diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56188-8.txt | 5409 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56188-8.zip | bin | 90055 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5409 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..61ac2c9 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #56188 (https://www.gutenberg.org/ebooks/56188) diff --git a/old/56188-8.txt b/old/56188-8.txt deleted file mode 100644 index 242d474..0000000 --- a/old/56188-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5409 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Rämeissä, by Väinö Pietilä - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Rämeissä - Kuvaus yhteiskunnan pohjakerroksesta - -Author: Väinö Pietilä - -Release Date: December 16, 2017 [EBook #56188] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RÄMEISSÄ *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -RÄMEISSÄ - -Kuvaus yhteiskunnan pohjakerroksesta - - -Kirj. - -VÄINÖ PIETILÄ - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1917. - - - - -I. - - --- Hyvää päivää. - --- Päivää! Kas, Eino! Päivää, päivää. No, käyhän peremmä! Mitä sitä -nyt kuuluu ja missä on oltu, kun ei ole näkynyt sitte viime kesän, -laverteli Vanhalan pyylevä emäntä juuri tupaan tulleelle maalari -Löytölälle. -- Istu, siinä on penkkiä! - -Eino noudatti kehoitusta. Emäntä jatkoi: - --- Siitä on kai täsmälleen vuosi, kun täältä lähdit. Helsingissäkö -sitä on oltu? - --- Siellähän sitä... Mutta läksin taas näitäkin maita katselemaan. - --- Hm, sanoinhan minä jo, kun Eino lähti, että ei sitä nyt niin -tarvitse hyvästellä -- vielä tänne toistekin tulet! Onko nyt aikomus -tänne pitemmäksikin aikaa asettua? - --- Vain muutamiksi viikoiksi. - --- Onko töitä tiedossa? - --- Ei. Enkähän minä tänne töitä varten... Eino yski. - --- Oho, onpa kova yskä, vaikka on kesä. - --- Sehän se on minulla vakinainen vieras, olipa kesä tai talvi. Ja -sen tähdenhän minä taas oikeastaan tännekin tulin. - --- Kuinka niin? Ettäkö täällä yskä lähtisi? - --- Ei yskä, mutta kun lääkärit sanovat olevan minussa keuhkotaudin -alkua, niin... - --- Oi oi! Kamalaa! Ja noin nuorella iällä. - --- Minkäpäs sille voi. Sitä kun meikäläinen saa kaikki liat ja tomut -nuohota. - --- Miks'et ottanut Poutasen Liisaa, hän kun oli niin kärkäs perääsi? -Olisit päässyt isoon taloon vävyksi. Ei olisi tarvinnut muuta kuin -kävellä kädet taskussa ja vihellellä. - --- Ei käynyt verilleni... - --- Hittoako tästä käymisestä. Eikähän Liisa ruma tyttö olekaan. Kyllä -hänen rinnallaan ilkeää vihille astua. Ja ilkesikin toinen poika. - --- Onko hän jo naimisissa? - --- On. Karvosen poika hänet vei, kun ei sinulle kelvannut. - --- Sille hän onkin omiaan. Minä vaadin muutakin enkä vain näköä. - --- Ei luulisi sinunlaisesi voivan paljoa vaatia -- tyhjä mies! - --- Vaikka olisin vieläkin tyhjempi, niin ei sitä vain joka tytön -keralla ryysyjä yhteen lyödä. - --- Vielä sinulla on viimekesäinen mieli. - --- Jo paljon vanhempi. Ja sellaisena se tulee pysymäänkin. - --- Enpähän minä mitä. Kukin tietää itse asiansa. Leikillänihän minä -vain. Tiedäthän minkälainen rupattaja olen. Mutta kuulehan, meidän -Heikit ovat sinua kovasti kaivanneet. - --- Niin, Heikit. Missäs he nyt ovat? - --- Poika-Heikki on tuolla Laitilassa -- tiedäthän -- tuo tähän näkyvä -kylä, tuolla järven takana. Meillä on nyt siellä sellainen sivukaupan -tapainen. Hän on siellä myymässä. - --- Vai on teillä siellä sivukauppa. No entäs ukko-Heikki? Hän kai -hoitaa tätä kauppaa? - --- Eihän se ukkokaan. Ajelee vain ympäri pitäjää -- liikeasioissa -- -sanoo. Minähän se tässä kotosalla hoidan taloutta ja teen kauppoja. - --- Kuinkas hyvin kauppa käy? - --- No, näin kesän aikaan hyvin, oikein hyvin, mutta talvella vain -nimeksi, kun ei ole noita vallasväkiä. - --- No, terveinä kai olette olleet? - --- Ka, terveinähän ne muut -- minkä minä noita jalkojani olen vähin -potenut. Se kihti riivattu kun istuu niissä ja mojottaa. - --- Sairaus ei ole hauskaa, olkoonpa se mitä laatua tahansa. - --- Eipä ei. Tuota noin -- mitä minun pitikään kysyä -- aiotko sinä -täällä tänä kesänä töihin tarttua? - --- Eiköhän sitä lie jotain kopisteltava, jos sattuu saamaan. -Lepäämäänhän minä oikeastaan tulin, mutta kun rahavarani eivät ole -kovin suuret, niin... - --- No, ehkä sitä meilläkin taas jotakin maalattavaa on. Sovit vain -ukon kanssa, kun kotiin tulee. Tulehan katsomaan minkälaisiksi lapset -ovat tahrineet sinun viimekesäiset työsi. - --- Niinhän ne lapset, virkahti Eino, nousi, sytytti paperossin ja -astui emännän jäljessä kamariin. Tämä oli pienehkö, yksinkertaisesti -kalustettu huone, jonka seiniä koristivat Einon tekemät maalaukset. - -Oli hetkisen äänettömyys. Sitten Eino virkahti äkisti: - --- Entäs käykö poika-Heikki öisin kotona? - --- Ka, kotonahan se, pääsi emännältä epämääräisesti. -- Kauankos hän -tätä väliä pyörällä pyyhkäisee. - --- Todellakin, hänhän on mainio pyörämies. - --- On, on se. Tänäkin kesänä on ajanut jo kolme palkintoa. Yhden -ensimmäisen ja kaksi toista. Siihen se on ketterä, vaikk'ei muissa -liikkeissään olekaan kehuttavan nopsa... Äidin tehtäviin ei tosin -kuulu poikansa kehuminen, enempää kuin haukkuminenkaan, mutta sanon -minä sen, että sillä pojalla niitä on mielistelijöitä, jos kellä. -Sinähän tiedät sen Hilman jutun. Väkisin hänkin olisi Heikille -tuppautunut. Mistä lie hankkinut kakaran ja väitti sitten sitä -Heikin tekemäksi. Ja väärin minusta on, että hänet tuomittiin -eläkettä maksamaan. Mutta eihän se köyhään sattunut, eikä siitä -hänen maineensa mennyt. Yhä enemmän näkyvät tytöt häntä silmäilevän. -Varakkaitakin olisi tarjolla. Mutta eihän Heikillä ole vielä -naimaikäkään. - --- Ei, ei suinkaan hänellä vielä naimisiin kiirettä ole. Eikö hän ole -vasta siinä kahdenkymmenen korvilla? - --- Juuri näinä aikoina sen täyttää, vastasi emäntä hajamielisesti ja -kääntyi sitten korjaamaan uunin edestä paperipalasia. - -Kului taas äänetön tuokio. Sitten Eino äkisti kysäisi: - --- Entäs Amalia, missä hän on? - --- Ei hän enää meillä ole, pääsi emännältä kipakasti. - -Siten vaihtui puheenaihe, ja emäntä jatkoi: - --- Jo viime syksynä täytyi hänet erottaa. Senkin -- en paremmin sano. -Hm. Noh. Ne nykyajan tytöt. Alkoi näes turvota! Ja tiedätkös, sanoa -livauttaa Heikin syyksi. Luuli kai, että minä sanon: "Älä hätäile, -miniänihän sinä olet. Ole talossa vain kuten kotonasi." Mutta minäpä -sanoinkin stop! Ja annoin luntulle eropassin. - --- Vai niin, pääsi Einolta hillitysti, jonka jälkeen hän painoi -päänsä alas. - --- Oletko kummempaa kuullut? virkkoi nyt emäntä, jatkaen äskeistä -ajatustaan. - -Mutta Eino istui yhä edelleen vaiti. Vasta kotvasen kuluttua pääsi -häneltä pitkäveteisesti: - --- Jospa asiassa olisi hyvinkin perää. - --- Perääkö! kivahti emäntä. -- Uskotko sinäkin, että Heikki olisi -viitsinyt häntä... - --- Ei ole takeita, keskeytti Eino silmiään siristäen. - -Emäntä loi Einoon julman, kysyvän katseen, jota karttaakseen Einon -täytyi taas painaa päänsä alas. Kului tuokio. Emäntä näytti miettivän -jotain, sitten puraisi huultaan, ojentautui ja teeskennelty hymy -huulillaan jatkoi: - --- Ihmiset ovat ihan hulluja. - -Sen sanottuaan hän siirtyi pirtin puolelle. Eino astui akkunan -ääreen. Siinä hajasäärin seisoen katseli ulos. Hän näki järvellä -vienojen laineiden kimaltelevan auringonpaisteessa ja pienen -tervalaitaisen veneen verkalleen lipuvan rantaa kohti. Koettaen -tarkata, tuntisiko soutajan, kurottautui hän yli pöydän ja painoi -nenänsä melkein kiinni akkunaruutuun, mutta turhaan. Matkaa rantaan -oli runsaasti parisataa metriä, ja huolimatta kuulakasta ilmasta jäi -häneltä tulija tuntematta. Mistä tämä uteliaisuus johtui, sitä hän ei -tiennyt; tahtomattaan hän oli siirtynyt akkunaan ja tahtomattaan taas -siitä pois. Nyt hän käveli kiivaasti edestakaisin ikään kuin häkkiin -suljettu petoeläin. Tätä kävelyään hän jatkoi, kunnes emäntä virkkoi -väliovelta: - --- Tulehan tänne pirtin puolelle. Siellä yksin ollessa saattaa tulla -ikävä. Kohta tuo jo joutuu kahvikin. - -Hiukan vastenmielisesti Eino seurasi emännän kehoitusta, eikä -aikaakaan, niin hän istui pirtin pöydän ääressä pää käsien varassa ja -kyynärpäällään pöytään nojaten. - -Emäntä otti ovipielestä vesisangon ja pujahti ulos. - -Huoneessa oli hiljaista. Avonaisesta akkunasta kuului jostakin -lähettyviltä heinäkoneen siksutus ja tämän tästä miehen huudahdus: -noo! Hellassa räiskyivät närehalot palaessaan, ja juuri -kiehumaisillaan oleva kahvipannu porisi ja työnsi torvestaan -höyryä kuin mikäkin varaventtiili. Talon isohko harmaa kissa oli -tullut Einon jalkojen juureen ja hyrräten hioi kuvettaan Einon -kengänkärkeen. Mutta hän ei näyttänyt sitä huomaavankaan. - -Siinä vakavissa ajatuksissa istuessaan hän näytti jo iäkkäältä -mieheltä, vaikka vasta äskettäin oli täyttänyt kuusikolmatta vuotta. -Hänen hartiansa olivat hiukan kumarassa, kasvonsa kalvaat ja älykkäät -silmänsä kuoppiin painuneet. Hänellä on leveähkö leuka, jyrkät kulmat -ja tummat, tuuheat kulmakarvat, ja nyt, kun hän oli rypistänyt -korkean otsansa, hän näytti melkein julmalta. Yht'äkkiä hän antoi -nyrkkiin puristetun kätensä pudota raskaasti pöydänlaidalle, -ojentautui ja nousi. Samassa putosi hellasta kekäle; Eino sieppasi -sen kuin vihoissaan ja heitti takaisin hellaan, jotain murahtaen. -Siinä samassa saapui emäntä täysi vesiämpäri kädessään ja seurassaan -kolme keskenkasvuista tyttöä, jotka olivat hänen nuorimpia lapsiaan. -Tytöt hämmästyivät nähdessään Einon ja sitten ujostellen ja toistensa -korviin jotain supattaen painautuivat erääseen nurkkaan. - --- No, sanoi emäntä, menkäähän tervehtimään. - -Vuorotellen tulivat tytöt ja kättä ojentaen niiasivat. - --- Päivää, setä, virkkoi tervehtiessään Lyydia, vanhin tytöistä. -- -Oletteko nähnyt Amalia-tätiä? Hän ei enää olekaan meillä. Äiti ajoi -hänet pois. Ja hänellä on pieni tyttö. -- Oletteko nähnyt sitä? Se -on niin nätti niin että... Tiedättekös, te kun lähditte pois täältä -silloin kesällä, niin Amalia-täti itki niin kovasti että... Ja hän -itki silloinkin, kun äiti ajoi hänet pois. Ja monta kertaa, milloin -vain olen hänet nähnyt, niin aina hän itkee. Minusta ei ole yhtään -hauskaa silloin puhella hänen kanssaan, liverteli Lyydia, vilkaisi -sitten äitiinsä ja jatkoi arastellen: - --- Amalia-täti sanoo, että Heikki-veikko on sen pikku tytön isä. - --- Kitas kiinni! kivahti hellan luona askarteleva emäntä. - -Lapset vavahtivat. Eino aikoi nähtävästi tähän jotain sanoa, mutta -puhe keskeytyi, kun sisään astui kookas, keski-ikäinen mies. -Hänen roteva ja voimakkaalta näyttävä olemuksensa ilmaisi hellää -hyväntahtoisuutta; silmät olivat syvät, sielukkaat ja kasvoilla oli -huolestunut, samalla kaihoava ilme. Tervehdittyään ja kynnyksen yli -astuttuaan vieras virkahti: - --- Kuulin että teillä on useita lehmiä ja läksin sen tähden -tiedustamaan, myyttekö maitoa. - --- Niin maitoako? Ka, miks'ei. Mutta mistä se on tämä vieras? En ole -ennen teitä näillä mailla nähnyt, tiedusteli emäntä. - --- Tuoltahan minä Helsingistä... Olen nyt vain tuossa järven takana -kartanossa kivinavettaa rakentamassa... tai meitä on oikeastaan neljä -miestä... - --- Tuossako Juslinin kartanossa? uteli emäntä. - --- Niin, siinä. Sieltähän Helsingistä se on se herrasväkikin. Olen -sielläkin tehnyt saman herran töitä. - --- Niin, sieltähän se kuuluu olevan... jokin liikemies. Jaa, mutta -sitä maitoa. - -Emäntä otti vieraalta maitoastian, jonka tämä jo vaistomaisesti -ojensi emännän häntä lähestyessä. - -Eino oli tähän asti istunut omissa ajatuksissaan, mutta emännän -poistuttua hän kiinnitti huomionsa vastatulleeseen. - -Heidän hetkisen sanattomina istuttuaan katkaisi Eino äänettömyyden -virkkaen: - --- Siellä on kovin kuuma ilma tänään. - --- On, on siellä, oli vastaus. Mutta samassa mies huomasi lapset -nurkassa ja jatkoi: - --- Kas, siellähän sinä lirkuttelijatyttö olet, sinä, joka käyt harva -se päivä minun työmaallani. Tule sanomaan sedälle päivää. - -Vanhin tytöistä, jolle puhe oli tarkoitettu, noudatti kehoitusta. Sen -jälkeen vieras jatkoi Einolle: - --- Minä pidän lapsista. Ja onpa oikein ikävä omianikin, jotka ovat -kotona Helsingissä. Juuri hänen kokoisensa tyttö on nähkääs minulla. -Poika on hiukan suurempi. - --- Olette siis naimisissa oleva, pääsi Einolta. Samassa emäntä -palasi, ja tyttö, jolle vieras puhui, juoksi äitiänsä vastaan -huudahtaen: - --- Tässä se nyt on se setä, jota ne toiset kivimiehet sanovat -Jeremiaaksi. - --- Hst, älä huuda, kielteli emäntä. Eino ja Jeremias naurahtivat. -Emäntä selitti: - --- Niin, tämä Lyydia on jo monena päivänä puhunut teistä. Kehuu teitä -hyväksi ja herttaiseksi ja sanoo teidän antavan hänelle makeisia. -Mutta sitä hän ihmettelee, miksi ne miehet sanovat teitä Jeremiaaksi! - --- Onhan se sellainen vanhan kansan nimi, myönsi Jeremias. - -Kaikki hymyilivät. - -Seinän takana soi ovikello. - -Joku tuli puotiin. Emäntä riensi kaupantekoon ja lapset kamariin. -Vieraiden jäätyä pirttiin kahden sukeusi heidän välillään keskustelu. - --- Vai Helsingistä te, aloitti Eino. - --- Niin, sieltä. Vaikka en tosin syntyisin. Sytytettyään tupakan hän -jatkoi: - --- Keski-Suomesta olen. Mutta naimisiin mentyäni ja perheen -lisäännyttyä oli minun pakko sieltä siirtyä. Mäkitupalaisen poika -olen ja palkkatyöläisenä olen hamasta lapsuudestani itseäni -elätellyt. Kotipuoleltani siirryin työnpuutteen tähden pääkaupunkiin, -ja sieltä saan samasta syystä lähteä vähän väliä maaseudulle. - --- Niin, vähissähän ne sielläkin ovat työt ja huonoa joka alalla. -Sieltä Helsingistähän minäkin. Työnpuutetta ja monta muuta kovaa olen -saanut kokea. Sain nyt sen verran kokoon varoja, että pääsin edes -vähäksi aikaa maalle. Eihän sitä meikäläisen kannattaisi kesälomaa -pitää, mutta kun täytyy taudin vuoksi. - -Taas palasi emäntä pirttiin. Jeremias oli jo noussut lähteäkseen, -samoin Eino. Emännälle hän sanoi: - --- Käyn hiukan tuolla kävelemässä. Palajan siksi kuin Heikit kotiin -tulevat. - -No, pistäydyhän samalla Järvenpäässä, Amaliaa tervehtimässä. -Rakastaahan se sinuakin, hahahaa! pisti emäntä pirullisesti. - - - - -II - - -Miesten saavuttua järven rantaan lykkäsi Jeremias veneen vesille ja -hypähti siihen. Eino jäi rannalle seisomaan hajasäärin, ajatellen -äskeistä veneen rantaan tuloa, jota hän oli niin innokkaasti -tähystellyt. - --- No, heipä hei, virkkoi Jeremias tarttuen airoihin, ja vene alkoi -hiljalleen liukua vastaista rantaa kohti. - -Siinä hetkisen seisottuaan ja järvelle katseltuaan Eino kääntyi -konemaisesti sekä alkoi astella Järvenpäähän Amalian kotimökkiä -kohti. Saavuttuaan veräjälle hän veti pari ylimmäistä riukua syrjään -ja nostettuaan toisen jalkansa vielä paikoillaan olevien veräjäpuiden -yli jäi siihen hajareisin istumaan päällimmäiselle riu'ulle. - -Siinä istuessaan hän antoi taas katseensa liukua järvelle, josta -kaukaa sinertävän usvan läpi häämötti isohko, vihreä saari. Sitä -katsellessa syttyi hänen rinnassaan polttava kaiho, ja menneet, -herttaiset hetket palasivat hänen mieleensä. Mutta erikoisesti johtui -hän muistelemaan muuatta edellisen kesän iltahetkeä, joka oli ollut -suloisin kaikista. Hän muisteli, kuinka hän silloin heinäsirkkani -siristessä, lintujen livertäessä ja auringon purppuroidessa -taivaanrantaa kietoi kätensä Amalian vyötäisille ja kuiskaili hänelle -kummia, kiehtovia sanoja. Hän muisti Amalian syvän ja surumielisen, -mutta samalla lempeän katseen, joka hänet ikään kuin uuvutti unen -helmoihin. Kaikkea tätä muistellessa hänestä tuntui, kuin Amalian -pehmoiset rusohuulet nytkin olisivat koskettaneet hänen huuliaan. -Mutta silloin hänen takanaan jokin risahti ja herätti hänet -unelmistaan. - -Hän muisti samassa Heikin, kauppiaan pojan, pirullisen salaperäiseltä -näyttävän ja kulmiensa alta katselevan nuoren miehen, joka sittemmin -väliintulollaan hänen onnensa pirstoi. - -Mutta siitä huolimatta, että Heikki oli häneltä Amalian ryöstänyt, -halusi hän kuitenkin nähdä häntä. Olivathan he sitä ennen olleet -ystäviä. Kaipa sen on kohtalo niin määrännyt, ajatteli Eino. -Rikkaalla näkyy olevan aina etuoikeus. - -Mutta vähät siitä. Pois kateus, viha ja katkera mieliala, mietti -Eino, kääntyi äkisti ja hypähti veräjältä alas. - -Tuokion kuluttua Eino seisoi pienellä pihalla. Hän katseli -surkutellen ränsistyneitä rakennuksia ja ajatteli, että voimakasta -miehen kättä kaipaisi tämä mökki pystyssä pysyäkseen. Mutta kauan ei -hän siinä seisonut. Siekailematta hän veti natisevan eteisenoven auki -ja melkein samassa jo tarttui pirtinoven vetimeen. - -Mökin tuuheakarvainen koira häntä ensiksi haukahtaen tervehti, mutta -tunnettuaan tulijan se iloisesti vingertäen ja häntäänsä heiluttaen -nousi Einoa vasten pystyyn. - --- Kas, Eino, kuului sitten iäkkäänpuoleisen naisen surunsortama -ääni. -- Päivää! - -Einon vastattua muori jatkoi, ennen kuin Eino ennätti muuta sanoa: - --- Istu. Tai mene tuonne kamariin, siellä on Amalia. Minä pistäydyn -vähän askareillani. - -Samassa muori pyörähti ulos ja Eino jäi pieneen pimeähköön pirttiin, -jonka matalasta neliruutuisesta akkunasta iltapäivän aurinko loi -valojuovan epätasaiselle permannolle. - -Ilma pirtissä tuntui niin kostealta ja ummehtuneelta, että Einon teki -mieli aukaista akkuna, mutta akkunassapa ei ollut saranoita. - -Pirtti oli hataralla lautaseinällä jaettu kahtia. Kamarista kuului -kiihkeä, itkunsekainen tuutulaulu: - -"Nukkuos, nuku, unehen vaivu, painuvi päivä jo vuorien taa." - -Eino hiipi hiljaa väliovelle. Siitä saattoi nähdä laulajan, jonka hän -tunsi jo äänestä. Amalia istui selin Einoon ja laulaen liikutteli -vipua, johon sidotussa pussissa makasi heikosti itkevä lapsi. - -Eino aikoi äännähtää, mutta pidättäytyi, ja syvä liikutus valtasi -hänet. Hän tunsi sydämensä sykkivän rajusti, ja tahtomattaan hänen -kätensä pusertuivat nyrkkiin, kun hän katsoi kehtolaulua laulavaa -nuorta äitiä. Hän aavisti tuon naisen sielussa riuduttavien tunteiden -riehuvan; hän tiesi kysymättäkin, ettei Heikki ainakaan käynyt -häntä lohduttamassa ja että Heikki vieteltyään oli hyljännyt tuon -onnettoman äidin, joka tuossa jo selkäpuolelta katsottuna näytti -kovin surkastuneelta. Hänen pienehkö, melkeinpä hento vartalonsa oli -näiden muutamien kuukausien aikana huomattavasti kuihtunut. - -Eino äänsi tervehdyksen. Amalia käännähti kuin neulalla pistettynä ja -jäi sitten ällistyneenä, suurin, kostein silmin katsomaan Einoa. Hän -ei nähtävästi uskonut silmiään eikä sen tähden osannut vastata, ennen -kuin vasta kotvasen kuluttua. - --- Kuinka voit? kysyi Eino jo vähän hilpeämmin. - --- Kuten näet, vastasi Amalia tekeytyen iloiseksi. -- Olen rikastunut -poissaoloajallasi! Katsos! - -Hän keskeytti kiikuttelunsa ja veti vaatekaistaleen pois lapsen -kasvoilta. - -Eino kurottautui ja yritti hymyillä, mutta se oli kovin väkinäistä. -Sitten hän tarkasti pientä olentoa. Samassa lensi pari kärpästä -lapsen kasvoille. Eino huitaisi kämmenellään. Kärpäset poistuivat, -mutta lapsi parahti kovaan itkuun. Ei auttanut muu kuin Amalian oli -otettava lapsi vivusta. Käärö sylissä ja hyssytellen hän sitten -käveli edestakaisin pienen pirtin permannolla, kunnes itkevä asettui. -Keskustelu oli siten vähäksi aikaa katkennut. Sitten Amalia jatkoi: - --- Näinhän se kävi minulle. Minä houkkio, kun uskoin sen lupauksia. -Olisihan minun pitänyt arvata. - -Hänen silmänsä vettyivät uudelleen, ja hellästi hän painoi lapsen -rintaansa vasten. - -Eino katsoi häntä säälivästi. Hänen leukansa vavahteli, ja hän aikoi -sanoa jotain, mutta Amalia esti sen sanomalla: - --- Istuhan, istu vaikka siihen sängynlaidalle. Eino noudatti -kehoitusta, asetti kyynärpäänsä polviensa varaan ja päänsä käsiensä -väliin. Muutaman hetken kuluttua hän kohottautui äkisti ja äännähti -hillitysti: - --- Tunnoton! Mutta kunhan saan hänet kynsiini, niin koetan, eikö -hänen omatuntonsa herää. - --- Turha vaiva, ehätti Amalia. -- Etkö häntä jo siksi hyvin tunne, -että tiedät, ettei häneen puhe vaikuta. - --- Taitaa olla niin, pääsi Einolta. -- Kovin kylmä ja kuuro hän -tuntuu olevan kaikelle ihmismäiselle. Tuskinpa hänellä on omaatuntoa -lainkaan. Ei ainakaan siltä näytä. Kuinka säälimättömästi hän -Hilmaakin kohtaan menetteli! - -He vaikenivat hetkiseksi. Oli hiljaista. Raskas ja synkkä kuin syysyö -oli tunnelma. Näytti siltä, kuin Amaliankin rinnassa olisi myrsky -asettunut -- asettunut, mutta vain hetkiseksi, alkaakseen kohta -uudelleen ja entistä rajummin myllertää. - -Tämän haudanhiljaisuuden keskellä harhaili Amalian murtunut katse -ikään kuin turvaa, tukea hakien. Ja vihdoin, kun se kohdistui Einoon, -se muuttui vähitellen kiihkeäksi, melkeinpä epätoivoiseksi, ja hän -virkkoi: - --- Eino, sinä tiedät, etkö tiedäkin, että hän... Muistathan sen yhden -yön... Sinä näit... Etkö nähnyt? Sano! Minä annan hänelle haasteen! --- Olipa hyvä, että satuit tulemaan näille maille. - --- Haasteen! Mutta onko sinulla muita todistajia? - --- On ainakin kaksi. - --- Ketä? - --- Virtasen vanha Eeva ja Monosen tyttö, Elli. - --- Eeva ja Elli, toisti Eino matalasti. -- Luulen, etteivät he -ainakaan kaikkia tietämiään kerro. Pitäisi olla varmempia todistajia. -Mutta pahoin pelkään, ettei sinulla ole. - --- Mutta olethan sinä! - --- Minä. Yksin. Se ei hyödytä, täytyy olla vähintään kaksi. - --- Mutta minä olen puhutellut Eevaa ja Elliä, ja he sanovat puhuvansa -kaiken minkä tietävät. - --- Mahdollista sekin. Mutta kuitenkin uskallan sitä epäillä. - --- Älä sinä siitä huoli; sano vain: näitkö tai kuulitko sinä jotain, -silloin...? - --- Ehkä minä nyt jotain siihen asiaan tietäisin, mutta enhän voi -täällä olla niin kauan, kunnes käräjät alkavat, vastusteli Eino. - --- Voit, kyllä sinä voit, väitti Amalia, melkein itku kurkussa. - -Eino hymähti ja jatkoi: - --- No, sehän nähdään. Ensi viikolla saan tietää, voinko jatkaa -täälläoloani vai enkö. Rauhoituhan toki ja kerro, miten hän nyt -sinuun suhtautuu. - --- Kyllä hän sanoo hyvänpäivän ja juttelee muista asioista, mutta -kun vain mainitsenkaan lasta, silloin hän lähtee. Nyt viime aikoina -aina ohi kulkiessaan on hymyillyt. En tiedä mitä hän sillä tarkoittaa --- tai tarkoittaneeko mitään -- mutta se koskee minuun kuitenkin -sanomattoman kovasti. Minä kun täällä sisällä lastani nukuttaessani -itken ja olen pakahtua suruun, naureskelee hän vain ja huoletonna, -voipa sanoa, pirullisesti hattunsa laidan alta tirkistelee. Ei -kukaan voi käsittää tuskaani niinä hetkinä. Ja sitten vielä, kun -äiti alituisesti morisee. En sano, etteikö syytäkin olisi. Olenhan -minä nyt tässä hänen elätettävänään, mutta enhän sille mitään voi, -kun en lapsen tähden pääse ansaitsemaan. Ja vaikka tulevaisuudessa -lupaan hänen vaivansa palkita, niin lakkaamatta hän minua sättii.... -Voi hyvä Eino, et usko, kuinka elämäni on raskasta. Pahoin tein, -kun käänsin sinulle selkäni... Anna se anteeksi! En ymmärtänyt -silloin... Voi, Eino... annathan -- annathan anteeksi...? Olenhan -saanut rangaistukseni. Mutta oliko rikokseni niin suuri, että näin -ankaran ansaitsin? Oliko rikokseni niin räikeä jumalaa, ihmisiä -ja luonnonlakeja loukkaava...? Hyvä jumala, miks'et edes vähäisen -sääli... - -Hän purskahti äänekkääseen itkuun, kumartui lapsensa yli, peitti -kasvonsa ja itki -- itki. Hänen koko vartalonsa vapisi, hartiansa -hytkyivät ja vuolaina virtasivat kyyneleet. - --- Älä nyt suotta... Ei asia itkien parane, puheli Eino. -- Sinulla -ei ole anteeksipyytämistä. Minkä minulle teit, sitä et tehnyt -tahdostasi. Kaikki on sovitettu. Älä itke! Tyynnyhän jo! - -Muori oli tullut pirttiin, seisoi väliovella ja äännähti äreästi: - --- Taasko sinä siinä uliset, ja vielä vieraan aikana. Laittau ylös ja -pane kahvipannu tulelle, minä sillä aikaa liekutan lasta. - -Nöyränä kuin orja kohosi Amalia, pyyhki esiliinallaan kyyneleensä, -mutta vielä nyyhkien siirtyi väliseinän taa. - --- Hm, niin se meidän Amalialle kävi, äänteli muori kitisevällä -äänellä, samalla istuutuen ja alkaen hiljaa nytkytellä vipua. - --- Jo minä sitä ennustelin, jatkoi hän vähän ajan kuluttua, -- ja -sanoinkin Amalialle, että pidä varasi. Se poika näyttää olevan -sellainen tiirusilmä että... Ja ainahan minä sitä olen sanonut... -Pitäjän sonniksi saisivat sen pojan asettaa. Onko tämä nyt laitaa: -kun taloon tulee palvelija, raiskaa hänet talon poika... Vie sun -viholainen! Eipä minun nuorena ollessani sellaista tapahtunut, ei! -Mutta kun ihminen on lehmä, niin se on lehmä, niin kuin tuo meidänkin -Amalia. Syytä sitä on hänessäkin... Eihän poika väkisin, ellei tyttö -ole siihen jonkun verran suostuvainen. Sitä minä olen aina sanonut ja -sanon vieläkin, purpatti muori kiihkeästi vipua liikutellen. - --- Teillä vanhoilla on omat käsityksenne, aikoi Eino ruveta Amaliaa -puolustelemaan, mutta muori kivahti: - --- Omat! Niin ovatkin! Olemmehan mekin kerran nuoria olleet. -Kokeneita! Ja meidän neuvomme olisivat hyviä; Mutta kuuntelevatko -nämä nykyajan nuoret vanhojen ohjeita? Vielä vai! Tässä on todistus! - --- Älkäähän nyt suotta -- koetti Eino sopertaa, mutta muori ärähti: - --- Suotta! Onko se suotta? Ellei Amalialle näin olisi käynyt, niin -emme olisi sellaisessa pulassa kuin nyt olemme. Ajatelkaas, nyt -kun olemme Vanhalan kanssa riidassa, niin hän aivan varmasti hakee -saatavansa ulos. Eikä se olekaan mikään pieni summa meikäläiselle -- -lähes kolmesataa! Mistä sen nappaa? Vähä omaisuutemme menee myyntiin. -Ja silloin se on tämäkin ainoa suojapaikka mennyttä; Voi, voi!... -Kunpa olisi edes Mattivainaa elossa tai poika, Eenokki, vanhempi ja -voimakkaampi. Hätäkös tässä sitten olisi. Mutta nyt, ainainen puute -ja suru, vaikersi muori. - --- Niinhän se on: Mutta ette te ole ainoat, joita kova kohtalo -vainoo. Niitä on maailmassa miljoonittain. Tuhannet sortuvat joka -päivä puutteeseen ja kärsimyksiin. Ikävä ja tukalahan se on köyhän -kohtalo. Mutta ei se vaikertamisesta parane. - --- Eipähän se, ei. Mutta mieli tekee vaikertamaan. Se ikään kuin -huojentaa, puheli muori ja hetken kuluttua jatkoi: -- Näyttää siltä, -kuin jumala olisi hyljännyt kaikki köyhät. Vaikka lienee se hyväkin. -Kärsimyksethän ne johtavat autuuteen. Kärsimysten kautta kulkee tie -taivaan valtakuntaan. Se on jumalan tahto! - --- Jumala ei ole näitä kärsimyksiä asettanut, tarttui Eino. -- Ne -johtuvat nurjasta yhteiskuntajärjestelmästä, ne riippuvat ihmisistä -itsestään. - --- Mitenkä riippuu ihmisistä? Minä en oikein ymmärrä -- tarkoitatko -sinä -- tarkoitatko, että minä itse olisin syypää, että tahallani -olisin etsinyt kärsimyksiä -- ettäkö minä en olisikaan Amaliaa -kieltänyt? - -Ja... - --- Ei, ette te näy ymmärtävän. Enhän minä nyt puhu teistä, vaan -kaikista, koko maailmasta. - --- Niin, niin, mutta minäpä puhun itsestäni. Mitä minä maailmasta -- -enhän minä... Turhaahan minun on sellaisista, en minä... - --- Sepä se, sanoi Eino matalasti. -- Jos kaikki ihmiset niin -ajattelisivat, niin ei totisesti tulisi mistään mitään. Ei koskaan -tulisi elämästä tämän kummempata, ei milloinkaan loppuisi sorto -eivätkä kärsimykset. - -Muori oli aivan ymmällä. Hän ei käsittänyt Einon sanoja vielä -nytkään, eikä hänellä näyttänyt olevan haluakaan. Oma kohtalonsa -häntä vain suretti, ja siihen hänen ajatuksensa keskittyivät. - -Vallitsi hetkisen äänettömyys. Sitten Eino kysyi: - --- Miksikä te oikein käsitätte sen, jos joudutte kodittomaksi? -Vääryydeksikö, vai --? Kuulin asemalla, että herra uhkaa häätää -teidät maaltaan. - --- Vai kuulit. Hm. No, en tiedä. - --- Kahvi on valmis, kuului Amalian ääni pirtistä. - - * * * * * - -Päivä oli jo painunut mailleen, kun Eino lähti mökistä. Luonnossa oli -hiljaista. Peilikirkkaana päilyi järven pinta. Uneliaan näköisinä -seisoa törröttivät rantakoivut, joiden juurella survova hyttysparvi -hyrisi valittavaa lauluaan. Loitolla järvellä kellui herraskartanon -vaalea soutuvene. Siinä istui kaunis kartanonherran tytär liikutellen -verkkaan airoja, joiden synnyttämä salaperäinen loiske kieri -tenhoavana Einon korviin, kun hän asteli ristiriitaisissa aatoksissa -Vanhalaa kohti. - -Einon ehdittyä lähelle määräpaikkaansa surahti yht'äkkiä hänen -takanaan. Kun hän aikoi kääntyä katsomaan, kiiti pyöräilijä hänen -ohitsensa, mutta pysähtyi samassa muutaman metrin päähän. - --- Kas, Heikkihän se, pääsi Einolta. -- Vastako sinä nyt tulet? - --- Vasta, oli vastaus. Heikki arvasi Einon tietävän, missä hän oli -ollut. - -Miehet puristivat toistensa kättä. - --- Meillekö olet menossa? kysäisi Heikki vielä läähättäen. - --- Sinnehän minä... No, kuuluuko mitä erityisiä? - --- Aina vähin, vastasi Heikki painaen hattua silmilleen tapansa -mukaan. -- Entäs sinulle? - -Ja kuulumisia jutellen he jatkoivat matkaansa kuten ystävykset -ainakin. Eino kyllä tunsi jonkinlaisen juovan olevan heidän -ystävyyttään rikkomassa, mutta ei nyt välittänyt siitä. - - - - -III - - -Päivä oli pilvinen, mutta hautovan kuuma. Heikkoa jymähtelyä -kuului tummenevalta taivaalta. Silloin tällöin leimahti salama, ja -pikkulintusten piipitys puutarhassa vaimeni. - -Muutoin oli luonnossa hiljaista. Mutta tekeillä olevan -navettarakennuksen seinävierustalta kuului Jeremiaan yksitoikkoinen -huudahtelu: "Oup hii, oup hii". Rautakanget kalahtelivat, miehet -ähkyivät, jäntereet jännittyivät, ja noin kuutiometrin kokoinen -kivi liikkui verkkaisesti paksua, rosoista lankkua myöten ylöspäin. -Äänettöminä miehet tekivät työtään ja kuuntelivat tarkkaavaisina -Jeremiaan merkinantohuudahdusta, jonka kuuluttua he jokainen -yht'aikaa nykäisivät. - -"Oup hii, oup hii", niin kaikui yhä edelleen verkkaisessa tahdissa, -ja niin jatkui työskentely hien virratessa miesten luisevilla -kasvoilla. - -Jo leimahti lähellä, ja melkein samassa jyrähti. Miehet huokasivat -helpotuksesta, sillä he toivoivat hartaasti sadetta, joka -raitistuttaisi ilman: Eikä aikaakaan, niin tuli vettä kuin saavista -kaataen. - -Kun noin puolisen tuntia oli satanut, seestyi taivas ja aurinko -pilkisti pilvien lomasta. Tunnin kuluttua oli jo aivan selkeä. -Vaaleansinisenä kaartui taivas, ja leppeä tuuli puhalteli ravistellen -puutarhapuiden lehviltä vesipisaroita. - -Ilmassa oli suloinen, virkistävä tuoksu. Puut nuortuivat, ja -kukat ruohokentän keskellä kohottivat päänsä. Tuntui siltä, -kuin kaikki olisivat saaneet uutta eloa ja kuin äskeinen raskas -painostus olisikin ollut vain pahaa unta. Linnut livertelivät kahta -raikkaammin, ja elämä tuntui kevyeltä iloleikiltä. - -Tekeillä olevan navettarakennuksen seinävierelle oli kertynyt pieni -vesilätäkkö. Lätäkön laidalta rautakankea ottaessaan ja kumartuessaan -Jaakko Lampola näki kuvaimensa vedessä. - --- Perkele! pääsi häneltä karkeasti. -- Niinhän minä olen kuin -korillan poika. No totta jumal'aut, olenpa minä laihtunut. Ei ole -kasvoissani enää muuta kuin karvoja ja suuret luut ja nahka. - --- Mitä se Jaska siellä murisee? äännähti eräs toinen Jeremiaan -työtovereista -- Jaakkoa he nimittivät Jaskaksi. - --- Näin kuvaimeni tuossa lätäkössä, murahti Jaska järeällä -bassoäänellään, -- ja totta jumal'auta ihan kauhistuin sitä. -Kattokaas te toisetkin minua oikein tarkasti! Enkö minä ole maailman -rumin mies? - --- Rumempihan minun isäni oli, sanoi eräs joukosta, eikä häntäkään -vielä rumuuresta sakotettu! - --- Saattoi olla. Mutta kyllä minäkin totta puhuen olen kuin -riihenseinästä reväisty perkele. Kun olisi edes partaveitti, että -saisi nuo karvat tuosta leuastansa pois, niin tulisihan sitä edes -vähän ihmisennäköisemmäksi. - --- Ei korppi pesten valkene eikä apina kaunistu karvojen -nyhtämisestä, suvaitsi Jeremiaskin vitsailla. - --- Kyllä vähin. Ja sitten kun olisi vielä vähän petremmät sapuskat, -että edes lihoisi, niin... - --- Ja kannu viinaa joka päivää kohti, pisti taas eräs. - --- Hyvä kun saisi piimääkin joka aika. Vaikk'ei viinakaan pahaa -tekisi. Mutta jos näin huonoja urakoita aina sattuu, kuin tämä on, -niin ei elämästä tule mitään. Muistui tässä mieleeni, kun kerran -puheeksi tuli, että eiköhän meidän sentään kannattaisi lähettää yksi -mies kaupunkiin. Täytyisihän sitä joskus saada tuonne kurkkuunsa -jotakin karvasta. - --- Keitä katajanmarjavettä! - --- Juo sinä sitä! pääsi Jaskalta hiukan äreästi. - --- Otitko nenääsi? kysyi Jeremias. -- Ja ota jos otat. Mutta ei tässä -vain nyt ruveta juopottelemaan, ennen kuin työ on valmis. Ellei siitä -olisi työllemme haittaa, niin en puhuisi mitään. Minä kyllä voin olla -juomattakin, eikä minun kannata. Toista se on sinun, jolla ei ole -vaimoa eikä lapsia elätettävänä. - --- Valita papille siitä. Eihän ole minun syyni, että sinulla on akka -ja lapsia. - --- En sitä sinulle valitakaan, sanoin vain vertailun vuoksi. - --- Jaskalla on kai nälkä, koska on niin äreä, pisti taas eräs. - --- Kun on märkä, niin pankoon kuivamaan, lasketteli toinen. - -Jaska ei ollut kuulevinaankaan, käänsi päänsä pois ja katseli -kuvaistaan lätäköstä. Hän oli todellakin kurjan ja kauhean näköinen, -ja häntä olisi luullut jo viisikymmenvuotiaaksi, vaikka hän vasta oli -kolmenkymmenenkolmen. Kookas ja kumaraharteinen hän oli, kämmenet -leveät kuin karhulla ja käsivarret paksut kuin tukki. Hän oli -huomattavasti jykevämpi kuin toiset, vaikkeivät hekään olleet mitään -matopoikia. Katse oli tuima, läpitunkeva. Nyt, kun hän oli laihtunut -kovasta työstä, kuumuudesta ja ravinnon puutteesta, näytti hän -karkeine parransänkineen julmalta. - -Toiset kun tiesivät hänen luonteensa, ettei hän työtovereihinsa -hevillä suutu, vaikka siltä näyttää, uskalsivat häntä pistellä, -vieläpä hänen kanssaan kinastellakin. - -Toiset miehet hivuttivat taas erästä kiveä rakennukseen, mutta kun -se ei oikein ottanut luistaakseen, voimaa kun oli vähän ja oikea -voimapatteri seisoi lätäkön luona itseään katsellen, niin ärähti eräs -miehistä: - --- Älä siellä peilaile kuin pahat akat, vaan tule auttamaan! - -Tällöin hengähtivät kaikki toisetkin. Jeremias katsoi kelloa ja -virkkoi: - --- Oo, kellohan on jo yksi. - -Sitten hän jatkoi Jaskalle suu hymyssä: - --- Peilaile nyt vielä tämä päivällistuntikin! - -Mutta Jaska ei vastannut, vaan tarttui eväskonttiinsa. Samoin tekivät -toiset, ja kaikki vääntäytyivät rouhituille kiville istumaan ja -syömään vaatimatonta ateriaansa. Hetken kuluttua oli jokaisella -kuiva leivänpala kourassa ja toisessa keitetty läskinkimpale, joista -vuoroin haukkasivat. Neljän litran vetoinen maitoastia asetettiin -keskelle, ja siitä sai jokainen härpätä palan painimeksi. Yhtä ja -toista jutellen he ravitsivat itsensä ja vetäytyivät sen jälkeen -vielä kosteahkolle nurmelle puolen tunnin päivällislevolle. Iloinen -lintuparvi puutarhassa lauloi heille kehtolaulua, ja päivä paahtoi -hyväillen heidän hartioitaan. - --- Hei, pojat! Jo on kulunut neljännestunti liikaa, sanoi Jeremias -herättyään ja kavahdettuaan pystyyn. - -Äänen kuultuaan kohosivat kaikki ripeästi istualleen, hieroivat -silmiään ja kähmivät ylös. Pantuaan tupakan he tarttuivat työhön, -ja niin alkoi taas kuulua Jeremiaan yksitoikkoinen "oup hii". Kivi -asettui kiven päälle, ja navettarakennus kohosi kohoamistaan. - -Asuinrakennuksen leveään akkunaan, joka oli uutisrakennukseen -päin, oli vedetty uutimet puolitiehen, että ne estivät auringon -valon tunkeutumasta sisään, jossa kartanon herrasväki parhaillaan -aterioitsi. - -Pöytä oli täydessä lastissa kuin Amerikkaan lähtevä laiva. Mutta -silti olivat siihen kaikki ruoka-astiat aistikkaasti asetetut. -Keskipöydällä oli pari maljakkoa täynnä kukkia, jotka levittivät -suloista tuoksuaan ruokailijoille. - -Kun heidän vatsansa rupesivat olemaan täynnä ja leuat alkoivat väsyä, -niin he levähtivät hiukan ja maistelivat väkeviä lisätäkseen jo -ennestään hyvää ruokahalua. - -Siinä herkkuja maistellessa sukeutui heillä keskustelu työstä ja -työntekijöistä. Aiheen he saivat katsellessaan akkunan alaosasta -pihamaalla askartelevia navetanrakentajia. Heitä he arvostelivat ja -moittivat laiskuudesta. Kaikki he olivat sitä mieltä, että tuossakin -työssä voisi liikkua vähän ripeämmin. Kuivakiskoinen kotiopettaja oli -sentään muita tunnollisempi ja sanoi: - --- Minä luulen, että siinä saa verkkaisemmallakin liikunnolla -tarpeensa, kun tuossa helteessä pitkän päivän ahertaa. Eikä se noiden -raskaiden rautatankojen liikutteleminen kovin kevyttä liene, sitten -vielä kun täytyy voimiensa takaa ponnistaa. - -Toiset eivät kiinnittäneet kotiopettajan puheeseen huomiotaan, paitsi -herra. Hän muljautti pahasti silmiään ja sanoi marmelaatipalasta -suussaan pyöritellen: - --- Kyllä niissä vaan on laiskuuttakin. - --- En väitä, etteikö muutamissa olisi, sanoi kotiopettaja alistuen. - --- Katsokaas tuotakin isoa miestä, sanoi herra taas vähän ajan -kuluttua osoittaen Jaskaa. -- Eikö hän ole perhanan laiskan näköinen? -Liikkuukin kuin elefantti. - --- Sehän on isojen ihmisten ominaisuus, tokaisi taas opettaja. - --- Oih! parkaisi äkkiä rouva ja yritti nousta, mutta kaatui -pyörtyneenä permannolle. - --- Vettä, vettä! pääsi melkein kaikilta ruokailijoilta yht'aikaa. - -Mutta ennen kuin ehdittiin aavistaakaan asiaa, jonka johdosta rouva -sai tuon kohtauksen, kuului ulkoa tuskansekaista valitusta ja -epäselvät sanat: - --- Auttakaa! Nostakaa pois se! Oih... oih... Koskee... koskee... - -Valittaja oli Jeremias. Oli tapahtunut onnettomuus, sen oli rouva -akkunasta nähnyt. Kiveä ylös vietäessä oli lankku katkennut ja kivi -romahtanut takaisin maahan. Jeremiaan toinen jalka oli jäänyt kiven -ja maan väliin. Siinä kiemurteli Jeremias nyt tuskissaan, apua -rukoillen. Miehet panivat parastaan kiertääkseen kiven pois, mutta -eihän se ollut silmänräpäyksessä tehty. Äänettöminä miehet ahersivat. -Siekailematta tarttui Jaska kiven kulmaan käsin -- toiset kangilla -kohottivat. Jo -- jo nousi -- Jeremias sai loukusta jalkansa pois. -Kivi romahti alas. Samassa kuului karkeasti: - --- Perkele! - -Seurasi sitten muutamia hillitympiä kirosanoja. Jaska oli loukannut -kätensä... - --- Hyi, kun ovat raakoja! kuului vinkuva, pidätetty ääni -ulosrientäneen herrasväen joukosta. - -Jeremias vääntelehti ja kiemurteli tuskissaan, samalla laahaten -itseään maata pitkin kuin haavoitettu, pakoon pyrkivä peto, joka -kauhun valtaamana ponnistaa viimeisensä päästäkseen johonkin, vaikkei -tiedä mihin. Hänen silmissään salamoi ja väliin taas musteni maailma. - -Herrasväen lähestyessä tapaturmapaikkaa sai rouva uuden -pyörtymiskohtauksen, nähdessään verta, jota oli Jeremiaan jalasta ja -Jaskan kädestä valunut nurmelle. Pian hän siitä kuitenkin tointui, ja -hänen tyttärensä veivät hänet sisään. - --- Lempoako se tänne tuli, kun noin heikko on, murahti herra. - -Loitompana toisista istui Jaska eräällä kivellä yhä vieläkin -kiroillen ja kättään pidellen. - -Kaikki seisoivat toimettomina, mutta jokaisen kasvoilla kuvastui -samaa: jotain olisi tehtävä -- - --- Olitte varomattomia, pääsi sitten herralta kuivasti. -- Ei pitäisi -hätiköidä. - -Tämän kuultuaan Jaska mulautti silmiään. Ne leimahtivat vihaa ja -tuskaa; niistä uhkui melkeinpä raivoa. Sen huomattuaan katsoi herra -parhaaksi vaieta. Mutta hetkisen kuluttua hän äännähti jo vähän -leppeämmin, samalla hiukan hätääntyneenä: - --- Eiköhän olisi toimitettava miehet lääkäriin? - --- Se on tehtävä, sanoivat toiset. - --- Mutta matkaa on kahdeksantoista kilometriä kirkonkylään, jossa -lääkäri asuu. Emmekä taida saada kyytimiestä. - --- Eikö teillä ole renkiä? kysyi eräs miehistä. - --- On. Mutta ovat asemalla eivätkä tule ennen kuin illalla. Kuka -lähtisi kyytiin? - --- Vaikka minä. Eikö sinne ole suora tie, että ajaa osaa? - --- On, suora on, vastasi herra ja kiiruhti tallin luo. - -Pian oli hevonen valjaissa. Eikä vitkasteltu matkalle -lähtemisessäkään. Jo muutamien minuuttien kuluttua kierivät kepeät -kaksipyöräiset kirkonkylää kohti. - - * * * * * - -Tänään oli Vanhala itse mennyt Laitilaan ja Heikki oli saanut -vapaata. Hän oli äsken juuri lähtenyt Einon keralla kävelylle. Heidän -oli määrä mennä uimaan. - --- Tuota, oletko sinä vielä maistellut? Minulla, tuota, olisi -vähän... Tänään on syntymäpäiväni. Tuotin salaa kolme litraa... Se on -tuolla ladossa... Mutta älä puhu! Haluatko, niin haen, puheli Heikki -kierrellen. - --- No, eihän se pieni pahaa tee, kun vain pitää varansa. - --- Odota. Minä käyn täyttämässä tämän limonaatipullon, ehätti Heikki. - -Tuokion kuluttua hän palasi. Siinä tiellä he maistelivat pullon -tyhjäksi. Ja kohta jo vähän kihisi kumpaisenkin kulmissa, kun he -astelivat vieretysten rantaan päin. - --- Mikä mustalaiskuorma siinä? änkytti Heikki silmiään siristäen. - --- Seisata! Seisata! huusi Eino ohitse ajaville, huomattuaan -Jeremiaankin rattailla. - -Ajaja pysäytti. Eino meni rattaiden luo ja kysyi: - --- Mihinkäs teitä viedään? - -Mutta ennen kuin kukaan ehti vastata, huomasi Eino, etteivät asiat -olleet oikealla tolalla. Hän muuttui totiseksi nähdessään Jeremiaan -tuskaisen ilmeen. - --- Jalkani katkesi... Aja! sanoi Jeremias yksikantaan. - -Einon pää painui alas ja mieli synkistyi, ikään kuin tämä tapaturma -olisi häntäkin jollain tavoin koskenut. Kun hän nosti päänsä, olivat -rattaat jo loitolla heistä. - -Einon totisuus vaikutti Heikkiinkin. He seisoivat hyvän aikaa siinä -äänettöminä, ennen kuin lähtivät rantaan. - -Illalla olivat kylän nuoret kokoontuneet tapansa mukaan maanteiden -risteykseen kylän laitaan, jossa oli muutaman metrin laajuinen -kalliopohjainen hietakenttä. Siinä tanssittiin ja karkeloitiin -kauniina kesäiltoina. Kentän laidassa oli muutamia istuimeksi sopivia -kiviä. Näistä eräällä istui Viulu-Ville. Hänen päässään eivät -läheskään kaikki ruuvit olleet oikein paikoillaan. Hän oli lapsena -jollain tavoin tärähtänyt takaraivoilleen ja siitä asti ollut, kuten -sanotaan, hiukan löylynlyömä ja huutolaisena elänyt elämänsä. Oli nyt -jo kolmenkymmenen iässä, vaikk'ei häntä niin vanhaksi olisi luullut. -Mutta mainio soittoniekka hän oli. - -Jo ilopaikalle tullessaan oli Heikki hiukan hiprakassa. Eino ei -ollut maistanut sen jälkeen kuin päivällä. Hän tahtoi olla selvä, -koska aikomuksensa oli saattaa jotain tyttöä tänä iltana. Olivathan -kaikki hänelle tuttuja, eikä hänen ollut vaikeatakaan päästä heidän -suosioonsa, sillä he melkein kaikki pitivät hänestä. - -Karkelo alkoi, kun viulu vingahti. Hikihelmiä kihoili tanssijain -kasvoille; sakea tomupilvi kohosi tyynen kesäillan ilmaan, sieltä -kohta laskeutuakseen alas. Neitosten vaaleat kesäpuvut tahmettuivat -hartioiden kohdalta, ja miesten vaatteet tulivat tomusta harmaiksi. -Mutta sitä eivät tanssijat ajatelleet, jatkoivat vain, ja jos joku -pari väsyi, liittyi toisia heidän tilalleen. - -Ville tuntui yhä innostuvan. Hänen soittonsa kiihtyi kiihtymistään -kuin nouseva rajuilma. Mutta äkkiä ilo katkesi: joku pari kaatui. -Samassa kuului karkeasti: -- Perkele! Se oli Heikin ääni. Hän hypähti -ylös maasta kuin ilves ja löi erästä poikaa korvalle. - --- Pistätkö vielä käpäläsi toisen eteen! Häh? Samassa kuului toinen -läimäys; poika antoi takaisin. - -Ja taas Heikki. - -Tappelijat kaatuivat: Tytöt parkaisivat ja lähtivät pakoon mikä -minnekin. Ville pisti viulun kainaloonsa ja porhalsi juoksuun kuin -henkensä edestä. - -Äskeinen tanhukenttä oli muuttunut tappelutantereeksi. Heikki oli -saanut isketyksi kouransa pojan kurkkuun ja painoi häntä kiveä vasten. - -Eino ehätti tappelijain väliin ja huusi: - --- Kuuletteko te hullut! Ja sinäkin, Heikki! Lopeta jo! - -Hän kiskoi Heikin irti vihollisestaan. Mutta he olisivat vielä -uudelleen iskeneet yhteen, ellei Eino olisi häärinyt välissä. - -Vähitellen sentään tappelijat rauhoittuivat -- mutta vielä kieroa -vetäen ja hienosti kinastellen alkoivat astella kylänraitille. - -Kaikkien äskeinen, hilpeä mieliala oli muuttunut synkäksi, ja moni -huoahti: - --- Se viina! - - - - -IV - - -Auringon noustessa ja kellon viidettä käydessä sunnuntaiaamuna -Jeremias heräsi parin tunnin unen jälkeen. Hän yritti kohottautua, -mutta sivuihin koski ja jalkaa alkoi pakottaa. Nyt hän muisti, missä -oli ja mitä oli tapahtunut. Hänen mieleensä palasivat edellisen -päivän poltteet ja tuskat; peloittavina, kaameina ne kierivät hänen -silmäinsä ohitse. Hän muisti työtoverinsa ja Jaskan, joka häntä -auttaessaan oli loukannut kätensä. Kuinkahan hänen laitansa nyt -mahtoi olla? Mutta sitten hän kuitenkin muisti, ettei Jaska niin -kovin pahoin loukkaantunutkaan. Tosin hän muutamiksi viikoiksi -menetti työkykynsä, mutta saa sen sentään takaisin. Toisin on -minun laitani, ajatteli Jeremias. Jalkani on pahoin ruhjoutunut -ja kaksi kylkiluuta katkennut. -- Jeremiasta kauhistutti. Hän -koetti käännähtää, mutta silloin sivuihin ja jalkaan koski: -pakotti -- poltti. Vaivoin sai hän päänsä käännetyksi. Viereisessä -vuoteessa lepäsi heikko sairas. Tämän pää oli kääreessä, niin -ettei saattanut erottaa muuta kuin kasvojen alaosan. Hän oli -parraton -- vasta elämänsä alussa. Nyt Jeremias muisti kuulleensa -hoitajien yöllä puhuvan, että naapuri oli jossain konepajassa -loukkaantunut. Työn uhri. Tästä johtuivat hänen mieleensä ne -monet työn vaarat, joita hänkin oli nähnyt, joista oli kuullut -ja sanomalehdistä lukenut. Väkisinkin hänen ajatuksensa kiitivät -tehtaisiin, teollisuuslaitoksiin ja kaikenlaisille työmaille. Hänen -mielikuvituksensa niitä monenlaisia vieritti hänen silmäinsä eteen. -Muutamien minuuttien kuluessa hän oli kulkenut helvetillisten -helskeiden ja sekamelskain lävitse... - -Hän näki jättiläismäisten suurten vauhtipyöräin vinhan pyörinän, -kuuli rattaiden rämisevän, remmien rätisevän, kuuli kalketta -kaikenlaista; vihlovan vinkuvia, natisevia, kitiseviä ja hurjasti -ulvahtelevia ääniä. Näki luita ruhjoutuvan, ihmisiä silpoutuvan, -kuuli voihketta, valituksia, itkua, naurua, kirousta ja kiljuntaa. -Näki nälän näännyttämiä, työn rasittamia miehiä, naisia ja lapsia; -näki mahtavien herrojen jakelevan määräyksiä apulaisilleen, -jotka vuorostaan niitä työpaikoilla äreästi panivat täytäntöön. -Kaikkialla hän näki tulista kiirettä, aivan kuin olisi pelätty -maapallon sinkoavan pois paikoiltaan, elleivät ihmiset ehtisi sitä -estämään. Tuossa rytäkässä sortui satoja, tuhansia, miljooniakin. -Koneet raatelivat hoitajiaan ja käyttäjiään kuin nälkäiset sudet -saalistaan ja nielivät sekä syöksivät kidastaan suunnattomia määriä -tuotteitaan, jotka sitten valta-asemassa olevat kasasivat ja -kätkivät aarreaittoihinsa; vain hiukan, senkin ylenkatseellisesti, -heittivät työntekijöille. Toiset nureksuen, toiset tyytyen tarttuivat -he saamaansa. Mutta oli joukossa sellaisiakin, jotka uskalsivat -koroittaa äänensä ja ilmaista tyytymättömyyttä... - -Siihen hän ikään kuin heräsi. - -Jo korkealla oleva aurinko loi kullankellertävää valoaan -sairashuoneen avoimesta akkunasta sisään. Se tuntui suloisen -rauhoittavalta. Ulkoa kuului hevosen kavioiden kapse. Siitä ohitse -meni kotiinsa yön ajossa ollut pika-ajuri. Mies kai torkkui -kuskipenkillä antaen hevosensa oman tahtonsa mukaan kaputella. -Vähitellen vilkastui kaduilla liikenne. Kolina ja meteli paisui. Se -oli merkki ihmisten hereillä olemisesta ja uuden päivän alkamisesta. - -Vähän aikaa nautittuaan aamun sulosta muisti Jeremias yht'äkkiä -kotinsa, vaimonsa ja lapsensa. Raskas painostus täytti hänen mielensä -heitä ajatellessaan. -- Kuinka voinevat ja miten kauhistunevat, -kun saavat tietoonsa kohtaloni? Entäpä jos en ilmoittaisikaan? -Mutta huolestuvathan he kuitenkin, ellei minulta mitään tietoa -tule. Kuolevat ikävään. Ah, niin, enhän voi salata, sillä varmasti -ovat toverini jo kirjoittaneet heille. Voi rakkaitani, kuinka he -mahtanevatkaan säikähtää! Ja kuinka he tullevat toimeen, jos minun -täytyy täällä kuukausia maata, ventovieraitten parissa... - -Hän ajatteli edelleen. Mutta sitten hoitaja hiipi hänen vuoteensa -viereen ja kysyi vointia. Jeremias vastasi. - -Mutta heti sen jälkeen kääntyi heidän huomionsa tuohon konepajassa -loukkaantuneeseen nuoreen mieheen, tämä kun pari kertaa karmivasti -korahti. - -Hoitaja siirtyi sen vuoteen ääreen, mutta kääntyi pian, ja hänen -kasvoillaan oli harras, vakava ilme, kun hän ääntään hilliten lausui: - --- Kuollut. - -Jeremias tunsi omituisten väreiden käyvän läpi ruumiinsa. Sitten -hiipi syvä, kammottava hiljaisuus avaraan huoneeseen. Kului aikaa. - -Eräänä päivänä hoitaja ilmoitti Jeremiaalle, että hän saa vieraita. -Eikä aikaakaan, kun ovelle ilmestyivät Jeremiaan työtoverit ja heidän -joukossaan Eino. - --- Peremmä, peremmä, käykää peremmäksi, hoputti Jeremias hyvillä -mielin. Siihen yhtyi hoitajakin kehoittaen: - --- Niin. Menkää vain sinne vuoteen luo. Minä tuon istuimia lisää. - -Miehet noudattivat kehoitusta ja toverillisesti kättä puristaen -tervehtivät Jeremiasta. - --- No terve, terve! Miten jaksat? Etkö ala olla jo terve? puheli -Jaska. - --- En vielä. Mutta paranemaan päin, vastasi Jeremias. -- Mitäs hyvää -teille kuuluu? Ja -- kas, Löytöläkin! Kuinka sinä tänne eksyit? - --- Otin sieltä maalta pienen urakan, jonka aion tehdä odotellessani -käräjiä -- minut näes kun haastettiin todistajaksi erääseen -lapseneläkejuttuun. Ja sitä työtä varten täytyi tulla kaupungista -väriaineiden ostoon -- niin -- ja kun satuin näiden toveriesi kera -yhteen matkaan, niin... - --- Vai niin, vai... No, hyvä että tulit. Täällä kun on elämä niin -yksitoikkoista, niin sitä ihan kaipaa, että joku käväisisi... No, -entäs te toiset, mitä kuuluu? Onko sinun kätesi jo terve, Jaska? - --- No, melkein. Viime päivinä jo auttelin näitä toisia vähin. Sitä -työtä, näethän, koetimme jouduttaa. - --- Onko jo valmis? - --- On, pääsi toisilta kuin yhdestä suusta. Jaska jatkoi: - --- Äijä perhana meinasi pirättää viitosen siitä -- siitä kun näes -hänen hevosellansa ajoimme. - --- Hävytön, mutisi Jeremias. - --- Niin, sanos muuta, sanoivat toiset. - --- Ei meinannut maksaa, mutta kun ma tartuin tolla terveellä kärellä -hänen krivelihinsä, niin -- - --- Niin maksoi ja vapisi, ehätti eräs miehistä. - --- Sinulla sitä on sisua, pääsi Jeremiaalta. - --- Mutta ne herrat, äännähti nyt eräs. -- Mitä rikkaampia, sitä -riivatumpia. - --- Niinhän sitä sanotaan, äänsi taas edellinen. - --- Ja se sana pitää paikkansa, liitti Jaska itsetietoisen näköisenä. - --- Niin, tuota noin, virkahti taas äsken äännellyt. -- Me sitä -lähdemme tänään iltajunassa Helsinkiin. - --- Vai jo tänään, pääsi Jeremiaalta, äänessä kaihomielinen, katkera -sävy. -- No, viekäähän sitten terveisiä sinne minun kotiväelleni ja -sanokaa, että muutaman viikon kuluttua minä täältä tulen. Älköön Mari -pahasti surko. Sanokaa, että hyvin minä voin. Ja lapsilleni sanokaa, -että isä lähetti terveisiä. - -Tätä sanoessa värähteli Jeremiaan ääni, ja kyynel kiilsi hänen -silmänurkassaan. Kuitenkin hän koetti salata liikutustaan ja jatkoi: - --- Ostakaa puodista mennessänne vaikka karamelleja -- minun rahallani. - --- Kyllä meilläkin sen verran rahaa on, ehätti Jaska. -- Meneväthän -ne meirän pennimme väliin turhempaankin. - --- Niin no. Kuinka itse haluatte, mutta kunhan vain viette. - --- Kyllä vierään, vakuutti Jaska. - --- Kyllä, kyllä, pääsi toisiltakin. - --- Minä myöskin lähetän jotain, virkahti Eino. - --- No, ei sen niin väliä. Eihän teidän toisten tarvitse -- minun -lapsieni tähden. - --- Lähetän minä, intti Eino. -- Käynpähän sitten kerran heitä -katsomassa ja kysyn, mille ne maistuivat. - --- Terve tuloa vain, kun Helsinkiin tulet. Tarjotaanhan siellä kuppi -kuumaa, ellei muuta ole. Sen verran sitä kuitenkin löytyy, vaikka -köyhäkin koti on, jos vain minä vielä kynnelle kykenen. - --- Vähät siitä, mutta onhan hauska tavata tuttavia, sanoi Eino -yksikantaan. - --- Tuota noin, oikeastaan me tulimme... tulimme tuomaan sulle rahaa, -sanoi taas Jaska kääntäen keskustelun toisaalle. - --- Vai niin. No, sehän on hyvä! Mutta minä olen ajatellut, että tehän -ne pennoset voisitte viedäkin sinne... - --- Miks'ei, sanoi Jaska, jos vain meihin luotat. - --- Teihinkö en luottaisi. Melkeinpä kuin itseeni. - --- Mutta jospa sattuisimme juomatuulelle ja ryyppäisimme jok'ainoan -pennin, hihihih... - --- Emme, totta jumal'auta! Ohoh -- täällähän ei saisi kirota. Niin, -sitä emme tekisi. Niin kauan kuin minulla on päässä tämä järki, niin -sellaista tekoa en tee. Miehen tulee olla mies asiassa. Ken sellaisia -konnan töitä tekee, niin hirteen minä tuomittisin, jos vain minun -vallassani olisi. - --- No ei nyt sentään hirteen, onhan niitä ihmismäisempiäkin -rankaisutapoja, arveli Eino. - --- Muuta eivät ansaitse sellaiset kelmit, jotka oman toverinsa rahat -kadottavat. - -Toiset katsoivat kummastellen Einoa ja vaikenivat. - -Hetkisen kestäneen äänettömyyden jälkeen Jeremias sanoi: - --- No, kai te ne perille toimitatte? - --- Kyllä, pääsi kaikilta. - --- Mutta tarvitsethan sinäkin kai jonkun verran? kysyi Jaska. - --- Ehkä parikymmentäviisi markkaa, mutta loput... - --- No niin! Puhuttu ja päätetty! tokaisi Jaska. -- Me olemme muuten -päättäneet antaa yhteisesti sinulle viisikymmentä markkaa vaivoistasi -ja... - --- Joutavia! - --- Ei mitään joutavia! Me olemme sen päättäneet, ja tieräthän ettemme -me puhettamme peruuta. - --- Sen kyllä tiedän, mutta... - --- Älä suotta jankkaa! Kipeämmin sinä tarvitset kuin me. - --- No, kiitos vain! Kyllähän minulle raha hyvää tekee. Mutta... - --- Niin, no. Mitäs pitkistä puheista, lopetti Jaska jankkauksen. -Sitten hän kääntyi toisiin päin ja sanoi äkisti: - --- Eiköhän meirän ole piakkoin lährettävä? - --- Eiköhän, sanoivat toiset. - -Vielä pienen aikaa pakistuaan kättelivät miehet ja poistuivat. - --- No minä sitten pistäydyn teillä, kun Helsinkiin tule, virkkoi Eino -Jeremiaalle, astuessaan miesten jälkeen. - -Jeremias ei ehtinyt vastata. Kun kaikki olivat poistuneet, heittäytyi -hän vuoteeseensa ja nukkui kohta. - - - - -V - - --- Isäni voitti arpajaisista moottoriveneen. Miehet ovat sitä -asemalta hakemassa, puheli Einolle noin kolmetoistavuotias poika. -Hän oli solakka, kaunis, punaposkinen ja aina iloinen, hilpeä -ja puhelias. Hänen pukunsa oli siisti ja kuosikas, käytöksensä -reipas, vaikka lapsellinen, eikä Eino voinut olla ihailematta hänen -terveyttään ja huolettomuuttaan, vaikka hän samalla sitä hiukan -kadehti. - --- Vai voitti, pääsi Einolta pienen ajan kuluttua. - -Poika ei jatkanut. - -Eino teki työtään ajatellen: nehän ne rikkaat aina parhaat voitot -voittavat. Niitä näkyy onni suosivan, ei meikäläistä. Eikähän noita -kannata arpojakaan ostaa. Ja jos milloin muutaman irti saa, niin ei -niillä kuitenkaan mitään voita. - -Olisinpa minäkin voittanut niistä raittiusseuran arpajaisista -päävoiton, niin hätäkös tässä olisi. Tai edes jotain arvokasta. Mutta -kun onni potkaisi neljänkymmenen pennin arvoisen piipun! - -Olisinpa sen sijaan voittanut muutamia tuhansia, niin heti paikalla -olisin lähtenyt johonkin parantolaan tai ulkomaille, esimerkiksi -Italiaan tai Sveitsiin. Siellä raittiissa vuoristoilmanalassa ne -kuuluvat usein keuhkotautisetkin toipuvan. Kun vielä saa hyvän ja -riittävän ravinnon. Ja silloinhan saisi, kun rahaa olisi. Kuinka -suloista siellä mahtaisikaan olla. Saisi kiipeillä noilla ihailluilla -kukkuloilla, tähystellä alas vihreihin laaksoihin, joissa purot -pulppuavat, linnut laulavat, yrtit, kukat ja metsät tuoksuvat, saisi -milloin mieli tekee, laskeutua sinne luonnon helmaan. - -Niin, olisinpa voittanut! Silloin saisin mennä sinne. Vaikka olisihan -sitä silloin täälläkin nähtävyyksiä, täällä tuhansien järvien maassa. -On huminoivia, pihkaisia honkametsiä, on leppeitä, vilpoisia lehtoja, -kanervaisia kankaita, kukkaisia niittyjä ja marjaisia mättäitä. -Laulavathan täälläkin linnut, solisevat purot, lammet ja järvien -laineet... - -Niin ajatteli Eino työtä tehdessään, mutta kysyi sitten äkisti -pojalta: - --- Onko isäsi nyt kotona? - --- On, kotona on, virkkoi poika. -- Sanonko minä hänelle, että -kysyitte häntä? - --- Ei, ei tarvitse. Muuten minä vain kysyin. - -Lopetettuaan työnsä ja kasattuaan kampeensa Eino istahti huvilan -seinävierelle ja sytytti savukkeen. - -Siinä istuessaan yhtä ja toista mietiskellen hän muisti taas Amaliaa, -joka nyt oli tässä huvilassa toisena, mutta vain tilapäisenä -palvelijana. Eino tiesi, että hän oli rannassa pyykkiä huuhtelemassa, -ja lähti kävelemään sinne. - - "Yksin istun ja lauleskelen, - kun aikani on niin ikävä. - Vesi seisoo ja linnut laulaa, - eikä tuulikaan vedätä." - -Nuo säkeet kaikuivat Einon korviin hänen laskeutuessaan rantaan -päin viettävää rinnettä alas. Hän tunsi äänen, se oli Amalian -- -mutta miten suuresti muuttunut! Ennen ei se helissyt noin pehmeästi -ja tunteellisesti kuin nyt. Saattoi selvästi tajuta, että hän -tuon kansanlaulun avulla tulkitsi omia sydämensä sointuja, jotka -sisällisestä pakosta pyrkivät ilmoille. - -Ehdittyään tielle, joka kulki rinteen poikki huvilan ja järvenrannan -välitse ja vei naapurikylään siellä liittyäkseen valtamaantiehen, -Eino pysähtyi ja kuunteli laulun loppuun. Sitten hän hiipivin askelin -lähestyi Amaliaa ja päästyään aivan lähelle kysyi: - --- Oletko ikävissäsi? - --- Kas, Eino! virkahti Amalia käännähtäen ja jatkoi: -- No, en juuri. - --- Et puhu totta. -- Mutta älä sure. Eiväthän asiat surren parane, -sen tiedät. - --- Tiedän. Mutta suru on niin kaunista... Se... se antaa edes jotain -sisällystä elämälle, puheli Amalia miltei kiihkeästi ja katsoi Einoa -sädehtivin, ikään kuin ymmärtämystä rukoilevin silmin. - -Eino ei voinut vastata. Hänessä heräsi omituinen tunne, samanlainen -kuin silloinkin, kun hän kietoi kätensä Amalian vyötäisille tuolla -saarella, joka nyt oli vain kilometrin päässä heistä -- saarella, -jolla he olivat nauttineet lemmestä ja kesäillan sulosta ja joka -nytkin vihreänä ja salaperäisen näköisenä kohosi keskeltä sinistä -järveä. - -Kummaa tenhoa tunsi Amaliakin, kun heidän katseensa olivat kohdanneet -toisensa. Hän tunsi sydämensä sykinnän kiihtyvän ja sai palavan -halun tunnustaa Einolle, että sammunut lempi oli hänessä uudelleen -leimahtanut liekkiin. Mutta samalla hän myös tunsi oman itsensä ja -asemansa ja muisti, kuinka oli Einon hyljännyt. Se muisto sai hänen -jäsenensä ikään kuin herpaantumaan, ja vaiteliaana hän painoi päänsä -alas. Sitten hän ryhtyi jälleen työhönsä ja aivan kuin vihoissaan, -vimmatusti hölskytteli vaatteita vedessä. - -Einokin, aivan kuin olisi koettanut riuhtaista aatoksiaan -toisaalle, ojentautui, otti savukkeen, sytytti sen ja voimakkaalla -kädenliikkeellä heitti sammuneen tulitikun maahan. Sitten hän istahti -rantakivelle ja katseli Amalian työntekoa. - --- Oletko kuullut, etteivät Vanhalan raha-asiat olekaan niin -loistavalla kannalla kuin luulisi? kysyi Eino pitkän vaitiolon -jälkeen. - --- Olenhan minä, vastasi Amalia päätään kääntämättä. -- Ihmiset -kertovat, ettei ole kaukana konkurssi. Mutta kukapa ne toisten asiat -tietää, semminkään minä, joka en niistä ymmärrä hölynpölyä... Toiset -taas -- jatkoi Amalia pusertaessaan vettä eräästä vaatekappaleesta -- -sanovat, että siinä on käynnissä kiero peli. Mene ja tiedä. - --- Niin, eihän niistä toisten asioista tiedä, virkkoi Eino, katseli -sitten tielle päin ja äännähti äkisti, puolittain itsekseen: -- Mutta -eikös -- eikös tuo ole Vanhalan Heikki, joka tuolta tulee? - --- Sehän tuo on, sanoi Amalia kuivasti, tähystettyään tulijaa. - --- Poikkeaakohan tänne? tuumi Eino. - --- Eiköhän, kun sinä olet täällä. Olettehan te ystävyksiä. - --- Olemme olleet, mutta siitä kai tulee kohta loppu, kun hän saa -tietää, että tulen todistajaksi sinun puolellesi. - -Mutta ennen kuin Amalia ehti siihen mitään sanoa, oli Heikki jo -paikalla. Silmiään siristäen ja hattuaan syvemmälle painaen hän -tokaisi: - --- Terve! Kas vain, kuinka täällä kuherrellaan. Mutta kuulehan, Eino, -minulla olisi sinulle vähän asiaa. - --- Sen arvaan, ajatteli Eino, mutta ääneen sanoi: -- No, anna kuulua. - --- Se olisi kahdenkeskistä. Tule vähän syrjempään niin... - -Vastenmielisesti Eino seurasi Heikkiä tielle ja kysäisi: - --- Minne olet matkalla? - --- Tuohon läheiseen huvilaan vain, vähän asioille. Niin, tuota -- -aioin sinulta kysyä, että tuletko todistajaksi... - --- Miks'en, keskeytti Eino. -- Olen saanut jo haasteen. - -Heikki vähän punastui ja kylmähköllä äänellä virkahti: - --- Vai niin. Mutta ethän sinä kai suoraan sano...? - --- Miks'en sanoisi? Kaikki puhun mitä tiedän ja mikä on totta. - --- Sanot nähneesi? - --- Tietysti. En suinkaan rupea väärää valaa tekemään. - --- Eihän sinun... voisithan lähteä täältä... Minä antaisin matkarahat. - --- Häpeä vähän. Ettäkö minä, köyhä, onneton, rupeaisin toista -onnetonta polkemaan. En! Usko se. Ja eikö sinua omatuntosi soimaa -tuollaisista teoistasi? Ajattelehan! - --- Mitä hän on sitten niin hävytön. - --- Hävytön? Amaliako sinua kohtaan? Millä lailla? - --- Että huutaa ympäri pitäjää ja rupeaa käräjöimään. - --- Mitä hän muutakaan voisi tehdä, kun sinä hylkäsit hänet etkä edes -ole siitä asiasta puhumaankaan antautunut. - --- Kuka sen on sanonut, Amaliako? Sanokoon! Mutta tietäköön, että -minä käräjöin vaikka senaattiin asti. Eikö hän mahda ennemmin väsyä. - -Heikin suupielessä väikkyi ylenkatseellinen hymy, mutta Einon -huoahdus ja läpitunkeva, rehellinen katse sai sen pian siitä -poistumaan. - --- Mutta kuulehan, Eino! Sinä olet ainoa todistaja, joka jotain -tietää. Etkö sinä sittenkin --? - --- En. Etkö jo kuullut. Sanoit ainoa. Sanoohan Amalia olevan -toisiakin kaksi. - --- Eeva ja Ellikö? Naapurimme, jotka ovat meille alituisesti velassa. -Puhukootpahan vain. Tehkööt sen. Mutta tietäkööt myös, ettei heille -silloin aivan suloisesti käy, hahah... - --- Nyt vasta minä sinut oikein tunnen, Heikki. Näen, ettei sinulla -ole lainkaan sydäntä. Köyhien tyttöparkojen kohtaloilla sinä leikit -häpeämättömästi, konnamaisesti. Aavistatko mihin tämä peli heidät -johtaa? Et, luulen. Sinä tuotat heille sekä ruumiin että sielun -tuskia, saastutat ja myrkytät heidän elämänsä, teet heidän kohtalonsa -kurjaakin kurjemmaksi... - --- Älä saarnaa! pääsi Heikiltä kärsimättömästi. - --- Se on totta. Ei maksa vaivaa. Eihän se sinuun tehoa. Paras että -eroamme. Terve! - -Hammasta purren kääntyi Heikki. Eino palasi rantaan. - --- Mitä se puhui sinulle? kysyi Amalia vähän ajan kuluttua. - --- Puhuipahan vain, vastasi Eino matalasti. Amalia katsahti -kummastellen Einoa, mutta ei jatkanut enää. Oli hiljaista; vain -järven laineet loiskivat salaperäisinä rannan hietaa ja kiviä vasten, -ja linnut lehdossa livertelivät iltavirttään. - - - - -VI - - --- Milloinkahan tuosta kyennet työhön? virkkoi huoahtaen Maria, -noin neljänkymmenen ikäinen vaimo, jonka huolestuneissa kasvoissa -oli aikaisen vanhentumisen merkkejä, kärsimysten leima ja ainaisen -ilottomuuden totisuus. - --- Enköhän minä jo kohta kykenisi, kun vain sattuisin saamaan, sanoi -vuoteella loikova Jeremias, äänessä katkera sävy. - --- Siinäpä se, pääsi Marialta tuskaisesti, mutta hillitysti. -- Mutta -jos... jos et sattuisikaan saamaan. Silloin... - --- Älä nyt ole huolissasi. Onhan tuota eletty tähänkin asti, niin -eiköhän edelleenkin... - --- On, eletty on, mutta vaivaisesti, tuskitteli Maria. - --- Niin kuin työläinen elää voi, liitti Jeremias. -- Vieläpä paremmin -kuin jotkut toiset, eikä epärehellisin keinoin ole mitään hankittu. -Työllä, kovalla työllä vain. - --- Siihen rehellisyyteesi sinä aina vetoat. Kysymys ei ole nyt siitä, -vaan siitä, millä rupeamme tulemaan toimeen. Kun edes minä kykenisin -työhön, mutta meneppäs nyt tällaisessa tilassa -- kukaan ei edes -ottaisikaan, sillä laki kieltää sen. - --- Sanoinhan jo, että älä huolehdi. - --- Kuka tässä sitten huolehtisi, ellen minä! Sinuun ei ainakaan -vielä voi luottaa, et kunnolla kykene tässä huoneessa liikkumaan, -mitä sitten, kun pitäisi lähteä ulos. Olisivat pitäneet edes siellä -sairaalassa niin kauan, että olisit tullut terveeksi, niin olisi -sinuakin vähemmän tässä syömässä. - --- Puhuthan aivan kuin olisi minun syyni, etten saanut olla -sairaalassa, kunnes olisin ollut aivan terve. Tiedätkö sinä, kuinka -paljon on sairaaloihin tulijoita -- vähentää sieltä täytyy niitä, -jotka ovat jo toipuneita, ja siten tehdä tilaa uusille tulokkaille. - --- Laittaisivat niitä niin paljon, että riittäisi! - --- Se on eri juttu. Mutta ettei niitä laiteta, ei sekään ole minun -syyni. - --- Enhän minä, hyvä mies, sitä sinun syyksesi väitäkään! Mutta -jossakin se syy vain on, sen käsitän. - --- Kunpa se olisi ainoa epäkohta tässä yhteiskunnassa, huoahti -Jeremias, -- kunpa olisi ainoa! Mutta niitä on paljon -- ja paljon -pahempia. Yhteiskuntataloutta hoidetaan huonosti ja väärin, sen kyllä -ymmärrän. Rahat eivät riitä hyödyllisiin, mutta kyllä hyödyttömiin, -vieläpä vahingollisiin, kansalle turmiota tuottaviin laitoksiin ja -tarkoituksiin. - --- Taasko sinä sitä sosialisteilta oppimaasi virttä vetelet. - --- Itsehän aloitit. - --- Mutta eihän ollut tarkoitukseni saada sinua sellaiseen ääneen. - --- Vaan tapasi mukaan morista --! Minkähänlaisen älinän sitä -pitäisit, kun olisit oikein rentun miehen akka. Kiitä että olet -saanut tällaisenkin. - --- Kyllä sinulla jumala paratkoon on tuota itserakkautta -- no on! -Sanon minä sen! - --- Kessäpä sitä ei olisi. Mutta palatkaamme äskeiseen. Toivon, -ettet aina pistelisi minua sillä sosialistisanalla. Ja muuten voin -sinulle sanoa, että kun paranen ja pääsen työhön, niin aion yhtyä -ammattiosastoon. Huomaan, että olen jo liian kauan ollut sieltä -poissa -- eikä... - --- Herra siunaa! No kaikkea sitä täytyy kuulla, keskeytti Maria. - --- Nyt sen kuulit! Ja se saa loppua siihen! - --- Mutta herran nimessä, mitä sinä oikein ajattelet? - --- Johan sen sanoin. - --- Johan sanoit, johan sanoit, tuskitteli Maria. -- Mutta tiedätkö -mitä isäntä sanoo, kun saa tietoonsa sen? Heti paikalla saamme -muuttaa, siitä olen varma! Ja talvi tulossa! Voi taivas! Silloinhan -olemme hukassa! - --- Emme pahemmin kuin nytkään, sanoi Jeremias yhä edelleen pysyen -tyynenä. - --- Vai ei pahemmin, jamasi Maria. -- Niin, no! - -Eipä juuri! Eihän se paljaan taivaan alla olo sanottavasti kurjuutta -lisää -- eihän? Tiedätkö sinä, kuinka huonolla kannalla asiamme -nyt ovat? Voin sen sanoa: kahden kuukauden vuokra on maksamatta, -kaikki mikä suinkin on joutanut, on pantissa, puut lopussa, vaatteet -riekaleina, eikä talossa ole edes sormenpään kokoista leivänpalaa! -Elleivät lapset, jotka nyt ovat kaupungilla kerjuulla, elleivät he -mitään saisi, niin iltasetta saisimme ruveta maata! -- Niin ovat -asiamme. Mutta sinä vain pysyt tyynenä. - --- Turha suunsoitto, riehuminen ja hätiköiminen eivät hyödytä. Sanoit -"tyynenä" -- hm. Suuret meretkin voivat toisinaan näyttää tyyniltä, -kun katselemme niiden pintaa. Mutta samalla aikaa ne saattavat -syvemmällä virrata vimmatusti, jopa myrskytäkin. - --- Ettäkö sinunkin sisimmässäsi riehuisi? Pyh! Kaikkea vielä. Sinä et -osaa raivota et ulkonaisesti etkä sisällisesti; tunnenhan minä sinut, -sinä lauhkea lammas! - --- Et tunne, vaikka luulet tuntevasi ja vaikka olemmekin jo toista -kymmentä vuotta yhdessä olleet. Ellen minäkään voi sanoa sinua -aivan tarkkaan tuntevani: tiedänpähän vain, että olet vaimoni, -omanvoitonhimoinen ja oikukas nainen, ja niitä ominaisuuksia lienee -jonkun verran joka ihmisessä. Ihminen on sitä paitsi luonteeltaankin -kehittyvä ja muuttuva. Siihen vaikuttavat olosuhteet ja se ympäristö, -jossa hän elää. Sen olen huomannut. -- Sinä et ole voinut tutustua -minun sisäiseen mieleeni. Siihen ovat olleet vaikuttamassa monet -syyt. Ensiksi, minä olen mies ja koetan mahdollisimman paljon hillitä -tunteitani. Jos tietäisit nytkin, mitä minä sisimmässäni tunnen, -niin et puhuisi noin ärtyneesti. Ymmärrän ja myönnän, että puute ja -kärsimykset katkeroittavat mielen ja tekevät ärtyisäksi -- siksi -en sinua siitä soimaa -- mutta sanon kuitenkin, että meidän tulee -hillitä kaikkea sitä, mikä meissä on eläimellistä, sillä olemmehan -ihmisiä, se meidän tulee ennen kaikkea muistaa. Ja enkö minä ole aina -koettanut parastasi, enkö ole ollut hyvä sinulle ja hellä lapsiemme -isä? Enkö? - -Maria häpesi ja vaikeni. - -Nähtyään, että sanansa vaikuttivat, ei Jeremiaskaan enää jatkanut. -Kumpikin he istuivat raskasmielisen näköisinä, aivan kuin nyt juuri -olisi jokin suuri onnettomuus heitä kohdannut. - -Siinä äänettömyydessä alkoi Jeremias jo melkein katua, että tulikaan -tuota sanottua sanoneeksi, se kun vain lisäsi jo ennestään synkkää -mielialaa. - -Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus; kuului ainoastaan hellassa -palavien haapahalkojen pihinä ja huonetta vaivaisesti valaisevan -öljylampun suhina, joka muistutti hyttysen inisevää ääntä. - -Vaistomaisesti, ajatustensa vallassa Maria siirtyi Jeremiaan luo, -istuutui vuoteen laidalle ja itki. - --- No... Älähän nyt... sopersi Jeremias tarttuen Marian käteen. -- -Anna anteeksi, jos pahoitin mielesi. Mutta kun se ajatus oli jo kauan -mieltäni painanut, niin se nyt tuli sanotuksi. - --- Minun olisi sinulta anteeksi pyydettävä! pääsi Marialta -nyyhkytyksen lomassa. - --- Älä nyt suotta. Koettakaamme suhtautua toisiimme leppeästi ja -yhdessä ottaa vastaan kaikki koettelemukset. Ehkä elämämme vielä -paremmaksikin kääntyy. - --- Sinä olet liian hyvä miehekseni, pääsi Marialta äkisti -itkunsekaisesti. Hän heittäysi Jeremiaan rinnoille ja nyyhkytti kauan. - --- Mutta missähän ne lapset --? sanoi sitten Jeremias. - --- Kylläpähän tulevat, kun ehtivät. Ovat ne ennenkin näin myöhäiseen -olleet eivätkä ole eksyksiin joutuneet. - --- Eipäs se Jaskakaan tule käymään. Missä mahtanee aikansa kuluttaa, -virkkoi Jeremias taas vähän ajan kuluttua, siten siirtyen asiasta -toiseen. -- Kuinka kauan siitä onkaan, kun hän viimeksi kävi? - --- En niinäkään tarkoin muista. Ellei siitä liene noin kolmisen -viikkoa. - --- Niillä paikkeilla. - --- Johtui mieleeni -- sanoi Maria äkisti -- kun tuli puheeksi... olen -sitä jo ennenkin aikonut kysyä, että tunnetko sinä ne miehet, jotka -Jaskan kanssa viimeksi kävivät meillä? - --- Kuinka niin? - --- Muuten vain... - --- Et suinkaan tarkoita niitä, jotka silloin kävivät, kun sinulle -rahaa toivat? - --- En, tunnenhan minäkin ne. - --- Tanuako ja Perttua sitten? - --- Tanujako vai Manuja lienevät. Niitä, jotka viimeksi kävivät. - --- Mitä heistä? - --- Ne näyttivät minusta niin roiston näköisiltä. Epäilen, etteivät he -ole oikein rehellisiä, ei ainakaan se toinen. - --- Mistä niin päätät? - --- Hänen eleistään, liikunnostaan -- ja -- en oikein osaa selittää. -Mutta epäilen kuitenkin, etteivät he ole kunnon ihmisiä. - --- En voi sanoa puoleen enkä toiseen, kun en tarkoin tunne. Pari -kertaa olen heidät nähnyt ja... - --- Ja...? - --- No, voinhan sen sanoa: -- yhden kerran Kukkuvassa kellossa. - --- Kapakassa! Arvasinhan sen. Usko minua: he eivät elätä itseänsä -rehellisellä tavalla! - --- Saattaa niin olla. Mutta en kuitenkaan oikein usko sitä. Jaska ei -tavallisesti seurustele retkujen kanssa -- ellei sitten ole tapojaan -muuttanut. Hänen tuttaviansa ne ovat. - --- En tiedä. Mutta ääni rinnassani sanoo, että heitä tulisi karttaa. -Älä lyöttäydy heidän joukkoonsa, kun paranet! Ethän? - --- Voi kun sinä olet lapsellinen, vanha ihminen. Enkö ennen ole -eteeni nähnyt? - --- Olethan sinä. Mutta onhan kaikilla mahdollisuus hairahtua. Ymmärrä -minua, en sitä pahallani sano. - --- Kyllähän minä... Älä nyt suotta... - -Ovi aukeni, ja sisään astui tyttö ja poika, Väinö ja Rauha, -edellinen yhdeksän, jälkimmäinen seitsenvuotias. Kumpikin hentoja, -pienikasvuisia ja kalvaita. He olivat rääsyihin puetut, ja -kummallakin oli jaloissaan aivan liian isot kengät. Tyttö värisi -vilusta ja meni hellan luo -- ensin asetettuaan ruskeasta kankaasta -tehdyn pussin pöydälle. Poika ei välittänyt vilusta; ilosta -hypähdellen, suu naurussa hän meni isänsä luo ja huudahti raikkaalla -lapsenäänellä: - --- Isä! Saimme vielä kaksi markkaa rahaakin ja pussin melkein täyteen! - -Jeremias hyväili poikaa. Sitä tehdessä vierähteli kyyneliä hänen -silmistään ja hän sanoi vähän värähtävällä äänellä: - --- Istu siihen isän viereen. Sinäkin, Rauha -- sanoi hän tytölle --- kun olet lämmitellyt, niin tule tänne, että saan hyväillä. -Te elätätte nyt isää ja äitiä... vaikka kerjuulla... te olette -kilttejä lapsia. Isä ja äiti ovat teille niin kiitolliset... niin -kiitolliset... Kyllä vielä tulee aika, jolloin isäkin hankkii. -Silloin... silloin... saatte makeisiakin... - -Itku tyrehdytti äänen; vapisevin käsin hän hyväili kumpaistakin -lastaan. - -Maria aukaisi lasten tuoman pussin, otti sieltä esille näivettyneitä -lihan ja leivänpalasia ja jakoi niistä osan jokaiselle. - -Niin kuin nälkäiset sudet he tarttuivat saamiinsa, ja suloinen -tyytyväisyys loisti jokaisen kasvoilla. - - - - -VII - - -Taivas oli tummanharmaa. Kolea tuuli tohahteli, ja tihusade himmensi -akkunaruudut, niin että Amalian kotimökin jo ilmankin puolipimeässä -pirtissä hädin tuskin erotti peräseinällä olevaa öljypainotaulua: -"Jeesuslapsi ja Neitsyt Maria". - -Pirtissä oli hiljaista. Amalian lapsi nukkui vielä yöuntaan, ja -Amalia itse istui pöytään nojaten ja ulos tähystellen kuin kiihkeästi -odottava, aina vähän ajan kuluttua pyyhkäisten hikeä akkunaruudusta. - -Muori, Amalian äiti, seisoi hänkin akkunasta ulos katsellen, -odotellen. - -Nyt -- nyt hän tulee, välähti Amalian mielessä yht'äkkiä, samoin -muorin, kun he näkivät kaukana kylänkujalla jonkun hevosmiehen -ajavan heille päin. Nyt, nyt, yhä vieläkin he ajattelivat, ja -heidän kasvoistaan laukesi odotuksen jännittynyt ilme. Mutta yhä he -katsoivat. Ajaja läheni. Jo alkoi kuulua kärryjen jyrinää. Kohta, -kohta hän on tässä -- lähenee, lähenee... - -Muori sieppasi vipupuun päältä likaisen vaateriekaleen, kiiruhti -akkunan luo, pyyhkäisi hikeä ruudusta ja sen tehtyään tuijotti -tulijaa. - -Kului tuokio. - -Ajaja läheni. - -Ei, ei se olekaan hän, ajattelivat molemmat pettyneinä, huoahtivat, -painoivat päänsä alas, mutta eivät vieläkään sanoneet toisilleen -sanaakaan. - -Kun he nostivat päänsä, väreili heidän kasvoillaan taas odotuksen -jännitys. - -Ulkona tuuli, tohisi, tihkui ja rapsahteli. Ajaja ajoi ohi, jyrinä -vaimeni -- vaimeni kuulumattomiin. - --- Mutta eipäs sitä Einoa vain kuulu, virkahti vihdoin Amalia nousten -ja luoden samalla taas katseensa akkunaan. - --- Eipä kuulu, ei, pääsi muorilta huokauksen yhteydessä. -- Ja kello -on jo seitsemän. Moneltako sinä sanoitkaan sen istunnon alkavan? - --- Yhdeksältä, vastasi Amalia akkunasta päätään pois kääntämättä. - --- Mutta sinnehän olisi nyt jo lähdettävä. 22 kilometriä, ei se ole -noin vain ajettu. Kyllä hänen nyt jo tulisi olla täällä, puhui muori -puoliksi itsekseen. -- Mutta minä pelkään... - -Amalia kääntyi äitiinsä päin äkisti ja kysyi: - --- Mitä? - --- Niin... ilman minä vain... omia luulojani... - --- Pelkäättekö, että hän ei tulisikaan? - --- Niin -- sitähän minä. Ei tiedä, vaikka Heikki olisi saanut hänet -lahjotuksi. - --- Olisikohan sittenkin? välähti Amaliankin aivoissa. -- -Olisikohan?... Ei, ei, se ei voi olla mahdollista! Mutta missä hän -viipyy? - --- Onhan sellaista ennenkin tapahtunut, jatkoi muori äskeistä -ajatustaan. - --- Mutta nyt ei! Ei, ei! pääsi Amalialta tuskansekaisesti. - --- Enhän väitä sitä, mutta... - -Taas ilmestyi ajaja näköpiiriin. Amalian kasvot saivat kirkkaamman -ilmeen. - --- Nyt se on kuitenkin hän! Muorikin astui taas akkunan luo. - --- Taitaapa olla. Mutta ei tuo ainakaan Pellonperän hevoselta näytä. -Eikö hän sanonut sitä tilanneensa? - --- Sen, vastasi Amalia lyhyesti ja katsoi, katsoi. - --- Hän se on, hän se on, pääsi sitten Amalialta, ja hän alkoi -kiireesti pukeutua. - -Eikä aikaakaan, niin rattaat pysähtyivät veräjälle. - -Eino yksin siinä perässä istui, kyytimies edessä, piippunysäänsä -imien. Eino ei edes astunut rattailta alas, viittasi vain Amaliaa. -Mutta heti oli hänkin valmis, ja taival alkoi. - --- Kylän kohdalla kovasti, metsätiellä hiljaa, komensi Eino, hän kun -arvasi, että akat akkunoista katselevat. - -Vanhalan väki oli niin ikään käräjiin lähdössä, valjastivat juuri -hevosta, kun Eino ja Amalia ajoivat ohitse. Emäntä näkyi hymyilevän -pirullisesti ja kuiskaavan jotain Heikin korvaan. - -Jo viitisen kilometriä he olivat ajaneet kohtaamatta ainoaakaan -kulkijaa. Mutta heidän ehdittyään valtamaantielle liittyi heidän -jälkeensä ajaja ajajan perään. Nyt alkoi matka kulua rattoisammin, -sillä jälkipään ukot pitivät kovaa ääntä. Se olikin heistä mieleistä, -he kun jo pitkän matkaa olivat kulkeneet vaiteliaina. Missä lienee -syy ollut, mutta ei heiltä vain oikein puhe luistanut. - -Käräjäpaikan pihamaalla seisoi kymmenittäin märkiä, valjaissa -olevia hevosia, korvat luimussa heiniä pureskellen. Istuntosalin -eteisessä leijaili paksu savupilvi, tunkeutuen puolittain avoimesta -ovesta ulos, siellä häipyäkseen avaruuteen. Mutta yhä uutta savua -tupruttelivat joutilaan näköisinä istuskelevat ukot, jotka olivat -tulleet liian varhain ja kuluttivat nyt aikaansa tupakoiden. - -Eteisen ovipielessä olevassa isohkossa leipäuunissa räiskyivät -närehalot rivakasti palaessaan, ja yhä kiihtyvä puheensorina kuului -ympäri huonetta. Ukot ja akat kiistelivät, syyttäen toisiaan turhasta -rettelöimisestä; jokaisella oli olevinaan oikeus puolellaan, -eikä kukaan tunnustanut olevansa väärässä. Kinastelu paisui niin -valtavaksi, että järjestystä valvovan poliisimiehen täytyi sekaantua -asiaan. - -Amalian, Einon ja heidän kyytimiehensä astuttua eteiseen hymyilivät -muutamat ukot voitonriemuisesti, heidän sukupuoleensa kuuluvan -kunnostautumisesta. Mutta naisväki katseli pikemmin säälien Amaliaa, -ja muutamat heistä kävivät häntä puhuttelemassakin. Oli heidänkin -joukossaan sentään sellaisiakin, jotka nyrpistelivät nenäänsä ja -katsoivat halveksien sekä mumisivat, että tuollaiset ne pilaavat koko -naisväen maineen. - -Kun vielä oli hetkinen kulunut, niin jo ilmestyi ovensuuhun Vanhala -emäntineen ja Heikki. - --- Kas, täällähän sinä olet, pisti emäntä Einolle. -- Missäs se -sinun...? Ahaa! Tuollahan se. Vai tänne te tulittekin! Ja minä kun -luulin, että olitte pappilaan menossa, hahahaa. - --- Hihihii, kuului yhtäältä, hahahaa ja hehehee toisaalta. - -Ja eräs äännähti: - --- No, kyllä se tuo Vanhalan emäntä osaa... Eino käänsi selkänsä -ja siirtyi uunin luo. Mutta Heikki ja Amalia! Näytti siltä, kuin -he eivät olisi tunteneetkaan toisiaan, niin välinpitämättömiä he -olivat ja niin hyvin osasivat itsensä hillitä. Vanhalan väen jäljestä -tulivat Eeva ja Elli, Amalian toiset todistajat. - -Eeva, iäkäs, melkeinpä keukkaleukainen, ryppykasvoinen -ja kumaraharteinen, astui arastellen naisten joukkoon, -ensin tervehdittyään Vanhalan väkeä. Samoin Elli, nuori, -yhdeksäntoistavuotias tyttö. Ei hänkään ollut Amaliaa näkevinään. -Heitä katsellessaan alkoi Amalia aavistaa, ettei hänen juttunsa -onnistu. Hän näki noiden kahden kasvoilla aran, raukkamaisen ilmeen. -Mitä enemmän hän heitä katseli, sitä tuskallisemmalta hänestä tuntui -ja sitä enemmän hän kiinnitti toisten huomiota. Heikkikin, joka istui -vastapäisellä seinämällä, katsoi häntä pirullisesti virnistellen. -Hän näytti Amalian mielestä niin voitonvarmalta, että hän olisi -mielellään huutanut: "Konna! Heittiö! Sinä sittenkin olet lapseni -isä! Jumalan ja omantuntosi edessä sinun täytyy se tunnustaa, -vaikk'et nyt täällä sitä tekisikään." Amalia tunsi itsensä niin -kiihtyneeksi, että hänen oli vaikea olla. Hänestä tuntui, kuin -joku olisi häntä kuristanut kurkusta. Häntä ahdisti, ja muutamia -hikipisaroita ilmestyi hänen otsalleen. Hän olisi jo tuskasta -huudahtanut, ellei Einon katse juuri silloin olisi osunut häneen. - -Se helpotti. Se sai hänet ajattelemaan, että onhan hänellä edes yksi -ystävä, vaikka kaikki nuo toiset olisivatkin hänen vihamiehiään. -Sitten hän ikään kuin havahtui kuullessaan hillityn, mutta vihaisen, -hampaiden välistä tulevan äänen: - --- Onko nyt mielesi hyvä? Kirkastuiko kunniasi sillä, että sait minut -sakotetuksi? Mutta muista sinä se... - -Vanhalan emäntä se niin intoili riitakumppanilleen oikeussalista ulos -astuessaan. Hän heristi nyrkkiään kantajan edessä, puri hammasta, oli -punainen kuin keitetty krapu ja aivan värisi vihasta. - -Toinen vain hymyili voitonriemuisesti, ja sekös sapetti emäntää. - --- Seuraava: Amalia Aholainen -- vastaan Heikki Vanhala, kaikui -väliovelta virallinen ääni, jossa oli kuiva, yksitoikkoinen sävy. - -Amalia kavahti pystyyn, samoin Heikki, ja he menivät perätysten -oikeussaliin. Tuokion kuluttua huudettiin todistajatkin sisään ja -kuulustelu alkoi. - --- Valalle ensin, sanoi tuomari, samalla viitaten kädellään. - -Reippaana, pystypäisenä Eino astui pöydän luo, laski sormensa -kirjalle ja odotti rauhallisena. Eeva ja Elli ensin arkailivat, mutta -tuomarin kiirehdittyä seurasivat Einon esimerkkiä. Valan jälkeen -saivat Eeva ja Elli käskyn poistua. Eino jäi kuulusteltavaksi. -Tuomarin kysyttyä: - --- No, mitä todistaja Löytölä tähän asiaan tietää? ojensi Eino -kirjallisen todisteen. - -Tuomari luki: - - "Todiste. - - Ollessani viime kesänä työssä kauppias Vanhalalla eli Heikki - Vanhalan kotona, jossa myöskin asuin, oli minulla tilaisuus - tehdä vastaajan ja kantajan välisistä suhteista seuraavia - havainnoita: että he usein kisailivat, jonka ensin luulin olevan - vain tavallista nuorten, elämänhaluisten leikkiä, mutta sittemmin - tulin huomaamaan, että siinä piili muutakin kuin viatonta - seurustelua ja telmimistä. Ennen pitkää käsitin sen rakkaudeksi - eikä vastaajakaan sitä kieltänyt, kun kerran sitä häneltä kysyin; - että parina tai kolmena iltana näin heidät istumassa puutarhassa, - kädet kiedottuina toistensa kaulalle; ja että he useat illat ja - lomahetkensä kuluttivat toistensa seurassa. Tämän lisäksi näin - kerran myöhään illalla vastaajan hiipivän kantajan viereen, jossa - tiedän hänen viipyneen ainakin kolme tuntia. Otaksun heidän - harjoittaneen sukupuoliyhteyttä; ja koska mainittu aika sopii - hyvin lapsen syntymiseen, olen vakuutettu, että kantajan lapsen - isä on vastaaja. - - Edellä kertomani voin valallani vahvistaa. - - H:n pitäjän K:n kylässä elokuun 23 p:nä 1913. - - Eino Löytölä." - -Luettuaan rypisti tuomari otsaansa, katsoi Einoa ja sanoi hetkisen -vaiti oltuaan: - --- Jaa! No, mitä vastaaja sanoo tähän todistukseen? - --- Että se on valetta! Hän valehtelee, sanoi Heikki epävarmasti. - --- Sinä valehtelet, mutta hän puhuu totta! huusi Amalia epätoivoisen -tavoin, mutta hillitysti. - --- Hiljaa! ärähti tuomari tuimasti. Sitten jatkoi: -- Kyllä ne -vastaajat tällaisissa asioissa useimmiten valehtelevat, mutta te siis -yhä edelleen kiellätte olleenne kantajan kanssa suhteissa? - --- Kiellän! - --- Entä todistaja. Pysyttekö todistuksessanne? - --- Pysyn. - --- Saatte mennä odottamaan, sanoi tuomari Einolle viitaten ovea kohti. - -Eeva kutsuttiin sisään. - --- Mitä te tiedätte tähän asiaan? - --- Mi-mi-minäkö? - --- Niin, juuri te! - --- Eeenhän mi-minä siihen mitään tiedä! Mutta kun tämä Amalia. Niin -nähkääs, herra korkea tuomari ja laki ja oikeus... että minä kun -sanoin tälle Amalialle, että... tuota, että... - --- Että, että! Puhukaa asiaa, ärähti tuomari. - --- Ka, asiaahan minä. Niin että tuota... soperti Eeva vavisten. - --- Ei täällä pelätä tarvitse! - --- Eenhän minä, ka, tiedänhän minä, ettei herra tuomari minua syö, -ka, että ei syö! Enkähän mi-minä pel-pel-kää-kään... - --- Asiaan! - --- Ka, asiaahan tämä onkin. Että tuota... - --- Että tuota, että tuota! Siitä ei tule sen valmiimpaa! - --- Ka, miks'ei tulisi. Mutta kun minä vanha ihminen... - --- Vaikka olisitte vieläkin vanhempi. Se ei kuulu minulle! Asiaan, -asiaan, sanon minä! huusi tuomari lyöden nyrkillään pöytään. - -Eeva vavahti, ja sanat takertuivat entistä enemmän kurkkuun. Vihdoin -hän sai taas soperretuksi: - --- Herra laki ja tu-tuomari. Minä en tiedä tähän asiaan mitään. En -kerrassa mitään, en vaikka minut hirtettäisiin. - -Tämän jälkeen Eeva jo hengitti vähän keveämmin, mutta vapisi vielä. - --- Ettekö siis tiedä mitään, ettekö ole nähnyt heitä vierettään tai... - --- En, jumala varjelkoon! Vai vierettäin! Mitä se tuomari nyt -sellaisia... - --- Sanoittehan te tietävänne. Ja kylläpä kylällä tiesitte, ehätti -Amalia. - --- En ole tietänyt! Mutta sinähän nyt olet -- kylällä... - --- Hiljaa! huusi taas tuomari ja samalla viittasi Eevaa ulos. Elli -sai tulla sisään. Hän ei tiennyt enempää kuin Eevakaan; sanoi -jyrkästi, ettei hän tiedä mitään. - -Kaikki käskettiin eteiseen ja taas vähän ajan kuluttua sisään -päätöstä kuulemaan. Tuomari luki: - --- Oikeus on käsitellyt tätä asiaa ja harkinnut oikeaksi -toteennäyttämättömänä kumota kanteen sekä määrätä kantajan -suorittamaan kaikki kulut. - -Päätöksen kuultuaan Amalia parahti katkeraan itkuun. Heikki hymyili. - -Järjestystä valvova poliisi kehoitti heitä pian poistumaan. - --- Eikö vihittykään? pisti Vanhalan emäntä Amalialle, tämän päästyä -eteiseen. Sitten hän astui Einon luo ja jatkoi: -- Huono puhemies! - -Eino rypisti otsaansa, puraisi huultaan ja aikoi juuri sanoa jotain, -kun eräs lautamies löi häntä olalle ja sanoi: - --- Oikein, että piditte köyhän tyttöparan puolta ja rehellisesti, -pelkäämättä kerroitte kaiken. Jos hänellä olisi ollut toinen -sellainen todistaja kuin te, niin aivan varmasti hän olisi voittanut. -Mutta eihän sitä yhdellä... - --- Olisi vedonnut, sanoi eräs. Toinen jatkoi: - --- Ei maksa vaivaa! - -Usealle läsnäolijalle oli tämä juttu mielenkiintoinen, ja useat -keskustelivat nyt vain tästä. - --- Raukka, sopersi Amalia itkunsa lomassa. -- Sinä olet, jumalan ja -omantuntosi edessä sinä olet lapseni isä, vaikka kuinka koetatkin -kieltää. - --- Eiköhän lähdetä jo, virkkoi Eino Amalialle ja käski kyytimiehen -hevosta kääntämään. - -Tyrskien ja riehuvin tuntein asettautui Amalia rattaille. Raskas -oli mieli Einolla ja kyytimiehelläkin, sillä he olivat sydämestään -toivoneet, että Amalia olisi voittanut. - -Heidän lähdettyään käräjätalon pihalta räkätti harakka heidän päänsä -päällä, ja taivas kaartui yhä vieläkin synkkänä, vettä tihkuen. - - - - -VIII - - -Oli sunnuntai-iltapäivä joulun alusviikolla. Kylmä tuuli puhalteli, -ja astuessa narskui lumi jalkojen alla. Heikosti valaiseva aurinko -näytti ikään kuin sairaalta laskeutuessaan vuorten ja metsäin -taa. Viluisen näköiset kaupungin asukkaat liikkuivat virkeinä -kaduilla. Nikolainkirkon kello kumahteli harvaan. Aleksanterinkatua -pitkin kulki komea ruumissaattue, jota Eino Löytölä oli pysähtynyt -hetkiseksi katselemaan. Mutta kauan hän ei siinä tarennut seisoa: -tuima tuuli pakotti liikkeelle. - -Astellessa kiitivät hänen ajatuksensa yhtäällä ja toisaalla, -mutta pysähtyivät hetkiseksi Amalian kotimökille, siirtyen siitä -viimesyksyisiin käräjiin. Hänen mieleensä palasivat ne katkerat -ivasanat, joita siellä sai kuulla. Mutta samassa hän muisti Amalian -kyyneltyneen, kiitollisen katseen, muisti hänen sydämellisen -kädenpuristuksensa ja sanansa: - --- En milloinkaan unohda sinua, Eino. Hyvästi... - -Kuinka kelpo tyttö hän onkaan tuo Amalia... - -Ajatustensa vallassa hän oli jo saapunut Mikon- ja Vilhonkatujen -kulmaukseen. Tässä hän ikään kuin havahti, nosti katseensa ja kääntyi -Vilhonkadulle. Hänen mielenkiintoaan herätti erään hänen edellänsä -kulkevan miehen rivakka kävely. Tuo mies näytti takaapäin tutulta. -- -Olisikohan se hän, Jeremias? mietti Eino. -- Mutta eihän hän ennen -ole noin ravakasti liikkunut! Ehkä olen erehtynyt. -- Hän katsoi, -katsoi yhä vieläkin. Ei. Kyllä se on sittenkin Jeremias. - -Eino joudutti kävelyään, saavuttaakseen tuon edellä kulkijan. Hän -pääsi jo aivan taakse. Jeremiashan se... - --- Terve, virkahti sitten Eino lyöden samalla Jeremiasta olkapäähän. - --- Terve, vastasi Jeremias reippaasti, ennen kuin ehti kunnolleen -kääntyäkään. -- Kas, sinäkö se. No terve, terve. Mihinkä matka? - --- Söörnäisiinhän minä, asuntooni. Mutta sinähän näytät kovin -huolettomalta. Tulet ehkä hyvin toimeen. Olet kai saanut työpaikan? - --- Vielä mitä, vastasi Jeremias kylmähkösti. -- Sitä ei näy saavan, -vaikka vähän maksaisikin. - -Einon huomio kiintyi nyt erääseen ajajaan, ja hän melkein pysähtyi. -Jeremias kysäisi: - --- Mitä sinä nyt? - --- Katsohan, sanoi sitten Eino. - --- Mitä niin? kysyi Jeremias silmiään siristäen. - --- Etkö näe? - --- Mitä minun pitäisi nähdä? - --- Tuota kuormaa tuossa. - --- Tuotako, jossa on kaksi ruumisarkkua? - --- Juuri sitä. - --- No, mitäs ihmettelemistä siinä on? - --- Ei juuri ihmettelemistä, pääsi Einolta merkitsevästi. -- Entäs, -näitkö Aleksanterilla sitä -- sitä saattuetta? - --- Näinpä tietenkin. Tulenhan juuri sieltäpäin. - --- No, vertaapas sitä ja tuota. Eikö noilla hautajaisilla ole iso ero? - --- Sitäkö sinä tarkoitatkin? - --- Sitä. Katsohan! Tuossa on kaksi vainajaa yhdessä reessä, mustissa, -kömpelöissä arkuissa. Ja katsohan, mikä ero on ajopeleissä, hevosessa -ja ajajassa. Entäs saattajia! Ei yhtään! Ellemme ota lukuun tuota -perässä juoksevaa isoa koiraa. - -He vaikenivat. Eino vaipui mietteisiin. Mutta Jeremias ei ottanut -asiaa kovin syvälliseltä kannalta, koskapa hän pian käänsi katseensa -toisaalle ja tokaisi Einolle: - --- Eiköhän jatketa matkaa? Vastaamatta kääntyi Einokin ja alkoi -astella Jeremiaan rinnalla. - --- Mutta jospa niissä arkuissa ei ollutkaan ruumiita, sanoi Jeremias, -heidän hetkisen käveltyään. - --- Oli, sen tiedän. Ne ovat olleet köyhiä ja patologissa -leikattavana. Niin niitä hautaan viedään, ellei kellä ole omaisia, -jotka heidän hautauksestaan huolehtisivat. - -Taas he kulkivat vähän matkaa vaiteliaina. Sitten Jeremias käänsi -äkisti päätään aikoen sanoa Einolle jotain. Mutta tällöin Eino -tunsi Jeremiaan hengityksessä voimakkaan alkoholinhajun. Hiukan -ällistyneenä hän katsoi Jeremiasta ja virkahti: - --- Mutta sinähän löyhkäät väkijuomille. - --- Ehkä vähän. - --- Vai kannattaa sinun juodakin! - --- Minunko? Ei, ei minun kannattaisi, mutta kun ilmaiseksi saan, -niin... - --- Ilmaiseksi? - --- Niin. Minulla on eräitä tuttavia, tuolla Punavuorella. Ne pojat, -ne sitten juovat joka päivä. - --- No, kuinka heidän kannattaa? - --- Mene tiedä, mutta juovat ne vain ja laulavat. Ja perhanan hauskoja -poikia ovatkin! Etenkin eräs Perttu-niminen... - --- Taidat olla ihan juovuksissa? - --- No, en kai. Mutta hiukan tuntuu kihisevän. - --- Oletko sinä jälleen ruvennut juomaan. Sanoithan lakanneesi jo -ainaiseksi. - --- Sanoin, mutta hitto huoli kaikista sanomisista. Minä olen -päättänyt, etten enää rupea suremaan. Minä tahdon elää! - --- Onko se sitten elämistä, kun juo...? - --- Onhan sitä silloin iloisempi, huolettomampi ja häikäilemättömämpi! -Sinä et ehkä ole kokenut niin paljon kovaa kuin minä. Ja jos olet, -niin älä ihmettele, miksi juon! Elämäni käy kirotun tuskalliseksi -selvänä, mutta kun on hienossa hiprakassa, niin sitä vain hihkaisee -kaikelle. Silloin ei ole köyhä eikä kipeä eikä... - --- Mutta vaimosi ja lapsesi, kuinka he voivat? Onko heillä edes -syötävää? ehätti Eino. - --- Heillä on helvetti edessä. Kotona ei ole leivänpalaa, eikä tuota -näy juuri saavan. Kykenisinhän minä jo työhön, mutta sitä kun ei -saa! Viikon päivät olin Raitiotieyhtiöllä lunta luomassa, ansaitsin -18 markkaa, ajatteles, 18 markkaa! Olimmeko sillä autetut? Se ei -riittänyt edes vuokraan. Meidät heitettiin kadulle. Ja ellemme -olisi päässeet Hermanniin erään perheen luo väliaikaisesti, niin -saisimme viettää yöt taivasalla. Tai olisimme jo jäätyneet kapulaksi. -Yhteiskunta ei meidänlaisista näy kovinkaan huolehtivan; elleivät -armeliaat ihmiset olisi auttaneet, niin jo aikaa sitten olisimme -kuolleet. Ja tiedätkö, miltä minusta tuntuu armoilla eläminen? Ehkä -tiedät, siksi en sitä selitäkään. - --- No, etkö ole käynyt pyytämäsä kunnalta apua? - --- Olen koettanut sitäkin. Monien juoksujen, rukoilemisten ja -tarkastusten jälkeen heittivät sieltä muutamia murusia, jotka me -söimme hyvin kolmessa päivässä, mutta joiden olisi tullut riittää -kuukaudeksi. Ajattele, kuukaudeksi kolmen päivän ruoka, hahahaa! -- -Hän nauroi katkerasti. Jatkoi sitten: -- Antaessaan nämä muutamat -armopalat he vielä haukkuvat silmät korvat täyteen. Nimittelevät -laiskaksi, lurjukseksi, joka ei viitsi tehdä työtä. Heidän päähänsä -ei mahdu se, ettei sitä saa. He vain inttävät, etten ole hakenutkaan, -vaikka viikkokaudet olen juossut työn etsinnässä ja ollut juoksusta -väsynyt kuin koira, joka päivän on ollut jäniksen ajossa. Tämä kaikki -koettelee kärsivällisyyttä, paisuttaa sappea, paisuttaa siksi, kunnes -se kohoo yli äyräittensä. Pelkään, että minut on jonkun ajan kuluttua -suljettava hulluinhuoneeseen. - --- Älä menetä toivoasi, hyvä mies, sillä siten teet elämäsi yhä vain -mustemmaksi. Toivo edes jotain. Odota ja luota tulevaisuuteen. Eihän -tuo sinunkaan kohtalosi toki niin kova liene, että kurjuuteen kuolet. - --- Minä olen jo puolikuollut; minun sieluni ainakin tapettu, revitty, -raadeltu. -- Entäs perheeni! Se nääntyy nälkään. Mutta siitä ei -välitä kukaan, ei kukaan muu heistä huolehdi kuin minä! Mutta mitä -minulla on heille antamista? Ei mitään, ei yhtään mitään! - --- Johan sanoin, että älä ole noin toivoton. Etköhän sinä nyt -jonkinlaista työpaikkaa saane. Minä koetan hankkia. - --- Ei, ei tarvitse. Minä en enää tarvitse heidän töitään. Miks'eivät -niitä ajoissa antaneet. - --- Mitä? Etkö aio enää töihin tarttuakaan? - --- En! - --- No, miten aiot itsesi ja perheesi elättää? - --- Sittenpähän nähdään. - --- Taidat olla aika hiprakassa, vaikk'et siltä näytä -- ja siksi -puhut noin. Eiköhän sittenkin olisi parasta, että heittäisit tuon -juomisen. Silloin saisit työpaikankin paljoa paremmin. - --- Saa sitä rahaa muutenkin eikä vain työnteolla! On täällä -Helsingissäkin paljon sellaisia, jotka elävät ilman työtä -- -tarkoitan köyhiä niin kuin minä ja moni muu -- mutta tulevat toimeen -kuin -- mitkä sanoisinkaan... - --- Tarkoitat kai noita kaikenlaisia markkinahuijareita, -kortinpelaajia, varkaita, roistoja... - --- Niitäkö lienevät. - --- Ettäkö aiot lyöttäytyä heidän joukkoonsa? - --- Enpä tiedä, vaikka... - --- Mies, sinä et ole järjissäsi, sanoi Eino pysähtyen samassa. - -He olivat tulleet Einon asuntotalon kohdalle, jossa piti erota, mutta -jäivät vielä kuitenkin siihen tarinoimaan. - --- Vai sellaisia olet ajatellut, jatkoi Eino äskeistä ajatustaan. --- Sitä en olisi sinusta uskonut. Varmaankaan ne, joiden luota nyt -tulet, eivät ole kunnon ihmisiä. - -Jeremias vavahti, mutta samalla hän tekeytyi tyyneksi, aivan kuin tuo -sana "kunnon ihmisiä" ei olisi häneen lainkaan vaikuttanut. Eino sen -kuitenkin huomasi ja jatkoi: - --- On parasta, että ajoissa luovut heidän seurastaan. - -Jeremias ei vastannut, tuijotti vain jäisellä käytävällä olevia -hiekkajyväsiä. Kului hetkinen. Sitten Eino jatkoi: - --- Sanoit, ettei kotonasi ole mitään. Vaimosi ja lapsesi ovat -ehkä nälässä. Minä voin antaa sinulle muutaman markan, vaikk'ei -itsellänikään ole paljoa. Mutta enhän tarvitsekaan tällä kertaa. -Minulla on työpaikka, ja sitä paitsi ehkä parin viikon kuluttua menen -sairaalaan, sillä päivä päivältä olen käynyt heikommaksi. Kävin -lääkärillä. Sain suosituksen ja pääsen ehkä vapaalle paikalle. - -Hän kaivoi rahakukkaronsa ja antoi viisimarkkasen Jeremiaalle. Tämä -otti sen vastaan kädet liikutuksesta vapisten ja kiittäen. - --- Kun sinulla olisi nyt aikaa, niin lähtisit käymään meillä, lapset -ovat kovin ikävöineet sinua, puheli Jeremias. Ja taas oli hänen -sanoissaan entinen hellä ja sävyisä sointu. - -Tuo viisimarkkanen muutti miehen mielen, ja äskeinen raaka, melkeinpä -hurja ja välinpitämätön ilme katosi hänen kasvoiltaan. Humalakin oli -vähitellen haihtunut ja synkät ajatukset poistuneet. Mutta olisipa -tuon rahan antanut joku toinen, niin se ei olisi tehnyt samanlaista -vaikutusta. - --- Nyt ei minulla ole aikaa, mutta ehkä pistäydyn siellä kotonasi -tässä jonakuna päivänä. Osoitteesi? - -Jeremias mainitsi sen. Sitten miehet erosivat toverillisesti kättä -puristaen. - - - - -IX - - --- Se on nyt niin, että ellet sinä tapojasi paranna, niin saat lähteä -talosta, kivahti Vanhala Heikille heidän aterioidessaan. - -Heikki mutisi joitakin käsittämättömiä sanoja ja siirtyi, vielä pala -suussa, uunin viereen jakkaralle. - --- Niin, niin, jatkoi Vanhala, keittokupista ottamaansa luuta -kaluten. -- Hm. Tässä -- tässä on tosi edessä. Sinä häpeemätön, -varastat kotiasi. Viidettä sataa markkaa! -- Hm. Sanoppas, mihinkä -olet oikein ne tuhlannut? Viinaan kai ja huvitteluun! Ja sanoppas -suoraan, kuinka paljon olet eläissäsi minua kavaltanut? Riittääkö -edes viisi tuhattakaan! - --- No, älä tuossa aina sitä summaa suurentele, tokaisi emäntä Heikkiä -puolustaakseen. - --- Su-suurentele! Aina sinä puolustat tuota junkkaria. Ilmankos siitä -on sellainen kasvanut. Kun olisin hiukan ilkeämpi mies, niin ajaisin -teidät molemmat talostani. - --- Talostasi! Puhuthan aivan kuin tämä olisi isäsi perintö. -Muisteleppas, mikä sinä olit tähän taloon tullessasi! Häh? Köyhä kuin -kirkon rotta! Ei edes kunnollisia vaatteita ollut selässäsi. Kaikkien -pilkkaama rengin rötäle olit. Häh? Mitäh? Etkö ollut? - --- Mutta muisteleppas sinä, kuka tämän talon maat on laittanut -kuntoon! ärähti nyt puolestaan Vanhala. -- Ja sitäkin, kuinka köyhiä -alkaessamme olimme. Enkö minä ole omaisuuttamme hankkinut? - --- Sinä! Puuska! - --- Olenpa mikä tahansa, mutta kieltämättä olen ollut mies! Enkö minä -hankkinut rahoja lainaksi, että pääsimme kaupan alkuun, häh? - --- Hyvähän oli hankkia, kun oli takana talo ja maat, jotka takasivat -luoton. - --- Siinä kunnossa kuin nämä silloin olivat, eivät ne olleet kovinkaan -suuriarvoiset. - --- Vähät siitä, kunhan vain olivat lainan saannin takeina. Sinä, -tyhjä mies, et kuitenkaan olisi saanut, ellei olisi ollut takana tämä -talo, sen maine ja minä! - --- Sinä! Pyh! Ja tämän talon ja muka suvun maine. Tiedätkö sinä -minkälaisessa huudossa sinä ja sinun entinen miehesi olitte? Kaikki -sanoivat, ettette te koskaan velkojanne maksaneet. Minkä teille -antoi, se meni kuin Kankkulan kaivoon. - --- Tuhat turkkilaista! kivahti emäntä lopettaen syöntinsä. -- -Sanoppas, kuka niin on sanonut! Sano, sano, sano! - -Tiuskiessaan hän pudotti keittopadan liedeltä. Liemen räiskähtäessä -tahrautuivat Heikin housut, joita puhdistelemaan hän siirtyi oven -ulkopuolelle. - -Nyt olivat riitakumppanit vähän aikaa vaiti. Isäntä pyyhkieli -partaansa ja katseli ylimielisen näköisenä emäntää, joka kuivasi -permannolle levinnyttä keittolätäkköä. - -Saatuaan sen kuivatuksi istahti emäntä hengästyneenä Heikin -äskeiselle paikalle ja loi vielä vihasta säihkyvän katseen -isäntään, joka tyynen, mutta silti riidanhaluisen näköisenä latasi -käyrävartista piippuaan. Emäntä ei voinut vieläkään hillitä -kiukkuaan, vaan pisti hetkisen äänettömyyden jälkeen: - --- Ettäkö sinä muka olisit niin loistavasti kaikki asiasi hoitanut! -Et edes rahojasi osaa tallettaa sellaisiin pankkeihin, jotka eivät -tekisi kuperkeikkoja. - --- Taasko sinä vetelet sitä Maanviljelyspankin konkurssia? - --- Eikö sitten kannata? Ei niitä viisiä tuhansia noin vain -kannattaisi heitellä pankkiherrojen kitaan! - --- Mikä mennyt, se on mennyt, siitä ei enää kannata puhua, ärähti -Vanhala yksikantaan. - --- Mutta kannattaapas siitä, jos oma poikasi tuhlaa jonkun satasen. - --- Kannattaa niin! Turhuuksiin eivät jouda rahat -- eikä turmelusta -tuottaviin... - --- Vielä turhemmassa ne ovat pankkiherrojen -- - --- Älä natkuta aina sitä yhtä. Ja sanon minä sen, että ellei -Heikki muuta tapojaan, niin... Eikä siinä tästä lähtien ole -armoa sinullakaan. Sama tuomio. Kuulitko! Minä en kärsi, että te -yksissä tuumin kavallatte minua. Jos olisitte vieraita, niin en -ihmettelisi. Mutta kun oma väki viitsiikin varastaa! Olen jo pitkän -aikaa huomannut. Teissä on kaikissa sitä vikaa, niin pienissä kuin -suurissakin. Tuokin nuorin tytön kehveli, vaikk'ei vielä osaa erottaa -hyvää pahasta, niin varastelemiseen sillä jo on taipumuksia. Ja se on -sinun syysi. Sinä olet itse sellainen. Ei siis ihme, että lapsetkin -oppivat. Vaikka sehän taitaakin olla perittyä. - --- Häpeemätön nahjus, saituri, saivartelija! hihkui emäntä, joka ei -mielestään löytänyt kyllin sopivia nimityksiä. - --- Tuki suusi, sanon minä, kivahti Vanhala kimmoten seisoalleen. Hän -asteli muutamia kiivaita askelia permannolla. Aikoi sitten ulos, -mutta kun Heikki tuli ovessa vastaan, estyi hänen menonsa. - --- Sinä kuulit mitä sanoin. Paina se mieleesi, murahti hän Heikille, -pysähtyen tämän eteen uhkaavana. - --- Kuulinhan tuon jo, äännähti Heikki alakuloisena, samalla siirtyen -pois isänsä julman katseen alta. - --- Hyvä että kuulit, jatkoi Vanhala entiseen tapaansa. -- Mutta -muista myöskin tästedes olla kajoamatta piikaan, jos sellaisen -sattuisi saamaan. Olen koettanut kysellä, mutta eivät tytöt näy -olevan halukkaita tulemaan meille. Sitä paitsi olemme sinun tähtesi -joutuneet naurunalaisiksi. Emmekä suotta olekaan. No! Mitä toljailet? -Laittau valjastamaan hevosta ja vedättämään pellolle lantaa. Mutta -valitse sulempia paikkoja, mihin kaadat kuormat, äläkä hangelle. -Yläpää peltoa on jo sulaa. - -Sen sanottuaan Vanhala livahti ovesta ulos ja kotvasen kuluttua hän -oli jo iljanteisella kujalla samoamassa Laitilan kylää kohti. - -Kevätahava puhalteli hänen hartioihinsa ikään kuin kehoittaen -häntä kiivaampaan käyntiin. Aurinko paistaa lekotteli täydeltä -terältään, sulatellen hankia ja pehmitellen maassa olevaa routaa. -Järvi kalisteli kahleitaan, ja suuria jääröykkiöitä ajautui -Vanhalanpuoleiselle rannalle, josta levisi kosteankoleata ilmaa -lähiseudulle. - -Vanhalan lähdettyä istuivat äiti ja poika hyvän aikaa vaiteliaina, -kunnes koulusta palaavat lapset katkaisivat hälinällään hiljaisuuden. -Heikki nousi lähteäkseen, ja emäntä äännähti pitkäveteisesti: - --- Olipas se tänään tulisella päällä. - --- Oli, virkkoi Heikki lyhyesti. Ja meni. - - * * * * * - -Jo viikon päivät oli Heikki ollut kovin miettiväinen. Missä vain hän -liikkuikin, niin aina askartelivat hänen aatoksensa toisaalla. Hän -oli käynyt entistä harvasanaisemmaksi ja hitaammaksikin kaikissa -liikkeissään. Hän näytti niin salaperäiseltä, että hänen äitinsä oli -jo pari kertaa kysäissyt: -- Mitä sinä oikein haudot? - -Mutta suoraa vastausta hän ei antanut. Murahtipahan vain jotain ja -meni menojaan. Isäntääkin jo vaivasi tämä nuhjailu ja salaperäisyys, -ja hän alkoi epäillä pahinta. Rahoja hän ei uskaltanut pitää -paljoakaan käsillä ja niitä vähiäkin käyttörahoja piilotteli ja -varjeli kuin silmäteräänsä. Hän oli ruvennut epäilemään, että Heikki -kenties kähveltää ja toteuttaa sitten jo aikoja uhkaamansa Amerikkaan -lähdön. - -Siitä päivästä lähtien hän sitä enemmän pelkäsi, kun tuo kova riita -oli ollut ja hän tuli uhanneeksi ajaa pojan pois kotoa. Siinä hän -katsoi olevan kyllin syytä pelkoon, sillä siitä astihan Heikin käytös -oli ollut toisenlaista kuin ennen. - -Päivä päivältä heidän elämänsä jännittyi, ja yhä enemmän he rupesivat -toisiansa epäilemään ja pelkäämään, eikä oikein missään asiassa -tahtonut puhe luistaa. Tosin tuo silloinen riita oli jo unohdettu ja -isännän ja emännän välit ennallaan, mutta Heikin omituinen käytös -antoi kumpaisellekin päänvaivaa. - -Tänään he taas olivat tavallista hiljaisempia, kun Heikki äsken -kylälle lähtiessään ei ollut vastannut heidän kysymyksiinsä. -Mihinkähän se meni ja viipyneeköhän kauankin? aprikoivat he -kumpainenkin, saamatta kuitenkaan vastausta. - -Heikki kulki kylän kujalla pää kumarassa, suunnitellen lähtöä näiltä -mailta. Helsinkiin hän oli päättänyt. Siellähän se Eino kertoi olevan -jos jotakin kummallista. Saisihan tuota katsella maailmaa, ajatteli -hän. Ellen viihdy siellä, niin tulenpahan takaisin. Pyydän ukolta ja -äidiltä anteeksi, sillähän siitä pääsee. Eivät he niin kovia ole, -etteivät takaisin ottaisi. Tunnenhan minä jo heidät. Ja onhan hauska -peloitella äijää: näyttää, ettei sitä hänen armojensa alla eletä, ja -että on sitä maata muuallakin! Se on päätetty! - -Hän nosti äkisti päänsä ja ojensi vartaloaan ikään kuin pudistaakseen -luotaan kaikki pelonaiheet ja epäilykset. - -Kunpa nyt sattuisi se Kettusen Iivari olemaan kotona. Hän se on aina -intoillut lähteäkseen. Nyt nähdään onko pojalla sisua. - -Näissä ajatuksissaan hän oli ehtinyt veräjälle, josta erkani polku. -Se johti peltojen poikki Kettusen talolle ja oikaisi melkein puolisen -kilometriä. Polku oli nyt sitä paitsi parempi kävellä kuin veden -vallassa olevat kujaset, vaikka se olikin toisin paikoin pehmeätä. -Hän kiipesi yli veräjän ja kiiruhti ripein askelin Iivaria tapaamaan. - -Lähetessään taloa hän näki vähän matkan päässä aitovierellä jonkun -mieshenkilön ahertelevan aidan korjauksessa. Ensin hän luuli -tätä Iivariksi, mutta tarkemmin katsottuaan tunsi hänet Amalian -keskenkasvuiseksi veljeksi. Hän käänsi päätään ja mitään virkkamatta -painalti ohitse ajatellen: mitähän tuo täällä -- onkohan palkkautunut -Kettuselle paimeneksi ja nyt kesää odotellessaan teeskentelee minkä -mitäkin talon töitä? - -Pihamaalla tervehti Heikkiä murahtaen talon tuuheakarvainen, isohko, -hyvin syötetyn näköinen koira, joka hampaitaan näytellen asettautui -hänen tiellensä. Mutta kun Heikki lausui koiran nimen, poistui se -häntä koipien välissä pirtin portaiden viereen, asettuen siihen maata. - -Pistäydyttyään pirttiin Heikki kohtasi odottamattoman henkilön: -Amalian äitimuori istui isohkon pirtin peräseinällä olevan akkunan -ääressä kehräten nyt keväällä kerittyjen lampaiden villoja. Hänet -huomattuaan Heikki aikoi vetäytyä ovelta takaisin, mutta muori ehti -huomata hänet ja äännähti silmiään siristellen: - --- Heikki tulee vain peremmäksi -- en minä syö. - --- Mitäpäs minä... On vain vähän kiire... Eiköhän Iivari olekaan -kotona? - --- Kotonahan se... Eikö lie kujassa havunhakkuussa. Siellä tuo äsken -oli. Mutta kovinpa ylpeäksi tämä Heikki on käynyt, kun ei enää hyvää -päivääkään sano. - --- Olin niin ajatuksissani, koki Heikki selittää. - --- Ka, niinhän te nuoret. Ette välitä meistä vanhoista, semminkään -ruotilaisista. Ja mitäpä minusta. Eiväthän ne rikkaat köyhistä. -Mutta jumalan edessä olemme kuitenkin yhdenarvoisia, puheli muori ja -polkaisi muutamia kertoja, että hänen käsissään ollut leve vetäytyi -rukinrullan ympärille. - -Heikki seisoi ovipielessä neuvottomana, pidellen kädellään kiinni -ovesta ja kykenemättä vastaamaan. Hän olisi halusta poistunut muorin -nuhdesaarnaa kuulemasta, mutta tuntui siltä, kuin jokin näkymätön -olisi estänyt. - --- No, mitä se Heikki siellä ovensuussa -- käypi vain nyt peremmäksi, -niin kerron kuulumisia ja terveisiä Amalialta. - --- Lähettikö hän terveisiä? kysyi Heikki tylysti, siirtyen samassa -keskemmälle. Hän tunsi olevansa utelias tietämään Amalian kohtalosta, -vaikk'ei muuten hänestä välittänytkään. - --- Lähetti, vastasi muori. -- Hän sanoo antavansa kaikille anteeksi --- sinullekin, vaikka oletkin hänet syössyt turmioon. - --- Turmioon? kertasi Heikki kylmäverisesti, vähääkään kasvojaan -väräyttämättä. - --- Niin, kaikesta päättäen hän on hyvin onneton. Hänen kirjeensä on -niin sekava, ettei siitä kaikin paikoin saa selvää. - --- Missä hän nykyisin on? kysyi Heikki hetkisen kuluttua. - --- Helsingissä. Silloin kun mökkimme ja tavaramme myytiin, hän -meni Viipuriin. Palveli siellä pari kuukautta, mutta muutti sitten -Helsinkiin erään toisen tytön kehoituksesta. Ja nyt on tyttöraukka -ollut siellä palkattomana. Viikon päivät oli ollut jossain -tupakkatehtaassa työssä, mutta sairastui ja täytyi jäädä pois. Nyt -tuntuvat olevan hänen asiansa huonosti. Epäilen, että hän on... - -Sanat takertuivat kurkkuun, ja muori pyyhki esiliinallaan kyyneleitä -kurttuisilta poskiltaan. Heikkiin tämä kertomus ei tehnyt juuri -minkäänlaista vaikutusta. Hän näyttikin ajattelevan jo aivan toisia -asioita ja tähysteli akkunasta pihalle. - --- Eikö se käy yhtään Heikin sydämelle? kysyi muori kyyneltensä -lomassa. - --- Minunko? Mitäpä minä toisista. Tässä on tietämistä itsestänikin. - --- Kovin on kova. Vaikka juuri Heikin tähden olemme joutuneet -mierolle, niin ei edes sääli. - --- Minunko tähteni! kivahti Heikki. -- Enhän minä teitä mökistänne -häätänyt. - --- Vaikk'ette, niin teillä siinä on suurin syy. Ellei Amalia -olisi joutunut sellaiseen tilaan, että tuli siihen mökkiin meidän -rasitukseksemme, ja ellei isänne olisi kiirehtinyt meiltä velkaamme, -niin aivan hyvin me olisimme voineet maksaa maanvuokran, eikä -kartanonherra olisi meitä vielä hätyyttänyt, ei ainakaan muutamaan -vuoteen. - --- Eihän ole minun syyni, että isäni ja äitini teitä siitä velasta -ahdistivat. Ja ellei Amalia olisi ruvennut käräjöimään, niin he -olisivat kyllä odottaneet. - --- Vai emme me olisi saaneet edes koettaa onkia lapselle eläkettä! -Kyllä minun täytyy sanoa, että Heikki on aivan tunnoton! - -Tätä ei Heikki ollut kuulevinaankaan. Jatkoi vain: - --- Ja sitä paitsi oli herra sanonut isälle, että hän olisi jo -muutenkin teidät käskenyt maaltaan pois -- ainakin siltä paikalta, -sillä hän rakennuttaa siihen huvilan. Oli kehunut sitä rinnettä -kauniiksi. - --- Se on väärää puhetta! Hän ei olisi vielä käskenyt, jos vain -olisimme voineet maksaa vuokran. Se oli hänelle hyvä tekosyy. Isäsi -ja äitisi olivat sitä paitsi yllyttäneet... - --- Se ei kuulu minulle, ärähti Heikki matalasti ja kääntyi -lähteäkseen. - -Iivari tuli ovessa vastaan ja vetäytyi Heikin kehoituksesta takaisin -eteiseen. Kursailematta Heikki kävi asiaan ja virkkoi: - --- Nyt on Simo sillä päällä, että lähtee! Tuletko mukaan, kun aina -olet uhkaillut? - --- Nytkö? Een minä... En tällä kertaa. Joskus toiste sitten. Olemme -nyt isäukon kanssakin sovinnossa, niin... - --- Sovinnossa päivän pari ja sitten taas riidoissa! - --- Ei tiedä. On kulunut jo useita viikkoja, ettei ole ollut väärää -puhetta. Ukko on ruvennut antamaan perään. Eikä tässä sitä paitsi ole -rahojakaan. - --- Niistä ei huolta! Olen saanut kähvelletyksi lähes puolen tuhatta. -Kyllä me jonkun aikaa pärjäämme. Ja pääseehän sieltä sitten takaisin, -ellei vetele. Mutta kunhan saadaan ukoilta sisu pois. Ja näkeehän -siellä vähän maailmaa. - --- Ei, en minä nyt viitsi. - --- Siispä lähden yksin. - --- No, kirjoitahan, jos pitempään viivyt. Heikki aikoi lähteä ja oli -jo ulkopuolella veräjän, kun hän taas näki Amalian veljen. - --- Kuulehan, Iivari! huusi hän. - --- No? kysyi tämä lähestyessään. - --- Onko tuo poika ja muori nyt teillä? - --- On. Ukko ne huusi. - --- Eivät siis joutuneetkaan kirkonkylän Karvoselle? - --- Eivät. Se peruutti huutonsa. - --- Hihhih, vai peruutti, nauroi Heikki. -- Et siis lähde? - --- En. - --- No, terve sitten. - --- Terve. - -Pettyneenä alkoi Heikki astella samaa tietä, jota oli tullutkin. Taas -hän vaipui ajatustensa valtaan, ja mitä enemmän hän ajatteli, sitä -ahtaammalta hänestä nämä kotitanhuat tuntuivat. Kotitalonsa veräjälle -hän pysähtyi ja heitti kaihoavan katseen kauas etäisyyteen. Ja kun -hän asteli pirttiin ohi kujan, jossa Rusko rouskutteli päivällistään -ja höristeli hänelle korviaan, niin hänen mielensä teki sanoa sille -hyvästit sekä lisätä: ottaisin sinutkin mukaani, kun se vain kävisi -päinsä. - -Pirttiin päästyään hän oli niin hajamielinen, ettei osannut -istuutuakaan, vaan tallusti akkunan ääreen ja tähysteli ulos, -kuulematta edes äitinsä ensi äännähdystä: - --- Mikä sinua vaivaa? - -Vasta kun tämä oli toistanut samat sanat, kääntyi Heikki verkkaan ja -sanoi: - --- Mitä? - --- Sitä minä vain, että mikä sinuun on mennyt? jatkoi emäntä. - --- Ei mikään, vastasi Heikki huoahtaen ja istui. - -Vähän ajan kuluttua laahusti Vanhalakin puodista ja uteli, mikä -Heikkiä vaivaa, mutta tämä ei selittänyt sen paremmin asiata; -keksipähän vain joitakin verukkeita ja pysyi omissa ajatuksissaan. - -Illallisen aikanakaan ei Heikki ollut kotona. Oli lähtenyt naapuriin -ja kulutti siellä iltansa. Vasta makuulle menon aikana kähmi -vuoteeseensa. - -Aamulla Heikki nukkui tavallista kauemmin, eivätkä vanhuksetkaan -häntä herättäneet, kun tiesivät, ettei hän ole hyvällä tuulella. - -Vanhala oli ehtinyt käydä jo pellolla tarkastuksillaan ja istui nyt -pirtin penkillä katsellen savisia saappaitaan ja imeskellen juuri -sammunutta piippuaan, kun Heikki vääntäysi kamarista pirtin puolelle -katsomaan, oliko jäänyt kahvia. - --- Istuhan! Minä laitan heti kahvia, liverteli emäntä. -- Eikö se -tuo ukkokin jo juone toisen kerran ja minäkin... Nousimme jo ennen -auringon nousua, niin kyllähän se taas jo maittaakin, puheli hän -kuppeja pöydälle asetellessaan. - -Koko kahvinjuonnin aikana ei puhuttu halaistua sanaa. Juotuaan ja -noustuaan pisti Heikki lakin päähänsä, painaen sen niin syvälle kuin -voi, ja äännähti kylmäkiskoisesti: - --- No, hyvästi nyt. - --- Mihinkä sinä --? ehätti Vanhala, mutta Heikki oli jo silloin -ovesta ulkona. - -Emäntä hypähti pystyyn ja laahasi kiireimmän kaupalla lihavan -olemuksensa portaille sekä huusi siitä Heikin jälkeen: - --- Heikki, sinä! Mihinkä sinä --? - -Mutta kujalla kulkija ei kääntänyt päätään, muutteli vain tavallista -rivakammin jalkojaan, aivan kuin joku olisi häntä kiirehtinyt. - -Vanhalakin oli vaistomaisesti noussut pystyyn ja katseli nyt -akkunasta poikansa menoa. - -Emännän palattua ja Heikin kadottua näköpiiristä istahtivat molemmat -huoahtaen. - -Kului kotvanen äänettömyydessä. Sitten emäntä äännähti: - --- On se aika tuittupää! - --- Sellaiseksipa sinä sitä kasvatitkin. No, kaadahan kahvia kuppiin. - -Taas istuivat vanhukset pöydän ääressä, kumpainenkin vaiteliaana -ja raskain mielin. Ulkona puhalteli kevätahava taivaan vetäytyessä -synkkään pilveen. Variksetkin pellonpientareilla näyttivät -alakuloisilta. - - - - -X - - --- Onko päällä? - --- On, kuului kolmesta suusta yht'aikaa. Mutta neljäs sanoi: - --- Ei! Älähän vielä. -- Hetkisen selattuaan kahta korttia hän jatkoi: --- No, pata pitää! - --- Eipä pitänytkään, äännähti ensin puhunut voitonriemuisesti ja löi -samassa ruutusotamiehen kivelle. - -Toisten kasvot vetäytyivät happamen näköisiksi, kun voittaja veti -rahat taskuunsa. - --- Jo viides katko, murahti eräs tyytymättömänä. -- Onkohan tämä vain -rehellistä peliä! - --- Rehellistä, matki voittaja. -- Tee työ ja opi pelaamaan! - --- Ei se ole minun työni, jamasi taas edellinen. Jamaaja oli Heikki -Vanhala. - --- Onhan. Minä tein viimeksi. - -Heikki otti korttipakan ja alkoi sekoittaa sitä. Toiset tiputtelivat -äänettöminä rahoja kivelle, ja kun Heikin silmä vältti, iskivät he -toisilleen silmää ja vaihtelivat kortteja. - -Pelaajia oli viisi. He istuivat puolitiessä kallion rinnettä -sokkelontapaisessa muodostumassa. Vähän alempana kallionkielekkeellä -loikoi kaksi kohta keski-iässä olevaa naista päivää paistattaen. - -Toista heistä nimitettiin Pensas-Leenaksi ja toista Turun-Kaisaksi. -He olivat väsyneen ja elämäänsä kyllästyneen näköiset, ja -kumpaisenkin poskipäillä oli juovikas, ruskeahko juoponpuna, -joka selvästi erottui ohuen ihomaalikerroksen alta. Kaisan nenän -vierustat ja silmänalustat olivat sinertävät, todisteena elostelusta, -kasvot kaidat ja poskilihakset kuihtuneet. Hänen ohuet, tiukasti -yhteenpuristetut huulensa olivat kellertävänpunaiset ja tekivät -nyt, hänen elottomien harmaiden silmiensä tuijottaessa, melkeinpä -inhoittavan vaikutuksen. - -Leena sitä vastoin oli verevämpi, pyöreäposkisempi, eikä näyttänyt -aivan niin rappeutuneelta kuin edellinen. Eivätkä hänen silmänsäkään -olleet yhtä elottomat, vaan kajasti niiltä väsymyksen ilmeestä -huolimatta jonkun verran elämänhalua, vieläpä iloisuuttakin. - -Naisten vieressä virui Jaska, aina vähän väliä kääntäen kylkeänsä ja -pakisten minkä mitäkin rivouksia naisille, jotka välinpitämättömän -näköisinä, kuitenkin silloin tällöin hymähtäen, häntä kuuntelivat. - -Kallionhuipulla oli pyöreähkö, muutaman leiviskän painoinen kivi. -Tätä vasten, auringonpuoleisella sivulla, nojasi keskikokoinen, -terveeltä näyttävä, noin 25-vuotias nuori mies. Hänellä oli tuuheat, -vaaleat kulmakarvat ja samanväriset pienet, kiverät viikset, -jotka näyttivät hyvin hoidetuilta, vaikkei hänen muu ulkomuotonsa -ollutkaan kehuttavassa kunnossa. Hänen pukunsa oli tumma ja niin -lian tahraama, että hädin tuskin saattoi erottaa sen alkuperäisen -värin. Housut olivat kovin huonot, takapuolella löi riekale -riekaletta, ja jaloissa oli hänelle liian isot kengänrisat. Siinä -lojuessaan verestävin silmin, karkeine parransänkineen ja likaisine -kasvoineen, hän teki kolkon, melkeinpä peloittavan vaikutuksen. -Mutta kun lähemmin tarkasti hänen pystynenäänsä, joka kiilsi ja -punoitti, ja kun syvemmälle katsoi häntä silmiin, niin hänestä sai -aivan toisen käsityksen. Hänessä näki veitikkamaista huolettomuutta, -joka kuitenkin saattoi aavistamaan, ettei hän ole syntyisin aivan -näistä piireistä, joissa hän nyt eleli. Hän oli jonkun verran -sivistynyt, mutta rappeutunut pikkuporvarin poika ja oli jo vuosia -kulutellut täällä juoppojen, huonomaineisten, varkaiden, porttojen, -markkinahuijareiden y.m. rikoksentekijäin ja vankila-asukasten -parissa. - -Hänen nimensä oli Perttu Pennala. Hänellä oli heleä ääni, ja usein -hän lauluillaan ilahutti toisia. Nytkin hän siinä puoliviistossa -istuma-asennossa hyräili jotain rekilaulua ja maistoi silloin tällöin -pullostaan, jonka aina asetti kalliolle seisoa töröttämään. - -Päivä oli helteinen. Kultaisena keränä vieri aurinko taivaalla, -jossa vain muutamia valkeita pilvenhattaroita leijaili kevyinä kuin -joutsenet lammikossa. Laaja, matalan havumetsän ympäröimä kallio -hohti kuumuutta kuin kokkotulen hiillos, ja nuo kodittomat ihmiset -näyttivät tässä helteessä tyytyväisiltä. Näki selvästi, että he -ihan nauttivat vapaudesta, mutta samalla kuvastui jonkinlainen -pelko jokaisen kasvoilla, ja vähän väliä he höristivät korviaan ja -aivan kuin vavahtivat kuullessaan outoa ääntä. Aina silloin välähti -kaikkien mieliin pako ja vaistomainen aavistus tämän rauhaisan -piilopaikan kadottamisesta. Tämä oli siksi paljon syrjässä, että vain -kaukaisena huminana kuului tänne kaupungin melu ja hälinä. - -Kului aikaa. - -Naiset ja Jaska olivat jo hetkisen nukahtaneet ja heränneet taas. -Jaska haukotteli ärjähdellen ja ojenteli jäseniään. Sitten hän -taas vaihtoi muutamia sanoja Leenan kanssa. Vähän ajan kuluttua he -siirtyivät jotain rahasta puhuen metsään. - --- Sinulla ei ollut herttaässä päällä, vasta jälkeenpäin muutit! -kuului Heikin vihasta sähisevä ääni. - --- Älä mökötä, sanoi toinen. - --- Mikäs on mököttäessä, kun uskaltaa! kivahti taas Heikki. - --- Älä sinä nulikka kinastele aikamiesten kanssa! ärähti eräs -vanhempi joukosta. -- Ei tässä kukaan ole vääryyttä tehnyt! - --- Mutta on! Taidatte olla kaikki samassa juonessa. - --- Tuki nyt ajoissa suusi, muutoin sinun ei käy hyvin, poika. - -Nyt kuohahti Heikin sisu. Hän meni aivan sanattomaksi, veti puukon -tupestaan ja aikoi hyökätä riitakumppaninsa kimppuun, mutta samassa -hän sai takaapäin niin voimakkaan iskun, että kaatui ja ase kimposi -hänen kädestään loitolle. Ylös päästyään hän hyökkäsi käsiksi -vihamieheensä, mutta taas he miehissä löivät hänet maahan ja alkoivat -piestä. - --- Hei pojat, helkkarissa! Ketä te peittoatte? kaikui vasemmalta -kallionrinteeltä käheä ääni. - -Kurittajat keskeyttivät ja käänsivät katseensa tulijaan. - -Hän oli pienehkö, laiha ja kalvas keski-ikäinen mies. Hänen -tummat, harvat viiksensä räpättivät suun päällä, ja hänen pienet -tihrusilmänsä säteilivät iloa, mutta samalla jonkun verran pelkoakin. -Vaatteet olivat risaiset ja lian tahraamat, ja päässään oli hänellä -leveälaitainen huopahattu, joka oli päältä rikki. Reiästä pisti esiin -muutamia hiuskarvoja, jotka tekivät hänet lystikkään näköiseksi. -Hänen nokisia kasvojaan pitkin virtailivat hikikarpalot piirrellen -uomia, joista tummahko iho pääsi pilkistämään. - --- No, eikö totta vie olekin Tanu! Mutta missä helkkarissa sinä olet -rypenyt? Olethan musta kuin kekäle, puheli eräs miehistä. - --- Eikä ihme, vastasi Tanu vielä läähättäen ja astuen lähemmäksi -toisia. -- Olinhan kekäleelle kuuluvassa paikassakin. - --- Missä, missä? utelivat toiset melkein kuin yhdestä suusta. - --- Selitähän toki mistä tulet ja mikä lempo sinut noin on noennut. - --- Jaa, että mistäkö tulen! Kiirastulesta, hyvät ystävät. - --- Siltä näyttää kuin sieltä tulisit. Poltit nahkasi? - --- Kärähti vähän. Olisittepa vain olleet sellaisessa pätsissä kuin -minä, niin eipä jumankavit olisikaan ikenenne irvessä. Niin, niin! -Hyvä sitä täällä on lekotella ja päivää paistattaa ja odotella -valmista! Mutta nyt tulee, pojat, minun vuoroni huilata ja te saatte -hankkia. Ensi viikolla minä makaan kuin lehmä suossa enkä nosta -päätäni muulloin kuin ruoka-ajoilla. - --- Hoo! Taisipa onnistaa, koska noin kerskailet, puheli eräs. -- -Mutta älä ylvästele. Olet sinäkin meidän ansioillamme elänyt. - --- Olet niin, äännähti toinen sylkäisten pitkän tupakkasyljen. - --- Mutta kukas on kahdella viimeisellä viikolla hankkinut, häh? Kuka? -No, vähät siitä, virkkoi Tanu sitten muuttaen äänensä sävyä. -- -Arvatkaapas, missä minä olin. - --- Hiisikö sinun teitäsi tietää. Lienevät käyttäneet sinua sutina -jotain savupiippua nuohotessaan. - --- Etpä suuresti erehtynyt, riemastui Tanu. -- En aivan sutina ollut, -mutta en paljon muunakaan. Olin nähkääs höyrykattilan tulipesässä. -Niin, niin, aivan totta. - --- No, ka, eihän sitä kukaan epäilekään, hihihihi! nauroi eräs, ja -toiset säestivät. - -Metsässä risahti. Tanu vavahti ja pälyili ympärilleen. Tämän -huomattuaan kysäisi eräs: - --- Näetkö kärpäsiä? - --- Mitä helkkarin kärpäsiä? kysyi Tanu ihmeissään. -- Mitä sinä -oikein meinaat? - --- Että olisiko päästäsi irtautunut joku ruuvi. - --- Kuinka niin? - --- Kun vilkuilet tuonne, vaikk'ei siellä ole mitään! - --- Pelkään, että jos poliisit... Ja sinulle minä sanon, että pidä -vain omasta knupistasi huoli äläkä minun pääkoppani ruuveista. - --- Älähän suutu! Leikkiä se vain oli. - --- No, olkoon! -- Mutta sanon minä sen, että ellei raha rupea -helpommalla heltiämään, niin en jatka tätä ammattia. - --- Oho! Ethän vain aio papiksi? pisti eräs. - --- Vaikka lukkariksi! Mutta pois minä tämän ammatin heitän. - --- Mene helvettiin! kuului etäämpää Kaisan ärtyisä ääni. - --- Se on oikein! Iske sitä talonjussia päin kuonoa, kehoitti äskeinen -Heikin tappelutoveri. - --- Niin pitäisi pirua, virkkoi taas Kaisa. -- Ensin häviää kortilla -rahansa ja sitten mouruaa siitä minulle. Minun pitäisi hänelle... - --- Iske jo, kehoitti edellinen. Huomattuaan, että toiset häntä -vihaavat, hipui Heikki pitkin kallion sivua ja alkoi painautua -metsään. - -Samassa tulivat toisaalta Jaska ja Leena. - --- Mikä tomppeli se tuo oikein on? kysyi eräs miehistä osoittaen -menevää Heikkiä. - --- En minä tiedä. Jaskahan sen tuntee. - --- Jaska, mistä ja mikä se on tuo, joka tuolla menee? - --- Se on Karjalasta erään talonjussin ja kauppiaan poika. Varakkaasta -kodista, mutta lähti maailmalle, kai oppiakseen... - --- Oppirahoja se on saanut maksaakin. Viime viikolla voitimme siltä -toista sataa, kerskui eräs. - --- Missä ne rahat ovat? kysyi Tanu. - --- Kysy itseltäsi! Olithan osallisena juomassa. - --- Hihihii! nauroivat toiset. Jaska jatkoi: - --- Se mies sietäisi pirusti rokkiinsa. Se on kelju. Siellä -kotipuolessaan veivaili palvelustyttöjä eikä huolehdi lapsista. Eikö -tuo niitä tekosiaan lienekin paossa. - -Tämän sanottuaan Jaska heittäysi kalliolle pitkälleen, ja hänen -antamaansa esimerkkiä seurasivat kaikki toiset paitsi Tanu, joka yhä -seisoi siinä hajasäärin, likaisen näköinen käärö kainalossaan. - --- Minustakin se on niin keljun ja lehmämäisen näköinen mies, että -oikein iljettää, puheli eräs. - --- Kun se pahus ei vain menisi antamaan ilmi sitä meidän -suunnitelmaamme, epäili toinen. -- Hänhän kuuli keskustelumme. - --- Kuuli, sanoi Jaska haukotellen. -- Mutta jos hän sen ilmaisee, -niin pannaan henki pellolle kuin hiireltä. - --- Se tehdään, myönsivät toiset. Mutta Tanu äänsi: - --- Ei helkkarissa! Siitä voi joutua linnaan. Ja mitä me hänen -hengellään... Parempi kun panemme pakaroille! - --- Aina sinä niistä pakaroista... Niitä sinä olisit aika poika -pehmittämään. Mutta vähät niistä! Mitä sulla siinä käärössä on? - --- Tässäkö! Siinä on kolme pulloa holia, pari reikäleipää ja -muutamia maksanpalasia, jotka ostin toriämmältä tullessani. Sitten -siinä on tupakkaa ja kimpale voita ja läskiä, jotka löysin erään -sekatavarakaupan kellarista. - --- Löysit? - --- Niinpä kyllä. Tai oikeammin otin omin lupini. - --- Ja mitä siinä vielä on? - --- Ei mitään. Eikö siinä jo olekin täksi kertaa? - --- On, on, myönsivät toiset. - --- No, aukaisehan se, että saamme maistaa. Tanu istuutui miesten -viereen ja alkoi aukoa kääröään. - --- Op helkutti, kun vesi jo valuu kielelle, äänteli eräs. - --- Älä nuolaise, ennen kuin tipahtaa, sanoi Tanu kiskoessaan pullosta -korkkia. - --- Lyö vain kaikki auki yksin tein, puheli taas eräs. -- Kyllä ne -kuitenkin juoduksi tulee. - -Tanu levitti ruokavarat kalliolle, asetettuaan ensin siihen -sanomalehden. Sitten hän aukaisi toisetkin pullot ja virkahti: - --- No nyt, pojat! - -Ahnaasti tarttuivat miehet ruokaan ja tyytyväisyydestä myhäillen -nauttivat saalistaan. - --- Tuota, kuinkas sinun sitten kävikään, Tanu, sillä retkelläsi? -Kerrohan! Hyödyitkö muuta kuin nämä ruokavarat? äänteli harvaan -syöntinsä lomassa eräs miehistä. - --- Tosiaankin, virkahti Tanu kuin heräten. -- Kysyit, sainko muuta. -Sain! Rahaa sain, mutta en tiedä kuinka paljon. Ei ole ollut aikaa -laskea. - --- Onpa ollut kiirettä, virkkoi Jaska. -- Sielläkö sinä sen tehtaan -konttorissa käväisit? - --- Siellä. Sain kaapin auki ja pari kourallista ehdin pistää -taskuuni, niin kasööri perhana yllätti. - --- Os saakeli! pääsi toisilta. - --- Akkunastako pääsit sisälle? - --- Niin, se oli auki. Siihen saakka kävi kaikki hyvin. Kasöörin -lähdettyä päivälliselle hypähdin minä sisään. Viereisestä huoneesta -kuului ääniä ja tehtaan puolelta kolinaa, mutta niistä en välittänyt. -Arvelin, etteivät sinne toiset tule kuin kasööri, ja hänhän oli juuri -lähtenyt. Mutta se peijakas palasikin takaisin. Lienee unohtanut -jotain -- - --- Entä sitten? - --- No sitten tietysti minulle kelpasi tie. Ei ollut aikaa katsoa -mistä ulos pääsisin! Ovi oli lähinnä, siis siitä! Se johtikin -viereiseen huoneeseen. Konttoristit hypähtivät ylös kuin ammutut. -Ennen kuin he kerkisivät ällistyksestään tointua, painalsin minä -ovesta... Ja vie sun helvetti, taas väärästä... Se vei näet -tehtaaseen... Oli alkanut vimmattu takaa-ajo. "Ottakaa kiinni, -ottakaa kiinni!" kuulin huudettavan. Minä pujottelin kuin kärppä -kivikossa, hyppelin kuin orava... Se oli villiä tanssia, pojat! - --- Sen uskomme, myönsivät toiset. - --- Pääsin viimein pannuhuoneeseen. Lämmittäjä oli onneksi hiiliä -kärräämässä. Näin, ettei toisessa tulipesässä ollut tulta. Pälkähti -päähäni pistäytyä sinne. Ellen sitä tehnyt, olisin aivan varmasti -poliisien käsissä. - -Päästyäni tulipesään vedin luukut perässäni kiinni ja painausin -pesän pohjalle. Tuhat lempparia, kuin siellä olivat paikat kuumat -ja nokiset! Arvattavasti se oli jätetty jäähtymään puhdistamisen -tarkoituksessa, eikä siitä pitkää aikaa ollut kulunut, kun siellä oli -ollut tuli. - -Peräpakaroitani poltti niin vietävästi, mutta ei auttanut ähkiä eikä -liikkua, vaikka hikoilin pahemmin kuin saunan löylyssä ja vaikka -siihen paikkaan olisin paistunut. - --- No, sitten? - --- Kun he aikansa olivat turhaan etsineet, niin palasivat töihinsä. -Pidin silmällä, milloin lämmittäjä ei ollut saapuvilla, ja tulin ulos -sekä samalla painalsin metsänpuoleisesta avoimesta akkunasta tieheni. -Ja nyt olen tässä! - --- Oletpa -- oletpa ollut kiipelissä. - --- On se ollut, myönsivät toiset. - --- Eivätköhän poliisit ole jäljilläsi? - --- En luule olevan. - -Samassa osui Tanun katse Kaisaan, joka yhä lojui kalliolla, ja hän -sanoi hiukan ihmetellen: - --- Tuossahan tuo Kaisa on, vaikka Jeremias sanoi, että poliisi häntä -eilen kuljetti. - --- Olivat laskeneet vapaaksi, tiesi eräs. - --- Sanoit Jeremias, yhtyi Jaska puheeseen. -- Milloin näit hänet? - --- Tänä aamuna Kaartin torilla. Eikö hän ole käynyt täällä? - --- Ei. Lupasiko tulla? - --- Lupasi, vastasi Tanu kaataen pullonpohjassa olleen nesteen -kurkkuunsa. - --- Minä vähän epäilen sitä Jeremiasta, virkahti kulmiaan rypistäen -eräs miehistä, jonka nimi oli Anttoni ja joka tunnettiin ovelaksi -taskuvarkaaksi. - --- Kuinka niin? kysyi Jaska kellistäen itsensä kalliolle. - --- Muuten vain. Hän näyttää niin aralta ja kömpelöltä. Ja aina hän -puhuu vaimostaan ja lapsistaan ja rehellisyydestään ja katuu, että -tuli lyöttäytyneeksi joukkoomme. Voiko sellaiseen mieheen luottaa? -Kun hyvin sattuu katumapäälle, niin menee ja ilmaisee aikeemme. -Silloin olemme kiipelissä joka sorkka. - --- Ei mene. Ole huoletta, vakuutti Jaska. Ja jatkoi pienen vaitiolon -jälkeen: -- Minä tunnen miehen. Jyrkkä ja suoraluonteinen, pitää -sanansa, sen takaan. Onhan hänestä tietysti ensin outoa tämä -tällainen elämä -- oli se minustakin -- mutta pian hän tähän tottuu. -Ja silloin saamme uskoa, että joukossamme on mies eikä vain paljaat -housut. - --- Kyllä hänestä ennemmin mies tulee kuin pienestä pojasta, sitä -mieltä minä olen, yhtyi eräs. Mutta toinen taas jatkoi: - --- Epäilen sitä. Sillä ei pieni poikakaan vuodata kyyneleitä, -jouduttuaan joukkoomme, niin kuin Jeremias. Hän toissa päivänä itki -ihan selvästi. - --- Siitäpähän karaistuu. Tässä tapauksessa kyyneleet tekevät hyvää -jälkeä. Itkiessä katkeroituu mieli. Se lisää sisua ja nostattaa -vihaa. Se on poikaa se. Sitä tarvitaan tässä ammatissa enemmän kuin -kivitöissä, puheli Jaska harvakseen. - -Toiset vaikenivat. - -Vähän ajan kuluttua kysyi eräs joukosta: - --- Missähän se Perttu --? - --- Tuollahan se kuorsaa, tuolla kiven kupeella, sanoi toinen -osoittaen ylös kalliolle. - --- Perttu hoi! Nousehan ryypyille! huusi Tanu. -- Peijakas, kun -unohdimme parhaan miehen. Hei, Perttu! Kuulitko! - -Hän oli todellakin helteen ja pullonsisällyksen vaikutuksesta -nukahtanut ja kähmi nyt öristen ylös. - --- Mikä siellä on hätä? - --- Tule ryypyille! - --- Enpä välitä nyt. Minulla on itsellänikin. Kyllähän te miehissä ne -vähät juotte. - --- Kyllä niin, mutta ajattelin, ettei se tuohesta ole sinunkaan suusi. - --- Ei niin! Ja hyvähän tuo on, että muistitte minuakin raukkaa... - -Viimeiset sanat tulivat laulamalla. - -Miehet muuttivat puheenaihetta, ja jokaisen kieli alkoi laulaa -entistä ehommin. Pohmeloisiin päihin oli tuo vähäinenkin juoma -vaikuttanut, niin että he olivat jo hienossa hiprakassa. Perttu -asettautui taas entiseen asentoonsa ja lauloi: - - "Yhdeksän vanhana - kotoani läksin. - Oliko se vieläkin aikaista --" - --- Kitas kiinni! ärähti Kaisa. -- Saat mölinälläsi poliisit niskaamme. - --- Paljonko tahdot, jos olet hiljaa etkä sekoita lauluani, pisti -Perttu ja alkoi taas alusta: - - "Yhdeksän vanhana - kotoani läksin --" - -Pitemmälle hän ei ehtinyt, kun Kaisa jo taas sanoi: - --- Lieneekö sinulla kotia ollutkaan! - --- Olisinhan silloin sinun veroisesi, sinun, joka olet -roskalaatikosta löydetty. Sellainen oli sinun synnyin majasi, ja -eiköhän sinua sieltä kuollessakin tavata. Sinun ei kannata puhua -minun kanssani. Ethän tiedä edes isäsi nimeä -- tuskin äitisikään. -Eikä sitä tiedä, vaikka olisit taivaan lintujen tipauttama! - --- Älkää te viittikö riirellä, sanoi eräs miehistä siirtyessään -naisten luo. - -Perttu oli hetkisen vaiti. Sitten hän kohottautui kivelle, -asetti kätensä poskelle ja kyynärpään polvensa varaan ja katseli -kaihomielisen näköisenä kaupungille päin auringon kultaaman metsikön -yli. Vähän aikaa siinä istuttuaan hän alkoi laulaa ääntään hilliten: - - "Vanki raukka, valjuposki - joskus lauluun laukeaa. - Ääni särkyy sellin seiniin, - kaltereihin kajahtaa." - -Ennen kuin hän oli päässyt säkeistön loppuunkaan, kiilsi hänen -silmänurkassaan kirkas kyynel. Viimeistä säettä laulaessa värähteli -hänen äänensä, ja rinnassa oli pelon, kaihon ja muistojen synnyttämä -polttava tunne. Hänen mieleensä palasi vankila, jonka muurit nyt -tuolta auringon valaisemina hänen silmiinsä kangastivat. Hän muisti -siellä oloaikaansa: pientä koppia, jossa hän rangaistustaan kärsi ja -jonka pienestä ristikkoakkunasta aurinko silloin tällöin pilkisti, -synnyttäen katkeran vapaudenkaipuun; tuo sama aurinko, jota hän nyt -saa vapaudessa ihailla ja joka häntä hyväilee. - -Tukalalta tuntui olo siellä, mutta ei suloiselta täälläkään, jatkoi -hän ajatuksiaan. Olihan siellä edes ruokaa, joka aika, jota ei ole -täällä vapaudessa. Sen pieni, ahdas piha, kaikuvat käytävät ja -ankarat vartijat, ne olivat tulleet jo tutuiksi, ja melkeinpä nytkin -nämä olosuhteet niihin jälleen vaihtaisi! - -Kun hän tähän asti oli päässyt ajatuksissaan, silloin yht'äkkiä -kuului metsästä aivan läheltä hevosten jalkain kapsetta. Kaikki -miehet ja naiset hypähtivät pystyyn huudahtaen: - --- Ratsupoliiseja! - -Samassa nämä hyökkäsivätkin kallionrinnettä ylös, ja etumainen ärjyi: - --- Täälläkös te senkin roistot nyt majailette! Piiskat vingahtelivat -ilmassa, ja kalliolla lojuneet pakenivat kuin henkensä edestä. - - - - -XI - - -Seuraava päivä valkeni tyynenä, pilvipoutaisena. Luonnossa oli -hiljaista. Näytti siltä, kuin nuo vihreälehväiset puutkin olisivat -levänneet ja odottaneet aurinkoa herättäjäkseen. Jonkinlainen -raskasmielisyys verhosi kaikkea, ja tuntui kuin yli seudun olisi -vedetty suruharso. Läheiseltä maantieltä kuului silloin tällöin -kiitävän auton torven törähdys, ainaisen ihmismeren lainehtimisen -merkkinä. - -Perttu istui kivellä kulmiaan hieroen. Hän oli juuri äsken herännyt -läheisessä heinäladossa ja muisteli nyt illallista juopotteluaan. -Vähitellen hänelle selvisi missä oli. Hän oli melkein samoilla -paikoilla, mistä poliisit eilen ajoivat heidät, vähän loitompana, -ajatteli hän. Ja nyt hänelle alkoi selvitä, mitä varten hän oli -tänne tullut. -- Meidänhän oli puhe täällä tänään kokoontua, ja minä -vakuutin olevani ensimmäinen mies paikalla. Niinpä näyn olevan. Mutta -missähän ne toiset viipyvät? Vai eikö liene kello vielä kymmentä. No, -ehkäpähän tulevat. - -Hän heittäysi pitkäkseen karulle kalliosammalelle ja antoi aatostensa -siirtyä toisiin asioihin. - -Kyllä on kirottua tämä meikäläisen elämä, ajatteli hän ja oli jo -vähällä lausua sen ääneen, mutta huomasi samassa olevansa yksin. -Saamari sentään, melkein aina saa olla nälkäisin vatsoin. Sen -lisäksi ihmisten kauhuna, mutta myöskin pilkkana, ylenkatsottuna -ja halveksittuna. Ei helvetti soikoon! Tästä täytyy tulla loppu! --- Hm. Mitä minä ajattelenkaan. Miksi lopettaisin tämän elämän? Ja -kuinka. Koskaan ei minulle entisissä seurapiireissä arvoa annettaisi, -vaikkakin parannuksen tekisin ja työllä rupeaisin itseäni elättämään. -Ja tuskinpa elämäni siitä paljoakaan paranisi. Yhtä usein, vieläpä -useamminkin näkyvät rehelliset, työllä itseänsä elättävät, rupeavan -illallisetta maata. Helvetinkö hyötyä siitä sellaisesta työnteosta -on, kun toiset sen tulokset kuitenkin vievät. Ei! Parempi näin! Eihän -tarvitse edes sitä pahoitella, että toiset ansioillani rehkivät -ja rellestävät ja päälle päätteeksi hymyilevät pilkallisesti -ohikulkiessaan. Jumal'avita! Sitä en kärsi! - -Sitten vielä olisivat asiat toisin, kun en olisi tähän joukkoon -joutunut. Kun ei sitä helvetin tulilientä olisi ollut maailmassa. -Se on syynä turmiooni; se on myrkyttänyt vereni, riistänyt minulta -tahdon ja tarmon, repinyt, raadellut ja pirstonut kaiken ihmisyyteni. -Se kirottu neste kiihoitti intohimojani ja raastoi minut tälle -tielle. Sitä virtasi jo syntyissäni suonissani: isäni, isoisäni ja -kenties hänenkin isänsä suonissa. Se on perittyä, siihen minulla on -ollut synnynnäiset taipumukset, eikä niistä voi niin hevin luopua... - -Hänen mieleensä johtui kadotettu koti, vanhemmat, siskot, veljet ja -entiset ystävät, jotka nyt eivät ole häntä tuntevinaankaan. Ja niin -yhä edelleen hän muisteli sinisilmäistä, pellavatukkaista armastaan -ja nuorta rakkauttaan, jonka kohtalo niin säälimättömästä musersi. - -Näitä ajatellessaan hän tunsi rintaansa polttavan, ja muutama kuuma -kyynel vierähti hänen luonnottoman punoittaville poskipäilleen. Mutta -hetkisen kuluttua hän nousi äkisti, ravisti itseään, ikään kuin -karkoittaakseen nuo tuskalliset ajatukset, ja alkoi rallattaa: - - "Surun minä heitän helkkariin - ja ilon otan myötä, - sun fralla la lei, - sun fralla la lei - ja ilon otan myötä!" - -Pertun istuessa Fredriksbergin metsässä toisia odotellen käveli -Jeremias kaupungin vilkasliikenteisiä katuja taistellen sisällistä -taistelua. Toisaalta pakotti häntä velvollisuudentunto ja oma -elämisen vaistonsa hankkimaan jollain tavalla elintarpeita, toisaalta -hänen omatuntonsa ja rehellinen luonteensa nuhteli häntä niistä -lupauksista, joita hän oli juomaveikoilleen antanut, sekä siitä -suunnitelmasta, jota kohta olisi ruvettava täytäntöön panemaan. --- Toiset ehkä parhaillaan odottelevat minua, ajatteli hän, sillä -määräaika alkaa olla käsissä. Mutta kotona on vaimoni huolissaan, -sillä hän aavistaa meillä olevan jotain salaista tekeillä. - -Perhana, kun tulinkaan sanoneeksi hänelle, että tänään minä teen -lopun tästä ainaisesta puutteesta. Tänään minun täytyy saada työtä ja -ruokaa itselleni ja perheelleni! Ellen saa rehellisillä keinoilla, -niin... Äs, mikä houkkio minä olinkaan antaessani hänelle vihiä -aikeistamme! Nyt hän suree ja itkee siellä itsensä näännyksiin. -Entäs lapset! Mitä he ajattelevat, kun isä on poissa ja äiti suree. -Eiväthän heidän aivonsa jaksa käsittää asian oikeata laitaa, mutta -jonkinlainen vaistomainen aavistus heillä sittenkin on. Saatoinpas -minä sen heidän tietoonsa ja siten sieluntuskia hänelle... Maria, -Maria, kyllä sinä olet saanut kelvottoman miehen! Ja te lapset huonon -isän. - -Tätä ajatellessa värähteli Jeremiaan leuka, ja väkisin pyrkivät -kyyneleet silmänurkkiin. Jyrisevä raitiovaunun riento herätti hänet -mietteistään. - -Hän oli saapunut kauppatorille ja asteli nyt verkalleen siellä -vyöryvässä ihmisvirrassa, joka surisi kuin ärsytetty ampiaisparvi -pesänsä ympärillä. Ja tuolta surinan keskeltä kuului peloittavia -ääniä. Vähän väliä törähti torvi tai kilahti kello varoituksena -sinne ja tänne liikkuville ihmisille, jotka hyörivät vähääkään -välittämättä, sattuiko jollekin tapaturma vai ei. - -Siellä vilinässä Jeremiaskin unohti synkät aatoksensa ja eli -hetkisen huoletonna elämän virrassa. Mutta kauan ei sitä kestänyt. -Taas jysähti mieleen äskeinen ajatus, ja hän oli kuulevinaan tuolta -surinan keskeltä muistutuksen: Joudu! Tule! Me odotamme! - -Tuskaisena hän raapaisi korvallistaan. Sitten hän poikkesi yli kadun -Esplanaadille ja heittäytyi siellä hervottomasti eräälle tyhjälle -penkille. - -Vähän aikaa siinä istuttuaan hän huomasi vierellään sanomalehden, -jonka joku edellinen istuja oli siihen jättänyt. Hajamielisen -näköisenä hän otti lehden, selaili ja käänteli sitä. Yht'äkkiä osui -hänen katseensa huomattavilla kirjaimilla painettuun otsakkeeseen: - - Miestappo. - -Silmäys tekstiin sai Jeremiaan hämmästymään. Hän luki: - - "Eilen illalla klo 9:n ajoissa löi Simonkadulla joutolaismies - Heikki Vanhala joutolaismiestä Edvard Pellistä puukolla rintaan. - Lyöty kuoli heti, ja murhaaja vangittiin. Tapahtuman sattuessa - olivat kumpainenkin juovuksissa. - - Alustavassa kuulustelussa ilmoitti V. tehneensä teon kostoksi. - Aikaisemmin päivällä he olivat riitautuneet korttipelissä, - jolloin P. ja hänen toverinsa olivat pidelleet V:tä pahoin. Sitä - paitsi olivat ensin mainitut puijanneet parin viikon aikana V:n - rahat, joita lienee ollut useita satoja." - -Jeremiaan käsi vaipui hiljaa alas, ja hänen mieleensä palasi Heikin -kotiseutu, jossa hänkin oli ollut työssä ja loukkaantunut. Monta -muutakin muistoa sieltä oli. Hän muisti ensi käyntinsä Heikin -kotona, jossa hän tapasi Einon, tuon hyväsydämisen nuoren miehen, -josta sitten tuli hänen avulias ystävänsä. Hän muisti siellä ensi -kerran nähneensä tuon kalvaskasvoisen nuoren tytön, jonka Heikki oli -pettänyt ja joka nyt maleksi täällä pääkaupungin kaduilla. - -Jeremias huokasi ja aikoi uudelleen silmäillä lehteä, mutta samassa -kajahti hänen edessään tuttu, lempeä ääni: - --- No, terve! - --- Terve, terve, sanoi Jeremias hämillään, nostettuaan päänsä. -- -Mihinkä matka? - --- Töihin, tuonne Vladimirinkadulle. Entäs sinä? Etkö vieläkään ole -saanut työtä? - --- Olinhan minä muutamia viikkoja valtiolla, mutta nyt taas olen -ollut jo kolmisen viikkoa työttömänä. - --- Ja kesäaika... - --- Niin on. Mutta ei tuota näy saavan. Perkele näkyy kiusaavan minua -enemmän kuin kestänkään. - --- Sano kapitalistit. Nehän ne... - --- Olkoonpa syy missä tahansa, keskeytti Jeremias, mutta kovin se -minua koettelee! - --- Oletko taas puutteessa? - --- Tietysti. Ei niistä ansioista säästetty. - --- Sen arvaan. Olisinhan minä mielelläni auttanut, mutta ei ole tällä -kertaa. Mutta jos tulet sinne työmaalle, niin minä lainaan toisilta. - --- Kiitos, mutta en oikein jouda nyt, enkä sitä paitsi sinulta -ottaisikaan. Ethän sinä ole velvollinen minua elättämään. Olet jo -siksi paljon auttanut, etten voi entisiäkään hyviä töitäsi palkita. - --- Mitäpä niistä, ehätti Eino. -- Auttaisihan sitä mielellään vaikka -kaikkia, kun vain voisi! Mitä olen antanut, ei sinun niitä maksaa -tarvitse. Mutta lähdehän kanssani, niin... - --- Voinhan kävellä sinnepäin, mutta rahaa en sinulta ota. - -Miehet lähtivät hiljaa kävelemään pitkin Esplanaadin hiekkakäytävää, -jonka kahden puolen nurmi viherti ja kukat levittivät tuoksuaan, ja -jonka keltaiseksi maalatuilla penkeillä istuskeli pyyleviä naisia ja -herroja. - --- Minulla on kiire, virkkoi Eino heidän vähän matkaa kuljettuaan. -- -Päivällisaika loppuu kohta. - -Kun Jeremias ei heti vastannut, jatkoi Eino: - --- Mihinkä sinä aiot, kun sanoit, ettet oikein joutaisi? - --- Tuonne vain, vastasi Jeremias epämääräisesti. He olivat ehtineet -Vladimirinkadun kohdalle, josta Einon tuli erota. Kun he pysähtyivät, -kysyi Eino: - --- Etkö lähde? - --- En, kiitos, vastasi Jeremias kuivasti. Nyt vasta hän muisti sanoa -Einolle lukeneensa sanomalehdestä Heikin kohtalosta. Eino vastasi: - --- Luin sen tänä aamuna. Ikävä juttu, muuta en voi sanoa. - --- Katsohan, sanoi Jeremias äkisti poiketen asiasta ja osoittaen -heidän ohitsensa kulkevaa naista, joka ei näkynyt huomaavan heitä. -- -Siinä nyt on Amalia. Mene! Etkö halua puhutella häntä? - -Eino ei osannut sanoa mitään, katsoi vain, ja hänen kasvoillaan oli -synkkä, mutta samalla jälleennäkemisen mielihyvää ilmaiseva ilme. - -Vähän matkan päässä nainen pysähtyi ja jäi puhelemaan erään häntä -vastaan tulleen herrasmiehen kanssa. Kului tuokio. Eino yhä katseli -naista. - --- Hm, hymähti hän sitten ikään kuin heräten, riuhtaisi aatoksensa -toisaalle ja kysyi äkisti: - --- Minne sinä siis olet matkalla: menetkö työnhakuun? - --- En, vastasi Jeremias, äänessä kolkko, päättäväinen sävy. Samalla -hän käänsi päätään poispäin, antaen siten Einon ymmärtää, ettei hän -ollut halukas siitä asiasta keskustelemaan. Tästä huolimatta Eino -kysäisi uudelleen: - --- Mihinkäs sitten? - --- Tuonne vain, pääsi Jeremiaalta epämääräisesti. Samalla hän -teki päällään osoittavan liikkeen ja jäi hajamielisen näköisenä -tuijottamaan Aleksanterinkadun ihmisvilinää. - -Mutta Eino ei vieläkään hellittänyt ajatustaan, vaan jatkoi -merkitsevästi: - --- Ole mies! Ja katso eteesi! - --- Kylläpähän tiedän asiani, murahti Jeremias vähän loukkaantuneena, -ojensi kätensä ja virkkoi: - --- No, terve sitten! - --- Näkemiin. - -Hitaasti, pää kumarassa, Jeremias alkoi astella pitkin Heikinkatua. -Eino aikoi poiketa Vladimirille, mutta kääntyessään hän kohtasi -Amalian tutut kasvojenpiirteet, jotka olivat käyneet entistään -terävämmiksi. Amalian vierellä seisoi se herra, joka oli häntä -äsken puhutellut. He olivat keskustellessaan hiljaa hipuneet siihen -suuntaan, jossa Eino ja Jeremias puhelivat. Jouduttuaan heidän -kohdalleen oli Amalia huomannut Einon ja tahtomattaan pysähtynyt. -Hämillään ja äänettöminä he seisoivat siinä toisiinsa tuijottaen. - --- Eino! virkahti Amalia tuokion kuluttua, äänessä ihastusta, mutta -samalla pettymystä ilmaiseva sävy. Eino katsoi häntä tutkivasti, -jäykästi kasvoihin ja äännähti sitten matalasti: - --- Amalia! - -He puristivat toistensa kättä. Samalla he kumpikin tunsivat -lämpenevänsä. Siinä kädenpuristuksessa oli jotain tutunomaista, -jotain hellää, joka muistutti menneitä aikoja. He tunsivat, että -heitä vieläkin yhdisti jonkinlainen salainen side, joka ei ollut -helposti katkaistavissa. - --- Olipa hyvä, että satuit, sanoi sitten Eino. -- Olen usein -toivonut, että kohtaisin sinut, olisi yhtä ja toista puhuttavaa -kanssasi. Mutta nyt minulla ei olisi aikaa. Emmekö voisi kohdata -jolloinkin? - --- Miks'ei! Milloin vain sinulle sopii. - --- Voisitko huomisiltana, kello -- sanoisinko vaikka seitsemän, -täällä? - --- Kyllä. - -Herra, joka oli Amalian seurassa, oli tällä välin siirtynyt syrjään -ja odotteli siellä Amaliaa. - --- Kuka hän on? kysäisi Eino päätään nyökäyttäen herraan päin. - --- Eräs... eräs tuttavani, vastasi Amalia vähän punastuen. Mutta -salatakseen sitä hän käänsi taas puheen toisaalle virkkaen: - --- Minulla sitä on taas suruakin: äitini on kuollut, sain toissa -päivänä kirjeen. - --- Onhan se ikävää, pääsi Einolta osaaottavasti, mutta sitten hän -lisäsi: - --- Ehkä se oli sentään parasta hänelle. Pääsipähän lepoon. Ei tästä -elämästä köyhällä suurtakaan nautintoa ole, ei nuorellakaan, saatikka -sitten vanhalla. Entä veljesi, missä hän on? - --- Siellä kotipuolessa. Eipähän hänestä vielä maailmalle ole. - --- Ei niin. Kovin on vielä nuori. Ja kun arvaisi pysyäkin siellä -maalla. Se olisi paljoa parempi. - --- Taitaisihan se... - --- No niin. Nyt on lähdettävä jo vihdoinkin. Terve! Siis huomenna -tulet...? - --- Tulen. - - - - -XII - - -Oli jo ilta. Hämärässä huoneessa istui Maria pakkalaatikosta kyhätyn -pöydän ääressä paikkaillen vanhoja vaatteita ja odotellen Jeremiasta -palaavaksi. Tuon tuostakin hän vilkaisi ulos akkunasta, katsoen -eikö jo tule. Mutta turhaan. Muuta hän ei nähnyt kuin muutamia -likakasvoisia, risoihin puettuja työläisten lapsia, jotka telmivät -pihamaalla ja väliin riitelivät. - -Ilta pimeni pimenemistään ja melu pihamaalla taukosi, kun lasten -vanhemmat olivat kutsuneet omansa kotiin. Mutta yhä istui Maria -käsitöineen ja odotti kärsimättömänä. Hän oli entisestäänkin -kalvennut, ja tämän viimeisen vuoden ajalla olivat hänen kasvonsa -käyneet huomattavasti ryppyisemmiksi. Huolet ja kärsimykset olivat -painaneet hänen kasvoihinsa entistä kauheamman leiman, niin että -hän nyt siinä surren ja tuskaisten ajatusten valtaamana istuessaan -näytti masentuneelta, melkeinpä murtuneeltakin. Mutta silti ei hän -ollut toivoaan kadottanut. Hän uskoi, että vielä kerran heidänkin -kärsimyksensä loppuvat, että vielä koittaa hyväkin aika. -- Kun -vain ei Jeremias heittäytyisi hulttioksi, kun hän, kuten minäkin, -jaksaisi nämä koettelemukset kestää, niin kyllä jumala vielä kaiken -parhaaksi kääntää. Ei hän hylkää meitä, vaikka rankaiseekin. Ja -tottapahan olemme tämän rangaistuksen ansainneet. Eipähän muuten --! -Onhan Jeremias niin jumalaton. Hän on taas ruvennut juomaan, vielä -enemmän kuin yhdessäolomme ensi vuosina. Kymmenen pitkää vuotta jo -kesti, mutta lankesipas taas --! Mutta sekin lienee Herran tahto. -Hän koettelee meitä, olemmeko kelvollisia hänen lapsikseen. Mutta -Jeremias on heikko. Hän ei näy kestävän tätä. Hän kiroo ja vannoo -sielunsa helvettiin, uhmaa ja uhkaa kaikkivaltiasta. Ihmekös sitten -on, että hän meitä kurittaa. Mutta viattomiahan ovat nuo lapset -kärsimään. Olkoon niin, että hän on ankara ja kostaa isäin pahat -teot lapsille, mutta syyttömiä he ovat! -- Jumala, miksi näin kovin -meitä rankaiset? Armahda edes noita viattomia lapsia ja lähetä pyhä -henkesi heitä suojelemaan. Johdata armeliaita ihmisiä luoksemme ja -anna Jeremiaan saada työtä ja ruokaa, äläkä laske häntä syntiin -lankeamaan. Kuule, laupias luoja, rukoukseni ja auta! - -Tahtomattaan oli Maria kohottanut katseensa kohti korkeutta ja -keskeyttänyt hetkiseksi työnsä. - --- Äiti, missä isä on? kuului permannolla leikkivän tytön vieno ääni. - --- En tiedä, lapseni, en tiedä, vastasi Maria huoahtaen ja leppeällä -äänellä. -- Eiköhän tuo pian tulle. Lienee paras, että sinä, Rauha, -menet maata ja sinäkin, Väinö. Kohta äitikin rupeaa, kun saa tuon -paikan kiinni. Tulkoonpa isä sitten mihin aikaan tahansa, emmehän -jaksa koko yötä odottaa ja valvoa. Ei tiedä, vaikka olisi matkustanut -maalle, kuten aikoi, silloinhan saamme häntä odottaa useita päiviä. - --- No, ruvetkaa nyt nukkumaan, lapset, ruvetkaa, puheli Maria -harvakseen. - --- Ei minua vielä nukuta, äännähti poika. - --- Eikä minuakaan, jatkoi tyttö. - --- Kyllä uni tulee, kun rupeatte pitkäksenne. - --- Ei se tule, intti poika. - --- No, kuka on tottelematon! nuhteli Maria nousten ja alkaen asetella -rääsyjä kamarin permannolle. Kun vuode oli valmis, jatkoi hän: -- No -nyt! - --- Mutta minun on nälkä, äännähti poika hangoitellen. - --- Minun myös, jatkoi tyttö samassa. - -Maria vavahti. Sitten hän neuvotonna etsi sanoja ja sai viimein -soperretuksi: - --- Aamulla saatte syödäksenne, nyt ei ole. Mutta ehkä siksi isä tuo --- tai ellei hän, niin minä hankin. Käykää nyt vain vuoteelle. Ei -nukkuessa nälkä ole. - --- On se! intti poika. -- Enkä minä saa unta, kun on nälkä! - --- Saat kyllä. No! - --- Enkä saa, en! väitti poika. - --- Joko sinä taas olet paha, Väinö! Äiti ei huoli sinua pojakseen, -ellet sinä... - --- Vaikk'ette huoli, jamasi poika. - --- No, pian nyt siitä tuonne kamarin puolelle, sanoi Maria jo vähän -ankarammin. - --- En mene, ennen kuin annatte voileipää, väitti poika yhä. - --- Kuulithan, kun äiti sanoi, ettei ole! Aamulla saatte. - --- Mistäpä sitä aamuksikaan tulee, puheli poika arkaillen. - --- No tulee sitä! pääsi Marialta jo tiukasti. -- Ja nyt vuoteelle. - -Sen sanottuaan hän työnsi tyttöä väliovelle, samoin poikaa. Mutta -tämä jamasi vielä mennessään: - --- Minä en saa unta, en saa! - --- Etköhän sittenkään, jos Koivumäen herra tulee selän päähän -vieraisille! - --- En, en, vaikka tulisi Pihlajamäen rovasti! - --- Sehän nähdään, pääsi Marialta ärtyisästi, ja hän otti vitsan -hellan luona olleesta vastasta. Silloin lapset juoksivat kamariin, -joka oli melkein autio ja vain viikon päivät ollut heidän -huostassaan, kun vuokralaiset olivat siitä muuttaneet pois. - --- Nyt peiton alle, jatkoi Maria. -- Ja jos hiiskuttekaan niin... - --- Tuleeko äitikin kohta? kuului tytön ääni peiton alta. - --- Tulee. Kohta tulee. Olkaa nyt vain hiljaa. Tyttö tyytyi, mutta -poika tyrski vielä pitkän aikaa, ennen kuin nukkui. - -Maria oli sytyttänyt lampun, jonka lasin lapset olivat päivällä -särkeneet. - -Se valaisi vaivaisesti, mutta jotenkuten Maria näki sen valossa -työtään tehdä. Noin tunnin ajan hän ahersi vielä, sitten hänet -valtasi väsymys: hänen päänsä nuokahti, ja hervotonna vaipuivat hänen -kätensä polvien varaan. Ulkona henkäili pimeän kesäillan leppeä tuuli -kallistellen pihamaalla kasvavan pihlajan lehviä, ja pöydällä kituva -tulenliekki lepatti rauhattomasti. - -Maria nojasi pöytää vasten, painoi silmänsä kiinni ja ajatteli: -Kyllä on kurjaa tämä köyhän elämä. Äidin täytyy tarjota lapsilleen -ruoskaa illallisen asemesta. Voi kohtalon kovuutta -- voi elämän -katkeruutta! Toisilla on ruokaa ja kaikkea yllin kyllin, toisilla -ei mitään muuta kuin kurjuutta, nälkää ja kyyneleitä! Ei edes -tarpeeksi vaatetta, millä saisi verhota ruumiinsa. Lapset! Minun -rakkaat lapseni! Kohta hekin saavat roikotella puolialastomina, -ellei Jeremias saa työtä. Missä ihmeessä hän mahtaneekaan viipyä? Yö -lienee kohta puolessa, eikä vain kuulu palaavaksi. Olenpa melkein -varma siitä, ettei hän nyt ole oikeilla teillä. Onkohan taas niiden -roistojen kanssa juopottelemassa vai missä lienee? Kaikenlaisia niitä -maailmassa onkin. Jo minä ajattelin, silloin kun ensi kerran näin ne -kaksi miestä, että ne eivät ole kunnon ihmisiä. Ne heittiöt ne saivat -Jeremiaankin viekoitelluksi. Ellei hän heitä olisi kohdannut, ei hän -olisi juopottelemaankaan ruvennut, siitä olen varma. Pitipäs hänen -niiden tuttavaksi tullakin; sattuivatpas ne nyt hänen tielleen. Ja -eivätpäs poliisit saa kaikkia niitä sellaisia rötköjä kytketyiksi -- -eivätpäs. - -Suokoon jumala, ettei Jeremias nyt olisi joutunut heidän pariinsa. - -Kun Maria nosti päänsä, näki hän, että lampusta alkoi loppua öljy, -ja kun hän tunsi itsensä kovin väsyneeksi, niin hän päätti paneutua -levolle ja jättää oven auki, tulkoonpa Jeremias sitten milloin tulee. -Hän heittäysi lastensa viereen ja nukkui kohta. - - * * * * * - -Oli kulunut runsaasti tunti siitä, kun Maria oli mennyt levolle. -Ulkona oli tuuli tyyntynyt. Tummansinisenä kaartui kesäyön taivas. -Kaikkialla tuntui olevan hiljaista. Jostakin kaukaa kuului loittoneva -ajurinrattaiden ramina, häipyen kuitenkin pian yön hiljaisuuteen. - -Tästä rauhaisasta, äänettömästä yöstä saapui Jeremias -keittiöhuoneeseensa -- hiljaa ja varoen hiipien, mutta hiukan -horjahdellen. Hän haparoi akkunan luo, veti uutimet syrjään ja -istahti raukean näköisenä pöydän ääreen jakkaralle. - -Hetkisen istuttuaan hän nousi, käveli kärsimättömänä edestakaisin. -Meni sitten ruokakaapille ja kolusi. Löysi ainoastaan pienen kuivan -leipäpalasen. Sitä hetkisen katseltuaan verestävin silmin, huulillaan -katkera, melkeinpä mielipuolen hymyilyä muistuttava hymy, hän kirosi -hillitysti. - -Vähän aikaa mietittyään hän ajatteli: Onpa totisesti köyhä koti! -Onpa jumal'avita! Lienevätköhän edes lapset saaneet syödäkseen?... -Tuhannen sarvipäätä! Tästä täytyy tulla loppu! Tästä täytyy --! En -epäile enää! Tänä yönä... Niin, sen täytyy tapahtua! Miks'en jo eilen -suostunut?... Saamariako minä epäilin ja kärsin ja annan perheeni -kärsiä nälkää, silloin kun ei maassa ole nälänhätää! Kun kaikkea -on kylliksi! Tarvitaan ainoastaan rohkeutta, uskallusta ja... Hm. -Mikä houkkio minä olenkaan ollut! Ovathan maan antimet kaikkien -yhteistä omaisuutta. Mutta kavalasti, vieläpä väkivalloinkin ovat -toiset riistäneet toisilta kaiken ja laatimallaan lailla turvanneet -rosvoamansa... Yksityisomaisuus... Hm! Kirottu järjestelmä! - -Ajatellessaan Jeremias tunsi selviävänsä humalasta, mutta sen sijaan -kiihtyvänsä. Hän tunsi sydämensä sykkivän rajusti ja veren suonissaan -virtaavan vimmatusti, eikä paljoa puuttunut, ettei hän jo ääneen -kironnut. - -Sitten hän muisti, että hänenhän on liikuttava hiljaa, etteivät -lapset ja Maria heräisi. Hän istuutui itsekseen mutisten: "Eivätkö ne -sieltä jo tule." Eipä aikaakaan, kun jo kuului pihamaalta hiipiviä -askeleita, ja kohta sen jälkeen naputettiin oveen. - --- No, vihdoinkin, kuiskasi Jeremias ovea aukaistessaan ja lisäsi: -- -Sst! Hiljaa, etteivät tuolla kamarissa herää. - -Oven takana pimeässä eteisessä seisoi kolme olentoa. He hiipivät -sisälle kuin varjot, hiljaa, varoen, ettei risahdustakaan kuuluisi. - --- No, ei sentään niin hiljaa, kuiskasi Jeremias. -- He ovat -sikeäunisia. Istukaahan! Siinä on laatikko ja tässä on tuoli... Kas -niin! - -Tulijat olivat Jaska, Tanu ja Perttu. Heidän istuuduttuaan alkoi -pitkä, kiusallinen äänettömyys. Hetki oli tärkeä. Sen tiesi siitäkin, -että Perttu ja Tanukin olivat vaiti ja ajattelivat syvästi asiata. -Hämärän tähden eivät he nähneet toistensa kasvojen ilmettä, joka -oli jokaisella vakava. Kaikki ajattelivat samaa asiata ja kaikki -tuntuivat jonkun verran epäröivän. Jeremiaaseen vaikutti tämä -äänettömyys enimmän. Kaameat mielikuvat kiitivät hänen silmiensä -editse, ja hän alkoi jo horjua päätöksessään. Tätä ennen hän ei -ollut ajatellut kiinnijoutumisen vaaraa eikä seurauksia, jos niin -kävisi. Mutta nyt, näiden muutamien minuuttien kuluessa, hän ikään -kuin heräsi. Nyt vasta hänelle täysin selvisi, ettei se olekaan noin -vain tehty. Nyt vasta hän ajatteli vankilaan joutumista, sen kauhuja -sekä sitäkin, kuinka hänen perheelleen silloin käy. Maria ehkä -kuolisi suruun, ja lapset, niin, lapset... mihinkä he joutuisivat? -Mierolle tai johonkin kasvatuslaitokseen vieraan komennettaviksi. -Ei! Se ei saa tapahtua. Hänen ajatuksensa työskentelivät kiihkeästi. -Hän ei ollut aavistanut, että näin vähässä ajassa voisi ajatella -niin paljon. Eikä hän olisi uskonut, että toisten totisuus saisi -aikaan hänessä mielenmuutoksen ja että ratkaisevalla hetkellä hänen -niin jyrkkä päätöksensä horjuisi. Mutta kun hän näki, että nuo -tottuneetkin rikoksentekijät epäröivät ja olivat hiljaisia, -- että -hekin, vaikk'eivät vankilaa kammoksuneet niin kuin hän, kuitenkin -istuivat vaiteliaina -- niin se sai hänet vaistomaisesti pelkäämään. -Suonenvedontapaisesti hänen kätensä pusertuivat nyrkkiin, ja tuskasta -hänen vartalonsa lyyhistyi kokoon. - --- Istummehan kuin hautajaisissa, äännähti Perttu kärsimättömästi. - --- Sitä minäkin aioin sanoa, lisäsi Tanu. -- Eiköhän lähdetä jo. -Parin tunnin kuluttua alkaa valjeta -- eikä silloin ole niin -turvallista... - --- Niin, lähdettävähän sitä on, mörähti Jaska. Jeremias oli vaiti. - --- No, mitäpäs tässä sitten, sanoi Tanu nousten. Jeremias istui yhä -kuin mykkä tuijottaen eteensä. - --- Mitä mietit? kysyi Jaska. Jeremias ei vieläkään vastannut. - --- Etköhän vain aio peruutua puheestasi? sanoi Tanu pisteliäästi. - -Jeremias nousi hitaasti, siirtyi akkunan luo, istuutui ja nojasi -pöytään. - --- Olehan sinä niin kuin mies äläkä kuin akka, murahti taas Jaska -nousten ja lyöden Jeremiasta olalle. - --- Olenhan aina sitä epäillyt, sanoi Tanu kärsimättömänä ja jatkoi -Jeremiaalle: -- Piruako sitten lupasit ja vaivasit meitä, ellei -sinussa ole miestä! Emmekä me sinua tarvitsisikaan, kun tietäisimme -siellä kaikki paikat niin kuin sinä, joka olet kaksi vuotta ollut -talossa. - --- Neuvoinhan jo, missä huoneessa kassakaappi on... ja... - --- Neuvoit, matki Tanu. - --- Etkö siis todellakaan aio lähteä? kysyi Jaska. - --- En, pääsi Jeremiaalta epävarmasti. -- Ajattelin tässä, että jos -sittenkin luopuisimme koko hommasta, ainakin minä. Sillä luulen, että -minun on parasta hankkia elantoni rehellisillä keinoilla, vaikkapa se -onkin vaikeata. Sittenhän ei ole omantunnonvaivoja eikä... - --- Omantunnonvaivoja! matki Tanu pilkallisesti. -- Niitä ei ole -muilla kuin sinun kaltaisillasi. - --- Niin! Ja aina sinä siitä rehellisyydestä puhut, yhtyi Perttu. -- -Kuinkahan monen luulet nykyisin elävän rehellisellä tavalla, häh? - --- Viis muista. Kunhan minä... - --- Elät rehellisesti ja kärsit nälkää, hahhahhaa! - --- Sst, älä helkkarissa niin kovasti, huomautti Jaska ja jatkoi -sitten Jeremiaalle: -- Heitä hiiteen tuo akkamaisuus ja lähde -kanssamme, kuten on puhekin ollut. Huomenna ehkä ei ole köyhyydestä -tietoakaan! - --- Entäpä jos joudumme kiinni, syventyi taas Jeremiaskin asiaan. - --- No, leipäähän sitä sittenkin saa, murahti Jaska. -- Ei vankilassa -ole niinkään paha olla kuin luullaan. - --- Minullapa on perhe. - --- Hm. Taas! Perhe, perhe, jamasi Jaska. Sitten hän kaivoi taskustaan -pullon, ojensi sen Jeremiaalle ja sanoi: - --- Tuossa on sinulle perhe! He! Maista! - --- Viinaako se on? kysyi Jeremias unohtaen kaiken muun. - --- Niin. Ja hyvää onkin. Maistahan! Jeremias joi. - --- No, paremmin, sanoi Jaska. - -Jeremias joi uudelleen. Ojensi sitten äänettömänä takaisin puolilleen -juomansa pullon, jonka lopun sisällyksen toiset tyhjensivät. - --- Kas niin! Se antaa rohkeutta. Eikö annakin? puheli Jaska pienen -äänettömyyden perästä. - -Jeremias ei vieläkään vastannut, mutta teki tahtomattaan päällään -myöntävän liikkeen. - --- Eiköhän jo lähdettäisi? kysyi sitten Tanu. - --- No, mitä mietit? kysyi Perttu Jeremiaalta. Mutta tämä vain seisoi -mykkänä. - --- Voi helvetti! ärähti Jaska kärsimättömänä. -- Etkö sinä nyt saa -päätöstäsi tehdyksi? - --- Saan! Se on tehty, sanoi Jeremias kolkosti, kulmiaan rypistäen. - --- Siis lähdet? - --- Lähden! oli kuiva ja katkera vastaus. - -Miehet olivat lähtövalmiita. Jeremiaskin painoi synkän ja päättävän -näköisenä hatun päähänsä, mutta samassa ilmestyi väliovelle Maria. -Alusvaatteissaan, tukka hajallaan ja silmät suurina kauhistuksesta -hän seisoi sanattomana ovessa. - -Hänet huomattuaan miehet hämmästyivät ja heidän lähtönsä keskeytyi. -Maria oli kuullut loppupuolen miesten keskustelusta; hän aavisti -pahinta eikä sen tähden ollut saada sanaa suustaan. Hän vapisi ja oli -kalmankalpea. Hänen leukansa tärisi liikutuksesta ja epätoivosta. -Viimein hän syöksähti miehensä luo, heittäysi hänen rinnoilleen ja -kietoi kätensä hänen kaulaansa alkaen rajusti nyyhkyttää. Itkunsa -lomasta hän sopersi vapisevalla äänellä: - --- Mihin sinä aiot? Oi, älä mene, älä rakas -- rakas -- älä noiden -hulttioiden pariin lähde. Ethän... Älä tahallasi syökse meitä -ja itseäsi onnettomuuteen! Ajattele minua, lapsiasi ja omaakin -kohtaloasi! Oi, älä mene, älä mene! - --- Juuri sinun ja lastemme tähden minä menen, sanoi Jeremias kylmästi. - --- Et sinä sillä tavoin voi meitä elättää! Rehellisesti koeta. Mene -ennemmin vaikka pyytämään... - -Jeremiaan otsa vetäytyi ryppyyn ja hänen silmänsä välähtivät -uhkaavina. Sitten hän äännähti kolkosti: - --- En. Kerjuulla en enää aio itseäni enkä teitä elättää! Jo koetimme -sitäkin. Tiedän miltä se tuntuu. Armopaloihin en tyydy. Se ei sovi -minulle. Se on niin raukkamaista. Nöyrtyä, ryömiä, rukoilla ja -madella toisten jalkain juuressa! Miksi? Kun minulla on yhtäläinen -oikeus elää kuin kellä tahansa! Ei! Armoilla en rupea elämään. Tähän -asti en ole oikein ollut selvillä siitä mikä minä olen. Ihminen! -Miksi siis minun täytyy kitua, kärsiä ruumiin ja sielun tuskia. -Miksi? Maailmassa on ottamista, ja minä otan, otan! - -Viimeiset sanat hän lausui jo melkein raivoten, niin että Maria -säikähti ja irroittautui. Mutta samassa hän uudelleen heittäysi -Jeremiaan rinnoille ja rukoili: - --- Älä mene! Jää kotiin, rakas -- rakas! Epätoivoisina huudahduksina -tulvivat sanat hänen huuliltaan. - -Miehet jo pelkäsivät, että pian heräävät koko talon asukkaat. He -siirtyivät mitään puhumatta eteiseen. - -Jeremiaskin tyyntyi. Mutta hänen kasvonsa vääristyivät tuskasta. -Ainaiset pettymykset, kärsimykset, niiden synnyttämä katkeruus ja -viha, toverien soimaus, hänen oma lupauksensa, nälkäkuoleman pelko --- kaikki oli kietoutunut hänen sisimmässään sekavaksi vyyhdeksi. Ja -nyt hänen koettaessaan sitä selvittää sotkeutui se entistä enemmän. -Hänen rinnassaan poltti, riehui ja raivosi kuin myrskyävä meri. -Siksipä hänen kasvojensa entinen tyyni ja hellä ilme oli muuttunut -kauhistuttavaksi. Ja kun Maria uudestaan katsoi miestään rukoilevasta -kasvoihin, oli hän toistamiseen peräytyä. - -Huomattuaan Marian kauhun koetti Jeremias kaikin voimin tekeytyä -tyyneksi. Ja ääntään hilliten ja Marian hiuksia silitellen hän lausui -väräjävästi: - --- Älä ole huolissasi! Aamulla palaan. Ja silloin meillä on ehkä -ruokaa ja muutakin. Näyt olevan kovin väsynyt. Mene levolle, mene, -rakas. Ja -- hoida ja viihdyttele lapsia... - -Hänen viimeiset sanansa olivat katkonaisia, ja kuumat kyyneleet -virtasivat hänen poskillaan. - -Mutta Maria riippui hänen kaulassaan yhä ja sopersi: - --- Älä mene, älä... - --- No, tuletko sinä? kuului eteisestä. - --- Tulen, vastasi Jeremias. - -Väkivalloin hän irroittautui Mariasta ja sanoi: - --- Ole levollinen! No, hyvää yötä! - -Ovi narahti. Ja neljän miehen hiipivät askeleet kuuluivat pihalla. - -Voihkaisten vaipui Maria tuolille. Ja vuolaina virtasivat hänen -silmistään kyyneleet. Oli hiljaista; kuului vain kamarin puolelta -lasten kevyt hengitys, ja yöhön häipyivät miesten askelten äänet. - -Kun aamu saapui, oli kodissa entistä raskaampaa. Lapsetkin olivat -tylyn ja synkkämielisen näköisiä. Odoteltiin... Mutta Jeremiasta ei -kuulunut palaavaksi. - - - - -XIII - - -Vielä tänäänkin oli taivas paksujen pilvien peittämä. Sakea usva -leijaili ilmassa, joka tuntui painostavalta, raskaalta. Kaupungin -tuhansista savupiipuista nouseva savu laskeutui alas ja sekoittui -sumuun, tehden sen kirpeän pistäväksi. Useat ihmiset näyttivät -alakuloisilta, ja liikenne kaduilla oli tavallista hiljaisempaa. - -Eräässä laitakaupungilla sijaitsevan talorähjän pienehkössä -huoneessa asui Amalia kahden nuorenpuoleisen naishenkilön kanssa, -joista toinen, Helmi Hentonen, oli hänen entinen palvelustoverinsa, -mutta sittemmin ilotytöksi joutunut. Se ei kuitenkaan ollut hänen -varsinainen ammattinsa, vaan hän kävi eräässä tupakkatehtaassa -työssä. Mutta muutama päivä takaperin oli hänet sieltä erotettu. -Työttömyyttään hän ei kuitenkaan surrut. Uhmaava, huoleton ilme oli -hänen puuteroiduilla kasvoillaan, ja uhkamielinen, mutta samalla -hiukan leikkisä hymy väreili hänen suupielissään, kun hän katseli -sängyn laidalla mietteissään istuvaa Amaliaa, joka tällä kertaa -näytti katuvalta syntiseltä. Kolmas asuintoveri oli vielä unessa. - --- Mikä sinua oikein vaivaa? kysyi Helmi vetäessään akkunasta uutimia -syrjään, jotta himmeä päivänvalo pääsi hämärää huonetta valaisemaan. - --- Oo, kello on jo puoli yksitoista, jatkoi hän sitten, kun Amalialta -ei kuulunut vastausta. - --- Niin on, virkahti Amalia hiljaa, ensin tahtomattaan silmättyään -nurkkapöydällä tikittävää kelloa. Sitten hän asetti jälleen -kyynärpäät polviensa varaan ja päänsä käsiensä väliin sekä raskaasti -huoahtaen virkkoi: - --- Kunpa nyt vain tulisi ilta. - --- Hm, hymähti toinen istuutuen. Sitten hän katsoi kysyvästi -Amaliaan, mutta kun tämä ei näyttänyt olevan halukas keskustelemaan, -niin hänkin vaikeni. - -Ja niin seurasi pitkä, kiusallinen äänettömyys. - -Ulkona tipahteli vesi räystäistä. Somasti solahtaen yhtyivät -pisarat lätäkköön, jatkaakseen siitä matkaansa matalaa uomaa pitkin -katukäytävälle ja niin yhä edelleen, ties minne. - -Vähitellen alkoi sentään taivas seestyä, niin että kirkasta sineä -vilahteli jo harmaiden pilvien lomasta. Huonekin kävi valoisammaksi. -Ja tuntui siltä, kuin sen asukkaiden mieliala olisi tästä -valkenemisesta reipastunut. Amaliakin nousi, astui akkunan ääreen ja -katsoi kaihoten ulos. Sitten hän puhkesi puhumaan: - --- Kummalliset ilmat ovat tänä kesänä. Aina vain pilvistä ja synkkää. -Tulleekohan tuosta selvää päivää lainkaan. Mielikin käy niin apeaksi. - --- Eivät ne ilmat sinun mieltäsi apeaksi tee. Joku muu se on. - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Näkeehän tuon. Ei luulisi sinunlaisesi naisen enää rakkaudesta -hourailevan! - --- Kuinka niin? kysyi Amalia äkisti. - --- Et kai ole saanut miehistä vielä tarpeeksesi. No, odota. Tulee se -sellainenkin aika, ettet heihin edes toisella silmälläsi vilkaise. - --- Etpä tuota vielä sinäkään ole tarpeeksesi saanut. - --- Sitä en väitäkään. - --- Mitäs sitten puhut. - --- Mutta en minä vain tuolla tavoin unelmoi kuin sinä. Pyh, ei -kannata! Mikä lienee maalarin ketku, Kitti-Ville. Minä en vain -sellaisista välittäisi. - --- Ettäkö ne sinun puotipuksusi ovat parempia? Tai jotkut -konttoristit tai sitten joku ihravatsainen herrasmies, jolla on akka -ja lapsilauma? - --- On se kunniallisempaa niiden kanssa olla kuin... - --- Ei yhtään! Vielä viheliäisempää, ehätti Amalia kääntyen. Sitten -hän taas siirtyi vuoteensa laidalle ja vähän äkämystyneenä jatkoi: - --- Tiedätkö, minä melkein inhoan sinua! - --- Oho, mampseli! Mistähän se johtuu? Siitäkö, että pelastin henkesi. -Ellen piilottanut myrkkypulloasi ja saarnannut sinulle järkeä, niin -olisit jo aikaa sitten maatunut Malmilla. Kiitos! - --- Ei ansaitse, sinä... sinä... miksi sinua oikein sanoisinkaan. - --- Sano kyykäärme! - --- No niin juuri! Sen nimen sinä hyvin ansaitset, sillä sinä olet -myrkyttänyt elämäni! Ellen sinua olisi tullut tuntemaan, niin en -näillä teillä olisi enkä näin syvälle lokaan vajonnut. Sinä olet -syypää siihen! Sinä! Sinun seurassasi minä aloin luisua sinne, jossa -nyt olen. Muisteleppas tarkoin, etkö sinä esitellyt minua sille -roikaleelle. Petit! Ja yhdessä valehtelitte minulle päin kasvoja. Hän -oli muka siisti, sävyisä nuori mies ja rakasti minua! Eikö näin ollut -asia, eikö? - -Helmi ei vastannut. Hänen suupieliinsä ilmaantui katkera ja samalla -voitonriemuinen hymy. Mutta syvältä silmistä heijastui jotain -katuvaa, anteeksianovaa, vaikka hän koettikin sitä salata. Pienen -vaitiolon jälkeen hän puhui katkerasti: - --- Enemmän vain sellaista! Enemmän! Se virvoittaa, se on ikään kuin -vaihtelua tässä yksitoikkoisuudessa. Anna tulla vain, en loukkaannu -siitä, koska en pidä itseäni syyllisenä. Olisit katsonut eteesi! - --- Sinun olisi tullut minua varoittaa eikä päinvastoin, sillä olinhan -outo enkä tiennyt niistä vaaroista, jotka väijyvät täällä nuorta -naista. Kunpa tietäisit tuskani ja kaikki kärsimykseni, jotka tämän -tähden... - --- Niin, tai kunpa sinä tietäisit mitä minä olen tuntenut! pääsi -Helmiltä. Ja hänen äänensä vähän värähteli. Mutta samassa hän -ojentautui ja ravisti päätään ikään kuin karkoittaakseen salaa -hiipinyttä raskasta tunnetta luotaan. - -Amalia katsahti kummastellen riitakumppaniinsa ja huomattuaan tämän -silmänurkassa kyyneleen painoi vaieten päänsä alas. - -Kului tuokio, jolla aikaa kuului vain heidän nukkuvan toverinsa -raskas hengitys ja ulkoa pihamaalta kimeitä lasten ääniä. Sitten -Helmi nousi, astui lähemmäksi Amaliaa ja virkkoi kolealla äänellä: - --- Minäkin aioin kerran elämässäni tehdä itsemurhan. Mutta minut -pelasti eräs toinen, kuten minä sinut. Kirosin minäkin ensin -kohtaloani, mutta sittemmin sain uudelleen vimmatun elämänhalun. -Eihän tämä tosin oikeata elämää ole, mutta mistäpä sen paremman -ottaa. Sen tähden olen ruvennut ajattelemaan vain nautintoja -- -sellaisia, jotka meikäläiselle ovat mahdollisia. Ja minä elän ja -nautin ja nauran -- hahahaa! Tee sinäkin niin äläkä suotta murjota! - --- Minä en voi, en voi, pääsi Amalialta masentuneesta. - --- Kun et yritäkään, intti Helmi. -- Mitähän tästä elämästä -tulisikaan, jos rupeaisi surren ajattelemaan kohtalonsa kovuutta. -Ei, hiiteen se! No, älä nyt viitsi noin nuhjottaa! Nouse! Ja karista -yltäsi surun kahleet. Ja jos pidät siitä maalaristasi, niin mene -hymysuin häntä vastaan. Eihän sitä tiedä, vaikka hän vielä naisikin -sinut, hahahaa! - --- Tuntuu siltä, kuin sinulla sittenkin olisi sydän kiveä kovempi. - --- Niin onkin. Se on terästynyt... - - -- - ral-la-lalla-la-lalla-lei! - huolista huolista eihän? Ei! - -Hoilattuaan nuo reippaat säkeet Helmi näpsäytti Amaliaa olalle, -pyörähti ja siirtyi huoneen vastapäiselle seinämälle. Otti sitten -sukankutimen käteensä ja vihellellen antoi puikkojen käydä. - -Amalia istui vielä kotvasen äänettömänä ja vuodatti kyyneleitä, jotka -häneltä aina niin helposti laukesivat vuolaaksi virraksi. Kun hän -sitten kyyneltensä ehdyttyä nousi, oli hänen taas paljoa helpompi -hengittää. Hänestä tuntui, kuin kuorina olisi hartioilta luisunut, -ja näytti siltä, kuin hänen käyntinsäkin olisi keventynyt. Hetkisen -epäröityään hän kuunteli sielunsa ääntä ja astui Helmin luo virkkaen: - --- Anna anteeksi äskeinen tylyyteni. Ehkä minä sittenkin sinua suotta -syytin. - --- Et aivan suotta, pääsi Helmiltä. -- Mutta siitä viis! Älkäämme -muistelko niitä. Nyt olisi ajateltava mitä keitämme päivälliseksi. - --- Aina sinä vain syönnistä huolehdit, äännähti tähän heidän juuri -herännyt toverinsa. Siten keskustelu siirtyi jokapäiväisiin asioihin. -Mutta äänettöminä hetkinä kiitivät Amalian aatokset aina toisaalle. -Hän vain ajatteli Einoa ja tämäniltaista kohtausta. - - * * * * * - -Illaksi oli taivas jo kirkastunut. Laskeva aurinko valoi hohdettaan -aukeamille. Mutta korkeiden kivirakennusten väleissä hyörivät ihmiset -eivät sitä nähneet. Kukin heistä kulki omaa tietään ja omissa -ajatuksissaan. Niin Eino ja Amaliakin. - -Kellon lähetessä seitsemää suuntasivat he kulkunsa määräpaikkaa -kohti. Eino saapui vähäistä ennen. Hän istahti eräälle Heikinpuiston -penkille ja tähysteli Ylioppilastalon seutuvilla liikkuvaa -ihmisvirtaa, josta hän odotti Amaliaa saapuvaksi. Eikä aikaakaan, kun -hän jo huomasi tämän verkkaisesti lähestyvän. Eino saattoi selvästi -huomata, että hänen askeleensa olivat epävarmat. Näytti siltä, kuin -hän olisi pelännyt lähestyä tai kuin hän pakosta, vastahakoisesti -olisi hiipinyt eteenpäin. - -Kun he kohtasivat toisensa ja tervehtiäkseen ojensivat kättään, -niin he kumpainenkin aivan kuin ujostellen painoivat päänsä alas. -Heidän rinnassaan riehui omituinen tunne, jossa kuitenkin oli jotain -tuttua. Se muistutti heidän entisen rakkautensa heräämisen hetkistä. -Silloinkin he olivat kainoina luoneet katseensa maahan, mutta heidän -kättensä puserruksessa oli ollut jotain hellää ja hyvää kuten -nytkin. Mutta tähän tällöiseen sekoittui muutakin, jotain syyttävää, -nuhtelevaa, tunnustavaa ja samalla anteeksianovaa; se ei ollut yhtä -puhdasta ja viatonta kuin muinoin. Sen he tiesivät ja tunsivat, eikä -heillä ollut rohkeutta syrjäyttää sitä. - -Kului tuokio, ennen kuin he nostivat katseensa ja katsoivat toisiaan -suoraan, rehellisesti. Mutta silloinpa he taas täydellisesti -ymmärsivätkin toisiaan. He eivät tarvinneet sanoja tunnustaakseen, -että heidän rinnassaan on sittenkin kytenyt kipinä muinaisesta -lemmestä, kipinä, jota ei aika eivätkä kärsimykset ole sammuttamaan -kyenneet ja joka nyt on jälleen ilmiliekkiin leimahtanut. - -Sanaakaan toisilleen sanomatta he aikovat astella. Kumpaisenkin -mieli paloi hiljaisille syrjäkaduille. Vasta heidän vähän matkaa -kuljettuaan äännähti Eino: - --- Oletko voinut hyvin? -- Ja ennen kuin Amalia ehti vastata, jatkoi -hän: -- Elääkö lapsesi vielä? - --- Elää. Hän on hoidettavana eräällä leskivaimolla. Olen aikonut -ottaa hänet luokseni. Mutta... mutta... - -Hän vaikeni ja painoi taas päänsä alas. - --- Mitä mutta? - --- Ajattelin sanoa, että tuskinpa minusta sentään onkaan -kasvattajaksi... tuskin... tuskin, syventyi hän. Vähäisen -äänettömyyden kuluttua hän jatkoi: - --- Sillä... minä olen huono äiti... kurja... hylkiö... Hänen sanansa -olivat katkonaisia, ja äänessä oli katkera sävy. - --- No, älähän nyt, ehätti Eino. -- Sinä olet liian synkkä ja -toivoton. Se ei ole hyvä. Emme saa itseämme halventaa... Sinäkään -luullakseni et oikein tunne itseäsi. Kuvittelet ehkä kovinkin -kurjaksi... - --- Kurja olenkin! Kurjaa on ollut elämäni ja toimeentuloni... - --- Ei, nyt sinä et ymmärrä mitä tarkoitan. En puhu aineellisesta -kurjuudesta -- tiedänhän, että siinä suhteessa me työläiset emme -ole sanottavasti toinen toistamme paremmassa asemassa. Mutta minä -tarkoitan inhimillisyyskäsitteiden mukaista... - --- Ei, ei, älä nouse taas niin korkealle, keskeytti Amalia. -- Minä -en jaksa ajatella. Tunnen heikkouteni ja -- asemani. En liioittele -yhtään, jos sanonkin, että olen kelvoton äiti -- portto! Voi Eino, -kun tietäisit... - --- Minä arvaan, ehätti Eino taas. -- Mutta älä nyt... ihmiset -luulevat... Kuivaa kyyneleesi ja... kas noin. Ihme, ettei sydämesi -ole vielä kivettynyt. - --- Minä sorrun, ennen kuin se ehtii kivettyä. Minä en jaksa kantaa -tätä taakkaa, jonka kohtalo on harteilleni asettanut. - -Keskustellessaan he olivat ehtineet Liisanpuistoon. Siellä oli -rauhaisaa. Ihmisiä ei sattunut olemaan muita kuin eräs rakasteleva -nuori pari, joka ei näyttänyt heihin kiinnittävän huomiotaan. - -Mereltä kuului Korkeasaareen menevän höyryveneen kohina ja lahdella -soutelevien nuorten reipasta keskustelua ja helakkaa naurua. Puiston -tiheissä pensaissa visertelivät linnut, ja jostain kaukaa kuului -raitiovaunun jyrinä. Mutta nämä äänet eivät kiinnittäneet Einon eikä -Amalian huomiota puoleensa. - --- Istutaanhan, virkahti Eino heidän saavuttuaan erään penkin -kohdalle. - -He istuutuivat. Eino kietoi kätensä Amalian vyötäisille, ja heidän -kumpaisenkin rinnasta kohosi raskas huokaus. Seurasi sitten kotvan -äänettömyys, jolla aikaa he kaihomielisinä katselivat merelle. -Amaliakin oli jo tyyntynyt äskeisestä tunnepurkauksestaan ja antanut -ajatustensa siirtyä toisaalle, mutta vieläkin hänen silmänsä olivat -kyynelissä. - -Kun Eino sen huomasi, vaipui hänen kätensä hervotonna alas ja hän -virkahti: - --- Aion puhua kanssasi eräästä asiasta -- mutta sinä ehkä nauraisit, -sillä... - --- Puhu vain, kuiskasi Amalia yhä edelleen katsellen merelle. - --- Se vain olisi... Minä ajattelin... En tiedä, sanonko... - --- Sano pois, olipa se sitten mitä tahansa. Nyt kiintyi jo Amalian -huomio Einoon. Kääntäen häneen aavemaiset silmänsä, joiden syvyyttä -peittävä verho oli nyt tyyten vetäytynyt syrjään, niin että ne -loistivat avoimina ja heijastivat sielun sisimmässä piillyttä -kauneutta, melkeinpä lapsellista viattomuutta, hän jatkoi: - --- Vai pidätkö minua niin kevytmielisenä, että... - --- Ei, en suinkaan, ehätti Eino. -- Mutta se sanottava on sellaista, -että sille melkein itsekin nauran, ennen kuin olen saanut sinulta -varman vastauksen. - --- No, virkahan jo toki! - --- Voinhan sen sanoa... Jo vuosia olen sitä mielessäni hautonut. -Siksi se ajatus on minulle kallis. Jo aikaa sitten olisin sen sinulle -ilmaissut, ellen olisi ollut sairas ja ellei kohtalomme olisi meitä -kuljetellut eri teitä. Mutta nyt minua ei estä siitä mikään. Ei! On -sentään eräs seikka, mutta toivon, ettei sekään ole voittamaton. Se -on sairaalloisuuteni. Elinvuoteni ovat ehkä luetut. Mutta se älköön -peloittako. Toivossa on hyvä elää. Saattaahan olla mahdollista, että -tautini vielä keskeytyy ja... - --- Mutta se asia --? huomautti Amalia. - --- Siitähän minä juuri puhun, vaikka kiertelemällä, etten lausuisi -sitä perustelemattomana... Niin! Aina tutustumisemme ensi hetkestä -saakka ovat tunteeni sinua kohtaan olleet helliä... ja jo silloin -aioin pyytää sinua vaimokseni. Mutta sitten tuli Heikki... Koetin -kuolettaa tunteeni, mutta en voinut. Yhä se on elänyt. Ja elää -vieläkin. Nämä monet, vaiherikkaat vuodetkaan eivät ole sitä -tappamaan kyenneet. Muistathan, kun me tapasimme toisemme siellä -järvenrannalla, huvilan edustalla -- silloin jo aioin sen ilmaista, -mutta ei vain ollut rohkeutta niin paljoa. Nyt sen sanon. Ja kysyn: -tulisitko vaimokseni? - --- Mi-minä! pääsi Amalialta hämmästyksen sekaisesti, ja hänen kätensä -haroivat aivan kuin jostain kiinni tavoittaen, eikä hän parhaalla -tahdollaankaan saanut sanaa suustaan, ennen kuin vasta kotvasen -kuluttua matalasti äännähti: - --- Ei, Eino. Sinä et näy uskovan minusta niin pahaa kuin minä -todellisuudessa olen. Ei! Olen liian huono sinun vaimoksesi. Olen jo -niin syvällä loassa, että tuskin voin siitä kohota. Olen kuin mudassa -matava käärme! Ei, Eino. En nouse sieltä elämääsi myrkyttämään. En -voi, en saata! Sinä, joka olet ajatusteni ihanne -- sinunko sieluasi -minä kurja, tallattu, saastainen olento tulisin tahraamaan! En, en! -Koska tiemme ovat näin kauaksi toisistaan eronneet, niin... - --- Älä puhu noin. En välitä siitä, mikä sinä olet ollut, enkä pidä -itseäni sinua parempana. Kumpainenkin olemme maailman murjomia ja -loassa rypeneitä, mutta ei ole mahdotonta siitä nousta. Minä sitä -paitsi nyt kuuntelen sydämeni ääntä enkä pidä lukua, kunhan vain olet -muutoin puhdas -- sillä rakastanhan sinua. Et kai ole taudin... Vai -oletko? - --- En, jumalan kiitos, pääsi Amalialta hiljaa. - --- Siispä ei ole mitään esteitä. Sano vain suostutko? - -Vastaukseksi Amalia tarttui toisella kädellään Einon käteen ja toisen -kietoi hänen kaulaansa. - -Seurasi pitkä, äänetön syleily, jonka jälkeen he katsoivat toisiaan -kauan silmästä silmään, lintusten liverrellessä iltavirttään, joka -tunkeutui heidän korviinsa suloisena soitantona ikään kuin heidän -ensi kerran syleillessään... - - - - -XIV - - -Oli jo myöhäinen syksy. Kolea tuuli puhalteli pudotellen puista -kellastuneita lehtiä. Pimenevältä taivaalta satoi rankasti vettä. - -Liikemies ja maatilanomistaja Herman Juslin istui pienessä -konttorihuoneessaan kirjanpitäjänsä, iäkkään, mutta tarkan ja -huolellisen vanhanpiian seurassa. Tämä näytti väsyneeltä. Tuon -tuostakin hän vilkaisi seinällä olevaa suurta kelloa ja taas -herraansa, joka hajamielisen näköisenä silmäili iltalehteä eikä -näyttänyt huomaavan kellon olevan niin paljon, että konttorin -aukioloaika oli jo kulunut. - -Kirjanpitäjä yski ja rapisutteli papereita, mutta siitä ei ollut -apua. Vihdoin hän haukotellen virkahti: - --- Viisi jo! - --- Kas, niinpä onkin, pääsi Juslinilta. -- Eikä vain sitä siivoojaa -kuulu. Sen kun on näihin samoihin aikoihin oltava jossain muuallakin -työssä. Äs, hänen tähtensä täytyy jäädä tänne aina tuntikaudeksi yli -määräajan. - --- No, täytyykö sitä sitten aivan välttämättömäsi pitää häntä? Saahan -niitä siivoojia sellaisiakin, jotka voivat käydä työnsä tekemässä -määräaikoina, kitisi vanhapiika. - --- Saisihan niitä. Mutta minä säälin tätä. Hänen miehensä kun on -vankilassa -- ja sitä paitsi vanha tuttu. Sehän se rakensi meidän -navetan siellä maalla ja loukkaantui minun työssäni ollessaan, niin -että on vähän niin kuin velvollisuuteni... - -Vanhapiika ei näkynyt enää kuuntelevan herransa puhetta, silmäili -vain hermostuneena kelloa ja papereita. Kului vielä kotvanen, ennen -kuin Juslin hoksasi sanoa, että hän saa mennä. Hänen poistuttuaan -Juslin heittäysi vihreällä kankaalla verhotulle leposohvalle. Vähän -ajan kuluttua hän kohottautui, otti kulauksen sohvan luona pöydällä -olevasta pullosta ja sen jälkeen laskeusi taas levolle. - -Muutamien minuuttien kuluttua ovikello soi. - --- Sisään! murahti Juslin, hajamielisenä kohottautuen. Samassa aukeni -ovi ja Maria astui sisälle reippaana ja toimekkaana. Hänen kenkänsä -olivat märät ja vaatteensa valuivat vettä. - --- Hyvää iltaa, lausui hän pehmeällä, surun sortamalla äänellään. - --- Iltaa. No, tulittepa vihdoinkin, vastasi Juslin mielistelevästi. - -Ensin Maria vähän oudoksui, sillä noin leppeästi ei Juslinin ollut -tapana hänelle puhua. Mutta riisuuduttuaan hän ryhtyi työhönsä. Ensin -hän pyyhki huonekaluilta niille keräytyneen pölyn, sitten kostealla -rievulla permannot ja asetteli kaikki järjestykseen. - -Juslin seurasi äänettömänä hänen liikkeitään, ja kun kaikki alkoi -olla kunnossa, kysäisi hän äkisti: - --- Kuinka kauan se teidän miehenne on ollut jo vankilassa? - --- Vasta kolmatta kuukautta, vastasi Maria. - --- Kuinka pitkäksi ajaksi on tuomittu? jatkoi Juslin. - --- Kymmeneksi kuukaudeksi. - --- Oi oi! Siis vasta keväällä pääsee... - --- Niin kai. - --- Ja teillä on kaksi lasta? - --- Niin on. - --- Mutta kuinka te jaksatte ne elättää? - --- Täytyyhän sitä. Näin vain käyn kolmessa paikassa siivoamassa. -Kustakin saan viisitoista markkaa kuussa, kuten teiltäkin. Sen -lisäksi teen vielä minkä mitäkin, niin paljon kuin kerkiän. Ja -ainahan ne lapsetkin jotain hankkivat. - --- Sanoitte minkä mitäkin. Mitä se sellainen on? jaaritteli Juslin. - --- Ka, yhtä ja toista, vastasi Maria, aavistamatta toisen tarkoitusta. - --- Vai yhtä ja toista... Eikös tätäkin... Juslin tempasi Marian -syliinsä ja puristi häntä rintaansa vasten. - -Maria ällistyi niin, ettei ensin saanut sanaa suustaan. Mutta -toinnuttuaan hän alkoi riuhtoa itseään irti ja sanoi hillitysti: - --- Laskekaa, laskekaa... - --- En laske, kun kerran pulun syliini sain, kähisi Juslin silmät -intohimoisina loistaen. - --- Laskekaa heti, taikka minä huudan! - --- Sst! Älkää tehkö tuhmuuksia! Enhän minä pahaa... ymmärrättehän... -Mutta kun minä niin rakastan... ymmärrättehän... saatte rahaa... -Saatte kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä... enemmänkin... -Suostutteko? - --- En, en, en! Laskekaa heti, taikka... - --- Sst! Älkää hiidessä... voivat vielä kuulla! No, suostukaa... -kuulitteko... Suostukaa... - --- Sanoinhan, että en! Luuletteko minua portoksi? Olen kunniallinen, -vihitty vaimo! Ja te, onhan teilläkin vaimo! - --- Joutavia! Eihän se heidän tietoonsa tule. Ja ajatelkaa, enhän minä -ilmaiseksi. - -Maria riuhtoi ja ponnisteli, mutta turhaan. Miehen kourat olivat -lujat. - --- Älkäähän nyt suotta... Eihän se mitään. No... Äs perhana! -Puretteko! - -Maria oli tarttunut hampain hänen käsivarteensa. Se auttoi. Vihasta -puhisten Juslin töytäsi luotaan Marian, jolloin tämä siekailematta -puki vaatteet yllensä ja painalti sanaakaan sanomatta ulos. - -Nolona ja pahasti virnistellen Juslin istui hetkisen sohvansa -laidalla. Otti sitten kulauksen ja heittäysi taas pitkäkseen, -tyytymättömänä ajatellen: - --- Houkkio! Kun ei ymmärrä omaa etuaan... - - * * * * * - -Ikään kuin paeten kiiruhti Maria portaita alas. Päästyään kadulle, -jossa toinen puoli lyhdyistä oli jo sytytetty, hän hengähti -helpotuksesta. Täällä tuntui turvalliselta, vaikka kadut olivatkin -melko pimeät eikä sateisen sään tähden ollut kulkijoitakaan kuin -nimeksi. Siellä täällä katujen kulmauksissa seisoskelivat ajurien -hevoset korvat luimussa, miesten torkkuessa kuskipenkeillä. - -Kiihtymistään kiihtyi tuuli, sen mukana sadekin. Katuojissa -virtasivat vuolaat purot, ja kaivojen kohdilla ne kohisivat koskina. - -Vielä äskeisestä kohtauksesta ällistyneenä ja ajatuksiinsa vaipuneena -Maria painalti ripein askelin pitkin Bulevardia Esplanaadille päin. -Vastaista suuntaa kulki viluisen näköinen mies, hampaat kalisten, -pää kumarassa, vartalo käppyrässä ja olkapäät koholla. Hänkin kulki -kiivaasti, aivan kuin hänellä olisi ollut kiire. - -Erään katulyhdyn kohdalla he tulivat vastatusten ja vilkaisivat -toisiinsa. Vaikka valo olikin himmeä, tunsivat he toisensa ja -pysähtyivät tahtomattaan. Samassa kuitenkin Maria aikoi jatkaa -matkaansa, mutta mies pysäytti hänet äännähtäen: - --- Hyvää iltaa! Kai tunnette minut? Olen Tanu... Olettehan te -Jeremiaan... - --- Vaimoko, ehätti Maria. -- Olen kyllä... Mutta entä sitten, jatkoi -hän vielä vähän kiihtyneenä äskeisestä. - --- Minä tuota noin... älkää pahastuko... Minä aioin kysyä, tiedättekö -te nyt miehestänne mitään. - --- Ilkeättekin kysellä sellaisia! Pitäisihän teidän tietää missä hän -on, sillä olittehan viekoittelemassa häntä varkauteen. - --- Sitä en kiellä, mutta eihän tarkoituksemme ollut paha. -Aikomuksemme oli hankkia rahaa -- ja sitä olisimme saaneetkin, ellei -meitä olisi petetty. Eräs oli antanut ilmi aikeemme, ja poliisit -pitivät silmällä... - --- Se oli oikein, kivahti Maria aikoen samassa lähteä. - --- Odottakaa! Minulla olisi teille kerrottavaa... Vaistomaisesti he -siirtyivät seinävierelle, jossa oli vähän suojaisempi. Ja Tanu jatkoi: - --- Milloin olette viimeksi käynyt tapaamassa miestänne vankilassa? - --- Viikko sitten. - --- Minä kävin eilen. Miehenne on sairastunut, mutta ei luultavasti -kovin vaarallisesti. - --- Sairastunut? kysyi Maria kalveten. - --- Niin. Hänet on siirretty sairasosastolle. Ja hän käski sanoa -terveisiä. Huomenna minun piti tulla käymään teillä, mutta kun nyt -satuin tapaamaan, niin... - --- Sanoiko hän osoitteen? - --- Tietysti. Se oli viides linja -- kas peijakas! Numeroa en muista. -Mutta -- Eino Löytölän luona... Eikö niin ollut? - --- Oli. - --- Minun täytyisi nähdä, minkä näköinen mies se Löytölä on, kun -Jeremias niin sitä kehuu. Pitääkö se teitä ilmaiseksi luonaan -asumassa ja... - --- No kaikki se Jeremiaskin lörpöttelee, puhui Maria puoleksi -itsekseen. -- Eihän hän ilmaiseksi -- mutta huokealla. Ja kun kukaan -ei tahtonut meitä ottaa... - --- Niin, niin. Hyvähän se on, että otti. Mutta onko siinä perää, että -hän on naimisissa sen Amalia Aholaisen kanssa? Sehän oli yleinen -nainen, minäkin tunsin hänet. - --- Viis minä sellaisista! kivahti Maria ja aikoi lähteä. - --- Niin tuota... ilmanhan minä vain. Mutta kuulkaahan! Vielä minulla -on uutisia vankilasta. Tehän näitte sen ison miehen, jota sanottiin -Jaskaksi? Niin. Hänestäkin on päästy. Hän poloinen on toissa yönä -hirttänyt itsensä, ensin lyötyään kuoliaaksi erään vankitoverinsa... -Mikäs sen nimi taasen olikaan? - -Heikki Vanhala -- juuri sama, joka oli antanut ilmi aikeemme. Niin se -konna sai palkkansa, mutta ikävä vain, että Jaska hänen tähtensä... - --- Ei minua ne asiat liikuta, virkahti Maria ja lähti. - --- Hei, kuulkaahan vielä! huusi Tanu. Mutta Maria ei kuunnellut. -Yhä tuskaisempana ja entistä sekavampien tunteiden valtaamana hän -kiiruhti kotiin. Suru surun ja koettelemus koettelemuksen päälle. Hän -melkein jo ihmetteli, ettei järkensä mennyt sekaisin kaikesta tästä. -Hänestä tuntui aivan kuin ilmakin olisi puristanut ja taivaasta -raskaasti putoilevat vesipisarat olisivat tahtoneet iskeä hänet -kuoliaaksi. Hän kiiruhti. Mutta loppumatkalla eivät hänen jalkansa -tahtoneet enää nousta; joka askeleella tuntui, kuin voimat olisivat -juuri nyt loppuneet, ja hän ajatteli, täytyikö hänen laahautumalla -kulkea jäljellä oleva taival. Hitaasti edistyi matka. Hän oli vasta -Pitkälläsillalla -- vielä puolisen kilometriä! Hän ponnisti, hänen -silmissään salamoi, ja vaivalloisesti kohosivat jalat; tuntui siltä, -kuin niihin olisi ollut sidottu raskaat painot, joiden laahaaminen -kävi hänelle ylivoimaiseksi. - -Vihdoinkin hän saapui perille ja oli niin väsynyt, että heti -heittäysi vuoteelle. - --- Oletko sairas? kysyi häneltä Amalia leppeällä, osaaottavaisella -äänellä. - --- En. Olen vain niin väsynyt, sopersi Maria. Lapset tulivat -hämillään äitinsä luo. Ja poika ehätti: - --- Äiti, minä menen apteekkiin -- tarvitseeko? - --- Ei, lapseni, ei tarvitse. Ei äiti ole sairas, vain vähän väsynyt. - -Samassa tuli Eino työstä kotiin. Hän oli entistä kalpeampi ja -yski kovin. Huomattuaan Marian hän hämmästyi ja kyseli tämän -terveydentilaa. Saatuaan rauhoittavan vastauksen hän riisuutui ja -heittäysi tuolille. - --- Ohoh, kovinpa minä tänään väsyinkin. Ahdistaa niin kovin. Ja -sitten kun täytyy tehdä työtä enemmän kuin kerkiäisikään. Aina on -pomo yllyttämässä, puheli hän yskimisensä lomassa. - --- Joisitko ensin kahvia vai söisitkö? kysyi Amalia Einolta. - --- Vaikkapa juon kahvia, vastasi Eino. Amalia asetti kupit pöytään. -Sanoi sitten: - --- No nyt! Nousehan sinäkin, Maria, jos jaksat. - --- Enköhän, sanoi Maria. - -Kotvasen kuluttua istuivat nämä kolme sekä kolme lasta -vaatimattomasti sisustetussa huoneessa kahvipöydän ympärillä. -Kolmas ja nuorin lapsista oli Amalian neljännellä vuodella oleva -tyttö, Helvi, joka oli ollut melkein näihin aikoihin asti maalla -hoidettavana. - - * * * * * - -Kohdattuaan Bulevardilla Marian oli Tanu käväissyt Punavuorella ja -sen jälkeen mennyt Pelastusarmeijan yömajaan yöksi. - -Päivän valjetessa hän kähmi istualleen kovalta vuoteeltaan. Hänen -päänsä oli raskas ja jäsenensä raukeat. Hän venytteli ja haukotteli -ärjähdellen ja käänsi sitten päänsä katsoakseen ulos. Mutta hänen -katseensa osui viereisellä lavitsalla makaavaan Perttuun, joka -vielä oli unessa ja kuorsasi, niin että seinät tärisivät. Häntä -katsellessa palasi taas Tanun mieleen tuo yhä uusiutuva muisto siitä -murtovarkausyrityksestä, jonka he olivat toimeenpanneet sinä yönä, -jolloin Jaska ja Jeremias joutuivat kiinni. Miten elävänä hänellä -säilyikin tuo muisto. Nytkin sitä ajatellessaan hän oli näkevinään, -kuinka useita rotevia poliisimiehiä hyökkäsi aivan aavistamatta -heidän kimppuunsa, ennen kuin he ehtivät kunnolleen sisään murtautua. -Hän oli näkevinään, kuinka Jaska ja Jeremias kytkettiin, heidän -tehdessään vastarintaa, ja hän oli kuulevinaan Pertun kuiskauksen: - -"Hei, Tanu! Tänne, tule pian, minä autan." Ja nyt hän oli -kiipeävinään korkean aidan yli, jolloin poliisi tarttui hänen -jalkaansa, mutta hänen potkiessaan jäi poliisin käteen vain kenkä ja -hän itse pääsi pakoon. Sitten hän oli juoksevinaan Pertun perässä -ja viimein piiloutuvinaan erääseen roskalaatikkoon. Kun poliisit -olivat häipyneet heidän jäljiltään, naureskelivat he partaansa. Näitä -muistellessaan Tanu huomaamattaan nauroi aivan ääneen. Silloin Perttu -heräsi ja silmiään hieroskellen kysyi: - --- Pirujako sinä siinä hihität? - --- Hihihihi, muistui mieleeni se meidän pakoretkemme, nauroi Tanu. - --- Mitäpä tuota iänkaiken muistelee, murahti Perttu. - -Sitten he vaikenivat. Perttukin nousi istualleen ja tuijotti synkän -näköisenä eteensä. - --- Kas, kun ei sinuakaan laulata tänään, virkkoi Tanu pisteliäästi -vaitiolon jälkeen. - --- No ei. Mutta suoleni laulavat tyhjyyttään! Etkö kuule murinaa? - --- Kuuluuhan tuo. Mutta lakkaisi ehkä, kun saisit holia? - --- Tietysti. No, sanoitpa sanan. Kun saisit holia. Siinäpä se, kun -saisi. Silloin sitä taas saisi muutakin, kun alkuun pääsisi. Ja -silloin sitä taas vaikka laulahtaisikin. Mutta se alkuunpääsy, se -näkyy käyvän päivä päivältä huonommaksi. Ne perkeleen kyttärit kun -tuntevat meidät jo kuin kuparirahan! - -Hetkisen mietittyään hän jatkoi: - --- Kuulehan, kaveri! Eiköhän mennä hirteen niin kuin Jaska? - --- Ei, hyvä veli. Ei vielä. Ei vielä heitetä toivoa. Ehkä meitä -poloisia joskus onnistaakin. - --- Olisi ollut jo aika!... Ei, tästä ei tule tämän kummempaa. Lähde -toverikseni! - --- Hirteenkö? En! Äläkä sinä puhu tuollaisia. Voit joutua -edesvastuuseen. Se ei ole luvallista. - --- Ettenkö saisi oman henkeni kanssa menetellä niin kuin tahdon? - --- Et. Pitäisihän sinun ne säädökset tietää. Maailma näetkös -tarvitsee miehiä! - --- Mutta ei meidänlaisia. - --- Kyllä! Ajatteles, kuinka moni meidän olemassaolostamme ansaitsee -leipänsä. Ellei meidän kaltaisia olisi, niin hittojako silloin -tehtäisiin suunnattomalla virkavaltajoukolla, vankiloilla, putkilla -ja muilla sellaisilla? Tässä yhteiskunnassa me olemme tarpeellisia! -Emmekä me saa nurkua, se on kohtalo, joka määrää... Ja juuri sen -tähden me elämmekin siinä määrätyssä pisteessä... Emme oikein elä -emmekä ole kuolleita... Se on yhteiskunnan sille hyödyllinen laki... -Jos me saisimme kaikkea riittävästi, emme varastaisi... Mutta siitä -taas johtuisi, ettei noita kaikkia laitoksia tarvittaisi. Siksipä -tyytykäämme, vaikka väliin saammekin leivän asemesta haukata sähköä! - --- Se on sitä sinun viisauttasi, kivahti Perttu nousten seisomaan ja -samalla suunnaten askeleensa ovelle. -- Haukkaa nyt sähköä, jos siitä -saat vatsasi täyteen. Minä ainakin menen jotain hommaamaan. - --- Hei, pojat! Älkäähän menkö, kuului huoneen perältä, eräältä -lavitsalta. -- Mennään yhtä matkaa! Sain illalla puijatuksi kympin -eräältä maanäijältä. Mennään ryypyille. - -Se sana sai miesten kasvot kirkastumaan, ja kohta he lähtivät -kolmisin ulos. - - - - -XV - - --- Haluatko sinä jotain? kysyi Jeremias Einolta seisoessaan hänen -sairasvuoteensa ääressä. - -Elottomin silmin katsoi sairas Jeremiasta ja hiukan päätään -liikauttamalla antoi kieltävän vastauksen. - --- Etkö mitään, etkö edes maitoa? kyseli Jeremias yhä. - -Sairas liikahti levottomasti. Heleä puna levisi hänen kuihtuneille -poskilleen, ja hänen silmiinsä palasi hetkisen poissaollut kuumeinen -loiste. Vähän ajan kuluttua hän liikautti huuliaan, tahtoen sanoa -jotain, mutta ääni tuli heikosti ja epäselvästi. Jeremiaasta tuntui -tuskalliselta, kun hän ei tajunnut sairaan sanoja eikä voinut -muutenkaan vilpitöntä ystävätään auttaa, ystävätään, joka oli häntä -auttanut, hänen kärsimyksiinsä osaa ottanut ja joka nyt kamppaili -kuoleman kanssa. - --- Voi, kun ei tullut viedyksi häntä sairaalaan, tuskitteli Amalia -askaroidessaan hellan luona. -- Että tulikaan hänen omaa tahtoansa -kuunnelluksi. Eihän häntä nyt noin heikkona voi mihinkään... - --- Eipähän se siellä sen paremmaksi... Jos jumala on nähnyt hyväksi -kutsua hänet pois, niin ei sille mahda lääkäritkään mitään, puheli -Maria. - --- Mutta jos hakisimme nyt lääkärin! yhtyi Jeremias. -- Juoksisitko -sinä, Väinö... - --- Kyllä! Mihinkä? -- ehätti poika jättäen vuolemisensa kesken. - -Samassa sairas taas käännähti ja hänen suustaan purskahti verta. Sitä -tuli suun täydeltä, eivätkä läsnäolijat voineet sen tuloa estää. -Kaikki he seisoivat vähän aikaa neuvottomina, tuskasta ja epätoivosta -vääristynein kasvoin. Sitten Jeremias yht'äkkiä syöksyi ulos ja -soitti läheisestä kauppapuodista lääkärille. - -Mutta ennen kuin lääkäri saapui, oli Eino jo uupunut iäiseen uneen. -Kyyneleitä vuodattaen seisoivat kuolinvuoteen ääressä Maria ja nuori, -mutta kärsinyt ja kovia kokenut leski. Lapsetkin nyyhkyttivät hyvän -sedän kuolemaa, ja Jeremias nojasi pöytää vasten kostein silmin ja -raskain mielin. Apea ja synkkä kuin syysyö oli huoneessa ohjain -mieliala, vaikka ulkona luonnossa oli kirkas ja valoisa kevät. Oli -herttainen toukokuun sunnuntaipäivä. Kullanvärinen aurinko loi maahan -lämpöisiä säteitään sulatellen vielä jäljellä olevia vähäisiä lumia -ja ihmismielten kirttä. - - * * * * * - -Seuraava sunnuntai valkeni niin ikään selkeänä ja päiväpaisteisena, -vaikka kulunut viikko oli ollut sateista ja ilmat koleita. Sen tähden -oli Jeremiaskin ollut pari päivää työstä poissa ja jouti hommaamaan -Einon hautajaisia. Heti vankilasta päästyään oli hänen onnistunut -saada työpaikka, ja he tulivat nyt toimeen kohtalaisesti. He -asuivat yhdessä Einon ja Amalian kanssa, näillä kun oli vuokrattuna -kaksihuoneinen asunto. - -Tänä sunnuntaiaamuna Jeremias nousi jo ennen auringon nousua, -istuutui pöydän ääreen ja ryhtyi kirjoittamaan. - --- Mitä sinä nyt? kysyi Maria huomatessaan Jeremiaan. - --- Suunnittelen tässä vain puhetta, jonka aion pitää tänään Einon -haudalla, vastasi Jeremias tyynesti. - --- Puhetta? Sinäkö? ihmetteli Maria kähmiessään ylös vuoteesta. - --- Niin, minä. Haudalle tulee ehkä sellaisiakin, joilla on parempi -puhetaito kuin minulla. Sinne tulee Einon tovereita. Ja he tietysti -ovat harjaantuneita. Mutta siitä huolimatta minä aion sanoa muutaman -sanan vainajan muistolle, sillä hän oli paras ystäväni. - --- Mutta ethän vain aio puhua jumalattomia? - --- En. Ihmisyydestä vain, jatkoi Jeremias kiinnittämättä kysymykseen -sen enempää huomiota. -- Asiasta, joka minulle tästedes on oleva pyhä. - --- Kunpa sinusta jälleen olisi tullut mies, niin kiittäisin jumalaa, -huoahti Maria. -- Mutta jospa taas hairahdit. Eihän sinulla iänkaiken -työtä riitä. Se saattaa loppua. Ja kun puute on edessä, niin... - --- Kerjätään, liitti Jeremias. -- Muu ei näy auttavan. Tulee se vielä -sellainenkin aika, jolloin ihmisten ei tarvitse kerjätä, jolloin ei -ole puutetta eikä kurjuutta, ei orjuutta eikä herruutta. Sitä toivoen -ja siihen luottaen eläkäämme, vaikkakin vaivalloisesti. - --- Mitäpä minä niistä, kunhan vain pysyisit rehellisenä ja jaksaisit -hankkia elantomme... Ja... ja kun ihmiset unohtaisivat, että olet -ollut vanki... - --- Vanki, kertasi Jeremias. -- Unohtakootpa tai ei, se on minulle -yhdentekevää. Vaikka olenkin ollut vanki, en silti ole toisia ihmisiä -huonompi -- enkä sillä nimellä ympäristöäni saastuta, kun vain en -teoillani ja toimillani sitä tee. Kun kartan kaikkea sellaista, -minkä katson pahaksi ja vääräksi, kun esiinnyn ihmisenä ja teen -vointini mukaan hyvää lähimmäisilleni sekä toimin mikäli kykenen -kohtalotoverieni herättämiseksi, että he edes sirpaleita saisivat -sivistyksestä ja pääsisivät pimeydestä päivänvaloon, että heidän -silmänsä aukenisivat näkemään hyvän ja pahan sekä syyt, mitkä -paheiden teille johtavat, -- sillä vielä paljon on niitä, jotka -tietämättöminä, sokeina, aivan kuin unessa elämän rämeissä rämpivät --, kun heidän herättämisekseen aherran ja työtä tehden elämäni polkua -matkaan, niin silloin luulen täyttäneeni velvollisuuteni. - --- Mutta sinähän saarnaat kuin paras pappi! pääsi Marialta. -- Ethän -ennen tuolla tavoin... kyllä sitä aina sanotaan... Mutta hyvääpä se -vankila näyttää tekevän. Siellä kitketään ihmisestä paha ja asetetaan -hyvää tilalle. Morkkaavathan ne toiset niitä, mutta sanon minä sen, -että tarpeellisia ovat... Ei sinustakaan muutoin olisi miestä tullut! - --- Luuletko sinä todellakin, että vankila...? Erehdyt, jos niin -luulet. Tiedätkö sinä, tai voitko edes aavistaa, minkälaisia -sieluntuskia minä kärsin tuona onnettomana yönä, jolloin lähdin -noiden rikoksentekijäin matkaan? Et. Sillä jos tietäisit, niin -et puhuisi noin. Jo lähtiessäni olin tietoinen siitä, etten -tee oikein; olin täysin selvillä, vaikk'en ollut kyllin vahva -vastustamaan viettelystä -- kun minua siihen lisäksi kannustivat isän -velvollisuudet ja oma nälkäni. Kun otat huomioon tämän kaiken, niin -näet, olenko sen sinun ylistämäsi rangaistuslaitoksen herättämä. -Kaukana siitä! - -Maria oli vaiti. Jeremias jatkoi: - --- Kunpa näkisit kaiken sen loan ja saastan, joka mätänemistilassa -olevan yhteiskuntamme pinnalta on sen pohjalle ja komeroihin valunut -ja saastuttanut kaiken. Kunpa näkisit sen henkisen rappeutuneisuuden, -kurjuuden ja alennustilan, joka vankila-asukasten, vieläpä -vapaanaeläjienkin keskuudessa vallitsee, -- kunpa näkisit sen ja -ymmärtäisit, miten toisin kaikki saattaisi olla, niin olenpa varma, -että sinäkin mielesi muuttaisit!... Minä olen nähnyt sen. Olen itse -ryöminyt sen pohjasakassa, mutta minä uhallakin nousen sieltä. -Näytän, että voin! Minä uhallakin! kertasi Jeremias ja aikoi kai -vielä jatkaa, mutta kun hänen poikansa Väinö kysyi: - --- Isä, tänäänkö se setä haudataan? niin katkesi keskustelu siitä -asiasta ja Jeremias jatkoi puheensa suunnittelemista. - -Kello yhdeksän ajoissa postinkantaja toi kirjeen Amalialle. Luettuaan -sen hän peitti käsillään kasvonsa ja purskahti äänekkääseen itkuun. - --- No? pääsi Marialta kysyvästi. - -Ja Helvi, joka oli jo herännyt, kiiruhti äitinsä luo, - --- Suru surun päälle, vaikersi Amalia itkunsa lomassa. -- Veljenikin -on kuollut. Ollessaan vedättämässä soraa maantielle on hän jäänyt -kuoppaan, sortuneen sorakasan alle, ja menettänyt henkensä. - --- Kaipa se on luojan sallimus, äänteli Maria. -- Kova on sinunkin -kohtalosi, mutta älä masennu. Kaipa sen on jumala katsonut parhaaksi -niin tehdä. Emmekä me saa nurkua emmekä soimata häntä siitä. Meidän -täytyy alistua, tyytyä -- sillä kohtaloaan ei voi kukaan välttää. -Ymmärrän kyllä, että ikäväksihän se käy, enkä ihmettele, että itket, -kun vasta äskettäin kuoli äitisi, nyt miehesi ja veljesi. Noin -minäkin ennen itkin. Mutta nyt on sydän turtunut. -- No, nouse nyt. -Lopeta jo! - -Vähitellen taukosi itku, mutta suru ei sydämestä lähtenyt. Se oli -sinne kiteytynyt ikuisiksi ajoiksi. - - * * * * * - -Päivä oli kallistunut jo iltapuoleen. Vaaleansinisenä kaartui taivas, -jolla leijaili muutamia rauhattomalta näyttäviä pilvenhattaroita. -Juhla ja surupukuihin puettua nuorisoa seisoi avonaisen haudan -partaalla. Oli joukossa muutamia keski-ikäisiä sekä vanhojakin, mutta -etupäässä nuoria, kalvaskasvoisia työläistyttöjä ja poikia. - -Siinä he nyt seisoivat paljain päin ja katseet luotuina avonaiseen -hautaan, jonka pohjalla lepäsi Eino mustassa, koristelemattomassa -arkussa. Äärimmäisinä, aivan haudan partaalla, seisoivat Jeremias, -Maria, Amalia ja hänen tyttärensä Helvi. Kaikki olivat vaiti ja -kuuntelivat hartaina, kun pappi heittäessään multaa kopsahtelevalle -arkulle luki: - --- Maasta olet sinä tullut. Ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman... - -Papin lopetettua alkoi Jeremias: - --- Kansalaiset! Hyvät toverit, tuttavat ja tuntemattomat! Suonette, -että minä vainajan ystävänä lausun muutaman sanan hänen muistolleen. - -Seisoessamme tänä raikkaana kevätpäivänä tämän ennen aikaansa manalle -menneen toverimme haudalla katkeroituu väkisinkin mieli ja syvä -liikutus valtaa meidät, jotka tunsimme vainajan henkilökohtaisesti. -Ainakin minusta tuntuu siltä, kuin oman veljeni, vaimoni tai lapseni -haudalla seisoisin. Ja olenpa varma siitä, että vielä vuosia -jälkeenpäin tulen häntä kaiholla muistelemaan. - -Elävinä tulevat muistossani säilymään ne monet inhimilliset -ajatukset, joita hän sydämellisinä toivomuksinaan lausui minulle -sekä kaikille. Eivätkä hänen hyvät työnsäkään aivan hevin unohdu -mielestäni. - -Muistan, kuinka hän ainakin pari kertaa sai minut estetyksi -rikoksesta, jonka olin tekemäisilläni puutteen ja kärsimysten -kanssa kamppaillessani. Ilman häntä olisin jo aikoja ennen -vajonnut lokaan, josta tuskin olisin koskaan kyennyt nousemaan. -Olin aivan luisumaisillani, mutta silloin sattui hän ja vakaalla -käytöksellään, rohkaisevilla sanoillaan ja muutamalla rovolla -pelasti minut turmiosta. Tästä kaikesta olen hänelle niin suuressa -kiitollisuudenvelassa, etten saata sitä sanoin tulkita. - -Te nuoret työläiset! Vasta elämänne aamussa olevat ihmislapset; -te, jotka kuulutte samaan luokkaan kuin hänkin, jonka muistolle -puhun; te, jotka aina olette vaaroille ja taudeille alttiita; te, -joiden kasvoilla jo nyt näkyy vanhentumisen merkkejä, ylenmääräisen -ponnistelun, puutteiden, kärsimysten, surujen ja huolten leimaa; -teille tämän manalle menneen toverin kohtalo olkoon varoituksena ja -opastuksena maailman ja elämänkatsomustanne valitessanne. Muistakaa, -että jokainen olemme samassa asemassa kuin hänkin! Ja tietäkää, -etteivät epäkohdat poistu itsestään, etteivät valhe, vääryydet -ja paheet lakkaa rehoittamasta, ennen kuin me työläiset nousemme -niitä vastaan, ennen kuin kansain pohjakerrokset valveutuvat, sillä -ainoastaan ne voivat ja tahtovat kaataa vanhan ja rakentaa uutta -tilalle. - -Siinä työssä tarvitaan itsetietoista, ajattelevaa väkeä. Sitä saamme -siten, että teemme kaiken voitavamme köyhälistön valistamiseksi ja -herättämiseksi siitä tietämättömyyden unesta, jossa vielä suuri osa -uinuu. - -Tässä muistuvat väkisinkin mieleeni sanat, joilla vainaja minua -rohkaisi, mutta jotka soveltuvat kaikille. "Älä heittäy epätoivoon", -hän sanoi. "Ole rohkea, sitkeä, äläkä kadota elämänhaluasi. Mutta -uhallakin toivo, toimi ja taistele." - -Tämä mielipide ja se aate, jonka hän oli omaksunut, hänen tyyni, -vakaa ja ystävällinen käytöksensä, ansaitsevat tunnustusta ja -kunnioitusta. Hänen poistumisensa saattaa keskuuteemme ikään kuin -ison aukon. Mutta täyttäkäämme se siten, että pyrimme siihen kuin -hänkin. Siten me paraiten hänen muistoaan kunnioitamme. Ja siinä -mielessä lausukaamme: rauha hänen tomulleen! - -Kaikkien päät painuivat, ja raskas huokaus kohosi rinnasta. Mutta kun -he sitten nostivat katseensa, saattoi nähdä, että heidän murehtivilla -kasvoillaan kajasti rohkeutta, uskallusta, uhmaa. Saattoi aivan -selvästi nähdä, että tuon nyt murheellisen ilmeen alla piili toivoa -ja elämänhalua. - -Pappikin, joka oli tarkkaavaisena kuunnellut entisen rangaistusvangin -sydämelle käypiä sanoja, nosti päänsä ja katsoi ihmetellen, melkeinpä -liikutettuna häntä. - -Hiljaisena poistui saattojoukko haudalta. Ja monien katseet kohosivat -vaaleansiniselle taivaalle, kohti kevätaurinkoa, joka siellä paistoi -täydeltä terältään valaen herttaisia säteitään vielä puolittain -routaiselle maanpinnalle. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Rämeissä, by Väinö Pietilä - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RÄMEISSÄ *** - -***** This file should be named 56188-8.txt or 56188-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/1/8/56188/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/56188-8.zip b/old/56188-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 58c67cc..0000000 --- a/old/56188-8.zip +++ /dev/null |