NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3739 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1ffd81d
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #55943 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55943)
diff --git a/old/55943-8.txt b/old/55943-8.txt
deleted file mode 100644
index 325ccf2..0000000
--- a/old/55943-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3739 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Satuja ja tarinoita VI, by H. C. Andersen
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Satuja ja tarinoita VI
-
-Author: H. C. Andersen
-
-Translator: Maila Talvio
-
-Release Date: November 12, 2017 [EBook #55943]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA VI ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-SATUJA JA TARINOITA VI
-
-Kirj.
-
-H. C. Andersen
-
-
-Suom. Maila Talvio
-
-
-
-
-
-WSOY, Porvoo, 1919.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Anna-Liisa.
- Lasten leperrystä.
- Palanen helminauhaa.
- Kynä ja mustepullo.
- Lapsi haudassa.
- Tarhakukko ja viirikukko.
- "Kaunis!"
- Kertomus dyyneiltä.
- Marionettiennäyttäjä.
- Kaksi veljestä.
- Vanha kirkonkello.
- Kaksitoista postivaunuissa.
-
-
-
-
-Anna-Liisa.
-
-
-Anna-Liisa oli kuin maito ja mansikka, nuori ja iloinen, kaunis
-katsella. Hampaat paistoivat niin valkoisina, silmät niin
-kirkkaina, jalka oli kevyt tanssissa ja mieli vieläkin kevyempi!
-Mitä siitä seurasi? "Ilkeä vekara!" -- niin, kaunis hän ei ollut!
-Hänet annettiin ojankaivajan vaimon hoitoon, Anna-Liisa joutui
-kreivilliseen linnaan, istui koreassa huoneessa, yllään silkkiset ja
-samettiset vaatteet, ei tuulenhenkikään saanut käydä häneen, kukaan
-ei saanut sanoa hänelle kovaa sanaa, sillä se vahingoitti häntä eikä
-hän kärsinyt sitä: hän imetti kreivillistä lasta. Se oli hieno kuin
-prinssi, kaunis kuin enkeli, kuinka hän rakastikaan tätä lasta!
-Hänen omansa, niin, se oli kodissa, ojankaivajan kodissa, missä ei
-pata kiehunut yli laitainsa, mutta suu kiehui, ja tavallisesti ei
-siellä ollut ketään kotona. Poika itki, mutta mitä ei kukaan kuule,
-se ei ketään liikutakaan. Hän itki kunnes nukkui eikä unessa tunneta
-nälkää eikä janoa, uni on sellainen hyvä keksintö. Vuosien kuluessa
--- niin, aikaa myöten kasvaa rikkaruoho, sanotaan -- Anna-Liisan
-poika kasvoi, ja kuitenkin sanottiin hänen kasvussaan pysähtyneen.
-Mutta tähän perheeseen hän kokonaan oli kasvanut kiinni, he olivat
-saaneet siitä rahat, Anna-Liisa oli hänestä kokonaan vapaa, hän
-oli kaupunkilaismatami, vietti sisällä tyyntä, rauhallista elämää
-ja käytti ulos mennessään hattua. Mutta hän ei koskaan mennyt
-ojankaivajalle, se oli niin kaukana kaupungista eikähän hänellä ollut
-sinne asiaakaan, poika oli heidän, ja syödä hän kuului osaavan.
-Pitihän hänen tehdä työtä ruuastaan ja niin hän kaitsi Jensenin Matin
-punaista lehmää, hän kyllä saattoi katsoa sitä ja tehdä jotakin
-puolestaan.
-
-Kahlekoira herraskartanon valkaisualtaalla istuu auringonpaisteessa
-ylpeänä koppinsa katolla ja haukkuu jokaista ohikulkijaa, sadeilmalla
-se ryömii sisäpuolelle, sen on kuiva ja hyvä olla. Anna-Liisan poika
-istui ojanreunalla ja vuoli liekapaalua. Keväällä hän näki kolmen
-mansikkataimen kukkivan, ne kyllä kasvattaisivat marjoja, siitä hän
-iloitsi enemmän kuin mistään muusta, mutta marjoja ei kuulunut. Hän
-istui sateessa ja pahassa ilmassa, kastui pintaa myöten, tikerä
-tuuli kuivasi sitte vaatteet hänen yllään. Jos hän tuli kartanolle,
-niin häntä tönittiin ja tuupittiin, hän oli ruma ja ilkeä, sanoivat
-piiat ja rengit, siihen hän oli tottunut -- häntä ei koskaan oltu
-rakastettu!
-
-Miten kävi Anna-Liisan pojan? Miten hänen saattoi käydä? Hänen
-kohtalonsa oli: "ei koskaan rakastettu".
-
-Maankamaralta hänet viskattiin laivaan. Hän läksi merille huonolla
-aluksella, hän istui ruorin ääressä sill'aikaa kuin kippari joi.
-Likainen ja ilkeä hän oli, viluinen ja nälkäinen, ei olisi luullut
-hänen koskaan syöneen kylläkseen, eikä hän ollutkaan.
-
-Oltiin lopulla vuotta, oli raaka, märkä, tuulinen ilma. Tuuli viilsi
-kylmänä paksujen vaatteiden läpi, varsinkin merellä, ja siellä kulki
-yhden purjeen varassa kurja alus, kannellaan vain kaksi miestä,
-niin, saattoi sanoa ainoastaan puolitoista, ne olivat kippari ja
-hänen poikansa. Koko päivän oli ollut hämärää, nyt kävi vieläkin
-pimeämmäksi, oli pureva pakkanen. Kippari otti ryypyn, joka lämmitti
-sisällisesti, pullo oli esillä ja lasi niinikään, se oli ylhäältä
-ehyt, mutta jalka oli mennyt poikki ja sen sijaan sille oli vuoltu
-siniseksi maalattu puutalla, jolla se seisoi. Ryyppy teki hyvää,
-kaksi vieläkin parempaa, arveli kippari. Poika istui ruorin ääressä,
-jota hän piteli kovine, tervaisine käsineen. Ruma hän oli, hiukset
-takkuiset, alakuloinen ja masentunut hän oli, se oli ojankaivajan
-poika, kirkonkirjoissa häntä sanottiin Anna-Liisan pojaksi.
-
-Tuuli viilsi omalla tavallaan, haaksi omallaan! Purje pullistui,
-tuuli oli tarttunut siihen, mentiin huimaavaa vauhtia -- raakaa,
-märkää oli ympärillä ja vielä enemmän sitä lajia saattoi tulla --
-seis! Mikä oli? Mikä tönähti, mikä räjähti, mikä tarttui alukseen? Se
-kääntyi ympäri. Oliko se pilvenputoama, oliko se hyökyaalto? Poika
-ruorin ääressä päästi kovan huudon: "Jeesuksen nimeen!" Haaksi oli
-töydännyt mahtavaan kiveen meren pohjalla ja vaipui kuin vanha kenkä
-kadun lokaan, vaipui miehineen, hiirineen päivineen, niinkuin on
-tapana sanoa; ja hiiriä siinä oli, mutta vain puolitoista miestä:
-kippari ja ojankaivajan poika. Kukaan ei nähnyt tätä, paitsi kirkuvat
-lokit ja kalat siellä alhaalla; niin, eivätkä nekään oikein, sillä
-ne katselivat peloissaan syrjään, kun vesi kohisi vaipuvan haahden
-sisään. Tuskin syltäkään se oli veden alla, unohdetut olivat nuo
-molemmat, unohdetut, unohdetut! Ainoastaan lasi siniseksi maalattuine
-puutalloineen ei vaipunut, puutalla piti sitä pinnalla. Lasi
-ajelehti, kunnes se tulisi särkymään ja heitettäisiin rannalle --
-missä ja koska? Niin, sehän ei merkinnyt mitään! Se oli palvellut
-aikansa ja sitä oli rakastettu. Tätä ei Anna-Liisan poika ollut
-kokenut! Taivaan valtakunnassa ei yksikään sielu enään sano: ei
-milloinkaan rakastettu!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Anna-Liisa asui kaupungissa, hän oli asunut siellä jo monta vuotta.
-Häntä kutsuttiin matamiksi ja hän pöyhisteli, varsinkin puhuessaan
-vanhoista muistoista, kreivillisestä ajastaan, jolloin hän ajoi
-vaunuissa ja saattoi puhua kreivittärien ja vapaaherrattarien
-kanssa. Hänen suloinen kreivilapsensa oli mitä kaunein Jumalan
-enkeli, mitä herttaisin olento, hän oli pitänyt Anna-Liisasta ja
-Anna-Liisa hänestä. He olivat suudelleet toisiaan ja taputelleet
-toisiaan, hän oli Anna-Liisan ilo, puolet hänen elämäänsä. Nyt hän
-oli suuri, neljäntoista vuoden vanha, hän oli saanut oppia ja hän oli
-kaunis. Anna-Liisa ei ollut nähnyt häntä sitte kuin hän kantoi häntä
-käsivarsillaan, hän ei moneen vuoteen ollut käynyt kreivillisessä
-linnassa, se oli kokonaisen matkan takana.
-
--- Kerran minun täytyy tehdä tuumasta tosi! sanoi Anna-Liisa. --
-Minun täytyy lähteä katsomaan ihanuuttani, suloista kreivilastani!
-Niin, varmaan hänkin ikävöi minua, ajattelee minua, pitää minusta,
-niinkuin silloin, kun hän enkelinkäsivarsineen riippui kaulassani ja
-sanoi: "An-Lis!" Se soi kuin viulu! Niin, minun täytyy tehdä tuumasta
-tosi ja lähteä häntä katsomaan.
-
-Hän ajoi kyytirattailla, hän kulki jalan, hän saapui kreivilliseen
-linnaan. Se oli suuri ja loistava niinkuin ennenkin, puutarha
-ulkopuolella oli sama kuin ennenkin, mutta ihmiset talossa olivat
-kaikki oudot eikä yksikään heistä tietänyt mitään Anna-Liisasta, he
-eivät tietäneet mitä hän kerran oli täällä merkinnyt. Kreivitär sen
-kyllä vielä heille sanoo, ja myöskin hänen oma poikansa. Miten hän
-ikävöikään häntä!
-
-Nyt oli Anna-Liisa perillä. Kauvan hänen täytyi odottaa ja odottavan
-aika on pitkä! Ennenkuin herrasväki asettui ruualle kutsuttiin hänet
-kreivittären luo ja häntä puhuteltiin hyvin ystävällisesti. Suloisen
-poikansa hän saisi nähdä aterian jälkeen, silloin hänet taasen
-kutsuttiin sisään.
-
-Kuinka hän oli tullut suureksi, pitkäksi ja kapeaksi! Mutta kauniit
-silmät olivat ennallaan ja enkelinsuu. Hän katseli häneen, mutta
-ei sanonut sanaakaan. Varmaan hän ei tuntenut häntä. Hän kääntyi
-ympäri, aikoi mennä, mutta silloin tarttui Anna-Liisa hänen käteensä,
-painoi sen suutaan vastaan. "Kas niin, hyvä on!" sanoi hän ja läksi
-sentiensä huoneesta, hän, Anna-Liisan rakkauden ajatus, hän, jota hän
-oli rakastanut ja rakasti yli kaiken, hän, hänen maallinen ylpeytensä!
-
-Anna-Liisa asteli ulkopuolelle linnaa, avonaiselle maantielle, hän
-oli niin surullinen. Poika oli kohdellut häntä kuin vierasta, ei
-ajatusta hän ollut uhrannut hänelle, ei sanaa, hän, jota hän kerran
-yötä päivää oli kanniskellut ja aina kantoi ajatuksissaan.
-
-Suuri musta korppi lensi tielle hänen eteensä, kirkui ja kirkui
-uudestaan. "Hyi!" sanoi hän, "mikä pahan ilman lintu sinä olet!"
-
-Hän astui ojankaivajan asumuksen ohitse. Vaimo seisoi ovella ja niin
-he puhelivat.
-
--- Sinulla näyttää olevan hyvät oltavat! sanoi ojankaivajan vaimo. --
-Olet paksu ja lihava! Hyvin sinä voit!
-
--- Niin kyllä! sanoi Anna-Liisa.
-
--- Heidän laivansa on hukkunut miehineen päivineen! sanoi
-ojankaivajan vaimo. -- Lauri kippari ja poika hukkuivat molemmat.
-Ne ovat nyt mennyttä. Olin toki luullut, että poika kerran olisi
-auttanut minua roposella, sinulle hän toki ei ollut maksanutkaan
-mitään, Anna-Liisa!
-
--- Ovatko he hukkuneet! sanoi Anna-Liisa ja sitte he eivät enään
-puhuneet siitä asiasta. Anna-Liisa oli niin suruissaan siitä, ettei
-hänen kreivilapsensa ollut suvainnut puhua hänelle, hän, joka rakasti
-häntä ja oli kulkenut tänne tuon pitkän matkan. Ja olihan se maksanut
-rahaakin. Saavutettu ilo ei ollut suuri, mutta siitä ei hän täällä
-puhunut sanaakaan, hän ei tahtonut keventää mieltään puhumalla siitä
-ojankaivajan vaimolle, olisihan tämä saattanut luulla, etteivät
-kreivilliset enään antaneet hänelle arvoa. Silloin kirkui taasen
-korppi hänen päänsä päällä.
-
--- Mokomakin musta kummitus, sanoi Anna-Liisa, -- peloitteleepa se
-minua tänään!
-
-Hän oli ottanut mukaansa kahvipapuja ja sikuria, hän tekee hyvän
-työn ojankaivajan vaimolle, jos hän antaa ne hänen keitettävikseen.
-Anna-Liisakin saattaa saada siitä kupin. Ojankaivajan vaimo läksi
-keittämään kahvia ja Anna-Liisa istuutui tuolille ja meni siinä
-uneen. Silloin hän näki unta olennosta, josta ei hän milloinkaan
-ennen ollut nähnyt unta. Se oli kylläkin ihmeellistä: hän näki
-unta omasta lapsestaan, joka tässä talossa oli kärsinyt nälkää ja
-parkunut, saanut olla oman onnensa nojassa ja nyt makasi syvällä
-meressä, Herra ties missä. Hän näki unta, että hän istui siinä missä
-istui ja että ojankaivajan vaimo oli keittämässä kahvia, hän saattoi
-tuntea papujen tuoksun, ja tuolla ovella seisoi jokin niin kaunis,
-hän oli yhtä korea kuin kreivillinen lapsi, ja pienokainen sanoi:
-
--- Nyt maailma hukkuu, pitele kiinni minusta, sillä sinä olet
-kuitenkin äitini! Sinulla on enkeli taivaan valtakunnassa, pitele
-kiinni minusta!
-
-Ja sitte lapsi tarttui kiinni häneen. Mutta kuului sellainen meteli,
-varmaan maailma meni kappaleiksi. Ja enkeli kohosi ja piteli kiinni
-hänen paidanhihoistaan, piteli niin lujasti, että hänestä tuntui
-siltä kuin häntä olisi nostettu ylös maasta, mutta hänen jalkoihinsa
-takertui jotakin raskasta, se riippui hänen selässään, oli kuin
-sadat naiset olisivat tarttuneet kiinni ja ne sanoivat: "jos sinut
-pelastetaan, niin pelastettakoon meidätkin! Käykää kiinni! Käykää
-kiinni!" ja he kävivät kaikki kiinni. Se oli liikaa. "Ritsis-ratsis!"
-kuului, hiha repeytyi ja Anna-Liisa putosi kauhistuksissaan ja heräsi
-siihen -- hän oli putoamaisillaan tuolilta, jolla hän istui. Hän oli
-niin sekaisin päästään, ettei hän ensinkään voinut muistaa, mitä unta
-hän oli nähnyt, mutta jotakin pahaa se oli ollut.
-
-Sitte juotiin kahvi, sitte puheltiin ja sitte läksi Anna-Liisa
-lähimpään kylään, missä hänen piti tavata kyytimies, vielä tänä
-iltana ja yönä ajaakseen kotipaikalleen. Mutta kun hän pääsi
-kyytimiehen luo, niin tämä sanoi, ettei hän voisi päästä lähtemään
-ennenkuin seuraavan päivän iltana. Anna-Liisa punnitsi siis nyt mitä
-jääminen tulisi hänelle maksamaan, punnitsi tien pituutta ja teki sen
-johtopäätöksen, että jos hän kulkisi pitkin rantaa eikä ajotietä,
-niin matka olisi miltei kaksi penikulmaa lyhyempi. Olihan kaunis ilma
-ja täysikuun aika, ja Anna-Liisa päätti kävellä, seuraavana päivänä
-hän saattoi olla kotona.
-
-Aurinko oli alhaalla, iltakellot soivat vielä -- ei, ne eivät olleet
-kellot, vaan Peder Oxen [tanskalaisessa kansankielessä puhutaan
-"kellosammakosta" (Bombinater igneus), jonka valtiomies Fredrik
-II:sen ajoilta Peder Oxe tarun mukaan olisi tuonut maahan. Suoment.
-muist.] sammakot, jotka kurnuttivat soissa. Nyt ne vaikenivat, oli
-aivan hiljaista, ei lintukaan äännähtänyt, jokainen niistä oli
-asettunut levolle, ja varmaankaan ei pöllö ollut kotosalla. Äänetöntä
-oli metsässä ja rannalla, missä hän kulki. Hän kuuli omat askelensa
-hiekassa, meri ei läikkynyt, kaikki syvässä vedessä oli äänetöntä;
-mykkinä olivat kaikki siellä alhaalla, sekä elävät että kuolleet.
-
-Anna-Liisa kulki eikä ajatellut mitään asiaa, niinkuin sanotaan. Hän
-oli poissa ajatustensa luota, mutta ajatukset eivät olleet poissa
-hänen luotaan, ne eivät milloinkaan ole poissa meidän luotamme, ne
-vain lepäävät horroksissa, sekä jo eläviksi heränneet ajatukset,
-jotka ovat panneet levolle, että ne ajatukset, jotka eivät vielä
-ole liikahtaneet. Mutta ajatukset kyllä aina tulevat esiin, ne
-saattavat liikahtaa sydämessä, liikahtaa meidän päässämme tai hyökätä
-kimppuumme.
-
-"Hyvä työ kantaa siunauksensa hedelmää!" on kirjoitettu. "Synnissä on
-kuolema!" on niinikään kirjoitettu. Paljon on kirjoitettu, paljon on
-sanottu -- sitä ei tiedetä, sitä ei muisteta, niin kävi Anna-Liisan.
-Mutta se saattaa johtua mieleen, se saattaa tulla!
-
-Kaikki paheet, kaikki hyveet lepäävät meidän sydämissämme! Sinun
-sydämessäsi, minun sydämessäni! Ne lepäävät pieninä näkymättöminä
-siemeninä: tuleepa sitte ulkoapäin auringonsäde, pahan käden
-kosketus, käännyt kulmasta oikealle tai vasemmalle, niin, se voi
-ratkaista asian, ja pientä siemenjyvää järkytetään, se paisuu,
-se halkeaa ja vuodattaa mehunsa kaikkeen sinun vereesi, ja niin
-olet sinä täydessä vauhdissa. Ne ovat huolestuttavia ajatuksia,
-meillä ei ole niitä, kun me kuljemme horroksissa, mutta ne ovat
-liikkeellä. Anna-Liisa kulki horroksissa, ajatukset olivat
-liikkeellä! Kynttilämessusta kynttilämessuun on sydän saanut paljon
-asioita laskutaululleen, sillä on vuoden tili, paljon on unohtunut,
-ajatuksia sanoissa ja teoissa, Jumalaa, meidän lähimmäistämme
-ja omaa omaatuntoamme vastaan. Me emme ajattele niitä, sitä ei
-Anna-Liisakaan tehnyt. Hän ei ollut tehnyt mitään pahaa maan lakia
-ja oikeutta vastaan, häntä pidettiin kaikin puolin arvossa, hän oli
-kunnollinen ja rehellinen, sen hän tiesi. Ja niin hän käveli pitkin
-rantaa -- mitä tuossa nyt olikaan? Hän pysähtyi: mitä siihen oli
-ajelehtinut? Vanha miehen hattu siinä oli. Missäpähän tuokin oli
-vierinyt laivasta! Hän astui lähemmä, pysähtyi ja katseli sitä --
-hyi, mikä tuossa sitte oli? Hän aivan pelästyi. Mutta ei siinä ollut
-mitään pelästymistä, meriruohot ja kaislat vain olivat kietoutuneet
-suuren, pitkulaisen kiven ympärille, näytti siltä kuin siinä olisi
-ollut kokonainen ihminen. Se oli vain kaislaa ja meriruohoa, mutta
-hän pelästyi kuin pelästyikin, ja jatkaessa matkaa eteenpäin johtui
-hänen mieleensä niin moninaisia, joita hän lapsena oli kuullut,
-kaikki taikausko "ranta-aaveesta", hautaamattoman haamusta, joka oli
-ajelehtinut autiolle rannalle. "Rannanpesijä", kuollut ruumis, se
-ei tehnyt mitään, mutta sen haamu, Ranta-aave, seurasi yksinäistä
-kulkijaa, tarrautui kiinni ja vaati, että se vietäisiin kirkkomaahan
-ja haudattaisiin vihittyyn multaan. "Käykää kiinni! käykää kiinni!"
-sanoi se, ja Anna-Liisan hiljaa itsekseen toistaessa näitä sanoja,
-johtui koko hänen unensa äkkiä hänen mieleensä, hän muisti aivan
-selvästi kuinka äidit olivat tarrautuneet häneen kiinni, huutaen:
-"käykää kiinni! käykää kiinni!" kuinka maailma oli hukkunut,
-hänen paidanhihansa olivat repeytyneet ja hän oli pudonnut eroon
-lapsestaan, joka tuomion hetkellä oli tahtonut pitää häntä pystyssä.
-Hänen lapsensa, hänen oma lapsensa, jota ei hän koskaan ollut
-rakastanut, niin, jota ei hän ollut edes ajatellut, tämä lapsi oli
-nyt meren pohjassa, se saattoi tulla ranta-aaveena huutamaan: "käy
-kiinni! käy kiinni! toimita minut kristittyyn multaan!" Ja tätä
-ajatellessa pisteli kauhu häntä kantapäihin niin että hän kulki
-nopeammin. Pelko tuli kylmänä, kosteana kätenä ja asettui hänen
-sydänkammioonsa, melkein hän rupesi voimaan pahoin. Ja kun hän
-nyt katseli merta, kävi se yhä sakeammaksi ja tiheämmäksi. Raskas
-sumu työntyi maille, se asettui pensaiden ja puiden ympärille, ne
-kävivät omituisen näköisiksi. Hän kääntyi katsomaan kuuta, joka
-oli hänen takanaan. Se oli kuin mikäkin kalpea, säteetön kiekko.
-Tuntui siltä kuin jokin raskaana olisi asettunut painamaan kaikkia
-hänen jäseniään: käy kiinni! käy kiinni! ajatteli hän, ja kun hän
-taasen kääntyi katsomaan kuuta, tuntui hänestä siltä kuin sen valjut
-kasvot olisivat olleet aivan hänen vierellään, ja sumu riippui kuin
-liina alas hänen olkapäitään: "käy kiinni! käy kiinni! toimita
-minut kristittyyn multaan!" oli hän kuulevinaan ja kuulikin jotakin
-ääntä, niin onttoa, niin outoa. Se ei ollut sammakkojen ääntä
-suosta, ei korppien eikä variksien ääntä, sillä niitähän ei näkynyt.
-"Hautaa minut! hautaa minut!" kuului selvästi. Niin, se oli hänen
-lapsensa ranta-aave, hänen lapsensa, joka lepäsi meren pohjalla,
-joka ei saanut rauhaa ennenkuin se saatettiin kirkkomaahan ja hauta
-kaivettiin vihittyyn multaan. Sinne hän päätti mennä, siellä hän
-päätti kaivaa! Hän kulki siihen suuntaan missä kirkko oli ja tuntui
-siltä kuin taakka olisi käynyt keveämmäksi, se katosi, ja silloin
-hän taasen aikoi kääntyä takaisin ja lähteä kotiin lyhyintä tietä.
-Mutta samassa alkoi taasen painaa: käy kiinni! käy kiinni! Oli kuin
-sammakot olisivat kurnuttaneet, oli kuin lintu olisi valittanut,
-kuului aivan selvästi: "hautaa minut! hautaa minut!"
-
-Sumu oli kylmää ja kosteaa, hänen kätensä ja kasvonsa olivat kylmät
-ja kosteat pelosta. Ulkopuolelta häntä ahdisti, hänen sisässään
-muodostui ääretön tila ajatuksille, joita ei hän milloinkaan ennen
-ollut tuntenut.
-
-Yhtenä kevätyönä saattaa täällä pohjolassa pyökkimetsä puhjeta,
-heloittaa nuoressa upeudessaan päivän auringonpaisteessa. Yhdessä
-ainoassa sekunnissa saattaa meissä versota ja kehittyä se synnin
-siemen, joka ajatuksina, sanoina ja tekoina on kylvetty kuluneeseen
-elämäämme. Se versoaa ja kehittyy yhdessä ainoassa sekunnissa,
-kun omatunto herää. Ja Jumala herättää sen, kun me vähimmin
-sitä odotamme. Silloin ei ole mitään pakoa, teko pysyy tekona
-ja todistaa, ajatukset kehkeytyvät sanoiksi ja sanat helisevät
-kuuluvina maailmalle. Me kauhistumme sitä mitä olemme tukahuttamatta
-kantaneet mielessämme, me kauhistumme sitä mitä ylimielisyyttämme
-ja ajattelemattomuuttamme olemme kylväneet maailmalle. Sydän on
-tallettanut kaikki hyveet, mutta myöskin kaikki paheet, ja ne
-saattavat viihtyä hedelmättömimmässäkin maaperässä.
-
-Anna-Liisan ajatuksissa liikkui mitä me tässä sanoin olemme
-lausuneet, se oli hänet kokonaan vallannut, hän vaipui maahan, ryömi
-siten kappaleen eteenpäin. "Hautaa minut! hautaa minut!" kuului, ja
-mieluimmin hän olisi haudannut itsensä, kunhan hauta olisi ollut
-kaiken unohtamista. -- Se oli vakava herätyksen-hetki kauhuineen ja
-tuskineen. Taikausko pani hänen verensä milloin kuumenemaan, milloin
-kylmenemään; niin paljon, josta ei hän milloinkaan ollut viitsinyt
-puhua, johtui hänen mieleensä. Äänetönnä kuin pilven varjo kirkkaassa
-kuutamossa kiiti hänen ohitseen näky -- hän oli ennenkin kuullut
-siitä puhuttavan --, aivan hänen ohitseen kiiti neljä päristelevää
-hevosta, tuli paistoi niiden silmistä ja sieraimista, ne vetivät
-tulisia vaunuja, niissä istui se paha herra, joka toistasataa
-vuotta sitte oli mahtaillut näillä tienoilla. Aina puoliyön aikaan
-sanottiin hänen ajavan kartanoonsa ja heti kääntyvän takaisin; hän
-ei ollut valkoinen niinkuin sanotaan kuolleen olevan, ei, hän oli
-musta kuin hiili, loppuun palanut hiili. Hän nyökytti Anna-Liisalle
-ja heilutti kättään: "käy kiinni, käy kiinni! niin voit taasen ajaa
-kreivillisissä vaunuissa ja unohtaa lapsesi!"
-
-Nopeammin kiiruhti hän eteenpäin ja hän pääsi kirkkomaalle; mutta
-mustat ristit ja mustat korpit sekaantuivat hänen silmissään, korpit
-rääkyivät samaa kuin korppi tänään oli rääkynyt, mutta nyt hän
-ymmärsi mitä ne sanoivat. "Minä olen korppiemo! minä olen korppiemo!"
-sanoi jokainen niistä ja Anna-Liisa tiesi nimen tarkoittavan
-itseäänkin, ehkäpä hänet muutettaisiin tuollaiseksi mustaksi linnuksi
-ja pantaisiin alituisesti huutamaan mitä se huusi, jollei hän saanut
-hautaa kaivetuksi.
-
-Ja hän heittäytyi maahan ja hän kaivoi paljaine käsineen haudan
-kovaan maahan niin että veri vuosi hänen sormistaan.
-
-"Hautaa minut! hautaa minut!" kuului lakkaamatta. Hän pelkäsi
-kukonlaulua ja ensimäistä punaista viirua idässä, sillä jos ne
-ennättivät ennenkuin hänen työnsä oli päättynyt, oli hän kadotettu.
-Ja kukko lauloi ja idässä leimahti -- hauta oli kaivettu vain
-puoleksi. Jäätävä käsi liukui alas hänen päätään ja kasvojaan,
-sydämen kohdalle. "Vain puoli hautaa!" kuului huokaus, liidellen
-pois, alas meren pohjalle. Niin, se oli ranta-aave! Anna-Liisa vaipui
-lamaantuneena ja suunniltaan maahan, hänessä ei ollut ajatusta eikä
-tuntoa.
-
-Oli selvä päivä, kun hän tuli tajuihinsa, kaksi miestä nosti hänet
-ylös, hän ei maannut kirkkomaalla, vaan ranta-äyräällä, ja siinä
-oli hän kaivanut eteensä syvän läven hiekkaan ja repinyt sormensa
-verille rikkinäistä lasia vastaan, jonka terävä varsi oli upotettu
-siniseksi maalattuun puujalkaan. Anna-Liisa oli sairas. Omatunto
-oli sekoittanut taikauskon kortit, levittänyt ne ja saanut niistä
-selville, että hänellä nyt oli ainoastaan puoli sielua, toisen puolen
-oli hänen lapsensa ottanut mukaansa meren pohjalle. Ei ikinä hän voi
-kohota kohti taivaan armoa ennenkuin hän on saanut takaisin toisen
-puolen, jota pideltiin syvässä vedessä. Anna-Liisa tuli kotiinsa, hän
-ei enään ollut sama ihminen kuin hän oli ollut. Hänen ajatuksensa
-olivat hämääntyneet niinkuin hämääntynyt vyhti, yksi ainoa lanka
-hänellä oli selvitettynä, se, että hänen piti saattaa ranta-aave
-kirkkomaalle, kaivaa sille hauta ja siten saada takaisin koko
-sielunsa.
-
-Monena yönä häntä kotona kaivattiin ja aina hänet löydettiin
-rannalta, missä hän odotti ranta-aavetta. Niin kului kokonainen
-vuosi, silloin hän taasen eräänä yönä katosi eikä häntä löydetty.
-Koko seuraava päivä etsittiin turhaan.
-
-Illemmällä, kun lukkari tuli kirkkoon soittaakseen iltakelloja,
-näki hän Anna-Liisan lepäävän alttarin edessä. Siellä hän oli ollut
-varhaisesta aamusta asti, hänen voimansa olivat miltei lopussa,
-mutta hänen silmänsä loistivat, kasvoilla oli punertava hohde.
-Viimeiset auringonsäteet paistoivat häneen, loistivat alttaripöydän
-päällitse kiiltäviin hakasiin raamatussa, joka oli avoinna sillä
-kohtaa profeetta Joelia, missä sanotaan: "repikäät sydämenne eikä
-vaatteitanne, kääntykää Herran puoleen!" Se nyt oli sattuma,
-sanottiin, niinkuin niin moni muu asia on sattuma.
-
-Anna-Liisan kasvoilla, joita aurinko valaisi, kuvastui rauha ja armo.
-Hän voi niin hyvin, sanoi hän. Nyt hän oli saavuttanut voittonsa!
-Tänä yönä oli ranta-aave, hänen oma lapsensa, ollut hänen luonaan, se
-oli sanonut: "sinä kaivoit minulle ainoastaan puolen hautaa --, mutta
-nyt sinä vuoden kestäessä olet kokonaan haudannut minut sydämeesi,
-ja sinne kätkee äiti lapsensa parhaimmin." ja sitte se oli antanut
-hänelle takaisin hänen kadotetun sielunpuolikkaansa ja taluttanut
-hänet tänne kirkkoon.
-
-"Nyt minä olen Jumalan huoneessa!" sanoi hän, "ja siellä on ihminen
-autuas!"
-
-Kun aurinko oli kokonaan laskenut, oli Anna-Liisan sielu kohonnut
-kokonaan ylös, sinne missä ei sen tarvitse peljätä, kun se on
-taistellut loppuun, ja loppuun oli Anna-Liisa taistellut.
-
-
-
-
-LASTEN LEPERRYSTÄ.
-
-
-Tukkukauppiaan luona oli koolla suuri lapsiseura, rikkaitten
-ihmisten lapsia ja ylhäisten ihmisten lapsia. Tukkukauppias oli
-hyvissä varoissa, hän oli saanut oppia, oli aikoinaan ottanut
-ylioppilastutkinnon; sen oli saanut aikaan hänen kunnollinen isänsä,
-joka alkuaan oli ollut ainoastaan härkäkauppias, mutta rehellinen
-ja toimelias. Se oli tuottanut rahaa, jonka tukkukauppias sittemmin
-sai kasvamaan. Järkeä hänellä oli ja sydäntä niinikään, mutta siitä
-puhuttiin vähemmän kuin hänen paljoista rahoistaan.
-
-Hänen talossaan tuli ja meni ylhäistä väkeä, sekä syntyperän
-väkeä niinkuin sanotaan, että hengen väkeä niinkuin sanotaan,
-väkeä molempaa lajia ja väkeä ei kumpaakaan lajia. Nyt siellä oli
-lapsiseura, lasten puheita, ja lapset puhuvat suunsa puhtaaksi.
-Siellä oli soma pieni tyttö, mutta niin hirvittävän ylpeä, sen olivat
-palvelijat ajaneet häneen, eivät vanhemmat, siihen he olivat liian
-järkevät. Hänen isänsä oli kamarijunkkari ja se oli kauhean paljon,
-tiesi hän.
-
--- Minä olen kamarilapsi! sanoi hän. Hän olisi myöskin saattanut olla
-kellarikerroksen lapsi, yhtä vähän siihen itse voi vaikuttaa. Ja
-sitte hän kertoi toisille lapsille, että hänellä oli "syntyperää" ja
-sanoi, että jollei ole syntyperää, niin ei voi tulla miksikään. Ei
-auta vaikka lukee, vaikka on kuinka ahkera, kun ei ole syntyperää,
-niin ei voi tulla miksikään.
-
--- Ja niistä, joiden nimi päättyy -sen'iin, sanoi hän, -- niistä nyt
-ei ikimaailmassa voi tulla mitään! Pitää panna kädet puuskaan ja
-pidättää pitkän matkan päässä nuo -sen!-sen'it! Ja sitte hän pani
-pienet kauniit kätensä puuskaan niin että kyynärpäät olivat pystyssä,
-näyttääkseen miten pitää menetellä. Ja pienet käsivarret olivat niin
-kauniit. Herttainen hän oli!
-
-Mutta tukkukauppiaan pieni tyttö suuttui niin kovasti. Hänen isänsä
-nimi oli Madsen ja sen nimen hän tiesi päättyvän -sen'iin ja hän
-sanoi niin ylpeästi kuin taisi:
-
--- Mutta minun isäni voi ostaa sadalla taalarilla rintasokeria ja
-heittää hukkaan! Voiko sinun isäsi tehdä sen?
-
--- Niin, mutta minun isäni, sanoi erään kirjailijan pieni tytär,
--- voi panna sekä sinun isäsi että sinun isäsi ja kaikki "isät"
-sanomalehteen! Kaikki ihmiset pelkäävät häntä, sanoo äiti, sillä
-minun isäni hallitsee sanomalehdessä!
-
-Ja sitä sanoessaan pieni tyttö nosti päänsä pystyyn ikäänkuin hän
-olisi ollut oikea prinsessa, jonka tulee pitää päänsä pystyssä.
-
-Mutta puoleksi avonaisen oven takana seisoi, tirkistellen sisään
-raosta, köyhä poika. Pienokainen ei voinut edes päästä huoneeseen,
-niin vähäpätöinen hän oli. Hän oli kääntänyt varrasta kyökkipiialle
-ja sitte saanut luvan oven takaa katsella huoneeseen, missä nuo
-komeat lapset huvittelivat, ja se oli hänelle hirveän paljon.
-
--- Ollappa yksi heistä! ajatteli hän ja sitte hän kuuli mitä siellä
-sanottiin ja se oli kyllä omiaan huolestuttamaan. Ei killinkiäkään
-vanhemmilla kotona ollut panna kirstunpohjalle, eikä heillä ollut
-varaa pitää sanomalehteä, vielä vähemmin he saattoivat kirjoittaa
-siihen, ja lisäksi tuli kaikkein pahin: hänen isänsä nimi ja siis
-myöskin hänen nimensä päättyi juuri tuohon -sen'iin! Hänestä nyt
-ei ikimaailmassa saata tulla mitään. Se oli niin surullista! Mutta
-hänestä tuntui, että hänellä oli syntyperää, sillä olihan hän
-syntynyt, oikein syntynyt! Muu ei ollut mahdollista.
-
-Kas, se oli se ilta!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitte kului monta vuotta ja niiden kuluessa tulevat lapset
-täysikasvuisiksi ihmisiksi.
-
-Kaupungissa oli komea talo, se oli täynnä ihanuutta, kaikki ihmiset
-tahtoivat sen nähdä, tuli ihmisiä kaupungin ulkopuoleltakin näkemään
-sitä. Kukahan noista lapsista, joista olemme puhuneet, saattoi sanoa
-sitä omakseen? Niin onhan se helppoa tietää! Ei, se ei kuitenkaan ole
-niin helppoa. Talo oli tuon pienen köyhän pojan. Hänestä tuli sentään
-jotakin, vaikka hänen nimensä päättyi -sen'iin -- _Thorvaldsen_.
-
-Entä nuo kolme muuta lasta, syntyperän, rahan ja hengen ylpeyden
-lapset? Niin, toinen on yhtä hyvä kuin toinenkin, ne ovat samanlaisia
-lapsia! Heistä tuli hyviä, onnellisia ihmisiä, he olivat pohjaltaan
-hyvää ainesta. Se mitä he silloin ajattelivat ja puhuivat oli vain --
-lasten leperrystä.
-
-
-
-
-PALANEN HELMINAUHAA.
-
-
-I.
-
-Rautatie Tanskassa ulottuu vastaiseksi ainoastaan Köpenhaminasta
-Korsöriin. Se on palanen helminauhaa, sellainen jommoisia Europassa
-on runsaasti. Kalleimpia helmiä niissä kutsutaan Parisiksi,
-Lontooksi, Wieniksi, Napoliksi. Moni kuitenkaan ei merkitse näitä
-suuria kaupunkeja kauneimmiksi helmikseen, vaan viittaa sensijaan
-pieneen vaatimattomaan kaupunkiin: se on kotien koti, siellä asuvat
-rakkaat! Niin, usein se on vain yksinäinen talo, pieni asumus
-vihreiden pensaitten varjossa, piste, joka vilahtaa mennessään, kun
-rautatie kiitää ohi.
-
-Kuinka monta helmeä on nauhassa Köpenhaminasta Korsöriin? Me
-tarkastamme kuutta, jotka useimpien täytyy panna merkille. Vanhat
-muistot ja itse runous antavat niille sellaisen hohteen, että ne
-loistaen tunkevat meidän mieleemme.
-
-Mäen luona, missä sijaitsee Fredrik kuudennen linna, Oehlenschlägerin
-lapsuudenkoti, hohtaa Söndermarkenin metsätaustan suojassa yksi
-helmistä. Sitä kutsuttiin "Filemonin ja Baucin majaksi", se on:
-kahden herttaisen vanhuksen koti. Täällä asui _Rahbek_ vaimonsa
-_Gamman_ kanssa. Täällä, heidän vieraanvaraisen kattonsa alla
-kokoontui yhden ihmisiän aikana useita hengen mahtavia kuumeisesta
-Köpenbaminasta, täällä oli hengen koti -- ja nyt! Älä sano: oi,
-kuinka toisin! Ei, se on vieläkin hengen koti, ansari sairastavaa
-kasvia varten. Kukannuppu, joka ei jaksa avautua, säilyttää
-kuitenkin, kätkössä, kaikki lehden ja siemenen ainekset. Täällä
-paistaa hengen aurinko rauhoitettuun hengen kotiin, virvoittaa ja
-tekee eläväksi. Ympäröivä maailma säteilee silmien kautta sielun
-tutkimattomaan syvyyteen. _Tylsämielisten koti_ ihmisrakkauden
-vaalimana on pyhä paikka, ansari sairastelevaa kasvia varten, joka
-kerran siirretään Jumalan yrttitarhaan ja kukkii siellä. Hengen
-heikoimmat kokoontuvat nyt täällä, missä kerran suurimmat ja
-voimakkaimmat tapasivat toisensa, vaihtoivat ajatuksia ja kohosivat
-ylöspäin -- ylöspäin leimuaa vieläkin täällä "Filemonin ja Baucin
-majassa" sielujen liekki.
-
-Kuningashautojen kaupunki Hroarin lähteen luona, vanha _Roskilde_
-lepää edessämme! Kirkon solakat torninhuiput kohoavat matalan
-kaupungin yli ja kuvastuvat Issevuonoon. Vain yhden haudan me täältä
-etsimme tarkastaaksemme sitä helmen hohteessa. Se ei ole mahtavan
-unionikuningattaren Margaretan -- ei, kirkkomaalla, jonka valkoisen
-muurin ohi me kiidämme aivan likeltä, on tuo hauta. Vaatimaton kivi
-on siihen pantu, urkujen ruhtinas, tanskalaisen romanssin uudistaja
-lepää täällä. Säveliksi muuttuivat sielussamme vanhat sadut, me
-kuulimme kuinka "vierivät kirkkaat aallot", "oli kuningas leirillä
-kerran!" -- Roskilde, kuningashautojen kaupunki, sinun helmessäsi
-tahdomme katsella sitä vaatimatonta hautaa, jonka kiveen on hakattu
-lyyry ja nimi _Weyse_.
-
-Nyt me tulemme _Sigerstediin_ likellä Ringstedin kaupunkia. Joenuoma
-on matala, keltainen vilja kasvaa siinä missä _Hagbartin_ vene laski
-maihin _Signen_ neitsytkammion läheisyyteen. Kuka ei tuntisi tarinaa
-Hagbartista, joka riippui tammessa, ja Signelil'in kammiosta, joka
-oli tulessa, tarinaa voimakkaasta rakkaudesta!
-
-"Suloinen Sorö metsien keskellä!" Sinun hiljaiselle
-luostarikaupungillesi avautuu näköala sammaltuneiden puiden
-lomitse; nuortein katsein silmäilee se akatemiasta järven poikki
-maailmanmaantielle, kuulee veturin lohikäärmeen puhkuvan, sen
-lentäessä metsän halki. Sorö, sinä runouden helmi, joka kätket
-_Holbergin_ tomun! Niinkuin mahtava valkoinen joutsen lepää syvän
-metsäjärven rannalla opin-linnasi, ja sen vierellä -- ja sinne
-pyrkii nyt silmämme -- loistaa kuin valkoinen tähtikukka metsässä
-pieni talo. Hurskaat virret helisevät sieltä yli maan, sanoja siellä
-lausutaan, talonpoikakin kuuntelee niitä ja tuntee Tanskan menneet
-ajat. Vihreä metsä ja linnun laulu kuuluvat yhteen, samoin myöskin
-nimet _Sorö_ ja _Ingemann_.
-
-_Slagelsen_ kaupunkiin! Mitä siellä kuvastuukaan helmen hohteessa?
-Hävinnyt on Antvorskovin luostari, hävinneet linnan rikkaat salit,
-yksinpä erillään oleva hyljätty siipirakennuskin. Muuan vanha
-merkki kuitenkin vielä kohoaa näkyviin, sitä on uusittu ja taasen
-uusittu: puuristi tuolla kummulla, missä legendan aikana _Pyhä
-Antero_, Slagelsen pappi heräsi, yhtenä ainoana yönä saatettuna tänne
-Jerusalemista.
-
-_Korsör_ -- täällä synnyit sinä, joka meille:
-
-    "-- Leikkiä ja totta lauloit
-    lauluiss' Knuutti Sjællannin."
-
-Sinä sanan ja sukkeluuden mestari! Hyljätyn linnoituksen häviävät
-vanhat vallit ovat nyt täällä viimeinen näkyvä todistus sinun
-lapsuudenkodistasi. Kun aurinko laskee, viittaavat niiden varjot
-siihen kohtaan, missä sinun syntymätalosi seisoi. Näiltä valleilta,
-jotka katselevat Sprogön kumpua kohti, sinä silloin kun "olit pieni"
-näit "kuun liukuvan saaren taakse" ja teit siitä kuolemattomia
-lauluja, niinkuin sittemmin teit Sveitsin vuorista, sinä joka
-kiertelit maailman sokkeloissa ja havaitsit, että:
-
-    "-- missään ei ruusut punaisemmat,
-    missään ei okaat pienemmät,
-    missään ei untuvat pehmoisemmat
-    kuin missä päivät lapsuutemme vierivät."
-
-Leikin suloinen laulaja! me punomme sinulle seppeleen
-tuoksumarateista, viskaamme sen järveen ja aalto on kantava sen
-Kielin vuonoon, jonka rannalle sinun tomusi on kätketty. Se tuo
-tervehdyksen nuorelta polvelta, tervehdyksen syntymäkaupungista,
-Korsöristä -- missä helminauha päättyy.
-
-
-II.
-
--- Köpenhaminasta Korsöriin on todella palanen helminauhaa, sanoi
-isoäiti, joka oli kuullut luettavan sen minkä me vasta luimme. --
-Se on minulle palanen helminauhaa ja se tuli minulle siksi jo yli
-neljäkymmentä vuotta sitte, sanoi hän. -- Siihen aikaan ei meillä
-ollut höyrykoneita, me tarvitsimme päiviä siihen matkaan, mihin te
-nyt tarvitsette vain tunteja. Oli 1815, olin silloin yhdenkolmatta
-vuotias. Se on kaunis ikä! Vaikka ikä seitsemänkymmenen seutuvilla on
-kaunis ikä sekin, niin onnellinen! Minun nuorilla päivilläni, niin,
-silloin oli harvinaisempaa kuin nyt päästä Köpenhaminaan, kaupunkien
-kaupunkiin, jona me sitä pidimme. Vanhempani halusivat kahdenkymmenen
-vuoden perästä taasen kerran käydä siellä, minun piti päästä mukaan.
-Tästä matkasta me olimme puhuneet vuosikausia ja nyt siitä todella
-piti tulla tosi! Minusta tuntui, että kokonaisen uuden elämän piti
-alkaa, ja tavallaanhan minulle alkoikin uusi elämä.
-
-Neulottiin ja pantiin kokoon matkatavaroita ja kun meidän sitte
-piti lähteä, niin kuinka monet hyvät ystävät tulivatkaan sanomaan
-meille hyvästit! Olimmehan lähdössä suurelle matkalle! Aamupäivällä
-ajoimme Odensesta vanhempieni holsteiniläisissä vaunuissa, tuttavat
-nyökyttivät ikkunoista pitkin koko kadun mitan, miltei siihen asti
-kun me pääsimme Pyhän Yrjänän portista. Ilma oli kaunis, linnut
-lauloivat, kaikki oli iloa, unohti että Nyborgiin oli vaikea, pitkä
-tie. Illansuussa saavuimme sinne, posti tuli vasta iltayöstä eikä
-lautta-alus lähtenyt aikaisemmin. Me astuimme siis laivaan. Siinä
-nyt lepäsi edessämme suuri vesi niin kauvas kuin silmä kantoi,
-rasvatyvenenä. Me panimme pitkäksemme vaatteet yllä ja nukuimme. Kun
-minä aamun koittaessa tulin kannelle, ei kahden puolen saattanut
-nähdä mitään, sellainen sumu meillä oli. Kuulin kukkojen laulavan,
-huomasin, että aurinko nousi, kellot soivat. Missähän me olemmekaan?
-Sumu hälveni, ja me olimme totta totisesti yhä Nyborgin edustalla.
-Päivemmällä alkoi vihdoin hiukkasen tuulla, mutta ihan vastaan. Me
-luovimme ja luovimme, ja vihdoin olimme niin onnelliset, että vähän
-yli kello yhdentoista illalla saavuimme Korsöriin. Silloin olimme
-kaksikymmentä neljä tuntia kulkeneet noita neljää penikulmaa.
-
-Tuntui hyvältä päästä maihin. Mutta pimeää oli, huonosti paloivat
-lyhdyt, ja kaikki oli niin ventovierasta minulle, joka en ollut
-milloinkaan käynyt muussa kaupungissa kuin Odensessa.
-
--- Kas täällä syntyi Baggesen! sanoi isäni, --- ja täällä eli
-Birckner.
-
-Silloin tuntui minusta siltä kuin vanha kaupunki pienine taloineen
-äkkiä olisi käynyt valoisemmaksi ja suuremmaksi. Lisäksi olimme
-niin iloissamme siitä, että maankamara oli jalkaimme alla. Unta en
-saanut sinä yönä, olinhan nähnyt ja kokenut niin paljon sitte kuin
-toissapäivänä läksin kotoa.
-
-Seuraavana aamuna piti meidän nousta varhain, edessämme oli paha
-tie hirveine mäkineen ja kuoppineen, ennenkuin pääsimme Slagelseen.
-Eikä etempänä kaupungin tuolla puolen ollut paljoakaan parempaa, ja
-me halusimme mielellämme päästä Krebsehusetille niin ajoissa, että
-sieltä vielä päivän aikaan voisimme kävellä Soröhön tervehtimään
-Möllerin Eemilia, joksi me häntä nimitimme. Niin, se oli teidän
-isoisänne, minun miesvainajani, rovasti. Hän oli ylioppilaana Sorössä
-ja juuri ottanut siellä toisen tutkintonsa.
-
-Jälkeen puolenpäivän tulimme Krebsehusetille. Se oli hieno paikka
-siihen aikaan, paras majatalo koko matkalla, ja mitä kauneinta
-seutua, niin, teidän täytyy kaikkien myöntää, että se vieläkin on
-sitä. Siellä oli reipas emäntä, rouva Plambek, kaikki talossa oli
-kuin kiiltäväksi pesty leikkuulauta. Seinällä riippui lasin alla
-kehyksessä Baggesenin kirje hänelle. Sitä kyllä kannatti katsella!
-Minulle se oli suuri merkillisyys. -- Sitte me menimme Soröhön ja
-tapasimme siellä Eemilin. Saatte uskoa, että hän ilostui nähdessään
-meidät ja me hänet, hän oli niin hyvä ja huomaavainen. Yhdessä hänen
-kanssaan me sitte näimme Absalonin haudan ja Holbergin arkun. Me
-näimme vanhat munkkikirjoitukset ja me purjehdimme järven poikki
-"Parnassolle". Se oli ihanin ilta, minkä minä muistan! Minusta
-tuntui todella siltä, että jos jossakin maailmassa voisi runoilla,
-niin Sorössä, keskellä tätä luonnon rauhaa ja kauneutta. Sitte me
-kuutamossa astelimme Filosofinkäytävää, niinkuin he sitä nimittävät,
-tuota kaunista yksinäistä tietä järven ja Flommenin rantaa pitkin,
-maantielle ja Krebsehusetille. Eemil jäi syömään kanssamme, isän ja
-äidin mielestä hän oli käynyt niin ymmärtäväiseksi ja kauniiksi. Hän
-lupasi meille viiden päivän perästä olla Köpenhaminassa tervehtimässä
-omaisiaan ja tapaamassa meitä. Olihan helluntai. Tunnit Sorössä ja
-Krebsehusetilla, niin ne kuuluvat elämäni ihanimpiin helmiin.
-
-Seuraavana aamuna lähdimme matkalle hyvin varhain, sillä meillä oli
-pitkä tie ennenkuin pääsimme Roskildeen, ja siellä meidän täytyi olla
-niin hyvään aikaan, että kirkko oli nähtävänä, ja isän illemmällä
-käydä tervehtimässä erästä vanhaa koulutoveria. Näin tapahtuikin
-ja sitte me olimme yötä Roskildessa, ja seuraavana päivänä --
-mutta vasta päivällisaikaan, sillä huonoin, ajetuin tie oli meillä
-jäljellä -- me tulimme Köpenhaminaan. Meiltä oli mennyt noin kolme
-päivää Korsörista Köpenhaminaan, nyt kuljette te saman tien kolmessa
-tunnissa. Helmet eivät ole käyneet kalliimmiksi, sitä ne eivät voi.
-Mutta nauha on käynyt uudeksi ja merkilliseksi. Viivyin vanhempieni
-kanssa kolme viikkoa Köpenhaminassa. Eemilin kanssa olimme siellä
-yhdessä kokonaista kahdeksantoista päivää, ja kun sitte matkustimme
-takaisin Fyeniin, saattoi hän meitä Kööpenhaminasta aina Korsöriin
-asti. Siellä me menimme kihloihin ennenkuin erosimme. Niin saatatte
-tekin kyllä ymmärtää, että minäkin kutsun matkaa Köpenhaminasta
-Korsöriin palaseksi helminauhaa.
-
-Sittemmin, kun Eemil sai vakinaisen papinpaikan likellä Assensia,
-menimme me naimisiin. Usein me puhuimme Köpenhaminan-matkasta ja
-siitä että vielä kerran tekisimme sen uudelleen, mutta sitte syntyi
-ensinnä teidän äitinne ja sitte hän sai sisaruksia ja paljon oli
-hoitamista ja vaalimista, ja kun sitte teidän isänne yleni virassa ja
-tuli rovastiksi, niin, kaikki oli onnea ja iloa, mutta Köpenhaminaan
-me emme joutuneet. Minä en milloinkaan joutunut sinne takaisin,
-vaikka me usein ajattelimme sitä ja puhuimme siitä, ja nyt minä olen
-käynyt liian vanhaksi, ruumiini ei siedä matkustamista rautatiellä.
-Mutta iloinen olen rautateistä. Se on siunattu asia että ne ovat
-olemassa. Pääsettehän te siten nopeammin minun luokseni! Nythän
-ei Odense ole paljoakaan kauvempana Köpenhaminasta kuin minun
-nuoruudessani Odense Nyborgista! Te saatatte nyt lentää Italiaan
-yhtä nopeasti kuin me matkustimme Köpenhaminaan. Se se on jotakin!
-Minä kuitenkin jään paikoilleni, annan muiden matkustaa, annan
-heidän tulla tänne luokseni. Mutta älkää te kuitenkaan hymyilkö
-sitä että minä jään paikoilleni! Minulla on edessäni toisenlainen
-suuri retki kuin teillä, paljon nopeampi kuin retki rautateillä:
-kun Jumala tahtoo, matkustan minä ylhäälle isoisän luo, ja kun
-sitte te olette täyttäneet tehtävänne ja täällä iloinneet tästä
-siunatusta maailmasta, niin minä tiedän, että te tulette ylös meidän
-luoksemme, ja jos me sitte siellä puhumme maisen elämämme päivistä,
-niin, uskokaa pois, lapset! minä sanon sielläkin niinkuin nyt:
-"Kööpenhaminasta Korsöriin on kuin onkin palanen helminauhaa."
-
-
-
-
-KYNÄ JA MUSTEPULLO.
-
-
-Erään runoilijan huoneessa sanottiin, kun katsottiin hänen
-mustepulloaan, joka oli pöydällä: "on sentään kummallista mitä
-kaikkea voi nousta tuosta mustepullosta! Mikähän seuraava nyt onkaan?
-Niin, se on kummallista!"
-
--- Niin onkin, sanoi mustepullo. --- Se on käsittämätöntä! sitähän
-minä aina sanon! puhui se sulkakynälle ja kaikelle muulle pöydällä
-olevalle, mikä saattoi sen kuulla. -- Se on kummallista mitä kaikkea
-minusta voi lähteä. Niin, se on miltei uskomatonta. Ja minä todella
-en itsekään tiedä, mikä seuraava onkaan, kun ihminen alkaa ammentaa
-minusta. Pisara minua riittää puoleen paperin sivuun, ja mitä siinä
-saatetaankaan sanoa. Minä olen jotakin varsin kummallista! Minusta
-lähtevät kaikki runoilijan teokset: nuo elävät henkilöt, jotka
-ihmiset luulevat tuntevansa, nuo sydämelliset tunteet, tuo hyvä
-tuuli, nuo ihanat luonnonkuvaukset. Minä en sitä itsekään ymmärrä,
-sillä en tunne luontoa. Mutta tämä on kuin onkin minussa! Minusta on
-lähtenyt ja lähtee tuo joukko liiteleviä kauniita tyttöjä, uljaita
-ritareja päristelevien ratsujen selässä, Peer Dovereja ja Kirsten
-Kimereja! Niin, minä en itsekään tiedä siitä! Vakuutan teille, etten
-ajattele sitä.
-
--- Siinä te olette oikeassa, sanoi sulkakynä. -- Te ette ensinkään
-ajattele, sillä jos te ajattelisitte, niin ymmärtäisitte, että te
-vain annatte nestettä. Te annatte kosteutta niin että minä voin
-lausua ja paperilla saattaa näkyviin sen mikä minussa on, sen minkä
-minä kirjoitan muistiin. Kynä se on joka kirjoittaa, sitä ei yksikään
-ihminen epäile ja useimmat ihmiset käsittävät runoudesta yhtä paljon
-kuin vanha mustepullo.
-
--- Teillä on vain vähän kokemusta! sanoi mustepullo. -- Tuskinpa te
-olette ollut viikkoakaan virassa ja olette jo puoleksi kulutettu.
-Kuvitteletteko te olevanne runoilija! Te olette vain palvelija,
-ja monta minulla on ollut sitä lajia ennenkuin te tulitte, sekä
-hanhiperhettä että englantilaista tekoa! Minä tunnen sekä sulkakynän
-että teräskynän! Monta minulla on ollut palveluksessa ja monta minä
-vielä tulen saamaan, kunhan ihminen, joka tekee liikkeet minun
-puolestani, tulee ja panee paperille, mitä hän ammentaa sisästäni.
-Tahtoisinpa nyt vain tietää, mikä tulee olemaan ensimäinen, minkä hän
-ammentaa minusta.
-
--- Mustepytty! sanoi kynä.
-
-Myöhään illalla tuli runoilija kotiin, hän oli ollut konsertissa,
-kuullut erinomaisen viuluniekan ja oli aivan ihastuksissaan ja
-haltioissaan hänen mainiosta soitostaan.
-
-Hän oli soittokoneesta loihtinut hämmästyttävän säveltulvan: milloin
-kuului siltä kuin vesipisaroita olisi helistelty, helmi seuraten
-helmeä, milloin siltä kuin kokonainen lintukuoro olisi liverrellyt,
-kuin myrsky olisi pauhannut läpi kuusimetsän. Hän luuli kuulevansa
-oman sydämensä itkevän, mutta sävelissä, niinkuin se voi itkeä naisen
-ihanassa äänessä. Oli tuntunut siltä kuin eivät yksin viulun kielet
-olisi soineet, vaan koppakin, niin, tapit ja kaikupohjakin. Se oli
-ihmeellistä! Ja vaikeaa se oli ollut, mutta näyttänyt leikinteolta,
-siltä kuin käyrä vain olisi liukunut edestakaisin kielten yli. Olisi
-luullut, että jokainen saattoi tehdä samalla tavalla. Viulu soi
-itsestään, käyrä soi itsestään, ne molemmat ne suorittivat tehtävän,
-mestari unohtui, hän joka niitä johti, antoi niille elämän ja sielun.
-_Mestari_ unohtui. Mutta häntä ajatteli runoilija, hänet hän mainitsi
-ja pani samalla paperille ajatuksensa:
-
--- Kuinka typerää, jos käyrä ja viulu tahtoisivat ylpeillä teostaan!
-Ja sitä me ihmiset niin usein teemme, runoilija, taiteilija,
-tieteellinen keksijä, sotapäällikkö. Me ylpeilemme -- ja kaikki
-olemme kuitenkin ainoastaan koneita, joita Jumala soittaa. Hänelle
-yksin olkoon kunnia! Meillä ei ole mitään ylpeilemistä.
-
-Niin, sen pani runoilija paperille, hän kirjoitti sen vertauksen
-muotoon ja kutsui sitä nimellä "Mestari ja koneet".
-
--- Siinä saitte, rouva! sanoi kynä mustepullolle, kun he taasen
-olivat kahden. -- Kai te kuulitte hänen lukevan ääneen mitä minä olin
-pannut paperille?
-
--- Niin, minkä minä annoin teille kirjoitettavaksi, sanoi mustepullo.
--- Olihan se teille letkaus teidän ylpeydestänne. Ettette edes
-ymmärrä, että teistä tehdään pilkkaa! Minä annoin teille letkauksen
-aina sisimmästäni asti. Kai minä toki tunnen oman ilkeyteni.
-
--- Mustepytty! sanoi kynä.
-
--- Kirjoitustikku! sanoi mustepullo.
-
-Ja molemmat elivät siinä tietoisuudessa, että ne olivat vastanneet
-hyvin, ja se on miellyttävä tietoisuus, kun tuntee vastanneensa
-hyvin. Sen turvissa voi nukkua ja siinä he nukkuivat. Mutta runoilija
-ei nukkunut, ajatukset tulvivat esiin niinkuin sävelet viulusta,
-pyörien kuin helmet, pauhaten kuin myrsky läpi metsän, hän tunsi
-siinä oman sydämensä, hän tunsi tuikkeen ikuisesta mestarista.
-
-Hänelle yksin kunnia!
-
-
-
-
-LAPSI HAUDASSA.
-
-
-Oli suru talossa, oli suru sydämissä, nuorin lapsi, nelivuotias
-poikanen, ainoa poika, vanhempiensa ilo ja tulevaisuuden toivo, oli
-kuollut. Kaksi vanhempaa tytärtä heillä tosin oli, vanhemman piti
-juuri tänä vuonna päästä ripille, suloisia, hyviä tyttöjä molemmat,
-mutta menetetty lapsi on aina rakkain ja tämä oli nuorin ja poika.
-Se oli raskas koettelemus. Sisaret surivat niinkuin nuoret sydämet
-surevat, varsinkin oli heihin koskenut vanhempien suru. Isä oli
-lamassa, mutta äiti kokonaan tuon suuren surun vallassa. Yöt päivät
-hän oli viettänyt sairaan lapsen luona, hoitanut sitä, nostellut ja
-kanniskellut sitä. Se oli osa häntä itseään, sen hän oli tuntenut
-ja käsittänyt. Hän ei saattanut ajatella, että se oli kuollut, että
-se pantaisiin arkkuun ja kätkettäisiin hautaan: Jumala ei saattanut
-ottaa tätä lasta häneltä, siltä hänestä tuntui, ja kun se kuitenkin
-tapahtui ja kävi täydeksi todeksi, sanoi hän sairaassa tuskassaan:
-
--- Jumala ei ole tietänyt tätä! Hänellä on sydämettömiä palvelijoita
-täällä maan päällä, ne menettelevät niinkuin haluavat, ne eivät
-kuuntele äidin rukouksia.
-
-Tuskassaan päästi hän irti Jumalan, ja silloin tuli pimeitä
-ajatuksia, kuoleman ajatuksia, tuli se ikuinen kuolema, että
-ihminen tulee maaksi maassa ja että kaikki silloin on ohi. Näitä
-ajatellessaan ei hänellä ollut mitään mihin turvautua, vaan hän
-vaipui epätoivon pohjattomaan tyhjyyteen.
-
-Raskaimpina hetkinään ei hän enään voinut itkeä. Hän ei ajatellut
-niitä nuoria tyttäriä, jotka hänelle olivat jääneet. Miehen kyyneleet
-putosivat hänen otsalleen, hän ei kohottanut silmiään hänen
-puoleensa. Hänen ajatuksensa olivat kuolleen lapsen luona, hän eli
-ja hengitti vain kutsuakseen mieleensä jokaisen muiston lapsesta,
-jokaisen sen viattomista lapsensanoista.
-
-Hautajaispäivä tuli. Yökausiin sitäennen ei hän ollut nukkunut.
-Aamunkoitossa voitti hänet väsymys ja hän sai hiukan lepoa. Sillaikaa
-kannettiin kirstu etäiseen huoneeseen ja kansi lyötiin kiinni, jottei
-hän kuulisi vasaraniskuja.
-
-Kun hän heräsi, pääsi ylös ja tahtoi nähdä lapsensa, sanoi mies
-hänelle, kyyneliä vuodattaen:
-
--- Me olemme sulkeneet kannen, sen täytyi tapahtua!
-
--- Kun Jumala on kova minua kohtaan, puhkesi äiti puhumaan, -- niin
-miksikä ihmiset olisivat paremmat!
-
-Ja hän itkeä nyyhkytti.
-
-Kirstu vietiin hautaan, lohduton äiti istui nuorten tyttäriensä
-luona, hän katsoi heihin näkemättä heitä, hänen ajatuksillaan ei
-enään ollut mitään tekemistä kodin kanssa, hän antautui surun valtaan
-ja se viskeli häntä niinkuin meri viskelee laivaa, joka on menettänyt
-peräsimen ja perämiehen. Niin kului hautajaispäivä ja seurasi monta
-päivää saman yksitoikkoisen raskaan tuskan vallassa. Kostein silmin
-ja suruisin katsein silmäilivät häneen surevat kotona, hän ei kuullut
-heidän lohdutustaan. Mitäpä he sitte saattoivatkaan sanoa, he olivat
-liian surulliset.
-
-Näytti siltä kuin ei hän enään olisi tuntenut unta ja yksin se
-saattoi olla hänen paras ystävänsä, voimistuttaa hänen ruumistaan,
-saattaa lepoa sieluun. He saivat hänet paneutumaan vuoteeseen, hän
-makasikin hiljaa kuin nukkuva. Eräänä yönä kuunteli mies hänen
-hengitystään ja uskoi varmaan hänen saaneen lepoa ja huojennusta,
-sentähden pani hän kätensä ristiin, rukoili ja nukkui pian tervettä
-sikeää unta. Hän ei huomannut, että hän nousi, heitti vaatteet
-ylleen ja astui sitte hiljaa talosta päästäkseen sinne, minne hänen
-ajatuksensa yötä ja päivää pyrkivät: haudalle, joka kätki hänen
-lapsensa. Hän astui talon puutarhan läpi, ulos vainiolle, mistä johti
-polku ulkopuolelle kaupunkia, kirkkomaalle. Kukaan ei nähnyt häntä,
-hän ei nähnyt ketään.
-
-Oli ihanan tähtikirkasta, ilma vielä niin lauha, oli vasta syyskuuta.
-Hän tuli kirkkomaalle, pienelle haudalle. Se oli kuin ainoa suuri
-kukkavihko, kukat tuoksuivat. Hän istuutui, taivutti päänsä hautaa
-vastaan ikäänkuin hän tiiviin maakerroksen läpi olisi voinut nähdä
-pienen poikansa, jonka hymyn hän niin elävästi muisti. Tuota
-herttaista ilmettä silmissä, yksin sairasvuoteellakin, ei koskaan
-saattanut unohtaa. Miten ilmehikäs olikaan ollut hänen katseensa, kun
-äiti kumartui hänen puoleensa ja tarttui hänen hentoon käteensä, jota
-ei hän itse jaksanut nostaa! Samalla tavalla kuin hän oli istunut
-hänen vuoteensa ääressä, istui hän nyt hänen haudallaan, mutta nyt
-vuotivat kyyneleet vapaasti, ne putosivat haudalle.
-
--- Sinä tahdot alas lapsesi luo, lausui ääni aivan likellä. Se kaikui
-niin kirkkaana, niin syvänä, se soi hänen sydämensä syvyyteen asti.
-Hän nosti katseensa ja hänen edessään seisoi mies, yllään suuri
-suruviitta, päässä kukkuli, mutta hän näki sen alatse hänen kasvonsa,
-ne olivat ankarat ja kuitenkin niin luotettavat, hänen silmänsä
-loistivat ikäänkuin hän olisi elänyt nuoruuden vuosia.
-
--- Alas lapseni luo! toisti äiti ja siinä oli epätoivon rukous.
-
--- Uskallatko seurata minua? kysyi haamu. -- Minä olen Kuolema!
-
-Ja äiti nyökytti myöntäen. Silloin tuntuivat yhtäkkiä kaikki tähdet
-ylhäällä loistavan täysikuun hohteella, hän näki kirjavan väriloiston
-kukkasissa haudalla, maanpeite väistyi pehmeästi ja hiljaa niinkuin
-liehuva vaate, hän vaipui, ja haamu kiersi mustan viittansa hänen
-ympärilleen, tuli yö, kuoleman yö. Hän vaipui syvemmä kuin hautalapio
-tunkee, kirkkomaa lepäsi kuin sumu hänen päänsä päällä.
-
-Vaipan lieve luisui syrjään, hän seisoi mahtavassa salissa, joka
-leveni suurena ja ystävällisenä. Ympärillä oli hämärää, mutta
-edessään ja samassa hetkessä piteli hän lujasti sydäntään vastaan
-lastaan, joka hymyili hänelle kauniimmin kuin milloinkaan. Hän päästi
-huudon, mutta sitä ei kuulunut, sillä aivan vieressä ja samalla
-kaukana poissa ja taas likellä kuului paisuvaa, suloista soittoa.
-Eivät milloinkaan ennen niin hartaat säveleet olleet kohdanneet hänen
-korvaansa, ne soivat sen yömustan tiheän esiripun takaa, joka eroitti
-salin suuresta iäisyysmaasta.
-
--- Äiti kultani, oma äitini! kuuli hän lapsensa sanovan. Se oli tuo
-tuttu, rakas ääni, ja suudelma seurasi suudelmaa loppumattomassa
-autuudessa. Ja lapsi viittasi tummaan esirippuun.
-
--- Näin kaunista ei ole ylhäällä maan päällä! Näetkö, äiti, näetkö
-heidät kaikki! Se on autuutta!
-
-Mutta äiti ei nähnyt mitään siellä minne lapsi viittasi, muuta kuin
-mustan yön. Hän näki maallisin silmin, ei katsellut sillä tavalla
-kuin lapsi, jonka Jumala oli kutsunut luokseen. Hän kuuli soinnut,
-sävelet, mutta hän ei eroittanut sanaa, johon hänen tuli uskoa.
-
--- Nyt minä voin lentää, äiti! sanoi lapsi, -- lentää kaikkien muiden
-iloisten lasten kanssa aivan tuonne sisään Jumalan luo. Minä teen
-sen niin mielelläni, mutta kun sinä itket, niinkuin sinä nyt itket,
-niin en pääse luotasi, ja minä tahtoisin niin mielelläni! Enkö minä
-kuitenkin saa? Tulethan sinä kuitenkin aivan pian tänne luokseni,
-äiti kulta!
-
--- Oi viivy, viivy! sanoi äiti, -- vain silmänräpäys vielä! Vain
-yhden ainoan kerran vielä minun täytyy saada katsella sinua, suudella
-sinua, pidellä sinua sylissäni! Ja hän suuteli ja piteli kiinni.
-Silloin kajahti hänen nimensä ylhäältä päin. Nuo sävelet tulivat niin
-valittavina. Mikä olikaan?
-
--- Kuuletko! sanoi lapsi, -- se on isä, joka kutsuu sinua.
-
-Ja taasen, muutaman harvan sekunnin perästä kuului syviä huokauksia,
-ikäänkuin lapset olisivat itkeneet.
-
--- Ne ovat sisareni! sanoi lapsi. -- Äiti, ethän sinä ole heitä
-unohtanut?
-
-Ja hän muisti kotiin jääneet, ahdistus valtasi hänet, hän katseli
-eteensä, ja alituisesti liiteli haamuja ohitse, hän luuli tuntevansa
-muutamat, ne liitelivät kuoleman salin läpi tummaa esirippua kohti
-ja sinne ne katosivat. Entä jos hänen miehensä, hänen tyttärensä
-tulisivat näkyviin? Ei, heidän huutonsa, heidän huokauksensa
-kuuluivat vielä ylhäältä päin. Hän oli miltei ollut unohtamaisillaan
-heidät kuolleen tähden.
-
--- Äiti, nyt soivat taivaanvaltakunnan kellot! sanoi lapsi. -- Äiti,
-nyt aurinko nousee!
-
-Ja häntä vastaan tulvi häikäisevä valo. Lapsi oli poissa ja hän
-kohosi -- hänen ympärillään kylmeni, hän nosti päänsä ja näki
-makaavansa kirkkomaalla lapsensa haudalla. Mutta Jumala oli unessa
-käynyt tueksi hänen jalalleen, valoksi hänen järjelleen, hän lankesi
-polvilleen ja rukoili:
-
--- Anna minulle anteeksi, Herra minun Jumalani, että tahdoin pidättää
-ikuisen sielun sen lennosta ja että saatoin unohtaa velvollisuuteni
-niitä eläviä kohtaan, jotka täällä minulle annoit! Ja näistä sanoista
-sai hänen sydämensä ikäänkuin lievennystä. Samassa tuli aurinko
-esiin, pieni lintu lauloi hänen päänsä päällä ja kirkonkellot
-soittivat aamujumalanpalvelukseen. Yltympäri kävi niin pyhäksi,
-pyhäksi niinkuin hänen sydämessään. Hän tunsi Jumalansa, hän tunsi
-velvollisuutensa ja ikävöiden kiiruhti hän kotiin. Hän painui
-miehensä puoleen, hänen lämmin, harras suudelmansa herätti hänet, ja
-he vaihtoivat sydämen, hartauden sanoja ja hän oli voimakas ja lempeä
-niinkuin vaimo saattaa olla ja hänestä virtasi lohdutuksen lähde. --
-Jumalan tahto on aina paras! Ja mies kysyi häneltä:
-
--- Mistä sinä yhtäkkiä sait tämän voiman, tämän lohduttavaisen mielen?
-
-Ja hän suuteli miestään ja suuteli lapsiaan:
-
--- Minä sain sen Jumalalta, lapseni kautta haudassa.
-
-
-
-
-TARHAKUKKO JA VIIRIKUKKO.
-
-
-Oli kaksi kukkoa, toinen tunkiolla ja toinen katolla, ylpeitä
-molemmat, mutta kumpiko sai aikaan enemmän. Sanoppa meille
-mielipiteesi -- me pysymme kumminkin omassamme.
-
-Kanatarha oli aitauksella eroitettu toisesta tarhasta, jossa
-oli tunkio, ja tällä kasvoi suuri kurkku, joka tiesi olevansa
-taimilavakasvi.
-
--- Siksi synnytään! sanoi ääni sen sisässä. -- Kaikki eivät synny
-kurkuiksi, pitää olla muitakin eläviä lajeja! Kanat, ankat ja koko
-naapuritarhan eläimistö ovat nekin luontokappaleita. Tarhakukkoa
-aitauksella katselen ihaillen, hänellä on toki aivan toinen merkitys
-kuin viirikukolla, joka on asetettu niin korkealle ja joka ei
-edes osaa narista, saatikka sitte kiekua! Hänellä ei ole kanoja
-eikä kananpoikia, hän ajattelee ainoastaan itseään ja hikoilee
-espanjanvihreää. Ei, tarhakukko se se on kukko! Nähdä hänen astuvan,
-se on tanssia! Kuulla hänen kiekuvan, se on musiikkia! Minne hän
-tuleekin, siellä saa kuulla mitä rumpali on! jos hän tulisi tänne
-pihaan, jos hän söisi minut lehtineni, varsineni päivineni, jos minä
-sulaisin hänen ruumiissansa, se olisi autuaallinen kuolema! sanoi
-kurkku.
-
-Yöllä tuli kauhea ilma, kanat, kananpojat ja kukko niinikään hakivat
-suojaa. Tuuli puhalsi kumoon aitauksen tarhojen välillä niin että
-kuului kova rytinä. Kattokivet putoelivat, mutta viirikukko pysyi
-paikoillaan, se ei edes kääntynyt, se ei voinut, ja kuitenkin se oli
-uusi, vasta valettu, mutta viisas ja vakaa. Se oli vanhana syntynyt,
-se ei ollut räpyttelevien taivaan lintujen, varpusten ja pääskysten
-kaltainen. Niitä se halveksi, "piipattajalintuja", kooltaan pieniä
-ja "tavallisia". Kyyhkyset olivat suuret, kirkkaat ja kiiltävät
-kuin helmiemo, ne muistuttivat eräänlaisia viirikukkoja, mutta ne
-olivat paksut ja typerät, koko niiden ajatus tarkoitti sitä, että ne
-saisivat jotakin näräänsä, sanoi viirikukko, ikävä niiden kanssa oli
-seurustella. Muuttolinnut olivat nekin käyneet vierailulla, kertoneet
-vieraista maista, ilmakaravaaneista ja hirveistä ryöväriseikkailuista
-petolintujen kanssa. Se oli uutta ja mieltäkiinnittävää ensi kerran,
-mutta sittemmin tiesi viirikukko sen toistuvan, että se aina oli
-samaa ja se on ikävää! Ne olivat ikäviä ja kaikki oli ikävää,
-kenestäkään ei ollut seuraksi, jokainen oli mauton ja nolo.
-
--- Maailmasta ei ole mihinkään! sanoi se. -- Roskaa kaikkityyni.
-
-Viirikukko oli -- niinkuin sanotaan -- blaseerattu, ja se olisi
-varmaan tehnyt hänet mieltäkiinnittäväksi kurkun silmissä, jos hän
-olisi tietänyt siitä. Mutta hän ihaili ainoastaan tarhakukkoa ja tämä
-oli nyt tarhassa hänen luonaan.
-
-Aitaus oli puhaltanut kumoon, mutta salama ja ukkonen olivat ohi.
-
--- Mitä te arvelette siitä kiekunasta? kysyi tarhakukko kanoilta ja
-kananpojilta. -- Se oli ikäänkuin raakaa, sirous puuttui.
-
-Ja kanat ja kananpojat astuivat tunkiolle, kukko tuli
-ratsastajanaskelin.
-
--- Puutarhakasvi! lausui hän kurkulle ja tässä ainoassa sanassa tunsi
-kurkku koko hänen laajan sivistyksensä ja unohti, että hän iski
-häneen nokkansa ja söi hänet.
-
--- Autuaallinen kuolema!
-
-Ja kanat tulivat ja kananpojat tulivat ja kun yksi juoksee, niin
-juoksee toinenkin ja he kaakattivat ja he piipattivat ja he
-katselivat kukkoon, he olivat hänestä ylpeät, hän oli heidän lajiaan.
-
--- Kukkokiekuu! kiekui hän, -- kananpojista tulee heti suuria kanoja,
-kun minä sanon sen maailman kanatarhassa.
-
-Ja kanat ja kananpojat kaakattivat ja piipattivat perässä.
-
-Ja kukko kertoi suuren uutisen.
-
--- Kukko saattaa munia munan! Ja tiedättekö mitä siinä munassa
-on? Siinä on basiliski! Sen näkemistä ei kukaan saata kestää. Sen
-tietävät ihmiset ja nyt tiedätte sen tekin, tiedätte mitä minussa
-piilee, tiedätte mikä kaikenmaailman kanatarhamies minä olen.
-
-Ja sitte räpytti tarhakukko siipiään, nosti helttaansa ja kiekui
-taasen. Kaikki kanat ja kaikki pienet kananpojat vapisivat, mutta ne
-olivat hirveän ylpeät siitä, että yksi heikäläisistä oli sellainen
-kaikenmaailmankanatarhamies. Ne kaakattivat ja ne piipattivat niin
-että viirikukon täytyi kuulla se, ja hän kuuli sen, mutta hän ei
-liikahtanut.
-
--- Roskaa kaikkityyni! sanoi ääni viirikukossa. -- Tarhakukko ei
-koskaan muni ja minä en viitsi! Jos tahtoisin, voisin kyllä munia
-nahkamunan! Mutta maailma ei ole nahkamunan arvoinen! Roskaa
-kaikkityyni! -- Nyt en viitsi edes istua tässä!
-
-Ja sitte risahti viirikukko poikki, mutta hän ei lyönyt kuoliaaksi
-tarhakukkoa, "vaikka niin se oli tarkoitettu!" sanoivat kanat; ja
-mitä moraali sanoo.
-
--- Parempi on sentään kiekua kuin olla blaseerattu ja mennä poikki.
-
-
-
-
-"KAUNIS."
-
-
-Kuvanveistäjä Alfred -- niin, kai sinä hänet tunnet? Tunnemme kaikki
-hänet: hän sai kultamitalin, matkusti Italiaan ja palasi kotiin taas.
-Silloin hän oli nuori, niin, sitä hän on vieläkin, mutta kuitenkin
-koko joukon vanhempi kuin silloin.
-
-Hän palasi kotiin, joutui käymään erääseen Sjællannin
-pikkukaupungeista. Koko kaupunki tunsi vieraan, tiesi kuka hän oli.
-Hänen vuoksensa oli kutsut eräällä varakkaimmista perheistä, kaikki
-mikä oli jotakin tai millä oli jotakin, oli kutsuttu, se se oli
-tapaus, kaupunki tiesi sen ilman että siitä rummulla oli ilmoitettu.
-Käsityöläissällejä ja pikkueläjien lapsia, joitakuita vanhemmistakin,
-seisoi ulkopuolella ja katseli alaslaskettuja, valaistuja uutimia.
-Yövartia saattoi kuvitella että hänellä oli kutsut, niin paljon
-ihmisiä seisoi hänen kadullaan. Se maistui ilolta, ja sisällä majaili
-todella ilo, siellä oli herra Alfred, kuvanveistäjä.
-
-Hän puhui, hän kertoi, ja kaikki talossa kuuntelivat häntä
-ilolla, hartaudella, mutta ennen muita muuan vanhempi leskirouva
-virkamiessäätyä, ja hän oli kaikkea varten, mitä herra Alfred
-sanoi, kirjoittamaton harmaa paperi, joka heti imi itseensä kaiken
-lausutun ja pyysi enemmän, erinomaisen vastaanottoisana, uskomattoman
-tietämättömänä, naisellisena Kaspar Hauserina.
-
--- Rooman minä kyllä haluaisin nähdä! sanoi hän. -- Se mahtaa olla
-kaunis kaupunki monine matkustajineen, jotka tulevat sinne. Kuvatkaa
-meille nyt Rooma, miltä nyt näyttää kun tullaan sisään portista.
-
--- Sitä ei ole helppo kuvata! sanoi nuori kuvanveistäjä. -- Siellä
-on suuri tori, keskellä sitä seisoo obeliski, joka on neljätuhatta
-vuotta vanha.
-
--- Urkuristi! huudahti rouva, hän ei koskaan ennen ollut kuullut
-sanaa obeliski. Muutamat olivat purskahtamaisillaan nauruun,
-kuvanveistäjä niinikään, mutta hymy joka syntyi, vaihtui
-katselemiseen, sillä hän näki aivan rouvan vieressä parin suuria,
-merensinisiä silmiä. Se oli puhujattaren tytär, ja kun ihmisellä on
-sellainen tytär, niin ei hän saata olla typerä. Äiti oli pulppuava
-kysymysten lähde, tytär lähteen kauneusnajaadi, joka kuunteli. Kuinka
-kaunis hän oli! Hänessä oli kuvanveistäjälle katselemista, mutta ei
-puhetoveria, eikä hän puhunut mitään, ainakin hyvin vähän.
-
--- Onko paavilla suurikin perhe? kysyi rouva.
-
-Ja nuori mies vastasi ikäänkuin kysymys olisi voinut olla paremmin
-tehty:
-
--- Ei, hän ei ole suuriperheinen!
-
--- Sitä minä en tarkoita! sanoi rouva. -- Tarkoitan: onko hänellä
-vaimo ja lapsia?
-
--- Paavi ei saa mennä naimisiin! sanoi kuvanveistäjä.
-
--- Siitä minä en pidä! sanoi rouva.
-
-Viisaammin hän kyllä olisi voinut kysyä ja puhua, mutta jollei hän
-olisi kysynyt ja puhunut niinkuin hän teki, niin olisikohan tytär
-tuolla tavalla nojannut hänen olkapäätään vastaan ja katsellut,
-huulillaan tuo miltei liikuttava hymy?
-
-Ja herra Alfred puhui, puhui Italian väriloistosta, siintävistä
-vuorista, sinisestä Välimerestä, Etelän sinestä, kauneudesta, jonka
-Pohjoisessa voitti ainoastaan pohjoismaisen naisen siniset silmät. Ja
-tämä sanottiin tarkoituksella, mutta hän jonka oli määrä ymmärtää se,
-hän ei näyttänyt, että hän sen ymmärsi, ja sehän olikin kaunista!
-
--- Italia! huokasivat toiset. --- Matkustaa! huokasivat toiset. --
-Kaunista! Kaunista!
-
--- Niin, kun minä nyt voitan arpajaisista viisikymmentätuhatta
-taalariani, sanoi leskirouva, -- niin lähdemme matkalle, minä ja
-tyttäreni. Teidän, herra Alfred, pitää johdattaa meitä. Matkustamme
-kaikki kolme ja pari muuta ystävää lisäksi! ja sitte hän tyytyväisenä
-nyökäytti heille kaikille, jokaisella oli lupa uskoa, että minun on
-määrä päästä mukaan. -- Italiaan me tahdomme, mutta emme tahdo sinne
-missä on rosvoja, jäämme Roomaan ja suurille maanteille, missä on
-turvallista.
-
-Ja tytär päästi pienen huokauksen. Kuinka paljon voikaan piillä
-pienessä huokauksessa tai mahtua siihen! Nuori mies mahdutti siihen
-paljon. Ne kaksi sinistä silmää, jotka tänä iltana loistivat hänelle,
-kätkivät aarteita hengen ja sydämen aarteita, rikkaita kuin kaikki
-Rooman ihanuudet, ja kun hän jätti seuran -- niin, niin oli hän
-rakastunut -- rakastunut neitoon.
-
-Leskirouvan talosta tuli se talo, jossa herra Alfred, kuvanveistäjä,
-enimmän kävi. Ymmärrettiin, ettei se saattanut tapahtua äidin
-tähden, vaikka hän ja kuvanveistäjä aina puhuivat. Tyttären vuoksi
-hänen täytyi tulla. Kala'ksi häntä sanottiin, hänen nimensä oli
-Karen Malene, nämä molemmat nimet olivat yhdistetyt nimeksi Kala.
-Kaunis hän oli, mutta hiukan tyhmä, sanoi yksi ja toinen. Hän nukkui
-mielellään hiukan pitkään aamuisin.
-
--- Siihen hän on tottunut lapsuudestaan! sanoi äiti, -- hän on aina
-ollut Venus-lapsukainen ja ne niin helposti väsyvät. Hän nukkuu
-hiukan pitkään, mutta siitä hän on saanut kirkkaat silmänsä.
-
-Mikä mahti olikaan näissä kirkkaissa silmissä, näissä merensinisissä
-vesissä, tuossa tyynessä vedessä syvine pohjineen. Sen tunsi nuori
-mies, hän oli tarttunut kiinni pohjaan. -- Hän puhui ja kertoi, ja
-mamma kyseli aina yhtä vilkkaasti, rohkeasti ja arkailematta kuin
-ensi kerran tavatessa.
-
-Oli ilo kuulla herra Alfredin kertovan. Hän kertoi Napolista,
-kävelyistä Vesuviolla ja näytti värikuvissa useat purkauksista.
-Leskirouva ei koskaan ennen ollut kuullut näistä, tai tullut
-ajatelleeksi niitä.
-
--- Varjelkoon! sanoi hän, -- se on siis tultasyöksyvä vuori! Eikö
-kukaan voi siinä vahingoittua?
-
--- Kokonaiset kaupungit ovat tuhoutuneet, vastasi kuvanveistäjä. --
-Pompeji ja Herculanum!
-
--- Mutta entä onnettomat ihmiset! Ja tämän kaiken olette te itse
-nähnyt!
-
--- Ei, en yhtään niistä purkauksista, jotka minulla tässä on
-kuvitettuina, mutta minä näytän teille oman tekemäni piirustuksen,
-mimmoinen purkaus oli kun minä näin sen.
-
-Ja hän otti esiin lyijykynällä tehdyn luonnoksen, ja mamma joka
-paraikaa katseli räikeästi väritettyjä kuvia, katsahti kalpeaan
-lyijykynäluonnokseen ja puhkesi hämmästyneenä puhumaan:
-
--- Te olette nähnyt sen suitsuttavan valkoista!
-
-Hetkeksi musteni herra Alfredissa kunnioitus mammaa kohtaan, mutta
-pian hän Kalan valaistuksessa ymmärsi, ettei hänen äidillään ollut
-väriaistia, siinä kaikki. Hänellä oli paras, kaunein, hänellä oli
-Kala.
-
-Ja Kalan kanssa joutui Alfred kihloihin, se oli niin luonnollista,
-ja kihlaus oli julkaistuna kaupungin lehdessä. Mamma hankki sitä
-kolmekymmentä kappaletta leikatakseen irti sen kohdan ja pannakseen
-kirjeisiin ystäville ja tuttaville. Ja kihlatut olivat onnelliset ja
-anoppi niinikään, hän oli ikäänkuin joutunut Thorvaldsenin sukuun,
-sanoi hän.
-
--- Olettehan te toki hänen jatkoaan!
-
-Ja Alfredin mielestä hän sanoi jotakin nerokasta. Kala ei sanonut
-mitään, mutta hänen silmänsä loistivat, hymy oli suupielissä,
-jokainen liike oli kaunis. Ja kaunis hän oli, sitä ei käy toistaminen
-liian usein.
-
-Alfred muovaili Kalan ja anopin kuvat. He istuivat hänen edessään ja
-katselivat kuinka hän sormin silitteli ja taivutteli pehmeää savea.
-
--- Meidän tähtemme te nyt, sanoi anoppi, --- itse teette tuota
-karkeaa työtä ettekä anna renkinne sotkea sitä kokoon.
-
--- On aivan välttämätöntä, että minä itse muovailen saven.
-
--- Niin, te nyt aina olette niin erinomaisen kohtelias! sanoi mamma,
-ja Kala painoi hiljaa sulhasensa kättä, johon savi oli tarttunut.
-Ja hän selitti heille molemmille luonnon ihanuutta luodussa, miten
-elävä on yläpuolella kuollutta, kasvi yläpuolella mineraalia, eläin
-yläpuolella, kasvia, ihminen yläpuolella eläintä; miten henki ja
-kauneus ilmenevät muodon kautta ja että kuvanveistäjä antaa maiselle
-hahmolle ihaninta mikä sen ilmenemiseen saattaa kuulua.
-
-Kala istui mykkänä, tuuditellen hänen lausumiaan ajatuksia. Anoppi
-myönsi:
-
--- On vaikea seurata, mutta minä astun hitaasti perässä ajatuksineni,
-ja ne surisevat, mutta minä pitelen kiinni.
-
-Ja kauneus piteli kiinni kuvanveistäjää, se täytti hänet, valtasi ja
-hallitsi hänet. Kauneus loisti Kalan olennosta, hänen katseestaan,
-suupielistä, yksinpä sormien liikkeestä. Sen lausui Alfred julki, ja
-hän, kuvanveistäjä, sen ymmärsi, hän puhui vain hänestä, ajatteli
-vain häntä, heistä molemmista tuli yksi ja niin puhui Kalakin paljon,
-sillä Alfred puhui erittäin paljon.
-
-Oli kihlajaispäivä. Nyt tulivat häät morsiusneitoineen ja
-morsiuslahjoineen ja ne mainittiin morsiuspuheessa.
-
-Anoppi oli morsiustalossa asettanut pöydänpäähän Thorvaldsenin
-veistokuvan, yllä yöviitta. Hänen piti olla vieraana, se oli hänen
-keksintönsä. Laulettiin ja juotiin maljoja, häät olivat iloiset,
-morsiuspari kaunis! "Pygmalion sai Galataeansa" sanottiin yhdessä
-lauluista. "Se on nyt sellaista mytologiaa", sanoi anoppi.
-
-Seuraavana päivänä matkusti nuori pari Köpenhaminaan, siellä elämään
-ja olemaan. Anoppi tuli mukaan, ottaakseen haltuunsa karkean puolen,
-nimittäin hoitaakseen taloutta. Kalan piti istua nukkekaapissa!
-Kaikki oli uutta, kiiltävää ja kaunista, siellä he istuivat kaikki
-kolme, ja Alfred -- käyttääksemme sananlaskua, joka valaisee missä
-hän istui -- hän istui kuin piispa hanhenpesässä.
-
-Muodon taika oli lumonnut hänet, hän oli katsonut koteloa eikä mitä
-kotelon sisällä piili, ja se on onnettomuus, suuri onnettomuus
-avioliitossa! Jos kotelo aukeaa liimauksista ja helykulta
-putoaa pois, niin katuu kauppojaan. Suuressa seurassa on hyvin
-vastenmielistä huomata, että on menettänyt molemmat henskelinnappinsa
-ja tietää, ettei voi turvautua solkeensa, koska ei omista mitään
-soikea, mutta vielä pahempaa on suuressa seurassa kuulla, että vaimo
-ja anoppi puhuvat tyhmyyksiä eikä voida luottaa siihen, että itse
-keksii sukkelan käänteen, joka puhaltaa pois tyhmyyden.
-
-Niin usein istui nuori aviopari käsi kädessä ja mies puhui ja
-vaimo pudotti tulemaan sanan, saman nuotin, samat kaksi, kolme
-kellonsäveltä. Oli virkistävää, kun Sofie, yksi ystävättäriä, tuli.
-
-Sofie ei ollut erittäin kaunis. Niin, hän oli virheetön. Hiukan
-vino hän kyllä oli, sanoi Kala, mutta varmaan ei enempää kuin
-ystävättärien silmä näkee. Hän oli hyvin järkevä tyttö, kuitenkaan
-ei hänen päähänsä pälkähtänyt, että hän täällä saattaisi käydä
-vaaralliseksi. Hän oli raikas tuulahdus nukkekaapissa ja raikasta
-ilmaa tarvittiin, sen he kaikki ymmärsivät. Täytyi tuulottaa ja sitte
-he läksivät tuulottelemaan. Anoppi ja nuori pari matkustivat Italiaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Jumalan kiitos, että taas olemme täällä kotona! sanoivat äiti
-ja tytär, kun he vuotta myöhemmin Alfredin kanssa, kaikki kolme
-palasivat.
-
--- Ei ole hauskaa matkustaa! sanoi anoppi. -- Se on oikeastaan
-ikävää, anteeksi että sen sanon. Minua ikävystytti, vaikka lapseni
-olivat mukanani, ja matkustaminen on kallista, hyvin kallista!
-Entä kaikki taulukokoelmat mitkä pitää nähdä! Ja kaikki minkä
-perässä pitää juosta! Eihän voi muuta tunnustaa, kun tulee kotiin
-ja kysytään! Ja kuitenkin saa kuulla, että on unohtanut näkemättä
-kaikkein kauneimman. Ajanpitkään minä kyllästyin noihin iankaikkisiin
-madonniin, tuli itsekin pelkäksi madonnaksi!
-
--- Ja se ruoka mitä saa! sanoi Kala.
-
--- Ei kunnollista lihalientä! sanoi mamma. --- Kurjaa niiden on
-ruuanlaitto!
-
-Ja matka oli rasittanut Kalan, rasittanut hänet pysyväisesti, se oli
-pahinta. Sofie tuli taloon ja hyötyä hänestä oli.
-
-Se täytyi tunnustaa, sanoi anoppi, että Sofie ymmärsi talousasioita
-ja taideasioita ja kaikkea mihin ei hänellä omaisuutensa puolesta
-ollut varaa. Ja lisäksi hän oli hyvin kunnioitettava, hartaasti
-uskollinen. Sen hän oikein osoitti, kun Kala makasi sairaana ja
-kuihtumistaan kuihtui.
-
-Silloin kun kotelo on kaikki, niin täytyy kotelon kestää, muuten on
-kotelo ollutta ja mennyttä -- ja kotelo oli ollutta ja mennyttä: Kala
-kuoli.
-
--- Hän oli kaunis! sanoi äiti. -- Toista hän oli kuin antiikit, ne
-ovat niin ruhjoutuneet! Kala oli eheä ja sitä pitää kaunottaren olla.
-
-Alfred itki ja äiti itki ja molemmat kävivät mustissa vaatteissa.
-Mammaa varsinkin puki musta ja hän kävi mustassa kauvimmin, käytti
-suruvaatteita kauvimmin ja lisäksi hän sai sen surun, että Alfred
-meni uusiin naimisiin, otti Sofien, jolla ei ollut ulkonäköä.
-
--- Hän on mennyt äärimmäisyyksiin! sanoi anoppi, -- mennyt
-kauneimmasta rumimpaan. Hän on saattanut unohtaa ensimäisen vaimonsa.
-Miesväessä ei ole kestäväisyyttä. Minun mieheni oli toisenlainen, hän
-kuolikin ennen minua.
-
--- Pygmalion sai Galataeansa! sanoi Alfred, -- niin sanottiin
-morsiuslaulussa. Minä olin todella rakastunut tuohon kauniiseen
-veistokseen, joka sai eloa sylissäni. Mutta sen sukulaissielun,
-jonka taivas meille lähettää, yhden sen enkeleistä, joka saattaa
-tuntea meidän kanssamme, ajatella meidän kanssamme, nostaa meitä,
-kun me taitumme, olen minä vasta nyt löytänyt ja voittanut. Sinä
-tulit, Sofie -- et muodon kauneudessa, et loistossa, mutta hyvänä,
-kauniimpana kuin on tarpeellista. Pääasia on pääasia! Sinä tulit
-ja opetit kuvanveistäjälle, että hänen teoksensa on vain savea,
-tomua, vain siihen painettu jäljennös siitä sisäisestä ytimestä,
-mitä meidän tulee etsiä. Kala raukka! Meidän mainen elämämme oli
-kuin matkustavaisten elämää. Tuolla ylhäällä, missä liitytään yhteen
-sympatian kautta, olemme ehkä toisillemme puoleksi vieraat.
-
--- Se ei ollut hellästi sanottu, sanoi Sofie, -- se ei ollut
-kristillisesti! Tuolla ylhäällä, missä ei naida, vaan, sanojesi
-mukaan, sielut kohtaavat toisensa sympatian kautta, siellä missä
-kaikki kaunis kehittyy ja kohoaa, siellä on ehkä hänen sielunsa soiva
-niin täyteläisessä voimassa, että se voittaa minut, ja sinä -- sinä
-puhkeat taasen ensi rakastumisesi huutoon: kaunis, kaunis!
-
-
-
-
-KERTOMUS DYYNEILTÄ.
-
-
-Tämä on kertomus Juutin dyyneiltä, mutta se ei ala siellä, vaan
-kaukana etelän puolessa, Espanjassa. Meri on tienä maiden välillä.
-Kuvitteleppa olevasi Espanjassa! Siellä on lämmintä ja siellä on
-kaunista. Siellä kasvavat tulipunaiset granaattikukat tummien
-laakeripuiden joukossa, vuorilta löyhyttelee virkistävä tuuli yli
-oranssipuutarhojen ja uhkeiden maurilaisten pilarisalien, joissa on
-kultaiset kupukatot ja moniväriset seinät. Läpi katujen astuu lapsia
-kulkueissa, käsissä kynttilät ja liehuvat liput ja heidän yllään
-kohoaa, niin korkeana ja kirkkaana, taivas tuikkivine tähtineen!
-Laulu ja kastanjetit helisevät, pojat ja tytöt pyörivät tanssissa
-kukkivien akaasiapuiden alla, sillaikaa kuin kerjäläinen istuu
-hakatulla marmorikivellä, virkistää itseään mehevällä vesimelonilla
-ja viruu pois elämänsä. Kaikkityyni on kuin kaunista unta --
-vaipuappa siihen! Niin, sen teki kokonaan kaksi nuorta vastanainutta
-ihmistä, ja heille olikin täällä annettu kaikki maan edut: terveys,
-hyvä luonne, varallisuus ja kunnia.
-
--- Me olemme niin onnelliset kuin joku ikinä saattaa olla! sanoivat
-he sydämen täydellä vakaumuksella. Kuitenkin saatettiin heitä onnessa
-nostaa vielä yhtä porrasta ylemmä ja se tapahtuisi, kun Jumala soisi
-heille lapsen, pojan, joka olisi heidän kaltaisensa sekä ruumiin että
-sielun puolesta.
-
-Tuo onnellinen lapsi vastaanotetaan riemulla, sille suodaan
-mitä suurin huolenpito ja rakkaus, kaikki se hyvinvointi, minkä
-varallisuus ja vaikutusvaltainen suku saattavat luoda.
-
-Niinkuin juhla kiitivät heidän päivänsä.
-
--- Elämä on rakkauden armolahja, miltei käsittämättömän suuri! sanoi
-vaimo. -- Ja tämän onnen täyteläisyyden tulee vielä toisessa elämässä
-voida kasvaa, jopa ikuisesti -- tätä ajatusta en saata käsittää.
-
--- Ja varmaan se onkin ylimielisyyttä ihmisten puolelta, sanoi mies.
--- Pohjaltaan on hirveää ylpeyttä uskoa, että elää ikuisesti, tulee
-Jumalan kaltaiseksi! Nehän olivatkin käärmeen sanat ja se oli valheen
-isä.
-
--- Ethän toki epäile elämää tämän jälkeen? kysyi nuori vaimo ja
-oli kuin ensi kerran varjo olisi liukunut heidän aurinkoiseen
-ajatusvaltakuntaansa.
-
--- Usko lupaa sen, papit lupaavat sen! sanoi nuori mies, -- mutta
-juuri koko onnessani tunnen ja tunnustan, että on ylpeyttä,
-ylimielisyyttä vaatia toista elämää tämän jälkeen, jatkuvaa autuutta
--- eikö täällä, tässä elämässä ole annettu meille niin paljon, että
-saatamme ja että meidän täytyy olla tyytyväisiä?
-
--- Niin, meille kyllä annettiin, sanoi nuori vaimo, -- mutta
-kuinka monelle tuhannelle tämä elämä on muodostunut raskaaksi
-koettelemukseksi, kuinka monet ovatkaan ikäänkuin paiskatut maailmaan
-köyhyyteen, häpeään, sairauteen ja onnettomuuteen! Ei, jollei olisi
-elämää tämän jälkeen, niin olisi kaikki tämän maan päällä jaettu
-liian epätasaisesti, silloin ei Jumala olisi oikeudenmukainen.
-
--- Kerjäläisellä tuolla kadulla on iloja, jotka hänelle ovat yhtä
-suuret kuin kuninkaalle ilot hänen rikkaassa linnassaan! sanoi nuori
-mies. -- Ja etkö usko, että työjuhta, jota lyödään, joka näkee nälkää
-ja raataa itsensä kuoliaaksi, tajuaa elonpäiviensä kovuuden? Voisihan
-sekin vaatia toista elämää, kutsua vääryydeksi, ettei sitä asetettu
-korkeammalle asteelle lomakunnassa.
-
--- Taivaan valtakunnassa on monta asuinsijaa, on Kristus sanonut,
-vastasi nuori vaimo. -- Taivaan valtakunta on äärettömyys, niinkuin
-Jumalan rakkaus on sitä. Eläinkin on luontokappale ja minä uskon,
-ettei mikään elämä mene hukkaan, vaan saa osakseen kaiken sen
-autuuden, minkä se voi vastaanottaa ja mikä riittää sille.
-
---- Mutta minulle nyt riittää tämä maailma! sanoi mies ja kiersi
-käsivartensa kauniin, suloisen vaimonsa ympäri, poltti paperossiaan
-avonaisella parvekkeella, missä viileä ilma oli täynnä oranssien
-ja neilikkojen tuoksua. Musiikki ja kastanjetit helisivät alhaalta
-kadulta, tähdet tuikkivat ylhäältä, ja kaksi silmää täynnä rakkautta,
-hänen vaimonsa silmät, katselivat häneen rakkauden ikuisella elämällä.
-
--- Tällainen minuutti, sanoi mies, -- on sen arvoinen, että sitä
-varten kannattaa syntyä, tajuta ja -- kadota! Hän hymyili, vaimo
-nosti lempeästi soimaten kätensä -- ja pilvi oli taasen poissa, he
-olivat liian onnelliset.
-
-Ja kaikki tuntui mukautuvan osaltaan edistämään heidän kulkuaan
-kunniaa, iloa ja onnea kohti. Tuli muutos, mutta vain paikkaan
-nähden, ei nauttimiseen ja elämänilon ja riemun täydellisyyden
-voittamiseen. Nuoren miehen lähetti hänen kuninkaansa lähettilääksi
-keisarilliseen hoviin Venäjällä, se oli kunniasija, johon hänen
-syntyperänsä ja tietonsa hänet oikeuttivat. Suuri omaisuus hänellä
-itsellään oli, hänen nuori vaimonsa oli tuonut hänelle yhtä suuren.
-Hän oli rikkaimman, arvossapidetyimmän kauppiaan tytär. Yhden tämän
-suurimmista ja parhaimmista laivoista piti juuri tänä vuonna lähteä
-Tukholmaan, sen piti viedä rakkaat lapset, tyttären ja vävypojan,
-Pietariin. Ja laiva sisustettiin kuninkaallisesti: pehmeitä mattoja
-jalkoja varten, silkkiä ja loistoa kaikkialla.
-
-On vanha sankarilaulu, jonka kaikki tanskalaiset tuntevat. Sen
-nimi on "Englannin kuninkaan poika". Hänkin purjehtii niin
-kallisarvoisella laivalla, sen ankkuriin on upotettu punaista kultaa
-ja jokaiseen touviin punottu silkkisäikeitä -- tätä laivaa tulee
-ajatelleeksi, kun näkee espanjalaisen laivan. Täälläkin vallitsi sama
-loisto, tässäkin oli sama jäähyväisajatus:
-
-    "Suo Herra, ett' ilossa yhtyisimme!"
-
-Ja tuuli puhalsi raikkaasti espanjalaisen rannan suunnalta,
-hyvästijättö tapahtui vain lyhyesti. Muutamassa viikossa piti
-heidän saavuttaa matkansa määrä. Mutta juuri kun he olivat päässeet
-merelle, tyyntyi tuuli, meri kävi kirkkaaksi ja tyveneksi, vesi
-loisti, taivaan tähdet loistivat. Uhkeassa kajuutassa vietettiin kuin
-juhlailtoja.
-
-Vihdoin toki toivottiin, että alkaisi käydä tuulenhenki, että
-puhaltaisi hyvä myötätuuli, mutta sellaista ei kuulunut. Jos alkoikin
-käydä tuulenhenki, niin se aina oli vastainen. Niin kului viikkoja,
-niin, jopa kokonaista kaksi kuukautta, vasta silloin kävi tuuli
-suotuisaksi, se puhalsi lounaasta. He olivat juuri Skotlannin ja
-Jyllannin välillä ja nyt yltyi tuuli aivan niinkuin vanhassa laulussa
-"Englannin kuninkaan pojasta":
-
-    "Tuli mustasta pilvestä tuulispää,
-    ei tienneet he minne käännättää.
-    Niin heitti he ankkurin pohjahan,
-    mut tuuli ajoi länteen, Tanskaan päin."
-
-Siitä on nyt pitkät ajat. Kuningas Kristian seitsemäs hallitsi
-Tanskan valtaistuimella ja oli silloin nuori mies. Paljon on
-tapahtunut senjälkeen, paljon vaihtunut ja muuttunut. Järvet ja
-suot ovat tulleet reheviksi niityiksi, kankaat tulleet viljamaiksi
-ja etelä-juuttilaisen asumuksen suojassa kasvaa omenapuita ja
-ruusuja, mutta ne ovat etsittävät esiin, sillä ne ryömivät piiloon
-tuimia länsituulia. Siellä saattaa oikein kuvitella mennyttä aikaa,
-kauvemmakin kuin Kristian seitsemännen hallitukseen. Niinkuin
-silloin, niin leviää vieläkin penikulmien laajuudelta ruskeaa nummea
-hautakumpuineen, kangastuksineen, risteilevine, mättäällisine ja
-vajottavan hiekkaisine teineen. Lännen puolella, missä suuret purot
-syöksyvät vuonoihin, leviävät niityt ja suot korkeiden dyynien
-ympäröiminä, jotka kuin alppiketju sahalaitaisin huipuin, kohoavat
-merta kohti. Niitä katkaisevat vain korkeat savikukkulat, joista meri
-vuosi vuodelta puraisee jättiläiskokoisia suupaloja niin että rinteet
-ja mäet romahtavat kuin maanjäristyksen vierittäminä. Sellaiselta
-siellä näyttää tänä päivänä, sellaista siellä oli vuosikausia sitte,
-jolloin nuo molemmat onnettomat siellä purjehtivat komealla laivalla.
-
-Oltiin syyskuun lopulla, oli sunnuntai ja aurinkoinen sää,
-kirkonkellojen äänet saavuttivat toisensa Nissumvuonoa pitkin.
-Kirkot täällä kohoavat kuin hakatut graniittikivet, jokainen niistä
-on kappale tunturia. Länsimeri saattaisi vyöryä niiden yli ja ne
-pysyisivät pystyssä. Useimmista puuttuu torni, kellot riippuvat
-silloin vapaina kahden parrun välissä. Jumalanpalvelus oli päättynyt,
-seurakunta tuli Jumalan huoneesta kirkkotarhaan, missä silloin
-niinkuin nytkään ei ollut eikä ole puuta eikä pensasta, ei istutettua
-kukkaa tai seppeltä, joka olisi laskettu haudalle. Kamartuneet
-mättäät osoittavat mihin kuolleet ovat haudatut. Terävää, tuulen
-pieksemää heinää kasvaa kirkkomaa kauttaaltaan. Jollakin yksityisellä
-haudalla on ehkä muistomerkki, nimittäin lahonnut puunrunko, joka
-on veistetty ruumisarkun muotoiseksi. Puukappale on tuotu läntisen
-seudun metsästä: villiltä mereltä. Siellä kasvavat rannikkolaisille
-ne veistetyt parrut, jotka maininki ajaa maihin. Tuuli ja merisumu
-mädännyttävät pian sinne pannun puukappaleen. Tuollainen tynkä oli
-täällä eräälläkin lapsenhaudalla ja sen luo meni muuan nainen,
-joka tuli kirkosta. Hän seisoi hiljaa, katseli puoleksi lahonnutta
-puupalasta. Hetken perästä astui hänen miehensä paikalle. He eivät
-puhuneet sanaakaan, mies tarttui vaimon käteen ja he menivät haudalta
-ruskealle nummelle, yli suomaan, dyynejä kohti. Kauvan kulkivat he
-äänettöminä.
-
--- Olipa tänään hyvä saarna, sanoi mies. -- Jollei ihmisellä olisi
-Jumalaa, niin ei hänellä olisi mitään.
-
--- Niin, sanoi vaimo, -- hän ilahuttaa ja tekee murheelliseksi.
-Siihen hänellä on oikeus. --- Niinkuin huomenna olisi pieni poikamme
-ollut viiden vuoden vanha, jos me olisimme saaneet pitää hänet.
-
--- Mitä sinä siitä suret! sanoi mies. -- Hän on onnellisesti
-päässyt kaikesta, hänhän on siellä, minne meidän on rukoiltava että
-pääsisimme.
-
-Ja sitte eivät he enään puhuneet ja menivät mökkiään kohti dyynien
-keskellä. Yhtäkkiä nousi yhdeltä näistä, missä ei rantakaura sitonut
-hiekkaa, ikäänkuin väkevä sauhu. Tuulenpuuska kaivautui dyyniin ja
-tuprutti ilmaan hienot hiekkaosat. Tuli vielä toinen tuulenpuuska,
-joten kaikki nuorille ripustetut halaistut kalat läjähtivät
-rakennuksen seinää vastaan, sitte oli kaikki taasen hiljaa. Aurinko
-paahtoi kuumasti.
-
-Mies ja vaimo astuivat sisään ja olivat pian riisuneet pyhävaatteet,
-kiiruhtivat sitte yli dyynien, jotka törröttivät kuin äärettömät,
-äkkiä liikkeessään pysähdytetyt hiekka-aallot. Hiekkakaislan ja
-rantakauran sinivihreät, terävät korret antoivat hiukan värivaihtelua
-valkoista hiekkaa vastaan. Pari naapuria saapui paikalle, he
-auttoivat toisiaan vetämään veneet korkeammalle hiekalle. Tuuli
-yltyi, se oli purevan kylmä ja kun he sitte palasivat takaisin
-dyynien poikki, tuiskuttivat hiekka ja terävät pienet kivet heitä
-vasten kasvoja. Aallot nostelivat valkoisia harjoja ja tuuli leikkasi
-poikki ylimmän latvan niin että vain pärskyi.
-
-Tuli ilta, ilmassa kuului yhä kasvava kohina, ulvoen, valittaen kuin
-epätoivoisten henkien sotajoukko. Se voitti meren vyörynän, vaikka
-kalastajamaja oli niin likellä rantaa. Hiekka tuiskusi ikkunoihin ja
-tuontuostakin tuli puuska, joka järkytti mökkiä perustuksia myöten.
-Oli pimeä, puoliyön aikaan piti kuitenkin kuun nousta.
-
-Ilma selkeni, mutta myrsky syöksyi koko voimallaan yli syvän, tumman
-meren. Kalastajanväet olivat jo aikoja sitte panneet levolle, mutta
-ei ollut ajattelemistakaan että tässä Jumalan ilmassa voisi ummistaa
-silmäänsä. Silloin lyötiin ikkunaan, ovi avautui ja sanottiin:
-
--- Suuri laiva on kiinni äärimmäisellä särkällä!
-
-Yhdellä hyppäyksellä olivat kalastajanväet ylhäällä vuoteesta ja
-vaatteissaan.
-
-Kuu oli tullut esiin. Niin valoisaa oli kyllä, että saattoi
-nähdä, kunhan vain olisi voinut pitää silmät auki lentohiekalta.
-Kävi sellainen tuuli, että olisi saattanut laskeutua nojaamaan
-sitä vastaan, ja vain suurella vaivalla, ryömien tuulenpuuskien
-välillä, pääsi yli dyynien, ja täällä lenteli ilmassa kuin mitkäkin
-joutsenuntuvat suolainen kuohu ja vaahto merestä, joka kuin vyöryvä,
-kiehuva putous vierittelihe rantaa vastaan. Piti totisesti olla
-harjaantunut silmä heti löytääkseen mereltä laivan. Komea kaksimasto
-se oli, juuri nyt sitä kohotettiin särkän yli, kolme, neljä
-kaapelinväliä ulkopuolelle tavallista rantaäyrästä. Se ajelehti maata
-kohti, töytäsi toista särkkää vastaan ja tarttui kuin tarttuikin
-kiinni. Mahdotonta oli toimittaa apua, meri oli liian väkivaltainen,
-se löi laivaa vastaan ja sen yli. Luuli kuulevansa hätähuudot,
-kuolintuskan huudot, näki kiireisen, avuttoman toimeliaisuuden. Nyt
-tuli meri, joka kuin murskaava kallionlohkare putosi kokkapuulle,
-ja samassa oli tämä poissa, peräpuoli kohosi korkealle veden yli.
-Kaksi ihmistä hyppäsi yhdessä mereen, he katosivat. Yhtäkkiä --
-ja yksi suurimmista aalloista, jotka vyöryivät dyynejä kohti,
-viskasi rannalle ruumiin. Nainen se oli, kuollut, luulivat he. Pari
-vaimoista liikutteli häntä ja luuli huomaavansa hänessä elämää. Hänet
-kuljetettiin dyynien poikki kalastajamajaan. Kuinka hän oli kaunis ja
-hieno, varmaan ylhäinen nainen!
-
-He asettivat hänet köyhän vuoteeseen, siinä ei ollut pellavaa
-langankaan vertaa, villalakana siinä oli, jonka sopi kiertää
-ympärilleen ja olihan se hyvä ja lämmin.
-
-Hän virkosi henkiin, mutta kuumeessa, hän ei ensinkään tietänyt mitä
-oli tapahtunut tai missä hän oli, ja hyvähän näin olikin, sillä
-kaikki mikä oli ollut hänelle rakasta, lepäsi meren pohjalla, heidän
-kävi ulapalla niinkuin sankarilaulu lauloi Englannin kuninkaan
-pojasta:
-
-    "Tuli surko purtta katsellen,
-    löi aallot kivihin murskaks sen."
-
-Hylynkappaleita ja pirstaleita ajelehti maihin, hän oli ainoa henkiin
-jäänyt niistä kaikista. Vielä kiiti tuuli ulvoen yli rannan, muutamia
-silmänräpäyksiä oli hän levollinen, mutta pian seurasi tuskia ja
-huutoja, hän avasi molemmat kauniit silmänsä, lausui muutamia sanoja,
-mutta kukaan täällä ei ymmärtänyt sitä.
-
-Ja nyt hän, palkinnoksi kaikesta mitä hän oli kärsinyt ja
-kamppaillut, piteli käsissään vastasyntynyttä lasta. Se olisi
-levännyt loistovuoteessa silkkiuutimineen, rikkaassa talossa. Sitä
-olisi riemulla tervehditty elämään täynnä kaikkea maista hyvyyttä,
-ja nyt oli Jumala antanut sen syntyä köyhässä kolkassa. Ei edes
-suudelmaa se saanut äidiltään.
-
-Kalastajavaimo laski lapsen äitinsä rinnalle ja se lepäsi sydäntä
-vastaan, joka ei enään sykkinyt, hän oli kuollut. Lapsi, jota rikkaus
-ja onni olisivat imettäneet, oli paiskattu maailmalle, meri oli
-paiskannut sen dyynien keskelle kokemaan köyhän osaa ja raskaita
-päiviä.
-
-Ja aina palaa mieleemme vanha laulu:
-
-    "Ja prinssi hän itki katkeraan!
-    Jumal' auta, oon rannassa Bovbjergin maan!
-    Nyt hukka mun varmaan perii.
-    Jos Buggen ma läänissä olisin vain,
-    ei hätää mulla ois silloin lain!"
-
-Hiukan etelään Nissumvuonosta, sille rannalle, jota herra Bugge
-kerran oli nimittänyt omakseen, oli laiva ajautunut. Ne kovat,
-epäinhimilliset ajat, jolloin länsirannan asukkaat, niinkuin
-sanottiin, harjoittivat raakuutta haaksirikkoutunutta kohtaan, olivat
-kauvan sitte ohi. Rakkautta ja sydämen hyvyyttä, uhrautuvaisuutta
-täällä osoitettiin haaksirikkoutuneille sellaisena kuin se meidän
-aikanamme loistaa jaloimmissa piirteissään. Kuoleva äiti ja kurja
-lapsi olisivat kohdanneet huolenpitoa ja hoitoa kaikkialla minne
-tuuli olisikaan puhaltanut, mutta ei missään hartaampaa kuin köyhän
-kalastajavaimon luona, joka vielä eilen raskain sydämin seisoi
-haudalla, mikä kätki hänen lapsensa, joka tänään olisi täyttänyt
-viidennen ikävuotensa, jos Jumala olisi sallinut sen elää.
-
-Ei kukaan tietänyt, kuka vieras kuollut nainen oli, tai mistä hän
-tuli. Laivan tyngät ja sirpaleet eivät ilmoittaneet sitä.
-
-Rikkaaseen taloon Espanjassa ei koskaan tullut kirjettä tai
-tietoa tyttärestä tai vävypojasta. He eivät olleet saapuneet
-määräpaikkaansa. Kovat myrskyt olivat raivonneet viime aikoina.
-Odotettiin kuukausimääriä. "Kokonaan haaksirikkoutunut, kaikki
-hukkuneet!" sen he tiesivät.
-
-Mutta Husbyn dyyneillä kalastajan majassa oli nyt pieni poikaressu.
-
-Kun Jumala antaa elatuksen kahdelle, saa aina kolmaskin siinä ohella
-ruokansa. Ja meren rannalla kyllä riittää kalaruokaa nälkäiselle
-suulle. Jörgeniksi sanottiin pienokaista.
-
--- Varmaan hän on juutalaislapsi, sanottiin, --- hän on niin mustan
-näköinen! -- Hän saattaa myöskin olla italialainen tai espanjalainen,
-sanoi pappi. Kaikki nuo kolme kansanlajia olivat kalastajavaimon
-mielestä yksi ja sama ja hän lohdutti itseään sillä, että lapsi oli
-kristillisesti kastettu. Poika menestyi, aatelinen veri piti lämmintä
-ja sai voimia köyhästä ravinnosta, lapsi kasvoi vaatimattomassa
-talossa. Tanskan kieli sellaisena kuin länsijuuttilainen puhuu sitä,
-tuli hänen kielekseen. Granaatin siemen Espanjan maaperästä tuli
-rantakauran taimeksi Jyllannin länsirannalla. Niin saattaa ihmisen
-käydä! Tähän kotiin hän työnsi elämänsä vuosienmittaiset juuret.
-Nälkää ja vilua, köyhän hätää ja puutetta hänen oli määrä kokea,
-mutta myöskin köyhän iloa.
-
-Lapsuudenaika tarjoaa jokaiselle valoisat ylänkönsä, jotka sittemmin
-säteilevät läpi koko elämän. Kuinka yllinkyllin hän omistikaan
-iloitakseen ja leikkiäkseen! Koko ranta, penikulmien kantamiin asti,
-oli täynnä leikkikaluja: siinä oli mosaikki-vierukiviä, punaisia
-kuin koralli, keltaisia kuin meripihka, ja valkeita, pyöristettyjä
-ikäänkuin ne olisivat olleet linnunmunia. Ne lepäsivät siinä välkkyen
-kaikin värein, kaikki meren hiomina ja siloittamina. Yksinpä
-kuivunut kalanruotokin, tuulen kuivattamat vesikasvit, kiiltävän
-valkoinen ruoko, pitkä ja kaita kuin mikäkin nauha, joka lepatteli
-kivien välissä, kaikki oli kuin tehtyä leikkiä ja ilonpitoa varten,
-sekä silmälle että ajatukselle. Ja poika oli vilkas lapsi, monet
-ja suuret lahjat piilivät hänessä. Kuinka hän saattoikin muistaa
-kertomukset ja laulut, jotka kuuli, ja kätevä hän oli: kivistä ja
-näkinkengänkuorista pani hän yhteen kokonaisia laivoja, ja kuvia,
-joilla saattoi koristaa huonetta. Omituisesti hän saattoi veistää
-ajatuksensa puupalikkaan, sanoi hänen kasvatusäitinsä, ja poika oli
-kuitenkin vielä pieni. Kauniina soi hänen äänensä, sävelet vuotivat
-heti hänen kieleltään. Monet kielet olivat jännitettyinä siinä
-rinnassa, ne olisivat voineet helistä maailmalle, jos hänet olisi
-pantu muualle kuin kalastajamajaan Atlantin rannalla.
-
-Eräänä päivänä joutui täällä laiva karille, laatikko harvinaisia
-kukkasipuleja ajautui rannalle. Muutamia pistettiin pataan,
-luultiin niiden olevan syötäviä, toiset mätänivät hiekassa. Ne
-eivät täyttäneet tarkoitustaan, eivät kehittäneet sitä väriloistoa,
-sitä ihanuutta mikä niissä piili -- kävisikö Jörgenin paremmin?
-Kukkaissipulit olivat pian mennyttä, hänellä oli vielä edessä
-vuosikausia.
-
-Ei hänen päähänsä johtunut eikä kenenkään muunkaan, kuinka
-yksinäisenä ja yksitoikkoisena päivä kului. Oli yllinkyllin
-tekemistä, kuulemista ja näkemistä. Meri itse oli suuri oppikirja,
-joka päivä se tarjosi luettavaksi uuden lehden, tyventä, maininkia,
-tuulta ja myrskyä. Karilleajot olivat loistokohdat. Kirkonkäynti
-oli kuin juhlavierailu, mutta vierailuista puhuen oli yksi
-kalastajamajassa erikoisen tervetullut. Se uudistui kaksi kertaa
-vuodessa, se oli enon vierailu, ankeriasisännän Fjaltringista
-ylhäällä Bovbjergin luona. Hän tuli punaisiksi maalatuilla vaunuilla,
-jotka olivat täynnä ankeriaita. Vaunut olivat lukitut niinkuin
-laatikko ja kirjaellut sinisillä ja valkoisilla tulpaneilla, kaksi
-hallavaa härkää oli niitä vetämässä ja Jörgen sai ajaa niitä.
-
-Ankeriasisäntä oli hyväpäinen, hauska vieras. Hän toi mukanaan
-lekkerin täynnä viinaa, jokainen sai siitä ryypyn, tai täyden
-kahvikupin, jos laseista oli puute. Jörgenillekin annettiin,
-niin pieni kuin hän olikin, hyvä sormustimellinen, se tapahtui
-sitävarten että ankerias "pysyisi", sanoi ankeriasisäntä ja kertoi
-tässä yhteydessä aina saman tarinan, ja kun sille naurettiin,
-kertoi hän sen heti uudestaan samoille ihmisille -- niin tekevät
-kaikki puheliaat ihmiset! Ja kun Jörgen koko kasvinikänsä ja
-aina miehuudenvuosiin asti sovellutti tätä tarinaa ja otti siitä
-puhetapoja, niin kannattaa meidän se kuulla.
-
-Joissa kulkivat ankeriaat ja ankeriasäiti sanoi tyttärilleen, kun he
-pyysivät saada yksinään kulkea pienen matkaa ylös jokea: "Älkää menkö
-liian kauvas. Pian tulee paha ankeriaantuulastaja ja ottaa teidät
-kaikki!" Mutta he menivät liian kauvas ja kahdeksasta tyttärestä
-palasi vain kolme takaisin ankeriasäidin luo, ja he vaikeroivat: "Me
-olimme menneet vain hiukkasen ulkopuolelle ovea, silloin tuli paha
-ankeriaantuulastaja ja pisti kuoliaaksi viisi sisartamme." -- "Kyllä
-he palaavat!" sanoi ankeriasäiti. "Ei", sanoivat tyttäret, "sillä hän
-nylki heidät, leikkasi heidät kappaleiksi ja paistoi ne." -- "Kyllä
-he palaavat!" sanoi ankeriasäiti. "Niin, mutta hän söi heidät!" --
-"Kyllä he palaavat!" sanoi ankeriasäiti. "Mutta sitte hän ryyppäsi
-viinaa päälle!" sanoivat tyttäret. "Aijai! Silloin eivät he koskaan
-palaa!" vaikeroi ankeriasäiti. "Viina hautaa ankeriaan!"
-
--- Ja sentähden pitää aina ottaa viinaryyppy sen ruokalajin jälkeen,
-sanoi ankeriasisäntä.
-
-Ja tästä tarinasta tuli kiiltokultalanka, hyväntuulen lanka Jörgenin
-elämään. Hänkin halusi mielellään ulkopuolelle ovea, "pienen matkaa
-ylös jokea", nimittäin laivalla maailmalle. Ja äiti sanoi niinkuin
-ankeriasäiti: "siellä on paljon pahoja ihmisiä, ankeriaantuulastajia!"
-Mutta hiukan ulkopuolelle dyynejä, vain hiukkasen nummelle, hän
-kuitenkin halusi päästä. Ja sinne hänen pitikin päästä. Neljä iloista
-päivää, valoisimmat koko hänen lapsuutensa elämässä, koitti. Kaikki
-Jyllannin kauneus, kodin ilo ja auringonpaiste sisältyi näihin. Hänen
-piti päästä pitoihin -- hautajaispidot ne tosin olivat.
-
-Muuan kalastajaperheen varakas sukulainen oli kuollut, talo sijaitsi
-sisämaassa, "idän puolla, yksi kompassipiiru pohjoista kohti",
-niinkuin sanottiin. Isän ja äidin oli määrä lähteä sinne ja Jörgenin
-myöskin. Dyyneiltä, yli nummien ja suomaiden tulivat he sille
-vihreälle niitylle, missä Skjærumjoki aukaisi tiensä, joki paljoine
-ankeriaineen, missä ankeriasäiti asui tyttärineen, tyttärineen, jotka
-pahat ihmiset tuulastivat ja leikkasivat kappaleiksi. Usein eivät
-kuitenkaan ihmisetkään olleet menetelleet paremmin kanssaihmisiään
-kohtaan. Herra ritari Buggenkin, joka mainittiin vanhassa laulussa,
-surmasivat pahat ihmiset, ja kuinka hyväksi häntä itseään
-sanottiinkin, oli hänkin halunnut lyödä kuoliaaksi rakennusmestarin,
-joka rakensi hänelle linnan tornineen ja paksuine muurineen juuri
-siihen, missä Jörgen kasvatusvanhempineen seisoi, missä Sjærumjoki
-laskee Nissumvuonoon. Saattoi vielä nähdä vallimäen, punaisen
-tiilensoran yltympärillä. Täällä oli ritari Bugge, rakennusmestarin
-lähdettyä, sanonut aseenkantajalleen: "Lähde hänen perässään ja
-sano: mestari, torni on kallellaan! Jos hän kääntyy, niin lyöt hänet
-kuoliaaksi ja otat rahat, jotka hän sai minulta, mutta jollei hän
-käänny, niin anna hänen mennä rauhaan!" Ja aseenkantaja totteli ja
-rakennusmestari vastasi: "ei torni ole kallellaan, mutta kerran
-tulee lännen puolelta mies sinisessä viitassa -- hän panee sen
-kallistumaan!" Ja tämä tapahtui sata vuotta myöhemmin, silloin
-murtautui Atlanti sinne ja torni kaatui, mutta talon omistaja,
-Predbjørn Gyldenstjerne, rakennutti itselleen ylemmä, sinne, missä
-niitty päättyy, uuden talon, ja se on vieläkin paikallaan, ja se on
-Nörre-Vosborg.
-
-Tästä sivu piti Jörgenin kasvatusvanhempineen kulkea. Joka paikasta
-täällä oli hänelle kerrottu pitkinä talvi-iltoina, nyt hän näki
-talon kaksinkertaisine hautoineen, puineen ja pensaineen. Valli,
-kauttaaltaan kasvaen sananjalkaa, kohosi siellä sisällä. Kauneimmat
-olivat kuitenkin korkeat niinipuut, ne ylettyivät aina katonharjalle
-asti ja täyttivät ilman mitä suloisimmalla tuoksulla. Luoteen
-suunnalla, puutarhan kulmassa kasvoi suuri kukkiva pensas, hohtaen
-ikäänkuin olisi ollut talvista lunta kesän vihannuudessa. Se oli
-seljapensas, ensimäinen, jonka Jörgen näin oli nähnyt kukkivan. Tämä
-ja niinipuut jäivät kaikiksi ajoiksi hänen muistoonsa, siksi Tanskan
-tuoksuksi ja kauneudeksi, jotka lapsensielu "kätki vanhan miehen
-varalta".
-
-Matkaa jatkettiin heti ja mukavammin, sillä juuri ulkopuolella
-Nörre-Vosborgia, missä selja kukki, pääsi hän ajamaan. He tapasivat
-muita vieraita, jotka olivat matkalla hautajaisiin, ja näiden
-rattaille he pääsivät. Tosin heidän kaikkien kolmen piti istua takana
-pienellä raudoitetulla puukirstulla, mutta se oli sentään parempaa
-kuin kulkea jalan, arvelivat he. Ajettiin mättäisen nummen yli,
-härjät, jotka vetivät, pysähtyivät silloin tällöin, kun tuli vastaan
-tuore heinäntäplä kanervien keskellä. Aurinko paistoi lämpöisesti ja
-omituista oli nähdä kaukana taivaanrannalla sauhun, joka tuprutti ja
-kuitenkin oli kirkkaampi kuin ilma. Näki sen läpi, tuntui siltä kuin
-valonsäteet olisivat vierineet ja tanssineet yli nummen.
-
-"Lokemies" siellä ajaa lammaslaumaansa, sanoivat he, ja se riitti
-Jörgenille: hän näytti ajavan suoraan satujen maahan ja oli kuitenkin
-todellisuudessa. Kuinka täällä oli hiljaista!
-
-Avarana ja suurena lepäsi nummi, mutta ollen kuin kokonainen
-kallisarvoinen matto. Kanerva oli kukassa, sypressinvihreät
-katajapensaat ja nuoret tammentaimet nousivat kuin kukkavihot nummen
-kanervikosta. Täällä olisi tehnyt mieli heitellä kuperkeikkaa, jollei
-olisi ollut noita monia kyykäärmeitä! Niistä puhuttiin ja niinikään
-monista susista, joita ennen oli ollut, jonka tähden kihlakuntaa
-sanottiinkin Ulvborgin, Susilinnan kihlakunnaksi. Vanhus joka
-ajoi, kertoi isänsä ajoilta, kuinka hevoset täällä monasti olivat
-taistelleet kovan taistelun nyttemmin hävitettyjen villien petojen
-kanssa, ja että kerran aamulla, kun hän tuli tänne, yksi hevosista
-paraikaa seisoi polkien sutta, jonka se oli surmannut. Mutta liha oli
-kokonaan kaluttu hevosen jalasta.
-
-Liian nopeaan kului matka yli mättäisen nummen ja läpi syvän hiekan.
-Pysähdyttiin surutalon luo, missä oli yllinkyllin vieraita, ulkona
-ja sisällä. Vaunut seisoivat siellä toistensa vieressä, hevoset ja
-härjät kulkivat laihalla laitumella. Suuret hiekkadyynit, samanlaiset
-kuin kotona Länsimeren luona, kohosivat talon takana, levitellen
-puolelle ja toiselle. Miten ne olivat joutuneet tänne, kolme
-penikulmaa sisämaahan, ja yhtä korkeiksi ja mahtaviksi kuin ne, jotka
-olivat rannalla? Tuuli oli nostanut ja muuttanut ne, niilläkin oli
-historiansa.
-
-Veisattiin virsiä, pari vanhusta itki, muuten oli kaikki niin hauskaa
-Jörgenin mielestä. Ruokaa ja juomaa oli yllinkyllin, mitä kauneimpia
-lihavia ankeriaita ja ne pitää kulauttaa alas viinaryypyllä. "Se ajaa
-alas ankeriaan!" oli ankeriasisäntä sanonut ja ne sanat muuttuivat
-täällä todella teoksi.
-
-Jörgen oli sisällä ja Jörgen oli ulkona. Kolmantena päivänä tunsi hän
-täällä olevansa yhtä kotona kuin kalastajamajassa ja dyyneillä, missä
-hän oli elänyt kaikki aikaisemmat päivänsä. Täällä nummella tosin oli
-paljon rehevämpää, täällä vilisi kanervankukkia, variksenmarjoja ja
-mustikoita, ne pursuivat esiin niin suurina ja makeina, ne saattoi
-oikein murskata jalallaan niin että kanerva tihkui punaista mehua.
-
-Tuolla oli jättihauta, täällä toinen, savupatsaita kohoili tyyneen
-ilmaan. Oli nummipalo, sanottiin, se loisti kauniisti myöhemmin
-illalla.
-
-Nyt tuli neljäs päivä ja sitte olivat hautajaisjuhlat lopussa --
-heidän piti maadyyneiltä palata rantadyyneille.
-
--- Meidän dyynimme sentään ovat oikeat, sanoi isä. --- Näissä ei ole
-mitään voimaa.
-
-Ja puhuttiin siitä, miten nämä olivat joutuneet tänne, ja se oli
-kaikki hyvin käsitettävää. Rannalla oli löydetty ruumis, talonpojat
-olivat panneet sen kirkkomaahan, silloin alkoi hiekkatuisku, meri
-murtautui väkivaltaisesti maakamaraan. Muuan viisas mies pitäjässä
-neuvoi avaamaan haudan ja katsomaan, eikö haudattu maannut ja
-imenyt peukaloaan, sillä silloin olivat he haudanneet merenmiehen
-ja meri aikoi murtautua sinne noutamaan häntä. Hauta avattiin,
-hän todella makasi ja imi peukaloaan. Silloin he nopeasti panivat
-hänet rattaille, kaksi härkää valjastettiin eteen ja kuin paarmojen
-puremina lennättivät ne hänet nummien ja soiden poikki mereen.
-Silloin lakkasi hiekkatuisku, mutta dyynit ovat vielä paikallaan.
-Kaiken tämän kuuli ja kätki Jörgen muistona onnellisimmista päivistä
-lapsuutensa aikana: päivistä hautajaisjuhlilla.
-
-Ihanaa oli päästä maailmalle, nähdä uusia seutuja ja uusia ihmisiä,
-ja hänen piti päästä vieläkin ulomma. Hän ei ollut neljäntoista
-vuoden vanha, lapsi vielä. Hän läksi laivalla, tuli maistamaan
-mitä maailma tarjoaa, koki pahaa säätä, kovaa merta, ilkeää mieltä
-ja ihmisten kovuutta. Hänestä tuli kajuutan vahti: niukka ruoka,
-kylmiä öitä. Annettiin pamppua ja korvapuusteja, silloin kiehahti
-hänen korkea-aatelinen espanjalainen verensä niin että suuttumuksen
-sanat kuohahtivat hänen huulilleen. Mutta viisainta oli kuin olikin
-taasen niellä ne, ja silloin tuntui siltä kuin ankeriaasta sitä
-nyljettäessä, leikeltäessä ja pantaessa pannuun.
-
-"Minä tulen takaisin", sanoi ääni hänen sisässään. Hän sai nähdä
-espanjalaisen rannan, vanhempiensa isänmaan, yksinpä kaupunginkin,
-missä he olivat eläneet varallisuudessa ja onnessa, mutta hän ei
-tietänyt mitään kotiseudustaan ja suvustaan -- vielä vähemmän perhe
-tiesi hänestä.
-
-Laivapoika-parka ei myöskään saanut lupaa mennä maihin. Viimeisenä
-päivänä kuitenkin, jolloin laiva viipyi täällä, joutui hän
-maankamaralle. Piti tehtämän ostoksia ja hänen piti kuljettaa ne
-laivaan.
-
-Siinä Jörgen sitte seisoi kurjissa vaatteissaan. Ne näyttivät
-siltä kuin ne olisivat pestyt ojassa ja kuivatut savupiipussa.
-Ensi kerran näki hän, dyynienasukas, suuren kaupungin. Kuinka
-talot olivatkaan korkeat, kadut ahtaat ja kihisivät ihmisiä!
-Toiset tungeskelivat täällä, toiset tuolla, se oli kuin kokonainen
-myllykoski kaupunkilaisia ja talonpoikia, munkkeja ja sotilaita.
-Siinä sitä oli hoilotusta ja huutoa, muulien ja aasien kellonkilinää,
-kirkonkellot soittivat nekin. Laulettiin ja helisteltiin, vasaroitiin
-ja kalkuteltiin, sillä jokaisella ammatilla oli verstaansa jossakin
-porttiholvissa tai katukäytävällä, ja sitte paahtoi aurinko niin
-kuumasti, ilma oli raskas, tuntui siltä kuin olisi joutunut
-leivinuuniin, joka oli täynnä kovakuoriaisia, turilaita, mehiläisiä
-ja kärpäsiä. Surisi ja hurisi. Jörgen tuskin tiesi seisoiko hän vai
-astuiko hän. Äkkiä näki hän aivan edessään tuomiokirkon mahtavan
-pääoven, kynttilät loistivat puolihämäristä holveista ja ulos tunki
-suitsutuksen lemua. Köyhinkin kerjäläinen ryysyissään uskalsihe
-ylös portaita sinne sisään. Merimies, jota Jörgen seurasi, kulki
-kirkon läpi, ja Jörgen seisoi pyhäkössä. Kirjavat kuvat loistivat
-kultaiselta pohjalta. Jumalanäiti, sylissään Jeesuslapsi, seisoi
-alttarilla kukkien ja kynttiläin keskellä. Juhlapukuiset papit
-lauloivat, kauniit kuoripojat koristetuissa vaatteissa heiluttelivat
-hopeisia suitsutusastioita. Siinä sitä oli ihanaa ja loistavaa
-katseltavaa, se syöksyi läpi Jörgenin sielun, se valtasi hänet! Hänen
-vanhempiensa kirkko ja usko sulkivat hänet syleilyynsä ja herättivät
-hänen sielussaan sellaisen soinnun, että kyyneleet olivat hänen
-silmissään.
-
-Kirkosta mentiin torille, hän sai joukon kyökki- ja ruokatavaroita
-kannettavakseen. Tie ei ollut lyhyt, hän väsyi, ja niin hän
-lepäsi suuren, komean talon edustalla, jossa oli marmoripilareja,
-veistokuvia ja leveitä portaita. Hän nojasi taakkaansa seinää
-vastaan. Silloin tuli kalunoitu portinvartia, nosti hopealla
-silaillun keppinsä häntä kohti ja ajoi hänet pois, hänet -- talon
-lapsenlapsen. Mutta sitä ei täällä kukaan tietänyt, hän kaikkein
-vähimmän.
-
-Ja sitte hän tuli laivalle, häntä tönittiin ja hän sai kuulla kovia
-sanoja, sai vähän unta ja paljon työtä -- sittepähän hän oli sen
-kokenut! Ja kuuluu tekevän niin hyvää kokea kovaa nuoruudessa,
-sanotaan. Niin, kunhan sitte vanhuus tulee hyvä.
-
-Hänen palvelusaikansa oli päättynyt, laiva viipyi taasen likellä
-Ringkjöbingvuonoa. Hän tuli maihin ja kotiin Husbyn dyyneille. Mutta
-äiti oli kuollut sill'aikaa kuin hän oli ollut matkalla.
-
-Seurasi ankara talvi. Lumimyrskyt lensivät yli meren ja maan, ei
-saattanut nähdä eteensä. Kuinka eri tavalla jako tässä maailmassa
-sentään olikin toimitettu: täällä sellainen jäätävä pakkanen ja
-tuiskuava lumi, kun taas Espanjan maassa oli polttava auringonpaahde,
-aivan liiankin kuuma. Ja kun kuitenkin täällä kotona eräänä päivänä
-oli oikein pakkaskirkasta ja Jörgen näki joutsenten suurissa parvissa
-lentävän mereltä Nissumvuonon yli Nörre-Vosbergia kohden, niin
-tuntui hänestä, että täällä kuitenkin oli helpointa hengittää, ja
-olihan täällä kesänkauneuttakin. Ajatuksissaan näki hän silloin
-nummen kukkivan ja vilisevän kypsiä, meheviä marjoja. Niinipuut ja
-seljapensas Nörre-Vosbergin luona olivat kukassa. Sinne hänen sentään
-vielä kerran täytyi lähteä.
-
-Oli jo kevätpuolta, kalastus alkoi, Jörgen auttoi. Hän oli viime
-vuonna kasvanut ja työ sujui häneltä. Reippautta hänessä oli, uida
-hän taisi, polkea vettä, käännellä ja kellahdella siinä. Usein häntä
-kehoitettiin varomaan makrilliparvia: ne ottavat parhaimmankin
-uimarin, vetävät hänet veden alle, syövät hänet, ja mennyttä hän on.
-Mutta tämä ei ollut Jörgenin kohtalo.
-
-Naapurissa dyyneillä oli poika, Martti. Jörgen sopi hyvin hänen
-kanssaan ja molemmat ottivat pestin Norjaan menevään laivaan. He
-menivät myöskin Hollantiin, eikä heidän välillään ollut koskaan
-ollut mitään kinaa, mutta voihan helposti tulla, ja jos on hiukan
-tulinen luonnostaan, niin helposti tekee liian voimakkaita liikkeitä.
-Sitä teki Jörgen kerran, kun he laivalla sattuivat kinastelemaan
-turhasta. He istuivat juuri ruhvin takana ja söivät kivivadista, joka
-oli heidän välillään. Jörgen piti kädessään linkkuveistään, kohotti
-sen Marttia kohden, mutta kävi samalla liidunvalkoiseksi ja pahaksi
-silmiltään. Ja Martti sanoi ainoastaan:
-
--- Vai olet sinä sitä lajia, joka haluaa käyttää veistä!
-
-Tuskin oli tämä sanottu ennenkuin Jörgenin käsi oli vaipunut. Hän ei
-puhunut sanaakaan, söi ruokansa ja meni askareilleen. Kun he tulivat
-työstä, meni hän Martin luo ja sanoi:
-
--- Iske minua vain suoraan kasvoihin! Olen sen ansainnut. Minulla on
-sisässäni ikäänkuin pata, joka kiehahtaa.
-
--- Eletään pois sovinnossa taas, sanoi Martti ja sitte olivat he
-melkein kaksinkerroin hyvät ystävät. Niin, kun he sitte tulivat
-kotiin Juutinmaalle dyynien seudulle ja kertoivat mitä yleensä oli
-tapahtunut, niin kerrottiin tämäkin: Jörgen saattoi kiehahtaa, mutta
-hän oli kumminkin rehellinen pata. "Juuttilainenhan hän ei ole.
-Juuttilaiseksi ei häntä voi sanoa!" Ja olihan se Martin puolelta
-sukkelasti sanottu.
-
-Nuoret ja terveet olivat he molemmat, hyvin kehittyneet ja
-jäseniltään voimakkaat, mutta Jörgen oli notkeampi.
-
-Ylhäällä Norjassa on talonpoikaisväen tapana lähteä karjakartanoille,
-he vievät karjan tuntureille laitumelle. Jyllannin länsirannalla taas
-on keskelle dyynejä pystytetty majoja, jotka ovat salvetut hylyistä
-ja katetut nummiturpeella ja kanervakerroksilla. Makuulavitsat
-kulkevat ympäri huoneen ja täällä nukkuvat, asuvat ja elävät
-kalastajaväet varhaisen kevätajan. Jokaisella on emännöitsijänsä,
-æsepige'nsä, miksi häntä sanotaan, ja hänen tehtävänsä on panna
-syötit koukkuihin, maihinnoustessa ottaa vastaan kalastajat kuumalla
-oluella ja toimittaa heille ruokaa, kun he väsyneinä tulevat kotiin.
-Emännöitsijät kuljettavat kalat veneistä, halkaisevat ne ja on heillä
-paljon tekemistä.
-
-Nyt oli siellä yksi tytöistä, Elsa, hänet oli Jörgen tuntenut
-pienestä pitäen. He sopivat hyvin hyvästi yhteen, he olivat
-monessa asiassa samaa mieltä, mutta katsella olivat he yhtä
-vastakkaiset: poika oli iholtaan ruskea, tyttö valkoinen, hiukset
-pellavankeltaiset. Hänen silmänsä olivat niin siniset kuin merivesi
-auringonpaisteella.
-
-Eräänä päivänä, kun he astuivat yhdessä ja Jörgen piteli häntä
-kädestä oikein hellästi ja lujasti, sanoi tyttö hänelle:
-
--- Jörgen, minulla on jotakin sydämelläni. Pidä minua æsepige'näsi,
-sillä sinä olet minulle kuin veli, mutta Martin kanssa, joka minut on
-pelastanut, me olemme kihloissa -- mutta siitä ei pidä puhua noille
-muille!
-
-Jörgenistä tuntui siltä kuin dyynihiekka olisi liikahtanut hänen
-jalkainsa alla, hän ei sanonut sanaakaan, nyökäytti vain päätään ja
-se merkitsee samaa kuin kyllä. Muuta ei tarvittu. Mutta hän tunsi
-yhtäkkiä sydämessään, ettei hän saattanut sietää Marttia ja mitä
-enemmän hän sitä ajatteli -- sillä tavalla ei hän koskaan ennen ollut
-ajatellut Elsaa --, sitä selvemmäksi hänelle kävi, että Martti oli
-varastanut häneltä ainoan, mistä hän piti, ja se oli kuin olikin
-Elsa, nyt se oli hänelle selvennyt.
-
-Jos meri on joltisenkin levoton ja kalastajat palaavat kotiin
-aluksineen, niin katseleppa heidän tuloaan särkkien poikki: yksi
-miehistä on seisoallaan kokassa, toiset tarkkaavat häntä, istuvat
-pidellen airoja, joilla he särkän edustalla huopaavat, kunnes hän
-antaa heille merkin, että nyt tulee se suuri aalto, joka nostaa
-veneen yli särkän. Ja vene nousee niin, että maalta näkee sen kölin.
-Seuraavassa hetkessä ovat edestä tulevat aallot peittäneet koko
-aluksen, ei näy venettä, ei miehiä eikä mastoja, saattaisi luulla
-meren nielleen heidät. Silmänräpäyksen perästä ne kuitenkin tulevat
-näkyviin, ikäänkuin vene olisi mahtava merieläin, joka ryömii
-ylös aaltoa, airot liikkuvat sen eloisina jalkoina. Toisella ja
-kolmannella särkällä käy niinkuin ensimäiselläkin ja nyt hyppäävät
-kalastajat veteen, vetävät veneen maihin, jokainen aallonlyönti
-auttaa heitä ja antaa hyvää vauhtia, kunnes he ovat saaneet sen yli
-rantaäyrään.
-
-Väärä komento särkän edessä, vitkastelu -- ja he joutuvat karille!
-
--- Niinpä olisin mennyttä ja Martti samoin!
-
-Tuo ajatus tuli Jörgenille merellä, missä hänen kasvatusisänsä
-juuri oli vakavasti sairastunut. Kuume ahdisti häntä, oltiin hiukan
-ulompana äärimmäistä särkkää. Jörgen hypähti kokkaan.
-
--- Isä, antakaappa minun! sanoi hän ja hänen katseensa liukui yli
-Martin ja yli aaltojen, mutta juuri kun jokainen airo liikkui,
-vetäen voimakkaita otteita ja suurin aalto tuli, näki hän isänsä
-kalpeat kasvot -- eikä saattanut totella pahaa aiettaan. Vene tuli
-onnellisesti yli särkkien ja maihin, mutta paha ajatus piili hänen
-veressään, se kiehui ja kiehutti jokaista pientä kaunansäiettä, joka
-kiertyi auki hänen muistissaan toveriajalta. Martti oli ryöstänyt
-hänet, sen hän tunsi, ja riittihän se tekemään hänet hänelle
-vihamieliseksi. Pari kalastajista pani asian merkille, mutta ei
-Martti, hän oli niinkuin aina ennenkin avulias ja puhelias, hiukan
-liikaakin viimeistä lajia.
-
-Jörgenin kasvatusisän täytyi panna vuoteeseen. Siitä tuli hänen
-kuolinvuoteensa, hän kuoli viikkoa myöhemmin -- ja niin peri Jörgen
-maan dyynien takana, tosin vain pienen majan, mutta olihan se toki
-jotakin, niin paljon ei Martilla ollut.
-
--- Nyt kai et sinä, Jörgen, enään ota pestiä, vaan jäät olemaan tänne
-meidän luoksemme! sanoi muuan vanhoista kalastajista.
-
-Se ei ollut Jörgenin aikomus, hän aikoi päinvastoin juuri hiukkasen
-katsella ympärilleen maailmassa. Fjaltringiläisellä ankeriasisännällä
-oli eno ylhäällä Gammel-Skagenissa. Hän oli kalastaja ja lisäksi
-hyvinvoipa kauppias, jolla oli laivoja. Hän kuului olevan sellainen
-erinomainen vanha mies, saattoi kyllä kannattaa palvella hänellä.
-Gammel-Skagen sijaitsee aivan pohjoisessa ylhäällä Jyllannissa, niin
-etäällä Husbyn dyyneiltä kuin tässä maassa saattaa päästä, ja se
-kyllä miellytti Jörgeniä enimmän, hän ei edes tahtonut jäädä Elsan ja
-Martin häihinkään, jotka piti vietettämän parin viikon perästä.
-
-Oli epäviisasta lähteä pois, arveli vanha kalastaja. Nyt oli
-Jörgenillä talo, varmaan Elsa kyllä mieluummin ottaisi hänet.
-
-Jörgen vastasi siihen niin lyhyesti, ettei ollut helppoa päästä hänen
-puheensa perille. Mutta vanhus toi Elsan hänen puheilleen. Hän ei
-sanonut paljoa, mutta tämän hän sanoi:
-
--- Sinulla on talo, se pitää ottaa lukuun.
-
-Ja Jörgen otti paljon lukuun.
-
-Merellä on raskaat aaltonsa, ihmissydämellä vieläkin raskaammat.
-Monet ajatukset, raskaat ja joskus heikotkin kulkivat läpi Jörgenin
-pään ja mielen ja hän kysyi Elsalta:
-
--- Jos nyt Martilla olisi yhtä hyvä talo kuin minulla, niin kenen
-meistä ottaisit mieluummin?
-
---- Mutta Martilla ei ole eikä hän saakaan.
-
--- Mutta me ajattelemme nyt että hän saisi!
-
--- Niin, silloin kai minä ottaisin Martin, siltä minusta nyt tuntuu.
-Mutta sillä ei elä.
-
-Ja Jörgen ajatteli tätä koko yön. Hänessä liikkui jotakin, jota ei
-hän voinut selvittää itselleen, mutta hänellä oli ajatus, joka oli
-voimakkaampi kuin hänen rakkautensa Elsaan -- ja sitte meni hän
-Martin luo ja mitä hän siellä sanoi ja teki, sen oli hän tarkoin
-punninnut: hän luovutti hänelle helpoimmilla ehdoilla talon, itse
-hän aikoi ottaa pestin, sellainen oli hänellä mieli. Ja Elsa suuteli
-häntä keskelle suuta, kun hän sen kuuli, sillä pitihän hän enemmän
-Martista.
-
-Varhaisena aamuna piti Jörgenin lähteä. Edellisenä iltana --
-oli jo myöhäistä --, tuli hänelle halu vielä kerran käydä
-tervehtimässä Marttia. Hän meni ja dyynien välillä kohtasi hän
-tuon vanhan kalastajan, joka ei pitänyt matkasta. Martti mahtoi
-kulkea hanhennokka neulottuna housuihin, koska tytöt häneen
-niin kovasti rakastuivat. Jörgen ei kiinnittänyt huomiota tähän
-puheeseen, sanoi hyvästi ja meni taloon missä Martti asui. Hän kuuli
-sieltä kovaäänistä puhetta, Martti ei ollut yksin. Jörgen kävi
-päättämättömäksi, Elsan kanssa hän kaikista vähimmin halusi sattua
-yhteen ja kun hän oikein ajatteli asiaa, niin ei hän tahtonut, että
-Martti vielä kerran kiittäisi, ja niin kääntyi hän takaisin.
-
-Seuraavana aamuna ennen päivän valkenemista, köytti hän kiinni
-reppunsa, otti eväsvakkansa ja läksi alas dyynejä merenrantaa kohti.
-Siellä pääsi kulkemaan paremmin kuin raskaalla hiekkaisella tiellä,
-lisäksi sieltä kautta tuli tie lyhyemmäksi, sillä hän halusi ensin
-käydä Fjaltringissa Bovbjergin luona, missä ankeriasisäntä asui, jota
-hän oli luvannut käydä tervehtimässä.
-
-Meri oli kiiltävä ja sininen, simpukoita ja näkinkieriä siellä
-vetelehti, hänen lapsena ikuiset leikkikalunsa narskahtelivat jalkain
-alla. Hänen kävellessään rupesi hänen nenänsä vuotamaan verta, se oli
-vain pieni asia, mutta silläkin voi olla merkityksensä. Pari suurta
-veripisaraa putosi hänen hihalleen, hän pesi ne pois, pysähdytti
-veren ja hänestä tuntui siltä kuin sen menettäminen oikein olisi
-tehnyt hänen päänsä ja mielensä keveämmiksi. Hiekassa kukki vähän
-rantakaalia, hän taittoi oksan ja pisti hattuun. Reipas ja iloinen
-hän tahtoi olla, tie vei avaraan maailmaan, "hiukkasen ulkopuolelle
-ovea, ylös jokea!" niinkuin ankeriaslapset halusivat. "Varokaa pahoja
-ihmisiä, he tuulastavat, nylkevät, leikkaavat kappaleiksi ja pistävät
-teidät pannuun!" toisti hän itsekseen ja nauroi. Hän kyllä pääsisi
-ehein nahoin läpi maailman. Rohkea mieli on hyvä turva.
-
-Aurinko oli jo noussut korkealle, kun hän likeni sitä kapeaa väylää,
-joka vie Länsimerestä Nissumvuonoon. Hän katsahti taakseen ja näki
-hyvän matkan päässä kaksi ratsastajaa, muita seurasi, heidän oli
-kiire, häntä ei se liikuttanut.
-
-Lauttavene oli toisella puolen väylää, Jörgen huusi kunnes se saapui,
-astui sitte veneeseen. Mutta ennenkuin hän soutumiehen kanssa oli
-puolitiessä, tulivat miehet, jotka sellaisella vauhdilla olivat
-kiirehtineet. He huusivat, he uhkasivat ja mainitsivat esivallan
-nimen. Jörgen ei ymmärtänyt mitä se merkitsi, mutta arveli, että oli
-parasta kääntyä takaisin. Hän tarttui itse toiseen airoon ja souti
-takaisin. Samassa hetkessä hyppäsivät miehet veneeseen ja ennenkuin
-hän tiesikään, kiersivät he köyden hänen käsiensä ympäri.
-
--- Paha tekosipa maksaa sinulle henkesi! sanoivat he. -- Hyvä että
-saimme sinut käsiimme.
-
-Häntä ei syytetty enemmästä eikä vähemmästä kuin murhan teosta.
-Martti oli tavattu, veitsi pistettynä kurkkuun. Yksi kalastajista
-oli eilen illalla myöhään kohdannut Jörgenin matkalla Martin
-luo. Jörgen ei ensi kertaa ollut nostanut veistä häntä vastaan,
-se tiedettiin. Hänen täytyi olla murhaajan, hän oli nyt vain
-toimitettava hyvään talteen. Ringköbing oli oikea paikka, mutta
-sinne oli pitkä tie, tuuli suoraan lännestä, vajaan puolen tunnin
-tarvitsivat he mennäkseen vuonon yli Skjærumjoelle ja siitä heillä
-tuskin oli pitkää virstaa Nörre-Vosborgille, jolla oli vankka kartano
-valleineen ja hautoineen. Veneessä oli kartanon karjanhoitajan veli,
-hän arveli, että he kyllä vastaiseksi saisivat luvan panna Jörgenin
-siihen luolaan, missä mustalaisakka Pitkä-Marketta oli istunut ennen
-mestaustaan.
-
-Jörgenin puolustusta ei kuunneltu, pari veritahraa hänen paidallaan
-todisti varmemmin häntä vastaan. Hän tiesi viattomuutensa ja kun ei
-hän voinut puhdistautua, niin alistui hän kohtaloonsa.
-
-He astuivat maihin juuri vanhan vallinsijan kohdalla, missä ritari
-Buggen talo oli sijainnut, siinä mistä Jörgen kasvatusvanhempineen
-oli kulkenut juhlille, hautajaisjuhlille viettämään neljää
-onnellista, valoisinta lapsuudenpäiväänsä. Taasen häntä kuljetettiin
-samaa tietä, yli niityn Nörre-Vosbergiin, ja siellä seisoi seljapuu
-täydessä kukassa, korkeat niinipuut kukkivat, hänestä tuntui siltä
-kuin hän eilen olisi ollut täällä.
-
-Talon lännenpuolisessa rakennuksessa on korkeiden portaiden alla
-alaskäytävä. Täältä tullaan matalaan holvattuun kellariin ja täältä
-oli Pitkä-Marketta viety mestauspaikalle. Hän oli syönyt viisi
-lapsensydäntä ja uskoi, että jos hän vielä olisi saanut kaksi lisää,
-niin hän olisi voinut lentää ja tehdä itsensä näkymättömäksi.
-Muurissa oli pieni ruuduton, ahdas ilmareikä. Tuoksuva niinipuu
-ulkopuolella ei jaksanut lähettää hitustakaan virkistystä, kaikki
-täällä sisällä oli raakaa ja tunkkaista. Vain lavitsa siellä oli,
-mutta hyvä omatunto on hyvä päänalainen, niin, Jörgen saattoi siis
-maata pehmeästi.
-
-Lankunpaksuinen ovi oli lukittu, rautatanko työnnetty eteen, mutta
-taikauskon syöjätär ryömii sisään avaimenlävestä, sekä herrastalossa
-että kalastajamajassa, saatikka täällä, missä Jörgen nyt istui ja
-ajatteli Pitkää-Markettaa ja hänen pahoja tekojaan. Hänen viimeiset
-ajatuksensa olivat täyttäneet tämän huoneen, yöllä ennen mestausta.
-Jörgen muisteli kaikkea noituutta, mitä täällä vanhaan aikaan oli
-harjoitettu, kun tilanomistaja Svanwedel asui täällä, ja sehän hyvin
-tiedettiin, mitenkä vieläkin kahlekoira, joka oli kytketty siltaan,
-joka aamu tavattiin ketjuunsa hirtettynä riippumassa kaidepuun yli.
-Kaikki tämä täytti ja jäädytti Jörgenin mieltä. Yksi auringonsäde
-loisti häneen kuitenkin tältäkin paikalta, ulkoapäin, ja se oli
-muisto kukkivasta seljasta ja niinipuista.
-
-Kauvan ei hän istunut täällä, hänet vietiin Ringkjöbingiin, missä
-vankeus tuli yhtä ankaraksi.
-
-Ne ajat eivät olleet meidän aikojamme. Vaikeaa oli köyhän. Saattoi
-vielä tapahtua, että talonpoikaistalot ja talonpoikaiskylät
-yhdistettiin uusiksi herrastaloiksi ja tämän komennon aikana
-tulivat kuski ja pikentti kihlakunnan tuomareiksi, jotka pienen
-hairahduksen takia saattoivat tuomita köyhän menettämään maatilkkunsa
-ja saamaan raippoja. Vielä tavattiin täällä yksi ja toinen näitä,
-ja Juutinmaalla, kaukana kuninkaan Köpenhaminasta ja valistuneista,
-hyväätarkoittavista hallitusmiehistä kävi laintulkinnan vielä usein
-niin ja näin ja vähimmäksi saattoi katsoa, että Jörgenillä venyi aika.
-
-Tikerän kylmä oli siellä missä hän istui -- milloin tämä loppuisi?
-Syyttömästi oli hänet heitetty vaivaan ja kurjuuteen. Se oli hänen
-osansa! Miksi se oli suotu hänelle, sitä hänellä nyt oli aikaa
-ajatella. Minkätähden hän oli joutunut tällaiseen asemaan? Niin, sepä
-selviäisi "toisessa elämässä", siinä joka varmasti meitä odottaa.
-Tuo usko oli köyhässä kodissa juurtunut häneen. Se mikä ei Espanjan
-kyllyydessä ja auringossa ollut loistanut hänen isänsä mieleen, se
-kävi hänelle kylmässä ja pimeydessä lohdutuksen valoksi, Jumalan
-armolahjaksi ja se ei koskaan petä.
-
-Nyt alkoivat kevätmyrskyt antaa merkkejä itsestään. Länsimeren
-vyörynä kuuluu penikulmien päähän sisämaahan, mutta vasta myrskyn
-asetuttua. Kuuluu siltä kuin sadoilla raskailla vaunuilla ajettaisiin
-kovan holvatun tien poikki. Jörgen kuuli sen vankilaansa ja se toi
-vaihtelua. Mitkään vanhat laulut eivät voineet syvemmin satuttaa
-sydämeen kuin nämä sävelet, vyöryvän meren, vapaan meren, joka
-kantaa ihmisen läpi maailman, millä hän lensi tuulten mukana, millä
-hän kuljetti mukanaan omaa taloaan niinkuin etana omaansa. Aina
-hän merellä seisoi omalla pohjallaan, aina kodin pohjalla, yksin
-vieraallakin maalla.
-
-Kuinka Jörgen kuuntelikin tuota syvää vyörynää, kuinka muistot
-vyöryivätkin mieleen! "Vapaa, vapaa! Autuasta olla vapaa, vaikkapa
-kengissä vailla pohjia ja yllä paikattu rohtiminen paita!" Silloin
-tällöin hänessä kuohahti, ja hän iski nyrkkinsä muuriin.
-
-Viikkoja, kuukausia, koko vuosi oli kulunut, silloin otettiin
-kiinni muuan roisto, Varas-Niilo, "Hevoshuijariksi" häntä niinikään
-sanottiin, ja silloin koittivat paremmat ajat, tuli tietoon mitä
-vääryyttä Jörgen oli kärsinyt.
-
-Pohjoiseen Ringkjöbingin vuonosta olivat erään vuokraajan luona,
-joka piti krouvia, iltapäivällä ennen Jörgenin lähtöä kotoa ja
-murhan tapahtumista Varas-Niilo ja Martti sattuneet yhteen. Juotiin
-pari lasia ja niidenhän ei pitäisi nousta kenenkään miehen päähän,
-mutta ne panivat kuitenkin Martin suupelin hiukan liian liukkaaseen
-käyntiin. Hän puhua räyhäsi, kertoi saaneensa talon ja aikovansa
-naimisiin, ja kun Niilo kysyi tähän tarvittavia rahoja, löi Martti
-ylimielisenä taskuaan:
-
--- Ne ovat siellä missä niiden pitää olla, vastasi hän.
-
-Tämä kehuminen maksoi hänelle hengen. Kun hän oli mennyt, seurasi
-Niilo ja pisti veitsen hänen kurkkuunsa ottaakseen rahat, joita ei
-ollut.
-
-Tämä selvitettiin laajasti. Meille riittää ainoastaan tietää, että
-Jörgen pääsi vapaalle jalalle. Mutta mitä hän sai korvaukseksi siitä
-mitä hän oli kärsinyt vuosikauden aikana, vankeudessa ja kylmässä,
-sysättynä pois ihmisten ilmoilta? Niin, hänelle sanottiin, että oli
-onni, että hän oli viaton, nyt hän saattoi mennä. Pormestari antoi
-hänelle kymmenen markkaa matkarahaa ja useat kaupungin porvareista
-antoivat hänelle olutta ja hyvää ruokaa. Olipa hyviäkin ihmisiä!
-Kaikki eivät "tuulasta, nylje ja pistä pannuun!" Mutta paras
-kaikesta oli, että kauppias Brönne Skagenista, hän, jolta Jörgen
-vuosi sitte oli aikonut ottaa pestin, juuri niinä päivinä sattui
-asioille Ringkjöbingiin. Hän kuuli koko asian, sydäntä hänellä oli,
-hän käsitti ja tunsi kaikki mitä Jörgen oli kärsinyt, Nyt tahtoi hän
-hyvittää poikaa ja hankkia hänelle paremmat oltavat, antaa hänen
-kokea, että on hyviäkin ihmisiä.
-
-Vankeudesta vapauteen, taivaan valtakuntaan, rakkautta ja onnea kohti
-nyt mentiin. Nekin olivat koettavat. Ei mikään elämänmalja sisällä
-pelkkää koiruohoa, sitä ei yksikään hyvä ihminen voisi ojentaa
-ihmislapselle -- voisiko sitte Jumala, kaikkirakkaus, tehdä sen?
-
--- Haudatkaa nyt ja unohtakaa se kaikki tyyni! sanoi kauppias Brönne.
--- Vedämme oikein paksun viivan yli viime vuoden. Allakan me poltamme
-ja kahden päivän perästä matkustamme rauhalliseen, onnelliseen ja
-hauskaan Skageniin. Sanovat, että se on nurkkanen maassa -- siunattu
-uuninnurkka se on, jossa ikkunat ovat avoinna avaraa maailmaa kohti.
-
-Se se oli matka! Siinä sitä taas sai hengittää, kun tuli kylmästä
-vankilailmasta ulos lämpöiseen auringonpaisteeseen. Nummella
-kukki kanerva, se oli kuin vilisevä harso ja paimenpoika istui
-hautakummulla ja puhalsi huiluaan, jonka hän oli veistänyt
-lampaanluusta. _Fata morgana_, erämaan ihana kangastus riippuvine
-puutarhoineen ja keinuvine metsineen, näyttäytyi, niinikään tuo
-ihmeellinen kevyt ilmanväreily, jota sanotaan karjaansa ajavaksi
-Loke-mieheksi.
-
-Matka vei ylös Limvuonoa kohti, yli vendelilaisten maan, Skagenin
-suunnalle, mistä pitkäpartaiset miehet, langobardit olivat lähteneet,
-kun nälkäaikana, kuningas Snion hallitessa, kaikki lapset ja
-vanhukset olisivat surmatut, mutta tuo jalo nainen Gambaruk, jolla
-täällä oli maatiloja, esitti, että nuoret mieluummin lähtisivät
-maasta. Tämän tiesi Jörgen, niin oppinut hän oli, ja jollei hän
-tuntenut langobardein maata korkeiden alppien takana, niin hän
-kuitenkin tiesi, miltä siellä mahtoi näyttää, olihan hän itse
-lapsena ollut etelässä, Espanjan maalla. Hän muisti kukkuraiset
-hedelmäröykkiöt siellä, muisti punaiset granaattikukat, surinan,
-hurinan ja kellonsoiton kaupungin suuressa kuvussa, mutta kauneinta
-on sentään kodin maassa ja Jörgenin koti oli Tanska.
-
-Vihdoin pääsivät he sitte "Vendilskagaan", miksi Skagenia nimitetään
-vanhoissa norjalaisissa ja islantilaisissa kirjoituksissa.
-Penikulmain laajuudelta, välillä dyynejä ja peltomaata, ulottuu ja
-ulottui jo silloin Gammel-Skagen, Vester- ja Österby, aina majakalle
-asti likellä Greniä. Talot ja pihat sijaitsivat niinkuin nytkin,
-tuiskuttavien, liikkuvien hiekkakumpujen keskellä, erämaan, missä
-tuuli temmeltää irrallisessa hiekassa ja missä lokit, tiirat ja
-villit joutsenet pitävät sellaista ääntä, että vihloo korvakalvoa.
-Penikulman päässä Grenistä, lounaan suunnalla, on Höjen tai
-Gammel-Skagen. Siellä asui kauppias Brönne, täällä oli Jörgenin määrä
-nyt oleskella. Talo oli tervattu, pienillä ulkohuonerakennuksilla
-oli kullakin kattona nurinkäännetty vene, sikoläätti oli kyhätty
-kokoon hylynkappaleista. Aitausta ei täällä ollut, eihän ollut mitään
-aidattavaakaan, mutta nuorilla riippui pitkissä riveissä, toinen
-toisen yläpuolella, halkaistuja kaloja kuivamassa tuulessa. Koko
-ranta oli mätänevien sillien peitossa. Tuskinhan nuotta oli heitetty
-veteen ennenkuin jo vedettiin maihin kuormittain silliä. Sitä lajia
-oli liian paljon, niitä heitettiin takaisin mereen tai saivat ne
-jäädä mätänemään paikoilleen.
-
-Kauppiaan vaimo ja tytär, niin, palvelusväki myöskin, tuli riemuiten
-vastaan, kun isä palasi kotiin. Painettiin käsiä, huudettiin ja
-puhuttiin ja mitkä suloiset kasvot tyttärellä olikaan ja kaksi
-kaunista silmää!
-
-Sisäpuolella taloa oli hauskaa ja varakasta. Vatien täydeltä pantiin
-kaloja pöytään, punakampeloja, joita kuningaskin olisi voinut sanoa
-herkkuruuaksi, viiniä Skagenin viinivuorilta, suuresta merestä:
-rypäleethän vierivät puserrettuina maihin, sekä tynnyreissä että
-pulloissa.
-
-Kun äiti ja tytär sitte saivat kuulla, kuka Jörgen oli ja miten
-viattomasti ja kovin hän oli kärsinyt, niin loistivat silmät vieläkin
-lempeämmin häntä vastaan ja lempeimmin loistivat ne sorjalla
-Klara-neidolla. Jörgen sai Gammel-Skagenissa onnellisen kodin, se
-teki sydämelle hyvää ja olihan Jörgenin sydän kokenut paljon, myöskin
-rakkauden katkeraa merta. Se kovettaa tai pehmentää, Jörgenin sydän
-oli vielä niin pehmeä, se oli niin nuori, siinä oli vapaa paikka.
-Sentähden varmaan sattui niin onnellisesti, että neiti Klaran juuri
-kolmen viikon perästä piti laivalla lähteä Kristiansandiin Norjassa,
-tervehtimään erästä tätiä, jäädäkseen sinne koko talveksi.
-
-Sunnuntaina ennen lähtöä olivat he kaikki rippikirkossa. Suuri
-ja komea oli kirkko, skottilaiset ja hollantilaiset olivat monta
-vuosisataa sitte rakentaneet sen kappaleen matkan päähän siitä, missä
-kaupunki nyt oli. Jonkun verran se oli rappeutunut ja tie ylös ja
-alas läpi syvän hiekan oli hyvin vaivaloinen, sen vaivan kuitenkin
-kesti mielellään, kun pääsi Jumalan huoneeseen, sai veisata virsiä
-ja kuulla saarnan. Hiekka oli päässyt kohoamaan yli kirkkomaan
-kehysmuurin, mutta hautoja sen sisäpuolella pidettiin vielä vapaina
-lentohiekasta.
-
-Tämä oli suurin kirkko Limvuonon pohjoispuolella. Neitsyt Maaria,
-päässä kultakruunu ja käsivarrella Jeesuslapsi, seisoi kuin
-ilmielävänä alttaritaulussa. Pyhät apostolit olivat veistetyt
-kuoriin ja ylinnä seinässä nähtiin Skagenin vanhojen pormestarien
-ja raatimiesten kuvia puumerkkeineen. Saarnatuoli oli veistoksilla
-koristettu. Aurinko paistoi niin iloisesti kirkkoon, kiiltävään
-messinkikruunuun ja pieneen laivaan, joka riippui katossa.
-
-Jörgen oli pyhän, lapsellisesti puhtaan tunteen valtaamana, aivan
-samalla tavalla kuin silloin, kun hän pienenä seisoi Espanjan
-rikkaassa kirkossa, mutta täällä hän tiesi kuuluvansa seurakuntaan.
-
-Saarnan jälkeen oli rippi ja sattui niin, että hän polvistui juuri
-Klara-neidon rinnalla. Hänen ajatuksensa oli kuitenkin siinä määrin
-kääntynyt Jumalaan ja pyhään toimitukseen, että hän vasta noustessaan
-pani merkille, kuka oli ollut hänen naapurinaan. Hän näki suolaisten
-kyynelten valuvan alas neidon poskia.
-
-Kaksi päivää myöhemmin matkusti hän Norjaan ja Jörgen askarteli
-talossa. Hän kävi kalassa ja kaloja saatiin siihen aikaan enemmän
-kuin nykyään. Makrilliparvet välkkyivät pimeinä öinä, näyttäen missä
-ne kulkivat, murinasimppu ja äyriäinen päästelivät surkeita huutoja,
-kun niitä ahdistettiin, kalat eivät ole niin mykkiä kuin väitetään.
-Paljon enemmän merkitsi Jörgenille mitä hän kantoi mielessään, mutta
-kai sekin kerran pääsisi ilmoille.
-
-Joka pyhä, kun hän istui kirkossa ja hänen silmänsä kiintyivät
-Maaria-äidin kuvaan alttaritaulussa, viipyivät ne myöskin hetken
-sillä paikalla, missä Klara-neito oli polvistunut hänen rinnallaan.
-Ja hän ajatteli häntä, miten sydämellisen hyvä hän oli hänelle ollut.
-
-Syksy tuli sateineen, lumiräntineen. Vesi pysähtyi seisomaan Skagenin
-kaduille, hiekka ei voinut läpäistä kaikkea vettä, täytyi kahlata,
-jollei soutaa veneellä. Myrskyt paiskasivat laivan toisensa perästä
-kuolemaatuottaville särkille. Oli lumimyrskyjä ja hiekkamyrskyjä,
-hiekka tuiskusi talojen ympäri niin että ihmisten täytyi ryömiä ulos
-savupiipusta, mutta se ei täällä ylhäällä ollut mitään merkillistä.
-Tyyntä ja rauhallista oli sisällä huoneessa, kanervaturve ja
-hylynkappaleet räiskivät ja paukkuivat, ja kauppias Brönne luki
-ääneen vanhasta kronikasta, luki Amletista, Tanskan prinssistä, joka
-Englannista tullen täällä astui maihin Bovbjergin luona ja ryhtyi
-täällä joukkoineen taisteluun. Rammen luona oli hänen hautansa,
-vain pari penikulmaa siitä missä ankeriasisäntä asui. Sadottain
-hautakumpuja kohoili nummella, se oli suuri kirkkomaa, kauppias
-Brönne oli itse käynyt Amletin haudalla. Puheltiin vanhoista ajoista,
-naapureista, englantilaisista ja skottilaisista, ja Jörgen lauloi
-laulun "Englannin kuninkaan pojasta", komeasta laivasta, miten se oli
-koristettu:
-
-    "Ja kullalla piirretty kantehen
-    oli sanoja Herran viisauden.
-
-    Ja maalaus oli keulassa:
-    otti prinssi sylihin neitonsa."
-
-Varsinkin viime säkeet lauloi Jörgen hartaasti, hänen silmänsä
-loistivat silloin, olivathan ne kyllä muutenkin tummat ja loistavat
-syntymästä asti.
-
-Siellä laulettiin ja luettiin, talossa oli varallisuutta, perhe-elämä
-ulottui aina kotieläimiin asti. Ja kaikkea oli pidetty niin hyvin.
-Tinahyllyllä hohtivat kuuratut lautaset ja katossa riippui makkaroita
-ja kinkkuja, yllinkyllin talvivarastoja. Niin, sellaista tavataan
-vielä monessa varakkaassa talonpoikaistalossa länsirannalla:
-yllinkyllin ruokaa, siroja huoneita, järkeä ja hyvää tuulta, ja
-meidän aikoinamme ovat ne yhäkin vaurastuneet. Vieraanvaraisuutta
-siellä on kuin arapialaisen teltassa.
-
-Jörgen ei ollut elänyt niin iloista aikaa siitä asti kuin hän lapsena
-oli nuo neljä päivää hautajaisjuhlilla, ja yhtäkaikki oli Klara-neito
-poissa -- kuitenkaan ei ajatuksista eikä puheista.
-
-Huhtikuussa piti laivan lähteä Norjaan, Jörgenin piti lähteä mukaan.
-Nyt häneen oikein tuli virkeyttä ja hyvissä ruumiinvoimissa hän oli,
-sanoi äiti Brönne, ilokseen häntä katseli.
-
--- Ja sinua myöskin, sanoi vanha kauppias, -- Jörgen on saattanut
-iloisuutta talvi-iltoihin ja meidän äitiimme niinikään! Sinä olet
-tänä vuonna nuortunut, sinä olet kuin oletkin kaunis ja suloinen.
-Mutta sinä olitkin kaunein tyttö Viborgissa, ja se merkitsee paljon,
-sillä siellä minä aina olen nähnyt kauneimmat tytöt.
-
-Jörgen ei siihen sanonut mitään, se ei sopinut, mutta hän ajatteli
-erästä tyttöä Skagenista, ja hänen luokseen hän purjehti. Laiva
-laski maihin Kristiansandin luona, huimalla tuulella pääsi hän sinne
-puolessa päivässä.
-
-Eräänä aamuna läksi kauppias Brönne majakalle, joka on kaukana
-Gammel-Skagenista, likellä Greniä. Hiilet vipupannussa siellä
-ylhäällä olivat kauvan olleet sammuksissa, aurinko oli jo korkealla,
-kun hän tuli torniin. Kokonaisen penikulman päähän maan äärimmäisestä
-nipukasta riittää vedenalaisia hiekkasärkkiä. Niiden ulkopuolella
-näkyi tänään monta laivaa ja näiden joukossa luuli hän kiikarilla
-tuntevansa "Karen Brönnen", se oli laivan nimi, ja aivan oikein: se
-olikin jo tulossa. Klara ja Jörgen olivat laivalla. Skagenin
-majakan- ja kirkontornit olivat heidän edessään kuin haikara ja
-joutsen sinisellä vedellä. Klara istui reelingin luona ja näki
-dyynien vähitellen tulevan esiin. Niin, jos tuuli pysyisi vakavana,
-niin saattaisivat he tunnin kuluessa päästä kotiin. Niin likellä
-olivat he kotia ja iloa -- niin likellä olivat he myöskin kuolemaa ja
-sen hätää.
-
-Lankku laivassa murtui, vesi tunkeutui sisään, tilkittiin ja
-pumputtiin, kaikki purjeet lisättiin, nostettiin hätälippu. He
-olivat vielä kokonaisen penikulman päässä ulapalla, kalastajaveneet
-näkyivät, mutta kaukana, tuuli kantoi maata kohti, meri joka kävi,
-auttoi sekin, mutta ei tarpeeksi, laiva upposi. Jörgen kietoi oikean
-käsivartensa lujasti Klaran ympäri.
-
-Minkä katseen neito loikaan hänen silmäänsä, kun hän Jumalan nimeen
-syöksyi hänen kanssaan mereen. Neidolta pääsi huuto, mutta siitä hän
-saattoi olla varma ettei Jörgen päästäisi häntä.
-
-Mitä sankarilaulu lauloi:
-
-    "Ja maalaus oli keulassa:
-    otti prinssi sylihin neitonsa",
-
-sen teki Jörgen vaaran ja hädän hetkellä. Nyt tuli hänen oivallinen
-uimataitonsa hänelle hyvään tarpeeseen: hän ponnisti eteenpäin
-jaloilla ja yhdellä kädellä, toista piteli hän lujasti nuoren tytön
-ympärillä. Hän lepäsi veden päällä, hän polki sitä jaloillaan,
-käytti kaikkia liikkeitä, mitä hän tiesi ja tunsi saadakseen voimia
-saavuttaa maan. Hän kuuli hänen päästävän huokauksen, hän tunsi
-suonenvedon puistatuksen käyvän hänen lävitseen, ja lujemmin hän
-piteli kiinni. Jokunen aalto meni heidän ylitseen, virtaus nosti
-heitä, vesi oli niin syvää, niin kirkasta, hetkisen luuli hän
-näkevänsä välkkyvän makrilliparven tuolla alhaalla, eli ehkäpä
-Leviatani itse aikoi niellä heidät. Pilvet loivat varjoja yli veden
-ja taasen tuli välkkyviä auringonsäteitä. Kirkuvia lintuja lensi
-suurissa parvissa hänen ylitseen ja villisorsat, jotka raskaina ja
-unisina antoivat veden kuljettaa itseään, pyrähtivät pelästyneinä
-lentoon uimarin tieltä. Mutta hänen voimansa vähenivät, hän tunsi
-sen -- maasta hän vielä oli parin kaapelinmitan päässä. Apu tuli
-kuitenkin, vene likeni -- mutta veden alla seisoi, hän näki sen
-selvästi, valkoinen tuijottava haamu -- meri nosti häntä, haamu
-likeni, hän tunsi töytäyksen, tuli yö, kaikki katosi hänen silmistään.
-
-Rantatöyräällä oli laivanhylky, meri vyöryi sen yli, valkoinen
-keulakuva nojasi ankkuriin, terävä rauta ulottui juuri vedenpintaan
-asti. Jörgen oli töytännyt siihen, virtaus oli lisätyin voimin vienyt
-häntä eteenpäin. Pyörtyneenä vaipui hän taakkoineen, mutta seuraava
-meri nosti taasen sekä hänet että nuoren tytön.
-
-Kalastajat saivat heistä kiinni ja nostivat heidät veneeseen, veri
-syöksyi pitkin Jörgenin kasvoja, hän oli kuin kuollut, mutta tyttöä
-piteli hän niin kiinni, että hänet täytyi repiä hänen käsivarrestaan
-ja kädestään. Kuolemankalpeana, hengettömänä ja pitkäkseen oikaistuna
-makasi hän veneessä, joka suuntasi kulkunsa Skagenin Greniä kohden.
-
-Kaikkia keinoja käytettiin Klaran henkiinherättämiseksi. Hän oli
-kuollut. Kauvan oli Jörgen uinut pidellen ruumista, ponnistellut ja
-väsynyt kuolleen tähden.
-
-Jörgen hengitti vielä, hänet he kantoivat likimpään taloon dyynien
-sisäpuolella. Eräänlainen välskäri, joka oli paikalla, muuten myöskin
-seppä ja pikkukauppias, sitoi Jörgenin, kunnes lääkäri seuraavana
-päivänä tuotiin Hjörringistä.
-
-Sairaan aivot tuntuivat olevan kiihoittuneet, hän makasi
-raivokuumeessa, päästeli villejä huutoja, mutta kolmantena päivänä
-vaipui hän kuin horroksiin, elämä tuntui riippuvan ainoastaan
-langan päässä ja sen katkeaminen oli, sanoi lääkäri, parasta, mitä
-Jörgenille saattoi toivottaa.
-
--- Rukoilkaamme Jumalaa, että hän pääsisi. Hänestä ei koskaan tule
-ihmistä.
-
-Mutta elämä ei päästänyt häntä, lanka ei tahtonut katketa, mutta
-muisti katkesi, kaikki hengenlahjat olivat poikkileikatut, se se oli
-kauheaa. Elävä ruumis oli jäänyt, ruumis, jonka taasen piti tulla
-terveeksi, taasen kävellä.
-
-Kauppias Brönnen taloon Jörgen jäi.
-
--- Hänhän on saanut tautinsa pelastaakseen meidän lapsemme, sanoi
-vanha mies. -- Hän on nyt meidän poikamme.
-
-Hassuksi Jörgeniä sanottiin, mutta se ei ollut oikea nimitys. Hän
-oli kuin soittokone, josta kielet ovat irtaantuneet eivätkä enään
-voi soida -- vain hetkittäin, muutamina silmänräpäyksinä ne saivat
-jännitysvoimaa ja soivat -- vanhat sävelet soivat, muutamia tahteja.
-Kuvat nousivat esiin ja haihtuivat -- taasen hän istui tuijottavana,
-ajatuksettomana. Me rohkenemme toivoa, ettei hän kärsinyt. Silloin
-menettivät tummat silmät loistonsa, ne näyttivät olevan mustaa
-himmeää lasia.
-
-Hullu Jörgen-raukka sanottiin.
-
-Hän se oli, jota äitinsä sydämen alla oli kannettu niin rikasta ja
-onnellista maista elämää varten, että oli "ylimielisyyttä ja hirveää
-ylpeyttä" toivoa elämää tämän jälkeen, saatikka sitte uskoa siihen.
-Olivatko siis kaikki sielun suuret lahjat menetetyt? Vain kovia
-päiviä, tuskaa ja pettymyksiä oli tullut hänen osalleen. Loistosipuli
-hän oli, nyhdetty irti rikkaasta maaperästään ja viskattu hiekkaan
-mätänemään. Eikö Jumalan kuvaksi luodulla olennolla ollut enempää
-arvoa? Kaikki on ja oli siis vain sattuman leikkiä? Ei! Ikirakkauden
-Jumalan täytyi antaa ja hän tahtoikin antaa hänelle toisessa elämässä
-hyvitystä siitä mitä hän täällä kärsi ja kaipasi. "Herra on kaikille
-hyvä ja hänen armonsa lepää yli kaikkien hänen tekojensa." Nämä
-sanat Davidin psalmista lausui uskossa ja luottamuksella kauppiaan
-hurskas vanha vaimo ja hänen sydämensä rukous oli, että Jumala pian
-vapauttaisi Jörgenin, jotta hän pääsisi astumaan "Jumalan armolahjan"
-ääreen, iankaikkiseen elämään.
-
-Kirkkomaalle, missä hiekka pyyhki yli muurin, oli Klara haudattu.
-Tuntui siltä kuin ei Jörgen ensinkään olisi ajatellut sitä, se ei
-kuulunut hänen ajatuspiiriinsä, se nousi ainoastaan hylynkappaleina
-menneisyydestä. Joka pyhä seurasi hän perhettä kirkkoon ja istui
-hiljaa, ajatuksettomin katsein. Eräänä päivänä häneltä virrenveisuun
-aikana pääsi huokaus, hänen silmänsä loistivat, ne olivat kääntyneet
-alttaria kohden, sitä paikkaa kohden, missä hän vuosia ja päiviä
-sitte oli polvistunut kuolleen ystävättärensä kanssa. Kyyneleet
-valuivat alas hänen poskiaan.
-
-Hänet autettiin pois kirkosta, hän sanoi heille, että hänen oli
-hyvä. Hänestä tuntui siltä kuin ei häntä olisi mikään vaivannutkaan,
-hän ei muistanut mitään sellaista, hän, Jumalan kovasti koettelema,
-hylkäämä! -- Ja Jumala meidän luojamme on viisas ja ikirakastavainen,
-ken taitaakaan epäillä? Meidän sydämemme ja meidän järkemme tunnustaa
-sen, raamattu vahvistaa sen: "Hänen armonsa lepää yli kaikkien hänen
-tekojensa."
-
-Espanjassa, missä oranssien ja laakerien keskellä lauhat tuulet
-liitävät kullattujen maurilaisten kupukattojen ympärillä, missä laulu
-ja kastanjetit soivat, istui loistavassa talossaan lapseton vanhus,
-rikkain kauppamies. Läpi katujen astui lapsia kulkueissa, käsissä
-kynttilät ja liehuvat liput. Miten paljon hän olisikaan antanut
-rikkaudestaan omistaakseen lapsensa, tyttärensä tai hänen lapsensa,
-sen, joka ehkei milloinkaan nähnyt tämän maailman valoa, ja kuinka
-lienee sitte ollut laita iankaikkisuuden, paratiisin? Lapsi raukka!
-
-Niin, lapsi raukka, todella lapsi ja kuitenkin jo
-kolmannellakymmenellä -- niin vanhaksi oli Jörgen käynyt siellä
-Gammel-Skagenissa.
-
-Lentohiekka oli asettunut kirkkomaan haudoille, aina kirkon seinään
-asti, mutta tänne edesmenneiden luo, sukulaisten ja rakkaiden luo
-halusivat vainajat kuitenkin tulla haudatuiksi ja niin pitikin olla.
-Kauppias Brönne ja hänen vaimonsa lepäsivät täällä lapsensa luona
-valkoisen hiekan alla.
-
-Oli alkuvuotta, myrskyjen aikaa, dyynit savusivat, meri heitteli
-korkeita laineita, linnut lentelivät kirkuen, suurissa parvissa, kuin
-pilvet myrskyssä, yli dyynien. Karilleajo seurasi toista matalikoissa
-Skagenin Grenin ja Husbyn dyynien välillä.
-
-Eräänä iltapäivänä, kun Jörgen istui yksinään huoneessa, leimahti
-hänen mielessään välähdys siitä levottomuudesta, joka usein hänen
-varhaisina vuosinaan ajoi hänet ulos dyyneille ja nummille.
-
--- Kotiin, kotiin! sanoi hän. Kukaan ei kuullut häntä, hän astui
-talosta, dyynien keskelle, hiekka ja pienet kivet tuiskusivat hänen
-kasvoihinsa, kohoilivat pyörteinä hänen ympärillään. Hän astui
-kirkkoa kohti. Hiekka lepäsi siellä pitkin muuria ja puoliväliin
-ikkunoita, mutta käytävältä edessä oli hiekka luotu pois, kirkonovi
-ei ollut lukossa, se oli helppo avata. Jörgen astui sisään.
-
-Vinkuen lensi tuuli yli Skagenin kaupungin. Tällaista hirmumyrskyä
-ei miesmuistiin oltu nähty, tällaista hirveää Jumalan ilmaa, mutta
-Jörgen oli Jumalan huoneessa ja sillaikaa kuin yö ulkopuolella
-musteni, kävi hänen sisässään valoisaksi, siellä oli sielun valo,
-jota ei koskaan sammuteta. Se raskas kivi, joka painoi hänen
-päässään, halkesi paukahtaen, sen hän tunsi. Hänestä tuntui siltä
-kuin urut olisivat soineet mutta se oli myrsky ja vyöryävä meri.
-Hän asettui kirkonpenkkiin ja kynttilät sytytettiin, kynttilä
-kynttilän viereen, niitä oli sellainen runsaus, jommoisen hän vain
-oli nähnyt Espanjan maalla. Ja kaikki noiden vanhojen raatimiesten
-ja pormestarien kuvat rupesivat elämään, ne astuivat ulos seinästä,
-missä ne olivat seisoneet vuosikausia, ne istuutuivat kuoriin.
-Kirkon portit ja ovet avautuivat ja sisään astuivat kaikki kuolleet,
-juhlallisissa vaatteissa niinkuin elinaikanaan, ne tulivat kauniin
-musiikin soidessa ja istuutuivat penkkeihin. Silloin kaikui
-virrenveisuu kuin vyöryävä meri ja hänen vanhat kasvatusvanhempansa
-Husbyn dyyneiltä olivat täällä, ja vanha kauppias Brönne ja hänen
-vaimonsa, ja heidän vierellään, aivan likellä Jörgeniä istui heidän
-lempeä suloinen tyttärensä. Hän ojensi Jörgenille kätensä ja he
-astuivat alttarille, missä he ennen olivat polvistuneet, ja pappi
-liitti heidän kätensä yhteen, vihki heidät elämään rakkaudessa.
-Silloin pauhasi pasuunain ääni ihmeellisenä kuin lapsenääni, täynnä
-kaipausta ja iloa, se paisui urkujen soitoksi, täyteläisten,
-kohottavien äänten myrskyksi, autuasta oli niitä kuunnella ja
-kuitenkin olivat ne mahdolliset halkaisemaan haudan kiven.
-
-Ja laiva, joka riippui kuorissa, laskeutui alas noiden kahden eteen.
-Se tuli niin suureksi, niin loistavaksi, purjeet olivat silkkiä ja
-raakapuut kullattuja, ankkurit olivat punaista kultaa ja jokaisessa
-touvissa silkkisäikeitä, niinkuin sanottiin vanhassa laulussa. Ja
-morsiuspari astui laivaan ja koko kirkon seurakunta tuli mukaan,
-ja paikkaa ja loistoa riitti heille kaikille. Ja kirkon seinät ja
-holvikaaret kukkivat kuin selja ja tuoksuvat niinipuut, lempeästi
-huiskivat oksat ja lehdet, ne kumartuivat, ne menivät eroon, ja
-laiva kohoutui ja purjehti kuljettaen heitä, läpi meren, läpi ilman.
-Jokainen kirkonkynttilä oli pieni tähti, ja tuulet virittivät virren
-ja kaikki veisasivat mukana:
-
-"Rakkaudessa, ihanuuteen!" "Ei yksikään elämä tule hukkumaan!"
-"Autuaan iloinen! Halleluja!"
-
-Ja nämä sanat olivatkin hänen viimeisensä tässä maailmassa, side
-katkesi, joka piteli kuolematonta sielua -- vain kuollut ruumis
-makasi pimeässä kirkossa, jonka yli tuuli humisi, peittäen sen
-lentohiekkaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana aamuna oli sunnuntai, seurakunta ja pappi tulivat
-jumalanpalvelukseen. Tie tänne oli ollut vaivaloinen, miltei
-läpipääsemätön hiekassa. Ja nyt, kun he olivat täällä, lepäsi suuri
-hiekkanietos korkealla kirkonovea vastaan, ja pappi luki lyhyen
-rukouksen, lausuen, että Jumala oli lukinnut tämän huoneensa oven,
-heidän täytyi nyt lähteä ja muualla pystyttää hänelle uusi huone.
-
-Sitte veisasivat he virren ja läksivät koteihinsa.
-
-Jörgeniä ei löydetty Skagenin kaupungista eikä dyynien joukosta,
-mistä he etsivät. Hiekkaan vyöryvät aallot olivat riistäneet hänet
-mukaansa, sanottiin.
-
-Hänen ruumiinsa lepäsi haudattuna mitä suurimmassa sarkofagissa,
-itse kirkossa. Jumala oli myrskyssä heittänyt multaa arkulle, raskas
-hiekka siinä lepäsi ja lepää siinä vieläkin.
-
-Lentohiekka on peittänyt mahtavat holvit. Hopeaohdake ja villit
-ruusut versovat yli kirkon, missä kulkija nyt astuu sen tornille
-asti, joka pistää esiin hiekasta, mahtava hautakivi haudalla, joka
-näkyy penikulmien päähän. Yksikään kuningas ei saanut komeampaa!
-Kukaan ei häiritse kuolleen lepoa, kukaan ei ole tietänyt tai tiedä
-tästä kaikesta ennenkuin nyt -- myrsky lauloi sen minulle dyynien
-keskellä.
-
-
-
-
-MARIONETTIENNÄYTTÄJÄ.
-
-
-Laivalla oli muuan vanhanpuoleinen mies, jonka kasvot olivat niin
-tyytyväiset, että jolleivät ne valehdelleet, niin hän mahtoi olla
-onnellisin ihminen maan päällä. Sitä hän olikin, vakuutti hän. Kuulin
-sen hänen omasta suustaan. Hän oli tanskalainen, oli minun maamieheni
-ja matkustavainen teatterinjohtaja. Koko henkilökunta oli hänen
-mukanaan, se oli suuressa laatikossa. Hän oli marionettiennäyttäjä.
-Hänen synnynnäisen hyvän tuulensa, sanoi hän, oli kirkastanut muuan
-polyteknikon kandidaatti ja tämän kokeen kautta hän oli tullut täysin
-onnelliseksi. Ensinnä en ymmärtänyt häntä, mutta sitte selitti hän
-minulle perinpohjin koko jutun ja tässä se on.
-
-Tapahtuma sattui Slagelsessa, kertoi hän, minä annoin näytännön
-postitalon pihalla ja minulla oli erinomainen huone ja erinomainen
-yleisö, aivan ripilläkäymätöntä väkeä, paria vanhaa matamia
-lukuunottamatta. Silloin tulee sinne mustapukuinen henkilö,
-ylioppilaan näköinen. Hän istuutuu ja nauraa aivan oikeilla
-paikoilla, taputtaa käsiään aivan oikein. Sepä oli epätavallinen
-katselija! Minun täytyi saada tietää kuka hän oli, ja niin kuulen,
-että hän on kandidaatti polyteknillisestä oppilaitoksesta, joka
-on lähetetty opettamaan kansaa maakunnassa. Kello kahdeksan
-oli minun näytäntöni lopussa, lastenhan täytyy varhain päästä
-sänkyyn, ja täytyyhän ajatella yleisön mukavuutta. Kello yhdeksän
-alkoi kandidaatti luentonsa ja kokeensa ja nyt olin minä hänen
-kuulijansa. Kummallista sitä oli kuunnella ja katsella. Suurin osa
-meni minun pääni ylitse ja papin päähän, niinkuin sanotaan, mutta
-sitä minun sentään täytyi ajatella, että jos me ihmiset voimme
-keksiä tuollaista, niin meidän myöskin täytyy kestää kauvemmin kuin
-siihen asti, kun meidät pistetään maahan. Hän teki pelkkiä pieniä
-ihmeitä ja kuitenkin luisui kaikki tyyni kuin jalka sukkaan, aivan
-luonnollisesti. Mooseksen ja profeettain aikana olisi tuollaisesta
-polyteknikon kandidaatista mahtanut tulla yksi maan viisaita ja
-keskiaikana hänet olisi poltettu. En nukkunut koko yönä ja kun
-seuraavana iltana annoin näytännön ja kandidaatti taasen oli siellä,
-jouduin oikein erinomaiselle tuulelle. Olen eräältä näyttelijältä
-kuullut, että hän rakastajanosissa ajatteli vain yhtä ainoaa
-katselijatarta, hänelle hän näytteli ja unohti koko muun yleisön.
-Polyteknikon kandidaatti, hän oli minun "hänen", ainoa katselijani,
-jolle minä näyttelin. Kun näytäntö oli lopussa, kutsuttiin kaikki
-marionetit esiin ja minut kutsui polyteknikon kandidaatti luokseen
-juomaan lasin viiniä. Hän puhui minun teatteristani ja minä hänen
-tieteestään, ja luullakseni molemmat tuottivat meille yhtä paljon
-huvia, mutta minä pysyin kuitenkin äänessä, sillä hänen tieteessään
-oli niin paljon sellaista, jota ei hän itse voinut selittää, niinkuin
-nyt sekin asia, että rautakappale, joka putoaa spiraalin läpi, käy
-magneettiseksi. Niin, mitä se onkaan: henki menee siihen, mutta mistä
-se tulee? Arvelen, että sen käy niinkuin tämän maailman ihmisten:
-Jumala päästää heidät putoamaan ajan spiraalin läpi ja henki tulee
-heihin ja siinä seisoo sitte joku Napoleon, Luther tai senkaltainen
-henkilö. "Koko maailma on sarja ihmeitä", sanoi kandidaatti, "mutta
-me olemme niin tottuneet niihin, että kutsumme niitä arkiasioiksi."
-Ja hän puhui ja hän selitti ja vihdoin tuntui siltä kuin hän olisi
-nostanut aivokoppaani, ja minä myönsin rehellisesti, että jollen jo
-olisi vanha mies, niin paikalla menisin polytekniseen oppilaitokseen
-oppiakseni tarkastamaan maailmaa saumankohdilta, vaikka olenkin
-yksi onnellisimpia ihmisiä. "Yksi onnellisimpia!" sanoi hän ja
-tuntui siltä kuin hän miltei olisi maistanut sitä. "Oletteko te
-onnellinen?" kysyi hän. "Kyllä", sanoin minä, "onnellinen minä olen
-ja tervetullut olen kaikkiin kaupunkeihin mihin saavun seurueineni.
-Tosin yksi toivomus silloin tällöin iskee kimppuuni kuin mikäkin
-tonttu, painajainen, joka ahdistaa hyvää tuultani: se nimittäin,
-että tahtoisin tulla elävän joukon teatterinjohtajaksi, oikean
-ihmisseurueen." -- "Te toivotte marionettejanne eläviksi, te
-toivotte, että niistä tulisi oikeita näyttelijöitä", sanoi hän, "ja
-teistä itsestänne johtaja -- silloin te olisitte täysin onnellinen,
-niin te uskotte?" Hän ei uskonut sitä, mutta minä uskoin sen ja me
-puhelimme sinne ja me puhelimme tänne ja lopuksi piti kukin kuitenkin
-mielipiteensä. Mutta me kilistelimme laseinemme ja viini oli hyvin
-hyvää, mutta siinä oli noidanvehjettä, sillä muutoin tietäisi
-koko juttu vain, että minä tulin humalaan. Se ei ollut sitä, minä
-olin selvänäköinen. Huoneessa oli kuin auringonpaiste, se paistoi
-polyteknikon kandidaatin kasvoista ja minä tulin ajatelleeksi vanhoja
-jumalia heidän ikuisessa nuoruudessaan, kun he kulkivat maailmassa.
-Ja sen minä sanoin hänelle, ja sitte hän nauroi, ja minä olisin
-uskaltanut vannoa, että hän oli valepukuinen jumala tai ainakin
-suvun jäsen -- ja hän oli sitä -- ylin toivomukseni oli täyttyvä:
-marionetit olivat tulevat eläviksi ja minä ihmisten tirehtööriksi.
-Joimme asian vahvistukseksi. Hän latoi kaikki nukkeni puulaatikkoon,
-sitoi sen selkääni ja sitte hän pani minut putoamaan spiraalin läpi.
-Kuulen vieläkin kuinka pudota jysähdin, makasin lattialla, se on
-totinen tosi, ja koko seurue karkasi laatikosta, henki oli mennyt
-heihin kaikkiin, kaikista marioneteista oli tullut erinomaisia
-taiteilijoita, sen sanoivat he itse ja minä olin johtaja. Kaikki oli
-valmiina ensimäistä näytäntöä varten. Koko seurue halusi puhutella
-minua ja yleisö niinikään. Tanssijatar sanoi, että jollei hän seiso
-yhdellä jalalla, niin romahtaa koko talo, hän on tämän kaiken mestari
-ja vaatii senmukaista kohtelua. Nukke joka näytteli keisarinnaa,
-tahtoi että häntä myöskin näyttämön ulkopuolella kohdeltaisiin
-keisarinnana, sillä muuten hän joutui pois tottumuksestaan. Mies
-jota käytettiin tuomaan sisään kirjettä, tekeytyi yhtä tärkeäksi
-kuin ensimäinen rakastaja, sillä pienet olivat taiteellisessa
-kokonaisuudessa yhtä tärkeät kuin suuretkin, sanoi hän. Sitte vaati
-sankari, että koko hänen osansa olisi pelkkiä lähtörepliikkejä, sillä
-niille taputettiin. Primadonna tahtoi esiintyä ainoastaan punaisessa
-valossa, sillä se puki häntä -- hän ei halunnut olla sinisessä. Oli
-kuin kärpäsiä pullossa, ja minä olin keskellä pulloa, minä olin
-johtaja. Ilma loppui keuhkoistani, pää meni sekaisin, olin niin
-kurja kuin ihminen ikinä voi olla, olin joutunut uuden ihmisrodun
-keskelle, toivoin, että saisin heidät kaikki takaisin laatikkoon ja
-ettei minusta koskaan olisi tullut johtajaa. Sanoin heille suoraan,
-että he pohjaltaan kuitenkin kaikki olivat marionetteja ja sitte he
-löivät minut kuoliaaksi. Makasin vuoteella huoneessani, miten olin
-joutunut polyteknikon kandidaatin seurasta, sen mahtoi hän tietää,
-minä sitä en tiedä. Kuu paistoi permannolle, missä nukkelaatikko oli
-kumossa ja kaikki nuket hujan hajan, suuret ja pienet, koko liuta!
-Mutta minä en viivytellyt, sängystä minä karkasin ja laatikkoon
-he kaikki joutuivat, toiset päälleen, toiset jaloilleen. Minä
-paiskasin kannen kiinni ja istuuduin itse laatikolle. Se olisi ollut
-maalattavaa! Voitteko te nähdä sen, minä voin sen nähdä. "Nyt te
-pysytte siellä", sanoin minä, "enkä minä enään koskaan toivo, että
-te olisitte lihaa ja verta!" Mieleni oli niin keveä, olin onnellisin
-ihminen. Polyteknikon kandidaatti oli kirkastanut minut. Istuin
-siinä sulan autuuden vallassa ja nukuin laatikolle, ja aamulla --
-oikeastaan oli puolenpäivän aika, mutta minä nukuin merkillisen
-kauvan sinä aamuna -- istuin siinä vieläkin, onnellisena, sillä
-olinhan oppinut, että menneisyyteni ainoa toivomus oli ollut tyhmä.
-Kysyin polyteknikon kandidaattia, mutta hän oli poissa niinkuin
-kreikkalaiset ja roomalaiset jumalatkin. Ja siitä lähtien olen minä
-ollut onnellisin ihminen. Olen onnellinen johtaja, henkilökuntani ei
-keskustele, yleisö ei myöskään, se huvittelee sydämensä pohjasta.
-Vapaasti voin itse panna kokoon kaikki kappaleeni. Otan kaikista
-huvinäytelmistä parhaimman, minkä tahdon, eikä kukaan pahastu siitä.
-Kappaleita, joita nykyään halveksitaan suurissa teattereissa, mutta
-joiden perässä yleisö kolmekymmentä vuotta sitte juoksi ja joita
-katsellessa se itki, ne minä nyt otan näyttämölleni, nyt näyttelen
-minä ne pienokaisille ja pienokaiset itkevät niinkuin isä ja äiti
-itkivät. Näyttelen "Johanne Mont Faucon'in" ja "Dyveken", mutta
-lyhennettyinä, sillä pienokaiset eivät pidä pitkistä rakkauden
-laverteluista. He tahtovat, että käy onnettomasti, mutta nopeaan. Nyt
-olen minä matkustanut Tanskan poikki ja pitkin, tunnen kaikki ihmiset
-ja he tuntevat minut. Nyt olen minä matkalla Ruotsiin ja jos minun
-siellä käy hyvin ja jos minä ansaitsen hyvät rahat, niin minä rupean
-skandinaviksi, muuten en, sen sanon teille, joka olette maanmieheni.
-
-Ja minä maanmiehenä kerron jutun tietysti taasen heti, vain
-kertoakseni.
-
-
-
-
-KAKSI VELJESTÄ.
-
-
-Yhdellä Tanskan saarista, missä vanhat käräjäpaikat kohoilevat
-viljavainioista ja mahtavat puut pyökkimetsissä, on pieni kaupunki
-punakattoisine mataline rakennuksineen. Yhdessä näistä valmistettiin
-uuninpesän hehkussa ja tuhassa kummallisia asioita. Keitettiin
-lasissa, sekoitettiin ja tislattiin, survottiin yrttejä huhmareissa.
-Muuan vanhempi mies oli työn johdossa.
-
--- Pitää hyvin ottaa vastaan se mikä on oikeaa! sanoi hän, -- niin,
-oikeaa, todellista. Tulee tuntea totuus jokaisessa luodussa osassa ja
-pitää kiinni siitä.
-
-Huoneessa oivallisen perheenäidin luona istui kaksi pojista, vielä
-pieninä, mutta mielessä täysikasvuisen ajatukset. Oikeudesta ja
-kohtuudesta oli äitikin aina puhunut heille, siitä että pitää pysyä
-totuudessa, siinä ovat Jumalan kasvot tässä maailmassa.
-
-Vanhempi pojista oli veitikkamaisen ja reippaan näköinen, hänen
-huvinsa oli lukea luonnon voimista, auringosta ja tähdistä, mikään
-satu ei hänestä ollut kauniimpi. Oi kuinka onnellista saada lähteä
-tutkimusretkeilyille tai keksiä, miten saattaisi jäljitellä linnun
-siipiä, ja entä sitte voida lentää! Niin, sillä lailla sitä tapasi
-oikean! Isä oli oikeassa ja äiti oli oikeassa: totuus piti koossa
-maailman.
-
-Nuorempi veli oli hiljaisempi ja vaipui kokonaan kirjoihin. Jos hän
-luki Jaakopista, joka pukeutui lampaannahkoihin ollakseen Esaun
-kaltainen ja siten houkutellakseen itselleen esikoisoikeuden, niin
-olivat kyyneleet hänen silmissään. Oikeuden ajatus, totuus joka
-oli voittava ja jonka täytyi voittaa, täytti hänet niin mahtavana.
-Eräänä iltana kun pienokainen jo oli vuoteessa, mutta uutimet eivät
-vielä olleet kokonaan vedetyt kiinni sen ympäri ja valo paistoi
-häneen, makasi hän siinä kirjoineen ja aikoi vihdoinkin lukea loppuun
-kertomuksen Solonista.
-
-Ja ajatukset nostivat häntä ja kantoivat häntä niin kumman kauvas.
-Tuntui siltä kuin vuode olisi muuttunut kokonaiseksi laivaksi
-pullistuneine purjeineen. Näkikö hän unta vai mitä tämä oli? Hän
-liukui yli vyöryvien vesien, ajan suurten merien, hän kuuli Solonin
-äänen. Ymmärrettävästi ja kuitenkin vieraalla kielellä kuului
-tanskalainen sananlasku: "Lailla on maata rakennettava."
-
-Ja ihmissukukunnan suojelushenki seisoi köyhässä huoneessa, kumartui
-vuoteen yli ja painoi suudelman pojan otsalle: "Kasva väkeväksi
-kunniassa ja väkeväksi elämän taistelussa! Lennä totuus rinnassasi
-totuuden maata kohti!"
-
-Vanhempi veli ei vielä ollut pannut levolle. Hän seisoi ikkunan
-luona, katsellen sumuja, jotka kohoilivat niityltä. Eivät keijukaiset
-siellä tanssineet, vaikka joku vanha rehellinen palvelija sen kyllä
-oli hänelle sanonut, mutta hän tiesi asian paremmin: sumut ne olivat,
-jotka lämpimämpinä kuin ilma kohosivat. Tähdenlento välkähti ja
-samassa olivat pojan ajatukset poissa maan sumuista, kokonaan tuossa
-loistavassa meteorissa. Taivaan tähdet tuikkivat. Tuntui siltä kuin
-pitkät kultalangat olisivat riippuneet niistä alas meidän maahamme.
-
--- Lennä minun mukaani! soi ja helisi suoraan pojan sydämeen. Ja
-sukujen mahtava suojelushenki, nopeampi lintua, nuolta, kaikkea
-maista mikä taitaa lentää, kantoi hänet avaruuteen, missä säde
-tähdestä tähteen yhdisti taivaankappaleet toisiinsa. Meidän maamme
-kiertyi ohuessa ilmassa, kaupunki näkyi toisen vieressä. Halki
-ilmojen helisi:
-
--- Mikä on likellä, mikä kaukana, kun hengen mahtava Genius nostaa
-sinua!
-
-Ja taasen seisoi pienokainen ikkunan ääressä ja katseli ulos,
-nuorempi veli makasi vuoteessaan. Äiti kutsui heitä nimeltä: Anders
-ja Hans Christian!
-
-Tanska tuntee heidät, maailma tuntee molemmat veljekset -- _Örsted_.
-
-
-
-
-VANHA KIRKONKELLO.
-
-(Kirjoitettu Schillerin albumiin.)
-
-
-Würtembergissä Saksanmaalla, missä akaasiapuut niin kauniisti
-kukoistavat maantienlaidassa ja omena- ja päärynäpuut syksyisin
-notkuvat kypsää siunaustaan, on Marbachin pienoinen kaupunki. Se
-kuuluu aivan vähäpätöisten kaupunkien lukuun, mutta kauniilla
-paikalla se sijaitsee Neckarjoen varrella, joka kiiruhtaa ohi
-kaupunkien, vanhojen ritarilinnojen ja vihreiden viinivuorten,
-sekoittaakseen vetensä ylpeään Reinvirtaan.
-
-Oli myöhäinen vuodenaika, viiniköynnöksessä riippui punaisia lehtiä,
-sadekuuroja lankesi ja kylmä tuuli kiihtyi. Köyhille ei tämä ollut
-hauskinta aikaa. Tuli pimeitä päiviä ja vieläkin pimeämpää oli
-vanhoissa pienissä taloissa. Yhden tällaisen talon pääty antoi
-kadulle päin, siinä oli matalat ikkunat, köyhältä ja halvalta se
-näytti ja niin oli perhekin, joka siinä asui, mutta kunnollista ja
-ahkeraa väkeä, joka säilytti jumalanpelkoa sydämen aarreaitassa.
-Yhden lapsen lisää oli Jumala pian suova heille. Hetki oli tullut,
-äiti makasi tuskassa ja hädässä. Silloin kajahti hänen huoneeseensa
-kirkontornista kellonsoitto niin syvänä, niin juhlallisena. Oli
-juhlahetki ja kellon ääni täytti rukoilevan hartaudella ja uskolla.
-Ajatukset kohosivat vilpittöminä Jumalan puoleen ja samassa hetkessä
-synnytti hän pienen poikansa ja tunsi sanomatonta iloa. Kello
-tornissa tuntui soittavan hänen iloaan yli maan ja kaupungin. Kaksi
-kirkasta lapsensilmää katsoi häneen ja pienokaisen tukka loisti
-ikäänkuin se olisi ollut kullattu. Kellonsoitolla vastaanotettiin
-lasta maailmaan tuona pimeänä marraskuun päivänä. Äiti ja isä
-suutelivat sitä ja kirjoittivat raamattuunsa, että "marraskuun
-kymmenentenä päivänä antoi Jumala meille pojan" ja sitte lisättiin,
-että hän kasteessa sai nimen Johann Christoph Friedrich.
-
-Mitä tuli pienestä palleroisesta, vähäisen Marbachin köyhästä
-pojasta? Niin, sitä ei silloin kukaan tietänyt, ei edes vanha
-kirkonkello, vaikka se riippui niin korkealla ja vaikka se
-ensimäisenä oli kumahdellut ja laulanut hänelle, joka sitte oli
-laulava kauneimman laulun kellosta.
-
-Ja pienokainen kasvoi ja maailma kasvoi hänelle. Tosin muuttivat
-vanhemmat toiseen kaupunkiin, mutta rakkaita ystäviä jäi pieneen
-Marbachiin ja sentähden tulivat äiti ja poika eräänä päivänä sinne
-vieraisiin. Poika oli tuskin vielä kuuden vuoden vanha, mutta hän
-tunsi jo osaksi raamatun ja hurskaat virret, monena iltana hän
-pienestä kaislapohjaisesta tuolistaan oli kuullut isän lukevan
-Gellertin satuja ja laulua Messiaasta. Kuumia kyyneliä olivat sekä
-hän että molemmat vanhemmat sisaret itkeneet, kun oli luettu hänestä,
-joka kärsi ristin kuoleman meidän kaikkien tähden.
-
-Ensi käynnillä Marbachissa ei kaupunki paljon ollut muuttunut, eihän
-siitä ollutkaan niin kauvan kuin he muuttivat pois. Talot suippeine
-päätyineen, kallistuvine seinineen ja mataline ikkunoineen olivat
-ennallaan. Kirkkomaalle oli tullut uusia hautoja lisää ja siellä,
-aivan seinän luona seisoi nyt alhaalla nurmessa vanha kello. Se oli
-pudonnut alas korkeudestaan, saanut halkeaman eikä enään voinut
-soida. Uusi olikin tullut sen tilalle.
-
-Äiti ja poika olivat astuneet kirkkomaalle, he seisoivat vanhan
-kellon edessä ja äiti kertoi pienelle pojalleen, miten tämä kello
-monena satana vuonna oli tuottanut hyötyä, soittanut kansaa
-ristiäisiin, hääiloon ja hautajaisiin. Se oli julistanut juhlailoa
-ja tulen kauhua. Niin, kello soitti ilmoille kokonaisen ihmiselämän.
-Eikä lapsi milloinkaan unohtanut mitä äiti kertoi, se soi hänen
-rinnassaan, kunnes hänen miehenä täytyi laulaa se ilmoille. Ja
-äiti kertoi hänelle kuinka vanha kirkonkello oli soittanut iloa ja
-lohdutusta hänelle tuskan hetkenä, kumahdellut ja laulanut, silloin
-kun hänen pieni poikansa annettiin hänelle. Ja lapsi katseli miltei
-hartaudella suurta vanhaa kelloa, hän kumartui alas ja suuteli sitä,
-vaikka se niin vanhana, haljenneena ja hyljättynä makasikin siinä
-nurmen ja nokkosten joukossa.
-
-Kello jäi pienen pojan mieleen, joka köyhyydessä kasvoi ja varttui.
-Pitkä ja laiha, punertavat hiukset, kasvoissa kesakkoja, niin,
-sellainen hän oli, mutta kaksi kirkasta silmää, syvät kuin vesi, hän
-omisti. Miten hänen kävi? Hyvin hänen kävi, kadehdittavan hyvin!
-Hänet oli erikoisesta armosta otettu sotakouluun, sille osastolle,
-missä hienompien ihmisten lapset olivat, ja se oli kunnia, onni.
-Hän kulki puolisaappaissa, kankeassa kaulaliinassa ja puuteroidussa
-valetukassa. Opetuksen hän sai ja se annettiin "mars", "seis" ja
-"rintamaan" komentojen muodossa. Siitä sitä vasta jotakin saattoi
-tulla.
-
-Vanha kirkonkello oli kai kerran joutuva sulatusuuniin -- mitä
-siitä oli tuleva? Niin, sitä oli mahdoton sanoa, ja sitäkään ei
-saattanut sanoa, mitä tulisi kellosta tuossa nuoressa rinnassa.
-Siellä oli malmia, se kumisi, sen täytyi saada soittaa maailmalle ja
-jota ahtaammaksi kävi koulun muurien takana, jota korviasärkevämmin
-kuului: mars, seis, rintamaan! sitä voimakkaammin soi nuorukaisen
-rinnassa, ja hän lauloi sen toverien piirille ja laulu soi
-ulkopuolelle maan rajojen. Mutta tätä varten ei hän ollut saanut
-kouluopetusta, vaatteita ja ruokaa. Hänellä oli kyllä numero siihen
-hampaaseen, mikä hänen tuli olla siinä suuressa kellokoneistossa,
-mihin me kaikki kuulumme kouraantuntuvan hyödyn palveluksessa.
-Mehän itse niin vähän ymmärrämme itseämme -- miten sitte muut,
-parhaimmatkaan, aina ymmärtäisivät meitä! Mutta juuri painon allahan
-jalokivi syntyy. Paino kyllä oli täällä olemassa -- tulisiko maailma
-aikojen kuluessa tuntemaan jalokiven?
-
-Maaherran pääkaupungissa oli suuret juhlat. Tuhannet lamput
-valaisivat, raketit loistivat. Tuo välke säilyy vieläkin muistossa
-hänen kauttansa, joka silloin kyynelten ja surun vallassa,
-huomaamattomana koetti saavuttaa vieraan maan. Hänen täytyi
-erota isänmaasta, äidistä, kaikista rakkaistaan tai menehtyä
-jokapäiväisyyden virtaan.
-
-Vanhan kellon oli hyvä, se seisoi suojassa Marbachin kirkonmuurin
-tykönä. Tuuli kiiti sen ylitse, se olisi voinut kertoa hänestä,
-jonka syntyessä kello soi, kertoa kuinka kylmästi se oli puhaltanut
-hänen ylitseen kun hän hiljaa, nääntyneenä oli vaipunut naapurimaan
-metsään, missä koko hänen rikkautensa ja tulevaisuutensa toivon
-muodostivat "Fiescosta" kirjoitetut lehdet. Tuuli olisi voinut kertoa
-ainoista suojelijoista -- kaikki taiteilijoita --, jotka hiipivät
-pois niitä luettaessa ja leikkivät keilapelin ääressä. Tuuli olisi
-voinut kertoa kalpeasta pakolaisesta, joka eli viikkoja, kuukausia
-köyhässä kapakkatalossa, missä isäntä melusi ja joi, missä vallitsi
-raaka iloisuus sillaikaa kuin hän lauloi ihanteesta. Raskaita päiviä,
-pimeitä päiviä! Sydämen itsensä täytyy kärsiä ja kokea mitä sen on
-laulaminen.
-
-Pimeitä päiviä, kylmiä öitä vieri yli vanhan kellon. Se ei tuntenut
-sitä, mutta kello ihmisen rinnassa tuntee kovan aikansa. Miten kävi
-nuoren miehen? Miten kävi vanhan kellon? Kello se joutui kauvas
-pois, kauvemma kuin sen ääni korkeudestaan tornissa oli saattanut
-kuulua. Nuori mies -- niin, kello hänen rinnassaan kuului kauvemma
-kuin hänen jalkansa oli astuva ja hänen silmänsä näkevä, se kumisi
-ja soi yhä vieläkin yli valtameren, ympäri maan. Kuuleppa nyt
-ensinnä kuinka kirkonkellon kävi! Se joutui pois Marbachista,
-myytiin vanhana kuparina ja piti toimitettaman sulatusuuniin Bayerin
-maassa. Kuinka se joutui sinne ja koska? Niin, kertokoon sen
-kello itse, jos se voi, se ei ole tärkeää. Mutta varmaa on, että
-se joutui Bayerin pääkaupunkiin. Monta vuotta oli kulunut siitä
-kuin se putosi tornista, nyt se piti sulatettaman, sen piti joutua
-mukaan valettavaksi erääseen suureen kunniapatsaaseen, hahmoittamaan
-erästä Saksan kansan ja maan suurmiestä. Kuuleppa nyt kuinka kävi --
-kummallisesti ja kauniisti tässä maailmassa sentään käy! Ylhäällä
-Tanskassa, eräällä vihreällä saarella, missä pyökki kasvaa ja missä
-on paljon jättihautoja, siellä oli aivan köyhä poika, joka oli käynyt
-puukengissä, kantanut vanhassa vaatteessa ruokaa isälleen, joka kulki
-ja veisteli saarella. Köyhästä lapsesta oli tullut maansa ylpeys,
-hän veisti marmoriin sellaisia ihanuuksia, että maailma ihmetteli
-niitä, ja juuri hän sai kunniatehtäväkseen muovata saveen suuruuden,
-kauneuden hahmon, jonka saattoi valaa malmiin: hänen kuvansa, jonka
-nimen isä oli kirjoittanut raamattuunsa: Johann Christoph Friedrich.
-
-Ja malmi valui hehkuvana vormuun, vanha kirkonkello -- niin, ei
-kukaan ajatellut sen kotipaikkaa ja kuollutta kaikua, kello valui
-mukaan vormuun ja muodosti pään ja rinnan patsaaseen sellaisena kuin
-se nyt seisoo paljastettuna Stuttgartissa vanhan linnan edustalla,
-torilla, missä hän jota se esittää, käveli ilmi elävänä, taistellen
-ja pyrkien, kokien painoa maailmasta ulkopuolellaan, hän, poika
-Marbachista, oppilas Kaarlen-koulusta, pakolainen, Saksan suuri,
-kuolematon runoilija, joka lauloi Sweitsin vapauttajasta ja Ranskan
-jumalhaltioituneesta neitsyeestä.
-
-Oli kaunis aurinkoinen päivä, liput liehuivat torneista ja katoilta
-kuninkaallisessa Stuttgartissa, kirkonkellot soittivat kansaa juhlaan
-ja iloon, ainoastaan yksi kello vaikeni, se loisti kirkkaassa
-auringonpaisteessa, loisti kunniahahmon kasvoista ja rinnasta. Oli
-juuri kulunut sata vuotta siitä päivästä, jolloin kello Marbachin
-tornista soitti iloa ja lohdutusta kärsivälle äidille, joka synnytti
-lapsensa, köyhänä köyhässä kodissa, tuon kerran niin rikkaan miehen,
-jonka aarteita maailma siunaa, hänet, jalon naissydämen runoilijan,
-suuruuden ja ihanuuden laulajan, Johann Christoph Friedrich
-Schillerin.
-
-
-
-
-KAKSITOISTA POSTIVAUNUISSA.
-
-
-Oli paukkuva pakkanen, tähtikirkas sää, aivan tyyntä. Toksis! tuolla
-viskattiin ruukku oveen. Pau! tuolla otettiin laukauksella vastaan
-uutta vuotta: oli uudenvuodenaatto. Nyt löi kello kaksitoista.
-
-"Pararamppamppaa!" Tuolla tuli posti. Suuret postivaunut pysähtyivät
-kaupungin portin ulkopuolelle, ne toivat kaksitoista henkeä,
-useammalle ei ollut tilaa, kaikki paikat olivat täynnä.
-
--- Eläköön! Eläköön! laulettiin taloissa, missä ihmiset viettivät
-uudenvuodenaattoa ja juuri olivat nousseet, käsissä täytetty lasi, ja
-joivat uuden vuoden maljan:
-
--- Terveyttä ja hyvää vointia uutena vuonna! sanoivat he. -- Pikku
-vaimo! Paljon rahaa! Loppu kaikesta harmista!
-
-Niin, sellaisia toivoteltiin ja kilisteltiin ja -- posti pysähtyi
-kaupungin portin edustalle muukalaisine vieraineen, matkustajineen,
-joita oli kaksitoista.
-
-Mitä väkeä he olivat? Heillä oli passi ja matkatavaroita niinikään,
-niin, lahjoja sinulle ja minulle ja kaikille ihmisille kaupungissa.
-Keitä olivat nuo vieraat? Mitä he tahtoivat ja mitä he toivat?
-
--- Hyvää huomenta! sanoivat he vartiasotamiehelle portilla.
-
--- Hyvää huomenta! sanoi hän, sillä kellohan oli lyönyt kaksitoista.
-
--- Nimenne? Säätynne? kysyi vartiasotamies siltä, joka ensinnä astui
-vaunuista.
-
--- Katsokaa passista! sanoi matkustaja. -- Minä olen minä! Hän olikin
-aikamoinen mies, yllään karhunnahkaturkki, jalassa päällyssaappaat.
--- Minä olen se mies, johon hirvittävän monet kiinnittävät toivonsa.
-Tuleppa huomenna, niin saat uudenvuodenlahjan. Minä heitän menemään
-killinkejä ja taalareja, annan lahjoja, niin, minä pidän tanssiaisia,
-kokonaiset kolmekymentä yksi tanssiaistilaisuutta, useampia öitä en
-voi lahjoittaa. Laivani ovat jäätyneet kiinni, mutta konttorissani on
-lämmin. Olen tukkukauppias ja nimeni on Januarius Tammikuu. Minulla
-on mukanani ainoastaan laskuja.
-
-Sitte tuli seuraava. Hän oli lystimestari, hän oli teatterien,
-naamiohuvien ja kaikkien mahdollisten huvitusten johtaja. Hänen
-matkatavaransa muodosti suuri tynnyri.
-
--- Siitä me laskiaiseksi laskemme maahan enemmän kuin kissa, sanoi
-hän. -- Minä tahdon huvittaa muita ja itseäni myöskin, sillä koko
-perheestä on minulle suotu lyhyin elämänikä. Minä tulen vain
-kahdenkymmenen kahdeksan vanhaksi! Niin, yksi päivä mahdollisesti
-lisätään, mutta se on ykskaikki. Eläköön!
-
--- Älkää huutako niin lujaan! sanoi vartiasotamies.
-
--- Huudan kuin huudankin! sanoi mies. -- Minä olen prinssi Karnevaali
-ja matkustan nimellä Februarius Helmikuu.
-
-Nyt tuli kolmas. Hän näytti olevan paljasta paastoa, mutta kulki pää
-pystyssä, sillä hän oli sukua "neljänkymmenen ritarin" kanssa ja oli
-ilmanennustaja. Mutta se ei ole mikään lihava ammatti, sentähden
-ylisti hän paastonaikaa. Hänen koristuksenaan oli kimppu orvokkeja
-napinlävessä, mutta ne olivat hyvin pienet.
-
--- Martius Maaliskuu mars! huusi neljäs ja tönäisi kolmatta. --
-Maaliskuu mars sisään vahtiin, siellä on punssia, tunnen sen nenääni.
-Mutta se ei ollut totta, hän tahtoi vain laskea aprillipilaa, sillä
-lailla alkoi neljäs veitikka. Hän näytti olevan hyvin kärkäs. Hän ei
-toimittanut paljon, mutta piti monta pyhäpäivää. -- Tuuli menee ylös
-ja alas! sanoi hän. -- Sadetta ja päiväpaistetta, muuttoa talosta
-ja muuttoa talon. Minä olen myöskin muutto-asioitsija, olen hää- ja
-hautajaiskutsuja, osaan sekä nauraa että itkeä. Minulla on arkussa
-kesävaatteet, mutta olisi hyvin hullua ottaa ne käytäntöön. Tässä
-minä olen! Juhlatilaisuuksissa esiinnyn silkkisukissa ja puuhkassa.
-
-Nyt astui vaunuista nainen.
-
--- Neiti Maj Toukokuu! sanoi hän. Kesäpuvussa, kalossit jalassa.
-Hänen yllään oli pyökinlehdenvärinen silkkihame, hiuksissa
-vuokkoja ja sitte hän tuoksui maratilta niin että vartiasotamiehen
-täytyi aivastaa. -- Jumal' auttakoon! sanoi hän, se oli hänen
-tervehdyksensä. Suloinen hän oli! Ja laulajatar hän oli, ei
-teattereissa, vaan metsässä, ei virvoitusteltoissa, ei, vaan
-raikkaassa vihreässä metsässä hän lauleli omaksi huvikseen. Hänellä
-oli ompelulaukussaan Christian Winterin "Træznit", Puupiirroksia,
-sillä ne ovat kuin itse pyökkimetsä, ja Richardtin Pikkurunot, ne
-ovat kuin maratteja.
-
--- Nyt tulee rouva, nuori rouva! huudettiin vaunussa ja samassa
-tulikin rouva nuorena ja hienona, ylpeänä ja kauniina. Hän oli
-syntynyt unikeoksi, Unikeon päivä on Tanskassa kesäkuussa. Sen
-näki heti. Hän pani toimeen pidot vuoden pisimpänä päivänä, jotta
-olisi aikaa syödä monet ruokalajit. Hänellä oli varaa ajaa omissa
-vaunuissa, mutta hän saapui kuitenkin postin mukana niinkuin muutkin,
-hän tahtoi siten osoittaa, ettei hän ollut ylpeä. Yksinään ei hän
-myöskään matkustanut, hänen seurassaan oli hänen nuorempi veljensä
-Julius Heinäkuu.
-
-Hän oli hyvissä voimissa, yllä kesävaatteet ja päässä panamahattu.
-Hän kuljetti mukanaan vain vähän matkatavaroita, se oli kuumuudessa
-niin vaivaloista. Hänellä oli vain uimalakki ja uimahousut, se ei ole
-paljo.
-
-Nyt tuli emäntä, rouva Augusta Elokuu, hedelmäkauppiatar
-tynnyrittäin, monien kalasumppujen omistajatar, maanviljelijä,
-yllään suuri vannehame. Hän oli lihava ja hiestynyt, otti itse osaa
-kaikkeen, vei itse oluthaarikan työväelle vainiolla.
-
--- Pitää syödä leipänsä otsansa hiessä, sanoi hän, -- niin
-sanotaan raamatussa. Sitte voidaan pitää tanssiaisia metsässä ja
-elonleikkuukemuja! Hän oli emäntä.
-
-Nyt tuli taasen mieshenkilö, ammatiltaan maalari, värimestari, sen
-sai metsä tuntea: lehtien piti vaihtaa väriä, mutta kauniisti, kun
-hän halusi. Punaiselta, keltaiselta, ruskealta metsä pian näytti.
-Mestari vihelteli niinkuin musta rastas, oli oivallinen työmies ja
-ripusti ruskeanvihreän humalaköynnöksen olutkannunsa ympärille. Se
-koristi ja koristamiseen hänellä oli silmää. Tässä hän nyt seisoi
-väripyttyineen, siinä kaikki hänen matkatavaransa.
-
-Nyt seurasi maatilanomistaja, joka ajatteli kylvämisen kuuta
-[lokakuun tanskalainen nimi], maan kyntämistä ja muokkaamista, niin,
-metsästyksen huvia myöskin. Hänellä oli koira ja pyssy, hänellä oli
-taskussaan pähkinöitä, niksis-naksis! Peloittavan paljon tavaraa hän
-kuljetti mukanaan ja englantilaisen auran. Hän puhui maataloudesta,
-mutta siitä ei kuulunut paljoakaan, niin hän yski ja ryki -- November
-Marraskuu saapui.
-
-Hänellä oli nuha, hirvittävä nuha, niin että hän käytti lakanaa eikä
-nenäliinaa, ja kuitenkin hänen piti saattaa piiat paikkoihinsa, sanoi
-hän, mutta kylmettyminen kyllä menee ohi, jahka hän rupeaa hakkaamaan
-puita, ja sen hän tekee, sillä hän oli puunhakkaajan ammattikunnan
-vanhin. Illat hän käytti luistimien veistämiseen, hän tiesi,
-että muutaman viikon perästä voitaisiin käyttää näitä huvittavia
-jalkineita.
-
-Nyt tuli viimeinen, vanha muorikulta hiilipannuineen. Häntä paleli,
-hänen silmänsä loistivat kuin kaksi kirkasta tähteä. Hän kantoi
-kukkaruukkua, jossa kasvoi pieni kuusi.
-
--- Sitä minä hoidan, sitä minä vaalin, niin että se jouluaatoksi
-tulee suureksi, ylettyy lattiasta aina lakeen asti ja kasvattaa
-palavia kyntteleja, kullattuja omenia ja paperihelyjä. Hiilipannu
-lämmittää kuin kaakeliuuni, otan taskusta satukirjan ja luen ääneen
-niin että kaikki lapset huoneessa istuvat hiljaa, mutta nuket puussa
-alkavat elää, ja pieni vahaenkeli korkeimmalla puussa räpyttelee
-helykultasiipiään, lentää alas vihreästä latvasta ja suutelee
-pieniä ja suuria huoneessa, niin, köyhiäkin lapsia, jotka seisovat
-ulkopuolella ja laulavat joululaulua tähdestä Betlehemin yläpuolella.
-
--- Ja nyt saattavat vaunut lähteä takaisin, sanoi vartiasotamies, --
-nyt on tusina täysi. Antaa uusien matkavaunujen nyt ajaa esiin.
-
--- Antaa nyt näiden kahdentoista kunnollisesti päästä sisään! sanoi
-kapteeni, joka oli vahdissa. -- Yksi kerrallaan. Passin pidän minä.
-Se kestää jokaiselle yhden kuukauden. Kun se on ohi, niin minä
-kirjoitan siihen miten kukin on käyttäytynyt. Tehkää hyvin, herra
-Januarius Tammikuu, suvaitkaa astua sisään.
-
-Ja sitte hän meni sisään.
-
-Kun yksi vuosi on kulunut, sanon minä sinulle mitä nuo kaksitoista
-ovat tuoneet sinulle, minulle ja meille kaikille. Nyt en sitä tiedä
-ja tuskinpa he itsekään sitä tietävät -- sillä me elämme ihmeellisenä
-aikana.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Satuja ja tarinoita VI, by H. C. Andersen
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA VI ***
-
-***** This file should be named 55943-8.txt or 55943-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/5/9/4/55943/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/55943-8.zip b/old/55943-8.zip
deleted file mode 100644
index 5dc637d..0000000
--- a/old/55943-8.zip
+++ /dev/null