänyt työtään ja vaivojaan.
-
-"Isäkulta sen sijaan istui kamarissaan koko sen ajan, kun
-viinankeittoa kesti, eikä kertaakaan tuottanut äitikullalle sitä
-iloa, että hän olisi astunut panimon kynnyksen yli tai pyytänyt saada
-maistaa juomaa.
-
-"Äitikulta ymmärsi hyvinkin, että hän yhä vielä oli viinankeittoa
-vastaan, ja hän tiesi, että jos joku talonväestä joisi itsensä
-humalaan, niin isäkulta sen johdosta heti kieltäisi koko homman.
-Äitikulta varoi sen vuoksi tarkasti, ettei kukaan hänen apulaisistaan
-saanut liian monta maistiaisryyppyä ja kaikki pelkäsivät häntä siihen
-määrään, että hänen onnistuikin pitää järjestystä yllä koko ajan.
-
-"Vain yksi ainoa pieni onnettomuus tapahtui. Äitikulta oli saanut
-viinan aivan selväksi eikä ollut enää juuri muuta tehtävänä kuin
-laskea viina tynnyreihin ja kiviruukkuihin. Hän aikoi ottaa talteen
-myös rankinkin, mutta se oli vielä aivan lämmintä ja äitikulta kaatoi
-sen ämpäriin ja asetti sen panimon oven eteen jäähtymään.
-
-"Heti kun äitikulta oli asettanut rankin ulos, kulki Pitkä-Bengt
-siitä ohi. Ämpäri veti häntä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, mutta
-samassa äitikulta kiiruhti jo ovelle. 'Bengt kulta', sanoi hän,
-'et suinkaan sinä aio juoda tuota? Se ei ole ihmisiä varten. Ei
-se ole muuta kuin rankkia.' Pitkä-Bengt näytti hyvin typerältä ja
-astui edemmä. Hän aikoi mennä navettaan, sanoi hän. Ei suinkaan
-ollut kiellettyä kulkea panimon ohi. Pitkä-Bengt meni kuin menikin
-navettaan ja haki sieltä heinähangon, jonka karjapiika oli lainannut
-häneltä. Ja sitten hän aikoi viedä sen talliin takaisin. Mutta
-avatessaan takapihan veräjää tuli Isopukki häntä vastaan, se seisoi
-aidan takana kuono säleitten välissä ja vainusi jotakin panimon
-puolella. Päivä oli hyvin kaunis, ja kaikki vuohet olivat lasketut
-ulos, mutta toiset pysyttelivät risukasalla. Isopukki yksin seisoi
-veräjällä.
-
-"Ihmeellistä, että Pitkä-Bengt saattoi olla noin kömpelö. Hän avasi
-veräjän niin auki, että Isopukki pääsi livahtamaan hänen ohitsensa.
-Eikä hän koettanutkaan ajaa Isoapukkia takaisin aidan taakse,
-niinkuin hänen olisi pitänyt tehdä. Hän katsoi vain, että puutarhan
-portit olivat suljetut, jotta Isopukki ei päässyt pilaamaan isäkullan
-omenapuita eikä äitikullan kaalipenkkejä. Hänen mielestään ei
-suinkaan ollut vaarallista, vaikka Isopukki pääsikin pihamaalle ja
-sai haukata hiukan ruohokenttää.
-
-"Vaan ajatteleppas, Isopukki ei vilkaissut edes ruohokenttään
-päinkään, vaan juosta hölkytti suoraan panimon edustalle. Se
-tepsutteli niin somasti ja kevyesti, ettei äitikulta kuullut yhtään,
-vaikka panimon ovi oli raollaan.
-
-"Tuo pukki oli aina ollut kovin hieno. Juodessa se ei loiskuttanut
-kuin koira eikä särpinyt niinkuin hevonen, vaan oli niin hiljaa,
-ettei kukaan huomannut mitä se toimitti. Isopukki oli juonut monta
-kannullista maitoa karjapiian selän takana, ja nyt se ehti hyvässä
-rauhassa juoda koko rankin äitikullan tietämättä asiaakaan.
-
-"Mutta kun ämpäri oli tyhjä, alkoi Isopukki määkiä, niinkuin sen
-tapa oli, sillä sen mielestä ei ollut hauska tehdä kepposia, jollei
-se saanut nähdä, miten kaikki suuttuivat siitä, mitä se oli tehnyt.
-Samassa äitikulta seisoikin jo kynnyksellä ja näki, että ämpäri oli
-tyhjä.
-
-"Äitikulta otti pitkän, nokisen uunikoukun käteensä, joka aina seisoi
-panimon oven nurkassa, ja aikoi antaa pukille kyytiä. Mutta sellaisen
-kestityksen jälkeen ei Isopukki voinut ymmärtää, että äitikulta olisi
-toden teolla sille vihainen, ja se nousi takajaloilleen ja alkoi
-tanssia äitikullan edessä. Isopukki oli vanha ja voimakas, eikä
-ollut niinkään hyvä joutua sen kanssa tekemisiin. Äitikulta hutki
-sitä uunikoukulla, ja jokainen, joka tunsi sen tavat, tiesi, ettei
-tuo leikki loppuisi hyvin. Kaikki kiiruhtivat nyt pihalle äitikullan
-apuun, sekä isäkulta, Lumikki neito että palvelustytöt. Mutta
-Isopukki ei tehnyt hänelle yhtään mitään, hyppäsi vain edes-takaisin,
-ja silloin isäkulta kielsi toisia sekaantumasta leikkiin. Samalla hän
-huusi äitikullalle, että hänen oli nyt parasta kiiruhtaa panimoon
-niin kauan kuin Isopukki oli vielä leikkisällä tuulella.
-
-"Mutta äitikulta ei välittänyt varoituksesta. Ja vihdoin hänen
-onnistui iskeä uunikoukulla Isoapukkia niin kovasti, että tämä
-sen tunsi. Se laskeutui nyt etujaloilleen, mutta ei sillä ollut
-paljonkaan voitettu, sillä se hyökkäsi samassa panimoon ja heitti
-sarvillaan kumoon niin monta äitikullan pulloa ja ruukkua kuin se
-vain ennätti. Ja tuskin oli äitikulta ehtinyt sen jäljissä sisään,
-kun se taas kiiruhti ulos.
-
-"Isopukki tiesi nyt vallan hyvin, että kaataessaan kaikki pullot
-kumoon se oli antanut äitikullalle niin paljon työtä, että se vähäksi
-aikaa pääsi hänestä rauhaan ja sai nauttia iloisesta tuulestaan. Se
-seisoi pari sekunttia hiljaa panimon ovella ja katseli ympärilleen.
-Sitten se alkoi astua hiljaa ja vakavana mäkeä ylös asuinrakennusta
-kohti.
-
-"Isopukki käyttäytyi tavallisesti hyvin arvokkaasti ja juhlallisesti
-ja se oli sille hyvään tarpeeseen, sillä olihan melkein mahdotonta
-uskoa, ettei niin komea elukka koskaan ajattelisi muuta kuin
-pahantekoa. Mutta ei kukaan ollut koskaan nähnyt sitä niin komeana
-kuin nyt. Se nosti jalkojaan hitaasti ylös, nojasi päätään taakse,
-nosti kuononsa ilmaan ja ikäänkuin kerskaili suuresta parrastaan ja
-pitkistä sarvistaan. Kuitenkin saattoi huomata, ettei se ollut oikein
-vakavissaan. Silmät vilkkuivat hiukan sinne ja tänne ja takaruumis
-heilahteli toiselle puolelle.
-
-"Isäkulta luuli, että Isopukki oli matkalla vuohiensa luo
-takapihalle, ja hän huusi Lumikki neidolle, että he väistyisivät
-pukin tieltä, eivätkä häiritsisi sitä. Mutta jos Isopukki olikin
-aikonut sinne, niin muutti se mielensä kulkiessaan kuistin ohi ja
-huomatessaan, että sisäovi oli jäänyt auki väen kiiruhtaessa pihalle
-sitä hätyyttämään. Ja parhaillaan kun se astui aivan vakavasti
-eteenpäin, loikkasi se portaita ylös ja juoksi sisään.
-
-"Nyt hyökkäsivät kaikki palvelustytöt sen perässä ajaakseen sen
-ulos. Silloin Isopukki pakeni ylös vintin portaita, ja kun toiset
-seurasivat sen jäljissä, hyppäsi se ulos ullakkoikkunasta. Isopukki
-ei viitsinyt katsoa, kuinka pitkältä siitä oli maahan, ennenkuin se
-hyppäsi. Mutta onni potkaisi sitä aina, ja siksi se hyppäsi nytkin
-ulos siitä ikkunasta, joka oli aivan kuistin katon yläpuolella.
-
-"Katto oli pieni ja kalteva ja sen keskellä kulki kapea harja, ja
-juuri sille kohdalle Isopukki sattui tulemaan. Se ei voinut astua
-askeltakaan syrjään putoamatta maahan. Eikä se voinut palata takaisin
-ullakollekaan.
-
-"'Mene sisään, Isopukki!' sanoi isäkulta ja hätyytti sitä kepillään.
-Mutta pukki seisoi paikoillaan. Palvelustytöt olivat tulleet ulos ja
-odottivat kauhuissaan miten sen kävisi. Mutta Isopukki näytti varsin
-tyytyväiseltä. Se käänsi vain päätään ja vilkaisi heihin ja selvästi
-saattoi huomata, että toisten pelko huvitti sitä.
-
-"Äitikulta oli nostanut pullonsa pystyyn ja tuli nyt uunikoukku
-kädessä antamaan kyytiä pukille. Mutta kun se huomasi hänet, alkoivat
-sen silmät vilkkua vielä entistä lystikkäämmin. Selvään saattoi
-nähdä, ettei se pelännyt vähääkään äitikultaa.
-
-"Mutta äitikulta heilautti vielä kerran uunikoukkuaan ja samassa
-pukki puristi jalkansa kokoon, hypähti ilmaan kuin nuoli ja putosi
-maahan aivan äitikullan eteen.
-
-"Ja heti kun se oli päässyt maahan, antoi se niin kovan iskun
-äitikullalle, että hän kaatui kumoon. Sitten juoksi Isopukki pois
-takapihalle päin, hyppäsi aidan yli ja tanssi sitten vuohiensa
-parissa useita tunteja.
-
-"Ensi hädässä ei kukaan kuitenkaan huomannut, mihin pukki oli
-joutunut. Kaikki hyökkäsivät äitikullan luo auttamaan häntä. Kaikkein
-ensimäisenä ehti paikalle Lumikki neito. Mutta äitikulta työnsi hänet
-kiivaasti luotaan. 'Älä teeskentele!' huusi hän. 'Kyllä minä tiedän,
-millä mielellä sinä olet. Sinä vaan iloitset tästä. Naura sinä, niin
-kauan kuin saat! Kyllä minä tiedän, kuka saa sinut vielä itkemäänkin.'
-
-"Ja tottahan se on, ettei Lumikki neito ollut näyttänyt kovin
-levottomalta. Hän oli nauranut pukille, eikä hän vieläkään ollut
-ehtinyt tulla vakavaksi.
-
-"Mutta äitikullan sanat tuottivat hänelle kylliksi surua koko
-päiväksi.
-
-"Ja ymmärräthän sinä, rakas kasvatussisareni, ettei tämä tapaus
-antanut Lumikki neidolle uutta rohkeutta, vaan pieni uni, jonka hän
-näki yöllä.
-
-"Lumikki neito näki unissaan pukin seisovan jälleen kuistin katolla,
-mutta tällä kertaa ei oikea pukki, vaan kaikki se ilo ja pila, joka
-vanhastaan asusti tässä kodissa, oli kiivennyt katolle ja seisoi
-siinä tehden pilkkaa äitikullasta. Ja se pukki osasi puhua, ja
-se sanoi äitikullalle, ettei hänen onnistuisi muuttaa tätä taloa
-kylmäksi ja kovaksi vankilaksi, niinkuin hän yritti tehdä. Kaikki
-entinen siinä nousi häntä vastaan.
-
-"Ja kun Lumikki neito heräsi, tuumi hän, että se oli totta, eikä hän
-sen jälkeen mielestään enää yksin taistellut äitikultaa vastaan."
-
-"Ensi kerran, kun tulen tervehtimään Lumikki neitoa, niin tuon
-aivan varmaan pari leipää Isollepukille", sanoi Anna Brogren, kun
-pappilanneiti hetkeksi vaikeni.
-
-"Se kestitys taitaa tulla liian myöhään", sanoi pappilanneiti. "Sillä
-viime kirjeessään sanoi Lumikki neito, että äitikulta oli antanut
-teurastaa Isonpukin."
-
-"Kas vaan", sanoi ruustinna miettivästi, "kas vaan! Eikö Lumikki
-neidon isä sanonut mitään, vaan antoi sen tapahtua! Minäpä sanon
-sinulle, luulenpa aivan varmaan, että Lumikki neidon emintimä tekee
-hänelle vielä jotakin pahaa."
-
-Mutta pappilanneiti sanoi nopeasti: "Tokkopa hän voi vahingoittaa
-Lumikki neitoa. Päinvastoin hän luulee, ettei Lumikki neito ajattele
-mitään muuta kuin tuottaa hänelle ikävyyttä."
-
-"Kai hän sen asian paremmin tietää."
-
-"Kaikki käy Lumikki neidolta päin mäntyyn. Minäpä kerron vielä
-jotakin, niin saat nähdä, kuinka huonosti hänen aina käy."
-
-"Minä kuuntelen mielelläni sadun loppuun", sanoi ruustinna. "Mutta
-kyllä minä sen tiedän, että Lumikki neito on vaarassa, eikä hänen
-emintimänsä."
-
-"Tiedäthän, rakas kasvatussisareni", sanoi pappilanneiti, "että
-Lumikki neidon isä oli istuttanut koko pappilan puutarhan. Häntä
-sai kiittää siitä, että siellä oli karviaismarjoja ja viinimarjoja,
-hyviä puutarhamansikoita ja keittiökasveja ja ruusupensaita
-asuinrakennuksen länsipuolella.
-
-"Parhaat kaikista isäkullan puutarhassa olivat kuitenkin omenapuut.
-Isäkulta oli istuttanut ja jalostanut ne ja luulenpa, että saa kulkea
-pitkältä, ennenkuin tapaa sellaisia hedelmiä kuin heillä oli. Aina
-kun Lumikki neito söi isäkullan omenia, tuntui hänestä, ikäänkuin ne
-olisivat maistuneet auringonpaisteelta ja kesälämmöltä.
-
-"Sen kauniimpia omenia kuin tänä kesänä ei Lumikki neito ollut ennen
-nähnyt puutarhassa. Oi, millaisia paradiisiomenia ja astrakaaneja,
-kesä- ja talviomenia siellä olikaan! Ehkei niitä ollut yhtä runsaasti
-kuin ennen, mutta sitä kauniimpia ne omenat olivat. Ei ainoatakaan
-madonsyömää hedelmää, kaikki olivat yhtä suuria ja kaunismuotoisia.
-Kaikki astrakaanit olivat läpikuultavia, kaikki paradiisiomenat
-tummanvihertävänpunaisia ja kaikki talviomenat kauniin punaposkisia.
-
-"Omenat olivat tosiaankin niin mainioita, että niistä puhuttiin koko
-pitäjällä. Ne olivat niin suuria ja koreita, että ne loistivat tielle
-saakka, ja matkustavaisia tuli taloon, jotka pyysivät saada mennä
-puutarhaan niitä katselemaan.
-
-"Mutta nyt minun pitää sanoa jotakin. Vaikka omenat olivatkin niin
-kauniita ja hyviä, niin niistä oli sittenkin kovin paljon huolta.
-Ja olihan muina vuosina koko joukko pappilan omenia varastettukin.
-Nyt katosi kuitenkin tuskin ainoatakaan omenaa tällä tavalla, sillä
-äitikulta vartioitsi niitä aivan uupumattomasti. Aina elokuun
-lopusta saakka, jolloin omenat alkoivat kypsyä, oli hän vartioinut
-puutarhassa joka ainoa yö.
-
-"Mutta tekipä äitikulta vieläkin enemmän. Hän vartioitsi omenia
-kotiväeltäkin. Hän hankki ulkolukon puutarhan veräjään sekä talletti
-itse aina avaimen. Kun äitikulta löysi jonkun oikein kauniin ja
-kuulakan astrakaanin, saattoi hän antaa sen isäkullalle, mutta Beata
-mummo ja Lumikki neito! eivät saaneet maistaa ainoatakaan.
-
-"Muina vuosina heillä ei tosin ollut yhtä kauniita omenia, mutta
-enemmän iloa niistä ainakin oli. Kaikki kartanossa olivat saaneet
-niitä kylliksensä. Eikä niitä riittänyt vain kartanon väelle, vaan
-jokainen, joka tuli taloon käymään, sai niitä maistaa ja useille
-annettiin niitä hiukan mukaankin.
-
-"Ei edes silloin, kun omenat otettiin alas puista, saanut kukaan
-niitä maistaa, sillä äitikulta hoiti yksin sen tehtävän. Hän veti
-sormikkaat käteensä ja otti jokaisen omenan erikseen varovaisesti
-alas, jotta ne eivät vaan loukkaantuisi eikä vioittuisi. Olihan
-Lumikki neidon mielestä hiukan kovaa, ettei hän saanut syödä omenia,
-niin kauan kuin niillä oli vielä tuore kesämakunsa, mutta hän
-lohdutti itseään sillä, että hyvältä ne syksylläkin ja talvella
-maistuisivat. Sillä varmaan äitikulta osaisi niin hyvin niitä
-säilyttää, etteivät ne pääsisi mätänemään.
-
-"Mutta hän huomasi varsin pian, että äitikullalla oli aivan toiset
-aikeet. Ei hänen mieleensä ollut edes juolahtanutkaan, että pappilan
-väki itse saisi syödä niin paljon hyviä hedelmiä.
-
-"Isäkultakin olisi varmaan käyttänyt omenat vain omiin tarpeisiin,
-niinkuin muinakin vuosina. Mutta äitikulta oli laskenut, että he
-voisivat ansaita niillä rahaa. Hän tahtoi myödä kaikki nuo kauniit
-hedelmät Brobyn markkinoilla.
-
-"Ja tietenkin sai äitikulta tahtonsa läpi. Äitikulta ajoi
-markkinoille ja vei mukanaan kaksi kärryllistä omenia sekä rengin ja
-palvelustytön, joiden piti auttaa äitikultaa myönnissä.
-
-"Tultuaan markkinapaikalle avasi hän laatikkonsa ja tynnyrinsä
-ja asetti omenat pöydälle. Äitikulta ei arastellut minkäänlaista
-työtä, ja hän seisoi suuret kintaat kädessä ja suuri villahuivi
-vyötäisillään pöydän ääressä myödäkseen itse omenansa. Äitikulta ei
-todellakaan uskaltanut antaa tätä tointa kellekään muulle.
-
-"Mutta olipa hänellä myös myötävänä sellaista tavaraa, että hän
-saattoi siitä ylpeillä. Äitikullan pöytä loisti niin punaisena ja
-vihreänä ja keltaisena ja valkeana, että ihmisiä tulvaili sinne vain
-sitä koreuttakin katsomaan. Brobyn suurille markkinoille tuli nyt
-niinkuin aina muulloinkin puutarhureita sekä Sörmlannin linnoista
-että Näsin herraskartanoista. Mutta ei kellään ollut tarjona niin
-kauniita hedelmiä kuin äitikullalla.
-
-"Heti kun äitikulta oli valmiina myömään, kiiruhtivat kaikki ihmiset
-esille ja kysyivät omenoiden hintaa. Mutta silloin äitikulta vaati
-niistä niin paljon, että ihmiset kauhistuivat eikä kukaan tahtonut
-ostaa.
-
-"Äitikulta sai nyt istua siinä kaikkine komeuksineen ja katsella
-miten markkinaväki teki kauppaa hänen naapuriensa kanssa. Mutta
-äitikulta ei laskenut alas hintojaan vähääkään. Hän pyysi puolta
-enemmän omenoistaan kuin kukaan muu. Hän kai luuli, että hän
-myöhemmin päivällä saisi ne kaupaksi, kun muut olivat myöneet
-hedelmänsä loppuun.
-
-"Ehkäpä äitikulta teki toisellaisiakin laskuja. Äitikulta tiesi
-varsin hyvin, kuinka paljon viinaa tavallisesti juotiin Brobyn
-markkinoilla ja hän tiesi senkin, että puolenpäivän jälkeen tuskin
-ainoakaan mies oli enää raitis. Ehkäpä äitikulta tuumi, että väki
-iltapuolella helpommin hellittäisi rahojaan.
-
-"Näyttipä todellakin siltä, kuin äitikulta olisi ollut oikeassa.
-Mitä pitemmälle aamupuoli kului, sitä enemmän väkeä kerääntyi hänen
-pöytänsä ääreen. Ensinkin kaikki pienet pojat ja tytöt, joita
-markkinoilla oli. Ne seisoivat siinä sormet suussa ja katselivat
-kaihoavin katsein omenia, jotta sydäntä oikein liikutti. Heillä
-tietenkään ei ollut rahaa millä ostaa, mutta olipa joukossa
-aikaihmisiäkin, jotka seisoivat siinä, eivätkä voineet irroittaa
-katseitaan hedelmistä.
-
-"Vähä-väliä tuli joku kysymään omenien hintaa. Mutta äitikulta piti
-puoliaan yhtä rohkeasti kuin aamullakin. Ei hänen mielensä tehnyt
-huojistuttaa hintaa nyt, kun kaikkialla muualla omenat olivat jo
-loppuunmyödyt. Nyt luuli hän varmaan, että hänen vuoronsa tulisi.
-
-"Äitikulta näki, miten kaikkien kasvoilla paloi kiihkeä omenanhalu ja
-hän tuumi mielessään: 'Kauan he eivät voi enää haluaan hillitä. Ei
-muuta tarvita kuin että joku tekee alun.'
-
-"Mutta sitä kesti ja kesti ja lopulta äitikulta jo luuli, että hän
-saisi viedä kotiin kaikki omenansa.
-
-"Silloin äitikulta päätti koettaa viimeistä keinoa, ja hän lähetti
-palvelustytön hakemaan Lumikki neitoa, joka kulki markkinakojujen
-keskellä ja osti lahjoja kaikille niille kotolaisille, jotka eivät
-olleet päässeet markkinoille.
-
-"Kun Lumikki neito tuli äitikullan luo, käski hän hänen hetkeksi
-asettua äitikullan paikalle ja myödä omenoita. Äitikulta olikin
-seisonut yhdessä kohti koko päivän, ja hänen jalkojaan paleli. Hänen
-oli pakko hiukan liikkua.
-
-"Lumikki neito ei ruvennut hyvällä mielellä myömään Brobyn
-markkinoilla, mutta hän ei uskaltanut myöskään vastustaa äitikultaa,
-vaan sitoi ympärilleen äitikullan suuren villahuivin ja veti käsiinsä
-hänen kintaansa ja asettui hänen paikalleen pöydän taakse. Ja kun
-äitikulta oli moneen kertaan varoittanut häntä, ettei hän vaan
-millään muotoa laskisi hintoja eikä söisi itsekään omenia, läksi
-äitikulta tiehensä.
-
-"Mutta jos äitikulta luuli, että ihmiset ostaisivat tytärpuolelta
-halukkaammin kuin häneltä itseltään, niin erehtyi hän suuresti.
-
-"Lumikki neito sai seisoa siinä ja vartioida omeniaan saamatta
-kaupaksi ainoatakaan aivan niinkuin äitikultakin. Suuret ja pienet
-seisoivat yhäti piirissä hänen ympärillään, mutta ei ainoakaan
-ostanut mitään.
-
-"Äkkiä tuli paikalle pari puoleksi päihtynyttä renkiä kuljettaen
-kukin tyttöä kainalossaan ja tunkeutui väkijoukon läpi pöydän ääreen.
-
-"He olivat kovaäänisiä ja hyväntuulisia ja rahat helisivät heidän
-taskuissaan, he olivat oikealla juhlatuulella. Lumikki neito pelästyi
-pahan päiväisesti ja olisi mieluimmin juossut pakoon, mutta hän pysyi
-sittenkin paikoillaan toivoen kerrankin saavansa myödyksi jotakin.
-
-"He tulivat aivan hänen eteensä, ja etumaisin ei kysynyt edes hintaa,
-vaan laski kouransa kaikkein parhaimpien omenien päälle. Samalla hän
-katsoi Lumikki neitoon ja koetti näyttää niin selvältä kuin suinkin.
-'Mistä nämä omenat ovat?' kysyi hän.
-
-"Lumikki neito vastasi, että ne olivat hänen kotoaan.
-
-"'Niin, siellä minä olen käynyt monta kertaa', sanoi mies, 'ja minä
-tunnen sekä teidät että teidän isänne. Hän on kelpo mies, tuo pappi.'
-
-"Lumikki neito vastasi ystävällisesti. Hän piti rengistä, koska hän
-puhui ystävällisesti isäkullasta.
-
-"'Minä tiedän, että te ja teidän isänne olette hyviä ihmisiä',
-sanoi renki. 'Te olette niin hyviä, että te annatte varmaan köyhän
-renkimiehen maistaa omenoitanne maksuttakin.'
-
-"Ennenkuin Lumikki neito ymmärsi, mitä hän oikeastaan aikoi, oli hän
-ottanut koko kourallisen kauniita omenia ja juossut tiehensä. Ja
-tyttö, joka oli ollut hänen käsipuolessaan, otti myös muutamia omenia
-ja juoksi pois hänkin. Ja samoin teki hänen toverinsakin sekä toverin
-tyttö.
-
-"Eihän Lumikki neito olisi voinut sellaista aavistaakaan. Hän joutui
-aivan epätoivoon, kun he veivät maksutta häneltä niin paljon omenia.
-Hän aikoi juosta heidän jälkeensä ja riistää heiltä omenat, mutta
-hän ei uskaltanut kuitenkaan, vaan lähetti rengin ja palvelustytön
-heidän jälkeensä. Samassa hän huomasi, että koko väkijoukko tunkeutui
-hänen pöytänsä ääreen. 'Nyt he tulevat ostamaan', tuumi hän ja hänen
-mielensä kävi rohkeammaksi.
-
-"Mutta vielä vai, hekö olisivat ostaneet! Eivät he sitä
-ajatelleetkaan, vaan he hyökkäsivät esille, noin kymmenkunta
-kerrallaan ja riistivät pöydältä niin paljon omenia kuin he saivat
-käsiinsä ja huusivat ääneensä, että Lumikki neito ja hänen isänsä
-olivat siksi hyviä, etteivät he vaatineet köyhiltä ihmisiltä maksua
-muutamista omenista. Ja kaikki pikkupojat, jotka olivat seisoneet
-omenien edessä ja katselleet niitä koko päivän, he ottivat nyt lakit
-päästänsä ja täyttivät ne omenilla, ja pikkutytöt, joiden suuhun vesi
-oli herahtanut heidän siinä seisoessaan ja katsellessaan, hyökkäsivät
-esille ja riistivät kymmenittäin omenia esiliinoihinsa.
-
-"Lumikki neito kumartui omenien yli suojellaksensa niitä ruumiillaan.
-Mutta mitäpä se olisi auttanut? Ja hän itki ja rukoili ja huusi
-ääneensä, että he saattoivat hänet aivan onnettomaksi, mutta kukapa
-hänestä olisi välittänyt? Eivätkä yksin pikkupojat ja pikkutytöt
-riistäneet omenia, vaan aikaihmisetkin. Ja he nauroivat vain ja
-olivat niin iloisia ja pitivät koko asiaa vain markkinapilana. Ja
-jokainen huusi Lumikki neidolle ottaessaan omenan, että hän ja hänen
-isänsä olivat niin kovin hyviä ja soivat varmaan heille pari omenaa.
-
-"Lumikki neito huitoi ympärilleen ja Lumikki neito huusi apua,
-mutta omenat olivat menneet. Markkinaväki kaatoi pöydän ja potkaisi
-tynnyrit ja laatikot nurin ja anasti kaikki omenat. Markkinoilla
-oli yllin kyllin vallatonta väkeä, ja he yhtyivät hälinään. Siinä
-syntyi tappelua ja riitaa, ja Lumikki neidon täytyi paeta pois ja
-jättää omenat oman onnensa nojaan, sillä muuten väki olisi tallannut
-hänetkin jalkoihinsa.
-
-"Mutta samassa palasi emintimä takaisin ja näki tytärpuolen seisovan
-siinä tyhjin käsin ja ypö yksin ja itkevän harmista ja pelosta.
-Äitikulta tarttui häntä käsivarsista kiinni ja pudisteli häntä.
-'Odotahan, kunnes pääsemme tänä iltana kotiin', sanoi äitikulta,
-'niin opetan sinua lahjoittamaan pois minun omeniani!'
-
-"Eikä se ihme ollutkaan, että äitikulta oli pahoillaan, mutta olihan
-se kovaa, että hän luuli tytärpuolen tehneen sen tahallaan.
-
-"Kotimatka sinä päivänä oli kovin raskas. He istuivat vaunuissa,
-sekä isäkulta että äitikulta ja Lumikki neito, ja aluksi yritti
-isäkulta jutella tavalliseen tapaansa. Mutta äitikulta istui jäykkänä
-vaununnurkassa yhteenpuristetuin huulin eikä vastannut sanaakaan,
-ja Lumikki neito vaan itki. Isäkulta ei voinut kovin syvästi surra
-sitä, että hän oli kadottanut muutamia omenia, ja häntä luultavasti
-huvitti se, että ihmiset olivat kehuneet häntä niin hyväksi, että hän
-varmaan soi heillekin muutamia omenia. Hän koetti pitää rohkeuttaan
-yllä puhuttelemalla kaikkia markkinamiehiä, joiden ohi hän ajoi. Hän
-kysyi, olivatko he saaneet hyvän hinnan lehmistään, mitä he olivat
-maksaneet lampaista ja olivatko he nähneet hänen omeniaan.
-
-"Mutta hetken kuluttua muuttui isäkulta ihmeen 'hiljaiseksi. Hän
-kääntyi äitikullan puoleen ja istui kauan ja katseli vaan häntä.
-Sitten hän tuijotti hyvän aikaa eteensä. Ja nyt hän näytti kovin
-vanhalta ja väsyneeltä.
-
-"Hetken kuluttua huomasin minä, että isäkulta katseli kauan ja
-huolissaan minuun. Tuntuipa siltä, kuin isäkulta olisi tahtonut
-tunkeutua minun sieluni syvyyteen.
-
-"Sitten sanoi isäkulta: 'Sinä tulet yhä enemmän äitisi kaltaiseksi.'
-Ja isäkulta otti käteni käsiensä väliin ja hyväili sitä hiljaa.
-
-"Tuntui aivan siltä, kuin isäkulta olisi tahtonut rauhoittaa minua
-ja tehdä minut iloiseksi. Minä ajattelin: 'Isäkulta ymmärtää kyllä,
-etten tehnyt sitä tahallani. Hän tietää, etten minä ole sellainen.'
-
-"Isäkulta piteli kättäni koko ajan. Mutta hän kumartui yhä enemmän
-eteenpäin, ja kun me pysähdyimme portaitten eteen, vaipui hän aivan
-kokoon. Hän ei liikahtanut vaunuista, kun äitikulta ja minä nousimme.
-Minä luulin, että hän oli kuollut.
-
-"Mutta niin pahasti ei sittenkään ollut käynyt, vaikka vaara olikin
-lähellä."
-
-Pappilanneiti vaikeni hetkeksi. Ääni oli käynyt epävakavaksi ja hän
-tarvitsi hiukan aikaa rauhoittuakseen, ennenkuin hän saattoi jatkaa.
-
-"Nyt sinä tiedät, minkälainen minun elämäni on", sanoi hän.
-"Äitikulta saa tehdä minulle mitä hyvänsä, enkä minä voi valittaa
-isäkullalle, sillä minä pelkään, että hän saa uudestaan halvauksen
-niinkuin silloin, kun hän palasi kotiin markkinoilta ja ajatteli
-meidän riitaamme."
-
-"Mutta eikö hän näe sitten itse?"
-
-"Ehkäpä hän näkeekin, mutta hän ei voi sille mitään. Näyttäähän
-siltä, kuin isäkulta olisi jälleen terve, mutta minä tiedän, kuinka
-heikko hän on. Hänellä ei ole enää omaa tahtoa. Ei ikänä isäkulta voi
-enää olla yhtä iloinen kuin sinä aamuna, jolloin me menimme yhdessä
-katsomaan heinäntekoa."
-
-
-
-
-SVARTSJÖN PAPPI.
-
-
-Uuden vuoden aattona, päivällisen jälkeen, pisti pappi päänsä
-keittiönovesta sisään.
-
-Mihin Myrskytuuli oli tänään joutunut? Hän ei ollut nähnyt häntä
-ulkona kelkkamäessä. Ei suinkaan hänen pitänyt istua sisällä aamusta
-iltaan niinkuin muiden naisten?
-
-Hän tarkoitti pikkupiikaa. Jo ensi päivänä, kun hän oli tullut
-Lövdalaan, oli pappi ottanut hänet mukanaan ulos ja etsinyt
-hänelle kelkan kalustohuoneesta. Sitten hän kävi joka aamupäivä
-muistuttamassa, että tytön piti mennä ulos laskemaan mäkeä.
-
-Samalla kertaa hän käytti myös tilaisuutta hyväkseen ja tokaisi
-hyväntahtoisesti emännöitsijälle ja palvelustytöille, että heidän
-varmaan teki mieli kaiket päivät vain istua ja paistatella itseään
-kyökissä.
-
-Nyt hänelle vastattiin, että pikkupiika olisi tietenkin lähtenyt
-tänään kelkkamäkeen niinkuin kaikkina muinakin päivinä, mutta hänen
-äitinsä oli tullut pappilaan häntä tervehtimään. Tämä oli nyt mennyt
-navettaan katselemaan lehmiä, ja pikkupiika oli seurannut hänen
-mukanaan.
-
-Pappi vetäytyi pois ovelta ja sulki sen jälkeensä. Hetken aikaa hän
-mietti itsekseen. Sitten hän suuntasi askeleensa navettaa kohti.
-
-Keittiössä olijat seurasivat häntä silmillään. Hän näytti vanhalta
-ja heikolta syksyllisen sairautensa jälkeen. Mutta täytyihän hänen
-tietenkin puhua joka ainoan ihmisen kanssa, joka tuli pappilaan.
-
-Kesti kuitenkin hyvän aikaa, ennenkuin pappi ennätti Maritin
-puheille. Ensinkin tuli Pitkä-Bengt sanomaan, että eräs mies oli
-tuonut sairaan hevosensa pappilaan ja kysyi tietäisikö pappi jotakin
-apua sille.
-
-Ja kun hän oli hoidellut sairasta hevosta, tuli pari talonpoikaa,
-jotka olivat joutuneet perinnöstä riitaan keskenään ja pyysivät,
-että hän sanoisi kuinka paljon kummankin piti saada, jotta heidän ei
-tarvitsisi vetää asiaa oikeuteen.
-
-Kesti ainakin tunnin verran, ennenkuin hän sai asian niin pitkälle,
-että hän saattoi tarjota miehille sovintoryyppyä.
-
-Sillä välin istui pikkupiika navetan pimeässä nurkassa ja jutteli
-äitinsä kanssa. He istuivat kumpikin lypsyrahilla ja pikkupoju oli
-pikkupiian sylissä. Hän piti suurta siskoaan niin hyvänä, että hänen
-oli mahdoton erota hänestä.
-
-Äiti ja pikkupoju olivat olleet Nygårdissa aina Tapaninpäivästä
-saakka. Nyt he olivat kotimatkalla, mutta he olivat kulkeneet
-pitempää tietä Lövdalan ohi, saadakseen tavata pikkupiikaa.
-
-Pikkupiika ei varmaankaan koskaan ollut niin iloinnut, kuin
-nähdessään äidin astuvan keittiöön. Hän tuli juuri parhaiksi
-auttamaan häntä hänen suuressa huolessansa.
-
-Kun he tulivat navettaan, täytyi äidin ensinkin selittää hänelle,
-mitä tuo uusi satu Lumikki neidosta merkitsi, josta pikkupiika
-oli kuullut kahtena yönä perätysten. Oliko mahdollista, että
-pappilanneiti oli tarkoittanut itseään?
-
-Kun pikkupiika oli kertonut sen niin hyvin kuin hän taisi, istui
-äiti hyvän aikaa ääneti. Lopulta hän sanoi: "Luultavasti he eivät
-luulleet, että sinä ymmärtäisit heidän puhettaan. Mutta koska sinä
-sittenkin ymmärsit, niin saat nyt näyttää, että ymmärrät pitää sitä
-myös salassa."
-
-Mutta siinä ei ollut kaikki, pikkupiialla oli vielä toinenkin suru.
-
-Eilen aamupuolella oli pappilanrouva tullut hänen luokseen ja
-katsellut häntä ystävällisesti silmiin ja kysynyt viihtyikö hän
-täällä, vai kaipaisiko hän kotia.
-
-Kyllä, hän viihtyi erinomaisesti ja hänen oli oikein hyvä olla. Ja
-hän piti niin paljon kanoista.
-
-"Vai niin", oli pappilanrouva silloin nauraen sanonut, "etkö pidä
-mistään muusta kuin kanoista?"
-
-Kyllä, pikkupiika piti myöskin pappilanneidestä.
-
-Taaskin pappilanrouva oli naurahtanut. Mistä se johtui, että hän piti
-mamseli Maija Liisasta?
-
-Hän piti hänestä siksi, että hän kertoi niin paljon kaunista.
-
-"Todellako", oli pappilanrouva sanonut, "ymmärrätkö sinä, mistä hän
-on saanut tietää kaiken sen, mitä hän kertoo?"
-
-"Sen hän kai oppii kirjoista, joita hän lukee yöllä", oli pikkupiika
-vastannut.
-
-"Vai niin, lukeeko hän öisin?" oli pappilanrouva sanonut yhtä
-ystävällisesti ja lempeästi yhä edelleen. "Hän lukee kai päresoihdun
-valossa?"
-
-"Eiköhän hänellä lie kynttilä", oli pikkupiika vastannut.
-
-Illalla oli sitten pappilanneiti ja pikkupiika panneet maata aivan
-niinkuin tavallisestikin, ja niin pian kuin he olivat vuoteessa, oli
-pappilanrouva astunut huoneeseen, niinkuin hänellä tapana oli, ja
-ottanut pois kynttilän ja kynttiläjalan.
-
-Mutta kun talossa kaikki hiljeni, nousi pappilanneiti vuoteeltaan
-ja otti esille talikynttilän, jonka hän oli piiloittanut suureen
-seinäkellokaappiin, hiipi keittiöön, puhalsi hiiliin saadakseen tulta
-kynttilään ja alkoi lukea. Pappilanneidellä oli veli Uppsalassa, ja
-hän lähetti hänelle runoja, sillä hän tiesi, että pappilanneiti piti
-kaikesta sellaisesta. Ja näitä hän opetteli ulkoa yöllä.
-
-Varmaankin hän luki jotakin hyvin kaunista, sillä hän ei kuullut,
-että salin ovi avautui. Hän ei katsonut ylös ennenkuin pappilanrouva
-seisoi hänen vieressään ja riisti kynttilän jalasta.
-
-"Sinä aiot varmaan saattaa meidät kaikki köyhiksi", sanoi
-pappilanrouva, "koska poltat tulta kaiken yötä. Mistä sinä sait
-kynttilän?"
-
-"Se ei ole äitikullan kynttilä", sanoi pappilanneiti.
-
-"Olkoon kenen hyvänsä, niin pidän minä sittenkin huolta siitä, ettet
-sinä saa köyhdyttää meitä", sanoi pappilanrouva. "Kyllä minä opetan
-sinua tuhlaamaan kynttilöitä."
-
-Sitten pappilanrouva läksi pois, mutta hetken kuluttua hän palasi
-takaisin kangaspala käsivarrella.
-
-"Koska sinä tahdot valvoa öisin, niin saat ainakin tehdä jotakin
-hyödyllistä", sanoi hän. "Ompele reikäompelu valmiiksi huomenaamuksi!"
-
-Nyt hän läksi taas pois, mutta pappilanneiti sai valvoa työnsä
-ääressä koko yön.
-
-Eikä pikkupiikakaan voinut yhtään nukkua, sillä hän oli niin onneton
-siitä, että hän oli kertonut pappilanrouvalle, että pappilanneidellä
-oli tapana lukea öisin.
-
-Juuri tämän asian vuoksi hän iloitsi niin suuresti äidin tulosta.
-
-Hän ei voinut ajatellakaan mitään hirveämpää, kuin että pappilanneiti
-saisi tietää, mitä hän oli tehnyt, ja hän pyysi, että äiti veisi
-hänet mukanaan kotiin. Hän ei tahtonut jäädä enää pappilaan.
-
-Äiti koetti selittää hänelle, kuinka hyvä hänen oli olla pappilassa,
-mutta pikkupiika ei välittänyt siitä, vaikka hän saisikin palella ja
-nähdä nälkää, kunhan hän vain pääsisi pois, ennenkuin pappilanneiti
-suuttuisi häneen.
-
-Mutta äiti tahtoi kaiken mokomin, että hän jäisi taloon. "Kauan ei
-Raklitza saa hallita tällä tavalla talossa", sanoi hän. "Minä sanon
-papille. Minä tunnen hänet ennestään. Kyllä hän uskoo minua."
-
-Samassa viittasi pikkupoju sormellaan käytävään. "Joku seisoo
-tuolla", sanoi hän.
-
-Äiti ja pikkupoju kääntyivät taakseen yhtä aikaa. Pappi seisoi
-varjossa muutaman askeleen päässä heistä. Hän nojautui liikahtamatta
-seinää vasten.
-
-He pelästyivät niin kovasti, etteivät he uskaltaneet nousta edes
-tervehtimään häntä. Milloin hän oli tullut sinne ja mitä hän oli
-kuullut?
-
-"Tuoppa lypsyjakkara tänne, Marit", sanoi hän heikolla äänellä. Marit
-kiiruhti hänen luokseen, ja pappi vaipui alas matalalle istuimelle.
-
-"Älä mene hakemaan muita!" sanoi pappi. "Minua vain pyörryttää.
-Tiedäthän, että pyörrytys on aina vaivannut minua."
-
-He seisoivat neuvottomina hänen edessään. Marit ihmetteli, kuinka
-vanhalta pappi näytti. Hän ei ollut huomannut sitä joulukesteissä
-langon luona, mutta nyt hän näki, kuinka hän oli laihtunut ja mennyt
-kokoon.
-
-"Ei tämä ole mitään vaarallista", sanoi pappi, "mutta se yllättää
-minut niin usein nykyään. Minä olen mennyttä kalua, ymmärrätkö,
-Marit."
-
-Vähän ajan kuluttua hän nousi pystyyn.
-
-"Älkää kertoko tästä muille!" sanoi hän ja astui hitaasti ja kumarana
-navetasta ulos.
-
-
-
-
-UNIPANNUKAKKU.
-
-
-Myöhään uudenvuoden-aattona astui pappilanneiti mäkeä alas, joka
-johti panimokamariin, missä hänen isoäitinsä, rouva Beata Spaak, oli
-asunut jo monta vuotta. Hän talutti kädestä pikkupiikaa, ja kuului jo
-kauaksi, että he olivat ulkona, sillä he kirkuivat joka kerta, kun he
-astuivat syrjään ja upposivat lumikinokseen. Taivas oli pilvessä ja
-ulkona oli pimeä kuin säkissä, ei kuuta eikä tähtiä ollut taivaalla.
-Jollei isoäidin ikkunaluukkujen takaa olisi hiukan tulta pilkistänyt,
-niin tuskinpa he olisivat löytäneet tietä panimoon.
-
-Sinä jouluna oli tavattoman paljon kestejä sekä talollisten
-luona että herraskartanoissa, jotta päivät tuskin riittivät
-niihin. Pappilan väen oli ollut pakko lähteä vieraisiin
-uudenvuoden-aattonakin, mutta mamseli Maija Liisa ei tietystikään
-päässyt mukaan. Hänen piti muka olla kotona ja katsoa, että
-palvelusväki sai kyllikseen kestitystä, sekä kalaa että puuroa aivan
-niinkuin jouluaattonakin, ikäänkuin vanha emännöitsijä ei olisi
-voinut pitää siitä huolta.
-
-Mutta pappilanneiti oli sittenkin ollut hyvällä tuulella.
-
-Osan iltapäivästä hän oli kertonut satuja ja laulanut pikkupiialle,
-jolla varmaan ei koskaan ollut niin hauska ollut.
-
-Illallista syötyä ei mamseli Maija Liisa mitenkään tahtonut mennä
-nukkumaan. Hän oli sanonut, että uudenvuoden-aattona hän tahtoi
-saada tietää jotakin tulevaisuudestaan, ennenkuin hän meni levolle.
-Hän kysyi, tahtoisiko pikkupiika yhdessä hänen kanssaan laittaa
-unipannukakkua.
-
-Pikkupiika ei tiennyt lainkaan, mitä unipannukakku oli, mutta hän
-vastasi sittenkin myöntyvästi. Ja tietysti hän olisi myöntynyt,
-vaikka mamseli Maija Liisa olisi kysynyt häneltä, tahtoisiko hän
-keittää soppaa kyykäärmeestä.
-
-"Mutta sinä et saa puhua etkä nauraa sillä aikaa kuin me sitä
-laitamme", sanoi pappilanneiti, "etkä saa kaataa lattialle
-pisaraakaan vettä tai ainoatakaan jauho- tai suolahituista."
-
-"Sellaistako se olikin?" sanoi pikkupiika. Hän saattoi olla puhumatta
-ja nauramatta vaikka kuinka kauan.
-
-Sitten oli vielä se huoli voittamatta, että työssä piti aina olla
-kolmaskin, muuten se ei onnistunut. Pappilanneiti ei tiennyt, mistä
-hän saisi kolmannen miehen.
-
-He menivät keittiöön ja kysyivät, tahtoiko joku tulla laittamaan
-unipannukakkua. Mutta palvelustytöt peittivät vain kasvonsa käsiinsä
-ja kielsivät heti, kun he kuulivat, mistä oli kysymys. Sellaista he
-aikoinaan olivat jo kylliksi tehneet. Syötyään pannukakun he eivät
-olleet nukkuneet eivätkä uneksineet mitään. Ei kukaan saisi heitä
-narratuksi sellaista syömään vielä toistamiseen. Pappilanneiti jäi
-tuumimaan. "Mennään isoäidin luo ja pyydetään, että hän auttaa
-meitä", sanoi hän.
-
-Ja sen vuoksi he olivat lähteneet pimeänä uudenvuoden-aattona ulos ja
-hapuilivat nyt eteenpäin keskellä lumikinoksia.
-
-Pappilanneiden mielestä oli aivan paikallaan, että yö oli niin pimeä
-ja läpinäkymätön. Se oli samanlainen kuin tulevaisuuskin, jota ei
-kukaan voinut selittää.
-
-Isoäiti asui ullakkokamarissa panimon yläpuolella. Vaikeinta oli
-päästä ylös rappusia, jotka kulkivat monessa askelmassa pitkin
-seinää, ja jonka portaat olivat kapeat ja jyrkät, lumiset ja
-liukkaat. Ne olivat melkein hengenvaarallisia.
-
-Mutta Lövdalassa sai luvan tottua pimeässä kulkemaan. Pappilanrouva
-ei antanut käyttää valoa muualla kuin navetassa ja tallissa.
-
-Varmaan isoäiti oli kuullut heidän tulonsa, sillä kun he olivat
-puolitiessä ylhäällä, avasi hän oven. Pöydällä sohvan edessä paloi
-haarakynttilä ja takassa oli tuli.
-
-Isoäiti oli pitkä ja laiha ja näytti kovin heikolta. Hän ei ollut
-lainkaan pappilanneiden näköinen, eikä hän sitä juuri olisi
-voinutkaan olla, sillä hän oli ollut vain hänen äitinsä äitipuoli.
-Mutta hän rakasti pappilanneittä aivan kuin jos hän olisi ollut hänen
-omaa lihaansa ja vertansa.
-
-Näytti aivan siltä, kuin Beata rouvalla olisi ollut aivan erikoisia
-konsteja, sillä vaikka muualla olisi ollut millaista tahansa,
-niin hänen huoneessaan oli aina lämmintä ja siistiä ja puhdasta.
-Hänellä oli yksi ainoa kamari, jossa hän sekä nukkui että keitti
-ruokaa, mutta hänen vuoteensa ja valkoiset uutimet, jotka riippuivat
-kullatusta nuolesta alas, olivat vain huoneen koristuksena, ja samaa
-saattoi sanoa hänen pienistä kiiltävistä kuparikastrulleistansa ja
-porsliinilautasistansa astiahyllyllä.
-
-Hän oli itsekin soma ja hieno, mutta hänen kätensä oli luuvalo
-turmellut, jotta sormet olivat aivan koukkuiset eikä niitä voinut
-saada suoriksi. Kovin oli vaikea ottaa häntä kädestä kiinni, sillä ei
-tiennyt miten sitä oikeastaan tekisi.
-
-Pappilanneiti kertoi hänelle asiansa, ja isoäiti lupasi hymyillen
-auttaa heitä. Hän odotti alituisesti jotakuta tulevaksi, ja hän
-tahtoi tietää, tulisiko hän ehkä tulevana vuonna.
-
-Parasta oli siis jäädä isoäidin luo laittamaan unipannukakkua.
-
-Ensin he ottivat pieneltä hyllyltä lieden takaa vadin, ja kaikki
-kolme pitivät reunasta kiinni, kun he laskivat sen pienelle
-kyökinpöydälle.
-
-Sitten piti heidän ottaa esille puulusikka. Ja kaikki kolme menivät
-hakemaan lusikkaa pienestä kulmakaapista, joka oli isoäidin
-ruokakaappina, kaikki kolme pitivät kiinni varresta, kun he kantoivat
-sen pöydälle ja laskivat sen vatiin.
-
-Sitten he panivat kolme lusikallista vettä vatiin ja kaikki hakivat
-he yhdessä veden isoäidin kupariämpäristä, eikä kukaan puhunut eikä
-kukaan nauranut heidän ollessaan toimessa.
-
-Kun se oli tehty, kaatoivat he kolme lusikallista jauhoja veteen.
-Ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kun he upottivat sen
-jauhovakkaan, kaikki kolme nostivat sen ylös ja sekoittivat jauhot
-veteen. Ei kukaan päästänyt irti lusikkaa, ei kukaan puhunut, ei
-kukaan nauranut eikä kukaan tiputtanut ainoatakaan jauhohituista
-lattialle.
-
-Sitten he sekoittivat joukkoon kolme lusikallista suoloja.
-
-Eikä nytkään kukaan puhunut eikä nauranut eikä tiputtanut ainoatakaan
-suolaraetta maahan.
-
-Mutta ajatelkaahan, kun he olivat ennättäneet näin pitkälle, niin
-kysyi isoäiti, pitäisikö panna rasvaa pannuun!
-
-Samassa kun hän sen sanoi, heitti pappilanneiti lusikan pois
-kädestään, istuutui tuolille ja alkoi nauraa täyttä kurkkua, ja
-pikkupiika piteli kiinni lusikasta, mutta hänkin purskahti niin
-kovaan nauruun, ettei hän voinut seisoa, vaan heittäytyi lattialle
-nauramaan.
-
-Isoäitikin veti hiukan suutaan hymyyn. Ehkäpä hänen ei olisi
-tarvinnut erehdyksestä puhua, mutta hän muisti ennestään, että jollei
-tapahtunut jotakin pientä onnettomuutta unipannukakkua laitettaessa,
-niin ei koko juttu ollut hauska.
-
-Ja hän oli hyvillään, kun pappilanneiti unohti huolensa ja sai hiukan
-nauraa.
-
-Kun he vihdoin olivat nauraneet kyllikseen, aikoivat he alkaa
-uudestaan, sillä nyt ei kelvannut mikään, mikä jo oli tehty, vaan
-kaikki oli alotettava alusta.
-
-Mutta se ei ollut enää niinkään helppoa, kun he kerran olivat tulleet
-naurutuulelle.
-
-Ensin he kaatoivat kolme lusikallista vettä vatiin.
-
-Sen pitemmälle he eivät päässeet, ennenkuin he purskahtivat nauruun
-uudestaan. Pappilanneiti oli kaikista pahin. Pikkupiika ei ollut
-lainkaan niin herkkä nauramaan kuin hän.
-
-Kokonaista viisi minuuttia he olivat aivan naurusta suunniltaan.
-
-Sitten sanoi pappilanneiti toisille, että heidän täytyi hillitä
-itseään, muuten ei unipannukakku tulisi valmiiksi ennen sydänyötä.
-
-"Kyllä me molemmat hillitsemme itsemme", sanoi isoäiti, "kun sinä
-itse vaan voit pysyä vakavana".
-
-Ensin he kaatoivat vettä ja sitten jauhoja ja sitten suolaa, ja
-sitten he sekoittivat sen puuroksi. Ja kaikki kolme pitivät kiinni
-kauhasta sekoittaessaan taikinaa, eikä kukaan heistä nauranut, ei
-kukaan puhunut, ei kukaan tiputtanut ainoatakaan hiventä lattialle.
-
-Kun he olivat sekoittaneet pannukakun, panivat he sen paistinpannuun.
-Unipannukakku ei näyttänyt maukkaammalta kuin sellainen puuro, jota
-annetaan kanoille ja porsaille. Mutta sen lisäksi se oli aivan sitkeä
-ja kova ja kimalteli paljosta suolasta.
-
-He panivat sen tulelle ja paistoivat sen toiselta puolelta, sitten he
-käänsivät sen, ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kaikki kolme
-käänsivät sitä yhdessä eikä kukaan pudottanut sitä tuhkaan.
-
-Silloin se oli valmis syötäväksi.
-
-Nyt sekä pappilanneiti että pikkupiika tulivat niin innokkaiksi,
-ettei ollut lainkaan pelkoa siitä, että he purskahtaisivat nauruun.
-He ajattelivat, että ehkäpä he nyt saisivat silmätä kauaksi
-tulevaisuuteen, ja siksi he eivät tahtoneet hukata tätä hyvää
-tilaisuutta.
-
-Unipannukakku oli niin kiiltävä suolasta, että rohkeutta siltä
-kysyttiin, joka uskalsi sitä maistaa. Mutta he jakoivat sen kolmeen
-osaan, ja sitten he söivät niin hyvin kuin he taisivat.
-
-Pikkupiika söi oman osansa, sillä hän tiesi, että niin sitä oli
-tehtävä, ja hän tahtoi tarkasti seurata kaikkia määräyksiä. Isoäiti
-maisteli vain pientä palaa, eikä ole edes sanottu, että hän nieli
-sitäkään alas. Pappilanneiti söi yhden suupalan. Niin mielellään kuin
-hän olisi halunnutkin tietää tulevaisuuttaan, niin ei hän sittenkään
-saanut sen enempää niellyksi.
-
-Molemmat nuoret olivat ikäänkuin hiukan pettyneet unipannukakun
-johdosta. Mutta ei kumpikaan sanonut kuitenkaan sanaakaan. He
-viittasivat vain kädellään hyvää yötä isoäidille, ja hän seisoi
-ääneti ovessa ja valaisi heille portaita.
-
-Ne muutamat askeleet, joita heidän piti kulkea pihan poikki, he
-juoksivat kovalla vauhdilla, sillä tuntuipa siltä, kuin ei yö enää
-olisi ollut yhtä pimeä ja suljettu kuin tuonnoin. Se valmistautui
-vetämään peitteensä syrjään ja paljastamaan salaisuutensa, mutta he
-eivät uskaltaneet jäädä katsomaan.
-
-Palvelustytöt olivat jo makuulla, kun he hiipivät keittiön läpi,
-mutta tietysti kaikki kysyivät heiltä, miten asia oli onnistunut,
-joko he olivat nähneet unta ja kenestä he olivat uneksineet. Mutta
-siitä ei heillä ollut mitään hyötyä. He eivät saaneet sanaakaan
-vastaukseksi.
-
-Pikkupiika nukkui heti, kun hän oli pannut maata ja nukkui aina
-aamuun asti. Ja kun hän heräsi, tunsi hän karvaan maun suussaan,
-mutta vaikka hän olisi ponnistellut muistiaan kuinka paljon hyvänsä,
-niin ei hän voinut muistaa, oliko hän nähnyt unta.
-
-Isoäiti ei ollut nukkunut koko yöhön, mutta seuraavana aamuna hän
-oli hiljainen ja ääneti ja istui ikäänkuin hän olisi valveillaan
-uneksinut. Ehkäpä hän sittenkin oli saanut tietää jotakin.
-
-Pappilanneiti ei ollut myöskään nukkunut paljon, sillä hänen oli
-ollut hirveän jano, ja kas, juominen ennen nukkumista oli kerrassaan
-kiellettyä. Sillä silloin ei koko jutusta olisi mitään hyötyä.
-
-Kun hän heräsi aamulla, ei hän voinut päästä selville siitä, oliko
-hän nähnyt unia vai ei.
-
-Mutta myöhemmin päivällä astui pappilanneiti sattumalta ulos
-kuistille.
-
-Hän seisahtui äkkiä, sillä nyt hän muistikin unissaan seisoneensa
-aivan samalla paikalla. Ja hänen seisoessaan siinä, oli kaksi
-vierasta miestä, nuori ja vanha, astunut pitkin hiekkakäytävää. Vanha
-mies oli sanonut olevansa rovasti Liljecrona ja tulleensa sinne
-poikansa kanssa kysymään, oliko Maija Liisan jano ja halusiko hän
-vettä.
-
-Samassa nuori mies oli astunut esiin ja tarjonnut hänelle lasillisen
-raitista, kirkasta vettä.
-
-Mutta kun pappilanneiti muisti tämän unen, niin hämmästyi hän siihen
-määrään, että hän alkoi vapista koko ruumiissaan.
-
-Sillä se ainakin on aivan varmaa, että jos joku unissa tarjoaa
-vettä sen jälkeen kun on laittanut unipannukakun, niin joutuu hänen
-kanssaan naimisiin.
-
-
-
-
-MORSIUSTANSSI.
-
-
-Loppiaisena olivat pappi ja papin rouva lähteneet yhdessä kirkkoon,
-ja jumalanpalveluksen loputtua he olivat nyt kotimatkalla.
-Pappilanrouvaa paleli hiukan reessä istuttuaan pari tuntia kylmässä
-kirkossa. Tuntui oikein hyvältä ajatella, ettei heidän tarvinnut ajaa
-Lövdalaan saakka, vaan että he saivat keskeyttää matkansa Loby'ssä,
-jonne heidät oli kutsuttu suuriin talonpoikaishäihin. Siten heiltä
-säästyi ainakin neljäsosa matkaa.
-
-Pappilanrouva ei voinut olla ajattelematta, kuinka nurinkurista
-oikeastaan oli, että pappila sijaitsi melkein peninkulman päässä
-kirkolta, aivan pitäjän rajalla. Kirkko oli hyvällä paikalla, pitäjän
-keskikohdalla, ja sinne oli hyvä päästä joka puolelta, mutta pappilan
-laita oli aivan toinen. Sinne oli ainakin parin peninkulman matka
-niistä taloista, jotka sijaitsivat pitäjän eteläosassa.
-
-Ja kuinka vaikea pappilanrouvan oli päästä joka sunnuntai
-kirkkoon, niinkuin hyvä tapa ja säädyllisyys vaati! Kokonaista
-neljä tuntia sillä matkalla kului, ennenkuin joutui taas takaisin.
-Rippisunnuntaisin saattoi kulua viisi jopa kuusikin tuntia.
-
-Kotiin tullessa saattoi hän olla aivan varma siitä, että vanha
-emännöitsijä oli valmistanut ruuan aivan liian varhain, jotta se oli
-saanut seisoa monta tuntia ja oli sekä kuivunut että pohjaanpalanut.
-
-Joka kerta nuo samat ajatukset tulivat mieleen, kun hän ajoi
-nälissään ja viluisena kirkosta kotiin. Kunpa vain jollakin tavalla
-olisi voinut asettaa siten, että kirkkomatka olisi lyhentynyt!
-
-Mutta vaikkei kysymyksessä olisi ollut muuta kuin saada pitäjäläiset
-myömään vanha pappila ja hankkimaan uusi, joka olisi ollut lähempänä
-kirkkoa, niin olisi se jo ollut aika vaikea juttu. Mutta asia oli
-vielä sitäkin monimutkaisempi.
-
-Hyvänen aika, kuinka ikävää, että Svartsjö ensinnäkin oli vain suuren
-Bron pitäjän kappeli! Ikivanhoista ajoista saakka oli Bron pitäjän
-rovasti ollut Svartsjön kirkkoherrana ja puolet papin palkasta oli
-mennyt hänelle, eikä tuollaista vanhaa tapaa voitu saada muutetuksi.
-Olisihan oikeastaan hänen miehensä, joka kuitenkin suoritti koko
-työn, pitänyt saada myös koko palkka. Mutta hän oli vain apulaispappi
-ja sai tyytyä apulaispapin palkkaan. Ja seurakunta oli niin pieni
-ja köyhä, että jos papin olisi pitänyt elää vain siitä, minkä hän
-seurakunnalta sai, niin olisi hän ollut varsin kurja raukka.
-
-Jos Svartsjön papilla oli parempi toimeentulo kuin muilla
-apulaispapeilla, niin johtui se siitä, että hänellä oli paitsi
-pappilaansa oma talo, josta hän sai elatuksensa. Jollei hänellä sitä
-olisi ollut, niin olisi hän joutunut aivan hukkaan.
-
-Olihan pappilanrouva erittäin hyvillään siitä, että hänen miehensä
-omisti Lövdalan. Hänellähän kaikkein vähimmin oli syytä sitä
-valittaa. Se oli hyvä talo, jossa oli hyvät rakennukset ja hyvä maa.
-Ei sillä muuta vikaa ollut, kuin että se oli liian kaukana kirkolta.
-
-Niin, oli sillä vielä toinenkin vika. Kaikki, jotka asuivat siellä,
-olivat mielestään muita paremmat. Pappilanrouvan täytyi väkisenkin
-nauraa, sillä olihan hän nähnyt oikeita suuria paikkoja. Mutta tässä
-pitäjässä arveltiin, että vain se, joka sai asua Lövdalassa, oli
-oikein hieno. Eipä edes kreivin joukolla Borgin kartanossa ollut
-samaa mainetta kuin pappilan väellä.
-
-Hän ei puolestaan koskaan ollut ymmärtänyt mistä tuo johtui. Sata
-vuotta sitten ei koko Lövdala ollut muuta kuin talonpoikaistalo.
-Ehkäpä se oli ollut rikas ja suuri, sillä olihan vanha järvenpohja
-aivan erinomainen laidunmaa. Mutta talonpoikaistalo eikä mitään
-muuta se sittenkin oli ollut, eikä se vielä nytkään ollut juuri
-sen enempää. Mutta eihän kukaan täällä Värmlannissa tiennytkään,
-millainen oikea herraskartano oli.
-
-Mikä kumma tuo oli, että rikkaan talollisen poika oli saanut
-opiskella, ja että hän oli suorittanut papin tutkinnon ja päässyt
-Svartsjön apulaispapiksi. Vaikka hän olikin joutunut papintyttären
-kanssa naimisiin, niin eihän siitäkään voinut niin suuresti
-kerskailla. Sen pitemmälle kuin apulaispapiksi ei hän sittenkään
-päässyt, vaan oli saanut pysyä Svartsjössä koko ikänsä. Hänestä
-sanottiin, että hän oli ollut erittäin kykenevä mies, mutta sitä oli
-vaikea uskoa. Sillä olisihan hän siinä tapauksessa voinut päästä
-jonkun suuremmankin seurakunnan papiksi.
-
-Tosin hän oli tullut varsin hyvin toimeen, sillä hän oli perinyt
-Lövdalan vanhemmiltaan ja asunut siellä. Hänen ei tarvinnut
-kumarrella talonpoikia saadakseen veroa tai lahjoja. Hän istui
-omassa talossaan ja tuli omineen toimeen ja oli yhtä hyvä kuin kuka
-muu hyvänsä heistä. Ja varmaankin se oli ollut heille mieleen, sekä
-kansalle että hänelle itselleenkin.
-
-Tämän ensimäisen Lövdalan papin aikana ei pappilaan kuulunut mitään
-puustellia, mutta nyt sillä oli pieni tila, joka sijaitsi aivan
-Lövdalan vieressä.
-
-Pappilanrouvan mielestä talonpojat olivat vain ilkeydestä
-järjestäneet pappilan maat siten. He eivät olleet lainkaan ottaneet
-lukuun, kuinka kovin pitkä matka papilla oli sieltä kirkkoon.
-Heillä oli ollut muuta mielessä, ja se oli heille onnistunutkin.
-Toinen Lövdalan pappi oli nainut ensimäisen papin tyttären ja
-saanut siten Lövdalan perinnöksi ja jäänyt sinne asumaan. Siten
-hänestäkin oli tullut suurtilallinen, joka tuli omineen toimeen,
-eikä ollut vain köyhä apulaispappi. Ja hänkin oli jäänyt koko
-iäkseen Svartsjöhön. Hän kuului olleen erinomainen saarnamies, mutta
-sitäkään ei pappilanrouva voinut uskoa. Hän kuvaili mielessään, että
-Svartsjöläiset väittivät sitä vain siksi, että hän oli nainut yhden
-heidän omista papintyttäristänsä ja asunut Lövdalassa.
-
-Pappilanrouva varjeli muhvilla kasvojansa. Tie kulki suoraan ja
-tasaisena pitkin vanhaa järvenpohjaa, ja kylmä viima, joka siellä
-aina asusti, viilsi korvien ympärillä.
-
-Mutta se antoi vain parempaa vauhtia hänen ajatuksilleen.
-
-Kas, juuri se seikka, että pitäjän papit välttämättä tahtoivat
-asua Lövdalassa, vaikutti sen, että oli mahdotonta saada lyhyempää
-kirkkomatkaa.
-
-Hänen miehensä oli nyt järjestyksessä kolmas pappi, joka asui siellä.
-Hän oli tehnyt samoin kuin hänen edeltäjänsäkin: oli nainut papin
-tyttären ja perinyt talon. Hän asui Lövdalassa, mutta puustelli
-oli niin lähellä, että hän saattoi hyvin hoitaa sitä, ja molempine
-taloineen hän tuli erittäin hyvin toimeen. Tämä järjestys oli niin
-hyvä, ettei kukaan koko pitäjässä toivonut sen koskaan muuttuvan niin
-kauan kuin Svartsjössä vain oli pappi ja seurakunta.
-
-Pappilanrouva myönsi kyllä, että se oli ollut erittäin sopivaa
-entisille Lövdalan papeille, sillä he, hänen mielestään, eivät
-ansainneet sen parempaa kuin jäädä sinne koko elämäkseen. Mutta mikä
-ikuinen vahinko, että hänen miehensä oli ihastunut tähän taloon ja
-pitäjään, ja jäänyt tänne. Sillä pappilanrouva olisi ollut valmis
-panemaan päänsä pantiksi siitä, että hän olisi voinut saada minä
-päivänä hyvänsä vaikka suurimman pitäjän koko hiippakunnassa.
-
-Kyllähän pappilanrouva tiesi, miksi hänen miehensä täällä viihtyi.
-Kun pitäjässä sama pappissuku oli niin kauan ollut sielunpaimenena ja
-sekä papit että papin rouvat olivat olleet suosittuja, niin olivat he
-saaneet siellä suuren vallan. Kansa ei ryhtynyt suorastaan mihinkään
-kysymättä ensin neuvoa pappilasta, ja se oli hänelle mieleen. Kerran
-oli pappilanrouva sanonut hänelle, että hän varmaan olisi voinut
-saada suuremmankin seurakunnan. Niin, sen hänkin uskoi, mutta ehkäpä
-hänellä siellä ei olisi ollut yhtä paljon sananvaltaa. Täällä hän
-mielestään hallitsi koko pitäjää.
-
-Eihän olisi ollut niinkään helppoa saada tässä muutosta aikaan.
-Nuorelle papille oli edullista joutua naimisiin jonkun Lövdalan
-papintyttären kanssa. Hän sai heti hyvän toimeentulon ja helposti
-hoidetun pitäjän, ja mitä vaimoon tuli, niin väittivät kaikki yhdellä
-suulla, että Lövdalan papintyttäret olivat niin kauniita ja hyviä
-emäntiä, jotta oli oikea onni joutua heidän kanssaan naimisiin.
-
-Kyllähän pappilanrouva sen mielellään uskoikin niistä, jotka ennen
-hänen aikaansa olivat olleet pappilassa, mutta mitä tuohon Maija
-Liisaan tuli, niin ei hän ymmärtänyt mitä erikoista hänessä oli. Ei
-hänen mielestään tytön pitkulaiset kasvot olleet lainkaan kauniit,
-eikä hän arvellut hänen kelpaavan suorastaan mihinkään.
-
-Koettihan pappilanrouva parastaan ja ohjasi häntä, mutta ei kukaan
-pitänyt hänen puoliaan, tuskin isäkään, jonka ensi sijassa olisi
-pitänyt toivoa, että tyttärestä tulisi kelpo ihminen ja että hän
-tekisi muutakin kuin vaan hullutuksia. Mutta joka tapauksessa
-pappilanrouva koetti tehdä kaikki voitavansa. Eipä moni olisi
-uskaltanut ruveta ohjaamaan sitä, joka sai periä Lövdalan ja koko
-pitäjän.
-
-Ilma oli täynnä kulkusten kilinää. Loby'ssä yhtyivät tiet neljältä
-eri taholta, ja kaikkialta tuli rekiä, joissa hääväkeä ajoi häihin.
-Nämät häät vasta olivat suurenmoisia. Kuinka erinomaista, että hän
-oli saanut tytärpuolen estetyksi tulemasta mukaan. Näissä vanhoissa
-talonpoikaistaloissa Maija Liisan tähden juuri kaikkein enimmin
-kursailtiin.
-
-Olihan aivan luonnollista, että hänestä siten täytyi tulla laiska ja
-ylpeä ja sellainen, joka arveli voivansa tehdä mitä tahansa. Niin,
-kyllä pappilanrouva tiesi, mikä oli tytärpuolelle parasta. Mutta
-toistaiseksi hän ei tahtonut sitä ajatuksissaankaan tunnustaa.
-
-Mutta ehkäpä hän sittenkin saattoi tappaa kaksi kärpästä yhdellä
-iskulla. Ehkäpä hän saisi lyhemmän kirkkomatkan ja samalla voisi
-opettaa tytärpuolelle, ettei hän ollut mikään prinsessa, vaan aivan
-yksinkertainen pappilanmamseli -- -- --
-
-Niin, tiesihän hän sen jo edeltäpäin, mitä hän saisi täällä kestää.
-Tuskin hän oli päässyt ovesta sisälle, kun kaikki ihmiset alkoivat
-kysyä, miksei pappilanneiti ollut mukana.
-
-Ennenkuin hän oli ehtinyt avata turkkinsa, oli hän saanut selittää
-jo kymmenet kerrat, miten ikävää se oli, ettei Maija Liisa tahtonut
-jättää vanhaa isoäitiä yksin kotiin.
-
-Useimmat tyytyivät tähän, mutta häätalon isäntäväki tahtoi saada
-tarkempaa selitystä.
-
-Vanha Björn Hindriksson ja hänen vaimonsa olivat saaneet vuosikausia
-houkutella nuorinta tyttärentytärtään, talon perillistä,
-suostumaan miehelle, jonka he olivat valinneet hänelle. Ja hänen
-myöntyväisyytensä palkaksi he tahtoivat nyt pitää hänelle niin komeat
-häät kuin suinkin.
-
-Björn Hindriksson oli niin vanha, että hän muisti herra Olavuksen,
-ensimäisen Lövdalan papin ja hänen vaimonsa, rouva Katrina
-Hesselgrenin, ja se kunnioitus, jota hän tunsi heitä kohtaan, ei
-voinut koskaan kadota hänestä. Koska pitäjässä oli vielä yksi herra
-Olavuksen jälkeläisiä, niin piti hänen välttämättä olla mukana
-häissä, muuten niistä ei tullut sellaista kuin hän oli mielessään
-kuvitellut.
-
-Hän ei tahtonut tyytyä siihen selitykseen, ettei pappilanneiti muka
-voinut päästä kotoa isoäidin vuoksi, vaan kysyi heti, eikö joku
-palvelustytöistä olisi tänään voinut pitää huolta rouva Beatasta. Ei
-suinkaan hän ollut kuoleman kielissä.
-
-Hänen äänestään saattoi kuulla, että hän oli oikein pahoillansa
-ja ettei tuo ollut vain kohteliasta puhetta. Olihan hän tietysti
-mielissään siitä, että uusi pappilanrouva oli saapunut häihin, mutta
-eihän hän kuitenkaan ollut vanhaa pappissukua.
-
-Pappilanrouva vastasi, että hän oli ollut aivan samaa mieltä kuin
-isäntäkin ja oli sen sanonutkin Maija Liisalle. Mutta pappilanneiti,
-hän piti niin hellää huolta vanhasta isoäidistään, ettei hän tahtonut
-millään lähteä kotoa, jos isoäidillä oli pieninkin vamma.
-
-Nyt oli pappilanrouva saanut turkit yltään, ja hän tiesi vallan
-hyvin näyttävänsä niin komealta sekä olevansa niin hienosti puettu,
-etteivät he sen parempaa pappilanrouvaa olisi voineet saada mistään.
-Mutta tuntuipa kuitenkin siltä kuin talonpojat eivät olisi laisinkaan
-huomanneet häntä.
-
-Björn Hindrikssonin vaimo ihmetteli, ettei Beata rouva itse ollut
-vaatinut tyttärensätytärtä lähtemään häihin. Tiesihän hän sen, että
-joka kerta, kun heidän aikanaan tässä talossa oli vietetty häitä,
-aina joku pappilan väestä oli tanssinut morsiamen kanssa.
-
-Pappilanrouva ojensi selkäänsä ja hänen äänensä muuttui karheaksi.
-Mistä hän saattoi tietää, että se oli niin kovin tärkeätä, muuten
-hän olisi voinut itse jäädä kotiin. Mutta eihän mikään estänyt häntä
-lähtemästä vaikka aivan heti paikalla, jotta Maija Liisa saisi tulla
-häihin.
-
-Täten pappilanrouva pääsi voitolle. Isäntäväki tuli kovin
-pahoillensa, ja asia päättyi siten, että heidän oli pakko rukoilla ja
-pyytää häntä jäämään.
-
-Ylhäällä salissakin sai pappilanrouva kuulla samoja kysymyksiä ja
-vastata niihin aivan loppumattomasti kulkiessaan ympäri huonetta ja
-tervehtiessään kaikkia niitä, jotka seisoivat pitkin seiniä odottaen
-vihkimistä. Pappilanrouvaa alkoi äkkiä kuumoittaa, vaikka hänen oli
-ollut kylmä koko päivän. Vasta sitten, kun hän istuutui sohvaan, ei
-kukaan enää kysynyt Maija Liisaa. Kaksi pitäjän arvokkainta emäntää
-istui hänen molemmilla puolillaan, ja he olivat aivan ääneti.
-He tiesivät, ettei sopinut jutella, kun odotettiin jotakin niin
-juhlallista kuin vihkimistä.
-
-Pappilanrouva tunsi, että hänen poskillaan paloi kaksi punaista
-pilkkua. Kummallista, että kaikki ahdistivat häntä! Pappi sitä
-vastoin sai olla aivan rauhassa. Luulivatko he, ettei papilla ollut
-enää mitään sanottavaa talossaan?
-
-Ulla Moreus, lukkarin emäntä, näyttäytyi ovessa. Hän astui esiin ja
-tervehti. Nyt seuraisi tietysti uusia kysymyksiä. Olihan hän Maija
-Liisan parhaita ystäviä. Mutta hän ei näyttänyt muistavankaan Maija
-Liisaa. Hän oli anoppinsa kanssa pukemassa morsianta. He olivat nyt
-valmiit, mutta he olivat ajatelleet -- -- Niin, heistä tuntuisi niin
-turvalliselta, jos rouva Raklitz olisi tahtonut tulla ullakkokamariin
-katsomaan morsiamen pukua.
-
-Pappilanrouva tiesi, ettei kukaan koko Värmlannissa tiennyt
-sen paremmin kuin Ulla Moreus ja hänen anoppinsa, miten
-talonpoikaismorsian oli puettava. Mutta olihan hyvin kohteliasta,
-että he tahtoivat kuulla hänen mieltään.
-
-Hän meni Ullan kanssa kamariin, missä morsian seisoi valmiiksi
-puettuna ja odotti, että morsiussaatto tulisi häntä hakemaan. Täällä
-ajateltiin vain kukkia ja koreuksia. Tuntui oikein helpoittavalta,
-kun sai vastata, olivatko kultavitjat suorassa, pitäisikö ripustaa
-enemmän helmiä morsiamen kaulaan ja oliko korkea pahvikruunu, jonka
-Ulla Moreus edellisenä yönä oli valmistanut punaisesta ja vihreästä
-silkistä ja kultapaperista, kauniin muotoinen. He olivat viimeiseen
-asti arvelleet, että vanha kruunu voisi kelvata, mutta myöhään eilen
-illalla oli Ulla ajatellut, että nämähän häät olivat suurimmat, mitä
-koko tänä talvena vietettäisiin ja sen vuoksi hän oli leikannut uuden
-kehän ja päällystänyt sen.
-
-Pappilanrouva kehui sitä sekä kaikkea muutakin.
-
-Mutta vanha muori Moreus näytti sittenkin hiukan huolestuneelta, ja
-hetken kuluttua hän uskoi pappilanrouvalle huolensa.
-
-Olihan se hauskaa, että sisar Raklitz oli tyytyväinen morsiuspukuun,
-mutta hänen omasta mielestään oli kaikki aivan epäonnistunutta,
-kun morsian ei voinut näyttää iloisemmalta. Mikä huvi oli koristaa
-sellaista, josta olisi voinut luulla, että häntä aiottiin viedä
-mestauslavalle.
-
-Morsian kääntyi muihin selin ja sanoi jotakin, jota ei kukaan
-kuullut. Hän ei välittänyt vähääkään kaikesta siitä koreudesta,
-jota hänen ylleen puettiin, kun mamseli Maija Liisa ei ollut mukana
-häissä. Olihan hän luvannut senkin seitsemän kertaa, että hän tulisi
-katsomaan häntä morsiamena.
-
-Nyt Ulla Moreus sekaantui asiaan. Hänen äänensä oli iloinen ja
-raikas, niinkuin ainakin ihmisellä, joka mielellään sovittaa ja
-selvittää kaikki asiat.
-
-Eiköhän Maija Liisa voisi hetkeksi jättää isoäitiä yksin kotiin.
-Isäntäväki kyllä mielellään lähettäisi häntä hakemaan. Eihän tuo
-matka kovinkaan pitkä ollut.
-
-Vanha muori Moreus puhui myös asian puolesta.
-
-"Maija Liisa ja Britta olivat rippikoulutovereita, ja siitä saakka he
-ovat olleet hyviä ystäviä."
-
-Pappilanrouva ei vastannut kovinkaan ystävällisesti.
-
-"Niin, niin, rakas sisar, tokko pitäjässä on ainoatakaan
-talonpoikaistyttöä, joka ei olisi Maija Liisan hyvä ystävä."
-
-Hän heitteli niskaansa ja astui ulos ullakkohuoneesta. Ei kukaan
-sanonut hänelle sanaakaan.
-
-Veri oli noussut hänelle päähän taaskin. Turhaa heidän oli
-luulla, ettei hän ymmärtänyt, että he olivat houkutelleet hänet
-ullakkohuoneeseen vain saadakseen puhua Maija Liisasta -- --
-
-Vihkiäiset olivat ohitse, ja kaikki oli käynyt hyvin. Morsian tunsi,
-että häävieraat kuiskailivat nyt keskenänsä siitä, miltä hän oli
-näyttänyt vihkiäisten aikana. Sekä vanhempien että isovanhempien
-vuoksi hän olisi toivonut, ettei hän olisi näyttänyt niin
-itkettyneeltä.
-
-Jos mamseli Maija Liisa olisi tullut, niin olisi hän kestänyt kaikki
-iloisin mielin. Pappilanneiti oli sanonut, että hänestä olisi niin
-hauska nähdä häntä morsiamena. Ehkäpä hän oli sanonut sen vain
-rohkaistaakseen hänen mieltään. Mutta nyt hänestä tuntui, että ainoa
-ilonaihe, jota hänellä tänään olisi voinut olla, oli riistetty
-häneltä.
-
-Vihkiäisten aikana hän oli kääntänyt päätään ja katsellut ovelle pari
-kertaa. Hän oli toivonut, että mamseli Maija Liisa tulisi sittenkin.
-Hän ei voinut olla etsimättä häntä katseellansa.
-
-Kuinka ihmiset saattoivat tällaisena päivänä olla niin kovia ja
-kieltää häneltä sitä ainoaa mitähän pyysi! Kyyneleet nousivat hänen
-silmiinsä ajatellessaan sitä.
-
-Kun suuri hevosenkengänmuotoinen pöytä oli katettu ja hääväki istahti
-sen ääreen ja rupesi syömään, alkoivat kaikki hänen ympärillään
-iloita. Kaikki muut söivät, joivat ja laskivat leikkiä, mutta hän
-tunsi koko ajan vain ahdistusta. Ei siitä voinut olla kysymystäkään,
-että hän olisi mitään syönyt. Hän leikkeli vain leipäpalasia, jotta
-muut luulisivat hänen syövän. "Jospa vain mamseli Maija Liisa olisi
-tullut tänne tänään!" ajatteli hän. "Kaikki olisi silloin ollut
-toisin. Hän olisi tehnyt tämän asian minulle helpoksi."
-
-Hän katsoi sulhaseen pelästyneenä ja ihmetteli oliko tämä kuullut
-mitään. Hänestä tuntui, että hän oli puhunut ääneen.
-
-Hetken kuluttua hän hätkähti jälleen. Hän huomasi mutisevansa hiljaa
-itsekseen: "Oi, voi, voi, miksei mamseli Maija Liisa päässyt minun
-häihini!"
-
-"Mitä sinä puhelet itseksesi?" kysyi sulhanen.
-
-Morsian toisti nuo sanat melkein vastoin tahtoansa. "Oi, voi, voi,
-miksei mamseli Maija Liisa päässyt minun häihini!"
-
-Sulhanen tiesi, kuinka kauan hän oli saanut rukoilla ja pyytää,
-ennenkuin tämä rikas talonpoikaistyttö oli päättänyt ottaa hänet.
-Ihmiset kuiskailivat keskenään, että isovanhemmat olivat pakoittaneet
-häntä, ja kun sulhanenkin näytti noin surkealta hääpöydässä, niin
-silloin vasta nuo puheet oikein pääsisivät valtaan. Hän alkoi
-nuhdella morsianta. Ei hänen pitänyt panna sitä niin pahakseen.
-Voisihan hän saada tavata pappilanneittä toistekin.
-
-Morsian ei ottanut hänen puhettaan korviinsa. Hän leikkeli vain
-leivänkuoriaan, ja hetken kuluttua hän huokasi jälleen. "Oi, voi,
-voi, miksei mamseli Maija Liisa saanut nähdä minua morsiamena!"
-
-Vieläkin kerran koetti sulhanen nuhdella häntä. "Kuinka sinä
-tuollaisen asian vuoksi voit saattaa itsesi pilkan ja naurun
-alaiseksi!" sanoi hän. "Luuletko sinä, että mamseli Maija Liisa
-välittää sinusta? Tietäähän sen, kuinka paljon herrasväki huolii
-meistä talonpojista."
-
-Tällä kertaa käännähti morsian äkisti sulhasen puoleen.
-
-"Sinä et puhuisi tuolla tavalla, jos tietäisit jotakin. Sinä et
-istuisi siinä, missä nyt istut, jollei pappilanneiti olisi puhunut
-sinun puolestasi ja sanonut, että hän luuli sinun kohtelevan minua
-hyvästi."
-
-Nyt sulhanen vuorossaan vaikeni. Kun vieraat häntä vastapäätä
-aikoivat puhua hänen kanssaan, oli heidän pakko huutaa oikein
-kovasti, ennenkuin hän kuuli mitä he sanoivat.
-
-Ei sitä voinut auttaa, että lähimmät pöydässä sen huomasivat. Hekin
-vaikenivat ja tulivat rauhattomiksi ja katsoivat vain pitkään
-morsiuspariin.
-
-Mutta juuri samassa, kun kaikki näytti kaikkein tuskallisimmalta,
-kääntyi sulhanen morsiamen puoleen. "Jos sinä olet vain tämän asian
-vuoksi pahoillasi", sanoi hän, "niin voihan sen kai saada autetuksi.
-On minussa miestä järjestämään asiat siten, että mamseli Maija Liisa
-saa nähdä sinut morsiamena."
-
-Morsian katsoi ihmeissään häneen ja huomasi, että hän oli vakavissaan.
-
-"Minä en unohda koskaan, että sinulla on niin paljon sydäntä,
-että tahdot auttaa minua", sanoi hän. Ja samalla hänen kasvonsa
-kirkastuivat ja hän tuli aivan kuin toiseksi ihmiseksi.
-
--- -- -- -- -- --
-
-Pappilanneiti istui lieden ääressä kyökkikamarissaan Lövdalassa ja
-itki.
-
-Kyyneleet vuosivat viljanansa. Hänen oli aivan mahdoton hillitä
-niitä. Hän koetti kyllä parastansa, Sillä olihan kovin ikävää, että
-palvelusväki luuli hänen itkevän vain siksi, että hänen täytyi
-istua yksin kotosalla, kun isä- ja äitikulta olivat vieraissa
-huvittelemassa.
-
-Mutta ei hän sitä surrut, ei, ei lainkaan, vaan hän suri sitä, ettei
-hän saanut pitää lupaustaan, jonka hän oli antanut Britalle. Kuinka
-he olivatkaan yhdessä jutelleet näistä suurista häistä! Eihän Britta
-sittenkään voinut tulla suopeaksi sulhaselle, mutta hänen mielensä
-oli kuitenkin virkistynyt, kun pappilanneiti oli sanonut iloitsevansa
-siitä, kun hän saisi nähdä hänet morsiuspuvussa.
-
-Hänen täytyi pakostakin itkeä. Kuinka raskaalta tuntuikaan, kun hänen
-oli täytynyt pettää Britta.
-
-Kummallista! Hän oli kuulevinaan kulkusten kilinää ja hevosten
-kavioiden kapsetta. Ja viulun soittoa, siitähän oli mahdoton erehtyä.
-
-Soitto kävi yhä selvemmäksi ja selvemmäksi. Ihan varmaan hän kuuli
-jotakin. Mutta mistä ihmeestä se saattoi tulla? Hän nousi pystyyn ja
-astui itäisen ikkunan ääreen, josta näki aina lehtikujalle saakka.
-
-Kun hän oli sytyttänyt tulen uuniin tuntia sitten, oli ulkona ollut
-pimeä ilta. Nyt tuli oli palanut loppuun, jotta kamarissa oli aivan
-pimeä. Mutta sillä välin oli ulkona tullut valoisammaksi. Taivas
-oli tähdissä. Lumi maassa ja huurre puissa oli omin päin ruvennut
-valaisemaan. Kun hän tuli ikkunan luo, niin saattoi hän katsoa
-ikäänkuin valaistuun huoneeseen.
-
-Hän näki aivan selvästi, että morsiussaatto ajoi pitkin lehtikujaa
-ja vanhojen rakennusten ohitse takapihalle. Ensimäisessä reessä
-istuivat pelimannit viulut leukojen alla ja vinguttivat kaikin voimin
-jousiaan. Toisessa istui morsian ja sulhanen, eikä morsian ollut
-kietonut edes mitään huivia päähänsä, vaan antoi kruunun kimmeltää
-valkeassa lumenvalossa. Sitten seurasi reki toistaan häävieraineen.
-Hän tunsi lukkari Moreuksen valkean hevosen, kirkkoväärtin punaisen
-reen ja --
-
-Hänen päätänsä huimasi. Hänen täytyi istahtaa tuolille ikkunan
-ääreen. Hän ei voinut käsittää mitä tämä oli. Miksikä hääväki ajoi
-Loby'stä tänne tyhjään pappilaan?
-
-Ehkäpä hän luuli vain näkevänsä sellaista siksi, että hänen
-ajatuksensa koko päivän olivat olleet häätalossa.
-
-Hän kuuli, että he pysähtyivät portaiden eteen, että eteisen ovi
-avautui ja että väkeä tunkeutui sisään. Mutta hän jäi sittenkin
-paikoilleen istumaan.
-
-Ei häntä lainkaan peloittanut. Mutta olisi tuntunut niin
-harmilliselta mennä heitä vastaan, jollei siellä olisi ollutkaan
-ketään!
-
-Nyt he olivat salissa ja nyt he avasivat kyökkikamarin oven.
-
-Pelimannit tulivat ensimäisinä. Sitten lukkari Moreus ja Ulla
-käsipuolessaan. Sitten morsian ja sulhanen, joita kaksi sulhaspoikaa
-valaisi kolmihaarakynttilöillä, ja heidän jäljessään koko liuta
-nuorisoa, sekä tyttöjä että poikia.
-
-Kun kaikki olivat tulleet sisään, keskeytti Jan Öster ja hänen
-toverinsa soittonsa, ja lukkari Moreus astui esille pappilanneiden
-eteen ja piti pienen puheen. Asian laita oli nyt sellainen, että
-Loby'n Britta välttämättä tahtoi näyttää pappilanneidelle kuinka
-kaunis hän oli morsiamena, ja hän ja hänen miehensä olivat aikoneet
-ajaa tänne yksin, mutta silloin lukkari sekä muutkin arvelivat,
-ettei pappilanneidellä olisi paljonkaan iloa morsiamesta, jollei hän
-samalla saisi myös nähdä morsiussaattoa, ja siksi olivat nyt kaikki
-ne tulleet tänne, jotka eivät olleet liian unisia hääaterian jälkeen.
-
-Pappilanneiti oli aina huonosti puettu sen jälkeen kuin hän oli
-saanut emintimän. Mutta sekä hän itse että muutkin unohtivat
-sen kokonaan, sillä morsiussaaton tulo sai ilon syttymään hänen
-kasvoilleen, jotta hän suloudessaan oli aivan vastustamaton.
-
-Totta se oli, mitä näistä Lövdalan papintyttäristä sanottiin, he
-saattoivat todellakin panna kaikkien ihmisten päät aivan pyörälle.
-Aivan mahdotonta oli käsittää, miten se oikeastaan kävi, mutta kun
-hän nyt syleili morsianta ja puristi sitten sulhasen sekä kaikkien
-muidenkin kättä, niin nyt vasta heistä tuntui oikealta hääilolta.
-
-Kas, pappilanneiti saattoi aivan unohtaa kaikki huolet ja tulla
-niin iloiseksi, että muut ihmiset ajattelivat: "Ei mikään ole niin
-suloista kuin elämä. Se ei ole totta, että elämä on vain ikävää ja
-täynnä huolia. Se on vain yhtä ainoaa iloa."
-
-Kun pappilanneiti katsahti morsiameen ja kehui hänen kruunuaan ja
-koko morsiuspukua, avautuivat kaikkien silmät. He eivät olleet
-aikaisemmin huomanneet, kuinka kaunis hän oli koristeissansa.
-
-Kun pappilanneiti kääntyi nyt sulhasen puoleen ja kiitti häntä
-siitä, että oli tullut tänne Britan kanssa ja onnitteli häntä sen
-johdosta, että hän oli saanut Britan vaimokseen, niin sulhasenkin
-silmät ikäänkuin avautuivat. Hän huomasi, ettei hän ollut nainut vain
-rikkaimman talon Loby'ssä, vaan myöskin parhaimman talontyttären.
-
-Mitä pappilanneiti sanoi Britalle, sitä ei kukaan voinut kuulla,
-mutta jälkeenpäin saattoi Britasta nähdä, että hän oli sanonut juuri
-sen, mitä hän oli kaivannut tullakseen iloiseksi koko päivän varalta.
-
-Heillä oli kestitystäkin mukana, jonka he panivat pöytään, sillä he
-tahtoivat, että pappilanneiti saisi myös maistaa hääruokaa. Niin,
-selvästi saattoi kyllä nähdä, että kaikki oli erinomaista hänen
-mielestänsä. Mutta hän ei tahtonut sittenkään syödä, ennenkuin
-häävieraat olivat lähteneet. Tiesihän hän, etteivät he voineet kauan
-viipyä. Kumma, että he lainkaan olivat päässeet irtaantumaan.
-
-Ulla kertoi, että he olivat pitäneet varansa ja hiipineet talosta
-heti päivällisen jälkeen. Vanha väki oli ollut hiukan väsynyt ja
-kaivannut päivällislepoa. He eivät olleet tienneet asiaakaan,
-ennenkuin nuoriso oli jo matkassa. Mutta he aikoivat heti palata
-takaisin, kun morsian vain oli saanut tanssia Maija Liisan kanssa.
-
-He läksivät nyt saliin ja väkijoukko asettui pitkin seiniä
-katselemaan tanssia. Pelimanni Jan Öster alkoi soittaa polskaa, ja
-morsian ja pappilanneiti pyörähtivät lattialle.
-
-Mutta kesken ensimäistä kierrosta kalpeni pappilanneiti tuskasta. Hän
-oli ollut niin iloinen, että hän kokonaan oli unohtanut tanssirahat.
-Häissä tuli kaikkien, sekä suurten että pienten tanssia morsiamen
-kanssa, ja jokaisen, joka tanssi hänen kanssaan, täytyi antaa hänelle
-rahaa. Mutta hänellä, köyhällä raukalla, ei ollut ainoatakaan penniä.
-
-Morsian ei ollut unohtanut mitään. Pöydälle salin nurkkaan hän oli
-asettanut hajuvesipullon ja morsiusrasian, jossa oli pastilleja ja
-rusinoita ja morsiusmausteita, joita hänen tuli tarjota tanssin
-jälkeen.
-
-Sen pahempaan pulaan ei pappilanneiti mielestään koskaan ollut
-joutunut. Eihän hän voinut rikkoa vanhaa tapaa. Ihmiset luulisivat
-muuten, että se tuottaisi onnettomuutta.
-
-Britta oli varmaan arvannut hänen tuskansa, sillä hän kuiskasi kesken
-tanssia, että mamseli Maija Liisa voisi olla vaan antavinaan hänelle
-jotakin kouraan. Eihän hänellä voinut olla varattuna tanssirahoja,
-kun he näin yllättivät hänet.
-
-Pappilanneiti omisti kultaiset korvarenkaat ja kultasoljen, jotka hän
-oli perinyt äidiltään. Hän olisi mielellään antanut toisen niistä
-Britalle, mutta hän ei tiennyt, uskaltaisiko hän sitä tehdä. Miten
-kävisi, jos emintimä saisi sen tietää?
-
-Ei ollut tapana tanssia muuta kuin yksi ainoa kierros morsiamen
-kanssa, mutta pappilanneiti tanssi tuumiessansa sekä kaksi että
-kolmekin kierrosta. Vaikka olihan väärin sanoa, että hän tuumi.
-Hän oli niin suuressa tuskassa, että ajatukset pyörivät vain hänen
-päässään.
-
-Hän tanssi niin hitaasti kuin suinkin, ja nyt hän ajatteli
-hopealusikkaa, jonka hän oli saanut kummilahjaksi. Mutta voisihan
-helposti sattua siten, että Raklitza seuraavana päivänä menisi
-häätaloon vaatimaan sitä takaisin, jos hän lahjoittaisi jotain niin
-kallista.
-
-"Ei muu auta, kuin sanoa Britalle, että hän saa tanssirahansa
-toisella kertaa", tuumi hän.
-
-Mutta samassa hän hätkähti ja tanssi sitten hyvällä vauhdilla
-kierroksensa loppuun. Joku oli pitänyt varansa hänen tanssiessaan
-ohitse ja pistänyt rahan hänen käteensä.
-
-Lopettaessaan tanssin saattoi hän antaa Britalle kokonaisen kiiltävän
-taalarin.
-
-Morsian hämmästyi niin suuresti, ettei hän muistanut tarjota
-morsiusmausteita, ja pappilanneiden täytyi kysyä, eikö hän saisikaan
-mitään.
-
-Pirskoitellessaan päälleen hajuvettä katseli hän ympärilleen
-saadakseen selkoa, kuka oli hänelle antanut tuon taalarin.
-
-Hän tiesi saaneensa sen pyörähtäessään juuri uunin ohitse. Varmaankin
-tuo pitkä, tummaverinen mies, joka seisoi lieden ja kaapin välissä,
-oli auttanut häntä.
-
-Hän kumartui nyt eteenpäin ja otti pastilleja rasiasta. Samassa hän
-kuiskasi jotain morsiamelle. Olisihan hänen pitänyt tuntea joka ainoa
-ihminen koko pitäjässä, mutta hänen oli aivan mahdoton muistaa tuon
-miehen nimeä, joka seisoi kaapin vieressä.
-
-Morsian vastasi puoleksi kuiskaten, ettei se ollut lainkaan kummaa,
-sillä tuo mies oli kotoisin toisesta pitäjästä. Hän oli seppä,
-Henriksbergin tehtaalta Västmarkenista, ja hän oli juuri tänään
-saapunut Loby'hyn ostamaan heiniä hänen isoisältään. Ei hän tiennyt,
-niiksi hän oli tullut mukana tänne. Sillä ei hän kuulunut hääväkeen!
-Eihän hän ollut häävaatteissakaan.
-
-Ja totta tosiaan, tuo vieras mies olikin puettu mustaan
-lammasnahkaturkkiin, jota nahkavyö piteli kiinni vyötäisiltä!
-Pappilanneiti tuumi, mitenkähän hän pääsisi häntä kiittämään, mutta
-hän ei saanut siihen tilaisuutta, sillä nyt häävieraat tulivat
-jättämään hänelle hyvästit. Hän kiitti heitä heidän käynnistään,
-auttoi päällysvaatteet heidän ylleen ja vilkutti heille kättään
-kuistilta.
-
-Kun hän palasi takaisin saliin, hämmästyi hän hiukan huomatessaan,
-että vieras mies seisoi yhä siellä.
-
-Mutta varsin pian hän ymmärsi, miksi hän oli jäänyt toisista jälkeen.
-Hän tahtoi kai tiedustella, miten hän saisi takaisin taalarin, jonka
-hän oli lainannut hänelle. Kukapa tiesi? Ehkäpä hän oli ottanut sen
-niistä rahoista, jotka pehtori oli antanut hänelle heinänostoa varten.
-
-Näytti siltä, kuin mies mieluimmin olisi kieltänyt koko asian. Ja
-kun pappilanneiti piti puoliaan, selitti hän, ettei asiasta yhtään
-maksanut vaivaa puhua.
-
-Mutta pappilanneiti ei voinut rauhallisella mielellä ottaa vastaan
-kokonaista taalaria vieraalta mieheltä. Hän sanoi pyytävänsä
-isäkullalta rahaa kohta kun tämä tulisi kotiin, ja lupasi lähettää ne
-häätaloon heti huomis-aamuna, jotta hän saattaisi maksaa heinät.
-
-Hyväntahtoinen hymyily kirkasti kuin auringonsäde miehen kasvoja.
-
-Pappilanneiti sai tehdä niinkuin hän itse halusi. Hänellä oli
-kylliksi rahaa, jotta hän tuli toimeen taalarittakin.
-
-Pappilanneiti katsoi ihmeissään häneen.
-
-Vai niin, hän oli luullut, että vieras rahojen vuoksi oli jäänyt
-toisista jälkeen.
-
-Niin, miksipä muuten?
-
-Mies pyyhkäisi pitkän hiussuortuvan otsaltaan ja katsoi tytön ohitse
-toiseen seinään. "Ah, en tiedä", sanoi hän, "ehkäpä minua halutti
-puhua jostakin muusta."
-
-Pappilanneiti astui askeleen ovea kohti. Hän tuli hiukan
-kärsimättömäksi.
-
-Nyt mies katsoi häneen jälleen hyväntahtoisesti hymyillen. "Minä en
-ymmärrä noita toisia, kuinka he saattoivat lähteä pois täältä", sanoi
-hän.
-
-Pappilanneiti punastui. Hän kulki edelleen ovelle.
-
-"Heidän olisi pitänyt ottaa teidät mukanaan tanssimaan eikä jättää
-teitä yksin tänne."
-
-Äänen sävy oli hyväntahtoinen, jotta pappilanneiti ei voinut suuttua.
-Hän kääntyi hänen puoleensa ja naurahti. "Oi, ei minun nyt ole vaikea
-jäädä yksin, sillä minun mieleni on iloinen. Menkää vaan tekin. Minä
-olen tyytyväinen, eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan minun
-tähteni."
-
-
-
-
-KETUNKUOPPA.
-
-
-Pitkä-Bengt seisoi varhaisena aamuna lyhty kädessä ja katseli alas
-ketunkuoppaan. Jotakin nurinkurista siinä oli. Ei eläissänsä hän
-ollut kokenut ketunkuoppaa, joka oli ollut tuon näköinen.
-
-Pitkä-Bengt tiesi vallan hyvin, että hän, jos kuka, osasi virittää
-ketunkuopan. Ja eilis-iltana oli hän asettanut sen kuntoon aivan
-samalla tavalla kuin konsanaan ennen.
-
-Hän oli peittänyt syvän kuopan aukon koivunvarvuilla, oljilla ja
-lumella ja laittanut siihen petollisen katon, jota viekkainkaan
-vanha naaraskettu ei voinut eroittaa tavallisesta maasta. Ja ankan,
-joka istui korkealla paalulla keskellä kuoppaa ketun syöttinä, oli
-hän kiinnittänyt riimulla siivistä niin lujasti, että hän tiesi,
-ettei se millään tavalla voinut päästä liikahtamaan. Se oli kartanon
-paras ankka, se, jolla oli vahvin ääni. Hän oli kuullun sen kirkuvan
-kiinnitettyään sen paaluun. Hätähuudot olivat kuuluneet kimakoilta ja
-vihlovilta talviyössä.
-
-Mikä häpeä ketunkuopan hoitajalle, jos hän sitoi ankan niin huonosti
-kiinni, että se pääsi riistäytymään irti, eikä sellaista häpeää
-koskaan ollut tapahtunut Pitkälle-Bengtille. Häpeä oli melkein yhtä
-suuri, tekipä kettu kumman hyvänsä: juoksi ankkoineen karkuun tai
-veti sen mukanaan alas kuoppaan.
-
-Karjapiika ei tahtonut koskaan mielellään antaa ankkojaan. Jos
-jollekin niistä tapahtui vahinko, niin sai Pitkä-Bengt kuulla siitä
-pilkkaa joka kerta, kun hän yritti virittää kuoppaansa.
-
-Tämä harmillinen asia oli nyt sittenkin tapahtunut. Kun hän valaisi
-lyhdyllä kuoppaa, näki hän, että ankkaa ei ollut paalussa. Siinä
-riippuivat vain riimunpäät jäljellä.
-
-Häntä harmitti niin kovasti, että hän aikoi lähteä matkoihinsa.
-Tuskin hän viitsi edes katsoa, oliko kettu pudonnut kuoppaan vai
-livistänyt tiehensä.
-
-Mutta luultavasti se kuitenkin oli joutunut ansaan. Hän koetti
-valaista ympärilleen. Katossa oli useassa kohtaa reikiä. Miten
-ihmeellä tuo kettu oli raastanut mukanaan niin paljon olkia!
-
-Vaikka hän olisi kääntänyt lyhtyään miten hyvänsä, niin ei hän
-sittenkään voinut nähdä kuopan pohjaan. Hän tutki jälkiä lumessa. Jos
-kuopassa oli kaksi kettua, niin hän olisi voinut helpommin ymmärtää,
-miten katto oli näin rikkoontunut. Ja siinä tapauksessa ei vahinko
-olisi niinkään suuri, vaikka ankka olisikin mennyt menojaan.
-
-Hän löysi jäljet lumesta, tarkasteli niitä lyhdyn valossa ja kumartui
-yhä lähemmäksi maata. Lopulta hän otti kynttilän lyhdystä, laskeutui
-polvilleen ja valaisi lunta.
-
-Noustessaan pystyyn hän tunsi polvensa vapisevan. Onneksi ei kukaan
-nähnyt häntä.
-
-Hän ei voinut kyllin nopeasti hakea nuoraa tallista. Palatessaan
-takaisin sitoi hän nuoran lyhtyyn ja laski sen alas kuoppaan.
-Nyt hän saattoi nähdä pohjaan saakka, ja äkkiä vetäytyivät hänen
-kasvonsa irvistykseen. Silmät kapenivat ja alkoivat säkenöidä, ja
-hampaat kiiluivat suussa. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan seisoi kauan
-kumartuneena kuopan yli ja nautti täydestä sydämestä.
-
-Hetken kuluttua lähestyi Pitkä-Bengt suurta asuinrakennusta. Hän
-ei astunut kyökin tietä, vaan kiipesi raskain askelin kuistille ja
-hapuili eteisen oven lukkoja ja säppejä päästäkseen sisään. Kello
-oli tuskin viisi, eikä kukaan muu paitsi vanha emännöitsijä ollut
-ylhäällä. Hän kuuli hapuilua ovelta ja tuli aivan pelästyksissään
-avaamaan. "Hyvänen aika, Pitkä-Bengt, sinäkö se olet? Mikä sinua
-vaivaa, kun tulet suurta tietä?"
-
-Pitkä-Bengt työnsi hänet syrjään sanomatta sanaakaan. Hän astui
-suoraan makuukamariin, missä pappi ja hänen rouvansa nukkuivat
-parhaassa unessaan, ja avasi oven.
-
-"Mikä on hätänä? Mitä on tapahtunut?" Pappi kohosi vuoteellaan
-pystyyn.
-
-"Pitkä-Bengt täällä on, pastori. Aioin ilmoittaa, että ankka on tänä
-yönä kadonnut kuopasta."
-
-"Sehän oli ikävä, Bengt, mutta eihän sinun olisi tarvinnut tulla
-keskellä yötä -- --"
-
-"Sekä ankka että kettu ovat kuopassa."
-
-"Sinä olet hupsu, Bengt. Tiedäthän, että vasta tulin kotiin häistä.
-Töin-tuskin olin ennättänyt nukahtaa."
-
-Mutta Pitkä-Bengt tokaisi, sopivan väliajan jälkeen.
-
-"Susi seurasi ketun jälkiä. Sekin on joutunut kuoppaan."
-
-Pappi sanoi nopeasti: "Sano keittiössä, että tulevat sytyttämään
-tulta, jotta voin nousta!"
-
-Mutta Pitkä-Bengt seisoi paikoillaan, ikäänkuin hän olisi ollut kuuro.
-
-"Toinen susi seurasi vielä toisen kintereillä, ja sekin on kuopassa."
-
-Ei sanaakaan sen lisäksi, vaan hän kääntyi suoraan ovelle ja meni
-ulos.
-
-Kun päivä oli valjennut, kerääntyi koko talon väki ketunkuopan
-ympärille. Siinä oli pappi ja hänen rouvansa ja hänen tyttärensä,
-siinä oli emännöitsijä, kaikki viisi palvelustyttöä, ruotimummo ja
-pikkupiika. Siinä oli Pitkä-Bengt ja hänen äitinsä, Vanha-Bengta ja
-hänen vaimonsa Munter-Maija, siinä olivat molemmat Vetterin pojat,
-Pelimanni-Jöns ja vanha Backman, sotilas, joka kävi pappilassa työssä.
-
-Kaikki he olivat ääneti, kaikki kumartuivat eteenpäin, katsoivat
-hetken aikaa kuoppaan ja vetäytyivät sitten loitommalle.
-
-Pikkupiika seisoi hiukan syrjässä, hän ei päässyt kuopan reunalle
-asti. Pappi huomasi hänet ja viittasi hänet luokseen. Hänenkin piti
-päästä lähemmäksi katsomaan.
-
-Aikaisemmin hänen oli kovasti tehnyt mielensä päästä lähemmäksi
-katsomaan. Mutta nyt hän ei voinut astua askeltakaan. Hänen ruumiinsa
-läpi kävi väristyksiä. Hän ei uskaltanut katsella susia.
-
-Hän ei ollut eläissään ennen nähnyt susia, mutta hän oli kuullut
-niiden ulvovan metsässä Koltorpin ympärillä, ja hän tiesi, että sudet
-olivat kaikkein kauheimpia petoja, mitä oli olemassa. Ne olivat vielä
-basiliskojakin pahemmat.
-
-Pappi oli iloisemmalla tuulella kuin mitä pikkupiika koskaan oli
-nähnyt. Hän nipisti tyttöä turkinkauluksesta.
-
-"Nyt minä pitelen sinusta kiinni, Nora Myrskytuuli, jottet putoa.
-Katso alas kuoppaan, sinä, joka olet vain lapsi, jotta voit kertoa
-niille, jotka sinun vanhaksi tultuasi ovat nuoria, että me yhtenä
-ainoana yönä saimme kaksi sutta ja ketun kuoppaan täällä Lövdalassa."
-
-Nyt hän seisoi kuopan reunalla ja katsoi vihdoinkin alas. Kuoppa
-oli neliskulmainen ja laudoilla sisustettu aivan kuin kaivo, joskin
-paljoa laajempi.
-
-Hän etsi katseillaan suuria kitoja, joihin sellainen pikku tyttö kuin
-hän voisi kadota kokonaan. Mutta hän ei voinut nähdä niitä, ja hän
-käännähti taakseen ja silmäsi pappiin.
-
-"Katso kuopan nurkkiin!"
-
-Hän kumartui alas vieläkin kerran. Kuopassa oli varsin hämärä, mutta
-nyt hän jo eroitti jotakin. Neljä elukkaa oli tuolla alhaalla, yksi
-kussakin nurkassa. Kaikki neljä pysyttelivät aivan hiljaa, silmät
-vain välähtivät, kun ne katsoivat valoon ja ihmisiin.
-
-Nurkassa aivan pikkupiian edessä oli kettu, pieni, punainen
-ja kerään kiertynyt elävä, jotta se ei näyttänyt sohvatyynyä
-suuremmalta. Toisessa nurkassa oli suuren, karvaisen koiran näköinen
-elukka, kolmannessa seisoi ankka vakavana molemmilla jaloillaan ja
-neljännessä oli vielä toinen suuri ja karvainen koira.
-
-Hiljaisuus alhaalla kuopassa oli hirvittävä. Pikkupiika peräytyi yhtä
-vaiti kuin kaikki muutkin kuopan reunalta.
-
-Kun kaikki olivat katselleet kylliksensä, kerääntyi muutamia miehiä
-yhteen neuvottelemaan. Pitihän heidän tappaa sudet, mutta ei ollut
-niinkään hyvä sanoa, miten se oli tehtävä.
-
-Helppohan olisi ollut ampua ne, mutta jos kuoppaan tuli verta, niin
-se oli pilattu. Ei koskaan siihen voisi enää pyydystää ainoatakaan
-elukkaa.
-
-Kun ei muusta ollut kysymys kuin ketusta, niin hyppäsi tavallisesti
-joku mies alas kuoppaan, iski kettua päähän, jotta se tuli
-tajuttomaksi, kiinnitti silmukan sen kaulaan ja hinasi sen ylös.
-
-Ketusta ei kuoppaan hypätessä ollut vaaraa. Toista se oli, kun siellä
-ei ollut vähemmän koin kokonaista kaksi sutta.
-
-Pitkä-Bengt otti nuijansa, jolla hän tavallisesti iski ketun
-tainnoksiin ja katsoi alas kuoppaan, mutta hän pudisti päätään ja
-kääntyi jälleen toisten puoleen.
-
-Toinen Vetterin pojista laittoi suopungin nuorasta. Hän asettui
-kuopan reunalle ja laski suopungin toisen suden eteen. Jos hän saisi
-vain silmukan suden kaulaan, niin ei olisi mikään konsti saada sitä
-ylös hinatuksi.
-
-Suopunki laskeutui yhä alemmaksi, se kosketti jo suden kuonoa eikä
-susi liikahtanutkaan. Mutta äkkiä susi heitti hiukan päätään ja
-haukahti. Kaksi hammasriviä välkähti ja silmukka putosi poikkipurtuna
-kuopan pohjalle.
-
-Kaikki, jotka sen näkivät, hätääntyivät suuresti. Eipä ollut hauska
-ruveta sellaisen kanssa otteluun, joka yhdellä puraisulla sai nuoran
-poikki.
-
-"Ei tässä muu auta, kuin ampua ne kuoppaan", sanoi pappi. "Me saamme
-kaivaa uuden kuopan ensi talveksi."
-
-Nyt astui kuopan reunalle eräs mies, joka varhemmin oli pysytellyt
-toisten takana. Se ei ollut kukaan muu kuin Henriksbergin seppä,
-joka oli saapunut Loby'hyn edellisenä iltana heinää ostamaan. Mutta
-häätalossa oli ollut niin paljon yövieraita, etteivät he voineet
-tarjota hänelle siellä yöpaikkaa, ja Björn Hindriksson oli pyytänyt
-pappia ottamaan hänet pappilaan. No niin, yliskamari pappilan
-ullakolla oli aina kunnossa vieraita varten ja siellä hän oli
-maannut. Mutta nyt aamulla oli kaikkien ihmisten ajatukset olleet
-vain susissa, eikä kukaan ollut muistanut häntä.
-
-Hän katsoi kuoppaan ja otti sitten käteensä Pitkän-Bengtin nuijan ja
-punnitsi sitä kädessään. Mutta ei kukaan luullut hänen sitä tekevän
-muuta kuin leikillä. Hän oli hyvin pitkä ja solakka eikä näyttänyt
-erittäin vahvalta. Kädet olivat kapeat ja valkoiset, eivät ne
-olleet lainkaan sepän käsien näköisiä. Ei tuossa miehessä näyttänyt
-olevan mitään erityistä pontta. Kun näki hänen silmänsä, niin tuli
-ajatelleeksi, että kaikki se suru, jota hän elämässä oli kokenut,
-oli varmaan kohonnut niihin, vaikkeivät kyyneleet olleet koskaan
-huuhtoneet sitä pois, ja kun hän liikkui, saattoi ymmärtää, että hän
-kantoi raskasta taakkaa, sillä hän oli hiljainen ja hidasliikkeinen
-niinkuin väsähtynyt ihminen ainakin.
-
-Nyt hän kuunteli ääneti toisten miesten keskustelua, ja kun hän
-huomasi, kuinka neuvottomia he olivat, kiiruhti hän vielä kerran
-kuopan reunalle ja hyppäsi alas kaikkien villien petojen keskelle.
-
-Ennenkuin kukaan ennätti mitään ajatellakaan, suhahti nuija. Kuului
-kumea isku. Toinen susista oli saanut iskun päähänsä, joka typerrytti
-sen kokonaan. Sitten seurasi toinen ja vielä kolmaskin. Toinen susi
-oli ennättänyt nousta pystyyn. Ensimäinen isku sattui sitä selkään,
-jotta se lyyhistyi kokoon. Sitten sattui kuolettava isku sitäkin
-päähän.
-
-"Heittäkää nuora tänne!" huusi vieras toisille.
-
-Pitkä-Bengt heitti suopungin hänelle. Hän kietoi sen ensin toisen
-suden kaulaan, sitten toisen ja sai ne ylös hinatuksi.
-
-Nyt kettu oli saanut eloa itseensä. Se heittäytyi hyppien kuopan
-reunoja vasten, mutta vieras ei välittänyt siitä.
-
-"Laskekaa portaat alas! Rengit saavat pitää huolta molemmista muista."
-
-Kun hän tuli ylös, saattoi nähdä, kuinka hämmästyneitä kaikki olivat,
-sekä miehet että naisväki. He eivät sanoneet sanaakaan. Naiset olivat
-pelästyneet niin pahasti, kun hän hyppäsi kuoppaan, että he seisoivat
-vieläkin siinä ja vapisivat, ja miehet häpesivät hiukan, etteivät he
-itse olleet uskaltaneet sitä tehdä.
-
-Mutta pappilanneiti astui vieraan luokse ja hänen silmänsä säkenöivät.
-
-"Nyt minä olen kerrankin nähnyt oikean miehen", sanoi hän. "Sitä minä
-koko elämäni ajan olen toivonut."
-
-Mies katsoi häneen surullisine silmineen. "Kaikki koko maailmassa",
-näyttivät ne puhuvan, "on vähäpätöistä ja turhaa, ja minä itse olen
-kaikista huonoin kaikista."
-
-Mutta samalla kirkasti hyväntahtoinen hymy hänen kasvojaan.
-
-"Minun mielestäni oli sääli ampua sudet ja pilata kuoppa", sanoi hän.
-
-
-
-
-TAALARI.
-
-
-Eihän siinä oikeastaan ollut mitään surun syytä. Mutta olipa
-pappilanneiti sittenkin ollut kovin pahoilla mielin kaksi kokonaista
-viikkoa, kun hän ei voinut käsittää, mistä hän saisi hankituksi yhden
-taalarin.
-
-Jospa hän vain olisi pyytänyt sitä isäkullalta heti häitten
-jälkeisenä aamuna, niinkuin hän oli aikonut! Mutta äitikulta oli
-torunut häntä sen johdosta, mitä hän oli sanonut sepälle, kun tämä
-nousi ylös ketunkuopasta. Eikä hän ollut nuhdellut häntä vain sen
-johdosta, mitä hän oli sanonut, mutta myöskin siksi, että hän tuolla
-tavalla oli hyökännyt suoraan vieraan luokse. Sehän oli näyttänyt
-aivan siltä, kuin hän olisi tahtonut lentää hänen kaulaansa. Milloin
-hän voisi päästä niin pitkälle, että hän osaisi käyttäytyä kuin siivo
-ihminen eikä kuin kaksitoista-vuotias tyttöletukka?
-
-Tämän jälkeen hän ei tullut pyytäneeksi rahoja. Aivan mahdotonta oli
-tavata yksin isäkultaa, ja jos hän olisi puhunut siitä äitikullalle,
-niin siitä olisi vaan syntynyt jälleen melua ja hälinää.
-
-Ikävä se sittenkin oli, että hän oli jättänyt asian myöhemmäksi,
-sillä seuraavana päivänä ei voinut olla kysymystäkään siitä, että
-hän olisi uskaltanut tuoda asiaa enää esille. Ensinkin oli äitikulta
-sattunut kuulemaan, että morsian ja sulhanen ja koko hääsaatto
-Loby'stä oli käynyt pappilassa. Se kävi aivan liiaksi hänen
-tunnolleen. Hän olisi varmaan pahastunut vieläkin enemmän, jos hän
-olisi saanut tietää, että Maija Liisa oli ollut niin vallaton ja
-antanut pois kokonaisen taalarin.
-
-Mutta mitä kauemmin pappilanneiti oli puhumatta tästä lainasta, sitä
-ikävämpi oli tunnustaa isä- ja äitikullalle, että hän oli joutunut
-niin suureen velkaan. Ja lopulta hänen täytyi tunnustaa itselleen,
-ettei hän koskaan uskaltaisi pyytää heiltä rahaa. Ei siinä mikään
-auttanut. Hänen täytyi koettaa hankkia ne muualta.
-
-Hän ajatteli tätä asiaa sekä ommellessaan lakanoita että maatessaan
-yöllä vuoteessaan. Sillä täytyihän hänen maksaa sepälle. Hän ei
-voinut kestää sitä häpeää, ettei hän voisi suorittaa velkaansa sille,
-joka niin ystävällisesti oli auttanut häntä.
-
-Jospa hän olisi voinut matkustaa Anna Brogrenin luo! Mutta sitä
-oli mahdoton edes ajatella. Ei äitikulta koskaan päästäisi häntä
-sellaisen luo, joka rakasti häntä.
-
-Mutta kenen muunkaan puoleen hän voisi kääntyä? Isoäiti oli yhtä
-köyhä kuin hän itse eikä hänellä ollut mitään muuta kuin minkä
-isäkulta antoi hänelle. Ja Ulla Moreus tuskin eläissään oli pitänyt
-taalaria kädessään.
-
-Olipa hän nyt pahassa pulassa. Eihän hän voinut myöskään mennä
-kenen luo hyvänsä sanomaan, ettei hän uskaltanut pyytää isä- ja
-äitikullalta yhtä ainoaa taalaria.
-
-Ollessaan aivan neuvoton iski hänen mieleensä, että hänellä oli täti,
-äidin sisar, elossa, joka ehkä voisi häntä auttaa. Voi kuitenkin!
-Kylläpä hänen täytyi nauraa ajatellessaan miltä täti näyttäisi, jos
-hän menisi häneltä rahoja pyytämään.
-
-Kyllä täti varmaan hämmästyisi, sillä olihan hänen sisarensatytär
-hänelle vieraampi kuin melkein kuka muu tahansa maailmassa. Suuri,
-leveä, ylipääsemätön kuilu eroitti hänet ja Maija Liisan toisistaan.
-
-Tosin ei heidän välillään ollut mitään eripuraisuutta, mutta täti
-oli nuorena mennyt naimisiin rikkaan talollisen kanssa, joka oli
-uskaltanut kosia häntä. Rakkaudesta nuo kaksi eivät olleet menneet
-yhteen, niin Maija Liisa oli kuullut sanottavan. Mies oli ollut
-kovin kopea ja arvellut, että oli komeata saada pappilasta vaimo
-itselleen, ja täti oli sanonut suoraan, että hän mielemmin tahtoi
-hallita rikkaassa talonpoikaistalossa kuin odottaa kotona köyhää
-apulaispappia.
-
-Siitä saakka kuin täti oli muuttanut talonpoikaistaloon, oli hän
-vapaaehtoisesti pysytellyt erillään koko suvustaan. Hän ei tahtonut
-tietää mitään entisestä elämästään, ja varsinkin hän piti varansa,
-ettei kukaan Lövdalan asukkaista päässyt häntä lähelle.
-
-Hän ei asunut sen kauempana kuin Bron pitäjässä, mutta hän ei tullut
-koskaan pappilaan. Sen sijaan kävi isäkulta tai isoäiti tai Maija
-Liisa kerran vuodessa tervehtimässä häntä Svanskogissa.
-
-Oi, voi! Maija Liisan täytyi tunnustaa, ettei hän koskaan ollut
-iloinnut suuresti käynneistä tuossa talossa. Ei hän viihtynyt siellä
-niin huonosti siksi, että täti vuosien kuluessa oli muuttunut
-aivan talonpoikaiseksi, vaan sentähden, että hän käyttäytyi kovin
-omituisesti aina kun Lövdalasta tuli hänen luokseen vieraita.
-Hän ei tullut heitä vastaan portaille eikä toivottanut heitä
-tervetulleiksi, ja kun he astuivat tupaan, ei hän malttanut koskaan
-olla sanomatta, että heillä oli aivan liiaksi vaivaa tullessaan
-talonpoikaistaloon. Heti sen jälkeen hän saattoi laskea, kuinka pitkä
-aika oli kulunut heidän viime käynnistänsä, eikä hän tehnyt sitä
-lainkaan ystävällisesti, vaan siten, että vieras tunsi mielensä aivan
-masentuvan eikä tiennyt tekikö hän oikein taloon tullessansa, vai
-olisiko hänen pitänyt olla kokonaan tulematta.
-
-Olipa se hullua! Eräänä aamuna, kun Maija Liisa istui aamiaispöydässä
-isän ja äidin kanssa, tuli hän sanoneeksi, ettei pitäisi kokonaan
-unohtaa Svanskogin tätiä.
-
-Tuskin hän oli sen sanonut, niin hän jo katui sitä. Mitä tekemistä
-hänellä oli Svanskogissa? Olihan se aivan tarpeetonta. Eihän täti
-ollut hänelle sen suopeampi kuin äitikultakaan. Jumala varjelkoon!
-Vaikka Maija Liisan annettaisiin lähteä sinne, niin tokkopa hän
-sittenkään uskaltaisi pyytää apua.
-
-Isäkulta katsoi heti vellilautasestaan ylös. Hänen oli aina ollut
-sääli pappilanmamselia, josta oli tullut talollisen emäntä, ja hän
-koetti aina osoittaa hänelle, että häntä yhä muistettiin vanhassa
-kodissa. Nyt hän alkoi tuumia milloinkahan hän viimeksi oli ollut
-hänen luonaan. Ehkäpä siitä oli jo niin pitkä aika, että heidän
-pitäisi taas lähteä Svanskogiin häntä tervehtimään?
-
-Äitikulta oli vaiti, sillä hän ei tuntenut juuri nimeksikään noita
-talonpoikaissukulaisia, ja Maija Liisan täytyi vastata, ettei kukaan
-ollut käynyt siellä edellisestä joulusta saakka. Hän uskalsi lisätä,
-että täti olisi kai enimmin mielissään, jos isäkulta itse lähtisi
-sinne äitikullan kanssa.
-
-Mutta Maija Liisa huomasi varsin pian, ettei hän voinut päästä
-tästä asiasta niin helpolla. Isäkulta nojautui tuolinsa selkänojaa
-vasten eikä näyttänyt kovin tyytyväiseltä. Hän arveli varmaan, että
-sukurakkaudellakin saattoi olla rajansa. Lopuksi hän selitti, että
-täti oli niin usein nähnyt hänet, ettei hänen tarvinnut enää lähteä
-Svanskogiin näyttämään itseänsä. Mutta äitikulta ja Maija Liisa
-voisivat vielä tänään lähteä sinne. Se sopikin erinomaisesti, sillä
-sekä Pitkä-Bengt että Musta olivat vapaat.
-
-Sellainen päätös tehtiin aamiaispöydässä. Oi! Maija Liisa olisi
-tahtonut purra kielensä poikki. Miksi hän oli ruvennut puhumaan
-Svanskogista? Nyt hänen täytyi ajaa kaksi kokonaista peninkulmaa
-äitikullan kanssa samassa reessä!
-
-Mutta aamiaisen jälkeen meni äitikulta heti isäkullan huoneeseen, ja
-kun hän palasi sieltä, oli koko päätös kumottu. Äitikulta sanoi nyt,
-ettei kenenkään muun kuin Maija Liisan tarvinnut lähteä Svanskogiin.
-Kyllähän hän näki, ettei Maija Liisalla ollut sinne suurta halua,
-mutta nuorisolle oli hyväksi tehdä sellaistakin, mikä ei ollut
-heille mieleen. Mutta hän sai mennä sinne jalan eikä hevosella,
-sillä äitikulta tarvitsi kynttilöitä valaessaan Pitkän-Bengtin apua
-kyökissä. Mutta seuraavana päivänä Pitkä-Bengt sai kyllä tulla häntä
-hevosella hakemaan.
-
-Ei ainoallakaan kasvojen eleellä pappilanneiti uskaltanut ilmaista,
-oliko hän tästä iloinen vai pahoillaan. Mutta täytyihän hänen
-myöntää, että jos hänen kerran täytyi lähteä Svanskogiin, niin
-mielemmin hän kulki sinne yksin jalan kuin ajoi yhdessä äitikullan
-kanssa.
-
-Koska hänen täytyi viipyä poissa niin kauan, niin hän pyysi, että
-pikkupiika silloin-tällöin kävisi isoäidin luona tiedustelemassa,
-tarvitsiko hän jotakin.
-
-Mutta tietysti ei äitikulta voinut suostua mihinkään, mitä Maija
-Liisa ehdoitti. Äitikulta määräsi heti paikalla, että pikkupiian piti
-lähteä hänen kanssaan Svanskogiin. Ei suinkaan Maija Liisa luullut,
-ettei emintimä tietäisi, kuinka sopimatonta oli antaa hänen yksin
-kulkea niin pitkää matkaa? Eikä hänen tarvinnut olla levoton isoäidin
-vuoksi. Olihan talossa siksi paljon naisväkeä, että he saattoivat
-pitää hänestä huolta.
-
-Niin, äitikulta sai tahtonsa läpi tässäkin, ja tunnin kuluttua he
-olivat jo matkalla, sekä pappilanneiti että pikkupiika.
-
-He astuivat vakavasti ja hitaasti sekä lehtikujassa että tietä
-myöten, niin kauan kuin heitä saattoi nähdä Lövdalasta. Mutta pian he
-joutuivat kuusikkoon, joka peitti heidät aivan näkyvistä.
-
-Olihan tämä Svanskogin matka pappilanneiden mielestä ikävä ja turha,
-mutta sattuipa olemaan oikein ihana talvipäivä, alamäki hänen
-edessään oli jyrkkä ja liukas, ja hän oli vapaampi ja iloisempi kuin
-kuukausimääriin, siksi hänestä tuntui aivan siltä, kuin hän olisi
-päässyt pois ahtaasta häkistä. Hän, joka oli seitsentoista-vuotias,
-ojensi nyt kätensä kolmentoista-vuotiaalle, ja he läksivät yhdessä
-juoksemaan, kunnes he kaatuivat suureen kinokseen mäen alle ja jäivät
-siihen pitkäkseen nauramaan. -- Heidän tultuansa perille Svanskogiin
-ei kello ollut vielä kuin yksi päivällä. Heillä oli ollut niin hyvä
-onni, ettei heidän tarvinnut kulkea jalan kuin puolet matkaa. Aina
-Broby'stä saakka he olivat saaneet ajaa Svanskogin rengin reessä,
-joka palasi kotiin kyytimatkalta.
-
-Svanskogissa pidettiin kestikievaria, joskaan se ei ollut
-sinnepäinkään niin suuri kuin Broby'ssä, jossa aivan alituisesti
-kulki matkustajia edes ja takaisin. Svanskogiin, joka oli kaukana
-pitäjän pohjoisessa kolkassa, tuli korkeintain yksi matkustaja
-päivässä, ja joskus saattoi kulua kerrassaan kokonainen viikkokin
-kyydittä.
-
-Kaikki oli täällä ennallansa. Ei täti eikä kukaan hänen
-palvelijoistansakaan tullut auttamaan pappilanneittä ja pikkupiikaa
-reestä. Oi, voi! Kylläpä Maija Liisan sydäntä nyt ahdisti, aivankuin
-rintaa olisi puserrettu kokoon, jotta sillä ei ollut kyllin tilaa
-tykyttää. Matkan varrella oli hän ollut hiukan rohkeammalla mielellä,
-mutta kun hän nousi pois reestä, niin tunsi hän aivan selvästi, ettei
-täti varmaankaan häntä auttaisi.
-
-Svanskogin asuinrakennus oli hyvin suuri ja sisäänkäytävä oli
-keskellä pitkääseinää eikä toisessa nurkkauksessa, niinkuin
-tavallisesti talonpoikaistaloissa. Sisäänkäytävän edessä oli kuisti,
-tosin se ei ollut yhtä suuri kuin Lövdalassa, mutta kuitenkin aivan
-samanlainen, ja katto ja pilaritkin olivat aivan samanmuotoiset.
-
-Olipa tämä todellakin omituista! Niin usein kuin pappilanneiti oli
-käynytkin täällä ennen, niin ei tuo kuisti koskaan ollut herättänyt
-hänen huomiotaan. Nyt hänen täytyi jäädä sitä hetkeksi tarkastamaan
-sekä kaikkea muutakin. Asuinrakennus oli vanha, mutta sitä oli
-korjattu ja muutettu tädin aikana, ja varmaan lapsuudenkoti oli
-silloin ollut mallina. Ikkunoissa oli yhtä monta ja yhtä suuret
-ruudut kuin sielläkin, ja puoliympyrän muotoiset ullakkoluukut olisi
-huoleti voitu muuttaa toisesta rakennuksesta toiseen kenenkään
-huomaamatta vähintäkään eroa.
-
-Heti paikalla alkoi sydäntä hiukan helpoittaa. Ehkäpä ei sittenkään
-ollut niin perin typerää tulla tänne? Ehkäpä entinen pappilanneiti
-ei ollutkaan niin kokonaan kadonnut, kuin hän yritti luulotella sekä
-itselleen että muille?
-
-Eteinen oli pienempi kuin Lövdalassa. Samoinkuin sielläkin oli
-täällä myös puoliympyriäisiä seinäkaappeja joka nurkassa, ja seinät
-olivat harmaaksi maalatut ja täynnä mustia ja valkoisia täpliä.
-Porraskäytävässä olivat hirsiseinät paljaat aivan kuin kotonakin, ja
-ullakkoportaat olivat peloitta van jyrkät kapeine astimineen. Varmaan
-täällä oli yhtä hyvä kuin Lövdalassakin liukua käsipuun varassa
-portaita alas tarvitsematta liikuttaa jalkojansa.
-
-Eteisen perällä oli ovi, joka johti suureen vieraita varten
-varattuun huoneeseen. Siellä ei kotiväki koskaan oleskellut. Mutta
-pappilanneiti väänsi sittenkin avainta ja kurkisti sisään. Aivan
-niinkuin hän oli olettanutkin: siellä oli keltaiseksi kiillotettuja
-koivutuoleja ja valkoisia saranapöytiä, aivan kuin Lövdalan
-salissakin. Ei edes suurta kallaakaan ikkunan äärestä puuttunut.
-Yksi asia oli kuitenkin toisin. Siniset käymämatot olivat myös
-lattialla, mutta ne olivat toista kuosia kuin kotona. Mutta kun
-Maija Liisa tuumi tarkemmin, huomasi hän, että täti oli siihen aivan
-syytön. Hän oli kutonut matot samanlaisiksi, kuin ne olivat hänen
-lapsuudenkodissaankin. Mutta heillä kotona oli vaihdettua mallia.
-
-Pappilanneiti sulki oven ja seisoi hetken aikaa ääneti eteisessä.
-Kyyneleet olivat nousseet hänen silmiinsä. Mutta ei suinkaan täti
-pitänyt mistään hempeämielisyydestä. Hän tahtoi näyttää levolliselta
-ja iloiselta, kun hän astui hänen luokseen.
-
-Taaskin Maija Elisaa suosi hänen tavallinen onnensa! Kun hän avasi
-suurtuvan oven, näki hän, että täti parasta aikaa pesi pyykkiä.
-Suuri pata riippui siellä tulella, ja pesusammio, joka oli täynnä
-vaatteita, seisoi keskellä lattiaa ja siitä juoksi hiljalleen lipeää
-sankoon. Nyt varmaan täti tulisi entistä pahemmalle tuulelle, kun
-vieraita saapui taloon. Lattialle oli kaatunut paljon vettä, ja
-pitkällä penkillä oli vasta pestyjä, karheita vaatteita. Täytyihän
-Maija Liisan tunnustaa, ettei kukaan voinut olla hyvillänsä, kun
-vieraita tuli noin pahansiivoiseen huoneeseen.
-
-Täällä ei mikään muistuttanut mieleen Lövdalaa, vaan huone oli aivan
-tavallinen talonpoikaistupa. Maija Liisan mielestä tuo tupa, sen
-suuret, kattoon asti ylettyvät kaapit, mahtava telttavuode ja pitkät,
-kiinteät penkit olivat aina näyttäneet niin kauniilta ja kunnioitusta
-herättäviltä. Mutta nyt olivat pesuvaatteet karkoittaneet kodikkuuden
-pakosalle.
-
-Täti seisoi pesupunkan ääressä selin oveen ja hankasi ja hieroi
-kaikin voimin. Maija Liisa oli monta kertaa kuullut sanottavan omasta
-äidittään ja hänen sisaristaan, että he olivat olleet pitkäkasvuisia
-ja solakoita aivan kuin hän itsekin, mutta täti oli nyt suuri ja
-roteva eikä näyttänyt lainkaan lempeältä. Hänellä oli yllään musta
-sarkahame ja punaiset liivit, joiden yläosa oli valkoinen. Lyhyen,
-valkean lammasnahkaturkin, joka kuului pukuun, oli hän työtä
-tehdessään heittänyt päältään.
-
-Täti ei kääntynyt oveen päin, kun he avasivat sen, eikä hän sanonut
-sanaakaan. Nyt ainakin Maija Liisa olisi toivonut olevansa monen
-peninkulman päässä. Mutta eihän siinä mikään auttanut; hänen täytyi
-astua tädin luo ja ojentaa hänelle kätensä tervehtiessänsä.
-
-Tädin molemmat kädet olivat vedessä. Hän nosti toisen ylös,
-mutta ei hän huolinut sitä pyyhkiä, vaan ojensi sen sellaisenaan
-sisarentyttärelleen.
-
-"Vai niin, sinäkö se siis lopulta tulitkin tänne", sanoi hän.
-"Uusi pappilanrouva on kai liian hieno tullakseen tervehtimään
-talonpoikaista väkeä."
-
-Hän ei sanonut todellakaan mitään muuta eikä hän puhunut sen
-epäystävällisemmin kuin muulloinkaan, mutta varmaankaan ei Maija
-Liisa ollut yhtä kärsivällinen kuin ennen, sillä hän purskahti nyt
-itkuun.
-
-Mieluimmin hän olisi hyökännyt ulos ja lähtenyt kotiin yhtä päätä.
-Hän menikin aina ovelle saakka, mutta kun hän tuli sinne, tunsi hän
-niin suurta heikkoutta, että polvet eivät kannattaneet häntä. Oven
-vieressä oli pieni penkki, ja siihen hän jäi istumaan.
-
-Koko ajan hän saattoi niin elävästi kuvailla mielessään, mitä täti
-ajatteli nyt hänestä, joka tuli itkemään hänen luokseen ja häiritsi
-hänen pyykinpesuaan. Vaikka eipä hän näyttänyt kovin levottomalta.
-Hän lakkasi hieromasta vaatteita, mutta kaatoi kuitenkin vielä
-kauhallisen kuumaa vettä pesupunkkaan ja heitti pari halkoa uuniin
-ennenkuin hän astui Maija Liisan luo.
-
-"Et suinkaan sinä nyt noin pahaksesi pane", sanoi hän. "Ehkä minä en
-kuitenkaan ole niin vaarallinen kuin miltä näytän."
-
-Mutta jos hän oli luullut sillä saavansa pappilanneiden itkun
-taukoamaan, niin hän erehtyi vallan. Hänen kyyneleensä tulvivat
-niin syvästä ja runsaasta surunlähteestä, että kun ne kerran olivat
-alkaneet vuotaa, täytyi sitä kestää tuntikausia.
-
-Pappilanneiti ei voinut vastata sanaakaan, vaikka hän käsitti kyllä,
-että täti varmaan tuli kärsimättömäksi, sillä olisihan hänen pitänyt
-saada pestä pyykkiään. Mutta täti ei ollut kuitenkaan neuvoton,
-vaan kääntyi pikkupiian puoleen, joka koko ajan oli pysytellyt
-pappilanneiden vieressä ja siveli nyt aivan pelästyksissään hänen
-kättänsä.
-
-"Ehkäpä sinä tiedät, miksi hän itkee? Ei suinkaan hän loukkaantunut
-vaan siitä, etten ennättänyt kunnolla tervehtiä häntä?"
-
-Hänen äänessään oli leikkisä sävy, ikäänkuin hän olisi tahtonut
-nauraa koko jutulle, ja sen varmaan pikkupiika ymmärsi, sillä hän
-tuli äkkiä aivan hurjaksi.
-
-"Eikö hänellä muka ole syytä itkeä, kun te kohtelette häntä tuolla
-tavalla? Tässä hän tulee pyytämään apua äitinsä omalta sisarelta,
-ettekä te sano hänelle ainoatakaan ystävällistä sanaa!"
-
-Pappilanneiti koetti kiireesti sulkea pikkupiian suun kädellään,
-mutta siitä ei ollut mitään apua, sillä pikkupiika tuli pahoilleen
-nähdessään mamseli Maija Liisan itkevän, ja kaikkein surkein myrsky
--- tuulimieli sai hänessä nyt vallan.
-
-Mahdotonta oli huomata, oliko täti suuttunut pikkupiikaan, mutta hän
-alkoi nyt puhua paikkakunnan murretta, ja hänen äänensä oli kovin
-mariseva ja hidas.
-
-Millä tavalla hän voisi auttaa Maija Liisaa? Olihan hänellä
-niin hyvä olla Lövdalassa, ettei hän suinkaan kaivannut köyhän
-talonpoikaisvaimon apua.
-
-Se oli paras keino saada pikkupiian suun käyntiin. "Te olette varmaan
-samaa maata kuin hänen emintimänsäkin", sanoi hän. "Mutta sen minä
-voin sanoa, että hän tuli tänne pyytämään teiltä -- --"
-
-Nyt pappilanneiti tarttui niin lujasti hänen käsivarteensa, että hän
-vaikeni. Mutta täti ei ollut huomaavinaankaan keskeytystä.
-
-"Onko Maija Elisalla niin vaikea olla siksi, että hän on saanut
-emintimän? Sanotaan, että se joka saa emintimän, Saa myös isintimän,
-mutta niin ei suinkaan hänen ole käynyt. Ei suinkaan häneltä kielletä
-mitään mitä ikänä hän tahtoo?"
-
-Pappilanneiti teki kaikenlaisia merkkejä pikkupiialle, mutta mitä
-hyötyä siitä oli, kun täti tällä tavalla häntä yllytti?
-
-"Kyllä te itsekin voitte nähdä, miten hänen laitansa on", sanoi
-pikkupiika, "jos teillä vaan on silmät päässä. Eihän hän ole juuri
-paremmin vaatetettu kuin minäkään, ja sitten hän on vain nahkaa ja
-luuta. Sanotaan, että veri on paksumpaa kuin vesi, mutta niin ei
-suinkaan ole teidän laitanne. Te ette välitä siitä, vaikka emintimä
-kiusaisi hänet hengiltä."
-
-Kaikki tuo oli kovin kiusallista pappilanneidelle. Tukalaa se oli,
-ettei hän voinut hillitä itkuaan, mutta vieläkin pahempi, että täti
-viekoitteli pikkupiikaa puhumaan jos jotakin. Kukapa tiesi, miten
-täti sen vielä käsittää? Ehkäpä hän oikein vihasi sisarensatytärtä ja
-oli vaan mielissään siitä, mitä hän kuuli.
-
-Hän ei voinut kestää tätä kauemmin. Hän nousi pystyyn ja hoiperteli
-ovelle. Mutta kun hän aikoi tarttua oven ripaan, oli se jollakin
-tavalla epäkunnossa. Hän ei saanut sitä heti auki, hän veti ja kiskoi
-sitä, ja lyyhistyi sitten kokoon -- ja kaatui lattialle --
-
-Kun hän tointui jälleen, makasi hän vuoteessa, siinä huoneessa, jossa
-oli siniruutuiset matot lattialla. Hän lepäsi pehmeillä tyynyillä ja
-niin hienoilla lakanoilla, että tuskin sellaisia oli koko Lövdalassa.
-Vuoteen ääressä oli pöytä ja pöydällä tarjotin ja tarjottimella vati,
-joka oli peitetty liinalla.
-
-Niin, hänen oli todellakin hiukan nälkä, ja hän poisti kiireesti
-liinan vadilta. Mutta siinä ei ollutkaan mitään syötävää, vaan
-ainoastaan suuri, kirkas ja komea taalari.
-
-Ensin hän ei voinut lainkaan käsittää, miten asian laita oikeastaan
-oli, mutta sitten hän sen ymmärsi. Täti oli viekoitellut pikkupiialta
-totuuden. Hän tuli niin iloiseksi ja liikutetuksi, että hän alkoi
-uudestaan itkeä, ja kun hän oli itkenyt hetken aikaa, niin hän
-nukahti.
-
-Hän nukkui yhteen kyytiin siksi kunnes suurtuvan seinäkello löi
-kolme. Kun hän silloin katsahti ympärilleen, oli taalari kadonnut,
-mutta sen sijalla oli paljon hyvää ruokaa vuoteen vieressä. Hän
-pelästyi ensin pahasti, kun taalari oli kadonnut, mutta sitten hän
-tuumi, että hän oli varmaan joutunut hyviin käsiin, rauhoittui ja
-alkoi syödä.
-
-Syötyään häntä jälleen liikutti se tieto, että häntä oli kohdeltu
-niin hyvin, ja silloin hänen piti uudestaan ruveta itkemään. Ja hän
-itki kunnes hän nukahti.
-
-Seuraavalla kerralla herätessään oli jo pimeä ilta. Uunissa paloi
-tuli, ja täti istui vuoteen ääressä ja katseli häntä.
-
-Kaikkein ensiksi pyysi täti Maija Liisaa suomaan anteeksi, että hän
-oli uskaltanut lähettää taalarin sille miehelle, joka oli lainannut
-sen hänelle. Iltapuolella oli sattunut olemaan kyytiä Henriksbergiin,
-ja renki oli saanut taalarin mukanaan ja käskyn ottaa selkoa siitä,
-kuka sepistä oli joulun aikana ostanut Loby'stä heiniä. Hänen piti
-antaa raha hänelle ja sanoa pappilanneideltä terveisiä. Tädin
-mielestä näin oli ollut kaikista parasta. Sillä tokkopa Maija Liisan
-olisi ollut niinkään helppoa saada lähetetyksi sitä Svartsjöstä
-Henriksbergiin.
-
-Taaskin pappilanneiti tuli niin liikutetuksi, että hän töintuskin
-sai vastatuksi. Mutta täti ei päästänyt häntä itkemään, vaan alkoi
-kysellä häneltä kaikenlaista Lövdalasta. Hän ei puhunut emintimästä
-eikä mistään ikävästä, vaan ainoastaan sellaisista asioista, jotka
-eivät voineet pahoittaa hänen mieltään. Miten isoäiti jaksoi? Oliko
-hänen huoneensa yhtä siisti kuin aina ennenkin? Ja miten Vanha-Bengta
-jaksoi renkituvassa? Oliko siellä yhtä likaista kuin tavallisestikin?
-Ja asustiko kissapöllö yhä vielä ullakolla? Ja istuiko rastas
-kuusen latvassa Lepokiven luona ja lauloi kevätiltoina? Ja oliko
-koivulehdossa puutarhan takana viime vuosinakin ollut kieloja? Ja
-seisoiko vanha paaluaitta vielä paikoillansa? Ja oliko uusi pappilan
-rakennus, jonka Maija Liisan isä oli rakennuttanut, aivan samanlainen
-kuin entinen? Ja pitivätkö he lampaita vielä vanhassa, pimeässä
-karsinassa?
-
-Pappilanneiti makasi vuoteellaan ihmeissään ja kuunteli. Ei ollut
-yhtään mitään, jota täti ei olisi muistanut kysyä.
-
-Lopuksi hän puhui hiukan itsestäänkin.
-
-"Minäpä sanon sinulle, että ensi aikoina, ollessani naimisissa, kävin
-minä kotona Lövdalassa niin usein kuin suinkin. Minä huomasin, että
-väki täällä Svanskogissa ei pitänyt siitä, mutta minä menin sittenkin,
-sillä minun oli sinne niin ikävä. Minun oli niin vaikea ensi alussa
-viihtyä täällä. Ei se ollut niinkään helppoa, tiedä se. Minulla oli
-anoppi, joka kohteli minua samalla tavalla kuin sinun emintimäsi.
-Olipa täällä eräs toinenkin, joka oli hyvin kova ja ankara minulle.
-Me emme olleet silloin niin hyviä ystäviä kuin sitten myöhemmin, ja
-se olikin kaikkein vaikeinta.
-
-"Mutta sitten minä huomasin, että joka kerralta, kun kävin
-Lövdalassa, oli minun yhä vaikeampi palata kotiin. Ja vihdoin minun
-täytyi tutkia itseäni ja kysyä mitä minä oikeastaan halusin. Tämän
-talonhan minä olin valinnut kodikseni, ja täällä minun täytyi elää ja
-siksi minä olin tyhmä, kun kulutin elämäni ikävöimällä jotakin, jonka
-olin jättänyt taakseni. Minä tein päätökseni: minä päätin, etten
-koskaan enää menisi Lövdalaan enkä olisi minkäänlaisessa tekemisessä
-Lövdalan asukkaiden kanssa. Minä tahdoin irtaantua kokonaan kaikesta
-entisestä. Ja se oli ainoa oikea minulle. Sen jälkeen minä tulin
-levollisemmaksi, ja muutkin alkoivat kohdella minua toisin, kun he
-ymmärsivät, että minä toden teolla tahdoin kuulua heihin.
-
-"Voit arvata, kuinka he pitivät minua silmällä, kun te tulitte tänne
-minua tervehtimään. Mutta he näkivät ja ymmärsivät, että minä koetin
-pysytellä teille vieraana.
-
-"Niin, minä olin pystyttänyt niin lujan muurin itseni ja teidän
-välillenne, ettei mikään olisi voinut sitä repiä alas. Mutta minä
-en ollut koskaan ottanut lukuun sitä mahdollisuutta, että Lövdalan
-pappilan tytär voisi tulla pienenä ja heikkona, sellaisena kuin minä
-itsekin olin hänen ikäisenään, pyytämään minulta apua. Kas, silloin
-minun voimani olivat lopussa.
-
-"Mutta älä luule, että minulle sen johdosta koituu ikävyyksiä täällä
-kotona. Tiedätkö, mitä minä äsken tein sinun nukkuessasi? Minä
-tartuin miestäni takinhiasta kiinni ja vedin hänet tänne ovelle ja
-annoin hänen kurkistaa sisään. Ja sitten minä kerroin hänelle, kuinka
-asiat olivat ja kysyin, oliko hänellä mitään sitä vastaan, että minä
-autoin sinua. Ja nytpä saat kuulla mitä hän vastasi. 'Tuo, joka makaa
-tuolla sisällä, on niin sinun näköisesi, aivan sellainen kuin olit
-tullessasi tänne, että se, joka ei auta häntä, joutuu minun kanssani
-tekemisiin.'"
-
-
-
-
-SUOMALAISPAPPI.
-
-
-Olipa aivan kuin loihduttua. Maija Liisa ei voinut olla ajattelematta
-äitikultaa. Kaiken aamua hän oli hänen mielessään, ja vaikka hän
-tiesi hänen olevan täydessä työssä ja valavan kynttilöitä Lövdalassa,
-niin hän ei sittenkään voinut olla hätkähtämättä joka kerta, kun
-joku avasi oven, sillä hän pelkäsi, että äitikulta tulisi sisään ja
-näkisi, kuinka tyhmästi hän käyttäytyi.
-
-Jospa äitikulta olisi tiennyt, että hän nukkui aina kello kahdeksaan
-asti aamulla! Ja vielä sen lisäksi: että täti oli ollut niin
-hyvä hänelle ja tarjonnut hänelle kahvia vuoteella, vaikka itse
-Kuninkaallinen Majesteetti oli kieltänyt kaiken kahvinjuonnin!
-Äitikulta, hän seurasi niin tarkasti kaikkia määräyksiä! Kylläpä
-se olisi häntä kauhistuttanut siihen määrään, että punaiset täplät
-olisivat jälleen syttyneet poskipäihin.
-
-Tai olisipa äitikulta nähnyt, että täti tänään heitti kaikki työt
-kesken ja istui vain penkillä ikkunan ja leveän pöydän välissä
-jutellen Maija Liisan kanssa! Tai olisipa hän kuullut, miten täti
-nauroi, kun sisarentytär kertoi äitikullasta ja kaikista hänen
-urotöistään! Sillä nyt, kun Maija Liisa oli saanut kyllikseen
-levätä, ei hän enää itkeä tilluttanut, vaan nauroi vain kaikille
-vaikeuksilleen. Tietysti äitikulta oli luullut, että täti olisi
-yhtä kova Maija Liisalle kuin äitikultakin. Kylläpä häntä olisi
-harmittanut, jos hän olisi saanut tietää, kuinka suuresti hän oli
-erehtynyt.
-
-Mutta eipä olisi ollut niinkään vaarallista, vaikka äitikulta olisi
-yllättänyt Maija Liisan nyt, kun hän istui yksin tädin kanssa. Mutta
-jos hän olisi tullut hiukan myöhemmin päivällä, niin se vasta olisi
-ollut paha.
-
-Puolenpäivän aikana ajoi matkustaja kestikievarin pihalle. Maija
-Liisa käännähti ikkunaan päin ja näki pitkän, kauniin miehen nousevan
-pienestä, vihreäksi maalatusta reestä. Hän oli puettuna kotikutoisiin
-sarkavaatteisiin, niin vaaleihin, että ne olivat melkein valkoiset,
-eikä hänellä ollut turkkia yllään, mutta siitä ujostelemattomasta
-tavasta, millä hän tervehti kestikievarin isäntää, saattoi nähdä,
-että hän oli sittenkin herrasmies.
-
-Täti oli niin tottunut matkustajiin, ettei hän viitsinyt edes katsoa
-ulos. Maija Liisan täytyi pyytää häntä kääntymään ikkunaan ja
-sanomaan kuka tuo kaunis mies oli.
-
-Olipa se hauska, että täti saattoi tyydyttää hänen uteliaisuuttaan.
-Mies, joka seisoi tuolla ulkona, niin, se oli tosiaankin Finnerudin
-pappi, pastori Liljecrona.
-
-Olisipa äitikulta nyt ollut siellä näkemässä, miten Maija Liisa
-säpsähti, kun hän kuuli vieraan nimen. Tätikin huomasi sen ja tuli
-uteliaaksi, mutta se ei tehnyt mitään, sillä hän oli sellainen, että
-Maija Liisa saattoi mielellään kertoa hänelle sekä unipannukakusta
-että unestaan. Sitä juttua olisi ollut mahdoton kertoa äitikullalle.
-Hän olisi vain halveksivasti nykäissyt niskaansa koko asialle.
-
-Täti sen sijaan käsitti asian aivan vakavasti. "Eipä tuo olisi
-niinkään tyhmää, jos voisit saada hänet", sanoi hän. "Ei siinä
-kyllin, että hän on kaunis, vaan hän on oikein kelpo mieskin."
-
-Maija Liisa hämmästyi suuresti. Eihän täti voinut tarkoittaa, että
-hän menisi naimisiin Finnerudin papin kanssa? Finnerud sijaitsi
-kovin kaukana pohjoisessa, vieläkin kauempana kuin Västmarken. Eikä
-siellä asunut muita kuin suomalaisia, jotka olivat muuttaneet sinne
-pari sataa vuotta sitten, eivätkä osanneet ruotsia. Maija Liisalle
-Finnerud oli yhtä outoa seutua, kuin jos se olisi ollut aina Lapissa
-saakka.
-
-Mutta täti rauhoitti häntä. Ei hänen tarvinnut pelätä joutuvansa
-Finnerudiin. Pastori Liljecrona oli ollut siellä pappina yksitoista
-vuotta, mutta nyt hän luultavasti muuttaisi pois sieltä ja tulisi
-Sjöskogan kirkkoherraksi.
-
-Silloin Maija Liisa alkoi ymmärtää, miksikä täti oli tullut niin
-intoihinsa. Hän, joka oli entinen pappilanneiti, tiesi kyllä, että
-Sjöskoga oli paras paikka koko hiippakunnassa.
-
-Mutta Maija Liisa ei välittänyt Finnerudista eikä liioin Sjöskogasta.
-Hänen tulevan miehensä piti olla pappina Svartsjössa ja asua
-Lövdalassa.
-
-"Niin, siten sinä nyt sanot, mutta kunhan oikea tulee, niin et sinä
-kysy kartanoa etkä pitäjää."
-
-Täti puhui niin vakavasti, että Maija Liisan täytyi kääntyä vielä
-uudestaan ikkunaan ja katsoa ulos. Olipa pappi todellakin hyvin
-kaunis, kuinka komea vartalo ja loistavat siniset silmät hänellä
-olikaan. Hänen kirkas ja iloinen äänensä kuului aina sisään saakka.
-Kestikievarin isäntä seisoi ja kuunteli häntä tyytyväisen näköisenä,
-ja tallista ja hihasta kiiruhtivat rengit päästämään hevosta
-valjaista.
-
-"Kas, kuinka he kiiruhtavat joka puolelta! Kylläpä voi huomata, että
-Finnerudin pappi on liikkeellä. Hänestä kaikki pitävät! Toivotaan,
-ettei hän lähde heti paikalla, vaan viipyy täällä hetken aikaa, jotta
-sinä saat puhua hänen kanssansa."
-
-Tuskin täti oli sen sanonut, niin ovi avautui ja pappi tuli sisään
-heidän luokseen.
-
-Jo kynnykseltä hän huusi, että kestikievarin isäntä oli pyytänyt
-häntä astumaan sisään hienoon saliin, mutta ei hän tahtonut olla
-siellä yksin. Ei suinkaan Margareta muorilla ollut mitään sitä
-vastaan, jos hän tuli hänen luokseen suurtupaan? Hän sai varmaan
-odottaa hyvän aikaa kestikievarissa. Hänen veljensä, Henriksbergin
-isännöitsijä, tahtoi tavata häntä täällä, mutta hän ei ollut vielä
-tullut. Ei hän tiennyt lainkaan, mistä oli kysymys, oli vain saanut
-sanan erään suksimiehen mukana myöhään yöllä ja lähtenyt kotoa
-varhain aamulla. Isännöitsijän olisi oikeastaan pitänyt joutua tänne
-ennen häntä.
-
-Sanat tulivat aivan tulvimalla. Täti astui häntä vastaan ja tervehti
-häntä, ja Maija Liisa tuumi mielessään, että täti piti hänestä
-varmaan aivan yhtä paljon kuin miehetkin ulkona pihalla. Vihdoin sai
-täti suunvuoroa ja pyysi häntä istumaan ja viipymään suurtuvassa niin
-kauan kuin häntä halutti. Eihän hän enää monta kertaa kulkenut tätä
-tietä. Hän sai luvan onnitella häntä, kun hänellä oli tiedossa niin
-suuri paikka, vaikka hänestä tulisikin tuntumaan tyhjältä, kun hän ei
-enää saisi tilaisuutta nähdä häntä.
-
-Pappi teki kärsimättömän liikkeen. "En tiedä, mitä minun pitää tehdä,
-Margareta muori. Kyllä kai minun täytyy kieltäytyä koko hommasta.
-Mutta tuhat tu... Ei, en minä kiroile, kun kerran olen pappi!"
-
-Hän oli päästänyt tuon huudahduksen vain sen vuoksi, että hän
-äkkiä oli huomannut pappilanneiden. Tämä oli istunut kaiken aikaa
-ikkunapenkillä, ja nyt vasta pappi näki hänet.
-
-Eipä Maija Liisa tullut niinkään vähän ymmälle, kun pappi kysyi
-kovalla äänellä: "Minkä kumman korukapineen te olette saanut taloon,
-Margareta muori?"
-
-Täti kertoi kuka hän oli, mutta pappi ei käyttäytynyt sittenkään sen
-paremmin.
-
-Niin, senhän hän saattoi arvatakin, että hän oli noita Lövdalan
-kauniita pappilanneitoja. Olipa hyvä, että hän vihdoinkin sai nähdä
-hänet. Sillä monen monta kertaa hän oli pyytänyt Margareta muoria
-kutsumaan hänet taloon yhdessä hänen sisarentyttärensä kanssa, jotta
-hän saisi nähdä, puhuivatko ihmiset totta!
-
-Nyt ei Maija Liisa joutunut vain hämilleen, vaan hän pelästyi oikein
-pahan päiväisesti. Eihän hänen sopinut kuunnella tuollaista puhetta.
-Äitikulta... Mutta sehän oli totta! Äitikultahan valoi kynttilöitä
-Lövdalassa.
-
-Kyllähän täti näki, että Maija Liisa kävi levottomaksi. Hän koetti
-estää pappia tuijottamasta tyttöön.
-
-Ei suinkaan hän aikonut peruuttaa hakemustaan Sjöskogaan? kysyi hän.
-Pitäisihän hänen olla tyytyväinen, kun hän noin nuorena sai niin
-suuren paikan. Hän oli kuullut, että tavallisesti vain vanhat ukot
-pääsivät niin lihavan paistin ääreen.
-
-Pappi kohotti olkapäitään. Eihän hän koskaan ollut aikonutkaan
-muuttaa sinne. Onni oli ollut hänelle kovin suopea. Hän oli ollut
-tyytyväinen siihen, mitä hänellä oli.
-
-Mutta olihan hän hakenut?
-
-Niin, kaikki sukulaiset olivat käyneet hänen kimppuunsa.
-
-Nyt hän oli unohtanut Maija Liisan kokonaan, ikäänkuin ei häntä
-lainkaan olisi ollut olemassa. Hän ajatteli vain omia asioitaan
-astuessaan edestakaisin lattialla, otsa rypyssä ja liikutellen
-jäseniään kiivaasti. Otsalle oli valunut kihara, johon hän tarttui
-kiinni ja pyyhkäisi sen ylöspäin ja antoi sen sitten pudota taas
-alas. Hän ei näyttänyt panevan vähintäkään huomiota ulkomuotoonsa,
-vaikka Maija Liisan täytyi tunnustaa, että hän oli niin kaunis,
-että hän saattoi käyttäytyä miten hyvänsä hänen kauneutensa siitä
-vähääkään kärsimättä. Vihdoin hän pysähtyi tädin eteen ja kysyi,
-saisiko hän pyytää häneltä vähäistä neuvoa. Sillä hän oli ajatellut
-niin paljon sekä sinne että tänne. Hän oli aivan sekaisin päästään.
-
-Silloin Maija Liisa nousi pystyyn. Hänen mielestään hänen ei sopinut
-jäädä kuuntelemaan papin salaisuuksia. Mutta tuo pappihan näytti
-olevan sellainen, jolla oli silmät selässäkin. Heti kun hän huomasi,
-että Maija Liisa liikahti, pyysi hän häntä jäämään paikalleen.
-Hänestä oli hauskaa katsella jotakin niin kaunista.
-
-Kas, kuinka pian Maija Liisa oli tottunut häneen, ettei hän edes
-punastunutkaan! Mutta eihän siinä ollut vähintäkään syytä hämillään
-olemiseen. Näkihän hän sen, että pappi katseli häntä aivan kuin
-kaunista nukkea. Ei suinkaan hänen mieleensä juolahtanutkaan, että
-nukke sekä kuuli että ajatteli.
-
-Kun pappi nyt alkoi puhua tädin kanssa, kävi hän leveän pöydän ääreen
-istumaan selin pappilanneitiin. Maija Liisa luuli, ettei pappi enää
-häntä muistanutkaan. Mutta kesken kaikkea hän keikahti kaksin reisin
-eräälle tuolille ja tuijotti häneen.
-
-No, kaikkein ensiksi hän tahtoi nyt kysyä Margareta muorilta, oliko
-hän kuullut, kuinka paljon huolta ja vaivaa hän oli tuottanut
-Finnmarkenin asukkaille aina siitä saakka kuin hän tuli sinne.
-Tiesikö hän, että jo ensi kerralla, kun hän saarnasi Finnerudin
-kappelissa, olivat suomalaisukot ja -akat tuumineet, mitähän pahaa
-hän oli tehnyt, koska hän oli joutunut aina sinne saakka?
-
-Täti aikoi vastata, mutta pappi ei antanut hänelle siihen
-tilaisuutta. Niin, se oli aivan totta, että he olivat sitä
-ihmetelleet, ja ehkäpä heillä olikin ollut siihen täysi syy.
-Tiesiväthän he, millainen se puustelli oli, jonka he saattoivat
-tarjota papilleen, ja kuinka paljon palkkaa hän siellä sai, ja he
-olivat myös selvillä siitä, etteivät he voineet saada muunlaisia
-pappeja, kuin sellaisia, joita ei kukaan muu halunnut. Ja kun he nyt
-olivat saaneet hänet...
-
-Komea mies keskeytti puheensa eikä tiennyt, miten hän sitä jatkaisi,
-mutta täti lopetti lauseen hänen puolestaan.
-
-"He arvelivat kai, että pastori oli liian nuori ja kaunis tullakseen
-heidän perukkaansa."
-
-Pappi jatkoi jälleen täydellä vauhdilla. No, näkiväthän he, ettei hän
-ollut mikään ikäloppu, ja vaikkeivät he ymmärtäneet hänen puhettaan,
-koska hän saarnasi ruotsiksi, niin kuulivathan he sittenkin, että
-hän osasi sekä puhua että laulaa. He päättivät, sekä ukot että akat,
-että hänen olisi pitänyt saada asua sellaisessa pappilassa, jossa oli
-suuret huoneet ja lasi-ikkunat, ja ettei hän koskaan olisi muuttanut
-heidän luokseen, jollei hänessä olisi ollut jotakin vikaa.
-
-"Ehkei ollut niinkään helppo uskoa muuta."
-
-"Niin, ehkei se ollutkaan niin helppoa. Ja joka kerta kun joku
-matkusti ruotsalaisalueelle myömään karhuntaljoja ja lampaannahkoja,
-annettiin hänelle toimeksi ottaa selkoa siitä, mikä vika papissa
-oikeastaan oli."
-
-Hän hypähti ylös tuolilta ja astui edes-takaisin lattialla. Varmaan
-vielä nytkin tämä asia kiihoitti hänen mieltänsä. Täti vain nauroi ja
-kysyi, olivatko lähetit saaneet mitään tietoja.
-
-"Ah! Mitä tietoja he olisivat voineet saada? Eivät he takaisin
-tullessaan tietäneet mitään muuta, kuin että hänet omasta pyynnöstään
-oli lähetetty Finnerudiin.
-
-"Suomalaisukot ja -akat olivat siis yhtä viisaita kuin ennenkin. Ei
-tietystikään kukaan voinut keksiä sitä, että hän oli tullut heidän
-luokseen siksi, että he olivat kaikkea hoitoa ja huolenpitoa vailla
-ja erossa omasta kansastaan. Siinä täytyi olla joku muu syy."
-
-"He ovat niin viisaita olevinaan, nuo Finnmarkenin asukkaat, nähkääs.
-Ei heistä saa pitää niin tarkkaa lukua."
-
-"Kun he nyt saivat aivan varmalta taholta kuulla, ettei hän ollut
-tehnyt mitään pahaa, niin täytyihän heidän sitä uskoa. Mutta he
-eivät rauhoittuneet, ennenkuin he olivat keksineet oman selityksensä
-asiaan. Hän oli varmaan tullut heidän luokseen vaan siksi, että hän
-tottuisi papinvirkaa hoitamaan. Varmaan hän aikoi muuttaa pois niin
-pian kuin hän olisi saarnastuolissa kuin kotonaan."
-
-"Ja siinäkin suhteessa he erehtyivät!"
-
-"Niin, he erehtyivät. Nyt minä olen ollut siellä yksitoista vuotta."
-Hän naurahti harmissaan. "Mutta vielä tänäkin päivänä heidän täytyy
-vaivata päätään minun tähteni. Koko pitäjässä ei ole ainoatakaan
-herrasmiestä, ja jos minä olisin valittanut yksinäisyyttäni, niin he
-olisivat ymmärtäneet minua. Tai jos olisin hautautunut pappilaani
-kirjoineni, niin senkin he olisivat ymmärtäneet. Mutta pappi, joka
-alituisesti oli liikkeellä ja tyytyi vain suomalaisrahvaan seuraan!
-Sellainen, joka tahtoi ottaa selkoa siitä, miten he viljelivät
-soitaan ja polttivat kaskiaan, ja joka metsästi heidän kanssaan,
-sellainen pappi oli heidän mielestään kerrassaan käsittämätön."
-
-Hän istui jälleen kaksinreisin tuolilla ja pyöräytti sen ympäri,
-jotta hän näki Maija Liisan aivan silmästä silmään.
-
-Mutta hän jatkoi puhettaan tädin kanssa.
-
-Kun hän oli oleskellut Finnerudissa jonkun vuoden, saarnasi hän
-eräänä sunnuntaina suomeksi. He itkivät kirkossa joka ainoa, niin
-liikutettuja he olivat. Eikä varmaankaan ainoakaan heistä tullut
-ihmetelleeksi hänen yritystään ennenkuin jumalanpalvelus oli lopussa.
-Mutta heti kun he pääsivät kirkosta, alkoivat he jälleen vanhaan
-tapaansa. Mitähän pappi tarkotti sillä, että hän puhui suomeksi? He
-menivät Pietarin puheille, joka oli renkinä pappilassa ja kysyivät
-häneltä. Luuliko hän, että pappi toivoi uutta pappilaa? Pekka ei
-ollut koskaan huomannut muuta, kuin että pappi oli tyytyväinen
-tavalliseen suomalaistupaansa, savupirttiin, jossa savu uunia
-lämmittäessä pääsi vain räppänän kautta ulos tunkeutumaan. Ja he
-saivat mennä matkoihinsa käsittämättä enempää kuin ennenkään.
-Täytyihän sitä pakostakin väsyä tuollaisiin, eikö totta?
-
-"Tietäähän pastori, ettemme me täällä kotona aina ole kohdelleet
-niinkään hyvin noita muukalaisia."
-
-Kumma se oli, etteivät he voineet ymmärtää niin yksinkertaista
-asiaa, että heille tahdottiin vain hyvää! He olisivat olleet oikein
-mielissään, jos hän olisi näyttänyt surulliselta, ja ikäänkuin surrut
-sitä, että paras nuoruudenaika meni hukkaan köyhien suomalaisten
-parissa. He olivat huolissaan sen johdosta, että hän näytti
-tyytyväiseltä ja iloiselta.
-
-Kerran hän oli ehdoittanut muutamille suomalaislapsille, että he
-tulisivat hänen luokseen ruotsia oppimaan jotta he eivät olisi yhtä
-avuttomia kuin vanhemmat käräjiin tai markkinoille lähtiessään
-ruotsalaisalueelle. Mutta kun suomalaisakat ja -ukot kuulivat,
-että lapset alkoivat puhua ruotsia, tuli heidän mielensä taaskin
-levottomaksi. Ja suoraa päätä taas Pekan luo. Ehkäpä pappi halusi
-suurempaa palkkaa? Pekka vakuutti heille, ettei hän ollut kuullut
-muuta kuin että pappi oli tyytyväinen palkkaansa, joka ei ollut sen
-suurempi kuin rengin palkka ruotsalaisessa talonpoikaistalossa. Pekka
-oli ainoa koko seudulla, jolla oli hiukankin järkeä.
-
-Samalla tavalla kävi, kun hän opetti suomalaisakkoja viljelemään
-pellavaa. Hän oli itse opettanut heitä, sekä kylvänyt että itse
-häkilöinyt pellavat. Mutta kun he olivat päässeet niin pitkälle, että
-he saattoivat kehrätä omia pellaviaan pirteissänsä, niin entinen
-levottomuus tuli taaskin mieleen. Miksi pappi oli opettanut heitä
-viljelemään pellavaa? Sitä oli mahdoton käsittää. Heidän täytyi
-jälleen turvautua Pekkaan. Ehkäpä pappi halusi uutta tietä pappilaan?
-Pekka vastasi, että isäntä oli tyytyväinen siihen tiehen, mikä
-hänellä oli, vaikka se olikin niin kuoppainen ja mäkinen, että oli
-melkein mahdoton ajaa sitä hevosella muulloin kuin talvikelillä.
-
-Niin, olihan se harmillista, sen Margareta muori kyllä ymmärsi.
-Ehkäpä hän sen vuoksi olikin hakenut sieltä pois?
-
-Olihan se vaikuttanut osaltansa. Hänestä oli ikävää, ettei hän
-koskaan voinut voittaa heidän luottamustaan. Mutta enimmäkseen
-vaikutti siihen sittenkin se, että äiti alituisesti oli kehoittanut
-siihen, sekä äiti että koko suku. He olivat yhtä mahdottomia kuin
-suomalaisetkin. Kirjoittivat lakkaamatta hänelle, että hänen elämänsä
-meni muka siellä hukkaan. Kehoittivat häntä hakemaan etelämmäksi,
-heti kun vaan joku kunnollinen paikka tulisi vapaaksi. Olihan sekin
-väsyttänyt häntä, mutta ennen hän ei ollut pannut siihen huomiota,
-sillä hän tahtoi täyttää tehtävänsä. Kun sitten Sjöskoga --
-
-Hän keskeytti puheensa, asettui aivan pappilanneiden eteen ja katseli
-häntä.
-
-Tällaista kuin tämä, sanoi hän painolla, ei hän tietenkään koskaan
-voisi saada, jos hän jäisi Finnerudiin.
-
-Olihan se selvää, että tyttö papin mielestä oli kaunis. Mutta ei
-mitään muuta myöskään. Hän katseli häntä vain kuin kuollutta kuvaa.
-Ei edes äitikulta olisi voinut huomata pienintäkään hellyyden jälkeä
-noissa tutkivissa katseissa, jotka hän kiinnitti tyttöön.
-
-Heti sen jälkeen alkoi pappi taaskin kertoa huolistaan.
-
-Kun vanha leskimies, rovasti Cameen Sjöskogassa kuoli kesällä ja
-hänen paikkansa tuli vapaaksi, niin hänen päähänsä pälkähti hakea
-sinne. Hän arveli voivansa tuottaa äidille sen ilon, koskei ollut
-kuitenkaan vähintäkään pelkoa siitä, että tuo hakemus johtaisi
-mihinkään tulokseen. Sjöskoga annettiin tavallisesti jollekin
-vanhalle professorille tai koulupapille, joka haki sitä suoraan
-kuninkaalta. Hän halusi myös nähdä, mitä siitä arveltaisiin
-Finnerudissa. Mutta oikeastaan hän vain kurillaan läksi Karlstadiin
-papereinensa.
-
-Monta kertaa matkan varrella hän joutui kahden vaiheille. Ehkäpä
-ihmiset tekisivät hänestä pilkkaa. Olihan se kovin rohkeata,
-kun kappalainen kaukaa Finnmarkenista uskalsi hakea niin suurta
-kirkkoherranpaikkaa. Mutta hän arveli sitten, että saattoihan hän
-muutenkin matkustaa Karlstadiin, kun hän nyt kerran oli matkalla. Hän
-päätti olla jättämättä paperinsa perille ennenkuin hän kuuli, ketkä
-muut olivat hakeneet.
-
-Matkaan meni enemmän aikaa kuin mitä hän oli laskenut, ja hän tuli
-kaupunkiin juuri tuntia ennen hakemusajan loppua. Oli vain sen verran
-aikaa, että hän sai hevosensa talteen ja kiiruhti sitten konsistoriin.
-
-Astuessaan portaita ylös katui hän koko hommaa niin kovasti, että oli
-kääntyä takaisin.
-
-Mutta konsistorin notaari oli hänen vanha ystävänsä, ja koska hän nyt
-kerran oli siellä, tahtoi hän mennä häntä tervehtimään. Sjöskogan
-nimeäkään hän ei aikonut mainita. Saattoihan hän sanoa, että hän oli
-tullut Karlstadiin tervehtimään äitiään. Tuskin hän oli pistänyt
-päänsä ovesta sisään, kun konsistorin notaari huusi hänelle: "Kas,
-tuolta tulee vihdoinkin hakija! Minä olen odottanut veljeä koko
-hakuajan."
-
-Ensin hän luuli toisen vain laskevan leikkiä hänen kanssaan, ja hän
-sanoi tulleensa kaupunkiin vain tapaamaan äitiänsä. Kuinka veli
-saattoi luulla, että hän hakisi Sjöskogaan? Ei suinkaan hän ollut
-niin höperö, ettei hän tiennyt Kuninkaallisen Majesteetin antavan
-Sjöskogan jollekin Uppsalalaiselle tai Lundilaiselle vanhalle
-älyniekalle.
-
-"Sitä te varmaan kaikki kuvittelette mielessänne", sanoi konsistorin
-notaari. "Te olette niin arkoja, ettei kukaan uskalla hakea. Mutta
-nykyään on toiset ajat kuin edellisen kuninkaan aikana. Minä tulin
-kovin iloiseksi nähdessäni veljen, sillä täällä ei ole kuin kaksi
-muuta hakijaa. Ainakin yhden me tarvitsemme lisää. Paperit vaan
-esille!"
-
-Siten häntä narrattiin jättämään hakemuksensa perille. Kun hän
-tuli kotiin, tuumi hän pari päivää, onnistuisikohan tuo asia.
-Mutta pian hän oli taas keskellä tavallisia toimiaan, ja oli aivan
-unohtanut koko jutun, kun hän eräänä kauniina päivänä sai kirjelmän
-konsistorilta. Hänet oli asetettu kolmannelle sijalle, ja parin
-viikon kuluttua hänen oli määrä pitää vaalisaarna Sjöskogassa.
-
-Hän ei iloinnut tästä, ei hetkeäkään. Mieluimmin hän olisi heti
-peruuttanut hakemuksensa, mutta ei tehnyt sitä kuitenkaan, sillä
-hän pelkäsi ihmisten luulevan, ettei hän uskaltanut saarnata
-pitäjässä, jossa oli niin paljon mahtavia talonpoikia ja niin
-paljon herrasmiehiä. Tiesihän Margareta muori, että hän oli vanhaa
-pappissukua. Hän ei tahtonut, että ihmiset luulisivat häntä
-huonommaksi isäänsä ja isoisäänsä. Hän läksi siis ja saarnasi vaalia,
-ja kuulijat istuivat varsin hartaina kirkossa. Mutta ei hänellä ollut
-aavistustakaan siitä, mitä he oikeastaan arvelivat. Palatessaan
-kotiin oli hän varsin iloinen. Nyt kai tämä juttu oli loppunut. Mutta
-heti ennen joulua hänelle ilmoitettiin, että hän vaalissa oli saanut
-kaikki äänet.
-
-Hän kertoi tämän niin surkealla äänellä, että Margareta muorin täytyi
-nauraa.
-
-Jollei hän millään ehdolla tahtonut, niin saattoihan hän vieläkin
-peruuttaa?
-
-Senhän hän olikin tehnyt, mutta silloin hän sai kirjeen itse
-piispalta ja kehoituksen pysyä hakemuksessaan. Hän tulisi varmaan
-nimitetyksi. Ja äiti oli saanut vihiä asiasta ja kirjoitti ja
-rukoili, ettei hän heittäisi pois onneaan. Eikä vain äiti, vaan
-veljet ja sisaret ja serkutkin. Ei hän koskaan ollut tiennyt, että
-hänellä oli niin suuri suku.
-
-"Olivathan he oikeassakin, tietysti. Eihän pastori voinut -- --"
-
-Pappi keskeytti häntä. Hän melkein juoksi lattian yli ja painoi
-nyrkkiään otsaa vasten aivan naurettavan epätoivoisesti. Nuo siunatut
-suomalaiset! Tiesikö Margareta muori, mitä he olivat tehneet?
-Kun he olivat kuulleet, että hän aikoi muuttaa pois, olivat he
-kaataneet hirsiä metsässä ja ajaneet ne pappilaan uutta rakennusta
-varten. Hänen palkkaansa he eivät olleet lisänneet, mutta he olivat
-tehneet muuta. Eräänä päivänä ilmestyi hirventalja hänen rekeensä,
-toisella kertaa voipytty hänen ovensa edustalle. Eivät he juuri
-mitään sanoneet, kun hän tapasi heitä, mutta hänen seisoessaan
-saarnastuolissa kiinnittivät he katseensa häneen, sekä suuret että
-pienet, ja hän ymmärsi, että jokainen heistä ajatteli sydämessään:
-"Et suinkaan sinä aio hyljätä meitä? Parempi sitten, ettet koskaan
-olisi tullutkaan."
-
-Nyt hän siis vihdoinkin tiesi, että he tahtoivat pitää hänet luonaan.
-Hän astui tädin luo, kävi hänen viereensä istumaan ja tarttui hänen
-kovaan, työnmurtamaan käteensä. "Ajatelkaahan, Margareta muori",
-sanoi hän niin kauniisti ja sydämellisesti, että sekä tädin että
-Maija Liisan silmiin nousi kyyneleitä, "jos joku tulisi teidän
-luoksenne ja sanoisi, että saisitte muuttaa suureen herraskartanoon
-sillä ehdolla, että te jättäisitte tämän talon ja kaiken sen, jonka
-hyväksi te koko elämänne olette työtä tehnyt! Mitä te silloin
-tekisitte?"
-
-Mutta mitä täti aikoi vastata, sitä ei kukaan saanut tietää, sillä
-Maija Liisa ei voinut mitenkään enää pysyä alallaan. Hän hyökkäsi
-papin luo punoittavin poskin ja innosta vapisevin huulin ja huudahti,
-että tietysti hänen piti jäädä Finnerudiin. Miksi hän muuttaisi
-Sjöskogaan? Siellä he kyllä voisivat tulla toimeen ilman häntä. Hän,
-joka oli tehnyt niin paljon suomalaisten hyväksi, kuinka hän saattoi
-edes ajatellakaan poismuuttoa!
-
-Hän olisi jatkanut vielä kauankin, jollei samassa joku olisi
-tarttunut oveen kiinni. Silloin hän hämmentyi, ja vaikkei se
-ollutkaan äitikulta, vaan ainoastaan joku palvelustytöistä, jäi hän
-aivan ällistyneenä seisomaan paikallensa eikä voinut sanoa enää
-sanaakaan.
-
-Mutta nuori pappi oli ymmärtänyt hänen tarkoituksensa. Hän hyökkäsi
-pystyyn ja astui häntä vastaan. Hän ojensi hänelle kätensä. Näytti
-aivan siltä, kuin hän olisi tahtonut sulkea tytön syliinsä, mutta hän
-tarttuikin vain hänen molempiin käsiinsä ja puristi niitä. "Mamseli
-Maija Liisa, rakas mamseli Maija Liisa!" sanoi hän hyvin lämpimästi.
-"Mamseli Maija Liisa on ensimäinen minun säädystäni, joka uskoo,
-että minä teen jotakin hyötyä tuolla pohjoisessa. Minä kiitän koko
-sydämestäni. Tietysti, tietysti minä -- -- --"
-
-Hän keskeytti puheensa samassa, kun hän aikoi luvata peruuttaa
-hakemuksensa. Ääni takertui hänen kurkkuunsa, kädet vavahtivat, ja
-kun pappilanneiti ihmeissään katsoi häntä silmiin, huomasi hän, että
-hänen kasvojensa eleet ilmaisivat syvintä tuskaa. Pappi kääntyi
-pois, astui lattian poikki ja palatessaan takaisin hänen luokseen,
-kumartui hän hänen ylitseen ja sanoi äänellä, joka liikutuksesta oli
-aivan epäselvä: "Minä peruutan, jos suinkin voin. Jollen voi, niin on
-mamseli Maija Liisa siihen syypää."
-
-
-
-
-HENRIKSBERGIN SEPPÄ.
-
-
-Ainoastaan hetken aikaa koko päivänä ei Maija Liisa ajatellut
-äitikultaa, nimittäin illalla, kun hän ja pastori Liljecrona ja
-koko talon väki istuivat suuren takkavalkean ääressä suurtuvassa ja
-kuuntelivat pitkää, tummaveristä Henriksbergin seppää, joka seisoi
-nojautuneena korkeaa kaappia vastaan ja soitti kestikievarin isännän
-viulua.
-
-Heidän oli niin hyvä olla, että Maija Liisa alkoi ymmärtää, kuinka
-täti saattoi viihtyä talonpoikaistalossa. Kuinka sanomattoman
-suloista olikaan istua takkavalkean ääressä illalla yhdessä miehensä
-ja palvelusväkensä kanssa, kun kullakin oli työnsä ja kaikki olivat
-hyvällä tuulella ja halukkaat juttelemaan. Täällä renki ja isäntä,
-emäntä ja palvelustyttö puhelivat keskenään, ikäänkuin ei mitään
-eroitusta olisi ollut heidän välillään. Ah, ehkei ollutkaan mikään
-onni elää herrasväkenä ja koettaa kohota suuren joukon yläpuolelle?
-Voittiko sillä muuta kuin yksinäisyyttä ja ikävää?
-
-Missä oli niin turvallista ja hyvä olla kuin vanhassa
-talonpoikaistalossa? Maija Liisa olisi tahtonut sanoa, että siellä
-tunsi olevansa lähempänä maata kuin muualla, että siellä oli
-vankemmalla pohjalla eikä ollut alttiina niin monelle mullistukselle.
-
-Kuinka paljon muutoksia ja kuinka paljon vaaroja ulkona maailmassa
-olikaan! Nyt, kun tummaverinen seppä soitti, muistui hänen mieleensä,
-mitä hän juuri tänään oli kuullut Henriksbergin isännöitsijästä,
-hänestä, joka kerran oli ollut suuri viulunsoittaja.
-
-Pastori Liljecrona oli puhunut veljestään. Hän oli odottanut häntä
-Svanskogiin koko päivän, ja varmaan he sen vuoksi olivat tulleet
-puhuneeksi niin paljon hänestä.
-
-Maija Liisaa oli kohdannut se ilo, että kaunis pappi, joka alussa
-oli vain katsellut häntä kuin nukkea, tuskin oli puhunut sanaakaan
-kenenkään muun kanssa sen jälkeen kuin hän oli hyökännyt hänen
-luokseen ja sanonut, että hänen välttämättä täytyi jäädä Finnerudiin
-eikä lainkaan ajatellakaan Sjöskogaa.
-
-Varmaan pappi silloin huomasi, että hänkin oli ihminen. Sen jälkeen
-hän ei enää ollut tuijottanut häneen, vaan sen sijaan jutellut hänen
-kanssaan koko iltapuolen, ja se oli ollut hyvin hauskaa, sillä
-Finnerudin pappi oli ystävällinen ja luonnollinen ja avomielinen
-ihminen. Maija Liisan oli yhtä helppo puhua hänen kanssaan kuin
-isäkullankin.
-
-Hän oli vienyt Maija Liisan iltapuolella mukanaan ulos, sillä hän ei
-voinut istua kauan yhdessä kohti, ja he olivat kävelleet maantiellä
-edes-takaisin aina iltahämärään asti ja jutelleet hänen veljestänsä.
-
-Liljecronat olivat vanhaa pappissukua, niinkuin Maija Liisakin.
-Samoin kuin hänkin saattoi kerskailla sillä, että äiti ja äidinäiti
-ja äidinäidinäiti olivat olleet pappilanrouvia samassa seurakunnassa,
-samoin hekin saattoivat kehua, että isä ja isänisä ja isänisänisä
-olivat vuoronsa jälkeen olleet rovasteina samassa pitäjässä.
-
-Jos näiden veljesten isä olisi saanut elää, niin olisi Svenkin, joka
-oli nuorin joukosta, saanut opiskella, hän, niinkuin toisetkin.
-Mutta kun äiti jäi leskeksi ja hänen oli pakko pitää huolta monesta
-lapsesta, niin ei hän jaksanut saada häntä kouluun. Sen sijaan oli
-eräs rovasti Liljecronan vanha ystävä, patruuna Altringer Ekebystä,
-tarjoutunut pitämään huolta hänestä sillä ehdolla, että hän sai
-kasvattaa hänestä tehtailijan. Tämän tarjoumuksen oli heidän äitinsä
-ottanut vastaan suurimmalla kiitollisuudella, ja kun Sven oli
-neljäntoista vuoden vanha, lähetettiin hänet Henriksbergiin, jonka
-Altringer vastikään oli ostanut. Altringer tahtoi, että hän saisi
-oppia tehdastointa aivan alusta alkain, ja tämä tapahtui siten, että
-hän sai lakaista konttoria, vetää hiiliä pajaan ja juosta kaikkien
-ihmisten asioilla.
-
-Sven oli tässä työssä kunnes hän täytti seitsemäntoista vuotta. Mutta
-silloin tapahtui eräänä päivänä, että yksi vasarasepistä sairastui
-pahasti. Lähetettiin sana tehtaan isännöitsijälle. Hän läksi
-tehdasrakennukseen, pysähtyi sepän huoneen ovelle, katseli häntä
-hetken aikaa ja meni sitten suoraa päätä konttoriin, jossa pehtori
-istui kirjoittamassa. "Nyt pehtori saa hoitaa tehdasta pari päivää",
-sanoi isännöitsijä. "Minun täytyy matkustaa suomalaisalueelle
-ostamaan hiiliä." Hän läksi matkaan, ja pehtori loikoili
-konttorisohvallaan ja arveli, että oli ihanaa olla herrana talossa.
-Mutta eipä kestänyt kauan ennenkuin hänet kutsuttiin tehtaaseen. Nyt
-yksi kalusepistä oli sairastunut samalla tavalla kuin vasaraseppäkin.
-Pehtori läksi heti tehdasrakennukseen katsomaan sairasta, pysähtyi
-sairaan huoneen ovelle, tarkasteli häntä hetken aikaa ja astui suoraa
-päätä kosken rannalle, missä oppipoika tavallisesti onki salakoita.
-
-Hän tapasikin Svenin siellä ja pyysi, että hän tulisi hänen mukanaan
-konttoriin. "Kuulehan, Liljecrona", sanoi hän, "isännöitsijä on
-poissa, ja minä lähden Björniden kartanoon kesteihin. Sinä saat
-hoitaa tehdasta pari päivää. Tässä on avaimet, ja tässä kassa. Sinun
-ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin pitää silmällä, että väki on
-työssä." Sitten hän läksi ja oppipoika istahti konttorituoliin ja
-arveli, että oli varsin komeata olla Henriksbergin herrana. Mutta
-kauan hän ei saanut istua paikoillaan, ennenkuin tuli sana tehtaalta,
-että sairaat olivat huonontuneet. Hän kiiruhti tehdasrakennukselle
-ja astui vasarasepän asuntoon, mutta hän ei jäänyt kynnykselle
-seisomaan niinkuin toiset, vaan meni sairaan luo, joka makasi aivan
-punaisena ja pöhöttyneenä ja näytti hirveältä. "Tiedättekö mikä tauti
-teillä on?" kysyi hän sepältä. "Se on isoarokkoa", sanoi seppä, "ja
-ehkä Sven on hyvä ja menee konttoriin, missä isännöitsijällä on
-apteekkipurkkinsa, ja tuo minulle kamferttia ja happamia tippoja, jos
-nimittäin Sven uskaltaa jäädä taloon, eikä matkusta tiehensä niinkuin
-nuo toiset."
-
-Mutta Sven jäi taloon, vaikka lopulta melkein kaikki tehtaan
-työmiehet joutuivat sairasvuoteelle. Isännöitsijästä ja pehtorista
-ei kuulunut mitään, lääkäriä ei ollut monen peninkulman alalla. Sven
-ja vanha emännöitsijä antoivat sairaille niitä lääkkeitä, joita
-heillä sattui olemaan. Muutamat kuolivat ja toiset paranivat, mutta
-kulkutauti ei voinut kestää ikuisesti, vaan se loppui vihdoin.
-Ja sitten kaikki tuli taas entiselleen. Pehtori huvitteli viisi
-kuukautta. Sitten hän palasi takaisin. Isännöitsijä osti hiiliä
-puolen vuotta. Sitten hän tuli takaisin. Ja nyt sai oppipoika jälleen
-lakaista konttoria ja onkia salakoita koskesta, niinkuin hän oli
-tehnyt ennenkin.
-
-Mutta vaikka Henriksbergin tehdas on kaukana suuresta maailmasta,
-niin tuli tämä juttu sittenkin tiedoksi. Ja eräänä päivänä saapui
-patruuna Altringer tehtaalle. Hän ei sanonut sanaakaan asiasta
-isännöitsijälle eikä pehtorille, hän kysyi vain, miten nuori
-Liljecrona tuli toimeen. Isännöitsijä antoi hänestä oikein hyvän
-arvostelun. Hän luuli, että pojasta saattoi tulla vielä hyväkin
-tehtailija, jos hänen harrastuksensa vain heräisi. Hän ei ollut
-kykenemätön, mutta hän kulki vain ja uneksi, niinkuin koko
-tehdastoimi ei lainkaan häntä liikuttaisi. Altringer pyysi, että
-Liljecrona kutsuttaisiin konttoriin, ja kun hän saapui paikalle,
-asettui hän pojan eteen, katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi miksei
-hän ollut lähtenyt pois talosta niinkuin muut, kun isorokko alkoi
-siellä raivota.
-
-Sven ei vastannut mitään. Hän vaan punastui, ikäänkuin häneltä ei
-olisi voitu sen pahempaa kysyäkään. "Eikö hän pelännyt?" -- "Kyllä."
--- "Arveliko hän olevansa tehtaasta edesvastuussa?" -- "Ei lainkaan."
--- Mutta vihdoin Altringer pääsi totuuden perille. Sven oli jäänyt
-paikoilleen siksi, että isännöitsijän viulu oli riippunut konttorin
-seinällä. Hän oli voinut soittaa sillä joka päivä ollessaan yksin
-talossa. "Vai niin, soittaako hän mielellään viulua?" oli Altringer
-kysynyt. "Pyydetäänpä, että isännöitsijä lainaa hänelle vielä kerran
-viulunsa, jotta hän voi soittaa meillekin."
-
-Sitä ei Sven pelännyt. Hän viritti viulun ja alkoi soittaa
-yksinkertaista pelimanninsäveltä, jonka hän oli oppinut sepiltä.
-Altringer nauroi ensin, mutta pian hän kävi vakavaksi. Hän huomasi,
-että poika osasi panna soittoonsa jotakin, mikä muutti tuon vanhan
-renkutuksen aivan toiseksi. "Kas niin", sanoi Altringer, "hän saa
-huomenna matkustaa minun kanssani. Hän pääsee Tukholmaan oppimaan
-viulunsoittoa."
-
-Maija Liisan mielestä tämä kertomus oli kovin kaunis. Mutta yhtä
-asiaa hän ei voinut ymmärtää. Eikö hänen ollut käynyt hyvin
-Tukholmassa? Miksi hän nyt jälleen oli Henriksbergissä?
-
-Kyllä, hänen oli käynyt erittäin hyvin. Viisi vuotta hän oli
-opiskellut Tukholmassa, ja silloin hän oli valmis mestari, ainakin
-hän osasi niin paljon, ettei kukaan koko maassa enää voinut opettaa
-hänelle mitään. Altringer oli hyvin tyytyväinen häneen ja aikoi
-lähettää hänet ulkomaille, jotta hänen ei tarvitsisi olla ketään
-muuta huonompi viulunsoitossa.
-
-Mutta kolme vuotta sitten tuli Sven aivan odottamatta eräänä päivänä
-Ekeby'hyn ja kysyi Altringerilta, eikö jossakin hänen tehtaassaan
-olisi isännöitsijän paikkaa vapaana. "Kyllä, ei se ole lainkaan
-mahdotonta", sanoi Altringer. "Tiedusteleeko hän sitä jollekin
-ystävällensä?" -- Ei, Sven halusi sitä itselleen. Olihan hän
-ollut niin monta vuotta tehtaassa, että hän luuli voivansa hoitaa
-isännöitsijän tointa. -- "No, entäs musiikki?" -- Musiikista ei ollut
-enää mihinkään. Luultavasti ei hän ikänä enää ottaisi jousta käteensä.
-
-Altringer katseli häntä tarkemmin. Svenin katseessa oli aina ollut
-jotakin surullista, mutta nyt koko mies oli kuin surun perikuva.
-"Minä huomaan, että hänelle on tapahtunut jotakin vakavaa", sanoi
-Altringer. "Parasta, että hän kertoo minulle mitä se on. Juuri kun
-hän tuli konttoriin, istuin minä ja tein laskujani nähdäkseni,
-voisinko antaa hänen matkustaa ulkomaille."
-
-Svenin oli vaikea vastata. Hän seisoi siinä ja puri huultaan,
-koettaen saada äänensä vakavaksi. "Eikö patruuna ole kuullut, mitenkä
-kävi, kun minä viimeksi soitin?" -- Ei, Altringer ei ollut kuullut
-mitään, ja Svenin täytyi kertoa, mitä hänelle oli tapahtunut. Oli
-ollut tanssiaiset eräässä suuressa kartanossa Näsissä, ja Sven oli
-myös vieraiden joukossa. Mutta siellä oli soitettu tanssimusiikkia
-pianolla, joka oli vanha ja rämisevä, eikä tanssiin ollut tullut
-oikeata vauhtia. Silloin Sven otti esille viulunsa, ja heti tanssi
-vilkastui. Nuoret ja vanhat alkoivat tanssia, ja joka kerta, kun hän
-aikoi lopettaa, taputtivat he käsiään ja tömistivät jalkojaan ja
-pyysivät, että hän soittaisi edelleen. Mutta tanssi loppui hirveällä
-tavalla. Yksi talon tyttäristä oli tanssinut liian kiihkeästi.
-Kesken hurjinta tanssia hän retkahti kavaljeerinsa käsivartta vasten
-ja vaipui lattialle. Eikä hän koskaan siitä enää noussut. Hän oli
-kuollut.
-
-Altringer ymmärsi kyllä, että tuo tapaus tuntui vaikealta, mutta
-ei hänen mielestään nuoren miehen elämänuran tarvinnut särkyä sen
-vuoksi. "Hänen täytyy se voittaa", sanoi hän. "Se oli onnettomuus,
-joka olisi voinut tapahtua kelle hyvänsä. Minun mielestäni se, joka
-tanssitti häntä, oli enimmin syyllinen." -- "Ei", sanoi Sven, "minä
-pakoitin häntä tanssimaan. Minä soitin vain hänelle koko illan. Oli
-niin kaunista nähdä hänen tanssivan. Hän oli vilkas ja kevyt kuin
-tuliliekki. Hän tanssi minulle, samoin kuin minä soitin vain hänelle."
-
-Altringer kohautti olkapäitään. "Nuo ovat houreita, ymmärtäähän hän
-sen. Ei se ole kumma, jos hänestä nyt tuntuu noin vaikealta, mutta
-ensi viikolla hän saa lähteä ulkomaille, ja sitten se menee ohi."
-
-"Ei, patruuna, se ei mene ohi. Vaikka patruuna lähettäisi minut minne
-hyvänsä, niin minä en voi unohtaa, että soitin ihmisen hengiltä."
-
-Altringer katsoi häneen vieläkin kerran. "Rakastiko herra häntä?" --
-"Rakastin", sanoi Sven, "minä olin kosinut häntä samana iltana."
-
-Altringer ei puhunut enää sanaakaan Svenin ulkomaanmatkasta. "Hän saa
-ruveta isännöitsijäksi Henriksbergiin, kunnes tuo asia on unohtunut",
-päätti hän. "En luule, että hän ymmärtää kaikkea, mitä siinä paikassa
-tarvitaan, mutta eiköhän hän voine oppia, ja sitä paitsi minä tiedän
-voivani luottaa häneen."
-
-Niin, sillä tavalla oli käynyt, että Liljecrona lopetti
-viulunsoittonsa ja sen sijaan tuli tehtaanisännöitsijäksi.
-
-Maija Liisa oli kuunnellut aivan ääneti keskeyttämättä kertaakaan.
-Oi, kuinka kummalta hänestä tuntui, että hän pian saisi nähdä sen
-miehen, joka oli kokenut jotakin niin surullista, ja joka saattoi
-tuntea niin syvää rakkautta.
-
-Pitkään aikaan ei hän voinut sanoa sanaakaan, mutta äkkiä hän
-kääntyi pastori Liljecronan puoleen ja kysyi, oliko hänen veljensä
-tummaverinen.
-
-Kyllä, tumma hän oli, yhtä musta kuin yö.
-
-Heti sen jälkeen tuntui hänestä tuo kysymys kovin typerältä. Mutta
-pastori Liljecronan puhuessa veljestään oli Maija Liisa koko ajan
-tuuminut, eiköhän hän ollut tuon pitkän, tummaverisen Henriksbergin
-sepän näköinen. Eiköhän hänellä ollut yhtä surulliset ja syvät silmät
-kuin hänelläkin? Hän ei voinut selittää syytä siihen, mutta nuo kaksi
-olivat sulaneet aivan yhdeksi hänen mielikuvituksessaan.
-
-Ja taaskin, kun seppä seisoi tuolla kaapin vieressä ja soitti iloista
-polskaa, niin tuntui hänestä, kuin juuri tuo mies olisi kokenut
-kaikki ne surulliset tapahtumat, joista hän oli kuullut.
-
-Seppä oli tullut ajaen taloon Maija Liisan kävellessä Liljecronan
-kanssa maantiellä juuri silloin, kun ilta alkoi niin hämärtää, että
-he arvelivat parhaaksi palata sisään, ja reki oli ajanut heidän
-ohitseen niin kiireesti, etteivät he ennättäneet nähdä kuka siinä
-istui. Pastori Liljecrona arveli, että hänen veljensä nyt vihdoinkin
-oli tullut Henriksbergistä. Maija Liisa taas puolestaan luuli
-tummaverisen sepän istuneen reessä, mutta hän ei sanonut mitään.
-
-Ja aivan oikein! Kun he palasivat taloon, seisoi kestikievarin isäntä
-portailla ja kertoi, että Henriksbergistä oli tullut mies sanomaan,
-ettei isännöitsijä voinutkaan sinä päivänä tulla tapaamaan veljeään
-Svanskogiin. Sen sijaan hänellä oli kirje mukanaan. Niin, mies asetti
-juuri hevostaan talliin, jos pastori halusi puhutella häntä.
-
-Pastori Liljecrona meni talliin, ja Maija Liisa läksi tädin
-luo suurtupaan. Hän istui jo palvelustyttöjensä kanssa suuren
-takkavalkean edessä ja kehräsi. Maija Liisa kävi istumaan tädin
-viereen ja ojensi hänelle lepeitä. Heti sen jälkeen tulivat isäntä
-ja rengit puutöineen ja laajensivat piirin takan ympärillä. Kaikkein
-viimeiseksi astui pastori Liljecrona sisään ja seppä hänen kanssansa.
-He aikoivat ajaa yhdessä Henriksbergiin vielä samana iltana, mutta
-hevosen piti ensin saada levätä. Kaunis pappi etsi itselleen paikan
-niin lähellä Maija Liisaa kuin mahdollista, mutta seppä istahti
-pimeimpään nurkkaan, niin kauaksi kuin hän pääsi. Ja siinä sitä
-sitten naurettiin ja juteltiin ja kerrottiin kaskuja loppumattomasti
-kunnes täti vihdoin oli kääntynyt sepän puoleen ja kysynyt eikö hän
-soittaisi heille hiukan. Hän oli kuullut kerrottavan, että hän osasi
-soittaa.
-
-Seppä ei kursaillut kovinkaan kauan. Kestikievarin isäntä lainasi
-hänelle rämisevän viulunsa, ja nyt seisoi hän siinä ja soitti vanhoja
-tansseja ja polskoja ei sen paremmin eikä huonommin kuin mikä
-tavallinen talonpoikaispelimanni tahansa.
-
-Maija Liisa ei voinut olla tuntematta hiukan pettymystä. Se
-johtui siitä, että uni kahlehti häntä eikä hän voinut eroittaa
-mielikuvitusta todellisuudesta. Hän ajatteli koko illan nuorukaista,
-joka oli soittanut kuolintanssia armaalleen, ja hän näki hänet
-edessään sepän hahmossa. Tosin hän oli olettanut, että hänenkin
-soitollaan olisi niin vaarallinen voima, että hänkin voisi soittaa
-ihmisiä hengiltä.
-
-Mutta joka tapauksessa hän ei voinut riistäytyä irti unesta, vaan
-kerta toisensa jälkeen hän huomasi katselevansa seppää ja ihmetteli
-mielessään, eikö hän koskaan voinut ajatella ketään muuta kuin
-kadotettua armastaan.
-
-Seppä oli heittänyt yltään jäykän, ruumiinmukaisen rahtimiesturkkinsa
-voidakseen paremmin liikuttaa käsivarsiansa, ja vilkaistessaan
-taaskin häneen huomasi Maija Liisa, että kellonvitjoissa, jotka
-riippuivat taskusta, oli suuri, kirkas hopearaha.
-
-Maija Liisa hätkähti hiukan. Oliko tuo sama taalari, jonka hän oli
-lähettänyt hänelle? Tavallisestihan sepät olivat kovin köyhiä. Kuinka
-oli mahdollista, että tällä oli kello? Olisikohan isännöitsijä
-lahjoittanut sen hänelle? Ja jos niin olisikin, niin kuinka
-hänellä oli varaa ripustaa kellonperiinsä kokonainen taalari aivan
-turhanpäiten? Ei suinkaan hän ollut -- --
-
-Maija Liisa ihmetteli itseään, ihmetteli, että hän saattoi istua
-hiljaa eikä hyökännyt ylös ja huutanut ääneensä, kun hänelle äkkiä
-koko asia selvisi.
-
-Tuo mies oli hän itse! Tuo tuossa oli Sven Liljecrona, joka oli
-soittanut armaansa hengiltä! Maija Liisa tuli äkkiä niin varmaksi
-asiastaan, että hän olisi voinut astua hänen luoksensa ja pyytää,
-ettei hän enää turhaan teeskentelisi. Hän tiesi kuitenkin, kuka hän
-oli.
-
-Miksi hän oli tullut Loby'hyn tavallisena rahtimiehenä pari viikkoa
-sitten, sitä Maija Liisa ei voinut oikein ymmärtää. Ehkäpä hän oli
-tehnyt sen siksi, että se oli hänestä mukavinta, kun hänen piti
-lähteä talonpoikaistaloihin. Ja kun ei kukaan tuntenut häntä, vaan
-kaikki olivat luulleet häntä sepäksi, niin oli hän antanut heidän
-olla tuossa uskossaan. Ehkäpä hän ei kehdannut sanoa, kuka hän oli,
-jouduttuaan sattumalta häätaloon.
-
-Maija Liisa lakkasi antamasta lepeitä tädille ja peitti silmänsä
-kädellään. Miksi hän tänäänkin oli tullut valepuvussa?
-
-Hänen ei tarvinnut tuumia asiaa sen pitemmältä. Kaikki selveni äkkiä
-hänelle. Nyt hänellä oli varma tarkoituksensa. Hän tahtoi, että Maija
-Liisa ja hänen veljensä -- --
-
-Kuinka suloista se olikaan ja kuinka omituista. Maija Liisa käsitti
-hänen toivoneen, että hänen veljensä ja Maija Liisa saisivat nähdä
-toisensa ja puhua keskenänsä. Varmaan hän eilen illalla, saatuaan
-taalarin, oli lähettänyt suksimiehen mukana sanan veljelleen ja
-viekoitellut hänet tänne Svanskogiin. Ja täällä hän oli antanut hänen
-odottaa koko päivän. Kun hän nyt saapui myöhään illalla, tuli hän
-seppänä. Hän ei tahtonut näyttäytyä itse. Maija Liisan ei pitänyt
-ajatella ketään muuta kuin veljeä.
-
-Ja siinä hän nyt seisoi ja soitti aivan kuin maalaispelimanni
-huvittaakseen talon väkeä! Olihan hän kerran sanonut, ettei hän enää
-koskaan ottaisi jousta käteensä, mutta tätä ei hän suinkaan laskenut
-miksikään viulunsoitoksi.
-
-Maija Liisan järki ei sanonut hänelle kaikkea tätä. Mutta hän saattoi
-mielessään arvata kaikki Sven Liljecronan ajatukset. Hän ei tiennyt,
-pitikö hänen nauraa vai itkeä hänen tähtensä.
-
-Se ainakin oli varmaa, ettei Maija Liisa ollut hänen mielestään
-epämiellyttävä, koska hän oli pannut toimeen tämän kohtauksen hänen
-ja veljen välillä. Vai oliko hänen vain ollut sääli Maija Liisaa, kun
-hänellä oli niin vaikea olo kotona? Hän oli tahtonut hankkia hänelle
-viisaan ja hyvän ystävän, joka saattoi vapauttaa hänet kaikesta
-huolesta.
-
-Kas, hänellä itsellään oli suuri suru. Siitä hän ei koskaan voinut
-vapautua. Hänen armaansa oli kuollut, eikä hän koskaan voinut häntä
-unohtaa. Maija Liisa Lyselius oli hänen silmissään vain köyhä tyttö,
-joka oli istunut uunin kolossa itkemässä, kun hän sattumalta näki
-hänet, ja hän tahtoi auttaa häntä saavuttamaan kunniaa ja onnea.
-
-Maija Liisan oli pakko nostaa päänsä pystyyn ja katsella toisia.
-Sillä hän oli vähällä purskahtaa itkuun, kun hän ajatteli, ettei
-Liljecrona vaatinut itselleen yhtään mitään elämässä.
-
-Mutta juuri kun hän kohotti silmänsä ja ajatukset pyörivät kaikkein
-kiihkeimmin hänen päässään ja hän tunsi sekä surua että iloa eikä
-muistanut laisinkaan sitä, mikä kaikkina muina päivinä oli hänen
-kauhein kiusansa, juuri samassa joku tarttui taaskin oveen ja pisti
-päänsä sisään.
-
-Maija Liisa tuijotti tulijaan, ikäänkuin tämä olisi ollut
-ventovieras, eikä mennyt häntä vastaan. Täti työnsi syrjään rukkinsa
-ja nousi pystyyn. Töin tuskin sittenkään Maija Liisa käsitti kuka
-hän oli, vaikka hän kuuli vieraan sanovan, että hän oli tullut
-Pitkän-Bengtin kanssa hakemaan Maija Liisaa, ja vaikka täti vastasi,
-ettei suinkaan pastorskalla ollut niin kova kiire, ettei hän voinut
-riisua päällysvaatteita yltään ja syödä illallista ennen kotiinlähtöä.
-
-
-
-
-VÄNRIKKI.
-
-
-Lövdalan uudella pappilanrouvalla oli tapana lähettää sanoja ja
-toimituttaa pieniä asioita kaikkien ihmisten kanssa. Samantekevää
-ajoiko pappilan ohitse talonpoika vai herrasmies, joka kerta hän
-seisoi kyökin portailla ja viittasi kädellään ja huusi, kunnes
-ohikulkija pysähtyi. Sitten sai Maija Liisa tai pikkupiika juosta
-tielle ja pyytää matkustajia ystävällisesti ottamaan mukaansa naulan
-voita, jonka rouva Raklitz lähetti kaupaksi kapteenille Bergan
-kartanoon tai viemään takaisin pirran, jonka hän oli lainannut
-vanhalta rouva Moreukselta.
-
-Välistä hän keksi sellaista asiaa, jota oli sekä vaikea että
-vaivaloista toimittaa, ja pian ihmiset suorastaan alkoivat pelätä
-Lövdalan tietä. Ikävä oli kieltää mitään pappilanrouvalta ja aivan
-mahdotonta oli päästä ohi hänen huomaamattansa.
-
-Hänellä oli aivan erinomainen taito saada ihmisiä toimittamaan hänen
-asioitansa. Saipa hän sellaisen tyhjäntoimittajan kuin kauniin
-Örneclounkin tekemään hänelle palveluksen.
-
-Eipä näyttänyt juuri siltä, kuin vänrikki ja pappilanrouva olisi
-tulleet ystäviksi, kun vänrikki saapui Lövdalaan vieraisille
-tammikuun viimeisellä viikolla. Hänellä oli aina tapana tulla näihin
-aikoihin ja jäädä taloon viikoksi tai pariksi. Mutta pappilanrouva
-lupasi, heti kun vänrikki astui sisään, pitää huolta siitä, ettei tuo
-laiskuri ehtisi vanheta talossa. Hän oli päässyt juuri parhaaseen
-työintoon kaikkien joulukestien jälkeen, eikä hän halunnut nyt
-sellaisia vieraita, joita oli pakko palvella.
-
-Örneclou ei sitä paitsi tullut koskaan yksinänsä, niin köyhä kuin hän
-olikin, vaan hänellä oli oma hevonen. Ja hevonen tarvitsi myös ruokaa
-ja hoitoa, samoinkuin sen isäntäkin.
-
-Pappilanrouva koetti parhaansa mukaan tehdä hänen olonsa ikäväksi.
-Ensiksi hän antoi kamarineitsyen kantaa vänrikin raskaan matkalaukun,
-jossa olivat hänen käherrysrautansa ja peruukkinsa, huonompaan
-vieraskamariin. Örneclou oli tottunut nukkumaan paremmassa, jossa oli
-uuni ja telttavuode sekä hienot untuvatyynyt ja höyhenpatjat, mutta
-hän ei ollut koskaan näyttänyt niin tyytyväiseltä astuessaan tähän
-huoneeseen kuin nyt, kun hänet vietiin toiseen.
-
-Kas, täällä hän oli aina halunnut nukkua, sanoi hän. Tätähän huonetta
-nimitettiin "yliskamariksi", jossa jokainen, joka tuli pappilaan ja
-pyysi yösijaa, sai maata. Täällä hän saattoi melkein joka yö saada
-seuraa, ja hän, joka oli huonouninen, tarvitsi kyllä puhetoveria.
-Ja vieraskamarin suuressa telttavuoteessa oli tavallisesti niin
-tukehduttavan kuuma. Hän makasi paljoa mielemmin tällä kapealla
-olkivuoteella.
-
-Parasta kaikesta oli se, ettei siellä ollut minkäänlaista uunia, vaan
-että huone sai lämpönsä suuresta muurista, joka nousi keittiöstä ja
-täytti puolet huoneesta. Ajatelkaahan, ei vähintäkään häkää eikä
-savua, vaan tasaista ja mieluista lämpöä kaiken päivää!
-
-Huonekalut olivat vankat ja vakavat, suuri pöytä maalaamaton
-ja puutuolit kovat. Ei siellä ollut mitään, mikä olisi voinut
-vahingoittua hänen kähertäessään peruukkiaan tai värjätessään
-viiksiään.
-
-Näin hän kehui niin kauan kuin kamarineitsyt oli huoneessa. Mutta
-millaisiksi hänen kasvonsa venyivät, kun hän jäi yksin, sitä ei
-kukaan voi tietää. Oli kylmä päivä, eikä lämmittämätön huone tuntunut
-kovin lämpimältä hänen vaihtaessaan vaatteita ja laittautuessaan
-hienoksi. Mutta hänen poskensa olivat niin kauniin ruusunpunaiset
-ja kulmakarvat niin hyvin maalatut, ettei kukaan voinut huomata
-hänen tullessaan päivällistä syömään, että hän oli kylmästä aivan
-kangistuneilla sormilla suorittanut koko työn.
-
-Pappilanrouva tiesi varsin hyvin, ettei toista sellaista hyväin
-päiväin pitäjää ollutkaan kuin Örneclou, ja ettei siinä kyllin, että
-hän tahtoi saada hyvää ruokaa, vaan että hän söi myös mielellään
-kauniissa salissa, jossa hieno pöytäliina ja kirkkaat hopeat
-koristivat pöytää! Kyllähän hän tiesi, että Örneclou ennen oli
-saanut syödä salissa, ja että hänen tähtensä oli pinottu pöytään jos
-jonkinlaisia herkkuja, mutta nyt pappilanrouva tahtoi päästä hänestä
-niin pian kuin suinkin, ja siksi hän kattoi pöydän kyökkikamariin
-aivan arkipäiväisesti eikä tarjonnut muuta kuin verileipää ja
-kaalisoppaa.
-
-Örneclou oli kaikkein suloisimmalla tuulella ja kehui koko
-päivällisen ajan pappia siitä, että hän oli mennyt uusiin naimisiin.
-Ajatelkaahan vain, kuinka vaikea vanhan Sjöskogan rovastin oli
-tulla toimeen, hän kun oli elänyt leskenä niin monta vuotta! Kun
-vänrikki viimeksi oli käynyt häntä tervehtimässä, ei ruokasalin
-lattia ollut pesty, jotta heidän oli pakko syödä makuuhuoneessa.
-Puhtaita pöytäliinoja ei ollut koko talossa, vaan saatiin tyytyä
-tahraisiin liinoihin, ja palvelustytöt olivat niin laiskoja, etteivät
-he viitsineet keittää uutta ruokaa, vaan sama kaalisoppa, jota oli
-syöty sunnuntaina, palasi joka päivä pöytään, ja he saivat olla
-tyytyväisiä, niin kauan kuin sitä riitti.
-
-Mutta vänrikin vanha ystävä ja veli täällä Lövdalassa oli järjestänyt
-elämänsä aivan toisella tavalla. Niin taitavaa emäntää kuin hänen
-rouvansa, sai etsiä. Vänrikki oli kuullut häntä niin suuresti
-kehuttavan, että hän jo edeltäpäin oli mielessään ihmetellyt, mitähän
-herkkuja hän saisi maistaa tullessaan pappilaan tällä kertaa. Ja
-miten hyödyllistä Maija Liisalle, että hänkin sai oppia, miten pöytä
-oli katettava, vieläpä henkilöltä, joka tiesi aivan säntilleen, miten
-hienoissa taloissa elettiin!
-
-Kaunis Örneclou oli erinomaisen taitava sanomaan ilkeyksiä, ja ne
-sattuivat kyllä maaliinsa, mutta Anna Maria Raklitz ei välittänyt
-niin vähästä kuin muutamista pilkkasanoista, vaan sanoi karhealla
-äänellään:
-
-"Koska vänrikki ei viihtynyt tuon leskimiehen luona, niin olisihan
-hän voinut lähteä tiehensä."
-
-Silloin Örneclou käsitti, ettei hänen sallittaisi syödä salissa eikä
-nukkua vieraskamarissa, jollei hän muuttaisi menettelytapaansa.
-
-Mieluimmin hän olisi lähtenyt pois heti paikalla, mutta tässä oli
-kysymys vielä toisestakin asiasta. Kummallista, että joku nainen
-tahtoi ajaa pois hänet. Sellaisessa asemassa hän ei ollut vielä
-koskaan ennen ollut, eikä hän voinut sitä lainkaan ymmärtää.
-
-Tosin hän kävi jo hiukan neljännelläkymmenellä, mutta hän oli yhä
-vieläkin kaunis mies, eikä kukaan nainen ollut voinut vastustaa häntä.
-
-Vänrikki jäi taloon. Pari tuntia hän pelasi lautaa papin kanssa,
-ja kun tämä hämärissä meni ulos neuvottelemaan Pitkän-Bengtin
-kanssa talon asioista, läksi vänrikki saliin ja alkoi keskustella
-pappilanrouvan kanssa. Tämä istui jäykkänä ja suorana tuolilla
-ikkunan vieressä ja koetti käyttää hyväkseen vielä viimeistä valoa
-saadakseen parsituksi muutamia sukkia.
-
-Örneclou alkoi koetteeksi puhua siitä, että hän tunsi jo tulevansa
-vanhaksi. Ja vuosien mukana oli hänen ymmärryksensäkin lisääntynyt.
-Kaikki nuoret tytöt olivat vain vallattomia ja huikentelevaisia.
-Hän oli päättänyt luopua tästä perhosjahdista ja kysyi, eikö serkku
--- hän toivoi, että hän hänen miehensä vanhana ystävänä sai luvan
-sanoa häntä serkuksi -- tuntisi jotakin vanhempaa naista, niin, ei
-tietenkään kovin vanhaa, mutta kuitenkin hiukan kolmannellakymmenellä
-olevaa, joka olisi vakava ja taloudellinen ja tahtoisi ottaa
-huostaansa sellaisen raukan kuin hän oli.
-
-Pappilanrouva istui aivan liikkumattomana. Hämärässä valossa ei ollut
-niinkään helppoa nähdä hänen kasvojensa ilmettä. Mutta Örneclou oli
-huomaavinaan hienon hymyn hänen kapeitten huuliensa ympärillä. Kukapa
-tiesi, vaikka hän olisi istunut siinä ja tehnyt hänestä pilkkaa.
-
-Hirveä ihminen tuo, jonka Lyselius oli nainut! Olihan muuten kaikkein
-helpointa herättää vanhemman naisen mielenkiintoa puhumalla hänelle
-naimatuumistaan.
-
-Örneclou ei ollut koskaan puhunut kenenkään naisen kanssa muusta kuin
-rakkaudesta tai naimisesta. Hän ei voinut keksiä ainoatakaan sanaa
-mistään muusta aineesta. Siksi hän aloitti saman asian uudestaan. Hän
-sanoi vain samaa päinvastoin kuin äsken.
-
-"Minä huomaan", sanoi hän, "että serkku on kuullut niin paljon
-juoruja minusta, ettei serkku luule minun tyytyvän vähemmän
-kauniiseen eikä vanhanpuoliseen vaimoon. Mutta sen ainakin serkku
-huoleti voi uskoa, että minä samalla tahtoisin myös viisaan ja
-ymmärtäväisen vaimon. Ja minun mielestäni Maija Liisa Lyselius, sen
-jälkeen kuin hän on joutunut serkun johdon alaiseksi..."
-
-Örneclou vaikeni varovaisuuden vuoksi saadakseen selkoa pitikö hänen
-jatkaa, vai oliko hän hypännyt väärään tynnyriin. Huoneessa pimeni
-yhä enemmän, jotta oli melkein mahdoton seurata sen vastahakoisen
-ihmisen kasvojenilmettä, joka istui häntä vastapäätä. Mutta näyttipä
-siltä, kuin hän salassa olisi naureskellut.
-
-"Tarkoitus on kai sellainen, että Maija Liisan pitää mennä naimisiin
-jonkun papin kanssa ja jäädä asumaan tänne Lövdalaan", sanoi
-Örneclou, "ja kyllähän sillä asialla on puolensakin. Lyselius
-valitsee hänelle tietenkin reippaan ja kelpo miehen, joka osaa
-muutakin kuin vain seisoa saarnastuolissa, sellaisen, joka kykenee
-hoitamaan maanviljelystä yhtä hyvin kuin hän itsekin. Minun
-kaltaiseni mies tarvitsisi anopin apua joka askeleella, ja ehkäpä se
-voisi käydä vaivaloiseksi. Serkku tahtoisi kai järjestää asiat siten,
-että serkku, kun serkku jää leskeksi -- on tosiaankin surullista
-nähdä, kuinka Lyselius tänä viime vuonna on käynyt huonoksi, näin
-ohimennen sanoen -- saisi istua omassa kamarissaan, samoinkuin rouva
-Beata Spaak tarvitsematta huolehtia mistään."
-
-Pappilanrouva istui yhä yhtä jäykkänä ja suorana, ja veti
-edes-takaisin neulaansa. Mutta nyt hän kääntyi ikkunaan päin
-nähdäkseen paremmin, ja silloin vänrikki huomasi aivan selvästi hänen
-nauravan.
-
-Örneclou alkoi luulla, ettei mikään maailmassa voisi pystyä häneen.
-Hän nousi lähteäksensä huoneeseensa kähertämään peruukkejansa ja
-laittamaan röyhelystänsä, niinkuin hänellä oli tapana tehdä aina, kun
-hän oli pahalla tuulella.
-
-Mutta nyt kääntyi pappilanrouva hänen puoleensa ja kysyi häneltä:
-"Vänrikki, joka alituisesti kulkee paikasta toiseen, tuntee kai
-myöskin tuon Liljecronan, joka on pappina Finnerudissa?"
-
-Vänrikki hätkähti. Näyttipä sittenkin se, mitä hän oli sanonut
-tulevasta vävypojasta käyneen onkeen. Ehkäpä Liljecronaa oli ajateltu
-taloon vävyksi ja kukapa tiesi, vaikka hänen puheestaan olisi voitu
-vetää sellainen johtopäätös, ettei hän ollut siihen oikein sopiva.
-
-"Olle Liljecrona!" sanoi vänrikki. "Tietysti minä tunnen hänet.
-Olenhan minä käynyt hänen luonaan Finnmarkenissakin. Se vasta on
-kelpo mies, ymmärtää kaikkia asioita, onhan hän opettanut siellä
-kaikenlaisia askareita sekä mies- että naisväelle."
-
-"Hän on tainnut iskeä silmänsä Maija Liisaan", sanoi pappilanrouva
-aivan avomielisesti. "Kaikki häntä kehuvat."
-
-Pappilanrouva osoitti vain äidillistä mielenkiintoa, mutta sittenkin
-Örnecloun mielestä äänessä oli jotakin, josta saattoi ymmärtää, että
-hän halusi kuulla jotain moitetta kosijasta.
-
-"Onhan serkku niin ymmärtäväinen, ettei serkku tuomitse nuoria liian
-ankarasti?" sanoi Örneclou. "Täytyyhän muistaa, kuinka yksinäistä
-elämää hän on viettänyt noiden suomalaisten keskuudessa. Minä ainakin
-olen viimeinen heittämään kivellä tällaisessa tapauksessa. Mutta
-eihän sitä voi kieltää, että Liljecronalla on ollut siellä suhde jo
-useita vuosia. Sen asian voi kuitenkin erittäin hyvin järjestää aivan
-Maija Liisan tietämättä."
-
-Pimeys oli vihdoinkin pakoittanut pappilanrouvan lopettamaan
-parsimistyönsä, mutta hän ei sytyttänyt sittenkään tulta, vaan otti
-käteensä kutimen, jota hän saattoi neuloa katsomattakin. Puikot
-kulkivat tasaisesti ja äänettömästi, mutta kun Örneclou mainitsi
-nuoren papin suhdetta, helähtivät ne äkkiä. Pappilanrouvan ääni
-kuului myös varsin kiihtyneeltä, kun hän sanoi: "Mitä vänrikki sanoo?
-Kuinka se olisi mahdollista, että pappismies...? Mitenkä piispa...?"
-
-"Serkku ei tiedä, kuinka kaukana Finnerud on. Mutta sen minä voin
-sanoa serkulle, ettei juuri kelläkään ole tietoa asiasta, ei edes
-lähimmillä sukulaisilla. Aivan sattumalta minä pääsin sen perille. Ja
-tietysti minä olen ollut vaiti, aina tähän saakka, mutta nyt minun
-mielestäni minun velvollisuuteni on ilmoittaa epäilykseni hellälle ja
-levottomalle äidille."
-
-Puikot helähtivät vielä uudestaan yhtä kiivaasti. "Ehkäpä se ei ole
-tottakaan? Saahan sitä kuulla panettelua kaikista ihmisistä."
-
-Örneclou koristi kurkkuaan. "Serkku pakoittaa minua ilmaisemaan
-enemmän kuin mitä minulla olisi halua kertoa. Mutta, niinkuin
-sanottu, minun mielestäni minun velvollisuuteni on saattaa serkku
-tämän asian perille. Minä vakuutan serkulle, ettei minulla, ollut
-aavistustakaan asiasta ennenkuin viime kerralla, kun vähää ennen
-joulua kävin Liljecronan luona. Hän ei ollut kotona minun saapuessani
-sinne, mutta hänen emännöitsijänsä otti minut erittäin hyvin vastaan
-ja pyysi minua odottamaan isäntää. No, minä sain odottaa varsin kauan
-ennenkuin hän tuli, ja sillä välin aloin keskustella tuon naisen
-kanssa. Tavallaan hän on erinomainen ihminen, sen minä voin sanoa
-serkulle. Hän ei ole suomalainen, vaan kotoisin ruotsalaisalueelta,
-niinkuin he siellä sanovat, ja niin kelvollinen, että täytyy oikein
-ihmetellä. Minä olen aina ihaillut hänen väsymätöntä tarmoaan, kun
-hän on koettanut saada Liljecronan elämän niin siedettäväksi kuin
-suinkin noiden suomalaisten parissa. -- No niin, me istumme siis
-yhdessä jutellen. Ymmärtäähän serkku sen: ei hän ole mikään hieno
-ihminen, oikeastaan vaan talonpoikaisnainen, mutta hyvin järkevä
-kaikissa puheissaan. Me emme olleet vaihtaneet montakaan sanaa,
-kun huomasin, että jokin asia teki hänet levottomaksi. Minä puhuin
-ystävällisesti -- tietäähän serkku sen, että minä osaan seurustella
-naisten kanssa -- ja hän tunsi luottamusta minua kohtaan. Hän kysyi
-minulta suoraan, luulinko minä, että Liljecrona tulisi saamaan
-tuon suuren kirkkoherranpaikan. Liljecrona oli luvannut hänelle,
-luvannut jo kahdeksan vuotta sitten, jolloin tuo nainen oli tullut
-taloon, naida hänet heti, kun hän saisi paremman paikan. Mutta nyt
-hän pelkäsi, sillä Sjöskoga oli niin kovin suuri. Kunpa ei vaan
-Liljecrona arvelisi, ettei hän ollut kylliksi hieno ruustinnaksi!
-Ymmärtäähän serkku sen, että hän oli varsin levoton. Minä en
-voinut muuta kuin lohduttaa häntä parhaani mukaan, ja lupasin
-ottaa selkoa Liljecronan aikeista. Seuraavana päivänä minä sanoin
-suoraan Liljecronalle, että olin huomannut missä suhteessa hän oli
-emännöitsijäänsä, ja kysyin miksei hän voinut laillistuttaa suhdetta.
-Hän vastasi peittelemättä, että hän oli siihen liian köyhä. Jos hän
-menisi naimisiin palvelustytön kanssa, niinkuin hän sanoi, tulisi
-tytöstä rouva, ja silloin hänellä pitäisi olla toinen palvelija
-palvelemassa häntä. 'Veli voi olla aivan varma siitä', sanoi
-hän, 'ettei hän sitten enää lypsäisi lehmiä eikä auttaisi Pekkaa
-peltotyössä. Mutta tietysti minä menen naimisiin, niin pian kuin
-minulla on siihen varaa.' -- Kun hän nyt pääsee Sjöskogaan, sanoin
-minä, niin -- 'Ah, Sjöskoga', vastasi hän, 'en minä siitä huoli!
-Siitä minä kieltäydyn.'"
-
-Örneclou vaikeni. Hän saattoi töin tuskin nähdä pappilanrouvaa
-pimeässä, eikä hän kuullut myöskään, että puikot helähtelivät.
-Hänestä tuntui melkein kammottavalta. Ehkäpä hän oli tehnyt, jollei
-suorastaan ilkityön, niin ainakin hyvin varomattoman teon.
-
-"Nyt minä olen kertonut serkulle kaikki mitä tiedän", sanoi hän.
-"Minun täytyy vain pyytää, ettei serkku kiinnittäisi kovin suurta
-huomiota tähän. Sen parempaa nuorta pappia kuin mitä Liljecrona on,
-ei sittenkään ole koko hiippakunnassa. Ajatelkaahan: niin lahjakas
-mies, ja uhrautuu sittenkin kokonaan köyhien suomalaisten hyväksi!
-Kokonaista yksitoista vuotta hän on elänyt siellä köyhyydessä!
-Minun mielestäni hän on oikea sankari, aivan yhtä suuri kuin tuo
-korsikalainen, josta nykyään pidetään niin paljon melua."
-
-Äänettömyyttä kesti yhä. Vänrikistä tuntui yhä kammottavammalta. Hän
-alkoi uudestaan kehua Liljecronaa, ja silloin pappilanrouva nousi
-paikaltaan ja sanoi äänellä, jolla oli aivan toinen sävy kuin äsken
-keskustelun aikana:
-
-"Minä kuulen Lyseliuksen tulevan sisään. Serkku on hyvä ja menee
-hänen luokseen eikä istu enää täällä pimeässä minun kanssani. Hän
-on niin mielissään, kun hän saa olla hetken aikaa yksikseenkin niin
-hyvän ja vanhan ystävän kanssa kuin serkun."
-
-Ja tämän jälkeen oli pappilanrouva aivan kuin muuttunut, Örneclou
-sai syödä salissa, sai maata parhaassa vieraskamarissa ja hänelle
-tarjottiin niin hyviä ruokia, ettei edes pappi ollut saanut sellaisia
-herkkuja.
-
-Örneclou ei ollut kovinkaan ihmeissään. Tiesihän hän ennestään, ettei
-kukaan nainen voinut vastustaa häntä, kun hän pani vain parastansa,
-niinkuin nytkin, tämän vanhan Raklitzin tähden. Mutta sittenkin
-oli tässä jutussa hänen mielestään jotakin kummallista, kunnes hän
-keksi sen, että pappilanrouva varmaankin oli päättänyt ottaa hänet
-vävykseen.
-
-No niin, eihän Örneclou ollut tarkoittanut tätä kosintaansa kovinkaan
-vakavasti. Vaan miksikä ei? Eipä se olisi niinkään tyhmää, jos hän
-voisi saada Maija Liisa Lyseliuksen. Ja että hän saisi hänet, sehän
-oli päivän selvää. Anoppi oli hänelle niin suopea, ettei hän tiennyt
-oikein, mitä kaikkea hyvää hän hänelle tekisi.
-
-Mutta ennenkuin hän päätti asian lopullisesti, tahtoi hän
-kuitenkin vielä tehdä pienen kierroksen Värmlannissa ja käydä
-kaikissa vanhoissa kartanoissa, joissa hän oli saanut nauttia
-vieraanvaraisuutta. Sitten kun hän joutui naimisiin ja sai vaimon
-ja talon, oli hänen tietenkin pakko pysytellä kotona. Ei hänellä
-ollut aikaa edes viipyä Lövdalassa tällä kertaa yhtä kauan kuin
-tavallisesti, sillä mitä pikemmin hän läksi matkaan, sitä parempi.
-Sitä pikemmin hän taas voisi päästä takaisin.
-
-Kun hän seuraavana aamuna ilmoitti, että hänen täytyi lähteä matkaan,
-huomasi hän sekä pappilanrouvasta että neidestä, että he olivat
-pahoillaan. He koettivat kehoittaa häntä jäämään, mutta hän oli
-taipumaton. Hänen täytyi välttämättä olla Karlstadissa ennen iltaa.
-
-Tietysti hän ei sanonut suoraan, että hän läksi talosta tullakseen
-taas takaisin ja ruvetakseen sitten isännäksi, mutta sehän hänen
-tarkoituksensa kuitenkin oli.
-
-Hän tunsi ikävöivänsä sinne takaisin jo ennenkuin hän oli
-lähtenytkään matkaan. Täällä hän kyllä tulisi viihtymään.
-
-Juuri kun hän puki turkit ylleen, kysyi pappilanrouva häneltä
-tahtoisikohan hän tehdä hänelle pienen palveluksen. Asian laita oli
-sellainen, että hänen armonsa Lökenen kartanossa oli pyytänyt saada
-ostaa kukon, ja jollei hänellä olisi siitä kovin paljon vaivaa, niin
-hän pyytäisi häntä ottamaan sen mukaansa. Sillä jos hän aikoi mennä
-Karlstadiin, niin olihan Lökene silloin aivan tien varrella.
-
-Vänrikki vastasi heti myöntävästi ja oli vielä lisäksi hyvilläänkin.
-Ensiksikin hän saattoi siten tehdä palveluksen tulevalle anopilleen,
-ja toisekseen hän sai tilaisuuden pistäytyä Lökenen kartanoon ja
-saada siellä päivällistä.
-
-Mutta kun vänrikki vastasi myöntävästi, niin hän ei tietystikään
-aavistanut, että kukko, jota hänen tuli kuljettaa mukanansa, oli
-elävä.
-
-Kas, vänrikillä oli vain pieni kehno reki. Ei muu auttanut, kuin
-asettaa kukko laatikkoineen istuimelle ja itse käydä istumaan taakse.
-
-Mutta hän pysytteli hyvällä tuulella loppuun asti. Täytyihän hänen
-näyttää vanhalle Raklitzalle, ettei hän mistään voinut saada sen
-kohteliaampaa eikä alistuvampaa vävypoikaa.
-
-Oli kirkas ja kaunis tammikuun päivä. Aurinko paistoi aivan kuin
-maaliskuussa, eikä pakkasesta voinut olla puhettakaan.
-
-Vänrikki tunsi itsensä nyt aivan kuin uudeksi ihmiseksi verrattuna
-eiliseen. Lövdala ja Maija Liisa! Tuhat tulimaista! Nyt hän sai oman
-kodin ja saattoi ottaa vastaan vieraita milloin hyvänsä, se oli
-sentään toista kuin kiertää talosta taloon vuoden umpeensa tietämättä
-oliko hän tervetullut, kun hän pysäytti hevosensa kartanon portaiden
-eteen.
-
-Matka sujui nopeasti, sillä keli oli hyvä, ja Örneclou saapui pian
-Loby'hyn. Täällä tuli talonpoikaisukko olkikuormallaan häntä vastaan.
-Se oli vannaan itse Björn Hindriksson!
-
-"Rikas ja kelpo mies, tuo Björn Hindriksson", tuumi vänrikki ja
-kiristi ohjaksiaan aikoen vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan. Hän
-oli Lövdalan naapuri, ja koska Örneclou toivoi pääsevänsä sinne
-isännäksi, niin oli parasta hieroa ystävyyttä hänen kanssaan.
-
-Mutta mitä ihmettä? Mistä tuo kiekunta osui suoraan hänen korviinsa,
-hänen aikoessaan pysähtyä? Kauhusta hän oli keikahtaa maahan kapealta
-istuimeltaan. Hän oli kokonaan unohtanut kukon.
-
-Örnecloun Fingal ei liikahtanut paikaltaan. Se oli eläissään ollut
-mukana niin monessa leikissä, ettei mikään voinut sitä pelästyttää.
-Mutta Björn Hindrikssonin Rusko ei ollut yhtä karaistu yllätyksiä
-vastaan. Se alkoi nelistää ja kaatoi heinäkuorman ojaan.
-
-Ei sitä tuolla tavalla juuri voinut naapurisopua rakentaa. Vänrikki
-heilutti harmissaan piiskaansa Fingalin selän yläpuolella. Heti kun
-reki joutui liikkeeseen, vaikeni kukko.
-
-Taaskin matka sujui hyvällä vauhdilla pitkin tietä, ja taaskin
-Örnecloun ajatukset kiintyivät Maija Liisaan. Hän oli kaunis, vain
-seitsemäntoista vuoden vanha ja hän omisti Lövdalan. Olihan hän juuri
-oikea mies voittamaan niin suuren onnen, kun ensimäinen nuoruus jo
-oli hänen takanaan.
-
-Tiellä tuli taaskin joku vastaan. Eräs herra ja nainen lähestyivät
-ratsain. Tuskinpa kukaan muu kuin kreivinna Dohna saattoi ratsastaa
-tällä tiellä.
-
-Komea nainen, tuo Borgin kartanon leskikreivinna! Aina oli hauska
-nähdä ratsastajatarta, joka osasi istua niin hyvin hevosen selässä.
-Sääli vain, että hänen seurassaan alituisesti oli tuo pieni tumman
-verinen muukalainen, jonka hän nyt oli ottanut suojatiksensa.
-
-Örneclou pysähtyi, astui alas takaistuimelta ja asettui ihailevaan
-asentoon, lakki kourassa. Samassa kiekui kukko. Kreivinna kiristi
-ohjaksia ja katsoi ihmeissään ympärilleen. Mistä kiekunta kuului?
-Mitenkä kummaa kukko oli päässyt maantielle näin kauaksi kaikista
-taloista?
-
-Ehkei hän olisi ymmärtänyt koko asiaa, jollei kukko olisi kiekunut
-vielä toisenkin kerran. Mutta silloin hän ymmärsi. Ja suuri ilveilijä
-kuin hän oli, alkoi hän jutella Örnecloun kanssa ja pakoitti hänet
-seisomaan kokonaista kolme minuuttia alallaan maantiellä.
-
-Kukko kiekui koko ajan, kiekui joka sanan välissä, jonka he
-vaihtoivat keskenään.
-
-Ja tuota kauniin Örnecloun täytyi kestää! Hienoin kaikista Värmlannin
-kavaljeereista sai pitää hyvänään sen, että häntä tällä tavalla
-pilkattiin.
-
-Kreivinna istui hiljaa hevosen selässä ja jutteli edelleen. Ei ollut
-vähääkään huomaavinaan kukkoa. Ei näyttänyt lainkaan kuulevan, että
-kukon kimakka kiekuna esti kuulemasta joka toisen sanan, jonka hän
-sanoi.
-
-Mutta Örneclou oli niin tuskissaan, että kylmä hiki nousi hänen
-otsalleen. Lopuksi hän ei voinut sitä enää kauemmin kestää. Hän
-hypähti istuimelleen ja jatkoi matkaansa.
-
-Silloin kukko lakkasi heti laulamasta, mutta sen sijaan Örnecloun
-korvissa kajahti kreivinnan kirkas, helmeilevä nauru. Se seurasi
-häntä aina pitäjän rajalle saakka, se seurasi häntä koko matkan, se
-seurasi häntä läpi koko elämän. Hän ei voinut sitä koskaan unohtaa.
-
-Kylläpä hänen olisi tehnyt mielensä avata laatikon kansi ja päästää
-kukko irralleen. Mutta Örneclou ajatteli Maija Liisaa ja Lövdalaa ja
-päätti kestää loppuun saakka. Anopin kanssa ei ollut hyvä riitaantua.
-Ja kun hän vain pääsi Svartsjön kirkon ohi, niin tie kulki aution
-metsäseudun halki, eikä hän luultavasti siellä tulisi tapaamaan enää
-ketään.
-
-Mutta pahaksi onneksi ilma oli kovin kaunis. Kaikilla ihmisillä
-näytti olevan halua lähteä oikein pitkille ajeluille. Ei kestänyt
-niinkään kauan, ennenkuin vänrikki kohtasi rykmentin päällikön,
-Örneclou oli tosin eronnut jo kauan sitten virastaan, mutta siitä
-huolimatta hän tahtoi aina esiintyä arvokkaasti ja kohteliaasti,
-niinkuin jokaisen tulee, joka on polkenut kunnian kenttää.
-
-Samassa kun Örneclou ojentautui suoraksi ja aikoi tervehtiä, kiekui
-kukko.
-
-Hän oli tulla aivan epätoivoon. Toinen onneton kohtaus seurasi
-toistansa. Huono onni suorastaan vainosi häntä.
-
-Vihdoin, kaukana Sundgårdin mäissä kohtasi hän Björnen uuden
-patruunan, Melchior Sinclairen.
-
-Se tässä vielä puuttui. Se oli kaikista pahinta. Ihmisillä oli tapana
-haukkua Sinclairea Kukoksi, siksi että hän oli ylpeä ja puhui kovalla
-äänellä ja oli aina valmis riitelemään ja tappelemaan.
-
-Sinclaire tunsi pilkkanimensä, eikä hän pitänyt siitä. Hänen
-läsnäollessaan tuskin uskallettiin puhua kanoista ja munista.
-
-Hädissään Örneclou päätti olla pysähtymättä ja tervehtimättä
-Sinclairea. Hän aikoi ajaa ohi niin nopeasti kuin Fingal vain jaksoi
-juosta.
-
-Mutta kaikki kävi aina nurin, vaikka hän olisi järjestänyt asiat
-miten hyvänsä. Patruuna oli juuri ollut Karlstadissa ja hankkinut
-kulkuset hevoselleen, jotka kilahtelivat niin komeasti, että kukko
-sai eloa itseensä ja kiekui juuri ohiajaessa.
-
-Örneclou kohosi pystyyn ja iski piiskallaan Fingalia kylkeen. Tästä
-täytyi päästä pakoon niin pian kuin suinkin.
-
-Mutta ei hänen ollut niinkään helppo suoriutua tästä pelistä.
-Melchior Sinclaire raivostui. Hän ei ollut huomannut laatikkoa, jossa
-kukko oli, mutta Örnecloun hän oli tuntenut ja luuli, että vänrikki
-oli matkinut kukkoa ohiajaessaan kiusatakseen siten häntä.
-
-Hän käänsi hevosensa ja ajoi Örnecloun jäljissä antaakseen hänelle
-selkään.
-
-Vänrikki kuuli hänen tulevan, ja hän ajatteli että parasta oli
-pysähtyä ja selittää asia. Silloin kiekui kukko uudestaan, jotta
-metsä kaikui. Ja mahtava patruuna, joka luuli vänrikin vain tekevän
-pilaa, raivostui niin kauheasti, että hän ärjähti kuin petoeläin.
-Örneclou ei uskaltanut odottaa häntä, vaan ajoi eteenpäin.
-
-Seurasi sitten muutamien minuuttien hurjaa ajoa Sundgårdin mäissä.
-Mutta patruunalla oli hyvä juoksija, ja Örnecloun Fingal oli vanha ja
-raihnainen, jotta patruuna tietysti hyvinkin pian saattoi saada hänet
-kiinni. Ja kun hän katsoi taakseen, näki hän, että patruunalla oli
-piiska ojossa, jolla hän aikoi iskeä häntä päähän.
-
-Silloin Örneclou luopui kaikista toiveistaan, jotka hän oli
-kiinnittänyt Maija Liisaan ja Lövdalaan. Hän kumartui eteenpäin,
-nosti kukkolaatikon ylös ja heitti sen Melchior Sinclairen tielle.
-Sillä tavalla hän pääsi pakoon. Muuten mahtava patruuna olisi
-piiskannut hänet kuoliaaksi, sillä hän ei ollut mies kuuntelemaan
-syitä eikä selityksiä, kun hän suuttui.
-
-Kun vänrikki saapui Ilbergin kestikievaritaloon, oli hän aivan
-uupunut. Hän ei luullut koskaan tointuvansa tästä matkasta.
-
-Hän sai elää hyvin monta vuotta, mutta hän ei tullut koskaan niin
-vanhaksi, ettei hän olisi kiroillut joka kerta, kun hän kertoi tästä
-tapauksesta.
-
-Lövdalaan hän ei palannut koskaan enää. Sillä sen ilkeämpää
-seikkailua ei hänelle ikänä ollut sattunut. Eikä hän tahtonut kuulla
-muiden muistuttavan häntä siitä.
-
-
-
-
-ARKIOLOSSA.
-
-
-Niin, nyt oli työ Lövdalassa täydessä vauhdissa, ja joka aamu ja ilta
-kuului keittiöstä yhdeksän rukin surinaa aivan kuin myllyn kohinaa.
-Päivän valossakaan ei saatu laiskotella, vaan silloin oli pakko
-ommella ja kutoa kangasta.
-
-Olipa näyttänyt melkein siltä, kuin pappilanrouva olisi joksikin
-aikaa unohtanut, että pikkupiika oli talossa. Hän ei ollut pannut
-häntä mihinkään työhön eikä antanut hänelle muuta tointa, kuin
-siivota ja lämmittää kyökkikamaria. Mutta samana päivänä, jolloin
-vänrikki matkusti pois, ilmestyi pappilanrouva keittiönovelle ja
-viittasi pikkupiikaa luokseen. Hän pyysi häntä saliin hetkeksi.
-
-Pikkupiika nousi heti ylös, mutta hän pelkäsi hirveästi olla yksin
-pappilanrouvan kanssa. Hänen vastenmielisyytensä pappilanrouvaa
-kohtaan ei ilmennyt millään tavallisella tavalla, vaan siten, että
-hän tunsi kylmänväreitä selässään joka kerta, kun hän vain näkikin
-hänet.
-
-Pikkupiika ei ollut ennen koskaan pelännyt ketään sillä tavalla, ja
-hän tuumi itseksensä, mistähän tuo oikeastaan johtui. Sillä että
-pappilanrouvassa oli jotakin kummallista, sitä hän ei voinut saada
-päästään. Ei kellään muulla ollut niin valkoista tukkaa ja samalla
-niin nuoret kasvot kuin hänellä, eikä ollut lainkaan luonnollista,
-että nainen puhui äänellä, joka kohisi kuin koski. Ei mikään
-tavallinen ihminen voinut myöskään saada aikaan niin paljon ikävyyttä
-ja harmia kuin hän. Pikkupiian täytyi alituisesti ajatella sitä, mitä
-äiti kerran oli kertonut Svartsjön järvestä sekä niistä kolmesta
-pahasta, jotka se kuivuessaan oli jättänyt jälkeensä. Mamseli Maija
-Liisa ei tahtonut kuulla siitä puhuttavan, mutta kyllä pikkupiika
-tiesi, mikä tuo kolmas oli, ja että se usean kerran oli jo tuottanut
-ikävyyksiä Lövdalassa.
-
-Jollei pappilanneiti tahtonut puhua siitä, niin oli talossa kyllä
-toisia, jotka sekä tahtoivat että osasivat. Pikkupiian ei tarvinnut
-muuta kuin joskus iltasin hiipiä renkitupaan, missä Pitkä-Bengt ja
-Vanha-Bengta, hänen äitinsä, ja Munter-Maija, hänen vaimonsa istuivat
-uunin edessä pakinoimassa.
-
-Vanha-Bengta kertoi useasti vanhan Svartsjö-järven "vedenhaltijasta",
-joka oli joutunut kodittomaksi sen jälkeen kuin vesi oli hävinnyt
--- sillä mitenkäs niin hieno rouva olisi voinut viihtyä pienessä
-Svartsjönpurossa, joka juoksi entistä järvenpohjaa myöten --, ja
-joka alituisesti koetti hiipiä johonkin lähiseudun kartanoon. Hän
-oli pujahtanut milloin mihinkin taloon, mutta muissa kartanoissa
-he olivat ajoissa huomanneet hänet ja ajaneet hänet matkoihinsa,
-ennenkuin hän oli ennättänyt saada mitään pahaa aikaan.
-
-Munter-Maija tiesi jutun herra Olavuksen pojasta, kaikkein
-ensimäisestä Svartsjön papista, joka eräänä kevätyönä oli kahlannut
-Svartsjönpurossa ja hukkunut. Olihan aivan selvää, että vedenhaltija
-oli lumonnut hänet, eihän hän muuten olisi voinut hukkua tuollaiseen
-puroon.
-
-Pitkä-Bengt kertoi siitä aamusta, jolloin hän oli yhdessä Vetterin
-poikien kanssa niittänyt heinää eteläisellä niityllä. Molemmat pojat
-ja hän itsekin olivat heti huomanneet, kuka ruohikosta ilmestyi
-heidän eteensä. Olihan hän niin märkä, että vaatteet oikein tippuivat
-vettä. Saattoihan siitäkin jo nähdä, kuka hän oli. Ja hänen silmänsä
-ihan pyörivät päässä aivan kuin jonkun kastamattoman.
-
-Ei kukaan noista kolmesta epäillyt vähintäkään, kuka oli nyt
-Svartsjön pappilan rouvana, ja kaikki he olivat yhtä mieltä siitä,
-ettei hän lähtisi pois talosta, ennenkuin se kokonaan oli turmeltu.
-
-Pikkupiika oli samaa mieltä kuin hekin, varsinkin iltasin ja
-pimeässä. Päivin oli hänen vaikeampi saada päähänsä, että Svartsjön
-järven koditon vedenhaltija saattoi kulkea täällä Lövdalassa ja pitää
-huolta kehruusta ja kankaankutomisesta. Mutta epäilys istui sittenkin
-niin lujalla, että pikkupiika värisi joka kerta nähdessään hänet.
-
-Ei siinä mikään sentään auttanut, sillä kun pappilanrouva ilmestyi
-kyökin ovelle, niin täytyi pikkupiian seurata häntä kyökkikamarin
-läpi, missä mamseli Maija Liisa ompeli reikäompelusta lakanoihin, ja
-sitten saliin, suureen, kauniiseen huoneeseen, jossa oli keltaiseksi
-kiilloitetut koivuhuonekalut ja siniruutuiset käymämatot. Huoneessa
-oli kaksi ikkunaa. Toisen ikkunan ääressä seisoi korkea, vihreä
-kalla, toisen pieni ompelupöytä. Kansi oli auki, jotta saattoi
-nähdä sen monet pienet lokerot, joissa säilytettiin lankarullia ja
-silkkikeriä, vahaa ja neuloja, kirjainmalleja ja nauhoja, hakasia ja
-kaikenlaista muuta tarpeellista pikkutavaraa.
-
-Pappilanrouva näytti pikkupiialle kaikkea mitä lokeroissa oli,
-ja antoi hänen arvailla mihin niitä käytettiin. Hän oli niin
-ystävällinen, että hän yritti hiukan nauraakin, kun tyttö arvasi
-väärin, vaikka hän oli niin tottumaton nauramaan, että suupieliä
-aivan kiristi.
-
-Mitä ystävällisemmäksi hän tuli, sitä lujemmin pikkupiika puristi
-huulensa kiinni, ja sitä virkeämmäksi katse hänen kirkkaissa
-silmissään muuttui. Kunhan: pappilanrouva ei vaan koettaisi
-viekoitella häntä kertomaan jotakin sellaista, josta voisi koitua
-ikävyyttä pappilan neidelle!
-
-Mutta tällä kertaa hän ei näyttänyt aikovan virittää mitään juonta.
-Pappilanrouva kävi istumaan ompelupöydän ääreen, ja pikkupiika sai
-istahtaa hänen viereensä. Nyt hänen piti oppia ompelemaan, sillä
-pappilanrouva oli luvannut hänen äidilleen pitää huolta hänen
-kasvatuksestaan.
-
-Kaikkein ensiksi hän näytti hänelle, miten oli tehtävä, kun
-pujoteltiin lankaa neulan silmään. Sehän on tavallisesti varsin suuri
-koetus pikkuväelle, mutta pikkupiika sai langan neulansilmään jo ensi
-yrityksellä.
-
-Pappilanrouva oli oikein ihmeissään. Hänen mielestään hän oli
-tavattoman sukkela. Jos hän oppisi kaikkea muuta yhtä helposti, niin
-voisi hänestä tulla vaikka ompelija.
-
-Sitten pappilanrouva antoi hänelle pienen palasen kangasta
-harjoitellakseen ompelua ja opetti häntä tekemään solmun lankaan ja
-pistämään neulan ylös ja alas kankaan läpi.
-
-Pikkupiika seurasi ääneti opetusta. Sitten hän tarttui kangaspalaan,
-käänsi sen vasemman käden etusormen ympäri ja ompeli toisen pistoksen
-toisensa jälkeen, ikäänkuin ompeleminen ei olisi ollut mikään konsti.
-
-Ihme ja kumma! -- Kylläpä pappilanrouva ihmetteli! Tällaista kummaa
-ei hän eläissään vielä ollut kokenut.
-
-Nyt pikkupiika ei voinut pysyä enää vakavana, vaan alkoi nauraa.
-
-Pappilanrouva käsitti vihdoin asian. Ehkäpä pikkupiika oli oppinut
-ompelemaan jo ennenkuin hän tuli Lövdalaan.
-
-"En", sanoi pikkupiika, "en minä ennemmin ole ommellut ainoatakaan
-pistosta".
-
-Vai niin, sitten kai joku täällä oli opettanut häntä. Ehkäpä mamseli
-Maija Liisa?
-
-Pikkupiika pelästyi, kun pappilanrouva vaan mainitsi tytärpuolensa
-nimenkin. Hän kiiruhti sanomaan, että vanha Beata rouva
-panimokamarissa oli opettanut häntä.
-
-"Olipa sitä hauska kuulla", sanoi silloin pappilanrouva.
-"Kummallista, että Beata rouva voi ommella sellaisilla sormilla!"
-
-"Eikö hän muka osaisi ommella!" huudahti pikkupiika. "Ei kukaan koko
-talossa osaa ommella niin hyvin kuin Beata rouva."
-
-"Tiedätkö mitä me sitten teemme", sanoi pappilanrouva. "Mennään Beata
-rouvan luo kiittämään häntä siitä, että hän on niin hyvin opettanut
-sinua."
-
-Ja hän otti pikkupiian mukanaan, mutta pappilanrouva ei valinnut
-suorinta tietä panimorakennukseen, vaan kiersi kaukaa tallin
-ja navetan takaa. Beata rouva istui tavallisesti kaiket päivät
-ikkunassaan, josta hän saattoi nähdä kaikki ne, jotka suuresta
-rakennuksesta tulivat hänen luokseen, mutta navetan puolelle ei
-hänellä ollut näköalaa.
-
-Kun pappilanrouva ja pikkupiika olivat päässeet jyrkkien portaitten
-eteen, jotka kulkivat pitkin päätyseinää, pyysi pappilanrouva
-pikkupiikaa juoksemaan edeltä. Nuoren oli niin helppo kiivetä niitä
-ylös. Hän tahtoi astua varovaisesti jäljessä. Niin, pikkupiika juoksi
-edeltä ja kopisteli portaissa, jotta ei lainkaan kuulunut, että joku
-astui hänen perässään.
-
-Beata rouva istui aina kädet sylissä, kun pappilanrouva tuli hänen
-luokseen. Hän valitti aina, kuinka vaikeaa oli, ettei hän kelvannut
-mihinkään. Hän oli ollut oikea työihminen hänkin aikoinansa, vaikkei
-hän pystynytkään samalla tavalla työtä tekemään kuin Anna Maria
-Raklitz.
-
-Pappilanrouvan oli todellakin ollut häntä sääli. Kylläpä päivät
-tuntuivat pitkiltä, kun oli aina pakko istua alallaan eikä voinut
-käyttää käsiään mihinkään hyödylliseen työhön!
-
-Mutta tällä kertaa, pappilanrouvan astuessa sisään, ompeli Beata
-rouva reikäompelusta lakanaan, ja käsivarsi liikkui niin nopeasti
-edes ja takaisin kuin leivosen siipi.
-
-Kun Beata rouva huomasi pappilanrouvan, teki hän äkillisen liikkeen,
-ikäänkuin hän olisi tahtonut pistää ompeluksensa piiloon. Mutta kun
-hän näki, että toinen oli jo huomannut sen, jatkoi hän työtään.
-
-Pappilanrouva astui hänen luokseen ja oli kovin tyytyväinen
-nähdessään hänet työn ääressä. Olipa se onni, että luuvalo oli
-hellittänyt sen verran, että hän saattoi ommella. Hänen piti
-välttämättä näyttää, mitä työtä hän teki, sillä pappilanrouva oli
-kuullut, että Beata rouva osasi ommella niin hyvin, että pisteet
-olivat kuin pieniä helmiä rivissä.
-
-"Mutta onpa se kummallista!" sanoi pappilan rouva ja kumartui yhä
-lähemmäksi Beata rouvan ompelua. "Minä mielestäni tunnen tämän
-lakanan. Sehän on toinen niistä lakanoista, jotka tänä aamuna annoin
-Maija Liisalle ommeltavaksi. Ehkäpä isoäiti on niin ystävällinen
-ja auttaa häntä? Niin, ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta
-minun mielestäni teidän olisi pitänyt ilmoittaa siitä minulle, jotta
-olisin voinut antaa Maija Liisalle kylliksi työtä. Sillä jollei hänen
-tarvitse ommella muuta kuin toisen lakanan kustakin parista, niin
-kylläpä hänellä sitten on oikeat laiskanpäivät."
-
-Beata rouva istui paikoillaan ompelus kädessä. Hän ei voinut vastata
-mitään, sillä leuka ja koko pää tutisivat, ikäänkuin joku takaa olisi
-pudistanut häntä.
-
-Pappilanrouva kääntyi ovea kohti lähteäksensä. Hän näki, että
-isoäidillä oli kiire, ja siksi hän ei tahtonut sen kauemmin häntä
-häiritä. Beata rouva ei kaivannut suinkaan seuraakaan, koska hän
-jaksoi niin hyvin tehdä työtä.
-
-Beata rouva änkytti jotain liian rasittavasta työstä, jota vaadittiin
-nuorelta ihmiseltä, ja jonka terveyskin saattoi siitä kärsiä.
-
-"Kyllä te tiedätte, ettei Maija Liisalta vaadita liikoja, koska hän
-jaksaa valvoa ja lukea puolet yötkin. En usko, että työ voi turmella
-nuorisoa. Mutta sen sijaan on paljon vahinkoa siitä, kun kulkee
-salaisia teitä eikä käyttäydy suoraan ja rehellisesti."
-
-Näin sanoen hän läksi, ja Beata rouva ei ennättänyt puolustautua
-ainoallakaan kunnon sanalla, ennenkuin ovi jo sulkeutui
-pappilanrouvan jäljessä. Mutta portaat, joita pitkin hänen piti
-kulkea, olivat liukkaat ja jyrkät, jotta hän ei päässyt nopeasti
-niitä alas. Sillä välin Beata rouva ehti koota voimansa, ja juuri kun
-pappilanrouva seisoi alimmalla portaalla, avasi vanha rouva ovensa.
-
-"Emintimä!" huusi hän niin kovalla äänellä, että tuo sana kajahti
-ympäri koko talon. Hän ei odottanut mitään vastausta, vaan palasi
-heti sisään ja työnsi oven salpaan, jotta häntä ei uudestaan
-yllätettäisi.
-
-Ei kukaan olisi voinut huomata, että pappilanrouva olisi välittänyt
-Beata rouvan kiukusta. Hän oli yhä edelleen erinomaisella tuulella,
-ja kun hän nyt astui mäkeä ylös asuinrakennuksen portaiden eteen,
-sanoi hän aivan levollisesti, että pikkupiika sai mennä saliin
-ompelemaan, ja lupasi itse heti tulla jäljessä, kun hän vain ensin
-oli puhunut pari sanaa mamseli Maija Liisan kanssa.
-
-Pikkupiika puristi kiinni huulensa eikä vastannut mitään, mutta
-hänen kasvojensa ilme oli melkein yhtä synkkä kuin Tapaninpäivänä,
-taistellessaan myrskytuulessa.
-
-Kun he tulivat eteiseen, ei hän mennyt saliin, niinkuin oli käsketty,
-vaan astui keittiön ovea kohti.
-
-Pappilanrouva kysyi kohta, minne hän aikoi mennä. Eikö hän kuullut,
-että hänen piti mennä ompelemaan?
-
-Pikkupiika vastasi hiljaisella äänellä, että se oli hänestä turhaa.
-
-"Miksi se olisi turhaa? Luuletko, että osaat jo niin hyvin ommella,
-ettei sinun tarvitse enää mitään oppia?"
-
-Ei, sitä ei pikkupiika tarkoittanut. Mutta hänen ei tarvinnut enää
-oppia sen enempää kuin hän jo osasi, sillä hän aikoi nyt lähteä
-takaisin kotiinsa.
-
-Hän astui pappilanrouvan eteen ja ojensi hänelle kätensä. Parasta,
-että hän kiitti ja jätti jäähyväiset nyt samalla.
-
-"Mutta lapsi kulta!" sanoi pappilanrouva. "Nyt minä en ymmärrä yhtään
-mitään. Miksi sinä tahdot lähteä pois?"
-
-Pikkupiika astui pari askelta taakse, ikäänkuin päästäkseen niin
-kauaksi, ettei toinen voinut ylettyä häneen, hänen selittäessään
-asiaansa.
-
-"Äiti on ollut lapsentyttönä Lövdalassa, ja äiti rakastaa
-pappilanneittä. Ja kun äiti oli joulun aikana täällä, niin hän sanoi
-minulle, että jos mamseli Maija Liisa joutuu minun tähteni kärsimään
-yhä uusia ikävyyksiä, niin en saa jäädä tänne enää, vaan pitää minun
-tulla kotiin."
-
-Kun pikkupiika oli sen sanonut, vetäytyi hän seinää myöten aina
-keittiön oven viereiseen nurkkaan. Siinä hän seisoi odottaen, mitä
-nyt seuraisi. Punaiset täplät paloivat Raklitzan poskipäillä ja hän
-astui käsi ojossa pikkupiikaa kohti. Pikkupiika kyyristyi kokoon ja
-hänen silmissään leimahti kylmä välke. Hän tiesi saavansa selkäänsä,
-mutta hänen mielensä oli niin täynnä vihaa, ettei hän pelännyt, vaan
-pikemmin oli iloinen, että taistelu heidän välillään oli syttynyt
-ilmiliekkiin.
-
-Mutta samassa tapahtui jotakin, jota pikkupiika ei hetkeäkään ollut
-uneksinut. Pappilanrouva ei antanut hänelle edes korvapuustiakaan,
-vaan hillitsi itsensä aivan viime tingassa ja koetti hymyillä.
-
-"Lapsi kulta, sinä olet aivan kuin kissa, joka aikoo lentää koiran
-päälle. Mutta ole rauhassa! En minä lyö sinua siksi, että olet
-uskollinen valtijattarellesi. Sellaisesta minä pidän, ja siksi minä
-lupaan, ettei Maija Liisa saa kuulla sanaakaan siitä asiasta, jonka
-perille tänään pääsin. Ja nyt me menemme molemmat saliin, emmekä enää
-koskaan ajattele koko asiaa."
-
-Pikkupiian päätä pyörrytti. Jotakin tämän alla piili, jota hän
-ei ymmärtänyt. Mutta hän oli niin mielissään, kun hän sai jäädä
-pappilaan, ettei hän viitsinyt ponnistaa aivojaan selittääkseen tätä
-arvoitusta.
-
-Heidän istuessaan jälleen ompelupöydän ääressä, ei ompelusta tullut
-kuitenkaan mitään, sillä pappilanrouva avasi laatikon, joka oli
-kaikkien muiden alla piilossa, ja veti sieltä ensiksikin esille
-aapisen ja sitten paperia ja hanhenkynän sekä mustepullon.
-
-Pikkupiika luuli, että hän aikoi koettaa hänen luku- ja
-kirjoitustaitoaan, mutta se ei ollutkaan tarkoitus. Pappilanrouva
-alkoi nyt kertoa että hänen lapsena ollessaan oli hänellä aina ollut
-niin paljon työtä auttaessaan äitiä hoitamaan pikkusiskoja, ettei
-hän koskaan ollut saanut oppia lukemaan eikä kirjoittamaan. Mutta
-nyt, kun hänestä oli tullut pappilan rouva, oli hänestä ikävä olla
-niin taitamaton. Hän halusi siis, että pikkupiika rupeaisi hänen
-opettajakseen. Hän oli ajatellut sitä jo silloin, kun hän oli jouluna
-ottanut hänet Lövdalaan, mutta hänellä ei ollut ennemmin ollut aikaa
-ryhtyä siihen.
-
-Pikkupiika oli hyvin mielissään. Hän vastasi heti, että hän tahtoi
-auttaa rouvaa niin hyvin kuin hän osasi.
-
-Se asia oli siis päätetty, mutta pappilanrouva pyysi, ettei
-pikkupiika kertoisi kellekään, että hän opetti häntä lukemaan. Hän
-pelkäsi, että muut nauraisivat hänelle. Voisihan pikkupiika olla vain
-opettelevinaan täällä ompelusta, ja sen vuoksi tulla hetkeksi saliin
-joka aamupäivä.
-
-Niin, eihän siinä voinut olla mitään pahaa.
-
-Pappilanrouva sanoi, että hän oli tästä oikein hyvillään. Kyllä kai
-pikkupiika saattoi käsittää, kuinka vaikea oli olla pappilan rouvana
-osaamatta kirjoittaa. Nytkin hän tahtoisi mielellään kirjoittaa erään
-kirjeen, jos hän vain saisi sen tehdyksi. Hän oli hiukan ajatellut...
-Ehkäpä pikkupiika oli siksi sukkela, että hän osaisi kirjoittaa hänen
-sanelunsa mukaan?
-
-Siihen pikkupiika oli heti valmis. Hän nosti laskupöydän laudan ylös,
-levitti paperin, veti korkin mustepullon suulta ja alkoi kirjoittaa
-pappilanrouvan sanelun mukaan.
-
-
-
-
-KEVÄTILTA.
-
-
-Pappilanneiti käveli ulkona eräänä kevätiltana pikkupiian kanssa.
-Hänellä oli aina ollut tapana kävellä hetken aikaa joka ilta, eikä
-emintimäkään ollut sitä kieltänyt, vaan ainoastaan käskenyt, että
-hänen piti ottaa pikkupiika mukaansa, sillä seitsentoista-vuotiaan
-tytön ei sopinut kulkea yksin maantiellä.
-
-Hän astui etelää kohti niinkuin ainakin, sillä sinnepäin oli tie
-kaikkein paras. Hän käveli hitaasti, mutta pikkupiian oli vaikea
-seurata niin hidasta tahtia. Milloin hän kiiruhti edeltä, milloin hän
-jäi paljon jälkeen, jotta hän kiinniottaessaan voisi juosta aivan
-hengästyksiin asti.
-
-Tie kulki pitkin metsäistä harjua Lövdalan rajaa pitkin. Kulkiessansa
-ei pappilanneiti voinut olla ihmettelemättä, kuinka pikkupiika
-saattoi keksiä niin paljon hauskaa tämän tien varrella, jota he
-kuitenkin astuivat joka ainoa ilta.
-
-Ensinkin oli siellä kaiku. Pikkupiika juoksi edeltä pitkin lehtikujaa
-saadakseen keskustella kaiun kanssa. Hän tiesi, että kaiku asusti
-vähän matkan päässä, aivan Lövdalan vilja-aitan edessä, ja siinä hän
-pysähtyi, kääntyi aitan seinää vasten ja alkoi huutaa:
-
-    "Kaiku, kaiku, ennusta!"
-    "Ennusta!" vastasi kaiku.
-    "Saanko pian sulhasen?"
-    "Sulhasen!" vastasi kaiku.
-    "Onko hän kaunis?"
-    "Kaunis!" vastasi kaiku.
-    "Onko hän rikas?"
-    "Rikas!" vastasi kaiku.
-    "Tottako puhut vai valhetta?"
-    "Valhetta!" vastasi kaiku.
-
-Pappilanneiti oli itse opettanut tämän lorun pikkupiialle muutamia
-kuukausia sitten, mutta silloin kaikki olikin toisin kuin nyt. Nyt
-hän ei jaksanut enää kiusotella kaikua.
-
-Pikkupiika pysytteli hänen rinnallaan, kunnes he tulivat
-sorakuopalle, joka oli länsipuolella tietä, aivan kallion kupeella.
-Silloin hän juoksi pappilanneiden luota ja hyppäsi kuoppaan etsien
-kissankultaa alaspudonneiden kivien välistä. Vasta sitten, kun
-pappilanneiti katosi tienkäänteessä melkein näkyvistä, kiiruhti hän
-taas hänen jälkeensä.
-
-Sitten he astuivat yhdessä puron partaalle. Pikkupiian mielestä oli
-aivan käsittämätöntä, miten pappilanneiti saattoi kulkea puron ohitse
-pysähtymättä sitä edes katselemaan. Se virtasi voimakkaana ja kopeana
-metsäisen rinteen kupeelta, kohisten pieninä koskina ja putouksina
-ennenkuin se ennätti tielle saakka. Kun se sitten suurella vaivalla
-ja pauhulla oli tunkeutunut tien ylimenopaikan alitse, oli sen vaikea
-pysytellä entisessä uomassaan, vaan riistäytyi valloilleen ja paisui
-pitkin maata. Mutta sitä pikkupiika ei voinut sietää. Hän kiiruhti
-tien alapuolelle ja alkoi kaivaa ja laittaa patoa ja pakoitti sen
-takaisin entiseen uomaansa.
-
-Hän olisi ollut hyvin kiitollinen, jos pappilanneiti olisi auttanut
-häntä. Mutta pappilanneiti jaksoi töin-tuskin kävellä tasaisella
-tiellä. Ei hän omasta mielestään kävellytkään, vaan laahautui vain
-eteenpäin. Muina vuosina hänkin oli laittanut patoja purolle, mutta
-silloinhan hän olikin ollut lapsi.
-
-Hän pysähtyi, sillä hän ymmärsi nyt äkkiä, mitä hänelle oli
-tapahtunut. Hän oli tullut vanhaksi: nuoruus ja nuoruudenilo oli
-häneltä riistetty.
-
-Pappilanneiti astui astumistaan, ja pikkupiika sai luvan heittää
-puron oman onnensa nojaan ja seurata häntä. Mutta ei hän sittenkään
-pysynyt kauan tiellä.
-
-He tulivat veräjälle, joka johti hakaan, ja siellä pikkupiika
-tiesi valkovuokkojen kasvavan. Ne eivät olleet vielä täydessä
-kukassa, mutta kevät oli sittenkin ehtinyt jo niin pitkälle, että
-niitä saattoi löytää milloin hyvänsä. Pikkupiika avasi veräjän
-kurkistaakseen vain hiukan sinne. Hän oli päättänyt tuoda kotiin
-ensimäisen valkovuokon.
-
-Pappilanneiti kulki aivankuin vanha ihminen, eikä hänen tehnyt
-lainkaan mieli etsiä kevätkukkia. Vähän matkan päässä oli
-pikkupiialla ystävä, jota hän aina kävi tervehtimässä. Suuressa
-ontossa koivussa, kaikkein suurimmassa puussa Lövdalan maalla asui
-kissapöllö. Pikkupiika otti maasta tikun ja pisti sen kissapöllön
-pesään, ja lintu ojensi esiin jalkansa ja koetti työntää tikkua
-syrjään. Pikkupiika ei nähnyt kissapöllöstä koskaan muuta kuin sen
-suuret kynnet. Sen tiesi myös pappilanneiti varsin hyvin, sillä
-hänkin oli aikoinaan kiusotellut kissapöllöä. Nyt hän ei ymmärtänyt,
-mitä huvia siinä oli saattanut olla.
-
-Heti kun he olivat astuneet kissapöllön pesän ohi, kiiruhti
-pikkupiika pappilanneiden rinnalle, ja nyt pappilanneiti tiesi,
-ettei tyttö vähään aikaan malttaisi poistua hänen luotaan. Sillä
-hetken kuluttua he tulivat vanhan sammaleisen kiviaitauksen kohdalle,
-jossa joskus kummitteli. Ah, kuinka pappilanneiti ikävöi sitä aikaa,
-jolloin hänkin oli pelännyt tuota hirveää, päätöntä pappia, joka
-joskus ilmestyi juuri tämän kiviaitauksen luona.
-
-Oli ylämäki, ja pappilanneiti huomasi, ettei hän päässyt kulkemaan
-eteenpäin nopeammin kuin etana. Hän pelkäsi, ettei hän koskaan
-jaksaisi nousta mäen päälle.
-
-Hän ei kävellyt koskaan pitemmälle kuin tälle mäelle. Tien reunassa,
-mäen päällä, oli suuri kivipaasi, jota sanottiin Lepokiveksi, ja
-siihen hän istahti hetkeksi. Paaden etusivuun oli hakattu pieni
-istuinpaikka, juuri niin suuri, että hän ja pikkupiika mahtuivat
-siihen. Pappilanneiti sulki silmänsä, hän oli niin väsynyt, ettei hän
-jaksanut sanoa sanaakaan. Pikkupiika pysyi aivan ääneti. Kerran vain
-pappilanneiti katsoi ylös, sillä hän luuli, että tyttö oli lähtenyt
-taas jollekin retkeilylle. Mutta hän istuikin paikoillaan ja siveli
-hiljaa kädellään pappilanneiden hameen helmaa, joka oli jäänyt hänen
-polvelleen.
-
-Koko maailma tuntui kovin surkealta pappilanneiden mielestä, jonka
-kuitenkin oli määrä periä Lövdala sekä koko pitäjä. Hänestä tuntui,
-että kaikki muut paitsi tämä lapsi raukka, olivat hyljänneet hänet.
-
-Hän tunsi olevansa vanha ja heikko juuri sen vuoksi, että kaikki
-olivat hyljänneet hänet. Hän oli yhtä yksinäinen kuin ihminen, jolta
-kaikki ystävät ovat kuolleet.
-
-Sen jälkeen kuin hän oli käynyt Svanskogissa, ei hän ollut tavannut
-ketään, joka olisi kohdellut häntä ystävällisesti ja hellinyt häntä.
-Ensi aikoina kotiin palattuansa, odotti hän joka päivä, että joku
-tulisi vapauttamaan häntä kaikista vaikeuksista. Hän ei tiennyt kuka
-tulisi, eikä hän tiennyt myöskään millä tavalla hän auttaisi häntä,
-mutta hänen mielestään noina kahtena päivänä oli tapahtunut niin
-paljon ihmeellistä, että uusia ihmeitä olisi pitänyt vielä tapahtua.
-
-Mutta sitten päivä oli kulunut toisensa jälkeen tapahtumatta mitään.
-Viikko oli seurannut toistaan, ja ne olivat olleet niin samanlaisia,
-ettei hän voinut muistissaan niitä eroittaa edes toisistaan.
-
-Hänen ympärillään oli niin omituisen hiljaista. Välistä hän kuvaili
-mielessään, että jossakin kaukana tapahtui jotain, joka koski häntä.
-Hän oli kuulevinaan ympärillään äänien kaikua, jotka puhuivat
-hänestä, ja välistä hän tunsi tuskaa, kun ei kukaan ikävöinyt häntä
-eikä tullut häntä tapaamaan. Mutta koko helmikuu, koko maaliskuu ja
-koko huhtikuu oli kulunut eikä hän sittenkään ollut saanut sanaa eikä
-kirjettä niiltä, jotka olivat vapaita ja saattoivat liikkua niinkuin
-heidän mielensä teki, eivätkä, niinkuin hän, olleet kahlehditut
-rautahäkkiin.
-
-Hän alkoi nyt ymmärtää, ettei kukaan enää tulisikaan. Hänen täytyi
-taistella taistelunsa yksin, saamatta keltään apua. Mutta oli
-raskasta luopua kaikesta toivosta. Hän oli mielestään saanut niin
-voimakkaita ja hyviä ystäviä; hän ei vieläkään voinut käsittää,
-etteivät he välittäneet hänestä.
-
-Vanha kivi, jolla hän istui, oli ollut tässä tienreunassa, niin
-sanottiin, aina siitä saakka, kun Lövdala ei ollut muuta kuin
-karjatalo keskellä raivaamatonta metsää, jonne paimentytöt joka
-kesä kuljettivat lehmänsä ja vuohensa. Silloin oli joku nuori renki
-hakannut istuinpaikan kivipaateen, jotta hänen armaallaan olisi
-lepopaikka. Tästä mäen harjalta, jossa kivi sijaitsi, saattoi nähdä
-aina Löven-järvelle ja kirkolle saakka, ja täällä varmaankin paimenet
-olivat monena iltana istuneet ja tähystelleet niitä, jotka tulivat
-heitä erämaasta hakemaan ihmisten ilmoille. Istuessaan tässä hän
-saattoi selvästi tuntea, että tämä paikka oli ollut oikea ikävän ja
-kaihon paikka.
-
-Pappilanneiti painoi kasvonsa käteensä ja huokasi. Parasta, että ne,
-jotka tahtoivat häntä auttaa, tulisivat pian. Hän ei jaksanut enää
-kauan kestää. Ei häntä vaivannut mikään tauti, mutta hän oli kuolla
-ikävästä ja yksinäisyydestä. Tänne hän ei todellakaan jaksanut enää
-monta kertaa laahautua. Eikä hän yksin tarvinnut apua ja pelastusta,
-vaan koko Lövdalakin. Tämä koti, jossa hän rakasti joka ainoaa kiveä,
-oli joutua aivan hukkaan. Huhtikuu oli vasta loppupuolessa, ja
-paikalla istuessa tuli kylmä. Hän läksi hitaasti kotimatkalle, mutta
-nyt hän ei ajatellut enää itseään, vaan ainoastaan Lövdalaa.
-
-Eräänä sunnuntaina, maaliskuun lopulla, oli isäkulta tullut kotiin
-kirkosta ja kertonut pastori Liljecronan pyytäneen, ettei häntä
-nimitettäisi kirkkoherraksi Sjöskogaan. Isäkulta oli puhunut siitä
-päivällispöydässä, ja Maija Liisa oli punastunut kovasti ja joutunut
-aivan haltioihinsa. Hän oli heti kysynyt, oliko isäkulta kuullut,
-miksei hän tahtonut ottaa vastaan tuota suurta paikkaa. Mutta siihen
-ei isäkulta osannut vastata mitään. Hän tiesi vain sen, että pastori
-Liljecrona vaikutti paljon hyvää seurakuntalaistensa parissa, ja
-lisäsi, että hän oli varmaan tavattoman kelpo mies, koska hän saattoi
-kieltäytyä varallisuudesta ja korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta
-voidakseen pysyä niiden luona, jotka tarvitsivat häntä.
-
-Äitikultaa oli isän uutinen myös tavattomasti huvittanut. Hän kysyi,
-oliko todellakin totta, että Liljecrona oli vapautunut Sjöskogasta.
-Ja kun isäkulta oli vakuuttanut hänelle, että todellakin niin oli,
-oli äitikulta aivan äkkiä, niinkuin hänellä oli tapana puhua,
-sanonut, että hänen mielestään isäkullan pitäisi hakea sinne.
-
-Varmaankaan ei isäkulta monta kertaa eläissään ollut jäänyt
-vastausta vaille, mutta nyt hän istui aivan ääneti ja tuijotti vain
-äitikultaan. Hän näytti melkein pelästyneeltä, ikäänkuin hänen
-mielestään olisi ollut suuri onnettomuus, että äitikulta oli saanut
-tuon päähänpiston. Hän ei suinkaan ollut enää varma siitä, olisiko
-hänellä voimaa kieltää sitä äitikullalta.
-
-Maija Liisakin oli joutunut hämmästyksestä aivan ymmälle. Hänen olisi
-tehnyt mielensä luulla, että äitikulta vain laski leikkiä, mutta
-eihän se ollut äitikullan tapaista. Oikeastaan tuo ajatus ei ollut
-niinkään hullu -- Maija Liisa oli itsekin monta kertaa ajatellut,
-että isäkullan olisi pitänyt olla piispa --, mutta nyt, sen jälkeen
-kuin hän oli saanut halvauksen, niin oli suorastaan väärin yllyttää
-häntä hakemaan niin suurta ja vaivaloista tointa. Isäkulta oli tosin
-viime aikoina tullut paljoa reippaammaksi, olipa jo melkein aivan
-ennallaankin, mutta tiesihän kuitenkin äitikulta, ettei hän ollut
-enää täydessä voimassaan.
-
-Maija Liisa oli vaiti. Jos hän olisi uskaltanut tuoda esiin
-vastaväitteitään, niin silloin vasta äitikulta oikein olisi joutunut
-intoihinsa.
-
-Kun äitikulta ei saanut kummaltakaan vastausta, puhui hän yhä
-edelleen asian puolesta. "Jos istuu liian kauan yhdellä ja samalla
-paikalla, niin tulee ennen aikojaan vanhaksi. Ei mikään ole niin
-hyödyllistä, kuin pudistaa mukavuus hartioiltaan ja tarttua uuteen
-työhön."
-
-Maija Liisa arveli, että isäkullan voimat olivat jo niin huonot,
-ettei lisätyöstä hänelle ollut hyötyä, mutta sittenkin hän pysyi yhä
-vielä vaiti.
-
-Silloin äitikulta alkoi puhua asiasta, ikäänkuin isäkulta olisi
-jo suostunut hänen ehdoitukseensa. Varmaan koko vaali oli nyt
-uudistettava, mutta joka tapauksessa piti isäkullan jo huomispäivänä
-lähteä Karlstadiin tarkemmin sitä tiedustelemaan, ja kaikkein parasta
-olisi, jos hän samalla lähtisi aina Tukholmaan asti ja jättäisi itse
-hakemuksensa Kuninkaalliselle Majesteetille. Tiesihän äitikulta
-että isäkullalla oli suuria oppiansioita ja että hän voisi saada
-mahtavia puoltajia, siksi että hän aikoinaan oli ollut useiden niiden
-korkeiden herrojen kotiopettajana, jotka nyt olivat vallassa.
-
-Tähän asti oli Maija Liisa ollut levoton vain isäkullan puolesta,
-mutta hän tuli ajatelleeksi toistakin asiaa, ja siitä syystä hän ei
-voinut enää hillitä itseänsä, vaan keskeytti äitikullan puheen.
-
-"Jos isäkulta muuttaa Sjöskogaan, niin eihän isäkulta sitten enää voi
-pitää Lövdalaa."
-
-Äitikulta kääntyi silloin hänen puoleensa, ja hänen sormensa
-käpertyivät, jotta ne näyttivät ikäänkuin linnun kynsiltä. Kaikki
-se viha ja inho, jota äitikulta tunsi Maija Liisaa kohtaan, samensi
-siihen määrään hänen äänensä, että se kuului aivan epäselvältä hänen
-vastatessansa.
-
-"Eihän isäkullan ole pakko istua täällä ja vartioida Lövdalaa sinun
-puolestasi! Täytyyhän hänen saada vapautua siitä, jotta hän voisi
-päästä siihen asemaan, joka sopii hänelle."
-
-Isäkulta oli nyt lopettanut päivällisensä ja nousi nopeasti pöydästä.
-Hän oli iloinen saadessaan tämän keskustelun loppumaan.
-
-Mutta nyt Maija Liisa tiesi, mitä äitikulta oli tarkoittanut, kun
-hän lupasi vielä opettaa häntä itkemään. Isäkullan piti pyrkiä
-Sjöskogaan vain siksi, että Maija Liisa rakasti Lövdalaa enemmän kuin
-mitään muuta, sekä ettei mikään voisi surettaa häntä enemmän kuin
-lapsuuskodin kadottaminen.
-
-Ainakin viikon päivät sai äitikulta puuhata, ennenkuin hän sai
-isäkullan matkaan. Äitikulta oli pyytänyt ja yllyttänyt häntä joka
-ainoa päivä ja pannut koko tarmonsa liikkeelle saadakseen isäkullan
-lähtemään ainakin Karlstadiin ja ottamaan asiasta selkoa. Mutta
-viimeiseen asti oli näyttänyt siltä, kuin hän ei olisi onnistunut.
-Varmaan hän olisi saanut luopua yrityksestään, jollei eräs toinen
-seikka olisi tullut hänen avukseen.
-
-Isäkulta oli nyt ollut kaksikymmentä vuotta pappina Svartsjössä, ja
-koko tänä aikana oli hänellä ollut paljon huolta ja vaivaa. Ensinkin
-tuo suuri kirkkorakennushomma, kun salama oli polttanut vanhan
-kirkon ja hänen piti rakennuttaa toinen sijaan. Isäkulta sai kerjätä
-rahoja kuninkaalta sekä turvautua monen muunkin korkean herran
-avuliaisuuteen, ja hän oli matkustanut pitäjästä pitäjään keräten
-sitä varten varoja. Kun kirkko oli valmis, niin tunnustivat kaikki,
-että se suurimmaksi osaksi oli isäkullan työtä, ja hän olikin saanut
-osakseen paljon kunniaa ja kiitollisuutta seurakuntansa puolesta.
-
-Mutta viime aikoina oli isäkulta varmaan huomannut, että pitäjäläiset
-vetäytyivät pois hänestä. He eivät tulleet niinkuin ennen kysymään
-häneltä kaikissa asioissa neuvoa. Se riippui tietysti siitä, että
-ihmiset luulivat äitikullan nykyään sanelevan kaikki päätökset. Mutta
-sitä ei isäkulta käsittänyt, vaan tunsi olevansa syrjäytetty.
-
-Ja samoinkuin seurakuntalaisten oli myös talonväen käynyt. Lövdalan
-asuinrakennus oli palanut, aivan kuin kirkkokin, isäkullan aikana,
-ja hänellä oli ollut paljon huolta ja kustannuksia uudisrakennuksen
-vuoksi. Koko talonväki, josta suurin osa oli ollut Lövdalassa
-palveluksessa jo ennen isäkullan aikaa, oli iloinnut sekä rakennus- että
-viljelysuudistuksista, jotta isäkulta näki ympärillään aina
-ystävällisiä kasvoja. Mutta viime aikoina oli tässä suhteessa
-tapahtunut muutos. Isäkulta huomasi tyytymättömiä kasvoja sekä
-renkituvassa että keittiössä, eikä hän tahtonut lainkaan nähdä
-oikeata syytä tähän, vaan ihmetteli alituisesti, miksi hänen vanhat,
-hyvät palvelijansa olivat niin kiittämättömiä ja epäystävällisiä.
-
-Kaikki tämä oli äitikullalle hyväksi avuksi, kun hän koetti saada
-isäkultaa hakemaan Sjöskogaan. Mutta luultavasti hän ei sittenkään
-olisi onnistunut, jollei olisi sattunut tuo Vetteriä koskeva ikävä
-juttu.
-
-Pappilanneiti oli niin väsynyt ja tylsä, että hänen oli vaikea
-pitää selkoa ajan kulusta, mutta hänen muistaaksensa oli maaliskuu
-puolivälissä, kun äitikulta pelästyi aivan pahanpäiväisesti siksi,
-että Vetter oli päässyt kotiin vankeudesta.
-
-Vetter asui pienessä mökissä, joka sijaitsi hiukan Lövdalan
-pohjoispuolella, ja oikeastaan kaikki olisivat voineet pelästyä, kun
-kerrottiin hänen palanneen kotiin, sillä Vetter oli oikea suurvaras.
-Mutta Vetter oli asunut jo monta vuotta Lövdalan naapurina, eikä
-kukaan tullut edes ajatelleeksi, oliko hän kotona vai poissa,
-varsinkin kun kaikki tiesivät, ettei hän koskaan varastanut mitään
-lähimmiltä naapureiltaan.
-
-Joka kerta kun Vetter pääsi irti vankilasta, päätti hän pysyä
-kotona, mutta hän ei voinut koskaan pitää tätä päätöstänsä. Vetter
-piti ammatistaan, ja hän oli yhtä ylpeä varastamistaidostaan kuin
-äitikulta keittokyvystänsä. Mutta seurauksena oli myöskin se, että
-Vetter sai istua vankilassa suurimman osan elämäänsä. Kun isä- ja
-äitikulta menivät naimisiin, oli hän ollut lukkojen ja salpojen
-takana, eikä äitikullalla ollut aavistustakaan siitä, että hän saisi
-suurvarkaan naapuriksensa.
-
-Nyt äitikulta pelästyi niin pahanpäiväisesti, että hän oli mennä
-aivan pyörälle päästään. Äitikulta luuli, että kaikki ihmiset
-varastivat, -- tämä hänen epäilyksensä ulottui miltei isäkultaankin,
--- ja siksi hän alituisesti pelkäsi kadottavansa omaisuutensa.
-Kaikkina niinä vuosina, jolloin äitikulta oli ollut emännöitsijänä
-hienoissa kartanoissa, oli hän saanut lahjaksi koko joukon hopeita,
-ja niitä hän säilytti rasiassa, jonka hän yöksi asetti aina vuoteensa
-alle. Nämät hopeat olivat äitikullan rakkaimmat tavarat, mutta
-nyt, kun suurvaras oleskeli lähiseuduilla, luuli hän aivan varmaan
-kadottavansa ne.
-
-Äitikulta piti aina kaappinsa ja laatikkonsa niin monen lukon takana,
-ettei niitä juuri sen paremmin olisi voinut lukita. Mutta sen jälkeen
-kuin Vetter tuli kotiin, riitti häneltä töin-tuskin aikaa mihinkään
-muuhun kuin lukkojen tutkimiseen ja avainkimpun avainten laskemiseen.
-Iltasin hän haki suuren kirveen puuvajasta ja asetti sen vuoteensa
-viereen, eikä hän rauhoittunut, ennenkuin isäkulta ripusti ladatun
-pyssyn seinälle vuoteen yläpuolelle.
-
-Isäkulta koetti vakuuttaa hänelle, ettei Vetter koskaan varastanut
-naapureilta, mutta äitikulta ei voinut sittenkään voittaa
-levottomuuttaan.
-
-Kun Vetter oli ollut kotona pari päivää, tuli hän käymään Lövdalaan,
-niinkuin hänellä aina oli tapana tehdä. Äitikulta seisoi juuri
-keittiössä ja nähdessään hänen astuvan ikkunan ohi, kysyi hän, kuka
-tuo mies oli.
-
-"Sehän on Vetter", sanoi emännöitsijä ja näytti hiukan
-hämmästyneeltä. "Hänen täytyy kai tulla ilmoittamaan papille, että
-hän on palannut kotiin."
-
-Tätä vastausta ei äitikulta ollut odottanut, sillä mies, joka meni
-isäkullan puheille, oli näyttänyt kiltiltä ja hyvältä ukolta. Nyt
-äitikullan jalat äkkiä lakkasivat toimimasta. Hän aivan lyyhistyi
-kokoon.
-
-Niin pian kuin äitikulta pääsi taas liikkeelle, kiiruhti hän
-sisähuoneisiin. Hän otti hopearasiansa, kävi istumaan salin sohvaan
-ja piti sitä sylissään, niinkauan kuin Vetter oli isäkullan luona.
-
-Äitikulta sai istua varsin kauan rasia polvillaan, sillä isäkulta oli
-tavallaan aina pitänyt Vetteristä, eikä hän päästänyt häntä menemään,
-ennenkuin tämä oli kertonut kaikki viimeiset urotyönsä. Sitten täytyi
-isäkullan myös varoittaa häntä hiukan, jotta ei näyttäisi siltä, kuin
-hän turhan päiten olisi antanut vain Vetterin jutella.
-
-Tämän jälkeen rauhoittui kuitenkin äitikulta hiukan eikä pelännyt
-enää yhtä suuresti asuinrakennuksessa olevien tavaroiden tähden. Sitä
-levottomampi hän oli aittojensa, varsinkin ruoka-aitan puolesta.
-Siinä oli niin vanha huono lukko, että kuka hyvänsä saattoi sen
-avata. Jollei avain ollut käsillä, niin sai sen hyvin helposti
-tikulla väännetyksi auki.
-
-Juuri samalla viikolla, kun oli niin paljon puhetta Sjöskogasta,
-lähetti äitikulta hakemaan Smedsbyn Olavia, joka oli oikea
-mestariseppä, ja antoi hänen laittaa uuden lukon, niin vahvan, ettei
-kukaan varas koko maailmassa kyennyt sitä avaamaan. Ja kokonaista
-neljä päivää seisoi Olavi pajassa, mutta sitten hän oli myös
-saanut syntymään niin suuren ja jäykän lukon, että äitikulta itse
-töin-tuskin jaksoi vääntää sitä auki.
-
-Kun lukko oli kiinnitetty aitan oveen, oli äitikulta varsin
-tyytyväinen. Hän lukitsi oven illalla itse, ja avaimen hän otti
-mukanaan makuuhuoneeseen. Sinä yönä hän arveli voivansa nukkua
-rauhallisemmin kuin pitkiin aikoihin.
-
-Seuraavana aamuna, kun äitikulta heräsi, oli suuri avain paikoillaan
-hänen tyynynsä alla, mutta siitä huolimatta oli ruoka-aitassa yön
-aikana tapahtunut jotakin hyvin kummallista.
-
-Ovi oli yhtä lujasti kiinni kuin illallakin, mutta sittenkin olivat
-kaikki irralliset tavarat, lihasammiot ja leipävartaat, kinkut
-ja makkarat, puntarit ja painot, pytyt ja säkit kannetut ulos ja
-asetetut riviin aitan portaille.
-
-Kaikki tavarat, niinkuin sanottu, olivat ulkona, mutta ei mikään
-ollut turmeltunut eikä kadonnut, ja kun näki kaikki nuo tavarat
-lukitun oven ulkopuolella, niin täytyi tietenkin ihmetellä, miten se
-oikeastaan oli käynyt.
-
-Äitikulta, samoinkuin kaikki muutkin, arveli, että Vetter oli
-ollut pelissä mukana. Mutta tarkastettuaan ja etsittyään esille
-kaikki tavarat, ja huomattuaan, ettei edes ainoatakaan leipäpalaa
-puuttunut, oli hänen aivan mahdoton käsittää, mitä tällainen varas
-oli tarkoittanut.
-
-Kun isäkulta läksi aamukävelylleen, kohtasi hän Vetterin ja silloin
-hän sai selityksen asiaan.
-
-"Vetter, Vetter!" sanoi isäkulta. "Mitä kummia hän on tehnyt? Hänkö
-se viime yönä kävi minun ruoka-aitassani?"
-
-Vetter näytti oikein loukkaantuneelta vastatessaan isäkullalle:
-"Pastori voi sanoa rouvalleen, etten minä koskaan varasta
-naapuritaloista. Mutta älköön hän luulko, että hänen vahvat lukkonsa
-estävät minua sitä tekemästä."
-
-Oi, voi! Jos nyt isäkulta olisi ollut ennallaan, niin olisi hän kauan
-aikaa voinut nauraa tälle asialle, mutta nyt se suututti häntä.
-Isäkulta pelkäsi, että juttu voisi levitä suusta suuhun pitkin koko
-pitäjää, ja että kaikki nauraisivat äitikullalle, ehkäpä myös hänelle
-itselleen.
-
-Isäkulta ei luultavasti vastannut halaistua sanaakaan Vetterille.
-Hänestä tuntui varmaan siltä, kuin kaikki olisivat tahtoneet pettää
-häntä, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut enää ainoatakaan ystävää
-pitäjäläistensä parissa. Ja siksi isäkulta tuumi, että hänen oli ehkä
-parasta lähteä pois Svartsjöstä.
-
-Kun hän palasi takaisin kartanolle, sanoi hän äitikullalle lähtevänsä
-huomispäivänä Karlstadiin ottamaan selkoa Sjöskogan asiasta.
-
-Isäkulta matkusti ja palasi takaisin, ja näyttipä todellakin
-siltä, kuin äitikulta saisi tahtonsa perille, sillä isäkulta oli
-kotiin tullessansa varsin hyvällä mielellä. Hän oli käynyt sekä
-Karlstadissa että Tukholmassa ja hänelle oli annettu hyviä toiveita.
-Ei epäilystäkään, ettei hän joutuisi nyt pois Svartsjöstä.
-
-Kummallisen uutisen oli isäkulta kuullut tällä matkallaan, sen
-nimittäin, että pastori Liljecrona oli kevään kuluessa mennyt
-naimisiin. Ei se ollut mikään edullinen naimakauppa, hänen rouvansa
-oli vain alhaista säätyä, ja isäkulta oli kuullut, että hän
-oikeastaan tämän syyn vuoksi olikin jäänyt suomalaisalueelle.
-
-Maija Liisa ei uskaltanut tiedustella isäkullalta mitään sen
-tarkempaa tämän asian johdosta, sillä äitikulta oli tarkastellut
-hyvin tutkivasti häntä. Mutta nyt hän ainakin ymmärsi, miksi hän ei
-ollut kuullut mitään hyvästä auttajastaan. Ja juuri tämän tapauksen
-jälkeen hän olikin tullut aivan toivottomaksi ja kadottanut kaiken
-rohkeutensa. Pastori Liljecrona oli hänen mielestään ollut uljas
-ja taistelunhaluinen, ja hän oli turvannut häneen kuin hyvään
-veljeen. Aina tähän saakka hän oli odottanut, että hän olisi tullut
-koko nuoruuden voimassaan ja järjestänyt kaikki Maija Liisan asiat
-oikealle tolalle.
-
-
-
-
-SYYTÖS.
-
-
-Kaikki ihmiset Lövdalassa olivat hirveän uteliaita. Ajatelkaahan,
-Henriksbergin isännöitsijä oli tullut hevosella taloon yhdessä
-erään naisen kanssa, jota ei kukaan tuntenut, eivätkä he menneet
-sisään saliin, niinkuin muilla vierailla oli tapana tehdä taloon
-tullessansa, vaan astuivat suoraan papin huoneeseen ja puhuivat yksin
-hänen kanssaan monta tuntia!
-
-Yhtä vähän ei pappilanrouva kuin pappilanneiti tai emännöitsijä tai
-joku palvelustytöistäkään voinut keksiä, mitä asiaa heillä saattoi
-olla. Kamarineitsyt, joka oli auttanut heidät alas ajopeleistä, oli
-huomannut, että he näyttivät vakavilta ja alakuloisilta, mutta muuta
-hän ei myöskään voinut kertoa.
-
-Pappilanrouva kävi käsitöineen koetteeksi istumaan vieraskamariin.
-Vieraskamari oli papin huoneen vieressä, ja jos hän olisi saanut
-istua siellä rauhassa, niin hän olisi hyvinkin pian päässyt vieraiden
-asian perille. Mutta tuskin hän oli istunut siellä pari minuuttia,
-niin pappi raoitti ovea ja pyysi häntä menemään toiseen huoneeseen.
-Hän lupasi kyllä aikoinaan itse ilmaista hänelle vieraiden asian.
-
-Vieraat olivat tulleet niin varhain iltapuolella, että pappilanrouva
-pelkäsi heidän jääneen ilman päivällistä. Hän lähetti kamarineitsyen
-sisään kysymään isäkullalta, pitäisikö hänen valmistaa heille
-päivällisruokaa, mutta kamarineitsyt palasi takaisin sillä tiedolla,
-etteivät he halunneet mitään.
-
-Niinkauan kuin palvelijatar oli ollut huoneessa, ei kukaan ollut
-sanonut sanaakaan. Eipä hän takaisin tullessaan voinut kertoa muuta,
-kuin että vieras nainen oli pyyhkinyt silmiään, ikäänkuin hän olisi
-itkenyt.
-
-Renki, joka oli kyydittänyt heitä, kutsuttiin keittiöön syömään.
-Hän oli halukas kertomaan kaikki, mitä hän tiesi, mutta se ei ollut
-kovinkaan paljon. Tuota rouvaa ei hän ollut ennen nähnyt. Rouva oli
-saapunut eilen illalla jalkaisin Henriksbergiin ja pyytänyt saada
-puhutella isännöitsijää. Varhain aamulla oli isännöitsijä itse tullut
-talliin ja pyytänyt kyytiä Lövdalaan. Isännöitsijä oli sellainen,
-että hän saattoi olla vaiti viikkokausia, eikä hän nyt matkan
-varrella ollut sanonut ainoatakaan sanaa. Pappilanrouva ei voinut,
-vieraitten tultua taloon, istua hiljaa työnsä ääressä, vaan hän kulki
-toisesta huoneesta toiseen. Vihdoin hän käski pikkupiian mukanaan
-saliin ja kysyi oliko hän kertonut kellekään, että hän opetti
-pappilanrouvaa lukemaan ja kirjoittamaan.
-
-Eihän tuo olisi ollut vaarallista, vaikka hän olisi siitä puhunutkin,
-jatkoi pappilanrouva. Mutta hänen mielestään oli niin hauskaa
-yllättää pastoria sillä, että hän osasi lukea hänen kirjojansa, ja
-siksi oli parasta, että pikkupiika pitäisi tuon asian vielä vähän
-aikaa salassa.
-
-Pikkupiika rauhoitti häntä, sillä hän ei ollut kertonut siitä
-kellekään. Ja pikkupiika tuumi itsekseen, ettei hänen mielensä edes
-koskaan ollut tehnytkään kertoa noista kirjoitusharjoituksista yhtä
-vähän papille kuin kellekään muulle. Vaikeampi hänen oli salata
-toista asiaa. Hän ei voinut käsittää, miksi pappilanneiti niin
-ankarasti oli kieltänyt häntä kertomasta papille, millä tavalla
-emintimä kohteli tytärpuoltaan. Mitäpä se olisi tehnyt, vaikka pappi
-olisikin saanut tietää, millainen noita-akka hänen vaimonsa oli?
-
-Maija Liisa koko talossa oli kaikkein vähimmin utelias. Viime aikoina
-hän oli ollut aivan kuin typertynyt. Hän ei voinut iloita eikä tulla
-pahoilleen mistään, eikä hän välittänyt vähääkään siitä, miten hänen
-itsensä kävi. Hän luuli, ettei emintimä lakkaisi häntä kiusaamasta,
-ennenkuin hän saisi hänet sairaaksi. Mutta eihän silläkään ollut
-väliä. Kaikkein vähimmin hän pelkäsi kuolemaa. Silloin hän saisi
-ainakin levätä rauhassa.
-
-Pappilanneiti oli kangasta kutomassa, kun pikkupiika tuli hänelle
-kertomaan, että Henriksbergin isännöitsijä oli saapunut Lövdalaan,
-ja pappilanneiti keskeytti vain hetkeksi työnsä. "Henriksbergin
-isännöitsijä" -- tuo nimi kuului aivan vieraalta hänen korvissaan.
-Voisiko hänen tulonsa merkitä hänelle mitään? Jos se olisi tapahtunut
-talvella, niin hän olisi odottanut vaikka mitä hänen tulonsa
-johdosta, mutta nyt...
-
-Kun kello oli viisi, soitti pappi kelloa ja pyysi, että tuotaisiin
-tarjottimella voita ja leipää sekä kolme lasia maitoa vieraskamariin.
-
-Koska hän erityisesti oli sanonut kolme lasia, niin ymmärsi
-pappilanrouva siitä, ettei hänen pitänyt tulla sisään seuraa
-pitämään, vaan hän jäi saliin ompelemaan, kunnes hän kuuli, että
-pappi vieraittensa kanssa oli mennyt vieraskamariin. Silloin hän
-laski syrjään ompelunsa ja läksi keittiöön.
-
-"Tule tänne!" sanoi hän pikkupiialle. "Minun pitäisi saada pastorin
-pyhävaatteet harjattaviksi, sillä huomennahan on sunnuntai, mutta en
-ole voinut päästä huoneeseen. Koetetaanpa voimmeko päästä sinne sillä
-välin, kuin he syövät illallista."
-
-He astuivat varpaillaan eteisen läpi, ja pappilanrouva avasi papin
-huoneen oven niin hiljaa, ettei hän mitenkään voinut häiritä
-vieraskamarissa olijoita. Yhtä varovaisesti hän aukaisi myös
-vaatekaapin oven.
-
-"Astu kaappiin", kuiskasi hän pikkupiialle, "mutta ole aivan hiljaa!"
-
-Pikkupiika astui kaappiin, mutta samassa työnsi pappilanrouva oven
-kiinni. "He tulevat! Saat jäädä sinne siksi aikaa!" sanoi hän
-ovenraosta. Ja pikkupiika kuuli, että rouva hiipi pois.
-
-Pikkupiika jäi tietenkin liikkumatta seisomaan paikalleen, vaikkeivät
-toiset tulleet huoneeseen ennenkuin hyvän aikaa myöhemmin.
-
-Mutta jos pappilanrouva oli sulkenut pikkupiian kaappiin siinä
-tarkoituksessa, että hän saisi urkituksi vieraiden asian, niin
-oli hän nähnyt turhaa vaivaa. Sillä nyt kutsutti pappi sekä hänet
-että pappilanneiden huoneeseensa, vieläpä lähetettiin vanhaa Beata
-rouvaakin hakemaan panimorakennuksesta.
-
-Kun he tulivat sisään, seisoi Henriksbergin isännöitsijä kädet
-ristissä rinnalla nojautuen papin suureen kirjahyllyyn, ja nainen,
-joka oli seurannut hänen mukanaan, istui pienessä nurkkasohvassa.
-Nainen oli herrasvaatteissa, mutta hänen kätensä olivat kovin suuret
-ja karheat hienon naisen käsiksi. Hän oli nuori, ja olisi ollut
-kauniskin, jollei hän olisi ollut niin itkettynyt, että kasvot olivat
-aivan punaisia täpliä täynnä.
-
-Pappi nousi ylös ja esitti vieraat jokaiselle vuorossansa. Tämä
-tässä, sanoi hän, on pastorska Liljecrona, Finnerudin pastorin
-rouva. Ja tämä on hänen lankonsa, tehtaanisännöitsijä Liljecrona
-Henriksbergistä.
-
-Sen enempää ei sanottu ennenkuin pappilanrouva ja Beata rouva
-olivat istuneet papin suuriin nojatuoleihin ja pappilanneiti käynyt
-kirjoituspöydän vieressä olevalle jakkaralle, missä hän aina ennen,
-oleskellessaan alituisesti isäkullan huoneessa, oli istunut.
-
-Kaikki tunsivat, että ukkosta oli ilmassa, mutta ei kukaan tiennyt,
-ketä sen oli määrä kohdata, ennenkuin pappi kääntyi suoraan Maija
-Liisan puoleen.
-
-"Sinä kai jo tunnet kaikki rouva Liljecronan asiat, vai mitä?" sanoi
-hän.
-
-Maija Liisan silmät olivat maahan luotuina. Hän ei uskaltanut katsoa
-isäkultaan. Heti tullessaan huoneeseen hän oli huomannut, että
-hänelle oli tapahtunut jotakin hirveää. "Nyt se on tapahtunut, mikä
-tekee lopun isästä", tuumi hän. Hän oli aivan harmaa kasvoiltaan,
-ja hän ähki joka sanan välissä. Maija Liisa oli tullut niin
-levottomaksi hänen tähtensä, että koko hänen välinpitämättömyytensä
-ja haluttomuutensa oli kadonnut. Hänen kätensä olivat ruvenneet
-vapisemaan, ja hänen täytyi purra hampaansa yhteen, jotta ne eivät
-kalisisi. Hän odotti, että isäkulta saisi halvauksen ja kaatuisi
-kuolleena maahan hänen eteensä.
-
-Mutta isäkulta odotti hänen vastaustaan, ja vihdoin hän sai sen
-verran hillityksi pelästystään, että hän saattoi jokseenkin
-levollisella äänellä sanoa: "Isäkulta, minä en ole koskaan ennen
-nähnyt pastorinrouvaa. Minä en ymmärrä, mitä isäkulta tarkoittaa."
-
-Isäkulta kohautti olkapäitään. Ehkäpä Maija Liisa ymmärsi häntä
-paremmin jos hän sanoi hänelle, että tämä sama rouva oli ollut useita
-vuosia pastori Liljecronan emännöitsijänä?
-
-Isäkullan ääni kuulosti niin kummalliselta, siinä oli jotakin
-halveksivaa ja ärtynyttä. Maija Liisa pakoittautui katsomaan häneen.
-Isäkullan kulmakarvat olivat vetäytyneet ryppyyn, ja tumma puna
-lävähti kerta kerralta hänen kasvojensa yli. Maija Liisa käsitti,
-että isäkulta oli hyvin onneton jostakin asiasta, mutta samalla myös
-kovasti suuttunut. Ja vaikkei hän lainkaan voinut ymmärtää mistä se
-johtui, niin huomasi hän aivan selvästi, että isäkulta oli juuri
-häneen suuttunut.
-
-Maija Liisa nousi heti paikalla ylös pieneltä jakkaralta ja asettui
-solakkana ja suorana isäkullan eteen seisomaan voidakseen ikäänkuin
-paremmin puolustautua.
-
-"Kyllä kai isäkulta huomaa, etten minä siitäkään tule entistä
-viisaammaksi."
-
-Näyttipä siltä, kuin ei isäkulta olisi odottanut tuollaista
-itsepäisyyttä. Tiesihän hän, että Maija Liisa tunsi koko tuon jutun,
-mutta koska hän tahtoi kuulla sen vielä uudestaan, niin saattoihan
-hän sen kertoakin omalla tavallaan. Ehkäpä Svanskogin täti ei ollut
-esittänyt asiaa aivan oikeassa valossa.
-
-Maija Liisa uskalsi keskeyttää isäkultaa. Svanskogin täti oli puhunut
-paljonkin pastori Liljecronasta, mutta hän ei ollut sanallakaan
-maininnut hänen emännöitsijäänsä.
-
-Isäkulta torjui kädellään. Yhdentekevää, oliko täti vai joku toinen
-kertonut hänelle tuon juorun. Joka tapauksessa hän tiesi, että
-joku nainen siinä pelissä oli ollut, sillä naiset aina sättivät
-pahimmin toisiansa. Jos joku mies olisi kertonut tuon asian, niin
-hän olisi sanonut samalla, että ensin oli parasta asettua ihmisen
-olosuhteisiin, ennenkuin tuomitsi häntä. Kuinka moni, iloitessaan
-siitä, että pastori Liljecrona oli pysynyt niin kauan suomalaisten
-parissa ja toiminut heidän valistukseksensa, oli ottanut huomioon
-sen, millaisissa oloissa hän oikeastaan eli? Vasta tänään isäkulta
-oli kuullut, että hän asui savupirtissä, ja että hänen palkkansa
-tuskin oli kohonnut sataan taalariinkaan. Kuinka vaikea olikaan
-silloin sen henkilön, joka hoiti hänen taloaan, pitää loitolla
-pahinta puutetta! Eihän siinä vain kudottu hänen vaatteitaan, vaan
-ommeltiin ne myöskin. Paimennettiin hänen lehmiään ja lampaitaan
-metsässä, ja kaikkina niinä vuosina, jolloin oltiin hänen
-palveluksessaan, tehtiin hänelle paljon enemmän hyötyä kuin mitä joku
-hemmoiteltu herraskartanon mamseli saattoi mielessään kuvitellakaan.
-Saatettiinpa lukea omaksi ansioksi sekin, että pastori Liljecrona oli
-voinut tehdä niin paljon hyvää tuolla kaukaisella seudulla.
-
-Pappilanneiti alkoi tulla hiukan ärtyisäksi, hänkin. Miksi isäkulta
-oli suuttunut? Luuliko hän, että hän oli koettanut viekoitella
-puoleensa pastori Liljecronan, heidän tavatessaan toisensa
-Svanskogissa? Ei suinkaan puhuminen hänen kanssaan kuitenkaan ollut
-kiellettyä! Mutta hän hillitsi mieltään ja pyysi isäkultaa vain
-uskomaan, ettei hän eläissään ollut kuullut sanaakaan koko tästä
-asiasta.
-
-Isä kulta hypisti kärsimättömästi pientä kokoonkäärittyä kirjelippua,
-joka oli hänen edessään pöydällä.
-
-Omituistahan se oli, että Maija Liisa oli saanut selkoa pastori
-Liljecronan ja hänen emännöitsijänsä välisestä suhteesta, koska
-sitä oli pidetty niin salassa, ettei edes hänen veljellään ollut
-siitä vihiä ennenkuin nyt naimisen jälkeen. Mutta kun hän oli
-saanut sen kuulla, niin kuinka hän oli voinut olla niin nopsa häntä
-tuomitsemaan? Eikö hän voinut ymmärtää sitä, että toisella oli
-pyhä oikeus häneen? Vaikkei hän olisi ollutkaan hänen laillinen
-vaimonsa, ja vaikka hän olikin alhaista säätyä, niin ei kaikkein
-kylmäsydämisimmänkään ihmisen olisi pitänyt kadehtia naista, joka oli
-osoittanut niin suurta uskollisuutta ja uhrautuvaisuutta.
-
-Pappilanneiti pyysi vieläkin kerran isäkultaa suomaan hänelle
-anteeksi, mutta hän ei tiennyt, mitä pahaa hän oli tehnyt.
-
-Selvästi saattoi huomata, kuinka isäkultaa harmitti se seikka, että
-hänen piti antaa niin paljon selityksiä. Suuria hikikarpaloita alkoi
-ilmestyä hänen otsalleen.
-
-Jollei Maija Liisa tiennyt sitä ennestään, niin saattoi hän nyt
-sanoa hänelle, että pastori useita vuosia sitten oli luvannut
-naida sen naisen, joka nyt oli hänen vaimonsa. Oli päätetty mennä
-naimisiin heti, kun pastori saisi vain sellaisen aseman, että hän
-voisi elättää vaimoansa eikä olisi pakoitettu vaatimaan häneltä enää
-palvelijattaren töitä. Ei ollut vähintäkään syytä epäillä, ettei
-hän pitäisi lupaustansa, ennenkuin vasta tänä vuonna, heti joulun
-jälkeen. Pastori Liljecrona oli silloin ollut pienellä matkalla --
-niinkuin sanottiin, tavataksensa veljeään. Hän ei ollut matkustanut
-sen pitemmälle kuin Svanskogin kestikievaritaloon, mutta kotiin
-palattuaan hän oli aivan muuttunut. Hän oli synkkämielinen, levoton
-eikä puhunut enää koko naimisesta. Silloin otettiin selkoa siitä,
-kenen hän oli Svanskogissa tavannut.
-
-Isäkulta kääntyi nyt suoraan Maija Liisan puoleen. "Ehket sinä edes
-tiedä, kenen hän siellä tapasi?"
-
-"Isäkulta, kyllä minä tiedän, että hän tapasi minut. Pastori
-Liljecrona puhui hyvin ystävällisesti ja luonnollisesti minun
-kanssani, aivan kuin hyvä veli."
-
-Taaskin teki isäkulta liikkeen kädellään, ikäänkuin Maija Liisan
-itsepäisyys olisi saattanut hänet aivan epätoivoon.
-
-"Voihan se olla, ettei pastori Liljecrona silloin sinua kosinutkaan,
-mutta et sinä siltä tainnut olla epätietoinen hänen tunteistaan. Et
-suinkaan sinä muuten olisi lähettänyt tätä kirjettä..."
-
-Maija Liisa keskeytti isäkullan puheen aivan kursailematta.
-
-"Isäkulta, minä en ole kirjoittanut pastori Liljecronalle! Jos
-pastorinrouva sanoo jotakin sellaista..."
-
-"Ei ole puhettakaan mistään kirjeestä pastori Liljecronalle, vaan
-hänen emännöitsijällensä."
-
-"Vai niin, hänen emännöitsijälleenkö!" Pappilanneiden ääni kuului nyt
-yhtä suuttuneelta ja halveksivalta kuin isäkullankin. "Vai niin, vai
-onko isäkulta saanut kuulla, että minä olen kirjoittanut hänelle!
-Ehkäpä minä pyysin häntä luovuttamaan pastori Liljecronan minulle?"
-
-Isäkulta katsoi kylmästi Maija Liisaan. "Sinä siis sittenkin tiedät,
-mitä olet kirjoittanut", sanoi hän.
-
-Mutta pappilanneiti suuttui nyt toden teolla. Hän ei ajatellut enää,
-että hänen olisi pitänyt säästää isäkultaa, vaan ainoastaan itsensä
-puolustamista, ja nyt hän tahtoi kuulla koko asian alusta aikain.
-
-"Isäkulta, onko minun nimeni tuon kirjeen alla?"
-
-"Ei, sen alla ei ole mitään nimeä, mutta se on lähetetty Finnerudiin
-ja sen mukana seurasivat sellaiset terveiset sinun tädiltäsi
-Svanskogista, että kirje oli pastori Liljecronan emännöitsijälle ja
-että se oli lähetetty Lövdalasta."
-
-Isäkulta hämmästyi varmaan, kun Maija Liisa ei antanut sittenkään
-myöten, vaikka hän toi esiin sellaisen todistuksen, vaan jatkoi vain
-kyselyään.
-
-"Isäkulta, kerro mitä muuta minä vielä olen tehnyt! Sitä on hauska
-kuulla. En minä voi kaikkea arvata itse."
-
-"Mitäkö muuta sinä olet tehnyt!" Isäkulta iski nyrkkinsä pöytään.
-"Eikö siinä kyllin, että olet kirjoittanut tuon kirjeen, että olet
-koettanut saada pauloihisi miehen, joka on toisen oma ja että olet
-loukannut naista, joka on vain rakkaudesta tehnyt syntiä? Mitäkö
-sinä olet tehnyt? Sinä olet saattanut epätoivoon tuon toisen naisen,
-jotta hän tuskassaan tekee kaikkein suurimman hulluuden. Hän lähtee
-näet Karlstadiin piispan puheille, kertoo hänelle koko jutun ja
-pyytää hänen apuaan. Silloin piispa rupee ajamaan hänen asiaansa
-ja kirjoittaa Liljecronalle, että koska hän on aikeissa astua niin
-suureen virkaan, niin täytyy hänen asettaa itselleen myös suurempia
-vaatimuksia. Hän sanoo hänelle, ettei hän voi tulla nimitetyksi
-kirkkoherraksi, ennenkuin hän on tyydyttävällä tavalla järjestänyt
-yksityiset asiansa. Varmaan piispa kirjoitti niin lempeästi ja
-viisaasti kuin suinkin, mutta pastori Liljecrona on ylpeä ja kiivas
-mies. Hän loukkaantui syvästi. Jollei asiaan olisi koskettu, niin
-varmaan hänen hyvä sydämensä olisi voittanut. Satunnainen intohimo,
-jonka valtaan hän oli joutunut, olisi varmaankin sammunut, ja hän
-olisi vapaasta tahdostaan seurannut velvollisuudentunnon ääntä.
-Mutta nyt kun häntä pakoitetaan, joutuu hän epätoivoon, ja hänen
-vihansa kohdistuu juuri siihen henkilöön, jolla on niin suuri
-oikeus hänen rakkauteensa. Aluksi hän ei kuitenkaan päästä vihaansa
-ilmi, yhtä vähän kuin hän sanallakaan mainitsee piispan kirjettä.
-Mutta eräänä päivänä, noin kuukausi sen jälkeen kuin hän oli saanut
-kirjeen, menee hän talliin, valjastaa hevosensa, ajaa oven eteen
-ja kysyy, tahdotaanko tulla vähän matkaa mukaan ajelemaan. Hänen
-pyyntönsä käsitetään suureksi ystävällisyydeksi, jommoiseen ei enää
-olla tottuneita. Noustaan kiireesti ylös, riistetään huivi päähän,
-käydään lyhyessä arkiturkissa ja tavallisissa kengissä rekeen
-istumaan, aivan sellaisena kuin ollaan. Reki lähtee liikkeelle aika
-vauhdilla. Ajetaan muutamien suurempien talojen ohi. Tosin ne ovat
-vain suomalaisten savupirttejä; mutta hävetään sittenkin arkipukua
-ja pyritään pois reestä ja tahdotaan kotiin. Vaan ei! Ajaja ei
-tahdo pysähdyttää. Koetetaan tyyntyä, tie kulkee asumattoman metsän
-halki, ja vauhti vain kiihtyy. Nyt joudutaan pelon valtaan ja
-pyritään jälleen pois. Kovalla äänellä ja vihaisin katsein selitetään
-silloin, että ollaan häämatkalla. Ollaan menossa Västmarkenin
-pappilaan vihittäviksi. Luullaan tätä vain pilanteoksi ja pysytellään
-vielä hetken aikaa paikoillaan, mutta pyritään sitten jälleen
-pois reestä. Silloin hevonen pysähdytetään äkkiä, ja ilmoitetaan,
-että on valta lähteä reestä, jos haluttaa, mutta jos sen tekee,
-niin ei vihkimisestä koskaan tule mitään. Pastori on nyt menossa
-Västmarkeniin vihkimistä varten, mutta jollei hän tahdo käyttää
-hyväkseen tätä tilaisuutta, niin toista ei hänelle enää tarjota.
-Selitetään, että vihkiminen on mahdoton, koska ei ole kuulutettukaan.
-Pastori ilmoittaa silloin, että hän on antanut hänen tietämättään
-kuuluttaa hänen kotipitäjässään. Kaikki tämä sanotaan niin
-peloittavilla ilmeillä ja eleillä, että vähällä ollaan lähteä pois
-reestä. Mutta samassa johtuu mieleen, että siitä koko elämän onni
-voisi turmeltua, ja jäädään siis paikoilleen. Kaiken matkaa on mieli
-kahden vaiheilla, sillä kuinka voisi olla muuta kuin vihattu, kun
-tällä tavalla pakoitetaan vihille, ilman kunnollista hääpukuakaan.
-Vielä vihkituolissakin aiotaan vastata kieltävästi, mutta se jää
-sittenkin tekemättä. Sillä ei hennota luovuttaa armasta toiselle,
-joka on kirjoittanut tuon kirjeen, kirjoittanut nuo inhottavat
-rivit, jotka ovat syynä koko onnettomuuteen. Ehkäpä myös toivotaan,
-että aika voisi lauhduttaa tämän vihan ja että entinen onni voisi
-palata takaisin ja sovittaa kaikki. Mutta siinä suhteessa erehdytään
-kokonaan, sillä ollaan todellakin niin vihattu, että suorastaan
-kauhistuttaa. Tulee tiedoksi, että mies on tehnyt päätöksensä ja
-kieltäytynyt ottamasta vastaan suurta virkapaikkaa. Käy selville,
-että hän on tehnyt sen vain siksi, että olisi pakko edelleen raataa
-köyhyydessä. Ei suoda toiselle parempaa oloa eikä kunnioitettua
-asemaa. Mutta ei siinä kyllin. Pian käy esille vielä paljoa
-pahempaakin, hän koettaa näet kaikella tavalla turmella itseään,
-alkaa juoda aivan tolkuttomasti, voimatta hillitä itseään. Pyydetään
-ja rukoillaan, mutta ei mikään auta. On mahdotonta enää salata
-itseltään sitäkään, ettei hänellä enää ole mitään iloa elämästä.
-Hän ei välitä enää edes köyhistä seurakuntalaisistaan. Hän tahtoo
-joutua rappiolle, mennä kokonaan hukkaan. -- Kas, tuolla tavalla on
-kaunis elämänura keskeytynyt, hyvä mies muuttunut petoeläimeksi! Ja
-kaikkeen tähän on vain typerän tytön ajattelemattomuus syynä! Tokko
-hän nyt ymmärtää, mitä hän on tehnyt? Tokkopa hän ennen kaikkea
-käsittää sen, että hänen olisi nyt parasta myöntää kirjoittaneensa
-tuon kirjeen ajattelemattoman rakkaushuumeen vallassa? Sillä jos hän
-ei sitä myönnä, niin pakoittaa hän isäänsä luulemaan, että hän on
-kirjoittanut sen pirullisessa aikeessa syöstä Liljecrona turmioon,
-jotta joku toinen, häntä lähempänä oleva henkilö, voisi päästä
-Sjöskogaan. Ja silloin ei mikään anteeksianto ole mahdollinen,
-silloin hän ei ansaitse enää olla minun tyttärenikään."
-
-Koko tämän puheen aikana Maija Liisa tuumi, millähän tavalla
-hän voisi saada isäkullan vakuutetuksi siitä, ettei hän ollut
-kirjoittanut kirjettä. Ah, jospa hän jossakin muussa tilaisuudessa
-olisi kuullut tämän kertomuksen yhtä kaunopuheliaasti esitettynä,
-niin kuinka se olisikaan liikuttanut häntä! Mutta nyt hän ajatteli
-vain sitä vääryyttä, jota hänelle itselleen tehtiin, eikä yksin
-isäkulta, vaan toisetkin. Ei hän kuitenkaan ajatellut nyt tuota vaimo
-parkaa, vaan miestä, joka yhdessä hänen kanssaan oli tullut häntä
-syyttämään. Hänkin siis uskoi tähän syytökseen. Hän luuli, että Maija
-Liisa oli kirjoittanut tuon kirjeen saadakseen valtaansa miehen, joka
-oli toisen oma.
-
-Maija Liisa käänsi katseensa äkkiä pois isäkullasta ja katsoi
-Liljecronaan.
-
-Liljecrona ei ollut katsellut Maija Liisaa, mutta hän hätkähti
-kuitenkin, ikäänkuin hän olisi tuntenut hänen katseensa. Hän näytti
-hyvin surulliselta, mutta äkkiä ystävällinen hymyily kirkasti hänen
-kasvojansa. Hän iski rauhoittavasti silmää Maija Liisalle, aivankuin
-lapselle, joka on tehnyt jonkun hullutuksen, ja ikäänkuin pyysi häntä
-tyyntymään, sillä mikään suuri vaara ei ollut kysymyksessä. Sitten
-hän katsoi heti taas poispäin.
-
-Maija Liisa kääntyi kärsimättömänä pois hänestä, ja sillä välin kuin
-isäkulta vielä puhui, etsi hän katseillaan isoäitiä.
-
-Isoäidin silmissä oli vakava katse ja melkein sama ilme kuin
-Liljecronallakin. Isoäiti tuumi varmaan samoin kuin hänkin: "Älä
-pelkää, vaan rauhoitu!" Mutta isoäiti käänsi heti sen jälkeen
-katseensa muualle, samalle taholle kuin Liljecronakin.
-
-Silloin Maija Liisa katsoi myös sinne, mihin nämät toiset ja huomasi,
-että kumpikin tarkasteli äitikultaa.
-
-Äitikulta näytti kovin kiihtyneeltä. Hän oli kalpeampi kuin lumi,
-ja ilme hänen silmissään oli aivan sekava, samoinkuin sinä aamuna,
-jolloin Maija Liisa näki hänet ensi kertaa. Aivan selvästi saattoi
-huomata, että äitikulta oli hirveän kauhun vallassa. --
-
-Olikohan äitikulta kirjoittanut tuon kirjeen, tuumi Maija Liisa
-hetken aikaa, mutta hän luopui tuosta ajatuksesta, sillä eihän
-äitikulta osannut kirjoittaa. Kumma se ei ollut myöskään, että
-äitikultaa peloitti, sillä isäkultahan oli tavattoman kiihoittunut.
-Olihan hänellä täysi syy pelätä, että asia loppuisi pahasti.
-
-Olipa todellakin hyvä, että Maija Liisa oli sattunut vilkaisemaan
-äitikultaan, sillä sen kautta hän jälleen muisti, että hänen täytyi
-olla varovainen eikä ärsyttää liiaksi isäkultaa. Hän kuunteli nyt
-ääneti isäkultaa loppuun saakka, ja kun tämä lopuksi huudahti, ettei
-hän tahtonut tunnustaa Maija Liisaa enää tyttäreksensä, vastasi hän
-siihen nöyrästi: "Isäkulta saa tehdä minulle mitä haluaa. Jollen enää
-saa asua isäkullan talossa, niin täytyy kai minun..."
-
-Mutta pastori Liljecronan vaimo keskeytti hänen puheensa astumalla
-nopeasti hänen luokseen.
-
-Tämä keskustelu oli nyt lopetettava, huusi hän ja tarttui tuskissaan
-Maija Liisan käteen. Eihän hänen tarkoituksensa ollut, yhtä vähän
-kuin isännöitsijänkään, että tämän kirjeen johdosta ruvettaisiin
-keskustelemaan. He olivat vain antaneet sen pastorille, voidakseen
-näyttää toteen, että pappilanneiti piti Liljecronasta. Hän oli
-lähtenyt Henriksbergiin eilen illalla sen vuoksi, että hän oli aivan
-epätoivoissansa. Hän ei tahtonut, että Liljecrona hänen tähtensä
-joutuisi rappiolle. Hän oli aikonut vain kysyä isännöitsijältä,
-eikö hän millään tavalla voisi päästä Liljecronasta erilleen. Hän
-aikoi ehdoittaa hänelle avioeroa, hän ei aikonut enää koskaan tulla
-hänen näkyviinsä, jos hän vain olisi varma siitä, että Liljecrona
-saisi sen, jota hän rakasti. Sen vuoksi hän oli tullut isännöitsijän
-kanssa pappilaan. Eivät he tahtoneet tuottaa pappilanneidelle mitään
-ikävyyksiä, he pyysivät vain, että hän auttaisi heitä pelastamaan
-Liljecronaa, joka oli syöstä itsensä turmioon.
-
-Pappilanneiti kääntyi pastorinrouvan puoleen. Äkkiä hän käsitti,
-kuinka erinomaisen kelpo mies pastori Liljecrona oli ollut, ja hän
-ymmärsi kuinka onneton hänen vaimonsa varmaankin oli. Hänen mielensä
-suli jälleen lempeäksi ja helläksi, niin kuin se luonnostaankin oli,
-ja hän vastasi vapisevalla äänellä: "Oi, enhän minä voi sitä tehdä!
-Auttaisinhan minä häntä mielellänikin, jos voisin, mutta en minä
-koskaan voi mennä hänen kanssaan naimisiin. Enhän minä häntä rakasta."
-
-Maija Liisa tunsi, miten hän punastui kaulaa myöten ja yli koko
-kasvojen. Hän oli vähällä mainita sen miehen nimen, jota hän rakasti.
-
-Isäkulta teki jälleen kärsimättömän liikkeen, ikäänkuin hän olisi
-tahtonut työntää jotakin syrjään. "Sinä et ole vielä..."
-
-Mutta nyt isäkulta tuli keskeytetyksi. Isoäiti Beata puhkesi
-nojatuolistaan puhumaan.
-
-"Rakas poikani!" sanoi hän. "Rakas poikani kohtelee Maija Liisaa
-tänä iltana kovin varomattomasti. Tietäähän rakas poikani sen, ettei
-seitsemäntoista-vuotias tyttö koskaan tahdo tunnustaa, ketä hän
-rakastaa, kaikkein vähimmin niin monen henkilön läsnäollessa. Paljoa
-parempi jos rakas poikani olisi puhunut kahden kesken Maija Liisan
-kanssa, silloin hän varmaankaan ei olisi kieltäytynyt kertomasta
-asian oikeaa laitaa."
-
-Pappilanneiden täytyi nyt kääntyä isoäidin puoleen ja katsella häntä.
-Hänen äänessään oli jotakin niin merkitsevää, ja hänestä tuntui,
-ikäänkuin isoäiti olisi iskenyt hänelle silmää.
-
-"Rakas poikani on aivan liian kiivas", jatkoi isoäiti, "siksi että
-hän pelkää, että hänetkin voidaan sekoittaa tähän juttuun, mutta
-rakkaan poikani ei pidä suinkaan luulla, että joku epäilee hänellä
-olevan osaa tässä asiassa. Kaikki tietävät, ettei rakas poikani ole
-koettanut vahingoittaa pastori Liljecronaa eikä ole pakoittanut häntä
-peruuttamaan hakemustansa, jotta rakas poikani itse saisi tuon suuren
-paikan."
-
-Äänettömyys vallitsi huoneessa. Ei kukaan tiennyt, mitä vastata.
-
-"Minun mielestäni Maija Liisa voi huoleti ottaa tuon
-kirjeenkirjoittamisen hartioillensa, ja rakas poikani voi kernaasti
-suoda hänelle anteeksi. Ymmärtäähän jokainen, että Maija Liisa on
-tehnyt sen nuoruuden ajattelemattomuudessaan. Että asia kääntyisi
-näin pahaksi, sitä hän ei voinut aavistaa edeltäpäin."
-
-Maija Liisa huomasi, että isoäiti iski hänelle silmää ja kehoitti
-häntä ottamaan syyn päällensä, mutta hän ei käsittänyt, niiksi hänen
-piti sitä tehdä. Vihdoin vanha rouva viittasi hiukan kädellään ja
-osoitti äitikultaa.
-
-Äitikulta istui yhä saman kauhun vallassa, ja nyt Maija Liisa
-ymmärsi isoäidin tarkoituksen. Isoäiti otaksui, että äitikulta oli
-kirjoittanut kirjeen, ja hän arveli varmaan, että olisi parempi,
-jos isäkulta luulisi Maija Liisan sen tehneen rakkaudesta ja
-ymmärtämättömyydestä, kuin että hän saisi tietää vaimon olevan
-syypään tähän tekoon, sillä hän ei olisi voinut sitä tehdä muusta
-kuin ilkeydestä ja pahuudesta.
-
-Oi, Maija Liisan mielestä tämä oli liian kova vaatimus. Ja
-epätietoisuudessaan hän kääntyi Sven Liljecronan puoleen, joka yhä
-seisoi liikkumattomana kirjahyllyn vieressä. Maija Liisan mielestä
-hänen katseensa oli hellä ja myötätuntoinen, mutta varmaan hän
-erehtyi, sillä eihän hän voinut muuta kuin vihata häntä.
-
-"Isäkulta!" sanoi nyt Maija Liisa. "Isäkulta on hyvä ja antaa minulle
-anteeksi, että kielsin ensin. Mutta isäkulta peloitti minua..."
-
-Kun hän aikoi jatkaa, tuntui hänestä kaikki se, minkä hän nyt otti
-syykseen, kovin rumalta ja alentavalta ja samalla niin väärältä häntä
-itseään kohtaan. Hän purskahti itkuun ja heittäytyi isoäidin syliin.
-"Se on liian vaikeaa! Minä en voi!"
-
-"Tietysti", sanoi isoäiti, "kyllä minä ymmärrän, kuinka vaikeata se
-on. Mutta nyt se on sanottu. Nyt sinä saat tulla minun huoneeseeni,
-ja voit siellä itkeä aivan rauhassa."
-
-Isoäiti kietoi käsivartensa Maija Liisan vyötäisten ympärille, ja
-Maija Liisan yhä nyyhkyttäessä ja hokiessa, ettei hän sitä voinut,
-talutti isoäiti hänet ovelle. "Ei sinun tarvitse sanoa sen enempää.
-Sinähän olet vain lapsi."
-
-Kun he seisoivat kynnyksellä, tuli Liljecronaan vihdoin eloa. Hän
-astui heidän luokseen, avasi oven isoäidille, ja kun hän näki, että
-eteisenkin ovi oli kiinni, niin hän seurasi heidän mukanaan ja avasi
-senkin.
-
-Kun hän oli avannut eteisen oven, huomasi hän, että ulkona oli
-jyrkät portaat, joita vanhan ihmisen oli vaikea astua ja että
-panimorakennukselle johtava mäki oli myös jyrkkä. Siksi hän seurasi
-heidän mukanaan ja tuki isoäitiä koko ajan. Sitten oli vielä isoäidin
-huoneeseen vievät vaikeat portaat. Hänen täytyi tukea häntä koko
-matkan.
-
-Kun he tulivat isoäidin huoneeseen, kietoi hän sanaakaan sanomatta
-käsivartensa isoäidin ympärille ja suuteli häntä poskelle. Ja sitten
-hän teki samalla tavalla Maija Liisallekin. Hän sulki hänet syliinsä
-ja suuteli häntä.
-
-Hän ei sanonut sanaakaan, vaan poistui jälleen.
-
-Mutta kaikki, mitä tuo mies teki, tuli niin äkkiä ja yllättäen ja
-juuri silloin, kun sitä vähimmin saattoi odottaa, jotta ei koskaan
-ennättänyt asettua vastakynteen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pikkupiika se sittenkin oli, eikä kukaan muu, joka ratkaisi asian.
-Vieraat jättivät hyvästi ja matkustivat pois heti kun Maija Liisa oli
-seurannut isoäitiä panimorakennuksen kamariin. Pappi ei varmaankaan
-tuntenut olevansa oikein hyvissä voimissa, sillä hän jäi tuoliinsa
-istumaan, eikä saattanut vieraita kuistille. Heti kun he olivat
-lähteneet, tuli pappilanrouva papin luokse ja sanoi, että salissa oli
-hiukan illallista esillä. Hän arveli, että varmaan pappi tarvitsisi
-vahvistusta kaiken tämän jälkeen. Mutta pappi pyysi vain saada olla
-rauhassa. Oli lauvantai-ilta, ja hänen täytyi kirjoittaa saarnansa
-valmiiksi.
-
-Hän otti myös esille paperinsa pöytälaatikosta ja kirjoitti pari
-riviä. Mutta enempää siitä ei tullut, ja hän heitti kynän kädestään.
-
-Hän työnsi tuolin taakse ja astui hyvän aikaa edes-takaisin
-lattialla. Sitten hän kävi nurkkasohvaan istumaan. Oli aivan
-hiljaista, ja pikkupiika tuumi itseksensä, olikohan pappi nukkunut.
-Kaapinovessa oli rako, ja hän saattoi nähdä, että pappi oli
-pitkällään sohvalla, mutta mahdotonta oli nähdä, oliko hän sulkenut
-silmänsä.
-
-Jos pikkupiika vain olisi ollut varma siitä, että hän nukkui,
-olisi hän koettanut hiipiä pois. On aivan mahdotonta selittää,
-kuinka väsynyt hän oli seisottuaan ahtaassa kaapissa. Ja miten
-välttämätöntä, että hän pääsi vapaaksi, jotta hän saattaisi puhua
-pappilanneiden ja Beata rouvan kanssa! Kyllä hän tiesi jotakin, joka
-tuottaisi heille iloa.
-
-Nyt pappi oli maannut niin kauan hiljaa, että hän aivan varmaan jo
-nukkui. Pikkupiika arveli ainakin voivansa raoittaa hiukan kaapinovea
-ja kurkistaa ulos. Ovi avautui aivan hiljaa, mutta pappi ei
-nukkunutkaan, vaan hän makasi ja tuijotti vain vastakkaiseen seinään.
-Juuri kun pikkupiika aikoi vetää kaapinoven taas kiinni, katsoi pappi
-ylös ja huomasi hänet.
-
-Pappi nousi ja astui kaappia kohti. Pikkupiika ei voinut tehdä muuta,
-kuin avata oven ja kiivetä esille.
-
-"Mitä tämä merkitsee?" sanoi pappi. "Mitä tekemistä sinulla on minun
-kaapissani?"
-
-Pappi näytti niin ankaralta, että pikkupiika pelästyi. Pappi ja hän
-olivat aina olleet hyviä ystäviä. Hän piti papista kaikkein enimmin
-koko talossa, pappilanneittä lukuunottamatta, tietenkin. Pikkupiika
-ei tahtonut, että pappi uskoisi jotakin pahaa hänestä, ja siksi hän
-kiiruhti sanomaan, että pappilanrouva oli sulkenut hänet kaappiin,
-kun pappi ja vieraat olivat vierashuoneessa. He olivat vain tulleet
-tänne hakemaan papin pyhävaatteita.
-
-Pappi seisoi ja mietti hetken aikaa. "Sinä voit huoleti ilmaista
-totuuden", sanoi hän sitten, "sillä asia ei voi kuitenkaan enää
-tulla pahemmaksi kuin mitä se on. Ei suinkaan rouva sulkenut sinua
-kaappiin, vaan Maija Liisa?"
-
-Pikkupiikaa suututti niin, että hän töin tuskin sai sanat suustaan.
-"Pappilanneitikö!" huudahti hän. "Hänkö sulkisi minut kaappiin ja
-panisi minut urkkimaan? Sellaiseen työhön hän on liian hyvä."
-
-Pappi huokasi. "Eipä hän juuri pidä itseään liian hyvänä mihinkään
-työhön", sanoi pappi. "Älä usko, että minä suutun sinuun, vaikka
-tunnustatkin, että Maija Liisa pisti sinut kaappiin. En minä suutu
-sinuun, kun vain puhut totta."
-
-Pikkupiika tiesi, ettei hän ollut valehdellut ainoatakaan kertaa
-siitä saakka kuin hän tuli Lövdalaan, ja sen hän sanoikin papille.
-
-Siitä ei pappi välittänyt. "Kyllähän minä ymmärrän, että Maija
-Liisalla oli syytä pelätä", sanoi hän. "Ja ymmärränhän minä senkin,
-että hän pyysi sinua menemään kaappiin, jotta hän saisi tietää, mistä
-me täällä keskustelimme. Mutta rouvallahan ei ollut mitään tekemistä
-tämän asian kanssa."
-
-Pikkupiika seisoi ääneti sanomatta sanaakaan. Hän ei tiennyt, mitä
-hänellä oli lupa puhua. Pappilanneiti oli ankarasti kieltänyt häntä
-juoruamasta papille mitään pappilanrouvasta. Ja äiti oli sanonut
-samaa. Täällä ei ollut niinkuin Svanskogissa. Siellä hän oli
-uskaltanut kertoa mitä hyvänsä.
-
-Kun hän oli vaiti, luuli pappi, että asia oli siten, kuin hän
-sen oletti, ja käski pikkupiian mennä tiehensä. Pikkupiika astui
-ovelle, mutta silloin pappi kutsui hänet takaisin. Hän oli tullut
-ajatelleeksi jotakin muuta, jota hän tahtoi kysyä häneltä.
-
-"Kuulehan, sehän oli totta!" sanoi pappi. "Koska sinulla on tapana
-toimittaa sellaisia asioita Maija Liisan puolesta, niin ehkäpä
-sinä myös autoit häntä kirjoittamaan tuon kirjeen? Sillä kirje on
-kirjoitettu lapsenkäsialalla, ja sinähän osaat sekä lukea että
-kirjoittaa."
-
-"Minä en ole koskaan kirjoittanut mitään kirjettä mamseli Maija
-Liisan puolesta", sanoi pikkupiika. "Mutta yhden kirjeen minä olen
-kirjoittanut rouvan puolesta."
-
-"Vai niin, sinä olet kirjoittanut rouvalle", sanoi pappi, "mutta et
-koskaan Maija Liisalle?" Äänestä kuului, ettei hän nytkään uskonut,
-että pikkupiika puhui totta. "Ehkäpä sinä muistat, mitä tuo kirje
-sisälsi, jonka sinä kirjoitit rouvan puolesta?"
-
-Pikkupiika vastasi, että hän saattoi lukea sen sanasta sanaan ulkoa,
-jos pappi halusi sitä kuulla, ja pappi pyysi häntä sitä tekemään.
-
-"Tosin olen kovin hämilläni kirjeeni johdosta", alkoi pikkupiika
-lasketella, "mutta minä pyydän, että arvoisa neitsyt itse aprikoisi
-asiaa. Pastori Liljecrona on nyt tavannut erään nuoren tytön, joka
-voisi tuottaa hänelle onnea, jollette te olisi hänen tiellään.
-Jos neitsyt hyväntahtoisesti tahtoisi väistyä tieltä, niin ei
-kiitollisuudella olisi rajoja ja tulevaisuus olisi taattu. Neitsyen
-pitäisi ottaa huomioon, että uudessa seurakunnassa vaaditaan
-pappilanrouvalta moitteetonta elämää..."
-
-Pappi teki torjuvan liikkeen kädellään. "Jo riittää", sanoi hän.
-Sitten hän katseli kauan ja tutkivasti pikkupiikaa. "Ja tämänkö
-kirjeen olet sinä kirjoittanut rouvan puolesta?"
-
-Pikkupiika vastasi reippaasti myöntävästi. Pappilanrouva oli
-kieltänyt häntä kertomasta, että hän opetti häntä lukemaan ja
-kirjoittamaan, mutta tästä kirjeestä hän ei ollut maininnut koskaan
-mitään.
-
-Pappi kohotti vain olkapäitään. "Katsos nyt, kuinka sinä valehtelet",
-sanoi hän väsyneellä äänellä. "Sinähän seisoit kaapissa koko ajan.
-Kai sinä kuulit, että Maija Liisa myönsi kirjoittaneensa tuon
-kirjeen."
-
-Pikkupiika tunsi punastuvansa. Tätä hän ei voinut sietää. Se oli
-sentään liikaa, että pappi luuli hänen valehtelevan.
-
-"Voit mennä", sanoi pappi. "Minä en ymmärtänyt ensin, mistä se
-johtui, ettei kirje ollut kirjoitettu Maija Liisan käsialalla. Mutta
-nyt sekin asia on selvä. Mene hänen luokseen ja kerro se hänelle."
-
-Mutta pikkupiika ei lähtenyt. "Kyllä pappilanrouva käski minua
-kirjoittamaan", sanoi pikkupiika, "ja hän se minut kaappiinkin sulki".
-
-"Oletteko te Maija Liisan kanssa päättäneet sanoa sillä tavalla?"
-
-Pappi alkoi näyttää vihaiselta. Pikkupiika ymmärsi, että hän ajaisi
-hänet ulos, jollei hän voisi jollakin tavalla todistaa asiaa. Hän
-katsoi neuvottomana ympärilleen. Samassa hänen silmänsä osuivat
-vanhaan ruotimummoon, joka kulki ikkunan ohitse.
-
-"Kas, tuossa kulkee se, joka vei kirjeen Svanskogiin!" sanoi
-pikkupiika. "Sopisihan häneltä kysyä, pappilanrouvako vai neitikö
-pyysi häntä menemään sinne."
-
-Pappi aikoi juuri vastata, ettei hän tahtonut enää kuulla sen enempää
-koko asiasta, mutta pikkupiian itsepäisyydessä oli jotakin, mikä
-pakoitti häntä sitä tekemään. Hän nousi ylös ja astui ovella. Kun hän
-nyt aivan äkkiä työnsi oven auki, tyrkkäsi hän jotakuta, joka seisoi
-nojautuneena ovea vasten. Se oli pappilanrouva.
-
-Pappi loi rouvaan pitkän katseen, pysähtyi ja katsoi vielä uudestaan
-häneen ikäänkuin ollakseen varma siitä, että se oli todellakin hän,
-sitten hän meni portaille ja teki pari kysymystä vanhalle eukolle.
-Kun hän palasi takaisin, oli pappilanrouva kadonnut.
-
-Pappi istahti kirjoituspöytätuoliin ja kutsui pikkupiian luokseen.
-"Kerroppa nyt miten kaikki tapahtui kirjoittaessasi tuota kirjettä!"
-sanoi hän. Ja pikkupiika vastasi aivan tyydyttävästi, jottei pappi
-voinut enää lainkaan epäillä.
-
-"Minä huomaan tehneeni sinulle vääryyttä, Nora Myrskytuuli", sanoi
-pappi, "nyt sinä saat palkaksi sen, että saat mennä kertomaan kaikki
-Maija Liisalle".
-
-Sitä ei tarvittu sanoa pikkupiialle kahdesti. Samassa
-silmänräpäyksessä hän oli jo panimokamarissa, jossa vallitsi itku
-ja suuri suru, ja kertoi siellä kaikki. Aluksi pappilanneiti tuskin
-kuuntelikaan hänen puhettaan, mutta lopulta hän kuitenkin ymmärsi,
-että isäkulta tiesi nyt totuuden, ja silloin hän hyppäsi pystyyn.
-"Isoäiti, isoäiti! Minun täytyy mennä isäkullan luo katsomaan, miten
-hänen laitansa on!"
-
-Mutta samassa ovi avautui ja isäkulta seisoi kynnyksellä.
-
-Eikä siinä ollut tämänpäiväinen eikä eilinen isäkulta, vaan entisten
-aikojen isäkulta, hellä isäkulta, joka levitti Maija Liisalle sylinsä.
-
-
-
-
-LEPOKIVI.
-
-
-Pari päivää suuren selvityksen jälkeen oli Maija Liisa tavalliseen
-aikaansa maantiellä kävelemässä pikkupiian kanssa.
-
-Mutta tänä iltana hän ei astunut väsyneenä ja alakuloisena laahaten
-jalkojaan perässään, vaan nyt heitä oli kaksi kaikua huudattamassa
-ja kissankultaa kaivamassa, kaksi puroa patoamassa ja valkovuokkoja
-poimimassa.
-
-Kissapöllöä ei Maija Liisa kuitenkaan viitsinyt ärsyttää, vaan
-hän jätti pikkupiian suuren koivun juurelle ja astui yksinään
-Lepokivenmäkeä ylös. Lintu oli tällä kertaa varmaan huvittavampi kuin
-tavallisesti, sillä pikkupiika ei saavuttanut häntä kummitusaidan
-luona eikä myöhemminkään.
-
-Kun Maija Liisa oli tullut niin pitkälle, että hän saattoi nähdä
-Lepokiven, pysähtyi hän äkkiä. Siellä istui mies, ei kapealla,
-kiveen hakatulla istuimella, vaan itse paadella. Hän istui koukussa
-leuka käsien varassa. Mutta hänen katseensa ei ollut kiintynyt
-maahan, vaan puiden latvoihin. Hän vihelteli rastaalle, joka istui
-suuressa kuusessa tien toisella puolella, matki sitä ja ärsytti sitä
-kilpalauluun, jotta linnun ääni oli katketa.
-
-He olivat niin leikkiin vajonneina, sekä rastas että mies, etteivät
-he lainkaan kuulleet Maija Liisan tuloa. Hän seisoi hyvän aikaa
-ääneti kuunnellen ja katsellen ihmeissään miestä. Joka kerta
-tavatessaan hänet aikaisemmin oli varmaan raskas suru painostanut
-häntä. Ensi kertaa tänä iltana vasta Maija Liisa tuli ajatelleeksi,
-että hän saattoi korkeintaan olla viidenkolmatta vuoden vanha. Hän
-näytti aivan nuorelta pojalta. Maija Liisa hämmästyi tätä niin
-suuresti, että hänen väkisenkin täytyi naurahtaa.
-
-Mies käänsi hiukan päätään tarkasti kuunnellen ja kohotti samalla
-katseensa toiseen puunlatvaan, ikäänkuin hän olisi luullut äänen
-tulleen sieltä.
-
-Silloin purskahti Maija Liisa uudelleen nauruun. Nyt toinenkin kuuli
-mistä se tuli. Hän hyppäsi alas kiveltä ja astui kiihkeästi häntä
-kohti. Häntä juuri hän oli odottanutkin. Hän oli käynyt Loby'ssä
-Maija Liisan ystävättären, Britan luona kysymässä, missä hän voisi
-tavata mamseli Maija Liisaa kahden kesken. Ja Britta oli sanonut
-hänelle, että tänne Lepokivelle hän astui joka ilta.
-
-Maija Liisan sydän alkoi sykkiä hyvin nopeasti, ikäänkuin se olisi
-odottanut suurta iloa. Oi, voi, miksikä se oli niin järjetön!
-Olisihan sen pitänyt tietää, ettei Sven Liljecrona voinut tuoda
-mitään iloista sanomaa. Hän aikoi kai jutella veljestään. Hän tahtoi
-varmaan hiukan rauhallisemmissa oloissa keskustella uudestaan kälynsä
-ehdoituksesta.
-
-Varmaan asia oli näin, niinkuin hän oletti. Liljecrona saattoi Maija
-Liisan hiukan kursailevasti Lepokiven luo ja auttoi hänet ylös
-paadelle, jossa hän oli aikaisemmin istunut, ja jäi itse tielle
-seisomaan. Sitten hän kysyi häneltä aivan juhlallisesti, oliko aivan
-varma, ettei hän rakastanut hänen veljeään.
-
-Nyt kävi aivan samoin kuin Svanskogissakin. Maija Liisa ei
-ymmärtänyt, miksi hän samalla kertaa tunsi sekä harmia että
-liikutusta ja miksi harmi sai hänessä niin suuren vallan, jotta hänen
-täytyi vastata aivan ärtyisesti, ettei hän käsittänyt, mitä varten
-hän turhan päiten kysyi tuollaista. Eikö hän voinut ymmärtää, että
-hän oli voinut olla pari tuntia hänen veljensä kanssa rakastumatta
-häneen.
-
-Ei näyttänyt lainkaan siltä, kuin Maija Liisan jyrkkä ääni olisi
-suututtanut Liljecronaa. Kummallista, että äsken hän oli viheltänyt
-rastaalle. Nyt hän oli aivan jäykkä, ikäänkuin hänen olisi pitänyt
-sopia vain jostakin kaupasta ja edeltäpäin olisi punninnut joka
-ainoan sanan, jonka hän sanoi. Tuollaiselta hän varmaan näytti
-myödessään rautaa tai tehdessään sopimuksia rahtimiesten kanssa.
-
-Liljecrona pyysi, ettei Maija Liisa pitäisi häntä tunkeilevana, mutta
-hän oli kysynyt sen vuoksi, että hänen täytyi tietää, oliko hänen
-sydämensä vapaa, ennenkuin hän saattoi jatkaa puhettaan.
-
-Maija Liisan teki vastustamattomasti mieli hiukan kiusata ja
-järkyttää tuota suurta varmuutta. "Ei ole siltä sanottu", vastasi
-hän, "että sydämeni on vapaa, vaikken rakastakaan pastori
-Liljecronaa. Onhan niitä toisiakin..."
-
-Liljecrona kumarsi hiukan pilkallisesti. "Aivan oikein", sanoi hän.
-"Ja jos mamseli Maija Elisalla on vähintäkään toivoa, että se, jota
-hän ajattelee, tulee pyytämään mamseli Maija Liisan kättä, niin minä
-en jatka puhettani."
-
-Veri kohosi Maija Liisan poskiin, mutta hän katsoi suoraan
-Liljecronan surullisiin silmiin vastatessaan: "Ei, siitä ei ole
-vähintäkään toivoa."
-
-"Siinä tapauksessa tahtoisin pyytää mamseli Maija Liisalta pientä
-neuvoa", sanoi Liljecrona ja veti samalla lompakostaan esille
-sinetillä suljetun kirjeen, jota hän kuitenkin piti kädessään siten,
-ettei Maija Liisa voinut nähdä sen päällekirjoitusta. "Tahtoisiko
-mamseli Maija Liisa neuvoa minua, pitääkö minun panna tämä kirje
-postiin vai repiä se rikki?"
-
-Maija Liisa ei vastannut mitään. Hän ei voinut olla ajattelematta
-sitä aamua, jolloin Liljecrona hyppäsi ketunkuoppaan. Silloin hän
-yhdellä hyppäyksellä ratkaisi koko asian. "Miksi hän ei voi nytkin
-tehdä reipasta hyppäystä", tuumi Maija Liisa, "ja puhua suoraan,
-jotta tietäisin, mitä hän tarkoittaa? Mistä tämä suuri varovaisuus on
-tullut?"
-
-"Tämän kirjeen, mamseli Maija Liisa", jatkoi Liljecrona, ja ääni,
-jos mahdollista muuttui yhä kylmemmäksi ja asiallisemmaksi, "on eräs
-nuori mies kirjoittanut, joka pari vuotta sitten seisoi morsiamensa
-haudalla ja lupasi elää yksin koko elämänsä voidakseen vain muistaa
-häntä. Siitä saakka ei tuo nuori mies ole kertaakaan aikonut rikkoa
-lupaustansa, niin, hän ei ole tuntenut edes mitään kiusaustakaan
-tehdä sitä. Hän oli haudannut sydämensä yhdessä armaansa kanssa,
-eikä se voinut enää herätä uuteen eloon. Mutta, mamseli Maija Liisa,
-samainen nuori mies tapasi muutamia kuukausia sitten lapsi paran,
-joka istui aivan yksin, kaikkien hylkäämänä. Hän näki tuon lapsen
-silmissä mitä suloisinta hempeyttä ja nöyryyttä, ja vieläkin enemmän,
-huomasi ihmeekseen, että hän muistutti hänen armastansa. Heti
-paikalla hän tunsi suurinta myötätuntoa. Hänen mielestään vainaja
-kehoitti häntä auttamaan tuota nuorta yksinäistä tyttöä, joka oli
-aivan hänen kuvansa. Nuori mies yritti viedä hänet yhteen jaloimman
-miehen kanssa, jonka hän tunsi, oman veljensä. Hän näki heidän
-yhdessä istuvan takan ääressä, hän uneksi jo suurinta onnea heille
-kummallekin, mutta inhottavia esteitä tuli väliin. Nuoren miehen teko
-tuotti onnettomuutta niille molemmille, joille hän oli tahtonut luoda
-onnea. Rakastettu veli vajosi mitä hirveimpään kurjuuteen ja kun
-häntä yritettiin pelastaa, joutui nuori tyttökin aivan syyttömästi
-mitä vaikeimpaan asemaan. Nuori mies oli nyt joka päivä kuulevinaan
-morsiamensa äänen, joka kehoitti häntä tarjoamaan nuorelle tytölle
-kotia, jossa hän voisi hellimmällä huolenpidolla luoda hänelle onnea
-ja tarjota hänelle varman suojapaikan, jonne häntä vainoova kova käsi
-ei voisi ylettyä. Kaikesta tästä, rakkahin mamseli Maija Liisa, tämä
-nuori mies on kirjoittanut tässä kirjeessään. Hän aikoi lähettää
-sen tänään, mutta sitten hän alkoi epäillä. Hänen mielestään oli
-välttämätöntä kysyä ensin mamseli Maija Liisan mieltä."
-
-Liljecrona vaikeni, mutta laski samalla kirjeen Maija Liisan
-polvelle. Hän luki sen päällekirjoituksen. Se oli osoitettu
-Korkeastioppineelle Herra Pastori Erik Lyseliukselle.
-
-Ei koskaan, ei koskaan eläissään Maija Liisa ollut tuntenut niin
-syvästi loukkaantuneensa. Kun Liljecrona nyt teki sen, mitä Maija
-Liisa ei ollut koskaan odottanut, kun hän nyt kosi häntä, niin miksi
-hän teki sen tällä tavalla! Vain siksi, että hänen oli häntä sääli!
-Hän olisi tahtonut hyökätä ylös, repiä kirje pieniksi paloiksi ja
-viskata ne suoraan vasten hänen kasvojaan. Hän oli enemmän suuttunut
-häneen kuin isäkultaan, hänen naidessaan Raklitzan. Hän tuumi:
-"Varmaan minun laitani on sellainen, etten voi suuttua oikein sydämen
-pohjasta muihin kuin niihin, joita rakastan."
-
-Mutta Maija Liisa oli kokenut paljon sen päivän jälkeen, jolloin hän
-suuttui isäkultaan ja Raklitzaan, ja hän saattoi nyt hillitä itseään
-aivan toisella tavalla. Hän soljui vain alas kiveltä, antoi kirjeen
-pudota maahan ja alkoi sanaakaan sanomatta astua mäkeä alas.
-
-Hän sai kulkea pitkän matkaa, aivan kiviaidalle saakka, ennenkuin
-kukaan seurasi hänen jälkeensä.
-
-Astuessaan tietä pitkin tuli hän huomanneeksi, kuinka kaunis ilta
-oli. Linnut lauloivat puissa, hyttyset tanssivat ilmassa, aurinko
-kimalteli vastapuhjenneissa lehdissä, vesi lorisi ojissa ja kukat ja
-heinänkorret itivät ja versoivat, jotta miltei kuuli niiden kasvavan.
-Mutta kumma kyllä, tästä Maija Liisan viha vain yltyi! Olisihan
-Liljecronan pitänyt ymmärtää, että tällaisena iltana täytyi tulla
-oikealla tavalla, jos lainkaan aikoi tulla. Oi, jospa hän olisi ollut
-niin viisas eikä sanonut mitään! Silloin Maija Liisa ei olisi ollut
-yhtä onneton kuin nyt, ja hän olisi saanut vain uneksia Liljecronasta.
-
-Olisihan Liljecronan myöskin pitänyt ottaa selkoa siitä, minkälainen
-hänen olonsa nyt oli, ennenkuin hän tällä tavalla nöyryytti häntä.
-Jos hän olisi tiennyt, että Maija Liisa oli sopinut isäkullan kanssa,
-ja että äitikulta oli karannut samana iltana, jolloin Liljecrona
-oli ollut kälynsä kanssa Lövdalassa, karannut sanomatta sanaakaan
-kellekään ihmiselle eikä palannut vieläkään takaisin, niin Maija
-Liisa olisi saanut olla hänen armeliaisuuttaan vailla.
-
-Mutta, olihan tuo kaikki yhdentekevää. Vaikka Maija Liisa olisi ollut
-kuinka suuressa hädässä tahansa, niin hän olisi sittenkin suuttunut
-häneen, kun hän kosi vain säälistä. Hän ei olisi voinut suuttua
-keneenkään muuhun yhtä pahasti, hän ei olisi voinut suuttua samalla
-tavalla edes hänen veljeensä, jos hän olisi tehnyt samoin.
-
-Maija Liisa pysähtyi äkkiä. Miksi hän oli suuttunut Liljecronaan?
-Vastaus selvisi hänelle kuin ilmestys. Siksi, että hän rakasti häntä!
-
-Oi niin, oi niin! Tämä oli rakkautta. Hän oli lukenut siitä
-kirjoissa, hän oli laulanut siitä lauluissa, mutta hän ei ollut
-tuntenut sitä ennemmin omassa sielussaan. Se oli varmaan kytenyt
-koko kevään hänessä heikkona tulena, mutta hän ei ollut osannut
-antaa sille oikeata nimeä. Nyt rakkaus leimahti hänessä voimakkaana
-liekkinä. Hän melkein otaksui, että sen täytyi loistaa ja leimuta
-hänestä.
-
-Hän kääntyi taakseen. Kaikki oli äkkiä aivan muuttunut. Rakkaus paloi
-hänessä. Sen jälkeen kuin tuo suuri ihme oli tapahtunut, ei hän ollut
-enää sama kuin ennen. Hän ei voinut olla vihoissaan sille ihmiselle,
-joka oli opettanut häntä rakastamaan.
-
-Liljecrona oli astunut Maija Liisan jäljessä ja oli juuri saavuttaa
-hänet. Kun Maija Liisa aivan äkkiä kääntyi taakseen, jäi hän
-seisomaan hänen eteensä ja katsoi häntä silmästä silmään.
-
-Tuollainen tuli, joka nyt paloi Maija Liisan sielussa, oli varmaan
-tarttuva! Liljecronan silmissä se sytytti voimakkaan heijastuksen,
-vai eikö se ollutkaan heijastusta? Se näytti Maija Liisan mielestä
-leimuavan aivan liian voimakkaasti. Hän ymmärsi vielä niin vähän,
-mutta kun Liljecrona sulki hänet nyt syliinsä, niin tuntui hänen
-kiihkeä syleilynsä yhtä voimakkaalta kuin se tunne, joka veti Maija
-Liisaakin hänen puoleensa.
-
-Maija Liisa oli aivan ihmeissään. Tuskin hän uskalsi luottaa siihen,
-mitä hän tunsi ja kuuli. Mutta nuo sanat, jotka puhkesivat nyt
-esiin, lyhyinä huudahduksina Liljecronan huulilta, nuo suloiset
-kysymykset, rakastiko Maija Liisa häntä, tuo kiihkeä tunnustus, että
-hän oli rakastanut Maija Liisaa ensi hetkestä saakka, mutta hävennyt
-heikkouttaan, tuo mielipaha ja katumus, kun hän oli koettanut pettää
-itseänsä ja salannut itseltään rakkauttansa, nuo uhkarohkeat sanat,
-ettei hän välittänyt elävistä eikä kuolleista, kun vain Maija
-Liisa rakasti häntä -- saattoivatko ne kaikki lähteä muualta kuin
-sydämestä, joka rakasti häntä yhtä hehkuvasti kuin Maija Liisakin
-häntä?
-
-
-
-
-MENNINKÄISET LÖVDALASSA.
-
-
-Fylax seisoi kuistilla ja haukkui ja vinkui koko yön. Pikkupiika ei
-ollut koskaan kuullut sen niin kiihkeästi haukkuvan. Hän ei saanut
-kiinni unesta lainkaan. Mamseli Maija Liisa makasi varmaan myös
-valveilla, ja hän olisi kuitenkin kaivannut niin kipeästi unta, niin
-heikko kuin hän oli. Pikkupiian täytyi ainakin koettaa saada koira
-vaikenemaan.
-
-Hän heitti ylleen hameen ja liivit ja hiipi keittiön kautta eteiseen.
-Kun hän vihdoinkin oli saanut monet lukot ja salvat auki, oli koira
-vaiennut, mutta hän astui sittenkin ulos kuistille kutsuakseen sen
-sisään.
-
-Olipa tuo omituista! Hän ei voinut nähdä sitä missään. Hän oli aivan
-varma siitä, että koira oli seisonut kuistilla koko yön, mutta nyt,
-kun hän oli vaivautunut ulos, oli se tietenkin kadonnut. Pikkupiika
-astui aivan portaitten reunalle saakka ja kutsui koiraa, mutta sitä
-ei näkynyt missään.
-
-Oli kaunis yö. Taivas oli täynnä pieniä valkoisia pilviä. Ne olivat
-järjestyneet kiehkuroihin ja pyöröihin, ikäänkuin ne olisivat
-leikitelleet keskenään nyt, kun ei kukaan niitä nähnyt. Aurinko ei
-ollut vielä ehtinyt kiivetä vuoren takaa esille, mutta oli aivan
-valoisaa siltä. Ei ollut ensinkään kylmä, vaan niin lämmin ja leuto,
-ettei pikkupiikaa paleltanut, vaikka hän oli lähtenyt ulos avojaloin.
-
-Nuo kuusi suurta pihlajaa, jotka seisoivat rivissä navetan edessä ja
-olivat levinneet niin, että niiden oksat ylettyivät kiinni toisiinsa
-ja muodostivat ikäänkuin vihreän seinän, kukkivat parhaillaan.
-Suuret, valkoiset kukkatertut loistivat vihreiden lehtien keskellä.
-Oli yhtä kaunista, kuin kirkkaiden tähtien tuikkiessa mustalla
-talvitaivaalla.
-
-Tuo vihanta, keväinen vihreyskö sen lie vaikuttanut vai mikä,
-mutta pikkupiian mielestä kaikki rakennukset pihamaan ympärillä
-näyttivät niin vanhoilta, ikäänkuin ne olisivat voineet milloin
-hyvänsä lyyhistyä maahan. Hän tarkasteli tallin solaa ja navetan
-puoliympyriäisiä ikkunoita, jotka tuijottivat mustuneen olkikaton
-alta esiin, ja kallellaan olevaa panimon ovea, ja kaikki nuo
-näyttivät kovin surkeilta ihanassa kevätyössä ja ikäänkuin
-huokailivat omaa raihnauttaan. Hän katseli renkitupaa, jonka
-alakerros oli kivestä, ja aittaa, joka seisoi paalujen varassa.
-Hän katseli monia veräjiä, jotka nyt olivat asetetut paikoilleen,
-ja pitkää aitausta. Kaikki oli niin vanhaa, vinoa, väärää ja
-kallellista. Kattoharjat olivat painuneet alas, seinät harmaita ja
-vihreä sammal pisti hirsien lomista esiin.
-
-Ensi kertaa pikkupiika huomasi, että talo alkoi olla vanha ja
-tarvitsi kokonaan uudistusta ja korjausta. Mutta sellaista tulee
-ajatelleeksi vain keväällä, kun puut ja pensaat ja pellot koristavat
-itseään ja muuttavat ylleen uuden puvun.
-
-Ehkäpä taloillakin oli talvensa ja keväänsä, vaikka niiden välillä
-olikin pitemmät väliajat kuin puiden ja pensaiden vuodenaikojen
-vaihteella? Kevät oli talossa, kun sinne tuli nuorta väkeä, jotka
-rakensivat uutta ja repivät alas vanhaa. Ja talvi vallitsi talossa,
-kun nuoret olivat ehtineet vanhettua ja kun se, minkä he olivat
-rakentaneet, oli valmiina lyyhistymään maahan ja kaipasi uusia
-voimia, jotka jälleen rakensivat uudestaan ja asettivat kaikki
-kuntoon.
-
-Olipa se omituista, tuumi pikkupiika, että hän tuli tuollaista
-tuumineeksi. Mutta koko yö oli myös kovin kummallinen, se oli niin
-lämmin ja tukehduttava ja salaperäinen. Hänen mieltänsä alkoi
-ahdistaa ja hän aikoi kiiruhtaa sisään, mutta samalla hän jälleen
-tuli ajatelleeksi koiraa.
-
-Kun hän nyt katseli joka puolelle nähdäkseen minne se oli kadonnut,
-oli hän näkevinään jotakin liikettä ruohokentällä, pihlajien alla.
-
-Pikkupiika oli asunut keskellä synkkää metsää, ja hän oli saanut
-toimittaa äidin asioita sekä varhain että myöhään, mutta ei hän
-eläissään ollut nähnyt mitään niin kummallista eikä hän myöskään
-luullut koskaan saavansa nähdä mitään senkaltaista. Äiti oli aina
-sanonut, ettei hänen pitänyt pelätä. Ei hän ollut luonteeltaan
-sellainen, että peikot ja kummitukset hänelle näyttäytyisivät.
-
-Mutta nyt hän näki sittenkin jotain tuollaista kummallista, siitä
-hän ei voinut erehtyä. Hän hämmästyi hiukan, mutta ei hän niinkään
-helposti säikähtänyt. Eikä siinä ollutkaan mitään pelon syytä. Siellä
-oli vain pieniä kääpiöitä, jotka tanssivat.
-
-Niitä oli kaksi kappaletta: herra ja nainen, ja ne olivat noin
-kuuden vuoden vanhan lapsen kokoisia, mutta tavattoman hentoja
-ja hienoja ruumiiltaan. Molemmat olivat puetut aatelispukuihin,
-mustaan samettiin ja pitseihin ja kultakalunoihin. Herralla oli
-kolmikulmahattu päässä ja miekka vyöllä ja silkillä ommeltu takki ja
-soljet kengissä.
-
-Naisen hame oli lyhyt, mutta hyvin leveä, sukat olivat punaiset,
-hatussa suuri höyhentöyhtö ja viuhka kädessä. He tanssivat yhdessä.
-Herra tarttui naista käteen kiinni ja kädet kohossa he tepsuttelivat
-varpaillaan vähän matkaa eteenpäin, kääntyivät sitten ympäri ja
-tepsuttelivat takaisin. He erosivat toisistaan, juoksivat toisiaan
-vastaan, kumarsivat ja tarttuivat vihdoin toisiaan vyötäisiltä kiinni
-ja pyörähtivät ympäri.
-
-Mitään niin somaa ei pikkupiika eläissään ollut nähnyt, siitä hän oli
-varma. He liikkuivat niin sirosti, aivan liitelivät ruohokentällä.
-Sillä tavalla ihmiset eivät osanneet tanssia. Nämät olivat aivan kuin
-ilmaa. Heidän kasvonsa olivat kuin hienointa porsliinia ja kädet ja
-jalat olivat aivan pienet. Hyvänen aika, jospa voisi olla noin pieni
-ja siro!
-
-Pikkupiika ei voinut irtaantua heistä, niin kauan kuin he tanssivat.
-Hän seisoi ja ihmetteli mielessään, miksi he olivat niin iloisia, ja
-miksi he tanssivat juuri tänä yönä. No, eihän sitä ollut niinkään
-vaikea käsittää. Ne olivat varmaan Lövdalan kotihaltioita ja
-iloitsivat tietenkin siitä, että kaikki oli tullut taas oikealle
-tolalle, sen jälkeen kuin Raklitza oli lähtenyt pois.
-
-Kun pikkupiika näki heidän tanssivan, teki hänen mielensä jo melkein
-uskoa todeksi sitä, mitä Pitkä-Bengt oli kertonut. Hän oli kaikkein
-viimeiseksi nähnyt Raklitzan. Hän oli tavannut hänet myöhään
-lauvantai-iltana Svartsjönniityillä. Raklitza oli näyttänyt aivan
-sekavalta, aivan kuin ensi kerrallakin, kun Pitkä-Bengt oli nähnyt
-hänet, ja hän vakuutti aivan varmasti, hän olisi voinut sen vaikka
-valallaan vahvistaa, että Raklitza oli hävinnyt puroon.
-
-Ehkäpä oikeat menninkäiset iloitsivat nyt, kun kylmän ja viekkaan
-vedenhaltijan valta oli loppunut Lövdalassa.
-
-Olivatpa ne aika tanssimestareita! Miksikä eräs toinen nukkui
-valoisina öinä eikä tanssinut vihreällä niityllä? Miksikä ei tuo
-toinen ollut yhtä keveä ja iloinen mieleltään, miksikä piti aina olla
-huolia, joista ei koskaan voinut kokonaan irtaantua? Pikkupiika kuuli
-sisältä kumeaa melua, ikäänkuin joku olisi raskaasti kaatunut maahan,
-ja hän kiiruhti taas eteiseen.
-
-Hän kuunteli hetken aikaa, mutta ei kuulunut enää mitään. Hän oli
-kuitenkin aivan varma siitä, että melu oli lähtenyt lännenpuolisesta
-kamarista, jossa pappi asui.
-
-Hän kiiruhti niin pian kuin suinkin pappilanneiden luo ja pyysi häntä
-nousemaan, sillä papin laita ei varmaankaan ollut hyvä.
-
-Mamseli Maija Liisa heitti kiireesti ylleen hiukan vaatteita, ja
-sillä aikaa hän kysyi pikkupiialta, mitä oli tapahtunut. Pikkupiika
-kertoi kaikessa kiireessä, miten hän oli katsellut tuota tanssia ja
-samassa kuullut raskaan kolinan.
-
-Pappilanneiti tuli aivan kalpeaksi. "Nuo kaksi eivät näyttäydy
-muulloin kuin silloin, kun Lövdalaan tulee uusi omistaja", sanoi hän,
-"mutta enpä luule kenenkään ennen nähneen heitä".
-
-Hän ei ollut ehtinyt saada jalkaansa muuta kuin toisen kengän, kun
-hän heitti pukeutumisen kesken ja kiiruhti lännenpuoleiseen kamariin.
-
-Siellä pappi makasi pitkänään lattialla liikuttamatta jäsentäkään.
-
-"Mitä on tapahtunut, isäkulta, mitä on tapahtunut?" sanoi
-pappilanneiti ja kumartui hänen ylitseen.
-
-Samassa hän vilkaisi pikkupiikaan, joka oli seurannut hänen
-jäljissään. "Isäkulta on kuollut", sanoi hän. "Meidän täytyy lausua
-hänelle kiitoksemme. Ehkei hän ole sen kauempana kuin että hän voi
-kuulla meitä."
-
-Maija Liisa suuteli papin kättä oikein sydämellisesti ja kuiskasi
-jotakin hänen korvaansa. Sitten sai pikkupiikakin suudella hänen
-kättään. Sen jälkeen nousi pappilanneiti pystyyn ja katseli
-ympärilleen nähdäkseen, mitä isäkulta oli tehnyt. Hän oli istunut
-kirjoittamassa. Kynässä oli vielä mustetta. Varmaankin hän oli
-tuntenut pahoinvointia kirjoittaessaan, ja kun hän oli noussut
-painaakseen kelloa ja kutsuakseen apua, oli hän kaatunut kumoon.
-
-Saarna oli puoleksi kirjoitettuna pöydällä. Viimeiset rivit olivat
-vinot ja kirjaimet terävät ja epätasaiset. Pappilanneiti luki ne
-hiljaisella äänellä: "Työmies, joka on suorittanut työnsä, halajaa
-lepoa ja iloitsee siitä, että voimakkaampi astuu hänen paikalleen."
-
-Nyt kyyneleet tulvivat pappilanneiden silmiin. "Minä ymmärrän, miksi
-he tanssivat juuri isäkullalle", sanoi hän. "He tiesivät, että hän
-halusi pois. He tiesivät, että hän tahtoi päästä vapaaksi."
-
-
-
-
-KOTI.
-
-
-Pappilanneiti istui kyökkikamarissa raamattu ja virsikirja edessään
-ja luki Jumalan sanaa saadakseen lohdutusta suurelle surulleen.
-
-Oli varhainen aamu, vuorokausi oli juuri kulunut siitä, kun hän löysi
-isäkullan kuolleena lattialta. Kaiken päivää hänellä oli ollut niin
-paljon puuhaa, ettei hänellä ollut aikaa ajatella suruansa. Mutta yön
-kuluessa oli suru vallannut hänen mielensä täydellä voimalla, eikä
-hän voinut lainkaan nukkua. Hän oli noussut varhemmin kuin kukaan muu
-ja istahtanut lukemaan.
-
-Mutta varsin pian hän painoi kirjat kiinni ja kiitti nyt Jumalaa
-siitä, ettei hän ollut yksin ja hyljätty, vaan omisti luotettavan
-ystävän, joka saattoi auttaa ja varjella häntä. Nyt emintimä varmaan
-aikoi tulla takaisin ja ottaa haltuunsa kartanon, ja jollei Maija
-Liisalla olisi nyt Sveniä, niin joutuisi hän kokonaan emintimän
-valtaan. Ja silloin hänellä ei olisi syytä surra vain isäkultaa, vaan
-itseänsäkin.
-
-Tuskin hän oli ajatellut tämän ajatuksen loppuun, kun alkoi kuulua
-puutarhanpuoleisen ikkunan alta kaunista ja hiljaista soittoa.
-
-Maija Liisa tiesi hyvinkin, kuka se oli. Hän oli lähettänyt hänelle
-eilen sanaa.
-
-Maija Liisan mieleen juolahti, että ehkei ollut sopivata, että hän
-soitti surutalon ulkopuolella, mutta hän karkoitti tuon ajatuksen
-mielestään. Svenin oli vaikea saada sanoilla sanotuksi sitä mitä
-hän halusi, ja siksi hän oli ottanut viulun mukanaan. Ei ollut sen
-sopimattomampaa, että hän tällä tavalla otti osaa hänen suruunsa,
-kuin jos hän sanoin olisi sen ilmaissut.
-
-Maija Liisa istui selin ikkunaan, niin ettei hän voinut nähdä häntä,
-eikä hän uskaltanut liikahtaa. Ensi kertaa hän kuuli hänen soittavan,
-sillä tuota soittoa Svanskogissa ei voitu laskea mukaan. Eikä Maija
-Liisa mahtanut sille mitään, mutta kesken syvää suruaan hän iloitsi
-koko sydämestään, että Sven oli tarttunut viuluunsa. Hänen täytyi
-tunnustaa itselleen, että Svenin suuri rakkaus häneen oli tehnyt
-mahdolliseksi sen, että hän nyt saattoi koskea jouseensa.
-
-Oi, kuinka kummallista, että saattoi tuolla tavalla soittaa viulua!
-Että jousi ja kielet saattoivat loihtia esiin noin hiveleviä ja
-suloisia säveleitä!
-
-Hän soitti niin haikeasti, niin haikeasti. Suuret kyyneleet alkoivat
-tippua pitkin Maija Liisan poskia.
-
-Mutta vähitellen soitto aivan muuttui. Nyt se ei ollut enää
-hiljaista ja lohduttavaa. Ei Maija Liisa tiennyt, ymmärsikö hän sitä
-oikein, mutta hänen mielestään se äkkiä oli käynyt niin hurjaksi ja
-peloittavan synkäksi.
-
-Maija Liisaa ihmetytti yhä enemmän. Ei tuollainen soitto soveltunut
-isäkullalle! Isäkulta oli aina ollut onnellinen ja koettanut tuottaa
-toisille onnea. Isäkulta ei ollut koskaan tahtonut tietää mitään
-surusta eikä tuskasta. Kun elämä oli hänen mielestään muuttunut
-vaikeaksi ja kieroksi, oli hän mennyt pois. Tietysti täytyi kaivata
-isäkultaa ja uskollisesti ikävöidä häntä. Mutta isäkullan muisto oli
-sittenkin niin valoisa.
-
-Ei, Maija Liisa ei voinut enää uskoa, että Sven soitti lohduttaakseen
-häntä. Hän kuljetti nyt joustaan jossakin muussa tarkoituksessa. Hän
-ilmaisi soitollansa jonkun muun hätää ja epätoivoa.
-
-Kyllä ne olivat oikeassa, jotka sanoivat häntä mestariksi. Niin vähän
-kuin Maija Liisa käsittikin soittoa, niin ymmärsi hän Sveniä, aivan
-kuin hän olisi puhunut hänen kanssansa.
-
-Hän valitti niin vihlovasti. Joku oli vaipunut pimeimpään kuiluun,
-joku oli kahlehdittu rautoihin, joku paloi hivuttavalla tulella.
-
-Ei kukaan voinut nostaa häntä valoon, ei kukaan voinut vapauttaa
-häntä, ei kukaan voinut jäähdyttää sitä tulta, joka kidutti häntä.
-
-Maija Liisan sydäntä alkoi ahdistaa. Se puristui niin kovasti kokoon,
-että se oli murentua palasiksi. Jos suuri syntinen helvetin kuilussa
-olisi saanut viulun käsiinsä, niin varmaan hän olisi soittanut tuolla
-tavalla kuvatessaan tuskiaan.
-
-Mutta Sven tuolla ulkona, kenen onnettomuutta hän soitollaan kuvasi?
-Jonkun muunko, vai omaansako?
-
-Maija Liisa odotti, että soitto muuttuisi, että hän siirtyisi
-johonkin muuhun. Mutta sitä oli turha odottaa. Hän ei soittanut muuta
-kuin yhä kiihtyvää epätoivoa. Se ei ollut enää kaunista kuulla, se
-oli ulvontaa ja parkua.
-
-Maija Liisa ei voinut istua alallaan ja kuunnella. Varmaan Svenille
-oli tapahtunut jokin hirveä onnettomuus. Hänen täytyi avata ikkuna ja
-kysyä.
-
-Kun Sven näki hänet, lopetti hän heti soittonsa säveleellä, joka
-viilsi hurjemmin kuin mikään edellinen sävel. Hattu oli pudonnut
-hänen päästään hänen hurjasti soittaessansa, ja tukka oli valunut
-otsalle. Hän oli kalpea kuin sairas, kaikki hänen kasvonpiirteensä
-ilmaisivat surua.
-
-"Sinä sanoit, että halusit kuulla minun soittavan", sanoi hän. "Nyt
-olet saanut toiveesi täytetyksi, nyt tiedät, miltä se kuuluu."
-
-Oi, hänen äänensä oli niin terävä ja hänen puheensa niin kiivas,
-ettei Maija Liisa voinut muuta otaksua, kuin että hän oli suuttunut
-häneen. Ääretön kauhu valtasi hänen mielensä, hän ei uskaltanut avata
-suutaan eikä kysyä mitä oli tapahtunut.
-
-Sven sanoi yhtä kiivaasti kuin äskenkin: "Sinä et ole koskaan kuullut
-minun ennen soittavan. Ehket edes tiennyt, että minä soitin?"
-
-Maija Liisan mieleen juolahti sanoa: "Minä luulin ahdin soittavan."
-
-"Oletko kuullut hänen soittoaan?"
-
-"Hänen soittonsa kuuluu olevan ikäänkuin autuuden himoitsemista, jota
-hän ei kuitenkaan koskaan voi saavuttaa."
-
-Nyt Sven astui Maija Liisaa lähemmäksi. Hän oli niin lähellä, että
-Maija Liisa olisi voinut pyyhkäistä tukan hänen otsaltaan, mutta
-hän ei uskaltanut sitä tehdä. "Aivan niin", sanoi hän, "aivan niin.
-Minultakin on taivas suljettu."
-
-Samassa hän peitti kasvonsa käsiinsä ja nyyhkytti.
-
-Kuinka sydäntävihlovaa se oli. Maija Liisa olisi tahtonut uhrata
-henkensä, jos hän sillä olisi voinut lievittää niitä tuskia, jotka
-kiduttivat Sveniä. "Mitä on tapahtunut? Mitä on tapahtunut?" kysyi
-hän Sveniltä. "Oletko tehnyt jotain pahaa? Oletko tappanut jonkun
-tapaturmaisesti?"
-
-Maija Liisa hillitsi itseään äkisti. Sen pahempaa hän ei olisi voinut
-sanoa.
-
-Sven otti kädet silmiltään ja pui ilmaa nyrkillään. "Minä olen
-murhaaja, minä tiedän sen. Yhteen aikaan joka yö elin tuon tapauksen
-uudestaan. Minä soitin kuolintanssia hänelle, ja hän tanssi, kunnes
-hän kaatui kuolleena maahan. Kyllä kai minusta näkyy, millainen minä
-olen."
-
-Siihen ei ollut hyvä vastata mitään. Parasta, että hän sai puhua
-jouduttuaan nyt kerran vauhtiin.
-
-"Koko viime talvena en hänelle soittanut. Siksi minä uskalsin kosia
-sinua. Minä luulin, että _hän_ sitä halusi. Mutta ei hän sitä
-halunnut. Vaan minä itse."
-
-Maija Liisa ei uskaltanut puhua, mutta hän ojensi ulos kätensä ja
-laski sen Svenin päälaelle rauhoittaakseen häntä. Sven peräytyi niin
-pitkälle, ettei hän voinut enää ulottua häneen.
-
-"Sinun ei olisi pitänyt koskaan pyytää minua soittamaan! Sinun olisi
-pitänyt leikata kielet poikki, kun kuulit minun soittavan. Viulu
-herätti kaikki taas eloon."
-
-Sven naurahti sanomattoman hurjasti ja kamalasti.
-
-"Minä läksin tänne, heti kun sain sinulta sanan, ja minä otin viulun
-mukanani, sillä ajattelin, että se voisi paremmin lohduttaa sinua
-kuin minä itse. Mutta kun se pääsi parhaaseen vauhtiin, niin se
-herätti eloon taas kaikki. Minä näin tuon suuren huoneen, jossa
-pyöri tömistäviä ja läähättäviä pareja, ja niiden keskellä tytön,
-joka leijaili keveästi ja sirosti, ikäänkuin hän ei olisi kuulunut
-lainkaan toisten joukkoon. Ja sitten minä soitin hänelle, vaan
-hänelle. Minä ajoin hänet suoraan kuolemaan!"
-
-Sven väänteli käsiään, niin että ne naksahtivat.
-
-"Ja minä luulin, että voisin unohtaa kaiken tuon! Päästä vapaaksi
-omantunnontuskista ja tulla onnelliseksi! Irtaantua lupauksesta,
-jonka olin antanut hänelle haudan partaalla! Olin kuin lumottu, olin
-unohtanut kaikki, kunnes viulu herätti minut unesta."
-
-Maija Liisasta tuntui, ikäänkuin hän olisi aivan kadonnut Svenin
-tietoisuudesta. Hän yritti kuitenkin puolustaa itseänsä.
-
-"Etkö ajattele yhtään minua? Olenhan minäkin saanut sinun lupauksesi."
-
-"Sen sinä sait siksi, että luulin _hänen_ sitä toivovan. Nyt tiedän
-paremmin. Hän tahtoo pitää minut yksin, ymmärrätkö. Sinun täytyy
-päästää minut vapaaksi!"
-
-"Armaani", sanoi Maija Liisa, "kuinka minä voisin päästää sinut
-vapaaksi? Eihän minulla ole ketään muuta kuin sinut. Jos jollakin
-elävällä ihmisellä olisi oikeuksia sinuun, niin se olisi toista.
-Mutta minä en ymmärrä miksi luovuttaisin sinut kuolleelle."
-
-Maija Liisan ääni varmaan liikutti Sveniä.
-
-Hän katsoi tyttöön ja kauhunilme katosi samalla hänen kasvoiltansa.
-Hän seisoi yhä viulu ja jousi kädessä. Ne tuntuivat äkkiä painavan
-häntä, mutta hän ei tahtonut laskea niitä maahankaan, vaan ojensi
-ne Maija Liisalle. Hän otti ne ääneti vastaan ja laski ne kamarin
-pöydälle.
-
-Kun hän palasi takaisin ikkunan ääreen, tarttui Sven hänen molempiin
-käsiinsä. Hän painoi ne otsaansa vasten ja piteli niitä hetken
-aikaa, ikäänkuin antaakseen Maija Liisan tuntea, miten kiihkeillä ja
-sekavina ajatukset pyörivät hänen päässään. Sitten hän alkoi puhua
-sanomattoman surullisella äänellä ja hyvin katkonaisesti, mutta
-kuitenkin siten, että Maija Liisa tunsi hänet jälleen entiseksi
-Sveniksi.
-
-"Ei, sinä et saa luulla, Maija Liisa, että tarkoittaisin sitä
-mitä äsken sanoin! Enhän minä lainkaan itseni tähden pyydä sinua
-päästämään minua vapaaksi. Mutta minä en voi olla niin sydämetön,
-että vetäisin sinut onnettomuuteeni. Nyt sinä olet nähnyt, millainen
-minä olen luulosairaana. Ethän sinä voi enää tahtoa elää yhdessä
-minun kanssani?"
-
-Sven vaikeni kuullakseen hänen vastaustaan, mutta Maija Liisa oli
-niin suruissaan ja peloissaan, ettei hän tiennyt mitä sanoa, ja Sven
-jatkoi:
-
-"Tiedänhän minä, miten sinun laitasi nyt on, enkä mitään olisi
-halunnut niin hartaasti, kuin nyt tukea ja auttaa sinua, kun
-olet kadottanut isäsi. Mutta sinun täytyy muistaa, että kaikki
-se kärsimys, jota emintimäsi voi sinulle tuottaa, ei ole mitään
-verrattuna siihen kurjuuteen, joka kohtaa sinua minun rinnallani.
-Minun täytyy se tunnustaa sinulle. Minä voin joutua sellaisen
-luulosairauden valtaan, etten voi pysyä kotona, vaan lähden
-vaeltamaan erämaahan ja kuljen siellä viikkokausia näkemättä
-ketään ihmistä. Tai heittäydyn keskelle hurjinta elämää voidakseni
-tukahduttaa tuskani. Oi, ymmärräthän sinä sen, Maija Liisa, että
-rakastan sinua aivan liian syvästi, tahtoakseni vetää sinut
-sellaiseen elämään? Minun ei olisi koskaan pitänyt lähestyä
-sinua, enkä olisi sitä myöskään tehnyt, jollen olisi luullut jo
-parantuneeni."
-
-Taaskin hän vaikeni, mutta kun Maija Liisa ei vieläkään ollut valmis
-vastaamaan, jatkoi hän:
-
-"Äsken minä melkein vihasin sinua, koska sinä olit saanut minut
-soittamaan, ja soitto, se opetti minulle, että kaikki tuo raskas
-ja vaikea ei ollutkaan kadonnut. Minä toivoin etten olisi tiennyt
-mitään tuosta vaarasta, vaan nainut sinut siinä luulossa, että kaikki
-oli hyvin. Mutta käsitäthän sinä, että vain yhden silmänräpäyksen
-ajan ajattelin sillä tavalla. Minä rakastan sinua aivan liiaksi,
-Maija Liisa, niin, aivan liiaksi voidakseni toivoa, että tulisit
-vaimokseni."
-
-Kaiken aikaa Svenin puhuessa seisoi Maija Liisa katsoen häneen.
-Ymmärsihän hän sen, että Sven, niinkuin hän väitti, oli luulosairas,
-ja että hän luultavasti tulisi vieläkin onnettomammaksi hänen
-kanssansa, kuin jos hän taaskin joutuisi äidin käskettäväksi. Mutta
-sittenkään hän ei voinut ajatella muuta, kuin että hän tahtoi seisoa
-Svenin rinnalla ja auttaa häntä.
-
-"Oi", sanoi Maija Liisa, "sen sinä kai käsität, että mielemmin kestän
-sinun rinnallasi surua ja onnettomuutta, kuin elän huoletonta elämää
-jonkun muun kanssa. Älä lähde minun luotani, jos sinä todellakin
-rakastat minua. Kuinka minä voisin -- --"
-
-Maija Liisa keskeytti puheensa. Hän huomasi luultavasti, etteivät
-hänen sanansa vaikuttaneet Sveniin vähääkään. "Oi", tuumi hän,
-"mitenkä saan hänen käsittämään sen, että suurin onnettomuuteni on
-se, jollen saa seurata ja auttaa häntä."
-
-"Kaiken vuotta", tuumi hän, "olen elänyt suuressa tuskassa ja
-huolessa. Enköhän ole jotakin oppinut sinä aikana. En ole enää
-sellainen lapsi, kuin isäkullan kuollessa. En huoli valittaa
-kärsimyksiäni, jos niiden kautta olen vain sen verrankin viisastunut,
-että voin nyt pitää kiinni siitä, jota rakastan."
-
-Hän katsoi ylös ja silmäsi puutarhaan, ikäänkuin etsiäkseen sieltä
-apua. Mutta samassa hän hämmästyi suuresti. Ehkeipä hän ollut sitä
-huomannut eilen, tai ehkäpä kaikki olikin tapahtunut vasta yöllä.
-Ainakaan ei hän ollut ennemmin huomannut, että kaikki isäkullan
-omenapuut olivat täydessä kukassa. Näytti aivan siltä, kuin suuri
-valkoinen ja vaaleanpunainen katos olisi levinnyt asuinrakennuksesta
-aina koivuhakaan saakka ja suojellut puutarhaa pohjoistuulta vastaan.
-Joka oksassa oli kukkia. Hänen mielestään ne puhkesivat aivan hänen
-silmissään. Mehiläiset ja kimalaiset surisivat, ilma oli täynnä
-tuoksua ja kimmellystä. Aurinko oli kohonnut kukkulan takaa ja sen
-säteet valaisivat puiden latvoja ja kisailivat pelloilla ikäänkuin
-niillä olisi ollut kiire saapua kiiltävien omenakukkien keskelle
-valaakseen niihin vielä entistään enemmän loistoa ja välkettä.
-
-Nähdessään tämän oli Maija Liisan sydän sulaa säälistä. "Raukka,
-raukka!" ajatteli hän "Onko kumma, vaikka hän onkin luulosairas?
-Eihän hänellä ole ollut kotia siitä saakka kuin hän oli
-neljäntoista-vuotias. Kaikki muuttuisi toiseksi jos saisin hänet
-tänne Lövdalaan. Kuinka hyvän kodin voisinkaan valmistaa hänelle
-täällä! Minulla on ollut täällä niin hyvät päivät aina tähän viime
-vuoteen saakka. Hän voisi kulkea täällä omenapuiden suojassa yhtä
-onnellisena kuin isäkultakin aikoinansa. Jospa saisin vain helliä ja
-hoitaa häntä!"
-
-Maija Liisa tuli aivan punaiseksi innosta ja silmät loistivat. Jos
-hän vain saisi puhua hänen kanssaan Lövdalasta, jotta hän ymmärtäisi,
-että juuri tuollainen koti puuttui häneltä!
-
-Maija Liisa heräsi ajatuksistaan, kun Sven päästi irti hänen kätensä,
-joita hän tähän asti oli pitänyt kiinni.
-
-"Anna viuluni tänne, jotta saan lähteä", sanoi Sven. "Minä huomaan,
-että sinäkin ymmärrät, etten voi muuta tehdä."
-
-Maija Liisa ei voinut ihmetellä, että Sven luuli hänen päästävän
-hänet pois. Hän etsi yhä oikeita sanoja, jotka voisivat pidättää
-häntä, mutta hän ei löytänyt niitä.
-
-"Armaani", sanoi Maija Liisa hyvin nopeasti, "ei suinkaan sinulla ole
-niin kiire! Etkö tahdo hiukan katsella Lövdalaa? Eivätkö nuo kukkivat
-omenapuut ole ihmeen kauniita? Näetkös miten aurinko kauniisti kultaa
-ruohoa? Etkö tahtoisi. --"
-
-Maija Liisa ei voinut sanoa sen enempää. Taaskin sanat puuttuivat
-häneltä. Hän olisi tahtonut puhua Svenille siitä hyvästä kodista,
-jonka he yhdessä voisivat perustaa täällä Lövdalassa, mutta hänestä
-tuntui, ettei Sven panisi siihen mitään arvoa. Hyvä koti ei merkinnyt
-hänelle lainkaan samaa kuin Maija Liisalle.
-
-Sven pyysi häneltä uudelleen viuluaan. Sitten hän ei koskaan enää
-astuisi hänen tielleen.
-
-Maija Liisa painoi kädellään sydäntään ja hengitti raskaasti. Nyt
-Sven aikoi lähteä palaamatta enää koskaan takaisin! Eikä Maija
-Liisa voinut löytää sanoja, joilla hän saisi hänet valtaansa! Hänen
-oli aivan mahdoton pidättää häntä luonaan! Maija Liisa ei tiennyt
-mitään neuvoa. Hänen täytyi totella häntä. Hän poistui ikkunan luota
-hakeakseen viulua.
-
-Mutta kun Maija Liisa oli ottanut viulun käteensä, jäi hän hetkeksi
-paikoillensa seisomaan. Ihmeellisiä ajatuksia syttyi hänen mielessään.
-
-Hän piteli kädessään sitä, jolla oli suurin valta Sveniin. Tämä viulu
-oli ollut hänen voimansa ja lohdutuksensa menneinä aikoina.
-
-Nyt hän ymmärsi, nyt hän ymmärsi! Tämä viulu, musiikki, jota hän
-soitti, oli Sven Liljecronalle yhtä rakasta kuin Lövdala hänelle
-itselleen. Musiikki, se oli hänen kotinsa. Se saattoi lohduttaa ja
-virkistää häntä. Hänen soittaessaan säveleet rakensivat hänen päänsä
-yläpuolelle katoksen, joka loisti kirkkaammin kuin omenakukat ja
-auringonsäteet. Silloin hän astui oikeaan kotiinsa, siihen kotiin,
-joka oli ollut hänen ainoa tyyssijansa koko hänen yksinäisen
-nuoruutensa aikana.
-
-Ennen hän oli kestänyt suuria vaikeuksia murtumatta, siksi että
-hänellä oli viulunsa. Silloin hänen ei tarvinnut muuta kuin tarttua
-jouseen päästäkseen siihen maailmaan, missä hän tunsi olevansa
-onnellinen. Mutta nyt oli luulosairaus saanut hänet valtaansa, siksi
-ettei hän viime vuosina ollut voinut soittaa. Hän oli karkoitettu
-omasta kodistaan.
-
-Oi, kuinka onneton Maija Liisa olisikaan, jollei hän saisi elää
-Lövdalassa! Kuinka vaikea hänen olisi viihtyä vieraissa! Samoin oli
-kai Sveninkin laita. Hän ei voinut kotiintua missään. Hän ei tiennyt,
-mistä hän löytäisi lepoa ja rauhaa.
-
-Maija Liisa tuli äkkiä aivan varmaksi. Nyt hän ymmärsi Svenin
-sairauden, nyt hän tiesi, mikä hänet voisi parantaa. Jos hän kykenisi
-vain avaamaan oven hänen oikeaan kotiinsa, niin hän voisi tulla taas
-entiselleen ja voittaa sen, mikä häntä nyt painosti.
-
-Maija Liisa astui ikkunan ääreen, mutta hän piti yhä viulua kädessään.
-
-"Kultaseni", sanoi hän, "lupaa minulle vain jotakin ennen lähtöäsi!
-Soita minulle vielä kerran. Ehkäpä se tuntui sinusta niin vaikealta
-äsken, siksi että soitit ensi kertaa tuon onnettomuuden jälkeen.
-Mutta minä en usko, että se aina on yhtä vaikeaa. Etkö tahdo koettaa
-uudestaan, jotta kerrankin kuulisin sinun soittavan? Kyllä kai sinä
-voit voittaa itsesi ja soittaa minunkin tähteni! Sanoithan äsken,
-ettet koko talveen ole sairastanut luulosairauttasi, vaan luulit
-olevasi terve. Ehkäpä niin onkin. En usko, että tuo paha on toden
-teolla palannut takaisin. Saatpa nähdä, jos uskallat vain uudestaan
-koettaa...!"
-
-Sven kohautti olkapäitään. "Se on mahdotonta", sanoi hän. "Paha
-pahenee vain seitsenkertaisesti."
-
-Mutta Maija Liisa oli itsepäinen eikä hellittänyt. "Sinun ei
-tarvitse enää koskaan tehdä mitään minun pyynnöstäni. Et suinkaan
-voine kieltää tätä minulta meidän erotessamme! Jos lähdet luotani
-soittamatta, niin olet pahoillasi perästäpäin, kun kielsit minulta
-viimeisen pyyntöni."
-
-Sven näytti epäröivältä, mutta myöntyi sittenkin. "Kyllä minä tiedän,
-miten minun käypi", sanoi hän, "ja sen sinäkin tiedät. Mutta minä
-teen sittenkin sinulle mieliksi."
-
-Maija Liisa hyväili kevyesti viulua kädellään. "Oi, auta minua,
-rakkahin!" kuiskasi hän. "Rakkahin, auta minua!"
-
-Kun Liljecrona otti käteensä viulun, oli hänen otsalleen kohonnut
-jo synkkä, onnettomuutta uhkaava pilvi. Ja kun hän alkoi liikuttaa
-jousta, kajahtivat säveleet yhtä sekavina ja sorahtelevina kuin
-äskenkin.
-
-Hän silmäsi Maija Liisaan ikäänkuin moittien häntä siitä, että hän
-oli viekoitellut hänet tähän uuteen kurjuuteen.
-
-Maija Liisan sydän sykki, jotta hän oli aivan menehtyä, mutta hän ei
-tahtonut näyttää pelkoaan. Hän seisoi paikoillaan ikkunassa, ja hän
-pakoitti huulensa hymyyn, joka ilmaisi toivoa ja iloa.
-
-Ja kas, nyt soitto kuulosti jo vähemmän tuskalliselta ja
-epätoivoiselta! Nyt valoa tunkeutui pilvien lomista esiin, nyt
-murtuivat vankilan muurit, nyt kahleet katkesivat, jotka olivat
-sitoneet sielua.
-
-Suurella vauhdilla säveleet kohosivat ylöspäin, mutta painuivat heti
-taas alas. Syttyi kova taistelu. Säveleet olivat niin painuksissa,
-ettei olisi uskonut niiden jaksavan enää kohota. Mutta samalla ne
-nousivatkin yläilmoihin. Nousivat ja laskeutuivat, nousivat ja
-laskeutuivat. Mutta äkkiä ne kohosivat ikäänkuin enkelien siivillä
-yhä korkeammalle ja korkeammalle. Ne kiitivät taivasta kohti riemulla
-ja ilolla, ne kohosivat korkeammalle kaikkia maallisia ajatuksia ja
-ääniä, aina kirkkaimpaan avaruuteen saakka. Taivas aukeni, ja ne
-yrittivät tulkita autuutta.
-
-Liljecrona laski äkisti jousen alas. Hänen voimansa loppuivat.
-Säveleet olivat kohonneet niin korkealle, että hänen silmiään
-häikäisi kaikki valo ja loisto ja ihanuus.
-
-Hän silmäsi Maija Liisaan. Kyyneleet kiilsivät suurina ja raskaina
-Maija Liisan silmissä, ja hän oli pannut kätensä ristiin. Hänen
-kasvonsa olivat kirkastuneet. Hän ei ollut alhaalla maan päällä. Hän
-oli seurannut mukana tuolla taivaanretkellä.
-
-Sven hengitti kiivaasti. Ei, Maija Liisa ei ollut vain seurannut
-hänen mukanaan, hän oli kiitänyt hänen edellään! Svenin soitto ei
-ollut nostanut häntä niin korkealle, vaan Maija Liisan rakkaus, se
-oli vapauttanut hänet itsensä pimeyden vallasta.
-
-Hänestä tuntui ikäänkuin se voisi vapauttaa hänet kaikesta elämän
-pimeydestä. Se saattoi voittaa kaiken tuskan ja epätoivon.
-
-Sven veti Maija Liisan kädet puoleensa ja suuteli niitä.
-
-"Olitko nyt oikeassa kodissasi?" kuiskasi hän. "Maija Liisa, armaani!
-Siten en ole koskaan ennen soittanut. Sinä se olit, sinun rakkautesi.
-Minä en itse soittanut."
-
-"Koitukoon se onnettomuudeksesi tai onneksesi, mutta nyt minun täytyy
-jäädä tänne. Sinun täytyy auttaa minua ja pidättää minua täällä."
-
-Kaikki hiljeni niin ihmeellisesti puutarhassa, jossa omenakukat
-kaareutuivat ikäänkuin morsiusteltaksi noiden molempien nuorten
-ihmisten päiden yläpuolella.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Liljecronan koti, by Selma Lagerlöf
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LILJECRONAN KOTI ***
-
-***** This file should be named 56446-8.txt or 56446-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/6/4/4/56446/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.