diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 20:47:02 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 20:47:02 -0800 |
| commit | 2c87f5031c7b7e624c2d7adfb53be1a9326b7076 (patch) | |
| tree | 0a0ae748a5e380360848fcfbcaac8b42901e0f14 | |
| parent | 0e4f0e677f39c852726f8337b48a4dc2ec68f676 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56193-8.txt | 12695 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56193-8.zip | bin | 263384 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 12695 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b0f2a4f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #56193 (https://www.gutenberg.org/ebooks/56193) diff --git a/old/56193-8.txt b/old/56193-8.txt deleted file mode 100644 index a419aed..0000000 --- a/old/56193-8.txt +++ /dev/null @@ -1,12695 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Suomalaisia sankareita I, by -Santeri Ivalo and Kyösti Wilkuna - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Suomalaisia sankareita I - Historiallisia kertomuksia - -Author: Santeri Ivalo - Kyösti Wilkuna - -Release Date: December 17, 2017 [EBook #56193] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMALAISIA SANKAREITA I *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -SUOMALAISIA SANKAREITA I - -Historiallisia kertomuksia - - -Kirjoittaneet - -SANTERI IVALO ja KYÖSTI WILKUNA - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja, -1917. - - - - -SISÄLLYS: - -Alkulause. - -_Santeri Ivalo_: - -Omapäinen mies. -Erämaanlinnan puolustaja. -Suomalainen merisankari. -Vesaisen kuolema. -Arkimies sankarina. -"Huomispäivän kuninkaan" apumies. -Taistelevain valtakuntain raossa. -Hakkapeliittain päällikkö. -Pohjolan Leonidas. -Loistossa ja kurjuudessa. -Juhlataistelu. -Käkisalmen puolustus vuonna 1656. - -_Kyösti Wilkuna_: - -Ensimäinen suomalainen aatelismies. -Sotaisa kirkkoruhtinas. -Ovela kuin kettu. -Loistavien voittojen sankari. -Rautamarski. -Petetty kansanjohtaja. -Iloinen kuoleman porteillakin. -Talonpoikainen ratsumestari. -Jalo veljespari. -Nuori lippujunkkari. -Mustan rykmentin sankarit. - - - - -ALKULAUSE. - - -Nykyään, jolloin koko sivistysmaailma elää Mars-jumalan merkeissä, on -syytä palauttaa muistoomme niitä omia urhojamme, jotka kuluneina -aikoina ovat vertaan vuodattaneet synnyinmaansa puolesta, piirtäen -miekankärjellä nimensä sen historian lehdille. Tasapuolisesti historian -kulkua tarkastaessamme on meidän myöntäminen, että sodilla ja -miekkamiehilläkin, erittäinkin silloin, kun kalpaan on tartuttu -isänmaan puolustamiseksi, on kansojen ja valtioiden kehityksessä -enemmän kuin yksistään kielteinen merkitys, kuten nykyaikana ollaan -taipuvaiset väittämään. Joka tapauksessa ovat sodatkin -- katsoaksemme -asiaa yksinomaan persoonallisuuden kannalta -- kansojen keskuudessa -nostaneet näkyville merkitseviä persoonallisuuksia, joihin meillä on -syy tutustua jo yksin kasvattavassakin mielessä. Sillä ovathan -tällaiset ahdingon ja tuskan ajat kansain elämässä tilanteita, jotka, -jos kohta ne paljon pahaakin saavat aikaan, jännittävät äärimmilleen -kansojen ja varsinkin johtoasemaan joutuneiden yksilöiden kykyjä sekä -siten, niin sanoaksemme, korkeapaineen alla, lyhyessä ajassa -kypsyttävät itsesäilytyksen kannalta lujia ja keinokkaita -henkilöllisyyksiä sekä rohkeita ja päättäviä luonteita. - -Niin köyhäksi kuin maatamme ja historiaamme tavallisesti sanotaankin, -niin ainakaan se ei sitä ole sodan telmeistä. Niitä on maamme ja kahden -vieraan rodun väliin puristunut pieni kansamme saanut kestää enemmän -kuin moni isompikin kansa. Ja kun esi-isämme ovat useimmista sodistaan -saaneet suoriutua omin voimin, vieläpä oloissa, jolloin maan raavain -miehistö on ollut vierailla sotatanterilla, niin ovat kansamme -muinaiset taistelut olleet juuri erikoisesti omiaan luomaan -monikeinoisia ja sitkeitä sotaurhoja. Tällaisissa olosuhteissa on -meillä eri aikoina kehittynyt sangen huomattavia talonpoikaisia -kansanjohtajia, kuten Wesaiset, Räsäset, Roivaat, Luukkoset ja Tiaiset. -Mutta eipä sotahistoriastamme puutu laajempaakin mainetta saavuttaneita -sekä suurempia loistotekoja suorittaneita sotasankareita, kuten esim. -useat Horn-suvun jäsenet sekä moniaat Kolmikymmenvuotisen sodan urhot. - -Sotaurhoistamme, ja varsinkin etäisempään menneisyyteen kuuluvista, -mainitsevat aikakirjat useinkin vain ohimennen. He vilahtavat hetkeksi -näkyviin ja jälleen katoavat. Näistä miehistä olemme koettaneet -luoda vähän ehyemmät, selvemmät kuvat, poimia esille, mitä heistä -historia tietää, sekä näiden tosiasiain valossa ja niitä vapaassa -kaunokirjallisessa kertomuksessa mahdollisimman tarkoin noudattaen, -esittää kuvattavain luonteet ja elävöittää heidän toimintansa. Toiset -soturit tunnetaan jo historiastamme vähän tarkemmin; heidätkin olemme -eri kuvauksissa koettaneet tuoda tuttavallisempina lähemmäs lukijaa. - -Menneiden aikojen suomalaisia sotureita kuvattaviksi valitessamme -olemme pitäneet silmällä, että kaikki ovat synnynnäisiä suomalaisia, -josta syystä tästä teoksesta onkin jäänyt syrjään eräitä kotimaamme -historiasta kylläkin tunnettuja merkkimiehiä, kuten esim. Knuutti Posse -ja Pontus Delagardie, koska nämä eivät ole olleet oman maamme lapsia. -Eri aikakausien kotimaisista soturinimistä taas olemme valinneet -edustavimmat, samalla pyrkien esittämään pikapiirteisen kuvan heidän -ympäristöstäänkin sekä sen ajan hengestä, jossa he ovat toimineet. - -Olemme ryhtyneet tähän työhön siinä toivossa, että tämä jalojen -esi-isiemme urhosarja taas uudelleen kumpujensa yöstä astuneena -kehottaisi jälkeläisiänsä samaan uhraavaisuuteen isänmaan puolesta kuin -mihin he aikoinaan olivat vereen ja henkeen saakka valmiit, -- -toivossa, että tämä näin syntyvä vaatimaton "sankarien muisto" opettaen -ja kasvattaen kansalaisiamme ja nuorisoamme miellyttäisi. - -Helsingissä, elokuulla 1915. - -_Santeri Ivalo. Kyösti Wilkuna_. - - - - -ENSIMÄINEN SUOMALAINEN AATELISMIES. - -MATTI KURKI. - - -Pirkkalaiset olivat suuren saaliin kera palanneet Lapin retkeltä, -viettääkseen joulujuhlaa omaistensa luona. He olivat nyt aluksi -pysähtyneet kotiintulomaljoja juomaan päällikkönsä, Matti Pirkkalaisen -luo Laukon taloon. - -Parikymmentä miestä istui heitä suuren honkapöydän ympärillä, jonka -yläpäähän Matti itse oli asettunut. He olivat kaikki parrakkaita ja -vereviä miehiä ja kun he olivat vasta ottaneet tulokylvyn, hohtivat -heidän kasvonsa sitäkin nuorteammilta. Puettuina oravannahoilla -reunustettuihin kallisarvoisiin nuttuihin, joita monet hopeasoljet -koristivat, näyttivät nämä soturikauppiaat kaulaketjuineen mahtavilta -ylimyksiltä. Ja mahtaviapa he olivatkin, sillä heillä oli miltei -rajaton valta laajan Perä-Pohjan yli, jonka rikkaudet virtasivat heidän -kassakirstuihinsa. - -Avaran isäntätuvan seinähirret, jotka aikoinaan oli kuletettu Pyynikin -hongistosta, hohtelivat punaisenruskeina pihkaisten sainioiden valossa, -joita oli pistetty seinärenkaisiin ympäri huonetta. Liedellä, joka oli -rakennettu keskelle tupaa, kiehui hirvenlihaa vaskikattiloissa ja -vartaissa kärisi suuria kinkkuja vierasten ilta-ateriaksi. Lieden ja -sainioiden savun nieli ahnaasti avara lakeinen, joka oli näkymättömissä -pyörteilevän savupilven takana. - -Isäntätupia oli Laukossa kolme. Ensimäisen oli rakentanut Matin isoisä -ja sen jälkeen olivat hänen poikansa ja pojanpoikansa kumpikin valtaan -päästyään rakentaneet itselleen uuden isäntätuvan. Tuon isoisän isä oli -ollut mahtava mies, joka oli kuninkaana hallinnut koko Satakunnan maata -aina Länkipohjaan saakka idässä. Siihen aikaan olivat vielä kaikki -näillä main olleet pakanoita. Hänen kolme poikaansa olivat päättäneet -jakaa laajan perintönsä siten, että laskisivat Länkipohjasta kolme -lastua laineille ja missä kunkin lastu pysähtyisi, siihen asettuisi hän -asumaan, saaden omakseen ympärillä olevan maan aina puolitaipaleeseen -saakka toisten veljien asuntoja kohti. Siten olivat he tehneet ja -vanhimman veljen lastu oli pysähtynyt Liuksialan, keskimmäisen taas -Laukon kohdalle, mutta nuorimman veljen lastu oli kulkeutunut pitkin -Kokemäenjokea aina Teljän kauppalan alapuolelle, jossa se vasta oli -rannalle pysähtynyt. Niin oli Matin isoisä perustanut Laukon talon, -mutta vanhin veli oli hallinnut kuninkaana Liuksialassa. Nyt oli -kuitenkin suvun mahtavuus siirtynyt Laukkoon, sillä Matti, -pirkkalaisten päämies, oli mahtavin mies koko laajassa Satakunnassa ja -hänen nimensä tunnettiin niin Maunu-kuninkaan hovissa Tukholmassa kuin -Lapin tuntureillakin. - -"Minä juon terveydeksenne ja onnellisesti päättyneen retkemme -muistoksi", sanoi päällikkö ja kohotti huulilleen valtavan juomasarven. - -Se lähti kiertämään mies mieheltä ja jokainen lausui sarvea -kohottaessaan vastatervehdyksen isännälle. Tämän jälkeen joivat he -Pyhän Nikolauksen maljan. Se oli heidän erikoinen suojeluspyhimyksensä, -joka taas tälläkin kertaa oli varjellut heitä kaikilta Lapin vaaroilta, -niin että syysretki oli päättynyt onnellisesti ja ilman mieshukkaa. - -Malja maljalta notkistuivat miesten kielenkannat ja keskustelu kävi -vilkkaammaksi ja äänekkäämmäksi. Yksi kertoi seikkailustaan -lappalaiskaunottaren kanssa, toinen taas, kuinka hän lumeen piiloutuen -oli saanut selville siitä yli ajavien lappalaisruhtinasten lukumäärän -sekä sitten toista tietä rientäen ehättänyt heidän eteensä ja eräässä -jokiuoman käänteessä vanginnut heidät yksitellen. Niin ja niin suuret -lunnaat oli hän saanut heiltä kiristetyiksi. - -Kun oli vielä keskusteltu turkisten hinnoista ja oliko edullisempaa -myydä ne Turussa talvehtiville kauppakesteille vai viedä itse -Woionmaahan tai aina Lyypekkiin saakka, kysyi eräs miehistä: - -"Mutta onkos nyt lähtemistä kevätretkelle Lappiin, kun täällä tuntuu -olevan liikkeellä huhuja, että novgorodilaiset talven päälle tulevat -tänne sotaretkelle?" - -Miehet kävivät äänettömiksi ja tuumaileviksi. Eräs heistä ehdotti: - -"Vaan entäpä jos ehättäisimmekin novgorodilaisten edelle ja jättäen -Lapinretken tällä kertaa sikseen lähtisimme itse sotaretkelle -novgorodilaisten maahan?" - -Ehdotus sai kannatusta miesjoukossa, mutta itse päällikkö oli toista -mieltä. Kun itäläiset tulivat sotaretkilleen tavallisesti tammikuussa, -ehtiäkseen kevätkeleillä takaisin kotimaahansa, niin sopi heidän -turkisten kauppoja tehden viipyä kotona kynttilän messuun saakka. -Jollei siihen mennessä vihollisista kuuluisi mitään, niin sopi heidän -rauhassa lähteä tavalliselle kevätretkelleen Lappiin. - -Pantuaan juomasarven jälleen kiertämään miesten kesken jatkoi Matti: - -"Novgorodilaisista puheen ollen muistuu tässä mieleeni eräs vanha -kostonuhka. Kun me Hämeen miesten kanssa viimeksi -- ja siitähän on jo -kohta parikymmentä vuotta aikaa -- olimme sotaretkellä idässä, jouduin -minä eräässä taistelussa vastakkain Novgorodin karjalaisten päällikön -kanssa. Se oli vahva ja riuska mies, niin että minulla oli hänestä -täysi tekeminen. Mutta lopulta kaatoi miekkani hänet maahan. Hän kirosi -synkeästi ja sanoi kuolemaansa kostamaan tulevan vielä semmoisen -miehen, jota suomalaiset saavat paeta kuin kananpojat ja joka naulitsee -minut keihäänsä kärkeen kuin varpusen." - -Miehet nauroivat, sillä heistä tuntui kovin hullunkuriselta, että -heidän voimallista päällikköään oli verrattu varpuseen. Mutta -Matti-päällikkö itse pysyi vakavana. - -"Kuulin, että tuolta päälliköltä jäi nuori poika, joka ikäisekseen oli -ollut harvinaisen kookas", jatkoi hän, "ja kenties tarkotti hän sitä -tuolla tulevalla kostajalla. Olipa nyt miten hyvänsä, mutta aina -milloin leviää huhuja novgorodilaisten sotaretkestä, muistuu tuon -kuolevan päällikön uhkaus mieleeni." - -"Eipä silti, että minä pelkäisin!" lopetti Matti hetken kuluttua ja -laski suonikkaan kätensä pöydälle, niin että juomasarvesta läiskähti -oluen vaahtoa. - -Iloinen mieliala pääsi jälleen valtaan, tarinat seurasivat toisiaan ja -juomasarvi kiersi ahkerasti kädestä käteen. - -Aika joulusta kynttilänmessuun kului rauhallisesti eikä vihollisista -kuulunut mitään. Pirkkalaiset lähtivät siis tavalliselle -talviretkelleen lappalaisia verottamaan. Mutta tuskin oli kahtakaan -viikkoa kulunut heidän lähdöstään, kun vihollinen ilmestyi maahan -äkisti kuin rajuilma. Ryöstöt, murhat, hävitys ja tulipalot siirtyivät -itäiseltä rajalta länteen kuten aina ennenkin novgorodilais-karjalaisen -sotajoukon maahan samotessa. Sota oli, kuten tavallista näinä aikoina, -alkanut ilman mitään edellä käyneitä sodanmerkkejä ja noita epävarmoja -huhuja lukuunottamatta tuli se sen vuoksi täydellisenä yllätyksenä. -Vasta kun ryöstö ja hävitys olivat täydessä käynnissä, alkoi lännempänä -keräytyä "mies savulta" yhteiseen vastarintaan. Mutta nämä -puolustusjoukot kykenivät ainoastaan hidastuttamaan, ei estämään -vihollisen etenemistä. - -Pelkoa mieliin nostattaen levisi ympäri maata tieto, että -vihollissotajoukon karjalaisen osaston päällikkönä on jättiläiskokoinen -mies, nimeltä Pohto. Häntä eivät mitkään esteet pidättäneet -taistelussa, vaan kauhuissaan pakenivat kaikki hänen edestään. -Kerrottiin novgorodilaisten ruhtinaan julistaneen, että jos Ruotsin -kuninkaalla on miestä, joka kykenee Pohdon voittamaan, niin hän maineen -ja kansoineen alistuu Ruotsin kuninkaan hallittavaksi. Mutta ei koko -maasta löytynyt miestä, joka olisi uskaltanut astua Pohtoa vastaan ja -niin tämä idän jättiläinen sai ylvästellen tehdä tuhojaan kuten muinoin -Goliath Israelin maassa. - -Kevät tuli sinä vuonna aikaisin ja äkkiä ja kun vihollisjoukot olivat -päässeet Hämeen sydämeen, lähtivät jäät järvistä ja joista. Viholliset -eivät kiirehtineet paluumatkalle, vaan näyttivät aikovan jäädä -kesäksikin maahan, tehdäkseen hävitystyönsä niin perinpohjaiseksi kuin -mahdollista. Touonteon aikana ilmestyi Pohto joukkoineen -Wesilahdenjärven eteläpäähän ja leiriytyi sinne eräälle niemelle -vastapäätä Laukkoa. Pirkkalaispäällikkö ei ollut vielä palannut -retkeltään, sillä äkillinen kevät oli hidastuttanut matkaa. Laukossa -vallitsi suuri hätä ja pelko. Portit olivat lujaan salvatut ja rengit -saivat olla yötä päivää aseissa. Viholliset ryöstelivät ympäristöllä, -mutta Laukkoa he eivät hätyyttäneet, sillä Pohto oli sanonut: - -"Minä tahdon nähdä, onko pirkkalaisten päällikkö maineensa arvoinen ja -uskaltaako hän miekka kädessä käydä minua vastaan. Vasta sitten, kun -olen surmannut hänet itsensä, ryöstän ja poltan minä hänen pesänsä." - -Tuskassaan ei pirkkalaispäällikön vaimo tiennyt, toivoisiko hän -miehensä tulevaksi vai pysyväksi pois kotoa. Mutta odottamatta -saapuikin Matti Laukkoon, sillä saatuaan pohjan äärille sanoman -vihollisten hävityksistä oli hän levähtämättä rientänyt kotiin yli -vellovien soiden ja tulvivien jokien. - -Pelon ja toivon vallassa kääntyivät nyt kaikkein katseet Mattiin. Hän -itse ei osottanut pelkoa eikä epäilystä, mutta ei muutoin virkkanut -mitään aikeistaan. Levähdettyään päivän kotona lähetti hän sanan -Pohdolle, että hän on valmis taistelemaan hänen kanssaan, missä ja -milloin hän vain tahtoo. Ja Pohto vastasi, että hän soutaa huomenaamuna -kymmenen miehen saattamana sille pienelle luodolle, joka on -puolitaipaleessa hänen leiristään Laukkoon. Sinne tulkoon -pirkkalaispäällikkökin yhtä monen oman miehensä kanssa. - -Taistelun edellisen yön vietti Matti kirkossa, rukoillen ja huutaen -avukseen Pyhää Nikolausta. Ja aamulla, kohta kun aurinko nousi -taivaanrannan yläpuolelle, lähti hän miehineen soutamaan sovitulle -paikalle. - -Keväinen aamu oli tavattoman ihana, järvenpinta peilityyni ja -rantalehdoissa visertelivät linnut ikäänkuin maa ei olisi tiennyt -mitään vihollisjoukkojen hävityksistä. Ilman täytti vasta puhjenneiden -lehtien tuoksu ja vihollisrannalla kohosi leirinuotioiden savu -kohtisuorana tyyneen ilmaan. - -Äänettöminä soutivat pirkkalaiset ja saapuivat ensimäisinä luodolle. -Uteliaina kokoontuivat he toiselle rannalle näkemään vastakkaiselta -suunnalta lähenevää vihollista. Mutta kun nämä olivat niin lähellä, -että heidän silmävalkuaisensa saattoi hyvin erottaa, kalpenivat Matin -miehet hämmästyksestä, sillä Pohdon hartiat olivat niin leveät, että ne -ulottuivat veneen laidasta toiseen ja purren peräpuoli näytti hänen -painostaan vajonneen vedenpinnan tasalle. Pelästyneinä katsahtivat he -päällikköönsä, mutta tämä seisoi siinä tyynenä ja vakaana, vasemmalla -kädellään pusertaen suuren lyömämiekkansa pontta. - -Kun Pohto astui maalle, näytti tanner hänen allaan notkuvan. -Silmäiltyään pirkkalaisia ylimielisesti kiinnitti hän katseensa Mattiin -ja astuen hänen eteensä virkkoi: - -"Jos muistat vielä taistelua Laatokan rannalla, niin tiedä, että minä -olen tullut silloisia velkoja kuittaamaan." - -Mitään vastaamatta astui Matti vihollisten venheen luo, nosti jalkansa -sen kokkaan ja potkasi niin voimakkaasti, että pursi kiiti kuin -sukkulainen kauas järvelle. - -"Mitä sinä sillä tarkotat?" tiuskasi Pohto ja hänen poskipäänsä -tummuivat kiukusta. - -"Arvelin vaan, että se joka jää tänne makaamaan, ei tarvitse enää -venettä", vastasi Matti tyynesti. - -Jättiläismäisen Pohdon kasvot vääristyivät raivosta ja koska itäläiset -eivät koskaan ole olleet mielensä herroja siinä määrin kuin lännen -miehet, unhotti hän kokonaan kaksinkamppailun vaatimukset, tempasi -suuren miekkansa ja huitasi vastustajansa päätä kohti mahtavan iskun. -Mutta nopealla liikkeellä väisti Matti surmaniskun. Sitä tehdessä -ojensi hän kuitenkin tasapainon vuoksi oikeaa kättään ja sen sivalsi -nyt Pohdon miekka läheltä olkaa poikki. Iskusta huumaantuneena putosi -Matti polvilleen. - -"Hoh-hoh, niinhän sinä kuukit pitkin maata kuin kurki!" hohotti Pohto -pilkallisesti. - -Silmittömästi vihastuneena vastustajansa petollisesta iskusta kavahti -Matti samalla seisaalleen. - -"Mutta vielä minä voin lentääkin kuin kurki!" huusi hän ja tempasi -vasemmalla kädellään oman miekkansa. - -"Käyköön näin jokaisen itäläisen, joka vihollisena saapuu tänne -maatamme tallaamaan!" jatkoi hän miekkaansa heilauttaen ja samassa -kaatui Pohto halaistuin otsin ja äänetönnä maahan. - -Sen nähdessään valtasi hänen saattomiehensä suuri pelko, he heittivät -aseensa ja polvilleen langeten rukoilivat armoa. Matti käski heidän -mennä omiensa luo ja kertoa mitä oli tapahtunut. Ja yhtä suuri pelko -valtasi koko vihollisleirin, kun saapui sanoma Pohdon surmasta. He -lähtivät suinpäin pyrkimään kotimaataan kohti, mutta suurin osa heistä -suistui täällä tuhansien järvien sokkeloissa ahdistavien -suomalaisjoukkojen miekkoihin. - -Matin vihastus oli ollut niin voimakas, että hänen poikki lyödystä -kädestään ei vuotanut pisaraakaan verta ja kaikki pitivät sitä Pyhän -Nikolauksen ihmetyönä. Tavattoman nopeasti tointui hän ennalleen ja -lähti heti parannuttuaan Turkuun, jonne kuningas oli hänet kutsunut, -palkitakseen häntä urotyöstään. Kuningas antoi hänelle aateliskirjan ja -sanoi: - -"Minulle on kerrottu, miten taistelu tapahtui, ja muistoksi siitä olen -minä aatelisvaakunaasi teettänyt kurjenkuvan." - -Siitä lähtien kantoi Matti Pirkkalainen nimeä Matti Kurki. Hän sai -talolleen ikuisen verovapauden ja eleli Laukossaan vielä kauan -mahtavana ja kunnioitettuna miehenä. Hänen poikansa peri hänen uuden -nimensä, aatelisvaakunansa ja rikkautensa, ja aikojen kuluessa -kohosivat Laukon Kurjet maansa mainioimpien ylimysten joukkoon. Heitä -elää vielä tänäkin päivänä Pohjanlahden toisella puolen, samalla kuin -tällä puolen elää vielä kansan muistissa suvun kantaisän, kuuluisan -Matti Kurjen, mainio urotyö, jolla hän pelasti isänmaansa vihollisten -vallasta. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -SOTAISA KIRKKORUHTINAS. - -PIISPA KONRAD BITZ. - - -Kun kyllästyneenä katujen hälinään ja pölyyn ja siihen arkipäiväiseen -kauppiasleimaan, minkä vanha pääkaupunkimme Auran rannoilla on saanut, -suuntaat askeleesi sillan yli kaupungin vanhaan keskustaan ja astut sen -tuuhean lehmuston suojaan, joka nykyään verhoo Unikankareen rinteitä, -ja korvissasi alkaa kaikua sen vuosisataisen naakkaperheen vikinä, joka -on asuttanut kaikki komerot ja kolot tuomiokirkon rosoisissa muureissa, -niin tunnet tulleesi kuin lumotulle alueelle, missä arkinen nykyaika -ikäänkuin tukahtuu ja sinä siirryt yhtäkkiä pitkän heilauksen ajassa -taapäin. Mutta tämä on vasta esimakua siitä tunnelmasta, joka sinulla -on tarjona noiden vanhojen muurien sisällä. Kun kuljet syvän -suippokaariporttaalin läpi sisälle pyhäkköön ja yksinäsi käyskelet sen -jykevien, vuosisataisten pilarien keskellä, korkeiden holvien häipyessä -hämäryyteen ja monikirjavien ikkunakuvajaisten hiljalleen siirtyessä -lattiapaadelta toiselle, silloin tunnet irtautuvasi omasta ajastasi, -mielikuvituksesi kohoaa siivilleen ja huomaamattasi siirryt sinä -keskelle vuosisatojen takaisia oloja. Menneisyys ja taru alkavat elää -ympärilläsi. Kun urkujen kohina on vaiennut ja kansa poistunut -kirkosta, on kuin sen kansottaisivat ne lukuisat maalliset ja -hengelliset mahtajat, jotka täällä ovat saaneet viimeisen leposijansa -ja joiden nimet meille ovat jo Maammekirjasta tuttuja. Monien -sivukappelien kätköistä ilmestyy sinun eteesi pitkä rivi mahtavia -kirkkoruhtinaita kallisarvoisine hiippoineen, mantteleineen ja -käyräpääsauvoineen ja sinä olet kuulevinäsi latinalaisen messun säveliä -sekä ylimmäispapillisen siunauksen samalla kielellä. Mutta samalla -kuulet sinä kannusten kilinää ja voittohuutojen kaikua ja näet -kaukaisilla sotatanterilla vallattujen lippujen hulmuavan, kun editsesi -kulkevat Stålhandsken, Eevertti Hornin, Aake Tottin, Cokburnin ja monen -muun sotasankarin haamut. Ne ovat kaikki nekin vaiherikkaiden päiviensä -jälkeen löytäneet levon näiden muurien sisällä. - -Mutta kaikista ylväimpänä, selväpiirteisimpänä ja monumenttaalisimpana -esiintyy kuitenkin sen miehen haamu, joka astuu eteesi muinaisesta -Pyhän Pietarin ja Paavalin kappelista. Päässään kantaa tuo mies, -jonka kasvot ovat kuin pronssiin hakatut, piispanhiippaa. Mutta -hänen käydessään olet sinä kuulevinäsi kannusten kilinää ja -ylimmäispapillisen manttelin alta häämöttää miekanponsi. Myöhemmän ajan -hävitykset ovat lakaisseet pois sen muistomerkin, joka äsken mainitun -kappelin seinämällä on osottanut tuon hiippaa kantavan sotilaan tai -miekkaa kantavan piispan -- kumminpäin vain tahtoo -- viimeistä -leposijaa: kivistä taulua, jonka keskellä näkyy piispanhiippa ja sen -alla Bitz-suvun vaakuna: kullatulla kentällä juokseva pukki. Hiipan -yläpuolella on ollut kirjotus: _Sepulcrum venerabilis patris, domini -Conradi, episcopi aboensis, obiit anno MCDLXXXIX XIII die martii_ -- -Kunnianarvoisan isän, Turun piispan herra Konradin hauta, kuoli 13 p. -maaliskuuta vuonna 1489. - - * * * * * - -Joku voi kenties ihmetellä, että piispa Konrad Bitz on saanut sijansa -tässä julkaisussa, jonka tarkotuksena on verestää suomalaisten soturien -muotokuvia. Eihän Konrad-piispa ole mitään armeijoja johtanut eikä -taisteluita voittanut. Ei kylläkään, mutta hän on kuitenkin täydestä -sydämestä ottanut osaa aikansa valtiollisiin melskeisiin, eikä suinkaan -minään rauhan miehenä, sillä familiaariensa etunenässä on hän ollut -mukana miekanmittelyssäkin. Hän on yksinäinen ilmiö meidän -keskiaikaisten piispojemme joukossa ja hänen henkilökuvansa tuopi -mieleen ne Roland-runoelman säkeet, joissa kuvataan arkkipiispa -Turpinin osuutta eräässä taistelussa: - - Ja läsnä on siin' arkkipiispa Turpin. - Hän orhillaan jo kunnahalle rientää - ja miehillensä siellä haastaa näin: - "On tähän meidät asettanut Kaarle. - Eest' oomme kuninkaan me kuoloon valmiit. - Nyt ristikuntaa suojaamahan käymme! - On taisto ihan eessä: itsekin - jo nähdä voitte laumat pakanain. - Siis armoa nyt Herralt' anokaa, - ma päästön annan teille synneistänne. - Te kuoloss' saatte pyhiks marttyyreiksi - ja asuntonne paratiisi on." - He ratsailt' alas polvillensa käyvät - ja Turpin heidät siunaa Herran nimeen. - Hän synnin lunnaiks taiston heille määrää. - -Tosin ei Konrad-piispan sotaista mainetta kaunista taistelu pakanoita -tai saraseeneja vastaan, sillä olosuhteet saattoivat hänet ottamaan -osaa ainoastaan kotimaisiin melskeisiin. Mutta olkoonpa nyt näyttämö, -missä hän toimi, millainen tahansa, pääasia on se, että hän on ainoa -miekkaa kantava suomalainen kirkkoruhtinas ja sellaisena ansaitsee hän -kyllä tulla muistetuksi menneen ajan suomalaisia sotureita kuvattaessa. - -Aina milloin kuulen nimen Konrad Bitz -- eikö tuon nimen soinnussakin -ole jo jotakin sotaisata ja tuimaa? -- tai milloin se pistää silmääni -jostakin teoksesta tai milloin maamme arvokkaimmassa pyhäkössä -käydessäni pysähdyn hetkeksi Konrad Bitzin viimeisen leposijan ääreen -muinaisessa Pietarin ja Paavalin kappelissa, silloin kohoaa aina -mieleeni eloisana ja värikkäänä kappale melskeistä unioniaikaa. Kun -Maunu Tavastin persoona edustaa unioniajan diplomaattisia yrityksiä ja -rauhallisia neuvotteluja, niin tuopi nimi Konrad Bitz sen sijaan -mieleen tuon levottoman ajan sotaiset melskeet ja äkilliset -vallankaappaukset. Korvissaan kuulee kannusten kilinää, sotaorhien -korskunaa, taisteluhuutoja sekä miekkain ja rautapaitain kalsketta ja -silmäinsä editse näkee kiitävän pitkän jonon ratsumiehiä, joiden -kypärinsilmikot on alasvedetty ja valtaiset jouhitöyhdöt liehuvat -tuulessa. - -Niiden kirjavien kuvien keskeltä, joita nimi Konrad Bitz loihtii -näkösälle unioniajan monivaiheisista oloista, kohoaa eteemme muun -muassa kaksi romanttisinta keskiaikaista linnaamme: Kuusiston ja -Raaseporin. Pyöreine tornineen, ampumareikineen ja vallihautoineen -kohoavat ne yksinäisellä maaseudulla, lehtorantaisten salmien rannalla -keskellä hymyileviä Warsinaissuomen ja Uudenmaan maisemia. Niistä on -toinen Konrad-piispan vakinainen virka-asunto, toinen kuninkaalta saatu -läänilinna. Mutta onpa hänellä valtansa tukena tavallaan kolmaskin -linnotus, nimittäin tuomiokirkko. On hyvin kuvaavaa sekä tälle -sotaisalle piispallemme, että niille oloille, joiden keskellä hän eli -ja toimi, että hän varusti tuomiokirkon kuin konsanaan linnotuksen. -Sen ympärille kohosi hänen toimestaan hammasharjainen muuri -ampumakäytävineen ja torneineen, joissa vahtisotilaat saivat suojaa. -Kun tuomiokirkkoa lisäksi ympäröivät lukuisat kirkolliset rakennukset -jykeine harmaakiviseinineen, niin muodostaa sen aikaisen Turun -kirkkokortteli sangen kunnioitettavan hierarkkisen linnotuksen, jonka -keskeltä jykevänä ja sotaisena kohoaa neliskulmainen torni -ampumareikineen ja -parvekkeineen kuin esikuvana siitä miehestä, joka -näiden varustusten sisällä istuu Turun piispojen tuolilla. - -Tapahtuupa sitten eräänä päivänä keväällä 1464, että Kaarle -Knuutinpoika toisen kerran valtaistuimelta työnnettynä saapuu -seurueineen Turkuun. Ruotsin valtaneuvoskunta on antanut hänelle -elinkautiseksi läänitykseksi muun muassa Raaseporin linnan. Mutta sepä -onkin jo ennestään läänitetty Konrad-piispalle. Kun Kaarle-kuningas -vaatii sitä nyt valtaneuvoskunnan päätöksen nojalla haltuunsa, vastaa -Konrad-piispa jyrkästi: ei! Seuralaisiinsa ja asemiehiinsä turvaten -uskaltaa maanpakolainen kuningas uhkailla piispaa. Kiihtymys kasvaa -molemmin puolin ja yks-kaks ajaa karahuttaa silmikkokypäriin ja -haarniskaan puettu piispa omine asemiehineen ulos kirkkokorttelin -ahtailta ja monimutkaisilta kaduilta. Hätääntyneinä rientävät -porvarit sulkemaan laskupuotejaan sekä telkeämään porttejaan ja -akkunaluukkujaan, sillä siinä tuokiossa on taistelu riehahtanut ympäri -kaupunkia. Piispan asemiehet eivät ole ensikertalaisia tässä leikissä, -sillä edellisenä syksynä ovat he olleet Ruotsissa ja siellä Tukholman -ympäristöllä herransa johdolla mitelleet miekkaa Kristian-kuninkaan -puolesta sekä joukon tovereitaan menettäen vuodattaneet vertansa -useissa kahakoissa. Tuimasti ahdistavat he Kaarle-herran joukkoja, -jotka tappiolle joutuen pakenevat kaupungin mustaveljesluostariin -turvaa etsimään. - -Aikakirjojen tiedot Konrad-piispan ja Kaarle Knuutinpojan välisestä -yhteentörmäyksestä ovat kovin niukat, mutta lastenleikkiä ei se missään -tapauksessa liene ollut, koska Kaarlen mainitaan siinä vähällä olleen -henkensä menettää. Tappiolle joutuneena ja nöyryytettynä sai hän sitten -koko sen kevään ja vielä seuraavan kesänkin majailla luostarin -vaatimattomissa suojissa, nauttien dominikaani-veljesten -vieraanvaraisuutta. Vasta seuraavana syksynä suvaitsi Konrad-piispa -monien neuvottelujen jälkeen luovuttaa hänen asunnokseen Raaseporin -linnan. - - * * * * * - -Juhannuspäivänä vuonna 1457, jolloin pieni Turku tuoksui pihlajan- ja -tuomenkukilta ja jolloin Kupittaan lähteellä seisoi monikirjailtu ja -seppelöity juhannuskuusi, nähtiin päivämessun jälkeen kaupungin -kaduilla liikuskelevan kaikki ne mahtimiehet, jotka Suomen kohtaloita -tähän aikaan ohjailivat. Kaikki suuntasivat he askeleensa Pyhän -Kerttulin majataloa kohti Mätäjarven kaupunginosassa. Sinne olivat -Suomen "maasäädyt" kutsutut koolle antamaan vahvistuksensa Kristian -Oldenburgilaisen kuninkaaksi ottamiselle ja Kaarle Knuutinpojan -valtaistuimelta karkottamiselle. Pyhän Kerttulin veljeydensaliin näemme -vähitellen kokoontuvan piispa Olavi Maununpojan tuomiokapitulinsa -keralla, Suomenmaan molempien laamannien, joista toinen on Konrad -Bitzin isä, Turun kaupungin pormestarien ja raadin, joukon yksityisiä -aatelismiehiä sekä lopuksi tuon tavallisen kaksitoistamiehisen -talonpoikaisen lautakunnan. Saapuvilla on sitäpaitsi väliaikainen -valtionhoitaja Eerik Akselinpoika Tott sekä pari piispaa ja joukko -valtaneuvoksia Ruotsista. Heidän painostuksestaan syntyy päätös, jossa -tapahtunut kuninkaanvaali vahvistetaan ja sortunut Kaarle Knuutinpoika -merkitään "kovaksi, julmaksi ja vääryydentekijäksi." Jos suomalaisten -herrojen joukossa onkin -- mikä esim. piispa Olavi Maununpoikaan nähden -on hyvinkin luultavaa -- Kaarlen kannattajia, niin eivät he uskalla -asettua vastustamaan sitä, mikä on jo tapahtunut, vaan yksimielisesti -vahvistavat kaikki sineteillään tehdyn päätöksen. - -Suomalaisten herrojen joukossa voimme sanoa olleen ainakin yhden, joka -omalta osaltaan sinetöitsi päätöksen täydestä vakaumuksesta. Hän oli -piispa Olavi Maununpojan lähin mies, tuomiorovasti Konrad Bitz. Hän on -täysiverinen unionipuolueen mies ja kuningas Kristianin uskollinen -kannattaja niin kauan kuin tämän vallasta on vähänkään jälellä -Ruotsissa ja Suomessa. Tässä valtiollisessa kannassaan on hän paljon -rehellisempi ja suorempi kuin sotaisuudessa hänen veroisensa Upsalan -arkkipiispa Juho Pentinpoika sekä Linköpingin piispa Kettil -Kaarlonpoika, jotka omien etujensa takia heilahtelivat puolelta -toiselle ja siten esiintyvät historiassa valtiollisina juonittelijoina. - -Sen jälkeen kuin Konrad Bitz parhaina miehuusvuosinaan valitaan Olavi -Maununpojan seuraajaksi (1460) ja käypi pyhän isän luona saamassa -piispanvihkimyksen, kykenee hän paljoa suuremmin mahtikeinoin -kannattamaan Kristian-kuningasta. On hyvinkin luultavaa, että -hän paavin luota palatessaan on poikennut kuninkaan puheille -Kööpenhaminaan, saadakseen häneltä tavanmukaisen vahvistuksen Suomen -kirkon etuoikeuksille. Itselleen sai hän myöskin varmaan suuria etuja -ja Raaseporinlinnan saa hän läänityksekseen kolmea vuotta myöhemmin, -jolloin Kristian-kuningas -- kesällä 1463 -- vierailee Suomessa -kokonaisen kuukauden. Syy tähän Kristian-kuninkaan siksikin -pitkäaikaiseen vierailuun maassamme on sekä ajan oloja hyvin kuvaava -että samalla varsin huvittava, minkä vuoksi siitä tässä ohimennen -lyhyesti kerrottakoon. - -Kun pyhän isän kassakamari näihin aikoihin poti kroonillista tyhjyyttä, -kierteli kaikkialla länsimaissa paavin asiamiehiä rahoja keräämässä. -Tekosyynä oli turkkilaisia vastaan muka tehtävä ristiretki. -Skandinavian maista veti apajan Marinus de Fregeno-niminen asiamies. -Mutta kun Kristian-kuninkaan raha-asiat kaipasivat myöskin -parannusta, niin tyhjensi hän pyhälle isälle vedetyn apajan omiin -kassakirstuihinsa. Menettelynsä peitteeksi keksi hän samanlaisen -tekosyyn kuin pyhällä isällä itselläänkin oli. Paaville lähettämässään -kirjeessä selitti hän nimittäin tarvitsevansa noita rahoja sotaretkeen -venäläisiä vastaan -- ja sinä aikanahan pidettiin taistelua heitä -vastaan yhtä ansiokkaana kuin konsanaan turkkilaisten hätyyttämistä. -Antaakseen asialle uskottavuuden leiman tuli nyt Kristian Suomeen muka -tuota sotaretkeä varustelemaan. Itse asiassa ei hänellä ollut mukanaan -mitään sotajoukkoa eikä täällä muutenkaan ryhdytty mihinkään -varusteluihin. Arvatenkin Turussa, jonne maamme kaikki merkkihenkilöt -olivat kokoontuneet, kuninkaan vierailun aikana seurasi iloinen juhla -toistaan ja voimmepa hyvällä syyllä otaksua Kristian-kuninkaan -pistäytyneen ystävänsä ja kannattajansa Konrad-piispan vieraana -Kuusiston linnassa. - -Paluumatkalle kiirehtivät Kristiania Ruotsissa puhjenneet -levottomuudet, joita juonikas arkkipiispa sillä aikaa oli viritellyt. -Tällä matkalla seurasi häntä Konrad-piispa sotajoukkoineen, ottaen osaa -kapinan kukistamiseen ja menettäen taisteluissa Tukholman ympärillä -osan miehiään, kuten jo mainittu. Petollisen arkkipiispan pisti -kuningas Kristian vankeuteen, minkä johdosta paavi julisti hänet -kirkonkiroukseen. Tältä julistukselta kielsi Kristian pätevyyden ja -pyysi asiassa muutamien hengellisten herrain, niiden joukossa Konrad -Bitzin, lausuntoa. Voimme arvata, että Konrad-piispan lausunto asiassa -oli Kristianille suotuisa, vaikka siitä ei asiakirjoissa erityisesti -mainitakaan. - -Konrad Bitzin liitti Kristian-kuninkaaseen varmaankin eräänlainen -henkinen sukulaisuus ja myötätunto, jota hän tunsi tuota -kunnianhimoista ja uljasta kuningasta kohtaan. Mutta painavammin -lienevät häneen kuitenkin puoluekantaa valitessa vaikuttaneet -valtiolliset laskelmat, kuten oli laita muidenkin unionipuolueen -miesten. Olihan selvää, että kuta kauempana kuningas asui, sitä -vapaammin saattoivat ylimykset kotona valtikoida. Ja kun siis -Konrad-piispa, kuninkaan asuessa Itämeren takana, kirjotti joko -linnotetussa päämajassaan Turussa tai vallihaudoilla ympäröidyssä ja -monilukuisten jousimiesten vartioimassa Kuusiston piispanlinnassa -julistustensa ja kirjeidensä alle: _Conradus dei gracia episcopus -aboensis_ -- Konrad Jumalan armosta Turun piispa, niin teki hän sen -varmaankin yhtä suuressa vallantunnossa, kuin jos hän olisi -kirjottanut: Konrad, Jumalan armosta suomalaisten kuningas. - - * * * * * - -Konrad Bitz oli oppinut herra kuten useimmat hänen edeltäjänsä ja -seuraajansa Turun piispanistuimella. Jo parinkymmenen vuotiaana -tapaamme hänet opinteillä ulkomailla. Vuonna 1438 on hän seitsemän muun -suomalaisen keralla kirjotettu Leipzigin yliopistoon. Hänen bursansa -(= rahakukkaro, yliopistokielessä viikkomenot) oli varmaankin runsas, -sillä isä, Wiikin kartanon omistaja Kemiöstä, jossa siis Konrad-piispa -on luultavasti syntynyt, oli ritari ja valtaneuvos sekä myöhemmin -Etelä-Suomen laamanni, ja äiti Anna Klauntytär kuului rikkaaseen ja -mahtavaan Djekn-sukuun. Saatamme siis arvata hänen nuoruuden täydellä -riehakkuudella ottaneen osaa vallattomaan ylioppilaselämään -juominkeineen, paastoilveilyineen ja katukahakoineen. Luultavastikaan -ei rajuluontoinen ja ylpeä opiskelijamme jäänyt vieraaksi -aseharjoituksiin ja miekankäyttöön nähden, sillä kuuluivathan -yhteentörmäykset kaupungin porvarien kanssa sen ajan ylioppilasten -päiväjärjestykseen. Mutta viettäessään täten iloista ylioppilaselämää -tuolla saksilaisessa tieteenpesässä ei hän silti lyö opintojaan laimin, -sillä hänet on jo lapsuudesta määrätty kirkonmieheksi ja hänen -kunnianhimoisissa unelmissaan kangastelee jo varmaankin piispanhiippa -siihen liittyvine suurine mahtineen ja vaikutusvaltoineen. Kantoihan -tähän aikaan Turun hiippaa Maunu Tavast, mies _et re et nomine magnus_, -"sekä toimiltaan että nimeltään suuri", jota maamme muut ylimykset -"palvelivat kuin kuningasta" ja jonka esikuva siis oli omiaan -kiihottamaan kunnianhimoista nuorukaista. Opinkäyntinsä Leipzigissä -päättää hän siis suorittamalla maisteritutkinnon, mikä siihen aikaan -merkitsee paljon enemmän kuin sama oppiarvo nykyään. - -Mutta tähän ei vielä päättynyt Konrad Bitzin ulkomainen opinkäynti. -Kymmenen vuotta sen jälkeen kuin hänet on kirjotettu Leipzigin -yliopistoon, tapaamme hänet vielä toisessakin ulkomaisessa opinahjossa, -vieläpä sellaisessa, jossa yksikään toinen suomalainen ei keskiajalla -ole opiskellut -- joten hän siihenkin nähden on erikoisasemassa muiden -katolisaikuisten piispojemme joukossa. Bolognan yliopiston -germaanilaisen kansakunnan nimiluetteloihin on vuoden 1448 kohdalle -m.m. merkitty: "Dom. Conradus Bydz de Finlandia soluit solidos -duodecim." Kun Bolognan yliopisto oli kuuluisa lakitieteellisenä -opinahjona, niin voimme hyvällä syyllä olettaa, että Konrad Bitz on -saapunut tänne italialaiseen kaupunkiin kuunnellakseen luentoja -roomalaisessa ja kanoonisessa oikeudessa. - -Lakitieteelliset opinnot ovat varmaankin kehittäneet sitä ankaraa -järjestysvaistoa, joka Konrad Bitzille on luonteenomaista. Hänen -piispautensa aikana ja tietysti hänen johdollaan on toimitettu kolme -kappaletta kirkollisia ohjesääntöjä (statuta) sekä Turun tuomiokirkon -lukkarilaki. Noissa statuuteissa on tarkoin ja yksityiskohtia myöten -säädetty tuomiokapitulin jäsenten velvollisuudet sekä sen ajan -monimutkaisen jumalanpalveluksen toimittaminen. Yhdessä näistä kolmesta -statuuttikokoelmasta on ankaroita määräyksiä noituutta ja taikauskoa -vastaan. On kuitenkin huomattava, että Konrad-piispa näihin asioihin -nähden on paljon maltillisempi kuin myöhemmin noitavainojen aikaiset -kirkon ja yliopiston miehet. - -Konrad Bitzin ankaraa järjestyksen rakkautta todistaa sekin, että hänen -toimestaan otettiin tuomiokapitulissa käytäntöön kolme kopiokirjaa, -joihin jäljennettiin saapuneita ja lähetettyjä kirjeitä ja asiakirjoja. -Yhden noista Konrad-piispan määräämistä kopiokirjoista arvellaan olevan -sen arvokkaan asiakirjakokoelman, joka tunnetaan nimellä "Turun -tuomiokirkon mustakirja." Historiantutkimuksemme saa siis olla paljosta -kiitollinen piispa Konrad Bitzille. - -Hänen kirjeensä ja määräyksensä ovat selväsanaisia, täsmällisiä ja -ankaroita. Varsin tuima on esim. se kiertokirje, jonka hän lähettää -maan koulurehtoreille kouluissa vallitsevien epäkohtien johdosta. -Naantalin luostarissa on hän eräänä elokuun päivänä piispautensa -alkuaikoina pitämässä tarkastusta. Siellä on ilmennyt kaikenlaisia -vallattomuuksia ja epäjärjestystä. On kuin näkisimme tuon mahtavan -kirkkovaltiaan tuimin askelin mittelevän veljeskunnan konventtituvan -lattiaa. Silmien leimahdellessa sinkoilee hänen suustaan kiivaita -sanoja, ja arkoina hiiviskelevät munkit hänen ympärillään, samalla kuin -nunnat omalla puolellaan luostaria nyyhkyttävät huntujensa suojassa. -Ankara piispa määrää munkki- ja nunnaluostarit korkealla muurilla -tarkoin toisistaan erotettaviksi sekä järjestää muutenkin luostarin -elämän sille kannalle, että se ei enää myöhemmin anna aihetta -valituksiin. - -Vielä on mainittava, että piispa Konrad Bitzin toimesta Gutenbergin -suuri keksintö ensi kerran saapuu meidän maahamme. Saadakseen -jumalanpalveluksen kaikissa maan kirkoissa yhdenmukaiseksi ja -täsmälliseksi, toimituttaa hän Parisissa Suomen kirkkoa varten -messukirjan, joka v. 1488 painettiin Lyypekissä. Tämä _Missale -ecclesiae Aboensis_ on ensimäinen Suomea varten painettu kirja ja -Konrad-piispa lahjoitti sitä yhden kappaleen kullekin maansa kirkoista. - -Käydessään kahdesti Italiassa ja viipyessään siellä ensi käynnillään -pitempään ei Konrad Bitz luonnollisestikaan voinut jäädä vieraaksi -viriävän renesanssin harrastuksille. Hänen toimensa kotoisen taiteemme -hyväksi osottavat hänet selvästi alkavan renesanssin mieheksi. Suuri -joukko uusia kivikirkkoja rakennetaan hänen aikanaan ja toisia -kaunistellaan runsailla seinämaalauksilla. Hänen muistoaan kantaa esim. -muuan keskiaikaisen taiteemme kauniimpia muistomerkkejä: Sauvon -kirkossa säilynyt ovellinen piispantuoli, jonka runsaiden koristusten -joukossa näkyy m.m. Bitz-suvun vaakuna. - -Heti piispautensa ensi vuosina ryhtyi Konrad Bitz suurentamaan -tuomiokirkkoa. Ikäänkuin sen kattoholvit alkuperäisessä asussaan -olisivat olleet liian matalat tälle ylväälle kirkonvaltiaalle, -korotutti hän keskilaivan holvit runsaasti kaksi kertaa entistään -korkeammalle ja laitatti sinne ylös ikkunat. Tämän suuremmoisen -korjaustyön, jonka kautta maamme emäkirkko kävi entistään paljon -juhlallisemmaksi, ilmavammaksi ja valoisammaksi, on suorittanut -kotimainen mies, mestari Pietari Kemiöstä -- siis piispan kotipitäjästä --- kolmen kisällinsä kera. Muutenkin on Konrad-piispa kaunistellut -tuomiokirkkoa sekä lisännyt sen alttarien ja messupappien lukua. -Hyvällä syyllä voimmekin sanoa tämän toimitarmoisen piispan edustavan -huippukohtaa meidän katolisaikaisessa kulttuurissamme. Samoin kuin -Michel Angelo elämänsä lopputyöksi rakensi Pietarinkirkon mahtavan -kupoolin ja sillä ikäänkuin sinetöitsi renesanssin saavutukset, samoin -korottaa piispa Konrad Bitz tuomiokirkon harjan ikäänkuin esikuvaksi -katolisuutemme korkeimmasta kukoistusajasta. - - * * * * * - -Yhtä vaille kolmekymmentä vuotta kantaa Konrad Bitz Suomen -piispanhiippaa. Vuodet lauhduttavat lujimmankin mielen ja ajanoloon -mukautuu Konrad-piispa alistumaan vanhan vastustajansa Kaarlo -Knuutinpojan kuninkuuteen sekä myöhemmin Stuurein hallitukseen, luopuen -siten unionipyrkimyksistään. Saapa hän omantunnonvaivojakin maallisista -ja sotaisista puuhistaan, sillä elämänsä lopulla pyytää hän paavilta -synninpäästöä, jonka hänen oma tuomiorovastinsa sekä sittemmin hänen -seuraajansa piispanistuimella, Maunu III Särkilahti, Turun -tuomiokirkossa hänelle juhlallisesti antaa. Toimeliaan ja levottoman -elämänsä päättää hän Kuusiston linnassaan 13 päivä maaliskuuta 1489. - -Vuodet vierivät edelleen, tulee uskonpuhdistus, tulee sotia ja -tulipaloja ja ne lakaisevat paljon pois siitä, mitä Konrad-piispa on -Suomen kirkon esimiehenä toimeen saanut. Nuo myöhemmän ajan hävitykset -ne ovat lakaisseet paljaaksi sen Turun tuomiokirkon sivukappelinkin, -jossa hän on saanut viimeisen leposijansa, niin että hänen alussa -kuvattua hautakiveäänkään ei ole enää näkyvissä. Mutta historiamme -säilyttää Konrad Bitzin, tuon sotaisan renesanssipiispan nimen ja -meidän aikamme näkee hänessä yhden katolisaikamme merkillisimmistä ja -samalla selväpiirteisimmistä kirkkoruhtinaista. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -OMAPÄINEN MIES. - -MAUNU FRILLE. - - -Pilvinen ilta -- lokakuussa 1495 -- alkoi hämärtää. Viipurin valleilta -pitkin päivää kumahdellut tykinpauke vaimeni vähitellen ja kuoli pois. -Kaupungista linnaan vievän sillan palkit tärisivät, kun väsyneet, -pölyiset soturit raskain askelin palasivat päivän taistelusta ja -toiset, levänneet miehet, riensivät heidän tilalleen yövahtiin -valleille. Merellä liiteli mustia väreitä. Sieltä puski puuskainen -tuuli, repien irti sadetta, joka pienin, särkynein pisaroin pieksi -sillan poikki astuvain miesten kasvoja. Sateesta välittämättä seisoi -törmällä sillan korvassa parvi linnan sotaherroja. He olivat siinä -tulleet vastakkain ja pysähtyneet tarinoimaan. Oli juuri saapunut -sanoma, että venäläiset olivat ruvenneet rakentamaan siltaa Juustilaan, -viedäkseen Suomenvedenpohjan ympäri joukkojaan ja tykkejään linnan -länsipuolelle, josta piiritettyjen yhteys muun maailman kanssa vielä -oli ollut auki, -- he aikoivat siis nyt lopullisesti sulkea Viipurin -umpisaarrokseen. Päiväpalveluksesta palaavain miesten oli senvuoksi -määrä lähteä yöretkelle hävittämään tekeillä oleva silta ja -karkottamaan sen rakentajat, vaikkakaan ei pitkäaikaista tulosta -tietysti tuosta viivyttämisretkestä voitu odottaa. Vastakkain tulleet -sotaherrat keskustelivat nyt niistä yhä synkkenevistä näköaloista, -jotka heillä olivat edessään sen jälkeen, kun saarto on täydellinen ja -kaikki avun toiveet tukossa. - -Siinä sateisella törmällä olivat useimmat Suomen ylimyssuvut -edustettuina, ja heidän keskustelunsa kohdistui taas heti sangen -terävänä ja katkerana niitä Ruotsin valtaherroja vastaan, jotka monista -pyynnöistä huolimatta eivät olleet ajoissa toimittaneet ylivoiman -ahdistamalle Viipurille eikä koko uhatulle Suomelle apua. Nyt oli -lisäjoukon saapumiselle yhdestoista hetki käsissä, eikä tietoja ollut -mistään avusta. - -Vilkkaimmin otti keskusteluun osaa kaksi keski-ikäistä soturia, jotka -peittelemättömin sanoin arvostelivat Ruotsin valtionhoitajan, Steen -Sturen, saamattomuutta. Toisella heistä, joka ilmeisesti oli matkalla -yövahtiin, oli komeilla hartioillaan kiiltävä haarniska; kypärän sulka -liehui pystyssä ja hänen nuorteilla, kauniilla kasvoillaan kuvastui -reipasta uhmaa. Se oli Tönne Tott, Viipurin entisen, kuuluisan -linnanherran Brik Akselinpojan heimoa, Suomen ylimyssukujen ylpeys ja -toivo. Toinen taas oli matalampi ja hänen pukunsa oli, kun hän juuri -vallihaudoista palasi, savinen ja märkä, eikä hän näyttänyt paljoa -välittävänkään sotilasryhdistään. Mutta hänen harmajat kasvonsa, joita -reunusti karkea parta, olivat eloisat ja hänen silmistään välähti -intoa, kun hän väitteli: - --- Meidän onkin parasta kokonaan lakata odottamasta Sturen apua, -- ei -hän kuitenkaan jouda meitä muistamaan. Eikä hän tästä rajamaasta -välitä, onhan hän sen jo osottanut. Jos näin ajattelemme, silloin -totumme paremmin luottamaan vain itseemme. - -Tämä puhuja oli Maunu Frille, suomalaista ylimyssukua hänkin, joskin -paljo vaatimattomampaa kuin hänen uljas puhetoverinsa Tönne -Erikinpoika. He olivat, vaikka Maunu olikin vähän vanhempi, hyvät -ystävykset kaukaisilta nuoruuden ajoilta, jolloin Frille sai -kasvatuksensa Tottien komeassa kodissa, ja täällä Viipurin piirityksen -aikana olivat he nyt yhä lujittaneet vanhaa ystävyyttään. - --- Emmekö ole jo saaneet tottua luottamaan omiin, vähiin voimiimme. -Taas on päivän taistelu kestetty, päivä kerrassaan täällä kestetään, -kuinka kovalle ottaneekin. Steen herra on meidät hyljännyt -- ei auta -meidän enää hänen edessään ryömiä. - -Näin puhui ylimielinen Tönne miekkaansa kalistellen. Mutta vanhemmat -herrat puistelivat päätään, muristen: - --- Kun ei pakko käskisi vieläkin odottamaan apua! - --- Onhan mahdotonta, etteivät Ruotsin herrat lopultakin oivaltaisi -velvollisuuttaan tätä maaraukkaa kohtaan! - -Mutta Frillen silmät leimahtivat taas: - --- Se ei ole mahdotonta. He eivät katso tätä maankolkkaa samoilla -silmillä kuin me, eikä samoilla tunteillakaan. Se on heistä kaukainen -rajaerämaa, josta ei ole paljo väliä. Toista kuukautta olemme me -suomalaiset jo täällä yksin ponnistelleet, yksin saamme nyt varmasti -ponnistella loppuun asti. Mutta jos tämä sota meiltä omin neuvoin -onnistaa, niin enpä tiedä enempää kuin Tönnekään, onko meidän syytä -noista Ruotsin herroista rauhan aikanakaan niin aivan paljo välittää. - --- Kuinka tarkoitat? kysyi joku vanhemmista miehistä. - --- Arvelen vain, että tulemme heidän avuttaan silloinkin toimeen. Meitä -on nyt kertynyt koolle miltei kaikkien Suomen vapaasukujen edustajia, --- kotimaan puolustaminen on meidät kerrankin ajanut yhteen. Tässä -törmällä seisovat Hornit, Tottit ja Bitzit, tässä ovat Flemmingit ja -Frillet, täällä on Lepaan sukua ja Laukon miehiä, -- entä Posse, mikä -hänkään on enää muu kuin suomalainen! Hätä ajoi meidät kokoon, mutta -miksi emme voisi pysyä edelleenkin koossa. Maamme kohtalo on meidän -hartioilla, _meidän_ on siitä vastattava, -- näin arvelen. - -Hyvin sen puheen ymmärsivät toisetkin herrat, samaa tunnetta asui -heidän kaikkien sydämessä, missä selvempänä missä hämärämpänä. Ja nyt -he jo innostuivat. - --- Niin puhuu kotimaansa kelpo poika, hitto soi! - --- Tosiaankin, me miehistymme täällä! - -Ja Tönne säesti säkenöiden: - --- Suurta kiitosta emme ole velkaa noille Ruotsin valtaherroille, jotka -meidät näin jättävät umpisolaan. Lempo jääköön heidän rengikseen. Mutta -nyt meidän täytyy kestää, _täytyy_, ja silloin olemme heistä irti! - --- Kunpa vain eivät nääntyisi miehemme kesken. Katsokaa! - -Siitä kulki ohi sotilaita, jotka olivat kalpeita valvomisesta ja -ponnistuksista, -- täytyihän heidän alituisesti olla aseissa -torjuakseen kymmenkertaista vihollista. Heitä katsellessaan vanhat -sotaherrat huoahtivat, lähtiessään hekin verkalleen astumaan törmältä -sotilaittensa jälkiä, mikä linnaan, mikä vallille. Mutta Tönne huusi -vielä heidän jälkeensä: - --- Ne miehet kestävät kyllä, ne ovat sitkeitä suomalaisia niinkuin -mekin. Yön levättyämme olemme taas pirteät ja valmiit uuteen -taisteluun, -- joka aamu uusia miehiä! - -Hän jäi, toisten poistuttua, vielä tuokioksi tarinoimaan ystävänsä -Frillen kanssa. Viimemainitun piti lähteä yösounnille ja heidän oli nyt -erottava. Mutta äskeinen keskustelu oli heitä lämmittänyt, se viivytti -heitä vielä. Maunu selitti vanhalle kasvintoverilleen, että jos täällä -Suomen miehet omin voiminsa saisivat vaaran torjutuksi, niin se olisi -kaikkein onnellisin ratkaisu. Sillä samat miehet jäisivät tietysti -silloin ohjaksiin ja maa menestyisi parhaiten omain miestensä johdolla, -jotka tuntevat sen kansan ja sen tarpeet. -- Me kasvamme täällä. -Eiväthän useimmat meistä ole ammattisotureita. Mekin tulimme, veljeni -ja minä, tänne hiljaisesta Haapaniemestämme, jossa komennamme -ainoastaan maanmuokkaajia, kalan ja riistan pyytäjiä. Maan hätä kutsui -ja meistä on nyt täällä tullut sotureita, joiden ei ole tarvis hävetä -eikä kumartaa Ruotsin herroja. - --- Oikein, Maunu. Täällä taistelemme, kunnes talvi ajaa vihollisemme -pois. Ja silloin syyttäköön Steen herra itseään, jos ei hän ajoissa -tullut avuksemme ja jos mekin hänet hylkäämme, -- piru hänet vieköön! - --- Tuohon käteen, Tönne! Mieluummin tunnustan herrakseni vaikka -kaukaisen Tanskan kuninkaan, joka riitelee valtaa Ruotsin itsekkäiltä -ylimyksiltä. Hänkin kai jättäisi meidät tänne oman onnemme nojaan, vaan -tottapa siitä onnestamme silloin vastaisimmekin. - --- Paikalleen puhuttu, Maunu! -- Mutta tuolta tulee veljesi Juhana -sinua hakemaan. - --- Retkelle kai on siis jo lähdettävä. Jää hyvästi veikko, ensi -näkemiin! - -Nuorempi Frille tulikin ilmottamaan veljelleen, että Juustilaan lähtevä -venekunta oli pian valmis ja että Maunun oli jouduttava johtamaan -mukaan otettuja talonpoikia. Toverukset puristivat vielä kerran, kuin -vanhaa liittoaan lujittaen, toistensa kättä, ja kiirehtivät sitten -sillankorvan törmältä kumpikin taholleen taistelemaan. - -Sen syysillan perästä eivät ystävykset Tönne Tott ja Maunu Frille -tavanneet toisiaan moneen vuoteen. Viimemainittu läksi öiselle -souturetkelle Savolaan, jossa Vatikiven luona syntyi ankara taistelu. -Se päättyi onnettomasti suomalaisille. Mukana olleet talonpojat -säikähtivät ja pakenivat ja melkoinen joukko Viipurin harvalukuista, -harjaantunutta varustusväkeä jäi satimeen ja kaatui. Toisia joutui -venäläisten vangeiksi, niiden joukossa Maunu Frille. - -Hän sai nyt kahlata vankiroikkain mukana kauas Nowgorodiin ja sieltä -Moskovaan asti ja tiukasti teljetyssä tyrmässä sai hän muistella -suomalaisten yhteisiä ponnistuksia ja haaveiluja, tietämättä mitään -toveriensa ja kotimaansa kohtalosta. Hänen mielensä kävi raskaaksi ja -hänen sydämeensä iskostui yhä sapekkaampi katkeruus niitä keskenään -kilpailevia Ruotsin ylimyksiä vastaan, jotka olivat hyljänneet Suomen -ja sen miehet vihollisten jalkoihin. - -Neljättä vuotta hän niin sotavankina vietti. Rauha oli tehty Ruotsin ja -Venäjän välillä, vaan suomalaisten vankiraukkain vapauttamista ei näy -kukaan muistaneen, -- Maunu luuli jo saavansa virua koko loppuikänsä -siellä vieraan maan tyrmässä. Mutta eräänä kevätpäivänä hänelle varsin -odottamatta ilmotettiin, että hän on vapaa ja saa palata kotiinsa. - -Ruotsin hallituksessa oli tällävälin tapahtunut keikaus. Steen Sture -oli kukistunut, osaksi juuri Suomen velton puolustamisen takia, ja -unioonikuningas, Tanskan Hannu, oli astunut Ruotsinkin valtaistuimelle. -Tämä kuningas, joka aikaisemmin oli ollut Steen Sturea vastaan liitossa -Moskovan suuriruhtinaan kanssa, toimitutti nyt ensi töikseen (vuonna -1499) Venäjällä vankina olleet suomalaiset vapaiksi. - -Maunu Frille palasi siis Suomeen. Hän oli nyt vanha mies, entistä -harmajampi kasvoiltaan ja kumarampi varreltaan, mutta vanhaa väikettä -oli vielä hänen silmässään. Maa oli laajalti autiona äskeisen -hävityksen jäliltä. Kesantoon jääneitä peltoja ei ollut kotona -Haapaniemessäkään kukaan muokannut, sieltä kun olivat miehiset haltiat -olleet poissa, toinen veli haudattuna Viipurin muurien juurelle, toinen -vankina Venäjällä. Mutta rohkein toivein puuttui sotavankeudesta -palannut mies nyt kotikontunsa hoitoon ja samalla kotimaansa asioihin, -jotka hänelle taas valoisampina kajastivat. Rauha oli toki maassa ja -luhistunut oli se ruotsalaisten herrain valta, joka oli saattanut -Suomen hätään ja häviöön. Ohjakset olivat nyt Hannu-kuninkaan käsissä, -ja hänen hallinnostaan odotti Maunu parempaa onnea kotimaalleen. -Täydellä innolla hän antautuikin uuden kuninkaan mieheksi, olettaen -Suomen toistenkin vallassukujen, Viipurissa vallinneen mielialan -mukaisesti, olevan samalla kannalla. Kuningas puolestaan palkitsi hänen -kestämänsä kärsimykset määräämällä hänet Turun, Suomen päälinnan, -päälliköksi. - -Reippain mielin ryhtyi Maunu nyt kotimaassaan hallintoa pitämään, -pyrkien käytännössä ja sangen itsenäisesti toteuttamaan sen vanhan -ihanteensa, että maa menestyy parhaiten sen omien miesten hoidossa. -Tarmokkaana ja viisaana linnanherrana isännöi hän Turussa, jossa Suomen -vallassuvut kokoontuivat hänen ympärilleen ja porvarit häneen -luottamuksella turvautuivat. - -Mutta sitä rauhan ja hiljaisen elpymisen aikaa ei kestänyt kauan. -Ruotsissa jatkuivat yhä uniooniriidat. Steen Sturella oli siellä -edelleen voimakas puolue takanaan ja se kohotti jo parin vuoden perästä -päänsä karkoittaakseen Hannu-kuninkaan Ruotsin valtaistuimelta. Sota -syttyi, Sturen joukko pääsi voitolle ja vallotti vähinerin Ruotsin pois -unioonikuninkaan miehiltä. Pian sotkeutui taas Suomikin näihin -tapauksiin. Kesäkuussa 1502 saapui Steen Sture meren yli laivastollaan -saattamaan Suomenkin valtoihinsa. - -Tätä herraa ei Maunu Frille rakastanut eikä hänen komentoaan Suomessa. -Hänessä kirvelivät vielä Viipurin piirityksen muistot, hän ei odottanut -tuosta vallanvaihtumisesta mitään hyvää eikä siis luovuttanut linnaansa -Sturelle. Ei millään ehdoilla. Ja hän eli siinä uskossa, että Suomen -toisissakin vaikutusvaltaisissa miehissä vielä oli elävänä säilynyt -"Viipurin henki", se lämmittävä yhteishenki. - -Mutta siinä Maunu mielikatkeruudekseen pettyi. Suomen herrat olivat -näinä vuosina liian monasti vikuroineet ja vaihtaneet mieltään vallan -mukana, he eivät nytkään uskaltaneet seistä Steen-herran taas noussutta -tähteä vastaan. Vanha Viipurikin meni tämän puolelle, kun sen uusi -linnanherra Eerikki Turenpoika, mahtavaa ruotsalaista Bjelke-sukua, -nöyränä matkusti Steen-herraa vastaan. Sitäkään ei Maunu sentään -säikähtänyt, arvaten, että nuo ylhäiset Ruotsin herrat nyt jonkun aikaa -vetävät yhtä köyttä -- kunnes taas riitaantuvat. Ja kun Turkuun saapui -sanoma, että myöskin Raaseporin isäntä, hänen vanha ystävänsä Tönne -Erikinpoika, oli seurannut Bjelken esimerkkiä, niin ei sekään tieto -häntä masentanut, joskin se hänen sydäntään pahasti riipasi. Olihan -Tönne äsken nainut Eerikki Tuurenpojan tyttären, -- oli kai siis -katsonut vaikeaksi asettua suoraan appeaan vastaan! - --- Taipukoot toiset, minä en ryömi Steen Sturen jalkoihin! virkkoi -Maunu vihasesti niille, jotka häntä koettivat taivuttaa, ja hän -varustautui sisukkaasti linnaansa puolustamaan. - -Näin alkoi Turun linnan piiritys kesällä vuonna 1502. Toisen kerran oli -Maunu Frille nyt saarretussa linnassa puolustautumassa piiritysjoukkoa -vastaan. Vaan se joukko ei ollut nyt suuri eikä uhkaava, niinkuin -Viipurin edustalla, se ei ajanut piiritettyihin pelkoa. Väkirynnäköllä -ei Sture jaksanut Turun linnaa vallottaa ja hän purjehtikin pian pois -Ruotsin puolelle, jättäen sotaväkensä piiritystä jatkamaan. Se oli jo -Frillelle kuin puoli voittoa. Mutta hänet yllätti kuitenkin samalla -masentava viesti: - --- Steen-herra on määrännyt Tönne Erikinpojan piiritysjoukkonsa -päälliköksi. - --- Ja Tönnekö on suostunut taistelemaan meitä suomalaisia vastaan, -tiukkaili Maunu ällistyneenä linnaan saapuneelta sanantuojalta. -- -Niinkö? - --- Niin, hän se nyt meitä pommittaa. - -Tuota oli Maunun vaikea käsittää ja sulattaa. Hekö nyt vihollisleirien -päällikköinä, Tönne ja hän, joita sitoi niin luja toveruuden liitto ja -jotka niin täydellisesti toisiaan ymmärtäen löivät kättä viimeksi -erotessaan Viipurissa? Tönnehän oli siellä muita innokkaampi; ja hänkö -nyt tuossa vanhaa veikkoaan sodittamassa -- ei! -- kuinka se on -mahdollista? Kuinka ovat olot voineet kääntyä noin nurin? Itse oli -Maunu johdonmukaisesti ajanut sitä asiaa, joka heitä ahdistuksen aikana -oli kannustanut, ovatko toiset niin tyyten unhottaneet oman -tuskansakin? - -Maunu suri ensin, suuttui sitten silmittömäksi ja päätti käyttää kaikki -voimansa kurittaakseen tuota luopio-ystäväänsä. Mutta vielä kerran hän -suli. Hän tahtoi tavata mieskohtaisesti vanhan ystävänsä, kuulla hänen -omasta suustaan, mikä hänet oli muuttanut, mitä hän mietti, ja lähetti -senvuoksi uskotun palvelijansa Tönne Erikinpojan luo hänen leiriinsä -ehdottamaan, että he tekisivät muutaman päivän aselevon ja yhtyisivät -sovitulla paikalla keskustelemaan. - -Tönne suostui ehdotukseen, toivoen kai Frillen esittävän -antautumisehtojaan. Kaksi venhettä, kymmenen asemiestä kummassakin, -souti eräänä lämpimänä heinäkuun päivänä pieneen, joen suussa olevaan -saareen, missä noustiin maihin. Siellä saattomiehet hämmästyivät -hyväsesti, kun näkivät vihollisjoukkojen päällikköjen heti rientävän -kädet ojossa toisiaan vastaan, yhtyäkseen lämpimään, sydämelliseen -syleilyyn. Parhaina ystävinä he istahtivat kalliolle ja tarinoivat -siinä kauan. He eivät olleet tavanneet toisiaan sittenkuin piiritetyn -Viipurin sillalla ja heillä oli nyt tovereina toisiltaan niin paljo -kyseltävää, niin paljo toisilleen kerrottavaa, -- nopeasti kuluivat -illan hetket. - -Mutta vähitellen kangistui kuitenkin se mieskohtainen, toverillinen -keskustelu. Sanat harvenivat, mieltä painoi heidän nykyinen suhteensa. -Kumpainenkin muisti virkansa ja asemansa, -- pakko oli puuttua ajan -vakaviin asioihin. - --- Miksi taistelemme nyt toisiamme vastaan, virkkoi Maunu vihdoin -pienen vaitiolon jälkeen surunsekaisella, miltei hellällä äänellä. -- -Kuinka se on mahdollista, Tönne, etkö muista enää Viipurin aikaista -innostustamme? - --- Kauan olit, Maunu, venäläisten vankina ja täältä poissa, vastasi -Tönne verkalleen ja rauhallisesti. -- Me olemme seuranneet asioita -täältä läheltä, siinä on erotus. Saatamme suuttua ja innostua, mutta -meillä ei ole voimaa potkia tutkainta vastaan. - --- Steen-herran tutkainta? - --- Niin, hän on ovela mies ja taas mahtava. - --- Ja ainako on kumarrettava hetkellisesti mahtavinta, muistelematta, -miten meitä on kohdeltu! - -Tönne kävi selittelemään välivuosien vaiheita. - --- Sinun vangiksi jouduttuasi tuli Steen Sture kumminkin sotaväkineen -Suomeen... - --- Sittenkuin me suomalaiset yksin olimme pelastaneet Viipurin... - --- Niin kyllä, mutta hän taivutti täällä sittenkin mielet puolelleen. -Vanhan piispan ensiksi, sitten muut... Niin, hän suistui sitten kyllä, -mutta lopuksi hän voitti. - --- Loppua emme ole vielä nähneet. - --- Tanskalaiskuninkaan valta ei täällä kestä, sen olemme ainakin -nähneet. Ja hänen isännyytensä merkitsee täällä vieraan vallan -sortoa... - --- Olenko Turun linnanherrana sortanut tätä maata? kysyi Maunu -terävästi. -- Mutta tästä arvosta olen minä valmis luopumaan, astu sinä -tilalle, pääasia on, että maa saa elää omien miestensä hoidossa. Kysyn -vielä: Etkö muista enää ollenkaan Viipuria? - --- Kuinka en, vastasi Tönne heltyneemmin. -- Hätäpaino ajoi meidät -suomalaiset siellä kokoon. Mutta sitten emme kestäneet koossa, -hajaannuimme taas... - --- Hätäkö siis yksin voi meidät yhdistää, muuten sodimme näin toisiamme -vastaan, huudahti Maunu melkein tuskalla. -- Kautta kaikkien -pyhimysten, emmekö voi eri vaiheissa pysyä yhdessä! - --- Miten kävisi se päinsä, -- esimerkiksi tällä hetkellä? - --- Kysytkö miten? Siten, että heitämme toistemme repimisen ja -tappamisen ja julistamme, että tulemme toimeen ilman Steen-herran -holhousta, jota emme rakasta. Pidämme linnat itse ja hallitsemme maata -itse! - --- Kukistettua Oldenburgilaista varten, virkahti Tönne pilkallisesti. - --- Sekin isännyys on meille parempi, koska se on kaukainen. Viipurissa -opettelimme seisomaan omilla jaloillamme. Lyökäämme taas kättä, sinä ja -minä, sitten seuraavat muut mukana, ylimykset ja porvarit. - --- Olet uneksija Maunu, niinkuin olimme kaikki Viipurissa. Porvarit, -sanot, -- he kumartavat aina sitä, jolla on valta, ja me muut teemme -samoin. Sinä pusket yksin vastatuuleen, se minua säälittää, Maunu, -sillä sinä et sitä kauan jaksa. - -Frille kivahti, mutta asettui taas. Suuttumuksen ja toivottomuuden -risteillessä rinnassaan harasi hän sormillaan harmaata tukkaansa ja -pyyhki hikeä otsaltaan. Tämä oli hänestä niin umpisurullista, tuota -vanhan ystävänsä raukkamaisuutta ei hän vieläkään ymmärtänyt, hän näki -siinä itseluottamuksen puutteen ohessa jotakin itsekkyyttäkin, eikä -tahtonut siitä enää keskustelua jatkaa. Siksi hän nyt äkkiä nousi -pystyyn, polte rinnassaan, tuli silmässään. Mutta tyynesti hän vielä -virkkoi: - --- Et tahdo siis, Tönne Erikinpoika, lyödä vanhan toveruuden kättä? -Etkö tahdo käydä yhdessä kanssani vastaamaan tämän maan kohtaloista, -tuli mikä tuli? - -Tönne Erikinpoika, joka myös oli noussut kalliolta, katsoi -iltatyyneelle selälle, ilmeissään puoleksi ujoutta, puoleksi ivaa, eikä -kotvaseen vastannut. Sitten kohautti hän komeita hartioitaan ja lausui: - --- Olemmehan, Maunu, molemmat valinneet osamme ja arpamme. Tehtävämme -ovat selvät, emme voi tässä ruveta ilmalinnoja rakentamaan, jospa se -meitä huvittaisikin. - --- Siis jatketaan taistelua? - --- Niin, minun asiani on vallottaa Turun linna. - --- Steen Sturelle! -- Maunu astui jo askeleen veneeseensä päin, mutta -pysähtyi vieläkin hiljakseen puhumaan: -- Paljoko onkaan kulunut aikaa -Viipurin piirityksestä, niin, pian seitsemän vuotta! Ehtiväthän siinä -ajassa muuttua mielet jos miehetkin! Mutta muista Tönne, me kestimme -Viipurissa, eikä sinulla ole nyt mukanasi silloisten piirittäjäin -laumoja. Mikäli minusta riippuu, ei sinun ruotsalainen joukkosi -valloita meiltä suomalaisilta Turun linnaa, -- hyvästi! - -He erosivat äkisti, kumpikin astui venheelleen. Rannalla odottaneet -saattomiehet, jotka äsken olivat ihmetelleet Tönne Tottin ja Maunu -Frillen sydämellistä tervehdyssyleilyä, kummastelivat nyt melkein yhtä -paljo heidän kylmiä, vihamielisiä jäähyväisiään, eivätkä he koko -yhtymisestä ymmärtäneet muuta, kuin että hankkeissa olleet rauhantuumat -olivat kai rauenneet. Ne miehet, jotka soutivat Maunun venhettä Turun -linnan vesiportille, sen varsinkin selvästi käsittivät, sillä perässä -istuvan päällikön kasvoilta kuvastui nyt kiukkua ja uhmaa ja hänen -kätensä kääntelivät vihaisesti peräsintä, kun hän satamaan laski. - -Taistelu jatkui nyt entistään kuumempana. Maunu Frille hyökkäsi usein -linnastaan piiritysjoukon kimppuun, ryösti sen laivoja ja pani ymmälle -turkulaiset, jotka eivät tienneet, kenen puolta pitää. Syksy läheni -märkänä ja myrskyisenä, se uhkasi ikäviä aikoja leirielämää viettävälle -saartojoukolle, -- linnan antautumisesta ei ollut mitään toiveita. -Tönnen tähti oli laskemassa, mutta reippaalla mielellä, tarmolla ja -taidolla, johti Maunu linnasta taistelua, varmana siitä, että vielä hän -taivuttaa Suomen herrat toiselle tolalle. Hänen uskonsa oli yhtä luja -kuin hänen intonsa, mutta onni ei kulkenut hänen matkassaan. Niinkuin -Vatikivellä kamppasi hänet nyt taas kumoon omain miestensä odottamaton -uskottomuus. - -Turun linnassa oli vanhoilta ajoilta kotimaisten nihtien ohessa -varustusväkenä joukko saksalaisia palkkasotureita, jotka taistelivat -rahasta eikä rakkaudesta päällikköään kohtaan. Näiden palkkasoturien -pääpyrintönä oli kerätä mahdollisimman paljo varoja, palatakseen kerran -rikkaina miehinä kotimaahansa, ja nyt heidän mielessään syttyi tuuma -siepata yhdellä kertaa isot rahat. Linnan merenpuolisen tornin jossakin -vahvasti lukitussa salakammiossa oli nähty useita lujasti vannehdittuja -arkkuja ja linnalaisten kesken oli levinnyt huhu, että niissä -säilytetään suistetun Hannu-kuninkaan suurta rahallista omaisuutta, --- ne rikkaudet saksalaisia viettelivät. He odottivat yötä, jolloin -etupäässä heidän miehiään oli meritornissa vahteina, murtautuivat -silloin tornihuoneisiin, särkivät ovet ja arkut ja ryöstivät mitä -saivat, -- mitään kuninkaanaarretta siellä ei ollut. Mutta kun heidän -tekonsa heti tuli ilmi, eivät he uskaltaneetkaan antautua ankaran -linnakurin rangaistaviksi, vaan sulkeusivat torniin, käänsivät sen -tykit päälinnaa vastaan, -- tekivät kapinan! - -Niin mitättömästä syystä syttyi Turun linnassa sisäinen sota: Toinen -torni ampui toistaan. Tämä oli liian tuskallinen käänne linnan -toimeliaalle päällikölle. Maunulla ei ollut riittävää väkeä -taistellakseen yhtaikaa kapinoitsijoita ja piirittäjiä vastaan, jotka -viimemainitut heti huomasivat kurin linnassa katkenneen, eikähän hän, -vaikka olisi voittanutkin palkkasoturit, enää olisi voinut luottaa -sellaiseen varustusväkeen. Hänen voimansa oli taittunut... - -Silloin murtui Maunu Frillen mielikin. Hän oivalsi toivottomaksi -taistelunsa armotonta kohtaloaan vastaan. Asemataan tyystin punnittuaan -lähetti hän airueensa Tönne Eerikinpojan luo, joka tarjosi hänelle -väkineen vapaan pääsyn linnasta, ja kutsui piirittäjät sisään. - -Laskusillailla nyt molemmat päälliköt ratsastivat vastakkain, Tönne -uljaana kiiltävässä haarniskassaan ja kauniilla kasvoillaan voiton -hymy, linnastaan poistuva Maunu murtuneena, katse raukeana, aseeton -käsivarsi hervotonna ohjaksissa. - --- Kuten näet, oli unelmasi turha, vanha veli, virkkoi Tönne siinä -tervehdittäessä melkein suojelevalla säälillä masentuneelle entiselle -ystävälleen. - --- Niin, se oli kai liian rohkea unelma, -- tie on nyt auki sinulle ja -Steen Sturelle. - --- Katsos, Hannu-kuninkaan valtaa ei olisi voinut täällä pönkittää -kukaan, hänen mahtinsa on mennyt, siksi taistelit toivottomasti. - --- En taistellut yksin hänen puolestaan, senhän tiedät, vastasi -voitettu ritari hiljaisella äänellä. -- Mutta myönnän sen nyt, Tönne, -se asia, jonka puolesta tahdoin taistella, on tosiaan toivoton, -niinkauan kuin tämän maan omat miehet eivät sen merkitystä ymmärrä. -Ehkä huomaavat he sen joskus vielä hädän hetkellä, niinkuin silloin -Viipurissa, mutta unohtavat kai sen taaskin heti. Tehtäväni on lopussa. - --- Olet raskasmielinen nyt, Maunu, puhui Tönne melkein lohdutellen -uljaan orhiinsa selästä, voimatta samalla salata voitonriemuaan. -- -Väkesi oli uskoton, se ansaitsee aimo rangaistuksen... - --- Ei ole mieleni raskas ainoastaan siksi, -- mutta mitäpä siitä enää. -Turvakirjasi varassa ajan nyt kotiini Haapaniemeen ja siellä minulla on -hyvä aika miettiä pettymyksiäni. Aja linnaan sinä, Tönne, ja ole minua -onnellisempi, eihän rauennut unelmamme enää ole tielläsi. - -Siltapalkit tömisivät, voittajat karauttivat linnaan ja Maunu ratsasti -harvoine asemiehineen tiepuolessa heidän ohitseen pois Suomen Turusta. -Ja samalla hän hävisi Suomen historiastakin. Sen verran hänestä vain -vielä tiedetään, ettei hän voitettunakaan suostunut Stureille vannomaan -uskollisuuden valaa, hän piti kaatuneenakin oman päänsä. Muutamia -vuosia myöhemmin kuoli Maunu Frille unhotettuna ukkona. Mutta hautansa -hän sai Turun tuomiokirkon Kaikkien pyhien kappelissa, jolle hän oli -mahtinsa päivinä tehnyt lahjoituksia. - -Hänen ystäväänsä ja vastustajaansa Tönne Erikinpoikaa seurasi onni -kauan, kunnes se hänetkin lopulta petti. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua -pudotti mestauskirves hänen kauniin päänsä siinä samassa Turun -linnassa, jonne hän nyt Maunu Frillen ohitse ratsasti niin pystynä ja -varmana. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -ERÄMAANLINNAN PUOLUSTAJA. - -PIETARI KYLLIÄINEN. - - -Surun ja ahdistuksen aikaa oli sotavuoden 1495 syksy koko Suomessa. -Palo oli käymässä maan kaakkoisella kulmalla ja sieltä rientävät -pakolaiset, jotka pyrkivät läntisiin maakuntiin taikka ehättivät -lymyilemään Sisä-Suomen saloihin, levittivät kaikkialle tietoja niiden -vihollisjoukkojen tavattomasta suuruudesta ja julmuudesta, jotka -parastaikaa piirittivät Suomen etuvarustusta, Viipuria, ja uhkasivat -sen valloitettuaan syöksyä hävittämään koko auki olevan maan. - -Eräs pakolaisparvi souti siten eräänä sateisena syyspäivänä Saimaan -vesiä niiden latvoja kohden ja poikkesi matkallaan Savon uuteen, -pieneen kivilinnaan, joka yksin seisoi Kyrönkosken kalliosaaressa -laidattoman erämaan keskellä. Venheen laskiessa linnan alle tuntui tuo -varustus vallan äänettömältä ja autiolta, niinkuin ei siellä olisi -eläjiä ollutkaan. Ainoastaan musta oinas seisoi kankein säärin rannalta -kohoavan kallion laella, katsoa jurottaen salmeen soutavaa venhettä, ja -sen jäykkä niska ja suuret, käyrät sarvet kuvastuivat aavemaisina -hallavaa taivasta vastaan. - -Mutta linnan vartiat valvoivat, vaikka näkymättöminä, tornissa ja -muurin sarvilla, ja hetken kuluttua nousi rantakalliolle, suljetun -vesiportin kohdalle, kookas, leveäharteinen mies, joka asettui oinaan -viereen yhtä jykeänä ja jäykkäniskaisena kuin tämä. - --- Mitä olette väkeä, mistä soudatte? huusi karkeaääninen miekkamies -kalliolta, aikomattakaan avata porttia. - --- Pakomatkalla ollaan, laskehan linnaan. - --- Ei tänne ketään lasketa, soutakaa tiehenne. - --- Tulemme Viipurista, meillä on viesti tuotavana Pietari Kylliäiselle. - --- Keneltä? - --- Posse-herralta. - --- Vai Posselta. -- Jo vilkastui kankea mies kalliolla ja huusi -miehilleen alas pihalle: -- Avatkaa portti soutajille! - -Pakolaiset saivat nyt lämmitellä linnan suuressa tuvassa ja saivat -kuumaa rokkaa linnalaisten suuresta padasta. Sitä syödessään kertoivat -he Viipurin kuulumisia salolinnan miehille, jotka eivät olleet sieltä -piirityksen alettua saaneet mitään tietoja. Harvalukuinen suomalainen -puolustusväki on Viipurissa kovin ahtaalla, niin he kertoivat, -tuhatpäinen piiritysjoukko puristaa sitä joka taholta, ampuen kaupunkia -ja linnaa hirmukitaisilla tuliputkillaan ja hyökäten milloin miltäkin -kolkalta. - --- Mutta viipurilaiset pitävät puoliaan? kysyivät linnalaiset -jännittyneinä. - --- Aikovat taistella viimeiseen mieheen asti. Mutta pahasti heidän -rivinsä harvenevat... - --- Entäpä minkä viestin lähetti Posse tänne? - --- Käski vain ilmoittaa, että samanlaiseen syleilyyn kuin Viipuri -joutuu kyllä pian Olavinlinnakin, -- väkeä venäläisiltä riittää. -Varatkaa siis riittävät eväät ja pysykää valveilla, niin käski Posse -sanoa. - --- Siihen olemme tottuneet, vastasi rantakalliolla seisonut soturi -harvakseen, säikähtämättä, kehahtamatta. -- Tulkoot tuiskut -kovemmatkin, kestettävät kai ne ovat. - -Hän saatteli sitten pakolaisvieraansa portille ja jäi taas siihen -korkealle kalliolle jäykkänä ja tukevana seisomaan, katsellen salmen -suusta poistuvaa venhettä. - -Tämä mies oli savolaisen rajalinnan päällikkö, Pietari Niilonpoika -Kylliäinen, mies suomalaista juurta. Täällä savolaisen erämaan laidassa -oli hän kasvanut, taistellut nuorena kotikyläläistensä rinnalla -ryösteleviä karjalaisia vastaan, retkeillyt sitten haarniskaniekkana -huovina Viipurin linnanherran, Erik Akselinpoika Tottin, lipullisessa. -Ja kun Erik herra parikymmentä vuotta sitten rupesi rakentamaan linnaa -sydänmaalle Haapaveden ja Pihlajaveden välisen salmen rannalle, -pitääkseen ryöstelevät rajantakaiset loitommalla, kuului Kylliäinen -siihen asemiesjoukkoon, joka varjeli rakennusväkeä vihollisten -alituisilta hyökkäyksiltä. Tähän pyhälle Olaville omistettuun -rajalinnaan hän senjälkeen jäikin, pysyen siellä alivoutina ja voutina, -kunnes siihen määrin saavutti esimiestensä, Viipurin käskynhaltijain, -luottamuksen, että uusi linna uskottiin hänen komentoonsa. Eipä monasti -tehty talonpoikaisesta soturista linnanherraa, vaan eivätpä tainneet -ylimykset taikka ritarit paljo välittää tämän syrjäisen sydänmaanlinnan -päällikkyydestä. Ja joka tapauksessa kohotti Pietari Niilonpojan tuohon -arvoon ja asemaan hänen oma kykynsä ja kuntonsa. - -Nyt oli Kylliäinen jo vanha. Hänen poskipartansa hohti harmaalta ja -hänen vartensa oli kankea, mutta hänen katseensa oli vielä nuorekas -ja valpas. Hänen oli täytynyt tottua alituiseen valppauteen, -puolustellessaan yhtämittaisilla taisteluilla vuodet vuotensa perästä -tätä valtakunnan etäisintä rajasuojaa, jota eivät venäjänpuoleiset -koskaan jättäneet rauhaan, vaikkapa muuten olisi rauha vallinnutkin -valtakuntain välillä. He näet väittivät Erik herran rakentaneen uuden -linnansa heidän puolelleen rajaa ja katsoivat niinollen oikeudekseen -häätää sen pois siitä vesienristeyksestä, -- siksi täytyi pienen -linnaväen aina olla taisteluvalmiina, kesällä ja talvella, päivisin ja -öisin. Siinä oli päällikön silmä terästynyt ja karaistunut luonto. - -Eikä ollut Kylliäisen auttanut ainoastaan odotella saarellaan -vihollisten hyökkäyksiä. Häätääkseen häärijät silmiltään oli hän usein -tehnyt retkiä rajakyliin, kurittamaan niitä vainolaisia, joita hän -lapsuudestaan asti oli tottunut vihaamaan, väliinpä edemmäskin Laatokan -rannoille asti, missä Käkisalmi oli venäläisvallan pesäpaikkana. Näin -oli hän pitkien vihavuosien halki säilyttänyt linnansa vainolaisilta, -jotka vähitellen oppivat häntä karttamaan. - -Mutta nyt olivat olot muuttuneet. Ilmisota oli puhennut valtakuntain -välille ja Venäjän nuori, voimakas suuriruhtinas oli päättänyt -vallottaa Suomen ja kukistaa Ruotsin. Kauanko kestää Viipuri, joka on -Suomen kynnys? Entä sitten? Syksy kului ja päivä päivältä yhä -jännittyneemmin odottivat pienen Olavinlinnan puolustajat jotakin -viestiä Viipurin kohtalosta, -- taikka sitten vihollisen saartojoukkoa -tykkeineen ja piirityskoneineen omain muuriensa edustalle. - -Mutta ei kuulunut noihin kysymyksiin mitään vastausta. Päivät -lyhenivät, syysmyrskyt kiihtyivät, eikä yhtään venhettä näkynyt enää -Saimaan vesillä. Umpinainen linna oli kuin unohdettu sinne erämaahan, -eristetty kaikesta muusta maailmasta. Siellä oli niin hiljaista, niin -avuttoman hiljaista ja yksinäistä, että karaistujenkin miesten mieli -pyrki lannistumaan. He kävivät harvasanaisiksi, melkein kärtyisiksi, he -välttivät toisiaan ja vartioivat synkännäköisinä valleilla ja tornissa, -kuunnellen virran yksitoikkoista loisketta ja katsellen rantojen -paljaiksi karisseita lehtoja. - --- Tämä käy sietämättömäksi, kuules toveri, puhui vanha linnanpäällikkö -eräänä aamuna, pysähtyessään kierrokseltaan rantakallion reunalle -oinaan luo, joka syyskylmistä välittämättä yhä liikkui ulkona linnan -alueella ja mielellään nousi sen korkeimmille kohdille. - --- Miehiä kalvaa epätietoisuuden jännitys, niinkuin minuakin, jutteli -hän edelleen itsekseen, silmäillen autiolle selälle. -- Meidän pitäisi -ryhtyä johonkin, vaikka mihin, -- kunpa jäätyisivät järvet! - -Tavallista vähemmin ne toki jäätyivätkin tänä syksynä ja pian peitti jo -talven lumi autiot maisemat. Silloin astui Pietari Kylliäinen eräänä -päivänä suureen linnantupaan, julistaen iloisella äänellä miehilleen: - --- Tästä lähdetäänkin nyt hiihtämään, pojat. Pankaa kapula kiertämään -Säämingin salolle! - --- Päästäänkö partioihin? huudahtivat alakuloisina jurottaneet miehet -nyt riemastuneina, kokoontuen päällikkönsä ympärille. - --- Päästään. Koetammepa antaa Viipurin veikoille vähän apua. - -Pietari oli, yhäti mielessään hautoen Viipurin kohtaloa, tullut siihen -päätökseen, että siellä ei ole vielä tapahtunut mitään ratkaisua, -muuten olisi kyllä joku tieto salolle asti lennähtänyt. Siellä siis -taistelevat Suomen miehet yhä vielä epätoivon vimmalla... Vanhan -soturin oli silloin käynyt tukalaksi viipyä kauemmin omassa suljetussa -linnassaan, ja hän päätti hyökätä vihollisen maahan edes hiukan -häiritsemään piirittäjäin turvallisuutta. Heti oli hänestä itsestään -tämä päätös silloin tuntunut yhtä vapauttavalta kuin nyt hänen -miehistään; ja kun Kylliäisen sotakapula lähti kulkemaan harvan -savolaisasutuksen kylästä kylään, kutsuen miehiä partioihin, saapui se -mieliviestinä sinnekin, -- sammumaton oli rajakansassa vanhan koston -jano ja saalistamisen halu. - --- Pojat partioihin, perheet salolle pakosaunoihin! niin kuului komento -joka taholla. Ja suksia käytiin paahtamaan ja keihäitä laskemaan. - -Viikon perästä kuhisikin jo satainen suksimiesjoukko Olavinlinnan -edustalla ja vanha linnanpäällikkö asettui itse sen johtajaksi. Hänen -kankeat jäsenensä vertyivät heti, kun hän veti jalkaansa koipisaappaat -ja nousi suksilleen, hän oli silloin taas notkea kuin nuorukainen. -Puolet linnueestaan otti hän kantajoukoksi mukaansa -- toisen puolen -täytyi jäädä vartioimaan linnaa -- ja niin laskettiin rajan taa. - -Tiet olivat tutut monilta edellisiltä retkiltä, joka mies oli -tehtävästään selvillä. Nopea hiihto halki öisten metsien, -äkkiarvaamaton hyökkäys viholliskylään, talot tuleen, väet veriin, -saaliit kasaan, ja nuolena taas salon poikki seuraavaan kylään, -ennenkuin sinne oli ehtinyt viesti saapuvasta vierailusta. Sama meno -siellä, sama hävitys, ja taas kiireellä eteenpäin. Niin kulki -Kylliäisen partiojoukko kuin hirmumyrsky halki Karjalan maiden, -tähdäten venäläisten varustettuihin keskuspaikkoihin. - -Aikakirjat kertovat, että tällä retkellä poltettiin Venäjän puolelta -rajaa yli 800 taloa, -- hävitys koski siis laajoja alueita. Saatiinko -täten mitään helpotusta ahdistetulle Viipurille, siitä ei historia -sitävastoin tiedä mitään. Viipurin pelasti sen omain miesten -urhoollisuus ja Possen ihmeellinen loppupamaus; mutta mahdotontahan ei -ole, että piiritysjoukon äkilliseen poistumiseen osaltaan vaikutti -myöskin viesti savolaisten rajusta ryntäyksestä piirittäjäin taakse, -heidän omille mailleen. Varmaa on, että kammotun muiston jätti tämä -Kylliäisen retki vihollisten mieliin. - -Mutta pitkään ei hän saanut hiihtomatkallaan siekailla. Saaliit mukaan, -ja pian taas takaisin suorinta tietä aution maan halki. Sillä eipä -voinut Kylliäinen koskaan partioissa kulkiessaan tietää, oliko -sydämmistynyt vihollisjoukko sill'aikaa lähtenyt vastavierailulle -Kyrönkosken linnaan, jonka puolustajamäärä silloin oli tavallistakin -pienempi. Levottomasti ja kiirehtien potki siis jalka kotimatkallakin, -kunnes lumisten selkäin yli kuumotti Olavin jykeä kivitorni. Siellä oli -linna pystössä kalliosaarella ja pian kuvastui sen lumiselta -kallionkielekkeeltä taivasta vastaan myöskin linnalaisten lemmikin, -mustan oinaan, jäykkä niska ja käyräsarvinen pää. - --- Hyvin se otus Olavinlinnaa suojelee, kehahtivat Savon miehet taas -kotisalmea kohden hiihtäessään. - --- Eikö asunekin siinä itse pyhän Olavin valpas henki, arveli muuan -talonpoika. - --- Ellei liene oinas linnan miehiltä oppinut valppauttaan, lisäsi -toinen. - -Taas oli mieli reipas ja iloinen yksinäisessä erämaanlinnassa, jossa -pitkän hiihdon jälkeen oli suloinen levätä. Haihtunut oli epävarmuuden -jäytävä tunne, toiminta oli tuonut uutta toivoa. Ja pian nyt saapui -etelästäkin suksimiehiä kertomaan Viipurin pelastuksesta ja sen miesten -suuresta voitosta. - -Mutta pitkäaikaiseksi ei se lepo nyt tullut Olavinlinnassa. Toisten -suksimiesten mukana saapui sinne näet jo alussa vuotta 1496 viestejä, -että Venäjällä hankkiudutaan taas uuteen hyökkäyssotaan ja Kylliäinen -arvasi hyvin, että nyt kääntyy kosto Savoonkin, -- hän tunsi jo -vanhastaan rajantakaisten sisun. Siksi lähetti hän heti pikaviestit -Turkuun siellä majailevan valtionhoitajan luo muistuttamaan -Savonlinnan olemassaolosta ja pyytämään apua. Sillä linnassa ei ollut -talonpoikaisista partiomiehistä sitä hyötyä kuin hiihtoretkillä, sen -puolustukseen tarvittiin tottunutta aseväkeä. Pian sitä tällä kertaa -saapuikin, 70 ratsumiestä karautti sinne Sisä-Suomen halki ruotsalaisen -ritarin Knuutti Kaarlonpoika Geran johdolla. - -Iso ei ollut se apu, mutta tarkkaan tarpeeseen se tuli. Sillä vielä -samalla talvikelillä teki suuri venäläinen sotajoukko Savonlinnaa -vastaan tuimemman hyökkäyksen kuin minkä tämä koskaan ennen oli -kestänyt. - -Pakkanen oli tänä talvena jäädyttänyt kovaksi yksin Kyrönvirrankin ja -jäälle asti toivat nyt piirittäjät saartokoneitaan, ampuen linnaa -kolmelta taholta. Alituisilla hyökkäyksillä, milloin idästä, milloin -etelästä, he sen lisäksi väsyttivät linnuetta, jonka johtajalta siinä -kysyttiin ääretöntä valppautta. Mutta Kylliäinen ei kyllästynyt. -Päästäkseen pahimmasta puristuksesta hääteli hän aluksi usein -uloskarkauksin piirittäjiä hiukan loitommalle. Mutta eräälle -sellaiselle retkelle kaatui äsken saapunut ruotsalainen ritari ja -suurin osa hänen ratsumiehiään, ja taas oli linnan puolustauduttava -aivan riittämättömällä väellä, -- sen kyvystä tehdä hyökkäyksiä ei -ollut enää puhettakaan. - -Mutta päivä päivältä, viikko viikolta, kesti kuitenkin Olavinlinna. Sen -pienet tykit antoivat kerta kerralta ryntääjille veriset tervehdykset, -yöllä korjattiin päivällä kärsityt vahingot, jokainen mies oli aina -paikallaan ja Kylliäinen oli kaikkialla. Yksin jukuripää oinaskin -kiipesi joka aamu tallista lumisia teitä myöten kalliolle ja seisoi -siinä kankein säärin, katsellen vihollisen vehkeitä. Piirittäjätkin -tunsivat jo tuon "mustan pirun" ja tähtäsivät väliin tuiman tulensa -sitä vastaan, -- luulivat kai sitä linnan lumotuksi haltiaksi. Lähelle -tärähtelikin toisinaan tykinluoti, sora pölähti vierestä ja kaatoi -oinaankin kinokseen. Vaan kiireesti se sieltä kapusi kankeille -jaloilleen, päristi sieraimiaan, puisteli paksua turkkiaan ja asettui -taas kalliolle pää kallellaan ihan kuin entistä äkäsempään -puskuasentoon. - --- Juuri niin, elä hellitä sinäkään! virkahti Pietari Niilonpoika -silloin lemmikilleen, jos osui lähellä olemaan, ja taputti sen lumista -niskaa. -- Täällä pysytään paikoillaan, minkä paukuttanettekin! - -Mutta eräänä aamuna, päivän verkalleen valetessa, näkivät ystävykset -ilokseen, taas yhdessä seistessään rantakalliolla, vihollisten -leiripaikan tyhjänä. Nämä olivat yöllä livistäneet tiehensä kojeineen, -kampsuineen. Keväiseltään rupesivat näet jäät heikkenemään ja se -havainto oli pakottanut piirittäjät poistumaan suurten selkien taa. - -Hetkiseksi oli nyt henkilomaa Olavinlinnassa. Mutta hetkeksi vain. -Kesän tultua palasi vihollinen takaisin sotavenheillään, piiritti ja -pommitti Kyrönsaarta taas ja koetti kiukkupäissään saada valtoihinsa -tuon pienen rajalinnan, jolle ei ollut ehtinyt saapua mitään apua. -Mutta Kylliäinen kamppaili yhä kuin haavoitettu kontio ja hänen pesänsä -kallioilta kilpistyivät aina vainolaisen kynnet. Lopuksi se kyllästyi -piirityssotaan ja läksi sydämmistyneenä hävittämään Säämingin ja Juvan -asutusta. Sen se tekikin perusteellisesti, poltti talot ja talaat, -yksinpä metsätkin laajalta mantereelta, -- viikkokausia törötti linna -sakean savumeren peitossa. Ja kun kulon savu vihdoin haihtui, oli -erämaa entistään autiompi sen ympärillä. - -Mutta linna seisoi valloittamatta paikoillaan. Kuinka monta piiritystä -Kylliäinen näinä vuosina kesti, kuinka monta rynnäkköä hän linnastaan -torjui, sitä ei ole lueteltu aikakirjoissa. Mutta jo siitäkin, mitä nuo -kirjat ohimennen mainitsevat, käy selväksi, että siellä taistelu oli -miltei taukoomaton ja että jänne siltä, jonka tuli niukalla väellä ja -vähillä muonilla puolustaa erämaan rajalinnaa, ei saanut hetkeksikään -laueta. Tavatonta tarmoa ja sitkeyttä siinä kysyttiin, eikä ole ihme, -jos sellainen pingoitus kalvoi miehen ydintä ja voimaa. Vasta taistelun -loppuaikoina hoksasivat Ruotsin ja Suomen johtomiehet tämän rajalinnan -merkityksen ja toimittivat sinne runsaammin apua. Mutta silloin se oli -jo tehtävänsä suorittanut suuressa venäläissodassa. - -Kun vihdoin rauha tehtiin 1497 Ruotsin ja Venäjän välillä, oli -Kylliäinen jo todennäköisesti lähtenyt lepäämään. Ehkä oli hän -kaatunut jossakin viimeisessä kahakassa, häätäessään pois maakuntaa -ryöstäviä vainolaisia. Näihin aikoihin häviää näet hänen nimensä -historiasta eikä ole tietoa, ehtikö hän esimiehiltään saada mitään -tunnustusta sitkeydestään. Luultavasti ei. Eikä ole hänen nimensä -jälkimaailmaltakaan saanut mitään maineen loistokehää, se mainitaan -historiassamme vain ohimennen. Talonpoikaissyntyinen soturi oli erämaan -rajalinnaa puolustaessaan vain suorittanut suuressa sodassa pienen -sivutehtävänsä, täyttänyt velvollisuutensa ja sitten painunut unholaan. -Pietari Niilonpojan syntymävuotta ei tunneta sen tarkemmin kuin hänen -kuolinvuottaankaan eikä hänen suvustaan eikä yksityisestä elämästä -tiedetä mitään. Arvata vain voi, että hänellä, oleskellessaan niin -kauan Olavinlinnassa, oli siellä varsinainen kotinsa, ehkä -perheensäkin. Mitään rintaperillistä ei häneltä kuitenkaan näy jääneen, -koska hänen veljensä muutamia vuosia suuren venäläissodan jälkeen -jakoivat hänen talonsa, joka hänellä oli jossakin Lappeen puolessa. - -Taisteli ja kuoli -- lyhyt tarina! Mutta sillä taistelulla, jonka -Kylliäinen suoritti Savon uudessa linnassa, oli ehkä kuitenkin -eteenkinpäin tähtäävä merkitys. Se ei ainoastaan suojellut erämaan -nuorta asutusta ja nousevaa viljelystä häviämästä, se pelasti myös -täperällä ajankohdalla koko Savon maakunnan sortumasta sitä vaativain -vihollisten käsiin, -- myöhemmin tämä seikka kyllä oivallettiin -paremmin kuin silloin, jolloin Pietari Niilonpoika yhä uudelleen -henkensä hädässä hääteli ryntääjiä pois muuriensa kupeelta. - -Entä tuo Kylliäisen ystävä, musta oinas? Sen tarina kävi -pitemmäksi kuin isäntänsä. Se eli edelleen linnan suojattina ja -suojahaltiana ja seisoskeli usein vartijana sen rantakallioilla, aina -yhtä jäykkäniskaisena jukuripäänä. Vuosien kuluessa kävi se -perintömuistoiseksi Olavinlinnassa, kävi vuosisatain ajaksi. Kun vanha -käyräsarvi lopen kangistui ja kaatui pois, silloin haettiin sen -perikunnan joukosta uusi, musta oinas, joka tunnollisesti jatkoi -edeltäjänsä virkaa, ja tarina tiesi, että niinkauan kuin musta oinas -säilyi Olavinlinnassa, niin kauan säilyi linna valloittamatta. - -Olisiko se todellakin noudattanut ensimäiseltä isännältään oppimaansa -valppautta? - -_Santeri Ivalo_. - - - - -SUOMALAINEN MERISANKARI. - -NIILO GRABBE. - - -Kevätkesä oli koreimmillaan, päivä paistoi lämpimästi ja tuores maa -höyrysi, -- se ikäänkuin kutsui miehiä kyntötöihin. Vaan joutilaina -seisoivat miehet Hiitin sillan luona Janakkalassa -- monta sataa miestä ---, seisoivat siinä vaijeten tai alakuloisesti tarinoiden. Ja -rantaniityllä jyrsi hevosjoukko vasta noussutta nurmea. - -Siinä lepäili se Turusta äsken Hämeeseen paennut sotajoukko, jonka -päälliköt Sillankorvan talossa yhtä alakuloisesti neuvottelivat, mitä -nyt tehdä, kunne kääntyä. - -Tämä sotajoukko, sekaisin Ruotsin miehiä ja suomalaisia, oli viime -syksynä (1521) kylläkin ravakasti ruvennut piirittämään Turun linnaa, -karkottaakseen juutit pois Suomenmaasta, mutta turhan talvityön jälkeen -oli sen nyt täytynyt väistyä länsirannikolta pois sisämaahan, jättäen -linnat ja suurimman osan maata tanskalaisen Sören Norbyn ja hänen -alapäällikköjensä haltuun. - -Ne herrat, jotka tuvassa neuvottelivat, olivat ruotsalaisen sotaväen -päällikkö Niilo Arvenpoika, jalosukuiset suomalaiset veljekset Eerik ja -Iivar Fleming sekä suomalainen vapaamies Niilo Grabbe. Asema oli heille -tosiaankin kiusallinen. Ruotsista oli nuoren, Waasa-sukuisen -vapaussankarin äsken onnistunut häätää kansaa sortavat juutit melkein -kokonaan pois, mutta Suomeen oli näiden valta lujemmin juurtunut, ja -pakoon ajetun kotimaisen väen päälliköt näkivät nyt selvästi, etteivät -he kykene karkoittamaan tanskalaisia Suomesta. - --- Pian meille täällä nälkä tulee, -- mihin siis käännymme, kysyi -uudelleen tuo karski Eerik Fleming, joka nuoruudestaan huolimatta ei -muuten tavallisesti ollut neuvoja vailla. - --- Asettukaamme nyt aluksi Hämeenlinnaan, odottamaan sopivampaa hetkeä, -kehotti hänen nuorempi veljensä Iivar. -- Maakunta saa elättää väkemme. - --- Miksi hyödyksi olisi sulkeutua siihen hiirenloukkuun, huoahti -synkästi Niilo Arvenpoika, jonka jo teki mieli päästä kotiin, Ruotsiin. --- Juutti isännöi täällä kuitenkin, emme voi sitä estää. - --- Mitä siis teemme? - --- Heitämmekö kaikki yrityksetkin? - -Näin kyselivät suomalaiset, ja ruotsalainen herra vastasi nyt -päättävämmin: - --- Heitämme täällä. Hyödyllisempää on, että viemme sotaväkemme tähteet -Kustaa Waasalle avuksi Tukholman edustalle, hän tarvitsee kyllä apua -sitä piirittäessään. - -Suomalaiset herrat miettivät hetkisen ääneti tuota ehdotusta. Eihän se -Flemingejäkään, joiden tilat olivat vihollisten käsissä, oikein -miellyttänyt, vaan käytännöllinen Eerik herra yhtyi kuitenkin pian -Niilo Arvenpojan tuumaan. Tällä hetkellä ei näyttänyt olevan muuta -tehtävissä. Itse oli hän sitäpaitsi äsken viekkaudella pelastunut -Turussa isännöivän Tuomas junkkarin kynsistä, eikä halunnut niihin -uudelleen joutua. Ja hauskemmalta tuntui Iivaristakin päästä Ruotsiin, -kuin jäädä Suomen saloja polkemaan. Mutta nuorin mies joukosta, Niilo -Grabbe, joka muuten oli tunnettu kaikkeen suostuvaksi, iloiseksi -veitikaksi, teki tällä kertaa tosissaan tenän. - --- En lähde sinne vieraisiin oloihin, täällä ovat minulle tutut maat ja -meret. Eikä liene toki Ruotsin valtamiestenkään tahto, että vastarintaa -tekemättä luovutamme juuteille tämän maan. - --- Ei liene, vaan minkäs nyt teemme, murahteli Ruotsin herra -väsyneesti. -- Tukholma on kuitenkin valtakunnalle tärkeämpi kuin tämä -maakunta. - --- Siispä menkää, minä jään, intti Grabbe hänelle harvinaisella -itsepäisyydellä. -- Koetan taistella täällä. - -Ruotsalainen herra katseli häntä jo pitkään ja moittivasti, mutta -Flemingein mielestä, joita itseään säälitti kotimaan jättäminen -vihollisten jalkoihin, oli Grabben tuuma hyvä. Antaapa vaikka -pienemmänkin joukon tehdä täällä vihollisille kiusaa, kunnes Ruotsista -joudutaan suuremmalla väellä heitä karkottamaan. - -Niinpä siis lopuksi sovittiin, että Grabbe saa pienen suomalaisen -asemiesjoukon kanssa jäädä Suomeen vastustamaan vihollista minkä voi. -Hilpeänä kuin aina kiirehti hän valikoimaan joen partaalla lepäilevistä -miehistä mukaansa rohkeimmat ja rotevimmat, ja nämä yhtyivätkin -mielellään hänen lippukuntaansa. - -Kun siis seuraavana päivänä pakeneva sotajoukko läksi liikkeelle Hiitin -sillalta, samotakseen suoraan Uudenmaan rannikolle, josta se aikoi -pyrkiä laivoilla Ruotsiin, erosi Niilo Grabbe miehineen siitä omille -teilleen. Hän poikkesi Lohjalla ohimennen linnan tapaan rakennettuun -kotitaloonsa Grabbakkaan, jossa hän jätti perintötilansa nuoremman -veljensä Yrjö Maununpojan hoitoon, ja lausui hyvästit kotiväelleen. - --- Mihin siis nyt lähdet? kysyi hänen vanha äitinsä oudoksuen nuoren -veitikkapoikansa vakavaa katsetta. - --- Sitä en osaa sanoa. Kenties on matkani pitkä, kenties lyhyt. - --- Mutta kotimaahan kuitenkin jäät? - --- Jään. Mutta vaikka en olisi kaukanakaan, on parasta minulle, ja -teillekin, äiti, että ette tiedä minusta mitään. - -Etelään päin, Suomenlahden rannikolle, laskeutui nyt Niilokin -miehineen, -- nämä seudut olivatkin hänelle vanhastaan tuttuja. Juuri -tältä rannikolta oli hän näet syntyisin, hänen isänsä kun oli ollut -Raaseporin kihlakunnan tuomarina, ja hän tunsi siis lapsuutensa ajoilta -siellä jokaisen jokisuun, jokaisen saaristoväylän satoine salmineen. -Sieltä haki hän nyt käsiinsä tuttuja merenkyntäjiä, osti heiltä tukevat -venheet ja valikoi varmimmat perämiehet mukaansa, -- niitä hän aikoi -tarvita. - - * * * * * - -Tanskalaisvallan keskuspaikkoja Suomessa olivat sen rannikkolinnat, -jotka he olivat lujiksi miehittäneet. Turun linna, jossa julma Tuomas -junkkari isännöi, Kuusiston piispanlinna, jonka juutit äsken olivat -Kurki-piispalta riistäneet, ja Raaseporin linna Uudellamaalla, jossa -piti veristä komentoa raaka tanskalainen Rolof Matinpoika, joka tämän -linnan muureilla pari vuotta sitten oli Kristian Tyrannin verilöylyjen -toimeenpanijana hirttänyt monta Suomen ylimystä ja parasta miestä. -Näistä linnoista he hallitsivat vallottamaansa maata, käyden -alituisesti veronkanto- ja muonitusmatkoilla, jotka itse asiassa aina -olivat ryöstöretkiä. Kansa valitti haikeasti, sillä nämä verottajat -veivät puhtaaksi kaikki, mitä talossa oli, viljan, voit ja karjankin, -ja se vihasi senvuoksi juutteja yhtä katkerasti kuin se heitä kammoi. -Näitä tanskalaisten muonamatkoja häiritsemään läksi nyt Grabbe ensi -töikseen. Kun Rolofin verolaiva purjehti Raaseporista, seurasi hän -saaristossa sen kulkua, vakoillen niemien kärjistä, missä se väkensä -maihin laski. Silloin viiletti hän keveillä soutuvenheillään sisäväyliä -myöten perästä, kätki aluksensa johonkin lehtevään poukamaan ja hiipi -miehineen ryöstöteille hajaantuneiden vihollisparvien kintereille. Ensi -kerran yhytti hän juuttien joukon Inkoon joen suulla, jossa sijaitsevan -pienen kauppakylän he olivat paljaaksi ryöstäneet. Heidän saaliinsa -olikin ollut hyvä, ja metsään paenneet talonpojat kertoivat Grabbelle, -joka siellä iltayöstä miehineen vakoili, että juuttien venheet ovat jo -täydessä lastissa joen rannalla, -- aamulla he aikovat soutaa -laivalleen. - --- Ne lastiveneet me sieppaamme pois, virkkoi silloin Grabbe innostuen. --- Ovatko veromiehet itse venheillään? - --- Vahtimiehiä siellä on, mutta pääjoukko lepäilee muutamassa talossa -kirkon luona, syö ja juo. - --- Käydäänpä katsomaan niitä herkuttelijoita. - -Liiankin valoisa oli alkukesän yö, mutta juuttien vahdit olivat -väsyneet helteisen päivän jälkeen ja torkkuivat alustensa vieressä. He -eivät heränneet siitä koskaan, niin äkkiarvaamatta hyökkäsivät Niilon -miehet heidän kimppuunsa lepikosta. Mutta sissit eivät tyytyneet -juuttien saaliiseen, he hiipivät jokirantaa pitkin edelleen sen tuvan -luo, jossa näiden pääjoukko nyt iltapitojensa jälkeen nukkui. Saatuaan -talonpojilta tiedon, että talon omat asukkaat olivat lähteneet -pakosalle, varasi Niilo mukaansa tukevat pönkkäpuut, ja yön pimeimmällä -hetkellä nousi hän parin miehen seurassa törmälle ja salpasi äkkiä -tuvan oven ulkoapäin, -- koko ryöstäjäjoukko oli satimessa. - --- Nyt tuli nurkan alle -- tuokaa kekäleitä sieltä kodasta! - -Pian loimusivat kuivat hirret. Kun tuvassa nukkuneet viholliset vihdoin -heräsivät savuun ja kuumuuteen ja turhaan ryntäilivät ovelle, kävi se -jo sääliksi ja vaivaksi aremmille suomalaisista. Mutta Grabbe karkasi -heitä, vakuuttaen: - --- Sellaista se on sota. Jos emme me paista heitä, niin he teurastavat -meidät! Näin on juuttien opittava meitä pelkäämään! - -Venheistä jakoi Grabbe talonpojille takaisin suurimman osan näiden -tavaroista, pitäen ainoastaan ruokavaroista sen, minkä joukolleen -tarvitsi. Siitä punousi yhä lujempi ystävyys ja yhteistoiminta Niilon -joukon ja talonpoikaisväen kesken, ja Grabbe tiesi, että missä hän -liikkuikin, oli hänellä aina auttajia ja tiedonantajia. - -Tuvan raunioiden vielä savutessa souti Grabbe miehineen juuteilta -saaduilla venheillä Inkoon joelta merelle omaan lymysatamaansa, -valmistautuakseen uudelle retkelle. - -Ensi ryntäyksen onnistuminen kannusti näet yhä uusiin ja rohkeampiin. -Pian oli hän toisen juuttilaisjoukon kimpussa, joka saaristossa muka -turvallisena odotti maissa viipyviä tovereitaan. -- Väliin, jos hän -voimasuhteiltaan kykeni, antautui Niilo vihollistensa kanssa -tasapäiseen tappeluunkin, mutta useammin hän väijyili heitä solateillä, -kun he palasivat maakunnasta ryöstösaaliineen, ja iski silloin haukkana -heidän niskaansa, säästämättä yhtään päätä. Näin hän hankki -muonavaransa ja muut "sotakustannuksensa", joskin ne siten jäivät -hiukan sattuman varaan. - -Jos oli pakko pitempään piiloilla saaristossa, saattoivat muonat siten -väliin kokonaan loppua. Niin kävi Grabben miehille kerran, kun he -useampia päiviä vahtivat erään verolaivan retkiä. Maihin noussut -juuttijoukko oli siksi suurilukuinen, ettei Niilo uskaltanut käydä sitä -ahdistelemaan, mutta itse tuota sotalaivaa hän katseli lymyluodoltaan -pitkään ja ahnaasti. Ja eräänä iltana hän miehilleen virkkoi: - --- Haetaanko tuosta laivasta evästä? - --- Miten sen tekisimme, epäilivät miehet. -- Niillä on siellä tykkinsä -ja pyssynsä, me joudumme suden kitaan. - --- Ruvetaan heidän väliaikaisiksi veromiehikseen. Soudetaan maihin! - -Rannikolta haki Niilo miehineen juuttien venheen, pukeutui -tanskalaisten merimiesten pukimiin, joita heillä oli entisinä -ryöstösaaliina tallessa, ja lähti illan hämärässä rohkeasti soutamaan -ankkuroituun laivaan. Siellä valvoivat vartiat huolellisesti, mutta -mitään pahaa he eivät aavistaneet, luullessaan yhden veronkantoon -lähteneistä omista venekunnistaan nyt palaavan laivaan. Rauhallisesti -kiinnitti Grabbe venheensä laivan kylkeen, tuttavallisesti kapusi hän -rohkeimpine sisseineen kannelle, -- mutta siellä loppui tuttavuus. -Liian myöhään keksivät laivan vartiat petoksen, he eivät ehtineet -käyttää tykkejään eikä pyssyjään, ennen kuin suomalaiset olivat heidät -kytkeneet omiin laivaköysiinsä. - --- Kiireesti nyt venheeseen lihatynnyrit ja voisaavit, komensi Grabbe. - --- Entä sitten? - --- Sitten hakatkaa pari isoa reikää laivan pohjaan ja korjatkaa luunne -venheeseen. Kas niin! - -Kauhulla kuuntelivat mastoon kytketyt tanskalaiset laivamiehet, kuinka -vesi kohisten virtasi ruumaan. Mutta Grabbe viipyi vielä kannella -miestensä jo laskeuduttua venheisiin. - --- Mitä viivyt? huusivat toverit venheestä. - --- Ruokaa saatiin, mutta pitäisi saada vähän särvintäkin -- sitä haen! - -Ja aivan oikein, sieltä löytyikin hyviä ulkomaan viinejä, vankkoja -tynnyreitä, jotka hän ilosta hihkasten hinasi alas venheeseen -muonalastinsa kukkuraksi. Silloin jouduttiin soutamaan pois, sotalaivan -vajotessa yhä syvemmäs ja siinä olevain Tanskan miesten huutojen -kaikuessa yhä vihlovammin yli aution selän. - -Armottomia olivat nuo merisissien sodankäyntitavat ja näillä retkillä -heidän mielensä yhä kovemmiksi karkenivat. Soutaessaan uppoavasta -laivasta runsaine eväineen lymyluotoonsa Niilon miehet vain nautinnolla -ja ilkkuen juttelivat siitä yllätyksestä, joka kohtaa veronkannosta -palaavia tanskalaisia, kun eivät löydäkään lahteen ankkuroitua -laivaansa -- hittoko sen vei! Mutta tässä saaristossa eivät Niilon -miehet itsekään enää kauan viipyneet, arvaten, että Rolof kyllä lähtee -laivaansa hakemaan. He nostivat purjeet ja laskivat toisiin, -turvallisempiin tähystysluotoihin. - -Ollen alituisesti kosketuksissa rannikkoväestön kanssa sai Grabbe pian -varottavan sanan, milloin Raaseporin laivat lähenivät, ja tiesi silloin -aina ajallansa livistää tiehensä, noustakseen taas aivan toisessa -paikassa kuin aave esille vainolaistensa hirmuksi. Kamalan pelon hän -siten ajoi Tanskan miesten mieliin, jotka eivät enää koskaan olleet -hengestään varmoja ja jotka senvuoksi hyvin haluttomasti lähtivät -linnasta muonamatkoille. Heidän oman merisankarinsa, Sören Norbyn, -kertoi taru olevan liitossa salaisten voimien kanssa, joiden avulla hän -saattoi tehdä tuhoa vihollisilleen yhtaikaa monessa paikassa. Mutta nyt -juutit epäilivät, että tuo nuori suomalainen oli heidän surmakseen -ruvennut aivan samojen salaisten voimien liittomieheksi ja he -rukoilivat aina linnastaan lähtiessään suojeluspyhimyksiään varjelemaan -itseään Niilo Grabben väeltä. - -Mutta yksin Raseporin linnan lähettyvilläkin näytti Grabbe usein -äkkihyökkäyksillään tanskalaisille hätää, uhaten väliin näännyttää -heidät nälkään. He eivät enää tunteneet hallitsevansa valloitettua -maata, jossa he tuskin päivääkään saattoivat elää varmoina. He -tuskastuivat, Rolof Matinpoika vannoi Niilo Grabbelle hirmuista kostoa. -Ja kerran elokuulla, kun Niilo oli polttanut hänen talveksi kootut -heinävarastonsa Raaseporin edustalta, suuttui Rolof lopullisesti ja -läksi koko laivastollaan varsinaiselle sotaretkelle Niilon venekuntaa -pyydystämään. - -Silloin joutui neuvokas mies satimeen. Niilo lepäili viime kolttosensa -tehtyään Baron salmessa pienemmän miesjoukon kanssa, nauttien -vihollisilta siepatuista eväistä. Hän sai kyllä saarelaisilta sanan, -että laivasto oli lähtenyt merelle Raaseporin satamasta, mutta oli -huoleton, koska tiesi pian pääsevänsä puikahtamaan saaristoon, jos -vihollinen laskisi salmeen. Mutta siinä hän pettyi. Ovela tanskalainen -oli saanut tiedon hänen olinpaikastaan ja pani laivojaan purjehtimaan -salmeen sen molemmista suista. - --- Purje idässä! huusi vartia eräänä aamuna päivän noustessa pienellä -saarella lepäävälle partiojoukolle. - --- Purje lännessä! läähätti toinen, juosten vastapäiseltä rannalta. - --- Nyt soutamaan hengen kaupalla! - -Niilo toivoi vielä ehtivänsä pieneen salmeen, jonne eivät juuttien -laivat uineet, mutta syyskesän aamu-usvassa sitä kohden soutaessaan -nousikin niemen takaa purje vastaan, siinä oli Rolof Matinpojan oma -laiva, itse punapartainen päällikkö komentajana kannella. - --- Nyt olet kerrankin merrassa, huusi Rolof, tuntiessaan pakoon -pyrkivässä kymmenhangassa vihatun vastustajansa. -- Nyt et silmukkaani -vältä, olitpa vaikka pirun liitossa! - --- Ei hätää vielä, huusi Niilo, vaikka jo vaalenivat hänenkin melkein -mustiksi ahavoituneet kasvonsa. Sillä kookas laiva kohisi kohti -virkoavassa aamutuulessa ja soutavat sissit näkivät siitä jo venheitä -laskettavan, jotka heidät pyydystäisivät elävinä Rolofin -kidutettaviksi. -- En kulje pirun vaan pyhän Neitsyen suojassa! - --- Olitpa kenen suojassa tahansa, omiin suoliisi sinut nyt hirtän, -kirottu merirosvo! - -Jo luuli Niilo itsekin punaparran totta puhuvan, mutta miehiään hän yhä -hurjempaan sountiin kiihotti. Hän oli kääntänyt venheensä saareen päin, -koettaen ehättää maihin. Kun Rolof sen näki, kiirehti hän laukasemaan -keulatykkinsä. Mutta malttamattomuudessaan ampui hän, vaikka vene oli -niin lähellä, kahdesti harhaan, -- vasta kolmas luoti puhkasi purresta -laidan, tappoi yhden soutajan ja suisti toiset veteen. Vaan silloin oli -Niilon venhe jo siksi lähellä rantaa, että hän miehineen pääsi -kahlaamaan maihin. Mutta Rolofin ilkkuva ääni kaikui salmesta: - --- Koeta vain käpäläkonstia, satimessani olet sittenkin! - -Hän luotti siihen, että hänen venhemiehensä pian saavuttavat kastuneet -merisissit. Hurja kilpajuoksu siinä alkoikin, sittenkuin Rolofin miehet -olivat ehtineet maihin. Mutta henkensä hinnasta pakeneva ei säästä -viimeistäkään voimaansa. Niilo kehotti miehensä juostessa riisumaan -märät vaatteensa ja melkein alastomina he karkasivat metsän läpi, -eksyttäen vihdoin raskaammissa varusteissa olevat sotamiehet jäliltään. - -Lopulleen uupuneina he silloin maahan retkahtivat, ja synkältä näytti -heistä maailma. Ei ollut venhettä, ei aseita, ei vaatteitakaan, -vihollinen purjehti saaren rannoilla ja haki heitä sen metsästä. Mutta -hilpeänä vain Niilo miehilleen kehahti: - --- Melkeinpä tunsin jo hirttosolmun niskassani, mutta livistimmepäs sen -lävitse. Nyt venhettä hakemaan! - -Hän tiesi pääjoukkonsa odottelevan itseään eräässä ulommassa luodossa -ja sinne täytyi pakolaisten nyt koettaa kiirehtiä, pelastaakseen sekä -itsensä että toverinsa, jotka eivät tienneet Rolofin sotaretkestä. -Onneksi heillä oli ystäviä, missä vain oli asutusta, joten he -täälläkin, saaren merenpuoliselle rannalle ehdittyään, pian saivat -venheen ja pääsivät soutamaan toveriensa luo. Mutta kiireellä oli -heidän paettava tältäkin luodolta ja koko Suomen rannikolta, sillä jo -kotvan kuluttua purjehtivat saaren takaa esiin tanskalaisten laivat, -joilla Rolof riensi uudelleen pyydystämään kynsistään luiskahtanutta -sissijoukkoa. - -He nostivat purjeet airojen avuksi ja pieni venekunta laski avomerta -suoraan Viron rannalle, jossa se vihdoin löysi uudet lymypaikat. Mutta -jos pelastuminen pälkähästä useinkin kysyi Grabben joukolta paitsi -neuvokkuutta ja rohkeutta myöskin tavattomia ponnistuksia, niin oli -tämä päivä vaatinut siltä niin ylenluonnollista sielun ja ruumiin -jännitystä, että miehet olivat siihen aivan menehtyä. Eivätkä he, -eksytettyään lopultakin vihollisensa, kotvaan aikaan kyenneet -mihinkään. Mutta kun taas oli päästy lepäämään merellisen saaren päivän -puoleiselle rannalle ja Niilo siellä oli lyönyt tapin auki -tanskalaisilta siepatusta tynnyristä, silloin ei ollut enää kukaan -kurja eikä kipeä. Espanjan viiniä juotiin pahkakupeista ja äyskäreistä -ja pian kajahti aaltojen yli meripoikain ylpeänkomea laulu. -- - -Vapaata ja vallatonta oli se soturi-elämä ja moni mies tottui siellä -liiankin kannun kallistamaan, -- näiltä öisiltä meriluodoilta toi itse -Niilo Grabbekin ne hurjat juomatapansa, joista hän sittemmin kävi -kuuluisaksi. Mutta vahdit valvoivat aina luodon laella ja jos vaara -uhkasi, olivat miehet taas taisteluvalmiit. - -Raaseporin tanskalaisille teki Niilo pahinta kiusaa ja hän tiesi hyvin, -että Rolof Matinpoika vihasi häntä yhtä katkerasti ja syvästi kuin hän -Rolofia. Mutta vaihteeksi purjehti Niilo Virossa vierailtuaan nyt Turun -saaristoon, jonne juutit eivät osanneet häntä odottaa. Pian rupesi -Tuomas junkkarille saapumaan Turun linnaan sanomia, että suomalaiset -merisissit olivat upottaneet hänen vahtilaivojaan ja kaapanneet niitä -hänen muona-aluksiaan, joilla hän juuri oli lähdössä viemään ruoka-apua -piiritettyyn Tukholmaan. Tuittupäinen Tuomas karjui ja kirosi ja -lähetti Niilo Grabbelle Turusta palaavain saaristolaisten mukana -sellaiset viestit, että hän nostaa Grabben kiikkumaan tämän oman -venheen ylimpään mastoon. Viesti kulkeusikin erään Taivassalon -kalastajan mukana Niilon korviin, mutta tämä vain nauraa hohotti sille -uhkaukselle, ilkkuen: - --- Junkkarin laivassa ovat mastot korkeammat, hän pääsee siis ylemmäs -kiikkumaan, kun minä hänet tapaan. Ja ensiksi myöskin! - -Säikkymättä jatkoi Niilo sitkeää taisteluaan juuttien sortovaltaa -vastaan. Muuatta kuukautta myöhemmin kulki hänen jo melkoiseksi -kasvanut venekuntansa taas Taivassalon vesiä ja sama äskeinen kalastaja -näki Grabben taas reippaana ja iloisin silmin ohjaavan sotapurttaan. -Silloin hän huusi tälle salaamattomalla riemulla: - --- Oikein arvasit, Niilo-herra, Tanskan Tuomas se ensiksi joutui -köydessä kiikkumaan. Nyt ei hän sinua enää mastoon nosta. - --- Enhän sitä uskonutkaan. Mutta kerro: Missä on Tuomas junkkari -ylennetty? - --- Ruotsin saaristossa. Siellä kuuluu Kuitian herra hänet tavanneen, ja -nostaneen niiniköyteen... - -Kalastaja kertoi pysähtyneelle venekunnalle nyt tarkemmin tuon koko -Suomen väestöä kutkuttavan tapauksen ja riemuhuudon remahutti se heti -kaikista sotahangoista. Ja entistä uskaliaammin läksi sissilaivasto nyt -ahdistamaan päälliköttömän päälinnan väkeä. -- - -Kaksi kesää ja yhden talven kävi Niilo Grabbe tätä sisukasta -pienoissotaa Suomessa herrastelevia tanskalaisia vastaan, estäen heitä -siten valloitustaan varmistamasta. Maine hänen urotöistään levisi -laajalle hänen kansansa keskuuteen, joka häntä sankarinaan ihaili. Pian -niistä kulkeusi kertomus Ruotsiinkin, jossa kuninkaaksi huudettu Kustaa -Waasa juuri näihin aikoihin sai juutit ajetuksi pois Tukholmastakin. Ne -kertomukset Grabben monista kepposista olivat mieliruokaa tälle -kiihkeälle tanskalaisvihaajalle, hän nauroi niille makeasti ja lupasi -pitää tuon rohkean soturin muistissaan. -- Sille miehelle on -toimitettava apua, virkkoi hän ja rupesi taas vakavasti ajattelemaan -Suomen vapauttamista sortajain käsistä. - -Kun sitten syyskesällä 1523 Fleming-veljesten johtama sotajoukko saapui -meren yli Suomeen, murtamaan sieltä tanskalaisten ikeen, silloin yhtyi -Grabbe heti venheineen ja neuvoineen siihen, ryhtyen palavalla innolla -säännölliseen sotaan vainoojiaan vastaan. Ensi rivissä hän riehui, kun -Turun linna juuteilta valloitettiin. Sieltä riensivät Fleming-veljekset -ajamaan takaa sisämaahan väistyneitä vihollisia, mutta Grabbe purjehti -laivastollaan tuttuja vesiä rannikkoa pitkin, puhdistaen linnat ja -saariston tanskalaisista. Raaseporin, jonka kapeilla vesillä hän niin -usein oli sissinä kierrellyt, valloitti hän nyt vaivatta, mutta hänen -sisukas vastustajansa Rolof Matinpoika ei ollut enää siellä, hän oli -joku aika sitten siirtynyt Viipurin linnan komentajaksi. - -Niilo ei nyt siis saanut pidetyksi Raaseporissa niitä käräjiä, joita -hän niin usein, ahdistettuna ollessaan, oli mieleensä kuvitellut, ja -hän purjehti siis yhä idemmäs rannikkoa pitkin, vallaten juuttien -laivat ja varustukset, eikä hänen jälkimaineensa salaa, että hänen -kostonsa oli kova. Hätääntyneinä pakenivat tanskalaisjoukkojen tähteet -Viipurin linnaan, joka vielä oli heidän käsissään. Mutta syyskuun -lopulla 1523 laski Grabbe laivastollaan Uuraan salmen kautta Viipurin -lahteen ja ryhtyi sen linnaa piirittämään. - -Täällä joutuivat siis nyt vihdoin vastakkain nuo leppymättömät -veriviholliset, Niilo Grabbe ja Rolof Matinpoika, ja nyt olivat "vanhat -velat" kuitattavat. Tässä tapahtuu ratkaisu, -- se käsitettiin selvästi -molemmissa sotajoukoissa, joiden välinen taistelu heti kävikin -tavattoman kuumaksi ja katkeraksi. Niilo tiesi, ettei Rolof kauan jaksa -puolustautua pakolaisjoukkoineen Viipurin linnassa, jota ei oltu -ehditty piiritykseen varustaa, ja voitonvarmana lähetti hän linnaan -ylpeän viestin, että tanskalaiset saavat nyt valita: - --- Tahdotteko jäädä sinne savustettaviksi kuin repo luolaansa, taikka -antautua armoille? - --- Niilo Grabben armoille -- ei koskaan! -- Niin vastasi sisukas -tanskalainen, hyvin arvaten, minkälaista olisi sen sissipäällikön armo, -jota kohtaan hän tunsi niin syvää kammoa. - -Hän taisteli epätoivon vimmalla, joskin selvästi oivaltaen, että -antautumiseen oli sittenkin pakko. Ruokavarat loppuivat, ampumavarat -samoin, mutta Grabbelle ei hän vieläkään tahtonut antautua, ei vaikka -tämä olisi hänelle hengen taannutkin. Sillä hän tiesi, ettei Niilo voi -tätä lupaustaan pitää, yhtä vähän kuin hän itsekään voisi, jos Grabbe -joutuisi hänen kynsiinsä, -- niin sydämmistyneet he olivat toisiinsa. -Siksi lähetti hän suomalaiseen sotajoukkoon sanan, että hän kyllä -luovuttaa linnansa heti Fleming-veljeksille, jos näistä jompikumpi -saapuu ottamaan sen -- Grabbelle ei koskaan. Sellaisia olivat sen ajan -soturiluonteet, sellaista soturien sisu! - -Eikä Niilo saanutkaan sitaistuksi silmukkaa Rolofin kaulaan. Kun Iivar -Fleming lokakuussa ehti Viipurin edustalle, silloin luovutti -tanskalainen heti linnansa hänelle, lähteäkseen itse Inkerin ja Viron -kautta pakolaisena vaeltamaan toisiin seikkailuihin. Mutta -päätarkoituksensa oli Niilo saavuttanut: Suomi oli nyt vihdoinkin vapaa -siitä juuttien ikeestä, joka oli uhannut jäädä sinne pysyväiseksi ja -jota vastaan Niilo niin kauan ja katkerasti oli yksin taistellut. - - * * * * * - -Hänen työnsä sai tunnustuksen. Palkinnoksi hänen sitkeistä -taisteluistaan antoi Kustaa Waasa hänelle melkoisia läänityksiä, m.m. -koko silloisen, suuren Wihdin pitäjän. Niilolla oli nyt aikaa -heittäytyä lepoon, nauttimaan työnsä tuloksista, ja kaiketi hän sitä -yrittikin, koska hänestä on historiaan säilynyt maine, että hän oli -maansa ankarimpia lääniherroja. Sama mies, joka talonpoikaisjoukon -johtajana uhrasi kaikkensa vapauttaakseen kansansa sorrosta, sai siis -rauhantöissä maineen talonpoikain sortajana -- siinä taas kuva ajan -ristiriidoista. -- Näihin aikoihin hän meni naimisiinkin, kauan -vietettyään poikamiehen iloisia päiviä. Hämeenlinnan isäntänä oli -siihen aikaan hänen hyvä ystävänsä, Arvid Ståhlarm, jonka kodissa hän -usein vieraili. Tämän toveri nyt kuoli, ja pitääkseen huolen -turvattomaksi jääneestä leskestä, joka oli syntyään kuulua Kurjen sukua -Laukosta -- Kristina Knuutintytär, piispa Arvid Kurjen sisarentytär, -- -nai Niilo hänet ja vei emännäkseen Grabbakkaan. Mutta pitkiä aikoja ei -Niilo Grabbe viihtynyt kotoisissa rauhan hommissa Wihdin eikä Lohjan -nummilla. Hän oli seikkailuihin tottunut ja kun vain miestä -taisteluihin tarvittiin, oli hän heti huoveineen ja laivoineen -kuninkaan käytettävänä. Ja Kustaa Waasa antoikin hänelle kyllin -vaikeita tehtäviä. Siten sai hän toimekseen kuninkaan kapina- ja -vehkeilyhaluisen langon, Hoijan kreivin, karkottamisen Suomesta, jossa -tälle saksalaiselle oli annettu käskynhaltijakunnaksi Viipurin linna ja -lääni. Kreivin poistuttua asetti kuningas v. 1534 Grabben tuon tärkeän -Viipurin linnan päälliköksi, jossa hänen asemansa oli sitä vaativampi, -kun hänen sieltä päin tuli suojella maakuntaa ja maata alituisiin -rajakahakoihin antautuvia venäjänpuoleisia vastaan, ja pitää puolustus -riittävässä kunnossa. - -Näissä toimissa hänen sotainen verensä kuitenkin pulpahteli esille -useammin ja enemmän, kuin hänen asemaansa selkkauksia sovittelevana -hallitusmiehenä olisi sopinut. Hänen sisunsa kuohahti helposti, -pitkälle venyvät neuvottelut häntä suututtivat. Eikä hän -todellisuudessa, -- enempää kuin Eerik Flemingkään, joka oli samoissa -sovinnonhieromisissa mukana -- tahtonutkaan säilyttää rauhaa itäisen -naapurin kanssa, vaan oli monta kertaa uhittelevalla esiintymisellään -aiheuttaa sodan Ruotsin ja Venäjän välillä -- ihan tahallaan. Sillä hän -piti sodan syttymisen juuri sillä hetkellä Ruotsin kannalta varsin -edullisena, ja itsellään teki hänellä jo taas mieli miekanmittelyyn, -jossa hän tiesi pitävänsä puolensa paremmin kuin sanapainiskelussa. - -Siksi teki hän väliin, vihollista pelotellakseen, ratsastusmatkoja -rajalle, väliin taas laski hän rajan taa ryöstelemään huimapäitä -sissejään, jotka sieltä palasivat mukanaan isot voittosaaliit, -"kirkkojen täydeltä hopeita ja kultia", kuten venäjänpuoleiset -valittivat Kustaa Waasalle. Väliin taas ärhenteli hänen laivastonsa -Nevan suulla. Mutta sitten jatkettiin jälleen neuvotteluja ja -hierottiin sovintoa. - -Niin oli taas kerran Venäjän tsaarin lähettiläitä saapunut Viipuriin -neuvottelemaan riitaisuuksien syrjäyttämisestä ja pysyvän rauhan -teosta. Niilo koetti nyt kerrankin oikein vakavasti päästä vieraittensa -kanssa hyvään lopputulokseen, mutta hänen parhaatkin yrityksensä -raukesivat. Oltiin monasti pääsemässä lujalle pohjalle, vaan juuri -silloin se aina petti, ja taas hierottiin ja jankutettiin turhaan. - -Silloin päätti Niilo koettaa uutta keinoa. Hän pani linnassaan toimeen -jymy-juhlat, -- siinä hän oli taitava, hänen aikanaan juhlittiin -Viipurin linnassa kovasti, sillä Niilo rakasti iloista, ylellistä -elämää, eikä ollut koskaan tottunut säästämään. Juhlasuojiin katettiin -upeat ruokapöydät ja juomia oli viljalti; pian kävivät pidot remuaviksi -ja niitä jatkui pitkään. Vihdoin, kun Niilo toivoi vieraittensa käyneen -mukautuvammiksi, esitti hän heille uudet, mielestään hyvät -sovinnonehdot. Mutta lähettiläät eivät nytkään peräytyneet -vaatimuksistaan, heitä oli mahdoton saada suostumaan mihinkään. - -Niilo oli jo juonut monta kannua, ja pitkistä keskusteluista -kiusaantuneena päätti hän nyt koettaa taasen uutta keinoa. Hän kävi -lähettiläitä uhkailemaan, sanoi heidän harjoittavan arvotonta pilaa ja -aikoi rangaistukseksi sulkea heidät linnansa syvimpään tyrmään. - --- Sitä ette uskalla, vastasivat lähettiläät rauhallisesti. - --- Enkö uskalla! Ettekö ole kuullut, että Niilo Grabbe, kun suuttuu, -uskaltaa mitä tahansa. - -Viinin ja vihan kuumentamana astui hän juomapöydästä vieraittensa -eteen, polki jalkaa ja huusi: - --- Niistä, jotka tulevat tänne pilkka mielessään, uskallan minä tehdä -lyhyen lopunkin. Nyt olette te jo saivarteluillanne minut kylliksi -ärsyttäneet, -- annan ampua teidät vakoojina! - --- Se ei ole tapahtuva, vastasivat taas lähettiläät, joskin vähemmin -rauhallisina kuin äsken. - --- Miksi ei? - --- Siitä syttyy sota! - --- Sota, niin, nauroi Niilo karkeasti. -- Mutta tiedättekö: Sitä juuri -tahdonkin. Nytpä vihdoin sainkin sen syttymään! - -Kaikki katsoivat kauhulla hurjistunutta linnanherraa. Mutta tämä ei -kuunnellut kenenkään varoitusta, puhkui vain punottavana kasvoiltaan, -antoi käskyjään oikealle ja vasemmalle ja komensi kovalla äänellä: - --- Kaikki ulos linnanpihalle, siellä me näytämme, mitä uskallamme. Hä, -viivyttelettekö, -- hei, huovit, auttakaa heitä, jos heidän jalkansa -ovat heikot! - -Säikähtynein, kysyvin katsein kaikki tottelivat. Lähettiläät -talutettiin pihalle, asetettiin muuria vastaan seisomaan ja kahdeksan -pyssymiestä astui riviin heidän eteensä, valmiina tottelemaan -Niilo-herran komentoa. - -Vielä juoksi linnan miehiä väliin, rukoillen esimiestään heltymään -- -armahtamaan! - --- Ei armoa! Yks, kaks... onko kaikki valmiina? - -Kalpeina yrittivät lähettiläät vielä puhumaan järkeä, ja yhtä kalpeina -säestivät heitä linnan omatkin miehet. Mutta Niilo vain komensi: - --- Yks, kaks, -- kolme! - -Pyssyt laukesivat, pihalla olijat tuskin uskalsivat kääntää katsettaan -muuriin päin. Mutta kun he ne sinne käänsivät, näkivät he lähettiläiden -yhä seisovan pystyssä, joskin muuriin nojautuneina, suut auki, -ammottavin silmin... - -Heitä oli ammuttu pelkällä ruudilla, Niilo oli salaa käskenyt nihtiensä -täyttää pyssynsä tyhjillä ruutipanoksilla. - -Se oli siis leikkiä, mutta se oli karhun leikkiä, eikä ole -ihmettelemistä, että vieraat lähettiläät, kotimaahansa vihdoin -päästyään, haikeasti valittivat hallitsijalleen heitä Viipurissa -kohdanneesta kohtelusta, josta suuriruhtinas vuorostaan valitti -kuningas Kustaalle. - -Eikäpä voi ihmetellä sitäkään, että Kustaa kuningas vihdoin (1543) -erotti Niilo Grabben pois Viipurin päällikkyydestä, vaikka hän paljo -pitikin tästä hurjaluontoisesta hulivilistä ja hänen kepposistaan. -Niilo osasi tapella kuin mies, mutta hän ei osannut hoitaa -diplomaattisten käsittelyjen arkoja lankoja, eikä hänen luontoisensa -mies ainakaan ollut sopiva johtamaan rauhanneuvotteluja, kaikkein -vähimmin poistamaan loukkauskiviä sovinnon tieltä. Myöhemmin sentään -nähtiin, etteivät toisetkaan miehet kyenneet sammuttamaan kytevää sodan -kipunaa, joka lopultakin leimahti liekkiin, -- Ruotsin kannalta se sota -olisi saattanut ainakin yhtä edullisesti syttyä jo Niilo Grabben -aikana. - -Niilo-herran loistoaika Viipurin linnan komentajana päättyi. Se oli -ollut koko paikkakunnalle virkeätä, reipasta, komeata aikaa. -Ylhäisempiä ja rikkaampia linnanherroja oli kyllä ollut Viipurin -linnassa, viimeksihän oli itse kuninkaan ylhäinen lanko, Hoijan kreivi, -pitänyt siellä hovia, mutta kenenkään ei ollut siinä määrin onnistunut -voittaa kaupungin porvariston ja linnan soturien suosion ja sydämet -kuin Niilo Grabben, joka niin usein kutsui vieraita uhkeihin pitoihinsa -ja joka uutterilla aseharjotuksillaan osasi ylläpitää seudullaan -sotilaallistakin mieltä ja loistoa. Siksi kaipasivat viipurilaiset -kauan tuota iloista, usein rajua, mutta aina sydämellistä, kotimaista -linnanherraa, jonka turvissa he uskoivat linnansakin parhaiten -säilyvän. - -Mutta kun tuo Kustaa Waasan aikuinen venäläissota vihdoin puhkesi, -silloin ei Niilo Grabbe enää voinut tarjota sotaista intoaan eikä -kokemustaan kotimaansa palvelukseen. Sillä silloin hän jo nukkui nurmen -alla. Vetäydyttyään levottomasta Viipurista kotitaloonsa Lohjalle -vietti hän siellä pari, kolme levon vuotta. Mutta levollinen elämä -maaseudun hiljaisuudessa ei nähtävästi ollut terveydeksi liikkuvalle -miehelle, -- hän kuoli siellä v. 1548, samana vuonna, jolloin hänen -monissa taisteluissa sotatovereina olleet maamiehensä Erik ja Ivar -Flemingkin lähtivät manan majoille. Uusi polvi oli noussut heidän -töitään jatkamaan. - -Grabbe kuoli miehisittä rintaperillisittä. Ennen kuolemaansa ehti hän -naittaa ainoan tyttärensä Beatan nuorelle sukulaismiehelleen Erik -Arvidinpoika Ståhlarmille, jolle hän lahjotti Grabbakan tilankin, ja -siitä liitosta kasvoi aikoinaan uusi, kuuluisa suomalainen soturisuku. -Niilo Grabben mukana hävisi hänen nimensäkin, joka oli pienenä -välähdyksenä pilkahtanut Suomen keskiajan hämärästä. Mutta se jätti -jälkeensä omituisesti kiehtovan muiston, muiston miehestä, joka yksin -pienellä väellä mutta suurella sitkeydellä taisteli maansa puolesta -sortovaltaa vastaan aikana, jolloin kaikki muut, maan omat pojatkin, -olivat sen hyljänneet. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -OVELA KUIN KETTU. - -MUUTAMA PIKAKUVA EERIK FLEMINGISTÄ. - - -Eerik Fleming, Kuitian perillinen, joka vasta kävi kahdeksattakolmatta -ikävuottaan, istui selin oveen matalalla jakkaralla Turunlinnan -huovituvan peränurkassa. Häntä vastapäätä kyykötti Haapaniemen herra -Frille Matinpoika, joka samoinkuin Eerik-herrakin kuului isänmaalliseen -puolueeseen ja oli sen vuoksi joutunut tanskalaisten vangiksi. Heitä -uhkasi joka päivä sama kohtalo kuin Pentti Vestgöteä, joka parasta -aikaa killui nuorassa ulkomuureilla, mistä piirittävä ruotsalaisjoukko -saattoi sen helposti nähdä. Nyt ei herra Frille Matinpoika kuitenkaan -tiennyt, mitä hänen olisi oikein pitänyt ajatella kohtalotoveristaan, -sillä parina viime kuluneena päivänä oli hän niin äänekkäästi ja -sydämensä pohjasta panetellut Kustaa Eerikinpoikaa ja ruotsalaisia sekä -ylistänyt kuningas Kristiania ja tanskalaisia, että siitä olisivat itse -sylen vahvuiset seinämuuritkin saattaneet tulla jo vakuutetuiksi. Oliko -mies kääntänyt kaapunsa nurin vai mitä hän oikein tarkotti? Tosin hän -soitti suutansa ainoastaan silloin kun huoneessa oli tanskalaisia -sotureita tai alipäälliköttä, mutta heidän kahdenkesken jäätyään puhui -päinvastaista sekä suunnitteli karkausyrityksiä. Oliko siis ihme, ettei -herra Frille tiennyt, miltä kannalta hänen oikein tuli ottaa -vankeuskumppaninsa. Se istui siinä häntä vastapäätä niin ovelan ja -notkean näköisenä ja tuntui olevan niin kaikkeen valmis, että herra -Frille oli lopulta harkinnut viisaimmaksi olla omasta puolestaan -puhumatta hänelle halaistua sanaa. - -Nyt oli herra Eerik istunut hetkisen ääneti ja mietteisiinsä vaipuneena -tuijottanut eteensä. Mutta kun ulko-oven takaa kuului raskaiden -askelten töminä, nosti hän äkkiä päänsä, iski toverilleen silmää ja -käsiään levitellen alkoi äänekkäästi pauhata: - -"Ja mitä hemmetissä se sitten on olevinaan tämä Kustaa Eerikinpoika? -Tuntematon seikkailija, poikanulikka, jonka korvantaustat ovat tuskin -ehtineet vielä kuivua! Ja tämä vekara rupee tässä sitten värkkäämään, -panee maan asiat mullmmallin ja saattaa kunnialliset miehet, kuten -minut ja sinut esimerkiksi, hänen majesteettinsa epäsuosioon. Hitto -vieköön, jos minä saisin hänet käsiini, niin noin minä panisin hänet." - -Hän teki käsillään musertavan liikkeen ja jatkoi sitten hiukan toisessa -äänilajissa: - -"Sillä onko meille suomalaisille mikään sen onnellisempaa kuin saada -elää Tanskan yhteydessä ja kuningas Kristianin oikeamielisen valtikan -alaisina? Hulluja ovat, sanon minä, ne, jotka kaikenlaisten Kustaa -Eerikinpoikain usutuksista ovat ruvenneet häntä vastustamaan! Vai etkö -ole samaa mieltä sinäkin, veli Frille?" - -Fleming huomasi toverinsa ilmeestä, että tämä oli antamaisillaan -äkäisen vastauksen. Sitä estääkseen iski hän kiivaasti silmää ja polki -häntä samalla varpaille. Herra Frille ei kuitenkaan ehtinyt suutansa -avata, kun Flemingin olalle laski joku kätensä ja kumpikin heistä -kääntyi vieraan puoleen. Se oli leveähartiainen ja punaverinen -paksumaha, jolla oli suuret karkeat viikset ja iho kuin parkittu. -Kumpikin suomalaisista tunsi hänessä heti linnanpäällikön, -preussilaissyntyisen Tuomas-junkkarin, joka verikoiran uskollisuudella -ja säälittömyydellä oli täällä Suomessa pannut toimeen herransa -Kristian-kuninkaan käskyjä ja verituomioita. - -Herra Eerik kavahti seisoalleen ja oli olevinaan suunniltaan -hämmästyksestä, vaikka hän itse asiassa oli askelten töminästä arvannut -herra Tuomaan saapuneen huoneeseen ja sen vuoksi korottanut äänensä. -Hän kumarsi syvään, aivan liian syvään herra Frillen mielestä, mutta -ennenkuin hän ehti suutansa avata, pomahti Tuomas-herran viiksistä: - -"Vai niin! Hy... hy... h... hauska s--tana!" - -Minkä kohteliaisuuden junkkari aikoi sanoa herra Eerikille, ei käynyt -selville, sillä pari nihtiä tarttui häntä, itseään junkkaria, samassa -toinen toisesta käsipuolesta, ja ohjasi hänet linnan esipuolelle, missä -oli päällikön omat huoneet. Heidän mentyään remahti linnantuvassa -vallaton nauru, johon herra Eerik otti sydämestään osaa. Junkkari oli -taasen keskellä päivää ryypännyt itsensä tukkihumalaan ja nihdit olivat -ainoastaan noudattaneet hänen omaa määräystään, jonka mukaan heidän -tuli joko hyvällä tai väkisin saattaa hänet omiin huoneisiinsa, niin -pian kuin hän juovuksissa ilmestyi niiden ulkopuolelle toikkaroimaan. -Palattuaan kertoivat sotilaat vääntäneensä junkkarin sänkyyn, mihin hän -oli jäänyt kuorsaamaan. Naurettiin jälleen ja kerrottiin kaskuja -entisistä samanlaisista tapauksista. - -Iltahämärissä heräsi Tuomas-herra selvänä miehenä ja ryhtyi jälleen -tavallisella kovakouraisuudellaan johtamaan linnan puolustusta. -Piirittäjät olivat ammuskelleet koko päivän, mutta saamatta aikaan edes -niin paljoa, että olisivat junkkarin unestaan herättäneet, kuten -sotilaat nauroivat. Nyt hän oli herännyt omia aikojaan ja kutsutti -aterialle käydessään herra Eerikin luokseen. - -Kokonaista toista tuntia viipyi herra Eerik junkkarin puolella. Kun hän -palasi takaisin linnantupaan, huusi hän rentoillen: - -"Hei miehet, tänä yönä tehdään uloshyökkäys ja minä ja herra Frille -tulemme mukaan. Ja sitten sitä tapellaan, niin että maa vapisee ja -taivas naukuu." - -Hän heitti varottavan silmäniskun toveriinsa ja ryhtyi sitten iloisesti -juttelemaan sotilasten kanssa, jotka nyt suhtautuivat häneen kokonaan -toisella tavalla kuin ennen. Palattuaan herra Frillen luo, virkkoi hän -tälle kahdenkesken: "Olemme pääsemässä junkkarin suosioon ja se on -ensimäinen askel kohti vapauttamme. Syödessäni yhdessä hänen kanssaan -latelin minä hänelle valheita suut silmät täyteen ja mustasin Kustaa -Eerikinpoikaa niin, että junkkari oli koko ajan yhtenä naurunhörinänä. -Olen kuitenkin varma, että hän vielä tällä kertaa antaa pitää meitä -silmällä taistelun kuluessa. On siis viisainta, että me olemme -tappelevinamme kuin pienet paholaiset. Vasta seuraavalla kerralla -puhallamme toisenlaista pilliä." - -Herra Frillelle tuntuivat vasta nyt selvenevän toverinsa tarkotukset. -Sen johdosta ei hän kuitenkaan osannut muuta kuin huudahtaa: - -"No olet sinä koko kettu!" - -Mutta herra Eerikin ajatukset työskentelivät kiihkeästi hänen omissa -suunnitelmissaan. Kasvot elehtivät vilkkaasti, samalla kuin hän -puoliääneen mumisi: - -"Nyt olisi vain uloshyökkäyksen aikana saatava sana ystävillemme, että -he tietäisivät olla valmiina, kun me seuraavan kerran teemme -hyökkäyksen linnasta. Mutta milloin tehdään tämä seuraava uloshyökkäys? -Olisi saatava aikakin heille ilmotetuksi. Ehkäpä saankin junkkarin -houkutelluksi uuteen hyökkäykseen jo ylihuomeniltana. Ja miksen saa, -kun panen kaikkeni liikkeelle. Mutta se sana, se sana... miten saada se -piirittäville välitetyksi?... Ahaa!" - -Hän kääntyi äkkiä sotilasten puoleen ja puhui huolettoman pauhaavasti: - -"Hitto soikoon, voihan sattua, että saan ensi yönä miekaniskun kallooni -tai keihäänkären kylkiluitteni väliin ja asiani jäävät silloin muiden -selviteltäväksi. Mutta olisipa pala paperia tai päärmän kipene, niin -tekisin tässä testamenttini. Jos tässä päästäni pääsisinkin, niin -löytäisivätpä kuitenkin poveltani viimeisen tahtoni ja siten säästyisi -sukulaisiltani monet perintöriidat." - -"Tokihan tällaisessa pesässä sen verran paperia löytynee, että kunnon -kristitty voi sille viimeisen tahtonsa merkitä", arveli eräs saapuvilla -oleva alapäällikkö. - -"Jos todellakin voitte hankkia sen minulle, niin toimitanpa teille -huomenissa aimo sarkallisen reiniläistä", lupasi herra Eerik. - -Alapäällikkö lähti huoneesta ja kun hän jonkun hetken kuluttua palasi, -oli hänellä mukanaan paperia ja kirjotusneuvot. Herra Eerik istahti -heti pöydän ääreen kirjottamaan. - -"No nyt on kaikki sitä myöten selvänä ja mies on valmis tappelemaan -vaikka itse paholaista vastaan", vakuutti hän työnsä lopetettuaan ja -pistettyään kirjelmän kokoon käännettynä poveensa. - -"Mihin muotoon kirjotit sinä viimeisen tahtosi?" kysyi herra Frille -kuiskaten ja veitikka silmässään. - -Ja herra Eerikin silmässä näkyi samanlainen veitikka, kun hän vastasi: - -"Kirjotin siihen viimeisenä tahtonani, että me samaan aikaan kahden -vuorokauden kuluttua teemme uuden uloshyökkäyksen. Minä koetan saada -mahdollisimman monta vankia mukaan ja kohta kun he ovat saartaneet -meidät, liitymme me heihin ja käännämme aseemme seuralaisiamme vastaan. -Nyt on vain kysymys siitä, kuinka saada tämä testamenttini kunnialla -piirittäjien käsiin. Mutta ehkäpä siihen taistelun kuluessa ilmenee -tilaisuus." - -Seuraavana päivänä juhlittiin linnassa, niin että pauhinan siitä täytyi -kuulua piirittäjillekin. Uloshyökkäys oli onnistunut mainiosti. -Piirittäjille oli onnistuttu tekemään melkoista tuhoa ja lisäksi oli -saatu joukko vankeja. Juhlan korotteeksi olisi junkkari, joka koko -päivän kierteli linnassa hyvänlaisessa hutikassa, nykien miehiään -parrasta ja taputtaen heitä selkään, tahtonut heti ripustaa muutamia -vangeista linnan ulkomuureille, mutta herra Eerik oli saanut -sen estetyksi, uskotellen käännyttävänsä heidät yhtä hyviksi -Kristian-kuninkaan alamaisiksi kuin hän itsekin oli. - -Herra Eerik oli päivän sankari. Jokainen tahtoi päästä juomaan maljan -hänen kunniakseen. Hän oli tapellut kuin hurtta ja syytänyt suustaan -solvauksia, että yksin niistä olisi luullut jo vihollisten tyrmistyvän. -Ja kun hän keskellä tätä humua esitti junkkarille, että huomeniltana -tehtäisiin uusi uloshyökkäys, ei junkkarilla ollut mitään sitä vastaan. -Saipa hän vielä senkin aikaan, että kaikki linnassa olevat vangit -saisivat tulla mukaan, kun he Eerik-herran salaisesta kehotuksesta -olivat yhteen ääneen vakuuttaneet alttiuttaan unionikuninkaalle. - -Saapuipa sitten seuraava ilta. Ammunta muureilla ja niiden ulkopuolella -vaikeni ja pimeys kätki niin linnan kuin piirittäjäin leirin verhoonsa. -Puoliyö läheni ja linnan pihalla alkoi liikkua tulisoihtuja. Niiden -valossa välkehtivät sotilasten aseet ja kivityksellä kaikuivat heidän -raskaat askeleensa. Rivi rivin jälkeen kokoontuivat he portille. -Päälliköt jakoivat vielä viimeiset ohjeensa, sitten sammuivat -tulisoihdut, portti kääntyi ääneti voidelluilla saranoillaan ja -uloshyökkääjät hävisivät sen ulkopuolella ammottavan pimeyden helmaan. - -Seurasi jännittävä odotus. Sitten kajahtivat pimeyden keskeltä -taisteluhuudot, aseet alkoivat kalskua ja kumeasti pamahtelivat -väkipyssyt yön helmassa. Leirissä syttyi tulia ja vartiat linnan -muureilla jännittivät silmiään ja korviaan, nähdäkseen pimeyteen ja -voidakseen erilaisista äänistä arvailla taistelun kulkua. - -Vähitellen hiljeni meteli ja vartiat olivat valmiina avatakseen portit -palaaville uloshyökkääjille ja sulkeakseen ne jälleen kiiruusti, -etteivät piirittäjät pääsisi samasta avauksesta sisälle luiskahtamaan. -Mutta portin takaa ei kuulunut mitään kiiruhtavia askelia eikä huutoja. -Taistelun melu ja kuolevien voihkaukset olivat jo kokonaan vaienneet, -mutta portin taakse ei sittenkään ilmestynyt ketään sisään pyrkijöitä. - -Oliko uloshyökkääjät perinyt tuho vai mitä merkitsi tämä äänettömyys? -Silmät pyöreinä tähystelivät linnan puolustajat muureiltaan pimeyden -keskelle ja itse Tuomas-junkkari ei koko yönä ummistanut silmiään. -Itäinen taivaanranta alkoi jo vaaleta, mutta linnanmuurien ulkopuolella -oli yhä yhtä hiljaista, ainoastaan piirittäjäin leiristä kantoi yötuuli -iloista naurua ja puheen pajatusta kuin olisi siellä jotakin juhlaa -vietetty. - -Kohta kun aurinko nousi taivaanrannan yläpuolelle, kiipesi -Tuomas-junkkari linnanmuurille havaintoja tekemään. Piirittäjäin -varustusvärkit kanuunoineen olivat siksi lähellä, että vastustajat -saattoivat päivisin ammunnan lomassa vaihettaa haukkumasanoja, joiden -keksimisessä kummankin puolen sotilaat olivat oikeita mestareita. - -Tarkasteltuaan Kakolanvuoren rinteellä olevia vihollisen vallituksia, -käänsi herra Tuomas katseensa joen taakse Korpolaisvuorelle. Siellä -keksivät hänen kohmelosta ja yövalvonnasta verestyneet silmänsä -ensimäiseksi Eerik Flemingin, joka Frille Matinpojan ja muutamien -muiden linnasta lähteneiden vankien sekä piirityssotilasten kanssa -vilkkaasti haastellen seisoi nuotiolla suurikitaisen piirityskanuunan -kupeella. Joku joukosta tuntui huomanneen junkkarin linnanmuurilla, -sillä kaikki käänsivät katseensa häneen. Herra Eerik astui vuoren -äärimmäiselle reunalle, asetti kouransa torveksi suun eteen ja huutaa -huikkasi joen yli: - -"Hyvää huomenta, herra junkkari, ja kiitoksia viimeisestä. Täällä me -olemme ja hyvin voimme. Teidän palkkasoturinne vain eivät kestäneet -loppuun, vaan väsyivät kesken ja nukkuvat nyt tuolla." - -Hän viittasi Kakolanvuorta kohti, jonka juurella vallien edessä makasi -sikinsokin joukko kaatuneita sotilaita. Tuomas-junkkari kirosi -karmeasti ja kääntäen herra Eerikille leveän selkänsä lähti -laskeutumaan alas muurilta. Miehet Korpolaisvuorella päästivät kaikuvan -naurun, mutta herra Frille arveli vakavasti: - -"Onpa tosiaankin onni, ettei linnassa tällä haavaa ole vankina yhtään -meikäläistä, sillä varmasti riippuisivat he kohta jok'ikinen nuorassa -tuolla linnanmuureilla." - -"Hei pojat, päin tuuleen nyt ja pitäkää kieli suorana suussanne!" -komensi Eerik Fleming nauravin silmin, seisoessaan mastonjuurella -sen pienen aluksen kannella, joka Tuomas-junkkarin suuresta -muonankuljetuslaivastosta oli lähetetty vakoilemaan tänne saariston -sokkeloihin. Herra Eerik, joka pienen suomalais-ruotsalaisen -laivastonsa kanssa oli täällä makaillut väijyksissä, oli kaapannut -sen kiinni, vienyt miehistön vankina lähimmälle saarelle ja -vaihetettuaan itselleen sekä kymmenkunnalle omalle miehelleen heidän -tanskalaisväriset sotilaspukunsa noussut anastettuun laivaan ja -lähtenyt rohkeasti liikkeelle, houkutellakseen koko junkkarin laivaston -ansaan. Päässään tanskalaisen päällikön töyhtöhattu ja päällään hänen -asetakkinsa hyräili hän iloista sotilaslaulun pätkää ja tähysti pitkin -edessään aukenevia salmia, leudon kesätuulen pullistaessa vähitellen -pienen aluksen purjeita. - -"Saammepas, pojat, kohta aika saaliin, jos onni on meille yhtä -myötäinen kuin tähänkin saakka. Ja miksikäs se ei olisi, sillä rohkea -rokan syö", puheli hän hyräilynsä keskeyttäen miehilleen, jotka -kuoreltaan tanskalaisiksi muuttuneina hoitelivat rivakasti purjeita ja -peräsintä. - -Talven oli herra Eerik taistellut Turun-linnan piirittäjäin joukossa, -mutta kun näiden oli kevään tullen täytynyt vetäytyä Etelä-Hämeeseen, -oli herra Eerik toimettomuuteen kyllästyneenä lähtenyt Ruotsin -puolelle, tuoden mukanaan osan piiritysarmeijasta Kustaa Vaasan avuksi, -joka parasta aikaa järkytteli Kristiankuninkaan viimeisiä varustuksia -sillä puolen Pohjanlahtea. Nuori valtionhoitaja oli, mieltyneenä hänen -urheuteensa, isänmaalliseen mieleensä ja älykkäisyyteensä, asettanut -hänet pienen laivastonsa komentajaksi. Koko keväimen ja alkukesän oli -herra Eerik sillä puikkelehtinut Tukholman, Ahvenanmaan ja Turun -saaristossa, kaappaillen vihollisten muonalaivoja ja hävittäen -pienempiä sotalaivaosastoja. Nyt oli hän saaristolaisurkkijainsa avulla -saanut selville, että Tuomas-junkkari oli Söyrinki Norbyn käskystä -tuomassa Turusta suurta muonavarastoa Tukholmaan piiritettyjen -tanskalaisten tarpeeksi. Hän oli päättänyt siepata koko tuon laivaston. -Alku oli nyt tehty ja samalla kuin hänen omat laivansa taisteluvalmiina -väijyivät saarten suojassa, viiletti hän itse täysin purjein junkkarin -laivastoa vastaan, houkutellakseen sen perässään väijytykseen. - -Kun Furusundista päästyä aukeni eteen laajemmat selät, tulivat sieltä -näkyviin myöskin muonalaivaston purjeet ja tanskalaisväriset liput. - -"Siinä ne nyt ovat", lausui herra Eerik, "Kysymys on vain siitä, kuinka -saada ne lähtemään perässämme saaristoon. Mutta kohti vaan, onni on -rohkean matkassa." - -Herra Eerik siirtyi keulaan ja tähysti herkeämättä junkkarin laivastoa. - -"Kas nyt siellä lasketaan venettä vesille", puheli hän jännityksensä -keskeltä. "Ja siihen laskeutuu kaks... kolme... viisi miestä, ja tuo -viides on, ellen ihan pahasti erehdy, itse junkkari. Hän istuu veneen -perään ja nyt lähtevät he viilettämään meitä kohti. Parasta että -hiljennämme vauhtia, etteivät noista laivoista näe, mitä tässä kohta -tulee tapahtumaan." - -Hän komensi löysäämään purjeita sekä siirtyi samalla takaisin aluksen -keskiosaan, ollakseen siten paremmassa suojassa tulijoilta. Jännitys -laivamiehistön kesken nousi nousemistaan. Vielä monias hetki ja vastaan -tuleva vene laski kolahtaen Flemingin aluksen kylkeen. - -"Mitä kuuluu, onko tie Tukholmaan selvä?" kuului venheestä -Tuomas-junkkarin ääni. - -"Kaikki hyvin, vihollisia ei lähimaillakaan", vastasi Fleming ääntään -muuttaen. - -"Sepä mainiota!" huudahti junkkari ja heilautti itsensä samassa aluksen -kannelle. - -Herra Eerik astui hänen eteensä ja kumpikin tähysti moniaan -silmänräpäyksen ääneti toistaan. Sen jälkeen silmäsi junkkari -laivamiehiä, kalpeni ja huudahtaen: "petosta!" yritti hän heittäytymään -takaisin veneeseen. Mutta kaksi laivan miehistä oli jo tarttunut häneen -kiinni, he taluttivat hänet keskelle kantta ja painoivat köysikerälle -istumaan. - -"Ei sanaakaan tai!" sanoi Fleming ja ojensi väkipyssyn junkkarin rintaa -kohti. - -Hänen viittauksestaan tähtäsi neljä laivamiestä teräsjousensa -venemiehiä kohti, minkä vuoksi he kursailematta tottelivat käskyä astua -ylös laivankannelle. - -"Kiinnittäkää vene laivan perään ja ruorimies, käännä ylös tuuleen, -lähdemme takaisin saaristoon!" komensi herra Eerik. "Ja teille lie -viisainta, että laskeutte suojaan kannen alle", jatkoi hän junkkariin -ja hänen miehiinsä kääntyen. Herra Tuomas oli istunut köysikerällä -kasvot voimattomasta raivosta vääntyneinä. Kansiluukkua lähestyessään -äsähti hän käheällä äänellä: - -"En ikinä ole joutunut tekemisiin suurempien lurjusten kanssa kuin te -suomalaiset!" - -Laiva oli tällä välin kääntynyt ja lähti pullistuvin purjein kiitämään -saman salmen suulle, josta se oli tullutkin. Herra Eerik seisoi perässä -näkyvällä paikalla ja viittoi molemmilla käsillään tanskalaista -laivastoa kohti. Hetken kuluttua huomasi hän siellä tiukennettavan -purjeita, minkä jälkeen koko laivasto lähti hänen aluksensa perään. - -"Jopas tarttui koukkuuni!" huusi hän haltioissaan miehilleen. "Nyt ei -muuta kuin saada saalis kunnialla maalle vedetyksi." -- -- -- - -Aurinko alkoi painua mailleen ja taistelu oli päättynyt. Kun -Tuomas-junkkarin laivat olivat Flemingin alusta uskollisesti -seuraten purjehtineet juuri ulos eräästä kapeasta salmesta, hyökkäsi -yhtäkkiä suomalais-ruotsalainen laivasto kummaltakin sivulta sen -kimppuun. Päällikkönsä menettänyt laivasto joutui siinä tuokiossa -epäjärjestykseen ja lyhyen taistelun jälkeen vallattiin useimmat -junkkarin laivoista. Ainoastaan yksi vahvasti varustettu vartiolaiva, -nimeltä "Suomen prinssi", teki hurjaa vastarintaa. Kerta kerran jälkeen -karkotti se sivuihinsa iskeytyneet ruotsalaiset laivat. Koko loppuosan -päivää kesti taistelu sen ympärillä ja lopuksi ei hyökkääjillä ollut -muuta neuvoa kuin ruveta ampumaan sitä tulinuolilla. Se olikin saatu -syttymään ja roihusi nyt yltäpäältä tulessa. Mutta yhä kuului sen -savuun peittyvältä kannelta taisteluhuutoja, samalla kuin liekkien -keskeltä sinkoili kuulia ja nuolia lähenevien ruotsalaisalusten -kannelle. - -Lähellä olevan Tyrmelsön rannalla seisoi joukko miehiä, jotka katsoivat -rannasta juuri poistuvan veneen jälkeen. Veneen keskellä istuva, -kookas, töyhtöpäähineinen mies oli nuori valtionhoitaja, Kustaa -Eerikinpoika Vaasa. Hän oli mainitun saaren rannalla pannut äsken -toimeen nopean oikeudenistunnon, jossa Tuomas-junkkari oli -harjottamansa väkivallan ja julmuuden palkaksi tuomittu hirteen. Tuomio -oli pantava heti täytäntöön ja herra Eerik oli jäänyt valvomaan sitä -puolta asiasta. - -Kun valtionhoitajan pursi oli loitontunut rannasta, kääntyi herra Eerik -käsistään sidotun Tuomas-junkkarin puoleen ja lausui: - -"Aika rientää, oletteko valmis ottamaan vastaan palkan töistänne vai -haluatteko vielä puhutella jotakin hengellistä isää?" - -Junkkari ei ollut koko oikeudenistunnon aikana avannut suutaan, vaan -seisonut paikallaan huulet lujasti yhteen puserrettuina ja kasvoillaan -halveksiva uhman ilme. Nyt hän kuitenkin suvaitsi vastata herra Eerikin -kysymykseen, lausuen ilmettään muuttamatta: - -"Minä en ole koskaan elämässäni tuntenut sitä, jota peloksi sanotaan. -Valmis olen siihen, jota en näy voivan välttää. Hengellisiä herroja en -ole koskaan tarvinnut enkä niitä nytkään kaipaa." - -Hän näpisti huulensa jälleen lujasti kiinni kuin ei aikoisi niitä enää -tässä elämässä avata, heittäen samalla ylpeän katseen ympärillään -seisoviin miehiin. Herra Eerik antoi merkin, kaksi miestä pertuskat -olalla asettui kummallekin puolen junkkaria ja koko joukko alkoi -liikkua eteenpäin, pysähtyen vanhan ja pahkuraisen tammen alle. Kun -eräs nihdeistä ryhtyi niinistä punottua nuoraa kietomaan junkkarin -kaulaan, avasi tämä vielä kerran suunsa ja tiuskasi: - -"Eikö teillä kerjäläisillä ole edes hamppunuoraa aatelismiehen kaulaan, -kun täytyy niiniköyteen turvautua?" - -Ne olivat hänen viimeiset sanansa, sillä samassa tarttui häneen kaksi -nihtiä, nostaen hänet ylös maasta, samalla kuin kolmas kapusi tammeen -ja kiinnitti nuoran toisen pään vahvaan ja monikyhmyiseen oksaan. Kun -hän oli työnsä päättänyt, juoksivat alla olevat sotilaat sivulle, oksa -taipui ja risahteli, mutta kesti kuitenkin, ja junkkari jäi riippumaan -taivaan ja maan välille. Kun kuolinkamppailu oli päättynyt, jähmettyi -hänen mässäyksistä elähtäneille kasvoilleen se kovuuden ja kaikkea -halveksivan ylenkatseen ilme, joka niillä oli hänen eläessään -tavallisimmin majaillut. - -Aurinko oli jo laskenut taivaanrannan taakse -- kesäyön hämy alkoi -verhota saaristomaisemia. Palavan "Suomen prinssin" liekit punasivat -läheisiä rantakallioita. Kun herra Eerik miehineen palasi -telotuspaikalta rantaan, luhistui palava laiva kokoon ja sen kihisevät -jätteet hävisivät hetken kuluttua vedenpinnan alle. - -"Näin luhistuu muukalaisvalta ja me käymme kohti uutta aikaa", lausui -herra Eerik veneeseen astuessaan ja hänen kasvoillaan näkyi tavallista -vakavampi ilme. - - * * * * * - -Hyppäämme nyt kokonaista kaksitoista vuotta eteenpäin. Tuona -ajanjaksona on Eerik Fleming ehtinyt toimia paljon sekä koota valtaa, -kunniaa ja rikkautta, kohoten ensimäiseksi mieheksi kotimaisten -ylimystemme joukossa. Vapautussodan viime kautena on hän melkoisen -armeijan etunenässä puhdistanut maamme lopullisesti tanskalaisista -sekä vallottanut sen linnat. Hänestä on tullut valtaneuvos ja -Kustaa-kuninkaan kruunauksessa on hän lyöty ritariksi. Sitäpaitsi -hänellä on Etelä-Suomen laamannin virka sekä suuria läänityksiä, joista -heruu runsaita rikkauksia hänen tavarakirstuihinsa. Ja milloin kuningas -tarvitsee liukasta ja samalla luotettavaa miestä diplomaattisiin -neuvotteluihin, silloin kääntyy hän aina oikeankätensä Eerik Flemingin -puoleen. Niinpä on hän esim. kesällä 1526 kuninkaansa asiamiehenä -Moskovassa ja saapi siellä sikäläisen suuriruhtinaan kanssa toimeen -rauhan. - -Tasan kaksitoista vuotta siitä, kun viimeksi tapasimme herra Eerikin -Tukholman saaristossa valvomassa Tuomas-junkkarin telotusta, kohtaamme -hänet Suursavon ja Olavinlinnan välisellä taipaleella. Neljänsadan -sotilaan etupäässä ratsastaa hän itää kohti, matkansa määränä -edellämainittu linna. Kuningas on ruvennut vehkeilyistä epäilemään -lankoaan, Hoijan kreiviä, jolla on perinnöllisenä läänityksenä melkein -koko Itä-Suomi ja joka Viipurin linnassa pitää komeata hovia. Eerik -Fleming on yhdessä vanhan taisteluveikkonsa, Niilo Grabben kanssa -saanut tehtäväkseen palauttaa kuuliaisuuteen tuon levottoman ylimyksen. -Grabbe on toisen sotajoukon kanssa matkalla Viipuriin ja herra Eerikin -tehtävänä on ottaa Olavinlinna haltuunsa. - -On varhaiskesä ja metsät noilla suurilla taipaleilla ovat täynnä -linnunlaulua ja käenkukuntaa. Yksinäisten erämaatalojen ja töllien -asukkaat kerääntyvät pihalle, kuullessaan hevoskavioiden töminää ja -oudostellen tuijottavat he pitkään ratsumiesjonoon, joka välkkyvin -peitsin ja kiiltävin haarniskoin vaeltaa tietä, jolla niin harvoin -näkee ohikulkijoita. Monenlaisia mietteitä ja pelkoa herää heidän -mielessään ja tekisi mieli tiedustella, onko rauha maassa jälleen -rikottu, mutta tuo joukon edessä ratsastava töyhtöniekka herra näyttää -niin ankaralta ja miettivältä ja auringonpaahde ja erämaan sääsket ovat -saaneet hänen soturinsa ärtyisiksi. Niin että salojen asukkaat eivät -uskalla tiedusteluineen heitä lähestyä, vaan jäävät pihaveräjilleen suu -auki töllistelemään poistuvan sotajoukon jälkeen... - -Kun metsien keskeltä aukeni sotajoukon näkyviin Jukajärven selkä, -kääntyi herra Eerik satulassaan ja viittasi luokseen entisen -asekumppaninsa Tuomas-junkkarin päiviltä, Frille Matinpojan, joka -nykyään palveli alapäällikkönä hänen joukossaan. Herra Frille kiristi -ratsunsa ohjia ja ajoi päällikkönsä rinnalle. - -"Huomenna pääsemme perille Olavinlinnaan", alotti herra Eerik. "Mutta -mihin meidän on siellä ensiksi ryhdyttävä? Mitäs arvelet?" - -"Tietysti meidän on vallotettava linna." - -"Hm, se on helposti sanottu. Vallotettava, niin tietysti, mutta miten?" - -"Kai meidän on yritettävä väkirynnäkköä." - -"Eli toisin sanoen murskattava päämme linnan harmaakivimuureja vastaan. -Sillä muistahan toki, veliseni, että Olavinlinnan sylenpaksuiset muurit -kohoavat kosken keskeltä ja että sitä puolustamassa on melkein yhtä -suuri miesvoima kuin meillä, linnan vallottajilla. Emme nyt olekaan -matkalla rappeutunutta Kuusistoa vastaan, jonka me alun toistakymmentä -vuotta sitten sieppasimme yhdellä rynnistyksellä." - -"Mutta mitä meidän sitten on tehtävä?" kysyi Frille neuvotonna. - -"Tietysti vallattava linna", vastasi herra Eerik naurahtaen. "Huomaa, -että minä sanoin _vallattava_ eikä vallotettava. Ymmärrätkö sinä -erotuksen?" - -"Hitto sinun ketunkujeesi ymmärtäköön!" vastasi Frille, joka vanhan -toverinsa suuresta arvonnoususta huolimatta piti oikeutenaan suhtautua -häneen entisellä suorasukaisuudella. - -"Etkö ole kummastellut sitä, että me näillä miltei tiettömillä -taipaleilla raahaamme mukanamme joukon oluttynnyreitä ja -viininassakoita, avaamatta niitä vielä kertaakaan tässä helteessä?" -kysyi herra Eerik hetken kuluttua. - -"Olenpa kylläkin ja samoin olen monen muunkin kuullut sitä -kummastelevan", myönsi herra Frille. - -"Katsos, ne muodostavat meidän tykistömme, jolla me murramme linnan -vastustuskyvyn." - -Herra Frille ei puhunut tällä kertaa mitään, vaan tuijotti ällistyneenä -toveriinsa. - -"Minulla oli jo Turusta lähtiessämme valtaussuunnitelma pääpiirteissään -valmiina", jatkoi herra Eerik, "mutta nyt vasta on se minulla -yksityiskohtia myöten selvillä. Meillä on nyt kahdeksan vuotta ollut -rauha moskovalaisten kanssa. Eihän siis ole mikään ihme, että tuo rauha -on jälleen rikkoutumassa." - -"Mitä, rauha rikkoutumassa? Ja siitä meillä muilla ei ole mitään -tietoa!" - -"Ei tarvitsekaan, sillä itse asiassa se on vielä yhtä luja kuin sitä -tehtäessäkin. Mutta että se on rikkoutumassa, se kuuluu suunnitelmiini, -joka on seuraava: joukkomme pysähtyy tuon järven itäpäähän yöleiriin, -mutta sinä jatkat parin sotilaan kera matkaa Olavinlinnaan. Sinne -tultuasi ilmotat linnanpäällikölle, että rauha Venäjän kanssa on -rikkoutumassa ja että minä siltä varalta olen pienen sotajoukon kanssa -matkalla rajalle. Sitten pyydät sinä minun puolestani, että minä -joukkoineni saisin tulla linnaan levähtämään sekä sieltä käsin -urkkimaan tietoja rajan puoleisista tapauksista. Luullakseni -linnanpäälliköllä ei tätä vastaan ole mitään. Saatuasi hänen -vastauksensa lähetä toinen sotilaista tuomaan sanaa meille. Kerta -linnan muurien sisälle päästyä panemme tykistömme toimimaan ja -sitten... no, lopunhan sinä kai ymmärrät itsestäsi." - -"Voi sinun juoniasi, sinä vanha kettu!" räjähti herra Frille nauramaan, -sillä nyt käsitti hän täydelleen herra Eerikin suunnitelman. - -Kaikki kävi niinkuin herra Eerik oli suunnitellut ja seuraavana -iltapäivänä ratsasti hän joukkonsa etunenässä sisälle Olavinlinnaan. -Pihalla oli häntä vastassa linnanvouti, saksalaissyntyinen herra -Gottschalk, toivottaen herra Eerikin miehineen tervetulleeksi. Niin -suuren vierasjoukon saapuminen oli harvinainen ja mieluisa tapaus -linnalaisille, jotka eivät tienneet miten saada pitkät kesäiset päivät -kulumaan täällä erämaan yksinäisyydessä. Sillä yksitoikkoiseksipa kävi -ajanoloon kalanpyynti, paininlyönti ja päivänpaistattaminenkin. Nythän -sai edes kuulla uutisia suuremmasta maailmasta ja -- mikä vieläkin -parempi -- oli toivo saada taas pitkästä aikaa hyvä humala, sillä herra -Eerikin olut- ja viiniastiat olivat linnan vartiaväen keskuudessa heti -herättäneet vilkasta mielenkiintoa. Ja olihan sitä paitsi voudinkin -varastoissa miestä väkevämpää, jota hän ei nyt varmaankaan tulisi -säästelemään, senhän vaati jo linnan kunniakin. Ja mikäs olikaan nyt -keskellä sulinta rauhaa ja suven ihanuutta hieman ilotella ja peuhata -täällä salojen sydämessä! - -Linnan sotilasten toiveet eivät pettyneetkään. Kun päälliköt olivat -selvinneet ensi kohteliaisuuksista ja kun uupuneet matkalaiset olivat -vahvistaneet itseänsä voimakkaalla aterialla, alkoivat juomingit. Herra -Eerik tarjosi tuomisensa linnanväen kestitykseksi, samalla kuin talon -omilla varoilla kostutettiin vierasten kauloja. Herrat Eerik ja -Gottschalk alipäälliköineen joivat reininviiniä suuressa ritarisalissa -ja alimman kerroksen tuvissa tyhjentelivät sotilaat yhtä ahkerasti -olutsarkkoja. Ja pian alkoi linnan lukuisista suojista ja muureilta ja -yksinpä vartiakojuistakin tornien huipuilla kaikua iloinen pauhina ja -loilotus, jota ihmetellen ja korvat pystyssä kuuntelivat läheisillä -vesillä liikkuvat kalamiehet. - -Herra Eerik, joka istui kunniapaikalla ritarisalin juomapöydässä, -esitti maljan toisensa jälkeen, oli remuavan iloinen ja juopui -juopumistaan. Kun auringon viimeiset säteet pilkistivät sarviruutujen -läpi saliin, sammalsi hänen kielensä jo niin pahoin, että toisten oli -vaikea häntä ymmärtää. Mutta eipä heidänkään laitansa ollut yhtään -parempi. Sekava äänten sorina ja vahvat viininhöyryt täyttivät salin. -Kun päivä oli painunut metsien taa ja peilikirkkaiden selkien yli -kaikui käenkukunta, ummistuivat herra Eerikinkin silmät, hänen päänsä -torkahti alas ja pian sen jälkeen kierähti koko mies lattialle, mistä -alkoi kuulua vahva kuorsaaminen. - -Herra Gottschalk nauraa hohotti kohti kurkkua ja voitonilossaan kohotti -hän täysinäisen viinisarkan huulilleen, tyhjentäen sen pohjaan yhdellä -siemauksella. Mutta enempää ei hänkään tarvinnut. Hetkisen murahteli -hän vielä itsekseen punaisina hehkuvin silmin, kunnes keikahti -lattialle ja liitti kuorsauksensa yhteen kuoroon herra Eerikin kanssa. -Toinen toisensa jälkeen seurasivat alapäälliköt heidän esimerkkiään ja -tuskin oli seinässä oleva tuntilasi osottanut puoliyön hetken -vierähtäneen sivu, kun kaikki tuolit seisoivat tyhjinä, samalla kuin -salin seinät kajahtivat valtavien kuorsausten jyrinästä. - -Kun tätä sopuisata hirsien vetämistä oli jatkunut puolisen tuntia, -kohotti herra Eerik päätään ja silmäili varovasti ympärilleen. -Nähdessään että kaikki lojuivat tajuttomina ympäri lattiaa, kohosi hän -istualleen ja päästi hiljaisen vihellyksen. Silloin kohosivat herra -Eerikin alapäälliköt kuin taikasauvan kosketuksesta seisoalleen. Herra -Eerik nousi myöskin jaloilleen eikä hänessä huomannut jälkiäkään -päihtymyksestä. Hän antoi merkin toisille ja varpaillaan kulkien -hiipivät he ulos. - -Linnanpiha oli autiona, ainoastaan seinustoilla lojui juopuneita miehiä -ja alakerran avoimista ovista kajahtelivat kuorsaukset sekä unissaan -puhuvien sotilasten morina. Herra Eerik hiipi eräälle ovelle ja päästi -samanlaisen vihellyksen kuin äsken ritarisalissa. Ja seuraus oli -myöskin samanlainen. Sikinsokin makaavien sotilasten keskeltä kohosi -ketterästi mies sieltä, toinen täältä ja muutamassa minuutissa olivat -herra Eerikin sotilaat aseineen kokoontuneet pihalle. Kaikki tapahtui -niiden tarkkojen ohjeiden mukaan, jotka herra Eerik Jukajärveltä -lähdettäessä oli joukolleen antanut. Tuskin oli miesten kokoontumisesta -tuntiakaan kulunut, kun uneenvaipuneet portti- sekä torninvartiat oli -sidottu ja kapuloitu, kaikki linnalaisten aseet otettu takavarikkoon ja -kaikille oville sekä muureille kanuunain ääreen asetettu vahvat -aseelliset vartiostot. - -Juuri kun oli päästy näin pitkälle, kohosi aurinko lyhyestä kevätyön -levostaan. Herra Eerik, haltioissaan suunnitelmansa täydellisestä -onnistumisesta, käski laukaista muutamia tykkejä tapauksen kunniaksi. -Itse lähti hän takaisin ritarisaliin. - -Kun ensimäinen tykinlaukaus kajahti, liikahti herra Gottschalk unissaan -ja sopersi jotakin epäselvää. Toisen laukauksen jymähtäessä avasi hän -silmänsä ja näki ensimäiseksi herra Eerikin, joka istui tuolilla hänen -edessään ja katsoi hymyillen häneen. - -"Mi-mi-mitä tämä ammunta merkitsee?" änkytti hän, vääntäysi istualleen -ja kynsi neuvotonna päätään. - -"Kas tässä, siemaskaapa tuo pohjaan, että virkistytte", sanoi herra -Eerik yhä yhtä hymyilevänä ja ojensi voudille täysinäisen olutkannun. - -Kun tämä oli tyhjentänyt sen puolitiehen, kajahti kolmas tykinlaukaus. -Vouti laski nyt kannun käsistään, kavahti seisaalleen ja huusi: - -"Mutta mitä hornaa tämä ampuminen merkitsee?" - -"Rauhottukaa, hyvä herra Gottschalk, ei se mitään vaarallista ole", -ehätti herra Eerik häntä tyynnyttämään. "Minä vain käskin laukaista -muutamia tykkejä merkiksi siitä, että me olemme vallanneet linnan." - -"Vallanneet linnan... te?" ja vouti tuijotti verestävillä silmillään -herra Eerikiin kuin älynsä kadottaneena. - -"Niin, ja uskokaa minua, se tapahtui ilman että tarvitsi pisaraakaan -verta vuodattaa", vakuutti herra Eerik, kasvot ja vilkkaat silmät -tyytyväisyydestä loistaen. - -"Hulluksi te teette minut", ärjäsi vouti ja hyökkäsi ylös kömpivien -alapäällikköjensä välitse ovelle. - -Mutta sen takaa ojentuivat hänen rintaansa kohti vartioiden pertuskat, -estäen ulospääsyn. - -"Mitä, mitä... te olette harjottanut katalaa petosta minua kohtaan!" -huusi vouti ja palasi nyrkit pystyssä herra Eerikin eteen. "Mutta mitä -varten ja mitä tämä kaikki tietää? Eikö nyt ole rauha maassa ja emmekö -me molemmat ole saman kuninkaan alammaisia?" - -"Kyllä, kyllä", vastasi herra Eerik rauhallisesti. "Mutta katsokaas, -teidän lähin valtiaanne on kreivi Juhana Viipurissa ja koska tämä -samainen kreivi on ruvennut kapinoimaan korkeata lankoansa kuningasta -vastaan, joka taasen on minun lähin valtiaani, niin olen minä saanut -herraltani kuninkaalta käskyn ottaa häneltä läänilinnat pois. Sen -vuoksi julistan minä nyt Olavinlinnan kruunulle palautetuksi. Te -miehinenne olette minun vankejani. Mutta elkää hätäilkö, ei teille -mitään pahaa tapahdu. Ehtoopäivällä saatte minun seurassani lähteä -Viipuriin katsomaan, mille kannalle siellä asiat ovat kehittyneet. Nyt -minä lähden alas linnan asioita järjestämään ja sitten me yhdessä -syömme oikein kunnon aamiaisen." - -Sen sanottuaan lähti herra Eerik huoneesta. Vouti valahti lähimmälle -tuolille istumaan ja alapäälliköiden kyhniessä niskatukkaansa sekä -pöllötellessä älyttömästi ympärilleen päivitteli hän surkealla äänellä: - -"No olipas tämä... oli, oli, enkä jumaliste ole eläissäni joutunut -mokomamman ketun kanssa tekemisiin." - - * * * * * - -Eerik Fleming on samalla kertaa maa- ja merisoturi, kuten olemme jo -nähneet. Samana vuonna kuin edellä kerrotut Hoijan kreivin selkkaukset -sattuivat Suomessa, ryhtyi Lyypekin rappeutuva hansavaltio sotaan -Ruotsia vastaan. Se oli tietystikin etupäässä merisotaa. Eerik Fleming -asetettiin Ruotsin laivaston amiraaliksi ja useammissa meritappeluissa -voitti hän perinpohjin lyypekkiläiset. Oltuaan sodan jälkeen -kuninkaansa diplomaattisena asiamiehenä Tanskassa, palaa hän jälleen -rauhantoimiin kotimaassaan. - -Paljon antavat hänelle puuhaa tuomarintehtävänsä sekä monilukuisten -maatilojensa ja suurien läänitystensä hoitaminen. Ja kaiken tämän -ohella täytyy hänen kuninkaansa oikeana kätenä yhtä mittaa olla mukana -valtion asioissa. Mutta paljon tuo terävä-älyinen, liukas ja levoton -mies ehtiikin. Läänitysalueelleen perustaa hän kaupan välittäjäksi -Tammisaaren kaupungin, ja Ojamassa Lohjan pitäjässä avaa hän Suomen -ensimäisen rautakaivoksen. Ja, älkäämme sitä unhottako, suurella -mahdillaan edistää hän Agricolan suomalaisen Uuden Testamentin -painattamista. - -Mutta kurkistakaamme ohimennen mitalin toisellekin puolen. - -Siinä pitkässä syntirekisterissä, jonka Kustaa-kuninkaan käskystä -Suomen oloja tutkinut Jaakko Teitti on kirjottanut maamme aatelistoa -vastaan, ottaa herra Eerikin osuus leveimmän tilan. Vallan ja rikkauden -mukana näkyy hänen ahneutensakin kasvaneen. Milloin keinottelee hän -häviäviltä luostareilta itselleen tiloja ja meren saaria, milloin -anastaa talonpojilta uhkauksin ja pakkokeinoin heidän isiltä perityt -tilansa, liittäen ne omiin rälssitiloihinsa ja lisäten verokuormaa -toisille talonpojille, ettei kruununveroissa näkyisi vähennystä. -Rälssisäätyyn kuuluville, orvoksi jääneille tytöille rupeaa hän -holhoojaksi ja naittaa heidät kirjureilleen, suutareilleen tai -torppareilleen, ja kun holhokit tämän jälkeen vaativat isänperintöään, -lukee herra Eerik lakikirjan kuninkaankaaresta kohdan, jossa sanotaan, -että jos aatelisneito menee talonpojan tai porvarin kanssa naimisiin, -menettäköön hän rälssioikeutensa. Nyt ei tytöllä ole muuta neuvoa kuin -luovuttaa perintötilansa herra Eerikille siitä hinnasta, minkä tämä -itse suvaitsee maksaa. - -Turun porvari Jöns Knaape oli -- kertoo Teitti -- perinyt sisaruksineen -erään maatilan Halikosta. Kyetäkseen lunastamaan kanssaperillisensä -irti panttasi Knaape mainitun tilan eräälle papille nimeltä Lauri -Savolainen. Mutta nyt oli herra Eerik iskenyt silmänsä samaiseen tilaan -ja hän kutsutti papin luokseen. Teitti on kertonut asian niin -eloisasti, että on kuin kuulisimme korvissamme herra Eerikin -uhkamielisen äänen, kun hän lausuu papille: "Kylläpäs sinä olet miestä! -Sinustahan on paisunut sellainen porho, että rahoillasi tahtoisit -aatelinkin työntää perintötiloiltaan. Mutta maltahan kun kuningas saa -tästä tietää, niin ani vähän sinä siitä kiitosta osaksesi saat." Tästä -pelästyi pappi Savolainen niin, että luovutti tilan herra Eerikille -panttisummasta. - -Kun tilan oikea omistaja, Jöns Knaape, sai asiasta kuulla, riensi hän -luonnollisesti herra Eerikin luo vaatimaan omaansa takaisin. Mutta -herra Eerik selitti rauhallisesti, että koska Knaape oli talonpojan -poika, ei hänellä ollut oikeutta pitää rälssitiloja -- mainittu tila -oli nimittäin hengellistä rälssiä, ja oli se Knaapen tädin mukana -joutunut aikoinaan Naantalin luostarille. - -Tämän jälkeen herra Eerik anasti myöskin pari torppaa, jotka tuon tilan -yhteydessä olivat joutuneet Knaapelle. Tämä riensi jälleen valittamaan -hänelle tehtyä vääryyttä ja kun hän ei suostunut ottamaan herra Eerikin -hyvitykseksi tarjoamaa rahasummaa, vaan piti lujasti kiinni -perintöoikeudestaan, annatti herra Eerik hänelle hyvänpäiväisen -selkäsaunan. Tästä selkäsaunasta näkyy juttua jatkuneen vielä herra -Eerikin kuoleman jälkeenkin, sillä Paimion käräjille, jossa asiaa -tutkitaan, ovat hänen leskensä, rouva Heblan, palvelijat hankkineet -vääriä todistajia vannomaan, ettei tuossa selkäsaunajutussa muka ole -mitään perää. Ja onpa Paimion pappikin, herra Mikael, sekaantunut -tuohon juttuun hyvin ikävällä tavalla. Hänet on näet Hebla-rouva -pakottanut tuossa asiassa antamaan väärän todistuskirjan. Sen on herra -Mikael valittaen ja päivitellen tunnustanut Jaakko Teitille. -- -- -- - -Kertomuksensa tuosta Knaapen jutusta lopettaa Teitti vakuuttamalla, -että tuollaisen vääryyden ja väkivallan harjoittaminen on aivan yleistä -Suomessa -- ja siitä hänen paksu asiakirjavihkonsa kantaa kylläkin -runsaita todistuksia. Tämän muistaen voimme siis hyvin käsittää, että -hänen omat aikalaisensa eivät tätä puolta herra Eerikin elämässä -katsoneet yhtä tuomitsevasti kuin meidän aikamme. Hänen vikansa -peittyivät hänen suurten ansioidensa suojaan ja aikalaiset kutsuivat -häntä mairenimellä _columna et flos Finlandiae_ -- Suomenmaan pylväs ja -kukkanen. Eikä kuningaskaan, vaikka hänen usein täytyi nuhdella herra -Eerikiä väkivaltaisesta menettelystään, voinut luovuttaa häntä -suosiostaan, siksi tarpeellinen hänelle oli tuo nerokas hallitusmies ja -oivallinen soturi. Kuninkaan oikeana kätenä sekä kotimaansa ylimpänä -hallitusmiehenä pyssykin hän elämänsä loppuun. - -Hänen viimeisinä elinvuosinaan ilmestyy isänmaamme taivaalle -jälleen sodanuhka itäisen naapurin puolelta ja herra Eerik seisoo -luonnollisesti varustustointen etunenässä. Mutta ennenkuin rajametelit -ehtivät puhjeta varsinaiseksi sodaksi, päättää herra Eerik levottoman -ja toimeliaan elämänsä 14 p. jouluk. 1548. Viimeisen leposijansa saa -hän syntymäpitäjänsä Paraisten kirkossa. Sinne seuraa häntä puolen -vuosisadan kuluttua hänen poikansa, "rautamarski", joka suomalaisena -valtamiehenä paisui vielä isäänsäkin mahtavammaksi. Ja sinne pian sen -jälkeen saatettiin katkaistuin kauloin myöskin pojanpoika, tuo -sääliämme herättävä, traagillisen lopun saanut Juhana Fleming -- -sukuhaaransa viimeinen. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -LOISTAVIEN VOITTOJEN SANKARI. - -KLAUS KRISTERINPOIKA HORN. - - - "Klaus Kristerinpoika Horn on ensimäinen henkilö siinä suuressa - sankarinäytelmässä, jonka Ruotsin ja Suomen kansat maailman - mainioiden kuningasten johdolla mainittuna aikakautena panivat - toimeen." - - _K.F. Ignatius_. - -Se mahtava laivasto, jonka Eerik-kuningas oli talvella 1565 varustanut -ja joka heti vesien auettua oli purjehtinut ulos suomalaisen Klaus -Hornin johdolla, oli heinäkuun kuudentena päivänä ankkurissa Bornholmin -lounaisrannikolla. Jousen kantaman päässä rantakallioista kuvasteli -peilityynessä vedessä jättiläisrunkoaan amiraalilaiva St. Eerik ja kuin -kananpoikaset emonsa suojaan olivat sen ympärille asettuneet -yhdeksänviidettä muuta laivaa. Lähimmäs amiraalilaivaa oli saanut -kunnian laskea ankkurinsa pieni Troilus, joka kuukautta aikaisemmin -Buchowin meritaistelussa Mecklenburgin rannikolla oli kunnostautunut -niin, että se ynnä sen seitsemänkymmentä suomalaista jousimiestä olivat -nyt koko laivaston suosikkeja. Sitä lähinnä kuvastelivat siinä kylkiään -vedessä Suomen Joutsen, Hector, Ruotsin Neito ja niin edespäin kaikki -viisikymmentä suurempaa ja pienempää laivaa. - -Oli sunnuntai ja merimiehet olivat sydänkesän kunniaksi koristaneet -laivojensa peräkeulat lehvillä. Amiraalilaivan kannella oli äsken -pidetty jumalanpalvelus, mutta nyt siellä oli käyty päivälliseen -käsiksi. Laivaston pappi ja lähilaivojen päälliköt aterioivat -kajuutassa, minne heidät oli kutsuttu amiraalin vieraiksi. Miehistö oli -taasen ryhmittynyt lehvien siimekseen peräkannelle, jossa he suurista -tinakulhoista söivät silavalla höystettyä hernerokkaa. Ja kun he olivat -tyhjentäneet kulhonsa ja olutkipponsa, heittäytyivät he kannelle -lojumaan ja juttelemaan. Hohoi -- ja -- juu, kelpasipa sitä nyt -merisoltunkin kelliä! Ja oli koko kesän kelvannut, sillä yhtä -voittojuhlaahan tämä oli ollut. - -Että muistivatko miehet, kun keväämpänä oltiin Tanskansuntissa -tullia kantamassa? Oo -- jaa, kyllä ne päivät muistettiin. Koko -Kööpenhaminahan silloin vapisi ja itse kuningas oli harmissaan itkenyt, -kun meidän laivat laskivat aivan kaupungin eteen. Ja sitten kun -pysähytettiin kaikki salmen läpi pyrkivät kauppalaivat ja perittiin -niiltä tulli ihan Tanskan kuninkaan nenän edessä. Entäs kun -saaristolaiset toivat muonaa kaupunkiin, ja niiltä napattiin syötävät -ja juotavat parempiin suihin? No kelpasi, jukoliste, silloin -tyhjennellä kööpenhaminalaisten nähden heille aiottuja oluvia! - -Niin että kyllä se oli poikaa tämä nykyinen amiraali, oikea merijumala! -Pois tieltä vain tanskalaiset ja Lyypekin hansalaiset, Itämeri on -meidän! - -Niin, niin, kyllähän se nähtiin jo viime kesänä, mistä miehestä hän -käy. Kun Fleming ja Banér eivät voineet mitään tanskalaiselle, löi -kuningas Hornia olalle ja sanoi, että menepäs sinä, Klaus, ja näytä -niille. Ja vaikkei hän sillä kertaa ollut amiraalina muuta kuin kolme -päivää, niin ehti hän ajaa Tanskan laivaston pois Itämereltä. Niin -juuri, näytettyään sille ensin Ölannin rannikolla mitä muksu maksaa. -Silloin sitä tapeltiin kaksi päivää ja kuningas Eerikin ei tarvinnut -muuta kuin istua rannalla kuin mikäkin Xerxes ja katsoa, kun -tanskalaisilta laiva toisensa jälkeen meni sankkiin. - -Mutta kyllähän sitä tällaisilla laivoilla ja tällaisilla miehillä -johonkin pystyikin. Niinkuin nuo Troiluksen miehetkin. Ne ne vasta -jehuja olivat. Kelpasi sitä katsoa siellä Buchowin selällä, kun Tanskan -amiraalilaiva Jägmestari iski Troilukseen ja luhisti sen kylkensä alle -kuin merikotka sorsan, mutta kuinka sille tuli kiire lähtö, kun -Troiluksen miehet panivat jousensa vinkumaan ja herra Niilo -umpiputkellaan ampui amiraali Trollelta leuan mäsäksi. - -Mitä, puhuttiinko siellä naapureista pahaa! huutelivat Troiluksen -miehet, jotka oman laivansa partaaseen nojaillen olivat kuunnelleet -amiraalin miesten haastelua. - -Ei, eihän toki sellaisista naapureista pahaa, heh-heh. - -Kaikki vaikenivat samassa, sillä kajuutan portaat narisivat askelten -painosta. Kannelle ilmestyi töyhtöhattuinen mies, jonka ulkomuoto ja -keskikokoinen, tanakka vartalo ilmaisi hänet suomalaiseksi, vieläpä -tarkemmin sanoen varsinaissuomalaiseksi. Hänen lujapiirteisiä luisevia -ja ahavoituneita kasvojaan reunusti lyhyeksi leikattu, ruskean käherä -parta. Teräksen harmaiden ja älykkäiden silmien katse oli niin selkeä -ja varma, että syrjästäkatsoja sai ehdottomasti sen vaikutuksen, kuin -näkisi ja käsittäisi hän yhdellä ainoalla silmäyksellä kaikki -näköpiirissä olevat asiat. - -Amiraali Klaus Kristerinpoika Horn, joka edusti viidettä polvea yhä -suurempaan mahtiin kohoavassa Joensuun suvussa, eli tähän aikaan -miehuutensa keskipäivässä, ollen nykyään kahta vaille viidenkymmenen -vuoden iässä. Hän oli maineensa kukkuloilla, sillä hänen takanaan oli -pitkä sarja loistavia voittoja, ja hän oli tähän aikaan huomatuin mies -Ruotsin valtakunnassa. Taisteltuaan aluksi jalkaväen päällikkönä -venäläisiä vastaan oli hän sen jälkeen yhtä taitavana valtiomiehenä -kuin loistavana sotapäällikkönä parin vuoden kuluessa suorittanut -Vironmaan valloituksen sekä sikäläisten olojen järjestelyn uudelle -kannalle. Viime vuoden oli hän taas kuninkaan ensimäisenä miehenä -taistellut tanskalaisia vastaan Etelä-Ruotsissa. Näytti kuin onnetar -olisi syntyessä tyhjentänyt hänelle kaikki lahjansa, sillä sama suopea -menestys, joka häntä oli seurannut kaikissa maataisteluissa, oli -alkanut kruunata Ruotsin laivaston tekoja kohta kun hän oli sen johtoon -astunut. Mutta hän ei ollut jalo ainoastaan soturina, vaan myöskin -ihmisenä. Hänen lempeätä oikeamielisyyttään siunasivat sorretut -virolaiset ja se miehekäs suoruus, jolla hän monesti oli lausunut -totuuden oikulliselle kuninkaalle, oli saanut osakseen kaikkien -kiitoksen. -- - -Amiraalin kintereillä seurasivat hänen vieraansa. Kun he lähestyivät, -kohentausivat miehet jalkeilleen. - -"Milloin saamme tuulta?" kysyi amiraali ja asettui hymyillen erään -vanhan merikarhun eteen. - -"Olen tässä pitkin päivää nuuskinut ilmaa ja ellei vanha kuononi ole -ihan nykyisin ruvennut pettämään, niin huomenaamuksi me saamme tuolta -päin hyvänpuoleisen tuulen", vastasi merikarhu ja työnsi etusormensa -kaakkoa kohti, jossa Pommerin rannikko hävisi taivaanrannan taakse. - -"Sepä mainiota. Aamulla me siis saamme levittää siipemme ja --", -amiraali silmäili hymyillen miehistöä. - -"-- ja silloin me lennämme keskelle tanskalais-lyypekkiläistä -varislaumaa", täydensi rohkea ääni miesjoukosta. - -Amiraali nauroi nyt ääneensä ja hilpeä mieliala levisi yli kannen. -Samassa alkoi saaren rannalta kuulua säkkipillin ääni. Sinne oli pitkin -päivää kerääntynyt saaren kansaa katsomaan sitä komeata näkyä, jonka -ankkurissa lepäävä suuri sotalaivasto monivärisine viireineen ja -lippuineen tarjosi. Nyt olivat nuoret alottaneet tanssin. Neitosten -heleät kansallispuvut vilkkuivat parin rantakallion välisellä -tasanteella, houkutellen kuin seireenit luoksensa laivaston nuorempia -sotilaita. - -"No, tuonnepa teidän mielenne varmaankin palaa", virkkoi amiraali ja -antoi alapäälliköille määräyksen laskea laivaston miehistöstä maalle -huvittelemaan niin monta kuin laivojen vartioiminen suinkin salli. -Tieto otettiin miehistön taholla riemuhuudoin vastaan. - -Kun amiraalin vieraatkin olivat poistuneet, seisoi hän itse moniaan -hetken laivan partaaseen nojaten ja katsoi, kuinka joka suunnalta -puikkelehti laivaveneitä rantaan. Hetken tätä katseltuaan palasi hän -takaisin kajuuttaan ja heittäytyi pitkäkseen patjalle ja tyynyillä -varustetulle penkille, uinahtaakseen hieman ja kutsuakseen sitten illan -suussa laivaston päälliköt luokseen ottamaan ohjeita huomispäivää -varten. -- -- -- - -Kajuutan ikkuna oli auki ja siitä tulvehti sisään raikas meren tuoksu. -Säkkipillin ääni ja kisailijain iloiset hoilaukset kantausivat tänne -sisälle häädettyinä. Amiraali ummisti silmänsä ja antoi ajatustensa -vapaina parveilla kuluneen elämän tapauksissa. Niiden joukosta -vilahteli näkösälle monia vaivaloisia, mutta kuitenkin aina lopuksi -voitollisia sotaretkiä, taisteluita, neuvotteluita ja sovitteluja -Vironmaalta. Mitä vaikeuksia hän oli saanutkaan siellä kokea: alituinen -muonavarojen puute, palkkasoturien kinastelut sekä maan omien ylimysten -eripuraisuus ja juonittelut. Mutta kaiken taitonsa jännittäen oli hän -voittanut nuo vaikeudet ja päättänyt työnsä kunnialla. Vieläkin -tukalammassa asemassa oli hän Virosta tultuaan saanut toimia -Etelä-Ruotsissa, sillä yhtä mittaa sai hän ponnistaa voimiaan, -korjatakseen kuninkaan tekemät tyhmyydet. Täällä merellä oli hän sen -sijaan tuntenut itsensä vasta täysin vapaaksi, hän oli tullut kuin -kymmentä vuotta nuoremmaksi ja pursuavalla elämäninnolla oli hän käynyt -käsiksi laivaston johtoon. Täällä oli hän lisännyt ja oli yhä edelleen -lisäävä voittojensa sarjaa uusilla mainetöillä. - -Niinhän oli sanonut se lähes satavuotias virolaisukko, joka oli tullut -häntä puhuttelemaan eräässä kylässä lähellä Pernua. Virolaismuistojen -joukosta palautui tuo kohtaus usein hänen mieleensä. Hän oli -suomalaisine sotajoukkoineen yöpynyt edellämainittuun kylään ja kun he -aamun valjetessa olivat varustautuneet matkaa jatkamaan ja hän oli jo -istunut satulassa, oli kylänraittia lähestynyt sauvaansa nojaava, -kyyryselkäinen ukko, jonka tukka ja parta olivat olleet lumivalkoiset. -Ukko oli luokse tultuaan paljastanut päänsä ja jalustimeen tarttuen -alkanut tulkita niin hyvin omia kuin kyläläistensä ja koko Viron kansan -tunteita Klaus-herraa kohtaan. Niin, niin, kyllä hän, ukko raiska, oli -elämän päivinään nähnyt ja kokenut sellaista, jota herra kulta ei -jaksanut uskoakaan. Mutta nyt oli herra kulta tuonut heille paremman -ajan ja siitä hän oli tahtonut tulla kiittämään. Kyllä he olivat jo -saaneet kuulla, kuinka herra kulta oli toimittanut heille Ruotsin -kuninkaan suojeluslain, niin etteivät saksalaiset tilanomistajat -saaneet heitä enää mielinmäärin sortaa ja rääkätä. Ja olivatpa he omin -silmin nähneet, kuinka hän piti omia sotamiehiäänkin kurissa, etteivät -ne saaneet edes leipäkyrsää heiltä ilmaiseksi ottaa. Mutta sukulaisiapa -he olivatkin, puhuivat melkein samaa kieltä heidän kanssaan ja olivat -kuin veljiä. Niin, niin, kyllä hän oli kuullut isältään, kuinka ennen -vanhaan oli käyty hakemassa heimolaisilta Suomenlahden takaa apua ja -sitten yhdessä taisteltu muukalaisia vastaan. Oli Luojan onni, että -heimolaiset siellä meren takana olivat säilyneet vapaina miehinä, niin -että heidän keskeltään oli noussut niin jalo mies kuin herra kulta. - -Ukko oli vuodattanut hänen ylitseen kokonaisen tulvan siunauksia ja -onnentoivotuksia ja lopuksi vakuuttanut hänen meren laineilla kohoavan -kunniansa korkeimmille kukkuloille. Saattoipa ukossa olla hitunen -profeettaa, sillä kaikitenkin olivat hänen sanansa toteutuneet. Hän -hymyili muistelolleen, mutta samassa herätti se aina hänen mielessään -lämmintä myötätuntoa sitä sorrossa elänyttä heimokansaa kohtaan, jonka -käskynhaltiana hän oli kaksi vuotta ollut... - -Kun amiraali seuraavana aamuna päivän koittaessa heräsi, tunsi hän -laivan keinahtelevan ja kuuli tuttua loiskahtelua laivan kyljiltä. Auki -jäänyt ikkuna narahteli saranoillaan ja entistä raikkaampana tuulahteli -siitä sisään meriveden suolainen tuoksu. Hän veti sitä mielihyvin -keuhkoihinsa, kavahti jalkeilleen riuskasti kuin nuori poika sekä alkoi -kiiruusti pukeutua. - -"Onhan ihme, ellen minä tänään saa ajetuksi vihollista piilostaan", -mumisi hän kannelle astuessaan. - -Virkeä tuuli puhalsi kaakosta, aivan niinkuin merikarhu oli eilen -vainunnut, ja Klaus-herran rinnassa ailahti iloinen tunne, kun hän näki -ne hulmuavat vaahtopäät, jotka loppumattomana jonona vierivät Pommerin -rannikolta, särkyäkseen Bornholmin jyrkkiin rantakallioihin. Nopeasti -ryhtyi hän jakamaan käskyjään ja puolen tunnin kuluttua olivat kaikissa -laivoissa purjeet ylhäällä. Kuin mahtava lintuparvi valkoisin siivin -kiiti laivasto, etupäässä suuri amiraalilaiva, mainiolla laitatuulella -saarelaisten näkyvistä ja hävisi taivaanrannan taakse. - -Tuskin oli tunnin aika viiletetty Rügenin saarta kohti, kun näkyviin -kohosivat Tanskan ja Lyypekin yhtyneiden laivastojen mastot. Ne -laskettivat täyttä vauhtia Ruotsin laivastoa vastaan, joten oli selvää, -että ne olivat päättäneet käydä taisteluun ja korvata edelliset -tappionsa. Etunenässä näkyi korkearunkoinen Jägmestari, tanskalaisten -amiraalilaiva, suurmastonsa huipussa kolmella kruunulla koristettu -Tanskan lippu. - -Herra Klaus tarttui huutotorveensa ja huikkasi muutamia määräyksiä -lähinnä seuraaville laivoille, joista määräykset torvien välityksellä -siirtyivät edelleen perässä seuraaviin laivoihin. St. Erik kääntyi ylös -tuuleen ja Suomen Joutsen sekä Ruotsin Neito seurasivat esimerkkiä. -Muut laivat jatkoivat vinorintaman muodostettuaan entistä suuntaa. - -Vihollislaivastossa nähtävästi heti oivallettiin liikkeen tarkotus, -sillä Jägmestari parin laivan seuraamana erkani niinikään -muusta laivastosta ja lähti pyrkimään ylös tuuleen, estääkseen -saarrosyrityksen. Molempien amiraalilaivojen kesken syntyi siten ankara -kilpapurjehdus ja jännityksellä seurattiin muista laivoista, kumpi -pääsee ylemmäs tuulen päälle. - -Kun Horn kajuutassa pistäydyttyään palasi teräshaarniskaansa -pukeutuneena komentosillalle, huomasi hän St. Eerikin päässeen ylemmäs -Jägmestaria. Heti komensi hän käännöksen oikealle ja St. Eerik laski -täydellä vauhdilla Jägmestaria kohti, ruhjoakseen keulallaan sen -vasemmanpuoleisen keulakyljen. Mutta viime hetkessä ehti Jägmestari -muuttaa suuntansa ja seuraavassa hetkessä molemmat amiraalilaivat -laskivat suurella ryskeellä sivuttain toisiinsa. Samassa vingahtivat -kummaltakin puolen enträyshaat ilmassa ja johtajalaivat olivat lujin -ottein takertuneet toisiinsa, kamppaillakseen rinta rintaa vasten -elämästä ja kuolemasta. Melkein yhtaikaa jyrähtivät kummallakin puolen -keskikannen pienet kanuunat, minkä jälkeen seurasi hakapyssyjen -tiheä räiske. Kuulat surisivat taklingin välissä, päälliköiden -komentohuutojen keskellä kuului ensimäisten haavoittuneiden ja -kuolevien voihkaukset ja kummankin laivan kanuunat peittyivät kitkerään -ruudinsavuun. Amiraalin komentosilta oli vielä savupilven yläpuolella -ja torvensa läpi huuteli Horn määräyksiä pilven keskellä temmeltävälle -väelleen. Jägmestarin komentosillalla näki hän amiraali Otto Rudin -niinikään teräkseen puettuna huutelevan torveensa. Heidän katseensa -yhtyivät hetkeksi ja kummankin silmistä loisti luja päättäväisyys -voittaa vastustajansa. - -Savupilvi taajeni ja nieli sisäänsä komentosillankin. Sen vuoksi ei -Horn voinut nähdä, kuinka Suomen Joutsen, jota komensi ala-amiraali -Banér, iski Jägmestarin toiseen kylkeen. Kohta sen jälkeen iski Suomen -Joutseneen tanskalainen ala-amiraalilaiva Kristofer sekä siihen taas -vuorostaan Ruotsin Neitsyt. Ainoastaan moninkertaiseksi taajenneesta -taistelun pauhinasta saattoi Horn arvata suunnilleen asianlaidan. Siinä -oli siis kaikkiaan viisi laivaa toisiinsa iskeytyneinä ja hurjassa -taistelussa keskenään. Koko tätä jyrisevää, pauhaavaa ja savuavaa -rykelmää kuljetti tuuli hiljalleen muuta laivastoa kohti, joka -niinikään oli jo ehtinyt kietoutua taistelun pyörteisiin. Valtava -jyrinä kantausi aina Rügenin saarelle asti, missä asukkaat suurin -joukoin kerääntyivät rannalle. Mutta merelle tähystäessään näkivät he -ainoastaan laajan ja yhä tihenevän savupilven, jonka keskeltä vilahteli -milloin laivan mastoja, milloin pitkiä tulikielekkeitä. - -Kun vilpas tuuli karkotti hetkeksi ruudinsavun, näki Horn pitkin yhteen -iskeytyneitä laivansivuja käynnissä vimmatun käsikahakan. Miekat ja -pertuskat vilkkuivat ilmassa ja taistelevien lomitse syöksivät -hakapyssyt tulisuihkujaan. Sitten peittyi taas kaikki ruudinsavuun. Kun -taistelun tuoksina taas seuraavan kerran paljastui hänen katseelleen, -näki hän tanskalaisten peräkeulan puolella murtaneen vastuksen ja -syöksyvän kuin tulvavirta St. Erikin kannelle. Nuolena syöksyi -Horn alas komentosillalta ja miekkansa paljastaen asettui sen -suomalaislipullisen etupäähän, joka seisoi varaväkenä suurmaston luona. - -"Eteenpäin, Suomen pojat!" ja myrskytuulen voimalla iski -suomalaisjoukko eteneviä tanskalaisia vastaan. Amiraali tunsi -haarniskalleen satelevan iskuja ja hakapyssyn kuulia kimmahteli hänen -kypäristään, mutta pysähtymättä raivasi hänen miekkansa tietä -tanskalaisjoukossa. Ainoastaan muutaman hetken asia oli karkottaa -viholliset takaisin Jägmestarin kannelle. Kun se oli tehty, palasi Horn -jälleen paikalleen komentosillalla, voidakseen pitää silmällä koko -taistelun kulkua. - -Ympäri sitä aluetta, jolla taistelu vaahtopääaaltojen varassa riehui, -oli laivoja kaksittain, kolmittain ja viisittäin takertunut toisiinsa. -Lyypekkiläisten amiraalilaiva oli iskeytynyt yhteen Hectorin kanssa. -Kun David ja Troilus kiitivät auttamaan Hectoria, iski toinen -lyypekkiläislaiva edelliseen. Nyt riensi Davidia auttamaan ruotsalainen -Vanha Kotka, mutta silloin ohjasi kolmas lyypekkiläisen täyttä vauhtia -Vanhan Kotkan kylkeen, niin että se murskautui ja upposi miehineen -päivineen. Tällä välin oli pieni, mutta kuuluisaksi käynyt Troilus -joutunut tekemisiin itseään paljon suuremman lyypekkiläisen kanssa. -Tuuli painoi ne lopulta samaan rykelmään, jonka keskustana olivat -Ruotsin ja Tanskan amiraalilaivat. Troilus joutui kyljittäin -Kristoferin kanssa, jonka Ruotsin Neitsyt oli sillä välin jättänyt -rauhaan. Huolimatta siitä, että olivat joutuneet kahden tulen väliin, -puolustivat Troiluksen suomalaiset laivaansa silmittömällä vimmalla. -Heidän urhea päällikkönsä, Niilo Skenk, tyhjensi laivansa kanuunat -toisen toisensa jälkeen Kristoferin kylkeen. Tanskalainen ala-amiraali -Nils Trolle menetti toisen jalkansa ja verta vuotavana oli hänet -kannettava kajuuttaansa. Samalla alkoi Kristoferiin tulvia vettä niistä -lukuisista rei'istä, joita Troiluksen kanuunat olivat sen kylkeen -iskeneet. Kun ruotsalainen Pyhä Yrjö tuli samassa Troiluksen avuksi, -hyökkäsi osa Kristoferin miehistöä sen kannelle, valtasi sen -äkkiyllätyksellä ja ohjasi Pyhän Yrjön ruotsalaisten laivojen välitse -huomaamatta pois taistelun telmeestä. Jälelle jäänyt osa Kristoferin -miehistöä yritti tehdä saman tempun Suomen Joutsenelle. Mutta heidät -ajettiin verisin päin takaisin ja tuskin olivat he päässeet oman -laivansa kannelle, kun se äkkiä vaipui pohjaan. - -Amiraalilaivojen lähistöllä oli ruotsalainen Kultainen Leijona syttynyt -tanskalaisten ammunnasta palamaan. Sen korkealle roihuavien liekkien -loimussa suoritettiin Jägmestarin kannella viimeinen kamppaus. Klaus -Horn oli jälleen laskeutunut komentosillaltaan ja väkensä etunenään -asettuen johtanut sen ratkaisevaan rynnäkköön. Taistelu oli nyt -siirtynyt kokonaan Jägmestarin kannelle. Kauan ja urheasti puolustihe -Otto Rud harvenevan joukkonsa keskellä ja vasta kun sen yhdeksästä -tuhannesta miehestä oli enää sataviisikymmentä jälellä, joutui laiva -hyökkääjäin valtaan sekä amiraali jälellä olevain miestensä kanssa -vangiksi. - -Kun kolmen kruunun lippu vaipui Jägmestarin suurmaston huipusta ja -Ruotsin leijona kohosi sen tilalle, kääntyivät pakoon kaikki ne Tanskan -ja Lyypekin laivat, jotka vielä kykenivät liikkumaan. Taistelu oli -päättynyt. Klaus Horn oli menettänyt neljä laivaa ja toista tuhatta -miestä, viholliset sitä vastoin seitsemän laivaa ja neljätuhatta -miestä. Tanskalaisten amiraali oli lisäksi laivoineen päivineen -joutunut ruotsalaisten valtaan ja heidän ala-amiraalinsa uponnut -laivansa kera. -- -- -- - -Heinäkuun viimeisenä päivänä oli Tukholma lipuilla, lehvillä ja -kukkaköynnöksillä koristettu. Niillä kaduilla, jotka eteläportilta -johtivat ylös kuninkaalliselle linnalle, liikkui juhlapukuista kansaa. -Kaikki ikkunat olivat täynnä katsojia ja niitä näkyi myöskin useimpien -talojen katoilla. Kuninkaan käskystä pani amiraali Klaus Horn tänään -toimeen triumfin vanhaan roomalaiseen malliin. Hän oli tuonut -laivastonsa Dalaröhön ja oli kohta riemukulussa saapuva valtakunnan -pääkaupunkiin. - -Vielä muutama puolituntinen yhä jännitettyä odotusta, sitten alkoivat -yhtäkkiä kaikki kaupungin kellot soida. Eteläisestä kaupungin osasta -alkoivat vaskitorvet soida ja rummut jymistä, samalla kuin -keskikaupunkia kohti vieri jatkuvia hurraa-huutoja. Ne lähenivät -lähenemistään ja pian nähtiin keskelle katua rakennetun kunniaportin -läpi ratsastavan liehuvin lipuin osaston juhlapukuisia kyrassiereja -rumpuineen ja torvineen, joiden pauhina täytti kadun. Kyrassierien -perässä seurasi pienempi osasto merisotilaita, jotka kantoivat -vihollisilta anastettuja lippuja, etupäässä Tanskan kolmenkruunun -lippu, joka Rügenin taistelussa oli liehunut Jägmestarin suurmaston -huipussa. Kaikki nämä liput oli kääritty kokoon ja sotilaat kantoivat -niitä ylösalaisin käännettyinä. Sitten seurasivat vangit, etumaisena -amiraali Otto Rud. Aatelisten vankien kädet oli sidottu valkoisella -silkkinauhalla, muiden hamppunuoralla. Vankien jälessä oli tyhjä väli -ja sitten ratsasti itse päivän sankari seppelöidyin päin ylellisesti -koristetun valkoisen hevosen selässä. Laivaston upseerit ja sotilaat -päättivät kulkueen. - -Kaikkien katseet kohdistuivat Horniin ja haltioituneet eläköön-huudot -vapisuttivat ilmaa. Mutta tuo suomalainen soturi istui satulassa miltei -tuskastunein ilmein kuin olisi hän tahtonut sanoa kansanjoukoille, että -hän ei ole tahtonut tätä komeutta, vaan hänelle olisi riittänyt se, -että hän on kunnialla täyttänyt velvollisuutensa. - -Kulkue läheni linnanporttia, jossa kuningas Eerik hoviväkensä -saattamana oli heitä vastassa. Kun Horn oli laskeutunut satulasta, -syleili kuningas häntä ja rinnan astuivat he sisälle linnaan. - -Kun Erik oli jakanut runsaat palkinnot voittoisalle amiraalilleen sekä -laivaston upseereille ja miehistölle, halusi hän nähdä muutamia -ylhäisimpiä vankeja. Otto Rud tuotiin ensimäisenä kuninkaan eteen. -Silloin puhkesi Eerik kiivaasti parjaamaan tanskalaisia ja heidän -kuningastaan. Sen kuullessaan kohentausi Rud masennuksestaan ja alkoi -miehekkäästi puolustaa isänmaataan ja hallitsijaansa. Nyt raivostui -Eerik silmittömäksi, tempasi miekkansa ja yritti survaisemaan sen Rudin -rintaan. Mutta Horn tarttui lujin ottein hänen käsivarteensa ja esti -surmaniskun. - -"Teidän majesteettinne, urhoollisuutensa ja isänmaanrakkautensa vuoksi -ansaitsee hän pikemmin kiitosta kuin moitetta", lausui hän ja katsoi -kuningasta lujasti silmiin. - -Tuolla hänen teräsharmaista ja rehellisistä silmistään lähteneellä -katseella oli Eerikiin aina ollut omituinen tenhonsa. Hän laski -miekkansa alas, alkoi hymyillä ja taputtaen Hornia olalle lausui -ainoastaan: - -"Sinä suomalainen jäykkäniskani." - -Vangit saivat poistua ja silmäys, jonka Rud lähtiessään heitti Horniin, -ilmaisi unohtumatonta kiitollisuutta sitä miestä kohtaan, jota hän -Jägmestarin komentosillalta oli katsellut tuimin ja uhkaavin silmin. - - * * * * * - -Seuraavana keväänä purjehti Klaus Horn jälleen Itämerelle laivastolla, -johon nyt kuului kokonaista kuusikymmentäkahdeksan laivaa. Tanskan ja -Lyypekin laivastot välttelivät taistelua ja jälleen asettui Horn -Juutinraumaan kantaen tullia ihan kööpenhaminalaisten nenän edessä. -Vasta heinäkuun lopulla tapasi hän vihollisten yhtyneet laivastot -Ölannin pohjoisnokan edustalla. Syntyi taistelu ja St. Erik joutui -tällä kertaa kamppailuun lyypekkiläisten suuren amiraalilaivan kanssa, -jolle he ruotsalaisia ärsyttääkseen olivat antaneet nimen Stür -Schweden. Horn ampui omin käsin poikki sen suurmaston, minkä jälkeen se -irtausi St. Erikin kyljestä ja lähti pakoon. Myrsky ajoi sen jälkeen -Tanskan ja Lyypekin laivastot Voionmaan rannikolle, jossa heiltä -haaksirikon kautta hukkui kokonaista seitsemäntoista laivaa täysine -lastineen ja varustuksineen ynnä lisäksi seitsemän tuhatta miestä. -Loput vihollislaivain laivoista eivät uskaltaneet enää näyttäytyä -Itämerellä, jossa Klaus Hornilla oli nyt rajaton herruus. - -Kun meri oli täten vihollisista täysin vapaa, kutsui kuningas -Klaus Hornin ylimmäisen sotamarsalkan arvonimellä maajoukkojen -ylipäälliköksi. Matkalla Etelä-Ruotsin sotanäyttämölle kohtasi hänet -kuitenkin pikainen kuolo. Sotakentiltä levinneeseen ruttoon sairastuen -kuoli tämä kenties loistavin suomalainen sotapäällikkö Åbyn pappilassa -Itägötinmaalla 9 p. syysk. 1566. Synnyinmaa ei saanut kätkeä helmaansa -tämän jalon poikansa tomua, vaan haudattiin hänet suurilla -juhlallisuuksilla Kustaa Vaasan rinnalle Upsalan tuomiokirkkoon. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -VESAISEN KUOLEMA. - - -Oli talviyö. Tornion lapinvoudin Niilo Oravaisen suuren tuvan -seinäraheilta ja lattialta kuului nukkuvain miesten tasaista, raskasta -hengitystä. Vaan sivuseinämältä, taljoilla peitetyltä vuoteelta, -tuhahti tuontuostakin äänekästä ähkymistä ja houreensameita sanoja. -Siellä makasi luodinreikä rinnassaan äsken lapinretkeltä palanneitten -pohjolaisten partio-päällikkö Juho Vesainen kiihtyvän kuumeen kourissa. - -[Sanon häntä edelleen Juhoksi, koska tämä pohjolaisten -talonpoikaissankari vanhemmissa historiallisissa aikakirjoissamme ja -taruissa on kulkenut tällä nimellä. Verokirjain y.m. tietojen mukaan on -tosin myöhemmin todettu, ettei Juho-nimistä miestä mainita tältä ajalta -Kiimingin Vesalasta, vaan sen sijaan kyllä Pekka Vesainen, joka -erinäisistä seikoista päättäen juuri oli pohjolaisten päällikkö. Mutta -ettei syntyisi sekaannusta eikä sellaista uutta erehdystä, että olisi -puhe kahdesta eri miehestä, on mielestäni, samalla kun mainitaan tuosta -mahdollisesta nimierehdyksestä, säilytettävä perinnäismuiston -saavuttanut sankarinimi.] - -Pitkältä, vaivaloiselta hiihdoltaan oli hän saapunut Tornioon terveenä -ja elinvoimaisena kuin ainakin, huokastakseen päivän pari täällä vanhan -ystävänsä tuvassa. Vaan tässä samassa tuvassa olikin Ahma, Vienasta -tuotu vanki, saanut laukastuksi pyssyn voittajaansa kohti. Luoti oli -sattunut pahasti, -- siinä kamppaili nyt karaistu, voimakas uros -haavakuumetta vastaan, joka koetti runnistaa hänen rotevan ruumiinsa. -Helppo sitä ei ollut taudin taittaa, ja tämän uuden taistelun -ankaruudesta kertoivat nyt ne korahtavat, vihlovat äänet, jotka -kohosivat rikotusta rinnasta. Väliin rytisi vuode vankan miehen siinä -viskelehtiessä ja kuumeenhoureet puhkesivat joskus äänekkääksi -puheeksi. - -Tuska mielessään kuuntelivat sitä silloin potilaan lattialla makaavat -sotaveikot, ja talon isäntä, vanha Niilo, nousi peräseinältä -vuoteeltaan astuen takan luo, jossa hehkui pieni, tuhan peitosta -pilkistävä hiilos. Päreen sytytettyään valaisi hän sillä potilaan -vuoteen, jonka ääreen samalla hiipi pari kolme iiläistä, Vesalan -voivatan parasta asetoveria. Kotvan seisoivat he siinä ääneti ja -ahdistus sydämessään, katsellen päreen lepattavassa valossa rakasta -päällikköään. Hänen lujapiirteiset kasvonsa hehkuivat nyt punakkoina -kuin kiivaimman taistelun tuoksinassa, kuumuutta huokui korkealle hänen -rotevasta ruumiistaan ja jäntevät käsivarret iskivät ilmaa. Potilaan -käännähdellessä oli kääre, jolla lukkari eilen oli sitonut rintahaavan -tukkeet, valunut pois, paljastaen ruskottamaan käyneet luodinreiän -reunat. - -Oravainen koetti kohentaa siteitä paikoilleen ja iiläinen toveri -tarjosi kauhasta vettä potilaalle. Tämä joi kulauksen, virkistyi, avasi -silmänsä täydellä tajulla ja virkkoi kuin kummissaan vuoteensa reunalla -seisoville tovereilleen: - --- Menkää nukkumaan miehet, teidän on aamulla hiihdettävä Iijoelle. -Viekää terveiseni Vesalaan, tulen tästä kotia heti, jahka tuo lemmon -reikä menee umpeen. Meidän on siellä taas varustauduttava uudelle -retkelle -- ei tämä tähän lopu! - --- Nukuhan nyt Juho, kehotti Niilo, -- elä ajattele nyt uusia retkiä! - -Sairas käännähti seinään päin ja vaipui uneen. Hän makasi niin hetkisen -hiljaa ja hengitti tasaisemmin, -- näyttipä siltä, kuin olisi poltekin -hänen otsaltaan ja ohimoiltaan vähän asettunut. Iiläisissä syttyi -rauennut toivo. - --- Juho on kovaa ja karaistua tekoa, ehkä hän siitä sittenkin vielä -kostuu, kuiskasi tovereista yksi. Ja toinen lisäsi: - --- Johan se olisikin ennen kuollut, jos se olisi heikompaa juurta. -Unohtivathan hänet lapsena kerran kotaan yöksi kylpysaaviin, -- -vainolaiset olivat tulleet kylään ja sytyttäneet talon, josta kaikki -kynnelle kykenevät pakenivat. Mutta kun äiti seuraavana päivänä -hädissään hiipi kotaan, jossa vesi jo oli saaviin jäätynyt, niin -hengissäpähän Juho siinä istui. Eikä häneen pystyneet lapinnoitain -nuoletkaan, tuskin hänet lyijyluotikaan vähällä kummalla kaataa. - --- Ei vähällä, huoahti Niilo-vanhus raskaasti. -- Mutta se luoti jäi -rintaan ja siellä se nyt repii ja vihavoi. - --- Kovasti se koettelee, mutta ankarastipa Juhokin taistelee vastaan. - --- Kunpa voittaisi nyt, niinkuin tappotantereella! Paljoon häntä vielä -tarvittaisiin, ennenkuin tämä Pohjanmaa pääsee vainolta turvaan. -Hiljaa, hän nukkuu nyt, mennään levolle mekin. - - * * * * * - -Porontaljoilla makaava sankari kuuli kuin kaukaa vesakon takaa -sotatoveriensa puheet ja heidän tuttu äänensä soi hänen korvissaan -vielä miesten mentyäkin. Oli kuin he olisivat kuiskineet Kannanlahden -rantalepikossa, jossa he yön tuloa odotellen väijyivät, ollessaan ensi -retkellään Vienan vesille... Hiljaa, hiljaa, pojat, maatkaa kuin hiiret -kolossa, antaa vienalaisten nyt iltikseen juhlia ja remuta... Kas noin! -Jopa sammuivat siellä uhritulet ja taukosi joikuva laulu, -- nyt -liikkeelle, iiläiset, ja liukkaasti kuin ilveskissat! Hei, nyt on -koston hetki tullut, nyt ne maksetaan omien pirttien palot ja -kotikyläin miesten murhat...! Juoskaa rohkeasti, ei ole enää tarvis -kuiskailla, antakaa sotahuudon soida vain! Talot tuleen, multimuksia -myöten hävitetään nyt pois koko tämä vainon pesä...! Juuri niin, pojat, -antakaa kekäleiden lennellä mökkien keskelle, juuri niin, takokaa -tapparoilla, pakenevia tuurilla iskekää -- tällaista se on kosto! - -Koholle kimpoili intoileva hourija vuoteellaan ja vinhasti huiteli -jäntevä käsivarsi. Mutta entistä rosoisemmin karahteli samaan aikaan -rikottu rinta, hengitys läähätti ja rajusti käännähdellyt ruumis vaipui -pian taas taljoille. Huokasi, lepäsi ja kuumekuvat läksivät taas -kiertelemään. - -Juho oli nyt hiljakseen lykkivinään lylyään tasaisella hangella, -partiomiehet ympärillään ja aimo saaliskontti selässään, -- -hiihdettiinhän voittoretkeltä Kemin syvää jokiuomaa myöten alaspäin -kotirantoja kohden. Vaan mitä hittoja, -- täällähän on jo vaino käynyt -vieraissa: Kylät on poltettu, savu tupruaa sakeana talojen paikoilta. -Kirous ja kuolema -- kostoa, kostoa! Mutta minne ne ryöstäjät -livistivät, -- kas, tuollahan heitä vielä joukko pakenee henkensä -edestä näreikön laidassa... Suksille, pojat, tuiskuna jälestä, lepoa -ajattelematta! Nyt ponnistakaa, Pohjanmaan miehet, jos lienette koskaan -lihasta liikutelleet, hei, me kierrämme kirkonpolttajat kuin -kissanpojat pussiin... Niin, juuri niin, laskekaa sieltä sivulta kuin -salama halmeen poikki vesakkoon ja sitten raekuurona kangasta pitkin -vainonmiestä vastaan! Jopa jäit satimeen, Viena. Iskekää iiläiset, niin -että leppä roiskuu, antakaamme niille nyt oikein oman kylän kädestä ja -koston sisulla! - -Joukkoaan johtava sankari oli kuivalla kurkulla ääneensä karjahdellut -vuoteeltaan ja taas oli Niilo noussut, sytyttänyt päreen ja antanut -hourivalle kulahduksen vettä. Sitä tehdessään puisteli hän suruisena -päätään. Yhä yltyi vain poltto, silmät verestivät ja samenivat ja -ruumis paloi jo ihan ruskeankarvaisena. Sairaan sankarin käsivarsi -hapuili vielä ilmaa, vaan entistään raukeampana se siitä pian herpautui -alas karkealle raanulle. - -Juho raotti taasen hetkeksi silmiään, vaan hänen päätään pyörrytti. Hän -oli nyt mielestään kuin kulkevan laivan kannella, jota pehmeät aallot -keinuttivat. - -Niin, hänhän olikin merimatkalla Ruotsiin, kuninkaisiin kutsuttuna. -Hitto kun onkin kaikki hiljaista ja hienoa, silkkisukkaisia oppaita -kumartaa joka ovella, seinillä on satukuvia, punaiset verat kivisillä -permannoilla, -- jalka astuu siellä aivan tömähtämättä. Ja -perähuoneessa nousee itse maan vaari vastaan: rinnalle valuva, -punertava parta on siloiseksi suittu, kultarihmat kimaltavat -ihonmyötäisessä mekossa, kaatiot ovat nivusilta pönkällään. -Kirjavapukuinen hovikunta kumartaa ja kuningas virkahtaa vieraalleen: - --- Vai sinä olet nyt se Vesan voivatta, joka olet käynyt -valloitusmatkoilla vihollismaassa ja valtakuntaamme puolustanut, -- käy -peremmäs! - --- Sen kun vain vainonmiehille vähän kostettiin, yrittää Vesainen muka -ujosti. Mutta kuningas taputtaa häntä rohkaisten olalle: - --- Oikein tehty, antakaa vastakin sama kyyti rajantakaisille, jos -työntyvät meidän maillemme. Ja mitä enemmän vihollisen kyliä verotatte, -sitä mieluisampaa se meille. Tässä saat nyt retkistäsi palkinnoksi -kultapäisen miekan, iskeppä sillä ensi rytäkässä... - -Sipsuttavat, punasukkaiset pojat kantavat patjalla siihen kimaltavan, -helavöisen tuppimiekan, jonka eräs hienohipiäinen hoviherra kierasee -sarkamekkoisen talonpojan uumenille. Se on miestä myöten tehty ase, -pitkä ja raskas, ja sen terä kimaltaa kuin jää. Hovinaiset ja herrat -supattavat keskenään ja kurkottautuvat uteliaina katsomaan. - -Mutta kuningas istuu suureen, nahkaisilla päällystettyyn selkätuoliin -ja kyselee vieraaltaan Pohjanperän oloja, kyselee, miten siellä kaukana -olisi maata suojeltava ja hallittava. Eikä Vesaisen voivatta enää jää -ujoksi. Hän kertoo maakuntansa vaivoista ja vainoista, hädästä ja -hävityksestä, neuvoo, mihin olisi linnoja tehtävä ja mihin asetettava -aseväkeä maakuntaa varjelemaan ja miten vainon valta olisi masennettava -sen omilla olinpaikoilla. Kuningas innostuu ja lupaa apua. - --- Vielä yksi retki on sinun tehtävä, puhuu hän lopuksi. -- Hiihdä -miehinesi Turjanmaalle, sinne ison merenrannalle asti, hävitä pois -sieltä vihollisen valta ja asutus. Se on näet Ruotsin vanhaa maata ja -merta, sen me tahdomme nyt itsellemme peruuttaa. Saat sotaväkeä -mukaasi, saat muonaa ja aseita minkä haluat, mutta tee puhdasta, älä -jätä sinne hirttä hirren päälle! Lähdetkö sinne? - --- Lähden varmasti. - --- Ja käytyäsi palaa taas luokseni... - -Sinne, kuninkaan linnaan, olisi Vesaisen nyt taas Jäämeren rannalta -palattava. Mutta matka tuntuu nyt niin toivottoman pitkältä, rajattomat -ovat nuo jäiset aavikkorannat, pystysuorat tunturit, joiden takana -sanotaan maailman loppuvan. Suksi takaltaa, henki hiihtäessä salpautuu. -Mutta eteenpäin, eteenpäin vain pojat, Lapin vaarat me nousemme ja sen -noidatkin me voitamme! Elä pidättele, elä yritäkään, Niilo, tässä ei -enää levätä...! - -Hä, asettuuko muka vastaan kivinen aita --, portti vain auki, ei armoa! -Takokaa, takokaa, nostakaa pois koko portti, vääntäkää väkikangilla, -sen täytyy auveta! Kas niin, iiläiset, painakaa miesvoimalla... ei, -edestä pois, minä itse ponnahutan. Näettekö, jo aukee rako... kerta -vielä hartiovoimalla... noin, nostetaan nyt alhaalta päin... Ei vielä, -uusi ponnistus, hei, notkuupahan raudoitettu petäjä...! Ja vielä -rynnistys, noin, se taipuu kuin lauta-aita, ryskyy, kaatuu...! - -Lujalle se otti, siihen oli aivan läkähtyä, retkalleen kaatuvat -kanervikkoon paljo ponnistaneet miehet. - -Mutta murretusta portista aukeekin eteen kaunis maa. Keväinen metsä, -jonka alla on valkonen, ruohoranta virta; metsän läpi vie leveä -sammalpolku, jonka päässä taivaanranta helakkana punoittaa. Karja on -laitumella metsän rinnassa. Talonpoika kyntää joen rannalla -rauhallisena kuohkeaa peltoaan, lapset leikkivät puron suussa ja -törmällä kumahtaa kirkonkello. Vanha Matti-kappalainen astuu sieltä -saapuvaa partiomiestä vastaan, kirkon avain kourassaan ja huulillaan -tuttava hymy: - --- Terve tuloasi Vesaisen Juho, virkkaa pappi-vainaja, -- pitkään -ponnistelitkin tullessasi. Käy nyt tänne pappilan tupaan lepäämään, -kerrankin se tekee sinulle hyvää... - - * * * * * - -Houriva potilas oli taas tuimasti tempoillut vuoteellaan, -- -murtaessaan kiihtyneissä mielikuvissaan Petsamon luostarin jykeää -porttia. Kaamealta kajahti hänen kuumeenkuiva äänensä pimeässä -pirtissä, kun hän huusi partiolaisiaan uusiin ponnistuksiin, ja -säikähtyneinä riensivät taas nukahtaneet toverit hänen vuoteelleen. -Rikottu rinta aaltoili nyt korkealle, jäntereet olivat pingoittuneet, -roteva ruumis kamppaili hurjasti ja tohisten läähätti hengitys. Turhaan -yritti Niilo-vanhus vielä taltuttaa potilasta tilalleen, turhaan koetti -hän tukkia visvoittunutta haavaa, -- sankari taisteli jo viimeistä -taisteluaan ja taisteli ankarasti loppuun asti. Sitten laskeutui rinnan -laine itsestään, vingahtava hengitys pihahteli vielä hetkisen, vaimeni -sitten vähitellen ja loppui... - -Surevat asetoverit seisoivat ääneti Vesais-vainajan jäykistyvän ruumiin -ääressä, jota valaisi karstottuneen päreen lepattava liekki. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -RAUTAMARSKI. - -PIKAKUVA KLAUS FLEMINGISTÄ. - - -"Uh-huh!" huokasi marski helpotuksesta, päästyään vaapperoita tikapuita -ylös laivankannelle. "Jäisinpä totta vie taivaansalin ulkopuolelle, jos -sinne olisi kiivettävä tuollaista tietä vaikkapa virstankaan matka. -Ruhoni painavuus lisääntyy sitä mukaa kuin sääreni kangistuvat, he-he!" - -Kuivattuaan hien otsaltaan päästi hän jälleen näkösälle sen -hyväntuulen, jonka vallassa hän oli koko päivän ollut. Laiva, jonka -kannella hän nyt asteli, oli hänen oma amiraalilaivansa, joka oli -korjausta varten nostettu telakkaan Seitsenjoen suuhun Pikkalanlahden -perukassa. - -Jos hänen kirjallinen sivistyksensä olisi ollut suurempi, niin olisi -hänellä laivan peräkeulasta ympärilleen katsoessaan ollut täysi syy -huudahtaa: _opus fervet_ -- työ kuohuu, joilla sanoin Vergilius kuvaa -sitä kuumeista työintoa, minkä vallassa Karthagon rakentajat Aeneaan -siellä käydessä häärivät. Huhtikuun auringon lämpimässä ja silmiä -häikäisevässä paisteessa työskenteli siinä sataan nouseva miesjoukko -korkeiden lautatapulien, hirsipinojen ja tervatynnyrien keskellä, sillä -puolikymmentä uutta sotalaivaa oli tekeillä, samalla kuin joukko -vanhempia oli korjauksen alaisina. Kirveet ja kurikat paukkuivat, -suuret vaarnakairit karskuivat ja sahat kitisivät, ja keväinen ilma -toisti nämä erilaiset äänet monikertaisina. Katsettaan työstä -nostamatta tai pysähtymättä edes hikeä otsaltaan kuivaamaan heiluttivat -miehet aseitaan, hakkasivat tappuroita liitteisiin tai sivelivät tervaa -valmistuneiden alusten kylkiin. Jokainen näytti tuntevan nahassaan, -että hänen liikkeitään seuraa rautamarskin ankara silmäpari ylhäältä -amiraalilaivan kannelta. Ja marski näkikin tämän kaiken, kuuli -työaseiden synnyttämät erilaiset äänet ja tunsi ilmassa pihkan ja -tervan hajun... - -"Tämähän käy kuin rasvattu!" tulkitsi hän tyytyväisyytensä -kansanomaisella tavallaan ja taputti olalle ylintä työnjohtajaa, joka -tästä harvinaisesta suopeudenosotuksesta lehahti punaiseksi. "Jahka te -vielä kuukauden päivät jatkatte samalla vauhdilla, niin laivat ovatkin -valmiit vesille laskettavaksi. Sitten lähdemme merelle ja sitten -isketään yhteen, niin että tärähtää, he, he!" - -Hän nauraa hohotti hyväntuulisesti, mutta jätti kuitenkin sanomatta, -kenen kanssa sitä yhteen isketään. Työnjohtajain, jotka seurasivat -hänen kintereillään, ei kuitenkaan ollut vaikea arvata, että hän -tarkotti Kaarle herttuaa ja ruotsalaisia. Kierrettyään ympäri -amiraalilaivan ja tarkastettuaan tykkiportit, mastokengät, kajuutat ja -miesten hytit, ilmaisi hän uudelleen tyytyväisyytensä töihin sekä alkoi -sitten ähkien ja puhkien laskeutua maahan. - -Hän kierteli vielä miesryhmien luona lausumassa kehotuksia sekä -lupaamassa ylimääräisiä palkintoja, jos työt hyvissä ajoin tulisivat -kunnolla suoritetuiksi. Kaikki vakuuttivat alttiuttaan ja tyytyväisenä -alkoi marski pujotteleida pihkaisten lastukasojen ja suurten -hirsipinojen välitse alas joelle, jota pitkin hän likaista ajotietä -myöten lähti astelemaan Pihkalan kartanoon. Sieltä aikoi hän kohta -päivällistä haukattuaan lähteä takaisin Turkuun, sillä pitkään ei hän -joutanut yhdessä paikassa virkailemaan, hänellä kun oli jo -vuosikymmenen ajan ollut yhtaikaa senkin seitsemän rautaa tulessa. - -Sisälle tultuaan istahti hän heti pöytään ja ilmotti, että hänellä on -nälkä kuin sudella. Hän sai eteensä mieliruokaansa: uunissa käristettyä -kinkkua ja munapaistikkaita. - -"Mainiota, mainiota!" puheli hän ja söi tavattomat määrät kinkkua sekä -joi päälle suuren haarikallisen vaahtoavaa olutta. "Kylläpä nyt -jaksaa", ja hän siveli tyytyväisenä vatsaansa. "Tuntuupa etten tarvitse -ruokaa ennenkuin kotona Turussa. Mutta raukasemaanpa rupesi. No, -reessäpä on mukava köllöttää." - -Kartanon vouti hääri palvelushaluisena ja nöyräselkäisenä hänen -ympärillään. Saatuaan tämän avulla laajan susiturkkinsa päälleen, -työntyi marski oven täydeltä ulos, jossa ajurit hevosineen odottivat jo -porrasten edessä. Mielihyvästä ähkien sijottui hän puolimakaavaan -asentoon karhuntaljalle reen perään. Vanha, Kuitiassa kasvanut -tallirenki peitteli hänet huolellisesti ja nousi sitten reenkeulalle -sekä massautti hevoset liikkeelle. - -Perässä seurasi kaksi muuta rekikuntaa. Toisessa niistä ajoi marskin -käsikirjuri, toisessa kappalainen ja välskäri. Marski tahtoi näet -matkoillaan olla varattuna sekä sielun että ruumiin puolesta, kuten hän -sanoi. Eipä silti että hän olisi koskaan pappia tai jumalansanaa -tarvinnut, sillä mitään uskonnollista tarvetta ei hänessä ollut -milloinkaan ilmennyt. Kappalainen kuului vain välttämättömänä numerona -hänen hovi-inventaarioihinsa, jota paitsi hänen tehtävänään oli -juttelullaan lyhentää herransa iltahetkiä. - -Matkueen edellä ja jälessä ratsasti neljä huovia. Marski saattoi siis -levollisesti heittäytyä päivällisraukeuden valtaan ja ummistaa -silmänsä. Hän hengitti mielihyvin keväistä ilmaa, jossa tuntui sulavan -lumen ja nuoren mäntymetsän tuoksu. Aurinko hautoi paksun susiturkin -läpi niin makeasti hartioita, että pää torkahti reen selkänojaa vasten -ja marski nukahti. - -Kirjavat unikuvat alkoivat häilähdellä hänen edessään. -Hänen harteiltaan oli vierähtänyt vuosien taakka, elämänintoa -pursuilevana kaksikymmenvuotiaana oli hän hiihtävinään salotaivalta -kolmisatamiehisen joukkueen etunenässä. Itäistä taivaanrantaa punasivat -valtavat tulipalot ja vastaan riensi hätääntyneitä pakolaisjoukkoja. He -pysähtyivät tietoja saamaan ja eräs vanha muori tarttuu häntä kädestä -sekä haastaa: "Jumalapa sinut on lähettänyt, herra kulta, mutta -joudukin pian, ennenkuin vihollinen kaikki hävittää ja polttaa... Voi, -voi, minkälainen valtiaan käsi sinulla on, sinusta tulee vielä jotakin -merkillistä, mutta joudu nyt karkottamaan viholliset..." - -Reki heilahti käänteessä ja marski havahtui unestaan. "Kas, kuinka -ilmielävänä vanhat tapaukset kohoavat mieleen", hymähti hän itsekseen -ja alkoi valveella ollen jatkaa muisteloa. - -Niin, se oli Kustaa-kuninkaan eläessä ja siitä oli jo nelisenkymmentä -vuotta. Vanha perivihollisemme moskovalainen oli suurin voimin -hyökännyt rajan yli ja hän, Klaus Eerikinpoika, oli saanut ensi kerran -olla mukana sodan verileikissä. Kolmensadan savolaisen suksimiehen -johtajana hänet oli lähetetty torjumaan vihollisten hävityksiä -Olavinlinnan tienoilla. - -Millä vimmalla hänen pieni joukkonsa olikaan lähtenyt eteenpäin -hiihtämään, kun pakolaiset olivat heille kuvanneet vihollisen kauheita -hävityksiä. Tällöin oli hän ensi kerran voimakkaasti tuntenut, kuinka -hän juuriaan myöten kuului tähän maahan ja tähän kansaan. - -Kuin kostonenkeli oli hän, pienen joukkonsa järjestettyään, iskenyt -tuhatlukuisen vihollisjoukon keskelle, joka palavien kylien tienoilla -riehui murhaten ja ryöstäen. Ensi iskulla olivat he lyöneet vihollisen -hajalle, ottaneet takaisin ryöstösaaliin ja surmaten heistä suurimman -osan ajaneet loput kauas omien rajojensa taakse. - -Silloin oli hän ollut ainoastaan kahdenkymmenen vuotias. Sen jälkeen -olivat neljän vuosikymmenen kuluessa seuranneet sota- ja valtiotoimet -toisiaan ja hän oli saanut taistella milloin maalla, milloin merellä, -milloin idässä, milloin lännessä. Niin, idässä ja lännessä... ja sepä -se oli vuosien vieriessä lujentanut hänen käsitystään erikoisasemastaan -suomalaisena valtamiehenä. Aste asteelta oli hän kohonnut arvossa ja -vaikutusvallassa. Kun hän puolikymmentä vuotta sitten oli suuren -suomalaisen armeijan etupäässä tehnyt onnistuneen sotaretken syvälle -Venäjän maahan, oli hänet korotettu valtakunnan marskiksi. Sitä ennen -oli hänestä jo tehty valtakunnan amiraali sekä Suomen ja Viron -käskynhaltia. Niin, vähitellen hänen käsiinsä olivat kokoontuneet -kaikki vallanohjat näillä main ja hänestä oli kehittynyt se -rautamarski, jonka edessä kaikki Itämeren tälläpuolen taipuivat. Kun -Kaarle-herttua ja valtaneuvoskunta Ruotsista käsin olivat pyrkineet -häntä komentelemaan, oli hän kerran merkinnyt kirjeen alle nimensä -seuraavasti: "Klaus Fleming, Wiikin vapaaherra, valtakunnan marski, -yliamiraali ja sotaeversti, jolla nyt on monta hallitsijaa, jotka -kaikki määräilevät, vaikk'en tottele kuin yhtä ainoata, jonka nimi on -kuningas Sigismundus -- jos minun vertaiseni tulevat ja jotain -käskevät, lyön heitä päähän." - -Hän hymyili valtansa tunnossa ja antoi aatostensa jälleen palata -kuluneen elämän taipalille. Mieluisan pysähdyspaikan muodosti siellä -muisto eräästä matkasta Pohjanlahden yli. Siitäkin oli jo lähemmäs -kolmekymmentä vuotta. Hän oli ollut saattamassa vangittua -Eerik-kuningasta Turunlinnasta takaisin Ruotsiin. Kymmenkunnan vuotta -aiemmin oli hän ollut samanlaisella retkellä: viemässä kapinallista ja -vangittua Juhana-herttuaa Ruotsiin. Tuolla jälkimäisellä matkalla -hänessä oli, seisoessaan myrskyssä laivankannella, ensi kerran herännyt -valtaunelmansa: itsenäinen Suomi, jonka toteutumiseen kaikki hänen -toimensa sen jälkeen olivat tähdänneet. - -Kun hän tämän matkan jälkeen oli Tukholmassa huvitellut muutamain -muiden nuorten ylimysten kanssa, olivat he muun muassa menneet erään -kuuluisan ulkomaalaisen sibyllan luo tulevaisuudestaan kuulemaan. -Hänelle oli tietäjänainen muun muassa lausunut runomitassa: - - "Prinssiä kaks oot Suomesta pois sinä haahdella vienyt. - Kolmannen jos Kohtalo suo sun maastasi saattaa, - Itse sä kultaisen oot kruunun painava päähäs." - -Hm, tietystihän se oli vanhan tietäjäakan lorua, mutta siitä huolimatta -nuo säkeet olivat usein palautuneet hänen mieleensä. Varsinkin viime -aikoina. Sillä lähimmässä tulevaisuudessa oli kolmas Waasasuvun vesa -saapuva Suomeen ja saapuva hänen verivihollisenaan. Tulkoon! Hänellä -oli koossa luja armeija ja mahtava laivasto, hänen ilonsa ja -ylpeytensä, oli valmistumassa. Ratkaisun hetki ei häntä pelottanut. -Pian nähtäisiin, oliko hänen suotu saattaa kolmaskin Waasa-veljeksistä -vangittuna Pohjanlahden yli. Jos niin oli, niin silloin... - -Häntä huumasi valtaunelmansa pikaisen täyttymisen mahdollisuus. - -Mutta oliko Kaarle-herttua aavistanut hänen salaisen unelmansa? No, -entäpä sitten, jos olikin. Hän oli herra ja valtias tällä puolen -Pohjanlahtea eikä Kaarle-herttua tulisi häntä varustaumatonna -yllättämään! -- - -Aurinko oli painunut jo puiden latvojen tasalle. Marski nojasi jälleen -päänsä reenselustaan ja ummisti silmänsä. Hänen hengityksensä kävi -tasaiseksi ja unikuvat alkoivat uudestaan tanssia hänen edessään. - -Tällä kertaa kohosi niiden keskeltä näkyviin pitkähkö mies, joka tuimin -silmin ja kulmat rypyssä tuijotti häneen. Marskia vavahutti -vihanpuuska, sillä hän tunsi Kaarle-herttuan. Hänen ympärillään istui -koko valtaneuvoskunta ja jokainen niistä tuijotti häntä kuin mitäkin -kummaa. - -Hänen paikkansa olisi ollut heidän joukossaan, sillä valtaneuvoshan hän -oli itsekin. Mutta hän ei ollut näinä Sigismundin hallitusvuosina -kertaakaan totellut kutsua saapua valtaneuvoskunnan kokouksiin, ja nyt -seisoi hän tässä heidän edessään aivankuin syytettyjen paikalla. No, -syyttäkööt he mitä syyttäkööt, olipa hänellä kuningas selkänsä takana, -ja siitä tietoisena ojensi hän itseään ja otti kasvoilleen tavallisen -kopean ilmeensä... - -Mutta nyt tempasi herttua edestään pöydältä pitkän plakaatin ja -silmättyään häntä kerran vielä merkitsevästi alkoi lukea: "Me Klaus -ensimäinen, Jumalan armosta Suomen, Lapin ja Karjalan kuningas..." - -Herttua keskeytti lukemisen ja loi jälleen katseensa marskiin. Tällä -kertaa huomasi marski hänen kasvoillaan saman vahingoniloisen ilmeen, -joka häntä oli niin suuresti sapettanut kuninkaankruunajaisissa -Tukholmassa, kun hänen oli herttualta täytynyt julkisesti pyytää -anteeksi kopeata käytöstään. Ja kaikkien valtaneuvosten kasvoilla näkyi -sama ilme, aivankuin he olisivat olleet vain joukko kuvastimia, jotka -tarkoin heijastivat herransa mielialoja. - -Tästä kaikesta joutui marski niin vimmoihinsa, että hän yhtäkkiä -heräsi. Hän ähkyi, ojentui suoraksi reessä ja sylkäsi unen maun -suustaan. Päästyään täysin valveille alkoi hän hymyillä ja mutisi: - -"Jaa, jaa, herttu-Kaarle, kyllä maar sinä mielihalulla panisitkin minut -syytettyjen penkille, niin, ja vielä pahempaankin paikkaan sinä minut -panisit, mutta sitäpä ei taidakaan olla yhtä helppo tehdä kuin uhata. -No, no, tulehan vain tänne, kyllä minä valmistan sinulle lämpimän -vastaanoton, senkin juonimaakari." - -Hän hymyili yhä ja alkoi tehdä laskelmia tulossa olevan taistelun -suhteen. Ratkaisun täytyi tapahtua jo ensi sulan aikana eikä hän -epäillyt pystyvänsä puoliaan pitämään, jopa suorastaan kukistamaan -vihatun vastustajansa. Rahvaan kapina oli kukistettu, maassa oli hiiren -hiljaista ja vallanohjat olivat hänen rautaisissa kourissaan. - -Nuijakapinan mieleen muistuessa lakkasi hän hymyilemästä, sillä eteen -aukeni laaja näyttämö verisiä taistelutantereita ja poltettujen talojen -raunioita. Niin, ne nuijapäät eivät olleet käsittäneet hänen suuria -tarkoituksiaan, siksi: pois tieltä! Kuin rautainen jyrä oli hän -kulkenut yli maan ja tallannut jalkoihinsa ne, jotka tyhmyydessään ja -itsepintaisuudessaan olivat asettuneet poikkiteloin hänen tielleen. - -Säälittikö häntä rahvaan kurja tila? Mitä vielä, häntä vain harmitti -kapinan muisto, sillä se oli pakottanut hänet haaskaamaan maan voimia, -jotka kyllä olisi tarvittu vähentymättöminä taistelussa Kaarlea -vastaan. -- - -Reenjalakset jurrasivat unettavasti pehmeässä lumessa ja marski alkoi -uudelleen torkkua. Puut huiskahtelivat hänen ohitseen utuisina haamuina -ja tiukujen helinä, joka kylien kohdalla hukkui koirain haukuntaan, -kuului kuin jostakin hyvin kaukaa. - -Mutta tuskin oli hän vaipunut kunnolliseen sikiuneen, kun hän huomasi -jälleen seisovansa syytetyn paikalla valtaneuvoskunnan edessä. Herttua -ja neuvokset tuijottivat häneen kuten äskenkin ja edellinen alkoi -jälleen lukea plakaatista: "Me Klaus ensimäinen j.n.e." - -Tällä kertaa oli hänellä kuitenkin hämärä tietoisuus siitä, että tämä -onkin vain unta ja että hän jo toisen kerran näkee saman näyn edessään. -Hän alkoi vääntelehtiä sekä ojennella jalkojaan ja heräsi lopuksi. -Sydäntään tunsi hän kiertävän ilkeästi ja koko ruumis oli lyöttynyt -hikeen. Seuraavassa hetkessä puistattivat häntä kuitenkin jo -vilunväreet. - -"Sairautta se tiesikin, että sama unennäkö tuli kaksi kertaa eteeni", -sanoi hän itsekseen. "Taisin lähtiessäni syödä liian vahvasti." - -Hän kohenteli peitteitä ympärillään ja koetti löytää mukavimman -asennon. Aurinko oli jo laskenut ja ilma viilentynyt. Vaalea -taivaankansi tummui ja tähti toisensa jälkeen tuikahti näkyviin. -Huohottaen juoksivat hevoset metsäistä tietä ja täysikuu, joka kohosi -taivaanrannalle, seurasi reen kohdalla hyppien puunlatvalta toiselle. -Marskista tuntui kuin se olisi ilkkunut hänelle ja nauranut vasten -silmiä. - -Hänen päätään rupesi pyörryttämään ja sydäntä kiersi yhä pahemmin, niin -että hänen yhtäkkiä täytyi antaa ylen. Renki huomasi sen ja pysäytti -huolestuneena hevoset. Marski käski kuitenkin ajaa edelleen, mutta aina -kun reki kolahti tienlyöppeissä, voihkasi hän ääneensä ja sen johdosta -uskalsi renki-vanhus ehdottaa, että pysähdyttäisiin ensimäiseen taloon. -Siihen antoi marskikin suostumuksensa ja puoli tuntia vielä ajettuaan -saapuivat he Pohjan pitäjän kirkolle. - -Matkue poikkesi nimismiehen taloon kirkkomäellä ja välskäri riensi -yhdessä kappalaisen kanssa taluttamaan marskia sisälle. Hän horjahteli -ja taluttajilla oli täysi työ saadessaan tuon vahvan miehen pysymään -pystyssä. - -Kun he olivat saaneet hänet vaivalla riisutuksi ja vuoteeseen, ryhtyi -välskäri iskemään suonta. Sen tehtyään antoi hän potilaalle vahvistavaa -rohtoa sekä asetti kääreen hänen päähänsä. - -Muutamia hetkiä makasi marski liikkumattomana ja silmät ummessa. -Huoneessa olevat luulivat hänen vaipuneen uneen. He puhuivat kuiskien -ja hiiviskelivät varpaillaan, mutta yhtäkkiä avasikin marski silmänsä -ja viittasi kappalaisen luokseen. - -"Luulenpa, että ylimmäinen tuomari kutsuu minua luokseen", lausui hän -voipuneella äänellä. "Ja silloin on ripitys paremmin paikallaan kuin -välskärin toimet." - -Kappalainen ryhtyi antamaan kuolevalle viimeistä lohdutusta. Marski -lausui synnintunnustuksen selvällä ja virallisella äänellä kuin olisi -hän lukenut jotakin välttämätöntä asiapaperia. Kun hän oli nauttinut -ehtoollisen, ummisti hän uupuneena silmänsä ja vaipui jonkunlaiseen -horrostilaan. - -Unikuvien keskeltä selkeni hänen eteensä jälleen tuo sama näky: herttua -ja valtaneuvokset tuijottamassa häneen kuin syytettyyn. Herttua alkoi -nytkin plakaatista lukea: "Me Klaus ensimäinen, Jumalan armosta Suomen, -Lapin ja Karjalan kuningas..." Siihen päästyään pysähtyi hän kuitenkin -äkkiä ja repäsi plakaatin kahtia. Sen tehtyään alkoi hän pilkallisesti -nauraa hohottaa ja koko valtaneuvoskunta hohotti täyttä kurkkua -mukana... - -Marskin seuralaiset ja talon isäntä, jotka hiljaa kuiskutellen -seisoivat huoneessa, näkivät sairaan vääntelehtivän vuoteessa ja -suurten hikihelmien kohoavan hänen otsalleen. Sitten avasi hän silmänsä -ja vaikeasti hengittäen tuijotti eteensä tyhjyyteen. - -"Sinä voitit, Kaarle, ja minun suuri unelmani jäi jälkipolvien -toteutettavaksi", kuulivat lähinnä seisovat hänen katkonaisesti -lausuvan, minkä jälkeen hän uudelleen ummisti silmänsä, ojentaen -samalla itsensä suoraksi. - -Kaikki huomasivat kuolinkamppailun alkaneen. Sitä ei kestänyt kauan. -Avaamatta enää silmiään, suorana ja äänetönnä veti rautamarski -viimeisen henkäyksensä juuri sydänyön hetkenä. - -"Hän on nyt mennyt ylimmäisen tuomarin luo", kuiskasi kappalainen. -"Herra olkoon armollinen hänen sielulleen." - -Hän alkoi puoliääneen lukea rukousta vainajan puolesta, samalla kuin -talon isäntä asetti palavan kynttilän marskin vuoteen viereen. - - * * * * * - -Räystäistä tippui vettä ja sulavat hanget humahtelivat, kun matkue -lähti jälleen liikkeelle Pohjan pitäjän nimismiehen talosta. Marskin -ruumis oli nostettu entiselle paikalleen hänen omaan rekeensä, jonka -rinnalla vanha tallirenki ohjaksia pidellen asteli verkalleen ja -allapäin. Päivä paahtoi raukeasti ja hanget häikäsivät silmiä. Hevoset -astelivat hitaasti ja laskivat päänsä riipuksiin, aivankuin nekin -olisivat tienneet, että maan itsevaltias käskynhaltia oli poistunut -elävien joukosta ja että hänen maalliset jäännöksensä olivat nyt heidän -kuletettavanaan. - -Kaksi henkivartiahuovia oli edeltäpäin lähtenyt viemään sanaa Turkuun. -Matkallaan levittivät he sanomaa marskin kuolemasta, ja kun vanha -tallirenki vihdoin ajoi sisälle Turun kaupunkiin, jossa kellot alkoivat -kaikissa kirkoissa soida, oli tieto tuosta suuresta ja odottamattomasta -tapauksesta levinnyt jo kulovalkeana ympäri maakunnan. Kaikkialla -hengähtivät ihmiset helpotuksesta, sillä heistä tuntui kuin joku -suunnattoman raskas paino, joka oli heidän elämäänsä rasittanut, olisi -äkkiä siirtynyt sijoiltaan, niin että päiväkin pääsi jälleen -kirkkaammin paistamaan. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -ARKIMIES SANKARINA. - -HANNU KRANKKA. - - -Kynä, joka on piirrellyt muutamain muinaisajan suomalaisten soturien -tuokiokuvia, pyrkii siirtymään keveämpään kertomatyyliin, joutuessaan -kuvailemaan liminkalaisen Hannu Krankan "sankaritöitä." Ei niin, ettei -tämäkin talonpoikaissoturi olisi kylläkin urheasti taistellut -kotiseutunsa puolesta ja kovia kokenut Pohjanmaan miesten päällikkönä -nuijasodan melskeissä ja kahakoissa vienalaisten kanssa. Mutta näistä -hänen sotaisista toimistaan ja touhuistaan pilkistää tuontuostakin -esille vähän arkipäiväisempi, hienoa hymyilyä herättävä luonteenpiirre, -joka vaikuttaa, ettei miehestä voi kertoa yksinomaan vakavalta -kannalta. Ei niin, että maineen loistokehä häneltäkään olisi -kiellettävä. Vaan olosuhteet nostivat hänet toisinaan asemiin ja -tehtäviin, joissa tavallisen pikkueläjän heikkoudetkin tulivat näkyviin -ja joihin hänen mittansa ei aina riittänyt. - -Mutta käykäämme jo kertomaan Hannun "elämästä ja töistä." - - * * * * * - -Voi melkein sanoa, että sodan tuohukset paloivat Hannu Krankan kehdon -ääressä. Ainakin niiden hohde punasi koko hänen lapsuutensa -vuosikymmenen. Se oli tuota läpi vuosisatojen kestänyttä pohjolaisten -ja vienalaisten välistä taistelua, jonka laineet usein vyöryivät aina -Limingan rannikkolakeudelle asti, missä Hannu kasvoi kotitalossaan -Krankkalassa. Hänen isänsä, Erkki Krankka, oli Hannun syntymisen -aikoina 1560-luvun lopulla rantalaisten karjalaisvainoa vastaan -asettaman rajavartioston päällikkönä alituisesti aseretkillä, vuoroin -puolustamassa kotiseutuja, vuoroin kostomatkoilla vienalaisten maissa. -Oliko hän alkujaan aivan suomalaista juurta, sitä panee hieman -epäilemään sekä sukunimi, joka on germaanilainen, kaiketi -suomenruotsalainen, (Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisseuduissa on hyttysen -nimi "krancka"), että suvun edustajain tavallista vilkkaampi luonne -ynnä heidän todenmukainen ruotsinkielentaitonsakin. Mutta ilmeisesti -oli Krankan suku näihin aikoihin jo vakinaista suomalaista, -liminkalaista, talonpoikassukua. Tämä suku johti nyt siis -rantamaalaisten taisteluja maanseläntakaisia vihollisia vastaan -sitkeästi ja urheasti. - -Kerran näkyvät pohjolaiset kuitenkin kyllästyneen näihin alituisiin -rajaotteluihin ja tekivät senvuoksi v. 1577 sydänmailla, Oulunjärvellä, -rauhanliiton ainaisten vihollistensa kanssa, sopien, etteivät enää -toistensa asuinmaille hyökkää. Mutta näihin aikoihin olivat itse -valtakunnat, Ruotsi ja Venäjä, ilmisodassa keskenään ja sen vuoksi -suuttui Ruotsin kuningas Juhana kolmas kovasti Erkki Krankkaan, joka -niin ominpäin oli vihollistensa kanssa rauhan solminnut; uhkasipa -kuningas rangaistakin häntä siitä. Mutta sellaisesta rangaistuksesta ei -tainnut tulla mitään, sillä jo seuraavana vuonna oli rajarauha taas -rikki ja vienanpuoleiset kulkivat kaikista sopimuksista huolimatta -ryöstämässä Pohjanmaan rannikkoa. Näihin taisteluihin kaatuikin -rajapäällikkö Erkki Krankka vuonna 1578. - -Hannu lienee silloin ollut noin kymmenvuotias eikä siis vielä -lähivuosina kyennyt rajaotteluihin. Mutta niiden jatkuessa seuraavalla -vuosikymmenellä oli Krankkalan nuori perijä epäilemättä jo -kyläläistensä mukana "haukijärvillä" ja sai siellä jossakin kahakassa -vienanpuoleisia ryöstäjiä vastaan tulikasteensa. Tämän vuosikymmenen -lopulla ulottui sodan tuho taas merenrannikollekin, Limingan -rintamaatkin silloin hävitettiin, sen kirkko poltettiin, -- tuskinpa -säästivät vienalaiset vanhan vihamiehensä Erkki Krankan taloakaan. Isän -nimi ja maine varmaankin silloin jo nuorta Hannua sekä velvoitti että -kannusti kotiseutuaan puolustamaan ja oli hän siten tiettävästi jo -liminkalaisten edustajana mukana niillä kuuluisiksi käyneillä kosto- ja -valloitusretkillä, joita vuoden 1590 seudussa tehtiin kiiminkiläisen -talonpoikaissankarin Vesaisen johdolla Jäämerelle ja Vienan vesille ja -joita Ruotsin hallituksen Oulun uuteen linnaan asettamat virkamiehet -avustivat. - -Näiden vuosien vainosodissa ei tosin vielä Hannu Krankan nimeä mainita, -ne olivat kai nuoren miehen oppivuosia, mutta kentiespä on hänen -toimintaansa tavattavissa jo jossakin sen ajan muistotaruna säilyneessä -tapauksessa. Niinpä kertoo muuan vanha tarina, että liminkalaiset -kotikyliään puolustaakseen kostavain vainolaisten raivolta olivat tähän -aikaan rakentaneet Linnukkamäelle pienen linnan, jonne olivat -hankkineet puisen, nahalla päällystetyn tykinkin. Sillä he kerrankin -puolustivat menestyksellä hirsilinnaansa ryntääviä vihollisia vastaan, -kunnes lopulta tykki ei lauennutkaan. Hätä käteen. Missä vika? -Tykkimestarissa. Kiireessä oli näet putkeen tullut pannuksi luoti alle -ja ruuti päälle -- tietysti se ei lauennut. Ryssä ryntäsi ja linna oli -menetetty. Eipä kukaan voi tietää, oliko juuri nuori Hannu tässä -tykkimestarina, mutta aivan vieras ei sellainen tapaus ehkä olisi ollut -hänen kekseliäisyydelleen eikä hänen vilkkaalle luonteelleenkaan. - -Mitä erehdyksiä lie sattunutkin, taidolla ja tarmolla on nuori Hannu -joka tapauksessa isänsä arvon ja aseman perijänä hoitanut kotikulmansa -puolustamista. Sillä ainakin muutamia vuosia myöhemmin hän oli, -niinkuin Erkki-vainaja, Peräpohjan nostoväen päällikkönä, siis -kotiväkensä parhaana luottamusmiehenä. - -Täyssinässä Venäjän ja Ruotsin välillä (1595) tehty rauha tuotti -vihdoin joksikin ajaksi keskeytyksen pohjan perukoillakin katkerasti -käytyihin rajakahakoihin. Mutta pian siellä silloin alkoivat toiset ja -vielä katkerammat kahakat: Nuijasodan sisäiset melskeet. Niissä tuli -Hannu Krankan nimi kuuluisaksi, -- siksi vie tarinamme nyt sinne. - - * * * * * - -Eteläpohjolaisten talonpoikain "kapinan" olivat Klaus Flemingin -ryttärit veriin tukahuttaneet; heidän johtajansa olivat vangitut, -teilatut ja hirtetyt, masennettu oli oikeutensa puolesta nousseiden -kansanmiesten vapauden taistelu. Vasta tuon ensiottelun päätyttyä -saattoi sen nostama kare pohjoisen Pohjanmaan miesten mielet -kuohuksiin. Uhkaahan jo Flemingin voitto heidänkin vanhaa vapauttansa. -Sulku on murrettu, sortovalta laajenee, silmukka kiristyy, -- niin -kertoivat hätääntyneet pakolaiset ja ennustivat peräpohjan miehille, -että pian on heidänkin sorruttava sortoryttärien jalkoihin, elleivät -ryhdy ase kädessä puoltaan pitämään. - --- Sorrummeko mielisuosiolla, vai koetammeko torjua vaaran? -- siitä -neuvoteltiin pohjolaisten pirteissä syksyllä 1596 yhä vilkkaammin. - --- Taisteluillamme rajantakaisia vastaan olemme itsellemme hankkineet -vapautuksen linnaleiristä, luovummeko nyt siitä kalliista -vapaudestamme? - -Ja kannustava vastaus tuli Ruotsin puolelta Pohjanlahden, Klaus -Flemingin vastustajan, Kaarlo-herttuan, lähettämäin virkamiesten -taholta: - --- Luokaa ies niskoiltanne! Taistelu Noki-Klaun sotilasvainoa vastaan -ei ole ainoastaan oikeutenne, vaan velvollisuutennekin! - --- Idän vainot torjuitte, alistutteko nyt etelän sortoon? - -Nämä yllyttäjät ajoivat tietysti omiakin asioitaan, vaan heidän -kehoitussanansa upposivat joka tapauksessa syvälle Pohjolan miesten -mieliin. - -Uudenvuoden päivänä 1597 neuvoteltiin näistä asioista oikein yleisessä, -järjestetyssä kokouksessa Limingan nimismiestalossa. Vanhemmat -varottivat, vedoten Jaakko Ilkan ja Pentti Poutun verekseen, veriseen -kohtaloon, mutta nuorempia miehiä houkutteli seikkailuhalu ja innosti -sorron viha, minkä eteläisten pitäjäin heimomiesten kärsimys oli heidän -sydämeensä kylvänyt. - -Krankan Hannu oli kuten sanottu tähän aikaan jo liminkalaisen nostoväen -päällikkönä ja hänen suhtautumisensa esilläolevaan kysymykseen oli sen -kautta ikäänkuin jo ennakolta ratkaistu. Asema häntä velvoitti, maineen -himo veti. Vesais-vainajan urotöistä lauloivat jo lapset ja partasuut -urhot pitkin laajaa Pohjanmaata, -- se maine miestä kiihoitti! Hannu ei -ollut ehtinyt silloisilla retkillä soturikunniaa paljokaan niittää, -ennenkuin katkesivat siksi kertaa vienalaisvihat. Mutta nyt oli -tilaisuus Krankkalan pojallakin astua suurten tehtäväin etunenään, -käydä mahtavalle sotaretkelle maakuntansa puolesta. Hän oli jo -sitäpaitsi Oulun linnassa usein ja paljo puhutellut Kaarlo-herttuan -miehiä, jotka siellä nyt ruunun puolesta isännöivät, hänelle oli -linnasta luvattu aseita, tykkejä, pyssyjä, ruutia, hän oli innostunut -ja innostutti vuorostaan sodanherkkiä tovereitaan, jotka vuoden pari -olivat saaneet otteluista levätä ja siihen lepoonsa jo melkein olivat -ikävystyneet. - --- Maakunnan rajalle, ryttäreitä vastaan, -- hitto heitä tänne -odottaakoon! - --- Ilkan nimi soi minunkin korvissani, vaan ei peloksi, -- se haastaa -kostoon! - -Näin nuoret uhmasivat. Näin Hannukin puhui pitäjänmiehilleen Limingan -nimismiestalossa ja sen puheen pohjalla siellä olikin pian päätös -tehty. Ennen pitkää panivat rantakylien emännät taas eväitä -keihäsmiehille, joita niinkuin monasti ennen läksi mies talosta -hiihtämään, mutta nyt ei pohjoiseen eikä itään, vaan etelän asuttuja -seutuja kohden. Kellot kumahtivat jokivarsien kirkoista, kutsuen koolle -taatut rajavartijat, joiden nyt oli asetuttava varjelemaan maakuntansa -suvista rajaa. Viestit lennähtivät kirkolta kirkolle ja pian -suhahtelivat suksijoukot näreikköjen halki ja soitten poikki. - -Johtomiehet ajoivat edeltä resloissaan ja nostattivat matkan varrelta -yhä uusia joukkoja yhteiselle retkelle. Arvonsa tuntevana ajoi -Krankkalan Hannu kulkusvempeleisellä hiirakollaan, majavannahka -päässään, siinä etuparvessa, neuvotellen aina syottöpaikoissa vakavasti -voutien ja kirjurien kanssa retken suunnitelmista ja järjestelyistä. -Tuleppas meidän maakunnan rajalle, Noki-Klaus sontaryttäreinesi, -taidatpa löytää miehiä vastassasi! Näin hän toisten joukossa kehahti. -Hänen varmuutensa paisui ja äänensä karkeni, -- hän ylpistyikin siinä -matkan varrella jo toveriensa mielestä, jotka pienellä harmilla -katselivat, miten Krankkalan poika aina perätuvassa, herrain parissa, -pöyhistelihe. - - * * * * * - -Kokkolan pitäjässä saatiin sanoma, että Klaus-herran vouti oli tulossa -etelästä pienen huovijoukon kanssa peräpohjolaisia nuhtelemaan ja -kurittamaan. Pidettiin kiireinen sotaneuvottelu ja iltasella asettui -talonpoikaisjoukko Tarharannan vesakkoon Krankan Hannun johdolla -väijytyksiin, odottamaan saapuvaa kurittajaa. Tuleppas näppeihimme...! - -Oli pureva tammikuun pakkanen. Kylmäksi kävi vaanivain miesten -kyyköttää kinoksessa pimeällä alangolla, jossa tuulen viima tunki läpi -lammasnahkaturkkien, läpi luitten ja ydintenkin. Hannu hyöri -lämpimikseen pienissä, lyhyissä polviturkeissaan edestakaisin, neuvoen -ja kehotellen miehiään, jotka kyllä tehtävänsä muutenkin tiesivät, -kunhan vain se vaanittava roikka olisi saapunut. Mutta se viipyi. Ja -pakkanen puri. - --- Maatkaa vain kinoksessa kuin hiiret jauholaarissa, kehotteli Hannu. - --- Makaapas itsekin, huusivat pojat, ja Hannu pistihe silloin hänkin -pensaan taa. - -Vihdoin kuului kaukaa kulkusten kilinä, joka terävänä kajahti viiman -keskeltä. Saapuva saattue kuului ajavan hyvää vauhtia niityn poikki, -kaiketi kiirehtiäkseen yöksi kylään, jossa huovit ehkä toivoivat -vilusta tullessaan vielä saavansa kuuman kylyn. Kyllä täällä kylpy -annetaankin...! Hiljaista kuin haudassa oli Tarharannan vesakossa, -jonka päällä kiiluivat kylmät tähdet. Mutta kykkiväin miesten mielet -rupesivat jo kinoksessakin lämpenemään, kun he kulkusäänen lähetessä -ennakolta nautinnolla kuvittelivat, mikä sauna siinä saapuville -tosiaankin oli lämmitetty. - -Jo laski matkue hölkäten vesakkoon. Ensimäisen reen kulkunen värähti ja -vaikeni; tiepuolesta ponnahtanut mies oli tarrannut hevosen kuolaimiin, -kääntänyt reen tien poikki, ja toisia karkasi samassa käsiksi sen -ajajiin. Syntyi ruuhka kapealla tiellä, saattue seisahtui. Kylmissään -taljojen alla istuneet matkamiehet eivät aluksi ymmärtäneet, mikä siinä -piteli, miksi tähän autiolle luhdalle pysähdyttiin, ja suuriin -susiturkkeihin puettu marskin vouti kuului jo taampana kiroavan ja -karjuvan, että tie auki! moukat hankeen! -- hän luuli kai joidenkin -talonpoikaistolvanain ajaneen vastaan kapealla tiellä. - -Mutta pian oivalsivat voudin miehet seisahduksen syyn. Pimeästä -vesakosta kohosi kuin maan sisästä rivittäin aseellista naapukkaväkeä, -joka hihkasten ryntäsi seisahtuneisiin rekiin. Nämä nousukkaat -kaatoivat resloistaan ryömiviä matkamiehiä kinokseen, tuikkivat heitä -tuurillaan, iskivät tapparoillaan. Siinä soi jo tuokion kuluttua -sanomaton melu ja mylvinä ja ylinnä kaikui Hannun varmaintoinen ääni, -kun hän miehiään kannusti ja komenti rynnäkköön: - --- Juuri niin iskekää! - --- Lyömmekö heidät hengettömiksi? kysyi joku talonpoika tapellessaan. - --- Lyökää säälittä, vastasi Hannun yhä vahveneva ääni. - --- Voudille vain jättäkää vähän henkeä, sillä hänet me tarvitsemme -kylään vietäväksi. - -Mutta samassa näkikin Hannu itse huovimatkueen päämiehen juuri kapuavan -esille saarnireestään suurissa susiturkeissa, ja silloin hänen -mieleensä yhtäkkiä välähti ajatus, että nuopa ovat todella lämpöiset ja -mahtavat matkatamineet ja komeat päällikön pitää. Kiireesti karahti hän -kohti, kiskasi turkit hankeen tupertuneen herran selästä ja pujottausi -kuin airokas niiden sisään. He-hei, kun häntä nyt hymyilytti... - -Mutta toisetkin talonpojat olivat samaan aikaan tunteneet vihatun -voudin hänen pekunastaan ja turkeistaan ja muistivat heti, että juuri -tämä saalishan se on etupäässä pyydystettävä herttuan herroille kylään -vietäväksi. Äkkiä tapahtunutta nahkanvaihtoa he sitävastoin eivät -olleet yön hämyssä nähneet ja miesjoukko kävi nyt äkäisesti rotevan -turkkiniekan kimppuun, Silläaikaa kuin nahoistaan riisuttu vouti -väristen mekkosillaan lymysi vesakkoon ja pelasti hetkeksi päänsä. Kuta -tiukemmin turkkiniekka tenäsi vastaan, sitä vihaisemmin he hänet -viskasivat suulleen lumeen, sitä armottomammin he häntä löivät -- Elkää -hemmetissä lyökö...! -- Lyömmepä, saas tästä, talonpoikain nylkyri! -Krankan Hannun omilta miehiltään saama selkäsauna Tarharannan luhdissa -on käynyt kuuluisaksi historiassa, joka siitä kertoessaan aina ivan -hymyllä lisää, että hänen kylkiään ei enää syyhyttänyt, kun erehdys -vihdoin tuli ilmi ja kylvetys lakkasi. Ahneus ja ylvästyshalu oli -vienyt viisaan vipuun, siksi on tätä erehdystä aina enemmän naurettu -kuin sen uhria säälitty. - -Kaiketi Krankan Hannukin sen jo heti oivalsi ja sydämessään tunsi, kun -hän vihdoin sai liminkalaisensa ymmärtämään, ketä he siinä olivat -pieksäneet. Hänen ei sopinut heitä pahasti soimata ja siksi hän ei -myöskään ollut mustelmistaan tietääkseenkään, kun vihdoin selviydyttiin -ajamaan vihollisten hevosilla pois Tarharannan vesakosta, jonne -kolmattakymmentä huovia jäi veriinsä makaamaan. - -Luita kyllä kolotti ja silmissä iski tulta, mutta mies puri hammasta ja -koetti nauraa. Ja ehkäpä johtui lämpöinen sauna sillä hetkellä Krankan -Hannun mieleen ainakin yhtä vilkkaasti, kuin äsken voudin väelle. Vaan -hän ei puhunut siitä saunastakaan mitään, hän koetti vain lyödä -leikiksi koko asian, kehahdellen: - --- Nämä susiturkit sieltä sittenkin pelastin! - --- Vaan pakoon päästit voudin, jonka puolesta selkääsi otit. - --- Kylmempi hänellä nyt varmasti on kuin minulla. - --- Niin on -- kummalle lie lopultakin vaihdoskauppa ollut mieluisampi! - -Hannu ei voinut olla kuulematta seuralaistensa äänestä peitettyä -vahingoniloa. Liiaksi oli Krankkalan poika ruvennut ylpistymään; -Limingan talonpojat, jotka eivät vertaistaan yleensä ylemmäkseen -suvainneet, soivat ehkä senvuoksi kernaasti hänelle tuon luihin -tuntuvan kolttosen, jonka hänelle oma turhamaisuutensa ja -komeiluhalunsa aiheutti. Vaan samalla he kai ajattelivat, että onni -sillä Hannulla sentään aina on matkassaan, eivätpä lyöneet oman kylän -miehet häntä toki raajarikoksi, eivät nahkaakaan repineet eikä luita -katkoneet. - --- Nuo samaiset, tuuheat susiturkit ne miehen sittenkin pelastivat! - - * * * * * - -Kokkolasta laskeusi jo tuhatpäiseksi kasvanut talonpoikaisjoukkue -alaspäin Etelä-Pohjanmaalle. Se ei tyytynyt alkuperäiseen aikomukseensa -puolustaa vain omaa maakuntaansa sen rajalla ja tehdä sinne sitä varten -varustuksia. Mielet olivat kiihtyneet, sotainto kasvoi. Sanantuojat -kertoivat, että Klaus Fleming itse huoveineen on tulossa Pohjanmaalle, -ja kuumenneet kansanmiehet tahtoivat senvuoksi viipymättä hyökätä -suursortajaa vastaan, työntämään hänet takaisin jo etäältä maakuntansa -ääriltä. - -Historioitsijat soimaavat tästä talonpoikia malttamattomiksi, kun he -näin varomattomasti etenivät kauas ja aavoille maille, syöksyivät -suotta pakotta suden kitaan. Mikäli siihen moitteeseen on syytä, -kohdistuu se ehkä isolta osalta Krankan Hannuunkin, joka oli -pohjoispohjalaisten päällikkö ja sellaisena otti sotasuunnitelmiin -ja päätöksiin osaa. Kentiespä hänen nuoret verensä olivat -malttamattomammatkin ja mielensä kärsimättömämpi kuin vanhempain ja -kokeneimpain miesten. Intoa ja voimaa oli Krankan Hannulla ilmeisesti -yli jäämäänkin, mutta kylmää harkintaa ja malttia hänellä tuskin oli -riittävästi. Hänen mielensä oli liian herkkä liekitsemään, hän -kuvitteli voiton liian helpoksi, -- hän aikoi yllättää ja tuhota Klaus -Flemingin sotajoukon sen leposijoilla yhtä helposti ja äkisti, kuin -ennen vainolaisten partioparvet kotikorpien kalajärvillä. - --- Eteenpäin vain, minkä sivakoista ja kavioista lähtee! - -Sellainen oli komento, kun talonpoikaisjoukko yötä myöten katkasi -laajan metsätaipaleen, jonka takana oli vihollisen leiri. - -Niin jouduttiin Ilmajoelle, niin syntyi Santavuoren tappelu. Sen -merkitys ja meno on ennen jo monasti kuvattu, -- siellä sai Krankan -Hannu kokea, miten ankarasti todellisuus usein särkee lennokkaan mielen -liian utuiset kuvitelmat. Tuo verinen talvipäivä, jolloin taistelu soi -talonpoikain ja huovien välillä virran kahta puolta ja lopulta -keskittyi Santavuoren loiville rinteille, minne marskin ratsumiehet -ajoivat pakenevia nuijamiehiä, se päättyi näet talonpoikain -täydelliseen tuhoon. Heitä kaatui tuhatkunta lumiselle tantereelle, -heitä vangittiin umpisaartoon ajettuina ainakin puoli tuhatta ja -talvi-illan hämärä peitti vereen ja suruun masennetun lakeuden. Huovien -ottamain vankien joukossa olivat molemmat talonpoikaispäällikötkin, -Palon Perttu ja Krankan Hannu. - -Minkälaista oli talonpoikaisjoukon johto ollut itse taistelussa, -jouduttiko siinäkin johtajain maltittomuus tai erehdys johdettaville -turmiota, sen ovat aikakirjat unohtaneet. Ja tutkijat lausuvat siitä -erilaisia arveluita. Taistelu oli ilmeisesti tuima Santavuoren -kinoksissa, mutta asemiesten taito ja kokemus peri piankin voiton. -Huovijoukot kiersivät tappelevan talonpoikaislauman eivätkä sen -johtajat kyenneet enää pelastamaan miehiään umpiperästä. Mutta -pelkuruudesta ei näitä päälliköitä kuitenkaan voi syyttää, pakosalle he -eivät joukostaan lähteneet, vaikka tiesivätkin Ilkan esimerkistä, mitä -marskin vangiksi joutuminen johtajille merkitsee. Vaimennut oli melu ja -aseiden melske. Siellä seisoi nyt taistelupäivän iltana Ilmajoen -nimismiestalossa liminkalaisten nuori sankarikin vanhan, ankaran ja -äreän Klaus-herran edessä, joka oli miltei yhtä kuulu talonpoikain -haukkujana kuin heidän sortajanaan. Ne nuhteet ja manaukset, jotka -hänelle, talonpoikaiskapinan johtajalle, nyt annettiin, olivat tietysti -esivallan kannalta katsoen hyvinkin ansaitut eikä tainnut sillä erää -sotamaine eikä sankarilaulu tuntua Krankkalan äsken vielä -ylvästelevästä pojasta enää kovinkaan suuriarvoiselta. - --- Repikää nyt hampainenne rikki tuo tuvan uuni, niinkuin olette -uhanneet hajoittaa Turun linnan. Repikää! - -Niin karjui kiukustunut marski ja polki raskasta jalkaa tuvan -petäjäiseen permantoon. Ja taas tuokion kuluttua hän ilkkui: - --- Kaivakaa sentään ensin esille Ilkkanne luut ja katsokaa, monestako -kohdasta ne ovat poikki. Ehkä älyätte silloin, mikä on kapinannostajain -kuri! - -Äänetönnä kuunteli sitä tuvan täyteinen kansa, eikä se enää Krankan -Hannun henkeä paljoksi arvostellut. - -Mutta hengen hänelle kuitenkin säästi Kuitian ankara herra. Tämä oli -edellisestä kapinasta jo ottanut oppia ja nyt hän Santavuoren jälkeen -jo oivalsi viisaammaksi olla liialla julmuudella aiheuttamatta -kansassa yhä uusia kapinoita. Taas oli siten Hannulla onni mukana -onnettomuudessa, sillä vuosi sitten vei marskin voitto Ilkan ja hänen -toverinsa suoraan hirteen. - -Mutta jos lie Krankan Hannu Limingasta lähtiessään uneksinut voiton ja -kunnian kulkua Suomen Turkuun asti, niin haihtuneet olivat nyt tyyten -ne unelmat. Turun matkalle hän tosin pääsi lähtemään, mutta sinne hän -ei tottatosiaankaan saanut ajaa hiirakollaan eikä susiturkeissaan. -Toisten vankien rinnalla ja heihin kytkettynä sai hän nyt astella -pitkät, autiot taipaleet Pohjanlahden rannikkotietä pitkin tuota -unelmiensa linnaa kohden, mielessään yhäti kalvava, mutta salattava, -kiukku ja kintereillään alituisesti ilkkuvain huovien pertuskat. Siinä -taipui uljas varsi ja läksi tarkoin kaikki liika ylpeys. Ja perillä -vihdoin aukesi Limingan urhon asunnoksi umpinaisen linnan pohjasta -umpinainen tyrmä. - --- Täälläkö ihmisiä pidetään! huudahti Hannu kauhistuneena, silmäten -alas kylmänkosteaan koloon, jonne jostakin raosta vain pieni viiru -valoa pilkisti. - --- Tämä on Turun linnan parempia vierashuoneita, vastasi irvinaama -vartia ja rämäytti pilkkanaurun. -- Tästä vielä alempana on se huone, -jonne Pentti Pouttu äsken elävältä märkäni. Sinne pääset sinäkin pian, -jos mukiset. - --- Olisipa ollut kuolema parempi, huokasi nuori talonpoikaissoturi kuin -itsekseen. - --- Varro vain, sekin tulee kyllä, jahka ehtii, lohdutti vartia. -- -Meidän ei ole tapana täällä vuoskaupalla elättää yksiä vankeja, -- -meillä on Turussa hirsipuita paljo... - -Siellä sai nyt Krankan Hannu miettiä lyhyttä loistoretkeään, muistella -kotoisia vapauden maitaan, nuorta vaimoaan, lapsiaan ja edessä olevaa -kohtaloaan. Eivätkä häneltä jokapäiväiset kokemukset salanneet, että -Klaus Fleming ei sääli sitä, joka on häntä vastaan noussut. Usein hän, -niitä miettiessään, kadehti Santavuorella kaatuneiden toveriensa osaa. - -Mutta onni seurasi Krankan Hannua yhä yksinpä tässä viimeisessä -surkeudessakin. Oli jo kevätpuoli käsissä, kun hän Turkuun ehti, aika -meni lämpenevillä säiliä sentään helpommin vankilassakin, -- talven -koleus se oli Poutun tyrmäänsä tappanut. Ja sitten eräänä huhtikuun -päivänä saapui Turkuun tyrmistyttävä sanoma, josta ei huhu voinut olla -tunkeutumatta alas vankien komeroihinkin: Klaus Fleming on kuollut! -Kaatunut Suomen valtias ja sen vallasluokan tuki! Niin ylhäällä -linnassa voivoteltiin. Sortunut sen rahvaan sortaja! niin hihkaistiin -hiljaa takapihoilla ja alhaalla tyrmässä. - -Tämän patsaan kaatuminen vaikutti kohta Turun linnassa kaikkiin -olosuhteisiin, se ulottui pian talonpoikaisiin vankeihinkin, joita -ruvettiin vähän helpommalla pitämään. Hannukin pääsi vähitellen linnan -töissä liikkumaan ja sen vartioita ja nihtejä vapaammin puhuttelemaan. -Silloin hän kummakseen huomasi, että he eivät kaikki suinkaan -sydämmestään olleet niinkään armottomia kansanmiesten vihaajia, kuin -miksi marski vainajan komento oli heidät tehnyt, hekin olivat olleet -pakkovallan alla ja sen laukeaminen oli helpotus heillekin. - -Niin meni kesä. Turun linnaan tuli uusi, leppoisampi isäntä, joka heti -helpotti Suomen talonpoikain vero- ja majoitusrasituksia ja joka ei -kapinan vangittuja johtajiakaan mieskohtaisesti vihannut. Ja kun syksy -ehti, niin jo saapui eräänä päivänä linnaan viesti, että Kaarlo herttua -Ruotsista on laivastollaan saapunut Turun edustalle, vallatakseen -haltuunsa sen linnan ja koko Suomen maan. Se oli iloisten toivojen -viesti pohjolaisille talonpoikaisjohtajille, jotka juuri tämän -ihailemansa "furstin", talonpoikain ystäväin, puolesta ja liittolaisina -olivat Flemingin valtaa vastaan taistelleet ja sen liittonsa uhreiksi -sortuneet. Hän nyt tulossa Turkuun, -- se sanoma idätti taas uusia, -rohkeita toivoja Hannun herkässä mielessä eikä hän linnalaisia -puhutellessaan voinut enää näitä toiveitaan salatakaan. - -Turun linna valmistautui sillävälin kiireellä saapuvaa valloittajaa -vastustamaan. Niissä töissä ahertaessaan huomasi Krankan Hannu -kuitenkin yhä selvemmin, etteivät linnanmiehet hetikään kaikki olleet -mieleltään Kaarlo-herttuaa vastaan. Siellä kävi heidän keskensä -monenlaista kuisketta ja supatusta ja kun piiritys vihdoin alkoi, -pakeni linnasta miesjoukkue toisensa perästä herttuan puolelle, -liittyäkseen hänen väkeensä. Tyrmät suljettiin taas kaiken varalta, -mutta vankien kellariin asti kuului tykkien pauke ja taistelun melu, -joka äärimmilleen jännitti herttuan voittoa toivovain tyrmäläisten -vaivaantuneita mieliä. - -Eräänä päivänä kumisi sitten laskusilta tavallista rajummin, -- ihan -selvästi sieltä ajoi uutta väkeä linnasaareen. Vartiat katosivat -vankilan ovelta, uusia tuli tilalle, ja päivän, parin perästä -kutsuttiin Krankan Hannu yhtäkkiä tyrmästään linnan yläsuojiin -kuulusteltavaksi. Häntä oli kevään ja kesän kuluessa jo ennen usein -kuulusteltu, häneltä oli yhä uudelleen udeltu talonpoikaiskapinan syitä -ja vaikuttimia, joista Suomen aatelisherrat nähtävästi olivat tahtoneet -päästä pääsyyllisen -- herttuan -- perille. Mutta nyt oli tutkijana -aivan toinen mies, Kaarlo herttua itse, Turun linnan vallottaja. - -Kalvenneet olivat Krankkalan pojan posket sitten viime talven, jolloin -hän Limingasta läksi hiirakollaan ajamaan, hoikennut hän oli ja -ikäänkuin kutistunut, -- sen verran oli häneenkin toki pystynyt -tyrmähoito. Mutta vaikka hän kurjassa tilassa, takkuisin parroin ja -risaisin vaattein, astuikin linnan valoisaan, komeaan kuninkaansaliin, -niin terveinä säteilivät silti hänen silmänsä ja reippaana hän vartensa -ojensi, käydessään ensi kerran rakastettua ruhtinastaan kohden. -Ystävänä astui tanakkavartinen Kaarlo herttua nyt risamekkoa vastaan, -jonka hän tiesi puolestaan taistelleen kaukana Pohjanmaan lakeuksilla, -ja virkkoi: - --- Sinäkö olet Krankan Hannu, terve mieheen! Taisi olla rokka kotona -Limingassa rasvaisempaa kuin täällä? - --- Kaikki on hyvin, kun te, ruhtinas, olette täällä! - --- No, pitihän tulla auttamaan auttajiaan, ja ajoissapa toki ehdimmekin -tänne teitä pelastamaan hiirenloukusta. Nyt olet vapaa, pääset taas -Pohjanmaalle, jossa me sinulle vielä annamme uusia tehtäviä. - --- Olen niihin aina altis. - --- Sen tiedän, hyvä on. Talosi toimitan verottomaksi, jahka tästä -Tukholmaan joudun. Nyt mene rauhassa omaistesi luo, -- olet minun -turvissani. - -Taas oli Krankan Hannun onnenpyörä kierrähtänyt ja kierrähtänyt -kaikkien kärsimysten jälkeen koko pyöräyksen ympäri. Hän sai herttuan -erikoisena suojattina Turun linnasta uudet vaatteet, sai hyvät eväät ja -runsaat matkarahat. Eikä hänen tarvinnut lähteä jalkapatikassa -kotikulmalleen taivaltamaan, sillä hän pääsi Pohjanmaan uuden voudin -upeassa laivassa purjehtimaan Saloisten kauppasatamaan asti. Pää -pystyssä, mieli reippaana, astui hän sieltä kepein, keikkuvin askelin -Krankkalan törmälle, jossa häntä jo oli kuolleeksi surtu. Hän oli -lopultakin retkellään päässyt voittajaksi, -- ne tuuheat susiturkit -vain olivat jääneet marskin huovien saaliiksi Ilmajoelle. - -Noussut armonpäivä paistoi nyt edelleenkin Krankan Hannulle. Herttua ei -lupaustaan unhottanut: Kevättalvella 1598 saapui häneltä Krankkalan -tilalle verovapauskirja ja vuotta myöhemmin Hannusta tehtiin -kuninkaallinen lohivouti, siis ruunun luottamusmies ja palkannostaja. -Paljo touhua oli nyt Krankan isännällä uudessa virassaan. Kesät hän -hääräsi virkatoimissaan Iijoella, talvet hommaili tilienteossa toisten -ruununmiesten kanssa Oulun suussa, jonka uutta linnaa yhä varustettiin. -Siellä nyt herrain seurassa moni kannu kallistettiin, kun kerrottiin -kestetyistä kohtaloista. - -Tuon tuostakin tuli hallitukselta kirjeitä, joita piti pikaisesti -totella, tuli Ouluun uusia virkamiehiä, joita piti neuvoa ja opastaa, --- vähän ehti Krankkalan isäntä enää asua kotoisilla Limingan mailla -tai tarinoittaa oman kylänsä isäntiä. Tämän johdosta pian talonpoikain -kesken kuiskittiinkin, että jopa on Hannu taas ylpistynyt, kun pääsi -noin herrain pariin, -- sille ei saattaisi tehdä pahaa uusi löyly samaa -lajia, joka annettiin Tarharannan luhdissa. - -Mutta ei ollut hänen sotamiesuransakaan vielä lopussa. - -Kuusitoistasataluvun ensimäisellä kymmenellä sekausi Ruotsin hallitus -särkymistilassa olevan Venäjän valtakunnan sisäisiin asioihin ja Suomen -sotaväkeä retkeili nyt Venäjällä milloin avustus-, milloin -valloitustarkoituksissa. Hannu Krankan suosijasta Kaarlo herttuasta oli -sillävälin tullut Ruotsin kuningas ja näiden tapausten yhteydessä -rupesi tämä yritteliäs ruhtinas taas käyttämään aina valmiin Hannunkin -palveluksia valtiollisissa suunnitelmissaan. - -Siten uskottiin Hannulle nyt eräs hyvinkin merkillinen luottamustoimi. -Kuningas lähetti hänet v. 1610 lähettiläänään Oulusta Vienan rannoille, -Suman linnaan ja Solovetin monasteriin, viemään kirjeitä ja tekemään -sikäläisille johtomiehille tärkeitä tarjouksia. Kaarlo tarjosi näet -oman nuoremman poikansa hallitsijapulassa olevan Venäjän tsaariksi ja -tahtoi nyt tietää, miten varsinkin Solovetin sananvaltainen igumeni -suhtautuisi tähän suunnitelmaan. - -Tämä oli Krankan Hannun lähetystoimen näkyvä ja virallinen tarkoitus. -Mutta sen ohessa hänellä oli siellä toinen, salainen, mutta ilmeisesti -varsinainen, tehtävä: Hänen tuli ottaa selko, minkälaiset olivat -sotavarustukset Vienan puolessa ja minkä verran siellä oli sotaväkeä, -sillä Kaarlo oli jo ryhtynyt toimenpiteisiin tehdäkseen valloitusretken -Pohjois-Venäjälle ja siepatakseen haltuunsa Vienan ja Jäämeren -rannikot, jotka tämä tarmokas ruhtinas erityisesti halusi liittää -valtakuntaansa. - -Arvaa sen, millä innostuksella Krankkalan puuhakas Hannu puuttui näihin -suuriin valtiollisiin luottamustoimiin ihailemansa kuninkaan puolesta, -arvaa sen, että hänen niskansa vieläkin jäykkeni ja kerran masennettu -itsetuntonsa mahtavasti kasvoi. Talonpoikainen valtiomies, -- ei siihen -joka poika kelpaa! Ja siekailematta hän parin taatun miehen seuraamana -teki tuon tärkeän hiihtomatkansa vaikeiden taipaleiden taa, jotka -kuitenkin olivat hänelle tutut nuoruutensa päiviltä, jolloin hän siellä -kulki Vesaisen retkikunnan ja liminkalaisten partiomiesten mukana. -Hauskapa oli nyt verestää vanhoja muistoja, kutkuttavampaa kuitenkin -kulkea kuninkaan erikoisena luottamusmiehenä. Suur-Suman linnasta -hiihti hän Valkeanmeren selkiä pitkin Solovetin kuuluisaan luostariin, -jonne ei muuten vieraita eikä vierasuskoisia laskettu, tapasi siellä -vanhan igumenin Antonijn, viipyi siellä kestivieraana ja sai -vastauskirjeet vietäviksi kuninkaalleen, jolla ovat, -- niin hän -monastikin heille uskotteli, -- parhaat rauhan aikomukset. Ja sitä -kaikkea tehdessään piti hän koko ajan silmänsä auki, tarkasti seudun -sotavoimat, tutki mistä maa on avoin ja kulku helpoin. Terveenä ja -reippaana hän vihdoin palasi Oulun linnaan kertomaan sikäläiselle -kuninkaan käskynhaltijalle: - --- Vähät ovat varustukset Vienan rannoilla, eikä siellä aikeistamme -mitään aavisteta. Mutta monasteri on lujaksi muuritettu, sitä et -hevillä valloita. - --- Voimme siis sinne rannikolle vaikeuksitta päästä ja vallata sen? -uteli käskynhaltija, joka tosiasiassa oli haluton koko tuollaiselle -erämaanretkelle. - --- Niin, jos heti lähdetään, vakuutti Hannu. -- Mutta täällä liikkuu -paljo vienalaisia, he voivat helposti keksiä hankkeemme ja viedä -kotipuoleensa varottavan sanan. Lähtekää siis ajoissa matkalle! - --- Täytyy tuota tuumata... - -Sitä tuli tuumatuksi liiankin kauan. Toiset yritykset myöhästyivät -vuodenaikaan nähden, toiset muuten raukesivat. Vihdoin alkuvuodesta -1611 saatiin kuin saatiinkin sotaretki toimeen Oulun linnasta Vienan -rannoille. Rajan taa samosi salojen halki pieni joukko säännöllistä -sotaväkeä, jalka- ja ratsumiehiä, mukanaan tykkejäkin ja -piirityskojeita, mutta sen lisäksi kuului siihen valloitusjoukkoon noin -400 talonpoikaista suksimiestä, joista toinen puoli hiihti vanhan -nuijapäällikön ja teiden tuntijan Hannu Krankan johdolla. - -Voittoretkelle ei Hannu kuitenkaan nytkään päässyt, menestys oli -taaskin huono. Kun keväthankia myöten ehdittiin Vienaan, Suman -linnan edustalle, oli sinne jo saapunut sanoja ruotsalaisten -valloitusaikeista. - -Linnaa oli lujitettu, sitä ei saatu valloitetuksi, ja lähikyläin väki -oli tavaroineen lähtenyt pakosalle, joten nälkä oli eväiden loputtua -tappaa koko piirittävän sotajoukon. Varsinaisen sotaväen oli siten pian -pakko kiireellä palata talvikelin tähteitä myöten omalle puolelleen -rajaa hukkaan huvenneelta matkaltaan. - -Ainoastaan pohjolaiset talonpoikaisjoukot jäivät laajemmalle kulkemaan -ja kauemmin vierailemaan vanhojen vainolaistensa pitäjiin. Taisipa olla -heillä vielä vanhoja kalavelkojakin kuittaamatta. Eikä lie Krankan -Hannunkaan tehnyt mieli jättää matkaansa aivan maineettomaksi ja -jäljettömäksi. Hän moitti kovasti sotaväen poistumista, yrittipä yksin -suksimiehineen päästä kevätjäitse Solovetin edustalle saakka, erakkoja -pahasti pelotellen. Sitten hylkäsi hän joukkoineen suksensa Vienan -rannalle ja retkeili suven tultua jokivartisten venheillä laajalti -ryöstellen yli Karjalan maan aina Aunuksen rantoja myöten. Saalista -kertyi, kauhua jäi käynnin muistoksi. - -Mutta kun tämä matkue vihdoin syyspuolella kesää palasi Oulunjärvelle, -oli siellä jo vienalainen käynyt kostamassa. Vanhat eleet uudistuivat: -verityö ei milloinkaan jäänyt verellä maksamatta, vienalaiset eivät -tahtoneet koskaan jäädä velallisiksi enempää kuin pohjolaisetkaan. Koko -sisämaan köyhä asutus oli taas hävitettynä ja Hannun ensi tehtäväksi -tuli nyt miehineen jäädä sinne Iijoen latvoille rajaa vartioimaan -vainolaisten uudistuvain hyökkäysten varalta. - -Hän lopetti siis soturitoimensa siihen, mistä oli sen alkanutkin: -rajavartioston päällikkönä hän vaani vienalaisia jokivarsilla ja samosi -erämaan suuria saloja, suojellakseen kotipitäjänsä rintamaita -hävitykseltä. Se oli sangen epäkiitollista ja maineetonta -sotilastointa, joka tuskin tyydytti Hannun kasvanutta kunniahimoa. -Mutta kentiespä hän sentään siellä syrjäisillä Siuruan saloilla, -sääskilehdoissa ja kontion kotikorvissa, nyt viipyikin mieluummin, kuin -palasi nololta sotaretkeltään suoraan rannikkokyliin, missä hänellä -olisi voinut olla vastassaan kotikyläläistensä uusi pistävä pilkan -hymy. - -Mutta olipa sentään kaikesta huolimatta onni ollut Hannun mukana tuolla -kaukaisella Karjalan matkallakin; toinen Pohjanmaan lohivouti, joka -johti suksimiesten suurempaa puoliskoa, kaatui kahakoissa vienalaisia -vastaan ja jäi sinne makaamaan vieraalle maalle. Hannu taas palasi -terveenä kotiinsa, jossa hänellä edelleen oli monia ruunun -luottamustoimia, paljo hyörinää ja touhua, kunnes hänen vaiherikas -elämänsä toistakymmentä vuotta myöhemmin kaikessa rauhassa päättyi -kotona Limingan Krankkalassa. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -PETETTY KANSANJOHTAJA. - -JAAKKO ILKKA. - - - "Viel' elää Ilkan työt, kenties - kauanki, kansan suussa. - Hän eli niinkuin Suomen mies - ja kuoli -- hirsipuussa." - - _Kaarlo Kramsu_. - -"Meillä pohjalaisilla on jo vanhastaan ollut vapaus linnaleiristä ja -tämän oikeutemme on herttua äskettäin vahvistanut." - -"Kuinka monta kertaa sinä, h--tin moukka, toitotat sitä samaa asiaa -minun korvaani!" ärjäsi marski vihan vimmassa, kavahtaen seisaalleen ja -survaisten jalkansa lattiaan, niin että molemmat sotamiehet ovensuussa -säikäyksestä miltei kohoksi hypähtivät. - -Mutta pohjalainen talonpoika, jonka pystyä vartaloa verhosi sarkapuku, -ei värähtänytkään. Tähdäten harmaista silmistään lujan katseen marskiin -lausui hän hätäilemättä: - -"Meidän täytyy toitottaa sitä niin kauan kuin laillinen oikeutemme -meille palautetaan." - -"Kapinannostaja, niskuri, kyllä minä sinut höyhennän herttuoinesi, -höyhennän ja korvennan, senkin kansanyllyttäjä!" huusi marski ja nosti -molemmat nyrkkinsä pystyyn kuin aikoen siihen paikkaan musertaa tuon -pelottoman sarkatakin. - -Omin käsin ei hän kuitenkaan kajonnut edessään seisovaan mieheen, vaan -äyhkäsi sotamiehille: - -"Viekää alas se lurjus ja suomikaa aluksi, niin että häneltä sisu -pehmenee." - -Mutta sisempiin huoneisiin johtavasta ovesta oli tällä välin marskin -selän taakse ilmestynyt Ebba-rouva. Hän antoi kädellään merkin -sotamiehille, jotka epäröiden jäivät ovensuuhun, sekä kääntyi sitten -tulistuneen miehensä puoleen. He alkoivat keskustella ruotsinkielellä. -Lopuksi marski, jonka ääni sananvaihdon kestäessä oli hieman lauhtunut, -sanoi sotamiehille: - -"Viekää se suoraapäätä hiidenkirnuun." - -Kursailematta tarttuivat he nyt talonpoikaa toinen toisesta -käsipuolesta ja taluttivat ulos. - -"Hittoko sen naispuolen siihen lähettikin", pahoili toinen -sotamiehistä, "minulla kun jo kämmenet syyhyivät päästä tätä munsööriä -roikuttamaan." - -"Hauskapa häntä on hiidenkirnuunkin hilata", lohdutti toinen. - -He taluttivat vankinsa linnankirkkoon. Toinen kumartui lattiaan ja -väänsi saranoilla kääntyvän pienen luukun auki. Musta syvyys ammotti -sieltä vastaan. - -"Siellä sinä, munsööri Ilkka, saat mainion kortteerin", ivaili toinen -sotamiehistä, pujotellen köyttä vangin kainaloiden alle. "Eikä sinun -tarvitse siellä yksinäsi olla, sillä siellä on riittämiin asti -pääkalloja, rottia ja sammakoita." - -"Ja kun olet tarpeeksi siellä kypsynyt", lisäsi toinen, "niin kohtaa -sinua virkaylennys." - -"Pääset maan ja taivaan välille hamppunuorassa roikkumaan." - -He alkoivat hilata häntä aukosta alas. Se tapahtui hyvin hitaasti, -sillä sotilaat tahtoivat mahdollisimman kauan nauttia tästä -hauskuudesta. Joka nytkäykselle, jonka he laskivat vankia alemmas, -evästivät he häntä rivoilla pilkkasanoilla. - -Kostea ja tunkkainen ilma löyhähti sieltä vastaan. Tavattuaan -vihdoinkin pohjan jalkainsa alle, arvioitsi Ilkka holvin syvyyden -kolmeksi syleksi. - -Sotilaat vetivät ylös köyden, joka ilkeästi kutittaen juoksi hänen -kainaloidensa alatse. Hauskaa oloa toivottaen löivät he luukun kiinni. - -Ilkka seisoi pilkkosen pimeässä. Aluksi tunsi hän itsensä aivan -herpaantuneeksi, sillä tällaista päätöstä ei hän valitusmatkalleen -ollut osannut kuvitellakaan. Sitten valtasi hänet hampaita kiristävä -raivo marskin kaikki tallaavaa sortovaltaa vastaan. Nyrkkiin puristetut -kädet kohotettuina vannoi hän vapauttavansa itsensä marskin kourista, -vaikka hänen olisi päänsä murskattava näihin muureihin. Jahka hän -jälleen on kotonaan Pohjanmaan tasangoilla, niin... Vihan salamoiden -valossa kangastui hänen eteensä ensi kerran suuri kansannousu, joka -vapauttaisi maan sotilasten väkivallasta. - -Mutta kun viha sekä tuon näkemyksen aiheuttama hurmio olivat -asettuneet, oli hän uudelleen joutua masennuksen valtaan. Oliko mitään -mahdollisuutta päästä pois tästä kuoleman kuilusta, jolle linnalaiset -olivat antaneet sattuvan nimen "hiidenkirnu"? - -Mutta miehelle ei saanut olla mikään mahdotonta. Yrittää ainakin piti. -Ilkka muisti, että sotilaat eivät innossaan olleet muistaneet ottaa -pois hänen puukkoaan eikä tulivehkeitä. Nopeasti otti hän siis esiin -tuluksensa, iski tulta ja kytevään taulanpalaseen puhallellen -tarkasteli olinpaikkaansa. Sen tiilistä ja kivenlohkareista muuratut -seinät kohosivat suorina ja homeisina ylös pimeyteen. Ja ainoana -ulospääsytienä oli keskellä kattoa oleva pieni luukku! - -Mutta kun miehellä kerran oli puukko, niin kivien ja tiilien välistä -täytyi voida poistaa muurilaasti, niin että sormensa ja varpaansa saisi -väliin. Ja kattoon päästyä -- no, siellähän täytyi löytyä joku keino -luukulle pääsyä varten. Oli kai lankkujen alla niskat ja niistä täytyi -aina jotakin tukea saada. - -Ei siis muuta kuin kursailematta työhön. Huomenna saisivat he jo nähdä, -ettei vapaata pohjalaista pidetä kuin hiirtä satimessa. - -Muurilaasti karskui herkeämättä toimivan puukonterän edessä ja -hiljalleen kohosi mies kuin hämähäkki pitkin holvin nurkkaa. Aina -väliin täytyi hänen laskeutua ales leväyttämään äärimmilleen -pinnistettyjä raajojaan. Mutta ennen iltaa kolahti hänen päänsä -kattolankkuihin. Kiihkeästi alkoi hän tunnustella pimeässä. Siinä oli -kuin olikin vahva lattianiska ja eräästä kohti löysi hän sen ja lattian -välistä kämmenen mentävän raon. Tyytyväisyydestä huoahtaen laskeutui -hän alas ja kyyristyi nurkkaan levähtämään. - -Nyt olisi tarvinnut köyden. Pujottelemalla sen lattianiskan alitse ja -solmiamalla siitä silmukan, saattaisi hän päästä luukulle sekä työntää -sen auki. Ja köyttä tarvitsisi hän edelleenkin, päästäkseen -linnanmuurien ulkopuolelle. Mutta olihan hänellä vahva sarkatakki -- ja -puukko. Tokihan silloin piti saada köyttä syntymään. Ei siis muuta kuin -työhön käsiksi. Vaan entäpä häntä käytäisiin katsomassa ennen yön -tuloa. Parasta siis vartoa toistaiseksi ja koota voimia. - -Kului pari tuntia. Sitten alkoivat ylhäällä tömistä raskaat askeleet. -Luukku kolahti auki ja kuilua valaisi tulisoihdun punertava loiste. -Vanginvartian parrakas naama ilmestyi aukolle. Silmiään varjostaen -tirkisteli hän alas ja keksittyään vihdoin nurkassa kyyröttävän vangin, -irvisti hän tyytyväisenä. - -"Hyvinkö siellä aika kuluu?" kysyi hän sekä vastasi itse samaan -henkäykseen: "Mikäpäs siellä on kelliessä omissa rauhoissaan. Ja kun -minä annan täältä monttumia, niin ei vatsallakaan ole mitään -valittamista, he he!" - -Hän laski nuoralla alas vesikannun ja kovan leipäkannikan. - -"Ei tarvitse hiukaa pelätä, sillä leivässä on tavallista kovempi -suola", lohdutti hän vielä ja toivottaen hyvää yötä kolahutti luukun -jälleen kiinni. - -Kun hänen askeleensa olivat vaienneet, riisui Ilkka takkinsa ja alkoi -puukkoaan sekä hampaitaan apuna käyttäen viillellä siitä kolmen sormen -levyisiä suikaleita. Parin tunnin kuluttua oli hän niistä solmeilemalla -ja punomalla saanut kestävän köyden. Liotettuaan leipäkannikan vedessä -ja syötyään sen suuhunsa, kiinnitti hän saappaansa vyöhön, otti -köysivyyhden käsivarrelleen ja alkoi sormin ja varpain kiivetä ylös. - -Suurella vaivalla ja ollen välistä putoamaisillaan sai hän köyden -silmukalle lattianiskan ympäri. Helpotuksesta hengähtäen heittäysi hän -silmukan varaan ja kiikkui siinä vähän aikaa voimiaan kooten. Juuri ja -juuri ylti hänen kätensä luukun reunaan. Hän sai sen kohoamaan ylös -sekä molemmat kouransa kiinni lattianreunaan. Purren hammasta niin että -silmät tulta iskivät sai hän punnerretuksi kyynärpäänsäkin ylös -lattialle. Sen jälkeen ei ollut keino eikä mikään hilata itsensä -kokonaisuudessaan ylös kirkon permannolle. Köydensilmukka oli seurannut -hänen jalkojaan ja läähättäen ryhtyi hän avaamaan sen solmua. - -Kirkossa oli lähes yhtä pimeä kuin alhaalla hiidenkirnussakin. Syvällä -ulkomuurissa olevat akkunat vain hiukan häämöttivät. Saatuaan köytensä -selville ja saappaat jalkaan hiipi Ilkka yhteen ikkunasyvennyksistä. -Puukollaan mursi hän ikkunalyijyt ja poisti puolikymmentä pientä -ruutua. - -Hän pisti päänsä aukosta ulos. Oli pimeä ja kylmänkostea ilma. -Tuuliviiri narahteli jossakin, mutta muutoin ei kuulunut merkkiäkään -minkään elävän olennon läheisyydestä. - -Välimatkaa ikkunasta maahan ei voinut mitenkään arvioida. Ilkka -kiinnitti köyden toisen pään ikkunankynnykseen ja laski toisen alas -syvyyteen. Yltikö se maahan vai ei, sitä oli mahdoton tietää. Mutta -yritettävä oli, vaikka pää murskautuisi. Kursailematta alkoi hän -käsivoimin laskeutua köyttä alas. - -Yhtäkkiä loppui köysi, mutta hänen jalkansa roikkuivat vielä tyhjässä -ilmassa. Hetkisen riippui hän alallaan, mutta puri sitten hampaansa -yhteen ja hellitti kätensä. Muutaman hetken huimaava putous, sitten -roiskis jäiseen tantereeseen! Tuskin sai hän pidätetyksi tuskanhuudon, -sillä vasemman jalkansa oli hän pahoin satuttanut kivenkulmaan. -Seisaalleen noustessaan tunsi hän, ettei voinut sillä kävellä. Mutta -aikaa ei ollut hukkaaminen ja hän lähti ryömien ulkonemaan muurin -juurelta. - -Oli onni, että viime päivien suvi-ilmat olivat sulattaneet lumen, niin -että maanpinta oli musta, joten ylhäällä torneissa käyskelevät vartiat -eivät voineet häntä erottaa. Mutta luultavasti oli sama suvi saanut -aikaan senkin, että vallihauta oli ajautunut vettä tulvilleen. Sen -saikin hän pian todeta, ehdittyään sen partaalle. - -Mutta pidättäisikö vesioja, vaikka leveäkin, miestä, joka oli kiivennyt -"hiidenkirnusta" ja tunkeutunut ulos sylen vahvuisten muurien sisältä! -Arvelematta soluttausi hän vallihautaan, niin että jääkylmä vesi vain -huljahti hänen päänsä yli. Muutamalla voimakkaalla vedolla saavutti hän -vallikaivannon toisen reunan. Vettä valuen ja kylmästä väristen kiipesi -hän ylös, sai siitä läheltä käteensä liekautuneen kangen ja sitä -tukenaan käyttäen alkoi kuukkia Kakolan mäkeä kohti. - -Synkeänä jättiläismöhkäleenä kuvastui linna öistä taivasta vasten. -Pakolainen heristi sille nyrkkiään ja mutisi hammastensa välitse: - -"Kun minä toisen kerran ilmestyn muuriesi sisälle, niin silloin sinä, -Noki-Klaus, et pistäkään meitä enää hiidenkirnuihisi!" - -Vaivaloisesti edistyi matka, mutta pysähtymättä ajoi häntä eteenpäin -miehen tahto. Kakolanmäen juuritse kiertäen pääsi hän Aningaisten -vainioille sekä viimein niiden takaisiin metsiin. Valjun, tuulisen -aamun valjetessa osui hän lopen uupuneena yksinäiseen metsätorppaan, -jonka nokisen saunatönön lauteille hän jäi siksi päivää lepäämään ja -jalkaansa hoitamaan. - - * * * * * - -On kulunut suunnilleen puolitoista vuotta edellisestä. Väsymättä on -Ilkka tämän kuluessa kierrellyt ympäri laajaa kotiseutuaan, yllyttäen -kansaa kapinaan marskin sortovaltaa vastaan. Monta kertaa on hän ollut -joutumaisillaan vainoavien huovien käsiin, mutta aina on hän sentään -päässyt ansasta. Yksi ainoa aate on häntä lakkaamatta kannustanut -eteenpäin: vapaus linnaleiristä ja irstasten huovijoukkojen -mielivallasta. - -Mutta ylen hitaasti nousee hedelmä hänen kylvöstään. Onhan niitä kyllä -paljon niitäkin, jotka ovat kärsineet mieskohtaista vääryyttä -sotilasten puolelta ja jotka sen vuoksi ovat valmiit tarttumaan -aseisiin. Mutta suuri enemmistö kynsii vielä arvellen päätään. Käsi -kyllä käskee, mutta toinen vielä lujemmin kieltää. Askel on ylen -pelottava ja rautamarskin kanssa ei ole leikkiminen, sen he ovat jo -tulleet huomaamaan. Parempi koettaa saada apua herttualta, siltä kansan -ystävältä, ja hänenpä luokseen lähetetään vieläkin kerran asiamiehiä. - -Kun nämä palaavat retkeltään, on Isonkyrön kirkolla koolla paljon -kansaa ja sotamiehiä, jotka ovat kerääntyneet kirkkomarkkinoille Pyhän -Katariinan päiväksi. Lähettiläät ovat saaneet Ruotsin retkellään tuulta -purjeisiinsa ja tuittupäisin heistä, Pirin Pentti, joka on kumonnut jo -naamaansa useita oluttuoppeja, selittää äänekkäästi ympärillä -seisoville miehille, miten herttua oli heidän käskenyt menetellä -huovien kanssa. Sattuupa sitten juuri tällöin joukko viimemainittuja, -puoli hutikassa jo hekin, kulkemaan heidän ohitseen. Kyrääviä -silmäniskuja heitetään puolelta ja toiselta, haukkumasanat alkavat -risteillä ilmassa ja Pirin Pentti ärjäsee: "Eipä haittaisi, vaikka -niiltä suolet revittäisiin, senkin ryttäreiltä!" - -"Tulepas ja revi, senkin moukka!" huudetaan huovien puolelta. - -"Niin ettemmekö uskalla?" ja siinä tuokiossa riehahtaa tappelun nujakka -ilmituleen. Tuima mäikytys, kiroukset ja ähellys täyttävät ilman ja -korkealle pöllyää hieno vitilumi. Ihmishenkiä ei sentään menetetä, vaan -revityin vaattein, mustelmin ja pörröttävin hiuksin erkanevat -tappelijat. Pirin Pentti seuralaisineen lähtee Yrjö Kontsaan taloon -kirkon luo juominkia jatkamaan, sotamiesten mennessä omalle taholleen. - -Ahkerasti kiersi Kontsaalassa vaahtoava oluttuoppi kädestä käteen, -suuria suunnitelmia punottiin ja lausuiltiin rohkeita sanoja. Mutta -illan hämärtyessä ympäröivät sotamiehet päällikköjensä johdolla talon, -tunkeusivat sisään ja vangitsivat Ruotsissa käyneet lähettiläät sekä -joukon muita miehiä, toimittaakseen heidät marskin kynsiin Turkuun. -Meluten ja hoilaten kuljettivat he vankinsa yhdessä Kontsaalan -oluttynnyrien kanssa nimismiehen taloon, jossa he vuorostaan rupesivat -juominkia viettämään. - -Nolona ja kynsille lyötynä parveilivat rahvaan miehet kuin lampaat, -joilta susi on paimenet tappanut. - -Silloin saapui kylään suihkavin suksin Jaakko Ilkka. Kuultuaan mitä -täällä oli tapahtunut, leimahtivat hänen silmänsä, ilmaisten sekä -synkeätä vihaa sotilaita kohtaan että iloa siitä, että nyt vihdoinkin -oli toivo saada syttymään yleinen kapina. Kutsumatta kokoontuivat nyt -hänen ympärilleen rohkeimmat markkinamiehistä ja silmät palaen kysyi -heiltä Ilkka, tahtoivatko he jättää lähettiläänsä huovien käsiin kuin -pyöräpäiset akat. - -Ei, ei, sitä he jumaliste eivät aikoneet tehdä. -- No, aseet käsiin -sitten ja eteenpäin! - -Ja ennenkuin puoliyön hetki oli käsissä, oli nimismiehen talolla -noussut ankara nujakka, joka päättyi siihen, että Ilkka miehineen -vapautti huovien vallasta vangitut talonpojat. Kahakka oli paljon -vakavampi kuin päivällä sattunut, sillä yksi sotamiehistä menetti -henkensä ja useat saivat pahoja vammoja. - -Kuten sammalen alla kytenyt tuli soveliaan tuulen puhaltaessa leimahtaa -ilmiliekkiin, niin leimahtelivat nyt kapinan liekit ympäri eteläistä -Pohjanmaata. Kaikkialla loimusivat knaappien talot liekeissä ja pitkin -kyliä parveili asestettuja joukkoja. Ja jonkun viikkokauden kuluessa -oli heitä kerääntynyt yhteen tuhansiin nouseva joukko, joka kostoa ja -hävitystä levittäen lähti solumaan etelää kohti, johtajanaan Jaakko -Ilkka. - - * * * * * - -"Hyvät veljet ja Pohjanmaan miehet!" huusi Ilkka kiveltä, joka -sokeritopin muotoisena seisoi nuijamiesten rintaman edessä. "Tuolta -lähenee marski sotajoukkoineen" -- hän viittasi Pyhäjärven jäälle, -jossa huurun keskellä liikehti suuri joukko jalka- ja ratsumiehiä. "Nyt -on meidän iskettävä niin että se tuntuu. Pari päivää sitten näytitte te -tällä samalla niemellä miehuuttanne, lyöden Tavastin ja Kurjen huovit -hurjaan pakoon. Tänä päivänä kysytään meiltä paljon suurempaa -miehuutta. Mielittekö seisoa lujina paikallanne vai katsotteko -paremmaksi kääntyä pakoon ja alistua eteenkinpäin Noki-Klaun ikeeseen, -joka, siitä saatte olla varmat, on tästä puolin ja kaiken tähän asti -tapahtuneen johdosta muuttuva kaksinverroin painavammaksi?" - -"Ei, ei, tapella me tahdomme!" huusivat nuijamiehet aseitaan -heiluttaen. - -"Ja tapella niin, että voitto jää meille, sillä --" Tähän katkesi Ilkan -puhe, sillä samassa jymähti rannalla kanuunanlaukaus ja viuhuen kiiti -nuijamiesten rintamaa kohti vitjakuula. Syntyi sekaannusta ja hälinää, -mutta kuula pelottavine pyrstöineen lensi ketään vahingoittamatta yli. - -"Hyvä ennemerkki!" huusi Ilkka. "Ja nyt eteenpäin! Huovinkolhijat, -astukaa edelle, sillä ratsuväki hankkiutuu hyökkäämään, ja jousimiehet, -jännittäkää aseenne valmiiksi!" - -"Huovinkolhijat" oli erityinen joukkue rotevia miehiä, joilla oli -aseina parin sylen pituisilla varsilla varustetut raskaat kirveet. -Heidän tuli tiheänä rivistönä ottaa vastaan ratsuväen hyökkäys ja -noilla pelottavilla aseillaan iskeä hevoset kuoliaaksi. Kun huovit oli -siten tehty jalkamiehiksi, saattoivat toiset raskaine, rautapiikkisine -nuijineen ja keihäineen empimättä käydä heidän kimppuunsa. Kun nyt -huovinkolhijat Ilkan käskyä noudattaen olivat astuneet rintaman eteen, -lähti koko nuijamiesarmeija liikkeelle. - -Marskin tuliputket jymähtelivät yksitellen ja niiden kuulat kyntivät -muutamia leveitä vakoja nuijamiesten joukkoon. Mutta johtajat -huutelivat yhtämittaa kehotussanoja, joita miehet kaikenlaisilla -kokkapuheilla höystettyinä toistivat, ja niin marssi rahvaan armeija -hämmästelemättä eteenpäin. Pian vaikenivat kuitenkin kanuunat ja -pelottavalla ryskeellä törmäsivät yhteen huovinkolhijat ja marskin -ratsuväki. Pitkävartiset kirveet nousivat ja laskivat, korskahdellen -kaatuivat ratsut ja karjuen suistuivat rautapukuiset huovit -sätkyttelevien hevosten jalkoihin. Vinkuen halkoivat nuolet ilmaa ja -rämähtäen putoilivat raskaat nuijat kypäreitä ja rautapaitoja vasten. - -Ilkka oli vanginnut muutaman isännättömänä kirmailevan huoviratsun ja -heilauttanut itsensä satulaan. Kädessään raskas sotakirveensä, jonka -terä punotti jo monen surmansa saaneen huovin verestä, kiidätti hän -ympäri taistelukenttää, yllyttäen ja rohkaisten miehiänsä sekä kadoten -aina väliin kuumimman käsirysyn keskelle. Toisinaan pysähtyi hän taas -kesken temmellystä ja hänen silmistään leimahti synkkä tuli, kun hän ne -hetkeksi kiinnitti marskiin, joka istui mustan orhinsa selässä taampana -omiensa keskellä. Kookas nenänsä punottaen ja harmaa partansa -huurteessa istua könötti hän siellä liikkumatonna kuin patsas ja jakeli -käskyjä lujalla, karkealla äänellään. - -"Tuonne, tähdätkää tuonne! ettekö tunne Noki-Klauta!" huusi Ilkka -parille jousimiehelle, jotka taistelunlaine oli heittänyt hänen -vierelleen. - -Puhkuen jännittivät miehet jousensa, tähtäsivät ja laukasivat melkein -yhtaikaa. Mutta vonkuen kiitivät teräväkärkiset nuolet ohitse maalinsa -ja ampujista näytti marski hymyilevän heille pilkallisesti. Silloin -raivostui Ilkka ja kirveensä kohottaen hyökkäsi huoviparveen kuin -aikoen raivata itselleen tien marskin luo. - -Vuoroin edeten, vuoroin peräytyen olivat nuijamiehet taistelleet ja -laajalti punotti kaatuneiden verestä sohjuinen lumi. Harmaa talvinen -päivä, vuoden viimeinen, alkoi jo hämärtyä illaksi, kun nuijamiehet -päällikkönsä esimerkkiä seuraten ponnistausivat viimeiseen rynnäkköön. -Tällöin kohosi marski seisomaan jalustimillaan, heitti tarkastavan -silmäyksen yli omien joukkojensa sekä jakeli ympärilleen muutamia -käskyjä. Silloin alkoi koko sotajoukko hiljalleen liikehtiä takaisin -järvenrantaa kohti. Sen huomatessaan kohottivat nuijamiehet meluisan -voittohuudon ja kävivät kimppuun kaksinkertaisella vimmalla. Mutta -hitaasti, askel askeleelta ja hyvässä järjestyksessä peräytyi marskin -armeija järvenjäälle eikä uupunut nuijajoukko jaksanut sitä enää kovin -pitkälle ahdistaa. Peläten jotakin ansaa sotaväen puolelta kutsui Ilkka -miehensä takaisin ja niin sai marski jatkaa rauhassa peräytymistään -järven toiselle rannalle. Hän istui jäykkänä satulassaan ja hänen -asennostaan saattoi lukea äänettömän uhkauksen, että leikki ei ole -vielä suinkaan loppuun leikitty. - - * * * * * - -Ilkka paneutui pitkälleen havuvuoteelle nuotion loisteeseen. Vuoden -viimeinen kannikka oli loppuun kulumassa ja huomenna, uuden vuoden -alkaessa, oli alkava uusi taistelu marskin ja hänen joukkojensa kanssa. -Sen tiesi hyvin unta odotteleva nuijapäällikkö ja siinä pyörivät hänen -ajatuksensa, katseensa jäykkänä tuijottaessa ylös korkeuteen, josta -tuhannet tähdet vilkuttivat hänelle kylmästi ja puolueettomasti. -Taistelukentältä, jossa kuolevien valitukset olivat jo vaienneet, -kantausi hänen korviinsa sekavaa äänten sorinaa, laulun remputuksia ja -riitelyä. Siellä paloi kaatuneiden keskellä kymmeniä nuotioita, joiden -ääressä nuijamiehet viettivät yötään. Ja kuin monipäisen hirviön vihaa -hehkuvat silmät kiiluivat järven takaa marskin joukon leiritulet... - -Omasta leiristä kuuluvat monenlaiset ja räikeästi soinnahtavat äänet -saivat Ilkan huolestuneesti ajattelemaan tulevaisuutta. Hän ei tuntenut -epäilystä huomenna uusiintuvaan taisteluun nähden, sillä olihan hänen -joukkonsa saanut jo tarpeellisen karaistuksen kahdessa taistelussa, -samalla kuin se oli osottanut hänen suureen tarkotusperäänsä -tarvittavaa sotakuntoa. Mutta järjestyksen ja kurissa pysymisen kuntoa -siltä puuttui ja se se oli saanut hänet jo monesti arvelemaan ja se sai -hänet myöskin tuntemaan jonkunlaista pelkoa ratkaisevaan voittoon -nähden. Sillä kuinka kykenisi hän marskin voitettuaan hillitsemään -kuriin tottumattoman ja ryöstönhaluisen joukkonsa, kun hänellä jo -tähänkin mennessä oli siinä suhteessa ollut täysi tekeminen. Äskenkin, -kieltäessään leirissä juopottelun ja komentaen vallattomia -järjestykseen, oli hänelle singottu uhkaavia sanoja ja heitetty -kyrääviä silmäniskuja. Milloin hyvänsä saattoivat ne puhjeta -ilmikapinaksi. Kapinaksi? Hm! Hän oli itsekin kapinannostaja, ainakin -hänet marskin taholta sellaiseksi leimattiin, ja nyt sai hän jo peljätä -kapinaa omaa itseänsä vastaan... - -Moninaisiin ja ristiriitaisiin mietiskelyihinsä väsyneenä ummisti Ilkka -vihdoin silmänsä ja nukahti. Kohta oli hän jälleen keskellä taistelun -tuoksinaa. Ympärillään näki hän punottavia, vihasta vääristyneitä -kasvoja, hän sai takaapäin iskun päähänsä, kaikki pimeni hänen -silmissään ja hän suistui maahan. Hänen jaloilleen laskeutui raskas -paino ja kun hän vihdoinkin sai silmänsä auki, näki hän jaloillaan -istuvan marskin suunnattoman suurena ja leveänä. Pilkallisesti -hymyillen tuijotti se häneen, purskahti sitten äänekkääseen nauruun ja -sanoi: - -"Mitä hyötyä sinä luulet siitä saavasi, että olet nämä roskajoukot -tuonut minua vastaan. Huomenna minä hajotan ne kuin tuhkan tuuleen!" - -Hän hierasi kämmeniään vastakkain ja puhalsi sitten kuin akanoita -ilmaan. Ilkka riuhtasi itseään vapautuakseen hänen altaan ja avasi -suunsa antaakseen kiukkuisen vastauksen. Mutta samassa tunsi hän jonkun -syrjäisen tyrkkivän itseään kylkeen ja kääntyessään häntä kohti heräsi -hän unestaan. - -Hän näki oman renkinsä hätääntyneenä ja puuskuttaen kumartuneen -puoleensa ja tyrkkivän häntä hereille. Rengin takana seisoi -puolikymmentä hänen oman pitäjänsä miestä. - -"Isäntä, isäntä, kuulkaa!" hoki renki, "Lähtekää kiiruusti pakoon, -teidät on petetty ja myöty marskille!" - -Siinä tuokiossa katosivat unen tähteet Ilkan silmistä. Hän kavahti -seisoalleen ja huusi: - -"Mitä, kavaltanut! Kuka on kavaltanut?" - -"Nuo tuolla!" sanoi renki leiriä kohti viitaten, samalla kuin toiset -miehet alkoivat yhteen ääneen selittää, kuinka kaksi marskin herroista -oli äsken ilmestynyt leiriin luvaten miehille täyden anteeksiannon ja -vapauden linnaleiristä, jos he jättävät Ilkan marskin valtaan, ja -kuinka nuijajoukko oli lopulta suostunut tähän kauppaan. - -"Kaikkiko suostuivat kauppaan, paitsi teitä?" kysyi Ilkka käheällä -äänellä ja kasvoiltaan tuhkan harmaana. - -"Eivät kaikki, vaan ne kaikista hurjimmat, jotka ovat jo ennestäänkin -kantaneet kaunaa sinua kohtaan", selittivät miehet. "Muut huojuivat -sinne tänne eivätkä uskaltaneet lopulta vastustaa näitä hurjia. Mutta -joudu, Ilkka, nouse hevosesi selkään ja anna sen lentää, sillä he ovat -jo tulossa sinua vangitsemaan!" - -Silmät tulta iskien tarttui Ilkka sotakirveeseensä ja nosti sen -lyömäasentoon. - -"Tulkoot, tässä seison minä ja halkaisen kallon jokaiselta petturilta, -joka uskaltaa nostaa kätensä minua vastaan!" - -Mutta miehet kerääntyivät hänen ympärilleen ja hätäilivät yhteen -ääneen: - -"Oletko sinä hullu! Heitä on satalukuinen joukko ja he ovat juopuneina -oluesta, jota he rohkaisukseen kävivät ryöstämässä Nokian kartanon -kellarista. Vaikka surmaisitkin heistä muutaman, niin kuitenkin -voittaisivat he sinut ja sitoisivat nuoriin muutamassa hetkessä. Ja -päivän valjetessa olisit sinä marskin vanki." - -"Kuolema ja kirous!" puuskahti Ilkka ja antoi kirveensä vaipua. -"Marskin vanki, marskin vanki!" toisti hän jonkun kerran ja tuijotti -villisti nuotioon. - -"Joudu, joudu, ne lähenevät!" hoputtivat miehet, pudistellen häntä -kukin puoleltaan. - -Ilkka kohotti päänsä ja katsoi leiriä kohti. Hoilaten läheni sieltä -suuri miesjoukko. Suonet Ilkan ohimoilla pullistuivat ja hän kohotti -jälleen kirveensä. Mutta sitten pisti hän sen äkkiliikkeellä vyönsä -alle. - -"No niinpä lähtekäämme sitten", virkkoi hän irrottaen päivällä saadun -ratsunsa puusta. "Jaakko Ilkan nahka on liian hyvä tuollaisen -roistolauman myytäväksi." - -Hän heittäysi satulaan ja nykäsi ratsun liikkeelle. Miehet asettuivat -niihin kahteen rekeen, joissa he leiristä olivat ajaneet tänne Ilkan -nuotiolle, ja lähtivät hänen jälkeensä. - -Tultuaan nokian äyräälle pysäytti Ilkka ratsunsa ja kääntyi katsomaan -leiriä kohti, jossa hänen suuret unelmansa hetki sitten niin -odottamattomalla tavalla olivat sammuneet. Kohottaen nyrkkiin -puristettua kättään lausui hän: - -"Sinne jääkää, kehnot, ja ryömikää mielenne mukaan Noki-Klaun jaloissa. -Laskekoon hän sata kertaa raskaamman ikeen teidän niskoillenne, että -kerran oppisitte pitämään arvossa vapautta ja itsenäisyyttä!" - -Hän karautti alas jäälle ja katosi seuralaisineen pakkasen huuruun. -Nokian koski pauhasi tähtikiiluisessa uudenvuoden yössä kumeasti ja -uhkaavasti ikäänkuin ennustaen tuhoa ja häviötä päällikkönsä myöneelle -nuijamiesten armeijalle. - - * * * * * - -Oli kirkas pakkaspäivä parisen viikkoa edellä kerrotun jälkeen. -Ilmajoen kirkkotarhan reunalle oli rakennettu mestauslava ja sen -ympärillä seisoi satalukuinen huovijoukko, päällikkönään Sigismundin ja -marskin asettama Pohjanmaan vouti, Abraham Melkiorinpoika. - -Kirkkopihaan kokoontuneessa kansanjoukossa olevat miehet loivat -katseensa alas, kun lavalla odottavan punapukuisen pyövelin luokse -nähtiin nousevan Jaakko Ilkan. - -Hänen askeleensa olivat varmat, mutta miehen muinainen ryhdikkyys oli -poissa, laihojen kasvojen lujat juonteet olivat kuin höltyneet ja -silmien entinen tuike oli sammunut. Hän näytti liikkuvan kuin unissaan. - -Sellaisessa tilassa, puhumatta juuri mitään ja liikkumatta minnekään, -oli hän viettänyt kuluneet kaksi viikkoa kotitalossaan. Häntä oli -yllytetty pakenemaan ja piiloutumaan, mutta hän ei ollut lähtenyt. Oli -kuin hänen sisällään olisi murtunut tärkeä, liikkeelle paneva ponnin, -joka hänessä ennen uudenvuoden yötä Nokialla oli miltei aina ollut -vireessä. Kun sitten huovijoukko oli astunut hänen pirttiinsä, oli -hänen silmänsä pohjalla tuikahtanut entinen tuli ja hän oli tarttunut -sotakirveeseensä. Mutta samalla oli tuli kuitenkin sammunut, kolahtaen -oli kirves pudonnut lattiaan ja vastarintaa tekemättä oli hän -antautunut vangiksi. - -Harhaillen liiteli hänen katseensa yli kotiseudun tammikuisen maiseman. -Kun se pysähtyi kirkkopihassa seisovaan kansanjoukkoon, ojentui hänen -vartalonsa entiseen ryhtiinsä, samalla kuin hänen silmistään leimahti -vanha tuli. - -"Miehet!" huusi hän kätensä kohottaen ja niin läpitunkevasti, että -katsojat vavahtivat ja maahan luodut katseet kohosivat yhtaikaa hänen -puoleensa. "Miehet, katsokaa kuinka vapaa mies astuu kuolemaan. -Painakaa se muistoonne ja kertokaa siitä lapsillenne, että edes heistä -tulisi kerran miehiä, jotka kykenevät uhraamaan henkensä ja -kaikkensa..." - -Enempää ei kansanjoukko voinut kuulla, sillä hänen sanansa hukkuivat -siihen meluun, jonka huovijoukko tahallaan pani toimeen. Sen kestäessä -kumartui Ilkka alas ja pyövelin leveäteräinen kirves heilahti ilmassa. - -Kansanjoukon ja huovien poistuessa pystytti pyöveli mestatun pään -korkean virven nenään sekä asetti hänen ruumiinsa teilirattaaseen. - -Mutta unettomina vääntelehtivät Ilmajoen miehet seuraavana yönä -vuoteillaan. Ilkan sanat ja viimeinen katse eivät antaneet heille -rauhaa ja seuraavan illan hämärtäessä kerääntyi heitä eri suunnilta -kirkon luo. Ääneti kaivoivat he haudan siunattuun maahan kirkon -seinämälle, ääneti laskivat he nuijapäällikön ruumiin teilirattaasta ja -pään virven nenästä sekä peittivät ne haudan lepoon, ja ääneti, -katsomatta toisiinsa, poistuivat he työnsä tehtyään kukin taholleen. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -"HUOMISPÄIVÄN KUNINKAAN" APUMIES. - -AKSEL KURKI. - - -Paljo purjeita välkkyili eräänä pilvipoutaisena syyskuun aamuna -Ahvenanmerellä, jossa navakka itäetelä levitteli niitä laajalle -rintamalle. Yhteinen oli kuitenkin laivoilla suunta; niiden kokat -kohisivat Ruotsin rannikkoa kohden, jonne etummaisena kulkeva komea, -korkea päällikkölaiva viittasi kuin emä poikasilleen tien. Tämän laivan -mastossa liehui lippu, johon oli kuvattu toista jalkaansa lepuuttava, -pitkäkoipinen lintu, -- se oli vanhan Kurki-suvun vanha vaakuna. Ja -tämän päällikkölaivan peräkannella, korkeaksi rakennetun kajuutan eli -"komppanian" kupeella, seisoi täysissä sotavarusteissa kookas, -lihavahko, noin 40-vuotias mies, joka tyynenä tarkkasi laivain retkeä -aallokossa, -- se oli laivaston päällikkö, sotaeversti Aksel Kurki. - -Suomen laivasto se näin syksyllä 1598, Turusta lähdettyään, laski -länttä kohti, matkalla valloittamaan Tukholman ja koko Ruotsin maan. Se -oli komea laivasto, -- tätä retkikuntaa olikin kauan ja hyvin -valmistettu. Siksi oli reipas ja rohkea niiden miesten mieli, jotka nyt -noissa laivoissa purjehtivat suuriin, tärkeisiin, sotaisiin tehtäviin, --- heitä elähdytti kunniakkaiden voittojen toivo. - -Ainoastaan retken johtaja ei näyttänyt yhtä rentonaan antautuneen -näihin kauniina kangastaviin unelmiin. Hänen lujapiirteiset, -ahavoittuneet kasvonsa olivat vakavat, kun hän mietteisiinsä vaipuneena -tähysteli aaltojen yli rannattomaan etäisyyteen, ja vain harvakseen hän -vastaili niille aatelisille retkitovereilleen, jotka siinä laivan -kannella vilkkaasti keskustelivat. - --- Herttuan laivoja ei näy missään, hän on lopultakin jättänyt sekä -Ahvenanmaan että meren meille, täällä meikäläisiä kauan kiusoiteltuaan. - -Näin puheli pienenläntä, mustapintainen mies, viittoen vilkkain elein -joka taholle. Se oli Aksel Kurjen lankomies ja taattu sotatoveri Antti -Boije, jota näytti polttavan tulinen halu päästä mahdollisimman pian -tämän lainehtivan meren ylitse sen takana alkaviin tehtäviin. - --- Ei näy, emmekä näe niitä Ruotsin saaristossakaan, kun sinne tulemme, -vakuutteli hänen vieressään seisova, solakka ylimys, Hartikka, Vuolteen -herra. -- Ja tuuli kääntyy meille yhä vetävämmäksi, ennen iltaa olemme -jo saaristossa ja aamulla sujahtavat aluksemme myötäsen lennättäminä -sen lävitse. Sitten... - --- Niin, Hartikka, sitten saamme 30 seuraavan yön maata armaiden -rouviemme vieressä, joista meitä nyt herttuan selibaattitoimenpiteiden -johdosta on pidetty toista vuotta erossa! - --- Huomenna on lopussa naistemmekin vankeus, se on tosi sana! - -Aksel Kurki käännähti nyt vieressään keskustelevain herrain puoleen ja -virkkoi, ilmeessään puoleksi ivaa, puoleksi raskasmielisyyttä: - --- Ja siinäkö on sitten kaiken ratkaisu? - --- Ei, se on alkua vasta, mutta onpa se hauska alku, vastasi hänen -hilpeä lankonsa. -- Tunnusta pois, Aksel, kolkolta tuntui sinustakin -viime talvi emännättömässä Anolassa. - --- Ja siitä alkaakin nyt voittojen sarja, intoili Hartikka. -- -Tukholman valloitamme ensiksi herttuan väeltä ja sieltä painumme halki -Ruotsin kuningasta vastaan. Ratkaisu on nyt kerrankin meidän, -suomalaisten, käsissä! - --- Kumpa se jo olisikin käsissämme, huoahti Kurki. - --- Miksi murjotat, Aksel, virkkoi Boije siihen melkein nuhdellen. -- -Retkemme käy nyt hyvillä enteillä, Sigismund marssii omalla joukollaan -meitä vastaan, herttuan on siinä raossa pakko taipua! - --- Niin, toivokaamme parasta, virkahti nyt Aksel Kurki vähän -iloisemmin. -- Mutta yleensähän olemme saaneet tottua siihen, että -kuinka kuninkaan puolesta ponnistelemmekin, niin lopulta aina kaikki -menee hiiteen. - --- Nyt huolesi hiiteen heitä! kehotti Antti Boije rohkeana. -- Vanhat -tarinat kertovat, että Suomen miehet ennen muinoin, hyvin paljo aikaa -sitten, tekivät sotaretkiä tämän saman meren yli Ruotsiin, jonka -maakuntia he valloittivat ja verottivat. Sen jälkeen on retkiä tehty -melkein yksinomaa siltä puolelta tänne Suomeen. Mutta onpa nyt hauska -taas kerran verestää noita vanhoja muistoja ja käydä lännen mailla -vastavierailulla. - -Aksel Kurki oli lähtenyt keulaan päin kävelemään ja mitteli hetken -harvakseen laivan tervattua kantta. Sitten pysähtyi hän taas -lankomiehensä eteen, katsoi tätä kuin tutkivasti silmiin ja virkkoi: - --- Entä sitten? - --- Sittenkö, huudahti Antti, hämmästellen tuota terävää kysymystä. -- -No perhana! Kuningashan meidät on kutsunut avukseen, kaipa hän asiat -edelleen järjestää. Me suomalaisethan olemme nyt täällä hänen -perintövaltakunnassaan hänen varsinaisena, miltei ainoana, -suojajoukkonaan, hän meitä nyt ikävällä odottaa vapauttamaan itsensä ja -maan Kaarlo-herttuan vallanhimoisesta, omanvoitonpyyntöisestä -komennosta. Meidän on nyt kaikkein ensiksi palautettava maahan sen -laillinen järjestys ja kuninkuus! - --- Ja ehkä paavin uskokin...? - --- Ei sitä sentään, vastasi Boije, joskin nyt melkoista talttuneemmin. --- Onhan Sigismund pyhästi ja lujasti luvannut luopua noista vanhoista, -paavillisista unelmistaan. Ja muuten: mitäpä nuo uskon asiat kuuluvat -meihin, sotureihin, niistä riidelkööt piispat ja papit! - -Mutta Kurki huomasi jo epävarmuutta jäykän lankomiehensä loppusanoissa -ja oivalsi samalla, että tämä epäilys oli hänen itsensä kylvämä. Sen -hän nyt tahtoi karistaa pois, käsittäen, että sotaretken johtajanhan -täytyisi päinvastoin valaa uskoa ja uskallusta seuralaisiinsa. Siksi -hän nyt paljo reippaammin virkkoi: - --- Niin todella, ovathan enteemme hyvät, kulkiessamme tämän Rubikonin -poikki. Arpahan on heitetty jo kauan sitten ja tapausten kehitys on -vihdoin vienyt meidät tälle retkelle asti. - --- Niinpä niin, paluutietä ei _meillä_ enää ole, vaikkapa olisimme -kotiinkin jääneet. - --- Ei, toisti Kurki lopuksi. -- Tehtävämme on nyt todella koettaa -ohjata maan ja valtakunnan kohtalot oikeille, laillisille urille, sehän -on alunpitäinkin tekomme ja kantamme määrännyt. En voi kyllä salata, -että mieluummin retkeilisin sotaväkineni jonnekin toisaalle, vieraille -maille voittoja niittämään, -- silloin vasta tuntisin vanhan -taisteluhaluni leimahtavan. Mutta tärkeä on tehtävämme tälläkin -reitillä ja me tahdomme sen tehtävämme kunnolla suorittaa. - -Keskustelevat herrat siirtyivät tarinoiden verkalleen laivan -suojalaidalle, sillä nouseva aalto pärskytti vettä ylähangan puolelta. -Ja keskustelun tauottua jatkoivat he kukin itsekseen mietteitään. - -Siinä sitkeässä, katkerassa taistelussa, jota Ruotsin valtakunnassa oli -pitkin 1590-lukua käyty kuningas Sigismundin ja hänen setänsä, -Kaarlo-herttuan, välillä, oli Suomen aateliston asema sen monen -valistuneemman jäsenen mielestä koko ajan ollut ristiriitainen ja -kiero. Perinnäismuistoilleen uskollisena ja olosuhteiden pakottamana -oli tuo ylimystö suurimmalta osaltaan alunpitäin asettunut kuninkaan -puolelle, jonka asiata Suomen mahtavin mies, Klaus Eerikinpoika -Fleming, tarmolla ja intohimolla ajoi. Tämä taistelu olikin Suomessa -kärjistynyt lähinnä voimakkaan Klaus-herran, marskin ja amiraalin, sekä -Kustaa Vaasan nuorimman, jäutevimmän, pojan, Kaarlo-herttuan väliseksi -vallankamppailuksi. Ankaralla kurillaan ja lujatahtoisuudellaan oli -Fleming saanut Suomen useimpain ylimyssukujen edustajat pysymään -puolellaan, mutta täydestä vakaumuksesta he sitä eivät suinkaan aina -tehneet. Sillä taistellessaan kaukana Puolassa asuvan kuninkaan -puolesta olivat he samalla joutuneet taistelemaan paavillisen -kirkkovallan puolesta, jota heistä ei kukaan suosinut, ja puhdistettua -oppia vastaan, jota he olivat lapsuudestaan tottuneet rakastamaan. Eikä -siinä kyllin. Vastustellessaan vallantavottajaherttuan laillista -esivaltaa syrjäyttäviä pyyteitä -- tällaiseksi kuvastui heille Kaarlon -omapäinen hallinto Ruotsissa -- olivat he joutuneet seisomaan oman -maansa rahvasta vastaan, joka oli Flemingin Suomeen kokoaman sotaväen -sortamana turvautunut herttuan apuun. Syvä juopa oli näin auennut -Suomen herrojen ja yhteisen kansan väliin; tuohon kansaan oli -iskostunut sakea, katkera viha, joka lopulta oli puhennut kapinaan -aatelisia vastaan. Nämä taas olivat, tukahdutellessaan talonpoikain -epätoivoisia kapinayrityksiä, joutuneet toteuttamaan Klaus -Flemingin, tuon yhtä raa'an kuin omapäisen esimiehensä, kostoa ja -julmuutta. Kuitenkaan he eivät sydämessään hyväksyneet hänen -häikäilemättömyyttään, jonka he näkivät johtavan onnettomuuksiin, -eivätkä hänen valtiollista notkeutta puuttuvaa komentoaan. - -Usein oli siten Aksel Kurkikin kuluneina vuosina asettunut Klaus-herran -karkeaa itseviisautta vastustamaan eikä hän senvuoksi ollutkaan pysynyt -marskin täydessä suosiossa. Mutta vaikka tällöin monet muutkin olivat -häntä kannattaneet, oli Flemingin tarmo, joka pyrki katkaisemaan kaikki -välit herttuan kanssa, kuitenkin aina lopulta perinyt voiton ja -tapaukset olivat niin vieneet Kurjenkin mukaansa. Hänen miekkansa oli -heilunut Sigismundin ja Klaus-herran puolesta, sillä tottuneena -nuoruudestaan maan laillista kuningasta tottelemaan hän ei ristiriitain -aallokoissa ollut enää voinut heittäytyä "vallantavoittajan" -asemieheksi. - -Siten oli lopuksi syntynyt se auttamaton särkymys, joka vihdoin, -Flemingin yhtäkkiä kaaduttua pois keskeltä suunnitelmiaan, johti -sisälliseen sotaan. Aksel Kurjesta oli tullut yksi kuningasmielisen -puolueen johtomiehiä ja sen sotaeversti, jonka vaikeana tehtävänä oli -estää herttuaa saamasta Suomea valtoihinsa ja auttaa heikko ja -epäluotettava, mutta kuitenkin laillinen, kuningas Ruotsissa -oikeuksiinsa. Mutta vielä tässäkään asemassa hän ei voinut olla usein -itseltään kysymättä, oliko tuo asiaintila, joka kyllä osaltaan oli -herttuankin leppymättömyyden luoma, lopultakaan onnellisin. Hänellä -oli, niin soturi kuin olikin, taipumusta mietiskelyihin; hän kärsi itse -enin epäilyksistään, mutta ei voinut niitä vaimentaa. - -Nyt hän toki, -- niin koetti hän itselleen vakuuttaa, -- oli johtamassa -asiat viimeiseen, voitolliseen ratkaisuun. Vihdoinkin oli näet kuningas -Sigismund tänä syksynä palannut vaalivaltakunnastaan, Puolasta, -perintövaltakuntansa, Ruotsiin, ja Suomen sotaväen, joka koko ajan oli -pysynyt hänen varmimpana tukena syntymävaltakunnassaan, oli nyt määrä -saapua häntä vastaan Tukholmaan, auttamaan häntä masentamaan -setänsä vastarinnan. Pitkien ponnistusten jälkeen näytti Suomen -aatelisherroillekin vihdoin palkinnon päivä koittaneen ja rohkealla -luottamuksella, palavalla kärsimättömyydellä, ikävöivät he nyt noita -tulossa olevia, ratkaisevia tapahtumia. Siksi oli heidän mielensä, -Ahvenanmeren yli purjehtiessaan, toivehikas ja kirkas, siksi koetti -Aksel Kurkikin karkoittaa mielensä tummemmat mietteet. - -Hetken kuluttua tapasivat langokset taas toisensa alahangan puolella ja -Antti Boije rupesi, ikäänkuin jatkoksi äskeisille tarinoille, -kuvailemaan tulossa olevia käänteitä: - --- Onpa nyt kerran meillä suomalaisillakin oleva kuninkaan -läheisyydessä ovet auki noustaksemme vähän ylemmillekin portaille, -joilla muuten vain Ruotsin ylimykset paistattavat päivää. Etpä taida -sinäkään, Aksel, sotaväen ylipäälliköksi kohotettuna, nyt lähiaikoihin -palata takaisin Suomeen. - -Ja toverinsa kuvitelmain kannustamana purki Hartikka-herrakin esille -sisäiset toiveensa: - --- Näissä oloissa ei kuningas voi luottaa keneenkään niinkuin meihin, -jotka koko ajan olemme hänen puoltaan pitäneet. Ja kaiketi me kaikista -pitkistä rehkimisistämme ja monista pettymyksistämme jonkun palkinnon -olemme ansainneetkin. - --- Taitaapa tosiaan rouvistammekin tuntua hauskalta päästä pitkän -vankinaolon jälkeen nyt Sigismundin hovijuhliin, haaveili Antti. - --- Ne juhlat ovat sentään vähän toista kuin parhaatkin juhlat Anolassa, -veisteli Hartikka. - -Aksel Kurki silloin hymähti: - --- Jahkahan nyt niihin hovijuhliin asti ensiksi ehditään! Mutta sen -teille vakuutan, hyvät herrat, että kuinka ylhäisiä asemia meille -tarjottaneekin, pitkä-aikaiseksi en jää Ruotsiin. Niin pian kuin voin, -palaan kyllä hiljaiseen Anolaani, jos vain olen saanut rakennetuksi -valtakuntaan pysyvän rauhan ja sen kuninkaan varmistetuksi -valtaistuimelleen. - -Aksel-herra oli syvästi kiintynyt kotitaloonsa, Kurkien toiseen -sukukartanoon, Kokemäenjoen Anolaan. Se oli perinnön jaossa joutunut -hänelle, nuoremman veljen Juhon jäädessä vanhaan Laukkoon, ja sinne -pohjustivat hänen nuoruutensa ensimäiset unelmat. Aksel oli alkujaan -pantu lukutielle, johon hänellä näytti olevankin suurimmat taipumukset. -Turun koulun käytyään oli hän jatkanut opintojaan ulkomailla, joten -hänellä kirjamiehenä oli lujempi pohja kuin yleensä aikalaisillaan -aatelisnuorukaisilla. Mutta kun Suomen nuoriso sitten oli kutsuttu -niihin pitkällisiin sotiin Venäjää vastaan, jotka alkoivat Juhana -kolmannen aikana, oli Aksel Kurkikin tempautunut niiden pyörteisiin. -Hänessä virtasi vanhan Kurki-suvun kuumaa, sotaista verta, hän oli -Hornin johdolla oppinut sotataidon Virossa ja Inkerissä, ollut mukana -Pontuksen voitokkailla retkillä Itämaille ja pian oli soturin ammatti -osottautunut hänen varsinaiseksi kutsumuksekseen. Urhoollisuudellaan ja -neuvokkuudellaan oli hän pian soturina saavuttanut hyvän maineen, joten -hänestä jo kolmannellakymmenellä ikävuodellaan (1585) oli tehty Suomen -aatelislipullisen päällikkö. Samalla oli hänelle uskottu tärkeitä -tehtäviä, kuten sodan melskeiden keskessä olevan Narvan kaupungin -käskynhaltijan toimi. Pitkät, vaiherikkaat sotavuodet hän siten vietti -siellä vieraalla maalla, missä onni häntä väliin suosi ja väliin hänet -petti, ja siellä luonto karkeni ja katse avartui. - -Vihdoin tämä sota taukosi. Syntyi välirauha ja sitten lopullinen rauha -(Täyssinän rauha 1595). Sotakunnian kultaamana, reippaana ja -voimakkaana, oli Aksel Kurki silloin, noin viisi vuotta sitten, -palannut Suomeen, aikoen ripustaa veren mustentamat aseensa lepäämään -Anolan varushuoneeseen. Hän oli tällävälin mennyt naimisin, tuonut -emännäkseen Anolaan naapurinsa ja asetoverinsa Antti Boijen sisaren, ja -halusi nyt asettua kotitilaansa viljelemään ja kotionnestaan -nauttimaan. - -Mutta se rauhan ja onnen aika ei jäänyt pitkäksi. Klaus Fleming, joka -Suomessa yhä itsenäisemmin isännöidessään juuri näihin aikoihin oli -joutunut kireisiin väleihin Kaarlo-herttuan kanssa, oli kaiken varalta -pitänyt Viron tappotantereilta palanneen sotaväen koolla Suomessa ja -tämän ryöstöihin tottuneen aseväen majoitus tuotti Suomen talonpojille -niin tavattomat rasitukset, että se joutui epätoivon partaalle. Se -nousi kapinaan ja pian rupesi Anolaankin saapumaan pohjoisista -pitäjistä huolettavia viestejä. Klaus herra kutsutti pikalähetillä -Kurjenkin huoveineen retkelle talonpoikia vastaan. Aksel-herra ei sitä -käskyä totellut, -- hänestä oli Fleming itse taitamattomasti ajanut -asiat umpikujaan. Mutta ennen pitkää -- alkuvuodesta 1596 -- ryntäili -jo Kokemäenjoenkin laaksoon pohjoisesta hätääntyneitä pakolaisia, jotka -kertoivat, että hurjia nuijajoukkoja on tulossa rantatietä Ulvilaan -päin, polttaen ja hävittäen kaikki aatelisten ja knaappien kartanot. -Pian oli Kurjella oma koti kysymyksessä. Silloin hänen sotaverensä -kuumenivat, hän kokosi kiireellä lähipitäjiin sijoitetut huovinsa ja -nousi sotaratsunsa selkään. - -Helppo hänen oli sillä väellä hajoittaa talonpoikain huonosti asestetut -parvet. Hän ajoi ne pakosalle, vangitsi niiden päällikön Pentti Poutun, -jonka hän lähetti Turun linnaan, ja palasi kotiinsa. Tästä tuloksesta -hän ei kuitenkaan iloinnut, niinkuin vieraalla maalla saavuttamistaan -voitoista, ja kun hän keväämpänä läksi Turkuun aatelisherrain -neuvonpitoon, oli hän ensimäinen arvostelemaan Klaus Flemingin komentoa -Suomessa. Yhtä pelottomana kuin taistelutantereella asettui hän tuota -mahtavaa marskia vastaan, joka yhä tahtoi kärjistää ristiriidat ja -aiheuttaa uuden, raatelevan, sisäisen sodan, -- sodan Kaarlo herttuaa -vastaan. Flemingin uhittelevimmat uhkaukset hän sillä kertaa saikin -talttumaan. Mutta tapausten menolle ei ollut enää sulkua -rakennettavissa... vyöry oli lähtenyt liikkeelle... - -Laivan kannella muistoihinsa vaipunut soturi tempasi katseensa ulapalta -ja lähti taas raskain askelin tervattua siltaa mittelemään. Häntä -kiusotti, että hänen ajatuksensa alituisesti upposivat noihin -menneisiin ristiriitoihin, se oli hänestä kuin huono enne. Mutta hän ei -voinut sille mitään, vaikka hän koettikin itselleen hokea: - --- Se on ainoa tie, eteenpäin vaan! - -Ainoa se olikin, sittenkuin tapausten vyöry kerran oli liikkeelle -lähtenyt. Klaus Fleming kuoli, hänen pakkovaltansa laukesi, mutta -tapauksilla oli silloin jo määrätty kulkunsa. Sitä kamppailua Ruotsin -ja Suomen välillä, jota marski niin kauan ja innokkaasti oli -valmistellut, kukistaakseen herttuallisen vastustajansa, sitä ei enää -voitu välttää. Kustaa Vaasan nuorin, tarmokas poika, jonka varpaille -Suomesta oli astuttu, oli lopulleen tuskastunut ja päättänyt kurittaa -uppiniskaiset. Muutamia kuukausia marskin kuoleman jälkeen oli hän -Ruotsista lähtenyt laivastollaan Suomeen, -- aseiden oli ratkaistava -tuo vanha ristiriita. Sillä kertaa ei lopullista ratkaisua sentään -tapahtunut, sillä vaikka herttua saikin muutaman kavaltajan avulla -haltuunsa Turun linnan, jäi Suomen sotaväki, jossa Kurki muiden ohessa -piti päällikkyyttä, vielä voittamatta. Herttua palasi Ruotsiin, vieden -sinne mukanaan Turun linnasta Suomen ylimysten rouvat ikäänkuin -panttivangeiksi, ja tämä naisryöstö se erityisesti ärsytti mieliä sekä -kylvi Suomessa entistä katkeramman vihan herttuaa vastaan. Tämä uhkasi -tulla suuremmalla voimalla takaisin, ja Suomen sydämistyneet herrat -puolestaan vannoivat entistä kiivaammin kostoa. - -Asema oli käynyt selväksi, asein oli valtariita ratkaistava. Syttyköön -sota nyt Suomen ja Ruotsin välille, niin kuuli Kurki kaikkialla -uhmailtavan, kun Suomen herrat, Stålarmit, Boijet, Lepaan ja Vuolteen -herrat, herttuan poistuttua palasivat Turkuun. Sotaa tahtoo herttua, -sotaa tahtoo kuningas, sotaa tahdomme nyt mekin! Vaimomme me pelastamme -ja vallananastajan suistamme, se olkoon valamme...! - -Tasan vuosi oli siitä nyt kulunut. Kovasti olivat Suomen miehet sen -ajan varustustöissä ponnistelleet, muita kovemmin Aksel Kurki, joka oli -saanut laivaston varustamisen huolekseen. Mutta nyt heillä olikin -koolla sotajoukko, jolla he aikoivat torjua kaikki herttuan -valloitusaikeet ja ahdistaa häntä hänen omallakin puolellaan merta. -Sillä väellä oltiin nyt menossa Ruotsiin, jonka rannikko jo rupesi -kajastamaan läntisen taivaan rannalta, -- arpa oli todella lopullisesti -heitetty! -- - -Laivat ohjattiin, rannikon kohotessa keulain edestä, lähemmäs toisiaan -ja niistä kuului iltavihurin lennättämänä iloisten, voitonvarmain -miesten reipas sotalaulu, joka intoa virittäen vierähti aluksesta -toiseen. Ja kannelta kannelle huudettiin: - --- Huomenna on Tukholma meidän! Ja sitten sisämaahan, kuningasta -vastaan! - -Aksel Kurkikin heilautti hattuaan, kun näin Ruotsin rannikon -ensimäisille ulkosaarille hurrattiin, -- olipa omien into toki saanut -hänetkin valtoihinsa. - -Vastustamatta saapui Suomen väki Tukholmaan. Laivatykit olivat kyllä -ladattuina, kun kaupunginselälle laskettiin, miehet seisoivat sytytin -kädessään jännittyneinä niiden vieressä, ja Antti Boije virkkoi -pertuskaansa puristaen langolleen, viitaten harmaakivisen linnan -ammottaviin ampumareikiin: - --- Juhlataistelun päivä olkoon siis tänään! - --- Niin, syttyköön taistelu, jos se on sallittu, vastasi Kurki -rauhallisena. - -Mutta taistelua ei tarvittukaan. Linnan ruotsalainen päällikkö ja -kaupungin porvariston kirjavavaippaiset edustajat kiirehtivät -aseettomina ja kumaraselkäisinä alas rantaan laivoja vastaanottamaan, -ja tervehtivät jo etäältä suomalaisia ystävinään ja liittolaismaan. -Vieraat kutsuttiin heti linnaan pitoihin, ja sen parvekkeelta -tervehtivät saapuvia Suomen herroja ensimäisinä heidän omat rouvansa, -jotka jo aikaisemmin olivat lasketut vapaiksi ja jo viikkoja olivat -ikävällä tätä hetkeä odottaneet. Värähtipä silloin mielenliikutuksesta -moni partainen leuka, riemusta sykähtivät soturien sydämet, kun he -omaisensa pitkistä ajoista syliinsä sulkivat. Ja astuessaan kuin -riemusaatossa rouviensa rinnalla linnan lämpimiin sisäsuojiin, kysyivät -Suomen herrat ensi sanoikseen heiltä hämmästyneinä: - --- Mitä tämä merkitsee? - --- Mistä johtuu tämä suopea vastaanotto? - -Ja heti he saivat selityksenkin. Sigismundin palattua perintömaahansa -oli kuninkaan puolue Tukholmassa pian päässyt voitolle. Useat herttuan -kannattajat olivat hänestä luopuneet, luullen hänen onnensa tähden nyt -laskeneen. Suomalaisia, joita Ruotsissa usein halveksuen kohdeltiin, -oli viime aikoina vapauttajiksi odoteltu, ja siksi heitä nyt näin -juhlittiin. - -Mutta jo parin päivän perästä saapui vielä suurempi riemusanoma Aksel -Kurjelle, joka Tukholmassa odotteli Suomesta tulossa olevaa -sotatoveriaan Arvid Stålarmia, -- vasta tämän saavuttua oli lähdettävä -retkelle Etelä-Ruotsiin, herttuata kukistamaan! Se sanoma näet kertoi, -että kuningas ja herttua ovat jo tehneet sulan sovinnon, lyöneet -ystävän kättä! Juuri se ratkaisu oli Kurjen mieleen, hän iloitsi siitä -vilpittömästi. Hänen sotatoverinsa kiukuttelivat, että näin ollenhan ei -siis päästäkään uneksitulle voittoretkelle, mutta Kurki huudahti kuin -vapautuksella: - --- Napisetteko! Vihdoinkinhan palaa taas rauha rikkirevittyyn maahan! -Terve sinä hyvän viestin tuoja! - --- Setä ja veljenpoika palaavat nyt siis herttaisina sukulaisina -Tukholmaan, ihmetteli Antti Boije alakuloisempana. -- Kaunista nähdä, --- mutta olisipa se saanut tapahtua vasta sen jälkeen, kuin me olisimme -päässeet miekkaamme paljastamaan! - --- Me olemme kyllä, Antti, osaltamme siihen ratkaisuun vaikuttaneet, -joskin verta vuodattamatta. Anna nyt vain miekkasi levätä, kelpo -soturi, näin on parempi! - -Sigismund oli kärsinyt tappion herttuata vastaan Stångejoen taistelussa -ja sen jälkeen oli hän taipunut rauhansovitteluihin setänsä kanssa. -Tämä oli siihen myös suostuvainen, menetettyään suuren joukon -kannattajiaan ja tietäen suomalaisten saapuneen kuninkaalle avuksi. -Siitä se riemun sanoma. - -Mutta lyhyeksi jäi se riemun aika. Pari viikkoa odotti Suomen väki -Tukholmassa kuningasta tuon uuden mielialan humussa. Silloin saapui -taas uusi viesti Etelä-Ruotsista: Kuningas Sigismund ei tulekaan -Tukholmaan! Hän on pettänyt herttualle antamansa lupauksen, syönyt -sanansa, rikkonut sopimuksensa -- niinkuin monasti ennen. Hän ei -täytäkään maalle antamiaan valoja, hän on Kalmarissa noussut -laivoihinsa ja purjehtinut pois vaalivaltakuntaansa, jättäen auttajansa -alttiiksi herttuan kostolle. - -Suomalaiset olivat siis saapuneet turhaan, odottaneet suotta. Heidän -oli tuota viimeistä viestiä vallan vaikea uskoa. Mutta pian he sen -uskoivat. Aksel Kurki sai näet poistuneelta kuninkaalta käskyn -purjehtia heti miehineen takaisin Suomeen, puolustamaan sitä kuninkaan -nimessä herttuata vastaan. - --- Yhä siis jatkuu sisäistä sotaa, huoahti Kurki. -- Ja sen päättyminen -peittyy ainaiseen hämärään! - --- Kun olisi saatu edes tapella! kiukutteli Antti Boije. -- Tähän -noloon peräytymiseen hupeni nyt kaunis voittomme! - --- Niin, ei ole hauska taistella petollisen herran puolesta. Mutta muu -ei auta... - -Katkeralla mielellä palasi suomalainen sotajoukko lokakuun -myrskyissä Tukholmasta takaisin kotimaahansa. Retki oli rauennut -tyhjiin kuninkaan epäluotettavaisuuden vuoksi, eikä Aksel Kurki -voinut, väkensä keskuudessa liikkuessaan, olla huomaamatta, että sen -ruhtinaan sanapattoisuus, jonka puolesta oltiin aseissa, vaikutti -siihenkin hyvin masentavasti, -- olihan tuosta kuninkaan luonteen -huikentelevaisuudesta, josta Kurki itse oli jo niin kauan kärsinyt, nyt -saatu liian kouraantuntuva kokemus. Hän koetti ylläpitää kuria ja -rohkeutta joukossaan, mutta huomasi sen yhä vaikeammaksi. Kuri höltyi, -usko petti. Ja se ristiriita, joka jo niin kauan oli hänen omaa -rintaansa riuduttanut, se kävi taas uudella voimalla häntä kalvamaan. -Usein heräsi hänessä halu luopua kokonaan pois Sigismundin asiaa -ajamasta, riisua sotisopansa ja vetäytyä perheensä kanssa hiljaiseen -Anolaan. Mutta hän ymmärsi, että se oli jo myöhää sekin. Herttua, jota -vastaan hän oli noussut, ei luovu taistelustaan "suomalaisten -sammakkojen" kukistamiseksi, ja hän pitää kyllä mielessään tämänkin -Tukholman-retken... - --- Siksi täytyy meidän pysyä aseissa ja yhä vain varustautua, vaikka -emme enää voisikaan sitä ilomielin tehdä, virkkoi hän lankomiehelleen, -kun he jälleen laskivat Turun linnan satamaan ja siellä ryhtyivät -asettumaan talviteloilleen. - --- Kaikki liukenee, valitti nyt Antti Boijekin, jonka reippaan -rohkeuden tuo Tukholman pettymys oli pahasti taittanut. -- Väkemme ei -enää luota siihen asiaan, jota me ajamme, emmekä siihen luota itsekään! - --- Mutta taistella täytyy kuitenkin, sitkeästi ja hellittämättä, se on -soturin velvollisuus, vastasi Kurki vakaasti ja rehellisesti, ja ryhtyi -rauhallisesti toisten päällikköjen kanssa varustautumaan siihen, mikä -tuleva oli. - - * * * * * - -Puolaan palannut kuningas ei säästänyt lupauksia eikä avun toiveita -kannustaakseen Suomen miesten miehuutta. Hän lupasi itse tulla talvella -Suomeen sotaa johtamaan, lupasi lähettää sinne Puolasta suuret -sotajoukot, paljo muonaa ja paljo rahoja. Lähettejä, jotka näitä -valoisia viestejä kuljettivat, saapui tuon tuostakin Turkuun Aksel -Kurjen luo, jonka Sigismund nyt juhlallisesti nimitti kaiken Suomen -sotaväen päälliköksi. Mutta talvi meni ja kevät tuli, eikä saapunut -kuningas, ei kuulunut sotaväkeä, ei raha-apua. Kurki, joka vähillä -varoillaan ponnisteli varustustöissä, lähetti nyt hän vuorostaan -viestin toisensa perästä Puolaan, vaatien kuninkaalta vakavasti -vihdoinkin apuväkeä. Mutta hän oli koko ajan selvillä siitä, että tuo -"huomispäivän kuningas" jättää kyllä lupauksistaan huolimatta taaskin -lopulta suomalaiset yksin taistelemaan. - -Niin kävikin. - -Jäät sulivat, vedet aukenivat, ja herttua, joka _ei_ rikkonut -lupauksiaan, toi suvella suuren sotajoukon Suomeen. Kurki ja Stålarm -koettivat vielä järjestää puolustuksen mahdollisimman tehokkaaksi, -- -ei ollut epäilys taittanut heidän tarmoaan. Aksel herra ei kuitenkaan -enää jäänyt Turun linnaan, jonka miehistön mielialan hän liian hyvin -tunsi, vaan vetäytyi kenttäjoukkoineen sisämaahan päin, jonne hän yhä -viimeisiin asti odotti Sigismundin apuväkeä. Mutta maihin noussut -herttua ehätti voitonvarmoine joukkoineen kiireesti hänen -kintereilleen. Ratkaiseva taistelu syntyi Marttilan kirkolla, eikä -siellä suomalaisten vastarinta kestänyt. - -Aikakirjoista näkyy, että Aksel Kurki tuossa ratkaisevassa taistelussa -johti joukkoansa taidolla ja taisteli sankarina. Mutta hänen väkensä -väisti jo melkein ensimäistä iskua, sillä sitä vaivasi uskon puute. Se -peräytyi, jätti tykkinsä ja ampumavaransa, olipa jättää päällikkönsäkin -vihollisten jalkoihin. - -Sitä Aksel Kurki, tuo monet taistelut kunnialla kestänyt soturi, -häpesi. Mutta hän tunsi samalla joukkonsa herpautumisen ydinsyyn ja -siksi tuntui hänestä kahta raskaammalta ratsastaa hajoitetun väkensä -perästä Hämeeseen päin, jossa talonpoikainen kansa ei salannut vihaansa -näitä pakenevia herrain huoveja kohtaan. - --- Mitään tekoani en kadu niin, virkkoi hän vieressään ratsastavalle -Hartikalle, -- kuin että en, huoviemme paettua, jatkanut Marttilan -maantiellä taisteluani yksin, kunnes olisin tantereelle kaatunut. Se -olisi ollut paljo helpompaa... - --- Mutta olethan itse aina opettanut, että päällikkö ei saa ajatella -itseään eikä omaa kunniaansa, vastasi toveri, joka sentään aina -säilytti toivosta kipinän. -- Voihan tappiota seurata voitto, jos vain -johtaja on hengissä. - --- Se on oppini, sitä kai noudatinkin, auttaakseni joukkoni tähteitä. -Mutta sittenkin... toivottomissa tapauksissa se oppi ei kestä. Mihin -kykenee enää tuo luottamuksensa kadottanut lauma, -- samat Suomen -miehet, jotka kuitenkin urhoina taistelivat Virossa ja Inkerissä, -peräytymättä pirujakaan! Asiamme on menetetty, siinä on vika, -- se -olisi meidän jo ennen ollut oivallettava. Ja juuri siksi tahtoisin nyt -olla vainaja! - -Halki maan Itä-Suomeen asti kulki nyt surullinen pakoretki. Kurjassa -tilassa, aseettomana ja avuttomana, sulkeutui Kurjen väki vihdoin -Viipurin muurien sisäpuolelle. Vaikka jokainen tiesi, että tämä vanha -varustus oli aikojen varrella kestänyt paljo mahtavimpienkin -sotajoukkojen piiritykset, ei kukaan nyt sen kestämiseen ollenkaan -luottanut. Ja kun Kaarlo herttua pian saapui väkineen Viipurin -edustalle, saartaen sen parilta kulmalta, olikin puolustajain -vastarinta heti taittunut. Porvarit avasivat salaa kaupunginportit -piirittäjille, Torkkelin linna antautui miltei miekan iskutta, -- se -Sigismundin sodan loppunäytös oli tosiaankin miehuuton ja maineeton. - -Siellä oli nyt Aksel Kurkikin vihdoin satimessa, petolliselle -kuninkaalleen omistamansa uskollisuuden uhrina. Hänet vietiin herttuan -vankina ensiksi Turun linnaan, joka Stålarmin käsistä oli samalla -tavalla joutunut herttuan haltuun, ja siellä nyt voittajista asetettu -tuomioistuin tuomitsi hänet monen muun Suomen herran ohessa kuolemaan. - -Ratkaisu oli tapahtunut. Mutta tyrmän levossa tuntui ristiriitain -raatelemasta soturista olo helpommalta kuin sitä ratkaisua -odotellessaan. Ja kun hän siellä pitkinä, yksinäisinä öinä kävi -sydämessään hiljaisia käräjiä, koettaen tutkia omat erehdyksensä, oli -hän kyllä itselleen vielä ankarampi tuomari kuin se tutkijakunta, jonka -eteen hänet päivillä niin usein kuljetettiin kiusallisiin -kuulusteluihin. Mutta lopputuloksena näistä öisistä käräjistä oli -kuitenkin aina, että ritari Aksel Kurki on, laillista kuningastaan -uskollisesti puolustaessaan, menetellyt niin, kuin ritarin ja soturin -tulee. - --- Ja palkka on nyt sen mukainen, pyrki hänessä joku napinaääni -ilkahtamaan. Mutta sille hän aina vastasi: - --- Niin. Soturin ammattihan on taistella ja kuolla... - -Turun vankityrmään tuotiin Aksel-herralle ilkkuvia viestejä, miten -herttua oli, antamistaan lupauksista välittämättä, mestauttanut hänen -uskolliset asetoverinsa, Suomen parhaat miehet. Mutta itselleen -Kurjelle samoinkuin Stålarmille oli se ilo säästetty tapahtuvaksi vasta -Ruotsissa, jonne herttua, Suomesta purjehtiessaan, vei vankinsa. - -Toisenlaista oli nyt Anolan herran vastaanotto Tukholman rannassa kuin -vuotta aikaisemmin, jolloin häntä sen linnassa oli vapauttajana -juhlittu. Nyt tuli Gripsholman synkkä linna hänen monivuotiseksi -tyyssijakseen, eikä hän arvellut sieltä koskaan hengissä lähtevänsä. -Kolmesti julistetun kuolemantuomion toimeenpano, johon nuo Suomen -miehet jo niin kauan olivat valmistautuneet, viipyi tosin ja lykkäytyi, -mutta sen hetkeä oli heidän aina odotettava, yöllä ja päivällä. -Neljästi kuljetutti herttua Aksel Kurjen jo mestauslavallekin -katsomaan, miten toisten Sigismundia kannattaneiden ylimysten päät -putosivat piilun iskusta, mutta neljästi hän palautti hänet sieltä -takaisin vankilaan. Kuoleman haamu ei siis ollut Kurjelle näihin -aikoihin harvinainen vieras, päinvastoin hän juuri sen seurassa vietti -aikansa. Ja vaikka hänen polvensa eivät tutisseet lavalle noustessaan -ja vaikka hänen katseensa siellä tyynesti seurasi piilukirveen -heilahdusta, niin kerta kerralta puhalsi kuitenkin kalman henki yhä -kylmemmin hänen sydämeensä ja kerta kerralta hän yhä hartaammin toivoi, -että kirves jo edellisellä käynnillä olisi katkaissut hänenkin -kaulansa. Kuoleman hyväily on tuskaa sillekin, joka siihen on -taistelutantereella tutustunut. Mutta karaistu soturi kesti sen pitkän -kidutuksen. - -Kerrotaan, että kun Stålarm ja Kurki kerran, jolloin oikein valtakunnan -säädyt olivat vahvistaneet heidän kuolemantuomionsa, olivat -mestauslavalta katselleet niiden valtaneuvoksien viimeistä -polvistumista, joiden perästä heidän oli vuoro laskea päänsä pölkylle, -niin ratsasti siihen silloin herttuan sihteeri julistamaan mestauksen -keskeytettäväksi, -- sitä jo verenvuodatukseen kyllästynyt kansakin -vaati. Tyyneesti silloin Suomen herrat käännähtivät ympäri, kaivoivat -taskustaan kultarahan pyövelille, joka näin oli menettänyt osan -tuloistaan, -- hänen palkkansa laskettiin näet pääluvun mukaan, -- ja -läksivät rauhallisesti kävelemään takaisin vankilaansa. Mutta ennenkuin -he sen ovella erosivat eri koppeihinsa, virkahti aina iloinen Stålarm -vakavalle kohtalotoverilleen: - --- Mitähän arvelevat nyt herrat valtaneuvokset tullessaan taivaaseen, -kun ei meitä rupea sinne kuulumaankaan? - --- Ihmettelevät kai meidän suomalaisten sitkeää henkeä, vastasi Kurki. - --- Elleivät epäile, että me olemme petoksella itsellemme armon -hankkineet. - --- Ei, sitä he eivät voi epäillä, vakuutti Kurki, toverinsa kättä -puristaen. -- He tietävät kyllä oman kohtalonsa johtuneen juuri siitä, -että he väliin pitivät kuninkaan, väliin herttuan puolta, -- -viimemainittu ei heihin luottanut. Me taas emme ole vaihdelleet -isäntiä. -- Mutta, lisäsi hän huoahtaen, melkeinpä kadehdin noita -viittä ylimystä. Heidän kärsimyksensä ovat nyt lopussa. Meidän -jatkuvat! - --- Rohkeutta, veikko! Kun on henkeä jälellä, silloin on vielä -toivoakin. Näkemiin! - --- Näkemiin, -- ehkä samalla lavalla... - -Vieläkin tapasivat toverukset todella toisensa mestauslavalla, mutta -lopuksikin säästi kuninkaaksi kruunattu herttua heidän henkensä. Varsin -todennäköisesti siihen vaikuttivat Aksel Kurjen olettamat syyt, mutta -ponnistivatpa vankien kotona olevat maamiehetkin parhaansa -pelastaakseen nämä Suomen jaloimmat soturit. Näinä sorron aikoina -olivat Suomen vallassuvut entistä lujemmin liittyneet yhteen. Kun -Kaarlo kuningas sitten, melskeiden lakattua, taas kerran kävi rauhan -miehenä Suomessa, piti hän Helsingissä kokouksen maan aateliston -kanssa. Siellä nämä muistivat vangittuja entisiä johtajiaan, todistivat -heidän hyväkseen ja anoivat heidän vapauttamistaan. Vielä pysyi -kuningas kyllä ankarana, mutta lopultakin hän heltyi. - -Kolmatta vuotta vankilassa viruttuaan ja mestauskirveen iskua yhtä -kauan odotettuaan pääsi sitten Aksel Kurki sieltä vihdoin lähtemään -vapaana miehenä. Ja taas kerran hiveli raikas merituuli Ahvenan selällä -karaistun soturin nyt kalpeita kasvoja, kun hän jälleen keinuvan laivan -kannelta suuntasi hyrskyvien laineitten ylitse ikävöivät katseensa -kotimaan lähenevää rannikkoa kohden. - - * * * * * - -Tähän voisikin jo päättyä Aksel Kurjen tarina. Hänen toimeliasta ja -vaiherikasta elämäänsä jatkui kyllä vielä lähes 30 vuotta ja -soturinakin oli hän vielä mukana monilla tuimilla retkillä Liivinmaalla -ja Venäjällä. Ratsastelipa hän vielä lähes 60-vuotiaana ukkona -opettajansa Pontuksen pojan, Laiskan Jaakon, vaivaloisilla matkoilla -kauas Novgrorodiin ja Moskovan tienoille asti, usein voittoisana -lipullistaan johtaen, usein häviöllekin joutuen. Mutta nämä retket -kävivät jo toisten, nuorempain sankarien nimessä. Kaarlo kuningas pysyi -näet edelleen verrattain kylmänä ja karsaana tätä entistä -vastustajaansa kohtaan, kutsuttipa hänet vieläkin pari kertaa -Ruotsista, vastaamaan häntä vastaan tehdyistä kapinahankkeista, jotka -kuitenkin osoittatuivat perättömiksi. Ja sen verran epäluuloa asui aina -Kaarlo herttuan jaloluontoisessa pojassakin niitä Suomen miehiä -vastaan, jotka Sigismundin horjuvaa valtaistuinta olivat tukeneet, -ettei heille enää Kustaa Aadolfin sodissakaan ylipäällikkyyttä uskottu. -Sotajohdossa kelpasivat kyllä edelleen monia kokeneen Aksel Kurjen -neuvot, ja kun hän rohkeine suomalaisine ratsumiehineen karautti -taistelutantereelle, niin he olivat vielä kuin nuoria urhoja kaikki. -Mutta vähitellen rupesivat sentään monissa liemissä keitetyn -sotavanhuksen voimatkin pettämään, ja Novgrodista, jossa Jaakko -Delagardie kävi kovin pitkään viipymään, sai hän vihdoin "ruumiinsa -raskauden ja sairauden takia" luvan palata kotimaahansa. - -Vihdoinkin rauhassa ja levossa Anolan ja Tottijärven kotoisilla mailla! -Sieltä päin suoritti hän kyllä vielä monia pienempiä, Kustaa Aadolfin -hänelle uskomia, luottamustoimia Suomessa ja oli kokeneena -neuvonantajana mukana kaikissa Suomen miesten silloisissa -neuvotteluissa. Mutta paljo käytetyt sotavarustuksensa ripusti hän nyt -kunniapaikalle suurtupansa seinälle ja niitä hän sitten usein, -istuessaan vanhana ja jalkavaivaisena räiskyvän takkavalkean ääressä, -katseli menneisiin muistoihinsa vaipuneena. Hän katseli niitä -kaipauksella, kun sotatorvet soivat ulkona maailman tappotantereilla, -joihin hän ei enää kyennyt mukaan, mutta katseli niitä myös aina -tyynellä ylpeydellä, sillä hän tiesi, että niihin liittyi tahraton -soturikunnia. - -Vihdoin, juuri kun uusien, suurten sotain torvet taas rupesivat yhä -rajummin soimaan, vetäytyi Aksel Kurki pois elävien mailta (vuonna -1630). Hänen luunsa kätkettiin Ulvilan kirkon sillan alle, missä hänen -kuvitettu hautakivensä vieläkin osottaa monivaiheisen soturin -lepopaikan. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -ILOINEN KUOLEMAN PORTEILLAKIN. - -ARVID STÅLARN. - - -Harmaina ja ikävystyneen näköisinä olivat Turunlinnan muurit jo -vuosisatoja seisoneet siinä virran suulla, eikä kummakaan, sillä -eiväthän ne olleet sisällään nähneet muita kuin synkeitä linnanvouteja -yrmyine palkkasotureineen. Toista se oli nyt, kun elämänhaluinen Juhana -herttua iloisine hovineen oli asettunut niiden suojiin. Siellä -leikittiin, tanssittiin, kuiskutettiin ja armasteltiin aamusta iltaan, -siellä kaikuivat sekaisin suomen, ruotsin ja puolan kielet ja -helähtelivät iloiset naurun purkaukset. Ahtaissa käytävissä ja -kiertoportaissa kohisivat silkkihameet ja porttiholveissa kajahtelivat -torven toitaukset, kun nuoret ritarit huojuvin töyhdöin ajoivat -metsästysretkelle tai saattelivat herttuallisia vaunuja -Katarinanlaakson ihanaan tammipuistoon. - -Sellaiseksi oli äkkiä muuttunut elämä Turunlinnassa, ja -saaristolaisista, jotka Airiston selän yli soutaen tulivat kalojaan -myömään, näyttivät nuo vanhat muurit ikäänkuin elpyneen ja menettäneen -entisen jäykkyytensä. - -Mutta syrjässä tästä nuorekkaasta ja iloisesta elämästä vietti päivänsä -vanha Gunilla-muori. Hän oli herttuan entinen imettäjätär, oli -seurannut häntä Suomeen ja asuen siinä vanhan linnan porttiholvin -päällä olevassa huoneessa, jota nykyään kutsutaan Jordanin kamariksi, -hoiteli hän niitä kolmea pienokaista, jotka kaunis Kaarina Hannuntytär -oli herttualle synnyttänyt. Kaiken aikansa vietti hän huoneessaan -kutoen sukkaa, nyökytellen päätään ja puhuen itsekseen. Hänen sanottiin -tietävän tulevaisia ja ahkerasti käyttivät hovinaiset häntä -ennustajanaan. - -Kerran iltahämyssä, kun kynttilöitä ei oltu vielä sytytetty ja herttuan -huoneista kaikuivat kaihomieliset luutun sävelet, pujahti joukko -hovipoikia Gunillan huoneeseen. - -"Hyvä, kiltti Gunilla, ennustakaa meille", pyytelivät he valkoisia -kämmeniään ojentaen. - -"Hm, hm, noin paljon nuoruutta ja iloa ja suuria toiveita", hymisi -Gunilla päätään nyökyttäen. "Miksi tahdotte nähdä tulevaisuuteen. Elämä -kyllä haihduttaa ilonne ja särkee toiveenne ja parempi on olla siitä -edeltäpäin tietämättä." - -Kuitenkin tarttui hän etummaisena seisovan hovipojan käteen ja alkoi -selvitellä kämmenen viivoihin kätkettyjä salaisia asioita. Mutta -ennenkuin hän ehti loppuun, kiintyi hänen katseensa poikaan, joka -seisoi toisten keskellä, kujeillen ja vallattomasti silmiään -vilkuttaen. Se oli noin kaksitoistavuotias, kaunis, ruskeakiharainen ja -sirovartaloinen veitikka, joka ei hetkeäkään pysynyt alallaan. Kun -Gunilla oli lopettanut, ojensi ruskeakiharainen häikäilemättä kätensä -isompien toveriensa ohitse muorin eteen. Gunilla tarttui siihen oitis -ja alkoi kämmenviivoja silmäillen hiljaa viheltää ja päätään -kallistella. - -"No sanokaa nyt toki jotakin", hoputti poika kärsimättömästi, "enhän -minä vihellyksestä mitään ymmärrä." - -"Siinä on niin paljon iloa, niin paljon, että sitä riittää vielä -kuoleman portaillakin", puhkesi viimein Gunilla. - -"Ja sitä te ette raskineet heti sanoa." - -"Mutta sillä ilolla on synkät varjonsakin ja parasta on, etten niitä -sinulle paljasta." - -Nyt tuli koko poikajoukko kärsimättömäksi ja alkoi yhteen ääneen vaatia -Gunillalta selitystä. - -"Sinulle on Herramme antanut iloisen ja kevyen luonteen, mutta siitä -huolimatta peittyy taivaasi usein synkkiin pilviin ja sinä saat -osaksesi niittää katkeria hedelmiä toisen miehen kylvöstä. Viidesti -saat sinä katsoa kuolemaa silmästä silmään" -- - -"Enkä kuitenkaan kuole, sepä oivallista", keskeytti hänet poika -iloisesti. - -"Hohoi, miksi lasket leikkiä niin vakavista asioista. Niin, niin, -nuorihan sinä vielä olet ja iloinen. Entäpä sinun nimesi, enhän ole -sinua ennen täällä nähnytkään?" - -"Arvid Eerikinpoika Stålarm. Mutta ettehän ole vielä sanonut, miten -kuolen ja vanhanako?" - -"Miksi tahdot kaikki tietää? No niin, kas tähän on kirjoitettuna Arvid -Eerikinpojan kuolema. Rauhassa vuoteellasi sinä kuolet iäkkäänä -miehenä, mutta synkkä pilvi verhoo elämäsi viimeisiä vuosia." - -"Ei, minä tahdon kuolla taistelutantereella torvien soidessa ja -voittohuutojen kaikuessa ja elämäni parhaassa kukoistuksessa. -Huonostipa ennustitte, Gunilla-muori. Mutta kiitoksia kuitenkin", ja -poika kumarsi veitikkamaisen sirosti. - -"Ihminen päättää, Jumala säätää, niin, niin." - -Kun pojat telmien ja meluten olivat poistuneet huoneesta, puhui Gunilla -itsekseen ja päätään nyökytellen: - -"Niin kaunis ja niin iloinen, että vanhakin tuntee häntä katsellessaan -nuortuvansa. Ja kuitenkin oli hänen elämänviivaansa merkitty niin -synkeitä kohtaloita. Kyllä hän tarvitseekin kaiken iloisuutensa niitä -kantaessaan. Niin, niin. Jumala hänen askeleensa siunatkoon." - - * * * * * - -Kuumasti paahtoi elokuun aurinko ja santa pöllysi hiekkaisella tiellä, -kun nääntynyt sotajoukko ponnisteli eteenpäin. Mutta siinä ihan edessä -oli jo kyläkin, pieni viheliäinen inkeriläiskylä olkikattoisine -autioksi jätettyine hökkeleineen. Siinä oli yksi ainoa kaivo tanhualla -kylänraitin päässä ja sen ympärillä syntyi suuri tungos, kun janoon -nääntyvät miehet ja hevoset tahtoivat yhtaikaa päästä osallisiksi -virkistävästä vedestä. Siinä huudettiin, riideltiin ja tyrkittiin ja -päälliköt ärjyivät käheät äänensä vieläkin käheämmiksi. - -Sitä mukaa kuin miehet saivat janonsa sammutetuksi, heittäysivät he -herpaantuneina tanhualle. Pian makasi koko sotajoukko sikin sokin -maassa, hevosten hajaantuessa kaluamaan kuivia ruohonkorsia. - -"Eipä jumaliste nyt viitsisi jäsentäkään väräyttää, vaikka itse -paholainen karkaisi niskaamme", sanoivat sotamiehet. - -"Mutta pian tässä alkaa hiuka entistä vimmatummin likistellä ja silloin -on pakko panna töppösensä jälleen liikkeelle", lisäsivät toiset. - -Ja muonan puutteen mieleen muistuessa levisi ärtynyt mieliala yli -maassa makaavan sotajoukon. Karkeita haukkumasanoja lausuttiin -päällystöä ja esivaltaa vastaan ja äkäisimmät viittailivat jo kapinan -mahdollisuuteen, samalla kun toiset palauttivat mieliin viimetalvisen -kurjan retken Novgorodia kohti, jolloin tuhansia miehiä paleltui -kuoliaaksi. - -"Siihen ei kuitenkaan meidän Arvidimme ollut syypää, yhtävähän kuin -tähän nykyiseen kurjuuteemmekaan", kuului ääniä joukosta. - -"Eipä ei, mutta jokuhan tähän kuitenkin on syypää." - -"Kuka joku?" - -"Tietysti se vanha hamppuparta Tukholmassa." - -Hamppuparralla he tarkottivat Juhana kuningasta, joka tuiki -puutteellisista varustuksista huolimatta itsepäisesti ja sovitteluihin -taipumatta jatkoi sotaa Venäjää vastaan. Tyytyväisinä siitä, että -olivat päällikköjen läsnäollessa uskaltaneet hieman sättiä kuningasta, -vaikenivat miehet, heittäytyen velttoon horrostilaan. Kuului vaan -kuorsausta täältä ja ähkimistä tuolta ja etäämpänä pärskyivät -ratsuhevoset. - -Niin kului jokunen hetki. Silloin kajahti yhtäkkiä kaivon luota mitä -iloisinten luritusten koristamana "kukku-luu-luu!" - -Uupuneiden ja äkämystyneiden sotamiesten suut vetäytyivät väkisinkin -naurunhymyyn. He kohosivat kuka istualleen, kuka kyynärpäänsä varaan ja -käänsivät katseensa kaivolle. Sen kannella seisoi pölystä valkeissa -ratsassaappaissaan heidän päällikkönsä, herra Arvid Eerikinpoika, -päivän paahtamilla pyöreillä kasvoillaan mitä iloisin hymy ja ruskeissa -silmissään ainainen vallaton veitikka. Hänen koko olemuksensa aivankuin -säteili hyväntuulisuutta, mikä vastustamattomasti tarttui myrtyneeseen -miehistöönkin. - -"Mihinkähän se nyt aikoo meitä puijata?" kuiskasi muuan palkkasoturi -toverilleen. - -"Se aikoo kai taas täyttää meidän maarumme kokkapuheillaan ja -kiitokseksi seuraamme me häntä vaikka helvetin porstuaan", vastasi -toveri. - -"Hyvät veljet ja taistelukumppanit, voitteko arvata, miksi minä tällä -haavaa olen niin hyvällä tuulella?" alkoi Stålarm ja uteliaisuus sai -viimeisetkin miehistä kohoamaan istualleen. "Siksi, miehet, että meillä -on asiat niin paljon paremmin kuin niillä venäläisillä, jotka kymmenen -vuotta sitten puolustivat Paatisten linnaa. Olettehan kuulleet, kuinka -he saivat syödä heiniä, olkia, saappaita, satuloita, ja -- hyi olkoon! --- kuolleita tovereitaan." - -"Kohta kai tässä mekin saamme ruveta saappaitamme nakertamaan, sillä -pehmeämpää muonaa meistä ei ole kukaan sitten eilispäivän suuhunsa -pistänyt", kuului miesten joukosta uhkaava ääni ja hymynoireet -hävisivät kaikkien kasvoilta. - -"Olkoon se kaukana meistä, että me moskovalaisten tavalla rupeisimme -tässä saapasnahkaa hillomaan, kun yhden ainoan päivämarssin päässä -vartoo meitä pitkät vankkurijonot, täynnä suomalaista ruisleipää, -palvattua lihaa ja kuohuvia oluttynnyreitä." - -Tässä pysähtyi Stålarm ja tarkkasi hymyillen, kuinka miesten silmiin -syttyi odottava hehku ja kuinka monet heistä nielivät tyhjiä -nielauksia. - -"Onkohan tuo totta vai aikookohan se ravita meitä pelkillä tarinoilla?" -huomautti puoliääneen äskeinen palkkasoturi. - -"Tässä on mies, joka todistaa sanani oikeiksi", ja Stålarmin -viittauksesta astui esiin repaleihin puettu inkeriläinen talonpoika. - -"Anna kuulua, mitä sinulla on tiedossasi", kehotti Stålarm ja mies -alkoi tehdä selkoa, kuinka yhden päivämatkan päässä tästä Narvaan päin -oli leirissä marski Klaus Fleming, joka vasta oli sotajoukon sekä -suuren muonakuormaston kanssa saapunut Suomesta ja odotti nyt Virosta -saapuvaa Arvid Stålarmia. - -"Mutta asialla on toinenkin puolensa", lausui nyt Stålarm, "ja -ennenkuin pääsemme tuosta muonakuormastosta osalliseksi, on meidän -tehtävä huikea nappaus. Mutta mitä sanovat siihen teidän tyhjät -vatsanne?" - -"Me hajotamme vaikka kohonaisia vuoria maahan, päästäksemme ruokaan -käsiksi", huusivat miehet. - -"No sitten ei hätääkään ja meidän asiamme ovat kuin ovatkin paremmin -kuin niiden Paatisten linnan venäläisten." - -"Mutta mitä meidän on tehtävä?" utelivat sotamiehet maltittomasti. - -"Pyyhkäistävä tieltämme venäläinen sotajoukko, joka on kiilana -tunkeutunut meidän ja Flemingin väliin, estääkseen meitä pääsemästä -siunatun leivän kimppuun." - -Stålarm viittasi sanantuojalle, joka kertoi omin silmin nähneensä ison -venäläisen sotajoukon muutaman tunnin matkan päässä tästä Flemingin -leiriä kohti. - -Siinä tuokiossa oli koko sotajoukko jalkeillaan. Raivostuneet äänet -huusivat: - -"Pois edestä tien tukkeet! Hiiteen ryssät! Maahan joka sorkka!" - -"Te olette siis valmiit taisteluun?" kysyi Stålarm. - -"Vaikka pirua vastaan tässä tapauksessa", vastasivat sotamiehet. "Ei -muuta kuin eteenpäin vaan!" - -Hetken kuluttua alkoivat rummut päristä, päälliköt ja ratsuväki -asettuivat satuloihinsa ja nälän vimmaama sotajoukko lähti liikkeelle -täydessä taistelujärjestyksessä. - -"Enpä olisi uskonut, että muonan puute ja nälkäkin voivat väliin näin -suuria matkaan saattaa, sillä ilman sitä olisimme varmaankin paljon -pienemmillä voiton toiveilla marssineet tähän taisteluun", virkkoi -Stålarm rinnallaan ratsastavalle Otto Ykskylälle. - -"Mutta oikeasta langasta sinä osasitkin nykiä heitä taisteluun", -vastasi Ykskylän parooni. - -Äskeinen palkkasoturi taasen virkkoi vieruskumppanilleen, heidän -marssiessaan pölyistä tietä eteenpäin: - -"Arvasinhan minä, että jotain tällaista sillä oli mielessä, kun se -sieltä kaivonkannelta alkoi meille kompailla." - -"Ja arvasinhan minäkin, että me olemme heti valmiit häntä seuraamaan", -kehasi hänen kumppaninsa. - -Taistelu ei kestänyt kauan, mutta se oli sitä raivoisampi. Kun aurinko -oli painunut puiden latvojen tasalle oli venäläinen sotajoukko -hajoitettu ja kokonaista kuusituhatta miestä makasi heistä kaatuneina -tantereella. Heidän päällikkönsä, ruhtinas Wladimir Dolgoruki, oli -joutunut vangiksi ja voittajain haltuun oli myöskin jäänyt venäläisten -kuormasto, jonka kimppuun nyt Stålarmin sotamiehet kävivät nälkäisen -ihmisen koko silmittömyydellä. - -Tämän loistavan voittonsa saavutti Arvid Stålarm elokuussa v. 1591. Hän -oli silloin neljänkymmenenkahden vuotias ja oli kokenut jo monia -soturivaiheita sekä maalla että merellä. Jo vähän päälle parinkymmenen -vanhana oli hän ratsumestarina ottanut osaa Venäjän sotaan, kohoten sen -jälkeen aste asteelta yhä ylempiin sotilasarvoihin. Vuosi tämän -Inkerissä saamansa voiton jälkeen hänet nimitettiin Narvanlinnan -komentajaksi. Mutta niistä ajoin alkoivat hänelle ne vastatuulet ja -pilviset säät, joista vanha Gunilla-muori Turunlinnassa oli ennustanut. - -"Kaalia ja limppua! Limppua ja silavaa!" huutelivat ryssät Ivangorodin -eli Jaanin linnan muureilla, ärsyttääkseen niitä suomalaisia -palkkasotureita, jotka joen takana Narvan linnan muureilla käyskelivät -vartioina. - -"Koira syököön teidän viheliäisen kaalinne, te saapasnahkan nielijät!" -huutaa rämähytti pitkäviiksinen arpipää suomalainen. "Jollei teillä ole -sen parempaa suuhun pantavaa, niin tulkaa tänne, täällä saatte mahanne -täyteen häränpaistia ja hernerokkaa ja kurkkunne saatte viruttaa -ruskealla oluella." - -"Mitä, vieläkö teillä on jälellä sitä homehtunutta leipää ja niitä -mädäntyneitä sillejä?" - -"Suus kiinni, koirankuonolainen, ja muista, että sinua odottaa -illalliseksi vanhoista satulavöistä keitetty liemi." - -Vuotta aikaisemmin kuin Stålarm tuli Narvan linnan isännäksi oli -vieressä oleva Jaaninlinna pakkosovinnon kautta joutunut venäläisille. -Milloin ammunta ja muut sotatoimet aselevon tai muiden seikkojen takia -olivat seisauksissa, silloin kuluttivat sotilaat kummallakin puolen -aikaansa härnäilemällä ja haukuskelemalla toisiaan joen yli. Se kuvasi -pienoiskoossa koko tätä Juhana kuninkaan pitkällistä ja tuhoisata -venäläissotaa. Vuorotellen tehtiin kummaltakin puolen laajoja -hävitysretkiä toistensa alueille, sitten oltiin uupuneina joitakin -aikoja alallaan ja sillä aikaa vaihtelivat molemmat hallitsijat, Juhana -kolmas ja Iivana Julma, sapekkaita haukkuma- ja sinuttelukirjeitä. - -"Hitostako nuo koirat tuolla toisella puolen tietävät, että meillä on -syötävänä homehtunut leipä ja mädäntyneet sillit?" murahti -pitkäviiksinen suomalainen toverilleen. - -"Kysyä sitä", vastasi toinen, "kun meiltä miltei joka yö lähtee miehiä -karkuun. Ja mitä siihen homehtuneeseen leipään sekä silleihin tulee, -niin kuulinpa kuiskeita, että sitäkään herkkua ei ole enää moneksi -päivää jälellä." - -"Ja palkkamme on kohta puolelta vuodelta saamatta. Saatana, jollei -tästä pian tule loppua, niin tuonne kaalikeiton ja limpun ääreen tästä -minäkin livistän, sen totta jukolisti teenkin, ennenkuin rupean niiden -Paatisten ryssäin tavalla järsimään vanhoilla saappailla höystettyjä -heiniä." - -Kun pitkäviiksinen tovereineen palasi vartiovuoroltaan, tapasi hän -linnanpihalla miltei koko varusväen hyvin kiihtyneessä mielentilassa. -Sotilaat olivat saaneet kuulla, että se viheliäinen muona, jolla heitä -oli viime viikot ruokittu, oli loppumaisillaan. Turhaan kokivat -saapuvilla olevat alemmat päälliköt saada heitä tyyntymään lupauksilla -pian saapuvista muona- ja rahalähetyksistä. Nälistyneet ja ärtyneet -miehet huusivat kiroillen, että heitä oli jo tarpeeksi asti syötetty -tyhjillä lupauksilla. He uhkasivat huomispäivänä jättää joka sorkka -linnan, ellei heille siihen mennessä maksettaisi saamatta olevia -palkkoja sekä hankittaisi parempaa muonaa. Ja siten hetken huudettuaan -ja meluttuaan ryhtyivät he keskuudestaan valitsemaan miehiä, joiden -piti mennä esittämään linnankomentajalle nämä heidän vaatimuksensa. - -Tällä kertaa istui komentaja paksuseinäisessä tornikammiossa, jonne ei -pihalta kaikuva melu päässyt tunkeutumaan. Hän istui laajan -kirjoituspöydän ääressä ja sinetöitsi parhaillaan kolmea kirjettä. -Suuren uunin lähellä toisella puolen pöytää istuivat hänen veljensä -Akseli sekä tämän ikätoveri Klaus Boije, jotka palvelivat linnassa -Stålarmin alapäällikköinä. - -"Kolmas toden tekee, sanotaan, ja tässä on nyt lähdössä kolmannen -kerran kolme kirjettä kolmelle eri henkilölle, siis kolmikertainen -kolmen luku", alkoi Stålarm. "Kolme kertaa kolme on yhdeksän, -ja niin monella naulallahan meidän Herramme, joka on yksi jäsen -kolmiyhteydessä, kiinnitettiin ristinpuuhun. Meillä on siis kaikki syyt -odottaa mitä suosituimpia tuloksia avunhuudoistamme. Jos vanha -kolmiluku pitää paikkansa, niin me saamme apuvaroja oikein koron kanssa -ja silloin nämä paastopäivät ovat lopussa." - -"Luulenpa, että nälkä on tehnyt sinut taikauskoiseksi", huomautti -nuorempi veli. "Mutta oletko laatinut kirjeesi kyllin tepsivään -muotoon?" - -"Niinpä luulisin. Kas tässä ensimäisessä, joka on osotettu Noki-Klaulle --- sillä nimellähän talonpojat siellä kotona häntä hemmottelevat -- -kerron minä, että meillä parin päivän perästä on syötävänä saapasnahka -ja satularemmit ja ellei tänne toimiteta pikaista apua, tahdon minä -mieluummin elää susilaumassa kuin olla nälästä kiukkuisen ja -kapinallisen linnan väen päällikkönä. Tässä toisessa taas, joka menee -herttualle Ruotsiin, minä kuvailen hätäämme yhtä synkeäksi sekä samalla -nurisen, ettei Fleming Suomesta ole toimittanut meille minkäänlaista -apua. Ja kolmannessa, joka on kirjoitettu hänen korkeasti katoliselle -majesteetilleen Puolaan, minä jatkan nurinaa siitä, ettei meidän -herttua Ruotsissa ole välittänyt mitään meidän auttamisestamme. Tämä -minun nurinani se on, hyvät herrat, johon minä kaiken toivoni -perustan." - -Hän hymyili ja katsoi vuoroin kumpaakin silmiin. - -"Mutta jospa he joskus lukisivat toisilleen nuo kirjeesi, niin saisitpa -totisesti laittaa kaulaluusi valmiiksi", huomautti hänen veljensä. - -"Sitä he eivät tässä elämässä tee, sillä siksi suuri juopa on heidän -välilleen asetettu, ja toisessa elämässä taas heillä itsekullakin -lienee siksi paljon tilitettävää, etteivät he jouda muistelemaan erään -piskuisen herra Arvidin kirjeitä." - -"Mutta entäpä joku jälkeentulevaisistamme saisi käsiinsä nuo kaikki -kolme kirjettä, niin kyllä maar hän pudistaisi päätään ja arvelisi, -että olipa siinä kiero mies." - -"Kun vatsamme on pintehissä, niin emmepä jouda juuri jälkimaailman -arveluita ottamaan laskuihimme. Ja tämä oli kaiketikin paras keino -saada heidät liikkeelle, sillä paljon mieluisampaa heille on saattaa -harmia toisilleen kuin muistaa meitä poloisia täällä maailman -nurkkapielessä. Nyt sinun on toimitettava nämä kiiruimmiten matkalle ja -sitten meillä ei ole muuta tehtävää kuin viskata sääremme seinälle ja -odottaa avuntuloa." - -Stålarm ojensi kirjeet veljelleen. Samassa kuului kolinaa oven takaa ja -sisään astui viisi palkkasoturia, joista jokainen edusti eri -kansallisuutta. Stålarm kohotti kysyvästi kulmiaan, mutta ennenkuin -miehet ennättivät suutaan avata, alkoi hän hymyillä ja virkkoi: - -"Minä arvaan, että te tulette pyytämään eroa palveluksestanne. Sen te -saattekin kahden viikon perästä, sillä silloin saapuu tänne apuväkeä, -muonaa ja rahaa. Ja koska teillä on monen kuun palkka saamatta, niin -tahdonpa tehdä jotakin siinä suhteessa, että tulisitte vielä nämä kaksi -viikkoa toimeen." - -Hän poistui kiiruusti huoneesta ja sotamiehet alkoivat hämillään -kuiskailla keskenään. - -"Kas tässä", virkkoi Stålarm palattuaan ja viittasi leveään -tarjottimeen, jonka hänen perässään tullut palvelija laski pöydälle. -"Tässä ovat kaikki minun pöytähopeani ja muut kalleuteni. Niitä -katselemalla minä viime aikoma olen ravinnut itseäni, mutta nyt -luovutan minä ne teille. Viekää ne kaupunkiin, vaihettakaa rahaksi ja -jakakaa rahat keskenänne. Sillä te tulette kaksi viikkoa hyvin toimeen. -Kas niin, menkää nyt toverienne luokse ja onneksenne olkoon." - -Hän työnsi tarjottimen etumaisen miehen syliin ja avasi oven. -Neuvottomina ja mutisten poistuivat sotilaat. - -"Sic transit gloria mundi", virkahti Stålarm ja istahti pöydän viereen. -"Siellä menevät nyt kilisten ja kalisten minun aarteeni ja tämän -jälkeen me saamme syödä tyhjää tinavadeista. Mutta käyhän se laatuun -sekin, luulen ma." - -Hänen silmistään vilkkui ainainen hymy ja toiset katsoivat häneen -ihmeissään. - -"Mutta entäpä kahden viikon kuluttua kaikki onkin ennallaan ja nuo -samat miehet ilmestyvät jälleen tuohon oven suuhun, mitä sinä silloin -heille tarjoat odottajaisiksi?" kysyi hänen veljensä. - -"No vaikkapa esimerkiksi pääni, ja elleivät siihen tyydy, lähtekööt, -sitten herran nimeen matkoihinsa. Minä itse pudistan myös Narvan tomut -jaloistani ja lähden Warsovaan tekemään herralleni kuninkaalle tiliä -toimistani." - -Stålarm sai kun saikin hyvissä ajoin apua ja vaikka nuo avunlähetykset -aina olivatkin puolinaiset ja riittämättömät, voitiin Narvanlinnassa, -kiitos päällikön liukkauden ja keinokkuuden, jotenkuten elää kihnutella -päivästä toiseen. Puutetta ja sotaväen kinasteluja jatkui edelleenkin, -mutta aina tiesi niistä Stålarm joustavuudellaan selviytyä. - -Rauha Venäjän kanssa oli tehty Täyssinässä v. 1595, mutta se ei -suurestikaan lieventänyt Stålarmin ja hänen linnaväkensä asemaa -niinkauan kuin rauhanehtoja ei Ruotsin puolelta täytetty luovuttamalla -Käkisalmen linnaa läänineen takaisin venäläisille. Kun Stålarm -odotukseen kyllästyneenä vihdoin kevättalvella 1597 lähti itse Suomeen, -jouduttaakseen Käkisalmen luovuttamista, kohtasi häntä Viipurissa -sanoma Klaus Flemingin kuolemasta. Turkuun rientäessään tapasi hän -siellä Suomen aateliston neuvottelemassa asiain tilasta. He eivät -laskeneet Stålarmia enää takaisin Narvaan, vaan pyysivät häntä -asettumaan marski-vainajan tilalle johtamaan Suomen asioita. Niin oli -myöskin kuninkaan tahto, sillä myöhemmin kesällä saapui häneltä -kirjelmä, jolla Stålarm määrättiin Suomen käskynhaltiaksi ja ylimmäksi -sotapäälliköksi. - -"Nyt alkoi siis se aika, jolloin minun on korjattava karvaita hedelmiä -toisen miehen kylvöstä", virkkoi Stålarm tämän määräyksen saatuaan. -"Mutta eipä minua ole Narvassa juuri makean leivän päiville totutettu." - - * * * * * - -Oli sydänyö syyskuun yhdeksättä päivää vasten vuonna 1599. Turunlinna, -jonka muureilla pitkin päivää olivat tykit jyrähdelleet, lepäsi -äänetönnä pimeän peitossa. Uuden linnan pihaa valaisivat kuitenkin -useat lyhdyt ja siellä paukkuivat vasarat sekä kitisivät sahat, kun -sotilaat rakensivat puisia varustuksia siltä varalta, että herttuan -väen onnistuisi tunkeutua linnan etuvarustusten läpi. Pihan reunasta -kohosi vanhan linnan pääty jylhänä ja pimeänä, lukuunottamatta yhtä -tornihuoneen ikkunaa, josta pilkotti tuli. - -Mainitussa huoneessa olivat koolla Arvid Stålarm, marski-vainajan -poika, Juhana Fleming, skotlantilaisten palkkasoturien päällikkö -William Rutwen, sekä joukko muita päälliköitä. Stålarm istui pöydän -ääressä ja kiidätti kuumeisella kiireellä hanhenkynää leveällä -paperiarkilla. Toiset keskustelivat kuiskaamalla. - -"Amen!" virkkoi Stålarm ja laski kynän kädestään. "Kuulkaahan nyt tätä -viimeistä avunhuutoamme." - -Hän luki kuningas Sigismundille osotetun kirjeen, jossa tehtiin selkoa -heidän tukalasta asemastaan ja luvattiin, jos Viipurista käsin odotettu -apujoukko piammiten saapuisi, puolustaa linnaa, kunnes hänen -majesteettinsa suuremmilla voimilla ehtisi heidän avukseen. Kun kaikki -olivat hyväksyneet kirjeen, kirjoittivat he toinen toisensa jälkeen -nimensä sen alle. - -"Ellei apua ajoissa saavu, niin --" - -"Silloin me räjähytämme linnan ilmaan, kuten olemme päättäneet", -täydensi nuori Fleming Stålarmin lauseen. - -"Niin juuri." - -Kaikkien kasvoilla näkyi synkkä päättäväisyys. Tällöin kuului oven -takaa arka koputus. Stålarmin käskystä astui sisään jalkamiesosaston -päällikkö Sipi Sipinpoika, kasvoillaan hätääntynyt ilme. Hänen -kintereillään seurasi kalpea ja nääntyneen näköinen huovi. - -"Akseli Kurjen ratsupalvelija!" huudahti Stålarm. "Kuinka sinä tänne -olet päässyt ja minkälaisia sanomia sinä tuot?" - -Ratsumies kertoi, kuinka herttua toista viikkoa sitten oli Marttilassa -voittanut ja hajoittanut Akseli Kurjen johtaman suomalaisten pääjoukon. -Itse Kurki oli paennut Viipuria kohti ja hän, palvelija oli monien -yritysten jälkeen onnistunut piirittäjäin läpi hiipimään tänne -linnaan. - -"Kurjen häviö Marttilassa oli siis sittenkin totta", lausui Stålarm -synkästi ja kaikkiin heihin näkyi tieto vaikuttavan herpaisevasti. - -"Entäs apujoukko, eikö sinulla sen saapumisesta ole mitään tietoa?" -kysyi Stålarm hetken kuluttua. - -"Sellaisesta minä en ole mitään kuullut", vastasi huovi, "ja jos se -olisikin tulossa, niin ei se voisi tänne päästä, sillä herttua on -sotaväellään tukkinut kaikki Viipuriin johtavat tiet." - -Seurasi painostava äänettömyys. Yhtäkkiä kohotti Stålarm päänsä ja -sanoi Sipi Sipinpoikaan kääntyen: - -"Ovatko työt linnanpihalla päättyneet vai miksi moukaroiminen ja -sahaaminen on yhtäkkiä laannut." - -Puhuteltu riensi ulos ja kun hän jälleen ilmestyi ovensuuhun, oli hänen -kasvoillaan askeistakin hätääntyneempi ilme. - -"Sotamiehistä on osa karannut piirittäjäin puolelle ja toiset ovat -työnsä jättäen kokoontuneet neuvottelemaan", ilmoitti hän. -"Päällikköjen käskyistä eivät he ole millänsäkään." - -Stålarm nousi seisomaan ja alkoi vihellellä. Hän otti kuninkaalle -aiotun kirjeen ja punnittuaan sitä hetken kädessään kysyi Juhana -Flemingiltä: - -"Eikö teistäkin rex crastinus ole sattuva nimitys kuningas -Sigismundille? Kuningas huomispäivä eli huomispäivän kuningas, sillä -hän myöhästyy aina ja joka paikasta. Meitä poloisia, jotka olemme niin -uskollisesti palvelleet sellaista etanamajesteettiä!" - -Flemingin hienopiirteisille ja kalpeille kasvoille levisi heleä puna ja -hän oli antamaisillaan kiivaan vastauksen, mutta Stålarmin silmiin -ilmestynyt synkkä tuli, jota niissä ei oltu ennen nähty, pidätti häntä. -Mitään puhumatta repi Stålarm kirjeen pieniksi palaisiksi, minkä -jälkeen hän rauhallisesti lausui: - -"Hyvät herrat, käykää levolle, sillä muuta tekemistä meillä ei tässä -enää ole. Minä itse menen alas puhuttelemaan sotamiehiä." - -Saatuaan miehiltä lupauksen pysyä uskollisesti asemillaan huomiseen -saakka, palasi Stålarm huoneeseensa ja vietti koko loppuyön kävelemällä -edestakaisin lattialla. Kun hän päivän valjetessa tuli ulos -vilvotellakseen raskasta päätään, osui hänen katseensa ensimäisenä -Salomon Illen mestattuun päähän, joka näkyi seipään nenässä -Korpolaisvuorella. Samassa paikassa oli kuusi muuta päätä. Ne olivat -Kastelholmassa aikaisemmin vangiksi joutuneita päälliköitä, jotka -amiraali Scheel muutamia päiviä sitten oli herttuan käskystä -mestauttanut ja asettanut päät tuonne vuorenlaelle linnalaisten -pelotteeksi. - -"Kas siinä viittaus, mikä palkka meitä poloisia odottaa -uskollisuudestamme kuningasta kohtaan", virkkoi Stålarm itsekseen. - -Kun linnan puolustamista ei käynyt enää ajatteleminen, ryhdyttiin -samana päivänä keskusteluihin piirittäjäin kanssa. Tuloksena oli, että -linnan puolustajat toista viikkoa kestäneen aselevon jälkeen -antautuivat herttuan armoille. - - * * * * * - -Seuraavan maaliskuun 20:tena päivänä astui Lindköpingin linnanportista -ulos surullinen saattue. Sen muodostivat joukko ruotsalaisia -valtaneuvoksia, jotka Sigismund Stångjoen tappelun jälkeen oli jättänyt -uhriksi Kaarlo-herttuan vihalle, sekä suomalaiset Arvid Stålarm ja -Akseli Kurki. Tiheän piikkimetsän saartamana kulkivat he kohti -kaupungin toria, jossa heitä odotti punapukuinen pyöveli apureineen ja -leveäteräisine miekkoineen. Saattuetta seurasivat valtakunnan säädyt, -jotka herttuan painostuksesta paria päivää aikaisemmin olivat -tuominneet edellämainitut herrat kuolemaan. Kun mitkään esirukoukset ja -kyyneleet eivät olleet saaneet herttuata taivutetuksi antamaan armon -käydä oikeuden asemesta, piti tuomio tänään pantaman täytäntöön. - -Tämä oli jo neljäs kerta, kun Stålarm sai keihäsmetsän keskellä astua -mestauspaikalle. Ensi kerran oli hänet tuomittu kuolemaan Turussa -linnan antauduttua. Hän oli silloin herttuan eteen polvistuen pyytänyt, -että herttua tyytyisi yksinomaan hänen päähänsä, sillä toiset Suomen -herrat olivat ainoastaan noudattaneet hänen, ylimmän päällikön, -käskyjä. Tästä huolimatta oli heidät kaikki tuomittu kuolemaan ja -telotettu -- paitsi Stålarmia ja Kurkea, jotka oli vankeina kuletettu -Ruotsiin enempiä tutkimuksia varten. Kahdesti heidät oli sitten -Tukholmassa viety mestauslavalle, mutta kummallakin kerralla olivat he -niine hyvineen saaneet palata takaisin vankilaan. Jälkimäisellä -kerralla oli Stålarmin vanha iloisuus odottamatta pulpahtanut esiin. -Nähdessään kaikissa ikkunoissa katsomaan kerääntyneitä naisia, oli hän -ottanut hatun päästään ja sirosti kumarrellen lausunut: "Minä olen aina -etsinyt naisväen suosiota. Jos te nyt esirukouksillanne hänen -ruhtinaallisen armonsa edessä voisitte minut pelastaa tästä pälkähästä, -niin olisin minä ikäni kaiken teidän nöyrin palvelijanne." - -Mutta saattue saapui pienen kaupungin torille, joka oli ääriään myöten -täynnä katsojia. Rukoiltuaan, veisattuaan ja hyvästeltyään -onnettomuustoverinsa polvistui maahan levitetylle punaiselle vaatteelle -ensimäisenä vanhin valtaneuvoksista, Gustaf Banér. Kerrotaan, että kun -hänen päänsä putosi, teki hänen ruumiinsa liikkeen ikäänkuin tahtoen -kavahtaa vielä kerran seisoalleen. Kun neljäs valtaneuvoksista, komea -ja uljas Tuure Bjelke, joka ilman pienintäkään pelonvärettä kasvoissaan -tai äänessään piti kauas kaikuvan puheen omansa ja toveriensa -syyttömyyden puolesta, oli päätönnä vaipunut punaiselle matolle, oli -Arvid Stålarmin vuoro astua esiin. Mutta kun hän vuorostaan varustausi -puhetta pitämään, astui herttuan kirjuri Erik Göransson esiin ja luki -herttualta juuri saapuneen kirjelmän, jossa Stålarmille ja Kurjelle -luvattiin armahdus, jos säädyt siihen suostuvat. Silloin huusi -ympärillä seisova kansanjoukko: "On jo kylliksi verta, kylliksi verta! -Armoa! Armoa!" Stålarm otti hatun päästään ja kumarrellen joka puolelle -kiitti kansanjoukkoa. Sitten pisti hän kätensä taskuun ja ojentaen -pyövelille kymmenen taaleria lausui: - -"Kas tässä ystäväni, pieni korvaus siitä ansion vähennyksestä, mikä -sinua kohtasi, kun et saanut minun päätäni listiä." - -Astellessaan suomalaisen kohtalotoverinsa kanssa vartiain keskellä -takaisin linnaan, tähysti Stålarm kohti keväisiä pilviä ja puhkesi -yhtäkkiä surumielisen iloisesti sanomaan: - -"Siellä mahtavat nyt herrat valtaneuvos-vainajat ihmetellä, että -minnekä se Stålarm jäi, kun ei tullutkaan meidän perässämme -taivaaseen." - - * * * * * - -Kaksi vuotta vielä vankeudessa istuttuaan pääsivät Stålarm ja Kurki -Suomen aateliston esirukousten johdosta vihdoin vapaaksi ja edellinen -sai Itä-Suomen laamannin viran. Mutta kun hän vähän sen jälkeen toimi -sotapäällikkönä Liivinmaalla, joutui hän erään onnettoman taistelun -takia uudestaan herttuan vihoihin ja kuljetettiin vankina Tukholmaan, -jossa hänet nyt viidennen kerran tuomittiin kuolemaan. Tällöin pyysi -Stålarm, ettei häntä, vanhaa soturia telotettaisi, vaan annettaisiin -sotaväenosaston hänet ampua ja että hänen ruumiinsa pääsisi silpomatta -hautaan. Niinikään pyysi hän, ettei hänen omaisuuttaan anastettaisi -kruunulle, vaan että se käytettäisiin hänen velkojensa maksamiseen. -Kuolemantuomiota ei kuitenkaan pantu tälläkään kertaa toimeen, vaan -muutettiin se elinkautiseksi vankeudeksi. - -Kokonaista kuusitoista vuotta sai hän sitten virua Gripsholman linnassa --- samassa, jossa onneton Eerik-kuningaskin oli vankina istunut. Elämä -kulki edelleen, maailman tapaukset seurasivat toisiaan, ankara -Kaarlo-kuningas muutti manan majoille ja hänen poikansa Kustaa Adolf -hankki sotapäällikön taitonsa niillä samoilla kentillä, joilla Arvid -Stålarm nuoruusvuosinaan oli iloisena ja riehakkana miekkaansa -heiluttanut -- mutta yhä virui Stålarm yksinäisenä ja unhotettuna -Gripsholman muurien sisällä. Vasta seitsenkymmenvuotiaana harmaapäänä -tuo lahjakas ja iloinen ylimys, joka polveutui Tavastien ikivanhasta ja -supisuomalaisesta suvusta, pääsi ikuiseen lepoon. Kuten monen muunkin -kuuluisan suomalaisen, sai Ruotsinmaa kunnian kätkeä poveensa -Stålarminkin maalliset jäännökset. 28 p. toukok. 1620 haudattiin hänen -ruumiinsa Keruban kirkkoon. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -TALONPOIKAINEN RATSUMESTARI. - -TUOMAS TEPPOINEN. - - - "-- -- Ja että Teidän kunink. majesteettinne saisi paremman - käsityksen siitä, missä tämä minun seurakuntani sijaitsee, - niin mainitsen, että se on siellä, missä Tuomas Teppoinen asuu." - - Muolan papin kirjeestä Juhana III:lle. - -Moniksi vuosiksi oli ympäri valtakunnan riittänyt ihmisille ilonaihetta -siitä, kuinka moskovalaisten tsaari oli aikoinaan kosinut nykyistä -kuningatar Katariinaa ja kuinka Puolan röyhkeät herrat olivat hänelle -kosiomiesten mukana lähettäneet silkkiin ja samettiin pyntätyn vanhan -valkoisen tammakopukan. Mutta tämä hupaisa juttu uhkasi nyt vuosien -kuluttua kasvattaa kovin karvaita hedelmiä. - -Tiedettiin, että oikullinen, juonikas ja raivopäinen Iivana-tsaari, -jota hänen alamaisensa olivat selän takana alkaneet nimitellä Julmaksi, -oli pyytänyt Eerik kuningasta lähettämään Katariinan hänelle, mutta -kuinka tästä ei tullut mitään Eerikin jouduttua valtaistuimelta -tyrmään. Kun hänen sijaansa oli noussut Juhana-veli, purki Iivana -kuohuilevan ja porehtivan sydämensä koko silmittömän vihan tätä entistä -ja onnellisempaa kilpakosijaansa kohtaan. Heidän välillään kehittyi -haukkumakirjevaihto, joka hakee vertaistaan sinuttelutaidossa. Kas -tällaisen sapiskan lähetti kerrankin Iivana, kaikkien oikeauskoisten -moskovalaisten oikeauskoinen tsaari Ruotsin kuninkaalle Juhanalle: "Ja -se on totinen tosi, että sinä olet musikan sukua. Sano meille, kenen -poika sinun isäsi Kustaa oli ja mikä oli isoisäsi nimi ja missä hän -hallitsi. -- Kun meidän kauppiaamme isäsi aikana toivat talia ja vahaa, -otti isäsi nahkakintaat käsiinsä ja koetteli itse ja tutki talia ja -vahaa niinkuin kauppapalvelija." Juhana-kuningas oli kauan ollut -piittaamatta näistä itäisen naapurinsa sapenpurkauksista, mutta nyt -loppui häneltäkin kärsivällisyys, hän tarttui hanhensulkaan ja -kirjoitti vastaukseksi: "Olemme saaneet sinun kirjotuksesi ja siitä nyt -niinkuin ennenkin huomanneet meitä vastaan osottamaasi järjetöntä, -talonpoikaismaista kopeutta, valhetta ja ylenkatsetta. Ellemme olisi -kuulleet sinun isäsi olleen Venäjän suuriruhtinaan, olisi meillä ollut -täysi syy kirjeestäsi päättää, että joku munkki tai talonpoikaisrenki -olisi ollut sinulle isänä, koska kirjotat niin häpeämättömästi niinkuin -olisit kasvanut moukkain tai muun irtolaisjoukkion parissa, jolla ei -mitään kunniata ole -- -- --." - -Tällaisesta sananvaihdosta johduttiin luonnollisesti vastaaviin -tekoihin. Syttyi sota, jonka vaiheista on vaikea muodostaa itselleen -selvää käsitystä, siksi sekava se on ja täynnä molemminpuolisia julmia -hävitysretkiä. Ensi kerran kohtasivat Suomea tämän järjettömän ja -tuhoisan sodan laineet kevättalvella 1571. Silloin hyökkäsivät tsaarin -laumat Tallinnasta jään yli Suomen puolelle ja riehuivat ryöstäen, -murhaten ja polttaen Helsingistä aina Rajajokeen saakka. He menivät sen -tiensä kuin rajuilma, mutta takaisin saattoivat he tulla milloin -hyvänsä ja siksi täytyi Suomessa olla alati varuillaan. - -Nämä ajan tapaukset olivat yksinomaisena keskustelunaiheena sillä -kirkkorahvaalla, joka pyhäinmiesten päivän aamuna oli salojensa -kätköistä hiipinyt Muolan pitäjän kirkkotarhaan. Kaikki miehet olivat -aseilla varustetut ja huolestuneina kyselivät he toisiltaan, oliko -nähty vihollisia ja kuuluiko mitään idästä päin. Joukon keskuksena oli -roteva ja hartiakas mies, iältään jonkun verran yli kolmenkymmenen -vuoden, aseenaan jousi ja raskas tappara. Hänen terävien harmaiden -silmiensä ilme oli luja ja hänen koko olemuksessaan ilmeni sellainen -rauhallisuus, varmuus ja voimantunto, että joukko ikäänkuin -vaistomaisesti ryhmittyi hänen ympärilleen, tuntien hänen -läheisyydessään olonsa turvallisemmaksi. - -"Mitä uutta, Teppoinen?" kysyi tuolta hartevalta mieheltä kirkkoherra -matkallaan miesjoukon ohitse sakaristoon. "Joko talosi on noussut -raunioistaan?" - -"Kyllä tavallaan", vastasi puhuteltu, pyyhkien härmää mahtavista -viiksistään. "Mutta pirttini ja omettani eivät seiso entisellä -paikallaan Punnusjärven äyräällä, vaan kaukana salolla, josta niitä ei -vainolainen hevillä löydä. Sinnepä minulla oli aikomus kutsua -kirkkoherraakin kun vainovalkeat taas leimahtavat palamaan." - -"Hm, kiitoksia vain kutsusta. Mahtaneeko sitten vihollinen vielä -uudelleen karata maahamme?" - -"Varmastikin karkaa, ellei täältä päin ehätetä edelle ja korvenneta -sitä omassa pesässään." - -"Mitäpä auttanee sekään muuta kuin synnyttää uuden kostoretken. Niin, -niin, surkeat nyt on ajat ja siellähän, herra paratkoon, viruu -piispammekin vielä niiden julmurien vankeudessa. Jumala meitä vaivaisia -auttakoon!" - -Kirkkoherra jatkoi matkaansa sakaristoon. Pian sen jälkeen kutsui -yhteensoitto miesjoukonkin herranhuoneeseen. Aseensa jättivät kaikki -porstuaan ja vartioina seisoi kellotapulin luukuilla pari miestä, -antaen katseidensa valppaasti kierrellä ympäri syksyharmaan aution -tienoon, yksinäisten lumihiutaleiden liipotellessa alas painuneelta -taivaalta... - -Mutta pitkälle ei ollut jumalanpalvelus ehtinyt vielä kehittyä, kun -molemmat vartiat hätkähtäen hyökkäsivät luukkujen äärestä, tarttuivat -kellojen siimaan ja alkoivat riuhtoa ilman mitään tahtia. Paikalla -sammuivat kirkossa virren sävelet, pappi pudotti kirjansa ja kaikki -syöksyivät ulos. - -Puolen virstan päässä nähtiin tiheän keihäsmetsän lähenevän hiljalleen -kirkonmäkeä, häviten välistä viidakon tai metsäsaarelmain suojaan. -Miehet tempasivat aseensa porstuasta ja valmistuivat hajaantumaan -metsien kätköön. - -"Mitä, aiotteko turvautua jäniksen passiin, ennenkuin olette edes -selvillä, mitä laatua väkeä tulijat ovat?" huusi Teppoinen -pilkallisesti. "Nuohan tulevat Viipurista päin ja saattavat olla -meikäläisiä. Vartokaamme siis tässä kirkkotarhassa ja jos he ovat -vihollisia, niin tuon kiviaidan suojassa kykenemme hyvin tekemään -heille vastarintaa." - -Teppoisen levollisuus tarttui miehiinkin ja he jäivät kirkkotarhaan -vartomaan tulijoita. - -"Ho, hoi, miehet, miksi teillä on aseet käsissänne kuin odottaisitte -moskovalaista?" huusi sotamiesten päällikkö kiviaidan taakse päästyään. -"Onko niistä kuultu mitään täällä rajan puolella?" - -"Ei ole kuultu", vastasi Teppoinen, joka tunsi kysyjän Viipurinlinnan -päälliköksi, Antti Niilonpojaksi. "Mutta varuillaanpa saa tällaisina -aikoina olla joka hetki." - -Uteliaana kerääntyi pelostaan vapautunut kirkkorahvas sotamiesten -ympärille ja alkoi vilkkaasti udella kuulumisia. "Emme tiedä niin -mitään", puheli herra Antti Niilonpoika, "vaan tulimme tänne -vartavasten tietoja saadaksemme. Kuulin, että täällä löytyisi joitakin -rohkeita miehiä, jotka osaavat venättä. Sellaisilla olisi nyt tilaisuus -päästä kuninkaan palkkoihin, jos heillä on halua ja rohkeutta lähteä -vihollismaahan urkkimaan ja ottamaan selkoa heidän puuhistaan. Mutta -miehen, joka sellaiseen toimeen ryhtyy, pitää olla rohkean kuin -jalopeura, liukkaan kuin ankerias ja päävärkkinsä puolesta terävän kuin -partaveitsen. Ja lisäksi pitää hänen, kuten sanottu, osata vihollisen -kieltä sekä tuntea kaikki tiet ja sokkelot näillä rajaseuduilla. -luuletteko joukostanne löytyvän sellaista urosta?" - -"Jos kukaan täällä siihen toimeen pystyy, niin tuossa on mies", sanoi -kirkkoherra osottaen Teppoista, joka loi katseensa alas ja näytti -hieman vaivautuneelta, kun kaikkien silmät suuntausivat häneen. - -"Hm, ainakin mitä ulkopuoleen tulee, on hän mieluiseni", sanoi Antti -Niilonpoika. "Mutta osaatko venättä?" - -"Melkein yhtä hyvin kuin omaa äidinkieltäni, sillä viisi vuotta olen -elänyt Venäjänmaan sydämessä", vastasi Teppoinen. - -"Sehän joltakin kuuluu. Mutta kuinka jouduit niin kauan moskovalaisten -parissa oleskelemaan?" - -"Kun venäläiset viisitoista vuotta sitten palasivat Viipuria -piirittämästä, veivät he minut monen muun meikäläisen kanssa vankeuteen -kauas Novgorodin taakse", kertoi Teppoinen. "Minä olin silloin -viisitoistavuotias nalliainen. Kun olin puolikymmentä vuotta raatanut -heidän luonaan ja saavuttanut sillä välin nykyisen mittani, sanoin -eräänä päivänä, kun työnjohtaja aikoi ruveta minua kurittamaan, että -tämä saa jo riittää, minusta ei tule orjaa tekemälläkään. Ja niinpä -löin minä työnjohtajan kuoliaaksi, kolkkasinpa vielä hänen herransakin, -rikkaan pajarin sekä joukon orjia, jotka olin saanut kimppuuni, ja -lähdin suinpäin karkuun. Monen mutkan ja juonen kautta pääsin viimein -tänne kotiseudulleni, jossa siitä pitäin olen elänyt rauhan miehenä. -Mutta moskovalaista kohtaan minussa kytee sammumaton viha ja jos -luulette minun siihen kykenevän, niin olen valmis kuninkaan -palvelukseen." - -"Näen ja kuulen, että sinä olet tiedustelijaksemme kuin luotu", vastasi -Antti Niilonpoika. "Mutta miten aiot menetellä, voidaksesi kunnialla -liikkua vihollismaassa?" - -"Olen kulkevinani hevoskaupoilla ja kotoisin sanon olevani Aunuksen -puolelta." - -"Hyvä, hyvä, ja entä milloin olet valmis lähtemään?" - -"Vaikka huomisaamuna." - -"Siis päätetty", sanoi Antti Niilonpoika, ojentaen kätensä Tuomas -Teppoiselle. "Tästä hetkestä sinä olet kuninkaan palveluksessa ja -ensimäisen palkkaeräsi saat nostaa Viipurista heti kun palaat -retkeltäsi." - -Kun Antti Niilonpoika oli antanut hänelle vielä erinäisiä matkaohjeita, -lähti Teppoinen taivaltamaan kotiinsa Valkiamatkan kylän saloille, -valmistautuakseen vaaralliselle retkelleen. - -"Uljas mies", sanoi Antti Niilonpoika seuraten silmillään hänen -kulkuaan. "Hänestä tulee meillä olemaan vielä paljon hyötyä." - - * * * * * - -"Voi surkeutta, voi!" uikutti valkohapsinen vanhus, maaten pitkänään -sohjuksi tallatulla lumella, päässään ammottava, verta vuotava -piilukeihään haava. "Voi kuitenkin, ettei ajoissa muutettu salolle -asumaan." - -Kinoksella vaarin ympärillä makasi verissään joukko muitakin -kyläläisiä, enimmäkseen vanhuksia, vaimoja ja lapsia. Toiset heistä -olivat jo henkensä heittäneet, toiset valittivat vielä henkitoreissaan. -Räiskyen ja hulmuten paloi heidän ympärillään puolikymmentä pirttiä -ulkohuoneineen. Savun ja liekkien keskellä hääri joukko rajantakaisia -rappareita, kantaen pirteistä ja aitoista viimeisiä saaliiksi kelpaavia -tavaroita. Rekien luona seisoi joukko nuoriin sidottuja naisia, -keskenkasvuisia poikia ja tyttöjä, jotka vihollinen oli katsonut -niinikään saaliin arvoisiksi. Kauhusta typertyneinä tuijottivat he -ympärilleen, kykenemättä edes valitushuudoilla tuskaansa lievittämään. -Nauraen, kiroillen ja suuriäänisesti pajattaen häärivät heidän -ympärillään viholliset, sulloen saalista rekiinsä ja sytytellen niitä -huoneita, joihin eivät liekit olleet vielä ulottuneet. - -Kuin raju tuulispää tai kuin varas yöllä oli vihollinen yllättänyt -pienen Himalan kylän asukkaat, jotka paksujen kinosten keskellä -viettivät sydäntalven torkkuvaa elämää metsäisellä Punnusjärven -niemellä. Tosin oli kuultu, että Teppolan Tuomas, joka kuninkaan -palkkaamana miehenä oli liikkunut kaukana vihollismaassa, oli joulun -tienoissa palattuaan tuonut sen tiedon, että moskovalaiset puuhasivat -talveksi suurta hävitysretkeä Suomeen. Mutta eihän täällä vähäisessä -syrjäsopukassa arvattu niin varuillaan olla, kun viime kerrallakin oli -kokonaan säästytty vihollisen huomiolta. - -Tämä Himalaan tuiskahtanut joukkue oli vain pieni partiokunta suuresta -venäläisarmeijasta, joko vuoden alussa oli samonnut rajan yli, -levittäen hävitystä ja kuolemaa aina Olavinlinnan tienoille saakka. -Tästä tulossa olevasta retkestä oli Teppoinen kyllä saanut tarkat -tiedot ja tuonut ne hyvissä ajoin sotapäällystölle Viipuriin. -Mutta siitä huolimatta oli vihollinen saanut miltei vastarintaa -kohtaamatta suorittaa hävitystyönsä. Suomessa oli kyllä koottuna -melkoinen sotavoima, jonka ylimmäksi päälliköksi kuningas oli -ajattelemattomuudessaan pannut nuoren ruotsalaisen ylimyksen, Kustaa -Banérin. Tämänpä oloja tuntemattoman herran saamattomuuden takia saivat -moskovalaiset rauhassa panna hävitysretkensä toimeen. - -Mutta Tuomas Teppoinen ei ollut ristissä käsin jäänyt odottamaan -tulossa olevaa hävitystä. Hän oli kerännyt ympärilleen joukon rohkeita -miehiä ja alapäällikköinään veljensä Matti sekä orpanansa Pietari -Teppoinen oli hän siitä hetkestä pitäen kuin venäläistulva levisi rajan -yli, ollut yhtä mittaa liikkeellä suojellen kotitienootaan ja tuhoten -pienempiä vihollisen osakuntia. Hänen rohkeata sissijoukkoaan muistaen -vaikeroitsi lumelle sortunut vaari: - -"Voi ettei pitänyt edes Teppoisten sattua paikalle. Niin ne riehuvat -kuin paholaiset, kaiken riistävät, kaikki murhaavat, Herra heidät -kostakoon!" - -Hän oli puhunut silmät ummessa, mutta sitten avasi hän ne yhtäkkiä ja -koetti nousta kyynärpäänsä varaan, sillä hänen korviinsa oli -tunkeutunut raivoisia huutoja ja ikäänkuin äkkiä virinnyt tappelun -meteli. Hän näki sulkanuolien viuhahtelevan ilmassa eikä käsittänyt -mistä ne tulivat. Mutta kiroten kaatui vihollisista mies tuolla, toinen -täällä ja hätääntyneinä etsivät toiset aseitaan. Sitten kuuli vaari -aivan päänsä takaa suksensuihketta, samalla kuin joukko rotevia miehiä -tulla tuiskahti palavien rakennusten väliselle tanhualle. Pitkiä -keihäitään heiluttaen viskoivat ne niitä tiheälle sulloutuneeseen -venäläisjoukkoon, niin että vaari näki muutamien keihäistä surahtavan -kerrassaan kahden miehen läpi. Keihäänsä viskattuaan kävivät miehet -raskaita tapparoitaan heiluttaen ja hurjasti huutaen vihollisten -kimppuun kuin raju tuulenpyörre. - -"Jumalan kiitos, Teppoiset", huokasi vaari ja lasittuvat silmänsä -selkosen selällään sekä ahnaasti ilmaa haukkoen seurasi hän taistelun -menoa. Nähdessään, kuinka sissijoukon johtaja yhdellä ainoalla -tapparaniskulla halkasi vihollismiehen miltei vyötäreitä myöten, -välähtivät hänen silmänsä ja jälleen alas vaipuen höpisi hän: - -"Niin juuri, aivan niin, kosto, kosto!" - -Kauan ei taistelu kestänyt. Viimeiset venäläisistä viskasivat aseet -käsistään ja polvilleen heittäytyen huusivat armoa. - -"Vai armoa! Kas tässä armo rosvoille ja murhamiehille!" huusi sissien -johtaja tappara koholla. - -Viimeiseen mieheen hakattiin viholliset maahan ja vangit päästettiin -siteistään. - -"Ja nyt oikopäätä järven yli Sarkolaan, sillä siellä peuhaa toinen -viholaisjoukko!" komensi Teppoinen, työntäen verisen tapparansa vyön -alle ja nousten suksilleen. - -Hetkinen kuului vielä suksensuihke ja he olivat jälleen tipo tiessään. -Kuin rauhattomat varjot liikkuivat siteistään päästetyt vangit -luhistuvien rakennusten ja kaatuneiden vihollisten keskellä. Yksi -naisista kumartui vaarin puoleen, mutta tämä ei enää nähnyt häntä, vaan -mumisi itsekseen: - -"Tulipas... tulipas Teppoinen ja kosti minun kuolemani... Jumalan -kiitos..." - - * * * * * - -Lämpimästi paahtoi huhtikuun päivä ja räystäistä tippui vettä kun herra -Antti Niilonpoika laskeusi linnanpihalle aikeissa lähteä kaupungilla -käymään. Hän ei kuitenkaan ehtinyt montakaan askelta, kun -porttiholvista alkoi kuulua äänekästä sananvaihtoa ja pihalle ajoi -samassa puolikymmentä rekeä. Linnanpäällikkö varjosti kädellä silmiään -ja huudahti: - -"Tuhat tulimmaista, siinähän on mies, jota juuri ikään kaipasimme -- -itse Tuomas Teppoinen ihan ilmi elävänä. No terve mieheen hyvästä -aikaa. Mutta mitä uutisia sinä tuot ja mikä kuormasto sinulla on -mukanasi?" - -"Uutisia minulla ei tällä kertaa ole tiedossani erinomaisempia", -vastasi puhuteltu.. "Mutta sen sijaan tuon minä teille tässä -talletettavaksi kymmenkunnan vankia." - -"Niinpä näkyy ja yksihän niistä on puettu kuin ruhtinas. Mutta missä -sait käpäliisi tämän oivan saaliin?" - -"Raudun kirkolla. Olin miehineni sielläpäin retkeilemässä, kun kuulin -tämän pajarin joukkoineen tulleen sinne ryöstelemään. Vaaniskelin -häntä pari päivää ja kun he olivat asettuneet yön viettoon Raudun -kirkolle, kävin minä miehineni juoneen käsiksi ja kevensin heidät -ryöstösaaliista. Tavarat palutimme entisille omistajilleen, mikäli -niitä enää oli hengissä, ja pajarin alipäällikköineen toimme terveisistä -tänne Viipuriin." - -"Entäs pajarin muu joukko?" - -"Parisen sataa heistä korvensimme erääseen pirttiin ja loput hakkasimme -tantereeseen. Takaisin rajan yli heistä ei päässyt sorkkaakaan, sen -takaan." - -"Oivallista, sinä kunnianarvoisa Tuomas", puhkesi Antti Niilonpoika -sanomaan, lyöden Teppoista olkapäälle. "Tästä on kuningas aikanansa -saapa tiedon. Mutta nyt sinun on saatava kumaus reininviiniä, eikä -ainoastaan yksi, vaan monta kumausta, niin että päässäsi humisee ja -heiskuu. Ja sitten minä kerron sinulle omat uutisemme, jota varten -sinua olemme tänne vartoneet." - -Antti Niilonpoika johdatti Teppoisen sekä hänen veljensä ja orpanansa -ylös omiin asuinhuoneisiinsa. Kun viinikannut oli tuotu pöytään ja -niistä maistettu, kaivoi linnanpäällikkö kätköistään sinetillä -varustetun paperin, levitti sen Tuomaan eteen ja virkkoi: - -"Kas tässä on paperi, jossa kuninkaallinen majesteetti valtuuttaa -sinut ratsumestariksi sekä myöntää sinulle verovapauden sillä ehdolla, -että sinä sitoudut vakinaiseen ratsupalvelukseen ja samalla otat -pannaksesi kokoon keveän ratsuväkijoukon. Siitä tulee niin sanottu -tiedustuslipullinen, kaikki siihen kuuluvat miehet saavat samanlaisen -verovapauden ja sinä olet heidän ratsumestarinsa. Mitäs sinä itse sanot -tästä kaikesta?" - -"Minä suostun ja kiitän hänen kuninkaallista majesteettiaan", vastasi -Teppoinen vaatimattomasti. "Alkaahan sodankäynti muuttua jo toiseksi -luonnokseni." - -"Oikein, ratsumestari, ja ennustanpa sinulla olevan edessäsi monta -loistavaa urotyötä", sanoi Antti Niilonpoika ja alkoi nyt sanan -mukaisesti suomentaa kuninkaan kirjelmää. Päästyään loppuun lausui hän: -"Tämän perusteella sinä, Tuomas Teppoinen, olet nyt melkein kuin -aatelismies, ja lisäksi vielä kuninkaallinen ratsumestari. Onneksi -olkoon, herra ratsumestari!" - -Herra Antti Niilonpoika kohotti viinikannunsa ja tarkkasi samalla, -minkä vaikutuksen hänen sanansa tekisivät vastaleivottuun knaappiin. -Mutta Tuomas Teppoisen vakavilla ja älykkäillä kasvoilla ei näkynyt -minkäänlaisia liian ihastuksen tai itserakkauden merkkejä. Hänen -ajatuksensa tuntuivat työskentelevän kokonaan käytännöllisissä -asioissa, sillä vallan arkipäiväisesti virkkoi hän: - -"Nyt tarvitsevat mieheni ratsuja, mutta hevosia heillä on kotonaan -tuskin kenelläkään. Venäläisiltä Raudussa saimme saaliiksi myöskin -satakunta hevosta. Niitä tuopi osa miehistäni tänne Viipuriin ja pian -he, luulenma, ovat perillä." - -"Mainiota, siinähän teille on valmiit rasut, ei muuta kuin nouskaa -satulaan ja karahuttakaa takaisin rajamaille", huudahti Antti -Niilonpoika. "Mutta tämän yön seudun me kuitenkin vietämme täällä -viinimaljojen ääressä." - -Teppoinen ei kuitenkaan suostunut juominkia pitkittämään, vaan kohta -kun hevoset olivat tarpeeksi asti syöneet ja levähtäneet, hankkiusi hän -taipaleelle Muolaan, päästäkseen tervehtimään rakasta Anniaan ja -pienokaisiaan, voidakseen sitten taas heittäytyä sodan monikirjaviin -seikkailuihin. Linnasta lähtiessään istui hän nyt miehineen komeiden -ratsujen selässä ja hänen veljensä kantoi lippua, johon oli kuvattu -tapparaa heiluttava mies takajaloilleen nousseen ratsun selässä. - -"Siinä menee Teppoisen lippukunta", sanoivat kaupunkilaiset, kun he -ratsastivat pitkin kapeata Karjakatua. "Hänestähän on tehty knaappi ja -kuninkaallinen ratsumestari." - -Ratsujoukon perässä seurasi puolikymmentä jyväsäkeillä lastattua rekeä. -Siinä oli kruunun varoista suoritettu palkkio Teppoiselle ja hänen -miehilleen heidän viimeisistä ansiotöistään. Siten heillä oli hyvät -tulijaiset omaisilleen, jotka saivat Muolan saloilla puutteen kanssa -kamppailla. Ja niinpä he kevätillan kuulteessa iloisin mielin ja -rattoisasti haastellen ratsastivat kohti syntymäsijojaan. - - * * * * * - -Vuodet kuluivat ja yhä jatkui hävittäväinen sota. Väliin pysyttiin -kummallakin puolen lähes vuodenkin päivät alallaan, mutta sitten taas -riehahti sodan liekki entistä julmemmin palamaan. Yhä uudestaan -kohosivat kodit tuhkastaan ja yhä uudestaan ne taas maahan tallattiin. -Ja aina säästyi salojen kätköissä siemen uuteen ihmissukuun, niin ettei -maa vallan autioksi jäänyt. - -Siitä lähtien kuin Suomen joukkojen ylipäälliköksi oli nimitetty Pontus -de la Gardie, pysyi sotaonni yhtä mittaa suotuisana suomalaisille. Kun -Käkisalmen linna oli vallotettu, siirtyi Suomen raja Laatokkaan saakka. -Sen jälkeen riehui sodanliekki enimmäkseen Inkerissä ja Virossa, mutta -aina väliin huuhtasivat sodan laineet vielä Suomeakin ennenkuin -Täyssinän rauha sai ne tyyten asettumaan. - -Loppuun saakka oli Tuomas Teppoinen ratsulipullisineen uskollisesti -mukana tämän pitkällisen sodan monikirjavissa vaiheissa. Milloin hän -venäläiseksi hevoskauppiaaksi naamioituneena retkeili kauas -vihollismaahan ja hankki tärkeitä tietoja vihollisten aikomuksista ja -hankkeista, milloin taas miehineen risteili rajaseuduilla, tiedustellen -ja tuhoten yksinäisiä vihollisjoukkoja. Hänen nimensä tuli vihollisten -kesken laajalti kuuluksi ja pelätyksi. Mutta turhaan tavottelivat he -häntä käsiinsä, sillä hän ilmestyi aina tuhojaan tekemään sinne, missä -häntä vähimmin tiedettiin odottaa. Kuuluisaksi tuli hänen nimensä -myöskin kotimaassa, ja itse mainio Pontus-herra mainitsi kuninkaalle -lähettämissään tiedonannoissa Tuomas Teppoisen tuottaneen hänelle -suurta hyötyä Karjalanmaan vallotuksessa. - -Hyvillään suomalaisten sotajoukkojen saamista voitoista tahtoi -Juhana-kuningas osottaa suosiotaan sille maalle, jota hän -nuoruusvuosinaan oli herttuana hallinnut. Mitä laatua tämä -kuninkaallinen suosionosotus oli, sen saivat muun muassa Muolan pitäjän -asukkaat kuulla kirkossaan eräänä sunnuntaina heinäkuun lopulla v. -1581. Silloin luki näet kirkkoherra saarnan päätyttyä kuninkaallisen -julistuksen, jossa Suomenmaa armossa ylennettiin suuriruhtinaskunnaksi. - -"Mitä se nyt oikein merkitsi se kuulutus?" kysyi kotimatkalla muuan -kirkkomiehistä toveriltaan. - -"No, etkö sinä pitänyt korvaläpiäs auki!" vastasi toinen. "Sanottiinhan -siinä selvästi, että Suomi on nyt korotettu suuriruhtinaskunnaksi." - -"Niinpä niin suuriruhtinaskunnaksi, mutta kukas se sitten tulee meille -siksi suuriruhtinaaksi, sitähän minä tässä vain älpin." - -Sitä ei tiennyt toinenkaan ja sitä nyt seuraavina päivinä ankarasti -tuumittiin Muolassa, kunnes levisi huhu, että Tuomas Teppoinen se on -ylennetty Suomen suuriruhtinaaksi. Niin suuri oli jo hänen maineensa -kansan kesken, että ihmiset vastaanväittämättä uskoivat tätä huhua ja -pitivät sitä varsin luonnollisena. Ja kun Teppoinen retkillänsä -liikkuen taas jälleen pistäysi kotonaan, varustausivat muolalaiset -kunnioittamaan häntä ruhtinaanaan. Silloin Teppoinen, asian kuultuaan, -purskahti kaikuvaan nauruun ja selitti miehille asian oikean laidan. -Mutta siitä huolimatta pitivät ihmiset päänsä ja kuolemaansa saakka sai -Tuomas Teppoinen Viipurin kannaksella kantaa nimeä Teppolan -suuriruhtinas. - -Tämä talonpoikainen ratsumestari, ovela tiedustelija ja rohkea -sissipäällikkö säilytti päänsä kaikissa tämän pitkällisen ja tuhoisan -Venäjän sodan vaiheissa. Kun se vihdoinkin päättyi Täyssinän -rauhantekoon, eleli hän jälleen rauhan miehenä veroista vapautetulla -syntymätilallaan Valkiamatkan kylässä. Hän saavutti korkean ijän ja -kuoli vasta Kustaa II Adolfin ensimäisinä hallitusvuosina. Hänen -leskensä Anni sai poikineen nauttia edelleen verovapautta. Kauan -säilytti kansa muiston tästä sen omasta keskuudesta kohonneesta -sankarista, joka maamme kaakkoisimmilla etuvarustuksilla asuen oli niin -tehokkaasti ottanut osaa isänmaansa luonnollisten rajojen luomiseen. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -TAISTELEVAIN VALTAKUNTAIN RAOSSA. - -ROPONITSA JA RÄSÄNEN. - - -Tuskin olivat hämäläisten ja savolaisten väliset katkerat -heimotaistelut, taistelut Sisä-Suomen erämaista ja kalavesistä, -keskiajan loppuessa talttuneet, kun Saimaan ympäristön savolainen -asutus joutui uuteen, sitkeään veljesvihaan itäistä naapuriaan ja vielä -lähempää heimolaistaan, Karjalan väestöä, vastaan. Nämäkin uudet vainot -johtuivat osaksi takamaiden ja kalavesien omistamista koskevista -riidoista, sillä rintamaa-asutuksen laajetessa molemmilta puolilta -karahtivat sen latvat usein vastakkain pohjoisilla saloilla. - -Mutta nämä uudet vihat ja kahakat johtuivat kuitenkin etupäässä niiden -valtakuntain välisistä kiistoista ja sodista, joiden kesken Savon ja -Karjalan rajaheimot olivat pilkotut. Ruotsin hallitusherrat isännöivät -Savossa ja olivat sinne perustaneet Savon uuden linnan seutuun, jota -Nowgorodin ruhtinaat väittivät omaksi alueekseen ja josta he tahtoivat -työntää tungeksijat pois. Mutta Savonlinnan isännät selittivät -päinvastoin itäiset ja pohjoiset takamaatkin omaan valtapiiriinsä -kuuluviksi ja pyrkivät savolaisen asutuksen mukana laajentamaan sinne -vaikutustaan. Ja kun hyökkäysretkiä ehtimiseen tehtiin molemmilta -tahoilta, hävitettiin vuoroin karjalaisten, vuoroin savolaisten -asutusmaat. - -Siten tempautui näiden rajaseutujen väestökin mukaan noihin -valtakuntainvälisiin taisteluihin. Kun Karjalasta oli, Käkisalmen -venäläisten johtaessa karjalaisia suksimiehiä, käyty Savoa ryöstämässä, -silloin täytyi Olavinlinnan soturien johtamain savolaisten aina saada -kostaa -- ja päinvastoin. Rajakahakat, joissa velat maksettiin samalla -mitalla kuin ne oli annettu, muuttuivat siitä piankin talonpoikaisten -partiojoukkojen välisiksi ryöstö- ja kostoretkiksi, joita jatkui pitkin -16:tta vuosisataa ja aivan riippumatta siitä, oliko asianomaisten -valtakuntain välillä sota vai rauha. Ja mieliin iskostui katkera viha. - -Tästä vuosisatainmittaisesta heimovainosta oli kuitenkin kauan -säästynyt syrjässä Pohjois-Karjalan etäinen kulmakunta. Ryöstö- ja -hävitysretket tehtiin tavallisesti Laatokan rannoilta Saimaan rannoille -ja päinvastoin, jolloin näiden "merien" välimaat yhä uudelleen -poljettiin autioiksi, mutta Pyhäjärven pohjoispuoliset tienoot jäivät -siitä valtareitistä sivuun; vainolaisjoukot eivät pikaretkiltään -ehtineet ulontaa tihutöitään sinne asti. Nämä Höytiäisen ja Pielisen -rannat olivatkin vielä harvaan asuttuja metsäseutuja, joiden raivaajia, -karjalaisia uudisasukkaita, valtakuntain veronottajainkaan käsivarsi -harvoin tapasi. Ne olivat lähempänä itäistä, paisuvaa suurvaltaa, -josta näihin metsäkyliin oli tuotu uskonto, papit ja kirkot, -mutta sangen höllät olivat välit sillekin taholle. Miltei -riippumattomana, omavaraisena yhteiskuntana oli tuo hajalleen levinnyt -pohjoiskarjalainen uudisasutus elänyt vesistöjensä varsilla monet -vuosikymmenet suurten, keskenään kiisteleväin valtakuntain raossa, ja -tottunut turvautumaan vain itseensä. Se oli niissä oloissa oppinut -panemaan arvoa verottomuuteensa ja riippumattomuuteensa ja käynyt -vapaudestaan araksi. - -Näin olivat asiat, kunnes kuudennentoista vuosisadan loppupuoliskolla -ruotsinpuoleiset sotajoukot, tehdessään valloitusretkiä Etelä-Karjalaan -ja venäläisten siellä olevaa keskuspaikkaa, Käkisalmea eli -"Korelaa", piirittäessään, rupesivat laajentelemaan valtaansa -Pohjois-Karjalaankin, Pyhäjärven takaisille maille. Sekä etelästä että -varsinkin lännestä, Savonlinnasta päin, suunnattiin sinne nyt useita -valloitus- ja hävitysretkiä, ja sotajoukkojen jäljissä saapuivat -suomenpuoleiset veronkantajat pian Tohmajärvelle, Liperiin, Ilomantsiin -ja Lieksaan saakka. Tulivat kyliin ja veivät väkisin, mitä ei heille -mielisuosiolla annettu. Se oli outoa, se oli rajua. Erämaanlaidan -rauhassa elänyt, vapauteensa tottunut väestö hätkähti ja tuskastui -ensin, sitten suuttui ja sydäntyi. Se kokoontui kalarannoilleen, ajoi -miesvoimalla verottajat kylistään, upotti ryöstäjät venheineen järveen, -mutta se aavisti samalla pahinta. - --- Mitenkäs nyt? Ruotsi palaa varmasti takaisin. - --- Mitenkä sitten? Alistutaanko, vai käydäänkö kotikulmaa puolustamaan? - -Näin nousivat katkerat, huolenalaiset kysymykset toistensa turvaa -hakevain mekkomiesten parvesta, eikä siinä aluksi kukaan osannut -toiselleen varmaa, tepsivää neuvoa antaa. - - * * * * * - -Liperin kirkonkylä, jossa oli Pohjois-Karjalan vankin ja väkirikkain -asutus, muodostui pian erämaanlaitalaisten neuvonpitojen -keskuspaikaksi, ja sinne palasi nyt pyyntimatkoiltaan eräs tämän kylän -miehiä, jota hänen naapurinsa jo olivat kaivanneetkin. Hän oli -Roponitsa nimeltään -- etunimen on historia unhottanut -- -reipasluontoinen, roteva karjalainen, uuttera metsänkävijä, -haluttomampi maanraatajaksi. Hän oli jo kerran ennen, muutamia vuosia -sitten, koonnut kotikulmansa miehet partioretkelle. Ruotsinpuoleinen -sotaväki oli näet jo silloin, heti Käkisalmen valloitettuaan (v. 1580), -kulkenut Pyhäjärven rannoille ja uhannut samota niiden salotaipaleiden -poikki, jotka erottivat nämä seudut pohjoiskarjalaisten kylistä. Näille -metsätaipaleille ja vesistöjen välisille kannaksille oli Roponitsa -silloin sissijoukkoineen asettunut vartiaksi ja ruvennut siellä -valloittajaa vastustelemaan. Hänen joukkonsa oli kyllä ollut liian -heikko kyetäkseen häätämään ruotsinpuoleisia pois niistä pitäjistä, -Tohmajärveltä ja Pelkjärveltä, joihin he jo olivat valtansa ulottaneet, -mutta pohjoisemman kotikulmansa oli hän silloin kuitenkin saanut -valloittajilta säästetyksi. Siksi keräytyivät liperiläiset nytkin tämän -neuvokkaan päällikkönsä ympärille. - -Roponitsa, joka oli neljänkymmenen korvissa oleva, vakavakatseinen, -ruskeapartainen uros, mutta liikkeiltään vielä ketterä ja tuumiltaan -nopsa, kuunteli kotvan kyläläistensä hätääntyneitä tarinoita vihollisen -sotaväen hurjasta menosta ja sen veronkantajain vierailusta, ja -virkahti sitten: - --- Nyt on syksy käsissä, ennen talvikeliä ei Ruotsi palaa. Mutta siihen -mennessä pitää meidän ollakin häntä vastassa, -- taikka jo hänen omilla -maillaan! - --- Vastarintaako siis mietit, kyselivät levottomat miehet sangen -epäilevinä. - --- Tietysti, mitenkä muuten. Ruotsin väki on kyllä meitä voimakkaampi, -mutta sen ei ole helppo pitää tätä metsäkulmaa vallassaan, ellemme -siihen valtaan itse alistu. Vai alistummeko? - --- Ei alistuta, vastasi heti voimakas kaiku. - --- No niin, mutta silloinpa onkin meidän häädettävä vainolainen pois -rannoiltamme. Ja sen teemme parhaiten ahdistaessamme häntä hänen omilla -maillaan, -- verotamme nyt me kerran Ruotsia. - --- Miten siihen kykenemme? kyselivät uteliaina ja jo rohkeampina -salokulman miehet. - --- Kengästämme keihäämme, nousemme lumen tultua miesjoukolla suksille, -hiihdämme sinne, mihin meitä ei odoteta, -- eivätköhän lakanne silloin -vieraat meidän kyliämme hätyyttämästä. - -Pian mielistyivät siihen ajatukseen huolissaan kulkeneet mutta helposti -innostuvat karjalaiset ja huusivat jo kohta vastaan: - --- Se on miehen tuumaa ja miehen puhetta, sinua seuraamme, Roponitsa! -Peritään tosiaankin vainolaisilta velat takaisin ja eletään kerran -mekin heidän varoillaan! - -Niin jo uhmailivat sapettuneet miehet ja heidän äsken lamautuneisiin -mieliinsä palasi uusi elämänusko. Kotikulman vapautta voidaan toki -puolustaa -- se oli heistä pääasia. Saapuipa siihen neuvottelemaan -kapulan kutsumia salolaisia kaukaisemmistakin kylistä ja useimmat -heistäkin yhtyivät heti Roponitsan rohkeisiin tuumiin. - -Mutta oli sentään joukossa epäilijöitäkin. Niiden karjalaisten mukana, -jotka olivat saapuneet Ilomantsista ja Pielisjärveltä saakka, -- mitkä -kyläkunnat olivat lähinnä venäläistä vaivutusta, -- oli mies, ovelaksi -ja taitavaksi tunnettu kaupankävijä ja teidentuntija, joka kohta -asettui vastahankaan vetämään. Se oli Räsänen nimeltään, Luukas -Räsänen, "Liukas Räsänen", mies varova ja viisas, jota itäisen -kulmakunnan väki aina oli tottunut neuvojanaan kuuntelemaan, ja hän nyt -kävi kokoontuneessa miesjoukossa esittämään toisenlaisia, varottavia, -ajatuksia. - --- Ette tunne Ruotsia, puhui tuo laihahko liuhuparta harvakseen ja -ikäänkuin kuiskimalla. -- Ei ole meistä yksin sen kanssa paininottoon, -se meidät väljään kurkkuunsa nielasee. Meillä on keihäämme ja jousemme, -he tulevat tänne pyssyineen ja tykkeineen ja nujertavat meidät maan -tasalle. Ja jos vielä vastarintaa yritämme, hävittävät he kylämme -sukupuuttoon ja tuovat savolaisia sijaan, niinkuin ovat jo tuoneet -etelän kulmille. - -Miehet kuuntelivat Luukasta epäillen eikä heidän äskeinen innostuksensa -ottanut talttuakseen. - --- No mitä siis Räsänen neuvoo? kysyivät he. -- Pitääkö vain heittäytyä -Ruotsin veronmaksajaksi? - --- Ehkä niinkin ajaksi, jos nuo vainolaiset nyt taas heti käyvät -kimppuumme. - --- Ajaksi, urahti Roponitsa syrjemmästä pilkallisesti. -- Mikä meidät -sitten heidän valtansa alta nostaa, jos kerran siihen olemme taipuneet. - -Molemmat johtomiehet silmäilivät toisiaan syrinkarin ja käännähtivät -sivuttain ikäänkuin toisiaan vältellen. Mutta kun heidän katseensa -sittenkin tuokioksi sattuivat yhteen, näyttivät ne ihan tulta iskevän. -Saattoipa jo syrjäinenkin huomata, että siinä oli vihaiset miehet -vastakkain, kilpailu johdosta ja vallasta. Mutta salaten sisunsa -vastaili Luukas entiseen tasaiseen sävyynsä: - --- On toki toisiakin keinoja, jotka meidät saattavat pelastaa Ruotsin -alle sortumasta. Yksin olemme liian heikot, mutta me voimme saada apua. - --- Apua keneltä? - --- Siltä, joka sitä kykenee antamaan, joka muutenkin sotii Ruotsin -valtaa vastaan. Novgorodin ja Moskovan ruhtinaat lähettävät -kernaastikin sotaväkeään tänne Ruotsia sodittamaan, jos vain sitä -avuksemme pyydämme. - --- Onko sitten parempi sortua sen auttajan apuun! -- Näin sähähti -Roponitsa, ja kääntyi nyt kokonaan selin kilpailijaansa. - -Karjalan miehet jäivät hetkeksi vaijeten miettimään tuota uutta -ehdotusta. He tunsivat Räsäsen kokeneeksi, älykkääksi mieheksi ja -monesta hänen sanansa nytkin olivat järkevät. Tiesivätpä he myös, että -se suuri itäinen valtakunta, joka isännöi heidän maanseläntakaisia -naapurikyliään Repolassa ja Aunuksessa, oli sodassa Ruotsia vastaan ja -että sieltä siis todella saattoi pyytämällä saada sotaväkeä avuksi. He -jäivät epätietoisiksi, ikäänkuin kahden neuvon välivaiheille. - -Roponitsa huomasi sen, kääntyi taas miesjoukkoon päin ja virkkoi -äänekkäämmin: - --- Muistammehan me vanhemmat miehet, kuinka täällä takavuosina itäiset -verottajat kävivät aittojamme tyhjentämässä. Kutsukaa nyt taas samat -Novgorodin voivatat tänne -- tiedätte sitten myös, minkä he avustaan -palkaksi ottavat. Minä en huoli toisten enkä toisten avusta. - --- Nouset suksille joka tapauksessa? - --- Niin nousen, tulkoon mukaan ken tahtoo saloa omanamme puolustaa. Me -olemme täällä kahden taistelevan valtakunnan raossa, siinä on meidän -pysyttävä omina miehinämme. - --- Mukaan lähden minä! - --- Ja minä myöskin. - -Näin kaikui törmältä vastaus kilpailevain johtajain vastakkaisiin -esityksiin. Vieraaseen apuun turvautumatta päättivät Pohjois-Karjalan -nuoret miehet ruveta itse kotikulmaansa puolustamaan, lähteä itse -sortajiaan sortamaan. Kaikki olivat sen kyllä oivaltaneet, että tässä -samalla oli ollut katkera kiista kahden johtomiehen vaikutuksen -välillä, joiden hankkeet eivät käyneet yhteen, vaan Karjalan miehille -ei enää ollut vaali vaikea. He asettuivat ehdottomasti rohkean ja -suorasukaisen Roponitsan puolelle, vetäytyen syrjään liukkaan Räsäsen -tarjoamasta, arveluttavasta avusta. Sydäntyneenä ja jäähyväisiä -sanomatta läksi viimemainittu uskollisimpine miehineen soutamaan pois -kokousrannalta, vetäytyäkseen itäisemmille erämailleen. - -Mutta Roponitsa määräsi partioihin lähteville miehille yhtymisen ajan -ja paikan, käski varustaa aseet ja eväät ja lisäsi leikkisästi: - --- Emmekä eväitä paljoakaan tarvitse, niitä otamme itse vainolaisten -varoista! - - * * * * * - -Talven tultua läksi siten karjalaisten suksijoukko liikkeelle, aluksi -rankaisemaan savolaista asutusta siitä, että se oli auttanut Ruotsin -valtaherroja, kun nämä yrittivät laajentaa valtaansa ja isännyyttään -Pohjois-Karjalan kaukaisiin, ennen vapaina säilyneisiin kyliin. Se teki -jo tänä ensi talvena monta retkeä, hävitti armotta Savon köyhät -uudiskylät ja porhalsi sieltä taas selkien poikki Etelä-Karjalan -vanhemmille, vauraammille asuinmaille, jättäen raunioita, verta ja -tuskaa jälkeensä. Väliajoin vahti tämä melkoiseksi kasvanut sissijoukko -oman asutuksensa rajoilla, estäen sapettuneita vihollisiaan samoamasta -salotaipaleiden taa kostotöihin. - -Roponitsan nimi tuli pian pelätyksi laajan raja-asutuksen kaikilla -kulmilla. Sitä kammoi Saimaan saariston talonpoikaisväki, joka koska -tahansa saattoi odottaa häntä vieraakseen, sitä pelkäsi Laatokan -ranta-asutus ja Ruotsin hallitusherroillekin se kävi alituiseksi -kiusaksi, heidän kun aina täytyi olla varuillaan häätääkseen tuon -uskalikon partiomiehen yöllisiä hyökkäyksiä. - -Ja vuosikausiksi palautti todella Roponitsa näin turvallisen elämän ja -vanhan vapauden Pohjois-Karjalan pitäjiin. Pienet vihollisparvet eivät -enää uskaltaneet hyökätä Pyhäjärven taa eikä sinne Käkisalmesta eikä -Savonlinnasta näinä vuosina sotajoukkoja joutanut. Vieraat verottajat -pysyivät varovasti loitolla koko pohjoisesta Karjalasta. Kotikulmansa -puolustajana saavutti Roponitsa siten pian rakastetun, ihaillun -sankarin maineen. Ylvästellen häntä kehuivat Liperin miehet itäisille -naapureilleen, joiden kylistä nyt rupesi tulemaan sissijoukkoon yhä -enemmän apuväkeä. Talonpojat kulkivat turvallisina kalavesillään ja -pyyntimaillaan tietäen, että heidän saalistaan ei nyt tule vieras -riistämään, ja talojen emännät rauhoittivat marjaan lähtevää lapsiaan, -virkkaen: -- Käykää vaikka etempänäkin, Roponitsa meitä vartioi! - - * * * * * - -Mutta eteläisempiä Karjalan pitäjiä painoi yhä raskaasti vieraan ies. -Pitkin koko 1580-lukua ja seuraavankin vuosikymmenen alkua jatkui -keskeytymätöntä sotaa noiden suurten valtakuntain, Ruotsin ja Venäjän, -välillä, ja sitä käytiin usein kyllä Karjalankin mailla. Hyökkäyksiä -tehtiin yhtäältä Laatokan rantoja pitkin Aunukseen saakka, toisaalta -Vuoksen virran yli Viipurin rintamaille asti. Ruotsalaiset olivat -jääneet pitämään valloittamansa Käkisalmen, ja sieltä he vähinerin -laajensivat valtaansa pohjoiseen ja itään. Niin joutuivat ne -Pohjois-Karjalan eteläisemmät pitäjät, jotka ennen olivat, vaikka -heikosti, tunnustaneet Novgorodin ja Moskovan yliherruutta, heidän -vaikutuksensa alaiseksi, ja näiden seutujen väestön oli isoksi osaksi -pakko, mikäli se ei paennut asuinsijoiltaan, alistua tuohon uuteen -valtaan. Paenneiden tilalle taas muutti Suomen puolelta, Savosta, uusia -asukkaita, joilla oli sama uskokin kuin heidän isännillään ja -verottajillaan, jotka sinne kirkkojaan rakensivat ja jotka siten yhä -lujittivat siellä läntistä vaikutusta. - -Tätä kehitystä katselivat pohjoisten pitäjäin miehet huolella ja -pelolla, aavistaen, että heitä lopultakin uhkaa naapurien kohtalo. -Pakolaisia saapui ehtimiseen heidän kyliinsä valitellen "Ruotsin -ryöstöä", ja eräänä talvena tulvahti näitä joukottain Tohmajärveltä, -joka siihen asti oli ainakin osaksi säästynyt vapaiden pitäjäin -joukossa, kertoen, että nyt sielläkin Käkisalmesta tullut väki oli -ruvennut tuhotöitä tekemään. Se on pannut talonpojille uuden, raskaan -veron ja häätää armotta talostaan kaikki, jotka eivät mielisuosiolla -maksa. Hätääntyneet olivat turvautuneet niihin venäläisiin pajareihin, -joita takavuosina oli asettunut näihin kyliin. Mutta ruotsalaiset -verottajat olivat savolaisten uudisasukasten avulla hyökänneet pajarien -kimppuun, surmanneet heidät ja ryöstäneet talot ja tavarat sekä heiltä -että heihin turvautuneilta karjalaisilta. - --- Ruotsin voima yltyy, valittivat pakolaiset. -- Tulkaa ajoissa -avuksi! - --- Kun olisi Roponitsa kotosalla! -- Roponitsa oli partiomiehineen -parastaikaa Savon retkillä, ja hänen poissaollessaan olivat kotiseudun -miehet aina neuvottomat. - --- Tulkaa, kehottivat vain pakolaiset, ja varottivat samalla: -- Sama -tuho uhkaa teitä kuin meitäkin, ellette ajoissa apuun käy. - -Tähän hätään saapui Liperin kirkolle pakolaisten kutsumana -Pielisjärveltä Luukas Räsänenkin ja hän nyt heti pani uuteen vireeseen -vanhan tuumansa turvautua itäisen valtakunnan apuun. Hänen mieltään oli -kauan kaivellut tuonaan kärsimänsä tappio ja hän tahtoi nyt osottaa -silloin kuitenkin olleensa oikeassa. Ja nyt kallistivat Karjalan vanhat -miehet hänen tuumilleen korvaansa paljo enemmän kuin silloin -edellisellä kerralla, sillä uhka oli nyt heidän kotikulmiaan paljo -lähempänä. - -Roponitsa palasi Savosta, kuuli jo taipaleella kotikulmansa karvaat -viestit ja Räsäsen neuvot, mutta hän varotti vieläkin karjalaisia -vieraaseen apuun turvautumasta. Eiköhän vainolaisista taas ominkin -voimin selvittäne, lohdutti hän. Siinä tarkoituksessa teki hän -harjaantuneine, joskin harvoine, partiomiehineen heti verekseltään -tuiman hyökkäysretken metsätaipaleen taa Tohmajärvelle, karkoittaakseen -ruotsit sieltä liian läheisestä naapuruudesta. Mutta näillä oli siellä -jo siksi paljo varsinaista asestettua sotaväkeä, että Roponitsan -partiojoukon äkkihyökkäys tehottomana kilpistyi takaisin. Hän poltti -sormensa, menetti monta miestään ja hänen täytyi rauennein toivein -hiihtää takaisin kotiinsa metsätaipaleen taa, kintereillään -julmistunut, kostoa janoava sotaväki. Jo paloi taloja Pyhäjärven -pohjoisrannalla ja odotettavissa oli, että ruotsit kesän tultua -palaavat vielä suuremmalla väellä täydentämään valloituksensa. - -Silloin Räsänen lopultakin voitti. Oma apu ei enää tepsi, pakko on -vedota vieraaseen, -- se oli pohjoiskarjalaisille tämän viimeisen -yrityksen tulos. Ja samaan aikaan, kuin hätääntyneet perheet kiireellä -pakenivat kotikylistään metsiin ja kaukaisiin kalasaunoihin, läksi -Luukas Räsänen parin muun pielisjärveläisen kanssa tekemään taivalta -kauas Venäjälle, pyrkien Suureen Novgorodiin ja Moskovaan saakka. -Luukas oli kauppiaana ennen paljo kulkenut näillä kaukaisilla mailla, -tunsi tiet ja taisi kielen, ja ajettavaan asiaansa oli hän sydäntään -myöten innostunut. Liukkaasti hän siis nyt liikkui sotaherrain ja -virkamiesten parissa, pääsi yhä peremmäs ja yhä ylempäin puheille. -Heille hän kuvaili ruotsalaisten laajenevia pyyteitä Karjalassa, -kertoi, miten tämän maakunnan pohjoinen perukkakin jo oli liukumassa -Ruotsin valtaan ja uskoon, sekä todisteli, että tungeksijat vielä -voidaan vaivatta työntää sieltä takaisin talonpoikain avulla, jotka -eivät tahdo taipua tuon uhkaavan anastajan alle. Sitä varten hän nyt -pyysi venäläisiltä apua, sotaväkeä. Ylhäiset hallitusherrat kallistivat -kohta korvansa Karjalan lähetystön pyyntöön, joka itse asiassa oli -heille hyvin mieluinen, ja lupasivat apua. - -Tuskin oli Luukas tovereineen palannut kotiin pitkältä retkeltään, kun -jo kesän alussa hänen jälkiään saapui pohjoiseen Karjalaan venäläisen -voivoodin Feodor Vasiljeffin johtama sotaväenosasto, joka oli -pyydetyksi apujoukoksi lähetetty ja joka sopimuksen mukaan vaati -talonpoikia mukaansa retkelle. Oudostellen ja hämillään katselivat -karjalaiset tuota vierasta väkeä, jonka kieltäkään he eivät -ymmärtäneet, vaan he käsittivät, että sellainen liitto oli nyt tehty ja -että heidän nyt oli lähdettävä auttajainsa matkaan. Kysellen kääntyivät -he kyllä vielä Roponitsan puoleen: - --- Miten nyt, lähdetkö mukaan sinä, siitä riippuu kaikki? - -Roponitsa katseli selälle ja näytti käyvän käräjiä sisässään, vaan -vastasi sittenkin: - --- Lähtöhän on luvattu, sanassa kai on pysyttävä! -- Siksi sotaisa oli -hänen luontonsa, ettei hän tahtonut syrjäänkään jäädä. -- Miehet koolle -nyt uusiin partioihin! - -Entisiä sotaisampi, suurempi ja kirjavampi, oli se partiojoukko, joka -tänä kesänä lähti Pyhäjärven takaa liikkeelle ruotsalaisten anastamaan -Karjalaan, ja monet, kuten varsinkin Räsänen miehineen, toivoivat siitä -retkestä ratkaisevaa ja pysyvää apua. Voitollisena tämä väki nyt -retkeään tekikin. Ruotsin verottajat ja asemiehet ajettiin pois -Tohmajärveltä ja Pälkjärveltä ja heidän kannattajansa, Savosta tulleet -uudisasukkaat, saivat kokea ankaran rangaistuksen. Pois ajettiin lännen -miehet Kiteeltäkin ja Kesälahdelta ja läheltä hipaistiin taas -Laatokankin lahtien latvoja. Rohkeus kasvoi, toiveet nousivat ja -rajulla riemulla jatkoivat pohjolan miehet tätä voittoisaa retkeä -etelämmille maille. - -Mutta retken yhä jatkuessa pitkin kesää talttui karjalaisista sentään -vähitellen se riemu ja into. Heidän olisi jo, työnsä suoritettuaan, -vihollisensa loitommas karkoitettuaan, tehnyt mieli palata -kotikulmalleen ja ryhtyä sitä vartioimaan. Vaan heidän avukseen tullut -venäläinen voivatta jatkoi menestyksellistä retkeään, ulontipa sen -Salmiin ja Suojärvelle asti, jossa ei mitään vihollisia ollut, ja teki -ryöstäen ja polttaen kaikkialla puhdasta. Roponitsan partiomiehet -olivat kylläkin tottuneet säälimättöminä liikkumaan Savon ja -Etelä-Karjalan kylissä, joista vaino oli heille kulkeutunut, mutta he -eivät kuitenkaan olleet koskaan tehneet sellaista julmaa jälkeä, kuin -se apujoukko, jonka mukana he tänä kesänä kulkivat. Asutus hävitettiin -nyt kuin kitkemällä pois kylä kylältä, ihmiset surmattiin, olivatpa -ystäviä tai vihollisia, naisia tai lapsia, -- se ellotti ja karmisti -pian Roponitsankin mieltä. Kun tällä retkellä saavuttiin takaisin -Tohmajärvelle, jonka asukkaita alkujaan oli auttamaan lähdetty, ja -sielläkin taas samaan tapaan luotiin erämaata, pysäytti Roponitsa -talonpoikaisen partioparvensa ja virkkoi vihaisena Räsäselle: - --- Ilmoita voivatalle, että tätä menoa en halua enää jatkaa. - --- Kun kerran mukaan lähdit, saat mukana pysyä, ilkkui siihen Luukas. - --- En pysy, kiivaili liperiläinen. -- Tämä on mieletöntä, me ryöstämme -ystäviämme, omaa heimoamme. Minne aikoo voivatta nyt? - --- Ilomantsiin kuuluu aikovan. - --- Ryöstämään sitäkin, -- seuraatko häntä sinnekin, Räsänen, -naapureitasi ryöstämään? - --- Mikä auttanee. Eläkä eroo sinäkään, muuten koituu kosto sinunkin -omiin kyliisi. - --- Neuvo siis apumiestäsi jo herkeämään ryöstöretkestään! - --- Ei hän herkeä... - -Niin olikin laita. Karjalan miehet kehottivat kyllä auttajaansa jo -keskeyttämään tämän tällaisen voittokulun, mutta hänpä käsittikin -tehtävänsä toisin. Hänestä oli koko Karjalan kulma vihollismaata, jonka -väestö oli väkinensä luopunut venäläisestä isännyydestä ja joka nyt -senvuoksi oli masennettava ja kuuliaisuuteen taivutettava. Siksi hän, -kerran vauhtiin päästyään, tahtoi jatkaa valloitustaan, välittämättä -liittoväkensä neuvoista. Siitä sukeusi pian kiivas riita hänen ja -Roponitsan välillä ja vihamiehinä he lopulta erosivat. - -Liperin miehet kiirehtivät silloin suoraan taipaleitten taa kotikyliään -varoittamaan, poistuivat partiojoukosta äskeisten auttajainsa uhkausten -seuraamina. Ja taas tuli siellä kotona pikainen pako kalasaunoille, -taas hätä ja hälinä sitä suurempi, kun kotimiehet eivät aluksi -ymmärtäneet, että heillä oli äskeisten auttajainsa taholta jotakin -peljättävänä. - -Mutta Roponitsa asettui partiomiehineen vartioväeksi oman pitäjänsä -rajalle samoihin vanhoihin murroksiin, joissa ennen oli Ruotsin -vainoojaa vahdittu. Nyt oli tuonnainen auttaja torjuttavana. Ja tosiaan -sinne saapuikin voivatta Feodor Vasiljeff sotaväkineen, -- kiivas -taistelu syntyi äskeisten liittolaisten kesken. Roponitsan täytyi -heikompana kuitenkin väistyä syvemmäs erämaahan, ja voittaja poltteli -nyt Liperin autioiksi hyljättyjä kyliä, kunnes hän vihdoin äskeisten -liittolaistensa, talonpoikaississien, ahdistamana väistyi sieltä -Pielisjokea ylöspäin. - -Kaikki toiveet olivat nyt Karjalassa rauenneet, kaikki käsitteet -käyneet sekasin. Avuttomuuteen vajonnut, toiveissaan pettynyt väestö ei -osannut enää luottaa mihinkään -- koko pohja oli pettänyt! - -Mutta Roponitsa ei sittenkään toimettomaksi heittäytynyt. Hän ahdisteli -yhä äskeisiä auttajiaan. Ja väistyvää vainolaistaan häädellessään -joutui hän siten eräänä päivänä venevalkamaan, josta venäläisjoukko -juuri oli lähtenyt soutamaan. Räsänen, joka vielä kulki "apujoukon" -matkassa, teki juuri harventuneine miehineen viimeisenä venekuntana -lähtöä kaislikon rinnasta. Vihaa kiiluvin silmin, katkera kiukku -sydämessään, seisoivat siinä nyt molemmat karjalaispäälliköt tuokion -vastakkain, -- välimatka vain esti heitä asein toisiaan vastaan -hyökkäämästä. Mutta törmän ja venheen väliä lentelivät edestakaisin -katkerat, syyttelevät sanat: - --- Sinä meidät petit, kun yhteiseltä retkeltä luovuit, huusi Räsänen -venheestään. -- Siitä nyt kotikulmasi palkan sai! - --- Sinä olit alunpitäin karjalaisten kavaltaja, karjasi Roponitsa -vastaan. -- Ryöstäjän tänne auttajaksi toit. - --- Ei minua ole ryöstetty eikä meidän kyliä. Olisit viisaammin -liikkunut sinäkin! - --- Vielä sen apusi tunnet sinäkin, niin liukas kuin lienetkin. Itke -sitten! - -Katkera oli se karjalaispäällikköjen jäähyväistervehdys. Roponitsa -palasi siitä yhtymästä paljaiksi ryöstettyihin kotikyliinsä auttamaan -niiden paenneita asukkaita taas elämisen alkuun. Räsänen taas seurasi -yhä "auttajaansa", sen nyt samotessa itään päin, niinkuin hän toivoi, -pois omille mailleen. - -Mutta retken jatkuessa Pieliseen päin ja sen lähetessä hänen omia -kylärantojaan, rupesi kamala aavistus, Roponitsan jäähyväissanojen -synnyttämänä, kalvamaan hänen äsken vielä ilkahtanutta mieltään. Sillä -hävitys ja ryöstö jatkui ennallaan pitkin jokivartta karjalaisten -kylissä, eikä ollut apua, vaikka hän ne voivatalle yhä uudelleen kuvasi -ystävien ja liittolaisten asuinmaiksi. Mies toisensa perästä karkasi jo -hänen omasta joukostaan, kiirehtiäkseen edeltä varottamaan omaisiaan ja -naapureitaan ja auttamaan heitä pakosaunoille. Hätä ja tuska levisi -siten yhtäkkiä tämänkin vesistön varsille. Karjalaiset hajaantuivat, -kaikki oli sekasortona. - -Ja Räsäsen pahinkin aavistus toteutui. "Apujoukko" kulki edelleen, -mutta siitä vihdoinkin syrjään jättäytyneenä seisoi Luukas Räsänen -eräänä iltana yksin ja avutonna muutaman Pielisjärven rantavaaran -laella, katsellen verestävin silmin, kauhu ja katumus mielessään, -kuinka hänen oman kotikylänsä talot lahden takana paloivat, punaten -hohteellaan syysillan synkän, harmajan taivaan... - - * * * * * - -Vuosia sai kuluneeksi. Pohjois-Karjalan kyliin, sekä Pyhäjärven että -Pielisen puolelle, oli elämä hitaasti ja vaivaloisesti palannut -entiselleen tuon suuren vainokesän jälkeen, joka oli tehnyt koko -Karjalasta autiomaan. Roponitsa oli näinä vaikeina vuosina vanhentunut, -hänen ruskea partansa oli käynyt harmaaksi, mutta vilkkaana ja -neuvokkaana liikkui hän siltä edelleen kotikulmalaistensa keskuudessa, -koettaen heissä ylläpitää elämän rohkeutta ja toivoa. Hän suojeli -sissijoukkoineen yhä edelleen kaukaista maakuntaansa ryöstäjiä ja -verottajia vastaan ja hänen olikin taas onnistunut pitää hätyyttäjät -loitommalla, yrittivätpä he sitten tulla idästä taikka lännestä. Sillä -heimosota jatkui yhä. - -Eräänä talvena oli taas Savosta päin saapunut varottava sanoma, että -siellä uuden linnan seutuvilla varustaudutaan uuteen veroretkeen, ja -kapula oli pantu kiertämään kaikkien vesistöjen varsille, että miehen -talosta tuli saapua metsäkannakselle, vanhoille murroksille, -vastustamaan saapuvaa vihollista. Miehiä kertyikin joka kulmalta -torjumaan uutta, uhkaavaa vaaraa, ja Roponitsa järjesti kokeneena -päällikkönä puolustuksen, hyökätäkseen murrostensa takaa ilveksenä -lähenevän vainolaisjoukon niskaan. - -Viimeisenä hiihtokuntana saapui siihen joukko Pielisen miehiäkin ja -Räsänen oli taas niiden johtajana. Ensi kerran näkivät nyt karjalaiset -päälliköt toisensa tuon suuren surmakesän jälkeen. He tervehtivät -toisiaan loitolta jo kylmästi; puhekkain eivät käyneet, eivät vanhoja -välejään selvittämään. Ahersivat vain kumpikin tahollaan varustustöissä -ja lähettivät miehiään eri suunnille vakoilemaan. - -Eräänä päivänä osuivat he kuitenkin hiihtämään samaa vastamaata -ylöspäin ja silloin virkahti Roponitsa kuivasti: - --- No ei sieltä teiltäpäin nyt enää muuta apuväkeä tule? - --- Ei ole tiedossa, vastasi Räsänen sävyisästi ja pistoksesta -suuttumatta. - --- Taisi tulla tarpeeksi teillekin silloin viime kerralla? - --- Tarpeeksi tuli. - -Se myönnytys erehtyneen puolelta sulatti sydämistä jään, sen he -molemmat tunsivat, vaikkei siitä sen pitempään puhuttu. Mutta heidän -rinnakkain eteenpäin hiihtäessä saapui heitä vastaan hiestynyt -suksimies, jonka kasvoilta säteili vilpitön ilo. Hän kertoi huohottaen -vakoilemalla saaneensa selville, että Savonlinnan joukko oli, -muutamassa Pyhäjärven saaressa päiväkauden levättyään, lähtenyt -palaamaan takaisin. Savolaiset olivat saaneet vihiä siitä, että -karjalaiset olivat varustautuneet lujaan vastarintaan, eivätkä he -senvuoksi uskaltaneetkaan nyt hyökätä metsäkannaksen taa. - -Roponitsa ja Räsänen katsahtivat pikaisesti toisiinsa, ymmärsivät heti -toisensa mietteet ja heidän mielensä tuntui herahtavan äskeistäkin -sulemmaksi. Kotvan kuluttua Roponitsa virkkoi: - --- Jos näin varamme pidämme, eivät vainon miehet ehkä tule tänne -toistekaan. Ja jos yhdessä pysymme... - --- Yhdessä pysymme, se on minunkin sanani, vastasi Luukas siihen -innolla, ikäänkuin hän koko ajan olisi tahtonut saada juuri tuon sanan -toverilleen lausutuksi. - -Ja rinnakkain hiihtivät he murrokselle ilmoittamaan kotikulmalaisilleen -tuon iloisen sanoman. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -JALO VELJESPARI. - -EEVERT JA KUSTAA HORN. - - - "Eevert Horn on jaloimpia sankari luonteita, - joita minkään maan historia voi näyttää." - - K.P. Ignatius. - - "Kustaa Hornin johdolla kehkeysi Suomen armeija - valiojoukoksi, joka siihen aikaan ei löytänyt - vertojaan kuuliaisuudessa, rohkeudessa ja - kestäväisyydessä." - - K.F. Ignatius. - - "Kustaa Horn on minun oikea käteni." - - Kustaa II Adolf. - -Kankaisten Agneta-rouva asteli hiljalleen laajan puiston käytävää -yhdessä kälynsä, Lepaan Kaarina-rouvan kanssa. Nurmikolla vaahterain ja -ikivanhain tammien välissä juoksentelivat heidän tyttärensä kukkia -poimien ja kentältä puiston reunalla, jossa pojat kävivät -leikkisotaa, kuului melua ja hurraamista. Kun molemmat armot ehtivät -käytävän päähän, tapasivat he Agneta rouvan vanhimman pojan, -kahdeksantoistavuotiaan herra Henrikin, joka pikkupoikain leikkiä -seuraten oli istahtanut matalalle kivipenkille ja jutteli vilkkaasti -poikien opettajan, mestari Sigfrid Aaron Forsiuksen kanssa. Nuorin -Kankaisten vallasväen perillisistä, nelivuotias Kustaa, oli jäänyt ison -veljen luo, seuraten jakamattomalla mielenkiinnolla taistelua, jota -Eevert ja Klaus veljien johdolla kävivät alustalaisten poikasista -kokoonpannut, puumiekoilla, pienillä lipuilla, rummuilla ja -katajaselkäisillä jousilla varustetut armeijat. Kentän keskellä oli -kivistä ja turpeista kyhätty Viipurin linna, jota Klaus-veli -parhaillaan puolusti Eevert-veljen hurjia hyökkäyksiä vastaan. - -Rouvat istuutuivat kivipenkille, jonka mestari Forsius jätti heidän -käytettäväkseen, ja kiintyivät seuraamaan linnan vallotusta. -Viisitoistavuotias, tanakkatekoinen ja päivän paahtama Eevert kapusi -juuri poikiensa etupäässä ylös linnan muurille, Klaus-veljen turhaan -kokiessa torjua hänen rynnäkköään. - -"Voi, voi, mimmoinen hurjapää tuo Eevert on!" puhkesi Agneta-rouva -valittamaan. "Minulla on ainainen pelko, että hän taittaa vielä -niskansa noissa leikeissään tai hurjilla ratsastusretkillään." - -"Elkää peljätkö, äiti, mestari Sigfrid ilmaisi äsken meidän -horoskooppimme ja sen mukaan tulee Eevertistä kuuluisa sotapäällikkö", -virkkoi Henrik-herra, kalpean ja hienon näköinen nuorukainen, jonka -ulkomuodosta ja koko olemuksesta näki, että hän oli harrastanut enemmän -opiskeluja kuin poikain sotaisia leikkejä. Hänellä olikin -perinpohjaiset tiedot ja hän oli ehtinyt käydä jo ulkomaillakin -tietojaan kartuttamassa. - -"Todellakin, mestari Sigfrid?" kääntyi Agneta-rouva tuon vaatimattoman -oppineen puoleen, joka ahtaammissa piireissä oli jo tunnettu -astroloogisista tiedoistaan ja ennustajataidostaan. "Oletteko tosiaan -tähdistä lukenut tiedon Eevert-pojan tulevaisuudesta?" - -"Moniahta päivä sitten muodostin horoskoopin kaikille teidän armonne -pojille", vastasi opettaja, "ja kuten herra Henrik sanoi, ilmoitti -Eevertin horoskooppi loistavan sotapäällikön uran. Vaikka hän ei -näytäkään elävän vanhaksi, ehtii hän kuitenkin arvossa ja kunniassa -kohota sangen korkealle ja hänen elontiensä yhtyy hyvin läheisesti -kuninkaalliseen elontiehen." - -Agneta-rouvan kasvoilla näkyi äidillisen ilon ja ylpeyden ilme, kun hän -käänsi katseensa Eevertiin, joka nyt linnan vallattuaan seisoi -hajasäärin muurilla ja huusi alhaalla oleville pojille: - -"Olkoon tämä nyt Narvan linna ja olkaa te ryssiä ja koettakaa vallottaa -tätä meiltä suomalaisilta. Mutta minä sanon jo etukäteen, että siitä ei -tule mitään." - -Ja uudelleen yltyi taistelun meteli pienen leikkilinnan ympärillä. - -"Mutta katsopas tuota", kuiskasi Kaarina-täti ja kälyään kylkeen -nyhjäisten osotti pientä Kustaata, joka jännittynyt ilme totisilla ja -kalvakoilla kasvoillaan sekä sieramet laajentuneina henkeä pidättäen -seurasi taistelun menoa. Näkyi selvästi, kuinka hänen hento vartalonsa -värähteli ja lihakset jännittyivät, kun hän hengessään koetti auttaa -jotakin taistelevista. - -"Jos kenestäkään, niin hänestä kai myös tulee sotilas", jatkoi -Kaarina-rouva. - -"Hänen horoskooppinsa osottaa rataa, joka vie vieläkin korkeammalle ja -kauemmas kuin Eevertin", kuiskasi mestari Sigfrid. "Mainio sotilas -hänestä tulee, vaikka minä niin mielelläni soisin hänestä oppinutta, -sillä hänellä on niin terävä pää. Mutta minkä kohtalojen herra on -tähtiin kirjoittanut kunkin osaksi, se pitää paikkansa." - -"Minun pikku Kustaani!" puhkesi äiti sanomaan hellästi ja ojensi -kätensä saadakseen Kustaan syliinsä, mutta tämä oli niin koko -sielullaan kiintynyt taisteluun, ettei hän huomannut äitinsä kutsuvaa -liikettä. - -"Hän on aina niin kalpea ja totinen", virkahti Kaarina-täti. - -"Se on kenties perintöä siitä, että hän on syntynyt vankilan muurien -sisällä", sanoi äiti ja huoahti menneiden päivien surullisille -muistoille. - -Sotapäällikkö ja valtaneuvos Kaarlo Henrikinpoika Horn oli syyttömästi -joutunut epäluuloisen Juhana-kuninkaan vihoihin ja saanut istua -vankeudessa sekä loppujen lopuksi häväistynä käydä mestauslavalle, -missä hänet kuitenkin armahdettiin. Hänen vankeusaikanaan oli Örbyhusin -linnassa, jonne Agneta-rouva oli seurannut miestään, syntynyt heidän -nuorin poikansa, Kustaa. Tästä johtuvaksi luuli äiti sen miettivän ja -totisen, miltei raskaan ilmeen, joka usein oli nähtävänä hänen -nuorimpansa muutoin niin älykkäillä kasvoilla. - -Tällä välin oli Kustaa-pojan jännitys noussut korkeimmilleen. Hänen -kätensä puristuivat nyrkkiin ja yhtäkkiä lähti hän kuin nuoli -livistämään linnotusta kohti. Äiti huusi häntä nimeltä, mutta taakseen -katsomatta jatkoi hän matkaansa ja katosi yhdessä mylläkässä -temmeltävien poikien keskelle. Täti ja mestari Sigfrid purskahtivat -nauramaan, mutta äiti pyysi hätääntyneenä Henrikiä juoksemaan jälestä -ja tuomaan Kustaan pois, ettei hän siellä suurempain keskellä -loukkaantuisi. - -"Entäs mitä te olette tähdistä lukeneet hänen osalleen, mestari -Sigfrid?" kysyi täti nyökäten päätään Henrikin jälkeen. - -"Häntä odottaa loistava valtiomiehen ura", vastasi oppinut opettaja yhä -yhtä suurella vakuutuksella. - -"Yhä vain loistavia uria, ihanpa minä alan sinua kadehtia poikiesi -vuoksi", virkkoi Kaarina-rouva kälylleen. - -"Vähät muusta, mutta siitä minä olen iloinen, että mestari Sigfrid -ennustaa Kustaa-poikani elävän miehuuden ikään, sillä minä olen -tuntenut ainaista pelkoa siitä, että hän kuolisi varhain", vastasi -Agneta-rouva. - -Meteli linnoituksen luona oli asettunut ja pojat näyttivät alkavan -hajaantua. - -"Taistelu lakkasi, kun diplomaatti ilmestyi näyttämölle", myhähti -Kaarina-täti. "Mutta tuollahan tulee herra veljenikin." - -Hän osotti vainiolle, josta ratsain läheni töyhtöhattuinen iäkkäämpi -herra. Se oli herra Kaarlo Henrikinpoika, joka oli kierrellyt -perintökartanonsa viljelyksiä tarkastamassa. Hän saapui naisväen luo -samaan aikaan kuin pojatkin linnotuksen luota. - -"Sinä pikku karkulaiseni!" torui äiti ja sulki Kustaa-pojan syliinsä. - -Herra Kaarlo Henrikinpoika ei ollut vielä viittäkymmentä täyttänyt, -mutta näytti paljon vanhemmalta. Hänen tukkansa oli ohimoilta jo aivan -harmaa ja viime vuosien katkerat kokemukset olivat luoneet hänen -kasvoilleen raskaan, miltei synkän ilmeen. Juhanan kuoleman jälkeen oli -hän päässyt vankeudesta ja Kaarlo-herttuaan liittyen ottanut jälleen -osaa valtiolliseen elämään. Edellisenä talvena oli hän herttuan ja -Ruotsin säätyjen asiamiehenä tullut Turkuun Klaus Flemingiä -taivuttamaan, mutta riitaantunut kokonaan rautamarskin kanssa. Sen -jälkeen oli hän oleskellut hiljaisuudessa ja levossa täällä -syntymätilallaan. Muutaman päivän kuluttua aikoi hän kuitenkin -perheineen lähteä Viroon, jossa hänellä myöskin oli kartanoita ja josta -hänen puolisonsa oli kotoisin. - -"No, mitäs linnoja te tänään olette vallottanut?" kysyi herra Kaarlo -nuorimmilta pojiltaan. - -Isän laskeutuessa hevosen selästä alkoivat Eevert ja Klaus vilkkaasti -ja yhteen ääneen tehdä selkoa taisteluistaan. Kun he hieman vaikenivat, -pisti Kustaa kättään ojentaen vakavasti väliin: - -"Eivätpä saaneet ryssät Narvaa, kun minä tulin Eevertille avuksi." - -Kaikki purskahtivat nauramaan. - -"Sinä pieni kenraali", sanoi isä hymyillen ja taputti Kustaata -päälaelle. - -Sen jälkeen lähti seurue, rattoisasti jutellen, astelemaan puiston -halki kohti harmaakivistä, ylväästi kohoavaa päärakennusta. - - * * * * * - -"Kas, kas, kuinka kiiltäväksi sinä olet sen taas saanut", virkkoi -kenraali Eevert Horn sotamiespalvelijan ojentaessa hänelle -rintahaarniskan. "Sinä olet kaikin puolin kelpo poika, Eerik, ja minä -teen sinusta varmasti kartanovoudin, jahka me täältä vihollismaasta -kerran pääsemme kotiin. Itsepäinen visakallo sinä tosin olet, mutta -sehän kuuluu kai asiaan, sillä muutenhan meitä ei suomalaisiksi -tunnettaisikaan." - -Juureva ja leveäotsainen sotamies, aito hämäläistä mallia, hymyili niin -että hänen päivettynyt naamansa jakaantui kahtia korvasta korvaan. Hän -ojensi herralleen tuuheatöyhtöistä kypäriä, jonka hän oli yhtä -huolellisesti kiillottanut, mutta tämä ei ottanutkaan sitä vastaan, -vaan alkoi sen sijaan päästellä irti juuri kiinnittämäänsä -rintahaarniskaa. - -"Hittoako minä rupesin näiden alla ennen aikojani hikoilemaan", lausui -hän, "nythän on vielä monta tuntia rymäkän alkamiseen. Menen -tavallisessa puvussa Jaakko-herran luo ja sinä saat kulettaa nuo -varustukseni sotajoukkojen yhtymäpaikkaan Kaprion tiellä. Puen ne -siellä sitten liikkeelle lähdön hetkenä päälle. Mutta missä viipyvät -lipullispäällikköni?" - -Hän astui teltan ovelle ja heitti silmäyksen ruotsalaissuomalaisen -sotajoukon leirialueelle. - -"Ahaa, tuolla ne jo tulevatkin", virkkoi hän itsekseen ja jäi -katselemaan edessään leviävää eloisaa taulua. Vasemmalla lepäsi -matalain rantojensa välissä leveänä ja liikkumatonna Olhavanjoki. -Pitkin rantaa oli teltta teltan vieressä ja niiden välissä kuhisi -kirjavanaan sotilaita. Toisia pulikoitsi joessa ja sieltä kuului -mäikettä ja iloisia huutoja. Etempänä rannalla puuhasi taas osa -sotilaita suurten lauttojen kimpussa. Niillä oli illan tullen tehtävä -valehyökkäys itäistä kaupunginosaa vastaan, samalla kuin pääjoukko -länsipuolella varustautuisi rynnäkköön. Kääntäessään katseensa joesta -oikealle, aukeni hänen eteensä laaja vainio, jonka kaurapellot ja -kaalipenkit sotamiesten hevoset olivat syöneet putipuhtaiksi tai -tallanneet jalkoihinsa. Peltojen takana luikerteli monia mutkia tehden -Novgorodin kaupungin muuri lukuisine tornineen, joista välkehtivät -vartiain piilukeihäät. Sen takaa näkyivät tiheän autereen verhoamina -kirkkojen tornit ja kullatut kupoolit. Kaikki kaupunginportit olivat -visusti suljetut, mutta muurien takaa kuuluva taukoamaton kohina -ilmaisi, että tuon vanhan kauppakaupungin sisuksissa oli eloa ja -kuohuntaa. - -"Helteinen päivä, hyvät herrat, mutta yö meille taitaa tulla vielä -helteisempi", lausui Horn alapäälliköilleen, jotka hikeä otsaltaan -pyyhkien pysähtyivät hänen eteensä. - -"Ensi yönä siis käydään penkomaan tuota ampiaispesää?" kysyi Henrikki -Maununpoika Spåre, viitaten kaupunkia kohti. - -"Niin on tarkotus", vastasi Horn. - -"Mielelläänpä nämä laiskan päivät jo jättääkin", arveli Spåre. "Kaksi -viikkoa on tässä helteessä jo lojuttu, ainoana työnä kortinpeluu. -Tympäistä alkaa jo sekin, varsinkaan kun ei ole millä siinä lomassa -kaulaansa kastaisi. Senkin puolesta minä olen hyvin taipuisa -tunkeutumaan tuonne kamasaksain pesään, sillä arvatenkaan siellä ei ole -puutetta oluesta eikä viinistä." - -"Votkaa siellä on aivan varmasti", naurahti Horn ja kehotti upseereja -astumaan teltan suomaan siimekseen. - -Lukuunottamatta nuorta Klaus Kristerinpoikaa, joka oli Hornin -sukulainen Joensuun haarasta, olivat kaikki nämä upseerit esimiestään -iäkkäämpiä, suorasukaisia sotilaita alemman aateliston piiristä. -Huolimatta siitä, että he vanhasta tottumuksesta suhtautuivat hyvin -tuttavallisesti nuoreen esimieheensä -- Eevert Horn oli vasta -kolmikymmenvuotias -- tunsivat he häntä kohtaan kuitenkin suurta -kunnioitusta. Sillä paitsi että Horn kuului maansa ensimäiseen sukuun, -oli hän kokonaisella sarjalla loistavia voittoja ehtinyt jo taata -itselleen loistavan sankarimaineen. Samalla oli hän iloisen luonteensa, -oikeudentuntonsa ja lempeytensä takia koko sotajoukon suosiossa. - -Kun upseerit olivat istuneet, antoi Horn heille ohjeensa. Heidän tuli -viedä osastonsa yksitellen ja huomaamatta ensimäisen metsäsaarekkeen -taa Kaprion tielle. Siellä tarkastaisi hän joukot sitten myöhemmin -illalla. Puoliyön lähestyessä ryhdyttäisiin yleiseen rynnäkköön. - -"Ja nyt juomme maljan aseidemme menestykseksi", lopetti Horn ja kohotti -viinisarkan, jommoisen Eerik hänen viittauksestaan oli täyttänyt -kullekin upseereista. "Olkoon tämä esimakuna siitä juhlasta, mikä teitä -odottaa tuolla muurien takana." - -Kun maljat oli tyhjennetty, nousi Horn, sitoi miekan vyölleen ja astui -ulos. Upseerien lähtiessä takaisin leiriä kohti nousi hän ratsunsa -selkään ja käyten ajaen suuntasi kulkunsa sitä komeata telttaa kohti, -joka seisoi etempänä joen rannalla ja jonka huipulla liehui Ruotsin -lippu. Siinä piti majaa hänen kahta vuotta nuorempi sankaritoverinsa ja -hyvä ystävänsä, koko sotajoukon ylin päällikkö Jaakko de la Gardie. Kun -Horn lähestyi telttaa, ilmestyivät sen oviaukkoon nuoren sotamarsalkan -päivän paahtamat, luisevat kasvot. - -"Kas, siinähän sinä jo olet, Ivergorn", huudahti de la Gardie, käyttäen -ystävästään tuota armeijassa käytäntöön tullutta venäläistä -nimenväännöstä. "Mutta katsohan, mitä tuo on?" - -Hän osotti muutamia sankkoja savupatsaita, jotka kohosivat joen -itärannalla olevan etukaupungin kohdalta. - -"Venäläiset ovat nähtävästikin sytyttäneet Pyhän Antoniuksen luostarin -palamaan, vaikeuttaakseen meidän hyökkäystämme." - -"Ahaa, he luulevat siis todellakin vaaran siltä taholta heitä uhkaavan. -Mainiota!" - -"Näytätpä, veliseni, sangen tyytyväiseltä", huomautti Horn heidän -telttaan astuessaan. - -"Enkö olisi tyytyväinen, kun viimeinkin pääsemme iskemään. -Neuvotteleminen näiden moskovalaisten kanssa on minusta paljon -tukalampaa kuin avoin taistelu." - -"Mutta ei sekään ole minusta kaikista mukavinta", arveli Horn. -"Taisteleminen harjautumattomia joukkoja vastaan on minusta aina -tuntunut hieman siltä kuin pieksäisi suurta villasäkkiä. Ja se ei -oikein tyydytä kovakouraista sotilasta." - -"Hm, voitpa olla oikeassa. Mutta nyt me joka tapauksessa hakkaamme niin -että villat pölisee." - -"Itämerestä me ainakin aitaamme heidät erilleen. Maljasi sen asian -päälle!" - -"Käyköön niin! Maljasi!" - -He maistoivat viiniä ja jatkoivat sitten keskustelua siihen keveään ja -tuttavalliseen tapaan, johon he toistensa seurassa olivat tottuneet. -Vaikka he olivat kilpaveikkoja kunnian ja sankarimaineen tiellä, ei -heissä huomattu koskaan hiventäkään kateutta tai eripuraisuutta. -Päinvastoin olivat he valmiit kiivaasti puolustamaan toistensa kunniaa, -milloin kadehtijat ja panettelijat pyrkivät jompaakumpaa alentamaan. Ja -niinpä nämä sotajoukon kaksi ensimäistä miestä muodostivat siinäkin -suhteessa jalon sankariparin. - -Kun ulkomaalaisten palkkasoturien päälliköt, Popler ja Cockburn, olivat -saapuneet ylipäällikön telttaan, valmistettiin lopullinen ja -yksityiskohtainen hyökkäyssuunnitelma. - -"Jos kaikki käy, niinkuin nyt olemme suunnitelleet, niin suuri Novgorod -on päivän koittaessa meidän", lausui de la Gardie lopuksi. - -"Se on oleva meidän", sanoi Horn, ruskeissa, eloisissa silmissään -vakuuttava ilme. - -"Sitä en epäile, varsinkin kun kuulen sinun sitä vakuuttavan", lisäsi -de la Gardie. - -He joivat yrityksen menestykseksi ja nousivat sitten rattaille -mennäkseen hyökkäysjoukon kokoontumispaikalle. Kului vielä joitakin -tunteja kaikenlaisiin loppuvalmistuksiin. Puoliyö oli jo käsissä ja -pimeys oli käärinyt joukot verhoonsa, kun annettiin merkki liikkeelle -lähtöön. Kuljettiin eteenpäin mitä suurinta hiljaisuutta noudattaen. -Olhavan itäpuolella loimottivat yhä tulipalot ja sieltä kuului -taistelun melua, mutta läntinen kaupunginosa oli pimeän peitossa. -Puolen virstan päässä muurista sai ryntäysjoukko pysähtyä ja ainoastaan -kaksi pienempää osastoa lähti pimeän päässä hiljalleen hiipimään -eteenpäin. Etummaisen joukon miehet kuljettivat mukanaan hirsiä ja -lankkuja, joista he perille päästyään kyhäsivät leveän sillan sen -vedellä täytetyn kaivannon yli, joka kierteli pitkin muurin juurta. He -onnistuivat suorittamaan työnsä muurilla liikkuvain vartiain -huomaamatta mitään. Vasta kun toinen osasto oli kulkenut yli ja ryhtyi -muurin juurelle asettelemaan petardia, räjähdyskonetta, älysivät -vartiat jotakin tavatonta olevan tekeillä ja nostivat hälytyksen. -Kuului torventoitotuksia, laukauksia pamahteli ja alhaalla -työskentelevien miesten päälle sateli kiviä ja keihäitä. Mutta he -suojelivat itseään vartavasten laitetuilla katoksilla ja saivat työnsä -onnellisesti päätökseen, minkä jälkeen he kiiruusti vetäytyivät kauas -kaivoksen taakse. Petardin ääressä sihisi ja räiskyi ja ylhäällä -muureilla synnytti pakokauhu suuren mellakan. Vielä monias hetki ja -maata tärisytti hirveä pamaus. Näytti aivankuin kaivannon reunalla -olisi tapahtunut tulivuoren purkaus, joka viskasi ilmaan kokonaisen -muurinosan, mikä sitten sorana ja yksinäisinä kivinä satoi kauas -ympäristöön. - -"Tie on avattu, nyt eteenpäin kuin myrskyn siivillä!" huusi Horn -suomalaisilleen. "Pitäkää varanne, etteivät ulkomaalaiset ehdi ennen -meitä." - -Syntyi huima kilpajuoksu muurinaukkoa kohti, jota valaisivat muutamat -sen läheisyydessä palamaan syttyneet puiset varastohuoneet. Etummaisina -kulkivat suomalaiset, ensin Hornin, sitten de la Gardien johtama -osasto. Ulkomaalaiset palkkasoturit seurasivat ihan kintereillä. Kaikki -eivät mahtuneet aukosta ja siinä oli syntyä sekasorto. Sotamiehet -kiroilivat ja tyrkkivät toisiaan, päälliköt karjuivat. Mutta ylimmät -päälliköt saivat palautetuksi järjestyksen ja osa miehistä sai kiivetä -muurin yli rynnäkkötikapuita myöten, joita ylipäällikön käskystä oli -varattu mukaan. Torvien räikkyessä ja hurraata huutaen samosivat -hyökkääjät hämmästyneeseen kaupunkiin, jota eri tahoilla loimottavat -tulipalot valaisivat. - -Ainoastaan pienempiä vartiojoukkoja oli kaduilla siellä ja täällä. Ne -joko pakenivat suinpäin tai tulivat maahan hakatuiksi. Horn samosi -joukkoineen Kaprionportilta johtavaa valtakatua pitkin sille avaralle -torille, joka hevosenkengän muotoisena levisi linnoituksen edustalle. -Vasta täällä kohtasi hän huomattavampaa vastarintaa. Mutta kauan ei -taistelu kestänyt. Eri kaduilta syöksyi yhä uusia ruotsalaisjoukkoja -torille. Niiden hurjasti päälle käydessä peräytyivät sekasortoiseksi, -päättömäksi laumaksi sulloutuneet vastustajat virtaa kohti, johon torin -itäinen perukka päättyi. Heillä ei ollut aikaa asettua veneisiin tai -lautoille ja joukottain nielivät heitä virran aallot. - -Koko kaupunki oli hädän ja sekasorron vallassa. Joka puolelta kaikui -torventoitotusten ohella huuto ja meteli. Se jatkui senkin jälkeen, kun -vastarinta kaikkialla oli jo lakannut, sillä voittajat olivat ryhtyneet -ryöstämään kaupunkia. Sehän kuului asiaan sen aikaisessa sodankäynnissä -ja tästä oikeudestaan eivät palkkasoturit tahtoneet millään hinnalla -luopua. de la Gardie oli joukoille antanut ankarat määräykset, että -vaimoja ja lapsia sekä yleensä aseettomia oli säästettävä. Mutta oli -hyvin vähän toiveita -- sen tiesivät ylimmät päälliköt vanhasta -kokemuksesta --, että sotilaat ilman muuta noudattaisivat näitä -määräyksiä. Sen tähden lähtivät he pienten ratsuväkiosastojen kanssa -risteilemään kaupungille, estääkseen väkivallantekoja ja pitääkseen -yllä järjestystä... Muutaman suuren kivitalon pihalta kuuli Horn sivu -ratsastaessaan vihlovia hätähuutoja ja lasten parkunaa. Hän ajaa -karahutti miehineen murskatun portin sirpaleiden yli ja näki edessään -tuohusten valaisemalla pihalla suuren, yhteensulloutuneen joukon -puolipukeisia naisia, lapsia ja vanhuksia, joita hosui ja ahdisteli -parvi skotlantilaisia palkkasotureita. Muuan naisista oli saanut jo -surmansa, koettaessaan nähtävästi suojella lastaan, ja erästä toista, -jolla oli verhonaan vain pelkkä liinapaita, kiskoi muuan sotilas -tukasta puoleensa. - -"Pois kätesi siitä naisesta, senkin hirtehinen!" karjasi Horn. - -Kun sotamies ei mielinyt totella, suhahti Hornin miekka huotrasta ja -välkkyi miehen pään yllä. Säikähtyneenä jätti tämä saaliinsa ja -mutisten, niska kyyryssä vetäytyi syrjään. - -"Paikalla ulos pihasta!" ärjäsi Horn skotlantilaisille ja kun he -alkoivat kiroilla, etteivät he muka tottele muita kuin omaa -päällikköään, lausui Horn lyhyen komentosanan miehilleen, jotka -seuraavassa tuokiossa ratsastivat nurin joukon skotlantilaisia. -Muutamat näistä saivat surmansa ja toiset syöksyivät kadulle. - -"Se on Ivergorn, Ivergorn", huusivat pihaan paenneet kaupunkilaiset, -heittäysivät polvilleen, ojentelivat käsiään Hornia kohti ja peittivät -hänet kokonaisella siunausten ja kiitosten tulvalla. Niin, niin, kyllä -he olivat kuulleet Ivergornin lempeydestä, kuinka hän oli monesti -pelastanut turvattomia sotamiesten käsistä. - -Horn lausui heille muutamia rohkaisevia sanoja, jätti portille osan -miehiään vartioiksi, ettei pihaan pääsisi uusia väkivallantekijöitä, ja -riensi sitten eteenpäin sille suunnalle, jonne uudet avunhuudot häntä -kutsuivat... - -Päivän valjetessa kohtasi Horn sotaveikkonsa de la Gardien torilla, -jonne torvet kutsuivat hajaantunutta sotajoukkoa. - -"Onnittelen sinua tästä uudesta helmestä voittojesi sarjassa!" lausui -Horn toverinsa kättä puristaen. - -"Yhtä kirkkaana helmenä loistaa tämä sinun omien voittojesi rivissä, -sillä sinäpä ensimäisenä tunkeusit kaupunkiin", vastasi de la Gardie. -"Sitäpaitsi ei helmemme ole vielä aivan valmis." - -Hän viittasi linnoitusta kohti, jonne osa sotaväkeä sekä kaupungin -ylhäisimmät henkilöt olivat onnistuneet sulkeutumaan. Pitkin muurin -harjaa näkivät he hiljalleen etenevän joukon messupukuisia pappeja, -etupäässään metropoliitta Isidoras. Laulaen messua kantoivat he -korkealla suuria pyhimysten kuvia, joiden jalokivet ja kultaukset -kimaltelivat nousevan auringon säteissä. - -"Katsopas, ne aikovat aidata meidät tänne ulkopuolelle", sanoi Horn. -"Mutta ennen iltaa me olemme siellä sisällä, vai mikä on sinun -mielipiteesi?" - -"Niin, ennen päivän laskua pitää meidän lippumme liehua tuon suurtornin -huipussa." - -He ratsastivat kumpikin taholleen, ryhtyäkseen valmistelemaan -lopullista rynnäkköä. - - * * * * * - -Kun eräänä heinäkuun päivänä v. 1615, siis neljä vuotta Novgorodin -valloituksen jälkeen, siirrymme Pihkovan muurien edustalle, -Peipusjärven kaakkoiskulmaan, leviää silmäimme eteen sangen eloisa -taulu. Lujia vallituksia, telttoja, kuormavankkureita, hevosia ja -miehiä näkyi kaikkialla niillä avarilla kentillä, jotka ympäröivät -kaupunginmuureja. Patterit suitsuttivat yhtä mittaa tulta ja savua ja -helteinen ilma värisi taukoamattomasta kanuunain jyrinästä. Useampaan -kertaan oli tämän pitkällisen sodan aikana koetettu jo Pihkovaa -vallottaa, mutta aina yhtä turhaan. Muutamia viikkoja sitten oli -Eevert Horn, joka pari vuotta aikaisemmin oli korotettu sotamarsalkan -arvoon sekä samalla nimitetty useiden valloitettujen linnojen -ylikäskynhaltijaksi, tuonut jälleen sotajoukon Pihkovan edustalle. -Vähän myöhemmin oli itse kuningaskin, nuori Kustaa Aadolf, saapunut -leiriin oppiakseen sotataitoa noiden mainioiden kenraalien, Hornin ja -de la Gardien, johdolla. "Venäläistä täytyy pitää lämpimänä, tarjota -rauhaa toisella ja miekkaa toisella kädellä", oli kuningas sotajoukon -katsastuksessa lausunut ja kaupunki oli suljettu lujan piiritysrenkaan -sisään. Ja päivä päivältä lähenivät nyt piirittäjäin patterit -kaupunkia, samalla kuin heidän tulensa kävi yhä tuhoisammaksi. - -Uteliaasti silmäili tätä Pihkovan edustalle leviävää näyttämöä se nuori -aatelisjunkkari, joka parin seuralaisen saattamana hiljalleen -ratsastaen läheni pitkin Narvan tietä. Hän oli puettu yksinkertaiseen, -mutta siroon ja aistikkaaseen kenttäpukuun ja sivulla riippui raskas -lyömämiekka. Hänen teräväpiirteisillä kasvoillaan oli vakava ilme, -vaikka hän näyttikin vielä sangen nuorelta. Ehdittyään leirialueen -sisälle pysäytti hän ratsunsa erään sotilasryhmän luo ja tiedusti, -missä sotamarsalkka Hornia saattoi tavata. Sotilaat ilmoittivat -sotamarsalkan olevan teltassaan ja neuvoivat, missä se oli -löydettävissä. Nuorukainen jatkoi matkaansa ja tultuaan asianomaisen -teltan edustalle hyppäsi hän satulasta ja jättäen ratsun seuralaistensa -huostaan astui kursailematta sisään. - -Teltassa istuivat Horn ja de la Gardie kumartuneena Pihkovan -pohjapiirustusten yli, jotka oli levitetty pienelle pöydälle heidän -väliinsä. - -"Nyt minulla on se selvillä", huudahti Horn kiihkeästi. "Jos se pannaan -täsmällisesti toimeen, niin Pihkova on ennen huomisiltaa meidän. -Katsohan..." - -Tuntiessaan käden olkapäällään käännähti hän äkkiä, kavahti ylös -telttatuoliltaan ja huudahti hämmästyneenä: - -"Quid, puer Gustavus!" - -"Ego ipse", vastasi nuorukainen hymyillen. - -He syleilivät toisiaan, minkä jälkeen Horn de la Gardie'hin kääntyen -lausui: - -"Tämä on nuorin veljeni Kustaa, minun rakas oppilaani entispäiviltä ja -senpä vuoksi kielelleni herahtivatkin heti latinalaiset sanat." - -"Tunsin heti ulkonäöstä", sanoi de la Gardie ja puristi voimakkaasti -Kustaan kättä. - -"Niin, entinen oppilaani, sillä minäpä se isämme kuoltua toimin pikku -Kustaamme ylimpänä koulumestarina. Mutta nyt pystyisit sinä varmaan -vuorostasi opettamaan minua, sillä olethan jo vuosikausia ollut -ulkomailla tietoja ammentamassa. Annahan kuulua, missä kaikkialla sinä -olet tiedonpuun hedelmiä poiminut?" - -"Viimeksi olen opiskellut Tübingenin yliopistossa", vastasi Kustaa, "ja -sitä ennen vietin joitakin aikoja Rostockissa ja Jenassa. Mutta sitten -päätin tulla jälleen sinun kouluutettavaksesi." - -"Aiot siis sotilaaksi. No tervetuloa joukkoomme, kyllä täällä mies -tappelemaan opetetaan. Mutta et kai Saksasta ole suoraan tänne tullut?" - -"Ei, tulen Suomen kautta. Viikon päivät viivähdin vanhoilla -leikkitantereilla Kankaisissa." - -"Ah, ne Kankaisten leikkitanteret", keskeytti hänet vanhempi veli -heltyneenä. "Oliko vielä ehyenä se leikkilinnoitus siellä puiston -ulkosyrjällä? Muistatko kun sinä kerran tuon korkuisena juoksit sinne -auttamaan minua venäläisiä vastaan?" - -"Muistan kyllä ja entisellään oli linnakin, vaikka hiukan masentuneena. -Istuin sen vallilla ja siinä syttyi minuun vahva kaipaus päästä tänne -sotakentälle." - -"Sinä tulit siis nyt todellisuudessa auttamaan minua moskovalaisia -vastaan. Niinpä tervetuloa vielä kerran. Mutta kuinka voivat omaisemme -siellä kotona?" - -"Veljemme ja sisaremme lähettävät sinulle rakkaimmat tervehdyksensä ja -ennen kaikkea tietysti sinun Margareettasi. Kas tässä on häneltä kirje. -Hän voi hyvin, samoinkuin pikku Kustaa." - -Sillä aikaa kuin Eevert-veli syventyi hehkuvin poskin lukemaan nuoren -vaimonsa kirjettä, alkoi de la Gardie kysellä Kustaalta ulkomaan -kuulumisia. - -"Ja nyt te siis aiotte jäädä tänne meidän asekumppaniksemme", virkkoi -de la Gardie lopuksi. - -"Niin, ainakin jonkun aikaa olen aikonut viipyä täällä", vastasi -Kustaa, "mutta suoritettuani täällä niin sanoakseni alkeiskurssin -sotataidossa, olen päättänyt mennä Alankomaille Oranian prinssi -Moritzin kouluun." - -"Kas siinä teette oikein", huudahti de la Gardie, "minä olen käynyt -saman koulun ja menestyksestäni soturialalla saan hyvin paljon kiittää -Oranian Moritzia." - -Heidän puhelunsa keskeytyi, sillä samassa lennähti teltan esivaate -syrjään ja sisään astui pitkän solakka nuori mies, jolla oli -kotkannenä, vaaleat hiukset ja sinisissä silmissä uljas säihky. Hänen -polussaappaansa olivat vahvan pölykerroksen peitossa, josta päättäen -hän juuri tuli pitemmältä ratsastusretkeltä. Herrat teltassa kavahtivat -seisoalleen ja kumarsivat tulijalle, jonka Kustaa heti ensi -silmäyksellä tunsi kuninkaaksi. - -"Olen tehnyt ratsastusretken ympäri kaupungin ja koettanut keksiä -jonkun heikon kohdan, josta voisi yrittää rynnäkköä, mutta turhaan", -lausui kuningas tyytymättömällä äänellä. "Niin ollen meidän täytyy -tyytyä jatkamaan piiritystä, kunnes kaupunki heltiää kuin kypsä omena -kantimistaan." - -"Teidän Majesteettinne, sallitteko minun esittää keinon, joka -toimeenpantuna saattaa Pihkovan avaimet Teidän Majesteetillenne ennen -huomisiltaa?" lausui Eevert Horn, joka tuskin oli malttanut kuunnella -kuninkaan sanoja loppuun. - -"Todellako, todellako?" huudahti kuningas leimuavin silmin. "Jos puhut -totta, niin... mutta annahan meidän ensin kuulla suunnitelmasi." - -Kaikki kumartuivat nyt kartan yli, Eevert Hornin ryhtyessä innokkaasti -selvittämään suunnitelmaansa, joka oli seuraava: "kaupungin eteläisen -portin edustalla oli vielä aukko piirityslinjassa. Sinne piti nyt ensi -yön aikana asettaa vallinkaivajia ja näille suojelusjoukko, mutta -ainoastaan mahdollisimman pieni. Nähdessään päivän valjetessa heidän -vaarallisen puuhansa, nähdessään vartiajoukon pienuuden ja nähdessään -lisäksi, että meidän leirimme on vielä unen vallassa, herää heissä -vastustamaton halu tehdä uloshyökkäys. He tekevät sen äkkiarvaamatta, -meidän vartiajoukkomme peräytyy taistellen tähän metsikköön saakka, -siellä on väijyksissä suurempi meikäläinen joukko, joka yhtäkkiä -ympäröi uloshyökkääjät ja ottaa heidät vangiksi. Heiltä riistetään -nopeasti puvut ja muut varustukset, meidän miehemme pukevat ne ylleen, -nousevat heidän ratsuilleen ja lähtevät meikäläisten ahdistaessa -peräytymään takaisin kaupunginporttia kohti. Perille tultuaan valtaavat -he portin, meillä on leirissä kaikki valmiina nopeaa hyökkäystä varten -ja... loppu selviää kyllä itsestään." - -"Mikä nerokas tuuma!" huudahti kuningas. "Ja kuitenkin niin -yksinkertainen. Oikea Kolumbuksen muna!" - -"Mutta salliiko Teidän Majesteettinne meidän yrittää sen toimeenpanoa?" - -"Että josko sallin? Teillähän, hyvät herrat, täällä on -toimeenpanovalta, minähän olen vain teidän kuuliainen oppilaanne ja -palan halusta päästä mukaan huomiseen leikkiin." - -"Siinä tapauksessa minä otan vapauden asettaa vallinkaivajat pimeän -tultua työhön", sanoi Horn. "Itse asetun sitten aamun tullen pienen -joukon kanssa heitä vartioimaan." - -"Mutta ole varovainen, sillä sinun henkesi on minulle kalliimpi kuin -koko Pihkovan kaupunki", varotti kuningas. - -Tätä sanoessaan kiintyi hänen katseensa ensi kerran Kustaa Horniin. -Evert-veli ehätti esittämään hänet ja Kustaa kumarsi syvään, ilmottaen -samalla tulleensa tarjoamaan miekkaansa hänen majesteettinsa -palvelukseen. Kuningas katsoi likinäköisillä silmillään häntä hetkisen -ääneti ja tarkkaavasti, ojensi sitten kätensä ja lausui: - -"Teistä on kehittyvä suuri sotapäällikkö, minä näen sen ja toivotan -teidät tervetulleeksi joukkoomme. Veljessänne tässä teillä on -oivallinen opettaja." - -Tämän jälkeen kyseli kuningas yhtä ja toista Kustaan opinnoista ja -ulkomaanmatkoista. Hän tuli yhä tyytyväisemmäksi nuoreen -sotilastarjokkaaseen ja taputtaen häntä olkapäälle lausui lopuksi: - -"Todellakin, minä toivon teistä hyvin paljon." - -Kun huomisen yrityksen valmisteluista oli lähemmin sovittu, varotti -kuningas vielä Hornia huolehtimaan omasta turvallisuudestaan, minkä -jälkeen hän de la Gardien seuraamana lähti teltasta. Kustaa Horn, jonka -sydämen nuori kuningas oli ehtinyt jo vallottaa, teki hiljaisessa -mielessään lupauksen pysyä elämänsä loppuun uskollisena tuolle -miehelle, sillä hänpä jos kukaan, päätteli hän, kykeni kohottamaan -isänmaansa valtaan ja kunniaan. - -Oli vielä täysi pimeä ja Kustaasta tuntui, että hän oli ihan juuri -saanut unen päästä kiinni, kun häntä joku ravisti hereille. Teltassa -paloi kynttilä ja hän näki vuoteensa vieressä vanhemman veljensä, jonka -kanssa hän oli kotikuulumisista ja lapsuuden muistoista jutellut -pitkälle sivu puolen yön. - -"On jo aika lähteä liikkeelle", sanoi Eevert. "Niin, niin, veliseni, -täällä täytyykin tottua spartalaisiin tapoihin." - -Kustaa näki teltassa muutamia upseereita, joiden keskellä Eevert-veli -juuri pukeutui sotamarsalkan asuunsa. - -"Eiköhän olisi viisaampi ottaa yksinkertaisempi puku", huomautti eräs -upseereista. "Tuo marsalkan asu vetää liiaksi puoleensa vihollisten -luoteja." - -"Minä yhdyn samaan neuvoon", sanoi Kustaa, "sillä juuri kun sinä -herätit minut, näin minä jotakin sellaista, joka kehottaa sinua olemaan -varuillasi." - -"Hmh, ja mitä sinä sitten näit?" - -"Siitä en ole itsekään selvillä, sillä äkillinen herätys rikkoi -unikuvan. Mutta jotakin hyvin selvää ja kohtalokasta se oli ja sinä -olit sen keskuksena. Tunnen vieläkin mieleni raskaaksi sen johdosta." - -"Tiedäthän, että joka untaan uskoo, se varjoaan pelkää", vastasi Eevert -iloisesti. "Minä tunnen mieleni niin keveäksi ja kirkkaaksi kuin olisi -tämä hääpäiväni huomen. Siksi tahdonkin pukeutua sotamarsalkan asuuni." - -Teltan edessä odotti viiskymmenmiehinen joukko, jonka etupäähän -veljekset asettuivat, lähtien ääneti ratsastamaan määrätylle paikalle. -Siellä olivat vallinluojat täydessä työssä. Aamu alkoi valjeta ja -sotamarsalkan käskystä pantiin vartiojoukon hevoset kentälle liekaan. -Miehet asettuivat pienissä ryhmissä sinne tänne loikoilemaan tai -pelaamaan, että syrjästä katsojalle kaikki näyttäisi niin huolettomalta -kuin suinkin. Keskustellessaan veljensä kanssa piti Eevert lakkaamatta -silmällä kaupunginmuuria. - -"Ne ovat panneet merkille tämän nousemassa olevan varustuksen", sanoi -hän, "ja kaikesta päättäen siellä on jotakin tekeillä." - -Kustaa käänsi myöskin katseensa kaupunkia kohti ja näki vilkasta -liikettä muureilla, joita ensimäiset auringonsäteet juuri alkoivat -punata. Samassa pudotettiin eteläportin edessä oleva laskusilta alas ja -jykevät portin puoliskot lennähtivät auki. Pitkä jono ratsumiehiä -suoltui ulos portista, levittäysi laskusillan yli tultuaan rintamaksi -ja alkoi täyttä karkua kiitää puolivalmista patteria kohti. Mutta -Eevert Hornkin oli jo satulassa, komentaen pienen joukkonsa rintamaan -patterin eteen. Vallinluojain käski hän kiiruimmiten vetäytyä metsikön -takalaitaan. - -Kustaa oli asettunut veljensä rinnalle keskustaan. Ennenkuin joukot -törmäsivät yhteen, näki hän vihollisten päällikön yhtäkkiä pidättävän -ratsunsa ja ojentavan suuren pistoolinsa Eevertiä kohti. Kustaa -kannusti ratsuaan ja samalla hetkellä kuin hänen miekkansa lävisti -vihollisen, laukesi tämän pistooli. Kustaa silmäsi pikaisesti taakseen -ja näki veljensä horjahtavan satulassa sekä sitten, sammuva katse -häneen luotuna, luisuvan hervotonna maahan. - -"Suojelkaa sotamarsalkkaa, hän on haavoittunut!" huusi Kustaa miehille. - -Itse ei hän päässyt paikalta liikahtamaan, sillä joka puolelta tunkivat -viholliset päälle ja hänellä oli täysi työ torjuessaan heidän iskujaan. -Hän sai useita lievempiä haavoja ja oli jo vähällä joutua vangiksi, -mutta silloin kääntyivät viholliset yhtäkkiä pakoon. Metsikössä -väijyksissä olevan joukon päällikkö oli huomannut sotamarsalkan -kaatumisen ja arvaten koko suunnitelman sen kautta menneen yhtäkkiä -myttyyn oli hän komentanut joukkonsa patterin luona taistelevien -avuksi. Tämä odottamaton apuväki se sai vihollisen niin yhtäkkiä -pakenemaan. Melkein puolet heistä jäivät kentälle makaamaan, loput -pelastuivat muurien suojaan ja portti sulkeutui nopeasti heidän -takanaan. - -Päästyään ahdingosta laskeusi Kustaa kiiruusti satulasta ja riensi -veljensä luo, joka suoraksi ojentuneena makasi selällään maassa. -Polvistuessaan hänen viereensä ja tunnustellessaan sydäntä huomasi hän -elämän veljestään jo paenneen. Konemaisesti sulki hän vainajan silmät -ja jäi sitten sekavin mielin tuijottamaan noihin kalpeihin kasvoihin, -joilla vielä kuvastelihe se iloinen hymy, mikä niillä oli koko aamun -karehtinut. - -Kun Kustaa vihdoin kohotti päätään, näki hän ympärillään paljastetuin -päin kuninkaan, de la Gardien ja joukon ylempiä upseereita. Kaikkien -kasvoilla oli vakava ilme ja kuninkaan silmät olivat kyynelissä. Kuin -unen läpi kuuli Kustaa hänen lausuvan: - -"Isänmaa on tänään menettänyt yhden jaloimmista pojistaan. Jumala -tietää, että minä olisin ennemmin uhrannut puolet voitoistamme kuin -menettänyt hänet. Mutta hän on kaatunut sankarina ja hänen muistonsa on -meille pyhä." - -Leiristä oli tuotu paarit ja kuninkaan viittauksesta nostivat sotilaat -vainajan niiden päälle. Kuningas peitti ruumiin lipulla ja kantajat -lähtivät liikkeelle leiriä kohti. Äänettöminä, paljain päin astelivat -perässä kuningas ja upseerit. Lähinnä paareja kulki Kustaa. Hän siveli -kädellä otsaansa ja mietti, oliko tämä totta vai pahaa unta. Sekavana -kohinana kuului kaupungista soittoa ja riemunhuutoja. Siellä oltiin jo -selvillä, että pelätty Ivergorn oli kaatunut ja riemuittiin tälle -ruotsalaisten kärsimälle suurelle tappiolle. - - * * * * * - -Vasta seuraavana kesänä olivat Eevert Hornin juhlalliset hautajaiset -Kankaisissa. Kuninkaan ja suuren saattojoukon läsnäollessa kätkettiin -tuo kolmikymmennenvuotias sotamarsalkka, jonka poismeno sai sekä -ylhäiset että alhaiset vuodattamaan kaipauksen kyyneliä, voittamiensa -lippujen suojaan Kankaisten perhehautaan. Myöhemmin muutettiin hänen -ruumiinsa Turun tuomiokirkkoon Tavastien hautakuoriin, jossa marmorinen -muistomerkki esittää täydessä koossa Eevert Hornia ja hänen puolisoaan, -Margareeta Finckeä. Kuorin ikkunassa näkyvä lasimaalaus esittää Kustaa -II Adolfia seisomassa Eevert Hornin paarien ääressä. - -Vuosi sen jälkeen kuin Eevert Horn oli saatettu isiensä hautakammioon, -päättyi pitkällinen Venäjän sota, jonka jokaisella lehdellä tapaamme -Eevert Hornin nimen. Hänen vanhin veljensä Henrik, joka tällä välin oli -valtiomiesurallaan ehtinyt kohota korkealle, otti Ruotsin puolesta -ensimäisenä miehenä osaa Stolbovan rauhanneuvotteluihin, huolehtien -siten niiden voittojen hedelmistä, joilla nuorempi veli oli nimensä -ikuistanut. - -Tällöin oli nuorin veli, Kustaa Horn, viettänyt kaksi vuotta -Alankomaissa, missä hän Morits Oranialaisen johdolla taisteli -espanjalaisia vastaan. Kohta Eevertin kuoleman jälkeen oli hän raskain -mielin jättänyt Pihkovan leirin ja lähtenyt takaisin ulkomaille. -Kokonaista neljä vuotta viipyi hän Oranian prinssin koulussa. Sen -jälkeen matkusteli hän vielä Ranskassa ja Italiassa, yhä vain -opiskellen ja täydennellen oivallista kielitaitoaan, mistä hänellä -myöhemmin soturina ja valtiomiehenä tuli olemaan suurta hyötyä. Kun hän -tämän jälkeen kuudenkolmattavuotiaana palasi kotiin, oli hänellä vankka -opillinen perusta, jolle saattoi rakentaa suuren tulevaisuuden. Ja -nopeasti, aste asteelta, hän tämän jälkeen alkaakin yletä, päätyen -kuninkaan ensimäiseksi mieheksi. - -Palvellessaan aluksi hovissa kuninkaan kamariherrana voitti hän -vilpittömällä ja suoralla luonteellaan sekä syvillä tiedoillaan -hallitsijansa täyden luottamuksen ja ystävyyden. Senpä vuoksi uskoikin -Kustaa Aadolf hänet asiamiehekseen ryhtyessään kosimaan prinsessa Maria -Eleonoraa Berlinin hovista. Horn saattoi asiat onnelliseen päätökseen, -minkä jälkeen hän everstiksi kohotettuna seurasi kuningasta Puolan -sotaan. Rigan vallotuksessa haavoittui hän vaikeasti, mutta -piti siitä huolimatta paikkansa, kunnes taistelu oli ratkaistu. -Urhoollisuutensa johdosta lyötiin hänet ritariksi. -- V. 1624, siis -kahdenneljättävuotiaana, nimitettiin hänet valtaneuvokseksi ja vuotta -myöhemmin sai hän koko Suomen armeijan ylipäällikkyyden. Sellaisena oli -hän suomalaisineen mukana monessa loistavassa voitossa, johtaen m.m. -Wallhofin voitokkaassa taistelussa vasenta siipeä. V. 1628 nimitettiin -hänet sotamarsalkaksi sekä samalla Liivinmaassa olevan Ruotsin armeijan -ylimmäksi päälliköksi. - -Kun Kustaa II Adolf kesällä 1630 purjehti sotajoukkoineen Saksaan, -yhtyäkseen kolmikymmenvuotiseen sotaan, marssitti Horn suomalaisen -sotajoukon Liivinmaalta maitse Stettiniin, jossa hän yhtyi -kuninkaaseen. Hän oli lähinnä kuningasta korkein päällikkö ja Ruotsin -armeijan siirtyessä hiljalleen etelää kohti voitti hän yksinään useita -tappeluita. Niin tuli vihdoin kuuluisa Breitenfeldin päivä, jolloin -kummankin sotivan puolueen pääarmeijat koko Europan jännittyneen -huomion esineinä seisoivat vastakkain. - -Pienen talonpoikaistuvan pöydällä paloi kaksi kynttilää. Pöydän reunaan -nojaten seisoi kuningas, kädessään paperi, johon hän oli merkinnyt -taistelusuunnitelman ja joukkojen sijoittelun huomista päivää varten. -Hänen ympärillään seisoivat ylimmät päälliköt, Horn, Banér, Åke Tott, -Teuffel, Hepburn, Baudis, Torstenson. Kuningas oli juuri lopettanut -selonteon taistelusuunnitelmasta, oli hetkisen vaiti ja lausui sitten, -siirtäen katseensa paperista Horniin: - -"Huomisen taistelun menestys lepää ennen kaikkea sinun hartioillasi, -rakas Horn. Minä olen uskonut sinulle vasemman siiven johdon ja -taistelussa riippuu miltei kaikki siitä, jaksaako vasen siipi säilyttää -asemansa sillaikaa kuin oikea hyökkää. Mutta sen vuoksi minä olenkin -valinnut juuri sinut, sillä minä tiedän, että sinä olet kuin luotu -pitämään paikkasi." - -"Minä kiitän Teidän Majesteettianne tästä luottamuksesta ja huomispäivä -saa osottaa, että minä olen sen myöskin ansainnut", vastasi Horn, -lisäten leikillisesti: "Onhan suomalaisten pääominaisuuksia -itsepäisyys, sanotaan, ja nytpä se kerrankin pääsee täysiin -oikeuksiinsa." - -Kaikki naurahtivat ja kuningas sanoi: - -"Ja tämän itsepäisyytesi vahvistukseksi olen minä vasemmalle siivelle -määrännyt suurimman osan suomalaisista härkäpäistä, jota vastoin -oikealle siivelle ikäänkuin sen teräksi, tulevat ainoastaan -Stålhandsken ja Åke Tottin suomalaiset rakuunat." - -Tämän jälkeen piti kuningas pienen puheen huomisen taistelun -merkityksestä ja mitä mahdollisuuksia se oli avaava heille ja -protestanttien asialle, vakuuttaen luottavansa oikeuden ja totuuden -voittoon, lopetettuaan puheensa huomispäivän tunnuslauseeksi määrätyllä -"Jumala kanssamme!" puristi hän voimakkaasti jokaisen läsnäolevan -kättä, minkä jälkeen he kaikin lähtivät ulos. Joukot olivat yöpyneet -taivasalle suunnilleen siinä järjestyksessä, mikä heillä tuli olemaan -huomisessa taistelussa. Päälliköt hajaantuivat kukin joukko-osastonsa -luo, paitsi Horn, Banér ja Teuffel, joita kuningas pyysi seurakseen -kuluttamaan yön hetkiä. Hänkin oli päättänyt viettää yönsä ulkona -vaunuissaan, jotka oli pysäytetty rintaman keskustaan. Mutta häntä ei -nukuttanut ja hän kaipasi puhekumppaneita. - -Oli kostean lämmin ja pimeä syyskuun yö. Joka puolelta kuului pimeän -keskeltä ratsuhevosten rauskutusta sekä etäämpää leirin laiteilta -vahtien yksitoikkoiset huudot, joita seurasi aina vilkas koiranhaukunta -läheisestä Wolken kylästä. Yltympäri pilkotti leirinuotioita, mutta -niiden punertavat liekit eivät kyenneet hajoittamaan sankkaa pimeyttä. -Kuninkaallisten vaunujen lähellä paloi niinikään nuotio, jonka ääressä -makasi joukko henkivartioita. Neljä heistä seisoi vaunujen ympärillä -ääneti ja musketteihinsa nojaten. - -"Mitä kätkee tämä äänetön, pimeä ja lämmin yö helmassaan?" virkkoi -kuningas, kun kukin heistä oli vaippaansa kääriytyen sijoittunut omaan -nurkkaansa. "Tuntuu kuin tuon pimeyden kohdussa olisi jotakin suurta -syntymässä." - -"Varmaankin, sillä synnyttäähän tämä yö suuren voiton Teidän -Majesteetillenne", sanoi siihen Banér. - -"Voiton meidän _asiallemme_", oikasi kuningas. "Niin, sitä minä en -lainkaan epäile. Mutta haluaisinpa tietää, onko keisarillisten -leirissä käyty levolle yhtä hyvällä omallatunnolla ja yhtä suurella -voitonvarmuudella kuin täällä." - -"Heidän omantunnon rauhastaan en mene takaamaan, kun muistan Pasevallin -ja Magdeburgin kohtaloa samoinkuin lukemattomia muita heidän -konnantöitään", arveli Teuffel, "mutta voitonvarmoja he ainakin ovat, -sillä siksi lujaan on vuosikausien menestys juurruttanut sen heihin." - -"Kunnes huomispäivä antaa sille auttamattoman kolahduksen", lisäsi -kuningas. "Mutta mitä miettii Hornimme, vai onko hän jo vaipunut -unettaren helmoihin?" - -"Hm, minun ajatukseni askartelivat menneissä tapauksissa", vastasi -Horn. "Mieleeni palautui niin elävänä se ilta Pihkovan edustalla, -jolloin minä ensi kerran näin Teidän Majesteettinne ja joka oli samalla -viimeinen ilta minun veljeni elämässä." - -Tämän johdosta siirtyi nyt keskustelu Venäjän sodan vaiheisiin sekä -yleensä entisiin taisteluihin. Hornin ajatukset ja mielikuvat kulkivat -jälleen omia teitään, sitten kuuli hän enää toisten äänet kuin jostakin -kaukaa sumun keskeltä ja lopulta lakkasivat ne kokonaan kuulumasta. Hän -oli nukahtanut. - -Kun hän havahtui, oli jo harmaa aamuhämärä. Kuningas seisoi hänen -edessään, käsi hänen olkapäällään ja hymyili hänen hämmästykselleen. -Sillä kesti moniaan silmänräpäyksen, ennenkuin hän käsitti, että hänen -edessään seisoi kuningas eikä Eevert-vainaja, jonka hän juuri oli -nähnyt sotamarsalkan asussaan kumartuneena hänen ylitseen, ravistavan -häntä olkapäästä ja sanovan: "On jo aika lähteä"! Hän kohosi nopeasti -seisoalleen ja toivotti hänen majesteetilleen hyvää huomenta sekä onnea -päivän suurelle tehtävälle. Sitten vaunuista laskeutuessaan ajatteli -hän, oliko tämä kenties hänen viimeinen päivänsä, koska Eevert-veli, -joka vaelsi vainajain valtakunnassa, oli häntä kiirehtinyt. Mutta -Eeverthän oli hymyillyt hänelle ja ollut iloinen, se tiesi elämää ja -kutsui häntä tänään voittoon. Hänen rinnassaan sykähti eloisasti ja -vielä kerran toivotettuaan kuninkaalliselle ystävälleen onnea -sekä saatuaan vastaan samanlaisen toivotuksen lähti tuo vasta -yhdeksänneljättävuotias sotamarsalkka reippaasti astelemaan sammuvien -nuotioiden ja matkaan valmistuvien sotilasryhmien välitse omalle -siivelleen. - -... Maa tärisi ja ilma aaltoili valtavasta jyrinästä, jota taukoamatta -oli kestänyt jo lähes kaksi tuntia. Ajatukset kylmän kirkkaina ja sydän -tasaisesti lyöden istui Horn raudikkonsa selässä oman suomalaisen -nimikkorykmenttinsä edessä vasemman siiven kärjellä. Hänen takanaan ja -oikealla kädellään aina keskustan tulta syökseviin kanuunoihin saakka -istuivat hänen miehensä jäykkinä ja liikkumattomina satulassa, valmiina -iskemään vastaan vaikka itse paholaista tai käskyn saatuaan tuulispäänä -karahuttamaan eteenpäin. Rivit olivat suorat kuin viivottimella vedetyt -ja iloisesti hulmusivat vinhassa tuulessa rykmenttien liput. - -Kiinnittäessään katseensa oikealle näki Horn pölyn ja ruudinsavun läpi, -jota Breitenfeldin kylän yli puhaltava tuuli lennätti vasten -ruotsalaista rintamaa, tummien joukkojen kiitävän tuulispään nopeudella -oikeaa siipeä kohti. Jopas viimeinkin lähtivät pappenheimarit -rynnäkölle, ajatteli hän ja kuuli miesten takanaan arvelevan, että -siellä isketään yhteen ja että kyllä Stålhandsken pojat niiltä käpälät -kuumentavat. - -"Entäs kun meidän vuoromme tulee saada vyöry vastaamme, kykenettekö -tekin kuumentamaan heidän käpälänsä yhtä komeasti kuin Stålhandsken -pojat?" kysyi Horn. - -He sitä vasta kykenevätkin, huusivat miehet, kunpa ne nyt vain -tulisivat tai kun päästäisiin tässä itse hyökkäämään. Ja pitkin näitä -jäykkiä rivejä levisi intohimoinen taistelukiihko ja sapelinrämistely. -Se tuntui tarttuvan hevosiinkin, jotka levottomina kuopivat maata ja -pärskähtelivät. - -"Malttakaahan hieman, pian tulee teidänkin vuoronne", rauhotti heitä -Horn. - -Baudis lennätti täyttä karkua Hornin luo ja pyysi lupaa saada -rykmentteineen hyökätä saksilaisten avuksi, jotka tuonnempana -vasemmalla olivat taistelussa keisarillisten oikean siiven kanssa ja -olivat jo pahasti joutuneet sekasorron valtaan. - -"Ei, siihen minä en anna suostumustani", vastasi Horn. "Meidän on -pysyttävä koossa noiden varalle", ja hän viittasi Tillyn johtamaa -keskustaa kohti, joka sankkana muurina seisoi vielä alallaan kummun -rinteellä. - -Itsekseen kiroillen palasi Baudis joukkonsa luo. Mutta Horn tähysteli -yhä Tillyn pelottavia, tiheitä neliöitä. Yhtäkkiä alkoivat niiden -tavattoman pitkät peitset huojua ja liput siirtyä eteenpäin. Kuin -suunnattoman suuri rautainen jyrä läheni tuo panssaripukuinen raskas -rintama Ruotsin armeijan keskustaa. Mutta Torstensonin nahkatykit -purkivat kidastaan ehtymättä tulta ja kuolemaa ja hetken kuluttua -yhtyivät takana olevat musketöörit samaan leikkiin. Tillyn rautaiseen -rintamaan syntyi suuria aukkoja ja epäröiden pysähtyi tiheä -keihäsmetsä. Vielä kerran yrittivät neliöt eteenpäin, mutta yhä -murhaavammaksi kävi ruotsalaisen keskustan tuli. Neliöt pysähtyivät -uudelleen, peräytyivät ja lähtivät marssimaan oikealle. - -Horn ei ollut uskoa silmiään. Kuinka saattoi vanha varovainen Tilly -menetellä noin ja jättää vasemman siipensä oman onnensa nojaan? Aukko -keisarillisten rintamassa kävi hetki hetkeltä yhä suuremmaksi. Oliko -kuningas huomannut tämän? Kaiken varalta lähetti Horn kiiruusti -sananviejän ilmottamaan siitä kuninkaalle. - -Tillyn jalkaväki jatkoi matkaansa ohi Hornin joukkojen ja kävi -saksilaisten kimppuun, jotka moniaan hetken kuluttua oli lyöty -hajalleen ja täydessä paossa. Kohta on meidän vuoromme ja meidän on -Jumalan nimessä säilytettävä paikkamme, kunnes kuningas oikealla -siivellä on selviytynyt Pappenheimista, ajatteli Horn. - -Baudis lennätti, tällä kertaa yhdessä Callenbachin kanssa, jälleen -Hornin luokse ja vaati päästä hyökkäämään Tillyn joukkojen kylkeen. - -"Ei, meillä on vielä suurempi syy kuin äsken pysyä alallamme", vastasi -Horn lujasti ja siihen saivat nuo kiihtyneet upseerit tyytyä. Kun he -olivat poistuneet, komensi Horn koko vasemman siiven kääntymään jonkun -verran vasemmalle. Tuskin oli tämä manöveri saatu kunnolla -suoritetuksi, kun pölyn ja ruudinsavun keskeltä tulivat näkyviin Tillyn -joukot. Syntyi pelottava yhteentörmäys. Huutoja, kirouksia, aseiden -kalsketta, hevosten korskuntaa ja kuolonvoihkauksia. Horjumatta iski -Hornin johtama joukko vastaan ja raivoisina kajahtelivat telmeen -keskeltä suomalaisten "hakkaapäälle!" huudot. Mutta vihollisten paino -oli ylen suuri, heitä vastassa kun oli keisarillisten koko keskusta ja -oikea siipi. Hiljalleen luisui ruotsalais-suomalainen armeija -ylivoimaisen vihollisen painosta takaperin ja siellä ja täällä syntyi -aukkoja, joista vihollinen pyrki murtautumaan läpi. Mutta kaikkialla, -missä vaara oli suurin, oli Horn läsnä. Hän järjesti uudelleen -sekasortoon joutuneet rykmentit ja tukki alituisilla joukkojen -siirtelyllä uhkaavat aukot. Hänen tyyneytensä ja varmuutensa sai -hämminkiin joutuneet nopeasti malttamaan mielensä ja hänen järkkymätön -rohkeutensa innosti sotilaat äärimmäisiin ponnistuksiin. - -Yhä vimmatummaksi yltyi taistelu. Ystävät ja viholliset sulloutuivat -samaan sekavaan rykelmään. Taisteltiin mies miestä vastaan miekoin, -piikein ja musketinperin ja kaikkia kietoi ruudinsavun ja pölyn luoma -miltei läpipääsemätön pimeys. Mutta yhtä mittaa kuulivat sen keskeltä -suomalaiset ja ruotsalaiset Hornin lujan äänen, joka kehotti heitä -kestämään, kunnes kuningas ehtii avuksi. Ja he tunsivat kaikkialla -hänen tyynnyttävän ja rohkaisevan läsnäolonsa ja he tekivät -yli-inhimillisiä ponnistuksia pitääkseen paikkansa. Eivätkä he turhaan -olleet ponnistelleetkaan, sillä vihdoinkin saapui kuningas oikealta -sivustalta, jossa Pappenheimin joukot oli hajotettu tuuleen. Joukon -toisensa jälkeen syöksi hän keskustasta ja takalinjalta uhatun vasemman -siiven avuksi. Verekset joukot täyttivät syntyneet aukot ja -keisarillisten asema kävi hetki hetkeltä yhä tukalammaksi. Ja kun -Tillyn tykistö, jonka oikean siiven suomalaiset tällä välin olivat -vallottaneet, alkoi syöstä tulta hänen omaa sivustaansa vastaan, joutui -tuo voittamattomuudestaan ylpeä armeija täydellisen sekasorron valtaan. -Hujan hajan pakenevat joukot tempasivat mukaansa iäkkään päällikkönsä, -joka turhaan koetti saada heitä pysähtymään ja lopulta puhkesi -epätoivoiseen itkuun. -- - -Kuolleiden ja haavottuneiden keskellä seisoi armeija jälleen -aamullisessa järjestyksessä. Kuningas ratsasti pitkin rivejä ja -kiitteli eri joukkoja värisevin äänin ja katkonaisin lausein, sillä hän -oli ilosta aivankuin juovuksissa. Kun hän tuli vasemman siiven -kärjelle, hyppäsi hän satulasta, syleili Hornia ja huudahti: - -"Rakas Kustaa, sinä olet täyttänyt lupauksesi ja lähinnä Jumalaa saan -minä kiittää sinua tästä ihanasta voitosta. Totisesti sinä olet minun -oikea käteni!" - -Pitkin rivejä kaikuivat loppumattomat eläköön- ja hurraa-huudot. Ja kun -voiton huumaamat joukot varustausivat yölevolle, peitti jo syksyinen -pimeys Breitenfeldin kentän, jolla lepäsi yhdeksäntuhatta kaatunutta. - - * * * * * - -Lützenin kuuluisassa taistelussa, missä hänen kuninkaallinen ystävänsä -kaatui, ei Kustaa Horn ollut saapuvilla. Kun Kustaa Aadolf lähti -Breitenfeldin taistelun jälkeen etenemään Etelä-Saksaan, asetti hän -Hornin Reinin maissa toimivan armeijan ylipäälliköksi. Sellaisena -valloitti hän Badenin, lujan Koblenzin ja eteni parhaillaan -voittoisasti Elsassissa, kun sanoma kuninkaan kuolemasta -saavutti hänet. Suuren kuninkaansa ensimäisenä miehenä oli hänen -velvollisuutensa nyt ottaa käsiinsä koko sodan ylin johto. Hän ei -kuitenkaan ehtinyt vielä paljon toimittaa, kun saksalaisten ruhtinasten -kateus pakotti hänet luovuttamaan puolet vallastaan Weimarin herttua -Bernhardille -- suureksi vahingoksi protestanttien asialle. Sillä -vastoin Hornin tahtoa antausi tämä Nördlingenin luona keisarillisten -kanssa taisteluun, jossa Ruotsin armeija kärsi täydellisen tappion. -Koettaessaan pelastaa mitä enää pelastettavissa oli joutui Horn -vangiksi. Tämän arvokkaan saaliin johdosta oli keisarillisten ilo suuri -ja Hornia kohdeltiin mitä suurimmalla kunnioituksella. Kokonaista -kahdeksan vuotta sai hän nyt viettää toimetonna sotavankeudessa, kunnes -hänet vihdoin vaihetettiin kolmeen itävaltalaiseen kenraaliin. - -Horn palasi vankeudestaan Ranskan kautta. Kuningas Ludvig XIII ja hänen -kaikkivaltias ministerinsä Richelieu ottivat hänet vastaan loistavin -kunnianosotuksin ja kuningas lahjoitti hänelle jalokivillä koristetun -kunniamiekan. Englannin hallitus tahtoi myöskin osottaa kunnioitustaan -tälle suurelle sotapäällikölle ja jalolle sankarille. Kun hän saapui -Calais'hen, oli siellä vastassa Englannin hallituksen vartavasten -lähettämä laiva, jonka tuli saattaa hänet kotimaahan. - -Otettuaan vielä osaa Tanskan sotaan, jolloin hän m.m. valloitti Skånen -maakunnan, antausi Horn rauhallisiin hallitustoimiin, kuuluen -valtaneuvoskunnassa appensa Akseli Oxenstjernan puolueeseen. -Kevytmielisen hovipuolueen suosiota ei tuo vakavaluontoinen ja -ankarantapainen soturi nauttinut. Mutta hänen suuria ansioitaan ei -voitu kieltää ja yhä edelleenkin kokosi hän arvosta toiseen. V. 1651 -ylennettiin hänet kreivilliseen säätyyn (Porin kreivi) ja kaksi vuotta -sen jälkeen nimitettiin hänet valtakunnan marskiksi sekä sotakollegion -presidentiksi. Kun Kaarle X Kustaa kuninkaaksi tultuaan alotti uuden -sotakauden, nimitti hän Hornin Ruotsin sotajoukkojen ylipäälliköksi. -Tultuaan Skaaraan maakuntakokoukseen, jonka hän oli kutsunut koolle -saadakseen varoja sotatarpeisiin, kohtasi hänet täällä kuolema 10 p. -toukok. 1657 viidennelläseitsemättä ikävuodellaan. Hänet haudattiin -Tukholmassa Pyhän Jaakon kirkkoon, jossa jo ennestään lepäsi hänen -vanhin veljensä Henrik. Hänen yhdestätoista lapsestaan oli isän -kuollessa ainoastaan kolme tytärtä elossa ja näihin sammui Porin -kreivillinen suku. - -Samoinkuin Eevert-veljensä oli Kustaa Horn voitettuja kohtaan armelias -ja oikeamielinen, josta syystä valloitettujen maiden asukkaat antoivat -hänelle nimen "lempeä." Sotilaansa piti hän ankarassa kurissa, -sallimatta ryöstöjä tai muita väkivallantekoja. Jalona ja ylevänä on -hänen muistonsa joka suhteessa säilynyt historian lehdillä ja -epäilemättä on hänet niin soturimaineeseen kuin luonteen jalouteenkin -nähden asetettava ensimäiselle sijalle niiden sotasankarien joukossa, -jotka isänmaamme on lähettänyt historian näyttämölle. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -HAKKAPELIITTAIN PÄÄLLIKKÖ. - -TORSTEN STÅLHANDSKE. - - -Kapeita, rapakkoisia kujia myöten kiirehti Stettinin pikkukaupungin -väki eräänä harmajana syyspäivänä vuonna 1642 alas satamaansa. -Tieto oli näet levinnyt, että suuri, korkea sotalaiva oli juuri -Swinemünden selältä laskemassa heidän rantalaituriaan kohden, ja nuo -tanakkapukuiset kalastajat ja kaupustelijat kyselivät nyt uteliaina -toisiltaan, mikä mahtaa olla tuo outo ilmestys. Saksalaisten -pikkuporvarien lomissa tungeksi siellä myöskin väljiin, leveävöisiin -asetakkeihin puettuja ruotsalaisia sotureita, jotka erityisellä -jännityksellä katselivat saapuvaa alusta. - -Niinkuin koko Pommerin rannikko oli näet Stettinin kaupunkikin näihin -aikoihin Ruotsin hallussa. Pitkän sodan kestäessä oli se nyt ollut -vilkkaana liikepaikkana, jonne alituisesti saapui ja josta alituisesti -lähti väkeä ja sotatarpeita välittäviä laivoja ja josta kuormastot -kulkivat Keski-Saksan suurille sotasijoille, missä Ruotsin armeija -kamppaili. Mutta nyt saapuvaa laivaa eivät Stettinin ruotsalaiset -tunteneet omakseen. - --- Se on englantilainen laiva, virkkoi vihdoin taaemmas väkijoukkoon -astunut, niukan köyryniska upseeri, joka puvustaan ja jalka-asennostaan -päättäen oli ratsuväen päällikkö ja jolle soturit kunnioittaen tekivät -tilaa. Hän kantoi kääreessä olevaa oikeaa käsivarttaan kaulasta -riippuvassa siteessä, mutta vasemmallaan hän vilkkaasti viittoili: -- -Tunnen nuo laivat hyvin vänrikkivuosiltani, jolloin olin siellä -saarimaassa väkeä pestaamassa. - --- Mitähän se nyt täällä? -- kysyivät hänen ympärillään seisovat -soturit, joilla useimmilla oli joku paikka kääreessä, kenellä pää, -kenellä jalka. - --- Sepähän pian nähdään... - -Laiva asettui verkalleen laiturin päähän ja hetken kuluttua laskeutui -siitä alas hoikkavartaloinen, vaaleilta kasvoiltaan hienopiirteinen -ylimys, joka hymyillen heilutti sulkahattuaan jäähyväisiksi -laivamiehille, jotka hänelle lähtiessään kunnioittaen hurrasivat. -Laiturilla seisova upseeri, hän, jolla käsi oli siteessä, katsoi -kotvasen pitkään lähenevää ritaria, työnsi sitten rajusti väen edestään -sivulle, astui vierasta kohti ja huudahti: - --- Tuhat tulimaista, sinä olet Kustaa Horn, vanha veli! Terve, kaivattu -kenraali! - --- Terve, Torsten Stålhandske, vastasi saapuja riemastuen. -- Hei, -"hakkaa päälle" vain vasemmalla käpälälläsi minun oikeaani, koska -toinen siipesi näkyy olevan rikottu. Tule, että saan syleillä sinua, -Suomen teräskoura, ja sinussa koko kotimaatani, josta niin kauan olen -ollut erossa! - -Mutta Stålhandske pyörähti siinä ympärillä uteliaina seisoviin miehiin -päin ja huusi: - --- Hurratkaa pojat! -- juuri niin, hitto soi! Sillä Kankaisten sarvi on -nyt täällä keskessämme, taas vapaana miehenä. - -Iloinen tervehdyshuuto remahti laiturilla. Mutta terveellä kädellään -tarttui Torsten herra saapuneen ylimyksen käsipuoleen ja taluttaen -häntä verkalleen maihin päin uteli hän kärsimättömänä: - --- Kuinka ja koska on tämä tapahtunut? -- kerro toki Kustaa! Miten -pääsit vihdoinkin keisarillisten vankeudesta, miten saavut tänne tuossa -oudossa englantilaisessa laivassa? Se juttu tuli jo siinä -rantaäyräällä, väkijoukon keskellä, lyhyesti kerrotuksi. Kustaa -Aadolfin "oikea käsi", Kustaa Horn, oli, sen tiesivät kaikki, -Nördlingenin onnettomassa taistelussa, johon hän ei olisi tahtonut -antautua, joutunut väkensä tähteiden kanssa vihollisten vangiksi. -Senjälkeen olivat itävaltalaiset pitäneet häntä, joskin kaikella -huomaavaisuudella kohdeltuna, vankina eri linnoissaan kahdeksan pitkää -vuotta, suostumatta häntä vapaaksi vaihtamaan. Vihdoin oli nyt -kuitenkin vaihto tapahtunut; kolmea itävaltalaista kenraalia vastaan -oli Kustaa Horn laskettu vapaaksi ja hän oli nyt Sweitsin ja Ranskan -kautta, missä hän oli saanut osakseen suurta kunnioitusta, matkustanut -Englantiin, josta vihdoin sotalaiva oli pantu tuomaan tätä Europan -sotataidon merkkimiestä oman väkensä luo Pommerim. - --- Täällä nyt ollaan, -- sen pituinen se, puhui palannut päällikkö. -- -Mutta entäpä sinä, -- teräskourasi on vähän kärventynyt, näen mä. -Lensitkö liian lähelle tulta? - --- Luoti se tuonaan Leipzigin taistelussa lensi käsivarteeni. Tappelin -siitä välittämättä mukana koko päivän, -- siitä ei kuulu haava -pitäneen. Se ärtyi ja nyt minut on lähetetty pois koko sotatiloilta -tähän pesään haavaani hoidattamaan. Se on sangen ikävää ajanvietettä; -siksi olenkin viime päivinä kuljeskellut täällä satamassa, -katsellakseni Suomeen lähtevää laivaa, -- yhtä hyvinhän voisin käväistä -kotona, kunnes taas kykenen kevättaisteluihin. Mutta kun sinä nyt -tulit... jäätkö talveksi tänne? - --- Jään, ja sinä jäät myöskin, puhui Horn hilpeästi, joskin samalla -melkein käskevästi. -- Tänne saan pian perheenikin, täällä lepäilen ja -otan selkoa viimeaikaisten tapausten menosta. Olenhan ollut kahdeksan -vuotta kuin säkissä, saanut tiedot sodasta ja kotimaani asioista vain -vihollisen taholta, siis väärinä, en tiedä mitään. Sinun täytyy nyt -minulle kertoa kaikki... - --- Monen vuoden tapaukset? - --- Niin, ja tarkkaan! Jokaisesta tappelusta, jokaisesta voitosta ja -tappiosta, jokaisesta valloituksesta ja peräytymisestä tahdon tiedot, --- itsehän olet ollut koko ajan mukana. - --- Olen kyllä ollut tässä maassa taistelemassa lähes 15 vuotta melkein -yhteen menoon. Mutta kertoa siitä -- ei tule mitään! - --- Tulee! Kun kerrot itsestäsi, retkistäsi, voitoistasi ja vaivoistasi --- silloin selviää minulle muukin. Niin, niin, aikaa siihen menee, -mutta talvipa nyt on edessä. Vietämme illat yhdessä... vielähän sinulle -malja maistunee? - --- Sen pahempi, ei se lakkaa maistumasta... - --- Malja seurassa on terveydeksi, -- kyllä täällä saamme ajan kulumaan! -Siis jäät? - --- Jään, kunnes käpälä korjaantuu. - --- Niinpä alotamme huomenna. Näkemiin! - -Rantalaiturilla, väkijoukon keskessä, tekemänsä sopimuksen täyttivät -näin odottamatta yhtyneet suomalaiset sotapäälliköt säntillisesti, -viettäessään iltoja vuoroin toistensa luona syrjäisessä, ilottomassa -saksalaisessa pikkukaupungissa. Kustaa Horn, hieno ja rikas herra, -hankki asunnokseen kylän komeimman talon, eikä siellä ollut minkään -mukavuuden puutetta. Stålhandske taas, leirielämään piintynyt -vanhapoika, kutsui, vaikka nyt oli varoissaan hänkin, vieraansa paljo -spartalaisemmin sisustettuun asuntoonsa, mutta hän käytti sitä enemmän -varoja usein saapuviin viinitilauksiin. Kului aina aikaa alkuillasta, -ennenkuin hän lämpeni kertomaan retkistään ja seikkailuistaan, -- kannu -siihen tarvittiin ja toinenkin. Mutta kerran vauhtiin päästyään kertoi -hän kevyesti, saattoi silloin tarinoida kuinka pitkään tahansa. Hänellä -olikin taipaleensa varrelta sotaisia muistoja enemmän kuin kylliksi. -Sillä lähdettyään jo poikasena kotitalostaan Porvoon joen suistosta -maailmalle, oli hän viettänyt melkein koko ikänsä, yli 40-vuotiaaksi, -aseretkillä. Vänrikkivuosinaan oli hän mukana Liivinmaan taisteluissa -ja siirtyi sitten vähän yli 20-vuotiaana ratsuväen everstinä Preussiin, -missä Ruotsin ja Suomen väki silloin kamppaili puolalaisia vastaan, -joiden kuningas Sigismund yhä himoitsi serkkunsa ruotsalaista kruunua. -Jo silloin saavutti nuori "teräskäpälä" maineen urhoudellaan ja -neuvokkuudellaan. Mutta vasta Kustaa Aadolfin puututtua Saksan suureen -uskonsotaan alkoi Stålhandsken varsinainen maine-aika. Hän toimi siellä -ensiksi turkulaisen ja porilaisen ratsuväen päällikkönä ja sai näiden -kotipoikiensa kanssa suoritettavakseen tulikoetuksen toisensa perästä. -Aina iloisena, aina valmiina seikkailuihin, liikkui hän toverina -soturiensa joukossa, eikä säästänyt itseään enempää kuin heitä. Siitä -punoutui kiinteä ystävyyden side hänen ja hänen miestensä välille, -jotka koska tahansa olivat valmiit pienten ratsujensa seljässä -syöksymään mihin vaaran paikkaan tahansa ihailemansa päällikön -johdolla. Kustaa Aadolfin suurissa taisteluissa olivat he aina -äärimmäisinä armeijan oikealla siivellä, jota kuningas itse -tavallisesti johti, ja heidän asiansa oli useimmiten hyökätä avaamaan -ensimäinen lovi vihollisen rintamaan, -- heidän silloin kiljaisemansa -sotahuuto "hakkaa päälle!" oli pian käynyt vihollisten kauhuksi. - -Sillä se "hakkaa-huuto" kieri aina kuin uhkaava lumivyöry kenttää -pitkin, läheni, iski...! - -Ensimäinen huutamaan ja ensimäinen hakkaamaan oli rivakka ja -hurjaluontoinen päällikkö itse, -- sellaisena häntä ihailtiin ja -rakastettiin. Sellaisena Stålhandske jo sodan alussa oli -ratsurynnäköllä, piirittämättä ja pommittamatta, valloittanut -Frankfurtin vahvasti linnoitetun kaupungin. Ajaa karahutti vain -taattuine, kiljuvine ratsumiehineen muurin juurelle, hyppäsi hevosensa -seljästä ja lähti väkineen kapuamaan vallille, -- sitä oli Horn -ihmetellen kuninkaan rinnalla katsellut läheiseltä kukkulalta. -Sellaisena iski hän kunniapaikaltaan, oikean siiven kärjeltä, -Breitenfeldin suuressa taistelussa kierrosliikettä tekevän Pappenheimin -roturatsujen kimppuun, jotka joutuivat hämmennyksiin, ja kesti sitten -tuon suuttuneen itävaltalaisen lukuisat, häntä vastaan kohdistetut -rynnäköt. Siitä rupesivat nuo ennen voittamattomat vallonit sanomaan -suomalaisia kääpiöratsastajia noidiksi ja heidän teräskouraista -"hakkuuttajaansa" noitapäälliköksi. Suurimman maineensa oli Stålhandske -kuitenkin hankkinut itselleen pienten, nopeain partiomatkojen tekijänä. -Jos oli äkkiarvaamatta siepattava keisarillinen kuormasto tai -hävitettävä silta heidän tieltään, tai avattava vaanivain vihollisten -kiertosolmu, silloin pantiin Stålhandsken suomalaiset ratsumiehet -liikkeelle. Ne kiitivät kohta vihurina aavikkoja pitkin, ryntäsivät -rajuilmana mäkien yli, -- silloin oli "rautakoura" omalla alallaan! -Eikä aikaakaan, kun pelottava sotahuuto kajahti vihollisen niskassa -taholta, josta sitä kaikkein vähimmin odotettiin. - -Hevoset vaahtosivat, maa tömisi, ja päällikkö hymyili leveintä hymyään -rinnallaan ryntääville miehilleen. - - * * * * * - -Nämä rajuluontoisen maanmiehensä ja ystävänsä ansiot ja ominaisuudet, -joita koko armeijassa ihailtiin, tunsi Kustaa hyvin heidän entisten, -yhteisten taistelujensa ajoilta, vaan hän tahtoi yhä uudelleen kuulla -alituisesti tulessa olleen toverinsa niistä omalla hilpeällä tavallaan -kertovan. Monena iltana siten olikin höytyävän viinimaljan ääressä -verestetty vanhoja muistoja ja huomaamatta olivat silloin tunnit -livahtaneet. - -Mutta eräänä iltana ei tahtonut tarina ottaa luistaakseen. Oli tullut -mainituksi Lützenin päivä, josta nyt oli kulunut 10 vuotta, ja se -katkera muisto oli vaivuttanut toverukset äänettömiksi. Takkavalkea -roimusi entisellään, kannua kallisteltiin entistä tiheämpäänkin, mutta -mieli pysyi siitä huolimatta matalana. Yhtäkkiä kysäsi silloin Horn, -joka hyvin muisti, että Stålhandske tuon kohtalokkaan taistelun alussa -oli miehineen seisonut kuninkaan lähellä: - --- Kuinka jouduit oikeastaan siellä ulkosiivellä sitten erilleen -kuninkaasta, kuinka eivät meidän pojatkaan tulleet häntä seuranneeksi -tuossa kohtalokkaassa kahakassa? - --- Hän oli juuri lähettänyt meidät pois, -- se muistohan se minusta -onkin niin katkera. - --- Pois, -- hyökkäykseen? - --- Niin. Taistelu ei ollut vielä ehtinyt meidän kohdalle, mutta -rintamat lähenivät toisiaan. Silloin viittasi kuningas minulle -sivummalta lähenevää taajaa neliötä, rautahaarniskaisia keisarillisia -kyrassierejä, ja virkkoi: Noista mustista miehistä meille vielä tulee -tässä vastus, hakkaapas heti niiden kylkeen, ennenkuin he sitä -odottavatkaan! Me tietysti oitis karautimme tantereelle, lähenimme -rautarintamaa, joka oli edessä kuin musta seinä. Helppo ei näyttänyt -olevan lyödä siihen läpeä, mutta miehet kiljahtivat ja iskivät kohti. -Ensiksi ei seinä paljo notkahtanutkaan, vaan kun me uudella vauhdilla -syöksimme sitä vastaan, niin jo taipui ja leveni kroaattien musta -neliö. Mutta se taipui ja painautui juuri sitä meidän sivustaa vastaan, -jossa kuningas smoolantilaisineen seisoi. Näille tuli sitä painoa pian -liiaksi. Sitten kävi niinkuin tiedät. Kuningas hyökkäsi, loittoni -väestään... Jospa olisimmekin saaneet tuon mustan seinän kokonaan -peräytymään...! - --- Myöhemmin vasta saitte? - --- Sitten -- liian myöhään! Palasimme hyökkäyksestämme. Minä näin -kuninkaan verisen ratsun, näin hänen smoolantilaistensa neuvottomina -väistyvän, tunsin onnettomuuden tapahtuneen. Kokosin silloin äkkiä -yhteen koko horjuvan oikean sivustan, asetuin suomalaisineni sen -etunenään ja karautin taas noita mustia miehiä vastaan. Sappeni kuohui, -sydämeni vuosi verta, -- kuin sokeana ajoin ojien yli ja kaivantojen -poikki. Mutta mieheni seurasivat minua, niin rajusti hekään eivät -olleet ratsastaneet koskaan, -- pian oli tanner, kuninkaan -kaatumapaikka, meidän. Joutui siihen kyllä Pappenheimkin omilleen -avuksi, ylpeänä ja voitonvarmana kuin ainakin hän valkoisen orhinsa -seljästä ohjasi "voittamattomansa" meitä vastaan. Mutta empimättä -laskin hänen sakeimman rintamansa keskelle, sisuni kuohahti, -- se isku -oli riittävä Pappenheimillekin. Hän horjui valkoisen orhiinsa seljästä, -kepertyi tantereeseen. - --- Kosto sentään aina lievittää, huomautti Horn väliin. - --- Ei lievittänyt tällä kertaa paljo. Ajoimme surun ja vihan -turruttamina vihollisia takaa pimeän tuloon asti, etenimme mistään -paluusta välittämättä, sillä me tiesimme kuninkaan kaatuneen. En -luullut siltä retkeltä palaavani. Näin vain silmäini edessä kuninkaan -verisen ratsun korskahtavan, näin Pappenheimin luisuvan valkoisen -orhinsa seljästä, ja muistin, että he olivat molemmat vuosilapsia, -samana vuonna syntyneitä kuin minäkin, -- ajattelin, että nyt on kai -siis minunkin kunniapäiväni. Mutta kuinka sokeana suuressa kiukussani -syöksyinkään vihollisten sakeimpiin riveihin ja antausin surmalle -alttiiksi, ei se minusta huolinut. Enhän ollut noiden toisten -veroinen... - -Taas istuivat soturit kauan ääneti mietteisiinsä vaipuneina ja -unhottumaan pääsi nyt hopeainen viinikannukin. Horn yritti vielä -keskustelua jatkamaan, virkahtaen: - --- Seuraavana vuonna onnistuit paremmin, -- muistan näet sinun silloin -maanneen haavakuumeessa. Silloin sinut viimeksi näinkin, -- missä -ottelussa olit silloin ollut? - --- Missä lienen pikkukahakassa, -- ei sitä kannata tänään muistella. - --- No niin, kerrot sen toisella kertaa. Riittäköön täksi iltaa Lützenin -katkera muisto. - - * * * * * - -Toisena iltana kertoi Torsten Stålhandske toverilleen muiden muistojen -ohessa senkin kahakan, josta hän oli saanut haavakuumeensa. Se oli -tapahtunut Westfalissa, jossa ruotsalainen armeija piiritti Hameln'in -linnaa. Suurenlainen keisarillinen lisäjoukko saapui linnalle avuksi ja -sen hyökkäys oli torjuttava. Syntyi tuima taistelu, jossa Ruotsin väki, -johon taas kuului melkoiseksi osaksi suomalaisia, näytti olevan -heikommalla puolella. Taistelun alussa keisarilliset ylvästelivätkin ja -lähettivät jo ennakolta vastustajilleen viestin, etteivät aikoneet nyt -säästää heistä hengissä yhtään, joka vain vangiksi joutuu. Tämä oli -tarkoitettu pelotukseksi etupäässä suomalaisille, joita keisarilliset -kovasti vihasivat, nämä pienet ratsumiehet kun olivat tehneet heille -niin monta kepposta. - -Stålhandske oli nauranut saapuneelle viestille ja lähettänyt -vastatervehdyksen: - --- Emme aiokaan vangeiksenne antautua, se ei ole tapojamme. Emmekä -armoa rukoile -- sen saatte heti nähdä! - -Taistelun alettua pian huomattiin, että ylivoimainen vihollinen -kohdisti murhaavimman tulensa juuri Stålhandsken siipeä vastaan. Mutta -esitetyn uhkauksen toimeenpanoa odottamatta tekivät suomalaiset -ratsumiehet tavanmukaisen, hurjan hyökkäyksensä ja niinkuin -tavallisesti taipuivat vihollisten rivit sen iskun edestä. Suomalaisten -voitto oli ratkaiseva, joskin heidän päällikkönsä haavoittui. Sinä -päivänä ottivat he vankejakin enemmän kuin koskaan ennen. Mutta näihin -nähden ei menetelty niin, kuin vihollinen puolestaan oli uhannut, -- -kaikille henki säästettiin. - --- Sillä kertaa, virkahti Horn vakavaksi käyneenä. -- Aina et ole -sinäkään ollut vihollisille yhtä armollinen. - --- En, hentomielisyys ei kuulu luonteeseeni eikä tapoihini, vastasi -Torsten. -- Mutta tarkoitatko jotakin erityistä? - --- Tarkoitan sitä, mitä minulle vihollismaassa kauhulla kerrottiin -kuristasi ja komennostasi Silesiassa. Sinut kuvattiin todellakin -veriseksi teräskouraksi. - --- Ah, niin, Silesiassa! Siellä alkoivat minun raskaat vuoteni! Ja -tosiaankin verisimmät. Minusta oli silloin tehty ylipäällikkö... - --- Et ollut siellä ehkä oikein omalla alallasi, Torsten, uteli Horn -edelleen. - --- Ehkäpä en. Olin ainakin paljo onnellisempi silloin ennen, kun sain -pienellä ratsujoukolla, johon kuului vain omia suomalaisiani, -ahdistella vihollista tai yhtäkkiä koston haamuna sukeltautua hänen -eteensä... Olin ratsueversti silloin, sitten ylenin ylikenraaliksi. Nyt -minun tuli Europan kaikista kansoista kokoonpannulla armeijalla koettaa -puolustaa suurta maakuntaa ylivoimaa vastaan, milloin peräytyä, milloin -marssia eteenpäin -- edestakaisin. Koko ajan moneen kertaan -raastetussa, autiossa maassa, jossa ei ollut saatavissa ruokaa -miehille, ei muonaa hevosille, jonne ei mistään saanut apua, olipa hätä -kuinka huutava tahansa. Ne huolet runtelivat voimiani enemmän kuin -sadat muut retket, vaarat ja haavat, ne pakottivat minut myös -säälimättömäksi ja kovaksi. - -Kustaa Horn, jonka oma, inhimillinen sodankäyntitapa tänä raakana ja -julmana aikana oli hankkinut hänelle vihollisväestön taholta "laupiaan -Hornin" nimen, ymmärsi kyllä rajuluontoisen ystävänsä vaikeudet, vaan -hän ei kuitenkaan hyväksynyt hänen elämöimistään aseettoman väestön -joukossa. Stålhandsken nimellä oli, sen hän tunsi, itävaltalaisten -kesken kamala kaiku, sillä hirmuisesti oli hän antanut sotilaittensa -ryöstää ja hävittää varsinkin sitä onnetonta maakuntaa, jossa hän -ruotsalaisen armeijan päällikkönä pari vuotta piti komentoa ja joka -niinä vuosina oli muuttunut miltei autiomaan kaltaiseksi. Tätä -käsitystään hän ei salannutkaan, vaan virkkoi hetkisen kuluttua -vaienneelle ystävälleen: - --- Paljo on virheitä ja rikoksia tehty tässä pitkässä sodassa, ja -pelkäänpä, että sen raaistama sodankäyntitapa on tahrinut sinunkin -muuten kirkasta soturimainettasi. - -Stålhanske ei kieltänyt, ei ruvennut puolustautumaan, mutta hetken -kuluttua hänen kasvoilleen levisi harmiton hymy. Äkkiä hän kysäsi: - --- Etkö ole vielä kuullut niistä paikkakuntalaisten kertomuksista, että -paholaiset jo olivat viedä minut omanaan...? - --- Mitä loruja? Viedä mistä? - --- Täältä Stettinistä. Tänne saavuttuani makasin viikon, pari, aika -huonona ja ihmiset luulivat minun kuolevan. Lähimökkien asukkaat -kertoivat silloin nähneensä mustan haamun liitelevän asuntoni -ympärillä, valmiina tempaisemaan sieluni kohta kun se ruumiista -erkanisi. He olivat kuulleet tarinoita retkistäni ja pitävät minua -pirun palvelijana. - --- Itse et nähnyt sitä sarvipäätä haamua? - --- En. Eikä ole omatuntonikaan minua pahasti soimannut. Kuitenkaan en -väitä, että ihmiset kuvatessaan retkiäni olisivat kovin liioitelleet. -Meitä itseämme vaani vihollismaassa surma joka askeleella. Väijytystä -joka tiellä, kavaltajia joka kylässä, sellainen oli eristetyn joukkoni -tila. Ei auttanut muu kuin ankaruus ja julmuus. Uupuneina johonkin -kylään majoittuessamme emme voineet koskaan yötämme turvassa levätä, -ruokaa emme väestöltä saaneet rahalla emmekä pyytämällä, vaikka -olisimme nälkään kuolleet, -- usein se nälkäkuolema meitä uhkasikin. -Täytyi ryöstää, täytyi kuristaa ja kovistaa, ja rajusti miehemme -ryöstivätkin, usein hädän, usein koston kiihottamina. Kauheaa oli -todella nähdä sitä hävitystä, joka jälkeemme jäi, mutta uuteen paikkaan -tultuamme oli asema sama. Olihan täällä jo meidän tullessamme valmiit, -veriset, sotatapansa, -- pian oli tuhottu jokainen, joka ei niihin -turvautunut. Ja Silesiassa ei minulla ollut komennossani kuin pieneksi -osaksi omia suomalaisiani, joita osaan tarvittaessa hillitäkin, -- -kaiken maailman palkkaväkeä on turha yrittääkään taltuttaa. - --- Sen tiedän. Mutta ovatpa suomalaisemmekin jo oppineet sen -ryöstötaidon. - --- Ovat kyllä. Mutta heille määrään toki aina ajan ja paikan, koska ja -missä he saavat ryöstää. Kun taistelu on ollut tulinen ja voitto -lujissa, kun sitten miesten uljuus ja ponnistus vihdoinkin painaa -vihollisen peräytymään ja heidän leirinsä tai suojakaupunkinsa joutuu -käsiimme, -- silloin annan ilolla miesteni sen ryöstää. Ja otan -saalista itsekin, -- sen palkinnon olemme ansainneet! - -Karski soturi oli näitä kertoessaan tavallista tiheämpään kallistanut -kannua, ikäänkuin noihin rajuihin muistoihinsa vaipuneena ja -väitteittensä oikeutusta vahvistaakseen. Ja keskustelun tauottua hän -yhä uudelleen vakuutti: - --- Sellaista se on sota! Siinä täytyy olla kova, surku pois, jos mieli -voittaa...! - -Mutta hän katsahti sitä tehdessään kulmainsa alta taistelutoveriaan, -joka istui ääneti nojatuolissaan, ja näyttipä siltä, kuin hänen oma -varmuutensa ei lopultakaan olisi ollut niin suuri, kuin hänen karkea -äänensä kertoi. Ne ryöstömuistot ja hävityskuvat, jotka taas vereksinä -ja voimakkaina olivat palanneet hänen mieleensä, näyttivät häntä -kaikesta huolimatta painostavan ja kiusaavan. Yhä tiheämpään huuhteli -hän kuin sydänalaan kohonnutta kuvotusta alas viinillä, hänen kasvonsa -kävivät yhä punaisemmiksi ja hänen silmänsä sameammiksi. Siten oli hän -tänään jo juonut itsensä aivan humalaan ja hänen askeleensa horjuivat, -kun hän vihdoinkin nousi lähteäkseen asuntoonsa, mutta tuo painava -tunne ei ottanut helpottaakseen. Kuin ahdistettuna hän silloin -tunnusti: - --- Hitto soi, enhän tahdo salata, että se viaton veri, jota olen paljo -vuodattanut, toisinaan tunkeutuu kuin kurkkuuni... minua -tukahduttamaan. Tiedätkö, näen joskus unissani epätoivoisen, raiskatun -naisen, kalpean, itkettyneen retkaleen, joka tutisevin käsin, hurjuus -silmissään, ojentaa vastaani surmatun lapsensa... minä karkaan silloin -kuin vavisten vuoteeltani... Mutta ei... elä usko, vanha veli, minun -katuvan kovuuttani, se oli välttämätön... - -Hän ojentausi suoraksi, viskasi lierihattunsa vinosti päähänsä ja -hoippui ovelle. Mutta palasi sieltä vielä ja huudahti: - --- Ja sama leikki on välttämätön edelleenkin, kun taas taisteluihin -lähden. Se on silloin luontoni... se on sodan luonto! - - * * * * * - -Jouduttiin jouluun. Eräänä iltana kertoi Stålhandske, joka nyt oli -juhlan kunniaksi siistinyt poskensa ja ruokonnut partansa, Kustaa -Hornin tuvassa isännän kehotuksesta viimeisestä suuresta Leipzigin -tappelusta, josta muistona hänellä vielä oli käsivarsi kääreessä. -Silloin oli kuitenkin jo tuossa upeassa tuvassa tavallista useampia -henkilöitä kuuntelemassa Torstenin sotakuvauksia. Juhliksi oli näet -Horn vihdoin saanut perheensä Ruotsista luokseen, vaimonsa, joka oli -Oxenstjernan ylhäistä sukua, Ruotsin mahtavan kanslerin tytär, sekä -lapsensa. Ylhäisen valtaneuvoksettaren seuranaisten joukossa oli vielä -sotamarskin veljentytärkin, Kristina Horn, jolle tämä sukulaisperhe oli -kodiksi muuttunut. - -Hilpeäksi ja väririkkaaksi oli nyt elämä käynyt Hornin talviasunnossa, -ja keskustelulla oli siellä tänäänkin ollut keveä, leikkisä sävy. Mutta -kun naurujen ja leikkien jälkeen jälleen lepäiltiin ja isäntä oli -pyytänyt Stålhandskea jatkamaan sotakertomuksiaan, silloin istuttiin -taas ääneti ja melkein kuin hartaina kuunnellen tarinoita noista -kaikille mielenkiintoisista tapauksista. Karkea soturi oli aluksi -arkaillut tuota suurta naisseuraa, oli alottanut tarinansa ujosti ja -kankeasti. Mutta muistoihinsa syvennyttyään hän pian oli lämmennyt ja -vilkastunut. Hän kuvasi, kuinka viholliset viime syksynä olivat -koonneet suuren armeijan tuhotakseen lopullisesti vastustajansa ja -kuinka Ruotsin väki siitä huolimatta oli päättänyt Leipzigin luona -käydä ratkaisevaan otteluun. Stålhandskelle, jonka vuosikausia oli -täytynyt marssittaa joukkojaan edestakaisin, oli sen tasapäätappelun -syntyminen ollut kuin helpoitusta. - -Alunpitäin oli ottelu käynyt kuumaksi. Stålhandskella oli taas oma -suomalainen ratsuväkensä ympärillään ja heidän keskensä syntyi -kuin sanaton sopimus, että nyt sitä taas isketään. Ja niin he -kunniapaikaltaan, oikealta kyljeltä, iskivätkin, ettei siinä mitkään -rautarintamat kestäneet. Jo siinä ensi rytäkässä murskasi luoti -Stålhandsken oikean käsivarren, mutta ei auttanut jäädä sitä -sairastelemaan, -- päällikön poistuminen tantereelta olisi vaikuttanut -miehiin masentavasti. Siksi vain käsi kääreeseen siellä tantereella, -taas ratsun selkään, miekka vasempaan käteen -- ja uudelleen vihollista -kohti! Ei tuntunut silloin pakotusta, ei heikkoutta, kaikki tunteet -olivat kuin turtuneet, yksi vain eli: Voittoon...! voittoon...! - --- Maine ja sankarinimi siis ainoana silmissäsi välkkyi? kysyi Hornin -ylhäinen puoliso. - --- En tiedä sitäkään, en muista mainetta ajatelleeni, vastasi kertoja -taas vaatimattomammin. - --- Isänmaan loisto ja kunniako siis oli tuona suurena kannustimena? - --- Niin -- tai ei. Tietysti on isänmaan kunnia aina ylinnä -kannustimenamme. Mutta taistelun tuoksinassa emme ajattele sitäkään. -Voitto sellaisenaan, taistelutantereen anastaminen, se yksin silloin -hurmaa ja huumaa. Voittoon -- se ainoa ajatus sokaisee ja pyörryttää, -se valtaa kaiken, maksoi mitä maksoi! Se on soturille ainoa -uskonkappale, se on hänen uskontonsa... - --- Uskontonsa? - --- Niin. Olenhan muuten jumalaapelkääväinen mies ja harras -puhdasoppinen. Mutta taistelutantereella, luotisateessa, siellä en -ajattele sodinko Lutherin vai paavin puolesta, ykskaikki, voittoon -vain! Ja siksi komennan yhä uudelleen: Hakkaa päälle! -- se on -jalointa, ihaninta humalaa...! - -Kertoja oli noussut seisomaan ja viittilöi rajusti sekä terveellä että -sidotulla käsivarrellaan, jatkaessaan kertomustaan Leipzigin taistelun -ponnistuksista ja voitoista. Sitä kuunteli pieni seurue äänetönnä ja -henkeään pidätellen, kuin sekin olisi ollut mukana itse taistelun -jännityksessä. Mutta kaikkia muita tarkkaavammin kuunteli -kertojan esitystä sivummalla istuva kalpea neitonen, jonka sormet -suonenvedontapaisesti puristivat penkin reunustaa ja silmät pimennosta -hiilostivat. Hänessä oli, sankarin kertoessa, salaa, huomaamattaan, -syttynyt outo kipuna, joka pian oli syventynyt ja laajentunut, ja nyt -se häntä jo kuumenti. Ja kun kertoja lopetti tarinansa ja taas -vaijettuansa ujommin silmäili kuulijakuntaansa, silloin sattui hänen -katseeseensa pimennosta tuo hiilostava kipuna, -- se yhtäkkiä ikäänkuin -poltti häntäkin ja nosti veret hänen karkeille kasvoilleen... - -Neitonen ei ollut enää aivan nuori, -- siksikö lie tuo uusi tunne -tempaissutkin hänet sitä voimakkaammin mukaansa. Eikä hän sitä -salannutkaan, käytyään tuokion kuluttua Stålhandsken kanssa -keskustelemaan. -- Kustaa Hornin terävä silmä keksi sen heti. Ja -huomasipa hän senkin, että hänen jäykkä sota- ja tarinaveikkonsa oli -tänä rauhallisena juhlailtana saanut uuden haavan. Kun hän vähä -myöhemmin saatteli kotiinsa lähtevää vierastaan ulos Stettinin -kosteiselle kadulle, virkkoi hän senvuoksi iloisesti hymähtäen: - --- Taisitpa saada siipeesi taas tänä iltana, Torsten veikko. - --- Kuinka tarkoitat -- siipeeni? kyseli Torsten arasti. - --- Niin, tällä kertaa et tosin saanut luotia käteesi, vaan nuolen -sydämeesi. Elä ujostele, johan tuo oli aikakin... - --- Arvelisitko niin? - --- Arvelen, ja iloitsen puolestasi. Sillä asemasi on onnellinen sikäli, -että haavoittajasi ei jäänyt haavaa vaille hänkään. - - * * * * * - -Komeilla juhlilla vietettiin tänä talvena Stettinissä Kristina Hornin -ja Torsten Stålhandsken häät. Ja kenttäelämään tottunut soturi, joka -retkiensä lomassa harvoin oli ehtinyt kotionnesta uneksiakaan, hän nyt -äkkiä muuttui olennoltaan, nuortui ja virkistyi. Uutena ja hauskana -kuvastui hänelle yhtäkkiä elämä ja tulevaisuus, kun hän vaimonsa kanssa -haaveksi palaamistaan sodan jälkeen, jonka pian luultiin päättyvän, -kotiin Suomeen, jossa hän aikoi panna maatilansa hyvään kuntoon ja -niitä viljellen viettää rauhaisan vanhuuden. Mieli oli reipas, haava -parani pian aivan terveeksi, -- uusi elämäntaival näytti taistelijalle -olevan alullaan. Se uusi taival jäi kuitenkin lyhyeksi. Talvikauden -olivat rauhanneuvottelut olleet käynnissä, mutta ne olivat lopuksi taas -katkenneet. Taistelut alkoivat uudelleen kevätpuoleen, ne kutsuivat -Stålhandskenkin lepotilaltaan pois rintamaan. Hän läksi, -- ei auttanut -nuorikonkaan häntä pidätellä -- ja retkeili pian taas ratsuväkineen -totuttuun tapaansa Saksan aavikkoja pitkin. Saatuaan sitten toimekseen -tehdä valloitusretken Tanskaan, suoritti hän sen rutosti ja nopeasti -niinkuin ainakin, -- rajuna ja säälimättömänä kiiti hän Juutinmaan -hiekkasärkkiä pitkin, tuhoten lyhyessä ajassa pienen maan koko -puolustusvoimat. - -Terveenä ja voimakkaana palasi Torsten Stålhandske tältä loistavalta -Juutinretkeltään pieneen, saksalaiseen rannikkokaupunkiin, jossa hänen -nuorikkonsa häntä levottomana odotteli. Siellä sai hän nyt jonkun aikaa -viipyä, tehden sieltä vain pienempiä pikaretkiä Tanskan saariin. Mutta -eräällä sellaisella vaarattomalla venematkalla yhytti sankari, joka -lukemattomia kertoja oli pitkillä seikkailuretkillä tulisissa -otteluissa katsellut kuolemaa kasvoihin, kohtalonsa. Hän, ratsumies, -vilustui vesillä, palasi sairaana kotiinsa, laskeutui tautivuoteelle -eikä siltä vuoteelta enää noussut. Hänen vaimonsa hoiti nyt kuumeen -käsissä kamppailevaa "hakkapeliittaa", joka yhä houri uusista -ratsastusretkistä, uusista, hurjista hyökkäyksistä. Mutta tauti oli -kovempi "hakkaamaan" kuin vihollisen rauta, -- se peri sankarista -voiton. - -Vieraalta maalta toi leski miehensä, jonka kanssa hän vain vuoden ajan -oli ehtinyt olla aviossa, arkkuun suljettuna kotiin Suomeen, jonne he -olivat uneksineet palaavansa rauhaisaa iltaa viettämään. Ilta oli -tullut liian varhain. - -Torsten Stålhandske haudattiin Turun tuomiokirkon lounaiskulmaan -tehtyyn hautakappeliin, jossa piispa Rothovius piti hänelle -ruumissaarnan ja professori Eskil Petreus hautapuheen. Siellä nähdään -vieläkin hakkapeliittain päällikön makaava veistokuva ja siellä -kertovat hänen kypäränsä ja haarniskansa vainajan sankarimaineesta. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -POHJOLAN LEONIDAS. - -ERIK SLANG. - - -Kärsimätönnä ratsasti arkkiherttua Leopold, Itävallan mahtavan keisarin -poika, suuren, mutta toimettomana lepäävän armeijansa rintamaa pitkin -töyhtöpäisten kenraaliensa seuraamana. Oli kirkas kevätaamu, -- -maaliskuussa vuonna 1641 --, päivän säteissä kimaltelivat sakeain -soturirivien teräshaarniskat ja päällikköjen vaskikypärät välähtelivät -heidän liikkuessaan osastojensa edessä. Sotajoukko oli parhaassa -kunnossa, mutta tyytymättömyyden pilvi varjosti sittenkin sitä -tarkastavan nuoren ylipäällikön kasvoja. Koko pitkän rintaman ohi -ratsastettuaan pysähtyi hän vihdoin hyvinvarustetun kuormaston -kohdalle, kääntyi kenraaliensa puoleen ja tiuskasi: - --- Miksemme siis hyökkää eteenpäin, miksi virumme tämän vuoripuron -varrella? Miehet palavat taisteluhalusta, vihollinen pakenee -edestämme... mitä hittoja me odotamme? - -Kenraalit katsahtivat hiukan neuvottomina toisiinsa ja yksi heistä kävi -keisarilliselle ylipäällikölle selittämään: - --- Siellä on edessäpäin jotakin tilapäistä estettä. Solatie on tässä -vuoristossa kapea, tien täytyy olla selvän, ennenkuin tällainen suuri -armeija pääsee marssimaan. - --- No tehtäköön siis tie selväksi, -- mikä siinä pitelee? - --- Neuburgin pieni linnakaupunki tässä lähellä. Solatie käy sen läpi ja -sitä pitää vielä hallussaan pieni ruotsalaisjoukko. - -Niin tunnusti arasti eräs arkkiherttuan puhuttelema kenraali. Ja toinen -ehätti siihen selittävästi lisäämään: - --- Mutta se ei voi olla kuin muutamain tuntien asia. Etujoukkomme piti -raivata laakso puhtaaksi, vaan sen näkyy nyt täytyneen tuokioksi -pysähtyä mainitun kaupunkipahasen kohdalle, jonka ohi, harmi kyllä, -emme kiertämällä pääse. - --- Siispä puhkaistakoon heti se este, etujoukon täytyy edetä! Pankaa -airueet viemään siitä ehdoton käsky! - -Torvet törähtivät ja airueet lensivät asialle. Nuori arkkiherttua -odotti ratsunsa seljässä synkän näköisenä viipyvää vastausta. - -Hänen kärsimättömyytensä kaikki hyvin oivalsivat. Hänen, nuoren -prinssin, suoritettavaksi oli tässä annettu tärkeä soturitehtävä, jolla -oli kaikki edellytykset tuottaakseen keisarillisten aseille pikaisen, -ratkaisevan voiton ja hänelle itselleen kauniin soturimaineen. Sitä nyt -pyrki tuollainen pikkueste hämmentämään... - -Edestä peräytyvä, lumimaasta tullut vihollisarmeija oli näet äsken -antautunut varsin uhkarohkeaan seikkailuun. Se oli tänä pakkastalvena -odottamatta lähtenyt liikkeelle talvimajoiltaan Keski-Saksasta ja -rynnännyt alas Baijeriin ja keisarin omiin rintamaihin. Sen päällikkö -Erik Banér oli aikonut yllättämällä samota jäätyneen Tonavan yli -valloittamaan Regensburgin kaupungin, jossa keisari itse hovineen -majaili ja jossa hän parastaikaa oli pitänyt valtiopäiviä. Totta -tosiaan, tuo huimapää ruotsalainen oli aikonut yhdellä apajalla siepata -vangikseen sekä keisarillisen hallituksen että sen valtiopäivätkin! Ja -kepponen olisi kukaties onnistunutkin, elleivät ilmat viime hetkessä -olisi lämminneet ja Tonava luonut jääpeitettään. Joka tapauksessa oli -tuo pikaretki vanhaa keisaria pahasti säikähdyttänyt ja suututtanut, -- -hän oli päättänyt kostaa. Kiireellä oli hän nostattanut liikkeelle -sotaväkensä valtakuntansa eri kulmilta, pannut sen eri tahoilta -kiertämään liian kauas edennyttä Ruotsin armeijaa ja sulkemaan sen kuin -pussin perälle. Salaa oli toimittu ja nyt olivat keisarilliset joukot -juuri saamaisillaan satimeen Banérin armeijan, joka, pääsemättä enää -palaamaan pohjoiseen, oli kääntynyt sivulle, pyrkiäkseen Böömin -vuoriston kautta väljemmille vesille. Piccolomini ahdisti sitä yhtäältä -ja nuoren arkkiherttuan armeijan piti nyt toisaalta ehättää Ruotsin -väen kimppuun, antaakseen sille surman iskun, -- kaikki riippui vain -nopeudesta. Ja tässäkö solassa uhkaisi nyt turmiollinen seisahdus, -- -ei! - -Airueet viipyivät. Malttamaton ylipäällikkö lähti seurueineen -ratsastamaan heitä vastaan. Vihdoin sieltä yksi airut palasi, kertoen -hengästyneenä vaahtoavan ratsunsa seljästä: - --- Linna ei antaudu, etujoukkomme ei jaksa sitä valloittaa. Neuburg -salpaa meiltä yhä tien. - --- Mokoma linnarähjä! Onko siellä sitten suurikin puolustusväki? - --- Ei ole suuri, kolme rykmenttiä vain ratsuväkeä. - --- Ratsuväkeä linnaa pitelemässä, -- tämä on meidän taholta -kykenemättömyyttä! -- Näin murisivat jo vanhat kenraalitkin. Ja nuori -ruhtinas kiivaili tulistuneena: - --- Se vastarinta on muserrettava, onhan meillä monikymmenkertaiset -voimat. Armeija eteenpäin! Meidän on suljettava nuo ratsurykmentit -rautasyleilyyn, hävitettävä heidät ja koko kaupunki maan tasalle -tieltämme pois. -- Näin puhui prinssi tulistuneena. Vaan kysäsi sitten -sentään tietävimmältä kenraaliltaan: -- Vai onko se sulku todella -minkään arvoinen? - --- Ei itse sulku, mutta sen puolustajat, vastasi puhuteltu arasti. -- -Ne ovat sisukkaat ja sitkeät... - --- Juuri niistä on siis tehtävä selvä! Koko armeija eteenpäin Neuburgin -ympärille! - - * * * * * - -Tie tömisi rautapukuisen ratsuväen raskaista askelista ja -tykkirattaiden räminästä, jota kaiku vuorista kertasi. Vähitellen -ryhmittyi itävaltalaisten suuri sotajoukko paksuna, puolikuun -muotoisena vyöhykkeenä pienen kaupungin ympärille, joka puron -viereiseltä kalliolta vartioi solatietä. Kaikki kukkulat ja -vuorenrinteet kuhisivat pian mustanaan piiritysväkeä, joka asetti -tykkejään ampuma-asentoon. Mutta linnaa tuokion katseltuaan eivät -arkkiherttuan kenraalit arvelleet tällä ylivoimalla tarvitsevansa sitä -edes pommittaakaan, -- hyökkäys vain, ja koko tuo vanhanaikainen, -muuritettu kylä näytti olevan kuin potkasemalla työnnettävissä alas -purolaaksoon. Tottapa ymmärtävät puolustajatkin jo piiritysjoukon -nähtyään alistua, -- siinä mielessä lähetti arkkiherttua vielä, aikaa -voittaakseen, airueensa kaupungin portille tarjoamaan puolustajille -kunniakasta antautumista. Saavat vapaasti lähteä aseineen, lippuineen, -kun vain lähtevät heti! Sellaisen viestin hän lähetti ja katseli -ylängöltä voitonvarmana airueittensa ajoa piiritettyyn kaupunkiin. - -He pääsivät portille, rummuttaja päryytti siellä kotvan aikaa -vasikannahkaansa, mutta porttia heille ei avattu. Muurin harjalle -ilmestyi vain muutamia miehiä airueita puhuttelemaan, -- niiden -joukossa eräs, joka näytti omituisen soukalta ja muotopuolelta. - --- Mikä toispuolinen se tuo on? kysyi kaukaa tähystelevä arkkiherttua -seuralaisiltaan. - --- Se lienee juuri ruotsalaisten päällikkö. Häneltä on ammuttu pois -koko oikea käsi. - --- Mikä hän on nimeltään? - --- Erik Slang, syntyjään suomalainen. - --- Ahaa, tuota itsepäistä ja hurjaa ratsastajaväkeä! Mutta taivuttava -hänen nyt on, olipa kuinka härkäpäinen tahansa. - -Käsipuoli mies viittaili muurilta uhkaavasti airueille, jotka tuokion -kuluttua ratsastivat pois Neuburgin portilta. He toivat arkkiherttualle -kielteisen vastauksen: Itsepäinen suomalainen ei taivu! Hän päinvastoin -uhkaa ampua airueet, jos nämä vielä kerran tulevat häneltä -mielisuosiolla kaupunkia vaatimaan, -- hän oli äkäinen kuin hämähäkki! - --- Tulkaa ottamaan! -- niin hän vain uhmasi. - -Kenraalit hymähtivät, niin järjetöntä heistä oli tuo piiritettyjen -sisukkuus, varsinkin kun tiesivät, että näillä ei ollut käytettävissään -yhtään ainoata tykkiä. Arkkiherttua antoi joukoilleen pommituskäskyn, -todistaakseen saarrettujen avuttomuuden. Mutta samalla hän vielä kerran -lähetti rummuttajansa takaisin portille tarjoamaan viimeistä armoa. -Sieltä lensi luoti ensimäisen airueen otsaan, toiset pyöräyttivät -kiireellä hevosensa ympäri ja ratsastivat pakoon. - -Silloin rupesivat tykit paukkumaan kaupunkia ympäröiviltä kunnailta ja -hirmuinen tulenvoima kohdistui linnan vanhoja muureja vastaan. Koko -vuoristo tärisi, savu peitti laaksot ja kunnaat ja pieni kaupunki -näytti ikäänkuin hukkuvan ja häipyvän sakeaan sorapilveen. Mutta kun -illan suussa jyrinä helpotti ja savu hälveni, silloin nähtiinkin, että -linnapahanen oli kaikesta huolimatta vielä paikoillaan solatietä -sulkemassa. Sen muureihin oli kuitenkin ammuttu suuri, ammottava aukko -ja sitä kohden pani nyt arkkiherttua jalkaväkensä tekemään tuiman -ryntäyksen. Malttamattomana seurasi hän itse tätä valloitusjoukkoaan, -anastaakseen henkilökohtaisesti tuon kiusaa tekevän kaupungin. Mutta -perille hän ei päässyt. Ryntääjäin oli pysähdyttävä särjetylle aukolle, -sillä sen edustalla oli vastassa toinen muuri, elävä muuri: Yksikätinen -suomalainen taisteli siinä kiireellä kyhätyn puuhakulin takaa miehineen -vimmatusti ryntääjiä vastaan, torjuen kaikki heidän hyökkäyksensä. -Ammutun aukon sorapohjan peittivät pian kaatuneiden keisarillisten -ruumiit, vaan sittenkin oli hyökkääjäin pimeän tullen peräydyttävä -tyhjin toimin, -- kaupunki oli valloittamatta. - -Yöllä korjasivat päivän taistelleet suomalaiset rikotun muurin taas -auttavaan kuntoon ja heidän yksikätinen päällikkönsä kulki -väsymättömänä parvesta parveen miehiään kehotellen ja rohkaisten. - --- Yksi päivä voitettu, pojat, Banérin armeija pääsi jo hiukan -helpommalle puristuksesta. Kestäkäämme vielä toinen! - --- Kunpa vain riittäisi ruutia pyssyihimme, huomautti joku -alapäälliköistä. - --- Käytetään sitä säästäin, ammutaan vasta, kun vihollinen on -edessämme, silloin riittää! - -Aamulla alkoi uusi rytäkkä, pommitus eilistä tuimempi. Nuori ruhtinas -sadatteli ja torui kenraalejaan, ratsastellessaan kunnaalta toiselle, -joilta tykit tultaan suitsuttivat. - --- Ampukaa vielä tuimemmin, ampukaa vihdoinkin mäsäksi se linna, sillä -meidän _täytyy_ päästä eteenpäin! Ruotsalaisten päävoima livistää -juurikään silmukastamme, tuo kourantäysi suomalaisia tuottaa -aseillemme auttamattoman vaurion ja häpeän. Murskatkaa vihdoinkin se -ykskätinen...! - --- Koetamme parasta... - -Pauke yltyi, tuli sakeni. Mutta turha oli senkin toisen päivän -ponnistus, turha vielä kolmannenkin. Sillä aina kun keisarilliset -suitsutuksensa jälkeen hyökkäsivät avaamilleen muurinaukoille, -vallatakseen pilalle pommitetun pikkukaupungin, aina olivat silloin nuo -sitkeähenkiset puolustajat joka paikassa vastassa, niittäen ryntääjät -rivi riviltä maahan. He olivat kuin pureutuneet kiinni tuohon tiensuuta -sulkevaan kallioon, eivätkä vielä äärimmilleen uupuneinakaan -hellittäneet otettaan. Heiltä olivat nyt ruudit ja luodit melkein -loppuneet, heidän täytyi häätää ryntääjät teräasein. Mutta he eivät -hellittäneet sittenkään. Soukkavartaloinen päällikkö heilutti siellä -ainoalla kädellään alati pitkää miekkaansa ja kannusti harventuneita -miehiään ylivoimaisiin ponnistuksiin. - --- Kestäkäämme vielä tämä ilta, tämä vain, silloin on Banérin armeija -turvassa! - -Ja miehet kestivät. Monilukuinen piirittäjäjoukko ei koskaan mahtunut -yhtaikaa hyökkäämään Neuburgin kimppuun ja niiden joukkojen tähteet, -jotka sinne kulloinkin ryntäsivät, palasivat takaisin verisin päin, -palasivat vielä kolmantenakin iltana. - -Mutta kun Erik Slang oli ratsumiehineen näin kolme päivää viivyttänyt -keisarillisten komeaa kiertoarmeijaa, silloin hän oivalsi, että nyt on -ratkaisun hetki tullut, loppu käsissä. Muurit olivat yltyleensä jo niin -mataliksi ammutut, että piirittäjät neljännen päivän valetessa -saattoivat nähdä niiden yli kaupungin torille asti, missä puolustajana -piskuinen joukko oli taivasalla levännyt yönsä. Silloin lähetti Slang -valkolippuisen airueensa keisarillisen ylipäällikön leiriin vallan -virallisesti ilmoittamaan, että Neuburg on nyt valmis antautumaan, jos -sen puolustajille taataan esteetön lähtö linnasta Banérin armeijan luo. -Siihen ei kuitenkaan suuttunut arkkiherttua, joka jo mielikarvaudella -näki tärkeän retkensä rauenneeksi, enää tahtonut suostua. Hän vaati -pikaista antautumista ilman ehtoja ja armoa! Silloin kokosi Erik Slang -vielä kerran väkensä vähäiset tähteet mäsäksi ammutun muurin -raunioille, niitä puolustamaan, ja vielä kerran täytyi arkkiherttuan -panna tuliluikkunsa soimaan tuota kiroamaansa "linnarähjää" vastaan. - -Väsyneet, valvoneet miehet kamppailivat kuin horroksissa, tuntien -selvästi, että tämä on toivotonta. - --- Ampumatarpeemme ovat nyt tyyten lopussa, -- niin kuului alapäällikkö -päättävästi ilmoittavan. - --- Niin ovat, myönsi Slang, heiluen väkensä joukossa, -- mutta isketään -miekalla. Mitäpä meillä on enää menettämistäkään. Lukko on sittenkin -vielä meidän käsissämme, ja niinkauan kuin sen pidämme, ehtii -pääjoukkomme taas puolen päivämatkaa eteenpäin. - -Mutta puolenpäivän aikaan hän sittenkin hellitti ja julisti melkein -iloisesti: - --- Hei, miehet, nyt olemme täyttäneet velvollisuutemme loppuun asti! -Nyt voimme jo antautua ehdoittakin. - -Tuokion kuluttua marssivat keisarillisten kiiltokypäräiset, -kiukustuneet joukot Neuburgin kaupunkiin, josta eivät enää suomalaisten -lyijypavut lennähtäneet heitä vastaan. - -Nuori arkkiherttua ratsasti itsekin sinne kenraaliensa ympäröimänä ja -leiriytyi kaupungin hävitetylle torille, jonne linnan harvalukuiset -puolustajat olivat vangittuina ja vartioituina asetetut. Nähdessään nyt -läheltä linnoituksen kehnot varustukset ja nähdessään nuo laihat, -kalpeat, mitättömän näköiset miehet, likaiset ja repaleiset, jotka -olivat neljättä päivää viivyttäneet suuren armeijan kulkua, suuttui hän -ensin entistä tuimemmaksi. Hän tahtoi nyt kostaa, ja kostaa ennen -kaikkea puolustajain uppiniskaiselle päällikölle, joka sisukkuudellaan -oli riistänyt varman voiton ja kunnian seppeleen hänen päästään. -Sillaikaa kuin armeijan etujoukot vihdoinkin pantiin marssimaan -valloitetun kaupungin läpi Böömiin päin, turhaan tavottelemaan -ruotsalaisten silmukasta livistänyttä pääjoukkoa, kutsutti hän Erik -Slangin eteensä. Ja kun tämä saapui siihen, vieläkin pystypäisenä, -joskin unettomuudesta kalpeana, pölyn ja veren tahraamana, ärjäsi -hänelle nuori ruhtinas: - --- Et totellut ajoissa. Hengelläsi saat nyt maksaa kiusantekosi. - -Ykskätinen soturi oikasi silloin kapean vartalonsa suoraksi ja -jänteväksi ja katsoi rohkein, melkein voitonriemuisin silmin -kiukustunutta keisarinpoikaa, vastatessaan: - --- Henkeäni en ole täällä säästänyt, uhraan sen ilolla nytkin. Me -olemme täyttäneet velvollisuutemme ja silloin on helppo kuolla! - --- Vaikkapa hirsipuussa? - --- Vaikkapa siellä, -- tekomme elää! - -Arkkiherttua kohotti jo kätensä antaakseen merkin uhkauksensa -täytäntöönpanosta. Mutta hänen silmänsä olivat ikäänkuin takertuneet -katselemaan edessään seisovan käsipuolen miehen harmaita kasvoja, -joilla lepäsi täydellinen, vilpitön rauha, ja samassa nuoren ruhtinaan -sydämestä vähitellen ikäänkuin suli suuttumus ja kosto. Hänen täytyi -ihailla tuota Pohjolan poikaa, joka kylmäverisesti oli kaukana -vieraalla maalla sulkeutunut pieneen linnaan, antautunut varman surman -kitaan, vain pelastaakseen armeijansa pääjoukon häpeästä ja turmiosta. -Hänen ritarimielensä lämpeni, -- sellainen velvollisuudentunto, -sellainen sankaruus ei ansaitse hirsipuuta palkakseen! - -Tuokion ääneti istuttuaan uljaan ratsunsa seljässä virkahti hän sitten -muuttuneella äänensävyllä. - --- Totta on, velvollisuutesi täytit omiasi kohtaan ja sen teit -kunnialla. Sillä olet henkesi ansainnut. - --- Olen siitäkin iloinen, voidakseni vieläkin käyttää ainoaa kättäni -isänmaani puolesta. - --- Ainoaasi -- missä toisen menetit? - --- Taistelussa. Siinä toivoisin toisenikin menevän. - --- Ehkä saat sitä vielä koettaa. Toistaiseksi sinut vangiksi pidätän, -mutta -- sinua on sotavankina kohdeltava kuin sankaria. Ja miehiäsi -myöskin. - -Viimeiset sanansa virkkoi nuori ruhtinas kovemmalla äänellä oman -väkensä kuultavaksi, ja lisäsi sen puoleen kääntyen vielä: - --- Sillä niin kiusallisen viivytyksen kuin tämä mies meille tuottikin, -ansaitsee hän todella Pohjolan Leonidaan nimen. - -Arkkiherttua kumartui sivulle satulasta ja puristi vangitun soturin -ainoaa kättä. Sitten hän käänsi ratsunsa ja lähti kenraaleineen -ratsastamaan soraläjäksi ammutusta Neuburgin kaupungista. Rauhallisena, -kirkkain katsein, käveli Erik Slang saattajainsa keskessä ja -rykmenttinsä tähteiden perässä toiseen suuntaan, sotavankeuteen, -- -mutta hänen oli nyt, velvollisuutensa täyttäneenä, niin hyvä ja -rauhallinen olla, niin kevyt kävellä... - - * * * * * - -Jo muutamain kuukausien perästä vaihdettiin Erik Slang, jonka urotyöstä -pian maine oli levinnyt Ruotsin koko pulasta pelastuneeseen armeijaan, -vapaaksi ja joutui siten jo syksyllä samana vuonna olemaan mukana -Leipzigin suuressa taistelussa. Hän oli aina leikillisesti kehunut, -että kun hän käsipuolena oli niin kapea, eivät luodit häneen osuneet, -ne menivät aina ohitse sen poisammutun käsivarren kohdalta, Mutta -Leipzigin taistelussa osui nyt kerran luoti paremmin, se löysi jalon -maalin, se iski sankarin sydämeen. Vainajan ruumis tavattiin -taistelutantereelta ja haudattiin Leipzigin pääkirkkoon. Näissä -juhlallisissa sotilashautajaisissa olivat mukana kaikki ylhäiset ja -alhaisemmatkin Ruotsin armeijan päälliköt, sillä kaikki tahtoivat -osottaa kunnioitustaan kaatuneelle suomalaiselle, jota he esikuvanaan -ihailivat. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -LOISTOSSA JA KURJUUDESSA. - -ARVID WITTENBERG. - - -Muutamana iltana kevätkesällä 1633 tarkasti suomalaisen ratsuväen -eversti Torsten Stålhandske erään hannoverilaisen pikkukaupungin -laidassa rykmenttiään ja punoi huolestuneena viiksiään huomatessaan, -kuinka tuntuvasti se viime viikkojen kahakoissa oli kutistunut. Ja -huomenna oli kuitenkin odotettavissa kuuma ottelu, jossa olisi tarvittu -hyvinkin täydet rivit. - -Miehiä oli kyllä talven kuluessa ollut värväämässä Suomesta lisäväkeä -ja ensimäisten varaväkeä tuovain laivain tiedettiin ja saapuneenkin -Pommerin rannikolle. Mutta nuo varajoukot, joilla rivit olisivat olleet -täytettävät, viipyivät matkalla. - --- Eikö ole saapunut tietoa, milloin uudet nahkapojat ehtivät perille, -kysyi eversti miettiväisenä varusmestariltaan. - --- Pieni ratsuparvi saapui juuri tänään, satakunta miestä vain, ja se -kertoi, että pääjoukkoa saadaan kyllä vielä odottaa monta päivää. - --- Sepäs hittoja...! Vai saapui kuitenkin pieni etujoukko, -- missähän -se nyt majailee? - --- Lepäilee kaupungissa, -- kovin olivat nuo maalaispojat perille -tullessaan nuutuneessa tilassa. - --- Hm, meri- ja maamatkaa... tietäähän tuon, tunkioltahan he tulevatkin -melkein suoraan. Mutta vähät siitä, lähettäkääpä kuitenkin nähtävikseni -nuo nahkapojat, katsotaan, kelpaisivatko he jo tappelemaan. - -Tuntia, paria myöhemmin laukkuutti parvi sarkatakkisia, tasatukkaisia -suomalaisia talonpoikia pienet, takkukarvaiset, matalajalkaiset -ratsunsa Stålhandsken katsastuskentälle ja niiden päällikkö, nuori, -parraton luutnantti, joka tosin oli täysissä aseissa, kiepsahti -ketterästi hevosensa seljästä, astuen reippaasti kuuluisan -ratsueverstin eteen. Hän oli varreltaan lyhyt, mutta harteva ja -tanakka, ja hänen vilkkaat silmänsä, jotka terävästi kiintyivät uuteen -esimieheen, osottivat sekä päättäväisyyttä että intoa. Stålhandske -silmäili vuoroin takkuista ratsumiesjoukkoa, vuoroin sen parratonta -päällikköä, ja virkkoi vihdoin viimemainitulle: - --- Vai tällaista väkeä tuot, tutunnäköistä. Itsekö tämän lipullisen -olet Suomesta koonnut? - --- Niin, herra eversti. - --- Hyvä, ja vielä parempi, kun ajoissa perille riensit. Mikä on nimesi? - --- Arvid Wittenberg. - --- Wittenberg, hitto vie, Porvoosta kotoisin, -- ahaa, kyllä minä isäsi -tunsin! Oltiin kolmekymmentä vuotta sitten monesti painisilla ja -lumisilla, -- naapuruksina näet elettiin --, vai sen poikia! Hyvä. Nyt -tekee pojan mieli ruutia haistelemaan, niinkö? - --- Teidän johdollanne tahtoisin harjaantua sotataidossa. - --- Saat jumalavita täällä harjoitella. Tahdotko alottaa opintosi jo -huomenna? - --- Mielelläni tahtoisin... - --- Hyvä. Saattekin astua riviin jo heti, sekä sinä että nuo -pörrökarvaiset nahkapoikasi, täällä on juuri teitä varten tarpeellisia -lovia. Mutta tiedätkö, Arvid, se huominen harjoitustunti tulee olemaan -sekä kuuma että vakava -- nyt olet sodassa! - -Vakava päivä tulikin siitä huomispäivästä, jolloin auran kurjesta vasta -otetut suomalaiset nahkapojat saivat tulikasteensa. Uhkaavina ja -ylvästelevinä lähestyivät keisarillisten kiiltokypäräiset, sakeat rivit -ja Stålhandsken täytyi, estääkseen omiaan kierrokseen joutumasta, taas -tehdä eräs noita uhkarohkeita, hurjia ratsuhyökkäyksiään vihollisen -tiheimpään keihäsmetsään, joista hyökkäyksistään hän jo oli kuulu. -Karauttaessaan eteenpäin tällaiseen leikkiin tottuneiden ratsumiestensä -keskellä muisti hän silloin yhtäkkiä tuon vasta saapuneen, keskustaan -sijoitetun uuden lipullisen, joka ensi kertaa oli tulessa, ja katsahti -hiukan levottomana sivulleen, kestikö nahkapoikain sisu seurata toisten -mukana, vai jättäytyivätkö he ehkä peremmäs, rikkoen rintaman. Eipä -ollut rintama mistään rikki, ja sieltä tulivat totta vie nuo -pitkätukkaiset sarkamiehetkin nuoren luutnanttinsa johdolla yhtä -ankaraa ravia kuin muutkin, heiluttaen uusia miekkojaan kuin toiset. Ja -kun Stålhandsken vyöryvä rintama, lähetessään vihollisten eturivejä, -kiljasi pelottavan sotahuutonsa, niin eivätkö... eivätkö piru vie nuo -erämaalta suoraan tulleet nahkapojat kiljuneet hekin mukana nuoren -päällikkönsä komennosta täydellä kurkulla: hakkaa päälle! - --- Näkyy olevan oikeata lajia tämä uusi luutnantti väkineen, tuumi -eversti, hyökkäystään edelleen johtaessaan. -- Pian hän tämän jalon -konstin oppii! - -Kunniata saikin Stålhandske nuoresta oppilaastaan sekä tässä ensi -kahakassa että kaikissa seuraavissa. Lyhyessä ajassa oli Arvid -Wittenberg taistelevassa Ruotsin armeijassa saavuttanut rohkean ja -kylmäverisen ratsupäällikön maineen. Mutta itse hän aina kehui, että -hän olikin saanut kouluutuksensa aikansa parhaassa väessä. - - * * * * * - -Vuoden näin opiskeltuaan vieraalla maalla joutui Arvid Nördlingenin -tappelussa keisarillisten vangiksi, mutta hänet vaihdettiin pian -vapaaksi ja hän sai sen jälkeen yhä tärkeämpiä tehtäviä suorittaakseen, -sai sotavuosien kuluessa yhä suurempia joukkoja komentoonsa. Oma -kuntonsa se Arvid Wittenbergin näin ylensi, ei ylempäin suosio, sillä -hän oli harkitseva ja taitava, mutta tarvittaessa tulinen iskemään. -Sellaisia luonteita nyt kysyttiin. Ruotsin armeijan ylipäällikkö Erik -Banér luotti tähän tanakkaan suomalaiseen enemmän kuin kenties -keneenkään muuhun apulaisistaan ja hän uskoi sen vuoksi Wittenbergille -jo nuorella ijällä oman armeijan johdettavaksi. Loistavasti Arvid-herra -täytti esimiehensä ja armeijansa toiveet. - -Levisipä sitten eräänä kesänä Ruotsin sotajoukossa, joka kamppaili -Saksan lakeuksilla, odottamaton surusanoma, että sen ylipäällikkö Erik -Banér, joka voimakkaalla tahdollaan oli pitänyt koossa tuon suuren -sotajoukon varsin hajanaiset ja keskenään ristiriitaiset ainekset, oli -kuollut. Se oli masentava sanoma kaikille Ruotsin aseiden ystäville, -jotka huolestuneina kysyivät: "Kuka nyt aisoihin ja edesvastuuseen, -kuka ylipäälliköksi?" Siitä jäivät, suruviestin saatuaan, -neuvottelemaan hallitusherratkin Tukholmassa, ja Saksassa -omavaltaisiksi käyneet armeijan upseerit pitivät siitä kokouksia ja -väittelyitä. - -Sotatapahtumat olivat kireimmillään. Keisarilliset olivat Banérin -sairauden aikana saaneet yliotteen ja iloiten vihollistensa -neuvottomuudesta ahdistelivat he nyt "päättömiksi" jääneitä yltyvällä -innolla. Ruotsin armeijassa taas kilpailivat arvosta ja vallasta monet -kenraalit, saksalaiset ja ruotsalaiset, ja siihen kilpailuun uhkasi -koko armeijan eheys väliin rapsahtaa rikki. Sotamiehet, nuo -pitkällisessä kenttäelämässä vallattomiksi ja vaativiksi käyneet -ammattilaiset, jotka eivät muutamaan aikaan olleet saaneet palkkojaan, -puolestaan napisivat. Kuri oli höllä, keskitys heikko. Tähän nähden -tuntui monesta hyvin epäilyttävältä se järjestelmä jakaa ylijohto -ja vastuu kolmeen osaan, johon nyt ensi kiireessä, Banérin -kuolinvuoteellaan lausuman toivomuksen mukaisesti, oli ryhdyttävä. -Tuntien kateuden ja kilpailun niiden kolmen kansallisuuden kesken, -jotka muodostivat Ruotsin armeijan ytimen, oli hän näet määrännyt, että -kunnes uusi ylipäällikkö ehditään nimittää, tulisivat vuoropäivin -toimimaan ylipäällikköinä saksalainen kenraali Pfuel, ruotsalainen -Wrangel ja suomalainen Wittenberg. - -Käytännössäkään ei tämä kolmijako suinkaan vähentänyt armeijassa -vallitsevaa keskinäistä karsautta. Väliin siellä hammasteltiin, väliin -vetäydyttiin toisilleen vallan vieraiksi. Mutta sillä välin ahdisteli -vihollinen yhä lähempätä tuota keskenään riitelevää armeijaa sen joka -sivustalta. - -Vihdoin eräänä iltapäivänä tiesivät vakoojat kertoa, että jo seuraavana -aamuna on odotettavissa Piccolominin lopullinen hyökkäys. Ruotsin -hiljakseen peräytyvä armeija oli silloin Wolffenbüttelin kylässä ja -siihen onkaloon aikoi itävaltalainen sen nyt tuhota. Mitä tehdä? -Pyrkiäkö edelleen peräytymään, joka oli vaaranalaista sekin, vaiko -asettua vastarintaan noin hajanaisissa oloissa? Käsitykset kenraalien -neuvotteluissa kävivät ristikkäin, yhteistä päätöstä ei syntynyt. - --- No niin, vastatkoon siis ratkaisusta se, jolle se kuuluu, ilkkui -saksalainen kenraali, joka jo aikaisemmin oli uhkaillut väkineen luopua -pois koko Ruotsin palveluksesta. - --- Siis kuka? utelivat toiset. - --- Se, jonka vuoropäivä huomispäivä on, -- tietysti! - --- Päivä on Wittenbergin, hän siis ratkaiskoon ja johtakoon, virkahti -nyt Wrangelkin eräänlaisella helpotuksella. -- Astu nyt aisoihin, -poikani! - -Näin puhuen toiset kenraalit nousivat neuvottelupöydästä, ilkkuva ilme -suupielissään. Pieni, harteva suomalainen istui siinä vielä yksin -tuokion tulevan taistelukentän asemapiirroksia tutkien, istui -tavallistakin vakavampana, kenties vaaleampanakin. Hän oli nuorin -kenraalien kehässä, häntä pidettiin nousukkaana, sen hän tiesi, ja hän -oivalsi liiankin hyvin, että "syyparka" mielihyvällä heitetään hänen -niskoilleen, jos, niinkuin ennustaa saattoi, hullusti käy. Täysin hän -käsitti, kuinka kohtalokas se arpa oli, joka nyt oli hänen kohdalleen -langennut, kohtalokas ei ainoastaan hänelle itselleen, jonka -soturimaineen mahdollinen erehdys tai onnettomuus oli ainaiseksi -katkaiseva, vaan koko armeijallekin ja koko Ruotsin valta-asemalle -Saksassa. Nuo näköalat häntä hetkisen huimasivat, ja noustessaan -tuokion kuluttua tuoliltaan virkkoi hän tovereilleen melkein nöyrästi: - --- Toivon toki herrojen auttavan minua tämän vaikean päivän -järjestelyissä... - -Mutta kylminä tekivät toiset kenraalit lähtöä neuvotteluteltasta, -murahtaen: - --- Miksei, mutta eihän vastuuta käy kuitenkaan jakaminen... - --- Silloinhan syytettäisiin heti auttajia... on kyllä parasta, että -emme johtoon sekaannu... - -Silloin ojentausi lyhytvartinen suomalainen suoraksi, hänen jäntereensä -kiristyivät, hän sitasi kiireesti miekkavyön uumenilleen ja virkkoi -telttaan jääneille upseereille: - --- Niinpä siis -- Jumalan avulla -- tahdon koettaa kantaa sen vastuun, -joka on osakseni tullut. Pankaa rummuttaja kutsumaan rykmentit -riveihin! - -Hän nousi ratsunsa selkään ja samassa oli epäilys ja levottomuus hänen -rinnastaan poissa, -- hän oli siitä hetkestä lähtien taas pelkkää -silmää, korvaa ja käskijää. Airueet lennättivät hänen ohjeitaan pitkin -rintamaa, itse oli hän saapuvilla joka paikassa, missä neuvoa -tarvittiin, -- äsken vielä viisasteluihin ja napinaan vaipunut -sotaleiri oli yhtäkkiä taistelua varten valmiiksi sijoitettu ja miesten -mieli siihen viritetty. Eikä Wittenberg jäänyt kylänotkoon odottamaan -Piccolominin hyökkäystä; aamun sarastaessa marssi hän joukkoineen -vihollista vastaan, asetti suomalaisen ratsuväkensä etunenään ja pani -sen ensiksi hyökkäämään, -- siihen oli hän alunpitäin voittonsa -mahdollisuuden perustanut. -- -- - -Siitä tuli kauniin voiton päivä Ruotsin aseille. Ylvästelevän -vihollisarmeijan oli hajoitettuna peräydyttävä, sen uhma ja varmuus oli -taas säretty. Ja Ruotsin armeijalle oli pelastettu sen voiton maine ja -etenemisen mahdollisuus. - -Tämä tunnustettiin yleensä tilapäisen ylipäällikön ansioksi, ja sitä -suuremmaksi, kun vilppimielinen saksalainen kenraali Pfuel koko -taistelun ajan miehineen oli pysynyt ottelusta syrjässä, vahtien vain -kummalle puolelle voitto kallistuisi. - -Kotimaan levottomille hallitusherroille voitiin nyt lähettää -Wolffenbüttelin ratkaisevan voiton viesti. Mutta kun voittopäivän ilta -saapui ja ratsujoukot palasivat vihollista takaa-ajamasta, silloin, kun -taistelussa kuumenneet upseerit keräytyivät Wittenbergin telttaan häntä -juhlimaan ja onnittelemaan, silloin istui pienikasvuinen suomalainen -taas äänettömänä ja vakavana heidän parvessaan. Hän yksin tiesi, mitä -tämä päivä oli hänelle merkinnyt, mutta hän ei voinut olla itselleen -tunnustamatta, että se kaikki olisi voinut päättyä toisin. - --- Nyt huudetaan Wittenberg ylipäälliköksi! - --- Hän meitä edelleenkin voittoihin johtakoon! - -Näin upseerit riemuissaan remusivat. Mutta päivän sankari vastasi -tyynesti: - --- Teidän huudosta ei päällikköä aseteta, enkä siihen minä pyrikään. -Asetun taas mielelläni toisen komennettavaksi ja täytän sellaisena -velvollisuuteni, sillä juuri tänään olen entistä selvemmin oppinut, -että kurista ja alistumisesta armeijain voitto lopultakin riippuu. - -Sen lupauksensa hän täyttikin, kun vähän myöhemmin Lennart Torstenson -nimitettiin Ruotsin armeijan ylipäälliköksi. Tämän lahjakkaan kenraalin -parhaana apumiehenä hankki Arvid Wittenberg vielä kahdeksan vuotta -kestävässä suuressa Saksan sodassa Ruotsin aseille monta kaunista -voittoa. - - * * * * * - -Maailmanmaineen kultaamana, armeijan ihailemana sankarina, palasi Arvid -Wittenberg, kolmikymmenvuotisen sodan vihdoinkin päätyttyä, -kotimaahansa, asettuen Tukholmaan. Hän oli sotavoittoina, linnoja ja -luostareita verottamalla, kerännyt itselleen suuret rikkaudet, joten -hänen nyt, rauhan palattua, kelpasi elää upeassa loistossa, -- olipa -hänellä varoja lainata Ruotsin valtiollekin, kun se kaikista -voitoistaan huolimatta kuningattaren tuhlaavaisuuden takia oli -alituisessa pulassa. Hänen kullatut vaununsa, joilla hän ajeli, olivat -valtakunnan ensimäiset. Ja sellaisia pitoja, jommoisia Arvid Wittenberg -nyt Kristiina kuningattaren kruunajaisten johdosta toimeenpani -pääkaupungin edustalla sijaitsevassa palatsissaan, ei siellä oltu -koskaan ennen nähty, vaikka sodan mukana komeilu ja ylellisyys jo -olikin pesiytynyt Ruotsiin. Hänen kustantamiaan räiskyviä ilotulituksia -muistettiin vielä toisessakin sukupolvessa. Siellä esitettiin m.m. -tulisin ääriviivoin komea satulinna, jonka portit aukenivat isännän ja -hänen vierastensa sisään käydä, -- ihmettelyn huumaus kulki palatsin -edustalla katsovassa väkijoukossa, ja pikkuporvarit kuiskahtivat -toisilleen: - --- Niin, Arvid herra on Ruotsin mahtavin ja rikkain ylimys. - --- Ja sen suurin sotaherra! - -Kävipä tämä maineen loistoon noussut soturi näinä rauhan vuosina -kaukaisessa syntymämaassaankin, Suomessa, katselemassa siellä olevia -suuria tilojaan, jotka hän oli hallitukselta saanut ansioittensa -palkinnoksi ja joista hänen tulonsa heruivat. Niitä oli maan kaikissa -osissa ja niissä käydessään retkeili hän kuin ruhtinas, anteliaana ja -vaativana. Kauan hän ei syrjäisessä syntymämaassaan viipynyt, mutta -hiukan sirotti hän kuitenkin maineensa loistetta senkin kansan -keskuuteen, joka aina ylpeydellä kehui häntä omaksi pojakseen. - - * * * * * - -Vuodet kuluivat ja uudet tapahtumat kutsuivat taas Arvid Wittenbergin -totisempiin toimiin. - -Ruotsissa oli nyt uusi kuningas, Kaarlo X Kustaa, joka ei sotaisessa -maineessa tahtonut jättäytyä varjoon Kustaa II Aadolfin rinnalla. Hän -valmisteli senvuoksi hallituskautensa alusta asti suurta sotaretkeä -Puolaan, masentaakseen tämän maan kuningassuvun, joka Sigismundin -jälkeläisenä vielä väliin kurotti kättään Ruotsinkin kruunua kohden, -sekä valloittaakseen tältä idästäkin ahdistetulta valtakunnalta maita, -ja hänen lähin auttajansa oli kaikissa näissä valmistuksissa Arvid -Wittenberg. Tämän kokeneimman kenraalinsa johtoon uskoi kuningas myös -sen suurimman hyökkäysarmeijan, jonka piti Pommerista samota rajan yli -Puolaan ja sen sydäntä, Warsovaa, kohti. - -Wittenberg samosi Puolaan, näki ja voitti kuin Caesar, voitti väliin -taistelemalla, väliin taistelematta, kun näet heikkovoimaisempi -maanpuolustusväki enimmäkseen perääntyi. Maa aukesi hänen edessään, -sillä Puolan keskenään kiistelevistä puolueista tervehtivät toiset -häntä ystävänään ja auttajanaan. Ja itse hän pyrkikin voittamaan -heidät, paitsi aseilla, myöskin laupeudella. - -Wittenbergin armeijan ytimen muodostivat vielä 30-vuotisessa sodassa -koulitut ja karaistut, arpiniekat uroot, sotilaina verrattomat, mutta -myöskin ryöstöön ja hurjasteluun tottuneet miehet. Ylipäällikön täytyi -käyttää tavatonta ankaruutta, pyrkiessään kitkemään näistä -sotilasaineksista pois vanhat, piintyneet kurittomuuden ja -ryöstelemisen tavat. Hän kielsi sotamiehiään ottamasta valloitetun maan -asukkailta mitään omin lupinsa tai maksutta, ja tehdäkseen kieltonsa -tehokkaaksi rankaisi hän säälittä kuolemalla jokaisen tietoonsa tulleen -ryöstöteon. - -Kerrankin, niin kerrotaan, kuuli Wittenberg, ratsastaessaan muutaman -puolalaiskylän läpi, eräästä mökistä hätähuutoja. Hän kiirehti paikalle -ja näki erään soturinsa kiskomassa mökin akalta kanaa, jota tämä koetti -pelastaa. Kamppailu kanan hengestä päättyi heti, mutta samassa alkoi -kamppailu ryöstöä yrittäneen soturin hengestä. Wittenberg määräsi näet -hänet heti, siinä paikassa, ammuttavaksi, muille varotukseksi, mutta -akka, jolta sydän heltyi, kävi rukoilemaan soturin puolesta: - --- Säästä hänet, korkea kenraali, en välitä kanastani, annan sen -hänelle mielelläni. - --- Miksi siis huusit? - --- Tein sen tuhmuuksissani. Nyt tahdon lahjoittaa sen hänelle. - -Wittenberg katseli tuokion rukoilevaa akkaa ja kalvennutta soturia, -mutta virkkoi sitten vakavana edelleen ratsastaessaan: - --- Tässä ei ole kysymys kanastasi, vaan sotakurista. Miehet, tehkää -velvollisuutenne! - -Kanan ryöstäjä ammuttiin ja monen muun soturin, joka ei voinut luopua -tuosta vanhasta tavasta, kävi samoin, -- mainitaan tämän sotaretken -alkupuolella viidensadan miehen Ruotsin armeijasta menettäneen tästä -syystä henkensä. Mutta sotakuri korjausikin kokonaan, Wittenbergin -armeijassa oli pian tässäkin suhteessa pelkkää malliväkeä. - - * * * * * - -Voittajana ratsasti Arvid Wittenberg kuninkaansa rinnalla eräänä -kevätpäivänä Puolan pääkaupunkiin, joka oli hänelle avannut porttinsa. -Kaarlo X Kustaa retkeili sieltä, ottaen suurimman osan armeijaa -mukaansa, yhä eteenpäin ahdistamaan väistyvää vihollista, ja Warsovan -isännyys sekä sen puolustaminen jätettiin siksi aikaa Wittenbergin -huoleksi. Hänelle jäi kuitenkin sitä varten ainoastaan 3,000 miestä, -sen arveltiin riittävän. - -Ja hyvinhän se aluksi riittikin. Mutta sodan onnessa kääntyi lehti. -Puolan kansa oli tällävälin kokoontunut aseisiin, maataan puolustamaan, -ja Ruotsin kuninkaan voittoretki keskeytyi. Ennen pitkää parveilivat -puolalaisjoukot kaunista pääkaupunkiaan vapauttamaan ja Warsovan pieni -puolustusväki joutui sankkojen vihollisjoukkojen saartamaksi. Ensiksi -ehti sinne liettuan ruhtinas Sapieha melkoisella miesjoukolla, mutta -hänen yrityksensä valloittaa Warsova torjui Wittenberg helposti, -odotellessaan Ruotsin perääntyvää pääarmeijaa avukseen. - -Ahdistelipa hän, tehden kaupungista pienellä väellään tuimia -hyökkäyksiä, vuorostaan piirittävää ruhtinasta, näyttäen hänelle -monesti hätää. Eräänäkin aamuna oli ruhtinas leireineen ja esikuntineen -vähällä joutua piiritettyjen vangiksi. Sapieha, joka ei yleensäkään -liene maljaa karttanut, keventeli usein sotaretken vaivoja pitämällä -leirissään jymypitoja, ja erään sellaisen pitoyön jälkeisenä aamuna -teki Wittenberg taas suomalaisine ratsumiehineen rajun hyökkäyksen. -Leiri nukkui, vastarinnatta karauttivat huovit ihan sen laitaan asti. - --- Tuo korkea teltta on ruhtinaan, huusi Wittenberg ratsunsa seljästä, -katsellessaan, kuinka hölmistyneet piirittäjät hädissään vasta -juoksivat riveihinsä. -- Siepatkaa, miehet, se sisältöineen, jos -kerkiätte! - --- Saammeko ryöstääkin sen, utelivat miehet vanhalta muistiltaan. - --- Ryöstäkää ruhtinas, siitä kyllä hyvän palkinnon saatte! - -Viime hetkessä herättyään raskaasta viiniunestaan pääsi ruhtinas -Sapieha kuitenkin ylisillään pakoon. Mutta selväksi kävi, ettei -ainakaan hän jaksanut Wittenbergiltä valloittaa Warsovaa. - -Pian keräytyi kuitenkin paljo muuta piiritysväkeä Warsovan ympärille. -Puolalaisissa oli isänmaallinen innostus herännyt, heitä olivat ensi -voitot rohkaisseet ja heitä nyt suututti, että kourantäysi vihollisia -piti heidän komeaa pääkaupunkiaan hallussaan. Se oli valloitettava ja -sitä varten saapui Puolan kuningas Johan Kasimir itse Warsovan -edustalle armeijoineen, joiden lukumäärä nousi 120,000 mieheen. -Wittenbergin puolustusjoukko oli jo sulanut 2,000 asekuntoiseen -mieheen, mutta sitä epäsuhdetta säikähtämättä järjesti hän kuitenkin -puolustuksen mahdollisimman tehokkaaksi, torjuen valppaasti saartajain -jokaisen ryntäyksen. - -Lähettiläistensä kautta koetti Puolan kuningas taivuttaa Wittenbergiä -mielisuosiolla antautumaan, luvaten piiritetyille kunniakkaat -antautumisehdot palkinnoksi heidän osottamastaan urhoudesta, jota jo -koko Eurooppa ihaili. - --- Kuningas lähetti tervehdyksensä, puhuivat lähettiläät, että -kieltäytymisenne pakottaa hänet vastoin tahtoaankin musertamaan teidät. - --- Sehän on mahdollista, vastasi Wittenberg. -- Mutta kuinka voi -kuningas, jos hän ihailee uljuuttani, ehdottaa minulle jotakin -sellaista, joka olisi epärehellistä. - --- Epärehellistäkö kahdentuhannen miehen antautua 120,000 miehen -armeijalle? - --- Tietysti. Niinkauan kuin vielä voin Warsovaa puolustaa, olisi sen -luovuttaminen kavallusta omaa kuningastani kohtaan. Ja minä _voin_ -vielä Warsovaa puolustaa. - -Viisi viikkoa oli hän sitä siten jo puolustanut, turhaan odottaen -kuninkaaltaan apua. Mutta hän puolusti sitä edelleenkin. Eikä Johan -Kasimir nähtävästi tahtonut turvautua aivan yleiseen väkirynnäkköön, -sillä hän tahtoi säästää -- ei suinkaan noita urhoollisia, -harvalukuisia puolustajia, vaan -- omaa kaunista pääkaupunkiaan -ryöstöltä ja hävitykseltä. Hänellä oli armeijassaan jos minkä -heimoisia, hillittömiä sotalaumoja, ja hän tiesi, että jos ne pääsevät -irti rikkaan Warsovan kimppuun, niin ne tekevät liian puhdasta. - -Kun ei piiritys kuitenkaan muuten edistynyt, oli yleinen väkirynnäkkö -sittenkin toimeenpantava. Siinä tuimassa ottelussa hupenivat -Wittenbergin miehet tuhanteen, mutta hän työnsi kuitenkin ylivoiman -takaisin. Yhdessä paikassa sai saartoväki kuitenkin muurin murretuksi -ja Wittenbergin, joka miehistöineen oli kiirehtinyt tätä vaaranpaikkaa -puolustamaan, oli sulkeuduttava erääseen sen viereiseen luostariin, -jonne hän kokosi väkensä tähteet. Tässä vanhassa, muuritetussa -pyhätössä he vielä muutamia päiviä pitivät puoliaan, mutta selvää jo -kuitenkin oli, että antautuminen oli nyt edessä. - -Siitä ryhdyttiin siis neuvottelemaan. Kuninkaan tarjoamat -antautumisehdot olivat edelleen hyvät. Mutta saaliinjanoisten -piirityslaumain kiukku noita harvalukuisia, sitkeitä puolustajia -kohtaan oli jo niin yltynyt, että puolalaiset päälliköt tuskin -jaksoivat niitä hillitä, kunnes antautumiskirja oli molemmin puolin -allekirjoitettu. Ja tämän tapahduttua, jolloin piirittäjät vihdoin -vyöryivät luovutettuun kaupunkiin, täytyi puolalaisten päällikköjen -vielä turvautua puolustajan apuun, saadakseen omia joukkojaan estetyksi -liian rajusti Warsovaa ryöstämästä. - -Arvid Wittenberg vietiin nyt voitolle päässeen kuninkaan eteen. Hän oli -jo vanha mies, -- näiden raskaiden piiritysviikkojen varrella oli hän -varsinkin vanhentunut, -- ja häntä jo ennen vaivannut luuvalo, joka oli -perintöä Saksan sodan ponnistuksista, oli nyt käynyt niin -tuskalliseksi, että hänen oli vaikea liikkua. Mutta hänen mielensä oli -terve, hänen omatuntonsa puhdas, hänen soturimaineensa oli tahraton ja -uljuutensa taittumaton. Pystypäisenä, suoraryhtisenä astui hän -kuninkaan huoneeseen, missä tämä istui päällikköjensä ympäröimänä, eikä -hellittänyt miekkaansa, jonka hän sopimuskirjassa oli itselleen -pidättänyt. - --- Olen luovuttanut teille kaupungin, nyt olen valmis lähtemään, -virkkoi hän reippaasti kuninkaalle. - -Antautumiskirjassa oli näet hänelle ja hänen joukolleen taattu vapaa -lähtö Ruotsin armeijaan, eikä hän suorasukaisena soturina hetkeäkään -epäillyt, ettei tätä sopimusta, joka oli kuninkaansanalla vahvistettu, -täytettäisi. Siksi hän ei välittänyt niistä kuiskeista, joita hän jo -tullessaan oli saattajiltaan kuullut, että hänet ja hänen lähimmät -päällikkönsä muka sittenkin pidätettäisiin Puolassa vankeina. Ja kun -kuningas vitkasteli vastatessaan hänen sanoihinsa, astui hän rohkeana -lähemmäs ja vaati jyrkästi sopimuksen ehtoja täytettäviksi. Kuningas -oli ilmeisesti hämillään ja vasta kotvasen kuluttua sai hän virketyksi: - --- Emme uskalla laskea teitä nyt menemään. Raivostuneet soturimme, -joita itsepäisyytenne on kiukustuttanut, repisivät teidät kappaleiksi, --- olisi sääli noin urheita miehiä! - --- Ettekö saa sotaväkeänne pitämään kunniassa sopimuksen pyhyyttä, -virkkoi Wittenberg hämmästyneenä. -- Mutta, jos ette sitä voi, teemme -sen kyllä itse, -- antakaa meidän vain lähteä aseinemme, niinkuin -luvattu on! - -Puolalaiset ylimykset punoivat noloina pitkiä viiksiään, kuiskivat -keskenään, ja yksi heistä kävi alakuloisena puhumaan: - --- Ei ole tässä kysymys ainoastaan teidän hengestänne, vaan meidänkin. -Sotaväen suuttumus kohdistuisi meihinkin, jos teidät laskisimme -vapaiksi. - -Pitkään ja kummastuneena katseli Arvid Wittenberg voittajiaan, -- -tuollaiset soturikäsitteet olivat hänelle vallan vieraita. Nyt vasta -hänelle asemansa selveni ja samalla täytti suru ja suuttumus hänen -mielensä. Hän jo kivahtikin, mutta muisti samalla, että hänen edessään -oli kuningas, jonka arvoa ja asemaa hän aina oli tottunut -kunnioittamaan. Siksi hillitsi hän luontonsa, notkisti luuvalon -kangistaman polvensa ja rukoili soturin rukouksen: - --- Täyttäkää lupauksenne, kuningas, sitä anon, en itseni enkä miesteni -vuoksi, vaan teidän vuoksenne, herra, ja soturikunnian vuoksi. -Sotapäällikön sanaa olemme tottuneet pitämään yhtä kovana kuin hänen -miekkaansa, -- mistä sitten pidetään kiinni, jos pettää päällikköjen -kesken tehty sopimus ja kuninkaan sana! Minä odotan. - -Mutta salissa vallitsi syvä hiljaisuus. Kalpeana istui Puolan kuningas -nojatuolissaan ja hänen kenraalinsa tuijottivat lattiaan. Vihdoin nousi -heistä yksi, kutsui kuninkaan ikkunan luo -- talo oli kaupungin -edustaisella kentällä -- ja viittasi kädellään ulos. Siellä melusivat -palkkasoturit puolihumalaisina, huusivat ja hoilasivat ja tekivät -linnaa kohden uhkaavia liikkeitä. He vaativat päästä ryöstämään -Warsovaa, vaativat linnaan vietyjä ruotsalaisia revittävikseen, -vaativat palkkaa ja kostoa... - -Kuningas peräytyi ikkunan luota vielä äskeistä kalpeampana, neuvotteli -vielä hetkisen kenraaliensa kanssa ja virkkoi sitten läähättäen: - --- En voi sille mitään. Kiittäkää onneanne, jos voitte vangittuina -täältä hengissä päästä, vapauttaa teitä emme voi. Sen sanottuaan kulki -hän kuin paeten sisähuoneeseen. Wittenberg nousi vaivaloisesti, -särkevin säärin, lattialta, eikä puhunut enää mitään. Hänen sydäntään -kouristi, pettymys oli sen musertanut, harmi nähdessään soturikunniaa -näin solvaistavan. - -Häneltä riisuttiin nyt miekkansa ja hän salli sen vastarinnatta -tapahtuvan. Ja raskain, kankein askelin asteli hän vartijainsa -saattamana vankilaan. - - * * * * * - -Muutamain toisten vangittujen ruotsalaisten upseerien seurassa vietiin -Arvid Wittenberg jonkun ajan perästä Sisä-Puolaan, synkkään ja -syrjäiseen Samoscin linnaan, jossa hänet tyrmään suljettiin. Siellä, -eristettynä maailmasta, sai nyt tuo äsken vielä niin toimelias ja ylväs -ylimys viettää pitkät kuukaudet taudin ja yksinäisyyden kiduttamana. -Häntä kohdeltiin siellä kovasti, vähän annettiin ruokaa, hoitoa ei -ollenkaan, kurjaksi kävi hänen elämänsä ilta. Mutta enin häntä -kuitenkin jäyti oman mielensä katkeruus. Hän tiesi pitkällä -soturitoiminnallaan ja nimenomaan viimeisellä uroteollaan, -puolustaessaan Warsovaa ylivoimaa vastaan, ansainneensa viholliseltakin -toisenlaisen kohtelun ja kohtalon. - -Aluksi häntä sittenkin vielä yksi toivo ylläpiti: Kuningas, hänen oma -kuninkaansa, Kaarlo X Kustaa, tulee kyllä hänet vapauttamaan: Hän kokoo -niin suuren, uuden sotajoukon, että hän sillä murtaa puolalaisten -kurittomat sadattuhannet ja saapuu vihdoin Samoscin portille -komentamaan: Laskekaa irti minun paras kenraalini...! Niin hän uneksui. -Ja toisin ajoin hän ainakin piti varmana, että Ruotsin hallitus vaatii -toki vangitun Warsovan puolustajan vaihdettavaksi vapaaksi, -- muuta -hän ei voinut kuvitella, senvertaiset olivat sentään hänen ansionsa -kuninkaan ja Ruotsin hyväksi. Joka aamu, kun tyrmän käytävistä kuului -kolinata, odotti hän airueen saapuvan läimäyttämään auki hänen -vankikomeronsa raudoitetut ukset... Silloin hän taas suoraselkäisenä -kenraalina astuu ulos tästä pimeästä kolosta valoon, vapauteen ja -kunniaan... - -Mutta hän odotti turhaan. Meni kesä, meni syksy, meni pitkä, pimeä -talvi, eikä hänelle vankilan portit auenneet. Luuvalo oli jo kaatanut -karskin soturin vuoteelle, josta hän vaivoin omin voiminsa jaksoi -nousta ja jota tuskin koskaan siistittiin. Siinä hän makasi ja hautoi -vapauden kuvitelmiaan, mutta niiden sekaan hiipi yhä useammin epäilys: - --- Onko kuningas todella minut unhottanut? - -Kerta kerralta karkoitti hän sen kalvavan epäilyksen ja todisti -itselleen: - --- Ei, sehän on mahdotonta --, hänkö jättäisi minut tähän kurjuuteen -kuolemaan. Ei, hän saapuu... - -Mutta saapuikin toisenlainen sanoma -- tosin väärä, -- joka tunkeutui -Samoscin tyrmään asti: Kuningas Kaarlo Kustaa on kuollut! Se viesti -taittoi lopullisesti vangitun kenraalin toiveet, masensi komean -soturikotkan. - -Tuli kevät vuonna 1657. Wittenbergin kosteaan koloonkin leuhahti -ikkunakomerosta suven lauhkea tuulahdus, kuului kevätlintusten -liverrystä, mutta hän ei enää jaksanut nousta kevättä tervehtimään. -Tulevaisuuden unelmat olivat häneltä jo haipuneet harmaiksi ja -hämäriksi, mutta sitä selvempinä palasivat hänen mieleensä menneiden -loistoaikojen muistot. Hänen silmänsä tähtäsivät kyllä yhä vielä -odotellen raudoitettuun oveen, vaan hän ei enää odottanut sieltä -vapauttaan. Tauti oli yltynyt, se oli kiihtynyt kuumeeksi, ja hän -rupesi itse oivaltamaan, että tähän koleaan koloon oli hän sittenkin -kuoleva, yksin ja unhoitettuna. - -Kuumekuvat muuttuivat silloin hänen mieluisiksi tovereikseen, joiden -seurassa hän uudelleen eli voimansa ja mahtinsa ajat. Vankilan musta -seinä, johon hänen raukeat katseensa tähtäsivät, siirtyi pois, ja sen -tilalle kuvastui hänen eteensä kaunis satulinna, -- sama värikäs ja -häikäisevä linna, jonka hän kerran kruunajaisilotulituksena oli -esityttänyt Tukholman ällistyneille porvareille. Satulinnan portit -aukenivat vähitellen ja sen valoisille portaille ilmestyi kumartava -lakeija, joka piteli ovea auki ja viittoi häntä astumaan sisään. - --- Kuka siis kutsuu minua? kysyi hän. - --- Kuningas, hän kutsuu sinut linnaansa kunniapaikalle ja sitten -uusiin, sotaisiin sankaritekoihin. - -Ja ketterin askelin, norjin polvin, joissa ei luuvaloa tuntunut, astui -uljas soturi loivia, maidonvalkeita marmorirappusia myöten valaistuun -linnaan... - - * * * * * - -Arvid Wittenberg tavattiin eräänä aamuna kuolleena kurjalta vuoteeltaan -Samoscin synkässä linnassa, -- yksin ja apua saamatta oli tuo maineen -kultaama sankari yöllä henkensä heittänyt. - -Kuoleman jälkeen hänelle taas kunniaa osotettiin. Hänen -ruumiinsa tuotiin sotilassaatolla vihollismaasta kotiin, kaikella -sotilaskunnialla haudattavaksi, ja hänen muistokseen lyötti Ruotsin -kiitollinen hallitus kunniarahan, jossa näkyi salamaa pitelevä kotka ja -johon oli piirretty sanat: Warsovan urhoolliselle puolustajalle. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -JUHLATAISTELU. - -KLAUS FLEMING LAURINPOIKA VIIME RETKELLÄÄN. - - -Pitkänä, viistona, valkoisena jonona purjehti Ruotsin laivasto eräänä -kauniina kesäaamuna vuonna 1644 Tanskan vesillä, risteillen -edestakaisin Femernin saaren edustalla. Meri oli rauhallinen, loiva -lounastuuli pullisti tasaisesti niiden monien kymmenien sota-alusten -valkoisia purjeita, jotka kuin joutsenpoikue emäänsä seurasivat korkeaa -amiraalilaivaa ja tekivät sen mukana kauniita kaarroksia aavalla -sinivihreällä selällä. - -Hiljaista oli laivoissakin. Elleivät muutamat pullearintaiset joutsenet -olisi uineet hiukan kallellaan ja ellei tottunut silmä olisi niiden -taklauksissa keksinyt omituisia aukkoja, ei olisi mistään voinut -aavistaa, että nämä samat laivat tällä samalla selällä olivat -edellisenä päivänä ja yönä suorittaneet erään pohjoismaisen historian -kaikkein kiivaimmista meritaisteluista. Mutta kalalokit, jotka -leijailivat laivain ympärillä ja yläpuolella, saattoivat purjeiden -lomista nähdä, kuinka niiden kannelta vielä huuhdeltiin tahkiintunutta -verta ja heitettiin mereen silvottuja ruumiita. - -Taas teki amiraalilaiva sulavan käännöksen ja pysähtyi sitten -vastaseen, jossa asemassa se ikäänkuin paikoillaan polki aallokkoa. Sen -suurmastosta annettiin samalla lippumerkkejä, joilla perästä luovivain -laivain päälliköt kutsuttiin amiraalilaivaan. Joutsenet käänsivät -kylkensä emään päin ja selällä kävivät kepeät pikkuvenheet -kuppelehtimaan aallokossa. - -Tuo korkea emolaiva oli Scepter (Valtikka) nimeltään ja sen -komentokannella seisoi vanhahko, terässilmäinen, jäykkäpiirteinen mies, -jonka merimieshatun alta valkonen tukka hulmahteli tuulessa. Se oli -amiraali Klaus Fleming, Klaus Laurinpoika, jolla isännimellä hänet -historiassa erotetaan kuulusta nuijasodan aikaisesta kaimastaan; hän -oli ruotsalaisen laivaston tarmokas johtaja. Hän oli sillä paikallaan -nyt seisonut melkein yhtä mittaa vuorokauden, taistelun alusta asti, -rauhallisin, värähtämättömin kasvoin, -- hiukan vain liikahti hänen -harmajan parransängen peittämä leukansa, kun hän alapäälliköilleen -antoi lyhyitä ja ytimekkäitä määräyksiään. Mutta hänen otsallaan -näkivät laivamiehet kumminkin huonoa säätä ennustavan pilven. - --- Ukko on vihoissaan, kuiskahtivat he toisilleen ja niille -kapteeneille, jotka yksitellen soutuvenheillään laskivat amiraalilaivan -kylkeen ja kiipesivät sen kannelle. - --- Hän on tyytymätön, kun ei hänen käskyjään eilen tarkkaan noudatettu. - --- Hän murahtaa harvoin, mutta silloin hän murahtaakin kuin ukkonen... - -Saapuneet kapteenit, jotka enimmäkseen olivat nuoria miehiä, -tervehtivät kunnioittaen ja hiukan arasti vanhaa amiraalia, joka heille -vain päätään nyökäytti. Vasta kun kaikki olivat koolla, laskeutui -vanhus komentosillalta, viittasi upseereja seuraamaan itseään ja käveli -norjin askelin alas kajuuttaan. Kapteenit astuivat sinne hiukan -vitkastellen, hiukan haluttomasti, kuin koulupojat nuhdesaarnaa -kuulemaan. Sillä he arvasivat nuhteita tulevan -- se eilinen -kuuma päivä, jolloin useimmat heistä olivat ensi kerran olleet -meritaistelussa mukana, oli kyllä heille itselleenkin jo tehnyt -selväksi, että he liian vähän olivat osanneet vastata kokeneen -ylipäällikkönsä toiveita. - -Ja nuhteita tuli, ukkonen jyrähti. Mikseivät olleet laivat totelleet -amiraalialuksen käskyjä? Mikseivät olleet hyökänneet, kun heille -otollinen hetki valmistettiin, mikseivät olleet iskeneet väkikoukkujaan -vihollisalusten kylkeen ja pidättäneet niitä käsirysytaisteluun? Miksi -oli se ja se laiva jättäytynyt tuulen alle, miksei oltu riennetty -ristituleen joutuneille tovereille avuksi... Niin kyseli valkotukka -vihaisena, kuvaten samalla elävästi taistelun menoa ja osottaen, miten -se olisi ohjeiden mukaan ollut suoritettava. - --- Nyt pääsi juutti livistämään syleilystämme, johon hänet olisimme -voineet henkihieveriin puristaa. - --- Mutta voittohan jäi toki meille, vihollinen väistyi -taistelupaikalta, -- niin koetti joku kapteeneista lohduttautua. - --- Senpä _ei_ olisi pitänyt saada väistyä. Kuningas Kristian on nyt -meille vielä vaarallinen vastustaja, kaikki on otettava uudestaan. -Toisin tapeltiin ennen minun nuoruudessani merelläkin, nyt on totuttu -taistelemaan ainoastaan maissa! - - * * * * * - -Tuo nuhteleva amiraali, Klaus Fleming Louhisaaren herra, oli jo -kolmisenkymmentä vuotta sitten kunnialla johtanut Ruotsin laivastoa, -taistellen voitokkaasti tanskalaisia vastaan, silloin niinkuin nytkin. -Hän oli silloin nuori mies, joka ulkomailla tieteitä harrastettuaan oli -opiskellut sotataitoa Evert Hornin johdolla, vaikka hänen kykyään -sittemmin ruvettiin käyttämään etupäässä hallinnollisissa toimissa, -ensin syntymämaassaan Suomessa ja sitten Ruotsissa. Ruotsin laivaston -uudistaminen tuli hänen päätyökseen, mutta pian kutsui Kustaa II Aadolf -suurten sotiensa alkaessa Klaus Flemingin valtaneuvoksena -hallitukseensa jäseneksi. "Siinä on mies, jota ilman emme tule -toimeen", oli nuori kuningas hänestä lausunut. Ja siitä asti -olikin Klaus Fleming yhtämittaa uurastanut monissa valtakunnan -vastuunalaisissa toimissa, holhoojahallituksen jäsenenä Kustaa Aadolfin -kuoltua, Tukholman kaupungin päällikkönä ja ennen kaikkea meriasiain -ylijohtajana. Eipä hän liene ajatellut, että hän, rauhan viroissa -harmaantunut, kanslioissa kuivettunut valtiomies, enää joutuisi -soturina astumaan aisoihin ja johtamaan aikansa suurimpia -meritaisteluita. - -Mutta näihin verisiin temmellyksiin olivat tapaukset hänet kumminkin -nyt vieneet. - -Kolmikymmenvuotisen sodan kestäessä, jonka varrella Ruotsin asema -Euroopassa oli paisunut niin kunniakkaaksi ja mahtavaksi, mutta samalla -maan omiin voimiin nähden usein kyllä vaaranalaiseksi, oli sen lähin -veljesmaa, Tanska, pitkin matkaa ollut sangen epäluotettava naapuri. -Siellä hallitsi sielläkin tarmokas ja kunnianhimoinen kuningas, -Kristian IV, joka perin haluttomasti taipui siihen, että hänen -pohjoinen naapurinsa kovin paljon kasvoi. Senvuoksi piti hän salaista -neuvoa Ruotsin vihollisten kanssa ja tämä naapurimaa saattoi siis -milloin tahansa, jos sen aseita vierailla sotatanterilla joku -onnettomuus kohtaisi, odottaa juutin taholta äkillistä, tuhoisaa -sivuiskua. Naapurinsa sota- ja muonatarpeiden saantia vaikeuttaakseen -vahti Tanska myös Juutinraumaa kuin omaa sisäsalmeaan ja kantoi siellä -kaikilta Ruotsin laivoilta raskaat tullit... - -Vuosikausien kuluessa oli näistä asioista pidetty molempain maiden -hallitusten välillä pitkiä neuvotteluja, mutta siedettävämpiä suhteita -ei oltu koskaan aikaansaatu. Lopulta Tukholman herrat hermostuivat ja -päättivät selvittää nuo yhä sotkuisemmiksi käyneet riidat aseilla, -joilla he äsken olivat niin monta muuta solmua aukaisseet. Tämän -tuloksen lienee lopulta ratkaissut juuri Klaus Fleming, joka eräässä -neuvoston kokouksessa, jossa taas oli pitkään jauhettu kysymystä vielä -uuden sovittelukirjelmän lähettämisestä Kööpenhaminaan, vihdoin puhkesi -lausumaan: - --- Me olemme kirjoittaneet jo liian paljo. Minä en tahdo enää -kirjoittaa, minä tahdon jo tapella! - -Se oli vapauttava sana. Lähteneenä aina varovan ja tyystin harkitsevan -amiraalin huulilta, vaikutti se kuin nuotanperän aukenemiselta kaikkiin -muihin. He kivahtivat pystyyn ja huudahtivat: - --- Sinäpä, Fleming, sen sanoit! Ja sinustahan se riippuukin, -meriväestä. - --- Niin, onko laivastosi todella täysvalmiissa kunnossa, tiedusteli -varmuuden vuoksi vielä puhetta johtava kansleri. - --- On, laivamme ovat kunnossa, niistä vastaan... - --- Ja laivaväestäkö myös? - --- Siltä puuttuu kokemusta. Mutta jos todella merisota syttyy, lähden -sitä itse johtamaan, minulla on siinä ammatissa vähän kokemustakin... - -Näin tapahtui, että Ruotsi v. 1644 entisten vihollistensa lisäksi -hankki itselleen vieläkin uuden, että sen maa-armeijat sekä etelästä -että pohjoisesta yhtäkkiä hyökkäsivät Tanskan mantereelle ja että sen -laivasto purjehti Tanskan saaristoon. Näin tapahtui, että vanha -valtaneuvos Klaus Fleming astui ulos hiljaisista virkahuoneistaan ja -läksi vielä valkopäisenä äijänä valkopää-laineita kyntämään, -johtaakseen itse luomansa laivaston taistelujen temmellykseen. - -Kevätkesän etsiskeli hän ensin turhaan Tanskan laivastoa, joka -piileskeli satamissa, missä sitä vielä varusteltiin. Mutta kun se -vihdoin itsensä kuningas Kristianin johdolla läksi merille, oli se -kooltaan ja asultaan hyvinkin kunnioitettava vastustaja Flemingin -laivastolle. Sangen tasaväkisinä siis tapasivat toisensa Pohjoismaiden -suuret sotalaivastot heinäkuun alussa Femernin saaren seutuvilla, ja -iskivät vastakkain. - - * * * * * - -Se taistelu oli nyt tapahtunut. Fleming oli hyökännyt, pyyhkäissyt -juuttia kohti kerran toisensa perästä, taitavasti aina ohjaten -laivastonsa tuulen päälle ja sieltä rohkeasti suunnaten -amiraalilaivansa vihollisalusten sakeimpaan parveen. Toisten laivain -piti seurata perässä. Mutta ne eivät osanneetkaan yhtä ovelasti -"manöveerata", niiden rivit katkesivat, toisia jäi jälelle tai ajausi -vinoon, -- sekä laivaväki että päällystö oli ensikertalaisia. Aina -tulessa ollut "Scepter" kärsi siten enin vahinkoja ja sen täytyi pari -kertaa vetäytyä sivuun niitä korjaamaan. Mutta taas se oli -valmis ryntäämään, kokosi kenokaulaiset "joutsenet" mukaansa -ja iski katkaisemaan vihollisten linjat. Mutta aina samalla -tuloksella, -- voitto jäi puolinaiseksi. Niin kävi, että Flemingin -kaikki neljä hyökkäystä, jotka sotataito on arvostellut hyvin -nerokkaiksi, raukesivat ratkaisevitta tuloksitta, ja että yön tullen -vihollislaivasto pääsi pakenemaan, joskin aika lailla runneltuna. Se -pyrki satamaan korjaamaan vaurioitaan ja "taistelutanner" jäi siis -ruotsalaisille, mutta tätä ei Fleming voinut myöntää täydeksi voitoksi, -pitäessään taistelupäivän jälkeisenä aamuna jälkikäräjiä upseeriensa -kanssa. - -Nämä koettivat yhä lohduttaa suuttunutta amiraaliaan, muistutellen: - --- Mutta Tanskan kuningaskinhan itse haavoittui taistelussa. Vedestä -poimimamme vangit ovat tunnustaneet, että hän sai yhden ainoan luodin -räjähdyksestä 25 haavaa ja että hänen toinen silmänsäkin on puhki... - --- Mutta toinen on vielä jälellä, vastasi siihen Klaus-herra. -- Ja -hänellä on laivastonsa jälellä. Me olisimme voineet sulkea sekä hänet -että koko laivaston umpikujaan, jos te olisitte ohjeitani seuranneet. - -Vielä säihkyi suuttumusta hänen teräksenharmaista silmistään ja -nuhteleva isänääni värähteli. Mutta oppituntinsa näin annettuaan -talttui vanha amiraali vähitellen ja hän puheli taas miehilleen -rohkaisevana ja rauhallisena: - --- Olkoon nyt opiksenne tämä ensi yritys. Se on meidän oteltava -uudelleen ja paremmin, heti kun tilaisuus siihen aukenee; kauaksi ei -ole kuningas Kristian livistänyt kouristamme. Mutta sitä ennen -meidänkin on korjattava omat vauriomme ja täydennettävä varastomme. - --- Mihin siis purjehdimme? - --- Kielin mutkaan. Siellä on Torstensonin maa-armeija, sieltä saamme, -mitä tarvitsemme. Nyt kukin taas paikoilleen! - -Upseerit menivät ja Fleming jäi yksin kajuuttaan poikansa Hermanin -kanssa, joka seurasi isäänsä tällä sotaretkellä saadakseen hänkin -tulikasteensa. Jännitys oli nyt lauennut, pieni väsymyksen piirre oli -laskeutunut ukon tarmokkaille kasvoille. - --- Etkö jouda nyt lepäämään, isä, juutin joukkohan on poissa, kehotti -Herman. - --- Poissa on toistaiseksi, levähtäkäämme vain hetkinen, poikani. Mutta -hetkinen vain, meidän on taas pian löydettävä vihollisemme. Ja silloin -isketään, poika -- niin, minä jo nautin siitä, kuinka silloin juuttien -kuningas puristetaan lujille...! - -Näihin uhmaaviin unelmiinsa ukko nukahti. - - * * * * * - -Kielin lahdessa korjasi Klaus Fleming pian laivastonsa taistelussa -kärsimät vahingot. Mutta Tanskan väki oli ollut vielä nopsempi, ja -ennenkuin Fleming taas oli ehtinyt aavalle merelle, oli kuningas -Kristianin laivasto jo saapunut lahden suulle, sulkemaan Ruotsin -laivaston sinne kuin pussin perälle. Näin saartamaan päässyt juutti -esiintyi nyt vuorostaan voittajana, ja tähän saartoon kohdistuu juuri -se vanha, tunnettu ylistyslaulu Kristian IV:lle ja Tanskan meriväelle -("Kong Kristiern stod ved höijen Mast i Rök og Damm"), josta sittemmin -on tullut Tanskan kansallislaulu. - -Mutta vanha, karkeapartainen pääamiraali Klaus Fleming seisoskeli aina -vain rauhallisena Scepterin komentosillalla myhäillen itsekseen koko -tuolle saartojutulle. Hän korjuutti laivansa valmiiksi, täydensi -varastonsa ja järjesti joutsenpoikueensa lahdelle pitkään rintamaan, -- -hän oli koko ajan tehtävästään selvillä. Hyvä on kun vihollinen pysyy -ääressä, kyllä hän sen saarrosta selviää, ja silloin hän näyttää, mitä -merisodassa voidaan! - --- Kun nyt vain kääntyisi tuuli! - -Tuuli näet teki hänelle kiusaa. Se puhalsi itsepäisesti itäpohjasta, -lahden perukkaa kohden, ja sillä tuulella oli hänen mahdoton yrittää -murtautua saarroksesta väljille vesille. - --- Kunpa se kääntyisi päiväksikään peräntakaiseksi, silloin... - -Mutta se ei kääntynyt ja siitä aiheutui monessakin suhteessa -harmillista viivytystä. Ruokavarat pilaantuivat heinäkuun helteessä, -vesivarastot samoin, miehistö rupesi sairastelemaan keripukkia, -- se -oli kaikki umpiviheliäistä! Joka yö nousi vanha amiraali moneen kertaan -kannelle katsomaan, eikö ole edes tuulen kääntymisen oireitakaan. Ei -ollut. Väliin kyllä puhalsi iltayöstä pieni eteläinen, vaan se vaimeni -ja tyyntyi yöllä, ja aamulla kävi taas heikko tuulenhenki lahdenpohjaa -vastaan. - --- Tuhat tulimmaista, kun ei tuuli laske meitä tappelemaan, sadatteli -äijä äreissään. Mutta apua ei siitä lähtenyt. - -Vihollisen laivasto luki saarron jatkumisen omaksi ansiokseen, ylpistyi -yhä ja kävi ärhentelevänä lähemmäs. Eräänä päivänä vietiin Tanskan -laivastosta muutamia tykkejä maihinkin, Juutinmaan puoleiselle -rannikolle, johon rakennettiin pattereita, ja näistä käytiin nyt -Ruotsin laivoja pommittamaan. Fleming siirsi laivansa niin, etteivät -luodit niihin asti yltäneet, vaan yhä kiusallisemmaksi kävi kuitenkin -asema. - -Mutta eräänä yönä amiraali, noustuaan taas kajuutastaan kannelle, tunsi -sieramissaan miellyttävästi hivelevän kutkutuksen: Tuuli puhalsi -etelästä, -- se siunattu, kaivattu suvituuli! -- ja vanhana merimiehenä -saattoi Fleming sen tasaisesta voimasta jo heti haistella, että se on -nyt vihdoin varmasti asettunut sille kulmalle. - --- No nyt, juutti, nyt koetellaan saarroksesi kestävyyttä! Tämä saarto -oli käynyt hänen kunnialleen, se oli häntä liian kauan kiusannut. Hänen -soturiverensä lähtivät senvuoksi nyt valtoinaan virtaamaan, hän luotti -luomaansa laivastoon ja hänen sydämmensä janosi ratkaisevaa iskua. -Vihdoinkin! Melkein hartaana kääntyi hän päivänsarastuksen puoleen ja -huudahti: - --- Tämä nouseva päivä on siis oleva minun päiväni. Juhlataistelun -päivä! - -Viipymättä ryhtyi Klaus Fleming jo aamun verkalleen vaietessa -tarpeellisiin valmistuksiin. Hän lähetti pikaviestit soutamaan kaikkiin -laivoihinsa, käski niiden jo aamuhämärässä hiljaa varppautua uuteen -asentoon, josta oli edullisin pyyhkästä myötäseen salmen suulle, -varotti niitä olemaan merkin saatuaan valmiit nostamaan kaikki -purjeensa. "Sillä tänään lähdetään Kielin lahdesta ja tervehditään -Tanskan Kristiania..." - -Nuo monet kymmenet, kauan levänneet alukset rupesivat yhtäkkiä elämään. -Niissä liikuttiin hiljaa ja melutta, mutta nopeasti ja innolla. Sillä -amiraalin yöviesti oli niihin tuonut vapauttavan, rohkaisevan -tunnelman. - -Kaikki valmistustyöt omassa laivassaan suoritettuaan ja lopulliset -käskyt annettuaan hengähti ukko komentosillallaan omituisen kepeästi. -Mieli oli hänellä kirkas, suoni löi vahvana. Aurinko teki juuri -nousuaan. Yhdessä vahvistuvan maatulen kanssa hälventeli se verkalleen -pois sumua, jota vielä liiteli merellä päin, tehden väylän epäselväksi, --- puolen tunnin perästä voitiin jo nostaa purjeet, vivuta ankkurit ja -antaa joutsenparven uida vapauteen ja taisteluun. Mutta siihen -juhlataisteluun tahtoi vanha soturi mieskohtaisestikin sonnustautua, -peseytyä ja pukeutua parhaaseen asuunsa... - -Hän astui sitä varten alas kajuuttaansa ja virkkoi iloinen väike -silmässään palvelijalleen: - --- Nyt juhlapuku esille! Ja pidä edessäni pesuastiaa, silmäni huuhdon -ensiksi. - -Mikään ei näyttänyt enää voivan hidastaa hänen voittoaan, johon -hän jo varmasti luotti. Mutta hänen siinä peseytyessään suureen -juhlataisteluunsa helähti jotakin hänen kupeellaan, palvelija katosi -hänen edestään ja samassa tunsi vanha amiraali makaavansa herpautuneena -verissään kajuuttansa lattialla. - --- Mitä hittoja...! Joko se alkoi...? -- Ukko koetti nousta pystyyn, -vaan ei voinut. - -Silloin hän käsitti, mitä oli tapahtunut. Ikkunasta oli lentänyt sisään -tykinluoti, joka oli tappanut vesiastiaa pitelevän palvelijan ja -repäissyt häneltä itseltään toisen reiden. Se luoti oli tullut juuttien -maapatterista, jota lähemmäs amiraalilaiva yöllä oli varppautunut. Se -oli ainoa tykinluoti, joka juuttien rantapattereista kantoi Ruotsin -laivastoon asti, eikä ollut tämäkään luoti jaksanut perille suoraan -omalla voimallaan. Se oli ensiksi sivellyt veden pintaa ja siitä -kimmahtanut eteenpäin. Mutta tuo ainoa, seikkaileva tykinluoti oli -löytänyt tiensä juuri Ruotsin johtajalaivan kajuuttaan ja iskenyt -siellä itseensä amiraaliin, hänen juuri peseytyessään juhlataistelua -varten. - --- Jumalani, etkö siis sallinut minun vielä kerran taistella, etkö -suonut minulle sitä voittoa, jota niin janosin...? - -Niin huokaili verissään makaava vanhus. Ja kun kajuuttaan rientäneet -matruusit nostivat hänet vuoteelle, napisi hän vielä ääneensä: - --- Miksi juuri nyt, miksei huomenna? - -Mutta tuokion vuoteellaan kapinoivana ja kirvelevin haavoin maattuaan -hän rauhoittui ja alistui kohtaloonsa. - - * * * * * - -Laivan haavuri ei voinut tälle haavalle mitään, hän ei voinut tukkia -verta, joka reidestä virtanaan juoksi ja oli pian juokseva kuiviin. -Vanha amiraali oivalsi sen itse, tunsi kuoleman lähestyvän, voimansa -valuvan lopulleen ja kutsutti nopeasti laivojensa päälliköt vuoteensa -ääreen. Hänellä oli tehtävänsä nytkin täysin selvillä ja lyhyesti ja -varmasti jakeli hän määräyksiään: - --- Saarron murtamisesta elkää suinkaan minun kuolemani takia luopuko. -Ryhtykää siihen viipymättä, niinkauan kuin tuuli on suotuisa. Hyökätkää -pelottomasti ja varmassa järjestyksessä, silloin juutti taipuu... - -Seuraajansa nimitettyään antoi hän vielä, voimien vähinerin riutuessa, -aivan yksityiskohtaisia ohjeita kullekin laivalle, suunnitellen koko -taistelun kulun, aivan kuin hän itse olisi siinä mukana. Ja mukana hän -aikoi ollakin: - --- Muistakaa, ruumiini on pidettävä Scepterissä, kunnes voitto on -vihollisista saavutettu, sitä ennen en tahdo täältä lähteä! - -Veri juoksi taukoamatta, potilas yhä vaaleni, silmät painuivat umpeen. -Masentuneina, synkän surun valtaamina, seisoivat nuoret upseerit siinä -vuoteen ympärillä, tuntien nyt jäävänsä kuin orvoiksi ja johdottomiksi. -Vesi kihosi miehisten miesten silmiin eikä Klaus Flemingin nuori poika, -joka oli polvistunut isänsä viereen, voinut pidättää kyyneleitään -virtana vuotamasta. Hänelle silloin vanhus virkkoi: - --- Elä itke, poikani, olenhan täyttänyt velvollisuuteni. Yhden kerran -olisin vielä tahtonut taistella tanskalaisia vastaan, yhden vain... -Mutta jatka sinä nyt taistelua heitä vastaan... - -Luomet olivat jo painuneet umpeen. Mutta kerran vielä ne hiljalleen -aukenivat, ja noissa teräksenharmaissa silmissä oli vieläkin välkettä, -kun hän viime neuvonaan virkkoi: - --- Ja muistakaa, pysytelkää aina tuulen päällä...! - -Sitten silmät sammuivat ja kuolonkamppailua kesti vain hetkisen. Yhä -voimistuva suvituuli puhalsi rikotusta ikkunasta sisään kajuuttaan ja -hiveli kuin hyväillen ja lohdutellen vuoteella makaavan vainajan -valkosta tukkaa. - -Amiraali Klaus Flemingin suunnitelmat murtaa saarto ja ruhjoa -voitostaan ennenaikaan ilkamoiva vihollinen toteutuivat hänen kuoltuaan -täydellisesti, kohta kohdaltaan, kun Ruotsin laivasto vihdoin oli -hyvällä peräntakaisella laskenut Kielin perukasta vapaalle merelle. -Tykkien paukkuessa ja tulisuihkujen sinkoillessa Scepterin -kylkiaukoista seisoi nyt toinen, nuorempi mies komentosillalla, mutta -kaikki tunsivat, että voittoa saavutettaessa oli vielä vanha amiraali -mukana. Hän makasi kyllä nyt kylmänä ja kankeana laivan ruumassa, mutta -niin päälliköistä kuin miehistäkin tuntui koko ajan, kuin hänen -voimakas, käskevä henkensä sittenkin olisi heitä johtanut. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -NUORI LIPPUJUNKKARI. - -PERTTI SIMONPOIKA. - - - "Hän viidentoista vanhana - läks' sotarivihin." - -"Musketti olal-le! -- Käännös oikea-han! -- Eteenpäin mars!" - -Komentosanoja sateli kuin rakeita ja sotilaat, jotka olivat kymmenen ja -viidentoista vuoden välillä olevia koulupoikia ja joilla oli -musketteina vahvat koivusauvat, tekivät rivakasti temppunsa ja -marssivat suorina kuin kepit. Rivin oikeassa päässä, hieman edellä -muista, astui heidän komentajansa, viisitoistavuotias, punaposkinen ja -kirkassilmäinen poika, jonka kupeella heilahteli puumiekka. Kun -komppania oli ehtinyt torin keskelle raatihuoneen eteen, komensi hän -seis! ja sitten: käännös ympäri! ja mars eteenpäin! kunnes oli tultu -takaisin lähtökohtaan, jolloin hän jakoi heidät kahteen joukkoon ja -pani taistelemaan keskenään. - -Hänen raikkaalla pojan äänellä huudetut komentosanansa kuuluivat -selvästi krouviin, joka oli torin laidassa vastapäätä raatihuonetta. -Siellä istui olutta ryypiskellen vanha ontuva rakuuna Jontte, joka oli -ollut mukana Breitenfeldillä ja Lützenissä ja vietti nyt vanhuuden -päiviään vangin vartiana linnassa. - -"Sepäs koko kenraali on toisia komentamaan", sanoi hän mälliään -vääntäen ja kurkistaen puoliavoimesta ovesta torille. "Upseeri siitä -tulee ja hyvä tuleekin, kenen vekaroita sitten lieneekin." - -"Se on muutaman Simo Korho-vainajan poika", vastasi krouvari pöytänsä -takaa. "Sen isä meni sinne Saksan sotaan ja sinnehän tuo jäikin. Eikö -liene ollut tuttukin sinulle?" - -Ja miten ollakaan, kun siinä oikein muisteltiin ja selvitettiin, niin -tunsihan Jontte Korhon Simon -- kerrankin olivat Magdeburgissa yhdessä -tyhjentäneet suuren viininassakan, jonka olivat kähveltäneet muutaman -porvarin kellarista. Vai sen se oli poika tämä vekara. No isäänsäpä -hänestä sitte oli tullutkin. - -"Se käypi koulua ja hänen äitinsä ja vanhempi veljensä, joka on -satulaseppä, tahtoisivat hänestä saada papin", selitti krouvari, "mutta -kuinka käynee. Aika vekara se on ja rasavilli ja monta ruutua sen -käpälät ovat heläyttäneet rikki. Ei pohjaltaan mikään pahankurinen eikä -heittiö, vaan luonnoltaan aivan liian virkku. Eikä siihen näytä -pystyvän velimiehen paremmin kuin rehtorinkaan patukka. Mihinkäpä sitä -luonnostaan pääsee, muistaahan tuon omilta penikkavuosiltaan. -Sotaväkeenhän sen kuuluu kovin tekevän mieli, niitä kun ylimmän luokan -poikia pääsi mukaan sinne Taipaleen retkelle. Mutta kaupunginmuureilla -se on tämä Pertti-poikakin väliaikoinaan ollut vartiana ja toissa -päivänä se oli siellä lyönyt kuoliaaksi Nokareen muijalta sian, kun se -oli tullut muurin rakosista kuminanjuuria tonkimaan. He, he, onhan -maistraatti kyllä antanut vartioille luvan lyödä kuoliaaksi siat, joita -omistajansa päästävät muureja tonkimaan, mutta karsserissa oli poika -siltikin saanut kolttosensa takia istua kokonaisen päivän." - -"He, he, mitäs sellaisesta pekunasta papiksi", arveli Jontte, "solttu, -solttuhan kovinkin siitä pitäisi tehdä. Mutta ei niistä Taipaleen -retkeläisistä ole täällä kaupungilla mitään kuultu?" - -"Ei ole kuultu. Muorini vain näki viime yönä unta, että niiden olisi -siellä huonosti käynyt ja että moskovalainen muka ennen Jaakon päivää -seisoisi kaupungin edustalla. Vaikka mitäpä niillä akkain unilla on -taikaa." - -"Niinpä minustakin. Kunhan vain eivät jo ensi yön aikana meidän pojat -palaisi voittajina kotiin. Eipä niitä moskovalaisia kuulostanut siellä -Laatokan puolella kovinkaan suuria joukkoja olevan. Ja olipa noita nyt -sitten minkä oli, kyllä meidän pojat aina päänsä pärjäävät, onhan -niillä joukossaan vanhoja ruutikuonoja, jotka Saksan tanterilla ovat -lyöneet käpälämäkeen parempiakin porhoja kuin Moskovan pitkäkauhtanat." - -"Mutta parhaan ajan se moskovalainenkin hyökkäykselleen valitsi, kun -melkein koko meikäläinen sotavoima on kuninkaan kanssa kaukana -vieraalla maalla. Hitto hänen ties, minä päivänä tässä vielä saa -vanhoilla päivillään tarttua miekkaan ja leinisäärillään kiivetä -muurille vihollista torjumaan." - -"Eikö mitä", lohdutti Jontte krouvaria. "Kun eversti on saanut -nostoväkijoukkonsa täyteen kuntoon, niin aikoo hän lähteä pienelle -siivousretkelle Laatokan puolelle. Kovin ne riivatun naapurit -kuuluvatkin siellä mellastaneen, polttaneen kirkkoja ja tehneen muita -tuhojaan. Mutta kyllähän ne lähdön ottavat, kun meidän eversti ehtii -sinne poikineen, siitä saat olla varma" -- ja ikäänkuin asian -vakuudeksi tyhjensi Jontte haarikkansa pohjaan sekä työnsi poskeensa -uuden mällin. - -Tällä välin Pertti Simonpoika eli Bartholdus Simonis, kuten hänet -koulun kirjoihin oli merkitty, jatkoi torilla joukkonsa harjoittamista, -komentaen, huutaen, moittien ja kiittäen. Nyt alkoi hän heitä -kuulustella sotataidon aikeissa. - -"Mitä teidän on tehtävä, kun vihollisen ratsuväki hyökkää päällenne?" -kysyi hän eräältä kymmenvuotiaalta rivin alapäässä. - -"Meidän on kyyristyttävä alas ja laukaistava muskettimme", vastasi -pikku sotilas. - -"Meidän on seisottava kylmäverisesti paikallamme, kunnes vihollinen on -ehtinyt kolmenkymmenen askeleen päähän, kyyristyttävä sitten nopeasti -alas ja laukaistava muskettimme, herra majuri", oikaisi Pertti ja -nykäsi viiksien puutteessa pikku sotilasta korvasta. - -Samalla tunsi hän raskaan käden olkapäällään. Hän kääntyi kantapäillään -tuimasti ympäri, mutta joutui samassa kovin hämilleen ja temmaten -päästään lakin, jossa liehui pari kukonsulkaa, kumarsi hän syvään, -samalla kuin vahva puna levisi yli hänen verevien kasvojensa aina -hiusrajaan saakka. Hänen edessään seisoi suuri ja luiseva mies, jolla -oli tuuheat harmaat viikset, punertava nenä ja jalassa pitkävartiset -kannussaappaat sekä kupeella suuri miekka, joka riippui olan yli -kulkevassa leveässä sinikeltaisessa kannikkeessa. - -"Eversti Burmeister", kulki kuiskeena pitkin poikakomppaniaa, joka -silmät renkaina odotti, mitä hän aikoi tehdä heidän päällikölleen. - -"Potstausend, oletpa sinä aika majuri!" alkoi hän kovalla, -jyrähtelevällä äänellään ja vahvasti saksaksi murtaen. "Kuinka vanha -sinä olet ja mikä on nimesi?" - -Pertti hengähti syvään ja nähdessään, ettei noiden harmaiden silmien -puolelta, jotka tuuheiden kulmakarvain suojasta tuikkivat -ystävällisesti ja hyvänsuovasti, uhannut häntä minkäänlainen vaara, -antoi hän selvän ja reippaan vastauksen, seisoen suorana kuin tikku ja -kantapäät visusti yhdessä. Eversti tarkasteli häntä mielihyvin ja -jyrähti: - -"Nuori sinun kokoiseksesi. Varmaankin lukiolainen?" - -"Kyllä, herra eversti." - -"Miksi et ole pyrkinyt sotilaaksi kuten niin monet tovereistasi, kun -kerran näytät noin mielistyneeltä sotilashommiin?" - -Pertti joutui hämilleen ja antoi katseensa painua everstin suuriin -saappaisiin. - -"Me tarvitsisimme lipunkantajan joukkoomme ja sinähän olisit kuin luotu -siihen toimeen", jatkoi eversti. "Tahtoisitko tulla?" - -Pertti hengähti jälleen syvään, nosti sitten katseensa ja sanoi: - -"Olisin niin mielelläni jo keväällä tullut sotaväkeen, sillä minun -isänikin oli sotilas ja kaatui Saksan sodassa, mutta äitini ja veljeni -eivät tahdo sellaisesta kuullakaan. Minusta pitäisi muka tulla pappi, -vaikkei minusta ole ikinä sellaiseen toimeen. Tulisin kovin mielelläni -lipunkantajaksi, jos... jos herra eversti tulisi ja taivuttaisi äitini -ja veljeni." - -"Hm, no, mitäs muuta sitten kuin: eteenpäin mars!" - -Kun he olivat ottaneet muutaman askeleen, pysähtyi Pertti ja -komppaniaansa kääntyen sanoi vakavasti: - -"Nyt kiltisti kirjan ääreen, mars!" - -Eversti hymyili partaansa ja he jatkoivat yhdessä matkaansa. Kotona -hämmästyivät äiti ja veli ihan sanattomiksi, nähdessään kenen -saattamana heidän rasavillinsä saapui. Mutta osottihan everstin -hyvänsuopa hymy ja Pertin ilosta loistavat silmät, ettei häntä sentään -oltu mistään pahanteosta tavattu. Vaan mitä ihmettä merkitsi sitten -tämä odottamaton vierailu? No, siihen saivat he piankin selvityksen, -kun eversti oli ehtinyt viiksistään jyräyttää asiansa. Niin, sellaista -se oli nyt, että isänmaa vaati mukaan jokaista, joka kykeni vain asetta -liikuttamaan, muutoin oli perikato ovella. Eikähän tässä kaatuminen -ollut kysymyksessä, vaan voittaa oli tarkoitus, voittaa ja karkottaa -vihollinen sinne, josta se oli tullutkin. Ja eikö sotilaan toimi ollut -kunniallinen, niin, kaikista kunniakkain, ja eikö sillä tiellä mies -päässyt pitemmälle, huikean paljon pitemmälle kuin koskaan pappi tai -muu virkamies? Ja jos tuollainen reipas poika kuin Pertti, oikea -sankarin alku, kohoaisi ajan oloon vaikka kenraaliksi, niin se ei olisi -mikään mahdottomuus. Tarvittiin vain hyvää luottamusta ja kuraassia. -Niin, ja ennen kaikkea sitten isänmaa, jota parhaillaan uhkasi niin -suuri vaara... - -Kuinka kauniisti tuo suuriviiksinen ja punanenäinen sotakarhu osasikaan -puhua! Muorille kihosivat ihan vedet silmiin ja hän näki ilmielävänä -edessään Simo-vainajan, sellaisena kuin hän oli sotaan lähtiessään. Oli -hän sentään näyttänyt uljaalta ja kersantiksi hän oli kohonnut, -ennenkuin vihollisen luoti hänet surmasi. Ja kuinka siinä nyt muori -miettikään ja muisteli ja väliin omille mielikuvilleen itkeä -turauttikin, niin lopuksi antoi hän suostumuksensa. Vanhempi veli tosin -kyräsi itsekseen, mutta ääneensä ei hänkään kehdannut asettua everstiä -vastustamaan ja niin tuli kuin tulikin päätökseksi, että Pertti menee -eversti Burmeisterin joukkoon lippujunkkariksi. - -Hei, mikä ilo ja autuus siitä Pertille repesikään! Nyt oli hän sotilas, -isänmaanpuolustaja ja lippujunkkari eikä mikään latinaa tonkiva, vanhan -peruukkipää-rehtorin kuranssattava koulupoika. Täytyi lähteä -levittämään tätä ilosanomaa toverienkin keskuuteen. - -Mutta mitä merkitsikään se riemun pauhina, rumpujen pärrytys, torvien -toitotus ja loppumattomat hurraa-huudot, jotka Perttiä kohtasivat hänen -ulos tullessaan? Karjakadulla sai hän sen jo tietää. Siinähän marssi -kaupunkilaisten saattamana se joukkokunta, joka toista viikkoa sitten -oli lähtenyt Laatokan tienoille. Se oli hajottanut Taipaleen kauppalaan -asettuneen venäläisjoukon, saaden saaliiksi kaiken mitä heidän -leirissään löytyi ympäristöltä ryöstettyä tavaraa, ja palasi nyt -kunnian loisteessa takaisin kotiin. Kuinka uljaasti ja itsetietoisesti -siinä marssivatkaan pitkävartisissa saappaissaan ne parisenkymmentä -Pertin vanhempaa koulutoveria, joilla oli ollut onni vaihettaa kirjansa -miekkaan. Oikein kävi kateeksi heitä nähdessä! Mutta malttakaahan, -kohta tässä Pertti Simonpoikakin marssii yhtä uljaasti isänmaan -puolustajain rivissä. - -Sen iltaa ja yönseutua oli elämä Viipurin kaupungissa ja linnassa yhtä -voitonriemua ja juhlahumua. Aamulla sitten mynsträttiin Pertti sekä -joukko muita nuorukaisia eversti Burmeisterin komennossa olevaan -pieneen joukkoon. Kolmetoista Taipaleen retkellä mukana ollutta -lukiolaista pääsi siihen upseereiksi. Ei se ollut mikään suuren suuri -armeija, siihen kuului vain alun toistatuhatta miestä, niistä -puoliväliin neljättäsataa kouliintunutta ratsumiestä, muut maalta -tulleita talonpoikia. Tämän joukon kokoonpanija ja päällikkö oli -eversti Kristoffer Burmeister, yli viiskymmen-vuotias soturi, joka oli -ollut mukana kolmikymmenvuotisessa sodassa. Kaarle Kustaan sotaretkille -ei hän ollut lähtenyt mukaan, vaan oli elellyt maatiloillaan täällä -Suomessa, kunnes hän myrskyn uhatessa itäisen rajan takaa oli Viipurin -maistraatin pyynnöstä ottanut huolehtiakseen maan kaakkoiskulman -puolustamisesta. Kun Viipurin maaherrakin oli äsken kuollut, oli -Burmeister tuon uhatun kulmakunnan ylin käskijä ja puolustustoimien -esimies. Rivakasti oli hän käynyt asiaan käsiksi, kutsunut talonpoikia -lippujen alle ja pannut Viipurin suojana olevat varustukset oivalliseen -kuntoon. Nyt johti hän parasta aikaa tulisella kiireellä talonpoikaisen -nostoväen harjoittamista ja aikoi sitten pienen joukkonsa kanssa -marssia ulos vihollista vastaan. Kuraassi se on, joka asian ratkasee -eikä miesten paljous, tapasi hän sanoa niille, jotka valittivat -puolustajajoukon pienuutta, ja kuraassia, totta tosiaan, ei puuttunut -eversti Kristoffer Burmeisteriltä ja hänen miehiltään -- sen saivat -viipurilaiset ja koko maakunta pian nähdä. - -Pertti Simonpoika se oli vihdoinkin päässyt oikeaan elementtiinsä. Hei -vaan sitä elämää, kun sai joka päivä rummun tahtiin äkseerata ja -opetella kaikkia sotakomentoon kuuluvia temppuja. Ja olipa hän saanut -jo hankituksi itselleen oikean hakkapeliitta-hatunkin ja pitkävartiset -sotilassaappaat. Entäs miekka sitten, sotilaan päätunnusmerkki! Kuinka -se lisäsikään miehen ryhtiä siinä kupeella heiluessaan ja kuinka -somasti sen huotra lipsuikaan saapasvartta vasten. Kylläpä olivatkin -lukiotovereilla silmät pyöreinä, kun he iltapäivisin kerääntyivät -vallinharjalle äkseerausta katsomaan ja näkivät hänet uusissa -tamineissaan siellä valittujen joukossa. - -Oli se poikaa, tuo Simon Pertti, pienen maanpuolustusjoukon -lippujunkkari. Eipä uskaltasi häntä rehtori enää lyödä Donatuksella -päähän tai könistää häntä karsseriin! - -Nostoväen harjoitukset eivät tulleet pitkällisiksi. Heinäkuun -ensimäisinä päivinä saapui Käkisalmesta pikaviesti, joka kertoi suuren -venäläisarmeijan erään ruhtinaan johdolla asettuneen kaupungin -edustalle. Linnanpäällikkö, kapteeni Olavi Pentinpoika, jolla oli -ainoastaan satayhdeksänkymmentä miestä varusväkeä, oli vihollisten -antautumisvaatimuksiin vastannut ruudilla ja lyijyllä sekä lyönyt -onnellisesti takaisin heidän ensimäisen rynnäkkönsä. Nyt he olivat -ryhtyneet vakinaiseen piiritykseen. Olavi Pentinpoika teki kyllä -urhoollista vastarintaa, mutta eihän ollut puolustajain -vähälukuisuuteen nähden taattua, miten tulisi käymään. Kiireellinen apu -olisi sentähden tarpeeseen. - -"No, rientäkäämme sitten Herran nimeen heille avuksi", päätti eversti -Burmeister. - -Se oli vakavan juhlallinen hetki Viipurissa, kun tuo pieni joukko, -toistaiseksi maan ainoa turva, lähti kaupungista liehuvin lipuin ja -rumpujen ja torvien soidessa. Joukossa oli paljon nuorta väkeä -kaupunkilaisten omasta piiristä ja sen vuoksi katsoivat viipurilaiset -sitä aivankuin omaksi armeijakseen. Neitoset olivat kietoneet -lipputangon kukkaisköynnöksen peittoon ja useimmat nuorista sotilaista -ja upseereista kantoivat rinnassaan kukkakimppuja. Heidän silmänsä -välkehtivät nuorekasta elämänintoa. Se tarttui heitä saattaviin -kaupunkilaisiinkin ja herätti heissä valoisia voitontoiveita. Mihin -muuhun kuin voittoon astutaan noin kirkkain katsein ja pystyin päin, -olkoonpa sitten että tässä on menossa vain pieni David ja että siellä -perillä on vastassa Goliat-jättiläinen. Ja tiedettiinpä sitä ennenkin -käydyn taisteluun samanlaisten David-Goliat-suhteiden vallitessa. -Elihän vielä jokaisen viipurilaisen muistissa kertomus herra Jöns -Maununpojasta, joka sata vuotta sitten oli vielä paljon pienemmän -joukon kanssa lähtenyt Viipurista ja Kivennavalla nujertanut -kymmentuhantisen vihollislauman. Entäs Tuomas Teppoisen urotyöt ja -monen monet muut täällä Viipurin kannaksella. Ja olihan takana pitkä -Saksan sota, jossa suomalaiset olivat oikein maineeseen kohonneet. Niin -etteihän tässä ollut mitään syytä olla nyrpällä nenin ja synkästi -eteensä tuijotella. - -Mutta kenen silmät ne kaikista kirkkaimmin loistivat, ellei tämän -David-joukon nuoren lipunkantajan, Pertti Simonpojan. Häneen olivat -useimpain kaupunkilaisten katseet suunnattuna ja olipa suorastaan ilo -nähdä häntä, kun hän suorana ja pää pystyssä asteli joukon edellä. -Kukapa kunnon porvareista tai heidän pyylevistä eukoistaan ei olisi -tällä hetkellä karkottanut sydämestään sitä närää, jota hänen -kepposensa olivat sinne synnyttäneet, sekä vilpittömällä mielellä -toivottanut onnea niin hänelle kuin koko hänen lippuaan seuraavalle -joukolle. Ja kun sen viimeiset rivit olivat sukeltaneet Karjaportin -holviin, kiipesivät iäkkäämmät saattajat ylös muurille ja huutelivat -sieltä, päähineitään heiluttaen, onnentoivotuksiaan poistuvalle -sotajoukolle, jota nuorempi väki laulaen ja hurraata huutaen saatteli -vielä kauas kaupungin ulkopuolelle. - -Niin riensi tuo tuhatmiehinen joukko heinäkuisen päivän paahteessa -pikamarssissa eteenpäin itää kohti. Kuta kauemmas Viipurista tultiin, -sitä useammin kohdattiin kotisijoiltaan häädettyjä poloisia -pakolaisjoukkoja. Niiltä saatiin kuulla, että vihollinen oli uudelleen -ottanut haltuunsa Taipaleen kauppalan. Sen vuoksi päätettiin muuttaa -matkan suunta sinnekäsin ja vasta kun vihollinen olisi jälleen -karkotettu Taipaleesta rientää Käkisalmen avuksi. - -Toisena iltana Viipurista lähdettyä saapuivat he Raudun kirkolle. Kun -tiedustelemaan lähetetty ratsujoukko toi myöhemmin illalla sanan, että -vihollinen oli lähtenyt Taipaleesta sisämaahan päin sekä yöpynyt -Suvannon rannalle penikulman päähän Raudusta, päätti Burmeister -järjestää joukkonsa taisteluasentoon Leini- ja Rautjärvien väliselle -kannakselle. Jalkaväki asetettiin kahtena vahvana rivistönä keskustaan -ja ratsumiehet jaettiin kummallekin sivustalle järvien rannoille. Sitä -paitsi lähetettiin kummankin järven taakse pienet komennuskunnat -pitämään silmällä, ettei vihollinen pääsisi huomaamatta kiertämään -pääjoukon selän taakse. Miehet saivat yöpyä asemilleen taivasalle -- ja -mikäpä heillä olikaan hätänä lämpimänä keskikesän yönä. - -Vilkkaasti juteltiin niiden pienien nuotioiden ääressä, joita miehet -olivat virittäneet hyttysiä karkottaakseen. Tulossa olevasta -taistelusta siinä haasteltiin ja monenlaisia arveluita lausuttiin. -Pitkälle sivu puoliyön valvoi Pertti vaaleassa kesäyössä ja tunsi -olonsa niin oudon kummalliseksi. Ei se pelkoa ollut, vaan jännittynyttä -odotusta ja aavistelua. Hän oli kuvaillut jo moneen kertaan taistelun -menon niin elävästi mielessään, että hän oli ihan selvästi tuntenut -nenässään ruudinhajun ja kuullut korvissaan kuulien vinkunan. Ja kun -hän viimeinkin nukahti levottomaan uneen, näki hän ympärillään pelkkää -taistelun vilinää, kuuli muskettien pauketta ja hurraa-huutoja. - -Aurinko oli jo korkealla ja tuore aamuilma oli täynnä linnunlaulua, kun -torvenääni havahutti hänet uinailustaan. Hän luuli heränneensä -suoraapäätä keskelle taistelua, kavahti nopeasti jalkeilleen ja tarttui -miekkaansa. Mutta ympärillään näki hän vain pelkkiä tovereita ja -hymyileviä kasvoja sekä kuuli iloista leikinlaskua. Kun hänen silmänsä -samassa osuivat peilityynelle järvelle, huusi hän hämminkiään -peittääkseen: "Pojat, minä menen uimaan, tulkaa mukaan!" Silloin -kokonainen lauma nuoria miehiä seurasi häntä järvenrantaan. Ja -sielläkös kävi ilo ja pärske, kunnes torven ääni kutsui heidät jälleen -riviin. Mutta kuinka paljon heidän mukanaan leyhähtikään riveihin -raikasta elämää ja nuorekasta intomieltä! Se sai everstinkin silmät -kirkastumaan, kun hän hiljalleen ratsasti pitkin rintamaa, nähdäkseen -oliko kaikki järjestyksessä ja kunnossa. - -"Lapset", sanoi hän rintaman keskelle pysähtyen, "meillä tulee tänään -kuuma päivä, mutta teitä katsellessani minä en ollenkaan epäile, -ettemmekö selviä kunnialla, vaikka vihollisemme onkin pääluvultaan -meitä paljon vahvempi. Noin eivät loista niiden kasvot, joilla on -edessään tappio ja häpeällinen pako. Säilyttäkää tuo iloinen -rohkeutenne ja seisokaa miehinä paikallanne, niin kuumaksi kuin tässä -vielä saattaa käydäkin. Voitto kuuluu rohkeille." - -Raikas hurraahuuto oli vastauksena näihin everstin koruttomiin -sanoihin, jotka tuo rehti miekanmies oli vaivalla saanut itsestään -esiin puserretuksi. Pertin ohi ratsastaessaan nyökäytti hän tälle -ystävällisesti päätään ja virkkoi: - -"Varjele lippua viholliselta, poikaseni. Niinkauan kuin se liehuu -rivien yllä, eivät miehet menetä rohkeuttaan." - -Voimakkaasti sykähti Pertin rinnassa ja hänelle selveni siinä -tuokiossa, mitä lippu merkitsee sotajoukolle. Ja samalla käsitti hän -oman vastuunalaisuutensa ja itsekseen päätti hän lujasti osottautua -tuon kunnon everstin luottamuksen arvoiseksi. -- - -Päivänkehrä kiipesi yhä korkeammalle ja tiedustelijat ilmoittivat, että -viholliset, joita on ainakin puolikymmentuhantinen joukko, lähenivät -Rautua. Mutta vielä kesti heitä odottaa ja päivä alkoi jo olla -puolillaan, ennenkuin heidän piikkinsä ja pertuskansa alkoivat -välähdellä puiden välissä niityn takana. Joukko joukon jälkeen -purkautui heitä metsän kätköstä aukealle, jossa he alkoivat -järjestäytyä hyökkäykseen. - -"Ahaa, he aikovat tehdä alotteeksi ratsuväkihyökkäyksen", kuuli Pertti -muutaman nuorista upseereista lausuvan. "Ja tekevät sen nähtävästikin -keskustaamme vastaan. No, sehän käy juuri odotustemme mukaan ja -ketunrautamme pääsevät iskemään heidän nilkkoihinsa." - -"Ketunraudoiksi" olivat he ristineet sen taistelusuunnitelman, jonka -eversti Burmeister oli keksinyt. Siihen kuului ensinnäkin joukko -tukevia seipäitä, jotka oli kolmeen riviin lyöty viistosti maahan, -teräväksi veistetty kärki eteenpäin sojossa. Sellaisia kaksihaaraisine -rautapiikkeineen oli käytetty jo kolmikymmenvuotisessa sodassa, jossa -niitä oli ruvettu kutsumaan Ruotsin sulhasiksi. Tämän seiväsmetsän -edessä seisoivat miehet tiheässä rivissä, niin että tuo vaarallinen -hakuli oli kokonaan piilossa viholliselta. Jos nyt ratsuväki tekisi -hyökkäyksen keskustaa vastaan, piti miesten vasta hyökkääjäin ihan -lähelle tultua pujahtaa nopeasti seiväsrivistön taakse. Että kaikki -kävisi nopeasti ja ilman häiriöitä, niin siltä varalta oli illalla -pantu toimeen harjoituksia, joten jokaisella oli nyt selvillä paikkansa -ja tehtävänsä. Sittenkuin vihollisen ratsuväki olisi suistunut tähän -esteeseen ja joutunut häiriöön, piti kummallekin sivustalle asetetun -oman ratsuväen hyökätä vihollisjoukon kyljille, iskeä sitä kahdelta -puolelta kuin kiinni losahtavat ketunraudat. Toisen rivistön jalkaväki -oli tilapäisesti siirretty kummallekin sivustalle ratsuväen taa -piiloon, niin että keskusta näyttäisi mahdollisimman ohuelta ja -houkuttelisi vihollista suuntaamaan ensi rynnäkkönsä juuri sitä -vastaan. - -Kaikki näytti käyvän laskujen mukaan. Kun vihollinen oli saanut -ratsuväkensä jonkunlaiseen järjestykseen, välähtivät siellä miekat, -hevosten harjat hulmahtivat ja maa tömisi tuhanten kavioin sitä -tallatessa. Kuin kaikki edestään lakaiseva pyörremyrsky läheni -pölypilveen kietoutunut ratsujoukko. Tuijottaessaan siihen tunsi -Pertti kylmien väristysten karsivan ruumistaan ja hänen polvensa -vavahtelivat. Mutta liikahtamatta seisoi hän paikallaan ja puristi -suonenvedontapaisesti lipputankoa. Sitten... se kaikki kävi kuin -unessa. Komennon kuullessaan livahtivat he kuin ankeriaat seiväsmetsän -taa, viholliset huomasivat liian myöhään uhkaavan vaaran, kuului kauhun -ja tuskan karjahduksia, kun etummaiset hevoset ratsastajineen -naulautuivat seipäisiin, takimmaiset rivit sulloutuivat päälle ja tähän -sekasortoiseen sikermään iskivät kummaltakin sivustalta suomalaiset -ratsumiehet. Ohjakset löysinä ja villisti kirkuen pakenivat ne, jotka -pakenemaan pääsivät. Niinkuin suuri aalto huljahtaa laivankannen yli, -peittää hetkeksi kaikki näkyvistä ja huumaa aistit umpisukkeloon -joutuneilta merimiehiltä, vetäytyen sitten yhtä äkkiä takaisin ulapalle --- sellaiselta vaikutti tämä kaikki Perttiin ja hänen tovereihinsa. -Mutta tällä aallon huuhtaisulla oli heihin vapauttava vaikutus. Yks -kaks olivat he päässeet jäykistävästä jännityksestään, tunsivat veren -lämpimästi ja vilkkaasti virtaavan suonissaan ja kohottivat huikean -hurraa-huudon tälle ensi menestykselle. - -"Kas niin, lapset, kaikki kävi toivomustemme mukaan", puheli eversti -ratsastaen jälleen pitkin rintamaa. "Kaikki ei kuitenkaan ole vielä -lopussa, vaan kuumin on edessämme, sillä nyt käy varmaankin heidän -jalkaväkensä kimppuumme. Heitä eivät nuo siunatut seipäät voi pidättää -ja silloin kysytään teiltä miehuutta pysyä alallanne. Mutta onhan alku -hyvä, meidän kuraassimme on noussut ja vihollisen laskenut, se tasottaa -mieslukumme erilaisuutta. Antakaa heille vain rivakasti kuonoon, pojat, -ja kaikki päättyy hyvin." - -Nähtiin, että vihollinen järjestäysi metsän rinteessä uuteen -hyökkäykseen. Tällä kertaa alkoi taaja jalkaväkijoukko liikehtiä -suomalaisten keskustaa kohti, samalla kuin ratsuväen jäännökset olivat -asettuneet kummallekin kyljelle, suojellakseen niitä suomalaisen -ratsuväen hyökkäyksiltä. Yhä lähemmäs tuli vihollinen ja... sitten -alkoivat musketit paukkua ja taistelevain päiden päälle syntyi kitkerä, -yhä sakeneva savupilvi. Kuinka se tuo pauke ja kuulain surina panikaan -veren kuumenemaan. Pertti näki toveriensa joukosta suistuvan kenttään -miehen sieltä, toisen täältä, mutta rohkeana seisoi hän alallaan ja -niin tekivät toisetkin. Kuinka mielellään hänkin olisikaan ampunut, -mutta siihen hänellä ei ollut tilaisuutta, hänen kun täytyi hoitaa -lippuaan, joka ylpeänä liehui heidän riviensä yläpuolella, aina väliin -peittyen tiheään ruudinsavupilveen. - -Yhä lähemmäs työntäytyi vihollinen. Nyt ne saivat raivatuksi pois -tieltä seipäät ja niihin tarttuneet miehet ja hevoset. Sitten... sitten -seurasi hurja yhteentörmäys miekoin, keihäin ja musketinperin. Kaikki -oli tuokion yhtä pyörryttävää sekamelskaa, huutoa ja aseiden kalsketta. -Ja kun näköala Pertin ympärillä taas hieman selveni, näki hän -vihollisten peräytyvän ja toveriensa hurraata huutaen ajavan heitä -takaa. Mutta sitten näki hän everstin ilmestyvän ruudinsavun keskeltä -ja pysäyttävän takaa-ajajat. - -"Ottakaa entiset paikkanne, lapset, ja pitäkää ne, seisokaa lujana -alallanne, sillä nyt tulee taistelun ratkaisevin hetki", kuuli Pertti -hänen puhuvan. "Hetken päästä uudistaa vihollinen varmasti rynnäkkönsä -ja minun täytyy koko toinen rivistö viedä hetkeksi pois, sillä eräs -vihollisjoukko on kiertämässä Rautjärven ympäri meidän niskaamme. -Kestäkää herran nimessä paikallanne niinkauan kuin minä ehdin takaisin. -Kun rintamaan syntyy aukkoja, niin vetäytykää yhteen älkääkä päästäkö -niitä läpi. Kapteeni Kaarlo Lennartinpoika on ylin päällikkö minun -poissa ollessani." - -Sen sanottuaan kiiti eversti toisen rivistön jalkamiesten kanssa pois. -Turvattomuuden tunne valtasi ensimäisen rivistön, kun se jäi täten -vaille selkänojaa, joka aina nopeasti täytti syntyneet aukot. Mutta -olivathan he lyöneet jo kahdesti vihollisen pakosalle, heidän -rohkeutensa oli kasvanut eivätkä he tulisi hevillä paikkaansa -jättämään. - -Jälleen läheni vihollinen ja jälleen kietoutui kaikki villiin -sekamelskaan. Tällä kertaa kävi taistelu paljon kestävämmäksi ja -vimmatummaksi. Vihollisten paino oli liian raskas tuolle ohuelle ja -harvalukuiselle suomalaisten rintamalle. Yhä lähempänä loiskahtelivat -taistelun laineet sitä paikkaa, jossa Pertti lippua pidellen seisoi. -Hän tunsi verensä kuumenemistaan kuumenevan. Vasemmalla kädellään hoiti -hän lipputankoa ja oikeassa oli miekka valmiina iskemään. Hän ei -tahtonut peräytyä, etteivät viholliset eivätkä omat miehet näkisi lipun -siirtyvän taaksepäin. - -Nyt... nyt oli hän keskellä kuohua, hän iski ja pisti ja sai itse -iskuja ja näki miehiä ympärillään suistuvan maahan. Joku tarttui -lipputankoon ja koetti vääntää sitä hänen kädestään, mutta joku hänen -tovereistaan suisti sen maahan... Sitten sukelsi vihollismerestä suuri, -rokonarpinen mies, oikea jättiläinen; ylenkatseellisesti löi se miekan -hänen kädestään, niin että se kilahtaen lensi maahan, tarttui sitten -lipputankoon ja tempasi sen yhdellä nykäisyllä haltuunsa. Turhaan -kurotti Pertti käsiään saadakseen sen takaisin temmatuksi, rokonarpinen -jättiläinen sukelsi takaisin sinne, josta oli tullutkin ja Pertti näki -rakkaan lippunsa liehuvan vihollisjoukon yllä, joka tervehti sitä -riemuhuudoin... - -Tuska sydämessään seisoi Pertti hetken kuin huumaantuneena alallaan. -Hänestä tuntui, että häneltä oli riistetty kunnia, että hän oli -pettänyt everstin luottamuksen ja että voiton mahdollisuus oli -luisumassa heidän käsistään. Ei, se ei saanut tapahtua! Lippu oli -otettava takaisin hinnalla millä hyvänsä. Hänet valtasi omituinen -huumaus, joka ikäänkuin tempasi hänet kohoksi maasta. Tuntematta tai -huomaamatta verta vuotavia haavojaan tarttui hän suureen lyömämiekkaan, -joka joltakin kaatuneelta oli vierähtänyt hänen jalkoihinsa, ja huutaen -ympärillään kamppaileville tovereilleen: "Pojat, seuratkaa minua, -meidän on saatava lippumme takaisin!" alkoi hän kaksin käsin -silmittömästi hakata ympärilleen. Lippua kohti veti häntä kuin joku -salaperäinen yliluonnollinen voima, joka sai hänet unhottamaan haavansa -ja uupumuksensa. Viholliset kaatuivat tai väistyivät tuon huimasti -välkkyvän aseen edestä, aseen, jota niin rajulla vimmalla heilutti -kalpea, verinen nuorukainen, silmissään yliluonnollinen loiste. Leveä -verinen kuja aukeni vihollismereen Pertin ja hänen toveriensa -vastustamattomasti edetessä ja yhä lähemmäs lippuaan he ehtivät. Vielä -muutama huima sivallus ja siinä oli rokonarpinen lipunryöstäjä ihan -hänen edessään. Se koetti jälleen sukeltaa häiriöön joutuneiden omiensa -joukkoon, mutta Pertin hirmuinen ase oli nopeampi. Pää halaistuna -suistui jättiläinen maahan. Pertti tempasi ahnaasti lipun hänen -kädestään, kouristi suonenvetoisesti sen tankoa ja painoi sen syvään -hengähtäen rintaansa vasten. Mutta samalla musteni maailma hänen -silmissään, hän horjui ja kaatui lippuineen maahan... - -Hän ei kuullut enää hurraa-huutoja takanaan eikä hakkaa päälle-huutoja -edestäpäin eikä nähnyt, kuinka viholliset sekasorron vallassa alkoivat -paeta joka suunnalle. Eversti oli palannut järven takaa, viholliset -luulivat suomalaisten saaneen vereksen apujoukon ja kun samalla se -joukkokunta, jonka eversti oli erottanut omista miehistään ja -lähettänyt järven ympäri vihollisen selkään, oli käynyt hyökkäämään -suurella pauhinalla, joutuivat viholliset sellaisen hämmingin valtaan -kuin taivas olisi pudonnut heidän päälleen. He jättivät kaiken, -lähtivät silmittömään pakoon ja hajausivat kuin paimenettomat lampaat -Laatokan puolesiin metsiin. Siten päättyi tuo nelituntinen kiivas -taistelu suomalaisten täydellisellä voitolla. - -Eräs nuoremmista upseereista, Pertin tovereita Viipurin lukiosta, oli -juuri kuvannut everstille tarkkaan, kuinka Pertti lippunsa menetettyään -oli johtanut heidät hurjaan hyökkäykseen ja vallottanut lipun takaisin -ja kuinka hän sillä teollaan oli ratkaisevimpana hetkenä seisauttanut -vihollisen etenemisen, kunnes eversti ehti avuksi, ja kuinka hän siten -oli pelastanut koko taistelun. Vaieten ja paljastetuin päin seisoivat -eversti ja kaikki upseerit Pertin ympärillä, siinä missä hän makasi -selällään kalpeana ja elottomana, mutta kasvoillaan vielä onnellinen -hymy ja kädet lujasti puristaen lipputankoa. Kuin henkivartioina makasi -hänen ympärillään joukko kaatuneita tovereita. - -"Minä sanoin hänen äidilleen", lausui eversti, "että hänestä voi vielä -tulla kenraali. Mutta minä en arvannut kyllin korkealle, sillä hänestä -tulikin sankari." - -Everstin silmissä kimalsi kyynel, kun hän kumartui alas ja sulki -vainajan silmät sekä peitti hänen ruumiinsa lipulla. - -Sellainen oli 14 p. heinäk. 1656 Raudun taistelu, jossa nuori -lipunkantaja Pertti Simonpoika eli Bartholdus Simonis näytteli niin -sankarillista osaa ja josta kuningas Kaarlo Kustaa lähetti eversti -Burmeisterille kiitoksensa. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - -KÄKISALMEN PUOLUSTUS VUONNA 1656. - -KAPTEENI OLAVI PENTINPOIKA. - - -Heleimpään kevätvihreäänsä olivat tuuheat lehtipuut pukeutuneet Vuoksen -vanhan suujuoksun varrella ja kuusenoksatkin komeilivat punertavissa -käpykoristeissaan. Keveästi lipui pieni kaksihanka-haapio myötävirtaa -leveän kymin pohjoisen rinteen ohi, jossa kasvoi vehmas nurmi. -Venheessä piti perää hyväntuulisen näköinen, ahavoittunut, -ryhdikäs keski-ijän mies talonpoikaisessa mekossa, jonka tuppivyö -tulusvehkeineen kiinnitti uumenille. Soutajina oli perämiehen neljä -reipasta pienoiskuvaa, hänen poikiaan, joista kolme jo oli siinä -kahdenkymmenen vuoden seutuvilla, alle tai päälle, ja neljäs, nuorin -vasta puolivälissä toistakymmentä, -- siinä oli airovoimaa liiaksikin -noin pieneen alukseen. Mutta niinpä taival katkesikin nopeasti ja pian -rupesi lehteväin nienten lomitse kuultamaan määränpää, Käkisalmen -ijäkäs, harmaakivinen saarilinna, jonka vanhimman osan jyhkeä, pyöreä -torni tummana kuvastui päivän kiilloittamaan virran kalvoon. Linna -sijaitsi näet kahdella, sillan kautta toisiinsa ja pohjoiseen -mantereeseen yhdistetyllä saarella, ja sinne mantereen puoliselle -rinteelle oli linnan turviin kasvanut pieni kaalimaiden ja -viljapeltojen ympäröimä esikaupunki. Suuremman saaren eli n.s. uuden -linnan muurien sisäpuolella sijaitsi vanha kaupunki ja itse linnan -ytimen muodosti siitä ulompana oleva saari, jota sanottiin "vanhaksi -linnaksi." Tämän virranpäälliseen rantaan, korkean muurin alle, laski -venhe, josta soutajat heti rupesivat maihin lappamaan verkkojaan ja -vapojaan. - -Kalamatkalta, kevätkalan pyynnistä, palasivat näet siinä Käkisalmen -linnan päällikkö, kapteeni Olavi Pentinpoika -- kalamiespuvussa -- ja -hänen reippaat poikansa, Kaarlo, Olavi, Konrad ja Juhana, iloisina -kaikki ja ylpeinä kauniista saaliistaan. Sillä kalakontit, jotka he -nostivat venheestä äitinsä eteen, joka juuri laskeusi linnasta saapuvia -vastaanottamaan, olivat suuret ja täydet -- kelpasi niitä näytellä... - --- Siinä on saalista, huudahtivat he, kohotellen kontista esille -suurimpia vonkaleita. -- Onko täällä linnan sauna lämpiämässä, me -toimme tullessamme tuoreita vastoja. - -Mutta äiti, rehevä, topakka maalaisemäntä, ei tällä kertaa kiinnittänyt -paljoakaan huomiota saaliisiin eikä vastoihin. Hänen katseensa oli -hiukan huolestuneen näköinen, kun hän kääntyi miehensä puoleen ja -virkkoi: - --- Tänne saapui aamulla miehiä Sortavalasta ja ne kertovat outoja -uutisia. - --- Ka minkälaisia? - --- Heidän puolessaan parveilee ratsastavia vainolaisia... ovat siellä -ryöstäneet taloja ja polttaneet kirkkoja. - --- Vainolaisia...? - --- Niin, kasakoita, mitä lienevät. Ihmiset kuuluvat paenneen -metsiin... Mutta jouduhan itse kuulemaan, miehet ovat linnantuvassa. - -Vakava, hämmästynyt ilme levisi isän hyväntuulisille kasvoille, kun hän -siihen kotvaseksi jäi miettiväisenä seisomaan. Vihan liekkikö olisi -irti idässä? -- hänen oli sitä vaikea ymmärtää. Mutta viestin tuojathan -ovat tuvassa... Olavi ojentausi suoraksi -- hänen oli siinä kalapuvussa -hiukan hidasta päästä täyteen sotilaalliseen ryhtiinsä --, jätti sanaa -puhumatta poikansa rannalle hoivaamaan verkkoja ja saaliita, ja läksi -nopein askelin nousemaan vastamaata synkännäköisen linnansa -paksuseinäistä porttia kohden. - --- Jos kasakat ovat tulleet rajan yli, niin pian he ovat täälläkin! -Kuinka heitä silloin täällä tervehditään? - - * * * * * - -Käkisalmen vanha linna, joka jo nelisensataa vuotta oli seisonut siinä -Vuoksen suujuoksun vartiana, oli näihin aikoihin, 16-sataluvun -puolivälissä, päässyt pitkien rauhanvuosien varrella hiukan -"ruostumaan" ja ravistumaan. Sitä oli kyllä laajennettu linnoittamalla -myöskin se suurempi saari, jossa "vanha kaupunki" sijaitsi, ja itse -"pesälinnan" muurit ja vallit, joita oli ahkerasti varustettu ja -lujitettu noin viisikymmentä vuotta sitten, jolloin sen omistamisesta -tuimasti taisteltiin, olivat kylläkin paksut ja vankat. Ja ensi vuosina -Stolbovan rauhan jälkeen, jolloin Ruotsi jäi lopullisesti pitämään tuon -kiistankapulan, oli siellä pidetty riittävä varustusväkikin kaikkine -tykistöineen ja sotatarpeineen. Mutta sen jälkeen oli täällä Suomen -itäisellä rajalla -- harvinaisuutena kyllä -- vallinnut monta rauhan -vuosikymmentä ja siihen rauhantunteeseen oli tällävälin jo liiaksikin -totuttu. "Korelan" linnaväkeä oli pienentämistään pienennetty sitä -myöten kuin Ruotsi alinomaa tarvitsi lisää aseväkeä suuriin -saksalaisiin sotiinsa; sen parhaat tykit oli sieltä viety muille -taistelutanterille, eikä ollut varoja riittänyt tämän kaukaisen linnan -kunnossapitoon, -- niitä oli aina tarvittu toisaalla. Siksi oli nyt -Käkisalmen päällikön, jolla oli linnassaan vain vähäinen, -rauhanaikainen varustusväki ja sen mukaiset muonat, vaikea ajatella -vihollisen nyt yhtäkkiä tekemää hyökkäystä. - -Mutta siihen ajatukseen oli kai totuttauduttava. Olavi Pentinpoika, -suomalaisesta maalaishuovista kapteeniksi ylennyt soturi, oli jo pari -vuosikymmentä sitten nuorena luutnanttina ollut lyhyen ajan Käkisalmen -väliaikaisena komentajana, ja silloin päässyt tähän rajalinnaan ja sen -viereisen kauppakylän väestöön mieltymään. Senjälkeen oli hän -kulkeutunut toisille sotatiloille, retkeillyt Liivinmaalla ja -taistellut Saksassa 30-vuotisen sodan loppuaikoina, palaten vihdoin -rauhan tultua takaisin Suomeen, jossa hänellä oli kotinsa ja perheensä. -Hän otti silloin taas Käkisalmen syrjäisen linnan hoitoonsa, -- siellä -oli köyhän miehen helpompi kasvattaa isoa perhettä, sillä siellä -saattoi viljellä maata ja harjoittaa kalastusta sekä muutenkin elää -hiljaista, vaatimatonta maalaiselämää, jota hän rakasti. Venäläisten -kanssa käytiin kauppaa ja elettiin hyvässä naapurisovussa aavistamatta, -että Ruotsin uuden kuninkaan Kaarlo Kustaan levoton politiikka sotkisi -isänmaan sotaan, paitsi muuta Eurooppaa, myöskin Venäjätä vastaan. - -Kevättalvella oli kyllä Viipurista saapunut tietoja, jotka eivät -ennustaneet oikein hyvää, mutta rauhan rikkoutumista ei sentään, osattu -odottaa, -- elettiinhän hallituspiireissäkin vielä siinä hyvässä -uskossa, että sattuneet selkkaukset kyllä nytkin sodatta selviävät. -Ulkomaisille sotatanterille yhä Suomesta väkeä kiristettiin, kasvavat -pojatkin piti sinne kuljettaa, -- kukapa silloin osasi odottaa -venäläisten hyökkäystä Suomeen! Käkisalmenkin pienilukuisesta -miehistöstä oli osa laskettu lomalle niinkuin tavallisesti kevättöihin -ja kevätkalanpyyntiin oli linnasta lähdetty niinkuin ainakin. - --- Olisiko nyt todella rauha rikkoutunut, sota alkanut idästäkin? - -Sortavalasta saapuneet miehet, jotka linnanisäntää odottivat pesälinnan -vanhassa vierastuvassa, eivät tienneet asiallisesti paljo muuta, kuin -minkä suulas emäntä jo rannassa oli kertonut. Vihollinen hävitti -laajalti Karjalan varsinkin luterilaisen väestön asuinmaita; nämä -miehet olivat lähteneet kodeistaan länteen kulkemaan, toiset olivat -metsiin paenneet. Ja nyt he pyysivät linnasta avukseen sotaväkeä, -häätämään hyökkääjät pois rajan taa. - --- Vai linnaväkeä avuksi... Ovatko nuo ryöstäjät säännöllistä -sotaväkeä? - --- Ovat kyllä. Ja uusia joukkoja kuuluu heitä olevan tulossa rajan -takaa. - --- Vai uusia tulossa... - -Olavi Pentinpoika teki äkkiä päässään pieniä laskelmia. Linnueen -kirjoissa oli nykyisin kaikenkaikkiaan, hänen omat pojat mukaan -luettuina, 190 miestä, joista osa oli lomalla kotikylissään. Hevosia, -joita ahkerasti oli käytetty linnan peltotöissä, oli parikymmentä, -- -ei siitä riittänyt mitään lähettää ryöstelevää vainolaista vastaan. -lannan omaa turvallisuutta oli nyt lähinnä ajateltava. - --- Malttakaahan, miehet, puhui hän lohdutellen kärsimättömille -sortavalalaisille, vetäessään asetakin ylleen ja sitoen miekan -vyölleen. -- Ehkä on parasta, että te jäätte toistaiseksi tänne -linnaan... katsotaanhan, mitä voidaan tehdä. Käykää murkinoimaan! - -Mutta itse ei hän nyt joutanut aterioimaan, -- piti heti ryhtyä -erinäisiin kiireellisimpiin toimenpiteisiin. Kohta rupesikin -linnankirkon kello soimaan, kutsuakseen kotiin esikaupunkiin ja -lähikyliin laskettuja miehiä, ja itse kävi linnan herra aitoissa ja -kellareissa varastojaan tarkastamassa. Uudessa linnassa, joka oli nyt -puolustuskuntoon saatettava sekin, pani hän miehet vallitöihin ja -määräsi joutoväen ajoissa muuttamaan sieltä pois. Sieltä palatessaan -tapasi hän pesälinnan väentuvassa rannasta nousseet poikansa, jotka yhä -puuhailivat verkkojensa ja rihmojensa ääressä. Heille hän virkkoi: - --- Nyt pois rihmat ja koukut, pojat! Tässä on nyt pidettävä huolta -toisenlaisista työkaluista. - -Pian oli isä antanutkin pojilleen uudet tehtävät. - --- Sinä Kaarlo, ratsasta parin miehen kanssa Sortavalaan päin -vakoilemaan, missä asti vainolainen jo liikkuneekaan. Hoi, Olavi, anna -kalat akoille ja hae hiirakko laitumelta, se on nopein menemään. Varaa -paras satula ja karauta sitten yötä päivää Viipuriin, ilmoittamaan -sikäläisille sotaherroille, että vihollinen on hyökännyt Karjalaan ja -että tänne tarvitaan pikaista apua. Ja Konrad, laske sinä vesille -vastatervatut nuottaveneet, ota mukaasi riittävät soutajat ja lähde -joensuusta, johon tuonaan laski kaksi jauhosaimaa, hakemaan viljaa niin -paljon kuin saatte venheillä kulkemaan. Ja vihdoin nuorimpani, sinä -Juhani, kirjoitusmies, tule avukseni, meidän on nyt yhdessä laadittava -pari kirjettä Olavin mukana Viipuriin lähetettäväksi. Kas niin, toimeen -kaikki...! - --- Kunhan ensiksi koen polakoukkuni Kalliosaaren kupeelta, rupesi -nuorin veljeksistä varsin levollisesti estelemään. Hän ei ollut koskaan -tottunut Käkisalmen linnassa mihinkään erityiseen kiireeseen eikä -ymmärtänyt sellaista hoppua nytkään tarvittavan. Mutta isä taputti -häntä hellästi leuvan alta ja virkkoi: - --- Elä lähde nyt ensiksi koukkujasi kokemaan, Juhani. Tänään ovat -täällä toiset tehtävät tärkeämmät, -- tänään ja huomenna ja ehkä -näistäpuolin monenakin päivänä. Sillä rauhan ajat ovat nyt päättyneet. - -Se näkyi pian kaikesta. Käkisalmen hiljainen linna rupesi yhtäkkiä -elämään! - -Päivät menivät siellä nyt kiireellisissä varustustöissä, viikot -vierähtivät Mittumaariaan asti, jolloin kappalainen linnan kirkossa -hartaasti rukoili rauhan puolesta, eikä vihollista vielä ainakaan -kuulunut Käkisalmen linnan edustalle. Jokohan tuo jättikin -hyökkäyksensä sikseen, tuumi Olavi Pentinpoika väliin aherrustensa -lomassa, -- eiköhän rauha lopulta sentään särkynytkään? - -Särkyi ja pahastikin. Sen jo todistivat kesäkuun viime päiväin viestit. -Kaarlo-poika palasi vakoilumatkaltaan kertoen, että itäisiä pitäjiä -ryöstelevät kasakat ovat vain odottaneet suurempia lisäjoukkoja, -- -pian ne ovat sieltä länteen päin tulossa. Samaan aikaan palasi Olavi -hiirakollaan Viipurista ja toi paljo pahoja uutisia. Viholliset ovat -hyökänneet Inkeriinkin, jossa ovat ryöstäneet Nevanlinnan ja ruvenneet -Pähkinälinnaa piirittämään, ja viipurilaiset ovat huutavassa hukassa, -heillä kun ei ole kaupunkiaan puolustaakseen paljo ollenkaan sotaväkeä. - --- Käskivät meidän vain täällä pitää sitkeästi puoliamme. - --- Senhän tiedämme neuvomattakin, murahti isä. -- Mutta sieltä ei siis -ole odotettavissa mitään apua? - --- Lupasivathan he koettaa, he parastaikaa kokoavat ja harjoittavat -uutta aseväkeä. - -Mutta huolettavin Olavin uutisista oli kuitenkin se, että hän -paluumatkallaan oli tavannut Suvannon taipaleella jo ison -vihollisleirin. Venäläiset ovat siinä nousseet maihin, anastaneet koko -taipaleen haltuunsa, -- Olavin oli täytynyt Raudun kautta kiertää -metsäteitä päästäkseen takaisin Käkisalmeen. - --- Yhteys Viipurin kanssa on siis katkaistu, totesi sen kuultuaan -isä-Olavi, jonka hyväntuulisille kasvoille jo oli asettunut sangen -ankara piirre. -- Pian ollaan umpiperässä! - -Viimein souti Konrad miehineen kesäkuun viimeisenä päivänä viimeisen -viljalastin Laatokalta ja ilmoitti, että sinne Vuoksen virran suuhun -laskee parastaikaa vihollisten laivoja ja suuria lotjia, joista -puretaan miehiä ja tykkejä maihin, -- siellä kuhisee miestä kuin -pilveä, ja mölinä käy pitkin rannan hiekkaisia särkkiä. - --- Kas niin, aamulla ne mölisijät ovat täällä, ennusti linnanherra. -- -Siispä nyt poltetaan etukylä pois mantereen rannalta, ettei vihollinen -siitä saa turvaa, -- kirkko vain jätetään polttamatta! --, kerätään -kaikki venheet linnan valkamaan, ja vedetään vipusillat pystyyn. Sitten -ollaan Herran kukkarossa! - -Illan tullen syttyivät tulet kauppakylän taloissa, joista naiset ja -lapset jo oli lähetetty pakosalle salosaunoihin, ja komeat -juhannuskokot valaisivat pian Käkisalmen suljetulle pienelle -varustusväelle valjun kesäyön. - - * * * * * - -Seuraavina päivinä, heinäkuun ensimäisenä ja toisena, asettuivat -jokisuulta saapuneet venäläiset sankoin joukoin Käkisalmen edustalle, -ruveten joen pohjoispuolisille rinteille pystyttämään telttojaan. -Siellä soivat torvet ja kajahtivat komentohuudot, tykkipattereita -ruvettiin kaivamaan kauniisti orastaviin kauravainioihin ja hevosia -pantiin liekaan ruislaihoihin. Ja linnan edustaiselle niemekkeelle, -sillan päähän, ratsasti rummuttaja julistamaan venäläisten päällikön, -Mikael Puskinin, nimessä: - --- Heittäkää linna mielisuosiolla, siten säästytte pommituksesta. - -Mutta heille huusi Olavi Pentinpoika vastaan uuden linnan pohjoisesta -muurinsarvesta: - --- Antakaa jyristä vain, ei sitä meidän käkemme säiky! - --- Ette siis luovuta linnaa? - --- Tulkaapas ottamaan! On meillä lyijypapuja, millä vastata -hävittömyyksiin... - -Silloin rupesivat venäläiset panemaan pystyyn piiritysvehkeitään ja -purkivat sitä varten etukaupungin puisen kirkonkin, jonka seinähirsistä -he rakensivat tykinalustoita. - -Onneksi oli Käkisalmen linnassa vanhemmilta ajoilta melkoiset -ampumavarastot ja pelottomasti kävi pienen linnan harvalukuinen -miehistö niillä vastaamaan piirittäjäin pommitukseen. Miehistö oli -tosin tottumaton piiritysoloihin, mutta pian siltä hammas karkeni. Se -jaettiin heti säännöllisiin työvuoroihin. Kun Kaarlo ja Olavi -osastoineen olivat päivän otelleet, milloin uuden, milloin vanhan -saaren valleilla, lähtivät he linnan suojiin nukkumaan ja kapteeni itse -asettui silloin Konradin kanssa muurinsarviin tykkejä hoitamaan. -Eivätkä he hätääntyneet, jos muurista kappale lohkesikin; se oli paksu -ja vankka ja pahimmat vauriot korjattiin yöllä. Ja jos vihollinen -yritti äkkirynnäkköä, silloin puhallettiin torveen ja kutsuttiin koko -miehistö uhatulle vallinosalle, josta tulinen muskettituisku pantiin -suitsuamaan ryntääjiä vastaan. Sitä nämä aina tottelivat. - -Hätäilemättä ja levollisesti hoiti Olavi Pentinpoika niin yksinäisen -linnansa puolustusta. Pian tottuivat linnan naisetkin siihen -piirityselämään ja alituiseen paukkeeseen. Olavin toimekas emäntä -juoksi pesälinnassa puuhakkaana keittiön ja kellarein väliä, -valmistellen ruokia taistelevalle miehistölle, luotisadetta -säikkymättä. Aina toisinaan hän tosin toisten naisten kanssa pirtin -pimennossa pirautti pienen itkun ajatellessaan sitä ahdistusta, johon -oli salpauduttu, ja uhkaavaa, julmaa kidutusta, jos vihollisen käsiin -jouduttaisiin. Mutta sitten taas vaativat häntä taloushuolet liikkeelle -ja piiritystä muistamatta hyöri hän taas piikojensa keskellä -toimekkaana emäntänä avainten vyöllä kalistessa. - -Hätä ei ollut suuri, niinkauan kuin vihollinen pommitti linnaa vain -pohjoisen mantereen puolelta, jonne harvalukuiset puolustajat vielä -riittivät vartiopalvelukseen. Mutta muutaman viikon perästä kävivät -venäläiset ahdistamaan itse pesälinnaa virrankin taholta. He soutivat -tykkejään pieneen, linnan edustalla olevaan Kalliosaareen, jonka -rannoilla Juhanilla oli ollut polakoukkunsa, ja kun he sieltä rupesivat -vesiporttia ja valkamaa pommittamaan, kävi käkisalmelaisten vaikeaksi -puolustautua näin kahdelle rintamalle. Ei riittänyt enää miehille aikaa -nukkumiseen ja vanha rantamuuri rupesi pahasti halkeilemaan. - --- Tuolta Kalliosaaresta pitäisi paukuttajat saada pois, puhui nuori -Konrad, kun pojat taas eräänä iltana isänsä kanssa neuvottelivat -puolustuksen jatkamisesta. - --- Niin pitäsi, myönsi isä. -- Paljokohan väkeä lienevät viholliset -sinne vieneet? - --- Satakunnan miestä, -- kyllä me niiltä jaksamme saaren valloittaa, -vakuutti Kaarlo, joka aina halasi seikkailuihin. - --- Siispä koettakaa, pojat, siitä olisi meille iso helpotus. Eivätpä -Kalliosaaren miehet aivan äkkiä ehdi saada maistakaan apua. - -Tuumista käytiin toimeen. Eräänä sateisena yönä soutivat Kaarlo ja -Konrad, kummallakin parikymmentä miestä venheessään, linnan valkamasta -hiljaa rannikkoa myöten vastavirtaan ja laskivat sieltä yhtäkkiä -keskivirran mukana Kalliosaaren rantaan. Siellä olivat viholliset -levolla teltoissaan ja vartiatkin torkkuivat puiden alla -sateensuojassa. Salamana kävivät maihin laskeneet linnalaiset näiden -kimppuun, iskivät heidät kuoliaiksi ja tuikkivat tuurillaan teltoissa -makaavia miehiä. Pienellä saarella syntyi sanomaton huuto ja hälinä; -venäläiset, jotka eivät tietäneet ahdistajainsa lukumäärää eivätkä -ehtineet vastarintaan järjestäytyä, hyökkäsivät päistikkaa venheilleen -pakoon pyrkiäkseen, mutta sen paon varrella useimmat heistä menettivät -henkensä. Ainoastaan yksi venekunta pääsi lähtemään saaresta, toisia -avuttomina antautui, ja linnalaiset kytkivät heidät vangeikseen. -Kiireesti kävivät voittajat sitten tyhjentämään vihollisten ruoka- ja -ampumavarastot. Mutta nuo suuret tykit, jotka olivat linnan vesimuuria -sangen pahasti täräytelleet, kantoivat he venheisiinsä linnaan -viedäkseen, sillä heillä ei ollut siellä niin uusia eikä kauaskantavia -tulitorvia. Patterit purettiin saarelta, teltat viskattiin virtaan. - -Mutta kauan eivät Käkisalmen miehet sentään Kalliosaaressa siekailleet. -Otettuaan mukaansa vihollisten venheet, joissa he vankinsa hinasivat, -soutivat he suoraan virran poikki takaisin linnan vesiportille. - -Siellä seisoi Olavi Pentinpoika levottomana odottaen yön keskessä -kaamealta kajahtavan taistelun päättymistä. Häntä oli jo kaduttanut, -että hän oli suostunut tällaiseen seikkailuun, jossa hän saattoi -menettää neljännen osan koko pienestä linnueestaan, -- sitä iloisempana -vastaanotti hän nyt voittajina palaavat poikansa. - --- Mutta mitä te noista vangeista tänne toitte, kysyi hän saapuneilta -vähän tyytymättömänä. -- Eikö meillä ole täällä ruokaa kuluttavia suita -tarpeeksi? - --- Nämä miehet tuovat ruokansa mukanaan, vastasi Kaarlo hilpeästi. -- -Ja miehiä täällä tarvitaan valleja korjaamaan, -- silloin pääsemme itse -helpommalla. - -Sen sadeyön jälkeen eivät piirittäjät enää yrittäneet rakentamaan -pattereitaan Vuoksen saariin. Sen sijaan sijoittivat he osan -piiritysjoukostaan Vuoksen etelärannalle, käyden sieltä linnaa -ampumaan. Mutta huonommin tykit sieltä asti kantoivat ja Käkisalmen -vanha linna, joka vuosisatain varrella jo oli niin monet piiritykset -kestänyt, näytti puolustajainsa vähälukuisuudesta huolimatta ainakin -toistaiseksi kestävän tämänkin ankaran pommituksen. - --- Ja tuleehan toki Viipurista apua! -- niin lohduttautuivat miehet -aina, kun itsensä ylen väsyneiksi tunsivat. -- Eihän maan hallitus toki -jätä tärkeää rajalinnaansa avutta kukistumaan! - - * * * * * - -Eräänä heinäkuun päivänä saapuikin Räisälästä soutanut haapio tuomaan -linnaan Viipurin komentajan eversti Burmeisterin lähettämän viestin, -että hän talonpojista, porvareista ja lukiolaisista kokoonhaalimallaan -miesjoukolla on tulossa Käkisalmea pelastamaan pintehistä. Tätä ennen -oli vanha eversti jo kerran karkoittanut viholliset Suvannon -taipaleelta ja aikoi nyt tehdä sen toistamiseen, sitten hyökätäkseen -piiritysväen kimppuun. - -Se oli ilon viesti nääntymiinsä asti ponnisteleville puolustajille, se -taas heissä ylläpiti rohkeutta ja toivoa. Ja sitä rohkaisua -tarvittiinkin. Sillä yhä lähempää, yhä sisukkaammin ahdistivat -piirittäjäin tuhantiset laumat tuota eristettyä linnaa, ampuen sitä -yötä, päivää ja tehden yhä useammin rynnäkköjä sen muureja ja portteja -vastaan. Piiritettyjen rivit harvenivat näissä alituisissa -taisteluissa. Eräänäkin päivänä räjähti etulinnassa muuan kranaatti -niin pahasti, että se tappoi puolenkymmentä miestä, toisena kannettiin -Kaarlo-poika haavoitettuna suurtupaan, jossa linnan naiset jo ennestään -hoitelivat useita haavoitettuja. Eikä toisaalta voitu linnasta -ylläpitää kyllin tehokasta tulta, sillä vaikka Konrad linnan kellarissa -väliin "keittikin" uutta ruutia, olivat ampumavarat sentään -arveluttavasti vähenemässä. Ja puolustettavat vallit olivat pitkät. - -Siksi tähystelivät linnan miehet nyt alituisesti toivovin katsein -tuonne virran eteläiselle rannalle, jonne apujoukon toivottiin saapuvan -piirittäjäin niskaan, siksi koettivat he joka aamu, väsyneinä -kävellessään uuden päivän kamppailuun, lohdutella toisiaan: - --- No, ehkäpä jo tänään saapuu Viipurin väki tuomaan meille henkilomaa. - --- Taikka ainakin ensi yönä. Vielä me tämä päivä kestetään. - --- Ja huominenkin, -- kun kerran apu saapuu! - -Niin kului viikkoja. Ja vihdoin, eräänä sumuisena yönä, laski taas -haapio myötävirtaa linnan valkamaan. Mutta se ei tuonut viestiä -avustusjoukon saapumisesta. Se päinvastoin kertoi eversti Burmeisterin -tarmokkaan avustusyrityksen lopultakin rauenneen. Apuväki oli kyllä -samonnut Viipurista Raudun kirkolle asti, mutta siellä oli vihollinen -hyökännyt vastaan. Tuo pieni "kokoonhaalittu" suomalainen sotajoukko -oli siellä neljä tuntia sitkeästi taistellut ja lopulta pakottanutkin -vihollisen peräytymään. Mutta se oli sittenkin osottautunut liian -heikoksi murtautuakseen Suvannon taipaleen poikki Käkisalmen avuksi, -- -sen oli täytynyt palata Viipuriin. - -Tämä viesti masenti nyt mielet saarretussa saarilinnassa entistä -matalammiksi. Viikkokausia valvoneet ja alituisissa otteluissa uupuneet -miehet melkein lyyhähtivät lamaan, -- toivokin oli heiltä taittunut. -Kaikki näytti menetetyltä. Mutta silloin Olavi Pentinpoika, joka näihin -asti oli kuin virallisesti johtanut puolustusta, osotti mitä miestä hän -oikein oli. Hän pani linnan piiat kantamaan kellarista muurinsarvissa -vartioiville miehille kipollisen olutta ja kulki itse vartiopaikasta -toiseen heitä kannustamassa ja rohkaisemassa. - --- Ei hätä ole vielä tämän näköinen. Viipurilaiset kokoovat nyt -tietysti lisää väkeä ja saapuvat sittenkin meitä auttamaan. - --- Entä jos eivät saavukaan? virkahti siihen joku miehistä -alakuloisesti. - --- Niin, silloin, hitto soi, silloin taistelemme yksin. Päivästä -toiseen... - --- Niin, mieluummin kaadumme tänne kaikki, kuin viholliselle -antaudumme, virkahti poika-Olavikin. - -Siihen isä-Olavi taas melkein juhlallisena lisäsi: -- Elävänä en -koskaan jätä tätä linnaa, jonka kuningas on hoitooni uskonut ja jonka -tulee varjella maan rajaa. - --- Mutta jos ei kuningaskaan meistä välitä? virkahti joku joukosta -vielä epäilevänä, vaikka jo äskeistä reippaammin. - --- Silloinkin taistelemme viimeiseen mieheen asti. Mutta uskokaa minua, -niin tiukalle ei täällä sentään jouduta. - -Toivonsa pettymisestä hetkeksi hervahtaneet miehet olivat taas -hyväntuulisen kapteeninsa rohkaisemina entisellään, täyttäen -rauhallisina ja luottavina tehtävänsä. Ja taas kuluivat päivät ja -viikot. - -Mutta kyllä siinä kapteenilta hyvää tuulta kysyttiinkin. Sillä hänelle -saapui nyt huolen viesti toisensa perästä. Leipä rupee loppumaan, -valitti hänen vaimonsa, linnan toimekas emäntä, jonka jo surukseen -täytyi pienentää päiväannoksia. Ampumavarat hupenevat, -- vihollisten -lähettämiä lyijyluoteja täytyi Konradin jo valaa uudelleen linnan -mörssäreitä varten. Ja muurin halkeamia ei enää jakseta paikata -- ei -riitä miehiä... Mutta isä-Olavi hankki kuhunkin kohtaan mitenkuten -apua. Pimeinä syyskesän öinä kävi Juhani toisten ikäistensä poikain -kanssa vetämässä nuottaa linnanselältä ja toi sieltä aina tuoretta -kalaa ruuan jatkoksi. Ruutia säästettiin, -- tykit laukaistiin vasta -kun vihollinen ihan kohti ryntäsi, -- ja muurinhalkeamiin lyötiin edes -hirsistä tulpat. - - * * * * * - -Niin päästiin päivästä toiseen. Valppaana valvoi linnanherra itse -pyöreässä tornissaan, tarkaten, mistä vaara kulloinkin pahimmin uhkasi. -Vesimuuria, joka jo oli paikotellen soraläjäksi ammuttu ja johon -piirittäjä joen takaa yhä kohdisti tuimimman tulensa, sitä hän pahimmin -pelkäsi, sieltä hän ratkaisevaa rynnäkköä odotti. Sitä oudompaa hänestä -oli, kun eräänä elokuun päivänä ei enää virran takaisista pattereista -ammuttukaan. Tarkkaan hän tähysteli, mutta ei saanut välimatkan -pituuden vuoksi selvää, mitä siellä rantalepikon takana oikein tapahtui. - --- Siellä on jotakin levottomuutta, virkkoi hän vieressään vartioivalle -nihdille. -- Miehethän juoksevat siellä rantaan päin... - --- Niin tekevät. Ja katsokaas, kapteeni, sieltä lähtee jo venheitä -vesille, totesi vartija. - --- Olisikohan niillä nyt aikomus rynnätä vesiporttia vastaan? - --- Mutta mikseivät silloin meitä pommittaisi...? Ei, pakoonhan ne -soutavat, myötävirtaan laskevat joen taa pyrkiessään, -- kiire on! - --- Ja toiset venheet perässä, tosiaan on kiire... Noin, venhistä jo -yksi kaatui... - --- Kaatui kuin maistapäin ammuttuna. Olisikohan... - --- Mitä arvelet? Vai toivotko... toivotko apujoukon vihdoinkin -saapuneen sinne etelärannalle...? - -Jännittyneenä nousi vanha Olavi Pentinpoika ketterästi rintavarustuksen -laelle paremmin nähdäkseen. Hän toivoi jo itsekin ja pian hänen -orastava toivonsa varmistui. Joen eteläiselle rannalle saapui kuin -saapuikin pakenevain vihollisten kintereillä ratsumiehiä, jotka -liehuttaen Ruotsin lippua häätivät pakenevia virtaan ja kiirehtivät -heitä pitkillä miekoillaan. Vielä tuokio, ja jo näkyi uusi sotajoukko -ottavan haltuunsa vihollisen rantapatterit ja niistä tuiskuttavan tulta -pakoon soutavia aluksia kohti. - -Tuskin sitä Käkisalmen linnan toivonsa menettäneet puolustajat ensiksi -uskalsivat todeksi uskoa. Mutta pian he sen lopullisesti uskoivat. -Virran poikki souti näet linnaan venhe, jossa oli tuttuja Viipurin -miehiä, ja nämä kertoivat, että vanha ruotsalainen sotamarski Kustaa -Aadolf Leijonhufvud, joka oli nimitetty Itä-Suomen puolustuksen -päälliköksi, vihdoinkin oli koko sotajoukollaan, -- joka ei tosin ollut -kovinkaan suuri, 1,600 miestä vain, -- lähtenyt auttamaan ahdistettuja -rajalinnoja. Ensiksi oli hän nyt saapunut Käkisalmen edustalle ja heti -karkoittanut Vuoksen etelärannalle asettuneet piirittäjät. Ja -viipymättä lähetti hän nyt linnaan ampumatarpeita, ruokaa ja miehiä -linnueen vahvistukseksi. Sitä kaikkea ei häneltä tosin riittänyt paljo, -mutta vähäinenkin apu oli välttämätön ja sen vuoksi niin tavattoman -tervetullut. - -Taas hengitettiin Käkisalmen linnassa helpommin ja Olavi Pentinpoika -pani toimeen juhlan saapuneen avun ja pelastuksen johdosta. Saatiin -taas syödä vatsan täydeltä ja kuulla ulkomaailman uutisia. Ja -lopulliseksi pelastukseksi se saapunut apu ensiksi linnassa -käsitettiin, -- nyt ajetaan piirittäjä pois pääleiristään virran -pohjoiseltakin rannalta ja Käkisalmi on vapaa! Niin jo hihkaistiin! - -Mutta ihan näin ratkaisevaksi ei pelastus ja voitto kuitenkaan -kääntynyt. Leijonhufvudin apujoukko oli liian pieni kyetäkseen tekemään -hyökkäystä virran taa ja karkoittaakseen sieltä Mikael Puskinin paljo -mieslukuisempaa piiritysarmeijaa sen hyvin varustetusta leiristä. Eikä -sotamarski sitäpaitsi joutanut Käkisalmen edustalla pitkään viipymään, --- hätä oli yhtä suuri muuallakin. Inkerinmaa uhkasi suistua -vihollisten jalkoihin, siellä oli Pähkinälinna vielä ahtaammassa -pinnistyksessä kuin Käkisalmi, -- piti ehtiä sitäkin pelastamaan. -Niinpä hän, päivän Vuoksen rannalla viivyttyään ja sen piiritettyyn -linnaan jätettyään pienen lisäväen, lähti kiireisesti samoamaan -Inkeriin päin, sekä ystäväin että vihollisten suureksi hämmästykseksi. - -Taas oli Käkisalmen linna oman onnensa nojaan jätettynä, yksin ja -eristettynä, sitkeän ja sisukkaan piiritysarmeijan saartamana. Taas -pyrkivät mielet linnassa painumaan mataliksi, sillä saatu apu oli -todellisuudessa aivan liian vähäinen: leipää vain muutamiksi viikoiksi, -puolustajia ainoastaan muutamia kymmeniä miehiä lisää, ja vihollinen -ryntäili nyt entistään äkäisempänä. - --- Mitenkäs sitten, kun nykyinen leipä loppuu? kysyivät miehet vähän -muristen. - --- Sitten taas hankitaan uutta, lohdutti Olavi Pentinpoika entisellä -hyväntuulisuudellaan. -- Onhan nyt toki nähty, että apua voidaan saada, -sitä saadaan kyllä vastakin. Nyt vain taistellaan edelleen, niinkuin on -kesäkausi tehty, kunnes koittaa vapauden päivä! - --- No taistellaan sitten, myönsivät miehet, ja asettuivat rauhallisesti -vanhoille vartiopaikoilleen häätämään piirittäjäin yhä yltyviä -rynnäkköjä. - - * * * * * - -Syyskuu läheni loppuaan. Illat olivat jo pimeät, yöt saatiin siis nyt -rauhassa levätä aina alkavan päivän taisteluihin. Ja niitä pimeitä öitä -osasivat linnan miehet ovelasti käyttää hyväkseen, tehdäkseen -piirittäjille kiusaa ja hankkiakseen linnaan muona-apua, josta taas -rupesi olemaan tiukka. - -Eräänä yönä soutivat siten veljekset Olavi ja Konrad muutamain -linnanmiesten kanssa salaa venäläisen leirin alaiseen poukamaan, jonne -olivat illalla nähneet jauholotjaa hinattavan -- tarkoitus oli katsoa, -saisiko siitä varastosta jonkun kuliparin siepatuksi linnalaisia -varten. He saivatkin kenenkään huomaamatta katkaistuksi lotjan -kiinneköydet, jolloin raskas alus lähti lipumaan virtaan, ja kapusivat -alukseen, jonka vartiat, kaksi uneen uupunutta sotilasta, he -vangitsivat. Jättäen lotjan vesiajolle soutivat he saaliineen ja -vankineen takaisin linnaan, jossa nyt siis taas oli leipää muutamiksi -viikoiksi. - -Näitä vankeja aamulla tutkiessaan tuli Olavi Pentinpoika huomaamaan, -että vihollisarmeijassa uskottiin uuden, suuren lisäjoukon olevan -tulossa Käkisalmelle avuksi. Mihin tämä harhausko perustui, siitä ei -selkoa saatu, mutta juuri tuon huhun nojalla olivat viholliset viime -päivinä niin hurjasti hyökkäilleet linnaa vastaan, saadakseen jos -mahdollista sen valloitetuksi ennen apujoukon tuloa. - --- Kumpa olisikin apu tulossa, huoahti kapteeni itsekseen, sillä hän -oli täysin selvillä siitä, että Käkisalmeen ei ollut nyt pitkiin -aikoihin mitään apua odotettavissa. Mutta vangeille hän rohkeasti -vakuutti: - --- Niin on laita, suuri apujoukko on tulossa Viipurista, se on täällä -ehkä jo huomenna. Eikä linnamme antautumisesta voi olla puhettakaan. - -Tuota harhajuttua hän kuitenkin itse jäi sitkeästi miettimään. Ja -neuvoteltuaan miestensä kanssa hän päätti käyttää hyväkseen vihollisten -väärää luuloa. - -Seuraavana yönä souti venheitä, suuria ja pieniä, sangen äänekkäässä -touhussa edestakaisia pesälinnan ja joen etelärannan väliä, jota -venäläiset eivät olleet enää uskaltaneet miehittää, ja linnan porteissa -ja portaissa ravattiin, ikäänkuin siellä olisi ollut paljokin väkeä -liikkeellä. Siinä touhussa jätettiin etulinnassa vangitut venäläiset -vartioimatta, ja aamuyöstä heidät laskettiin kuin vahingossa karkaamaan -omiensa leiriin, -- kertokoot siellä näkemänsä ja kuulemansa! - -Aamulla oli linnassa kuin juhla. Koko sen miehistö, nuo puolitoista -sataa miestä, marssivat rumpujen soidessa liehuvin lipuin linnan pihoja -ja käytäviä pitkin, marssivat yhä uudelleen molempia linnasaaria -yhdistävän sillan paukkuvia palkkeja pitkin, tekivät temppujaan -muurinharjallakin, varsinkin siltaportin kohdalla, josta tämä -riemusaatto hyvästi näkyi vihollisleiriin. Sotaväkeä näytti nyt siten -Käkisalmen linnassa todellakin olevan tavattoman runsaasti. Samoihin -aikoihin pani Olavi Pentinpoika kaikki linnansa tykit paukkumaan -vihollisten leiriä kohti, -- ruutia ei tosiaankaan sinä päivänä -säästetty. Tätä peliä pidettiin yhtämittaa iltaan asti. - -Vihollisten leiristä seurattiin näitä oireita suurella mielenkiinnolla -ja kasvavalla levottomuudella, ja jo illansuussa voitiin linnasta -huomata, että leirin alaisessa poukamassa reilattiin lotjia ja tehtiin -matkavarustuksia. Pitkin yötä kuului sitten linnaan asti yhtämittaista -kuhinaa, kuului kiireisiä komentohuutoja, kuului kulkevain -sotaväkiosastojen töminää ja hevoskavioiden kapsetta, -- tulta ei -leirissä sytytetty koko yönä. Vaan kun syysaamu verkalleen valkeni, -silloin näki Käkisalmen päällikkö, joka jo varhain oli kiivennyt -torniinsa tähystelemään, että hänen juonensa oli onnistunut. - -Vihollisleiri oli tyhjä, piirittäjät olivat lähteneet, ei elävän -merkkiä näkynyt niiden patterien eikä kaivantojen luona, joista muuten -aina jo aamusin pommitus alkoi. Varoskellen pantiin tiedustajat -tutkimaan leiripaikkaa. Aivan oikein, se oli autio. Ja niin tavatonta -kiirettä oli piirittäjä pitänyt yön pimeässä poistuessaan, että oli -jättänyt piiritettyjen hyväksi melkoisia muonavarastoja, jopa -raskaampia tykkejäänkin, joita oli hankala kuljettaa sateiden -lioittamalla kentällä. - -Käkisalmi oli siis vapaa. Se tuntui sadulta kesäkauden saarroksissa -olleista. Siksi piti Olavi Pentinpoika vieläkin varansa, ettei linna -putoaisi johonkin viritettyyn satimeen. Hän antoi Olavin satuloida -viimeiset linnassa säilyneet hevoset ja lähetti hänet miesparven kanssa -jokisuulle katsomaan, oliko vainolainen todellakin poistunut. -Jokisuulle saapuneet ratsumiehet näkivät silloin viimeisten venäläisten -laivain juuri laskevan virran suulta, jossa ne kesäkauden olivat -viipyneet, ulos aavalle, tuuliselle Laatokalle, eivätkä he ehtineet -näille poistuville jäähyväisiksi lähettää muuta kuin muutamia -musketinlaukauksia. - -Nyt vasta "Korelan" linnassa täysi juhla toimeenpantiin. Koko väki -kokoontui linnan kirkkoon, jossa kappalainen kiitti Jumalaa Käkisalmen -ja sen miehistön sekä koko itäisen Suomen onnellisesta pelastumisesta. -Mutta erityisesti kiitti kappalainen tästä kaikesta myöskin linnan -urhokasta kapteenia ja hänen neuvokkuuttaan, jolla hän nyt -viimeiseksikin oli viholliset pimittänyt. Kapteeni Olavi Pentinpoika, -vaatimaton mies, ei mitenkään tahtonut ottaa osaakaan tästä kiitoksesta -itselleen. - --- Poislähtöä kai se piirittäjä jo muutenkin mietti, kun nyt ovat -lokakuun myrskyt ja pakkaset käsissä, puhui hän, kun taas tykinpaukkeen -vaiettua rauhassa istui pesälinnan talonpoikaisessa suurtuvassa -poikainsa ja miestensä keskellä ja hänen aina toimekas vaimonsa -puuhaili juhlaruokia pöytään. -- Eihän ne suviteltoissaan olisi täällä -talvipiiritystä kestäneet. - --- Niin, lopulta kyllä kaikki riippuu siitä, että linna näihin asti -jaksoi torjua hyökkääjät, myönsi nöyrästi haavoistaan toipuva -Kaarlo-poika, joka ei ollut voinut olla mukana viime aikain otteluissa. - --- Ja siitä lankee ansio joka miehen osalle, tunnusti kapteeni -vilpittömällä iloilla. -- Tekin, poikani, olette täällä saaneet nyt -tulikasteen, nyt voitte huoletta kulkea täyden miehen kirjoissa sekä -sodan että rauhan töissä. - -Hän katseli ylpeydellä miehistyneitä, nuorina miehen työn suorittaneita -poikiaan, ja hänen silmäänsä kihosi kyynel. Sitä salatakseen kääntyi -hän hetkiseksi silmäilemään tuvan pienestä ikkuna-aukosta ulos joelle, -jonka pintaa kirjailivat syystuulen mustat väreet. - -Ja reippaasti hän silloin virkkoi: - --- Huomenna lähdetään, pojat, taas kalaan! Meiltä jäi tänä vuonna -kevätpyynti kesken, nyt on meillä taas loma-aikaa, sen voimme käyttää -syyskalan pyyntiin. - -_Santeri Ivalo_. - - - - -MUSTAN RYKMENTIN SANKARIT. - -HERMAN JA KAARLE VON BURGHAUSEN. - - -Aina milloin Ruotsi on liikkunut ulkomaisilla valloitusretkillä tai -ollut ahdistettuna omassa maassaan, ovat Suomen valiojoukot saaneet -matkata meren yli heidän avukseen, jota vastoin oman synnyinmaan rajat -ovat saaneet jäädä omien jäännösjoukkojen, useinpa vielä rahvaan -itsensä suojeltaviksi. Kun tanskalaiset Kaarle yhdennentoista -nuoruusvuosina hätyyttivät Ruotsin eteläisiä maakuntia, oli -suomalaisilla harvinainen onni nähdä omilla rajoillaan rauhan -vallitsevan. Sitä paremmin ja sitä visumpaan joutivat tällä kertaa -suomalaiset sotilaat Ruotsiin karkottamaan vihollista sen rajojen -sisältä. Tänä kohtalokkaana aikana oli nuorukaiskuningas tarttunut itse -ohjaksiin ja ryhtynyt armeijansa johtoon. Joulukuun alussa v. 1676 oli -hän koonnut joukkonsa Lundin kaupungin pohjoispuolelle, käydäkseen -siellä ratkaisevaan taisteluun tanskalaisten kanssa. - -Niiden suomalaisten joukkojen mukana, jotka tällöin olivat Ruotsiin -saapuneet, oli eversti Herman v. Burghausenin kuuluisa "musta -rykmentti." Tuo kuudettakymmentä käypä arpipää, joka oli ollut mukana -ruutia haistamassa jo kolmikymmenvuotisen sodan loppuvaiheissa sekä -sittemmin kaikissa Kaarle Kustaan sodissa, oli viime vuotensa elellyt -maataloissaan Valkjärvellä, komennellen renkejään ja alustalaisiaan -niityillä ja pelloilla. Mutta hän oli liiaksi sotilas, tyytyäkseen -yksinomaan tähän rauhalliseen isännöimiseen. Hänen korvansa halasivat -kuulla aina toisinaan musketin pauketta ja rummunpärrytystä, -sieramensa kaipasivat ruudinsavua ja silmänsä välkkyvin miekoin ja -hakkaa-päälle-huudoin eteenpäin karkaavia rakuunajoukkoja. Niinpä hän -hallituksen suosiollisella myötävaikutuksella pani kokoon oman -rakuunarykmentin, jonka miehistö harjoitusten väliajoilla eleli Savon -ja Karjalan autiotiloilla ja jonka upseereiksi hän otti omia -poikiaan, sukulaisiaan ja naapureitaan. Rykmenttiin, sen saapuessa -Kaarle-kuninkaan kutsusta Ruotsiin, kuului 483 miestä jaettuna -kahdeksaan komppaniaan. Jokaisella komppanialla oli musta lippu ja -siitä oli rykmentti saanut nimensä. Eläen muuhun sotajoukkoon nähden -aivan eristäytyneenä omine tapoineen ja omituisuuksineen, oli musta -rykmentti ehtinyt jo kotimaassaan tulla kuuluisaksi. Tällä sotaretkellä -se vasta sai ensimäisen tulikasteensa, ja varsinaisen sotaisen -kuuluisuutensa se saavutti Lundin taistelussa, missä sen miehet -osottivat olevansa väärentämättömiä hakkapeliittain jälkeläisiä. - - * * * * * - -Vaisusti ja harmaana valkeni joulukuun neljäs päivä 1676. Maa oli -lumeton, mutta vahvassa roudassa, ja tuhansien laukkaavien hevosten -kaviot painivat sen kumahtelemaan, kun Ruotsin ja Tanskan armeijat, -kumpikin kuninkaansa johtamana, kiitivät kilpajuoksussa Lundin -kaupungin pohjoispuolella olevaa Pyhäin Miesten mäkeä kohti. Yöllä oli -Ruotsin armeija kaikessa hiljaisuudessa kulkenut Lyddejoen yli ja -kuningas oli päättänyt kiertää tanskalaisten ohi ja vallata mainitun -mäen. Tanskalaiset olivat kuitenkin huomanneet ruotsalaisten -tarkotuksen ja lähteneet suinpäin rientämään samaa päämaalia kohti. -Parin tunnin ajan kesti aamuhämärissä tuota huimaa kilpajuoksua -molempien sotajoukkojen välillä, jotka olivat noin virstan etäisyydellä -toisistaan. Kaukana edellä muista riensivät ruotsalaisten oikea siipi -kuningas Kaarlen johtamana ja tanskalaisten vasen siipi, jota kuningas -Kristian johti. Ruotsalaiset ehtivät ennen perille ja saivat vallatuksi -tuon edullisen aseman. Tanskalaiset kävivät heti heidän kimppuunsa ja -Pyhäin Miesten mäen rinteellä oli kestänyt jo tuntikauden vimmattua -taistelua, kun ruotsalaisten vasen ja tanskalaisten oikea siipi -saapuivat perille sekä alkoivat, luoteeseen Pyhäin Miesten mäestä, -levittää rintamiaan toisiaan vastaan. - -Suuren Kustaa Aadolfin vakiinnuttamaa tapaa noudattaen oli -Kaarle-kuningas asettanut kummankin siiven tärkeimpiin kohtiin -suomalaisia. Oikean siiven kärjellä oli vanha suomalainen valiojoukko -ja vasemman siiven ensi rivistön kärjellä oli saanut sijansa -Burghausenin musta rykmentti. - -Se seisoi täydessä järjestyksessä loivan kunnaan rinteellä, korkean -kiviaidan edessä. Hevoset höyrysivät kiivaan ajon jäleltä, pärskyivät -ja pureskelivat kuolaimiaan. Lämminneinä ja elostuneina istuivat miehet -satulassa, puhellen vilkkaasti keskenään ja lausuen arvostelujaan -tanskalaisista, jotka pyssynkantaman matkan ulkopuolella järjestivät -rivejään. Eversti Burghausen ratsasti käyden ajaen pitkin rykmenttinsä -rintamaa, jonka yllä liehui kahdeksan sysimustaa sileätä lippua. Hän -pysäytti ratsunsa rintaman keskikohdalle, otti kädestään pitkävartisen -sotakintaansa, niisti äänekkäästi nenänsä ja alkoi sitten sivellä -vaaksan mittaisia, härmän kostuttamia viiksiään. - -"Ukko aikoo sanoa meille jotakin", kuiskivat miehet ja ryhtyivät -vaieten odottamaan. - -Itse asiassa eversti viiksiä sivellessään miettikin, mitä hän sanoisi -sotilailleen tällä tärkeällä hetkellä, jolloin rykmentti ensi kerran -otti osaa suurempaan taisteluun. Mutta kun hän oli tottuneempi -huutamaan komentosanoja kuin pitämään intomielisiä puheita, ei hän -tuntenut kykenevänsä löytämään vastaavaa muotoa niille ajatuksille ja -tunteille, jotka tämä hetki oli saanut hänessä hereille. Sen vuoksi -karautti hän karmeasti kurkkuaan ja lausui vallan arkipäiväiseen -tapaan: - -"Se on nyt, pojat, sillä lailla, että meidän musta rykmenttimme, -niinkuin ne meitä nimittävät, saa tänään ensi kertaa olla mukana -isommassa rintamataistelussa. Kyllähän te olette jo pienemmissä -kahakoissa näyttäneet, että teillä on vaikkua kynnen alla, -mutta nyt vasta meillä on tilaisuus osottaa, olemmeko oikeata -hakkapeliittalajia. Päätämmekö siis, että vaikka kaikki menisi -mullinmallin ja koko muu armeija kääntäisi selkänsä noille (hän -viittasi peukalollaan olkapäänsä yli tanskalaisia kohti), niin me -mustat pidämme paikkamme niinkuin tosisuomalaiset? Eikö niin, pojat?" - -"Niinpä tietenkin, tässä seisomme emmekä väisty tuumaakaan", vastasivat -miehet ykskantaan. - -"Aivan niin, ei tuumaakaan!" mukautti eversti ja veti miekan tupestaan, -sillä samassa pamahtivat ensimäiset musketinlaukaukset. - -Tanskalaiset kävivät hyökkäykseen ja tuota pikaa oli pitkin vasemman -siiven rintamaa käynnissä vimmattu käsikahakka. Kaikki kietoutuivat -yhteen mylläkkään. Savupilven keskeltä vilahteli vain nopeasti -liikkuvia miekkoja ja peitsiä sekä hulmuavia hevosten harjoja. Ilman -täytti moninaisista taistelun äänistä syntynyt pauhina ja jymy, jota -lähikylien talonpojat vavistuksella kuuntelivat. - -Mustaa rykmenttiä vastaan olivat tanskalaiset lähettäneet uljaimman -valiojoukkonsa, henkivartiokaartin ratsuväkirykmentin. Valtavalla -ryskeellä törmäsivät nämä vastakkaisten siipien valiojoukot yhteen. -Mainittu tanskalaisjoukko oli maanmiehiltään saanut kunnianimen -voittamattomat, mutta samoinkuin Stålhandsken hakkapeliitat -kolmikymmenvuotisessa sodassa olivat riistäneet voittamattomuuden -maineen Cronbergin rakuunoilta, samoin veivät mustan rykmentin urhot -sen tänään tanskalaiselta henkikaartilta. Sillä verissä päin täytyi sen -vetäytyä takaisin noiden järkkymättömien rivien edestä, joiden päällä -liehuivat nuo surmaa ennustavat mustat liput ja joita komensi karkealla -äänellään suuriviiksinen harmaapää upseeri. Samoin kävi myöskin -henkikaartin jalkaväkirykmentin, joka pitkine peitsineen koetti -vuorostaan käydä tuon horjumattoman joukon rivejä murtamaan. Sillä -aikaa järjestäysi hevosrykmentti uuteen hyökkäykseen, mutta ajettiin -sekasorron vallassa takaisin. Niin tekivät nämä molemmat valiojoukot -vuorotellen hyökkäyksen toisensa jälkeen, mutta aina seisoivat mustan -rykmentin rivit kahdeksine lippuineen vankkumattomina kuin muuri heitä -vastassa. - -"Kas niin, pojat, tämäpä juuri on minun mieleni mukaan", puheli eversti -niinä lyhyinä väliaikoina, jolloin he saivat hiukan huoahtaa. "Niinhän -te hakkaatte kuin vanhat, monien tappeluiden korventamat sotakarhut. -Jos Stålhandske vain katselee meitä taivaanakkunasta, niin varmasti -sivelee hän tyytyväisenä viiksiään, ja sanoo sotatovereilleen, että nuo -mustan rykmentin pojatpa vasta ovat oikeita jehuja tappelemaan, he, he. -Mutta kas, siellähän on Simunaisen Pekka kellistynyt maahan ja tuolla -laukkaa hänen raudikkonsa korvat niuhossa pitkin niittyä. Entäs -Kuismasen Olli -- hoi, Olli, kuinka sinun kätesi laita siellä oikein -on?" - -"Saivat pirut sivalletuksi sen melkein poikki", vastata jurahuttaa -Olli, "mutta onpa minulla oikea käsi jälellä ja ruunan ohjaamiseen -riittävät koivetkin." - -"No sepä on oikein miehen puhetta, ja miehiähän te olette kaikki, -oikeita karhunpentuja Karjalan kankahilta." - -Näin puheli eversti tuttavalliseen tapaansa, mainiten miehiään nimeltä -ja omistaen sanan pari kaatuneiden muistolle. Verisestä työstä -huolimatta vallitsi hilpeä mieliala riveissä, jotka vetäytyivät sikäli -kokoon mikäli kaatuneet toverit ovat saaneet niihin aukkoja syntymään. - -Mutta tanskalaisten kaartinrykmenttien tehdessä turhaan hyökkäyksiään -Burghausenin joukkoa vastaan, oli muu osa ruotsalaisten vasenta siipeä -vähitellen joutunut täydellisen sekasorron ja hajaannuksen valtaan sekä -paennut takana olevan kiviaidan suojaan. Lopulta oli kiviaidan -etupuolella jälellä ainoastaan musta rykmentti, joka vaikkakin -kutistuneena yhäkin seisoi alkuperäisellä paikallaan. Sitä kohti -suuntasi nyt tanskalaisten oikea siipi koko voimansa. Tiheinä kuuroina -seurasivat vihollisten hyökkäykset pienen suomalaisjoukon sekä rintamaa -että sivustoja vastaan, niin että mustan rykmentin urhoille ei jäänyt -juuri hetkeäkään hengähtämisen aikaa. Vaikka joukko hiljalleen -kutistuikin kokoon, seisoi se järkkymättä paikallaan ja sen kaikki -liput liehuivat vielä kantajainsa käsissä. Se kohosi kuin kallionympyrä -kuohujen keskeltä ja kerta toisensa jälkeen loiskahtivat hyökylaineet -sen kyljiltä voimattomina takaisin. - -"Tässähän seisomme, pojat", lausui eversti järjestäessään ja -sulkiessaan harvenneita rivejä. "Kukaan meistä ei ole jättänyt -paikkaansa muutoin kuin kuolleena. Kas se onkin oikea sotilaan tapa -- -ja ennen kaikkea suomalaisen sotilaan. Vielä me tunnin tai pari -kestämme noita paholaisia vastaan ja sillä aikaa ehtii jo muu osa -armeijaa päästä uudelleen järjestykseen sekä rientää avuksemme." - -Tanskalaiset huomasivat turhaksi koettaa tavallisella käsirysyllä -murtaa tuota horjumatonta joukkoa. - -"Nyt he aikovat yrittää jotakin muuta", sanoi eversti Burghausen, kun -viholliset keskeyttivät hyökkäyksensä ja päälliköt näyttivät -kokoontuneen neuvottelemaan. "Mutta enpä luule heidän kykenevän -keksimään mitään sellaista, mikä meidät saisi käpälämäkeen lähtemään. -Vai mitä, pojat?" - -"Tässä seisomme, vaikka itse paholainen kävisi kimppuumme", vastasivat -miehet entiseen tapaansa. - -Pian saatiinkin nähdä, mitä tanskalaisilla oli mielessä. Pienempiä -joukkokuntia lähti liikkeelle, lähestyen mustaa rykmenttiä eri -puolilta. Tultuaan parinkymmenen sylen päähän suomalaisista heittivät -he näiden keskelle yhtaikaa joukon käsikranaatteja. Kun ne parhaillaan -räiskyen ja paukkuen suistivat hevosia ja miehiä maahan sekä saattoivat -koko rykmentin järjestyksen häiriöön, teki tanskalainen hevosväki eri -suunnilta hurjan hyökkäyksen. Mutta ukkosena jyrähti sekasorron -keskeltä eversti Burghausenin ääni, kutsuen miehiään järjestykseen. Ja -siinä tuokiossa ojentuivat rivit sekä sulkeutuivat kranaattien tekemät -aukot ja entistä raivoisempina kajahtivat jälellä olevan miehistön -hakkaapäällehuudot. - -Kun hyökkäys oli torjuttu ja tanskalaiset vetäytyneet takaisin, -huomattiin, että mustia lippuja liehui ilmassa enää kuusi kappaletta. -Kaksi oli joutunut tanskalaisten saaliiksi. Mutta sitä lujempana -ryhmänä liittyivät jälellä olevat miehet noiden kuuden lipun ympärille. -Pian uudistivat tanskalaiset saman tempun: ensin tuhoisa kranaattisade, -sitten ratsuväkihyökkäys. Jälleen joutui tanskalaisten haltuun kaksi -lippua, joita he näyttivät pitävän jonkinlaisina taikakaluina ikäänkuin -mustan rykmentin horjumaton uljuus olisi ollut niiden ansiota. Mutta -kranaattien tekemiin aukkoihin he eivät nytkään päässeet tunkeutumaan, -sillä ihmeteltävän pian saivat miehet hillityksi kranaattien räiskeestä -säikähtyneet ja korskuvat ratsunsa sekä suljetuksi rivinsä. - -Taukoamatta jatkui tämä verinen leikki ja yhä pienemmäksi suli musta -rykmentti. Kun tanskalaiset olivat tehneet viidennen hyökkäyksensä, oli -enää jälellä yksi musta lippu ja sen ympärillä kourallinen haavojen -uuvuttamia ruudinsavun mustaamia miehiä. Kaikki upseeritkin olivat jo -kaatuneet, lukuunottamatta itseään everstiä, joka yltäpäätä verissään -istui vielä satulassa tuon vähäisen joukon etupäässä. Hän ei ehdottanut -peräytymistä eikä kukaan miehistäkään sitä vaatinut. - -Tällä välin oli ruotsalaisten vasen siipi vihdoinkin ehtinyt kiviaidan -suojassa uudestaan järjestyä. Rummun pärrytys, kiihtyvä ammunta ja -hurraa-huudot ilmoittivat sen käyneen jälleen taisteluun. Mutta mustan -rykmentin jäännöstä ei tämä seikka pelastanut lopullisesta perikadosta. -Se oli tuottanut liiaksi suurta vahinkoa tanskalaisille ja antanut -liian tuntuvan kolahduksen heidän voittamattomien henkirykmenttiensä -maineelle, jotta he olisivat voineet jättää sen aloilleen. Samalla kuin -taistelu uudelleen virkosi pitkin linjaa, varustausi tanskalainen -henkikaarti viimeiseen hyökkäykseen mustaa rykmenttiä vastaan. - -Viimeisen kerran kajahtivat hakkaa päälle-huudot ja viimeisen kerran -leimahtivat mustain miekat. Eversti Burghausenin rinnalla taisteli -hänen asepalvelijansa Martti, joka oli syntynyt ja kasvanut -Burghausenin kotitilalla. Samalla hetkellä kuin viimeinen lipunkantaja -suistui satulasta ja viimeinen musta lippu katosi näkyvistä, näki -Martti everstin vierähtävän satulasta ja turhaan ponnistelevan -päästäkseen jaloilleen. Silloin heitti hänkin ohjakset ja aseen -kädestään, syöksähti maahan ja nosti herransa käsivarsilleen. -Temmeltävien hevosten välitse ja yli ruumiskasojen pääsi hän kiviaidan -luo ja sai voimattoman isäntänsä suurin ponnistuksin hilatuksi aidan -taakse suojaan. - -Kun eversti oli saanut muutaman kulauksen vettä Martin kenttäpullosta, -ojensi hän tälle miekkansa, jota hän yhä puristi kourassaan, ja käski -hänen viedä sen viimeisten terveisten ohella Kaarlo-pojalle, josta hän -sanoi toivovansa soturia sekä päällikköä uudelle mustalle rykmentille. -Tämän jälkeen makasi hän ummessa silmin ja näköjään tajutonna, kunnes -kiviaidan takana kiihtyvä taistelun meteli sai hänet havahtumaan. -Voipuneella äänellä pyysi hän Marttia nostamaan hänet kiviaidalle, että -hän saisi heittää vielä viimeisen silmäyksen taistelun menoon. - -Kaarle-kuningas oli tällä välin perinpohjin voittanut ja hajoittanut -tanskalaisten vasemman siiven sekä hyökkäsi parhaillaan tanskalaisten -oikean siiven selkään. Suuren häiriön vallassa peräytyivät nämä -kaikkialla ja ruotsalaisten voitto oli jo aivan varma. - -"Musta rykmentti tämän sai aikaan", kuuli Martti everstin sanovan. -Samalla teki hän liikkeen ottaakseen hattunsa ja heiluttaakseen sitä -eteenpäin rientäville joukoille, mutta hänen kätensä hervahti alas ja -silmien himmetessä painui hänen päänsä alas. Niin kuoli voitonhuutojen -kaikuessa mustan rykmentin päällikkö, joka sankarijoukkoineen oli -pelastanut Ruotsille suuriarvoisen Lundin voiton. - - * * * * * - -Burghausenit olivat sotilassukua kiireestä kantapäähän. Kun suuri -Pohjan sota puhkesi neljännesvuosisataa Lundin tappelun jälkeen, oli -Burghausenin suku lukuisasti edustettuna eri taistelutanterilla. Paitsi -muita suvun jäseniä oli mustan rykmentin päällikön, Herman von -Burghausenin, poikia kokonaista viisi miestä mukana sodan telmeissä. -Kaksi heistä kaatui Liesnan tappelussa, kolmas Pultavassa ja neljäs -joutui samassa paikassa venäläisten vangiksi ja vietiin Siperiaan. -Viides poika, Kaarlo, isän lemmikki, joka oli saanut perinnökseen hänen -miekkansa, oli saanut osakseen johtaa kotimaassa karjalaista -rakuunarykmenttiä. Siihen kuului suureksi osaksi entisen mustan -rykmentin miesten poikia ja sukulaisia. Sen vuoksi sitäkin kutsuttiin -mustaksi rykmentiksi, vaikkei sillä enää ollutkaan mustia lippuja ja -vaikka sen kokoonpanokin oli hiukan toinen. Tämän arvokkaiden muistojen -elähyttämän joukon päällikkönä oli majuri Kaarlo von Burghausen saanut -kevättalvella 1703 tehtäväkseen suorittaa etuvartiopalvelusta -synnyinmaansa kaakkoiskulmalla, jota vihollinen ensi kerran tämän sodan -aikana uhkasi. - -Kun Kivennavan kirkolta vetää suoran viivan Raudun kirkolle, niin -suunnilleen sen viivan keskipaikoilla on Lipolankylä Saijanjoen -varrella. Tänne oli majuri Kaarlo von Burghausen asettunut kuusisataa -miestä käsittävän rykmenttinsä kanssa, sillä Pähkinänlinnasta päin -odotettiin suurempaa vihollisjoukkoa maahan karkaavaksi. - -Majurin lähettämät tiedustelijat olivat äsken palanneet, ilmoittaen -vihollisten lähenevän. Taistelu näytti siis huomenna välttämättömältä -ja sitä varten oli majuri komentanut väkensä ulos kylän taloista sekä -asettanut heidät kylän ja joen väliselle aukeamalle. Siinä saivat he -nuotioiden äärellä viettää yönsä joka hetki valmiina torven kutsuessa -tarttumaan aseisiin ja nousemaan satulaan. - -Oli kuulakka kevättalven ilta ja metsät joen takana, josta vihollista -varrottiin, olivat jo puhdistuneet lumesta. Tumman sinisellä taivaalla -vilkuttivat tähdet ystävällisesti ja niitä katsellen loikoi majuri -havuvuoteella nuotionsa ääressä. Hänen kasvoillaan oli raskasmielinen -ilme ja raskaina liikkuivat ajatukset hänen päässään. Synnyinmaansa -kohtaloa hän mietti ja kolkot aavistukset valtasivat väkisinkin hänen -mielensä. Tämä oli ensikerta, jolloin vihollinen samosi hänen -isänmaansa rajain sisälle. Kuinka se tulisi kestämäin pitempiaikaista -sotaa, kun maan paras sotaväki oli viety kauas vieraille -sotatanterille? Ja mikä oli oleva hänen sekä hänen pienen joukkonsa -kohtalo? Vihollinen läheni monikertaisena ylivoimana eikä se tullut -enää sellaisina järjestymättöminä laumoina kuin ennen vanhaan, jolloin -tämän vartiojoukon kummassakin pääpisteessä, niin Kivennavalla kuin -Raudussakin, pieni suomalaisjoukko oli lyönyt hajalle paljon -suurilukuisemman vihollisen. Mutta oli kuinka oli, hän ei ainakaan -aikonut paikaltaan väistyä. Hänellähän oli jo sukuperintönä seisoa tai -kaatua paikallaan ja samoin oli laita hänen miestensäkin. Muutoin kuin -heidän ruumiidensa yli ei vihollisen pitänyt päästä Suomeen. - -Näitä miettiessään kiintyi majurin katse vanhaan Marttiin, joka oli -ollut mukana Lundin taistelussa sekä seurannut nyt häntä sotaan -samoinkuin ennen hänen isäänsä. - -"Martti, luulenpa että koko rykmentin olisi tällä hetkellä terveellistä -kuulla sinun kertovan isästäni, Lundin taistelusta ja vanhasta mustasta -rykmentistä. Mitä arvelet sinä itse?" - -"Miksei, kyllä kai minä sen tarinan osaan", hymähti Martti, joka oli -samasta aineesta saanut monen monesti kertoa majurille ja hänen -omaisilleen entisinä rauhanvuosina. - -Majuri kutsui oman nuotionsa ympärille miehiä niin paljon kuin niitä -siihen sopi piirissä seisomaan. Ja sitten ryhtyi Martti kertomaan -alkaen eversti-vainaan puheesta, jonka hän kertasi sanasta sanaan, ja -lopettaen siihen kun hän voittohuutojen kaikuessa ummisti kiviaidalla -everstin silmät. Joka ainoan vihollisten hyökkäyksen ja jokaisen mustan -lipun menetyksen kuvasi hän tarkalleen, höystäen kertomustaan -kaikenlaisilla sanansutkauksilla, joita se ja se mustan rykmentin urho -oli siinä ja siinä tilanteessa lausunut. Hartaasti kuuntelivat miehet -ja kun hän lopetettuaan siirtyi majurin kehotuksesta toiselle nuotiolle -kertoakseen saman tarinan uusille kuulijoille, seurasi häntä joukko -miehiä kuullakseen toistamiseen kuvausta isänisän taistelusta. Ja kerta -kerralta muuttui vanhan Martin kertomus eloisammaksi, hän lisäsi -kuvaukseen piirteen toisensa jälkeen ja kävi lopulta suorastaan -runolliseksi, mainiten kuinka entisen mustan rykmentin sankarit, heidän -isänsä, katsoivat tuolta tähtien takaa, elääkö heidän pojissaan vanha -suomalainen kunto ja säilyttävätkö he paikkansa yhtä uskollisesti kuin -he. Viimeisellä nuotiolla innostui hän omissa lisäyksissään menemään -vielä tätäkin pitemmälle. - -"Jos me kaikin huomenna kaadumme paikallemme", sanoi hän, "niin syntyy -meistä vainajain musta rykmentti eli oikea kuoleman rykmentti, joka -seuraa vihollisen kintereillä niin kauan kuin se meidän maassamme -liikkuu." - -Näistä vanhan Martin kertomuksista viattomine lisäyksineen tunsivat -sotilaat mielensä liikutetuksi ja hiljaisuudessa lupasivat he itselleen -näyttää olevansa isäinsä poikia, oikeita mustan rykmentin urhoja. - -Ja kun tähdet seuraavan kerran syttyivät Lipolan aukean yläpuolella, -oli heistä joka ainoa siirtynyt vainajain rykmenttiin. Taistelu oli -ollut raivoisa ja kestänyt kauan. Yksikään mustan rykmentin miehistä ei -ollut väistynyt paikaltaan. Isänsä miekka kourassaan puristettuna -lepäsi hangella lukuisain haavojen runtelemana majuri Kaarlo von -Burghausen. Hänen sivullaan makasi vanha Martti ja takanaan koko muu -rykmentti. Mutta heidän edessään ja ympärillään makasi suuret röykkiöt -vihollisia. Siitä piti Rajajoen takalaisten nähdä, mitä heillä oli -odotettavana maassa, jonka etuvartioina oli sellaisia urhoja. - -_Kyösti Wilkuna_. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Suomalaisia sankareita I, by -Santeri Ivalo and Kyösti Wilkuna - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMALAISIA SANKAREITA I *** - -***** This file should be named 56193-8.txt or 56193-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/1/9/56193/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/56193-8.zip b/old/56193-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 1a1f111..0000000 --- a/old/56193-8.zip +++ /dev/null |