NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 6406 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d2e8c16
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #56030 (https://www.gutenberg.org/ebooks/56030)
diff --git a/old/56030-8.txt b/old/56030-8.txt
deleted file mode 100644
index 41ea0f0..0000000
--- a/old/56030-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6406 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Koneiden ääressä, by Mikko Tervas
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Koneiden ääressä
-       Romaani
-
-
-Author: Mikko Tervas
-
-
-
-Release Date: November 22, 2017  [eBook #56030]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KONEIDEN ÄÄRESSÄ***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-KONEIDEN ÄÄRESSÄ
-
-Romaani
-
-Kirj.
-
-MIKKO TERVAS
-
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Oy,
-1917.
-
-
-
-
-I OSA
-
-
-
-
-I.
-
-
-Niemelän torpan navetassa syödä rouskutteli Perjakka heinävihkoa,
-jonka sen emäntä oli juuri sille antanut. Hyvältä se maistui
-nähtävästi, sillä ei se joutanut sivuillensa vilkuilemaan, ei edes
-vasikkaansa, joka oli siinä vieressä ovensuuparressa; tämän eteen
-oli mökin mies naulannut muutamia riukuja poikittain, joten oli
-muodostunut karsina. Vasikka ynisi, katsoa töllisteli riukujen
-välistä ja seurasi tarkoin emäntänsä kaikkia liikkeitä.
-
-"No, mitä Mansikka ynisee? Eikö ole tytön suuhun pistettykään vielä
-mitään? Eivätkö ole pistäneetkään kultarahin suuhun edes leivänpalaa?"
-
-Emäntä kynsiskeli Mansikan otsaa ja kaulaa. Vasikka pujautteli
-päätänsä ja pyrki nuoleskelemaan karkealla kielellänsä.
-
-"Vai jo se unehutti tupusen. Mutta onpas toki vielä pikkunen jytynen
-Mansikan varalle, onhan mokomalle kuolaantunut kokkare. Katsoppas,
-kun on peukalon kokonen palanen! Joko tuntee sierain tuoksun, koskapa
-niin rupesi tuhahtelemaan, joko tuntee... tunteeko punanen sierain
-leivän tuoksun...? Kos, kos... kos, kos... -- No, anna nyt jo, äläkä
-kiusaa!"
-
-Emäntä taputteli vielä vasikkaa, hyväili Perjakkaakin ja puheli:
-
-"Toista olisi teidänkin pureskella suuressa navetassa isossa
-karjassa. Olisi valoa ja lämmintä. Tässä pöksässä ette jaksa pitää
-kunnon lämmintä. Joka kohta vuotaa, ja kiinteän akkunajään läpi ei
-pääse valo sisälle. Mutta antaapa kesän tulla, niin on laidun kohta
-pellon aidan takana, on ontta ilman alla, valoa ja lämmintä niin
-kuin talollistenkin karjalla. Toivotaan kesää, ämmyseni, odotetaan,
-tyttöseni! Pankaa nyt levolle!"
-
-Emäntä pujahti kiireesti ulos ja painoi kiinni paksujäisen oven,
-siirsi sitten olkilyhteen oven eteen, otti maahan laskemansa
-juottoämpärin ja meni polkua myöten tupaan.
-
-"Kummapa, kun ei sieltä isääkään vielä kuulu", sanoi hän rukin takana
-istuvalle tytölleen Annalle. "Tekase siinä nyt vielä muutamia punasia
-käämejä ja lähde sitten vastaan. Olisit loppumatkalla edes vähänkään
-apuna kuormaa työntämässä."
-
-"Miten sinne tarkenee lähteä tuollaiseen pyryyn?" sanoi Anna vähän
-vastenmielisesti ja polkaisi rukkinsa käyntiin.
-
-"Kaikkeapa nyt puhuu nuori ihminen! Vedä tuosta minun huovikkaani
-kenkiesi päälle ja ota turkkikauhtana seinältä! Koeta nyt joutua,
-että olisit edes pitkällä kujalla kinoksista auttamassa!"
-
-Anna-Kaisa asettui kangaspuille ja ryhtyi kutomaan. Rivakasti
-lenteli sukkula kädestä käteen loimien läpi. Säännöllisesti kuin
-harva-astuntainen seinäkello nurkassa kangaspuiden takana kävi kaide.
-Siinä välillä polkimet hiljalleen solahtelivat.
-
--- On se kummaa, -- ajatteli hän Annan vihdoin lähdettyä, -- kuinka
-tuolle tytölle on vastenmielistä kaikki tuollainen. Ei tarvinnut
-Katrille koskaan edes vihjauttaakaan, itse hän tuollaiset huomasi.
-Tämä on kuin kivireki, aina vastahakonen ja sellainen vetelys. Mutta
-olispahan lähtö kirkonkylälle, niin ei jalka paljoa painaisi.
-
-Janne, talon lapsista nuorin, makasi sängyssä. Hän oli
-heikonpuoleinen, makasi usein ja valitteli päätänsä kipeäksi.
-Tänäänkin oli ollut koko päivän sisällä ja pyrkinyt vaan vuoteeseen.
-
-"Nukkuuko Janne?" kysyi Anna-Kaisa, ja kun ei kuulunut vastausta,
-kohousi hän, kääräisi raanua paremmin poikansa ympäri ja katsoi häntä
-pitkään. Katsoipa ulos akkunastakin, näkyisikö jo isää ja Annaa
-tulevaksi.
-
-Tuuli juoksutti lunta poikki lakeuden, jonka reunassa metsän latvat
-lainehtivat. Ryöpyt ajoivat toisiaan, ja koko maan pinta näytti kuin
-savuavan.
-
-Ei näkynyt tulijoita vielä, mutta siitä huolimatta sytytti Anna-Kaisa
-tulen takkaan, pani padan tulelle ja siihen äsken kellarista
-noutamansa perunat, ja istui sitten työhönsä jälleen.
-
-Mirri, torpan kissa, joka tavallisesti vietti aikansa takan
-otsapykälällä, kohottausi asemiltaan, köyristi selkänsä, haukotteli
-leveästi, marahti, otti uuden asennon kahvimyllyn ja -astian
-vieressä, laskeutui käpäliensä varaan ja alkoi taas kehrätä. Silmien
-viiru pieneni, vuoroin rakousi suuremmaksi, milloin kuului joku
-risahdus, paukka pesässä rasahti tai sattui Janne käännähtämään
-vuoteellaan.
-
--- Saispa kuulla, onko Jaakko tavannut heinännoutomatkallaan uutta
-isäntää ja mitä varten hän oli niin erikoisesti tahtonut häntä
-puhutella mökin asioissa, -- ajatteli Anna-Kaisa itsekseen. --
-Olisikohan...
-
-Mutta tämä päivä nyt niin muistutti mieleen kauvan sitten ohi
-menneitä aikoja, alkuvaiheita tässä mökissä, kun oli Jaakon kanssa
-muuttanut tänne. He olivat molemmat palvelleet nimismiehellä. Mutta
-sitten oli kuollut Jaakon isä -- äidin oli jo aikaisemmin tuoni
-temmannut -- ja niin oli päätetty lähteä kotitorppaan. Oikein se
-häntä oli huimannut, kun Jaakko kerran syyskesän iltana, kun istuivat
-yhdessä putaan ahteella, ruispellon pientareella, oli ottanut asian
-puheeksi.
-
-Hän hengähti: "Kaikkeapa tässä nyt!" -- Mutta eipä hän voinutkaan
-haihduttaa mielestään kuvaa tuosta illasta. Ajatus sukeltausi
-samoille paikoille. -- Mistä lieneekin poika saanut vihiä, että
-siellä istuin ja häntä ajattelin; siinä vaan yhtäkkiä seisoi
-vierelläni, suitset olan yli heitettynä. Oli vienyt hevosen hakaan
-yöksi ja poikennut täältä kautta muka katsomaan, oliko ruis
-lakoutunut. Kyllä kai se luonto veti yhteen, olipa maailmassa ruista
-tai ohraa! -- Siinä oli sitten istuttu, kunnes aurinko katosi
-iltalempeään taivaanrantaan ja kaste laskeusi heinään sekä viljaan.
-Marraskuulla oli päätetty asettua omaan mökkiin Herran huomaan.
-
--- Kyllähän se ensi talvi oli sellaista hiljaista tuhertamista, --
-jatkoi Anna-Kaisa muistelujaan. -- Ei ollut päiväkausiin muita kuin
-kissa kumppanina, tämän esiäitejä tässä. Mutta lehmä oli navetassa,
-joskus kaksikin. Sadat kyynärät hän oli kutonut kangasta nimismiehen
-ja apteekkarin rouville ja monelle muulle kirkonkylällä. Jaakko
-oli hakannut halkoja talollisille tai huitonut heidän niityillänsä
-ja leikkopelloillaan. Siinä olivat lapset kasvaneet. Kykenivät jo
-auttamaan. Mitenkähän siellä mahtaa Katri voida kaupungissa, kun ei
-ole kirjettäkään tullut isoon aikaan.
-
-Hän pysähtyi muistelemaan, mitä sieltä oli tytär kirjoittanut
-olostaan ja toimistaan, ja päätteli Katrin hyvän osan valinneen, kun
-oli siirtynyt paremmille ansiomaille ihmisten ilmoille.
-
-Anna-Kaisa nousi kangaspuiltansa, kohensi tulta, koetti olivatko
-perunat jo kypsyneet ja katsoi ulos akkunasta.
-
-Sieltä lumipyryn seasta näkyivät jo tulevan. Olipa siinä vetämistä.
-Aivan nenälleen tuuskahtamaisillaan kiskoi Jaakko, jutko yli olan,
-vapaa käsi heiluen edessä tai kelkan kinokseen töksähtäessä tarttuen
-taakse köyteen kiinni. Kun käänsivät pihaan ja menivät ladon eteen,
-niin jo ilmestyi kuorman takaa Annakin tiukasti ponnistellen.
-
-Pian he saapuivat tupaankin. Jaakolla oli kainalossa pärepölkky,
-jonka laski takkavalkean ääreen sulamaan. Kovin olivat lumessa
-sekä isä että tytär. Jaakko sulaili jääpuikkoja irti parrastaan,
-asetti kintaansa uunin syrjälle ja istui kappaleen aikaa äänettömänä
-takkakivellä.
-
-"Kyllä se kiskotti", sanoi viimein. "Senhän arvaa, kun on tuollainen
-Jumalan ilma. Näyt olevan aivan uupunut", kiirehti Anna-Kaisa
-vastaamaan.
-
-"Kylläpä alkaa uuvuttaa...", sanoi Jaakko ja painausi kyynäspäittensä
-varaan.
-
-Anna-Kaisa katsoi pitkään kumarassa istuvaa miestänsä. Hän näki
-kohta, että Jaakolla oli jotakin ikävää mielessänsä.
-
-"Pistetäänpä tässä pannu poroon", puheli Anna-Kaisa lempeästi
-niin kuin olisi tahtonut jokaisella sanalla hellästi koskettaa
-työn uuvuttamaa puolisoaan. "Tuossa se kiehuu samoilla tulilla ja
-virkistää sinua. Hyvinkö niitä on vielä heiniä Höytyän ladossa vai
-joko alkavat loppua?"
-
-"Onhan niitä vielä, mikäpä ne kesken lopettaisi", sanoi Jaakko. "Ja
-kyllä kai tässä olisi meille itsekullekin se vähä mikä tästä on
-opittu saamaan."
-
-Hän haki tahkokiven nurkkahyllyltä ja ryhtyi hiomaan veistänsä.
-
--- Eivät asiat ole niin kuin ovat olleet, -- ajatteli Anna-Kaisa
-itsekseen. -- Nyt on jotakin tapahtunut.
-
-"Maannutko se on Jannekin koko ajan?"
-
-"Maannut on, nukkunut."
-
-"Mikä hänenkin elämästään tullee. Kyenneekö itseään elättämään koko
-elämänsä ikänä."
-
-"Herra tietää, mutta hänen aikeitansa meidän on mahdoton arvata."
-
-"Muka tarvitsee näitä torpan tiluksia", puheli Jaakko kappaleen
-ajan kuluttua kuin itsekseen. "Eikö hänellä nyt ole maata kuokkia
-ja kyntää muuallakin, ettei juuri toisen torppaan tarvitsisi käydä
-käsiksi."
-
-"Herranen aika, mitä sinä puhut?" sanoi Anna-Kaisa hätääntyneenä ja
-keskeytti perunain kuppiin ammentamisen. "Meidänkö torppaan?"
-
-"Meidänpä, meidän."
-
-"Tämäkö uusi isäntä?"
-
-"Tämä juuri."
-
-"Sen takiako hän sinut oli kutsuttanut luoksensa?"
-
-"Sen. Kuuluu vuokra-aika loppuneen."
-
-"Mihinkä me poloset nyt joudumme?" sanoi Anna-Kaisa purskahtaen
-itkuun.
-
-"No, ei kai tämä nyt ainoa paikka maailmassa liene, jossa mekin
-voimme toimeen tulla."
-
-"Tuotako se nyt merkitsi, kun minä äsken juuri muistelin, kuinka
-tähän muutettiin ja yhteiselämää alotettiin."
-
-Jaakko katsoi Anna-Kaisaa, ja hetkeksi lauhtui ilme hänen otsallansa.
-
-"Nytkö ovat sitten turhaan menneet kaikki aherruksemme?"
-
-"Eivät tietenkään ne turhaan ole menneet. Voimmehan saada
-jonkunlaisen korvauksen työllemme -- muutenhan olisivat lait ja
-oikeudet päin männikköä. Mutta saada entisillä ehdoilla tuntui olevan
-mahdottomuus. Ja pääasiallisesti hän tuntui olevan sitä mieltä, että
-tästä on muutettava pois."
-
-"Paikasta, jossa olemme nuoruutemme voimat uhranneet, kasvattaneet
-lapsemme ja..." - Anna-Kaisan leuka värähti jälleen ja silmiin
-tulvivat uudet kyyneleet.
-
-"Niitäkös ne ajattelevat. Muka tarvitsee tätä maata, sanoi hän
-minulle. Kyllä niitä on tässäkin manttaalissa korpia kuokkia, mutta
-mieli tekee päästä valmiille apajalle."
-
-Sinä iltana oli Niemelän torpan asukkaiden mieli lamauksissa.
-
-Jaakko oli nuoruudessaan palvellut myöskin Pietolassa, joka ei ollut
-hänen torpastansa kaukana. Tiukassa kohdassa oli hän aina turvautunut
-Pietolan isälliseen neuvoon ja lähti nytkin illan hämärtäessä hänen
-mielipidettään kuulemaan.
-
-"Onpa kummaa käsittää Kuljun menettelyä", sanoi Pietola Jaakon asian
-kuultuansa. "Mistä syystä hän sinua siitä pois häätää? Parantunuthan
-maa on sinulla ollessa."
-
-"Niin minustakin, sillä olenhan siellä penkonut kuin sonni
-kannikossa."
-
-"Niinpä vain. Ja maa työntää heinää ja viljaa, että rutisee."
-
-"Mutta sellaisessa asemassahan me torppari-rukat olemme: kun olemme
-raataneet nuoruudenvoimamme loppuun, niin tuleepa toinen ja sanoo:
-'Nyt sitä saa muuttaa.' Siitä jo suuttuu suunnan mieskin!"
-
-Pietola istui äänettömänä.
-
-"Jos minä nyt saan tästä Kuljulta korkeintaan 2000 markkaa ja maksan
-sillä 1500 markkaa velkaa, joka minulla nyt on tämän mökin takia,
-niin mihin minä panen tämän 500 markkaa, joka jää?"
-
-"Maahan uudestaan", sanoi Pietola.
-
-"Maahan!" hengähti Jaakko. -- Hän oikein hämmästeli katkeraa
-ääntänsä, mutta tunsi samassa kuin varmistuvansa asiassa. -- "Sitten
-kun olen kyllin taasen tapellut jonkun suon reunassa hallan kanssa,
-ojittanut, kuokkinut ja puskenut siellä ja minun poikani jatkaa
-työtäni niin kuin minä nyt olen tehnyt, niin saattaapa jonakin
-päivänä tulla tieto, että vuokra-aika on loppuun kulunut eikä uusita!
-Ajatelkaapa asiaa minun kohdaltani!"
-
-"Eihän tuo niin epätoivoisesti aina käyne. Ehkä eivät kaikki
-menettelisi Kuljun tavalla."
-
-"En minä usko, että te esimerkiksi menettelisitte, mutta taidammeko
-yksikään katsoa vuosikymmeniä eteenpäin, miten silloin menetellään."
-
-"Laita asiat paremmalle perustukselle! Osta palstatilaksi, eikä
-kukaan voi sinulta omaasi koskaan hätyyttää!"
-
-"En tuota tiedä! Kyllästyttää koko elämä. Kuljullahan on täysi oikeus
-menetellä niin kuin haluaa, mutta minusta tuntuu niin kuin tapahtuisi
-verinen vääryys."
-
-"Ei se ole kumma, jos olet katkeroittunut, -- olisin minäkin. Mutta
-sillä ei nyt asia korjaudu. Mitäs mietit siitä palstatilasta?"
-
-Jaakko imi äänettömänä piippuaan, ja katse piirteli synkkänä pitkin
-lattian saumaa, päättyen aina kellarin luukun puuhun upotettuun
-messinkirenkaaseen. Hän ei jaksanut päästä eroon tuskallisesta ja
-apeasta mielialasta.
-
-"En tiedä...", sanoi ja istui jälleen yhtä äänettömänä.
-
-"Vai oletko jotakin muuta suunnitellut?"
-
-"Enpä paljoa."
-
-"Jos vuokrallakin asettuu asumaan, niin pikku rahat ovat pian
-tirkenneet siihen."
-
-"Ainakin näin maalla, missä päiväpalkka on niukka."
-
-"Vuokrat ovat tietysti myöskin, mutta oma katto kun olisi pään
-päällä, niin silloin..."
-
-"Jaksaneeko tuota enää saada. Eikö liene parempi lähteä parempia
-ansioita etsimään."
-
-"Mihin sitten?"
-
-"Ajattelin kaupunkiin."
-
-"Mitä?" -- Pietola otti piipun suustansa ja katsoi hämmästyneenä
-Jaakkoa.
-
-"Vai kaupunkiin! Olen sinua tähän saakka pitänyt järkevänä miehenä.
-Entäs perhe?"
-
-"Sinne mukaan. Siellä jo vanhin tyttö on. Tuossa on toinen juuri
-aikuiseksi saapunut ja kykenee jo työhön. Siinä se kostuisi
-poikakin..."
-
-"Niin, kyllähän se näin tuntuu selvältä, mutta en minä sittenkään
-sinuna lähtisi. Siihen on niin monta syytä. Et sinä osaa arvata,
-mitä sekin mukanansa tuo. Enhän minä sano enkä toivo, miten sinulle
-ja lapsillesi käy, mutta tiedäthän sinä yhtä hyvin kuin minäkin,
-miten on käynyt Nurkkalan Heikille ja monelle muulle. Mitä on tullut
-heidän lapsistaan siellä. Kyllä minusta tuntuu, että vaikka täällä
-kuin ahtaalta tuntuisi elämä, niin joka suhteessa sittenkin 'maa on
-vakasin ja Jumala totisin'."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jaakon mielestä ei kuitenkaan haihtunut katkeruus.
-
-"Minun puolestani saa riittää talollisille raataminen", sanoi hän
-eräänä päivänä taasen Anna-Kaisalle. "Jos Kulju olisi uusinut
-sopimuksen entisillä ehdoilla, niin olisin möyrinyt tällä tilkulla
-kuin myyrä ja minä takaan, etteivät täällä olisi kasvaneet sammalta
-kedot eikä pajupehkoja ojat. Mutta saakoon tahtonsa läpi! Käykööt
-maan yli arviomiehet ja puskekoon uusi isäntä rahaa. Me poistumme,
-vaikka kirveleekin sydäntämme."
-
-Juuri näihin aikoihin tuli Katrilta kirje, jossa hän kertoi voivansa
-hyvin. Hän oli aivan äsken saanut pienen palkankorotuksen, joten
-saattoi nyt päivässä ansaita joitakin kymmeniä pennejä enemmän kuin
-tähän saakka.
-
-"Ja tietysti se siitä on aina kohoamaan päin, mikäpäs siinä olisi",
-päätteli Jaakko. "Ei, kyllä tästä on sinne meidänkin lähdettävä."
--- Eikä suinkaan tässä muuta keinoa olekaan, -- jatkoi hän ajatusta
-itsekseen. -- Tuossa on perhe, joka tarvitsee hoitoa, Jannekin,
-kivuloinen raukka tässä. Jotakin nyt on yritettävä, eikä suinkaan
-auta kädet ristissä jahkailla. Voin minä näyttää Kuljulle senkin,
-ettei tarvitse kahta kertaa käskeä.
-
-Hänestä alkoi vähitellen tuntua niin kuin hän irtautuisi näistä
-entisistä työn tantereista. Anna-Kaisa vaan pyrki sekoittamaan koko
-asian... siinä itkeä siirasi. Mihin sitä itkulla? Jopa kai tässä nyt!
-
-Kuitenkin hän tunsi itsensä rauhattomaksi joka kerta, kun näki
-vaimonsa itkeskelevän; hän tunsi kadottavansa varmuuden asiassa.
-
-Mutta eräänä päivänä sanoi Anna-Kaisa: "Mikä tuon tiennee mikä onni
-se sielläkin sentään kohtaisi. Saattaisi olla onneksi Jannellekin.
-Tuossa hän nuuruu päivästä toiseen eikä näy parantuvan. Jos jaksaisi
-siellä saada lääkärin hoitoon."
-
-"Siellähän ne ovat lähellä lääkärit jos lääkkeetkin, muutaman
-kivenheiton päässä, ehkä toisella puolella katua", ilostui Jaakkokin,
-kun kuuli Anna-Kaisan puolelta näin matkaluvaksi myöntyvän. "Ja on
-siellä yhtä ja toista valopuoltakin, jos lienee varjojakin."
-
-"Eläväthän siellä muutkin ihmiset", myönteli Anna-Kaisa.
-
-"Elävätpä hyvinkin!"
-
-Asia pidettiin kummaltakin puolelta päätettynä, vaikkei sitä vielä
-toisilleen vakuuteltu.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Nyt he olivat matkalla kaupunkiin. Raskaana lepäsi taivas heidän
-yllänsä, vihmoen lunta. Luonnon voimat olivatkin aivan kuin
-suunniltaan tänä talvena: pyryä ja pakkasta loppumattomiin.
-
-Kotimökki jäi sinne lumisen kyläaukeaman laitaan. Matalana se melkein
-peittyi ankarain kinosten sisään. Pietolan riihirakennuksen luona
-vielä pysähtyi Anna-Kaisa, ja samoin tekivät toisetkin. Tahtoivat he
-vielä nähdä kotoiset tienoot, ja siinä muutamien silmänräpäyksien
-aikana heräsi muisto toisensa jälkeen, päättyen aina viime päiväin
-tapahtumiin, huutokauppaan ja ihmishälinään.
-
-"Tuntuu aivan niin kuin meiltä olisi ryöstetty kaikki ja ajettu pois
-kotoamme", sanoi Anna-Kaisa.
-
-"Eikö sitten niin juuri ole tapahtunut?" täydensi Jaakko.
-
-Niin, siellä se oli nyt se vähäinen hökkeli, jossa oli eletty monta
-ilon jos koettelemuksenkin hetkeä. Tuskin muuta siitä näkyi enää kuin
-vähän päätyä ja kylmä, savuton, toiselta laidalta vähän lohennut
-savupiippu katolla...
-
-Jo kouristi entistä enemmän Anna-Kaisan sydämestä, ja häneltä
-puhkesi valtava itku. Itkivät lapsetkin, eikä Jaakko tahtonut saada
-mieltänsä sonnustetuksi entiseen kuntoon. Hänetkin valtasi hetkeksi
-jonkunlainen turvattomuuden tunne, vaikkakin hän oli varma, että
-kyllä he kaupungissakin tulevat toimeen, kun Katrikin oli nyt jo
-vähän sen asian takia puuhannut siellä.
-
-Junamatkalla tuli jo vaihtelua. Koko vaunuosasto oli väkeä täynnä.
-Heille tuskin löytyi paikkaa. Kaikilla oli omia asioitaan. Miehet
-puhuivat suuriäänisesti hevosistaan ja polttivat hirmuisesti
-tupakkaa. Eräs paksu mies, jolla oli pitkävartiset porosäpikkäät
-jalassa ja turpeissa kasvoissa sinisiä pilkkuja, niin kuin olisi
-ihoon uponneita hauleja kuultanut orvaskeden läpi, oli lasten
-mielestä hupainen ukkeli. Hän puhui karjan ostosta, teurastamisesta
-ja hirmuisista lihalähetyksistä rautateitse, lyödä läimäyttäen
-välillä tukkivahvaa reittänsä. Toiselle puolelle, aivan lähelle
-heitä, sattui joku talon emäntä, joka sanoi asuvansa likellä
-kaupunkia. Anna-Kaisasta tuntui hyvin lohduttavalta hänen
-osanottonsa, neuvonsa ja ohjauksensa. Niin mentiin asemanväli toisen
-jälkeen ettei huomattukaan.
-
-"Kas niin, nyt ollaan perillä", sanoi emäntä yhtäkkiä.
-
-Juna tulla jyrisi juuri silloin asemapihalle. Vaunu paiskautui
-ensin vasempaan, sitten taasen oikeaan. Paikoiltansa nousseet ja
-matkatavaransa ottaneet matkustajat asettuivat jonoon käytävälle.
-Edellä kulkevat menivät jo vaunun sillalle. Avatusta ovesta kuului
-vaununpyörien kolina ja syöksähti savua sisälle vaunuun. Asemapihan
-pitkien vaunurivien välitse vieri juna kiivasta vauhtia aina
-asemahuoneen eteen, johon melkein yhtäkkiä pysähtyi.
-
-Koko asemahuoneen edusta kiehui mustanaan ihmisiä. Niemelän väki ei
-tiennyt, mihin mennä. He pysähtyivät hetkeksi ja kerkesi Anna-Kaisa
-sivumennen nähdä erään nuorenpuoleisen naisen, joka kantoi sairaan
-näköistä lasta käsivarrellaan. Lapsi oli käärittynä ison huivin
-sisälle, ainoastaan kalpeat kasvot vähän näkyivät. Molemmilla
-puolilla riippui hameessa vähän vanhempi lapsi, puutteellisesti
-puettuna ja kylmästä väristen.
-
-"Kun sinä nyt koettasit sieltä meitä muistaa", puhui nainen itkien
-ylös vaunusillalla seisovalle puolisolleen. "Tiedäthän sinä, ettei
-meille jäänyt juuri mitään kotiin..."
-
-Enempää ei Anna-Kaisa kuullut. He kantausivat väkijoukon mukana
-kauvas vaunun porrasten luota.
-
-"Pois tieltä!" huusivat jo toiset. Ja samassa jyrisi ohi kuorma
-matkatavaroita. Asemahuoneen ovi oli kuin joku nielukohta, minkä
-kautta koko elämän piti virrata. Siihen nyt pyrkivät Niemelätkin,
-sysäytyen ja paiskautuen kuin myllyssä.
-
-Takana soivat junailijain pillit, kiljuivat veturit, kitisivät
-pyörät kuraisilla kiskoilla, kolisivat vaunujen puskimet ja
-kytkyet. Ovesta virtasi hikinen, märkien vaatteiden ja kenkien
-löyhkän turmelema ilma. Pitkin odotushuoneen lavitsoita istui junia
-odottelevia matkustajia, äideillä sylilapset käsivarsillaan, vähän
-isommat lavitsoilla puolinukuksissa viruen. Pöydillä, istuimilla ja
-lattialla siellä täällä, missä suinkin riitti tilaa, oli kaikellaista
-matkatavaraa sikin sokin.
-
-Kaikista uteliainna, joka hetki aina jotakin uutta huomaten,
-salaisesti mielessään riemuiten, kulki Anna. Asemahuoneen portailta
-hän näki ensi kerran kaupungin, sen ihmisvilinän, liikkeen kaduilla,
-kuormien kulun ristiin rastiin, korskeat ajoneuvot, pyhävaatteiset
-ihmiset -- aivan kuin olisi täällä jossakin vietetty suuren suuria
-häitä tai hautajaisia. Naiset olivat merkillisissä puvuissa, nahkoja
-käsissä ja kaulassa, päässä kummalliset töyhtöniekkalakit. Ja mikä
-tuossa ajoi ohi hännättömällä hevosella peilikirkkaassa reessä? Joku
-korkea virkamies varmaan, koska oli kiiltonapit. Reen perällä hänen
-takanaan istui joku rouva. Hatun töyhtö hulmuili vähän alas lasketun
-kuomun syrjän yli. Siinä hetkessä oli reki ohi, ja toisia tuli
-jäljessä.
-
-Väkijoukon mukana he kulkeusivat keskemmälle kaupunkia leveää
-puistokatua, jonka molemmin puolin upeili kauppaliikkeiden
-lasiseinäiset rakennukset, seiniin maalatut tai ulkoneviin kilpiin
-kirjaillut moninaiset liikeilmoitukset. Toisissa liikkeissä paloivat
-lamput keskellä päivää. Ihmisiä kuhisi myömäpöytien ääressä kuin
-markkina-aikana maakauppiasten puodeissa. Mistä riittikin väkeä joka
-paikkaan, työhön ja touhuun tai joutilaana, ilman mitään tarkoitusta
-vetelehtien kulkemaan lämpymissä vaatteissaan pitkin katuja? Tuolla
-huudeltiin, tässä väiteltiin, tuossa meni ihmisiä kiinnittämättä
-huomiotansa edes siihen, että joku pieni tyttönen loukkautui. Ihmiset
-riensivät myymälöihin, kahviloihin, ja sieltä taasen ulos yhtämittaa,
-keskeytymättä.
-
-Katri oli kirjoittanut, ettei hän luultavasti pääse asemalle saakka
-vastaan, ja oli neuvonut kadut, joita myöten heidän oli tultava.
-Sen opastuksen mukaan he nyt kulkivat, kunnes tulivat Läntiselle
-Pitkällekadulle. Siitä he kääntyivät oikealle ja tulivat suureen
-puistoon. Täällä liike jo vähän rauhottui, mutta samalla he tunsivat
-yhä enemmän kuin hukkuvansa monilokeroiseen kaupunkiin.
-
-Oikein tuntui turvalliselta, kun he näkivät puistokäytävällä jonkun
-vanhanpuoleisen naishenkilön lakaisevan. He eivät olleet uskaltaneet
-vielä kenellekään puhua mitään. Mutta Anna-Kaisa pysähtyi nyt ja
-rupesi kyselemään, missä Katri mahdollisesti asuisi.
-
-"Voi hyvät ihmiset", sanoi vanhus ja puistautti päätänsä, "voisiko
-täällä tietää, missä joku asuu? Tuossa minä näen tuhansia kävelevän
-päiväkauden. Ei kukaan minua huomaa enkä minä erikoisesti
-ketään. Mutta missä he mikin asuvat, sitä ei osaa sanoa. Tuossa
-nelikerroksisessa rakennuksessa asuu satoja, tuossa samoin, asuu
-vinttikerroksessa, tuolla joiden pienet akkunat ovat katolla, asuu
-kellareissa, joihin valo pääsee katukäytävän paksusta lasista. Mutta
-kuka heistä missäkin asuu, se on mahdotonta tietää. Missä se on
-työssä, jota te haette?"
-
-"Hänen pitäisi olla kai jossakin tehtaassa", sanoi Anna-Kaisa.
-
-"Hakekaa sitten kellareista tai ylikerroksista! Siellä ovat heidän
-asuntonsa. Tai pahasista puuvajoista vanhassa kaupunginosassa, joka
-on tässä edessänne."
-
-"Vanhaa kaupunginosaa se pitäisi olla. Eikö se ollut niin
-kirjeessäkin?"
-
-"Tuossa se sitten on. Menkäähän sinne ja kysykää poliisilta, joka
-seisoo nurkassa. Jos teillä vielä on osote, niin kyllä te perille
-osaatte."
-
-Vanhus jatkoi edelleen lakaisemistaan. Hitaasti kävi luuta ja
-toisinaan pysähtyi kokonaan, milloin tuli yskänkohtaus. Huopatossut
-latostivat lakaistuun käytävään kaksi tolaa, joita myöten vanhus
-hivutteli eteenpäin muutamia sentimetrejä joka askeleella.
-
-Pakastiainen viivähti oksalla hänen luonansa, hioi nokkaansa
-kuuraiseen oksaan, pyrähti lentoon, ja härmä satoi puhtaan valkoisena
-puun alla vaeltavan vanhuksen hartioille...
-
-
-
-
-III.
-
-
-Vihdoin he löysivät Katrin asunnon. Hän oli koko kaupungissa
-oloaikansa asunut tehtaan lähellä olevassa puutalossa eräässä
-perheessä, jossa mies ja vaimo myöskin olivat tehtaalaisia. Perheen
-vanhimmat lapset kävivät koulua ja saivat päiväkaudet tulla
-toimeen omin voiminsa, hakea ruuakseen, mitä löysivät, sillä vasta
-illalliseksi jouti perheen äiti keittämään, ja silloin oli perheen
-varsinainen ruokailuaika vähää ennen nukkumaan menoa. Nuorimmat
-vei äiti aamulla ani varahin työhön mennessään lastenseimeen ja
-toi illalla palatessaan. Mikäpä auttoi. Kun he olivat työkuntoisia
-kumpainenkin, niin täytyi ahertaa henkensä pitimiksi.
-
-"Vai Katrin vanhemmat!" sanoi Saarniska, kun illalla kotiin tultuaan
-löysi Niemelän väen kotoansa. "Tervetuloa! -- Noo, älkää olko
-huolissanne asunnosta. Kyllähän se hyvä sopu sijaa antaa, jollei
-muuten niin tappelemalla."
-
-Annaa huvitti kovasti pystynenäinen, kompia laskeva Saarnin emäntä.
-
-"Kyllähän te näette minkälaista meillä tässä on", sanoi Saarniska,
-leväytti kätensä ja antoi niiden sieltä pudota lanteillensa. "Tässä
-me tohisemme lapsinemme. Katsokaapas, tässä on tällainen kamari kuin
-salkkari. Onko tämä nyt kahtakaan metriä joka suuntaan? Keittiö on
-tässä. Ja kun me keräännymme tähän iltasella, niin kylläpä tässä ovat
-paikat täynnä."
-
-"Ei ole ollut leveästi tilaa meilläkään", yritti Anna-Kaisa väliin.
-
-"Köyhillä ihmisillä!" tarttui Saarniska puheeseen. "Mistä sitä on?
-Onhan täällä maailmassa avaraa ilman alla, mutta pitääpäs siitä
-huolimatta löytyä tällaista ahtautta."
-
-"Katrikin tässä vielä..."
-
-"Katri on kuin talon ihmisiä, niin kuin vanhin tyttö konsanaankin. Me
-olemme häätyneet pitämään aina jonkun vuokralaisen, milloin olemme
-onnistuneet saamaan sellaisen, joka voi sietää lasten kirkunaa.
-Pitää koettaa silläkin tavalla saada vuokran lyhennystä. Ajatelkaa:
-kaksikymmentäviisi markkaa kuussa on näistä kömmänöistä!"
-
-Saarniska puuhaili tulta uuniin ja ryhtyi laittamaan illallista.
-
-"Oletteko syöneet jo? -- Niin, missäpä olisi vielä kerjennyt, kun
-juuri olette saapuneet. Lyödäänpä tuosta perunoita pata täyteen, niin
-jää vieraillekin, että pääsette siunattuun alkuun tässä. Huomennapa
-sitten saattaa sijotella ja järjestellä."
-
-"Ei nyt pitäisi meidän takia vaivata...", yritti Anna-Kaisa.
-
-"Mikäpäs tässä, tulihan näitä kuumentaa, ja yhteisiähän ne ovat
-uskovaisten tavarat. No, mikä kaiskina siellä kamarissa on? Siivolla,
-sikiöt, ja Jussi myös!"
-
-Vähitellen päästiin illastelemaan, ja ihmeellisesti taisi Saarniska
-järjestää perheensä ja vieraansa pieneen huoneustoonsa yöksi.
-
-Jaakko pääsi työhön Blombergin suureen nahkatehtaaseen. Eipä hänellä
-suinkaan mitään ammattitaitoa ollut, mutta suuressa työpaikassa
-löytyy aina sellaistakin puuhaa, missä kokonaan harjaantumaton menee
-niiden mukana ja kehittyy vähitellen. Jaakko oli vahvarakenteinen
-mies, ja mestari kohta suunnitteli, mihin sellaista työvoimaa
-käyttäisi.
-
-Anna taasen onnistui pääsemään paperitehtaaseen lumppujen repijäksi.
-Tuossa kurjassa työssä hän raastoi päiväkaudet, ansaiten tuskin ruuan
-ja vaatteet itsellensä. Mutta hän oli siitä huolimatta iloinen,
-sillä hän oli nyt päässyt kaupunkiin, jonne oli salaisesti ja kauvan
-halunnut.
-
-Hän oli aivan pienuudesta pitäen ollut aivan eri luontoinen kuin
-Katri. Katrin koko toiminta oli aina suunnattuna kotiin päin, Annan
-kodista pois. Hän olisi ollut valmis lähtemään koska hyvänsä outoon
-kaupunkiin. Ei sillä tytöllä olisi päätä palellut. Aina hän siitä
-puhui. Kun sitten joskus syrjäiselle kotikylälle sattui kulkemaan
-joku kaupunkilainen, oli hän kuin ilmestys Annan mielestä. Hänen
-vaatetustaan, käytöstään ja puhettaan hän ihaili sanomattomasti.
-Hänestä hän puhui ja uneksi sekä hänet yhdisti leikkeihinsä. Niemelän
-tuvan loukko oli aivan täynnä kaupunkilaista. Siinä oli leikkelyksiä
-kuvalehdistä, joita Anna oli saanut kirkonkylän kauppiaalta ja
-apteekin lapsilta. Entäs sitä höpsötystä sitten! Anna-Kaisan oli
-täytynyt oikein pysäyttää kaiteensa toisinaan kuunnellakseen tyttönsä
-touhuamista. Hänellä oli aivan ihmeellinen vaisto kuvitella,
-minkälaista on kaupungissa.
-
-Joskus pääsi hän äitinsä kanssa käymään kirkonkylällä. Se oli hänelle
-hyvin mieluista. Olipa hän niin rohkeakin, että uskalsi vaan mennä
-oikein sisähuoneisiin apteekin lastenkin kanssa leikkimään. Oikein
-sai hävetä hänen puolestaan. Mutta kun Anna oli vilkas lapsi,
-puhtaasti puettu, salli apteekkarin rouva sen. Olihan se vaihtelua
-heidänkin lapsillensa.
-
-Kylläpä Niemelän tuvan nurkka avartui jokaisen kirkonkylällä käynnin
-jälkeen. Mutta seinät alkoivat yhä enemmän puristaa. Ulos kotoisilta
-tienoilta paloi tytön halu.
-
-Kaikkein riemullisin hän olikin ollut kaupunkiin muuttajista.
-Pian hän sai tuttavia ja joutui heidän kauttansa tutustumaan
-kaupunkielämän kaikkiin puoliin.
-
-"Vaivaako neitiä ikävä?" kysyi Elli-niminen tyttö, joka työskenteli
-hänen lähellänsä samassa pöydässä.
-
-"Eipä tuo kovin", sanoi Anna vähän hämillänsä "neidiksi"
-puhuttelemisesta.
-
-"Minä vaan ajattelin, kun neiti niin nuhjottaa hiljaa omassa
-elämässään."
-
-"Eihän tässä ole vielä kerjennyt keneenkään tutustua. Tuntuu vähän
-yksinäiseltä."
-
-"Neidin ei tarvitse olla huolissaan. Kyllä täällä tuttuja saa.
-Eikä täällä tarvitse ikävää sairastella. Tiedättekö, että viime
-sunnuntainakin oli oikein repäsevän hauskaa. Olimme saaressa. Meitä
-oli vaan pikkunen joukko, kaksi muuta tyttöä ja minä sekä pojat
-jokaisella. Se oli sen vapaampaa, kun ei ollut paljoa. Me etsimme
-oman salaisen kätköpaikan ja rakensimme sinne siksi päiväksi oman
-pesän. Kahvipannu oli mukana ja vähän syötävää sekä hurtti humööriä."
-
-Ellin silmät säihkyivät, ja hän riipoi lumppuja niin että tomu pölisi.
-
-"Kun tässä viikon nieleskelee tätä pölyä ja vetää sisäänsä taudin
-siemeniä kaikista näistä viheliäisistä ryysyistä, niin kylläpä
-totisesti tarvitsee yhdenkään vuorokauden oikein hummata. Eikös niin,
-Laura?"
-
-Laura teki työtä seuraavassa pöydässä. Siellä hän oleskeli
-enimmäkseen yksinänsä, puhumatta montakaan sanaa päivän pitkän.
-Toisten tyttöjen tapana oli heittää hänelle aina joku sana, kertoa
-sunnuntairetkensä juurta jaksaen, jopa liiotellenkin, kiusataksensa
-häntä. Heitä harmitti sellainen "pyhimys", joka päivät nyylää työnsä
-ääressä kuin muurahainen, ja illat istuu ompeluseurassa vaatettamassa
-pakana-raukkoja sekä sunnuntait rukoushuoneella. Mitä sellainenkin
-nuoruus merkitsi?
-
-"Kyllä kai se on tarpeellista mennä Luojan luontoon ja nauttia sen
-kauneudesta. Tulisi vaan ajatella, kuka sen on ihmisille antanut ja
-mistä syystä", sanoi Laura vakavasti.
-
-"Tämä on meidän parhaimpia tyttöjämme", sanoi Elli, "mutta niin
-pyhä ja muuttumaton ja suuttumaton... Meidän kultu Lauramme! Ihan
-kiusallisen kiltti tyttölapsi!"
-
-Laura hymyili itsekseen surullisensekaista hymyään. Tähän hän oli
-aikojen kuluessa tottunut. Eivät he kukaan oikein todellisesti
-tarkoittaneet pahaa hänelle, vaikkakin he oikein mässäsivät
-puhuessaan hänelle suunsa täyteisiä. Hänestä se oli vaan jonkunlaista
-uhmaa kaikkea sitä vastaan, minkä hän piti rakkaana ja kalliina.
-Mutta maailmahan osasikin haavoja pistellä. -- Tai oli se myöskin
-rauhattoman omantunnon aiheuttamaa. Heidän ei ollut hyvä olla
-eivätkä he sittenkään saaneet tuntea todellista iloa, vaikka siitä
-kerskuivat. Hänen kävi sääli tovereitaan, jotka sillä tavalla
-käyttivät väärin kallista armonaikaa. Ihmisen elettävänä oli täällä
-vaan muutamia vaivaisia vuosia. Ja jos nekin käytti väärin, seurasi
-siitä vaan turmiota ja ankara rangaistus.
-
-Minkä enemmän he häntä pilkkasivat, sen lujemmaksi hänen
-vakaumuksensa kasvoi, ja kaikessa hiljaisuudessa hän koetti niin kuin
-sanassakin sanotaan rukoilla niiden edestä, jotka häntä vainosivat ja
-vahingoittivat.
-
-Ja toverien täytyi itsekseen myöntää, että Laura oli kunnon tyttö,
-hyvä tyttö, jolla oli voimaa ja joka uskalsi olla oma itsensä.
-
-Turhaan heidän turmeltunut mielensä aaltoili häntä vastaan: niin hän
-seisoi kuin kallio myrskyssä, kohoten kiehuvan meren yläpuolelle.
-
-Annaa veti kovin puoleensa Ellin kiehtova puhe. Laura jäi
-toisarvoiseen asemaan. Hän nyt oli samallainen kuin Larun Eevakin
-siellä kotikylällä ja Ansalan Lyyli sekä monet muut. Kyllähän
-hän nyt nämä tunsi! Mutta minkälaista mahtoi olla sellaisella
-sunnuntairetkellä saaressa? Kun saisi Ellin kertomaan ja pääsisi
-mukaan! Mitä kaikkea mahtoikaan saada täällä kaupungissa nähdä ja
-kokea!
-
-Täällä oli niin paljon erilaisempaa kuin kotikylässä. Ei hetkeäkään
-sellaista paikallaan tohisemista, vaan repäisevää toimintaa, niin
-työpaikoilla kuin muuallakin. Tässä työssä nyt ei ollut mitään
-erikoista, päinvastoin tämä oli sangen ikävääkin. Mutta jo tuolla
-seinän toisella puolella muuttui elämä toisellaiseksi. Siellä kävivät
-lukuisat koneet, joiden moninainen käynti sekaantui huumaavaksi
-pauhuksi. Milloin vaan ovea raotti katsoakseen sinne, oli siellä
-liikettä tuhansiin suuntiin, hihnapyöriä katossa ja seinillä,
-hihnoja ristiin ja rastiin. Tuossa kaikessa oli jotakin salaperäisen
-tenhoavaa, jota ei voinut selittää, mutta joka ikään kuin sykki
-samassa tahdissa rauhattoman mielen kanssa.
-
-Miehet, jotka uskalsivat tehdä työtä kaikkien noiden keskellä, olivat
-hänen mielestään rohkeita ja uljaita. Vanhemmat heistä näyttivät
-olevan vakavia jopa synkkiäkin, mutta milloin vaan ovea raotti tai
-joutui kulkemaan konesalin läpi, silloin jo nuoremmat lennättivät
-silmäniskuja joka puolelta, että aivan ujostutti.
-
-Päivälliselle kulkiessa sopi Annan ja Ellin astella yksin matkoin.
-Heistä nyt kohta oli tullut hyvät ystävät. Elli osasi "pitää
-hauskaa". Kyllä hän sitten keksi jos minkälaista kujetta.
-
-"Saako neitejä seurata?" kysyi joku konesalin miehistä, joka
-päivälliselle mennessä lyöttäysi yhteen matkaan.
-
-"Eipä tuota nyt varmaan tiedetä", sanoi Elli, veitikka silmäkulmassa.
-"Kylläpä nyt ollaan!"
-
-"Ollaanpa nyt!"
-
-"Kelpasipa tuota viime sunnuntaina."
-
-"Mitäs kun viime! Eteenpäinhän se onkin elävän mieli."
-
-"Ja kuollut taakseen katsokoon!" sanoi konesalin mies sekä astui
-sivulle kävelemään.
-
-"Herra Rinne ja neiti Niemelä", esitteli Elli. -- "Tulithan sinä,
-vaikken minä luvannutkaan."
-
-"Eikös se aina ole vähän sillä tavalla. Minähän tulen ja sinä tulet
--- ja neiti Niemelä tulee myös, vai kuinka?"
-
-Rinne kääntyi Annaan ja tempasi hänet mukaan leikkiin. Naurettiin
-yhdessä.
-
-"Rinneppä siinä kalasti uuden lumpunrepijän", sanoi joku takana
-kulkevista tytöistä toisille.
-
-"Ja komea tyttö se onkin."
-
-"Vielä."
-
-"Maalainen!"
-
-"No, kyllä hän pian kaupunkilaistuu ja nuoran jälki kuluu pois sarven
-juuresta."
-
-"Minkä nuoran?"
-
-"Sen, jolla hänet tähän kaupunkiin pois maatiaisten joukosta
-talutettiin."
-
-Tytöt nauroivat ja poikkesivat toiselle puolelle katua.
-
-"Sinä muistelit vielä viime sunnuntaita", sanoi Rinne ja katsoi
-Elliin merkitsevästi.
-
-"Kyllä kai! Tokihan sellainen nyt muistissa pysyy."
-
-"Vähintäänkin... muistissa..."
-
-"Mitä sinä sillä tarkoitat?"
-
-"Tarkoitanpahan vaan."
-
-"Sinäpä nyt olet tänään kuin arvoitus."
-
-"Koetappas sinä sitten arvata!"
-
-"Mikä sinun ilveesi tietää! Ja mitä sinä milloinkin tarkoitat!"
-
-Ja mitä Rinne tällä kaikella tarkoitti, ei selvennyt kenellekään,
-tuskin hänelle itselleenkään. Ehkei hänellä ollutkaan muuta
-tarkoitusta kuin pitää ääntä, herättääkseen siten huomiota.
-
-Hän oli jo aivan ensi näkemältä kiintynyt Annaan. Siinä tytössä oli
-jotakin, joka veti puoleensa, ja Rinne suunnitteli suhteensa jo
-kauvaksi eteenpäin. Hän oli tämän kaupungin tytöt tullut tuntemaan
-pienessä ajassa ja he hänet. Jokainen vastatullut lensi kuin
-hyönteinen hämähäkin seitin ympärillä, joka silmänräpäys vaarassa
-joutua kiedotuksi.
-
-"Uskaltaisitko minun kanssani enää sellaiselle retkelle lähteä?"
-kysyi Rinne taasen Elliltä, katseellansa samassa etsien Annan
-katsetta.
-
-"Kyllä, kun lupaat olla siivommasti."
-
-"Hyvät ystävät! Siivommasti! Olenko minä purrut tai potkinut tai
-hännälläni ropsinut?"
-
-Tytöt revähtivät nauramaan.
-
-"Arvasinhan minä, että sinulla on jotakin minua vastaan. Ilmankos ne
-ovatkin huulet olleet pitkällä ja paksuna kuin ruomapari."
-
-"Eikö sitten olisi syytä?"
-
-"Mitä?"
-
-"Muisteleppas!"
-
-"Minä kyllä en muista! Koettakaapa te, neiti Niemelä, muistella!"
-
-Anna nauraa heläytti mukaan. Mistä hän tiesi, niitä oli tapahtunut.
-Olihan hän ollut kokonaan toisella suunnalla. Mutta mitä todellakin
-oli tapahtunut, siitä hän olisi halunnut tietää. Rinteen ja Ellin
-näteleminen sisälsi jotakin salaperäistä.
-
-"Teillä on varmaankin ollut hauskaa siellä", puuttui hän puheeseen.
-
-"Kyllähän muuten, mutta herra Rinne saattaa aina häiriöitä aikaan,
-milloin hän on vaan matkassa."
-
-"Kas, kas! Tässähän kohta saa surra syntymistään. Vai minä se olenkin
-viides pyörä vaunun alla. Ei kai sitten liene muuta keinoa kuin
-irtautua ja hakea oma pari itsellensä. Mutta sen minä sanonkin, että
-minä valitsen varren varrelleni!"
-
-Rinne katsoi Annaa, niin että tämä sävähti punaiseksi hiuksiaan
-myöten.
-
-He olivat juuri saapuneet nurkkaukseen, josta Annan piti poiketa
-kotiinsa.
-
-"Vai luuleeko Elli, etten saa!" jatkoi Rinne voitonriemuisesti.
-
-Anna ei tiennyt, mitä oikein ajatella sellaisesta lähentelemisestä.
-Hän piirteli kengänkärjellään ympäri katukäytävän kiveä ja katsoi
-alas. Hän ei uskaltanut silmäillä kumpaistakaan. Tuntui vaan niin
-kuin Rinne olisi edelleenkin tarkannut häntä kiinteästi. Kun hän
-vihdoin sitten kohotti katseensa, iski Rinne silmää hänelle. Hänpä
-nyt oli oikea velikulta!
-
-"Minä voin yhtä hyvin tehdä saarimatkan oman tyttönikin kanssa",
-kiusotteli Rinne Elliä.
-
-"Onnea matkalle!"
-
-Anna lähti kotiinsa ja Rinne sekä Elli menivät yhdessä
-työväenyhdistyksen ruokalaan. Aluksi oli yhdistyksen vahtimestari
-vuokrannut erään suurehkon huoneen rakennuksen alakerrasta ja
-perustanut siihen ruokalan. Mutta kun yritys näytti onnistuvan,
-olikin yhdistyksen johtokunta ottanut häneltä pois huoneen ja
-perustanut siihen oikein yhdistyksen ruokalan, joka parin kolmen
-vuoden kuluessa kehittyi aika mahtavaksi. Se tarvitsi jo koko
-rakennuksen alakerran, jopa osia toisesta kerroksestakin. Parin,
-kolmen palvelustytön sijasta oli nyt jo yli kaksikymmentä, lisäksi
-emännöitsijä ja renki. Ei koko kaupungissa ollut sellaista ruokalaa.
-
-Kun lukuisien tehtaiden pillit soittivat väen ruokatunnille ja
-tuhansiin nouseva joukko pöllähti kadulle täyttäen sen kuin
-juhlakulkueiden aikana, niin useakin kiirehti silloin juuri
-yhdistyksen ruokalaan.
-
-Jo muutamia minuutteja ennemmin olivat palvelijat kattaneet
-pöydät, latoneet vuoret kutakin lajia, kiidättäneet juoksujalkaa
-keittonsa jakelupöydälle. Yhtäkkiä olivat sitten huoneet täynnä
-mitä erilaisimmin puettua väkeä. Siinä ruskeaa ja sinistä puseroa,
-resuista ja paikattua vaatetta, kalkkiutuneita saappaita,
-likaantuneita riekaleita. Toisten vaatteissa seurasi mukana
-työhuoneiden ilkeä löyhkä. Sen takia söivät nahkurit eri nurkassaan,
-sillä heidän lähellään oli mahdoton muiden saada suupalaansa
-nielaistuksi.
-
-Rinne ja Elli asettuivat erään avaran salin nurkkaukseen, josta
-saattoi nähdä yli koko huoneen.
-
-"Kuinka onkaan saattanut päästä livahtamaan puoli vuotta, enkä minä
-vielä ennemmin ole tullut esitellyksi neiti Niemelälle?" sanoi Rinne.
-
-"Etkö nyt vielä kerkiä?"
-
-"No, parempi myöhäänkin kuin ei koskaan."
-
-"Taitaapa tämä nyt olla vahinko, jos joku tytöistä säilyykin sinulta
-salassa."
-
-"Vahinkoko? Mikäs se muu on kuin vahinko? Sellainen tyttö!"
-
-"Joko taas!" Rinne iski silmää Ellille.
-
-"Älä yhtään toivokaan! Minä otankin hänet siipien! suojaan."
-
-"Ota, ota ja toimita asiat niin, että hän tulee ensi sunnuntaina
-saareen."
-
-"Eipä vähää! Vai pitäisi minun siis tuoda kilpailija itselleni."
-
-"Ei, vaan osatoveri. Kelpaispa minun sitten, kun olis molemmin puolin
-voita leivällä."
-
-"Älä nuolase ennen kuin tipahtaa!"
-
-He lähtivät kumpikin noutamaan lisää lautaselleen.
-
-Uusia ruokavieraita tuli yhä. Heidän työpaikkansa oli kaukana ja
-he viipyivät enemmän aikaa välillä. Mutta ensiksi tulleet alkoivat
-kohoilla pöydistä ja siirtyä toisiin huoneisiin kahville.
-
-Palvelustytöt kiidättivät juoksujalkaa tarjottimineen
-jakeluhuoneesta, joka oli keittiön vieressä. Sähkökello soi yhtä
-mittaa, siihen lisäksi takoivat toiset kuppiensa laitoihin. Mutta
-mistä milloinkin helähtikään, kohta oli palvelijatar saapuvilla.
-Käytävien risteyksessä oleva hissilaitos nosti yhtä mittaa
-täysinäisiä astioita ylös, toi tyhjiä alas.
-
-Oli kuin kohtalon ivaa, että työväestön oma ruokala oli muuttunut
-kuin jonkunlaiseksi syöntitehtaaksi. Pienoiskoossa oli siellä
-ollut vielä jonkun verran perheellisyyden leimaa, hiljaisuutta
-ja rauhaa. Nyt sitä ei voinut enää erottaa markkinahumusta tai
-kapakkaräiskeestä. Sellainen oli hälinä ja metakka, rientäminen,
-kilvoitteleminen ja mässäys.
-
-Aivan uupuneina olivat palvelijattaret, kun tehtaalaiset olivat
-menneet pois.
-
-"Onpa siinä taasen sotkettu!" sanoi joku heistä.
-
-"Katsokaas, miten tuossakin on otettu voita lautaselle enempi kuin
-oli tarvinnutkaan. Mihin minä panen nyt tämän?"
-
-"Lyö sian astiaan! Mitäs sinä huolehdit, toisen palvelija."
-
-"Entäs täällä sokerin siivoa!"
-
-"Sinne samaan sekin!"
-
-"Tuossa on leipääkin!"
-
-"Sepäs kelpaakin: voita ja leipää!"
-
-"Tuossa vielä lihanlientä, koskapa jollekin nauhasuulle ei ole muka
-kelvannut."
-
-"Mutta jospa se onkin ollut kirkko niin täynnä, ettei ole pappi
-sisälle mahtunut."
-
-Joku oli huomaavinaan viimeksi sanotussa kaksimielisyyden, ja nauraa
-kikattaen jatkoivat tytöt pöytien siivoamista.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-"Raatajan Vapaus" oli ilmestynyt taas lauvantaiksi kaksoisnumerona.
-Ilmoituksista oli muodostunut oikein lisälehti, sillä niitä oli
-tulvinut kaikista ammattiosastoista omasta ja lähikaupungista, jossa
-ei ollut omaa puoluelehteä, sekä maaseudulta.
-
-Ohjelma näytti olevan jotensakin samaa kaikissa: alkusoitto,
-avajaissanat, runo, huilusoolo, kupletti, joku seuranäytelmä,
-pukutanssi ja yleinen tanssi eli "kentän tallaaminen" tai
-"kengänpohjien hivutus". Jossakin juhlassa puhui puoluesihteeri tai
--agitaattori. Muutamassa oli pidetty tarpeellisena huomauttaa, että
-puhe ei kestä kauvan, sillä pääasia oli lopussa oleva yleinen tanssi,
-jonka "soittaa kuuluisa harmonikkataiteilija".
-
-Koko maailma "Raatajan Vapauden" vaikutuspiirissä näytti juhlivan
-taasen tänä sunnuntaina niin kuin kaikkina muinakin. Olihan nyt se
-aikakin. Koko luontohan nyt juhli, sillä kesä oli kukkeimmillaan.
-Kaikki tunsivat tarvetta iloita, etenkin kaupunkilaiset. Mutta se oli
-nykyään varsin välttämätöntä maaseudullakin. Sielläkin oli jo tullut
-puute ilon syystä ja täytyi keksiä ohjelmaa iloitsemiseen. Sitä
-paitsi se oli tarpeellista siksi, että jokaista yhdistystä painoi
-raskas puoluevero, ja rahaa oli tehtävä millä keinolla hyvänsä.
-
-Ammattiosastojen yhteinen huvitoimikuntakin oli puuhannut
-ulkoilmajuhlan Hupisaareen. Oli saatu oikein pääkaupunkilainen puhuja
-tällä kertaa.
-
-Esitettävässä näytöskappaleessa oli Ellilläkin pieni osa, ja tämän
-kautta oli juhlahumua tullut ystävystenkin keskuuteen.
-
-Anna oli melkein kaiken vapaa-aikansa Ellin seurassa. Hätäisesti hän
-kävi syömässä kotonaan, mutta olipa usein yötäkin Ellin asunnossa.
-Äiti kyllä mökötti sellaisesta yöjuoksusta, mutta mitäpä hän siitä
-välitti. Milloinkas sitten sai nauttia vapaudestaan, ellei kuudesta
-illalla kuuteen aamulla. Ei sitä ollut liiaksi, se piti saada
-täydesti itselle. Hänen teki mieli kokonaan erota kodista ja muuttaa
-Ellin kanssa yhdessä asumaan. Kyllä kai se sitä paitsi olisi ollut
-tarpeellistakin, sillä Niemelät olivat nyt kesäkuulla vuokranneet
-Saarnin entiset huoneet.
-
-Kello kävi jo yhtätoista, kun Elli ja Anna nousivat sunnuntaina.
-Soitettiin juuri kirkkoon.
-
-Anna pani pois akkunalta irtonaisen kehysverhon ja katseli
-pihalle. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Näin kesäsydännä se
-oikein valaisi pihamaatakin, kun pääsi korkeudesta hohtamaan yli
-rakennuksien.
-
-Laululintusia oli tullut pihlajaan, joka kasvoi pihan perukassa. Ei
-ollut ollut sadetta moneen päivään. Puiden lehdet olivatkin paksun
-pölyn peitossa, että näytti oikein ikävältä, ja muutamat kukkaset,
-joita talon rouva oli istuttanut voimattomaan maahan pihlajien
-juurelle, kituivat helteessä.
-
-Tytöt olivat nukkuneet lattialla, sillä kunnon sänkyä ei ollut
-tässä asunnossa. Pihalle päin olevan ainoan akkunan edessä oli
-ympyriäinen pöytä, jolla kitui ruukkukasvi. Pöydän molemmin puolin
-oli kaksi sorvaamalla tehtyä kolmen ja puolen markan tuolia, ja
-kaksi samallaista oli kumollaan vuoteen päänalusia kohottamassa.
-Akkunoissa oli halvat pitsiverhot, jotka olivat monessa pesussa jo
-repeilleet. Ilmeisesti ne eivät enää kauvan kestäisi, vaikka vielä
-silityksen avulla pysyivätkin koossa. Pesän edessä oli öljykeittiö,
-jossa saattoi lämmittää teevettä ja käherryssaksia. Milloin Elli oli
-yksin kotona, nukkui hän eräänlaisessa pukkisängyssä, jonka saattoi
-panna pieneen kokoon nurkkaan ja laittaa sen päälle makuuvaatteet
-päivän ajaksi. Sen hän oli ostanut vankien töiden myymälästä, kun
-omaa elämää alotti. Pitsiverhojen ja ruukkukasvin lisäksi somistivat
-huonetta vielä "Työläisen Joulusta" leikatut taulut, joita oli
-nuppineuloilla kiinnitetty seinäpaperiin. Uunin vieressä olevaan
-naulaan oli unehtunut punaruutuisesta kankaasta tehty työpusero.
-
-Ellillä oli jo kauvan tehnyt mieli vähän lisätä kalustoa, mutta
-kahdenkymmenenviiden pennin tuntipalkasta ei riittänyt. Jos
-aikoi ajanmukaisesti pukeutua, niin täytyipä toisinaan tiukentaa
-syöntiäkin. Ei ollut ajattelemistakaan käydä kolmea kertaa
-ruokalassa, riitti kun yhdesti. Eineensä ja illallisensa sai
-järjestää niin kuin varat myönsivät.
-
-Mutta tässä asunnossa oli kuitenkin oma vapaus. Sitä saavuttaakseen
-mielellään kielsikin itseltään yhtä ja toista. Täällä sai lähteä
-ja palata, koska itse tahtoi. Tänne myöskin sai tuoda kenen halusi
-ja milloin hyvänsä. Kun vuokransa koetti saada maksetuksi, ei
-talonomistaja muista seikoista välittänyt. Mitäpä kenenkään elämä
-häneen koski.
-
-"Ala nyt jo nousta!" sanoi Anna Ellille, joka vielä loikoi
-vuoteellaan. "Yrjö voi pian jo tulla ja tapaa meidät aivan
-aamukunnossa."
-
-"Mitähän kello jo lieneekään?"
-
-"Kohta puoli yksitoista."
-
-"Tämähän on suunnilleen herskapin nousuaika", sanoi Elli. "Ai, ai
-sentään! Kylläpä se olisi makeaa!"
-
-"Ei nyt jouduta herkuttelemaan. Minunkin pitää vielä pistäytyä
-kotonani syömässä ennenkuin lähdemme. Mitähän siellä mahtaneekaan
-muori taasen mokista?"
-
-"Niinhän ne muorit tekevät, joilla niitä on. Minulla tuota ei olekaan
-muoria eikä vaaria. Niin on likka kuin taivahan lintu. Mikäs estää
-minua elämästä niin kuin itse haluan."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Äiti oli yksin kotona, kun Anna saapui. Vakavin mielin hän hämmenteli
-keittopataa. Hän oli itkeneen näköinen.
-
-"Enpä minä uskonut tämän elämän tällaiseksi muuttuvan", sanoi
-Anna-Kaisa.
-
-"Mikäs nyt on tullut?" kysyi Anna aavistaen, että puhe kääntyy häneen.
-
-"Olenhan tässä lähinnä ajatellut meidän perhe-elämäämme. Tämä tuntuu
-niin rikkinäiseksi repeytyvän. Ei edes sunnuntaiaamuna saata olla
-rauhallisin mielin."
-
-Anna oli äänetönnä ja haki ruokaa pöytäkaapista.
-
-"Panin minä vähän ruuan tähdettä paistinuuniin, että saat sinäkin.
-Odoteltiin tässä, mutta kun ei kuulunut, niin rupesimme syömään."
-
-"Eihän minua tarvitse odottaa."
-
-Anna-Kaisa huokasi.
-
-"Vai ei tarvitse odottaa! Niinkö sinä luulet, että äiti voi lakata
-odottamasta niin kauvan kuin sinä elossa olet? Äidin sydän ei lakkaa
-toivomasta koskaan."
-
-"Enhän minä ole joutavan jäljillä ollut. Meni illalla niin myöhäseen
-harjotuksissa, ja minä jäin sinne Elliä odottamaan. En viitsinyt
-tulla koluamaan tänne ja herättämään teitä rauhallisesta unestanne."
-
-"Mutta miksi sinä, lapsiraukka, olet yhtä mittaa poissa kotoa? Sinä
-et voi aavistaa, kuinka aina täytyy olla huolissaan, että mitä on
-tapahtunut."
-
-"Mitä sitä turhaa!"
-
-"Sinä et tunne vanhempaisi mieltä. Emme me voi pitää vähäisenä asiana
-sinun poissaoloasi. Maailman polut ovat niin kovin liukkaat."
-
-Annan mieleen muistui, kuinka Rinne usein oli laulanut kullasta,
-jonka hän tuo uuteen tupaan, ja kuinka siinä oli liukkaasta maailman
-tiestä. Jokohan hän oli tullut Ellin luokse ja odottivat siellä? Hän
-kiirehti syöntiään.
-
-"Sinä olet vielä niin kovin nuori ja kokematon, ja siitä syystä
-minä kehottaisin sinua olemaan varovainen. Synti tarttuu kuin lika
-Valkoseen vaatteeseen."
-
-Anna hymähti vastaukseksi.
-
-"Kyllähän sinä hyngähtelet ja voit pitää minun puhettani
-halpa-arvoisena niin kuin minua itseänikin, mutta muista kuitenkin,
-että olen sinulle tämän sanonut rakastavin sydämin. En minä enää
-monta vuotta ole sinulle sanomassakaan -- Herra tietää, ovatko nämä
-jo viimeiset varoitukset."
-
-Anna-Kaisa suolasi keittonsa, kohensi kekäleet padan alle ja jatkoi
-äänetönnä keittämistä.
-
-"Sinulla olisi kyllin syytä ottaa Katrista esimerkkiä", sanoi hän
-vähän ajan kuluttua. "Hänen käytöksensä on ollut aina nuhteetonta, ja
-hän on menestynyt tässä maailmassa".
-
-"Niin, enhän, minä olekaan mikään Katriin verrattuna", vastasi Anna,
-pilkallinen sävy äänessään. "Meitähän ei voi asettaa rinnakkain."
-
-"Enhän minä sano sitä sinua halveksien, mutta ettekö te sisarukset
-voisi yhtä hyvin viettää aikaanne yhdessäkin?"
-
-"Ei minusta ole hyvien joukkoon."
-
-"Onko Katri sitten kertaakaan osottanut sinulle hylkivänsä sinua?"
-
-"Vaikka ei olekaan! Mutta kyllä kai minä osaan elää elämääni
-ilman hänen ainaisia neuvojaankin, joita hän ahmii kirjoista ja
-sanomalehdistä. Mikä oppiäiti hän minulle on?"
-
-"Älä nyt tuolla tavalla kiivastu, ja anna ylpeytesi lannistua! Hänhän
-on sinua vanhempi ja on hänellä myöskin enempi kokemuksia tästäkin
-kaupunkielämästä. Kyllä minun mielestäni sinä voisit ottaa oppia
-vanhemman sisaresi neuvoista ja ohjauksista."
-
-"Se nyt on merkillistä", tuskastui Anna ja nousi pöydän äärestä,
-"kun minulle yhtä mittaa saarnataan elämästäni! Kyllä kai te minusta
-pääsette! Taitaapa tässä kovin lihavat päivät olla mokomassa
-hökkelissä! Sittenhän teillä on vaan Katrinne, joka teille ei surun
-päiviä tuota. Mutta eivät vielä ole kaikki päivät illassa. Ette te
-tiedä, mitä hänkin vielä mukanansa tuo. Ja luuletteko te häntä niin
-kovin viattomaksi kaikesta? Näkyypä tuo jo taluttajan löytäneen,
-mutta tietysti hyvä ja kiltti tyttö pitää sen vanhemmiltansa salassa,
-ettei häntä vaan suinkaan tarvitsisi teoistansa torua."
-
-Anna laitteli usahdellen ja kiivain liikkein tukkaansa ja
-vaatetustaan sekä lähti joutuisasti Ellin luokse.
-
-Kaikkein enimmin oli Anna-Kaisa peljännyt tyttärensä puolesta ennen
-kuin muuttivat kaupunkiin, ja nyt hänen aavistuksensa alkoivat
-toteutua. Kaupunkielämän kaikki houkutukset vetivät tyttöä puoleensa.
-Neuvon ja ohjauksen sana oli tullut tehottomaksi. Siellä syrjäkylällä
-ollessa voi häntä vielä pitää luonansa, mutta nyt ei millään.
-
-Raskaalta tuntui hänestä tämä elämä. Ei täällä ollut ketään, jolle
-olisi avannut sydämensä. Isäkin oli työssä päivät, palasi illalla
-väsyneenä, eikä ymmärtänyt hänkään mikä keino auttaisi vai auttaisiko
-mikään. Ehkei mikään!
-
-
-
-
-V.
-
-
-Hupisaari oli parin kilometrin päässä kaupungista. Se oli lähin
-kaikista saarista, ja kun se oli suurehko ja kaunis, oli se viime
-vuosien kuluessa tullut hyvin halutuksi juhlien pitopaikaksi.
-
-Siihen saakka se oli saanut ollakin jotensakin koskemattomana.
-Ihanana se kohosi muiden yhtä suloisien sisartensa joukossa taivaan
-sineä kuvastavan veden kalvosta. Sen keskusta oli vähän korkeampaa,
-sillä vuoriperusta tunkeusi siellä ylemmäksi, ja laskeutui tasaisesti
-kummallekin puolelle. Metsä oli tasakorkeata, joten koko saari näytti
-pehmeältä, vihreältä kummulta, joka kuin uiskenteli järven pinnalla.
-
-Kohta vesirajasta alkoi lehtevä kasvullisuus. Siinä pajut ja
-rautalepät imivät kasvuvoimansa vetiseltä rantamaalta ja kuvastelivat
-lehviänsä rantavedessä. Monivärisenä vyöhykkeenä kiertelivät matalat
-vesikasvit pensaiden juurilla, kuin koristeellisena reunustuksena,
-välähdellen veden kalvossa, milloin tuuli ajoi laineita rantaan
-tai tyynen kalvon särkivät airojen ja veneiden tai höyrypursien
-aikaansaamat liikkeet.
-
-Vuosien kuluessa oli saaren rauha vähentynyt. Ennen se olikin ollut
-itsekseen, kuten sanottu. Linnut pesivät silloin tällä saarella.
-Siihen uiskentelivat vesilinnut, rakensivat pesänsä rantapensaiden
-juurille. Pikkulinnut taasen viivähtivät ylempänä sekä löysivät
-ravintonsa pesämaittensa seutuvilta.
-
-Kylläpä helisi saaren lehto kevätkesän aamuna, kun aamurusko alkoi
-idän taivaalla näkyä, punata varjoisaa metsää, kullata pilvien
-päärmeet, levitä yli taivaan kannen, kuvastellen järven rauhallisella
-pinnalla! Tuhat päätä, tuhat ääntä metsän tutkaimilla! Tuolla koko
-peippokuoro, metsiemme lukuisimman laulajalajin, soi yli muiden.
-Tiukutus kävi oksalta toiselle, puikutus puusta puuhun, vuorotellen,
-vuorotellen. Kuinka se kulta kumpusikin! Ja kuinka täysvoimaisena
-puhkesi kunkin parhain laulu aamun armahan sulossa. Koko seutu värisi
-ääntä, valoa, lämpöä, rakkautta, sopusointua.
-
-Selkien takana heräilivät ihmiset päivän toimintaan. Ranta-aukeaman
-laidasta alkoi nousta sininen savu ylöspäin. Tuolta ja tuolta myös.
-Milloin sieltä kuului epämääräinen puheen surina, milloin hakkuun
-ääni, milloin nuottamiehet kolistelivat rannassa veneittensä luona
-tai kuului viikatteiden hionta ja haravamiesten laulu. Seudun
-luonnollinen toiminta kävi tasaisesti ja rauhallisesti kuin sydämen
-tykintä.
-
-Mutta ne ajat sellaisinaan olivat olleet ja menneet. Uudet olivat
-tulleet tilalle.
-
-Vuosien kuluessa oli kosken molemmin puolin kohonnut tehdas toisensa
-viereen ja tehtaiden ympärille laajennut kaupunki. Ihmisiä oli
-ahtautunut asumaan yhteen kasaan. Heidän kiviset rakennuksensa, missä
-he asuivat päällekkäin, kohosivat järven rannalla. Rantametsä oli
-revitty, ja siitä paistoivat huone- ja akkunarivit, tehdasrakennukset
-pitkine piippuineen, tavaravajat ja -kasat, höyrylaivat ja
-lastiveneet. Sakeat savupilvet ympäröivät alinomaa kosken seutua,
-nokesivat vasta maalattuja seiniä.
-
-Rantametsä järven ympärillä puki yllensä uuden, loistavan verhon
-joka kevät, koreili syksyisin tuhatvärisenä, sai talvisin yllensä
-valkoiset pukehet, jotka säteilivät tuhansin tahdin pakkasaamun
-kirkkaudessa. Mutta kivimuurit rannan repeytymässä pysyivät aina
-sellaisinaan, mustuivat vaan alinomaa, ja kattopeltien ruostevedet
-valuivat pitkin harmaita seiniä, jättäen niihin pois lähtemättömät
-jäljet.
-
-Eikä ainoastaan kosken seutuville kohonnut tehtaita, vaan myöskin
-järven rannoille sinne tänne. Voi jo laskea kymmeniä savupiippuja,
-joita näkyi eri suunnilta.
-
-Kymmenet tehtaat kokosivat yhä uusia ihmisiä ympärillensä. Liike
-kasvoi alinomaa. Sikisi yrityksiä, joista ei ennen tiedetty mitään.
-Mikä äsken tuntui tarpeettomalta, oli jo kappaleen ajan kuluttua
-aivan välttämätöntä. Raha kulki kädestä käteen, ja sen orjina
-raatoivat tuhannet ja taas tuhannet miehet, naiset ja nuorukaiset
-tehtaiden katkujen seassa. Rahan orjia olivat heidän herransakin,
-jotka koettivat saada mahdollisimman suurta voittoa työväkensä
-koneiden avulla tuottamasta työstä.
-
-Koko kaupunkiyhteiskunta oli muodostunut merkilliseksi
-kilvoittelulaitokseksi toistensa kustannuksella. Jos joku tuli
-nujerretuksi kilpailussa, kynityksi kuin paistettava lintu, ei se
-liikuttanut ketään. Koneiden aikakaudella oli suhde lähimmäisiinkin
-muodostunut koneelliseksi. Missä määrässä oma kanssaihminen
-saattoi olla koneena koneen ääressä, liikeyrityksissä, pankeissa,
-vekseleissä j.n.e., siinä määrässä hänellä oli arvoa yhteiskunnassa.
--- Kuuden aikana aamulla viilsivät ilmaa kymmenien höyryviheltimien
-kiljunnat, ja rautaiset sekä luusta, lihasta ja verestä rakennetut
-koneet alkoivat toimintansa. Pari kolme tuntia myöhemmin alkoivat
-konttori- ja pankkikoneet. Sama näivetyttävä, elämää tappava toiminta
-vähäväkisten keskuudessa, sama levottomuus liikemaailmassa.
-
-Nyt sunnuntain vastaiseksi yöksi ja sunnuntain aamuhetkiksi oli toki
-vähän lakannut.
-
-Oi, mikä nautinto, kun sai kerrankin levätä! Sai nukkua ohi kuuden,
-seitsemän, kahdeksan... ottaa vuoteessaan niin mukavan asennon
-kuin osasi ja tuntohermot ohjasivat. Ei soinut yksikään inhottava
-vihellys, ei riehunut liike kadulla -- kirkkoon menijät eivät paljoa
-häirinneet. Voi, kun viikon seitsemästä aamusta yhdenkään sai
-itselleen!
-
-Kellareissa, ullakkokamareissa ja viheliäisissä hökkeleissä
-laitakaupungilla sekä esikaupungeissa oikein hekumoitiin levosta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rinne oli saapunut, kun Anna palasi.
-
-"Nyt saisitte joutua jo, muuten kerkiää juhlakin alkaa, emmekä saa
-ollenkaan olla jouten sitä ennen."
-
-"Menemmekö sinun veneelläsi?"
-
-"Silläpä tietenkin. Saatammehan sillä luurailla, missä haluamme,
-emmekä ole riippuvaisia laivan lähtöajasta."
-
-Kaupungin ja saaren välillä oli vilkasta liikettä. Näin pyhäaikana
-järjestivät laivain omistajat säännöllisen laivakulun Hupisaareen.
-
-Jo lauvantai-iltana oli useita mennyt saareen yöksi. Kun ilma oli
-niin lämmin ja suloinen kuin nytkin, saattoi aivan hyvin nukkua
-paljaan taivaan alla. Sitä paitsi tällaisen yön vietosta saaressa
-saattoi olla ajattelemisen aihetta sekä ennen että jälkeen. Se
-piti mieltä jännityksissä. Nämä retket olivat seikkailuretkiä,
-joita rakensi hermostunut mielikuvitus jo kauvan ennen kuin ne
-tapahtuivatkaan ja joissa todellisuudessakin oli ihan päätähuimaavia
-kohtia. Mutta sellaista juuri kaipasi nuoriso, jonka mieluisimpia
-huvittelupaikkoja talven aikana olivat tanssi-iltamat ja elävätkuvat.
-
-"Eikös olekin 'Lindbergin pappa' taasen tuolla lahden pohjukassa!"
-sanoi Rinne.
-
-"Kukas hän on?"
-
-"Muudan tehtaan työmies. Nyt on pappa taas pahalla tuulella, kun
-tällainen hälinä käy järvellä eikä kala luultavasti ota uistimeen.
-Mutta siinä hän kuitenkin etäisimmässä pohjukassa vetelee harvakseen
-iltaan saakka, söi sitten kala tai oli syömättä."
-
-Toisia uistelijoita, onkimiehiä ja pitkän siiman vetäjiä oli
-myöskin. Muutamissa veneissä oli koko perhe, eväät ja keittovehkeet
-mukana. Pojat reutoivat airoissa tai pulikoivat järvessä kuin
-sorsapoikue. Olivatpa toiset nostaneet purjeetkin pystyyn, vaikkei
-tuulen henkäystäkään käynyt. Vapaasti sai vene mennä, minne sattui,
-sillä ei ollut kiire mihinkään eikä myöhästynyt mistään. Mitäpä he
-huolehtivat juhlahumusta. Isä lueskeli sanomalehtiä, äiti kuunteli
-hänen yksitoikkoista lukuaan ja vaali nuorinta, joka ojenteli käsiään
-vedessä pulikoiville sisarilleen ja veljilleen. Päivällisajan
-lähestyessä soluivat he johonkin rantaan ja vaimo kiehautti
-yksinkertaisen päivällisen, jota nyt raittiissa ilmassa oltua syötiin
-erinomaisella ruokahalulla.
-
-Rinne kuljetteli tyttöjä pitkin selkää, lorusi alinomaa tuulia ja
-taivaita. Rantaan tultua he etsivät saman sopukan, missä olivat koko
-kesän viettäneet sunnuntaihetkensä. Ei kukaan ollut sattunut sinne
-nytkään osautumaan. Se oli vähän etäämmällä laivasillasta.
-
-"Olet sinä, Yrjö, kunnon mies, kun olet laittanut veneen", sanoi
-Anna. "Tällähän pääsee, mihin vaan haluaa."
-
-"Ilman tätä saisimme samoilla kantamuksinemme koko saaren halki. Nyt
-olemme etäällä muista ja kuitenkin rannassa", ihasteli Ellikin.
-
-"Ei ole varmaa, saammeko täällä rauhassa olla. Eiköhän tuokin vene
-yrittele tänne?"
-
-"Ketä siinä on?"
-
-"Eikö siinä ole Katri perässä?" sanoi Elli.
-
-"Ja Juho keulassa", tunsi Rinne.
-
-"Mihinkäs nämä nyt soutelevat?" sanoi Anna. "Eivät ne tänne tule, kun
-näkevät veneen rannassa."
-
-"Annappas tänne riippumatto!" touhusi Rinne. "Mihinkäs tämä nyt
-ripustetaan?"
-
-"Aseta mielesi mukaan!"
-
-Rinne ryhtyi sitomaan köysiä ja tytöt laittelivat evästavaroita.
-
-"Keitäppäs tyttö kahvia ja keitä kattilalla!" hyräili Rinne pensaasta.
-
-"Taitaa tämä meidän isäntä olla oikea kahvitäti", nauroi Anna.
-
-"Mitäpä me tässä muutakaan tekisimme? Lepäillään kuin herrat
-helteisenä päivänä ja nautitaan elämästä. -- Tulkaapa koettamaan,
-kestääkö tämä rahkine?"
-
-"Et saa, Yrjö, tuolla tavalla! Kyllä minä pääsen yksinkin",
-vastusteli Anna, kun Rinne nosti hänet riippumattoon.
-
-"Kestääkö se lisää?"
-
-Samassa jo oli Ellikin astianpyyhkeineen.
-
-"Yrjö sinä!" torui Elli. "Joutaako emäntä tässä kisailemaan teidän
-kanssanne?"
-
-"Täytyyhän tätä koettaa. Kestäisikö tuo kolmatta?"
-
-"Et saa tulla!"
-
-"Eihän siitä muuten selvää saada."
-
-"Laittaisit ennemmin tuota keitinselkää, että saataisiin pannu
-tulelle. Onko sinulla tulitikkuja?"
-
-"Minulla! Mitäs minulla ei olisi?"
-
-"Noo, ei sinulla sentään kaikkea ole. Sanovat, ettei sinulla
-sydäntäkään ole", nauroi Anna.
-
-"Kuka sitä on sanonut?"
-
-"Tytöt."
-
-"Se on niitä akkaväen puheita. Mitäs helkkaria tästä elämästä sitten
-tulisi?"
-
-"Taikka jos on, niin se on sinulla luonnottoman avara. Äidillä oli
-kuvakirja, missä oli kuvattuna ihmissydämiä, -- siinä kirkkoja,
-tikapuita, kaikkea maallista tavaraa ja sarvipäisiä piruja."
-
-"Yrjöllä on juuri viimeksi mainituita", pisti Elli väliin.
-
-"Sitä en varmasti tiedä", sanoi Anna, "mutta tyttöjä kai siellä
-lienee useita".
-
-"Minä olen siis tytöiltä riivattu."
-
-"Kuuleppas: sydämen haltioita ei saa olla kuin yksi ainoa."
-
-"Isossa talossahan on monta asukasta."
-
-"Hyi niitä miehiä!" sanoi Elli. "Kappas vaan!"
-
-"Teeppäs tiliä, kuinka monen tytön poskelta sinä olet jo ruusut
-kuolettanut, niin kuin laulussa lauletaan!"
-
-"Tehän olette vallan kauheita tänä päivänä. Sitäkö varten te olette
-minut tänne saaren päähän soudattanut, että saisitte oikein yksistä
-tuumin käydä kimppuuni?"
-
-"Etkö sinä jo joutaisi saada?"
-
-"Tulkaa sitten! Valitkaa aseenne, nokikepit tai purevat sanat!
-Sittenpähän nähdään, enkö minä vielä jaksa kahta tyttöä vastustaa."
-
-Rinne sieppasi nokisen keitinselän ja alkoi kuin puolustautumaan.
-
-Anna iski silmää ja nauroi:
-
-"Tapellaan, Elli, vähän sen kanssa!"
-
-"Kyllä te saatte tulla yksitellen tai yhdessä, mutta vastatkaa
-seurauksista. Minä pitelen teitä pahasti."
-
-"Sellainenhan sinä olet. Sinulla ei ole sääliä hitustakaan toisia,
-kohtaan. Mutta miehillähän on oikeus olla niin kuin itse tahtovat."
-
-"Eikös se olekin harmillista?"
-
-"Ja niillä on sitten otsaa olla valtaamiensa oikeuksien mukaan. Mutta
-siitä huolimatta: laskehan se nokikeppi pois, likaat sillä vielä
-pyhävaatteesi!"
-
-"Pelkäättekö te vai peräännytte hyvässä järjestyksessä?"
-
-"Ei se ole kuin lapsirakkautta, sillä saattaisi sinun, poloisen,
-käydä kovin pahoin, jos me alkaisimme sinua peitota."
-
-He jatkoivat kiistellen ja leikitellen talouspuuhiansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ihana ilma oli houkutellut koko kaupungin väestön liikkeelle.
-Kaupungin helteessä, kiehuvassa kuumuudessa ja pölyssä kaipasivat he
-jotakin ulkopuolella olevasta luonnosta. Heitä monasti kammotti tämä
-kolkko kaupunki, jonka he olivat rakentaneet itselleen. Sisimmässään
-he eivät olleet tyytyväisiä omiin luomiinsa, vaikka he hankkivat
-niihin kaikkia mahdollisia mukavuuksia.
-
-Koko saaren puisto oli nuotiotulien vallassa. Siniset savujuomut
-kohousivat jokaisen pensaan juurelta ja hälvenivät pian poutaiseen
-avaruuteen. Nuotioilla kiehuivat kahvipannut. Suuri osa saaressa
-olijoista ei aikonutkaan juhlaan, mutta olivat tulleet tänne, kun oli
-mahdollista päästä laivalla. Isoimmat lapset pulikoivat rannalla.
-Pienimmät olivat äitien hoidettavina, nukahtivat väsähtäneinä
-pensaiden siimeksessä riippumatoissa tai kentällä, lehtikerppu pään
-alla.
-
-Vanhemmat olivat riisuutuneet ohuihin pukeisiin. Keskikesän aurinko
-soi lämmintänsä, jotta köyhäkin sai mässätä siinä, ajattelematta
-hetkeäkään, kuinka paljon se hauskuus kuluttaa laihaa kukkaroa.
-Se oli oikein kissan piehtaroimista räytävässä helteessä, jolloin
-saattoi hetkeksi unehuttaa kaiken jokapäiväisen riennon ja
-tohisemisen leipähuolissaan.
-
-Mutta yhtä hyvin saattoi tämä saariretki muodostua monelle suorastaan
-epäsiveelliseksi. Useasta kohdasta kuului juopuneiden mekastusta,
-korttien läiskettä, kiroilua, kiistaa, ruokottomia puheita ja huutoja.
-
-Ja näiden äärimmäisyyksien välillä, suurin osa kaikkeen alhaiseen
-taipuvaisena, vietti aikaansa nouseva nuoriso. Saaren lehto saattoi
-kätköihinsä sulkea monta salakuisketta, silmäystä ja kosketusta,
-jotka eivät olisi tapahtuneet julkisuudessa. Ilo saattoi muodostua
-ilon irvikuvaksi ja vapaus mitä turmiollisimmaksi. Viihdytyksen
-kaipuu oli etsinyt itsellensä uudet väylät.
-
-Välillä kävivät Rinne ja tytöt soutelemassa, ja sieltä palattua
-söivät he eväitänsä. Rinne oli ostanut runsaasti kaikellaista hyvää,
-hedelmiä ja makeisia. Hän oli oikein tuhlari tyttöjen seurassa.
-
-Kävivätpä he tervehtimässä kappaleen matkan päässä olevaa samallaista
-ryhmäkuntaa.
-
-"Hei! Tervetuloa! Tulittepa parhaaseen kohuun kuin mustalainen
-kirkkoon. Tässä juuri alkaakin uusi peli. Sekota uudestaan kortit!
-Kolme henkeä lisää!" tervehdittiin heitä.
-
-"En minä tällä kertaa viitsi", sanoi Anna. "En minäkään välitä
-nyt", sanoi myöskin Rinne. "Mitenkäs nämä on niin yhtä aikaa
-välinpitämättömyys vallannut?" tarttui joku joukosta puheeseen.
-"Tästäpä sopii jo jotakin arvella."
-
-"Elli sitten? Sinähän kuitenkin tulet?"
-
-"Enpä tiedä."
-
-"Tämä ei kelpaa!" sanoi joku pojista, nousi ja tarttui Elliä
-vyötäisistä. "Kas niin, istupas koreasti sedän vieressä ja katsele
-noita kuvakortteja. Näethän, että he haluavat olla kahden, ja se ilo
-suokaamme heille."
-
-"No niin, ja menkää siitä nyt kuuntelemaan mesiäisiä kedolla! -- Ohi
-kuin Filipin jihti!"
-
-"Ohi, herra kapteeni, tältäkin paikalta!"
-
-"Elli sitten!"
-
-"Näytäpä, mitä on kätkettynä vasempaan käteesi! Kas sillä tavalla!"
-
-"Katsokaapa Eelin kulmakarvain röyhistystä! Silmätpä pullistuivat
-tapeille päässä ja puhaltelee hän kuin virtahepo."
-
-"Tääll' ollaan, tääll' ollaan!" sanoi Eeliksi puhuteltu ja löi
-korttinsa esille.
-
-Rinne ja Anna vetäysivät pois sekä astelivat takaisin leiripaikalle.
-
-Annan sydän takoi kuin olisi pyrkinyt ulos rinnasta. Hän oli koko
-päivän salaisesti toivonut, että Elli jollakin tavalla joutuisi
-eroon heistä ja he saisivat olla kahden. Hänestä oli Yrjössä jotakin
-erikoista, joka niin erinomaisesti veti puoleensa. Mitä se oli,
-ei hän osannut selittää itsellensä. Yrjön seurassa hän ikään kuin
-riipoutui irti jokapäiväisestä rasituksesta. Se toi kuin virkeän
-tuulahduksen tullessaan. Ehkä hän oli aluksi ihaillut hänessä
-vallattomuutta, jota hänessä olikin tavallista enempi, mutta oli
-samassa kiintynyt muutenkin.
-
-Niin, olipa hän jo itkaissutkin Yrjön takia muutamia kertoja.
-
-Leirille saavuttua veti Yrjö hänet rohkeasti riippumattoon.
-
-"Miksi sinun kätesi vapisevat?" kysyi Yrjö pitäen Annan kättä
-omassaan.
-
-"Vapisevatko ne? Ei suinkaan", sanoi Anna hämillään.
-
-Jossakin kappaleen matkan päässä kuului käsiharmonikan kiihkeä ääni.
-Soiteltiin päivän muotikappaletta, johon soittaja lisäsi monet mutkat
-ja koukut.
-
-Yrjön kosketus huumasi Annaa. Suonet tykkivät ohimoilla, ja suloinen
-viihdytys valtasi hänet. Hän ei voinut irroittaa katsettaan Yrjön
-silmistä, joihin oli tullut omituinen janoinen, puoleensa vetävä
-ilme. Hänen täytyi katsoa, katsoa...
-
-"Pelkäätkö sinä minua?" kysyi Yrjö, ja hänen suupielensä värähtelivät
-omituisesti.
-
-"En... en suinkaan..." sanoi Anna hämillään ja epävarmana.
-
-Eikö Yrjö sittenkin ollut pelottava? Hän pelkäsi, kun he olivat näin
-kahden. Ja tätä hän kuitenkin oli toivonut... ei mitään niin kuin
-tällaista tilaisuutta.
-
-Hän olisi lähtenyt jo poiskin, kohousi jo, mutta painautui jälleen
-takaisin ja joutui yhä lähemmäksi Yrjöä, joka kietoi tarmokkaan
-käsivartensa hänen vyötäisilleen. Oikein koski kipeästi hänen
-puristuksensa. Ei tahtonut saada henkeään vedetyksi.
-
-Harmonikan soittaja keskeytti soittonsa, mutta alotti kohta
-uudestaan, ja Annasta tuntui kuin olisi hän keinunut mukana yli
-pensaiden kiitävän valssin tahdissa. Vaatteiden läpi kuumensi Yrjön
-kosketus. Kuinka luja ja tarmokas oli hänen jalkansakin!
-
-Kesken kaiken, kun rohkea ajatus huimasi hänen päätänsä, vilahti
-muistoista esille äidin aamullinen puhe, vieläpä vanha koti siellä
-maalla ja kotiseutu, ja havahtui hän kuin pahasta unesta:
-
-"Herranen aika, kuinka kauvan olemme tässä jo istuneet?"
-
-"Mitäs me huolimme kellosta pyhäpäivänä!" sanoi Rinne.
-
-Hän vilkaisi hätääntyneenä ympärilleen ja Yrjöön, joka puristi häntä
-äänettömänä, silmissä omituinen vetinen kiilto, taivaalle, jossa
-kierteli saaren yläpuolella vihertävässä korkeudessa poutahaukka...
-
-Juuri silloin pärähtivät juhlakentällä torvet alkumarssiin, ja hetken
-kuluttua palasi Elli juoksujalkaa.
-
-"Mitä kello onkaan jo?" kysyi hän hätäytyneenä. "Minunhan piti olla
-ihan alussa. Lähdettekö mukaan?"
-
-"Lähdemme!" sanoi Anna nopeasti kuin kiskoakseen itseään irti
-lumouksesta.
-
-Hän pelkäsi Yrjöä, ja kuitenkin olisi hän tämän pienimmästäkin
-viittauksesta jäänyt.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Veneessä, jonka Rinne oli huomannut tulevan järvellä, oli Katri ja
-Juho Haapala. He laskivat saaren rantaan kappaleen matkaa Rinteen ja
-tyttöjen olinpaikasta, ja hävisivät pian rantalepikon suojaan.
-
-Juho oli konepajan työmies. Hän oli työskennellyt Osakeyhtiö Valimon
-koneosastolla jo kymmenkunnan vuotta.
-
-Kohta Katrin kaupunkiin tultua olivat he tulleet tuttaviksi ja pian
-ystäviksi.
-
-Katrin oli ollut hankala saada työpaikkaa, ja aivan epätoivoon
-vajoamaisillaan oli hän kuljeskellut pitkin katua. Hän oli ollut niin
-kovin turvaton oudossa paikassa, ja rahavähät, jotka isä oli antanut
-lähtiessä, olivat ihan loppuneet.
-
-Silloinpa oli Sallimus johtanut hänen luokseen Liisan, Juhon sisaren.
-
-"Suokaa anteeksi!" oli hän yhtäkkiä kuullut jonkun sanovan hänelle.
-"Miksi te itkette?"
-
-Niin suurta luottamusta oli kohta herättänyt oudon naisen koko
-olemus, että Katri oli aivan avomielisesti kertonut olevansa
-nälissään ja työttömänä.
-
-"Älkäähän olko millännekään!" oli Liisa sanonut. "Ehkäpä tästä
-jotenkin selvitään. Tulkaa nyt minun vaatimattomaan kotiini
-toistaiseksi! Mietitään siellä yhdessä, mitä tekisimme. Minä koetan
-tehdä voitavani."
-
-Liisan koti oli yksinkertainen puutalo kaupungin laidalla; sieltä oli
-näköala rautatielle ja pelloille, jotka päättyivät kaupungin metsään.
-Rakennuksessa oli kolme kamarin ja keittiön huoneustoa, joista kaksi
-oli vuokrattu ja kolmannessa he asuivat itse.
-
-"Nyt en minä tulekaan yksin", oli Liisa sanonut äidilleen, "vaan on
-minulla täällä nuori ystävä mukanani. -- Minun täytyy teidät viedä
-näin aivan äidin eteen, sillä hän on sokea."
-
-Ja sitten oli Liisa selittänyt heidän kohtaamisensa kadulla.
-
-Katria aivan hämmästytti näiden ihmisten ystävällisyys. Hän oli viime
-päivinä jo ruvennut uskomaan, että täällä kylmässä kaupungissa ei
-saattaisikaan olla tällaisia ihmisiä.
-
-Niin sai hän ensi päiviksi asunnon tässä lämminhenkisessä kodissa.
-Liisa auttoi häntä saamaan paikankin Rosenbergin suuressa
-trikootehtaassa. Ja niin elämä alkoi kulkea rataansa.
-
-Talon nuorista ja Katrista tuli pian hyvät ystävät. Kun he
-kerääntyivät illalla työpaikaltansa, viihtyivät he kotonansa äidin
-luona. Äidin avuttomuus heitä sitoi ja velvoitti, mutta se ei
-tuntunut kuitenkaan vastenmieliseltä.
-
-Lukemattomia kertoja oli Liisa saanut lapsuutensa päivinä tyytyä
-vaan akkunasta seuraamaan ikäistensä leikkiä pihalla, tulevia ja
-lähteviä junia lähellä olevalla ratapihalla, toimintaa vainioilla ja
-liikettä kadulla. Sillä äiti tarvitsi hänen apuansa, milloin ei omaan
-sauvaansa luottaen uskaltanut kulkea.
-
-Lapsuuden vuodet olivat vierineet näin alituisessa uhrautuvaisuudessa
-ja hoitamisessa. Siinä sivussa hän oli käynyt kansakoulun, ja ne
-jäivätkin ainoiksi hetkiksi, milloin hän sai olla ikäistensä seurassa.
-
-Aivan nuorena oli Juhokin saanut ruveta huolehtimaan perheen
-toimeentulosta. Ensi alussa hän oli tullut tehtaan konttoriin
-juoksupojaksi. Ja sepä olikin erinomainen onni, sillä pienetkin
-ansiot tarvittiin aivan tarkkaan. Isä ei ollut viime aikoina voinut
-paljoa lähettää merimatkoiltansa, ja kamalin tieto tuli Juhon juuri
-paikan saatua: isä oli sortunut kovassa myrskyssä mereen ja hukkunut.
-
-Lasten mieliin oli jäänyt pysyväisesti kuva äidistä tuona hetkenä,
-jolloin surusanoma saapui. Hänen sokeat silmänsä olivat täyttyneet
-kyynelistä, ja hän oli epätoivoisesti huudahtanut: "Mihin me,
-poloset, nyt joudumme?"
-
-Mutta tuona hetkenä oli Juho tuntenut kasvavansa mieheksi, johon äiti
-saisi luottaa.
-
-Köyhyyttä ja puutetta he kuitenkin saivat kärsiä alkuvuosina, jolloin
-Juhon ansio oli vielä vähäinen. Menipä joskus useita päiviä, ettei
-ollut muuta syötävää kuin leipää ja suolaa. Mutta heillä oli onneksi
-oma katto pään päällä, ja kun vuokralaiset olivat rehellisiä ja
-maksoivat säännöllisesti, saivat he vuokrista suurimman osan niihin
-menoihin, joita talo aiheutti.
-
-Kuitenkin oli kaikki paranemaan päin. Juho onnistui pääsemään
-koneosastolle harjoittelemaan sorvariksi, eikä kauvan viipynytkään,
-ennen kuin hän pääsi kappaletyöhön ja saattoi ansaita entistä enemmän.
-
-Joku tyttönen otettiin kotiin äidin silmäksi, ja Liisa lähti syksyllä
-lyhyille liinavaateompelukursseille, alkaakseen suoranaisen ansiotyön
-kotona.
-
-Kuinka hiljaista oli Haapalan lesken kodissa noina päivinä, jolloin
-lapset olivat työssä ja hän oli laskenut tyttösenkin ulos tai käymään
-kotonaan. Ei kuulunut muuta kuin sukkapuikkojen vienot kilahtelut.
-Vanha, nelikulmainen seinäkello, jonka isä oli tuonut mereltä, ja
-jonka taulun kehyksissä oli kuvattuna aava meri ja myrskyn käsissä
-tulitornia kohti pyrkivät purjelaivat, nakutti ummehtuneesti sängyn
-kohdalla seinällä, ja kissa kehräsi sängyn päällä. Katukin oli
-rauhallinen tällä kohdalla, sillä liike asemalle ja tavarasuojalle
-kulki toisia katuja. Joskus kuitenkin kolisivat ohi kuorma-ajurin
-rattaat, riensi joku katukäytävällä tai haukahti koiralauma pellolla.
-
-Toisinaan pistäysi joku naapurin vaimo vieraisille, toi jonkun
-tiedon tullessaan, ja siinä he, ikätoverit, syventyivät muistelemaan
-kymmenien vuosien takaisia tapahtumia, jolloin Liisan äitikin oli
-vielä nuori, näkevä ja menevä.
-
-"Liiaksikin", lisäsi hän. "Siitä syystä lienee ollut Jumalan tahto
-ottaa näkemisen lahja pois, että ihminen syventyisi näkemään omaa
-sisimpäänsä, sillä tällaisena siihen ihmisellä on aikaa."
-
-Eikä hän väsynyt, ennen kaikkea lapsillensa, puhumasta ihmeellisestä
-kirkkaudesta, josta hän oli päässyt osalliseksi ja jonka hän sielunsa
-silmillä näki.
-
-Liisa kasvoi vanhan väen kunnioittamana. Hänestä sanottiin, että hän
-oli hyvä tyttö.
-
-Järjestään kaikilla äideillä oli kokemusta, kuinka lapset heidät
-unohtivat ja hylkäsivät. He olivat heitä kouluttaneet niin kuin
-yleensä oli tapana kaupunkilaiskodeissa, säästäneet, idartaneet
-vähäisistä tuloistaan, kieltäneet niin paljon itseltänsä ja olivat
-heistä saaneet oppineita tyhjäntoimittajia, joita he eivät osanneet
-eivätkä kyenneet mihinkään toimittamaan. Eivät he enää heitä
-ymmärtäneet eivätkä osanneet ottaa osaa heidän harrastuksiinsa. He
-eivät voineet sokealle äidille kyllin kiittää Liisaa ja Juhoa. Se oli
-tavallaan kuin katkeroituneen mielen purkaustakin.
-
-Haapalan perheen elämä kului tällä tavalla hiljaisesti. Se oli
-samallaista luovimista tässä ihmispaljoudessa ja levottomuudessa kuin
-kadulla kulkiessa, jolloin Liisa koetti hellävaroen ohjailla sokeaa
-äitiään ihmisten jaloista rauhallisille ja vähäliikkeisille kaduille,
-missä he saisivat toisiinsa nojautuen hiljaisesti kulkea.
-
-Vaikka Katri ennen pitkää muuttikin Saarnille asumaan, oli hän
-Haapalan jokapäiväinen vieras, ja vähitellen tunsivat Juho ja Katri
-yhä suurempaa kiintymystä toisiinsa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Täällä me nyt taasen olemme", sanoi Katri, kun he saapuivat lahden
-pohjukkaan ja nousivat maalle. "Missäpä muualla kuin kesähuvilassa
-niin kuin herrasväki konsanaankin", vastasi Juho. "Kuinka mones kerta
-lieneekään jo?"
-
-"Kohta saamme kysyä: kuinka mones kesä tämä jo onkaan."
-
-"Olisiko voinut ajatella, kun ensi kerran kohdattiin, että näin
-kauvan pysymme ystävyksinä?" sanoi Katri.
-
-"Mikseikäs? Niin kauvan, kun meillä molemmilla on pyrkimyksenä
-etsiä toistemme luona hyvää seuraa, on sitä kai meillä toisillemme
-annettavanakin. Minä ainakin tunnen joka hetki saavani sinusta tukea
-elämäni matkalla."
-
-"Mitä minä, heikko tyttö, voin sinulle antaa?"
-
-"Paljonkin."
-
-"Mitä esimerkiksi?"
-
-"Enpä taida osata selittää, mitä tunnen. Minusta on vaan elämä
-muodostunut toisellaiseksi tultuani sinut tuntemaan. Meillähän on
-niin äärettömän paljon yhteisiä ajatuksia ja yhteisymmärrystä, että
-siitä riittää kaikiksi ajoiksi eikä ainoastaan niiksi, jolloin olemme
-yhdessä."
-
-"Sellaista minäkin tunnen."
-
-"Sitä pidän tärkeänä. Jos minun pitäisi ruveta määrittelemään, mitä
-sinulta saan, niin en osaisi paremmin sanoa kuin: suurta ystävyyttä."
-
-"Sinä olet koko nuoruutesi aikana tottunut osottamaan sitä lähimmille
-omaisillesi, ja ne ovat pitäneet sinussa vireillä parhaimpia
-tunteitasi."
-
-"Saattaapa olla osaltaan sekin syynä." Juho katsoi Katria. Kumpikin
-he ymmärsivät, mikä siihen oli todellisesti syynä.
-
-"Kylläpä meidän kesämajamme on tallautunut ja huonossa siivossa",
-sanoi Katri, kun he kantamuksineen saapuivat perille. "Katsopas,
-kuinka nurmi on kuollutta, ja tuosta on oksakin katkennut!"
-
-Hän asetti hattunsa pensaan siimekseen ja ryhtyi siivoamaan
-"kesähuvilaa" ja järjestämään kaikkea kuntoon. Hän hymyili
-onnellisena katsoessaan Juhoa, joka saapui risuja ja veden tuomia
-puita mukanansa.
-
-"Sinäpä olet tänään niin hauskan näköinen", ihaili Juho. "Mitä
-sinulla nyt on mielessä?"
-
-"Ei mitään erikoista. Tunnen elämäni vaan niin keveäksi tällä kertaa."
-
-He puuhailivat yhtä ja toista. Juho haki kirjoja esille.
-
-"Jaksaisitko sinä tällä kertaa lukemaan ruveta, koskapa näyt kirjoja
-hakevan?" kysyi Katri.
-
-"Etkö sinä sitten?"
-
-"Miksen kyllä. Mutta annetaan nyt kirjojen vähän aikaa levätä ja
-vietetään pieni hetki jouten."
-
-"No pieni, puoli tuntia."
-
-"Eikö sen enempää? Kyllästytkö sinä minun seuraani niin pian?"
-
-"En, ystäväiseni, en!" sanoi Juho ottaen Katrin pään käsiensä väliin
-ja katsoen häntä silmiin. "Kuinka sinä sellaista saatat ajatella?"
-
-Peippopari pyrähti läheiselle oksalle.
-
-"Ollaan hiljaa!" kuiskasi Katri. "Katsotaan niitä vähän aikaa."
-
-He vetäytyivät vähän edemmäksi, istahtivat maahan ja toisiinsa
-nojautuen katsoivat laulajia oksalla.
-
-Kuinka sydämen pohjasta puhkesivat säveleet! Hennot ruumiit taipuivat
-laulaessa. Etäämpänä soi tuhansia muita säveliä, yhä uusia ja
-erilaisia. Koko lehto helisi.
-
-"Voi, katso, katso niitä!" huudahti Katri. "Kylläpä nyt
-tervetulleiksi toivotetaan!"
-
-"Nythän on kesä ja laulun aika."
-
-"Ei kaupungin humussa ja räiskeessä voi aavistaakaan, mikä sulous on
-luonnon helmassa täällä."
-
-"Mihinkäpä siellä linnun ääni kuuluisi, ja kuka niitä joutaisi
-kuuntelemaan. Taitaapa siitä leipää tulla!"
-
-"Voi niitä onnellisia maanviljelijöitä, jotka saavat vapaan taivaan
-alla työnsä tehdä, eikä tarvitse hautautua tehtaan seinien sisälle
-niin kuin meidän polosten täytyy!"
-
-"Niin, kyllä se on erilaista. Ja tässäpä mieleeni muistuu, kuinka
-pikkupoikasena minäkin olin heinämiehenä maalla."
-
-"Kerropas siitä! Sinähän taidat tietää niistä yhtä paljon kuin
-minäkin."
-
-"Koetappas kuunnella, olenko tehnyt oikein havaintoni! Mahtanetko
-sinä tietää noin kolmen kilometrin päässä olevaa Kesälän maatilaa?"
-
-"En. Tuskinpa tiedän mitään koko kaupungin ympäristöstä, paitsi tästä
-saaresta."
-
-"Sinne meidän pitäisi joskus mennä, että saisit nähdä ne seudut.
-Sieltä tuotiin meille maitoa tässä takavuosina, kun ei vielä
-junalla kuljetettu. Toisinaan pääsin isännän mukana sinne,
-kerran heinäaikanakin. Talo on joen rannalla, joka juoksuttaa
-syrjäreitin vedet tähän pääreittiin. Joitakin kilometrejä itäiselle
-ilmansuunnalle on eräs Kaukaniitty, jolle mennään yökuntiin
-heinäntekoon. Niityn kohdalla jakautuu joki useihin pienempiin,
-leviten niitylle, kunnes taasen toisessa laidassa kerääntyvät
-yhdeksi, joka sitten kangasmaiden poikki ja niiden takana Kesälän
-vainioiden vieritse laskee Harjuselkään.
-
-"Mutta tuossa jakautuessaan keskellä niityn tekee se maan viljavaksi,
-sillä syksyin keväin tulvii joki ja levittää mutaisen veden yli
-lakeuden. Kas, sen voimistuttamassa maassapa kasvaa heinää oikein
-kovasti. Ei olekaan kumma, jos tähän niittyyn on jokainen talo
-tahtonut osakkaaksi päästä, sillä eipäs ole muuta kuin mennä sinne
-viikatteinensa, kaataa sankka heinä, korjata kuivattuna latoihin
-ja vetää talvella karjalle. Siitä syystä onkin latoja lukuisasti
-ja niityn aikana heinäväkeä viljavasti. Jos minne katsoo, vilkkuu
-valkonen paita tai liina. Miehet astuvat tahdissa toistensa jäljessä,
-ja kaadettu alue avautuu kesätuulessa huojuvaan tai räytävässä
-poudassa välkkyvään heinikkoon.
-
-"Ei silloin tunteja lasketa, ei välitetä, milloin päivä alkaa ja
-milloin loppuu, vaan melkeinpä yhtä aikaa päivän kanssa ylös
-noustaan. Jo aamulla neljältä nousevat miehet heinävuoteiltansa
-ladoissa tai niitty tuvissa ja lähtevät aamukasteen aikana
-niittämään. Soi silloin heinärautain hionta kastehelmissä
-kimaltelevalla niityllä, kohoaa sieltä ja täältä, tuon ja tämän ladon
-seutuvilla kuin sirkkain ääni ruohostosta. Kun toiset lopettavat,
-alkavat toiset. Märjin saappain astelevat miehet kasteisella
-edullansa sinisissä pohjavaatehousuissansa, otsalla hikihelmiä.
-Hämähäkkien kastekimalteiset palloverkot ja pesät hohtavat
-kaatamattomassa heinässä ja sortuvat kohta, kun viikate humahtaen
-kulkee heinän juuressa."
-
-"Voi, voi, aivan minun tulee ikävä maalle jälleen!"
-
-"Näin niittävät miehet, ja ylhäällä, riippakoivujen peittämällä
-kunnaalla, kohoaa savu niittytuvan piipusta. Siellä emäntäpiika
-einettä keittää. Samoin näkyy savuja muualtakin. Pian jo kuuluu
-syömään kutsu ylhäältä kiviseltä mäeltä.
-
-"'Kello sooi!' huutaa emäntäpiika.
-
-"'Sooi -- sooi, sooi!' kiiriskelee ääni ladon seinistä toisiin.
-
-"'Kello sooi!' kuuluu myöskin muilta keittopaikoilta.
-
-"Ja miehet laskevat viikatteensa, naiset lyövät haravansa pystöön
-tai panevat luo'olle, ja niin kerääntyy suunnilleen yhtä aikaa koko
-niittyväki aamiaiselle."
-
-"Kylläpä maistuu ruoka silloin."
-
-"Maistuu. Mutta kesken ei se lopu, sillä hevoskuormittain on
-sitä tuotu. Kellarissa tuvan lattian alla, kivien takana seinän
-ulkopuolella ja pensastossa koivujen alla on emäntäpiialla
-loppumattomat varastot.
-
-"Mutta kun on syönyt joukko, köllähtää se tunnin puolikkaaksi nurkkaan
-kasatuille vuodeheinille eli 'herkkumättäälle', niin kuin sitä
-nimittivät, tai pihalle. Jotkut nukahtavat. Naiset ovat löyhäyttäneet
-esiliinan silmilleen auringon ja hyönteisten suojaksi. Toiset
-miehistä juttelevat ja polttelevat piippujansa. Saattaapa myöskin
-joku muuttaa uutta viikatetta varteen tai laittaa piitä naisten
-haravaan.
-
-"Ei kuitenkaan viivy kauvan ennen kuin taas lähdetään vahvistetuin
-voimin liikkeelle, ja heinä kaatuu, haravat heiluvat ja taivaalta
-paahtaa heinäkuun aurinko levitettyyn luokoon."
-
-"Kuinka toisellaista se on kuin tehtaassa!"
-
-"Mutta kohta keskipäivän ohi mentyä alkaa toinen touhu ja työ, eikä
-suinkaan siinä unteloiksi joudeta jäämään. On silloin jo kuivunut
-edellisen päivän heinä ja on nyt latoon korjattavassa kunnossa.
-Tuolla jo vetävät naiset luokoa kokoon molemmilta puolilta, joku
-jo taakkoja latoo. Miehet painavat hattunsa partaat niskaansa
-heinänkulmujen suojaksi sekä lähenevät taakkavitsoineen. Ja kohta
-keikkuu mesituoksuinen heinä voimakkailla hartioilla ja kulkee latoa
-kohden. Pian ilmestyy taakan viejä takaisin, ottaa tullessaan tukon
-heiniä käteensä, hieroo niitä kämmeniensä välissä, koetellakseen
-varmuudeksi vielä, ovatko ne kuivia. Mutta luo'on vierellä odottaa
-jo uusi kantamus valmiina ja taakan takana nuori nainen punottavin
-poskin. Siinä he sitoessaan kiinni taakkavitsaa vaihtavat jonkun
-sanan, hymyilevät -- ja siinä hetkessä keikkuu heinäruko taasen
-ylhäällä ja kulkee latoa kohden. -- Tätä kaikkea olen nähnyt
-pikkupoikasena, ja siitä lähtien on ollut kaihoni maalle."
-
-"Kuka ei kaipaisi!"
-
-"Tällaisina poutapäivinä kuin tämäkin, jolloin koko luonto on
-hurmaavan kauniina ympärillä, tuntuu raskaalta palata kaupunkiin."
-
-"Miksi kerroitkaan! Minäkin ihan ikävöin."
-
-"Mitähän jos emme palaisikaan!" sanoi Juho leikkisästi. "Tuossahan on
-vene, mennään siihen ja sitten pitkin selkää..."
-
-"Kun se olisikin mahdollista!"
-
-"Rohkenisitko sinä?"
-
-Katri katsoi arasti Juhoa. Oliko hänen puheensa totta vai leikkiä?
-Kyllä kai hän uskaltaisi. Kenenkäs kanssa sitten, jollei Juhon! Mutta
-tämähän kaikki oli haavetta, toteutumatonta...
-
-Juhon hetkeksi valtasi harvinainen rohkeus. Hän oli vähällä sanoa
-enempikin, mitä oli ajatellut heistä yhdessä, mutta samassa muistui
-mieleen perhe kotona, jonka takia hän oli tähän saakka tottunut
-kaikkensa koettamaan. Hän katsoi kaihomielin ystäväänsä, jonka kanssa
-hän oli hiljaisuudessa tulevaisuutta suunnitellut, kenenkään siitä
-aavistamatta.
-
-"Niin, mikä lieneekään syynä", sanoi hän kappaleen ajan kuluttua,
-"mutta yhä enempi sinne haluan. Ajattelepas, miten monipuolista työtä
-siellä saisi tehdä. Ei tarvitsisi viikkokausia sorvata yhtä ainoaa
-lajia kappaleita, tehdä aina samoja liikkeitä kuin joku koneen osa,
-vaan saisi tehdä milloin mitäkin, riehua joskus oikein hartiavoimin
-ja siinä samassa olla Luojan luonnon keskellä. Kas sepäs olisi
-ihanaa!"
-
-Kauvan he istuivat, ja kirja sai todellakin olla tällä kertaa
-suljettuna. Viimein he asettuivat äänettöminä katselemaan toisiaan.
-Tuntui kuin sanat eivät olisi oikein sopineet ilmaisemaan salatuimpia
-toiveita, joita ei oikein rohjennut toisilleen ilmaistakaan...
-
-"Kuinkahan kauvan olemme tässä istuneetkaan", sanoi Juho vihdoin.
-"Jokohan myöhästymme laulusta."
-
-He olivat molemmat työväenopiston sekakuorossa, jolla oli ohjelmassa
-laulu esitettävänä.
-
-"Emme ole vielä olleet talosillakaan. Puut ovat sytyttämättä."
-
-"Olemme vaan viettäneet sunnuntaihetken, jolloin aurinko kiertää
-hitaasti pirtin pääakkunan ohi, seinäkello jakaa hitaasti ja
-varmasti aikaa, kärpäset surisevat ruokapöydällä ja lintujen laulu
-käy avatusta akkunasta sisälle; jolloin aura on rauhassa pellolla,
-hevonen haassa ja kellojen kumahtelun tauottua hiljainen virren
-hyminä leviää kirkkomäeltä yli lakeuden. Nämä ovat ihmiselämän
-kalliita hetkiä."
-
-"Sääli on niistä riipoutua irti, mutta pitänee meidän kuitenkin
-lähteä."
-
-"Siellä meitä myös tarvitaan velvollisuuksiamme täyttämässä. Ja
-mieluinen velvollisuus onkin. Laulu sentään aina kerää joukot yhteen.
-Säveleet vyörähtelevät yli juhlakentänkin ja niitä pysähtyvät
-kuuntelemaan nekin, jotka eivät välitäkään muusta kuin tanssista.
-Laulu on paras ase kaikkea pahuutta vastaan. Kumpa saiskin kaikki
-sitä käyttämään!"
-
-He pujottelivat ohi leiripaikkojen, joita semminkin juhlakentän
-lähellä oli vieri vieressä. Lapset juoksivat piilosilla pensaiden
-välissä. Iloinen temmellys kävi kaikkialla.
-
-Aivan kentän laidassa oli ravintola pitkillä pöydillä. Nuotioilla
-kiehuivat suuret kahvipannut, pöydillä teekeittiöt. Kymmenkunta
-tyttöä hääräsi kovassa kiireessä. Joukko söi ja joi. Pojat tarjosivat
-tytöillensä, toiset useillekin. Oppipojat panivat ainoat penninsä,
-mitä oli säästynyt, kun olivat lauvantai-iltana tilin saatuaan
-maksaneet ruokansa ja asuntonsa tai mitä taasen toiset olivat
-viikkopalkastaan pidättäneet itselleen, annettuaan sangen niukan osan
-äidilleen.
-
-Kesä oli niin kovin lyhyt, kesäjuhlia vaan harvoin, sunnuntai kerran
-viikossa ja rahassa kotkan kuva -- antaa sen lentää!
-
-Näyttämön katolla liehui tulipunainen lippu, soitto- ja laululava oli
-kierretty katajan- ja kuusenhakoköynnöksellä, ja sieltä kaiutteli
-yhdistyksen soittokunta parast'aikaa säveliään. Tuhatmäärin huljuili
-väkeä lavealla kentällä. Tehtaat olivat ammentaneet kalpeat joukkonsa
-vapauteen, josta nautittiin sanoin kuvaamattomasti, niin kuin
-vasta munasta puhjennut lintu tai kotelosta vapautunut hyönteinen
-oikoo jäseniään auringon paisteessa, niin tämäkin joukko. Ei
-mikään sille ollut niin välttämättömän kallista kuin saada vapaana
-taivaan äärettömän korkeuden alla, lavealla kentällä, ilman huolta
-huomisesta, ilman minkään ympäristön puristusta poikana kiitää
-tyttönsä kanssa hurjasti ja tyttönä olla poikansa vietävänä, että
-ilmanpielet tulta iskivät. Voi, voi, kun menisivät pian muut
-ohjelmanumerot, jättäisivät vaikka jotakin pois, että pääsisi
-tanssimaan! Ah, tanssimaan! Se olisi ihanaa!
-
-Viimein siihen päästiin, ja sitä kesti puolille yhtä. Kuinka pian
-kuluvat tunnit sentään! Väkistenkin tahtoi jo mieleen palautua, että
-huomenaamulla kuudelta...
-
-Äsh!
-
-Ennen poislähtöä syöksähti koko juhliva joukko vielä pensaikkoon,
-riipaistakseen jonkun oksan mukaansa tältä saarelta, kukkia maasta,
-katkoen pihlajia, saadakseen niiden kukkia sylillisen, viedäkseen
-niitä mukanansa, painautuakseen niihin, elääkseen vielä hetken saaren
-juhlahumussa, viedäkseen kivimuureihin, kellareihin ja viheliäisiin
-asuntoihinsa luonnon tuoksua, kesän suloa, muistoja... muistoja...
-
-Kuudelta maanantaiaamuna viilsivät tehtaiden viheltimien kiljunnat
-aamukasteisen, auringon valossa kimaltelevan lakeuden yli.
-Lämmittäjät lisäsivät polttoaineita uuneihin, ja paksu, musta savu
-laskeusi maata kohden...
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Työn valtava pauhu kohosi kosken reunamilta. Putouksen
-ehtymätön jättiläisvoima tehostui suurenmoisten dynamojen kautta
-moninkertaiseksi, pannen liikkeelle tuhansia koneita, suorittaen
-lukemattomia töitä. Minkä pitemmälle putoukseen oli patoamisen
-avulla johdettu järven vesi, sen korkeampana ja monin kerroin
-raskaampana se painoi turpiinien yläpuolella ja sulun auettua syöksyi
-kuin raivoisa jättiläinen alas syvyyteen, suorittaen pudotessaan
-tehtävänsä. Äärettömät voimat myllersivät konehuoneen lattian alla.
-Veden ummehtunut ja tunkkaantunut haju täytti kostean, puolihämärän
-turpiinihuoneen, jonka kammottavasta syvyydestä pärskyi vettä
-seinille ja huljuili huoneessa hienona utusateena.
-
-Mutta aina yhtä täynnä on putouksen yläpuoli. Hitaasti vaeltaa järven
-vesi eteenpäin. Lähellä temmellyspaikkaa huomaa tuskin vähäisen
-virran kiihtymisen, ja pintaan muodostuu kiivaasti pyörähteleviä
-häränsilmiä.
-
-Voima-aseman sementtilattialla lepäävät voiman jättiläiset, jykevät
-dynamot. Niin tasainen on käynti, että tuskin huomaa niiden edes
-liikkeellä olevankaan. Näkyy vaan heikot kipinät sähkönkokoojista,
-ja kuuluu viheltävä ääni ja pyörinnän humu kirkkaasti valaistussa
-huoneessa.
-
-Koneiden hoitaja kävelee edestakaisin pitkin kirjavaa lattiaa,
-pysähtyen tuon tuostakin säätäjien ja mittarien luokse. Hänen pienet
-kosketuksensa ovat ihan välttämättömiä. Hän on vastuunalainen
-kaikesta mitä tapahtuu pyörivän puolimetrisen voima-akselin ja
-sähköjohtokimppujen varassa. Lukemattomat ja kuitenkin aivan
-tarkalleen määrätyt ovat ne liikkeet, joita ne saavat aikaan.
-Niiden ympärille kerääntyy tuhansien ihmisten toiminta ja elämä
-taisteluineen ja kärsimyksineen, voittoineen ja tappioineen.
-
-Mitä tapahtuisikaan, jos voima-akseli pysähtyisi ainiaaksi...
-
-Ja kuitenkin koneenhoitaja tekee kaiken tehtävänsä jo ihan
-vaistomaisesti. Tuskin kenenkään päivät ovat niin pitkät kuin hänen.
-Kun hän aamulla saapuu päivävuorolleen tai toisilla viikoilla illalla
-yövahdilleen tärkeään tehtäväänsä, ympäröi hänet sama viheltävä
-ääni ja pyörinnän humu kuin jo vuosia tätä ennen. Eikä hän saa
-hetkeksikään torkahtaa. Hänen pitää jaksaa valvoa tarkataksensa
-mittareita, seurataksensa viisareita, jotka levottomina vapisevat
-emaljitauluilla.
-
-Vuosien kuluessa on avonainen katse synkistynyt. On kuin joku
-sisäinen syy vaikuttaisi ainaisen tuskan tunteen, joka kuvastuu
-kasvoilla. Tuskin koskaan näkee hymyä niillä, loistetta silmissä,
-ilon välkähdystä sielun peilissä.
-
-Näkeekö hän sitten koskaan minkään käsissään valmistuvan? Missä on se
-kappale, joka on hänen sielun- ja ruumiinvoimiensa tulos? Onko hän
-kertaakaan saanut tuntea työn iloa?
-
-Vähitellen ovat tämän suuntaiset kysymykset nousseet mieleen ja
-elämän onttous paljastunut.
-
-Mutta voima-akseli pyörii... pyörii... Se on niin rakennettu ja
-asetettu, ettei tapahdu pienintäkään liikettä, mikä osottaisi olevan
-mitään rasitusta tai jännitystä asetetun sen varaan.
-
-Eikä sen vaikutus ulotu ainoastaan tehtaan piiriin, vaan koko
-yhteiskuntaan, jota se pyrkii nurin vääntämään. Se kukistaa vanhoja
-elämisen muotoja ja rakentaa uusia.
-
-Maanviljelijäkin, joka ennen sai arvailla tai vahan säitä, toivoa
-ja peljätä, tuntea tosi iloa jos suruakin, hän joka kuitenkin sai
-joka vuosi nähdä kuinka tehdyn työn vaikutuksesta maa voimistui,
-halla pakeni ja jalkojen alle muodostui yhä tukevampi asema, jossa
-hän jo uskalsi kuvitella tulevien polvien paremmista saavutuksista,
-lähtemällä siitä, mihin kuokka, lapio ja aura olivat pysähtyneet,
-joutui vähitellen eroon tosityön tantereista. Toinen toisensa jälkeen
-koneiden purevista, halkovista ja repivistä kourista oli tarttunut
-häneen, puistellut "heralle", pannut hänet luottamaan metsiensä
-aarteisiin, houkutellut hänet höpsimään, että hänen tiluksillansa
-olisi mahdollisesti salassa joitakin raaka-aineita, joita hän voisi
-muuttaa tehtaissa rahaksi. Ja niin tunkeutuivat uudet uskot hänen
-mieleensä kuten pellon aidan takana kyräilleen itiökasvin juuret ja
-huovastot tunkeutuivat hänen peltojensa ja nurmikkojensa ruokamultaan
-rehennellen vielä siinä, missä varsinainen viljelys jo kitui...
-
-Eikä ainoastaan raaka-aineita tarvinnut yhä kasvava teollisuus, vaan
-myöskin ihmisiä, lihaa ja verta...
-
-Tarvittiin niin tavattomat määrät miehiä ja naisia sorvien,
-pora- ja höyläkoneiden, kutoma- ja neulomakoneiden, hollenterien ja
-kalanterien, valssien ja vipujen sekä tuhansien muiden hoitamiseen,
-puolialastomina toimimaan kuumien kattiloiden ja kuivausuunien,
-kiehuvien sammioiden ja helvetillisten pätsien ääressä, joissa
-oli joka silmänräpäys vaarassa joutua vaatteenliepeistään kiinni,
-vonkuviin ja ulvoviin koneisiin, tai suistua kiehuviin aineisiin...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jo yhdessä tehtaassakin saattoi olla kymmeniä, satojakin koneita,
-joiden käynti huumasi. Maa jytisi niiden pyörinnästä, tärähteli
-prässien tuhatkiloisten putoavien osien voimasta. Rakennuksien
-liitokset natisivat, ja avatuista akkunoista syöksyi melu, rätinä ja
-pauhu, joka kaikui Tehdaskujan monikerroksisten rakennusten seinistä
-ja kohousi viimein korkeuksiin.
-
-Kaikista varokeinoista huolimatta vaati joka päivä jonkun uhrin:
-sormen, käden, silmän, joskus ihmishengenkin. Koneet silpoivat
-hoitajiaan, tekivät heistä työn invaliideja, jotka enemmän tai
-vähemmän ruhjottuina kulkivat kädet kääreissä, pää sidottuna taikka
-makasivat sairaaloissa, palaten sieltä jonkun ajan kuluttua tai
-jääden palaamatta.
-
-Mutta taisiko mikään siitä syystä pysähtyä?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ehkä jonkun hihnan tai moottorin varassa oleva kone muutamiksi
-minuuteiksi, että saatiin loukkautunut pois korjatuksi ja uusi
-asetetuksi tilalle. Sillä jokaisessa tehtaan konttorissa oli pitkä
-luettelo niistä, jotka olivat käyneet pyytämässä, että heitäkin
-otettaisiin huomioon, kun ensi kerran paikka aukeaisi. Tarvitsi vaan
-antaa heille pieni vihjaus, ottaa vaan niistä, jotka joka päivä
-lakkiaan käsissään pyöritellen seisoivat konttorin oven suussa,
-ulos akkunasta järvelle kotia kohden kuin jäähyväissilmäykseksi
-tai lattiaan ja rahakaappiin arasti katsoen. Tarvitsi noin vaan
-arvostelevalla silmäyksellä mitata, sopiko hän siihen, mihin miestä
-tai naista tarvittiin. Heistä ei ollut puutetta. Heitä tuli jälellä
-olevien takaa painamina kuin paperipölkyt hiovaa kiveä vasten
-massatehtaiden makasiinihiomakoneissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräässä huoneessa työskenteli kolmisenkymmentä naista. Se oli
-suunnilleen parisenkymmentä metriä pitkä ja kolmekymmentä leveä,
-hyvin valaistu, sillä akkunat olivat koskelle päin. Heidän joukossaan
-oli elähtäneitä, jotka olivat täällä työskennelleet vuosikausia, ja
-nuoria tyttöjä, useat maaseudulta tulleita, jotka olivat lähteneet
-kaupunkiin työn etsintään ja päässeet tänne.
-
-Heidän tehtävänsä oli lumppujen repiminen.
-
-Työhuoneen seinät olivat rapatut ja valkaistut, suorat ja aivan
-tasaiset. Ei ainoatakaan syvennystä ollut muualla kuin ovien ja
-akkunain kohdalla. Lattia oli sementistä, katto samoin ja liittyi
-ilman minkäänlaista koristelistaa kohtisuoraan seinään. Huoneen
-mittasuhteet olivat sopimattomat. Se oli kuin suuri, umpinainen
-laatikko, jonka pohjalle oli ladottu pitkiä pöytiä poikkipäin,
-molemmin puolin keskellä olevaa käytävää. Missään kohdassa ei silmä
-oikein viihtynyt. Turhaan sai yksitoikkoiselta seinältä etsiä
-paikkaa, missä katse olisi voinut viivähtää. Se kilpistyi takaisin,
-alas, yksitoikkoisiin pöytiin, pystössä oleviin puukkoihin ja
-vaatekasoihin.
-
-Lähellä koskenpuoleista seinää työskentelevät saattoivat vähän
-kurkottelemalla nähdä alhaalla kosken, johon melkein sillä kohdalla
-kaatui liika vesi ruskehtavana kaarena, pirstoutuen pisaroiksi ja
-syöksyen valkoisena ryöppynä kosken kiviin, sekä kosken toisella
-puolella olevan vasta istutetun puiston, jossa kesäisenä aikana jo
-näkyi vihreätä ja talvella huurretta, jonka pakkanen oli kosken
-kuohuista kiteyttänyt. Mutta etäämpänä olevat näkivät joen takaa
-rakennuksien ylikerroksia ja savupiippurykelmiä mustilla katoilla.
-
-Huoneessa oli pölyä katosta lattiaan saakka. Se leijaili ilman
-käynnin mukana, virtasi ovien ja akkunain luona vedossa ja laskeusi
-paksuiksi kerroksiksi akkunalaudoille ja nurkkiin, missä vaan oli
-sellaista kohtaa, jossa ei mitään liikuteltu. Katonrajassa oleva
-sähkömylly veti sitä ulos. Ihmiset vetivät sitä keuhkoihinsa.
-
-Jotkut olivat sitoneet suunsa eteen vaatteen, estääkseen pölyä
-tunkeutumasta suun kautta, tukkineet vanulla sieraimensa, mutta
-siitä huolimatta pääsi sitä menemään hengityselimiin. Ei ainoakaan
-työntekijöistä ollut yskimättä. Aina oli joku äänessä, toisinaan
-useampiakin. Heidän täytyi keskeyttää työnsä, puhdistaakseen
-itseään vieressä olevaan sylkyastiaan. Eräässä kupissa näkyi jo
-heleänpunainen veripilkku tummanharmaassa ysköksessä. "Jopa kaivautui
-Kreetaltakin punaväri esille!"
-
-"Ann' tippua vaan! Vielä sitä riittää! Ja kun minä alan olla niin
-kuin mehuton kärpänen hämähäkin verkossa, niin onhan niitä toisia
-minun paikalleni. Meitähän löytyy repimään ryysyjä ja itseämme."
-
-Jotkut naurahtivat katkerasti, mutta hymy kuoleutui jälleen huulilta.
-
-"Kiltisti repimään."
-
-"Tietysti!"
-
-"Pitäisi oikein kai kiittääkin, kun saamme tässä otsamme hiessä syödä
-leipäämme."
-
-"Ja hankkia herroillemme loistoa ja komeutta."
-
-Yskiminen keskeytti Kreetan. Hän rykiä loukutti kauvan. Vaivoin
-sai henkeään vedetyksi. Hän oli illalla hikeen asti tanssittuaan
-vilustanut itsensä, ja siitä oli yltynyt yskä. Kun nyt pöly kutitti
-kurkussa, kuvotutti kuin lopun tehdäkseen koko ihmisestä.
-
-"Mihinkähän tuo vielä päättyneekään!" säälitteli joku.
-
-"Mihinkä? Ijankaikkiseen vaikenemiseen. Taitaako kestää ihmisen rinta
-mokomaa loukuttamista?"
-
-Tulehtuneena ja vedet silmissä Kreeta viimein ojentausi kumarasta
-asennostaan ja alkoi jälleen raskaasti hengittäen repiä. Mutta
-yskiminen oli sellainen voimanponnistus, että kädet vapisivat, ja
-jalat eivät tuntuneet oikein kannattavan.
-
-"Nukkavieru nuttu olet, Kreeta rukka!" sanoi Laurakin, joka ei
-monasti sekaantunut työtoveriensa puheeseen.
-
-"Niinkö Laurakin sanoo?"
-
-"Mitäpä tuosta muutakaan osaa?"
-
-"Tai niin kuin nuo vanhat pyhähousut, joita Laura juuri repii",
-käänsi suulas vierustoveri asiaa uudelle tolalle.
-
-"Mitä! Onko Laura todellakin ottanut housut revittäväkseen", tarttui
-toinen seuraavasta pöydästä.
-
-"Katsokaas, mikä uhkarohkea teko!" sanoi Annakin.
-
-"Mitäs kummaa näissä nyt on?" ihmetteli Laura.
-
-"Miten sinä rohkenet? Ajattele, jos vihollinen jotakin salakuljettaa
-pitäisi niiden kautta sinulle!"
-
-"Heitä pois, muuten ne saastuttavat sinun!"
-
-"Kyllä Heta ne mielihyvillänsä repii", sanoi Anna.
-
-"Mitä te Lauraa taasen kiusaatte? Hävetkää jo!" nuhteli joku vanhempi
-nainen tyttöjä.
-
-"Ja luuletteko te, senkin virnistelijät ja koiranleuvat, Lauraa
-kaltaiseksenne -- te, jotka hyppäätte jokaisen housuparin jäljessä
-kuin hännättömät hevoset? Kyllä kai te repisitte vaikka päältä...",
-sanoi Heta.
-
-Hän oli hyvin laiha ihminen. Vaatteet riippuivat hänen yllään kuin
-naulakossa seinällä. Olkapäät olivat luiset, eikä oikein saanut
-selvää, mistä kaula alkoi. Vartalo oli ryhditön ja veltto. Puseron
-avaranpuoleisesta kauluksesta pisti esille laiha kaula, jonka
-jokainen jänne ja suoni näkyi. Hänelle oli ominaista, että työn
-jättämät jäljet jäivät pysyviksi. Repiessä jännittyivät aina samat
-kaulalihakset. Ne olivat hänellä kehittyneet muita voimakkaammiksi ja
-joutuivat herkästi jännitykseen. Samoin määrätyt kasvojen lihakset.
-Työtä tehdessään oli hän sen näköinen kuin olisi häntä joku alinomaa
-nipistellyt. Suu oli pahasti irvessä, suupielet laskeutuneet alas.
-Ikenet paljastuivat helposti, ja samalla avautui hänen harvahampainen
-suunsa. Hän ei koskaan suojellut vaatteella suutansa, ja tytöt
-arvelivatkin, että sitä lienee melkein mahdoton saada millään
-peitetyksi. Hänen irvistelevä naamansa oli aina nähtävissä, ja kun
-mieli alkoi käydä matalaksi, tarvitsi jonkun vaan huomauttaa, kuinka
-Heta lumppuja pureskelee, ja yleinen naurun tirskuna kohta virkisti
-mieliä.
-
-Heta oli kärkäs suuttumaan. Hän vainusi jokaisen puheessa itseensä
-kohdistettua pilkkaa ja ivaa, ja siitä syystä hän riiteli alinomaa.
-
-"Mekö repisimme!" sanoi Elli. "Eihän toki! Pitäisihän meidän pitää
-häntä mielillä, ettei hän loikkisi pois ja jättäisi meitä 'suruhun ja
-ikävähän'!"
-
-Heta huomasi piikin kohdistetun häneen. He tiesivät kaikki hänen
-nuoruutensa kompastuksen, kuinka hän oli ollut kihloissa, kuinka
-sulhanen oli hänet jättänyt ja hän oli saanut sen jälestä tulla
-toimeen lapsineen tässä maailmassa.
-
-Hän tulistui, ja silmät pyörivät villeinä päässä.
-
-"Ei ole kaikille riittänyt kaunista muotoa ja uljasta ryhtiä, joilla
-puoleensa vetäisi niin kuin muutamat luulevat tekevänsä", sanoi hän,
-äänessä riitelevä sävy. "Minun ja monen muun on täytynyt mennä tämän
-maailman läpi vaan tällaisena. Mutta samaa päivää minä elän teidän
-kiusallakin."
-
-"Naima-asiassa vaan harmillisen askeleen edellä."
-
-"Niin juuri!" kirkaisi Heta. "Tämä joukko olisikin liian koreaa ilman
-minua."
-
-"Mitäs se Heta nyt noin itseänsä halventaa? Muistappas joitakin
-vuosia taaksepäin! Eikös se joku sinuakin..."
-
-"Ja mitä sitten?" Hetan kysymys putosi kuin vasaralla, ja tomu
-pölähti repimispuukon ympärillä.
-
-"Olipas joku silloin, suutariko se nyt oli vai räätäli, joka..."
-
-"Mitä?"
-
-"Kas kun on olevinaan niin kuin ei olisi mitään tapahtunut",
-kiusotteli Elli.
-
-"Ja mitä sitä on tapahtunut, josta minä en itse vastaa?"
-
-Heta löi kädessään olevat riekaleet koriin pöydän viereen ja iski
-nyrkit lanteillensa.
-
-"Ei, ei kai! Ollaan olevinaan niin kuin ei olisi mitään tapahtunut."
-
-"Mitäs sinä nälvit minua? Mitä sinulla, lemmon harakalla, on
-mielessäsi? Olenko minä jollakin tavalla asettunut poikkipuolin sinun
-tiellesi?"
-
-"Ei, ei! Kukas sitä on sanonut?"
-
-"Onko sinun pienimmässäkään määrässä tarvinnut vastata minun
-teoistani?"
-
-"Kuka sinun salakähmäisistä teoistasi vastaa? Sinulle kai se kuuluu.
-Sehän se hännän kantaa, jolle se kasvanutkin on", sanoi Anna.
-
-"Sinä tarkotat lastani, sinäkin?"
-
-"Sinäpä sen sanoit."
-
-Heta raivostui. Hän ei kärsinyt, että kukaan puhui lapsesta, josta ei
-kenenkään tarvinnut huolehtia, jonka takia hän huolehti enempi kuin
-itsensä. Hän syöksyi Annaa ja Elliä kohti kuin kiinni tarttuakseen.
-
-"Katsokaa, katsokaa!" sanoivat ympärillä olijat. "Älä nyt sentään
-lennä suuhun!"
-
-"Millä oikeudella sinä puhut minun lapsestani?" huusi Heta.
-
-"Hoh! Sielläpä koko prinssi taitaa olla, josta ei saa sanoa halkastua
-sanaa."
-
-"Sillä on ihmisen oikeudet niin kuin teillä jokaisella, eikä
-teillä kumpasellakaan ole oikeutta halventaa viatonta raukkaa. Jos
-sinullakin, maatiainen, on halua puskea, niin puske minua. Mutta
-katso sen verran eteesi, ettei vaan sinun äpäröistäsi tarvitse
-kenenkään ruveta huolta pitämään!"
-
-"Lähempänä se mahdollisuus on sinua kuin meitä kumpaistakaan."
-
-"Ei vähääkään. Näillä kynsilläni minä olen kyennyt ja kykenen
-vieläkin repimään ja raastamaan elatuksen hänelle ja itselleni, mutta
-se ei olekaan sanottu, kykenetkö sinä ja sinä, jos asiat niin päin
-menevät. Ja näillä kynsilläni minä myöskin kykenen repimään jokaista,
-joka sanoo halventavan sanan viattomasta lapsesta."
-
-"Ei ole kumma, jos se sinun ukkopuusikin kammahti sinua aamun
-valjetessa ja katosi koko paikkakunnalta, sillä hirveä sinä olet noin
-suloisimmillaan ollessasi kuin nytkin. Niinhän sinun suusikin käy
-kuin mikäkin loukku."
-
-Ympärille kerääntyneet repijät nauraa virnistelivät.
-
-Hetaa kiukutti toisten imelä nauru, ja hän alkoi kiroilla ja puhua
-raa'asti niin kuin suinkin osasi. Hän ihan riemuitsi sanojensa
-tulvasta, puheensa loukkaavasta sävystä, piikkiensä ja koukkujensa
-pistoista. Hän repi, viilsi, haavoitti, raivosi. Repimispuukko, joka
-oli kiinni pöydässä, vongahti joka kerta, kun vaate siitä irtausi,
-tomu pölisi ja kappaleet sinkoilivat. Heta tunsi vastustamatonta
-voimaa jäsenissään. Suu vääristeli ja kaulalihakset jännittyivät.
-Puseron avatusta kauluksesta pönköttivät solisluut korkealle.
-
-Kesken kaiken tuli yskä. Hän ryki ja syljeskeli lattian tomuun.
-
-"Sylje lattiaan, äläkä roiski joka paikkaan!"
-
-"Minä syljen mihin tahdon!"
-
-"Kaiken lisäksi tässä vielä saa sinun tautiasi vetää sisäänsä."
-
-"Kumpikohan meistä on taudissa?"
-
-"Hyvät ihmiset, miksi te tuolla tavalla riitelette ja huonolla
-puheellanne haavotatte toisianne!" lauhdutteli Laura. "Sanassakin
-sanotaan..."
-
-"Pidä sinä huolta pakanoistasi, äläkä sekaannu kristittyjen riitaan!"
-tikasi Heta.
-
-"Kristittyjen! Eipä nyt kristittyjä valita, kun Hetakin!" ivasi Elli.
-
-"Ja sinä!"
-
-Heta huiski kuin ummessa silmin puoleen ja toiseen. Riita vähän
-keskeytyi ja mieliala laimeni, kun työnjohtaja sattui tulemaan.
-
-Mutta Heta oli päässyt alkuun eikä vähällä heittänyt. Hän oli
-tulehduksissa kuin olisi tehnyt työtä kolmenkymmenen asteen
-kuumuudessa. Otsanahka kiilsi, ja hiukset harrottivat hajallaan.
-Nyt hän jo raivosi kaikesta, kirosi viheliäisen työnsä, joka tappaa
-tekijänsä, juoksuttaa veren kuiviin, jättäen jäljelle kuivettuneen
-kuoren, kourallisen luita ja nahkaa. Hän sadatteli tehtailijoita,
-senkin möhömahoja ja iilimatoja, mestareita, tehtailijoiden kätyreitä
-ja koko työntekojärjestelmää. Hän pauhasi siihen saakka, kunnes
-tehtaan höyryvihellin ilmoitti aamurupeaman loppuneeksi, ja työväki
-riensi juoksujalkaa ruokaloihin ja kotiinsa.
-
-
-
-
-
-
-II OSA
-
-
-
-
-I.
-
-
-Rautatieläisten huoneuston juhlasali oli valaistu kaikilla
-sähkövaloilla. Torviseitsikko soitteli nurkassa. Torvet rämähtelivät
-kivisessä huoneessa, pauhasivat marsseissa, ettei tahtonut ääntä
-kuulua. Noin puolisensataa henkeä oli huoneessa, Rinteen ja Annan
-tuttuja ja sukulaisia.
-
-Oli ollut vähän erimielisyyttä, käytäisiinkö pappilassa vaiko
-oikeusvirastossa vihittämässä, mutta kun Anna ja hänen vanhempansa
-niin välttämättömästi halusivat papin pakinoille, niin oli Rinne
-vähitellen suostunut, sillä hänen mielestään nyt oli sama, kuka
-umpisolmun nykäisee, pappi vaiko tuomari.
-
-Olivat siis käyneet kirkkoherran kansliassa, vannoneet ja
-polvistuneet, ja Rinne oli koko ajan ollut kapinoivalla mielellä.
-
-Sitten he olivat ajaneet hääsaliin ystävien ja tuttavien piiriin,
-jotka heitä vastaan onnitellen kävivät.
-
-"No, tervetuloa korppien valtakuntaan!" onnittelivat naimisissa
-olevat naiset.
-
-"Kyllä tänne sopii, käy sisään vaan!"
-
-"Älä muuta ajattele kuin tätä iltaa, niin voit iloita", sanoi eräs
-keski-ikäinen vaimo onnitellessaan. Hän oli vakava ja surumielinen,
-väsyneen ja kuluneen näköinen. Hän vetäytyi syrjään kohta
-onniteltuaan, ikään kuin olisi sanojansa säikähtänyt. Hän jo oikein
-iloitsi, kun kohta jäljestä tuli Elli ja puisteli nuoren parin yli
-sellaisen sanahelinän, iloisen naurun kikatuksen ja puolirohkean
-viittauksen, ettei varmaankaan morsian pysähtynyt ajattelemaan hänen
-tyhmästi lausumiaan sanoja.
-
-Onnittelija huokasi ja vetäytyi kaikkien taakse. Onneksi ei heistä
-kukaan ollut huomannut häntä.
-
-Koko juhliva joukko kävi morsiusparia onnittelemassa. Kukin heistä
-oli varannut heille jonkun lauseen, toverillisen ja tuttavallisen
-heipä hein.
-
-"No niin! Pillit pois pussista, ja huokailkoot lattiapalkit tänä
-iltana! Rinteen Yrjön häissä ei pidä surun kaunain silmänurkissa
-kartata! Pyörähtäköön polkassa ja vantrailkoon valssissa iloinen
-hääjoukko!"
-
-Samassa sieppasi Rinne Annaansa vyötäisistä raisuun polkkaan, joka
-juuri silloin alkoi.
-
-Se vasta tanssia! Jo innostuivat vanhatkin. He työnsivät työn
-kangistamat jalkansa reiluun poljentoon, ja ken ei parina pyörinyt,
-se paikallaan tahtia polki.
-
-"Näin se piti ollakin!" ihastelivat ihmiset. -- Tämä nyt oli oikein
-rinnemäistä. Kyllä kai saatiin aina häissäkin istua kököttää ja
-odottaa tarjoilua kuin hautajaisissa. Mutta täällä! Se vasta reilua
-poikaa! Kuinka monetta tuolla jo vienee! Eipä kulukaan tämä hetki,
-jolloin nämä sanoivat hyvästit nuoruutensa ajoille.
-
-Ensi tanssin tauottua saapuivat tarjoilijat. Miehet vetäysivät
-lukusalin puolelle, joka oli varattu miesten tupakkahuoneeksi. Täällä
-oli isäntänä Rinteen puhemies, valuri Paavola.
-
-Hän oli hyvin hiljainen mies. Ei hänessä ollut oikein puhemiehen
-mahtia. Tuskin hän oli saanut sanaa suustansa tänä tärkeänä iltana.
-Sen sijaan oli hän istunut täällä tupakkahuoneessa, tupakoinut ja
-odotellut.
-
-"No, puhemies Paavola! Tuskin yhtään tahtia! Hitto vieköön! Veturi
-virallisissa toimituksissa ja täällä istuu kuin pannun piippu tai
-tulppa pullossa, jota hän vartioi!"
-
-"Hehhehheh!" naurahti Paavola.
-
-Ja hänen punainen muotonsa hohti lämmöstä hehkuvana.
-
-"Hae nyt sitten aarteesi ja otetaan tässä pikku plörö!"
-
-Sepäs sai Paavolankin liikkeelle. Oikein hän vilkastui kuin olis
-päässyt omalle alallensa. Häneen tuli eloa ja toimeliaisuutta.
-Hän oli tosiaankin ryyppymies ja oli siinä toimessa tullut
-huomatuksi, vaikka muussa ei. Oikeastaan hänen naamansa puna maksoi
-jo paljon, sillä hän oli sitä värjäillyt sekä lomahetkinään että
-työssä ollessaan. Valimon nurkassa pienessä kaapissa oli hänellä
-aina jotakin lajia, jota saattoi ottaa talvella lämpymikseen ja
-kesällä virkistyksekseen, kun aurinko paistoi suurista akkunoista
-kärventyneeseen hietaan nokimustan valimon lattialle.
-
-Nopeasti täytteli Paavola pikarit viinalla, ja sitä tehdessä kuului
-hänen suustansa omituinen särpävä ääni ja kurkkunsa korahteli
-nieleskelystä. Kädet vapisivat pelkästä mielenliikutuksesta.
-
-"Minun täytyy se sanoa, Paavola, että lienetpä minkälainen sankari
-hyvänsä nokisessa ruumassasi ja hornanuuniesi ääressä, niin pullon
-kaulassa sinä olet vieläkin etevämpi. Ja jos sinä kuoltuasi joudut
-itse Vanhan Erkin sulattoon, niin äläpä luulekaan, että hän
-työntää sinulle valinkauhan käteen tai panee sinut vyöryttelemään
-koksin möhkäleitä ikuisesti palavaan pätsiin. Ei, vaan ylimmäisen
-juomanlaskijan virkaan hän sinut asettaa ja tynnyrin tappi on oleva
-sinun tärkeä virkakapulasi", loventeli Rinne.
-
-"Siellä kai lieneekin aivan kuivakurkkusta väkeä."
-
-"Puuttuu Paavola!"
-
-"Käykääpä käsiksi!" sanoi Paavola; ennen kuin kukaan kerkesi, oli
-hänellä itsellään jo pikari huulillaan ja maisteli parastaikaa
-asiantuntemuksella.
-
-"Mistäs hankit, Rinne, oikeaa korpirojua?" kysyi hän hyvillään.
-
-"Ainahan sitä", sanoi Rinne silmää iskien. "Ettäkö tosiaankin
-olisi..."
-
-"Senhän tuntee kaikesta", sanoi Paavola; ja kun joku vähän epäili,
-kohotti hän tönkeilevän äänensä ja vakuutti tuntevansa, mikä on
-tehtaiden tynnyrien virutusvesiä, mikä oikeaa petäjän juurella
-hautunutta.
-
-"Taitaa olla, voi hyvinkin olla", myöntelivät toiset ja vakuuttivat
-sikunan maun suuta sulostuttavan.
-
-"Terve nyt sitten, sulhanen!" sanoi Paavola ja nakkasi kirkkaan
-pisaran punaiseen naamaansa.
-
-Hänellä oli kiire tämän viljan kanssa, ikään kuin se haihtuisi
-ilmaan, ellei sitä nopeasti toimittaisi asianomaiseen paikkaan.
-
-"Ja nyt sinä olet, Rinne, sitten äijämies", sanoi joku joukosta.
-
-"Nytkö vasta", ilvehti Rinne, ja koko joukko hörähti. "Tarkotan, että
-välikappaleellisesti, oikein pastoraalisesti."
-
-Samassa saapuivat kahvin tarjoilijat ja Paavola hyväili pulloa kuin
-asiaan kuuluvana.
-
-Höyryn hiljalleen noustessa ja puheen sorakan käydessä yhä
-äänekkäämmäksi sekä tupakan savun vahvetessa kului aika miesten
-huoneessa. Yhä iloisempina he saapuivat lennättämään naisväkeä
-tanssissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hämärälle kadulle kerääntyi sillä välin uteliaita katsojia kaiken
-ikäisiä. Häätalo olikin juuri sen kadun varrella, jota myöten
-hautaussaattueetkin kulkivat. Asukkaat sen varrella olivat erikoisen
-herkkiä merkkitapauksille. Monta puuroa oli palanut pohjaan sillä
-aikaa, kun he seisoivat akkunan ääressä tai katukulmauksissa
-lukemassa, kuinka monta hevosta oli kussakin saattojoukossa, ketä
-istui reessä tai rattailla, minkälaiset olivat milläkin seppeleet,
-arvostelemassa, mitä vihdoin oli ollut vainaja, mitä jokapäiväisessä
-toimessaan, mitä lähimmäisilleen.
-
-Ja nyt oli tämän kadun varrella häät.
-
-Joukkoa kerääntyi oikein kosolta. Tarkeni niin hyvin seisoa, kun
-sattui suojailmakin.
-
-"Kylläpä nyt!" jahkaili Svenssonska. -- Hän oli ensimmäisenä joka
-paikassa, niinpä tässäkin. Ankaran pyöreät silmälasit kämöttivät
-ainaisesti tukossa olevalla nuuskaisella nenällä, ja seisoi hän kädet
-pistettyinä ristiin avaroiksi venyneisiin päällystakin hiansuihin,
-omituisesti kenossa kauloin, katukäytävän palteella toisella puolella
-katua. "Tulkaa tänne, Mäkelinska! Täältä sopii näkemään itseensä
-hääsaliin."
-
-Mäkelinska kiipesi korkealle lumivallille. He polkivat jalkojen sijat
-itsellensä ja asettuivat toisiansa tukien seuraamaan juhlallisuuksia.
-
-"Kylläpä nyt alotetaan elämää prameasti, kun oikein torvien
-soitolla", sanoi Mäkelinska. "Juhlasaleissa!"
-
-"Lasikruunujen välkkeessä!"
-
-"Sanokaa te!"
-
-"Juoden ja tanssaten!"
-
-"Älkää te enää sanoko!"
-
-"Mutta kai siitä sitten on tulevinaan lujaa ja hyvää."
-
-"Kuka tuon tiennee! Menin tuota minäkin Svenssonin kanssa yhteen
-kahdeksanneljättä vuotta takaperin. Ja pitipäs tuo solmu kunnes
-kuolema aukasi, eikä siinä ollut sen suurempia juhlallisuuksia, kuin
-että pappilassa kävimme ja sieltä tultua istuttiin Hakalan pienellä
-puolella, josta sitten tuli ensimmäinen asuntomme, ja ryypättiin
-kuppi kuumaa illan kuluessa."
-
-"Ja mitä siitä olisi tullut, jos silloinkin olisi tuolla tavalla
-alotettu? Herranen aika, vaivastaloon olisi kai saanut kulkea koko
-helaherskapi, suoraan kruunu päässä. Mistä olisi riittänyt rahaa
-palkata pillipiiparit musiikkia puhaltamaan?"
-
-"Herrain konstia se oli siihen aikaan."
-
-"Haatajan Heikki tuo meidän nuoruutemme aikana soitteli häissä, ja
-hyvin se vältti. Liekö tuo ollut ilo sen köyhempää silloinkaan."
-
-"Morsianta!" huusi joku lähellä olevista. Koko joukko yhtyi samassa:
-
-"Näyttäkääpä morsianta!"
-
-Joku häävieraista kävi katsomassa akkunasta, ja kappaleen ajan
-kuluttua vetäistiin akkunaverhoja entistä enemmän syrjään ja avattiin
-molemmat akkunapuoliskot. Morsiuspari nousi tuoleille ja morsiustytöt
-asettuivat monihaaraiset kynttiläjalat käsissänsä parin kummallekin
-puolelle tulennäyttäjiksi. Kappaleen aikaa he seisoivat siinä, ja
-väkijoukko ulkopuolella asettui hiljaiseksi.
-
-"Sievä on! Kaunis pari! Tuhtia herrasväkeä!" kuului ulkoa arvosteluja.
-
-Osa väestä jo hajausi, mutta toisia tuli tilalle. Svenssonska ja
-Mäkelinskakin seisoivat yhä korkealla vallilla.
-
-"Eikö se ollut vähän...?"
-
-Mäkelinska supatti ja pukkasi Svenssonskaa kylkeen.
-
-"Niin se minustakin."
-
-"Niin, niin!" huokaili Mäkelinska.
-
-"Sillä tavalla ne nuoret elämää alottavat."
-
-"Eletään vaan, otetaan päivä kerrallaan ajattelematta sen pitemmälle."
-
-"Mitä ne ajattelevat! Se nyt on sen tuhannen hölläkkää koko elämä."
-
-"Kyllä minä sen muistan aina, kuinka tuossakin Sunilassa elämää
-alotettiin. Jo sitä Sunila-rukkaakin akalla paiskattiin! Tuollainen
-oli tehtaan tyttö kuin tämäkin tässä. -- Kyllähän sinä muistat
-Sunilaiskan, entisen Kyllösen Riikan?"
-
-"Muistaa kai tuon nyt. Sellaiset helavärit aina poskilla, milloin
-vaan pysyi hikoilematta, ja tukka milloin siipinä milloin sarvina."
-
-"No niin! Ne asuivat siinä meidän portin toisella puolella ensi
-aikoina. Jo minä ajattelin, kun se hailakka häitänsä valmisteli,
-että mitähän tuostakin tulee. Kyllä siinä ukina kävi, kun se muka
-ompelikin. Ehkä oli puoli tusinaa pöytäliinoja pallistettuna ja
-jotenkuten söträtty joitakin vookuja pitkin laitoja eikä mitään
-muuta, kun tuli Sunilaan. Mutta mitä osaa tehdä ihminen, joka on
-ollut tehtaalla tyttösestä saakka? Niin se kuollettaa ihmisestä halun
-kaikkeen muuhun työhön, että kun tulee omasta perheestä huolenpito,
-niin ei ymmärrä enempi kuin sika hopealusikasta."
-
-"Mutta osasipa näyttää rouvalta ulkoapäin, kun lähti kaupungille."
-
-"Kiilto oli kuoressa, ja hyvin ohuesti siinäkin. Oikein säälitti,
-kun näki sitä kotielämää. Niin likasta ja siivotonta se oli. Enkä
-minä ymmärrä, kuinka ihminen saattaakin olla sellainen pöhkö, ettei
-edes huomaa minkälaisessa läätissä elää. Luulishan tuota näkevän
-minkälaista on muilla ihmisillä ja kammahtaisi vähän kotinsa
-siivottomuutta. En minä nähnyt, mutta niinhän nuo ilvehtivät,
-että pikkulapsen nuhraantuneet vaatteet ja pöytäliinatkin, ne
-puolitusinaa, joita oli niin koreasti ommeltu, kaikki yhdessä
-siivossa, vieläpä Sunilan paidatkin lapsen riepuina pesemättöminä
--- sängyn takana nurkassa. Olivat sitten alkaneet näkyä yli
-selkämyksen..."
-
-"Sitä siivoa!"
-
-"Ja hajua! Ihan oli seljälleen lentää, kun oven aukasi. Mutta
-tietäähän sen: lapsi makasi aina samoilla alusilla, kosteilla
-olkialusilla, raukka. Eikä hän senkin... -- en minä osaa sanoa niin
-ilkeästi kuin pitäisi -- viitsinyt niitäkään laittaa edes kahta
-kappaletta, että olisi toinen ollut kuivumassa, toinen kastumassa,
-kun ihan sairaana makasi lapsi hirmuisessa vuoteessa, hautuneena
-kuhjotti, kurja."
-
-"Aivan mieltäni kääntelee!"
-
-"Ja mitä tuosta olisi mahtanut tullakaan, elleivät vieraat olisi
-sekaantuneet asiaan. Äiti-vainaja kun sai asian tietoonsa, meni
-sinne, ja silloin tiesi nuori muori tuulessa olevansa. -- Siellä
-olikin kipakka eukko vielä vanhollaankin. -- Ja jos minä olisin ollut
-äidin tilalla, niin selkään olisin Sunilla annattanut, että olisi
-läikkynyt, niin hakkauttanut haaskaa, että olisi viikon maannut.
-Sellainen sydämetön ihminen!"
-
-"Ja mitä sai lapsiraukka kärsiä!"
-
-"Sehän itki päivät ja yöt. Äitini sitten tarttui asiaan. Hän huomasi
-syyn olevan siinä, ettei akka osannut mitään. Hän otti lapsen, toi
-omia vaatteitaan, pesi, voiteli hautuneet kohdat, otti lapsen omaan
-hoitoonsa, kutsui Hannuksen Kreetan vaatteiden pesuun ja pakotti
-akan mukaan oppimaan. Sängyn takuset kaivettiin esille, nurkka
-puhdistettiin ja raaputettiin..."
-
-"Kummapa, kun se antausi, niin ylpeä ihminen."
-
-"Antausi! Äiti sanoi, että jos se olisi aukassut hänelle päänsä
-läpeä, niin hän olisi antanut vasten taulua ja toimittanut
-edesvastuuseen sellaisesta lapsen rääkkäämisestä."
-
-"No, kyllä sitä on jos minkälaista elämän alottelijaa!"
-
-"Älkää te muuta sanoko! Äitikin sanoi, että hän itki ja oli vihassa,
-niin säälitti ja suututti."
-
-"Mitä siitä Suni sanoi?"
-
-"Mitä siinä oli sanomista? Kyllähän se suutahteli, mutta auttoiko,
-vaikka olisi silmät poskellensa kiukutellut. Mikäs taisi ampasta
-akalle taidon, kun ei ollut sitä lapsuudesta saakka harjotellut.
-Hyppäsi kuin hurtta tyttösenä, eikä velvoittanut vähääkään
-minkäänlaiseen toimeen. Tuli sitten nuorena tehtaaseen, lensi katuja
-iltakaudet, rälläten kurkku päälaella. Peukalo oli keskellä kämmentä
-vielä aikaisena ihmisenä, eikä se siitä enää koskaan lähde. Se on
-pikku asia latoa lapsia maailmaan -- siihen tuota ei näy kovin kummaa
-kontturaa tarvittavan -- mutta hoitaa ne, kasvattaa niitä ihmisiksi
--- kas siinä se tulee taito kyseeseen."
-
-"Tulee! Naimisiin sitä kyllä pitää päästä, olipa mikä ruha tai rampa
-hyvänsä."
-
-"Se kun luonto vetää tikanpoikasta puuhun."
-
-"Ja annetaan sille valta."
-
-"Siinäpä se! Lasketaan kuin löysin ohjin. Ja kuka ensimmäiseksi
-koukkuun käy, niin hyvä on. Sunihan tuo haki koreaa. Ja olihan se
-Riika kuin susi puhteella. Mutta mitäs niistä seinistä, kun ei ole
-sammalia."
-
-"Työmiehen vaimoksi!"
-
-"Niin juuri! Jos olisi varaa se panna lasikaappiin, syöttää sokerilla
-ja siirapilla, niin siihenhän niistä olisi."
-
-"Minkä tästäkin!"
-
-"Tästäkin. Tuossa parissahan tuon on vakka kantensa löytänyt."
-
-Väkijoukko alkoi taasen huutaa morsianta, ja morsiuspari jälleen
-näyttäytyi.
-
-"Niin ainakin alku näyttää."
-
-"Kyllä, kyllä nyt nähdään!" sanoi Svenssonska ja nyökytteli
-kakkuloitua päätään. "Hyvä on, pidetään se! Onnea vaan! Alussa on
-matka ja pitkä taival."
-
-"Pitkä ja monipolvinen", yhtyi Mäkelinskakin. "Onpa juonikas ja
-oikullinen karjanpolku."
-
-"Ja jos tietäisitte sen kaikki vaiheet, niin hissukseen, hissukseen
-sille astuisitte. Olisi paras säilyttää riemut vastasen varalle, että
-riittäisi."
-
-"Jospa he sen aavistavat, että loppuu se kuitenkin, ja siitä
-syystä nauttivat nyt niin paljon kuin voivat", sanoi joku syrjästä
-katukäytävältä. "Noinkai sitä pitää alkaakin, sillä ei kai auta
-ajatteleminen, että kukaan lähimmäisistämme meidän vaiheisiimme
-myötätunnolla osaa ottaisi."
-
-"Mitä tuhatta se kuuluu kenellekään, miten kukin häitänsä viettää?"
-yhtyi toinen. "Lempoko ne akat lennättää joka paikkaan kuin kukot
-aidalle?"
-
-"Lempopa tietenkin!" kiivastui Mäkelinska. "Lempohan niitä akkoja
-tekee ja kuljettaa. Ei kai niitä muuten olisi, pahennuksia. Mistäpä
-niitä muuten olisi, kun kaikki ovat nuoria ja nättejä tyttöjä?"
-
-"Ja sitten ne ovat joka paikassa kuin rapakko rattaassa."
-
-"Juuri niin! Sitä kun on niin viljalti sitä akkaväkeä. Sitä on
-niin kiusallisen paljon. Ne kun elävätkin, luuskat, vuosikymmeniä
-juuri akkoina. Sehän se on kirotuinta, kun eivät ne pysy ihanina
-sylivauvoina, senkin krokatit, vaan muuttuvat hampaattomiksi,
-toraileviksi ämmiksi, jotka pistävät nokkansa joka paikkaan."
-
-"Niinpä näkyy."
-
-"Ne tulevat hääsalien akkunain alle katsomaan, miten nuori kansa
-käy aviosäätyyn. Ne kiipeävät lumivallin korkeimmalle nyppylälle
-nähdäkseen koko komeuden."
-
-"Sellaisia näkyvät olevan nämäkin tässä."
-
-"Nämäkin ovat sitä samaa vuohen sarvea. Kukapa meistä olisi poikkeus?
-Ja kun meidän joukkomme saa tässä taasen yhden lisää, niin tokihan me
-siinä määrässä kuin se on meille sallittua saamme käydä häntä vastaan
-ottamaan."
-
-"Ja sieltä korkeudesta pidätte nyt tervetuliaispuhetta."
-
-"Täältä vaan katselemme ja hyngähtelemme. Tämä juhlallisuus saattaa
-meidät lausumaan jonkun sanan ja palaamaan muisteluissamme kappaleen
-taaksepäin. Saaneehan tätä nyt sivullinenkin siunustella..."
-
-"Että tämmöstäkö tämä onkin", yhtyi Svenssonska, joka oli ollut
-kappaleen aikaa vaiti. "Ja tämmöstäpä näkyy olevan."
-
-"Käykö kateeksi?" kysyttiin katukäytävältä.
-
-"Ei yhtään", sanoi Mäkelinska. "Mitäs kadehtimista tässä nyt? Jospa
-tuota nyt joku tulee prameastikin! On meitä, jotka olemme tähän
-juhlalliseen joukkoon käyneet näihin verraten kontaten. Mutta niinhän
-se on tässä kuin koko elämässäkin, että toiset ajavat heluissa ja
-hetaleissa, toiset käyvät jalan ketaleissa. Mutta mitä me kuitenkin
-itse kukin olemme loppujen lopuksi?"
-
-Pitkin iltaa kävi katsojia akkunan takana ja monenlaiset olivat ne
-tervehdykset, joilla nuori pari vastaan otettiin.
-
-Myöhään yöhön kestivät häät, ja reippaat ne olivat, sen jokainen
-tunnusti.
-
-Yön pikku tunneilla saatettiin nuori pari uuteen asuntoonsa.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Tämä nyt oli heidän uusi kotinsa. Ystävät pyörsivät takaisin. Rinne
-ja Anna olivat kahden.
-
-Rinne auttoi päällystakin Annan yltä ja ripusti sen naulakkoon.
-
-"Tervetuloa nyt tänne!" sanoi hän ja syleili ja suuteli puolisoaan.
-
-"Samoin sinulle!" sanoi Anna.
-
-Hän kiirehti järjestämään jotakin pöydällä, siirsi tuolia, käänsi
-lampun ruuvia. Rinne sytytti savukkeen ja kysyi:
-
-"Onko sinulla ollut hauskaa tänä iltana?"
-
-"On kyllä."
-
-"Toivoisin sitä riittävänkin."
-
-"Sitä minäkin."
-
-"Etkö sinä sitten usko sitä?"
-
-"Tietysti! Nyt kai sitä pitääkin uskoa." Lampun lasista nousi paksu
-savupatsas, ja Anna kiirehti pienentämään tulta.
-
-Rinne huomasi, että Anna oli väsynyt. Eikähän se kumma ollutkaan,
-olihan oltu monta tuntia yhtämittaisessa humussa. Vähällä piti, ettei
-hän itsekin tuntenut raukeutta jäsenissään.
-
-"Luulen, että lepo tekisi meille kummallekin hyvää", sanoi Rinne
-vihdoin. "Olemme niin uupuneita kumpikin, ettemme jaksa ajatellakaan
-mitään."
-
-Anna rupesi irrottamaan hääpukuaan, ja Rinne riensi avuksi hänelle.
-Yhdessä he peilin ääressä päästelivät vaatekappaleen toisensa jälkeen.
-
-Anna ei oikein tuntenut itseään tänä iltana. Hän oli yleensä jaksanut
-naurahtaa vakavina ja raskaina hetkinäkin, milloin niitä joskus
-oli ollut. Tänä omana hääiltanaan ei hän sitä jaksanut tehdä. Mikä
-hänelle oli oikeastaan tullut?
-
-Rinne tuli hymyillen lähemmäksi ja laski kätensä hänen uumilleen. Ja
-vaikka hän oli monasti ennen hurmaantunut Yrjön rohkeasta otteesta,
-ei se nyt saanut sillä tavalla häntä valtaansa. Yrjö oli sitä paitsi
-juovuksissa. Hänen silmiensä loiste oli kummallinen. Ei hän ollut
-koskaan nähnytkään häntä tuollaisena, melkein inhottavana.
-
-Mitä he olivat ennen olleet toisilleen, oli ollut vallatonta
-hurjapäisyyttä. Siinä oli ollut jonkunlaista uhmailua kaikellaisia
-sovinnaisia tapoja vastaan. Ihmisten määräämäähän oli, milloin
-avioelämä sai alkaa. Eikö sitten yhtä hyvin kukin yksilö saanut
-sitä määrätä? Ja niinpä oli käynyt sitten, että he saivat kiirehtiä
-häitänsä.
-
-Anna oli sentään joka hetki luottanut Yrjöön. Kyllähän hänestä
-puhuttiin paljonkin jonnin joutavia, ja saattoihan niissä olla
-perääkin, mutta siitä huolimatta hän oli uskonut, että Yrjö
-pitää huolen hänestä. Tämä oli varmistunut sen jäljestä, kun oli
-huomannut, kuinka oli käynyt, -- kun leikistä oli tullut tosi. Hänen
-antautumisensa ei ollut suinkaan ollut harkinnan tulos. Se oli kerta
-kaikkiaan ollut sellaista aikaa, jolloin ei oltu ajateltu tekojen
-seurauksia.
-
-Kaikkien tyttöjen ja poikien suhdehan oli melkein poikkeuksetta
-samallainen. Niistä asioista he puhuivat peittelemättä. He tunsivat
-niissä ikään kuin jonkunlaista viihdytystä.
-
-Pojat sellaisina olivat niin teräksisiä ja tarmokkaita, kuumia ja
-kiihdyttäviä.
-
-Anna oli monta kertaa ihan värissyt, ajatellessaan uhkarohkeaa
-elämäänsä. Toisinaan kuin vilahtivat mieleen huomisen huolet ja
-soimasi omatuntokin. Mutta silloin aina hehkui tyttöjen puheesta
-ikään kuin jonkunlainen oikeus juuri sellaiseen elämään, joka antaisi
-arkioloille aivan päinvastaista. Vieläpä saattaisi tuoda voimia
-kestämään työnorjankin asemaa.
-
-Sillä saattoiko kukaan sanoa, että sellainenkin työ kuin hänen
-tuotti mitään iloa. Voiko sellaisessa tuntea mitään kaipausta palata
-huomenna jatkamaan siitä, mihin tänään jäi.
-
-Nämä ajatukset olivat viime aikoina palanneet yhä useammin hänen
-mieleensä. Ne olivat asettuneet ikään kuin puolustukseen. Sillä
-toiselta puolelta tuntui epäilys, ettei kaikki sittenkään ollut
-oikein.
-
-Hiljaisia sisäisiä syytöksiä ei hän voinut kiertää. Ne tulivat joka
-päivä, yölläkin, kun hän sattui heräämään. Ja vaikka hän joskus
-koetti niille naurahtaa, naurahtaa kaikelle, naurahtaa yhdessä
-Ellinkin kanssa, ei hän enää päässyt oikeaan vapauteen käsiksi.
-
-Sitä mukaa kuin viikot kuluivat, tunsi hän itsensä yhä
-turvattomammaksi. Mistä se johtuikaan? Ei hän ollut vielä koskaan
-sellaista tuntenut.
-
-Sanomalehdistä oli hän lukenut, kuinka monet hänen asemassaan olevat
-henkilöt olivat joutuneet epätoivoisiin tekoihin.
-
-Tulisiko hänenkin kohdalleen samallainen?
-
-Hän kauhistui ajatustaan. Mikä hän olikaan, kun tuollaiset hänen
-mielensä täyttivät? Oliko hänellä syytä siihen? Luottihan hän Yrjöön.
-Niin, hän luotti, vaikka tuskin Yrjö tiesikään, kuinka pitkälle asiat
-olivat kehittyneet.
-
-Kerran hän siitä puhui suoraan. He olivat juuri silloin ulkona
-kaupungista. Yrjö oli vallattomana, kuten tavallisesti. Oli
-omituista, että hän tunsi ensikerran vastenmielisyyttä häneen. Hän ei
-voinut hänen mielialojaan seurata niin kuin ennen. Sitäpaitsi Yrjö
-tuntui niin tyhjänpäiväiseltä tänään. Hän olisi häneltä jo odottanut
-vähän vakavuuttakin.
-
-Ja kun Yrjö alkoi yhä tunkeilevammaksi, tunsi hän suorastaan inhoa
-häneen.
-
-Silloin oli hän ilmoittanut, mihin sellainen oli jo vienyt.
-
-He olivat kulkeneet kauvan sen jäljestä äänettöminä Metsä talvitien
-molemmin puolin seisoi äänettömänä. Annan mielestä tuntuivat puiden
-latvat kohoavan niin äärettömän korkealle, ja he jäivät alas kapean
-tien kujanteen pohjalle. Takana näkyi kumotus kaupungin sähkövaloista.
-
-Yrjö ei puhunut mitään. Hänestä oli hetkessä kadonnut kaikki
-äskeinen. Vaistomaisesti he kääntyivät takaisin metsätiellä.
-
-"Mikset sinä sano mitään?" oli Anna vihdoin sanonut.
-
-Hän ei tahtonut voida pidättää kyyneleitä, jotka tunkeutuivat esille.
-
-"Mitäpä siihen on sanomista", oli Yrjö vihdoin vastannut. Mutta ei
-enempää.
-
-Ei hän tullut edes sisälle, vaan kääntyi oven edestä takaisin.
-
-Tuon illan jäljestä Anna tunsi itsensä yhä turvattomammaksi. Ja
-hänen mieleensä palautuivat ne kertomukset, joita hän oli lukenut
-sanomalehdistä. Hän ihan etsimällä etsi niitä. Joskus oli hän aivan
-epätoivoon vaipumaisillaan. Se lisääntyi sitä mukaa, minkä useamman
-päivän Yrjö oli poissa. Mutta odottamasta ja toivomasta ei hän
-lakannut. Jokainen liike kadulla akkunan alla ja eteisessä sai hänen
-sydämensä nopeammin sykkimään.
-
-Kuitenkin laskeutui päivä toisensa jäljestä iltaan eikä vaan Yrjöä
-kuulunut.
-
-Eivät työtoveritkaan tunteneet hänessä entistä hilpeää toveriaan.
-Vaunupari, joiksi Elliä ja Annaa sanottiin, oli menettänyt toisen
-puolensa.
-
-Näinä päivinä meni hän paljon taaksepäin. Hän kuihtui alinomaa. Puna
-katosi poskilta ja silmät olivat raukeina. Hän oli niin väsynyt...
-väsynyt. Toisinaan hän jaksoi itkeä edes, kaikesti ei. Ei mikään
-voinut häntä lohduttaa.
-
-Mutta silloinpa oli Elli tarttunut asiaan. Hän oli ottanut Yrjön niin
-lujille, että pojan täytyi kerrassaan muuttaa kantansa. Ja lieneekö
-hän todellisuudessa tarkoittanut Annaa hyljätäkään, vaikka hänet oli
-kyllä vallannut jonkunlainen välinpitämättömyys.
-
-Asiat järjestyivät sen jäljestä sille kannalle kuin ne nyt olivat.
-Rinne sentään saattoi sopeutua asianhaarain mukaan. Siihen luottaen
-oli Ellikin peitonnut häntä.
-
-Nämä asiat palausivat Annan mieleen hänen riisuessaan hääpukua
-yltään. Hänellä oli ollut tuskansa hänelläkin. Ja niiden aikana
-hän oli elänyt ohi sen, mitä niin monelle hääilta tarjoaa. Hän
-tunsi kiitollisuutta ja kunnioitusta miestä kohtaan, joka ei ollut
-heittänyt häntä yksinään epätoivoon.
-
-Mutta kuitenkin hän tunsi kaipausta rinnassaan. Hän olisi halusta
-itkenyt tänä iltana, mutta ei ainakaan vielä voinut.
-
-Ehkä hän oli väsynyt niin kuin Yrjö sanoi. Niin, väsynyt, väsynyt hän
-olikin. Siitä se johtuikin.
-
-Eiköhän siihen kuitenkin ollut joku muu syy. Oliko tämä todellakin
-heidän hääyönsä?
-
-He riisuutuivat, ja Yrjö sammutti lampun. Seinän takana alkoi itkeä
-pikku lapsi... itki aamuun saakka...
-
-
-
-
-III.
-
-
-Rinteen ja Annan hääiltana istuivat vanhemmat, Jaakko ja Anna-Kaisa,
-kahden kotona. Heitä ei oltu kutsuttu.
-
-"En minä sentään olisi tätä odottanut", sanoi äiti.
-
-"Minä en ollenkaan ihmettele", sanoi isä. "Anna on lapsuudesta saakka
-ollut aivan eri luonteinen kuin Katri. Tällaisia äikkäpäisiä tekoja
-hän on tehnyt milloin mitäkin. Olinpa melkein varma, että näin
-kävisi."
-
-"Hän nyt viimeksi kai pahastui niin kovasti, kun sinä käskit hänet
-pois kotoa."
-
-"Käskinkö minä? Sitähän hän oli uhkaillut jo vuosikauden, milloin
-vähänkin vastenmieliseltä tuntui -- ja milloin eivät sitten
-vanhempien neuvot ja ohjaukset olleet hänelle vastenmielisiä? Mitä
-tuohon enää osasi muuta sanoa kuin mene jollonkikaan äläkä aina
-tuosta karnuta niin kuin sanoin silloin. Enhän minä silloin niin
-täyttä totta tarkoittanut, mutta olin tuskastuksissani, ja hänellä
-oli hyvä halu ottaa se täydestä."
-
-"Olishan se saanut jäädä sanomattakin."
-
-"Olis. En tahdo sanojani puolustellakaan, mutta tiedäthän, hyvä
-ystävä, etten minä joutavia juonitteluja siedä."
-
-"Eikähän hän, jos hänellä olisi ollut lapsen todellista rakkautta
-vanhempiaan kohtaan, olisi sentään näin tehnyt. Ehkäpä hän ei sitä
-aavistakaan, miten pahalta se tuntuu."
-
-Anna-Kaisalle kiertyivät vedet silmiin.
-
-"Eivätpä nämä viime ajat ole mitään rakkautta hänen puoleltaan
-osottaneet. Toisinaan hän on täällä pistäytynyt kuin kissa kuumassa
-uunissa, enkä minä ainakaan muista, että hän olisi koskaan ollut
-oikein nöyrä ja kuuliainen, vaan aina tyytymättömän ja happaman
-näköinen. Ja minkä puhui, tiuskui kuin vihassa, ikään kuin me
-olisimme jotakin pahaa hänelle tehneet."
-
-"Hyvää kai sillä tarkoitettiin, kun nuhdeltiin häntä kevytmielisestä
-elämästänsä ja koetettiin ohjata parempaan."
-
-"Kuka vanhemmista ei lapsensa parasta tarkoittaisi. Mutta saaneepa
-hänkin sentään yhtä ja toista kokea ennen kuin ovat kaikki päivät
-illassa. Minusta on onnen käänne tapahtunut hänen elämässään nyt, kun
-hän on joutunut naimisiin. Kun tulevat länget lähelle olkapäitä, niin
-kylläpä niissä pintehissä ihminen oppinee, mitä ei tähän mennessä
-ole."
-
-"Samoin minäkin ajattelen. Ehkäpä hänen elämänsä nyt vakaantuu."
-
-He istuivat äänettöminä jälleen. Ei kummallakaan ollut halua puhua,
-mitä kielet olivat Annasta kannelleet. Eivätkä he jaksaneet niitä
-kaikkia tosiksi uskoa. Isä ehkä paremminkin sentään, sillä Anna oli
-vähitellen ikään kuin riipoutunut irti hänen sydämestään.
-
-"Kummalliseksihan muodostui elämä täällä", sanoi vihdoin Anna-Kaisa.
-"Ei tuota osannut aavistaa muuttaessa."
-
-Hän oli jo kauvankin tätä ajatellut, mutta olipa karttanut siitä
-puhua mitään.
-
-Ja niin oli Jaakkokin. Kaikessa hiljaisuudessa hän oli jo ollut
-kauvan katumapäällä, kuitenkaan siitä kenellekään hiiskumatta --
-Anna-Kaisalle semminkään.
-
--- Ei siitä käy akkaväelle puhuminen, -- oli hän päätellyt itsekseen.
--- Ne siitä joutuvat vaan pois suunnilta, huokailevat, jahkailevat ja
-itkeä tuhertavat. Parasta on olla vaiti, eikä päästää vettä myllyyn.
-
-Kun nyt Anna-Kaisa vihjautti siihen suuntaan, asettui hän kohta
-vastarintaan, pitääkseen hänenkin ajatustaan suoraan eteenpäin, sillä
-taisiko ainoaakaan kulunutta päivää saada takaisin.
-
-"Emmepä me taida eteemme katsoa, mitä huominen mukanansa tuo, vaan
-täytyy kaikki ottaa sellaisinaan kuin tulevat", sanoi hän.
-
-"Kuitenkin olivat siellä olot tutut, vastoinkäymiset ja puutteet
-samoin. Olimme niihin jo tottuneet", etsiskeli Anna-Kaisa Jaakon
-mielipidettä.
-
-Äänettömänä istui Jaakko.
-
-"Emmekähän ole täällä saavuttaneet, mitä lähdimme etsimään. Ei
-taidettu täällä mitään Jannellekaan, vaan kuoli hän pois meiltä."
-
-"Se nyt oli hänen onnensa. Ei hänestä olisi kuitenkaan tullut itsensä
-elättäjää."
-
-"Paras tietysti niin, mutta hänkinhän oli yhtenä syynä tänne
-muuttoomme."
-
-"Siinäpä se juuri! Me olemme koettaneet parastamme."
-
-Anna-Kaisa huokasi. Niinpä kai. Ihminen päättää, vaan Jumala säätää.
-
-Mutta vaikka hän koettikin alistua kohtaloonsa, pysyi mieli
-äskeisessä. Johtui taasen mieleen Anna. Ja hän jatkoi itsensä
-syyttelemistä, kuinka hänkin oli ollut osallisena ehdottelemaan
-kaupunkiin muuttoa. Sillä siinä juuri oli ollut syy kaikkeen.
-
-"Ainahan sentään maalaisoloissa olisi Annaakin voinut pitää paremmin
-silmällä. Tänne me toimme hänet suorastaan viettelyksien keskelle",
-sanoi hän kuin itsekseen.
-
-Se oli taasen kumpaisenkin ajatusten kiinnekohtana. He istuivat
-alakuloisin mielin puolipimeässä huoneessa, jota valaisi ulkoa tuleva
-katulyhtyjen kumotus. Jossakin lähellä nousi savu piipusta ja sen
-varjot väikkyivät rauhattomina akkunaverhoilla. Ei kuulunut muuta
-kuin joskus Anna-Kaisan raskas huokaus.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kello läheni kuutta aamusella. Trikootehtaan tytöt riensivät
-työhönsä. Alikerrassa olevaan vaate- ja ruokasäiliöön riisuivat he
-päällysvaatteensa ja kalossinsa. Puheensorakka täytti äsken aivan
-hiljaisen huoneen.
-
-Mutta kohta kun tehtaan pilli soi ja katossa oleva johtoakseli
-hihnoineen alkoi jyristä ja narista, hajausivat tytöt koneittensa
-ääreen Muutaman minuutin kuluttua alkoivat kutomakoneet tehdä uusia
-kankaita, nauhanlaittajat liittää yhteen eri säikeitä, mankelit
-käydä, leikkaajain sakset helähdellä ja pienet neulomakoneet
-surahdella.
-
-Ylikerrassa olivat neulomakoneet asetetut riveihin kahdenpuolen kahta
-koneriviä yhdistävää pitkää kaukalomaista laitetta, joka oli koneiden
-kansien jatkona.
-
-"Mitä minä näenkään!" huudahti Katrin vierustoveri Hilja, kun
-he olivat asettuneet koneittensa ääreen. "Sinullahan on sormus
-vasemmassa nimettömässä."
-
-Katri hymyili.
-
-"Milloinkas tämä on tapahtunut?"
-
-"Eilen."
-
-"No, onnea ja menestystä! Oikein pitää nousta ylös. Onnea, onnea! --
-Katsokaa nyt, tytöt!"
-
-Hilja piti Katrin vasenta kättä omassaan, nosti sen ylös ja näytti
-toisille.
-
-"Katri kihloissa!" kirkaisivat tytöt ja riensivät luokse. "Heleijaa!
-Katri kahleissa! Lykkyä tykö! Onni matkaan!"
-
-"Kenen kanssa?" utelivat toiset, jotka eivät tienneet Katrin
-suhteista.
-
-"Onko se entinen vaiko aivan uusi?"
-
-"Vanha suolako siinä janottaa, vai...?"
-
-"Vanha, vanha!" koki Katri sanoa vastaan.
-
-"Ei sitä näy arvaavan, kuka meistä kulloinkin siepataan. Nyt hiljanen
-Katrimme!"
-
-"Tyynessä vedessähän ne kalat uiskentelevatkin."
-
-"Sano nyt minullekin, kuka hän on?"
-
-"Kerkiätpä sinä tuonnempanakin", sanoi joku ikään kuin Katrin
-puolesta.
-
-"Eihän tuosta nyt silmä osaa ottaisi, jos minäkin tietäisin ja
-arvaisin katsoa."
-
-"Eipä tiedä", nauroi Katri.
-
-"Tuosta sen kuulee, kuinka ne ovat kohta niiden omiensa puolesta.
-Eihän vaan leski liene?"
-
-"Leski se on!" sanoi Hilja ja nyhjäsi Katria kylkeen.
-
-"Leski! Herranen...! Leskimieshän on kuin lämmitetty lihavelli!"
-
-"Ole hokaroimatta, ei se mikään leski ole, vaan nuori ja komea poika."
-
-Kukin asettui vähitellen paikalleen ja jatkoi työtänsä.
-
-Samassa huoneessa työskenteli useita, jotka olivat olleet yhtä kauvan
-kuin Katrikin ja enemmänkin aikaa. Juuri vastakkaisella puolella
-oli noin neljänkymmenen vuotias nainen. Siinä oli hän istunut, kun
-Katri oli tullut. Kuinka kauvan lienee jo istunutkaan. Hän oli hyvin
-kalpea ja hengitti raskaasti. Hänen molemmilla puolillansa oli nuoria
-tyttöjä, joiden tukkalaite vaihteli päivän muotien mukaan, -- joiden
-silmissä oli useina aamuina väsähtänyt ilme ja huulilla salainen
-kuiske. He iskivät silmää toisillensa ohi kalpean työtoverinsa, joka
-istui aina äänettömänä, paitsi silloin kun yski.
-
-Kaikissa näissä työpöydissä, joita oli asetettu poikki koko
-ylikerran lattian, huomasi helposti, minkä leiman työ oli lyönyt
-tekijöihinsä. Tuossa saattoi nuoruus ja terve elinvoima vielä hehkua
-täysvoimaisena, palaa poski toisinaan kukkapäänä, olla silmissä
-tulta, veitikkaa ja äänessä sointua -- ja tuossa iän tuoman muutoksen
-ohella liian aikaisin tapahtunutta vanhentumista, alakuloisuutta,
-ikävystymistä, raskasta huokausta, lisäksi katkerat piirteet suun
-ympärillä, tummia katseita, syviä uurteita otsassa.
-
-Ei ollut kumma, jos hyväksyen otettiin vastaan, mitä uutta ja
-repäisevää joku toi mukanansa aamulla työhön tullessaan. Vaihtelua,
-vaihtelua!
-
-Pysäyteltiin hetkeksi koneet, annettiin saksien olla helähtelemättä,
-tehtiin lisähuomautuksia, kutkutettiin esille mahdollisimman
-hullunkuriset puolet.
-
-Vaihtelua, vaihtelua!
-
-Nyt jo kierteli Katrin kihlautumisasia. Joku sana saattoi kääntää
-asian uusille urille, toinen siirtää sen toisille tolille. Milloin
-juoksi yhdellä tavalla tässä konerivissä, milloin palasi toisella
-tavalla toista puolta, hyppäsi riviltä riville, ristiin ja rastiin,
-sieltä ja täältä, hyväntahtoisena pilana, salaviittauksena, jonkun
-taholta taasen vakavamminkin käsiteltynä, osaaottavasti ymmärrettynä.
-
-"Uutta kappaletyötä!" pisti joku. "Tyttöä, poikaa vuoroonsa kerta
-vuodessa."
-
-"Imettämistä ja lullaamista!"
-
-"Pesemistä ja paikkaamista!"
-
-"Herra varjelkoon!"
-
-"Mustasilmäisiä pikku pakanoita niin kuin isäkin kuuluu olevan."
-
-"Pikisilmäisiä pojan vintiöitä!"
-
-"Se se vasta pikinappivapriiki!"
-
-Iloinen naurun helähdys lähti sanojan luota molemmin puolin
-kummallakin konerivillä, juoksi kuin koneiden hurahdus päästä päähän.
-
-Ja jälleen helähtivät sakset, kurahtivat koneet, liikkuivat hennot
-sormet, ja yskivän, elähtäneen ompelijankin huulilla viivähti hetken
-hymyn häivähdys...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta Katri oli omissa ajatuksissaan. Vaistomaisesti hän hoiti
-konettansa, muutti uuden kappaleen, liitti katkotut langat ja
-valmisti paidan toisensa jälkeen.
-
-Eihän niin erikoista mitään ollut tapahtunut, ja kuitenkin hän
-tunsi olevansa erilaisempien mielialojen vallassa kuin ennen
-tässä istuessaan. Eihän hänen suhteensa Juhoon ollut tullut sen
-kummemmaksi. Samalla tavallahan hän häntä nytkin rakasti kuin ennen.
-
-Ja kuitenkin siinä oli jotain muutakin.
-
-Niin suoraan ja avonaisesti ei Juho sentään ollut ennen puhunut
-tunteistaan häntä kohtaan. Vaikkakin hän oli ne aina tuntenut ja
-ymmärtänyt muuten kuin sanoista, tulivat ne kuitenkin kuin jonakin
-uutena suloisena yllätyksenä.
-
-Mitenkä hän niin lieneekin lämmennyt puhumaan sydämensä ajatuksia ja
-julkaisemaan sisimpiä salaisuuksiaan, joita ei kukaan muu tiennyt
-kuin hän nyt.
-
-Vuosien kuluessa hän oli sanonut aina vähän kerrassaan säästäneensä
-työväen säästökassaan kaikkein pahimpien päivien varalta, mutta kun
-niitä ei nyt ollut kuitenkaan tullut, niin joutaisivat ne sieltä ja
-voisi niillä ostaa sormukset kummallekin.
-
-Voi, miltä se oli tuntunut. Häneltä oli vähällä ollut purskahtaa itku
-ja oli hänen täytynyt painautua Juhon käsiin kiinni. Siinä oli hän
-suudellut työn kovettamia känsiä.
-
-"Rakas, miksi niin teet?" oli Juho kysynyt, mutta lisännyt samalla:
-"Minä ymmärrän ystävä sinua", -- nostanut polvelleen ja suudellut
-hellästi.
-
-Nyt ei hän huomannut kuinka kone teki työn huonosti, kuinka kävi
-vähän aikaa ihan tyhjänä ja pysähtyi...
-
-Juho oli ottanut sitten hänen kädestään pienen muistosormuksen,
-koetellut sitä nimettömään sormeen ja ottanut sen mukaansa mitaksi.
-
-Huomenillalla oli jo tuonut ja kihlannut...
-
-Oli siinä sittenkin jotain muuta entiseen verrattuna. Hän oli tähän
-saakka pitänyt sen omana salaisuutenaan mitä tunsi Juhoa kohtaan.
-Ei ollut hänellä niin hyvää ystävää, jolle olisi mitään niistä
-puhellut, vaikka oli monta kertaa tuntunut oikein tarpeelliselta
-saada jollekulle purkaa mielialojaan. Visusti oli hän ne kätkenyt,
-riemuinnut itsekseen onnestaan.
-
-Ja nyt hän oli yhtäkkiä kuin paljastettu. Suurin salaisuus oli tullut
-julkiseksi jokaiselle. Nyt tiesivät sen jo työtoveritkin.
-
-Tuntui toisin ajoin niin kuin olisi ollut entinen salaisuus parempi,
-niin kuin olisi jotakin mennyt rikki...
-
-Mutta toiselta puolen tuntui niin väkevä ja voimakas tuki. Hän ei
-ollut yksin. Heitä oli nyt kaksi ottamassa vastaan, mitä ulkoapäin
-tulikaan...
-
-Kumpi näistä nyt olikaan parempi? Hennoisiko tästä perääntyä?
-
-Ei, ei! Hänestä tuntui niin kuin hän painautuisi kiinni Juhoon,
-sukeltaisi hänen takkinsa sisälle, heittäytyisi hänen huostaansa,
-antautuisi hänen vaalittavakseen -- niin kuin hän olisi menettänyt
-oman itsenäisyytensä, olisi sulautunut olemattomaksi häneen tai
-tullut turvattomaksi ja heikoksi, joka tarvitsi tukea...
-
-Mitä kaikkea se nyt olikaan. Ei hän tainnut itsellensä selittää mitä
-mielessään liikkui. Suloista tämä vaan oli.
-
-Ei hän huomannut edes, miten tunnit kuluivat. Miten ne tosiaankin
-olivat menneet? Mitä tämä merkitsi, -- oliko einetunti jo?
-
-Kyllä kai. Kaikkihan nousivat paikoiltaan ja ottivat eväänsä.
-
-"Eikö se morsiamelle ruoka maistukaan", sanoi joku leikillään. "Vai
-joko nyt alkaa elää pelkillä haaveilla?"
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kaupungin valtuustossa törmäsivät mielipiteet vastakkain.
-Työväenopiston johtokunta oli lähettänyt kirjelmän valtuustolle, ja
-siinä pyydettiin opiston vakinaiselle kannalle asettamista.
-
-"Se on lakkautettava kerrassaan!" sanoi joku valtuuston jäsenistä.
-"Se tulee liian kalliiksi kunnalle. Meillä on menoja puoleen ja
-toiseen. Kunnallinen köyhäinhoito kasvaa vuosi vuodelta. Nyt sen
-saa jo laskea sadoissatuhansissa, niin kuin on nähty tänä iltana
-esitetystä vuosikertomuksesta ja seuraavalle vuodelle laaditusta
-kustannusarviosta. Kunnallisverot nousevat huimaavasti. Kohtahan
-me tässä saamme ahertaa pelkästään verojamme varten ja heittää
-kaiken sen mitä ruumiin ravintoon ja tarpeisiin kuuluu kokonaan
-syrjään. Tänne tulee kirjelmiä toinen toisensa jälkeen, ja kaikissa
-pyydetään rahaa, rahaa. Minun ymmärtääkseni meidän pitäisi sangen
-tarkasti harkita kenelle annetaan. -- Onko työväenopisto kipeimmässä
-tarpeessa? Pyydän arvoisia herroja valtuusmiehiä aluksi kiinnittämään
-huomionsa kahteen asiaan vierekkäin: kunnalliseen köyhäinhoitoon
-ja tähän opistoasiaan. Leipää ja rahaa, vieläpä puita ja mitä
-muita anoneekaan köyhin osa kaupunkimme väestöstä. Kyllä kai
-lienee joukossa, ja on varmastikin, jotka apua tarvitsevat. Mutta
-tutkikaapa minkälaista on tämä apua nauttiva joukko: Ensinnäkin
-muualta tullutta. Tuskin he ovat olleet täällä sen verran, että ovat
-saaneet kotipaikkaoikeuden, ja silloin kohta heittäydytään kunnan
-niskoille. Ovatko nämä vanhuksia tai sairaita? Mitä työkuntoisinta
-väkeä, mutta niin läpi laiskaa ja halutonta. Kuka ei meistä tuntisi
-Keinäs-Mattia, Juho Kolkkista ja monta muuta! Miehet pulskia ja
-vereviä kuin komeimmat koko kansasta, mutta kunnan apua vetävät kuin
-vaivaiset. -- Vielä näille iltaopistoa kunnan varoilla! Mitä sanoo
-tilasto työväenopistosta? Oletteko tutkineet sitä? Luentokauden
-alussa komeilee satalukuja osaaottavista. Entäs päiväkirjat? Muutamia
-kymmeniä istuu luennoilla, kourallinen harjoitusaineissa. Kallista
-lystiä! Ei meidän kannata kylvää rahaa joukolle, joka kylvön tallaa
-jalkoihinsa. -- Mutta katsokaapa katunurkkia! Kuin nuijalla lyötynä
-seisoo siellä juuri tuota väestöä, jolle tässä nyt avustusta
-pyydetään, nojailee ja pönkittää siellä kulmataloja, niin että
-rakennuksien seinät ovat mustuneet hartioitten kihnutuksesta, puhuvat
-siinä sopimattomia sanoja ohikulkijoille, riitelevät ja räyhäävät,
-mekastavat ja tappelevat. Näille tässä vielä opistoa! En voi puoltaa
-opiston vakinaistuttamista, en edes minkään apurahan myöntämistä
-kolmivuotiskaudeksi."
-
-"En voi olla samaa mieltä edellisen puhujan kanssa", sanoi seuraava
-esiintyjä. "Kaikki se on totta, mitä on huomautettu. Oppilasten
-lukumäärä ei vastaa toiveita. Mutta ymmärtääkseni meidän ei auta
-perustaminen mitään niiden varaan, jotka tuossa osassa kaupunkimme
-väestöä ovat aivan suuttumusta herättävästi kiusallisia. Olisi
-sangen mielenkiintoista tutkia, miksi he sellaisia ovat, mutta
-se ei nyt kuulune meille, enkä tiedä, millä tavalla se asiaan
-vaikuttaisi. Sen sijaan meidän on käännettävä huomio niihin,
-jotka opistoa ovat käyttäneet, ja heidän etuansa ajatellen
-asiat järjestettävä. Ymmärtääkseni ei ole käsiteltävä kevyesti
-työväestön opiskeluharrastuksia. Ajatellaanpa vähän tätä asiaa,
-kuinka raskaan työpäivän päätyttyä kuitenkin sentään verrattain
-moni rientää iltakaudeksi, yhdeksi tai pariksi tunniksi aivan
-omasta vapaasta tahdostaan kuulemaan sivistäviä luentoja tai
-muistelemaan harjoitusainetunneilla lapsena saamiansa ensimmäisiä
-alkeita opinteillä. Eikö se kuitenkin anna meille kuvaa tosi
-harrastuksesta? Kunnallisen elämämme keskuudessa ei sitä suinkaan
-ole pidettävä vähäisenä ilmiönä. Minä vaan pyydän palauttaa mieliin
-aikaisemmin tekemämme erehdykset, kuinka olemme vähäisen harkinnan
-perästä hyljänneet työtä tekevän luokan parhaimpien pyynnön, kun
-he anoivat kunnan apua, että saisivat kaupungin maalle perustaa
-n.s. omakotipalstoja. Me arkailimme myöntää heille rahalainaa. Ja
-mikä oli seurauksena? Velvollisuutensa kaikkein parhaiten tunteva
-väestö meni kaupungin rajan ulkopuolelle maaseurakuntaan ja perusti
-sinne esikaupunkeja niin kuin itse halusi. Ilman ohjausta on niistä
-muodostunut mitä hyvänsä, joiden elämään, järjestykseen ja yleensä
-siveellisyyteen ei kaupungin hallituksella ole mitään oikeutta
-sekaantua ja joista ei tietysti maaseurakuntakaan pidä huolta. Näin
-me olemme päästäneet heidät, ja jäljelle ovat jääneet huonoimmat,
-jotka elävät vaivaishoidon varassa niin kuin edellinen puhuja aivan
-oikein huomautti. Kenen syy? Meidän pitäisi tehtyjä erehdyksiä
-jollakin tavalla korjata eikä suinkaan tehdä uusia. Kun työväestössä
-ilmenee valistusharrastusta, olisi sitä kaupungin valtuustonkin
-kannatettava ja edistettävä. Niin kaukonäköisiä toki pitäisi olla.
-Kieltäydyttäköön jostakin muusta vähemmän tärkeästä, mutta tästä ei
-missään tapauksessa."
-
-Molemmilla puolilla oli kannattajansa, eikä yksimielisyyteen voitu
-päästä. Opiston vakinaistuttaminen jätettiin tuonnemmaksi, mutta
-myönnettiin sille kuitenkin pyydetty avustus kolmivuotiskaudeksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vaikka asiat eivät olleetkaan järjestyneet kaikkein parhaiten, oltiin
-työväestön piirissä kutakuinkin tyytyväisiä. Hyvähän oli näinkin.
-
-Valtuuston kokous oli ollut perjantaina, ja lauvantain lehdissä oli
-painettuna selostus päätöksistä. Kun asia oli työväestöä erikoisesti
-koskeva, oli kirjeenvaihtaja ottanut osia eri puhujien lausunnoista,
-joten asian käsittely tuli lukijakunnalle selväksi.
-
-Juho kiirehti kohta työstä päästyään Katrin luokse.
-
-"Olet tietenkin lukenut?"
-
-"Olenhan toki."
-
-"Niin ne saattavat mielipiteet mennä ristiin, mutta hyvä asia on
-kuitenkin voittanut."
-
-"Voi, voi! Kyllä minä olen niin iloinen!" riemuitsi Katri.
-
-"Niin tietysti, ja minä samoin, mutta on sentään joukossamme monta,
-jotka eivät pidä tuota juuri minään. Siitä puhuttiin aikanaan
-paljonkin ennen kuin sitä oli saatukaan tänne, mutta sitten kun
-se alotti säännöllisesti toimimaan, on vuosi vuodelta tapahtunut
-laimentuminen. On niin tavattoman monta houkutusta pitkin kaupunkia,
-jopa itse opistohuoneen aitakin kuuluu oman yhdistyksen elävienkuvien
-teatterin pianon viheliäinen ääni. Kummakos on, jos ei tahdokaan
-jaksaa nousta kerrosta ylemmäksi, kun keveä huvi alhaalla vetää
-pyörteen tavoin."
-
-"Siitähän ne puhuivat valtuustossakin."
-
-"Sehän on aivan luonnollista. Ja täytyyhän se jokaisen myöntää, että
-tällaisten huvituksien aikakaudella lipuvat monet kuin itsestään pois
-oikealta tolalta. Se on tietysti vastustajille sangen mieluinen asia.
-Jopa he pitävät sitä kyllin painavana järjestääkseen asiat juuri sen
-mukaan. Mutta onneksi on terve järki päässyt väliin."
-
-"Oikein pitäisi käydä kädestä pitäen kiittämässä asiamme puoltajia",
-innostui Katri. "Ja sepähän kumma lienee, etten minä ainakin muutamia
-saa innostumaan opiskelemaan!"
-
-"Koeta, koeta! Niin teen minäkin. Tämän uuden kauden ajalta pitää
-saada paremmat tilastot, joilla voidaan todistaa opiston arvo ja
-puolustaa sen asemaa. Nyt mekin rupeamme agitaattoreiksi että
-paukkuu!"
-
-"Tästä pitäisi saada jotain sanomalehteenkin. Kirjottaisit sinä."
-
-"Kyllä kai ne pitävät toimituksen puolesta huolta siitä."
-
-"Mutta sinä olisit niin asianomainen. Toimittajat ovat koulunpenkiltä
-tulleita, ja minusta tuntuu niin kuin eivät he tarkoin ymmärtäisi
-monta muutakaan asiaa, josta he leipänsä takia kirjottavat. Mutta
-sinä olet sieltä sorvien ja työpöytien äärestä. Sinun kirjotuksesi
-olisi suorastaan tehtaasta ja ymmärrettäisiin siellä paremmin kuin
-toimitushuoneessa kyhätty. Kirjotathan?"
-
-Katri uskoi, että Juho todellakin voisi tehdä jotakin tässä asiassa.
-Ja juuri tuo Katrin osanotto ja luja luottamus vaikutti Juhoon
-kohottavasti.
-
-He saattoivat näin vapaahetkinänsä tuntea oikein iloa ja riemua
-toistensa seurassa. Heillä olivat aina jalot pyrkimykset etualalla.
-
-Jokapäiväinen työ, joka ei kaivannut sanottavasti heidän henkisiä
-voimiaan, ei voinut tuottaa työn iloa ja viihdytystä. Se oli niin
-samallaista päivästä toiseen. Kaiken työnhän oikeastaan teki
-mahdollisimman tarkasti rakennettu kone, sen jyrsivät terät, pyörivät
-akselit ja rattaat, hyppivät neulat ja niveleet. Ei koskaan saanut
-tehdä mitään kokonaista. Tuskin yksikään ainoa esine oli kokonaan
-tullut valmiiksi heidän käsissään, vaikka satoja tuhansia osia olikin
-kulkenut heidän työpöytiensä kautta.
-
-Katri muisteli usein Juhon kuvitteluja kerran Hupisaarella,
-kuinka mentäisiin veneellä sinisten selkien taakse, josta ei
-koskaan palattaisi. Ei hän oikein tahtonut uskaltaa ajatella sitä
-mahdollisuutta. Mutta toisinaan tuo haave niin valtasi hänet, että
-hän löysi itsensä pienen mökin emäntänä, askartelemassa puhtaassa
-tuvassa, jonka akkunasta avausi näköala järvelle ohi rannalla olevan
-nuottakodan ja saunan. Mitä kaikkea saisikaan tehdä omassa kodissa
-aamusta iltaan!
-
-Nuo kuvat välähtelivät hänelle milloin missäkin -- jostakin syystä
-nytkin...
-
-       *       *       *       *       *
-
-He olivat kumpikin nyt niin innostuneina, etteivät malttaneet pysyä
-sisälläkään, vaan lähtivät ulos kaupungille, kun sitä paitsi kaunis
-ilmakin houkutteli.
-
-He menivät Läntiselle Pitkällekadulle, missä tavallisesti työväestö
-oli iltakävelyllä. Käytävät olivatkin väkeä mustanaan. Toisissa
-ryhmissä kulki tyttöjä nauraen. Heidän taaksensa kerääntyi suuri
-joukko poikia, jotka koettivat sanasutkauksin herättää huomiota. He
-olivat muka keskenään puhuvinaan, mutta tarkoittivat sen tyttöjen
-kuultavaksi. Sanat eivät olleet ollenkaan valittuja, jopa suorastaan
-raakoja ja sopimattomia. Tytöt hyikäilivät "tuollaisia roskasuita",
-mutta kuitenkin he samassa olivat valmiit nauramaan sanojen
-hupaisille käänteille, rohkeille sivuajatuksille ja yltiöpäisille
-kaksimielisyyksille.
-
-Pitkin iltaa järjestyivät he paritusten, sanat vähän laimenivat, ja
-nauraen sekä suuriäänisesti puhuen he kulkivat myöhään iltaan saakka.
-
-Kasvavat poikaset ja tyttöset soluivat mukana. Heillä oli oikein
-oma ryhmänsä, josta kuului lasten äänien kilittämistä. Pojat
-olivat jo koko miehiä olevinaan. Tupakan sytyttämisessä kouran
-sisässä, tulitikun heittämisessä, poltetun savukkeen nakkaamisessa,
-sylkemisessä, puolittain vetelehtivässä astunnassa, vähän kuin
-juopuneen tavoin hoippaamisessa, käsien lyönnissä toverien
-hartioille, kiroilemisessa ja siunaamisessa sekä välillä jonkun
-laulunrenkutuksen lomauttamisessa oli aikaisempien jäljittelyä.
-He olivat jo omistaneet kaiken, mitä katu saattoi opettaakin. He
-tiesivät kaikesta, ja heillä oli kokemuksia kaikenmoisista ilveistä
-ja eleistä.
-
-Juho ja Katri pitivät kuin velvollisuutena kulkea tässä joukossa,
-johon he yhteiskunnallisen asemansa puolesta kuuluivat.
-
-Mutta he häpesivät kumpikin. Juho koetti johtaa Katrin ajatukset
-johonkin asiaan. He rupesivat muistelemaan, mitä oli viime luennossa
-esitetty. Siitä he johtuivat ihailemaan erästä Juhon työtoveria,
-joka oli heidän keskuudestaan kohonnut opiskelun kautta, saavuttanut
-verrattain laajat tietomäärät, oppinut kieliäkin ja mennyt jo niin
-pitkälle, että oli viime luentokauden alkajaisissa esiintynyt salin
-täyteisen joukon edessä, saanut myrskyisän suosionosotuksen ja koko
-joukon ihmettelyn osaksensa.
-
-Mutta raskaan työpäivän raatanut, iloa ja huvitusta etsivä joukko,
-joka riensi tässä katukäytävällä jonkunlaisessa villissä vapaudessa,
-ikään kuin repi alas kaikkea tuota.
-
-"Emmekö lähtisi pois täältä?" ehdotti Katri. "En minä saata olla."
-
-He kääntyivät ensimmäisessä kulmauksessa pois koko kaupungista.
-
-Tie meni järven lahdelman poikki, nousi ranta-ahteessa sekametsään ja
-sen läpi maaseudulle.
-
-He kulkivat aluksi sanaakaan sanomatta, kummankin rinnassa ahdistava
-tunne, joka kuitenkin vähitellen poistui sitä mukaa, kun kaupunki jäi
-jälkeen.
-
-Nyt oli täyden kuun aika.
-
-Kuun kelmeässä valaistuksessa lepäsi kevättalven luonto. Etäällä
-häämöttivät järven rantametsät tasaisen selkähangen takaa,
-pilkottivat tummaa iltataivasta vasten kuusien latvat. Pitkien
-tyynten säiden takia oli kuura säilynyt varisematta puiden ja
-pensaiden oksilla ja latvoilla.
-
-Siinä seisoi metsä valkeassa hohteessa illan rauhassa.
-
-Äänettöminä kulkivat he pitkin talvista tietä, ja hiljaisuus ympäri
-piiritti heidät. Kuu paistoi takaa, ja varjot lankesivat tielle.
-
-Toisinaan he pysähtyivät äänettöminä tielle, pysähtyivät ja
-kuuntelivat tai puhuivat kuiskailemalla.
-
-"Täällä on niin ihana rauha", sanoi Katri vihdoin.
-
-"On", vastasi Juho lyhyesti.
-
-"Tuntuu aivan kuin puheen äänikin häiritsisi."
-
-"Eihän meillä ole syytä puhuakaan."
-
-Hiljaisuuden keskeltä alkoi kuulua omituinen ääni.
-
-"Mikä se on?" kysyi Katri.
-
-"Jäniksen katkonainen pajatus."
-
-He pysähtyivät molemmat kuuntelemaan omituista tykytyksen tavoin
-katkeilevaa tummaa vihellystä tien ohesta.
-
-"Se saattaa vielä tulla tänne, jos jaksamme odottaa", sanoi Juho.
-"Odotetaan."
-
-Ääni uusiintui pienien väliaikojen kuluttua. Viimein näkyi jo
-valkoinen kuukkija kulkevan rauhallisin laukoin hangella. Toisinaan
-se pysähtyi viheltämään surumielisen säveleensä.
-
-Sillä ei ollut aavistustakaan ihmisten läsnäolosta.
-
-"Minä en ole koskaan sattunut näkemään, vaikka olenkin maalainen.
-Tämäpä vasta oli harvinainen sattuma."
-
-"Katsopas nyt!"
-
-Juho vihelsi hiljaa samaan tapaan, ja jänis kohousi takajaloilleen
-istumaan sekä kääntyi ääntä kohden. Kuitenkin se oudoksui tiellä
-seisovia ihmisiä ja läksi kuukkimaan metsän varjoisaan pylvästöön.
-
-"Kyllä kai sillä lienee hyvä olla täällä ihanassa luonnossa", sanoi
-Katri, kun läksivät vielä kulkemaan edemmäksi pitkin metsässä
-polveilevaa tietä. "Oikein käy kateeksi."
-
-"Kylläpä melkein."
-
-"Vaikka lienee nuo vaaransa silläkin."
-
-He tulivat veräjälle, joka oli pitkin metsälinjaa kulkevassa aidassa.
-
-Tuuli oli ajanut lumen aitaa vasten, muodostellut hauskan muotoisia
-kielekkeitä ja kouruja, joissa kuun luomat varjot leikkivät. Puiden
-alemmat oksat olivat taipuneet lumilaippojen painosta, ja kulkivat
-niiden alatse ja ohi jänisten polut ristiin ja rastiin. Veräjän
-molempiin pieliin oli tarttunut heiniä, ja kuormain piirrot näkyivät
-hangessa tien syrjässä.
-
-Yhä uutta katseltavaa tarjosi metsä varjoineen, lumipintoineen,
-tie polvineen ja yllättävine käänteineen. Metsän päällä kaartui
-sinertävän kelmeä taivas, jossa kuun seutuvilla joku pilven
-piirto hitaasti liikkui kuun alapuolitse, ja kuun kehän heikot
-vesikaarivärit vienosti somistivat sen valaistuja reunoja.
-
-He kävelivät hiljalleen toisiinsa nojautuen vielä pitkän matkaa,
-poikki niitty aukeaman, ylös mäkeä poikkipuolin asettuneelle
-selänteelle, alas taasen.
-
-Toisella puolella näkyi talo ulkohuonerakennuksineen. Sen luota
-aukenivat vainiot riihineen ja latoineen.
-
-"Ei mennä pitemmälle", ehdotti Katri. "Katsotaan vain tästä."
-
-Rakentajat olivat jättäneet koivuja päärakennuksen seutuville,
-ja niiden kuuraisten oksien alta näkyi tumma seinä. Tuli vilkkui
-molemmista pääakkunoista.
-
-"Missähän asti me olemmekaan?" kysyi Katri. "Tuntuu aivan kun
-olisimme siirtyneet syvälle maaseudulle, kauvas pois ahtaasta
-kaupungista, jossa katse aina vastaa katuun tai seinään."
-
-Eivätkä he kumpikaan oikein rohjenneet toisilleen sanoa, mitä tällä
-hetkellä tunsivat...
-
-Vaikka he salaa olivat onnellisia näin toistensa seurassa,
-valtasi kuitenkin kaiho heidän mielensä. Jos Katrista oli joskus
-tuntunutkin, että hän Juhon rinnalla uskaltaisi alkaa yhdyselämää,
-ei hän sitä tunnetta kuitenkaan ollut päästänyt aivan voimakkaasti
-valtaan. Juholla oli paljon huolta, sen hän tiesi, vanhasta, nyt
-ja sairaalloisesta äidistään. Ei mitenkään sopinut lisätä perheen
-lukumäärää äidin eläessä, kun kuitenkin Liisa sentään oli äidistä
-lähinnä huoltamassa. Ansiot eivät siihen riittäneet. Eikä Juho
-missään tapauksessa tahtonut häntä ottaa puutteeseen ja kurjuuteen.
-
-Mutta vaikka hän kuinka koetti järkeillä, asusti mielessä kuitenkin
-kaipaus...
-
-Kappaleen ajan kuluttua pyörsivät he kaihoisin mielin takaisin.
-Etäälle jo näkyi kuinka tehtaiden piipuista nousi savun haituvia ylös
-korkeuteen. Työn touhu oli lakannut viikon loputtua taasen, lauennut
-joiksikin hetkiksi kattilain sallittu jännitys, mutta vielä savusivat
-puoleksi jäähtyneet tulipesät.
-
-Oli jo kymmenen seutu, kun he saapuivat viimein kaupunkiin. Liike
-kadulla oli jo tauonnut. Ajurien hevoset seisoivat Seurahuoneen
-ja Palokunnantalon nurkkauksessa alapäisinä ja ajurit nukkuivat
-istuimillaan tai juttelivat ryhmässä hevosistaan ja viimeisistä
-markkinoista. Läntisellä Pitkälläkadulla oli vielä aika riento,
-kisailu ja kovaääninen puhe. Yhdentoista seudussa vasta vaikeni äänen
-pauhu katukujissa, kunnes teatterista ja iltamista rientävä yleisö
-sen taasen hetkeksi kohotti.
-
-Mutta vaipui vihdoin lepoon kaupunki, katosivat tulet kivimuurien
-seinistä ja järjestyksen valvojat kulkivat tasaisessa tahdissa
-nurkista nurkkiin.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Rinne ja Anna olivat lapsineen siirtyneet paikasta toiseen pitkin
-kaupunkia. Talossa, johon he olivat asettuneet häiden jälkeen
-asumaan, oli syntynyt heidän esikoisensa, tyttö.
-
-Anna oli sidottu tuon tapahtuman jäljestä. Hänellä oli taipumusta
-olla pois kotoa hyvin paljon, mutta nytpä tyttö pitelikin häntä
-kehdon ääressä alinomaa.
-
-Mutta sen sijaan kävivät tuttavat hänen luonansa, ja menettelihän tuo
-sillä tavalla.
-
-Kuitenkaan eivät he viihtyneet tässä paikassa. Kova onni oli heidät
-johtanut naapureiksi jonkun perheen kanssa, jonka lapset sairastivat
-melkein aina. Ei heillä ollut yön eikä päivän lepoa. Seinän takaa
-kuului yhtämittaista itkua, ja äiti tuntui jo olevan aikalailla
-hermostunut.
-
-Viimein he olivat asettuneet lähemmäksi tehdasta, jotta Yrjölläkään
-ei olisi pitkälti tehtaalle.
-
-Täällä syntyi heille poika, joka piteli lujalla kohta syntymästä
-saakka.
-
-"Tuon kanssa sinä vielä päivillä olet", sanoi Elli. "Katso,
-minkälainen juhkura se on, aivan kuin Yrjö itse!"
-
-"Entäs sitä äänen pauhua ja kiivasta kiukkua, jollei ruoka joudu
-ajallaan. -- Niin, niin, tällaista se on sitten, Elli!"
-
-"Johan minä olen tuota katsonut. Ei noita ollut tuollaisia kääröjä
-silloin kun yhdessä asuttiin, ja eikös meillä ollut monta kertaa
-hirveän hauskaa?"
-
-"Olehan hulluilematta! Mikäs tässä nyt on? Tässähän nämä kasvavat,
-ettei huomaakaan. Katsopas Kerttua! Siellä pikku ihminen jo
-ponnistelee puuta vasten pystyyn. Siitä se tämän maailman polku
-alkaa."
-
-Hän nosti lapsen rinnoiltansa kehtoon, peitti ja liekutti vähän,
-kunnes lapsi nukkui, ja riensi sitten hellan luokse kahvia laittamaan.
-
-"Koskapa Yrjö on kokouksessa, niin pidetäänpäs täällä hauskaa.
-Katsotko näitä kaikkia tässä, niin, minä käyn vähän leipurissa?"
-
-Hän nakkasi huivin hartioilleen ja riensi ulos, palaten pian.
-
-"Ostin oikein hyvää, kun nyt olemme tässä vain kahden."
-
-"Niinhän sinä aina teet, aivan kuin minä olisin joku harvinainen
-vieras."
-
-"Etkö sinä sitten ole? Eihän ketään ole sinun kaltaistasi. Kutkas
-ovat tätä maailmaa niin joka puolelta yhdessä katselleet kuin me?
-Olet kai sinä vieläkin kunnon kahvin arvoinen. Maistapas tuota ja
-tuota! Kuiva se on paakari itse Pikkarainen, mutta hiivatin mehevän
-se leivän tekee."
-
-"Ei sinua koskaan näe iltamassakaan enää."
-
-"Mihinkäs tästä pääsee. Jahka nämä tulevat isommiksi, niin sitten..."
-
-"Voi olla sitten toisia pienempiä. Eikö se nyt jo riittäisi?"
-
-"Voisipa ehkä."
-
-"Taitaapa tässä nyt olla ihanaa: pestä latostaa yhtä mittaa lasten
-vaatteita, kieppua yhtä mittaa kehdon korvassa pääsemättä siitä
-mihinkään."
-
-"Siinä on sentään kumpaakin, iloa jos ikävääkin. Kun lapset vaan
-pysyisivät terveenä, niin mikäs tässä olisi."
-
-"Sinä olet niin vanhanaikainen! Eihän sitä nykyään enää sellaista.
-Jos minä olisin sinun asemassasi, niin ei ainoaakaan."
-
-"Kyllä nämä kaksi sentään menevät."
-
-"Vai kaksi!"
-
-"No, no, Kerttu! Johan sinä vedit liinan kanssa kaikki sieltä."
-
-"Niin, niin, kun minulle ei anneta mitään", leperteli Elli ja otti
-Kertun lattialta syliinsä. "Katsopas, kun kummilla on tällaiset
-kellonperätkin! Voi, vooi, onko kullan kultaset kellonperät?"
-
-Anna laitteli kahvikojeet pöytään, levitti useat lajit leivoksia, ja
-heillä kului aika hupaisesti.
-
-"Minä olen viime aikoina ollut vähän pahalla tuulella", sanoi Anna,
-alentaen äänensä kuiskaukseksi. "Tässä asuu seinän takana joku
-vanhapiika, joka pistää nokkansa joka paikkaan. Nyt se on ruvennut
-simppuilemaan, kun minä olen lasten vaatteita kuivannut nuoralla
-pihalla. Ne muka häiritsevät häntä, eikä hän salli, että hänen
-akkunansa alla liputetaan."
-
-"Vuokranhan tekin maksatte."
-
-"Siinä kuin hänkin! Johan minä sanoin. Ja muutenkin! Kyllä se on
-koettanut Yrjöllekin sanoa, kuinka täällä kahvikestejä pidetään
-miehen työssä ollessa, tuhlataan ja mässätään."
-
-"Niin kuin ne hänen pussistaan tulisivat!"
-
-"Johan se oli Yrjökin sanonut. Nytkin on aivan varmasti korva oven
-raossa. Siinä on tuossa kaapin takana ovi."
-
-"Kaikkein kanssa sitä pitää joutua!"
-
-"Niin kyllästyttää toisinaan, että minä olen jo sanonut Yrjölle, että
-tästä täytyy muuttaa pois."
-
-"Suotta kai sitä rupeaa kärsimään."
-
-"Niin minustakin! Oma rauha ja vapaus on siksi kallista, ettei sitä
-päästä kenen nuuskanenän tahansa sissimään ja repostelemaan."
-
-"Juuri niin!"
-
-"Minä olen koettanut olla, etten ole välittänyt mitään. Olen
-ajatellut, että tuhiskoon turkissaan. Mutta ei sitä rauhallisin
-mielin saata katsoa, kun on aina niin happaman ja tyytymättömän
-näköinen ja kun sen tietää johtuvan yksinomaan siitä, kun me olemme
-tässä asemassa."
-
-"Mitä sinä tosiaankin välität hänestä?"
-
-"Älähän vielä! Eräänä yönä oli Kerttu vähän kuumeessa ja rauhattomana
-itkeskeli tuossa, niin jopahan löi nyrkillänsä välioveen."
-
-"Älä! Voi, jos minä olisin ollut sinun tilallasi!"
-
-"Minkäs sille mahtaa?"
-
-"Olisin niin potkassut oveen, että olisivat paikat helisseet.
-Kaikkeapa tässä! No, pitääkin sitä olla jos minkälaista ihmisten
-ristinä!"
-
-"Kun sitä saiskin elää omaa elämäänsä, niin hätäkös sitten olisi!"
-
-"Oliko tuo niin hävytön, sanon vieläkin. Aivan kuin teidän pitäisi
-olla hänen orjiaan! Muuttaisi pois, jos ei jaksaisi kuunnella.".
-
-"Muiden tästä on ollut ennenkin muutettava, ja niin teemme mekin.
-Onhan noita huoneita pitkin kaupunkia. Myötäänsä kuulutetaan
-sanomalehdissä."
-
-"Muuttakaa, muuttakaa!"
-
-"Ensi kuun rajassa."
-
-"Ja pitäisi sinun joskus muutenkin päästä jalottelemaan ja korviasi
-lepuuttamaan. Eikö nyt ketään saisi lasten luokse, että pääsisit
-jollonkikaan teatteriin tai iltamaan?"
-
-"Kyllä kai sietäisi."
-
-"Mikäs oikeus Yrjöllä ja miehillä yleensä on olla kokouksissa, käydä
-toistensa luona, istua elävissäkuvissa ja monessa muussa iltasilla?"
-
-"Onhan se niinkin. Kun tätä pitemmälle alkaa jatkua, niin kylläpä
-toisinaan tekee mieli päästä johonkin vähän pistäytymään."
-
-"Ajattele, kuinka vapaita me olimme ennen menemään! Mikäs meitä
-pidätti! Ja mikäs pidättää minua vieläkään? Kyllä sinä teit hullusti
-tähän kaikkeen antautuessasi."
-
-"Tehtyä ei saa tekemättömäksi."
-
-"Pöllöksi minun täytyy sinua sanoa, kun et sen vertaa nenääsi
-pitemmälle ajatellut. Sinä olit aivan kuin tuo hullunen lapsi, joka
-äidiltä sokeripalaa pyytää. Etkä ole viisastunut vieläkään: sidot
-vaan itseäsi enempi ja enempi."
-
-"Saanko kaataa sinulle vielä? Ota leipääkin!"
-
-"Kyllä nämä ovatkin hyviä! Saanko tuon vielä tuosta?"
-
-"Ota veikkonen! Näissä ei suinkaan ole säästämistä. Tuossa on
-Kertullekin."
-
-Anna kaatoi kahvia ja puheli:
-
-"Kyllä se on totta, että Yrjö on paljon poissa kotoa. Oikeinpa
-mielii käydä päivä pitkäksi toisinaan. Mutta hän on hyvä sen sijaan.
-Katsopas, mitä hän on hankkinut viimesillä ylityörahoilla! --
-Tällaisen päällystakin!"
-
-"Katsopas sitä Yrjöä!"
-
-"Oikeastaan vähän liiankin ylellinen, mutta..."
-
-"Ei ollenkaan! Joutaapa tuo olla joskus työmiehen rouvallakin kunnon
-vaate yllä. Kylläpä se pukeekin sinua!"
-
-"Minun taasen teki niin mieleni tällaista kukkamaljakkoa, enkä voinut
-pidättää itseäni. Otin muka Yrjön syntymäpäiväksi, joka on huomenna.
-Oli se vähän kalliin puoleinen, kuusi ja puoli markkaa, mutta
-ajattelin, ettei noita monta meillä ole eikä taida heti taasen tulla
-ostetuksikaan."
-
-"Onko Yrjön syntymäpäivä? Älähän vielä, minä ostan tähän kukat, niin
-tulee meiltä kummaltakin."
-
-"Minulla ei olisi tuskin ollutkaan muuta kuin männyn hakoja. Menivät
-rahat niin tarkkaan. Mutta en raskinut olla ostamatta. Ajattelin,
-että levittää häntä voita leivällensä sen ohuemmasti."
-
-"Ja täytyy kai ajatella kotinsa somistamistakin."
-
-"Täytyyhän sitä, mutta pitää ostaa, kun ei jouda mitään tekemään.
-Minähän muka jo vuosia taaksepäin alotin tällaista pöytäliinaa, mutta
-en saa valmiiksi."
-
-"Katsopas! Mistä sinä tätä olet oppinut? Enhän ole sinulla ennen
-tällaisia töitä nähnyt."
-
-"Kun me asuimme siinä ensimmäisessä paikassa, oli siinä naapurina
-joku Mattila, jonka itkusista lapsista aina kuulit meillä käydessäsi.
-Hän oli hyvin työkkyri ihminen ja sai minutkin innostumaan."
-
-"Sinun pitäisi tämä valmistaa."
-
-"Milloin sitä on aikaa? En ymmärrä, kuinka Mattelinska sai niin
-paljon tehdyksi. Tuossa on hänen teräämiään sukkiakin. Minä kun
-olin tässä huonossa kunnossa tämän tytön takia ja niin lujalla joka
-suhteessa, niin vietin hänelle muutamia varsia, kun sukat alkoivat
-loppua. Hän on niin hyvä kutomaan ja harjaantunut, että kannattaa
-paremmin teettää hänellä kuin ruveta itse hangottelemaan."
-
-"Jotkut ovat lapsuudestaan saakka oppineet ja käyttävät niin jokaisen
-hetken päivästä, etteivät suo itsellensä hetken lepoa. Kyllä ne
-sitten ovatkin läkkituopin värisiä ja haukkovat henkeään. Se kai
-lienee ihana saavutus. -- Mitä kaikkea sinulla onkaan uutta? Eikö
-tämä esiliinakin ole?"
-
-"On."
-
-"Et kai sinä itse ole ommellut?"
-
-"Milloinpa sitä... kun ei ole oikein harjaantunutkaan. Siinä kuluu
-aikaakin niin paljon, että jos työlleen vähänkin laskee, niin
-voitoksi ei jää mitään, kun kankaan hinnan ja kaikki lukee... Siuruan
-esiliinatehtaassa tekevät sentään aika kuosikkaita. Eikös tuokin
-helmakoriste ole aika mukavasti tehty? Niillä on sellaiset koneet. Ja
-hyvin välttävät. Kertun esiliinat maksoivat kolme markkaa, kun ostin
-niitä pari kappaletta. Tuota rahan menoa on niin puoleen ja toiseen,
-että saa siinä jänkkäillä päiväpalkasta, jos mielii sillä saada
-kaikkea."
-
-"Ja saako sillä sitten?"
-
-"Ei puoliakaan. Kyllä minäkin rahalle reijät löytäisin, jos sitä
-olisi vaan panna jokaiseen. Ne pitäisi paikat olla eri näköiset!"
-
-"Sen minä kyllä uskon, mutta siihenpä ei riitä. Niukasti
-jokapäiväiset tarpeensa saa. Kyllähän me tiedämme tämän. Muistatko,
-miten lujalla toisinaan olimme? Ja mitä siitä olisi tullutkaan,
-ellemme..."
-
-"Älä viitsi kaivaa vanhoja asioita esille. Nehän ovat olleet ja
-menneet."
-
-"Sinun osaltasi", nauroi Elli. "Sinä olet järjestänyt asiasi tällä
-tavalla, minä toisella."
-
-"Silloin sitä ei tule ajatelleeksi, kun luonto vetää tikanpoikasta
-puuhun. Nythän tuo toisinaan palaa mieleen."
-
-"Ja eikös se pane vähän päätä punaltelemaan, että 'voi mua hullua
-neitoa'? Sinulla ei ole tilaisuutta vaihtaa kertaakaan. Eikö se jo
-kyllästytä? Mitäs tämä on tuonut sinulle: yksinäisyyttä, unettomia
-öitä, lapsiliudan, jonka loppupäätä et ole vielä nähnyt."
-
-"Aivanhan sinä ilkut."
-
-"En sillä mielellä, mutta sanon jotakin." Anna ei voinut vastata
-mitään. Ellihän oikeastaan sanoi, mitä hän itsekin oli monta kertaa
-ajatellut.
-
-"Kyllähän Yrjö tietysti hupinsa löytää. Miehillähän on niitä omia
-ilojaan. Istutaan muka kokouksissa, mutta yhtä hyvin niiden päätyttyä
-tai niinä iltoina, jolloin ei kokouksia olekaan, saatetaan ottaa
-dominot tai muut pelit esille ja pelata iltakahvisia, sokerileivistä
-tai muusta sellaisesta. Ja milloin ei näin tehdä, kulutetaan aikaa
-väittelemällä juttutuvassa. Olen minä sen verran katsonut heidän
-illanviettojaan."
-
-"En minä sentään usko, että Yrjö sitä niin halusta tekee, jos
-johonkin lienee mukana ollutkin."
-
-"En minäkään sitä toivo, enkä sano vahingonilolla, mitä olen joskus
-huomannut. Johduin vaan ajattelemaan ja vertaamaan sinunkin nykyistä
-elämääsi entiseen."
-
-Annan mieleen jäivät Ellin hämärät viittaukset kuin pahaksi
-painajaiseksi, eikä hän viimeisen keskustelun jäljestä enää jaksanut
-yhtä kärsivällisesti kohtaloaan kantaa. Tästä lähtien hän asettui
-Yrjöönkin nähden enemmän arvostelevalle kannalle.
-
-Miksi todellakin perheessä piti vaimon aina olla alakynnessä, kun
-miehet samalla kuin jonkunlaisella oikeudella tulivat ja menivät niin
-kuin heille sopi? Oliko Yrjönkään melkein jokailtaiseen poissaoloon
-syynä joku kokoukseen meno niin kuin sanoi? Eihän hän vaan halunnut
-jollakin tekosyyllä päästä pois kotoa.
-
-Mutta hän koetti painaa alas tällaiset mielennousut.
-
-Ellillä oli sitä paitsi aina jotakin uutta mukanansa entisestä
-toveripiiristä, ja saattoivat he toisissa asioissa löytää viehätystä
-ja vaihtelua. Ja vaihteluahan Anna taaskin oikein kaipasi.
-
-Sitä saavuttaakseen hän ei ollut suinkaan mikään säästäväinen
-perheen emäntä. Milloin kukkaro suinkin salli, osteli hän mitä mieli
-milloinkin halusi. Eikä hänellä viikon lopulla ollut mitään, jäipä
-usein velkaakin, jota ei tahtonut saada mitenkään maksetuksi. Mutta
-ei hän sitä suuresti surrut.
-
-Hän ei ollut koskaan oppinut säästämään. Tyttönä ollessaan oli hän
-tottunut saamaan palkkansa säännöllisesti viikon lopulla. Menettipä
-sen miten menetti, siitä ei ollut väliä, olihan uusi palkka taasen
-tiedossa. Siihen turvautuen saattoi asiansa järjestää huolettomasti.
-
-Samoin oli nytkin naimisiin mentyä. Yrjö toi säännöllisesti, antoi
-hänelle määrätyn viikkorahan ja piti lopun itse.
-
-Eikä hänkään ollut säästäväinen. He olivat ennen naimisiin menoaankin
-tottuneet yhdessä panemaan kaiken maailman tietä kurjat kolikot. He
-olivat istuneet iltakaudet kahviloissa tai konditoreissa tai olivat
-tuhlanneet iltamissa, teattereissa ja elävissäkuvissa. Yrjö oli
-sitä paitsi hyvin halukas ostamaan Annalle kaikellaista, milloin
-rintaneulaa, sormusta, albumia, rasiaa tai muuta sellaista.
-
-He olivat naimisiin mennessäänkin niin putipuhtaat, että Yrjön oli
-pitänyt häitä varten ottaa työväen säästökassasta kahdensadan markan
-laina.
-
-Nyt jo joskus näytti säästäminenkin tarpeelliselta. Hyvä olisi ollut,
-jos ennen olisi jo tullut aletuksi. Yht'ainoaa päiväpalkkaa oli monta
-suuta syömässä. Nyt piti maksaa huoneen vuokraa toisella tavalla,
-maksaa puista ja vedestä, maksaa korkoa velasta. Jopa toisinaan
-täytyi turvautua tehtaalaisten keskuuteensa perustamaan n.s.
-juoppojen kassaan, johon moninkertainen korko perittiin etukäteen.
-
-Toisinaan tuntui elämä todellakin niukalta ja päiväpalkka aivan
-riittämättömältä. Mutta siitä huolimatta oli vaikea tottua
-säästäväiseksi, kun koko edellä ollut aika oli ollut elämistä
-"kädestä kärsään". Jotkut Yrjön työtovereista olivat koettaneet
-järjestää itsellensä lisäansioita. He olivat rakentaneet torpan
-maaseurakuntaan, viljelivät kartanomaallaan perunaa ja keittiökasveja
-sekä tunsivat olonsa paljon mukavammaksi kuin kaupungissa
-vuokralaisena nujuamisen. Tosin he eivät voineet käydä kotonaan
-ruokatunnilla, mutta kävelivät tai ajoivat polkupyörillään aamuin
-illoin puolituntisen tai vähän paremman. Sehän teki hyvää sisätyössä
-raatajalle, ja ne jalkavaivat tulivat moneenkin kertaan korvatuiksi.
-
-Toisilla oli joku pieni matkustajakoti tai pitivät toiset yksinäisiä
-nuoria miehiä tai naisia luonaan asumassa, saaden heiltä aina jonkun
-markan huoneen vuokran lyhennykseksi.
-
-Eräänä päivänä tuli koneenhoitaja Väyrynen Rinteen luokse ja näytti
-olevan vähän ikävällä mielellä.
-
-Hänellä oli pieni ruoka- ja sekatavarakauppa Eerikinkadulla.
-
-"En minä ollenkaan mielihyvällä sano, mitä sanon", lausui hän
-alkusanoiksi. "Mutta sinun vaimosi on pitkin talvea ottanut yhtä ja
-toista sieltä eukkoni kaupasta, eikä se tahdo tulla maksetuksi."
-
-"Mitä?" sanoi Rinne ällistyneenä. "Minä nyt toivon, ettet sinä
-järkimies pahastu tästä, mutta ymmärräthän sinä aivan hyvin, että kun
-minun täytyy säännöllisesti maksaa kauppiaille, joilta otan tavaran
-myödäkseni, niin täytyyhän minun myös saada säännöllisesti."
-
-"Se on luonnollista. Eihän siitä tule kuin joku prosentti
-myöntivaivoja."
-
-"Niin, niin, kyllä minä ymmärrän sen. Mutta millä helkkunan vuorolla
-Anna on sellaiseen jälkimaksuun joutunut? Onko sitä paljonkin?"
-
-"Satakunnan markan seutuville."
-
-Rinne mutisi epäselvän kirouksen.
-
-"Kyllä minun täytyy, toveri hyvä, tunnustaa se aivan suoraan, etten
-minä tiedä tästä mitään."
-
-"Epäiletkö sinä minua?"
-
-"En suinkaan. Sitä en tarkoita. Mutta eukko on tämän kaiken tehnyt
-sanomatta minulle mitään. Tämä tulee aivan uutena yllätyksenä."
-
-"Voin minä sanoa sinulle lohdutukseksi, ettet sinä ole ainoa. On
-teitä useitakin tässä ja muissakin tehtaissa. On niiden takia saanut
-kärsiäkin, eikä minua se huvittaisi."
-
-"Ei minun puolestani tarvitsekaan, kun annat vähän perään, että saan
-sinulle vähitellen suorittaa."
-
-"Siitähän voidaan sopia."
-
-"Ryökäle periköön!" sadatteli Rinne Väyrysen mentyä.
-"Mistähän siihenkin läpeen lohkastaan. Muutaman päivän päässä on
-kunnallisverojen rästikantokin. Löipä, jukoliste, kiven leipään! Ja
-mihinkä se upottaa viikkorahan? Lienee hyvinkin totta jutut niistä
-kahvikesteistä."
-
-Hän oli koko päivän kuin pistoksissa, nousi ja laski samaan asiaan.
-
-Ja hän päätteli mielessään sanoa purevat sanat Annalle. Oli onni,
-että tämä tuli tiedoksi rupeaman alussa. Kerkesi mieli tasaantua
-ennen kuin kotiin lähdettiin.
-
-Hän koetti paperiin laskea viikko tulojaan ja nyt aiheutuneen velan
-lyhennystä, säästöä veroa varten, puurahaa, ruokarahaa...
-
-Ensi palkasta oli lyhennettävä juoppojen kassaankin joku osa.
-
-Ei hän voinut muuta kuin kirota senkin muistaessaan. Hän oli
-jotensakin tuimalla tuulella saapuessaan kotiin illalla.
-
-"Millä helkkunan vuorolla sinä olet syönyt itsesi kiinni Väyrysen
-puotiin?" Anna sävähti punaiseksi. "Mistäs sinä sen tiedät?"
-
-"Pitäskö tämä olla muka salaisuus? Huonosti sen olet järjestänyt,
-koskapa ei ole salassa pysynyt. Väyrynen tuli äsken vaatimaan maksua.
-Mitäs sinä siihen sanot?"
-
-"Mitäpä minä sanon. Tietysti sitä on tarvittu."
-
-"Onko se ollut ihan välttämätöntä?"
-
-"Taitaapa tässä olla varaa tuhlailla."
-
-"Sitä on kuulunut, että täällä pannaan yhtä ja toista kurkusta alas
-minun poissa ollessani."
-
-"Uskotko sinä juoruja?"
-
-"Mitä tässä tiennee enää uskoa. Sen minä vaan tiedän, että raataa
-tässä saa ihan oietakseen, eikä suinkaan ole palsamia sellainen
-tieto kuin tämäkin. Kyllä ne viidenlaiset kahvileivät saisi vaihtaa
-reikäleipään."
-
-Rinne ei voinut hillitä pistävää sävyä.
-
-Mutta Annan mieli myöskin kuohahti.
-
-"Vai niin! Nytkö jo aletaan laskea, mitä tämä syö? Joko nyt aletaan
-mitata kuin naudalle kukin annos. Hyvä! Mitataan vaan! Mutta tehdään
-se kummallakin puolella. Mihinkäs sinä niissä iltaistunnoissa
-panet markan toisensa jälkeen? Sitä ei taideta ottaa mihinkään
-huomioon. Minun varmaan pitäisi täällä kotona lasten kanssa kastaa
-leipää suolaveteen, jotta sinä saisit 'toverien' kanssa nahistella
-sokerileipiä."
-
-Anna jatkoi ilkeästi. Hän oli viime aikoina niin kyllästynyt tähän
-yksitoikkoisuuteen, jotta ei voinut hillitä itseään. Eikä hän liioin
-halunnutkaan. Mikä velvollisuus hänellä siihen olisi?
-
-Oli vähällä syntyä kiivas riita. Kummallekin tuntui oikeutetulta
-syytellä toistaan. Pitkin matkaa oli yhtä ja toista patoutunut
-mieleen ja nyt se pyrki purkautumaan.
-
-Tätäpä ei ollut vielä ennen tapahtunut. Mutta Yrjö oli niin
-sydämistynyt Annan salaisesta toiminnasta.
-
-Anna taasen luuli Yrjön tositeolla epäilevän häntä tuhlariksi ja
-huolimattomaksi.
-
-"Kyllähän minä olen sen itsekin huomannut, etten sitä saa
-maksetuksi", sanoi Anna vihdoin itkien, "mutta olen joka viikko
-toivonut aina parempaa, eikä sitä ole tullutkaan. Minä en ole
-tahtonut sillä mieltäsi raskauttaa. Ja nyt, kun kaikki on tullut
-ilmi, olet sinä valmis kuulemaan jokaista juorua ja uskomaan minusta
-mitä hyvänsä. Kai minä olen siitä sen ansainnut."
-
-"Mitä sinä sitten rupeat tuolla tavalla selän takana toimimaan, kun
-et siihen, kuitenkaan kykene?"
-
-"Johan sen sanoin."
-
-"Olisit ilmoittanut itse ennemmin, ettei olisi niin pitkälle päässyt."
-
-Rinteen mieli oli vähän lauhtunut. Annan syytöksissä oli perää, sitä
-ei tainnut kieltää. He olivat molemmat valmistaneet kohtaloansa. Ei
-hän olisi välittänyt, vaikka olisi viidessä sadassa ollut velka, kun
-olisi ollut, millä maksaa. Mutta nyt hän oli puilla paljailla.
-
-"Sano nyt, miten tästä päästään!" Mitäpä siihen Anna taisi sanoa.
-Eikä heille auennut muuta mahdollisuutta kuin viedä seinäkello,
-kukkamaljakko ja muutamia muita esineitä, niitäkin joita Yrjö oli
-muistoksi ostanut, huutokauppakamariin.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Jaakko oli jo useita vuosia peräkkäin tehnyt työtä nahkatehtaan
-karvausosastolla. Hän oli aikaisemmin ollut muilla osastoilla, mutta
-oli jossakin sijoittelussa tullut tähän. Ainakin alusta oli tuntunut
-tämä mukavammalta, sillä edellisessä työssä oli pitänyt paljon
-kantaa, eivätkä jalat tahtoneet oikein kestää.
-
-Tässä huoneessa heitä oli työssä alun kolmattakymmentä miestä, apurit
-vielä lisäksi.
-
-Karvaushuone oli matalassa rakennuksessa tehdasalueen laidassa.
-Se oli pitkähkö, seiniltään tervaruskea. Katto oli jolloinkin
-valkaistu liimavärillä, mutta kosteuden vaikutuksesta oli se useista
-kohdista lohkeillut irti ja varissut pois. Akkunat olivat leveät ja
-matalat, ja oli niihin räiskynyt märjistä, työnalaisista vuodista
-kalkinsekaista vettä, johon oli puunkuoripölyä tarttunut. Samoin oli
-seinillä räiskyneen kalkki veden jälkiä.
-
-Lattiaan oli toinen toisensa viereen upotettu suuria ammeita,
-ja niiden yli oli laitettu liikutettavia lavoja käytäviksi ja
-karvausalustoiksi. Ammeiden väliin muodostuneihin lokeroihin,
-käytäville ja seinän vieriin oli jäänyt puunkuorisilppua ja vuoltuja
-nahan riekaleita tai oli niihin valunut vettä ammeista nostetuista
-vuodista.
-
-Karvaushuoneen ilmaan tottumattoman oli melkein mahdotonta tulla
-kaikkina aikoina ovesta sisälle. Jollakin kypsymisasteella oli
-nahkoissa niin ilkeä mädänneen haju. Teollisuuskoululaiset, jotka
-joka vuosi kävivät opintoretkellä kaikissa teollisuuslaitoksissa,
-oksentelivat tämän huoneen ovella ja heidän lehtorinsa ei voinut
-tulla ollenkaan sisälle.
-
-Mutta karvaushuoneen miehet olivat vuosien kuluessa siihen tottuneet.
-Heidän hajuhermonsa olivat jo turmeltuneet.
-
-Kullakin heillä oli lavalla vuolinrahi, jonka toisessa päässä
-oli jalat, joten rahi oli vinosti eteen alaspäin. Sen yli he
-heittivät viikkokausia kalkkivedessä lionneet vuodat sekä molemmin
-käsin ohjattavalla vuolinraudalla työnsivät helposti irtautuvan
-karvan pois, leikkasivat lihanretkut ja reunoista palaset, joiden
-arvostelivat olevan kelpaamattomia. Jokaisella oli esiliinan
-tapaan, paksusta pohjanahasta laitettu suojus vyöllä ja jalassa
-kankeavartiset, kalkin ja lian moneen kertaan ryydyttämät saappaat.
-
-Jaakko oli juuri jonkun toverinsa kanssa laittamassa uusia vuotia
-ammeisiin, jotka olivat lähellä ovea.
-
-Semminkin alaosasta oli ovi harva. Kynnyksessä oli ratakiskojen
-kohdalla isot aukot, joita väliaikoina lukittiin irtonaisilla
-laudankappaleilla.
-
-Mutta nyt piti oven olla tavallista enemmän auki, sillä naisapurit
-työnsivät vaunuilla silputtua pajunkuorta sisälle, kaasivat
-vaununsa ammeiden yli asetetulle lavalle, josta miehet siirsivät ne
-kerroksittain nahkain sekaan ammeisiin.
-
-Jaakon selkää pakotti aika ankarasti. Hän oli jo useana päivänä
-tuntenut kolotuksen kiihtyvän. Nyt se olikin saanut oikein vauhtia,
-kun hän oli joutunut työhön tähän vetoon. Joka kerta kun naiset
-avasivat oven, syöksyi kylmä ilma valkeana höyrynä ammeiden yli.
-
-"Koettakaapa siellä tukkia niitä ovenreikiä vähän joutusammin!" sanoi
-hän vaununtuojille. "Näettehän, että kylmä ilma tulee suoraan tänne."
-
-"Häädymme siinä tarpomaan mekin", sanoi toinen naisista.
-
-"Ei tässä sen kummemmassa olla, eikä pohjonen puhalla leppeämmin
-meidänkään kintuillemme", sanoi taasen toinen.
-
-He lähtivät tyhjän vaunun kanssa kolistelemaan puunkuorimyllylle,
-joka oli noin sadan metrin päässä toisessa rakennuksessa, suurten
-kuorivarastojen vieressä.
-
-Myllyn luona häärivät miehet kuin riihellä. Kokonaiset tomuvuoret oli
-kasaantunut heidän hartioilleen, tukkaan ja partoihin. Tomu tunkeusi
-nenään, korviin ja verestäviin silmiin. Pöly muodostui taikinaksi
-huulille, ja tästä ruskeasta liasta paistoivat valkoiset hampaat ja
-punaiset ikenet...
-
-Vaunut täytettyänsä ja paiskattuaan jonkun komman mylläreille
-lähtivät naiset taasen lykkimään vaunuja pitkin kapeaa rataa.
-
-He heittivät pois taikot ja tarttuivat vaunukorin laitaan, johon
-nojasivat olkapäänsä sekä äännähtivät tutun: "noo'o!" kootakseen
-voimansa yhteisponnistukseen. Vaunut lähtivät liikkeelle.
-
-Yhtä tasaisesti kuin olivat tulleetkin palasivat he nyt. Puoleksi
-jäätyneet hameenhelmat kahisivat saapasten varsia vastaan. Jalkaterät
-olivat kääntyneet sisäänpäin, semminkin vanhemmalla, joka oli tässä
-vaunun jäljessä kävellyt jo useita vuosia. Nuoremman käynti oli
-joustavampaa, mutta hänessäkin oli jo päiväpalkkalaisen velttoutta,
-josta mestari toisinaan puhui kiroillen ja sadatellen. -- Mutta hänen
-astuntansa kävi samassa tahdissa vanhemman kanssa ja taisi hän jo
-nakata niskaa ja antaa sanansa purra, kun niikseen tuli.
-
-"Vedetään nyt ovi kiinni, ettei Niemelää rupea kovin nikottamaan",
-ilvehti nuorempi naisista, kun työnsivät kuormansa sisälle. "Taitas
-siellä eukko illalla luulla, että minkä tuhannen Hikluntin ne ovat
-sieltä tehtaalta lähettäneet..."
-
-"Älä soita suutasi turhaan!" sanoi Jaakko ammeesta. "Kovin olet vielä
-kakara, etkä voi tietää mitkä hikotukset ne sinuakin repivät ennen
-kuin ovat kaikki päivät illassa."
-
-Raskaaksi kävi Jaakon työnteko ennen iltaa. Kun hän ammeiden laitosta
-päästyään ryhtyi irroittamaan karvaa jälleen ja kääntyi eteenpäin
-kumarassa työntämään käsillään, tuntui joka lykkäyksellä kuin olisi
-puukkoa työnnetty ristiluiden väliin.
-
-"Kylläpä minua niin rouhasee selästä, että mitä tästä työnteosta
-oikein tulleekaan kohta", sanoi hän viereiselle työtoverilleen.
-
-"Sinussako se nyt on? Minullahan oli menneellä viikolla samallaista,
-mutta se vähän helpotti, kun Kilpelän muori hieroi melkein koko
-pyhäpäivän."
-
-"Saa näkyä, mikä tästä elämästä oikein tuleekaan. Tuntuu käyvän niin
-ylivoimaiseksi, Ei olisi varoja paljon rokulipäiviä viettää."
-
-"Kelläpä meikäläisellä niitä on. Eihän tuota ole jaksanut maksaa
-korkeinta määrää siihenkään sairaskassaan, että saisi täyttä
-päiväpalkkaa sairastaissa."
-
-"En ole minäkään. Saattaisi tulla kaksi ja viisikolmatta päivältä",
-sanoi Jaakko.
-
-"Niin, mitä sillä ostaa nykyisten hintojen aikana?"
-
-Raskain mielin ja askelin palasi Jaakko illalla työstä. Siinä hän
-puohtoi katukäytävällä vääräsäärisenä ja olkapäät omituisesti
-eteenpäin niin kuin yleensä kaikilla karvaushuoneen miehillä.
-Nuoremmat juoksahtivat hänen ohitsensa.
-
-"Hyvänen aika, kylläpä sinä nyt olet väsyneen näkönen!" sanoi
-Anna-Kaisa auttaessaan hänen päältänsä vaatteita, joista levisi
-huoneeseen ilkeä löyhkä.
-
-"Väsynyt minä todella olenkin", sanoi Jaakko ja istui raskaasti
-luolille.
-
-Kasvot olivat omituisesti painuneet kuopalle.
-
-"Miten sinä näytät niin oudollekin, että ihan säpsähtää?"
-
-"Väsymystä kaikki. Jouduin siinä vedossa työskentelemään tänä päivänä
-ja siitä yltyi kolotus."
-
-Anna-Kaisa vei työvaatteet ja kengät eteiseen ilmaa turmelemasta.
-
-"Mitäs me nyt osaisimme tehdä?" sanoi hän tuodessaan kahvia Jaakolle.
-"Oliko sitä spriitä vielä?"
-
-Hän etsi kaapista pullon.
-
-"Jos minä nyt itse koettaisin hieroa niin kuin osaan ja sinä joutasit
-vähän auttamaan, niin eiköhän tuo... Voidellaan sitten. Pääasia se
-olisi, että pääsisi lämpenemään oikein."
-
-"Olipa toki hyvä, että lämmitin kamarin kunnollisesti. Siinähän
-saatamme uunin lämpymässä."
-
-"Hyvänen aika, onko isä taas kipeänä?" sanoi Katrikin, kun saapui
-työstä. "Eiköhän pitäisi hakea hieroja?"
-
-"Koetetaan nyt yhdessä oikein, jospa hyvinkin menee yli."
-
-"Isä paneekin tänne minun kamariini levolle, koskapa täällä on näin
-lämminkin. Täällä saatte oikein vapaasti olla vuoteella, miten
-mukavimmalta tuntuu. Isä rukka!"
-
-Anna-Kaisa hommasi tulen uudestaan hellaan ja rupesi lämmittämään
-maitoa.
-
-Antti sillä välin hoiteli itseään. Hän oli Juholla teettänyt
-itselleen erikoisen hieromakoneen, jossa oli pyörivä metallisylinteri
-kädensijassa. Sillä hän hieroi itseään uunin paisteella. Hän pani
-sen jalkapohjainsa alle lattialle, polki päälle ja vyörytteli
-edestakaisin. Se koski sanomattoman kipeästi, mutta kappaleen ajan
-kuluttua jo kärsi sen kosketuksen.
-
-Katri levitti vuoteen lämpöisessä kamarissa ja aikaisin kallistui isä
-lepoon. Sitä ennen hän kuitenkin söi yksinkertaisen aterian ja joi
-Anna-Kaisan kiehauttamaa maitoa päälle.
-
-Sprii ja hierominen lämmitti häntä ulkoapäin, lämmin maito taasen
-tuntui tekevän hyvää sisällisesti. Kun Katri vielä peitteli
-huolellisesti ja toi päällystakin peiton painoksi, niin tuntui kaikki
-rauhoittuvan ja hän pääsi kunnollisesti iltauneen.
-
-Naiset toimittelivat surumielisinä ilta-askareita.
-
-Vähän myöhemmällä saapui Juhokin, mutta eivät nuoret nyt lähteneet
-ulos, vaan jäivät kotiin äidille huviksi. Painostava mieliala
-vallitsi koko illan.
-
-"Ei se ole kovin lohdullista tuo raataminen tuollakaan tehtaassa",
-sanoi Juho. "Aina vaarat koneiden ääressä, kylmät ja vetoset huoneet.
-Saa olla aivan varma, että on ikään kuin johonkin ennenaikaiseen
-hautaan menossa, kun tehtaaseen tulee. Lieneekö kenenkään työ niin
-toivotonta kuin tehtaalaisen."
-
-Miksi lieneekin Juhon mieli ollut niin alakuloinen. Katrista tuntui
-se aivan oudolta. Mitähän, jos joku onnettomuus jolloinkin Juhoakin
-kohtaisi...
-
-Kun Anna-Kaisa nousi aamuvarhaisella laittamaan tulta,
-kiehauttaakseen kahvin Jaakolle ja Katrille ennen kuin työhön
-lähtivät, olikin Jaakko jo hereillä.
-
-"Jokohan pitäneekin jäädä työstä pois, koska tuntuu selkä vielä
-kipeältä", sanoi Jaakko.
-
-"Eikö olekaan asettunut?" sanoi Anna-Kaisa surullisesti.
-
-"Iltayöstä oli melkein rauhallista, niin että sain levätä
-kunnollisesti, mutta aamupuolella olen kuullut jokaisen
-kellonlyönnin."
-
-"Etkä ole minua herättänyt", sanoi Anna-Kaisa paheksuen.
-
-"Enhän ole raskinut, niin kuin sinä et lepoa tarvitsisi!"
-
-"Olisi kuitenkin valvottu yhdessä, niin olisi ollut hupasempaa
-sinulle."
-
-Lämmin silmäys lennähti vastaukseksi vaimon puheeseen.
-
-Ja niinhän se sitten kävi, ettei Jaakko kyennyt työhön sinä päivänä.
-Kun hän koetti nousta, vihlaisi selästä, että oli huuto päästä.
-Vaivoin saattoi hän sen verran kohota, että saattoi ottaa Anna-Kaisan
-ojentaman kahvikupin.
-
-"Ukko rukka!"
-
-Niin sydämellinen osanotto oli tässä Anna-Kaisan huokauksessa, että
-ihan unehutti tuskansa. Oli kuin se olisi siirtynyt syvemmälle
-sielulliseksi tuskaksi: mitähän tästä meidänkin elämästämme nyt tulee.
-
-"Jos minä lähtisin Kilpelään."
-
-"Eipä taida muukaan auttaa. Hierominenhan se on parasta lääkettä
-tälle. Ehkäpä nyt joku kerta jaksetaan maksaa."
-
-"Jaksetaan hyvinkin", rohkaisi Katrikin. "Olkaa nyt, isä, niistä
-aivan huoletonna."
-
-Tässä sentään vielä oli toivomisen varaa.
-
-Ja ainahan sitä täytyy olla köyhillä ihmisillä, "vaikka sydän märkiä
-vuotaisi".
-
-Anna-Kaisa lähti muoria hakemaan ja Katri työhönsä. Lähtiessään
-sammuttivat öljylampun.
-
-Hellan hiilos loi punertavaa hehkuaan avatusta kamarin ovesta
-sisälle. Akkunaverhojen raosta näkyi kuinka katulyhty valaisi
-päärakennuksen lomista kattoa.
-
-Jaakkoa alkoi jo huolestuttaa. Mitähän, jos tässä tulisi oikein
-pitkäaikaisesti sairaaksi? Miten tultaisiin toimeen? Talvi oli
-vielä ankara, ja sitä kestäisi kuukausikaupalla. Tuskin puutkaan
-riittäisivät enää kuin pariksi viikoksi. Menisihän sitä yli ahtaankin
-ajan, kun olisi terveyttä. Mutta nyt olivat he jo vanhoja ja
-huonokuntoisia kumpikin.
-
-Samat ajatukset palasivat yhä uudestaan. Niitä ei saanut pois
-mielestään. Ja tahtoikokaan niitä saada? Eivätkö ne olleet aivan
-jokapäiväisiä? Eikö täytynyt elääkin yksistään tällaisissa
-ajatuksissa, aina jonkunlainen epävarmuus mielessä, aina harkiten ja
-järjestellen, mutta kuitenkin kuin pelon alaisena, että elämä saattaa
-joskus, millä hetkellä hyvänsä, muodostua ylivoimaiseksi...
-
-Aamun hämärässä mietiskeli Jaakko yhä pitemmälle.
-
-Mitä merkitystä nyt oli ollut hänenkin elämällään, joka oli ohi
-kulunut monta kertaa samalla tavalla "kuin märkä palaa". Vuodet
-olivat valuneet menneisyyteen kuin kylmettynyt terva tynnyristä
-pienen reiän kautta. Semminkin nämä kaupunkivuodet olivat kuin
-yhtämittaisen ohenemattoman usvan sisässä kulkemista. Sama ikävä ja
-alakuloisuus mielessä, menipä minne meni -- aivan kuin työhuoneen
-katku vaatteissa, oli sitten tehtaassa, kotona tai ihmisten ilmoilla.
-
-Mitä hyötyä oli ollut kaupunkiin muuttamisesta? Mikä siitä nyt oli
-näkyvänä järkenä?
-
-Pietolan isäntä oli ollut oikeassa ennustaessaan, että siellä tulee
-joskus esille kysymys, missä on työsi tulos.
-
-Ja nyt se tuli.
-
-Mikä hölmö hän oli ollutkaan, kun ei seurannut silloin järkimiehen
-kehotusta ja ottanut häneltä palstatilaa. Vaikkapa siinä olisikin
-ollut alettava taasen melkein alusta, olisi hän kuitenkin näiden
-vuosien aikana kerjennyt sentään saada melkoisia aikaan. Antaisi nyt
-peltomuru perunoita ja leipää, ja maitoa saisi omasta navetasta.
-Olkoonpa, että hän siinä työssä olisi menettänyt terveytensä niin
-kuin tässäkin, ehkäpä siellä ei kuitenkaan tarvitsisi laskea jokaista
-tuntia, minkä oikoo työn runtelemaa ruumistaan.
-
-Jaakko koetti käännähtää vuoteellaan, mutta kylläpä selän pakotus
-muistutti alallaan pysymisestä.
-
-Mahtoikohan Anna-Kaisa päästä Kilpelään ja joutaisiko muori tänä
-päivänä tulemaan.
-
-Kyllä hänen nyt pitäisi, sillä terveeksi tästä olisi päästävä jälleen.
-
-Anna-Kaisa onnistuikin saamaan, ja uskollisesti käytti muori
-hyppysiensä taikavoimaa.
-
-Mutta tällä kertaa oli kipu lujassa. Niin olivat perinpohjin
-jäähtyneet paikat. Parina päivänä koetti hän oikein uskollisesti,
-hieroi, minkä nahka kesti. Versyihän sellaisesta jo vähäisen, ja
-saattoi Jaakko nousta jo jalkeille. Yrittipä hän työhönkin kolmantena
-aamuna, mutta kesken päivin oli tultava takaisin.
-
-Hän ei kärsinyt puristaa vuolinraudan kahvasta. Ja kun hän näytti
-reumatismin pöhistämiä sormiansa työtovereilleen, voi heistä useakin
-oman kokemuksensa perustuksella todistaa, että tuollaisilla käsillä
-oli aivan mahdoton puristaa työkalusta, niin kuin olikin.
-
-Miten olikin nyt pakotus kuin vimmaan yltynyt? Se oli salassa tullut
-kai yhä pahemmaksi ja nyt purkautui tuolla tavalla. Se tuntui
-leviävän yli ruumiin.
-
-Päivä toisensa jälkeen kului, ja yhä vaan Jaakko oli työhön
-kykenemätön. Silloin jo alkoi elämä tuntua raskaalta. Se vähäinen
-apu, joka tuli sairaskassasta, ei tahtonut riittää mitenkään:
-Lääkärikin määräsi aivan uuden ruokajärjestyksen, mutta milläpä
-kykeni kaikkea säännöllisesti laittamaan. Hyväpä oli, kun sai
-kaikkein välttämättömintä henkensä pitimiksi.
-
-Todella kituutellen siirryttiin päivästä toiseen...
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Ohi kuluneet vuodet olivat tuoneet paljon muutoksia. Anna-Kaisa oli
-kuollut, samoin myöskin Juhon ja Liisan äiti. Aika oli vähitellen
-jotenkuten kuluttanut umpeen ne haavat, joita se oli näiden
-tapahtumien kautta iskenyt. Vaikka aluksi oli tuntunutkin niin
-sanomattoman oudolta, oli siihen kuitenkin vähitellen totuttu.
-
-Kaikkein vaikeinta se oli Liisalle. Ei hän tahtonut ymmärtää,
-mitä tehdä. Hän oli aina tottunut näkemään äidin samalla paikalla
-keinutuolissa sukan kudelma käsissään ja helmassaan eriväriset sekä
--kokoiset lankakerät, jotka olivat aina joskus sekaantuneet. Hän
-muisti, kuinka äiti oli aina silloin kysynyt kerää näyttäessään:
-minkä värinen tuo on? ja kun hän oli sanonut, oli äiti leikkisästi
-lisännyt: tosiaankin, miten minä noin huonosti katsoin.
-
-Aluksi ei hän tahtonut osata uskoa äitiä poissaolevaksi. Usein hän
-vilkaisi koneensa luota keinutuoliin nähdäkseen, mitä siellä äiti
-tekee, tai puhui hän hänelle jotakin...
-
-Herranen aika, kuinka se kummasti puristi sydäntä, kun puheluun ei
-tullut vastausta ja tuoli oli tyhjä!
-
-Hän unehutti isoksi aikaa työnsäkin. Tuntui kaikki niin
-epämääräiseltä hapuilemiselta, elämä tarkoituksettomalta.
-
-Kun äiti oli vielä elossa, tiesi hän ahertavansa hänen tähtensä, ja
-se tuotti hänelle iloa ja viihdytystä. Äitiä oli monessa suhteessa
-vaalittava kuin pientä lasta, huolehdittava hänen puolestaan kaikista
-ulkonaisista asioista, hoidettava kuin heikkoa ja turvatonta,
-jollainen hän todella olikin.
-
-Nyt oli hän poissa. Mitä nyt tehdä? Tuntui niin vähäiseltä ahertaa
-oman toimeentulonsa takia.
-
-Äidin kuolema oli vapauttanut Juhon tosin mieluisasta
-velvollisuudesta ja oli hän vihdoinkin, monivuotisen odotuksen
-perästä, voinut mennä naimisiin Katrin kanssa.
-
-Siitä oli kulunut jo melkein vuosi, ja he asuivat nyt Juhon
-kotitalossa kamarissa ja keittiössä. Työssä oli Juho Osakeyhtiö
-Valimossa niin kuin ennenkin.
-
-Mutta entistä oli heillä kummallakin halu maalle. He olivat
-kuljeskelleet läheisellä maaseudulla katselemassa mökin paikkaa
-itselleen. Ensi aikoina saattaisi Juho käydä tehtaassa työssä. Ehkäpä
-sitten joskus voisi päästä siitä ikeestä vapaaksi...
-
-Mitäpä olikaan tämä ensi vuosi kuin iloisen odotuksen ja
-suunnittelujen aikaa. Eivät he olleet osanneet kuvitellakaan, mitä
-uutta yhteiselämä mukanansa toisi...
-
-Eräänä marraskuun iltapäivänä askarteli Katri pienessä kodissaan.
-Harmaata ja alastonta oli jo luonnossa kadun toisella puolella. Puut
-olivat luoneet päältään kesäpukunsa, joka kellastuneena ja mustuneena
-ajelehti maassa tuulen kuljetettavana. Taivaan rannalla rakousi
-vuoroin pouta, vuoroin peittyi pilveen iltapäivän aurinko. Valot ja
-varjot muuttelivat luonnossa rauhattomina.
-
-Äsken oli Juho lähtenyt päivälliseltä työhön jälleen.
-
-Katri oli tehnyt pienet askareensa ja istui käsitöittensä ääressä. Ei
-hän ollut vielä Juhollekaan näyttänyt, mitä nyt juuri oli tekeillä.
-Hänellä oli omia salaisuuksiaan, joista ei kukaan tiennyt -- niin hän
-ainakin uskoi...
-
-Kasvoja kirkasti onnellinen hymy hänen levittäessään eteensä pieniä
-vaatteita, joiden saumoihin ja poimuihin hän oli jo kätkenyt tuhansia
-toiveita ja unelmia...
-
-Vallitsi ympärillä hiiskumaton hiljaisuus. Etäällä kedolla liikkuivat
-rautatievaunut äänettömästi. Mutta ei pysähtynyt Katrin katse
-mihinkään erikoisesti. Kokonaan toisaalla olivat kiinnekohdat.
-
-Hän ummisti onnellisena silmänsä ja pysäytti työnsä. Hetkeksi unehtui
-kaikki. Ei hän nähnyt, ei kuullut mitään. Hän puristi kätensä ristiin
-ja painoi pikku vaatteita sydäntään vasten...
-
-Oi, kuinka suureen tehtävään hän oli kutsuttu tässä maailmassa!
-Kestäisikö hän?
-
-Mutta vain silmänräpäyksen tämä kysymys piti häntä vallassaan. Jo
-toisessa hän tunsi kasvavansa, saavansa voimaa ja rohkeutta. Olihan
-hän terve ja reipas ja niin onnellinen, niin onnellinen... Ehkä
-kaikki kävisi hyvin.
-
-Mutta vaikka hän näin tunsikin itsensä reippaaksi ja rohkeaksi,
-kaipasi hän kuitenkin tukea, ystävää, joka ymmärtäisi. Tuntui
-toiselta puolen kuin hän olisi vain yksin... niin kuin ei kukaan
-voisi millään tavalla ottaa osaa...
-
-Saattoiko todellakin olla niin? Eikö Juhokaan? Kyllä hän sentään, hän
-ainoastaan! Olihan asia hänenkin. Ja kaikessahan oli Juho osottanut
-hellää huolenpitoa ja suurta ystävyyttä!
-
-Mitä tulisikaan, ellei häntä olisi.
-
-Hän oikein säikähti ajatusta, joka tällä hetkellä vaivasi hänen
-mielensä: jos tapahtuisi joku onnettomuus, jossa Juho kuolisi.
-Tuollaiset ajatukset olivat joskus ennenkin tulleet, kun hän oli
-oikein onnelliseksi tuntenut itsensä. Nyt tulivat taasen. Hän ei
-saanut mielestään pois kauheita koneita, joita hän oli nähnyt
-käydessään Juhon luona tehtaassa. Oi kauheata, jos hän jollakin
-tavalla sortuisi kamaliin pyöriin tai hihnoihin!
-
-Hänet valtaa tuska, niin että täytyy nousta ylös, poistaakseen kauhun
-kuvia mielestään. -- Miksi ne nyt juuri tulivat? Voisiko kohtalo
-todellakin muodostua niin ankaraksi? Veisikö häneltä tuen ja turvan
-silloin juuri kun sitä kipeimmin kaipaa? Täytyisikö Juhon elämänsä
-onnellisimmassa käänteessä kuolla...
-
-Ei, ei! -- Kuolla! -- Ajatteliko hän todellakin Juhon kuolemaa? Pois
-sellaiset ajatukset! Uusi ihmeellinen elämähän oli juuri alkanut.
-
-Kuinka monta oli tässä maailmassa, jotka juuri tällaisessa tilassa
-ollen olivat saaneet jäädä yksin. Niitä oli hänenkin työtoveriensa
-joukossa, poloisia, jotka olivat saaneet taistella taistelunsa,
-kestää tai katketa, olla hyljättynä, joutua turvattomaksi. Pitikö
-hänenkin joutua yksin...
-
-Kyyneleet kohoavat silmiin. Tuntuu niin kuin joku raskas taakka
-laskeutuisi hänen päällensä ja sydäntä viiltelee...
-
-Liisa sattui juuri silloin tulemaan ja aivan säikähti. Mitä Katri nyt
-sellaista oli ruvennut hourimaan. Nyt ei saanut sellaisia ajatella
-ollenkaan. Mitä syytä siihen oli? Kyllä kai Juho siellä tulee
-toimeen niin kuin ennenkin. Kullakinhan meillä on omat suojelijamme.
-Ja meidänhän pitäisi muistaa, että olemme täällä Herran kädessä.
-Minkä hän osaksemme sallii, on meidän siihen alistuttava. Eihän
-ollut mitään syytä ajatella minkään onnettomuuden kohtaavan. Mutta
-jos sellainenkin tapahtuisi, eihän kuitenkaan olisi antauduttava
-toivottomaksi. Sillä eihän Jumala laske meille suurempaa taakkaa kuin
-kantaa voimme.
-
-Katrin kuvittelut onnettomuudesta vähän hälvenivät Liisan tultua,
-mutta miksi kuitenkin mieli jäi rauhattomaksi? Kesken kaiken hän
-kuitenkin huomasi olevansa niissä ajatuksissa jälleen...
-
-Tehtaassa, sorvinsa ääressä työskenteli Juho. Työtoverit olivat tässä
-joku aika taaksepäin sanoneet keskenään:
-
-"Näkee sen, että Haapala on rakastunut korviaan myöten."
-
-Nyt olivat ukkomiehet iskeneet silmää toisilleen näinä viime päivinä
-ja lyöneet olalle sekä sanoneet:
-
-"Noo, Haapala, eikö sitä jo ala kuulua, poikako se on vai tyttö?"
-
-Tiesiväthän ne, vanhat kokeneet, jo yhtä ja toista niistä asioista.
-
-Mutta ei hän nyt oikein kehdannut mennä suorastaan kyselemään. Sehän
-olisi ollut lapsellista. Pitihän sitä paitsi olla jotakin heidän
-molempain yhteistä, josta ei koko maailma tietäisi.
-
-Eikä hän vastannut heille juuri mitään, myhäilihän vaan.
-
-Mutta työnsä ääressä hän oli kuin toinen mies.
-
-Hän oli jo vuosikausia tehnyt samoja töitä. Hänen sorvistaan
-oli putoillut satoja tuhansia renkaita koneen vieressä olevaan
-laatikkoon, ja kuinka monta sataa tuhatta vielä putoaisikaan. Niitä
-kannettiin valimosta yhä vain, aivan säännöllisesti.
-
-Hän oli jolloinkin kuullut, mihin niitä käytettiin, mutta pitkään
-aikaan ei hän ollut siitä enää välittänyt.
-
-Ajatukset eivät olleet enää vuosikausiin olleet kiinni metallin
-kiinnittämisessä sorviin, ei torvien paikalleen asettamisessa,
-eikä koneen käynnissä. Kaikkeen hän oli jo tottunut. Kädet tekivät
-itsestään.
-
-Jos joku ääni, mikä ei kuulunut asiaan, ilmestyi koneeseen, erotti
-hän sen kohta, löysi vian ja korjasi.
-
-Ja jälleen kiljui terä pyörivässä metallissa, lastut sinkoilivat,
-ja peltisuojus, jonka hän oli kiinnittänyt sorvipenkkiin aivan
-lähelle terää, esti ne pirisemästä ympärille ja johdatti ne sorvin
-alla olevaan laatikkoon, josta valurin oppilas kävi ne keräämässä
-uudestaan sulatettavaksi.
-
-Hänestä oli vuosien kuluessa tullut itsestäänkin kone, työhönsä
-nähden ajatukseton ja tahdoton. Vuodesta vuoteen oli hän tehnyt
-samoja liikkeitä yhtä mittaa... Milloin hän nykäisi erikoisella
-vivulla hihnapyörän pois vapaalta rattaalta ja sorvi alkoi käydä,
-alkoi samalla hetkellä molemminkäsinen terän kuljettaminen,
-katsominen nyt tältä, jonkun sekunnin kuluttua tuolta puolelta,
-vieläpä aivan määrätyssä kohdassa silmiensä suojeleminen räiskyviltä,
-kuumuudesta sinisiltä lastuilta juuri silloin vapaaksi päässeellä
-kädellä.
-
-Niin kuin hihnan metallinen liitekohta säännöllisten aikajaksojen
-kuluttua kalahti ylhäällä katonrajassa olevassa johtoakselin pyörässä
-ja kohta sen jälkeen sorvin pyörästössä, taasen katossa, pyörästössä
-ja monet muut liikkeet toistuivat säännöllisesti -- niin hänenkin jo
-aivan itsekseen totuttuun tapaan, ilman vähintäkään mielenkiintoa.
-
-Mutta nyt ne tuntuivat kuin uusilta. Kaikki oli muuttunut, kun hän
-itsekin oli.
-
-Tänä aamuna oli hän tarkastanut huolellisesti koneensa, voidellut
-jokaisen laakerin ja pitkästä aikaa kiintynyt katselemaan, kuinka
-hienoa työtä useissa osissa sentään oli. Oli suuri erotus tämän ja
-vanhempien sorvien välillä.
-
-Mutta aamupäivällä oli katkennut terä. Sepä nyt -- niin kuin noita ei
-olisi jo vuosien kuluessa oppinut karkaisemaan.
-
-Vielä samalla rupeamalla oli irtautunut vetohihnan liite.
-
-Eikä kaksi kolmannelta: johtoakselissa eivät olleet asiat oikein.
-Täytyi kiivetä sinne ylös katsomaan.
-
-Juho haki tikapuut ja lähti kiipeämään.
-
-Mutta kesken kaiken tuli niin kovin vaikea olla. Mitä tämä nyt oli?
-Pyörryttikö, vai mikä tässä vaivasi? Hän pysähtyi ja katsoi alas.
-
-Eihän siellä mitään ollut. Viilaajat nyökkäilivät penkkipuristimiensa
-ääressä. Tuolla vedettiin juuri väkipyörillä koottavan koneen
-sylinteriä paikalleen.
-
-Hän nousi ylemmäksi ja koetti saada selkoa viasta.
-
-"Eihän siellä liene vain kiila irtautunut", arveli joku alhaalla
-olevista sorvareista.
-
-"Sitäpä minä epäilen. Näyttäisi niin kuin pyörä olisi vähän
-kulkeutunut akselilla. Mutta ei tästä sovi oikein näkemään", sanoi
-Juho ylhäältä.
-
-Katonrajassa leijaili rasvan ja lian katku, jota kiivaasti pyörivät
-pyörät ja hartsista narisevat hihnat kuljettivat ristiin rastiin.
-
-"Varo, varo takanasi olevaa remmiä!" huudettiin alhaalta.
-
-Saipa tosiaankin olla varovainen. Aivan lähellä kiiti pelottavana
-toiselle johtoakselille johtava kuusituumainen hihna, joka melkein
-koski puseron selkään. Pyörien käsivarret risteilivät uhkaavina.
-
-"Eihän vaan ole mitään repeytymää vaatteissasi?" kysyi joku alhaalta.
-
-"Ei ole. Mutta tukekaapa vähän, niin minä kurkotan tuonne toiselle
-puolelle!"
-
-Siinä asennossa ollessaan horjahti hän ja oli vähällä tarttua
-kiitävään hihnaan. Kuitenkin hän samalla silmänräpäyksellä käsitti
-vaaran ja tarttui tikapuihin. Niiden yläpää luiskahti pyörää kohti.
-
-Juho pysyi vielä kylmäverisenä. Hän oli kaikesta huolimatta saanut
-korjatuksi asentoaan ja yritti kädellään pyörän keskiosasta
-ponnistaen saada tikapuut kohdalleen.
-
-Tuskin kahta sekuntia oli vielä kulunut siitä kun hän yritti pudota.
-Alhaalla olevat olivat huomanneet asian kehityksen.
-
-"Voi hele...!" kirkaisi joku. "Katkase virta! -- Herra Jumala! --
-Pysäytä moottori!"
-
-Siinä silmänräpäyksessä on se tehty. Samassa hetkessä on myöskin
-jokainen sorvin terä kiinni metallissa, miehet sorvinsa vetohihnassa
-painamassa.
-
-Oli sittenkin käynyt onnettomasti. Pyörän lyönnistä sälöytynyt kiila
-oli tarttunut Juhon vaatteisiin. Samassa oli hiha halki olkapäätä
-myöten. Juho koetti riuhtaista puseroa auki, kiskaista hihansuunappia
-irti, mutta sortui pois tikapuilta. Kuitenkaan ei hän pudonnut alas
-asti, vaan jäi nopeasti akselin ympäri kiertyvien vaatteiden varaan.
-
-Hän kuulee toverien kirkaisun, näkee kuinka hän huimaa vauhtia nousee
-yhä ylemmäksi. Nyt jo pyörän käsivarret ovat ihan silmien edessä...
-nyt hän on kiinni akselissa... kiertyy mukana... tuntuu tuskaa
-käsivarressa... jalat lyövät kattoon... tikapuihin... kattoon...
-tikapuihin... Enempää hän ei tajua...
-
-Syntyy hälinää alhaalla. Kuuluu kirouksia, siunaamisia. Toiset
-juoksevat oravina ylös.
-
-"Vieläkö elää? Kuoliko?" kyselee kauhistunut joukko.
-
-Mykkä on jokainen kone. Ei heilu yksikään vasara. Vaimentunut on työn
-melu joka osastolla. Mutta sorvin luona häärivät miehet nopeasti.
-Useita tikapuita on jo ylhäällä, telineet kunnossa. Jo ovat vaatteet
-viilletyt auki, ja toveriensa käsivarsilla laskeutuu Juho alas.
-
-"Onko kuollut?" kyselee joukko yhä kiihtyneenä.
-
-"Ei ole", tietävät jo lähellä olevat. "Mutta ruhjoutunut on."
-
-Pöydälle ilmestyy verilätäkkö, joka virtaa alas lattian likaan,
-sorvilastujen sekaan.
-
-Pian saapui paikalle tehtaan lääkäri. Toinen käsi oli katkennut
-kahdesta kohti. Päässä oli ruhjevamma. Tuskin muuta sentään oli
-tapahtunut...
-
-Juho kannettiin sairaalaan, ja koneet jälleen alkoivat käymään.
-Mutta harva tarttui työhön enää sinä päivänä. Toiset olivat
-katkeroittuneita, toiset äänettömiä. Mielistä ei helposti haihtunut
-kauhun kuva, ja tämä päivä saattoi antaa enempi ajattelemisen aihetta
-kuin monet muut yhteensä.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Kova koettelemuksien aika oli nuorella parilla edessä: talvi tulossa,
-mies käsipoikkeinna, vaimo huonokuntoisena, sairaskassan apuraha
-vähäinen.
-
-Ei tahtonut jaksaa paljoa eteensä suunnitella.
-
-Kovin oli Katriin koskenut kamala tieto. Vähällä oli hänkin joutua
-vuoteen omaksi, ja kätilö jo pelkäsi pahinta. Mutta kesken tuskan ja
-ahdistuksen oli kuitenkin rohkeus kasvanut: olihan hän sentään vielä
-terve. Ehkäpä löytyisi jotakin työtä, jossa saattaisi ansaita. Sama
-se mitä olisi.
-
-Vaikka hän toiselta puolen oli ihan suruun murtumaisillaan, piti
-häntä pystyssä velvollisuudentunto perhettä kohtaan. Nyt täytyi vaan
-toimia ja toivoa aikaa parempaa.
-
-Mutta lamautumisen tunne kaatui kohti toisinaan melkein
-ylivoimaisena. Synkät arvelut kävivät painajaisina kiinni: mitähän
-jos Juho tulisi kokonaan työhön kykenemättömäksi?
-
-Ei se voinut olla mahdollista! Eihän kättä ollut tarvinnut edes
-katkaistakaan. Tietysti siitä toivottiin vielä ehyttä. On kuitenkin
-ollut kuumetta. Jos ei kestäisi. -- Juhoko ei kestäisi!
-
-Mutta vaikka hän kuin koetti reipastua, tunkeusivat kyyneleet
-silmiin. Jo sukeltausi esiin synkkä kuva: Juho ruumiina, hän orvon
-lapsen kanssa arkun ääressä...
-
-Lapsen! Poloisen!
-
-Jälleen hän kuitenkin tuntee rohkeutensa kasvavan, kun suuri
-elämäntehtävä avautuu hänen eteensä.
-
-Sekavin tuntein hän työskentelee iltapäivään saakka ja lähtee
-iltavastaanotolle sairaalaan.
-
-"Eivät toki ole asiat huonoimmin", lohdutteli Juho. "Rohkeutta vaan,
-Katriseni! Kyllä tästä pian noustaan."
-
-Ja Juho koettaa Katrin mielen kääntää muualle kertomalla, mitä täällä
-on hänelle nyt tehty tänä päivänä, kuinka on lastoitettu, miten on
-kääritty ja nyt vaan annetaan rauhassa parantua kiinni.
-
-"Vielä sillä omalla mökillä kuokan ja lapion vartta puristetaan."
-
-"Kaikkea sinä haaveilet! Kyllähän se on mahdotonta."
-
-"Elähän ole epätoivoinen, kun en minäkään ole. Minä tässä olen
-joutilaana ollessani suuria suunnitelmia laatinut. Saatpahan nähdä,
-että pian meillä Kesälässä oma tupa pohottaa. Minä jo sitä koivikkoa
-pidän aivan kuin omanani."
-
-Juhon tekee mieli kysyä, miten kotona nyt jaksetaan, onko siellä
-mitään elämisen keinoa, mutta ei raski, kun näkee Katrin vähän
-tyyntyneen hänen suunnitelmistaan.
-
-Ja kun Katri on mennyt, koettaa hän kuvitellen seurata hänen
-toimiaan, unehuttaa kaikki ympärillä ja niin voimakkaasti kuin
-suinkin vaikuttaa, että Katri tuntisi hänen näkymättömän läsnäolonsa.
-
-Juho todellakin aivan uskoo, että hän taitaa valaa voimaa ja
-rohkeutta Katrin mieleen. Hän koettaa oikein haihduttaa pois kaikki
-ikävät kuvittelut mielestään ja rohkaista itseään ajatuksella,
-kuinka kaikki saattaisi olla paljoa huonommin. Silloin näyttääkin
-tulevaisuus valoisammalta, ja tuon mielialansa hän tahtoo säilyttää
-kaikin mokomin.
-
-Ystävät koettivat tehdä Katrin oloa huokeammaksi. He kävivät usein
-hänen luonansa ja toivat aina jotakin lahjaa tullessaan sekä
-auttoivat häntä taloustoimissa, jotka olivat jääneet takapajulle nyt
-kun hän oli koettanut käydä työssäkin.
-
-Teki niin hyvää, kun Annakin kävi. Oli aivan kuin paljon ikävää ja
-mieltä raskauttavaa olisi korjautunut entiselle sopusointuisemmalle
-tolalle.
-
-Aivan siinä mieleen johtui kotimökki ja ahertelut siellä.
-
-Olisipa ollut äiti elossa vielä, niin hätäkö tässä olisi ottaa
-huonokuntoisuudenkaan päiviä vastaan. Katsoisi lasta, jonka hän voisi
-luottaen hänelle heittää.
-
-Katri oli toki siksi ymmärtäväinen vaimo, ettei hän heittäytynyt
-yksistään sairasmaksujen varaan, vaan koetti ansaita siihen lisäksi
-nyt kun vielä jotenkuten kykeni. Ei se kuitenkaan helppoa ollut.
-Se kävi päivä päivältä yhä raskaammaksi, sillä synnyttämisen ajat
-lähenivät.
-
-Työtä hänellä kuitenkin oli. Liisa oli puhunut Katrista muutamille
-rouville, joita hän tunsi, ja hän pääsi heille työhön. Näin pyhien
-lähestyessä oli kiirettä kaikkialla. Huoneita oli puhdistettava ja
-siivoojanaisista oli kova kysyntä. Katri oli iloinen, että hänellekin
-riitti työtä niin paljon kuin tehdä kerkesi.
-
-Nämä päivät kuitenkin rasittivat häntä kovasti. Ei suinkaan ollut
-helppoa olla turjustettuna paksuihin vaatteisiin, niin kuin piti
-olla, että tarkeni vetoisissa huoneissa, joiden akkunat olivat auki
-tomuttamisen aikana. Tahtoipa siitä huolimatta kylmä kuitenkin karsia.
-
-Kuinka saattoikaan hän kestää kaikkia venytyksiä, kiipeilemisiä ja
-konttaamisia, ettei niistä mitään kommelluksia aiheutunut!
-
-Niin kuitenkin päivä toisensa jälkeen kului.
-
-Juho sillä välin oli paranemaan päin. Lääkärin määräämä aika alkoi
-olla jo loppuun kulunut.
-
-Jouluksi pääsi hän kotiin, mutta työhön ei kuitenkaan saanut
-vielä mennä. Kuitenkin oli hyvä nyt jo näinkin, ja juhla tuntui
-oikein juhlalta tässä köyhässä kodissa. Rahavähillään he hankkivat
-joulukuusen, joka valaistiin viimevuotisilla kynttilänpäillä lyhyt
-hetki. Katri oli säästänyt vähän ryynejäkin, että saatiin keittää
-joulupuuro. He olivat jo vuosikausia syöneet yhteisen jouluaterian
-Juhon kotona, eikä siitä kodikkaasta tavasta voitu nytkään luopua.
-
-Mutta ennen kuin oli vielä loppuunkaan päästy, alkoi kynttilä
-toisensa jälkeen nukahtaa sammuksiin ja kuusi jäädä huoneen pimentoon.
-
-Heistä molemmista tuntui kynttilän sammuminen kuvaavan koko heidän
-elämänsä vaappumista tällä hetkellä. Heillä oli molemmilla salaisena
-pelkona: mitä tämä talvi vielä mukanansa tuo, mitä arvaamattomia
-kokemuksia antaa.
-
-Katri koetti salata kyyneliään, ettei saattaisi Juhon mieltä
-raskaaksi. Juho näki ja tunsi siitä huolimatta kaiken ja itki hänkin
-salaa sydämessään. Eivät he olleet kumpikaan osanneet aavistaa,
-kuinka elämä saattoi koetella vastoin toiveita.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juho asetettiin tehtaassa toistaiseksi yövartijaksi.
-
-Kun työväki poistui illalla, koneet pysähtyivät ja lamput
-sammutettiin sekä voiman jättiläiset seisoivat mykistyneinä ja
-elottomina pimeissä huoneissa, käyskenteli Juho yön pimeydessä
-yökellon hihna yli olan heitettynä rakennuksesta ja osastosta
-toiseen. Jokaisen neljännestunnin kuluttua oli hänen milloin missäkin
-kerroksessa väännettävä avaimella merkki kellon sisällä olevaan
-paperiliuskareeseen. Hän käveli yhtä mittaa edes ja takaisin, ylös
-ja alas, merkaten kaikilla kahdellatoista avaimella, jotka olivat
-pienissä säiliöissä seinillä. Sitä hän teki aamuun saakka, kunnes
-taasen työväki saapui, huoneet valaistiin ja lukemattomat veivit ja
-akselit, pyörät ja hihnat alkoivat säännöllisen liikuntansa.
-
-Mutta isännistön ei kannattanut maksaa yövartijan toimesta sitä
-palkkaa kuin ammattilaiselle. Sitä paitsi ei hän ollut voinut olla
-säännöllisesti työssä ensi alussa. Siitäpä syystä ei hän ollut voinut
-saada säännöllistä viikkopalkkaa pitkään aikaan. Tehtaan kassa oli
-niin kovin herkkätuntoinen, tilikirjat niin kylmän todelliset.
-Tosin ei penniäkään jäänyt vaille, mutta ei vahingossakaan tullut
-liikaakaan. Ei pienintäkään korkoa tuottanut vuosien työ tekijälleen.
-Kaikki kävi niin tarkalleen kuin kello tai mikä muu koneisto hyvänsä,
-joka käy silloin, kun käyntiin pannaan, ja kun pysähtyy, ei käy
-ollenkaan... Eräänä yönä sydäntalvella olivat Juhon kellon viisarit
-kuin tervaan tarttuneet. Jo monastikin oli hän ajantiedon nostanut
-korvalleen, kun hänen mielestään se oli pysähtynyt. Kunkin avaimen
-luokse hän tuli liian aikaisin.
-
-Illalla, aivan työhön lähtiessään oli hän vienyt Katrin
-synnytyslaitokselle ja oli nyt epätietoinen, miten oli käynyt.
-
-Mieli väikkyi toivon ja epätoivon välillä. Hän olisi niin mielellään
-tahtonut olla lähellä tällä hetkellä. Olihan hän jo kauvan sitten,
-kun oli uskaltanut joskus kuvitella edessä olevaa mahdollisuutta,
-iloinnut tästä tapahtumasta. Ja hän oli salaa ylpeillyt siitä kotinsa
-kolkasta, joka oli pyhitetty uudelle elämälle.
-
-Kuitenkin sen oli täytynyt käydä näin. Tämän salaa jäytävän puutteen
-takia oli ollut pakko viedä Katri laitokselle. Hän ei ollut jaksanut
-palkata ketään kotimieheksi.
-
-Tunteiden ristiriidat kiihdyttivät hänen askeleitansa.
-
-Mutta tämä yö antoi heidän elämällensä siksi paljon sisältöä, että
-he saattoivat monta murheen kohtaa unehuttaa. Olihan kaikki käynyt
-onnellisesti. Katri ja poika olivat hyvissä voimissa.
-
-Laitoksen johtajatar, jota monen vaikean palvelusvuotensa varrella
-oli elähyttänyt ihmisten onnellisuus, vietti vaan lyhyen hetken
-heidän seurassaan ja heitti heidät kahden. Eivätkä he huomanneet
-ketään muita samassa huoneessa, jossa kuitenkin oli vuode vuoteen
-vieressä.
-
-"Katsopas nyt", sanoi Katri onnellisena. "Siinä on sinulle kuokkamies
-omalle mökille."
-
-"Sellaista lahjaa ei joka päivä saakaan."
-
-"Eihän toki", sanoi Katri vastaukseksi.
-
-Ja Juho silitti hellästi hänen niin kovin, kovin kalpeata poskeansa
-ja laihaa kättänsä sekä kaivoi pikku vuoteesta valkoisten vaateiden
-sisältä esille niin hennon, hennon "kuokkamiehen" käden ja suuteli
-sitä.
-
-Sädehti Katrin katse, hymyilivät onnelliset äidit viereisissä
-vuoteissa.
-
-Ei ollut kumma, jos laitoksen johtajatar olikin voinut kestää vuosia
-toisensa jälkeen...
-
-Pitkän pitkät olivat Juholle ne kymmenen vuorokautta, jotka
-Katri viipyi laitoksella. Vaikka tämä elämä oli ollut sellaista
-nilkuttamista näinä viime aikoina, tuntui nyt kuin kaikki pyörät
-olisivat olleet poissa paikoiltaan. Ei hän tahtonut ymmärtää, miten
-viettäisi päivät. Ei oikein saattanut levähtääkään, kun tiesi, että
-Katrikin siellä päiväsydämellä valvoi.
-
-Mutta vuorokaudet kuluivat sentään vähitellen.
-
-Juho olisi terveellä käsivarrellaan kantanut poikansa kotiin, mutta
-Liisapa olikin kerjennyt tilata hevosen.
-
-"Eipä kai sitä nyt miestä sillä tavalla kotiin tuoda", sanoi hän.
-
-Eikä Juholla oikeastaan ollut mitään sitä vastaan, kun sisar niin
-tahtoi. Muutenkinhan he häätyivät pyytämään Liisan apua ainakin
-aluksi. Nytkin oli Juhon, melkein heti kun kotiin saapuivat,
-lähdettävä vetämään kelloaan.
-
-"Tässä on nyt kotisi, pikku raukkani", puheli Katri pienoiselleen.
-"Eipä tuotu sinua suinkaan mihinkään komeaan taloon, vaan tällaiseen
-matalaan majaan, puutteeseen ja kurjuuteen. Mutta mitä muutkin
-täällä, sen saat sinäkin. Saatpa enempikin. Paras on paikka
-vierelläni, ruokanasi äidin maito. Ja eipä sitä vielä tiedä, mitä
-isän kanssa puuhailet, kun korva korvan tasalle ylenee. Kyllä kai
-silloin korpi kaatuu, jahka nuokin kädet kuokkaan tarttuvat."
-
-"Näetkö, kun katsoo niin kuin ymmärtäisi", sanoi Liisa, "vaikkei
-suinkaan silmänsä erota mitään, jos ovatkin auki".
-
-"Eihän sitä ymmärrä, kun on vielä niin kovin vähäinen", leperteli
-Katri ja pyyhki hellästi pehmoista hiussuortuvaa otsalla. "Kovin,
-kovin on vähäinen vielä äidin nuppu. Niin, ihan munasta puhjennut
-linnun poikanen sitä on vielä. Kuuletko sinä: ihan, ihan..."
-
-Lapsi oli hyvin heikko. Kyllähän vanhemmat sen arvasivat, sillä
-niin epäedullisessa asemassa oli ollut äiti kantaessaan. Nyt sen
-lisäksi ei tahtonut olla ruokaa hänelle. Mitäpä saattoi muodostua
-niin laihoista aterioista kuin heillä oli näinä aikoina. He olivat
-vähän velkaantuneet ja koettivat idartaa sitä maksetuksi. Eipä heillä
-kaikesti ollut muuta kuin leipää ja maito tilkka.
-
-Katri koetti kuitenkin järjestää niin, että sai joskus ostetuksi
-läskin murenen ja sen kanssa kiehautti sitten leipää. Saivat myös
-joskus ostetuksi perunakapan. Ja vaihteeksi pani hän maidon sekaan
-suolaa, johon sitten kastettiin leipää...
-
-Jo aikaisin koetti Katri lähteä työhön. Parin viikon vanha oli hänen
-pienoisensa, kun hän lähti pesutupaan. Tarvitsihan Juhon tosin levätä
-yön työssä oltuaan, mutta he ottivat vieraan tyttösen vähän avuksi,
-ja Liisakin koetti kerjetä, jos suuri hätä uhkasi.
-
-Ne olivat oikeastaan kovimpia hetkiä hänen elämässään.
-
-Ei hän tuntenut niitä ruumiillisia vaikutuksia, joita kovassa työssä
-raataminen hänelle tuotti, vaan ainainen pelko pienoisensa puolesta
-vaivasi kauheasti.
-
-Hän säpsähti joka kerta, kun ovi aukeni, luullen jonkun hirmuviestin
-kotoa saapuvan.
-
-Jokaisessa välissä, missä suinkin voi, hän juoksi kotiin hoitamaan
-pienoista ja sitten taasen juoksujalkaa takaisin.
-
-Ja sekin tuntui niin kuin hän olisi varastanut työnantajiltaan.
-
-Hänen oli pidettävä kiinni niistä työpaikoista, mitä suinkin
-oli saatavana, sillä Juhon paranemisen ehtona oli säännöllinen
-hierottaminen, ettei käsi jäisi kankeaksi, ja siihen tarvittiin
-rahaa. Täytyipä joskus siitäkin luopua.
-
-Suurinta surua tuotti vanhemmille, kun he jostakin saivat sen
-käsityksen, ettei lapsi edistykään. Jos joku puhui siihen suuntaan,
-vahvisti se heidän olettamustaan, ja jos toinen puhui päinvastaista,
-uskoivat he hänen vaan lohduttavan heitä.
-
-Usein istui Katri pitkät ajat kehdon ääressä, seuraten lapsen
-kasvojen ilmeitä.
-
-Herra Jumala, kuinka se raukka kärsikään... Suuret silmät katsoivat
-ylös äitiin. Ne kysyivät... kysyivät...
-
-Eikä äiti voinut vastata kuin kyynelillä...
-
-Turhaan hän tarjosi tyhjää rintaansa. Riistetty oli häneltä ilo,
-jota äiti saa tuntea, kun lapsi lepää hänen rinnoillaan ja saa siitä
-ravintonsa. Poissa oli autuus, tilalla tuska... äidin tuska, jonka
-vertaista, jota syvempää ei voi maan päällä olla. Mitä olisi hän
-antanutkaan, jos olisi voinut estää, ettei puute ja köyhyys olisi
-koskenut viatonta raukkaa!
-
-
-
-
-X.
-
-
-"Kuulepas, Kerttu!" sanoi Anna lauvantaina juonittelevalle
-tyttärelleen, "jos olet kiltti tänä päivänä, niin illalla pääset...
-Mihinkähän sinä pääset illalla?"
-
-Tyttö unehutti oikkunsa siihen paikkaan ja hyppäsi äidin luokse.
-
-"Varmaankin...! Mihinkä minä pääsen?"
-
-"Koetapas nyt arvata!"
-
-"Iltamaan! Vai pääsenkö, pääsenkö taasen?"
-
-"Se riippuu siitä, jos olet kilttinä."
-
-"Voi, voi, pääsen!" huudahti tyttö, löi käsiään yhteen ja hyppeli
-ilosta. "Ostetaanko makeisia niin kuin viime kerrallakin?"
-
-"Sepähän nähdään sitten."
-
-"Voi, voi, ostetaan! Ostetaanhan?"
-
-Tyttö riensi leikkikalujensa ääreen ja siinä alkoi nukkien kasvojen
-pesu, hiuksien sukiminen ja pukujen muutto jokaiselle. Siinä
-leimauksessa oli iltamaleikki käynnissä.
-
-Anna unehtui katsomaan tyttärensä leikkiä. Hän näki kuin imeyteneenä
-lapseensa oman itsensä. Noin sitä oli touhuttu. Ja hän jo jossakin
-välissä ryhtyi hupattamaan Kertun kanssa. "Nämä tässä menevät
-näyttelemään, ja täällä ovat katsojat", touhusi hän. "Nyt vedetään
-esirippu auki... nyt kiinni. Nyt puhuu joku, ja tuossa on runon
-lausuja. Lopuksi tuolit seinille ja kaikki tanssimaan!"
-
-Anna sieppasi Kertun syliinsä ja polki polkan käyntiin sekä vei niin,
-että tytön palmikko suorana sojotti. Tyttö kirkui ja värisi sylissä.
-
-Siihen heräsi riippusängyssä nukkuva nuorin lapsi, puolentoista
-vuoden vanha Laila.
-
-"Laila-polonen, heräsitkö sinä hupakon äidin hullutteluihin?"
-
-Pikku kätöset teutuivat vuoteessa, jossa märkien ja syötinpullosta
-valuneesta maidosta hapantuneiden vaatteiden välissä kyhjötti
-kalpea tyttönen. Se ei vieläkään oikein jaksanut ottaa jaloilleen.
-Mikä sillä lienee, oli Anna monta kertaa arvellut. On niin vaikea
-osata arvata niiden vaivoja, kun eivät osaa mitään sanoa. Jalat
-vaan näkyvät väkistenkin painuvan vääriksi, vaikka on kai pidetty
-kapalossa, että luulisi toista tietä vääriksi painuneen.
-
-Pienoinen pyrki ylös ja ojensi kiihkeästi käsiään, kun äiti läheni
-vuodetta. Kalpeille kasvoille levisi jännitys, kun hän koetti
-kohottautua, ja sitten ilon himmeähkö ilme, kun pääsi pystyyn ja
-äidin sylistä katselemaan Kerttu-siskon leikkiä, kissaa sängyn
-päällä, kipsistä koiraa piirongin kannella ja kuvaansa peilistä...
-
-"Tutta, tutta, tutta. Äitä, äitä, äitä!" jokeltelee pienoinen
-peilikuville kankeasti ja tapaillen.
-
-"Jo se on kummaa, kun ei tuon tytön puhe ala selvetä", puhelee äiti
-itsekseen. "Toisethan nuo ovat niin pian oppineet."
-
-Hän asettaa Lailan jälleen riippusänkyyn ja tukee tyynyillä. Sitten
-ottaa hän esille pyhävaatteensa, katselee ja korjailee niitä illaksi
-valmiiksi ja istuu hetken joutilaana, kun ei muutamien minuuttien
-aikana ehtisi kuitenkaan mitään kunnollisesti alottaakaan.
-
-Yrjö saapui näin lauvantai-iltana nyt uuden päiväjärjestyksen mukaan
-aikaisemmin kuin muina päivinä. Hän pieni pyhäpuut rakennuksen alla
-olevassa puusuojassa.
-
-"Veisitkö tuon likavesiämpärin?" sanoi Anna. Yrjö vei sen ja toi
-ämpärin täyden pienityitä puita tullessaan.
-
-"Tapahtui siellä onnettomuuskin taasen tehtaassa", sanoi Yrjö kahvia
-juodessaan.
-
-"Herranen aika, eikä puhu mitään! Sinulleko?"
-
-"Ei, ei minulle ole mitään tapahtunut, mutta Päkkilälle. Miten
-lienee mennyt korjaamaan jotakin paperikoneessa ja sormet joutuivat
-sylinterien väliin, litistyen aivan muodottomiksi liuskareiksi. Siinä
-oli käydä aivan pahasti, ehkä olisi seuraavissa silmänräpäyksissä
-ollut koko mies yhtä litteänä mutta aivan sattumalta osuin toisesta
-päästä kalanterin luota lähtemään liikkeelle ja johduin juuri siihen,
-missä pysähdytetään."
-
-"Oi kauhea! Eikö hän ollut perheellinen mies?"
-
-"Viisi lasta kai niillä on."
-
-"Hyvä Jumala, mitä siitä elämästä tulee?"
-
-"Eihän hänestä nyt enää entisen kaltaista miestä tule, sillä
-luultavasti käsi pitää leikata; mutta onhan hänestä johonkin toimeen."
-
-"Ajattele, jos sinullekin joskus tapahtuisi sellaista!"
-
-"Ei kai se mikään mahdottomuus olisi. Tuskin menee päivää, ettei aina
-joku onnettomuus kohtaa jossakin tehtaassa. Voihan tulla jotakin
-odottamatonta, vaikka olisi kuin varovainen."
-
-"Se olisi kauheaa!"
-
-"Mikäpä tietää, kenen vuoro milloinkin tulee. Ihmeesti monet
-säilyvät, mutta useat saavat jonkun vamman elämässään. Onhan noista
-sanomalehdissäkin aina. Tuntuu se toisinaan niin tympäsevältä,
-nytkin. Oikein mieli janoaa jotakin vaihtelua."
-
-Kerttua koetettiin houkutella nukkumaan, että hän jaksaisi sitten
-illalla valvoa myöhempään. Mutta siitäpä ei tullutkaan mitään. Tyttö
-penäsi vastaan:
-
-"Heitätte vielä ja itse menette." Sitäkin oli joskus tapahtunut,
-luvattu ja sitten jätetty. Nytpä hän arvasi olla varuillaan eikä
-nukkunut uhallakaan, puuhasi vaan iltamaleikissään vieläkin, kyseli
-ja uteli kaikkea.
-
-"Sepähän on merkillistä, ettei tuo tyttö vielä näyttele tässä
-maailmassa", ihasteli äiti. "Haluaisitko sinä tulla näyttelijäksi?"
-
-Tietysti tyttö halusi ja näytteli kohta, että vanhemmat saivat nauraa
-henkihieverissä.
-
-Siitä sitten vähitellen jouduttiin lähtemään. Hentilän leski, joka
-asui samassa pihassa ja oli aina ollut kotimiehenä, milloin he
-lähtivät iltamiin tai johonkin muuhun, mihin ei voinut kaikkein
-pienimpiä ottaa, saapui nytkin. Hänen haltuunsa saattoi lapset
-heittää niin turvallisesti. Hän oli aivan kuin omiaan juuri siihen.
-Jos rupesi painostuttamaan, saattoi hän köllähtää pitkällensä
-sohvalle tai kiehauttaa kahvin huvikseen.
-
-Leveä yhdistyksen huoneuston ovi loukkuu auki ja kiinni. Sisälle
-kulkevien kengistä varisee lumi kynnyksen syvennykseen, joten ovi jää
-yhä enemmän auki, ja kylmä ilmavirta syöksyy sisälle. Lumi on sulanut
-porraskäytävän alalattialla, ja jalkineiden sekä katukäytäviltä
-kantautuneen hiedan kanssa hankautuvat kirjavat lattiakivet puhtaiksi.
-
-Seinävierustoilla on huomenna näytäntöjään alottavan teatteriseurueen
-kulisseja.
-
-Eteisessä painautuu joukko pilettiluukkua kohden. Joku jo purkautuu
-jonosta ulos ja nousee porraskäytävään.
-
-Ovi käy käymistään. Väkeä virtaa sisälle. Tulee joku yksinänsä,
-tulevat parittain, tulee ryhmiä nauraen ja ilakoiden, poikia
-savukkeet hampaissa, ja sylkeä roiskivat liukkaille lattiakiville.
-Joillakin on jo ennen ostetut piletit, ja kaikkikin he vihdoin
-kohoavat portaita toiseen kerrokseen, katoavat käänteessä sinervään
-savuun, joka laskeutuu puoliväliin porrasten käänteeseen, ikään kuin
-ei ylhäällä enää olisi tilaa.
-
-Eikähän sitä olekaan, sillä kohta portaitten päässä oleva eteinen,
-pukuhuone ja ravintola ovat samaa tupakkahuonetta. Ravintolan
-seinällä on tosin julistus, jossa tupakan poltto kielletään, mutta
-ovet ovat auki käytävään, ja siitä virtaa savu sisälle. Vaikka
-yhdistyksen huoneustoa on muutamia vuosia taaksepäin isonnettu, on
-ahtaus kuitenkin aivan sietämätön. Yleisön käynti on viime aikoina
-lisääntynyt tavattomasti.
-
-Eteisen nurkassa on erityinen ryhmä, jonka keskeltä aina löytää
-Toivosen Eemelin. Heillä on milloin tammilauta, milloin dominot,
-ja he pelaavat omena- ja sokerileivoksista, teestä, kahvista tai
-savukkeista ja virvotusvesistä. Keskeltä kohoaa sammumaton uhrisavu
-irvistelevistä ikenistä. Toiset ovat jääneet katsomaan pelin kulkua
-ja kuuntelemaan Eemelin hauskaa ilonpitoa. Ovat unehuttaneet
-päällysvaatteetkin päällensä.
-
-Ammattinsa leimaamaa väkeä huljuilee savun seassa: kenellä hartiat
-kumarat niin kuin istumatyössä olevilla yleensä, kenellä kämmenet
-halkeamissa ja happojen ruskettamina, kynnet ainaisessa sini- tai
-punavärissä, reumatismin patit nivelissä, kangistuneet jalat,
-luisevat kasvot. Toisissa on katkera, mätänevien nahkain tai
-satulatavarain löyhkä. Yleensä kaikki ovat verettömiä ja elähtäneen
-näköisiä.
-
-"Heleijaa! Sieltähän tulee Rinteen herrasväkikin", tervehti joku
-ystävällisesti. "Minäpä en ole sattunut näkemään isoon aikaan."
-
-"Olemmehan me olleet täällä sentään aika usein", sanoi Anna.
-
-"Ja Kerttu mukana."
-
-"Kerttu mukana. Vähätpä se kotiin jää, kun vaan saa kuulla, että
-ollaan iltamaan lähdössä."
-
-"Ei kai sitä. Pitäähän toki Kertunkin, saada olla muiden mukana. No
-missä ne ovat toiset?"
-
-"Sinne jäivät kotiin nukkumaan Hentilän lesken hoitoon. Eihän niitä
-voi kaikkia mukaan, ottaa."
-
-"Paitsi kesäjuhlaan."
-
-"Niin, kun saattaa vaunuilla kuljettaa. Mutta Kerttuhan juosta
-reppasee jo mukana."
-
-"Minusta sinä olet muuttunut sitten viime näkemän. Odotappas,
-miten se on tuo ylähuuli niin laskeutunut? Oletko sinä hakenut
-maistraatista fasaadin muutosta ja...?" Naurettiin.
-
-"Tulkaahan meille, niin tippuvat ne huulen pönkät teidänkin
-suustanne. Hammas joka lapselle."
-
-"Sellaisia te olette", sanoi Anna sitten kuin päätökseksi ja pisti
-paperista päästämänsä makeisen Kertun suuhun. "Hampaat ja kaikki
-viette äiti-rukalta."
-
-"Ja vapauden! Kyllä sitä sinäkin lensit ennen."
-
-"Mitäs niistä entisistä. Joka vanhoja muistelee, sille tikku silmään.
-Kyllä se luonto laskeutuu, kun pyöräyttää joitakin tällaisia
-maailmaan, pesee ja paikkaa aamusta iltaan, laittaa ruokaa, laukkaa
-asiat. Tahtoopa jo maistua puulta. Tekee mieli toisinaan lähteä vähän
-hummailemaan."
-
-"Ei se ole kumma."
-
-Torvien pauhina oli jo alkanut salissa, johon yleisö vähitellen
-soiton aikana keräysi. Harva kuunteli soittoa, vaan puheen sorakka
-täytti laajan ja korkean huoneen. Ihmiset keskustelivat toisistaan.
-Kaikkien huomion esineenä oli aivan äsken myömäpöydän takana
-palvellut nuori, laulajattareksi yrittelevä torikauppiaan tytär, joka
-oli usein totuttu näkemään näyttämöllä näin iltamatilaisuuksissa tai
-työväen teatterissa. Hänellä oli pieni, sievä ääni, ja hän oli nyt
-ollut puoli vuotta musiikkiopistossa pääkaupungissa. Hänellä oli
-nyt tukkalaite muuttunut sillä matkalla ja puku oli myöskin vähän
-erilainen kuin täällä vielä pidettiin. Hän puhui myöskin suuremmalla
-äänellä kuin ennen ja teetteli jonkunlaista huoletonta vapautta,
-joka on niin taiteilijoille ominaista. Usean mielestä hän oli vähän
-lihonut sillä matkalla, mutta sievä hän oli vieläkin. Ilmeisiin oli
-tullut jotakin maamme huomattavaa taiteilijatarta jäljittelevää. Joku
-joukosta vähän ylpeilikin tästä keskuudestaan kohoamassa olevasta
-nuoresta laulajattaresta, mutta eipä hän suinkaan jäänyt myöskään
-ilman pilapuhetta. Useat muistivat, minkälainen "räpäkkö" hän oli
-aivan äsken ollut.
-
-Useilla oli lapsia mukana. Metallisorvari Lindkin tuli vaimonsa ja
-poikansa kanssa. Vaimo oli väljässä pukimessa, silmät kuopalla ja
-kasvot täpläisinä. Nuori väki kiipesi parvekkeelle ja katseli yli
-kaidepuun alhaalla vähitellen kerääntyvää joukkoa.
-
-Näyttämön esirippu liikahteli, ja näkyi, kuinka sen raosta aina joku
-kävi pilkistelemässä alas katsomoon. Esiripun takaa kuului puhetta
-ja kulissien naulaamista. Tuskin oli heillä aikaa lakkauttaa se
-avajaispuheen ajaksi.
-
-Aivan Rinteitten eteen oli asettunut maalari Heikkinen pienen
-poikansa kanssa. Tuolla etäämpänä näkyi tehtaan entinen seppä
-Ponkala. Useat pitivät ihmeellisenä, että hän oli vielä mahtunut
-tulemaan tänne, sillä hänhän oli kuuleman mukaan käynyt hyvin
-porvarilliseksi, päästyään Dahlin lesken naituaan talon omistajaksi.
-Mutta sielläpäs vaan istui, molemmat punatukkaiset tytärpuolensa
-seuranaan. Ja leski, joka oli sellainen tossukka, on niin komistunut.
-Tietäähän sen.
-
-Ennen pitkää alkoivat lapset väsyä. Siellä he istuivat hento vartalo
-kokoon kutistuneena myöhäiseen iltaan saakka, pää painuneena
-hartioitten väliin, olkapäät koholla. He nuokkuivat ja olivat pudota
-tuoleilta. Maalari Heikkisen poikakin torkahteli ja "onki kiiskiä".
-Se oli Kertusta niin hirveän hauskaa, että hän nauraa kiherteli yhtä
-mittaa. Nauruun yhtyi äitikin, ja kappaleen ajan kuluttua kaikki
-läheisessä ympäristössä olevat alkoivat olla huvitettuja pikku
-miehestä, joka taisteli unta vastaan. Viimein huomasi pojan isä asian
-ja veti lapsen puoleensa. Pian nukkui pienokainen lieheellä suin
-isänsä kylkeä vasten, ja univesi valahti auki jääneestä suusta isän
-takille.
-
-Kertustakin alkoi jo tuntua ikävältä. Puheen sorakka hänen
-ympärillään aina väliajoilla oli niin nukuttavaa. Turhaan hän koetti
-lukea kirjoituksia näyttämön otsikosta, lamppuja katosta, harjanteita
-rautakamiinin kyljestä. Silmäluomia kuitenkin alkoi pakottaa ja
-tahtoivat ne painautua väkistenkin kiinni. Hän katsoi pikku poikaa,
-joka nukkui edessä olevalla penkillä, ja hänestäkin olisi ollut niin
-mukavaa nojata isään taikka äitiin. Mutta ei hän uskaltanut sitä
-tehdä. Sehän oli piiskojen uhalla kielletty. Hän koetti esiripun
-poimujen välistä löytää jotakin... Ahaa, tuossapa on tuollainen katu
-ja siinä niin kuin nukke mukamasten! Mutta sitten sekin häipyi. Mihin
-lienee kadonnut?
-
-Välillä kävi joku sanomassa aina jotakin. Eräs harmajassa puvussa
-oleva setä, jolla oli pitkä tukka, mikä pyrkii silmille hänen runoa
-lausuessaan, jäi enimmin Kertun mieleen. Hänellä olivat silmät niin
-kummalliset. Ja hän luki kirjasta ja kiroilikin kirjasta ja sanoi
-tulevansa väkisten. Kertoikohan hän siitä miehestä, joka eräänä
-yönä pyrki väkisten heidän kotiinsa ja örisi juovuksissa, ja jota
-isä sitten tyrkkäsi leukaan, että hän kaatui selälleen jäätikköön.
-Kerttua vieläkin pelotti.
-
-Toimittajan pitkän puheen aikana pyrki uni tulemaan aivan
-ehdottomasti. Hän kuuli puheen äänen kuin seinän takaa ja näki
-kaiken kuin paksun usvan läpi. Puhujalava, seinät, sähkölamput,
-lämmityslaitokset, punaiset esiriput, mustat akkunaverhot, kaikki
-sekaantuivat keskenään. Viimein ei hän nähnyt mitään. Pää painui
-äidin käsivarteen.
-
-"Kerttu! Nukutko sinä? Et saa nukkua!" hätisteli äiti.
-
-Kerttu raotti silmiään, koetti kohottaa päätänsä, katseli vähän aikaa
-ympärilleen, mutta jälleen sekaantuivat kaikki, ja hän painautui
-äitiä vastaan.
-
-"Kuuletko sinä, Kerttu, et saa nukkua!"
-
-Äiti töykki tyttöään, usahteli sille, niin että ympärillä istujat jo
-alkoivat hermostuneesti pyörähdellä heihin päin.
-
-"Katso nyt, kuinka kaikki sinua ihmeissään katsovat, kuinka sinä olet
-paha tyttö, kun rupeat kesken kaiken nukkumaan. Saat tuosta makeista,
-kun et nuku."
-
-Äidiltä saatu makeinen hetkeksi virkisti Kerttua. Hän jaksoi
-hetken taistella unta vastaan, semminkin kun äiti näytti niin
-pahantuuliselta ja toruvalta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Hyvät toverit", jatkaa puhuja, "kuinka kauvan me jaksamme kärsiä
-tällaista kieroa asian tilaa? Joka hetki, joka paikassa, kaikkialla
-näemme kalpeita, nälkiintyneitä, näivettyneitä työnorjia. Nälkäruoska
-heiluu kaikkialla. Sen kirvelevät haavat tunnemme selässämme. Koko
-työnnorjajoukon veri vuotaa näistä. Ei sääliä, ei armoa, -- lyöntejä,
-hosumisia, polkemisia! Ja koko maa huokaa ahdistuksissaan..."
-
-Kohaus käy juhlivassa yleisössä. Kiinteästi katsovat he puhujaan.
-Jännitys kuvastuu heidän kasvoillaan. Ja sitä mukaa kuin puhuja
-heiluttaa sanansa säilää, puristautuvat hampaat yhteen, ja
-kiihkeimpien huulilta jo purkautuu:
-
-"Kylläpä... saa...! Antaapa... iskeepä...!"
-
-Pikku Kerttu ei uskallakaan nukkua enää. Hänestä näyttää kuin tulisi
-ankara setä yli puhujalavan, kuin tavoittelisi häntä käsillään. Hän
-puristautuu äitinsä käsivarresta kiinni.
-
-Puhuja levittää syltänsä ja huutaa niin paljon kuin jaksaa. Hän lyö
-nyrkkinsä lavan rintapuuhun, niin että vesilasi hyppii lautasella.
-
-Kerttu kirkaisee ja pillahtaa itkemään.
-
-"Minä kuulen täällä lasten ääniä", jatkaa puhuja. "Näen kalpeita
-raukkoja vanhempainsa mukana. Mitä puhuvat he, mitä ilmaisevat heidän
-itkunsa? Puutetta, kärsimyksiä! Ne kertovat iltalevon häiriöistä ja
-väsymyksestä. -- Mutta kuinka voisi toisin olla? Mihin me ne panemme?
-Taitaapa olla varaa proletaarilla palkata talon täysi palvelijoita
-lasten hoitajiksi, silloin kun itse lähtee ilonpitohon, saamaan
-jotakin nälkäiselle hengellensä. Uni vuoteelta meidän on ne repiminen
-mukaamme. -- Kaikki nämä puhuvat suoraa puhetta..." kääntää puhuja
-uusille urille.
-
-Koko yleisö on kuin hypnotisoitu. Jokainen mieliala kuvastuu sen
-kasvoilta. Puhuja on sen suu, joka syytää sanoja, -- sen kautta
-purkautuu sen sydämen kyllyydet, jotka joka hetki tuntuvat kasvavan
-yhä suuremmiksi. He käsittävät hänen puhuvan heidän kohtaloistansa,
-lukevan kuin kirjaa heidän kärsimystensä historiaa.
-
-Heidän ympärillänsä unehtuu kaikki. He kääntelevät tuskaisina
-tuoleillansa. He eivät voi olla puhkeamatta äänekkäihin
-mielenosotuksiin kesken kaiken.
-
-Tästä puhuja vaan kiihtyy, huutaa äänensä käheäksi, tyhjentää lasin
-yhdellä siemauksella, ja kun äänen käheys ei luovu, lopettaa.
-
-Syntyy melu huoneessa. Jalkoja poljetaan, hyvähuutoja karjutaan,
-käsiä hakataan toisiinsa, ja penkkien päässä istujat puristelevat
-puhujan käsiä, vakuuttaen ettei niin totista sanaa ole kuultu moneen
-aikaan. Vahinko vaan, etteivät täällä olleet heidän pomonsa ja
-herransa kuulemassa suoraa totuutta.
-
-"Kyllä he tulevat, jahka puukenkäarmeija astuu heidän ilolinnojensa
-porteille, ryntäävät siitä sisälle ja vaativat heidät tilille",
-ryhtyy puhuja selittämään.
-
-Käytävässä kiehuu ihmisjoukko, puhuen suurella pauhinalla. Savukkeet
-pöllyävät, silmät loistavat ja posket mielivät hehkumaan.
-
-Ravintolahuoneen myömäpöydän ympärillä on tungos. Lippujen myöjä
-jakaa, minkä kerkiää, ja hopeakerros kasvaa rahalaatikon pohjalle.
-Suurin osa juo kahvia tai teetä leivosten kanssa, että on samalla
-illalliseksikin, kun monikaan, jolla ei ole omaa taloutta, ei ole
-joutanut käymään syömässä iltamaan joutumisen takia. Vanhemmat
-ostavat lapsillensa, mille voileivän, mille sokerileivän. Monet
-lapset ovat tottuneet saamaan, kun isällä on tilipäivä, makeisrahaa
-tai suorastaan makeisia. Nyt sekin asia kuittautuu samalla kertaa.
-
-Äänekäs puheen sorakka ja paksu tupakan savu täyttää koko huoneen.
-Seassa huljuilee väkeä puhuen suu ruokaa täynnä, huitoen käsillään,
-muutamassa kohden jo väitellenkin.
-
-Yrjö ja Anna onnistuivat Kertun kanssa pääsemään jonkun pöydän
-ääreen akkunan edessä. Se oli pyöreässä kulmauksessa oleva akkuna,
-josta sopi näkemään kahdelle kadulle. Akkunat olivat märkinä hiestä,
-paperit ruskehtuneet, lionneet irti ja repeilleet, laudalla tuhkaa ja
-savukkeiden päitä. Alaspäin kulkevissa hikijuovissa taittui nurkassa
-olevan katulyhdyn valo.
-
-Kerttu pyyhki kädellään hikoontunutta lasia ja katseli alas kadulle.
-Vastassa olevankin rakennuksen alikerrassa oli kahvila, jonka
-edustalla seisoa kärvötti viluisia ihmisiä, vaihdellen lakkiaan
-vuoroin toiselle ja toiselle korvalliselle sekä tuuppien toisiaan
-lämpimikseen. Vieressä, ihan katujen risteyksessä, seisoi poliisi
-järkähtämättömän rauhallisena. Ovi aukesi tuolloin tällöin, ja
-silloin syöksähti joukkoa ulos tai sisälle ja ylös ilmaan harmaja
-lösy kuin kiehuvasta padasta. Gramofoonin kiihkeä soitto, jota
-säesti rummun kumea jymähtely, kuului läpi akkunain, ja Kerttu
-muisti kuinka oli kesällä ollut muiden lasten mukana katsomassa, kun
-pelastusarmeijalaiset olivat tuolla puistossa, jonka koivut näkyivät
-seuraavasta risteyksestä, pitäneet kokoustaan, olleet avopäin, silmät
-ummessa, soittaneet ja laulaneet.
-
-Sähkökello soi, ja yleisö alkoi taasen siirtyä juhlasaliin. Tupakan
-polttajat kiskoivat viimeiset savut, heittivät savukkeenpätkät uunia
-kohden sylkiastialle päin, vilkaisivat silmäpuolellaan ovensuussa
-olevaan vääristelevään peiliin sekä tukkaansa sivellen, kaulustaan,
-rusettiaan ja takkiaan kohennellen riensivät juhlasaliin.
-
-Valot olivat jo sammutetut, kun viimeiset tulivat. Esirippu oli jo
-auki ja näyttelijät lausuivat ensimmäisiä vuorosanoja, kun saapui
-vielä nuoria miehiä kovaäänisesti puhuen ja täysipainoisesti astuen
-paukkuvia ja rasahtelevia kohokekäytäviä.
-
-Viimein kuitenkin rauhoittui katsomo ja esitystä seurattiin.
-
-Yleisön suosikki Martta Kivelä näytteli taasenkin hyvin, vaikka
-hänen "vastapelaajansa" Eino Anttila oli ihan mahdoton. Eino ei edes
-muistanut osaansa ja vilkuili hermostuneesti kuiskauskoppiin. Kerran
-hän myöhästyikin, kun piti tulla esille, mutta niin taitavasti Martta
-senkin paikan täytti toiminnallaan ja tuulesta temmatuilla sanoilla,
-ettei sitä huomannut kukaan muu kuin ne, joille kappale oli ennestään
-tuttu. Se tyttö oli ihan verraton!
-
-Eino sai osallansa aikaan aivan toista, mitä näytelmän kirjoittaja
-oli tarkoittanut. Monta alkoivat huvittaa kaikki ne kompastukset,
-joita hän teki; he nauroivat ihan makeasti sopivissa ja
-sopimattomissa kohdissa. Mutta sehän juuri olikin heille mieleistä:
-saada jolloinkinkaan oikein nauraa.
-
-Esiripun kiinni mentyä paukutettiin käsiä oikein vimmatusti.
-
-Kertun silmät vaan eivät tahtoneet pysyä enää ollenkaan auki. Turhaan
-koetti äiti pitää heralla, työntää suuhun makeisen toisensa jälkeen.
-Viimein ei ollut enää kuin yksi jäljellä. Sen hän puraisi kahtia ja
-säästi toisen puolen suurimpaan hätään.
-
-Kuvaelman aikana, jolloin kaikki oli niin hiljaista ja pimeää,
-näyttämö hämärä ja sen punertava valaistus silmiin koskevaa, ei
-Kerttu enää voinut katsoa.
-
-"Silmiä karvastelee!" kuului kesken arinta kohtaa.
-
-Koko heidän puoli katsomoa suhitti tyttöä vaikenemaan, vanhemmat
-enimmin. Kerttu yltyi itkeä kurisemaan.
-
-"Koetappas ruveta siinä!" torui äiti, puraisi puolet makeisen
-puolikkaasta ja työnsi sen tytön suuhun. "Anna toinenkin!" kärisi
-Kerttu. "Oletko hiljaa siinä!"
-
-"Pitää antaa toinenkin!" Äiti antoi viimeisenkin. "Nukuttaa!"
-
-"Ole hiljaa siinä!" -- Äiti pui nyrkkiään Kertulle. Tyttö oli hetken
-ääneti, mutta alotti ennen kuvaelman loppua uudestaan, tällä kertaa
-pyytäen. "Pääsisinkö minä jo nukkumaan?" Sekä isän että äidin huomio
-on kiintynyt lavalle. "Minua niin nukuttaa, isä!"
-
-Vähitellen valkenee näyttämö, kuvaten aamuauringon nousua.
-
-"Lähdetään jo kotiin!"
-
-"Kohta lapsi, kohta..."
-
-On hetken taasen hiljaista. Pikku Kertun hento vartalo ei enää näytä
-kestävän. Pää ikään kuin painuu hartioitten väliin. Hän on kalpea
-ja uupuneen näköinen. Silmät ovat kiinni, ja hän on vähällä pudota
-tuolilta. "Isä! -- Äiti!"
-
-Kertun kuiskaus on kuin rukous ilonjanoisille vanhemmille. -- Iloa,
-lepoa minullekin! värisee hento ääni kuuroille korville.
-
-Kerttu nukkui enää sinä iltana heräämättä. "Senkin tyttö! Noin nyt
-kävi, kun ei saanut sitä päivällä nukkumaan!" pahoitteli Anna.
-
-Isä otti lapsen syliinsä nojalleen. Vaatteet soluivat siinä
-ylemmäksi, niin että polvet tulivat näkyviin. Sukan sääressä oli
-polven kohdalla reikä, josta näkyi paljas iho...
-
-Jälleen kiehui ihmisjoukko väliajalla. Tuoleja siirrettiin joutuin
-pois, sillä tanssi alkoi tuossa tuokiossa. Yrjön ja Annan iltahuvi
-tuli häirityksi, sillä heidän täytyi lähteä viemään Kerttua kotiin.
-Isä kantoi häntä.
-
-Ulkona oli yltynyt lumimyrsky. Vihaisesti kiskoi itätuuli, juoksutti
-lunta pitkin katuja ja kaasi kinoksia alas rakennuksien katoilta.
-
-Isä koetti suojata ohuesti vaatetettuja jalkoja vihaiselta viimalta...
-
-He saapuivat kotiin mielissä tyhjyyden tunne ja tyytymättömyys...
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Kevät!
-
-Mikä ihmeellinen vuodenaika! Aivan äskenhän oli pakkasen valta
-vahvimmillaan, huurreturkki metsän yllä, ilmassa soiva heleys,
-hangella ja oksilla kuroutunut kuura, pimeyden vallassa koko luonto.
-Tuskin keskipäivällä vähäinen päivän piirto etelän taivahalla näkyi,
-mutta kohta taasen hämärään peittyi vuoret, laaksot, vaarat, lakeudet.
-
-Ja yön pimeyden aikana puristi tammipakkanen kiinteästi, helläämättä
-ainoanakaan päivänä, ja samoin teki helmikuun, "pikku tammen"
-alkupuoli.
-
-Mutta tuskin oli huomattu, mitä oli tapahtunut päivän palauksen
-jälkeen. Illasta ja aamusta oli pitennyt päivä. Joka vuorokausi
-kiersi päivän pyörä yhä korkeampaa kaarta.
-
-Eilen näkyi sen yläsyrjä metsän latvojen tasalla, tänään helotti jo
-melkein puoli palloa ja ylihuomenna ehkä jo kokonaan.
-
-Toisella viikolla ylettyivät kaaren päät kotipellon laidasta toiseen,
-tällä viikolla keskivainiolta rantavainiolle, tulevalla luultavasti
-jo takalistosta järven selälle.
-
-Se vasta varmaa nousua, vastustamatonta alueen valtausta!
-
-Saapui "maalimaiden näyttäjä". Jo juoksivat norot seinävierillä, jo
-paljastuivat kanervat ja marjan varret kankaiden päivänpuoleisilla
-rinteillä. Sulivat lumilaipat puiden oksilla.
-
-Mutta milloin kallistui aurinko lännen kultaan, silloinpa jo
-pakkanen, joka oli saanut päiväkaudet piillä varjossa metsän sisällä
-ja takana, kiirehti jäädyttämään oksilta tippuvat kyyneleet -- ilon
-kyyneleet, vapauden riemun hetteet.
-
-Silloin taas aamun koista yleni lämmön lähde. Sen säteet räytivät
-jäihin, kiteytymiin, ja kahleet laukesivat.
-
-Näin sadoissa, tuhansissa, lukemattomissa kohdissa luonnon suuressa
-salissa!
-
-Koko metsän pylvästö elää. Painon alaiset oksat vapautuvat
-lumilaipoistaan, ojentautuvat suoriksi. Ylemmät ovat jo päässeet,
-mutta alemmissa on vielä talven valta kiinni. On kuin joku vetäisi
-niitä alaspäin, niin kuin syvällä hangen sisällä näkymättömät kädet
-kiskoisivat niitä puoleensa. Mutta toinen toisensa jälkeen heltiää
-irti, riipoutuu vapaaksi, pääsee puhtaaksi jäästä ja lumesta ja
-ojentautuu kohti kultaista kumoa, välistä toisten oksien, sivu puiden
-tutkaimien, kohti valoa valoa...
-
-Ja on kuin valon ja lämmön lähde oikein tällä tavalla vangituita
-hakisikin. Eilen katsoi tuosta välistä, tänään jo ylempää, suoraan
-ja viistoon, puolelta ja toiselta. Milloin sattuu runko tai muu este
-tielle, niin siihen keihästyvät säteet, polttavat ja paistavat, kuin
-tahtoisivat läpi tunkeutua, päästäkseen etsimään ja vapauttamaan
-puiden oksia jäisistä kahleistansa.
-
-Eräänä iltana sitten kävi pakkanen oikein epätoivon vimmalla
-sulavan luonnon kimppuun. Sen ote oli niin vihlovan kylmä, ettei
-vielä yhtenäkään yönä koko keväänä. Pian olivat jäässä norojen ja
-purojen reunat, ja kelmeä riitta vetäytyi vapaan veden yli. Sen alla
-luikerteli välkkyvä vesi yhä ahtaammassa välissä, kunnes ennen aamua
-oli puro pohjaa myöten jäässä.
-
-Sattui sitten tuulinen päivä, lennättäen pilven taivaalle auringon
-eteen. Silloinpa pakkanen kävi pikku purojen jäljestä suurempien
-kimppuun, löi rannat kiintojäähän, kurkotellen jo umpikannen reunasta
-toiseen. Ja sitten kohti pohjaa... Vangiksi kaikki!
-
-On kuin tuskan vallassa koko riemun alkuun päässyt luomakunta. Mykkä
-on kevään ensi lintukin, oksaa etsii, mihin auringon säde paistaisi.
-Ei löydä... ei löydä... Puut paukkuvat puristuksesta. Kankeina
-törröttävät niiden oksat ja huojuvat kömpelöinä viiman vihoissa,
-kevätahavan käsissä. Joko tähän loppuikin koko vapautumisen riemu,
-sillä päivä tulee toisensa jälkeen, eikä hellity ollenkaan kylmän
-valta?
-
-Ei, ei...! Yön perästä päivä taasen! Uusi päivä! Sen jo latvoilta
-linnut ilmoittivat varhaisena aamuhetkenä. Ne lauloivat aamun koista,
-riemuitsivat auringon vallasta, syöksyivät päivänpuoleisille oksille,
-korkeimmin versoille. Joka kulkku kultaisena, joka rinta riemastuen!
-Oi, kuinka metsä soi!
-
-"Mikä ilo siellä ylhäällä? Tuleeko, tuleeko se tänään? Joko näkyvät
-kultaiset vaunut vaaran takaa?"
-
-"Jo näkyvät, jo näkyvät!" helähtää alas maan puoleen.
-
-"Kuuleehan sen...!"
-
-"Ja pilvien vastarinta painuu pois!" Kumma herpautuminen vallitsee
-latvojen alla. Monta päivää, viikkokauden odotettu tulee taasen,
-pilkistää tuosta, katsoo, että tyrmistyy. Hetkinen vielä, ja silloin
-se on täällä.
-
-Äh!
-
-Sieltäkö se tuleekin! Sieltäkö se tuleekin? Toisia teitä, ennen
-kulkemattomia, viime keväisiä!
-
-Oi sitä päivää, mikä siitä yleni! Minkälainen lämmön ja valon
-kosketus! Millä vastustamattomalla voimalla tunkeusivat säteet
-metsän kätköihin! Mihin ei päässyt suorastaan, sen varalle koko
-ilman lämmitti ja laski sen varjoihin ja pimentoihin. Räytävä lämpö
-tunkeusi joka paikkaan, oksien alle, hangen sisään. Ja vasta tullut
-lumi suli siihen paikkaan.
-
-Tuskin oli päivä puoleen kerjennyt ennen kuin purot olivat jo
-vapaina, repaleina riitat, vetenä jäät, hyhmänä hangen alus,
-heiluvana hetteenä koko maan valkoinen peite, sohjuna sojottamassa.
-
-Se vasta tulva, mikä siitä syntyy! Mäkien ja vaarojen rinteiltä,
-kummuilta, kiviltä, joka paikasta, mistä on vähänkään alaspäin
-viettävää, tirahtaa vettä, lorisee pikku puroja, kiirehtii kasavesiä.
-Niitä yhtyy sata, tuhat kokoon, tuolta ja täältä, ristiin, rastiin,
-kiviä kiertäen, kantoja ja mättäitä kaartaen... alaspäin, alaspäin...
-laaksoon, pohjakouruun ja siitä yhä eteenpäin.
-
-Pikku purot kaivautuvat hankien alta, porautuvat läpi sohjun ja
-hyhmän.
-
-Koko valkoinen vaippa liikkuu, aaltoaa, laskeutuu, notkahtelee,
-lysmähtelee alas.
-
-Jostakin rinteen jyrkimmästä kohdasta lähtee lumipallo pyörimään
-alas, kasvaa ja vauhdilla paiskautuu pohjakourun puroon, tukkien sen.
-
-Hetki on tyyntä, vaikenee virta, heikkenee kuohu. Ylhäältä rinteeltä
-kuuluu kuin tukahdutettuja huokauksia, kun hanget kohahtavat alas, ja
-lintujen tuhatkulta liverrys soi metsän latvoilla.
-
-Kasavesi nousee. Tuolla jo kuultaa läpi hangen, kiipeää rinteille
-takaisin, tasaisena pintana nousten. Hukkuu pohjakourun hanki.
-Sulaveden pinnassa kuvastuu naavakuusimetsä, pälviset rinteet,
-taivahan sini, suuri ja ihmeellinen lämmön lähde...
-
-Mitä? Mikä kohina siellä? Mikä pyörre padon luona? Mikä kiivas virran
-käynti?
-
-Se on murtunut... murtunut! Sinne kaikki! Joka pisara! Hanget mukaan
-pohjia myöten! Sammalet ja marjanvarret! Kaikki mitä tielle sattuu!
-Kuohu kukkuraan! Kumu taivaalle! --
-
-Yhtenä ryöppynä on koko viisto pohjakouru, joka metsästä laskeutuu
-kohti jokea. Kaikki, mitä tielle sattuu, riipoutuu mukaan, turpeet,
-oksat, latvat. Ei ole asettumista poikkiteloin tielle!
-
-Nurin niskoin paiskautuvat vihdoin rajupäiset ryöpyt joen uomaan,
-johon jo satoja tuhansia muita on saapunut ja yhä saapuu, yhtä suuria
-ja suurempiakin, ja jossa hommataan suuria läksiäisiä: joen kannen
-kohottamista pois paikoiltaan, irti rannoista ja pohjasta, mihin
-pakkanen on sen valtavasti kiinni jäätänyt, ja sen kuljettamista pois
-sydänmailta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kesälän tilalla, kolmisen kilometriä kaupungista, järveen laskevan,
-syrjäreitin vesiä juoksuttavan joen rannalla on uusi torppa,
-kaksihuoneinen. Ranta-aukeamassa avautuu pienoinen pellonpala, jonka
-laitaan koivujen alle kuin talteen pistettynä on rakennettu punainen
-tupa kamarineen.
-
-On keväinen lauvantai-ilta. Torpan nuori emäntä on juuri sytyttänyt
-tulen saunan pesään. Savu tunkeutuu seinässä olevasta reijästä ja
-vähän auki heitetystä oviaukosta sekä laskeutuu pitkin takapihaa,
-painuen metsään vihdoin.
-
-Nuorikko poimaisee varisseen oksan pihalta, taittelee mennessään sen
-käsissään ja heittää puuvajaan pienittyjen risujen ja puiden sekaan.
-Sitten ottaa hän luudan tikapuiden nojalta sekä ryhtyy lakaisemaan
-pihaa, jossa jo paikoin nuori heinä näkyy.
-
-Ihana on keväinen iltapäivä. Tyyneys ja rauha lepää luonnon yli;
-ainoastaan pellon takana pauhaavan virran ääni tuntuu toisinaan
-häiritsevän. Mutta siihen on jo korva tottunut. Se kuuluu samaan
-kokonaisuuteen.
-
-Ovat saapuneet linnut jo ja asettuneet aidan taakse sekametsään.
-Tuhannet äänet soivat sieltä halki vuorokausien. Toisinaan pyrähtävät
-laulajat pihakoivuihin tai käyvät maassa, nokkasevat jotakin ja
-kiireesti lentävät metsään jälleen.
-
-Pihan lakaistuaan kiirehtii Katri aidan takaa taittelemaan jonkun
-kuusen oksan ja asettaa ne porrasten eteen. Ja kun hän näin on saanut
-ulkopuolet pyhäkuntoon, rientää hän sisälle.
-
-Tahallaan on hän heittänyt huoneiden siivoamisen iltapuolelle päivää,
-sillä lauvantai hänestä tuntuu aina muita pitemmältä. Siitäpä syystä
-on hän ahkeroinut käsitöiden ääressä mahdollisimman pitkään, että
-tulisi kiire ja sen mukana kuluisi aika.
-
-Ja nopeasti käy nyt häneltä työ. Puhtaus ja järjestys asettuu joka
-paikkaan. Pian hymyilee huone, hymyilee akkuna puhtaine ruutuineen ja
-vuode lumivalkoisine peitteineen.
-
-Hymyilee myöskin nuori vaimo näin järjestelyssään omassa kodissaan,
-ja työn tuottama lämmin punaa posken vielä.
-
-Mutta onpa siihen muukin syy. Sillä aina työnsä äärestä vilkaisee
-hän pihalle, missä lapset leikkivät. Kuinka ne pienoiset nauttivat
-vapaudesta ja väljyydestä! Siinäpä on ruohoinen tanner temmeltää,
-puhdas ilma hengittää. Muistuu mieleen oman lapsuusajan viattomat
-leikit, "taloskivet", oksakiikut, ja hän on niin iloinen ja
-onnellinen, kun saa nämä luonnon lahjat lapsilleenkin antaa.
-
-Kuinka monen mutkan takaa olikin sentään avautunut eteen onnen ja
-viihtymyksen päiväpaisteinen kenttä!
-
-Metsäpolkua kiirehti Juho kotiinsa. Nopeasti astui hän kuivaa
-kangastietä. Huomasipa hän tien ohessa kuivan oksan tai kannon ja
-otti sen mukaansa. Saihan siitä vähäisen puuta keittopadan alle.
-
-Tiellä tapasi hän appensa, jonka Katri oli lähettänyt
-sunnuntaiostoksille.
-
-"Täälläpä te puohdatte eteenpäin", sanoi Juho.
-
-"Olen tässä hiljalleen astua latostellut, kun on niin sievä ilmakin
-eikä ole erikoista kiirettä. Ja olen itsekseni ajatellut, että
-kyllähän se Anna-Kaisakin mahtaisi mielellään tännepäin kulkea.
-Tahtoi jo niin viime aikoina kyllästyä hänkin."
-
-"Ei ollut minulla rohkeutta ruveta aikaisemmin näihin puuhiin.
-Tässähän olisimme kaikin eläneet hiljaisesti ja vaatimattomasti niin
-kuin nytkin."
-
-"Eipä sitä ihminen arvaa. Kuitenkin sinä olet nuori mies ja
-perhe-elämä on vasta alulla, siksipä seiso vakavasti kannallasi. Minä
-koettelemuksien hetkellä tein vähänharkitun päätöksen, ja on sitä
-saanut katua -- ei tietystikään sitä, mikä nyt on kohdalleni tullut
-sinun kauttasi, mutta pitkin matkaa, pitkin matkaa on ollut yhtä
-ja toista, jota ei olisi tarvinnut olla -- Minäkin sieppaan tuosta
-kannon."
-
-Juhosta tuntui niin kuin appi olisi mielellään halunnut olla yksin
-tällä kertaa, ja hän lähti astumaan nopeammin.
-
-Ennen pitkää alkoikin näkyä punainen seinä ojelmuksen päästä.
-
-Tiellä riensivät vastaan Katri ja lapset. "Kylläpä sinä viivyit
-kauvan."
-
-"En suinkaan. Olenhan tullut, minkä olen kerjennyt."
-
-"Niin kai, mutta minusta on tuntunut niin pitkältä tämä aika. -- Anna
-osa minullekin!" Siitäpä saapuivat he pihalla.
-
-"Kyllä on täällä puhdasta ja somaa", sanoi Juho kiitokseksi
-puolisollensa.
-
-Ja se tuntui Katrista niin sanomattoman hauskalta, kun Juho noin
-huomasi hänen työnsä.
-
-Sisälle tultua oli Katrilla tarjottavana kahvia, ja sitä juoden he
-istuivat avatun akkunan edessä sekä katselivat lastensa huoletonta ja
-iloista touhuamista.
-
-Mutta vielä ennen kylpyä laittelivat he peltotilkullansa maata
-kylvökuntoon, eikä väsymystä tuntunut, vaikka kuin olisi raatanut.
-
-Siinä olivat lapsetkin mukana kunnes uupumus voitti ja äiti toimitti
-heidät kylpyyn ja sitten nukkumaan.
-
-Näin puuhailivat perheen jäsenet työviikon päätyttyä, ja heidän
-ylitsensä kaukaisuuteen hälveten kiirivät pyhärauhan sanomakellot.
-Juhlallisina vyörähtelivät kumahtelut, ja onnekas rauha täytti
-kuulijain mielet...
-
-"Kyllä meidän työmme tähän saakka on ollut kovin toivotonta",
-puhkesi Juho puhumaan. "Olemmeko me todellakaan ennen tunteneet sitä
-tyytyväisyyttä ja rauhaa kuin täällä? Tuskinpa vaan, jos laskemme
-pois pikku hetket. Mutta sellaiseksi se ei voi enää muodostua, sillä
-maahan kiinni, tähän pieneen palaseen ensi aluksi, olemme nyt jo
-lujin sitein tarttuneet. Tässä on meidän ponnistuslautamme, ja ehkäpä
-koittaa vielä se hetki, jolloin saamme kokonaan irtautua kaupungin
-holhouksesta ja tuntea, että olemme vapaita ja riippumattomia. Ja
-mikä onkaan tämä oma tanner tässä lastemme leikkiä lyödä!" --
-
-Katri tarttui Juhon käteen, ja Juho painoi hellästi puolisonsa pään
-olkaansa vasten...
-
-Pihakoivun korkeimmalla versolla lauloi iltarastas.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KONEIDEN ÄÄRESSÄ***
-
-
-******* This file should be named 56030-8.txt or 56030-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/0/3/56030
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/56030-8.zip b/old/56030-8.zip
deleted file mode 100644
index fab935a..0000000
--- a/old/56030-8.zip
+++ /dev/null