diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55937-8.txt | 4795 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55937-8.zip | bin | 100231 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4795 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..575eed7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55937 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55937) diff --git a/old/55937-8.txt b/old/55937-8.txt deleted file mode 100644 index 7dee66f..0000000 --- a/old/55937-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4795 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Satuja ja tarinoita V, by H. C. (Hans -Christian) Andersen, Translated by Maila Talvio - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Satuja ja tarinoita V - - -Author: H. C. (Hans Christian) Andersen - - - -Release Date: November 11, 2017 [eBook #55937] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA V*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -SATUJA JA TARINOITA V - -Kirj. - -H. C. ANDERSEN - -Suom. Maila Talvio - - - - - - -WSOY, Porvoo, 1917. - - - - -SISÄLLYS. - - Lientä makkaratikusta. - "Pebersvendin" yömyssy. - Jotakin. - Vanhan tammen viimeinen uni. - Aapiskirja. - Liejukuninkaan tytär. - Pikajuoksijat. - Kellosyvänne. - Paha ruhtinas. - Tuuli kertoo Valdemar Daa'sta ja hänen tyttäristään. - Tyttö, joka astui leivän päälle. - Torninvartia Olli. - - - - -LIENTÄ MAKKARATIKUSTA. - - -I. - -Lientä makkaratikusta. - --- Eiliset päivälliset olivat erinomaiset! sanoi vanha naarasrotta -toiselle, joka ei ollut mukana noissa kemuissa. -- Minä istuin numerona -kaksikymmentäyksi vanhasta rottakuninkaasta; ei se ole niinkään vähän! -Luettelenko teille nyt ruokalajit, ne olivat erittäin hyvin valitut: -homehtunutta leipää, silavanlientä, talikynttilöitä ja makkaroita, -- -ja sitten sama taas uudestaan; se oli melkein kuin kahden aterian -veroinen. Siellä vallitsi hauska mieliala ja rattoisa hälinä kuin -perheen piirissä ikään; ei jäänyt mitään muuta kuin makkaratikut; -niistä me sitten puhuimme ja niin johduttiin makkaratikkuliemeen; -jokainen oli kuullut puhuttavan siitä, mutta kukaan ei ollut maistanut -tuota lientä, vielä vähemmin ymmärsi kukaan valmistaa sitä. Keksijän -malja esitettiin kauniissa puheessa, hän ansaitsi päästä vaivaistalon -johtajaksi! -- eikö se ollut sukkelaa? Ja vanha rottakuningas nousi ja -lupasi, että se nuorista rotista, joka osaisi valmistaa mainitun liemen -maukkaimmaksi, pääsisi hänen kuningattarekseen, vuosi ja päivä -annettiin ajatusaikaa. - --- Ei se ole hullumpaa! sanoi toinen rotta; -- mutta miten tuo liemi -valmistetaan? - --- Niin, miten se valmistetaan? sitä kysyivät myöskin kaikki -naarasrotat, sekä nuoret että vanhat. Kaikki he mielellään halusivat -päästä kuningattareksi, mutta eivät he olisi tahtoneet vaivautua -maailmalle oppimaan tarvittavaa taitoa, ja se oli kuin olikin -välttämätöntä! - -Mutta eihän kaikkien olekaan mahdollista jättää perhettään ja vanhoja -piilopaikkojaan; ei siellä maailmalla joka päivä kuljeta -juustonkuorella eikä haistella silavanlientä, ei, voi joutua näkemään -nälkää, voipa joutua ehkä ilmielävänä kissan syötäväksi. - -Nämä ajatukset ne peloittivat useimpia lähtemästä tiedustelulle; -matkalle ilmoittautui ainoastaan neljä rottaa, nuorta ja vikkelää, -mutta köyhää; ne päättivät kukin lähteä haaralleen maailman neljää -kulmaa kohti, saa sitten nähdä, ketä onni seuraa; jokainen niistä otti -mukaansa makkaratikun muistaakseen, minkä vuoksi oli matkalla; sen tuli -olla heidän matkasauvansa. - -Toukokuussa he lähtivät matkaan ja toukokuussa seuraavana vuonna he -palasivat, mutta ainoastaan kolme, neljättä ei kuulunut, ja nyt oli -ratkaisun päivä. - --- Aina meidän parhaimpiin iloihimme pitää liittyä jotakin surullista! -sanoi rottakuningas, mutta käski toimittaa kutsun kaikille rotille -monen penikulman alalla; niiden tuli kokoontua kyökkiin; nuo kolme -matkarottaa seisoivat rivissä ja erikseen; neljännen sijaan, joka -puuttui, oli asetettu suruharsolla verhottu makkaratikku. Kukaan ei -saanut lausua mielipidettään ennenkuin nuo kolme olivat puhuneet ja -rottakuningas oli sanonut, mitä sittemmin piti sanottaman. - -Nyt saadaan kuulla! - - -II. - -Mitä ensimäinen pieni rotta oli nähnyt ja oppinut matkalla. - --- Kun minä läksin maailmalle, sanoi pieni rotta, -- niin minä uskoin, -niinkuin niin monet minun iässäni, että olin ahminut itseeni kaiken -maailman viisauden, mutta se ei pidä paikkaansa, täytyy kulua -vuosikausia, ennenkuin se tapahtuu. Lähdin heti merille, matkustin -laivalla, joka suuntasi kulkunsa pohjoista kohti; olin kuullut, että -merellä vaaditaan kokilta neuvokkuutta, mutta mitä neuvokkuutta siinä -tarvitaan, kun on yllinkyllin silavankylkiä, suolaruokaa tynnyrittäin -ja homehtuneita jauhoja; sellaisella eletään herkullisesti! mutta ei -opita mitään, mikä voi neuvoa valmistamaan lientä makkaratikusta. Me -purjehdimme monta yötä ja päivää, me saimme sekä heilua että kastua. -Kun me sitten pääsimme määräpaikkaan, jätin minä laivan; se oli kaukana -pohjoisessa. - -Tuntuu omituiselta joutua pois omasta kotoisesta kopistaan, kulkea -laivalla, joka sekin on eräänlainen koppi, ja äkkiä olla satojen -penikulmien päässä vieraalla maalla. Siellä oli suuria metsiä kuusineen -ja koivuineen, ne tuoksuivat niin väkevästi! minä en pidä siitä! villit -yrtit hajusivat niin maustetuilta, minä aivastin, minä ajattelin -makkaraa. Siellä oli suuria metsäjärviä, likeltä näytti vesi -kirkkaalta, mutta kaukaa katsoen tummalta kuin muste; siellä ui -valkeita joutsenia, minä luulin niitä vaahdoksi, niin hiljaa ne olivat, -mutta minä näin niiden lentävän, ja minä näin niiden kävelevän, silloin -minä tunsin ne; ne kuuluvat hanhen sukuun, sen kyllä näkee käynnistä, -kukaan ei voi kieltää sukuansa! Minä liityin omaan sukuuni, lyöttäydyin -metsä- ja peltorottien seuraan, jotka muuten tietävät hyvin vähän, -varsinkin ravintoasioista, ja juuri niiden tähdenhän minä olin -ulkomaanmatkalla. Ajatus, että voitaisiin valmistaa lientä -makkaratikusta, oli heistä niin tavaton, että se heti levisi kautta -koko metsän, mutta että tämä tehtävä saatettaisiin ratkaista, sitä he -pitivät mahdottomuutena; kaikista vähimmin minä ajattelin, että täällä, -ja vielä samana yönä, pääsisin tuon valmistamisen salaisuuden perille. -Oli juhannus, sentähden lemusi metsä niin väkevästi, sanoivat he, -sentähden olivat yrtit niin väkevät, järvet niin kirkkaat ja kuitenkin -tummat valkeine joutsenineen. Metsänlaitaan, kolmen, neljän talon -väliin, oli pystytetty tanko, ja tämän latvassa riippui seppeleitä ja -nauhoja, se oli suvisalko; tytöt ja pojat tanssivat sen ympärillä ja -lauloivat kilpaa pelimannin viulun kanssa. Hauskaa siellä pidettiin -sekä auringon laskiessa että kuutamolla, mutta minä en ottanut osaa, -mitäpä pienellä rotalla olisi ollut tekemistä metsätansseissa! Minä -istuin pehmeässä sammalessa ja pitelin makkaratikkuani. Kuu paistoi -varsinkin erääseen kohtaan, missä oli puu ja vieressä niin hieno -sammal, että minä uskallan sanoa: niinkuin rottakuninkaan nahka, mutta -se oli väriltään vihreä niin että silmiä hiveli. Yhtäkkiä alkoi sieltä -marssia esiin mitä herttaisimpia pieniä olentoja, ei suurempia kuin -että ne ulottuivat polviini, ne olivat ihmisen näköisiä, mutta -sopusuhtaisempia, ne sanoivat itseään keijukaisiksi ja niillä oli -hienot, kukkalehdistä tehdyt ja kärpästen ja hyttysten siivillä -koristetut vaatteet. Ei ensinkään hullumpaa. Heti tuntui siltä kuin he -olisivat etsineet jotakin, en tietänyt mitä, mutta sitten tuli pari -heistä minun luokseni, etevin viittasi makkaratikkuuni ja sanoi: "Juuri -tuollaista me tarvitsemme! se on sileäksi vuoltu, se on erinomainen!" -ja hän ihastui ihastumistaan katsellessaan matkasauvaani. - --- Lainata sopii, mutta ei pitää! sanoin minä. - --- Ei pitää! sanoivat he kaikki, kävivät kiinni makkaratikkuun, jonka -minä päästin käsistäni, ja lähtivät tanssien viemään sitä tuolle -hienolle sammaltäplälle, jonne pystyttivät sen keskelle vihantaa. -Heillä piti heilläkin olla suvisalko, ja se, jonka he nyt saivat, -olikin kuin heitä varten tehty. Nyt se koristettiin; niin, kyllä se nyt -oli komea! - -Pienet hämähäkit kutoivat kultalankaa sen ympärille ja ripustelivat -siihen liehuvia harsoja ja lippuja, jotka olivat niin hienoa kudontaa, -niin lumivalkoiseksi valkaistua kuutamossa, että silmiäni häikäisi. He -ottivat värejä perhosen siivistä ja pirskoittivat sitä valkoiselle -kankaalle, ja se hohti kuin kukkaset ja timantit, en enää tuntenut -makkaratikkua omakseni; sellaisia suvisalkoja, jommoiseksi se oli -tullut, ei varmaan olisi tavannut montakaan maailmassa. Ja nyt vasta -saapui varsinainen suuri keijukaisseurue, se oli aivan ilman vaatteita, -hienompaa ei olisi saattanut olla, ja minut kutsuttiin katsomaan -komeutta, mutta matkan päästä, sillä minä olin heidän seuraansa liian -suuri. Nyt siellä vasta alkoi soitto, oli kuin tuhannet lasikellot -olisivat soineet, niin täyteläisesti ja voimakkaasti! Minä luulin -joutsenten joikuvan, niin, tuntuipa siltä kuin olisin kuullut käen ja -laulurastaankin, vihdoin oli kuin koko metsä olisi yhtynyt soittoon, -kuului lapsenääniä, kellonsoittoa ja lintujen viserrystä, mitä -kauneimpia säveliä, ja koko tämä ihanuus soi keijukaisten -suvisalkosesta, se oli kokonainen kellopeli, ja se oli minun -makkaratikkuni. En koskaan olisi uskonut siitä lähtevän niin paljon, -mutta kaikki riippuu kuin riippuukin siitä, mihin käsiin mikin joutuu. -Tulin todella niin liikutetuksi, itkin niinkuin pieni rotta vain voi -itkeä, pelkästä ilosta. Yö oli aivan liian lyhyt! Mutta se ei ole sen -pitempi siihen aikaan vuotta siellä pohjoisessa. Aamun sarastaessa kävi -tuulenhenki, metsälammen peilipinta väreili, kaikki hienot, liehuvat -harsot ja liput lähtivät lentoon; keinuvat hämähäkinverkkolinnat, -riippusillat ja kaiteet, mitä ne lienevät olleetkaan, jotka olivat -rakennetut lehdestä lehteen, hajosivat olemattomiin; kuusi keijukaista -tuli tuomaan makkaratikkuani, kysyen, oliko minulla jotakin toivomusta, -jonka he saattaisivat täyttää; silloin minä pyysin heitä sanomaan, -miten valmistetaan lientä makkaratikusta. - --- Kuinka me teemme, lausui etevin heistä ja nauroi, -- sen sinä juuri -olet nähnyt! Tuskinpa taisit tuntea makkaratikkuasi! - --- Vai sillä lailla te tarkoitatte! sanoin ja kerroin suoraan, minkä -vuoksi olin matkalla ja mitä tuloksia siitä kotona odotettiin. -- Mitä -hyötyä, kysyin, -- on rottakuninkaalla ja koko mahtavalla -valtakunnallamme siitä, että minä olen nähnyt tämän komeuden? Enhän -minä saata ravistaa sitä ulos makkaratikusta ja sanoa: kas tässä tikku, -nyt tulee liemi! Olisihan sekin sentään eräänlainen ruokalaji -kylläisille vatsoille! - -Silloin kastoi keijukainen pienen sormensa siniseen orvokkikukkaan ja -sanoi minulle: - --- Huomaappas nyt! Minä sivelen matkasauvasi, ja kun sinä palaat kotiin -rottakuninkaan linnaan, niin kosketa sauvalla kuninkaasi lämmintä -rintaa, silloin puhkeaa sauvasta esiin orvokkeja, vaikka olisi kylmin -talvisaika. Kas, onhan sinulla siis nyt vähän tuliaisia kotiin, vieläpä -hiukkasen lisääkin! - -Mutta ennenkuin pieni rotta sanoi mitä tämä hiukkanen lisää oli, käänsi -hän sauvansa kuninkaan rintaa vastaan ja todella puhkesi esiin mitä -suloisin kukkakimppu, joka tuoksui niin voimakkaasti, että -rottakuningas käski, että ne rotat, jotka seisoivat likinnä uunia, -_heti_ pistäisivät häntänsä tuleen, jotta saataisiin hiukkasen -palaneenkäryä, sillä tuota orvokintuoksua ei saattanut sietää, siitä -lajista ei täällä pidetty. - --- Mutta mistä "lisästä" sinä puhuitkaan? kysyi rottakuningas. - --- Niin, sanoi pieni rotta, -- se oli se, mitä sanotaan "efektiksi!" ja -sitten hän käänsi makkaratikun eikä siinä enää ollut mitään kukkia, hän -piteli vain paljasta tikkua ja sitä hän nosti kuin tahtipuikkoa. - --- Orvokit ovat näköä, hajua ja tunnetta varten, sanoi minulle -keijukainen, mutta kuulon ja maunkin pitää saada osansa! - -Ja sitten hän löi tahtia; se oli musiikkia, mutta ei sellaista, -jommoinen helisi metsässä keijukaisten juhlassa, vaan sellaista, -jommoista kuullaan kyökissä. Tulipas siinä touhua! Yhtäkkiä oli kuin -tuuli olisi puhaltanut kaikkien savutorvien läpi; padat ja kattilat -kiehuivat yli laitainsa, hiilikauha rämisi messinkikattilaa vastaan ja -sitten hiljeni yhtäkkiä; saattoi kuulla teepannun hiljaista laulua, se -soi niin kummallisesti, ei ymmärtänyt, lopettiko se vai alkoiko se; ja -pieni pannu kiehui, ja suuri pannu kiehui, toinen ei välittänyt -toisesta, tuntui siltä kuin kummaltakin olisi mennyt pää pyörälle. Ja -pieni rotta heilutti tahtipuikkoaan hurjemmin ja hurjemmin, -- pannut -vaahtosivat, kuohuivat ja kiehuivat yli laitainsa, tuuli humisi, -uuninpiipussa vinkui -- huu haa! Kävi niin kauheaksi, että pieni rotta -itsekin pudotti tahtipuikon. - --- Olipa se lemmon lientä! sanoi vanha rottakuningas. -- Milloin tulee -itse ruoka? - --- Siinä oli kaikki tyynni! sanoi pieni rotta ja niiasi. - --- Kaikki tyynni! Niin, kuullaanpa sitten mitä seuraavalla on -kerrottavana! sanoi rottakuningas. - - -III. - -Mitä toinen pieni rotta tiesi kertoa. - --- Minä olen syntynyt kuninkaallisessa kirjastossa, sanoi toinen rotta, --- minä ja useat perheestäni emme koskaan ole tunteneet onnea päästä -ruokasaliin, ruokasäiliöstä puhumattakaan; vasta kun lähdin matkalle -ja nyt täällä, näin kyökin. Me näimme todella usein nälkää -kirjastossa, mutta me saimme paljon tietoja. Sinne saapui meille huhu -kuninkaallisesta palkinnosta, joka oli määrätty sille, joka valmistaisi -liemen makkaratikusta ja silloin veti vanha isoäitini esiin erään -käsikirjoituksen. Ei hän osannut sitä lukea, mutta hän oli kuullut sitä -luettavan, siinä seisoi: "Jos on runoilija, niin voi keittää liemen -makkaratikusta." Hän kysyi minulta, olinko runoilija. Tiesin etten -ollut ja hän sanoi, että minun siinä tapauksessa piti tulla siksi. -Mutta mitä siihen tarvitaan? kysyin minä, sillä sitä minun oli yhtä -mahdoton keksiä kuin miten tuo liemi valmistetaan. Mutta isoäiti oli -kuullut luettavan käsikirjoitusta, hän sanoi, että siihen tarvitaan -kolme pääosaa: "järkeä, mielikuvitusta ja tunnetta! jos sinä voit -hankkia ne itsellesi, niin olet runoilija, ja sitten kyllä selviydyt -makkaratikkuasiasta." - -Ja niin minä läksin länttä kohti maailmalle, tullakseni runoilijaksi. - -Järki, sen minä tiesin, on aina joka asiassa tärkein, molemmat toiset -osat eivät ole sen arvoiset! Niin minä siis ensin läksin hakemaan -järkeä. Mutta missä se asuu? Mene muurahaisen luo ja tule viisaaksi! on -suuri kuningas Juudan maassa sanonut, sen minä tiesin kirjastosta, enkä -minä pysähtynyt ennenkuin tulin suurelle muurahaiskeolle. Siihen minä -asetuin vaanimaan, tullakseni viisaaksi. - -Muurahaiset ovat kuin ovatkin hyvin kunnianarvoista sukukuntaa, ne ovat -pelkkää järkeä, kaikki niissä on kuin oikein ratkaistu laskutehtävä, -jossa kaikki pitää paikkansa. Tekemällä työtä ja munimalla, sanovat he, -eletään ajan mukana ja pidetään huolta jälkeentulevista, ja sen he -tekevät. He jakautuvat puhtaihin muurahaisiin ja likaisiin; arvoasteen -määrää numero, muurahaiskuningatar on numero yksi ja hänen -mielipiteensä on ainoa oikea, hän on niellyt itseensä kaiken viisauden, -ja se oli tärkeää minun tietää. Hän sanoi paljon, joka oli niin -viisasta, että se minusta tuntui tyhmältä. Hän sanoi, että heidän -kekonsa oli korkeinta tässä maailmassa, mutta aivan keon vieressä -seisoi puu, joka oli korkeampi, paljon korkeampi, sitä ei saattanut -kieltää ja senvuoksi ei siitä puhuttu. Eräänä iltana oli joku -muurahainen eksynyt sinne, ryöminyt ylös runkoa, ei edes latvaan asti, -mutta kuitenkin korkeammalle kuin yksikään muurahainen ennen oli -päässyt, ja kun se kääntyi takaisin ja osasi kotiin, kertoi se keossa, -että ulkopuolella on jotakin paljon korkeampaa, mutta tämä oli kaikkien -muurahaisten mielestä ollut loukkaavaa koko yhdyskuntaa vastaan, ja -niin tuomittiin tämä muurahainen käyttämään kuonokoppaa ja elämään -ainaisessa yksinäisyydessä. Mutta vähän aikaa jälkeenpäin tuli toinen -muurahainen puun luo ja teki saman matkan ja keksinnön, ja se kertoi -siitä, niinkuin sanottiin, varovasti ja epämääräisesti, ja kun se -lisäksi oli arvossapidetty muurahainen ja kuului puhtaihin, niin siihen -uskottiin, ja kun se kuoli, pystyttivät he sille muistopatsaaksi -munankuoren, sillä he kunnioittivat tietoja. Minä näin, sanoi pieni -rotta, -- että muurahaiset alinomaa juoksivat kantaen muniaan -selässään. Yksi niistä pudotti munansa, suurella vaivalla koetti hän -saada sitä ylös taas, mutta se ei tahtonut onnistua, silloin tuli kaksi -muuta auttamaan ja ne kiskoivat kaikin voimin niin että miltei olivat -pudottamaisillaan omat munansa, mutta samassa silmänräpäyksessä ne -lakkasivat, sillä jokainen on lähinnä itseään. Ja muurahaiskuningatar -sanoi tästä, että siinä varmaan oli sydäntä ja järkeä. "Nämä molemmat -asettavat meidät korkeimmiksi järkiolentojen joukossa. Järjen tulee ja -täytyy olla voitolla, ja minun on suurin!" Ja sitten hän nousi -takimmaisille jaloilleen, hänet tunsi helposti, minä en saattanut -erehtyä, ja minä nielin hänet. Mene muurahaisen luo ja tule viisaaksi --- nyt minä olin saanut kuningattaren! - -Nyt minä astuin likemmä mainittua suurta puuta. Se oli tammi, sillä oli -korkea runko, mahtava latva ja se oli hyvin vanha. Minä tiesin, että -siinä asui elävä olento, nainen, jota sanotaan dryadiksi. Hän syntyy -puun mukana ja kuolee sen mukana, siitä minä olin kuullut kirjastossa. -Nyt minä näin tuollaisen puun, näin tuollaisen tammenneidon; hän päästi -kauhean huudon, kun näki minut niin likellä; hän pelkäsi, niinkuin -kaikki naisväet, kauheasti rottia, mutta tällä olikin enemmän syytä -kuin muilla, sillä minä olisin saattanut jyrsiä poikki puun ja siinähän -hänen elämänsä riippui kiinni. Minä puhelin hänelle ystävällisesti ja -lämpimästi, rohkaisin häntä, ja hän otti minut hienolle kädelleen, ja -kun hän sai tietää, minkätähden minä olin lähtenyt maailmalle, lupasi -hän, että minä ehkä jo samana iltana saisin haltuuni yhden niistä -molemmista aarteista, joita vielä etsin. Hän kertoi minulle, että -Fantasus oli hänen hyvin hyvä ystävänsä, että hän oli kaunis kuin -lemmenjumala ja että hän monta kertaa lepäsi täällä puun lehtevien -oksien alla, jotka silloin humisivat vieläkin voimakkaammin, -tuudittaessaan heitä molempia. Fantasus kutsui häntä omaksi -dryadikseen, sanoi hän, puuta omaksi puukseen. Ryhmyinen, mahtava, -kaunis tammi oli juuri hänen mielensä mukainen, juuret haarautuivat -syvälle ja lujasti maan kamaraan, runko ja latva kohosivat korkealle -kirkkaaseen ilmaan ja tunsivat lumituiskun, purevat tuulet ja lämpöisen -auringon, niinkuin tulee tuntea. Niin, tähän tapaan puhui dryadi: -"Linnut laulavat tuolla ylhäällä ja kertovat vieraista maista! Ja -ainoalle kuivuneelle oksalle on haikara rakentanut pesän, se koristaa -erinomaisesti ja samalla saa kuulla hiukkasen pyramidien maasta. -Kaikesta tästä Fantasus pitää, eikä se edes riitä hänelle. Minun täytyy -itseni kuvata elämää metsässä, siitä lähtien, jolloin olin pieni ja puu -niin hento, että nokkonen saattoi peittää sen, ja aina tähän asti, -jolloin se on tullut niin suureksi ja mahtavaksi. Istu nyt tuonne -tuoksumarattien alle ja pidä hyvin varasi, minä kyllä saan, kun -Fantasus tulee, tilaisuuden tarttua hänen siipeensä ja ravistaa irti -pienen höyhenen. Ota se, parempaa ei yksikään runoilija ole saanut -- -siinä on sinulle kylläksi!" - --- Ja Fantasus tuli, höyhen reväistiin irti ja minä otin sen, sanoi -pieni rotta. -- Pidin sitä vedessä, kunnes se pehmeni -- se oli -sittenkin vaikea sulattaa, mutta minä sain kuin sainkin sen -nakerretuksi itseeni. Ei ole ensinkään helppoa nakertautua -runoilijaksi, on niin paljon, jota täytyy ahtaa itseensä. Nyt minulla -siis oli nuo kaksi asiaa, järki ja mielikuvitus ja niiden avulla -tiesin, että kolmas oli löydettävissä kirjastosta, koska muuan suuri -mies on sanonut ja kirjoittanut, että on romaaneja, jotka ovat olemassa -vain vapauttaakseen ihmiset liikanaisista kyynelistä, siis ovat -eräänlainen sieni tunteiden vastaanottamista varten. Muistin pari näitä -kirjoja, ne olivat minusta aina näyttäneet hyvin maukkailta, niitä oli -luettu niin paljon, niin paljon rasvattu, ne olivat mahtaneet imeä -itseensä äärettömän tulvan. - -Läksin kotiin kirjastoon, söin heti melkein kokonaisen romaanin, -nimittäin pehmeän, varsinaisen osan siitä. Kuoren, kannet jätin. Kun -olin sulattanut sen ja vielä yhden lisäksi, tunsin jo, kuinka sisässäni -alkoi liikkua. Söin hiukkasen kolmatta, sitten olin runoilija, sen -sanoin itselleni ja sen sanoin muillekin. Minulla oli päänkipua, kipua -sisälmyksissä, en tiedäkään mitä kipuja minulla oli. Rupesin nyt -ajattelemaan kaikkia tarinoita, joita saattoi asettaa makkaratikun -yhteyteen ja sain mieleeni niin monta tikkua. Muurahaiskuningattarella -on ollut harvinainen järki. Muistin tikun, josta tehtiin asia, muistin -ihmiset, jotka eivät panneet tikkua ristiin. Kaikki ajatukseni -askartelivat tikuissa. Ja niistä täytyy voida runoilla, kun on -runoilija, ja se minä olen, olen ahertanut itseni siksi! Voin siis joka -viikon päivänä esittää teille jonkun tikun tarinan -- niin, siinä minun -liemeni! - --- Kuunnelkaamme nyt kolmatta! sanoi rottakuningas. - --- Pii! pii! äännähti kyökinovelta, ja pieni rotta, neljäs niistä, se -jota he olivat luulleet kuolleeksi, livisti sisään. Se juoksi kumoon -makkaratikun mustine suruharsoineen päivineen, se oli juossut yöt -päivät, se oli kulkenut rautatiellä, tavarajunassa -- tähän -oli sattunut tilaisuus -- ja kuitenkin se oli ollut miltei -myöhästymäisillään. Se tunkeutui esiin, näytti takkuiselta, oli -menettänyt makkaratikkunsa, mutta ei puhekykyään. Se puhui heti, -ikäänkuin vain sitä olisi odotettu, vain sitä haluttu kuulla, kaikki -muu maailmassa ei liikuttanut maailmaa. Se puhui heti, puhui suunsa -puhtaaksi. Se tuli niin odottamatta, ettei kukaan ennättänyt huomauttaa -mitään siitä enempää kuin sen puheestakaan sillaikaa kuin se puhui. -Kuunnelkaammepa nyt! - - -IV. - -Mitä neljäs rotta, joka puhui ennenkuin kolmas oli puhunut, tiesi -kertoa. - --- Minä läksin heti suurimpaan kaupunkiin, sanoi se, -- nimeä en -muista, en yleensä muista nimiä. Tulin rautatieltä takavarikkoon otetun -tavaran mukana raatihuoneelle ja siellä juoksin vanginvartian luo. -Hän puheli vangeistaan, varsinkin yhdestä, joka oli lausunut -ajattelemattomia sanoja, ja niistä oli puhuttu ja taasen puhuttu, -luettu ja kirjoitettu. "Kaikki tyynni on lientä makkaratikusta!" sanoi -hän, "mutta se liemi voi maksaa hänelle hänen päänuppinsa!" Vangittu -rupesi kiinnittämään mieltäni, sanoi pieni rotta, -- ja minä käytin -hyväkseni tilaisuutta ja pääsin hänen luokseen. Lukittujen ovien takana -on aina hiirenläpi! Vanki oli kalpean näköinen, hänellä oli suuri parta -ja suuret, loistavat silmät. Lamppu kärysi ja seinät olivat tottuneet -siihen, ne eivät käyneet mustemmiksi. Vanki piirteli sekä kuvia että -runoja, valkoisella mustalle, en lukenut niitä. Luulen, että hänen -oli ikävä. Minä olin tervetullut vieras. Hän houkutteli minua -leivänmuruilla, viheltämisellä ja lempeillä sanoilla. Hän iloitsi -minusta. Minä aloin luottaa häneen ja niin meistä tuli ystävät. Hän -jakoi kanssani leivän ja veden, antoi minulle juustoa ja makkaraa; elin -herkullisesti. Hyvä kohtelu, se täytyy minun sanoa, kuitenkin piteli -minua siellä. Hän antoi minun juosta kädellään ja käsivarrellaan, -hihaan, aina ylös asti. Hän antoi minun ryömiä partaansa, kutsui minua -pieneksi ystäväkseen, hän kävi minulle todella rakkaaksi. Sellainen -kyllä on molemminpuolista! Minä unohdin asiani kaukana maailmalla, -unohdin makkaratikkuni permannonrakoon, ja siellä se on vieläkin. -Halusin jäädä sinne missä olin; jos minä lähtisin, niin eihän -vankiraukalla olisi ketään, ja se on liian vähän tässä maailmassa. Minä -jäin, hän ei jäänyt! Hän puheli minulle niin surullisesti viimeisen -kerran, antoi minulle kaksin kerroin leipää ja juustonkuorta, heitti -minulle lentosuudelmia. Hän meni eikä koskaan palannut. En tunne hänen -tarinaansa. "Lientä makkaratikusta!" sanoi vanginvartia, ja hänen -luoksensa minä menin, mutta häneen minun ei olisi pitänyt luottaa. -Hän kyllä otti minut kädelleen, mutta hän pani minut häkkiin, -polkurattaaseen. Se on kauheaa! Poljet polkemistasi, yhtä pitkälle -pääset ja joudut vain naurunalaiseksi! - -Vanginvartian lapsenlapsi oli herttainen pieni olento, jolla oli -kullankeltainen kiharainen tukka, iloiset silmät ja naurava suu. "Pieni -rotta raukka!" sanoi hän, tirkisti ilkeään häkkiini, veti pois -rautanappulan -- ja minä puikahdin ikkunalaudalle ja ulos kattokouruun. -Vapaa, vapaa! sitä vain ajattelin enkä matkan määrää! Oli pimeä, yö -läheni, asetuin vanhaan torniin. Siellä asui vartia ja pöllö. En -luottanut kumpaankaan, kaikista vähimmin pöllöön; se on kissan näköinen -ja sillä on se paha vika, että se syö rottia. Mutta saattaa erehtyä, ja -sen minä tein: se oli kunnianarvoisa, erinomaisen sivistynyt vanha -pöllö, se tiesi enemmän kuin vartia ja yhtä paljon kuin minä. -Pöllönpoikaset pitivät melua joka asiasta. "Älkää tehkö lientä -makkaratikusta!" sanoi hän. Se oli kovinta kaikesta mitä hän saattoi -sanoa, hänessä oli niin paljon hellyyttä omaa perhettään kohtaan. Hän -herätti luottamukseni siinä määrin, että sanoin "pii" raosta, missä -olin. Hän piti tästä luottamuksesta ja vakuutti minulle, että olisin -hänen suojeluksensa alaisena. Ei mikään eläin saisi tehdä minulle -pahaa, sitä hän itse tekisi talvella, kun ravinnosta tulisi tiukka. - -Hän oli viisas niin yhdessä kuin toisessakin suhteessa. Hän todisti -minulle, ettei vartia voinut toitottaa muutoin kuin torvella, joka -irrallaan riippui hänen sivullaan. "Kauhean suuret luulot hänellä on -itsestänsä, hän kuvittelee olevansa tornin pöllö. Suurta tämä kaikki on -olevinaan, mutta pientä se on! Lientä makkaratikusta!" Minä pyysin -häneltä ohjetta ja hän selitti minulle: "Liemi makkaratikusta on vain -ihmisten puhetapa ja käsitetään eri tavalla, ja jokainen luulee, että -hänen tapansa on oikein. Mutta kaikki tyynni ei oikeastaan ole mitään!" - --- Ei mitään! sanoin minä. Ällistyin. Totuus ei aina ole miellyttävä, -mutta totuus on korkein! Sen sanoi vanha pöllökin. Minä ajattelin asiaa -ja ymmärsin, että kun minä tuon mukanani korkeimman, niin tuon paljon -enemmän kuin lientä makkaratikusta. Ja sitten minä riensin matkaan, -vielä ehtiäkseni kotiin oikeaan aikaan ja tuodakseni mukanani -korkeimman ja parhaimman: totuuden. Rotat ovat valistunutta sukukuntaa -ja rottakuningas on heidän kaikkien yläpuolellaan. Hänen vallassaan on -tehdä minut kuningattareksi totuuden tähden. - --- Sinun totuutesi on valhetta! sanoi se rotta, joka ei ollut vielä -saanut suunvuoroa. -- Minä osaan valmistaa liemen ja minä valmistan -sen. - - -V. - -Miten se valmistettiin. - --- Minä en ole matkustanut, sanoi neljäs rotta, -- minä olen pysynyt -kotimaassa, se on niinkuin pitääkin! Ei tarvitse matkustaa, kaikki saa -yhtä hyvin täällä. Olen pysynyt täällä! En ole saanut oppiani -yliluonnollisilta olennoilta, en syönyt sitä itseeni enkä puhunut -pöllöjen kanssa. Olen saanut sen itsenäisen ajattelemisen tietä. -Kattila nyt vain liedelle, täyteen vettä, laitoja myöten, tulta alle! -Antaa palaa, antaa veden kiehua, sen täytyy kiehua täyttä vauhtia! Nyt -tikku kattilaan! Jos sitten rottakuningas suvaitsee pistää häntänsä -kiehuvaan veteen ja hämmentää! Jota kauemmin hän hämmentää, sitä -voimakkaammaksi tulee liemi. Se ei maksa mitään, se ei kaipaa mitään -höysteitä -- ainoastaan hämmentämistä! - --- Eikö toinen voi tehdä sitä? kysyi rottakuningas. - --- Ei, sanoi rotta, -- tuo voima on ainoastaan rottakuninkaan hännässä! - -Ja vesi kiehui täyttä vauhtia ja rottakuningas asettui aivan viereen, -se oli miltei vaarallista. Ja hän ojensi häntänsä, niinkuin rotat -tekevät maitohuoneessa, kun ne kuorivat kerman vadista ja sitten -nuolevat hännän, mutta tuskin hän oli saanut häntänsä kuumaan höyryyn, -kun hän heti hyppäsi pois: - --- Tietysti, sinä olet kuningattareni! sanoi hän. -- Lientä jäämme -odottamaan kultahäihimme asti, niin on köyhillä minun valtakunnassani -jotakin ilonaihetta ja pitkäaikaista onkin! - -Ja sitten he viettivät häitä. Mutta monet rotista sanoivat kotiin -tullessaan: "Eihän se toki ollut mitään makkaratikkulientä, -rotanhäntälientähän se oli." Yhtä ja toista siitä, mitä siellä oli -kerrottu, pitivät he varsin hyvin sanottuna, mutta kokonaisuudessaan se -olisi voinut olla toisin. "Minä puolestani olisin kertonut niin ja -niin -- --!" - -Se oli arvostelu, ja se on aina niin viisas -- jälkeenpäin. - - * * * * * - -Ja tämä tarina kiersi pitkin maailmaa. Mielipiteet siitä menivät -hajalle, mutta itse tarina jäi kokonaiseksi. Ja se on oikeinta sekä -pienissä että suurissa asioissa ja myöskin makkaratikkuliemessä. Ei -vain pidä odottaa siitä kiitosta! - - - - -"PEBERSVENDIN" YÖMYSSY. - - -Köpenhaminassa on katu, jolla on omituinen nimi "Hyskenstræde", ja -minkätähden sillä on se nimi ja mitä se merkitsee? Se on olevinaan -saksaa, mutta siinä on tehty saksalle vääryyttä: "Häuschen" pitäisi -sanoa ja se merkitsee: pieniä taloja. Nämä olivat, silloin ja monta -vuotta jälkeenpäin, tuskin muuta kuin puupuoteja, miltei sellaisia, -jommoisia me nyt näemme markkinoilla; niin, hiukan suurempia kyllä ja -niissä oli ikkunat, mutta ruudut olivat sarvea tai rakkokalvoa, sillä -siihen aikaan oli liian kallista pitää lasiruutuja kaikissa taloissa, -mutta tästä onkin niin pitkä aika, että isoisän isoisä, siitä -kertoessaan, sanoi "ennenvanhaan". Siitä on monta sataa vuotta. - -Bremenin ja Lyypekin rikkaat kauppiaat harjoittivat kauppaa -Köpenhaminassa. Itse he eivät tulleet sinne, he lähettivät "svendinsä", -sällinsä, ja nämä asuivat puupuodeissa "Piententalojen kadulla" ja -pitivät kaupan olutta ja maustimia. Se oli nyt niin erinomaista se -saksalainen olut, ja sitä oli niin monta lajia, bremeniläistä, -prysingolutta, emsiläistä -- ja braunschweiginmummaa, ja sitten kaikki -maustimet, sellaiset kuin saframi, anis, inkivääri ja varsinkin -pippuri; se se nyt oli tärkein täällä ja sentähden saivat saksalaiset -sällit Tanskassa nimen: "Pebersvende", pippurisällit. Ja niiden piti -kotona tehdä sitoumus, etteivät ne täällä pohjoisessa mene naimisiin. -Monet heistä tulivat hyvin vanhoiksi. Heidän täytyi omin neuvoin tulla -toimeen, hoivailla itseään, itse sammuttaa tulensa, jos heillä oli -tulta. Muutamat heistä tulivat tuollaisiksi yksineläjiksi, vanhoiksi -miehiksi, joilla on omat ajatuksensa ja omat tottumuksensa. Heidän -mukaansa kutsutaan nyt jokaista naimatonta mieshenkilöä, joka on -päässyt jotakuinkin vakiintuneeseen ikään, "pebersvendiksi". Kaikki -tämä täytyy tietää ymmärtääkseen tarinan. - -Pebersvendistä lasketaan leikkiä, sanotaan että hänen pitää käyttää -yömyssyä, vetää se korvien yli ja mennä maata: - - Sahaa puuta, sahaa! - Oi vanhaa sällipahaa -- - yömyssyineen käy sänkyyn hän, - saa itse syttää kynttilän. - -Niin, sillä lailla heistä lauletaan! Pilkataan Pebersvendiä ja hänen -yömyssyään -- juuri senvuoksi, että niin vähän tunnetaan häntä ja sitä, --- oi, sitä yömyssyä ei kenenkään pidä toivoa itselleen! Ja minkätähden -ei? Niin, kuulkaapa! - -Piententalojen kadulla ei vanhimpina aikoina ollut mitään kivitystä, -ihmiset astuivat kuopasta kuoppaan niinkuin huonoksi ajetulla -rotkotiellä, ja ahdasta siellä oli: puodit seisoivat vierekkäin ja niin -likellä vastapäätä olevia, että kesän aikaan usein pingoitettiin purje -kadun poikki puodista toiseen, ja sitten siinä välillä oli niin väkevä -pippurin, saframin ja inkiväärin tuoksu. Myymäpöydän takana ei seisonut -montakaan nuorta sälliä, ei, he olivat enimmäkseen vanhoja miehiä, ja -nämä eivät ensinkään olleet, niinkuin me ajattelemme, puettuja -peruukkiin tai yömyssyyn, samettihousuihin, ylös asti napitettuihin -liiveihin ja takkeihin, ei, niin puettuna kulki isoisän isoisä ja -sellaisena näemme hänet maalattuna. Pebersvendeillä ei ollut varaa -maalauttaa itseään ja nyt olisi kuitenkin kannattanut olla kuva yhdestä -heidän joukostaan sellaisena kuin hän seisoi myymäpöydän takana -tai juhlapäivinä asteli kirkkoon. Hattu oli leveälierinen ja -korkeapohjainen ja usein pisti joku nuorimmista sälleistä sulan -hattuunsa; villainen paita peitettiin alaskääntyvällä palttinaisella -kauluksella, takki oli piukkaan napitettu, viitta irrallaan päällä, ja -housut ulottuivat aina leveäkärkisiin kenkiin asti, sillä sukkia he -eivät käyttäneet. Vyöhön oli pistetty ruokaveitsi ja lusikka, niin, ja -sinne oli vielä pistetty suuri veitsi puolustautumisen varalta, ja sitä -tarvittiin usein niihin aikoihin. Juuri sillä lailla puettuna kulki -juhlapäivisin vanha Anton, yksi Piententalojen vanhimpia sällejä, -häneltä puuttui vain korkeapohjainen hattu, mutta sensijaan hänellä oli -lämsälakki ja sen alla kudottu myssy, oikea yömyssy, siihen hän oli -niin kokonaan tottunut, että se aina oli päässä, ja niitä hän omisti -kokonaista kaksi kappaletta. Hän oli totisesti maalaamisen arvoinen, -hän oli niin surkean laiha, suun ja silmien ympärystä täynnä ryppyjä, -hänellä oli pitkät, luisevat sormet ja harmaat, tuuheat kulmakarvat. -Vasemman silmän päällä riippui kokonainen tukko, kaunista se ei ollut, -mutta siitä hänet helposti tunsi. Hänestä tiedettiin, että hän oli -Bremenistä, eikä hän kuitenkaan oikeastaan ollut sieltä, hänen -esimiehensä asui siellä. Itse hän oli Thüringistä, Eisenachin -kaupungista aivan Wartburgin juurelta. Siitä ei vanha Anton paljoa -puhunut, mutta sitä enemmän hän sitä ajatteli. - -Kadun vanhat sällit eivät usein tavanneet toisiaan, jokainen pysyi -puodissaan, joka varhain illalla suljettiin, ja silloin siellä näytti -pimeältä. Pienestä katossa olevasta sarviruudusta pääsi vain himmeää -valoa huoneeseen, missä, tavallisesti vuoteellaan, vanha mies istui, -kädessä saksalainen virsikirja, ja veisasi ehtoovirttään, tai hän -hääräili vielä myöhään yöhön asti, askarrellen yhtä ja toista. Hauskaa -se varmaan ei ollut. Vieraana vieraalla maalla on katkera olla. Kukaan -ei ole hänestä tietävinään, paitsi silloin kun hän joutuu toisten -tielle. - -Usein kun ulkona oli oikein musta yö ja tuuli ja satoi, saattoi täällä -tuntua niin pimeältä ja yksinäiseltä; lyhtyjä ei näkynyt paitsi se -ainoa ja hyvin pieni, joka riippui juuri kadun päässä pyhän neitsyen -kuvan edessä, joka oli maalattu seinään. Oikein kuuli veden läiskivän -ja loiskivan paalutusta vastaan siinä likellä, Slotsholmin alla, niihin -kadun toinen pää johti. Sellaiset illat kävivät pitkiksi ja -yksinäisiksi, jollei ryhtynyt tekemään jotakin: ottaa tavarat säilöstä -ja panna ne taas takaisin, tehdä pusseja ja kiilloittaa vaakakuppeja, -sitä ei tarvitse tehdä joka päivä, mutta silloin ryhtyy muuhun työhön, -ja sen teki vanha Anton. Hän korjasi itse vaatteensa, paikkasi itse -kenkänsä. Kun hän sitten vihdoin pääsi vuoteeseen, piti hän, totuttuun -tapaan, yömyssyn päässään, veti sen vielä vähän syvemmälle, mutta pian -hän taas veti sen ylös katsoakseen, oliko kynttilä oikein sammutettu, -hän koetti sitä, likisti sydäntä, ja sitten hän taas pani pitkäkseen, -kääntyi toiselle kyljelle ja veti yömyssyn alas. Mutta usein tuli -hänelle samassa ajatus: olikohan alhaalla pienessä hehkupannussa -jokainen hiili palanut loppuun, tullut tarkkaan sammutetuksi? Onhan -voinut jäädä pieni kipinä, se saattaa ruveta kytemään ja aiheuttaa -vahinkoa. Ja niin hän nousi vuoteestaan, laskeutui alas tikapuita, -sillä portaiksi ei niitä saattanut sanoa, ja kun hän sitten tuli -hehkupannulle, ei siellä voinut nähdä kipinääkään, ja hän saattoi -taasen kääntyä takaisin. Mutta usein hän pääsi vain puolitiehen, kun -hän oli epätietoinen siitä, oliko rautasalpa pantu oven eteen, oliko -sinkilä luukkujen edessä. Niin, alas täytyi hänen laputtaa laihoilla -jaloillaan. Häntä paleli, hampaat kalisivat, kun hän kömpi vuoteeseen, -sillä pakkanen tulee oikein purevana vasta silloin, kun se tietää, että -sen on poistuminen. Polstaripeiton hän veti ylemmä päälleen, yömyssyn -syvemmälle kasvoilleen ja käänsi nyt ajatukset pois päivän kaupoista ja -vaivoista. Mutta siitä ei ollut lohdutusta, silloin tulivat vanhat -muistot ja ripustivat uutimensa, ja välistä niissä on nuppineuloja, -jotka pistävät. Ai! sanotaan silloin, ja jos ne pistävät veriseen -lihaan ja polttavat, niin saattavat kyyneleet nousta silmiin. Ja niin -kävi vanhan Antonin usein, kyyneleet tulivat, kirkkaimmat helmet. Ne -putosivat peitteelle tai permannolle ja silloin ne helähtivät ikäänkuin -jokin tuskan kieli olisi katkennut, niin sydämen täydeltä. Tosin ne -haihtuivat leimahtivat liekiksi, mutta silloin ne valaisivat hänelle -elämänkuvan, sen, joka ei milloinkaan hävinnyt hänen sydämestään. Jos -hän nyt pyyhki silmiään yömyssyyn, niin särkyi sekä kyynel että kuva, -mutta niiden lähde jäi paikoilleen, se oli hänen sydämessään. -Kuvat eivät tulleet sillä tavalla kuin ne seurasivat toisiaan -todellisuudessa, useimmin tulivat tuskallisimmat, iloisen -alakuloisetkin välähtivät esiin, mutta juuri nämä loivat voimakkaimmat -varjot. - -"Kaunis on pyökkimetsä Tanskassa!" sanottiin, mutta kauniimpana kohosi -Antonin silmissä pyökkimetsä Wartburgin seuduilla. Mahtavammilta ja -kunnianarvoisemmilta tuntuivat hänestä vanhat tammet ylhäällä ylpeän -ritarilinnan ympärillä, missä köynnöskasvit riippuivat alas kallion -kivilohkareita. Makeammin tuoksuivat omenapuiden kukat siellä kuin -Tanskanmaalla, elävästi hän tunsi ja tajusi sen vieläkin. Kyynel vieri, -helähti ja loisti: selvästi näki hän siinä kahden pienen lapsen, pojan -ja tytön, leikkivän. Pojalla oli punaiset posket, keltaiset kiharaiset -hiukset, rehelliset siniset silmät, se oli rikkaan kauppiaan poika, -pieni Anton, hän itse. Pienellä tytöllä oli ruskeat silmät ja mustat -hiukset, reippaan ja viisaan näköinen hän oli, se oli pormestarin tytär -Molly. He leikkivät omenalla, ravistivat sitä ja kuuntelivat kuinka -siemenet sisällä kalisivat. He leikkasivat omenan kahtia ja saivat -kumpikin kappaleensa, siemenet he jakoivat keskenään, yhtä -lukuunottamatta. Se piti pantaman maahan, arveli pieni tyttö. - --- Sitten saat nähdä, mitä siitä tulee. Siitä tulee jotakin, jota et -ensinkään voi ajatella, siitä tulee kokonainen omenapuu, mutta ei aivan -heti. - -Ja siemenen he istuttivat kukkaruukkuun; molemmat hääräsivät työssä. -Poika kaivoi sormellaan läven multaan, pieni tyttö laski siemenen -läpeen ja yhdessä he loivat maan umpeen. - --- Nyt et sinä huomenna saa ottaa sitä ylös katsoaksesi, onko se saanut -juuret, sanoi tyttö. -- Sitä ei saa tehdä! Sen minä tein kukkasilleni, -vain kaksi kertaa, tahdoin nähdä itivätkö ne, minä en silloin -ymmärtänyt sen paremmin, ja kukkaset kuolivat. - -Kukkaruukku jäi Antonin luo ja joka aamu, koko talven, hän seurasi -sitä, mutta ei näkynyt muuta kuin musta maa. Nyt tuli kevät, aurinko -paistoi niin lämpöisesti, silloin pilkisti kukkaruukusta esiin kaksi -pientä vihreää lehteä. - --- Ne ovat minä ja Molly! sanoi Anton, -- se on kaunista, se on -suurenmoista! - -Pian tuli esiin kolmas lehti, ketä se tarkoittaa? Tuli vielä yksi ja -vielä yksi! Joka päivä ja viikko tuli taimi suuremmaksi ja suuremmaksi, -siitä tuli kokonainen puu. Ja tämä, kaikki tyynni, kuvastui nyt yhdessä -ainoassa kyyneleessä, joka särkyi ja hävisi. Mutta se saattoi taas -palata lähteensuonesta, vanhan Antonin sydämestä. - -Eisenachin läheisyydessä kohoilee jono kivisiä vuoria, yksi on pyöreä -etupuolelta, siinä ei kasva puita, pensaita eikä ruohoa. Sitä sanotaan -Venusvuoreksi, sen sisällä asuu Venus rouva, epäjumala-nainen -pakanuuden ajalta. Häntä sanottiin Holle rouvaksi, sen tiesi ja tietää -vieläkin joka lapsi Eisenachissa. Vuoreen luoksensa hän oli houkutellut -jalon Tannhäuser ritarin, Wartburgin laulajapiirin Minne-laulajan. - -Pieni Molly ja Anton seisoivat vuoren juurella ja kerran sanoi tyttö: -"Uskallatko koputtaa ja sanoa: Holle rouva, Holle rouva, avaa, täällä -on Tannhäuser!" Mutta sitä ei Anton uskaltanut. Molly uskalsi, mutta -ainoastaan sanat "Holle rouva, Holle rouva!" lausui hän ääneen ja -selvästi. Loput hän lausui noin vain ilmaan, niin epäselvästi, että -Anton oli varma, ettei hän oikeastaan ollut sanonut mitään. Rohkealta -hän näytti, yhtä rohkealta kuin silloin, kun hän joskus muiden -pikkutyttöjen kanssa sattui puutarhaan yhtaikaa kuin Anton, ja he -kaikki tahtoivat suudella häntä juuri sentähden, ettei poika tahtonut -suudella ja huitoi heitä luotaan; Molly yksin uskalsi. - --- Minä uskallan suudella häntä! sanoi hän ylpeästi ja kietoi kätensä -hänen kaulaansa; se oli hänen turhamaisuuttaan ja Anton tyytyi siihen, -ei ajatellutkaan sitä. Kuinka Molly oli kaunis, kuinka hän oli rohkea! -Holle rouva vuoressa kuului hänkin olevan kaunis, mutta se kauneus, -niin oli sanottu, oli pahan viettelevää kauneutta. Korkein kauneus -sensijaan on sellainen, jommoinen tavattiin pyhällä Elisabetilla, maan -suojelevalla pyhimyksellä, hurskaalla thüringiläisellä ruhtinattarella, -jonka hyvät teot laulussa ja legendassa täällä antoivat loistoa niin -monelle paikalle. Kappelissa riippui hänen kuvansa hopealamppujen -ympäröimänä -- mutta hän ei ensinkään ollut Mollyn näköinen. - -Omenapuu, jonka molemmat lapset olivat istuttaneet, kasvoi vuosi -vuodelta. Se tuli niin suureksi, että se täytyi istuttaa puutarhaan, -ulkoilmaan, missä kaste lankesi, missä aurinko paistoi lämpöisesti, ja -se sai voimia kestää talveakin, ja talven kovan painon hellitettyä se -ikäänkuin ilosta keväällä puhkesi kukkaan. Syksyllä siinä oli kaksi -omenaa, toinen Mollylle, toinen Antonille. Vähempää ei juuri voinut -olla. - -Puu oli pitänyt kiirettä, Molly kasvoi niinkuin puukin, hän oli raikas -kuin omenankukka. Mutta kauan ei Anton saanut katsella tätä kukkaa. -Kaikki haihtuu, kaikki vaihtuu! Mollyn isä jätti vanhan kodin ja Molly -seurasi kauas pois -- niin, meidän päivinämme tämä matka höyryn avulla -on vain muutaman tunnin pituinen, mutta silloin tarvittiin enemmän kuin -päivä ja yö, jotta päästäisiin niin kauas itään Eisenachista. Kaupunki -sijaitsi Thüringin äärimmäisellä laidalla, sitä sanotaan vieläkin -Weimariksi. - -Ja Molly itki ja Anton itki. Kaikki nämä kyyneleet, niin ne vuosivat -yhteen ainoaan kyyneleeseen ja se hohti ilon kauniissa punassa. Molly -oli sanonut hänelle, että hän piti hänestä enemmän kuin kaikesta -Weimarin komeudesta. - -Kului vuosi, kului kaksi, kolme, ja koko sinä aikana tuli kaksi -kirjettä. Toisen toi rahtimies, toinen tuli matkustavaisen mukana. Tie -oli pitkä, vaivalloinen ja mutkitteleva kaupunkien ja kylien ohitse. - -Kuinka monesti Anton ja Molly yhdessä olivat kuulleet tarinan -Tristanista ja Isoldesta ja niin usein poika sitä kuullessaan oli -ajatellut itseään ja Mollyä, vaikka nimen Tristan piti merkitä, että -"hän oli syntynyt heille surussa" eikä se soveltunut Antoniin. Ei hänen -mieleensä koskaan olisi tullut, niinkuin Tristanin: "hän on unohtanut -minut!" Mutta eihän myöskään Isolde unohtanut sydämensä ystävää, ja kun -he molemmat olivat kuolleet ja haudatut kukin eri puolelle kirkkoa, -kasvoivat lehmukset haudoilta katon yli ja kohtasivat toisensa, kukkien -siinä. Se oli Antonin mielestä niin kaunista ja kuitenkin surullista -- -mutta hänelle ja Mollylle ei voinut käydä surullisesti ja niin hän -vihelsi Minne-laulaja Walther von der Vogelweiden laulun: - - Lehmuksessa kankaan laidall' --! - -Ja varsinkin soi siinä ihanasti: - - Metsäisestä laaksostaan, - tandaradai! - lauloi satakieli lauluaan! - -Tuo laulu tuli aina hänen huulilleen, sitä hän lauloi ja vihelteli -kuutamoisena yönä ratsastaessaan syvää rotkotietä Weimariin -tervehtimään Mollyä. Hän tahtoi tulla odottamatta, ja hän tuli -odottamatta. - -Hänet toivotettiin tervetulleeksi, hän sai pikarintäydeltä viiniä, -iloista seuraa, ylhäistä seuraa, hauskan huoneen ja hyvän vuoteen, eikä -kuitenkaan ollut ensinkään niinkuin hän oli ajatellut ja uneksinut. Hän -ei ymmärtänyt itseään, hän ei ymmärtänyt muita. Mutta me voimme sen -ymmärtää! Voidaan olla talossa, perheessä, eikä kuitenkaan juurruta -sinne: puhellaan niinkuin puhellaan postivaunuissa, tunnetaan toinen -toisiaan niinkuin tunnetaan postivaunuissa, häiritään toisiaan, -toivotaan että itse oltaisiin kaukana täältä tai että hyvä naapurimme -olisi kaukana. Niin, jotakin sen tapaista tunsi Anton. - --- Minä olen rehellinen tyttö, sanoi Molly hänelle, -- tahdon itse -sanoa sen sinulle! Paljon on muuttunut siitä kuin me lapsina olimme -yhdessä, toisenlaista on ulkopuolella ja sisäpuolella, tottumus ja -tahto eivät vallitse sydämiämme. Anton, en tahdo että olet vihamieheni -nyt, kun pian olen poissa, kaukana täältä -- usko minua, ajattelen -sinua aina ystävyydellä, mutta pitänyt sinusta sillä lailla kuin nyt -tiedän että voi pitää toisesta ihmisestä, sitä en koskaan ole tehnyt! --- Sinun täytyy tyytyä siihen! -- Hyvästi, Anton! - -Ja Anton sanoi hyvästi hänkin. Hänen silmäänsä ei tullut kyyneltäkään, -mutta hän tunsi, ettei hän enää ollut Mollyn ystävä. Meillä on sama -tunne, kun me suutelemme tulikuumaa rautatankoa ja jääkylmää -rautatankoa ja kun nämä purevat ihon huulistamme, ja hän suuteli -rakkaudessa yhtä voimakkaasti kuin vihassa. - -Ei vuorokauttakaan Anton tarvinnut päästäkseen kotiin Eisenachiin, -mutta hevonen, jolla hän ratsasti, tärveltyikin. - --- Mitä siitä! sanoi hän, -- minä olen tärveltynyt ja minä tahdon -tärvellä kaikki, mikä minulle voi muistuttaa häntä: Holle rouva, Venus -rouva, sinä pakanallinen nainen! -- Omenapuun minä taitan ja murran, -revin ylös juurineen; älköön se enää milloinkaan kukkiko ja tehkö -hedelmää! - -Mutta puu ei tullut tuhotuksi, itse hän oli tuhottu ja makasi kuumeessa -vuoteellaan. Mikä saattoi auttaa hänet jälleen pystyyn? Tuli lääke, -joka saattoi, karvain, mitä on, lääke, joka panee liikkeelle sairaan -ruumiin ja käpertyvän sielun. Antonin isä ei enää ollut rikas kauppias. -Raskaat päivät, koettelemuksen päivät olivat ovella. Onnettomuus vyöryi -sisään, suurten hyökyjen lailla tuli se kerran niin rikkaaseen taloon. -Isästä tuli köyhä mies, suru ja onnettomuus nujersivat hänet. Silloin -sai Anton muuta ajattelemista kuin lemmenhuolia ja suuttumustaan -Mollyyn. Hänen täytyi nyt olla isänä ja äitinä talossa, hänen täytyi -järjestää, auttaa, käydä lujasti kiinni, itsensä lähteä maailmalle ja -ansaita leipänsä. - -Bremeniin hän tuli, koki hätää ja kovia päiviä, ja ne tekevät mielen -kovaksi tai pehmeäksi, usein liiankin pehmeäksi. Kuinka aivan -toisenlaiset maailma ja ihmiset sentään siellä olivat kuin hän -lapsuutensa aikana oli ajatellut! Mitä merkitsivät hänelle nyt -Minne-laulajien laulut: kili ja kali! Lorua, niin, toisinaan oli hän -sitä mieltä, mutta toisinaan soivat nuo laulut hänen sielunsa pohjalla -ja hänen mielensä kävi hartaaksi. - --- Jumalan tahto on paras! sanoi hän silloin, -- hyvä oli, ettei Herra -antanut Mollyn sydämen riippua kiinni minussa. Mihin se olisikaan -vienyt, nyt kun onni näin on kääntynyt. Hän jätti minut ennenkuin hän -tiesi tai aavistikaan siitä käänteestä pois hyvinvoinnin päiviltä, joka -uhkasi. Se oli Herran armo minua kohtaan, kaikki on tapahtunut -parhaimmin päin! Kaikki tapahtuu viisaasti. Hän ei voinut sille mitään, -ja minä olen ollut hänelle niin katkeran vihamielinen! - -Ja vuodet menivät. Antonin isä oli kuollut, vieraita asui esi-isien -kodissa. Antonin piti kuitenkin se nähdä, hänen rikas isäntänsä lähetti -hänet matkatoimille, ja silloin vei hänen tiensä syntymäkaupungin, -Eisenachin läpi. Vanha Wartburg kohosi muuttumattomana ylhäällä -vuorella kalliolohkareeseen hakattuine "Munkkineen ja nunnineen". -Mahtavat tammet olivat kuvan kehyksenä, nyt samoin kuin lapsuuden -aikana. Venusvuori loisti alastoman harmahtavana alas laaksoon. -Mielellään hän olisi sanonut: "Holle rouva, Holle rouva, avaa vuori, -niin saan toki jäädä kodin kamaralle!" - -Se oli syntinen ajatus ja hän risti silmänsä. Silloin visersi pensaasta -pieni lintu ja vanha Minne-laulu johtui hänen mieleensä: - - Metsäisestä laaksostaan, - tandaradai! - lauloi satakieli lauluaan! - -Hän muisteli niin moninaisia täällä lapsuutensa kaupungissa, jonka hän -kyynelten läpi näki jälleen. Esi-isäin talo oli ennallaan, mutta -puutarhaa oli muutettu, peltotie kulki yli yhden kulman vanhaa -puutarha-aluetta ja omenapuu, se, joka oli jäänyt häneltä hävittämättä, -seisoi siellä, mutta ulkopuolella puutarhaa, toisella puolen tietä. -Kuitenkin paistoi aurinko siihen niinkuin ennen ja kaste lankesi sille -niinkuin ennen, se kantoi runsaasti hedelmiä, jotka painoivat oksia -alas maata kohti. - --- Se viihtyy! sanoi hän, -- se voi viihtyä! - -Yksi sen suurista oksista oli kuitenkin katkaistu, vallattomat kädet -olivat sen tehneet, puuhan seisoi maantien varrella. - --- Sen kukat taitetaan kiitosta sanomatta, sen hedelmiä varastetaan ja -oksia katkotaan. Tässä voisi sanoa, jos puusta voi puhua niinkuin -ihmisestä: puun kehdon ääressä ei laulettu, että sen kävisi näin. Se -alkoi tarinansa niin kauniisti ja mitä siitä tuli? Hyljätty ja -unohdettu, puutarhan puu ojan reunalle, pellon ja maantien laitaan! -Siinä se seisoo vailla suojaa, sitä on ravistettu ja katkottu! Tosin ei -se siitä kuihdu, mutta vuosien kuluessa vähenevät kukkaset, hedelmiä ei -kuulu, ja vihdoin -- niin, sitten on tarina lopussa! - -Tätä ajatteli Anton siellä puun alla, sitä hän ajatteli monena yönä -pienessä yksinäisessä kamarissaan puutalossa, vieraalla maalla -Piententalojen kadulla, Köpenhaminassa, minne hänen rikas isäntänsä, -bremeniläinen kauppias, oli lähettänyt hänet ja vaatinut, ettei hän -menisi naimisiin. - --- Naimisiin, hohoi! nauroi hän niin syvään ja oudosti. - -Talvi oli tullut varhain, oli pureva pakkanen. Ulkona oli lumimyrsky -niin että jokainen, joka taisi, pysytteli sisällä. Sentähden eivät -Antonin naapurit panneet merkille, ettei hänen puotiaan kokonaiseen -kahteen päivään avattu eikä hän itse näyttäytynyt. Kukapa olisi mennyt -ulos tässä ilmassa, kun saattoi olla sitä tekemättä. - -Oli harmaita, pimeitä päiviä ja puodissa, missä ruudut eivät olleet -lasia, tuli ensin ainoastaan hämärä ja sitten pilkkoisen pimeä yö. -Vanha Anton ei kahteen päivään ollut ensinkään noussut vuoteestaan, hän -ei jaksanut. Pahanilman ulkona oli hän kauan tuntenut jäsenissään. -Hyljättynä ja avuttomana makasi vanha sälli, tuskin hän ulottui -ottamaan vesiruukkua, jonka hän oli asettanut vuoteen viereen, ja -viimeinen vesipisara oli sekin juotu. Se ei ollut kuume eikä tauti, se -oli vanhuus, joka lamasi häntä. Hänen ympärillään oli miltei kuin -ikuinen yö, hänen maatessaan siellä ylhäällä. Pieni hämähäkki, jota hän -ei saattanut nähdä, kutoi tyytyväisenä ja ahkeraan verkkoaan hänen -ylitseen, ikäänkuin toki olisi pitänyt olla hiukan uutta, tuoretta -suruharsoa liehumassa, jos vanhus sulkisi silmänsä. - -Aika oli niin pitkä ja unettavan tyhjä. Kyyneliä ei hänellä ollut, ei -myöskään tuskia. Molly ei ensinkään ollut hänen ajatuksissaan. Hänellä -oli jonkinlainen tunne, etteivät maailma ja sen hyörinä enää kuuluneet -hänelle, että hän oli ulkopuolella niitä, ettei kukaan ajatellut häntä. -Hetkisen hänen oli olevinaan nälkä, myöskin jano -- niin, hänen oli -kuin olikin! Mutta kukaan ei tullut häntä virvoittamaan, eikä kukaan -tule. Hän ajatteli niitä, jotka kituvat, muisti, kuinka pyhä Elisabet, -eläessään täällä maan päällä, hän, hänen kotiseutunsa ja lapsuutensa -pyhimys, -- Thüringin jalo herttuatar, tuo ylhäinen rouva, itse astui -köyhimpäänkin soppeen ja toi sairaalle toivoa ja virvoitusta. Hänen -hurskaat tekonsa loivat valoa hänen ajatuksiinsa, hän muisti, miten hän -tuli ja puhui lohdutuksen sanoja niille, jotka kärsivät, pesi kärsivän -haavat ja toi nälkäiselle ravintoa, vaikka hänen ankara puolisonsa -vihastui siitä. Hän muisti tarun Elisabetista, kuinka, kun hän tuli -kukkuraisine korineen, jossa oli viiniä ja ruokaa, hänen puolisonsa, -joka vartioi hänen askeliaan, astui esiin ja raivostuneena kysyi mitä -hän siinä kantoi. Silloin Elisabet peloissaan vastasi: siinä on -ruusuja, jotka olen poiminut puutarhasta. Herttua repäisi pois -peitteen, ja ihme oli tapahtunut hurskaalle vaimolle: viini ja leipä, -kaikki korissa oli muuttunut ruusuiksi. - -Sellaisena eli pyhimys vanhan Antonin ajatuksissa, sellaisena seisoi -hän ilmielävänä hänen raukeitten silmiensä edessä hänen vuoteensa -vieressä, köyhässä puupuodissa Tanskanmaalla. Hän paljasti päänsä, -katsoi hänen lempeihin silmiinsä ja yltympärillä oli loistoa ja -ruusuja, niin, nämä levittäytyivät itsestään niin tuoksuvina. Hän tunsi -omituista, suloista omenantuoksua, hän näki kukkivan omenapuun, se oli -siinä, se ojentui hänen ylitseen, se oli se puu, jonka hän Mollyn -kanssa oli istuttanut pienenä siemenenä. - -Ja puu varisti tuoksuvat lehtensä alas hänen kuumalle otsalleen ja ne -viilensivät sitä. Ne putosivat hänen nääntyville huulilleen, ja se oli -kuin vahvistavaa viiniä ja leipää, ne putosivat hänen rinnalleen ja -hänestä tuntui niin kevyeltä, niin turvalliselta nukkua. - --- Nyt minä nukun! kuiskasi hän hiljaa. -- Uni tekee hyvää! Huomenna -minä olen terve ja oikein ylhäällä taas! Kaunista! Kaunista! Omenapuun, -rakkaudessa istutetun, näen minä kirkkauden hohteessa! - -Ja hän nukkui. - -Seuraavana päivänä -- se oli kolmas päivä, jolloin puoti oli kiinni, ei -enää pyryttänyt -- meni naapuri toiselle puolelle, vanhan Antonin luo, -jota ei ensinkään näkynyt. Hän makasi kuolleena, vanha yömyssy -puristettuna käsien väliin. Sitä hän ei saanut päähänsä kirstuun, -olihan hänellä vielä toinen, puhdas ja valkoinen. - -Missä nyt olivat kyyneleet, jotka hän oli itkenyt? Missä olivat nuo -helmet? Yömyssyyn ne jäivät -- oikeat helmet eivät mene pois pestessä ---, myssyn mukana ne säilyivät ja unohtuivat, nuo vanhat ajatukset, nuo -vanhat unet, niin, ne jäivät vielä Pebersvendin yömyssyyn. Älä toivo -sitä itsellesi! Se tekee otsasi liian kuumaksi, saattaa valtimosi -lyömään voimakkaammin, tuo unia, jotka ovat kuin todellisuutta. Sen -koki ensimäinen, joka sai sen päähänsä, ja se tapahtui kuitenkin -puolisataa vuotta jälkeenpäin, ja se oli pormestari itse, joka vaimonsa -ja yhdentoista lapsensa kanssa eli rauhallisessa kodissaan. Hän näki -heti unta onnettomasta rakkaudesta, vararikosta ja ravinnon -niukkuudesta. - --- Hui, kuinka tuo yömyssy kuumentaa! sanoi hän ja riisti sen päästään, -ja helmi läksi vierimään ja toinen helmi, joka helähti ja loisti. - --- Se on luuvalo, sanoi pormestari, -- silmissäni kipunoi! - -Ne olivat helmiä, vanha Eisenachin Anton oli itkenyt ne puoli sataa -vuotta sitten. - -Jokainen, joka sittemmin sai yömyssyn päähänsä, näki unia ja näkyjä, -hänen oma tarinansa tuli Antonin tarinaksi, siitä tuli kokonainen satu, -siitä tuli monta, muut saavat kertoa ne, me olemme nyt kertoneet -ensimäisen, ja siinä yhteydessä on viimeinen sanamme: -- älä koskaan -toivo itsellesi Pebersvendin yömyssyä! - - - - -JOTAKIN. - - --- Minä tahdon tulla joksikin! sanoi vanhin viidestä veljeksestä. -- -Tahdon olla hyödyksi maailmassa. Olkoon toimi kuinka vaatimaton -tahansa, kunhan se mitä teen, on hyvää, niin se on jotakin. Minäpä lyön -tiiliä, ilman niitä ei tule toimeen, niin olen sentään tehnyt jotakin. - --- Mutta jotakin on liian vähän! sanoi toinen veljistä, -- se mitä sinä -teet, on melkein ei mitään; se on apurin työtä, sen voi toimittaa -koneella. Ei, parempi on ruveta muurariksi, se on toki jotakin, siksi -minä rupean. Se on ammatti! Sen avulla pääsee ammattikuntiin, tulee -porvariksi, saa oman lipun ja oman majapaikan. Niin, jos hyvin käy, -voin pitää sällejä, saada mestarin nimen ja vaimostani tulee mestarin -matami. Se on jotakin! - --- Se ei ole kerrassa mitään! sanoi kolmas, -- se on luokkien -ulkopuolella, ja kaupungissa on monta luokkaa, paljon yläpuolelle -mestarin! Sinä voit olla kunnon mies, mutta mestarina sinä kuitenkin -olet vain sitä mitä sanotaan "simppeliksi!" Ei, minä puolestani tiedän -jotakin parempaa! Minä rupean rakennusmestariksi, antaudun -taiteelliselle alalle, aatteelliselle, kohoan korkeammalla olevien -joukkoon hengen valtakunnassa. Tosin minun täytyy alkaa alhaalta päin, -niin, voinhan sanoa sen aivan suoraan: minun täytyy alkaa oppipoikana, -käydä lippalakissa, vaikka olen tottunut käymään silkkihatussa, juosta -hakemassa yksinkertaisille sälleille olutta ja viinaa, ja he -sinuttelevat minua, se on loukkaavaa. Mutta minä kuvittelen, että -kaikki tyynni on naamiaishuvia, se on naamiaisvapautta. Huomenna -- -nimittäin kun minä olen sälli, menen omaa tietäni, nuo muut eivät kuulu -minuun. Menen akatemiaan, opin piirustamaan, minua kutsutaan -arkkitehdiksi -- se on jotakin! Se on paljon! Minusta voi tulla -korkeasyntyinen ja jalosukuinen, niin, hiukkasen enemmän sekä eteenpäin -että taaksepäin, ja minä rakennan ja rakennan, niinkuin muut minun -edelläni! Se on aina jotakin johon voi luottaa! Se on _jotakin!_ - --- Mutta tuosta jostakin en minä välitä! sanoi neljäs, -- minä en tahdo -kulkea vanavedessä, en olla kopio, tahdon olla nero, olla etevämpi kuin -te kaikki yhteensä. Minä luon uuden tyylin, annan aatteen uuteen -rakennukseen, joka soveltuu maan ilmanalaan ja rakennusaineeseen, maan -kansallisuuteen, meidän aikakautemme kehitykseen, ja lisäksi yhden -kerroksen omaa neroani varten! - --- Mutta jolleivät nyt ilmanala ja rakennusaine kelpaa! sanoi viides. --- Se olisi paha, sillä niillä on vaikutusta! Kansallisuus voi sekin -helposti laajeta niin, että se käy teeskennellyksi, aikakauden kehitys -voi saattaa sinut pillastumaan, niinkuin nuoruus usein tekee. Minä -kyllä näen, ettei teistä kenestäkään oikeastaan tule mitään, niin -paljon kuin te itse siihen uskottekin! Mutta tehkää niinkuin tahdotte, -minä en tule olemaan teidän kaltaisenne, minä asetun ulkopuolelle, minä -arvostelen sitä, mitä te teette! Jokaisessa asiassa on aina jotakin -nurinkurista, sen minä nypin esiin ja kerron, se on jotakin! - -Ja sen hän teki, ja ihmiset sanoivat viidennestä: "Hänessä piilee -varmaan jotakin! Hänellä on hyvä pää! Mutta hän ei tee mitään!" -- -Mutta sen takia hän oli jotakin. - -Kas, se on vain pieni tarina, mutta se ei tule päättymään niin kauan -kuin maailma on pystyssä! - -Mutta eikö näistä viidestä veljeksestä tullutkaan muuta? Eihän tuo -ollut mitään! Kuuleppa nyt eteenpäin, se on kokonainen satu! - -Vanhin veli, joka valmisti tiilikiviä, huomasi, että jokaisesta -kivestä, kun se oli valmis, vieri pieni lantti, vain kuparinen, mutta -useat pienet kuparilantit, asetettuina päälletysten, tekevät kiiltävän -taalarin, ja kun sillä koputat leipurin, teurastajan, räätälin, niin, -heidän kaikkien oveen, niin se aukenee ja sinä saat mitä tarvitset. -Kas, sen antoivat tiilikivet. Monet tosin kyllä särkyivät tai menivät -kahtia, mutta niitäkin saattoi käyttää. - -Ylhäälle rantatöyräälle halusi Reeta muori, köyhä vaimo, niin -mielellään kyhätä itselleen pienen mökin. Hän sai kaikki rikkinäiset -kivet ja lisäksi pari eheää kiveä, sillä vanhimmalla veljellä oli hyvä -sydän, vaikkei hän tekojensa puolesta päässyt pitemmälle kuin -tiilikiviä valmistamaan. Köyhä vaimo rakensi itse mökkinsä, pieni se -oli, toinen ikkuna oli vinossa, ovi oli liian matala ja olkikatto olisi -saanut olla paremmin pantu, mutta se suojasi tuulilta ja sateelta ja -siitä oli näköala kauas merelle, jonka mahtavat hyrskyt murtuvat -rantatörmää vastaan. Suolaiset pisarat pärskyivät yli koko mökin, joka -vielä seisoi paikoillaan, vaikka oli kuollut se, joka oli tehnyt -tiilikivet. - -Toinen veli, niin, hän osasi kuin osasikin muurata toisella tavalla, -hänhän olikin saanut oppia. Kun sällinnäyte oli suoritettu, veti hän -kokoon reppunsa suun ja lauloi käsityöläisen laulun: - - Ma maita käyn, kun nuori oon, - on koti kaikkialla; - kästyöni vaihdan kolikkoon, - on onni iloisalla, - jos vielä nään ma kotimaan -- - sen lupasin armahalle -- - hei, pianpa mestarina saan - ma jalat pöydän alle! - -Ja sen hän teki. Kaupungissa hän, palattuaan ja tultuaan mestariksi, -muurasi taloa talon viereen, koko kadun mitan. Kun se oli valmis, teki -hyvän vaikutuksen ja antoi kaupungille arvoa, niin talot rakensivat -hänelle pienen talon, jonka piti olla hänen omansa. Mutta kuinka -saattavat talot rakentaa? Niin, kysykää vain niiltä eivätkä ne vastaa, -mutta ihmiset vastaavat ja sanovat: "On kuin onkin katu rakentanut -hänelle hänen talonsa!" Pieni se oli ja savipermanto siinä oli, mutta -kun hän morsiamensa kanssa tanssi sen poikki, kävi permanto kiiltäväksi -ja vahatuksi, ja seinän joka kivestä puhkesi kukka, se oli yhtä hyvä -kuin kallisarvoinen seinäverho. Talo oli kaunis ja aviopari onnellinen. -Ammattikunnan lippu liehui ulkopuolella ja sällit ja oppipojat -huusivat: hurraa! Se se oli jotakin! Ja sitte hän kuoli, se oli sekin -jotakin! - -Nyt tuli arkkitehti, kolmas veli, joka ensin oli ollut oppipoikana, -käynyt lippalakissa ja juossut asioita kaupungilla, mutta akatemiasta -päässyt rakennusmestarina, "korkeasyntyisenä ja jalosukuisena!" Niin, -jos kadun talot olivat rakentaneet talon sille veljelle, joka oli -muurarimestari, niin sai katu nyt tämän veljen mukaan nimen ja kaunein -talo kadun varrella tuli hänen omakseen. Se oli jotakin, ja hän oli -jotakin -- pitkä arvonimi sekä edessä että takana. Hänen lapsiansa -sanottiin parempien ihmisten lapsiksi ja kun hän kuoli, oli hänen -leskensä säätyläisleski -- se on jotakin! Ja hänen nimensä seisoi yhäti -kadunkulmassa ja oli kansansuussa, kadunnimenä -- niin, se on jotakin! - -Sitten tuli nero, neljäs veli, joka halusi keksiä jotakin uutta, -jotakin erikoista ja yhden kerroksen lisää, mutta se murtui hänen -altaan ja hän putosi ja taittoi niskansa, -- mutta hänelle pidettiin -kauniit hautajaiset: mukana oli ammattikuntien lippuja ja soittoa, -kukkasia oli sanomalehdissä ja kukkasia kadulla, ja hänestä pidettiin -kolme ruumispuhetta, toinen toistaan pitempiä, ja se olisi ilahuttanut -häntä, sillä hänelle oli hyvin mieluista, että hänestä puhuttiin. -Haudalle tuli muistopatsas, ainoastaan yksikerroksinen, mutta onhan se -aina jotakin! - -Nyt oli hän kuollut niinkuin muutkin kolme veljeä, mutta viimeinen, -hän, joka arvosteli, eli kauemmin kuin he kaikki, ja sehän olikin -oikein, sillä silloin hänelle jäi viimeinen sana ja hänelle oli hyvin -tärkeää saada viimeinen sana. Hänhän oli hyväpäinen, sanoivat ihmiset. -Nyt tuli hänenkin hetkensä, hän kuoli ja saapui taivaan valtakunnan -ovelle. Sinne tullaan aina kaksittain, hän seisoi siinä toisen sielun -kanssa, joka sekin halusi sisään, ja se oli juuri vanha Reeta muori -mökistä rantatöyräältä. - --- Vastavaikutuksen vuoksi varmaan minä ja tämä kurja sielu joudumme -tähän yhtaikaa! sanoi arvostelija. -- No, kukas se muori onkaan? -Aiottekos tekin tästä sisään? kysyi hän. - -Ja vanha vaimo niiasi parhaimman taitonsa mukaan, hän luuli itse pyhän -Pietarin puhuvan. - --- Minä olen köyhä raukka, jolla ei ole mitään omaisia! Vanha Reeta -mökistä rantatöyräältä. - --- No, mitäs te siellä olette tehnyt ja saanut aikaan? - --- En minä vain ole saanut aikaan mitään tässä maailmassa, en mitään, -mikä avaisi minulle nämä ovet! Sula armotyö se on, jos minä voin päästä -sisään ovesta! - --- Kuinkas te sitten jätitte maailman? kysyi arvostelija, jotakin -sanoakseen, koska häntä ikävystytti siinä odotella. - --- Niin, mitenkä minä jätin sen, sitä en tiedä! Huono ja kipeä minä -viime vuosina olin, ja sitten en taitanut kärsiä sitä, että nousin -vuoteesta ja jouduin ulos kylmään ja pakkaseen. Talvihan on -niin kylmä, mutta nyt minä olen kuin olenkin päässyt sen päähän. -Tässä oli pari päivää aivan tyyntä, mutta hirvittävän kylmä, niinkuin -teidän korkea-arvoisuutenne kyllä tietää. Ranta oli jäätynyt -silmänkantamattomiin. Kaikki kaupunkilaiset läksivät jäälle, siellä -luisteltiin, eli miksi ne sitä sanovat, ja taidettiin tanssiakin. -Siellä oli täysi musiikki ja kestitys. Saatoin kuulla sen köyhään -mökkiini asti, missä makasin. Siinä illansuussa sitten -- kuu oli -noussut, mutta se ei vielä paistanut aivan kirkkaasti -- katselin minä -vuoteestani ikkunan läpi kauas pitkin rantaa ja siellä, juuri taivaan -ja meren vaiheella, tuleekin ihmeellinen valkea pilvi. Minä makasin -ja katselin sitä, katselin mustaa pilkkua sen keskellä, joka -suurenemistaan suureni. Ja samassa minä tiesin, mitä se merkitsi. Olen -vanha ja kokenut, vaikkei sitä merkkiä näekään usein. Minä tunsin sen -ja kauhistuin. Olen kaksi kertaa ennen elämässäni nähnyt sen kapineen -tulevan ja tiesin, että nousee kauhea myrsky ja tulvavuoksi, joka -yllättää nuo ihmisraukat, jotka tuossa nyt juovat ja hyppivät ja -iloitsevat. Nuoret ja vanhat, koko kaupunkihan oli jäällä, kuka heitä -varoittaisi, jollei kukaan siellä nähnyt tai tietänyt, mitä minä -tiesin. Minä säikähdin niin, minuun tuli sellainen virkeys, jommoista -ei ollut moniin aikoihin ollut! Vuoteesta minä pääsin ja ikkunaan, -pitemmälle en jaksanut. Ikkunan toki sain auki, näin ihmisten juoksevan -ja hyppivän jäällä, näin koreat liput, kuulin poikien hurraavan ja -miesten ja tyttöjen laulavan, hauskaa siellä pidettiin, mutta valkoinen -pilvi, keskellään musta lonka, kohosi kohoamistaan. Huusin niin paljon -kuin jaksoin, mutta kukaan ei kuullut, minä olin liian etäällä. Pian -puhkeaa rajuilma, jää menee kappaleiksi ja kaikki vaipuvat armotta -pohjaan. He eivät voineet kuulla ääntäni, heidän luokseen en jaksanut -päästä. Kunhan minä kuitenkin saisin heidät maihin! Silloin antoi -Jumala minulle ajatuksen, että pistän tulen vuoteeseeni, annan -mieluummin koko mökin palaa kuin niin monen surkeasti kuolla. Sain -kynttilään tulen, näin punaisen liekin -- niin, pääsin ulos ovesta, -mutta siihen minä jäin makaamaan, en jaksanut enää. Liekki leimahti -perässäni ja ulos ikkunasta, katolle asti. He näkivät sen jäälle ja -kaikki he juoksivat auttamaan minua, köyhää raukkaa, jonka he luulivat -palavan. Ei ollut ainoatakaan, joka ei olisi juossut. Minä kuulin -heidän tulevan, mutta minä kuulin myöskin, kuinka yhtäkkiä rupesi -suhisemaan ilmassa. Kuulin jyrinää kuin raskaita tykinlaukauksia, -tulvavuoksi nosti jään, joka murtui. Mutta he pääsivät rantatöyräälle, -missä kipunat lentelivät ylitseni. Sain heidät kaikki pelastetuiksi. -Mutta en mahtanut sietää kylmää ja sitä pelästystä, ja niin minä nyt -olen tullut tänne taivaan valtakunnan portille. Sanovat, että se -avataan sellaisellekin raukalle kuin minä! Ja nythän ei minulla enää -ole mökkiäkään siellä rantatöyräällä, ei silti että minulla senvuoksi -olisi oikeutta päästä tänne. - -Silloin avautui taivaan valtakunnan ovi ja enkeli johdatti vanhan -vaimon sisään. Häneltä putosi ulkopuolelle oljenkorsi, yksi niitä, -jotka olivat olleet hänen vuoteessaan, siinä, jonka hän sytytti -pelastaakseen nuo monet, ja se oli muuttunut puhtaaksi kullaksi, mutta -kullaksi, joka kasvoi ja kiertyi mitä kauneimmiksi kiehkuroiksi. - --- Katso, tämän toi köyhä vaimo! sanoi enkeli. -- Mitä sinä tuot? Niin, -minä kyllä tiedän, sinä et ole saanut aikaan mitään, et tehnyt edes -yhtä tiilikiveä. Voisitpa vain mennä takaisin ja tuoda edes sen verran. -Tosin ei se sinun tekemänäsi kelpaisi mihinkään, mutta tehtynä hyvällä -tahdolla olisi se kuitenkin jotakin. Mutta sinä et voi mennä takaisin -enkä minä voi tehdä mitään hyväksesi! - -Silloin rukoili köyhä sielu, vaimo rantatöyrään mökistä, hänen -puolestaan: - --- Hänen veljensä on tehnyt ja antanut minulle kaikki ne kivet ja -palaset, mistä minä kyhäsin kurjan mökkini. Se oli suuri asia minulle, -köyhälle raukalle! Eivätkö nyt kaikki ne palaset ja kappaleet voi käydä -hänen tiilikivestään? Se on armotyö! Hän tarvitsee sellaista ja tämähän -on armon koti! - --- Veljesi, se, jota sinä kutsuit vähäpätöisimmäksi, sanoi enkeli, -- -se, jonka ammatti kaikessa rehellisyydessään oli sinusta alhaisin, -antaa sinulle taivaanvaltakuntansa rovon. Sinua ei karkoiteta, sinun -sallitaan seisoa täällä ulkopuolella ja miettiä ja koettaa korjata -elämääsi tuolla alhaalla, mutta sisään et sinä pääse ennenkuin hyvän -työn muodossa olet toimittanut -- _jotakin!_ - --- Tuon minä olisin sanonut paremmin! ajatteli arvostelija, mutta hän -ei sanonut sitä ääneen, ja olihan sekin jo _jotakin!_ - - - - -VANHAN TAMMEN VIIMEINEN UNI. - -Joulusatu. - - -Metsässä, ylhäällä mäellä kasvoi avonaisen rannan luona tuollainen -oikein vanha tammi, joka juuri oli kolmensadan kuudenkymmenen viiden -vuoden ikäinen, mutta tuo pitkä aika ei puulle ollut enempää kuin yhtä -monta päivää meille ihmisille. Me valvomme päivällä, nukumme yöllä ja -näemme silloin unemme. Mutta toisin oli puun, puu valvoo kolme -vuodenaikaa, vasta talven tullen se vaipuu uneen, talvi on sen -nukkumisaika, se on sen yö tuon pitkän päivän jälkeen, jota sanotaan -kevääksi, kesäksi ja syksyksi. - -Monena lämpöisenä kesäpäivänä oli päiväperho tanssinut sen latvan -ympärillä, elänyt, leijaillut ja tuntenut olevansa onnellinen, ja kun -tuo pieni olento silloin hiljaisen autuaana hetkisen lepäsi jollakin -suurella, tuoreella tammenlehdellä, sanoi puu aina: "Pieni raukka, koko -sinun elämäsi on yksi ainoa päivä! Kuinka lyhyt sentään, se on niin -surullista!" - --- Surullista! vastasi siihen aina päiväperho, -- mitä sinä sillä -tarkoitat? Kaikkihan on niin ihmeellisen valoisaa, niin lämmintä ja -kaunista, ja minä olen niin iloinen! - --- Mutta vain yhden päivän ja sitten on kaikki ohi! - --- Ohi! sanoi päiväperho. --- Mikä on ohi? Oletko sinäkin ohi? - --- En, minä elän ehkä tuhansia sinun päivistäsi ja minun päiväni -käsittää kokonaisia vuodenaikoja! Se on niin pitkää, ettet sinä -ensinkään voi laskea sitä. - --- En, sillä minä en ymmärrä sinua! Sinulla on tuhansia minun päiviäni, -mutta minulla on tuhansia silmänräpäyksiä, joina saan olla onnellinen! -Lakkaako koko tämän maailman ihanuus, kun sinä kuolet? - --- Ei, sanoi puu, -- kyllä kai se kestää kauemmin, äärettömän paljon -kauemmin kuin minä voin ajatella. - --- Mutta silloinhan meillä on yhtä paljon, paitsi että me laskemme eri -lailla. - -Ja päiväperho tanssi ja leijaili ilmassa, iloitsi hienoista, -taidokkaista siivistään, niiden harsosta ja sametista, iloitsi -lämpimästä ilmasta, joka oli niin höystetty apilavainion ja pensasaidan -villien ruusujen, seljan ja kuusaman tuoksulla, puhumattakaan -tuoksumarattien, esikkojen ja villin mintun lemusta. Tuoksu oli niin -voimakas, että päiväperho luuli olevansa siitä hiukkasen -päihdyksissään. Päivä oli pitkä ja kaunis, täynnä iloa ja suloista -tuntua, ja kun sitten aurinko laski, tunsi pieni päiväperho aina niin -miellyttävää väsymystä kaiken tuon hauskuuden jälkeen. Siipi ei enää -tahtonut kannattaa sitä ja aivan hiljaa liukui se alas pehmoiselle, -keinuvalle ruohonkorrelle, nyökkäsi päätään niinkuin sen tapa on ja -nukkui niin iloisesti. Se oli kuollut. - --- Pieni päiväperho-raukka! sanoi tammi, -- se elämä oli toki liian -lyhyt! - -Ja jokaisena kesäpäivänä toistui sama tanssi, sama puhe, vastaus ja -nukkuminen. Se toistui kautta kokonaisten päiväperhojen sukupolvien, ja -kaikki ne olivat yhtä onnelliset, yhtä iloiset. Tammi seisoi valveilla -kevätaamunsa, kesäpäivänsä ja syysehtoonsa, nyt oli maatapanon aika -pian käsissä, sen yö, talvi oli tulossa. - -Jo lauloivat myrskyt: "Hyvää yötä, hyvää yötä! Tuossa putosi lehti, -tuossa putosi lehti! Me poimimme, me poimimme! Katso että voit nukkua! -Me laulamme sinut uneen, me ravistamme sinut uneen, mutta -- eikö totta --- se tekee hyvää vanhoille oksille! Ne ryskivät pelkästä -tyytyväisyydestä, nuku makeasti, nuku makeasti! On kolmassadas -kuudeskymmenesviides yösi, oikeastaan sinä vain olet yksivuotias lapsi! -Nuku makeasti! Pilvi siroittelee lunta, siitä tulee kokonainen lakana, -lämmin peite jalkojesi ympärille! Nuku makeasti ja näe suloisia unia!" - -Ja tammi oli riisunut kaikki lehtensä ja seisoi valmiina menemään -levolle koko pitkäksi talveksi ja sen aikana näkemään monet unet, unet, -joissa aina oli oleva jotakin elettyä niinkuin ihmistenkin unissa. - -Se oli sekin kerran ollut pieni, niin, terho oli ollut sen kehtona. -Ihmislaskun mukaan eli se nyt neljättä vuosisataa. Se oli suurin ja -mainioin puu metsässä, sen latva kohosi korkealle yli kaikkien muiden -puiden ja näkyi kauas merelle. Se oli maamerkkinä. Ei se ensinkään -ajatellut, miten moni silmä sitä etsi. Korkealla sen vihreässä latvassa -pesivät metsäkyyhkyset ja käki kukkui siellä, ja syksyllä, kun lehdet -olivat kuin taotut kuparilaatat, tulivat muuttolinnut ja lepäsivät -siellä ennenkuin ne lensivät meren poikki. Mutta nyt oli talvi, puu -seisoi lehdetönnä, saattoi oikein nähdä miten kiertyneinä ja -koukertuneina oksat ojentuivat. Varikset ja naakat tulivat sinne -vuoronperään ja puhuivat kovista ajoista, jotka nyt alkoivat, ja miten -vaikeaa oli saada ravintoa talvella. - -Oli juuri pyhä jouluaika, silloin näki puu kauneimman unensa. Sen -saamme nyt kuulla. - -Puulla oli selvä tunne siitä, että oli juhlien aika, se oli kuulevinaan -kaikkien kirkonkellojen soittavan ympärillään, ja samalla oli kuin -kauniina kesäpäivänä, lämmintä ja lauhaa. Se levitti mahtavan latvansa -tuoreena ja vihantana, auringonsäteet leikittelivät lehtien ja oksien -lomissa, ilma oli täynnä ruohojen ja pensaiden tuoksua. Kirjavat -perhoset olivat hippasilla ja päiväperhot tanssivat ikäänkuin kaikki -olisi ollut olemassa vain sitä varten että ne tanssisivat ja pitäisivät -iloa. Kaikki mitä puu vuosikausien aikana oli kokenut ja nähnyt -ympärillään kulki ohitse kuin kokonaisena juhlakulkueena. Se näki -entisaikojen ritarien ja rouvien, höyhenet hatussa ja haukka kädellä, -ratsastavan läpi metsän, metsästystorvi kajahteli ja koirat haukkuivat. -Se näki vihollisien sotilaita kiiltävine aseineen ja kirjavissa -vaatteissa, varustettuina keihäillä ja pertuskoilla, he pystyttivät -telttansa ja hajoittivat ne taasen, vartiotuli leimusi ja laulettiin ja -maattiin puun ojennettujen oksien alla. Se näki rakastavaisten -hiljaisen onnellisina kohtaavan toisensa täällä kuutamossa ja piirtävän -nimensä, ensimäisen kirjaimen, sen harmaanvihreään kuoreen. Sitran ja -tuulikanteleen olivat kerran, niin, siitä oli vuosia, matkustavaiset -iloiset nuorukaiset ripustaneet tammen oksille; nyt ne taasen -riippuivat siellä, nyt ne taasen helisivät niin ihanaisesti. -Metsäkyyhkyset kuhersivat ikäänkuin ne olisivat tahtoneet kertoa mitä -puu tunsi, ja käki kukkui miten monta kesäpäivää se tulisi elämään. - -Puusta tuntui siltä kuin uusi elämänvoima olisi virrannut alas sen -pienimpiin juuriin ja ylös korkeimpiin oksiin, aina lehtiin asti. Puu -tunsi siinä oikaisevansa itseään, niin, juurillaan se tunsi, miten -alhaalla maassakin oli elämää ja lämpöä. Se tunsi voimansa enentyvän, -se kasvoi korkeammaksi ja korkeammaksi. Runko kasvoi, se ei ollut -paikallaanoloa, se kasvoi kasvamistaan, latva kävi tuuheammaksi, -levitti itseään, nosti itseään -- ja sitä mukaa kuin puu kasvoi, kasvoi -sen mielihyväntunnekin, sen onnea tuottava kaipuu päästä yhä -korkeammalle, aina loistavaan, lämpöiseen aurinkoon asti. - -Se oli jo kasvanut korkealle yläpuolelle pilvien, jotka tummien -muuttolintujoukkojen tai suurten valkeiden joutsenparvien lailla -lensivät sen alitse. Ja jokainen puun lehdistä saattoi nähdä, ikäänkuin -sillä olisi ollut silmät. Tähdet näkyivät päivällä, suurina ja -kirkkaina; jokainen niistä vilkutteli kuin silmäpari, lempeänä ja -kirkkaana. Ne muistuttivat tuttuja, rakkaita silmiä, -- lapsensilmiä, -rakastavaisten silmiä heidän tavatessaan toisensa puun alla. - -Se oli autuas hetki, hetki niin täynnä riemua! Ja kuitenkin puu kesken -kaikkea tätä riemua tunsi kaipuuta ja halua, että kaikki nuo muut -metsän puut tuolla alhaalla, kaikki pensaat, ruohot ja kukkaset -voisivat nekin kohota mukana, tuntea ja kokea tätä loistoa ja iloa. -Mahtava tammi ei kaikessa unensa loistossa ollut täysin onnellinen, -jollei se saanut noita kaikkia mukaansa, suuria ja pieniä, ja tämä -tunne värisi läpi oksien ja lehtien, niin hartaana, niin voimakkaana -kuin ihmisen rinnassa. - -Puun latva liikkui ikäänkuin se olisi etsinyt ja ikävöinyt, se -katsahti taakseen ja silloin se tunsi tuoksumaratin lemua ja vielä -voimakkaampana kuusaman ja orvokkien tuoksua, se luuli kuulevansa käen -vastaavan itselleen. - -Niin, pilvien läpi pistivät esiin metsän vihreät latvat, se näki allaan -muiden puiden kasvavan ja kohoavan niinkuin se. Pensaat ja ruohot -kasvoivat korkealle ilmaan, muutamat repivät itsensä irti juurineen ja -lensivät nopeammin. Koivu oli nopein, niinkuin valkea salamansäde -suhahti sen solakka runko ylöspäin, oksat liehuivat kuin vihreät harsot -ja liput. Koko metsäinen luonto, yksin ruskeauntuvainen kaislakin, -kasvoi mukana, ja linnut seurasivat ja lauloivat, ja heinänkorrella, -joka pitkänä, vihreänä silkkinauhana liehui ja lenteli irrallaan, istui -heinäsirkka ja soitti siivellään sääriluutaan. Turilaat hurisivat ja -mehiläiset surisivat, joka lintu lauloi omalla äänellään, kaikki oli -laulua ja iloa aina taivaaseen asti. - --- Mutta pienen punaisen kukkasen tuolla rannalla, sen pitää senkin -päästä mukaan! sanoi tammi. -- Ja sinisen kellokukan! Ja pienen -satakaunon! -- niin, tammi tahtoi ne kaikki mukaan. - --- Me olemme mukana, me olemme mukana! kuului soiden ja helisten. - --- Mutta viimekesäiset kauniit tuoksumaratit -- ja sitä edellisenä -vuonna oli täällä valkoisenaan kieloja! -- ja villi omenapuu, miten -kauniina se olikaan -- ja koko metsän runsaus vuosien, monien vuosien -aikana --! Jos se olisi elänyt ja kestänyt tähän asti, niin sekin olisi -voinut päästä mukaan! - --- Me olemme mukana, me olemme mukana! kuului soiden ja helisten -vieläkin korkeammalta, tuntui siltä kuin ne olisivat lentäneet edellä. - --- Tämäpä on uskomattoman kaunista! riemuitsi vanha tammi. -- Ne ovat -kaikki luonani, suuret ja pienet! Ei yksikään ole unohtunut! Mitenkä -kaikki tämä autuus on mahdollinen ja ajateltavissa! - --- Jumalan taivaassa se on mahdollinen ja ajateltavissa! helisi -vastaan. - -Ja puu, joka yhä kasvoi, tunsi, että sen juuret irtaantuivat maasta. - --- Se on kuin onkin kaikkein parasta! sanoi puu. -- Nyt ei mikään side -pitele minua, minä voin lentää korkeimpaan korkeuteen valossa ja -loistossa! Ja kaikki rakkaat ovat mukanani, suuret ja pienet! Kaikki -mukana! - --- Kaikki! - -Tämä oli tammen uni, ja sen nähdessä unta, kulki ankara myrsky yli -merten ja maiden pyhänä jouluyönä. Meri vyörytti raskaita aaltoja -rantaa vastaan, puu narisi ja ryski, se temmattiin juurineen maasta, -juuri kun se näki unta, että sen juuret irtaantuivat. Se kaatui, Sen -kolmesataa kuusikymmentäviisi vuotta oli nyt kuin yksi päivä -päiväperholle. - -Jouluaamuna, kun aurinko tuli esiin, oli myrsky asettunut. Kaikki -kirkonkellot soivat juhlallisesti ja jokaisesta savupiipusta, -pienimmästäkin mäkitupalaisen katolla, nousi sauhu sinertävänä kuin -alttarilta uhripapin juhlassa kiitosuhrin sauhu. Meri tyyntyi -tyyntymistään ja ulapalla eräällä suurella laivalla, joka yöllä oli -onnellisesti kestänyt kovan ilman, nostettiin nyt kaikki liput, -kauniisti ja joulujuhlan mukaisesti. - --- Puu on poissa! Vanha tammi, meidän merkkimme maalla! sanoivat -merimiehet. -- Se on kaatunut tänä myrsky-yönä! Mikä voi sen korvata -- -ei mikään! - -Sellaisen ruumispuheen, lyhyen mutta hyväätarkoittavan, sai puu, joka -makasi pitkänään lumipeitteellä, likellä rantaa, ja sen ylitse soi -virsi laivalta, virsi joulun ilosta ja ihmissielujen lunastuksesta -Kristuksessa ja iankaikkisesta elämästä: - - Sa veisaa, Herran kansa, nyt! - Halleluja! Nyt täyttynyt - on rauhan käsky päällä maan! - Halleluja. Halleluja! - -Sellaisena kaikui vanha virsi ja jokainen laivassa ulapalla sai -virrestä ja rukouksesta ylennystä omalla tavallaan, aivan niinkuin -vanha puu oli saanut ylennystä viimeisestä, kauneimmasta unestaan -jouluyönä. - - - - -AAPISKIRJA. - - -Oli mies, joka oli kirjoittanut muutamia uusia runoja aapiskirjaan, -nimittäin kaksi säettä joka kirjaimen osalle, niinkuin vanhassakin -aapiskirjassa. Hänen mielestään piti saada jotakin uutta, vanhat runot -olivat niin kuluneet, ja hän nyt aina piti niin paljon omistaan. Uusi -aapiskirja oli vastaiseksi ainoastaan kirjoitettu, ja se oli asetettu -vanhan painetun rinnalle suureen kirjakaappiin, missä säilytettiin niin -monta oppinutta kirjaa ja hauskaa kirjaa, mutta vanha aapiskirja kerta -kaikkiaan ei halunnut olla uuden naapurina ja sentähden se oli hypännyt -alas hyllyltä ja samalla sysäissyt uutta, niin että sekin makasi -permannolla, jopa kaikki irtonaiset lehdet levällään, pitkin huonetta. -Vanha aapiskirja käänsi ylöspäin ensimäisen sivunsa, ja se on siinä -tärkein: siinä seisovat kaikki kirjaimet, suuret ja pienet. Tällä -lehdellä on kaikki, mistä muut kirjat elävät: aakkoset, kirjaimet, ne, -jotka kuitenkin hallitsevat maailmassa. Kauhea valta niillä on! Riippuu -ainoastaan siitä, miten ne komennetaan seisomaan. Ne voivat antaa -elämää, tappaa, tuottaa iloa ja surua. Asetettuina yksikseen ne eivät -merkitse mitään, mutta asetettuina riviin -- niin, jos hyvä Jumala -antaisi niiden ilmaista hänen ajatuksiaan, niin me tulisimme tietämään -enemmän kuin jaksaisimme kantaa, me kumartuisimme syvään, mutta -kirjaimet jaksaisivat sen kantaa. - -Siinä ne nyt olivat ulospäin käännettyinä ja kukko isossa A:ssa loisti -sinisin, punaisin ja vihrein höyhenin. Hän pöyhisteli, sillä hän tiesi, -mitä kirjaimet merkitsivät, ja hän oli niiden joukossa ainoa elävä -olento. - -Kun vanha aapiskirja putosi lattialle, räpytteli hän siipiään, pyrähti -lentoon ja asettui kirjakaapin nurkalle, siloitti siinä nokallaan -sulkiaan ja lauloi niin että raikui. Jokainen kirja kaapissa, joka yöt -päivät seisoi ikäänkuin horroksissa, kun ei se ollut käytännössä, kuuli -tuon torventoitahduksen -- ja sitten puhui kukko äänekkäästi -vääryydestä, mikä oli tehty kunnianarvoiselle vanhalle aapiskirjalle. - --- Kaiken pitää nyt olla uutta, olla toisenlaista! sanoi hän. -- Kaiken -pitää niin edistyä! Lapset ovat niin viisaat, että he nyt osaavat -lukea, ennenkuin he tuntevat kirjaimia. "Niiden täytyy saada hiukkasen -uutta!" sanoi se mies, joka kirjoitti ne uudet aapis-runot, jotka -makaavat hajallaan tuolla lattialla. Minä tunnen ne! Enemmän kuin -kymmenen kertaa olen kuullut hänen lukevan ne itselleen! Hän nautti -siitä sanomattomasti. Ei, toista ovat minun runoni, ne hyvät vanhat, -joissa on Xanthus, siihen kuuluvine kuvineen. Niiden hyväksi minä -tahdon taistella, niiden hyväksi minä tahdon laulaa! Jokainen kirja -kaapissa tuntee ne hyvin. Nyt minä luen ne vastakirjoitetut, luen ne -aivan levollisesti. Olkaamme sitten yksimieliset siitä, etteivät ne -kelpaa! - - A. - - Nous' _Aurinko Aamun_ taivaalle vasta, - mut ei noussut, se kukon kiekunasta. - --- Minäpä heti saan kuulla raakuuksia! sanoi kukko. -- Mutta olenpahan -hyvässä seurassa, auringon seurassa! Eteenpäin! - - B. - - On _Brahma_ vanha jumala, - mut Hänt' ei meillä palvella. - --- Tuo runo on minusta erinomaisen typerä! sanoi kukko. -- Mutta luenpa -eteenpäin! - - C. - - _Columbus_ takaa ulapan - hän löysi uuden maailman. - - D. - - Nuor _David_ vaihtoi aikoinaan - hän paimensauvan valtikkaan. - - E. - - Käy _Elefantti_ raskaast' aina, - vaikkeivät huolet häntä paina. - - F. - - Jos tytön nimi _Fanny_ on, - niin pojan taasen _Filemon_, - - G. - - Maan pyörivän ties _Galilei_, - mut ennen uskottu sit' ei. - - H. - - Siks turhaan moni _Hurraa_ soi, - kun kieltä hillitä ei voi. - --- Kuinka lapsi nyt voi käsittää tätä? sanoi kukko. -- Tosin -kansilehdellä kyllä seisoo: "Aapiskirja sekä suuria että pieniä -varten", mutta suurilla on muutakin tekemistä kuin lukea aapis-runoja, -ja pienet eivät _voi_ sitä ymmärtää. Kaikella on rajansa. Eteenpäin! - - I. - - On _Ilves_ metsän elukka, - mut hänt' ei usein tavata. - - J. - - Oli _Jaakop_ poika Iisakin - ja _Joosef_ poika Jaakopin. - - K. - - Vaikk _Kello_ aina käy ja lyö, - niin ympärill' on mykkä yö. - --- Tuo nyt on olevinaan niin syvää, sanoi kukko, mutta minä vain en -pääse sen pohjaan. - - L. - - Ei _Lornettia_ oo _Leijonilla_, - mutt' usein salongin keikarilla. - - M. - - _Maa_ yhteinen on äitimme - ja häneen kerran palaamme. - --- Tuo on suorastaan raakaa! sanoi kukko. - - N. - - On _Neekeri_ musta ja mustaks' jää, - vaikk' kuin sitä hankaa ja silittää. - - O. - - Voi ihmisen _Otsaan_ mahtua - mit' ei tavata maassa, ei taivaassa. - - P. - - Voi _Pesukarhu_ pestä ja pesiä, - niin ettei siinä mikään kesiä. - - Q. - - On _Quantum_ sana latinaa. - Se kuinka, paljon tarkoittaa. - - R. - - Voi paljon hyvää tehdä _Raha_, - mut usein sitä seuraa paha. - - S. - - Siit' älä pöyhkeäks paisu juuri, - jos _Sikalaumas_ onkin suuri. - --- Sallitteko minun nyt kiekua, sanoi kukko, -- kysyy voimia lukea niin -paljon! Täytyy vetää henkeä! ja sitten se lauloi niin että rämähti kuin -messinkitorvesta, ja sitä oli hyvin hauska kuunnella -- kukon mielestä. --- Eteenpäin! - - T. - - Satu _Tanskanmaasta_ kerrotaan: - sit' ei hylkää Luoja milloinkaan. - --- Tuo nyt tulee monen mielestä olemaan niin kaunista! sanoi kukko, -- -mutta ei minun mielestäni. Minä en näe siinä mitään kaunista. -Eteenpäin! - - U. - - Mies vanhaksi jos elää vaan, - hänt' _Ukoks_ pian hoetaan. - - V. - - Työkaluks on luotu _Viikate_, - ei lyömä-aseeks kelpaa se. - - X. - --- Tässä ei hän ole voinut löytää mitään uutta! - - On kullakin risti kannettavansa - ja Sokrateell' oli _Xantippansa_. - --- Hänen täytyi kuin täytyikin ottaa Xantippa. Xanthus nyt kerta -kaikkiaan on parempi. - - Y. - - Eli _Ygrasil-puun_ alla jumalat --, - niin vanhat sadut kertovat. - --- Nyt pääsemme pian loppuun! sanoi kukko, -- se on aina lohdutus. -Eteenpäin! - - Z. - - Sana. _Zefyri_ tietää länsituulia, - joka kylmää ja jäätää poskea, huulta. - - Ä. - - Voi äännähdellä eläinkin, - mut _ihmis-ääni_ ihanin! - - Ö. - - Mik' oksa paras? -- Et hoksaa. - Muista kyyhkyn _Öljypuun_ oksaa! - --- Siihen se päättyi, mutta emme silti ole siitä päässeet. Nyt se -painetaan. Ja sitten sitä luetaan, sitä tarjotaan arvokkaiden vanhojen -kirjainvärssyjen tilalle minun kirjassani! Mitä sanoo seurakunta, -oppineet ja oppimattomat, yksityiset ja kootut teokset? Mitä sanoo -kirjakaappi? Minä olen puhunut -- nyt voivat toiset toimia! - -Ja kirjat jäivät paikoilleen ja kaappi jäi paikoilleen, mutta kukko -lensi taas takaisin suureen A-kirjaimeensa ja katseli ylpeänä -ympärilleen. - --- Minä puhuin hyvin, minä lauloin hyvin --! Siinä ei uusi aapiskirja -pysty kilpailemaan kanssani! Se kuolee varmaan! Se onkin kuollut! Sillä -ei ole kukkoa! - - - - -LIEJUKUNINKAAN TYTÄR. - - -Haikarat kertovat pienokaisilleen niin paljon satuja, kaikki soilta ja -rämeiltä. Tavallisesti ne ovat sovitetut iän ja käsityskyvyn mukaan, -pienimmät poikaset tyytyvät siihen että sanotaan "ripi, rapi, -turre-lurre!" ne pitävät sitä suurenmoisena, mutta vanhemmat kaipaavat -syvempää merkitystä, tai ainakin jotakin perhettä koskevaa. Kahdesta -vanhimmasta ja pisimmästä sadusta, jotka ovat säilyneet haikaroiden -keskuudessa, tunnemme kaikki toisen, sadun Mooseksesta, jonka hänen -äitinsä pani Niilin veteen, jonka kuninkaan tytär löysi, joka sai hyvän -kasvatuksen, josta tuli suuri mies ja josta myöskään ei tiedetä, mihin -hänet haudattiin. Se on varsin tavallinen. - -Toista satua ei vielä tunneta, ehkä sentähden, että se on melkein -kotimainen. Se satu on kulkenut haikaraemon suusta haikaraemon suuhun -tuhansia vuosia, ja jokainen heistä on kertonut sen paremmin ja -paremmin, ja me kerromme sen nyt kaikkein parhaimmin. - -Ensimäinen haikarapari, joka toi sen tullessaan ja eläytyi siihen, -vietti kesää viikingin hirsilinnan katolla Villisuolla Vendsysselissä. -Se on Hjörringin lääniä, Jyllannissa, aivan likellä Skagenia, -puhuaksemme oppineesti. Siellä on vielä tavattoman suuri suo, siitä -luetaan lääninkertomuksessa. Tämä on ollut merenpohjaa, mutta se on -kohonnut, sanotaan siinä. Villisuota riittää penikulmien pituudelta, -joka taholla sitä ympäröivät märät niityt, hyllyvät rämeet -vehkasoineen, muuraimineen ja vaivaisine puineen. Melkein aina vaappuu -sumu sen päällä ja seitsemänkymmentä vuotta sitten siellä vielä -tavattiin susia. Sitä saattaa syystä kutsua Villisuoksi, ja voi -kuvitella kuinka villiä, kuinka paljon suota ja järveä siellä on ollut -tuhat vuotta sitten! Niin, pääasiassa näki kai silloin samaa mitä -vieläkin näkee: kaislat olivat samankorkuiset, niillä oli samanlaiset -pitkät lehdet ja sinipunervanruskeat untuvakukat kuin nytkin, koivu -kasvoi siellä valkein rungoin, hienot lehvät riippuen keveinä niinkuin -vieläkin. Ja mitä tulee eläviin olentoihin, jotka saapuivat tänne, niin -käytti kärpänen harsopukuaan leikattuna samaan kuosiin kuin nyt, -haikaran lempiväri oli valkoinen, koristettuna mustalla ja punaisilla -sukilla. Ihmiset sensijaan käyttivät toista puvunmallia kuin tähän -maailmanaikaan, mutta jokaiselle heistä, orjalle tai metsästäjälle, -kenelle tahansa, joka astui hyllyvälle maaperälle, kävi tuhat vuotta -sitten niinkuin vieläkin käy niille,, jotka tulevat tänne: ne upposivat -ja vaipuivat alas liejukuninkaan luo, joka hallitsi alhaalla suuressa -suovaltakunnassa. Lettokuninkaaksi häntä myöskin voisi nimittää, mutta -me sanomme nyt mieluummin "Liejukuningas"; ja siksi kutsuivat häntä -haikaratkin. Hyvin vähän tiedetään hänen hallituksestaan, mutta se -onkin ehkä parasta. - -Nevan luona, aivan likellä Lim-vuonoa, oli viikingin kolmikerroksinen -hirsilinna muurattuine kellareineen ja torneineen. Katon harjalle oli -haikara rakentanut pesän, haikaraemo hautoi paraikaa ja oli varma, että -munat onnistuvat. - -Eräänä iltana viipyi haikaraisä hiukan pitkään ulkona ja kun hän tuli -kotiin, näytti hän pörröttyneeltä ja kiihtyneeltä. - ---- Minulla on oikein hirveitä sinulle kerrottavana, sanoi hän -haikaraemolle. - --- Jätä sinä se tekemättä, sanoi emo, -- muista, että minä haudon, se -voisi vahingoittaa minua ja silloin se vaikuttaa muniin. - --- Sinun täytyy se tietää! sanoi isä. -- Meidän isäntämme tytär -Egyptistä on tullut tänne. Hän on uskaltanut tehdä matkan tänne ja sen -tiensä hän on kadonnut! - --- Hän, joka on haltiattarien sukua! Kerro toki! Sinä tiedät, etten -minä jaksa odottaa tähän aikaan, kun haudon. - --- Näetkös, äiti, hän on uskonut tohtorin sanaan, josta sinä kerroit -minulle. Hän on uskonut, että suokukka täältä ylhäältä voisi auttaa -hänen sairasta isäänsä, ja hän on lentänyt höyhenhahmossa noiden kahden -muun höyhenhahmoprinsessan kanssa, jotka joka vuosi tulevat tänne -pohjoiseen nuorentumaan! Hän on tullut, ja saman tien kadonnut! - --- Sinä siinä kerrot niin laveasti! sanoi haikaraemo. -- Munat voivat -kylmettyä! Minä en voi kestää jännitystä! - --- Minä olen pitänyt silmäni auki, sanoi haikaraisä, -- ja tänä iltana -kun astelin kaislojen joukossa, sellaisissa paikoissa missä hyllyvä maa -kannattaa, silloin tuli kolme joutsenta. Niiden lennossa oli jotakin, -joka sanoi minulle: pidäppäs varasi, ne eivät ole oikeita joutsenia, ne -ovat vain joutsenhahmoja! Sinä tajuat sen tunteellasi, äiti, niinkuin -minäkin, sinä tiedät mikä on oikeaa! - --- Tietysti! sanoi emo, -- mutta kerro prinsessasta! Minua ikävystyttää -kuulla joutsenhahmoista. - --- Täällä keskellä suota on, niinkuin tiedät, ikäänkuin järvi, sanoi -haikaraisä, -- sinä näet siitä kappaleen, kunhan kohottaut. Siellä -kaislojen ja vihreän hyllymaan luona oli suuri lepänkanto, tälle -asettuivat joutsenet, kaikki kolme, räpyttelivät siipiään ja katselivat -ympärilleen. Yksi niistä riisui joutsenhahmon ja minä tunsin hänet -kotiprinsessaksemme Egyptistä. Siinä hän istui eikä hänellä ollut -yllään mitään muuta viittaa kuin pitkät mustat hiuksensa. Hän pyysi -molempia muita joutsenia, kuulin sen, hyvin vartioimaan joutsenhahmoa -sillaikaa kuin hän sukeltaa veteen poimimaan kukkaa, jonka hän luuli -näkevänsä. Ne nyökyttivät päitään, kohottelivat ja nostelivat -irtonaista höyhenpukua. Kas, mitähän ne aikovat, ajattelin, ja hän -kysyi niiltä nähtävästi samaa, ja vastauksen hän saikin, näki omin -silmin: ne lensivät ilmaan, vieden mukanaan hänen höyhenhahmonsa! -"Sukella sinä!" huusivat ne, "et milloinkaan enää lennä -joutsenhahmossa, et milloinkaan näe Egyptinmaata! Istu siellä -Villisuossa!" ja sitten ne repivät hänen höyhenhahmonsa sadoiksi -kappaleiksi, niin että höyhenet lentelivät yltympäri ikäänkuin olisi -satanut lumiräntää. Ja sen tiensä lensivät pahat prinsessat. - --- Se on kauheaa! sanoi haikaraemo, -- minä en saata sitä kuulla! Mutta -kerro, mitä sitten tapahtui! - --- Prinsessa itki ja vaikeroi! Kyyneleet vuotivat lepänkannolle, ja -sitten se liikahti, sillä se oli liejukuningas itse, hän, joka asuu -suossa. Minä näin kuinka kanto kääntyi ja sitten ei enää ollut mitään -kantoa, esiin pistivät pitkät, liejuiset oksat, niinkuin käsivarret. -Silloin pelästyi lapsiraukka ja läksi juoksemaan hyllyvälle maalle, -mutta sehän ei kanna minuakaan, vielä vähemmin häntä. Hän upposi kohta -ja lepänkanto meni mukana alas, hän se juuri veti. Nousi suuria mustia -kuplia, sitten ei enää näkynyt jälkeäkään. Nyt hän on haudattu -Villisuohon, ei milloinkaan hän palaa tuomaan kukkaa Egyptin maahan. -Sinä et olisi voinut sitä katsella, äiti! - --- Sellaisia ei sinun ensinkään pitäisi kertoa minulle tähän aikaan! -Munat voivat siitä kärsiä. Prinsessa kyllä pitää puoliaan! Hän saa -varmaan apua! Jos olisi ollut kysymys minusta tai sinusta, jostakin -meikäläisestä, niin olisi oltu mennyttä kalua! - --- Käynpä kuitenkin joka päivä katsomassa! sanoi haikaraisä, ja hän -piti sanansa. - -Kului pitkä aika. - -Silloin hän eräänä päivänä näki, että syvältä pohjasta kohosi vihreä -varsi, ja kun se pääsi vedenpintaan asti, kasvoi esiin lehti, joka -levenemistään leveni. Aivan viereen tuli nuppu ja kun haikaraisä eräänä -aamuna lensi sen ylitse, avautui auringonsäteiden voimakkaasti -lämmittäessä, kukannuppu ja sen keskellä makasi kaunis lapsi, pieni -tyttö, ikäänkuin hän olisi noussut kylvystä. Hän oli siinä määrin -egyptiläisen prinsessan näköinen, että haikara ensin luuli, että se oli -hän, joka oli tullut pieneksi, mutta kun hän mietti asiaa, huomasi hän -todenmukaisemmaksi, että se oli hänen ja liejukuninkaan lapsi. -Sentähden se lepäsi lumpeessa. - --- Ei hän toki voi jäädä sinne makaamaan! ajatteli haikara. -- Minun -pesässäni meitä muutenkin on tarpeeksi monta! Mutta mieleenipä johtuu, -ettei viikinkirouvalla ole lapsia, usein hän on toivonut pienokaista, -minuahan syytetään siitä, että tuon lapset, teenpä siitä kerran toden! -Lennän viikinkirouvan luo ja vien lapsen. Siellä vasta ilo nousee! - -Ja haikara otti pienen tytön, lensi hirsilinnalle, löi nokallaan läven -rakko-ruutuun, laski lapsen viikinkirouvan rinnalle, lensi sitten -haikaraemon luo ja kertoi, ja poikaset kuuntelivat. Ne olivat jo -tarpeeksi suuria saadakseen kuulla sellaista. - --- Katsos, prinsessa ei ole kuollut! Hän on lähettänyt pienokaisen -tänne ylös, ja nyt on tämä saanut kodin. - --- Sitähän minä olen sanonut ensi hetkestä asti! sanoi haikaraemo. -- -Ajattele nyt hiukkasen omiasikin! Matka-aika on pian käsissä, silloin -tällöin jo syhyy siipiäni! Käki ja satakieli ovat jo poissa ja -viiriäiset puhuvat, että pian saamme hyvän myötätuulen! Meidän -poikasemme kyllä pitävät puolensa harjoituksissa, jos heidät oikein -tunnen! - -Kylläpä viikinkirouva tuli iloiseksi, kun hän aamulla heräsi ja löysi -rinnaltaan pienen, kauniin lapsen. Hän suuteli ja taputteli sitä, mutta -se kirkui kauheasti, pyristeli käsiään ja jalkojaan, se ei ensinkään -tuntunut olevan tyytyväinen. Se itki itsensä nukuksiin ja siinä -nukkuessaan oli se niin suloinen, ettei suloisempaa saata ajatella. -Viikinkirouva oli niin iloinen, niin hilpeä, niin reipas, hänelle tuli -aavistus, että hänen puolisonsa kaikkine miehineen nyt varmaan tulee -yhtä odottamatta kuin pienokainenkin, ja niin tuli sekä hänelle että -koko talolle kiire, jotta kaikki saataisiin kuntoon. Pitkät kirjavat -seinävaatteet, jotka hän ja palvelijattaret itse olivat kutoneet ja -joissa oli heidän epäjumaliensa kuvia, Odinin, Torin ja Frejan, -niinkuin niitä kutsuttiin, ripustettiin seinille. Orjat saivat -kiilloittaa vanhat kilvet, joita käytettiin koristuksena, penkeille -pantiin patjoja ja kuivia puita keskellä hallia olevalle liedelle, -jotta rovio heti voitaisiin sytyttää. Viikinkirouva otti itse osaa -työhön, joten hän illalla oli aika väsynyt ja nukkui hyvin. Kun hän -sitten aamupuoleen heräsi, säikähti hän hirveästi, sillä pieni lapsi -oli kuin olikin poissa. Hän hypähti pystyyn, sytytti petäjäisen päreen -ja katseli ympärilleen, ja silloin oli vuoteen jalkopäässä ei pieni -lapsi, vaan suuri, ruma rupisammakko. Se inhoitti häntä, hän otti -suuren seipään ja aikoi lyödä sammakon kuoliaaksi, mutta se katsoi -häneen niin ihmeellisin, surullisin silmin, ettei hän voinut iskeä. -Vielä kerran katseli hän ympärilleen, sammakko päästi heikon, surkean -äännähdyksen, viikinkirouva hätkähti sen kuullessaan ja juoksi vuoteen -luota ikkunaluukulle ja avasi sen. Samassa tuli aurinko esiin, loi -säteensä suoraan vuoteelle, suureen rupikonnaan, ja yhtäkkiä eläimen -leveä suu ikäänkuin vetäytyi kokoon ja kävi pieneksi ja punaiseksi, -jäsenet ojentuivat mitä kauneimman muotoisiksi, se oli hänen oma pieni, -suloinen lapsensa, joka siinä makasi, eikä mikään ruma sammakko. - --- Mitä ihmettä tämä on, sanoi hän, -- olenko minä nähnyt pahaa unta? -Sehän on minun oma herttainen keijukaislapseni, joka siinä makaa! Ja -hän suuteli ja paineli sitä rintaansa vastaan, mutta se kynsi ja puri -joka haaralle kuin villi kissanpoika. - -Ei sinä päivänä eikä seuraavanakaan kuulunut viikinkiherraa, vaikka hän -oli matkalla, mutta tuuli oli vastainen, se puhalsi haikaroiden -kannalta katsoen etelästä päin. Toisen myötätuuli on toisen vastatuuli. - -Parina päivänä ja yönä selveni viikinkirouvalle, miten hänen pienen -lapsensa laita oli: se oli kauhean noituuden kiroissa. Päivällä se oli -kaunis kuin valon keiju, mutta luonteeltaan paha ja villi, yöllä taas -se oli ruma rupikonna, hiljainen ja valittava ja katseli surullisin -silmin. Tässä oli kaksi luontoa, jotka vaihtelivat sekä sisällisesti -että ulkonaisesti. Se johtui siitä, että pienellä tytöllä, jonka -haikara oli tuonut, päivällä oli oikean äitinsä ulkomuoto, mutta samaan -aikaan isänsä luonnonlaatu. Yöllä sensijaan tuli näkyviin sukulaisuus -isän kanssa sen ruumiillisessa hahmossa, kun siinä sensijaan -sisällisesti loisti äidin mieli ja sydän. Kuka saattoikaan vapauttaa -tästä taikavallasta? Viikinkirouva oli tästä suruissaan ja tuskissaan -ja kuitenkin hänen sydämensä oli kiintynyt tuohon raukkaan, jonka -tilasta hän ei luullut uskaltavansa kertoa puolisolleen, kun tämä nyt -pian oli saapuva kotiin, sillä silloin hän varmaan, niinkuin tapa oli, -panisi lapsiraukan yleiselle maantielle, josta sen saisi ottaa, kuka -halusi. Sitä ei kunnon viikinkirouva raaskinut tehdä, hänen puolisonsa -saakoon vain päivän aikaan nähdä lapsen. - -Eräänä aamuna suhisivat haikaransiivet katon yli. Toista sataa -haikaraparia oli levännyt suurten harjoitusten jälkeen, nyt ne lähtivät -lentoon suunnatakseen kulkunsa etelää kohti. - --- Joka mies valmiina! kuului komento. -- Vaimo ja lapset myöskin! - --- Minä olen niin kevyt! sanoivat haikaranpoikaset, -- minussa kitiää -ja kutiaa aina jalkoihin asti, ikäänkuin olisin täynnä eläviä -sammakkoja. Kuinka on hauskaa päästä matkustamaan ulkomaille! - --- Pysykää joukossa! sanoivat isä ja äiti, -- älkääkä niin paljon -soittako suutanne, se rasittaa rintaa! - -Ja he lensivät. - -Samassa kajahti kankaalla torvi, viikinki oli laskenut maihin kaikkine -miehineen. He palasivat kotiin, muassaan runsas saalis, Gallian -rannalta, missä kansa, niinkuin britteinkin maassa, kauhuissaan lauloi: - - Pelasta meitä villeistä normanneista! - -Nousipa viikinkilinnassa Villisuon laidalla ilo ja riemu! Sima-amme -tuotiin halliin, rovio sytytettiin ja hevosia teurastettiin. Piti -oikein juhlittaman. Uhripappi pirskoitti lämpöisen hevosveren orjien -päälle alkajaisiksi. Tuli räiskyi, sauhu kiiri katonrajaan, karsta -karisi alas orsista, mutta siihen oli totuttu. Vieraita oli kutsuttu ja -he saivat runsaita lahjoja, unohdetut olivat kavaluus ja salajuonet. -Juotiin, ja sitten he heittivät kalvetut luut toistensa kasvoihin, se -oli hyvän tuulen merkki. Runolaulaja -- se oli eräänlainen soittaja, -joka samalla oli soturi -- oli ollut heidän mukanaan ja tiesi mistä -hän lauloi: esitti heille laulun, jossa he kuulivat kaikista -sankarteoistaan ja merkillisyyksistään. Joka värsyä seurasi sama kerto: -"omaisuus kuolee, sukulaiset kuolevat, itse kuolet niinikään, mutta -koskaan ei kuole uljas nimi!" ja sitten he kaikki löivät kilpiin ja -vasaroivat veitsellä tai luukappaleilla pöytään, niin että kumisi. - -Viikinkirouva istui poikkirahilla avonaisessa vierashallissa, hänellä -oli silkkipuku, kultaiset rannerenkaat ja suuret meripihkahelmet, hän -oli parhaimmassa asussaan ja runolaulaja mainitsi laulussaan häntäkin, -puhui kultaisesta aarteesta, jonka hän oli lahjoittanut rikkaalle -puolisolleen, ja tämä oli oikein iloissaan kauniista lapsesta, hän oli -nähnyt sen vain päivällä kaikessa sen kauneudessa. Sen villeys oli -hänelle mieleen, tytöstä saattoi tulla, sanoi hän, komea kilpineito, -joka pystyi kaatamaan urhonsa; hän ei räpyttäisi silmää, kun tottunut -käsi leikillä hakkaisi terävällä miekalla häneltä kulmakarvat. - -Sima-amme tyhjennettiin, uusi tuotiin sijaan, juotiinpa oikein aika -tavalla, tämä väki sieti täyden mitan. Siihen aikaan käytettiin -sananpartta: "karja tietää, koska on lähdettävä kotiin laitumelta, -mutta tyhmä mies ei koskaan tunne vatsansa määrää." Niin, kyllähän se -tiedettiin, mutta toisin tiedetään ja toisin tehdään! Tiedettiin -myöskin, että: "hyvä vieras käy pahaksi, kun hän kauan istuu toisen -miehen talossa!" Mutta täällä viivyttiin kuitenkin, särvin ja sima ovat -hyvät nauttia! Iloa pidettiin. Ja yöksi panivat orjat maata lämpöiseen -tuhkaan, kastoivat sormensa rasvaiseen nokeen ja nuolivat ne. Se oli -hauskaa aikaa! - -Vielä kerran sinä vuonna läksi viikinki retkelle, vaikka syystalven -myrskyt jo nousivat. Hän läksi miehineen Britteinmaan rannoille, olihan -mentävä vain "veden poikki", sanoi hän, ja hänen emäntänsä jäi kotiin -pienen tyttönsä kanssa, ja varmaa on, että kasvatusäiti miltei piti -enemmän lempeäsilmäisestä, huokailevasta rupikonna-raukasta kuin -kaunottaresta, joka kynsi ja puri joka taholle. - -Raaka, märkä syyssumu, "Suuton", joka nakertaa poikki lehdet, lepäsi -metsän ja nummen yllä. "Lintu sulaton", joksi sanottiin lunta, lensi -heti paikalle, toinen lintu toisen jälkeen, talvi teki tuloaan. -Varpuset ottivat haltuunsa haikaranpesän ja keskustelivat omalla -tavallaan poissaolevasta herrasväestä; tämä itse, haikarapari kaikkine -poikineen, niin, missä ne nyt olivat? - - * * * * * - -Haikarat olivat nyt Egyptinmaassa, missä aurinko paistoi lämpöisesti -niinkuin meillä kauniina kesäpäivänä. Tamarindit ja akaasiat -kukoistivat ympärillä, Muhametin kuu loisti kirkkaana temppelien -kupukatoilta. Solakoiden tornien harjoilla istui moni haikarapari -lepäämässä pitkän matkan vaivoista, kokonaisten parvien pesät, toinen -toisen vieressä, olivat mahtavien pylväiden nenässä, temppelien -sortuneilla kaariholveilla ja unohdetuilla asuinsijoilla. Taatelipalmu -nosti lehväkatostaan ikäänkuin se olisi tahtonut olla auringonvarjona. -Valkeanharmaat pyramiidit erottautuivat kirkkaassa ilmassa kuin -varjokuvat erämaata vastaan, missä kamelikurki tiesi voivansa käyttää -jalkojaan ja jalopeura istui ja katseli suurin, viisain silmin -marmorisfinksiä, joka oli puoleksi haudattuna hiekkaan. Niilin vesi oli -alentunut, koko joenuoma kihisi sammakkoja ja se oli kuin olikin -haikaraperheelle kaikkein kaunein näky tässä maailmassa. Poikaset -luulivat sitä näköhäiriöksi, niin suurenmoisena he pitivät sitä. - --- Semmoista täällä on, ja semmoista meillä aina on lämpöisessä -maassamme, sanoi haikaraemo, ja pienokaisten vatsaa kutitti. - --- Vieläkö me saamme nähdä enemmän? sanoivat he. -- Vieläkö mennään -paljon, paljon kauemma sisämaahan? - --- Siellä ei ole sen enempää näkemistä! sanoi haikaraemo, -- -hedelmällisellä puolella on vain synkkää metsää, missä puut kasvavat -likekkäin ja piikkiset köynnöskasvit kietovat ne toisiinsa, ainoastaan -elefantti kömpelöine jalkoineen voi siellä polkea itselleen tien. -Käärmeet ovat meille siellä liian suuret ja sisiliskot liian vikkelät. -Jos te tahdotte erämaan puolelle, niin saatte hiekkaa silmiinne, -koetittepa olla miten päin hyvänsä, niin joudutte hiekkapyörteeseen! -Ei, täällä on paras! Täällä on sammakkoja ja heinäsirkkoja! Tänne minä -jään ja te myöskin. - -Ja he jäivät. Vanhukset istuivat pesässään solakan minaretin harjalla, -lepäilivät ja siloittelivat samalla ahkerasti sulkiaan ja hankasivat -nokallaan punaisia sukkiaan. Sitten he kohottivat kaulojaan, -tervehtivät juhlallisesti ja nostivat päätään, jonka otsa oli niin -korkea ja untuvat niin hienot ja sileät, niiden ruskeat silmät -loistivat niin viisaina. Naaraspoikaset astelivat juhlallisesti -mehevien ruokojen joukossa, katselivat salavihkaa toisiin -haikaranpoikasiin, tekivät tuttavuuksia ja nielaisivat joka kolmannella -askeleella sammakon, tai retuuttivat perässään pientä käärmettä, se oli -kaunista, luulivat he, ja se maistui. Koiraspoikaset hakivat riitaa, -löivät toisiaan siivillään, iskivät nokillaan, jopa pistivät -verillekin, ja sitten joutui se kihloihin ja se kihloihin, -koiraspoikaset ja naaraspoikaset, sitä vartenhan he elivät. He tekivät -pesää ja joutuivat taas uudestaan riitaan, sillä kuumissa maissa ne nyt -kaikki ovat niin kuumaverisiä, mutta hauskaa se oli ja varsinkin se oli -suuri ilo vanhuksille: kaikkihan on kaunista omissa poikasissa! Joka -päivä oli täällä auringonpaistetta, joka päivä yllinkyllin syömistä, ei -voinut muuta ajatella kuin huvittelemista. -- Mutta rikkaassa linnassa, -egyptiläisen talonisännän luona, joksi he häntä kutsuivat, ei ilo -ensinkään viihtynyt. Rikas mahtava herra makasi leposohvalla, kaikki -jäsenet kankeina, oikaistuna kuin muumio, keskellä suurta salia, jonka -seinät olivat kirjaviksi maalatut. Hän makasi kuin tulpaanissa. -Sukulaiset ja palvelijat seisoivat hänen ympärillään, kuollut hän ei -ollut eikä myöskään oikein saattanut sanoa hänen elävänkään. Pelastavaa -suokukkasta pohjoisista maista, sitä, jota läksi etsimään ja poimimaan -häntä enimmän rakastava olento, ei kuulunut eikä näkynyt. Hänen nuori, -kaunis tyttärensä, joka joutsenhahmossa oli lentänyt merten ja maiden -taakse, kauas pohjoista kohti, ei koskaan tule takaisin. "Hän on -kuollut ja poissa!" olivat molemmat kotiinpalanneet joutsenneidot -kertoneet. He olivat siitä tehneet kokonaisen tarinan, sen he -kertoivat: -- Me lensimme kaikki kolme korkealla ilmassa, silloin näki -meidät metsästäjä ja ampui nuolensa. Se sattui nuoreen ystävättäreemme, -ja hitaasti, joikuen jäähyväislauluansa, vaipui hän kuin kuoleva -joutsen, alas keskelle metsälampea. Sinne rantaan, tuoksuvan -riippukoivun alle me hautasimme hänet. Mutta kyllä me sitten -kostimmekin: sidoimme tulta pääskysen siiven alle, joka rakensi pesänsä -metsästäjän olkikaton alle. Se syttyi, talo paloi poroksi, hän jäi -sisään, tulipalo kumotti lammen poikki kumartuvaan riippukoivuun, missä -hän nyt on maana maassa. Ei milloinkaan hän tule Egyptinmaahan! - -Ja sitte he itkivät molemmat, ja haikaraisä, kun tämän kuuli, rämisteli -nokkaansa niin että kumisi: - --- Valheita ja juonia! sanoi hän. -- Tekisipä mieli työntää nokkani -suoraan heidän rintaansa. - --- Ja katkaista se! sanoi haikaraemo. -- Silloin olisit hauskan -näköinen! Ajattele ensin itseäsi ja sitten perhettäsi, kaikki muu on -sivuasia! - --- Kyllä minä kuitenkin asetun avonaisen kupukaton syrjälle huomenna, -kun kaikki viisaat ja oppineet kokoontuvat puhumaan sairaasta. Ehkäpä -he sitten pääsevät hiukan likemmä totuutta! - -Ja viisaat ja oppineet kokoontuivat ja puhuivat paljon, pohtivat asiaa -laajalti ja lavealta, haikara ei saanut siitä mitään selvää -- eikä -siitä myöskään tullut mitään selvää sairaalle tai tyttärelle -Villisuossa. Mutta me voimme silti kuunnella sitä, täytyyhän kuunnella -niin paljon tässä maailmassa. - -Mutta nyt on paikallaan kuulla ja tietää, mitä on tapahtunut ennemmin, -niin voimme paremmin seurata tarinaa, ainakin yhtä paljon kuin -haikaraisä. - --- Rakkaus synnyttää elämää! Korkein rakkaus synnyttää korkeimman -elämän! Ainoastaan rakkauden avulla saattaa hänen elämänsä pelastua! -niin oli sanottu, ja se oli erinomaisen viisaasti ja hyvin sanottu, -vakuuttivat oppineet. - --- Se on kaunis ajatus! sanoi haikaraisä heti. - --- Minä en oikein ymmärrä sitä! sanoi haikaraemo, -- eikä se ole minun -syyni, vaan ajatuksen. Mutta samapa tuo saattaa olla, minulla on muuta -ajattelemista! - -Ja sitten olivat oppineet puhuneet rakkaudesta tämän ja tuon välillä, -erosta mikä siinä oli, rakkaudesta jota rakastavaiset tuntevat ja -rakkaudesta vanhempien ja lasten, valon ja kasvien kesken, kuinka -auringonsäde suuteli liejua ja kutsui esiin ituja -- tämä kaikki -esitettiin niin laajasti ja oppineesti, että haikaraisälle kävi -mahdottomaksi seurata, saatikka sitten toistaa sitä. Hän kävi -miettiväiseksi, ummisteli silmiään ja seisoi yhdellä jalalla koko -seuraavan päivän. Oppi oli hänen liian raskas kantaa. - -Sen kuitenkin haikaraisä ymmärsi -- hän oli kuullut sekä pikkueläjien -että kaikkein ylhäisimpien sydämensä sisimmästä puhuvan --, että oli -suuri onnettomuus monille tuhansille ja maille myöskin, että tuo mies -makasi sairaana eikä voinut parantua. Iloa ja siunausta siitä koituisi, -jos hän saisi takaisin terveytensä. "Mutta missä kasvaa hänen -terveytensä kukka?" sitä he kaikki olivat kysyneet, kysyneet oppineissa -kirjoituksissa, tuikkivilta tähdiltä, tuulelta ja sateelta, kysyneet -kaikkia mahdollisia kiertoteitä, ja vihdoin olivat viisaat ja oppineet, -niinkuin sanottu, keksineet: "rakkaus synnyttää elämää, synnyttää -elämän isään". Ja siinä he sanoivat enemmän kuin mitä itsekään -ymmärsivät. He toistivat ja kirjoittivat reseptiksi: "Rakkaus synnyttää -elämää", mutta kuinka koko tämä juttu reseptin mukaan valmistettaisiin, -niin, siitä oltiin ymmällä. Vihdoin tulivat he yksimielisiksi siitä, -että avun täytyi tulla prinsessan välityksellä, hänen, joka koko -sielustaan ja sydämestään rakasti tätä isää. Vihdoin keksittiin -myöskin, millä lailla oli meneteltävä. Niin, siitä oli nyt jo kulunut -vuosia ja päiviä. Tyttären piti, kun uusikuu joka nousi, taasen oli -laskenut, lähteä marmorisfinksin luo aavikon laitaan, luoda pois hiekka -jalustalle vievän oven edestä, ja sitten kulkea läpi pitkän käytävän, -joka johti keskelle yhtä suurista pyramiideista, missä muuan -menneisyyden mahtava kuningas lepäsi loiston, komeuden ja muumiokotelon -ympäröimänä. Siellä piti tytön kumartua kuolleen puoleen ja silloin -hänelle ilmoitettaisiin, mistä hänen isälleen saataisiin elämä ja -pelastus. - -Kaiken tämän hän oli toimittanut ja unessa saanut tietää, että hänen -syvästä suosta Tanskanmaalla -- paikka oli selitetty hyvin tarkkaan -- -piti tuoda kotiin se lotuskukka, joka veden syvyydessä oli koskettanut -hänen rintaansa; silloin pelastuisi isä. - -Ja sentähden lensi tytär joutsenhahmossa Egyptinmaasta Villisuolle. -Kas, tämän kaiken tiesivät haikaraisä ja haikaraemo ja nyt mekin -tiedämme sen paremmin kuin ennen. Me tiedämme, että liejukuningas veti -hänet mukaansa, tiedämme, että hän kotiväen silmissä on kuollut ja -poissa. Ainoastaan viisain heistä kaikista sanoi vielä niinkuin -haikaraemo: "prinsessa kyllä pitää puoliaan"! ja sitä he jäivät -odottamaan, sillä he eivät tietäneet muuta keinoa. - --- Minäpä luulen, että näpistän joutsenhahmon molemmilta pahoilta -prinsessoilta! sanoi haikaraisä, -- niin eivät pääse Villisuolle -tekemään kiusaa. Joutsenhahmot säilytän siellä siksi kunnes niitä -tarvitaan! - --- Missä sinä ne säilytät? kysyi haikaraemo. - --- Meidän pesässämme Villisuon laidalla! sanoi isä. -- Minä ja -nuorimmat poikaset kuljetamme ne yksissä neuvoin, ja jos ne käyvät -meille liian työläiksi kantaa, niin on matkalla yllin kyllin paikkoja, -johon ne voi kätkeä ensi muuttoon. Yksi joutsenhahmo hänelle tosin -riittäisi, mutta kaksi on parempi. Hyvä on aina ottaa paljon -matkavaatteita pohjoiseen maahan! - --- Siitä ei sinua kukaan kiitä! sanoi haikaraemo. -- Mutta olethan sinä -herra talossa! Minulla ei ole mitään sanomista paitsi hautoma-aikana. - - * * * * * - -Viikinkilinnassa Villisuon laidalla, minne haikarat kevätpuoleen -lensivät, oli pieni tyttö saanut nimen. Helgaksi he olivat ruvenneet -kutsumaan häntä, mutta se nimi oli liian hempeä sellaiselle mielelle, -joka asui tuossa mitä kauneimmassa olennossa. Kuukausi kuukaudelta tuli -se enemmän näkyviin ja vuosien kuluessa, haikaroiden tehdessä matkansa -syksyllä Niiliä kohti, keväällä Villisuota kohti, kasvoi pieni lapsi -suureksi tytöksi, ja ennenkuin tiesikään, oli hän mitä ihanin -kuusitoistavuotias neito; ulkokuoreltaan ihana, mutta sydämeltään kova -ja raju, hurjempi useimpia tänä kovana, pimeänä aikana. - -Hänelle oli ilo valkeilla käsillään vihmoa teurastetun uhrihevosen -höyryävää verta. Hän puraisi mielensä hurjuudessa kaulan poikki -mustalta kukolta, joka uhripapin piti teurastaa, ja kasvatusisälleen -hän sanoi tosissaan: - --- Jos sinun vihamiehesi tulisivat ja pistäisivät köydet katonparrujen -päihin ja nostaisivat katon huoneesi päältä sinun nukkuessasi, niin -minä en herättäisi sinua, vaikka voisinkin! Minä en kuulisi sitä, niin -kiehuu veri vieläkin siinä poskessa, jota sinä vuosikausia sitten löit --- sinä! Kyllä minä muistan sen! - -Mutta viikinki ei uskonut näihin sanoihin, tytön kauneus oli hurmannut -hänet niinkuin muutkin, eikähän hän liioin tietänyt, kuinka pienellä -Helkalla mieli ja hahmo vaihtelivat. Ilman satulaa hän istui kuin -kiinnikasvaneena täyttä laukkaa laskettavan hevosen selkään, eikä hän -hypännyt pois, jos se tappeli muiden vihaisten hevosten kanssa. -Täysissä vaatteissaan heittäysi hän rantatöyräältä vuonon vahvasti -virtaavaan veteen ja ui viikinkiä vastaan, kun hänen veneensä ohjasi -rantaa kohti. Pitkistä kauniista hiuksistaan leikkasi hän pisimmän -suortuvan ja palmikoi siitä jänteen jouseensa: - --- Oma tekemä hyvin tehty! sanoi hän. - -Viikinkirouva oli kyllä tavallisesti luja sekä tahdoltaan että -mieleltään, mutta tytärtä kohtaan hän käyttäytyi kuin lempeä, -pelonalainen nainen, hänhän tiesikin, että noituus riivasi tuota -kauhistuttavaa lasta. - -Tuntui siltä kuin Helga sulaa häijyyttään hiukan liian usein olisi -saanut päähänsä, äidin seisoessa porstuassa tai tullessa pihalle -istuakseen kaivonkannelle, pyristellä käsivarsiaan ja jalkojaan ja -sitten polskahtaa ahtaaseen syvään kaivonaukkoon, missä hän, sammakon -sukua kun oli, sukelsi veteen ja taasen kohosi pinnalle, kapusi, -ikäänkuin hän olisi ollut kissa, ja tuli, vaatteet vettä valuen, -suurtupaan, niin että vihreät, permannolle sirotetut lehdet -vesivirrassa kääntyivät. - -Yksi side kuitenkin piteli pientä Helgaa: iltahämärä. Silloin hän kävi -hiljaiseksi ja ikäänkuin miettiväksi, antoi puhutella ja johtaa -itseään. Silloin veti häntä ikäänkuin sisäinen tunne äidin puoleen, ja -kun aurinko laski ja muutos ulkonaisesti ja sisällisesti tapahtui, -kyyristyi hän hiljaa, surullisena rupisammakon hahmoon. Ruumis tosin -nyt oli paljon suurempi kuin tämän eläimen, mutta samalla sitä -hirvittävämpi. Hän oli kuin surkea kääpiö, jolla on sammakon pää ja -uimaräpylät sormien välissä. Oli jotakin tavattoman surullista noissa -silmissä, joilla hän katseli eteensä, ääntä ei hänellä ollut, -ainoastaan ontto, kuriseva parahdus kuin lapsella, joka itkee unissaan. -Silloin saattoi viikinkirouva ottaa hänet syliinsä, hän unohti ruman -hahmon, katseli ainoastaan noita surullisia silmiä ja sanoi usein: - --- Toivoisin melkein, että sinä aina olisit mykkä sammakkolapseni. Sinä -olet kamalampi katsella, kun kauneus kääntyy ulospäin. - -Ja hän piirsi riimukirjoituksia noituutta ja sairautta vastaan, viskasi -ne onnettoman päälle, mutta parannusta ei kuulunut. - --- Ei uskoisi, että hän on ollut niin pieni, että hän on maannut -lumpeessa! sanoi haikaraisä. -- Nyt hän on kokonainen ihminen ja -egyptiläisen äitinsä ilmetty kuva. Häntä emme koskaan sittemmin -nähneet, hän ei pitänyt puoliaan, niinkuin sinä ja oppinein mies -luulitte. Minä olen nyt vuosi vuodelta lentänyt Villisuon poikki ja -halki, mutta hän ei koskaan ole antanut elonmerkkiä itsestään! Niin, -minä voin sanoa sinulle, että olen niinä vuosina, jolloin olen tullut -tänne muutamia päiviä ennen sinua, korjaamaan pesää, panemaan yhtä -toista kuntoon, lentänyt kokonaisen yön ikäänkuin olisin ollut pöllö -tai yölepakko, lakkaamatta, sulan veden yläpuolella, mutta ei siitä -ole ollut mitään hyötyä! Eikä ole ollut hyötyä noista kahdesta -joutsenhahmostakaan, jotka minä ja lapset kuljetimme tänne Niilin -maasta. Se oli aika vaivalloista, kolmella matkalla me ne toimme. Nyt -ne ovat maanneet monta vuotta pesän pohjalla, ja jos täällä joskus -sattuu tulipalo, jos hirsilinna palaa, niin ne ovat mennyttä! - --- Ja meidän hyvä pesämme on mennyttä! sanoi haikaraemo, -- sitä sinä -ajattelet vähemmin kuin suoprinsessaasi. Menisit kerran hänen luokseen -ja jäisit liejuun! Olet huono perheenisä, sen olen sanonut siitä asti -kun ensi kerran haudoin. Kunhan ei tuo hullu viikinkityttö vain ampuisi -nuolta meidän tai poikastemme siipeen. Eihän hän tiedä, mitä tekee. Me -olemme täällä toki hiukan vanhempia asukkaita kuin hän, ajattelisi -hiukkasen sitä! Me emme koskaan unohda velvollisuuksiamme. Me annamme -vuosittain veromme, yhden höyhenen, yhden munan ja yhden poikasen, -niinkuin oikein on. Luuletko sinä, että kun hän on tuossa ulkopuolella, -minä uskallan astella tuolla alhaalla niinkuin entisaikaan ja niinkuin -teen Egyptissä, missä minä olen puoleksi heidän toverinsa ja missä -kurkistan patoihin ja kattiloihin, silti unohtamatta mikä minulle -sopii? Ei, minä istun täällä ylhäällä ja harmittelen hänen tähtensä -- -senkin vekara! -- ja harmittelen sinun tähtesi myöskin! Olisit antanut -hänen maata lumpeessa, niin hän nyt olisi ollut poissa! - --- Sinä olet paljon kunnioitettavampi kuin sinun puheesi, sanoi -haikaraisä, -- minä tunnen sinut paremmin kuin sinä itse! - -Ja sitten hän hypähti, liikutti pari kertaa raskaasti siipiään, oikaisi -jalkansa taaksepäin ja lähti lentoon, purjehti eteenpäin siivet -sojollaan. Kun hän oli hyvän matkan päässä, teki hän voimakkaan -ponnistuksen, aurinko paistoi valkeisiin sulkiin, kaula ja pää -ojentuivat eteenpäin! Siinä oli vauhtia ja lentoa. - --- Hän on sentään kaunein heistä kaikista, sanoi haikaraemo, -- mutta -minä en sano sitä hänelle! - - * * * * * - -Tänä syksynä viikinki palasi varhain kotiin saaliineen ja vankineen. -Näiden joukossa oli nuori kristitty pappi, yksi niitä miehiä, jotka -vainosivat pohjoisten maiden epäjumalia. Usein oli viime aikoina sekä -hallissa että naistentuvassa puhuttu uudesta uskosta, joka levisi -laajalle kaikkiin maihin etelän puolella, niin, joka pyhän Ansgariuksen -tuomana oli tullut aina Hedebyhyn asti Slienin luona. Yksin pieni -Helgakin oli kuullut puhuttavan uskosta valkoiseen Kristukseen, joka -rakkaudesta ihmisiin oli uhrannut itsensä, heitä pelastaakseen. Tämä -oli häneltä, niinkuin sanotaan, mennyt sisään toisesta korvasta ja ulos -toisesta. Sanaa rakkaus tuntui hän voivan käsittää ainoastaan silloin, -kun hän surkeassa sammakkohahmossa kyyristeli suljetussa huoneessaan. -Mutta viikinkirouva oli kuunnellut, ja sadut ja tarinat ainoan totisen -Jumalan pojasta olivat oudosti liikuttaneet häntä. - -Sotaretkiltä palanneet miehet olivat kertoneet komeista temppeleistä, -ne olivat rakennetut hakatuista, kallisarvoisista kivistä ja pystytetyt -hänelle, jonka käsky oli rakkaus. Kotiin oli tuotu pari raskasta -kultaista astiaa, taidokkaasti siselöityä ja kauttaaltaan puhdasta -kultaa; molemmissa oli outo ryydin tuoksu, ne olivat suitsutusastioita, -joita kristityt papit heiluttivat alttarin edessä, missä ei koskaan -vuotanut verta, mutta viini ja vihitty leipä muuttuivat _hänen_ -verekseen, joka oli uhrannut itsensä vielä syntymättömien sukukuntien -hyväksi. - -Nuori kristitty pappi oli viety hirsilinnan syvään, kivillä laskettuun -kellariin, köytetty niiniköysillä jaloista ja käsistä. Kaunis hän oli, -"kuin Balder katsella!" sanoi viikinkirouva, ja hänen hätänsä liikutti -häntä, mutta nuori Helga toivoi, että vedettäisiin nuora hänen -nilkkojensa läpi ja hänet sidottaisiin villien härkien häntiin. - --- Sitten minä päästäisin irti koirat. Hei, soiden ja rämeiden poikki -nummea kohti! Sitä olisi hauska katsella, vielä hauskempi saada seurata -häntä matkalle! - -Viikinki ei kuitenkaan tahtonut hänelle sitä kuolemaa, mutta korkeiden -jumalien kieltäjänä ja vainoojana piti hänet huomisena päivänä -uhrattaman verikivellä lehdossa, ensi kerran uhrattiin täällä ihminen. - -Nuori Helga pyysi, että hän hänen verellään saisi pirskoittaa -jumalankuvat ja kansan. Hän hioi kiiltävän veitsen ja kun yksi talon -suuria ahneita koiria -- niitä oli siellä yllinkyllin -- juoksi hänen -jalkoihinsa, pisti hän veitsen sen kylkeen. -- Koetan vain veistä! -sanoi hän, ja viikinkirouva katsoi suruissaan villiin, häijyyn tyttöön, -ja kun yö tuli ja tyttären kauneushahmo sekä ruumiin että sielun -puolesta vaihtui, puhui hän hänelle surun lämpöisiä sanoja murheellisen -sielunsa pohjasta. - -Ruma rupikonna noidanruumiineen seisoi hänen edessään ja tähtäsi -ruskeat surulliset silmänsä häneen, kuunteli ja näytti käsittävän -ihmisymmärryksellä. - --- En koskaan, edes puolisolleni, ole sanonut miten kahdenkertaisesti -minä sinun tähtesi kärsin! sanoi viikinkirouva, -- sydämessäni on sinua -kohtaan enemmän sääliä kuin itsekään uskoin! Suuri on äidin rakkaus, -mutta sinun mieleesi ei koskaan ole tullut rakkautta! Sydämesi on kuin -kylmä liejukimpale, mistä sinä oletkaan tullut talooni? - -Silloin tuo ruskea olento omituisesti vapisi, tuntui siltä kuin sanat -olisivat koskettaneet näkymätöntä sidettä ruumiin ja sielun välillä, -silmiin tuli suuret kyyneleet. - --- Sinulle tulee kerran kova aika! sanoi viikinkirouva, -- hirveäksi se -sinulle käy! Parempi olisi ollut, jos sinut lapsena olisi jätetty -maantielle ja yökylmä olisi tuudittanut sinut kuolemaan! Ja -viikinkirouva itki katkeria kyyneliä ja meni suuttuneena ja suruissaan -pois, irtonaisen nahkaverhon taakse, joka riippui orrella ja jakoi -huoneen kahtia. - -Yksinään istui nurkassa kokoonkyyristynyt rupikonna. Oli aivan -hiljaista, mutta lyhyiden väliaikojen jälkeen pääsi häneltä -tukahdutettu huokaus. Oli kuin jokin elämä olisi tuskallisesti alkanut -syntyä sydämen sopukassa. Hän astui askeleen, kuunteli, astui taasen -askeleen ja tarttui nyt muodottomin käsin raskaaseen salpaan, joka oli -työnnetty oven eteen. Hiljaa veti hän sen syrjään, varoen otti hän pois -nappulan, joka oli pistetty säppiin; hän otti sytytetyn lampun, joka -oli etumaisessa huoneessa. Tuntui siltä kuin jokin näkevä tahto olisi -antanut hänelle voimia. Hän veti rautanappulan suljetun luukun edestä, -hiipi alas vangin luo. Tämä nukkui, hän kosketti häntä kylmällä, -kostealla kädellään ja kun hän heräsi ja näki iljettävän olennon, -puistatutti häntä ikäänkuin hän olisi nähnyt pahan näyn. Sammakko veti -veitsensä, sivalsi poikki hänen siteensä ja viittasi häntä seuraamaan -itseään. - -Pappi mainitsi pyhiä nimiä, teki ristin merkin ja kun olento pysyi -muuttumattomana, lausui hän raamatun sanat: - --- Autuas se, joka holhoo köyhää, Herra on auttava häntä pahana -päivänä! -- Kuka sinä olet? Mistä tämä eläimen muoto ja kuitenkin -täynnä laupeuden tekoa! - -Rupikonnaolento viittasi ja johdatti hänet suojelevien verhojen taitse -yksinäisen käytävän läpi talliin, viittasi erääseen hevoseen. Pappi -hyppäsi selkään, mutta sammakko asettui hänen eteensä ja piti kiinni -eläimen harjasta. Vanki ymmärsi hänet ja täyttä laukkaa ratsastivat he -tietä, jota hän ei milloinkaan olisi löytänyt, pois aavalle nummelle. - -Hän unohti hänen iljettävän muotonsa, hän tunsi Herran armon ja -laupeuden vaikuttavan noidan kautta. Hurskaita rukouksia hän rukoili ja -pyhiä virsiä hän viritti. Silloin vapisi sammakko-olento, rukouksen ja -laulun voimako lienee vaikuttanut, vai lähestyvän aamun kylmäkö se oli? -Mitä hän mahtoikaan tuntea? Hän kohoutui korkealle ilmaan, tahtoi -pysähdyttää hevosen ja hypätä maahan, mutta kristitty pappi piteli -häntä kiinni kaikin voimin, veisasi kuuluvalla äänellä virren, -ikäänkuin sillä olisi ollut voimaa päästää noituudesta, joka piteli -häntä rumassa sammakkohahmossa, ja hevonen laukkasi entistä hurjemmin -eteenpäin, taivas kävi punaiseksi, ensimäinen auringonsäde tunki esiin -pilvestä ja kirkkaan valotulvan mukana tuli muutos: hän oli nuori -kaunotar, jolla oli riivaava, häijy mieli. Pappi piteli sylissään mitä -ihaninta nuorta naista ja kauhistui sitä, hyppäsi alas hevosen selästä, -pysähdytti sen, koska hän luuli joutuneensa tekemisiin uuden, tuhoavan -noituuden kanssa. Mutta nuori Helga oli hänkin samalla hypännyt maahan, -lyhyt lapsenhame ulottui tuskin hänen polviinsa. Hän tempasi terävän -veitsen vyöltään ja hyökkäsi hämmästyneen papin kimppuun. - --- Päästäppä minut vain likellesi! huusi hän, -- päästäppä minut vain -likellesi ja veitsi on uppoava sinuun. Olet kalpea kuin kuloheinä! -Orja! Senkin parraton! - -Hän ryntäsi hänen päälleen, he mittelivät voimiaan kovassa taistelussa, -mutta tuntui siltä kuin näkymätön mahti olisi antanut kristitylle -miehelle voimaa. Hän piteli kiinni tytöstä ja vanha tammi siinä -vieressä auttoi häntä puoleksi maasta irtaantuneine juurineen ikäänkuin -sitomaan hänen jalkojaan, jotka olivat luisuneet niiden alle. Aivan -likellä kumpusi lähde, hän pirskoitti tyttöä raikkaalla vedellä rintaan -ja kasvoihin, käski saastaista henkeä lähtemään ja siunasi hänet -kristityn tavan mukaan. Mutta kasteen vedellä ei ole voimaa siinä missä -ei uskon vuo samalla kumpua sisästäpäin. - -Ja kuitenkin oli pappi tälläkin kertaa tuo väkevä, niin, enempi kuin -miehen väkevyys taistelevaa pahaa voimaa vastaan oli hänen teossansa, -joka ikäänkuin valtasi tytön. Hän päästi kätensä vaipumaan, katseli -ihmettelevin silmin ja kalpenevin poskin tätä miestä, joka näytti -olevan mahtava hiisi, väkevä noituudessa ja salaisessa taidossa. Hän -luki synkkiä loitsuja, piirteli ilmaan salaisia merkkejä. Ei -välähtelevä kirves tai terävä veitsi, jos hän olisi heiluttanut niitä -hänen edessään, olisi saanut häntä räpäyttämään silmääkään, mutta hän -teki sen, kun pappi kirjoitti ristin merkin hänen otsaansa ja -rintaansa. Kuin kesy lintu hän nyt istui ja pää painui rintaa vastaan. - -Lempeästi puheli mies hänelle siitä rakkauden työstä, minkä hän tänä -yönä oli hänelle tehnyt, kun hän sammakon rumassa hahmossa oli tullut, -irroittanut hänen siteensä ja vienyt hänet valoon ja elämään. Tyttö oli -hänkin sidottu, sanoi mies, sidottu vieläkin kireämmillä siteillä kuin -hän, mutta hänkin pääsisi, ja hänen avullaan, valoon ja elämään. -Hedebyhyn, pyhän Ansgariuksen luo hän tahtoi hänet saattaa, siellä, -kristityssä seudussa noituus jättäisi hänet. Mutta ei edessään, hevosen -selässä hän uskaltaisi häntä viedä, vaikka hän vapaaehtoisesti -asettuisikin siihen. - --- Takana hevosen selässä sinun täytyy istua, ei minun edessäni! Sinun -noituutesi kauneudessa on voima, joka on pahasta, minä pelkään sitä -- -ja kuitenkin on minulla voitto Kristuksessa! - -Hän notkisti polvensa, rukoili niin hurskaasti ja hartaasti. Mykkä -metsäluonto vihittiin siten ikäänkuin pyhäksi kirkoksi. Linnut alkoivat -laulaa ikäänkuin ne olisivat kuuluneet uuteen seurakuntaan, villit -tuoksumaratit lemusivat ikäänkuin ne olisivat tahtoneet korvata ambran -ja pyhän sauhun. Kovalla äänellä julisti hän raamatun sanaa: - --- Valo on tullut meille loistaakseen niille, jotka istuvat pimeydessä -ja kuoleman varjossa, johtaakseen meidän jalkamme rauhan tielle. - -Ja hän puhui koko luomakunnan kaipuusta ja hänen puhuessaan seisoi -hevonen, joka oli tuonut heitä hurjaa vauhtia, paikoillaan ja penkoi -suuria karhunvatukanvarsia niin että kypsät, mehevät marjat putosivat -pienen Helgan käteen, itse tarjoutuen virkistykseksi. - -Kärsivällisenä antoi hän nostaa itsensä hevosen selkään, istui siinä -kuin unissakävijä, joka ei ole valveilla, mutta kuitenkaan ei -kävelekään. Kristitty mies köytti niininauhalla yhteen kaksi oksaa niin -että ne muodostivat ristin, sitä hän piteli korkealla kädessään ja niin -he ratsastivat läpi metsän, joka kävi tiheämmäksi, tie vajottavammaksi, -tai ei ollut tietä ensinkään. Oratuomi seisoi ikäänkuin tiensalpana, -täytyi kiertää se; lähteestä ei kehittynyt juoksevaa puroa, vaan -pysähtynyt suo, se täytyi kiertää. Raikkaassa metsäilmassa oli -virkistävää voimaa ja niinikään oli tätä voimaa niissä lempeyden -sanoissa, jotka pappi uskossa ja kristityn rakkaudessa lausui, -hartaasti haluten saattaa noidutun valoon ja elämään. - -Sadepisaranhan sanotaan kovertavan kovankin kiven, meren aallot hiovat -ajan mittaan repeytyneet, terävät kallionlohkareet pyöreiksi, armon -kaste, joka oli vuotanut pienelle Helgalle, koversi kovan, hioi -terävän. Tosin ei sitä saattanut huomata, hän ei itsekään tietänyt sitä --- tietääkö siemen maassa, kun virvoittava kosteus ja lämmin -auringonsäde siihen sattuvat, että siinä uinuu kasvi ja kukkanen! - -Niinkuin äidin laulu lapselle huomaamatta jää mieleen ja se sopertelee -perässä yksityisiä sanoja ymmärtämättä niitä, mutta nämä sitten -kokoontuvat ajatuksiksi ja kerran käyvät kirkkaammiksi, niin vaikutti -tässäkin sana, jolla on luomisvoima. - -He ratsastivat metsästä, nummen poikki, taasen tiettömien korpien -halki, silloin he illansuussa kohtasivat rosvoja. - --- Mistä sinä olet ryöstänyt tuon kauniin tytön? huusivat nämä, -pysähdyttivät hevosen, tempasivat alas molemmat ratsastajat, sillä -heitä oli monta. Papilla ei ollut muuta puolustusasetta kuin veitsi, -jonka hän oli ottanut pieneltä Helgalta, sillä hän iski ympärilleen, -yksi rosvoista heilutti kirvestään, mutta nuori kristitty mies teki -onnistuneen hypyn syrjään, muuten isku olisi sattunut häneen. Nyt meni -kirveen terä syvälle hevosen kaulaan niin että veri syöksyi esiin ja -eläin kaatui maahan; silloin karkasi pieni Helga ikäänkuin pitkän, -syvän ajatuksettomuutensa herättämänä esiin ja paiskautui huohottavan -eläimen päälle. Kristitty pappi asettui hänen eteensä suojelemaan ja -varjelemaan, mutta yksi rosvoista heilautti raskaan rautanuijansa hänen -otsaansa vastaan niin että se ruhjoutui ja veri ja aivot pursuivat -ulos. Kuolleena hän kaatui maahan. - -Rosvot tarttuivat pienen Helgan valkeaan käsivarteen, aurinko laski -samassa, viimeinen auringonsäde sammui ja hän muuttui rumaksi -rupikonnaksi. Valkoisenvihreä suu ulottui yli puolen kasvoja, -käsivarret kävivät ohuiksi ja niljaisiksi, leveä, uimaräpyläinen käsi -levittäytyi viuhkanmuotoiseksi -- silloin päästivät rosvot kauhuissaan -hänet. Hän seisoi inhoittavana hirviönä heidän keskellään, ja sammakon -luonnon mukaan hän hyppeli korkealle ilmaan, korkeammalle kuin hän itse -oli pitkä, ja hävisi tiheikköön. Silloin huomasivat rosvot, että tämä -oli Looken häijyä petosta tai salaista noituutta, ja kauhistuneina -kiiruhtivat he pois. - - * * * * * - -Täysikuu oli jo noussut, pian se levitti loistoa ja valoa, ja -tiheiköstä ryömi, sammakon surkeassa hahmossa, esiin pieni Helga. Hän -pysähtyi kristityn papin ruumiin ääreen ja surmatun ratsunsa luo. Hän -katseli niitä silmin, jotka näyttivät itkevän, sammakonpää päästi -äännähdyksen ikäänkuin lapsi, joka purskahtaa itkuun. Hän heittäytyi -vuoroin toista, vuoroin toista vastaan, otti vettä käteensä, jonka -uimaräpylä teki suuremmaksi ja kuperammaksi, ja valeli heitä sillä. -Kuolleet he olivat, kuolleiksi he jäävät! Sen hän ymmärsi. Pian -saattavat villit eläimet tulla ja syödä heidän ruumiinsa. Ei, se ei saa -tapahtua: Sentähden hän kaivoi maahan, niin syvään kuin taisi, haudan -hän tahtoi avata heille, mutta hänellä ei ollut muuta asetta kuin luja -puunoksa ja molemmat kätensä, mutta niissä kiristi uimaräpylä, se -halkesi, veri vuoti. Hän ymmärsi, ettei työ käy häneltä, silloin hän -otti vettä ja pesi kuolleen kasvot, peitti ne tuoreilla vihreillä -lehvillä, kantoi paikalle suuria oksia ja latoi ne hänen ylitseen, -sirotti väliin lehtiä, otti sitten raskaimmat kivet, mitkä saattoi -nostaa, laski ne kuolleiden ruumiiden päälle ja tukki aukot sammalilla. -Silloin hän luuli hautakummun olevan lujan ja turvatun, mutta tämän -raskaan työn aikana oli yö kulunut, aurinko tuli esiin -- ja pieni -Helga seisoi koko kauneudessaan, kädet vuotaen verta ja ensi kerran -kyyneliä punastuvilla, neitseellisillä poskilla. - -Silloin muutoksen tapahtuessa taistelivat hänessä nuo molemmat luonnot. -Hän vapisi, katseli ympärilleen ikäänkuin hän heräisi tuskallisesta -unesta, karkasi sitten solakan pyökin luo, piteli kiinni siitä, jotta -olisi jotakin tukea, ja samassa hän äkkiä kiipesi kuin kissa puun -latvaan ja piteli siitä kiinni. Hän istui siellä kuin arka orava, istui -koko pitkän päivän metsän syvässä yksinäisyydessä, missä kaikki on -hiljaa ja kuollutta -- niinhän sanotaan! --, kuollutta, niin: siellä -leijaili pari perhosta leikkien tai kiistellen; aivan vieressä oli -muutamia muurahaiskekoja, jokaisessa monta sataa toimeliasta -pikkueläjää, jotka kihisivät edestakaisin; ilmassa tanssi lukemattomia -sääskiä, parvi parven vieressä; ohitse kiiti laumoittain surisevia -kärpäsiä, leppälintuja, kultaseppiä ja muita siivekkäitä pieniä -eläimiä, kasimato ryömi esiin märästä maasta, myyrä työnsi ylös multaa --- muuten oli kaikkialla hiljaista, kuollutta, kuollutta, niinkuin on -tapana sanoa ja ymmärtää. Kukaan ei huomannut pientä Helgaa paitsi -närhit, jotka kirkuen kiersivät puun latvaa, missä hän istui; ne -hyppelivät rohkean uteliaina oksia pitkin häntä kohti. Välähdys hänen -silmistään karkoitti ne taasen pois, mutta ne eivät tulleet hänestä -hullua viisaammiksi eikä hän itsekään itsestään. - -Kun ilta lähestyi ja aurinko alkoi laskea, kutsui muutos hänet -uudestaan liikkeelle. Hän liukui alas puusta ja kun viimeinen -auringonsäde sammui, istui hän sammakon kokoonkäpertyneessä hahmossa, -käsien uimaräpylät verillä, mutta silmät säteilivät nyt loistoa, jota -niillä kauneuden hahmossa ennen tuskin oli ollut. Mitä lempeimmät, -hurskaat tytönsilmät loistivat sammakkonaamion takaa, ne todistivat -syvää mieltä, inhimillistä sydäntä. Kauneussilmät purskahtivat itkuun, -ne itkivät sydämen raskaita kevennyksen kyyneliä. - -Luodun hautakummun vieressä näkyi vielä oksista tehty risti, joka oli -sidottu kokoon niinellä: viimeinen työ hänen kädestään, joka nyt oli -kuollut ja poissa. Pieni Helga otti sen, ajatus tuli itsestään, hän -pystytti sen kivien väliin, hänen ja kuolleen hevosen muistoksi. -Muiston surumieli sai kyyneleet puhkeamaan esiin, ja tämän sydämen -tunteen vallitessa piirteli hän saman merkin maahan haudan ympärille, -se kehysti sitä niin kauniisti -- ja silloin, hänen molemmin käsin -piirtäessään ristin merkkiä, putosi uimaräpylä kädestä kuin -rikkirevitty hansikas, ja kun hän peseytyi lähteen vedessä ja ihmetteli -hienoja valkeita käsiään, teki hän taasen ristin merkin ilmaan, itsensä -ja kuolleen väliin. Silloin värisivät hänen huulensa, silloin liikkui -hänen kielensä ja nimi, jota hän useimmin oli kuullut laulettavan ja -lausuttavan ratsastettaessa metsän läpi, kaikui hänen suustaan, hän -lausui sen: Jeesus Kristus! - -Silloin raukesi rupikonnan hahmo, hän oli nuori kaunotar. Mutta pää -vaipui väsyneenä, jäsenet kaipasivat lepoa -- hän nukkui. - -Unta kesti kuitenkin vain lyhyeltä, keskiyön aikaan hänet herätettiin: -hänen edessään seisoi kuollut hevonen, sädehtivänä, täynnä elämää, -silmistä ja haavoittuneesta kaulasta tulvi valo. Aivan sen viereen -ilmestyi surmattu kristitty pappi -- "kauniimpana kuin Balder", olisi -viikinkirouva sanonut, ja kuitenkin hän tuli kuin tulenliekeissä. - -Suurissa lempeissä silmissä oli vakavuus, vanhurskauden tuomio, katse -niin läpitunkeva, että se loisti ikäänkuin kovaakokeneen tytön sydämen -syvimpään sopukkaan asti. Pieni Helga vapisi tätä katsetta ja hänen -muistinsa heräsi ikäänkuin tuomiopäivän voimasta. Kaikki hyvyys mitä -oli osoitettu hänelle, jokainen rakkauden sana joka oli sanottu -hänelle, kävi ikäänkuin eläväksi. Hän ymmärsi, että rakkaus oli pitänyt -häntä pystyssä koettelemuksen päivinä, päivinä, jolloin sielun ja -liejun lapsi kilvoittelee ja taistelee. Hän käsitti seuranneensa -ainoastaan mielijohteitaan, tekemättä mitään omasta puolestaan; kaikki -oli hänelle annettu, kaikkea oli ikäänkuin johdettu. Hän kumartui -halpana, nöyränä, ujona sen eteen, joka tutkii jokaisen sydämen -sopukan. Ja tänä hetkenä tunsi hän ikäänkuin salaman puhdistuksen -liekistä, pyhän hengen tulen. - --- Sinä liejun tytär! sanoi kristitty pappi, -- liejusta, maasta olet -sinä tullut -- maasta olet sinä jälleen nouseva ylös! Auringonsäde -sinussa kulkee, tietoisena ruumiillisesta verhostaan, takaisin -alkulähteeseensä, se ei ole säde aurinkoruumiista, vaan säde Jumalasta! -Ei yhdenkään sielun pidä joutua kadotukseen, mutta pitkältä kestää -ajallista, se on elämän lentoa iäisyyteen. -- Minä tulen kuolleitten -maasta, myöskin sinun on kerran kuljettava läpi noiden syvien laaksojen -siihen loistavaan vuoristomaahan, missä armo ja täydellisyys asuvat. En -vie sinua Hedebyhyn kastettavaksi, ensin sinun täytyy murtaa syvää -suopohjaa peittävä vesikilpi, nostaa ylös elämäsi ja syntysi elävä -juuri, täyttää tehtäväsi, ennenkuin vihkiminen saattaa tapahtua. - -Ja hän nosti hänet hevosen selkään, ojensi hänelle samankaltaisen -kultaisen suitsutusastian, jommoisen hän ennen oli nähnyt -viikinkilinnassa, siitä levisi niin suloinen ja voimakas lemu. Avoin -haava surmatun otsassa loisti kuin sädehtivä otsaripa. Hän otti ristin -haudalta, nosti sen korkealle ilmaan ja nyt he, istuen surmatun -hevosensa selässä läksivät lentämään yli humisevan metsän, yli -kumpujen, joihin sankarit olivat haudatut. Ja mahtavat haamut nousivat, -ratsastivat esiin ja pysähtyivät kummun harjalle. Kuun valossa säteili -niiden otsien ympärillä leveä kultavanne kultaisine solmuineen, viitta -liehui tuulessa. Lohikäärme, joka hautoi aarteita, nosti päänsä ja -katsoi heidän jälkeensä. Kääpiökansa pilkisti esiin kummuista ja -peltovaoista, ne kihisivät punaisin, sinisin ja vihrein valoin, siinä -kävi ryöppy, joka muistutti kipunoita poltetun paperin tuhassa. - -Yli metsien ja nummien, jokien ja rämeiden he lensivät, ylös Villisuota -kohti. Sen yllä he liitelivät suurissa kaarissa. Kristitty pappi nosti -korkealle ristin, se paistoi kuin kulta, ja hänen huuliltansa kaikui -messulaulu. Pieni Helga lauloi mukana, niinkuin lapsi laulaa äidin -laulaessa. Hän heilutti suitsutusastiaa, siitä lähti alttarintuoksu, -niin voimakas, niin ihmeitätekevä, että suon kaislat ja ruo'ot -puhkesivat kukkaan. Kaikki idut työntyivät esiin syvältä maasta, kaikki -missä elämää oli kohosi ylöspäin, lumpeita oli vilisemällä kuin mitäkin -harsoa, ne muodostivat ikäänkuin kudotun kukkaismaton, ja tällä lepäsi -nukkuva nainen, nuori ja kaunis, pieni Helga luuli näkevänsä itsensä, -oman peilikuvansa tyynessä vedessä. Hän näki äitinsä, liejukuninkaan -puolison, prinsessan Niilin vesiltä. - -Kuollut kristitty pappi käski nostaa hukkuvan hevosen selkään, mutta -hevonen vaipui taakan alla ikäänkuin sen ruumis olisi ollut pelkkä -käärinliina, joka hulmuaa tuulessa. Ristinmerkki teki kuitenkin -ilma-aaveen lujaksi ja kaikki kolme he ratsastivat kuivalle maalle. - -Silloin lauloi kukko viikingin linnassa ja näyt haihtuivat sumuiksi, -jotka tuuli vei, mutta silmä silmää vasten seisoivat äiti ja tytär. - --- Itsenikö minä näen syvässä vedessä! sanoi äiti. - --- Itsenikö minä näen kirkkaassa kilvessä! huudahti tytär, ja he -likenivät toisiaan, rinta rintaa vasten, syli syliä, voimakkaimmin -sykki äidin sydän ja hän ymmärsi sen. - --- Lapseni, oman sydämeni kukka! Lootukseni syvistä vesistä! - -Ja hän syleili lastaan ja itki. Kyyneleet olivat uusi elämän ja -rakkauden kaste pienelle Helgalle. - --- Joutsenhahmossa minä tulin tänne ja heitin sen yltäni! sanoi äiti, --- vaivuin hyllyvän maan läpi syvälle suon liejuun, joka kuin muuri -sulkeutui minun ympärilleni. Mutta pian minä tunsin raikkaamman -virtauksen: jokin voima veti minua syvemmälle, yhä syvemmälle, tunsin -unen painavan silmäluomiani, vaivuin uneen, näin unta --- minusta oli -kuin taasen olisin maannut Egyptin pyramiidissa, mutta edessäni seisoi -vielä sama keinuva lepänkanto, joka suon pinnalla oli pelästyttänyt -minut. Katselin halkeamia kuoressa ja ne loistivat eri väreissä ja -muuttuivat hieroglyfeiksi, se oli muumion kotelo, jota minä katselin. -Se murtui ja esiin astui tuhatvuotinen valtias, muumio-olento, musta -kuin piki, mustankiiltävä kuin metsäetana, tai lihava musta lieju, -liejukuningas tai pyramiidin muumio, en tietänyt kumpiko. Hän kiersi -käsivartensa ympärilleni ja minusta tuntui siltä kuin minun täytyisi -kuolla. Tunsin jälleen eläväni vasta kun poveni taas kävi lämpöiseksi -ja pieni lintu siinä räpytteli siipiään, viserteli ja lauloi. Se lensi -rinnaltani korkealle pimeää raskasta kattoa kohti, mutta pitkä vihreä -nauha yhdisti sitä vielä minuun. Minä kuulin ja ymmärsin sen kaipauksen -sävelet: vapaus! aurinko! Isän luo! -- silloin ajattelin omaa isääni -kodin aurinkoisessa maassa, elämääni, rakkauttani. Sen hetken perästä -en ole nähnyt unta, nukuin totisesti sikeää, pitkää unta, kunnes tällä -hetkellä sävelet ja tuoksu nostivat ja vapauttivat minut! - -Vihreä nauha äidin sydämen ja linnun siiven välillä, missä se nyt -leijaili, minne se oli viskattu? Ainoastaan haikara oli sen nähnyt, -nauha oli vihreä varsi, solmu loistava kukka, lapsen kehto, lapsen, -joka nyt oli kasvanut kauneudessa ja taasen lepäsi äidin sydäntä -vastaan. - -Ja heidän siinä seisoessaan sylityksin, lenteli haikaraisä kaartaen -heidän ympärillään, viiletti sitten pesälleen, toi siellä vuosikausia -säilytetyt höyhenhahmot, heitti yhden kummallekin ja se sujui heidän -ympärilleen, ja he kohosivat maasta kahtena valkoisena joutsenena. - --- Puhukaamme nyt! sanoi haikaraisä, -- nyt me ymmärrämme toistemme -kieltä, vaikka nokka toisella linnulla on toisella tavalla muovaeltu -kuin toisella! Sopii niin hyvin kuin ikinä voi, että te tulette tänä -yönä, huomenna olisimme olleet poissa, äiti, minä ja poikaset! Me -lähdemme etelään! Niin, katsokaa vain minua, olen vanha ystävä -Niilinmaasta ja samoin äitikin; hänen tunteensa on enemmän sydämessä -kuin nokassa. Hän aina luuli, että prinsessa kyllä pitäisi puoliaan! -Minä ja poikaset olemme tuoneet joutsenhahmot tänne ylös --! No niin, -kuinka minä olen iloissani ja kuinka onnellista, että vielä olen -täällä. Kun päivä koittaa, lähdemme liikkeelle! Suuri haikaraseurue! Me -lennämme edellä, pysykää vain perässä, niin ette erehdy tiestä; minä ja -poikaset kyllä puolestamme pidämme teitä silmällä! - --- Ja lootuskukka, joka minun piti tuoda, sanoi egyptiläinen prinsessa, --- se lentää joutsenhahmossa rinnallani! Sydämeni kukkasen tuon -mukanani, sellainen on ratkaisu. Kotiin päin, kotiin päin! - -Mutta Helga sanoi, ettei hän voinut jättää Tanskanmaata vielä kerran -näkemättä kasvatusäitiään, hellää viikinkirouvaa. Helgan mieleen nousi -jokainen kaunis muisto, jokainen hellä sana, jokainen kyynel, jonka -kasvatusäiti oli itkenyt, ja miltei tuntui tällä hetkellä siltä kuin -hän olisi enimmän rakastanut tätä äitiä. -- Niin, kyllä meidän täytyy -lähteä viikinkikartanoon! sanoi haikaraisä, -- siellähän odottavat äiti -ja poikaset! Kyllä ne nyt tulevat mulkoilemaan silmiään ja pieksämään -suuta! Niin, äiti nyt ei sano niin paljon, hän on lyhytsanainen ja -sukkela, ja tarkoittaa vieläkin parempaa! Minäpä heti paikalla vähän -rämistelen, niin että he kuulevat meidän tulevan! - -Ja sitten rämisteli haikaraisä nokallaan ja hän ja joutsenet lensivät -viikinkilinnaan. - -Siellä nukuttiin vielä sikeää unta, vasta myöhään yöllä oli -viikinkirouva saanut rauhaa. Hän oli tuskissaan pienen Helgan tähden, -joka nyt kokonaista kolme vuorokautta oli ollut kadoksissa kristityn -papin kanssa. Tytön oli täytynyt auttaa hänet matkaan, hänen hevosensa -oli poissa tallista. Minkä voiman avulla tämä kaikki oli tapahtunut? -Viikinkirouva ajatteli ihmeitä, joita kuului tapahtuneen valkoisen -Kristuksen voimasta ja niiden välityksellä, jotka uskoivat häneen ja -siunasivat häntä. Vaihtelevat ajatukset saivat muodon unielämässä, -hänestä tuntui siltä kuin hän vieläkin olisi istunut valveilla, -miettien vuoteensa laidalla, ja ulkopuolella vaani pimeys. Myrsky tuli, -hän kuuli meren vyörynnän lännessä ja idässä, Pohjanmeren ja Kattegatin -vesiltä. Se ääretön käärme, joka merenpohjalla kiertyy maan ympäri, -hytki suonenvedossa. Jumalten yö likeni, Ragnarök, joksi pakanat -kutsuivat maailman loppua, aikaa, jolloin kaikki oli häviävä, yksinpä -korkeat jumalat. Gjallertorvi soi ja yli taivaankaaren ratsastivat -jumalat, teräkseen puettuina taistellakseen viimeisen taistelun. Heidän -edellään lensivät siivekkäät kilpineidot ja jonon päättivät kuolleiden -urhojen haamut. Koko ilma heidän ympärillään loisti revontuliliekeissä, -mutta pimeys voitti. Se oli kauhea hetki. - -Ja aivan likellä kärsivää viikinkirouvaa istui lattialla pieni Helga -sammakon ilkeässä hahmossa, hänkin vapisi ja turvautui kasvatusäitiin, -joka otti hänet syliinsä ja hellästi painoi häntä vastaansa, vaikka -rupisammakon muoto tuntuikin ilkeältä. Ilma kajahteli miekan- ja -nuijaniskuista, vinkuvista nuolista, ikäänkuin myrskyävä raesade olisi -mennyt heidän päällitseen. Hetki oli tullut, jolloin maa ja taivas oli -halkeava, tähdet putoavat, kaikki hävitettävä Surturin tulessa. Mutta -uusi maa ja taivas tulevat, sen hän tiesi, vilja on aaltoileva siinä -missä meri nyt vyöryi yli hedelmättömän hiekkapohjan, ääretön jumala on -hallitseva, ja hänen luokseen nousee Balder, lempeä, rakastavainen, -pelastuneena kuolleiden valtakunnasta -- hän tulee -- viikinkirouva -näkee hänet, hän tuntee hänen kasvonsa -- se on kristitty, vangittu -pappi. - --- Valkoinen Kristus! huusi hän ääneensä ja mainitessaan nimeä painoi -hän suudelman iljettävän sammakkolapsensa otsalle. Silloin raukesi -rupisammakon hahmo ja pieni Helga seisoi hänen edessään koko -ihanuudessaan, lempeämpänä kuin koskaan ennen, ja silmät säihkyen. Hän -suuteli kasvatusäidin käsiä, siunasi häntä kaikesta huolenpidosta ja -rakkaudesta, jota hän ahdistuksen ja koettelemuksen päivinä soi -hänelle, kiitti häntä ajatuksista, jotka hän oli kylvänyt häneen ja -herättänyt, kiitti häntä siitä, että hän oli maininnut nimen, jonka hän -vielä toisti: valkoinen Kristus! Ja pieni Helga kohosi niinkuin mahtava -joutsen, siivet levittäytyivät suuriksi ja humisivat niinkuin -muuttolintujen parvi lentäessään pois. - -Viikinkirouva heräsi tähän ja ulkona kuului vieläkin sama voimakas -siipien havina -- hän tiesi, että haikarat siihen aikaan muuttivat, ne -olivat ne, jotka hän kuuli. Vielä kerran tahtoi hän nähdä ne ennen -niiden lähtöä ja sanoa niille hyvästi! Hän nousi, meni kuistille ja -silloin hän näki siipirakennuksen katonharjalla haikaran haikaran -vieressä ja pitkin pihaa, korkeiden puiden yli lensi parvia, tehden -mahtavia kaarroksia. Mutta juuri vastapäätä häntä, kaivonkannella, -missä pieni Helga niin usein oli istunut ja peloittanut hänet -villeydellään, istui nyt kaksi joutsenta, katsellen häneen viisain -silmin. Ja hän muisti unensa, se täytti yhä kokonaan hänen mielensä, -aivan kuin todellisuus. Hän ajatteli pientä Helgaa joutsenhahmossa, hän -ajatteli kristittyä pappia, ja yhtäkkiä tuntui hänen sydämessään oudon -iloiselta. - -Joutsenet räpyttelivät siipiään, kumarsivat kaulojaan ikäänkuin nekin -olisivat tahtoneet esittää tervehdyksensä. Ja viikinkirouva levitti -käsivartensa niiden puoleen ikäänkuin hän olisi ymmärtänyt sen, hymyili -itkun ja monien ajatusten vallassa. - -Silloin kohosivat, siipiään kahistellen ja nokkiaan päristellen kaikki -haikarat, lähteäkseen matkalle etelään. - --- Me emme odota pääskysiä! sanoi haikaraemo, -- jos tahtovat mukaan, -niin tulkoot! Me emme voi odottaa kunnes kurmitsat lähtevät! On sentään -kaunista matkustaa näin perheittäin eikä niinkuin peipposet ja -suokukot, joiden koirakset lentävät erikseen ja naarakset erikseen, se -oikeastaan ei ole säädyllistä! -- ja mitä lentämistapaa joutsenet -käyttävätkään? - --- Jokainen lentää omalla tavallaan, sanoi haikaraisä, -- joutsenet -lentävät vinottain, kurjet kolmikulmassa ja kurmitsat käärmeenmuodossa. - --- Älä puhu käärmeistä meidän lentäessämme täällä ylhäällä, sanoi -haikaraemo, -- se herättää poikasissa vain haluja, joita ei voida -tyydyttää. - - * * * * * - --- Ovatko nuo tuolla alhaalla ne korkeat vuoret, joista olen kuullut -puhuttavan? kysyi Helga joutsenhahmossa. - --- Ne ovat ukkospilviä, jotka ajelehtivat alapuolellamme! sanoi äiti. - --- Mitä valkoisia pilviä nuo ovat, jotka kohoavat niin korkealle? kysyi -Helga. - --- Sinä näet ikuisen lumen peittämät vuoret! sanoi äiti ja he lensivät -alppien yli, alas sinistä Välimerta kohti. - - * * * * * - --- Afrikan maa! Egyptin ranta! riemuitsi joutsenhahmossa Niilin tytär, -kun hän ilmasta näki valkeankeltaisena, aallonmuotoisena viiruna -kotiseutunsa. - -Myöskin linnut näkivät sen ja kiiruhtivat lentoaan. - --- Minä tunnen nenässäni Niilin liejun ja märät sammakot! sanoi -haikaraemo. -- Vatsassani kutiaa. Niin, nyt te saatte herkutella, ja te -saatte nähdä marabuhaikaran, ibislinnun ja kurkia! Ne kuuluvat kaikki -perheeseen, mutta eivät ole niin kauniita kuin me. Ne ovat olevinaan -ylhäisiä, varsinkin ibis, egyptiläiset ovat hemmoitelleet häntä, ne -tekevät hänet muumioksi, täyttävät hänet maustekasveilla. Minä näkisin -mieluummin, että minut täytettäisiin elävillä sammakoilla, sitä tekin -tahtoisitte, ja teidät täytetäänkin! Parempi jotakin kuvussa elinaikana -kuin komeilla kuoltuaan, se on minun mielipiteeni ja se on aina oikea! - --- Nyt ovat haikarat tulleet! sanottiin rikkaassa talossa Niilin -rannalla. Siellä lepäsi avonaisessa pilarisalissa, pehmeillä, -leopardinnahoilla päällystetyillä patjoilla kuninkaallinen herra, ei -elävänä eikä kuolleena, odotellen lootuskukkaa syvästä suosta -pohjolassa. Sukulaiset ja palvelijat seisoivat hänen ympärillään. - -Ja saliin lensi kaksi komeaa valkoista joutsenta, ne olivat tulleet -haikaroiden mukana. Ne pudottivat yltään häikäisevän höyhenhahmonsa ja -siinä seisoi kaksi kaunista naista, niin toinen toisensa näköistä kuin -kaksi kastepisaraa. He painuivat kalpean, kuihtuvan vanhan miehen -puoleen, he heittivät taapäin pitkät hiuksensa ja pienen Helgan -kumartuessa isoisän puoleen punastuivat vanhuksen kasvot, hänen -silmänsä saivat loistetta, kangistuneihin jäseniin tuli elämää. Vanhus -nousi reippaana ja nuortuneena. Tytär ja tyttärentytär sulkivat hänet -syliinsä ikäänkuin aamutervehdykseksi, iloiten pitkän, raskaan unennäön -jälkeen. - - * * * * * - -Ja ilo vallitsi koko talossa ja haikaranpesässä myöskin, mutta siellä -se kuitenkin pääasiassa johtui hyvästä ruuasta, kihisevästä sammakkojen -paljoudesta. Ja samaan aikaan kun oppineet hätäisesti, päällisin -puolin panivat muistoon tarinan noista kahdesta prinsessasta ja -terveyskukkasesta, joka oli suuri tapaus ja tuotti siunausta kodeille -ja maalle, kertoivat haikaravanhemmat sen omalla tavallaan ja omalle -perheelleen, mutta vasta kun kaikki olivat kylläiset, ennemminhän -heillä oli muutakin tekemistä kuin kuunnella juttuja. - --- Nyt sinusta tulee jotakin! kuiskasi haikaraemo, -- muu ei ole -mahdollista! - --- Oh, mitä minusta tulisi! sanoi haikaraisä. -- Ja mitä minä olen -tehnyt? En mitään! - --- Sinä olet tehnyt enemmän kuin kaikki nuo muut! Ilman sinua ja -poikasia eivät molemmat prinsessat koskaan olisi uudelleen nähneet -Egyptiä ja saaneet vanhusta terveeksi. Sinusta tulee jotakin! Saat -varmaan tohtorinarvon, ja meidän poikasemme saavat sen sitten -syntymässään, ja niiden poikaset taas eteenpäin! Sinä oletkin jo aivan -egyptiläisen tohtorin näköinen, -- minun silmissäni! - -Oppineet ja viisaat kehittivät perusajatusta, niinkuin he sitä -nimittivät, joka oli läpikäyvänä koko tapahtumassa: "rakkaus synnyttää -elämää!" He antoivat sille selityksiä eri tavoin: "lämmin auringonsäde -oli Egyptin prinsessa, hän astui alas liejukuninkaan luo, ja heidän -kohdatessaan puhkesi esiin kukka". - --- En niin aivan oikein voi toistaa sanoja! huomautti haikaraisä, joka -oli kuunnellut katolla ja jonka piti kertoa siitä pesässä. -- Se oli -niin monimutkaista, mitä he sanoivat, se oli niin viisasta, että he -heti saivat arvoja ja lahjoja, yksinpä kokkikin sai suuren kunniamerkin --- se kyllä oli liemen ansio! - --- Ja mitä sinä sait? kysyi haikaraemo, -- eihän heidän nyt pitäisi -unohtaa tärkeintä, ja se olet sinä! Oppineet ovat vain soitelleet suuta -tässä asiassa! Mutta sinun vuorosi kai tulee! - -Myöhään yöllä, kun unen rauha lepäsi yli taasen onnellisen talon, -valvoi vielä muuan, eikä se ollut haikaraisä, vaikka hän seisoi yhdellä -jalalla pesässä, nukkuen vartiasotamiestä, ei, pieni Helga valvoi, -kumartui alas parvekkeelta ja katseli kirkasta ilmaa suurine loistavine -tähtineen, jotka olivat suuremmat ja loistoltaan puhtaammat kuin minä -hän oli nähnyt ne pohjoisessa, ja kuitenkin samat. Hän ajatteli -Villisuota, kasvatusäidin lempeitä silmiä, kyyneliä, jotka hän oli -vuodattanut sammakkolapsi-raukan vuoksi, joka nyt seisoi tähtien -loistossa Niilin vesien varsilla, suloisessa kevätilmassa. Hän ajatteli -rakkautta tuon pakanallisen naisen rinnassa, rakkautta, jota hän oli -osoittanut kurjalle olennolle, joka ihmishahmossaan oli paha eläin ja -eläinhahmossaan iljettävä katsella ja koskettaa. Hän katseli loistavia -tähtiä ja muisteli kirkkautta kuolleen otsalla, heidän ratsastaessaan -metsän ja suon yli. Hänen muistissaan soi säveliä, sanoja, joita hän -oli kuullut lausuttavan heidän ratsastaessaan ja hänen istuessaan -noiduttuna hevosen selässä, sanoja rakkauden suuresta alkuperästä, -korkeimmasta rakkaudesta, joka käsitti kaikki sukukunnat. - -Niin, mitä olikaan annettu, voitettu, saavutettu! -- Pieni Helga -punnitsi öin päivin onnensa summaa ja oli sitä katsellessaan kuin -lapsi, joka nopeasti kääntyy antajan luota antimien, kaikkien noiden -kauniiden lahjojen puoleen. Hän eli kokonaan tuon kasvavan autuuden -vallassa, joka saattoi tulla, joka tulee; olihan häntä ihmeiden kautta -johdettu yhä korkeampaan iloon ja onneen, ja tähän hän eräänä päivänä -vaipui niin kokonaan, ettei hän enää ajatellut antajaa. Nuoruusvoiman -rohkeus teki nopean valintansa, hänen silmänsä loistivat. Mutta samassa -riisti hänet tästä mielialasta kova melu pihamaalla, hänen allaan. Hän -näki siellä kahden mahtavan kamelikurjen nopeasti juoksevan ahtaissa -kehissä. Hän ei koskaan ennen ollut nähnyt tätä eläintä, niin suuri -lintu, niin kömpelö ja raskas, siivet näyttivät siltä kuin niitä olisi -typistetty, ja itse lintu kuin sille olisi tehty väkivaltaa, ja hän -kysyi, mitä sille oli tapahtunut ja ensi kerran kuuli hän tarinan, -jonka egyptiläiset kertovat kamelikurjesta. - -Kaunis oli sen heimo kerran ollut, sen siivet suuret ja väkevät. Eräänä -iltana sanoivat sille metsän mahtavat linnut. "Veli, lennämmekö -huomenna, jos Jumala tahtoo, joelle juomaan?" Ja kamelikurki vastasi: -"Kyllä minä tahdon!" Kun päivä koitti, lähtivät he matkaan, ensin -korkealle ylös, aurinkoa, Jumalan silmää kohti, yhä korkeammalle ja -korkeammalle, kamelikurki kaukana edellä kaikkia muita. Se lensi -ylpeänä valoa kohti; se luotti omaan voimaansa eikä antajaan, se ei -sanonut: "jos Jumala tahtoo!" Silloin veti rangaistuksen enkeli pois -harson tuliliekkisen edestä ja siinä hetkessä paloivat linnun siivet, -se vaipui surkeana maahan. Se ja sen heimo eivät enää milloinkaan jaksa -kohota, se pakenee pelästyksissään, syöksyy eteenpäin, kiertäen -ahdasta alaa. Siinä on muistutus meille ihmisille, että kaikissa -ajatuksissamme, kaikissa teoissamme sanoisimme: "jos Jumala tahtoo!" - -Ja Helga painoi miettien alas päänsä, katseli kiitävää kamelikurkea, -näki sen hädän, näki millä hullunkurisella ilolla se katseli omaa -suurta varjoansa valkoisella, auringonpaahtamalla tiellä. Ja vakavuus -työnsi syvän juurensa mieleen ja ajatukseen. Rikas elämä, vastaiseksi -onnellinen, oli saatu, voitettu -- mitä tapahtuisi, mitä seuraisi? -Paras: "jos Jumala tahtoo!" - - * * * * * - -Varhain keväällä, kun haikarat taasen läksivät pohjoista kohti, otti -pieni Helga kultaisen rannerenkaansa, piirsi siihen nimensä, viittasi -haikaraisälle, pani kultarenkaan hänen kaulaansa, pyysi häntä viemään -sen viikinkirouvalle, joka tästä oli ymmärtävä, että kasvattitytär eli, -oli onnellinen ja muisti häntä. - --- Se on raskas kantaa! ajatteli haikaraisä, kun hän sai sen kaulaansa, --- mutta kultaa ja kunniaa ei pidä viskata maantielle! Haikara tuottaa -onnea, todetkoot sen siellä ylhäällä! - --- Sinä munit kultaa ja minä munin munia, sanoi haikaraemo, -- mutta -sinä munit vain kerran ja minä teen sen joka vuosi. Mutta tunnustusta -ei kumpikaan meistä saa -- se loukkaa! - --- Onhan tietoisuus, äiti! sanoi haikaraisä. - --- Sitä et sinä voi ripustaa näkyviin, sanoi haikaraemo, -- se ei anna -myötätuulta enempää kuin ravintoakaan! - -Ja sitten he lensivät. - -Pieni satakieli, joka lauloi tamarindipensaassa, aikoi sekin pian -lähteä pohjoiseen. Siellä ylhäällä likellä Villisuota oli pieni Helga -usein kuullut sen, tervehdyksen hän tahtoi panna sen mukaan, lintujen -kieltä hän osasi siitä lähtien, jolloin hän lensi joutsenhahmossa, hän -oli sittemmin usein puhunut sitä haikaran ja pääskysen kanssa, -satakieli hänet kyllä ymmärtää. Ja sitä hän pyysi lentämään -pyökkimetsään Jyllannin niemimaalle, sinne, missä hauta oli luotu -kivistä ja oksista, hän pyysi sitä kehoittamaan kaikkia pikkulintuja -siellä suojelemaan hautaa ja visertämään laulun uudestaan ja uudestaan. - -Ja satakieli lensi -- ja aika lensi myöskin. - - * * * * * - -Kotka seisoi syksyllä pyramiidin huipulla ja näki komean kulkueen -runsaasti kuormitettuja kameeleja ja kalliisti puettuja asestettuja -miehiä korskuvien arapialaisten hevosten selässä, hevoset hohtivat -valkoisina kuin hopea, niiden punaiset sieraimet värisivät, suuri -tuuhea harja riippui alas hienojen jalkojen yli. Rikkaat vieraat, -kuninkaallinen prinssi Arabianmaasta, kaunis niinkuin prinssin sopii, -saapuivat ylpeään taloon, missä nyt haikaranpesä oli tyhjänä. Sen -asukkaathan olivat pohjoisessa maassa, mutta he kyllä palaavat pian. Ja -juuri sinä päivänä he tulivat, jolloin ilo ja riemu täällä olivat -ylimmillään. Täällä olivat hääkemut ja pieni Helga oli morsian, -puettuna silkkiin ja jalokiviin. Sulhanen oli nuori prinssi -Arabianmaasta, he istuivat pöydän yläpäässä, äidin ja isoisän välillä. - -Mutta morsian ei katsellut sulhasen ruskeaa, miehekästä poskea, missä -musta parta kähertyi, hän ei katsellut hänen tulisiin, tummiin -silmiinsä, jotka tähtäsivät häneen, hän katseli ulos, kohti tuikkivaa, -sädehtivää tähteä, joka loisti taivaalta. - -Silloin havisivat ilmassa voimakkaat siivenlyönnit, haikarat palasivat. -Ja vanha haikarapari, vaikka väsyneenä matkasta ja syystä levon -tarpeessa, lensi kuitenkin heti parvekkeen kaidepuulle, he kyllä -tiesivät, mikä juhla siellä oli. He olivat jo maan rajalla kuulleet, -että pieni Helga oli maalauttanut heidät seinälle, he kuuluivat hänen -tarinaansa. - --- Se on hyvin kauniisti ajateltu! sanoi haikaraisä. - --- Se on hyvin vähän! sanoi haikaraemo. -- Vähempää ei voisi olla. - -Ja kun Helga näki heidät, nousi hän ja astui ulos parvekkeelle -taputtaakseen heidän selkiään. Vanha haikarapari kumarsi kaulallaan ja -nuorimmat poikaset katselivat ja olivat tyytyväiset kunniaan, joka tuli -heidän osakseen. - -Ja Helga katseli loistavaa tähteä, joka kävi yhä kirkkaammaksi; ja sen -ja hänen välillään liikkui olento, ilmaa puhtaampi ja siitä syystä -näkyväinen, se liiteli aivan hänen likelleen, se oli kuollut kristitty -pappi, hänkin saapui hänen suureen juhlaansa, saapui taivaan -valtakunnasta. - --- Loisto ja kunnia siellä voittavat kaiken, mitä maa tuntee! sanoi -hän. - -Ja pieni Helga rukoili hartaammin kuin koskaan ennen oli rukoillut, -että hän ainoastaan yhden ainoan minuutin saisi katsoa sinne, luoda -vain yhden ainoan katseen taivaan valtakuntaan, Isän puoleen. - -Ja hän nosti hänet sinne loistossa ja kunniassa, sävelten ja -ajatusten tulvassa. Loisto ja soitto eivät olleet ainoastaan hänen -ulkopuolellaan, vaan hänen sisässäänkin. Sanat eivät saata sitä kuvata. - --- Nyt meidän täytyy palata, sinua kaivataan! sanoi pappi. - --- Vain yksi silmäys vielä! rukoili Helga, -- vain ainoa lyhyt -minuutti! - --- Meidän täytyy palata maan päälle, kaikki vieraat lähtevät pois! - --- Vain yksi silmäys, viimeinen! - -Ja pieni Helga seisoi taasen parvekkeella -- mutta kaikki soihdut -ulkopuolella olivat sammutetut, kaikki valot hääsalista olivat poissa, -haikarat poissa, ei missään näkynyt vieraita, ei sulhasta, kaikki oli -kuin pois puhallettu kolmena lyhyenä minuuttina. - -Silloin valtasi Helgan hätä ja hän meni läpi tyhjän, suuren salin -viereiseen huoneeseen; siellä makasi vieraita sotamiehiä. Hän avasi -sivuoven, joka johti hänen huoneeseensa, ja luullessaan seisovansa -siellä, hän seisoikin puutarhassa -- sellaista ei täällä ollut ennen. -Taivas hohti punaisena, päivänkoitto läheni. - -Vain kolme minuuttia taivaassa, ja koko mainen yö oli mennyt. - -Silloin hän näki haikarat. Hän huusi niille, puhui niiden kieltä, ja -haikaraisä käänsi päätään, kuunteli ja tuli lähemmä. - --- Puhut meidän kieltämme, sanoi hän, -- mitä sinä tahdot? Miksi tulet -tänne, sinä vieras nainen? - --- Minähän se olen! Minä olen Helga! Etkö tunne minua? Kolme minuuttia -sittenhän me puhelimme tuolla parvekkeella. - --- Se on erehdys, sanoi haikara, -- sen sinä olet nähnyt unessa kaikki -tyynni! - --- Ei, ei! sanoi Helga ja muistutti hänelle viikinkilinnaa ja -Villisuota, matkaa tänne --! - -Silloin räpytteli haikaraisä silmiään. - --- Sehän on vanha tarina, jonka minä olen kuullut isoäitini isoäidin -äidin ajoilta! Oli kyllä täällä Egyptissä sellainen prinsessa -Tanskanmaasta, mutta hän hävisi hääiltanaan monta sataa vuotta sitten -eikä koskaan palannut! Sen voit itse lukea muistokivestä täällä -puutarhassa, siihenhän on hakattu sekä joutsenia että haikaroita ja -ylinnä seisot itse valkoisessa marmorissa. - -Niin oli. Pieni Helga näki sen, ymmärsi sen ja vaipui polvilleen. - -Aurinko nousi loistavana, ja niinkuin muinoin sen säteiden valossa -sammakkohahmo raukesi ja kaunis olento tuli näkyviin, niin kohosi nyt -valon kasteessa kauneusolento, kirkkaampi, puhtaampi kuin ilma, -valonsäde -- Isän luo. - -Ruumis raukesi tomuksi: kuihtunut lootuskukka lepäsi siinä, missä hän -oli seisonut. - - * * * * * - --- Sepä oli uusi loppu, sanoi haikaraisä, -- sellaista en ensinkään -ollut odottanut! Mutta minä pidin siitä aika paljon! - ---- Mitähän poikaset siitä sanovat? kysyi haikaraemo. - --- Niin, se on tietysti pääasia! sanoi haikaraisä. - - - - -PIKAJUOKSIJAT. - - -Oli määrätty palkinto, niin, oli määrätty kaksikin, pieni ja suuri, -suurimmasta nopeudesta, ei yhdessä juoksussa, vaan noin läpi koko -vuoden. - --- Minä sain ensi palkinnon, sanoi jänis, -- pitäähän toki olla -oikeutta, kun omat sukulaiset ja hyvät ystävät ovat palkintotuomareina. -Mutta sitä pidän miltei loukkaavana itseäni kohtaan, että etana sai -toisen palkinnon! - --- Ei, vakuutti portinpylväs, joka oli ollut todistajana -palkinnonjaossa, -- ahkeruus ja hyvä tahto ovat nekin otettavat -huomioon, sen lausuivat monet kunnianarvoiset henkilöt, ja sen olen -minäkin ymmärtänyt. Etana on tosin tarvinnut puoli vuotta päästäkseen -kynnyksen yli, mutta hän katkaisi reisiluunsa siinä kiireessä jota se -kuitenkin hänelle oli. Hän on elänyt yksinomaan ja ainoastaan -juoksuaan varten ja hän juoksi koppineen päivineen! Tämä kaikki on -kunnioitettavaa -- ja niin sai hän toisen palkinnon! - --- Olisihan minutkin voinut ottaa huomioon! sanoi pääskynen. -- -Nopeammaksi minua lennossa ja äkkikäänteissä ei luullakseni kukaan ole -osoittautunut, ja missä kaikissa minä olen ollut: kaukana, kaukana, -kaukana! - --- Niin, se on teidän onnettomuutenne! sanoi portinpylväs. -- Te -kuljeskelette liian paljon! Aina te haluatte matkustaa, maasta -pois, kun täällä alkaa tulla kylmä! Teissä ei ole vähääkään -isänmaanrakkautta. Teitä ei voi ottaa huomioon! - --- Mutta jos minä nyt makaisin suossa koko talven, sanoi pääskynen, -- -hukkaisin tuon koko ajan, otettaisiinko minut sitten huomioon? - --- Hankkikaa todistus suoeukolta, että olette maannut puolet aikaa -isänmaassa, niin tulette otetuksi huomioon. - --- Minä kyllä olisin ansainnut ensimäisenkin palkinnon enkä vain -toista! sanoi etana. -- Tiedänhän minä, että jänis on juossut pelkkää -raukkamaisuuttaan, aina kun hän luuli vaaran olevan lähellä -- minä -sensijaan olen ottanut juoksemisen elämäntehtäväksi ja käynyt rammaksi -palveluksessani! Jos jonkun pitäisi saada ensimäinen palkinto, niin -minun! -- mutta minä en rettelöi, halveksin sellaista! - -Ja sitten se sylkäisi. - --- Minä voin sanoilla ja numeroilla osoittaa, että molemmat palkinnot, -ainakin mitä minun ääneeni tulee, ovat jaetut oikeudenmukaisten -periaatteiden nojalla! sanoi metsässä vanha rajapyykki, joka sekin oli -jäsenenä palkintolautakunnassa. -- Minä ajan aina asiaani -järjestyksellä, punniten ja laskien. Seitsemän kertaa varhemmin on -minulla ollut kunnia olla mukana antamassa palkintoa, mutta vasta -tänään olen saanut tahtoni läpi. Joka palkinnonjaossa olen asettunut -johonkin määrättyyn lähtökohtaan. Olen aina lähtenyt kirjainten -alkupäästä ensi palkintoa varten ja loppupäästä toista palkintoa -varten. Ja pankaapa nyt merkille: kun lähtee alkupäästä, niin on -kahdeksas kirjain A:sta _H_ -- niin olemme saaneet _Haren_, Jänis, ja -niin äänestin minä Harenille, Jänikselle ensi palkintoa. Ja kahdeksas -kirjain loppupäästä laskien -- Ä:tä en ota lukuun, siinä on sellainen -sopimaton ääni ja minä hyppään aina sopimattomien yli -- taas on _S_. -Sentähden äänestin _Snegeln'ille_, Etanalle toista palkintoa. -Seuraavalla kerralla tulee _I_ ensimäiseksi ja _R_ toiseksi. -[Tanskan- ja suomenkielten eroavaisuuden vuoksi on ollut mahdotonta -tehdä oikeutta tälle kohdalle. _Suoment. muist_.] Joka asiassa pitää -aina olla järjestystä. Jostakin täytyy pitää kiinni. - --- Minä olisin kuin olisinkin äänestänyt itseäni, jollen olisi kuulunut -palkintotuomareihin, sanoi muuli, joka sekin oli palkintotuomareja. -- -Pitää kiinnittää huomiota ei ainoastaan siihen, miten pian pääsee -perille, vaan kaikkinaisiin muihinkin seikkoihin, niinkuin nyt -siihenkin, kuinka paljon kuljettaa mukanaan. Minä puolestani kuitenkaan -en tällä kertaa tähdentänyt tätä asiaa enempää kuin jäniksen -viekkauttakaan juoksun aikana, sitä viisautta, millä se äkkiä tekee -syrjähypyn johdattaakseen ihmisiä harhaan piilopaikkaansa nähden; ei, -on vielä muuan asia, johon monet kiinnittävät huomiota ja jota ei -pidäkään jättää ottamatta lukuun, se on se, jota sanotaan -_kauneudeksi_. Sitä olen tässä katsellut, olen katsellut jäniksen -kauniita, hyvin muodostuneita korvia, ilokseen katselee, miten pitkät -ne ovat! Minusta tuntui siltä kuin olisin nähnyt itseni pienenä, ja -niin minä äänestin häntä! - --- Hiljaa! sanoi kärpänen. --- Niin, en tahdo puhua, tahdon vain sanoa -jotakin. Sen tiedän, että olen ottanut kiinni enemmän kuin yhden -jäniksen! Tässä hiljan murskasin takajalat eräältä nuorimmista -jäniksistä. Istuin veturissa rautatiejunan edessä, teen usein sillä -tavalla, siinä huomaa parhaiten oman nopeutensa. Muuan nuori jänis -juoksi pitkän aikaa edellä, hän ei aavistanut, että minä olin mukana. -Vihdoin viimein täytyi hänen poiketa tieltä, mutta sitten murskasi -veturi takajalat, sillä _minä_ istuin veturissa. Jänis jäi paikoilleen, -minä matkustin eteenpäin. Toki se silloin on voitettu? Mutta minä en -välitä palkinnosta. - --- Minä nyt olen sitä mieltä, ajatteli orjantappura, mutta se ei -sanonut sitä, sen luontoon ei kuulu tuoda esiin mielipiteitään, vaikka -olisi saattanut olla varsin hyvä, jos se olisi tehnyt sen -- minä nyt -olen sitä mieltä, että auringonsäteen olisi pitänyt saada ensimäinen -kunniapalkinto ja toinen niinikään! Se lentää tuokiossa tuon äärettömän -matkan auringosta meidän luoksemme ja tulee sellaisella voimalla, että -koko luonto herää. Sen kauneus on niin ääretön, että se panee kaikki -meidät ruusut punastumaan ja tuoksumaan. Korkea tuomitseva esivalta ei -näy ollenkaan huomanneen sitä! Auringon sijassa minä antaisin heille -jokikiselle auringonpistoksen -- mutta se tekisi heidät vain hulluiksi, -siksi he saattavat tulla muutenkin! En sano mitään! ajatteli -orjantappura. -- Rauha metsään, ihanaa on kukkia, lemuta ja virvoittaa, -elää sadussa ja laulussa! Auringonsäde kuitenkin elää kauemmin kuin -yksikään meistä! - --- Mikä on ensimäinen palkinto? kysyi kastemato, joka oli nukkunut -liian kauan ja vasta nyt saapui paikalle. - --- Se on vapaa pääsy kaalimaahan! sanoi muuli. -- Minä ehdotin tämän -palkinnon! Jäniksen piti ja tuli se saada ja niin minä ajattelevana ja -toimivana jäsenenä järkevästi otin huomioon _sen_ hyödyn, jonka piti se -saada. Nyt on jäniksen toimeentulo turvattu. Etanalla on oikeus istua -kiviaidalla ja nuolla sammalta ja auringonpaistetta ja kuuluu se -tästäpuoleen ensimäisiin palkintotuomareihin kilpajuoksussa. -Ammattitaitoinen henkilö on hyvä olemassa laitoksessa, jota ihmiset, -sanovat komiteaksi! Sanon kuin sanonkin: odotan paljon tulevaisuudelta, -meillä on jo päästy hyvään alkuun! - - - - -KELLOSYVANNE. - - --- Piu-pau! Piu-pau! kaikuu Kellosyvänteestä Odensen joessa. -- Mikä -joki se on? -- Sen tietää joka lapsi Odensen kaupungissa, se juoksee -puutarhojen alapuolella sululta myllylle, puusiltojen alitse. Joessa -kasvaa keltaisia varsanupukoita, ruskeauntuvaisia kaisloja ja mustia, -samettinukkaisia ruokoja, korkeita ja suuria. Vanhat, halkeilleet, -kääntyneet ja vääntyneet piilipuut ojentuvat kauas veteen Munkemosen -puolella ja Blegemand'in niityn luona, mutta aivan yläpuolella on -puutarha toisen vieressä, toinen erilainen kuin toinen: milloin on -niissä kauniita kukkia ja huvihuoneita, kaikki siroa ja somaa niinkuin -pienet nukenhelyt, milloin ainoastaan kaalia, tai ei puutarhaa -ensinkään näy, koska suuret seljapensaat levittävät oksiaan, riippuen -kauas yli juoksevan veden, joka siellä täällä on niin syvää, ettei airo -ulotu pohjaan. Vanhan neitiluostarin edustalla on syvin kohta, sitä -sanotaan Kellosyvänteeksi ja siellä asuu jokimies. Hän nukkuu päivisin, -kun aurinko paistaa veden läpi, mutta tulee esiin tähtikirkkaina öinä -ja kuuvalolla. Hän on hyvin vanha, isoäiti on kuullut hänestä -isoäidiltään, sanoo hän, hän elää yksinäistä elämää, hänellä ei ole -ketään muuta, jonka kanssa hän puhuisi, kuin suuri, vanha kirkonkello. -Kerran se riippui kirkontornissa, niin, nyt ei ole jälkeä jäljellä -tornista enempää kuin kirkostakaan, siitä, jota sanottiin Pyhän -Albanuksen kirkoksi. - --- Piu-pau! piu-pau! kaikui kello, kun torni oli pystyssä, ja eräänä -iltana, kun aurinko laski ja kello teki voimakkainta heilahdustaan, -repäisi se itsensä irti ja lensi ilman halki; kiiltävä malmi paistoi -hehkuvana punaisissa säteissä. - --- Piu-pau! piu-pau! nyt minä menen nukkumaan! lauloi kello ja lensi -Odensen jokeen, syvimmälle kohdalle ja senvuoksi sitä nyt kutsutaan -Kellosyvänteeksi. Mutta ei se siellä saanut unta eikä lepoa, jokimiehen -luona se soi ja helisee niin, että ajoittain kuuluu tänne ylös asti -veden läpi, ja monet ihmiset sanovat sen merkitsevän: nyt joku kuolee, -mutta ei se ole sentähden, ei, se soi ja kertoo jokimiehelle, joka nyt -ei enää ole yksin. - -Ja mitä kertoo kello? Se on niin vanha, niin vanha, niin väitetään, se -on ollut olemassa kauan, ennenkuin isoäidin isoäiti syntyi, ja -kuitenkin on se iältään vain lapsi jokimiehen rinnalla, joka on vanha, -hiljainen olento, yllään ankeriaannahkaiset housut ja kalansuomuksista -tehty takki, nappeina keltaiset varsanupukat, kaisloja hiuksissa ja -parrassa limaskoja, mikä juuri ei ole erittäin kaunista. - -Kellon kertomusten esittämiseen menisi vuosia ja päiviä. Se kertoo -uudelleen ja uudelleen, usein ja alituisesti samaa, milloin lyhyesti, -milloin pitkään, kuinka sitä kulloinkin haluttaa. Se kertoo vanhoista -ajoista, kovista, pimeistä ajoista. - --- Pyhän Albanuksen kirkkoon, ylös torniin, missä kello riippui, tuli -munkki, hän oli sekä nuori että kaunis, mutta miettivämpi kuin kukaan -muu. Hän katseli luukusta Odensen joen yli, silloin kun sen uoma oli -leveä ja suo oli järvenä, hän katseli sen yli ja yli vihreän vallin, -"Nunnamäen", missä luostari oli, mistä tuli loisti nunnan kammiosta. -Hän oli tuntenut hänet hyvin -- ja hän muisti sen, ja hänen sydämensä -sykki kovasti -- piu-pau! piu-pau! - -Niin, sillä lailla kertoo kello. - --- Torniin tuli piispan hupsu palvelijapoika, ja kun minä, kello, joka -olen valettu malmista, joka olen kova ja raskas, huojuin ja heiluin, -niin olisin voinut murskata hänen päänsä. Hän asettui aivan minun -alleni ja leikitteli kahdella palikalla, ikäänkuin hän olisi -helkytellyt jotakin soitinta, ja samalla hän lauloi: "Nyt minä uskallan -ääneen laulaa, mitä muuten en uskalla kuiskata, laulaa kaikesta, mikä -kätketään lukkojen ja salpojen taakse! Siellä on kylmää ja märkää! -Rotat syövät heidät elävältä! Ei kukaan tiedä siitä, ei kukaan kuule -siitä! Ei nytkään, sillä kello soi niin lujaan: piu-pau! piu-pau!" - --- Oli eräs kuningas, he sanoivat häntä Knutiksi, hän notkisti polvensa -sekä piispalle että munkille, mutta kun hän ahdisti vendelsysseliläisiä -liian raskailla veroilla ja kovilla sanoilla, tarttuivat he aseisiin ja -seipäihin, ajoivat hänet pois, ikäänkuin hän olisi ollut metsäneläin. -Hän pakeni kirkkoon, lukitsi portin ja oven. Raivostunut joukko odotti -ulkopuolella, minä kuulin sen: sekä harakat että varikset, ja naakat -myöskin, pelästyivät huutoa ja rähinää. Ne lensivät torniin ja taas -ulos, ne katselivat alhaalla olevaa joukkoa, ne katselivat myöskin. - -Kellosyvänne sisään kirkon ikkunoista ja kirkuivat lujaan mitä ne -näkivät. Kuningas Knut oli polvillaan alttarin ääressä ja rukoili, -hänen veljensä Eerik ja Benedikt seisoivat vartioina, kädessä -paljastettu miekka, mutta kuninkaan palvelija, viekas Blake, petti -herransa. Ulkopuolella tiedettiin miten häneen saattoi osata, ja eräs -joukosta heitti kiven sisään ikkunasta ja kuningas oli kuollut! Villi -joukko huusi ja kirkui ja lintujen joukko niinikään, ja minä huusin -mukana, minä lauloin ja minä soitin: piu-pau! piu-pau! - --- Kirkonkello riippuu korkealla, katselee kauas ympärilleen, saa -vieraikseen linnut ja ymmärtää niiden kielen, sen luo tulla humistaa -tuuli, sisään luukuista ja äänirei'istä, joka raosta, ja tuuli tietää -kaikki, se saa tietonsa ilmasta, ja se sulkee syliinsä kaikki, missä -elämää on, se tunkee ihmisen keuhkoihin, tietää kaiken mikä siellä -tulee ääneksi, joka sanan, joka huokauksen --! Ilma tietää sen, tuuli -kertoo sen, kirkonkello ymmärtää sen puheen ja soittaa sen julki koko -maailmalle, piu-pau! piu-pau! - --- Mutta tämä kuuleminen ja tietäminen kävi minulle liialliseksi, en -jaksanut soittaa sitä julki! Minä niin väsyin, minä kävin niin -painavaksi, että parru murtui ja minä lensin kirkkaaseen ilmaan, alas -siihen missä joki on syvin, missä jokimies asuu, yksinään ja -hyljättynä, ja siellä minä kerron vuodesta vuoteen mitä olen kuullut ja -mitä tiedän: piu-pau! piu-pau! - -Näin soi Kellosyvänteestä Odensen joessa, sen on äidinäiti kertonut. - -Mutta meidän koulumestarimme sanoo: "Ei ole mitään kelloa, joka voisi -soida siellä alhaalla, sillä se on mahdotonta! -- ei ole mitään -jokimiestä siellä alhaalla, sillä ei ole olemassa jokimiestä!" Ja kun -kaikki kirkonkellot soivat niin heleästi, sanoo hän, etteivät -oikeastaan kellot soi, vaan ilma; ilmahan se antaa äänen -- sen sanoi -isoäitikin kellon sanoneen -- siinä he ovat yksimieliset, ja silloin se -on varma! "Ole tarkka, ole tarkka, pidä vaari itsestäsi!" sanovat he -molemmat. - -Ilma tietää kaikki, se on meidän ympärillämme, se on meidän sisässämme, -se kertoo meidän ajatuksistamme ja teoistamme, ja se kertoo niistä -laajemmalle kuin kello alhaalla syvyydessä Odensen joessa, missä -jokimies asuu, se kertoo sen aina suureen taivaansyvyyteen asti, niin -kauas, niin kauas, aina ja ikuisesti, kunnes taivaan valtakunnan kellot -soivat: piu-pau! piu-pau! - - - - -PAHA RUHTINAS. - -Taru. - - -Oli kerran paha ja ylimielinen ruhtinas, jonka kaikki ajatukset -tarkoittivat sitä, että hän voittaisi kaikki maailman maat ja -herättäisi nimellään kauhua. Hän raivasi tiensä tulella ja miekalla, -hänen sotamiehensä tallasivat viljan maassa, ne sytyttivät talonpojan -asumuksen niin, että punainen liekki nuoli lehdet puista ja hedelmät -riippuivat paistettuina mustilla, kärventyneillä oksilla. Moni -äitiraukka piilotteli alastoman rintalapsensa kanssa suitsuavan muurin -takana ja sotamiehet etsivät häntä, ja jos he löysivät hänet ja lapsen, -niin alkoi niiden pirullinen ilo. Pahat henget eivät olisi voineet -menetellä ilkeämmin, mutta ruhtinaan mielestä kävi juuri niinkuin piti. -Päivä päivältä kasvoi hänen valtansa, kaikki pelkäsivät hänen nimeänsä, -ja onni seurasi häntä kaikissa hänen teoissansa. Hän toi valloitetuista -kaupungeista kultaa ja suuria aarteita, hänen pääkaupunkiinsa kasaantui -rikkaus, jolla ei missään muussa paikassa ollut vertaa. Nyt rakennutti -hän komeita linnoja, kirkkoja ja pylväskäytäviä, ja jokainen, joka näki -nämä ihanuudet, sanoi: "Mikä suuri ruhtinas!" He eivät ajatelleet -hätää, jonka hän oli tuottanut muille maille, he eivät kuulleet niitä -huokauksia ja sitä valitusta, mitkä kaikuivat poltetuista kaupungeista. - -Ruhtinas katseli kultaansa, komeita rakennuksiaan ja ajatteli niinkuin -joukkokin: "Mikä suuri ruhtinas! Mutta minun täytyy saada enemmän! -paljon enemmän! Älköön mitään valtaa nimitettäkö yhtä suureksi, -saatikka sitten suuremmaksi kuin minun!" Ja hän ryhtyi sotaan kaikkia -naapurejaan vastaan ja hän voitti heidät kaikki. Voitetut kuninkaat hän -antoi kultaketjuilla kytkeä kiinni vaunuihinsa, kun hän ajoi katuja -pitkin, ja kun hän istui pöydässä, täytyi niiden maata hänen ja -hoviväen jaloissa ja ottaa ne leipäpalaset, jotka heille viskattiin. - -Nyt antoi ruhtinas pystyttää kuvapatsaansa toreille ja kuninkaallisiin -linnoihin, niin, hän tahtoi, että se seisoisi kirkoissakin Herran -alttarin edessä, mutta papit sanoivat: "Ruhtinas, sinä olet suuri, -mutta Jumala on suurempi, me emme uskalla." - --- Hyvä, sanoi paha ruhtinas, -- niin voitan minä Jumalankin! Ja -sydämensä ylimielisyydessä ja hulluudessa rakennutti hän ihmeellisen -laivan, jolla hän saattoi kulkea ilman halki. Se oli kirjava kuin -riikinkukon pyrstö ja siinä näytti olevan ikäänkuin tuhansia silmiä, -mutta jokainen silmä oli pyssynpiippu. Ruhtinas istui keskellä laivaa, -hänen tarvitsi vain painaa vieteriä, niin lähtivät tuhannet kuulat -lentoon ja pyssyt olivat taasen latauksessa niinkuin ennenkin. Tuhansia -väkeviä kotkia valjastettiin laivan eteen, ja niin läksi hän nyt -lentämään aurinkoa kohti. Maa lepäsi syvällä alhaalla. Ensin se -vuorineen ja metsineen näytti vain kynnetyltä pellolta, missä vihanta -pilkistää esiin käännetystä turpeesta, sitten se muistutti litteää -karttaa, ja pian se oli kokonaan sumun ja pilvien peitossa. Yhä -korkeammalle ja korkeammalle lensivät kotkat. Silloin lähetti Jumala -yhden ainoan lukemattomista enkeleistään, ja paha ruhtinas lennätti -tuhannet kuulansa häntä vastaan. Mutta kuulat kimposivat kuin rakeet -enkelin hohtavista siivistä, yksi veripisara, vain yksi ainoa, putosi -valkoisesta siipisulasta, ja tämä pisara putosi laivalle, missä -ruhtinas istui. Se polttautui kiinni, se painoi kuin tuhat sentneriä -lyijyä ja riisti laivan huimaavaa vauhtia alas maata kohti. Kotkien -lujat siivet murtuivat, tuuli humisi ruhtinaan pään ympärillä, ja -pilvet --- nehän olivat syntyneet poltetuista kaupungeista -- -muodostuivat uhkaaviksi haamuiksi, ikäänkuin penikulmien kokoisiksi -kravuiksi, jotka ojensivat suuret kyntensä häntä kohden kuin vyöryvät -kallionlohkareet ja tultasylkevät lohikäärmeet. Puolikuolleena makasi -hän laivassa, joka vihdoin jäi riippumaan metsän paksujen puunoksien -väliin. - --- Minä tahdon voittaa Jumalan, sanoi hän, -- olen vannonut sen, minun -tahtoni täytyy tapahtua! Ja seitsemän vuotta hän rakennutti taidokkaita -laivoja, joilla piti lennettämän ilman halki, hän antoi takoa -ukkosennuolia kovimmasta teräksestä, sillä hän tahtoi murtaa taivaan -kannen. Kaikista maistansa kokosi hän suuria sotajoukkoja, ne täyttivät -monien penikulmien alan, kun miehet seisoivat asetettuina rinnatusten. -Ne astuivat taidokkaasti rakennettuihin laivoihin, kuningas itse -lähestyi omaa laivaansa -- silloin lähetti Jumala sääskiparven, yhden -ainoan pienen sääskiparven, se surisi kuninkaan ympärillä ja pisti -hänen käsiään ja jalkojaan. Suutuksissaan veti hän miekkansa, mutta -iski vain tyhjään ilmaan, hän ei voinut osua sääskiin. Silloin käski -hän tuoda kalliita peitteitä, näitä piti kaarittaman hänen ympärilleen, -niiden läpi ei yksikään sääski saattanut tunkea pistintään, ja tehtiin -niinkuin hän käski. Mutta yksi ainoa sääski oli asettunut sisimmälle -peitteelle, se ryömi kuninkaan korvaan ja pisti häntä. Poltti kuin -tuli, myrkky nousi hänen aivoihinsa, hän syöksyi ylös, tempasi peitteet -ympäriltään, repi rikki vaatteensa ja tanssi alasti raakojen, villien -sotamiesten edessä. Nämä pilkkasivat nyt hullua ruhtinasta, joka tahtoi -hyökätä Jumalan kimppuun ja jonka yksi ainoa pieni sääski heti oli -voittanut. - - - - -TUULI KERTOO VALDEMAR DAA'STA JA HÄNEN TYTTÄRISTÄÄN. - - -Kun tuuli viilettää yli nurmen, niin se väreilee kuin vesi, kun se -viilettää yli viljan, niin tämä aaltoilee kuin järvi. Se on tuulen -tanssia. Mutta kuuleppa sen kertovan: se laulaa sanottavansa ja toisin -se soi metsän puissa, toisin muurin äänirei'issä, raoissa ja -halkeamissa. Näetkö kuinka tuuli tuolla ylhäällä kiidättää pilviä, -ikäänkuin ne olisivat lammaslauma! Kuuletko kuinka tuuli täällä -alhaalla toitottaa avonaisessa portissa, ikäänkuin se olisi vartia ja -puhaltaisi torveen. Omituisesti se humisee savupiipussa ja -uuninpesässä. Tuli leimahtelee ja kipunoi, loimottaa kauas huoneeseen -ja täällä on niin tyyntä ja suloista istua ja kuunnella. Anna vain -tuulen kertoa! Se tietää satuja ja tarinoita enemmän kuin me kaikki -yhteensä. Kuulehan nyt, mitä se kertoo. - -Huu-uu-uu! mennä täytyy! -- se on laulun kertosäe. - - * * * * * - -Ison Beltin varrella on vanha kartano, sen ympärillä paksut punaiset -muurit! sanoo tuuli. -- Tunnen joka kiven, olen nähnyt sen ennen, kun -se oli Stig marskin linnassa kannaksella. Se piti revittämän! Kivi -joutui taasen käytäntöön ja tuli uuteen muuriin, uuteen kartanoon, -toisaalla, se oli Borrebyn kartano sellaisena kuin se vieläkin on. - -Olen nähnyt ja tuntenut nuo korkeat aateliset miehet ja rouvat, nuo -vaihtelevat sukupolvet, jotka asuivat siellä. Nyt kerron Valdemar -Daa'sta ja hänen tyttäristään. - -Hän kulki otsa korkealla, hän oli kuninkaallista sukua! Hän osasi -muutakin kuin ajaa hirviä ja tyhjentää sarkan -- se kyllä nähdään, -sanoi hän itse. - -Hänen rouvansa asteli kankeana kultavaatehameessa kiiltävän -ruutulattiansa poikki. Seinäverhot olivat komeat, huonekalut -kallisarvoiset, ne olivat taidokkaasti veistetyt. Hopea- ja -kultatavaraa hän oli tuonut taloon, saksalaista olutta oli kellarissa, -kun siellä jotakin oli, mustat, tuliset hevoset hirnuivat tallissa. -Borrebyn kartanossa oli rikasta, silloin kun rikkaus siellä oli. - -Ja lapsia siellä oli: kolme hienoa neitoa, Iida, Johanna ja Anna -Dorotea -- muistan vielä nimet. - -Ne olivat rikasta väkeä, ne olivat ylhäistä väkeä, loistossa syntyneitä -ja loistossa kasvaneita! Huu-uu-uu! mennä täytyy! lauloi tuuli ja -sitten se taasen kertoi. - --- Siellä en nähnyt, niinkuin muissa vanhoissa kartanoissa, -jalosyntyisen rouvan istuvan tyttöineen yläsalissa ja kiertävän -rukkiaan. Hän soitteli helisevää harppua ja lauloi, ei kuitenkaan aina -vanhoja tanskalaisia lauluja, vaan vieraskielisiä. Siellä meluttiin ja -juhlittiin, sinne tuli korkeita vieraita läheltä ja kaukaa, musiikki -helisi, pikarit helisivät, en saanut ääntäni kuulumaan niiden yli! -sanoi tuuli. -- Ylpeys siellä oli komeuksineen, korskeuksineen, -herrasväki, mutta ei Herra! -- Oli juuri vapunpäivä-aatto, sanoi tuuli, --- tulin lännen puolelta, olin nähnyt laivojen murskautuvan -Länsi-Jyllannin rannalla, kiitänyt nummen ja metsäisen, vihannan rannan -poikki, yli Fyenin maan ja tulin puhaltaen ja puuskuttaen Ison Beltin -yli. - -Silloin panin levolle Själlannin rannalle likelle Borrebyn kartanoa, -missä metsä vielä seisoi pystyssä ihanine tammineen. - -Seudun nuoret miehet tulivat ja keräsivät risuja ja oksia, ottaen -suurimmat ja kuivimmat, mitä saattoivat löytää. He veivät ne kylään, -panivat ne kasaan, sytyttivät kasan tuleen ja tytöt ja pojat tanssivat -ja lauloivat ympärillä. - --- Olin alallani, sanoi tuuli, -- mutta hiljaa kosketin sitä oksaa, -jonka kaunein nuorukainen oli laskenut kasaan. Hänen puunsa hulmahtivat -tuleen, hulmahtivat korkeimmalle. Hän oli valittu, sai kunnianimen, -hänestä tuli _Gadebasse_, hän valitsi ensinnä tyttöjen joukosta pienen -_Gadelam'insa_. [Gadebasse'ksi kutsuttiin sitä nuorta naimatonta -miestä, jonka talonpojat Jyllannissa valitsivat muutamia viikkoja ennen -laskiaista järjestämään laskiaisjuhlaansa (_gadelamsgille_), ostamaan -ruokaa ja juomatavaraa, johtamaan tanssia vuoden juhlissa, ratsastamaan -etunenässä kylän kulkueissa j.n.e. _Gadelam'iksi_ sanottiin sitä nuorta -tyttöä, jonka piti auttaa häntä ja jonka, niinkuin _gadebasse'nkin_ -erotti muista hänen komeampi pukunsa. _Suom. muist._] Siinä oli iloa ja -riemua enemmän kuin rikkaassa Borrebyn kartanossa. - --- Ja kartanoa kohti ajoivat kultaisissa vaunuissa, kuusi hevosta -edessä, ylhäinen rouva ja hänen kolme tytärtään, niin hienoista, niin -nuorta, kolme ihanaista kukkaa: ruusu, lilja ja kalpea hyasintti. Äiti -itse oli uhkea tulpaani, hän ei tervehtinyt ketään joukosta, joka -lakkasi leikkimästä, joka niiaili ja kumarteli, olisi voinut luulla -rouvan olevan hauraan varreltaan. - -Ruusu, lilja ja hyasintti, niin, minä näin ne kaikki kolme! Kenenkä -"gadelameja" he kerran tulevat olemaan, ajattelin. Heidän -"gadebassensa" ovat ylpeitä ritareja, ehkäpä prinssejä! - --- Huu-uu-uu -- mennä täytyy, mennä täytyy! - --- Niin, ajopelit herrasväkineen menivät ja talonpoikaiskansa meni -tanssimaan. Ratsastettiin "Kesää kylään" [Pohjoismaissa oli ennen -tapana kansan kesken viettää kesän alkajaisia panemalla toimeen -kulkueita ja muita juhlallisuuksia, tansseja ja kemuja. _Suom. -muist._], Borrebyhyn, Tjärebyhyn ja kaikkiin kyliin lähettyvillä. - --- Mutta yöllä, kun minä nousin, sanoi tuuli, -- laskeutui ylhäinen -rouva levolle eikä milloinkaan enää noussut. Hänelle tapahtui se mikä -tapahtuu kaikille ihmisille, se ei ole mitään uutta. Hetkisen seisoi -Valdemar Daa totisena ja mietteissään. Ylpeinkin puu saattaa taipua, -muttei taittua, sanoi ääni hänessä. Tyttäret itkivät ja kaikki talossa -kuivasivat silmiään, mutta rouva Daa oli mennyt menojaan -- ja minä -menin menojani! Huu-uu-uu! sanoi tuuli. - - * * * * * - --- Minä tulin takaisin, minä tulin usein takaisin, yli Fyenin maan ja -Beltin veden, asetuin Borrebyn rannalle, komean tammimetsän luo. Siellä -pesivät merikotka, metsäkyyhkyset, sininärhit, yksinpä musta -haikarakin. Oli varhainen kevät, toisilla oli munia ja toisilla oli -poikasia. Hei, kuinka ne lensivät, kuinka ne kirkuivat! Kuului -kirveeniskuja, isku iskun perästä: metsä piti kaadettaman, Valdemar Daa -tahtoi rakentaa uljaan laivan, sota-aluksen, jossa on oleva kolme -kantta ja jonka kuningas kyllä ostaa, ja sentähden kaatui -metsä, merimiesten maamerkki, lintujen pesä. Lepinkäinen lensi -pelästyksissään, sen pesä hävitettiin; merikotka ja kaikki metsän -linnut menettivät kotinsa, ne lentelivät avuttomina ja kirkuivat -peloissaan ja vihoissaan, minä ne kyllä ymmärsin. Varikset ja naakat -kirkuivat ääneensä pilkaten: "Pois pesästä! pois pesästä! kraa! kraa!" - -Ja keskellä metsää, työväen joukossa seisoivat Valdemar Daa ja hänen -kolme tytärtään ja kaikki he nauroivat lintujen villiä kirkunaa, mutta -nuorin tytär, Anna Dorotea, tunsi sydämessään sääliä ja kun he -tahtoivat kaataa yksin puoleksi kuivuneen puunkin, jonka alastomalle -oksalle musta haikara oli tehnyt pesän ja pienet poikaset pistivät -esiin päitään, niin rukoili hän niiden puolesta, rukoili vedet -silmissä, ja niin sai puu seisoa pesineen mustaa haikaraa varten. Sehän -oli vain pieni asia. - -Hakattiin, sahattiin, rakennettiin laiva, jossa oli kolme kantta. -Laivanrakentaja itse oli alhaista sukua, mutta ylhäinen ryhdiltään; -silmät ja otsa kertoivat, miten viisas hän oli ja Valdemar Daa kuuli -mielellään hänen kertovan, niin kuuli pieni Iidakin, vanhin, -viisitoistavuotias tytär. Ja rakentaessaan isälle laivoja, rakensi hän -itselleen unilinnoja, missä hän ja pieni Iida elivät miehenä ja -vaimona, ja niin olisikin käynyt, jos linna olisi ollut muuratuista -kivistä vallineen ja hautoineen, metsineen ja puutarhoineen. -Viisaudestaan huolimatta oli mestari kuitenkin vain köyhä mies ja -mitäpä varpusella on tekemistä kurjenkarkelossa? Huu-uu-uu! -- minä -lensin pois ja hän lensi pois, sillä hän ei uskaltanut jäädä, ja pieni -Iida tointui, sillä hänen täytyi tointua! - - * * * * * - --- Tallissa hirnuivat mustat hevoset, niitä kelpasi katsella ja niitä -katseltiinkin. Itse kuningas oli lähettänyt amiraalin katsomaan uutta -sotalaivaa ja puhumaan sen ostamisesta, hän lausui suuren ihailunsa -tulisista hevosista, minä kuulin sen kyllä, sanoi tuuli, -- seurasin -herroja avonaisesta ovesta ja sirottelin oljenkorsia kuin kultapuikkoja -heidän jalkainsa eteen. Kultaa Valdemar Daa tahtoi, amiraali tahtoi -mustia hevosia, siksi hän niitä niin kehui, mutta tätä ei ymmärretty -eikä laivaakaan niinmuodoin ostettu, se seisoi ja loisti rannalla, -katettuna laudoilla, se oli kuin Noan arkki, joka ei milloinkaan tullut -vesille. Huu-uu-uu! mennä täytyy! mennä täytyy! ja se oli surkeaa. - -Talvisaikaan, kun maa oli lumen peitossa, ajojäät täyttivät Beltin ja -minä ahdoin niitä ylös rannalle, sanoi tuuli, -- tuli korppeja ja -variksia, toinen toistaan mustempia, suurissa laumoissa. Ne asettuivat -autiolle, kuolleelle, yksinäiselle laivalle rannassa ja kirkuivat -kähein huudoin metsästä, joka oli poissa, monista kallisarvoisista -linnunpesistä, jotka olivat hävitetyt, kodittomista vanhuksista, -kodittomista pienokaisista, ja tämä kaikki tuon suuren romon, tuon -uljaan laivan vuoksi, jonka ei milloinkaan pitänyt joutua vesille -purjehtimaan. - -Minä panin tuiskun pyörteet liikkeelle. Lumi lepäsi suurina laineina -korkealla laivan ympärillä, sen päällä! Minä annoin sen kuunnella -ääntäni, mitä myrskyllä on sanomista. Minä tiedän tehneeni voitavani, -jotta se saisi purjehdustaitoa. Huu-uu-uu! Mennä täytyy! - -Ja talvi meni menojaan, talvi ja kesä menivät menojaan, ja ne menevät, -niinkuin minä menen, niinkuin lumi tuiskuaa, niinkuin omenankukka -varisee ja lehdet putoavat. Mennä täytyy! mennä täytyy! mennä täytyy! -Ihmisten myöskin. - -Mutta vielä olivat tyttäret nuoria, pieni Iida ruusu, kaunis katsella -niinkuin silloin, kun laivanrakentaja näki hänet. Usein minä kävin -kiinni hänen pitkiin, ruskeihin hiuksiinsa, kun hän seisoi puutarhassa -omenapuun luona mietteissään eikä huomannut, että minä varistin kukkia -hänen hiuksiinsa, jotka irtaantuivat, ja hän katseli punaista aurinkoa -ja taivaan kultaista pohjaa puutarhan tummien pensaiden ja puiden -välissä. - -Hänen sisarensa oli kuin lilja, hohtava ja solakka, Johanna. Hänessä -oli ryhtiä ja ylpeyttä, hän oli, niinkuin äitikin, hauras varreltaan. -Mielellään hän asteli suuressa salissa, missä suvun kuvat riippuivat. -Rouvat olivat maalatut silkki- ja samettipuvuissa, pikkuruikkuinen -helmillä kirjaeltu hattu palmikoiduilla hiuksilla. Ne olivat -kauniita rouvia! Heidän miehensä nähtiin puettuina teräkseen tai -kallisarvoiseen, oravannahalla vuorattuun, sinisellä poimukauluksella -varustettuun viittaan. Miekka oli kiinnitetty reiden kohdalle eikä -vyötäisille. Missä riippunee Johannan kuva kerran ja miltä näyttänee -aatelinen puoliso? Niin, sitä hän ajatteli, siitä hän puheli, kuulin -sen, kun kiidin pitkän käytävän läpi saliin ja käännyin takaisin. - -Anna Dorotea, kalpea hyasintti, vain neljätoistavuotias lapsi, oli -hiljainen ja miettiväinen; suuret, vedensiniset silmät näyttivät -ajattelevilta, mutta suupielissä oli lapsen hymy, minä en voinut -puhaltaa sitä pois, enkä tahtonutkaan. - -Tapasin hänet puutarhassa, rotkotiellä ja vainioilla, hän keräili -yrttejä ja kukkia, joita hän tiesi isänsä voivan käyttää juomiin ja -lääkkeihin, mitä hän osasi tislata. Valdemar Daa oli ylpeä ja kopea, -mutta hän oli myöskin taitava ja tietävä. Se kyllä huomattiin, siitä -kuiskaeltiin. Tuli paloi hänen pesässään kesälläkin; kamarinovi oli -suljettu; sitä jatkui yöt päivät, mutta hän ei paljoa puhunut siitä; -luonnon voimia pitää hiljalleen taltutella, pian hän kyllä keksii -parhaimman -- punaisen kullan. - -Sentähden nousi savu uuninpiipusta, sentähden paukkui ja leimusi; niin, -minä olin mukana! kertoi tuuli. -- Antaa mennä! antaa mennä! lauloin -minä savupiipun läpi. Tulee savua, nokea, poroa ja tuhkaa! Sinä poltat -itsesi! Huu-uu-uu! mennä täytyy! mennä täytyy! Mutta Valdemar Daa ei -antanut mennä. - -Minne joutuivat tallista komeat hevoset, vanhat hopea- ja kultatavarat -kaapeista ja säiliöistä, lehmät vainioilta, talo ja tavarat? Niin, ne -saattavat sulaa, sulaa kultateilissä, eikä siihen kuitenkaan tule -kultaa. - -Aitat ja kammiot, kellarit ja vinnit tyhjenivät. Vähemmin ihmisiä, -enemmän hiiriä. Toinen ruutu halkesi, toinen särkyi, minun ei enää -tarvinnut mennä sisään ovesta, sanoi tuuli. -- Missä piippu savuaa, -siellä porisee ateria -- piippu savusi, se, joka nieli kaikki ateriat, -punaisen kullan vuoksi. - -Minä puhalsin linnanportissa niinkuin vartia, joka puhaltaa torveen, -mutta siellä ei ollut mitään vartiaa, sanoi tuuli, -- minä kiersin -viirikukkoa riu'un päässä, se narisi ikäänkuin vartia olisi kuorsannut -tornissa, mutta siellä ei ollut mitään vartiaa; siellä oli hiiriä ja -rottia; köyhyys kattoi pöydän, köyhyys asusti vaatekaapissa ja -ruokakaapissa, ovi meni saranoiltaan, syntyi rakoja ja halkeamia; minä -menin ulos ja minä menin sisään, sanoi tuuli, -- sentähden tunnen asiat -tarkalleen. Savussa ja tuhassa, surussa ja unettomina öinä -harmaantuivat suortuvat parrassa ja otsan ympärillä, iho kävi sameaksi -ja keltaiseksi, silmät himosivat kultaa, odotettua kultaa. - -Minä puhalsin savua ja tuhkaa hänen kasvoihinsa ja partaansa; velkaa -tuli kullan asemesta. Minä lauloin rikotuissa ruuduissa ja avonaisissa -halkeamissa, puhalsin tyttärien kaappisänkyyn, missä vaatteet olivat -haaltuneita ja kuluneita, koska niiden aina täytyi kestää. Sitä laulua -ei oltu laulettu näiden lasten kehdon ääressä! Herraselämä kävi -köyhänelämäksi! Minä olin ainoa, joka lauloin ääneen linnassa! sanoi -tuuli. -- Minä peitin heidät lumella, sanotaan sen lämmittävän; puita -ei heillä ollut, oli kaadettu metsä, josta niitä piti tuotaman. Oli -paukkuva pakkanen, minä kiidin läpi äänireikien ja käytävien, yli -päätyjen ja muurien, pysyäkseni virkeänä. Sisällä makasivat aateliset -tyttäret vuoteessa pakkasen vuoksi, isä vetäytyi nahkapatjojen alle. Ei -mitään purtavaa, ei mitään poltettavaa, se on herraselämää! Huu-uu-uu! -antaa mennä! -- Mutta sitä ei herra Daa voinut. - -"Talvea seuraa kevät", sanoi hän, "puutteen perästä tulee hyvät ajat -- -mutta ne antavat odottaa, odottaa! Nyt on talo pantattuna, viimeiset -ajat ovat käsissä -- ja sitten tulee kulta, pääsiäiseksi!" - -Minä kuulin hänen mutisevan hämähäkinverkkojen keskellä: "Sinä ahkera -pieni kutoja, sinä opetat minua kestämään! Jos sinun verkkosi revitään -rikki, alat sinä alusta ja kudot valmiiksi! Taasen rikki -- ja -väsymättä käyt sinä taasen käsiksi, alusta -- alusta! Niin pitää! Ja se -palkitaan." - -Oli pääsiäisaamu, kellot soivat, aurinko hymyili taivaalla. Kuumeisena -oli hän valvonut, keittänyt, jäähdyttänyt, sekoittanut ja tislannut. -Kuulin hänen epätoivoisen sielun tavoin huokaavan, kuulin hänen -rukoilevan, huomasin hänen pidättävän henkeään. Lamppu oli sammunut, -hän ei huomannut sitä, minä puhalsin hehkuviin hiiliin, ne loimottivat -hänen liidunvalkeihin kasvoihinsa, ne saivat punertavan hohteen, silmät -painuivat syviin silmäkuoppiin -- mutta äkkiä ne suurenivat -suurenemistaan, ikäänkuin ne olisivat olleet halkeamaisillaan. - -Katsokaa alkemistin koelasia! Siinä kimmeltelee! Jotain hehkuvaa, -puhdasta ja raskasta! Hän nosti lasia vapisevin käsin, hän huusi -vapisevin kielin: "Kultaa! kultaa!" Häntä pyörrytti, olisin voinut -puhaltaa hänet kumoon, sanoi tuuli, -- mutta minä puhalsin vain -hehkuviin hiiliin, saatoin häntä ovesta sinne, missä tyttäret -värjöttivät. Hänen takkinsa oli tuhan peitossa, sitä riippui hänen -parrassaan ja hänen takkuisissa hiuksissaan. Hän ojentui suoraksi, -nosti kallista aarrettaan hauraassa lasissa: "Keksitty, voitettu! --- Kulta!" huusi hän, nosti ilmaan lasin, joka kimmelteli -auringonpaisteessa. Ja käsi vapisi ja alkemistin lasi putosi lattiaan -ja särkyi tuhansiksi kappaleiksi. Särkynyt oli hänen onnensa viimeinen -kupla. Huu-uu-uu! mennä täytyy! -- Ja minä menin kullantekijän talosta. - -Lopulla vuotta, pohjolan lyhyinä päivinä, kun sumu saapuu -pesurääsyineen ja kiertää märkiä pisaroita punaisille marjoille ja -lehdettömille oksille, tulin minä reippaalle mielelle, tuuletin, -puhalsin taivaan puhtaaksi ja katkoin mädäntyneitä oksia, eikä se ole -mikään suuri työ, mutta se on tehtävä. Tehtiin niinikään puhdasta, -toisella tavalla, Borrebyn kartanossa, Valdemar Daa'n luona. Hänen -vihamiehensä Ove Ramel Basnäsistä oli talossa, hän oli lunastanut talon -ja sen irtaimiston velkakirjan. Minä rummutin haljenneita ruutuja, -läiskytin ränstyneitä ovia, vinguin raoissa ja revelmissä: huu-i! Herra -Ovea ei olisi pitänyt haluttaa jäädä taloon. Iida ja Anna Dorotea -itkivät kuumia kyyneliä; Johanna seisoi suorana ja kalpeana, hän puri -peukaloaan niin että se vuosi verta, ikäänkuin se olisi auttanut! Ove -Ramel salli herra Daa'n jäädä taloon elinajakseen, mutta hän ei saanut -kiitosta ehdotuksestaan; minä kuuntelin. Näin talottoman herran -ylpeämmin nostavan päätään, viskaavan niskaansa, ja minä paiskauduin -hetkeksi taloa ja vanhoja lehmuksia kohti, niin että paksuin oksa -taittui, eikä se ollut mädäntynyt; se makasi portin edessä kuin mikäkin -luuta, jos jollakin olisi ollut halua lakaista, ja puhtaaksi siellä -lakaistiinkin. Niinpä niin. - -Se oli kova päivä, ankara hetki kestää, mutta mieli oli kova, niska -jäykkä. - -He eivät omistaneet mitään paitsi vaatteet yllään; kyllä sentään: -alkemistin lasin, joka hiljan oli ostettu ja täytetty sillä, mikä oli -mennyt lattialle ja raapittu siitä talteen; aarre, joka lupaili, mutta -ei pitänyt lupaustaan. Valdemar Daa säilytti sitä povellaan, otti -sauvan käteensä ja muinoin rikas herra läksi kolmen tyttärensä kanssa -Borrebyn kartanosta. Minä puhalsin viileyttä hänen kuumille poskilleen, -minä hyväilin hänen harmaata partaansa ja hänen pitkiä valkeita -hiuksiaan, minä lauloin, niinkuin minä voin: Huu-uu-uu! mennä täytyy! -mennä täytyy! Se oli rikkauden ja loiston loppu. - -Iida ja Anna Dorotea astuivat hänen kummallakin puolellaan; Johanna -kääntyi portilla, mitäpä siitä: onni ei kuitenkaan ottanut -kääntyäkseen. Hän katsahti muurin punaisiin kiviin, jotka olivat -jääneet Stig marskin linnasta, ajatteliko hän hänen tyttäriään: - - Kävi vanhin käteen nuorimman - ja he lähtivät suureen maailmahan! - -Ajatteliko hän tuota laulua? Täällä heitä oli kolme -- isä oli mukana! -He astelivat tietä, jota he olivat ajaneet vaunuissa, kerjäläisinä -menivät he isänsä kanssa Smidstrupin alueelle savimökkiin, joka oli -vuokrattu kymmenestä markasta vuodessa, uudelle tilalleen, missä seinät -olivat tyhjät ja astiat tyhjät. Varikset ja naakat lentelivät heidän -ylitseen ja kirkuivat kuin pilkaten: "pois pesästä! pois pesästä! kraa! -kraa!" niinkuin linnut kirkuivat Borrebyn metsässä, kun puut -kaadettiin. - -Herra Daa ja hänen tyttärensä sen kyllä huomasivat; minä puhalsin -heidän korvissaan, parasta oli olla sitä kuuntelematta. - -Niin asettuivat he savimökkiin Smidstrupin maalla -- ja minä lensin yli -soiden ja maiden, läpi paljaiden pensasaitojen ja lehdettömien metsien -avovesille, muille maille. -- Huu-uu-uu! mennä täytyy! mennä täytyy! -Vuodet umpeensa. - - * * * * * - -Miten kävi Valdemar Daan, miten kävi hänen tyttäriensä? Tuuli kertoo: - --- Viimeinen heistä, jonka näin, niin, viimeisen kerran, oli Anna -Dorotea, kalpea hyasintti -- nyt hän oli vanha ja käyrävartinen; se oli -puoli vuosisataa myöhemmin. Hän eli kauimmin, hän tiesi kaikki tyynni. - -Tuolla kankaalla, Viborgin kaupungin luona, oli tuomiorovastin uusi -komea pykäläpäätyinen kartano, tehty punaisesta tiilestä. Sauhu nousi -rasvaisena piipusta. Lempeä rouva ja kauniit tyttäret istuivat -ulkonevassa ikkunassa ja katselivat puutarhan riippuvien -kurjenhernepensaiden yli ruskealle nummelle -- mitä he katselivat? He -katselivat haikaranpesää luhistuvan talon katolla. Katto kasvoi -sammalta ja kelttoa, mikäli siinä oli kattoa, sitä peitti suurimmaksi -osaksi haikaranpesä, ja se oli ainoa, josta pidettiin huolta, haikara -piti sen kunnossa. - -Sitä taloa sopi katsella, ei koskettaa. Minun täytyi liikkua varovasti, -sanoi tuuli. -- Haikaranpesän tähden sai talo olla pystyssä, muutenhan -se oli kuin mikäkin pelätin nummella. Haikaraa ei tuomiorovastin väki -tahtonut karkoittaa, niin sai hökkeli seisoa ja sen asukasraukka asua -siinä; siitä hänen oli kiittäminen egyptiläistä lintua -- tai oliko se -kiitos siitä, että hän kerran rukoili hänen mustan villin veljensä -pesän puolesta Borrebyn metsässä? Silloin oli hän, raukka, nuori lapsi, -hento, kalpea hyasintti aatelisessa yrttitarhassa. Hän muisti sen -kaiken: Anna Dorotea. - -"Oh! oh!" -- niin, ihmiset voivat huoata niinkuin tuuli kaislojen ja -ruokojen joukossa. "Oh! -- kellot eivät soineet haudallasi, Valdemar -Daa! Köyhät koulupojat eivät laulaneet, kun Borrebyn entinen herra -laskettiin maahan! -- Oh! Kaikki toki loppuu, kurjuuskin loppuu! -- -Iida siskosta tuli talonpojan vaimo; se oli isällemme kovin kolaus! -Tyttären miehenä kurja orja, jota herra saattoi rangaista panemalla -hänet ratsastamaan teräväsyrjäisen puun päälle. -- Nyt hän kai makaa -maan alla? Ja sinä myöskin, Iida! -- Oi niin! oi niin! Loppu ei -kuitenkaan vielä ole tullut. Minua vanhaa raukkaa, minua köyhää -raukkaa, vapahda minut, armorikas Kristus!" - -Se oli Anna Dorotean rukous siinä surkeassa talossa, joka sai olla -pystyssä haikaran tähden. - --- Reippaimman sisaruksista otin minä haltuuni, sanoi tuuli, -- hänen -pukunsa tuli leikatuksi niinkuin hänen mielensä kerran muovatuksi. -Köyhänä miehenä hän tuli ja otti pestin eräältä kipparilta; -harvasanainen hän oli, äreän näköinen, mutta teki työnsä halusta. -Kiivetä ei hän kuitenkaan osannut -- niin minä puhalsin hänet kannen -yli, ennenkuin kukaan tiesi, että hän oli naishenkilö, ja se oli kyllä -minun puoleltani hyvin tehty, sanoi tuuli. - --- Oli pääsiäisaamu niinkuin silloinkin, kun Valdemar Daa luuli -keksineensä punaisen kullan, silloin minä kuulin haikaran pesän alta, -hataroiden seinien välitse virrenveisuuta, Anna Dorotean viimeisen -virren. - -Ei ollut ikkunaa, oli vain läpi seinässä; aurinko tuli kultakimpaleena -ja asettui siihen. Siinäpä oli loistoa! Hänen silmänsä murtui, hänen -sydämensä murtui! Niin olisi käynyt joka tapauksessa, jollei aurinko -sinä aamuna olisikaan paistanut häneen. - -Haikara soi hänelle katon hänen kuolemaansa asti! Minä lauloin hänen -hautansa ääressä, sanoi tuuli, -- minä lauloin hänen isänsä haudan -ääressä, minä tiedän, missä se on ja missä hänen hautansa on, sitä ei -kukaan muu tiedä. - -Uudet ajat, toiset ajat! Vanhoista maanteistä tehdään aidattuja aloja, -rauhoitetuista haudoista tulee vilkasliikkeinen maantie -- ja pian -tulee höyry vaunujonoineen ja humisee hautojen päällitse, hautojen, -jotka ovat unohdetut niinkuin nimetkin. Huu-uu-uu! mennä täytyy! - -Tämä on tarina Valdemar Daa'sta ja hänen tyttäristään. Kertokaa, te -muut, se paremmin, jos osaatte! sanoi tuuli ja kääntyi. - -Sen tiensä se meni. - - - - -TYTTÖ, JOKA ASTUI LEIVÄN PÄÄLLE. - - -Kai sinä olet kuullut puhuttavan tytöstä, joka astui leivän päälle, -jotta ei tahrisi kenkiänsä, ja kuinka huonosti hänen kävi. Se on sekä -kirjoitettu että painettu. - -Hän oli köyhä lapsi, ylpeä ja kopea, hän oli huonoa ainesta, niinkuin -sanotaan. Aivan pienenä tyttöpahaisena huvitti häntä ottaa kiinni -kärpäsiä, nyppiä niiltä siivet ja tehdä ne matelijoiksi. Hän otti -turilaan ja sittiäisen, pisti kummankin neulaan, asetti sitten vihreän -lehden tai pienen paperikappaleen ylhäälle niiden jalkojen kohdalle, ja -eläin raukka piteli kiinni siitä, kierteli ja käänteli päästäkseen irti -neulasta. - --- Nyt sittiäinen lukee! sanoi pieni Inkeri, -- kas kuinka se kääntelee -lehteä! - -Kasvaessaan ei hän käynyt paremmaksi, vaan mieluummin pahemmaksi, mutta -kaunis hän oli ja se oli hänen onnettomuutensa, muuten häntä kyllä -olisi kuritettu toisin kuin tapahtui. - --- Se pää vaatii väkevää lipeää! sanoi hänen oma äitinsä. -- Sinä olet -lapsena usein astunut esiliinani päälle, pelkään että vanhempana tulet -astumaan sydämeni päälle. - -Ja sen hän todella tekikin. - -Hän joutui nyt maalle palvelemaan ylhäisten ihmisten luo. He kohtelivat -häntä niinkuin hän olisi ollut heidän oma lapsensa, ja sen mukaan hänet -puettiin, kaunis hän oli ja ylpeys kasvoi. - -Vuoden ajan hän oli ollut poissa, silloin sanoi hänen herrasväkensä -hänelle. Sinun pitäisi toki kerran käydä tervehtimässä vanhempiasi, -pieni Inkeri! - -Hän läksikin, mutta vain näyttäytyäkseen, heidän piti nähdä, miten -hieno hänestä oli tullut. Mutta kun hän pääsi kylän veräjälle ja näki -tyttöjä ja nuoria miehiä juttelemassa lammikon luona tienvarrella, ja -juuri missä hänen äitinsä istui kivellä lepäämässä, vierellään kimppu -risuja, jotka hän oli koonnut metsästä, niin kääntyi Inkeri takaisin, -häntä hävetti, että hänellä, joka oli niin hienosti puettu, piti olla -äitinä tuollainen raukka, joka keräili tikkuja. Hän ei ensinkään -katunut sitä, että hän kääntyi takaisin, häntä vain suututti. - -Nyt kului taasen puoli vuotta. - --- Sinun pitäisi sentään jonakin päivänä lähteä kotiin katsomaan -iäkkäitä vanhempiasi, pieni Inkeri! sanoi hänen emäntänsä. -- Tuossa -saat suuren vehnäleivän, jonka voit viedä heille tuliaisiksi; he -tulevat iloisiksi, kun saavat sinut nähdä. - -Ja Inkeri puki ylleen parhaat vaatteensa ja uudet kenkänsä ja hän nosti -helmansa ja asteli hyvin varovaisesti, saadakseen jalkansa pysymään -puhtaina ja hienoina, ja siitähän ei häntä saattanut moittia. Mutta kun -hän tuli siihen, missä polku kävi suomaan poikki ja oli vetistä ja -likaista pitkän matkaa, niin paiskasi hän leivän likaan astuakseen sen -päälle ja päästäkseen kuivin jaloin yli. Mutta juuri silloin, kun hän -astui toiselle jalalle ja nosti toista, vaipui leipä ja hän sen mukana, -syvemmälle ja syvemmälle, hän hävisi kokonaan, eikä näkyviin jäänyt -kuin musta, kupliva suo. - -Sellainen on tarina. - -Minne hän joutui? Hän tuli alas suoeukon luo, joka tekee juomaa. -Suoeukko on keijukaistyttöjen täti, nämä kyllä tunnetaan, niistä on -kirjoitettu laulujakin ja niitä on maalattu, mutta suoeukosta ihmiset -tietävät vain, että kun niityt kesällä höyryävät, niin suoeukko panee -juomaa. Alas hänen panimoonsa Inkeri vaipui ja siellä ei kukaan kauan -kestä. Rikkasäiliö on valoisa loistohuone suoeukon panimon rinnalla! -Jokainen amme löyhkää niin, että ihmiset pyörtyvät, ja sitten seisovat -ammeet ahdettuina päälletysten, ja jos jossakin niiden välillä on pieni -aukko, josta pääsee läpi, niin ei siitä voi mennä kaikkien niiden -märkien rupikonnien ja lihavien käärmeiden vuoksi, jotka täällä -takertuvat toisiinsa. Tänne alas vaipui pieni Inkeri. Koko tuo -iljettävä elävä kerä oli niin jäätävän kylmä, että kaikki hänen -jäsenensä värisivät, niin, hän jähmettyi sen ääressä jähmettymistään. -Leivässä hän oli kiinni ja se veti häntä niinkuin meripihkanappi vetää -korrenkappaletta. - -Suoeukko oli kotona, piru ja hänen isoäitinsä olivat sinä päivänä -tulleet katsomaan panimoa, ja tämä isoäiti on vanha, hyvin myrkyllinen -naishenkilö, joka ei milloinkaan ole työttömänä. Hän ei koskaan lähde -ulos ottamatta käsityötä mukaansa, se oli hänellä täälläkin. Hän neuloi -kutittavia anturoita pantaviksi ihmisten kenkiin ja sitten ei heillä -ollut mitään rauhaa; hän kirjaeli valhetta ja harsi ajattelemattomia -sanoja, jotka olivat pudonneet maahan, tuottaen vahinkoa ja turmiota. -Niin, hän osasi neuloa, kirjaella ja kutoa, tuo vanha isoäiti! - -Hän näki Inkerin, pani lasin silmänsä eteen ja katsoi häneen vielä -kerran. "Sillä tytöllä on taipumuksia!" sanoi hän, "pyydän luovuttamaan -hänet minulle muistoksi käynnistäni täällä! Hänestä tulee sopiva -jalusta lastenlastenlasteni odotushuoneeseen." - -Ja hän sai hänet. Sillä lailla joutui pieni Inkeri helvettiin. Sinne -eivät ihmiset aina karkaa suoraa päätä, vaan he voivat päästä -sivuteitä, kun heillä on taipumuksia. - -Se oli loputtoman suuri odotushuone, pyörrytti, kun katsoi eteenpäin ja -pyörrytti, kun katsoi taaksepäin. Ja sitten siellä seisoi nääntyvä -joukko, joka odotti, että armon ovi avattaisiin; ne saivat odottaa -kauan! Suuret, lihavat, hyllyttelevät hämähäkit kutoivat tuhatvuotista -seittiä heidän jalkojensa yli ja tämä seitti kietoi niinkuin -jalkaraudat ja piteli niinkuin kuparikahleet; ja tämän lisäksi oli joka -sielussa ikuinen levottomuus, tuskan levottomuus. Saituri seisoi ja oli -unohtanut raha-arkkunsa avaimen, ja se oli jäänyt suulle, tiesi hän. -Niin, käy pitkäksi luetella kaikkia lajeja piinaa ja vaivaa, mitä -täällä tunnettiin. Inkeristä tuntui kammottavalta seisoa jalustana, hän -oli ikäänkuin jaloistaan sotkettu kiinni leipään. - --- Sen siitä saa, kun tahtoo pitää jalkansa puhtaina, sanoi hän -itsekseen. -- Kas, kuinka ne mulkoilevat minuun! Niin, ne katselivat -kaikki häneen, niiden pahat himot loistivat silmistä ja puhuivat ilman -ääntä suupielistä, jotka olivat hirvittävät nähdä. - --- Minua mahtaa katsella ilokseen, ajatteli pieni Inkeri, -- minulla on -kauniit kasvot ja hyvät vaatteet! Ja nyt hän kiersi silmiään, niska oli -liian jäykkä. Kas, kuinka hän oli likaantunut suoeukon panimossa, sitä -ei hän ollut ajatellut. Vaatteet olivat kuin yhden ainoan suuren -limaläiskän peittämät, käärme oli asettunut riippumaan hänen hiuksiinsa -ja roikkui alas niskaan, ja jokaisesta hänen hameensa poimusta pilkisti -esiin rupikonna, joka haukkui kuin hengenahdistusta poteva sylikoira. -Se oli hyvin ilkeää. -- Mutta muutkin täällä ovat kauhean näköiset! -lohdutteli hän itseään. - -Kaikkein pahinta oli hänestä kuitenkin se hirveä nälkä, jota hän tunsi; -eikö hän sitten voinut kumartua taittamaan palasta leivästä, jonka -päällä hän seisoi? Ei, selkä oli kangistunut, käsivarret ja kädet -olivat kangistuneet, koko hänen ruumiinsa oli kuin kivipatsas, -ainoastaan silmiä päässään hän saattoi kiertää, kiertää aivan ympäri, -niin että ne katselivat taaksepäin ja se se oli ruman näköistä. Ja -sitten tulivat kärpäset, ne ryömivät hänen silmiensä päällitse, -edestakaisin, hän vilkutti silmiään, mutta kärpäset eivät lähteneet -lentoon, sillä ne eivät voineet: niiltä oli nypitty siivet, niistä oli -tullut matelijoita. Se oli piinaa. Ja sitten tuo nälkä, niin, vihdoin -hänestä tuntui, että hänen sisälmyksensä itse söivät itsensä ja hän -kävi sisällisesti niin tyhjäksi, niin kauhistuttavan tyhjäksi. - --- Jos tätä jatkuu, niin minä en kestä sitä! sanoi hän, mutta hänen -täytyi kestää ja sitä jatkui jatkumistaan. - -Silloin putosi polttava kyynel hänen päälaelleen, se vieri alas hänen -kasvojaan ja rintaansa, leipään asti, putosi vieläkin kyynel, putosi -monta. Kuka itki pientä Inkeriä? Eikö hänellä maan päällä ollut äiti? -Surun kyyneleet, jotka äiti itkee lapsensa tähden, saavuttavat sen -aina, mutta ne eivät tuota huojennusta, ne polttavat, ne tekevät tuskan -vain suuremmaksi. Ja sitten tämä sietämätön nälkä ja se ettei hän -voinut ulottua leipään, jota hän polki jalallaan! Vihdoin oli hänellä -se tunne, että kaikki hänen sisässään itse oli mahtanut syödä itsensä, -hän oli kuin ohut, ontto putki, joka veti jokaisen äänen itseensä. Hän -kuuli selvästi kaikki mikä ylhäällä maan päällä koski häntä, ja se mitä -hän kuuli, oli pahaa ja kovaa. Hänen äitinsä kyllä itki katkerasti ja -oli suruissaan, mutta lisäsi: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä! Se oli -sinun onnettomuutesi, Inkeri! Kuinka sinä oletkin tuottanut surua -äidillesi!" - -Hänen äitinsä ja kaikki siellä ylhäällä tiesivät hänen syntinsä, että -hän oli astunut leivän päälle, vaipunut maahan ja jäänyt sille -tielleen. Karjapaimen oli kertonut sen, hän oli itse nähnyt sen -mäentöyräältä. - --- Kuinka sinä oletkin tuottanut surua äidillesi, Inkeri! sanoi äiti. --- Niin, kyllä minä sen arvasin! - --- Etten minä koskaan olisi syntynyt! ajatteli Inkeri, -- se olisi -ollut minulle paljon parempi. Ei auta, että äitini vaikeroi. - -Hän kuuli herrasväkensä, noiden kunnon ihmisten, jotka olivat olleet -hänelle kuin vanhemmat, puhuvan. "Hän oli synnillinen lapsi", sanoivat -he, "hän ei antanut arvoa Jumalan lahjoille, vaan polki ne jalkojensa -alle, armon ovi tulee olemaan hänen vaikea avata." - --- Olisivat kurittaneet minua paremmin! ajatteli Inkeri, -- ottaneet -minusta oikut, jos niitä oli minussa. - -Hän kuuli, että hänestä julkaistiin kokonainen laulu, "Ylpeä tyttö, -joka astui leivän päälle saadakseen kenkänsä pysymään hienoina", ja -sitä laulettiin kautta maan. - --- Että siitä pitääkin kuulla niin paljon ja kärsiä niin paljon! -ajatteli Inkeri. -- Saisi toisiakin rangaista heidän vioistaan! Niin, -silloin olisikin paljon rankaisemista! Hui, kuinka minä kidun! - -Ja hänen mielensä kävi vieläkin kovemmaksi kuin hänen kuorensa. - --- Täällä alhaalla, tässä seurassa ei tulla paremmiksi! Enkä minä tahdo -tulla paremmaksi! Kas, kuinka he mulkoilevat! - -Ja hänen mielensä kävi häijyksi ja katkeraksi kaikkia ihmisiä kohtaan. - --- Nytpä niillä on jotakin kertomista siellä ylhäällä! --- hui, kuinka -minä kidun! - -Ja hän kuuli, että hänen tarinansa kerrottiin lapsille, ja pienokaiset -kutsuivat häntä jumalattomaksi Inkeriksi. "Hän oli niin paha", sanoivat -he, "niin häijy, häntä pitäisi oikein kiduttaa!" - -Lasten suussa oli aina kovia sanoja hänestä. - -Eräänä päivänä, kun viha ja nälkä kaivelivat hänen ontossa kuoressaan -ja hän kuuli nimeään mainittavan ja tarinaansa kerrottavan eräälle -viattomalle lapselle, pienelle tytölle, tunsi hän, että pienokainen -purskahti itkuun kuunnellessaan tarinaa kopeasta, koreilunhaluisesta -Inkeristä. - --- Mutta eikö hän enää milloinkaan tule tänne ylös? kysyi pieni tyttö. - -Ja hänelle vastattiin: - --- Hän ei koskaan enää tule tänne ylös! - --- Mutta jos hän nyt tahtoo pyytää anteeksi eikä koskaan enää tee sitä? - --- Mutta hän ei tahdo pyytää anteeksi! sanoivat he. - --- Minä tahtoisin niin mielelläni, että hän tekisi sen! sanoi pieni -tyttö ja oli aivan lohduton. -- Minä annan nukkekaappini, jos hän saa -tulla ylös! Inkeri-raukalla on niin hirveää! - -Ja nuo sanat tunkivat suoraan Inkerin sydämeen, ne ikäänkuin tekivät -hänelle hyvää. Ensi kerran sanoi joku: "Inkeri-raukka!" lisäämättä -vähintäkään hänen vioistaan. Pieni viaton lapsi itki ja rukoili hänen -puolestaan, hänen tuli niin kumma olla, hän olisi itse mielellään -itkenyt, mutta hän ei voinut itkeä, ja sekin oli kidutusta. - -Sitä mukaa kuin vuodet siellä ylhäällä vierivät -- alhaalla ei -tapahtunut mitään muutosta --, kuuli hän harvemmin ääniä sieltäpäin, -hänestä puhuttiin vähemmin. Silloin hän eräänä päivänä kuuli -huokauksen: "Inkeri! Inkeri! Kuinka sinä oletkin tuottanut minulle -surua! Sanoinhan minä sen!" Se oli hänen äitinsä, joka kuoli. - -Joskus hän kuuli vanhan herrasväkensä mainitsevan nimeään ja lempeimmät -sanat mitä emäntä lausui, olivat: "Näenköhän minä enää koskaan sinua, -Inkeri! Eihän sitä tiedä, mihin joutuu!" - -Mutta Inkeri toki kyllä ymmärsi, ettei hänen kelpo emäntänsä koskaan -voinut joutua sinne, missä hän oli. - -Niin kului taasen pitkä, katkera aika. - -Silloin kuuli Inkeri uudelleen nimeään mainittavan ja näki ylhäällä -päänsä päällä ikäänkuin kahden kirkkaan tähden loistavan; ne olivat -kaksi lempeää silmää, jotka sulkeutuivat maan päällä. Niin monta -vuotta oli kulunut siitä, kun tuo pieni tyttö lohduttomana itki -"Inkeri-raukan" tähden, että lapsesta oli tullut vanha vaimo, jonka -Jumala nyt tahtoi kutsua luokseen, ja juuri tällä hetkellä, jolloin -ajatukset kohosivat koko elämän melusta, muisti hänkin, kuinka hänen -pienenä lapsena oli pitänyt katkerasti itkeä kuullessaan Inkerin -tarinaa. Tuo aika ja tuo vaikutus astuivat niin ilmi elävinä vanhan -vaimon eteen hänen kuolinhetkellään, että hän aivan ääneen huudahti: -"Herra Jumalani, enköhän minäkin niinkuin Inkeri, usein ole -ajattelematta tallannut sinun siunauksesi lahjoja, enköhän minäkin ole -kulkenut ylpeys mielessä, mutta sinä et armossasi ole antanut minun -vaipua, vaan pitänyt minua pystyssä. Älä hylkää minua viimeisellä -hetkelläni!" - -Ja vanhuksen silmät sulkeutuivat ja sielun silmät avautuivat näkemään -salattuja asioita, ja kun Inkeri niin elävänä oli hänen viimeisissä -ajatuksissaan, näki hän hänet, näki miten syvälle hän oli vaipunut, ja -tämän nähdessään purskahti hurskas sielu itkuun, taivaan valtakunnassa -seisoi hän kuin lapsi ja itki Inkeri-raukkaa. Nuo kyyneleet ja -rukoukset soivat kuin kaiku alas onttoon, tyhjään kuoreen, joka ympäröi -vangittua, kidutettua sielua. Aavistamaton rakkaus ylhäältä valtasi -sen: Jumalan enkeli itki häntä! Kuinka tämä hänelle suotiinkin! -Kidutettu sielu ikäänkuin kokosi mielessään jokaisen maisen elämän -teon, jonka se oli toimittanut, ja se itkeä hytki tavalla, jolla ei -Inkeri milloinkaan ollut voinut itkeä. Suru hänen itsensä vuoksi täytti -hänet, hänestä tuntui, ettei armon ovi milloinkaan voisi avautua -hänelle ja samassa kun hän murtuneena tunnusti tämän, lankesi valonsäde -alas helvetin kuiluun, säde tuli voimakkaampana kuin auringonsäde, joka -sulattaa lumiukon, minkä pojat pystyttivät pihalle, ja silloin -- -paljon nopeammin kuin lumihiutale, joka putoaa lapsen lämpöiselle -suulle, sulaa pisaraksi -- haihtui Inkerin kivettynyt hahmo; pieni -lintu lensi salaman murtoviivan teitä ylös ihmismaailmaa kohti, mutta -arkana ja peloissaan se suhtautui kaikkeen ympärillään, se ujosteli -itseään ja kaikkia eläviä olentoja ja haki nopeasti suojaa pimeässä -lävessä, jonka se löysi rappeutuneesta muurista! Täällä se istua -kyyrötti, koko ruumis väristen, se ei voinut äännähtääkään, sillä ei -ollut ääntä; se kyyrötti pitkän aikaa ennenkuin se levollisesti saattoi -nähdä ja tajuta koko ihanuuden tuolla ulkona. Niin, ihanaa oli: ilma -oli raikasta ja lauhaa, kuu paistoi kirkkaasti, puut ja pensaat -tuoksuivat. Ja sitten siellä, missä se istui, oli niin suloista, sen -höyhenpuku oli niin hieno ja puhtoinen. Oi, minkä rakkauden ja loiston -synnyttämää kaikki luotu sentään on! Kaikki ajatukset, mitkä liikkuivat -linnun rinnassa, pyrkivät laulaen ilmoille, mutta lintu ei jaksanut, -mielellään se olisi laulanut niinkuin keväällä käki ja satakieli. -Jumala, joka kuulee madonkin äänettömän ylistyslaulun, kuuli senkin -ylistyslaulun, joka kumpusi ajatussointuina niinkuin psalmi soi Davidin -rinnassa, ennenkuin se sai sanat ja sävelen. - -Ajatuksissa kasvoivat ja paisuivat nämä äänettömät laulut viikkojen -kuluessa, niiden täytyi päästä purkautumaan, hyvän työn ensi kertaa -kohottaessa siipiään -- sellainen oli tehtävä! - -Nyt tuli pyhä joulujuhla. Talonpoika pystytti aivan seinän luo salon ja -sitoi siihen puimattoman kauralyhteen, jotta taivaan linnuillakin olisi -iloinen joulu ja hyvä ateria tänä Vapahtajan aikana. - -Ja aurinko nousi jouluaamuna ja paistoi olkilyhteeseen ja kaikki -visertelevät linnut lentelivät ateriasalon ympärillä. Silloin helähti -seinästäkin: "pii, pii!" Paisuva ajatus tuli ääneksi, tuo heikko -piipatus oli kokonainen riemulaulu, hyvän työn ajatus oli herännyt, ja -lintu lensi ulos piilostaan. Taivaan valtakunnassa kyllä tiedettiin, -mikä lintu se oli. - -Talvi yltyi todenperään, vedet olivat paksussa jäässä, linnuilla ja -metsän eläimillä oli kova aika ravinnon puolesta. Pieni lintu lensi -pitkin maantietä ja etsi ja löysikin reenjäljistä sieltä täältä -jyväsen, syöttöpaikoilta se tapasi pari leivänmurusta, niistä se söi -vain yhden ainoan, mutta kutsui paikalle kaikki muut nälkiintyneet -varpuset saamaan ruokaa. Se lensi kyliin, katseli yltympäri, ja siellä, -missä lempeä käsi oli sirotellut leipää ikkunan alle, söi se itse vain -yhden ainoan murusen, mutta antoi kaikki muille. - -Talven kuluessa oli lintu koonnut ja antanut niin monta leivänmurusta, -että ne yhteensä painoivat niin paljon kuin koko se leipä, jonka päälle -pieni Inkeri oli astunut, jotta ei tahrisi hienoja kenkiään, ja kun -viimeinen leivänmurunen oli löydetty ja annettu pois, kävivät linnun -harmaat siivet valkoisiksi ja levittäytyivät. - --- Tuolla lentää järven yli tiira! sanoivat lapset, jotka näkivät -valkoisen linnun. Milloin se sukelsi alas järveen, milloin se kohosi -kirkkaaseen auringonpaisteeseen; se loisti, oli mahdoton tietää, minne -se joutui. He sanoivat, että se lensi suoraan aurinkoon. - - - - -TORNINVARTIA OLLI. - - --- Maailmassa mennään ylös ja alas ja alas ja ylös, nyt minä en voi -päästä korkeammalle! sanoi torninvartia Olli. -- Ylös ja alas ja alas -ja ylös -- sitä saavat useimmat kokea. Itse asiassa meistä kaikista -vihdoin tulee torninvartioita, me katselemme elämää ja asioita -ylhäältäpäin. - -Niin jutteli tornissa Olli, ystäväni, vanha vartia, hauska, puhelias -veitikka, joka näytti sanovan kaikki ja kuitenkin kätki niin paljon -vakavuutta sydämen pohjaan. Niin, hän oli parempia ihmisiä, toiset -väittivät että hän oli konferenssineuvoksen poika, tai olisi voinut -olla sellainen, hän oli harjoittanut opintoja, ollut apuopettajana, -lukkarinapulaisena, mutta mitäpä se auttoi! Silloin hän asui lukkarin -luona, hänellä piti olla vapaa täysihoito talossa; silloin hän vielä -oli nuori ja hieno, niinkuin sanotaan: hän tahtoi, että hänen -saappaansa harjattaisiin kiiltomusteella, mutta lukkari tahtoi antaa -vain rasvamustetta, ja siitä he joutuivat epäsopuun; toinen puhui -itaruudesta, toinen turhamaisuudesta, musteesta tuli musta syy vihaan, -ja niin he erosivat. Mutta sitä, mitä hän oli vaatinut lukkarilta, -vaati hän myöskin maailmalta: kiiltomustetta, ja hän sai aina vain -rasvamustetta -- silloin hän vetäytyi pois kaikkien ihmisten luota ja -rupesi erakoksi, mutta elää erakkoelämää ja tulla toimeen keskellä -suurta kaupunkia voi ainoastaan kirkontornissa, sinne hän nousi ja -poltti piippuaan yksinäisellä retkellään. Hän katseli alas ja hän -katseli ylös, ajatteli ja kertoi omalla tavallaan mitä näki -ja mitä ei nähnyt, mitä luki kirjoista ja mitä omasta sielustaan. -Minä lainasin hänelle usein lukemista, hyviä kirjoja, ja seurastaan -ihminen tunnetaan. Hän ei sanonut pitävänsä englantilaisista -kotiopettajatarromaaneista, ei myöskään ranskalaisista, jotka olivat -keitetyt tuulenhengähdyksistä ja rusinanvarsista, ei, elämäkertoja hän -tahtoi, kirjoja, joissa kuvattiin maailman ihmeitä. Minä kävin hänen -luonaan ainakin kerran vuodessa, tavallisesti heti uudenvuoden jälkeen, -hänellä oli silloin aina mielessä jotakin, joka liittyi hänen -ajatuksiinsa vuodenvaihteessa. - -Kerron tässä kahdesta vierailusta ja käytän hänen omia sanojaan, mikäli -voin. - - -Ensimäinen vierailu. - -Niiden kirjojen joukossa, jotka viimeksi olin lainannut Ollille, oli -teos vierukivistä, joka varsinkin oli tuottanut hänelle iloa ja -täyttänyt hänen mielensä. - --- Niin, ne ovat oikeita riemuvanhuksia nuo vierukivet, sanoi hän, -- -ja niiden ohi kuljetaan mitään ajattelematta, sen minä itse olen tehnyt -sekä maalla että rannalla, missä niitä makaa joukoittain. Tallataan -katukiviä, noita kaikkein vanhimpien muinaisjäännösten jätteitä! Sen -olen itse tehnyt. Nyt minä kunnioitan jokaista katukiveä. Kiitos tuosta -kirjasta, se on vallannut minun mieleni, työntänyt syrjään vanhat -ajatukset ja tottumukset, tehnyt minut halukkaaksi lukemaan enemmän -sitä lajia. Maan romaani on sentään merkillisin kaikista romaaneista! -Vahinko, ettei voi lukea ensimäisiä osia, ne kun ovat kirjoitetut -kielellä, jota me emme ole oppineet; pitää lukea maakerroksista, -piikivistä, kaikista maankausista ja sitten esiintyvät toimivat -henkilöt vasta kuudennessa osassa, herra Aatami ja rouva Eeva; se on -monelle lukijalle hiukan liian myöhäistä, he tahtovat heidät heti, niin -minäkin. Se on romaani täynnä seikkailuja ja kaikki me olemme niissä -mukana. Me kompuroimme ja kampuroimme ja pysymme paikoillamme, mutta -pallo kiertää kiertämistään eikä kuitenkaan läikäytä valtamerta -päällemme. Kuori, jolla me kävelemme, pysyy koossa, me emme putoa sen -läpi; ja niin kestää tätä tarinaa miljoonia vuosia ja siinä havaitaan -lakkaamatonta edistystä. Kiitos vierukivikirjasta! Ne ne ovat poikia, -ne vasta osaavat kertoa, kun niikseen tulee! Eikö olekin mukavaa noin -joskus mennä aivan mitättömäksi, kun istuu niin korkealla kuin minä, ja -silloin saada muistutus, että me kaikki -- kiiltomusteinemme päivinemme --- vain olemme minuutinikäisiä muurahaisia maan mättäällä, olimmepa -sitten ritarinauhalla koristettuja muurahaisia, tai minkä arvon -muurahaisia hyvänsä. Ihminen tulee niin surkean nuoreksi näiden -miljoonia vuosia vanhojen vierukivien rinnalla. Luin kirjaa uudenvuoden -aattona ja elin siinä niin kokonaan, että unohdin tavanmukaisen -huvitukseni uudenvuoden yönä: katsoa "villiä ratsastusta Amageriin". -Niin, sitä te kyllä ette tunne! - -Noitien retki luudanvarsilla kyllä on tuttu, se tapahtuu juhannusyönä -Kyöpelinvuoreen, mutta sitten on myöskin tuo villi ratsastus, se on -kotimainen ja nykyaikainen, se tapahtuu Amageriin uudenvuodenyönä. -Kaikki huonot runoilijat, runoilijattaret, soittoniekat, -sanomalehdenkirjoittajat ja taiteelliset julkisuudet, ne jotka eivät -ole mistään kotoisin, ratsastavat uudenvuodenyönä ilman halki -Amageriin; ne istuvat hajareisin siveltimensä tai hanhenkynänsä -selässä, teräskynä ei kanna, se on liian jäykkä. Minä näen tämän, -niinkuin sanottu, joka uudenvuodenyönä; useimmat heistä minä voisin -mainita nimeltä, mutta paras on välttää riitaa heidän kanssaan; he -eivät pidä siitä, että ihmiset tietävät heidän Amager-retkestään -hanhenkynän selässä. Minulla on eräs serkuntapainen, joka on -kalastajanvaimo ja hankkii, oman kertomuksensa mukaan, haukkumasanoja -kolmelle arvossapidetylle lehdelle; itse hän on ollut siellä -kutsuvieraana, hänet kannettiin sinne, hän ei itse käytä hanhenkynää -eikä osaa ratsastaa; hän on kertonut sen. Puolet siitä mitä hän sanoo, -on valhetta, mutta puolessakin on tarpeeksi. Kun hän oli siellä, -alettiin laululla, jokainen vieraista oli kirjoittanut viisunsa ja -jokainen lauloi omansa, sillä se oli paras; se oli yhtä ja samaa, se -oli samaa rallatusta. Sitten marssi pienissä joukoissa esiin se väki, -joka vaikuttaa ainoastaan suupelillään, siinä olivat nyt laulavat -kellot, jotka esiintyvät seurustelussa; sitten tulivat pienet rumpalit, -jotka rummuttavat tiedot perheisiin. -- Tehtiin tuttavuutta niiden -kanssa, jotka kirjoittavat panematta nimeä alle, se merkitsee tässä -rasvamusteen käyttämistä kiiltomusteen asemesta; siellä olivat pyöveli -ja hänen renkinsä, ja renki oli röyhkeämpi, muuten ei häntä olisi -huomattu; siellä oli kunnon kadunlakaisija, joka kääntelee pyttyään ja -sanoo sen sisältöä "hyväksi, hyvin hyväksi, erinomaisen hyväksi!" -- -Keskellä sitä huvia, mitä tämä kaikki mahtoi tarjota, versoi -jätekuopasta varsi, puu, ääretön kukka, suuri sieni, kokonainen katto, -se oli kunnianarvoisen seurakunnan laiskanriuku, joka piteli kaikkea, -mitä he vanhana vuonna olivat lahjoittaneet maailmalle; tästä lenteli -kipunoita kuin tulen liekkejä, ne olivat kaikki ne lainatut ajatukset -ja aatteet, joita he olivat käyttäneet ja jotka nyt irtaantuivat ja -lensivät tiehensä kuin kokonainen ilotulitus. Leikittiin leikkiä "Tuli -palaa", pienet runoilijat leikkivät leikkiä "Sydän palaa"; älyniekat -singauttivat sanasutkauksia, vähempään ei tyydytty. Sukkeluudet -rämisivät ikäänkuin olisi läjäytetty tyhjiä ruukkuja oviin, tai -ruukkuja, joissa on turpeentuhkaa. Se oli erinomaisen hauskaa, vakuutti -serkku. Oikeastaan hän sanoi koko joukon muutakin, joka oli hyvin -häijyä, mutta hauskaa! Minä en sano sitä, pitää olla hyvä ihminen eikä -arvostelija. Jokatapauksessa te ymmärrätte, että kun, niinkuin minä, on -saanut tietoonsa tuon juhlan, niin luonnollisesti aina uudenvuodenyönä -pidän varani nähdäkseni villin ratsastuksen. Jos jonakin vuonna kaipaan -muutamia henkilöjä, niin on uusia tullut sijaan, mutta tänä vuonna -vieraat jäivät minulta näkemättä, minä vierin vierukivillä, vierin läpi -miljoonien vuosien ja näin kivien irrallaan kierivän pitkin pohjoisia -maita, näin niiden ajelehtivan jääkappaleilla kauan ennenkuin Noan -arkki veistettiin, näin niiden painuvan pohjaan ja taasen nousevan -ylös, nousevan tuollaiselle hiekkasärkälle, joka viittasi ylös vedestä -ja sanoi: "tästä pitää tulla Själlanti." Minä näin villien lintulajien, -joita me emme tunne, villien päällikköjen, joita me niinikään emme -tunne, ottavan ne asuinsijoikseen, kunnes kirves iski riimumerkkinsä -pariin niistä, jotka silloin pääsivät mukaan ajanlaskuun, mutta minä -olin aivan joutunut siitä pois, mennyt varsin mitättömäksi. Silloin -tapahtui kolme, neljä kaunista tähdenlentoa, ne valaisivat, ajatukset -saivat toisen nousun. -- Tottahan te tiedätte mikä tähdenlento on? Sitä -oppineet muuten eivät tiedä! -- Minulla on niistä omat ajatukseni ja -otan lähtökohdakseni tämän: kuinka usein lausutaankaan salaa kiitos ja -siunaus jokaisesta ihmisestä, joka on toimittanut jotakin kaunista ja -hyvää? Usein on kiitos äänetön, mutta se ei putoa maahan. Minä arvelen -auringonpaisteen ottavan sen talteen ja auringonsäteen vuodattavan tuon -hiljaisuudessa tunnetun, salaisen kiitoksen hyväntekijän pään päälle. -Jos kokonainen kansa läpi aikojen lähettää kiitoksensa, niin, silloin -tulee kiitos kimppuna, putoaa tähdenlentona hyväntekijän haudalle. -Minua suorastaan huvittaa, kun näen tähdenlentoja, varsinkin -uudenvuodenyönä, arvaella, ketä tämä kiitoskimppu nyt voi tarkoittaa. -Tuonoin putosi loistava tähdenlento lounaan suunnalla: siunaava kiitos -monelle, monelle! Ketä se saattoi tarkoittaa? Varmaan se putosi, -ajattelin, rantatöyräälle Flensborgin vuonon varrella, missä Danebrog, -Tanskan lippu, liehuu Schleppegtellin, Lässöen ja toverien haudoilla. -Yksi putosi keskelle maata, se putosi Sorö'hön: kimppu Holbergin -arkulle, kiitos tästä vuodesta niin monelta, kiitos ihanista -huvinäytelmistä! - -On suurta, on iloista tietää, että meidän haudallemme putoaa -tähdenlento -- se tosin ei koske minun hautaani, minulle ei yksikään -auringonsäde tuo kiitosta, sillä ei ole mistään kiittämistä! Minä en -pääse kiiltomusteeseen asti, sanoi Olli, -- minun kohtaloni maailmassa -on saada rasvamustetta. - - -Toinen vierailu. - -Tulin torniin uudenvuodenpäivänä, Olli puhui maljoista, jotka -tyhjennettiin vanhan pisaran vaihtuessa uudeksi pisaraksi, niinkuin hän -nimitti vuotta. Silloin minä kuulin hänen tarinansa laseista, ja siinä -oli ajatusta. - --- Kun kello uudenvuodenyönä on lyönyt kaksitoista, nousevat ihmiset -pöydän ympärillä seisomaan, kädessä täysi lasi ja juovat uuden vuoden -maljan. Vuosi aletaan lasi kädessä, se on juopoille hyvä alku! Aletaan -vuosi menemällä nukkumaan, se on hyvä alku laiskuudelle! Uni kyllä -vuoden mittaan tulee näyttelemään suurta osaa, lasit niinikään. -Tiedättekö te mitä asuu laseissa? kysyi hän. -- Kyllä, siellä asuu -terveys, ilo ja eloisuus! Siellä asuu harmi ja katkera onnettomuus. Kun -minä nyt luettelen lasit, luettelen tietysti lasien arvoasteet eri -ihmisiin nähden. - -Katsokaapa, _ensimäinen_ lasi se nyt on terveyden lasi! Siinä kasvaa -terveyden yrtti, pistäkää se seinänrakoon, niin voitte vuoden lopulla -istua terveyden lehtimajassa. - -Jos te otatte _toisen lasin_ --! niin, siitä lähtee lentoon pieni -lintu, se visertää viattoman iloisena niin että ihminen kuuntelee ja -ehkä laulaa mukana: elämä on kaunis, älkäämme surko, iloisesti -eteenpäin! - -_Kolmannesta lasista_ nousee pieni siivekäs veitikka, enkelilapseksi -häntä tuskin voi kutsua, sillä hänessä on tontun verta ja tontun -mieltä. Ei hän ärsytä, hän laskee leikkiä; hän asettuu korvamme taakse -ja kuiskaa meille hauskoja kaskuja; hän asettuu sydämemme sopukkaan ja -lämmittää siellä niin että me muutumme ylenannetun iloisiksi, hyviksi -päiksi toisten päiden arvostelukyvyn mukaan. - -_Neljännessä lasissa_ ei ole yrttiä, lintua eikä veitikkaa, siinä on -järjen ajatusviiva ja sen viivan yli ei koskaan pidä mennä. - -Jos otat _viidennen lasin_, niin itket itseäsi, joudut niin oudon -hupaisan liikutuksen valtaan, tai saattaa myös käydä toisin: lasista -juosta pamahtaa prinssi Karnevaali suulaana ja villinä ilosta! Hän -vetää sinut mukaansa, sinä unohdat arvosi -- jos sinulla on sellaista ---, unohdat enemmän kuin sinun pitää ja sinulla on lupa unohtaa. Kaikki -on tanssia, laulua ja helinää. Naamiot riistävät sinut mukaansa, -paholaisen tyttäret tulevat puettuina silkkiin ja harsoihin, hiukset -valloillaan, ihanin jäsenin -- riistäydy irti, jos voit! - -_Kuudes lasi!_ -- niin, siinä istuu Saatana itse, pieni, hyvin puettu, -kaunopuheinen, miellyttävä ja sangen viehättävä mies, joka kokonaan -ymmärtää sinut, myöntää sinun olevan joka asiassa oikeassa, on koko -sinun oma itsesi. Hän tulee lyhty kädessä saattamaan sinut kotiinsa. -Muuan vanha taru kertoo pyhimyksestä, jonka piti valita yksi -seitsemästä kuolemansynnistä ja hän valitsi luulonsa mukaan pienimmän, -juoppouden, ja siinä hän teki kaikki muut kuusi syntiä. Ihminen ja -paholainen sekoittavat keskenään verta, sellainen on kuudes lasi, ja -silloin versovat meissä kaikki pahat idut. Jokainen niistä kasvaa -raamatullisen sinapinsiemenen voimalla, kasvaa puuksi, joka ulottuu yli -koko maailman, eikä useimmilla silloin ole muuta neuvoa kuin joutua -sulatusuuniin ja tulla valetuiksi uudelleen. - -Se on lasien tarina, sanoi torninvartia Olli, -- ja sen voi toistaa -sekä kiiltomusteella että rasvamusteella. Minä esitän sen molemmilla. - -Tällainen oli toinen vierailu Ollin luona, jos tahdot kuulla useampia, -niin täytyy vierailuja jatkaa. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA V*** - - -******* This file should be named 55937-8.txt or 55937-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/9/3/55937 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55937-8.zip b/old/55937-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a9ae107..0000000 --- a/old/55937-8.zip +++ /dev/null |