Initial commit

2 files changed, 8221 insertions, 0 deletions

diff --git a/56107-8.txt b/56107-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..3d5a530
--- /dev/null
+++ b/56107-8.txt
@@ -0,0 +1,8221 @@
+The Project Gutenberg EBook of Leppirannan Lauri, by Jaakko Nikkinen

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of

+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have

+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.

+

+

+

+Title: Leppirannan Lauri

+       Romaani

+

+Author: Jaakko Nikkinen

+

+Release Date: December 3, 2017 [EBook #56107]

+

+Language: Finnish

+

+Character set encoding: ISO-8859-1

+

+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEPPIRANNAN LAURI ***

+

+

+

+

+Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen

+

+

+

+

+

+

+

+

+LEPPIRANNAN LAURI

+

+Romaani

+

+

+Kirj.

+

+JAAKKO NIKKINEN

+

+

+

+

+

+Porvoossa,

+Werner Söderström Osakeyhtiö,

+1916.

+

+

+

+

+I.

+

+

+Kituvaloinen lamppu paloi pöydällä.

+

+Kalpea ja heikkorakenteinen nuorukainen istui pöydän ääressä kynä

+toisessa kädessä ja avattu kirjotusvihko toisen käden alla pöydällä.

+

+Tämä päivä oli ollut hänelle merkkipäivä, ja senjohdosta oli hän

+päättänyt alkaa kirjoittaa muistiin ajatuksiaan ja tunnelmiaan.

+Päivällisaikana oli hän hakenut vinniltä kirstusta kansakoulun

+neljänneltä osastolta jääneen melkein puhtaan kirjoitusvihon. Sen

+nimilappuun hän kirjoitti: _Päiväkirja_. Ennestään siinä jo oli

+opettajan käsialalla hänen nimensä: Lauri Leppiranta.

+

+Nyt, toisten jo maatessa, hän siihen kirjoitteli mietelmiään,

+silmissä surumielisesti uneksiva ilme.

+

+"Tänään on ollut syntymäpäiväni. Olen nyt täyttänyt kahdeksantoista

+vuotta -- --

+

+"Päivä on ollut samallainen kuin kaikki muutkin päivät joulun

+alusviikoilla, pilvinen ja sumuinen, tuuleton ja valoton ja unettavan

+hiljainen. Olen ajanut Rutakorvesta havuja tunkioon koko päivän.

+

+"Siinä suhteessa on päivä ollut muista päivistä eroava, että mieleni

+on kaiken päivää ollut niin herkkä ja aavisteleva. On tuntunut niin

+omituisen juhlalliselta, kun on ajatellut sitä että taasen on yksi

+viittaväli kulettuna kohti sitä elämän päämäärää joka on jossain.

+

+"Ikäni puolesta alan siis olla täysi mies. Olenko muuten täysi mies?"

+

+Tässä hän pysähtyi ja asettui käsi poskella miettimään. Sitten hän

+taas kirjoitti:

+

+"Olen kummallinen sielu, epävakainen sielu. Toisinaan voin innostua

+niin etten tunne mitään rajoja. Hehkun ja vapisen. Näen itselläni

+niin äärettömän paljon tehtävää etten voisi saada kaikkia tehdyksi

+vaikka eläisin sata vuotta. Toisinaan taasen toivon kuolemaa. Elämä

+näyttää niin synkältä ja toivottomalta ja minä itse olen niin heikko

+ja voimaton etten jaksa mitään tehdä. Minulla ei ole maailmassa

+mitään tehtävää -- muuta kuin sortua sen kiusauksiin ja

+kurjuuteen. -- --"

+

+"Nostan pääni ja katselen ympärilleni. Kaikkialla vain kolkkoa

+kurjuutta ja toivottomuutta. Kaikkialla vain sellaista mikä kaipaa

+parannusta ja on parannettava. Silloin joskus innostun. Kenties

+on minullekin varattu joku tehtävä tässä suuressa parannustyössä.

+Ja minä tahdon sen tehtävän suorittaa! Tahdon neuvoa, kehoittaa

+ja varoittaa ja itse olla hyvänä esimerkkinä! Innostukseni on

+ylimmillään. En tunne mitään rajoituksia. Voin tehdä vaikka

+mitä -- --"

+

+"Mutta mitä tekisin? -- Tulevaisuusihanteissani olen epävakainen.

+Milloin näen itseni maanviljelijänä, joka mitään kaihoamatta

+rengin kanssa pellolla raataa, milloin runoilijana, joka pilvistä tätä

+maallista elämää katselee, milloin kansakoulunopettajana, joka lempeästi

+kylvää opin siemeniä vaaleatukkaisiin talonpoikaislapsiin -- --".

+

+Tässä ajatus pysähtyi. Ajatuksen aiheita kyllä pyöri päässä, mutta ne

+olivat niin löyhiä, että kun niihin tarttui niin ne hajosivat, tai

+niin lujia ettei niistä voinut mitään muovailla. Hän luki sen mitä

+oli kirjoittanut, mutta ei siitäkään ollut apua. Tähän se nyt täytyy

+tällä kertaa lopettaa.

+

+Vasen poski nojautui samanpuoleiseen käteen. Oikea käsi hypähteli

+pöydällä hiljaisessa tahdissa.

+

+Pöydällä oli vielä illallisen jäliltä puuvati ja siinä joka

+puoleltaan kolottu vuori vesipuuroa. Läkkiset pesemättömät maitokupit

+oli hiukan vain syrjään siirretty. Lamppu sihisi. Siellä täällä

+lattialla olevat tuolit, sivuseinällä oleva höyläpenkki ja vesikorvo

+muurin vieressä olivat kuin outoja kummituksia, jotka tulivat

+sysimustasta tyhjyydestä. Vuoteilta kuului nukkuvain kuorsaamista,

+kähmimistä ja yskäisten rintain korinaa.

+

+Alakuloinen orpouden tunne hiipi Laurin mieleen. Iti siellä ja kasvoi

+epäilyksi, että ehkei hän oikeastaan kuulukaan tähän ympäristöön.

+Kenties on hän jonkun erehdyksen kautta eksynyt tänne niinkuin

+pesästään pudonnut linnunpoika -- --?

+

+Ajatus pysähtyi kuin vastausta odottamaan.

+

+Lamppu vain hiljaa sihisi.

+

+Toisille on kuin itsestään selvää mitä he rupeavat tekemään

+elämässään. Hallimäen Jussi on seminaarissa, Nummen Tuppu on

+kauppakoulussa, Mattilan Jussi Amerikassa, Korpisen Heikki on

+kaupungissa puotimiehenä, Lahden Kustaa on nikkarinopissa,

+Hymmyniemen Antti maanviljelyskoulussa, Harjun Jussi lukkarikoulussa,

+Nurmikorven Matti on talonisäntänä ja naimisissa, ja monelle

+muullekin on kaikki selvää. Hän vain ei ole mistään selvillä.

+Ajattelee milloin yhtä milloin toista uraa itselleen, eikä saa

+valmista mistään.

+

+Toiset ne hummaavat, ja elämä on heille kuin kirkas kesäpäivä. Hän ei

+voi sitäkään tehdä. Ei hän osaa itselleenkään selvittää mikä häntä

+siitä oikeastaan estää. Ehkäpä se, että se tuntuisi jonkinlaiselta

+jonkun pettämiseltä. -- -- Ja niin on elämä kuin alituisessa

+syyssumussa kulkemista -- --

+

+Sellaista se on hänen elämänsä ollut aina. Ei koskaan mitään

+remahtelevaa riemua. Kun joskus on toisten mukana sellaista

+yrittänyt, on se tavallisesti päättynyt jonkun tyhmyyden tekoon,

+jota on sitten saanut katua monta aikaa. Se on tehnyt araksi ja

+umpimieliseksi.

+

+Ainoa valopilkku hänen elämässään oli kansakouluaika. Silloin hänkin

+oli jotain. Silloin hän kykeni johonkin paremmin kuin moni toinen.

+Kelpasi auttamaankin toisia. Kuta vaikeampi laskutehtävä ja kuta

+suurempia henkisiä ponnistuksia kysyvä läksy, sitä parempi. Yhden

+ainoan kerran hän muisti olleensa osaamatta läksyään. Se tapahtui

+ensi osastolla. Ja silloin hän itki melkein koko päivän.

+

+Kansakouluajan jälkeen on elämä sitten ollut ainaisen pakosta

+tukahutetun opinhalun kalvamaa mielialaa.

+

+Yksi tapaus rippikouluvuoden jälkeiseltä talvelta on pysyväisesti

+jäänyt hänen mieleensä. He olivat isän kanssa Hoissinpalolla

+tuulenkaatamia puita kokoilemassa. Päivä oli kylmähkö ja puolisen

+ajoissa rupesi tuulemaan ja harvakseltaan pyryämään. Käsiä ja jalkoja

+alkoi paleltaa. Lopulta jalkopohjia ihan kirveli, niin ettei voinut

+mitenkään pitää jalkojaan rauhassa. Kyyneleet vääntyivät silmiin --

+kuusitoista vuotiaalle miehelle -- ja ennen iltaa täytyi hänen lähteä

+pois metsästä.

+

+Ihan itketti, kun yksin kirves olalla laahusteli kotiin päin. Miksi

+ei hän saa mennä kouluun? Mitä varten häntä rääkätään tällaisilla?

+Elinkautiseen kuritushuoneesen syyttömästi tuomittu varmaankin tuntee

+samallaista kuin hän tunsi silloin.

+

+Rannan suutari oli heillä silloin neulomassa, ja illalla, kun isäkin

+jo oli kotona, hän sanoi:

+

+-- Antakaa Laurin mennä kouluun! Kyllä niitä on tyhmempiäkin

+maantöitä tekemään.

+

+Kunpa tuo suutari olisi minun isäni! ajatteli hän silloin. Ja siitä

+alkaen joku lämmin tunne liitti häntä Rannan suutariin. Suutari oli

+ainoa ihminen joka oli lausunut osanoton ja ymmärtämyksen sanan

+hänen puolestaan. Muut ihmiset vain ivailevat ja moittivat häntä

+ja surkuttelevat isää, jolla on tällainen poika. -- Nyt on Rannan

+suutarikin kuollut.

+

+Pesästään pudonneen linnunpojan tunnelma hiipi taas mieleen ja silmät

+sumenivat.

+

+Lamppu sihisi; kello löi kymmenen. Isä kurottautui sängystä uutimien

+takaa lattialle ja katsoi Lauria. Lauri ei sitä huomannut.

+

+-- Eikös Laurikin jo mene nukkumaan! Siellä vain öljyä tuhlaat, sanoi

+isä viimein, vetäytyi takaisin uutimien taakse ja huokasi.

+

+-- Kyllä menen, vastasi Lauri hiukan säpsähtäen, pisti vihkon ja

+kynän takin povitaskuun ja sammutti lampun.

+

+Äiti oli hänelle luovuttanut kamarin pöydän lukollisista laatikoista

+yhden. Siellä hän aikoi päiväkirjaansa tallettaa, mutta nyt ei hän

+uskaltanut sitä sinne viedä. Se olisi pian herättänyt liian paljon

+huomiota.

+

+Ulkona hohti ohuen lumen peittämä maa kirkkaassa täyden kuun

+valossa. Tuvassa oli lauhkea puolivalaistus ja lattialla kaksi

+pehmeäpiirteistä ikkunankuvaa, joissa puitteet näkyivät paksuina ja

+epämääräisinä.

+

+Kuin keveästä horroksesta havahtuen silmäsi Lauri ympärilleen.

+Nousi ja meni katselemaan ikkunasta ulos. Lumikiteet kimaltelivat

+kuin hopea tuvan takana leviävillä pelloilla, joiden takana näkyi

+kiiltävänä nauhana juokseva maantie. Maantien tuolla puolen levisivät

+pellot kuin valkea lakana ja korkea-äyräinen joki oli kuin tälle

+lakanalle vedetty paksu musta viiva.

+

+Oikealle katsoen rajoitti näköalaa heidän oma riihensä maantien

+vieressä ja Valliniemen kylän epäselvinä häämöittävät rakennukset

+joen tuolla puolen. Mutta vasemmalle ja suoraan eteen oli näköala

+vapaa.

+

+Yhä enempi ja enempi hämärtyen se jatkui ja jatkui, kunnes viimein

+hiljaa häipyi sinne jonnekin kaukaisuuteen.

+

+Oli niin omituisesti mieltä kiehtovaa nähdä näköalan loppuvan

+ja samalla kuitenkin tietää ettei oikeastaan mikään lopukkaan,

+vaan jatkuu aina vain. Aivan niinkuin oma itse, joka tuntuu niin

+vähäpätöiseltä, mutta samalla kuitenkin niin käsittämättömältä.

+

+Hiljalleen antoi hän katseensa liukua takaisin, ja vihdoin se taas

+pysähtyi pelloille tuvan taakse, missä lumikiteet kimaltelivat

+niinkuin hopea.

+

+Hän katseli hohtavaa lumivaippaa, joka peitti pellot, joilla hän joku

+viikko sitten ojia perkasi. Kääntyi ja katsoi uuni-ikkunasta pihalle.

+Näki siellä harmaat lumikattoiset ulkorakennukset, jotka loivat

+tummia varjoja pihaan. Huonekalut tuvassa tuntuivat nukkuvan, seinät

+ja suuri takka olivat vienon hohteen peittäminä. Eikä nukkuvain

+kuorsauskaan enää häirinnyt. Ne olivat vain isä ja äiti ja Niilo

+veikko, jotka siellä nukkuivat hyvin suoritetun päivätyön jälkeen.

+

+Ja Laurista tuntui kuin repäisisi itsensä juuristaan irti jos täältä

+pois lähtisi. Oli kuin olisi ilmestynyt jonkinlainen verkko, joka

+pidätti häntä.

+

+Ja kuitenkin -- -- Joku salainen ihmeen väkevä voima kutsui häntä

+ulos maailmaan. Ja hänen teki niin hartaasti mieli sen kutsua

+noudattaa.

+

+Mutta sittenkin, jos kävisi niinkuin hän on joskus toivonut että

+annettaisiin käsky: mene! ja vielä annettaisiin pullea rahakukkaro

+käteen -- uskaltaisikohan hän lähteä -- --?

+

+Tuskin.

+

+Taitaisi jäädä seisomaan käsi oven kahvassa ja taakseen

+katsomaan. -- --

+

+Hän katsoi kuuta ja syvän sinistä taivasta, jolla muutamia keveitä

+hattaroita hiljalleen purjehti. Sieltä puhui elämän käsittämätön

+syvyys ja hiljaisuuden onni. Mieli herkistyi ja mielen kaiho kasvoi

+koko olemusta väräytteleväksi.

+

+Oli aivan kuin olisi jotain ollut syntymässä. Ja vihdoin syntyikin.

+Kaksi sanaa -- --

+

+Niinilän Anni.

+

+Niiden alku oli viime kevättalvelta, kun he eräänä sunnuntaina

+menivät Alasen Eeron kanssa lainakirjastolle. Likellä seurahuoneen

+tienhaaraa tuli heitä vastaan kolme tyttöä, arvattavasti kirjastolta

+hekin, koska jokaisella oli kirjoja. Yksi tytöistä tervehti Eeroa.

+"Kuka tuo oli, joka sinua tervehti?" kysyi Lauri Eerolta. "Niinilän

+Anni", vastasi Eero. Lauri katsahti taakseen, ja juuri samassa

+katsahti Annikin taakseen. Heidän katseensa sattuivat yhteen. Pari

+silmänräpäystä he niin katsoivat toisiinsa ja jälleen kääntyivät

+kumpikin suunnalleen.

+

+Mutta sen jälkeen Laurin sydän aina sykähti ja poskille kohosi

+vieno lämmittävä puna, kun kuuli Annin nimeä mainittavan. Sen

+jälkeen hänestä oli alkanut tuntua, kuin olisi joku häntä kotiin

+kiinnittänyt. Ja Niinilän Anni se oli, jonka pettämiseltä se tuntui

+jos alkaisi hummata niinkuin muut pojat.

+

+Kaksi kertaa oli hän sen jälkeen Annin nähnyt. Silloin siellä

+Naattiniemen mutkassa, kun vei kauroja asemalle, ja toisen kerran

+Paupin kankaalla, kun oltiin maantietä hiekoittamassa.

+

+Viime Juhannuksena oli Anni ensi kerran ripille laskettu. Sen oli

+Lauri kuullut. Eikä Anni vielä ottanutkaan varsinaiseen nuorison

+elämään osaa, mutta ei hän uskovainenkaan kuulu olevan, niinkuin

+monet muut viimevuotiset rippikoulutytöt. Muuten vain kerrottiin

+lueskelevan, hyvin ahkerastikin. Se tieto omituisesti ilahutti

+Lauria. Lukumieheksihän häntä itseäänkin puhuteltiin.

+

+Sängystä kuuluva isän haukotus havautti hänet. Hän luuli että sieltä

+tullaan lattialle, ja kyyristyi seinää vasten. Ketään ei kuitenkaan

+tullut lattialle. Mutta sittenkin hän pitkän aikaa seisoi seinää

+vasten kyyristyneenä ja odotti että isä jälleen nukkuisi. Sitten

+alkoi hiljaa riisua vaatteita päältään, kiipesi ylisänkyyn ja

+pujottautui peiton alle Niilon viereen.

+

+Kello löi jo kaksitoista, kun hän yhä vielä oli valveilla.

+

+

+

+

+II.

+

+

+Kun Lauri aamulla heräsi, olivat isä, äiti ja Niilo jo ylhäällä.

+Hänenkin olisi pitänyt nousta, mutta tuntui niin suloiselta loikoa

+vielä hetkinen. Eikä hän hennonutkaan vielä nousta, vaan painoi

+hetkiseksi silmänsä kiinni.

+

+Alhaalta kuuluva hiljainen puhelu muuttui hänen korvissaan vienoksi

+lauluksi, joka sai hänen mielensä lainehtimaan. Hän tekasi pari

+runonpätkää, -- Niinilän Anni tuli häntä vastaan.

+

+-- No mutta -- eikös Lauri aio nyt ollenkaan ylös nousta? kysyi isä

+nuhtelevasti.

+

+Se kuului Laurin korvissa kuin ukkosen jylinä. Hän kavahti istualleen

+ja hieroi silmiään.

+

+-- Ei saisi iltasin niin kauan istuskella. Kun ei sitten jaksa

+aamulla ylös nousta, jatkoi isä.

+

+Lauri kiepsahti lattialle. Vilkasi kelloon. Se oli koht'ikään kuusi.

+Hät'hätää sipasi hän vaatteet päällensä, hörppäsi kahvin ja kiiruhti

+talliin, mennessään asetellen lakkia päähänsä.

+

+Elämän harmaa, kiduttava todellisuus oli taas alkanut.

+

+Valopilkkuna tässä harmaudessa oli takin taskussa oleva ja siellä

+muiden huomaamattomana säilynyt päiväkirjavihko. Se oli kuin lipas,

+johon hän oli talteen pannut kallisarvoisen helmen.

+

+Näitä helmiä oli elämä jo hänellekin lahjoittanut paljon, mutta hän

+oli ne kaikki hukannut. Tästä alkaen hän ei enää anna ainoankaan

+helmen joutua hukkaan, vaan korjaa kaikki tarkasti talteen. Näissä

+elämän luomissa ajatus- ja tunnehelmissä, niissä se on elämän arvo,

+ja niiden talteen panossa elämän tarkoitus.

+

+Näin mietti Lauri tallista lantaa tunkiolle kantaessaan.

+

+Aamiaisen syötyään läksi hän yksin molemmilla hevosilla heinään

+Pikkuviidasta. Isä jäi havuja tunkiolle hakkaamaan ja Niilo meni

+kouluun.

+

+Kun sitten puolinen oli syöty ja heinäkuormat purettu, sanoi isä:

+

+-- Antaa nyt hevosten lopun päivää seisoa tallissa, ja koettaa

+yrittää valmiiksi sitä korvoa, ettei se jää jouluhiirten

+kasteltavaksi!

+

+Savua piipustaan tupruttaen ja kintaita käsiinsä vetäen meni hän

+ulos, tunkiolle havuja hakkaamaan.

+

+Lauri tunsi piikin isän sanoissa, ja se vaikutti kuin uusi pisto

+paikkaan, jota vielä entisten pistojen jäliltä kirveli. Se vihlasi ja

+herpaannutti.

+

+Olihan hän jo niin monta kertaa kuullut, että "kaksikin korvoa

+päivässä tehdään", mutta minkäs hän sille voi kun ei luoja ole häntä

+puumieheksi luonut -- --!

+

+Kurkussa kakerteli ja silmät kävivät kosteiksi, ja kuin jotain

+peläten haki hän pihalta vanneaineksia ja alkoi niitä veistellä.

+

+Ajatus ei jaksanut liikkua. Jäi vain paikalleen muhjottamaan ja

+pöhöttyi siinä niin että ohimoita pakotti ja päälakea kirveli.

+

+Äidin rukki surisi yksitoikkoisesti, ja äiti itse hyräili unettavaa

+virrennuottia. Ilma oli raskasta ja tympäsevää, ja tylsästi

+irroitteli kirves lastuja vanneaineksesta.

+

+Toisinaan näin kahdenkesken äidin kanssa ollessaan tunsi Lauri

+voimakasta halua avata äidille sydämensä. Mutta kun sitä yritti, niin

+heti huomasi ettei äiti ymmärrä häntä. Eikä hän itsekään ymmärrä

+itseään. Eihän hän osaa itseään muuten vanhemmilleen tulkita, kuin

+että haluaisi mennä kouluun. Ja siitä puheen tullessa he aina

+itsepintaisesti vaikenevat. Nyt ei hän ajatellut tästäkään asiasta

+mitään. Antoi vain aivojen muhjottaa.

+

+Vasta sitten hän havahtui kun ensimäinen vanne sitä korvon päälle

+taivutettaessa rapsahti poikki. Oli tullut epätasaisesti veistetyksi.

+Toisin paikoin jäänyt liian paksuksi, toisin paikoin kulunut liian

+ohueksi. Lauri hakkasi vanteen pieniksi palasiksi ja heitti palaset

+puuloukkoon.

+

+-- Katkesiko vanne? kysyi äiti.

+

+Lauri ei vastannut mitään. Alkoi vain uutta vannetta veistellä,

+vakaasti päättäen nyt pitää ajatuksetkin työssä mukana. Ja niin

+myöskin teki.

+

+Mutta siinä sivussa alkoi jo ennenkin tuttu ajatus kohota ja vallata

+sijaa aivoissa.

+

+Kun pääsisi vapaaksi näistä tällaisista -- --!

+

+Ensin se oli vain arka toivomus, mutta vähitellen se kasvoi uskoksi,

+että nyt se on tulossa hänen vapautuksensa hetki. Ja usko kehittyi

+pinnistyneeksi odotukseksi.

+

+Nyt, juuri nyt se on tulossa, se joka vapauttaa hänet näistä

+tällaisista -- --. Postista tulee kirje, jossa joku hyväntahtoinen

+ihminen ilmoittaa lahjoittavansa hänelle suuremman rahasumman, että

+hän voi mennä jonnekin. Vaikkapa seminaariin. Tai on sanomalehdessä

+jotain sellaista joka hänet vapauttaa -- tai mitä vain. Mutta jotain

+sellaista kuitenkin on tulossa.

+

+Hän alkoi taivuttaa viimeistä vannetta korvon ympärille -- ja silloin

+huomasikin, että vanteen molemmat hampaat olivat tulleet samalle

+puolelle veistetyiksi. Vanne oli siis pilalla.

+

+Kun hän vihdoin älysi mitä oli tehnyt, herpautti hän kätensä ja

+päästi vanteen suoraksi. Ilma patoutui keuhkoihin ja pusertui sieltä

+pitkään pihisten ulos. Tämä oli kaikkein parhain vanne; hän oli

+aikonutkin sen asettaa pohjanuurroksen kohtaan. Ja noinko sen nyt

+pitikin käydä -- --!

+

+Silloin tuli isä tupaan.

+

+Laurista tuntui kuin alkaisi maailma pimentyä.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Isä oli siellä tunkiolla havuja hakatessaan hautonut omia

+ajatuksiaan. Ja tuskastunut itseensä.

+

+Kun ei saa itseään hallituksi! Kun aina pitää sille Laurille puhua

+niin pisteliäästi! Eihän se Laurin syy ole. Mutta kun se aika on

+tullut sellaiseksi, että pitää olla kaikki kirjat ja sanomalehdet,

+nuorten seurat ja kummikalossit ja kaikki villitykset, niin että

+lopuksi eivät kelpaa muuta kuin koreilemaan ja turhanaikaisia

+lorukirjoja lukemaan! Joka aamu pitää pestä kasvonsa ja kammata

+tukkansa niinkuin oltaisiin vihille lähdössä. -- Hm -- -- Kurkotellen

+korea työhön ottaa! Nälkään ne vielä kuolevat joka sorkka, elleivät

+tapojaan paranna!

+

+Hakorauta iski pölkkyyn tiuhassa tahdissa ja lujemmin kuin oikeastaan

+olisi tarvinnutkaan. Hampaat puristuivat piipun luuhun niin että

+piippu tärisi, ja silmissä oli tuikea ilme.

+

+-- Mutta onkos se Laurin syy? kysyi hän taas itseltään. -- Eihän

+hänenkään kovin paljon sovi muista erota -- muiden mukaanhan sitä

+täytyy olla. Ja tuskin se Lauri vielä kaikkein hulluin onkaan.

+Mutta työmiestä hänestä ei tule koskaan. Millä tuo ruvennee itseään

+elättämään.

+

+Silmäin tuikea ilme lauhtui ja suupielet vavahtelivat.

+

+-- Ei tiedä. Mutta työnteosta ei sen tahdo mitään tulla. On vain

+sellaista saamatonta ja lahjatonta nuhajamista. Mikä häneen sitten

+lie syynä -- lahjain puuteko vai tahdonko puute? Siihen lukemiseen

+vain on niin kova ahneus että -- -- Kun ei vain, kaiken muun hyvän

+päälle, lukisi itseään vikaan.

+

+-- On sekin vähän kummallista, kun niillä ihmisillä pitää olla niin

+suuri ero. Veljeksilläkin. Niilo ei välitä lukemisesta, ei kahta

+pärettä. -- Kansakoulussakin jo toista vuotta toisella osastolla,

+eikä lupaa enää ensi talvena mennäkään. Mutta työmiehen lahjat sillä

+pojalla on, niinkuin on Maijallakin. Saakin jäädä pois koulusta.

+Parempi työmies siitä vain sillä tulee.

+

+-- Olisikin tässä niissä varoissa että jaksaisi Laurista kouluttaa

+herran, niin antaisi sen mennä. Sille on elämä täällä niin

+tuskallista. Murjottaa vain ja nuhjottaa eikä saa sanaa suusta muuten

+kuin kangella vääntämällä. Kiusaa niin ihmisen ettei tiedä mitä

+kulloinkin ajattelee! Ei sille osaa enää oikealla tavalla

+puhuakaan -- --.

+

+Hermostunein liikkein riuhtoi isä havuja kasasta ja hakkasi kuin

+vihoissaan.

+

+-- Sitten varmaankin luulee että hänelle vain ilkeydestä sellaisia

+puhutaan. Heinäaikanakin siellä Pikkuviidassa ladon takana itkeä

+kyhnytteli -- --. Eihän tässä nyt kukaan ilkeä tahtoisi olla -- --

+omalle pojalleen -- -- mutta -- --

+

+Vähitellen kehkeytyi siitä ajatus, että pitäisi mennä Laurille

+sanomaan ettei hänelle suinkaan ilkeitä olla eikä pahaa tahdota -- --

+Kun oikein sanoisi mitä sydämessä liikkuu, niin ehkä Laurikin

+sanoisi! Ja kenties asiat eivät olisikaan niin huonosti kuin nyt

+näyttää! Tiedä -- vaikka tästä vielä syntyisi hyväkin elämä! Laurikin

+vilpastuisi. Ja vaikkapa sen nyt ei työntekokaan parantuisi, niin

+olisi jo sekin parempi kun olisi edes iloisempi. Pääsisivät tässä

+toisetkin niinkuin irtonaisemmiksi!

+

+Kuta enempi hän sitä ajatteli, sitä selvemmäksi se tuli, että hänen

+pitää mennä tupaan Laurin kanssa puhumaan.

+

+Vihdoin hän läksi. Ja sitä varten hän nyt oli tuvassa, että pitäisi

+avata sydämensä Laurille. Seisoi hetkisen Laurin edessä ja katsoi

+pilalle veistettyä erinomaista vanneainesta. Hymähti. Meni kaapille.

+Täytti piippunsa ja siihen valkean saatuaan läksi jälleen havuja

+hakkaamaan. Hakkasi vähän aikaa kuin vihoissaan. Sitte vaipui

+käsi poskella miettimään. Havahtui siitä kun tunsi kylmän väreitä

+ruumiissaan. Huokasi ja alkoi jälleen hiljalleen hakata.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kesti vähän aikaa ennenkuin Lauri ehti toipua isän käynnin

+aiheuttamasta hämmingistä. Ensimäinen selvä tunne oli jäykistyttävä

+kiukun ja epätoivon puuska, joka pusersi hampaat yhteen ja kädet

+nyrkkiin. Se meni ohi, ja vavisten jäi hän odottamaan sitä

+vapauttajaansa, jonka nyt täytyy tulla.

+

+Niilo toi sanomalehden koulusta tullessaan. Mitään kirjettä ei hän

+Laurille tuonut, ei puhunutkaan siitä mitään, ei edes ihmetellyt

+kun ei sitä tullut -- --! Huolettomasti vain viskasi sanomalehden

+höyläpenkille ja korville käännettyä lakkia päästään kiskoen komensi:

+

+-- Ruokaa!

+

+Söi hotkeltamalla ja nenäänsä nuhistaen. Sitten läksi kylälle. Se oli

+Niilon jokapäiväinen tapa, mutta sittenkin Lauri ällistyi.

+

+Että Niilo nytkin voi noin vain olla huoleton, vaikkei hänelle,

+Laurille, tullutkaan kirjettä -- --!

+

+Sanomalehdessäkään ei ollut mitään. Eikä mitään muutakaan tapahtunut

+-- ja jännitys laukesi.

+

+Ja Lauri ymmärsi ettei mitään sellaista voikaan tapahtua -- hänelle.

+Eihän hän ole mitään yrittänytkään! Eihän hänen hätäänsä kukaan

+tunne! Ja onnenpotkaukset -- ne eivät kuulu hänelle.

+

+Hän tunsi valjua kyllästymistä kaikkeen ja halusi päästä nukkumaan

+-- nukkumaan ja unhotusta saamaan! Hän oli niin perin väsynyt --

+ruumiillisestikin, mutta vielä enempi henkisesti.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Illalla ennen maata menoaan hän luki sanomalehden oikein valmiiksi.

+Olihan siinä yhtä ja toista. Maamiesseura ja nuorisoseura näkyvät

+yhteisesti toimeenpanevan kolmipäiväiset maataloudelliset

+luentokurssit heti ensimäisinä arkipäivinä tapaninpäivän jälkeen --.

+Hän haukotteli, taitteli lehden, pani sen pöydälle, sammutti lampun,

+riisuutui ja meni nukkumaan.

+

+

+

+

+III.

+

+

+Vaikka Lauri luentokurssi-ilmoitusta lukiessaan haukottelikin,

+tarttui ilmoitus kuitenkin hänen mieleensä. Ja kun kurssit vihdoin

+tulivat, oli hän innokkaimpia kuuntelijoita. Ei ainoatakaan esitelmää

+hän laskenut ohi menemään. Usein itseäänkin ikäänkuin hävetti, kun

+joskus aivan yksinkin istui isäntäin ja emäntäin kanssa salissa

+kuuntelemassa, samaan aikaan kun toiset nuoret ravintolahuoneessa

+rähisivät ja sukkeluuksia laskettelivat, aina sitä suuremmalla

+joukolla, kuta myöhemmälle ilta kului. Mutta ennemmin hän kärsi sen

+häpeän kuin oli ainoaltakaan luennolta pois.

+

+Toisena päivänä hän haastoi isääkin mukaan lähtemään, mutta isä vain

+naurahti ylenkatseellisesti, teki syvästi halveksivan pään liikkeen

+ja murahti:

+

+-- Tuollaisiin -- --!

+

+Joutavaa se oli Laurinkin siellä kulku isän mielestä. Oppisikin

+siellä edes jotain sellaista että saisi jonkinlaisen viran itselleen!

+Mutta kun tuollaista turhanaikaista! Niinkuin ei tässä nyt maata

+taitaisi ilmankin rääppiä! Ja niinkuin nuo herrat siellä jotakin maan

+asumisesta ymmärtäisi! Phyh! Mutta ne pitää vain tähän aikaan olla

+herrat joka paikassa ja kaikki pitää käydä kirjain mukaan! Muuten

+ei ole mikään mitään! Ja sitten ollaan niin sivistyneitä että hoh

+helvetti! -- Toisi ne sieltä tänne tunkiolle mun kanssani havuja

+hakkaamaan, niin kyllä mä opettaisin niille kuinka maata asutaan!

+Työtä siinä pitää tehdä eikä vain lukea ja saarnata!

+

+Ei hän kuitenkaan tahtonut Lauria estää siellä kulkemasta. Kun ei

+kerran ole parempaa mieltä, niin menköön! Oleilemalla ja kyläilemällä

+ne joulunpyhäin välipäivät muutenkin kuluvat.

+

+Laurille oli luentokursseilla käynti kuitenkin jotain muuta kuin

+turhaa joutoaikain kulutusta. Siellä avautui hänelle uusi ennen

+tuntematon maailma ja hänen elämänuskonsa heräsi. Nyt hänkin löysi

+elämäntehtävän itselleen.

+

+Hän rupeaa kasvattamaan itsestään maanviljelijää! Sellaista

+uudenaikaista ammattitaitoista maanviljelijää. Isä oli joulunpyhiksi

+antanut hänelle viisimarkkasen. Kun sitä oli vielä säästössä, tilasi

+hän itselleen Pellervon, joita muuan esitelmänpitäjä tarjosi.

+

+Toinen esitelmänpitäjä kehotti nuoria tyttöjä menemään

+karjakkokouluihin ja nuoria miehiä maamieskouluihin. Sinnekin päätti

+Lauri mennä, jos vain isä suostuu siihen. Mutta vaikka ei isä siihen

+suostuisikaan, niin voihan sitä kirjallisuudenkin avulla kotona

+itseään kasvattaa, niinkuin esitelmänpitäjäkin sanoi. Ja sitä hän

+rupeaa tekemään. Jättää kaiken muun lukemisen ja muut haihattelut ja

+haaveilut ja alkaa lukea vain maatalouskirjoja.

+

+Jo ensimäisen, maataloutemme nykyistä asemaa ja sen

+kehittymismahdollisuuksia käsittelevän luennon aikana tämä

+ajatus putkahti taimelle. Ja kuta useampi esitelmä oli kuultu,

+sitä varmemmaksi ja voimakkaammaksi se kasvoi. Kukkeimmilleen

+se kehkeentyi viimeisen kurssipäivän iltana toimeenpannussa

+illanvietossa.

+

+Soitettiin, laulettiin, pidettiin puheita ja lausuttiin runoja.

+Alaiskylän kansakoulunopettaja piti hehkuvahenkisen puheen

+aatteellisen sivistyksen ja taloudellisen edistyksen keskinäisistä

+suhteista. Puheensa hän lopetti tähän tapaan:

+

+-- Me olemme näihin saakka puhuneet vain sivistyksestä ja aatteista,

+innostuneet aatteille ja eläneet aatteille. Me olemme vain elämän

+sunnuntaipuolta yrittäneet parantaa. Minä en tahdo sanoa että se

+olisi ollut väärin. Päinvastoin. Mutta sitä tehdessämme me olemme

+unhottaneet yhden tärkeän asian. Me olemme unhottaneet elämän

+arkipuolen, elämän taloudellisen puolen. Ja niin olemme joutuneet

+jonnekin josta emme oikein itsekään ymmärrä mitä se on. Olemme

+vain avuttomia kuin hyllyvällä suolla rämpivä kulkija. Emme pääse

+eteenpäin niinkuin pitäisi päästä.

+

+Me olemme unhottaneet että ilman varmaa taloudellista pohjaa on

+korkeampi henkinen sivistys ajan pitkään mahdotonta. Ennemmin tai

+myöhemmin se lysähtää läjään. Henkinen sivistys ja taloudellinen

+edistys kuuluvat yhteen niinkuin sielu ja ruumis. Ne kehittyvät

+rinnakkain. Ja niinkuin sanotaan että terve sielu voi asua vain

+terveessä ruumiinsa, niin samoin voidaan myöskin sanoa, että oikea

+henkinen sivistys on mahdollista ainoastaan terveellä taloudellisella

+pohjalla olevassa kansassa.

+

+Meidän taloudellisen ja samalla myöskin henkisen edistyksemme ja

+elämämme pohjana on, niinkuin jo olen sanonut, maatalous. Se on

+kaikkien muiden elinkeinojen äiti. Kun se kestää, niin kaikki kestää,

+kun se kaatuu niin kaikki kaatuu, mutta myöskin: kun se nousee niin

+kaikki nousee!

+

+Te täällä olevat olette näinä kolmena päivänä saaneet kuulla miten

+meidän maatalouttamme voidaan kohottaa. Ja suurin osa teistä on

+siinä onnellisessa asemassa, että te voitte uhrata voimanne tähän

+kallisarvoiseen työhön. Kun te nyt jälleen käytte arkitöihinne,

+niin koettakaa muistella mitä täällä on näinä päivinä sanottu,

+ja koettakaa panna niitä käytäntöön metsissänne, pelloillanne,

+niityillänne ja karjakartanoillanne! Hankkikaa lisää tietoja

+kirjoista ja ammattilehdistä! Nostakaa päänne, herättäkää uupuva

+elämänuskonne! Ottakaa elämänne ponsilauseeksi se lause, jonka

+muuan vanhan Kreikan sankariäiti sotaan lähtevälle pojalleen kilpeä

+antaessaan lausui: "sen kanssa taikka sen päällä", se on, sen kanssa

+palaa voittajana takaisin, taikka kannettakoon sinut sillä, sankarina

+kaaduttuasi. Samoin tekin ottakaa maanviljelys siksi Suomiäidin

+antamaksi kilveksi, jonka kanssa te tahdotte voittaa ja jonka hyväksi

+-- jos niin täytyy käydä -- te voitte kuollakin. Ja minä olen

+vakuutettu että te silloin voitatte!

+

+Ja varsinkin te nuoret nuorukaiset ja nuoret neidot! Teillä on

+pyhä velvollisuus ja ihana oikeus kasvaa siksi sukupolveksi joka

+pystyy tämän suurtyön suorittamaan, joka pystyy nostamaan Suomen

+maanviljelyksen muiden maiden maanviljelyksen rinnalle, ja Suomen

+kansan muiden kansain rinnalle! Teistä se lopultakin riippuu tuleeko

+Suomen kansa kansakuntain joukkoon korotetuksi, vai kuoleeko se

+nälkään rikkaitten leipämaittensa keskellä -- -- Teistä riippuu

+Suomen tulevaisuus! Pankaa tämä sydämellenne!

+

+Opettaja teki pienen kumarruksen ja tuli alas puhujapaikalta.

+Kättentaputuksista ilmeni että hän oli saanut yleisön mukaansa.

+

+Nuorisoseuran puheenjohtaja nousi sieltä etumaisilta penkeiltä ja

+ehdotti laulettavaksi Pellervon laulun. Laulun loputtua puheenjohtaja

+taas nousi ja ilmoitti vapaan sanan vuoron. Heti läksi salin

+perältä Reijolan isäntä, pitäjän etevin maanviljelijä, ja piti

+sydämestä lähtevän ja sydämiin menevän puheen maanviljelykselle,

+"yhdelle kunniakkaimmalle, vaikka nykyään melkein halveksitulle,

+ihmiselämän uhrialttarille". Kun muita puheoikeuden käyttäjiä ei enää

+ilmaantunut, ilmoitti puheenjohtaja soitettavaksi ja laulettavaksi

+"Maamme". Kaikki ponnahtivat seisaalleen, ja kenellä vähänkin oli

+ääntä hän antoi sen nyt kaikua.

+

+Laulun loputtuakin seisottiin vielä hetkinen hiljaa. Oli aivan kuin

+jotain yliluonnollista, jotain pyhää olisi liikkunut salissa.

+

+Laurin heikko ruumis ihan vapisi, niin innostunut hän oli.

+

+Kaiken tämän mitä näinä päivinä on puhuttu hän panee käytäntöön.

+Järjestää maat vuoroviljelykseen, rakentaa ajanmukaisen navetan

+sementtilattioineen ja rehupöytineen, hoitaa metsää, laittaa

+puutarhan, viljelee juurikasveja, ajaa savea pelloille, käyttää

+turvepehkua navetassa ja suomutaa tunkiolla, ja panee kaikki kuntoon.

+Perustaa toisten kanssa osuusmeijerin, osuuskaupan ja monta muuta

+osuuskuntaa ja niitä toiminnallaan kannattaa.

+

+Ei koskaan hän ollut tuntenut itseään niin varmaksi kuin nyt. Oli

+aivan kuin hän olisi tähän saakka tyhjässä ilmassa häilynyt ja vasta

+nyt tavannut maan jalkainsa alla.

+

+Hänen tavallinen arkuutensakin oli nyt poissa. Vähääkään

+ujostelematta meni hän ottamaan nyt ensimäistä kertaansa iltamassa

+olevaa Niinilän Annia tanssiin, heti kun tanssimaan käytiin. Tanssi

+hänen kanssaan pitkän polkan ja jutteli.

+

+Kotiin lähdettäessä hän tavoittautui samaan joukkoon jossa Annikin

+meni, heidän matkansa kun kävi samaan suuntaan. Alkumatka oli

+sellaista hälinää ja kuhinaa kuin se on aina. Poikia kahden ja kolmen

+miehen ryhmissä milloin juoksi edelle milloin seisoi syrjittäin tien

+vieressä lakit otsalle vedettyinä. Tytöt samoin kaksin ja kolmin,

+harvoin useampia, kävelivät toistensa käsikoukusta pitäen, nauraa

+kikatellen ja lauleskellen ja yön uneksivaa rauhaa rikkoen.

+

+Kun vihdoin ehdittiin rauhoittua ja ryhmittyä, huomasi Lauri

+joutuneensa aivan vieraankyläisten joukkoon. Saviston Lissu vain

+oli samasta Alaiskylästä kuin hänkin. Toiset, Niinilän Anni ja joku

+toinen tyttö, jonka nimeä Lauri ei tiennyt, sekä Hiiron Tuppu ja

+Hakaperän Jussi olivat kaikki Pieliskyläisiä. Pojat olivat melkein

+vieraita hänelle ja koko joukon häntä vanhempia.

+

+-- Mikähän noilta pojilta puuttuu kun ovat tuossa aivan kuin jotain

+hakemassa? kysäsi Lauri, kun taas muuan poikaryhmä juoksi edelle ja

+juuri äsken toinen ryhmä jäi tien viereen seisomaan.

+

+-- Toista puoliskoaan ne hakevat, oli Lissu heti valmis vastaamaan.

+

+-- Vai sitä! Minä olen ajatellutkin, jotta mitä ne haeskelevat. Se on

+paha kun se on kadoksissa.

+

+-- Eikö sun oo sitte enää kadoksissa?

+

+-- Ei mulle oo luotukaan sellaista.

+

+-- Hyy, panni Lissu vain.

+

+-- Mulla on kaikki kylkiluut tallessa, jatkoi Lauri.

+

+-- Kyllä sullekin se luotu on, mutta taitaa vain olla niin likellä

+ettei tarvitse haeskella.

+

+Lauri ei oikein ymmärtänyt mitä Lissu tarkoitti, eikä paljon

+välittänytkään. Anni oli todellakin hyvin likellä. Ei olisi tarvinnut

+muuta kuin kätensä ojentaa ja kaapata syliinsä. Jos tekisi sen -- --!

+Pelkkä ajatuskin jo hurmasi. Kuitenkaan hän ei sitä tehnyt. Sanoi

+vain Lissulle:

+

+-- Tule lukemaan kylkiluuni, niin näet että niitä on täysi määrä

+kummallakin puolella.

+

+-- Jopa mä nyt viitsisin tässä ruveta, sanoi Lissu siihen.

+

+Siihen suuntaan jatkui puhelu. Tyttöjen puolelta sitä ylläpiti

+etupäässä Lissu. Anni silloin tällöin sanoi jonkun sanan, mutta se

+toinen tyttö ei puhunut mitään. Oli kai hyvin nuori vielä ja ujo.

+Poikain puolelta sitä ylläpiti Lauri; hän tunsi nyt omituista halua

+olla äänessä. Toiset vain silloin tällöin jotain murahtivat joukkoon.

+Olivatko nuo niin juroluonteisia, vai mikä lie syynä?

+

+Otti Lauri iltaman ohjelmankin puheeksi, mutta se näytti olevan

+hepreaa muille paitsi Annille. Hän tarttui siihen vilkkaasti kiinni,

+mikä omituisesti ilahutti Lauria. Mutta sittenkin hän lopetti

+keskustelun siitä lyhyeen. Oli huomaavinaan salaisia merkinantoja

+Jussin ja Lissun välillä ja vaikeni.

+

+Äänettöminä olivat toisetkin ja neuvottomina. Lissu hyräili

+"Uudenkullan liinukkavarsaa".

+

+Vihdoin keksi Lauri, että he olivat jääneet kauas edellämenevistä, ja

+karisti painostuksen pois mielestään.

+

+-- Sen kylmän pyhävellin peräänköhän noilla ihmisillä nyt on noin

+kiire, kun ei enää näy ketään tiellä? kyseli toisilta.

+

+-- Pyhävellin perään, matki Lissu hyräilynsä keskeyttäen. -- Parempaa

+niillä on tiedossa.

+

+-- Mikäs sen parempaa on nälkäiselle vatsalle? kiusoitteli Lauri.

+

+-- On sitä parempaakin, sanoi Lissu vain ja alkoi uudelleen hyräillä.

+

+-- Mutta meillä ei ole mitään parempaa, ja sen vuoksi ei meillä ole

+kiirettäkään. Meneskelemme vain tällaista kahden silakan marssia.

+Eikös niin pojat?

+

+-- Joo, murahtivat Jussi ja Tuppu.

+

+-- Kuka tietää mitä teilläkin vielä on, penäsi Lissu kesken hyräilyä.

+

+Samassa lauloi maantien vieressä olevassa navetassa melun herättämä

+kukko.

+

+-- Kukkokin jo laulaa, huudahti Anni.

+

+-- Karikosken kankaalla on iso kivi, ja kun kukko huutaa niin se

+huiskahtaa, veisteli Lauri.

+

+-- Nyt sinä höpiset, sanoi Anni nauraen ja Lauriin päin kääntyen.

+

+-- Höpisen? kysäsi Lauri.

+

+-- Niin, höpiset.

+

+-- Mitä minä höpisen? Eikö se ole totta että Karikosken kankaalla on

+iso kivi?

+

+-- On. Mutta kun kukko laulaa, niin ei se huiskahda.

+

+-- Eikö kukko huiskahda kun se laulaa? Naimisiin sinunkin pitäisi

+mennä ennenkuin näkösi katoaa.

+

+Lissu ja se toinen tyttö, Jussi ja Tuppu nauroivat. Hartaimmin

+kuitenkin nauroi Anni kun sanoi:

+

+-- Mutta se kivi ei huiskahda kun kukko laulaa.

+

+-- Onko kukaan sitte niin sanonut! ihmetteli Lauri.

+

+-- Sinä juuri äsken.

+

+-- Minä? Enhän minä sanonut kun että: Karikosken kankaalla on iso

+kivi --

+

+-- Ja kun kukko laulaa niin se huiskahtaa.

+

+-- Niin -- kukko. Vai oletko sinä joskus nähnyt kukon laulavan niin

+ettei se huiskahda?

+

+Kaikki purskahtivat nauramaan, sillä nyt he ymmärsivät. Nytkin se oli

+Anni joka hartaimmin nauroi. Ja taas teki Laurin mieli siepata hänet

+syliinsä ja pyöräyttää pari kertaa ympäri.

+

+Niin tultiin Valliniemen kylään, ja siinä oli erottava. Toiset

+jatkoivat matkaansa pitkin maantietä, mutta Laurin ja Lissun piti

+tästä mennä joen ylitse. Siinä seisoskeltaessa ja eroa tehtäessä

+huomasi Anni toisen kenkänsä nauhan päässeen solmusta.

+

+-- Sulhasia se tietää, kiiruhti Lissu sanomaan.

+

+-- Annappa minä sen sidon, niin ei tule sulhasia, tokasi Lauri.

+

+Anni kainosteli eikä osannut sanoa sitä ei tätä. Naurahteli vain.

+

+-- Mikseikäs tulekin sulhasia. Onhan tässä poika jokaiselle, pitkitti

+Lissu yhä.

+

+-- Tuota Lissua! huudahti Anni ja toveriaan mukanaan vetäen kiiruhti

+pois.

+

+-- Hyvää yötä! huusi sieltä etäämpää.

+

+-- Hyvää yötä! vastasivat toiset, kuuluvimmin kuitenkin Lauri.

+

+Pitemmälle puhelua yrittämättä erosivat toisetkin.

+

+-- Menkää nyt joutuun että ehditte! tirskautti Lissu Jussille ja

+Tupulle.

+

+Tämä Lissun tirskahdus yhdistettynä sen kanssa, että Jussi ja Tuppu,

+eikä hän, saivat mennä Annin kanssa samaa matkaa, teki Laurin

+apeamieliseksi. Hänen hilpeytensä katosi. Sanaa puhumatta asteli hän

+Lissun jälessä, kunnes satutti jalkansa niin että oli vähällä kaatua.

+

+-- Ohoh! pääsi häneltä. -- Jos en olisi itse ollut mukana niin olisin

+kaatunut.

+

+-- Olisit tullut tänne, niin minä olisin nostanut, sanoi Lissu siihen.

+

+Siitä pääsi juttelu taas alkuun, ja niin tultiin keskustelua tehden

+Leppirannan tienhaaraan. Siitä olisi Lissun pitänyt yksin mennä

+kylästä jonkun matkan päässä olevaan kotiinsa, mutta ei sanonut

+uskaltavansa kun on näin pimeä. Pyysi Lauria saattamaan.

+

+Laurin tapasi jonkinlainen villin vallattomuuden puuska.

+

+-- Otatko minut yöksikin? kysyi.

+

+-- Tietysti.

+

+-- No mennään sitte.

+

+Hän tarttui Lissun käsikoukkuun, ja niin lähdettiin.

+

+Lissu hiplasi itsensä yhä likemmäksi Lauria. Ja vihdoin oli aivan

+hänessä kiinni. Rupatteli ja maireana naureskeli.

+

+Lauri ei tiennyt mitä ajatella. Häntä hävetti ja tympäsi. Kun oikein

+suuhun tukkii! Jos vielä joku sattuisi tämän näkemään! Arkana pälyili

+hän ympärilleen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. -- Ja toiselta puolen

+se tuntui somaltakin tämä tällainen. Ja kukapa tätä nyt näkee. Pimeä

+yö eikä ketään ole liikkeellä.

+

+Saviston rappujen eteen päästyä Lissu yhä Laurin käsikoukussa

+kiikkuen kumartui ottamaan avainta porraslankun alta. Veti Laurin

+mukanaan rappusille ja avasi porstuan oven.

+

+Silloin Lauri irroitti kätensä Lissun kainalosta.

+

+-- No hyvästi nyt sitte!

+

+Hän ojensi kätensä Lissulle.

+

+-- Etkö sinä tulekaan yöksi? pääsi Lissulta hiljainen ällistynyt

+huudahdus.

+

+Lauri vain itsepintaisesti tarjosi kättään, ja Lissun täytyi vastata.

+Lauri kiiruhti pois.

+

+-- Lissu oli täydessä todessa -- --!

+

+Lauri nauraa tuhautti hermostuneesti, ja häntä hävetti vielä

+äskeistäkin enempi. Napitti palttoonsa huolellisesti ja käänsi

+kauluksen suoraksi. Veti lakin otsalleen ja alkoi hiljalleen viheltää.

+

+Yht'äkkiä vihellys keskeytyi ja käynti hiljeni.

+

+Jokohan hänen vallattomuutensa taas päättyi tyhmyyden tekoon -- --?

+Jos olisikin pitänyt mennä perille saakka, kun kerran sillä tavalla

+tultiin -- --? Jos on tapa sellainen?

+

+Entistä voimakkaampana kohosi Annin vieno kuva mieleen.

+

+Ei! Vaikka kaikki toiset niin tekisivätkin, niin hän ei tee! Hän ei

+tahdo! Olkoon vaikka tapakin sellainen!

+

+Käynti reipastui ja ryhti varmeni.

+

+Mutta kotitienhaaraa lähetessä käynti taas äkkiä hiljeni.

+

+Lissu syöksähti hänen mieleensä ilmielävänä, sellaisena kuin hän oli

+hänet tänä iltana nähnyt. Hänen täyteläinen ja kehittynyt vartalonsa,

+hänen maireat silmänsä, hymyilevä suunsa, ja pehmeästi taipuileva

+pukunsa. Ja hänen kanssaan kahdenkesken pimeässä kamarissa: -- --.

+

+Riihen kohdalla Lauri pysähtyi aivan ehdottomasti -- --.

+

+Maantien mutkasta riihen tuolta puolen kuului puhelua. Enempää

+ajattelematta hyppäsi Lauri riihen etukatoksen alle riihipinon taakse

+piiloon ja sieltä vaanien tuijotti pimeään, josta ääni kuului.

+

+Sieltä tuli kaksi ihmistä kävellen. Riihen kohdalle tultuaan ne

+pysähtyivät.

+

+-- Ei Leppirannasta näy valkeaa. Kyllä Lauri Savistoon on mennyt,

+sanoi toinen.

+

+-- Sinne se tietysti on mennyt. Kyllä sillä vielä valkea olisi, jos

+se kotiin olisi mennyt. Syödä jahnustaisi se vielä -- sen kun oli jo

+niin nälkä, sanoi toinen.

+

+Lauri tunsi miehet. Hiiron Tuppu ja Hakaperän Jussi! Hän heristi

+korviaan.

+

+-- Minnekäs me nyt sitten menemme? kysyi Tuppu.

+

+-- Piru tietää! sanoi Jussi ja tuntui jotain kaivavan taskustaan. Mun

+on kuononikin niin kipeä ja taitaa olla verissäkin, tämä nenäliina

+ainakin on oikein murtumissa, siinä on niin paljon verta.

+

+Tuppu kuului naurahtavan.

+

+-- Oikeinko se Anni tahallaan sinua löi?

+

+Anni löi? Lauri pidätti hengitystään.

+

+-- En tiedä jos se nyt niin tahallaankaan. Mutta kun minä saavutin

+sen juuri kun se oli menossa porstuaan, huitasi se kädellään minua

+kohti, ja sillä oli avain kädessä, enkä mä ymmärrä kuinka se sattui

+mun nenääni. Aivan minä luulin sen irti lentäneen, selitti Jussi

+nenäänsä pyyhiskellen. -- Tämä on nyt niinkuin peruna. Piru -- sanoi

+sitten vielä.

+

+Tuppu nauroi.

+

+-- Tiesikö Anni kuka sinä olet?

+

+-- Kyllä se sen tiesi.

+

+-- Ei vain päästänyt?

+

+-- Ei. -- Mutta kyllä minä sen vielä -- --!

+

+-- Minä olisin kyllä päässyt. Me Hannan kanssa menimme niin siivosti

+käsikoukussa, ettei ikinä paremmin. Mutta kun se meni ikkunalle

+kopistelemaan että tultaisiin ovea avaamaan, niin silloin minä aloin

+kantapäitäni välkyttää. -- Muutama pöhlö, kun ei ymmärrä avainta

+ottaa että kolistamatta sisään pääsisi! kertoi Tuppu.

+

+Jussi tuntui yhä nenäänsä pitelevän puhuessaankin.

+

+-- Kun ei se Lauri vain olisi niinkuin pihkaantunut siihen Anniin?

+Eikä taida Anninkaan toisin olla.

+

+-- Sitä minäkin vähän jouduin epäilemään.

+

+-- Mutta siinä tehdään kiusaa. Ei sitä niin vain Laurille anneta!

+Täytyy sitä oman kylän poikainkin osansa saada.

+

+Tämä oli jo enempi kun Lauri jaksoi kuunnella. Raivostuneena hyppäsi

+hän Jussin ja Tupun eteen.

+

+-- Hävetkää! Siat!

+

+Jussi ja Tuppu ensin hölmistyivät, mutta sitten alkoivat virnistellä.

+

+-- Riihikartanoillako se Lauri vain riijailee -- --

+

+Lauri oli niin kiukuissaan että itkua tuppasi, eikä osannut sanoa

+mitään.

+

+-- Mene nyt äitisi viereen nukkumaan, hän antaa sinulle rintaa, sanoi

+Jussi, ja ilkeästi naurahdellen läksivät Jussi ja Tuppu menemään

+samaan suuntaan josta Lauri oli tullut.

+

+Vaistomaisesti kääntyi Laurikin hitaasti kotiin päin menemään. Ja nyt

+hän älysi mitä hänen oikeastaan olisi pitänytkin Jussille ja Tupulle

+tehdä. Tarttua molempain tukkaan ja takoa heidän päitään yhteen --

+potkia -- purra, viskata pää edellä ojaan ja sinne ruhjoa -- --

+

+Hampaitaan kiristäen muljautti hän sinne päin jossa tiesi Jussin ja

+Tupun menevän.

+

+-- Sai se Anni edes Jussia täräytetyksi -- --

+

+Melkein tuli mieli hyväksi kesken kiukkua.

+

+Anni, joka oli äskeisessä mielen myllerryksessä ajautunut

+takalaidoille, siirtyi sieltä nyt jälleen etualalle. Lauri näki hänen

+aivan kuin siinä edessään seisovan. Hän koetti hymyillä Annille ja

+palauttaa samaa mielialaa mikä oli seuratalolta lähdettäessä. Mutta

+se ei onnistunutkaan. Hymy tuntui tehdyltä, eikä hän voinut katsoa

+Annia suoraan silmiin. Ja Annikin tuntui olevan kylmä hänelle. Aivan

+kuin olisi yrittänyt välttää hänen katsettaan. Syrjään vain katsoi

+ja hiljalleen loittoni. Oli aivan kuin olisi jotain tapahtunut,

+sellaista joka heidät erottaa.

+

+Ja vihdoin Lauri tunnusti olevansa syyllinen... Hän melkein toivoi

+että maa hänet nielisi.

+

+-- Olihan hän siinä maantiellä seisoessaan jo ehtinyt katua sitä kun

+ei yhtäkaikki mennyt Lissun kanssa kamariin -- --

+

+Hänen koko ruumiinsa vapisi ja hän näki Annin kiiruhtavan pois itkien

+ja kädet silmäin päälle painettuina -- --.

+

+Hän oli aivan yksin pelottavan hiljaisessa talviyössä.

+

+Kuitenkin tuntui helpommalta nyt kun oli saanut sen sanotuksi. Oli

+aivan kuin olisi se tähän saakka ollut kautta sielun hajoitettuna

+likaisuutena, mutta nyt saatu paremmin yhteen paikkaan kootuksi.

+

+Nukkumaan menoa ei hän kuitenkaan voinut ajatellakaan. Meni vain

+läpi pihan, navetan ja rehuladon editse menevää takakujaa kylän

+karjatielle.

+

+Siellä hän sitte käveli edestakaisin.

+

+

+

+

+IV.

+

+

+Iltamamatkan Laurille aiheuttamissa mielenkuohuissa pysytteli

+ylimpänä pinnalla katkera katumuksen ja kirvelevä häpeän tunne sen

+johdosta mitä siinä riihen edessä maantiellä oli ajatellut. Kaikki

+tuntui tahratulta ja särkyneeltä.

+

+Siellä karjatiellä edestakaisin astellessa hänelle muistui mieleen

+muuan päivä kansakouluajoilta. Uskontotunnilla opettaja puhui niistä

+vaaroista ja kiusauksista, jotka ihmistä, ja varsinkin nuorta ihmistä

+maailmassa väijyvät. Hän puhui niin elävästi ja sydämeenkäyvästi,

+että vallattomimmatkin pojat istuivat hiljaa ja kuuntelivat. Hänellä

+oli kova työ pitäessään silmiin tunkevia kyyneleitä muilta piilossa,

+niin syvästi opettajan puhe häneen vaikutti. Kyynelten salaaminen

+onnistui kuitenkin jotakuinkin. Mutta illalla hän sängyssä hiljaa

+rukoili, että Jumala antaisi hänen ensi yönä kuolla ja siten

+pelastaisi hänet maailman kiusauksilta ja vaaroilta.

+

+Nyt oli hän joutunut kiusaukseen ja -- langennut -- --

+

+-- Mikset sinä Jumala antanut minun silloin kuolla! Silloin olisin

+sinulle kelvannut. Nyt en enää kelpaa.

+

+Silloin tuntui kuolema suloiselta pelastajalta. Nyt jo pelkkä ajatus

+kuoleman mahdollisuudestakin tuotti sydäntä hyydyttävää pelkoa.

+

+Hän alkoi tehdä tuskallista kauppaa omantuntonsa kanssa. Pyysi, ettei

+tätä nyt vielä huomioonotettaisi. Eihän hän oikeastaan vielä mitään

+tehnytkään. Lyhyt ajatuksen väläyshän se vain oli. Unhotetaan nyt

+tämä! Toista kertaa ei hän enää sellaista tee!

+

+Mutta omatunto oli taipumaton. Se ei suostunut mitään unhottamaan,

+eikä sallinut mitään pois pyyhkiä. Se lyhyt ajatuksen väläys oli

+tahra hänen sielussaan, ja siksi se myöskin jäi. Ja omatunto piti

+huolen että hän tahran olemassaolon muisti.

+

+Hän näki sen tahran, katsoi siihen ja itku kurkussa teki pyhän

+lupauksen, että toista kertaa ei hän sellaista tee! Tämän suuremmaksi

+hän ei tahraa päästä!

+

+Hän odotti omaltatunnolta hyväksymisen ilmausta tämän lupauksen

+johdosta. Mutta omatunto oli ikäänkuin piilossa. Sen sijaan oli

+kuin olisi joku vain välinpitämättömästi nyökännyt päätään, kuin

+sanoakseen:

+

+-- Sopiihan tuota koettaa.

+

+Katumuksen ja häpeän tunteen rinnalle pyrki kaiken aikaa tunne, että

+Anni on suuressa vaarassa ja että hänen -- Laurin -- pitää yrittää

+hänet siitä pelastaa ja -- se tuntuikin hyvin tärkeältä -- jollain

+tapaa saada Anni ymmärtämään ettei hän ole vallan samallainen kuin

+Jussi ja Tuppu. Millä tavalla sen vain saisi tehdyksi niin, ettei

+kukaan sitä huomaisi eikä syntyisi puheita?

+

+Kirje siinä suhteessa tuntui varmimmalta ja parhaimmalta.

+

+Uudenvuodenaattona saunasta tultua hän vetäytyi kamariin ja alkoi

+kirjoittaa Annille. Sydän sykki ja posket hehkuivat.

+

+Samassa Niilo avasi hiljaa oven ja kurkisti kamariin.

+

+-- Uu'u -- -- Plikoillenko sä kirjotat -- -- ihihi -- --

+

+Vasta nyt huomasi Lauri Niilon ja säikähti.

+

+-- Mene pois sieltä! Aina sun pitää olla -- --

+

+-- Ihihi -- -- kuului vielä kun ovi pantiin kiinni.

+

+Lauri jatkoi keskeytynyttä kirjoittamistaan.

+

+Kun kirje oli valmis luki hän sen. Posket kuumenivat yhä enempi ja

+silmiin ilmestyi hämmästyneesti tuijottava sävy.

+

+Hän nousi kävelemään. Hetken käveltyään pysähtyi ja katsoi miettien

+eteensä. Istahti pöydän ääreen ja käsi poskella luki kirjeen

+uudelleen.

+

+Jäi taas eteensä tuijottamaan.

+

+-- Pössö! murahti sitten itselleen ja liikahti hermostuneesti.

+

+Kirjeestä oli tullutkin kokonaan toinen kuin hän oli aikonut.

+

+Siitä oli tullut rakkauskirje -- --

+

+Hän oli jo rutistamaisillaan kirjeen kouransa sisään, kun samassa

+houkutteleva ajatus tuli mieleen.

+

+-- Jos lähettäisikin tällaisen kirjeen -- --

+

+Hän luki sen vielä kerran.

+

+-- Kyllähän se oikein oli tämäkin ja kauniisti -- mutta -- --

+

+Ulos katsoen, huulet tiukasti suljettuina hän rutisti kirjeen

+kouransa sisään ja pisti taskuunsa.

+

+Hetkisen istuttuaan hän alkoi kirjoittaa uutta kirjettä,

+huolellisesti varoen, ettei siitä vain tulisi samallaista kuin

+äskeinen oli.

+

+Juuri kun hän oli lopettamaisillaan huusi äiti tuvasta:

+

+-- Tule nyt Lauri vähäksi aikaa tätä puuropataa hämmentämään! Mun

+pitää mennä hakemaan jauhoja lehmänjuotavaan, ja isäsi on navettaa

+luomassa, enkä mä tiedä minne se Niilokin on tästä kadonnut.

+

+-- Kyllä, vastasi Lauri ja pisti kirjeen ja kirjoitusvehkeet

+pöytälaatikkoonsa, jonka huolellisesti lukitsi.

+

+Sen edellisen kirjeen hän poltti ryynipuurovalkeassa ja huolellisesti

+hajoitti siitä syntyneen keveän karren.

+

+Seuraavana aamuna läksi Niilo kirkkoon kynttilöitä katsomaan, isä ja

+äiti olivat navetassa ja Lauri jätettiin tupaan valkean vahdiksi.

+Silloin hän haki kamarista sen eilisen kirjeensä, luki sen ja

+luettuaan pusersi sen palloksi ja heitti vesipadan alle.

+

+Tuollaista saarnaa hän nyt ei ainakaan Annille lähetä! Ennen on

+kokonaan kirjoittamatta!

+

+Päivällä tuli Maija miehineen -- Nummismäen emäntä ja isäntä --

+vieraisille.

+

+Lauri istui miesten kanssa kamarissa paksun sinisen tupakansavun

+seassa. Miehet juttelivat vuodentuloista ja valittelivat kun

+maanviljelys ei tahdo kannattaa. Viljan hinnat ovat alhaiset, ja

+palkat ja kaikellaiset ulosteot vain nousevat aivan ylöttömiin.

+

+-- Ja se on niin merkillistä sekin, jotta minä olen monta kertaa sitä

+ajatellut, kun ei ne vuodetkaan ole enää sellaisia kuin ne oli ennen,

+yltyi isä sanomaan. Ennen tapasi tulla rukiltakin kahdeksastakin

+kuhilaasta tynnöri. Nyt menee kaksitoista kuhilasta, ja kun oikein

+hyvä vuosi on niin kymmenestä saa. Mutta sitten taas on paljon

+sellaisiakin vuosia että menee viisikintoista kuhilasta tynnöriin.

+

+-- Ennen on ollut niitä kytöjä niin paljon. Niistä ne niitä jyviä

+ovat koonneet. Mutta nyt ei kannata enää niitäkään teettää, totesi

+Nummismäki. Ei sitä kannata, eikä kehtaakaan kuokkurille kaksia ja

+kolmia markkoja päivältä maksaa. Ennen antaa maan maata siellä ja

+rääpystää sen mitä itse ehtii.

+

+-- Kuka hullu sitä sellaisia palkkoja maksamaan rupeaa! yhtyi isä

+siihen. Ennen, kun minäkin aloin, niin sai päivämiehiäkin alle

+markan päivältä. Silloin sitä teetti ja silloin sitä sai aina vähän

+kokoonkin. Mutta nyt ei tule mitään kokoon. Saa vain tarkasti katsoa

+jos mielii kohdallansa pysyä.

+

+-- Mutta siellä luentokursseilla ne esitelmänpitäjät sanoivat,

+että kun vain oikealla tavalla osataan maata viljellä ja oikealla

+tavalla kaikki järjestää, ja kun oikein tarmokkaasti vain otetaan

+asiaan kiinni, niin maanviljelys kannattaa nyt aivan yhtä hyvin kuin

+ennenkin, sekaantui Lauri keskusteluun.

+

+-- Mitähän sä niitä sellaisia vedät! nuhteli isä. Työtä sitä on

+saanut tehdä ja saa tehdä koko ikänsä. Mitä ne sellaiset kamariherrat

+maan asumisesta tietävät! Ovat sen nyt vain ottaneet urakaksensa, kun

+ei muu kukaties enää oikein vetele.

+

+-- Mutta maanviljelys on kuitenkin kaikkein jalointa ja runollisinta

+työtä, ja se on se joka kaikki muut elinkeinot -- -- alkoi Lauri,

+mutta huomasi että isä ja Nummismäki jo jatkoivat äskeistä puheluaan

+aivan kuin ei häntä olisi ollutkaan.

+

+Lauri hiukan loukkaantui. Nummismäkikin, nuori mies vielä, ja kehtaa

+tuollaisia oikottaa! Olisi tullut edes yhtenä päivänä esitelmiä

+kuulemaan. Mutta mitä! Tainnut penkillä vain maata nekin ajat.

+

+Mieleen muistui se aika, kun tämä Nummismäki, silloinen Nummismäen

+Samppa, alkoi Maijalla kulkea -- Lauri nytkäytti otsaansa "kulkea"

+sanalle --. Hän tapasi siihen aikaan hyvin usein aamuyöstä maata

+valveillaan, ja silloin hän, varsinkin pyhäöisin, kuuli porstuasta

+kolinaa, aivan kuin joku olisi mennyt ulos. Heti sen perästä tuli

+Maija tupaan ja kiipesi toiseen yläsänkyyn. Jostain syystä oli Lauri

+niin hiljaa kuin suinkin, ettei Maija vain kuulisi hänen olevan

+valveilla. Aamusin, toisten vielä maatessa, äiti sitten takan luona

+kuiskaili isän kanssa hyvin salamyhkäisen ja hyvämielisen näköisenä.

+

+Vihdoin oli Maija aivan aamuun saakka kamarissa, ja kun tuli

+sieltä, kuiskaili ensin äidin kanssa ja sitten laittoi kahvikuppeja

+tarjottimelle ja vei tarjottimen sekä kahvipannun kamariin. Äiti

+näytti olevan entistäkin paremmalla tuulella. Naureskellen ja

+kylkeään hieroskellen kuiskaili Maijan kanssa, ja kun Maija meni

+kamariin, yritti äiti suu maireassa naurussa kurkistaa sinne.

+

+Tätä kaikkea seurasi hän ovisängyssä maaten. Kun hän sitten ehti

+pukeutua ja oli menossa talliin, sattui hän porstuassa yhteen

+kamarista tulevan mieshenkilön kanssa. -- Kamariin oli nimittäin

+Maijan ripille päästyä tehty porstuastakin ovi.

+

+-- Talliinko pitää? kysyi kamarista tulija.

+

+-- Talliin, vastasi Lauri hämillään.

+

+Hän ei tuntenut kuka se oli. Mutta se oli mies. Ja siitä selvisi

+hänelle kaikki.

+

+Voi, kuinka hän silloin häpesi Maijan takia! Yksin ollessaankin

+painoi päänsä alas, eikä ole sen jälkeen voinut Maijaa suoraan

+silmiin katsoa. Ja kun hän sitten päivällä sattui kuulemaan kun

+äiti Muikkulan emännälle hymysuin kertoi, kuinka "Nummismäen Samppa

+on alkanut Maijalla kulkea aivan vasite", ei hän enää tiennyt mitä

+pitäisi ajatella. Kiiruhti vain ulos ja purskahti nauramaan.

+

+Saman päivän iltana oli koululla esitelmätilaisuus ja siellä

+esitelmänpitäjä puhui siveellisyysasiasta, tuomiten yökosinnan

+häpeällisimmäksi, inhottavimmaksi ja turmiollisimmaksi tavaksi

+nuorisomme keskuudessa. Ja sanoi, ettei osaa keksiä kyllin rumaa

+nimeä jolla sen harjoittajia kutsuisi. Maijakin oli siellä ja Samppa

+myös. Ja aamulla Maija taas tuli kamarista puoliksi pukeutuneena ja

+vei Sampalle kahvia.

+

+Hänen mielestään oli Maija auttamattomasti kadotettu.

+

+Ja silloin hän itsekseen päätti, ettei ikinä rupea tällaista

+harjoittamaan. -- -- Enkä rupeakkaan!

+

+Hän löi nyrkillään reiteensä ja havahtui. Toiset olivat kuitenkin

+niin omiin juttuihinsa vaipuneina, etteivät he mitään huomanneet.

+

+-- Kun täällä on savua! sanoi Lauri ja ruumistaan oikoen nousi

+seisaalleen.

+

+-- Avaa hiukan peltiä, käski isä.

+

+Lauri avasi pellin ja meni tupaan.

+

+Tuvassa äiti keitti ryynipuuroa ja Maija istui takan luona lapsi

+sylissään.

+

+-- Missä Niilo on? kysyi Lauri jotain sanoakseen.

+

+-- Missäs kauha on muualla kuin padassa. Kylällä Niilo on. Ei se ole

+sellainen kuin sinä. Joka kaiket pyhätkin kotona istuskelet niiden

+kirjain parissa, vastasi äiti.

+

+-- Ainako Lauri vain on yhtä hyvä kotona pysymään? kysyi Maija, yhtä

+paljon Laurilta itseltään kuin äidiltäänkin.

+

+-- Tässähän se vain kotona istuskelee, vastasi äiti ja valkeaa

+perunapannun alle kohennellen lisäsi:

+

+-- Ei ole vielä yhtään yötäkään kotoa poissa ollut, muuta kun mitä

+joskus vieraisilla on ollut.

+

+Lauri katsahti vihaisesti äitiinsä.

+

+-- Alkakaa nyt taas.

+

+-- Ka -- Älä nyt -- Enhän mä mitään -- --

+

+-- Mitäs te aina -- -- kivahti Lauri ja meni ulos.

+

+Pihalla oli Nummismäkisten reki, aisat tallin seinää vasten pystyyn

+nostettuna. Reki näytti mukavalta ja sirolta. Oli topattu ja

+suojusnahalla varustettu. Lauri tarkasteli sitä, nosti suojusnahan

+pois ja istui rekeen. Mukavahan tällaisella olisi ajella -- --

+

+-- Annin kanssa -- tuli mieleen aivan kuin joku veitikka olisi sen

+kuiskannut.

+

+Siitä aivan itsestään kehittyi sydäntä kokoava kuva, kuinka he

+ajelevat Annin kanssa virkulla hevosella lauhkeana, kuutamoisena

+talvi-iltana, hiljaa puhellen ja vapaasti kertoen toisilleen

+kaikki -- --

+

+Kaikkiko?

+

+Senkinkö mitä silloin siinä maantiellä riihen edessä -- --?

+

+Hän nousi nopeasti reestä pois ja meni talliin hevosille apetta

+tekemään.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Loppiaisena aamuaskareista selvittyä alkoi Leppirannan isäntäväki

+hommata Nummismäkeen lähtöä. Muuttivat vaatteita ja muutenkin itseään

+siistivät. Äiti siinä sivussa selitteli kotimieheksi jäävälle

+Laurille minkälaisia heiniä millekin lehmälle puoliseksi annetaan.

+

+Niilolla oli talitiainen häkissä ja hän touhusi sen kanssa. Mutta

+juuri kun Lauri meni hevosta valjastamaan hän sanoa poksautti:

+

+-- Minä lähden kuskiksi.

+

+Päästi tiaisen vapaaksi ja läksi.

+

+-- Muista nyt vain mennä puolipäivänavettaan! varoitti äiti vielä kun

+hevonen jo meni.

+

+-- Kyllä.

+

+-- Illalla sitten jos vesipadan laitat takalle niin et muuta tarvitse

+tehdä. Kyllä me siksi tulemme, huusi äiti vielä.

+

+-- Menkää nyt vain!

+

+Lauri oli hyvillään tästä lähdöstä. Nythän hänelle suorastaan

+tarjottiin niin mainio tilaisuus kirjoittaa Annille! Ja nyt hän

+myöskin kirjoittaa.

+

+Tällä kertaa oli hän viisaampi kuin edelliskerroilla. Ei

+kirjoittanutkaan suoraan postipaperiarkille vaan kyhäsi ensin

+konseptin jollekin käärepaperiliuskalle.

+

+Joskus täytyi pysähtyä miettimään sopivinta sanamuotoa ja

+kuuntelemaan kellon rauhallista nakutusta. Sitten kirjoitti jonkun

+rivin, veti viivan toisen rivin ylitse ja kirjoitti uuden sen päälle,

+tai sai se rivi jäädä kokonaan pois.

+

+Hän teki huolellista työtä. Ja kun konsepti vihdoin oli valmis, oli

+myöskin puolipäivänavetan aika tullut.

+

+Hän meni navettaan ja antoi lehmille vihot niin kuin äiti oli

+käskenyt, pitäen suostuttelevia puheluja uutta ruokkijaansa

+oudosteleville lehmille, lampaille ja vasikoille. Kanoillekin antoi

+ohria ja sialle hyppyytti äidin valmiiksi laittaman puolisen. Kävi

+vielä ruunallekin ruokaa antamassa ja jälleen tupaan tultuaan nosti

+kaapista pöydälle voipytyn, leipäkorin, siankinkun, vadillisen eilen

+illalla keitettyä mannaryynipuuroa sekä maitovadin ja vielä haki

+uuniseinältä naulasta särvinkuppinsa. Sitten alkoi itsekin syödä

+puolista.

+

+Tällaisessa yksinäisessä itsekseen puuhailemissa oli jotain

+huvittavaa ja tyytyväisyyden tunnetta herättävää.

+

+Juuri kun hän sai ruokalaitteensa pöydältä pois ja pöydän pyyhityksi,

+tuli Antin Tiina tupaan. Kyseli emäntää.

+

+Hetkisen juttelua yritettyään läksi Tiina pois; hänen mentyään Lauri

+kirjoitti kirjeensä puhtaaksi:

+

+    Alaiskylä 6/1

+

+    Hyvä Anni!

+

+    Suo anteeksi tunkeilevaisuuteni, kun ilman syyttä häiritsen

+    sinua tällä vähäpätöisellä kirjeelläni! Mutta on eräs asia,

+    jonka johdosta tahtoisin jonkun rivin sinulle kirjoittaa. --

+    En kirjoita niinkuin nuori mies neidolle vaan niinkuin tuttava

+    tuttavalleen, ystävä ystävälleen.

+

+    Viime iltamasta tultaessa sinä tulit saamaan osaksesi loukkaavaa,

+    raakaa, hävytöntä kohtelua, minä ainakin sen sellaiseksi käsitän,

+    sen mukaan kuin jonkun sattuman kautta sain tietooni. -- Se oli

+    pahasti se. -- --

+

+    En tiedä mitä se lie, mutta minusta tuntuu että minun olisi

+    pitänyt sinua puolustaa, suojella. Olisin sen tehnytkin, mutta

+    kaikkialla kuiskuttelemisen aihetta vartovat silmät estivät minua

+    sitä tekemästä ja pakoittivat minut pysymään syrjässä. Sinä

+    ymmärrät mitä tarkoitan.

+

+    Olisihan sitä yhtä ja toista muutakin asiaa, mutta en kuitenkaan

+    tahdo kirjoittaa enempää -- ainakaan tällä kertaa.

+

+    Kiitos hauskasta seurasta viime iltamasta tultaessa! Tänään on

+    taas iltama.

+

+    Vielä kerran pyydän anteeksi tungettelevaisuuteni! Mutta voithan

+    antaa kirjeeni liekkien haltuun, kun kamariasi lämmität -- ja

+    silloin olet siitä päässyt --

+

+    Tämän kirjeen vien asemalle mennessäni iltamaan.

+

+    Lämpimät terveiset ja onnellista vuoden jatkoa!

+

+                                 Lauri L--ta.

+

+Lauri piti kirjettä onnistuneena kaikin puolin. Valitsi siroimman

+kirjekuoren, veti siihen peukalon kynnellä viivottimen reunaa pitkin

+hienot viivat ja mahdollisimman kaunista käsialaa tavoitellen

+kirjoitti:

+

+    K. Neiti

+    Anni Niinilä.

+    Pieliskylä.

+

+Liuotti sitten eilen hankkimansa postimerkin ja nyrkillään takoi sen

+kuoren kulmaan kiinni. Taittoi huolellisesti kirjeen, pisti kuoreen

+ja liimasi kuoren kiinni.

+

+Kaikki oli siis valmista ja Lauri huoahti. Sydämessä tuntui vienoa

+lämpöä, kun käsi poskella istuen katseli Annin nimeä kirjekuoressa,

+ensimäisessä kirjeessään jonka hän lähetti.

+

+-- Mitähän Anni ajattelee kun tämän saa? Vastaakohan hän tähän?

+

+Ei hän tiennyt itsekään, kumpaako toivoisi. Sitäkö että Anni vastaa

+vai sitäkö että hän ei vastaisi? Somalta tuntui sekin että saisi

+kirjeen Annilta ja näkisi mitä Anni ajattelee. Mutta sittenkin tuntui

+kuin siinä olisi jotain Saviston Lissun tapaista. Melkein hienommalta

+ja sulommalta, ja samalla salaperäisyydellään kiehtovalta, tuntui

+se että Anni ei vastaisi. Panisi vain huolellisesti talteen hänen

+kirjeensä ja ajattelisi häntä.

+

+Kello löi neljä.

+

+Puolen tunnin perästä pitää tehdä iltavalkea. Siihen saakka hän lukee

+kirjastosta lainaamaansa Maanviljelysoppia.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Iltamassa ei Lauri viihtynyt. Anni ei tullut sinne. Ihmiset olivat

+väsyneitä ja kyllästyneitä. Veltosti laahustelivat huoneesta toiseen

+ja haukotellen valittelivat pyhäin loppumista. Iltaman ohjelmakin

+oli sellaista sitä ja tätä, kuin menneitten iltamain ylijäämistä

+uudistettua.

+

+Mikään ei sointunut yhteen Laurin mielialan kanssa, joka oli tarmon,

+taistelun, työn ja elämänhalun virityksessä.

+

+Heti kun tanssimaan alettiin läksi hän pois.

+

+Eteisessä Hakaperän Jussi ja Hiiron Tuppu sekä pari muuta poikaa

+seisoskeli salakähmäisen ja ilkeänkurisen näköisenä, paperossit

+huolettomuutta tavoitellen suupielissä. Laurin tultua he keskeyttivät

+juttunsa, ja kun hän otti palttonsa naulasta vaihtoivat he

+merkitseviä silmäyksiä. Lauri huomasi sen.

+

+-- Nokkossonnit! tuhahti hän ajatuksissaan, mutta ääneen ei sanonut

+mitään. Eivät toisetkaan puhuneet mitään. Laurin ulos mentyä vain

+nauraa hirnahtivat.

+

+-- Luulevatkohan pojat, että minä sentähden pois lähden kun ei Annia

+ole täällä? ajatteli Lauri ja pysähtyi rappusille.

+

+Hänen teki mieli kääntyä takaisin ja irvistellä pojille.

+

+Läksi kuitenkin astumaan rappuja alas.

+

+-- Ajatelkoot mitä tahtovat! Itsepä tuon tiennen mitä varten pois

+lähden.

+

+-- Eikä poikain ole hyvä mennä juttujakaan laittamaan. Jos sen

+tekevät niin silloin panen minäkin tietoni matkaan. Ja silloin pojat

+joutuvat kirjoihin -- --

+

+Ihan naurattamaan tuppasi, niin hauskalta tuntui omistaa tällainen

+suukapula jolla sai pidetyksi poikain suut tukossa.

+

+Mutta sitten alkoi hiljainen pahan tunne valua mieleen ja levitä

+siellä. Tuntui ilkeältä tällä tavalla toisia kurissa pitää.

+

+Minkätähden ihmiset ovatkin niin ilkeitä toisilleen? Niin ilkeitä,

+että omalla ilkeydellään pitävät toisen ilkeyttä kurissa -- -- Miksei

+jokainen tahdo hyvää ja tee hyvää ja tällä hyvän tahtomisellaan itse

+pidä ilkeyttään kurissa?

+

+Satoja vuosia on ihmisille saarnattu ja opetettu hyvää. Kirkoissa,

+kouluissa, kodeissa, hartausseuroissa, kokouksissa, iltamissa ja

+kaikkialla. Pahaa ei opeteta missään. Ja kuitenkin näyttää kuin olisi

+ihmisissä pahaa enempi kuin hyvää -- --

+

+Mistä tämä johtuu? -- Onko sittenkin niin että ihminen on luonnostaan

+paha -- --?

+

+Kun ei kukaan tahdokaan olla hyvä -- --. Jos jokainen ihminen itse

+tahtoisi olla hyvä ihminen, tai edes todella tahtoisi siksi tulla,

+niin kuka tietää vaikka jokainen ihminen myöskin olisi hyvä ihminen

+-- --. Mutta kun jokainen vain tahtoo että naapurin ja toverin

+pitäisi olla hyvä ihminen, niin silloinhan on luonnollista, että

+kukaan ei ole eikä kenestäkään tulekaan hyvää ihmistä.

+

+-- Olenkos minä hyvä ihminen?

+

+Laurin pää painui ja käynti hiljeni.

+

+Tähdet tuikkivat tiheän sumun peittämältä taivaalta, huurteiset

+etäämpää näkyvät puutarhakoivut olivat kuin suuria ilmassa riippuvia

+palloja ja rakennukset tyhjiä, tuuleen haihtuvia pilvilinnoja.

+

+-- -- Ihminen --. Elämä --. Maailma -- --!

+

+Mikä on niiden tarkoitus?

+

+Hänen päätään huimasi.

+

+Ihminen ja maailma on käsittämättömäin villien ja kesytettyjen

+voimain kuohuva taistelukenttä, ja elämä on arvoitus. -- --

+

+Jumalako, kaikkivaltias, pyhä ja hyvä, Hänkö tätä kaikkea johtaa?

+

+Vai onko mitään joka tätä johtaa ja tästä sekamelskasta selvän

+tekee -- --?

+

+    "Oi jos oisit sydämmeni

+    Raitis kuni uusi oras,

+    Puhdas kuni kehdon lapsi,

+    Kirkas kuni lähteen silmä!

+    Niin jos oisit sydämmeni!"

+

+hyräili Lauri riihen luona, maantieltä kotitielle kääntyessään.

+

+

+

+

+V.

+

+

+Jo joulun edellä oli Leppirannan isäntä päättänyt ja Laurin kuullen

+sanonutkin, että "kun tästä vain pyhät ohi vaeltaa, niin mennään

+pariksi päiväksi Huhdansaareen rankoja hakkaamaan". Luentokursseilla

+Lauri muisti tämän, kun metsänhoidosta luennoitiin. Ja silloin hän

+päätti että nyt ei hakatakaan niinkuin ennen on hakattu, miten vain

+nopeimmin saadaan rankoja kasaan. Nyt hakataan metsänhoidollisten

+periaatteiden mukaan vain viallisia ja lahoja sekä toisten varjoon

+joutuneita puita, ja liian tiheitä ryhmiä harvennetaan.

+

+Hakkuulle meno kuitenkin lykkäytyi päivästä toiseen. Loppiaisen

+jälkeen meni vielä pari päivää puolittain juhlan pidossa, ja sitten

+tuli määräys että Alaiskyläisten pitää lauantaina hakemaan tekeillä

+olevan vaivaistalon rakennushirsiä Tunturinmaan ulkosaralta. Matkaa

+sinne laskettiin sudenhännällä mitaten tulevan noin 40 kilometriä.

+

+Leppirannastakin piti mennä molemmilla hevosilla. Heti puolenyön

+jälkeen lähdettiin. Yö oli tyyni ja taivas pilvessä.

+

+Kylästä lähtien ajettiin kesällä ja talvella samaa tietä. Mutta

+jonkun matkan päässä tiet erosivat. Talvitie ei uskaltanut mennä

+niille mäille, joilla kesätie vallattomasti nousten ja laskien

+luikerteli. Se kiersi mäet, pysyen viljellyillä mailla, joissa

+aidoissakin oli syksyin avattavat ja keväisin jälleen suljettavat

+talvireiät.

+

+Mäkien toisella puolella tiet taas yhtyivät, ja niin mentiin

+veitikkamaisia mutkia lyöden pitkän aikaa aivan viljellyillä mailla.

+Siitä pujahti tie tummaan, juhlallisen totisena seisovaan kuusikkoon.

+Kuusikkoa seurasi lyhyt kappale viidakkoa kasvavaa suota. Siitä

+noustiin salskeaan männikköön, joka oli kuin pyhä pilaristo jossa tie

+oli syntisten jalkain tallattavaksi levitettynä mattona.

+

+Männikössä kesätie haarautui moniin haaroihin ja vihdoin loppui

+kokonaan. Se nyt vuorostaan ei uskaltanut lähteä sinne suolle, jonne

+talvitie iloisena ja rohkeana laskeutui.

+

+Tästä alkaen oli taival melkein outoa Laurille. Heillä ei ollut tällä

+suunnalla mitään ajoja. Ulkosarka kyllä oli siellä samalla Tunturin

+maalla päin, jonne nyt oltiin menossa, mutta sen hakkuusta pitivät

+sinne asettuneet torpparit huolen. Joskus siellä käytiin kannot

+laskemassa ja ranka- ja hirsikasoja tarkastelemassa sekä tuloksetonta

+lain lukua torppareille harjoittamassa.

+

+Korkeain, kallioisten mäkien väliin ahdistetulle kapealle

+suonkurkulle laskeuduttua Laurista tuntui kuin olisi tultu kesyttömän

+viileyden alueille. Noilla kallioillahan mummo vainaa tapasi jutella

+susien hänen nuoruutensa aikoina majailleen. Ja näillä maillahan se

+Alapihan vanha isäntä oli kerran nähnyt kun susi oli keskipäivällä

+siepannut lampaan laumasta ja sen kanssa kadonnut metsään. Ja

+tässähän sitä Huhdintorpan vaaria oli kerran heinämatkalla

+ahdistellut 12 sutta. -- -- Jos tuolta mäeltä nyt hyökkäisi 12 sutta

+ja palavin silmin, veripunaista kieltään lipoen alkaisivat tuossa

+ympärillä äristä ja irvistellä? -- --

+

+Kylmät väreet puistattivat Laurin ruumista.

+

+Tien molemmilla puolilla kohoavat jyrkät mäet loppuivat yht'äkkiä, ja

+aivan kuin viskautumalla työntäydyttiin laajalle Tuulinevalle, jossa

+kasvoi lyhyitä pikkuvanhoja mäntyjä, jokainen omalla mättäällään kuin

+kukkaruukussa seisoen. Vapauden tunne, mutta sen rinnalla myöskin

+jonkinlainen turvattomuuden tunne tuli mieleen. Oli kuin tähän saakka

+olisi tultu vankkain käsivarsien suojassa, jotka nyt yht'äkkiä

+hellittivät aivan kuin sanoakseen, että "koetappa nyt yrittää itse".

+

+Tuulinevalla yhtyi tie monen kylän yhteiseen paljon ajettuun

+talvitiehen.

+

+Rannaton suo oli hämärä, salaperäinen ja määrätön kuin elämä. Kovaksi

+ja leveäksi tallautunut tie oli se kaiken maailman lavea tie, jolla

+ei ole alkua ei loppua ja jota on kevyt kulkea, mutta jolta ei

+myöskään mitään löydä -- muuta kuin tyhjyyttä ja levottomuutta. Joka

+tahtoo jotain muuta löytää, hänen täytyy erota tältä kaiken maailman

+tieltä syrjäteille; ne ovat koleisia ja vaikeakulkuisia, mutta ne

+aina johtavat päämääriin, joista ihminen löytää sen tyydytyksen jota

+etsii.

+

+Kuului kuin peikkojen naurua. Lauri vavahti. Mutta samassa hän älysi,

+että se olikin vain metsäkanan huutoa.

+

+-- Pyryä se tietää kun metsäkana vätköttää.

+

+Hän haukotteli ja asettui kuojulleen.

+

+Äkkiä kohotti hän päätään. Oli kuin olisi tuikahtanut valoa tuolta

+vähän matkaa tieltä olevalta kuusikkokummulta. -- -- Hän teroitti

+katsettaan. Tuli mieleen kertomukset metsissä nuotioitten ääressä

+makailevista karkulaisista ja rosvoista sekä poltetuista kylistään

+vainolaista pakoon lähteneistä ihmisistä.

+

+Jälleen tuikahti valo näkyviin. Nyt sen näki selvään että se tuli

+ikkunasta.

+

+-- Ku -- kenen tupa tuolla on? kysyi Lauri perässä ajavalta isältä.

+

+-- Hääh? kysyi isä ja haukotteli.

+

+Lauri uudisti kysymyksensä. Nyt vasta tuntui isä huomaavan valon.

+

+-- E -- een mä tiedä -- -- Jaa mutta se on nyt sen Paju-Matin tupa!

+Joo -- se se on!

+

+Nyt Laurikin muisti. Olihan hänkin sen kuullut, vaikka ei ollutkaan

+siihen sen suurempaa huomiota pannut, että Paju-Matti oli täältä

+vuokrannut maata ja muuttanut tänne asumaan. Ja sen johdosta saanut

+ihmisiltä hassun nimen.

+

+Nyt herätti Matti hänen mielenkiintoaan. Ei hän voinut yhtyä siihen

+ihmisten uskoon että Matti on hassu. Hänen mielestään Matti oli yksi

+niitä, jotka etsivät elämästä jotain ja eroavat kaiken maailman

+tieltä omaa tietään kulkemaan.

+

+Hänen katseensa oli yhä tähdättynä kuusten välistä vilkuttavaan

+valoon ja hänen tajuntaansa ilmaantui kuva, josta hän aivan selvään

+näki mitä tuvassa tehdään.

+

+Mies takkavalkean valossa veistää kirvesvartta tai astianvannetta tai

+jotain muuta sentapaista. Höyläpenkillä on valmistuneita ja juuri

+valmiiksi tulossa olevia astioita. Vaimo tulee navetasta lypsyltä.

+Siivilöitsee maidon ja alkaa laittaa ruokaa. Sitten he syövät.

+Syötyään lähtee mies metsään joko hevosella tai vain hakkuulle. Vaimo

+jää kotiin askaretta tekemään ja sen tehtyään rupeaa hiljalleen

+hyräillen kehräämään.

+

+Hän ei tuntenut Paju-Mattia eikä hänen vaimoaan eikä siis osannut

+heidän kasvonpiirteitään kuvailla. Ja niin kehittyikin kuva siksi,

+että hän itse oli tuo mies ja vaimo oli -- Niinilän Anni.

+

+Sunnuntaisin he yhdessä lueskelevat ja puhelevat tai seisovat

+käsikkäin ikkunan luona ja katselevat ulos suota ja metsässä

+kuusikon pohjana leviävää hohtavaa hankea. Kesäilloin kuokkumaalta

+tultuaan hän väsyneenä, mutta tyytyväisenä istuu rappusilla. Annikin

+tulee siihen, kun saa askareensa loppuun. Siinä he sitten hiljaa

+kuiskaillen katselevat metsän taakse laskevan auringon rusotusta

+ja kuuntelevat vienon iltatuulen rauhoittavaa huminaa ja

+käenkukuntaa -- --

+

+-- Hoohoo'oi -- haukotteli isä siellä perässä. Anna nyt vähän juosta,

+ettei tässä jouduta perässä tulevain jalkoihin!

+

+Lauri säpsähti. Räpsäytti ruunaa ohjasperillä. Ruuna alkoi juosta.

+Vähitellen jäi Paju-Matin tuvasta tuikkiva valo sinne taakse ja

+vihdoin katosi kokonaan näkyvistä. -- Sen synnyttämä kuva vain ei

+kadonnut Laurin mielestä.

+

+Takaisin tultaessa hän näki Paju-Matin tuvan. Se oli porstuaton

+mökki. Seinissä oli vanhoja jo harmaiksi taivastuneita ja uusia

+puhtaan valkeita hirsiä sekaisin. Tien puoleisessa seinässä oli

+vuorilautoja vailla oleva ikkuna. Päätyseinässä näkyi olevan toinen

+samallainen. Tuvan toiselta puolen näkyi keskentekoista ulkokartanoa.

+

+-- Mitähän tuo Mattikin hullutteli kun tällaiseen rommakkoon itsensä

+ratusti, huusi koleaääninen Rantalan isäntä, niin että ääni kuului

+kolmattakymmentä kuormaa käsittävän jonon päästä toiseen. -- Pöhlö

+mies! räjäytti vielä.

+

+-- Sellainen se on uutisviljelijän asunto, sanoi Lauri hänen

+kuormallaan istuvalle Alaniemen Miskalle, kuin Mattia puolustaakseen.

+

+Mutta salaa hän ajatteli, että tuollaiseen ei hän voisi Annia tuoda.

+Seinät punaisiksi, nurkat, vuori ja räystäslaudat valkeiksi maalattu,

+soma ja iloinen -- -- Sellainen sen pitää olla!

+

+Sellaiseksi hän oli Paju-Matin asunnonkin kuvitellut.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Seuraavan viikon alkupäivät olivat tuulisia ja tuiskuisia. Hakkuulle

+ei viitsinyt mennä. Ajeltiin vain heiniä ja halkoja. Lopulla viikkoa

+muuttui ilma suojaiseksi. Satoi vettä ja märkää lumiröpäskää

+ja oli kaikin puolin sellainen ilma, johon kunnon talossa ei

+ajeta koiraakaan. Räystäistä lorisi vesi, tiet ja polut tulivat

+iljanteisiksi ja pellon seljillä alkoi näkyä mustia tönkkejä.

+Ulkotöihin menoa ei ilennyt ajatellakaan.

+

+Lauri veisteli haravan lapaa, isällä oli reki tekeillä ja äiti

+kehräsi, nukuttavaa virrennuottia hyräillen. Jokainen hautoi vain

+omia ajatuksiaan.

+

+Kipeämmin kuin koskaan ennen Lauri nyt tunsi, kuinka kauas hän oli

+loitonnut vanhemmistaan ja todellisesta talonpoikaiselämästä. Hän eli

+kokonaan toisissa maailmoissa kuin he. Hän ymmärsi menneensä liian

+kauas heidän piirinsä ulkopuolelle. -- Hänen täytyy palata takaisin

+-- alaspäin -- jos kerran tahtoo talonpojaksi ruveta. Ja hän tahtoo

+ruveta talonpojaksi ja talonpoikana raivata sekä aineellista että

+henkistä suota -- raivata niinkuin Paju-Matti Tuulinevalla -- --!

+

+Mutta sitä ennen täytyy hänen palata alas todelliseen

+talonpoikaismaailmaan takaisin. Ennen kaikkea täytyy hänen päästä

+lähemmäksi vanhempiaan.

+

+Hän päätti yrittää.

+

+-- Milloinkahan tämä ilma viimeinkin tasaantuu, että pääsisi tästä

+oikeihin töihin.

+

+Isä höyläsi reen jalasta paksusti tupruava piippu hampaissa. Äiti

+kehräsi ja hyräili. Kumpikaan ei puhunut mitään.

+

+Vähän ajan päästä Lauri yritti uudestaan.

+

+-- Savistossa oli toissa päivänä ollut metsänostaja.

+

+-- Johan niitä kulkee, sanoi isä siihen, Laurin mielestä

+kärsimättömänä.

+

+-- Olisi ostanut vaikka mitä lajia metsää, tukki-, propsi-,

+massa- tai halkometsää. Mitä vain, jatkoi Lauri.

+

+Siihen ei isä sanonut enää mitään.

+

+Mutta Lauri ei hellittänyt. Hän päätti sanoa senkin jota oli

+luentokursseista alkaen ajatellut.

+

+-- Enkö mä saisi mennä maamieskouluun!

+

+Äiti kehräsi ja hyräili. Isä höyläsi.

+

+-- Mitä se tulisi maksamaan? kysyi isä vihdoin noin sivumennen.

+

+-- Siihen se tulisi jotain kolmen-neljänsadan vaiheille. Ja sen saisi

+maksaa kahtena vuotena.

+

+Lauri uskalsi jo hiukan toivoa.

+

+-- Minkälaiseen virkaan sieltä pääsisi? kysyi isä taas jurosti.

+

+-- En minä mihinkään virkaan menisi. Tulisin kotia jälleen ja

+rupeaisin maanviljelijäksi.

+

+-- Hoo -- --!

+

+Vai kotiin -- hm hm -- vai maanviljelijäksi -- --! Kun ensin

+kouluttaisi itsensä mihinkään kelpaamattomaksi puoliherraksi, niin

+sitten tänne meille toisille ristiksi -- -- hm hm -- --.

+

+-- Saanko mennä? uskalsi Lauri vielä kysyä.

+

+-- Mene vain, jos tahdot. Mutta älä kotiin sitten enää tule! Ei

+meidän talossa kannata herroja ruveta elättämään.

+

+Lauri ymmärsi, että tästä asiasta on turha enää puhua, ja painautui

+omia tulevaisuuskuviaan hautomaan.

+

+Niilo oli Leppirannassa ainoa, jota ei roskailma painanut. Hän

+oli parhaimmalla tuulellaan -- kun oli niin mainio lumipallokeli.

+Joka ilta hän tuli kotiin ihoa myöten märkänä. Isä ja äiti

+uhkasivat tukistaa "niin ettäs tiedätkin!" Mutta Niilo ei ollut

+viitenään. Omiaan vain touhusi. Ja illalla toisten jo maatessa äiti

+huolellisesti levitteli Niilon vaatteet kuivumaan. Lauri näki sen,

+mutta tukahutti sen johdosta eloon pyrkivät ajatukset.

+

+Perjantaina alkoi tuuli tyyntyä ja taivas kirkastua. Iltapäivällä

+oli hiiskumaton tyyneys ja sumua, ja myöhemmin alkoi jäätikkö hiljaa

+pamahdella. Lauantaiaamuna oli teillä ja poluilla paksu kuura, joka

+somasti kahahteli jalan alla ja esti liukastumista.

+

+Siitä valkeni Leppirannan miehille hakkuupäivä.

+

+Pitkin aamua pyöri Laurin kielellä sanat, joilla alkaisi tehdä

+selkoa metsänhoidonneuvojan esitelmistä. Mutta hän ei saanut niitä

+sanotuksi. Ja kuta kauemmin hän niitä kielellään pyöritteli, sitä

+vaikeammalta niiden sanominen tuntui.

+

+Vihdoin syömästä noustessaan hän ruumistaan venytellen ja toisaanne

+katsoen sanoi:

+

+-- Eikö nyt koeteta sitten hakata vähän siihen tapaan kuin nykyaikaan

+opetetaan -- --

+

+Katsahti hymyä tehden isään. Isä vain söi eikä ollut kuulevinaan.

+

+-- Niin että lahoja, viallisia ja toisten varjoon jääneitä ja sitten

+rumia susipuita vain hakattaisiin, ja kauniit ja terveet puut

+jätettäisin seisomaan, jatkoi Lauri. -- Metsänhoidonneuvoja sanoi,

+että maanviljelijän kansallinen velvollisuus on huolellisesti -- --

+

+-- Tähtäillä joka puuta niin että ehtii polttaa tupakkapiipullisen

+joka puun juurella, keskeytti isä, nuolasi lusikkansa ja viskasi

+sen pöytälaatikkoon. -- Haistakoon viis sellaiset herrat ja heidän

+susipuunsa. Omaa metsäänsä saa jokainen hakata niinkuin itse tahtoo,

+eikä siihen tule susipuuherrain mitään.

+

+Isä tuppasi evästä taskuihinsa ja otti kirveen olalleen. Lauri teki

+samoin. Sitten lähdettiin.

+

+Lauria painosti ja väsytti kuin raskaan päivätyön jälkeen.

+

+Pitääkö hänen hakata niinkuin isä käskee -- --? Tehdä sitä minkä

+tuntee ja tietää olevan väärin -- --!

+

+Ajatuksen juoksu pysähtyi kuin olisi tullut jollekin rajaviivalle.

+Hetkisen epäröityään se hyökkäsi rajan ylitse.

+

+Hän ei tee niinkuin isä käskee! Hakatkoon isä niinkuin hän tahtoo,

+mutta minä hakkaan niinkuin luentokursseilla opetettiin. Jos isä

+suuttuu, niin suuttukoon! Ajakoon pois, jos ei voi kärsiä!

+

+Painostus oli kadonnut.

+

+Pappien puheisiin se isäkin uskoo niinkuin kirveen silmään, mutta

+maatalousneuvojia haukkua nalkuttaa. Mutta minä -- minä en usko

+pappeja, mutta maatalousneuvojia minä uskon ja heitä minä kuuntelen.

+Heidän puheitaan edes ymmärtää.

+

+Hän mietti jo oikein purevia sanoja, joilla letkauttaa isää. Ei

+kuitenkaan sanonut mitään.

+

+Sanaa vaihtamatta mentiin koko matka.

+

+Perille päästyään asetti isä kintaansa kannon päähän ja istahti

+niiden päälle hetkiseksi huoahtamaan. Lauri seisoi syrjempänä ja

+silmäili metsää.

+

+Kuin äskeistä kuohahtamistaan katuen isä piippua virittäessään puheli:

+

+-- Tässä nyt ruveta metsässä puita haeskelemaan! -- Ne on niin lujia

+ja sitkeitä halaistakin ne sellaiset väärät ja vialliset että -- --

+ja sillä tavalla karttuu niin vähän. Missä vain puun näkee, niin

+sen kaataa, ja sillä hyvä. Säästyy häntä toinen paikka, jos toinen

+tuleekin tyystimmin hakatuksi.

+

+-- Ei sitä kaikkea pidä uskoa, mitä herrat sanoo. Kyllähän ne puhua

+osaavat, lisäsi vähän päästä.

+

+-- Herra se on pappikin, ja uskotaan sitäkin, sinkautti Lauri.

+

+-- No mitäs siitä -- -- mutta -- --

+

+-- Mitä mutta --

+

+Sitä sanoessaan oli Lauri jo menossa katsomalleen mäkikummulle, joka

+kasvoi koivun ja kuusen sekaista metsää ja jossa hän aikoi ruveta

+hakkaamaan.

+

+Metsänhoidonneuvoja oli käskenyt ensin leimata ne puut, jotka

+katsotaan hakattaviksi ja sitten vasta hakata. Hän teki niin. Löi

+kirveellä lastun jokaisen puun kyljestä, jonka metsän säännöllinen

+tiheys näytti vaativan pois hakattavaksi. Sitten alkoi lyödä puita

+kumoon.

+

+Vasta kun kaikki merkityt puut oli kaadettuna ja suuri osa jo

+oksittuna ja rangoiksi hakattunakin, alkoi hän katsella miltä se nyt

+näyttää.

+

+Harventunuthan se oli. Oikein sievästi olikin. Mutta -- --

+

+Hän ei ollutkaan huomannut pitää silmällä muuta kuin sitä, että metsä

+tulisi säännöllisen harvaksi. Ja niin oli jäänyt seisomaan sairaita

+ja viallisia ja kuivalatvaisia puita, vieläpä susipuitakin. Tuossakin

+tuollainen koivu, jossa on ainakin kahta syltä pitkät oksat, joilla

+estää valon ympäristöltään. Ja tuo töppölatva kuusi, josta ei ikinä

+tule muuta kuin maan varjostaja. Pitää nyt jo monta aarin alaa puun

+taimista puhtaana.

+

+Kaadetuista puista oli suurin osa suoria ja terveitä.

+

+Tuhahtaen alkoi Lauri jälleen karsia. Isäkin tuli siihen. Katseli

+seisomaan jääneitä puita ja katseli kaadetuita puita.

+

+-- Eiköhän oteta ja tehdä valkea ja ruveta syömään. Sopii sitten

+hakata loput, sanoi hetkisen katseltuaan ja meni jälleen omalle

+hakkuupaikalleen, jossa alkoi kasata havuja ja teki tulen.

+

+Kun valkea alkoi palaa, läksi Laurikin sinne. Hänen mieltään

+taas painosti. Hän ei ymmärtänyt mitä isä tarkoitti loppujen

+hakkaamisella, pystyyn jääneiden kaatamistako vai jo kaadettujen

+karsimista ja hakkaamista. Kysyä hän ei voinut.

+

+-- Onko sun vilu? kysyi isä, kun valkean ääressä kannoilla istuen

+söivät kuivaa leipää ja kovaksi kylmettynyttä voita.

+

+-- Ei, tyrkkäsi Lauri lyhyen vastauksen.

+

+Häntä harmitti nolo hakkauksensa. Ja hiljaisesti hän päätti ettei

+enää ole niin nolo, vaan tarkastaa jokaisen puun tyvestä latvaan

+saakka.

+

+Niin hän tekikin, kun jälleen alkoi puita kaataa. Mutta siinä tuli

+päänvaivaa enemmän kuin hän oli ymmärtänyt odottaakaan. Mikä puu

+milloinkin olisi kaadettava? Tuoko pitempi, mutta hoikempi, vai tuoko

+paksumpi mutta lyhyempi? Tuoko, jonka latvapuolessa on mutka, vai

+tuoko, joka on tyvestä loivasti kaaressa? Tuossa on juuri tukiksi

+tuleva kuusi, jonka varjossa kasvaa neljä pienempää kuusta. Mikä nyt

+on hakattava? Tuo yksi iso puuko, vaiko nuo neljä pienempää puuta?

+

+Useampaankin kertaan hän kierteli ja katseli puuta ennenkuin uskalsi

+päättää mitä tekee. Näki yhdessä yhden virheen, toisessa toisen ja

+joutui aivan ymmälle. Teki hänen jo mieli kysyä isältäkin neuvoa,

+mutta tiesihän sen mitä isä sanoo. Ja muualta ei tässä hädässä neuvoa

+saa.

+

+Lauri tuskaili ja lopulta alkoi hakata aivan umpimähkään.

+

+Illalla kotiin lähdettäessä hän muuta asiaa tehden kiersi isän

+hakkuupaikan kautta ja huomasi, että isä oli saanut rankoja paljoa

+enemmän kuin hän -- oikein tuntuvasti enemmän.

+

+Lauri ei voinut sille mitään, että hänen mielensä masentui.

+Tällaistako se sitten onkin? Kun hän tätä metsänhakkuutakin ajatteli

+ja kuvitteli, oli se niin selvää ja suoraa. Ja kuitenkaan siitä ei

+tullut mitään. Ei karttunut rankoja eikä tullut muustakaan mitään.

+Tällaistakohan se on kaiken muunkin kanssa? -- -- Tietysti se

+samallaista on.

+

+-- Eikökän maanviljelyksen neuvojana olisi parempi olla kuin

+maanviljelijänä? Ei tarvitsisi muuta kuin sanoa muille mitä itse on

+kirjoista oppinut. Opin käytäntöönpanon saisi jättää maanviljelijäin

+asiaksi -- --

+

+Hän vaistomaisesti tunsi, että tämä alkaa olla jo hyvin lähellä

+isän ajatussuuntaa, sitä joka aamulla niin hänen mieltään kuohutti.

+Hän pysäytti ajatuksensa. Hän ei tahtonut pitemmälle mennä tähän

+suuntaan. Eikä yleensä mihinkään suuntaan. Koetti olla kokonaan

+ajattelematta sitä asiaa ja kiinnitti huomionsa edellään kävelevään

+isään.

+

+Vasta nyt hän huomasi, että isän on selkä hieman köyryssä ja että hän

+kävelee lyhyin, töksähtelevin askelin. Vasta nyt hän huomasi, että

+isä alkaa jo olla vanha --.

+

+Hänen tuli sääli isää, paljon kärsinyttä ja paljosta osattomaksi

+jäänyttä vanhaa miestä.

+

+Hän olisi sanonut isälle jonkun osanoton sanan, mutta ei keksinyt

+sellaista. Ja niin tultiin kotiin ilman että olisi sanaa vaihdettu

+koko matkalla.

+

+Juuri kun he lopettelivat kahvin juontia, tuli Juuriston Mikin Sussu

+tupaan.

+

+-- Hyvää iltaa! tervehti Sussu, pannen painon ensimäisen sanan

+viimeiselle tavulle.

+

+-- Iltaa, vastasi emäntä. Käy istumaan!

+

+Sussu meni istumaan. Oltiin hieman noloina -- kun Sussu juuri kahvin

+aikana sattui tulemaan.

+

+-- Siellä on oikein sievä ilma, sanoi isäntä samalla kun nousi pöydän

+äärestä.

+

+-- On -- sievä ilma siellä on, myönsi Sussu ja kerran puheen alkuun

+päästyään jatkoi, emännälle puhuen: Minä läksin maksamaan sen maidon,

+kun sattui olemaan rahaa sen verran. Kuinka paljoon se nyt nouseekaan?

+

+-- Kuinkas kauan sitä onkaan haettu? emäntä sivumennen kysyi, vasikan

+juotavia uuninpankon luona sekoitellessaan.

+

+-- Ensimäisenä arkipäivänä Tapaninpäivän jälkeen sitä ensi kerran

+haettiin ja siitä alkaen on haettu litra joka aamu, selitti Sussu.

+

+-- Niin -- niinhän se taitaa olla, myönsi emäntä. Kuinkas monta

+kertaa sitä sitten olisi haettu? Koetappas Lauri laskea almanakasta.

+

+Lauri otti almanakan viililaudakon päästä ja laski.

+

+-- Siinä olisi kaksikymmentä päivää.

+

+-- Niin minäkin sen kotona laskin, sanoi Sussu. Eikös siitä tule

+sitten kaksi markkaa, kun kymmenen penniä on joka päivältä?

+

+-- Tulee, todisti Lauri.

+

+-- Niin -- markassa on kymmenen kymmentä penniä ja kahdessa markassa

+on kaksikymmentä kymmentä penniä, laski emäntä toinen käsi lantiolla

+ja toisella vasikanjuotavan sekoituskapustaa heilautellen. Joo, niin

+siitä tulee.

+

+-- Niin se tulee, kaksi markkaa siitä tulee -- saahan sen nyt

+vähemmälläkin lasketuksi, sanoi isäntä, otti piipun huuliltaan ja

+sylkäsi takkaan.

+

+-- No älä nyt sinä huoli -- kyllähän me tämän -- -- Mutta minä

+muistelen, että yksi kerta on otettu puolitoista litraa, muisteli

+emäntä.

+

+-- Koskahan? -- Minä en muista sitä, ällistyi Sussu.

+

+-- Se oli muistaakseni uudenvuodenaattona. Jassu silloin olikin

+hakemassa. Siitä vain muistan, kun Jassu sanoi jotta keitetään

+ryynipuuroa illalla, kohenteli emäntä Sussun muistia.

+

+-- Kuinkahan kun en minä yhtään sitä muista! ihmetteli Sussu. Minä en

+ottanut rahaakaan muuta kuin kaksi markkaa.

+

+-- Etkös sinäkin muista kun Jassu tuossa muurin pielessä lämmitteli

+käsiään ja sanoi että äiti pyysi, jotta jos saisi puolitoista litraa,

+jotta illalla keitettäisiin ryynipuuroa, ja kun mä sanoinkin jotta

+miksei sitä saa ja annoin puolitoista litraa? sanoi emäntä isännälle.

+

+-- Kyllä sitä oli kerran sellaista puhetta. En niin sitä muista mikä

+päivä hän oli, mutta oli sitä vain kerran sellaista puhetta, muisteli

+isäntä.

+

+-- Niin -- ja se oli uudenvuodenaattona, todisti emäntä.

+

+-- Mikseikäs se niin olekin, en minä tahdo sitä valheeksi väittää,

+vaikka en muistakaan, alistui Sussu. Mutta niinkuin jo sanoin, niin

+ei minulla ole rahaa muuta kuin juuri kaksi markkaa.

+

+-- No kyllä sen rahan aina ehtii, kun asia vain tulee selväksi,

+puheli emäntä armahtavaisesti ja alkoi jälleen sekoitella vasikkain

+juotavia.

+

+Sussu antoi kaksimarkkasensa emännälle ja saatuaan luvan vast'edeskin

+hakea maitoa alkoi pois lähtöä tehdä.

+

+-- Olisi kahviakin tarvinnut antaa, mutta nuo miehet ehtivät juuri

+tyhjentää pannun, hymyili emäntä.

+

+-- Ei. -- Mitäs minun kahveistani. Join juuri kun kotoa lähdin.

+Hyvästi nyt vain ja paljon kiitoksia!

+

+Sussu meni.

+

+Laurilla oli kaiken aikaa almanakka avoinna. Hän oli sitä lukevinaan.

+Todellisuudessa hän kuitenkin vain katsoi siihen, ettei tarvitsisi

+muualle katsoa.

+

+Häntä hävetti tuo pitkällinen tilinteko viisipennisestä. Kun Sussu

+oli mennyt, nousi hän äkkiä ja almanakan pöydälle viskaten sanoi:

+

+-- Kuinka te kehtasitte!

+

+-- Kehtasitte? Mitä? kysyi äiti.

+

+-- Tuon yhden viisipennisen takia noin häväistä itsenne -- -- Lauri

+ei saanut enempää sanotuksi.

+

+-- Älä sinä ole aina niissä ihmeellisissä, viskasi äiti. Mistä tulisi

+sullekin kaikki iltama- ja kalossirahat, jos tässä ruvettaisin viisiä

+penniä ympäri maailman heittelemään.

+

+-- Olkaa nyt hiljaa! huudahti isä kuin pelästynyt.

+

+-- No mitäs kun -- sai äiti sanotuksi ja läksi navettaan.

+

+Lauri jäi tyrmistyneenä seisomaan. Äidin ulosmenoa seuranneessa

+hiljaisuudessa hänelle selvisi mitä oli nyt tehnyt.

+

+Hän oli riidellyt äidin kanssa -- -- Oikein rumasti riidellyt oman

+äitinsä kanssa. -- --

+

+Hän katsahti isään. Hänen mielestään näytti isä sellaiselta kuin

+olisi häntä haavoitettu.

+

+Hän hyökkäsi ulos ja rupesi ammentamaan vettä navettaan.

+

+Mikä hänet oikeastaan pani suuttumaan?

+

+Tekikö hän väärin?

+

+Ei hän voinut itseään väärinteosta syyttää, mutta ei hän tuntenut

+oikeinkaan tehneensä. Se mitä hän sanoi, se oli pohjaltaan oikein,

+-- siitä oli hän vakuutettu. Mutta tapa, jolla hän sen sanoi, se oli

+väärä. Siinä hän teki väärin, kun sanoi sen sillä tavalla.

+

+Ja särki kodin rauhan.

+

+Vaikka särkynythän se on ollut jo ennenkin. Nyt sen särkyneisyys tuli

+vain entistä selvemmäksi.

+

+Mutta sittenkin -- -- Että hänen piti olla se, joka tämän

+särkyneisyyden teki selväksi -- --!

+

+Mutta eihän hän sellaista tarkoittanut! Eihän hän oikeastaan ollut

+tarkoittanut millään tavalla äitiä loukata. Hänellä oli selvä tunne

+että hän oli tähdännyt jonnekin edemmäksi. Mutta isku sattuikin

+äitiin. Hänestä tuntui kuin olisi hänen takanaan ollut joku piiri,

+joku maailma, joka häntä työnsi äitiä, tai ei oikeastaan äitiä, vaan

+äidin takana olevaa toista maailmaa vastaan.

+

+Nämä kaksi maailmaa ovat heidän kodissaan ja työntävät heitä toisiaan

+vastaan. Hän tajusi sen aivan selvästi. Ja epäili, tulevatko ne

+koskaan sulautumaan toisiinsa.

+

+Kenties olisi viisainta kokonaan erottaa ne toisistaan. --

+

+Kun Lauri jälleen ehti tupaan, oli äiti jo tullut lypsyltä. Isä söi

+ja kehotti Lauriakin syömään. Lauri ei mennyt, jäi vain selkäänsä

+muuriin nojaamaan ja lattiaan tuijottamaan.

+

+Niilokin tuli kotiin.

+

+-- Tpruu, huudahti heti ensi sanoikseen ja heitti jotain lattialle.

+

+Se oli elävä hiiri. Hiiren ympärille oli hän sitonut nuoran ja nuoran

+toisesta päästä kiinni pitäen ajoi hiirtä ympäri tuvan.

+

+-- Shoo Pekka! Hei! -- Tpruu -- Älä kaapin alle!

+

+Raa'asti nykäsi hän hiiren keskilattialle.

+

+-- Soo!

+

+Hiiri rukka pyrki piiloon milloin minkin esineen alle, ikäänkuin

+sillä olisi ollut jonkinlaista toivoa vapaaksi pääsemisestä.

+

+Niilolla oli hauskaa.

+

+Lauri seurasi hänen räyhästämistään, ja vihdoin, kun isä ja äiti

+eivät näyttäneet mitään välittävän, hän sanaa sanomatta astui hiiren

+päälle ja toisaanne katsoen polki sen murskaksi.

+

+-- Pirun poika! kivahti Niilo ja sinkautti verisen hiiren raadon

+Laurille vasten kasvoja.

+

+-- Niilo! Sinä! ärjäsi isä, mutta Niilo ei ollut tietääkseen.

+

+-- Luuletko etten uutta saa, härnäili vain uhitellen Laurille ja meni

+syömään.

+

+Lauri nojasi selkäänsä muuriin ja tuijotti lattiaan. Ei tullut edes

+hiirestä jäänyttä verta kasvoiltaan pois pyyhkineeksi.

+

+Hän idätteli aivoissaan sitä ajatusta, jonka siemen sinne kulkeutui

+navetan vesiränniin vettä ammentaessa.

+

+Kaksi erilaista maailmaa ei sovi samaan kotiin. Ne ovat haitaksi

+toisilleen ja turmelevat toinen toisensa. Ja särkevät kodin.

+

+Hän lähtee täältä pois ja vie maailmansa mennessään. Sitten saavat

+toiset olla niinkuin tahtovat, kun hän ei ole heidän tiellään -- --

+

+Minne lähtee, sitä ei hän ruvennut sen perinpohjaisemmin

+harkitsemaan. Pois vain täältä --!

+

+

+

+

+VI.

+

+

+Sunnuntaiaamuna Leppirannassa juteltiin tavallista vähemmän. Se,

+mikä oli välttämättä sanottava, se sanottiin. Lyhyesti ja puolittain

+murahtamalla sekin.

+

+Jokaista painoi se eilisiltainen, Lauria koko eilispäiväkin, mutta

+ilta kuitenkin enimmän. Jokaisen teki mieli sanoa vapauttava sana,

+joka päästäisi painostuksen aiheuttaneen pakotuksen purkautumaan.

+Mutta kukaan ei saanut sitä sanotuksi. Jokaista kyllä kauhistutti se

+eilisiltainen, ja jokaista pelotti, että jos se nyt rupeaakin olemaan

+tällaista aina. Mutta sittenkään ei kukaan saanut sitä vapauttavaa

+sanaa sanotuksi.

+

+-- Tuota -- -- alkoi isä, kun aamiaista syötiin, mutta sen pitemmälle

+ei hän päässytkään. Ja se "tuota" jäi ainoaksi sanaksi mikä

+aamiaispöydässä sanottiin -- Niilon molinaa lukuunottamatta.

+

+Lauri jo useammankin kerran veti henkeään ja liikutti huuliaan sitä

+varten, että nyt hän sen sanoo. Mutta ei saanutkaan sanotuksi.

+

+Painostus yhä vain kasvoi. Se uhkasi jo muuttua katkeruudeksi ja

+sellaisena purkautua.

+

+Murhemielin ryhtyi Lauri aamuaskareista päästyä muuttamaan pukua.

+Pyhävaatteiden päällepano tuntui nyt aivan joutavalta ja melkein

+rasittavalta turhanaikaisen tavan noudattamiselta. Sunnuntaitunnelmaa

+ei ollut vähääkään. Mieltä vain ahdisti ja kalvoi.

+

+-- Äläs nyt Lauri, sanoi äiti silloin, aivan kuin olisi yht'äkkiä

+jotain muistanut. Minä tuon täältä sulle uudet sukat.

+

+Äiti penkoi kirstulla ja veti sieltä uudet vast'ikään valmiiksi

+saamansa sukat ja toi ne Laurille.

+

+-- Olet jo niin kauan pitänyt niitä samoja sukkia että ne ovat jo

+hikiset. Jalkasi palelevat ja sitte saat yskää -- -- Pane ne nyt

+jalkaasi! Ne ovat lämpöiset!

+

+Äiti antoi uudet sukat Laurille ja toisia pois viedessään sanoi:

+

+-- Nämä pitää huomenna pestä.

+

+Tämä ei oikeastaan ollut mitään tavatonta. Mutta sittenkin Lauri

+joutui hämilleen, eikä osannut, eikä ehtinytkään sanoa mitään. Alta

+kulmainsa vain vilkasi äitiin, joka tarpeettoman joutuun kiiruhti

+pois hänen luotaan ja lattiaan katsellen rupesi kahvia jauhamaan.

+Sitten hän vilkasi isään, joka takan luona istuen kohenteli hiilosta

+kahvipannun alla, huomattavan äänekkäästi syljeskellen.

+

+-- Olenkohan yöllä jotain puhunut ääneen ja äiti on sen kuullut ja

+nyt sen johdosta -- --? kyseli Lauri itseltään.

+

+Mahdotonta se ei ole. Hän on kyllä voinut puhua jotain ääneenkin --

+unissaan. Niin levoton on hänen yönsä ollut.

+

+Ensin iltayöstä, ennenkuin hän vielä ehti nukkuakaan, Niilo unissaan

+iski häntä vasten kasvoja, niin että hänen päänsä kuumeni. Se koski

+kipeästi, sekä päähän että mieleen. Se oli kuin lopullinen lyönti

+siihen kiilaan jolla hänet tahdotaan kodista irti reväistä, ja jota

+on pitkin päivää -- pitkin elämää -- lyöty yhä syvempään ja syvempään.

+

+Hän melkein itki, ja ajatteli että kun ei häntä olisikaan maailmassa

+-- --

+

+Sitten oli hän nähnyt unta. Hän muisti sen vieläkin ihmeen selvästi.

+

+Hän oli kuollut. Makasi suutuvassa laudalla valkean lakanan alla.

+Ulkona paistoi syksyinen ilta-aurinko, ja pihanpuoleisesta ikkunasta

+osui joku säde suutupaankin. Isä ja äiti seisoivat ikkunan luona ja

+puhelivat hiljaa.

+

+"Onkohan Laurin nyt hyvä olla?" kysyy isä. "Ei tiedä", huokaa äiti.

+"Kyllä Jumala omistaan huolen pitää."

+

+"Täällä ei Laurin ollut hyvä olla", sanoo isä taas vähän ajan

+kuluttua.

+

+Äiti pyyhkii silmiään esiliinaan.

+

+"Me olimme liian ankaroita hänelle", jatkaa isä ja kääntyy katsomaan

+ulos. "Lauri oli liian hento meidän käsiimme."

+

+"Niin oli", sanoi äitikin. Ja itkuun purskahtaen lisää: "Minun on

+ollut niin katkerasti ikävä Lauria!"

+

+"Niin on minunkin! Kun se melkein kaiket pyhätkin oli tässä

+kotosalla", tunnustaa isäkin, eikä enää yritäkään salata kyyneleitään.

+

+Hän huusi jotain isälle ja äidille, ja siihen hän heräsi. --

+

+Hän katsahti taas vuoroin isään, vuoroin äitiin, mutta ei saanut

+selkoa, ovatko he kuulleet hänen jotain unissaan puhuneen.

+

+Hän sai sukat ja kengät jalkaansa, heittäytyi selälleen penkille ja

+jatkoi muisteluaan.

+

+Herättyään oli hän melkein surullinen, kun ei ollutkaan kuollut.

+Siinä laudalla oli niin suloinen maata, ja tuntea että joku häntäkin

+kaipaa. Ja ehkä Annikin silloin kaipaisi -- -- Istuttaisi kukan hänen

+haudalleen ja muistelisi häntä -- --

+

+Mutta Annin tähden hän haluaisi vielä elääkin -- -- Ja Annin tähden

+hän haluaisi olla täällä, olla kotona ja tehdä työtä -- -- Ja jos isä

+ja äitikin -- --

+

+-- Olenko minä yöllä jotain puhunut unissani? -- kysyi hän kattoon

+katsoen.

+

+-- En minä ainakaan ole mitään kuullut, vastasi äiti. -- Kuinka niin

+meinaat?

+

+Lauri kääntyi lattialle päin.

+

+-- Näin vain niin kummallisia unia.

+

+-- Muuten siellä teidän sängyssä on kiehkattu yöllä, mutta en minä

+mitään puhetta ole kuullut, jatkoi äiti, kahvikuppeja pöydälle

+asetellessaan.

+

+-- Niilo siellä iltayöstä itkua tehden huusi oikein kovaa että: lyö

+lyö -- potkase, mutta en minäkään sinun ole kuullut mitään puhuvan,

+sanoi isä.

+

+Nyt pääsi Lauri varmuuteen, etteivät isä ja äiti mitään olleet

+kuulleet hänen puhuvan. Muuten se äiti vain -- -- Tahtoo suojella

+minua kylmältä -- --

+

+Suloinen lämpö tulvahti Laurin mieleen.

+

+Hän muisti ne punalakkiset, pitkäpartaiset herttaisen näköiset

+tontut, jotka saduissa niin paljon ihmisten asioissa hommailevat. Ja

+hänestä tuntui että täällä tuvassa nyt on tällaisia tonttuja, ja että

+ne kutovat hänen, isän ja äidin välille jotain sidettä -- lämmintä ja

+lujaa.

+

+Äiti kaateli kahvia ja käski tulla juomaan.

+

+-- Niin -- onko Savistossa ollut metsänostaja, vai mitä sinä tässä

+jonain päivänä sanoit? kysyi isä kahvia juotaessa.

+

+-- Oli siellä ollut.

+

+-- Minkähän puulaakin miehiä tuo oli ollut?

+

+-- Sitä en minä tiedä. Alaniemen Miska sitä vain sanoi, enkä tullut

+kysyneeksi minkä yhtiön miehiä se oli ollut. Tokko sitä Miska olisi

+tiennytkään.

+

+-- Sieltä Takakorvestakohan se Savisto aikoisi myödä?

+

+-- En minä tiedä, eiköhän se sieltä aikone.

+

+-- Mitähän tuo on tarjonnut kannolta -- tai millä kaupalla se on

+ajatellut myödä? jatkoi isä kyselemistään.

+

+-- En minä tiedä sitäkään.

+

+Laurin oli paha mieli, kun ei tiennyt mitään vastata, nyt kun isä

+häneltäkin jotain kyseli.

+

+-- Meidänkin pitäisi myödä metsää, kun ne niin niillä metsillä

+ihmiset rahoja saavat, sanoi äiti.

+

+-- Jopahan, pani isä siihen, eikä Laurikaan hennonut särkeä tunnelmaa

+sanomalla, että Leppirannan metsät on hakattu niin, ettei niissä ole

+myömistä.

+

+Kahvin juotuaan kävi Lauri tallissa.

+

+Isä sillä aikaa asetti silmälasit päähänsä, otti viimeviikkoisen

+sanomalehden ikkunaverhon nuoralta ja levitti sen eteensä pöydälle.

+Äiti haki nurkkakaapista vanhan Arndtin Postillan ja asettui toiseen

+päähän pöytää sitä lukemaan. Hänelläkin oli silmälasit päässä.

+

+Kun Lauri tuli tupaan, otti hän samasta nurkkakaapista

+Maanviljelysopin ja istui penkille selkä kaappia vasten, jalat

+suorana pitkin penkkiä alkoi hänkin lukea.

+

+Hänen lukemisestaan ei kuitenkaan tullut totta. Mieli oli niin

+kukkuroillaan, että sinne ei mahtunut enää mitään.

+

+Hänen täytyi katsoa isää ja äitiä.

+

+Äidin silmälasit olivat valahtaneet nenälle, silmät olivat kiinni

+ja pää nyökkäili. Isä oli lukemiseensa kiintynyt. Kuletti sormeaan

+pitkin rivejä ja hiljaa mumisten tavaili sanoja kokoon ja aina

+nyökkäsi vakuuttavasti päällään kun sai sanan irti.

+

+Taas huomasi Lauri, että isä on vanhettunut ja että myöskin äiti

+alkaa jo olla vanha ja väsynyt. Hänen tuli sääli heitä molempia.

+

+Häntä alkoi ahdistaa heikko, mutta yhä hiljalleen voimistuva

+itsesyytöksen tunne. Se sanoi että hän on laiminlyönyt vanhempiaan,

+että hän ei ole tehnyt heille kaikkea hyvää, mitä olisi voinut. Koska

+hän on esimerkiksi sanomalehteä heille ääneen lukenut -- --? Hän ei

+muistanut sitä aikaa. Ehkä pikkupoikana joskus.

+

+Tuollaisella tuskalla on isä saanut itse yrittää niistä selkoa? -- --

+

+Lauri keikautti itsensä seisaalleen lattialle, asetti

+Maanviljelysopin pöydälle ja meni isän luo.

+

+-- Mitä te luette?

+

+-- Tuota mä vain, sanoi isä ja kuin ällistyneenä kohotti päätään ja

+katsoi Lauriin. -- Tuota mä vain, kun tuossa on kuinka jonkun talon

+lammas on pudonnut kaivoon ja kuinka isä ja poika ovat meinanneet

+sitä sieltä pelastaa, mutta kumpikaan ei ole uskaltanut mennä

+kaivoon, kun ovat pelänneet ettei toinen sitten vedäkään ylös --

+hehehe -- --. Se on sukkela tapaus. Koetas sä se lukea oikein ääneen!

+

+Isä ojensi lehden Laurille. Äitikin havahtui kuuntelemaan. Lauria

+omituisesti ikäänkuin hävetti, kun otti lehden isältä ja alkoi lukea.

+Mutta alkuun päästyään hän luki kaikki mitä lehdessä oli vähänkin

+sellaista, jonka arveli isän ja äidin mieltä kiinnittävän.

+

+-- Johan siinä taas oli jos jotakin, sanoi isä Laurin lopetettua

+lukemisensa, ja tyytyväisenä pani piippuun kuin syönnin jälkeen.

+

+-- Kovasti siinä taas olikin erinomaisia, sanoi äitikin, haukotteli,

+kallisti itseään niin että näki kuinka paljon kello on. Nousi, otti

+kaapista perunavadin jonka tyhjensi takalla hiljalleen sirisevään

+lihapannuun.

+

+Lauri käveli edestakaisin lattialla. Pysähtyi pöydän luona, avasi

+Maanviljelysopin, vilkasi siihen ja antoi sen jälleen painua kiinni.

+Alkoi taas kävellä. Hänen teki mieli sanoa kuinka hyvä ja suloinen

+hänen nyt on olla, mutta ei saanut sitä sanotuksi.

+

+Vähän aikaa siten käveltyään hän pujahti kamariin ja kauas katsova

+ilme silmissään otti pöytälaatikostaan päiväkirjavihkonsa esille ja

+rupesi kirjoittamaan.

+

+"Nyt tiedän miksi rupean! Rupean maanviljelijäksi. Sellaiseksi

+uudenaikaiseksi muille esimerkkinä olevaksi maanviljelijäksi. Olen

+ollut kolmena päivänä maataloudellisilla luentokursseilla. Siellä

+jo tällaisen päätöksen tein. Ja sen jälkeen se päätös on yhä vain

+varmistunut. Minä en lähde täältä pois! Tänne jään, täällä teen

+työtä ja uhraan voimani maanviljelyksen hyväksi, Suomeni hyväksi

+uhraan voimani niinkuin isät ennen sotakentillä! Minä vain uhraan ne

+rauhan pelloilla. -- Mies, joka on ensimäinen maanviljelysrintamassa,

+on sankari, niinkuin sekin, joka on ensimäinen mies isänmaataan

+puolustavassa sotarintamassa."

+

+"Kun vain saisin enemmän oppia ja tietoja -- --! Isä kielsi

+jyrkästi maamieskouluun pääsyn -- -- Enkä aio siitä enää puhua

+mitään. Koetan täällä kotona kirjallisuuden avulla itse kasvattaa

+itsestäni kunnollisen maanviljelijän. Ja kun kasvan sellaiseksi,

+että minunkin sanoilleni annetaan arvoa, niin silloin tahdon kykyni

+mukaan levittää valoa kaikkialle ympärilleni. Tahdon kaikessa olla

+hyvänä esimerkkinä, kaikille naapureilleni ja kaikille, en ainoastaan

+maanviljelijänä, vaan myöskin ihmisenä. Ja sillä tavalla levittää

+valistustakin."

+

+"On niin hauskaa ja suloista ajatella, että minä kasvan ja voimistun

+joka päivä ja käyn yhä tarpeellisemmaksi vanhemmilleni, jotka

+vanhentuvat ja heikontuvat joka päivä. Minä en jätä heitä! Minä

+tahdon heitä hoitaa ja vaalia, kun he tulevat vanhoiksi ja rupeavat

+eläkkeelle! En niinkuin joku vieras, joka on talon ostanut ja maksaa

+eläkkeen vaillinaisin mitoin ja huonolla tavaralla ja joka kerta

+toivoen, ettei enää toiste tarvitsisi tätä maksaa. Minä maksan

+eläkkeen parhaalla tavaralla kukkura-mitoin. Enkä anna heille ynseitä

+katseita enkä sydäntä viilteleviä sanoja."

+

+"Eilen minä sanoin jotain sellaista -- --. Juuriston Sussu oli

+maitovelkaansa maksamassa, ja heille tuli äidin kanssa viiden pennin

+ero laskuissa. Se aiheutti keskustelun, joka kirveli sydäntäni ja

+kuohutti mieltäni. Jos olisin voinut sanoiksi muodostaa sen mitä

+tunsin, niin se olisi pannut jokaisen vapisemaan. Ja sanoinkinhan

+minä jotain -- -- mutta -- -- En enää milloinkaan sano sillä tavalla

+äidille -- --. Jotain samallaista kuin eilen tunsin kerran toissa

+talvena. Se oli muuan leuto sunnuntaipäivä. Oli juuri syöty puolinen.

+Silloin tuli Pikku Leenan Rikku tupaan ja arkana istui oven luo

+tuolille. Kissa nuokuskeli takkakivellä, mutta kun Rikku tuli, niin

+havahtui. Ja kun Rikku ehti istumaan, hyppäsi kissa takkakiveltä

+lattialle ja meni Rikun luo. Pyyhiskeli poskiaan ja kylkiään Rikun

+jalkoihin ja häntäänsä taivutellen kierteli ympärillä kaikin tavoin

+ystäväksi tekeytyen. Rikku, jonka kasvojen sävy osotti ikäiselleen

+sopimatonta vakavuutta -- elämänkokemusten synnyttämää -- silitteli

+kissaa ja puheli sille hellästi. -- Kenties kissa tahtoi lohduttaa

+tuota sunnuntainakin repaleissa kulkevaa poikasta, ja kenties

+poikanen sen ymmärsi. Siltä minusta ainakin tuntui."

+

+"Mutta sitten Rikku pyysi ruokaa -- _Pyysi ruokaa_! Se pyyntö vihlasi

+sydäntäni ja kuristi kurkkuani. Jos olisin ollut äidin sijassa, niin

+olisin hakenut Rikulle parhainta mitä olisin löytänyt. Antoihan se

+äitikin. Suuren voileivän ja kupillisen maitoa. Mutta sittenkään

+en tuntenut tyydytystä. Minua hävetti, en itsekään tiedä mikä, ja

+sielussani kuohui. -- Rikku söi kaikki hyvällä ruokahalulla, toi

+tyhjän kupin pöydälle ja saman tien läksi pois. 'Kiitoksia' huusi

+vain ovessa mennessään. En voinut olla ikkunasta seuraamatta hänen

+menoaan. Tiellä tuli Niilo häntä vastaan ja alkoi häntä lumittaa.

+Koputin ikkunaan, ja Niilo jätti Rikun rauhaan. 'Kuinka sinä

+kehtasit', sanoin Niilolle kun hän tuli tupaan. -- Sanoin samalla

+tavalla kuin äidille eilen illalla. -- Niilo vain nakkasi nenäänsä

+ja halveksivasti sanoi että: 'mitä kerjäläispojan on lukua. Sitä

+saa vaikka lyödä!' -- Että meidän 'sivistyneessä' ja loistavassa

+yhteiskunnassamme on sellaisiakin, joiden täytyy pyytää ruokaa -- --!

+Ja toiset samalla aikaa tuhlaavat kymmeniä tuhansia markkoja

+turhuuteen ja ylellisyyteen! Eivätkä tee mitään oikeaa työtä. --

+Jos tosiaankaan ei voida tällaisia ristiriitoja ja epäkohtia saada

+korjatuksi, niin tulkoon tuli ja surma ja hajoittakoon tämän maailman

+usvaksi, josta sen sanotaan muodostuneenkin. Olisi silloin edes sitä

+vähemmän kurjuutta ja kärsimyksiä avaruudessa -- --."

+

+"Siihen suuntaan riehuivat ajatukseni silloin, samoin kuin eilenkin.

+Ja niin ajattelen nytkin. Mutta nyt minulla on toivoa, että tällaiset

+ja muunkinlaiset epäkohdat vähitellen korjautuvat. Ja siinä

+työssä tahdon minäkin olla mukana! Mutta -- -- Jos niitä ei saada

+korjatuksi! -- -- Jos ei saada, niin tulkoon vain tuli ja surma ja

+hävittäköön tämän maailman. Parempi silloin on niin."

+

+Sydän jyskytti, posket hehkuivat, silmät paloivat ja kynä kiisi

+kuin hullaantunut riviltä toiselle. Kynää pitelevä käsi vapisi

+ja kirjoitus muistutti risuaidan varjokuvaa. Mutta sitä hän ei

+ajatellut. Eikä hän oikeastaan ajatellut muutakaan. Kirjoitti

+vain kuin jonkun voiman pakottamana sanoja ja ajatuksia, jotka

+pulppuilivat jostain kuohuvasta lähteestä. Nyt tuntui kuohu

+tyyntyvän. Kynää pitelevä käsi kohosi ylös. Pää painautui sitä

+vasten. Silmät suuntautuivat ikkunasta ulos tähtäämään, mutta katse

+niissä oli syvälle sisäänpäin kääntynyt. --

+

+-- Tule nyt Lauri syömään! huusi äiti tuvasta.

+

+Hätiköiden pisti Lauri vihkon pöytälaatikkoon, lukitsi sen ja pisti

+avaimen taskuunsa. Meni tupaan ja kamarin oven vieressä olevasta

+tuvan ovesta jälleen porstuaan.

+

+-- Minä olin äsken tallissa. Ei sinne tarvitse mennä, huusi isä

+tuvasta.

+

+Lauri kääntyi takaisin tupaan ja meni syömään.

+

+-- Kyllähän ne hevoset nyt siellä pysyvät. Sitten sopii mennä

+tekemään silppua niille kun on syöty, sanoi isä.

+

+Puhelu ei nytkään ottanut luistaakseen. Laurin mielessä oli jo

+pitemmän aikaa askarrellut joku ajatus. Nyt hän ajatteli sen

+kirjoittaa päiväkirjaansa ja suunnitteli sitä. Isä ja äitikään eivät

+näyttäneet puhelusta välittävän, ja Niiloa ei ollut kotonakaan.

+

+Syötyään ja vähän aikaa hampaitaan tulitikulla kaiveltuaan meni Lauri

+talliin.

+

+Tiainen hypähteli liiverin räystään alla seinässä ja viserteli

+pakkasta ennustavasti.

+

+-- Tsi tsi -- titilittäätäävikvikviäävui, se sanoi ja Laurin mielestä

+se tarkoitti samaa kuin punalakkinen tonttu puolisen edellä tuvassa.

+

+Kun hän tuli takaisin tupaan, nukkui isä penkillä ja äiti

+peräsängyssä. Ei siis herättänyt kenenkään huomiota, vaikka

+hän menikin suoraa päätä kamariin. Siellä otti hän heti

+päiväkirjavihkonsa pöydälle ja alkoi taas kirjottaa.

+

+"Kun katselen ihmisten elämää, raatamista ja ahertamista, niin

+tulee usein mieleeni kysymys: mitä varten ihmisten pitää tuolla

+tavalla raataa ja ahertaa? Mikä tarkotus heillä on, jota varten

+noin ahkeroivat? Etsiessäni vastausta näihin kysymyksiini olen

+huomannut että yksi osa työskentelee vain saadakseen elämänsä niin

+nautintorikkaaksi kuin suinkin mahdollista, toiset saadakseen kultaa

+kirstunsa pohjalle, ja on paljon -- ehkä enimmän -- sellaisiakin,

+joiden täytyy raataa ja ahertaa kaikin voimin, saadakseen itselleen

+ruoan ja vaatteet. -- Ylevämpiä pyrkimyksiä olen huomannut sangen

+vähän. -- Eikö meillä ole muuta kuin tämä ruumis ja ruumiillinen

+elämä -- --?"

+

+"Mikä on ihmiselämän tarkotus? Onko se vain se että raataa, syö ja

+makaa, niinkuin suurin osa meikäläisistä, 'rahvaasta', tekee? Vai

+onko se siinä, että kaiket päivät, tai oikeammin yöt, huvittelee,

+keimailee ja kiekailee kaikella tavalla, niinkuin 'sivistyneet' ja

+'ylhäiset' tekevät? Vai onko se vain valmistus taivasta tai helvettiä

+varten, joku koeaika surun ja murheen laaksossa, niinkuin jumaliset

+ja papit sanovat? Niin -- -- Mikä on elämän tarkotus? Jos se on se,

+mikä se 'rahvaalle' on pakosta, niin -- miksi annettiin ihmiselle

+kuolematon sielu? Jos se taas on se miksi ylhäiset sen näyttävät

+käsittävän, niin miksi sanottiin ihmiselle: 'otsasi hiessä pitää

+sinun syömän leipäsi.' Jos se on se, miksikä jumaliset ja papit sen

+sanovat, niin miksi sitten puhutaan Jumalan rakkaudesta? -- Mikä on

+ihmiselämän tarkotus?"

+

+Nyt se oli kirjotettuna. Oli poissa päätä painamasta, mutta kuitenkin

+oli tallessa. Tuntui vapauttavalta ja keveältä kuin olisi täyttänyt

+vakavan velvollisuuden.

+

+Hän nousi ja heittäytyi keinutuoliin istumaan. Keinutteli hiljalleen,

+ja miettien katsoi eteensä. Kurottautui ottamaan päiväkirjan pöydältä

+ja luki, mitä oli siihen tänään kirjottanut. Vihko painui hiljaa

+polvien päälle ja taas hän jäi miettien katsomaan eteensä.

+

+-- Tästähän saisi vaikka sanomalehtikirjotuksen -- --

+

+Sydän ensin omituisesti kutistui. Sitten se laajeni ja oli aivan kuin

+uusi maailma olisi avautunut.

+

+Sillä tavallahan sitä voisi paraiten unhotettujen ja sorrettujen

+puolesta taistella, että tekisi tunnetuksi heidän kärsimyksiään!

+

+Taas hän vaipui miettimään. Huoahti sitten ja ravisteli pois sen

+ajatuksen. Se nyt kuitenkin on mahdotonta. Olisi pitänyt saada

+koulua käydä ja -- olisiko hän silloin maanviljelijä jos hän alkaisi

+kirjotella --?

+

+Hän nousi kävelemään. Meni pöydän luo ja kirjotti päiväkirjaansa:

+

+"Yöllä toivoin kuolemaa. Nyt en sitä toivo. Nyt haluan elää. Nyt

+minulla on tarkotus, jota varten elää. Tahdon kasvattaa itsestäni

+kunnollisen maanviljelijän ja hyvän ihmisen, joka ei tee kellekään

+pahaa, mutta kaikille yrittää tehdä hyvää."

+

+Päivämäärä vielä alle, ja kaikki on hyvä. Tämän enempää ei hän

+tänä päivänä kirjota. Kun muste oli kuivunut, lukitsi hän vihkon

+pöytälaatikkoon ja pisti avaimen taskuunsa.

+

+Taas istui hän keinutuoliin ja alkoi hiljaa keinua. Päässä tuntui

+suloinen raukeus. Ei haluttanut lukea ei ajatella eikä mitään. Näin

+vaan oli hyvä olla.

+

+Alkoi hämärtää.

+

+Raukeus oli Laurista vähitellen kadonnut. Hänen mielialansa oli ollut

+aallon harjalla, painunut siitä aallon pohjaan ja nyt se taas kohosi

+harjalle.

+

+Siinä oli sekaisin suloista haikeamielisyyttä ja kaihoa, mutta enite

+kuitenkin toimintahalua, halua tarttua kaksin käsin johonkin elämän

+epäkohtaan ja repiä se hajalle, raastaa auki jokin mätäpaise ja

+toimittaa siinä oikein perinpohjainen puhdistus. Tai olisi tässä ruma

+ryteikkökorpi! Sen hän raivaisi pelloksi. Tai mitä vaan sellaista,

+joka kysyisi raatamista ja työtä. Niin juuri -- työtä! Työtä! Sitä

+hän nyt tahtoisi tehdä. Työtä äidin ja isän hyväksi ja työtä -- --

+Niinilän Anni -- --

+

+Suloinen vavahdus puistatti ruumista.

+

+Hän käveli jonkun kierroksen lattialla. Tuli pöydän luo, tarttui

+lujasti kiinni sen reunoihin ja säihkyvin silmin katsoi ulos. Istui

+jälleen keinutuoliin ja alkoi keinua, ensin voimakkaasti, mutta

+vähitellen hiljentyen.

+

+Toimintahalun alkoi voittaa sanaton kaiho. Käsi poskella, kyynäspää

+tuolin käsivarrella hän hiljalleen keinutteli haaveileva sävy

+silmissä.

+

+Heikko valo kuvastui kamarin lattialle. Lauri kohotti päätään ja

+katsoi ikkunasta ulos. Siellä oli pehmeän sininen taivas ja hämärästi

+tuikkivain tähtien ympäröimä haaveilevan ja unisen näköinen kuu. Oli

+kuin olisi kuu vain omia aikojaan liikkeelle lähtenyt näin pyhäiltana.

+

+Lauri katsoi taivasta, tähtiä ja kuuta. Ja kuta kauemmin hän katsoi,

+sitä syvemmäksi kasvoi kaiho ja sitä levottomammin hän odotti jotain.

+

+Maantiellä meni kolme tyttöä toistensa käsikoukussa tanssaillen ja

+liikkeistä päättäen sydämellisesti nauraen. Huomaamattaan siirtyi

+Lauri ikkunan luo ja katseillaan seurasi heitä niin kauan kuin

+suinkin voi nähdä. Ja vielä kun tytöt katosivat riihen varjoon hän

+yhä vain seisoi ja katsoi ulos. Hän tunsi voittamatonta halua lähteä

+kylälle tänä iltana.

+

+Vihdoin hän käännähti, haki palttoon vinniltä ja meni tupaan.

+

+Siellä äiti pankon puolella takkaa hoiteli kahvipannua ja isä

+toisella puolella tupakoitsi. Takassa paloi alakuloinen tuli

+vesipadan alla.

+

+-- Joko pian saa mennä vettä navettaan ammentamaan? kysyi Lauri.

+

+-- Kun minä vain ehdin juottamaan lehmät, sanoi äiti. Onko nyt iltama?

+

+-- Ei olekaan -- mutta --

+

+Lauri nosti vasemman jalkansa penkille ja sen polvella kättään pitäen

+katseli ulos ikkunasta.

+

+-- Kyllä sen veden pian saa ammentaa, puheli äiti, kahvikuppeja

+pöydälle laitellessaan. -- Söisitkö sinä jo?

+

+-- Syön kyllä, myönsi Lauri.

+

+-- Kaada itse kahvia sieltä pannusta ja juo ja mene sitten navettaa

+luomaan, sanoi äiti isälle ja haki pöytään voita, leipää, maitoa ja

+lihaa. Lauri rupesi syömään.

+

+Syötyään muutti hän arkitakin päälleen. Kävi ensin tallissa hevoset

+juottamassa ja silppua tekemässä. Sitten rupesi ammentamaan vettä.

+

+Reippaasti sujui työ. Ryhti ja voima vain parantuivat työn kuluessa.

+Katse sattui vinoon painuneeseen tuvan nurkkaan. Se pitää korjata!

+Mutta kun ei hän nyt voinut tarttua siihen kiinni ja nostaa sitä

+suoraksi, tarttui hän entistä lujemmin ämpärin nostosalkoon. --

+Keväällä tuo nurkka korjataan! Navetta myöskin rakennetaan keväällä

+uusi. Hirret jo viime talvena hakattiin ja veistettiin valmiiksi. Ja

+kun se nyt kerran tehdään uusi, ei siitä enää tehdä sellaista pimeää

+ja ummehtunutta vankikoppia kuin tämä vanha on. Hän sommittelee

+siihen piirustukset! Koko kartano kunnostetaan ja maalataan

+punaiseksi. Paljonkohan se tulisi maksamaan? -- -- Siksi sen ainakin

+pitää tulla valmiiksi kun -- --

+

+Taas tuli Niinilän Anni mieleen, ja ämpäri painui entistä vinhemmin

+kaivoon ja tuli samaa vauhtia sieltä takaisin ylös.

+

+Sydän lämpeni, ja jälleen valtasi mielen vapisuttava onnen odotus ja

+salaperäisen syvä kaiho.

+

+Sitä herätti ja kasvatti kaikki. Kaivon vintin kitinä, ladon oven

+narina, askelten narskahtelu, luonnon pyhätunnelmainen hiljaisuus,

+jota alkavan pakkasen heikot paukahdukset säestivät, kirkkaan sininen

+ja mieltä avarruttavan korkea taivaan laki, kuu, joka terävänä ja nyt

+jo asiallisen näköisenä katseli alas maahan, kaikki ne kasvattivat

+kaihoa hänen mielessään ja puhuivat hänelle elämän salamyhkäisestä

+onnesta.

+

+Vesi oli ammennettuna.

+

+Juoksujalassa kiiruhti Lauri tupaan, mennessään vielä vilkaisten

+painuneesen tuvan nurkkaan. Heitti arkitakin penkille, pesi kasvonsa,

+kampasi peilin edessä huolellisesti tukkansa. Sitten nyppi rikat

+vaatteistaan pois, pani pyhätakin ja palttoon päälleen, katsahti

+vielä peiliin ja asetti lakkinsa oikein. Sitten pujahti ulos kuin

+puolittain salaa.

+

+Ensin menee hän Alaniemeen. Sitten he lähtevät Miskan kanssa kylälle

+ja ehkä he menevät katsomaan -- -- Niinilän Anniakin -- --.

+

+

+

+

+VII.

+

+

+Tuli kesä. Lauri oli Takanevalla kyntämässä syksyllä kyntämättä

+jätettyä kesantoa.

+

+Hän pysäytti hevosen ja istahti auran sauvalle.

+

+Niin hiljaista ja lämmintä! Ei tunnu tuulenhenkäystäkään. Aurinko

+vain paahtaa, ja kuumentunut ilma väreilee latojen seinämillä ja

+aitain vierillä kuin olisi se sulaa metallia.

+

+Linnutkin ovat hellettä paossa. Ei kuulu kuin joku yksinäinen

+viserrys silloin tällöin.

+

+"Prits, prits, prits."

+

+Västäräkki tuli taas vaolle. Seisoi hetkisen ja keinutteli pyrstöään.

+Huomasi madon vaossa. Koppasi sen kiinni, toisen ja kolmannenkin. --

+Täyden taakan saatuaan lensi pois. Ladon luona näyttää sillä olevan

+pesä.

+

+Västäräkin mentyä oli taas hiljaista kuin leikkuupellolla, väen

+päivällislepoa pitäessä.

+

+Lauri pyyhki paidan hihaan hikeä otsaltaan, nousi ja tarttui suitsiin.

+

+-- Lämmintä on ja hiljaista, mutta -- -- Koetetaan taas ruuna! Nooh!

+

+Ruuna jännitti raajansa, ja verkkaan mutta varmasti alkoi aura

+luistaa. Viilu irrottui ja kohosi vaarnan päälle kuin epäillen,

+taipui siitä siiven alle, ja vihdoin lysähti toista viilua vasten,

+aivan kuin olisi huomannut että juuri näinhän se parhainta onkin.

+

+Pellosta lensi leivonen. Ei livertäen suoraan ylös, vaan aidalle

+lyhyesti kirkuen. Toista vakoa takaisin tullessa se taas läksi

+pellosta. Ja niin aina kun Lauri sillä kohdalla tuli tai meni.

+

+-- Mitähän se tuolla tarkottaa? ajatteli Lauri ja ajoi pari vakoa.

+

+-- Onkohan sillä siellä pesä? ajatteli taas, ja vielä pari vakoa

+ajettuaan meni katsomaan.

+

+Pesä siellä oli. Viime syksyisessä lehmän jalan jälessä kuivia

+kuloheiniä, ei kovinkaan sirosti aseteltuina, ja niiden päällä viisi

+puolialastonta leivosen poikaa, jotka kaikki leväyttivät keltaiset

+nokkansa ammolleen kun kuulivat että pesälle tullaan.

+

+Lauri seisoi vähän aikaa ja katsoi pesää. Sitten meni jälleen ajamaan.

+

+Mitä tuon pesän kanssa pitää tehdä? Ajaako kylmästi vain ylitse --?

+

+Se ajatuskin jo puistatti.

+

+Nostaisiko toiseen paikkaan? Mahtaisikohan emo siitä sitten enää

+välittää, jos sen toiseen paikkaan siirtäisi? Se on leivosten koti,

+ja kodin rauhaa ei saa häiritä.

+

+Kunpa se olisikin edes pientareella, mutta kun on keskellä

+peltoa -- --

+

+Lauri mietti ja mietti ja joka vaolla tuli yhä likemmäksi pesää.

+

+Hän rupesi puoliselle. Päästi ruunan vieressä olevalle niitylle ja

+itse meni ladon seinustalle syömään. Leivosen pesää vain ei saanut

+pois mielestään.

+

+Jos siihen jättäisi kappaleen kyntämättä? Silloin ei sen kanssa

+tarvitsisi mitään muuta tehdä. -- Mutta taitaisi sekin näyttää

+omituiselta -- Ja mitä isäkin sanoisi? Ja Niilo sen pesän kuitenkin

+heti hävittää kun tänne lehmäin kanssa tulee -- -- Ja rikkaruohot

+siinä pääsevät siemenelle ja leviävät kautta maan.

+

+Taitaa sittenkin olla parhainta kun ei ole tietääkseen koko pesästä.

+Ajaa vain sinne menemään. Sielläpä he sitten ovat -- --

+

+Lauri viskoi eväitten loput laukkuun, paneutui pitkälleen ja yritti

+nukkua. --

+

+Kun hän taas rupesi ajamaan, ei leivonen enää lähtenytkään lentoon.

+Hiukan vain käveli syrjempään ja sieltä katsoi. Lauri käänsi päänsä

+toisaanne ja kiiruhti hevostaan.

+

+Lopulta leivonen ei lähtenyt pesästä poiskaan. Hiukan vain

+kohottautui ja katsoi Lauriin.

+

+Lauri pysäytti hevosen ja katsoi leivosen tuskaisesti pälyileviin

+silmiin, muisti ne avuttomat keltanokkaiset leivosen pojat siellä

+pesässä. Ja leivosen laulun hän muisti. -- Eikä ajanutkaan ylitse,

+vaan meni ja katkaisi aidasta kaksi seivästä, jotka asetti

+pesän molemmille puolille vaon suuntaan, merkeiksi ettei vain

+vahingossakaan ajaisi pesään.

+

+Nyt oli taas mieli keveä. Hän kynti ja vihelsi ja piti tarkasti

+silmällä ettei vain pesä rikkoontuisi. Kun kynnös tuli niin likelle

+pesää, että oli ruvettava vakoa mutkalle ajamaan, ei ruuna ollut

+uskoakseen että tässä todellakin pitää sivulle poiketa. Kun Lauri

+hellittämättä veti ohjasta niin päin, niin ruuna pysähtyi ja katsoi

+Lauriin.

+

+-- No etkö sinä nyt usko? Siellä on leivosen pesä ja me jätämme

+sille tähän vähäsen maata, koetti Lauri selittää ja nyki ohjaksesta.

+Leivosella on yhtä hyvä oikeus elää maan päällä kuin meilläkin.

+

+Uskoihan ruuna sen vihdoin, ja niin saatiin siihen jäämään keskeltä

+leveämpi, mutta kumpaankin päähän kapeneva pillikkeen ja horsman

+taimia kasvava kyntämätön kappale.

+

+Lauri ajoi seuraavaankin peltoon ensimäiset vaot ja antoi sitten

+hevosen levähtää. Tänne etäämmä näytti leivosen palsta vihreältä

+saarelta mustan meren keskellä.

+

+-- On siellä nyt leivosten herttainen asuskella omalla sarallaan.

+

+Lämmin ja leppoisa tunne tulvahti mieleen. Hän heittäytyi selälleen

+peltoon ja katseli puhtaan sinistä taivasta.

+

+-- Leivonenkin sai haltuunsa palstan manttaaliin pantua maata,

+palasen isänmaata.

+

+Se tuntui niin somalta että täytyi nauraa.

+

+-- Olen vuokrannut leivoselle maata. Mitä saat vuokraa?

+

+Mielen rauhan, ja oikeuden kuulla leivosen laulua tuntematta pistoa

+sydämessä ja nuhdetta omassatunnossa.

+

+Lauri taivutti kädet pään alle ja katsoi taivaalle. Siellä kulki

+pehmyt vaalea pilvi. Laurin silmät painuivat kiinni.

+

+Niinilän Anni kulki hänen vierellään vaaleaan kesäpukuun puettuna

+-- -- Sitten oli hän kotivainiolla kyntämässä. Tuvan ikkuna oli auki.

+Tuvasta kuului Annin hiljainen hyräily; hän näki kuinka Anni siellä

+hääri leiväntekohommissa. Isä astuskeli pellonpientareella vanhana

+ja harmaatukkaisena ja sirolla puulapiolla korjaili kokkareita

+pientareelta pellolle. Äiti katseli porstuakamarin ikkunasta tyyni

+onnen ja rauhan ilme kasvoillaan. -- -- Annikin tuli pellolle. Oli

+paistanut pannukakkua ja toi sitä hänelle ja isälle. Ja ruunalle

+leipää. Taputteli ruunaa ja hyväili sitä -- --

+

+-- Ei mutta ei -- Ei jouda maata kun on ruokaa kaapissa. Työhön,

+työhön! Illalla pitää vielä koivut ja marjapensaat kastella, ja jäi

+se vesiammekin tyhjäksi. Mutta kannetaan joesta vettä! Öillä päivät

+jatketaan! Öillä ne on istutettukin. -- Sooh -- Koetetaan nyt ruuna

+yrittää! -- Nooh --! Me teemme, kuule ruuna, työtä nyt. Me kynnämme!

+Me mullistamme maata! Me vapautamme niitä ihmeellisiä voimia,

+jotka muuttavat lannan ja mullan leipäkullan aineiksi ihmisille!

+Me uhraamme voimamme yhdellä kaikkein jaloimmalla ihmiselämän

+uhrialttarilla, niinkuin Reijolan isäntä talvella sanoi! Hei ruuna --

+hei! Minä olen isäntä ja leivonen on minun torpparini, joka maksaa

+vuokransa laululla -- --

+

+-- Jaa-ah ruuna! Jos minä todellakin olisin isäntä! Kyllä silloin

+moni asia olisi toisin kuin nyt. Emme me täälläkään näin vain

+kahdenkesken olisi. Täällä olisi yksi tai parikin miestä savea

+nostamassa, ja luujauhokuorma olisi tilattuna eikä maan polttamisesta

+saisi puhuakaan. Ja eipä paljon tiedä, vaikka tuolla nevalla

+turvettakin haasioitaisiin. -- Navettaan silloin olisi myös tehty

+oikeat ikkunat eikä tuollaiset kuin nyt, että ovat kuin kaksi kipeää

+silmää. Eikä Kimpisyrjän Hermanni olisi saanut niin leveästi vain

+nauraa minun ilmanvaihtotorven-piirustuksilleni. Sen olisi silloin

+pitänyt tehdä torvi ja asettaa se navettaan.

+

+-- Mutta eipäs surra. Saapa nuo perästäpäinkin laitetuksi. Tulipa

+edes se ketoaura tilatuksi, niin että syksyllä jo saamme ketoakin

+nurin kääntää. Kuuletko sinä, ruuna? Syksyllä ruvetaan ketoa

+kyntämään.

+

+-- Eikä moitita isää, eikä sitä saakaan moittia. Isä tekee sen kuin

+parhaimmaksi ymmärtää. Isän mielestä on synti panna rahaa maahan.

+Mistä sitten tuloja olisi, jos maahankin alkaa menoja olla? -- Eikä

+se kaikkein hulluin ajatus olekaan, jos ei niin perin viisaskaan.

+Mutta isä on vanha ja isän hartiat ovat työstä köyristyneet. Meidän

+täytyy, ruuna, isää kunnioittaa! Jos isällä olisi edes niinkin paljon

+tietoja kuin esimerkiksi minulla, niin hän olisi maanviljelijän

+malli. Tai jos minusta tulisi yhtä hyvä työmies kuin isä on, niin

+silloin minä olisin maanviljelijän malli. Ja miks'ei minusta tulisi.

+Yritetään kuitenkin. Hakavainiossa syksyllä näytetään mihin tässä

+pystytään! Heipä hei, ruuna!

+

+Tumman harmahtavaksi kuivuva käännetty alue laajeni laajenemistaan,

+ja likaisen sängen sekä viheriän rikkaruohon taimiston peittämä

+alue yhä supistui. Ruunan kylet olivat vaahdossa, ja hiki virtaili

+pitkin Laurin ruumista. Mutta siihen ei hän tullut huomiotaan

+kiinnittäneeksi. Hän vain ajatteli sitä suunnitelmaansa, minkä oli

+tehnyt. Sitä nimittäin, että Leppirannan talossa ei tästä alkaen enää

+tahallaan jätetä kesantomaita syksyllä kyntämättä, niinkuin tähän

+saakka on tehty. Ja että aura pannaan joka kerta menemään aina hiukan

+syvempään kuin se edelliskerralla on mennyt.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kun Lauri illalla tavallista myöhemmin tuli kotiin, istui isä aitan

+porraskivellä aitakarahkoita halkomassa.

+

+-- Kaikkiko tuli? kysyi, kun näki auran ja aisat rattailla.

+

+-- Kaikki tuli. Leivoselle vain jätin palstan.

+

+-- Oliko leivosen pesä? -- Isä naurahti.

+

+-- Oli. Keskellä peltoa. Enkä ilennyt sitä maahan haudata, vaan

+jätin siihen kappaleen kyntämättä, selitti Lauri hevosta valjaista

+riisuessaan.

+

+-- Niilo saakin nyt mennä viemään hevosen. -- Isä nousi ja

+lantioitaan painellen meni tupaan. Tuli pian takaisin Niiloa edellään

+työntäen.

+

+-- Mene nyt vain, mene!

+

+-- Miks'ei Lauri itse mene, kiukkuili Niilo.

+

+-- No sinun pitää myös työlle tottua. Kylläpä toisinaan menisit.

+Pitää joskus mennä, vaikka ei niin kovin haluttaisikaan.

+

+-- Kyllähän minä sen käyn itsekin viemässä, koetti Lauri sovitella.

+

+-- Ei, kyllä Niilon pitää nyt mennä. Sinulla on vielä se puiden

+kasteleminenkin. Ei Niilo kuitenkaan niitä kastele.

+

+-- Revin minä ne, sinkautti Niilo.

+

+-- Senpätähden sinun pitääkin mennä hevosta viemään, sanoi isä

+ja naurahti toisella tavalla kuin äsken Laurille. Se sai Niilon

+taipumaan.

+

+Nurpeilla nenin ponnahutti hän itsensä ruunan selkään, iski

+ohjasperillä lautasille, ja niin lähdettiin heti alussa täyttä ravia.

+

+Lauri laittoi valjaat talliin ja rattaat liiveriin ja sitten meni

+tupaan. Syötyään hän tiedusteli äidiltä kahta ämpäriä, saadakseen

+kannetuksi joesta vettä istutuksilleen.

+

+-- Siellä on korvo täynnä, sanoi äiti.

+

+Lauri katsahti äitiin, mutta ei sanonut mitään. Meni vain ulos

+kastelemaan istutuksiaan ja nauttimaan kesäillan rauhasta.

+

+

+

+

+VIII.

+

+

+Paraiksi ehti Lauri kotiin ja sai polkupyöränsä suojaan, kun rupesi

+satamaan. Ensin tuli harvakseltaan keveitä yksityisiä pisaroita,

+jotka leppoisasti putoelivat janoiseen maahan ikäänkuin tunnustellen

+kaipaako maa sadetta. Kai se siksi huomattiin että kaipaa, koska

+pisarat alkoivat kasvaa ja tihentyä, ja vihdoin siitä kehittyi

+runsasvetinen sade, joka lankesi maahan kuin Herran siunaus.

+

+Lauri seisoi hetkisen porstuanovella ja katseli ulos. Pyörähti sitten

+ja meni tupaan. Tuvassa ei ollut ketään. Isän kuorsaaminen vain

+kuului sängystä uutimien takaa. Pöydän luota Lauri kääntyi takaisin.

+Katsoi kamariin. Sielläkään ei ollut ketään. Hän meni jälleen

+porstuaan, katsahti ulos sateeseen ja sitten meni suutupaan. Siellä

+kuori äiti kermaa maitovadista.

+

+-- Onko sinun nälkä? kysyi hän Laurilta. -- Menen heti laittamaan

+perunoita kiehumaan.

+

+-- Ei minun ole nälkä, vastasi Lauri, ja hetken aikaa pöydän luona

+seisottuaan meni pois suutuvasta. Kääntyi vinnin rappusille ja kaksi

+rappua kerrallaan harpaten juoksi vinnille.

+

+Katolta kuului hiljainen sohina ja rapina. Mutta sitä ei Lauri

+joutanut kuulemaan. Hän juoksi yhtäkyytiä suutuvan päälle laudoista

+tehtyyn vaatehuoneesen, josta äiti oli huomattavimmat vaatekappaleet

+korjannut pois ja siten tehnyt siitä hänelle kesäkamarin. Ikkunan oli

+hän itse laittanut saranoille -- muuten ainoa sellainen ikkuna koko

+talossa --. Hän avasi sen ja asettui pöydälle istumaan ja katsomaan

+märkää höyryävää tallin kattoa ja mustia kesantopeltoja hiukan

+etäämpänä, niiden takaa näkyvää ruisvainiota ja kaiken taustana

+olevaa viheriäistä metsää. Miellyttävä tuoksu virtaili vainioilta.

+

+Lauri värähteli.

+

+He olivat Alaniemen Miskan kanssa olleet Niinilässä. Ensi kertaa

+kumpikin. Koko puolen päivää oli siellä istuttu ja juteltu. Vuoroin

+puhuttu vakavista asioista, vuoroin pilaa laskettu. Viatonta

+herttaista pilaa.

+

+Anni oli ollut mukana koko ajan. Kahvin vain käväsi keittämässä, ja

+niin suloisesti punastui, kun sitten kahvia hänelle tarjosi. Ja aina

+painoi päänsä alas, kun hän katsoi sinne päin.

+

+-- Mitähän se sillä? Merkitseeköhän se sitä että Anni -- -- että Anni

+minua -- --? Vai onko siihen syynä se talvellinen kirjeeni?

+

+Anni ei ole siihen vastannut. Kerran perheiltamassa hän sai

+huvipostissa kirjeen, jossa oli nimimerkki A--i. Hän uskoi sen olevan

+Annilta ja osaa sen vieläkin ulkoa.

+

+    "Mä aina muistan sinua.

+    Muista joskus minua!

+    Muista edes silloin,

+    Kun yksin istut illoin!"

+

+Onkohan se Annilta?

+

+Kun sen varmasti tietäisi!

+

+Silloin -- -- silloin -- --

+

+Hän tahtoi uskoa, että se on Annilta ja että Anni sentähden alas

+katsoi, kun häntä -- Lauria -- --

+

+Laurin täytyi hypätä pöydältä pois ja ruveta kävelemään.

+

+Muutaman kierroksen tehtyään hän läksi alas.

+

+    "Mä muistan aina sinua.

+    Muista joskus minua!

+    Muista edes silloin,

+    Kun yksin istut illoin!"

+

+Hänen teki mieli heittää porstuassa kuperkeikka ja käsillään kävellen

+mennä tupaan.

+

+Äiti seisoi takan luona toinen jalka takkakivellä ja musta

+kahvinhämmennystikku kädessään. Keitti iltapuolikahvia.

+

+-- Eikö siellä kylillä Niiloa näkynyt? kysyi Laurilta.

+

+-- En minä ainakaan ole nähnyt.

+

+-- Missähän se kakara taas kaiken päivää kaltraa? Kastelee hyvät

+vaatteensakin, murehti äiti. -- Muistaako edes mennä lehmiä kotiin

+hakemaan.

+

+Lauri oli mennyt ikkunan luo, nostanut oikean jalkansa penkille,

+asetti saman puoleisen kyynäspään polvea vasten ja leukansa kättä

+vasten. Katseli ulos sateeseen.

+

+-- Ei nyt tarvitse puita kastella, ihasteli äiti.

+

+-- Ei tarvitse, myönsi Lauri muuta ajatellen.

+

+-- Ei moneen päivään niitä nyt tarvitse kastella. Kun näin kovin

+sataa, sanoi äiti vielä ja nosti kahvipannun takkakivelle.

+

+Lauri katseli vain ulos.

+

+Niinilässä oli komeita koivuja molemmin puolin tietä, aivan niinkuin

+hänkin aikoo istuttaa ja on jo vähän istuttanutkin. Ja puutarha

+siellä oli kunnossa! Sellaista hänkin rupeaa yrittämään.

+

+Ottaa siihen nuo perunapellot ja tuon ohrapellon niiden takaa, ja

+niiden ympärille laittaa pisteaidan niin että tuo pihlaja tuolta

+kiven tyköä tulee vielä aidan sisään, niin siinä sitä jo onkin. Sopi

+jo istuttaa melkein vaikka mitä. Pitkin aidan viertä sireenipensaita,

+ja tuonne tienviereiseen nurkkaukseen sireenimaja niinkuin

+Niinilässäkin oli. Ensi syksynä niitä jo pitää istuttaa. Niinilästä

+varmaankin saisi. Ja Anni tulisi niitä minun kanssani irti

+ottamaan -- --

+

+Lauri muutti toisen jalan penkille.

+

+Anni oli istuttanut seinän viereen ruusupensaita ja hiukan etemmäksi

+laittanut kukkaspenkkejä. Ne olivat oikein sieviä. Jos Anni vielä

+tuohonkin -- --

+

+-- Joko siellä kylillä pian heinäntekoon aletaan? Puhuttiinko mitään?

+kysyi isä sängystä ja pitkään haukotellen työnsi uutimia syrjään.

+

+Lauri pyörähti lattialle päin.

+

+-- En tiedä -- en kuullut mitään. Joko meidän pian aletaan?

+

+-- Tiedä oikein -- Ajattelin mä vähän että eikö lopusta viikon

+pitäisi mennä Vähäneva tekemään. Rupeaa aika jo olemaan siinä

+määrässä, puheli isä ja haukotellen nousi sängyn syrjälle istumaan.

+

+Äiti kaateli kahvia, ruvettiin juomaan.

+

+-- Kyllähän me siksi jo ehdimmekin, jatkoi Lauri äskeistä puhetta. --

+Parissa kolmessa päivässähän ne kesantotyöt nyt jo saadaan loppuun.

+Vai -- tottakai sitä vainiota huomenna mennään kolmannelle kyntämään?

+

+-- Kyllä. Minä menen sinne Takanevalle. Niilo saa tuoda lehmät sinne

+ja sitten tammalla äestää niitä peltoja. Minä koetan sammutella

+sellaisia paikkoja, joissa vielä on valkeaa, jos niitä enää on, kun

+näin nyt sataa.

+

+Sitten ei puhuttu mitään koko kahvinjuontiaikana eikä heti

+jälkeenkään. Äiti meni pesemään perunoita, isä haukotteli ja

+heittäytyi jälleen sänkyyn "kun niin kovin ramaa" ja Lauri alkoi

+järsiä kynsiään.

+

+-- Kun siellä Takanevalla olisi tullut edes ojat luoduiksi, sanoi

+Lauri viimein ja sylkäsi kynnen siruja suustaan.

+

+-- Johan se hyvä olisi ollut -- mutta --, sanoi isä sängyn kattoon

+katsoen. -- Näethän sinä sen itsekin, ettemme me joka paikkaan ehdi.

+

+Se sanottiin tavalla joka ilmaisi, että asiasta on jo ennenkin ollut

+puhetta.

+

+-- Ja se paloikin nyt niin hyvin, että kyllä se taas yhden rukiin

+kasvaa, jatkoi isä vähän ajan kuluttua lauhtuneemmalla äänellä.

+

+Lauri ei puhunut siihen mitään. Hetkisen vain järsi kynsiään ja

+sitten läksi vinnille. Siellä oli pöydällä kunnan kirjastosta

+lainattu "Pienviljelijän käsikirja". Hän avasi sen ja alkoi lukea.

+Mutta puolen sivua luettuaan jäikin ulos katselemaan. Vasta vähän

+pidelty kirja räpsähti itse kiinni, eikä Lauri sitä enää avannut.

+Nousi vain ja heittäytyi selälleen sänkyyn.

+

+-- Pitääköhän Anni minusta enemmän kuin muista pojista?

+

+-- Ei sitä kenenkään omaksi sanota, mutta ei minuakaan kukaan hänen

+takiaan kiusottele. Tuota Saviston Lissu topsakkaa vain minun

+omakseni sanovat -- muutamaa -- -- Joka ei ymmärrä muusta kuin

+kiinniotosta ja uusista vaatteista puhua ja juoruta! Liekö koskaan

+sanomalehteäkään lukenut, -- muuta kuin kihlausilmoitukset. Mutta

+Anni on selvillä kaikesta ja innostunut nuorisoseuraankin. Kelpaisi

+vaikka johtokunnan jäseneksi -- --

+

+Siinä kesken kaikkea tuli Laurin mieleen kuva kuinka he Annin kanssa

+pimeänä syysyönä tulevat kahdenkesken kävellen. Silloin hyökkää

+metsästä kaksi miestä Annin kimppuun. Hän ryhtyy puolustamaan

+Annia. Syntyy ankara taistelu. Häntä lyödään puukollakin. Mutta hän

+kuitenkin voittaa ja saattaa pelosta vapisevan ja häneen turvautuvan

+Annin kotiin. Siellä Anni sitoo hänen haavansa -- --

+

+Jossain välissä oli Lauri ollut kylelläänkin, mutta nyt hän taas

+makasi selällään kädet niskan alla ja näki, mutta ei katsonut

+karkeasti höylätyltä kattolautoja, ja kuuli, mutta ei kuunnellut

+sateen sohinaa ja rapinaa.

+

+

+

+

+IX.

+

+

+Leppirannan Hakavainiota viljeltiin niin kuin muitakin vainioita.

+Vuosikymmen toisensa perään oli siinä vuorotellut kesanto, ruis, ohra

+-- kesanto, ruis, ohra. Maata kynnettiin mahdollisimman varovasti

+ettei vain "raakaa maata" nousisi pinnalle. Joka kolmas kesä sinne

+ajaa kiikuteltiin lantaa sen verran kuin tunkiossa kulloinkin sattui

+olemaan. Siellä täällä oli paksua heinää kasvavia mataloita vakoja.

+Niitä sanottiin ojiksi.

+

+Muheva, tummanharmaa ja voimakas ruokamulta oli nylkeentynyt pois.

+Laiha, vaaleanharmaa savi vain oli jälellä. Sadeaikoina se litkui ja

+letkui ja tarttui kenkiin. Pouta-aikoina se pakahteli tuumanlevyisiin

+halkeamiin. Kesantovuosina oli paakkujen murskaaminen joka-aikainen

+risti.

+

+Ohra pääsi suurella vaivalla tupenmittaiseksi, ja rukiin olki kasvoi

+pientä ja kovaa niinkuin vaskilanka. Missä ruokamultaa oli hiukan

+paksummin, siellä isännöi ohdake ja tappoi kaiken muun.

+

+Hakavainion kasvullisuus oli aina ollut melkein samallaista.

+Erilaiset kesät vain hiukan erilaistuttivat sitäkin. Ennen

+ei se tehnyt Lauriin mitään vaikutusta. Mutta luentokurssien

+jälkeisenä kesänä siinä kasvava ohra kirveli hänen herännyttä

+maanviljelijävaistoaan kuin elävänä haudatun tuskan huuto. Hänen

+vaistonsa sanoi, että siellä syvemmällä on voimia, jotka vain

+odottavat sitä, joka puhkasee päälle kasvaneen kuoren ja antaa niille

+ilmaa ja vapautta.

+

+Tuli sitten syksy. Hakavainion vuoro oli taas olla kesantona ensi

+kesänä. Kun kevätkylvömaat saatiin kynnetyiksi, alkoi isä puhua

+riihirankain hakkuusta, vaikka maa oli vielä vallan sulaa. Silloin

+hänen -- Laurin -- luonto kuohahti. Päättävästi sanoi hän isälle,

+että menee huomenna Hakavainiota kyntämään, ottaa molemmat hevoset ja

+ketoauran. Isä saa mennä riihirankoja hakkaamaan, mutta hän ei mene

+niin kauan kuin vähänkin maahan pystyy. Isä ei sanonut myötä eikä

+vastaan, eikä hänkään sen enempää siitä asiasta puhunut. Seuraavana

+päivänä vain meni ja alotti Hakavainion kynnön. Eikä hellittänyt

+ennenkuin kaikki oli kynnettynä.

+

+Sulaa jatkui yhä, ja hän perkkasi Hakavainion ojatkin. Päivät olivat

+tummat ja tihruiset, yöt pimeät ja vaatteet saviset. Mutta mieli oli

+puhdas ja intoa hehkuva, jokaisena päivänä sujui työ aina paremmin

+kuin edellisenä päivänä. Ja itseluottamus ja omanarvon tunto kasvoi.

+Ennenkuin tuli talvi, olivat Hakavainiosta kadonneet paksua heinää

+kasvavat syvänteet ja niiden sijalle oli ilmestynyt suorareunaiset,

+sileälaitaiset ojat.

+

+Eikä isäkään mennyt riihirankoja hakkaamaan, vaan kulki Niilon kanssa

+Takanevalla metsän alle joutuneita ja syksyllä kyntämättä jääneitä

+kedonpäitä perkaten. Isä kaateli puut juurakkoon, Niilo karsi oksat

+pois ja poltti ne. Kaiket päivät nousi Takanevan rannalta paksu

+vaalea savu sumuiseen syysilmaan.

+

+Hakavainion kesantomuokkaukseen ei isä myöskään sekaantunut. Jos

+Lauri häneltä jotain kysyi, ei hän mitään vastannut. Eikä Lauri

+sen huomattuaan enää kysynytkään mitään. Teki vain niinkuin itse

+parhaaksi ymmärsi. Sinä kesänä meni aatra Hakavainiossa syvempään

+kuin se oli koskaan ennen mennyt Leppirannan pelloilla.

+

+Syksyllä peitti Hakavainion tummanvihreä rukiin oras.

+

+Talvella eräänä aamuna lähtiessään kauroja asemalle viemään sanoi

+Lauri isälleen:

+

+-- Eikös nyt saa tuoda heinänsiemeniä, että saadaan keväällä kylvää

+Hakavainio heinäksi?

+

+Isä oli vähän aikaa vaiti.

+

+-- Noo -- -- koettaa heitä nyt tuoda, myöntyi sitte.

+

+Lauri toi heinänsiemeniä ja keväällä lumen lähdettyä itse ne kylvi.

+

+Se oli ensimäinen heinänkylvö Leppirannan pelloilla.

+

+Kun kesä tuli ja ruis alkoi kasvaa, ei sen kasvaminen ollut niin

+tuskallista kuin ennen. Se oli melkein huvia entiseen verrattuna.

+Olki kasvoi vankkaa ja rytevää, tähkät pitkiä ja paksuja.

+

+Tuli sitten se viikko, jolloin heinänteko on taas tälle vuodelle

+lopussa ja ruis on siinä juuri tulemaisillaan valmiiksi.

+

+Tiistaina iltapäivällä otti isä puheeksi Hakavainion rukiinleikkuun.

+Arveli että sen voisi vielä siirtää paremmin loppuviikkoon, vaikka

+lauantaiksi, ja nämä päivät kerätä lehdeksiä ja tehdä muuta sellaista.

+

+-- Ei se vielä liiaksi tuleentuisi siksi? arveli Lauri.

+

+-- Ei se vielä -- Se oli jyvä vielä pyhänä niin pehmeä. Kuivaa kovin

+pieneksi.

+

+-- Älkää vain sirppihallaa tehkö, varotti äiti.

+

+Sovittiin niin, että lauantaiksi pyydetään leikkuuväkeä. Ja kun

+Laurin piti seurahuoneelle, lupasi hän samalla toimittaa leikkuuväen

+pyynnönkin. Se sopi hyvin. Lauri meni vaihtamaan vaatteita, ja isä

+meni iltatöikseen korjaamaan laahaavaa saunanovea.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Lauri oli pyytänyt ja myöskin saanut lupaan päivämiehet.

+Seurahuoneelle mennessään poikkesi hän Alaniemen kautta Miskaa

+mukaanottamaan.

+

+Alaniemessä oli kaikki väki tarhapihalla, Miska, Miskan äiti ja isä

+ja kaikki seitsemän Miskan nuorempaa sisarta ja veljeä. Teurastaja

+Mattikin näkyi olevan joukossa.

+

+Lauri pani pyöränsä liiverin seinälle ja meni joukkoon. Vasta nyt

+hän huomasi joukon keskellä makaavan lehmän, joka raukeasti tuijotti

+eteensä.

+

+Miska parhaillaan mittasi nuoralla lehmän pituutta ja paksuutta ja

+siinä sivumennen nyökkäsi Laurille tervehdykseksi. Sitten rupesi

+laskemaan paljonko lehmästä näiden mittain mukaan pitäisi lähteä

+lihaa ja kuinka paljon siitä nykyisillä hinnoilla pitäisi saada

+rahaa. Laski vielä nahan painon ja hinnan.

+

+-- Sata viisi markkaa, sanoi sitten.

+

+Teurastaja Matti pudisti päätään.

+

+-- Koettakaa mitata ja laskea, niin näin se tulee!

+

+-- Ei se niin tule. Sinä mittaat tai lasket väärin.

+

+-- Koettakaas uudestaan mitata! Miska pisti nuoran Matin kouraan.

+

+Matti rupesi mittaamaan. Lehmä viskoi päätään ja sätkytteli jalkojaan.

+

+-- Kaa -- mitäs siinä nyt! Miska potkasi lehmää kylkeen.

+

+Lehmän pää painui jälleen alas, ja pitkä valittava yniseminen kuului.

+

+Matti mittasi ja laski.

+

+-- Rupesivat tuossa hulluttelemaan ja toisiaan puskemaan, kun ei

+niin heti ehditty navettaan panemaan, ja tämä kompura joutui tuonne

+hirsikasaan. Kaatui sinne ja katkasi jalkansa. Eikä sitä viitsi

+vanhaa lehmää ruveta tohtoroimaan -- tapetaan pois, kun lihakin on

+niin hyvässä hinnassa, kertoi Miskan isä Laurille.

+

+Lehmä huiskautti häntäänsä, liikautti päätään ja katseli valjusti

+ympärillään olevia.

+

+-- Se mahtaa kärsiä kamalasti, sanoi Lauri.

+

+-- Miksei, myönsi isäntä.

+

+-- Yhdeksänkymmentä markkaa minä annan, enkä penniäkään enempää,

+sanoi Matti laskun lopetettuaan.

+

+Äsken oli hän tarjonnut kahdeksaakymmentä ja viittä markkaa.

+

+-- Ee -- eih, sanoi Miska ja pudisti päätään. -- Ennen teemme sen

+itse lihaksi.

+

+-- Niin, mitäs me sitä nyt kovin halvalla rupeamme myömään, yhtyi

+isäntä Miskaan.

+

+Lehmä ynisi. Laurin mielestä se rukoili armoa.

+

+-- Yhdeksänkymmentä markkaa minä maksan, mutta en penniäkään enempää.

+Sekin on jo liikaa noin vanhasta ja laihankälpästä elukasta.

+

+Matti käveli poispäin. Meni Laurin pyörää katselemaan.

+

+-- Mitäs tahdot tästä pyörästäsi? kysyi.

+

+-- Ostaisitteko?

+

+Laurikin meni sinne päin.

+

+-- Miksenkäs minä osta. Vaikka mitä.

+

+-- Kun vain saatte voittoa.

+

+-- Piru tässä aina joutaa niin voitoistakaan huolimaan, kun vain saa

+kaupat käymään. En suinkaan minä tuossa lehmäkaupassakaan mitään

+hyötyisi, mutta ostaisin mä hänen sillä yhdeksälläkymmenellä. --

+Ääntään alentaen Matti tämän sanoi, samalla syrjäsilmin katsoen

+Miskaa joka taas mittoi lehmää.

+

+-- Joko tämä pyörä on sulla kauan ollut?

+

+-- Kolmatta kesää sillä nyt ajetaan.

+

+-- Mutta hyvänäpä se on pysynyt. Kyllähän sä tarkasti sitä pitelet?

+

+-- Mitäpä siitä hurjastelemisestakaan on apua.

+

+-- Niinpä kyllä.

+

+Taas vilkasi Matti lehmään päin. Miska siellä taas silmäkulmat

+pinnistettynä teki numeroita laudanpalaselle.

+

+-- No myötkö sinä tuon pyöräsi? kysyi Matti äkkiä Lauriin kääntyen.

+

+-- Een tiedä -- -- Uusi kuitenkin pitäisi ostaa jälleen.

+

+-- Johan se niin on. -- Tuleeko kauppaa? kysyi Matti lehmän ympärillä

+olevilta.

+

+-- Tulee, jos sataviisi annatte, vastasi Miska.

+

+-- Ei näytä tulevan kauppaa. Paras lähteä kotiin. Minnekäs sinä olet

+menossa?

+

+-- Seurahuoneelle.

+

+-- Onko teillä jotkut harjotukset siellä?

+

+-- On.

+

+-- Semmoinen taas näytöskappale, vai?

+

+-- Niin, "Iimäellä".

+

+-- Vai iitä mäellä te nyt harjottelette. -- Ottakaa pois

+yhdeksänkymmentä markkaa siitä lehmästä!

+

+-- Antakaa sataviisi markkaa, niin kauppa on valmis!

+

+Matti pudisti vain päätään ja läksi pois.

+

+Lauri meni lehmän ympärillä olevain luo. Lehmä näytti väsyneeltä ja

+kohtaloonsa alistuneelta. Ei lihastakaan värähdyttänyt.

+

+-- En mä nyt jouda sinne harjotuksiin. Pitää tuo tuosta lopettaa,

+sanoi Miska. -- Menkää te, äiti, hakemaan astia, johon saadaan veri

+ottaa, ja isä hakee kirveen. Tuokaa se amerikkalainen, sillä on

+hyvä lyödä! Minä menen hiomaan puukkoa, ja te kakarat saatte mennä

+tiehenne tästä! komensi Miska sitten.

+

+Lauri sanoi hyvästi, otti pyöränsä liiverin seinältä ja kiirehti pois.

+

+-- Ajattelikohan tuo Miska mitään!

+

+Hän tunsi jotain säälin ja halveksinnan sekaista Miskaa kohtaan. Kun

+_tuollaisia_ tekee! Hän ei tekisi, ei vaikka itkettäisiin -- --.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Seurahuoneen seinällä näkyi jo olevan useampia pyöriä. Jaa -- mutta

+-- siellähän on tänään soittoharjoituksetkin.

+

+-- Tule etsimään nelilehtisiä! huusi Niinilän Anni heti kun Lauri

+ajoi seurahuoneen aitauksen sisään.

+

+-- Oletteko jo löytäneet?

+

+-- Ei kukaan ole löytänyt, mutta etsitty on kovasti.

+

+-- No en minäkään sitten löydä. En ole koskaan ennenkään löytänyt.

+

+-- Eipä tiedä vaikka nyt löytäisit. Tule tästä etsimään!

+

+Lauri kumartui Annia vastapäätä etsimään. Ja melkein heti löysi.

+Annikin huudahti:

+

+-- Enkö minä sanonut! Ja noin suuri ja säännöllinen!

+

+Lauri joutui melkein hämilleen. Ensimäinen hänen löytämänsä

+neliapila, ja se löytyi kun he Annin kanssa yhteisesti etsivät -- --

+

+Etsittiin vielä hetkinen, mutta kun ei kukaan löytänyt eikä puuttuvia

+näytelmän henkilöitä näyttänyt tulevan, mentiin sisään.

+

+Soittokunnan pojista toiset jo ravintolassa töräyttelivät torvillaan,

+toiset tulivat näyttelijäin kanssa sisään.

+

+-- Jätetään ovet auki, niin saadaan kuulla musiikkia samalla, sanoi

+Lauri ja pukuhuoneesen mennessään työnsi kaikki välillä olevat ovet

+auki.

+

+-- Jättäkää sekin ovi auki! huusi vielä ravintolahuoneeseen meneville

+soittajille. Soittajat jättivät.

+

+Laurilla oli Junnun osa ja Annilla Johannan. Lauri tuli pukuhuoneesen

+ja heittäytyi siellä olevaan näyttämötarpeiksi lahjotettuun

+kahden istuttavaan keinutuoliin. Heti hänen perässään tuli Anni

+pukuhuoneeseen.

+

+-- Minä tulen isännän kanssa keinutuoliin.

+

+-- Tule. Emäntää ja isäntää vartenhan tämä onkin.

+

+Ravintolahuoneesta kuuluva soitto samassa taukosi.

+

+-- Ne soittavat jo oikein hyvin, sanoi Anni.

+

+-- Niin minustakin, vaikka minä en paljon musiikkia ymmärräkään.

+

+-- Alkaisivat nyt taas jotain soittaa.

+

+-- Niin -- että saataisiin tässä oikein musiikin mukaan keinua.

+

+-- Joo, naurahti Anni. Nyt ne alkavatkin.

+

+Se oli Tuulantei. Anni rupesi laulamaan mukana, ja Lauri yhtyi

+häneen, samalla pitäen huolen että tuoli keinui.

+

+    Tula tuulan tuli tuli tei,

+    Emme erkane konsana, ei.

+    Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,

+    Paras aarteeni oot sinä mun,

+    Minä sun, --

+    Mitä toivoisin minä muuta!

+

+    Tula tuulan tuli tuli tei,

+    Oma onni se yhtehen vei.

+    Ja nyt tulkohon hallat ja harmit ja muut

+    Ilo huoleton meillä on,

+    Naurussa suut, --

+    Ja kirkkaana päivä ja ilta.

+

+    Tula tuulan tuli tuli tei...

+

+-- Kas isäntää ja emäntää! huudahti Laikkolan Vihtori -- kun

+juoksujalassa meni pukuhuoneen läpi näyttämölle.

+

+Anni ja Lauri vain nyökkäsivät päätään ja jatkoivat laulua:

+

+    Emme erkane konsana ei,

+    Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,

+    Paras aarteeni oot sinä mun,

+    Minä sun, --

+    Mitä toivoisin minä muuta.

+

+Soittajat soittivat sävelen moneen kertaan, ja he lauloivat aina

+mukana.

+

+-- Junnu ja Johanna! Kuinka monta kertaa pitää käskeä! kuului äkäinen

+ääni näyttämöltä.

+

+-- Voi taivas! hätäili Anni.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Lauri oli saatellut Annin kotiin ja ajeli pyörällään hiljakseen

+takaisin.

+

+Ilta oli kaunis ja tyyni. Kuu alkoi nousta, ja täyteläiset

+viljavainiot nuokkuivat sen vienossa hohteessa.

+

+Elämä oli niin ihanaa.

+

+Varmemmin kun koskaan ennen tunsi Lauri nyt, että Anni on hänen --

+yksin hänen.

+

+Hän oli jo ollut sanomaisillaan Annille kaikki, mutta sai kuitenkin

+itsensä hillityksi.

+

+

+

+

+X.

+

+

+Leppirannan leikkuupäivä valkeni poutaisena ja lupaavana. Kaikki,

+jotka olivat pyydetyt leikkuulle, myöskin tulivat. Päivä muodostui

+rattoisaksi. Juteltiin ja laskettiin leikkiä, naureskeltiin,

+lauleltiin ja veisailtiinkin, ja miehet pistelivät kaksihaaraisia

+tähkiä lakkeihinsa. Vieno tuuli hiljalleen huojutteli laihoa,

+hiveli aidoille ja pientareille jääneitä vaatteita ja vilvoitteli

+leikkaajain hikisiä ruumiita.

+

+Kun ilta tuli, oli Hakavainio leikattuna. Kivistäviä ja väsyneitä

+ruumiitaan oikoen, mielessään suoritetun työn tuottama rauhaisa

+tyydytyksen tunne, läksivät toiset pois. Lauri vain jäi lyhteitten

+kuhilaillepanoa lopettamaan.

+

+Hänen mielialansa ei ollut keveimmillään.

+

+Hän ei saanut mielestään pois sitä tapausta Alaniemen tarhapihalla.

+Kuin raskas pilvi se asusteli siellä, uhaten peittää hänen

+maanviljelijäihanteensa, sen, josta paulapieksut ja paikkahousutkin

+olivat saaneet runollisen hohteen.

+

+Tuskissaan kamppaileva lehmä ja siitä kauppaa tekevä ihmisjoukko sen

+ympärillä -- --

+

+Kuuluuko se sellainenkin maanviljelykseen?

+

+Vaikka hän olisi mitenpäin asiaa ajatellut, niin aina hän tuli samaan

+tulokseen: eihän sellainen ole maataloudessa mitään tavatonta.

+

+Mutta mitään kaunista se ei ole -- eikä runollista -- eikä ylevää.

+Päinvastoin.

+

+Kuta enemmän hän sitä ajatteli, sitä ilkeämmältä se tuntui.

+

+Pidellä elävää aistimilla varustettua olentoa kuin elotonta

+möhkälettä! Ja tehdä loppu sen elämästä silloin kun tahtoo -- --

+

+Onko ihmisellä edes oikeuttakaan sellaiseen --? Kun olisikin

+sellainen luonto kuin Miskalla! Ettei arkailisi mitään. Rehaisi

+vain niin että tullen mennen! Sellainen luontohan sitä maamiehellä

+oikeastaan pitäisikin olla. Jolla ei sellaista luontoa ole, niin -- --

+

+Siitä haarautui ajatus taas monelle taholle, ja vihdoin hän joutui

+epäilemään, että onkohan hänellä oikein todellisuudessa sellaisia

+ominaisuuksia, että hänestä voisi tulla oikea maanviljelijä.

+

+Talvellakaan, silloin kun hän riihirankoja ajoi ja tamman jalka

+putkahti metsässä jonnekin kiven rakoon niin että tamma kaatui, ei

+hän huomannut tammalle siinä mitään sen pahempaa tulleen ennenkuin

+Häkkilän isäntä vastaan tullessaan kysyi että: mikä tamman jalkaan

+on tullut, kun se onnahtelee? Vasta silloin hän huomasi, että tamma

+todellakin ontui. Ja rupesikin ontumaan niin pahasti, ettei pariin

+viikkoon sopinut kuorman eteen valjastaa. Ja kun isä huomenisin toi

+rankakuormaa samasta paikasta, sanoi hän että tamman jalasta oli

+juossut vertakin hangelle.

+

+Sitäkään ei hän ollut huomannut. Niin hartaasti hän oli silloin

+ajatellut ja suunnitellut sitä kuinka hänen isännäksi tultuaan metsää

+ruvetaan hoitamaan ja hakkaamaan -- --.

+

+Ja silloin keväällä kun Pikkuviidan kydölle latoa tehtiin -- --! Kun

+ei hän mitenkään tahtonut saada nurkkaa kolotuksi hyvin. Milloin se

+irvisti yhdeltä, milloin toiselta puolelta, ja kun hän aikansa sitä

+korjaili, kului kolo niin syväksi että täytyi panna lastua väliin.

+Olkien katolle levittäminen ei myöskään käynyt niin kuin isä olisi

+tahtonut. Isä oli tyytymätön, mutta hän lohdutti itseään sillä että

+hänen isännäksi tultuaan ei niittylatoja tehdäkään tällä tavalla. Ne

+tehdään laudoista, katetaan päreillä ja maalataan punaisiksi -- --

+

+Kartanon oli hän -- mielikuvituksessaan -- moneen kertaan repinyt

+alas, uudestaan rakentanut ja maalannut -- --

+

+Ja todellisuudessa hän ei ollut tehnyt mitään -- -- Haaveillut vain

+-- --

+

+Alaniemen Miska oli keväällä nuoremman veljensä kanssa uudistanut

+liiverirakennuksen pihalla, rakentanut kaksi niittylatoa -- ja

+hevoset hän kengittää yksin -- ja teurastukset toimittaa ja hommaa

+kaikin puolin niinkuin oikean talonjussin pitääkin. Miska ei haaveile

+turhia. Elää vain ja hollastaa. Ja niinhän sitä pitäisikin -- --!

+

+Kun vain voisi -- --.

+

+Keskiviikosta alkaen olivat tällaiset ajatukset yötä päivää häntä

+rääkänneet. Toisinaan häntä melkein itketti. Päätä kivisti ja mieli

+oli painuneena. Kun nyt juuri, kun hän alkaisi olla Annista varma,

+piti tämän sattua.

+

+Mutta kai se on niin että ihmisellä pitää aina olla joku risti.

+

+Jonkinlainen väsähtynyt alistuvaisuuden ja välinpitämättömyyden tunne

+alkoi vallata, kun tähän saakka ehti. Ja tämän päivän vilkas elämä

+oli häntä auttanut pysymään siinä mielialassa, vieläpä sitä hiukan

+keventänytkin.

+

+Mutta vilpittömään iloon saakka se kuitenkaan ei jaksanut nousta.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Syötyään meni Lauri Perähakaan hevosia juottamaan.

+

+Taivas oli selkeä, aurinko oli putoamaisillaan metsän taakse ja

+ilmassa oli uneksuva tyyneys.

+

+Sunnuntairauha teki tuloaan maailmaan.

+

+Kolunmäeltä päin kuului laulua.

+

+    "Tuolla mun heilani asustelee

+    Joen toisella puolen,

+    Jos et sinä tule mua katsomahan

+    Niin ikävähän kuolen.

+    Jos et sinä tule mua katsomahan

+    Niin ikävähän kuolen."

+

+    "Tule tule tänne mun sydämmeni lohtu

+    Ja anna mulle kättä.

+    Vaikka koko maailma tarjolla ois

+    Niin sinua en voi minä jättää.

+    Vaikka koko maailma tarjolla ois

+    Niin sinua en voi minä jättää."

+

+Sitten oli hiljaista. Laurista tuntui siltä, että laulaja istuu

+jollain kivellä käsi poskella.

+

+    "Vie, vie järven sini-sinilaineet

+    Toiveeni toiselle puolen!

+    Sano, sano rakkaalle kullalleni

+    Että ikävähän kuolen!

+    Sano, sano rakkaalle kullalleni

+    Että ikävähän kuolen",

+

+kuului taas Kolunmäeltä päin surullisen tunteikas laulu.

+

+Nyt tuntui Laurista siltä, että laulaja on puhjennut hiljaiseen

+itkuun -- --

+

+Hänen teki mielensä tehdä samoin -- --

+

+Elämä tuntui niin suloiselta ja suruiselta. Se hymyili kyynelten

+takaa -- --

+

+    "Elämäni onnella on yrtti katkera

+    Keskellä nuorta eloain se aikoo puhjeta",

+

+hyräili hän laulun herättämän mielialan vallassa.

+

+Hän ajatteli sitä tiistai-iltaa ja Annia -- ja samassa muisti sen

+lehmän siellä Alaniemen tarhapihalla -- --.

+

+Kaikki sekaantui, sotkeentui ja särkyi.

+

+Hänen teki mielensä istua pellon pientarelle ja ajatella vielä kerran

+kaikki oikein perinpohjin.

+

+Mutta paraneekos se sillä? Sauna vain jäähtyy.

+

+Hän pani hevoset laitumelleen ja lähti kotiin.

+

+Hänessä ikäänkuin taisteli kaksi valtaa. Toinen, viehkeä ja suloinen,

+kuiski:

+

+-- Nyt on lauantai-ilta. Mene lemmittysi luo! Niin kaikki toisetkin

+tekevät. Sulje hänet syliisi ja avaa hänelle sydämesi, niin sinä saat

+rauhan.

+

+Suloisesti väristen kuunteli Lauri tätä.

+

+Mutta sitten nousi toinen ja sormi kohollaan varoitti:

+

+-- Älä mene! Nainen saa kyllä turvautua mieheen, mutta mies ei

+saa turvautua naiseen. Miehellä pitää ensin itsellään olla varma

+pohja jolla seisoo, ja vasta sitten on hän oikeutettu pyytämään

+rakastettuaan kanssaan tälle varmalle pohjalle. Sinulla ei ole

+tällaista. Sinulla ei ole minkäänlaista pohjaa.

+

+Vaieten alistui Lauri tämän jälkimäisen tahtoon.

+

+Hänellä todellakaan ei ollut minkäänlaista pohjaa. Hän häilyi vain

+tyhjässä ilmassa.

+

+Juuri tänäänkin on hän miettinyt, että millekähän toimialalle hän

+oikeastaan kelpaisi? Eikä ollut saanut selvyyttä.

+

+Ja kuitenkin juuri siitä täytyisi olla selvillä ennen kun -- --.

+

+Täytyy ensin löytää tukeva oksa tai suojaisa mättään kylki ennenkuin

+voi pesää rakentaa -- --

+

+Saunalle mennessään hän näki poikia maantiellä polkupyörillä

+ajelemassa, ja silloin hän teki kapinan.

+

+-- Ei noilla muillakaan sen parempaa pohjaa ole! Minkä tähden minulla

+se pitäisi olla!

+

+Yhteisvoimin sen suloisen ja viehkeän kanssa he löivät kumoon sen

+järkevän ja totisen, joka sormi pystyssä varoitteli.

+

+Lauri päätti mennä Annin luo.

+

+Mutta kun hän saunasta tultuaan vielä lämpimänä ollen alkoi

+pukea pyhäpukua päälleen, tunsi hän itsensä niin väsyneeksi ja

+voimattomaksi, että kesken pukeutumista istahti pöydän luo ja käsi

+poskella tuijotti pöytään. Ja vihdoin alkoi jälleen riisua.

+

+-- Kyllä se järkevä ja varoittava sittenkin on oikeassa. En ole vielä

+kyllin ansiokas.

+

+Raskaasti huoaten ja puolittain kyynel silmässä kömpi hän peiton alle

+sänkyyn.

+

+Yöllä näki hän unta:

+

+Hän istui Perähaan aidan vieressä lähellä Kolunmäen polkua. Oli

+pimeä syysyö. Satoi ilkeää tihusadetta, tuuli ja oli kylmä. Mutta

+hänen ei ollut kylmä. Hänellä oli kädessään kirja, ja siitä säteili

+häneen jotain kirkasta ja lämmintä. Se lämmitti häntä, valaisi hänen

+ympäristöään ja kuivasi hänen vaatteensa. Hänen oli hyvä siinä olla.

+

+Kun hän siitä heräsi, olivat hänen aivonsa ankarassa pinnistyksessä.

+Hänen piti muistella jotain asiaa, ja se oli aina tulemaisillaan

+hänen mieleensä.

+

+Vihdoin se tulikin. Hän muisti ne vuodet, jolloin hän illoin ja

+pyhäisin lueskeli romaaneja, runoja ja kertomuksia.

+

+Ne muistuivat hyviltä ne vuodet. Ei mitään raatelevia ristiriitoja.

+Jos joskus jotain karvasta sattuikin, niin se unhottui pian, kun vain

+pääsi hyvän kirjan pariin.

+

+Oli kuin olisi jotain alkanut hänessä herätä, ja oli kuin se herääjä

+olisi vaatinut jotain. Ruumiillista nälkää muistuttava henkinen

+tyhjyyden tunne alkoi vallata mieltä. Ja jonkinlaisena uutuutena

+hänelle selvisi, että hän ei ollut sen luentokurssitalven jälkeen

+lukenut juuri mitään muuta kun maatalouskirjallisuutta. Nytkin oli

+hänellä pari sellaista kirjaa lainassa. Ja hän luki niitä jo toiseen

+kertaan. Hän oli saanut itselleen sen uskon, että kaikki muu on

+joutavaa ja tämä yksin on tarpeellista.

+

+Mutta nyt se, mikä hänessä heräsi, ei luvannutkaan tyytyä näin

+kuivaan ruokaan. Yhä voimakkaammin se tuntui vaativan jotain

+mehukkaampaa ja maukkaampaa. Se aivan kuin uhkasi kuolla, ellei sitä

+saa.

+

+Sen kuolema tuntui kuitenkin aivan yhtä katkeralta kuin jos Anni

+olisi kuollut.

+

+Ja Lauri lupasi tyydyttää sen vaatimukset.

+

+Hän oli kääntynyt lattialle päin ja katsoi kuuta, joka paistoi

+suoraan hänen sänkyynsä. Oli niin ihmeellistä -- --.

+

+Aivan kuin hellästi rakastava isä olisi sieltä katsellut

+lemmikkipoikaansa, josta hän toivoo paljon, ja jota hän tahtoo tukea

+elämäntaisteluissa.

+

+Hän katsoi ja katsoi, ja vihdoin alkoi tuntua siltä kuin hän.

+olisi uppoamassa jonnekin, jossa hellät ja rakastavat kädet hänet

+vastaanottavat.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Aamulla toisten vielä nukkuessa, juuri kun auringon ruso alkoi näkyä,

+hän kirjoitti päiväkirjaansa:

+

+"Olen elänyt raskaan ristiriitain viikon. Sieluani on revitty ja

+raadeltu. Se on ollut kuin kahteen villiin hevoseen sidottuna, jotka

+kumpikin ovat kiskoneet eri suuntiin.

+

+"Viime yönä raatelu vasta alkoi helpottaa. Oli niin hurmaava, hillitty

+elokuun kuutamo. Makasin. Kuu paistoi suoraan sänkyyni. Katsoin sitä.

+Ja minusta tuntui kuin hellästi rakastava ja lastensa kohtaloita

+osanotolla seuraava isä sieltä katselisi lemmikkipoikaansa, josta hän

+toivoo paljon.

+

+"Sydämeni täytti onni vallan huumaava. Sydämeni oli kukkuroilleen

+täysi. Ja kuitenkin sieltä puuttui jotain. Kuta täydempi sydämeni

+on, sitä syvemmin minä kaipaan. Kaipaan _häntä_. Häntä, jolle voisin

+kaikkeni kertoa, avata pakahtuvan sydämeni, enkä tarvitsisi pelätä,

+että hän nauraa -- --

+

+"Ja kuitenkaan minä en saa häntä nyt vielä omistaa. Minussa on joku

+ääni, joka sanoo etten saa, että minusta täytyy ensin tulla oikea

+mies. Ja minä tottelen tätä ääntä. Minä koetan ensin kasvattaa

+itsestäni miehen. Ja kun sen olen tehnyt, niin sitten -- --!

+

+"Siihen mennessä koetan löytää tukea ja lohtua muualta. Mistä? Sekin

+minulle viime yönä selvisi."

+

+

+

+

+XI.

+

+

+Lauri alkoi jälleen lukea muutakin kuin ammattikirjallisuutta.

+Hän ahmi romaaneja, kertomuksia ja runoja, kirjan toisensa perään

+niinkuin nälkäinen syö. Hän tunsi sekä kylläisen tyydytystä että

+pitkällisestä sairaudesta toipuneen yhä uusiutuvaa nälkää.

+

+Se mikä hänessä silloin teki kuolemaa virkosi jälleen.

+

+Hän luki, tai oikeammin sanoen eli 'Panun'. Hän oli mukana

+Kontojärven markkinoilla ja pappilassa. Hän harhaili metsässä Karin

+kanssa, kun tämä suri Annikin hukuttautumista. Karin kanssa hän

+kuunteli, kun Jorma soitti kannelta Annikin haudalla. Kari ja Annikki

+-- Lauri ja Anni -- nimissä on yhtäläisyyttä. Tulleeko kohtaloissakin

+samoin olemaan -- --?

+

+-- Jos joku ryöstäisi häneltä Annin niinkuin Karilta ryöstettiin

+Annikki, ja Anni kuolisi niinkuin kuoli Annikki -- --

+

+Lauri teki ystävyysliiton Karin kanssa. Ja kun kosto vihdoin tapasi

+voudin, joka Annikin rekeensä raastoi, oli Lauri tyytyväinen samoin

+kuin silloinkin kun Panu kirkon kellariin salpautui ja vihdoinkin

+joutui kiikkiin.

+

+Hän luki 'Lastuja' ja juopui.

+

+Hän oli lukenut ne jo joskus ennenkin, ja olihan hän jo ennenkin

+nähnyt metsiä ja metsäpolkuja, niittyjä ja niittylatoja, kirkkaita

+kesäpäiviä, sateisia syyspäiviä ja talvisia tuiskuja, ihmisiä, elämää

+ja elämänkohtaloita. Mutta sittenkin hänestä tuntui kuin ei hän olisi

+mitään näistä koskaan ennen nähnyt.

+

+Lapsena oli hän usein toivonut sitä, että voisi ymmärtää hevosten ja

+lehmäin ja lammasten, kanojen, puiden, kukkien, lintujen ja kaikkien

+puhetta. Ja nyt hän ymmärsi -- kaikkien puhetta.

+

+Talvipakkasella metsään mennessä tiaiset visertelivät puissa tien

+vierellä.

+

+-- Kylmäkö pakkaa? kysyi Lauri.

+

+Tiaiset vastasivat myöntävästi.

+

+-- Ehkäpä se siitä vielä lämpiääkin, lohdutti Lauri.

+

+Siihen tiaisetkin luottivat, että ehkäpä se vielä lämpiääkin.

+

+Lauma peltopyitä juoksi hangella kuin joukko tuulen eteenpäin

+työntämiä palloja.

+

+-- Nälkä -- nälkä, kuului niiden kirskahtelu Laurin korvissa ja löi

+mielen sameaksi.

+

+Kaikki sai hengen, metsä ja metsän puut, niitty ja niityn ruohot

+

+Kolunmäen polku oli kuin vanha herttainen täti, joka tietää yhtä ja

+toista, mutta ei juorua.

+

+Maantie oli kuin rähisevä kulkukauppias, joka ei osaa mitään salata

+eikä anna kellekään rauhaa.

+

+Yhden niittyladon suu oli tuskasta vääristynyt, toinen näki

+maantielle ja se irvisteli halveksien ja pilkaten. Kolmas

+metsänreunassa katseli miettien eteensä, neljännessä, viime kevännä

+rakennetussa oli nuoruuden itsetietoista ryhtiä ja uhmaa.

+

+Jokaisella tuparakennuksella, jokaisella kallistuneella aitalla ja

+vinoon vääntyneellä luhdilla on oma yksilöllinen, sielukas sävynsä.

+

+Kaikki mitä hän näki, kuuli ja tunsi -- koko elämä oli pelkkää

+runojen, satujen ja lastujen aihetta.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Oli varhainen aamu heinäkuun lopulla. Ruohossa kimalteli paksu

+aamukaste, ja sakea sumu alkoi jyhkeinä pilvinä vetäytyä syrjään ja

+haihtua nousevan auringon edestä. Kaikki oli hiljaa. Ilmassa kalsea,

+epämääräisiä syksyn aavistelmia herättävä maku ja haju.

+

+Lauria melkein puistatti, kun hypähti niittokoneen istuimelta tielle

+ja meni nostamaan Hakavainion saranatonta, tukiseipäitten varassa

+seisovaa veräjää pois paikoiltaan. Ruuna katsoi Laurin puuhaa korvat

+eteenpäin sojossa, kummasteleva ilme silmissään, ja ennen, kuin Lauri

+ehti saada suitset selville, se jo kääntyi ja oli vähällä vetää

+veräjänpielen kumoon. Lauri nosti veräjän paikoilleen ja asetti

+tukiseipäät. Lupsauteltuaan sitten kaikki rattaat, linkut ja koukut

+niin että kone oli valmis toimimaan, hän vielä suitset kädessä loi

+uneksuvan ja rauhaisaa tyytyväisyyttä, jopa hienoa ylpeyttäkin

+puhuvan katseen yli niityn.

+

+Olihan se etupäässä hänen ansiotaan, että tässä nyt oli heinää ja

+että Leppirantaa ei nyt uhkaa heinäin puute niinkuin useaa muuta

+taloa uhkaa kuivan kesän takia.

+

+Heinä tosin ei ollut mitään erinomaista. Oli harvahkoa ja rikkaruohon

+sekaistakin. Kuhilaitten sijat olivat melkein kokonaan savikkojen ja

+pillikkeiden vallassa. Mutta kyllä siitä sittenkin ainetta karttuu.

+Ja sitäpaitsi -- onhan tämä ensimäinen yritys tätä laatua, ensimäinen

+kevätauringon sulattama pälvi Leppirannan talvessa.

+

+-- Niin, ruuna. Nyt me alamme niittää kylvöheinää. Ja me olemme

+Alakylän Leppirannan talossa ensimäiset, jotka sitä teemme. Heippäs,

+ruuna!

+

+Lauri räpsäytti ohjasperillä ruunan kylkeen. Ruuna jännitti raajansa,

+haukkasi vielä heinävihon suuhunsa -- ja kone rähähti rätisemään ja

+surisemaan. Heinäin tähkylät vavahtelivat kuin sydänhaavan saaneet,

+horjahtelivat ja hiljaa kaatuivat toinen toisensa viereen --

+kuolemaan -- --.

+

+Eivätkä tiedä mitä varten -- mitä varten kesken kukkeinta nuoruuden

+kukoistusta pitää kuolla -- --

+

+Tietääkös ihminen mitä varten hänen pitää kuolla -- --?

+

+Heinä on kylvetty sitä varten että se aikanaan niitetään ja korjataan

+latoon. Entäpä jos ihminenkin on sitä varten kylvetty? Entäpä

+jos on joku, joka viljelee ihmistä. Kylvää, hoitaa ja huolehtii.

+Poimii milloin rikkaruohon, milloin kuivuneen korren, milloin

+kauniin kukan taittaa rintapieleensä -- --. Valtakunnat ovat hänen

+viljelyspalstojaan. Kun joku palsta on valmis, lähettää hän sinne

+sodan tai muun ja toimittaa niiton.

+

+Hakavainion valtakunnassa riehuu nyt sota. Kanuunat kumahtelevat,

+tykit jymähtelevät ja kiväärit rätisevät. Ja Hakavainion kansa on

+häviöön tuomittu.

+

+Hakavainion vanha ruhtinassuku Ohdake, jolle viimeinen vallankumous

+jo oli sangen tuhoisa, kukistuu nyt kokonaan. Horsma ylimykset,

+joilla on läänityksensä Laskuojan tasangolla, seuraavat herrojaan,

+kaatuen viimeiseen mieheen. Sivistystä edustavalla Apilas

+suvulla on sama kohtalo, niin punahattuisilla taiteilijoilla

+kuin valkolakkisilla ylioppilaillakin. Samoin muualta tulleella

+työläisheimolla, jota Timoteiksi sanotaan, sekä syntyperäisellä Lauha

+nimisellä raatajasuvulla. Kauniita, sorjavartaloisia ja suloisia,

+keltapohjaista ja valkealieristä kesähattua käyttäviä Päivänkukka

+neitojakaan ei säästetä. Pyylevät, keltahattuiset Leskenlehti

+rouvat, joiden mielestä on hienoa maata myöhälle, nukkuvat vielä,

+eikä niiden tarvitsekaan enää herätä. Kaikki surmataan armotta.

+Juoruavat Harakansilmä katunaiset, jotka yrittävät puvuissaan matkia

+Päivänkukka neitoja, teräväkieliset Pillikkeet, epäsiistit Savikot

+ja muu roskaväki, sinne ne sortuvat kaikki. Kuolema on kaikille

+samallainen.

+

+Kivikon linnoitukseen on jäänyt muutamia Horsma ylimyksiä ja

+siellä ne saavat olla rauhassa. Linnoitusta vastaan ei uskalleta

+tehdä hyökkäystä. Sieltä he nyt näkevät kaiken tämän hävityksen

+kauhistuksen ja --

+

+Siihen ajatus katkesi, sillä niittokone lakkasi yhtäkkiä rätisemästä,

+ylös vain kohosi, putosi jysähtäen alas ja riipasi hevosta

+taaksepäin. Koneen pyörä sattui Laurin polveen. -- Terä oli tarttunut

+kiveen, siitä tämä rymähdys.

+

+Se siirsi Laurin todellisuuteen. Hän seivästi katseensa maantielle

+päin, osaksi nähdäkseen huomasiko kukaan kuinka nolo niittokoneen

+ajaja hän on, osaksi päästäkseen verekseltään näkemästä sitä ruhjoa,

+mikä koneesta nyt tuli.

+

+Vihdoin hän uskalsi katsoa alas eteensä. Näytti kuin kone olisi ollut

+eheä. Varovasti tarttui hän viputankoon ja painoi. Leikkuulaitos

+kohosi kiven päälle. "Nooh" sanoi hän varovasti. Ruuna lähti

+kävelemään ja kone rähähti entiseen rätinäänsä.

+

+Eikö siis mitään ollutkaan särkynyt?

+

+Hän pysäytti ruunan ja varmuuden vuoksi vielä tarkasti joka paikan

+koneessa. Todellakin! Mitään ei ollut särkynyt.

+

+Lauri huokasi helpotuksesta ja alkoi jälleen ajaa. Ajatuskin alkoi

+jälleen tehdä työtä.

+

+Maanviljelijä on Jumalan sukua enempi kuin muut ihmiset. Niinkuin

+Jumalan sanotaan maailmanpellostaan milloin korjaavan pois sen, joka

+hänen tarkoituksilleen niin soveltuu ja taas edistävän sellaisen

+kehitystä, joka hänen tarkoituksilleen niin soveltuu, -- samoin

+tekee myöskin maanviljelijä. Hänkin hävittää ja pois korjaa kun

+hänen tarkoitusperänsä niin vaativat, ja taas elvyttää ja auttaa

+edistymään, kun se hänelle paremmin soveltuu. Maanviljelijä muokkaa

+ja mullistaa peltojaan samoin kuin Jumalakin maailmaansa, milloin

+yhtäällä milloin toisaalla. Ja niinkuin ihmiset sielunhädän

+äärimmilleen kehittyessä turvautuvat Jumalaan, niin he leivän hädän

+äärimmilleen kehittyessä turvautuvat maanviljelijään -- --

+

+Ruuna haukkaili heinää ja käveli varmasti. Niittokone surisi.

+

+Pää hiukan alas painuneena asteli Lauri perässä.

+

+-- Hm hm -- Ehkä me nyt, ruuna, sentään veisasimme yli urkujen,

+hymähti hän ja heilautti kättään.

+

+-- Mutta totta se on sittenkin, sanoi jälleen ja korjasi ryhtiään.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kun Hakavainio tuli kokonaan niitetyksi, heinät haravoiduiksi ja

+kekoihin pannuksi, oli päivä vetäytynyt tavallista myöhempään iltaan.

+Isä ja Niilo läksivät kotiin oijuspolkua. Laurin takki oli jäänyt

+veräjälle maantien viereen. Hän meni sitä noutamaan. Etäämpänä

+maantiellä tuli poika ja tyttö polkupyörällä ajaen. Lauri viivytteli,

+nähdäkseen ketä ne ovat. Lähemmä tultua jo ne tunsikin. Ne olivat

+Niinilän Anni ja Pieliskylän uusi kansakoulunopettaja.

+

+-- Iltaa. Myöhällepä nyt on pitänyt olla, sanoi Anni hymyillen.

+

+-- Iltaa! Toisinaan pitää olla hiukan myöhemmällekin, vastasi Lauri.

+

+Pyöräilijät menivät. Lauri katsoi heidän jälkeensä. Kääntyi sitten ja

+läksi kotiin.

+

+-- Anni oli kovin hyvällä tuulella. Mistä vain mahtoi johtua?

+Johtuiko siitä kun näki minut vai siitäkö, kun sai ajaa opettajan

+kanssa? mietti Lauri.

+

+-- Herran kanssa, lisäsi purevasti.

+

+Puraisu oli tähdätty opettajaan.

+

+Vähän matkaa mentyään Lauri taas kääntyi katsomaan sinne mihin

+suuntaan opettaja ja Anni menivät. Heitä ei enää näkynyt.

+

+-- Ilostuikohan se Anni siitä, kun näki minut? Tahi jos se vain

+olikin iloinen siitä, kun sai opettajan kanssa ajella -- --?

+

+Kotikin jo alkoi näkyä. Harmaana ja jotenkin rottelomaisena se seisoi

+autiolla paikallaan, ympärillään muutamia suuria kiviä. Parina

+kolmena viimeksi kuluneena kesänä istutetut, vielä kituvat koivut

+eivät paljoakaan pystyneet väriä antamaan.

+

+Hän vertaili sitä Annin kotiin, joka oli maalattu ja siistitty sekä

+muhkean puutarhan ja puiston ympäröimä. Sitten hän vertaili itseään

+ja opettajaa. Hän paikkahousuissa ja paulapieksuissa, naama hikinen

+ja liivin aukosta näkymässä likainen paita. Opettaja kravatti

+kaulassa, nauhakengissä ja aina pyhäpuvussa, pestyin kasvoin ja tukka

+kammattuna.

+

+Hienoa pilveä alkoi kerääntyä Laurin sielun sunnuntaipuolelle.

+

+

+

+

+XII.

+

+

+Sunnuntaina aamupäivällä makaili Lauri Alaniemen Miskan kanssa

+Alaniemen aitan seinävierellä varjossa, yhtä ja toista jutellen.

+

+-- Olitko sinä kylillä eilen illalla? kysyi Miska.

+

+-- En. Olin koko illan kotona, vastasi Lauri. Olitko sinä kylillä?

+kysyi sitten.

+

+-- Olin minä vähän tuossa raitilla, sanoi Miska välinpitämättömästi.

+

+-- Täällä oli poikiakin taas eilen, sanoi jälleen hetkisen kuluttua,

+tunnustellen herättääkö se Laurin mielenkiintoa.

+

+-- Jassoo -- Ketä? kysyi Lauri vilkkaasti.

+

+-- Hakaperän Jussi ja Hiiron Tuppu. Olivat yrityksiä tekemässä.

+

+-- No onnistuivatko?

+

+-- Siinäpä tuo oli. Pojat kävivät joka talon ovella jossa vain

+tiesivät tyttöjä olevan. Meidän kylän pienet kersat kulki perässä

+vahtien, ja aina kun pojat tulivat takaisin, niin jostain nurkantakaa

+huutelivat: "rokkaa tuli, saako tulla syömään?" Savistoon ne viimein

+pääsivät sisälle, kertoi Miska.

+

+Lauri hymähteli.

+

+-- Kyllä ne ovat aika jehuja ne Jussi ja Tuppu, sanoi Miska jälleen.

+

+-- Ovat! Ja Saviston Lissu myöskin koko ryökäle, kun tuollaisten

+kanssa riekalehtaa -- nuorisoseuran johtokunnan jäsen! kiivaili Lauri.

+

+-- Mitähän siinä oikeastaan takaa ajettiin, kun valittiin se Lissu

+johtokuntaan? Olisihan niitä nyt ollut parempiakin -- Niinilän Anni,

+Katajiston Maiju ja monta muuta, ihmetteli Miska.

+

+-- Sika tietää! tuhahti Lauri. -- Ehkä valittiin esimerkiksi seuran

+nuoremmille jäsenille.

+

+Miska naurahti.

+

+Oltiin vaiti.

+

+Lauri kääntyi selälleen, taivutti kädet pään taakse ja katseli pilviä.

+

+-- Niinilän Anni ja Pieliskylän opettaja ajelivat tässä eräänä iltana

+niin kahden kahtuustaan että -- --. Eihän niillä vain mahda olla

+jotain aikeita? puheli Lauri pilviä katsellen.

+

+-- Puhutaanhan niistä sellaisia. Etkö sinä ole kuullut?

+

+-- En minä ole mitään kuullut.

+

+-- Vai et sinä ole kuullutkaan! ihmetteli Miska. -- Niistä on jo

+kauan puhuttu sellaista. Menneestä talvesta alkaen -- melkein heti

+siitä alettiin hohajamaan kun se opettaja tuli tänne. Nyt kesällä

+kun opettaja on ollut vähän aikaa poissa, kuuluvat olleen ahkerassa

+kirjevaihdossa.

+

+-- Kumma, etten minä ole mitään kuullut! ihmetteli Lauri ja räpäytti

+silmiään.

+

+-- Et ole sattunut sellaiseen tilaisuuteen, sanoi Miska. Pienen

+väliajan pidettyään hän jatkoi:

+

+-- Joo... Opettajan rouva Annista uhkaa tulla. Ja kyllä Anni siksi

+kelpaakin siinä kuin joku toinenkin. Minkälainen mies tuo opettaja

+sitten lie. Siivolta ja sopivalta se kyllä näyttää, mutta -- ei niitä

+herroja paljon tiedä mitä ne ovat.

+

+Miska haukotteli, kääntyi selälleen ja katseli pilviä hänkin.

+

+    -- Pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka

+    Kullassa ruskotelkoot.

+    Toivot on turhia, vaikka ne kuinka

+    Onnea uskotelkoot,

+

+puhkesi sitten lausumaan.

+

+Lauri vavahti ja yritti päätään kääntämättä nähdä Miskan silmiin.

+

+Miska vihelteli hiljaa, sitten alkoi hyräillä jotain säveltä ja

+vihdoin puhkesi ääneen laulamaan.

+

+    Penkoilin peltoa aamusta asti,

+    Taivas se kylvöni satehella kasti,

+    Nousisko siitä lapsille muruja,

+    Nousisko siitä lapsille suruja?

+

+    Turpeita käännän, ojitan, äistän,

+    Hengitän tuoksua laihon tähkäpäistä,

+    Iltaisen ruskon kirkkaassa kullassa

+    Jyväni itää mustassa mullassa.

+

+    Kynnän ja kylvän, ja savuaa kaski,

+    Kunnes mun naapurit kirkkomaahan laski,

+    Niittäiskö lapset pehmeitä muruja,

+    Muistaako lapset taatonsa suruja?

+

+-- Oletko sinä innostunut maanviljelykseen? kysyi Lauri ja kääntyi

+toiseen asentoon.

+

+-- Siitäkö meinaat kun tällaisia laulelen? naurahti Miska.

+

+-- Niin -- ja muutenkin.

+

+-- Tiedä -- kuinka innostunutkaan tuota on, mutta minnepä tästä

+muuallekaan menee paremman hakuun, vastasi Miska venytellen.

+

+-- Menisitkö sitten jonnekin muualle mieluummin?

+

+-- No tottavie! Jos minulla olisi niin hyvä pää kuin sinulla, eikä

+olisi niin paljon noita nuorempia sisaria ja veljiä kuin niitä

+minullakin on, niin en totisesti minä tässä olisi. Ei tämä maan

+rääppiminen niin hauskaa ja runollista ole kuin miksi herrat sitä

+sanovat.

+

+Puhuessaan oli Miska kääntynyt ja tavoitti räystääntipunnan vakoon

+seljennyttä kiveä.

+

+-- Niinkö luulet? kysyi Lauri.

+

+-- Enkä vain luule. Minä sen tiedän, vakuutti Miska. -- Miksei se

+silloin ole runollista ja hauskaa kun saa keppi kädessä maantiellä

+pasteerailla ja katsella kuinka toiset hikipäässä raatavat. Silloin

+siihen kukaties voisi innostuakin. Mutta toista on, kun sitä joutuu

+itse tekemään. Minä uskallan vaikka vetoa lyödä, että jos kaikki

+ne, jotka niin paljon puhuvat ja kirjoittavat talonpojan elämän

+runollisuudesta, itse joutuisivat tähän runollisuuteen, niin toisin

+he ajattelisivat.

+

+Miska kääntyi jälleen selälleen ja veti lakin silmilleen.

+

+Lauri kuunteli vain puolella korvalla eikä sanonut mitään.

+

+Kuin äskeistä lausettaan korjatakseen sanoi Miska:

+

+-- Se puoli maanviljelyksellä on että siitä kaikki elävät. Niin että

+se joka sitä harjoittaa, elättää työllään kaikkia muita ihmisiä.

+-- -- Taidetaanpa se joskus maailmassa tulla huomaamaankin. Nyt ei sitä

+huomata.

+

+Sitäkin kuunteli Lauri vain puolella korvalla. Yht'äkkiä hän

+mietteissään virkkoi:

+

+-- Vai niin arvelet, ettet minun sijassani ollen jäisi

+maanviljelykseen.

+

+-- En jäisi. Sinä et ole työmies, vastasi Miska lyhyesti.

+

+Sitä seuranneen äänettömyyden katkaisi maantieltä kuuluva rattaiden

+jymy.

+

+-- Eihän nyt kirkosta jo tulla? huudahti Miska ja katsoi kelloon. --

+Joo, kello on koht'sillään kaksitoista. Syömään tästä pitää mennä,

+että ehtii juhlille. Minullakin melkein arkireput yllä.

+

+Pojat nousivat ruumistaan oikoen.

+

+-- Tule meidän kautta, niin saadaan mennä yhtä matkaa, sanoi Lauri.

+

+-- Eikö sinunkaan tarvitse ennen mennä?

+

+-- Ei. En minä kuulu juhlatoimikuntaan.

+

+Lauri hypähti pyörän satulaan ja läksi ajamaan kotiin. Miska meni

+tupaan.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Nuorisoseuran kesäjuhla oli järjestetty Reijolan vainionlatvassa

+olevaan Putkon mäkeen. Tie maantieltä sinne oli lyhyiden paalujen

+päähän lyödyillä riu'uilla erotettu kesantopellon reunasta. Tien

+toisena rajana oli oja ja ojan toisella puolella alkoi Reijolan

+ruisvainio. Tien maantien-puoleiseen päähän oli pystytetty

+kummallekin puolelle pitkä salko, ja molempain salkojen päässä liehui

+sinivalkea lippu. Mäelle johtavan portin pielinä oli samallaiset

+lipputangot ja liput sekä päällä tangosta toiseen ulottuva leveä

+nauha, johon oli suurilla kirjaimilla piirretty: TERVE TULOA.

+

+Juhlakenttä oli hauska ja tunnelmia herättävä. Siinä oli aikoinaan

+ollut ihmisasunto. Ruohoa kasvavat syvänteet ja pengermät, joista

+peruskiviä pisti näkyviin, olivat siitä todisteena. Tiheää kuusikkoa

+kasvavain mäkinystyjen välit olivat olleet peltona. Nyt ne kasvoivat

+ruohoa, ja kuusikko kasvoi ympärillä niinkuin seinä, muodostaen

+hauskoja lokeroita ja aukeamia, portteja ja majoja.

+

+Suurin aukeama, josta oli vapaa näköala viljaa kasvaville vainioille

+ja lähimäisiin kyliin, oli muodostettu varsinaiseksi juhlakentäksi.

+Ympärillä olevaan vihreään kuusiseinään oli aseteltu lippuja hauskaan

+järjestykseen. Varsinainen juhlalippu hulmusi suuren kuusen latvassa.

+Kuusen juurella oli iso laakea kivi. Se oli lehvillä ja kuusenoksilla

+somistettu puhujalavaksi, ja sen vieressä oleva pieni kuusimaja sai

+olla soittolavana. Juhlakentän perältä tultiin urheilukilpailuja

+varten varatulle kentälle, jossa korkeushyppytelineet, ponnistuslauta

+pituushyppyä varten ja muut urheiluvälineet olivat valmiina.

+Juhlakentän sivulla oli kapea aukko, jossa kaksi tuuheaa kuusta

+seisoi portinpielinä ja katoksena. Siitä tultiin ravintolaan, jonka

+tytöt olivat itse somistaneet.

+

+Kaikkialla ihmistyö sievästi täydensi luonnon työtä. Ihastuneita

+huudahduksia kuului joka taholla herättäen tyytyväisyyden hymyn

+juhlatoimikunnan jäsenten kasvoille.

+

+Aurinko paistoi kauniisti, heikko etelätuuli hiljalleen huojutteli

+kuusien latvoja ja liehutteli lippuja. Juhlatunnelma yleisön

+ydinjoukossa virisi.

+

+Soittokunta kutsuttiin kokoon. Pojat tulivat mikä ravintolasta,

+mikä urheilukentältä ja mikä mistäkin ja tavallista juhlallisempina

+virittelivät torviaan. Vihdoin olivat kaikki valmiina, johtaja

+antoi merkin ja "Jumala ompi linnamme" alkoi vyöryä kuusimajasta,

+levittäytyä metsään ja tuulen kantamana kauas vainioille ja kyliin.

+

+Sävelten vaijettua ei kuulunut muuta kuin tuulen hiljainen humina

+luonnon kanteleen antamana loppusäveleenä.

+

+Pieliskylän opettaja nousi puhujapaikalle ja juhlatoimikunnan

+puheenjohtajana lausui yleisön tervetulleeksi.

+

+Lauri ei paljoakaan kuullut opettajan puhetta. Hän etsi Annia,

+nähdäkseen mitä tuo nyt tuumannee kun opettaja on puhumassa. Erään

+syvänteen reunoilla istuvassa tyttöparvessa hän vihdoin hänet

+huomasikin. Näytti kuin olisi Annikin jotain etsinyt. Puhetta hän ei

+ainakaan kovinkaan hartaasti kuunnellut. Heidän katseensa sattuivat

+yhteen, Anni hymyili ja nyökkäsi tervehdykseksi. Ilon väläys sykäytti

+Laurin mieltä. Häntäkö se Anni etsikin --?! Jos se ei olekaan totta

+mitä Miska tiesi aamulla -- -- Jos Miska vain yrittikin puijata

+häntä -- --

+

+Lauri alkoi etsiä Miskaa katseillaan ja löysikin hänet vanhalla jo

+nurmettuneella kiviaidalla istumassa. Rauhallisen yksivakaisena kuten

+aina katseli Miska eteensä ruohikkoon, Hänestä ei mitään selkoa

+saanut.

+

+Jälleen antoi Lauri katseensa mennä sinne missä Anni oli.

+

+Anni oli suloinen siinä istuessaan vihreällä nurmikolla

+vaaleanpunainen kesäpuku somissa laskoksissa pää hieman kallellaan ja

+kysyvä kaihon sävy ruskeissa silmissä.

+

+Laurin sydän lämpeni kun hän sinne katsoi. Anni on hänen! Opettajalla

+ei ole häneen mitään oikeutta. Ja mitäpä Anni opettajasta

+välittäisikään -- vedentuomasta miehestä.

+

+Uhkamielinen katse sinkosi Laurin silmistä opettajaan juuri kun

+tämä tuli alas puhujan paikalta ja yleisö puhkesi mietoihin

+kättentaputuksiin.

+

+Katajiston Maijun runo meni Laurilta ohitse. Hän sen ajan mietti sitä

+mahdollisuutta että jos se Miska siellä aitan luona yrittikin vain

+puijata häntä.

+

+Juhlapuhujaksi oli saatu Reijolan isännän veli, kansakoulun opettaja,

+joka oli sattumalta kotipaikoillaan vierailemassa. Hänellä oli etevän

+puhujan maine ja hänen puhettaan odotettiin suurella uteliaisuudella,

+Olihan hän oman seudun lapsia.

+

+Kun soittokunta oli soittanut muutamia kappaleita, puhalsi se

+fanfaarin ja sitten hajosi. Silloin nousi puhuja puhujapaikalle.

+Silmäili hetkisen juhlakenttää ja yleisöä. Sitten hän alkoi.

+

+Aluksi hän viittasi siihen että nyt ollaan juhlimassa kodin

+raunioilla. Hävinneen kodin. Mikä tämän kodin on hävittänyt, sitä

+me emme tiedä. Mutta sen me tiedämme, että tässä on iloittu kodin

+iloja ja surtu kodin suruja. -- Onko tässä ollut onnellinen koti

+vaiko onneton koti? Sitäkään me emme tiedä. Mutta sen me tiedämme,

+että jos se koti, joka tässä on ollut, on ollut oikeille perusteille

+rakennettu, niin se on ollut onnellinen koti.

+

+Sitten alkoi hän puhua kodin arvosta ja kotionnen ehdoista.

+

+Yleisö kuunteli suu ja silmät auki.

+

+Kesken puhetta kuului naurun rämähdys. Se kajahti rumasti. Kaikki

+kääntyivät katsomaan sinne päin mistä se kuului. Puhujakin vilkasi.

+Siellä oli jossain nurkkauksessa viisi kuusi poikaa, joilla näytti

+olevan omat vehkeensä. Lauri huomasi että Niilokin oli siellä ja

+punastui sekä harmista että häpeästä.

+

+Säikähdys meni ohi ja puhuja sai jälleen yleisön haltuunsa. Kun

+hän puhui ihanteellisesta kodista, etsi Laurin katse taas Annin

+katsetta. Mutta Annin katse oli niin naulittuna puhujaan ettei

+Lauri tavannutkaan sitä. Anni näytti suorastaan imevän jokaisen

+sanan mikä puhujan suusta tuli ja Lauria vapisutti ajatus, että jos

+Anni sittenkin on hänen, ja sen ajatuksen yhteydessä kuva siitä

+ihannekodista jonka he perustaisivat.

+

+Kun puhuja pääsi loppuun oli Laurikin päässyt varmaan päätökseen että

+tänä iltana hän tunnustaa Annille kaikki -- --

+

+       *       *       *       *       *

+

+Putkon mäessä oli taas hiljaista. Liput lerpattivat alaspäin, kuusien

+varjot ulottuivat tallattujen nurmikkojen laidasta toiseen.

+

+Pari avojalkaista poikasta kierteli kentällä pääsylippuja, kuvallisia

+käärepaperien palasia ja paperossilaatikoita etsimässä --

+

+Juhlayleisö ja sen mukana myöskin juhlatunnelma oli siirtynyt

+Putkonmäestä seurahuoneelle. Siellä oli iltama jo pidetty puheineen,

+soittoineen ja kuvaelmineen. Penkkejä läjättiin seinille, soittokunta

+asetteli itseään näyttämölle. Pojat taskupeilin valossa kampaavat

+tukkaansa ja suoristavat takkejaan. Tytöt samoin asettelevat

+tukkalaitteitaan näyttelijäin pukuhuoneessa olevan peilin edessä.

+

+Tuudittava valssin sävel alkoi virrata näyttämöltä.

+

+Lauri seisoi salin oven pielessä. Heti ensi sävelen kaikuessa hän

+läksi ottamaan Niinilän Annia tanssiin. Pieliskylän opettaja ehti

+kuitenkin ennen ja vei Annin.

+

+Lauri pyörähti takaisin ja meni ulos. Käväsi katsomassa

+polkupyöräänsä veräjän vieressä. Takaisin tullessaan hän sattumalta

+vilkasi vaatesuojaan. Siellä Pieliskylän opettaja juuri auttoi takkia

+Niinilän Annin päälle.

+

+Lauri tunsi verensä hyytyvän. Jotenkuten tuli hän ravintolaan ja

+jäi pihalle antavan ikkunan luo seisomaan. Anni tuli juuri sen

+ikkunan alta ottamaan polkupyöräänsä ja Laurista tuntui siltä kuin

+horjahtaisi taakse päin.

+

+Opettaja seisoi veräjän luona pyöränsä kanssa ja odotti Annia. Sitten

+he nousivat kumpikin pyöräinsä satulaan ja ajoivat pois.

+

+Lauri nieleskeli kurkkuun nousevia paloja ja räpytteli sumentuvia

+silmiään.

+

+Salista tuli ravintolaan kaksi tyttöä toistensa käsikoukussa kiikkuen

+ja kovaäänisesti nauraen.

+

+Lauri heräsi ja huomasi missä on. Raa'asti hän tappoi sen joka

+nosteli paloja kurkkuun ja sumua silmiin. Sen sijalle jäävään

+tyhjyyteen alkoi nousta jotain kylmää ja raakaa, joka ensin hiljemmin

+mutta vähitellen yltyen kehotteli: kosta, kosta! Veri alkoi kiehua.

+Kosta! Kosta! jyskytti aivoissa. Kosta, kosta! pursutti sydämessä.

+

+Hurja välke silmissään meni Lauri saliin, otti Saviston Lissun

+tanssiin ja villillä vauhdilla kiidätteli häntä ympäri salin toisten

+parien ohitse ja toisia kolhien, näkemättä toisten kummastelevia ja

+harmistuneita silmäyksiä.

+

+Hän pusersi Lissun kättä. Lissu ei vastannut. Hän kuiskasi Lissulle.

+Lissu ei vastannut siihenkään. Katseensa vain jäykistyi ja suuntautui

+sivulle.

+

+Lauri vei Lissun paikalleen ja meni itsekin istumaan vastaisella

+puolella olevalle vapaalle sijalle.

+

+Oli kuin olisi potkaistu sydänalaan ja sitten pistetty pihalle.

+

+Soittokunta lopetti sen kappaleen. Salissa heräsi puheen sorina.

+Laurikin havahtui, kohotti päätään kuin unesta heräävä ja tylsästi

+katseli yli salin. Kun soittokunta jälleen alotti uuden kappaleen,

+riuhtasi hän itsensä irti, hyökkäsi ensimäisenä lattialle ja tanssi

+kuin villi. Niin meni tanssi toisensa perään, kunnes hän yht'äkkiä

+keskeytti, heitti tyttönsä sinne päin, josta oli hänet ottanutkin

+ja juoksujalassa kiiruhti ulos. Sieppasi eteisen naulalta lakkinsa,

+piha-aidan viereltä pyöränsä, hyppäsi satulaan ja pani pyörän

+lentämään.

+

+Kotitien haaraan tultuaan hän viskasi pyörän ruispeltoon ja läksi

+riihen sivutse pellonpiennarta pitkin jokea kohti juoksemaan -- --

+

+Joki virtaili yön hiljaisuuden verhoamain rantainsa välissä tyynenä,

+kylmänä, kaikesta välinpitämättömänä ja mustana. Ylempää kuului

+Kärppäkosken kumea kohina. Lauri säpsähti ja pysähtyi rannalle.

+Tuollaisena ei hän muistanut jokea koskaan nähneensä --

+

+Kuta kauemmin hän tuijotti joen mustaan kalvoon, sitä kylmemmältä se

+tuntui. Se aivan kuin selkänsä käänsi hänelle.

+

+Sekin -- --

+

+Lauri lysähtyi rannalle istumaan. Pää painui käsien varaan.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kalat polskuttelivat joen pinnalla survovia kärpäsiä ja yöperhosia

+tavoitellen. Auringon nousu alkoi rusottaa. Rantasipi lenteli pitkin

+rantoja alakuloisesti piipittäen. Leivo kohosi livertäen pellosta

+pilviin. Västäräkki tuli lentää vaaputtaen. Pysähtyi rantakivelle ja

+pyrstöään viipottaen viserteli.

+

+Lauri istui jokipartaalla pää käsien varassa. --

+

+Aurinko kohosi taivaalle. Tuuli heräsi ja hiljaa kahauttaen herätti

+nuokkuvan laihon. Yön usvat hälvenivät, kosken kohina heikkeni ja

+joen kalvo riisui yön värit päältään ja pukeutui päivän väreihin.

+

+Lauri yhä istui rannalla pää käsien varassa. Tuijotti eteensä ja

+ajatteli nousta ja lähteä kotiin, mutta ei kuitenkaan tullut sitä

+tehneeksi.

+

+Koko olemusta värisyttävä huokaus pusertautui rinnasta.

+

+Vihdoin hän nousi ja alkoi laahustaa takaisin maantielle. Maantiellä

+ei sattunut ketään liikkumaan. Hän otti pyöränsä ruispellosta ja

+pyörää vierellään taluttaen alkoi hiljalleen mennä pihaa kohti.

+

+Siellä äiti juuri tuli ruokapuodista koura täynnään suolaisia

+silakoita. Ensin hän hiukan nolostui kun näin sattui olla pihalla

+juuri kun Lauri tulee kotiin, mutta sitten hänen kasvonsa saivat

+rauhoittavaa ymmärtämystä osottavan ilmeen.

+

+-- Isäsi meni hevosia hakemaan, kun Niilokin vasta äsken tuli kotiin,

+toimitti hän Laurin edellä porstuaan mennen.

+

+-- Tule nyt juomaan kahvia ensin!

+

+Lauri meni.

+

+Toisen kupillisen kaadettuaan ja pannun takaisin vietyään tuli äiti

+ja asianalkain istui penkille Lauria vastapäätä.

+

+-- Missä sinä nyt olet ollut? kysyi ihailun ja ihmettelyn väri

+äänessään.

+

+-- Missäkö ollut?

+

+-- Niin -- -- kenellä?

+

+Lauri kohotti päätään kesken juontiaan ja ihmeissään katsoi äitiin.

+Vihdoin hän älysi mitä äiti tarkottaa ja häneltä pääsi ajatukseton

+äännähdys. Sanaa sanomatta hän nousi ja meni pois tuvasta.

+

+Porstuassa tuli Niilo vastaan jo arkipuvussa. Veljekset vain

+altakulmain vilkasivat toisiinsa.

+

+-- Äiti luuli että nyt minäkin olen ollut -- -- Ja vielä molemmat

+pojat -- he he.

+

+Ontosti nauraen alkoi Lauri etsiä arkivaatteitaan vinniltä.

+

+

+

+

+XIII.

+

+

+Laurista tuntui kuin olisi elämä hänen puolestaan nyt tällä kertaa

+loppunut tähän. Sielu oli reväisty pois ja jälelle jäänyt tyhjä kuori

+-- matojenruoka.

+

+Mitä varten -- mitä varten elää? Elää -- --! Eihän hän enää elä -- --

+Hän vain on olemassa -- Raataa, syö, juo, nukkuu -- ja sydän vuotaa

+verta. --

+

+Ensimäiset päivät kuluivat kyynelten nieleskelemisen ja tylsän

+turtuneisuuden vaihteluissa.

+

+Joskus hän entiseen tapaan vaipui haaveilemaan tulevaisuudesta

+ja Annista -- -- Kun havahtui ja muisti ettei hänellä enää ollut

+kumpaakaan, ei tulevaisuutta eikä Annia, parahti hän, ei tosin

+ääneensä, mutta kuitenkin hän parahti, kouristeli tuskasta ja vaipui

+tyhjyyteen. Tointui ja parahti jälleen.

+

+-- Jumalani -- jumalani -- miksi minut hyljäsit!

+

+Ensin hänestä tuntui kuin se kohoaisi vain yksin hänen sydämestään.

+Sitten hän muisti ja tunsi että se onkin läpi aikojen kaikunut

+tuskanhuuto, laine siinä tuskan virrassa, joka nyt oli temmannut

+hänetkin mukaansa. --

+

+Suruun hän nukkui illoin ja suruun heräsi aamuin. Makaili sängyssä,

+yritti nukkua ja unhottaa. Mutta kuta kauemmin hän niin makasi, sitä

+suuremmaksi paisui tuska ja tyhjyys.

+

+-- Nouse nyt Lauri jo sinäkin, kuului äidin ääni alhaalta.

+

+Lopultakin siis täytyy taas nousta ja alkaa elämä. -- Elämä? -- Ei

+elämä -- Mutta mikä? Ei mikään.

+

+Hän nousi, ja heti tuska alkoi painua syvemmälle ja vetäytyä

+syrjempään. Työtä tehdessä se makasi jonnekin sydämen komeroon

+kyyristyneenä ja siellä vain hiljalleen jäyti ja nakutti. Mutta kun

+ilta tuli, työ lopetettiin, aurinko laski ja tuuli tyyntyi, silloin

+tuska heräsi, repi, kaivoi ja raastoi kaikkialla. Kunnes taas pääsi

+nukkumaan, jolloin surukin nukkui, seuraavana päivänä jälleen

+alkaakseen samaa työtään.

+

+Tuli joskus mieleen sekin, että jos olisi ennen jo sanonut Annille,

+niin ehkä kaikki olisi nyt toisin -- --

+

+Ei hän kuitenkaan tahtonut ruveta itseään siitä soimaamaan. Totta kai

+sen piti näin käydä.

+

+Eräänä iltana hän tapasi päiväkirjansa pöytälaatikosta ja alkoi

+sitä selailla. Oli jo kulunut vuosi siitä kun hän siihen viimeksi

+kirjoitti.

+

+Vuosi -- Mitä se on? Pieni sana vain jolla mitataan aikaa. Vuosi

+-- Sen voi sanoa niin monella eri tavalla. Ainoastaan vuosi -- --

+Kokonainen pitkä -- pitkä vuosi -- -- Vuoden pituutta ei määrää ne

+päivät mitkä siihen sisältyvät, vaan se mitä näinä päivinä tapahtuu.

+

+Vuosi sitten -- --

+

+Silloin hän oli hääsalissa.

+

+Nyt -- --

+

+Nyt on hän heitettynä ulkonaiseen pimeyteen jossa on itku ja

+hammasten kiristys.

+

+Hän käänsi jo kirjoitetun lehden päälle kirjoittamattoman lehden,

+jätti sen alas kääntyvän sivun valkeaksi ja esille tulevan sivun

+piirteli mustaksi.

+

+Siitä tuli aikakausien raja, joka väreillään näytti mitä kummallakin

+puolella on.

+

+Seuraavalle lehdelle hän kirjoitti:

+

+"Elämäni on ajautunut karille ja murskautunut. Olen itkenyt ja

+huokaillut. Nyt en enää tee sitä. En itke. Mutta en myöskään iloitse.

+En jaksa tehdä kumpaakaan, en iloita enkä itkeä.

+

+"Olen kuin muumio jolta elämän toimivat elimet ovat pois riistetyt." --

+

+Sunnuntaina oli iltama. Lauri meni sinne. Itsekään ei hän ymmärtänyt

+mitä varten menee. Meni vain kun oli aina ennenkin niissä ollut. Ja

+oli hänellä joitakin toiveitakin.

+

+Niinilän Annia ei ollut iltamassa. Eikä opettajaa. Laurin mielestä ei

+siellä ollut mitään muutakaan. Hän läksi kesken ohjelmaa kotiin.

+

+Pirullinen ajatus iski hänen päähänsä. Hän tulee markkinoilta. Siellä

+ne nyt tanssivat ja ajelevat toinen toisellaan ja tekevät kauppoja.

+Tytöt koettavat olla mahdollisimman makeita ja maireita -- että vain

+saisi myödyksi, pojat potria ja pontevia. Ja sitten hymyillään,

+pannaan pää kallelleen, kuiskaillaan ja katse on niin hiutuvan

+haikea -- --

+

+-- Tphyi saakeli!

+

+-- Ne jotka eivät saa kauppaa, ovat hukkaan itseään vaivanneet. Niin

+kuin minäkin. Niinilän Anni on saanut -- on jo -- --

+

+Joku pirullinen virnisteli siellä sielun pohjukoissa.

+

+Sänkyyn päästyään hän makasi kasvot tyynyä vasten ja melkein itki.

+Niin orvoksi ja yksinäiseksi hän itsensä tunsi.

+

+Kului useampia päiviä ilman että hänen sinne tänne risteilevät

+tunteensa ja mielialansa jaksoivat selviksi ajatuksiksi kehittyä.

+Vihdoin eräänä iltana, yksin kesäkamarissaan istuessaan, hän taas

+kirjoitti:

+

+"Viime päivinä on hyvin usein mieleeni muistunut n.s. 'kukko' leikki,

+josta lapsena hyvin paljon pidin. Siihen tarvittiin tiheäoksainen

+paksun vitsaksen vahvuinen koivun vesa, joka oksittiin niin että

+jäi noin tuuman mittaiset tyngät. Se oli 'kukko'. Sopivasta risusta

+katkaistiin 'koukku' noin 2-3 tuumaa pitkä, puolen tuuman pituinen

+haka päässä. Jokaisella leikkiin osaaottavalla oli tällainen

+'koukku'. Vielä halkaistiin 'kluurut', pienet parin tuuman mittaiset

+puolikkaat. 'Kukko' pystytettiin maahan tai lattian rakoon, 'koukut'

+asetettiin sen juurelle ja vuorottain sitten hierottiin 'kluuruja'

+kämmenien välissä ja heitettiin ne maahan. Se, jonka heitolla

+'kluurut' menivät molemmat selälleen, sai nostaa koukkunsa niin

+monennelle oksalle kuin edeltäpäin oli sovittu ja 'kluuruissa'

+olevat merkit osoittivat. Jos toinen 'kluuru' meni selälleen mutta

+toinen silmälleen, ei päässyt niin ylös kuin edellinen. Jos molemmat

+kluurut menivät silmälleen, ei saanut 'koukkua' nostaa minnekään, ja

+toisinaan oli niinkin, että jos oli jo noussut, piti jälleen tulla

+alas ja alkaa uudestaan. Tällä tavalla jatkui leikki, ja se oli

+voittaja, jonka koukku ensimäisenä ehti ylimmälle oksalle -- kukon

+selkään.

+

+"Tätä leikkiä leikin joskus yksinkin. Olin siinä löytävinäni jotain

+joka pani mielikuvitukseni toimimaan. Näin siinä jo silloin kuvan

+ihmiselämästä -- ja sen näen siinä nytkin.

+

+"Ihminen on kuin 'koukku', joka pyrkii 'kukon selkään'. Joku, josta

+emme tiedä, leikkii 'kukko' leikkiä. Hieroo kluuruja kämmeniensä

+välissä ja heittää. Jos molemmat kluurut menevät selälleen, silloin

+ihminen kohoo nopeaan; jos vain toinen menee selälleen, silloin hän

+kohoo hitaammin; jos molemmat menevät silmälleen, silloin hän pysyy

+paikallaan. Tai putoaa alas -- niin kuin minäkin."

+

+Hän pisti kynän mustepulloon ja jäi käsi poskella istumaan.

+

+Sillä tavalla tuli päiväkirjaan sivu toisensa jälkeen kirjoitetuksi.

+

+Kirjoittaminen tuotti viihdytystä. Oli aivan kuin olisi haavaa

+puhdistettu ja sitten voideltu rauhoittavalla lääkkeellä. Suru ei

+kyllä sillä kadonnut. Mutta kun se alkoi kovin ahdistaa, otti hän

+kynän ja kirjoitti. Se lievitti tuskaa.

+

+Eräänä sumuisena lokakuun sunnuntaina istui hän pöydän ääressä jo

+kalseailmaiseksi käyneessä kesäkamarissaan. Oikeassa kädessään oli

+kynä, vasemmalla hän nyppi alahuultaan. Syvälle painuneissa silmissä

+oli surumielinen sävy. Vihdoin hän alkoi kirjoittaa.

+

+"Olen näihin saakka ollut niin 'viisas' että olen nauranut niitä

+nuoria miehiä, joille naisen lempi on kaikki kaikessa. Nyt en enää

+ole niin 'viisas'. Nyt en enää naura. Tieto siitä etten olekaan

+mitään hänelle, ettei kukaan minua ajattele eikä kukaan kaipaa --

+ettei kukaan minua lemmi, tämä tieto on tehnyt minusta saamattoman

+raukan. Kyllä se sittenkin niin on, että miehellä, ainakin näin

+nuorempana, täytyy olla tieto että on joku -- nainen -- jolle hän on

+arvokas, joka häntä rakastaa, tai ainakin usko eli luulo, että niin

+on, tai edes toivo että voi sellaisen saavuttaa. Muuten hän ei jaksa

+elää. Olla olemassa, se kyllä on silloinkin mahdollista, mutta elää

+-- -- Se on mahdotonta.

+

+"Äsken isä käveli tuvan takana. Pysähteli kuivuneiden keväällä

+istutettujen koivujen luona, yritti vetää suoraksi muutamia

+kallistuneita puita. Sitten pani piippuun ja katseli

+puutarhaluonnostani. Mitähän mahtoi ajatella? Isä rukka -- --

+

+"Silloin minä jaksoin kun niitä istutin. Päivät työssä muiden mukana,

+illat istutin ja kastelin puita. Nyt taas sopisi istuttaa puita.

+Saisin varmaankin käyttää päiviäkin siihen. Mutta minä en viitsi

+ajatellakaan mitään sellaista. Silloin minulla oli tulevaisuuden

+toivo. Nyt ei minulla ole mitään toivoa. Silloin olin ihminen,

+joka uskoi elämään, tahtoi elää ja jaksoi elää. Nyt olen kuin

+virtaan heitetty tukki, jolle virta saa tehdä mitä tahtoo, upottaa

+pohjaliejuun, murskata kiviin tai kulettaa sahalle jalostettavaksi."

+

+Hän pisti kynän pulloon ja aikoi panna kirjan kiinni. Ei kuitenkaan

+pannutkaan. Alkoi vain sumuiseen syysilmaan tuijottaa. Vilahti

+mieleen, että alkaa olla kylmä täällä öitään nukkua ja että pian

+pitää muuttaa tupaan nukkumaan muiden mukana. Siihen ne sitten

+loppuvat nämä rauhalliset yksinäisten mietteiden hetket. Hän

+huokasi sentähden. Ja muutenkin -- -- Tarttui taas kynään ja aikoi

+kirjoittaa. Ei kuitenkaan kirjoittanutkaan. Vähän aikaa kynää

+kädessään pideltyään asetti sen päättävästi mustepullon kaulan

+juurella olevaan kouruun, pani korkin pullon suulle ja pisti

+päiväkirjansa pöytälaatikkoon. Nousi kävelemään. Käveli muutaman

+kierroksen. Heittäytyi vuoteelle. Makasi hetkisen ja nousi taas

+kävelemään.

+

+Äsken sinne tupaan tuodussa sanomalehdessä oli Niinilän Annin ja

+Pieliskylän opettajan kihlausilmoitus.

+

+

+

+

+XIV.

+

+

+Vaikka Lauri koettikin mitä huolellisimmin salata mielialaansa, ei

+hänen mielenmasennuksensa kuitenkaan jäänyt isältäkään huomaamatta.

+Usein loi hän pitkän, kysyvän ja samalla hiukan avuttoman katseen

+Lauriin. Hän oli jo tottunut luottamaan ja turvaamaan Lauriin, ja

+töitä järjestäessään hän hyvin usein noudatti Laurin ehdotuksia,

+sillä ne eivät olleet mitään noloja. Päinvastoin sangen viisaita

+hyvin usein.

+

+Nyt ei häneltä saanut mitään tällaista. Meni vain kun käskettiin ja

+teki työnsä -- hyvin kylläkin, mutta -- --

+

+Isästä alkoi tuntua jollain tapaa turvattomalta. Koko talon pito oli

+jälleen laskettu kokonaan hänen hartioilleen. Se tuntui nyt vielä

+entistäänkin raskaammalta, kun ei voinut vapautua siitä luulosta

+että Lauri tahallaan on vetäytynyt syrjään ja sieltä nyt arvostellen

+seuraa hänen toimiaan.

+

+Mikähän sille pojalle on tullut? Olisinkohan minä jollain

+tavalla -- --?

+

+Pitkä kysyvä katse suuntautui Lauriin. Tämä näytti väsyneeltä ja

+kyllästyneeltä. Isä huokasi.

+

+Onhan sitä tullut paljonkin tehtyä hänen mieltään vasten -- Hyvinkin

+paljon -- Olisikohan se niistä nyt ottanut noin itseensä?

+

+Jälleen täytyi hänen katsoa Lauriin.

+

+Mutta mahdotonhan tässä on kaikkien uusien konstien perässä ruveta

+juoksemaan. Pian sitä silloin olisi mäntä katolla. Vaikka ei ne

+kyllä hulluudeksikaan taitaisi kaikki olla. -- Niinpä sieltä

+Hakavainiostakin tuli rukiita että ainakin kolmatta osaa enempi kuin

+ennen hyvinäkään vuosina. Ja heiniä sieltä nousi niin paljon, ettei

+hän muista koskaan niin paljoa heiniä maasta saaneensa. Mutta -- --

+Ja tuskin ne Takanevan metsittyneet kedotkaan olisivat ilman Lauria

+tulleet raivatuiksi. Vaikka ei hän itse siellä kulkenutkaan, mutta

+tuskin sinne olisi muiltakaan tullut mentyä jos ei hän olisi niin

+jyrkästi pannut vastaan riihirankain hakkuuta silloin. Takaneva oli

+nyt kylvettynä rukiiksi, ja oli hän ajatellut ostaa sinne pari säkkiä

+luujauhoja, kun niitä kehutaan niin erinomaisiksi takamaille. Mutta

+kun ei Laurikaan niistä mitään enää puhunut, jäivät ne ostamatta.

+

+Kerran Pikkuviidan kydössä kaurakuormia tehtäessä isä, kauan sitä

+aijottuaan, sai kysyneeksi Laurilta:

+

+-- Oletko sairas?

+

+-- En olekaan, vastasi Lauri töykeästi ja kääntyi pois päin.

+

+Sen jälkeen ei isä enää mitään sellaista häneltä kysellyt.

+

+Jonain päivänä, kun jäivät kahdenkesken tupaan, puhkesi isä äidille

+sanomaan:

+

+-- Mikähän tuon Laurin on tullut kun se on noin alakuloinen?

+

+-- Ei ymmärrä, vastasi äiti. On laihtunutkin niin kovin -- poika

+parka.

+

+-- Ei se sanonut sairaskaan olevansa.

+

+-- Oletko kysynyt? kysäsi äiti puolittain kuin ihmeissään.

+

+-- Kysyin. Mutta niin se vain melkein kuin suuttui, puheli isä

+alakuloisena.

+

+-- Vaikka ei siinä itkukaan tainnut kaukana olla, lisäsi heti perään.

+

+Kumpikaan ei saanut vähään aikaan sanotuksi mitään.

+

+-- Olisikohan se jonkun tytön takia --? sai äiti vihdoin sanoneeksi.

+

+Sitähän se oli isäkin joskus ajatellut, että mahtaisiko siinä jotain

+sellaista olla.

+

+Tämän jälkeen teki isän toisinaan mieli kertoa Laurille omasta

+nuoruudestaan, lohduttaa häntä ja saattaa hänet takaisin elämään.

+Toisinaan taas teki mieli tiuskaista: "Pane helvettiin tuo

+mököttämisesi! Vieläpäs kun asiakin!"

+

+Kummastakaan aikomuksesta ei kuitenkaan tullut mitään.

+

+Laurin kuullen, varsinkin kun vieraita sattui olemaan saapuvilla, hän

+vain jutusteli:

+

+-- Ennen Niilosta mies tuli kuin Laurista. Ennen se emännänkin

+ottaa. Ja sitten Niilon selkään pannaan talo. Me, Lauri, mamma ja

+minä muutamme syytinkitupaan. Siellä me sitten makailemme selällämme

+sängyssä ja kattoon syljeskelemme, tai istumme ja ikkunapielestä

+vahdimme kun Niilo asua rysyyttää. Joskus tulemme lakittapäin

+portaille riitelemään milloin märistä puista milloin huonoista

+heinistä. Hehehe! Kyllä Niilo vain tarkenee meidän kanssa? Ja mamma

+se saa meille röökätä ja rustata -- keittää nisukahvit ja ryynipuurot

+ja jos mitkä sopat ja pallerot.

+

+Tällaisia isä jutteli saadakseen Laurin heräämään ja syrjäsilmällä

+seurasi mitä ne vaikuttavat. Aluksi näyttikin siltä että hän

+saavuttaa tarkoituksensa, sillä Lauri suutahti aina kun isä alkoi

+tällaisia puhua. Mutta sitten hän ei enää näyttänyt välittävän

+mistään. Veltosti vain hymyili.

+

+Todellisuudessa isä kuitenkin luotti Lauriin enempi kuin Niiloon.

+Eipä sillä että hän Niiloakaan mistään tahtoi erityisesti moittia.

+Reipas ja vankka työmies -- kun vain on sillä tuulella että ottaa

+itsestään irti. Mutta sittenkin -- Niin mahdoton kylällä hyppäämään,

+että jos joskus sunnuntaisin tai iltasin tarvitsisi käsiinsä saada

+niin ei löytäisi, ei vaikka verkolla rupeaisi pyydystämään. Sitten

+sairastaa "maanantaitautia" joka päivä. -- Tiedä, mikä siitä pojasta

+oikein tulee. Rahaakin siltä kuluu paljoa enemmän kuin Laurilta.

+Sattuu että ottaa ja vie halkokuorman kaupunkiin ja pitää rahat itse.

+Tiedä -- vaikka menisivät ryyppyrahoina koko halkokuormain hinnat --.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Niilosta oli kasvanut nuorukainen, joka oli melkein täydellinen

+vastakohta Laurille. Jo ruumiillisestikin. Vahvahartiainen, tanakka

+ja pituudeltaan keskikokoinen. Selkä hieman kumarassa kuten kaikilla

+aikaisin kehittyneillä. Silmissä ja koko olemuksessa oli voimaa,

+ylimielistä uhmaa, sekä kaikellaisten hentouksien ja hienouksien

+halveksintaa osottava sävy.

+

+Aatteellisia harrastuksia ei hänellä ollut nimeksikään. Ei hän tosin

+seurahuonettakaan karttanut. Meni kun sattui, mutta mieluummin

+kuitenkin oli menemättä jos vain muualla sai mieleistään seuraa.

+Maksaa viisikymmentä penniä sellaisesta kuin iltaman pääsylipusta

+oli hänen mielestään tuhmaa. Parempi kun silläkin rahalla ostaa

+paperosseja. Usein hän tovereineen tuntikausia seisoskeli pihalla

+ja eteisessä, vartoen tilaisuutta että pääsisi varkain pujahtamaan

+sisälle. Ja melkein aina pääsi, ovenvartiat kun tunsivat hänet

+Laurin veljeksi eivätkä hänestä osanneet sellaisia uskoa. Ilkamoivan

+hyvätuulinen ilme uhmamielen ohella silmissään hän saliin päästyään

+vetäytyi pimeimpään ja syrjäisimpään nurkkaan. Hän nimittäin kuului

+siihen joukkoon, joka pitää kunnia-asianaan olla mahdollisimman

+tietämätön kussakin tilaisuudessa suoritetusta henkisestä ohjelmasta

+ja joka juttelee vain hevosista, koirista ja urheilusta, mutta vielä

+mieluummin tytöistä ja yöllisistä retkistä, laskettelee näljäisiä

+sukkeluuksia ja virnistelee toimihenkilöille.

+

+Kirjaa, minkäänlaista, hän ei ollut avannutkaan sitten rippikoulun,

+ja aina tilaisuuden sattuessa siitä kerskahteli. Isäkin tapasi joskus

+sanoa:

+

+-- Ottaisit kirjan käteesi sinäkin ja pysyisit kotona joskus.

+

+-- Tphy -- khisssssa, vastasi Niilo, keräten noihin kahteen sanaan

+kaiken sen halveksinnan mitä tällaisia harrastuksia kohtaan tunsi.

+Paiskasi oven kiinni ja vihellellen läksi kylälle. Eikä palannut

+kotiin ennen kuin seuraavana aamuna vähää ennen kuin ylös ruvettiin

+nousemaan.

+

+Tämä aatteellisten harrastusten halveksiminen oli Niilolla jo

+veressä. Mutta sitä vielä kiihotti hänen suhteensa Lauriin. Hän

+epäili että Lauri on selvillä hänen yöllisistä retkistään, ainakin

+osittain, eikä niitä hyväksy. Ilmenihän se hänen puheistaankin.

+Ja oli hänellä itselläänkin salainen tunne, ettei ole oikein elää

+niinkuin hän elää. Tästä syntyvän levottomuuden hän tukahutti

+uhmailemalla ja aatteellisiin harrastuksiin kohdistetulla

+halveksumisella. Siitäpä Lauri ja muut hänenlaisensa näkevät mitä

+heistä ajatellaan, näkevät ettei heitäkään joka paikassa kiitetä.

+

+Niilon epäluulo ei ollut turha. Lauri todellakin tiesi hänestä yhtä

+ja toista. Kukaan ei hänelle kyllä suoraan sanonut Niilosta mitään.

+Näytti kuin olisi jokainen koettanut sitä välttää. Mutta sittenkin

+sai hän kuulla yhtä sieltä, toista täältä, varsinkin kun sattui

+jonkun suututtamaan.

+

+Hän tiesi että Niilo ryypiskelee, pelaa korttia, joskus yökaudet

+oikein rahapeliä, seurustelee puheitten alaiseksi joutuneiden

+tyttöjen kanssa ja yleensä on hyvin "rohkea" -- pimeällä aikaa.

+Jo ennen rippikoulua hänestä sen suuntaisia pakattiin puhumaan,

+eivätkä ne puheet sen jälkeen suinkaan vähentyneet ole. Päinvastoin

+lisääntyneet.

+

+Lauria tämä hävetti, inhotti ja harmitti. Mitä ihmisetkin

+sanovat, kun hänen, nuorisoseuran johtokunnan jäsenen ja yleensä

+valistusihmisenä pidetyn henkilön veli elää sillä tavalla? Mutta

+minkäs hän sille tekee --! Ei suinkaan hänen sovi ruveta Niiloa

+tukasta taluttelemaan. Ja sanominen ei häneen pysty. Sen oli Lauri

+jo kokenut. Kun hän joskus yritti Niilolle sanoa kuinka sopimatonta

+sellainen elämä on, käski Niilo hänen vain haistaa mitä milloinkin

+eikä sen pitempiin puheisiin antautunut.

+

+Niilo näytti päättäneen ihan järjestelmällisesti torjua kaikki

+Laurin yritykset vaikuttaa häneen. Suuttui kun äiti ehdotti että he

+makaisivat Laurin kanssa samassa sängyssä ettei tarvitsisi niin monia

+sänkyvaatteita kuluttaa yht'aikaa. Tahtoi kesäkamarinsa luhtiin,

+eikä millään ehdolla suostunut menemään Laurin kanssa vinnille. --

+Näistä kumpasestakin Lauri oli pikemmin hyvillään kuin pahoillaan.

+Paremmin saa olla rauhassa. Mutta työmaalla oltaessa hän olisi monta

+kertaa hyvinkin halukkaasti antautunut veljelliseen jutteluun Niilon

+kanssa. Mutta siitä ei tullut mitään. Niilo vain vihelteli ja laulaa

+renkutteli. Ruoka-aikoina oli itsepintaisesti vaiti ja heti syötyään

+nukkui tai -- illalla -- lähti kylälle.

+

+Tämä sai Laurin joskus suuttumaankin. Silloin hän ajatteli että

+mitäpä hänen tarvitseekaan Niilosta välittää. Hoitakoon itse itsensä.

+Ja tottakai äitikin nyt on tyytyväinen. Ei ainakaan sovi Niiloa

+moittia siitä ettei ole öitä poissa kotoa -- --

+

+Ja -- --

+

+Kuka sen sitten tietää, että elää niinkuin hän elää on oikein ja

+hyvä, ja elää niinkuin Niilo, väärä ja paha --? Entäpä jos onkin

+päinvastoin? Entäpä jos Niilo elääkin oikealla tavalla ja hän ja muut

+hänenlaisensa elävät väärällä tavalla? Huolettomampi ja reippaampi

+Niilo vain joka tapauksessa on kuin hän. Viheltelee ja rallattelee

+mennen tullen ja antaa päivän luistaa toisensa perään. Tuskin

+tietääkään että elämässä on ristiriitoja ja surujakin.

+

+Sen kesäjuhlapäivän jälkeen tällainen ajatus alkoi Laurin mielessä

+asustaa. Hän melkein kadehti Niiloa ja nurisi kohtaloaan, joka oli

+hänet ajanut sille raiteelle, jolla hän nyt oli.

+

+Hän oli pyrkinyt elämään hyvin ja pyrkinyt taistelemaan pahaa

+vastaan. Ja mitä on hän sillä voittanut?

+

+Tuskaa, toivottomuutta, elämäntyhjyyttä -- --

+

+Sydäntä käänsi villisti kutitteleva halu oikein ilkeästi nauraa

+vasten naamaa Annille ja kaikelle mitä oli ennen hyvänä pitänyt. Pään

+panivat sekaisin veren villeimmät voimat. Ne yllyttivät hurjassa

+vauhdissa suin päin syöksemään elämän pohjattomimpaan likalätäkköön.

+Ja rypemään itsensä oikein perinpohjin. Ja näyttämään pitkää

+nenää ja irvistelemään entiselle elämälleen, Annille, tekemilleen

+valoille ja kaikelle mikä yritti estää häntä sinne liejukkoon

+heittäytymästä -- -- Ja kääntää kaikki nurin ja sulloa kaikki

+sekaisin yhdeksi herran sileäksi -- --

+

+Pari yritystä hän teki siihen suuntaan. Sitten hän inhoten käänsi

+selkänsä kaikelle sellaiselle.

+

+Hänen terveenä säilynyt vaistonsa heräsi ja sanoi, että jos mikään on

+raukkamaisuutta niin on sitä loasta lohdun etsiminen.

+

+

+

+

+XV.

+

+

+Seuraava kesä oli mato-kesä. Niittyalue toisensa perästä muuttui

+helakan vihreästä likaisen valkeaksi. Ensin vanhat mättäiset

+lauhaniityt, sitten nuoremmat perästä. Vallan viime vuosina kylvetyt

+vain säästyivät. Niityllä, joka tänään vielä oli vihreä ja lupaavan

+näköinen, alkoi jo huomenna madella tummia keltajuovaisia matoja.

+Heinä alkoi harventua, ja muutaman päivän päästä oli niitty valkea

+kuin olisi likaisenlainen lakana sen päälle levitetty. Siellä täällä

+vain joku yksinäinen korsi piipotti. Heinäkato oli edessä.

+

+Niittyjä aurattiin ja vihantarehua kylvettiin. Mikä kylvi sitä

+kesannoksi aiotulle maalle ja nurmen kynnöksestä teki kesantomaan,

+mikä taas kylvi nurmen kynnökseen.

+

+Leppirannan pojatkin olivat auranneet kappaleen Mäensyrjän niitystä.

+Lauri oli tullut ehdottaneeksi että eikö heilläkin kylvetä

+vihantarehua. Isä oli siihen heti myöntynyt, ja niin kylvettiin

+osa kesantomaasta vikkerikauraksi. Tästä nyt tehdään sen sijalle

+kesantoa. Ei ollut pitkä lantaakaan kotoa ajaa, ja "koetetaan häneen

+nyt ostaa niitä luujauhojakin" oli isä sanonut.

+

+Kynnös oli jo ojitettuna ja turpeet pienistettyinä. Lauri ja Niilo

+olivat sitä äestämässä. Lauri, tapansa mukaan ääneti miettien, ajoi

+ruunalla -- Niilo oli ristinyt sen Pekaksi -- seitsenpiikkistä

+jousiäestä, Niilo tammalla -- sen oli hän ristinnyt Ullaksi --

+ajoi rautaista tasausäestä, tapansa mukaan vihellellen ja hiljaa

+rallattaen.

+

+Jälki ei tullut paljon minkäänlaista. Olisi tarvinnut olla niitä

+uudenaikaisia lapiorullaäkeitä, mutta sellaista ei heillä ollut

+itsellään eikä tullut mistään sitä lainattuakaan.

+

+-- Eiköhän huilata vähän, sanoi Lauri kun taas yksi sarka tuli

+valmiiksi.

+

+Niilo ei sanonut siihen mitään. Heitti vain ohjakset peltoon ja

+oikaisi pitkälleen. Oli aamulla tullut kotiin vasta kun jo oli oltu

+ylhäällä ja näytti tavallista ärtyisemmältä ja väsyneemmältä.

+

+Lauri istuutui pientarelle. Ojan toisella puolella olevalla kedolla

+niittymadot lopettelivat hävitystyötään. Nälkä ja helle sai ne

+vilkkaiksi. Jos minne katsoi, niin jokapaikassa niitä koikkelehti.

+Ahnaasti ne iskivät jokaiseen vielä vihertävään korteen. Tuossa

+tuokiossa oli se kumossa ja syötynä. Sitten uutta etsimään. Toiset jo

+makasivat suorina ja elottomina, ja toiset pyrkivät hellettä piiloon

+kuivuneiden ja vaalenneiden korsien alle.

+

+-- Mitähän varten noitakin on maailmaan luotu? puhkesi Lauri

+sanomaan. -- Hävittävät nyt tuon nurmen ja sitten sulkeutuvat

+koteroon. -- Lähtevät sieltä perhosina lentelemään. Elävät vähän

+aikaa ja laskevat tuhansittain munia uuden hävityksen siemeniksi.

+Sanotaan että kaikella on tarkoituksensa. Mikähän tarkoitus noilla

+olisi? Hävitys kai! Ei niitä ainakaan kukaan siunaa, -- muut jos ei

+varikset.

+

+-- Vaikka -- onhan niitä ihmisiäkin sellaisia jotka eivät tee mitään

+muuta kuin hävittävät vain ja joita ei kukaan siunaa -- muut jos ei

+varikset -- --

+

+Raskaan ilmeen saanut katse painui edessä olevaan ojaan. Sinne

+kierähteli matoja pitkin pituutta yksi toisensa perästä. Toisia pyrki

+sieltä nousemaan pientarelle. Tarrautuivat kaikin voimin kiinni

+sileään ojan reunaan ja pääsivät nousemaan, toiset vain hiukan,

+toiset vähän ylemmäksi ja silloin kierähtivät takaisin pohjaan.

+Toisten alta lohkesi maa, toisia työnsivät alas putoavat edellään.

+Jotkut olivat juuri saamaisillaan pientaren nurmeen kiinni, kun

+samassa maasiru irtaantui ja niin mentiin kierien takaisin ojan

+pohjaan. Sieltä sama yritys uudelleen samalla tuloksella. Se oli

+epätoivoista hukkuvan taistelua.

+

+Yksi ja toinen onnistui pääsemään pientarelle. Mutta mitäs nekään

+sillä voittivat. Piennar oli kapea, ja sen perästä alkoi musta

+kynnetty maa, jossa ei mato saa suojaa edes auringon paahdetta

+vastaan, vielä vähemmän siitä syötävää löytää. Turha toivoton

+mataminen vain on edessä.

+

+-- Aivan kuin ihmiselämässä! puhkesi Lauri taas ääneen sanomaan.

+

+-- Alituista pyrkimystä ja alituista pettymistä, sitähän se on

+ihmiselämäkin. Alkaessa leviää elämä ihmisen edessä lupaavana ja

+kauniina kuin viheriä niitty lauhamättäästä selviävän niittymadon

+eteen. Mutta sitten tulee päivä jolloin elämä kääntyykin nurin.

+Kaunis ja lupaava elämästä katoaa ja sijalle tulee musta tyhjyys.

+Silloin on ihminen elämässä kuin niittymato kynnetyllä nurmella.

+Mataa ja mataa, mutta aina on vain sama musta tyhjyys edessä.

+Joskus löytää viheriän pientaren ja luulee että nyt se alkaa

+toteutua mitä tähän saakka on unelmoinut. Mutta samassa kohtaakin

+entistä katkerampi pettymys, putoaa niinkuin niittymato ojaan

+pellonpientarelta, eikä pääse ylös -- --

+

+Lauri painautui alemma ja molemmin käsin leukaansa tueten katseli

+ojassa kuhisevaa elämää. Kohottausi jälleen ja yhä pitkällään

+makaavaan Niiloon katsoen puhkesi sanomaan:

+

+-- Sopii se toisellakin tavalla ihmiselämään. Tuo mehuttomaksi

+kaluttu nurmi on kuin hetken keveässä humussa, ilman syvempiä

+harrastuksia kulutettu nuoruus -- tuo liejuinen oja on paheissa

+kulutettu miehuusikä, ja musta pelto sen takana on tyhjä omantunnon

+tuskain raatelema iloton vanhuus.

+

+-- Mitähän tuossa saarnaat! Taitaa kuitenkin papin virka saamatta

+jäädä, murahti Niilo ja kääntyi selin Lauriin.

+

+Lauri hölmistyi. Sitten hän äkämystyi ja olisi sanonut jotain oikein

+purevaa, mutta ei keksinyt.

+

+-- Mikähän sinustakin tulee -- mies raukka? sai vain sanottua.

+

+-- Mikäs sinusta tulee? iski Niilo vastaan.

+

+Lauri oli lyöty.

+

+"Mikäs sinusta tulee?"

+

+Sitähän hän oli itsekin ajatellut, että mikähän hänestä tulee.

+Eilenkin siellä Katajiston Maijun luona kun arpakirjalta kyseltiin

+ja sitten tuli kysymys: "Mihin minulla on taipumuksia"? niin

+hän jännityksellä odotti mikä vastaus hänelle tulee. Vihdoin

+tuli hänen vuoronsa heittää noppaa. Hän heitti melkein vapisevin

+käsin. Noppa osoitti yhdeksää. Vastaus etsittiin ja se kuului:

+"Tyhjäntoimittajaksi".

+

+Naurettiin, juteltiin ja laskettiin leikkiä. Toiset kenties olivat

+oikein todenteolla iloisia, mutta hän ei ollut. Teeskenteli vain

+iloisuutta. Tuo arpakirjan vastaus sai hänen mielensä masentumaan

+enemmän kuin hän oikeastaan itselleenkään tahtoi tunnustaa.

+

+Tyhjäntoimittaja -- -- Sitähän hän oli itsekin ajatellut ettei

+hänestä mitään tule. Ja sitähän ne lukevat hänelle muutkin. Sitähän

+se isäkin takaa ajaa niillä syytinkitupajutuillaan. Ja Alaniemen

+Miska silloin sanoi että "sinä et ole työmies".

+

+Mikäs hän sitten on ellei työmies? Herra ei ainakaan. Ehkä jotain

+työmiehen ja herran väliltä. Siis tyhjäntoimittaja. -- Muutahan ei

+sillä välillä ole, eikä voi olla. -- Siis sellainen syytinkipaapan

+poika, joka haukottelee, ikkunasta pihalle kurkistelee ja vetelehtii

+eikä ymmärrä kuinka aikaansa tappaisi.

+

+Sellainen elämä tuntui hänestä meikein ilettävältä nyt. Mutta

+oli hänellä jo ollut sellaisiakin aikoja, jolloin oli ihaillut

+syytinkipaapan pojan vapaata ja huoletonta elämää. Saa olla ja elää

+miten vain kulloinkin huvittaa. Mennä talon töihin kun se huvittaa

+ja olla menemättä kun niin huvittaa. Pakkoa ei mihinkään eikä

+velvollisuuksia minkäänlaisia -- -- Sellainen elämä tuntui melkein

+paratiisielämältä, ja hän toivoi, että kun vain hyvinkin pian pääsisi

+siitä nauttimaan.

+

+Nyt ei hän ollut sillä tuulella. Nyt olisi hän taas tahtonut tehdä

+jotain, suorittaa jonkun elämän tehtävän hänkin. Mutta minkä?

+

+Tyhjäntoimittajan -- --

+

+-- Huilataanko nyt koko päivä -- vai -- --? kysyi hän Niilolta

+yrittäen saada äänensä mahdollisimman purevaksi, itsekään

+ymmärtämättä miksi niin teki ja melkein samassa jo sitä katuen.

+

+-- Eipä huolita koko päivää huilata, vastasi Niilo tyynesti ja

+vääntäytyi seisaalleen.

+

+He alkoivat äestää.

+

+Lauria sapetti. Häntä sapetti kaikki, mutta varsinkin oma itsensä ja

+ennen kaikkea se mitä äsken Niilolle sanoi. Mitä varten hänen piti se

+sillä tavalla sanoa? Kun kerran kauniimpaakin puhetapaa olisi voinut

+käyttää.

+

+Mutta sellaistahan se on ruvennut olemaan ja yhä hullummaksi vain

+näyttää käyvän. -- Ei hänestä täällä mitään tule. Katkeroittuu vain

+ja menee pilalle. Ja vielä katkeroittaa ja turmelee muidenkin elämän.

+

+Pois täältä pitäisi päästä! Ulos maailmaan, vapauteen, vapauteen

+tästä ympäristöstä, vapauteen entisyydestään ja kaikesta! Alkamaan

+elämä uudestaan. Silloin hänestäkin ehkä voisi jotain tulla, mutta

+muuten ei mitään.

+

+Olihan hän jo kerran päättänyt ruveta esimerkilliseksi

+maanviljelijäksikin, ja tämän päätöksen purkaminen tuntui

+rikoksen teolta. Mutta se täytyy tehdä. Hän ei voi enää ruveta

+maanviljelijäksi. Hänen maanviljelijäihanteensa pääaineksena oli

+ollut tuleva koti, yhteinen koti _hänen_ kanssaan. Kun tämä koti

+kaatui, kaatui myöskin maanviljelijä samaan hautaan. Eikä hän

+yritäkään sitä sieltä nostaa. Se on mahdotonta ja myöskin vallan

+tarpeetonta.

+

+Hän ei voi ruveta maanviljelijäksi. Käytännöllisistäkin syistä se on

+mahdotonta. Emännätön talo on kuin orpo, jolta yksi ryöstää yhtä,

+toinen toista, kunnes kaikki on nypittynä. Mennä naimisiin sitä

+varten että saisi emännän taloonsa -- Ei ikinä! Ennen vaikka mitä.

+Sehän olisi yhtä törkeää kuin jos menisi naimisiin sitä varten että

+saisi itselleen naisen. -- -- Jos hän joskus naimisiin menee, niin

+menee hän sen vuoksi että rakkaus hänet siihen ajaa. Mutta sitä

+tuskin hänelle enää tulee -- -- Hänellä on se aika kerran ollut,

+ja tuskin se toista kertaa enää tulee -- -- Nyt se ainakin tuntuu

+mahdottomalta. Ja etsimään sitä -- siihen hän ei rupea. Se saa tulla

+hänelle, jos tulee. Jos ei tule, niin olkoon tulematta.

+

+Henkisen työn aloilla se ei ole niin tarpeellistakaan -- tältä

+kannalta katsoen. Aineellista omaisuuttahan ei tarvitse paljon

+muuta kuin pari kynää, paperia ja mustepullon. Kylällä syö ja

+vuokrahuoneissa asuu. Yksinäistä ja sulotontahan se elämä silloinkin

+on, mutta paremmin se kuitenkin käy päinsä kuin maanviljelyksessä.

+Voipihan sellaisilla aloilla löytää tyydytystäkin työnsä

+yleismerkityksellisestä arvosta. Maanviljelyksessä ei ole sitäkään.

+Yksi vähäinen talo, hoidettiinpa sitä nyt sinne tai tänne, ei

+mitään vaikuta asiain kulkuun. Maanviljelijällä täytyy olla joku

+läheisempikin piiri kuin yhteiskunta, jossa työskentelee, tai sitten

+vastustamaton halu maanviljelykseen, jos mieli onnistua ja saavuttaa

+elämän tyydytystä. Hänellä ei ole kumpaakaan. Ei ole ketään joiden

+kanssa ja joiden hyväksi raataa ja elää ja joille hän olisi kallis

+ja jotka häntä rakastaisivat ja kaipaisivat kun pitemmän aikaa olisi

+poissa -- -- Halua maanviljelykseen sinänsä -- sitä hänellä ei ole

+vähääkään. Eikä myöskään kykyä. Eikä siis tulisi siinä onnistumaan.

+Eikä rupea yrittämäänkään -- -- Isä ja äitikään eivät häntä tarvitse.

+Onhan heillä Niilo -- --

+

+Pois täältä -- turmeltumasta ja turmelemasta! Mutta mihin?

+Seminaariin -- --? Sielläkin saisi olla kauan ennenkuin mihinkään

+tosityöhön pääsisi. Ja eikö hän ole jo liian vanhakin sellaiseen --?

+Ja jos ei siitä sittenkään tulisi mitään -- -- Vaikka käyväthän monet

+vielä vanhempinakin seminaarin. Naimisissa ollessaankin jotkut. Ja

+tuskinpa sitä ihminen alla viidenkymmenen ollessaan on liian vanha

+mihinkään. Kun vain on tulta veressä.

+

+Tulta veressä -- --

+

+Eikö se olekin juuri tämä tulen puute, joka hänestä on tällaisen

+saamattoman raukan tehnyt? Tulta kun ei ole, niin ei tule mistään

+mitään.

+

+Ei täällä eikä siellä. Hukkaan vain kuluisi sekin aika ja ne varat.

+

+-- Hm -- -- Täällä olen harmina itselleni ja kiusana muille. Mutta

+siellä -- tulisiko sielläkään parempaa -- --

+

+-- Täällä menen pilalle ja elämäni kuluu hukkaan. Mutta jos sielläkin

+kävisi samoin --?

+

+-- Kun ei ole tulta veressä -- --

+

+Äkeen jouset sätkyttelivät ja kalahtelivat ja repivät viilusta multaa

+irti. Niilo vihelteli, ja kärpäsparvi surisi hevosten ympärillä. --

+

+Päivällislepoa makaillessaan Lauri kiintyi seuraamaan niittymadon ja

+muurahaisen taistelua. Muurahainen oli tarrautunut matoon kiinni.

+Mato heittelehti hurjasti, kieritteli ja vääntelehti. Selvästi näki

+että se kärsi hirveitä tuskia. Mutta muurahainen vain ei hellittänyt.

+Heittelehti ja kieri mukana. Oli milloin päällä, milloin alla, mutta

+irti ei se päästänyt.

+

+-- Kas niin -- pure vain ryökälettä, pure! kiihotti Lauri muurahaista.

+

+Ja muurahainen puri. Kunnes mato oikesi pitkälleen eikä enää

+heitellytkään itseään.

+

+-- Oikeuskohan tässäkin taistelussa voitti? mietti Lauri

+katsellessaan kun muurahainen yritti raahata matoa mukanaan.

+

+-- Ihmisen mielestä siinä oikeus voitti, mutta niittymadon mielestä

+se oli vääryys. -- Mikä on oikeus? -- Ihminen sanoo että niittymato

+tekee hirveää vääryyttä kun syö viheriät niityt valkeiksi. Niittymato

+sanoo että ihminen tekee hirveää vääryyttä kun mullistaa viheriät

+niityt mustiksi. Kumpiko on oikeassa? Molemmat, sillä he katsovat

+kumpikin asiaa oman etunsa kannalta. -- Mahtaako maailmassa muuta

+oikeutta ollakaan kuin väkevämmän oikeus?

+

+Hän oli jo taas puhkeamaisillaan ääneen puhumaan, mutta muisti

+samassa kuinka siinä aamupäivällä kävi eikä sanonutkaan mitään.

+Katsahti vain Niiloon joka hiukan syrjempänä makasi ja, kumma kyllä,

+näytti olevan valveilla.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kun Lauri illalla tuli hevosten viennistä, oli Niilo jo mennyt

+kylälle. Isä kartanolla korjaili keväiseltä halkoranteelta lastuja ja

+laikkoja liiveriin. Äiti vain oli yksin tuvassa.

+

+Mitään puhumatta heitti Lauri lakkinsa penkille ja meni syömään jo

+puolikylmäksi ehtinyttä puuroa. Äitikään ei puhunut mitään. Siellä

+vain takan luona pesi maitoastioita. Sitten otti luudan ja alkoi

+lakaista lattiaa. Muutaman kerran hoivaistuaan pöydän ja kellokaapin

+välisessä kulmauksessa, pysähtyi ja luutaan nojaten sanoi Laurille:

+

+-- Kun Niilollakin on jo vasituinen!

+

+Lauri söi vain eikä sanonut mitään.

+

+-- Rantakorven Manta. Ainoa tytär! jatkoi äiti ja alkoi jälleen

+lakaisemisensa.

+

+Äiti oli silminnähtävästi hyvillään. Hymyili ja muhoili. -- Lauri

+vain itsepintaisesti lohkoi käteviä puurotönkkiä vadista ja kyyditsi

+suuhunsa. Sitten maitoa kastinkupista puuron perään.

+

+-- Taitavat pian mennä kihloille. Niilo jo äsken isältään rahaa

+kyseli, sanoi äiti taas.

+

+-- Menkööt! kivahti Lauri, pisti lusikkansa pöytälaatikkoon ja nousi

+pöydästä. - - Mitä se minuun kuuluu, -- vaikka jo tulisivat kihloilta!

+

+Äiti pysäytti luudan ja katsoi terävästi Lauriin.

+

+-- Kah -- --! Kun oikein suuttuu -- --! Vanhapoika -- -- sanoi ja

+rupesi jälleen lakaisemaan.

+

+Lauri meni vinnille, etsi kansakoulutodistuksensa ja jäljensi sen.

+Sitten ryhtyi kirjoittamaan hakemusta seminaariin. Viiteen kuuteen

+kertaan kirjoitettuaan vihdoin sai sen sellaiseksi, että sen pitäisi

+kelvata.

+

+

+

+

+XVI.

+

+

+Seuraavana iltana Lauri meni hakemaan papinkirjaa kirkkoherran

+virastosta. Kirkkoherran virkaa hoiti nuori apulaispappi. Hän ei

+ollut kotona. Rouva sanoi hänen menneen noin kilometrin päässä olevaa

+heinäviljelystään tarkastelemaan. Arveli hänen pian tulevan ja käski

+tulla miehensä työhuoneeseen odottamaan.

+

+Heti Laurin perässä tuli maisteri Valonen ja kysyi kirkkoherran

+apulaista. Hänelle annettiin samat tiedot kuin Laurillekin ja

+pyydettiin odottamaan. Rouva haki pitsivirkkauksensa toisesta

+huoneesta ja istuutui seuraa pitämään.

+

+Lauri oli hiukan hämillään kun näin sattui herrain joukkoon.

+Salavihkaa hän vain silmäili maisteria ja muisteli jo joskus ennenkin

+olleensa samassa huoneessa hänen kanssaan.

+

+-- Pastori mahtaa olla ihastunut maanviljelykseen, kun vielä näin

+myöhään on viljelysmaillaan, sanoi maisteri.

+

+-- Viljelysmaillaan, matki rouva nauraen. Eihän se ole kuin pikkunen

+niittykappale vain, näistä puustellin maista vuokrattu.

+

+-- Eihän se asiaa muuta. Viljelysmaatahan se on sekin, vaikka onkin

+palsta pikkuinen, nauroi maisteri.

+

+-- Niin -- Onhan se niinkin, hymyili rouva. Sitten hänen kasvonsa

+muuttuivat vakaviksi, kun hän sanoi:

+

+-- Kyllähän Artturi innostunutkin on maanviljelykseen. Puhuu

+toisinaan niinkin että luopuu kokonaan papin virasta ja rupeaa

+talonpojaksi.

+

+-- Ohoo!

+

+-- Minä en oikein tiedä -- -- Olen ollut enempi vastaan -- ainakin

+tähän saakka. Eikö siinä ole hyvin pienet tulot?

+

+Rouva katsoi Lauriin tätä kysyessään. Lauri ei niin yht'äkkiä osannut

+vastata, eikä ehtinytkään kun jo maisteri asiantuntijan varmuudella

+sanoi:

+

+-- Pienet siinä on tulot. Sen näkee kaikesta, kun vähänkin on

+heidän kanssaan tekemisissä. Johtuu ehdottomasti ajattelemaan, että

+sivistyneen ihmisen olisi mahdoton niissä oloissa elää.

+

+-- Saisiko siinä edes lapsiaan koulutetuksi? Ja sitten kun on aivan

+tottumaton karjanhoitoon ja kaikkeen. Tokko se kannattaisikaan?

+

+Rouvan äänestä kuului, että asia oli ollut vakavan harkinnan alaisena

+useammankin kuin yhden kerran.

+

+-- Sentähdenhän nämä pappilatkin pois vuokrataan, kun maanviljelys

+niillä ei kannata nykyaikana kun työväen palkat ovat niin hirmuiset.

+Pois vuokrattuina niistä aina on tuloja, sanoi maisteri.

+

+Vikkelästi virkkuuneulaansa liikuttaen sanoi rouva vain:

+

+-- Niin.

+

+-- Tällä seudulla on muuten omituinen piirre se kun naisetkin ottavat

+osaa raskaampiinkin maanviljelystöihin, niinkuin kyntämiseen ja

+kuokkimiseenkin, alkoi maisteri jälleen. Mutta sekin juuri osottaa

+kuinka huonosti kannattavaa on maanviljelys meillä Suomessa.

+Edistyneemmissä ja rikkaammissa maissa ei naisten tällaisiin töihin

+tarvitse osaa ottaa. Esimerkiksi Amerikassa ei farmarien tyttärien ja

+rouvain tarvitse tehdä juuri mitään. Kodin vain hoitavat ja ovat kuin

+herrasneitejä. Miehet tekevät kaiken työn. Karjankin siellä miehet

+hoitavat.

+

+-- Sinne päinhän se alkaa jo täälläkin mennä. Maatyötä pakataan

+pitämään jonkinlaisena häpeänä talon tyttärille, sai Lauri sanotuksi.

+

+-- Vai alkaa täälläkin jo sellaista ilmetä. Mutta silloinhan

+maanviljelys rupeaisi kannattamaan vielä nykyistäkin huonommin.

+Työntekijät vähenisivät ja elämänvaatimukset yhä vain lisääntyisivät.

+Nyt jo valitetaan palkkain suuruutta ja työväen puutetta, mutta

+silloinhan sitä vasta oikein tulisi valituksen aihetta.

+

+-- Sitähän minäkin olen Artturille sanonut että kannattaako se? Ja

+olisiko se yleensä mahdollista meille? Pitäisi luopua niin paljosta

+ja tehdä semmoinen suuri muutos. Osaisiko sitte töitäkään johtaa

+ja hoitaa sellaista taloutta? Kun ei ole koskaan ollut tilaisuutta

+lähemmin siihen tutustua.

+

+-- Ei siitä mitään tulisi, vakuutti maisteri. Osaisiko rouva laittaa

+sellaista ruokaakaan kuin talonpoikaisväki syö? Ja jos osaisittekin,

+niin meikäläisen, ja yleensä sivistyneiden ihmisten, on mahdoton

+tulla toimeen sellaisella ruoalla. Eihän siinä ole paljon mitään

+muuta kuin leipää, silakkaa ja perunoita. Täytyisi laittaa kaksi

+keittiötäkin, toinen itseään varten ja toinen työväkeä varten. Se

+taasen olisi liian paljon talonpoikaistalossa.

+

+-- Niin. Siitä tulisi niin monta muutosta. Ja sitten vielä pitäisi

+tehdä velkaa. Se minua enimmin pelottaa. Artturi kyllä sanoo, että

+maanviljelys kannattaa kun sitä vain innolla ja taidolla hoidetaan.

+Mutta en minä tiedä.

+

+-- Tuskin se kannattaa. Minä ainakin vahvasti sitä epäilen.

+Talonpojille se kyllä kannattaa. He tarvitsevat niin perin vähän.

+Työt tekevät itse omain lastensa kanssa. Se tulee niin huokeaksi --

+kun ei tarvitse lapsilleenkaan antaa muuta kuin ruuan ja vaatteet.

+Ettehän te mitään palkkaa saa?

+

+-- E-ei, ei mitään palkkaa, änkytti Lauri.

+

+-- Niin, sanoi maisteri.

+

+-- En tiedä mistä se johtuu, mutta pelottaa minua talonpoikaiselämään

+antautuminen. Sitä kyllä sanotaan vapaaksi ja runolliseksi elämäksi.

+Ja kyllähän se sitä onkin. Mutta sittenkin siinä minun mielestäni

+on jotain sellaista -- en tiedä kuinka sen oikein sanoisi -- jotain

+sellaista ahdistavaa, painostavaa, jotain masentavaa, joka estää

+hengen vapaata lentoa, sanoi rouva katsoen vuoroin Lauriin, vuoroin

+maisteriin.

+

+-- Sitähän siinä juuri onkin, totesi maisteri. Mutta talonpojille ei

+se mitään merkitse. He ovat siihen lapsuudestaan saakka kasvaneet,

+eivätkä osaa mitään parempaa kaivatakaan. Ja kun he kerran eivät

+osaa sitä kaivata, niin eivät he myöskään sitä tarvitse. Sehän on

+luonnollista.

+

+Nyt Lauri muisti missä oli maisterin ennen nähnyt. Rautatievaunussa

+viime talvena. He olivat Katajiston Maijun kanssa matkalla maakunnan

+nuorisoseurojen keskusseuran vuosikokoukseen oman seuransa

+edustajina. Samassa vaunussa kuin hekin matkusti kolme herrasmiestä.

+Aivan selvästi näki että he olivat juovuksissa. Silmät olivat

+vesikalkkamalla, ääni karmea, liikkeet notkahtelevia ja kaarevia. Sen

+parin tunnin ajan, minkä he olivat vaunussa, nämä herrat pelasivat

+korttia yhteen menoon. Yhden matkalaukku oli pöytänä, jonka päälle

+läiskittiin kortit, kiroiltiin, näpittiin lehtiä ja iskettiin silmää

+toisilleen.

+

+Yksi näistä herroista oli tämä maisteri -- --

+

+Jollei pastori olisi samassa tullut kotiin, olisi Lauri joko lyönyt

+hatullaan maisteria vasten kasvoja taikka lähtenyt pois ja jättänyt

+asiansa toimittamatta. --

+

+Ulos päästyään hänen päässään kuohui ja kohisi, se oli raskaassa

+pilvessä kuin luonto ukkosilman aikana. Pilven alta tulivat näkyviin

+maisterin kasvot. Hän huitasi kädellään kuin niihin iskeäkseen -- ja

+kaatui pyörineen keskelle pölyistä maantietä.

+

+Hänestä tuntui siltä kuin olisi se ollut maisteri joka hänet kumoon

+löi.

+

+Yksin kotiin päin ajellessaan hänelle vähitellen selvisi sen

+loukkauksen verisyys jonka maisteri hänelle ja _heille_ --

+talonpojille -- heitti.

+

+-- Talonpoika ei tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet -- --

+

+Taas oli hän irroittamaisillaan kätensä pyörän ohjaustangosta

+iskeäkseen nyrkillään jotain -- --

+

+Häntä melkein itkuun saakka harmitti saamattomuutensa. Kun ei saanut

+sanotuksi sille -- -- pirulle -- --

+

+Äiti oli opettanut että herroille pitää nostaa lakkia, ja hän oli

+tähän saakka tätä neuvoa seurannut.

+

+Tälle maisterillekin hän oli lakkia nostanut -- -- Mutta tästä alkaen

+hän ei lakittele ketään --! Ja maisterille hän rupeaa kääntämään

+selkänsä -- --!

+

+-- Talonpojan elämässä on raskasta ja painostavaa ja hengen vapaata

+lentoa ehkäisevää, mutta talonpoika ei parempaa tarvitsekaan, se

+sanoi -- -- Vai niin -- -- Suurkiitos -- -- Herra maisteri tarvitsee

+parempaa, sellaista että henki jaksaa lentää viinapullon suulle ja

+korttipöydälle ja muualle yhtä huimaavan korkealla olevalle. Ja

+talonpojan hengen ei tarvitse jaksaa minnekään. Vatsassa vain saa

+loikoa leipä-, peruna- ja silakkapurun seassa -- -- Talonpoikaiselämä

+levisi hänen eteensä kuin harmaa alakuloinen suo. Toiset eivät

+ollenkaan huomaakaan että ollaan suossa, eivätkä siis osaa pyrkiä

+siitä poiskaan. Toiset tajuavat missä ollaan ja ponnistelevat

+päästäkseen suosta irti, mutta eivät jaksa kyllin lujasti tempaista

+ja aina tarttuvat jälleen kiinni. Jotkut pääsevät irti ja lentävät

+tiehensä. Siellä täällä on joitakin, jotka tässä suossa ovat

+valmistaneet itselleen vakavan ja lujan pohjan, jolla seisovat. Niin

+aikoi hänkin tehdä -- -- Mutta ei jaksanut. Ja nyt on hän kaulaa

+myöten suossa -- -- Nyt hän aikoo jälleen siitä nousta ja lentää

+tiehensä -- -- Miksei hän ole siihen oikeutettu yhtä hyvin kuin

+joku toinenkin? -- -- Eikä hän mennäkseen mene niinkuin niin moni

+muu. Vielä hän tulee takaisin uusin voimin ja kaikin puolin hyvin

+varustettuna, nostamaan niitä, jotka nyt tylsästi eteensä tuijottaen

+suossa rämpivät.

+

+Itselleen ja Annille hän sen varman pohjan aikoi valmistaa. Mutta

+Anni löysikin toisen, sellaisen, jonka kanssa pääsi lentämään suolta

+kokonaan pois -- --

+

+Hän oli joskus ajatellut, että jos se Anni menikin opettajalle vain

+senvuoksi kun se oli herra. Nyt oli hän siitä melkein varma. Anni on

+tajunnut talonpoikaiselämän harmauden ja pyrki siitä vapautumaan tätä

+tietä.

+

+Ei Lauri voinut eikä tahtonutkaan Annia siitä moittia. Jospa hän vain

+löytäisi onnensa sitä kautta -- --!

+

+Katkeralta vain tuntui, kun se talonpoikaiselämän masentavuus ja

+painostavuus joka taholta kiertää hänen onneaan särkemään -- --

+

+Ja kun se maisteri kehtasi sanoa, että talonpojille se ei mitään

+merkitse, ja etteivät he tarvitsekaan parempaa -- --

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kotiin päästyään Lauri heti riisui vaatteet päältään ja meni sänkyyn.

+Mutta uni ei tullut. Äskeiset kokemuksensa olivat saattaneet hänen

+mielensä niin vilkkaaseen liikkeeseen että nukkumisesta ei tullut

+mitään.

+

+Hetken aikaa vuoteella kiehkailtuaan hän nousi ylös, veti housut

+jalkaansa ja asettui pöydän ääreen istumaan. Pöydällä oli paperiarkin

+puolikas ja kynä. Hän veti paperin eteensä ja muutamia vuosilukuja,

+nimiä ja ajutuksettomia kiemuroita piirrettyään kirjoitti:

+

+_Parannussaarna_.

+

+Veti viivan alle ja sitten kirjoitti:

+

+_Teksti_:

+

+Veti taas viivan alle ja sitten taas kirjoitti:

+

+-- Minulle, ehta maalaiskollolle, sanoi kerran muuan herrasmies päin

+silmiä näin:

+

+"Talonpojille se maanviljelys kyllä kannattaa. He kun eivät tarvitse

+muuta kuin ruuan ja vaatteet."

+

+_Saarna_:

+

+-- "Eivät tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet."

+

+-- Hm -- hmm -- öhöm.

+

+-- Tämä oppi ei ole mitään virran mukana tullutta eikä mitään tyhjää

+tuulen pieksämistä. Autuaasti edesmenneet isämme sen jo tunsivat ja

+sitä elämässään noudattivat. Kun pappi kinkerillä kysyi: "mikä on

+vanhempain velvollisuus lapsiaan kohtaan?" vastasivat he: "ruokkia ja

+verhota", laskivat ristiin pannut kätensä polvien päälle, sylkäsivät

+ja sitten arvokkaan näköisinä sulkivat suunsa. Millä ruokkia, sen he

+edestoivat syvää vatsanvaatimusten tuntemusta ilmaisevalla lauseella:

+"silakka ja puuro on talonpojan ruokaa".

+

+-- Näinä viimeisinä päivinä, jolloin niin paljon murjaaneja oppeja ja

+vääriä profeettoja keskellemme noussut on, on moni isäin säädyistä

+taammaksi joutunut ja monilta ylönkatsotuksi tullut. Niinkuin myös

+tämäkin jalo ja ylevä oppi on monen mielestä vähäarvoiseksi löytty.

+

+-- Mutta jos me tahdomme että siunaus ja onni kansamme askeleita

+johtaisi kaikilla sen teillä, tulee meidän kunkin itse kohdastamme

+jälleen tämä oppi kunniaan ja arvoon kohottaa, ja sitä kuulla.

+

+-- Kuule sitä sinä talonpoikaisnuorukainen ja neito, jonka rinnassa

+kaiho ja kaipaus asuu ja suuri into korkeisin asioihin palaa! Kuule

+tätä ja tukahuta kaihosi, sammuta sielusi tuli -- tapa sielusi! Mitä

+sinä sielulla teet! Et sinä tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet.

+

+-- Kuule sitä sinä joka käryävän lampun valossa, toisten jo

+nukkuessa, sielusi nälkää tyydyttää koetat, jonka pyhin unelma on

+unelma -- saada kerran itse ostaa kirjoja itsellesi! Kuule tätä ja

+heitä herjat huolesi! Mitä sinä kirjoilla! Ruoka ja vaatteet sinun

+osasi on.

+

+-- Kuule tätä sinä, joka ympärillesi kaunista ja itsellesi iloista

+luoda tahtoisit! Kuule tätä ja tyydy! Kauneus ja ilo kuuluvat muille,

+ei sinulle, joka olet talonpoika. Ruokaan ja vaatteisiin saakka kun

+pääset, niin älä ylemmäksi pyri!

+

+-- Kuule tätä sinä, joka napiset ja syvää mielikarvautta rinnassasi

+kannat sentakia kun koko elämäsi kuluu ruuan ja vaatteiden

+haalimiseen! Kuule tätä äläkä napise! Sinä olet oikean osasi saanut.

+

+-- Te talonpojat, niin köyhät kuin rikkaatkin, niin koko kuin

+kahdeksasosa-manttaalin omistajatkin, kuulkaat tätä, älkääkä napisko

+ja napisemisellanne kirousta kansamme päälle vetäkö! Älkää napisko,

+mutta kiittäkää aina ja kaikkialla! Ja koska vatsanne ruuasta täysi

+on eivätkä vaatteenne ole repaleissa, niin tanssikaa ja hypätkää

+kuin nuoret peurat! Silloin te olette niinkuin teidän tuleekin olla,

+silloin teistä pidetään ja hyväillen poskelle taputellaan -- ja teitä

+nenästä vedetään ja takanapäin teidän yksinkertaisuudestanne leikkiä

+lasketaan -- --

+

+-- Tuli taas yksi kirjoitus seuralehteen, hymähti Lauri ja meni

+takaisin sänkyyn.

+

+

+

+

+XVII.

+

+

+Sunnuntaina oltiin Alitalon Hildan luona. Leikittiin ennustuspeliä

+ennustuslapuilla.

+

+-- Tästä pitävät akat enimmin.

+

+Se tuli Katajiston Maijulle.

+

+-- Sepä hyvä on kun akat tykkää. Silloin sitä aina tulee toimeen,

+ihaili Maiju.

+

+-- Ennusta!

+

+-- Noo -- tästä tykkää pojat tai tytöt.

+

+Se tuli Alaniemen Miskalle.

+

+-- Hyhhym, pani Miska. -- Pojat tykkää. -- -- Jokos mun piti ennustaa

+sitte? Mitäs minä nyt sanoisin?

+

+-- Sano vaikka mitä.

+

+-- Tälle tulee kaksi liikavarvasta.

+

+Se tuli Raittisen Lyylille.

+

+-- Varusta hyvä ihminen lääkettä ajoissa niin kauan kuin itse pääset

+apteekkiin, sanottiin Lyylille yleisen naurunhelinän sekaan.

+

+-- Kyllä. -- Tämä ei välitä muusta, kun vain saa syödä ja nukkua.

+

+Se tuli Leppirannan Laurille ja höystettiin vilkkaalla naurulla.

+

+Laput loppuivat, ja juuri samassa toi Hilda kahvia.

+

+-- Oikeastaan pitäisi tytöille tarjota ensin, mutta kun nyt on näin

+tuttu joukko, niin minä menen vain järjestyksessä ja tarjoan Laurille

+ensiksi, selitti Hilda.

+

+-- Järjestyksen vuoksiko vain? Onhan siinä jotain muutakin,

+veitikoitsi Lauri.

+

+-- On on -- on siinä jotain muutakin, mutta minä en meinannut näin

+joukon aikana sanoa, myönsi Hilda samaan tapaan.

+

+-- Sitä minäkin. Kiitos.

+

+Hilda siirtyi Katajiston Maijulle tarjoamaan.

+

+-- Kyllähän Laurille saikin ensimäiseksi tarjota, se kun ei perusta

+muusta, kun vain saa syödä ja nukkua, sanoi Laikkolan Vihtori.

+

+-- Niinkö?

+

+-- Ennustuslaput sanoivat, eivätkä ne valhettele, totesi Vihtori.

+

+-- Kyllä ne toisinaan valhettelevatkin, vastusti Lauri ylen suurta

+vakavuutta teeskennellen. -- Vaikka -- enpä tiedä liioin -- Niin

+se sanoi maisteri Valonen, se Asun uusi kesävieras minulle, ettei

+talonpoika tarvitse muuta kuin ruuan ja vaatteet.

+

+-- Koska se sulle niin on sanonut?

+

+-- Viime torstai-iltana pappilassa.

+

+-- Pappilassa! Se poika on jo ollut pappilassakin. Kenen kanssa?

+

+Siitä sukeutui leikinlaskua pitemmältäkin.

+

+-- Oikeinko todella se maisteri sanoi sulle sillä tavalla? kysyi

+Miska, kun leikinlasku alkoi tyyntyä.

+

+-- Oikein todella.

+

+Kummastelevia hymähdyksiä kuului.

+

+-- Se on tämä meidän herra maisteri yksi niitä herroja, jotka silloin

+viime talvena siellä junassa korttia pelasivat, kun sinne kokoukseen

+mentiin, sanoi Lauri Katajiston Maijuun kääntyen.

+

+-- Onko? No minä olen ajatellut ja ajatellut että missä olen tuon

+herran ennen nähnyt, kun se on olevinaan niin tutun näköinen. Vai

+niitä se on. Juoppo.

+

+Toiset utelivat tarkemmin, ja Maiju ja Lauri kertoivat. Lauri kertoi

+sitten vielä pappilakokemuksensakin. Sen jätti sanomatta mitä varten

+pappilassa oli ollut.

+

+Alaniemen Miska sitten rupesi kertomaan, miten hän kerran meni

+Hallismäkeen. Siellä oli silloin kotona se Jussikin, joka toissa

+vuonna pääsi seminaarista ja nyt on opettajana siellä -- missä se nyt

+taas olikaan --

+

+Joku toinen muisti.

+

+-- Niin siellä. Se oli silloin kotona, ja sitten siellä oli Venttäsen

+maisteri, tai ylioppilas se taitaa vasta ollakin, ja Kirkonkylän

+osuuskaupanhoitaja ja sitten Anska, Masa ja minä. Eikä mitään

+muuta tehty koko aikana kuin korttia pelattiin. Niin että minä jo

+ajattelin, että tekeeköhän herrat, tai miksi niitä sellaisia sanoisi,

+tätä ominensakin ollessaan, vai silloinko vain kun meikäläisiäkin

+on mukana. Silloin ne ainakin jo pelasivat kun minä menin ja jäivät

+vielä pelaamaan kun minä läksin pois.

+

+Joillakin toisillakin oli samantapaisia kokemuksia kuin Miskalla.

+Varmaan ei kukaan tiennyt pelaavatko herrat keskenäänkin vain

+korttia, mutta heikäläisten kanssa ollessaan eivät tee muuta kuin

+sitä, ellei mitään erityistä asiaa satu olemaan.

+

+-- Ja sellaisille meidän pitäisi nostaa lakkia -- korttipelureille --

+heitti Lauri.

+

+-- En minä ole ainakaan kahteen vuoteen herroille lakkiani nostanut,

+enkä nosta, jos ei kerran muillekaan tarvitse nostaa, sanoi Miska

+vakaasti.

+

+-- Pojat tuntuvat saaneen huonoja kokemuksia herroista, pisti

+Laikkolan Vihtori ja meni piirongilla olevia pikkuesineitä

+tarkastelemaan.

+

+-- Ne on sellaisia kokemuksia, että kun niitä vain muutamallekin

+jokukin kerta sattuu, niin talonpoikainen herrasväen kunnioitus

+muuttuu talonpoikaiseksi herrasväen halveksimiseksi, vakuutti Miska.

+

+-- Ja juopa talonpoikaisväen ja herrasväen välillä jää aina

+avonaiseksi, lisäsi Lauri.

+

+Siitä syntyi hetkisen äänettömyys. Katajiston Maiju sen lopetti

+sanomalla:

+

+-- Mistähän ne sen päättävät -- niinkuin se maisterikin, ettei

+talonpoika muuta tarvitse kuin ruuan ja vaatteet?

+

+-- Tottakai siitä kun meillä ei paljon muuta ole.

+

+-- Mutta osottaako puute sitten, että ihminen ei tarvitsekaan sitä

+mitä häneltä kerran puuttuu.

+

+-- Tottapa se maisterin laisille sitä osottaa.

+

+-- Jos minä olisin puhuja tai osaisin kirjoittaa sanomalehtiin, niin

+kyllä minä selvittäisin, kuohahti Miska ja nousi kävelemään.

+

+Toiset naurahtivat. Ei pilkkanaurua, mutta jotain muuta naurua.

+

+Laurin mielessä välähti kuva.

+

+Jos hän nyt pääsee seminaariin ja sitten kansakoulunopettajaksi, niin

+silloin hän pystyy kirjoittamaan sanomalehtiin, ja silloin hän tuo

+julki sen kaihon ja kaipauksen joka talonpoikaisnuorison rinnassa

+asuu, ja näyttää että talonpoikakin tarvitsee jotain muutakin kuin

+ruuan ja vaatteet. Jos ei hän muuta voisikaan tehdä, niin ainakin sen

+hän tekee.

+

+Tuntui aivan kuin hänen seminaariin menonsa vasta nyt olisi saanut

+oikein oikean pohjan alleen. Hän menee sinne näiden lähettiläänä,

+ja siellä hänestä kasvaa näiden ja monien tuhansien muiden heidän

+kaltaistensa tunteiden ja ajatusten tulkki, joka ajaa heidän asiaansa

+elämän suuressa oikeudenkäynnissä.

+

+Keskustelu hänen ympärillään alkoi jälleen saada leikinlaskun

+luonteen. Kokonaan siksi sen käänsi Vihtori, joka piirongin luona

+otteli pienen lyijyjalustaisen guttaperkka-ukon kanssa.

+

+-- Ka ka ka lurjusta kun ei makaa. Makaa siinä, äläkä aina nenä

+pystyssä toljota, riiteli Vihtori ukolle. -- Siin' on sulle! Hän

+nappasi ukkoa niin että se lennähti lattialle, hoiperteli ja tärisi

+siinä hetken ja sitten jäi seisomaan suorana ja varmana.

+

+-- Peijakasta kun on pahasisuinen!

+

+-- Koetahan lempeydellä sitä taivuttaa! kehotti Hilda.

+

+Vihtori koetti hyvin hellävaroen painaa sitä milloin yhteen, milloin

+toiseen asentoon, mutta aina kun hän päästi irti, kohosi ukko heti

+pystyyn, pudisti päätään ja katsoi tuimasti eteensä.

+

+-- Ei siihen pysty lempeys, ei ankaruus. Huonosti kasvatettu --

+huonosti kasvatettu, huokasi Vihtori.

+

+-- Annappa minä koetan, sanoi Hilda ja meni piirongin luo. Hän sai

+ukon heti pysymään makuulla.

+

+-- Kah! pääsi Vihtorilta.

+

+Siitä puhkesi taas naurua ja leikinlaskua pitemmältäkin.

+

+-- Tulkaa ennustamaan! Minä olen jo sekoittanut ja jakanut laput,

+huusi Lyyli pöydän luota kesken naurua.

+

+Vähitellen keräännyttiin jälleen pöydän luo.

+

+-- Lauri alottaa.

+

+-- Sama se -- -- Tämän kauneimmat unelmat toteutuvat.

+

+Se tuli Laurille itselleen.

+

+

+

+

+XVIII.

+

+

+Leppirannan Niilo meni kihloihin Rantakorven Mantan kanssa.

+

+Rantakorvesta oli isäntä kuollut pari vuotta sitten ja emäntä nuoren

+tyttärensä kanssa renkipojan avulla asua kituutti taloa. Heinäajaksi

+meni Niilo jo Rantakorpeen, vaikka ei vielä ollutkaan vihitty eikä

+edes valmiiksi kuulutettukaan. Mutta kun talossa oli niin kova

+työvoiman puute, ja kun siitä lopultakin kuitenkin sinne muutto tulee.

+

+Syksyllä antaa Mantan äiti talon Mantalle ja Niilolle ja itse asettuu

+eläkkeelle.

+

+Lauri sanoi tätä Niilon naimisiinmenoa kakarain touhuksi ja

+salaisuudessa epäili, että millekähän pohjalle sekin vain perustunee.

+Ensin hän oli melkein häpeissään sen johdosta ja monta kertaa

+suuttuneena aikoi sanoa Niilolle suorat sanat. Vähitellen kehittyi

+hänen mielialansa sellaiseksi, että hän naurahteli, pyörähteli

+kantapäillään ja kutsui Niiloa aviomieheksi. Kunnes vihdoin huomasi

+olevansa ilkeä, alkoi hävetä itseään ja jätti Niilon kokonaan rauhaan.

+

+Sitä hän vain ei jaksanut käsittää kuinka Manta oli voinut Niiloon

+taipua. Nuori ja kaikinpuolin moitteeton tyttö sen mukaan kuin hän

+tiesi.

+

+Mutta sitäkään ei hän sen pitemmälle ajatellut. Oma heidän on

+asiansa. Mitäpä sen häntä tarvitsee liikuttaa. Ja kukapa sen tietää

+kuka tässä maailmassa oikein tekee ja mikä kutakin ohjaa tekemään

+sitä mitä tekee.

+

+Laurilla olikin omissa asioissaan kyllin ajattelemista. Hän oli

+saanut kutsun elokuun 20 päivänä saapua seminaarin pääsytutkintoon.

+

+Vasta nyt hän vanhemmilleen sanoi aikovansa mennä seminaariin.

+

+Hän oli suunnitellut siitä syntyvän pitemmän keskustelun. Isä ja

+äiti tietysti panevat vastaan, mutta hän ei ota sitä huomioonkaan.

+Ottaa vain puheeksi asian rahallisen puolen ja muiden sen tapaisten

+seikkain järjestämisen.

+

+Mutta nyt isä ja äiti eivät sanoneetkaan mitään. Näyttivät vain siltä

+kuin olisivat pahasti säikähtäneet ja ikäänkuin kyyristyivät kokoon,

+aivan kuin tahtoen jotain torjua tai päästä piiloon joltain päälle

+hyökkäävältä.

+

+Eikä Laurikaan voinut asiasta sen enempää puhua.

+

+Vasta sunnuntaina, parin kolmen päivän perästä, kun sattuivat olemaan

+kolmisin tuvassa, äiti, pöytää puolisen jäliltä pyyhkiessään, otti

+asian puheeksi.

+

+-- Pitäisikö Lauri sun mennä tilaamaan itsellesi vaatteet, jos sä

+kerran sinne kouluun menet? Ei sulla ole muuta kuin puolivillaisia

+vaatteita vain, ja siellä kuitenkin pitäisi olla vähän herraisemmin

+kuin täällä kotona, sanoi hän pöytään katsoen.

+

+-- Kyllähän ne laittaa pitää, myönsi Lauri kielensä kärellä

+hampaitaan puhdistaen.

+

+-- Eikös siltä räätäliltä saa kankaitakin?

+

+-- Saa siltä.

+

+-- Mitäs siinä muuta on kuin mene tilaamaan, jo tänä päivänä, että

+edes ehtivät. Alusvaatteita ei sulla liioin ole paljoa. Niitäkin

+pitää laittaa. Tehdäänkö ne flanellista vai liinastako?

+

+-- Kummasta vain, sanoi Lauri välinpitämättömästi.

+

+-- Kyllähän flanelliset lämpimämpiä olisivat talvella, mutta --

+kuinka vain itse tahdot.

+

+Lauri ei osannut siihen sanoa mitään.

+

+-- Mutta etkö sinä yhtäkaikki jää kotiin! Joka paikassa on hyvä olla,

+mutta ei missään niin hyvä kuin kotona. Kun Niilokin menee pois -- --

+

+Äiti koetti hymyillä ja katsoi odottavasti Lauriin.

+

+Lauri ei sanonut siihen mitään. Pudisti vain kieltävästi päätään.

+

+Isä istui penkillä ikkunan luona ja massuttamalla piippua imeskellen

+tuijotti ulos, vavahtelevin poskin ja silmiään tiheään räpytellen.

+

+Heti seuraavana päivänä osti äiti flanellia ja liinaa ja vei

+Marttusen Leenalle, jotta hän neuloisi paitoja ja alushousuja

+Laurille.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Isä makaa sairaana, kissa kävelee kolmella jalalla, ja lehmät ovat

+ryöstäytyneet Alitalon kauravainioon.

+

+Lauri oli tuskastunut. Puhisi ja riuhtoi ja säälimättä katkoi nuoria

+kuusen taimia aitakarahkoiksi.

+

+Huomenna kesken kiireintä heinäaikaa pitää hänen, talon ainoan

+työhön pystyvän miehen, lähteä aitaa tekemään! -- Mikä kumma sen

+isänkin juuri nyt sänkyyn nakkasi? Tässä olisi yllin kyllin sivutyötä

+kouluvalmistuksissakin, mutta aivan kuin kiusaksi nyt kaikki työt ja

+vastahakoisuudet tähän yhteen kasautuvat. Meinaavat kai että tehköön

+nyt kun kerran pois aikoo lähteä. -- Ja kyllä minä teenkin! Vaikka

+yöt päivät, nämä pari viikkoa! Siihenpä tuo sitten loppuu.

+

+-- Kukahan täällä sitten rupeaa töitä tekemään, kun minä pois lähden?

+

+Hän pysähtyi hetkiseksi ja katsoi laskevan auringon punaamaan

+metsänrantaan.

+

+-- Tehköön kuka tahtoo.

+

+Jälleen alkoi hän hakata.

+

+-- Mutta millähän tavalla ne raha-asiat järjestetään? Miten se isä

+saa minun koulukustannukseni suoritetuksi?

+

+Kirvestä pitelevä käsi herpautui, ja koko ruumiissa tuntui

+jonkillainen lamaannus.

+

+-- Kun ei siitä saa mitään neuvotteluakaan aikaan, siitä asiasta.

+Mikä ihme siinä onkin, kun ei sitä saa sanotuksi, vaikka se niin

+monta kertaa on kielellä pyörinyt? Tuntuu vain melkein ilkeältä

+sitä asiaa puheeksi ottaa. Isä ja äitikin näyttävät siitä puhumista

+karttavan -- -- Mutta tottapahan tuo jollain tapaa järjestynee tuokin.

+

+Hän kokosi karahkat kimpuksi, heitti kimpun selkäänsä ja läksi pois.

+Aurinko oli jo hetki sitten laskenut. Oli hyvin myöhä ja hiljaista.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Leppirannan isäntä ei ottanut toipuakseen. Jo neljättä päivää makasi

+ja yhä vain näytti menevän alaspäin. Saadakseen paremmin rauhaa

+muutti hän kamariin makaamaan.

+

+Neljännen sairastuspäivänsä iltana kutsui hän Laurin luokseen sinne.

+Lauri aavisti, että isällä on jotain tärkeää sanottavaa, ja melkein

+juhlallisen hiljaa meni kamariin. Asettui muurin luo tuolille

+istumaan. Isä katsoi häneen hetkisen. Sitten kysyi:

+

+-- Koskas sinun pitikään sinne kouluun mennä?

+

+-- Viikko ensi tiistaista.

+

+-- Hm -- --

+

+Oltiin vähän aikaa hiljaa.

+

+-- Ennen kuin lähdet sinne niin ota ja kirjoita ja pane sanomalehtiin

+kuulutus tämän talon ja irtaimiston myynnistä.

+

+Isä kääntyi seinään päin. Lauri tunsi maailman hämärtyvän silmissään.

+

+-- Myödäkö te sen aiotte? sai hän vaivalla sanottua.

+

+-- Mikäs tässä muu on neuvona. En minä enää jaksa -- -- Ja milläs

+minä sinun koulusikaan muuten maksan -- --

+

+Isän ääni sortui kesken.

+

+Kuin raskaan taakan painamana laahusti Lauri pois kamarista ja meni

+vinnille kesäkamariinsa.

+

+Seuraavana yönä hän ei nukkunut vähääkään.

+

+Hänen elämänunelmansa oli taas särkynyt -- juuri silloin kun se oli

+toteutumaisillaan. Hän oli kuvitellut sen niin kauniiksi. Kesät

+isän kanssa ahertaa pelloilla ja talvet koulussa lukee ja kartuttaa

+tietojaan, kirjoittaa, puhuu ja muulla tavalla tulkitsee talonpoikain

+tunteita ja tarpeita ja nostaa heidän omanarvontuntoaan. Kun sitten

+tulee opettajaksi ja saa viran, niin jatkaa samalla tavalla. Mitä

+hänellä tietoja on ne hän jakaa ja niillä hän tuottaa hyötyä ja

+iloa lapsille päivällä koulussa, nuorisolle iltasin seurahuoneella,

+vanhemmille sunnuntaisin koululla tai heidän omissa tuvissaan tai

+missä ja milloin vain. Ainoatakaan hetkeä hän ei käytä turhaan

+vetelehtimiseen. Kesät hän silloinkin raataa isän kanssa synnyinkodin

+pelloilla. Hän ei rupea herraksi, vaikka koulua käykin. Hän näyttää

+että herra ja talonpoika aivan hyvin sopivat samaan henkilöön. Ei hän

+itseään vanhalla äidillään passauta, niinkuin Hallismäen Jussin ja

+monen muun sanotaan tekevän.

+

+Ja vaikkapa hän minnekin joutuisi, niin tämä Leppiranta tulisi

+aina olemaan hänen kotinsa. Muualla olisi hänellä vain virka ja

+virkapaikka, täällä koti ja kotiseutu. Tänne hän tulisi aina kun vain

+vähänkin saisi tilaisuutta. Tämä koti ja kotiseutu hänen parhaimman

+sydänlämpönsä saisi aina. Täällä tulisivat hänen juurensa aina

+olemaan.

+

+Ja nyt ajatellaan talon myöntiä -- kodin myöntiä ja kotiseudun

+myöntiä -- -- Ja se että niin tehdään se on hänen syynsä. Hän on

+tämän ajatuksen aiheuttanut -- --

+

+Laurista tuntui kuin olisi huone pimentynyt ja kuin olisi hänen

+rintansa päälle laskettu tukahuttava paino.

+

+Hän tuijotti mustaan tyhjyyteen.

+

+Liikahti ja alkoi jälleen elää.

+

+Loiskautti sieluunsa kylmäverisen röyhkeämielisyyden laineen.

+

+-- Myököön vain isä talonsa ja tavaransa! Mitä se minua liikuttaa.

+Isän omaisuuttahan se on -- -- Ja kerrankos sitä sellaista tapahtuu.

+

+Hän puristi huulensa tiiviisti yhteen, kääntyi seinään päin ja sulki

+silmänsä.

+

+Hänen eteensä ilmestyi outo kuvatus. Lyhyt, hiukan etukumarassa

+kulkeva ryppynaamainen ja kuivettunut olento, jonka puvussa oli

+töyhtöjä ja laitteita kuin indiaanin sotapuvussa. Nämä töyhdöt

+ja laitteet olivat niskoistaan pukuun kiinnitettyjä kirjoja. Ne

+retkottivat avonaisina, ja olennon kävellessä tai tuulen niihin

+sattuessa ne kuivasti kahisivat. Niiden sekaan oli jollain tapaa

+keltaisella homeella painettu sanat: _Kirjatoukka_. Hän sattui

+näkemään olennon kasvot ja huomasi että se onkin hän itse.

+

+Hän avasi silmänsä, kääntyi selälleen ja kesäöisen hämyn lävitse

+tuijotti kattoon.

+

+-- Huutokauppa -- --

+

+Tänne tulee silloin huutokauppa. Kerääntyy ihmisiä idästä ja

+lännestä. Täyttävät tuvan, tunkeutuvat kamariinkin. Istuvat pöydillä,

+vuoteilla ja kaikkialla. Syljeskelevät, virnistelevät, pöyhivät

+kaikkea ja puhuvat kaksimielisiä sanoja -- -- Sanovat että siihen se

+meni se Leppirannan Laurinkin maahenki --. Naurahtavat taas ilkeästi

+ja sylkeä roiskauttavat kamarin piirongin oveen -- -- Hikisin

+naamoin, silmät ahneudesta ja ilkeydestä palaen, suupielet syljestä

+märkinä, kaula venytettynä vaanivat hyvää kauppaa, ja vahtivat pöydän

+luona -- _pöydän luona_ -- ruokottomuuksilla työtään höystävää

+vasaramiestä ja häntä säestävää tavarain näyttäjää.

+

+"Isäni huoneen joka on aijottu rukoushuoneeksi te olette tehneet

+kauppahuoneeksi." -- -- Koti, rauhan ja onnen tyyssija on muuttunut

+ryövärien luolaksi -- -- Itkee ja vaikertaa kuin impi rumamielisten

+raiskaajien käsissä -- --

+

+Ja se on hänen syynsä -- --! Hän yksin on siihen syypää!

+

+Lauri ponnahti lattialle.

+

+Hänestä tuntui kuin luhistuisi hän kokoon sen raskaan edesvastuun

+alla, joka hänen päälleen on pantu. Hän alkoi kävellä.

+

+Liekö kohtalon johdatusta -- kiusantekoa -- vai mitä lie, kun

+se Niilokin juuri nyt täältä pois kulkeutui. Ja hän jäi tänne

+raadeltavaksi.

+

+Raadeltavaksi -- --?

+

+Niin juuri: raadeltavaksi, silvottavaksi, kahtia halaistavaksi -- --!

+

+Eikö ihminen koskaan saa tuntea itseään eheäksi ja nauttia ehyttä

+elämän onnea --! -- Ainako pitää valita: joko -- -- tahi? Pitääkö

+ihmisen aina tappaa osa itsestään ja jäädä elämään puoli-ihmisenä?

+

+Järki tiesi: pitää. Sydän kuohui: se on väärin, se on hirmuinen

+vääryys!

+

+Eikö todellakaan muuta mahdollisuutta ole? Edes hänellä --?

+

+Hän istui pöydän luo käsi poskella miettimään.

+

+Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Isä ja äiti ovat vanhoja. Mitä he

+talolla tekevät. Eivät he jaksa sitä hoitaa. Helpompi heidän on elää

+ilman taloa. Ja milläpä se isä minun koulukustannukseni maksaisi, jos

+ei taloa myö -- --

+

+Ei. Muuta mahdollisuutta ei ole kuin joko luopua synnyinkodistaan

+ja lähettää se maailman markkinatorille kaupattavaksi, tahi luopua

+koulu-unelmista. Molempia ei saa pitää.

+

+-- Kummastako luovun?

+

+Koko huone tuntui henkeä pidättäen odottavan vastausta.

+

+Lauri pakeni sänkyyn ja veti peiton päänsä ylitse.

+

+-- Mitä pitää tehdä?

+

+-- Jos menen kouluun, tulee joku keinottelija, ostaa talon,

+raastaa metsät puhtaiksi, nylkee maat mehuttomiksi. Ei kunnosta

+kartanoa. Päästää Hakavainion ojat tukkoon, Takanevan pellot jälleen

+metsittymään. Ei koskaan ajattele miten saisi talon parhaimpaan

+kuntoon, eikä sitä rakkaudella vaali. Miettii vaan ja harkitsee miten

+saisi siitä parhaiten nyletyksi sen mitä siinä nylettävää on. Sitten

+pirstoo maat. Myö yhden pirstaleen sille, toisen tälle ja lähtee pois

+-- uutta taloa nylkemään.

+

+-- Minä -- tämän aiheuttaja -- harhailisin maailmalla kuin rikoksen

+tehnyt. -- Haava sydämessä ja tumma häpeän pilvi otsalla, koditonna,

+juuretonna, pirstottuna, myötynä ja myötävänä -- --

+

+Hän viskasi peiton pois kasvoiltaan.

+

+Tänne jääminen on samaa kuin jäädä vapaaehtoisesti teloituslavalle,

+ja tulla osa osalta, pala palalta silvotuksi ja leikellyksi. Kunnes

+jälelle jäisi pystyluinen olento, jolla on ilmeettömät silmät,

+tupakkasyljen viirut suupielissä ja alhaalla retkottavat housut

+jaloissa, ja jota kutsutaan isännäksi ja joka on sangen tyytyväinen

+kun saa joka päivä ruokaa mahansa täyteen ja veronsa kunnialla

+maksuun.

+

+Jospa se Supelan Katri -- --

+

+Posket vavahtivat. Ajatus kääntyi sisään päin ja hämmentyi.

+

+Kun hän siitä selviintyi, levisi hänen edessään kaksi maailmaa.

+Toinen jossa hän toimi arvossapidettynä opettajana valoisissa

+saleissa, ulkonaisesti puhtaana ja moitteettomana, mutta sisäisesti

+rauhattomana, rahasta myödyn synnyinkodin muiston mieltä kalvaessa

+--. Toinen jossa hän siistimätönnä ja likaisenakin, henkisesti

+näivettyneenä ja lakastuneena, ja _siitä syystä_ levollisena,

+paljosta osattomaksi jääneenä talonpoikana ryhjää ja raataa

+pelloilla, metsissä ja riihellä.

+

+Kumman näistä valitsisi?

+

+Kumman näistä valitsisi -- --?

+

+Siihen töksähti ajatus kuin läpipääsemättömään kallioon.

+

+Ja siihen se töksähti aina. Sen läpäiseminen oli aivan mahdotonta.

+Aina kun sitä yritti tupertui ajatus ja toinnuttuaan luisui sivuun.

+

+Hän ajatteli paljon näinä päivinä. Ajatteli ja joka ilta kirjoitti

+päiväkirjaansa.

+

+Eräänä iltana hän kirjoitti:

+

+"Melkein olen siinä uskossa, että ihmisen, joka koko sydämellään

+jaksaa innostua talonpoikaismaanviljelykseen, täytyy olla joko

+erinomaisesti jalomielinen tai sitten tyhmä. Niin jalomielinen

+että jaksaa kärsiä sen, kun pitää luopua niin paljosta sellaisesta

+mikä muilla on joka päivä saatavissa, niin jalomielinen, että voi

+uhrautua muiden hyväksi, tai sitten niin tyhmä, ettei tällaista

+uhrautumispakkoa näekään.

+

+"Minä en ole kumpaakaan. En ole jalomielinen enkä vallan tyhmäkään.

+Enkä siis jaksa tähän elämään innostua koko sydämelläni.

+

+"Muuten minusta tuntuu, ettei ole vallan väärä se käsitys, jonka

+mukaan maan yksityisomistus on siveellisesti ja oikeudellisesti

+väärä ja taloudellisesti epäedullinen, sekä koko kansallistaloudelle

+yleensä että talonpoikaisluokalle erittäin. Minä en saa itselleni

+selvitetyksi millä syyllä toinen ihminen on paremmin oikeutettu

+maata omistamaan kuin toinen ihminen. Maata makaa suuret alueet

+viljelemättä, ja työvoimaa kuluu äärettömän paljon tuottamatta mitään

+hyötyä. Sellaistakin työvoimaa, joka aivan varmaan ryhtyisi tarmolla

+maahan käsiksi, kun vain voisi sen tehdä yksityisomistajalta lupaa

+kysymättä. Talonpoika saa koko ikänsä raataa ja ahertaa saadakseen

+talonostossa syntyneet velkansa suoritetuksi. Ja kun hän ne saa

+suoritetuksi, on hän jo vanha ja jättää talonsa pojalleen, jolle

+alkaa sama taistelu. Niin jatkuu taistelu sukupolvesta sukupolveen,

+taistelu, jota ei olisi, jos maa olisi yhteiskunnan ja maanviljelijät

+yhteiskunnan vuokramiehiä."

+

+Seuraavana iltana hän kirjoitti:

+

+"Liekö se kehitysopin mukaista täydellisentymistä vai mitä, mutta

+kehityksen yleinen kulku talonpoikaiselämässä näyttää olevan

+tällainen:

+

+"Kun torpparista, mökkiläisestä t.m.s. tulee verollisen talon isäntä,

+rynnistää hän kaikin voimin ja koko tarmollaan antautuu talonsa

+viljelemiseen. Hänen lapsensa ja lastensa lapset tekevät samoin. Suku

+vaurastuu ja leviää ja saa haltuunsa yhä useampia taloja. Mutta kuta

+useampi sukupolvi ehtii ohi vaeltamaan, sitä enempi suvusta katoaa

+kantaisän aikuinen tuoreus ja tarmo ja kokonaan talolle antautuminen.

+Sijalle tulee jonkillainen penseys ja harrastusten hajanaisuus.

+Suku yhä heikkenee maanviljelyksessä ja lopuksi joutuu talostaan

+pois, joko alaspäin takaisin mökkiläiseksi, tai ylöspäin henkisen

+työn aloille. Toisissa suvuissa kehitys käy nopeammin, toisissa

+hitaammin. Ja onhan poikkeuksiakin tästä säännöstä. Sama suku voi

+pysyä talossa joskus vuosisatojakin, ennen kootun varallisuuden ja

+itsepäisen vanhoillisuuden varassa. Maataloudellisen tarmon ja kyvyn

+rappeutumista nim. ei mikään suku voi välttää. Se on jonkillainen

+vastavaikutus esi-isäin tarmolle ja kyvylle. Mutta jos suvun

+varallisuus on niin vankka ja muut olosuhteet sellaiset että suku

+jaksaa pysyä talossaan tämän rappeutumisajan ylitse, syntyy sillekin

+jälleen vastavaikutus. Suku saavuttaa jälleen tarmon ja kyvyn,

+joka siltä jonkun aikaa on ollut kadoksissa, ja taas alkaa suvussa

+maataloudellinen nousukausi.

+

+"Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin poikkeuksia. Sääntönä on se, että

+kun suku kerran alkaa maataloudellisessa tarmossa heikontua, se

+myöskin menettää talonsa. Ja sen vuoksi tapaakin talonpoikaistaloissa

+niin harvoin vanhoja perintösukuja. Suurin osa on joko enempi tai

+vähempi 'vedentuomia'.

+

+"Meidän sukumme näyttää nyt, kolmannessa polvessa tässä talossa,

+saavuttaneen loppunsa. Kun isän pää kaatuu, niin -- --."

+

+Eräänä aamuna, koko yön valvottuaan, hän kirjoitti:

+

+"Olen syntynyt talvella. Talvea on ollut koko elämäni. Ja talvena se

+näyttää vastakin pysyvän. Kun se joskus lupaa kesäksi kääntyä, kun

+siihen joskus lupaa kukkia puhjeta, tulee talvi ja jäädyttää kaikki

+-- -- Minkätähden näin on? Miksei minun elämääni saa koskaan tulla

+lämmintä, valoisaa ja kukkivaa kesää? Tihusateista syksyä ja kylmää

+talvea vain. Siinä välissä silloin tällöin joku lämmin ja kirkas

+syyspäivä, joka houkuttelee kukat kohottamaan päätään -- että talvi

+saisi ne palelluttaa ja rusentaa -- --."

+

+Joka päivä hän kirjoitti. Monta asiaa hän ajatteli näinä päivinä,

+monta kysymystä ratkaisi. Mutta sitä painavinta vain ei saanut

+ratkaistuksi.

+

+Hän harkitsi ja punnitsi. Heikko ruumiinrakennus, liiallinen

+tunteellisuus, epäkäytännöllinen luonne -- ei kelpaa

+maanviljelijäksi. Huutokauppa, raadellun kodin muisto mieltä

+raatelemassa -- ei tule onnelliseksi muuallakaan.

+

+Sen pitemmälle ei hän jaksanut ajatella.

+

+Aamuisin hän vielä makasi sängyssä kun kuului junan vihellys

+asemalta. Se oli aivan kuin kehotus sieltä maailmalta: tule joukkoon!

+Ja silloin hän aina päätti että lähtee. Hyppää vain junavaunun

+portaille, heilauttaa lakkia ja -- hiyyuu'ih! Sitten sitä mennään

+ulos avaraan ja vapaaseen maailmaan!

+

+Iltaan mennessä tämä päätös ehti moneen kertaan särkyä ja sama

+taistelu oli alettava uudestaan.

+

+Joskus hän melkein kadehti niitä onnellisia, joilla ei ole kotia,

+eikä kotitaloa -- lentoa ehkäisemässä.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Oli jo lauantai-ilta sen maanantain edellä, jonka iltana piti lähteä

+seminaarin pääsytutkintoon. Ja yhä vielä oli Laurilla ratkaisematta

+kumman tekee, jääkö kotiin vai meneekö seminaariin.

+

+Nyt se täytyy ratkaista.

+

+Saunasta tultuaan hän vetäytyi kesäkamariinsa ja aikoi oikein

+vakavasti harkita asiaa puolelta ja toiselta. Mutta sotkeutuikin heti

+alussa. Ajatus aivan kuin yritti kiertää tätä kysymystä ja pyrki vain

+muihin asioihin. Hän pakotti ajatuksensa pysymään tässä asiassa.

+Mutta ei siitä mitään tullut. Ajatus seisahtui kokonaan, ja päässä

+tuntui vain kuin taintuneen tyhjä ja kolkko levollisuus.

+

+Hän ymmärsi että siitä ei tule nytkään mitään.

+

+Ja nyt ei voi luottaa siihenkään että onpahan vielä aikaa. Sillä sitä

+ei nyt enää ole.

+

+Äiti oli opettanut että pitää rukoilla Jumalalta apua ja voimaa

+hädässä. Hän auttaa ja hän voi auttaa. Pikkupoikana hän oli useinkin

+rukoillut. Mutta rippikoulun jälkeen ei hän ollut pannut mitään

+huomiota äidin neuvoihin. Anteeksiantavasti vain hymähtänyt joskus.

+

+Nyt hänessä kuitenkin heräsi voittamaton halu johonkin sellaiseen,

+halu kokonaan luopua omasta tahtomisestaan ja antautua jonkun toisen

+johdatettavaksi.

+

+Ei hän pannut polvilleen, ei mitään puhunut, ei edes ajatellutkaan

+sanoilla. Hän vain avasi sydämensä ja nosti sitä painavan kysymyksen

+sieltä pois, jonnekin jonkun toisen harkittavaksi ja ratkaistavaksi.

+

+Itse hän meni nukkumaan. Ja nukkuikin levollisesti ja tavallista

+myöhempään.

+

+Kun hän aamulla heräsi, oli hänellä, aivan kuin jonkun sinne

+asettamana, valmis päätös mielessään. Ja se kuului: jään kotiin. --

+Vastaansanomatta hän hyväksyi sen ja pani talteen.

+

+Näin kesäisenä sunnuntaiaamuna ei ole mitään kiirettä ylös nousta.

+Hän loikoi vuoteella ja mietti -- tai, ei oikeastaan miettinytkään.

+Hän vain odotti jotain, aavisti että hänelle jotain tulee vielä

+--. Ja tulikin. Iloinen varmuus ettei tänne jäämällä tarvitse sitä

+toistakaan puolta itsestään tappaa. Voihan sitä ilman kouluakin

+kehittää. Itsekasvatuksen kautta. Onhan hänellä jo pitkän aikaa

+ollut etevimmän ja uutterimman seuralehdentoimittajan ja taitavimman

+keskustelijan maine nuorisoseurassa. Miksei voisi pyrkiä, ja myöskin

+päästä ylemmäksikin?

+

+Uutta voimaa ja tarmoa tuntui virtailevan suonissa. Vielä hän kerran

+toteuttaa kaikki mitä on tähän saakka unelmoinut. Nyt on hänen

+aikansa tullut.

+

+Päivemmällä meni hän isän luo kamariin. Isä nukkui. Hiljaa,

+varpaillaan astellen meni Lauri pöydän luo. Siinä oli raamattu

+avattuna ja sen vieressä Pellervon vihkoja. Oli jonkillaista vankkaa

+turvallisuutta siinä mielialassa, minkä tällainen rinnakkain olo

+hänen mielessään herätti.

+

+Hän rupesi lukemaan raamattua ja syventyi siihen niin ettei

+huomannutkaan kun isä heräsi ja syväilmeisesti tarkasteli häntä.

+

+Vihdoin hän nosti päänsä ja huomasi isän olevan valveilla.

+

+-- Joko olet laittanut sen kuulutuksen? kysyi isä heti.

+

+-- En minä ole.

+

+-- Eikös sun nyt aivan pian pidä mennä?

+

+Lauri ei vastannut. Hetkisen kuluttua sanoi:

+

+-- Jos en minä menisi kouluun, niin möisittekö te sittenkin talon?

+

+-- E-een -- mitäs minä siitä sitten möisin, vastasi isä. -- Mutta kun

+sinä nyt kerran olet ajatellut kouluun mennä, niin mitäs tuota nyt

+enää takaisin ottaa. Kyllähän me äitisi kanssa -- --.

+

+Äitikin tuli kamariin juuri kun Lauri sanoi:

+

+-- Minä jään kotiin.

+

+-- Mutta jos sinun tekee mieli kouluun? arvaili isä.

+

+-- Ei minun enää tee mieli. En minä mene kouluun.

+

+Äiti pillahti itkemään.

+

+-- Minne mekin olisimme joutuneet, jos sinäkin olisit meidät jättänyt!

+

+Lauri hätkähti. Tätä hän ei ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi.

+

+-- Saat heti talon haltuusi että voit ruveta asumaan oman mielesi

+mukaan. Tehdään vaikka huomenna kirjat. Maija saa tyytyä siihen mitä

+on jo saanut. Niilolle vain maksat kolme, neljä tuhatta ja meille

+syytingin niin... puheli isä kylmäverisyyttä tavoitellen.

+

+-- Mutta jos Samppa ja Maija suuttuvat, säikähti äiti.

+

+-- Suuttukoot, kivahti isä. Lauri tässä kuitenkin enimmän on työtä

+tehnyt. Täytyy sekin ottaa lukuun. Ja tottakai sillä Sampalla on

+kaikkea kyllin, kun sen kerran kannattaa virtsaakin hangelle ajaa!

+-- Nuori mies -- --! Sais se olla vähän uudenaikaisempi siinä

+talonpidossaan ja lukea Pellervoa. Minäkin meinaan sitä ruveta

+lukemaan, kun tästä oikein toivun.

+

+-- Niin, tehkää niinkuin tahdotte, en minä pyydä vastaan olla, myönsi

+äiti kädet sylissä tuolilla istuen.

+

+Seuraavana päivänä tehtiin kauppakirjat. Alaiskylän opettaja ne

+kirjoitti, ja Niemisalon kauppias sekä Aappolan vaari olivat

+todistajina.

+

+Hyvästellessä sanoi vaari Laurille:

+

+-- Emäntä meidän vielä pitää sulle hankkia.

+

+-- Siinä taitaa ottaa hietaan, sanoi Lauri.

+

+-- Eikä otakaan! Ja me hankimmekin sen sulle hyvän! Minä vanha

+kosijamies -- ja meidän mamma, se vasta mestari on.

+

+Vaari iski silmää, nyökäytti päätään, notkautti polviaan ja jokaisen

+nauraessa meni, itsekin nauraen, ulos.

+

+Porstuassa tuli Marttusen Leena vaaria vastaan. Toi viimeisiä

+neulomuksiaan.

+

+-- Hohhooi, huokasi Leena kun sai kantamuksensa penkille.

+

+-- Hohooi hohooi, huokasi uudelleen. -- Ei suinkaan täällä vielä

+tiedetäkään, että Niinilän vävy se Pieliskylän opettaja on kuollut.

+

+-- Kuollut! Koska?

+

+-- Tänä aamuna.

+

+-- Sus siunatkoon! Millä tavalla?

+

+-- Pyssyllä. Oli pyssynsä kanssa välästänyt, jotta huomenna tästä

+nyt mennään sorsia ampumaan, ja kuinka lie nolotellut kun pyssy oli

+lauennut ja suoraan sydämeen oli mennyt.

+

+-- Jumala siunatkoon!

+

+-- Hjoo joo. Sellaista se on. Ei sitä yhtään tiedä kuinka ja koska

+täältä pois kutsutaan.

+

+-- E'i!

+

+-- Nuori leski siinäkin jäi. Onni kuitenkin ettei ole lapsia, eikä

+näytä jotta tulisikaan. Puhuvat jotta -- tässä Leena kääntyi puhumaan

+emännän korvaan ja teki äänensä hyvin kuuluvaksi sipisemiseksi --

+puhuvat jotta ei se Anni ole oikein tästä opettajasta tykännytkään.

+Itkeskellyt vain joka päivä. Ja kyllä se raukka niin laihtunut on

+ettei sitä oikein enää tahdo tuntea. Ja niin muhkea ja nätti kun se

+oli tyttönä ollessaan. -- Taas muutti Leena äänensä sipisemiseksi. --

+Meinaavat jotta joku toinen sillä on mielessä ollut, mutta kuinka lie

+tähän opettajaan sekaantunut.

+

+Lauri istui pöydän takana penkillä ja kuuli kaikki.

+

+

+

+

+XIX.

+

+

+Leppirannan Lauri oli nyt siis isäntä.

+

+Aluksi se häntä omituisesti ikäänkuin hävetti, ja hän olisi antanut

+sen pysyä salassa. Mutta salassakos tämä sitten pysyi. Seurapiireissä

+alettiin häntä kutsua isännäksi, ja tytöt alkoivat tarjoilla itseään

+hänelle emännäksi. Monta rattoisaa sukkeluutta laskettiin.

+

+Se kesä kului loppuun ilman mitään muutosta. Isä toipui pian ja oli

+työssä niinkuin ennenkin. Sunnuntaisin vuoroin luki raamattua ja

+Pellervoa, vuoroin makaili tai kuljeskeli vainioilla.

+

+Viljat korjattiin, maat kynnettiin ja Takanevan jo alulle pantua

+raivausta jatkettiin.

+

+Tuli talvi.

+

+Lauri alkoi perehtyä isäntäarvoonsa. Suunnitelmat alkoivat kypsyä.

+Nyt se vihdoinkin tehdään tosi tuparakennuksen kuntoonpanosta.

+

+He menivät isän kanssa hakemaan hirsiä Hoiskonpalolta.

+

+-- Tuon minä tuosta vielä kaadan, niin sitten on kylliksi kuormaa,

+sanoi isä ja alkoi hakata solakkaa kuusta. Puu alkoi huojua. Tuli

+tuulen puuska ja työnsi sen päinvastaiseen suuntaan kuin isä aikoi.

+

+-- Katsos nyt -- -- huusi hän Laurille, joka siellä karsi kaatamaansa

+puuta. Mutta samassa puu rusahtaen kaatui ja löi Laurin alleen.

+

+Isän veret hyytyivät ja hengitys salpautui. Hän oli varma että Lauri

+on kuollut.

+

+Vaivoin pääsi hän Laurin luo ja avutonna voihkien hapuili sinne

+tänne, ennenkuin älysi että Lauri on saatava rekeen ja vietävä

+kotiin. Kotimatkalla Lauri virkosi, mutta ei omin avuin päässyt

+liikahtamaan.

+

+Lähdettiin heti lääkärille. Lääkäri määräsi Laurin makaamaan

+kolme viikkoa ja sitten vielä neljä kuukautta olemaan vähintäkin

+ruumiillista voimaa kysyvästä työstä vapaana.

+

+Isä otti jälleen isännän velvollisuudet hartioilleen ja käski Laurin

+olla aivan huoletta. -- Kyllä minä vielä jaksan. Ja otetaan renki,

+sanoi hän.

+

+Otettiin renki, ja Lauri heittäytyi aivan huolettomaksi.

+

+Nyt hänellä oli kerrankin aikaa lukea, ajatella ja -- kirjoitella.

+

+Vihdoin sai hän kaksi kirjoitusta siihen kuntoon että uskalsi

+ajatella niiden sanomalehdelle lähettämistä. Toisen nimenä oli

+"Herrat ja talonpojat"; sen pohjana oli hänen kerran seuralehdelle

+kirjoittamansa kirjoitus nimeltä "Parannussaarna". Toinen oli vanha

+taru eräästä entisaikaan eläneestä kauppanerosta.

+

+Vielä kerran ne läpi luettuaan hän vapisevalla kädellä kirjoitti

+niiden alle nimen "Pontus". Siitä ei kukaan arvaa kirjoittajaa. Hän

+oli jo ennen ottanut selvän postin kulkuajoista ja nyt tavoitti

+itsensä siihen aikaan maantielle kävelemään. Posti tuli ja oli

+niin hyväntahtoinen että otti hänen kirjeensä ja pisti laukkuunsa.

+Paksuksi vain kirjettä ihmetteli, mutta ei kuitenkaan edes osotetta

+katsonut. -- Nyt ei kukaan tiedä että hän on sanomalehdelle

+kirjoituksia lähettänyt.

+

+Seuraavat päivät kuluivat levottomassa toivon ja epäilyksen

+vaihtelussa. Vavisten avasi hän joka kerta sanomalehden ja etsi siitä

+kirjoituksiaan.

+

+Kului pari viikkoa, eikä kumpaakaan kirjoitusta ollut lehdessä. Jo

+alkoi epäilyttää että pettymyskö kohtasi tässäkin -- --

+

+Vihdoin tuli "Herrat ja talonpojat". Oli pantu pääkirjoitukseksi.

+Lauri tunsi päätään huimaavan, kun näki kirjoituksensa painettuna.

+Kaiken päivää oli mieliala omituisesti levoton ja ristiriitainen.

+Häntä huvitti ja hävetti yht'aikaa. Hän toivoi ettei kukaan saisi

+tietää kuka Pontus on, mutta samalla hän myöskin toivoi että sen

+tietäisi jokainen. Hän oli hyvillään, kun ei tullut panneeksi

+nimikirjaimiaan kirjoituksen alle, mutta samalla häntä kadutti kun ei

+yhtäkaikki pannut nimikirjaimiaan.

+

+Illalla kun isä ristivalkean valossa veisteli kirvesvartta, äiti

+kehräsi ja renki Jussi loikoi penkillä, luki Lauri sanomalehteä

+ääneen, kaiken aikaa miettien, lukeeko omaa kirjoitustaan vai

+jättääkö lukematta. Viimein hän luki senkin.

+

+-- Mutta siinäpä vasta sanottiin! ihmetteli isä. Kukahan tuon on

+kirjoittanut?

+

+Laurin teki mieli sanoa kuka sen on kirjoittanut.

+

+Isää ja äitiäkin se varmaan ilahuttaisi. Kuitenkin hän sanoi vain:

+

+-- Ei tiedä.

+

+Ja alkoi katsella lehteä muualta.

+

+-- Oikea kirjoitus. Kuka hänet vain lie kirjoittanut, sanoi isä vielä

+ja alkoi lasipalasella kirvesvartta raaputtaa.

+

+Sunnuntaina aamupäivällä tuli Alaniemen Miska. Ilmoista ja muista

+ensin puheltua kysyi Miska Laurilta:

+

+-- Oliko se kirjoitus, se Herrat ja talonpojat, sinun kirjoittamasi?

+

+-- Mistä niin meinaat?

+

+-- Meinaan vain. Se niin hyvin sopii sinun kirjoittamaksesi.

+

+-- Enhän minä sellaiseen kykene, esteli Lauri.

+

+-- Kyllä sinä kykenet. Kun ei se vain olisikin sinun kirjoittamasi,

+tutki Miska.

+

+Lauri ei kehdannut valehdella.

+

+-- Se oli hyvä kirjoitus, sanoi Miska painokkaasti. Sitä ovat

+kehuneet paremmatkin kuin minä.

+

+Laurin teki mieli kysyä kutka paremmat hänen kirjoitustaan ovat

+kehuneet, mutta kysymättä se kuitenkin jäi.

+

+Isä kuuli tämän keskustelun, ja Miskan mentyä hän otti kartiinin

+nuoralta sen lehden, jossa Laurin kirjoitus oli, ja luki kirjoituksen

+moneen kertaan.

+

+Samana sunnuntaina tulevan lehden viivan alla oli toinen hänen

+lähettämistään kirjoituksista. Samassa postissa tuli myöskin kirje,

+jossa pyydettiin edelleenkin lähettämään kirjoituksia palkkiota

+vastaan.

+

+Elämä tuntui avoimelta, ja tulevaisuus näytti lupaavalta joka

+taholle. Kirjoitus toisensa perään alkoi syntyä ja lähteä menemään

+sanomalehdelle. Ne julaistiin melkein kaikki.

+

+Pian alkoi, ensin salaisuutena mutta vähän ajan kuluttua aivan

+julkisena maailmalla kulkea tieto, että sanomalehden Pontus on

+Leppirannan Lauri.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Vaikka ei Lauri itse päässytkään töihin, tulivat tuparakennuksen

+kunnostamiseen tarvittavat hirret ja muut tarpeet, vieläpä

+vuorauslaudatkin laitetuksi. Kesällä rakennus sitten pantiin kuntoon.

+Painuneet nurkat suoristettiin, lahojen sijalle pantiin uudet hirret

+ja suutuvasta tehtiin kolme kamaria, joihin yhteen heti laitettiin

+lämmitysuunikin. Sen kamarin otti Lauri omiin nimiinsä. -- Seuraavana

+kesänä pantiin kuntoon navetta-, talli- ja liiverirakennus, sitä

+seuraavana aitta- ja luhtirakennus, ja niin aina vuosi vuodelta.

+Ennenkuin neljäs vuosi oli loppuun kulunut, seisoivat Leppirannan

+huoneet kaikki suorina ja ryhdikkäinä, hyvin katettuina ja punaisiksi

+maalattuina.

+

+Ensimäiset istukaskoivut olivat jo kokolailla kasvaneet, ja talo

+alkoi näyttää oikein somalta. Uusia puitakin taas alettiin istuttaa.

+

+Samaan aikaan raivautti hän uutta maata ja pani ennen jo raivatuita

+maita kuntoon. Takaneva oli kaikki jo pelloksi tehtynä, Lupukan vanha

+luonnonniitty alkoi olla sarottuna ja kasvukunnossa, ja Pentinkorven

+raivausta varten oli jo suunnitelma tehtynä. Joka kesä oli hänellä

+urakkamies, toisinaan useampiakin maatöissä. Hän käsitti sellaisten

+pitämisen yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseen. Hänellä on maata,

+mutta ei työvoimaa, ja on taas toisia joilla on työvoimaa, mutta

+ei ole maata. Maa kaipaa työvoimaa tullakseen hedelmälliseksi, ja

+työvoima kaipaa maata pysyäkseen hedelmöittävänä. Eikä hänellä ole

+oikeutta niiden yhtymistä estää. Jokaisella ihmisellä on synnynnäinen

+oikeus maahan. Hän koettaa tällä tavalla panna tätä oikeutta voimaan.

+Kun ei sitä muullakaan tavalla voi tehdä.

+

+Nämä raivaus- ja rakennustyöt kysyivät varoja enempi kuin talo ehti

+niinä vuosina tuottaa. Täytyi tehdä velkaa.

+

+Karja lisääntyi. Äiti alkoi valittaa vanhuuttaan ja työn paljoutta.

+Täytyi ottaa toinenkin palvelustyttö.

+

+Ihmiset hulluttelivat Lauria. Kun tuolla tavalla -- -- Pääsisihän

+sitä nyt vähän vähemmälläkin -- -- Ettei tarvitsisi velkaa tehdä -- --

+

+Mutta Lauri laski, että kun hän nyt pääsee kartanon

+kuntoonpanokustannuksista ja maan tulot yhä vain lisääntyvät, menojen

+pysyessä entisellään, niin viimeistään kymmenen vuoden kuluttua ovat

+hänen velkansa maksetut.

+

+-- Ja jos eivät olekaan, niin kaksi tästä! Poikamies -- --! Taloni

+minä kuitenkin pidän, sanoi hän neuvojilleen.

+

+Kesken uurastamista, suunnittelua ja järjestelyä saattoi tarmo

+toisinaan herpautua ja into väsähtyä. Silloin loiskahti mieleen

+kysymys: Mitä varten? Mitä varten tällä tavalla raataa, rynnistää ja

+elää? Ja itseään kiusata?

+

+Hän pysähtyi miettimään ja etsimään vastausta. Mutta vastausta ei

+löytynyt. Mitään erikoista tarkoitusta jota varten elää ja ahertaa ei

+hän löytänyt. Jonkillainen rannaton pohjattomuus vain levisi eteen

+aina kun sitä alkoi etsiä.

+

+Mutta jos ei mitään tee, niin silloin ainakin elämän täytyy olla

+tyhjää ja tarkoituksetonta. Sillä työ on elämän sisältö, henkisen ja

+ruumiillisen työn vaihtelu on huvia, ja työnilo on elämän valo ja

+lämpö.

+

+Tällaisten selvittelyjen jälkeen hän tarttui entistä lujemmin

+lapion-, kuokan-, lantatarikon-, heinähangon-, sirpin-, auran- tai --

+jos oli sunnuntai tai ilta, niin -- kynänvarteen, tai rupesi lukemaan

+tai oli lähdettävä nuorisoseuran asioille. Kysymys häipyi pois

+mielestä.

+

+Hänet valittiin nuorisoseuran puheenjohtajaksi samana vuotena kuin

+otti talonkin haltuunsa ja pysytettiin siinä toimessa viisi vuotta

+yhteen menoon.

+

+-- Hän on niin uskollinen puheenjohtaja toimessaan ja niin

+mallikelpoinen sekä ihmisenä että nuorisoseuralaisena, että on

+synti päästää hänet puheenjohtajatoimesta pois. Jo hänen pelkkä

+läsnäolonsakin vaikuttaa kohottavasti toisiin, sanoi nuorisoseuran

+jäsenistön parhaimmisto.

+

+-- Eikä hän ole maanviljelijänäkään huono, sanoi maamiesseuran

+jäsenistön parhaimmisto.

+

+-- Mutta jos ei hän niin paljoa hääräisi siellä seurahuoneella, niin

+olisi vielä parempi. Tulisi paljoa enempi itseltään töitä tehtyä eikä

+tarvitsisi niin paljoa palkkaväkeä pitää, sanoivat eräät, jotka eivät

+olleet nuorisoseuralaisia eikä maamiesseuralaisia.

+

+-- Ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Kyllä Lauri oikein tekee, kun

+ei rupea talolleen rengiksi, sanottiin nuorten puolelta.

+

+-- Onkos rahapomon renkinä sitten parempi olla?

+

+-- Mikä sen tietää, kuka siinä on renkinä ja kuka isäntänä. Sehän

+tavallisesti on isäntä, joka palkan maksaa. Korko on rahamiehen

+palkka, ja koron maksaa se joka rahoja lainaksi ottaa. Jos ei kukaan

+ottaisi rahaa lainaksi, niin mistä rahapössöt sitten saisivat

+korkoja, viisastelivat nuoret.

+

+-- Mistäs Laurikin, samoin kuin monet muutkin, saisi rahoja ellei

+kukaan lainaisi?

+

+-- Niin -- -- eiväthän kaikki isännät tule rengittä toimeen,

+sutkauttivat nuoret.

+

+-- Kyllähän te osaatte, hymähtivät vanhat.

+

+Laurille itselleen muodostui nuorisoseurassa työskentely

+arvokkaammaksi ja sisällökkäämmäksi kuin pelkkä joutoaikain huvi.

+Siinä tarjoutui hedelmällinen ja tyydytystä tuova työmaa hänen

+sellaista kaipaamaan heränneille hengenvoimilleen. Puheenjohtajana

+oli hänen velvollisuutensa pitää avauspuheet ja muitakin puheita

+seuran kokouksissa ja iltamissa sekä monella muullakin tavalla

+julkisesti esiintyä. Se kehitti ajatuskykyä sekä johtamis-,

+itsensähallitsemis- ja esiintymistaitoa. Hänen entinen ujoutensa

+kehittyi maltilliseksi sanojen harkitsemis- ja punnitsemistaidoksi.

+Siten kasvoi hänestä taitava puhuja ja julkisen toiminnan mies.

+

+Sai hän kokea pettymyksiäkin ja karvasta mieltä monta kertaa. Monta

+kertaa huokui yleisöstä häntä vastaan masentavaa kylmyyttä ja

+välinpitämättömyyttä, jopa joskus suoranaista uhmailuakin. Sellaisina

+iltoina meni hän mustin mielin kotiin. Kaikki tuntui niin turhalta,

+tyhjältä ja toivottomalta. Aatteelliset harrastukset olivat vain

+pelkkää narripeliä.

+

+Mutta kun hän toipui ensi huumauksesta ja alkoi harkita asiaa,

+huomasi hän, että tällaisten kokemusten avulla myöskin voi itseään

+kasvattaa. Ja rauhoittui vähitellen. Ja alkoi muistella niitä mieltä

+kohottavia ja toivoa herättäviä kokemuksia, joita myöskin oli jo

+saavuttanut.

+

+Jos hän kuitenkin olisi väittänyt, että yksinomaan valistus- ja

+sivistysharrastukset häntä nuorisoseuratalolle vetivät, niin hän

+ei olisi ollut täysin rehellinen. Kyllä häntä sinne yhtä paljon

+veti huvin- ja seuranhalu, sekä kaikista tukahuttamisyrityksistä

+huolimatta sydämen pohjassa värähtelevä salaperäinen kaiho ja ystävän

+kaipuu.

+

+Usein, itseään nuorempain tanssia ja kuhertelua katsellessaan, hän

+vaipui miettimään omaa yksinäisyyttään ja sitä, että kuinkahan monta

+samallaista tarinaa täällä nytkin eletään, kuin oli se jonka hän eli

+silloin -- --? Kuinkahan moni tästäkin tilaisuudesta menee kotiin

+haava sydämessä -- --?

+

+Tällöin hän muisti Niinilän Annin, joka nyt synnyinkodissaan eli

+nuoren, lapsettoman lesken rauhallista elämää.

+

+Hän oli aikoinaan uskonut, että jos hänen suhteensa Anniin päättyisi

+niinkuin se päättyi, niin hän ei voisi sen jälkeen enää elää -- --.

+Nyt on hän kuitenkin jo elänyt monta vuotta sen jälkeen -- -- Ja voi

+sitä asiaa jo katsella aivan kylmästi, vähintäkään tuskaa tuntematta

+-- --. Onpa jo elänyt muitakin sentapaisia tarinoita.

+

+Yksi niistä on jättänyt muita syvemmät jäljet häneen. Se jonka hän

+eli Supelan Katrin kanssa.

+

+Katri oli silloin nuori, kaino, hymyileväsilmäinen, sopusuhtaisesti

+kehittynyt tyttö, jota ei poikain mielistely ollut vielä ehtinyt

+turmella. Kerran valittiin Lauri hänen kanssaan seuralehden

+toimittajaksi.

+

+Ja silloin se syttyi.

+

+He alkoivat tapailla toistensa katseita ja hymyillä toisilleen ja

+olla kaihomielellä kun piti jonkun aikaa olla toistaan näkemättä.

+Sivullinenkin jo voi huomata, että heidän välillään jotain kehittyi.

+

+Usein tapasi Lauri itsensä haaveilemassa kansakoulunopettajan kotia,

+jossa Katri rouvana hyörii -- --.

+

+Tapahtui sitten se, mikä tapahtui silloin kun Marttusen Leena tuli

+kertomaan kuinka Anni on kaiket ajat itkenyt ja jotain toista

+ajatellut.

+

+Sen jälkeen ei Lauri enää voinut olla Katrin kanssa niinkuin siihen

+saakka. Heidän suhteensa katkesi.

+

+Usein he tämänkin jälkeen katsoivat toistaan silmiin. Ja Lauri näki

+aina Katrin silmistä, että hän on itkenyt ja tulee vieläkin itkemään.

+Ja Laurista tuntui että hänen itsensäkin pitäisi itkeä.

+

+Nyt on Katrista tullut tyttö, joka siirtyy yhdeltä pojalta toiselle

+ja josta puhuessaan pojat aina ilkeäkurisesti vilkuilevat ja

+naurahtelevat.

+

+Se viiltää Laurin sydäntä. Hän ei voi vapautua siitä uskosta että hän

+on tähän yksi suurin syyllinen. Häneen imeytyy usko että hän on koko

+ijäkseen yksinäisyyteen tuomittu.

+

+Saadakseen unohdusta siitä johtuvalle orpouden tunteelle ja

+löytääkseen tyydytystä, tarttuu hän yhä lujemmin työhön ja uppoutuu

+yhä syvemmälle nuorisoseura-, kotiseutututkimus- ja muihin

+valistusharrastuksiin.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Tyyni talvisen sunnuntai-iltapäivän hämärä laskeutuu vainioille.

+Hiipi tuvan seinustalle ja katsoo ikkunoista tupaan.

+

+Tuvassa on Lauri yksin. Istuu ja odottelee kylillä olevaa

+palvelusväkeään kotiin ilta-askareille.

+

+Hämärä alkoi soitella viihdyttävän rauhan ja kaihomielisen

+levottomuuden sekaisia säveliään.

+

+Syntyi se hetki jolloin ihminen syvimmin tuntee tunnettavansa.

+

+Jos on jollakin omantunnon tuskia, niin iltahämyn hetkinä yksin

+ollessaan tuskat häntä repivimmin raatelevat.

+

+Jos joltakin on mielen rauha poissa, niin iltahämyn hetkinä hän sen

+kipeimmin tuntee.

+

+Suru on suurimmillaan, kuume korkeimmillaan ja sairauden tuskat

+vihlovimmillaan iltahämyn hetkinä yksin ollessa.

+

+Jos joku on yksin elämässä, niin yksinäisinä iltahämyn hetkinä hänen

+yksinäisyytensä on orvoimmillaan.

+

+Jos joku tuntee elämänsä tyhjäksi, niin yksinäisen iltahämyn hetkinä

+hän tuntee sen niin tyhjäksi, että itse tyhjyyskään ei voi niin tyhjä

+olla.

+

+Mutta myöskin:

+

+Ilo kohoo kauneimpaan kauneuteensa, rauha tyyneimpään tyyneyteensä

+hiljenee, ja sydämen kaiho syvimmästä pohjattomuudestaan aavistuksen

+antaa, kun ihminen yksin istuu tyynen talvisen sunnuntai-iltapäivän

+hämärässä.

+

+Ei koskaan ihminen näe itseensä niin syvälle kuin silloin.

+

+Lauri näki elämänsä kuin keskeneräisenä olevan työn ja itsensä kuin

+muovailun alaisena olevan raaka-aineen.

+

+Kenen työ se on joka on kesken, kuka se on joka raaka-ainesta

+muovailee, ja mitä siitä muovaillaan -- sitä hän ei tiennyt.

+

+Eikä hän tiennyt sitäkään, onko hänen elämänsä parempi näin kuin se

+nyt on mennyt, vai niinkö kuin hän itse olisi sen pannut menemään.

+

+Jos hän olisi saanut Annin silloin, niin olisiko hänen henkinen

+puolensa päässyt kehittymään siksi kuin se nyt on? Olisiko hän

+silloin onnellisempi kuin nyt? Kuka sen tietää -- -- Hän olisi

+silloin onnellinen sillä tavalla, nyt hän on onnellinen tällä tavalla.

+

+Jos hän olisi päässyt kouluun, niin hänellä epäilemättä olisi tietoja

+enempi kuin mitä niitä hänellä nyt on. Mutta olisiko hän silloin

+ihmisenä parempi ja hyödyllisempi kuin nytkään? Ja olisiko tietojen

+hankkiminen silloin tuottanut sitä tyydytystä minkä se nyt, muun työn

+ja ahdingon lomassa tehtynä on tuottanut?

+

+Hän mietti, kyseli ja vertaili. Oli niin paljon jo hänenkin

+elämässään tapahtunut sellaista, joka tapahtumahetkellään tuntui

+ehdottomalta onnettomuudelta, mutta josta nyt jälestäpäin joutui

+kyselemään että: oliko se onnettomuus vai oliko se -- onni?

+

+Ehkä sittenkin on olemassa joku, jolla ihmisiin nähden on omat

+tarkoituksensa ja joka toteuttaa nämä tarkoituksensa ihmisten

+vastarinnastakin huolimatta -- --. Ja eikö oikeastaan liekin

+ihmisen onnen pohjana se, että pääsee selville mitä tarkoitusperiä

+tällä jollakin hänen suhteensa on, ja itsekin alkaa pyrkiä samoja

+tarkoitusperiä toteuttamaan. Vastarinta kun tuottaa vain tuskaa ja

+tarpeetonta nöyryytystä.

+

+Kun se joku kuitenkin joka tapauksessa ajaa tahtonsa lävitse.

+

+

+

+

+XX.

+

+

+Nuorisoseuratalon pihamaa ja pihalle johtava tie oli päätetty

+hiekoittaa. Lähin hiekan saantipaikka on Hiikolan vainiossa.

+Johtokunta velvoitti Laurin ottamaan selkoa, saapiko, ja millä

+ehdoilla, Hiikolan vainiosta ottaa hiekkaa.

+

+Hiikolassa oli jo pari vuotta ollut isäntänä Alaniemen Miska ja

+emäntänä Katajiston Maiju. Eikä Lauri ollut vielä kertaakaan tullut

+heillä käyneeksi. Oli hän kyllä montakin kertaa ajatellut, että

+pitäisi sielläkin käydä, mutta käymättä se oli tähän saakka jäänyt.

+

+Nyt hänen tuli mentäväksi.

+

+Miska oli vielä työmaalla, kun Lauri tuli. Kylvi apilaa samana

+päivänä kylvettyyn, huolellisesti muokattuun ohrapeltoon samalla

+vainiolla josta hiekkaakin otetaan.

+

+Siinä aitaan nojaillessaan Lauri ajoi asiansa. Miska lupasi hiekkaa

+puolella tavallisesta hinnasta kuorman.

+

+-- Kun ei tässä jouda, eikä pystykään, muulla tavalla sitä seuraa

+eteenpäin auttamaan, niin täytyy edes tällä tavalla, sanoi, taitteli

+tyhjän siemensäkin kylvyvakkaan ja otti vakan kainaloonsa.

+

+-- Mennään nyt tupaan.

+

+Lauri koetti estellä.

+

+-- No eihän sulla nyt mihinkään niin ole kiirettä. Mennään nyt

+sinnekin katsomaan. Kun et ole vielä kertaakaan meillä käynyt ja

+ennen oltiin niin hyvät ystävät, nuhteli Miska.

+

+-- Eipä ole koskaan tullut käytyä, myönsi Lauri. Ei tahdo joutaa, kun

+on se eukkokin vielä etsittävänä.

+

+-- Noo -- -- Jätä nyt se eukon etsiskely toiseen iltaan. Mennään nyt

+vain!

+

+Lauri myöntyi, ja lähdettiin tupaa kohti, Miska kylvyvakkaa kantaen

+ja Lauri pyöräänsä taluttaen.

+

+Rauhallisella mutta lämpimällä tavallaan kertoili Miska kylvöistään.

+Toista kertaa kasvavaan kauralohkoon oli hän nyt kylvänyt hernettä

+kauran joukkoon.

+

+-- Sinulla on vuoroviljelys järjestettynä?

+

+-- Ei se vielä niin järjestettynä ole. Eikä taida hetkeen tullakaan.

+Jos sen väkirynnäköllä panee yht'äkkiä käyntiin, niin se tulee niin

+kalliiksi ettei siihen piisaisi piikivetkään. Vähän sinnepäin olen

+koettanut kokastella, että jos tuon joskus tulevaisuudessa saisi

+toimeenkin, selitteli Miska.

+

+-- Oletko sinä vihantarehua kylvänyt?

+

+-- No -- olenhan minä vähän sitäkin kylvänyt. Ja kylvän vieläkin

+kesantopeltoon, kun tästä ehditään siihen saakka. Nyt pitää

+ensimäiseksi kylvää loput turnipsia ja istuttaa perunat. Oletko sinä

+vehnää kylvänyt?

+

+Sitä ei Lauri ollut tehnyt. Miska oli kylvänyt sitäkin vähän kokeeksi.

+

+Juhannusrukiin siemeniä Laurikin oli jo hankkinut.

+

+Ei Miskalla juuri mikään ollut paremmin kuin Laurillakaan. Kartano

+hänellä oli huonompikin. Mutta sittenkin oli Laurille selvää,

+että Miska on talonpoika paremmin kuin hän. Heti ulkonaiselta

+olemukseltaan hän on sitä. Tanakat hiukan eteenpäin kumartuneet

+hartiat, pitkähkö suortuvina hatun alta riippuva tukka ja ajamaton

+parran sänki, rauhaisa verkkaisuus ja raskaus liikkeissä, kaikki ne

+ilmaisivat rehellistä, raskasta raadantaa ja jo huoliakin kokenutta

+nuorta talonpoikaa. Silmäin ilmekin osoitti lakastumisen oireita.

+

+Tämä viimeinen havainto pani Laurin mielen hiukan apeaksi. Tällainen

+lakastuminenko se on, ja senkö pitää olla todellisen talonpojan osa

+-- --? Hänen, jonka elämää niin ihannoidaan ja jonka työtä sanotaan

+niin siunausrikkaaksi?

+

+Huolia ja lakastumisen oireita osoittavat piirteet olivat kuitenkin

+vielä heikompia ja tuntuivat yhä heikontuvan mitä likemmäksi kotia

+tultiin. Pohjavärinä silmissä ja koko olemuksessa oli sittenkin

+kukistumaton varmuus ja työtarmo, sekä leppeä siunausrikas rauhaisuus

+ja lämpö -- juuri se jota Lauri omassa elämässään kipeimmin kaipasi.

+

+Kylvyvakka Miskan kainalossa oli hänen elämänsä vertauskuva. Oman

+elämänsä vertauskuvaksi Lauri, hiukan säpsähtäen, huomasi --

+polkupyörän.

+

+-- Mennään nyt katsomaan meidän varsaa, sanoi Miska kun tultiin

+pihaan, ja kylvyvakan kaivon kannelle laskettuaan suuntasi askeleensa

+tallia kohti. Lauri asetti pyöränsä kaivon seinää vasten ja meni

+Miskan perässä talliin. Siellä oli karsinassa jonkun päivän vanha

+kirkassilmäinen varsa. Hännäntynkäänsä heiluttaen se hankaili päätään

+emänsä kylkeen. Hellyyteen vivahtavalla mielihyvällä Miska silitteli

+varsan päätä ja kertoi missä oli tamman astuttanut ja selvitti sen

+ominaisuuksia. Toinen hevonen, myöskin tamma, seisoi pilttuussa. Sen

+aikoi hän astuttaa tänä kevännä. Hevoset olivat puhtaiksi harjatuita,

+kohtuullisessa työlihassa ja lauhkean luontoisia. Miska silitteli ja

+taputteli niitä. Kävi sitten varistamassa niille heiniä ylisiltä.

+

+-- Mennään navettaankin katsomaan, koska siellä näytään vielä

+oltavan, sanoi Miska kun tallista pihalle tulivat.

+

+-- Mennään vain, myönsi Lauri.

+

+Navetassa Maiju juuri lopetteli lypsyä.

+

+-- Iltaa! Jopa sinutkin viimeinkin vihdoin näkee meillä! huudahti hän

+vastaukseksi Laurin tervehdykseen. -- Kumma kun nyt tulit lähteneeksi?

+

+Lauri selitti miten oli tullut lähteneeksi.

+

+Navetta ei ollut kaikkein uudenaikaisimpia. Kapea, puusta tehty

+rehupöytä pitkin seinäviertä ja sen etusyrjässä vesiruuhi. Parsien

+pohja savesta, olkipahna päällä. Toisella sivuseinällä oli

+vasikka- ja lammaskarsinat, kanakoppi ja perimmäisessä nurkassa kaksi

+karsinaa, joissa toisessa oli syöttiläspässi ja toisessa sianporsas.

+Kaiken navetan sisustustyön oli Miska itse tehnyt.

+

+Lehmiä oli viisi, kaikki hyvinvoipia ja puhtaita.

+

+Maiju emäntä oli lopettanut lypsyn, päästänyt sonnustetun hameensa

+suoraksi ja tuli esittelemään kunkin lehmän lypsykykyä ja muita

+ominaisuuksia, siveli kädellään lehmäin selkiä ja taputteli hyväillen

+kaulalle. Lehmät näyttivät pitävän emännästään ja emäntä lehmistään.

+

+Lauri muisti oman navettansa, joka oli parempi kuin tämä --

+sementti-permanto ja sementti-pöydät -- mutta jossa hoitajain ja

+lehmäin välinen suhde oli vain ruokkijan ja seinään kytkettyjen

+ruokittavain suhde, ja jossa hän ei ollut koskaan huomannut lehmäin

+katselevan hoitajiaan eikä hoitajan lehmiään sellaisella mielihyvällä

+kuin täällä.

+

+Lapsentyttö tuli sanomaan että Mikku on herännyt. Maiju emäntä otti

+lypsinastiat ja kiiruhti pois. Mennessään vielä varoitti Lauria, että

+pitää vain tulla tupaan. Laurin huomio kiintyi tyhjässä parressa

+olevaan seinää vasten nojalleen asetettuun matalareunaiseen ruuheen,

+jossa oli pieni rautapiikeillä varustettu puomi.

+

+-- Mikäs se tuo laitos on? kysyi ja meni luo.

+

+-- Se on turpeen repijä, selitti Miska. Koetappas pyörittää!

+

+Lauri tarttui puomissa olevaan kampiin. -- Kuinka päin tätä

+pyöritetään? Näinkö?

+

+-- Toisinpäin, että turvekappale painuu pohjaa vasten ja tulee

+revityksi.

+

+Lauri ymmärsi ja alkoi vääntää. Miska nosteli turvekappaleita puomin

+päälle. Hieno rauske vain kuului, kun puomin hampaat raatelivat

+turvekappaleen toisensa perästä hienoksi.

+

+-- Kuka tämän on tehnyt? kysyi Lauri.

+

+-- Itse minä olen puutyön, ja tuo meidän kylän seppä raudoitti.

+

+-- Tämä on näppärä vehe. Minä olen vain puimakoneella hienontanut,

+mutta ensi vuodeksi minäkin laitan tällaisen, puhui Lauri

+vääntäessään.

+

+-- Ei, mutta mennään nyt tupaan! huudahti Miska. Et suinkaan sinä ole

+tänne tullut turvepehkua hienontamaan.

+

+Lauri lakkasi pyörittämästä. Pois mennessään vielä katsahti

+turpeenrepijäkonetta.

+

+-- Ensi vuodeksi laitan minäkin tuollaisen.

+

+Pihalla makasi äes. Äsken sen nähdessään Lauri luuli sitä Hankmoksi.

+Nyt hän tuli sitä lähemmin katsoneeksi ja huomasi, ettei se olekaan

+Hankmo, eikä Vassi eikä Mullistajakaan.

+

+-- Mitäs äkeitä tämä on? hän kysyi.

+

+-- En tiedä miksi tuon ristisi, naurahti Miska.

+

+-- Kuka tämän on tehnyt? uteli Lauri äkeen teriä pyörittäen.

+

+-- Minä tulin Tiililän huutokaupassa saaneeksi vanhan rullaäkeen,

+jolla ei enää ollut mitään virkaa. Sen raameihin me viime kevännä

+sitten yhteisesti sepän kanssa suunnittelimme ja teimme tällaiset

+terät.

+

+-- Taitaa olla hyväkin.

+

+-- No ei se paljoa huonompi ole kuin Hankmokaan. Ja niin paljoa

+huokeampi. Ei se maksa minulle paljon muuta kuin viisikymmentä

+markkaa.

+

+Lauri joutui yhä enemmän ihailemaan Miskan omintakeista

+yritteliäisyyttä ja kätevyyttä ja hänen oikeaa talonpoikaisuuttaan.

+

+Kesken kaikkea, siinä ympärilleen katsellessaan, kysäsi hän Miskalta:

+

+-- Pidätkö sinä talonasumisesta?

+

+-- Mikäs siinä on muu kuin pitäminen, sanoi Miska. Ja kyllähän se

+nyt jo meneekin, kun on päässyt alkuun. Mutta kyllä se aluksi tuntui

+kamalalta. Kun aina vain piti ostaa ja ostaa milloin yhtä milloin

+toista. Ajattelutti jo että sitä velkaa ei saa ikinä maksuun.

+Mutta nyt minä jo uskon, että kyllä sen vielä maksetuksikin saa,

+enkä enää kovin vähillä tästä luovu. -- Kuinkas sinä? Pidätkö sinä

+talonasumisesta?

+

+-- Kyllähän minä -- --

+

+-- Sinä saitkin talon niin helpolla, että hätäkös sinun onkaan. Alkaa

+olla kuin herrastalo se sun talosi.

+

+-- Eihän minulle velkaa suuriakaan tullut, vaikka se siinä kartanon

+kunnostamisessa vähän lisääntyikin, mutta -- en minä tiedä -- ei

+siinä minun talonasumisessani tahdo olla oikein sitä sellaista

+lämpöä, tai miksi sen sanoisi.

+

+-- Hm, pani Miska siihen. Mennään nyt tupaan!

+

+Tuvassa Maiju koetti rauhoitella ensimäisellä vuodellaan olevaa

+poikaa.

+

+-- Ota sinä nyt tämä nuorimies syliisi, sanoi hän Miskalle. Miska

+otti ja alkoi pojan kanssa leperrellä.

+

+-- Olisi sinullakin tällainen, niin kyllä talonasumisessasi olisi

+lämpöä, sanoi hän Laurille ja alkoi hypittää poikaa polvellaan.

+

+-- Taitaispa olla, naurahti Lauri.

+

+Maiju hääri teenkeittopuuhissa ja nauroi herttaista naurua.

+

+-- Pomppis, pomppis. Niin se on, vakuutti Miska yhä hypittäen poikaa.

+Vaikka taitaa se sanomalehtiin kirjoittaminen käydä vain paremmin,

+kun ei tällaista ole häiritsemässä.

+

+Samassa näkyi hän muistavan jotain ja asetti pojan istumaan

+polvelleen.

+

+-- Mutta kuuleppas, Lauri! Tuosta sinun pitää kirjoittaa lehteen,

+kun ne aina vain kehtaavat ryypätä, vaikka meillä oikeastaan pitäisi

+nyt olla kieltolaki. Tämä laki ei kyllä voi pakottaa ketään olemaan

+ryyppäämättä, mutta minun mielestäni oikean kansallistunnon pitäisi

+siihen pakottaa. Kun Suomen kansa kerran on julkisesti itselleen

+kieltolain laatinut. Ja kun mikään ei voi pakottaa meitä ryyppäämään.

+

+-- Se on tuota asiaa hoipannut niin etten minäkään ole saanut moneen

+yöhön nukkua, sanoi Maiju naurua tehden.

+

+-- Ei se ole mikään naurun asia, sanoi Miska. Että nuo herran

+rutilaat juopottelevat, sitä minä en ymmärrä ihmetelläkään. Mutta kun

+rehelliset suomalaiset talonpojatkin! Ja pohjalaisetkin talonpojat

+sitä tekevät -- -- Ja vielä salapolttoakin harjoittavat -- -- Se on

+jo jotain niin kamalaa, että sitä ei enää voi ymmärtääkään. Minä

+olen todellakin tätä asiaa ajatellut niin, että olen joskus öitäkin

+sen takia valvonut. Ja jos minussa olisi vähänkin kynämiehen vikaa,

+niin minä olisin jo aikoja sitten siitä kirjoittanut. Mutta minulta

+ei lähde mitään sellaista. Mutta sinulta lähtee. Ota nyt ja kirjoita

+tästäkin oikein tulinen rippi!

+

+Lauri lupasi koettaa.

+

+-- Minä olin jo viime sunnuntaina lähdössä sinne sinulle tästä

+asiasta puhumaan, mutta Niilo veikkosi tuli tähän ja niin se jäi

+lähtemättä. Eikä siinä mitään vahinkoa tullut, kun se nyt näin hyvin

+sattui että sinä tulit tänne. Nyt siitä asiasta jotain tulee, kun

+sinä sen otat haltuusi, puheli Miska hyvillään.

+

+-- Vai oli Niilo täällä viime sunnuntaina! kysyi Lauri saadakseen

+puheenaihetta vaihdetuksi.

+

+-- Oli. Tuli sanomaan kuinka monta säkkiä tilaa niitä luujauhoja,

+joita tässä on aikomus yhteisostolla hankkia. Samalla minä kosin

+häntä jäseneksi siihen uuteen osuuskauppaan, jonka nyt pitäisi syödä

+nämä meidän elämän ja kuoleman välillä häilyvät kyläkaupat.

+

+-- Saitkos Niilon jäseneksi?

+

+-- Sain. Totta kai sinä myöskin olet siihen ruvennut?

+

+-- Olen minä.

+

+-- Ei Reijolan isäntä ole siellä sinun luonasi ollut?

+

+-- Ei. Pitäisikö sen tulla?

+

+-- Pitäisi. On ollut sellaista mielipidettä että sinut pitää saada

+sen kaupan hallituksen puheenjohtajaksi. Ja Reijolaisen oli puhe

+tulla sinua edeltäkäsin puhuttelemaan.

+

+-- Ei. Älä nyt -- --! Enhän minä ole mikään kauppa-asiain tuntija!

+

+-- Et, mutta siihen aijotaankin nyt saada johtoon sellaisiakin

+miehiä, jotka osaavat ottaa asian muultakin eikä vain halpain

+tavarainhintojen ja voittoprosenttien kannalta, ja jotka osaavat

+asiaa muillekin selvittää. Ja sinä olet yksi sellainen. Sinä olet

+siellä nuorisoseurassa niin tottunut sellaiseen.

+

+-- Niin, mutta -- --

+

+-- Älä huoli yhtään vetää siihen muttia. Kyllähän se nyt on nähty

+että sinä siihen kelpaat. -- Vai ei se Reijolainen ole vielä teillä

+ollutkaan. Sen oli puhe kehoittaa sinua kirjoittamaan tästä asiasta

+lehteenkin. Sanoi kuulleensa sinun kerran puhuvan osuustoiminnasta

+jossain iltamassa ja sanoi että se oli parhain puhe mitä hän on

+koskaan siitä asiasta kuullut.

+

+Keskustelun katkaisi Maiju käskemällä kamariin.

+

+-- Mennään nyt maistamaan meidän emännän laittamaa teetä, kehoitti

+Miska ja Mikku sylissä meni kamariin.

+

+-- Tämä on kotimaista, nauroi Maiju teetä laseihin kaataessaan. Kun

+siitä kotimaisuuden harrastuksesta nykyään niin paljon puhutaan, niin

+täytyy sitä koettaa toteuttaakin. Menkää nyt juomaan! Anna sinä se

+perintöruhtinas minulle, niin saat paremmin juotua.

+

+Miska antoi.

+

+-- Uuppilis, sanoi Maiju ja nosti Mikun niin korkealle kuin ulettui,

+laski hänet sieltä kasvojaan vasten, nauroi ja jokelsi.

+

+-- Onko tämä puolukanlehdistä vai mistä? kysyi Lauri teetä

+maistettuaan.

+

+-- Puolukanlehdistä se on.

+

+-- Tämä on hyvää.

+

+-- Hyväksi me ainakin olemme sen huomanneet.

+

+-- Ei tämä ole huonompaa kuin ostoteestäkään laitettu.

+

+-- Ja ensi vuonna me saamme vehnäsetkin jo oman pellon viljasta.

+Silloinkos, muija, meidän kelpaa, rehenteli Miska.

+

+-- Kun ei vain halla söisi sinun vehnääsi, nauroi Maiju.

+

+-- Eikä syö. Silloin me kasvatamme perintöruhtinaalle kaksi leukaa.

+

+Miska nauroi ja pudisteli päätään Maijun sylissä olevalle pojalle.

+

+-- Tä tä tä, sanoi poika ja kurotti käsiään Miskaa kohti.

+

+-- Isälle se tulee. Kuka sitä äidin sylissä kehtaisikaan istua

+miesten aikana.

+

+Miska meni ottamaan poikaa syliinsä. Siitä kehittyi näiden kolmen

+välille kohtaus, jonka aikana Lauri tunsi olevansa tässä huoneessa

+liikaa ja unohdettu.

+

+Hämilläoloaan peittääkseen alkoi hän katsella pöydällä olevia

+kirjoja. Siinä oli "Pienviljelijän käsikirja", joka näkyi olevan

+Miskan oma, sekä pari muuta kunnankirjastosta lainattua kirjaa.

+

+-- Oletko sinä hiljattain Rantakorvessa käynyt? kysyi Maiju Laurilta,

+kun hymyillen ja punoittavin poskin toi lisää teetä.

+

+-- En aivan hiljattain.

+

+-- Niiden tyttö kuuluu olevan sairaana.

+

+-- Niinpä se Niilo sanoi, kun tässä toissa päivänä käväsi siellä

+meillä.

+

+-- Jos kuolisi niinkuin se ensimäinenkin -- --

+

+Maijun ääni hiukan värähti.

+

+-- Anna nyt se taas minulle ja mene juomaan sinäkin, sanoi sitten

+Miskalle ja otti pojan syliinsä.

+

+Miska teki niinkuin Maiju käski.

+

+-- Siitä Niilosta tuli oikein kunnon mies, vaikka sillä nuorempana

+oli niin paljon niitä kaikellaisia haljun vehkeitä. Eikö se

+ryypiskellytkin? sanoi Miska teetä sekoitellessaan.

+

+-- Eiköhän se ryypiskellyt, myönsi Lauri.

+

+-- Ja nyt niin kova raittiusmies, ettei juo enää kahviakaan, eikä

+polta tupakkaa, innostui Miska sanomaan. Eikä se itaruuden takia

+sellainen ole, mutta sanoo että kun ilmankin tulee aivan yhtä hyvästi

+toimeen. Maansa se poika panee kuntoon. Pane nyt vain sokeria ja ota

+tuosta noita Holppa-mummon korppuja!

+

+-- Älä nyt paljasta teetä juo, varoitti Maijukin.

+

+-- Meneehän tämä nyt näinkin, sanoi Lauri ja jatkoi: -- Se aikainen

+naimisiin meno Niilon pelasti. Sen kautta hän joutui pois sen

+Hakaperän Jussin koulusta. Niilo tunnustaa sen itsekin.

+

+-- Kuinkas -- muistin tuossa kun tuli Jussista puhe -- pitääkö sen

+Jussin käräjiin? kysyi Miska.

+

+-- Eiköhän sen pidä.

+

+-- Sen Rantusen piian kanssa?

+

+-- Niin. Sanovat että haaste on jo annettu.

+

+-- Hm hm, pani Miska. Ruma juttu. Mitähän Saviston Lissu nyt sanoo?

+

+-- Mitäs Lissu sitten sanoo. Väittää vain että ihmiset valhettelevat.

+

+-- Jos minä olisin Lissun sijassa, niin -- -- Kaukaa minä jo

+viskaisin kihlat Hakaperän pihaan ja käskisin Jussin sieltä ne

+poimia, kiivaili Maiju.

+

+-- Niinhän sitä tekisi moni muukin, mutta -- -- Lissulla on myös

+entisyytensä.

+

+-- Ja se taitaa olla vähän kirjava, hymähti Miska.

+

+-- Se on kirjava. Ja sanovat vielä, ne joita asia enempi huvittaa,

+että Lissun on paha nyt enää mennä eroa tekemään.

+

+-- Hm hm, pani Miska taas. Vai siihen sitä tultiin. Kyllä se Jussi

+olikin aika hummeri jo siihen aikaan kun minäkin joukossa kuljin.

+

+-- Olikos Lissu sitten parempi? kysähti Maiju.

+

+-- Tämäntapaista loppuahan siitä oikeastaan on saanut odottaakin,

+sanoi Lauri.

+

+-- Niin -- Se on sillä tavalla että ihminen se on itse, joka joko

+kaivaa haudan tai luo kukkaisen kummun elämälleen, sanoi Miska.

+

+-- Niin -- -- Mutta jos ei ole ryhtiä niin paljon että saisi

+kumpaakaan tehtyä? arvaili Lauri.

+

+-- Silloinkin saa syyttää itseään. Minä nyt kuitenkin uskon, että

+jokainen ihminen jommankumman itselleen saa. Toiset vain valmistavat

+niitä perinpohjaisemmin kuin toiset ja sen vuoksi viipyvät kauemmin

+ennenkuin saavat valmiiksi.

+

+Kun Lauri alkoi tehdä poislähtöä, muistutti Miska vielä siitä lehteen

+kirjoittamisesta ja Maijun kannattamana varoitti ettei saa panna

+vastaan kun osuuskaupan hallituksen esimieheksi valitaan.

+

+Lauri tunsi ylpeyden sekaista tyydytystä. Osuuskaupan hallituksen

+esimies -- -- Ympäristönsä ajatuksien ja tunnelmien maailmalle

+tulkitsija -- --. Ihminen alkaa herättää huomiota ja saavuttaa

+luottamusta. --

+

+Niinilän kohdalla tullessaan Lauri näki Annin. Anni oli vielä

+puutarhassa, kai istutushommissa, koska oli kumartuneena penkin

+ylitse selin maantielle. Hänen teki mieli huutaa Annille. Ei

+kuitenkaan huutanut. Katsoi vain. Anni ei nähnyt häntä ollenkaan. --

+

+Kun Lauri ajoi pihaan, kuului piikain huoneesta naurun kikatusta

+ja viheltelyä ja ikkunassa vilahti pari nauravaa päätä. Se

+masensi Laurin mielialan. Elämä tuntui yht'äkkiä niin surullisen

+yksinäiseltä, että oikeastaan teki mieli palata takaisin kylille.

+

+Ajatus kiiti Miskan luo. Kun Miska joskus tulee näin kotiin, on

+siellä kaksi, jotka häntä odottavat ja hymyillen vastaanottavat.

+

+Häntä ei odota kukaan. Isä ja äiti nukkuvat huoneissaan. Piiat ja

+renki virnistelevät hänelle -- vanhallepojalle.

+

+-- Miskalla on koti, minulla on vain talo.

+

+Pitkän aikaa istui Lauri pukeissaan vuoteellaan, keväisen yön

+salamyhkäisesti huumaavassa hämyssä.

+

+Istui ja eteensä tuijotti.

+

+Hän oli uskonut jo ijäksi kahlinneensa sen nuoruutensa kaihon ja

+kaipuun. Mutta nyt se heräsikin kuin pitkästä unesta, entistä

+voimakkaampana.

+

+Ei pitkään aikaan hän ollut yksinäisyyttään tuntenut niin kipeästi

+kuin nyt. Eikä pitkään aikaan elämä ollut näyttänyt niin tyhjältä

+kuin se näytti nyt.

+

+Hän ei saanut pois mielestään sitä mitä oli Hakolassa nähnyt ja

+kuullut. Eikä Annia, joka puutarhassa oli penkin yli kumartuneena.

+

+Hän alkoi jälleen haaveilla Annista ja itsestään niinkuin

+silloin -- --

+

+Jonain iltana läksi hän polkupyörällä ajelemaan sitä varten vain että

+jos taas näkisi Annin. Ja näkikin. Anni oli nytkin puutarhassa. Aivan

+maantien vierellä puhdisteli sireenipensaita. Nyt Annikin näki hänet.

+He tervehtivät toisiaan, ja Anni kysyi että minnekä pitää.

+

+Jonkun matkaa ajettuaan Lauri yht'äkkiä hyppäsi satulasta maahan,

+kynsäsi päätään ja näytteli ihmistä joka on unohtanut jotain mikä

+välttämättä olisi pitänyt tulla mukaan. Hän käänsi pyöränsä kotiin

+päin, hyppäsi satulaan ja alkoi kiivaasti ajaa. Annia ei ollut enää

+puutarhassa.

+

+Samana iltana kirjoitti hän Annille pitkän kirjeen jossa tunnusti

+kaikki. Mutta kun hän sen luki, pani hän sen pöytälaatikkoon ja

+kirjoitti uuden:

+

+    Alaiskylä 30/5.

+

+    Anni hyvä!

+

+    Saanko tulla luoksesi ensi tiistai-iltana?

+

+                           Lauri L--ta.

+

+

+

+

+XXI.

+

+

+Kolmen päivän perästä tuli Annin vastaus.

+

+    Hyvä ystävä! Olet tervetullut.

+

+                           Anni.

+

+Tiistaina Lauri läksi Niinilään. Hän tiesi, että Annilla on

+hallussaan sama kamari kuin tyttönä ollessaankin. Siellä oli

+ikkuna auki. Tuuli oli vetänyt kartiinin ulos ja liehutteli sitä

+tervetuliaisiksi. Ja oli Lauri huomaavinaan liikettäkin kamarissa.

+

+Anni oli ikkunan luona vartonut häntä ja nyt läksi

+vastaanottamaan -- --?

+

+Lauri pakotti itsensä näyttämään tyyneltä

+

+Anni tuli rappusille vastaan. Hymyili ja hiukan punastui.

+

+Hyvää iltaa sanoessaan Lauri tunsi äänensä uhkaavan pettää.

+Kätellessään he katsoivat toisiaan silmiin. Kumpaisenkin käsi vavahti

+ja kumpainenkin oli heti selvillä kaikesta.

+

+Anni avasi oven kamariinsa. Lauri astui sisään kuin jonnekin

+maailmalta suljettuun pyhäkköön ja joutui hurmaavan lumouksen haltuun.

+

+Kaikki muuttui niin kuin unen näössä. Hän oli jälleen 19 vuotias ja

+Anni 17 vuotias. Hän oli viime sunnuntaina ollut täällä, ja nyt hän

+tuli uudestaan. Sillä välillä on hän nähnyt pahaa unta.

+

+Hän kyllä kuuli, että kamarissa keskustellaankin ilmoista, töistä,

+kokouksista, iltamista ja muista yhtä tärkeistä, ja tunsi että se

+toinen, joka keskustelee, puhuu hänen suullaan, mutta itse hän ei

+ottanut keskusteluun osaa. Hän oli kokonaan kaiken tämän yläpuolella,

+jossain missä oli niin äärettömän suloista, sisällökästä ja lämmintä,

+ja missä vienot sävelet väreilivät ja missä oli Anni -- --

+

+Anni toi hänen eteensä pöydälle valokuva-albumin ja valokuvia

+puolillaan olevan piirongin laatikon ja käski katsella kuvia sillä

+välin kun hän käy vähän tuvassa.

+

+Vaikka Laurin olikin tässä hyvä, suloinen ja turvallinen olla, tuli

+hänen kuitenkin Annia ikävä heti kun Anni sulki oven ja katosi

+porstuaan.

+

+Hän istui keinutuoliin ja siinä hiljalleen tuuditteli itseään ja

+autuaallisesti kukkuroillaan olevaa mielialaansa.

+

+Vähän ajan kuluttua Anni tuli takaisin ja toi suurella tarjottimella

+teekannun, kaksi kuppia, sokeriastian ja kokonaisen röykkiön itse

+leipomiaan vehnäsiä.

+

+-- Otetaanpas tässä nyt hiukan suuhun sopivaakin, sanoi ja hymyili

+kaataessaan teetä. Siitä onkin jo pitkänlainen aika kun olen saanut

+sinulle mitään tarjota.

+

+He joivat teetä, puhelivat ja naureskelivat. Nyt oli Laurikin jo

+mukana.

+

+Juotuaan alkoi Lauri vihdoin katsella valokuviakin.

+

+-- Taitaa niissä olla sellaisiakin joita et tunne, sanoi Anni ja

+siirtyi Laurin taakse seisomaan. Sieltä hän toisella kädellä pöytään

+nojaten esitteli sellaiset, joita ei Lauri tuntenut.

+

+Lauri tunsi hänen hengityksensä lämmittävän päätään ja tunsi hänen

+kätensä kosketuksen olallaan. Ja joutui suloisesti väreilevään

+sulautumistilaan.

+

+Hänen ainoana ajatuksenaan oli siepata Anni sieltä syliinsä ja sanoa

+hänelle kaikki -- --

+

+Kun kuvat oli katseltu ja Anni siirtyi istumaan, eikä enää

+hengittänyt hänen päähänsä, eikä koskenut hänen olkaansa, tuntui

+Laurista kuin olisi hän joutunut kylmään pohjatuuleen.

+

+-- Hän ymmärsi, että nyt olisi aika sanoa se mitä varten hän oli

+tullutkin. Mutta kun hän muisteli miten oli päättänyt ilman mitään

+lirkutuksia, suoraan vain Annilta kysyä, että uskaltaisiko hän

+liittää kohtalonsa hänen kohtaloonsa, tuntui sellainen kysymys nyt

+sopimattomuudelta.

+

+Mutta hän ei ymmärtänyt kuinka sen muutenkaan saisi sanotuksi.

+Puheluun alkoi tulla piinallisia aukkoja.

+

+Lauri katsoi kelloonsa. Nousi ja sanoi:

+

+-- Eiköhän pidä lähteä kotiin. Pääset sinäkin nukkumaan.

+

+Hän koetti hymyillä.

+

+-- Kylläpä tuota on nukunnan aikaakin, sanoi Anni ja alas katsoen

+siveli pöytää kädellään.

+

+Laurin sydäntä kouristi. Näinkö se nyt käykin -- -- Etten saakaan

+sitä sanotuksi.

+

+-- Niin no -- Hyvästi nyt vain -- ja -- hyvää vointia --

+

+Reippautta tavoitellen ojensi Lauri kätensä Annille.

+

+-- Hyvästi ja kiitos käynnistä. Annin ääni tuntui takaltelevan.

+

+Lauri ei voinutkaan hellittää hänen kättään.

+

+-- Anni! kuiskasi hän ja rukoilevan tavalla katsoi Annia silmiin.

+

+Anni painoi katseensa alas.

+

+-- Anni, kuiskasi Lauri uudelleen. Minä rakastan sinua.

+

+Anni katsoi yhä alas eikä vastannut mitään. Lauri päästi hänen

+kätensä ja horjahti ovelle päin.

+

+-- Lauri! parahti Anni, kietoi kätensä Laurin kaulaan, painoi päänsä

+hänen olkaansa vastaan ja purskahti hillittömään itkuun.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Sinä iltana Anni kertoi tarinansa Laurille.

+

+Lauri oli hänen ensimäisensä ja myöskin hänen ainoansa. Siitä hänen

+ensimäisestä iltamamatkastaan alkaen oli Lauri hänen suloisimpain

+ajatustensa aihe ja unelmainsa sankari. Laurille hän pellolla,

+niityllä ja navetassa lauloi, hänelle kehrätessään ja kutoessaan

+hyräili. Lauria ajatellen hän lauantai-iltaisin pihaa lakaisi, häntä

+varten kamariaan järjesteli, pölyt pyyhki ja kukkia vaali. Lauria

+hän ajatteli, kun iltaisin nukkumaan meni, Lauria hän ajatteli kun

+aamuisin heräsi. Lauria hän kaihosi kun oli yksin, Lauria hän kaipasi

+kun oli muitten seurassa.

+

+-- Ja vaikka et sinä koskaan sitä suoraan minulle ilmaissutkaan,

+niin minä kuitenkin aavistin että sinä pidät minusta. Ja se teki

+minut niin onnelliseksi. Minä otin kaikista käsiini sattuvista

+runokirjoista värsyjä sinulle ja itselleni. Minä kyselin arvalta:

+pidätkö sinä minusta? Jos vastaus tuli myöntävä, olin sydämestäni

+iloinen. Se oli silloin elämäni kaunein aika.

+

+Haaveileva ilme silmissään katseli Anni eteensä pöytään.

+

+-- Muistatko vielä sen illan, kun oltiin Iimäen harjoituksissa, kun

+oli ne soittoharjoituksetkin ja kun niitä neliapilaita etsittiin?

+

+Lauri muisti ja ihmetteli kun Annikin vielä sen muistaa.

+

+-- Minä en unhota sitä iltaa koskaan, sanoi Anni. Se oli yksi

+kaikkein kauneimpia hetkiä elämässäni. Mutta juuri sen illan jälkeen

+minusta alkoi tuntua siltä, kuin olisit sinä muuttunut jollain tapaa

+kylmemmäksi minua kohtaan ja kuin olisit ruvennut välttämään minua.

+Et enää etsinyt minun seuraani niinkuin siihen saakka, ja katseeseesi

+ilmaantui jonkillaista arkuutta. Sinä suorastaan pyrit välttämään

+minun katsettani. Se teki minut surulliseksi.

+

+-- Tuli sitten se Vaarala opettajaksi tänne kouluun. Oli nuori ja

+hieno herrasmies. Kävi usein tervehtämässä, naapureja kun oltiin.

+Teki kaikellaisia pieniä palveluksia ja kohteliaisuuksia. Osteli

+pääsylippuja iltamiin, käytti ravintolassa, lähetti postikortteja

+kesämatkoiltaan ja kaikin tavoin osoitti kohteliaisuutta. Enkä minä

+tahtonut kieltäytyä hänen seurastaan. Eihän siinä mitään pahaa ollut,

+ja hän oli hauska seuranpitäjä. Sinua kuitenkin aina kaipasin, vaikka

+sinä olit aina yhtä kylmä minua kohtaan. Muistatko vielä sitä iltaa,

+kun olit siinä Hakavainion veräjällä kun me hänen kanssaan menimme

+pyörillä siitä ohi?

+

+-- Muistan -- -- hyvin.

+

+-- Silloinkin minun oli niin vaikea mennä siitä ohi ja jättää sinut

+siihen.

+

+-- Sitten hän kosi minua -- -- Se oli silloin sen kesäjuhlapäivän

+iltana, kun se Reijolan isännän veli oli täällä puhumassa. Enkä minä

+vieläkään ymmärrä, mikä minut silloin niin pimitti että minä annoin

+hänelle myöntävän vastauksen -- --

+

+-- Kai siihen oli yhtenä syynä sekin, että se tapahtui niin

+odottamatta. Minä en koskaan ymmärtänyt ajatellakaan että hän

+sellaista tulisi tekemään -- --

+

+Ja sitten siihen saattoi vaikuttaa sekin, kun toiset tytöt minua

+joskus kiusoittelivat että luuletko opettajan rouvaksi pääseväsi.

+Minä tahdoin heille näyttää että pääsen siksikin -- -- Isää ja äitiä

+ilahutti se, kun heidän tyttärensä kelpaa herrasväen joukkoon. Ja

+suureksi asiaksi minä itsekin sen arvostelin. En salannut ylpeyttäni

+sen johdosta, ja isän ja äidin kanssa pidin itseäni onnellisena kun

+pääsen pois tästä talonpojan alakuloisesta elämästä.

+

+-- Yhtenä, vaikuttavimpana syynä myöntymykseeni lie kuitenkin ollut

+sillä ijällä ihmisessä vallitseva kaiho ja lemmen kaipuu. Minä

+luulen, ettei ole ainoatakaan 18 ja 20 vaiheilla olevaa tyttöä, joka

+ei uneksisi kosijoista, kihloista, sulhasista, häistä ja muusta

+sellaisesta. Se kosija, joka silloin ensimäiseksi ehtii kosimaan,

+tai muuten tunteensa ilmituomaan, se jokseenkin varmasti saa tytön

+valtaansa. Varsinkin jos tyttö on siinä suhteessa turvaton ja muuten

+kaihomielellä, niinkuin minä olin silloin kun sinä näytit minut

+hyljänneen. Me naiset olemme sellaisia, että meillä täytyy aina

+olla joku jota me saamme edes ajatella, muuten me tunnemme itsemme

+orvoiksi ja turvattomiksi.

+

+-- Kylläpä se on miestenkin samoin, sanoi Lauri.

+

+-- Taitaapa niin olla. Se ihminen ja ihmiselämä se on niin

+käsittämätöntä. Olen joskus haaveillut että kun ihminen, tai ehkä

+paremmin, ihmissielu lähetetään maailmaan, niin se halaistaan kahtia

+ja kumpikin puolisko pannaan eri ruumiiseen. Niin että ihmiset

+henkisesti katsoen ovat täällä elämässä vain ihmispuolikkaita. He

+kuitenkin pyrkivät eheyteen ja kokonaisuuteen ja etsivät ja kaipaavat

+sitä toista saman sielun puolikasta. Ja tästä sitten johtuu se

+nuoressa ja yksinäisessä ihmisessä asuva kaiho ja kaipaus. Jos nämä

+sielun puolikkaat löytävät toisensa, niin he tulevat onnellisiksi,

+jos he eivät löydä, niin jäävät onnea vaille, ja jos erehtyvät

+etsinnässään, niin tulevat onnettomiksi niinkuin minäkin. Oletko sinä

+koskaan mitään sellaista ajatellut?

+

+Kyllä Laurikin oli usein sentapaista ajatellut.

+

+-- Siellä kesäjuhlilla silloin se Reijolan isännän veljen puhe antoi

+uutta yllykettä tälle kaipuulleni. Kaiken aikaa minä haaveilin kuinka

+me, sinä ja minä, saamme sellaisen ihannekodin josta hän puhui. Ja

+minä uskoin että sinä ajattelet samaa ja odotin että sinä vielä tulet

+samana iltana sen minulle kuiskaamaankin -- -- Sinä et kuitenkaan

+tullut. Mutta hän tuli, ja niin se asia päättyi.

+

+Lauri puristi Annin kättä ja vapisevin mielin ajatteli sitä

+käsittämätöntä, joka leikkii ihmiskohtaloilla.

+

+Anni jatkoi:

+

+-- Olinhan minä onnellinenkin. Miksei -- morsian -- -- Täytyy

+tunnustaa että kihlausajan hurmiossa minä unhotin sinut.

+

+-- Sitten minut kuulutettiin. Sinäkin olit silloin kirkossa.

+Muistatko?

+

+Lauri nyökkäsi.

+

+-- Ja kun pappi mainitsi minun nimeni, niin minä huomasin että sinä

+vavahdit. Ja se sattui minuun. Minä aloin aivan kuin raskaasta unesta

+herätä. Ja ihmetellen kysyin itseltäni että: miksen minä olekaan

+sinun morsiamesi? Satuit katsomaan minuun päin, ja minä luin sinun

+silmistäsi saman kysymyksen. Silloin alkoi minulle selvitä että olin

+erehtynyt. Ja minä aloin ymmärtää mitä sinä oikeastaan minulle olit.

+Minulle selvisi, että sinun kanssasi on minulla kaikki, mutta ilman

+sinua ei mitään.

+

+-- Aivan tahtomattani aloin etääntyä hänestä. En kuitenkaan ehtinyt

+vielä oikein selviytyä enkä saada tahtoani täyteen tarmoonsa,

+niin että olisin jaksanut purkaa kaikki ja särkeä omaisteni ilon

+ja onneni ihailun, kun häät jo tulivat ja minut vihittiin hänen

+kanssaan. Vihkimisen aikana seisoin kuin puupölkky hänen vieressään.

+Vastasin kun pappi teki kysymyksiään, mutta kaiken aikaa ajattelin

+vain sinua ja toivoin että sattuisi jotain, joka keskeyttäisi tämän

+valhettelun ja kavaltamisen. Mitään sellaista tietysti ei sattunut.

+Minun itsenihän se olisi pitänyt keskeyttää -- -- Sen jälkeen minä

+yhä enemmän etäännyin hänestä. Hän muuttui minulle suorastaan

+vastenmieliseksi ja lopulta minä jo melkein inhosin häntä. Eihän

+siihen mitään järjellistä syytä ollut. Tuskin hän sen kummempi oli

+kuin muutkaan miehet. Mutta minä en voinut muuta.

+

+-- Hyvä jumala minkälaista se elämä oli! Minä en osaa sanoakaan sitä

+niin kurjaksi kuin se oli. Ja jos joku olisi ennen minulle sanonut,

+että elämässä voi olla niin paljon onnettomuutta ja surua kuin oli

+minulla silloin, niin minä en olisi uskonut. Enkä olisi ikinä uskonut

+että ihminen jaksaa niin paljon itkeä kuin minä silloin itkin -- --

+Elämä tuntui kaikin puolin niin tyhjältä ja tarkoituksettomalta.

+Hoitaa sellaista olematonta taloutta, laittaa ruokaa, lakaista,

+pestä. Ei mitään sellaista oikeaa sielukasta työtä. Ja sitten -- --

+Anni punastui, värisi ja painoi katseensa alas.

+

+-- Koetin minä saada unhotusta työstäkin. Raadoin puutarhassa,

+hoidin lehmää, pidin huoneet kunnossa ja puhtaina ja otin osaa

+seuraelämäänkin. Kaikki vain sitä varten että löytäisin unhotusta.

+Mutta unhotusta en löytänyt. Enkä lohtua. Ja mistäpä sitä löytääkään

+ihminen, joka omassa povessaan kantaa syytöstä, että on itse

+turmellut elämänsä onnen. Sellainen ihminen ei pääse onnettomuuttaan

+pakoon, sillä onnettomuus asuu hänen omassa olemuksessaan.

+

+-- Ajattelin minä jo takaisin kotiin paluutakin. Mutta ennenkuin

+ehdin sen toteuttaa tapahtui se -- -- Olin silloinkin puutarhassa.

+Kuulin laukauksen ja kiiruhdin sisälle. Hän makasi verissään kyökin

+lattialla pyssy vieressään. Henki oli jo mennyt -- -- Siitä tuli

+uusi minulle kärsimyksien aihe. Vaikka se tutkinnossa selitettiinkin

+tapaturmaksi ja epäilemättä sellainen olikin, niin siitä huolimatta

+minua alkoi piinata ajatus, että minä jollain tapaa olen tähän

+syypää. Joko oli hän niin tuskaantunut minun kylmyyteeni ja

+ynseämielisyyteeni, että tahallaan tällä tavalla lopetti elämänsä,

+tai oli minun itkuni ja tuskani vaikuttanut sen että kohtalo --

+Jumala -- johti näin tapahtumaan. Minä näin aina hänen verisen

+ruumiinsa ja aloin syyttää itseäni osallisuudesta mieheni

+murhaan -- --

+

+-- Entistä rajummin aloin ikävöidä sinua. Minä sydämessäni huusin

+sinua luokseni tuomaan minulle lohtua ja tukea -- --. Sinä et tullut.

+Ohi vain ajoit aina -- -- Ja kun minä ehdin hieman tyyntyä, niin minä

+ymmärsin ettet sinä tulekaan, eikä minulla ole oikeutta pyytääkään

+sinua tulemaan. Itse olen itseni tähän tilaan syössyt, itse minun

+täytyy myöskin yrittää siitä pelastua. Ja mitäpä sinä välittäisitkään

+minusta -- leskestä -- sinä, jota kaikki tytöt salaa ihailevat.

+

+Lauri teki liikkeen sanoakseen jotain torjuvaa, mutta Anni jatkoi:

+

+-- Vähitellen saavutin mielenrauhaa. Siihen minua auttoi nöyrä

+kohtalooni alistuminen ja omaisteni osanotto suruuni, jonka kipeimmin

+viiltävästä kärjestä heillä ei vieläkään ole aavistustakaan, sekä se

+että täällä kotona sain jälleen kaikin voimin tehdä oikeaa rehellistä

+työtä.

+

+Anni vaikeni, eikä Laurikaan voinut sanoa mitään. Vihdoin Anni taas

+sanoi:

+

+-- Avioliitto ilman rakkautta on rikollisuutta. Minä olen tämän

+rikoksen tehnyt, ja olen myöskin saanut kärsiä hirveän rangaistuksen

+-- -- Mutta kai minä olen tämän kaiken tarvinnut. Paljon se vain on

+minua kasvattanut ja puhdistanut -- -- Ja nyt olen minä löytänyt

+lohdun -- --

+

+Hän painoi päänsä Laurin olkaa vasten. Lauri kiersi toisen kätensä

+hänen ympärilleen ja toisella hyväillen silitteli hänen tukkaansa.

+

+-- Kun minä olen kuullut miesten juttelevan ja tavallisesti

+kiittelevän sinun puuhiasi, niin omassa talossasi kuin yleisissäkin

+asioissa, niin olen minä aina salaisuudessa ajatellut, että kun

+saisin olla sinun rinnallasi, ottaa osaa sinun toimiisi ja auttaa

+sinua, alkoi Anni taas hetkisen äänettömyyden jälkeen. Sillä vaikka

+minulle onkin tämä kotoinen työ tuottanut tyydytystä, olen minä

+kuitenkin aina kaivannut jotain yleismerkityksellisempääkin ja

+jotain oikein omaa työtä. Olen tähyillyt jotain sellaista sopivaa

+toimialaa. Olen ajatellut toisinaan mennä jonnekin ja valmistaa

+itsestäni käsityö- tai kotitalousneuvojan, puutarhanhoidonneuvojan,

+sairaanhoitajattaren tai jonkun muun sellaisen. Mutta ei siitä ole

+mitään tullut, muuta kuin mitä täällä kotona olen itsekseni näitä ja

+muitakin asioita jonkun verran harrastellut. Oikeastaan en ole voinut

+itseäni tältä seudulta irti reväistä. Ja nytkö ei minun tarvitsekaan

+-- --! Saanhan minä olla sinulla työtoverina ja apulaisena!

+

+-- Saat! Ja juuri sitä sinun pitääkin olla! huudahti Lauri. Toveria,

+työtoveria ja elämän toveria, juuri sellaista olen koko elämäni

+kaihonnut. Tiedätkös Anni! Nyt minulle ja meille molemmille vasta

+alkaakin oikea työkausi. Tähän saakka olen minä etsinyt työstä

+vain unhotusta ja sisältöä yksinäiseen elämääni. Tehnyt siis työtä

+pelkästään itsekkäissä tarkoituksissa. Mutta tästä alkaen en tarvitse

+etsiä unhotusta, sillä sitä en kaipaa enää, ja tyydytystä löydän

+etsimättä. Nyt alkaa elämä tuntua elämältä ja työ saada sisältöä, kun

+vihdoinkin saavutin sinut.

+

+-- Kunhan et vain unhottaisi töitäsi minun tähteni.

+

+-- Ei. Älä pelkää. Minä en ole enää poikanen, jonka rakkaus

+tuperruttaa. Minä olen mies, ja miehelle rakkaus antaa intoa

+sydämeen, voimaa tahtoon ja tarmoa jäntereisiin. Kun mies rakastuu

+ja saa vastarakkautta, niin hän jaksaa tehdä melkein vaikka mitä.

+Niinpä minäkin. Minulla on monta suunnitelmaa, joista en kuitenkaan

+ole tähän saakka uskaltanut mitään puhua, kun olen epäillyt etten

+kuitenkaan jaksa niitä ajaa toteutumaan. Mutta nyt minä uskallan

+niistä ruveta puhumaan, ja nyt minä jaksan ne ajaa toteutumaankin,

+kun sinä olet minulla tukena.

+

+-- Isä sanoi, että sinut aijotaan valita sen uuden koko kuntaa

+käsittävän osuuskaupan hallituksen esimieheksi.

+

+-- Niinhän ne kuuluvat aikovan. Ja minä suostun rupeamaankin. Olen

+kyllä epäröinyt, mutta nyt en enää epäröitse. Ja kun osuuskauppa nyt

+ensin saadaan jaloilleen, niin sitten aletaan hommata saha-, mylly- ja

+sähköosuuskuntaa, ennenkuin tulee joku veden tuoma keinottelija

+ja ostaa Kärppäkosken ja niin saa koko kunnan valo- ja voimalähteen

+haltuunsa. Olen monta kertaa seisonut Kärppäkosken partaalla ja

+ajatellut tätä asiaa ja aina tullut siihen tulokseen, että siitä

+kehittyisi yritys jolla varmasti on tulevaisuutta. Kunhan vain

+saadaan ukkojen päät sinnepäin kääntymään. Ja miksei saada, kun niin

+kauan yritetään että kääntyvät.

+

+-- Vieläkö sinä siitä Tuulinevan kuivaamisesta uskallat puhua?

+

+-- Onko isäsi puhunut jotain viime kokouksesta?

+

+-- On. Sanoi Nummismäen isännän haukkuneen sinut oikein rumasti.

+Kaikista vanhoista perintöasioistakin.

+

+-- Koettihan se, mutta mitähän tästä -- -- En minä sitäkään asiaa

+lepäämään päästä. Nummismäen lankomiehen kiusaksikin minä ajan

+sitä niin kauan että se toteutuu ja lankokin saadaan pakotetuksi

+kerran eläissään ojurin palkkoja maksamaan. -- Vaikka -- en minä nyt

+oikeastaan senkään vuoksi sitä asiaa hengissä pidä. Mutta siellä

+makaa niin suuri alue parhainta pellonainesta hyödyttömänä, että on

+synti muutaman härkäpään tähden antaa sen sellaisena olla. Sinne

+saisi kaikille näiden kolmen sitä omistavan kylän mökkiläisille

+pienen talon kullekin, kun se vain tulisi kuivaksi. Paju-Matti kerran

+puhuikin, että pitäisi saada sellainen osuuskunta, joka ottaisi

+haltuunsa koko nevan ja kuivaisi sen ja sitten kohtuhinnoilla antaisi

+sieltä palstoja sellaisia haluaville. Eikä se ole mikään hullu

+ajatus. Kunpa tuon vain voisi toteuttaa.

+

+-- Onhan sinulla aikeita, hymähti Anni.

+

+-- Onhan niitä. Ja sitten on minulla yksi unelmakin.

+

+-- Mikä?

+

+-- Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mikä on syynä

+talonpoikaiselämän harmauteen ja ummehtuneeseen ahtauteen ja

+pikkumaisuuteen ja henkiseen ja taloudelliseen köyhyyteen ja siihen

+että nuoriso pyrkii pois kodeistaan?

+

+-- Mikä sinun mielestäsi?

+

+-- Valistuksen puute ja tietojen puute.

+

+-- Niinkö?

+

+-- Niiden puute on kaikkeen pahaan syynä. Niiden puutteessa ei osata

+elämässä katsella muualle kuin kukkaroon. Ja kukkaro, vaikka se

+olisi kuinkakin suuri, on kuitenkin ahdas ihmiselämälle. Ja vaikka

+se olisi kuinkakin pullea kolikoista, niin se on sittenkin liian

+vähän ihmiselämän hinnaksi. Ja kuitenkin se kaikkein useimmilla on

+niin avuttoman pieni ja sekin monta kertaa aivan tyhjä. Niin että

+sinne katsominen ei suuressakaan määrässä mieltä ilahuta. Ja kun

+ei nähdä muutakaan mikä ilahuttaisi mieltä, niin onko kumma että

+unettaa. Mutta jos olisi enempi tietoja, niin osattaisiin oikealla

+tavalla käyttää hallussa olevia tuotantolähteitä eikä kukkaro pääsisi

+niin usein tyhjäksi. Ja jos olisi valistusta, niin nähtäisiin

+elämässä muutakin hyvää ja arvokasta, eikä vain se että kukkarossa

+on rahaa ja että tyttäret saavat miehen. Ja elämä olisi niin paljoa

+sisällökkäämpää ja viihdykkäämpää. Uskotko sen?

+

+-- Kyllä. Minä olen monta kertaa ajatellut, että esim. ruoka

+olisi talonpoikaisväellä paljoa parempi ja ruumiin vaatimuksia

+vastaavampi, jos emännillä olisi edes hiukankin tietoa mitä aineita

+ihmisruumis tarvitsee ja mitä ja miten eri ruoka-ainekset näitä

+aineita sisältävät. Ja jos olisi enempi ruoanlaittotaitoa -- niin

+kuin sitä silloin olisi -- niin he osaisivat nykyisistä tavallisista

+ruoka-aineksista laittaa paljoa parempaa ja huokeampaa ruokaa kuin

+mitä nyt tietojen ja taidon puutteessa osaavat. Ja monta kertaa

+pienestä haavasta tai nyrjähdyksestä kehittyy pitkäaikainen sairaus,

+jopa elinkautinen vamma, vieläpä kuolemakin, aivan sentähden vain

+ettei sitä osattu oikealla tavalla hoitaa.

+

+-- Niin. Valistuksen puutteessa saamme turmella itsemme huonolla

+ruualla ja parhaassa tapauksessa kuoliakin keskenaikaisesti. Mutta

+meidän kodissamme ei tule tällaista tapahtumaan. Siitä sinä pidät

+huolen.

+

+-- Jos voin -- --. Mutta jos rupeaisinkin juoksemaan pitkin kyliä

+kahvin ja juorujen perässä ja vain ohimennen hotaisemalla hoitaisin

+kotitaloutta.

+

+-- Silloin minä piilottaisin sinulta rahakukkaron.

+

+-- Silloin minä rupeaisin hameeni helmassa ja esiliinassani

+kantelemaan jyviä kylälle. Mitäs silloin sanoisit?

+

+-- Piilottaisin sinulta aitan avaimenkin, niinkuin Salumäen isäntä.

+

+Molemmat purskahtivat hilpeään nauruun, ja Lauri koppasi Annin

+syliinsä.

+

+-- Kun minä olen kuullut puhuttavan onnettomista kodeista ja

+isännistä jotka ovat ilkeitä emännilleen, on minussa aina herännyt

+vapisuttava halu tehdä joku tyttö onnelliseksi ja näyttää maailmalle,

+että talonpojan koti voi olla oikea paratiisi, vaikka ei se niin

+järin rikas olekaan. Olisin tahtonut perustaa sellaisen ihanteellisen

+talonpoikaiskodin, jossa on kirjoja, aatteita ja harrastuksia

+jokaisella isännästä ja emännästä paimenpoikaan saakka ja jossa

+isäntä johtaa pelloilla ja niityillä ja metsissä ja emäntä navetassa

+ja kotitaloudessa eikä kukaan ole tyrannina, jossa laulu raikuu ja

+nauru helisee ja riemuisa työn- ja elämänhalu sädehtii jokaisen

+silmistä, ja josta riittää lämpöä ja valoa ympäristöllekin, ja

+jossa palvelijat viihtyvät vuosikymmeniä. Ja niin edespäin. Mutta

+kun en ole saanut itse sellaista perustaneeksi, olen kehottanut

+naapureitani, joitten pojat ja tyttäret hankkivat mikä Amerikkaan,

+mikä seminaariin, mikä tehtaantyömieheksi ja mikä minnekin, jokainen

+vain jonnekin mutta kukaan ei hanki kotiin jäämistä, olen kehottanut

+heitä muodostamaan kotinsa tällaiseksi, antamaan nuorille rahaa,

+niin että he voivat silloin tällöin ostaa itselleen jonkun kirjan,

+antamaan heille vapauden ottaa osaa valistuspyrintöihin ja kotona

+kehittää taipumuksiaan, ja sallimaan heidän silloin tällöin käydä

+hiukkasen maailmaakin näkemässä. Mutta sellaisetkin isät, joille

+tämä ei olisi ollenkaan mahdotonta, tupakoida toprottavat vain,

+sitten sylkeä roiskauttavat niin että saa silmiään suojella ja

+sanovat ettei se sellainen sovi muille kuin herroille. "Ei talonpoika

+tarvitse mitään mullistuksia. Työtä, silakkaa ja leipää vain", sanoi

+Pahkatalon isäntäkin kerran, kun Jussi pyysi rahaa että saisi ostaa

+Rösiön "Mullistusta" kirjan -- -- Nyt sekin isä saa yksin syödä

+leipänsä ja silakkansa ja pitää kukkaronsa suun kiinni. Ja Jussi

+kaivaa Amerikassa hiiliä -- --

+

+-- Se on huilu ajatus ettei se ja se muka sovi talonpojalle. Miksei

+talonpojalle sovi vaikka mikä, mikä muillekin ihmisille. Se on sitten

+toinen asia jos hän tahtoo niitä käyttää.

+

+-- Eikä se ole vain hullu ajatus. Se on rikoksellinen ajatus. Se on

+sellaista itsensä häpäisemistä, että siitä pitäisi tuomita miehelle

+kuusi vuorokautta vettä ja leipää, eikä se olisi paljonkaan. Siinä jo

+on enempi totuutta, kun sanotaan ettei ole varoja sellaiseen. Niitä

+todellakaan ei nykyaikana ainakaan kovin monella ole. Mutta sitä minä

+en usko ennenkuin olen kokenut, ettei taloa voi saada siihen kuntoon,

+että kannattaa muodostaa kotinsa sellaiseksi että siinä voi ihminen

+viihtyä. Jos se on mahdotonta, niin silloin on joku toinen saanut

+liikaa ja silloin täytyy ruveta muihin keinoihin -- --

+

+Lauri unhottui tuijottamaan eteensä.

+

+-- Mitä sinä mietit? kysyi Anni ja pyyhkäsi hiussuortuvan pois hänen

+otsaltaan.

+

+-- En juuri mitään. Mutta minä olen siellä kotona niin tottunut näin

+iltasin yksin miettimään. Minulla kun ei ole siellä ketään, jonka

+kanssa voisin jutella -- -- Hän puristeli Annia olkapäistä -- --

+Alkaa se olla somaa, kun me saamme näin kahdenkesken istuskella ja

+jutella ja suunnitella ja innostua ja toinen toistamme innostaa!

+Tähän saakka minun on pitänyt yksin kaikkea hoitaa ja huolehtia ja

+yksin kaikkeen innostua. Tästä alkaen meitä on kaksi!

+

+-- Uskotko että me tulemme onnellisiksi?

+

+-- Uskon! Aivan varmasti me tulemme onnellisiksi! Me saamme sellaisen

+ihannekodin, jossa on rahaa ja ruokaa riittävästi ja rakkautta ja

+rauhaa yltäkylläisesti! Vai epäiletkö sinä?

+

+-- En. Jos olisin hiukankin epäillyt, niin en olisi sallinut sinun

+tänne tulevankaan. Mutta minulle heti kirjeesi saatuani selvisi, että

+nyt se vihdoinkin koittaa onnen aika minullekin. Se oli aamuauringon

+ensimäinen säde, joka sanoo että päivä on tulossa. Ja nyt on päivä

+tullut.

+

+-- Sinä olet kaihonnut _minua_ -- --

+

+-- Olen -- Yksin sinua minä olen rakastanut.

+

+-- Ja minä sinua -- -- Anni!

+

+-- Lauri! -- --

+

+-- Tiedätkö mitä minä nyt ajattelen?

+

+-- Mistä minä sen tietäisin.

+

+-- Koetappas arvata.

+

+-- Ehkä -- ehkä sinä ajattelet sitä sähköosuuskuntaasi.

+

+-- E-heei sinne päinkään. Minä ajattelen että kun ihminen jättää

+jotain tuhlaamatta, niin se jää hänelle säästöön.

+

+-- No -- --? -- --!

+

+-- Minulta on jäänyt nuoruus tuhlaamatta, se on ollut säästössä tähän

+saakka, ja nyt minä olen saanut sen ulos.

+

+Anninkin silmät loistivat.

+

+-- Minulla ei ole koskaan ollut oikeaa rentoa nuoruuden iloa eikä

+nuoruutta. Lapsuus vain ja sitten se, joka nyt on päättynyt ja jota

+en tiedä miksi sitä sanoisi. Monta kertaa olen pitänyt itseäni

+vanhana ukkorahjuna, jonka oikea paikka olisi kirkkomaan mullassa.

+

+-- Ja nytkö sinulla on nuoruus?

+

+-- Nyt vasta minä oikeastaan olenkin yhdeksännellätoista. Reipas,

+riuska ja elämänhaluinen ja niin vallaton että voisin vaikka päälläni

+seistä. Körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin, lukkarin lautaan,

+parhaaseen paikkaan -- --

+

+-- Mutta entäs minä? sai Anni sanotuksi.

+

+-- Sinä?

+

+-- Niin -- -- minun nuoruudeniloni?

+

+-- Ethän sinäkään ole sitä missään tuhlannut? Ja vaikka olisitkin,

+niin olet kyynelilläsi sen kaksinkertaisena takaisin ostanut. Olethan

+sinäkin iloinen!

+

+-- Olen -- --

+

+-- Ja onnellinen?

+

+-- Niin -- onnellinen -- --

+

+-- Niinkuin seitsemännellätoista!

+

+-- Niin -- -- Niinkuin seitsemännellätoista -- --

+

+       *       *       *       *       *

+

+Leppälintu jo kaivonvintin nenässä luritteli suloista säveltään yön

+hiljaisuuteen, kun Lauri vihdoin tuli kotiin.

+

+-- Laula veikkonen, laula laula! Pian tässä alkavat muutkin laulaa,

+puheli Lauri leppälinnulle.

+

+Ja leppälintu lauloi keskeyttämättä. Pääskysetkin sirauttelivat

+pesissään tuvan valkeaksi maalatun räystään alla.

+

+-- Jahas -- tekin olette jo siellä, puheli Lauri pääskysille. --

+Mutta meitähän onkin tässä koko joukko ja _kaikki onnellisia!_

+

+Hän heilautteli käsiään vauhtia saadakseen ja tasakäpälässä hyppäsi

+maasta kuistin lattialle.

+

+

+

+

+

+

+

+

+End of the Project Gutenberg EBook of Leppirannan Lauri, by Jaakko Nikkinen

+

+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEPPIRANNAN LAURI ***

+

+***** This file should be named 56107-8.txt or 56107-8.zip *****

+This and all associated files of various formats will be found in:

+        http://www.gutenberg.org/5/6/1/0/56107/

+

+Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions will

+be renamed.

+

+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

+law means that no one owns a United States copyright in these works,

+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

+States without permission and without paying copyright

+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

+of this license, apply to copying and distributing Project

+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive

+specific permission. If you do not charge anything for copies of this

+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook

+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,

+performances and research. They may be modified and printed and given

+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks

+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the

+trademark license, especially commercial redistribution.

+

+START: FULL LICENSE

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase "Project

+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

+www.gutenberg.org/license.

+

+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

+Gutenberg-tm electronic works

+

+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or

+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

+1.E.8.

+

+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement. See

+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

+electronic works. See paragraph 1.E below.

+

+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

+works in the collection are in the public domain in the United

+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

+United States and you are located in the United States, we do not

+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

+displaying or creating derivative works based on the work as long as

+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

+you share it without charge with others.

+

+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

+in a constant state of change. If you are outside the United States,

+check the laws of your country in addition to the terms of this

+agreement before downloading, copying, displaying, performing,

+distributing or creating derivative works based on this work or any

+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

+representations concerning the copyright status of any work in any

+country outside the United States.

+

+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

+performed, viewed, copied or distributed:

+

+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

+  most other parts of the world at no cost and with almost no

+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

+  United States, you'll have to check the laws of the country where you

+  are located before using this ebook.

+

+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

+contain a notice indicating that it is posted with permission of the

+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

+the United States without paying any fees or charges. If you are

+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

+posted with the permission of the copyright holder found at the

+beginning of this work.

+

+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

+

+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg-tm License.

+

+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

+any word processing or hypertext form. However, if you provide access

+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site

+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

+provided that

+

+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

+  within 60 days following each date on which you prepare (or are

+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

+  Literary Archive Foundation."

+

+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

+  License. You must require such a user to return or destroy all

+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

+  works.

+

+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

+  receipt of the work.

+

+* You comply with all other terms of this agreement for free

+  distribution of Project Gutenberg-tm works.

+

+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The

+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm

+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

+electronic works, and the medium on which they may be stored, may

+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

+cannot be read by your equipment.

+

+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from. If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium

+with your written explanation. The person or entity that provided you

+with the defective work may elect to provide a replacement copy in

+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

+or entity providing it to you may choose to give you a second

+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

+without further opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of

+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

+violates the law of the state applicable to this agreement, the

+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

+remaining provisions.

+

+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

+Defect you cause.

+

+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

+

+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of

+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

+from people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

+www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

+U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the

+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its

+volunteers and employees are scattered throughout numerous

+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt

+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to

+date contact information can be found at the Foundation's web site and

+official page at www.gutenberg.org/contact

+

+For additional contact information:

+

+    Dr. Gregory B. Newby

+    Chief Executive and Director

+    gbnewby@pglaf.org

+

+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

+spread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment. Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements. We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

+state visit www.gutenberg.org/donate

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations. To

+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

+

+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

+

+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

+freely shared with anyone. For forty years, he produced and

+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

+volunteer support.

+

+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

+edition.

+

+Most people start at our Web site which has the main PG search

+facility: www.gutenberg.org

+

+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+

diff --git a/56107-8.zip b/56107-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..56ac00d
--- /dev/null
+++ b/56107-8.zip