diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56172-8.txt | 8602 | ||||
| -rw-r--r-- | old/56172-8.zip | bin | 162461 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8602 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e8fae8b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #56172 (https://www.gutenberg.org/ebooks/56172) diff --git a/old/56172-8.txt b/old/56172-8.txt deleted file mode 100644 index f64d09b..0000000 --- a/old/56172-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8602 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Gunvor Kjeld, papin tytär, by Thomas Peter -Krag, Translated by Joel Lehtonen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Gunvor Kjeld, papin tytär - - -Author: Thomas Peter Krag - - - -Release Date: December 12, 2017 [eBook #56172] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK GUNVOR KJELD, PAPIN TYTÄR*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -GUNVOR KJELD, PAPIN TYTÄR - -Kirj. - -THOMAS P. KRAG - -Norjankielestä suomentanut - -Joel Lehtonen - - - - - - -Helsingissä, -Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö, -1911. - - - - -ENSIMMÄINEN KIRJA - - - - -I. - - -Pappila oli peräisin vanhoilta ajoilta. Päärakennuksessa oli suuret, -matalat huoneet, joissa oli sopukoita ja kulmauksia, ja pienet -ikkunat hämärsivät kamareja varhain. Lähellä pappilaa oli kirkko. Se -oli pohjoisten tunturiseutujen vanhimpia. Mutta vanhin ja omituisin -oli tapuli; se oli niin korkea ja huomattava, että sanottiin sen -kirkkaalla ilmalla näkyvän tasaisen nummen yli kauas merelle ja niin -ollen tekevän merimerkin virkaa. Muinoin sitä oli muka käytettykin -majakkana. Joku harras pappi oli omalla kustannuksellaan asettanut -torniin suuren traani-lyhdyn, joka loisti ja paistoi paremmin kuin -muut lyhdyt, opastaen laivoja, jotka muuten olisivat voineet eksyä -yön pimeydessä. - -Kun siellä nyt seisoi, niin oli sieltä laaja näköala. Näki kaarevan -vuonon, joka sinisen kalpeana johti merta kohti ja haipui utuun ja -valoon. Mutta jos antoi katseensa vapaammin liikkua, näki suuren -puolipyörön taivasta ja merta. - -"Kuka teillä on pappina?" kysyivät vieraat, jotka joskus sattuivat -purjehtimaan saaren ohitse. - -"Johannes Kjeld", vastattiin. - -"Onko se hyvä pappi?" kysyttiin. - -"Oo, se on koko pappi", kuului vastaus. - -Vastaus ei olisi ollut noin varma alussa, jolloin Kjeld tuli -seurakuntaan. Jos kuka silloin kysyi millainen oli pappi, vastattiin -vältellen. Mutta aika vieri, ja maine levisi hiljalleen Johannes -Kjeldistä: "Se on viisas... Se ymmärtää joka asian... Se puhuu kyllä -ihmisille, mutta taivaallinen Isä istuu loitolla kuunnellen." - -Nuo meren ja vuonojen ja vuorten miehet ja naiset tulivat joka pyhä -soutaen tahi kävellen peninkulmien päästä kuuntelemaan Johannes -Kjeldiä. Ja he istuivat ja kuuntelivat ja miettivät hänen sanojansa, -ja usein saattoivat heidän kasvonsa, kun he istuivat joko pää kenossa -kuunnellen tai kumarassa miettien, ikäänkuin kirkastua ilosta, ja -heidän veisto-vankat piirteensä saattoivat tulla niin herkiksi, ja he -kääntyivät vierustoverinsa puoleen ja nyökkäsivät päätään, ikäänkuin -ne sanat, joita nyt heille puhuttiin, olisivat selvittäneet taas -heille jonkin asian, jota he eivät ennen ymmärtäneet. - -Johannes Kjeldin saarnat olivat aivan erikoista lajiansa. Joskus -ne uhkuivat hehkua ja levottomia näkyjä, mutta joskus ne avasivat -tien loitommalle ja näyttivät valon pilkettä ja juhlan loistetta. -Niissä puhuttiin hyvin usein sieluntaistelujen suuruudesta ja -kärsimyksen pyhyydestä. Ne eivät oikeastaan kääntyneet itsekästen -uskovaisten, vaan raskautettujen ja halaavain sielujen puoleen. -Kirjainta ei näissä saarnoissa huomannut; mutta sanan huomasi, ja -tälle sanalle oli rakennettu taivaallinen kangastus, joka kuitenkin -aina kohosi maan muhevasta mullasta. Ne rankaisivat ainoastaan yhtä -ihmisten synneistä, sitä raihnaa, joka raiskaa sielun: hyvinvointia, -ahdasmielisyyttä, julkeutta. - -"Mutta", sanoi eräs pappi, joka oli matkalla sitä kautta ja oli -kuullut Kjeldin saarnan, "onko jokapäiväinen hyvinvointi sitten -paheena moitittava?" - -Kjeld vastasi: - -"Väitän, että se tekee ihmisestä tyhjän. Ihminen, joka voi hyvin, -saattaa olla järkevä, älykäs, hyvä, mutta hänen sielunsa kuihtuu. -Ihmisen sielun tulee palaa joka päivä." - -"Mutta niilläkin ihmisillä, joilla on hyvä olo, on joskus -vastahakoisuuksia tässä maailmassa." - -Kjeld vastasi: - -"Olkoonpa heillä vastahakoisuutensa, muutenhan he tulisivat aivan -tuhmiksi mukavuudesta ja hyvinvoinnista... jota he melkein aina -muuten ovatkin... Ja sitäpaitsi: onhan niin monta ystävällistä pappia -heille, hyvine hyvinvointineen ja helppotajuisine vastuksineen." - -"Mutta rakas virkaveli", väitti toinen, "täytyyhän meidän nauttia -rauhaa Kristuksessa. Kristushan on sovittanut meidän syntimme. Hän on -antanut meille rauhan veressään." - -Kjeld vastasi: - -"Kristus vihasi unteloja. Hänen verellänsä hyssytellään nyt sieluja -makaamaan. Hänen kirkkonsa ovat täynnä ihmis-katraita, jotka tuskin -uskovat papin evankeliumia, jotka häpeäisivät tunnustaa Kristusta -palavasti, mutta kuitenkin käyvät asiallisesti kirkossa; ne ovat -täynnä ihmis-katraita, jotka eivät koskaan ole tunteneet syvää -värähdystä sielussaan. Katso noita Kristuksen seurakuntia. Mitä -yhteistä on näillä unisilla ja ristiinnaulituilla." - -"Heillä on kuitenkin raihnaudessaan se lohdutus, että Kristus on -kärsinyt meidän syntiemme tähden. Että hän otti meidän ristimme -kantaaksensa." - -"Voi tuota velttoa mukavuutta! Kristus ei ottanut meidän kuormaamme -kantaakseen, sillä tavalla kuin te luulette. Hän huusi: '_Kukin_ -ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Elköönkä seisko untelona, -toivoen, että minun olisi kannettava risti hänen puolestaan!' -Ei, on ryhdyttävä itse taisteluun, vaikkapa joutuisi häpeään ja -kuolemaankin. Juuri siinä taistelussa, joka yksin taistellaan, on -puhdistus." - - * * * * * - -Kjeldillä oli sisämaassa ja ulapan autioilla saarilla kirkkoja ja -rukoushuoneita, joissa hänen oli käytävä. Usein oli sangen vaikea -matkustaa sinne, syksyllä, kun myrsky möyrysi ja meri teuhasi valkean -ja mustan kirjavana saarten välissä. Mutta hän meni sinne mielellään, -ja hän oli varma, että siellä häntä odotti pieni lauma ihmisiä, jotka -eivät tahtoneet luopua toivostansa, että heidän pappinsa kyllä tulee. -Ja sitten he näkivät Kjeldin. Tuolla hän tuli tietä pitkin ylämäkeen! -Ja he nousivat kaikki paikaltansa ja tulivat häntä vastaan. -Yksinäisyys oli kalvanut heitä kauan, mutta nyt se unohdettiin, -heidän elämäänsä olivat vaivat ja taistelut rasittaneet, mutta nyt he -saisivat virvoitusta. Ja heidän silmiinsä tuli kuten nälän kiilto, ja -heidän suunsa vääntyivät kuin itkuiseen hymyyn. - -Ja kirkossa he asettuivat hänen ympärilleen. Ja kun myrsky pauhasi -merellä ja kiiti autiomaiden ylitse ja raskautetut ihmiset kaipasivat -siinä istuessaan lepoa, kulkivat Johannes Kjeldin sanat kuin suhina -yli päitten: - -"Jos tuskaa tunnet, niin iloitse! Jos sinua kohtaa suuri hätä ja -sielun vaiva, niin iloitse vielä enemmän. Sinä kokoat latoon suurta -tuonpuoleista varten. Sinun sielusi silmiä valmistetaan sietämään -monten aurinkojen loistoa. Oletko nähnyt tyhjät elovankkurit, jotka -kokoavat tyhjiä tähkiä -- niin palaa tyytyväinen sielu kotiinsa -maallisen elon jälkeen, vaikka hän näyttäisi itsestään ja muista -kuinka hyvältä ja jalolta. Mutta jos olet nähnyt raskaat vankkurit, -jotka hytkyvät viljaa, minkä tähkät kimaltavat kuin kirkkain kulta --- sellaisena palaat sinä kotiin, kaipaava ja surun sortama sielu, -ja sanomaton sulo on palkkasi. Niin on varmaan. Mitäpä muuta varten -nämä monet huokauksemme? Mitä varten kipeät ja mielipuolet? He -ovat suurimmat ja saavat maistaa kymmenkertaista iloa. Sielu, joka -janoaa elämää ja valoa, jota särjetään ja kidutetaan varjossa, se -synnyttää rukouksen, joka kimmahtaa korkeimman keskustaan. Silloin -on saavutettu huippu, jonne kaikki elävä kaipaa. Iloitkaa, te -raskautetut sielut!" - -Silloin nousi joskus joku kalvas mies penkiltänsä kirkossa ja huusi: -"Me iloitaan! Meidän sielun pohjassa polttaa! Meidän tuskamme sisus -paistaa kuin päivä!" - -Ja Kjeld vastasi: "Puhukaamme siitä juhlasta, joka odottaa meitä..." - -Ja se kalpea mies huiskutteli päätänsä, ja hänen silmänsä säteilivät. -Ja hän osoitti Kjeldiä ja huusi: - -"Ah, tuossa on koira, jonka taivaallinen isä lähetti maailmaan -haukkumaan!" - - * * * * * - -Vaikutettuaan kaksikymmentä vuotta siellä pohjoisessa, matkusti -Johannes Kjeld etelään. Se tapahtui etupäässä hänen vaimonsa ja pikku -tyttärensä tähden: Gunvor alkoi tulla aivan kummalliseksi, kun hän -oli siellä yksin, ilman samanikäisiä puhelu- ja leikkitovereja. - -Kjeld pääsi papiksi erääsen rantakaupunkiin lähelle pääkaupunkia. - -Siellä hän näki toisellaista kansaa. Hän tapasi pienen -kaupunki-seurakunnan. Hän sanoi itse saarnattuansa siellä ensi -kertaa: "Näille ihmisille minun on sangen vaikeaa olla mitään. Minä -kaipaan pohjoista seurakuntaani. Minä muistan niin monta heistä. -Muistan, miten puhelin heille... Muistan verkkaiset pään-nyökkäykset, -ja muistan, kuinka he tekivät minulle kysymyksiä, joita elämä oli -tuonut heidän sieluunsa. Ja millaiset syvät lapsensilmät heillä -monilla oli." - - * * * * * - -Johannes Kjeld kuuli muitten pappien puhuvan. Hän ihmetteli -mielessään, miten vähän hän ymmärsi heidän sanan-julistustaan. Hän ei -monesti muistanut sanaakaan heidän saarnoistansa. Ei ollut sanoissa -yhdistävän ajatuksen alkuakaan... "Noo", hän rauhoitteli itseään, "he -kai puhuvat niinkuin luulevat asian vaativan. Ja seurakunta ei kai -mitään menetä, vaikka heitä kuunteleekin." - -"Mutta ihmiset menettävät", hän jatkoi. "Jos joku ihminen, joka -elämässään on kohdannut outoja merkkejä ja suuria seikkoja -- jos -sellainen ihminen haluaa puhella Jumalalle ja tuntea yhteytensä -elämän ja luonnon eriskummallisuuden kanssa, -- mikä näitten saarnain -lause ravitsee häntä? Mitä hyötyä hänellä on näistä sirostetuista ja -virallisista oletuksista ja muistutuksista ja rukouksista?" - -Mitä häneen itseensä tuli, vaikutti tämä hänen seurakuntansa -sen, että hänestä tuntui kuin olisi hänen oma sananjulistuksensa -laimennut. Hän ei löytänyt sanoja, joita halusi käyttää. Sanat, jotka -hän löysi, eivät ilmaisseet oikealla tavalla hänen ajatustaan. - -Mutta eräs seikka askaroitti häntä ja kiihdytti häntä jonkin aikaa. -Taistelu kaupungin yhtä virkahenkilöä, poliisimestari Ribeä vastaan. - -Tämä poliisimestari oli pitkät ajat ollut halvan kansan pelkona. -Jos jossakin oli jotain touhua: jos tuli lakko telakalla, tai oli -kansanjuhlat, tai Amerikan laiva lähti: aina lähetti poliisimestari -"oikean kätensä" toimeen, ja väistämättä tuotiin joku tai montakin -putkaan. Tuo poliisimestarin "oikea käsi" oli poliisipalvelija Rejer -Maeland, kutsuttu myös "Lasisilmä-käärmeeksi". Hän oli saanut sen -nimen suurista silmälaseistaan, jotka hän oli vielä säilyttänyt -siltä ajalta, jolloin hän kuljeksi kolportöörinä. "Lasisilmä-käärme" -oli aina ja alinomaa liikkeellä, ja hänellä oli aina voitonpsalmit -kainalossa. Jos mistä oli viety leipä tai takki tai taalarin kolikko: -kyllä "Lasisilmä" nuuski ilmi varkaan. Ja jos "retku ei tahtonut -tunnustaa", niin kyllä "käärmeellä" oli siihenkin neuvonsa. Hän -nimittäin antoi hänen "köllöttää holossa ja miettiä päänsä puhki." -Ja kun hän oli kotvan istunut ja tehnyt parannusta "holossa", -jossa oli pimeää ja jäätävän kylmää ja jossa kestittiin nälällä -ja haukkumasanoilla ja salaisella "löylyllä", niin voipa kyllä -käydä niin, että "lellikki tunnusti". Niin, tosinhan voi sattua, -että hän tunnusti sellaista, jota hän ei ollut koskaan tehnyt. -Kerran huomattiin tämä ihme kahdennenkymmenennen kerran: että se -tutkintopaikka oli eriskummallinen oikeuden pesä, että viatonta -taas oli pidetty kiinni niin kauan, että hänet melkein oltiin -unhoittaa. Se oli pian selvää kaikista. Mutta poliisimestari ei -peljännyt, ja "Lasisilmä-käärme" kuljeksi turvallisena kuin ennenkin. -Mutta seuraavana sunnuntaina piti Johannes Kjeld saarnan, jossa -hän kiivaasti ahdisti tuota miestä, "jonka oli pidettävä huolta -turvattomista, mutta joka päinvastoin otti avuttomat raakuutensa -uhriksi". Poliisimestari katkeroitui ja nosti suuren melun asiasta. -Mutta tämä johti vain siihen, että hänen menettelynsä tutkittiin -tarkemmin, ja tutkimuksen tulos oli se, että hänet eroitettiin tuosta -virasta ja sijoitettiin hyvään tullikasöörin toimeen, jossa hän kyllä -lihoi lisää, mutta köyhälistöä kiusaamatta. - -Pastori Kjeldin suosio yleisön joukossa ei kasvanut tämän asian -tähden. Kaupungin rikkaat pitivät poliisimestari Ribestä, koska -hän pohjaltansa oli reilu mies. Ja eräs lähetyssaarnaaja, jolle -poliisimestari oli antanut luvan pitää hartauskokouksen torilla, -valitteli puheissaan sitä, ettei pastori Kjeld muistanut, että -esivaltaa on toteltava. Ja silloin nyökkäsi moni köyhä päätään ja -sanoi toiselle, että saarnaaja oli tosiaan oikeassa, ja että pastori -Kjeld taitaa kuin taitaakin olla mies, jota ei paljon kannata -kuunnella. - -Erästä toistakin seikkaa, joka tapahtui kohta sittemmin, moitittiin -ja paheksuttiin suuresti. Kjeld kulki kerran erään toisen papin -kanssa. Kadun kulmassa seisoi surkea, köyhä akka. Kjeld antoi -hänelle pari killinkiä; mutta kohta sitten se toinen pappi huomautti -poliisille tuosta akasta. Hyvin korealla ja saivartelevalla tavalla -ja haikealla hartaudella pappi selitti, ettei lain mukaan eukolla -toden totta ollut oikeutta seisoskella kadulla kerjäämässä -- poliisi -ottaisi nyt heti hänet huostaansa! Poliisi oli hyvin halukas ja aikoi -juuri käydä mummon kimppuun, kun Kjeld seisautti hänet: "Antakaa -sen olla. Minä annoin sille, kun itse halusin." Poliisi ei tiennyt -mitä tehdä. Toinen pappi hymyili: "No antaa hänen sitten olla, kun -virkaveli pyytää hänen puolestansa." - -He jatkoivat kävelyänsä. Johannes Kjeld oli kalpea levottomuudesta. -"Minä en pyydä hänen puolestaan. Minä vain ihmettelen, ettei teidän -sydämeenne koske kipeästi, kun näette tuollaisia poloisia. Minä -ihmettelen, että te haluatte lisätä kiviä köyhän raukan kuormaan." -Vähän päästä hän seisattui: "Voitte mennä. Sellaisen kanssa minä en -halua kulkea." - -Asiasta levisi tieto, ja monista oli Kjeld tavallansa oikeassa, -estäessään viemästä putkaan tuota vanhaa raukkaa. Mutta olihan -hulluutta käyttäytyä toista pappia kohtaan niinkuin hän teki. Mutta -se toinen pappi oli hyvin suosittu. Ehkäpä Kjeld kadehti hänen suurta -menestystään! - -Johannes Kjeld oleksi paljon kotonansa ja lueskeli. Hän tutki muun -muassa muinaisen kirkon historiaa. Hän tutkiskeli myöskin alkavan -keskiajan legendoja. Hän näki niin syvää inhimillisyyttä monissa -niissä. Ja millaista eloa niissä oli, mitä värejä, mitä rakkautta, -suurta ja loppumatonta uskoa. - - - - -II. - - -Hän heräsi siitä levosta, jota oli saanut luku-kammiossaan, -kuullessaan pappien kokouksesta, joka piakkoin pidettiin -naapuri-kaupungissa. Jokin ääni kajahti heti hänessä: "Siellä minä -puhun suuni puhtaaksi!" - -Siellä pidettäisiin useita esitelmiä. Muun muassa oli piispa Cato -luvannut pitää: "Mooseksen lain historiallisesta asemasta." Ja -tunnettu pappi, Peder Praegel, aikoi herättää keskustelun aineesta: -"Tiede ja raamatun-tulkinta." - -Mutta ennen näitä ohjelma-numeroja aikoi piispa Cato esittää -papeillensa erään kirjeen, jonka muudan nuori pappi, Alf Varre, oli -kirjoittanut Saara-nimiselle naiselle, ja hän aikoi kuulustella -heidän mielipidettänsä, mihin toimenpiteihin tässä asiassa olisi -ryhdyttävä. Naista, jolle kirje oli lähetetty, tuota Saaraa, ei -kukaan tuntenut. Tehtiin johtopäätöksiä monenlaisia, mutta varmaa ei -voitu sanoa. Ja pastori Varre ei halunnut ilmoittaa. - -Hän kuului olevan jäykkä ja ihmisiä arasteleva olento, tuo pastori -Varre. Sitä kummallisempaa, että se kirje oli hellä ja hehkuva kuin -hymni -- vaikka vain maallisen rakkauden hymni. - -"Kirje Saaralle." Johannes Kjeld oli viime aikoina kuullut puhuttavan -tuosta kirjeestä. Hän oli puhellut siitä erään lähikaupungin -papin kanssa, joka oli piispa Caton läheisiä ystäviä. Tuo ystävä -oli kuullut piispalta yksityisiä kirjeen lauselmia, jotka olivat -hyvin paheksuttavia. Hän toisti niitä Kjeldille ja sanoi niitä -"epäsiveellisiksi ja maallista onnea huokuviksi." Johannes Kjeld -vastasi: "Minusta tuo arvostelu ei ole mitenkään sopiva. Se onni, -josta nuo sanat puhuvat, ovat tosiansa raskasmielistä onnea." "Kyllä -hänestä langetetaan kovat tuomiot", sanoi toinen pappi. "Sellaiset -miehet kuin Praegel ja Brasen kuuluvat tulevan kokoukseen. Ne ovat -virkaintoisia. Ne panevat toimeen nopsan päätöksen pastori Varren -jutussa." Kjeld vastasi: "Praegelille ja Brasenille olisi itsellensä -terveellistä, kun kerrankin pantaisiin toimeen nopsa päätös heihin -itseensä nähden. He ovat nyt jo niin monta Herran vuotta tuominneet -ja suomineet kaikkea, mikä heidän eteensä osui. Aina vain tuomita -ja kehoitella! Ehkäpä meidän pappien sopisi ajatella, eikö meidän -sielumme kuivu tuossa ainaisessa tuomitsemisessa?" "Te tietystikin -tulette kokoukseen, Kjeld?" kysyi pappi vältellen. "Kyllä, minä -tulen", vastasi Kjeld vakaasti ja hiljaa. - -He erosivat kohta sitten, ja Kjeld meni kotiin. Sinä iltana ei hän -istunut luku-kammiossaan, vaan perhehuoneessa, jutellen vaimonsa ja -tyttärensä kanssa. Tyttö istui koko ajan hänen sylissään. Joskus -veti hän hymyillen Gunvoria pitkästä, keltaisesta palmikosta, ja -tyttö nauroi ja vanutti häntä parrasta ja tukasta. Kjeld oli sinä -iltana tavattoman vilkas ja innokas. Mutta välistä tuli lauselma, -joka ilmaisi, että hänen ajatuksensa askaroivat muualla. Kun he -esimerkiksi juttelivat jotain hyvin arkipäiväistä, huudahti Kjeld -yhtäkkiä innokkaasti: - -"Merkillinen asia. Kun kantaa kauan yksinänsä ajatuksiaan, niin -tulee ikäänkuin lauhkeaksi. Oi, elkää uskoko sitä liiaksi! Antaa -kipenen tulla. Oh, kyllä vielä näkyy, että hiljaisuudessa on koottu -räjähdysainetta." - - - - -III. - - -Pappeinkokous pidettiin piispantalon salissa, jota muuten harvoin -käytettiin. Sitä oli lämmitetty aamusta alkaen, mutta vielä nyt -- -kello kävi jo viidettä illalla -- siellä hohkui kylmää katosta ja -seinistä. - -Papit alkoivat kokoontua. Ensimäinen heistä hieroi käsiänsä; eräs -nuori pastori avasi uuninluukun ja heitti pari vankkaa halkoa uuniin. -Tuli tohisi ja rätisi. Ja tuo liekkien ääni ja iloisen tulen hohde -pani salin tuntumaan lämpöisemmältä. - -Ja se tulikin vähitellen lämpöisemmäksi; suuri uuni teki tehtävänsä, -ja elävät, hengittävät ihmiset, joita sinne tuli, auttoivat osaltaan. -Ja heitä tuli yhä enemmän. Kello soi vähän väliä. Se oli tuollainen -vanhanaikainen kello, se hätyytti koko taloa... - -Salissa liikkuvain pappien parvesta kuului hillittyä puhelua. -Silloin tällöin naurua, joka ei ollut hyvin kovaäänistä. Joku -pappi, joka halusi ilmaista ajatustaan useammille, puuttui -puheesen paussin-ajoilla. Monten pappien on kerrassa vaikea puhua -yksinkertaisesti, heidän täytyy julistaa ja saarnata. Se on -saarnastuolissa totuttu tapa. - -Piispa otti tulijat vastaan, siinä puuhassa meni häneltä melkoisesti -aikaa. Kun ei ketään sattunut tulemaan, pysähtyi hän jonkin -pappisryhmän luo ja sanoi hänkin sanansa. Ja silloin monet vaikenivat -ja kuuntelivat tarkkaavasti. Piispa Frederik Cato lausui sanansa -painavasti. Ja hän muokkasi sanottavansa siihen sopivaan muotoon kuin -piti. Ja aina hän lausui ne ultimatumin äänellä. Ikäänkuin odottaen, -ettei kukaan vastaa eikä ryhdy inttämään. - -Hänen päänsä oli merkillinen, tuon Cato piispan, viisas ja terävä. -Näki heti, että hän oli mahdikas kirkon herra. Muut papit kuuntelivat -häntä nöyrällä arvonannolla. He katselivat häntä hänestä ylpeillen, -ehkäpä hieman epäluuloisestikin. He eivät aina olleet varmat, miten -hän heitä arvosteli. Hän oli heistä monessa suhteessa kaukana. Hänen -taipumuksensa tämän maailman makuisuuksiin, hänen hieno makunsa, -hänen sattuvat huomautuksensa ajan ilmiöistä, hänen tuttavuutensa -kuulujen vapaa-ajattelijain ja kieltäjien kanssa, hänen monipuolinen -lukeneisuutensa ja varmat ajatuksensa, -- hän, hän oli mainio -esiintyväksi kirkonmieheksi; mutta hän ei ollut aivan heikäläisensä, -ja he eivät rakastaneet häntä. - -Hän oli äärimmäiseen saakka ortodoksi, mutta hän uskoi vain -valtiokirkon puoltajana. Hänen uskonsa ei ollut lapsen, vaan -velvollisuutensa täyttävän soturin. Hän kun nyt oli kerran vannonut -uskollisuuden valan lipullensa, niin hän aikoi varjella sitä kaikilta -vaaroilta. - -Cato piispa oli, eikä niin vähääkään, korkea-kirkollinen esteetikko. -Hän puolsi raamattua, ja hän ihaili sitä samalla. Hän suhtautui -siihen kuin johonkin hyvin arvokkaaseen koruun. Hän vihasi niitä, -jotka tahtoivat sovelluttaa raamattua maallikkojen käytettäväksi. -Hän vaati intohimoisesti ja kiivaasti, että ihmisten, jotka sitä -lähestyivät, oli oltava nöyrät sydämestä ja aivan alistuttava suurten -mysterioiden eteen. Ja kirkon dogmeja hän rakasti niiden selvän -lujuuden vuoksi, niiden taipumattomuuden ja mahdin vuoksi. - -Piispa puhui tänä iltana enemmän kuin tavallisesti. Useimmat papit -tiesivät syyn. Aivan häntä vastapäätä seisoi kirkkoherra Peder -Praegel. Ja oli tunnettu asia, että he, piispa ja pastori Praegel, -olivat katkeria vihamiehiä. He olivatkin hyvin erilaisia. - -Pastori Praegel oli suositun saarnamiehen tyyppi. Mukavuuteen -valmiin paljoston mies, tasaisen katraan, joka pohjaltansa on hyvin -tyytyväinen maailmaan. Hän oli niiden pappi, jotka ovat kristittyjä -sen vuoksi, että _sellaisiahan_ ovat kaikki oikeat ihmiset, ja -siksi, että, samea "haudantakaisen" pelko sanoo heidän järjellensä: -onhan tuo "iankaikkinen elämä" varsin vakava asia; ei siitä vaan saa -olla aivan tietääkseenkään olematta. - -Tuollaisen väen, jolla ei ole mielen raskautusta, ei sielun -järistyksiä, oiva ystävä oli pastori Praegel. Hän sovitteli heidän -sielujensa asiat niin että heidän käsityksensä tulivat vielä -parempaan järjestykseen ja heidän "haudantakainen" pelkonsa haipui. -Hän oli heidän lohdutuksensa ja suuri mukavuus-välineensä. - -Jos pastori Praegelin luo olisi tullut joku elämän haavoittama, joku, -joka värisee vaikeain ja syväin onnettomuuksien runtomana, -- niin -pastori Praegelin sanat olisivat tuntuneet hänestä lorulta. Mutta -käytännöllisille syntisille hän oli hyvinkin mukaisa mies. Hän osasi -antaa anteeksi monta syntiä ja karkeutta: Tulkaa minun tyköni ja -kuulkaa ilosanomaa, rakkaat ystäväiseni! Jumala on hyvä, ja _tässä_ -on hänen armonsa, ja tässä on pikkusen vapaamielisyyttä, ja tässä -voimme taivuttaa vähän ankaran profeetan värsyjä, ja tässä saa olla -pikkusen tiedettä... tulkaa tänne ja kuulkaa, mitä kirjoitettu on, -että Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta... mutta elkää -säikähtäkö, vaikka se nyt sittenkin pikkusen on tästä maailmasta. - -Pastori Praegel ihaili itseään rohkeana kuri-mestarina, ja monet -pitivätkin häntä tosiaan rohkeana. Hänen rohkeutensa oli kuitenkin -lähemmin nähtynä hyvin viisasta. Pastori karttoi nimittäin visusti -kurittamasta ketään, joka mukavuutta haluavain joukossa oli pystyvä -ja mahtava. Entisaikain parantajat sanoivat totuuden kuninkaille -ja maailman mahtaville, ja heidät poltettiin roviolla. Pastori -Praegel ei lähentänyt hiuskarvaansakaan vaaraan. Sillä hän valitsi -uhreiksensa ne, joiden kurittaminen oli kunnon ihmisistä mielellistä. -Tai valitsi onnettomia ja puolustuskyvyttömiä. Niin, pastori Praegel -oli niinkin rohkea, että hän ahdisteli vainajia. - -Jos, lyhyesti sanoen, kaupungin uteliaisuus ja soimaushalu oli -nousussa, niin voitiin mennä kirkkoon ja kohdata siellä täydellisesti -oma rakas itsensä. Pastori Praegelin saarnoissa esitettiin -tapahtuma runsaasti. Ei mainittu opetusta, mikä siitä oli otettava, -ei sen esimerkkiä, vaan nimet, ja uusiin, vielä tuntemattomiin -seikkoihin viittailtiin. Juttu lasketeltiin jälleen uutena ja monten -kielilakkarien hengeltä löyhkävänä. - -Siellä salissa istui muita pappeja, monet heistä puhuivat. Tuolta -kuului paljon sanoja, enimmäkseen pyöreitä, sileitä sanoja; täältä -synnin-päästävä ääni, jollaisella on tavallisesti jonkinlaista -yhteyttä "pyhä"-sanan kanssa, tuolta loitompaa paljon kuiskuttelevia -sanoja, jotka aprikoivat ja seuloivat. Ja täältä eräs tyytyväinen, -lihava ääni, jonkun pappis-gemyytlisen, joka mielellään pysytteleikse -varjossa, mutta kuitenkin silloin tällöin sallii suulleen leppoisan -vannomuksen. - -Pastori Brasen oli tavallista suuremman huomion esineenä. Hän -oli tunnettu kirkon pappien kaikkein ankarimpina. Monet olivat -hänen ankaruutensa näytteet. Hänen tunnetuimpia puheitaan oli -eräs hautapuhe merellä hukkuneille kalastajille. He olivat olleet -suruttomia, sanoi Brasen, he olivat kuolemansa edellisenä päivänä -tanssineet ja laulaneet maallisia lauluja. Ikuinen rangaistus odotti -nyt heitä heidän syntiensä tähden, ei auttanut sanoa muuta kuin että -he ovat nyt helvetissä. Pastori Brasen arveli myöskin, että Jumala -oli uhrannut heidät helvetin piinaan sitä varten, että elävät vielä -tietäisivät etsiä pelastusta. - -Monet, jotka kuulivat tämän puheen, tulivat murheellisiksi ja -suuttuivatkin. Useat lehdet mainitsivat siitä. Pari pappia -esitti vastakkaisen käsityksensä; mutta pastori Brasenilla ja -hänen hengenheimolaisillaan oli valmiit sanat vastaukseksi ja he -vahvistivat painavilla syillä, että noiden vainajien ikuinen piina -oli varma. - -Pastori Brasen oli virkaintoinen niin teoissa kuin sanoissakin. -Mitäpä hän oli tehnyt esimerkiksi "siivotakseen taloansa", kuten hän -sittemmin tekoaan kutsui. Hän oli siihen aikaan ollut maan-pappina. -Pappilan piika tunnusti eräänä iltana rajusti itkien, että hän oli -raskaana. Tämä piikainen oli hyvin kaunis, ja hän oli usein ollut -pastori Brasenista epämieluisa maailmallisen muotonsa ja syntisen -naurunsa tähden. Kun hän siis nyt ilmaisi, että hän oli elänyt lihan -himossa, valtasi pastori Brasenin suuri vihastus. Hän kuritti tyttöä -ensin oivasti kepillä ja ajoi sitten hänet talosta. - -Oli ilta ja sydän-talvi. Piika ei tohtinut mennä minnekään. Papin -pakinat ja käytös olivat kauhistaneet hänet suunniltaan. Jotkut -näkivät hänen maleksivan tiellä yöllä. Seuraavana aamuna nähtiin -hänet jälleen, lähellä pappilaa. Hän näytti ikäänkuin puhelevan -itsekseen, hän tuijotteli silmillään ja hymyili hassahtavasti. Siinä -kävi niin, että hän meni metsään ja eksyi sinne. Parin päivän päästä -hänet löydettiin sieltä paleltuneena pakkaseen. - -Siitä syntyi juttua melkoisesti, -- toiset puolsivat Brasenia, toiset -moittivat. Mutta yleensä nousi hänen maineensa synnin leppymättömänä -vihollisena. Hän itse sanoi vain: "Minun velvollisuuteni on siivota -taloni..." - -Mutta tuoltapa tulla tessutti eräs hyvin mukaisan näköinen mies: -Olivarius, "ukko Olivarius", tuo lempeä, lauhkea, ei häirinnyt -ketään, ei peloitellut ketään, puhui väkinäisesti helvetistä, -mieluummin taivaasta, jossa oli kauniita kartanoita ja helmi-portteja -ja siivekkäitä enkeleitä, ja jossa autuaat lauloivat kauniita -kiitosveisuja ja huusivat: Halleluja! Hän oli hyvin mukava noudattaa -sairasvuoteen ääreen. Hän istui ja pakinoitsi kuolevan kanssa kuin -lapsen kanssa, jolle kerrotaan kauniita kaskuja, jutteli Jeesuksesta, -joka oli kiltti eikä suinkaan kohtuuton... "Oi ei, kyllä Sinä pääset -sinne", sanoi hän joskus, "ja pyytänetpä silloin Jeesusta olemaan -hyvä Olivarius raiskalle, kun hänen lähtönsä hetki tulee." - -Ukko Olivarius söi hyvin mielellään kelpo ruokia; ja lasi, pari totia -teki hänet aivan avomieliseksi. Silloin hän kertoi vanhoja, hauskoja -pappis-juttuja. Olivariuksen pappis-jutut olivat maan-kuuluja. -Niitä oli sekä hienoja että karkeita... usein koko paksuja. Mutta -silloin ukko Olivarius hymyili ja kulautti lasistansa: "Niin, niin... -Sanokaapa, mitä sanotte... sellaista se vain oli, meidän vanhain -päivinä, niin... silloin meillä oli niin hupaisata... niin, minä -arvelen, että maailma kulkee takaperin -- niinpä niin, jaa!" - -Mutta kas tuolla seisoi nuorten pappien huomattavin, Kay Hansen, -seurapappi, jolla oli kalvaat kasvot, parrattomiksi, sileiksi ajellut -leuat, hän, jota eräs herra, joka usein oli käynyt Parisissa, oli -imartelevasti sanonut "ranskalaiseksi abbéksi". Pastori Hansen -oli hyvin tervetullut hienompiin seuroihin, jossa hänen vapaa -katsomuksensa ja, ei lainkaan huono, seurasievistelynsä olivat -tehneet hänet hyvin suosituksi. Hän oli taiteentuntijakin, ja -vaikka hän aina ankarasti moitti nykyaikaista "julmaa" taidetta, -niin osoitti hän siinäkin suhteessa ennakkoluulottomuuttaan. Sillä -hän ei ollut silti taiteen vihollinen -- eihän toki, pastori Kay -Hansen oli päinvastoin sen vapaamielinen ystävä: olihan hänellä -"kolme sulotarta" pöydälläänkin, jotka naiset, kuten tunnettu, ovat -alastomia. - -Oli siellä vielä paljon muitakin pappeja läsnä. Kaikki he olivat -ihmisten oppaita tässä pulmallisessa elämässä. Heillä oli pelkkiä -hyveitä. He olivat rauhallisia ja rikkeettömiä, he olivat -arvossa pidettyjä ja itsetietoisia, he olivat ankaroita, jopa -hellittämättömiä; taikka he olivat kilttejä ja leppoisia, jopa uneen -nukuttavia. He karttoivat tarkoin "ylitsekäymisiä", he käyttivät -kauniita sanoja ja esiintyivät sopivasti, he olivat säntillisiä -ja hyödyllisiä. Heidän saarnansa olivat aivan ankarasti saadun -opin mukaisia ja kestivät reklementeissä säädetyn ajan. Koskaan -he eivät erehtyneet loimuavaan puheesen, joka olisi tohahtanut -seurakuntaan kuin tulenkielet ja painanut ajan unhoon, koskaan ei -uupuneen vaivattuun rukoukseen, joka olisi kuulijoita ihmetyttänyt. -Täällä ei ollut kasvoja, joita tuska ja elo olisivat uurtaneet, -ei silmiä, joista raadeltu sielu olisi kuultanut. Täällä ei ollut -ihmisten airuita, ihmisten, jotka riemuitsevat, jotka nyyhkivät, -rakastavat, rikkovat, taistelevat. Ei myös kasvojen ilmeissä autuuden -toivon hurjaa pilkahdusta, ei suita, joiden huulten käyrissä -piirteissä olisi ollut haltioitumista, ei värähteleviä sanoja, joita -monet kuunteli ja tutkiskeli. Ei levotonta hengenvetoa. Kaikki -kunnianarvoisuuksia, jotka tiesivät, mitä he tiesivät, ja tiesivät -tarpeeksi eivätkä tahtoneet eikä tohtineet tietää enempää, -- monetpa -aivan lapsellisia, hyviä heikkojen sielujen kuulla. - -Vielä soi kello; Johannes Kjeld astui sisään. - -Piispa oli tavannut hänet jo ennen, ja halusi puhella hänen kanssaan. -Nyt hän meni häntä vastaan ja puristi hänen kättänsä. - -Johannes Kjeld oli tarkkaavainen ja kalvas. Hän silmäili -kokoontuneita pappeja ja vastasi huomaavasti kaikkiin kysymyksiin, -joita hänelle tehtiin. - - - - -IV. - - -Piispa Cato meni ylimmälle paikalle pitkän pöydän päähän, ja papit -sijoittuivat kahden puolen pöytää. - -Piispa Cato rukoili lyhyen rukouksen, että Jumala antaisi henkensä -valistaa palvelijoitaan. Sitten hän istuutui. Hän järjesteli joitakin -papereja, joita oli hänen edessään, ja otti käsille erään paperin, -jonka kaikki näkivät kirjeeksi... tiettävästi tuo pappispiireissä -mainittu kirje Saaralle. - -Piispa lausui: - -"Ennenkuin ryhdymme kokouksen yleiseen osaan, tahtoisin minä -mielelläni keskustella pappieni kanssa siitä valitettavasta seikasta, -joka viime aikana on tehnyt meitä levottomiksi. Minä tarkoitan -pastori Alf Varren kirjettä sille meille tuntemattomalle naiselle, -jota kirjeessä nimitetään Saaraksi. Minulle on tämän kirjeen -lähettänyt 'eräs virkaintoinen mies', kuten hän merkitsee nimensä. -Minä en muuten pidä senlaatuisista salaamisista. Mutta minä en voi -antaa tämän tärkeän asian levätä. Sitä vähemmin, koska pastori -Varre on tunnustanut kirjoittaneensa tämän kirjeen, kuitenkaan -haluamatta lisätä lähempiä selvityksiä, kuka mainittu nainen on, -tahi minkälaatuista hänen ja tuon naisen tuttavuus on. Hän on -sentään selittänyt kantavansa seuraukset ja viittaa kaikenkaikessa -kirjeesen. Ja kirje osoittaa, sen pahempi, että jokin suuressa määrin -paheksuttava suhde on ollut olemassa." - -Piispa Cato vaikeni hetkiseksi. "Jos jollakulla teistä", jatkoi hän -painolla, "olisi jotakin erikoista huomauttamista, joka kohdistuisi -kirjeen joko kirjoittajaa puolustavaan tai syyttävään suuntaan, -pyydän häntä ilmaisemaan mielipiteensä. -- Ettei kohtia luetusta -unhoittuisi, luen minä kirjeen kolmessa osassa, pysähtyen lukiessani -pääasiallisissa kohdissa. -- Meidän onnettoman virkaveljemme kirje -kuuluu seuraavasti: - - "Saara! - - Minä kirjoitan tänäänkin sinulle. Minun täytyy alinomaa sanoa - sinulle, miten minä rakastan sinua! Minä olen löytänyt elämäni - sinussa. Minun syvä haluni onneen -- kuinka se ottaa sinua, ja - kuinka se kuitenkin iäti isoaa sinua. Sinä olet antanut maan - minulle. Kun sinä kuljet, niin minä tahtoisin polvistua maahan - ja suudella jokaista jalkasi jälkeä, olipa tuo jälki tomussa tai - savessa. Sinun näkösi on kuin asuisi sinussa koko kaikkeuden - kiehtomus, ja sinun silmistäsi loistaa ikuinen taivas. Sinun - näkösi on kuin kuluttaisi sinua syleilyssään autuus, ja kuin se - autuus olisi maailman loimuava elämä. - - -- Miten sinä olet kaunis, miten sinä olet ihana, oi minun - armaani hekumassa." - -Herra piispa! - -Hyvät herrat! - -Kaksi pappia oli noussut pystyyn, pastori Brasen ja pastori Praegel. - -Piispa antoi pastori Brasenille puhevuoron. Tämä alkoi purkaa: - -"Varsinkin viimeinen lause osoittaa, että mies, joka on kirjoittanut -tämän kirjeen, on huorintekijä, joka juoksee porton syliin." - -Piispa Cato huusi ankarasti: - -"Pysähtykää! Tämä värssy on otettu korkeasta veisusta! On hyvin -suuresti moitittavaa käyttää sitä syntiselle naiselle kirjoitetussa -kirjeessä. Mutta herra pastori Brasenin sanat ovat sopimattomia. Minä -luulin, että herra pastori Brasen osasi raamatun paremmin." - -Pastori Brasen ei antanut itseänsä ällistyttää. Hän puhui jonkun -sanan: että korkeaveisuhan muka on ihana runoelma Kristuksesta ja -seurakunnasta. Ja sitten hän otti lähtökohdan etempää kirjeestä. -"Ainakin _sen_ on pastori Varre kirjoittanut?" tunnusteli hän ensin, -ja jatkoi rauhallisemmin, kun ei kukaan väittänyt vastaan: "sen on -totisesti pastori Varre kirjoittanut epäsiveellisestä mielestänsä! -Mutta kun hän kirjoitti sen, niin eikö mahtanut hän tuntea käärmeen -kaluavan sieluansa. Eikö mahtanut hän tuntea liekkien nuoleskelevan -ruumistansa? Mahtaako kenessäkään epäilystä herätä, ettei tämä mies -olisi hekuman temppeli. Voi meitä kaikkia tässä, jos me suvaitsemme -häntä keskuudessamme! Voi niitä ihmisiä, jotka saastutettaisiin -sanoilla, jotka lähtisivät hänen suustansa. Ei, totisesti... minun -nenääni tuo se kirje pahan hajun... luonnollisesti, jos sitä -korkeaveisun värssyä ei oteta lukuun." - -Piispa istui päätään käteen nojaten pastori Brasenin puhuessa. Kun -hän lopetti, silmäili piispa joukkoon "Herra pastori Praegelillä on -puhevuoro", sanoi hän hiljaa. - -"Lähemmin harkittuani minä luovun puhevuorosta, herra piispa. Minä -olen kirjoittanut kappaleita muistiin. Mutta minä haluan odottaa ja -ilmaista ajatukseni vasta kun olen kuullut kirjeen kokonaan." - -Vielä kaksi pappia pyysi puhevuoroa. Toinen heistä toivoi pastori -Varren eroittamista virasta "sans phrases", kuten ranskalainen sanoo. -Mihin kirjeen kohtaan hän silmäsikin, vilisi siinä synnillisiä -ajatuksia kuin matoja ruumiissa. Missä sitä ei sanottu selvään, -niissä paikoin ne "piilivät ja vaanivat kuin villipedot saalistansa." --- Toinen pappi oli sovinnollisempi. Mutta hän vaati pastori Varrelta -selitystä, että hän, pastori Varre, muka katuu ja rukoilee sydämensä -pohjasta anteeksiantamusta herralta. - -Piispa Cato kuunteli. Hän ei näyttänyt paljon kiinnittävän huomiota -mihinkään sanottuun. Kun toinen pappi lopetti, jatkoi piispa kirjettä: - - "Ja kuinka sinä olet tehnyt minut viisaaksi, Saara. Ennen -- - kuinka minä olin kova, kuinka minä olin ymmärtämätön monessa. - Nyt minusta tuntuu siltä kuin käsittäisin kaikki. Minä ymmärrän - kaikkien ihmisten kaipuun. Minä ymmärrän palavan himon, minä - ymmärrän ilon, joka lieskahtaa kuin tuli, minä ymmärrän puutteen - ja surun, joka painuu sisäänpäin ja tekee mielen sairaaksi. - - Saara, sinä olet antanut minulle ilon ja surun. Sinä olet - kietonut tummia ruusuja eloni ympärille. Ne ruusut loistavat - punaisina: silloin liikuttaa minua ilo; ja ne mustuvat: silloin - minä tunnen surun. - - Ah, Saara, pian saapuu suvi. Kun maa kukoistaa, minä kaipaan - sinua. Ja minä olen kaipaava syksyn lehtien karisemista - herätäkseni jälleen ja nähdäkseni, että sinä tulet luokseni." - -"Herra piispa!" - -Ukko Olivarius oli noussut. Piispa Cato nyökkäsi: "Herra kirkkoherra -Olivariuksella on puhevuoro!" - -Ukko Olivarius ryiskeli hetkisen ja alkoi: - -"Rakas piispa Cato ja rakkaat virkaveljeni! - -"Niin, hm, niin!... Pastori Varre on ollut ajattelematon, ja sehän -on aivan paikallaan, että me papit olemme ankaria itsellemme. Mutta -huomattava nyt on: Me emme voi päättää ollenkaan varmaan, onko hän -rakastanut Saaraa lihallisesti... hän on kyllä syleillyt häntä, ja -sellaista; mutta..." - -Pastori Brasenin ääni kajahti: "Hän on, herra piispa... ja -sitäpaitsi: joka ainoastaan katsoo naiseen..." - -Pastori Olivarius huojutteli päätänsä: - -"Tosin, tosin, rakas Brasen! Hän on kyllä harjoittanut haureutta, -niin... Mutta ettehän tiedä, Brasen, josko tämä Saara on naitu -nainen. Minä paremminkin luulisin päinvastaista. Niin, niin, -minä toivon, että Varre selviää. Ja eräs seikka on myöskin -otettava huomioon: Tämä juttu ei ole herättänyt mitään pahennusta -seurakunnassa. Sitä tuskin tunnetaan. Minä ehdottaisin, että meidän -esimiehemme ja rakastettava piispamme sanoisi pastori Varrelle: ole -hyvä ja kihlaa Saara ja nai hänet. Ja jos hän voi sen tehdä Jumalan -ja ihmisten edessä, niin me emme häntä tuomitse. Ja he he, -- -ajattelenpa, että hän silloin pian lakkaa kirjoittelemasta hänelle -tuollaista... He, niin, nyt ukko Olivarius taas vähän laskee leikkiä, -niin, niin, Jumala meitä vaan armossaan avittakoon, Amen." - -Pari nuorta pappia ei voinut olla vetämättä suutansa hymyyn -kuullessaan ukko Olivariuksen ehdotuksen, että pastori Varren oli -kihlattava Saara ja naitava. Mutta leikki loppui, kun pastori -Praegelin ääni kajahti: - -"Herra piispa, saanko minä pyytää puhevuoroa jo nyt? (Piispa -nyökkäsi). Minun mielestäni monet merkit viittaavat siihen -suuntaan, että Saara on naitu vaimo. Minä tahdon vain huomauttaa -tuosta rivistä: pian saapuu suvi, ja minä kaipaan sinua ja näen -sinut jälleen syksyllä. Suunnilleen niin siinä lukee... Mutta se -osoittaa, minun mielestäni, vielä, että tuo nainen on varakkaan -miehen vaimo. Hän oleksii oletettavasti kesällä maalla ja tulee -takaisin vasta syksypuolla... Mutta se moraalinen velttous, jota -pastori Varren kirje todistaa, osoittaa, että ajan kiero henki -on tarttunut häneen. Hänelläkin on kirjeestä päättäen kaikki -edellytykset sekaantuakseen ajan epäsiveelliseen joukkoon, jossa -kevytmielisyys ja välinpitämättömyys kukoistaa. Joiden ajan -moraalin-löyhtymisen merkkien joukossa avioero nostaa päätänsä -kuin myrkkysieni myrkyllisestä maaperästä. Hänen kevytmielistä ja -kuhertelevaa rakkauden huokailuansa ei sovi kuunnella täällä. Pois -hän joukostamme, herra piispa, ja kuta pikemmin, sen parempi." - -Piispa Cato katseli joukkoon. Kukaan ei halunnut enää puhua, siltä -näytti. - -"Sitten tulee se kolmas ja viimeinen osa", sanoi hän, "ja se kuuluu: - - "Mutta nyt, kun minä tunnen sinut, kun minä rakastan sinua, - Saara: luuletko sinä, että minulla on kiusaa siitä, että minä - julistan Kristuksen oppia? Siksi että minä valmistan ihmisiä - elämään ja kuolemaan... Oi ei, minä olen jo ennen sanonut: minä - en ole koskaan ollut lähempänä ihmisiä kuin nyt, ja koskaan minä - en ole tuntenut sitä, jota nyt: että elämä on pyhää. Sinä olet - lietsonut rakkaudellasi minuun haltioitumisen tulen, joka leiskuu - korkeammalle taivasta kohti kuin entisen elämäni kaipuu, ja joka - nyt polttaa minun lihani eikä koskaan sammu." - -Pastori Brasen nousi heti: "Herra piispa!" - -Piispa Cato sanoi: "Pastori Brasen tahtoo puhua." - -Pastori Brasen huusi kiivaasti: "Mikä minua enimmän järkyttää tässä -kirjeessä, on pastori Varren katumuksen puute. Eräs arvoisa virkaveli -vaatii häneltä katumusta ja parannusta. Mutta mitä näemme, kun luemme -tätä kirjettä? Huikentelevaisen mielen, joka ei pienimmässäkään -määrässä tunne katumusta syntikuormansa tähden. Hän tohtii vielä -mennä pilkkaamaan, että hänen hekumallinen rakkautensa on saattanut -hänet lähemmäksi ihmisiä. Niin, lähemmäksi niitä, jotka ovat määrätyt -helvetin tuleen ja kidutukseen, kaikkia epäsiveellisiä rakkareita, -vaarallisia ja kapinoivia koiria. Niille saattaa pastori Varre puhua. -Saakoot muut olla rauhassa hänen kieleltänsä." - -Piispa nosti kärsimättömästi päätänsä. Hänen silmäinsä väliin -ilmestyi joitakuita ryppyjä. - -"Minun täytyy vaatia herra pastori Brasenia käyttämään toisellaista -puhetapaa täällä," sanoi hän lujasti, "senlaatuisia sanoja, joita -pastori Brasen äsken käytti, ei nyt tarvita. Asia on liian vakava." - -Pastori Brasen vastasi: "Minä painan mielelläni esimieheni -herra piispan oikaisun sydämeeni. Kuitenkin uskallan esittää -puolustuksekseni, että rohkean Lutheruksen ajoilta saakka ovat monet -kristillisyyden sotilaat käyttäneet kovia sanoja, kun jokin seikka -oli suuresti moitittavaa." - -Hetken hiljaisuus. - -"Herra piispa!" kuului ääni kauempaa pöydän alapäästä. - -Piispa Cato nosti päätänsä. Hän näytti tulevan entistä -tarkkaavaisemmaksi. - -"Pastori Johannes Kjeldillä on puhevuoro!" - -Monet kääntyivät Kjeldiä katsomaan. Hän seisoi hetkisen hiljaa, kuten -selvittäytyen. Viimein hän korotti äänensä: - -"Herra piispa! Minä olen näinä hetkinä täällä istuessani ajatellut -paljon. Minä kuuntelin, kirjeen loppuun. Minä ymmärrän, että pastori -Varren on vallannut syvä ja surumielinen intohimo. Minä tunnen, -että vaikea pulma on edessä. Kirje ei ole kevytmielinen. Siinä on -yksinäisen sielun raskautuksen leima. - -"Onko pastori Varre mitään rikkonut? On helppo vastata myöntäen ja -tuomita. Mutta se ihminen on kova, joka ei voi tuntea, että hänen -sanoissansa on hehku, ja niistä puhuu sydämen ääretön avuttomuus, -jonka pitäisi vaatimuksena vaikuttaa, että meidän häpäisymme vaikenee. - -"Kovia sanoja ja tuomiota, jotka leikkaavat kuin veitset, pitäisi -käyttää vain sydämiä kohtaan, joissa ilmenee raakuus ja kylmyys. -Mutta, herra piispa, minä olin kerran läsnä kokouksessa, jossa -erään papin julma itsekylläisyys ja tuomitsemishalu tuli puheeksi. -Puolustettiin häntä. Puhuttiin hänen 'innostansa', häntä ei missään -suhteessa ahdistettu niinkuin pastori Varrea tänään. Ja kuitenkin oli -hän vikapää sata kertaa inhoittavampaan. Ja häntä ei toisien joukosta -karkoitettu. Hän istuu yhä täällä joukossamme, yhtä rohkeana kuin -ennen. Pastori Brasen." - -Pastori Brasen oli terästänyt silmiänsä ja kuunnellut näitä viimeisiä -sanoja. Nyt kun hänen nimensä mainittiin, heittäytyi hän rajusti -selkänojaan ja tuijotti kuin halvattuna Kjeldiin. - -Piispa Cato keskeytti: "Tuo herra pastori Kjeldin koskettama asia ei -kuulu esilläolevaan kysymykseen. Se tuntuu minusta sitäpaitsi liian -vanhalta kosketeltavaksi enää tässä." - -Johannes Kjeld kumarsi ikäänkuin ilmaistakseen, että hän oli kuullut -piispan sanat. Hän jatkoi: - -"Herra piispa! Pyytäisin saada puhua hetkisen. Minä tahtoisin -osoittaa, että se tapa, jolla me papit suhtaudumme näihin kahteen -asiaan, pastori Braseniin ja pastori Varreniin, on kuvaavaa, kuinka -me käsitämme hengellisen kutsumuksemme. Minä pyydän teitä hartaasti, -herra piispa Cato, antamaan minun puhua. Minulla on tärkeätä -kerrottavaa itsestäni. - -"Seikka, etten minä puhunut sillä kertaa, johtui siitä, että minä olin -vielä silloin outo ja perehtymätön monessa asiassa, joka sittemmin -on herättänyt minussa karvautta. Minähän olin monta vuotta ollut -pappina autiossa pohjolan perukassa. Minä elin siellä ihmisistä -erossa. Monet pulmat ajatteluttivat minua. Kohtalon oikut. Minä olin -siellä syrjäseuduilla lähempänä hiljaisuutta. Ihmisiä minä kohtasin -monesti yksitellen. He elivät ainaisessa taistelussa myrskyä ja -puutetta vastaan. He olivat ikäänkuin maailman laidalla. Äänettömyys -tuli mieliin. He eivät olleet niin nenäkkäitä ja hääriviä kuin nämä -kaupungin ihmiset. He toimittivat usein suuria, kun joku joutui -hengenvaaraan, tai kun joku heidän lähimmäisistään oli onnettomampi -kuin muut." - -Johannes Kjeld vaikeni hetkiseksi, kuten viime sanojaan punniten. -Pastori Praegel tokaisi: - -"Herra piispa! Minä tahtoisin vain huomauttaa, että pastori Kjeldin -olisi ollut pysyttävä siellä perukassa. Kun ei näet täällä viihdy. -Minä tiedän sen. Mutta minkätähden hän sitten tänne tuli?" - -Kjeld vastasi piispa Caton puoleen kääntyneenä: - -"Minä tahdoin tavata ihmisiä, herra piispa. Minä tahdoin heittää -yksinäisyyden aprikoimiset ja todistaa ihmisille. Miksi en heille -todistaisi? Ennenkuin menin sinne pohjoiseen, olin minä elänyt -maailmassa. Minä olin tuntenut pyyteitten ilveilyn, minä olin nähnyt -ihmisten vaivaloisen kulun maan päällä. Minä olin tuntenut tuskan -ja hetkellisen ilon. Minä olin, puusta katsoen, ollut vain kadulla -ja kamarissani; mutta oikeastaan minä olin ollut meren äärimmällä -rantamalla ja nähnyt pilkahduksen tuntematonta. Minä olin kohdannut -ainoan totisen Jumalan: yksinäisten Jumalan. - -"Minä tunsin, että minulla oli jotain sanottavaa ihmisille. Minä -tulin sydän intoa palaen, ajatukset askarrellen kaikessa, mitä -elämäni oli minulle opettanut... Ja minä osuin heti noihin koviin -särmiin, puutuneihin sääntöihin, arvottomiin tuomioihin, kerta -kaikkiaan määrättyihin ihanteisiin. Ja kaikki, mikä minussa oli ollut -yltäkylläistä, ehtyi." - -Eräs pappisääni keskeytti: "Herra piispa! Pitääkö pastori Kjeldiä -vielä kuunnella. Mitä hän puhuu, ei kuulu ollenkaan tähän asiaan." - -Piispa Cato vastasi terävästi: "Pastori Kjeldiä pitää kuunnella. -Tämä asia kuuluu meihin mitä suurimmassa määrässä. Pastori Kjeld on -valtiokirkkomme pappi. Minä kuuntelen, mitä hänellä on sanottavaa... -voidakseni sitten menetellä määräysten mukaan." - -Johannes Kjeld jatkoi -- hänen kasvonsa näyttivät teräviltä ja -kalseilta hänen siinä seistessään: - -"Sitä Jumalaa, jota minä etsin, Jumalaa, joka tuskan-ymmärtävästi -käsittää kaikkea pyrkivää, kaikkea rukoilevaa, Jumalaa, jonka -hengessä ja luonnossa kaikella inhimillisellä on sijansa, sitä ei -tunneta tässä valtiokirkossa. Mutta _se_ Jumala tunnetaan täällä, -joka vaatii pikkumaisinta nuuskimista, kiihkeätä yksityisten -heikkouksien vaanimista, armotonta tuomiohalua tai keveää pakinata, -joka muuttaa pyhän raamatun kuvaraamatuksi. Tahi joka vaatii -käytännöllistä kulkua matalimman hyvinvoipaisuuden rinnalla. -Ja tämän valtiokirkon jumalan poika kärsii ristillä ihmisten -tähden, jotka eivät tunne hänen henkeänsä lainkaan, jotka elelevät -rauhassa ja uskovat, että kristittynä oleminen on kaikkien vaivain -säilyttämistä Kristuksen hartioille ja luikertamista yhä edelleen -hänen ansioillansa. Samalla kun heidän sielujensa paimenet istuvat -kokouksia ja langettavat itsekylläisiä tuomioita ja pohtivat -teoloogisia saivarteluja." - -Syvää mutinaa alkoi kuulua monelta taholta. Mutta Johannes Kjeld -huusi: - -"Niin, minä sanon sen kuultavasti teille kaikille. Teillä ei ole -mitään läheisyyttä niiden syvien sielujen kanssa, jotka kaipaavat -virvoitusta. Ne kiertävät yksin maailmassa. Teillä ovat ne, jotka -eivät parannusta tarvitse. Nuo välinpitämättömät, nuo sieluttomat, -laskevat. Te puhutte tylsille, unisille, tyytyväisille, omaviisaille!" - -Kovempaa mutinaa kuului, sekaantuen huutoihin. Piispan kasvot -olivat uhkaavat, levottomuus eneni, yhä yhtyen huutoihin. Johannes -Kjeld kohotti molemmat nyrkkinsä koholle ja huusi valkein huulin ja -liekehtivin silmin: - -"Minä tahdon puhua suuni puhtaaksi! Ja minä vaadin teiltä sen pyhän -kautta, jota te ette tunne, ettette minua keskeytä! Te haluatte -nyt tuomita papin, jota inhimillinen tunne on kalvanut, ja te -tahdotte, että hänen on erottava häpeällä. Mutta miksi olette niin -virkaintoisia täällä, kun annatte karkeimman olla karvankoskematta? -Ihmisten suvaitsemattomuuden, kitsauden, sydämettömyyden, vankilain -pimeyden, esivallan väärinkäytökset, kaiken taudin, joka ilmenee -vallanhimossa, kun suuruudenhullut hallitsijat kiistelevät, kun -sodassa sadat tuhannet miehet uhrataan ja maan muut lapset näkevät -nälkää ja puutetta. Siinä olisi kansalle puhuttavaa sellaisella -rohkealla ruoskijalla kuin pastori Praegel; mutta siihen tuskin -puututaan. Eikä sitä tee _hänkään... hän_, tuo kylmäsydäminen... -pastori Brasen, joka tuomitsi meren ulapalla taistelevat köyhät -kalastajat helvettiin. Joka ajoi vietellyn piikaraukkansa -talvipakkaseen, niin että hän paleltui ja kuoli lapsi rintansa -alla... Intoako? -- Murhaa, korkeasti kunnioitetut herrat! Ensin -sielunmurhaa, ja sitten ruumiin! Mutta se painui siihen: pastori -Brasenin sydämen lämpö ei ole koskaan vietellyt häntä syntiin, -vaan hänen sydämensä kylmyys. Mutta minä huomautan teille, että -täällä rangaistaan sydämen kuumuudessa tehdyt synnit, mutta sydämen -kylmyydessä tehdyt jätetään rauhaan. Niin, minä lisään vielä: -pidä sydämesi kylmänä, ja palkkasi on maailman kunnia, ja kaikki -valtiokirkon palvelijat ovat valmiit ylistämään sinua haudallasi!... - -"Siinä oli sanottavani. Minä esitin teille kirjeeni. Ja nyt saatte -tuomita minut!" - -Johannes Kjeld asteli verkalleen poikki permannon ulos. Hänen -askeleensa kuuluivat toinen toisensa jälkeen. Ovi aukeni ja sulkeusi -hänen mennessään. Koko ajan oli hiljaista suuressa salissa. - -Jo samana iltana haki Kjeld eroa papinvirasta. Se annettiin hänelle -heti. - - - - -V. - - -Kjeldit muuttivat pois siitä paikasta, jossa he olivat asuneet. He -vuokrasivat pari huokeata huonetta laitakaupungilla. Oli jäljellä -vähän säästörahoja, muutamia tarpeettomia huonekaluja he möivät He -viettivät hiljaista elämää. - -Kjeldin kummastukseksi pyysi kaupungin tyttökoulun johtajatar, neiti -Baume, häntä kouluunsa opettamaan historiaa ja äidinkieltä. Hän ei -tuntenut neiti Baumea, hän tiesi vain, että hän oli monessa suhteessa -omituinen, oli vanha ja miehekäs, ja sitkeä, kun sai jonkun ajatuksen -päähänsä. - -Hän suostui ilolla tarjoukseen ja ryhtyi opetustoimeensa. - -Ensimäisistä opetustunneistaan alkaen hän oli toimekas ja innokas. -Hän oli huomaavinaan, että oppilaat kuuntelivat tarkkaavasti häntä. -Tuollaiset nuoret tytöt, miten ne saattoivatkaan katsella häntä -hartaasti ja kysellä... Tätä väärin-ymmärtämystä, jonka esineenä hän -nyt oli, -- ooh, sitä ei varmaan kestäisi kauan! Ihmiset oppisivat -tuntemaan, mitä hän tarkoitti ja tahtoi. He oppisivat tuntemaan, -ettei hän ollut sitä lajia, että ajatteli vain itseänsä. Eikä -myöskään mikään piru eikä "kyklooppi", joksi piispa Cato oli sanonut -häntä... kuten hän sittemmin oli kuullut. - -Mutta jo muutaman päivän päästä näki rouva Kjeld, ettei hän ollut -niin toivehikas enää. Rouva Kjeld ei udellut häneltä syitä; mutta -hän huomasi monista hänen puheistansa, että koulun opettajat olivat -hänelle vihamielisiä. "Sitä ei sinun pitäisi hämmästyä", sanoi rouva. -"En minä hämmästykään", vastasi hän. "Mutta ihmiset ovat sittenkin -ehkä hidasälyisempiä ja pahempia kuin tiesin." - -Eräänä iltana meni Johannes Kjeld aikaisin levolle. Hän oli hyvin -väsynyt sinä iltana. Kun rouva Kjeld vähän aikaa sen jälkeen meni -nukkumaan, huomasi hän neljä viisi kirjelappua, jotka olivat -makuuhuoneen lattialla. Hän otti ne maasta ja katseli niitä. Mitäs -kirjeitä nämä olivat? Hän ei tuntenut niitä ennestään... Yhtäkkiä -hän ymmärsi. Ne olivat kai pudonneet Kjeldin taskusta, kun hän oli -tarkastellut miehensä vaatteita. - -Kirjeet olivat nimettömiä. Eräs lähettäjä kutsui itseänsä -"huolestuneeksi Kristuksen ystäväksi." Toinen "uskovaiseksi -kristityksi." Kaikki he olivat yhtämieltä siitä, että Kjeld oli -epäkristillinen ja epäuskoinen. Kaikki ne olivat kirjoitetut -väärennetyllä käsi-alalla. "Kas niin, miten nuo kirjaimet -valehtelevat", ajatteli rouva Kjeld; "kas, miten raukkamaisesti ja -häijysti ne ovat kirjoitetut! Hyi, miten innoittavaa!" - -Erääsen kirjeeseen hänen huomionsa erityisesti kiintyi. Siinä -sanottiin: "Te hävitätte neiti Baumen koulun. Siitä on alinomaa -eronnut oppilaita sitten kun te ryhdyitte toimeenne. Te tunnette -neiti Baumen; kun hän on kerran sanonut sanansa, niin hän sen -pitää. Toivomme nyt nähdä, aiotteko käyttää hyväksenne hänen -luotettavuuttaan tuhotaksenne hänen elämänsä työn." - -Rouva Kjeld luki kaikki nuo kirjeet, ja illan hiljaisuudessa hän -tunsi tuskan lähestyvän itseänsä ja valtaavan hänet. Tuo tuska teki -olon niin hiljaiseksi. Ainoastaan sydän hänen rinnassaan tykytti... -Hän tunsi olevansa niin yksin... Hyljätyiksi tuleminen uhkasi heitä -kauhuillaan. Ihmiset eivät tahtoisi enää olla heidän parissaan... he -väistyisivät heidän edestänsä. Eikä se rajoittuisi ainoastaan häneen -ja Kjeldiin. Se hylkäys kohdistuisi laajemmalta, heidän lapsiinsa... -Gunvorista tulisi sellaisen miehen tytär, joka ei ollut sellainen -kuin muut; hänestä tulisi ehkä olento, joka on muukalainen maan -päällä. - -Jo nyt tuo hylkäystuomio oli huomattavissa. Kun rouva Kjeld tahtoi -olla rehellinen, niin oli häntä solvattu, monellakin tavalla. -Katseella, käytöksellä _ne_, joiden tuttu hän oli ollut... - -Mutta sen _hän_ kyllä kestäisi, ja Kjeld kestäisi sen... -Mutta Gunvor, joka oli vielä lapsi, -- pitikö hänenkin kärsiä -loukkauksia?... Hän oli äskettäin puhunut äidilleen kahdesta -ystävättärestään, jotka olivat olleet pahoja hänelle. Jotka -olivat sanoneet, etteivät he tahdo olla hänen seurassaan enää, -sentähden että hän oli pastori Kjeldin tytär, sellaisen kauhean -vapaa-ajattelijan... Rouva Kjeld oli silloin ottanut Gunvorin -kahden kesken puheilleen: "Rakas Gunvor, lupaa tehdä niinkuin minä -pyydän... elä puhu tästä isälle. Ja jos joku vielä sanoo jotakin -sellaista, niin tule aina kertomaan minulle... elä sano _milloinkaan_ -sellaista isälle. Ole kiltti ja iloinen, kun olet hänen seurassaan... -olethan?... niin sinä teet hänetkin iloiseksi." - -Sillä kertaa oli rouva Kjeld ajatellut: "se asettuu siitä kyllä, -kaikki kyllä paranee..." Nyt istui hän tässä nämä kirjeet kädessä. -Hän katseli vielä kerran noita kieroja, valheellisia kirjaimia... -moinen kauna, moinen salattu kataluus kauhisti häntä... - -Vihdoin hän meni vuoteesen; mutta hän ei saanut unta. Hän luuli -Kjeldin varmasti nukkuvan. Siksi hän ei ollut varuillansa. Hän -huokasi raskaasti muutaman kerran, vaikeasti kuten ainakin ihminen, -joka kaipaa lepoa. Silloin hän kuuli yhtäkkiä Kjeldin sanovan: "Etkö -saa unta, Emma?" Hän vastasi: "Minä, kyllä, mutta minä luulin, että -sinä nukuit." "Minä heräsin juuri. Minä kuulin sinun huokaavan. -Pelkäätkö sinä, Emma?" "Minä luulen, että niitä on, jotka ovat -sinulle pahoja, Kjeld." - -He vaikenivat kumpikin hetkisen. Kunnes Kjeld sanoi: - -"Niin, onhan niitä, jotka ovat minulle pahoja. Ja nyt minä olen -peloissani, Emma. En itseni tähden, vaan sinun ja Gunvorin." - -Hän lisäsi: - -"Miehen, joka aikoo uskaltaa jotakin, pitäisi olla yksin." - -"Me pysymme sinun luonasi, Kjeld. Ja pian tulevat muutkin sinun -luoksesi." - -"Ne eivät tule. Minä huomaan, että he kokoutuvat minua vastaan... -Kun minä olisin edes yhtynyt johonkin puolueesen. Tai jos minulla -olisi jonkinlaista seurakuntaa. Minulla ei ole ja tuskin saan. -Useimpain pyrkimykset ovat minulle vieraat. He ovat omalla tavallaan -onnellisia. Minä en voi heille antaa mitään." - -Kjeld vaikeni vähäksi aikaa, mutta jatkoi sitten: - -"Kuuleppas, Emma... Minulle tulee usein niin ikävä sinne kotiin, -pohjolaan. Se väki tuntisi minut kyllä. Vaikken minä olekaan -pappi. Hetki vain, ja he tuntisivat minut kuin ennenkin. -- Minä -kaipaan lepoa; siellä niiden ihmisten parissa. Ja minä kaipaan sen -seudun luontoa. Merta, -- kun se alkoi meuruta. Usein tuli myrsky -sellaisella voimalla, että minä kauhistuin ilmain avaruutta. Oletko -seissut tähti-yössä, kun myrsky raivoaa. Myrsky ei ole peloittava, -kun taivas on sakeassa pilvessä, se on kauheampi taivaan ollessa -tähdessä. Siinä huimaa! Sinä pelkäät tähtien syöksyvän räiskinällä -maahan, ja koko maailman palavan... -- Mutta katsos tätä seutua! Mikä -ero! Tämä ihmiskultuuri ei ole jaksanut tehdä kuin kaupunki-pahaisen, -kun jo yksinäisyyden juhla katoaa sieluista, kun jo ihmiset -tulevat pieniksi ja pöyhkiksi... vaikka pitäisi, tulla suuriksi -ja hiljaisiksi. -- Minulla ei ole tosiaan mitään sanomista näille -monille. Mutta minä luulen, että minulla on jotakin harvoille. Minä -muistan sen kirkko raukan siellä pohjolassa. Monta kertaa minä näin -silmä-parin tuijottavan itseeni... kauko-näköisen silmä-parin. Ja -usein minä olin puhuessani kuulevinani kalpeain huulten mutinaa. -- -... Mutta nyt minä en enää puhu, Emma. Minä häiritsen sinun untasi. -Koeta nyt levätä... koeta nyt nukkua." - - - - -VI. - - -Koulussa oleminen ei kuitenkaan käynyt päinsä. - -Johannes Kjeld kiitti neiti Baumea luottamuksesta ja luopui -tunneistansa. Hänestä tuntui siltä, kuin olisi neiti Baumekin -pohjaltaan ajatellut, että hän oli käsittämätön mies, mutta onneton, -joten häntä piti auttaa. Kjeld oli sitäpaitsi saanut varmasti kuulla -puhuttavan, että hän hävitti koulun mainetta, jolla oli hyvä, -kristillinen kaiku. - -Hän ajatteli jo oman koulunsa perustamisesta; mutta hänellä ei ollut -varoja moiseen, ja hän tiesi, että se muidenkin vastusten tähden -olisi mahdotonta... - -Hän huomasi, miten arkoja ihmiset olivat. Joku kyllä myönsi hänen -olevan oikeassa jossakin suhteessa; mutta sitä he toki eivät -tohtineet lausua julki. Kaikki pysyttelivät varovasti kuoressaan ja -varjelivat omaansa: asemaansa, kolikoitaan, arvoaan. He pelkäsivät -uskaltaa mitään, jos he olivat toista mieltä kuin muut. Ja mitä oli -usko ja vakaumus noille? He tunnustivat tosin sitä kirkossaan, mutta -oikeastaan heillä ja uskolla, vakaumuksella ei ollut mitään yhteistä. - -Hän oli joskus masennuksissa. Tuntui kuin olisivat ne voimat, jotka -hänellä oli ja joita hän ei saanut käyttää, purkautuneet häneen -itseensä, sisäänpäin, ja lyöneet hänen sielunsa pitkäksi aikaa -raskasmieliseksi. Hän sanoi eräänä iltana: - -"Minä olen kuin huuhkaja. Minä olen piillyt pimeässä ja uneksinut -ihmisistä. Minä en oikeastaan tuntenut heitä. Voin palata pimeyteen -ja miettiä jälleen." - -Mutta vähän ajan päästä hän kuiskasi: - -"Mutta on jotakin... jotakin siinä, jota tunnen. Minä tiedän, että -minä en ole erehtynyt." - -Hän painui jälleen kirjoihinsa. Ja ajatuksiinsa. Hiljaisina öinä, -luettuaan kunnes uupui, tai kun ajatukset tulivat tukaliksi, hän -avasi ikkunan ja katseli taivaan tähtiä. Hänestä tuntui siltä, että -hänellä oli oikeus tähtiä katsella. Ne kiersivät siellä hiljaista -kiertoaan. Nuo liekehtivät auringot, yksinäinen, rauhallinen -planeetta, ehkäpä punainen Merkurius tai suuri Jupiter... -Tuolla aivan alhaalla Sirius, Kointähti, jota keskiajan viisaat -pelkäsivät... josta olivat kuulevinaan hämäriä, epä-inhimillisiä -huutoja. Ja halki taivaan veti linnunrata miljoonia kaukaisia utujaan -ja auringoitaan lukemattomine, näkymättömine planeetteineen ja -kuineen... Koko säteilevä ikuisuus... - - - - -VII. - - -Eräänä päivänä tuli Kjeld perhehuoneesen ja näki, että Gunvor istui -ikkunan ääressä silmät punaisina, niinkuin olisi itkenyt. Isä kyseli -häneltä, ja sai vihdoin viimeinkin tietää, että Gunvorille olivat -pahoja koulussa. "Mitä ne on sinulle tehneet, Gunvor?" Ei, Gunvor oli -luvannut äidille, ettei hän kerro. Kjeld meni keittiöön, jossa rouva -Kjeld askaroi... "Sinun pitää antaa Gunvorin kertoa minulle totuus, -Emma", sanoi hän, "minä en tarvitse sääliä, tiedä se; mutta Gunvoria -meidän täytyy suojella raakuutta vastaan." "Minä olisin kyllä puhunut -sinulle siitä", vastasi rouva Kjeld. Hän meni sisään Gunvorin luo ja -sanoi rauhallisesti: "Kerro nyt isälle kaikki, Gunvor". - -Ja Gunvor kertoi opettajattaresta, joka oli ollut hänelle paha, -kun hän ei osannut piplianhistoriaansa. "Eipä vainkaan, sinä et -tietystikään luule tarvitsevasi Jumalan sanaa!" sanoi opettajatar. -Silloin painoi Gunvor päänsä alas, sillä hän huomasi, että luokka -kuunteli hiljaa ja kaikki katselivat häntä... - -Ja välitunnilla oli kaksi tyttöä huutanut hänen takanaan: -"Vapaa-ajattelijan likka!"... ja toinen heistä oli vielä Petra, jonka -kanssa he olivat olleet hyviä ystäviä... - -"Sinä et mene enää kouluun", sanoi Kjeld hiljaa. Hän oli hyvin kalpea -ja hänen oli vaikea puhua. "Isä luettaa sinua tästä alkaen." - -Hän nousi ja meni ulos. Rouva Kjeld näki, että hän suitsusi -vihastusta. Rouva meni jäljestä: "Kjeld!" huusi hän, "elä nyt sure -tätä niin kovin!" Kjeld kääntyi: "Ooh, ihmiset!" mutisi hän, "sekä -suuret että pienet... nyt heidät tunnen." - -Jo samana päivänä alkoi Kjeld luettaa Gunvoria. Hän ihastui ja -hämmästyi huomatessaan, miten älykäs ja nopsa hän oli. Hän opetti -tyttärelleen maantietoa ja historiaa. Raamatunhistoriaakin, mutta -ensimäisiltä lehdiltä... Kun he olivat lukeneet, lähtivät he pienelle -kävelylle tuttua tietä pitkin... - -Tästälähin opetti Johannes Kjeld joka päivä Gunvoria, ja lukemisen -jälkeen he aina kävelivät yhdessä... Se oli sellainen iso, reipas -tyttö, tuo Gunvor, ja hän puheli koko ajan ja kyseli isältään kaiken -maailman asioita. Ja isä vastasi kaikkeen, hän seurasi tarkkaavasti -hänen silmiensä tähystelyä. Hän arvasi aina, mitä Gunvor tarkoitti. - -Vähitellen lyhenivät isän ja tyttären luku-tunnit ja kävely-ajat -pitenivät. Kjeld piti tuosta kävelystä tyttärensä kanssa. Ilta ehti, -ja sen hillitty valo oli kuin silmä, joka levollisesti sulkeutui -yön tullen. He kulkivat hiljallensa, usein aina "Rinkilään" asti, -joka oli kahden vanhan puun ympärille rakennettu penkki kauniilla -näköala-paikalla. Kjeld vastasi Gunvorille ja ajatteli monesti itse -samalla aikaa. Melkein koko ajan puheli pikku tyttönen isälleen. Hän -ihmetteli kaikkea ja tahtoi tietää syitä, ja isä vastasi. Kehkeytyvä -sielu puhui valveilla olevalle ja taistelevalle. Hänen lapselliset -kysymyksensä, jotka koskivat kaikkea, mitä hän näki, kuulostivat niin -raikkailta ja eläviltä. Usein ne tuntuivat aivan salaperäisiltä. Ne -kiilsivät kuin kastetta. Ne olivat niin tiedottomia ja puhtaita, nuo -kysymykset, kuin kukkanen, joka aikaisen aamun sarastaessa aukeaa. -Nuo puoli-avoimet huulet vetivät kysyessään niin keveästi henkeä... - -Kjeld vastasi kaikkiin noihin kysymyksiin, samalla itse ajatellen. Se -lapsellinen pakina ei häntä häirinnyt. Se muistutti luontoa hänestä. -Se sulausi hänen hartauteensa. - -"Minä tiedän vähän sinun olennostasi, Jumala", ajatteli hän. "Pikku -Gunvorin mielestä minä olen viisas ja suuri. Hän tahtoo ylentäytyä -minun puoleeni... Ja minä tahdon ylentäytyä sinun puoleesi ja -tavoittaa sinua... -- Nyt on olentoni niin tyyni, minä ymmärrän -niin paljon. Kun minä pidän Gunvorin hentoa kättä kädessäni, niin -tunnen rajatonta hellyyttä! Kaikki maan päällä on vaivattua, kaikki -taistelee, kaikki rukoilee. Raateleva villipetokin anelee sinulta -ruokaa poikasilleen. Tahi lilja, joka ylenee syvyydestä ja mudasta -aurinkoa kohti. Oi sinua, maailman suurta rukousta! Kaiken elollisen -hurjasta auringon- ja elämänpyyteestä aina raskautetun sielun -kirkastuksenkaipuusen saakka." - - * * * * * - -Kun he pääsivät "Rinkilään", eivät he suinkaan aina heti kääntyneet -takaisin kotiin. Ei, monesti he istuivat siellä melkoisen kauan. -Gunvor istui silloin tavallisesti rauhallisesti isänsä rinnalla -ja katseli maisemaa. Sieltä tuli joskus saaren takaa laiva lyhdyt -loistaen, tai kaukana ulapalla sytytettiin majakka, ja siellä -se sitten vilkutteli... sellaiset nähtävät ansaitsivat kyllä -kyselemistä... - -Mutta yhtä useinkaan ei Gunvor pysynyt rauhassa penkillä. Hän -juoksenteli siinä lähistöllä töyryn alla, jossa oli ennen ollut -suomaata. Jos ei ilta ollut kovin pimeä, oli siellä paljon hänellä -näkemistä. Siellä oli pitkiä, polttavia viholaisia, ja ohdakkeita, -joissa oli punaiset kukat, ja suuria yöperhoja liitelemässä -viholaisissa ja kukissa. Ja jos hän käänsi jonkun ison kiven, joita -siellä oli, niin sen alla vilisi satajalkaisia ja pistiäisiä. Silloin -hän huusi ja pyysi isää tulemaan katsomaan. Ja Kjeld tuli. Ja kerran -hänen täytyi tulla minkä kerkisi, sillä kiven alla oli mahdottoman -suuri, vaalea kastemato. Ja siitä piti hänen jutella Gunvorille... -missä se asui, ja mikä se oli olentoansa. - - * * * * * - -Joskus oli Gunvor surullinen. Silloin kun joku hänen koulu-ystäviänsä -kulki nyrjöttäen hänen ohitsensa, tahi kun hän itse oli kulkenut -koulun aita-viertä ja kuullut ystävätärtensä huutavan ja nauravan ja -ilakoivan välitunnilla. - -Mutta yleensä hän oli iloinen. Miksipä hän ei olisi ollut? Hän oli -niin nuori, ja hänen terve ruumiinsa kehittyi ja varttui. Hänen -verensä oli niin voimakasta ja punaista. Se juoksi niin vilkkaasti -suonissa. Ja mieli oli niin nuori. Se ei voinut olla alakuloinen. -Kyyneleet, joita hän joskus itki, kuivuivat niin pian. Miksipä hän -oikeastaan itki? Kas, tuossahan istui kissa kynnyksellä, ja tuollahan -kasvoivat puut kuin kasvoivatkin. Ja isä ja äiti olivat hänen. Ja -tänä iltana lähdetään "Rinkilään"... niin, tänä iltana lähtee äitikin -mukaan. - -Isä ja äiti -- hän tuki heitä kirkkaalla mielellään. Hänen reippaat -askeleensa, hänen raikas äänensä kaiuttelivat kotia. Kun he näkivät -hänen kasvonsa, hänen olemuksensa, kun he kuulivat hänen naurunsa ja -hänen sanainsa hälinän -- tuntui kuin he olisivat nauttineet maan -povesta kumpuavan lähteen vettä, puhdasta ja kirkasta ja valheetonta. - - - - -VIII. - - -Kjeld alkoi saada rauhaa. Gunvor tuotti hänen sielullensa paljon -askaretta. Kjeld ei kiristänyt hänen sieluansa vierailla ja opituilla -käsitteillä eikä tiedoilla. Hän antoi hänen herääväin ajatustensa -hiljalleen ja luonnollisesti omistaa itselleen sen, mitä ne näkivät -ja etsivät. - -Gunvor oli hänen rauhansa, kukkaisensa, vihreä nurmennukkansa. - -Mutta hänen sielussaan toimi muitakin voimia. Yksinäisten Jumala -antoi hänelle muuta, minkä hyväksi vaikuttaa. Hän kuuli usein -kaukaisten äänten kutsuntaa. Ne eivät kaikuneet päivän touhua, hetken -puuhia. Hän kuunteli muuta, joka ilmaisi hänelle itsensä. - -Nuo äänet kutsuivat häntä usein ihmisten luo, joiden harhautuneet -sielut kulkivat kumman kummallisia polkuja. Hän sai tietää seikkoja, -joita hän ei ollut osannut kuvitellakaan. Jotka usein aivan -mykistivät hänet. Hän sai tietää outoja rikkomuksia, suuria pulmia. -Hän seisoi usein kuin syvyyden partaalla, jossa usvat väikkyivät -ja onnettomuutta ennustavat tähdet heiastelivat. Hänet noudettiin -joskus kuolinvuoteen ääreen, missä hänelle kuiskattiin: "Ymmärrätkös -_sitä_, Johannes Kjeld? Minä pyysin sinua tänne, että sinä saisit -kuunnella, mitä sanon. Minä en tahtonut muita kaupungin pappeja. Ne -eivät ymmärtäisi, mistä tässä on kysymys... ne kysyisivät ainoastaan, -kadunko minä... kadunko tätä pimeää elämätä, jota en voi selittää. -Minä, joka aina olen halannut valkeuden onnea... Ymmärrätkö minua, -Johannes Kjeld? Minä katselin sinun kasvojasi ja silmiäsi ennen, kun -tapasin sinua. Minusta tuntui, kuin olisin tuntenut sinut. Käsitätkö -minua? Voitko opastaa minua nyt? Ja tahdotko pitää kädestäni, kun -minun pian on kuoltava?" - -Mutta kun kuoleva puhui elämästänsä, saattoi yht'äkkiä valo pilkahtaa -noista usvista, valo, joka häikäisi kuin salama ja aukaisi tien -pitkän matkan päähän. Ja Kjeld oli näkevinään pilkahduksen Jumalaakin -siellä. Ja hän ummisti silmänsä ja kumarsi päänsä, ja hän polvistui -maahan ja puhui kuolevalle, ja hänen äänessään kajahti voitto. Ja -hän piti kuolevan kättä kädessänsä, kunnes viimeinen taistelu oli -taisteltu. - - - - -IX. - - -Meidän elomme syöstiin yöhön ja häpeään, kun me halusimme tavoittaa -suurta iloa. Osaksemme annettiin odottaa ja kuulostella kukonlaulua, -tähystellä yötaivaan tähdenlentoja, tuokioisina valon muistoina... - -Tarvitsetteko kaupungissa vartiata? - -Niin, me tarvitsemme. Ja sinun toimesi on valvoa makaavia, ettei -heidän tavaratansa ryöstetä eikä heidän turvallista untansa häiritä. - -Ottakaa sitten vartiaisenne toinen mies; taikka etsikää vahdeiksenne -nuuskivia verikoiria. Minä en ole huoletonten unen enkä rikkaitten -mammonan vartia. - -Mitä sinä sitten pyrit? - -Minä tahdon nähdä kodittomia ja rauhattomia. Minä tahdon kuulla -suurta levottomuutta, joka kätkeyy yöhön. Minä tahdon tuijottaa -hiljaisten silmiin, ja minä tahdon hiipiä hyljättyjen askelissa, ja -minä tahdon käydä nimetönten majoissa. - -Täällä kulkevat maallisen elon raskaasti varustetut sotilaat. He -puuskuttavat suurten ottelujensa väsymyksestä. Kuulkaa heidän -astuntaansa! - -Minä rakastan tuskaa. Kun minä kuulen sen äänen, kuuntelen minä kuin -ylkä, joka kuulee rakastettunsa äänen. Tässä elon tuskassa minä astun -armopöytään. Ja tämän punaisen alttarin ääressä minä syön Vapahtajan -ruumista, ja juon hänen vertansa. - - - - -X. - - -Oli hiljainen, vieno syyskuun ilta. Kylmä, hento viima kävi ilmassa -ja yhtyi vanhaan, maahan puutuneesen kesän lämpöön, joka uhkuili -vielä männiköistä pohjan puolla ja aavoilta niityiltä, joilla -viimeiset syysi heinät oli pantu raoille... - -Gunvor oli kävelyllä isänsä kanssa. He eivät olleet vielä ehtineet -"Rinkilän" puoli-matkaankaan, kun Johannes Kjeld pysähtyi ja henkäisi -syvästi. Hän oli tullut hyvin kalpeaksi, ja hän katseli levottomasti -ympärilleen. Gunvor ei tullut huomanneeksi hänen levottomuuttaan ja -kalpenemistaan. Gunvor hymyili ja veti häntä kädestä: "Tule nyt, -isä!" Kjeld vastasi: "Minä luulen, että nyt on käännyttävä." Mutta -Gunvor nauroi kirkasta nauruansa: "Ei, ei, isä... meidänhän on -mentävä 'Rinkilään'..." Ja hän juoksi edellä ja heitteli sääriänsä -niin että helmat hulmusivat. Johannes Kjeld hymyili heikosti... -"Mutta Gunvor", mutisi hän, "mitenkä sinä käyttäydyt. Sinun on -muistettava, että olet pian iso, varttunut tyttö." Mutta Gunvor oli: -huima tänä iltana: "Rinkilän penkille! Rinkilän penkille!..." - -Kjeld seisoi vielä paikallaan ja huohotti, mutta jo keveämmin. Hänen -kasvonsa olivat jälleen saaneet värinsä. Hän vastasi: "No, niin, -niin, lapseni, mennään sitten Rinkilään. Mutta tulekin sitten tänne -ja ole siivolla." - -Gunvor tuli ja otti isäänsä käsipuolesta, ja hän asteli yhtä-jalkaa -isänsä kanssa ja puheli, ja hän oli pelkkää hyvää tuulta. He -kävelivät pois kotoa päin. Aurinko oli nyt laskenut, ja pilkkoisen -pimeä tullut... Männikössä raakkui pari varista... - -Mutta monta askelta he eivät ehtineet kulkea, kun Johannes Kjeld -seisattui uudestaan ja äkillisemmin kuin äsken. Hän oli taas -kalvennut ja hengitti raskaasti. Toisella kädellä hän painoi -rintaansa. - -Nyt Gunvor huomasi. Hän katsoi isäänsä. Hänen tyttös-kasvonsa tulivat -vakaviksi ja peljästyneen näköisiksi. - -"Mutta mikä sinulla on, isä? Etkö sinä ole terve? Sinä näytät niin -sairaalta, isä?" - -"Minä olen hiukan väsynyt, Gunvor kulta. Kyllä se tästä selviää. -Istahdetaan hetkiseksi tähän." - -He istuivat kivelle tienpuoleen. Tyttö piti koko ajan isänsä kättä ja -katsoi huolissaan häntä... "Rakas isä! Rakas isä!... ehkä sinä olet -kipeä!" - -"Toivon, että se selviää, Gunvor... Toivon, että se selviää... kunhan -vain saan istua vähän..." - -He istuivat siinä vähän aikaa. Tyttö taputteli isäänsä toisella -kädellään, pidellen häntä toisella kädestä. "Mihin koskee, isä? Anna -minun taputtaa siihen paikkaan, johon koskee... niin helpoittaa, isä." - -He istuivat muutaman silmänräpäyksen vielä. Gunvor katseli koko ajan -isäänsä. Vihdoin sanoi Johannes Kjeld: - -"No niin, Gunvor... nyt täytyy minun koettaa taas yrittää. Kauniit -kiitokset, kun olit niin nopsa auttamaan minua." - -He lähtivät jälleen tielle. Kjeld sanoi: - -"Niin, niin... nyt meidän täytyy mennä kotiin, Gunvor." - -Tyttö vastasi hiljaisesti: - -"Niinhän meidän täytynee." Hän vaikeni hetkisen ja lisäsi: "Se on -niin surullista, isä! Minä olin niin iloinen, että sinä ja minä -mentäisiin Rinkilään katselemaan maisemaa... ja sinä tulit niin -huonoksi." - -"Oo, kyllä kai minä paranen... sitten kävellään taas Rinkilään, se on -varma... Mutta nyt minä olen hyvin väsynyt, Gunvor..." - -He kulkivat kotiin päin. Ei aivan niin ripeästi kuin tavallisesti. -Silloin tällöin täytyi Kjeldin pysähtyä levähtämään. Sillä tavoin -seisoessaan näytti kerran, kuin jokin ajatus pilkahtavan hänen -päähänsä. Ja hän katsoi Gunvoria. Ja hänen silmänsä tarkastelivat -hyväilevästi, hellästi tuota hennonlaista tyttöä kiireestä kantaan. -Sitten hän suuteli häntä otsalle, ja he jatkoivat matkaansa. - -Kun he tulivat kotiin, näytti Kjeld ensin melkein entiseltään. -Mutta yhtäkkiä hän lyyhähti istuessaan lamaan. Rouva Kjeld hypähti -peljästyneenä ylös. - -"Sydämen laita on nyt huonosti", mutisi Johannes Kjeld, "minulla se -oli monta vuotta sitten... Mutta ei niin rajua kuin nyt... on kovat -tuskat... tuntuu kuin jotain olisi mennyt rikki rinnassa..." - -He auttoivat hänet vuoteesen. Hän oli kovin levoton. He lähettivät -noutamaan lääkäriä. Hän tuli ja tutki Kjeldin tarkoin, antoi hänelle -monta morfiiniruiskutusta. Sitten raukesi Kjeld lepoon. Hän nukkui -ja heräsi vasta seuraavana aamuna. Silloin hän oli hyvin selvä, ja -tuskia ei ollut juuri lainkaan. Hän puheli rouva Kjeldin ja Gunvorin -kanssa. Rouva Kjeld toi hänelle kirjeen, joka oli juuri tullut. Kjeld -avasi kirjeen ja luki sen tarkkaavaisesti... - -"Se on merkillinen kirje", sanoi hän hiljaa, "se on eräältä nuorelta -papilta... hän oli siellä pappeinkokouksessa... 'Nyt minä alan vähän -ymmärtää, mitä te sanoitte, Johannes Kjeld', hän kirjoittaa, 'minä -en ole kuullut viime aikoina mitään teistä, mutta sitä en ihmettele. -Ensi ponnistuskin, jolla ihminen voi saavuttaa suuren vakaumuksen, -maksaa usein hänen henkensä. Ensimäinen, kallis saavutus kajahtaa -senvuoksi usein vain kuolinhuudolta, niin että ihmiset kauhistuvat -ja karkoittavat hänet pois. Minä en unhoita teitä enkä teidän -puhettanne, Johannes Kjeld, ja minä kiitän teitä siitä, mitä te -minulle annoitte'..." - -Kjeld tuijotti vuoteessaan kauan tuohon kirjeesen. Yhtäkkiä hän -sanoi: "On sittenkin joitakuita, joille minä tahtoisin mielelläni -jättää hyvästit, Emma... niin, sinun on saatava se tietää... Minä -olen tuntenut koko ajan, minä en enää tästä nouse. Sinä ja Gunvor! -Kiitokset teille kummallekin... -- En minä pelkää", mutisi hän,... -"en minä pelkää kuolemaa..." - -Hän vaikeni vähän aikaa. Rouva Kjeldistä hän näytti kalpenevan. - -Yhtäkkiä tuli hänen ilmeensä sanomattoman helläksi. Hän kohotti -heille kättänsä ja tuijotti kummallisesti, suurin silmin heihin: - -"Emma, jää hyvästi!... ja sinä Gunvor, pikku tyttöni, lapseni, joka -olet rakas! Elä tunne koskaan tuskaa, kultani! Olkoot askeleesi aina -kevyet, tiesi kirkas... Kun sinun on kuljettava elämän taival... -raskaan elämän... Sinä pieni, valkea tyttönen... Kulje varovasti, -elä loukkaa itseäsi!... Oi, minä heittäydyn teräville kiville, -jotka voisivat haavoittaa sinua. Sinä et saa haavoittua. Sinun -hymysi ei saa kuolla. Tuska on pyhä, mutta sen pyhyys on sinussa jo -nyt. Sinun sydämesi on niin hellä, sinun silmäsi tulevat helposti -murheellisiksi, ja sinun ohimollasi sykkivät siniset suonet... Sinun -on oltava kirkas ja kaunis, rakkaani. Niinkuin eloni olisi pitänyt -olla. Lapseni, ole siunattu... siunatut... molemmat." - -Hän oli nyt hiljaa, varmaan tiedotonna... Vähän ajan päästä hän -mutisi: "Tulee pimeä... ei Rinkilään tänään... mennään kotiin... -tulee pimeä ja kylmä... Gunvor... minä en näe sinua..." - -Gunvor kumartui hänen puoleensa... samassa hän henkäisi syvästi, ja -kuolon kelmeys levisi hänen kasvoillensa. - - - - -XI. - - -Olo tuli niin hiljaiseksi noissa kahdessa pienessä huoneessa. -Toisessa oli Kjeld ruumislaudalla ja toisessa istuivat äiti ja tytär. -Usein avasi rouva Kjeld ovea, otti Gunvoria kädestä ja meni ruumiin -ääreen. Gunvor näki nuo valkeat kasvot: ne olivat teräväpiirteiset -ja liikkumattomat. Hänestä tuntui, kun hän katseli noita kasvoja, -että jokin käsittämätön tuli hänen läheisyyteensä. Häntä ei ollenkaan -peloittanut tuo _kuolema_, josta hän oli kuullut puhuttavan, mutta -jota hän ei ollut koskaan nähnyt. - -Gunvor oli paljon sisällä. "Mene vähän liikkeelle, rakas Gunvor", -sanoi rouva Kjeld, ja Gunvor meni ulos. Miten kaikki nyt oli -kummallista ja tuntematonta. Kaikkeen oli tullut jotain uutta, jota -Gunvor ei ollut ennen huomannut. Puut tien varrella läpisyttivät -lehtiään. Tuontuostakin suhahtivat ne kaikki. Syvä kuiskaus syntyi, -kulki niiden läpi ja katosi. Niityllä oli joitakuita kukkia, ja -tuolla seisoi se kirjava lehmä, joka aina oli katsoa töllötellyt isää -ja häntä, ja tuolla seisoi se hevonen, jolle hän kerran antoi pari -hapanta omenaa. - -Mutta nyt ei hän enää kulkenut isän kanssa näitä katselemassa. Ja -siksi hän tahtoi kotiin... - -Ennen oli hänestä kaikki tuntunut hyvältä, valoisalta ilolta, ja -hänen kyyneleensä eivät olleet raskaita. Nyt lähestyi häntä elämän -suuri kummallisuus. Hän tunsi surun. - -Ah, noita iltoja, jotka tulivat kätkemään taloa, pimeyttä, joka hiipi -puiston surullisten puiden takaa noihin kahteen pieneen kamariin! -Usein illoin ei ollut pelastusta pimeydeltä. Ennen oli pimeys -seisoskellut ulkopuolella, nyt se tunkeusi sisään hänen luokseen, -aivan hänen nuoreen sieluunsa. - --- Pastori Johannes Kjeld haudattiin hiljaa. Vähän lähetettiin -kukkia hänen arkulleen. Ei pidetty puheita hänen haudallaan, mutta -eräs kaupungin pappi luki rukouksen. Saatto oli pieni, mutta moni -tuossa saatossa kulkevista kiitti sitten, kun hauta oli luotu umpeen, -rouva Kjeldiä siitä, mitä hänen mies-vainajansa oli heille ollut. He -kiittivät myös Gunvoria. Pari heistä siunasi heitä. - -Se tapahtui syksyllä. Pian lankesi lumi Johannes Kjeldin haudalle, ja -kukkaset, jotka rouva Kjeld ja Gunvor olivat istuttanet, peittyivät -lumen alle. Ja talvinen pimeys ja vilu kattoivat haudan. - -Talvi oli pitkä ja kova. Surullisuus ja autius levisi sinä aikana -verkalleen Gunvorin sieluun. Hän ei itkenyt enää, hän voi jo -hymyilläkin ja jutella ja nauraa; mutta puhelu ja nauru ei ollut -nuorta ja elävää. - -Päivät menivät. Tuli yksinäinen joulu ja kolkko, vieras uusivuosi... - -Päivät menivät menemistänsä. Taivas avartui kevätpuolla. Rouva -Kjeld ja Gunvor kävivät joka päivä hoitelemassa hautaa. Niiden -kukkasten päälle, jotka rouva Kjeld oli istuttanut viime syksynä, -oli hän taputellut multaa, ja hän oli mutissut, että hän toivoi -niiden tulevan jälleen keväällä esiin. Nyt ne tulivat. Pienet -valkeat, hennot sielut, jotka nukkuivat ja värisivät kalpean päivän -paisteessa. Kukkasten viattomat lapset... - -Rouva Kjeld istui eräänä päivänä kauan niitä katsellen. Hän sanoi -Gunvorille: - -"Katso lumikelloja! Sellainen hän oli sisimmältänsä kuin me. Niin -hiljainen ja valkea. Ja pohjaltansa niin arka ja herkkä. Ja se on -merkillistä, kun ajattelen häntä: Nyt tulee kesä, ja minä aion -istuttaa ruusuja tänne haudalle, ja sitten minä haluan sanoa: hän oli -sellainenkin kuin nuo ruusut. Ja Jumala ties, kun syksy sitten tulee -arkoine kukkineen, jotka tietävät, että niiden pitää kuolla: hän oli -myöskin kuin ne. Ja sitten kolkko talvi: minä luulen, että sekin -oli hänen sielussansa... Mutta aina myös kukkia, jotka nukkuivat -hänessä... ja odottivat, milloin tohtisivat kohota ja aueta." - - - - -XII. - - -Gunvor oli äitinensä ollut kahden koko talven. He olivat puhelleet -paljon keskenään. He olivat tulleet hyvin läheisiksi toisilleen. -Rouva Kjeld kertoi pohjolan elämästä, sen luonnosta, sen elämän -huolista ja vaivoista, pitkistä, tuskallisista odotuksen hetkistä, -kun Kjeld oli pappismatkoillaan tuntureilla tahi vaarallisten -vuonojen takana; ilosta, kun hän viimeinkin tuli kotiin. - -"Olit hyvä, kun otit isän", sanoi Gunvor kerran. "Minä tiedän kyllä, -että sinusta olisi tullut suuri laulajatar, jos olisit jatkanut -musiikki-alalla." - -"Niinpä niin... eihän olisi ollut aivan mahdotonta, etteikö minusta -olisi tullut. No, se nyt kävi toisin. Jos en saanut sitä iloa, niin -sain muita sen asemasta. Sain ilokseni muun muassa sinut, Gunvor. -Ja tiedätkös, että olet kalliisti ostettu. Sinun syntymisesi maksoi -ääneni." - -"Mutta laulathan sinä vieläkin, äiti." - -"Oh, enpä suurin... Mutta kun näen sinun istuvan noin lähelläni... -niin en ole pahoillani, vaikka täten puhunkin sen katoamisesta." - -"Lauloitko sinä niin hyvin, äiti?" - -"Luulenpa... minun ääneni oli syvä, pyöristetty. Ikäänkuin urkujen, -sanoi ensimäkien opettajani... no, hänhän oli urkuri... Mutta -minä tunsin, että minä lauloin hyvin... Minä tapasin Kjeldin... -Niinkuin hän kuunteli, ei kukaan osannut kuunnella. Minä lauloin -aina parhaiten kun hän oli kuulemassa. Minä antauduin valtaan, -heittäydyin lauluuni. Minä tiesin, että hän ymmärtää kaikki... -hienoimmasta hiljaisuudesta hurjimpaan haltioitumukseen... -- Sitten -me puheltiin keskenämme. Olisitpa nähnyt, miten tuon sulkeutuneen -miehen sielu eli. Olisit nähnyt tuikahduksen toisensa jälkeen. Olisit -kuullut hänen äänensä mahtavuuden... tuhannen kertaa voimakkaampaa -kuin kaikki iloiset pakinat. Minua veti hänen puoleensa. Tunti sen -jälkeen, jolloin olin tavannut hänet, hengitin minä syvästi... -Minä pelkäsin tuota uutta voimaa. -- Hän puhui siitä uudesta -kutsumuksestaan, johon hän pyrki. Hän aikoi papiksi 'jonnekin sinne -pohjois-kulmalle', hän ainoastaan sanoi... Sitten tapahtui se -merkillinen. Hän istui jonkin aikaa puhumatta, sitten kääntyi hän -minun puoleeni, ja silloin hän oli kalpea: 'Elämäni on muodostunut -sellaiseksi, että olen nyt lopuksi alkanut kaivata sinne autioille -seuduille pohjoiseen... meren saarrokseen, tunturien sulkuun... Ja -sitten te tulette yhtäkkiä, ja hyrskyvä laulunne...' Sitten hän istui -hetkisen vaieten, ja sanoi sitten hiljaisemmin: 'Oi ei, kiitokset -laulustanne... Ette te minua häirinnyt... Minä lähden sinne pois... -Mutta minä muistan usein teidän kummallista lauluanne...' -- Minä en -muista, mitä minä vastasin. -- Viikko siitä, kun olimme tavanneet -toisemme, kysyi hän, enkö tahtoisi seurata häntä. Minä vastasin: -tahdon! aivan suoraan heti, ja äänessäni oli riemu... -- Siitäkös -kotiväkeni tuli levottomaksi, sen voit arvata. Minä olin juuri -hankitellut lupaa päästäkseni Parisiin ääntäni kehittämään. Isänihän -oli vanha, vakavarainen kauppias, ja moisethan ovat usein järkeviä -ja pitävät musiikista... joten minulle oli lupa annettu. Ja nyt... -aivan heti... tahdoin yhtäkkiä pastorskaksi ja kauas autiolle Ruijan -saarelle. -- No, isähän oli taipuisa mies, ja hän näki, että minä -tarkoitin totta, ja äiti paremminkin iloitsi muutoksesta... Sitten -minä ja Kjeld pidettiin häät, ja koko kaupunki oli jalkeilla, sillä -niin pikaisia häitä ei oltu kuunaan nähty... Pari oli parhaiksi -tuntenut toisensa kolme viikkoa -- ja he olivat vielä papillisia! --- Sitten me matkustettiin sinne pohjoiseen. Siellä oli yksinäistä -ja kolkkoa. Vain muutamia puolipeljästyneitä kaupunkilaisia, jotka -olivat muuttaneet sinne hoitamaan tehtäviänsä maakauppiaina ja -nimismiehinä... ja loput maleksivia lappalaisia, ja talonpoikia ja -kalastajia, jotka asuivat luokse pääsemättömissä... Ja seurakunta -tuli joka pyhä vaivaloisesti tunturien tai meren yli... Heissä -oli lähimmin sanoen jotakin mystillistä, kun he tyynen hiljaisina -sunnuntaina matkustivat kirkkoon ja asettuivat penkkeihin... ja -vaikka he saivat tulla myrskyssä ja pyryssäkin... he tulivat -kuitenkin. - -"Minä en ole koskaan pitänyt huomatuksi tekeytymisestä, sentähden -minä kirkossa aina lauloin samalla tavalla kuin muutkin. Mutta -kotona minä ilmaisin laululla kaikki, mitä minä tunsin. Minä lauloin -kaiken maailman loistosta ja ihanuudesta, ja flyygeli lauloi niin -että säveleet kuuluivat kauas ulos... nummille ja kanervikkoon ja -metsiin... Väki seisahtui kuuntelemaan. -- Mutta minun täytyi sitten -vaieta." - -Gunvor kysyi ihmetellen: - -"Täytyikö sinun vaieta?" - -"Niin, minä itse tahdoin... mieheni elintyö vaati sitä. Nuo rikkaan -elämän suuret sävelet tuottivat tuskaa niille pohjolan asukkaille." - -"Miten ne voivat tuottaa niille tuskaa?" - -"Oi, lapseni, nyt kun minä olen tässä, on minun vaikea sitä -selittää. Mutta kun minä olin siellä, niin minä ymmärsin sen. Me -puheltiin Kjeldin kanssa siitä. 'Sinun laulussasi virtaa elämä niin -voimakkaana. Nämä köyhät eivät siedä sen loistoa. Minä tiedän kyllä', -lisäsi hän, 'maailman sana on: köyhä väistyköön rikkaan tieltä. -Minun mielestäni rikkaan on väistyttävä köyhän tieltä'. -- 'Niin -minustakin. Minä en nyt enää laula'. -- -- Mutta eräänä päivänä minä -seisoin asumattomassa huoneessa, joka oli järven puolella. 'Täällä -minä voin laulaa', ajattelin minä, 'täällä minä voin laulaa kaikesta, -mikä on rikasta ja ihanaa... Täällä ei sitä kuule kukaan muu kuin -Herramme... ja hän istuu taivaassaan ja katselee meihin tänne ja -ymmärtää kaiken... No, minä lauloin siellä. Huoneessa oli keltaiset -uutimet ja tapetit, joissa oli juoksevia kyttiä. Minä lauloin niin, -että minusta tuntui kuin olisivat huoneen kytät seisattuneet... -Minä lauloin kaiken, mitä minä tiesin. Kjeld tuli huoneeseen ja -istahti luokseni. -- 'Miten ne, jotka kirjoittivat nämä laulut, -ovat olleet rauhattomia', sanoi hän kerran, 'miten he ovat olleet -uskonnollisia... Miten he ovat rakastaneet elämää, löytämättä sitä, -ja pyrkineet korkeinta kohti'. -- Toisen kerran hän sanoi vakavasti: -'Miten me ihmiset olemme kummallisia. Oi jospa me voisimme tuntea -toisiamme paremmin... Nyt minä kuuntelen sinun laulujasi, Emma, -ja minä ymmärrän ne. Jos minä en olisi tavannut sinua, en olisi -oppinut sinua tuntemaan... jos minä vain kerran jonakin iltana olisin -kulkenut siitä ohitse... olisin kuullut nämä laulut, ja olisin ehkä -niitä vihannut'." - - * * * * * - -"Minä en uskonut, että koskaan joutuisin laulamaan kellekään -seurakuntalaisistamme... Mutta sitten sattui jotakin... -- Kuten -äsken sanoin: kirkossa minä lauloin hillitysti. Moni vanha emäntä -oli tosin sanonut minulle: 'Sinä laulat kauniisti kuin Herran -enkeli'; mutta yleensä se meni huomaamatta. -- Mutta sitten; tuli -eräs sunnuntai. Se oli rippipyhä. Ehtoollisvieraat tulivat. Minä näen -yhä vielä ne edessäni: siellä oli vankkoja miehiä rasitetuin kasvoin -ja arvoituksellisin katsein... ja joillakuilla heistä oli valtavat -otsat... Ja siellä oli myöskin pientä, kuihtunutta väkeä, joka -oli nähnyt nälkää kaiken ikänsä, ja värissyt vilua ja maleksinut, -ja istui nyt siinä tuijottaen ihmetellen hopeakalkkia, jossa oli -Jumalan verta, ja paistavaa rasiata, jossa oli Jumalan ruumis. Ja -siellä oli ryppyisiä mummoja, joiden posket olivat painuneet ja -silmät kärsivälliset... ja he pelkäsivät niin että tuskin tiesivät, -tohtisivatko lähestyä alttaria... - -"Ja vanhan kirkon urut alkoivat soida... ja soittivat tuota vanhaa -virttä: 'Agnus Dei nobis miserere...' Sinä muistat, että Kjeld -luki sen joskus latinaksi... mutta meidänkin kielellämme se on -ihana. -- Ja Kjeld kiersi alttarilla ja antoi heille leipää ja -viiniä. He katsoivat ylös, monen silmä murtui, muutamat tuijottivat -tuskallisesti eteensä, muutamat näyttivät siltä kuin olisivat lepoa -isonneet. Ja melkein kaikki istuivat hiljaa, jäykin ilmein, kun leipä -ja viini oli heille annettu; heidän sielunsa tunsivat korkeutta ja -pelkoa -- minä näin sen. Ja minä ajattelin: tein oikein, kun en -laulanut tämän maailman lauluja heille... he eivät oikeastaan elä -maan päällä... he elävät meren ja luotojen ja ulappain välillä... ja -yksinäisiä ovat he kaikki... Miten mielelläni minä tahtoisin näyttää -heille pimeyden valona!... Ja minun sydämeni täyttyi niin, etten -minä enää sitä kestänyt. Minä lauloin virren kovalla äänellä, niin -että mielestäni iki-vanha sävel kohousi kuin valkea silta, joka vei -syvyydestä ja yksinäisyydestä ja köyhyydestä korkealle, kunnes se -päättyi taivaan hohtoon. -- Minä lauloin sen monta kertaa. Siellä -oli paljon rippiväkeä. Minä kuulin hiljaista itkua. Minun sieluni -tuli niin hiljaiseksi, ja aivan tuntematon tunne heräsi minussa, -Gunvor... Sillä kaikkein kummallisin, mitä olen kokenut, tapahtui... -kaikkienhan on joskus koettava jotakin selittämätöntä... niin, -Gunvor, yhtäkkiä minä tunsin liikkuvan itsessäni... Sinä liikuit -minussa, juuri sillä hetkellä sinä liikuit minussa ensimäistä kertaa." - -Rouva Kjeld vaikeni hetkisen, ja jatkoi: - -"Jumala paratkoon... minä kerron niin paljon sinulle tästä. Mutta -voithan kuulla. Sinä olet kyllin viisas... Minä lauloin usein -kirkossa sen pyhän jälkeen, ja väki kuunteli ja lauloi itsekin... -Sitten minun täytyi keskeyttää, Gunvor kulta. Minun täytyi pysytellä -kotona, sillä sinä olit tuleva maailmaan... minä olin suoraan -tunnustaen kuolemaisillani kun sinä tulit... mutta minä jäin -kuitenkin eloon... ja niin meitä oli pappilassa kolme... - -"Ei sinullakaan ollut hyvä, kun sinä tulit, sen voit uskoa... Kätilö -sanoi, että jos synnytys olisi kestänyt kymmentä minuuttia kauemmin, -niin et olisi tullut elävänä maailmaan... Sinua pikku raukkaa... -- -Niin, sinä olit tosiaan huono, voit uskoa. Sinä et ääntänyt yhtäkään. -Mutta sitten otti kätilö sinut, kuuletko, ja keikutti ja pyöräytteli -ja taputteli sinua... suoraan sanoen pieneen takalistoosi... ja -silloin sait sinä ilmaa... ja sitten sinä huusit ja kiruit, sen -tiedät." - -Gunvor nauroi: - -"Oi sinua, äiti, mitä sinä juttelet... ja kerrot paljon sellaista -ihanaa... Sinä olet varmaan ollut kaunis, äiti, ja jotakin -omanlaistasi... Minä ymmärrän hyvin, että isä rakastui juuri -sinuun... Minä rakastun sinuun yhä enemmän päivä päivältä, äiti." - -Rouva Kjeld vastasi hiljaa: - -"Sinä olet aina pitänyt enimmän isästäsi, Gunvor. Ja siinä olet ollut -oikeassa. Hän oli niin viisas ja hyvä, sinun isäsi. Minä uskon kyllä, -että voin olla hyvä tavallani, mutta isäsi oli toisella tavalla kuin -me muut... -- Mutta nyt meidän täytyy seista yhdessä, Gunvor, ja -sinun on koetettava pitää minusta oikein paljon... Minä pidän niin -kovasti sinusta, lapseni." - - - - -XIII. - - -"Minä luulen, että sinulle tulee ikävä täällä hiljaisessa -kaupungissa", sanoi rouva Kjeld eräänä päivänä Gunvorille. "Nyt on -kesä, ja päivät ovat valoisat. Mutta kolmen kuukauden päästä tulee -syyspimeä. Ja silloin syntyy monta surullista ajatusta... Eikö sinun -mielestäsi olisi parasta, että lähtisimme täältä pois?" - -"Oletko sinä ajatellut sitä, äiti?" - -"Kyllä, olenpa... Minä olen ajatellut lähteä täältä pääkaupunkiin... -Onhan siellä minulla joitakuita tuttuja. Se nyt on niin merkillistä. -Kaiken maailman ihmisethän joutuvat lopulta aina sinne." - -"Niin, että sinä olet ajatellut muuttaa täältä ainaiseksi?" - -"Niin, niin olen. Täällä -- mitä varten me oikeastaan asuisimme -täällä? Nämä ihmiset eivät ole ystäviämme? Ohutveristä, -pieni-rotuista kansaa nämä ihmiset. Sinulle, joka olet nuori, on tämä -muutos terveellistä." - -Gunvor ajatteli. Hänen sieluaan liikuttivat niin monet tunteet. Hän -tunsi omituista, arkaa surua ajatellessaan, että he nyt jättäisivät -tämän kaupungin tuttuine paikkoineen ja muistoineen, joita heillä -siellä oli. - -Mutta tähän suruun yhtyi myöskin jokin versova odotus, joka melkein -ihmetytti häntä itseänsä. Pääkaupunkiin! Hän oli kuullut ja lukenut -siitä niin paljon. Suuri kaupunki elämän-pyörteineen... jossa voi -tapahtua niin paljon eriskummallista. - -Äiti ja tytär keskustelivat tarkemmin asiasta, ja tuli ilmi, että -rouva Kjeld oli jo tiedustellut siellä asuntoa... Eräs serkku, jota -hän muuten ei paljoa tuntenut, oli luvannut auttaa häntä... - -Gunvor istui yhä ajatuksissaan: - -"Siten me siis jätetään isän hauta", sanoi hän viimein. - -"Niin kyllä... mutta sitä hoidetaan, Gunvor..." - -Rouva Kjeld varmensi päätöstään: - -"Sanon sinulle suoraan, että minä olen päättänyt muuttaa sinun -tähtesi, Gunvor. _Minä_ kyllä voisin asua täällä lopun ikääni. Mutta -minä luulen, että sinun ei ole enää jäätävä tänne. Sinä riutuisit -täällä ja ajattelisit kaikkia tapahtuneita. Ja se voisi olla sinulle -vaarallista... Sinä olet niin hellämielinen; mutta sinä voisit painua -täällä suremaan ja muistelemaan, niin että sinusta tulisi kalpea ja -elämän-arka. Ja elämä on elettävä, Gunvor." - -Rouva Kjeld lähetteli ja sai kirjeitä hyvän aikaa sen jälkeen, ja -hän valmisti Gunvoria matkaan. Eräänä päivänä iltapuolella odotti -Gunvoria kotona yllätys; kun hän tuli perhehuoneeseen, näki hän -siellä vanhahtavan herrasmiehen. - -"Tämä on sinun enosi, Gunvor", sanoi rouva Kjeld. Ja herra nousi ja -suuteli Gunvoria otsalle: "Kas miten suuri ja reipas sisarentyttö -minulla on", sanoi hän hymyillen. - -Ystävällinen eno jäi kaupunkiin ja autteli uutterasti -varustauduttaessa. Hän tuli mukaan, kun Gunvor viimeisenä iltana, -jota he viettivät kaupungissa, lähti äidin kanssa isän haudalle. - -Mutta varhain seuraavana aamuna, juuri kun aurinko nousi, Gunvor -heräsi ja siinä loikoessaan ajatteli. Yhtäkkiä hän nousi vuoteesta -ja pukeutui kiireesti. Ja kylmähkönä aamuna hän meni aivan yksin -haudalle, istahti sen ääreen ja jätti hyvästinsä. Sitten poimi hän -haudalta joitakuita kukkia, jotka vielä olivat kosteat lokakuunyön -säästeliäästä kasteesta, ja meni kotiin niitä hellävaroen kantaen. -Hänen ja äidin oli matkustettava höyrylaivalla kolmen tunnin päästä. - - - - - - -TOINEN KIRJA - - - - -I. - - -Serkku näytti olevansa käytännöllinen nainen. Hän oli vuokrannut -valoisan ja tilavan huoneiston kaupungin syrjällä Oslossa. [Oslon -vuono = Kristianian vuono. Suom.] Se oli aivan sellainen kuin rouva -Kjeld halusikin: kolme huonetta ja pieni neitsytkammio. Kaksi noista -huoneista oli melkoisen suuria. - -Johannes Kjeldin viimeisinä ikävuosina olivat he kolme, isä, äiti -ja tytär, olleet ylen säästäviä, melkeinpä eläneet puutteessa. -Vähäiset säästövarat riittivät noin ja näin, ja Kjeld ei tuntenut -vaimonsa sukulaisia niin paljoa, että olisi huolinut heiltä apua. -Rouva Kjeldin veli tuli, ja hän näki enemmän kuin sanoi. Hän järjesti -siskon asiat sille tolalle, että hän saattoi kohdata tulevaisuutta -huomattavitta huolitta. - -Niissä kahdessa pienessä huoneessa, joissa Kjeldit olivat asuneet -senjälkeen kun Kjeld otti eron virasta, oli kovin vähän huonekaluja. -Ne tuskin täyttivät uudessa kodissa yhden huoneen. Rouva Kjeldin veli -riensi nytkin auttamaan. Hän lähetti koko kuormalliset huonekaluja -ja tarve-esineitä: "Sinulla on oikeus ne ottaa", kirjoitti hän. Ja -kun rouva Kjeld niitä paremmin tarkasteli, niin hän huomasi, että ne -kaikki olivat lapsuudenkodin kapineita. Vanhoja, lujia mahonkisia -huonekaluja ja paljon tuollaisia pikku esineitä, joita kulkee -melkein aina perintönä vanhoissa rantakaupunkien laivanvarustaja- -ja kauppiassuvuissa. Niissä oli vanha lyönti-kello, siellä oli -harvinaismuotoisia kukkamaljakkoja, siellä oli prässättyjä -kukkia lasin alla puitteissa, ja käsinommeltuja kuvia: "Munkki -kedolla astelee" ja "Peura, peura, pakene pois, ettei kyttä saada -vois." Rouva Kjeld aivan heltyi. Hän muisti niin paljon noihin -pikkuesineihin kiintyvää. Niin, moniin herran vuosiin hän ei ollut -niitä muistanutkaan, ja nyt ne palasivat jälleen. - -Tosiaan rouva Kjeld sai pienen oikein sievän kodin. Paikan, jossa voi -levätä. Hän lepäsikin nyt, tuo rouva Kjeld. Joskus hän läksi käymään -vanhojen tuttujen luona -- muuten istui hän melkein aina huoneessaan -ommellen tai lukien. Kunnes Gunvor tuli kotiin ja kertoi jotakin: -mitä hän oli nähnyt ja kokenut. Ja Gunvor koki usein jotakin. Aina -niin vakavista asioista alkaen kuin että "olin vähällä jäädä hevosten -jalkoihin", -- sellaisiin turhamaisuuksiin saakka kuin: "kokonaista -kolme herraa sanoi, kun menin ohitse: katsopas, miten paksu tukka -tuolla on! Ja yksi sanoi oikein: katsoppas, miten _kaunis_ tukka! -Nytpä minä alan ylpeillä, äiti." - -Mutta rouva Kjeld hymyili ja vastasi: - -"No, ole nyt vain hyvilläsi, Gunvor,... se virkistää niin ihmisen -mieltä." - - - - -II. - - -Rouva Emma Kjeld tapasi täällä useita nuoruudenystäviään. Häntä -ja Gunvoria pyydettiin useinkin vieraisille. Rouva Kjeld viihtyi -paremmin kotona, mutta Gunvoria hän pyysi menemään, ja Gunvor meni -ja huvittelihe aina suuresti. Ja nämä tuttavuudet johtivat yhä -uusiin, joten hän, ennenkuin aavistikaan, pian eli oikeaa kemu- ja -juhla-elämää. - -Vanha Maija kävi häntä aina kotiin noutamassa. Vanha Maija -- jälleen -on nyt mainittava rouva Kjeldin veljeä: hän oli lähettänyt siskolleen -tuon vanhan uskotun palvelijan. Niin, vanha Maija kävi noutamassa. -Istuskeli leveänä ja mahtavana keittiöissä -- usein tuntikausia. -Hän itse tahtoi istua. Kerrankin sattui joukko olemaan erikoisen -iloisella päällä, ja pidot kestivät kauemmin kuin oletettiin, joten -isäntä tuli keittiöön ja sanoi muorille: "Menkää nyt vaan kotiin, -Maija, kyllä me toimitetaan neiti Kjeld hyvin kotiin." Mutta Maija ei -virkkanut ensin mitään; hän pyörähytteli vaan silmiään ja ajatteli -pitkään, ja vihdoin tuli: "Taitaa vaan pitää rouvaa totella. Hän -sanoi, että minun on tuotava neiti kotiin." - -Ja tuo siisti vanhus oli niin huolehtivan näköinen ja kunnioitusta -herättävä, että häntä täytyi totella. - -"Neiti Kjeld, ette pääse. Te ette saa tulla vaunuillamme. Tuolla -ovellahan on vanha lohikäärme, mullistelee silmiään. Hän ei irroita -kynsiänsä Teistä." - -Aina ei Gunvor kulkenut suinkaan kevein sydämin kotiin tuon vakavan -Maijan vieressä. Hänen sielunsa: liikehti levottomana. Sadat sanat, -hohtavat katseet, hymyt, jotka olivat hänelle kohdistetut -- ne -riemuitsivat vielä hänen sielussaan ja saattoivat hänet haluamaan -elämää ja onnea. - -"Ihan totta puhuen, Maija, minusta olisi ollut hauskempaa, kun ne -muut olisivat tuoneet minut hevosella kotiin. Tämä pitkä tie sinne -meille asti sinun kanssasi -- se on liian pitkä, näetkös! Ensi -kerralla minä suostun hevoskyytiin, kun tarjoovat, ja silloin olet -hyvä etkä mene sotkemaan asiaa, Maija." - -Maija ei vastannut mitään, tahi hymähti enintään lyhyesti: "Hm." -Menepä ja arvaa, mitä hän aprikoi. Hän katseli suoraan eteensä, mutta -hän ei hellittänyt eikä luvannut sanallakaan seuraavalla kerralla -käyttäytyä toisin. - -Ja Gunvor antoi hänen vaieta. Olihan hänellä niin paljon -muistelemista ja ajattelemista tätä pitkää tietä tallustettaessa. -Ehkäpä siinä samassa myös muisti, että sillaikaa kun hän pyöri -sellaisessa ilossa, istui vanha Maija parka keittiössä odottaen -häntä. Ja nyreys päättyi siihen, että kun he tulivat kotiin, Gunvor -sanoi Maijalle hyvääyötä ja kiitokset saattamisesta. - -Mennessään kamariin äidin huoneen kautta hän suuteli äitiänsä, joka -horteessa hiljaa kuiskasi hänelle hyvääyötä. - -Mutta pienessä huoneessansa Gunvor sitten valvoi ja ajatteli, -ennenkuin vaipui uneen. Hän näki yhä nuo juhlapukuiset vieraat, -ja hän kuuli puheen iloisen sorinan -- uuden elämän, joka oli nyt -hänelle avautunut. - - - - -III. - - -Hänen paras ystävänsä oli Tora Pharo, tuo pitkä, komea Tora, -tehtailijan tytär Takatalosta, joka oli muutamia peninkulmia -kaupungista vuonolle päin. Tora Pharo oli pääkaupungissa -opiskelemassa musiikkia. Hän asui komeasti, pukeutui komeasti, -tuhlasi yleensä kovasti rahaa, oli oikeastaan hyvin hemmoiteltu, -mutta silti reipas. Ääni hurmaavan ihana, sekä puhuessa että -laulaessa. Niin kalpea ja aistikas... Lyhyesti: Gunvor oli häneen -suorastaan rakastunut. Hän hymyili riemusta, kun ovikello soi ja -hän kuuli Toran äänen. Ja kun hän puolestaan meni Toran luokse -- -hän iloitsi, hän kaipasi hengittää ystävättärensä huoneen ilmaa. -Sellaisen huoneen! Tora oli itse niin hieno ja ikäänkuin tuoksukas, -ja vaikka hänen huoneensa oli hotelli-huone, -- Tora Pharo asui siinä -ja hän oli lyönyt siihen oman olemuksensa leiman. Sulouden tuoksukas -pilvi leijaili kamarin ilmassa ja omituista mukavuuden tunnetta se -henki. Emäntäkin antoi omat huonekalunsa tuolle rikkaalle tytölle, -Pharothan maksoivat aina heti, eivätkä koskaan tinkineet laskuja. Ja -Tora itse taas oli tuonut sinne maalauksiaan ja silkki-tyynyjään... - -Niinpä he istuivatkin siellä puhellen usein tuntikausia, poltellen -pari luvatonta sigarrettia ja maistaen lasin viiniä tahi pisaran -kultaista likööriä. Tai he lähtivät ajelemaan, taikka pistäysivät -kahvilaan syömään leivoksia ja katselemaan ohi-kulkijoita, -- tahi -teattereihin, konsertteihin -- ellei sattunut kyläilypaikkoja. -Yhdessä he menivät sinnekin; kumpikaan ei mielellään, ellei toinenkin -tullut. - -Tora oli pelkkää elämää, elämää, aina kaksi, kolme vuorokautta -perätysten. Mutta kun tuli päiviä, jolloin ei mikään häntä -viekoitellut, niin hän oli untelo. Mahdottoman untelo. Mitenkä hän -jaksoikaan maata! Gunvor meni usein hänen luokseen aamulla, jolloin -oli itse jo ollut jalkeilla pari kolme tuntia. Hän tuli Toran -huoneesen, ja siellä olivat paksut uutimet vielä ikkunain edessä, -joku päivänsäde vain välkehti vaasseissa pöydällä ja kuihtuvissa -ruusuissa. Ja joku säde leikitsi vuoteen pitseissä, joissa Tora -nukkui eikä herännyt. Gunvor istahti joskus siihen häntä katsomaan. -Mitenkä hänen kasvonsa, joita uhkea tukka ympäröi, näyttivät joskus -suuttuneilta kuin pienen ärsytetyn tyttösen, hupaisa nyrpistys -suupielessä, huulet tötteröllä. Miten ne sitten tulivat vakaviksi, -kunnes hymykin niille pilkahti... ja sitten ne taas olivat niin -laiskat ja uniset. Siinä rupesi Gunvoria usein itseäänkin nukuttamaan. - -Kunnes Tora viimeinkin kohottihe ja katsoi ystäväänsä, joka melkein -loikoi sohvalla. - -"Jokos tulit, Gunvor? Joko olet ollut kauan?" - -"Oh, pikkuisen. Kyllä sinä jaksat maata, Tora... kuin karhu." - -Tora venyttelihe ja haukoitteli. "Niinpä... niin!... kuin karhu -pesässä... niin!"... Hän vääntelehti harmissaan. "Mitäs minä nyt -jalkeilla toimittaisin... eihän tässä ole mitään tekemistä." - -"Kuules, mitä tehdään, Tora?" - -"No?" - -"Lähtään laivalla käymään kylpylässä. Kylvetään ja syödään siellä -päivällinen... istutaan hetkinen... siellä on hyvää soittoa, ja ehkä -tavataan tuttuja." - -"Kylpylään... niin, se oli mainio keksintö... oikein pulikoida... -Vesi on varmaan hurmaavaa... ja tulee niin hyvä ruokahalu... ah, -se oli hyvä keksintö, Gunvor!" Ja nyt tuli uninen Tora rajattoman -reippaaksi ja virkuksi. Hän keikahti pois sängystä, sivalsi uutimet -ikkunain edestä ja sanoi: "Jumaliste, miten kaunis ilma!" Hän puheli -yhtä mittaa, katseli Gunvoriin ja kyseli häneltä minkä mitäkin, -hän palmikoi tukkansa notkein, valkein sormin, ja valmistui tuossa -tuokiossa. - -"Soitonopettajatar odottakoon tänään, minun on mahdoton mennä hänen -luokseen tällaisella ilmalla." - -Gunvoria nauratti hänen intonsa. "_Tällaisella ilmalla_, sanot? -Luulisi tuulevan ja satavan kaatamalla." - -"Oh", vastasi Tora, "silloinhan voisikin mennä soittamaan, mutta -nyt... nyt minä tahdon ennen kaikkea uida... Hyppäisin veteen vaikka -heti." - - - - -IV. - - -Gunvorilla oli paitsi Toraa pari muuta ystävätärtä... Kehenkään -heistä hän ei ollut _niin_ ihastunut; mutta hyviä ystäviä he silti -olivat. Heidän nimensä: Janna Vik ja Eli Fjelde. - -Janna Vik oli siivo ja viisas tyttö. Hän ei ollut suinkaan kaunis. -Ehkäpä olisi menetellyt, jos olisi hiukan ymmärtänyt turhamaisuuden -taidetta, mutta sitä ei Janna Vik ymmärtänyt rahtuakaan. Siksi -törrötti hänen punainen tukkansa aina irtotupsuissa ja hame roikkui -hänen kulmikkaalla ruumiillansa niin että kaikki hänen vankat -nikamansa pönköttivät. Ja hattu oli sangen usein aivan viistossa tuon -peljätyksen yläpäässä, jonka nimi oli Janna Vik. - -Hän ei ollut ainoastaan siivo ja viisas tuo Janna. Hän oli -luonteeltaan ihailtavan totinen ja reilu. Hän ei vehkeillyt koskaan. -Hänen puhetapansa oli yhtä suorasukaista kuin hänen ulkomuotonsa --- joskus häikäilemättömämpää. Hän ei pistänyt koskaan sormiansa -peitteeksi, hän ei koskaan kulkenut kiertoteitä. Hän puheli kaikesta -auringon alla. Ensin Gunvor ihan peljästyi kuunnellessaan häntä. -Mutta vähitellen hän tottui kaikkiin Jannan omituisuuksiin. Janna kun -kerran oli sellainen -- ja hän oli pohjaltaan hyvin hyvä. - -Janna hautoi levottomassa päässään monia aikeita. Hän tahtoi olla -"jotenkin omaa itseään!" kuten hän paukautti. Hänen äitinsä, -köyhän yli-opettajan leski, "hyvin vanhankansan nainen", oli kovin -huolissaan tyttärensä kasvavista tuumista. Hän puolsi ankarasti -katsantokantaansa, että naisen tarkoitus on olla miehen vaimona. -"Haha", nauroi silloin Janna, "olisitpa siis tehnyt minusta siltä -varalta hiukan suloisemman, äiti... (pää vinossa): ah, hiukan -suloisemman... kun aikeesi oli, että miehelle joutuisin. Luuletko, -että kukaan minua kosii, kun olen niin morski? Katsoppas minua: onko -minun sopivaa olla ihanasti rakastunut kosintakohtauksessa: Ah, -miten ihanaa on rakastaa!" Ja kun Janna riutuvan hehkuvasti huokasi -nuo sanat, pudisti hän punaista tukkaansa hurjassa kiihkossa ja -kietoi käsivartensa ristiin niin että arkipuvun saumat ratisivat. Ja -sitten hän nauroi hilpein silmin, koko kuipelo-kasvoillaan. - -Janna tahtoi olla "jotenkin itseään", ja hän pääsi siihen onneen. -Hän hankki kaikenmoisia töitä. Hän uursi ja puursi ja antoi -päivä-opetusta yhtäällä, iltatunteja toisaalla. Hän opetti saksaa, -maantiedettä, historiaa, jopa voimisteluakin. Joskus ei hän ehtinyt -syömään päivällistäkään. Otti vain pari voileipää ja pullon maitoa -eväiksensä ja söi lyhyellä välitunnilla. - -Mutta kun hän noista monista päivänsä tunneista pääsi, niin -saattoivat nuo iloiset silmät kyllä näyttää väsyneiltä, ja hänen -päänsä painui hartiain väliin niin että näytti joskus siltä kuin -reima Janna olisi ollut kyyryselkäinen. - -Toinen noista, Eli Fjelde, oli pieni, sävyisä tallukka, joka ihaili -ystäviänsä. Muuta hän ei tehnytkään, mikäli sitä kukaan huomasi. - -Hän ihaili Gunvoria ja myönteli aina kirkkaasti hymyillen mitä Gunvor -sanoikin. Hän ihaili Jannaa ja taputti käsiänsä, kun Janna oli oikein -huikea. Ja hän ihaili Toraakin, ja hänen katseensa Toran tullessa -seuraan oli iloitsevaa jumaloimista. - -Hän ei koskaan muistanut itseään. Kun joku puhui hänestä muille -tai hänelle itsellensä, niin hän vastaili vähän. Ja jos vielä -innokkaammin puhuttiin samasta asiasta, vetäytyi hän ikäänkuin -itseensä eikä ymmärtänyt tuon taivaallista. Hän oli niin -hassunkurinen. Janna piti hänestä kovin. Nuo kaksi tyttöä, jotka -ulkoa päättäen olivat niin erilaisia, olivat hyvin paljon yhdessä. -"Minä olen ainoa, joka tunnen oikein Eliä", sanoi Janna kerran -Gunvorille. Ja Gunvor huomasi, että Eli oli ainoa ihminen, jota Janna -ei koskaan pistellyt. - -Gunvor tapasi usein Jannaa ja Eliä. He asuivat kumpikin Gunvorin -puolla kaupunkia. Mutta, kuten sanottu: Tora oli aina hänelle numero -1, ja vaikka hän asui aivan kaupungin vastaisessa päässä, kävi hän -tapaamassa häntä useammin kuin noita toisia. - -Mutta useinkaan ei Gunvor saanut Toraa kävelylle, sillä Tora -harjoitteli lujasti musiikkia. Tahi hän sai hänet ulos, jopa -kotiinsakin, mutta Tora hyräili ja lauloi koko matkan ja soitteli -pianoa Gunvorinkin luona. Hän oli lyhyesti sanoen tavannut Toran -"ahkeralla tuulella". Niin, nyt kun on puhuttu niin paljon Jannan -aherruksista, niin sopii Torankin ahkeruudesta kertoa. Hänen -"ahkeruutensa" ei ole sopiva sana; paremminkin on sanottava: hänen -työ-hurjistelunsa. Hänen nuori, kuohuva kiihkonsa lauluun ja sävelten -suloiseen juopumukseen. Niin, kun musiikki läheni Toraa, valtasi -se hänet kokonaan. Hän eli pelkästään siitä. Hän muuttui ihan -toisellaiseksi kuin muulloin. Suupielet värähtelivät hermostuneesti, -hän hyräili kiihkoissaan säkeitä, jotka hänestä olivat erikoisen -kauniita. Ja kun hän lauloi aiheita, joita hän ajatteli, jäykistyivät -hänen kasvonsa ja hänen silmiinsä tuli kaukainen ilme. Ja silloin -saattoi puhelias Jannakin tulla hiljaiseksi, ja hän katseli pehmyttä, -hienostunutta pianon ääressä istujaa, ja iloiset silmänsä alkoivat -tuijottaa, ja menepä ja arvaa, mitä Janna silloin ajatteli! Ja mitä -Gunvor ja Eli ajattelivat! Ja itse Tora oli heistä kaikista loitolla. -Joskus leikki huolettomasti näppäimillä, joskus imeytyivät hänen -sormensa syvälle valkeaan norsunluuhun ja vetivät niistä salattuja -sointuja. Ja hänen hieno päänsä keinahteli hiljaa, ja hänen punainen -suunsa levitti laulua kuin kukkainen tuoksuansa. - - - - -V. - - -Eräänä päivänä, kun Gunvor tuli Toran luokse, tapasi hän Toran -loikomassa sohvallaan tuijottaen suoraan ilmaan. Gunvorin astuessa -sisään, hän käänsi päätänsä ja nyökkäsi, mutta jäi loikomaan ja yhä -tuijottamaan. - -Gunvor kysyi hämmästyneenä: "Miksi sinä noin makaat, Tora?" - -Tora kuroitti kättänsä hänelle. - -"Istu tuohon, Gunvor", sanoi hän. "Elä huoli minusta. Minä olen tänä -päivänä hullu, saat tietää!" - -"Hullu? Mitä tarkoitat?" - -"Niin, niin... pähkä hullu... hurmaavan hullu." - -Hän kuroitti käsiänsä ja väänteli niitä niin että sormet napsahteli. -Luuli kahden timanttisormuksen repivän verille hänen ihonsa. - -Gunvor innostui: "Mutta mikä sinulla sitten on? Mikä sinulle on tullut?" - -Tora hypähti ylös ja katsoi häneen säteilevin silmin: "Oi, eilen, -arvaatkos!... tapahtui merkillistä." Hän ei sanonut ensin enempää, -mietti kai, lisäsi vihdoin: "Oi, se on liian kaunista kerrottavaksi." - -Gunvor hiukan jöröstyi: - -"No, sepäs on vaikeaa! Ehkä haluat olla yksin. Niin menen tieheni. -Niin että saat ajatella tuota kaunista ja hullua, josta puhut." - -"Ei, elä mene!... Voi, nyt sinä suutuit. No, sinä saat kuitenkin sen -kuulla... Ainakin saanet kuulla alun... niin nähdään... haluatko -lisää... Oi, ei", hän nauroi vallattomasti, "ei auta loukkautuminen. -No, kuules nyt. Tiedät kai, etten minä ollut kaupungissa eilen. -Ei, minä olin maalla erään isäni ystävän, konsuli Danin luona. -Hän ei asu aivan yhtä kaukana täältä kuin isä, hänellä on siellä -kaunis huvila. Hän on oikea narisija, ei pidä kaupungista. Hänellä -on päässä se veikeä ajatus, että kaupunki on peijannut häntä. 'Se -vietävän kaupunki peijasi minua', hän sanoo. En tiedä, mitä hän -sillä tarkoittaa. -- Hän käy harvoin kaupungissa; mutta äskettäin -hän jälleen kävi ja juoksi jälestäni: 'Päivää, Tora!' sanoo, 'tuo -kappasi istuu kuin valettu... kuules', jatkaa sitten, 'menetkö minne -keskiviikkona? Oletko vapaa silloin?' 'Keskiviikkona', vastasin ja -olin muka miettivinäni, 'ai, niinhän se oli, silloin minun täytyy -mennä tuonne maalle konsuli Danin luo'. -- Silloin hän nauroi -herttaisesti ja uhkaili: 'Ai sinua, viekas rosvo, ai sinua, kaunis -käärme', hän sanoi, 'et sinä ollut aikeissa tulla meille! Mutta -menköön tällä kertaa. Nyt sanoit, nyt et siitä pääse. Tule siis -varmasti keskiviikkona. Menet laivalle kello puoli kaksitoista, kello -yksi saavut meidän laituriin, ja siellä odottaa vaunut'. -- No, minä -noudatin neuvoa. Ajoin huvilan pienillä, sievillä korirattailla, -joiden edessä oli pieni valkea hevonen... Ja ajatteles, siellä kun -oli vieraita... Tunsinhan minä heistä pari, kaupunkilaisia... ja -sitten yhtäkkiä seisoi edessäni eräs mies... jota en tuntenut. Hän -katsoi minuun, minusta tuntui siltä kuin olisi hän pitänyt minusta. -Oh, hän katsoi minuun niin kauan, ja minä katsoin häneen. Meidät -tietysti esitettiin toisillemme; mutta ymmärräthän, ei ole niinkään -helppoa päästä erilleen niistä, joiden kanssa puhelee... Mutta sen me -kumpikin tiesimme: me tahdomme päästä yhteen ja puhelemaan..." - -Tora vaikeni. Sitten hän nojausi hiukan kenoon. Hän hymyili hämillään -kuin koulutyttö, otti neuvottomana pari keltaista ruusua maljakosta, -henki niiden tuoksua, suuteli niitä kauan, ja asetti ne jälleen -paikoillensa, yhä hymyillen. - -Gunvor pudisti päätänsä. Ystävän levottomuus tarttui häneenkin. "Sinä -et ole ihan täyspäinen tänään", sanoi hän ihmetellen, "entäs sitten, -Tora?" - -Tora painoi leuan käsiinsä ja katseli eteensä. - -"On niin vaikeaa kertoa lisää", vastasi hän. "Minä _tahdon_ sen kyllä -kertoa, Gunvor... mutta minä en oikein pääse... Niin, näetkös, ah, -minun täytyy peittää silmäni kun sitä kerron." - -Gunvor tuli kärsimättömäksi. "Ah, elä nyt enää vitkaile, Tora. Tämä -ei ole mukavaa. Jos tahdot sen kertoa, niin tahdot, ja jos et tahdo, -niin et. Ja sillä hyvä." - -Tora näpsähytti käsiänsä ja ikäänkuin hypähti: "No! minä kerron -sinulle kaikki. Istutaan nyt yhdessä tässä... näin... pane kätesi -minun ympärilleni... kas niin... voin hyvin sinulle sen kertoa, -Gunvor... Katsos, niin se kävi: me tahdoimme _välttämättä_ päästä -yhteen... ja me pääsimme, se on selvä. Ah, ensimäiset sanat, mitä -puhuimme... tuntui kuin olisimme jo tienneet, mitä ajattelimme. Hän --- Michael Holm hänen nimensä on -- kertoi minulle että hän oli juuri -palannut Ranskasta polyteknikosta. Niin, me juteltiin ja juteltiin, -minä luulen, että sen muut huomasivat. Konsuli Dan katseli meitä -ja hymyili minulle ja nyökkäsi päätänsä kuten sanoen: 'Kas vain, -kylläpä, sinun onnisti!'... Niin, siltä tuntui minusta." - -Tora vaikeni jälleen hetkisen. Sitten hän jatkoi: - -"Käynhän minä kyläilyillä ja tanssiaisissa ja muissa; mutta en -juuri sen tähden, että minä pitäisin herroista joita siellä tapaan. -Minusta on kyllä se mukavaa, että he katsovat minua kun tulen, -ja että herätän huomiota; mutta nuo herrat ovat liiaksi... kun -pitää tanssia yhden ja jutella toisen kanssa -- Jumala, miten nuo -kavaljeerit, joita olen tavannut, ovat kaikki samallaisia... ja -miten nuo kohteliaisuudet ja kuhertelut ovat tyhmiä usein... ja -sitten tuo 'intressantimpi' väki, joka aina lukee ja touhuaa ja on -niin viisasta -- ah, ovathan he kelvon ihmisiä ja uutteria, mutta -he eivät näe mitään koko tässä maailmassa, ja miten siivottomia -he ovat... astua harppaavat niin että lika räiskyy. Ei, minä en -voisi rakastua yhteenkään heistä... Mutta hän... Michael Holm... -ah, hänessä mitä lie, josta minä voin hurjistua. Minä en tiedä, -mikä siinä koski... mutta hänessä oli tuota käsittämätöntä, jota -minä olen niin kauan ajatellut. Hänessä oli sellaista, että hänen -luulisi mielestäni hullauttavan naiset... Oh, minun teki mieleni -heristää häntä niskasta... Niin! Sellainen vahva, kaunis vartalo! -Ja niin blaseerattu mamsellin nokka! Ja sellainen luja leuka! Ja -sellainen kaunis suu!... Oh, ihana mies. -- Ei mikään tavallinen -mies -- tuollainen sopivaisesti käyttäytyvä ja untelo pohjaltaan. -Ei, hän oli kuin raketti, kun sikseen tuli! oli, brutaali, hurmaavan -brutaali! Olisitpa nähnyt kotimatkalla. Höyrylaiva puski suoraan -laituria vasten niin että oltiin kaikki kaatua. Hänkös komensi, -tiedätkös. Kysyi kapteenilta, mikä hän oli, muka. Hahaha, siinä tuli -toinen meno... sellaiseen komentoon he eivät siellä olleet tottuneet. -Muuten siinä sujui kaikki hyvin, vanhaan tapaan remputellen... Mutta -kapteeni tuli ja pyyteli häneltä anteeksi... hän kai pelkäsi, että -Michael nostaisi asiasta pahemman häläkän. -- Silloin me tunsimme jo -toisemme hyvin, Gunvor... Michael ja minä... me oltiin suoraan sanoen -kihloissa." - -Tora nyökkäsi: "Niin, hassultahan se kuuluu. Niin, sellainenhan -minä olen... en voi noudattaa muita sääntöjä kun niitä, jotka on -sisälläni." - -"Mutta miten se kävi?... Miten hän kosi?" - -"Kosi? Niin, kysyppä sitä. Haha... hän ei suoraan sanoen kosinut -ollenkaan... Hän suuteli minua... Niin, ällistele nyt... No, -kuule sitten: Mentiin siellä päivälliselle. Minä sain hänet -pöytätoverikseni. Ne olivat kai suuremmoiset päivälliset. En muista -sitä. Minä vain muistan, että kuuntelin mitä hän puhui, ja vastasin -hänelle. Ja katselin häntä. Ensin en tohtinut. Hän katsoi minua -puolestaan niin kummallisesti. Mutta sitten minä annoin hänen -katsella, ja minä kuten heittäydyin... Ah, minä ikäänkuin vaivuin! --- Päivällisten jälkeen me mentiin hiukan katselemaan taloa. Isäntä -näytteli meille sitä. Hän oli tiettävästi hyvin ylpeä 'linnastaan'. -Sillä linnaksi minä sanoin hänen taloaan ja luulen, että hän oli -mielissään. Oi Herra Jumala, miten kiltti minä tahdoin olla hänelle, -kun hän oli pyytänyt minua sinne! -- Kun talo oli nähty, katseltiin -puistoa. Ja puisto oli kaunis. Suuria jalavia ja hirveästi kukkia. Ja -ansarikin! siellä oli rypäleitä. Siellä oli hirveän kuuma. Aurinkohan -paistoi koko päivän. Viiniköynnökset kiipeilivät kuin liaanit... -ympäriinsä, joka paikassa,... ja siellä ihan kuin huurusi... haisi -niin happamelta... aivan kuin olisivat kaadelleet sinne tynnyrittäin -viiniä. Kun se oli katsottu, mentiin jälleen sisään... Minun täytyi -luonnollisesti soittaa ja laulaa. Minä luulen, että tein sen hyvin. -Tuli iltapuoli. Kukin huvitteli miten parhaaksi näki. Ei oltu kovin -tarkkaavaisia, ymmärräthän. Silloin tuli hän luokseni ja katsoi -minua ja sanoi verkalleen: 'Tulkaa kävelemään vähän kanssani. -Haluatteko, neiti Pharo?' Olisitpa kuullut hänen äänensä, kun hän -sanoi sen!' Niin ovelasti, ja kuitenkin tunsi, ettei siinä vastustus -auta. Minun _täytyi_ mennä hänen kanssaan... Minä nousin kohta, -kun hän sen sanoi. -- 'Minä haluan', vastasin minä... -- Ja sitten -me käveltiin puistossa. Ensin me puhuttiin; sitten ei enää voitu. -Me oltiin mykkiä, Gunvor... mutta kun vaiettiin: ah, se hiljaisuus -oli kummallista. Tuntui kuin olisimme sillä _sanoneet_ kaikki. -Minä sanoin: minä rakastan sinua! Minä en tiennyt ennestään, mitä -_se_ oli. Mutta nyt tiesin. Ja jos kukaan ennen ei ollut löytänyt -sitä sanaa -- minä sen löysin, vaikken sanonut sitä ääneen. Ja -vaikeneminen tuli yhä raskaammaksi ja kuumemmaksi kuta kauemmin -kuljettiin, ja yhä huusi välillämme: minä rakastan sinua! -- -Yhtäkkiä otti hän minua kädestä. Minä en sanonut mitään. Hän katseli -sitä. 'Vai niin', sanoi hän, 'vai tämä nopsa käsi se soittaa niin -kauniisti'. Ja sitten hän piti käteni." - -Gunvor kysyi hiljaa: - -"Etkö sinä nykäissyt sitä pois?" - -"Enkä nykäissyt, Gunvor. Ja vähän ajan päästä puristi hän sitä vielä -kovemmin kuin äsken, ja sitten hän sanoi: 'Mennään ansariin katsomaan -viiniköynnöksiä.' -- Me mentiin sinne. Minä muistan nähneeni kaikki -viiniköynnökset lasiseiniä vasten. Ja siellä oli ihan kuin vielä -sakeampi viinin höyry kuin äsken siellä käydessämme. Minua melkein -huimasi. Varsinkin kun olin aivan hänen vieressään. Ja ennenkuin -arvasin mitään, tempaisi hän minut rintaansa vasten... 'Minä rakastan -Teitä, Tora', sanoi hän. Ja minä en ehtinyt vastata: hän tempaisi -minua puoleensa ja suuteli minua lakkaamatta. 'Minä rakastan Teitä', -sanoi hän vielä kerta. Oh, Jumalani, Gunvor, silloin tuntui minusta, -etten koskaan voi häntä unhoittaa. Ja minusta tuntui, että kaikki -se, mitä ennen olin elänyt, odotti vain tätä, joka nyt tapahtui. -Sentähden minä olin syönyt ja juonut, sentähden laulanut, sentähden -hengittänyt. Eikö se ole kummallista, kun se tuli niin yht'äkkiä." - -Gunvor istui hiljaa. Hän tunsi olevansa tässä asiassa niin liikaa. -Hän ei pitänyt tuosta vieraasta "miehestä", Michael Holmista. - -"Kun sinä voit olla sellainen, Tora!" - -Tora katsoi häneen: "Teinkö sinun mielestäsi väärin?" - -"En tiedä. Minä en tunne sellaista, Tora." - -"No niin", sanoi Tora verkalleen, "mutta nyt me siis olemme tosiaan -kihloissa. Mutta muista se. Se kyllä päätettiin. Mutta ymmärräthän, -että kihlaus pidetään ensin salassa... joten et saa mainita siitä -kellekään... Mutta miten sinä olet tullut hiljaiseksi, Gunvor... sinä -näytät niin kovin vakavalta. Oletko minulle vihainen, Gunvor?" - -Gunvor vastasi hiljaa: - -"Ei, mutta olen pahoillani, Tora. Minusta sinä et ole minulle -samallainen kuin ennen." - -"Mutta rakas Gunvor... tietysti olen." - -"Et, sinä et ole. Olet kuten minulta mennyt." - -"Oh, elä nyt turhia!" - -Tora kietoi kätensä Gunvorin kaulaan: - -"Rakas, ollaanhan me yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin. Sinä olet aina -minun paras, paras ystäväni. Sinä ainoastaan." - -"Soita nyt jotain, Tora!" - -Tora istahti flyygelin ääreen ja soitti kappaleen, josta tiesi -Gunvorin pitävän. Gunvor pyysi häntä soittamaan vielä toisen: pienen -laulusen, jota hänen äitinsä usein hyräili, hupaisen, vanhanaikuisen -laulun. Ja Tora teki hänen mielikseen ja soitti sen kerran, ja alkoi -uudestaankin. Mutta silloin hän keskeytti sen yhtäkkiä ja rupesi -voiton-riemuisesti soittamaan toista säveltä. Ja hän lauloi laulun, -jossa purkausi riemuiten kaikki, mitä hän tunsi. Ja riemu suureni, -se julisti koko maailmani iloa, se kohosi ja kohosi, kunnes murtui -huutoon: minä rakastan sinua! ja tuo huuto kajahti niin kuumasti ja -kiihkeästi, tuhannen kimaltavan flyygelin sävelen seuratessa sitä. - -Sitten hän lakkasi ja kääntyi Gunvorin puoleen: - -"Minä keksin tämän laulun kerran", sanoi hän, "ja näytin sen -opettajattarelle. Hän koetti sitä pianolla ja lauloi sitä varovasti. -Haha, sinä et usko, miten tuo sävel ja sanat kuuluivat kauniilta, kun -tuo kuipelo niitä lauloi. Ja viimein tuo poloinen kääkkä nyrpisti -nenäänsä: 'Hm', sanoi hän, 'minusta tämä laulu ei ole oikein sopiva -sellaiselle vallasnaiselle kuin te, neiti Tora...' Oh, Gunvor, eikö -se sinusta sovi... eikö se ole kaunis?" - -"On", vastasi Gunvor vakavasti, "se on kaunis". - -"Onpa on! Minä rakastan sitä!" Hän ryntäsi syleilemään Gunvoria. "Ah, -miten kaikki on kaunista", sanoi hän. "Oi, Gunvor, sano nyt, että -minäkin olen kaunis!" - - - - -VI. - - -Tora ei ollut enää koskaan uninen. Hän oli tuiki pirteä ja remuava, -niin että Gunvorilta meni melkein suunvuoro. Hän ei kyllästynyt enää -mihinkään. Hän käveli pitkät matkat, hän kyläili, hän ennen kaikkea -innostui musiikkiinsa. "Minun voimani ovat kasvaneet", nauroi hän, -"niin sanoi opettajattareni. Niin, minä taidan laulaa nyt paremmin. -Minä ikäänkuin ymmärrän kappaleet paremmin. Haha, nehän kertovat -Michaelista, kaikkein kauniimmat niistä." - -Michael -- hänet hän kohtasi joka paikassa. Soitossa, kävelyllään -yksinäisillä teillä, joilla tuli vastaan vain joku hiljainen -talonpoika, jota he eivät tunteneet tai vieraspidoissa, joissa -harva tiesi heidän tuntevan toisiaan ja jossa he voivat mainiosti -"olla piilosilla"... puhella outojen ihmisten kanssa... jopa hyvin -tarkkaavasti... ja samalla heittää toisilleen kaikki, mitä heillä -oli: suurin, säteilevin silmäyksin... tahi sipaista sivumennen -toisiaan... nopeasti kuin salama... lyhyesti, kuumasti puristaa -toistensa kättä. - -Joskus tuli Gunvor heidän kanssaan sellaisiin tilaisuuksiin. He -uskalsivat monesti hänen mielestään liian paljon. - -Gunvor ei muuten erikoisesti pitänyt Michael Holmista, mutta hän -saattoi taas toisaalta hyvin ymmärtää, että Tora hänestä piti. Ja -syy, miksi Gunvor ei hänestä pitänyt, oli kai se, että hän oli -riistänyt Toran häneltä. - -Sillä niin oli käynyt. Kun Gunvor nyt tapasi Toraa, sanoi Tora kyllä: -"Ah, sinäkö se olet, Gunvor, hauska että sinut tapasin!" Mutta kun -Gunvor kysyi, mihin Tora oli menossa, niin täytyihän Toran sanoa, -että nyt hänen täytyi mennä kohtaamaan Michaelia, ja Tora hyvästeli -ja kiisi tiehensä suurin, hajamielisin silmin. - -Kerran iltapäivällä yksin kulkiessaan tapasi Gunvor Elin ja Jannan. -Hän pyysi heitä luokseen, ja he tulivat. He istuivat Gunvorin -huoneessa. Rouva Kjeld tuli sisään ja jutteli heidän kanssaan jonkin -aikaa ja kysyi, haluavatko he teetä. Kyllä, kiitoksia, he halusivat. -Tuokion päästä toi vanha Maija teen. Rouva Kjeld oli jo mennyt omalle -puolelleen. - -Janna kysyi heti Gunvorilta: "Mikä Toralle on tullut viime aikoina? -Hänestä ei lähde järkevää sanaa... Ja mikä loisto-heitukka se muuten -on, jonka kanssa hän kävelee? Mitä hänellä on tekemistä sen kanssa: -Michael Holmin?" - -"Onko kukaan heitä nähnyt yksissä, Janna?" kysyi Gunvor. - -Oliko kukaan nähnyt! He, hän, Janna ainakin tiesi heidät nähneensä -monen monta kertaa. Merkillistä muuten, miten nuo rakastelevaiset -aina luulevat, ettei heitä kukaan näe. No, Torahan oli niin -touhuissaan herra Holmin seurassa, että tuskin näki tai kuuli muuta. - -"Tunnetko yhtään Michael Holmia? Hänhän on polyteknikko..." - -"Niinkö on", sihahti Janna, "on varmaan olevinaan jotain sinnepäin. -Minä tunnen häntä hieman, ennen hänen Ranskan matkaansa. Hänellä on -varmasti aina ollut päämääränä: rikastua naimalla... elellä mukavasti -ja viettää hyviä päiviä tässä maailmassa... No niin, viisasta hänen -kannaltaan katsoen! Ja Torahan on hyvin kiltti ja rikas tyttö. Onhan -hänellä varaa pitää loisto-heitukkata." - -"Hyi, Janna, miten sinä sellaista Torasta!" huusi Gunvor, -"tietäisitpä, miten hän pitää pojasta." - -"Mutta hyvä ihminen, eihän _Toralla_ silti mitään vikaa", käänsi -Janna, "onhan hänellä täysi oikeus. Ja Holm on tiettävästikin oikein -kunnon mies tavallaan." - -Hän keskeytti, ja sitten tuli aivan kuivasti: - -"Ja minä luulen, että Tora on aistillinen tyttö... joten uskon, että -hän rakastaa Holmia enimmin siksi, että Holm kiihdyttää häntä. Hän on -varmasti sekä luja että raffineerattu ja kaikkea mitä vain Tora voi -toivoa." - -Toiset vaikenivat. He eivät tavallisesti vastanneet, kun Janna esitti -suorasukaisuuksia. - -Gunvor sanoi viimein: - -"En ymmärrä, mistä sinä tuollaista tiedät, Janna." - -Janna keikahutti hiukan päätänsä: - -"Oh, ei tarvitse heitä kauan katsella nähdäkseen, kumpi heistä on -palavampi." - -Gunvor vaikeni. Hän ei vastannut, mutta sydämessään hän myönsi Jannan -olevan oikeassa. Hänen mieleensä johtui tapaus, jonka hän pari päivää -sitten näki kyläiltäessä erään yhteisen tutun luona. Tora ja Michael -Holm ja hän olivat jääneet kolmisin erääsen kamariin. He juttelivat -siinä. Tora oli loistavalla tuulella. Hän pakisi ja nauroi ja lauloi -jonkin säkeen vähän väliä... Mutta yhtäkkiä hän heittäysi Michael -Holmin syliin ja suuteli häntä kuin hurja, puristaen kaksin käsin -hänen ohimoitaan. _Michael_ hillitsi: "Rakas Tora, oletko sinä hullu? -Mitähän neiti Kjeld ajatelleekaan sinusta." - -"Mitä Gunvor ajattelee," toisti Tora ja katseli ystäväänsä suurin -silmin, "että minä rakastan sinua hirveästi, Michael... miksi hän ei -niin ajattelisi?" - -Tuntui melkein lapselliselta tuo hänen vastauksensa. - -Ei, Tora ei tosiaan käsittänyt, että se saattoi näyttää Gunvorista -kummalliselta. Ja sittenkin: eikö Tora ollut oikeassa. - -"Tora on suloinen, Janna", sanoi Gunvor hiljaa. - -Janna vaikeni hetkisen, vastaten sitten: - -"Tietysti hän on suloinen... en tahdo olla halpa... tietysti hän on -suloinen." - -"Muuten", hän kääntyi vakavana Gunvorin puoleen, "mitenkäpä hän ei -olisi suloinen. Hän on rikas ja kaunis ja voi harjoitella musiikkia -ja olla miehen seurassa, johon on hurmautunut. Kyllä, suloinen hän -on, mutta elkäämme silti tulko sentimentaaleiksi häntä kohtaan." - -Gunvor vastasi: - -"Elkäämme tulko katkeriksikaan." - -Janna huudahti tylysti: - -"Niin, elkäämme, _Sinä! Sinäkin_ voit olla varma! varmaan tulee -sinullekin prinssisi... No, minä himpun hampun koko prinsseille! -Jäänpä vain tälleni." - -Ja Janna nauroi kuten näyttääkseen tarkoittavansa sitä mitä sanoi. Ja -hänen pienet, vilkkaat silmänsä katselivat vuorotellen Gunvoria ja -Eliä, kuten nähdäkseen, etteivät he olleet erehtyneet. - -Tuokion kuluttua täytyi hänen lähteä. Hänen täytyi mennä -voimistelu-tunnille... koko luokka pikku tyttöjä... "He, viime -kerralla oli kaksi poika-vintiötä piiloutunut parveen nähdäkseen -millaisia tytöt on voimistelupuvussa. Minä huomasin nuo sissit: -Hus, ota kiinni! huusin, ja minä edeltä aika keppi kädessä... ja -koko tyttö-pataljoona perästä... He pääsivät ulos, nuo suloiset -kavaljeerit... Itse iskin pari kertaa niin että he rääkyivät, ja -kaikki tytöt puolestansa. Niin nopsasti se kävi. Sellaista ne -sietävät!" - -Janna sukaisi vaipan hartioilleen ja pani napit huolimattomasti -kiinni, ja mutisi, että hänellä on jo kiire joutuakseen ajoissa, ja -lähti Elin kanssa. - - * * * * * - -Gunvor valvoi sinä iltana kauan. Hän ei ollut yhtään väsynyt. Hän -ajatteli Toraa. - -Hän ajatteli kauan Toraa, ja ne ajatukset olivat rauhallisia ja -ennakkoluulottomia. Olipa Tora järkevä tai ei, olipa Michael Holm -sellainen tai sellainen, -- mitä haittasi, kun Tora vain rakasti -häntä koko olennollaan... oh, Tora oli hehkua, hän oli säveleitä ja -hän oli kukkia, ruusuja hän oli. Miten hän oli suudellut Michaelia -sinä iltana! Herkeämättä ja silmät auki, tuijotellen hänen silmiinsä, -ja sitten ne sulkien, kuten kiidätettäisi häntä tuntemattomiin, -- -ja miten kädet olivat kietoneet poikaa! Gunvor hengitti syvään. Hän -kaipasi itse sellaista kuumaa ilmakehää, kaipasi olla onnekas. - - - - -VII. - - -Sen rauhallisuuden ja sävyisyyden alla, joka oli Gunvorin -ulkomuodossa, sykki hehkuva toivo. Hänen harmaissa silmissään oli -muutakin kuin tuo uneksiva katse, joka oli painunut ajattelemaan -_isää_, joka oli kuollut, ja ihmettelemään hänen pyhää sieluaan. -Niissä oli myös kirkkaampia päivänsäteitä, jotka pilkahtelivat -halukkaasti kaikkeen siihen maailmassa, johon ihmiset pyrkivät. Hänen -sylinsä oli avoinna sille, jonka hän valitsisi, hänen raskas tukkansa -lainehti pitkin ruumis-olennon niskaa ja selkää, hänen jalkansa -astelivat lujasti maan kamaralla. Hän tuli päivä päivältä yhä enemmän -naiseksi. - -Toran kauneus ja onni vaikutti paljon siihen. Ystävättären rakkaus, -hänen laulunsa, pehmoinen tuoksui joka häntä ympäröi, hänen silmänsä, -jotka tuikkivat ja kimalsivat kuumasti, hänen suunsa, joka puhui -haltioituneita sanoja, kaikki lumosi Gunvorin sielua. - -Tora oli palannut Gunvorin luo, hän ei voinut elää ilman häntä. Ensi -aikoina sen jälkeen, jolloin hän oli tavannut Michael Holmin, oli hän -ollut kuuro ja sokea! kaikille muille paitsi hänelle -- hänet oli -kuin temmattu! toisiin ilmoihin. - -Mutta nyt ei Toraa enää häikäissyt. Rakkaudesta oli tullut hänelle -säteilevä arkipäivä. Ja tuossa pitkässä, valoisassa hohteessa hän -tarvitsi jotakuta, joka kuunteli häntä, hänellä täytyi olla joku, -jonka kanssa hän voi sielunsa pohjia myöten puhua siitä elämästä, -joka aina ja lakkaamatta poltti häntä, elämästä, joka sai hänet -kiihkeästi hengittämään, elämästä, jonka hän tunsi niin voimakkaasti, -että usein luuli henkensä lähtevän. - -Gunvor kuunteli Toran sanoja; kun he olivat kävelyllä, kun he -istuivat kahden joko hänen tai Toran luona, kun he kävivät Toran -vanhempien kotona "Huvila Takatalossa..." Yksin päivällispöydässäkin -Tora saattoi innostua. Hän kilisti Gunvorin kanssa ja kuiskasi -hänelle: "Michaelin malja!" niin oudosti hymyillen, että ukko Pharo -aavisti jotain: "Noo, mitäs salahankkeita teillä on?" Silloin saattoi -Gunvor kuiskata jälleen: "Kuules, isää, hän ei ole tuhmimpia. Hän -arvaa varmastikin jotain... No, pianpa saa tietää" -- -- - -Gunvor kuunteli aina hartaasti Toraa. Silloinkin, kun Tora ei oikein -puhunutkaan, vaan hyräili hiljaa tai vain hymyili. Tora oli lumonnut -hänet. - -Ja kuitenkin... joskus valtasi Gunvorin selittämätön tunne. Toran -elämä, rikas ja onnellinen, ikäänkuin loukkasi jotenkin Gunvoria. Se -ei ollut suinkaan kaunaa eikä kateutta. Se oli paremminkin elämän -ja ilon arastelua, se heräsi hänessä joskus ja veti hänet loitos -kaikesta riemusta ja toi kaipuun ja varjon kaipauksen. Kaipuun -ehkä pieneen, hiljaiseen kaupunkiin, juuri illan tullen... teille, -joka johti penkille vanhain puitten alle... jossa yksinäinen mies -istui pikku tyttöineen, joka kyseli kaikellaista... Jokin sana tuon -parin puhelusta saattoi kaikua hänen korvissaan; pikku tytön harras -kysely ja miehen kärsivälliset vastaukset... Ja kun Gunvor nyt -kuunteli menneiden aikain sanoja, niin usein kulki hänen sielussansa -tuskallinen surun ja vaivan kaipaus, ja viivähti siinä -- kunnes se -haipui. - -Merkillistä; se haipui jälkeä jättämättä, ilmaisematta, mistä se -tuli, minne katosi. - -Ja kohta senjälkeen hän taas rakasti Tora Pharoa, tuota tyttöä, -joka aina jutteli ilosta, jota tunsi. Niin hänestä oli ihana nähdä -yksin Toran huuliakin, jotka janosivat suudelmia, ja hänen valkeita -käsiään, jotka halusivat kietoutua Michael Holmin kaulaan. - -Ja juuri äskeisten selittämättömän surun hetkien jälkeen tunsi Gunvor -rajatonta elämän janoa. Hän halasi iloa, suurempaa kuin oli kellään, -koko maailmassa. - - - - -VIII. - - -Tora oli uskonut Gunvorille onnensa. Täytyihän hänen uskoa -surunsakin, kun ne lähestyivät. - -"Mehän oli päätetty olla salakihloissa vielä jonkin aikaa", -sanoi hän kerran. "Michael toivoo nimittäin saavansa erään uuden -tiilitehtaan inspehtorin paikan, ja sehän kuulostaa komealta ja on -hyvä ottaa huomioon. Meidän poika kullan nimihän ei ole liioin hyvä, -ystäväni. Hänhän on antanut rahainkin mennä, eikä ole ansainnut itse -mainittavasti... eikä huolinut kiusata itseään juuri... Ja sitten on -niinkin, että hänhän on seikkaillut koko lailla... ymmärrät... No, -kaikki hän on tunnustanut minulle, ja hänen ei ole ollut helppoa, -voin vakuuttaa. Kaikki naisethan ovat kiusanneet häntä rakkaudellaan. -Itse olen nähnyt monia kirjeitä... aivan hurjistuneita... he -tahtovat olla vaikka hänen orjiaan, sanovat... ja niistä on monta -kerrassa hienoa naista... no, jos hän nyt taipui, kukapa olisi hänen -asemassaan jaksanut muuta! -- Ja sitten; jos hän onkin hukannut -rahojaan, mitä se haittaa. Rahaa on minulla, ja rahat ovat sitä -varten, että kaksi sellaista miekkoista kuin Michael ja minä niitä -käyttäisimme. Ha, vai mitä, Gunvor? Myönnä sinä vaan... ah, minä -kyllä tiedän, ettet sinä ja moni muu oikein pidä Michaelista... -niin, minä sen huomaan... ei, luonnollisestikaan sinä et tahdo -vastustaa häntä, mutta kuitenkin... oh, mutta hänpä on juuri minua -varten luotu... hän on makuni mukainen... kova ja hieno yhtaikaa... -että säkenet räiskyy, kylmät, salamoivat säkenet. Ah, hän on minun, -sellaista minä juuri tahdon." - -Sillä kertaa oli Tora rauhallinen; mutta sittemmin hän selitti -innoissaan: - -"Ei maksa vaivaa pitää kihlausta salassa. Nyt sai isä tietää, -että minä seurustelen paljon Michael Holmin kanssa. Huomenna minä -kirjoitan hänelle ja kerron kaikki suoraan." - -Ja seuraavana päivänä hän tuli ja ilmoitti levotonna: - -"Isä on kaupungissa, minä kerroin hänelle kaikki. Hän lievimmin -sanoen vastustaa liittoa, luonnollisestikin hän alkoi vanhanaikuisen -lorun teikareista, jotka ovat köyhiä kuin rotat ja tahtovat naida -rikkaita liikemiesten tyttäriä. Oh, isä on kovin kopea rikkaan -liikemiehen arvosta, ehkä liian kopea... mutta nyt se ei auta, minä -panen kovan kovaa vastaan. Minä en ilmoissa ikänä anna Michaelille -rukkasia." - -Ja jälleen hän tuli seuraavana päivänä, kiireesti, heittäysi sohvaan -ja puhalsi: - -"Huh, millaista elämää! Nyt oli suoraan sanoen pikku sota, Gunvor, -ja minä luulen, että minä voitin! Se meni kuitenkin helpommin kuin -luulinkaan. Minä kävin isän luona hotellissa. Hän näytti niin -juhlalliselta. Sitä 'toimeentuloa' hän taisi ajatella. Minä sanoin: -niin, isä, kyllä minä näytän sinulle, että Michael ja minä emme -tarvitse noita siunattuja rahoja, joita sinä vain ajattelet. Minä en -pyydä sinulta killinkiä! Niin sanon, ja sitä tarkoitankin. Minä annan -komeuksille himp-hampun, kunhan vain saan Michaelin. Ne rahat me -kyllä saadaan, joita me tarvitaan. - -"Isä vastasi hartaasti: 'Rakas Tora, mahdotonta sinä ajattelet. Hänhän -on vaatelias, ja mihinkäs sinä olet tottunut! Ettehän te tyhjästä -elä. Kun hän vain osaisi tarttua oikein työhön... ruveta ikeesen... -Mutta hänpä onkin liian hieno siihen, se kaunis junkkeri.' - -"'Kylläpäs, isä', vastasin, 'toki hän tekee työtä, kun minä pyydän. Ja -minä annan soittotunteja... usko pois, kyllä se sujuu.' - -"'Sinä luulet, Tora, että se sujuu, -- oi, jospa niin olisi, mutta -minä pelkään, että sinä näet totuuden liian valoisana.' - -"Isä sanoi sen hyvin lempeästi ja huolehtivasti. Ja silloinhan minä -en saattanut olla sanomatta hänelle, mitä ajattelin: 'Eikö se nyt -ole merkillistä, isä, että minun täytyy puhua sinulle tällaista... -soittotunneista ja muusta... sinulle, jolla on niin hirveästi rahaa.' - -"Silloin isä kohotti nopeasti päätänsä ja vastasi: - -"'Minulla on ja ei ole, Tora, muista se! Kaikki varani ovat -liikkeessäni. Jos se menestyy, olen rikas, jos se ei menesty, tulee -minusta vaikka kerjäläinen. Maailmassa voi sattua mitä tahansa.' - -"'Oh, rakas isä, mitä tyhjää. Sinähän olet miljonääri hyvinkin.' - -"Silloin isä pudisti päätänsä ja nytkäytti hartioitaan, teeskennellen, -ymmärräthän, kuten ainakin varma kauppias. - -"'Olen minä miljonääri, hyvinkin', sanoi hän vain. - -"'Niin oletkin... minä olin eräässä seurassa tunti sitten... Ja -siellä jutteli eräs nuori asianajaja siitä, miten mahdottoman rikas -sinä olet, ja siihen minä nauroin; 'paljonko tarjoatte hänestä!' -sanoin. 'Oh, neiti, miljoonan puhtaassa rahassa', vastasi hän aivan -vakavasti, 'ja luulenpa sillä kaupalla sievoisesti voittavani.' Mitäs -nyt sanot, isä?' - -"'Kun olisit myynyt minut', vastasi isä hiljaa. 'No, totta puhuen, -Tora, katsastetaan nyt asiaa. Jumala sinua siunatkoon', sanoi hän -viimein, ja sitten hän suuteli minua, isä rakkaani. - -"Joten ymmärrät, Gunvor, että hän on pohjaltaan hyvä. Vakava ja -arvelevainen kyllä, mutta kuitenkin hyvä. Oh, hän kyllä tuntee minut, -me ollaan oikeastaan kovin hyviä ystäviä, isä ja minä. Ja kyllä -kaikki onnistuu, saathan nähdä." - - - - -IX. - - -Nuorisoa on vaihtelevaa ja moninaista. Katsokaa sitä sen monissa -muodoissa. Kas, tuossa tulee voitokas nuorukainen: hän näkee ihanan -tiensä avoinna, hän ryntää suoraan kaikkiin elämänihanuuksiin, hän -keinuu kuin prinsessa elämästä autuaana kultavaunuissaan, häntä -palvelevat kaikki, häntä ymmärtävät, kadehtivat kaikki. "Sellaisen -sen nuoren pitää olla", sanovat vanhukset... - -Mutta kas tuolta tulee pettynyt nuorukainen. Hän näki, että hänen -kaikki tiensä oli tukettu, siksi hän etsii syrjäteitä, siksi käy -yksinään ja vaieten. Häntä ei palvele kukaan, häntä pilkkaa moni. -"Miksi hän ei ole iloinen ja laulele?" sanovat vanhat, "kun me oltiin -nuoria, niin me oltiin iloisia. Maailma taantuu yhä." - -Tuolta tulee uusia joukkoja, jotkut riemuitsevat, jotkut taistelevat, -surevat, toiset hiipivät kumarassa toisten perästä, jo äidin kohdusta -onnettomuuksien leimaamina. - -Ja yhä tulee laumaa. Toiset tavoittelevat yhtä, toiset toista. Jotkut -tahtovat tulla rikkaiksi, toiset halaavat rakkautta, toiset kunniaa. -Mutta useimmat eivät tahdo omistaa mitään erikoisesti; he tahtovat -elämän kaikkineen mitä siinä uskovat olevan. - -Mutta tunnetkos, miten nuo parvet elävät. Sekä helvetin että taivaan -lapset. Tunnetko, miten heidän verensä on levoton. Rakasta heidän -elämäänsä kaikissa sen muodoissa; sillä se värähtelee ja taistelee. -Rakasta tuota kuohuvaa kultavaunujen prinsessaa -- rakasta myöskin -noita mykkiä ja kumarapäitä. Elämänpalo ja nuoruuden into antaa -kumpikin heille annettavansa: remuavan riemun ja vaikenevan tuskan. - -Väkeväin ihmisten nuoruudenliekki palaa kauan. Hapset saattavat -harmeta, mutta silmä kiiluu yhä värähtelevästä sielusta. Mutta -viimein ottaa ikä osansa. Ja ihminen asettuu hiljaa paikoilleen, ja -levähtää. Mutta illan kylmetessä ympärillä he ajattelevat moninaista. -Ja moni mennyt muuttaa väriään. Moni, joka oli liian kalpea, -punertuu, ja moni haalistuu. - -Ja hän näkee auringon nousevan ja laskevan. Hän näkee talvet ja kesät -ja keväät ja syksyt. Hän näkee kukkien kuihtuvan, minkä hän on nähnyt -lukemattomia kertoja, ja hän näkee tuttujen kuolevan. Hän näkee -nousevan uusia polvia, jotka ovat hänelle vieraita. Ja vihdoin hän -seisoo yksin ja katselee ympärilleen, ja hänestä tuntuu, että itse -päiväkin on kylmempi kuin oli silloin, kun hän oli nuori. - - * * * * * - -Sillä hiljaisella kadulla, jonka varrella rouva Kjeld asui, kuului -joskus ohiajavain rattaiden räminää, tai jokin nuori, hilpeä ääni, -joka nauroi ja jutteli niin remakasti, että se ikäänkuin keskeytti -hetkiseksi hiljaisuutta. Ja etehisen viereisessä huoneessa joskus -vielä juttelivat ja nauroivat Gunvorin ystävättäret... - -Niin, he nauroivat ja elivät, kun taas rouva Kjeldin kamarissa oli -hiljaisuus. Siellä ikäänkuin päivä alkoi laskeutua. Rouva Kjeld istui -suuressa nojatuolissaan. Hän istui useimmiten yksinään. Hänellä -oli tavallisesti ompelus käsissä, tai hän neuloi. Neula pisti -pistoksen toisensa jälkeen, tahi kerä pyöri lakkaamatta kokospähkinän -kuoressa... - -Joskus kädet väsyivät. Silloin hän nousi ylös ja katsasti kukkia. -Siinä ne olivat, hänen lemmikkinsä, joita hän aina oli ymmärtänyt. Ne -olivat niin hiljaa ja kasvoivat rauhallisesti ja turvassa. Jokainen -vuoden aika antoi omansa. Kevät, kesä ja syksy. Ja talvella nukkuivat -kukkaissipulit kääreissään odotellen kevättä. - --- Kun päivä vaipui ja hämärä tuli, ei lamppua heti sytytetty. Mutta -nyt heräsi muistojen pimeällä hetkellä hiljainen kamari jälleen -eloon. Rouva Kjeld istahti pianon ääreen ja soitti ja lauloi. Vanha -klaveeri heräsi. Ja sävelet purkausivat vanhasta rinnasta, joka pian -oli laulamisen unhoittava. Ja laulut, joita ei kukaan enää tuntenut, -nousivat kuin pitkästä unesta ja hypähtivät esille, peloissaan -ja kummastellen. Nuo kaksi ääntä, klaveerin ja vanhan rouvan, -yhdistyivät kuin merkilliseksi tanssiksi; mutta tuo pari oli nyt -kuihtunut, ja silkki oli haalistunut, ja ruusut olivat kelmeät: - - Ah, ruusupensas tuoksuaa, - on armain kesäkuu... - -Ja silloin tällöin tuntui, kuin he olisivat tavoittaneet toisiaan -kädestä; mutta värisevät sormet hamusivat harhaan, ja he tanssivat -suurella vaivalla tanssin loppuun. - - Mut' elomme on haihtuvaa - ja veri seisahtuu. - -Joskus tuli Gunvor sisään ja istahti kuuntelemaan kunnes äiti -lopetti. Hän tunsi nuo äidin pienet laulut. Hän oli kuullut niitä -niin monet vuodet. Kerran aikoinaan, hyvin kauan sitten, oli hänen -äitinsä laulanut suuriakin lauluja; mutta nyt ei ollut jäljellä muuta -kuin nämä hyräilevät säkeet vain -- ja ne heikkonivat vuosi vuodelta. - -Kun rouva Kjeld lopetti, meni Gunvor hänen luokseen ja suuteli häntä: - -"Kiitos laulusta, äiti." - -Ja rouva Kjeld nosti silmänsä kuten heräten: - -"Sinäkö se, Gunvor?... Minä en kuullut sinun tuloasi." - -"Sinähän lauloit, äiti. Niin hartaasti. Ettet kuullut ihan mitään." - -Mutta rouva Kjeld ei sallinut siihen koskettaa. - -"Hartaasti? Niin, mikä ties!... Mutta nyt on jo pimeä... pannaanpa -lamppuun tulta, Gunvor." - -Gunvor veti uutimet ikkunan eteen ja sytytti lampun. Ja kamari tuli -vielä hiljaisemmaksi kuin päivällä; sillä tuo kellervä lamppu, -jonka sydäntä ei koskaan väännetty kovin korkealle, verhosi vanhat -mahonkiset huonekalut ja pikku korut puolihämärään. - -Ja lampun ääressä istuivat äiti ja tytär keskenään puhellen., -Gunvor kertoi äidilleen, mitä nyt oli kokenut. Hän kertoi Torasta -ja Jannasta ja Elistä. Hän kertoi Toran kihlauksesta, ja rouva -Kjeld nyökkäsi tuontuostakin päätään kuten ilmaisten, että kyllä -hän ymmärsi, mitä kuuli. Hänhän oli nähnyt monesti Tora Pharon ja -puhellut hänen kanssaan; ja mitä hän hänestä tiesi: Tora oli ainakin -kaunis, kelpo tyttö. Kun rouva Kjeld nyt kuuli, miten rohkeasti Tora -oli sanonut isälleen, niin rouva Kjeld nyökkäsi: "Kappas, kappas! -miten tarmokkaalta hän tuntuu." Ja kun hän nyt kuuli Jannan arvelut, -lausui hän ainoastaan: "Oh, sellainen loru ei auta!... kun tyttö nyt -kerran on häneen rakastunut... Janna saa heittää järkeilynsä." - -Rouva Kjeld ei enää paljoa välittänyt Jannasta. Nuoren tytön -"järkeily" oli hänestä huomattavasti vastenmielistä. Joskus oli -Gunvor alkanut jutella, että ollappa "sellainen kuin Janna", -- siitä -rouva Kjeld tuskin piti. Janna piti silloin tällöin luonaan pieniä -kokouksia, joissa pohdittiin "ajankysymyksiä". Rouva Kjeld ei pitänyt -siitäkään, että Gunvor kävi niissä kokouksissa. Siksi sanoikin rouva -Kjeld aina, kun Gunvor lähti tapaamaan Jannaa ja hänen ystäviään: -"No, mitähän tärkeää asiaa sitä nyt tänä iltana pohditaan?" Kerran -nauratti Gunvoria: "Sinä olet tullut niin kummalliseksi, äiti. Sinun -mielestäsi minun pitäisi vain käydä siellä, jossa pidetään hauskaa." -Rouva Kjeld vaikeni hetkisen, sitten hän vastasi: "Oi, minä vain -tahtoisin, että sinä olisit nuori, Gunvor. Rakkaani, ole nuori ja -iloinen, ja näe kaikki kaunis ja tunne juhlaa." - -"Mutta sinä, äiti sinulla ei kai ollut aina kovinkaan hupaista isän -kanssa. Sinun oli kai monesti hyvinkin vaivaloista. Oletko unohtanut, -että valitsit juuri sen?" - -Siihen ei rouva Kjeld enää mitään vastannut. - - * * * * * - -Vanhuus, hiljaisuus, -- kaikki kalpenee, kelmenee! Miksi ihmiset niin -taistelevat ja vaivautuvat? - -Kun rouva Kjeld tuli ikä-naiseksi, kaipasi hän rauhaa, muistellakseen -ja ajatellakseen. Siksi tunsi hän hiljaisuuden läheisyydessään kuin -suuren, valkean taulun, johon hänen muistonsa piirsi kuvia. Mutta nuo -kuvat, joita hänen muistonsa nyt piirteli, olivat hyvin kauan sitten -menneiltä ajoilta. Ja kuvat ilmenivät kauniimpina ja valoisampina -kuin ne aikoinaan ehkä olivat hänestä olleet. - -Hilpeitä kuvia tuli esiin, hohtaen hetkisen ilmi elävinä, -- ja -katsoivat jälleen kiireesti. Toiset tulivat ilmi kalpeina ja -liikuttivat häntä kuin puolin kuiskattu sävel, jonka ääniä on vaikea -eroittaa. - -Hän muisti lapsuutensa ja aikaisimman nuoruutensa. Hän muisti hyvän -ja hyvinvoivan lapsuudenkotinsa, hän muisti kepsuttelunsa kaduilla -ja taloissa. Hän oli kohdannut tämän maailman lapsia, iloisia ja -suruttomia, helposti nauravia ja pian kyynelensä kuivaavia. Hän -kuuli heidän ääntensä kaiun, noiden vanhain, ystävällisten herrain, -nuorten miesten: "Päivää. Emma neiti, tuletteko varmasti kylälle -tänä iltana?"... "Päivää, Emma neiti! miten te kukoistatte tänään..." -Ne olivat iloista väkeä, kelpo väkeä, ja toivoivat hänelle hyvää... -Ja kai joku nuori, virkku mies ajatteli sellaistakin, että Emma -Farnerista tulisi hieno emäntä mukavaan kotiin. - -Ja itse hän ajatteli ennenkaikkea matkaansa ulkomaille, lauluaan, -jota tuhannet ihmiset kiehtoutuisivat kuuntelemaan... - -Ja niin hän oli tavannut Kjeldin. Ja hän oli tempautunut irti -kaikesta. Noista ystävällisistä ihmisistä, heidän suopeudestaan ja -ilostaan, laulustaan ja suuresta maailmasta... hän oli seurannut -Kjeldiä hänen kummalliseen elämäänsä, hänen pimeään kirkkoonsa... -Sillä vaikka he olivat karkoittaneet hänet kaupungin kirkosta, -- -kirkossa hän asui, siellä hän oli kotonansa. Mutta siellä oli usein -kolkkoa, autiota aina tähtiin saakka, kaukaisiin, juhlallisiin -tähtiin. - -Voihan olla niin, että hän monta kertaa oli toivonut päiväpaistetta -ja kukkia ja keveää iloa ja lempeää kaihoa. Kjeldin luona oli aina -hiljaisuus ja valtava tummuus. Hänen valonsa oli purpuraa; se oli -liian väkevää muiden ihmisten silmille... - -Mitä tapahtui hänelle tähän aikaan? Miksi hän ajatteli sellaista nyt? -Merkillistä, hän ei tuntenut entistä itseään enää... - -Olihan hän ollut onnellinen Kjeldineen... Niin, olihan hän aina... - -Ja nyt hän ei tahtonut mitään tietää, ei mihinkään vastata... Hän -ei tahtonut levottomuutta. Hän tahtoi olla hiljaa. Hän ei tahtonut -pulmia ajatella... - -Hän tahtoi vain muistella kauan sitten menneitä päiviä... - -Hän tahtoi muistella lapsuuden-kotiaan. Auringonsädettä, joka hiveli -hänen poskeansa, kun hän katseli kadulle vanhanaikaisten ruutujen -läpi, kun ikkunalla neilikat puhkesivat, ja verenpisara riiputti -raskaita kukkiaan, joita kukkakepit tukivat. Ja noita ihania päiviä -puutarhassa hän tahtoi ajatella, jolloin kirsipuista otettiin marjat. -Ja joulupuuta makeisineen, ja monia paketteja ja lahjoja... - -Nyt kun lähestyvä vanhuus toi hänelle rauhaa, etsi hänen sielunsa -halukkaasti nuoruuden puhdasta huolettomuutta. - - * * * * * - -Vanhuus ja hiljaisuus -- kaikki kalpenee, kelmenee! Miksi ihmiset -niin paljon taistelevat ja vaivautuvat? - -Antakaamme edes sen, jota rakastamme, olla vapaana. - -Kun rouva Kjeld katsoi Gunvoriin, toivoi hän pelkästänsä hyvää, -kirkasta päivää. Gunvorin elon ei pitänyt tulla vaikeaksi. Hänen -ei pitänyt joutua vakavan taistelun uhriksi. Olihan rouva Kjeld jo -itsensä uhrannut... Niin, nainen saattaa uhrata itsensä; mutta hänen -lapselleen riittäköön iloa aina. - - * * * * * - -Antaa päivän mennä. Illan pimeys tuo unen. Silloinpa pikku lapset -nukkuvat punoittavin poskin, äidin kävellessä, vaaliessa heitä, ja -lauhkeasti tuudittaessa ja laulaessa kehtolaulua, että he nukkuisivat -turvallisesti. Kun Gunvor oli pieni, lauloi rouva Kjeld hänelle -erästä laulua, jossa kerrottiin, että nyt kanteli äiti lasta, joka -oli pieni ja vielä voimaton; mutta kerran on hänen kannettava -äitiänsä: - - "Kun minä olen pieni, ja sinä olet suuri." - -Niin, sinnehän se nyt kallistui. Pian piti Gunvorin olla kiltti -hänelle ja vaalia häntä. - -Ja rouva Kjeld tiesi kyllä, että hän sitten, kun tulee sairaaksi, -saattaa rauhassa asettua levolle ja hengähtää pitkän, lujan tyttönsä -turvissa... ihan yhtä levollisesti kuin Gunvor ennen muinoin lepäsi -pienenä hänen sylissään ja nukkui ja hengitti elämää. - -Vanhuus ja hiljaisuus -- kaikki kalpenee! kelmenee... - - - - -X. - - -Sinä vuonna tuli Gunvorille merkkitapaus. Hän rakastui ensi kerran. -Se tunne ei kasvanut seurustelusta ja puhelusta. Se syntyi yhtäkkiä. -Se valtasi hänet vavistuksella. - -Se tapahtui eräänä kesäpäivänä, ja vähän aavisti hän aamulla, -millaista hänen illalla olisi. - -Tora Pharo kävi noutamassa häntä sinä päivänä ulos, ja he kävelivät -kierroksensa kuten tavallisesti. Tora puheli paljon lähestyvistä -häistään. Michael oli nyt erittäin hyvissä väleissä isän ja äidin -kanssa. Isä oli kyllä totinen eikä oikein iloinen; mutta se johtui -kai liiasta rasittumisesta. Hän sanoi aina: "Niin, niin -- pitäkää -vain oikein paljon toisistanne, niin kyllä kaikki onnistuu." - -Tora puhui paljon muutakin. Hän puhui myötäjäisvaatetuksista. Siitä -tuli kaunis, mutta kuitenkaan niin kaunis kuin hän oli toivonut. -Ah, hän oli muun muassa haaveillut hienoja liinaisia, joissa oli -pitsit, hyvin paljon pitsejä, ja kaksi kaunista aamupukua hän olisi -tahtonut... hän oli ne melkein jo tilannut... paksua, englantilaista -raaka-silkkiä... mutta niitä hän ei saanut... hän sai vain -kohtalaista kiinalaista... Ei, isä oli hyvin säästäväinen... - -Ystävättäret kävelivät yhä. He tulivat viimein satamaan asti. He -katselivat laivoja... arvailivat, minne nuo suuret laivat olivat -lähdössä... - -Aurinko paahtoi meren läheisyydestä huolimatta. Terva juoksi ja -tipahteli pitkin pienten, mustain jaalojen kupeita, jotka olivat -laiturissa. - -He kääntyivät, aikoivat palata kotiin. Eräs nuori mies seisoi -kadun kulmassa. Kirkkaassa päiväpaisteessa. Hän oli koko pitkä, -mutta varsinkin harteva. Hänen silmänsä olivat tiukat ja kiilsivät -valoisasti. Hän tirkisteli vasten päivää. Piirteet voimakkaat ja -kauniit. Musta, hieno, sakea tukka. Hän tervehti Toraa, joka hymyili -kuin tuttavalle ainakin: "Hyvää päivää". - -Kun he menivät ohitse, katsoi nuori mies Gunvoriin. Hän katsoi -rauhallisesti, tahtoipa Gunvor tai ei. Ja Gunvor tunsi, tietämättä -syytä, että miehessä oli mahti, joka hänet valtasi. - -"Kuka se oli?" - -"Se oli eräs Michaelin ystäviä, Einar Henning... juristi." - -Vähän ajan päästä sanoi Gunvor vitkastellen: - -"Sinä puhut usein, että se ja se on kaunis. Minä en melkein koskaan -välitä niistä kauniista. Tuo oli kaunis, kuuletkos." - -"Niinkö arvelet? Kyllä, onhan hän koko aistikas." Gunvor ei puhellut -juuri enää tällä kävelyllä. Mutta vielä pari kertaa hän mainitsi -tuota miestä, jonka he olivat nähneet. - -Tora katsoi viimein häneen hymyillen. - -"Mutta Gunvor! Sinähän taidat olla rakastunut." - -Gunvor vastasi rauhallisesti: - -"Minä en oikein tiedä, mitä rakastuminen on, Tora. Muuten minä -luulen, että jos minä keneen voisin rakastua, niin hän se olisi. Niin -uskon." - -Tora nauroi kummastellen: - -"Jaha... no täytyy tunnustaa... sepäs kävi joutuin! Jospa jo pidät -Einar Henningistä." - -Mutta Gunvor ei viimein ottanut siitä puhuakseen: - -"Oh, Tora, mitä me tässä loruamme. Minä en todentotta virka enää -Einar Henningin nimeä." - -Tora Pharo ei kuitenkaan hellittänyt: - -"Oh, Gunvor, tällä kertaa minä en vaan luota sinuun." - -"No, jos sitten sanon häntä vain 'siksi', niin oletko tyytyväinen? -Niin luulet minun puhuvan Michaelista..." - -He nauroivat molemmat, ja alkoivat pian puhella muusta. - --- Mutta minkäpä Gunvor sille voi? Joka päivä kulki hän nyt sitä -katua, jolla hän Toran kanssa sinä päivänä oli nähnyt 'sen'. -Gunvor ei häntä nyt tavannut. Hän istahti puistikkoon ja tähysteli -päiväpaisteisen kadun toiselle puolelle. Paljon kulki kävelijöitä; -mutta se ei tullut. - -Mutta sitten hän viikon kuluttua kulki aivan toista katua. Ja -yhtäkkiä se tulee vastaan. Tulee iloisena ja varmana, ei aavista -Gunvorista mitään. Katsoo tiukasti häneen, sillä sellainen hänen -katseensa on. - -Ja jälleen kuohahtaa Gunvor, ja hänen sielunsa kirkastuu ja hänen -huulensa avautuvat kiihkeästi, ja hän haluaa huutaa riemusta. - -Gunvor kulkee tietään. Hän ei ehdi paljoa ajatella. Ajatukset tulevat -palasittain kuin ihanassa houreessa. - -Mutta Tora Pharo puhui sitten harvoin Einar Henningistä, ja aina hän -sanoi häntä vain "siksi". Mutta kun hän mainitsee hänestä, hymyilee -hän tuskin huomattavasti. Sillä tuo nuori nainen on kuin naiset -useimmiten: hän on suudellut satasen kertaa ja rakastanut monta -päivää, ja siksi hän on ylpeä ja tahtoo olla Gunvorin neuvonantaja, -joka on rakkaudessa niin nuori ja kokematon. - -Mutta kerran iltapuolla heidän erotessaan sanoi Tora: - -"Tule luokseni huomisiltana, Gunvor... kello 8. Meille tulee muutamia -ystäviäni... ja Michaelkin." Ja hän lisäsi: "Ota se kaunein pukusi. -Koetaan oikein juhlia." - -"Sinähän tiedät, ettei minulla ole parempaa kuin se vihreä, Tora." - -"Se somistaakin sinua erinomaisesti. No niin, sinä tulet." - -"Kello 8. Kyllä, kiitokset. Tulen mielelläni. Hyvästi, Tora." - -"Hyvästi, Gunvor." - -He jo erosivat; mutta yhtäkkiä juoksi Tora Gunvorin perästä. Ja hän -hymyili ja nauroi ja katseli suurin, onnellisin silmin ystäväänsä: - -"No saat sen kuulla, niin sinulla on jotain iloa jo etukäteen. Hänkin -tulee, Gunvor kultaseni. Niin juuri, 'se'. Hyvästi, hyvästi... -Tervetuloa siis!" - -Gunvor jäi seisomaan. Tora juoksi pois, pysähtyi ja viittasi -hymyillen hänelle ennenkuin katosi. - --- Se ei tuntenut Gunvoria, joka luuli aina häntä tuoksi -maltilliseksi ja rauhalliseksi tytöksi, jonka puhe oli vain "kyllä" -ja "ei", -- eikä muuta. - -Sinä iltana Toran luona -- hymy vavahteli ja silmät kimalsivat. -Hän tunsi itse, ettei hän ollut tavallisensa. Kunhan ei vaan muut -huomaisi. Torasta ei hätää; mutta nuo muut. - -Aurinko laski. Koko luode paistoi. Ensin väkevän keltaisena -- -sitten punaisena kuin sakea tuli -- ja sitten ruosteenpunaisena... -riutui. Gunvorin täytyi katsella päivän laskua. Hänen sielunsa kuohui -tunteista. Ah, Jumala, hän rakasti tuota miestä. Rakasti häntä Hänen -täytyi vähän väliä hillitä itseään: hänen täytyi olla rauhallinen. -Muuten ne _varmaan_ huomaisivat. - -He puhelivat kauan yhdessä, hän ja Einar Henning, Einarin lähistöllä -hän istui mielellään. Hänet täytti Einarin läsnäolo. Kun Einar -hänelle vain puheli, se oli jo liikaa. Gunvor näki, miten Einar -riutui ja Gunvor antoi hänen riutua. He puhelivat koko illan yhdessä. -Viimein näki Gunvor toisten nousevan mennäkseen. Hänenkin täytyi -lähteä. Tora suuteli häntä hymyillen, kun hän poistui. - -Vanha Maija ei sinä iltana noutanut häntä Toran luota. Nuoret -tyttöset ovat ovelia, kun niikseen tulee. Einar Henning saattoi hänet -kotiin, ja nuo tyhjät, pitkät kadut muuttuivat iloisiksi ja liiankin -lyhyiksi. - -Nyt alkoi tuo nuori leikki näille nuorille. Kevyt nauru ja juttelu -kaiken maailman asioista. Ei sanalla ilmaistu, mitä he tunsivat. -Mutta he tiesivät sen kumpikin. - -Saisko hän tulla tapaamaan neiti Kjeldiä huomenna. - -Kyllä, hän tulkoon! - -Ja Gunvor nukkui yönsä sikeässä unessa ja heräsi onnellisena. Ja -päivä paistoi, ja kesääkin oli loputtomasti tänä vuonna. Ja hän meni -Einar Henningiä kohtaamaan. Ja kas, tuolta hän tuli vaaleissaan. Ja -tänään hänellä oli vielä napinlävessä punainen ruusu... olipa hän -vielä herttainen narri, vaikka oli jo virkamies ja kahdenkolmatta -vanha herra... On, hän tiesi kyllä, että punainen ruusu sopi hänen -mustan tukkansa väriin ja kasvojensa ruskeuteen ja päivettyneesen -tummuuteen. - -Nyt alkoivat he kävellä. Ilman päämäärää, vain keväiseen luontoon. -He samosivat mäkiä kuin linnut, kuin poikaset, ja ajattelematta -päivällisaikaa ja muita porvari-huolia. "Mutta arvaattekos, että -kello on kolme, ja että me ollaan täällä ihan sydänmaassa, neiti -Kjeld?" - -No, ei auttanut peljästyä. Ja hauskaahan oli syödä suolattua lihaa ja -juoda piimää talonpoikain pirteissä. Kerran iltapäivällä he tapasivat -toisiansa Gunvorin kulmalla, eräällä vanhankaupungin hiljaisella -kadulla ja he istuivat puiden alla ja kävelivät pitkin teitä, -- ja -ennenkuin aavistivatkaan, yllätti heidät harmaa hämy. - -Ilta tuli. - -Mutta sinä iltapäivänä oli Gunvor kuullut pojan sanovan, miten paljon -Einar piti hänestä. Ja hän oli tuntenut Einarin käden vyötäröllänsä, -ja hän oli tuntenut hänen huulensa huuliaan vasten, ja Gunvor oli -kylpenyt, kiitänyt onnessaan kuin kala meressä, kuin lintu ilmassa, -hän oli kotiutunut suureen, puhtaasen onneen, hän oli hekumoinut -siinä nuorekkaasti ja ahnaasti. - -Kun hän sinä iltana nousi pimeitä kiertoportaita, näyttivät portaat -pimeässä hupaisilta, ja porraskäytävän puolipyöreästä ikkunasta hän -katseli pienelle pihalle, ja sekin oli soma, valkeine kissoineen, -joka tietysti aina istui siellä. - -Rouva Kjeld työskenteli yhä lampun ääressä. Hän joi nyt teetä ja -puhalteli keittiön hiilipesään, kun Gunvor tuli. - -Ja kun Gunvor nyt oli niin onnellinen, niin kävi hänen yhtäkkiä -sääli äitiä. Äitihän istui täällä, yksin ja vanhana, kun Gunvor -liehui ulkosalla ja oli onnellinen! Hän meni nyt äidin luo ja kietoi -kätensä hänen kaulaansa: "Odotitko jo minua, äiti?"... "Oh, odotin -hetkisen... no, sinä olet tänään niin kovin kiltti äidillesi." -"Mutta olenhan aina, äiti." "Kyllä, olethan, siinä minulla ei -ole nurkumista." Gunvor suuteli äitiänsä otsalle ja silmiin: "Oi -ei, kyllä sinulla on nurkumista vähin, äiti... etenkin nyt viime -aikoina"... "Hm, niinkö mielestäsi?... Oh, tietystihän tahdon, että -olet ulkosalla, ja että sinulla on hauskaa, Gunvor kulta... joten -olen vain hyvilläni, kun olet poissa... Minä niin luotan sinuun... -ja", hän hymyili... "enkä hän minä nyt vielä ole sentään tullut niin -pieneksi... Sinä muistat sen: 'kun minä olen pieni ja sinä olet -suuri'. Sitten sinä kyllä vaalit minua." "Sen teen... ja siihen -on niin pitkältä, pitkältä... ja nyt minä vielä olen sinun pikku -tyttösi, äiti. Minä tahdon kertoa sinulle... Niin, minulle on tullut -sellaista viime aikoina." Viime sanat hän lausui hiljaa. Rouva Kjeld -loi silmänsä häneen. Ne olivat tarkkaavaiset. Hän silitteli Gunvorin -päätä ja sanoi lujalla äänellä: - -"Mikä sinulle on tullut, Gunvor?" Ja sikäli kuin ajatus hänet -valtasi, hän tuli yhä tarkkaavammaksi. Hän unohti teen. Hän antoi -hiilten sammua, hän tuli ikäänkuin suuremmaksi ja suoremmaksi, ja -äidillisen holhoovasti hän talutti Gunvorin sohvalle ja pyysi häntä -istumaan viereensä. - -Gunvor kertoi, ja rouva Kjeld kuunteli kauan ja vaieten. Vihdoin -hän nousi ylös ja veti tyttärensä rintaansa vasten ja suuteli häntä -hellästi, -- ja kaunis puna syttyi hänen poskipäihinsä. - - - - -XI. - - -Ruispelto aukenee ja hohtaa auringonpaisteessa. Siinä ei ole kirjavia -värejä eikä tuoksua, joten se huumaisi. Mutta kun tuuli hengähtää, -keinuu koko pelto, ja nuokkuvat tähkät tekevät luotettavan pellon -lihava silkki-väriseksi. Ja tuulen suhina siinä on hienointa -musiikkia. Niin, mikään sävel ei ole kauniimpaa kuin tuo ruispellon -verkkainen suhina. - -Gunvor Kjeld oli kuin ruispelto. Hänessä oli kova, kultainen loiste, -joka samalla oli hiljaista, salattua riemun ja elämän suhinaa. -Iloissaan ja pää pystyssä... ja kumara-päin, kun hän kuunteli hänen -sanojaan. Hänen säännölliset kasvonsa, hänen rauhalliset silmänsä, -upea, keltainen tukka, kaikki muistutti hohtavasta rukiista. Niin, -ehkä hiukset kaikkein enimmin siitä muistuttivat. Nuo kopeat, -uskolliset hiukset, joilla ei ollut loppua, jotka tekivät kookkaan -tytön ikäänkuin pehmeän näköiseksi, ehkä juonikkaaksikin... Gunvor -Kjeld on vakaa tyttö... katso hiuksia ja varo niiden virtaa... ehkei -hän sittenkään ole niin tasainen. - -Juuri tukkaa Einar Henning aina hohtavin silmin ihaili. Gunvorin -täytyi silloin tällöin avata se, antaa hänen kohotella sitä kaksin -käsin, jolloin Einar ei kuitenkaan saanut kaikkea käsiinsä mahtumaan. -Gunvorin täytyi monta kertaa antaa Einarin kietoa se hänen, Gunvorin, -ympärille, kun Gunvor istui paikoillansa, -- niin että se vallan -peitti hameen vyötärön. Niin että Gunvor oli verhottuna siihen kuin -hohtavaan vaippaan. - -Tukka se juuri sovitti, kun he joskus riitautuivat. Kuten esim. -silloin, kun Gunvorin oli kirjoitettava kirje Einarin isälle, -vanhalle kaupunginvoudille erääsen ylämaan kaupunkiin. "Hän on -sellainen aristokraatti", selitti Einar, "sinun on kirjoitettava -hyvin hienosti." Kas tässä! etkö voisi kirjoittaa siten ja siten... -Ja Einar ojensi jotain paperia Gunvorille... Gunvorin kirje kaupungin -voudille? Ihan niin, se se oli: Einar oli kirjoittanut kirjeen -hänen puolestaan! Kirjeen, jollaista Gunvor ei olisi keksinyt itse. -Suorastaan narrillinen kirje: Gunvor halusi näillä, tyttärellisen -nöyrillä riveillä, ilmoittaa, miten hurmautunut hän oli siitä, kun -tohti kutsua kaupungin voutia "isäkseen" ja yleensä siitä, että hänet -huolittiin siihen arvokkaasen sukuun, johon Einar kuului. Ja Gunvor -toivoi, että hän Jumalan avulla onnistuisi täyttämään sellaisen -vastuunalaisen paikan kuin Henningin puolisona oleminen on, ja hän -iloitsi jo toivoessaan pian näkevänsä tuon isän, jota Einar niin -suuresti kunnioitti, ja äidin, jota hän niin sydämellisesti rakasti. - -Gunvor nauroi: "Kuulehan nyt! Miksi Herran tähden minun täytyy -kirjoittaa tällaista? Miksi en minä saisi kirjoittaa sinun isällesi -juuri siten kuin haluan ja voin? Kirjoittaa, miten minä pidän -sinusta, ja miten minä pidän hänestäkin, koska hän on sinun isäsi." - -Einar Henning pudisti päätänsä. "Ei, minä en usko, että sinä osut -oikeaan kohtaan. Isä on hyvin ankara muodoista... Kirjoita niinkuin -olen suunnitellut, se on viisainta." - -Ja Einar nyki hänen hiuksiaan, ja Gunvor silitteli Einarin "turkkia". -Ja he nauroivat ja puskivat toisiaan, sillä kummallakin oli tukka -mainion tuuhea. Ja Gunvor kirjoitti ja nauroi ja kirjoitti kaikki, -mitä Einar tahtoi Herra Jumala, hän kuvitteli jo vanhan kaupungin -voudin lukemassa sitä ankarin silmin, arvoisat silmälasit nenällä... -ja nyökkäävän myöntävästi päätänsä huomatessaan hänen tyttärellisesti -kunnioittavan mielenlaatunsa. Ah, Gunvor piti oikeastaan tuosta -ukosta, ja kun hän tulee, on hän kiltti hänelle ja seuraa häntä ja -kuuntelee hänen kehoituksiaan ja myöntelee ja lupailee ja iloitsee, -siksi että hän on Einarin isä. - -Ja hän katsoi syvälle rakkaansa silmiin: "Minä rakastan sinua, Einar! -vaikka kaksikymmentä isää! Kaksikymmentä kirjettä!" - -Einarkin katsoi häneen. Nuo hänen raskaat silmänsä! Voimasta, -ei surusta, raskaat. Hänen vartalonsa, hänen kasvonsa. Vankkaa -kotitakousta, niin, lujaa kotitakousta hän oli, -- samalla -taidetaetta ja hienoja metalleja... raskaita metalleja... rautaa, -kuparia, kultaa... niin, paljon jaloa kultaa... tai, mikä parhainta; -hän oli lihaa ja verta... - -Miten Gunvor piti hänen ihanista silmistään... aina siitä päivästä -alkaen, jolloin ne loistivat hänelle auringonpaisteessa, siitä -päivästä, jota hän ei voinut unhoittaa. - - * * * * * - -Einarista ja rouva Kjeldistä tuli hyvät ystävät. Einar kutsui häntä -ja Gunvoria teatteriin, ja hän kutsui heitä hauskoille ajeluretkille. -Rouva Kjeld oli hieman kuin maailman ulkopuolella, mutta hän ja Einar -viihtyivät hyvin yhdessä. Yksin Elin ja Jannankin kanssa Einar oli -ystävyksin. Hän istui koko illan kuunnellen Jannan rohkeuksia ja oli -hänen kanssaan yhtä mieltä monessakin asioissa. - -Yhtämieltä Jannan kanssa?... Oh, johan nyt, sen ymmärtää!... -Seuraavana päivänä hän nauroi makeasti, kun Gunvor puhui tuosta -yksimielisyydestä. "Jannahan on hassahtava", vastasi Einar vain, -"joten siis ei pälkähtäisi päähäni väitellä häntä vastaan. Sellaiset -tarmokkaat naikkoset ovat minusta sitäpaitsi aivan yksi ja sama, ja -niin naurettavia." - -Gunvor vastasi: - -"Et kai tarkoita, että Janna on naurettava?" - -Einar innostui: - -"Et siis luule, että minä sitä tarkoitan? Tietystikin tarkoitan! Ihan -täydestä sydämestä! Luonnollisestikin. Hänhän ei ole edes mikään -nainen. Ei, katsoppas sensijaan Toraa! _Hän_ on nainen. Katsos, miten -hän elää rakkaudestaan. Katso, miten hän syrjäyttää kaiken muun -silloin! Hän ei ajattele rikkauttaan, ei kuinka kaunis hän on. Hän -iloitsee kaikesta, kun Michael Holm rakastaa häntä. Ja katso itseäsi! -Sinä olet toista rotua kuin Tora; mutta sinäkin ajattelet minua ennen -muuta. Etkö niin teekin? Niin, sellainen olet, ei auta väitellä -vastaan." - -"Mutta itsepä sanoit, ettei kukaan mies välitä Jannasta... joten -onkin parasta, että hän tekee hyödyllistä työtä ja turvaa itsensä." - -Einar Henning nykäytti olkapäitään: - -"No anna hänen sitten, Jumalan nimessä, turvata itsensä. Kunhan vain -säästää meitä muita mieltäkiinnittäviltä loruiltaan. Niitä minä en -jaksa kuunnella." - -"Oi sinua, viisas Einar! Kun hän tulee tänne uudestaan, niin sinä -sanot hänestä samaa kuin ensi kerralla. Puhu suusi puhtaaksi, mitä -ajattelet." - -"Luuletko minun haluavan torttuja?" vastasi Einar ja hymyili -hellästi. Ja hiukan huonolla omallatunnolla uhrasi Gunvor Jannan ja -suuteli Einaria monta kertaa ja helli häntä tuhansin kaunein sanoin. - - - - -XII. - - -Toran häät lähenivät lähenemistään. Ne oli päätetty pitää lokakuussa, -ja nuori pari aikoi samana iltana matkustaa Parisiin ja Ranskan -Rivieralle. Tora oli maininnut nuo nimet kuin mitkä satujen nimet. - -Mukavuuden vuoksi oli häät päätetty pitää eräässä pääkaupungin -hotellissa. Viimeiseksi olisi tanssiaiset. Morsian tanssisi -alammaisesti ensi tanssin miehensä kanssa, sitten pyörähtäisi vähän -parhaiden ystäviensä kanssa, ja sitten vielä kerta esille saliin, -hyvästelemään juhlaväkeä fanfaarien raikuessa, ja sitten ulos -vaunuihin, alas höyrylaivalle, ja pois maailmaan, missä ihana elo -kuohui, miehen kanssa, jota hän rakasti niin ettei oikein tiennyt, -saiko hän tosiaan niin syöksyä päistikkaa maailmalle hänen seurassaan. - -Eräänä päivänä oli jälleen sovittu, että Gunvor menisi tapaamaan -Toraa. Mutta kun hän tuli pensionaattiin, tuli emäntä etehiseen -ja kertoi, että neiti Pharo oli matkustanut kotiin. Häntä oli -käsketty tulemaan heti. "Tietääkö neiti Kjeld muuten vielä mitään?" -kysyi emäntä. Ei, Gunvor ei tiennyt. Mutta eikös neiti Pharo ollut -puhunut. Ei ollenkaan. Emäntä ei kuitenkaan hellittänyt: Ei, ei -tiettävästikään... mutta eikö neiti Kjeld satu ajattelemaan mitään -syytä? "Ei", vastasi Gunvor ainoastaan... Emäntä tuntui hänestä -hiukan liian innokkaalta. Ehkä hän sen Gunvorin äänestä huomasi. -Emäntä kyllä peräytyi heti: "Ei, eipä niinkään! Syynä oli kai se, -että halusivat vain tytärtänsä kotona pistäytymään." - -Gunvor lähti pois. Emäntä oli ollut hyvinkin kummallinen... -rauhaton... Hm, ehkäpä hän pelkäsi menettävänsä parhaan -vuokralaisensa. - -Kun Gunvor tuli kotiin, oli hänen pöydällänsä kirje. Kirje oli -Toralta, ja sen oli kaupunginlähetti äsken tuonut. Gunvor avasi -sen ja luki. Siitä ei lähtenyt selvyyttä. "Äiti sähköitti tulemaan -kotiin: 'Isä levoton. Tule!... Voi, mikäs nyt on tullut? Kun kaikki -on niin parhaillaan. Isää vaivaa kai hermostuneisuus, hän ollut viime -aikoina hyvin ärtty ja ei ole saanut unta. Hui, Gunvor, miten kauheaa -on muistella tämän elämän vaivoja, kun on oikein onnellinen. No, -toivottavasti pääsen kaupunkiin takaisin päivän tai parin päästä." - -Gunvor huomasi kirjeestä, että Tora oli huolissaan. Itse hän ei -aavistanutkaan seikkaa. Mikähän oli tullut?... Sähköittämällä -oikein!... Miten se herra Pharo nyt niin hermostunut... että Toran -täytyi tulla heti samana päivänä. - -Hän istui parhaillaan kirje kädessä, mietiskellen, kun ovikello soi, -ja palvelijatar toi hänelle kortin: Michael Holm. Gunvor nousi ja -meni etehiseen. Michael Holm seisoi siellä ja kumarsi: "Anteeksi, -neiti Kjeld... saanko puhua sanasen Teidän kanssanne... en häiritse -Teitä kauan." - -Gunvor avasi perhehuoneen, ja Michael Holm astui sisään. Hän näytti -kalpealta ja rasittuneelta. - -"Minä alan heti asiasta, neiti Kjeld", sanoi hän, "miksi Tora -matkusti kotiinsa? Tiedättekö?" - -"Miksi matkusti?" kysyi Gunvor... "minä en tiedä muuta syytä kuin -että käskivät... isänsä on kai hermostunut ja sairas." - -Michael Holm katsoi terävästi häneen. - -"Tiedättekö yhtään, miksi herra Pharo on hermostunut?" - -"En... mitähän se lie...?" - -"Eikö Tora ole kertonut Teille mitään?" - -"Ei, mitäpä hän olisi?... Onko heidän kotonaan mitä tapahtunut?" - -Michael Holm ei vastannut. Hän vain kysyi, ja hänen äänessään oli -ehkä hänen tietämättään vaativa sävy: - -"Te ette siis tiedä mitään, neiti Kjeld?" - -"Mutta mitä Te? Mitä minä tietäisin?" - -Michael Holm ikäänkuin hillitsi itseään. Hän nyökkäsi ja sanoi -karttavasti: - -"Ei mitään... kun ette tiedä mitään... Minä en tiennyt, oliko Tora -puhunut Teille mitään." - -Nyt Gunvor kiihtyi: "Onko Toran kotona mitä tapahtunut?... Niin, kun -tuolla tavalla puhutte, niin tottakai tiedätte jotain. Minun piti -tavata Toraa tänään. Olisimme puhelleet vähän. Kun minä menin hänen -luokseen, hän oli matkustanut... Katsokaa, tämä kirje tuli minulle -tänne. Se odotti minua jo täällä. Saatte kyllä sen lukea." - -Michael Holm luki kirjeen. Sitten tuli hänestä yhtäkkiä kohtelias -mies. Hän hymyili, mutisi, etteihän neiti Kjeld tiennyt mitään, että -varmaankin hänelle oli kirje Toralta hänen asunnossaan. Hänen täytyi -kiiruhtaa katsomaan. - -Hänen kylmä tylyytensä, joka juuri äsken oli ilmennyt, peittyi -nyt. Hän hymyili, ja silmiin tuli kuin ystävällinen hohde... "Hän -valhettelee, hän valhettelee", ajatteli Gunvor, "ah, miten hän -valhettelee kaiken, mitä hänellä on mielessään." - -Hän hyvästeli: "Anteeksi tungetteluni, neiti Kjeld", sanoi hän -viimein. "Hm, tehän olette Toran paras ystävätär... minä luulin, että -Tora olisi kertonut Teille jotain... ainakin vihjannut. Kiitoksia -nyt. Tohdinko pyytää Teitä sanomaan terveisiä äidillenne." - -Hän poistui kiireesti... Gunvor seisoi paikallaan, pudisti päätänsä. - -"Hän oli varmaan salaa raivoissaan", ajatteli hän... "minä alan -uskoa, että on tulossa jotain pahaa." - -Seuraavana päivänä Gunvor tapasi Einar Henningin. Gunvor huusi heti -hänelle: "Tiedätkö mitä, Einar?... onko jotain tapahtunut Toran -kotona... Sillä Tora on mennyt maalle, ja illalla tuli Michael Holm -luokseni ja tiedusteli, tiesinkö mitään. Hän oli varmaan hyvin -jännityksessä, oliko mitä tapahtunut." - -Einar vastasi vakavasti: "Oh, tiedänhän minä aina vähän. Eilen -kuulin huhuja. Tänään tiedetään se varmaan. Herra Pharo on mennyt -perikatoon. Perinpohjainen vararikko." - -Gunvor aivan mykistyi; vihdoin hän sai sanotuksi: "Onko Halvor Pharo -vararikossa?" - -"On... Halvor Pharo. Se kuuluu kummalliselta. Salama kirkkaalta -taivaalta... Halvor Pharo on köyhempi tuota tuossa!" - -Hän osoitti raihnaista kerjäläisukkoa, joka torkkui surkeana -kadunkulmassa. - -Einar jutteli lisää. Hän kertoi monta sivuseikkaa, joita oli kuullut -virastossaan... Huhuhan kierteli jo kaikkialla... Eräs oli Gunvorille -kerrottava, sillä se oli niin hauska. Jo puoli vuotta sitten oli -katastroofia ennustanut eräs harmahtava Pharon konttoristi... -Bässesen nimeltään. Niin, sanottiin häntä hassuksi, mutta hän -mahtoikin olla viisaampi kuin kaikki kaupungin pankinjohtajat, -rahamiehet, asianajajat ja kauppiaat yhteensä. Tuo Bässesen oli -ihan mahdoton saita otus. Eihän hänellä ollut paljoa palkkaa, -mutta jok'ainoa kuu pani hän aina vähän säästöön... Se on: monena -vuonna hän oli sijoittanut ne Pharon liikkeesen; mutta kerranpa hän -ottikin osansa pois ja vei ne pankkiin. Ja sitten, kuten sanottu, -jok'ainoa kuu hän kantoi säästöjään pankkiin. Niin kerran kasööri -sanoi hänelle... noin pilalla: "Miksi ette sijoita omaisuuttanne -Pharon liikkeesen, herra Bässesen?" Mutta silloin rupesi tuo vanha -veijari nauramaan ja nauroi jotakuinkin häikäilemättä: "He he, koreat -kiitokset vain... Siihen liikkeesen minä en sijoita pääomiani... ei, -koreat kiitokset", kasööri aivan, hölmistyi... "Mitäs puhetta tuo on, -Bässesen? Tehän olette vielä hassumpi kuin näytättekään." "Oh, eipä", -vastasi Bässesen, "en minä ole niinkään hassu. Ei, kyllä niitä on -minua hassumpia..." Ja niin köpitti Bässesen tiehensä... No, mutta -kasööri tuntee herra Pharon persoonallisesti, ja hän tapasi hänet -kadulla juuri samana päivänä. "Kuulkaas, herra tehtailija", sanoi -hän puheltaessa, "mikäs kummallinen mies Teillä on konttorissanne, -Bässesen taisi olla nimeltään." "Mitä... ukko Bässesen... ei ole -hulluimpia... vanha, viisas rotta, voin Teille vakuuttaa... mutta -miksi sitä kysytte?" -- "Niin, näettekös, minä kerron... On ikäänkuin -velvollisuuteni kertoa, herra tehtailija." Ja sitten hän läimäsi -hänelle jutun vasten naamaa! Ja Pharo kalpeni! "Hän mahtaa olla -hullu", hän mutisi, "hänhän on hullu". "Niin, ette tiettävästikään -voi pitää enää sellaista miestä toimistossanne, herra Pharo." "Enpä -en, pois se pitää ajaa." Ja sitten oli herra Pharo oikaissut selkänsä -ja hyvästellyt arvokkaasti: "Kiitokset tiedosta, herra pankinkasööri, -hyvästi!" "Niin, herra tehtailija... minä toivon, ettei Teistä tunnu -siltä, että olen esittänyt asian epähienosti... Minustahan..." Mutta -ukko Pharo keskeytti: "Kullakin tapansa... pyydän, kuten sanottu, -kiittää teitä tiedosta -- hyvästi!" Ja ukko Pharo meni matkaansa, -kopeasti kuin kuningas. - -"Mutta pankinkasööri Morten Mortensen aprikoi kaiken sen päivää. -Ehkäpä hän itsekin oli aavistanut... hän on oikeastaan oikea -talonpoikais-kettu... ja hänellä oli ollut oikeastaan aikomus -heittää jutulla nuuskaa ukko Pharon silmiin... tarkoitus tuolla -ilmoittamis-tavallaan siis... Ja ehkäpä hän nyt muisti, että ukko -Pharo oli sanonut Bässeseniä vanhaksi, viisaaksi rotaksi... rotathan -ne aina ensiksi huomaavat, milloin laiva alkaa upota. - -"Ja sitten sattui, hupaista kyllä, pari viikkoa sen jälkeen, että -herra Mortensen oli illalla menossa kotiin, ja näki erään jehun -köpittävän samaa katua... se oli konttoristi Bässesen, tosiaan. 'Kas -tekös se olette, herra Bässesen, asutteko te täälläpäin?' Kyllä, -siellä hän asui. 'Minä tunnustan muuten Teille, Bässesen, että minä -silloin samana päivänä kerroin herra Pharolle, miten varomattomasti -Te juttelitte siellä pankissa.' Oh, sen kyllä Bässesen tiesi. 'Teidät -kai eroitettaneen... vai liekö eroitettu?' Mutta silloin kutisi -vanhan veitikan sisuksissa. 'Oh, eipäs', hän vastasi, 'minua ei ole -eroitettu, tiedän minä! En ihan erossa vielä, enpä! Hyvästi, herra -kasööri, minun täytyy mennä tänne.' No, mitä nyt Morten Mortensen -olikaan ajatellut, sen arvaa. Mutta hän teki sen tavattoman teon, -että kirjoitti 'Halvor Pharo & Kumppanille', että pankki halusi nähdä -liikkeen kirjat ennenkuin suostui laina-anomukseen. No, sellainen -on lievimmin sanoen ankara toimenpide. Ja voit arvata, että ukko -Pharo vastasi. Hän vaati, että pankin oli julkisesti pyydettävä -hänen liikkeeltään anteeksi. Muuten hän piti välejänsä pankin kanssa -rikottuina ja oli pakoitettu lakkauttamaan liikeyhteyden. - -"Siitäkös pankissa tyrmistyttiin. Morten Mortensen oli mennyt -toimimaan omin nokkinsa! Hän kyllä oli pirun pystyvä mies, samainen -Morten Mortensen, mutta nyt hän oli pöllö! Johtokunta vimmastui -ja vaati, että Morten Mortensenin on joko pyydettävä anteeksi -tahi otettava ero! Johtokunta vaati sitäpaitsi selviä perusteita -Mortensenilta: miksi hän meni solvaamaan Pharo & Kumpp. liikettä. - -"Mutta Mortensen oli itsepintainen. Tiesi, mitä tiesi, sanoi hän, -mutta ei voinut tosiaan selvitellä eikä perustella. Eikä ruvennut -pyytämään anteeksi. Joten hän päätti erota. Ja erosi. Suu varovasti -supussa. Ei puhunut mitään... - -"Ja nyt Halvor Pharo & Kumpp. -- nurinniskoin... Ja pankin tappiot -ovat suuret! Sillä juuri sitä Pharo lypsi viime aikoina ahkerasti. -Sehän oli pyytänyt häneltä anteeksi, hm, nythän se ei voinut hänelle -sanoa muuta kuin: 'Olkaa hyvä!'... No, kyllä hän kiskoo muitakin -muassaan." - -"Sehän oli kamalaa", sanoi Gunvor kuin itselleen. "Ja Tora! Tora -parka!" - -"Niin kyllä... ei tule aivan helpot päivät hänelle nyt... Ja -sellainen roikka Michaelin laskelmiin. Sellainen roikka yli kaiken! -Hänhän luuli saavansa tuossa miljoonan verran... ehkä enemmänkin... -Ja nyt..." - -"Hän saa ruveta tekemään työtä", sanoi Gunvor, "ihan tosissaan -tekemään... Näin ei hän menesty..." - -"Tekemään _työtä? hän?_" Einar kohotti hymyillen kulmiansa. "Mitä -työtä hän rupeisi tekemään? Oh, ei hän ole mikään työmies... -Hänkin on omalla tavallansa aika liuvari. Hän on suuri charmööri, -rakastettava niille, joita kohtaan näkee kannattavan olla -rakastettava... muuten ylpeä ja kylmä kuin pentele. Hän on -jonkunlainen elämän keinottelija, koettaa voittaa suurta arpaa, saada -siltä peijatuksi mitä haluaa... Mutta heittääppä mukavuuttaan toisen -vuoksi, vaikka tavallansa pitäisikin tuosta toisesta -- ei, siihen -hän ei näppiään pistä, se on varma. Lyhyesti: loisto-liuvari... -haluaa ennen muuta loistoa, pitää sentähden rahoista, seurasta, -herroista ja naisista... Elää siinä vaahdossa, joka helmeilee -suurkaupungin elämän pinnalla... siinä on Michael Holm." - -Gunvor vastasi kärsimättömästi: - -"Niinhän se ehkä lienee. Mutta nythän hänen _täytyy_ tehdä työtä, -Einar!" - -Einar nykäytti hartioitaan. - -"_Täytyy_ tehdä? Oh, minä melkein luulen, ettei hän arvele sen -maksavan vaivaa. Ajatteles nyt, että vaikka _minä_ istun virastossani -ja aherran. Minulla on suunnitelmani. Minä tahdon edistyä. Mutta -Michael Holmin kunnianhimo ei ole sellaista. Hän tahtoo, kuten -sanottu, elämästä nauttia, sellaisenaan... säästäen mikäli -mahdollista ponnistustansa... Ei, ei, ei, tosiaan ei voi tulla mitään -hänen ja Toran väleistä nyt. Se loppuu nyt varmaan." - -Gunvor huusi: "Mutta Einar, et kai sinä tarkoita, että hän nyt jättää -Toran?" - -Einar Henning katsoi rauhallisesti Gunvoriin ja nyökkäsi: - -"Tarkoitan, Gunvor kulta. Sitä en ole hetkeäkään epäillyt." - -"Oh, mutta et saa sanoa niin, Einar!... Et ainakaan sillä tavalla. -Kuten se olisi aivan luonnollista. Sillä eihän se voi olla -mahdollista." - -"Voi, rakkaani!" Einar puristi hänen käsivarttansa ja pani -kätensä hänen käteensä. "Jos sinä olisit ollut rikas ja olisit -tullut köyhäksi -- minä en koskaan jättäisi sinua sen tähden. -Mutta ajatteles Michaelia! Kuvittele häntä uutterana, pyrkivänä -työntekijänä, velvollisuus toisensa niskassa! Ei, hän ei ole koskaan -aikeitaan salannut. Sen kai Torakin lie ymmärtänyt." - -"Hän ei ole sitä ymmärtänyt koskaan, eikä luonnollisesti koskaan -ymmärrä, Einar! Minä toivon, ettei uskosi toteudu... Ei nyt enää -puhuta tästä, kuules. Saatatko minut kotiin. Minä olen niin väsynyt -tuon Toran asian tähden." - -Einar Henning saattoi Gunvorin kotiin, he koettivat puhella kuten -tavallisesti, mutta mikä lie tullut väliin... - -Einar tuli kuin muulloinkin sisään, ja kietoi yhtäkkiä kätensä hänen -päänsä ympärille, niin että hän piteli koko hänen uhkeaa tukkaansa -käsissään, ja suuteli häntä kauan ja kuumasti. Ja Gunvor vastasi -hänen suudelmiinsa, unhoittaen hetkiseksi kaiken. - -Mutta sitten hän kohta tuli surulliseksi. Hän suri Toran kohtaloa. -Mutta itseäänkin. Einar oli tehnyt hänet surulliseksi. Hän ei pitänyt -siitä puhetavasta, joten Einar oli tänään puhunut. Hän ei vuorostaan -sellaista kärsinyt! - -Puhua Michael Holmin laskelmista siten kuin hän oli puhunut... kuten -olisi aivan selvä asia, kokeili ihmisillä tuolla tavalla. - -Hän ikävöi Toraa. Hän halusi kirjoittaa hänelle Ja hän otti paperia -ja kirjoitti: - - "Rakas, rakas Tora! - - Minä olen kuullut niin paljon, että olen ihan ymmällä, mikä on - totta, mikä ei. Minä vain tiedän, että isäsi ja äitisi aina ovat - olleet hyviä minua kohtaan, ja minä tiedän, että minä pidän - niin paljon sinusta, Tora, etten jaksa ajatella sinun surevan. - Jumalani, miten minä olen huolissani tähtesi, Tora kulta. Ehkä - olen enemmän huolissani kuin sinä itse, sillä ehkei seikka ole - niin vaarallista kuin luulen. Kun saisin pian nähdä sinua ja - puhella kanssasi! - - Sinun _Gunvor_." - -Meni päivä, ja vielä toinen. Kolmantena iltana tuli sähkösanoma: - - "Tule maalle luokseni huomis-aamuna. Laivalla klo 9. - - _Tora_." - - - - -XIII. - - -Gunvor lähti laiturille varhain seuraavana aamuna. Hänen oli niin -merkillistä olla. Hän oli niin suruissaan ja samalla niin tavattoman -iloinen, kun sai tavata jälleen Toraa ja painaa häntä itseään vasten. - -Pieni höyrylaiva huusi ja soitti ennenkuin lähti ulapalle. Se piirsi -pitkiä, valkeita vakoja tummansiniseen veteen. Kristianian vuono -hohti tyynenä siinä syyskuun kirkkaassa valossa. Hienoa utua kuulsi -kaukaa ulapalta. Valkeita ja punaisia huviloita pilkoitti sieltä -täältä puutarhoista ja nienten kärjiltä... - -Venheitä tuli purjein tai soutaen vastaan... Suuri höyrylaiva puski -aivan heidän vieritsensä ja keikutteli keveästi pientä vuono-höyryä... - -Propelli hyrräsi melkein kaksi tuntia, ennenkuin päästiin Halvor -Pharon huvilan edustalle. Laiturilla seisoi Pharon palvelijatar -odotellen Gunvoria. "Päivää... te olette kai neiti Kjeld", sanoi -hän hiljaa. "Onko neiti hyvä ja tulee kanssani. Neiti Pharo ei itse -voinut tulla vastaan. Lähetti sellaiset terveiset. Mutta jos neiti -tulee kanssani..." - -Gunvor seurasi palvelijaa... "Miten voi neiti Pharo?" kysyi hän. -"Kyllähän se..." Palvelija ei oikein saanut sanoja suustaan... - -He tulivat pian huvilan pihalle. Palvelija sanoi: "Minä luulen, että -se neiti tahtoisi, että neiti Kjeld menisi suoraan hänen luokseen." -"Kyllä, minä menen. Mutta missä hän on, salissako?" "Ei", kuiskasi -palvelijatar, "neiti Pharo on omassa huoneessaan. Hän on hieman -doucemang... Niin, hän on hieman doucemang." - -Gunvor seurasi palvelijatarta pitkän käytävän päähän. Miten tyhjältä -huvila tuntui tänään. Sama huvila, jossa viime kesänä oli niin -vilkasta ja iloista. - -Palvelijatar avasi neiden huoneen oven. Gunvor astui sisään. Se oli -pieni huone, uutimet laskettu ikkunain eteen. - -Mutta tuolla chaiselongissa hän näki jonkun olennon liikahtavan. -Gunvor meni lähemmäksi. Hän näki Toran siinä makaamassa. - -Samassa kavahtivat ystävät toistensa kaulaan. He syleilivät toisiaan. -Tora heittäysi lepäämään jälleen. Gunvor rupesi polvilleen hänen -viereensä ja kietoi kädet hänen kaulaansa. Hän näki, että Tora oli -oudosti muuttunut. Hänen silmänsä olivat väsyneet ja palavat. Hänen -suunsa oli kelmeä. - -"Rakas Tora", koetti Gunvor lähennellä, "oletko ihan onneton tämän -tähden." - -"Voi, Gunvor", kuului hiljaa, "kaikki on mennyttä." - -Gunvor kuiskasi tiukasti: - -"Niin et saa sanoa, Tora. Sinunhan voi käydä aivan hyvin. Nythän -juuri voitkin isällesi näyttää sen, mitä sanoit, että sinä ja Michael -autatte toisianne." - -Tora ei vastannut sanaakaan. Hän vaikeni. Hän siveli kaidalla, -valkealla kädellään verkkaan Gunvorin kättä. Ja suuret kiiltävät -silmät tuijottivat. Sitten hän pudisti päätänsä, mutta ei sanonut -vieläkään mitään. Gunvor ihmetteli, miten hän oli avuton; ihan noin -voimatonna makasi! Ja pimeässä huoneessa, uutimet alhaalla. Kätköstä -auringonpaisteelta ja kukkasilta. Koko ihanalta syyspäivältä, -säteilevältä taivaalta. - -Hän huudahti yhtäkkiä: - -"Et saa maata täällä pimeässä, Tora! Nouse nyt ylös, rakas ystävä, -niin mennään puutarhaan kävelemään. On niin ihana päivänpaiste!" - -Tora Pharo katseli hetkisen ikkunaan, josta tunkeusi huikaisten -sisään hieno, terävä valojuova, ilmaisten, mikä kirkas päivänpaiste -oli ulkona. Ja yhtäkkiä puhkesi hän hillittömään itkuun. Hän -heittäysi kasvoilleen ja peitti silmänsä... Ja sitä itkua oli vaikea -nähdä. Koko hänen ruumiinsa hytkyi suonenvedossa. - -"Oi, ei mitään enää, ei mitään enää!" voihki hän. "Ei aurinkoa enää. -Minä odotan vain, että loppuisi kaikki!" - -Gunvor aivan peljästyi. Mitä hänen oli tehtävä? Hän vain taputteli -ystäväänsä: "Mikä sinulla oikein on, Tora? Kyllähän isäsi siitä -pääsee jaloillensa." - -Tora pudisti päätänsä ja vaikeni hetkisen. - -"Oi isä raukkaa..." kuiskasi hän hiljaa. - -Hän lisäsi rauhallisemmin: - -"Minä kerron sen sinulle, Gunvor... Michael... meidän välimme -loppui..." - -Gunvor jäykistyi. Sitten hän kysyi lujasti: - -"Miten loppui? Purkiko hän?" - -Tora vastasi hiljaa kuin äskenkin: - -"Hän kirjoitti... kirjeen sellaisen... että minun täytyi purkaa." - -"Purkaa?" - -"Purkaa. Hänen kirjeensä koski niin. Oli niin käsittämätöntä, että -hän kirjoitti sillä tavalla minulle. Se oli ihan toista kuin hän -tavallisesti minulle puhui ja kirjoitti. Ja sitten minä vastasin, -mitä ajattelin. Kirjoitin niin ylpeästi kuin taisin!" - -"Vastasiko hän siihen?" - -"Vastasi... Ja nyt minä siis tiedän... että kaikki on mennyttä..." - -"Mutta pahinta on", lisäsi hän, "en tiedä, jaksanko sitä kestää..." - -Hän otti Gunvoria käsistä. - -"Oi, anna minun pidellä molempia käsiäsi, Gunvor. Sinä olet niin hyvä -ja luja. Minä koetan nyt olla itkemättä. Hyvä Jumala, Gunvor, katso, -kuinka päivä paistaakin, kuten sanoit. Näen sen tuosta raosta. Siten -se paistoi äskettäin, kun Michael tuli tänne. Hän tuli tiedustelemaan -täyttä totta, hän sanoi. Niin, hän sai tietää kaikki. Minusta se oli -tietysti surullista ja vaikeaa, mutta ei se minusta ihan kauheaa -ollut. Mutta minä huomasin hänessä jotakin outoa... jotain jäykkää. -Ja silloin minä tulin sitä rohkeammaksi ja sanoin: 'Pahahan tämä on. -Mutta nyt me saamme toisiamme auttaa, Michael! Sinun pitää viimeinkin -ottaa se paikka, jota sinulle tarjottiin... se siellä uudella -tiilitehtaalla, josta puhuit. Sinun täytyy ottaa se, Michael, vaikkei -se tuotakaan kovin paljoa. Ja sitten me pääsemme heti naimisiin! Ja -jos meistä ei tulekaan niin ylen hienoja, eikä seuroja eikä vaunuja -ja muuta, kuten puhuit, niin tulee meistä nuoria ja rohkeita, vai -mitä, Michael?... ja niin hirveän rakastuneita! Ja saat nähdä, että -minä saan toimeen jotakin musiikillani... oh, koko geschäftin, -Michael. Voit olla varma, että moni tulee sen neiti Pharon oppiin, -joka ennen oli niin rikas ja hieno. Oi Jumala, Michael', sanoin minä -viimein, 'kunhan vaan päästään yhteen, niinhän?... olipa meillä -sitten yksi tai useita huoneita, ja olipa meillä kalliit tai huokeat -vaatteet, mitä se haittaa? Saat uskoa, että olen sinulle kaunis -kuitenkin, Michael! Ja kun olemme järkeviä ja ponnistamme, niin kyllä -ansaitsemme rahaa... Ja sinä saat sekä ajeluhevosen että ratsun. -Sinähän olet pohjaltasi... ja sinullahan on hyvät suhteet"... - -Tora keskeytti. Hän oli nyt melkoisen rauhallinen. Vain joskus -vavisti koko hänen ruumistansa äskeisen itkun suonenveto. - -"No, olisin voinut olla turhaa juttelematta", jatkoi hän, "ja jos -olisin tiennyt, mitä nyt tiedän, niin en olisi jutellut... Minä olen -ollut niin tuhma, tuhma, Gunvor... oh, minä olen uskonut niin paljon -tuhmaa, huomaan. Mutta nyt en ole tuhma enää. Nyt on hän 'täyttänyt -velvollisuutensa', kuten hän kirjoittaa, ja selvittänyt aseman'... -Hän kirjoitti pitkältä, joka ei pohjaltaan sano muuta kuin että hän -tulee toimeen minuttakin." - -Gunvor sanoi: - -"Mutta jos nyt oikein ajattelet asiaa, Tora. Etkö siis sinäkin voi -olla hänettä?" - -Tora Pharo mietti hetkisen. Sitten häntä ikäänkuin pöyristytti. - -"Jumalani, Gunvor... minä en tohdi ajatella sitä. Etten koskaan -enää näe Michaelia? Oh, kun minä sitä ajattelen, niin tuntuu kuin -kuolisin, Gunvor... aivan tähän... ehkä herään sitten vanhana -naisena, mikä tietää?"... Häntä puistatti kuin vilu: "Taitaa -kuitenkin olla kylmä tänään, vai eikö ole? Voi tätä kesää, tätä -pitkää, pitkää kesää. Oi, minä rakastin häntä niin lämpimästi! Ja -rakastan vielä. Minun tulee niin suloinen olla, kun suljen silmäni ja -ajattelen häntä... Oi hänen ääntänsä! Ja hänen hymyänsä, ja silmiään! -Ja koko hänen olemustansa! Olisipa hän minun. Elämässä! Rikkaudessa! -Tai pienen pienessä kammiossa. Oh, kultaa seinät kaikki, kun hän piti -minua lähellään... Rakas Gunvor, minä olen kai surkean heikko... -en sano mitään enää... Sinä olet niin vahva... Sinun täytyy olla -luonani, Gunvor... Sinä et saa mennä kohta." - -"Minä jään luoksesi yöksi, Tora. Äiti tietää, minne minä läksin, ja -hän tuskin odottaa minua. Me voimme olla yhdessä koko päivän." - -"Niin, ollaan, Gunvor. Isä ja äitikin ovat epätoivoissaan. Niin että -minä olen kutakuinkin yksin." - -"Mutta lupaakin sitten eräs seikka, Tora, sinun täytyy nousta ylös ja -pukeutua. Niin lähdemme pitkälle kävelylle. Se virkistää sinua, sen -saat uskoa." - -Tora vastasi vitkastellen: - -"Niin, niin. Mennään pitkälle kävelylle. Kun sinä kerran tulit, niin -tahdon koettaa." - -Tora nousi ylös varustautuakseen kävelylle. - -Gunvor meni ikkunan luo ja avasi uutimet ja veti ylös. Päivän koko -kirkkaus valahti pieneen kamariin. - -Heitä huikaisi kumpaakin hillitön valo. Mutta Tora ei ollut siitä -tietäkseen, hän järjesti hiuksensa ja huuhteli silmänsä kylmällä -vedellä ja ihoveden pisaralla. Pian hän valmistui. - -Kolkutettiin oveen. Rouva Pharo tuli sisään. Hän tervehti Gunvoria -herttaisesti: "Kiitoksia siitä, että tulitte, rakas Gunvor Kjeld!" ja -hän suuteli Toraa. Sitten tuli palvelijatar tuoden tarjotinta, jolla -oli vähän aamiaista. Rouva Pharo kysyi: "Lähdetkös ulos, Tora? Sehän -on hauskaa. Se on tosiaan Teidän ansionne, Gunvor. Mutta syö nyt -ensin vähän. Syökää nyt kumpikin." - -Gunvorilla olikin nälkä. Hän ei ollut syönyt paljoakaan tänään, -vain pari leipäpalaa ennen matkalle lähtöään. Hän söi aika lujasti. -Torakin koetti maistaa, mutta ei juuri jaksanut, vaikka Gunvor pyysi -ja vaati häntä. - -Tuokion päästä lähtivät ystävykset kävelylle. Oli siintävä, raikas -ilma; se aukeni helmeilevänä ja hienona aina taivaan korkeuteen. -Puutarha oli iso ja kaunis, hohtavine syysauringon-läikkineen. -Pyöreässä lavassa keskustalla seisoivat keltaiset tulililjat, ja -muurin kupeella loimusi tummanpunainen, värikäs villiviini, ja -alempana puutarhassa oli kuoleva ruusuparvi. - -Tora pysähtyi yhtäkkiä. Hän henki ilmaa pitkin siemauksin. -Sairaloinen hymy, kuumeinen ja riutuva, ilmestyi hänen silmiinsä -ja suun-soppiin. Hän kuiskasi: "Tiedätkös, mitä minä ajattelen, -Gunvor?... Ajattelen, mitä Michael sanoi viikko sitten. Silloin -alkoivat nämä kummalliset syyspäivät... 'Sampanjaksi korkeassa -maljassa', sanoi hän niitä... Ehkä sinusta ei tunnu hyvältä, kun minä -sanon sen. Mutta juuri niin hän sanoi! Oi, Gunvor, sinusta minä olen -kauhean heikko. Mutta sinun täytyy antaa minun puhua hänestä... Se -helpoittaa, helpoittaa. Minä kyllä pian vaikenen, sen saat nähdä." - -He kävelivät puistossa vielä jonkin aikaa. "Nyt mennään maantielle", -sanoi Gunvor. Ja he menivät tielle, jonka vierellä koivut hohtivat, -muuttaen vanhan tien oikeaksi juhla-kujaksi. Niiden lehdet alkoivat -jo harveta. Joku metsän lehvä oli veripunainen. Ja ne viittoivat, -vilkuttivat, nuo tuhannet pikku lehdet. Ja ilma kiilui keveän -lehvistön läpi. - -Nuo kaksi nuorta naista kävelivät kauan. He eivät nyt puhelleet -paljoa keskenään. Muistot kai lähenivät heitä. Entisten päivän -muistot, joina he olivat täällä olleet yhdessä. Jolloin Tora iloitsi -päivästä, joka parhaillaan oli, ja kuitenkin kaipasi uljas-toiveista -seuraavaa päivää. Jolloin hän tuontuostakin laulaa helähytti jonkun -laulun säkeitä, jonka hän täytti ilollansa. Ja laulaessa hänen -sylinsä aukeni ilman valolle, ja hänen silmänsä ummistuivat ja hänen -huulensa hymyilivät. Miten kaunis Tora oli silloin... - -Nyt mainitsi hän, että eräs täti oli pyytänyt hänet maalle, eräs -tuomarin rouva. Hän oli hyvin kiltti, tuo täti, mutta hyvänen aika! -maalle? Hänkö asumaan maalle? Tora ei tiennyt syytä, mutta maalla -hänen oli sietämätöntä. Hän ei _voinut_ olla siellä. Hänen _täytyi_ -olla kaupungissa. Hän oli kyllä koettanut monta kertaa; mutta ei -onnistunut. Kesällä se edes jotenkin kävisi päinsä; mutta nyt talven -tullen! Istua sisällä viikot päästänsä ja katsella ulos ja nähdä, -että sataa, ja sitten taas istua vielä pitempi aika ja nähdä, että -sataa lunta. "O, menkäätte, mulle hauta huokaa", kuten virressä -sanotaan. - -"Ei!" huudahti hän hurjasti. "Minä luulen, että mieluummin matkustan -Parisiin ja Rivieralle ja rakastan pojuani!... Mitä, Gunvor, eikö se -sinustakin ole parasta?... Etkö luule, että se olisi melkein yhtä -hauskaa." - -Sitten valtasi hänet hillitön itku. Ja hän tuli samassa niin -avuttomaksi. - -"Tässä ei käy hyvin, Gunvor... Minä näen kaikesta, että tässä ei käy -hyvin. Ei, anna minun itkeä kyllältäni; täällä ei kukaan sitä näe... -Emmekö istahda vähän levähtämään... tuohon kivelle... sitten minä -olen kiltti jälleen..." - -He asettuivat kivelle. Gunvor kietoi kätensä Toran vyötäisille. Tora -itki hetkisen, uikutti vähänväliä itkiessään... Se oli kuin suruisen -lapsen itkua: - -"Oi ei, en minä tarvitse Parisia enkä mitään sellaista... Kun vaan -olisin hänen luonansa... vaikka maalla silloin... Oi, ehkäpä se -kirje, jonka hänelle lähetin, oli sopimaton. Etkö sittenkin luule, -että hän tahtoo pitää minut, Gunvor, etkö luule, että hän huolii -minua?... vain hetkiseksi... niin vaikka menisikin sitten... kunhan -ei vain nyt heti... ei, ei, se koskee liian kovasti... Oi Jumala, -vain hetkiseksi!" - -Gunvor ei tainnut sanoa mitään. Hän suri niin äärettömästi Toran -tähden. Hän vain istui ja hyväili Toraa. Ja Tora nojausi Gunvoriin -kuin lapsi äitiinsä. - -"Jumalani, miten hyvä sinä olet minulle tänään, Gunvor", kuiskasi -hän, "minä tiesin kyllä, että sinä olet hyvä, mutta tällaista en -jaksanut aavistaakaan. Ajatteles, minä pyydän sinua käymään täällä, -ja sinä tulet pahimpaan suruun, ja kuitenkin olet vain kiltti." - -Gunvor vastasi reippaasti: - -"Mitä lorua, Tora! Ymmärräthän, että tietysti tahdon niin hyvää kuin -voin. Mutta onkohan se hyvä, että puhelen näin kanssasi. Sinä ehkä -johdut muistelemaan niitä entisiä. Ja se on paha sinulle." - -Tora sanoi innokkaasti: - -"Niinhän se... mutta parempi se on kuin olla aivan yksinään -surussa... oh, ei vertailtavaakaan! Kyllähän se koskee, kun puhuu -siitä ajasta, mutta se helpoittaa kuitenkin. Ei, ennenkuin sinä -tulit... minä olin kuollut, rakas ystävä, en kärsinyt nähdä valoa... -painuin piiloon kädet kasvoilla... Mutta nyt minä jälleen elän... -puhelen, itken... oi, se on toki tuhannesti parempaa..." - -He istuivat siellä vielä hetkisen, mutta kankaalta alkoi käydä viima. - -Siinä pohjoispuolella oli näet kangas. Sieltä henki kesäisin illan -viileys. Sieltä tuli syksyisin ensimäinen kylmän henkäys. Nyt alkoi -sieltä viima puhaltaa. Viima ei ollut kylmää, sillä aurinko paistoi, -ja päivä oli vasta puolessa. Mutta Gunvor sai siitä tekosyyn lähtöön. - -"Nyt meidän on parasta nousta, Tora. Alkaa tulla kylmä." - -Tora nousi, ja he astelivat kotiin päin. He tulivat vihdoin huvilaan. -Se oli Gunvorille vaikea päivä. Kyllähän Gunvor näki, että Tora -koetti parhaansa mukaan rohkaista mieltänsä, ja Gunvor koetti itse -olla luja ja uljas tukeakseen häntä, mutta hän kärsi hirveästi -itsekin. - -Vähän ennen päivällisaikaa tuli rouva Pharo Gunvorin luo: - -"Minä luulen, että olisi hyvä Toralle, että Te olette täällä, -Gunvor. On parasta, kun hän saa puhella! Teidän kanssanne koko ajan. -Hänellähän on näet paljon enemmän puheltavaa Teidän kuin meidän -vanhain kanssa. Minä annan tuoda päivällisen hänen huoneesensa." - -"Mutta hyvä rouva Pharo", väitti Gunvor, "siitähän on niin paljon -puuhaa. Ja eihän meillä ole mitään erikoista puheltavaa." - -"Joskaan ei, niin nuori puhuu kuitenkin mieluimmin nuoren kanssa. -Ja Tehän tunnette niin hyvin nämä viime ajan tapahtumat. Ja"... -rouva hymyili, "minä koetan kyllä hankkia hiukkasen kelpo ruokaa... -Saatte kananpoikia, ja sitten on teidän juotava viimeinen lasi viiniä -täällä, Gunvor! Meillä on vielä joku pullo tallella... kun ne loppuu, -ei kai uusia tule." - -Tora tuli silloin siihen ja kuuli, mistä puhuttiin. Hän vilkastui nyt -hieman, kuin kituva liekki, kun siihen pisara öljyä pirahtaa. "Niin, -me syödään Gunvorin kanssa kahden tänään", sanoi hän. "Sinua ja isää -näen kyllä... mutta en ehkä tiedä, milloin minä Gunvoria enää näen... -Minä autan sinua ja koristelen pöytää, äiti." - -Ja kiihkoissaan meni Tora puutarhaan ja toi sieltä kantamuksen -kukkia, tulililjoja ja ruusuja ja viininlehviä. Gunvorkin tahtoi -autella. Mutta Tora pyysi häntä odottamaan, kunnes kaikki on -valmista. Ja yhä hän kantoi kukkia: jäykkiä astereja, kaiken värisiä -aina mustan-violetista haalistuneesen purppuraan, jopa hän otti -muutamia tulipunaisia georgiinejakin ja yhden suuren auringonruusun... - -Kun Gunvor tuli hetkisen päästä tuohon pieneen huoneesen, oli se -koristettu eriskummallisella tavalla. Se paistoi keltaisenaan, se -uhkui punaista. Kaikilla seinillä ja pöydän lumivalkealla liinalla -kaartui kukkia ja lehviä ristiin rastiin. Kiiltävä viinikarahvikin -oli kiedottu ruusuilla ja viininlehvillä. - -Tora odotteli jo pöydän ääressä. Jotain lapsellisen odottavaa oli nyt -hänen ilmeissään, salaten surua. Hän odotti huomattavasti kiitosta -työstään. Ja Gunvor kehuskeli kaikesta sielustaan: hän ei tosiaan -ollut nähnyt ennen niin kaunista! - -"Se on kaunista, Gunvor", toisti Tora hiljaa. "Katsopas sitä -täältä!... Nyt alkaa aurinko päästä kamariin. Ja se kultaa kaiken. -Mutta auki ikkuna, että raikas ilma pääsee sisään." - -Ja hän meni ja avasi ikkunan, niin että viileä sini-ilma pääsi sisään -kuin vieno virta. - -He istahtivat pöytään ja söivät keittoa. Tora kaatoi viiniä -laseihin. Se oli punaista ja raskasta. He kilistivät ja joivat. Tora -maiskutteli kieltänsä. "Äiti antoi meille vanhaa Pommardia", sanoi -hän. "Rakas äiti, hän tietää, mistä minä pidän." - -He söivät lisää, ja joivat vanhaa, hyvää viiniä. Gunvor ei tosin -ollut viinintuntija, mutta se maistui hänestä mainiolta. - -Tora tuli pirteäksi. Hän nautti kananpoika-paistista, jonka itse -leikkeli. "Kas vaan, miten lihava se on", nauroi hän, "miten pulska, -syntinen elukka se mahtoi olla. Se on tainnut suorastaan syödä ruuat -muilta. Oletkos mokomata nähnyt, Gunvor." - -"Mutta sehän on niin hyvää", nauroi Gunvor. "On se kyllä hyvää. -Mutta se on samalla ikäänkuin sopimattoman lihava, niin on. Kyllä on -mahtanut olla gourmandi. Niin, nyt se syödään itse, poloinen... Kas -tässä, Gunvorini! siitä saat pulskan rintakappaleen... ja tuossa on -samallainen itselleni." - -Aurinko paistoi jo huoneesen ja ystävyksiin. Kamari oli tullut -vähitellen säteilevän valoisaksi. Ja yhä kulki viileä ilmavirta -ikkunasta. Tora puheli lakkaamatta. Hän oli jälleen huomattavasti -uljaalla mielellä. Ja Gunvor kertoi juttuja. M.m. hupaisen jutun, -jonka hän äskettäin oli lukenut, eräästä miehestä, joka oli nukkunut -kärrylaatikkoon ja heräsi yöllä ja luuli, että hänet oli haudattu... -jotakuinkin mahdoton asia, jolle he kuitenkin nauroivat katketakseen. - -Ruoka ja viini oli punanneet Toran kasvot, ja hänen silmänsä -kiilsivät voimakkaasti. Hän söi tosiaan kelpo lailla, ja hän joi -vielä lasin Burgunderia syltin päälle, ja siihen päättyi päivälliset. -Kuten Tora sanoi: "Laatuja ei lisätä, Gunvor." - -He nousivat pöydästä. Tora meni jälleen ikkunan ääreen, ja Gunvor -jäljestä. He katselivat ulos... puiston yli... ja yhä kauemmas, tien -ja koivujen ylitse... nähden kauimpana harjuja ja metsää. - -"Se on merkillistä", sanoi Tora, "minä en ole koskaan oikein pitänyt -täällä olosta. Mutta nyt, kun meidän on kai pian täältä lähdettävä... -nyt minusta tuntuu, että minä tavallani pidän tästä talosta ja -puistosta ja kaikesta." Hän keinutteli hiljaa päätänsä. "Minuapa -taitaa nyt nukuttaa. Minä en muuten ole juuri nukkunut viimeisinä -öinä, joten se ei siis ole kummakaan... Minun melkein tekisi mieli -nyt hiukan nukahtaa... vain hiukan." - -"Elä mene nyt nukkumaan, Tora, odota vielä hetkinen ja mene levolle -aikaisemmin, se on parasta." - -"Niin, ehkä se on parasta." - -Hetken päästä toi piika kahvit. He joivat kahvit. Sitten he kävelivät -vielä vähän puutarhassa... - -Tora ei ollut enää niin puhelias kuin äsken. Joskus kietoi Gunvor -kätensä hänen vyötäisilleen. Hänestä oli Tora kuin mikä yksinäinen -lintu. Muuten: selittämätön. Tavallaan hän kyllä oli Tora Pharo, -tavallaan ei... - -Illansuussa Tora tuli vielä hiljaisemmaksi. Kun Gunvor kysyi jotain -häneltä, vastasi hän rauhallisesti, ja joskus hän hymyili, kun Gunvor -sanoi jotain hupaista. Mutta kuitenkin hän vaipui yhä enemmän kuten -raskaasen huumaukseen. - -Yhtäkkiä hän kavahti ja pudisti päätänsä ja katsoi avuttomasti -ystäväänsä. - -"Nyt se tuska tulee jälleen", sanoi hän kuin peljäten. "Se, jota minä -en jaksa kantaa... se, joka kidutti minua ennenkuin sinä tulit... kun -minusta tuntuu, että mikään ei hyödytä kerrassa mitään. Minä haluan -ruveta loikomaan tänne... tai menen sisään... minä tahdon painua -piiloon vuoteesen... minä olen tosiaan niin kovasti ponnistellut sitä -vastaan tämän tunnin kuluessa. Mutta ei, se ei käy... anna minun -mennä sisään, Gunvor!" - -Gunvor saattoi häntä sisään ja hänen huoneesensa. Tora tahtoi -levolle. Häntä puistatti. Gunvor riisui hänet vuoteesen ja istui -sitten hänen luonaan. Piti häntä pitkän aikaa syliinsä kiedottuna, -pani suunsa hänen poskeaan vasten ja kätensä hänen päänsä alle. Yhä -puistatti Toraa kuin vilu. Mutta vähitellen se katosi. Ja viimein sai -Gunvor kuulla: nyt hän nukkui! nyt hän nukkui! Ja nukkui nähtävästi -sikeästi ja rauhallisesti. Hän hengitti niin tasaisesti. - -Gunvor nousi ylös. Hämärässä hän vielä eroitti kukat, joilla Tora -oli kaunistanut huoneen. Kun sellainen kukkapaljous alkaa kuihtua, -ei niitä ole hyvä pitää huoneessa. Niinpä hän kokosi ne nippuun. Ja -hänestä tuntui kuin olisi hän niitä keräten poistanut huoneesta Toran -viimeistä elon-loimahdusta -- noissa kukissa, jotka heitetään pihalle -ja mätänevät mullaksi. - -Hän vei ne puutarhaan ja laski ne hellävaroen avonaiseen sopukkaan, -jossa ne vielä tänä yönä saisivat juoda kastetta. - -Kun hän oli menossa takaisin sisään, näki hän erään miehen -nousevan istumasta loitompana penkiltä. Hän tuli Gunvorin luo ja -tervehti häntä. Se oli ukko Pharo. Hän näytti nyt kovin heikolta. -Naskalimaiset viiksien latvat, jotka hänellä ennen aina oli pystyssä, -olivat nyt laskeutuneet. Hän on kuin mikä kiinalainen, ajatteli -Gunvor. - -"Hyvää iltaa, neiti Kjeld! Minä tulin tunti sitten eräältä pikku -matkalta. Kuulin, että hoidatte Toraa. Monet kiitokset siitä!" - -Hän teki ilmehtivän liikkeen kädellään ja jatkoi: - -"Niin, niin... aavistinhan minä tätä pitkät ajat, neiti Kjeld. -Että Michael Holmiin saattoi luottaa vain onnen-päivinä. Siksi -minä en tahtonut suostua. No, Torahan vakuutti minulle, että hänen -Michaelinsa on ylpeä ja kelpo luonne... No, saadaanpa nähdä, -ajattelin." - -Hän ryiskeli ja jatkoi: - -"Minun olisi ehkä tullut ilmoittaa heille kummallekin, miten asiat -olivat. Niin ei tuo onneton tunne ehkä olisi ennättänyt vallata -tytärtäni täten, sillä silloinhan Michael olisi peräytynyt. Mutta -silloinhan olisin heti ajanut itseni vaaraan... ja silloin minä vielä -hiukan toivoin, että selviäisin vaikeuksista..." - -He tulivat ovelle. Siinä pysähtyi herra Pharo ja jatkoi: - -"Sanon teille aivan totuuden, neiti Kjeld. Meidän liikemiestenkin -täytyy olla hyviä merimiehiä. Mutta voi sattua tilaisuuksia, jolloin -on hyvin houkuttelevaa purjehtia umpimähkään. Ja jos on oikea Herran -luoma laivuri, niin voi se tuottaa etuja liiaksikin. No niin, minä -en ollut viisas kippari... minä laskin purteni suoraan myrskyn -pyörteesen, niin kävi." - -Vanha liikemies seisoi hetken mietiskellen. Sitten hän meni ja poimi -hermostunein käsin pari myöhää syksyn ruusua. Ja hän antoi ne syvästi -kumartaen Gunvorille. Ja hän heilautti jälleen kättään ja hänen -hienon-mairea äänensä oli tavallista lämpöisempi: - -"Kiitän teitä vielä kerran, rakas neiti Kjeld, kun olette hyvä lapsi -raukalleni!" - -Gunvor sijoitettiin yöksi Toran kamarin viereiseen huoneesen. Hän -nukkui yönsä hyvin. Hän heräsi vasta myöhään aamupäivällä. Hän -pukeusi kiireesti ja meni alas. Hän tapasi Pharon ja rouva Pharon. -Pian tuli sitten Torakin sinne. Tora oli iloisempi tänään. Hän sanoi -nukkuneensa hyvin yönsä. - -Aamiaispöydässä puheltiin siitäkin, mihin Tora menisi joksikin aikaa, -kunnes asiat hiemankin järjestyisivät. Kumpikin, Pharo ja rouva -Pharo, pitivät parhaana sitä, että Tora menisi tuomarin luokse: -tuomarin talo on niin komealla seudulla. Sitä sanottiinkin "Norjan -kukkaistarhaksi", joten Tora jo siitä voi päättää. Aivan lähellä oli -vanha metsä... joka suhteessa ihanaa luontoa... - -"Oi, rakas isä", keskeytti Tora, "minä ymmärrän niin vähän puita -ja luontoa ja sellaista... Minä pidän vain ihmisistä... Mutta -tietysti... minä koetan olla siellä jonkin aikaa." - -Herra Pharo vastasi ainoastaan: - -"Niin, tee se vain, Tora. Näet, että siellä kyllä oleskelee." - -Heti kun oli syöty aamiainen, täytyi Gunvorin hyvästellä. Höyrylaiva, -jossa hän palasi kaupunkiin, tuli ihan kohta. - -Tora saattoi häntä laiturille. Toraa töllöttelivät aika lailla -ihmiset, joita tuli samaa tietä, ja samaten sillalla seisojat. -He olivat kaikki seudun väkeä, ja olivat aina ennen, sen Gunvor -muisti, tervehtineet hyvin nöyrästi Toraa, rikkaan Pharon tytärtä. -Gunvor ei siis saattanut olla huomaamatta, miten samainen joukko -nyt käyttäytyi. Joku tervehti, mutta melkein vastenmielin. Monet -tuijottivat reilusti suoraan eteensä Toran ohitse, kuten näyttäen, -että oli heissä miestä pitämään hatun päässänsä, kun kerran -tahtoivat. Toiset taas käänsivät päänsä pois. Jotkut kuiskuttelivat -pöyhkeästi hymyillen. - -Tora tuskin sitä yhtään huomasi. Hän kulki käsikoukkua Gunvorin -kanssa ja puheli hiljaa. Voipa hän nyt koettaa sitä maalla-oloa. -Mutta kyllä kai hän pian sieltä lähtee... Sitten he tapaavat -toisensa... - -Laiva tuli, soitti ja lähti kiireesti jälleen laiturista... Tora -nyökkäsi päätänsä ja vilkutti Gunvorille... Hän vilkutti vielä pari -kertaa ja lähti kiireesti menemään kotiin. - - - - -XIV. - - -Gunvor kertoi Einar Henningille käynnistään Toran luona ja sai -kuulla, että Michael Holm jo oli perehdyttänyt hänet "koko -asiaan." "Suoraan sanoen", jatkoi Einar, "se ei ole Toralle kovin -imartelevaa". "Mikä ei ole Toralle imartelevaa?" kysyi Gunvor. -"Oh, _koko asia_ ei ole imartelevaa, muun muassa se, että hän jo -ensimäisenä päivänä, jona he ovat yhdessä, antaa hänen suudella -itseään niin kovasti". Gunvor vastasi: "Haha, alkaako hän nyt kertoa -sitä? Onko se olevinaan sen puolustusta, mitä hän sitten teki." -"Sehän kävi kuitenkin niin kiireesti, Gunvor." Gunvor vastasi: "Minä -luulin, että Tora oli mielestäsi niin ihana. Muuttuiko hän konkurssin -perästä?... Muuten on sinun muistettava, ettei hän koskaan salannut -sitä, että hän heti ihastui Michaeliin. Hänestä oli se juuri niin -kaunista, että hänen tunteensa heräsi niin heti ilman kuherrusta ja -muuta edeltävää. Sitäpaitsi voit hyvin tietää erään asian, Einar: -sinäkin olisit voinut suudella minua ensimäisenä iltana, jolloin -me oltiin yhdessä. Minä olin ollut herrain seurassa vieraissa -ja juhlissa _monena_ iltana. Kuitenkaan en ollut koskaan tullut -kuvitelleeksikaan sellaista. Mutta sinä yhtenä iltana minä tunsin -ihan muuta." Hän katsoi Einariin rauhallisin silmin. "Sinä olisit -saanut suudella minua silloin", toisti hän. "Monta kertaa, Einar." - -Einar nauroi. - -"Voi kuin sinä olet hupainen! Sinä sanot tuon niin ylen vakavasti." - -"Niin teen. Sillä se on vakavaa, Einar. Kaikki ihana on vakavaa." - -Gunvor lisäsi: - -"Ja anna nyt Toran olla rauhassa. Hänellä on se vika, jota -Michaelilla ei ole, nimittäin että hän tarkoitti asiaa vakavasti. Ja -nyt hän saa maksaa. Jumala tietää, jaksaako hän tätä." - -Einar käänti puheensa hiukan toiseen suuntaan. Hänen äänensä muuttui -sovinnolliseksi: - -"Minä en ole Michaelin kanssa yhtä mieltä koko hänen -menettelytapaansa nähden. Sen olen saanut jo ennen. Ja itse asiassa -minä en moiti Toraa hänen kiireellisen rakastumisensa tähden. Minä -olen tässä suhteessa hyvin liberaali. Missä on nyt Tora?" Gunvor -vastasi: - -"Hän on maalla erään sukulaisen luona... erään tuomarin luona. Minä -sain kirjeen häneltä eilen. Hän ei ole erikoisen iloinen." - -Einar Henning ei vastannut siihen mitään... Ja he eivät puhuneet -enää Torasta. Gunvor toivoi, että Einar olisi välttämättä ilmaissut -ajatuksensa tästä asiasta. Einar tuli silloin sellaiseksi, -jollaiseksi hän kaikin mokomin tahtoi häntä. - -Mutta kerran iltapuolella hän tuli kiireesti Gunvorin luokse. Hän -oli hyvin innoissaan, kuin tavallisesti silloin, kun hänellä oli -jotain uutta kerrottavaa. Se oli Torasta! Einar oli niin kiintynyt -asiaan ettei kuunaan ennen. "Anna minun jutella sinulle, Gunvor... Se -on Torasta!" "Torasta?" "Niin, sinun pitää, hitto vie, kohta alkaa -pitää häntä kurissa -- meidän kesken sanoen." "Mitä se sitten on? -Mitä sinä tarkoitat? Onko Tora nyt täällä kaupungissa?" "Että onko -hän kaupungissa? Onpa, hitto vie, ja niin että riittää. Niin, sinä -saat sen kuulla... Ja kuten pian ymmärrät: Tora ei sovi nyt tästä -lähin enää sinun kanssasi seurustelemaan." "Ei sovi minun kanssani?" -Gunvorin ääni tuli kovemmaksi. "Mitä sanot? Suu puhtaaksi, mies! -_Mitä_ se on?" Einar hätkähti vähän ja katsoi häneen. "Suu puhtaaksi, -mies, sanot sinä, kas pakanaa --." Gunvor katsoi häneen: "Niin, se -on pakanaa, Einar, sinun _pitää_ puhua. Minun täytyy saada tietää, -mitä tämä on. Sinä tulet tänne ja alat puhua Torasta, kuten..." "No -niin... ymmärräthän; sinä olet jännityksessä... Torahan on ollut -herttainen tyttö... kieltämättä... mutta suoraan sanoen: tämä on -ikävä asia... Sinä saat siis sen kuulla ja olla varuillasi... No, -Gunvor... minä olen kymmenesti sanonut sinulle, etten minä ihaile -Michaelin käytöstä Tora Pharoa kohtaan. Sen sanoin minä kyllä hänelle -itselleenkin suoraan; no, hän vastasi siihen tapaan, että jokainen -voi ymmärtää, etteipä hän issikka-hevoseksikaan kelpaa... 'Etevä minä -en ole', sanoi hän, 'minun täytyy käyttää, mitä minulla on'. Hän -tarkoitti kai muotoansa... Mutta nyt? Mitäs Tora tekee?" Einar katsoi -Gunvoriin. "Arvaatko? Ei, sinä et arvaa. Sillä nyt tulee se mahdoton: -Tora on ollut hänen kotonansa!" Gunvor kuiskasi peljäten: "Onko Tora -ollut Michael Holmin luona?" "On... hänen poikamies-boksissaan... Hän -on kerjännyt ja pyytänyt häntä... Että Michael vain pitäisi hänet." - -Gunvor kuunteli kalpeana ja vaieten. Einar jatkoi: - -"Tällaisesta ei tosiaan ole kovin hauska jutella kihlattunsa kanssa. -Mutta on kai parasta, että saat sen kuulla, joten tiedät miten -käyttäytyä vasta tuota naisihmistä kohtaan." "Einar, vaikenetko!" -"En, minä tohdin lausua juuri niin rohkean sanan. Sillä hänen -esiintymisensä on _liian_ mahdotonta. Hän on suorastaan kerjännyt -Michaelilta... Hän ei vaatinut päästä hänen vaimoksensa, kun Michael -ei sitä tahtonut... ei, vain saada olla hänen lähistöllään... Michael -saisi ottaa hänet rakastajattarekseen, jos tahtoi... kun ei vain -sysäisi häntä luotansa." - -Einar keskeytti. Gunvor kysyi vähän ajan päästä: - -"Ja mitä Michael Holm teki?" - -"Hän toimitti hänet tietysti pois... nouti vaunut... vei hänet -hotelliin... lyhyesti sanoen, hän sai hänet pois sievällä tavalla... -Muuhan olisi ollut tarkoituksetonta... ja eihän Michael tietysti ole -sellainen, että tekee kardinaali-tuhmuuksia." - -Gunvor istui vielä aivan hiljaa, ja sanoi viimein: - -"Oi, Toraa, Tora parkaa! Miten minä pidin sinusta." - -"Vai niin, sinä pidät hänestä..." - -"Niin, Einar, elä sinä ole alhainen!... Sinä et saa olla! Mitä -halpamaisuutta Toraa kohtaan tämä kaikki on. Ensin hän on 'rikas -tyttö', ja kaikki sujuu sukkelasti ja hyvin. Ja se, että hän rakastaa -Michaelia niin rajattomasti, että tuskin voi hillitä itseään: oi, -se on suuremmoista, oi, hän on ihana, hän on ylevä, hän on hieno, -hän on erikoinen. Mutta nyt, kun hän on köyhä ja yhä edelleen -pitää hänestä... nyt on kaikki toisin... kaikki se, joka ennen oli -kaunista, on kerrassaan mahdotonta. Rakas Einar, sano vain, että -Michael Holmin on tässä suurin syy. Muista, miten Tora kerran puolsi -häntä, miten hän on puoltanut häntä vanhempiensa ja muiden edessä." - -Einar näytti harmistuneelta. - -"Mitäs se nyt auttaa. Ihmiset eivät ota huomioon sellaista, kun he -arvostelevat häntä. He näkevät aina ja ainoastaan vain alastomat -tosiseikat. Ja alastomat tosiseikat ovat tässä asiassa pahat. Ja -minä tulin niinollen sinua varoittamaan. Sinun pitää muistaa hyvää -nimeäsi ja mainettasi. Jos se juttu Torasta leviää, niin on hän koko -kaupungin mielestä prostitueerattu. Ja ymmärräthän, ettei minun -kihlaukseni saa tulla sekoitetuksi siihen asiaan." - -Gunvor lähestyi hiukan Einaria ja otti häntä kädestä: - -"Minä sanon sinulle erään asian, Einar. Sinä annat minun olla Toran -kanssa rauhassa! Sinä et tule enää puhelemaan sellaista hänestä. -Minä en siedä sinua kuulla, rakas Einar. Sen nimessä, mitä sinä -tunnet minua kohtaan ja minä sinua kohtaan, -- anna minun olla Toran -kanssa rauhassa!" Einar Henning vastasi kipakasti: "Mikäli näen, -olet naiivi, kultaseni... se sinun tulee huomata ja se heittää. Minä -sanon sinulle erään toden: joko täytyy olla hyvässä seurassa tai -hyvän seuran ulkopuolella. Jos sinä tahdot olla, niin saat ottaa sen -huomioon, mitä silloin tällöin olen vihjannut... viimeksi tänään." - -"Minä tuskin luulen ottavani huomioon sitä, mitä tahdot, Einar. -Voit kuulla sen jo ajoissa, niin ei katumista. Minä teen, mitä näen -oikeaksi." Ja hän jatkoi lujemmin: - -"Sinä olet tuhma, kun olet sellainen minulle! Niin, sinä olet -tuhma! Sinä laahaat kaiken sen hyvän, mitä tunnen sinua kohtaan, -kaikellaiseen matalaan, ellen sanoisi pahempaa. Sinä kerrot siinä, -prameilet, Toraa häpäiseviä juonia, ja sinä melkein halkeat hyvistä -elinohjeistasi... Niin, katso vain minua! Minä olen saanut kylläni -sinusta tänä iltana. Jos sitä menoa jatkat, niin pelkäänpä, miten -meidän välimme vielä käykään. Minä olen saanut sinusta kylläni tänä -iltana. Saat mennä, jos tahdot... Mene vaan." - -Einar tuli lähemmäksi häntä. "Oh, miten sinä olet kaunis, kun loistat -noin vihasta..." - -"Tässä ei ole siitä kysymys", huudahti Gunvor. "Meidän täytyy oppia -tuntemaan hiukan toisiamme, Einar. Usein minusta tuntuu, etten minä -ymmärrä sinua ollenkaan." - -Mutta Einar ei tahtonut selitystä lainkaan, siltä näytti. Hänelle -tuli yhtäkkiä toiset ajatukset. Hän näytti unohtaneen kaiken -muun paitsi sen, että Gunvor oli tässä ja että hän halusi hänen -hyväilyjään. Hän tiesi ennestään, että Gunvorin hänen suudelmansa -tekee heikoksi ja katseensa syvälle hänen silmiinsä. Ja hän tahtoi -tehdä hänet heikoksi, vaikka Gunvor taisteli vastaan. Viimein tuli -Einar karkeaksi: - -"Mitä juonta se on? Enkö minä saa suudella sinua? Enkö minä ole sinun -sulhasesi?" - -Gunvor ei vieläkään tahtonut. Hän seisoi siinä hengästyneenä. - -"Ei, se ei onnistu sillä tavalla tänä iltana!" huusi hän, "ehkä -on käynyt liiankin kauan niin!... Sinä tulet tänne puhumaan -halpamaisuuksia ja liehakoimaan, niin että sydäntäni vihloo. Oletko -sinä sellainen, kuin minä luulen sinun pohjaltasi olevan, vai etkö -ole -- sen tahdon tietää." - -Einar alkoi myöntyä. Hän tunnusti osin, livahti toisten seikkain -ohitse, kiihdytti Gunvoria hyvän aikaa. Koetellen kääntää asiaa -kuherteluksi ja leikiksi. Kopaisipa hänet yhtäkkiä syliinsä -ja suuteli häntä väkivalloin milloin mihinkin. Gunvor tunsi -vastenmielin, että se vaistojen huumaus, jonka Einar niin helposti -herätti hänessä, alkoi vallata häntä. Hän mutisi puoleksi uhmaten, -puoleksi voimatonna: "Tämän pitää loppua, Einar! Sinun pitää ymmärtää -minua paremmin." Einar kuiskasi, hurjasti häntä hyväillen: "Niin, -niin, minä ymmärrän, että sinä olet niskuri... Sinut täytyy kesyttää -ja pakoittaa, Gunvor!" - -Nuo hetket, joina Gunvor tunsi hänen voimansa, olivat muuten ihania. -Hänessä heräsi sama tunne kuin silloin, kun hän ensi kertaa näki -hänet, häikäisevässä auringonpaisteessa, vahvana ja ruskeana. Se -tunne yhtyi hänen valoisimman päivänsä tunnelmaan. - -Mutta nyt särkyi lumous: Einar oli sanonut sellaista, jota hän vihasi -ajatellakin. Hän riuhtausi yhtäkkiä irti. "Sinä et ole selvästi -vastannut minulle siihen, mistä puhelimme... viimeksi sanoit vain, -että minut täytyy kesyttää ja pakoittaa. Mutta siinä asiassa minä en -ainakaan anna itseäni pakoittaa. Luuletko että me kumpikin voimme -halveksia kaikkea halpaa ja pikkumaista, mitä se lieneekin? Ajattele -sitä huomiseen. Minä en halua suvaita puolinaista myöntymistä tänään!" - -Einarin täytyi poistua. - -Seuraavana päivänä sai Gunvor kirjeen, jossa Einar puhui paljon -koreata. Gunvor tunsi, että se oli kirjoitettu ajatellen hyväilyjä, -joita hän ei ollut saanut ja joita hän kaipasi. - - - - -XV. - - -Pari päivää sen jälkeen oli Gunvor iltapuolella kotonaan. Ovikello -soi. Gunvor meni ja avasi. Tulija oli Tora. Hän näytti tavallista -pystymmältä. Ehkä siksi, että hänellä oli jalkoihin ulottuva viitta, -jossa oli tuuhea karvakaulus. Tuon kauluksen keskellä näytti hänen -päänsä pieneltä. - -Gunvor veti hänet sisään. "Kas, Torako! Sinäkö se!" Tora nyökkäsi: -"Niin, tänne minä nyt vaan tulin!" Hymy koetti pyrkiä hänen -huulillensa, mutta jäykistyi pistäväksi väänteeksi suunsoppiin. -"Ota yltäsi, Tora. Olet kai luonani jonkin aikaa?" "Oh, en... -mielellänihän olisin luonasi jonkin aikaa, Gunvor... Mutta, tiedätkö, -minä matkustan pois tänä iltana?" "Matkustat tänä iltana? Minne?" -"Oh, maailmaan vaan... ensin Berliniin. Ehkä kauemmaksikin!" "Niinkö, -onko se totta?" "Sitä en ole kuullutkaan." "Ihan totta!... kaikki -järjestetty kädenkäänteessä... ja sen taiteen kimppuunhan minun nyt -pitää oikein karata." - -He istahtivat Gunvorin sohvalle. Tora jatkoi: - -"Katsos... minulla oli hiukan killingin sukuisia kiinnitettyinä. -Olisin saanut ne vasta noin viidentoista vuoden kuluttua. Ne minä -sain nyt käsiini. Kelpo maksua vastaan, ymmärrät." "Ja miten kauan -voit niillä elää, Tora?" Tora vastasi: "Oh, sikäli mikäli tuhlaan!" -Ja yhtäkkiä tuli kova ilme noihin hienoihin kasvoihin: "Oi ei, totta -puhuen, sikäli miten vähällä voin elää. Miten osaan nipistää joka -kolikkoa." "Luuletko, että osaat, Tora?" "Niin, minä toivon. En minä -varsin tuhma kuitenkaan ole. Minun täytyy." "Mitä arvelevat isäsi -ja äitisi?" "Oh, tietysti minä olen heistä koko uljas huimapää. -Muutahan he eivät juuri sano. Mitäpä sanoisivat? Enhän minä täällä -enää voi. Sen he ymmärtävät yhtä hyvin kuin minäkin." Seurasi hetken -hiljaisuus, sitten kysyi Gunvor: "No, et viipynyt kauan tuomarin -luona?" Tora pudisti päätänsä: "En, suoraan sanoen minä läksin -käpälämäkeen tuomarin kauniista Norjan kukkatarhasta. Siellä en -sietänyt olla. He näyttelivät minulle maisemia ja mäkiä ja puita... -Ei, nyt täytyy koettaa, kelpaanko... ja saan koetella toisilla -paikoin, kaukana täältä... Siellä, jossa ei joka seikka muistuta -mieleen..." "Niinpä niin, Tora... ehkä en hyvä, kun saat koetella." -"Varmaan niin. Jos olen älykäs tyttö, niin selviydyn kyllä, ja jos -olen kehno, niin menen hiiteen -- aivan kuin pitääkin." - -Hetken päästä katsoi hän Gunvoriin ja otti häntä kädestä. (Gunvor -huomasi, ettei hänellä ollut enää timanttisormuksia.) - -"Niin, niin, kelpo Gunvor, nyt me erotaan, kuuletkos. Ja selviänpä -tai en selviä, niin tuntea saat minut vastakin, jos milloin tavataan. -Niin, sitä tarkoitan... Juuri sitä!... Rouva Henning! katsos... -toimistonjohtajan rouva Henning ehkä... tai siihen kuosiin. Tuo sinun -'se' ei tahtonut tiettävästikään minua nähdä, kun tuolla tulin. -Hänelle tuli niin hirveä kiire katsomaan kelloonsa, kun kuljin ohi. -En muuten ymmärrä, mitä hänellä on tässä asiassa nurkumista. Heh, -olen tainnut tehdä hänelle jotain pahaa." Gunvor vastasi hiljaa: "Oh, -tiedäthän sinä, ne miehet... Niille tulee moraalisia innonpuuskia. -Etenkin, kun toinen kertoo toiselle, miten tavattoman rakastunut joku -nainen on häneen... että uhraisi hänen tähtensä kaikki. Silloin he -kumpikin siitä niin äkämystyvät." - -"Vai, sinä olet sen kuullut?... Että minä olen käynyt Michaelin -luona?" - -Sitä sanoessaan kohotti Tora verkalleen katseensa, ja hän katsoi -syvästi Gunvoriin, ikäänkuin tutkien, mitä ystävätär hänestä -ajatteli. Gunvorkin katsoi häntä silmiin. Tora suuteli Gunvoria: -"Hyvä Gunvor, sinä olet niin reilu ja hieno, minä sinua rakastan." - -He vaikenivat vähän aikaa. Gunvor kysyi viimein: - -"Sinä kai rupeat kehittämään ääntäsi siellä... et kai eniten -pianonsoittoa." - -"Niin, etupäässä kohdistan kaikki voimani lauluun. Minä lauloin -muuten eilen parille tunnetulle henkilölle. Niin juuri! Heidän -mielestään minulla on suuret lahjat... No, niinhän ne aina sanovat -nuorelle naikkoselle." - -Gunvor keskeytti: - -"Oh, elä lorua! mitä sinä halventelet itseäsi ja karstaat kykyäsi, -Tora? Se ei sovi. Sinun pitää päinvastoin iloita, kun sitä puhut... -Niin, suoraan kysyen kun sinä nyt ajattelet, että sinun täytyy lähteä -koettelemaan voimiasi... eikö sinusta tunnu, kuin jotain uutta -heräisi sinussa?" - -Tora mietiskeli, ja nauroi rohkeastikin: "Oh, en tiedä. Ha, he... -ehkä kun pääsen viimeinkin kuitiksi tästä... tästä hulluudesta, -joka minua yhä kuitenkin kiusaa... sitä keikkumista kestää varmaan -kauan, usko se... Mutta olenhan minä reilumpi nyt kuin silloin, kun -sinä kävit luonani. No, sen mitä koin äskettäin käydessäni Michaelin -luona... kun näin kaiken pohjaan... se tepsi." - -Tuokion kuluttua hän kääntyi Gunvorin puoleen: - -"Kuules vielä... Onko minusta enää jäljellä mitään... minusta on -tuntunut niin oudolta viime aikoina... kuten katoaisin ja painuisin." - -Tora olikin laihtunut ja hoikennut; mutta kuinka kauniiksi hän -Gunvorista oli tullut! Tuo hiukan rasittunut, hieno kuumeen-hehku -kasvoillansa! - -"Kyllä, kyllä!" nauroi Gunvor. "Kyllä sinusta on jäljellä 'mitään', -Tora. Ole varma siitä! Sinä olet kaunis, Tora tyttöseni -- ettäs sen -tiedät." - -Tora katsoi totisena eteensä. - -"Kai on minussa juuri se vaarallisinta, Gunvor, että luulen, että -minut on luotu vain yhtä tarkoitusta varten: rakkautta. Ja sillä -tavalla, että se ajaa minua kaikkeen: työhön, uhrauksiin -- kaikkeen. -Minä uskon, että minusta tulisi hyvä äitikin. Katsos, nyt meni se -kaikki siruiksi, kun pidin niin hirveästi Michaelista... Siksi on -kaikki minussa suurta sekavuutta, sotkua... Mutta kuitenkaan en löydä -rauhaa, ennenkuin löydän jonkun, josta voin pitää." "Mutta taiteesi, -Tora?" "Taide, kyllä... Mutta sehän on minun työtäni, mutta sitäkin -täytyy ruokkia kaiken sen ihanan, jota nyt olen kokenut, joka on yhä -minussa ja jonka ainoastaan rakkaus voi synnyttää... Niin, minun -_täytyy_ saada pitää jostakusta. Ja se on juuri minussa niin tukalaa. -Ihmiset eivät ole aikoneet elämää sitä varten, että pitäisivät... -joten minä ehkä en... -- Mutta ei nyt; puhuta enää tällaista -totista... Tiedät sen, Gunvor, jos sinä aina olisit luonani, niin se -menisi..." - -He puhelivat tuokion. Viereisen huoneen seinäkello löi kuusi. Tora -nousi. - -"Nyt minun täytyy jo kiiruhtaa", hän sanoi. "Minun täytyy olla isän -ja äidin luona viime hetket. Eikö äitisi ole kotona, Gunvor? Se oli -ikävää. Minä olisin niin mielelläni hyvästellyt ja kiittänyt häntä. -Sano nyt hänelle tuhannet, tuhannet terveiset. Äitisi kanssa me -on oltu aina niin hyviä ystäviä." Tora pukeusi viittaansa. "Niin, -hyvästi nyt, Gunvor, ja kiitokset kaikesta!... kaikista kävelyistä! -Kaikista pakinoistamme!... Ja että lohduttelit minua nyt viime -aikoina! Hyvästi, kulta, eläkä nyt itke tähteni. Minä en osaa enää -itkeä. Minä olen siitäkin päässyt... -- Hyvästi! Ei, elä saata minua -yhtään. Hyvästi! Terveisiä Jannalle ja Elille! Janna oli niin kiltti, -kun tuonnoin hänet tapasin... Hyvästi, Gunvor!" - -Toran pehmoinen ääni kaikui koko puhelun ajan sisä-portailta. -Viimeinen "hyvästi" kuului tuskin huomattavasti aivan alhaalta... ja -sitten kumahti ovi, ja Tora Pharo oli mennyt. - - - - -XVI. - - -Heistä oli tullut jälleen hyvät ystävät, Gunvorista ja Einarista. -Kai heidät sovitti niin helposti tuo heidän nuoruutensa valoisa -aistihuumaus, joka heissä kummassakin kuohui. He halusivat kumpikin -pitkiä, päätäpyörtäviä hyväilyjä, tulisia suudelmia. Sitä ei saa eikä -voi kieltää: Gunvor ei heistä suinkaan ollut kylmempi. Hän janosi -nähdä Einaria, janosi hänen kätensä puristusta, halusi hänen kättään -vyötäisilleen. Joko Einar sitten myrskyten otti hänet kiinni, kun hän -pakeni; tahi Gunvor itse tuli häntä vastaan, avoimin kaipuin... - -"Minusta se on uljasta, että Tora lähtee ulkomaille koettamaan -voimiansa, Gunvor. Kuules, minusta Tora menettelee aivan oikein. -Niin, minä olen samaa mieltä kuin sinä. Huomaatkos, että minusta -alkaa tulla tohveliherra." - -Ja toisen kerran: - -"Gunvor, näinä päivinä tulee isä kaupunkiin. Tahdotko olla kiltti?... -Tahdotko olla hänelle kohtelias, kun minä niin kauniisti pyydän?" - -Ja Gunvor vastasi: - -"Kyllä, kyllä Einar... kyllä minä olen kiltti hänelle." - -"Ja et välitä, vaikka hän on jörön ja kärttyisenlainen. Se on nyt -hänen tapansa." - -"Mutta toivonpa, ettei hän ole kovin morski minulle, sillä minä -kirjoitin hänelle niin kauniin kirjeen. Vastaus, jonka häneltä sain, -ei ollut niinkään kaunis." - -Ja Gunvor nauroi kertoessaan siitä jotakuinkin merkillisestä -kirjeestä, jonka kaupunginvouti Henning oli lähettänyt hänelle: -että hän muka iloitsi siitä, että Gunvor oli tietoinen tärkeästä -kutsumuksestaan _hänen_ poikansa vaimona, ja että Gunvor -muistakoonkin varoa kaikellaisia kapinallisia ideoita... - -"Mitä se sillä tarkoitti, Einar? Miksi se minulle juuri sitä oppia? -Enhän minä ollut ilmaissut mitään kapinallisia ideoita"... - -Mutta Einar silitteli asiaa: - -"Oh, mitäkö?... Sellaisiksihan ihmiset tulevat vanhoina päivinään. -Se nyt on vain se 'ukko', oikein kelpo 'ukko', luonnollisesti, mutta -ukko sittenkin. Meidän täytyy vain osoittaa hänelle kunnioitusta, -jonka olemme velvolliset. Tärkeintä: ei ärsyttää häntä... Muuten emme -tarvitse paljon kysyä hänen neuvojaan." - -Einar sanoi isäänsä monesti "ukoksi", hiukan ylimielisellä, -leppoisalla sävyllä -- joskus "aiheuttajakseenkin." Vain muka -näyttääkseen, ettei isä häntä kovin arastuttanut. Mutta ei ollut -kuitenkaan erehtymistä siitä, että hän odotti hiukan jännityksessä, -mitä isän ja Gunvorin kohtauksesta seuraisi. "Nyt hän tulee, -huomenna", sanoi hän kerran. "Tule minun kanssani liikkeelle -huomenna kello yksitoista, niin otetaan sievästi hänet vastaan. Ei -ole pahaksi, että otat mukaasi ystävällisimmät kasvosi, ja tekisit -viisaimmin, jos etenkin ensin olisit kohtalaisen hiljainen ja syrjään -vetäytyvä..." - - * * * * * - -Gunvor nauroi taas. - -"Mahdan olla rakastuneempi sinuun kuin luulenkaan, Einar, kun siedän -kuunnella tällaista... Kyllä, poju kulta, minä olen hiljainen ja -kaino, sen saat nähdä, oikea pyhimys..." - -"Sinä olet kiltti, Gunvor... sillä sinä et tiedä, millaisia joskus -nuo vanhat, jäykät virkamiessuvut ovat... Mutta kuules, tehdäänpäs -niin. Minä rupean ensin käsittelemään isää. Niin sinä saat jutella -äidin kanssa." - -"Äidin? Tuleeko hänkin? Siitä et ole minulle kertonut." - -"Niin, kyllä hän tulee... Ehkä en ole muistanut siitä mainita... -Sillä kun isä tulee, niin ei ikäänkuin äitiä muista. Äitihän on -niin hiljainen, katsos, ja sävyisä... ei vaadi mitään... Hm, meidän -kesken sanoen, isä on ollut ehkä hieman itsevaltias äitiä kohtaan, -joten äidistä on tullut tarpeettomankin hiljainen... Mutta hänhän -on tyytyväinen kaikkeen... Mutta ota hänet osallesi ja puhele hänen -kanssaan, Gunvor, niin minä pidän huolen isästä, kuten sanottu." - -Gunvor katsoi Einaria syrjästä: hänen profiilinsa oli voimakas -ja silmät kirkkaat; se nyt oli sittenkin hän, joka puheli noin. -Ja Gunvor otti häntä käsipuolesta ja antoi anteeksi kaikesta -sydämestään, ja unohti kaikki monesti neuvotut ohjesäännöt, miten -kaupunginvouti, "ukko", "aiheuttaja" oli otettava vastaan. - -Seuraavana päivänä laivalla tuli kaupunginvouti Henning. Hän tervehti -Einaria ja Gunvoria, jotka seisoivat sillalla. Hän tervehti kuin -valtansa tunteva ystävällisesti tervehtii, katseli hetkisen tiukasti -Gunvoria, ei ollut sitten hänestä tietääkseenkään, mutta tuimisteli -sensijaan kantajalle, joka ei käsitellyt hänen laukkuansa kuten -kaupunginvouti tahtoi: "Näin se pitää kantaa näin!" Sitten hän -tiedusteli erästä hotellia ja suuttui kantajalle, joka ilmoitti, että -se hotelliliike oli lopetettu viime vuonna: "Mitenkä? eikö sitä ole? -Ja minkätähden ei, saanko luvan kysyä?" Kantaja parka ei tiennyt, -miksi sitä ei ole: "Kaipa sen konkurssi keikautti", sanoi hän. - -Einar sai vihdoin käsiinsä ajurin ja antoi hänelle määräyksensä. -"Minä tiedän hyvän ja huokean matkustajakodin, isä", sanoi hän, "minä -käskin ajurin viemään sinne. Istukaa vain." Ukko ei ollut aivan -tyytyväinen siihen, että poika hankki ajurin. "Ahah, vai vaunuissa -sinä ajelutat", sanoi hän, "sekin meno olisi voinut säästyä." "Eikös, -isä, kantaja olisi ottanut paljon enemmän", selitti Einar. "Ja sinä -ja äiti olette kai matkasta väsyneet." - -Rouva Henning, niin, häntä ei näytty juuri huomattavankaan, kuten -Einar oli sanonut. Se oli totta. Hän ei ollut vielä virkkanut -sanaakaan. Hän kulki miehensä jäljestä, mustissaan ja kuihtuneena. -Hän pysyttelihe ikäänkuin piilo-sopessa, kiersi vähän siellä ja -täällä. Nyt ajoneuvoissa istuttaessa puheli Gunvor hänen kanssaan, -kysyi muun muassa, eikö ollut hupaisaa jälleen nähdä pääkaupunkia. -Mutta eipä näyttänyt rouvasta olevan. Hetken päästä osoitti hän -Gunvorille paria naista, jotka kulkivat jotenkin komeasti puettuina -ohitse: "Katsos noita", supatti hän, "minkälaiset on hatut! Se on -kauheaa, miten ne täällä pöyhistelee!" Ja sitten hän tuskin puhui -enää mitään. - -He tulivat hotelliin. Vouti rouvineen sai huoneen. Einar saattoi -heitä sinne. Gunvor istui ruokasalissa odottaen odottamistaan. Se ei -ollut hauskaa. Viimein he tulivat, isä, äiti ja poika. "Isä on hiukan -matkasta väsynyt", sanoi hän. Ehkäpä hän siten oli selittävinään ja -pyytävinään anteeksi, että Gunvoria niin vähän otettiin huomioon. - -He menivät ruualle. Gunvor tahtoi sitä, mitä oli päivällislistalla. -Sitä hänen ei kai olisi pitänyt tehdä: kaupunginvouti itse söi vaan -pihvin, ja rouva pari voileipää ja herajuustoa. "Nuo hotelliruuat -on kovin kalliita", huomautti rouva... Niinpä niin, ehkä, ajatteli -Gunvor. Mutta hehän pyysivät... ja sitäpaitsi: kaupunginvouti -Henninghän oli vauras mies. Sen hän oli kuullut Einarilta ja -muiltakin. - -Syödessä juttelivat isä ja poika. Gunvor koetti päästä joukkoon, -mutta se ei käynyt päinsä. He puhelivat ihmisistä, joita Gunvor ei -tuntenut nimeksikään. Sitä paitsi jauhettiin vähän politiikkaa. Ja -vouti nyrpisti toista sierantaan "yllytyksestä ja hassutuksista, -jotka moukissa ja proletaareissa liikkuvat." - -Kun he olivat syöneet, ja voudin oli maksettava, tahtoi hän kuitattua -laskua... "niin juuri, kuitin minä tahdon", selitti hän, ja sijoitti -sen huolellisesti muistikirjansa väliin. - -Sitten hän sanoi menevänsä huoneesensa "lepäämään matkan päälle." -"Mihin aikaan on äitisi tavallisesti kotosalla?" kysyi hän yhtäkkiä -Gunvorilta, "melkeinkö koko päivän?... no hyvä... sanoppa hänelle -terveisiä minulta,... ja sano, että me tullaan visiitille hänen -luokseen huomenna kello kahdelta... hyvästi, hyvästi vaan!" - -Ja yhtäkkiä tuli hänen huulilleen mahdottoman hellä hymy... aivan -jäykästi, muodon vuoksi... ja katosi heti... - -Rouva Henning jäi vielä hetkiseksi sinne. Hän alkoi nyt vähän -jutellakin. Hän arvosteli laiva-ruokaa... olivat antaneet -huononlaista kalaa, eikä lihakaan ollut erikoista, mutta etenkään -hän ei tykännyt jälkiruuasta: se oli "morsiustyttöjä"; mutta kasti -oli hapanta, suoraan sanoen: hapanta. Hän puheli muutakin, ja -hupaisinta oli, että hän oli tuontuostakin aivan kuin miehensä. Nytpä -alkoi hänkin tiedustella Einarilta minkä mitäkin ihmisiä. Gunvor -oli huomaavinaan, että se oli vain tilaisuus, jossa sai helistellä -koreita tittelejä. Kenraalimajuri ja hovimarsalkka ja kamariherra -toisteltiin moneen kertaan. - -Gunvor ei tainnut olla kyllin tarkkaavainen. Kerran, kun hän ajatteli -muuta eikä kuullut rouva Henningin kysymystä, näytti hänestä rouva, -kysymystä uusiessaan, katsovan häneen harmiaan salaten ja tuijaavin -silmin. - -Gunvoria hiukan puistatti: "Huu, tuota merkillisen kuuliaista -naista." Gunvor ei häntä tuntenut... Mokomia nujerrettuja rouvia... -olivatko nyt nuo tosiaan niin liikuttavia? Eivätkö ne olleet usein -vain pieniä, mataloita raukkoja? - -Gunvor nousi vähän ajan kuluttua. "Minun olisi nyt mentävä", sanoi -hän ja kätteli rouva Henningiä. "Hyvästi", sanoi hän. "Menetkö -sinä?" kysyi rouva... "Kyllä... minun täytyy joutua kotiin. Hyvästi, -Einar..." "Minä saatan sinua vähän", vastasi Einar. - -"No", jatkoi Einar, kun he tulivat käytävään. "Sinä läksit -kutakuinkin kiireesti." Gunvor vastasi: "Mitä Herran nimessä minä -enää täällä tekisin? Ymmärrätkö sinä?... Minä olen lievästi sanoen -väsynyt kuuntelemaan isääsi ja äitiäsi." Einar kartteli: "Oh, sinä -liioittelet aina." Gunvor kiihtyi: "En liioittele. Minä kyllä lupasin -sinulle olla kiltti ja kohtelias -- mutta tätä en jaksa. Ei, en siedä -istua heidän seurassaan! Miten he minua vierovat... Vihaavatko he -minua? Ellen parempaa tuntisi, sanoisin, että he tulivat kaupunkiin -hävittämään sitä, mitä on syntynyt välillemme, sinä ja minä." - -Einar ikäänkuin hätkähti, sitten sanoi hän jälleen kartellen: "Oh, -elä hulluja... Pianhan he matkustavat. Kyllä se onnistuu, saat nähdä. -Ole kotona, kun isä ja äiti huomenna tulevat." "Enpä taida olla, -Einar!" Gunvor meni, -- oli yksinään ja suruissaan. Hän meni suoraan -kotiin ja puheli kauan äidin kanssa. Hän kertoi kaikki. Hän puhui -myöskin, missä suhteessa ei ollut Einarista pitänyt, viime aikoina. -Miten hän oli tuominnut Toran, mitä hän muutenkin oli sanonut. -"Ennen hänen isänsä ja äitinsä tuloa", hän sanoi, "en surrut _niin_ -kovasti sitä. En luullut, että se oli hänessä syvällä. Luulin, että -se häviäisi... Mutta nyt... en tiedä mitä ajatella... Ajattelet, että -tuo pieni, ajatuskyvytön ja pahansuopa muori on hänen äitinsä... ja -hänen isänsä tuo ärtyinen pikku tyranni..." - -Rouva Kjeld vaikeni. - -"Niin et ole koskaan ennen puhunut", sanoi hän. "Sinähän pidät niin -paljon Einarista, ja hänhän on reipas poika, sen tiedät. Eikä hän ole -kummallisempi kuin useimmat muut nuoret miehet, jotka aikovat edistyä -maailmassa. Ja sinähän kaipaat häntä. Sinähän olet rakastunut häneen, -Gunvor." - -Gunvor vastasi vitkastellen: - -"Niin, minä olen rakastunut häneen. Minä hurjistun ja juovun -ajatellessani häntä. Mutta luuletko, että se riittää, äiti?" - -"Hm -- että riittääkö?... Nyt sinä taas tulet syvämieliseksi, Gunvor. -Etkö luule voivasi masentaa sitä, joka sinut tekee rauhattomaksi? -Koeta antautua aivan hänen valtaansa, jota rakastat. Koeta ajatella -kuin hän, ja tuntea hänen tavallaan joka asiassa. Ne naiset, jotka -ovat sellaisia, ovat varmaan onnellisimpia." - -Gunvor katsoi levottomasti äitiinsä: - -"En, en, sitä minä en uskalla, äiti. En nyt, kun tunnen Einarin -katsantokannat niin kuin tuntien. Voisi käydä niin, että -vuosikausien kuluttua tulisin tuollaiseksi pieneksi, kuivettuneeksi -rouva Henningiksi... joka puhui sellaisia luonteensa omaisia -pikkumaisuuksia... Ei, ei... en ymmärrä, että sinä neuvot minua -sellaiseen, äiti. Sinä, joka aina olet seissut niin jyrkän suorana." - -Rouva Kjeld pudisti päätänsä, näyttäen neuvottomalta. - -"Niin, mitä voisin sanoa? Sinä olet mielestäni ollut niin iloinen ja -loistava näinä aikoina. Minä en mitenkään sallisi, että sinulta ilosi -katoaisi." - -Gunvor mietti vähän: - -"Oh, ei", sanoi hän, "kun vähän tunnustelen, niin en usko, että -jaksaisin olla sitä ilman." - -Hän lisäsi: - -"Kaupunginvouti Henning rouvineen tulee huomenna luoksesi kyläilylle. -Puhele _sinä_ heidän kanssaan, ja sano sitten minulle kaikki, mitä -arvelet." - - - - -XVII. - - -Gunvor ei ollut kotosalla, kun kaupunginvouti rouvineen tuli. -Iltapäivällä hän puheli äitinsä kanssa. "Minä luulen, että he -pitivät sitä niskuroimisena, ettet sinä ollut täällä", sanoi rouva -Kjeld... "Mutta muuten", hän nyökkäsi... "et siinä paljoa menettänyt, -vaikket ollutkaan heidän seurassaan. Minä en pitänyt heistä. --- Voipa olla niin", jatkoi hän, "että lie niitä naisia, jotka -sopivat kaupunginvouti Henningin miniäksi paremmin kuin sinä. Siltä -minusta tuntui... ja se sopii sinun tietää, Gunvor. -- Sillä tosi -on sellainen", jatkoi hän salatun kiivaasti, "että kaupunginvouti -Henning ei ole semmoinen kaikkia kohtaan kuin meitä. Jos luulet, -että hän on vain vanha kärtty, niin erehdyt. Ei, minä tiedän, miten -kohtelias ja lauhkea kavaljeeri hän olisi ollut, jos hänestä kihlaus -olisi ollut mieleistä, jos sinulla olisi rikkautta tai 'suvun' -suhteen arvokas asema. Olisitpas silloin häntä nähnyt! Silloin -hän olisi tullut juhlapuvussa, usko se! Mutta mitenkäs nyt! Kuin -kuluneissa koti-reuhkoissaan... Hän ei viitsinyt turhaa kursailla -meidän tähtemme, usko pois." - -"Mitä hän sanoi, äiti? Sinä et saa salata minulta mitään." - -"En tosiaan", nyökkäsi rouva Kjeld... "minä aioin kyllä tässä pitää -suuni. Mutta asia on liian tärkeä. Sinähän kuitenkin joudut heidän -kanssaan jotenkin tekemisiin... Ei auta kuin jänis piiloittaa -päätänsä pensaasen... Hän uteli m.m. Kjeldistä niin kummallisella -tavalla. Ehkäpä hän huomasi, etten minä hänen puheistaan pitänyt, -sillä hän sanoi, näin: 'Niin, niin, rouva Kjeld, Teitä ei kai -miellytä, että niitä seikkoja kosketellaan. Minä olen itse papin -poika, ja ymmärrän, että Teistä tietysti on kiusallista, kun -muistutetaan Teitä miehenne hairahduksista.' Niin hän sanoi." - -Vaiettiin hetkisen. Gunvor ei virkkanut sanaakaan. Hän istui hiljaa -ja pudisti päätänsä. - -"Kun olin pieni..." kuiskasi hän viimein... "Minusta tuntui niin -pahalta, kun pikku tytöt juoksivat perästäni ja huusivat ja -pistelivät minua... Minä muistan sen kyllä... kuin rotat olisivat -jyrsineet... Ja silloin se haihtui niin helposti... Kun vain isä -katsoi minuun ja jutteli kanssani... Ja siitä lähtien ei kukaan ole -puhunut isästä pahaa. Minähän olen puhunut hänestä kaikille, joita -pidän arvossa. Einarillekin..." - -"Oh", sanoi rouva Kjeld, "eihän seikka paljoa merkitse silloin kun -vain seurustelee ihmisten kanssa. Mutta nyt on kyseessä avioliitto, -muista se. Ja kun tahtoo sopan keittää, niin kelpaa kaikki karvas -pataan. Luuletko, ettei Henning keksisi vaikka mitä koreata isästäsi. -Villitsijä, harhauskoinen, Kristuksen vainooja, vaikka mitä!" - -Gunvor näytti väsyneeltä, yhä siinä paikallaan istuessaan. - -"Minä näen jo, että Einarin on ruvettava jommallekummalle puolelle", -sanoi hän, "hänen täytyy suojella minua sellaista vastaan." - -"Kai hän suojeleekin, jos on mies", vastasi rouva Kjeld. - -Vähän päästä kysyi Gunvor: - -"Kun Henning sillä tavalla sanoi, että sinusta on kiusallista, kun -mainitaan isän hairahduksista, -- mitä sinä silloin vastasit?" - -"No, minä vastasin: Minusta on kiusallista huomata, että -hairahdukset, joihin moni on tehnyt itsensä syypääksi Kjeldiä vastaan -hänen eläessään... etteivät ne erehdykset ole jo kuolleet kuolemalla, -jonka ne ansaitsevat... -- Niin, sen minä sanoin... suoraan... pitipä -hän siitä tai ei... Minä olin ihan rauhallinen sanoessani. Minä en -voinut muulla tavoin vastata... no, minähän vain olen syyllinen, jos -hän ei siitä pitänyt. Ja ei hän pitänytkään, se on varma. Hän lähti -piankin täältä. Hän ja rouva. Niin, Jumala tietää sen, että otin -heidät vastaan parhaalla tarkoituksella. Minähän tahdoin suorastaan -olla heidän mielikseen... varsinkin sinun tähtesi, Gunvor... Ei, niin -ei käynyt." - -Gunvor ei mennyt hotelliin koko sinä päivänä. Hän ei jaksanut. -Seuraavana päivänä hän sai keskellä päivää Einarilta kirjeen, joka -kuului: - - "Rakas Gunvor! Kun minä en ole nähnyt sinua moneen vuorokauteen, - pyydän minä sinua varmasti tulemaan hotelliin, jossa isäni asuu, - kello kuuden aikaan. Minun tuskin tarvinnee sanoa sinulle, että - minun isäni ja äitini ovat mitä suurimmassa määrin kummastuneet - siitä välinpitämättömyydestä, jolla heitä kohtelet. Sinähän - lupasit minulle olla heille niin rakastettava kuin suinkin voit. - Minua surettaa, että tähän saakka olet ollut aivan vastaista. - Minä toivon, että sinä tänä iltana pyydät isältä ja äidiltä - anteeksi silmiinpistävää käytöstäsi. - - Sinun altis Einar Henning." - -Gunvor aikoi mennä ensin näyttämään äidille tätä kirjettä, mutta -jätti sen tuuman. Hänen äitinsä tulisi ehkä levottomaksi: neuvoisi -yhtäälle ja toisaalle... ei oikein, poloinen, tietäisi, mitä tehdä... -Eikä hänkään, Gunvor, ehkä oikein tiennyt. Mutta hän ei peljännyt. -Tulkoon, mitä tuli... Kunhan näkyisi vaan vähänkin hyvyyttä... -Lausuisivat sanan, joka ilmaisisi, että he pitivät hänestä -- oi, hän -myöntelisi mielellään... Suostuisi kaikkiin mahdottomuuksiin, pieniin -typeryyksiin... ei haittaisi. Mutta kunhan eivät vain olisi ahtaita, -kuten ennen oli kokenut... - -Mikä tietää, ehkä Einar vain oli ovela. Ehkäpä hän kirjoitti tämän -ankaran kirjeen vain tyydyttääkseen isäänsä ja äitiään. Mutta oli -kuitenkin heitä taivutellut... - -Mutta... lopultakin: voisivatko he osoittaa pitävänsä hänestä... he, -jotka eivät pitäneet? He, jotka olivat soimanneet hänen isäänsäkin... - -Hän nousi korkeita hotellin portaita, ja kolkutti oveen, jonka -portieri oli hänelle neuvonut. "Sisään", kuului kamarista. Hän avasi -oven ja astui keskolaiseen kamariin. Vouti istui nojatuolissa. -Ikkunan ääressä rouva ommellen. Einar tuli häntä vastaan ja mutisi, -mitä lie mutissut: "Iltaa, Gunvor, hyvä, että tulit, istu." Ja Einar -toi tuolin, Gunvor istuutui. - -Vouti Henning oli koko ajan katsellut häntä ankarasti. Nyt hän sanoi -verkkaan ja painolla: - -"Gunvor Kjeld! Tietääkseni haluaa tuleva miehesi lausua sinulle pari -sanaa minun kuulteni." - -"Einarko aikoo sanoa?" vastasi Gunvor. - -"_Henning_ aikoo", oikaisi vouti. "Ehkäpä sinusta on yhtä -ihastuttavaa sanoa häntä Henningiksi. Sillä sen seikan saat heti -tietää: on välttämätöntä, että astut tähän kotiin niin alastomana -kuin äitisi kohdusta. Kaikki itsenäisyydet ja itsetietoisuudet ja -muut sen tapaiset jätät etehiseen, kun astut meidän Henningin sukuun." - -Gunvor taisi hieman kalveta. Hänestä oli hyvin ilkeätä istua -tässä huoneessa. Mitä noilla oli hänelle asiaa? Olivatko ne hänen -vihamiehiään? Miksi ne puhuivat sellaista? - -"Einar!" huudahti hän, "mitä tämä on? Sinäkin haluat puhua kanssani, -sanoo isäsi. No puhu sitten, Einar. Tätä minä en ymmärrä." - -Gunvor kuuli hiljaista nurinaa ikkunan luota, jossa rouva Henning -istui. Ehkä Gunvor oli hänestä liian uskalias... kun ei edes huolinut -sanoa sulhastaan Henningiksi! - -Einar huomautti samassa kuivasti ja ankarasti: "Asia on selvä, -Gunvor. Hän on pahastunut. Hän näkee, että sinä käyttäydyt -sopimattomasti häntä ja äitiä kohtaan. Sinä et koeta miellyttää -heitä. Hänestä on sitäpaitsi käytöksesi hiukan liian vapaata. Hän -kaipaa myös oikeaa sävyä puhutellessasi häntä... ja ehkä kaipaa -silloinkin, kun puhuttelet minua." - -Gunvor vastasi: - -"Hyvänen aika, mitä arvella siitä, mitä puhut, Einar. Mitä minun on -sinun isäsi mielestä tehtävä? Sinä aikana, kun kävin viimeksi täällä, -ei yhtään lämmintä sanaa minulle. Minä en siedä sitä tapaa. Sinä -tarkoitat, että pitäisi noin vain olla nöyrä ja rakastettava. Minä en -ole muokattu siten kunnioittamaan." - -Einar Henning vastasi rauhallisesti: - -"On tosiaan parasta käyttää toista kieltä, Gunvor. Ei asia käy -mukavammaksi tuolla tavalla puhuen." - -Vouti pystyttihe tuolillaan. Hän oli punainen vihasta. Hän huusi -kovalla äänellä ja ankarasti: - -"Minä olen jo kerran sanonut, että kun sinä meidän sukuumme tulet, -niin sinun täytyy tulla niin alastonna kuin äitisi kohdusta! Mihin -sinä olet tottunut ja harjaantunut -- ne saat unohtaa, tiedätkö sen? -Siitä, mitä sinun kodissasi pidetään kai hyvänä traditsioonina, siitä -ei me välitetä yhtään. Minä puhuin äitisi kanssa ja näin hiukan, -millainen katsomus sillä taholla vallitsee. Minä vaadin muun muassa, -että isävainajasi vapaa-ajattelu ja aatteet ja muut sellaiset elkööt -tohtiko astua Henningin kodin kynnyksen yli." - -Gunvor huudahti -- äänessään kuin avunhuuto: - -"Minua solvataan, Einar! Hän on minulle paha. Mennään, Einar! Tule -kanssani! Minä en voi olla näiden seurassa!" - -Gunvor kuuli rouva Henningin hiljaa käheästi naurahtavan: "Noo, -sanoppas muuta!" - -Einar vastasi aivan rauhallisesti: - -"Minusta sinä olet liian hätäinen, Gunvor. Jos sen tahdot tietää, -minä olen tässä asiassa samaa mieltä kuin isäni. Minäkään en pidä -noista vapaista ajattelemisista!" - -Gunvor katsoi Einariin. Oliko Einar ihan tosissaan? Gunvorhan oli -kertonut hänelle kaikki isästään... siitä lähtien... Ah, Einar oli -vain muka tarkoittavinaan. - -"Toinen asia on", jatkoi Einar, "se että sinä pidät isästäsi ja -muistat häntä isänäsi. Sehän on kylläkin kaunista... Mutta hänen -ajatuksensa, mitä? niitä ei sinun sovi niin kiivaasti puolustaa." - -Gunvor istui yhä paikallaan ja katseli Einaria. Hänen korvissaan -vihelsi. Nuo sanat, joita hän ei voinut ymmärtää, lausui Einar... -Sanat, jotka yhtäkkiä kuitenkin tuntuivat niin hänen luonteensa -mukaisilta. - -"Isäni!" huusi hän, hänen äänessään oli outo, riemuitseva sointu, -"hän oli suuri ihminen... minun ei kannata närkästyä... jos sellainen -mies, jota sanot isäksesi... jos hän koettaa tahrata häntä... Haha! -hän ei kykene! Oh, koettakoon vaan!" - -Sitten hän keskeytti ja puhkesi yhtäkkiä itkuun: "Oi, Einar! Se on -sittenkin mahdotonta... se sinun ja minun. Minä luulin kyllä. Me -olemme erehtyneet, Einar..." - -Gunvor istui kuin lamautuneena, sitten hän katseli ympärilleen, -nousi ylös ja meni suorana ovelle, tuolin luo, jossa hänen -päällysvaatteensa olivat. Hän sai hatun käteensä... niin, se oli -hänen... muisti vaippansa. Ei pannut sitä ylleen, vaan heitti -käsivarrelleen. Hän meni horjuen ulos, laskeusi monet portaat, näki -ulko-oven. Huomasi, että portieri katseli häntä. - -Hän sai selvitellä, ennenkuin käsitti, minne oli menossa. Mutta -sitten hän asteli reippaasti. - -Melkein seuraavassa kulmassa tavoitti hänet Einar Henning, joka tuli -jäljestä. "Sitäkö tarkoitat?" huusi hän, "aiotko tosiaan mennä?" -Ja hän otti Gunvoria käsipuolesta. "Elä koske minuun!" "Elä toki -sellaista", jatkoi Einar, "isä käski minun juoksemaan perästä. Että -tulet pyytämään anteeksi. Sinä et mene tällä tavalla, sen sanon -sinulle, Gunvor!" - -Gunvor tunsi yhtäkkiä sydämessään heräävän vihan miestä vastaan, joka -puhui tuolla lailla. - -"Elä koske minuun!" huusi hän hurjasti, "mene tiehesi!..." Einar -töllisteli. "Hyvä ihminen!" jatkoi Gunvor, "totta kai ymmärrät, että -välimme ovat selvät! Etkö sitä nähnyt." - -"Hst, elä nyt huuda! Ihmiset kaikki kuulevat!" lausui Einar aivan -kiihkeästi ja tuijotti levottomana pariin kulkijaan, jotka olivat -pysähtyneet kadun toiselle puolelle. - -"En, en, elä vain koske minuun!" vastasi Gunvor hiljaa ja poistui... - -Hän kulki kauan hiljaa. Sitten hän alkoi vaikerrella, kuiskaten kuin -hirveässä tuskassa. - -"Sellainen siis Einar oli. Siitä nyt näin hänet kokonaan. Sellainen -mies. Sellainen siis oli mies." - - - - - - -KOLMAS KIRJA - - - - -I. - - -Gunvor kertoi äidilleen kaikki. Rouva Kjeld istui kauan kuunnellen. -Mikään ei voinut arvata, mitä hän tunsi. Hänen silmänsä olivat -hellät. Koko ajan hän nyökkäili kärsivällisesti päätänsä. - -Mutta kun Gunvor kertoi hänelle, mihin se asia päättyi; kun hän -kuuli, miten yksimielisesti nuo kaksi miestä olivat syyttäneet -Kjeldiä, ja kun hän näki Gunvorin syvän surun, silloin hän näytti -ikäänkuin heräävän. Hellät silmät tulivat luja-ilmeisiksi, silmäterät -laajenivat, pää kohosi. Hän tuli aivan toisellaiseksi kuin oli -yksin istuessaan ja levätessään. Ikäänkuin taistelu kutsui häntä -jälleen. Hän hytkähti tuolissaan, mutta vavahti kuten ihminen, jonka -elinkohtaan isketään, vaan jolla kuitenkin on voimaa kostaa. - -Ja ehkä muistellen entistä rauhaansa, jolloin hän halusi vain lepoa, -hän mutisi: - -"Miten heikko minä olen ollut viime aikoina. Niin taipuisa ja untelo. -Nyt minä palaan jälleen Kjeldin luo. Gunvor... Minä palaan Kjeldin -luo." - -Kjeldin hahmo kohosi verkalleen ja asettui noiden kahden naisen -läheisyyteen. Sen voi huomata heidän kasvoistansa, joissa oli jonkin -kalliin muiston piirteitä, sen voi havaita heidän silmiensä raskaasta -loisteesta, levosta, joka heistä oli suuttumuksesta huolimatta. -Nyt hän palasi valtavana kuin ennenkin. Hänen henkensä suhisi -huoneessa, jossa he olivat. Koko hänen intonsa, hänen sielunsa tuli, -uhrialttarin liekintä, kaikki, mikä hänestä oli oikeaa ja mistä hän -ei koskaan tinkinyt. Oikeaa, -- jonka oikeuden perustana eivät olleet -opitut käsitteet, vaan hänen sielunsa ääni... Kaiken sen hän toi -tullessaan. Ja häntä seurasivat myös meren ja erämaan kohina. Vuoret -kohosivat autioina, illan hiljaisuus tähtiensä alla. Mutta joskus oli -aurinko keskellä taivasta hänen päänsä päällä, ja hän kulki vuorella, -ja villejä kukkia kasvoi kallionkoloista, ja kaukaisten kellojen -läpätessä tuli väkeä hänen luokseen puhelemaan hänen kanssaan. - -Tahi kaupunki. Siellä oli ihmisiä, joiden elämä oli vaikeaa. Heidän -ilonsa olivat olleet suurin osin huokausta. Ehkä he tiesivät suuret -syntinsä. He eivät halunneet pappeja. Pappi olisi vaatinut heiltä -ainoastaan katumusta ja uskoa seikkoihin, joita juuri pappi itse -uskoi. Ja lisäksi hän olisi puhunut helvetistä. - -Kjeld oli ymmärtänyt heidät: "Teidän tuskanne on ollut niin suuri, -että kaikki teille annetaan anteeksi. Iloitkaa, sillä te olette -tulleet lapsen-sieluiksi! Ja teidän tuskallisessa katseessanne minä -näen loistavat lapsen-silmät, jotka rukoilevat ja kaipaavat. Iloitkaa -te surusta. Siitä syntyi teidän kaipuunne, joka jälleen saattoi -teidät aavistamaan ylösnousemusta. Ihmissielu on kuin timantti. Se -täytyy vain hioa tomussansa." - -Kaikki se tuli nyt. Gunvor, joka suoriaisi elosta ilolla ja leikillä, -jos hän vain myöntyisi ja tinkisi siinä ja siinä kohden... hänen -täytyi kuin täytyikin käydä rintamaan. Hän oli Johannes Kjeldin -tytär. Hän näki sen selvästi. Hänen kirkkaimmassakin ilossaan olivat -kaukaiset äänet häntä usein kutsuneet ja hän oli kuunnellut. Nyt ne -kutsuivat häntä kovemmin, ja hän kuunteli jälleen niiden sanoja. Hän -ei itkenyt ilon kaipuusta... Tora... Tora, jota hän oli rakastanut, -oli taipunut itkun ja surun kuorman alla. Mutta hän oli ollut alusta -alkaen päivänpaisteen lapsi. Mutta Gunvor oli jo pienenä rakastanut -isäänsä, tuota suurta, yksinäistä, ja monta kertaa olivat jo pahuus -ja halveksinta itkettäneet häntä. - -Mutta kaikki se raskas kauna, joka oli nostanut vedet pikku Gunvorin -silmiin, kun häntä pienenä loukattiin ja kun hän sai kuulla häijyjä -nimityksiä, se heräsi hänessä nyt, mutta taipumatonna ja katkerana. -Hän kohotti päätänsä ja tuimistautui heitä vastaan, jotka jälleen -huusivat hänelle: "Vapaa-ajattelijan likka..." Heidän välillänsä -oli nyt auttamaton juopa: eräitä ihmisiä loukataan, ja he voivat -antaa anteeksi, mutta toisiin sattuu juuri paikkaan, jossa haavat ei -koskaan parane. - -Gunvor oli rakastanut häntä. Hän oli rakastanut häntä siinä -maailmassa, johon oli päässyt sisään. Hän oli rakastanut häntä nuorin -aistimin ja iloisin silmin. Mutta ne hetket elivät niin vähän aikaa -hänessä. Ne eivät vallinneet häntä. Niiden tuokioiden takana oli niin -monta hetkeä, jotka hän ennen oli elänyt. Hetkiä, joissa tykyttivät -elämän moninaiset suonet, joissa oli salaperäisyyksiä. - -Kannettu kaipuu oli tosin ollut monta kertaa kovaa. Mutta kukaan -ei saanut sitä hänessä huomata. Siksi eli hän pitkät ajat yksin. -Leikatkoon veitsi, tippukoon veri, ja menkööt haavat umpeen. Hän -jutteli ainoastaan äitinsä kanssa. Hän käveli joka päivä, mutta ei -kaupunkiin päin. Hän kulki toisella taholla kuin muut. Kaupungista -ojentausi yksinäinen katu kauas, kuin metsään ja erämaahan osoittaen. -Se päättyi jyrkkään polkuun, joka nousi vuorelle. Sitä polkua hän -käveli. Siellä ei kulkenut ketään tuttuja. Hän kiersi siellä joka -päivä. Sohjussa, sateessa, pyryssä. Jotain vanhaa murtui, ja uutta -rakennettiin. Hän aivan laihtui noina aikoina, hänen silmänsä tulivat -tarkkaaviksi, hänestä hälveni pehmeys. Hänen kasvonsa muuttuivat -puhdaspiirteisiksi ja kylmiksi... - -Kevät tuli. Uusi kesä pilkistihe. Miten outoa ajatella: vain vuosi -sitten oli se suuri kesä, jolloin Tora ja hän olivat olleet yksissä, -saman tunteen täyttäminä. Jolloin aurinko kultasi pitkät tiet, -jolloin kukat aukoivat umpujaan joka tarhassa, jolloin he kumpikin -rakastivat löytämäänsä... Oi, mitenkä he molemmat olivat olleet -älyttömiä ja iloisia, valmiita tuhlaamaan kaiken, mitä he olivat -koonneet. Niinkuin naiset voivat tuhlata. Kaiken elämän, mitä heillä -oli ja minkä he tahtoivat antaa _hänelle_. - -Hän istuskeli siellä vuorella useita kevätpäiviä ja katseli -kaupunkiin ja ajatteli. - -Tämä talvi, joka nyt oli vierinyt: usvaa, joka olisi tukehuttanut -hänet, jos se olisi palannut! Kaksi kirjettä Toralta, joka kertoi -elämästänsä siellä etelässä, työstään ja edistymisestään, -- ja -vain yksi kirje Gunvorilta Toralle. Torallekaan hän ei voinut uskoa -täysin... niin, kyllä kaiken muun, mutta ei tätä... vaikka Tora -silloin oli kertonut hänelle... oh, he olivat niin erilaisia, ehkäpä -hän juuri sentähden rakasti Toraa... - -Ja Janna, joka oli ensin käynyt hänen luonaan. Silloin oli se paha -hyvin vaikeaa. Kun hän ei vielä voinut sietää ketään. - -Viime kerralla Janna sen ymmärsi. Hän nousi pian paikaltansa ja -poistui. Mutta mennessään hän sanoi: "Tule käymään luonani, Gunvor, -jos milloin haluat pakista vanhan toverin kanssa." "Kiitos, Janna, -haluanhan minä..." - -Ja nekin hän muisti: nuo Einar Henningin kirjeet! Nyt tahtoi -Einar selittää koko asian! Hänellä oli ensin ollut pahin puuha -käännyttääkseen rakasta isäänsä. Ja hän oli samalla aikaa tahtonut -säästää Gunvoria, siksi ei hän koskaan maininnut sanaakaan hänelle. -Jos Gunvor siis olisi ollut hieman viisas ja ovela, jos hän olisi -antanut rakkaan isän huomata, että hän oli hiljainen, kiltti nainen, -niin olisi kaikki käynyt hyvin... Einarilla oli kai oikeus pyytää -selitystä, miksi hän oli niin käyttäytynyt... - -Melkein koko kirje sentapaista... -- Mutta nyt tuli kevät ja kesä. -Hän ei voinut olla joutilaana enää. Hänen täytyi yrittää jotakin. - -Kerran hän meni Jannan luo. "Kuules, Janna. Muistatkos, viime -kerrallahan sinä sanoit, että tulisin luoksesi. Ja nyt minä tulen... -ja minä käyn heti asiaan, sen sanon. Minä aion samaa kuin sinäkin, -Janna. Sinun pitää auttaa minua mikäli voit. Minä haluan opettajaksi. -Mieluimmin pikkulasten, ymmärrätkös." - -Janna nauroi ja näytti kauneimpansa: valkeat, terävät hampaansa. - -"No tulitkos viimein, sinä suuri, murheellinen hassu! Herra Jumala, -miten minä olen hyvilläni, kun sinä sittenkin tulit." - -Ja häpeilemättä tulivat kyynelet hänen iloisiin silmiinsä. Ja hän -nauroi jälleen ja sanoi: - -"Mitä turkasta annat tästä. Kyllä minä ryhdyn toimeen... No, mennään -nyt yhdessä ulos. Voimme juoda kahvia eräässä pienessä, hupaisessa -kahvilassa, jonka minä kerran löysin. Minä toikkaan oikein leivosten -kanssa." - -Ja matkalla hän haukkui: - -"No kyllä sinä olet jaksanut sitä surua surra. Herra Jumala, sinä ja -Tora! niinpä tuottaa kauneus melkein pahempaa surua... -- Niin, ole -varma siitä, kyllä minä järjestän asiasi... Ala vain heti kohta. Lue -kesällä jo. Niin että ehkä voit syksyllä suorittaa tutkinnon. Niin, -ensi syksynä, ymmärrätkös." - -Iltasella sanoi Gunvor äidilleen, istahtaen hänen viereensä: - -"Nyt se on päätetty, äiti. Minä rupean opettajaksi. Minulla on sillä -alalla tekemistä, uskoakseni. Ja minähän olen sitäpaitsi kohta -vanhapiika. Minun täytyy yrittää jotakin." - -"Niin, rakas Gunvor, siinä olet oikeassa. Yritä vain jotakin. -Opettajaksi?... Niin, sinä tahdot sitä, sinä tahdot, etkä sinä -hellitä, joten sinä kyllä siinä pysynet. Mutta hyvähän se on niinkin. -Minä luulen melkein, että taistelevaa elämää se taivaan Herra meiltä -tahtookin." - - - - -II. - - -Janna laati hänelle luettelon kirjoista, jotka hänen oli hankittava, -ja näytti hänelle, mitä hänen pitää lukea. "Jos jaksat suoriutua -tästä kurssin alkuun", sanoi hän, "niin pidän minä huolen siitä, että -pääset ylimmälle luokalle ja valmistut kaikkiaan vuodessa." - -Gunvor istui lueskellen kirjojaan. Moni seikka intresseerasi häntä, -mutta moni tuntui hänestä hyödyttömältä; no, luettava niitä vain oli. -Ja hän ne luki. - -Hän luki koko pitkän kesän. Aamusta iltaan. Joskus hän kohotti -päätänsä ja katsoi yli matalan katon, joka oli vastapäätä. Hän -näki sen takana vielä toisenkin katon, ja lepuutti sitten silmiään -pienessä metsikössä, joka oli täydessä lehdessä, tuuheaa kesän -mehuista. - -Hän oli sitkeä ja voitti nuo vastahakoiset sivut, jotka olivat -sullotut täyteen tietoja, joita hän ei juuri kaivannut, mutta jotka -hän tahtoi saada. - -Huone, jossa Toran ääni vuosi sitten kaikui hänen Jutellessaan ja -laulaessaan, vaikeni nyt. Ja Tora itse oli poissa, ahersi omalla -tahollansa. Maailman vallitsija oli tullut hänen läheisyyteensä: -kieltäymys. Mutta se vahva kieltäytymys, joka antaa tahdon pohtia -uutta elämää, uutta taistelua onnen vuoksi. - -Sillä niin oli asia pohjaltansa: hän ei tahtonut elää niukalla -surrogaatilla, hän tahtoi vallata uusia maita. Hän tahtoi saada -elämänsä täällä kukoistamaan kuten entisenkin. - -Kaiken suuren olivat tehneet ne, jotka olivat kokeneet kaipuun -kuoleman-tuskat. Jos ihminen jaksoi niistä pois ponnistautua, kohosi -hän entistä korkeammalle. Hänet vihittiin rikkaampaan elämään. - -"Ja puritaanit lähtivät kotimaastansa uskonsa vuoksi, jota heidän ei -sallittu tunnustaa. Ja he matkasivat meren yli kaukaiseen länteen, ja -nousivat karulle kalliorannalle, loitos muista ihmisistä. Ja laulaen -virsiä ja lauluja, kaivaten suuresti kotimaatansa, he kuitenkin -uutterasti kyntivät tuota hedelmätöntä maata, minkä he olivat -itselleen valinneet, ja viljelivät sen kukoistavaksi. Ja heidän luja -tahtonsa liikkuu yhä noilla seuduilla: juuri siellä kuohuu nyt uuden -maanosan korkein elämä." - -Niinpä niin, haaveita... Kun Gunvor oli väsynyt ja heittäysi -nojalleen, tunkeutuivat ne kuitenkin luo. Väkevät unelmat jostakin, -joka hänellekin kerran kukkisi. - -Jokin uusi kukkisi! Tämän lukutyön jälkeen, joka puolittain häntä -rasitti, se kukkisi. Hän kaipasi päästä puhelemaan pienokaisten -kanssa. Kaipa rakkaudenvaisto hänessä valvoi ja vaati sitä. Vai oliko -se jälleen hänen isänsä, joka tässä nousi esiin ja puhui hänelle: -ole niille hyvä. Hän kaipasi nähdä monet pikku kasvot ja monellaisia -silmiä: arkoja, vekkulimaisia, surullisia, iloisia, hämillään olevia, -unisia, ovelia... Hän tahtoi seurata kaikkia ja muistaa jokaista -yksityistä. Hän tahtoi painaa mieleensä heidän nimensä, ja hän -katsoisi heihin niin, että he tietäisivät hänet ystäväkseen. Ja hän -aikoi kutsua heitä kotiinsa, ensin kaksin, sitten kolmin, ja jutella -heidän kanssaan. Ja ne tulla tepsuttaisivat pikku jaloin, ja olivatko -he siroja tai kömpelöjä, niin hän taputtaa heidän päätänsä, kun he -ottavat kuluneet hatut päästään. Ja he kertoisivat hänelle kaikki, ja -he ajattelisivat lähtiessään, että hänen luonaan pitää käydä vielä -toisen kerran. Ja hänelle saattoi uskoa, olipa asia mikä tahansa. - -Jos joku niistä olisi paha... tosiaan paha... Niin, _silloin_ sitä -koetettaisiin! Jos hän kuuntelisi tarkkaan, jos hän seuraisi kahta -hartaammin, -- eiköhän hän pääsisi hänestä selville? Juuri _siinä_ -oli kuunneltavaa. Juuri siinä voi lasku tulla pulmalliseksi, ja -vaikeaksi ratkaista. Juuri nuo köyhäin kotien kalpeat pienokaiset -kaipasivat vapaata, armeliasta ihmistä... - --- Hänelle tuli toisellainen vuosi. Koulunkäyntiä ja kotilukua. -Lähteä kotoa joka aamu varhain, olipa sää hyvä tai huono. Tunteja, -joina korjattiin latoon, toisia, jotka luistivat tylsinä ohi. -Opettajia, joista hän piti, muutamia, jotka hänestä olivat oikein -pahoja. - -Pitkä vuosi, jolloin oli paljon ponnistusta, ja huvituksia ei yhtään. -Monta yksitoikkoista päivää, joina elämä soljui hänen luotansa pois, -hänen istuessaan väsyneenä ja katsellen tuijottaen sen loittonemista. -Mutta monta rauhallisen ilon päivää, kun vaali läheni. Ja yksi ilta -kuin suuri välitunti. Lauantai-illat Jannan luona. - -Hän tutustui moneen hupaiseen ihmiseen niinä lauantaina Jannan -asunnossa. Jannan isosta huoneesta oli vuorten varrella tullut -oikea "salonki." Sinne tuli yksi idästä, toinen lännestä, ja -siellä pakistiin ja keskusteltiin, ja siellä syötiin ja juotiin --- niinpä niinkin, Jannan kunnianasia oli olla hyvä emäntä. -Jok'ainoa lauantai-ilta tuotiin sinne jotakin herkkua ja monenlaisia -leikkeleitä, ja Janna leikkasi leipää ja järjesti tarjottavat, ja -viimein tuli isot vadit voileipiä ja teetä. Ja juhlatilaisuuksissa -olutta ja naukut. Aina kelpo kestitys. Niin, sitä oltiinkin Janna -Vikin luona. - -Jannan luona kävi paljon merkillisiä olentoja. Nuoria naisia ja -miehiä, joiden elämä monestikin oli hyvin pulmallista. Reippaita -tyttöjä, samanluontoisia kuin Janna, jotka ponnistivat kehittyäkseen -joksikin "orjaa itseänsä". Mutta välistä köyhäin kotien tyttöjä, -jotka iloisesti nauroivat ja toivoivat pääsevänsä maaliin ja -kuulumaan elämään, ja joilla oli korkeat käsitykset suurista miehistä -ja aatteista. - -Tuli ylioppilaita, jotka mieluummin kävivät Jannan luona kuin -osakunnassa; joku nuori tiedemies, joku taiteilija, kaikki olentoja, -joista ihmiset sanoivat: "Katso, tuossa menee se!" - -Juteltiin hartaasti kaikesta Jannan luona. Jos liikkui sodan -huhuja -- puhuttiin siitä. Kun ilmestyi sytyttävä kirja -- se oli -tavallisesti Jannan pöydällä ja siitä keskusteltiin; kuten muissa -seuroissa soitettiin pianoa, niin luettiin täällä usein ääneen -kirjoja. Runoa, joka oli purkautunut sielusta, minkä sukua kaikki -tunsivat olevansa. Joku loimuava luku. Tai joku juttu, joka purkausi -väkivaltaisena ja vietti-kuumana, niin että moni painoi päänsä -kumaraan. Näytettiin, kun sattui, jotakin uutta aikakausikirjaa, joka -piti kovaa meteliä ihkauudesta maailman osasta, minkä asujat luulivat -löytäneensä jonkin ainoan välttämättömän, -- lehteä, jota toimitti -joku huimahattu, rynnäten ja huutaen ja vannoen, että nyt hän tulee! -Toistakin vihkoa ehkä, jossa yli-hienostuksen ja hekumallisen -heikkouden himmeä kaiku. Mutta silloin murisi moni Jannan karhu: tuo -ei ole kerrassaan mitään! - -Joitakuita Jannan vieraita: _Martin Sirdal, Erik Midtgaard_, kumpikin -talonpoikais-ylioppilaita, jotka saivat joskus otella henkensä -edestä toimeentulostaan. Keskenään ystäviä ja torin "Kellarin" -pöytätovereita, jossa he aterioitsivat nälkä-päivällisen, kumpikin -yhtä raivoissaan kaikille "kaupungin ilveille." -- -- -- - -_Harald Brandt_, terävä, kunnon vintiö, konttoripäällikkö, vanhahko, --- kaivaten aina nuoruuden päiviänsä, jolloin hän näki nälkää höylää -lykkien ja uskoen tuleviin parempiin päiviin. Aina hävyttömimpäin -ylioppilaiden ystävä, jotka yksinäisinä ja köyhinä olivat tulleet -alkuperäisistä maa-oloista. - -_Jan Grögaard_, kemisti, ihaili suuresti tieteen voittoja joka -alalla. Uskoi syvästi ja pyhästi, että ainoastaan se voi pelastaa -ihmiskunnan rauhattomuudesta ja sodasta ja taudeista ja kaikesta -kurjuudesta. Hän oli yleensä melkoisen harvapuheinen, mutta kun jokin -asia sattui häneen, niin hän kiihoittui ja oli usein voimakas ja -erikoinen. Häntä kuunneltiin tarkkaavasti. - -Hän oli aina touhussa. Opettajana, esitelmöijänä, -sanomalehti-kirjailijana. Hän oli melkoisen pitkä ja vaaleaverikkö. -Hän oli väkevä ja jäntevä. Posket vain olivat ehkä hieman -kuopallansa, mutta tuo laihuus teki hänen silmiensä loiston sitä -syvemmäksi ja kirkkaammaksi. - - - - -III. - - -Tuli se suuri päivä. Gunvor oli saanut tutkintotodistuksensa. Hän -söi päivällistä äitinsä kanssa, ja hänen oli hyvä olla. Hän oli -itse iloissaan ja tiesi, että äiti iloitsi. Ja hän ajatteli iloiten -kekkereitä, joihin Janna oli hänet kutsunut. Janna piti näet -vartavasten hänelle kekkerit kotonaan. - -Hän, Gunvor, tuli sinne kauneimmassa puvussaan, ja kaikki ystävät -tulivat. Janna sanoi heidät tervetulleiksi, ja kohta senjälkeen -tuotiin sinne pulska illallinen. Janna ei tyhjänpäiten opettanut -kolmessa paikassa. Hän saattoi kyllä juhlatilassa tuotattaa kaksi -ruokalajia hotellista: kalamuhennosta ja kotletteja; ja hänen -kannatti toikata puna-viiniäkin, tai, jos joku herroista piti -parempana, olutta. - -Niin, he aterioivat ja joivat, ja Janna piti puheita Gunvorille. -Hän tunsi Gunvorin, ja hän tohti tunnustaa hänelle, että he kaikki -pitivät hänestä. Jospa hän viihtyisi heidän parissaan! - -Mutta kohta kun Janna oli puhunut, nousi Jan Grögaard, ja kaikki -huomasivat, että nyt hänellä oli jotakin sanottavaa. - -"Sanotaan kyllä usein naisista", alkoi hän, "jotka eroittautuvat -toisista, jotka odottavat naimisiin pääsyä, ei rakkautta, vaan -sopivata miestä... sanotaan kyllä usein niistä, jotka eivät seiso -näiden rivissä, että he eivät ole naisellisia eivätkä tavallisesti -juuri kauniita! - -"Eikö hame sovi? Ei, katsokaas vaan mokomaa! Ja vaippa riippuu liian -pitkällä etupuolta! ja tukka -- se on sitaistu vain hutiloiden -solmuun. - -"Ja hienot herrat, joiden ihanteena on saada viattomia tyttöjä -vaimoiksensa, ja paitsi tuota kaunista tyttölasta myöskin lihavat -illalliset, he puhuvat nenäänsä nyrpistellen noista 'emansipoiduista' -ja kiittävät omaa kelpo vaimoansa, joka ei ole koskaan kapinoinut, -ja myös noita suloisia, ennakkoluulottomia naisia, jotka väliajoilla -sulostuttavat heidän elämäänsä. - -"Ja ehkäpä joku ylen uljas lyyrikko, jolla on reikäiset aivot, -kirjoittaa runoja naisesta, jota hän yksin voi rakastaa, kavalasta -naisesta, miehille suloisesta. - -"Mutta se ei pysähdy! se edistyy sittenkin, naisten kulku. - -"Ja katso: naiset taipuvat niitten puoleen, joissa elämä palaa -korkeana. Jotka kyllä voisivat saada miehen, niin kyllä! Mutta -ennenkaikkea kaipaavat turmeltumatonta ihmisarvoa ja kukistamatonta -sielua. - -"Ensimäinen taistelevain naisten joukko on nyt vaipumallaan maahan, -kuolemaan saakka väsyneenä, ja kulunein asuin ja painunein povin, -sen ankaran elämän kuiviin pusertamina, jonka syynä ovat kovuus ja -tyhmyys. - -"Mutta totisesti sanon minä teille! näiden suurten, kuolemaan saakka -väsyneiden takana seisoo nuorempia suorissa riveissä, säteilevin -silmin. Haluten suudella väsyneiden sisarien käsiä, ja valmiina -jatkamaan! Meillä on täällä joukossamme ollut jonkin aikaa nuori -nainen, luja ja ystävällinen, kaikella hyvällä varustettu, mitä -nainen saattaa toivoa. Niin selvä, hehkuva, niin horjumaton. Ei -hempeilyä, ei imeltelyä miesten edessä. Ihminen, nuori ja ylpeä! -Gunvor Kjeldin malja!" - -Hänen kanssaan kilistettiin. Kaikkien silmistä loisti ilo, ikäänkuin -he olisivat sydämestänsä sallineet hänelle sen, mitä äsken -sanottiin... - -Gunvor tuli niin iloiseksi hänen sanoistansa. Ne ojensivat hänelle -jotakin kaunista, jotakin ihanampaa kuin kukkaset. Ja kaikki -toivottivat hänelle onnea: hänen päätänsä aivan huimasi ottaessaan -siinä tällaista hyvyyttä vastaan. - -Täytyihän hänen mennä kiittämään Grögaardia. Hän sanoi: "Te puhuitte -niin kauniisti. Ihanko minä nyt sen teidän mielestänne ansaitsin?" -Silloin hymyili Grögaard ja katsoi häntä ja sanoi niin lämpöisellä -äänellä: "Kyllä, neiti Kjeld... vaikken minä tunne Teitä kovin, niin -uskallan sanoa, että Te sen ansaitsette. Minä ikäänkuin tunnen sen -luissani, että Te ansaitsette sen sata-kertaisesti." - -Illasta tuli oikea juhla, ja se päättyi siihen, että he kaikki -saattoivat Gunvoria kotiin. - -Hän valvoi sinä yönä ja ajatteli uutta työtä, joka hänellä nyt oli -edessä. Hän ryhtyi siihen niin rohkein mielin. Ja mikään ei kytkenyt -häntä, mikään vanha petos ei pidättänyt häntä. Hän tarkasteli -itseänsä hartaasti, ja kaikki viime vuosien tunteet olivat kuolleet -ja haipuneet! Hän ei niitä kaivannut, ei toivonut mitään takaisin! - - - - -IV. - - -Ainoa, jota hän ehkä kaipasi siltä ajalta, oli se pehmoinen, kalpea, -joka ilmestyi hänen sielunsa silmäin eteen, kun hän lausui Tora -Pharon nimen: tuo iloinen, aistillinen Tora, joka uhkui musiikkia -ja rakkautta... ja vielä se heikko ja surullinen Tora, hän, joka -ikäänkuin _soljui_ hänen huoneestansa pois sinä viimeisenä iltana: -"Hyvästi, Gunvor!" - -Hän taisteli tosiaan omalla tahollaan kuin kunnon tyttö ainakin. -Sen näki hänen kirjeistään. Hän edistyi hyvin. "Jospa nyt saisit -kuunnella minua, Gunvor", seisoi niissä usein. - -Mitä merkitsivät siis ne huhut, joita Gunvor oli kuullut äskettäin, -että Toran elämä oli häikäilemätöntä, että hänen nimensä asetettiin -kahden miehen nimen yhteyteen, joista toinen oli hänen tähtensä -onneton... Oi, sitä tyttöä, jonka mielestä mikään ei ollut mistään -kotoisin ilman rakkautta! etsikö hän nyt sitä, josta hän saattoi -pitää... ja valitsiko ehkä hillittömästi? Gunvor ei tiennyt siitä -mitään. Hän tiesi vain, että Tora ponnisteli, käytti voimiansa -ankarasti, ja että hänen rohkeutensa kasvoi ja voitot suurenivat. - -Niin eli hän itsekin. Huomenna hän aikoi kirjoittaa Toralle. Kuten -nainen kirjoittaa toiselle. Ja hän aikoi kertoa hänelle kaikki viime -aikain tapahtumat, ja Jannan pitämistä kekkereistä, ja hän tiesi, -että Tora siitä iloitsisi! Eikä yhtään kysymyksiä, ei uteliasta -tutkistelua. Vain huuto... kuten korkeudesta. Niin juuri. Ja Tora -vastaisi samalla tavalla. He tapaisivat toisensa korkeuksissa. - - - - -V. - - -Miten perinpohjaisen vapautunut hän oli kaikesta entisestä, sen hän -sai piakkoin huomata... - -Monina kuukausina, jotka seurasivat hänen ja Einar Henningin välien -purkautumista, ja sinä vuonna, jona hän luki niin paljon, hän oli -tuskin ollenkaan käynyt kaupungissa. Siksi ei hän koko tuona aikana -ollut nähnyt Einar Henningiä kuin yhden ainoan kerran. Hän käveli -silloin erään herran kanssa, jota Gunvor ei tuntenut. Kun Gunvor -meni heidän ohitsensa, oli hän huomaavinaan, että herra hymyili -veitikkamaisesti, kuten sanoakseen: "Katsos, tuossa meni _se_!" - -Gunvor näytti juuri sinä päivänä hyvin väsyneeltä ja huonolta, sen -hän tunsi itse. Ehkäpä Einar korjasi tämän seikan omaksi ansiokseen. -Hän näytti hyvin rauhalliselta ja arvonsa tuntevalta siinä -kulkiessaan. Hän ei edes katsonut Gunvoriin. - -Mutta eräänä päivänä kohta tutkinnon jäljestä hänellä oli asiaa -kaupungille. Hän läksi, ja hänestä oli hauskaa kävellä, kun ilma oli -niin kaunis. Yhtäkkiä hän kohtasi Einar Henningin. Einar näki hänet, -tuli tarkkaavaksi ja näytti aikovan tervehtiä... mutta Gunvor ei -katsonut häneen. Hän ei siis tervehtinyt, asema oli tosin hänestä -hieman pulmallinen. Hän ei ollut siinä aivan herrana. - -Toisena päivänä nousi Gunvor linnanmäkeä. Joku tuli hänen perästänsä. -Hän kuuli mainittavan nimeään. Hän huomaa Einar Henningin vieressään. -Einar kääntyi hänen puoleensa ja tervehti. Gunvor ei vastannut, mutta -hänen kasvojensa ilme oli kysyvä: "Mitä Teillä on asiaa?" Einar -alkoi selittää. Eräs seikka oli vaivannut häntä. Olivatko he tosiaan -vihamiehiä? Eivätkö he voisi sopia, etteivät kantaisi toisilleen -kaunaa? Gunvor vastasi: "Minä en ymmärrä yhtään, mitä Te sanotte. -En minä kanna Teille kaunaa, jos se tieto Teitä ilahduttaa. Kaikki -välimme ovat loppuneet, siinä koko asia. Sentähden en ymmärrä, mitä -Te tahdotte, tahi miksi Te puhutte minulle." - -Einar ei vastannut, mutta hän katseli vain Gunvoria se pieni kimalle -silmissään, jonka piti muistuttaa Gunvorille _sitä_ kertaa: sillä -tavallahan hän katseli Gunvoria, kun tahtoi kiehtoa hänet! - -Gunvor ajatteli rauhallisesti: miten tuo itserakas luulottelu on -hänelle ominaista! Hän kai luuli, etten minä mitään toimittanut -sinä pitkänä aikana, kun karkoitin häntä sielustani. Nyt on hänen -turhamaisuuttansa kai loukattu: tohtisinko minä tosiansa olla -välinpitämätön _häntä_ kohtaan, johon minä olen ollut niin rajattoman -rakastunut! - -Einar alkoi jutella: hän oli varma siitä, että Gunvor muisti hänet! -Niin, Gunvor ei unhoittaisi häntä. Hän näki Gunvorin silmistä, että -hän yhä muisteli häntä. - -Gunvor katsoi Einar Henningiin. Ei ymmärtänyt, oliko tuo mies -tosiansa tuottanut hänelle sellaista tuskaa. Hän tunsi päässeensä -vahvemmaksi. Einarin viimeiset sanat, että Gunvorin silmät muka -ilmaisivat jotakin, hymyilyttivät häntä. Niin, häntä nauratti, hän ei -muuta voinut... - -Einar siirtyi heti tuttavallisempaan sävyyn: - -No... se oli hyvä! Gunvor oli kaikkein parhaimman näköinen silloin -kun hän oli luonnollinen. - -"Nyt Te voitte mennä", vastasi Gunvor seisattuen. "Minua jo -kyllästyttää." - -Ei, Einar ei mennyt. Hän seisoi hyvän aikaa selitellen silloista -tukalaa asemaansa. Nyt he saattoivat _tutustua_ toisiinsa. - -Gunvor jatkoi matkaansa. Einar tuli jäljestä. Ja jutteli yhä. Gunvor -ei vastannut sanaakaan, vaan kulki ripeämmin. Einar pysyttelihe -samassa vauhdissa... kunnes tuli vastaan kävelijöitä... silloin hän -alkoi huomattavasti arastella... Näkihän helposti, että hän seurasi -Gunvoria hänen tahtomattaan. Ja hän poistui. - - - - -VI. - - -Miten pienokaiset sillä luokalla, jonka hän sai opetettavakseen, -istuivat tarkkaavaisina, kun hän ensi kertaa astui heidän eteensä. He -ikäänkuin ojensivat tuntosarviansa. Pitiköhän neiti heistä, vai oliko -hän ainoastaan sellainen, joka tahtoi, että heidän oli toteltava? -Gunvor huomasi, mitä he aprikoivat. Ja niinkuin kesäpäivä, joka antaa -auringonpaistetta ja vettä runsaasti ja ajattelematta, lankeeko joka -pisara hyödyksi tai pääseekö jokainen päivänsäde minne sen pitää, -- -samoin ei hänkään säästänyt. Hän antoi virrata sen mitä hänellä oli -annettavaa. Ja parasta siinä oli se, että moinen tuhlaus toi hänelle -sijaan enemmän kuin hän antoi. Kas, tuollahan ne pienet istuivat -rivittäin penkeillä. Ja jotkut heistä olivat ahkeria ja jotkut -unteloja, ja toiset vallattomia, toiset kilttejä. Hän työskenteli -heidän jokaisen apuna. Joskus olisi ehkä joku pojan-vintiö ansainnut -nuhdetta ja kuria. Mutta jonakin hiljaisena hetkenä hän tuli -katsoneeksi häneen. Ja lomalla herätti pojan käytös ehkä hänen -sääliänsä. Hän oli aprikoinut, mikä tuo lapsi oikeastaan pohjaltaan -oli. Ja nyt, kun se oli vallaton, niin hän saattoi vain silittää -hänen päätänsä ja katsoa häntä silmiin, ja ehkä hymyillä hänelle: -"Jos nyt neiti on sinulle kiltti, niin tottakai et tahdo olla häijy -hänelle." - -Miten monta tärkeää seikkaa hän oppi noiden poikainsa ja tyttöjensä -parissa. Miten siellä piti olla varova. Miten paljon siellä oli -itsellään opittavaa. Joskus hän kyllä saattoi uupuakin; hän saattoi -tulla kärsimättömäksi ja kiivastua, kun opiskelu sujui huonosti -tai kun hidastajuisuus kiusoitti häntä... no, se ei haitannut -paljoa: pienokaiset ymmärsivät kyllä, ettei se mitään merkitse. -Heidän sydämessään piili säästettyjä aarteita, joilla jotkut -epäsäännöllisyydet korvattiin. - -Koulun ulkopuolella hänellä oli paljon puuhaa. Hän kävi pienokaisten -kodeissa, tai ne tulivat hänen luokseen. Hän koki joskus näiden -oppilaidensa parissa tapauksia, jotka saattoivat hänet syvemmin -käsittämään työnsä vaikeuden ja merkityksen. Hän huomasi ne tuhannet -tehtävät, jotka oli tekemättä. Ah, hänen täytyi ymmärtää vielä -enemmän, hänen täytyi olla vielä viisaampi ja ennakkoluulottomampi -ollakseen heidän oikea opettajansa. Niin nuori kuin hän oli, hän -katkeroitui monta kertaa ajatellessaan, miten välinpitämättöminä -monet opettajat ja opettajattaret menivät työhönsä, kuulustelemaan -läksyjä ja pänttäyttämään päähän oppimatta syvemmin opetettaviaan. - -Siitä hän mainitsi Grögaardille, kun he kerran tapasivat. - -"Siitä on valtio vastuunalainen", vastasi Grögaard kiivaasti. -"Opettajat ovat sen lapsipuolia. Se antaa heille niukan leivän, -niinkauan kuin he työskentelevät, ja köyhyyttä, kun he tulevat -vanhoiksi. Se sanoo: Täss' on sulle hiljaista, harmaata huolta -kaikeksi iäksesi, mene ja hanki minulle voimakasta ja uljasta -sukupolvea." - - - - -VII. - - -Jan Grögaardia hän tapasi nyt hyvinkin usein. He olivat aina olleet -hyvässä sovussa. Mutta siitä illasta alkaen, jolloin Grögaard piti -puheen hänelle, oli Gunvor saanut häneltä jotakin, jota ei voinut -unhoittaa... Niin, nuo hänen sanansa, jotka hän lausui kuin näyn -nähden, ne olivat ikäänkuin vihkineet hänet uuteen elämään ihmisenä -ja naisena. - -Grögaard pyysi häntä usein tulemaan tapaamaan häntä jonkun esitelmän -päätyttyä, jonka hän oli pitänyt jossakin yhdistyksessä, tahi -rasittavan koulutunnin jälkeen. Tahi Gunvor pyysi häntä tulemaan -itseänsä tapaamaan. Ja he tulivat, ja kävelivät yhdessä, ja -keskustelivat ja olivat yhtä mieltä ja eri mieltä. Mutta joskus he -lepäsivät ajatuksessa, jota toinen oli ajatellut, tai haaveessa, jota -toinen oli uneksinut. - -Usein he juttelivat toisillensa hauskoja juttuja ja nauroivat -kumpikin. Tahi kertoivat omasta elämästään. Grögaard puhui -kodistansa, lapsuudestaan, ja miten hän oli johtunut kulkemaan -omia teitänsä ja ajattelemaan omia ajatuksiaan monestakin asiasta. -Gunvor kertoi hänelle kodistaan, lapsuudestaan, hän mainitsi kerran -kihlauksestaankin ja sen purkamisesta, joka tapahtui niin yhtäkkiä. - -"Minä tunnenkin vähän Einar Henningiä", huomautti Grögaard, "me -ollaan, mikäli tiedän, melkein saman ajan ylioppilaita. Hän on itse -porvarillisuus tarjottimella. Yleinen mielipide, sopivaisuus. Hiukan -bohemia, mikäli se pukee. Oli aikoinaan ylioppilaslaulajia. Lauloi -aina 'Gluntteja', surkeimpia lauluja mitä tiedän, siitä huimasta -ylioppilaasta, josta tuli piispa ja joka katui. Minä en luota -koskaan sellaisiin, jotka laulavat 'Gluntteja'. Ne ovat aina mukavia -ylioppilas-heilujia, hyvin arvokkaita ja katuvia ja punssi-höyryisiä." - -Päivä sen jälkeen, jolloin he olivat puhelleet Einar Henningistä, -tuli Gunvor hyvin iloisena kohtaamaan Grögaardia. "Minun pitäisi olla -juhlallisempi, kun sain moisen kirjeen, mutta en voi olla. En, se on -niin hupainen. Ja koko erästä ihmislajia kuvaava. Lukekaapas se. Minä -sain sen tänään." - -Kirje oli Einar Henningiltä ja kuului: - - "Rakas Gunvor! - - Minä esitän aivan lyhyesti, että me tavattaisiin toisemme ja - puhuisimme vakavasti keskenämme. Sinähän olet itsenäinen, ja - minä olen hyvin vapaamielinen, mitä tulee miehen ja naisen - keskinäisiin suhteihin. Jos me nyt tavataan toisemme, eivät - enemmän vanhemmat kuin muutkaan voi sekautua asiaan; sillä - moista pakkoa palvelemaan kuin kihlaukset j.n.e., me ollaan kai - liian vapaita. Ah, Gunvor, sinun ihanat hiuksesi ovat sitoneet - minut lujemmin kuin mikään muu side. Minä olen nähnyt, että - sinä olet kävellyt monta kertaa erään herran kanssa, jota en - tunne. Oi, Gunvor, minä olen vallanhimoinen siihen naiseen - nähden, jonka tahdon omistaa, minä olen kuin karhu. Se surmaa - saaliinsa ja kuoppaa sen maahan. Jos se johonkin aikaan ei itse - sitä koskekaan, niin ei se silti salli muiden sitä tehdä. Niin, - sellainen minä olen. Oi, Gunvor, muista, mitä kerran sanoit - minulle, ja kohtaa minua vapaudessa ja onnessa. - - Sinun Einar Henning." - -Grögaard luki kirjeen: "Niin", mutisi hän, "Te olette oikeassa. -Hän on mainiosti kehittynyt eksemplaari esiintymis-kelpoista -sopivaisuutta kaikkine syrjähyppyineen ja sala-kähmäilyineen." - -Grögaard kiivastui: "Oletteko Te koskaan oikein tullut ajatelleeksi, -miten kehno meidän yhteiskuntamme on, joka painaa villaisella kaikkea -arkaa ja matalata? Miehen, jolla on jokin suuri ominaisuus, voi käydä -hullusti tässä maailmassa. Sillä suurta ominaisuutta seuraa suoruus -ja häikäilemättömyys. Mutta tiedätte erään, joka aina on varma -menestyksestään. Se on _tuo_, tuo varovainen mies, tuo kunniallinen -lurjus..." - -Hän vaikeni hetkisen; mutta tulistui sitten yhä enemmän. - -"Vedenpaisumus hävitti kerran maailman, ja moni pessimisti on -haaveillut, että olisi saatava uusi vedenpaisumus. Mutta ihmiset ovat -nyt paljon lisääntyneet. Siitä vedenpaisumuksesta tulisi riistakas... -haha!... ruutana-lammikko, vai miten... Ja Herra ties, kuolisivatko -ihmiset... ehkäpä ne, joiden pyyteet on puhtaat... mutta ei ne, -joiden pitäisi kuolla... ne tietysti mataisivat mukavasti pohjalla ja -lihoisivat kuin ruutanat ja voisivat mainiosti mudassa." - -Hän vaikeni... ja lisäsi sitten ankarasti: - -"Jumala varjelkoon, Gunvor Kjeld!... Te olette rakastanut tuollaista -miestä!" - -Gunvor katsoi kummastuen häneen. Hänet valtasi yhtäkkiä Grögaardin -äänen sointu. Se värähteli ja poltti. Gunvor mutisi jotakin Einar -Henningin ulkonäöstä, -- kun häntä ei tuntenut. Hän oli luullut, että -hänellä on sellainen raskas voima. Gunvor oli kynäillyt niin kauniita -taruja hänestä... - -Grögaard vastasi hiljaa, mutta yhä sala-hehkulla: - -"Oh, Gunvor Kjeld! jos hän nyt seisoisi tuossa ja katsoisi Teihin -niinkuin kirjoittaa..." - -Gunvor vastasi kiireesti henkäisten: - -"Jos hän seisoisi ja koettaisikin: minä käskisin hänen menemään -- -ja joutuin. Enkä vasten haluani häntä käskisi. Olenko minä muuten -koskaan seurustellut hänen kanssaan? Minä en sitä muista." - -Ja hän lisäsi: - -"Nyt taidan olla joutavanpäiväinen Teistä. Nythän kyllä itse huomaan, -että olin mauton, kun näytin Teille tuon kirjeen. Mutta ihan totta, -minä näytin sen vain, että saisitte nähdä harvinaisuuden... joka ehkä -intresseeraisi Teitä..." - -Grögaard käveli hänen rinnallaan ja katseli eteensä. - -"No niin", vastasi hän, "tuo harvinaisuus ei nyt ollut kovin -erikoista. Hän ei ole yleensä sen parempi tai pahempi kuin muutkaan -herrasmiehet. Muuten, kyllä ymmärrän: Te näytitte sen minulle kuten -olisitte näyttäneet kelle muulle äly-miehelle tahansa, joka on -umpisokea kaikelle muulle kuin harvinaisuuksille j.n.e. Te ette -tiettävästi muistanut ollenkaan, että minä olen mies." - -Gunvor ei vastannut. Hän käveli siinä, ja hänen olisi luullut -loukkautuvan, mutta hän ei loukkautunut. Grögaardin käytös paisutti -jollakin tavalla hänen sieluansa, suloisesti ja kuumasti, niin että -hän hengitti kiivaammin. Mikä hänelle nyt tuli? - -Nyt kuuli hän Grögaardin puhuvan rauhallisemmin: Mitäpä hän muka -tässä lörpötteli. Oi, hyvä ihminen, totta kai Gunvor sen unhoittaisi? -Kyllä, Grögaard oli varma siitä, että Gunvor sen unhoittaisi, kun -toinen niin pyysi. "Kättä päälle, Gunvor Kjeld." - -Gunvor antoi kättä. - -"Se on selvä ja kuitti, Grögaard." - -Mutta kuitenkin ympäröi heitä nyt toinen ilma kuin tavallisesti. -Heidän keskustelunsa ei ollut niin tasaista ja varmaa kuin ennen. - - - - -VIII. - - -Eräänä iltana, kun hän käveli Jan Grögaardin kanssa, tuntui ilma -heistä niin ihanalta, että he kävelivät yhdessä kauemmin kuin -tavallisesti. He näkivät erään herran tulevan vastaansa. Hän oli -juhlapuvussa, tuli nähtävästi päivälliskutsuista, oli kylläinen ja -hienossa nousuhutikassa -- niin, sellainen jäykkä ja välinpitämätön -on käynti juuri silloin. Hänen valkea rinnuksensa hohti illan -valossa. Hän tuli heitä vastaan ja tuijotti heihin. He huomasivat -hänen huulillansa hymyn, joka näytti ivalliselta. Hän oli Einar -Henning. Hän käveli ja pysähtyi, ja käveli taas ja pysähtyi. Heidän -täytyi kulkea hänen ohitsensa kolme, neljä kertaa. Gunvor viimein -vihastui. Hän sanoi Grögaardille: "Mennään tätä toista katua. Tuo -herra alkaa tulla minusta hieman kiusalliseksi." Grögaard vastasi: -"Minäkin huomasin sen. Sehän on juuri _hän_, Gunvor Kjeld." Gunvor -hymyili ja vastasi verkalleen ja varmasti: "En tunne häntä." - -He käyvät edelleen, ja eräässä kulmassa hän seisoo taas. Ja -raivoissaan huutaa hän Gunvorille: "Nyt sinä olet ihan omassasi." - -Grögaard pysähtyi heti. Hänen ilmeensä huusi takaisin: "Mitä se oli? -Varokaa itseänne!" - -Mutta Gunvor otti häntä kädestä ja sai hänet vasta hakoisesti -lähtemään kanssaan: "Elkää viitsikö häntä. Mitä hän on? Humalainen, -vastaantulija. Mitä minulla on hänessä." - -Gunvor käytti kovia sanoja tänä ihanana iltana. Hän valitsi ja -hylkäsi, ja viimein hän nauroi aivan vallattomasti: "Sehän sanoo -vaan, että minä olen omassani. Miksi ette antaisi hänen sanoa? Hyvä -Grögaard, omassanihan minä olen aina." - -Ja hänen poskensa olivat punaiset näin sanoessaan. Sillä tämä -uroteko, tämä viimeinen isku tuntui hänestä hyvältä. Ja tuo toinen -mies, Grögaard, joka oli siihen syynä, -- niin, tuntui kuin voitto -olisi tullut hänen osakseen. Gunvor puhui hänelle niin nöyrästi, niin -tuttavallisesti, niin paljon. Ja hän oli Grögaardille kaksin verroin -kiitollinen. Hän oli näyttänyt Gunvorille, että hänessä eli nainen. -Ettei hän ollut kuollut surusta. Että hän eli voimakkaammin kuin -ennen ja aikoi elää kauan tämän jälkeen. - -Grögaard käveli ensin hiljalleen. Mutta sitten hän tuli levottomaksi. -Hän otti Gunvoria kädestä. Ensi kerran hän otti häntä kädestä. Ja -Gunvor antoi hänen ottaa ja pitää kättänsä. Ja he kävelivät edelleen -ja pitkän matkan päähän, tietä myöten, joka kaksi vuotta sitten oli -nähnyt Gunvorin surun. Ja Gunvor hymyili, ja antautui näissä käden -puristuksissa, nähdessään Grögaardin niin katsovan itseensä. - -Ja ihanana iltana he palasivat sitten jälleen. Ja Gunvor tahtoi olla -nyt hänen, ja hän tahtoi, että hän olisi Grögaardin, koska elämä ja -ilo nyt uhkui hänessä ja koska hän nyt tunsi, että hän oli rakastanut -Grögaardia kauan, ja koska hän tiesi, että Grögaard rakasti häntä. - -"Sinä olet kaikkia, mitä minä valoisimmalla käsitän, Gunvor, mitä -minä kaipasin. Sinä tulit suoraan minun luokseni. Ja minä puhuin -sinulle, ja sinä kuuntelit ja ajattelit sitä. Minä muistan sinut -silloin ensin Jannan luona, miten siellä istuit. Joskus näytti kuin -olisi raskasmielisyys sinua painanut. Mutta se ei saanut sinussa -valtaa. Sillä sinä näit niin syvälle,... ikäänkuin itsesi ulkopuolle. -Sinä näit niin paljon, jota sinä voit auttaa ja rakastaa. Ja joskus -sinä hymyilit, ettei kukaan näkisi, että sinä sisimmässäsi ajattelit -jotakin surullista." - - - - -IX. - - -Gunvor rakasti häntä itsetietoisesta ja voitokkaasti, kuten nainen -rakastaa miestä, johon hän uskoo ja uskaltaa ja jota hän ihailee. -Hän rakasti häntä kaikella sillä lämmöllä, mitä mies häneen sytytti, -ja hän rakasti häntä joka vaistollansa. Tuo hänen rakkautensa oli -niin kuumaa, niin kirkasta. Hän tunsi sydämensä tykkivän rajusti, ja -hän tunsi verensä virtaavan kiivaammin, kun Grögaard lähestyi häntä -miehenä. Hän tunsi olevansa onnellisempi. Mikään ei häirinnyt, mikään -ei sytyttänyt kuumetta hänen vereensä. - -Kun nainen on onnellinen, niin hän ei punehdu vähä väliä, vaan hänen -hipiänsä saa rauhallisen hehkun, hän on pysyväisestä hurmaantunut. Ja -hänen silmänsä lämpenevät, ja hän tulee niin levolliseksi. Hänestä -tulee kuningatar, joka on pelkkää armoa. - -Gunvor Kjeld ja Jan Grögaard kävivät hyvin vähän paikoissa, joissa -oli paljon väkeä. Mutta he olivat aina yhdessä, he eivät voineet -olla ilman toisiansa. Ja vaikka he olivat rauhallisia ja hillittyjä, -olivat he kuitenkin yhdessä siten, että ihmiset, jotka heitä näkivät, -huomasivat, että he olivat onnellisia. - -Grögaard tuli usein käymään rouva Kjeldin luona. Viime aikoina joka -päivä. Rouva Kjeld piti hänestä rajattomasti. Jos hän ei jonakin -päivänä tullut, niin hän aivan huolestui. - -Siitä lähtien, jolloin Gunvor oli alkanut opettajan toimensa, oli -hänen äitinsä innostunut kaikesta, mikä koski tuota hänen tointansa. -Hän oli ikäänkuin astunut tyttärensä rinnalle. Hänen elämänsä alkoi -uudestaan. Hän oli kovin innokas ja tarkkaavainen, istuessaan -tuolissaan kuunnellen, mitä Grögaard ja Gunvor keskustelivat. -Joskus hän lisäsi sanansa hänkin. Niin, saattoipa hän viedä heiltä -suunvuoronkin. Grögaard toi hänelle joskus kirjoja, ja hän luki ne. -Luonnontiedettä, moraali-filosofiaa, ja jonkun modernin romaaninkin. -Rouva Kjeld oli hyvin innostunut tietoihin, joita noista kirjoista -sai. "Niin paljon minä olen jo tiennyt ennestään tästä asiasta", -sanoi hän. "Minä en ole vain tullut selvittäneeksi ajatustani." - -Rouva Kjeld kunnioitti suuresti Grögaardin monipuolisia tietoja, ja -hän kuunteli mielellään ja arvosteli milloin mitäkin. Ja kun Grögaard -osui puhumaan jotakin nykyisistä oloista, saattoi rouva Kjeld kertoa, -millaiset ne asiat ennen olivat. - -Monesti antoi Gunvor äidin puolestansa puhua, ja hän istui hiljaa, -kuunnellen, mitä hänellä ja Grögaardilla oli puheltavaa. Ja heillä -oli tavallisesti paljon ja moninaista. Kaikesta, mikä koski elämää ja -ihmisiä. - -Ja eräänä iltana hän kuunteli vielä tavallista tarkkaavammin. -Sillä keskusteltiin viimein asiasta, joka kaikkein lähimmin koski -Grögaardia ja häntä itseään. - -He puhuivat ensin pietismin ja köyhyyden suurista tihutöistä maassa. -Miten paljon ne olivat synnyttäneet arkuutta ja vaikenemista! -Kodeissakin -- mitenkä siellä hiivittiin ja _vaiettiin_, kun piti -puhua suu puhtaaksi. Grögaard mainitsi esimerkkejä poikavuosiltansa, -miten monet hänen tutuistansa olivat olleet puhumatta mistään -asioistaan isälleen... joka ahersi yksin vaikeuksissa ja -kiipeleissä... ja puhuivat ainoastaan läksyistä ja latinasta. Ja -kärsivät kuperkeikan elämässä latinastaan huolimatta. Miksi? Juuri -siksi, ettei heillä ollut kotia, johon turvautua. Siksi ettei isä -ollut koskaan koettanut saavuttaa pojan luottamusta. Hän oli vain -pitänyt voimassa "respektiä"! Varoitus silloin tällöin, vakava puhe -"ajanhenkeä" ja turmelusta vastaan, ehkä uhkaava kysymys: "Sinä kai -olet kelpo poika?" Sellaista rujoutta! Mennä peloittelemaan poikaa, -jonka oli lähdettävä matkalle ja elettävä ajassansa. - -"Katsokaas vaan tytärtänne, rouva Kjeld", jatkoi hän. "Katsokaas, -mikä ero! Miten hän on levollinen ja sopusointuinen tietoisessa -itsenäisyydessään. Hänellä on ollut koti, jossa kuljettiin rinnan. -Hänestä ei tule koskaan kieroa ja vinoa. Se on varma." - -Rouva Kjeld nyökkäsi ja vastasi, että kodit nyt kuitenkin ovat -valoisampia ja avonaisempia kuin ennen. Hän arveli, että arkuus ja -vaikeneminen yhä enemmän väistyvät. Ja hän nyökkäsi jälleen ja kertoi -oudoista teoista ja vakavista merkeistä, joita oli ennen nähnyt. Ja -hän lopetti: "Tässä on varmaankin 'ajanhenki' jo ollut hyödyksi." - -Sittemmin siirtyi puhe avioliittoon. Grögaard kuvaili hartaasti, -miten monta jaloa seikkaa avioliitto surmaa. Miten harvoin juuri -kelvolliset ja omintakeiset ihmiset tulevat siinä onnellisiksi. -Rouva Kjeld vastasi: "Niinkauan kuin ihmiset vielä ovat sellaisia -kuin nykyään ovat, lie avioliitto pidettävä voimassa. Mutta pikku -herättely ja lujat protestit yhtä ja toista seikkaa vastaan siinä -liitossa on luullakseni puhtaaksi luvaksi. Niin, kun avioerot ovat -tulleet yleisemmiksi ja naiset itsenäisemmiksi, ei enää tapahdu -avioliitoissa läheskään niin paljon salattuja kauheuksia kuin -ennen... ja jos niissä nyt onkin hiukan enemmän julki-kapinaa, ja jos -ihmiset naivat ja eroavat pikemmin kuin ennen, -- ah, se on paljon -parempaa kuin nuo entiset koreat sanat, jotka olivat vain ulkonaisia -ja jotka vain kätkivät onnettomia, kaiken elämänsä ajan vitkalleen -kidutettuja." - -Grögaardin mielestä avioliitot olivat usein onnettomia nykyäänkin. -Hän tiesi niin monia onnettomia naisia, jotka oli kahlittu. Kuten -esim. "Sirkku", tuo pieni, iloinen tyttö, joka joutui ikäpuolelle -konsuli Bastianille. Hänen vanhempansa olivat solmineet liiton hänen -tuskastansa huolimatta. Konsuli joi tuontuostakin pitkät ajat ja -vietti vaarallista elämää joka suhteessa. "Sirkka", hento, hieno -tyttö, jonka ääni oli ikäänkuin lasimainen, oli kyllä pieni jo -naimisiin mennessään. Mutta kun oli ollut rouva Bastianina jonkin -aikaa, tuli hän pientäkin pienemmäksi. Juteltiin, etteivät he melkein -koskaan puhelleet keskenään, hän ja mies; mutta kun konsuli oli -humalassa, niin hän rakastui, ja se oli rouvan kauhistus, ja silloin -syntyi ottelu heidän välillänsä, ja Sirkka piti puolensa, sanottiin. -Mutta seuraavana päivänä konsuli itki ja syytti vaimoansa, että tämä -muka oli "syössyt hänet turmioon". Niin hän sanoi. Nainen oli syössyt -hänet turmioon, sillä hän ei rakastanut häntä. Ja hän oli hiljainen -ja ystävällinen, ja Sirkku oli pieni ja jäykkä, katsellen suurin, -tarkkaavin silmin, kuin ollen varuillaan ja valmiina puolustautumaan -jälleen, jos mies tuli humalaan ja rakastui onnettomasti. Vielä -kerran sanoen: Sirkku ei häntä rakastanut eikä sietänyt häntä. Ja -hän tiesi, että konsuli oli tiennyt sen alusta alkaen, ja kuitenkin -otti hän hänet vaimoksensa, sillä hän _tahtoi_... Sirkku tuli viimein -hulluksi... on nyt onneksensa kuollut. Mutta hän kesti taistelun. Oli -rouva Ellen Bastian viimeiseen saakka. - -Tahi se kapteeninrouva, se kaunis mustatukka Grögaardin kotiseudulta. -Hänet teki sairaus ja suru kummalliseksi. Hänkään ei päässyt -vapaaksi. Pappi, joka oli kapteenin hyvä ystävä, puhui hänen päänsä -ihan pyörälle, ja kaupungin halveksuminen peljästytti häntä. Hän tuli -viimein aivan höpsöksi ja hassuksi, ja alkoi kirjoitella kuninkaalle -anomuksia, että hän pääsisi irti miehestänsä. Ja hän seisoi -joka päivä joen rannalla ja laski menemään pikku laivoja, joita -vuoleskeli. Ja joka laivassa oli lappu, jossa hän rukoili päästä -vapaaksi. Jotkut sanoivat, että kyllä sillä järki on, toiset taas, -että se on hullu. Totta on se, että hän häilyi hulluuden partaalla -kaiken ikänsä. - -No, kaikessa tapauksessa he ilmaisivat tilansa, tuo Sirkku ja -kapteenska. Mutta mitäpä nuo monten siistien kotien hiljaiset -ja mykät, kotien, joissa alla piili viha ja halveksuminen ja -välinpitämättömyys... - -Lapset joutuvat avio-erojen tähden onnettomuuteen, sanottiin. Mutta -he tulevat elämänaroiksi kodeissa, joissa kaikki huutaa vanhempien -yhdyselämän kauheuksista... - -"Sen minä voin todistaa", lisäsi hän hiljaa, "minun on itseni -täytynyt taistella ankarasti vapautuakseni monista kotini raskaista -muistoista." - -Hän vaikeni hetkisen, sitten hän huudahti: - -"Minä en ikinäni suostu mihinkään avioliitto-sopimuksiin ja -sellaisiin. Minä olen kovalla mietinnällä saavuttanut edesvastuun -tunteen, joka ei muutu siitä, mitä protakollat sanovat." - -Rouva Kjeld kohotti viisaat silmänsä ja katseli tarkkaavasti eteensä. - -"Mutta jos sattuu yhteen kaksi, jotka ymmärtävät toisiansa, niin -silloinhan minusta protakollat on sivuasia." - -Grögaard vastasi kiivaasti: - -"Kun nainen on minun, on tunteeni niin rikas ja lämmin häntä kohtaan, -että minusta edesvastuun tunteeni melkein typistettäisiin, jos minun -täytyisi vannoa tuolla ihmis-katraan edessä." - -Rouva Kjeld ei siihen mitään vastannut. Vähän ajan päästä alkoivat he -puhua muusta. - -Mutta kun Grögaard oli mennyt, istuivat rouva Kjeld ja hänen -tyttärensä vielä yhdessä. Rouva Kjeld sanoi hetkisen vaiettuaan: - -"Minä olen pitkät ajat jo nähnyt, että sinä olet hyvin kiintynyt -Grögaardiin, ja että Grögaard on kiintynyt sinuun... se, mitä hän -puhui avioliitosta tänä iltana... oletko sinä sitä mieltä?" - -"Minä ymmärrän hänen tarkoituksensa, äiti, ja minä myönnän hänen -olevan oikeassa." - -Silloin kohotti rouva Kjeld silmänsä, ja hän katseli Gunvoriin kauan. -Ja Gunvor katsoi häneen, Ja viimein hän nyökkäsi vakavasti äidille -päätänsä. Äiti ei liikahtanut, vaan katsoi yhä tyttäreensä. Gunvor -nousi ylös ja meni äidin luo ja rupesi polvilleen hänen jalkoihinsa. -Ja hän kohotti kasvonsa, ja hänen sanansa olivat rauhallista, mutta -syvää rukousta: - -"Hän on saanut minut, ja minä olen saanut hänet. Hänen mielestänsä -on se oikeaa. Ja minustakin se on... enimmän sen vuoksi, että hän -ajattelee siten niin suurella voimalla. Sinunkin täytyy minua tässä -auttaa... Suutele minua, äiti." - -Rouva Kjeld istui hetkisen ikäänkuin ajatellen, mitä Gunvor oli -tehnyt. Sitten hän kumartui Gunvorin puoleen ja suuteli häntä kalpein -huulin. - -"Minä rakastan sinua, lapseni", hän mutisi. "Minä tiedän varmasti, -että sinun sydämesi on puhdas ja ylväs. Mutta minä olen huolissani, -sillä luulen, että sinulla on kova taistelu edessä." - - - - -X. - - -Gunvor oli kotona. Hän oli sinä päivänä huonolla tuulella. Huhuja -kiersi ja niitä pengottiin, ja ihmiset olivat muka perillä hänen ja -Grögaardin asioista, ja he juorusivat ja lorusivat. - -Grögaard oli sinä päivänä eräässä ylämaan kaupungissa pitämässä -esitelmää työväenyhdistyksen kokouksessa. Gunvor oli siksi yksin. -Päivä jo pimeni... - -Joku soitti, kuuli hän. Vähän ajan päästä toi vanha Maija sisään -postin. Koko pinkan lehtiä ja yhden kirjeen. Kirje oli Toralta. Se -oli parilla henkäyksellä, onnellisena kirjoitettu: Tora halusi vain -kertoa, että hän oli voittanut, tosiaan voittanut. Hän oli vielä -puoli pyörryksissä, hän ei voinut kertoa kaikkea vielä nyt; mutta -Gunvor voi lehtiä lukemalla syventyä asiaan. Niin, nyt hän tahtoi -Gunvoria pian sinne luokseen. Oi hyvä Jumala, että he tapaisivat -toisensa! - -Gunvor otti lehdet, jotka nekin tulivat Toralta. Niissä oli kaksi -kuvalehteä ja joukko tavallisia päivälehtiä. Gunvor luki ahmimalla ne -kaikki. Ihan totta, Tora oli voittanut! Hän oli voittanut suuressa -oopperassa tuossa vieraassa kaupungissa. Voittanut niin että he -tinkimättä mairittelivat häntä omanaan. "Hänen äänivaransa ovat -erittäin runsaat", luki eräässä lehdessä. "Ja tavaton tekniikka ei -ole hiemankaan kuihduttanut sitä runollisuuden mahtia, joka hänen -laulussaan on." - -Toisessa paikassa kuvailtiin Toraa muuten. "Hän on ulkomuodoltaan -erikoinen, erittäin miellyttävä nainen. Hänen hipiänsä, joka ei -liioin välitä ihomaalista, on himmeän kultainen kuten kalvaat, upeat -ruusunterät. Hänen silmissään on loisto tai paremminkin kiille kuin -kostean emaljin." No, nuo runsaat pinta-maalauksethan olivat hieman -liikanaisia eikä aina aivan maukkaita, arveli Gunvor, mutta jotakin -nekin todistivat paikallansa. Kuului kuin nautiskelevan kansan suuri -huuto Toran ympäriltä, joka kansa jumaloi häntä, ja kuunteli hänen -ääntänsä ja piiritti häntä halukkain katsein. - -Monissa kuvalehdissä oli Toran kuva, jäljennös taulusta, jonka eräs -kuulu taiteilija oli maalannut. Vai niin... sennäköinen oli Tora -nyt! Niin elokas. Niin, siinä oli musiikkia. Hänen silmissään, hänen -hymyssään, ja koko hänen notkeassa vartalossaan värähtelevässä -levottomuudessa. - -Ah miten ihanaa, että moinen lähetys Toralta tuli tänään! Gunvor -halusi liitää Toran luo nyt, tavata hänet siellä suuressa kaupungissa -ja kuulla hänen kertovan... - -Gunvor omisti Toralle tämän illan kokonaan. Hän otti käsille -hänen kirjeensä, kaikki, siitä päivästä alkaen, jolloin hän oli -matkustanut, aina viimeisiin. Ensimäiset eivät olleet ollenkaan -tyytyväisiä. Ne olivat siltä ajalta, jolloin hän asui pienen -syrjäkadun varrella erään täyshoitolan pienimmässä huoneessa. Hän -ei ollut vielä varma, hän ei tosiaan tiennyt, miten tässä vielä -kävisi... Sitten tuli joitakuita kirjeitä, jotka uhkuivat riemua -hänen monista uusista näkemistään. Suurkaupunki kasvoi hänen -silmissään. "Pelkkä olo täällä on ihanaa." Mutta sitten hiukan -tyytymätön, kun "niin monet ihanuudet luistavat köyhän kirkonrotan -suun ohitse." Sitten rippiä: "Minä olen ollut kevytmielinen ja -antanut rahaa mennä enemmän kuin piti." Ja seuraava kirje aivan -hätäinen: "Ihan suoraan sanoen, Gunvor, minä olen rahakiipelissä. -Vaikka olen ollut niin tarkka olevinani, niin sittenkin olen joutunut -pulaan. Minä en tainnut olla kyllin säästävä alussa. Kaikkeen täytyy -harjautua, näetkös. Ja nyt on vajaus käsissä. Ja sinun pitää minua -auttaa; tätä päivällisten syöntiä kolme kertaa viikossa minä en kauan -kestä." Ja sitten tuli neuvo, miten piti auttaa. Gunvorin oli myytävä -Toran suuri vaatekaappi, joka oli säilytettävänä Minna tädin kotona -Puistokadun varrella. Kaappi, ja kaikki, mitä se sisälsi. Gunvor möi -kaapin kaikkineen ja lähetti rahat hänelle. - -Mutta kas tätä pitkää, iloista kirjettä, joka oli tullut kuukausi -sitten. Sitten Tora jo huomasi, että hän läheni voittoa ja elämää. - - "Täällä on niin ihana kevätpäivä tänään. Minä kävin kukkakaupassa - ja ostin tänne pari suurta kukkaa. Ne kaunistavat niin - huonettani. Miten elämä menee, Gunvorini! Ja miten iloinen minä - monesti olen. Ja minä elän, sen saat uskoa. Aina kun luulen - jonkin seikan luoduksi minua varten, käyn käsiksi. Saan silloin - tällöin jotain, joka tuottaa minulle iloa, poltan silloin tällöin - kynteni, tapan joskus iloa, joka kuihtuu kuin yö-vihmat. Mutta - kaiken minä otan vastaan: riemun, pettymyksen, pitkän ilon, - pikaisen juopumuksen, minä en pelkää, minä tahdon rikastua - kaikesta, minä tiedän, että se kaikki koituu suuren demoonini - hyväksi, ainoan rakastajani, johon en kyllästy. Sillä minulla se - on: taiteeni. Sille minä olen uskollinen. - - Mainitsit kerran, että olet sisimmältäsi vieroittunut Einar - Henningistä. Sen uskon kyllä, jos sinut oikein tunnen. Sinä - olet niitä ihmisiä, jotka saattavat huutaa: 'Mennyttä! Valmis!' - Sinun nahkasi on hyvä arpeutumaan. Minulla sitä ei ole. Vaikka - minä rakastan kaikkea tämän maailman ihanaa, olen kuitenkin ehkä - 'Unten olento', kuten eräässä laulussani sanotaan. Joka kerta - kun olen luullut: 'Häntä minä voin rakastaa. Nyt tulee onni - takaisin', olenkin nähnyt, että erehdyin. Minä en ole rakastanut - sen tapauksen jälkeen, jonka tiedät. - - Rakastumisia -- niitä minä olen kyllin kokenut, sen saatan uskoa - sinulle tänä iloisena kevätpäivänä. Mutta rakkautta minä en ole - tuntenut. Siksi minä saatankin usein valvoskella myöhään ja aivan - yksinäni. Minä istun sohvallani ja suljen silmäni. Ja sitten minä - hyräilen ja ajattelen suurta rakkauttani ja suurta suruani. Ja - minä hyräilen laulua, jonka minä lauloin sinulle, sinä päivänä, - jolloin kerroin kaikki sinulle. Minä muistan, millainen oli - tunnelmani silloin, minä en koskaan väsy ajattelemaan sitä, mitä - silloin sielussani liikkui. - - Mutta huomaa se: varmasti minä en rakasta enää _häntä_. Jos minä - tapaisin hänet nyt, -- ehkä suuttuisin, ehkä hän häiritsisi - minua. Ehkä minusta tuntuisi, että hän oli 'ilkeä' mies. - - Mutta nyt minä ajattelen häntä silloisenaan, se on, minä painun - itseeni silloisenani, ja minä uneksin iäti samaa sen ajan - hullauttavaa unelmaa, jolloin minä uskoin niin valoisaa seikkaa, - jossa ei ollut taistelua, surua. - - Mutta elä silti luule, että minä hylkynä laiminlyön sen elämän, - jonka keskellä nyt olen. Ei, minä olen päinvastoin hyvin - ahnas sitä ottamaan. Minä olen nautinnonhimoinen, minä olen - turmeltunut, minä rakastan sitä, joka voi minua haltioittaa, - intohimoa, alhaistakin intohimoa -- ja minä olen koko ajan ylpeä - ja vapaa, ja minä tunnen aina olevani kuin papitar, joka vihkii - kaiken, mitä elän, minun taiteelleni. - - Minä työskentelen, Gunvor, työskentelen, enkä hetkeksikään väsy. - Usein harjoittelen minä myöhään yöhön, minä harjoittelen hiljaa, - mumisen oopperatekstiä, tahi hyräilen, etten häiritsisi muita - pensionaatin asukkaita, minä harjoittelen kasvojeni ilmeitä ja - liikkeitä, ja minä saan ne joskus mainiosti onnistumaan, ja minä - opin paljon juuri yksinäni öisin. - - Ah, minä kaipaan päästä seisomaan tuhansien eteen ja huomaamaan, - että minä hurmaan heidät, että minä tosiaan annan heille osan - sitä pyhää, peloittavaa, ihanaa, josta minä itse kärsin, varmaan - kipeämmin kuin äiti, jonka on synnytettävä lapsensa maailmaan. - - Minä tahdon olla hedelmätön, Gunvor. Minä en tahdo koskaan - äidiksi. Äiti on aina sopuisa, hän rakastaa lastansa, olipa se - sitten hyvä tai paha, olipa se ruma tai kaunis, viisas tai tuhma, - vain siksi, että se on hänen. Minä rakastan ainoastaan sitä, - joka on näyttänyt olevansa arvokasta. Valittua, harvinaista, - häikäisevää, sitä, joka alistaa ihmiset. Minä tavoitan sitä ja - otan sen. Minä olen luotu rakastamaan juopumusta, mutta kirkasta, - kuumaa juopumusta. Ei kouraantuntuvaa viini-humalaa ja muuta - sellaista. Ei, minä rakastan humalaa, joka nousee elämästä, - jonka suurina hetkinä tuntee taiteessa, intohimossa, hurjissa - pyyteissä, yli-maallisissa unissa. - - Kun se humala herkyttää minua, -- ah, Gunvor, silloin minä uskon - tietäväni, millaiseksi elämä muuttuu sitten kun ihmiset ovat - suurempia ja parempia kuin nyt. - - Minä olen jutellut nyt paljon ja jutellut sangen mystillisiä - asioita, niin kai ajattelet. Sinä tuskin tunnet enää sitä Toraa, - joka oli neljä vuotta sitten melkoisen lapsellinen. Mutta minä - olenkin koko ajan oleskellut maailmankaupungissa, ja minulla on - ollut tukalaa ja ihanaa, ja minä olen elänyt ja tehnyt työtä, ja - tänään kiihoittaa kevät minua kuin välkkyvät soittimenkielet. - - Pian saat minusta lisää tietoja. - - Kevään malja, Gunvor! Kukoistavammassa keväässä olemme sittenkin. - Minä en tahdo tulla vanhaksi koskaan, ja siis minä en myöskään - tule. - - Torasi." - -Gunvor istui yhä Toran kirjeet ja ulkomaalaiset lehdet ja -aikakauskirjat edessään, kun ovikello jälleen soi. Hän kuuli Jannan -äänen. Hetkisen päästä naputettiin oveen, ja Janna astui hänen -huoneesensa. - - - - -XI. - - -Janna oli ollut niin hiljainen viime aikoina. Hän ei ollut nyt -uhoitteleva. Hän ei pitänyt enää edes lauantai-iltojaan. "Minä -raihnastelen", sanoi hän itse, ja hän kertoi vilustumisesta ja -luuvalosta vasemmassa käsivarressaan. Mutta eipä ollut Jannan -tapaista se, että hänen luontonsa masentui niin vähästä. Kun hän ehkä -piti itsekin syytä liian mahdottomana, niin hän lisäsi, että liika -rasitus oli syynä. Ja hän luopui muutamista tunneistansakin. - -Hän näytti väsyneeltä, kun tuli Gunvorin luona käymään. - -"Hyvää päivää", hän sanoi ja istahti. - -Gunvor kertoi hänelle uutisia, joita paraikaa ajatteli, näytti -hänelle kirjeen ja lehdet, jotka Tora oli hänelle lähettänyt. Janna -silmäili kaikkia lehtiä, mutta merkillisen hajamielisen näköisenä. -"Niin, hänen on kai mukava nyt", sanoi hän... - -Hän kääntyi Gunvorin puoleen: "Minulla oli erikoista asiaa puhuttavaa -sinulle nyt", jatkoi hän. "Sanoppas minulle: sinä ja Grögaard -tunnette kai hyvin vanhan sananparren, että joka tuulta kylvää, se -myrskyä korjaa. Se on tuulta myllyyn, että sinä ja hän taidatte -aivan julkisesti julistaa, että te elätte yhdessä, koska pidätte -toisistanne. Olisittepa edes sanoneet, että te olette kihloissa... -Ymmärräthän, se olisi edes lupaus, ja jos sitten lupaus rikotaan, -niin sitähän ei pidetä kovin vaarallisena... Niin, kun edes olisi -todettu, että te hiivitte ja hipsitte pimeässä. Jos teillä olisi vain -sellainen pikku 'seikkailu'... niin silloinhan olisi käytännössä vain -se jo vakiintunut tapa, johon monet kunnon ihmiset ovat tutustuneet. -Mutta tuo suorasukaisuus, jolla nyt esiinnytte, se on vaarallista, -vai mitäs arvelet, Gunvor? Siitä kai olette selvillä?" - -"Olemme kyllä, Janna." - -"Ja mitä teette nyt... jäättekö tälleen?" - -"Niin, siinä asiassa on Grögaard määrääjäni. Hän on niin voimakas -ja lämmin juuri tässä asiassa. Hän ei anna pakoittaa itseänsä. -Sellainen yhdyselämä kuin meidän on ainoa ihmisarvon mukainen, sanoo -hän, useimmat avioliitot ovat joko tunteettomia tahi valheellisia: -valhe juurtuu avioliitossa polvesta polveen. Hän tahtoo vapautta -ja totuutta. Meidän aviomme on sellaista. Hänessä on tulta, kun -hän siitä puhuu. Ja hän on innostunut ja kovassa työssä", jatkoi -hän, "hän puurtaa jokapäiväisen leivän tähden. Mutta hän kirjoittaa -samalla aikaa väitöskirjaa, josta hän ei koskaan ennen ole ollut -oikein selvillä... Niin, Janna, luulen että se yhdyselämä, jota me -nyt vietämme, on meille molemmille luonnollisempaa kuin jos meidät -olisi kytketty yhteen pöytään ja sänkyyn, kuten käytännöllisesti -sanotaan. Ja häntä minä en pakoita. Ja minä rakastan häntä, ja minä -haluan häntä, ja minä olen hänen. Ja minä en voi siinä asiassa -pettää, en valhetella. -- Herran nimessä, Janna, ymmärtäkööt nyt nuo -hyvät ihmiset, että tämä on vakavaa totta..." - -Janna nykäytti olkapäitään. "Hyvät ihmiset eivät ymmärrä muuta kuin -itseään", vastasi hän rauhallisesti. "Se on muistettava. Toinen asia -on, että minä ymmärrän hyvin, ettet sinä voi menetellä toisin kuin -menettelet." - -Hän vaikeni yhtäkkiä ja sanoi sitten: - -"No, sinulla on voimaa kestämään, joten saat sen nyt tietää: Sinut -eroitetaan koulusta, Gunvor." - -Gunvor oli hiljaa: "Vai niin, nytkö se tuli", hän sanoi: - -Janna vastasi: "Niin, se tuli. Kovin kummastunut et mahtane olla." - -"Minä olin niin innostunut työhöni, johon pääsin", sanoi Gunvor. - -Janna vastasi: "Ehkäpä Grögaardin työ on tärkeämpää." - -"Mutta miksen minäkin saa tehdä työtäni?" - -Janna katsoi häneen, ja hänen muuten niin iloiset silmänsä olivat -kummallisen väsyneet: - -"Minä koetin, mikäli voin", vastasi hän; "minä voin kyllä luvata -niiden puolesta, joista pidän. Minä voin mainita vain yhden ainoan -tavan, jolla saattaa pulman selvittää niin että saat pitää virkasi: -Sinä ja Grögaard menette heti paikalla naimisiin, tai ette toisianne -tapaa enää." - -Gunvor istui hetken hiljaa, sitten hän pudisti päätänsä. - -Janna nousi ylös. - -"Ei, ei", sanoi hän, "minä tahdoin vain mainita senkin. Sinähän voit -puhua koko asian Grögaardille. Minun täytyy lähteä nyt." - -"Täytyykö sinun mennä näin heti?" - -"Täytyy, hyvä ihminen, minä menen kotiin ja koetan nukahtaa." - -"Oletko sairas vielä, Janna... Tuleppa nyt pian terveeksi." - -"Oo, kyllä se paranee. Eihän minulla ole mitään erikoista. Hyvästi -Gunvor, eläkä nyt sure kovasti." Janna kohotti päätänsä. "Onnellinen -sinä olet kuitenkin. Hän pitää sinusta. Äärettömästi, luullakseni. -Hyvästi." - -"Hyvästi, Janna. Osaatko ulos? Minä olen väsynyt." - -"Kyllä osaan. Noudata esimerkkiäni. Koeta nukahtaa." - -Gunvor jäi yhä paikalleen. - -No niin pitkälle se vei! Hänen työnsä riistetään häneltä. Niin, sen -hän uhraa Grögaardille. Vaikkei Grögaard sitä tahtoisikaan. Hän -tahtoi luopua tuosta työstänsä, kalleimmasta, mitä hänellä oli vielä. -Hän saisi kyllin muuta onnea sensijaan... - -Hiljainen riemu, jota hän ei ollut tahtonut toivoa saavansa -pitää, kasvoi hänessä päivä päivältä varmemmaksi. Hän saisi itse -hoidettavansa. Pienen, hennon ihmisraukan. Gunvor oli tulossa äidiksi. - - - - -XII. - - -Hän oli tulossa äidiksi. Se, mitä hän kärsi syrjäyttämisen ja -loukkausten vuoksi, oli kuin uhri, jonka hän riemuiten toi sille -olennolle, joka liikkui hänen rintansa alla. Ja tuskat, joita hän -silloin tällöin kärsi, hän kesti hymyillen, ajatellen sitä kalleutta, -joka hänellä ja Grögaardilla oli ja jota ei kukaan voinut ottaa -häneltä, ei kukaan tahrata. - -Hän oli onnellinen niinä aikoina. Hän ajatteli moninaista: -tulevaisuuden ajatuksia ja menneitä muistoja. Hän näki silloin -tällöin unta isästänsä. Kerran tuli isä häntä vastaan ja suuteli -häntä, ja Gunvorista hän aivan selvään sanoi iloisesti: "Niin, -pikku Gunvor, minä toivon aivan erinomaista siitä pojasta..." Niin, -'pojasta', se isä sanoi. - -Hänestä tarttui ilo äitiinkin. Hänen läheisyydessään oli mahdotonta -surra. Nuo hänen poskiensa ruusut eivät tahtoneet kuolla, ja nuo -syvät, kirkkaat silmät olivat niin valmiit hymyilemään: "Sinunkin -pitää olla iloinen, äiti! Etkö tahdo olla?" -- Ja rouva Kjeld sanoi -eräänä päivänä hänelle: "Niin, niin, ihan minun täytynee myöntää, -että sinulla on taivaan isä puolellasi." - -Grögaard oli silloin, kun Gunvor kertoi hänelle, mikä häntä odotti, -vetänyt häntä itseänsä lähemmäksi, kuten omistaakseen hänet ja -suojellakseen häntä. Ja hän suojeli häntä, oli itsekin toiveekas ja -rohkealla mielellä. Mutta hän oli tavallista hiljaisempi. - -Kun Gunvor eroitettiin virasta, johtui hän heti ajattelemaan: "Saapas -nähdä, antavatko ne Grögaardin olla rauhassa." - -Ensimäisinä kuina ei hän ollut saanut kuulla mitään, josta hän olisi -arvannut, että hänellä oli vaikeuksia. Mutta tuli aika, jolloin -Gunvor alkoi epäillä, että jotakin oli tapahtunut, joka ei hyvääkään -ollut. Gunvor tunsi hänet hyvin. Hän seisoi usein mietiskellen -jotakin, mutta ei sanonut, mitä se oli. Gunvor tutkiskeli häntä -eräänä iltana. Mutta Grögaard ei tahtonut puuttua siihen asiaan, -huomasi Gunvor. Gunvor pyysi ja kovisti häntä: hänen piti kertoa -kaikki. Heidän täytyi vetää yhtä köyttä, tuli mitä tuli. Vasta sitten -Gunvor voisi olla rauhallinen. Grögaard taipui viimein, kertoi -osaksi, lykki osan syrjään, jutteli asiasta kuin jostakin, jota -ei tahtonut tunnustaa paljoakaan ajattelevansa. Tuollaiset pienet -häijyydethän saattoivat ensistään tuottaa rahallista tappiota. Mutta -sekin vastus tehtäisiin tehottomaksi. Häntä oli muun muassa pari -toimittajaa pyytänyt kirjoittamaan lehtiinsä artikkeleita... jotakin -yleistajuista tieteellistä... joka työ häneltä sujui kuin leikki. - -Hän takertui puhuessaan silloin tällöin; mutta Gunvor sai hänet -puhumaan lisää. Ja viimein hän sai kuulla, että hän oli menettänyt -kaikki koulu-tuntinsa ja toimen, jossa hän oli ollut eräässä -laboratoriossa. Ja sitäpaitsi: monet ystävät, joita hän oli pitänyt -arvossa, olivat olleet hänelle kehnomaisia. - -Siitä puhuessaan valtasi hänet viha: "Niin, eikö ole inhoittavaa, -kun ihmiset ovat niin kehnoja! Ja vielä miehet, jotka puhuivat muka -'vapaamielisyydestä'. He ovat oikeastaan kaikkein pahimpia. Ai, ai, -kulkeehan noita jos miten monta lörpötellen, että vapaa mies ja -vapaa nainen, ihminen, jolla on viisas ja syvä vastuuntunne, -- että -heitä pitäisi pitää 'kultuurin kauneimpana kukkana'. Kyllä, kylläpä; -mutta surkeaa siinä on se, että nuo samaiset alkavat peljätä, -kun he kohtaavat teoriiansa, -- joka suorastaan elättää heitä, -todellisuudessa, elämässä, käytännössä." He he, eipäs oltu Grögaardia -liioin kutsuttu vapaamielisiin seuroihin viime aikoina! Mikä tosin ei -toisi hänelle ainoaakaan harmaata karvaa. - -Ei, hänen karvansa eivät harmenneet, eikä luontonsa lannistunut. -Kului vain kotvan, ja Gunvor näki hänen pöydällänsä luonnoksia -ilmoituksiin, jotka ilmoitukset varmaankin olivat aiotut lehtiin. -Yhdessä hän tarjoutui opettamaan kemian lukijoita, farmaseuteja, -panimoalalle aikovia, toisessa kaikkien kouluaineiden opettajaksi, --- sitten hän vielä pyysi joltakin hitaalta toimittajalta vastausta -hänen viimeiseen kirjoitus-tarjoukseensa. Gunvor ei koskaan puhunut -hänelle noista kirjeistä ja hakemuksista, ja itse Grögaard vältti -niitä puheessaan, tuskin edes tiesi, että Gunvor oli ne nähnyt. - -Eräänä päivänä iltapuolella näki Gunvor hänet erittäin hyvällä -tuulella. Gunvorin käden hän ikään kuin sulki omaansa ja kysyi -hymyillen: "Arvaatko, mistä minä tulen?" "En." "Minä tulen -konttoristani", vastasi hän hymyillen, "niin, konttorista tulenkin. -Katsos, minä olen saanut konttoripaikan... erään viinatehtailijan -konttorissa, kuuletkos. Annan hänelle hyviä neuvoja, minkä -minkinlaisia. Istuskelen sitäpaitsi hänen konttorissaan. Varma työ, -nouseva palkka. Ja nyt alkaa olo luonnistaa. Ja vielä parempaa: -minä olen saanut ison käännöstyön. Se vie melkein koko vuoden. Se -pitää koettaa suorittaa illoin." Gunvor johtui kysymään heti: "Mutta -sittenhän ei jää aikaa väitöskirjasi tekoon?" Grögaard vastasi -huolettomasti: "Oh, se työ saa odottaa hieman. Nythän minun on ennen -kaikkea hankittava rahaa. Pianhan tulee se pienokainen, ja tiedäthän, -sellainen maksaa. Ja sinun itsesi täytyy elää mukavasti tänä aikana. -Niin sinun täytyy Gunvor. Hyvää ruokaa ja juomaa. Niin, etkö halua -vähän jotakin maistaa? Portteria tahi puna-viiniä?" - -Varma konttoripaikka ja suuren käännöstyön suunnitelmat olivat -tehneet hänet kovin iloiseksi. Hän kertoi kaikellaista hupaista -tuosta konttorista, jota hän ennen oli aina ihan inhonnut. Se on -vanha, pimeä, hyvin likainen huoneisto. Mutta hassunkurista siellä -oli. Viinatehtailija istui yhdessä huoneessa, ja hän ja prokukuristi -toisessa. Entä tuo prokuristi! Kuin puhtainta Holbergia! Kun -jotain erikoisen tärkeätä oli kirjoitettava, tuli isäntä heidän -huoneesensa ja lausuili prokuristille, joka tuossa tuokiossa -varustautui kirjoittamaan lausutun mukaan. Hän niisti nenänsä, -oikaisi pönkkäkauluksiaan, ja kun hra Adrianilta pääsi ensi sana, -iski prokuristi kynänsä paperiin, ja nenäkin kyntää paperia, niin -lähinäköinen hän on. Ja kun ensi lause oli suoritettu, niin hän nosti -päänsä ja katseli isäntään, niin vakavana, paikallansa kuin mikä -eversti! Ja kun seuraava lause tuli, kumartui hän taas ja keihästi -senkin paperille!... Niin, siinä vanhassa konttorissa oli tosiaan -väritystä... Ja kumpikin he olivat kelpo miehiä, siltä hänestä näytti. - -"Ja sitten se toinen, mistä äsken puhuin", jatkoi hän, "se laaja -tieteellinen teos... se intresseeraa minua suuresti. Ja siitä voi -olla hyötyä minulle itsellenikin. Merkitseehän aina sekin jotakin, -kun nimi on moisen loistavan teoksen kannessa. Niin, nyt minä jo -uskon, että olo alkaa luonnistaa... Viimeinkin, Gunvor! Nyt voin -sinulle sen sanoa: minulla on ollut hyvin vaikeata näinä viime -aikoina... kun olen tallustanut Herodeksen ja Pilatuksen väliä... -Mutta nyt minä olen iloinen, ja sinäkin olet ihan iloinen, Gunvor? -Eikö me olla mielestäsi toisillemme hyviä?" - -Gunvor vastasi hiljaa: - -"Sinä olet kiltimpi minulle!" - -"Oh, mitä joutavia!" nauroi Grögaard, "sinä olet yhtä kiltti minulle, -ja kiltimpi, jos niikseen tulee. Kuules, mikä on minusta surkeata, -Gunvor? Se, että rakkauden osa on täällä maailmassa niin tukala. -Ihmiset eivät tahdo olla siitä tietääkseenkään. Joko se loikoo -polstereilla ja pieluksilla ja velttoudessa ja mukavuudessa, taikka -se ajetaan yöhön ja korpeen, ja kaikki suursuiset koirat usutetaan -sen kintereille, ja se kuolee verisenä ja raadeltuna. Minä iloitsen -tänä iltana, tiedätkös miksi? Siksi että minä pidän puoleni, pidän, -huomaan minä! Meidän rakkautemme ei saa riutua, ja minä ajan kyllä -hurtat kintereiltä. Oi, Gunvor! Minä rakastan sinua aina! Suutasi, -joka on niin totinen ja joka on niin kuuma! Saattavatko huulet -polttaa niinkuin sinun!" - -Eräänä päivänä tuli Gunvorille kovat synnytystuskat, iltapuolla -hän synnytti pojan. Synnytys meni kuten pitikin. Sitten hän makasi -uupuneena ja leväten. - -Hän oli vuoteessa pari viikkoa. Grögaard kiiruhti joka päivä -hengästyksissään konttorista ja istui hänen luonansa. Hän oli niin -ihastunut Gunvoriin ja poikaansa. Hän saattoi katsella tuota pikku -tenavaa kaiken aikansa, minkä hän oli vapaana, vaikka kuinka kauan. -Hän autteli myöskin Gunvoria öisin, hyssytellen pienokaista. Se oli -hänelle helppoa, sillä hän valvoi viereisessä huoneessa yötyössä ja -kuuli, jos mitä sattui. Monena yönä, jolloin poika oli levoton, hän -istui se sylissä ja hyräili ja hyssytteli sitä. - -Gunvor pääsi jälleen jalkeille ja oli jo aika reipas, kun Grögaard -eräänä päivänä tunsi olevansa kipeä. Hän oli vilustunut ja hänellä -oli kuumetta. Hän aikoi mennä seuraavana aamuna konttoriin, mutta -jalat eivät kantaneet. Päivällä alkoi vielä kova päänkivistys. - -Hän oli vuoteenomana koko viikon, ja kun hän siitä pääsi, oli hän -hyvin heikko. Hän ryki yhä, vaikka entistä vähemmän. Kului joku -päivä, ja hän oli melkoisen terve, ja käänteli innokkaasti teostansa, -ja hän iloitsi pojasta, joka kasvoi, ja hän punnitsi pojan ja -kirjoitti painon muistiin ja vertaili entisiä ja teki laskelmia... - -Mutta sitten hän alkoi taas raihnastella. Tuontuostakin hän kärsi -kovia pistoksia, ja joskus ahdisti ankara yskänpuuska. "Minulla -mahtaa olla liian kylmä siellä vanhassa, mädänneessä konttorissa", -sanoi hän harmistuneena. "Lattia on niin kylmä, että torakatkin -köntistyvät... Ja seinistä hohkaa aina sellainen häijy, kostea -kylmä..." - -"Sinun pitää mennä lääkäriin", sanoi Gunvor monta kertaa. - -Mutta Grögaard ei tahtonut. Hän ei sietänyt Gunvorin sitä -sanovankaan. "Se on kai vaan, mitä lie, sitkeää vilustumista", sanoi -hän, "kyllä se menee aikanaan." - -Mutta se ei mennyt. Hän oli usein hyvin heikko konttoriin -lähtiessään, ja silloin, kun hän työskenteli toisessa huoneessa, näki -Gunvor, että hän usein tapasi kuvettansa kuten siinä olisi ollut -kipua. - -Gunvor arveli lopulta käsittävänsä, että Grögaard suorastaan pelkäsi -mennä lääkäriin. Eräänä iltana, kun Gunvor oikein hartaasti pyysi -häntä menemään, tuli hänen silmiinsä aivan epätoivon ilme. "Ei, ei", -kuiskasi hän, "mitä se auttaisi? Lääkäri sanoisi, etten minä enää saa -olla siellä konttorissa enkä työskennelläkään niin paljoa illoin, -mutta niin on nyt asia, että minun _täytyy_. Ja hän ehkä neuvoisi -minua matkustamaan jonnekin ja parantamaan itseäni sanatoriossa... -Ei, anna minun nyt olla itsepintainen. Niin ehkä saan säästetyksi -rahaa, ja sitten matkustetaan kesäksi yhdessä johonkin sanatorioon... -tai ainakin johonkin maataloon..." - -Mutta eräänä aamuna hän ei jaksanut nousta vuoteesta. Noudettiin -lääkäri. Hän vaikeni ja oli vakava Grögaardia tutkiessaan. Ja -Grögaard katsoi niin merkillisesti lääkäriin. Ikäänkuin teuras, -aavistaen, että joutuu uhriksi. Hän ei kysellyt lääkäriltä tarkempaa. -Ja lääkäri sanoi ainoastaan: "Oletteko jo kauan rykinyt?" Grögaard -vastasi: "En nykyään, mutta vuosia sitten... silloin kärsin -hengenahdistusta, ja oli pistoksiakin... Mutta, kuten sanottu: -ei ole ollut mitään vaivaa siitä lähtien... Ja minä olen kaikin -tavoin koettanut voimistua, oikonut käsiäni, hengittänyt syvään, -kävellyt... joten nyt en luulisi olevani huonompi kuin muutkaan." -Lääkäri vastasi: "Hm, se kylmä konttori ei ole ollut terveydeksi." -Grögaard vastasi ainoastaan: "Niin, mitäpä muuta voi? Minä olin -virassa siellä." "Ei, ei", vastasi lääkäri. "Saadaanhan nyt nähdä", -lisäsi hän. "Olette nyt kyllä huononlainen, mutta ette saa antaa -luontonne lannistua." "Minä olen odottanut lämpimiä ilmoja", virkkoi -Grögaard. "Sillä siitä paranin viime kerralla." "Toivokaamme, että -parantuu nytkin", vastasi lääkäri. Hän kirjoitti pari kolme reseptiä, -antoi ohjeita ja hyvästeli. Gunvor saattoi häntä portaille. "Miten -hän voi?" kysyi Gunvor. Lääkäri kääntyi hänen puoleensa: "Haluatteko -tietää toden?" kysyi hän. "Haluan", vastasi Gunvor varmasti. "Hänellä -on pitkälle kehittynyt keuhko-tuberkuloosi." Gunvor sammalsi: "Onko -se jo vaarallista?" "On", vastasi lääkäri hiljaa. "Ettekö luule hänen -paranevan, herra tohtori?" "Ei voi sanoa", vastasi lääkäri hiljaa. -"Hyvästi... Minä käyn pian uudestaan." - -Gunvor jäi pitkäksi aikaa siihen seisomaan. Hän ei oikein ollut -tajuissaan... - - - - -XIII. - - -Päiviä meni, mutta Grögaardin tauti ei helpoittanut. Eräänä yönä tuli -kuume, ja hän houraili. Aamulla hän oli selvä, mutta hyvin hiljainen. -Kun Gunvor istui hänen vuoteensa ääressä, sanoi hän: "Minä ajattelen -tässä loikoessani. Kun minä heräsin tänään, en jaksanut käsittää -mitään... en edes, missä olin. Ja minun on ollut niin kummallista -kaiken aikaa siitä alkaen... Nyt pitää sinun saada tietää, etten -minä enää usko paranevani. Ei, minä tunnen sen itsessäni... ja minä -huomasin sen tohtorista viime kerralla. Minä pyysin häntä puhumaan -suunsa puhtaaksi; sinä tiedät, että lääkärit tunnustavat harvoin -rintatautisille... no, mutta hän läheni melkein tunnustusta... -Niin, että _senhän_ minä aioin sanoa. Kun minä nyt kuolen, niin käy -sinun ja pojan asema kutakuinkin vaikeaksi. Sinulla ei ole enää -minua tukenani... Minä luulen, että meidän täytyy mennä naimisiin, -Gunvor... Sinun ja pojan tähden täytyy meidän se tehdä. Ja siis -täytyy pyytää paria ystävää... todistajiksi, ja mihin tarvitaan. -Pidä muuten huolta, ettei pappi ryhdy liikoihin muodollisuuksiin ja -loruihin... Sano sille, että minä olen hyvin sairas." - -Sitten hän ajatteli vähän aikaa. - -"Näytä häntä minulle", pyysi hän hiljaa. "Näytä poikaa minulle." - -Ja Gunvor toi lapsen. Pienokainen avasi suutaan, ja katseli eteensä -kirkkain silmin, ja ojensi pieniä käsiään isää kohti ja nauroi -hupaisesti. "Katsoppas vaan", kuiskasi Grögaard hiljaa hurmautuneena, -"se jo ihan nauraa! Sepäs on aikaista, Gunvor. Anna minun taputella -sitä... Mutta elä tuo sitä liian lähelle, etten huou sitä kohti. Se -ei ole hyvä." - -Rintatautisen valkeilla käsillä hän kosketti hiukan pienokaisen -tukkaa, ja oikoi villaista mekkoa. Ja hän pudisti päätänsä kuin -ihaillen ihmeellistä näkyä: "Ikuinen elämä, siinä!... Ikuinen -elämä!"... Ja sitten hiukan huolestuneena: "Mutta vienetpä pois sen -nyt. Ehkä se vilustuu." - - * * * * * - -Määrättiin päivä, jolloin pappi oli tuleva. Janna Vik, Erik Midtgaard -ja pari muuta Grögaardin ystävää pyydettiin tilaisuuteen. - -Sen päivän edellinen yö oli Grögaardille vaikea. Hänen kasvonsa -olivat kiihkeän punaiset, hän ryki kovasti ja sylki paljon verta. -Nautittuaan paljon unijuomaa, hän sai unta, ja kun hän aamulla -heräsi, voi hän paremmin. "Tänäänhän ne tulevat", sanoi hän -innoissaan. "En tahdo olla makuulla, kun ne tulevat. Turaa minua -lujasti, jos ei muuta voida. Anna tyynyjä ja peittoja ympärilleni. -Mutta lojua minä en tahdo. Anna nousta vaan." - -Vähän ajan päästä tuli lääkäri, ja Grögaard pyysi häneltäkin päästä -ylös. "Enhän minä siitä pahene, tohtori. Mehän voimme lämmittää uunia -hyvästi." Tohtori antoi luvan: "No, Herra Jumala", sanoi hän, "kun Te -nyt sitä niin haluatte. Miten Te muuten voitte?" Hän tutki häntä, ja -neuvoi, miten hänet oli vaatteilla varattava, kun hän pääsi istumaan. -Kun hän meni, seurasi Gunvor häntä portaille. "Minä en voi kieltää -häneltä sitä iloa," sanoi lääkäri, "hän huononee auttamattomasti. -Toinenkin keuhko on pahoin vialla. Hän voi suoraan sanoen kuolla -koska tahansa... No, taidan kuitenkin uskoa, että hän elää vielä -joitakuita päiviä. Minä en vain ymmärrä, että hän jaksaa haluta pois -vuoteesta. Mahtaa olla kovin lujatahtoinen." - -Gunvor meni sisään ja pyysi äitiä avuksensa. Ja he veivät Grögaardin -vuoteesta uunin luo, joka oli täytetty hiilillä niin että hohti -punaisena luukun yläpuolta. Hänen ympärilleen käärittiin vaippoja. -Tuoli, jossa hän istui, tehtiin niin mukavaksi kuin voitiin. Hänestä -oli hyvä siinä istua. "Nyt pääsin taas ylös", sanoi hän, "antakaa -minun nyt rauhassa istua tässä." - -Ovikello soi. Janna Vik ja Erik Midtgaard tulivat, ja nuo muut pari -ystävää tulivat kohta jälestä. Janna näytti tavallista huonommalta, -ja hänen oli vaikea vastata, kun Grögaard puhutteli häntä: "Ei, -tuolle Jannalle täytyy jotakin keksiä", sanoi hän; "Jannahan ihan -pilaa itsensä. Sinun pitää hoitaa itseäsi, Janna... Sinä olet -liian hillitön... aherrat liiaksi aina. -- Niin, niin", jatkoi hän -sitten hiljaa, kuten säästellen itseään, "minä olen hyvilläni, kun -te tulitte, niin että saan hiukan puhella teidän kanssanne... ja -keventää hieman sydäntäni. Tehän tiedätte, mikä meillä on tänään -tekeillä. Me aiomme köyristyä. Laskea asiattomia sisään. Hetken -päästä tulee pappi, jota en ole nähnyt ennen. Hän ottaa tutkintonsa -ja parin ulkoa opitun tunnustuksensa nojalla vastaan minun ja -Gunvorin julistukset... No, me teemme sen Gunvorin ja pikku poikamme -tähden. Tohtori arvelee, että olen mennyttä miestä, enkä tohdi heitä -jättää yksin tukalaan asemaan..." - -Hänet keskeytti kuuluva soitto. Tulija oli pappi, nuori, rauhallinen -mies, jossa ei huomannut mitään erikoisesti papillista. Rouva Kjeld, -joka oli käynyt hänen luonaan pyytämässä häntä tulemaan, oli jo -puhellut hänen kanssaan. Pappi sanoi itse: "Minä tiedän, että olette -hyvin sairas, herra kandidaatti." Ja hän toimitti vihkimisen hiljaa -ja lyhyesti. - -"Eikö teillä ole muuta, josta ehkä haluaisitte minun kanssani puhua?" - -Jan Grögaard vastasi: - -"Ei, herra pastori." - -Pastori jatkoi: - -"Ettekö mahdollisesti haluaisi puhua kanssani sielunne tilasta. -Tahikka Jumalasta. Minä mielelläni koettaisin palvella Teitä." - -Jan Grögaard vastasi hiljaa: - -"Kiitän hyvästä tarkoituksestanne, herra pastori. Mutta minä tiedän, -etten minä hyödy mitään opistanne, ja minä olen varma siitä, ettette -halua ymmärtää minua." - -Pappi vaikeni, hyvästeli ja meni. Grögaard lausui: "Hän oli muuten -parempi kuin enimmät papit, joita olen nähnyt... No niin, nytpä on -sekin asia selvä. Ja me olemme köyristyneet, kuten kunnon ihmisten -pitää. No, sitä iloa he eivät olisi saaneet, jollei sairaus ja -raihnaus olisi tullut. Ja he ovat ne minulle tuottaneet. He eivät -antaneet minun olla rauhassa. Ja he saivatkin hävitetyksi parhaan, -mitä minulla oli. Sen, jonka sain, kun Gunvorin tapasin... Niin, -mitenkä ne sen hävittivätkään! Protakolliin meidän piti, -- tahi -meiltä vietäisiin työ ja leipä. Protakolliin, protakolliin, suureen -kirjaan rekistereineen ja lukuineen. Eikö tämä tuhma ja kylmä ja -nenäkkään järkevä protakolla ole oikea meidän yhteiskunnallisen -huolenpitomme symbolum? Miksi ei ole juhlaveisua, jonka loppusäkeinä -toistuisi: 'Protakollat käteen, protakollat käteen'!" - -Hän vaikeni hetkiseksi. Jokin aatos näytti häntä liikuttavan. - -"Meidän poikasemme", jatkoi hän, "hänetkin piti työntää johonkin -protakollaan. Tai _äpäräin_ otsikon alle. Luulette kai, ettei Gunvor -saanut heiltä hävytöntä 'ilmoitusta', -- ei ollut vielä tervekään. -Niin, hänen olisi täytynyt astua esiin ja seista ja selittää noille -vieraille virkaherroille, mikä otus hän oikeastaan oli. Minä menin -silloin sinne, siellä ne seisoskelivat, siellä ne istuskelivat, -kirjoittelivat. Niin, niin... sittenhän se joutui protakolliin, he, -minun pieni, sievä poikani! Kuolisit, poloinen, ennenkuin tulet -niin surkeaksi, että olet niiden paperien tarpeessa... Ei, minä en -ihaile protakolleja. Mutta rouva Malla Rosch ihailee niitä. Tietääkö -kuka, mikä hän oikeastaan on? Hän on leski, ja hän sai lapsen, ja -hän ymmärsi, miten pulma on järjestettävä. Hän taipui hartaasti -ja pani lapsen protakollaan. Ei nostanut yhtään melua. Sävyisä, -lipakoiva, täsmälleen. Ja hän päätti tappaa lapsen. Rehellisesti ja -kunniakkaasti? Ah, pois se meiltä, silloin hän olisi tehnyt niiden -protakolla-herrojen mieltä vasten... Ei, hän antoi hapata maidon, -jonka varusti lapselle... Ja hän antoi lapselle sitä maitoa... -tahallansa hän syötti lapselle hapanta maitoa... Sillä maidosta, -joka on hieman hapanta, eivät nuo vanhurskaat liioin huolineet. Ja -sitten joi se pieni maidon. Vatsa tuli huonoksi, ja sillä oli kipua -yötä päivää, ja äiti antoi pikku vekaralle yhä enemmän hapannutta -maitoa; tottahan tuo nyt vihdoinkin kuolee! Mutta se ei kuollut. Se -sai en engelskan-taudin. Ei maitohampaita, ja muut hampaat hauraat -kuin ryyni. Minä olen sen nähnyt. Raukka, josta olisi voinut tulla -kaunis tyttö, sillä oli pelokkaat silmät... Mutta mitäpä mokomasta? -Äiti on kunnioitettu. Hän on vapaa ja rehevä, ja hän lipikoi oikeuden -edessä ja täytti täsmälleen vaatimukset. Ja antoi lapsellensa hapanta -maitoa. Sen oli tämä raukkamainen maailma hänelle opettanut, että -siten hän saa olla vapaa. Hapanmaito-systeemi? Mitä?... eikö se ole -vanhastaan vakiintunut yhteiskuntaamme?... Meitä ei juuri tapeta... -mutta usein syötetään happamalta... Hyi!" - -Hän oli rasittunut. Tuli raju yskänpuuska. Hän tempaisi vapisevin -käsin nenäliinansa ja yski siihen. Sitten hän avasi uunin luukun ja -heitti nenäliinan tautineen hehkuvaan hiili-valkeaan. Hän tuijotti -siihen, kun se paloi, katsellen kuin ihanaa näkyä. - -"Kas tulta!" hän sanoi verkalleen. "Miten se on valkea ja puhdas. -Puhtaampi kaikkea muuta. Miten se polttaa kaiken heikon ja raihnaan." - -Häntä alkoi taas ryittää. He pyysivät häntä olemaan varovainen eikä -rasittamaan itseään. Hän nyökkäsi päätään... "En", sanoi hän, "nyt se -onkin sanottu, mitä aioin sanoa. Sitähän vain aioin teille mainita, -Gunvorista ja minusta, ja minkä tähden me myönnyimme. En kai tarvitse -sanoa, että kuolen sellaisena kuin elinkin. Minä uskon, että se, -minkä tunnustan mielipiteekseni, kerran voittaa. Viimeinkin. Minä -uskon maailman rehellisiin tahtoihin. Ja taistelevaan tieteeseen. -_Se_ on väkevin. Se on ihmisten valkeus. Ei se, joka tuottaa -pääomia. Ei koneiden tiede. Ei kanuunain. Mutta se, joka käsittelee -ihmisten ruumista ja sielua. Lääketiede on niistä korkein. Melkein -kaikki maailman surkeus on vanhan taudin seurausta. Katsokaa -noita kuninkaita ja vallanpitäjiä, jotka ahnaasti haluavat käydä -sotaa. Vanhaa ruttoa heidän aivoissansa! Itara kapitalismi, hupsu -ylellisyys... kaikki kehnoja vikoja, jotka johtuvat sopusoinnun ja -voiman puutteesta... Niin, niin, lähestyköön sinun valtakuntasi!... -Minä olen väsynyt, Gunvor. Auta minua taas levolle... Ei, istukaa Te -vaan... ellen mielestänne ole liian ikävä." - -Hänet saatettiin jälleen vuoteesen. Hän puheli hiukan heidän kaikkien -kanssa, sävyisesti ja surutta. Hetken kuluttua hän ummisti luomensa. -He nousivat kaikki mennäkseen. Hän hymyili ja ojensi heille kätensä, -toiselle toisensa jälkeen. Ja vähän ajan päästä hän vaipui uneen. - - - - -XIV. - - -Gunvor oli sinä päivänä, jona hän kuoli, istunut hänen vuoteensa -ääressä, ja he olivat puhelleet keskenään. Viimein pyysi mies häneltä -vettä. Hän antoi, ja sairas joi ja painui levolle, mutta kun Gunvor -jälleen katsoi häntä, oli hän aivan liikkumatonna. Hän mainitsi häntä -nimeltä. Mies ei vastannut. Hänen suupielestänsä tippui joku pisara -verta. Hän oli kuollut hiljaa ja kuolemantuskitta. - -Hän oli koko päivän ollut aivan rauhallinen ja iloinen. Hän oli -puhellut Gunvorin kanssa monenmoisista asioista. He olivat puhelleet -pikku pojastansa. Gunvor sanoi: "Hän on jo sinun näköisesi. Kaikki -sanovat niin." Gunvor väitti, että Grögaard oli siitä hyvillänsä, ja -hän jatkoi, että pojasta tulee varmaan yhtä voimakas kuin isänsä. -"Saat näyttää hänelle väitöskirjaa, jota aloitin", sanoi Grögaard, -"siinä on paljon hyvää; sen tiedän... Ja vielä eräs seikka: hänen ei -tarvitse peljätä sitä, että hänen isänsä kuoli rintatautiin. Sitä ei -ole suvussamme. Se iski minuun siksi, kun minulla suoraan sanoen oli -liian tukalaa. Ensin aherrusta ja puolinälkää vuosikausia, sitten -hengähdystä hetkisen, mutta sitten taas se kehno kellarikonttori ja -muut..." - --- "Minä en yhtään pelkää kuolemaa", sanoi hän yhtäkkiä. "'Haudan -kammo' on vain esteetikkojen suruja. Minä olen kemisti", hän hymyili. -"Minä tiedän, että me olemme muodostetut samoista aineista kuin -maakin. Me saamme ravintomme maasta. Me olemme tulleet siitä. Meidän -on annettava maalle takaisin, minkä se on saapa... Se voi meitä -suorastaan vaatia. -- Ainoa, jota en siedä ajatella, on arkku, johon -ihminen pannaan. Siinä ei ajatus ole kaunis... aivan luonnoton. Se -estää maata saamasta meitä. Ihminen pitäisi laskea maahan alastonna -tai kiedottuna vaatteesen. Silloin saisi maa meidät itseensä -aikaisemmin." - -Sitten puheli hän Gunvorin kanssa sielusta, "kuoleman jälkeisestä -elämästä", josta hän "ei tohtinut mitään tietää." "Kun luonto on -sijoittanut meidät tänne, niin on meidän käytettävä voimamme täällä", -sanoi hän. "Täällä odottaa tuhannen tehtävää, joissa on jonkin -iankaikkisen itu." - -Kohta nämä sanat lausuttuaan pyysi hän Gunvorilta vettä, joi ja -painui paikallensa, kuten äsken on kerrottu, ja kuoli. - - * * * * * - -Aika meni ja Gunvor eli elämäänsä. Mutta jollakin tavalla hän oli -ikäänkuin mykkä ja sokea. Hän autteli äitiänsä, hän hoiti lastaan -hyvin huolellisesti; mutta aina oli hänen sielunsa kuten liikkumaton. -Kuin meri, kun tulee aivan tyyni ja kaikki aallot vaipuvat raukeina -syvyyteen. Kuin meri, kun se ääretönnä tasoittuu, ja vain silloin -tällöin tulee maininki, ja rannat itkee ja huokaa. Mutta mistä -nuo mainingit? Myrskyhän vaikeni! Ah, meri on melkein yhtä suuri -ja levoton kuin ihmissielu. Se suuri maininki, joka panee rannat -huokaamaan, johtuu myrskystä, joka oli kauan sitten. - -Mutta tuossa liikkumattomuudessa Gunvorilla oli kuitenkin, mitä -rakastaa. Poutapilvet kesäpäivinä. Miten ne kohosivat säteillen -taivasta kohti. Ja kaukaisten vuorten lumi talvisin. Hän hengitti -syvään; sillä hän rakasti tätä ilmaa ja noita vuoria. Kaikki, joilta -on jotain iäksi mennyt, rakastavat näitä näkyjä: Merta tai pilviä -tahi kaukaisia vuoria. Ne ikäänkuin kutsuvat, viittovat! Ne on niin -loitot ja korkeat! Ne saattavat huutaa sitä, joka joutui niin kauas. - -Mutta parhaassa hiljaisuudessa nousi sieluun muisto. Rauhallinen -muisto, jossa ei ollut katkeruutta. Suuret muistot kaartavat holveja -ihmisten yli. He astelevat niiden varjossa, ja kaikki pieni hienonee -tomuksi heidän jalkainsa alla. - - - - - - -NELJÄS KIRJA - - - - -I. - - -Gunvorille alkoi uusi työn-urakka. Hän sai paikan eräässä suuressa -kansakoulussa kaupungin syrjä-osassa. Koko armeija poikia, joita -hänen piti opettaa. Janna oli taas ryhtynyt toimeen kuten usein -ennenkin. Hän oli valmistanut Gunvorille tietä, ja hän tasoitti tien -hiljalleen ja varmasti. _Hiljalleen_, sopiiko se tuosta Jannasta? -Niin, tuo hävytön suu oli viime aikoina tullut hieman vähäsanaiseksi. -Kyllä hän lausui sanansa, kun niikseen tuli, mutta silloin -rauhallisen kekseliäästi, eikä koskaan enää huimasti letkahutellen. - -Tässä samassa voitaisiin mainita, mitä Gunvor nyt tiesi: Janna oli -rakastanut Grögaardia. Mutta hiljaa niinkuin toivoton rakastaa. -Kukaan ei ollut saanut siitä tietää. Hänen kasvoistansa ei sitä -hevin voinut päättää. Hän oli osannut salata itsensä ja harhauttaa -muita, niin että itse Grögaardkin viime kerralla, jolloin hän näki -Jannan, luuli hänen riutuvan liiallisen ponnistuksen vuoksi. Sattui -vasta Grögaardin kuoleman jälkeen, kun Gunvor tapasi Jannan, etteivät -Jannan silmät enää jaksaneet -- ja Gunvor joutui ymmälle, ja ymmärsi -yhtäkkiä kaikki. - --- Kun Gunvor tällä kertaa alkoi opetustoimensa, ei hän enää tavannut -sanoja, elävää, sytyttävää sanaa, kuten ennen. Hän oli kai liian -kauan ollut työstään erillä. Vai olivatko viimeaikaiset tapahtumat -syrjäyttäneet hänet elämästä? - -Mutta hiljainen ilo heräsi hänessä sentähden, että hän nyt jälleen -läheni elämää. Ja hän löysi vähitellen jälleen sanan. Hän tuijotti -lujemmin lastensa silmiin. Ja ne pitivät hänestä niin tuottavasti -jälleen. - -Se ei vahingoittanut hänen luokkansa poikia, että hän oli äiti ja -hänellä oli oma poika. Rakkaus Johannesta tahi Jania kohtaan, kuten -häntä kotikielellä kutsuttiin, oli vahva ja raikas hänessä. Ja tuo -rakkaus sai hänet unohtamaan monta näiden muiden lasten vikaa. -Katsoipa vain joku häntä katseella, joka hieman muistutti hänen -omasta pojastansa, niin hän oli suorastaan voitettu. - -Mutta se: vaalia omaa poikaansa ja olla hyvä näille muille, jotka -hänelle oli uskottu kasvatettaviksi, -- se oli hänen elämänsä -tarkoitus. Itseään ei hän enää paljoa ajatellut. Ei edes huomannut, -että hän alkoi jo vanheta. Kevätauringon, joka on niin terävä, piti -hänelle se opettaa. - -Kevätauringon piti, kuten sanottu, se tehdä. Sillä talvella hän -varustautui kouluun ennenkuin päivä valkeni. Ja kun hän pääsi kouluun -ja tuli valoisa, niin hän näki kaiken muun, paitsi itseään. Hän -tuskin tiesi, miltä hän näytti. - -Mutta kerran kun oli kuukauslupa -- se oli hohtavan kaunis kevätpäivä --- istui hän peilin edessä äitinsä huoneessa. Hän oli juuri pessyt -tukkansa ja järjesti ja kampaili sitä. - -Silloin johtui hän yhtäkkiä tuijottamaan tukkaansa, ja hän -ajatteli itsekseen: "Oliko saippua liian rasvaista? Vai onko siinä -hilsettä?" Hänen tukkansa oli nyt kun hän levitteli sitä kirkkaassa -valossa, himmeämpi hohteelta kun ennen. Kiiltävä kultaväri oli -ikäänkuin haalistunut... Yhtäkkiä hän näki, että hänen tukkansa oli -harmaantunut. Kuten vaalea tukka harmenee. Ei aivan harmaaksi, vaan -himmeäksi, haalistuneeksi, harmahtavaksi. - -Hän ei sitä surrut. Hetkisen hän hymyili. Nyt se oli tehty. Pian -hän tulee ihan vanhaksi muijaksi... Mutta hetkisen päästä meni Jan -huoneen läpi. Hänellä oli kuukauslupa tänään, ja hän oli lähdössä -etäälle leikkimään indiaania ja valkonaamaa. Hän oli koetellut -hetkisen paperileijaa. Mutta ei tuullut tarpeeksi. "Hyvästi äiti!" - -Ja hän lähti matkaansa, vilkkautta hohtaen ja loputtoman innoissaan. - - - - -II. - - -Jannan mielestä oli Gunvorilla ollut monta vuotta se vika että hän -hemmoitteli Jania. Mutta Gunvor ei ottanut uskoakseen. Hän sanoi: -"Tuo ainainen ankaruus on huono ja helppo kasvatustapa. Minä en usko, -että hyvyys on vahingoksi. Lapsen ei pitäisi tarvita koskaan itkeä." - -Pian ilmeni, että Gunvorin kasvatustapa oli ajanpitkään hyvin -hyvä. Jan oli aikansa hyvin hemmoiteltu ja vallaton, ja rajattoman -ihastunut äitiinsä. Sitten hän tuli "suureksi", kuusitoista -vuotiaaksi, eikä suvainnut enää, että äiti oli liian hempeä häntä -kohtaan. Niin tavattoman arvokkaaksi hän tuli. Jos äiti pani käden -hänen kaulaansa ja suuteli häntä -- hm, siitä hän ei oikein pitänyt. - -"Katsos niin", sanoi Gunvor Janna tädille surullisella äänellä. "Ei -tarvitse tahallansa koettaa tehdä heitä kylmiksi itseään kohtaan. He -menevät, kun eivät enää meitä tarvitse." - -Mutta jos hän luuli, ettei Jan enää hänestä välittänyt, niin hän -erehtyi suuresti. Hänessä oli äidille kylmä vain se suuri poika, joka -ei enää tahtonut olla pieni. Itse Jan piti kaikessa elämässään niin -paljon hänestä kuin poika voi äidistään pitää. - -Ja vähitellen äiti oppi käsittämään, miten asianlaita oli. Ja hiljaa -huokaisten hän muisteli pikku poikansa pehmeitä käsivarsia ja -siunattua suuta; ja hän koetti uljaasti kestää sen, ettei pientä, -hemmoiteltua poikaa enää ollutkaan. Siihenhän hänen _täytyi_ tottua. -Eihän Jan voinut aina olla pieni ja "mammanpoika". Siitä äiti olisi -pitänyt kaikkein vähimmin. - -Mutta siksipä hän, kun Jan kulki rauhallisesti ja vakavana hänen -huoneensa läpi, kyselikin häneltä hänen mielipidettänsä jos jostakin. -Vaikkapa vain pysyiköhän ilma ennallaan, tahi oliko Jan nähnyt uutta -rautatien rataa, tahi saattoipa joutua keskusteltavaksi, mitä Jan -arveli niin tärkeistä päivän tapahtumista kuin sota ja politiikka. - -Hän antoi Janin puhua kaikesta, ei koskaan tyrkyttänyt hänelle tuota: -"Sitä käsittääksesi sinä olet vielä liian pieni." Ajan julkiset -ajatukset, sen moninaiset pyyteet: niihin hän antoi hänen tottua -niin paljon kuin hän ikinä halusi. Se vain kehitti Jania. Jos noissa -ajatuksissa piili jotain sellaista, joka pohjaltansa ei hänelle -sopinut, niin kyllä hän siitä erkanisi, kun se aika tulee. Juuri hän -siihen pystyisi, hän, joka aina oli saanut vapaasti valikoida ja -hyljätä. - -Jan oli hyvin Grögaardin tapainen. Hänen ulkomuodossaan ja -luonteessaan oli niin paljon isä-vainajaa. Ja oudoksi ilokseen -huomasi Gunvor, että hänellä oli aivan samat pyrkimykset ja -taipumukset kuin Grögaardilla. Luonnonhistoria viehätti Jania -suuresti. Hän kuljeksi melkein kaikki lomansa tutkimassa kasveja. -Niin, usein kun Gunvor oli kävelemässä hänen kanssaan, Jan juoksi -hänen luotaan ja poimi kukan, ja ositteli sen ja tutki sen -suurennuslasilla, joka hänellä aina oli taskussa. Kerran heidän -kävellessään yhdessä Jan seisattui ja osoitti erästä melkein -umpeenkasvanutta lamperoa, joka oli täynnä hyllyvää likokasvia. -"Katsoppas äiti", sanoi Jan, "tuosta minä löysin leviä, jotka ovat -hyvin harvinaisia näin pohjoisessa." - -Jan osti kerran suuren akvaarion. Mistä hän sai rahaa siihen? -Janhan sai niin kovin vähän taskurahoja. Niin, hän oli koko vuoden -säästellyt rahojaan sitä varten, ei kuluttanut ainoakaan äyriä, -ajatellut vaan tätä akvaariota. - -Nyt hänellä oli tutkimista. Hänellä oli siinä mutaa ja muraa, -jonka oli tuonut parista läheisestä lammikosta. Ja joukko noiden -lammikoiden elukoita hänellä oli. Hän näytti Gunvorille joitakuita -niitä olentoja. Kerran pari paksua, valkeaa matoa, toisen kerran -kiiltävän kotelon, joka oli kuin kultaisesta sorasta tehty. "Se on -sisällä elävä matelija", sanoi Jan. "Minä toin sen tuolta ylämaasta -eräästä patamasta. Minä en tiedä, mikä elukka se on. Minä puhuin -siitä luonnontieteen opettajalle. Hän haluaa sitä nähdä. Mutta eihän -se kai ymmärrä sekään." - -"Oho", täytyi Gunvorin hymyillä, "pitäisipä hänen se ymmärtää, Jan." - -"Niin, pitäisi", vastasi Jan tyytymätönnä, "mutta mieshän on niin -vanha, äiti. Hän on tietysti unohtanut kaiken muun paitsi mitä on -oppikirjassa. Ja hän sitten opettaa meitä!... luonnontiedettä, -jonka alalla keksitään uutta joka päivä. Mutta", jatkoi hän -surullisesti, "kyllähän se kelvannee sille koululle. Nehän lukevat -luonnonhistoriaakin vain tutkinto-todistusten tähden." - -Kolleega Hirsch, jolle Jan oli näin häijy, oli vanha, leppoisa -köntys, josta Janin kuitenkin olisi sietänyt pitää. Viime kerralla -olivat Janin numerot muissa aineissa paitsi luonnonhistoriassa -olleet hyvinkin huonot, niinkin huonot, että jo ajateltiin jättää -hänet toiseksi vuodeksi luokalle. Mutta silloin puhui vanha -luonnonhistorian opettaja hänen puolestansa niin lämpimästi, että hän -kuitenkin pääsi seuraavalle luokalle. - --- Ja se tapahtui, vaikka Jan oli juuri vähän ennen tutkintoa -tohtinut julistaa, että oppikirjan selitys magnetismista oli väärä. -"Mahdotonta? Mitenkä sinä niin arvelet, Jan Grögaard?" "Niin, -siinähän seisoo", selitti poika, "että kun terästanko on tullut -magneettiseksi, s.o. kun sen kaikki molekyylit ovat kääntyneet samaan -suuntaan, niin että kaikkien molekyylien pohjoisnavat osoittavat -samanne päin ja samalla tavoin etelänavat, -- niin, silloin vaikuttaa -tangon äärimmäinen pohjoismagneetti sen, että rauta-höylälastut -riippuvat kiinni tangossa, melkein keski-kohdalla, samalla tavalla -tangon etelämagneetti. Mutta se selitys on mahdoton, sillä mikään -magneetti ei voi vetää teräksen läpi." - -Silloin mutisi ukko Hirsch hieman: "No, selityshän se täytyy aina -olla." "Ei minun mielestäni", vastasi Jan rohkeasti. "Väärä selitys, -joka hakataan täällä koulunpenkillä päähän, tylsyttää tutkimishalua." - -Jaha, vai niin tuumi Jan. Mutta silloin haukkui ukko Hirsch hänet -pahanpäiväiseksi. "Näyttääpä, näyttää vintehisen poika tulevan jo -kovin nenäkkääksi", sanoi hän. - -Mutta kuitenkin hän teki parhaansa, että hänen huono latinansa ja -kreikkansa annettiin hänelle anteeksi, ja että hän pääsi ylemmälle -luokalle. - - - - -III. - - -Tuo vanhan-vanha aie, lähteä ulkomaille Toran luona käymään! Gunvor -oli miettinyt sitä niin kauan, ja silloin tällöin se heräsi mielessä, -ja hän ajatteli sitä jälleen ja aprikoi, voisiko sen toteuttaa vai ei. - -Voisiko hän olla ilman Jania niin kauan? Ja tulisiko äiti toimeen -ilman häntä? Äiti oli tullut niin raihnaaksi viime aikoina. Aina -siitä kaukaisesta vuodesta alkaen, jolloin hän hoiti Grögaardia, oli -hän ollut niin heikko. Gunvorhan oli itse pitänyt huolen useimmista -päivistä ja öistä, mutta ne, jotka tulivat rouva Kjeldin osalle, -olivat rasittaneet häntä yli voimain. - -Siinä kaksi estettä. Kolmas: Oliko hänellä varaa matkustaa? Tavallaan -kyllä, tavallaan ei. Käyttäisikö hän siihen ne tuhatkahdeksansataa -kruunua, jotka hän oli odottamatta perinyt eräältä äidin -sukulaiselta? Matka edestakaisin ja neljän, viiden päivän oleskelu -tuossa vieraassa kaupungissa maksaisivat kai pari sataa kruunua... - -Rouva Kjeld sai hänet matkustamaan. "Sinun pitää käyttää niitä siihen -tarkoitukseen", sanoi hän. "Sitä et kadu. Tora on aina ollut parhaita -tuttujasi. Sinun on iloista tavata häntä pitkästä aikaa." - -Vähän ajan päästä huomautti rouva Kjeld hymyillen: - -"Minä muistan ennen kotona, kun jonkun piti lähteä sinne -suurkaupunkeihin, niin isä antoi hotellien osoitteita. Ja kun -jonkun oli matkustettava Berliniin, neuvoi isä aina hotelli -'Alte Traubeen'... Isähän oli käynyt Berlinissä monta kertaa -liikematkoillansa. Ja hän oli kai hyvässä huudossa siellä Alte -Traubessa. Sillä hän sanoi usein itsetietoisesti: 'Ja olkoon -hotellissa väkeä miten paljon tahansa, niin sanokaa vain terveisiä -kauppias Niels Farnerilta Norjasta, niin antaa isäntä teille vaikka -oman huoneensa ennenkuin laskee muualle." "Taitaa olla siis parasta, -kun menen sinne, äiti", vastasi Gunvor. Rouva Kjeld peruuttelemaan: -"Herra isä, siitähän on niin kauan", sanoi hän. "Se hotelli oli -vanhassa kaupunginosassa. Sitä tuskin lienee enää. Mutta voisithan -huvin vuoksi tiedustella." Ja hän ilmoitti Gunvorille hotellin kadun -ja numeron. "Kas, sellaista saattaa ihminen muistaa lukemattomat -vuodet", mutisi hän, "ja ihan eilisiä tärkeitä asioita unhoittaa -heti." - -Sitten tuli päivä, jona Gunvor lähti ulkomaille. Hän matkusti -laivalla ja junalla, ja matka oli liiankin pitkä... - --- Hän tuli siihen kaupunkiin juuri kun lyhdyt sytytettiin. Hän oli -rohkea ja uskalsi pyytää ajuria ajamaan siihen hotelliin, jonka hänen -äitinsä vielä muisti. Ja se löytyikin erään syrjäkadun varrelta. -Se pieni, paksu fauni, joka istui ulko-oven kamanalla kuroitellen -rypäleterttua huulillensa, oli hyvin vanha ja varmaan sama, jota -hänen äitinsä isä oli katsellut. Hotelli oli luotettavan, siistin -näköinen... - -Hän sai kodikkaan huoneen ja ryhtyi pukeutumaan matkan jälkeen. Hän -pesi itsensä ja muutti vaatetta kiireestä kantaan. Hän oli pitkällä -matkalla ensi kertaa, ja tämä tulo suureen, vieraasen kaupunkiin -virkisti häntä suuresti. Hän meni pukeutuessaan ikkunan ääreen ja -katseli ulos. Avasipa hän ikkunankin. Ja tämä pieni syrjäkatu... -sielläkin huomasi suurkaupungin... se henki ikäänkuin ilmassa... -hänen hermonsa herkkenivät hienotunteisiksi. - -Hän ei ollut ilmoittanut Toralle tulostansa. Toran kirjeistä hän -tiesi, että Tora nykyään esitti joka ilta "Amyriksen" pääosaa ja -herätti hurjaa ihastusta. Vasitenkin, kun tästä osasta näki entistä -selvemmin, kuten eräs lehti kertoi, että Tora Pharo oli samalla suuri -näyttelijätär. - -Gunvor oli iloissaan, kun saattoi kuulla hänen esitystään. - -Hän lähetti heti noutamaan pilettiä, sai sen ainoastaan välittäjältä -ja korkeampaan hintaan kuin hän oli tavallisesti tottunut maksamaan -kahdesta lipusta... - -Hän jatkoi turhamaisuuttaan ja ajoi vaunuilla oopperaan... - -Vihdoin hän pääsi paikalleen, yksinkertaisena ja koruttomana, hyvin -komean yleisön keskeen. - -Hän tuskin kuunteli ouverturea, odotti kuume veressänsä Toraa -nähdäksensä. - -Esirippu kohosi. Kemut kreikkalaisessa pilaristossa. "Amyris" istui -matalalla penkillä, joka oli verhottu kirjavilla matoilla. - -Se oli Tora. Lämpöisenä, pehmoisena kuin muinoin näki hänet Gunvor. -Se oli Tora, suurempi, rohkeampi Tora, haltioittavampi... - - - - -IV. - - -Amyris, muinaisen Atenan hetaira. Hänen kauniissa ruumiissaan hiipuu -rakkauden himo, ja hänen kauniissa sielussaan asuu oppineisuuden ja -hengen himo. Hän ei ole nuori enää, mutta vielä on hän kauniimpi -melkein kaikkia Atenan naisia. Hän istuu eräänä hiljaisena iltana -kotonaan. Hänen talossaan on ollut suuret juhlat. Hän _ajattelee_. -Hän muistaa koko juhlat, muistaa ne ihanat ja henkevät miehet, -jotka ottivat osaa niihin. Mutta eräs seikka häntä kummastuttaa -ja peljästyttää. Vain ikä-puolet miehethän häntä ihailivat ja -palvelivat. Nuorimmat ja tulisimmat eivät pyrkineet seuraan. Eräs -heistä oli kadonnutkin hänen nuoren orjattarensa kanssa. -- -- Hän -mietti kauan, ottaa sitten suuren, säteilevän hopea-peilinsä ja -tarkastelee itseään; hänen silmänsä tuijottavat syvinä peiliin. Hän -näkee suunsa, valkeat hampaansa, kauniin, lujan leukansa... - -Yhtäkkiä hän hätkähtää. Peilissä hän näkee toiset kasvot omainsa -takana. Ankarat, syvä-ryppyiset kasvot, armottomat silmät. Hän -kääntää päätänsä ja näkee että jokin vanha, tummapukuinen nainen on -yhtäkkiä tullut sisään ja seisoo nyt hänen takanansa. - -"Kuka se on?" huutaa Amyris ja kavahtaa pystyyn. "Miten Te tulitte -tänne? kaikki ovethan ovat lukossa." - -Vanhus vastaa: "Minä tulen, minne haluan. Minä valtaan lujimmat -linnat. Amyris, minä tulin tänään sinun luoksesi. Huolitko minua?" - -"Miksi huolisin Teitä, mummo. Enhän minä edes tunnekaan Teitä." - -"Ei, sinä et tunne minua, ja sinä et _tahdo_ minua tuntea, Amyris. -Sen olen jo kauan nähnyt. Mutta siinä olet väärässä." - -"Miksi pitäisi minun Teidät tuntea? Kukas Te olette?" - -"Ikä... varmasti tulevat vuodet." - -Mutta Amyris peittää silmänsä kuten nähden pahan näyn: "Miksi Te -tulette jo nyt?" huusi hän. "Menkää pois!" - -Vanhus vastasi lempeästi: - -"Minä tunnen ihmisten lapset. Heidän on vaikea antaa minulle -rehellisesti sitä paikkaa, joka on minun. Ja sinä, Amyris, olet -runoilijatar. Sinä olet sellainen, joka iäisesti kaipaa ja aina -himoaa ihaninta ja inhoo sitä, joku pakoittaa vaikenemaan ja olemaan -ilman. Mutta katso vain silmiini! Sinä olit tässä äsken surullinen -siksi, että ne miehet, joita sinä halusit, eivät välittäneet sinusta. -Katso silmiini, Amyris: niistä näet kuultavan raskaan ja unettoman -unen, ja valveilla olon, jossa ei ole riutuvaa kaipuuta eikä -vaivaavia ajatuksia." - -Mutta Amyris huusi tuskassa ja vihassa: - -"Mene pois! Mitä minä unella. Minä tahdon rakkautta ja -haltioitumista. Minä tahdon tuntea henkeni liitävän Olympokselle, -minä tahdon tuntea ruumiini lepäävän maata vasten kiimasta raskaana. -Mene luotani! Miksi puhut minulle? Enkö minä ole nuori, kun olen -kaunis?" - -Ja vanha nainen väistyy, surren Amyriksen ymmärtämättömyyttä, ja -moittivin sanoin: "Miksi inhoat minua? Minä olen hyvä, Amyris, sille, -joka ei sodi luontoa vastaan." - -Mutta Amyris huusi hänen mennessään: - -"Niinpä sodin luontoa vastaan, koska se lähettää sinut. Sinut, joka -haluat ohimoilleni harmaita hapsia ja ryppyjä silmäini alle. Sinut, -joka et tahdo, että juhlariemu poveani nostaa. Sinut, joka tahdot -lihani velttonevan. Mene, vanhuus!" - -Ja jälleen kutsuu Amyris ystävänsä juhlaan. Monet tulevat, mutta -ei kaikki. Kauniimpain ja tulisimpain miesten paikat ovat tyhjät. -Amyris huutaa: "Mitä tällainen merkitsee? Missä on kaunis-silmäinen -Lysippos, missä on Minon, jolla on mainio ruumis ja vahvat -käsivarret, missä on Foibos, jolla on Atenan ihanin suu?" - -Mutta vanhimmat vieraat, jotka ovat surullisimmat ja sukkelimmat, -nauravat harmain hampain ja sanovat: "Mutta Amyris, ollaanhan me -täällä!" Ja he nauravat jälleen ivallisesti, mutta sisimmältään he -ovat katkeroituneet nuorille. Ja yhdelle heistä menee syltti-viikuna -väärään kurkkuun naurusta, kun hän sanoo: "Miksi ajoit pois nuoret -orjattaresi, Amyris? Olisit pitänyt heidät, niin ehkäpä poikaset -olisivat tulleet." - -Amyriskin koettaa nauraa. Mutta surullinen vilu hiipii hänen -sydämeensä, ja hän ei ole iloinen koko sinä iltana. - -Iltamyöhällä päästää hän vieraansa menemään, ja hän istuu nyt yksin -ja ajattelee nuorukaisiansa, jotka eivät tulleet. He eivät koskaan -ennen olleet tuntuneet hänestä niin himoittavilta kuin nyt kun he -olivat hänet hyljänneet. "Miksi hylkäsivät he minut?" kysyi hän yöhön -katsellen. "Enkö minä vielä ole tulinen ja kaunis?" - -Hän ottaa peilinsä ja näkee siellä katseensa, raskaan kaipuusta ja -synkästä mielestä. Hän tahtoo nähdä enemmän... Silloin häntä yhtäkkiä -puistattaa: Jälleen näkee hän omain kasvojensa takana vieraan kasvot, -jotka hän kuitenkin on tuntevinaan: kalpeat kasvot, armottomat, -ankarat silmät. Vanha eukko seisoo jälleen hänen takanaan ja puhuu: - -"Amyris! Tahdotko tulla nyt? Antaudu vain rauhallisesti hoteihini, -niin ei sinulta mitään puutu. Minulla on unohdus; uupumuksessa, jonka -tarjoon, kuolee kaikki levottomuus ja murhe." - -Mutta hän nousee ja tuijottaa ylpeänä ja raivoissaan tuohon vanhaan -naiseen, joka jälleen on tunkeutunut hänen läheisyyteensä vasten -hänen tahtoaan, ja joka tänä iltana vielä koskee häntä kuten paikkaa -saadakseen: - -"Minä lähetin juuri vieraani pois", huutaa Amyris, "minä lähetin -heidät pois, sillä he olivat minulle liian vanhoja ja surkeita, -älykkyydestään huolimatta. Minä lähetin heidät pois, vaikka itse olin -heidät kutsunut. Ja Teitäkö pitäisin vieraanani? Teitä, joka olette -itse vanhuus ja surullisuus. Teitä, joka olette tunkeutunut luokseni -kutsumatta ja julkeasti. Minä en halua nähdä Teitä. Menkää!" - -Silloin rypisti vanhus kulmiansa, ja hänen äänessään kaikui uhka, kun -hän sanoi: - -"Harkitse vielä kerta! Minä olen jo sanonut sinulle, että minulla on -paljon hyvyyksiä hallussani. Minä olen tarjonnut niitä sinulle kaksi -kertaa. Kun nyt kolmannen kerran niitä tarjoan, niin sanon: Varo -itseäsi! Elä aja minua pois! Ehkä en sitten, kun sinä kerran huudat -minua, tulekaan. Ehkäpä sitten minä hyljään sinut." - -Amyris kohotti silmänsä ja tuijotti naiseen, joka seisoi siinä -ryppyisenä, vakavin silmin. Sitten hän huusi: "En koskaan! en koskaan -pyydä minä Teitä luokseni. Minä tahdon aina inhota Teitä! Minä tahdon -olla kaunis! Minä tahdon juhlia. Minä tahdon olla entistä kauniimpi! -minun lauluni kaikukoot korkeammalle kuin Sapphon. Ne uhkukoot -nuoruutta, niiden rytmi keijukoon kuin kuuma tanssi tahi kuin mies -halaa naista. Minä tahdon vallata nuorukaiseni taas..." - -"Siis ollos kirottu!" huutaa nainen, ja hänen kasvonsa ovat -peloittavat. "Tule onnettomaksi, tule ihmisten halveksimaksi! Jos -sinä nyt rukoilisit minua vaikka polvillasi -- minä en tulisi! Kulje -ja etsi iloa, ryppyjen rutistaessa kasvojasi. Maalaa nuoruuden -punalla poskesi. Värjää hiuksesi. Viittaa nuorille miehille, joiden -lempeä sinä himoat ja jotka sinulle nauravat, sillä kasvosi näkyvät -maalin takaa. Harhaa viimein ikuisen kiiman vertauskuvana ja tule -naurettavaksi ja inhotuksi! Tule sitten luokseni! Minä sysään sinut -ulos. Minun raihnauteni saat, mutta kaunista arvokkuuttani sinä et -saa: se antaa vanhoille naisille ja miehille heidän korkeutensa ja -rauhansa -- koskaan ei se tule sinun osaksesi." - -Ja Amyris vavahtaa. Mutta hän pyytää vielä kerran juhlaan. Nuoret ja -tuliset sanovat: "Kautta Zeun, hän on väsymätön!" Vanhat ja viisaat -mutisevat siihen: "Hävytön nainen! Kyllin saimme hänen juhlastansa -viime kerralla. Me emme olleet hänestä tarpeeksi hyviä. Ha ha, -ottakoonpa nyt parempansa, jos hän luulee saavansa Lysippon ja -Minonin ja Foiboksen, niin erehtyypä." - --- Amyris katseli noita monia tyhjiä paikkoja. Sitten käski hän -orjainsa antamaan ruokaa niille vieraille, jotka olivat tulleet. He -olivat kaikki narri-parkoja, joista kukaan ei välittänyt muulloin -kuin heidän huvittaessaan toisia vieraita hassuilla sutkauksilla ja -hypyillä ja muilla ilveilijän-tempuilla. - -"No, Lysander", mutisi hän välinpitämättömästi eräälle heistä. "Sinä -olet onnellinen mies, Lysander, ja jumalain siunaama. Etkö ole?" - -"Olen kyllä, Amyris! Kun vaan olisi enemmän viiniä." - -"No antakaa heille viiniä. Kaatakaa heidän maljoihinsa, orjat." - -"Nyt me olemme onnellisia, Amyris. Ja me ylistämme sinua! Sinä suuri -runoilijatar ja vielä suurempi hetaira." - -"Laula ja tanssi, Lysander! Ja sinä Agathon, laadi paljon kelpo -sutkauksia ja häväistyssäkeitä niistä julkeista, jotka eivät tulleet, -kun minä kutsuin." - -Ja he lauloivat ja tanssivat, ja he hymyilivät ja irvistelivät, ja -määkyivät ja pilkkasivat niitä, jotka eivät tulleet. Ja he joivat ja -iloitsivat. - -"Oi Lysander, ja sinä Agathon ja muut! Te saitte minut nauramaan, -että olen kipeä, ja olette huvittaneet minua niin että olen väsynyt -ja tahdon levätä. Hyvästi, rakkaat miehet. Minun orjani saattavat -teidät ulos." - -Mutta kun hän oli saanut vastukselliset vieraansa ulos, vaikeroi hän -katkerasti: "Oi minun nuorukaiseni? Lysippos, Minon, Foibos! Miksi -hyljäsitte minut? Miksi menitte välinpitämätönten perhetyttöjen -ja nuorien, kuritonten ilotyttöjen luo? Minä odotan teitä. Tulkaa -takaisin. Öin virtaa vereni niin raskaana surusta ja kaipuusta. Minä -hämmästytän teitä suurimmalla taidolla rakkauden taiteessa. Minä -hukutan teidät rakkauteni virtaan." - -Ketään ei tullut. Hän istui yksin. Ja yö ja pimeys verhosivat hänet. - -Amyris menee seuraavana päivänä ulos etsimään nuorukaisiansa ja -valtaamaan heitä takaisin. Ja hän etsii kauan, heitä löytämättä. Ja -koko ajan hän ajattelee: Anna minun nyt olla nuori. Anna minun nyt -olla nuori ja kaunis. Ja päivät ja vuodet menevät, ja hän ajattelee -vain sitä samaa. Ja joka päivä hän ostaa harvinaisia kukkia ja kietoo -ne hiuksiinsa, ja panee poskiinsa paljon maalia, niin että näyttää -kuin hänen verensä palaisi. - -Eräänä iltana hän on käynnistä väsynyt, ja hän kolkuttaa erääsen -oveen ja vaipuu maahan uupumuksesta. Eräs mies näkee hänet. -"Päästäkää hänet sisään", hän sanoo ja kolkuttaa, "hän on varmaan -mummo raukka, joka etsii yösijaa." - -Ovi avattiin, ja sisällä oli joukko nuorukaisia, juhlien nuorten, -viehkeiden tyttöjen kanssa. Amyris nousee jaloilleen ja riemuitsee, -sillä vieraiden joukossa hän näkee kolme nuorukaistansa. Ja hän -unohtaa väsymyksensä ja juoksee heidän luokseen ja pyytää heitä -iloisin sanoin palaamaan luokseen. Hänellä on vielä säilössä koko -rakkautensa. Ja hän valmistaa heille juhlat, jonka vertaisia he eivät -ole kokeneet pitkään aikaan. - -He katsovat kauhuissaan häntä. - -"Haha", sanoi Lysippos viimein, "hän on hassahtava katutyttö." - -"Hän näyttää melkein hourupäiseltä", sanoo Minon. - -"Häntä me ei tänne haluta", lisää Foibos, ja hänen ylpeitä huuliansa -vääntää ylönkatse. - -"Mutta ettekö tunne minua enää?" huutaa Amyris, "minähän olen Amyris, -Tehän olette jokainen minua ennen rakastaneet palavasti." - -"Amyris!" hymyilevät kaikki. - -"Elääkö hän vielä?" - -Silloin alkaa Amyris vaikeroida: - -"Miksi inhoatte minua? Miksi pilkkaatte minua?" - -Ja hän hoippuu ulos ja menee laahaavin askelin kotiinsa. Ja sinne -päästyään hän laskeuu polvilleen ja pyytää Ikää tulemaan: - -"Anna minulle rauhaa; sillä minä olen väsynyt! Sinä, jonka minä -hylkäsin, kun olin typerä. Minä rukoilen sinua. Kuule jo rukoukseni. -Mainitsit silloin monta hyvää lahjaa, jotka voit antaa minulle. Minä -en pyydä niitä lahjojasi. Mutta anna minulle rauhaa. Anna jo minun -pääni tulla aivan valkeaksi, ja suuni kapeaksi ja ankaraksi, ja anna -minun otsaani syvät rypyt." - -Hän odottaa tuokion, kuten uskoen Iän tulevan tekemään tehtävänsä. -Sitten ottaa hän peilinsä ja tuijottaa itseänsä kuten nähdäkseen, -onko työ jo tehty. -- Ja hän pudottaa peilin kauhuissaan. Sillä mitä -hän näki siinä? Hän ei nähnyt arvoisan vanhuuden piirteitä ominaan. -Ei, hänen kasvoillensa on painanut kulumattoman leiman hänen ikuinen -nautinnon-hulluutensa. Hän on tullut kummitusmaiseksi nuoruuden -kuvaksi. Nuoruuden, joka on jäykistynyt naamioksi ja jonka piirteistä -paistaa hillitön kiemailuhalu, ja levoton, voimaton himo. - -Hän heittäytyy kasvoillensa ja huutaa armoa. "Miksi tuo kauhun-kuva? -Minä tunnustan suoraan ikäni! Enhän minä ole nuori! Nuoruuteni?... -ah, minä prameilin sillä houkutellakseni miehiä, joita minä -himoitsin. Armoa!" - -Silloin hiipii eräs haamu Amyriksen luo. Se on kuolema. Hän henkäisee -häneen: - -"_Minä_ tulen! -- Moni ja kaikki pettää. Nuoruus katoaa, kun sitä -toivoo. Vanhuus katoaa myöskin joskus, ja useimmat iloitsevat -jokaisesta sen katoamisen vuodesta. Minä en petä koskaan. Ihmisten -lapset saavat inhota ja kirota minua miten haluavat. Minä en siitä -tule taipuisaksi, minä tulen heidän luokseen kuitenkin. Minä -tulen nyt sinun luoksesi, Amyris. Nukahda! Uneksi siitä kauniista -nuoruudesta, jota sinä niin kuumasti himoitsit!" - - * * * * * - -Thora Pharo osasi esittää tämän hetairan sen kaikessa oudossa -kauneudessa, ja kuitenkin siinä oli väsyneen, liika-hienostuneen ja -turmeltuneen ajan levottomuus. Hän kaipasi nuorukaisiansa: "Hänhän -on nuori", ajattelivat kaikki, jotka näkivät hänet. "Vaikka hänelle -tulisikin ryppyjä ja harmaa tukka... se nuoruus, joka hänessä on, -hälventää ne." - -Ja hänen uhmansa vanhuutta vastaan, hänen rakkautensa jumalalliseen -nautintoon, joka pian kielletään häneltä! Hänen surumielinen -väitteensä, että hänhän on nuori. Ja sitten tuska: Missä ovat nuoret -ystäväni, Atenan himoittavimmat miehet? - -Ja vihdoin hänen taistelunsa vanhuutta vastaan, hänen korska -korkea-veisunsa, ja Iän suuri kirous, joka tyrmistää häntä. Tuo ainoa -näytös -- kuuli ikäänkuin nautinnonhimoisen ihmiskunnan tunnustavan, -mitä se muulloin sydämessään kätki. - -Ja viimein on hän aivan yksin, ihmisten hyljäämänä, yhä täynnä -sammumatonta elämän himoa. Hän laulaa punastuen laulun (ah, niinpä -se Tora lauloi!) ja kaikki klarinetit surisevat, ja violonsello -tuo säveleesen raskasmielistä pimeäänsä. Kas, nyt hän hankkii -itselleen kukkia ja sminkkiä, katso, hän hepenteleikse ja luulee -olevansa kaunis. Ja jälleen haltioitunut laulu, hymy, mielipuolta -riutumusta, korkeaäänisten viulujen heilutellessa säihkyviä sointuja -ja valaistessa hänen unelmaansa. - -Hän kuihtuu, hän vanhenee, mutta hän ei sitä näe. Yhä hän hymyilee, -yhä hän nyökkää kukka-päin. Häneen tulee jotain lapsellista, -surkeata. Voi nähdä tuon ilmeen vanhoilla hassahtaneilla naisilla, -jotka ovat ihmisten pilkkana, mutta hepentelevät itseään nauhoilla ja -tekotukilla ja ylpeilevät niillä enemmän kuin prinsessa diadeemillaan. - -Kunnes hänen nuorukaisensa viimein lyövät hänet armotta totuudella, -niin että hän kauhuissaan pakenee kotiinsa ja vaikenee. Ja kaipaa -vanhuuden hiljaista rauhaa. Mutta ei saa sitä. Ikä hylkää hänet -kelvotonna. Vain kuolema huolii hänen surullisen elämänsä. - -Ah, tuo viimeinen laulu: "Minä en ole nuori, tiedän sen. Minä -prameilin nuoruudellani houkutellakseni miehiä, joita rakastin. -Armoa!" - -Tora lauloi sen -- kuin surussa, kuin nöyrän rukouksen. Hän seisoi -koruissaan, kukkineen, ja kurjine ihomaalineen. Yksin kukat ja -kauneuden loisteetkin rukoilivat hänen puolestaan. Ja itse hän -rukoili. "Kaiken tämän tein minä nuorukaisteni tähden. Minä näen -olleeni narri. Mutta se oli elämää, jota en voinut hillitä, se oli -iloa, jota vailla en voinut olla." - -Ja keskellä hänen raskaita armon-huutojansa soi hänen ikuinen, -nyyhkivä rukouksensa elämälle. Ja se paisuu kuten suureksi säveleksi, -jossa tuska raastaa. - -Ja kaikki viulut korottavat äänensä ja surkuttelevat häntä... Sitten -ne vaikenevat yhtäkkiä. On hiiskumattoman hiljaista. Kuolema tulee. -Hän laulaa yksitoikkoisen laulun uskollisuudestaan, ja mutisevin -sanoin antaa hän Amyrikselle unen ja suloiset nuoruuden unelmat. - -Ja kaikki jouhisoittimet touhuavat jälleen. Viulut ja monet -violonsellot; kaikissa sordiini-sävel virraten ohi kuin suuri, -kohiseva joki, se, johon kaikki mahtuu ja jonka syvyydessä kaikki saa -rauhan. - -"Minä tulin nyt luokseni, Amyris. Nuku suloisesti." - -Oli erikoista silloin tällöin katsella yleisöä. Useimpien kasvot -näyttivät kalpeilta, kattolamppujen varjossa ja ramppivalon valkeassa -hohteessa. Siellä täällä nuoret, hurmaantuneet kasvot, tuolla -haaveksija, joka ei arvaa itseään tarkasteltavan. Tuossa vanha -herra loistavassa juhlapuvussa, hyvin miettivän näköisenä. Tuossa -tarkkaavasta kuuntelevat aivan valkeat kasvot. Tuossa leveä, pöyhkä -rouva, jonka ilmeestä näkee, että hän osaa sovittautua tämän maailman -mukaan. Täällä nainen komeassa puvussa, kaula ja povi ja käsivarret -paljaina, ei aivan nuori; kukkia ja silkkiä, silmät raskasmieliset. - --- Kun näytäntö päättyi, lähetti Gunvor korttinsa Toralle. Eräs -vahtimestari sen vei. Hän palasi heti ja pyysi Gunvoria astumaan -sisään. Mutta miehen perästä syöksyi ulos Tora. - -"Gunvor", huusi hän, "onko tämä totta?" - -"Tora!" - -Ulkona kylmässä käytävässä -- ja Tora ohukaisessa puvussaan, kukkia -päässä -- he syleilivät toisiansa, ja seisoivat vastatusten kauan. -Ja ei kysymyksiä: "Ei, minä en oikein voi sitä uskoa. Ei, oletko se -sinä!" - -Gunvorin täytyi mennä Toran pukuhuoneesen. "Minä en voi tulla ihan -näin, kuten näet. Mutta minä pukeudun tuossa tuokiossa. Ei, Gunvor, -minä tuskin voin uskoa, että me olemme taas yhdessä." - -Gunvor katsoi Toraa. Hän oli isompi kuin ennen, pitempi, näytti -Gunvorista. Hän oli kaunis. Jotkut voivat olla eri mieltä, mutta -mikäs auttoi: Tora oli kaunis! Hänen silmistään kuulsi kaikki, mitä -hänen jännitetty elämänsä oli antanut hänelle, kuulsi taiteen hermoja -repivä työ, mutta myöskin sen sulous. Hänen hymynsä oli hellä ja -intohimoinen. Usein hän istui vaieten ja kuten leväten, ja hän tuli -silloin vakavammaksi kuin kukaan muu. - - - - -V. - - -Gunvorin täytyi jo seuraavana päivänä muuttaa "Alte Traubesta" Toran -luo. Siten saattoivat he olla pitkät aamupuolet aivan kahden. Niinä -päivinä ei Toralle sattunut onneksi ollenkaan harjoituksia tai muuta -touhua. Hän ei tahtonut touhuta nyt. Hän ei huolinut mitään turhia -kutsuja. Hän käytti kuitenkin Gunvoria eräiden erittäin hyvien -tuttaviensa luona, ja kun erään kotona oli juhlat, lähtivät he -kumpikin sinne kutsuihin. Toran tähden alkoivat juhlat vasta puoliyön -seutuvilla. - -Yöllä tämän juhlan jälkeen istuivat Gunvor ja Tora kauan puhellen -toistensa kanssa tuttavallisesti. - -"Miksi sinä et yhtään käy kotimaassa?" kysyi Gunvor. - -Tora kääntyi hänen puoleensa. "Niin, minä sitä itsekin kummastelen, -etten yhtään käy kotimaassa. Mutta on hyvä, etten käy. Minä varmasti -rikkoutuisin ja haavoittuisin, jos näkisin jälleen ne seudut. Ja -miksipä kävisin? Nyt olen perustanut elämäni tänne -- ja tänne se saa -jäädä." - -"Mutta sinä olet siis onnellinen tässä elämässäsi, Tora?" - -"Onnellinen... kyllä, hyvin monella tavalla... minä olen saanut -purkaa... usein olen ollut niin täynnä elämää, että olen voihkinut... -Mutta minun on niin merkillistä, Gunvor; kuitenkin on minussa -jotakin, joka ei saanut sitä, mitä sen piti... siksi minä palan, -ajattelen. Minä palan, elävältä tuhkaksi. Minä en voi rauhoittua -koskaan. Ja kun aina vain askaroi taiteessa, sekin merkitsee -jotakin... tuollainen tiivistetyissä tunteissa eläminen ainaisesti. -Siitä johtuu, että tulee yhä ja yhä aremmaksi. Ainoa, jota maailmassa -ei saanut, kasvaa kaikki-kaikeksi. Se, jonka sai, katoo tyhjäksi. -Tiedätkös, minä voin vielä itkeä niinkuin silloin, kun kävit meillä -luonani? Harvoin, mutta sattuu sitäkin..." - -"Michael? muistatko nyt häntä?" - -"Minä muistan hänet _sellaisena_, jona hän silloin seisoi edessäni. -Minä muistan hänet juuri niin ritarillisena ja kauniina kuin uneksin." - -"Etkö sitten voi unohtaa sitä unta?" - -Tora Pharo nojautui selin ja katsoi loitos eteensä. - -"Se uni oli koko elämäni, jota olin koonnut ja säästänyt. Minä -uneksin niin tulisesti ja rohkeasti: hää-yön, jolloin hän tulisi -luokseni. Pitkän matkan... seisten höyrylaivan kannella Michaelin -kanssa katsellen ihanaa merta." - -"Mutta luuletko, että se uni olisi niin loistavasti toteutunut? Eikö -se ole nytkään toteutunut, kun se on tehnyt sinusta sellaisen suuren -taiteilijan kuin olet?" - -"En tiedä, Gunvor. Vaikea on päätellä mitään. Mutta en sanokaan -sitä, mitä sinulle sanoin, valituksena. Minulla ei ole valituksen -syytä. -- Minä olen saanut elämässä paljon hyvää. Minä sain suuren -rakkauden ja minä sain suuren kaipuun. Minä sain hetkeksi rikkautta -ja ylellisyyttä, ja sitten sain taistelua ja köyhyyttä. Sain työtä ja -voittoja. Ja otin elämältä, mitä sain. Ja aina tunsin olevani itseni. -Joten ei mikään ulkonainen ulottunut sisimpääni." - -"Mutta se ainakin on varma, Tora; se kaipuun tuli, josta puhut, -varjelee sinua varmaan vanhuudelta ja tylsyydeltä. Sinähän olet -nuori... katso minua, minä olen jo vanha nainen." - -"Mutta sinä olet hieno ja hiljainen, Gunvor. Minä olen kaiketikin -Amyris. Tiedätkös muuten... hänen ei minun mielestäni olisi pitänyt -kerjätä Iän armoa niin hartaasti. Hän pienenee siten. Muinainen -kreikatar ei olisi odottanut kuolemaa. Hän olisi kutsunut sitä." -Tora hymyili hiljaa: "Tuleehan se aina... -- Mutta", lisäsi hän -reippaasti, "nyt ei enää viitsitä jutella sellaista surkeaa... On -sitäpaitsi melkoisen myöhä -- kohta aamu. Ehkä mennään levolle ja -noustaan varhain ylös ja vietetään yhdessä viimeinen ihana päivä." - --- He tekivät niin. Ja he saivat olla koko päivän toistensa seurassa. -Tora oli suurella vaivalla päässyt näyttelemästä sinä iltana. Joten -heillä oli käytettävänä koko pitkä päivä. He lähtivät ajelulle, ja -Tora nauroi: "Nyt me mennään leipuriin niinkuin silloin, muistatkos?" -Ja he menivät konditoriaan ja söivät leivoksia. Ja he ajelivat pitkät -matkat, ja tie muistutti Toraa milloin mistäkin menneestä. Kaikesta -hänen nykyisestä elämänkiihkostaan huolimatta -- hänen sielussaan oli -kuitenkin aina kaukainen unelma, ja hänen silmänsä olivat joskus niin -suuret ja hellät. - -... Ja joskus, kun hän istui hiljaa, uupuneena...? Gunvoria -hymyilytti katsellessaan häntä. Hänen mieleensä johtui jotakin -aivan heidän tutustumisensa ensi ajoilta: hänen uniset pikku-tytön -kasvonsa, joilla oli kuin esirippu vedettynä otsalta kaulaan asti. -Hänen mieleensä johtui se Tora, joka monta, monta vuotta sitten -ei tahtonut nousta vuoteesta, koska ei mitään erikoista ollut -odotettavissa. - -He söivät päivällisen yhdessä Toran kotona. Läheni aika, jolloin -Gunvorin oli matkustettava pois. Tora saattoi häntä vaunuun. - -"Vielä kerran sittenkin Tora: etkö tule enää käymään kotimaassa?" - -Tora vastasi: - -"En, en minä tule. En varsinkaan nyt enää, kun olen saanut viettää -näin ihania hetkiä sinun kanssasi." - - - - -VI. - - -Konduktööri puhalsi pilliinsä. Heidän täytyi erota. Molemmat itkivät. -Gunvor suuteli Toraa ja nousi kiireesti vaunuun. Samassa lähti juna -liikkeelle. Gunvor katseli ulos ikkunasta. Hän näki Toran siellä -heiluttavan kättänsä. - -Mutta nyt kiepahti juna käännöksessä ja kiisi kuin salama lakeudelle. -Tora katosi yhtäkkiä. - -Ja juna jyristi, jyristi pitkää matkaansa. - -... Jumalan kiitos, että hänellä oli Jan ja äiti ilonansa. - - * * * * * - -Gunvor saapui kotiin niin sanoakseni äitinsä kuoleman hetkeksi. - -Rouva Kjeld oli joutunut vuoteesen joku päivä ennen Gunvorin tuloa. -Hän ei ollut oikein terve. Hänen muistinsa oli mennyt. Hän vaikerteli -vaivojaan ja hänen halujaan oli vaikea täyttää. Nuori piika, joka -heillä nyt oli (vanha Maija oli aikoja sitten lähtenyt kotiin maalle; -hän oli tullut jo niin vanhaksi, raihnaaksi) ei tiennyt, miten oikein -selvitä; sillä rouva Kjeld tahtoi ihan mahdottomia. M.m. hän tahtoi, -että piian täytyi pyytää Gunvor hänen luokseen. Ja hän valitteli -katkerasti, miksi ei Gunvor tule. "Sinähän lupasit ihan varmaan, -Gunvor", itki hän. - -Kun Gunvor tuli, ei äiti häntä tuntenut. Rouva Kjeld joko makasi -liikkumatta, tai hän heräsi ja oli levoton ja tahtoi muuttaa asentoa. -Hän ei tuntenut Gunvoria, ja oli yhä tyytymätön, kun hän ei muka -tullut. "Mutta minähän olen tässä, rakas äiti. Se olen minä. Minä -se olen, Gunvor"... Silloin rouva Kjeld vaikeni ja katseli häntä, -kuitenkaan vastaamatta. - -Mutta eräänä iltana kauan nukuttuansa hän tuli aivan hiljaiseksi, ja -selkeni. Hän hymyili Gunvorille, ja muisti kaikki, ja hän tiedusteli -Toraa, ja hänestä oli hauska kuulla kuvauksia suurista teattereista -ja kuhisevasta katuelämästä. Ja kun Gunvor kertoi, että hän oli -löytänyt "Alte Trauben" hotellin, niin rouva Kjeld ihan heltyi: "Vai -oli se vielä!... Se nyt oli hauskaa!" Niin... myöhähän nyt jo oli... -ja hän oli ollut vuoteessa kauan... ja oli kai ollut huono. Ja hän -oli hyvin väsynyt... hirveää, miten väsynyt hän oli... Mutta huomenna -täytyi yrittää jaloillensa. - -Hän oli hiljaa, kuten unta odottava. Mutisi itseksensä: - -"Vai olit sinä täällä jo niin kauan, Gunvor? Sinä kyllä olet -hoidellut minua. Minä olen niin väsynyt... väsynyt." - -"No nuku nyt, äiti." - -Ja Gunvor piteli hänen kättään kädessään, ja yhtäkkiä pälkähti hänen -päähänsä ruveta laulamaan sitä vanhaa kehtolaulua... hän lauloi sitä -hiljaisella äänellä, kuten äiti pienoiselleen. Ja nyt hän tunsi, -että äidin käsi kylmeni kylmenemistään. Ja hän kyllä ymmärsi, mikä -läheni, mutta hän lauloi laulun vielä uudestaan. Ja rouva Kjeld avasi -silmänsä, ja hymy pilkahti -- kuin kiitokseksi. Ja hänen silmänsä -sulkeutuivat jälleen, ja hänen kasvonsa kalpenivat. Yhtäkkiä avasi -hän silmänsä vielä kerta ja tuijotti kauan Gunvoriin; hän koetti -varmaankin puhua, sillä huulet liikkuivat. Sitten painuivat silmät -jälleen umpeen, suupielet valkenivat, ja huulten kuiske haipui kuin -kalvas varjo. Hymy pilkahti jälleen, mutta hälveni samassa. Kelmeys -levisi koko kasvoille... - -Se ei ollut kuolemaa; mutta se oli suuri päivä, joka laskihe. - - - - -VII. - - -Vähän aikaa oli Gunvor ollut kotona, kun tuli hermostuneeksi -ja huonovointiseksi. Hän tunsi olonsa usein yksinäiseksi ja -tuskalliseksi, ja itki tuontuostakin. Hän meni lääkäriin, joka -lohdutti häntä: moinen ei läheskään aina merkitse mitään. Se voi olla -hetkellistä heikkoutta. Ehkä on äidin kuolemakin vaikuttanut. Gunvor -olkoon rauhassa ja huoletonna. - -Lääkärin viisas hymy rauhoitti häntä. Ja pian hän huomasi, että -lääkäri oli oikeassa. Hänen rauhallisuutensa palasi, ja hän antautui -täysin työhönsä. - -Nyt hänellä oli monta luokkaa, sekä pieniä että suuria. Isot pojat -olivat neljä-, viisitoista-vuotiaita. Jotakuta harvaa heistä oli -vaikea pitää aisoissa. "No, Ole Martin, minkätähden sinä syljet -lattialle. Minä olen sanonut, että sitä ei saa tehdä, sillä se on -inhottavaa ja siivotonta, Ole Martin." Ole Martin julkeasti ja -reilusti: "Mälli on hapan, neiti." (Neideksi sanotaan opettajatarta, -olipa hän vaimo tai leski). "Mutta senpä tiedät, ettet saa pureksia -mälliä luokalla." "_Oh_, muistakaahan neiti, keväällä minä menen -merille matruusiksi." "Oh, matruusiksi sinä et niin heti pääse, Ole -Martin. Mutta kyllä aikanasi. Sitten ehkä saat totella vielä pahempia -kuin minä." Tuokion päästä Ole Martin: "Nyt se mälli on poissa -suusta, neiti." - -Lörpöttelyä? Oliko tämä lörpöttelyä? Mutta joskus hän tunsi, että -pitää vähän lörpötellä. Että luottamus kasvaa. Ja että voi sanoa -asioita, joita muuten ei voi. - -Ja nuo pienet... aherra heidänkin apunaan. Aherra aherra, aherra. - -Mutta hauskaa oli sittenkin, kun monen vuoden päästä tuli kouluun -pitkä, vankka mies, parrakas ja harteekas, ja kysyi, tunsiko neiti -enää häntä? Hän oli halunnut tulla käymään ja katsomaan häntä -ja kiittämään siitä ajasta, jolloin hän oli niin hyvä ja opetti -häntä. Ja etenkin muisti hän neidin, kun neiti puhui niin hyvässä -tarkoituksessa. Sillä sitä pakinaa uskoi, ja sitä hän oli monesti -ajatellut. - -Tai silloin, kun Gunvor sai ison laatikollisen granaatti-omenia --- Espanjasta, vai mistä lienevät tulleet. Se kuriton Lauri oli -lähettänyt ne hänelle, ja samalla innostuneen kirjeen. Niin, olipa -se innostunutta: _sydämmellinen tervehdys Lauri Antonissenilta_, -seisoi siinä. Ja laatikon pohjalla oli vielä muistikirja, jossa oli -näkinkuorilla koristetut kannet. - - * * * * * - -Hän kävi poikainsa ja tyttöjensä kotona, ja näki monet ilot ja surut, -jotka siellä vallitsi. Hän sai joskus kuulla sellaisia seikkoja, että -hän unhotti itse pojan tai ajatteli: "Hän kyllä suoriutuu... vahva, -iso poika... mutta tämä on vaikeaa, tämähän on mahdotonta." - -Noissa kortteleissa oli suuria, harmaita kasarmeja ja niissä nuo -lukemattomat yhden- tai kahdenhuoneen komeudet. Kun kaikki oli -mennyt, kun vaivaishoito uhkasi, kun nälkä vaivasi ja repaleet -irvisti, silloin oli siellä huonoa kyllä. Mutta melkein vielä pahempi -ennenkuin vaivaishoitoon turvauduttiin. Kun työtön mies odotti -työtä, kun äiti katseli ilmaan, kun täyskasvuinen tyttö tuli kotiin -hienompana kuin piti, ja toi rahaa. Ja äiti ja isä ottivat rahat... -nuristen ehkä... mutta söivät ne, joivat ne, kunnes isä antoi tytölle -selkään, koska hänestä oli tullut sellainen, että häpesi olla hänen -isänsä. - -Sellaisessa kodissa kun oli käynyt, oli ihanaa käydä niiden luona, -joiden oli parempi. Niissä hyvissä kodeissa istui mies aina päivän -työstä päästyään kotona. Ja hänen oli hyvä niin kauan kuin voimat -riittivät ja terveys kesti eikä mitään onnettomuutta sattunut. -Silloin hän eli hiljaisuudessaan ja lepäili erillään koneiden -öljystä, hehkuvista uuneista ja paukkeesta ja ryskeestä. Hän valvoi, -että perhe pysyi koossa, hän ei suvainnut lellottelua, ylellisyyttä. -Hän aavisti hämärällä vaistolla, että se oli hänen itsensä ja hänen -kotinsa tuho. - -Tuossa oli vaimo. Hän puuhasi, puursi ja jaksoi. Hän oli huolellinen. - -Eräässä tuollaisessa pienessä, uutterassa kodissa tapasi Gunvor -vanhan kutoja-mummon. Hän kutoi rättimattoja. Hän istui aina vain -pirtaa kalskutellen. Hän oli melkein sokea. Tuskin näki, mitä -ympärillä tehtiin. Mutta jyskytti pirtaa jyskyttämistään. Gunvor -tuli aamulla -- hän kutoi. Gunvor tuli toisen kerran keskipäivällä --- mummo kutoi. Hän tuli illalla -- mummo istui kangastuolissa. Hän -oli köyry kuin ruostunut koukku. Hän tiirotteli kankaasensa melkein -silmät ummessa. Hän oli itse iankaikkinen, sokea uutteruus. - - - - -VIII. - - -Nyt tuli Gunvor Kjeldille monta vuotta, joina ei paljoa tapahtunut. -Sellaista sattuu ihmisen elämässä. Jotkut vuodet saattavat olla -kuin muistokiviä monin suru- tai ilo-kirjoituksin: silloin tapahtui -se, ja silloin tuli se! Mutta sitten voi tulla vuorostansa vuosia, -joina ei tapahdu mitään. Jolloin joka uusivuosi hiipii ihmiselle -hiljaa, jolloin kellon viisari liukuu hiljaa kahdentoista numeron ohi -uudenvuoden yönä ja jatkaa matkaansa, kunnes se kulkee seuraavana -uudenvuoden yönä saman numeron yli. - -Ja kuitenkin tapahtui hänelle yhtä ja toista, joka on muistettavaa. -Kuten esim. se, että Jan tuli ensin lääketieteen kandidaatiksi, ja -oli nyt jo tunnettu lääkäri. Hän oli aikoinaan halunnut käytännön -aloille; mutta lääketieteesen hän viimein innostui. Ehkä isän sanat -kuolinvuoteella olivat vaikuttaneet pojan päätökseen. Kun Gunvor -kertoi hänelle nuo isän sanat, näki hän, että ne koskivat syvästi -Janiin. - -Janista oli vuotten varrella tullut hiljainen mies. Ei ole -arvattavissa, mikä oli siinä siihen muutokseen. - -Hän oli hiljainen mies, joka aina muisti tehtävänsä. Hän ei liioin -sekaantunut toisten asioihin. Jos joku tuli ja kertoi hänelle päivän -viimeisiä kummia: oliko hän jo kuullut? niin ei Jan juuri vastannut. -Hän oli tutkija ja pysyi syrjässä. Mutta jos joku oli tungetteleva -häntä kohtaan, jos joku sanoi loukkaavan sanan hänelle luulotellen, -että tuo hiljainen mies oli vaaraton, niin hän näki suuresti -erehtyneensä. Jan voi yhtäkkiä osoittaa, että tutkija tunsi tämän -maailman juoksun hyvin ja paremminkin kuin monet muut. - -Äiti ja poika näkivät näinä vuosina toisiansa melkein joka päivä. He -puhelivat keskenänsä monenmoisista asioista. Äiti oli jo kertonut -hänelle hänen isoisästään ja isästään. Jan oli hartaasti kuunnellut, -ja oli halulla lukenut joukon Kjeldin jättämiä papereja. Ja -väitöskirjan, joka isältä jäi kesken, hän luki. "Se on erikoista", -sanoi Jan, "että vaikka se on tieteellinen teos, huomaa siitä -helposti, että isä oli mies, jota elämä oli pidellyt kovin kourin. -Mies paikallansa. Moni väite on pujotettu muun joukkoon ja moni -syrjäisku..." - -Isä ja isoisä... niin, ne voi mainita kummankin. Kummaltakin hän oli -saanut osan itseään. Isän voimat huomasi hänessä selvästi. Kunnokkaan -työnvaiston, selvän todistelukyvyn, taidon ilmaista outoja, suuria -käsitteitä selvillä luvuilla. Juuri _sillä_ luvulla, _sillä_ -numerolla. Ja eikö Janissa ilmennyt myös Johannes Kjeldin pyrkimys -ihmissielujen ymmärtämykseen, kun Jan nyt, oltuaan harjoittelevana -lääkärinä monta vuotta, otti mielisairaudet erikoisalaksensa ja -rupesi hermo-lääkäriksi. - -Hän kertoi Gunvorille monenmoista harjoittelu-ajoiltansa ja -käynneistään houruinhoitolaitoksissa. Äiti sai nyt joskus kuulla -ihmeitä, jotka tuntuivat hänestä niin luonnottoman hirveiltä, ettei -hän voinut lausua sanaakaan; istui vain ja pudisti päätänsä. Jan -huomautti kerran: "Niin, mutta mitä ovat ihmisten julmuudet niiden -rinnalla, joilla jokin korkea hallitus kiduttaa niin monia." - -"Mutta, rakas Jan... miksi täytyy ihmisten kärsiä niin paljon?" - -"Niin, miksi?" toisti Jan. "Mutta siinä tukevat uskonnot ihmistä. -Sinä ymmärrät... ne koettavat selittää näennäistä vääryyttä siten, -että siirtävät tarkoituksen kauemmaksi. Ne poistavat ajan ja -asettavat sijalle ikuisuuden... Kaikki uskonnot ovat siinä suhteessa -yhdenlaisia, että ne koroittavat kärsimyksen: se on ihmisten korkein -tarkoitus tässä elämässä. _Siten_ kehittyy heidän sielunsa korkeampia -olotiloja varten. Joku uskonnonperustaja suorastaan julistaa, että -sieluttoman ja sielullisen ihmisen ero on: kärsimisen kyvyssä. -Ja sen uskallan vakuuttaa: eivät kaikki kärsi samalla tavalla. -Toiset kärsivät kuin eläin-raukat: he pelkäävät; enintään: ovat -kauhuissaan. Toiset kärsivät toisen lajisina olioina. Heillä on -ainainen pelko, pohjaton tuska. Kun näkee sellaisia silmiä! Uskoo -näkevänsä sielun, joka ei voi kuolla... On myös huomattavaa, että -kaikki uskonnonperustajat olivat ihmisiä, joilla oli suuresti -kehittynyt kärsimisen vaisto. Kristuksen koko elämä suuntautuu -ristiinnaulitsemiseen. Hänen käytöksensä papistoa ja ulkokullaisia -kohtaan oli sellaista, että hänen piti arvata, mitä siitä seuraa. -Hän puhuukin monta kertaa kärsimyksestään ja kuolemastaan. Muhametti -oli epileptikko. Monet vähemmän tunnetut uskonnon perustajat saivat -ilmestyksensä kaatuvataudissa ja suurissa tuskissa." - -Jan vaikeni hetkisen. - -"Isoisä oli kyllä selvillä näistä seikoista, näkee kirjoituksista, -jotka hän laati viime aikoinaan. -- Niin, se on varmaa", lopetti -hän, "isä on oikeassa, että tiede, tuo suuri lääkäri, voisi muuttaa -maailmaa paljon toisennäköiseksi. Jo huomaakin merkkejä siitä, että -paljon uutta lähenee. Eräs suuri tanskalainen lääkäri on äskettäin -huomannut valon parannuskyvyn. Siinä piilee varmaan paljon hyvää. -Niin, valo -- ehkäpä se vapahtaa meidät. Ajatus on kaunis eikä -peloittava. Löytyy uusia voimia. Säteitä, joiden vaikutusta ei -vielä ole tutkittu... Ehkä sittenkin ihmiset masentavat elämän -alamaisekseen." - -Gunvor lähti useinkin hänen kanssaan sairaiden luo. Hän tahtoi nähdä -hänen heikkopäisiään, puhella heidän kanssaan. Eikä hän lähtenyt -näille retkille vain säälistä. Paremminkin hänessä piili erikoinen -vetovoima juuri noiden puoleen, jotka oli syösty suureen surkeuteen. -Hänen käyntinsä olivat monesti hyvin hyödyllisiä. Hän vaikutti moneen -rauhoittavasti. Tuntui kuin hänestä olisi lähtenyt siunattu voima. -Usein sairaat hänen tullessaan hymyilivät, ja valittivat, kun hän -poistui. - - - - -IX. - - --- _Tora Pharo kuollut_. Gunvor istui lehti kädessään eikä jaksanut -ymmärtää. Torako kuollut? Niin oli lehdessä. Tuossa juuri. _Tora -Pharo kuollut_. - -Seurasi sitten koko tarina, että nähtävästikin oli valitettava -erehdys aiheuttanut hänen kuolemansa. Hän oli tavallisen, käyttämänsä -unijuoman asemasta ottanut lusikallisen morfiinia. Ajateltiin -onnettomuuden tapahtuneen siten, että morfiinipullo oli huolettomasti -jäänyt yöpöydälle. Tora Pharo, jota usein vaivasi unettomuus, oli -aikonut käyttää tuota toista, lievää unijuomaa. Kuitenkin oli -hän nauttinut väärän pullon sisältöä, ja onnettomuus tuli. Muuta -selitystä ei voi olettaa. Vainajan tunsivat kaikki erittäin sopusesti -kehittyneeksi luonteeksi, j.n.e. - -Gunvor itki, hän itki hillittömästi. Viimein tulivat hänen -kyyneleensä karvaiksi ja hän vain nikoitteli. Aina oli Torassa ollut -jotain häntä itseään. Nyt, kun Tora oli kuollut, tunsi hän itsensä -väsyneeksi ja vanhaksi. Hän halusi kuolla Toran kanssa. - -Hän muisti sen kirjeen, jonka hän oli saanut. Se oli viimeinen, aivan -viimeinen kirje, mitä Tora hänelle lähetti. Niin, se oli jäähyväiset, -se oli jäähyväiset. - -Gunvor ei ollut silloin uskonut sen vakavuutta. Hänhän muisti, että -Tora oli joskus niin herkkä. Hän ei uskonut, että Tora tosiaan -uskaltaisi. - -Hän istui kauan liikkumatta. Sitten hän meni ja otti Toran kirjeen. -Nuo samat, notkeat kirjaimet, jollaista hän aina oli kirjoittanut. -Siinä oli m.m.: - -"Matkaammeko yhdessä virralle, Gunvor, virralle, joka kätkee kaikki, -johon kaikki vaipuu: nuoruus ja vanhuus ja rakkaus ja loukkaukset -ja kaipuu ja unelmat ja ponnistus -- kaikki. Ja siellä kukkii -Lotos-kukka, joka tuoksuu unettavasti ja viluna kuin jää. Oi, ihana -on tietää, että ikuinen aherrus loppuu viimein. Että voi nukahtaa, -kun elämä sietämättömäksi käy. Minä tahdon mennä levolle, Gunvor. -Niin kaikki katoo. Niin kohoaa ja viedään pois -- ilmaan... ei -mihinkään. Kuten hyttyset surisevat päiväpaisteessa, kuten lehdet -varisee. Kukaan ei välitä siitä. Eikö sinustakin ole suloista -kuolla?" -- -- -- - -Jan tuli kohta senjälkeen äidin luo, ja huolestui, kun näki hänen -surunsa. Hän puhui kauan hänen kanssaan ja lohdutteli häntä mikäli -voi. Gunvor vastasi: - -"Minusta tuntuu, tuosta Toran tapauksesta päättäen, siltä kuin Jumala -sanoisi minulle, että kaikkien, joita minä rakastan, täytyy olla -onnettomia. Minä olen rakastanut muita, jotka kuolivat... isä... -Grögaard. He olivat sodan henkiä. Minä surin heitä niin että kalvenin -ja mykistyin. Mutta Toraa minä itken! Hän oli valoisinta, mitä -tiesin, ihaninta. Hän oli elämäni pehmoinen ja hieno puoli, värikäs, -säveleekäs puoli, kaikkea sitä, jota ihminen uneksii. Hänen olisi -pitänyt elää. Hänen ei olisi pitänyt näyttää minulle tuskansa ja -kuolla." - -Jan oli hänen seurassaan sen päivää, ja Gunvor rauhoittui hieman -viimein. - -Mutta jonkun päivän päästä hän valitti saavansa huonosti nukutuksi. -Kerran hän sanoi aivan vakavasti: "Sinä et usko, Jan; mutta viime -yönä oli Tora luonani, minä olen onneton hänen tähtensä." - -Nyt tuli Jan vakavaksi: "Kuules, äiti", hän sanoi, "sinä olet aina -ollut reipas ja terve. En ymmärrä, että sinä nyt heittäydyt. Sinua -taitaa vaivata joku, äiti. Ehkä olet liiaksi rasittunut. Lähdetäänpä -vähän liikkeelle. Sinä saat kyllä koulusta lomaa siksi aikaa... -Sinähän et ole terve... Niin, se koulu, äiti! Kysynpä, eiköhän se ole -liiaksi rasittavaa? Sinunhan on tiedettävä, ettet ole enää nuori. No --- lähdetään matkalle ja virkistytään vähän." - -Oli toukokuun loppu, ja rannikko-hotellit oli juuri järjestetty -kesä-vieraille. He löysivät soman, kauniin paikan meren partaalla; -siellä he asuivat viikon, ja se oli terveellistä. Gunvor tuli siellä -rauhallisemmaksi. Jan olikin hänen lähistöllään kaiket päivät ja -hoiteli häntä erittäin hyvin. - -Torasta ei Gunvor enää puhunut. Jan arveli kuitenkin, että äiti -ajatteli Toraa aina kun hän istui hiljaa ja puhumatta. Silloin koetti -Jan herättää keskustelua, joka viehätti äitiä. - -Raitis ilma ja noiden kahdeksan päivän joutilaisuus vahvistivat -Gunvoria. "Kuules, äiti, mitä mieltä minä olen, äiti? Sinun pitäisi -ottaa ero virasta, kuten jo ennen olen sanonut. Onhan minulla nyt -tarpeeksi meidän kummankin elääksemme." - -"Niin... ei kai siihen pitkältä enää lienekään, kun minun täytyy -lakata", vastasi Gunvor hieman surumielisesti. "Mutta vielä minä -uskon sen luistavan. Kyllä minä sitten lopetan, kun huomaan, että -täytyy." - - - - -X. - - -Seuraavana vuonna hän otti eron virasta. Hän sanoi itse, että se oli -hänen velvollisuutensa; sillä hän ei ollut kyllin voimissaan enää. -Tuo koulutoimi vaati jännitystä, ja siihen hän ei enää pystynyt -niinkuin ennen. Ja hiljaista hölkkää hän ei tahtonut ajaa. Siellähän -oli niin paljon nuoria, terveitä voimia, jotka halusivat ponnistella, -eikä ollut oikein se, että riisti paikan heiltä. - -Hän kiistausi hiukan Jannan kanssa tästä seikasta. Janna vastusti -kaikin voimin hänen eroansa. Jos hän eroaa, niin se on kuin viittaus -Jannallekin, että hänenkin on erottava, ja Janna ei tahtonut. Hän -tahtoi seista kunnes siihen paikkaan kaatui. - -Gunvorille oli tuo eroaminen muutenkin tukalaa. Hän ei tiennyt, mitä -askarrella; siksi hän lähti ulkosalle ja viipyi siellä tuntikausia. -Hän kulki etsiskelemässä entisiä paikkoja, sanoi hän Janille, mutta -useimmat paikat oli kadonneet. Missä ennen oli virstoittain ihanaa -metsää, siellä oli nyt talo talon vieressä. - -Seuraavan kesän lähestyessä halusi hän matkustaa siihen kaupunkiin, -jossa hän oli elänyt lapsuutensa ja jossa hänen isänsä hauta oli. Jan -pelkäsi laskea häntä yksin matkalle, mutta äiti rauhoitteli häntä. -Hänhän oli vielä niin reipas, ja siinä kaupungissa hän tunsi joka -kadun. - -Niinpä hän matkusti, ja tuli kaupunkiin kauniina heinäkuun päivänä. -Hän kulki samoja katuja kuin muinoinkin, ja meni maantielle. Mutta -siellä hän ei ollutkaan osata. - -Vanhaa tietä ei enää ajettu, sinne oli avattu uusi kauemmaksi. -Hän kulki kuitenkin vanhaa tietä, jota peitti nyt jo melkein joka -paikassa hieno nurmi. Taloa, jossa he viimeisenä vuonna olivat -asuneet, ei enää ollut. Se oli pettymys. Mutta vanhat puut seisoivat -vielä tienpuolessa. Gunvor näki, että ne olivat selvästi paljon -suurempia kuin silloin, kun hän ne viimeksi oli nähnyt. Niityt tien -varrella olivat jotakuinkin samallaisia kuin ennenkin. Mutta tuolla -oli talo, jota ei ennen ollut. - -Hän kulki sitä tietä, jota ei enää käytetty. Hän muisti joka kiven -sen varrella... ei, hän ei selvästi muistanut, mutta kaikki muistutti -jostakin, kaikki herätti entisiä muistoja... _Rinkilä_? oliko sitä -enää? Hän meni sinne, ja näki sitten haaroneen pensaston ja pari -vankkaa paatta, jotka muodostivat portaat... niin, siinä oli se -"Rinkilä" melkein kuin ennenkin. Vanhat penkit! Lankkuja oli kai -muutettu monta kertaa, mutta jalkakivet olivat samat kuin ennenkin. -Hän muisti, miten hän ennen oli nivellyt kättänsä tuohon terävään -reunaan... Isähän istui aina penkin keskipaikkeilla ja hän päässä; -sillä hänen täytyi alituiseen päästä katselemaan jotakin, joka -hänestä oli erikoista... aina hän juosta vilisti kuivalle nummelle... -Entä nummi? Se oli ihan entisenlainen, kuin silloin, juostessaan -siellä illan pimetessä kevein jaloin. Hän meni huvin vuoksi sinnekin -ja näki kiviä siellä täällä. Ne ehkä olivat samoja, joita hän ennen -nosteli, nähdäkseen onkimatoja ja haarapyrstöjä ja muita toukkia. - -Hän istuutui penkille ja katseli maisemaa. Tuolla oli saari, ja -tuolla majakka; hän ei eroittanut sitä niin selvästi kuin ennen... - -Hän palasi toista tietä ja tuli kirkkomaalle. Hän tiesi hyvin, missä -hänen isänsä hauta oli. Joka vuosi hän oli lähettänyt rahaa haudan -vaalijalle. Hän löysi sen viimein, mutta se oli hyvin huonosti -hoidettu. Se oli pieni ja matala. Ellei siinä olisi ollut kiveä, -jonka äiti oli pystyttänyt, niin hän tuskin olisi sitä löytänyt. Hän -aikoi ryhtyä kiivaasti asiaan, kutsua haudankaivajan puheilleen ja -kysyä, minkä tähden hän ei hoitanut sitä paremmin... Mutta hän jätti -sen silleen. Hän tahtoi nyt olla yksin. Ei juttuja ja selityksiä. - -Hän rupesi polvilleen haudan ääreen; koko silloinen aika lähestyi -häntä, ja hän otti sen vastaan. Hän oli siinä kauan; viimein -hän nousi, otti vähän nurmea haudalta ja meni. Hän oli vanha ja -yksinäinen. - -Seuraavana päivänä hän matkusti takaisin pääkaupunkiin. - - - - -XI. - - -Eräänä talvena tuli hänelle se suru, että Janna kuoli. Janna, -taipumaton ja peloton, meni ja asettui levolle, kun ei enää jaksanut. - -Jannan kuoleman jälkeen ei hän seurustellut kenenkään kanssa. Hän oli -paljon kotona. Hän ei ollut luja jaloiltansa enää, ja hänen näkönsä -oli hyvin heikonnut. Kun hän kulki ulkona, sai hän kovin varoa, ettei -häntä sysitty tai ajettu päälle. - -Joskus tuli hänelle kuitenkin halu nähdä ihmisiä. Hänhän oli elänyt -ja työskennellyt heidän parissaan. Mutta koska häntä lapsena -olivat johtaneet miehen kädet, joka oli lähestynyt kodittomia -ja rauhattomia, niin valitsi hän nyt ajan, jolloin yö levittää -pimeytensä ja päivänmelu vaikenee. Työn häiriötä siinä ei ollut, -päivän huomioon-ottaminen oli kadonnut. Surut tuijottivat ihmisten -silmistä. Monet kulkivat yksin. Usea tahtoi piillä huomaamattomissa, -ja tuntea olevansa turvassa, pimeydessä. Ja siellä liikkui eräs -elämästä kuollut. Päivän välinpitämättömien joukosta hän huomasi nuo -ikuisuutta tunnustelevat sielut. - -Monasti Jan näki tullessaan hänen luonaan henkilöjä, joita hän ei -tuntenut. Ne olivat väkeä, joita hän oli tavannut kulullaan, tahi -jotka hän oli nähnyt istumassa tai nukkumassa puiston penkillä. -Kerran oli siellä köyhä akka, jonka hän oli löytänyt kadulta, toisen -kerran lapsi, joka itki nälkäänsä. Jan sanoi: "Rakas äiti. Ei köyhät -ja suruttomat siitä vähene. Mitä auttaa sinun puuhasi." - -Äiti vastasi: "Voi se auttaa. Minä näen heistä, että se auttaa heitä. -Ja saattaa se auttaa minuakin. Kun ihmiset oppivat ymmärtämään, -että me elämme yhdessä tuottaaksemme toisillemme iloa, niin kuuluu -maailmassa suuri riemunhuuto." - -Hän katseli usein isän papereja. Hän selaili niitä. - -"Helvetti!" luki niissä eräässä paikassa. "Miksei sitä olisi? -Kaikesta näkee, että me olemme määrätyt tuskaan, että me olemme -langenneet vaivaan. Meidän ilomme: useimmiten utu-kuvia; meidän -pyyteemme perustuvat valheelle. Meidän nautintomme luo tuska. -Tuskat ovat loppumattomat, pohjattomat. Ja niitä on kaikkialla. -Syntyessämme, kuollessamme. Kaikki viittaa kärsimykseen, helvettiin! - -"Mutta eräs viittaa toisaanne. Se viittaa rauhaan ja sopu-sointuun. -Se viittaa taivaasen: meidän _kaipuumme_ joka on iäinen, meidän -_kiihkomme_ joka ei koskaan katoa. Sitä ei voi olla olemassa, ellei -joku herättäisi sitä. Paju käyristyy lähteen puoleen, magneetti -kääntyy pohjoiseen. Ihmisten kaipuu viittaa kirkastukseen." - -Toinen lehti oli siihen liitetty, ehkä kirjoitettu samana päivänä. - - Mut siksi usein korkeen uskon saan, - ett' ykskään rukous, kaipuu ei voi kuolla, - mi sielun-haavoistamme purkautuu. - Kas: jos on rukous, mi tääll' ei täyty, - siit' ikuisuuden kyyhkyt valkeet syntyy, - jotk' ylenevät, lentäin pimeydestä - hakien rauhan vihreit' öljypuita. - - Niin, joka rukous, uni, vaivan-pyyde, - niist' ikuisuuden kyyhkysiä syntyy. - Jokainen hetki, kärsimämme maassa, - yön helmaan liitää, ja ne suurin parvin - kotihin suuntau, jonne mekin mennään, - kun ruumis kuolee, silmä ummistuu. - - Ah, pian myöskin minä nähdä saan - ne kyyhkyt sieluni, mit lentoon läks. - Ne suurin parvin mua vastaan joutuu, - ja öljypuitten suhinan saan kuulla. - -Eräänä uudenvuoden aattona Gunvor sairastui, ja kohta sen jälkeen -hän kuoli. Hän ei kärsinyt paljoa taudissaan; sillä unta hän sai -melkein aina. Se suorastaan muodosti vartioston hänen ympärilleen. -Silloinkin, kun hän oli valveilla, pysyi se hänen luonansa, mutta -hieman loitompana. Se mumisi yksitoikkoista suhinaansa hänen -korviinsa, ja se kuumensi hänen poskiansa, niin että ne usein -punoittivat kuin nuoren tytön. - -Viime päivinä hälveni elämän vaihtelu ja levottomuus kokonaan -hänestä. Mutta eräänä aamuna hän oli kuitenkin kyllin tajuissaan -lausuakseen, että hän oli hyvin onnellinen. Ja hän sanoi Janille, -joka istui hänen vuoteensa vieressä: - -"Isän... Grögaardin, minä näin... ja viime yönä tuli Tora, ja hän -näytti iloiselta. 'Nyt minä kuolin viimeinkin', sanoi hän, 'minä olen -ennen ollut luonasi, Gunvor, ja pyytänyt sinua auttamaan minua... -Minun oli vaikea olla... Minä en ollut kuollut... Elämä elettävä... -ei voi itse sitä lyhentää... en ollut kuollut... täytyi elää -elettäväni... mutta minun täytyi kantaa kaksinkertaista taakkaa... -Mutta nyt minä olen kuollut, Gunvor, nyt olen minä kuollut!'" - -Ja sitten hän hymyili hurmaantuneena, kuten ollessaan nuori ja -onnellinen... - -"Ne tulevat kaikki... Isä, Grögaard, Tora... kaikki ne, joiden sydämet -sykkivät... kaikki ne, jotka kuulevat ihmisten yllä suuren kohinan..." - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK GUNVOR KJELD, PAPIN TYTÄR*** - - -******* This file should be named 56172-8.txt or 56172-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/1/7/56172 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/56172-8.zip b/old/56172-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a253436..0000000 --- a/old/56172-8.zip +++ /dev/null |