diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55349-8.txt | 6473 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55349-8.zip | bin | 124023 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6473 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..db2a823 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55349 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55349) diff --git a/old/55349-8.txt b/old/55349-8.txt deleted file mode 100644 index 7421f04..0000000 --- a/old/55349-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6473 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Satuja ja tarinoita II, by H. C. (Hans -Christian) Andersen, Translated by Maila Talvio - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Satuja ja tarinoita II - - -Author: H. C. (Hans Christian) Andersen - - - -Release Date: August 12, 2017 [eBook #55349] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA II*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -Note: Project Gutenberg has Volume I of this work. - See http://www.gutenberg.org/ebooks/53484 - - - - - -SATUJA JA TARINOITA II - -Kirj. - -H. C. Andersen - -Suom. Maila Talvio - - - - - - -WSOY, Porvoo, 1920. - - - - -SISÄLLYS: - - Villit joutsenet. - Paratiisin puutarha. - Lentävä matka-arkku. - Haikarat. - Metallisika. - Ystävyyden liitto. - Ruusu Homeron haudalta. - Nukku-Matti. - Ruusunhaltia. - Sikopaimen. - Tattari. - Enkeli. - Satakieli. - Kihlatut. - Ruma ankanpoikanen. - Kuusi. - Lumikuningatar. - - - - -Villit joutsenet. - - -Kaukana täältä, siellä, minne pääskyset lentävät, kun meillä on talvi, -asui kuningas, jolla oli yksitoista poikaa ja yksi tytär, Elisa. -Nuo yksitoista veljeä -- prinssejä he olivat -- kävivät koulua -tähti rinnassa ja sapeli vyöllä. He kirjoittivat kultataululle -timanttirihvelillä ja lukivat yhtä hyvin ulkoa kuin sisältä, saattoi -heti kuulla, että he olivat prinssejä. Sisar, Elisa, istui pienellä -peililasista laitetulla jakkaralla ja hänellä oli kuvakirja, joka oli -maksanut puolen kuningaskuntaa. - -Oi, noilla lapsilla oli niin hyvä, mutta niin ei ollut aina oleva. - -Heidän isänsä, joka oli koko maan kuningas, meni naimisiin pahan -kuningattaren kanssa, joka ei ollut lapsiraukoille ensinkään hyvä. Jo -ensimäisenä päivänä saattoivat he selvään huomata sen. Koko linnassa -vallitsi suuri loisto ja lapset leikkivät vieraisilla. Mutta sensijaan, -että he muuten saivat kaikki leivokset ja paistetut omenat mitä vain -oli, antoi hän heille vain hiekkaa teekupissa ja sanoi, että he voivat -olla pitävinään sitä jonakin. - -Viikkoa myöhemmin pani hän pienen sisar Elisan maalle joidenkin -talonpoikaisihmisten luo, eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän sai -kuninkaalle uskotelluksi niin paljon prinssi raukoista, ettei hän enää -ensinkään välittänyt heistä. - --- Lentäkää maailmalle ja pitäkää huolta itsestänne! sanoi paha -kuningatar. -- Lentäkää suurina lintuina ilman ääntä! - -Mutta hän ei kuitenkaan saanut tehdyksi niin pahaa, kuin hän halusi, -heistä tuli yksitoista kaunista valkeaa joutsenta. Oudosti kirkuen -lensivät ne linnan ikkunoista yli puiston ja metsän. - -Oli vielä varsin varhainen aamu, kun ne kulkivat sivu siitä, missä -sisar Elisa makasi talonpojan tuvassa. Siinä ne liihoittelivat katon -yli, kääntelivät pitkiä kaulojaan ja räpyttelivät siipiään, mutta -kukaan ei nähnyt eikä kuullut sitä. Niiden täytyi taas lähteä -liikkeelle, korkealle pilviä kohti, kauas maailmalle. Ne lensivät -suureen pimeään metsään, joka ulottui rantaan asti. - -Pieni Elisa raukka seisoi talonpojan tuvassa, leikitellen vihreällä -lehdellä, muuta leikkikalua ei hänellä ollut. Ja hän pisti läven -lehteen, tirkisteli siitä ylös aurinkoa kohti ja silloin tuntui siltä, -kuin hän olisi nähnyt veljiensä kirkkaat silmät, ja joka kerta kun -lämpimät auringonsäteet loistivat hänen poskilleen, ajatteli hän -kaikkia heidän suudelmiaan. - -Toinen päivä meni niinkuin toinenkin. Kun tuuli puhalsi läpi suurten -ruusupensaiden talon ulkopuolella, niin se kuiskasi ruusuille: kuka -saattaa olla kauniimpi kuin te? Mutta ruusut pudistivat päitään ja -sanoivat: Elisa on! Ja kun vanha vaimo sunnuntaina istui ovella ja luki -virsikirjaansa, niin tuuli käänsi lehtiä ja sanoi kirjalle: kuka -saattaa olla hurskaampi sinua? -- Elisa on! sanoi virsikirja, ja se oli -aivan totta, mitä ruusut ja virsikirja sanoivat. - -Kun hän oli viidentoista vanha, piti hänen tulla kotiin. Ja kun -kuningatar näki, miten kaunis hän oli, kävi hän hänelle suuttuneeksi ja -vihamieliseksi. Mielellään hän olisi muuttanut hänet villiksi -joutseneksi, niinkuin veljetkin, mutta sitä ei hän uskaltanut heti, -koska tietysti kuningas tahtoi nähdä tyttärensä. - -Varhaisena aamuna meni kuningatar saunaan -- se oli rakennettu -marmorista ja koristettu pehmeillä tyynyillä ja mitä kauneimmilla -matoilla --, ja hän otti kolme rupisammakkoa, suuteli niitä ja sanoi -yhdelle: asetu Elisan pään päälle, kun hän tulee kylpyyn, jotta hän -kävisi yhtä kömpelöksi kuin sinä! Asetu hänen otsalleen, sanoi hän -toiselle, jotta hän kävisi rumaksi kuin sinä, niin ettei hänen isänsä -tunne häntä! Lepää hänen sydämellään, kuiskasi hän kolmannelle, anna -hänen saada häijy luonne, niin että hän kärsii siitä! Sitten hän asetti -rupisammakot kirkkaaseen veteen, joka heti kävi vihreähtävän väriseksi, -kutsui Elisan, riisui hänet ja antoi hänen astua alas veteen. Ja hänen -painuessaan veteen, asettui yksi rupikonnista hänen hiuksiinsa, toinen -hänen otsalleen ja kolmas rinnalle, mutta Elisa ei ensinkään tuntunut -sitä huomaavan. Niin pian kuin hän nousi, ui kolme punaista unikukkaa -vedessä. Jolleivät eläimet olisi olleet myrkyllisiä ja noidan -suutelemia, niin ne olisivat muuttuneet punaisiksi ruusuiksi, mutta -kukkasiksi ne kuitenkin tulivat levätessään hänen päänsä päällä ja -hänen sydämellään. Hän oli liian hurskas ja viaton, noituudella ei -voinut olla mitään valtaa häneen. - -Kun paha kuningatar näki sen, hieroi hän hänet saksanpähkinän mehulla -niin, että hän kävi aivan tumman ruskeaksi, siveli kauniit kasvot -haisevalla voiteella ja vanutti kauniit hiukset. Oli mahdotonta tuntea -kaunista Elisaa. - -Kun siis hänen isänsä näki hänet, pelästyi hän aivan ja sanoi, ettei se -ollut hänen tyttärensä. Kukaan muukaan ei tahtonut tuntea häntä paitsi -kahlekoira ja pääskyset, mutta ne olivat eläinparkoja eikä niillä ollut -mitään sanomista. - -Silloin itki Elisa raukka ja ajatteli seitsemää veljeään, jotka kaikki -olivat poissa. Suruissaan hiipi hän ulos linnasta, kulki koko päivän -yli vainioiden ja soiden, suureen metsään. Hän ei ensinkään tietänyt -minne hän pyrki, mutta hän oli kovin suruissaan ja ikävöi veljiään. He -olivat varmaan hekin, niinkuin hän, ajetut maailmalle. Heidät hän -tahtoi koettaa löytää. - -Vain lyhyen ajan hän oli ollut metsässä, kun yö joutui. Hän oli aivan -joutunut pois tiestä ja polulta. Silloin hän laskeutui alas pehmeälle -sammalelle, luki ehtoorukouksensa ja nojasi päänsä kantoa vastaan. Oli -niin hiljaista, ilma oli niin lauha ja yltympäri ruohossa ja suolla -loisti vihreän tulen lailla yli sata kiiltomatoa. Kun hän kädellään -hiljaa kosketti yhtä oksaa, putosivat loistavat hyönteiset kuin -tähdenlennot alas hänen puoleensa. - -Koko yön hän näki unta veljistään: he leikkivät taas lapsina, -kirjoittivat timanttirihveleillä kultatauluille ja katselivat kaunista -kuvakirjaa, joka oli maksanut puolen valtakuntaa. Mutta taululle eivät -he kirjoittaneet, niinkuin ennen, vain nollia ja viivoja, ei, vaan mitä -rohkeimpia urotöitä, joita he olivat suorittaneet, kaikkea, mitä he -olivat kokeneet ja nähneet. Ja kuvakirjassa oli kaikki elävää, linnut -lauloivat ja ihmiset astuivat ulos kirjasta ja puhuivat Elisalle ja -hänen veljilleen, mutta kun hän käänsi lehteä, juoksivat he heti -takaisin, jotta ei kuviin syntyisi sekamelskaa. - -Kun hän heräsi, oli aurinko jo korkealla taivaalla. Tosin ei hän -saattanut sitä nähdä, korkeat puut levittivät oksansa niin tiheinä ja -lujina, mutta säteet leikittelivät siellä ulkona kuin löyhyttelevä -kultaharso. Vihanta tuoksui ja linnut olivat istuutumaisillaan hänen -hartioilleen. Hän kuuli veden loiskivan, siellä oli monta suurta -lähteensilmää, jotka kaikki laskivat lammikkoon, missä oli mitä kaunein -hiekkapohja. Tosin siellä yltympäri kasvoi tiheitä pensaita, mutta -yhteen kohtaan olivat hirvet tehneet suuren aukon, ja siitä meni Elisa -veden luo, joka oli niin kirkasta, että jollei tuuli olisi liikuttanut -oksia ja pensaita niin, että ne liikkuivat, olisi hänen täytynyt uskoa, -että ne olivat maalatut alas pohjaan, niin selvänä kuvastui joka lehti, -selvä sellainen, jonka läpi aurinko paistoi, että sellainen, joka oli -kokonaan varjossa. - -Niin pian kuin hän näki omat kasvonsa, hän aivan pelästyi, niin ruskeat -ja rumat ne olivat, mutta kun hän kasteli pienen kätensä ja hankasi -silmiä ja otsaa, niin loisti valkea iho taas esiin. Silloin hän riisui -kaikki vaatteensa ja astui raikkaaseen veteen. Kauniimpaa -kuninkaanlasta kuin hän oli ei ollut tässä maailmassa. - -Kun hän taas oli pukeutunut ja palmikoinut pitkät hiuksensa, -meni hän kumpuavan lähteen luo, joi kourastaan ja asteli kauemma -metsään, itsekään tietämättä minne. Hän ajatteli veljiään, ajatteli -hyvää Jumalaa, joka varmaankaan ei heitä häntä. Hän, joka antaa -villien metsäomenain kasvaa ravitsemaan nälkäisiä, hän näytti -hänellekin sellaisen puun; oksat notkuivat hedelmiä. Täällä hän söi -päivällisateriansa, asetti tukia puun oksien alle ja meni niin metsän -pimeimpään osaan. Siellä oli niin hiljaista, että hän kuuli omat -askeleensa, kuuli jokaisen pienen lakastuneen lehden kahinan, kun ne -taipuivat hänen jalkansa alla. Ei lintuakaan siellä näkynyt, ei -auringonsädekään voinut tunkea suurten tiheäin puunoksien läpi. Korkeat -rungot olivat niin likellä toisiaan, että kun hän katsoi suoraan -eteenpäin, näytti siltä, kuin pystyaita aivan toisen vieressä, olisi -ympäröinyt häntä. Oi, täällä vallitsi hiljaisuus, jommoista ei hän -milloinkaan ennen ollut tuntenut. - -Yö tuli pimeä, ei ainoakaan pieni kiiltomato loistanut suosta, -alakuloisena pani hän nukkumaan. Silloin hänestä tuntui siltä kuin -puunoksat hänen päänsä päällä olisivat menneet syrjään ja Jumala -lempein silmin olisi katsellut häneen ja pienet enkelit olisivat -kurkistelleet hänen päänsä päällitse ja hänen käsivarsiensa alatse. - -Kun hän aamulla heräsi, ei hän tietänyt, oliko hän nähnyt tuon kaiken -unissaan vai oliko se todella niin. - -Hän kulki muutamia askelia eteenpäin, silloin kohtasi hän vanhan -vaimon, jolla oli marjoja kopassa, vanhus antoi hänelle muutamia -niistä. Elisa kysyi, eikö hän ollut nähnyt viidentoista prinssin -ratsastavan metsän läpi. - --- Ei, sanoi vanhus, -- mutta eilen minä näin yhdentoista joutsenen, -kultakruunut päässä, uivan alas jokea tässä aivan likellä. - -Ja hän vei Elisan kappaleen kauemma, töyrään luo. Tämän alapuolella -kiemurteli joki. Puut sen varsilla levittivät pitkät, lehtevät oksansa -vastatusten, ja missä ne eivät luonnollisen kasvunsa mukaisesti voineet -ulottua yhteen, siellä olivat ne repineet juuret irti maasta ja -kumartuivat veden yli, oksat punoutuneina toisiinsa. - -Elisa sanoi hyvästi vanhukselle ja meni jokea pitkin sinne, missä tämä -laski suureen, avonaiseen meren rantaan. - -Koko kaunis meri lepäsi nuoren tytön edessä, mutta ei ainoaakaan -purjehtijaa näkynyt vesillä, ei ainoaakaan venettä ollut näkyvissä, -miten hän siis pääsisi kauemma? Hän katseli lukemattomia pieniä kiviä -rannalla, vesi oli hionut ne kaikki pyöreiksi. Lasi, ranta, kivet, -kaikki mikä oli ajautunut maihin, oli saanut muodon vedeltä, joka -kuitenkin oli paljon pehmeämpää kuin hänen hieno kätensä. Se vyöryy -väsymättömänä ja niin tasaantuu se, mikä on kovaa -- minä tahdon olla -yhtä väsymätön! Kiitos opetuksestanne, te kirkkaat vyöryvät laineet! -Kerran, sen sanoo minulle sydämeni, kannatte te minut rakkaiden -veljieni luo! - -Maihin ajautuneilla kaisloilla lepäsi yksitoista valkoista höyhentä, -hän kokosi ne vihkoksi. Niillä oli vesipisaroita, olivatko ne kastetta -vaiko kyyneliä, sitä ei kukaan saattanut nähdä. Yksinäistä oli siellä -rannalla, mutta hän ei tuntenut sitä. Sillä meri tarjosi ikuista -vaihtelua, niin, muutaman tunnin kuluessa enemmän kuin sisäjärvet -voivat tarjota koko vuonna. Kun tuli suuri musta pilvi, niin tuntui -siltä kuin meri olisi tahtonut sanoa: myöskin minä voin näyttää -synkältä! Ja silloin puhalsi tuuli ja aallot käänsivät valkoisen puolen -ulospäin. Mutta kun pilvet hohtivat punaisina ja tuuli nukkui, niin oli -meri kuin ruusunlehti, milloin se oli vihreä, milloin valkoinen. Mutta -miten hiljaisena se lepäsikin, niin vallitsi rannalla kuitenkin -hiljainen liikunta. Vesi kohoili heikosti kuin nukkuvan lapsen rinta. - -Kun aurinko oli laskemaisillaan, näki Elisa yhdentoista villin -joutsenen, kultakruunut päässä, lentävän maata kohti. Ne liitelivät -toinen toisensa takana, se oli kuin pitkä valkoinen nauha. Silloin -nousi Elisa töyräälle ja piiloutui pensaan taakse. Joutsenet asettuivat -aivan hänen likelleen ja räpyttelivät suuria, valkoisia siipiään. - -Samassa kun aurinko oli painunut veden taakse, putosi äkkiä -joutsenhahmo ja siinä seisoi yksitoista kaunista prinssiä, Elisan -veljet. Häneltä pääsi suuri huuto, sillä vaikka ne olivat muuttuneet -paljon, tiesi hän, että ne olivat ne, tunsi, että niiden täytyi olla -ne. Ja hän juoksi heidän syliinsä, kutsui heitä nimeltä, ja he tulivat -niin onnellisiksi, kun näkivät ja tunsivat pienen sisarensa, joka nyt -oli niin suuri ja kaunis. He nauroivat ja he itkivät, ja pian olivat he -kertoneet toisilleen, miten paha heidän äitipuolensa oli ollut heille -kaikille. - --- Me veljekset, sanoi vanhin, -- lennämme villeinä joutsenina niin -kauan kuin aurinko on taivaalla. Kun se on alhaalla, saamme me -inhimillisen hahmomme. Sentähden täytyy meidän aina auringonlaskussa -katsoa, että meillä on tuki jalkaamme varten, sillä jos me silloin -lennämme ylhäällä pilviä kohti, täytyy meidän ihmisinä syöksyä -syvyyteen. Täällä me emme asu, meren toisella puolen on yhtä kaunis maa -kuin tämä. Mutta tie sinne on pitkä, meidän täytyy kulkea yli suuren -meren eikä tiellämme ole yhtään saarta, jolla voisimme olla yötä, vain -yksinäinen luoto kohoaa keskellä merta. Se ei ole suurempi kuin että me -kylki kyljessä voimme levätä sillä. Jos meri sattuu olemaan myrskyinen, -niin pärskyy vesi korkealle meidän ylitsemme, mutta kuitenkin kiitämme -Jumalaa luodosta. Sillä vietämme me yön ihmishahmossamme, ilman sitä -emme milloinkaan voisi käydä katsomassa rakasta isänmaatamme, sillä -vuoden kaksi pisintä päivää käytämme me lentoomme. Vain kerran vuodessa -on meidän sallittu käydä isänkodissamme, yksitoista päivää uskallamme -viipyä täällä, lentää yli tämän suuren metsän, mistä me saatamme nähdä -linnan, missä synnyimme ja missä isämme asuu, nähdä kirkon korkean -tornin, kirkon, minne äitimme on haudattu. Täällä tuntuu meistä siltä -kuin puut ja pensaat olisivat sukua kanssamme, täällä kiitävät villit -hevoset tasankojen poikki, niinkuin me näimme lapsuudessamme, täällä -laulaa miilunpolttaja ne vanhat laulut, joiden mukaan me lapsina -tanssimme, täällä on isänmaamme, tänne meitä vetää ja täällä olemme -löytäneet sinut, sinä rakas pieni sisar. Kaksi päivää vielä uskallamme -viipyä täällä, sitten meidän täytyy rientää pois yli meren, kauniiseen -maahan, joka ei ole isänmaamme. Miten saamme sinut mukaan? Meillä ei -ole laivaa eikä venettä! - --- Kuinka minä voisin pelastaa teidät? sanoi sisar. - -Ja he puhelivat keskenään miltei koko yön, silmät ummistettiin vain -muutamaksi tunniksi. - -Elisa heräsi joutsensiipien havinaan, niiden humistessa hänen -ylitsensä. Veljet olivat taas muuttuneet ja lensivät suurissa kaarissa -ja vihdoin kauas pois, mutta yksi heistä, nuorin, jäi paikalle. Ja -joutsen laski päänsä hänen helmaansa ja hän taputti sen valkoisia -siipiä. Koko päivän he olivat yhdessä. Illemmällä tulivat muut takaisin -ja kun aurinko oli alhaalla, seisoivat he luonnollisessa hahmossaan. - --- Huomenna me lennämme täältä, emme uskalla palata ennen kuin -kokonaisen vuoden mentyä, mutta sinua emme voi näin jättää. Onko -sinulla rohkeutta seurata? Minun käsivarteni on kylliksi väkevä -kantamaan sinut metsän halki, eikö meillä sitten kaikilla olisi kyllin -väkevät siivet kantaaksemme sinut yli meren! - --- Niin, ottakaa minut mukaan! sanoi Elisa. - -Koko yön he viettivät punomalla verkkoa taipuisasta pajunkuoresta ja -sitkeästä kaislasta, ja siitä tuli suuri ja luja. Siihen laskeutui -Elisa ja kun aurinko tuli esiin ja veljet muuttuivat villeiksi -joutseniksi, tarttuivat ne nokkineen verkkoon ja lensivät korkealle -pilviä kohti, mukanaan rakas sisar, joka vielä nukkui. Auringonsäteet -lankesivat aivan hänen kasvoilleen, sentähden lensi yksi joutsenista -hänen päänsä yläpuolella, jotta sen leveät siivet voisivat antaa varjoa. - -He olivat kaukana maasta, kun Elisa heräsi. Hän luuli vielä näkevänsä -unta, niin kummalliselta hänestä tuntui, että häntä kannettiin meren -poikki, ilmojen halki. Hänen vieressään oli oksa mitä kauneimpine -kypsine marjoineen ja kimppu hyvänmakuisia juuria. Ne oli nuorin veli -koonnut ja pannut hänen viereensä, ja hän hymyili hänelle kiitollisena, -sillä hän tunsi, että hän se oli, joka lensi aivan hänen päänsä -yläpuolella, varjostaen siivillään. - -He olivat niin korkealla, että ensimäinen laiva, jonka he allaan -näkivät, oli kuin valkoinen lokki, joka lepäsi veden päällä. Suuri -pilvi oli heidän takanaan, se oli kokonainen vuori ja sitä vastaan näki -Elisa oman ja yhdentoista joutsenen varjot, niin jättiläiskokoisina ne -siinä lensivät. Se oli komeampi taulu kuin mitä hän koskaan oli nähnyt. -Mutta sitä myöten kuin aurinko nousi ja pilvi heidän takanaan piteni, -katosi liitelevä varjokuva. - -Koko päivän lensivät he eteenpäin kuin humiseva nuoli ilman halki, -mutta se tapahtui kuitenkin hitaammin kuin tavallista, heillä oli nyt -sisar kannettavanaan. Rajuilma nousi, ilta läheni. Tuskissaan näki -Elisa auringon laskevan eikä vielä saattanut erottaa yksinäistä luotoa -meressä. Hänestä tuntui siltä kuin joutsenet olisivat voimakkaammin -liikuttaneet siipiään. Oi, hän oli syypää siihen, etteivät ne kyllin -nopeasti päässeet eteenpäin. Kun aurinko on laskenut, muuttuvat ne -ihmisiksi, syöksyvät mereen ja hukkuvat. Silloin hän sydämensä pohjasta -rukoili Jumalaa, mutta vieläkään ei hän nähnyt mitään luotoa. Musta -pilvi tuli likemmä, mutta vieläkään ei hän nähnyt mitään luotoa, -väkevät tuulenpuuskat ennustivat myrskyä, pilvet olivat yhtenä ainoana -suurena, uhkaavana aaltona, joka lyijynraskaana kiiti eteenpäin. Salama -seurasi salamaa. - -Nyt oli aurinko aivan meren äärellä. Elisan sydän vapisi. Silloin -kiitivät joutsenet alaspäin niin äkkiä, että hän luuli putoavansa, -mutta samassa ne taas liitelivät. Aurinko oli puoleksi alhaalla -vedessä, vasta silloin näki hän pienen luodon allansa, se ei näyttänyt -suuremmalta kuin hylje, joka nosti päätään vedestä. Aurinko laski niin -nopeasti, nyt se oli kuin tähti vain. Silloin sattui hänen jalkansa -kiinteään kamaraan, aurinko sammui niinkuin viimeinen kipuna palavassa -paperissa, käsi kädessä näki hän veljesten seisovan ympärillään, mutta -enempää tilaa kuin juuri heille ja hänelle ei siinä myöskään ollut. -Meri hyrskyi luotoa vastaan ja huuhtoi kuin rankkasade heidän ylitseen. -Taivas loisti alati loimuavassa tulessa ja ukkosen jyrähdykset -seurasivat toisiaan. Mutta sisar ja veljet pitelivät toisiaan käsistä -ja veisasivat virren, mistä he saivat lohdutusta ja rohkeutta. - -Päivän koittaessa oli ilma puhdas ja tyven. Niin pian kuin aurinko -nousi, lensivät joutsenet, vieden Elisan pois saarelta. Meri kävi vielä -voimakkaana, näytti, heidän ollessaan korkealla ilmassa, siltä kuin -valkoinen vaahto tummanvihreällä merellä olisi ollut miljoonia -joutsenia, jotka ajelehtivat vedessä. - -Kun aurinko nousi korkeammalle, näki Elisa edessään, puoleksi uiden -ilmassa, vuoriston, tuntureillaan loistavia jääröykkiöitä, ja keskellä -sitä varmaankin penikulmanpituisen linnan, toinen uljas pilaristo -toisensa päällä. Alapuolella keinui palmumetsiä ja loistokukkia, suuria -kuin myllynpyörät. Hän kysyi, oliko tuo se maa, mihin hän oli matkalla, -mutta joutsenet pudistivat päitään, sillä se, mitä hän näki, oli -_Fata Morganan_ kaunis, alati vaihteleva pilvilinna. Sinne he eivät -uskaltaneet viedä ketään ihmistä. Elisa tuijotti siihen. Silloin -romahtivat vuoret, metsät ja linnat ja siinä seisoi kaksikymmentä -uljasta kirkkoa, kaikki korkeine tornineen ja suippoine ikkunoineen -toistensa kaltaisina. Hän luuli kuulevansa urkujen soivan, mutta se oli -meri, jonka hän kuuli. Nyt oli hän aivan lähellä kirkkoja, silloin tuli -näistä kokonainen laivasto, joka purjehti hänen allansa. Hän katsahti -alas ja se olikin vain meriusvaa, joka kiiti veden poikki. Niin, -alituista vaihtelua hänellä oli silmien edessä, ja nyt hän näki sen -todellisen maan, mihin hän oli matkalla. Siellä kohoilivat kauniit -siniset vuoret setrimetsineen, kaupunkeineen ja linnoineen. Hyvän aikaa -ennen kuin aurinko laski, istui hän tunturilla suuren rotkon edessä, -joka kasvoi hienoja vihreitä köynnöskasveja, näytti siltä kuin ne -olisivat olleet kirjailtuja mattoja. - --- Saadaanpa nyt nähdä mitä unta sinä yöllä näet täällä! sanoi nuorin -veli ja osoitti hänelle hänen makuuhuoneensa. - --- Kunhan saisinkin nähdä unta siitä, miten voisin pelastaa teidät! -sanoi Elisa. - -Ja tämä ajatus askarteli hänessä elävänä, hän rukoili Jumalalta -hartaasti hänen apuaan, niin yksinpä unessakin jatkoi hän -rukoilemistaan. Silloin hänestä tuntui siltä kuin hän olisi lentänyt -korkealle ilmaan, Fata Morganan pilvilinnalle, ja haltiatar tuli häntä -vastaan kauniina ja sädehtivänä, ja kuitenkin muistutti hän aivan sitä -vanhaa vaimoa, joka oli antanut hänelle marjoja metsässä ja kertonut -hänelle joutsenista, joilla oli päässä kultakruunut. - --- Sinun veljesi voidaan pelastaa! sanoi hän, -- mutta onko sinulla -rohkeutta ja kestävyyttä? Tosin on meri pehmeämpi kuin sinun hienot -kätesi ja muuttaa kuitenkin kovien kivien muodon, mutta se ei tunne -sitä tuskaa, minkä sinun kätesi tulevat tuntemaan. Sillä ei ole -sydäntä, se ei kärsi sitä hätää ja tuskaa, mikä sinun täytyy kestää. -Näetkö tämän tulinokkosen, jota minä pidän kädessäni? Tätä lajia kasvaa -paljon rotkon ympärillä, missä sinä nukut. Ainoastaan nämä täällä ja -ne, jotka kasvavat kirkkomaan haudoilla, kelpaavat käytettäviksi, -huomaa se. Ne sinun pitää poimia, vaikka ne polttaisivat ihosi -rakoille. Vaivaa nokkoset jaloillasi, niin saat pellavia. Siitä sinun -pitää punoa ja kutoa yksitoista pitkähihaista panssaripaitaa, viskaa ne -yhdentoista villin joutsenen päälle, niin laukeaa noituuden valta. -Mutta huomaa, että siitä hetkestä lähtien, jolloin sinä alat työsi ja -siihen asti kuin se on täytetty, et saa puhua, vaikka vuosia kuluisi -välillä. Ensi sana, jonka lausut, menee kuin tappava tikari veljiesi -sydämeen. Sinun kielestäsi riippuu heidän henkensä. Huomaa kaikki tämä! - -Ja samassa kosketti hän nokkosella hänen kättään. Se oli kuin polttavaa -tulta, Elisa heräsi siihen. Oli valkoinen päivä ja aivan likellä sitä -paikkaa, missä hän oli nukkunut, oli samanlainen nokkonen kuin se, -minkä hän oli nähnyt unissaan. Silloin hän lankesi polvilleen, kiitti -Jumalaa ja läksi ulos rotkosta, alkaakseen työnsä. Hienoine käsineen -hän kävi kiinni ilkeihin nokkosiin, ne olivat kuin tulta. Suuria -rakkoja ne polttivat hänen käsiinsä ja käsivarsiinsa, mutta mielellään -kärsi hän sen, kunhan vain saattoi pelastaa rakkaat veljet. Hän vaivasi -joka nokkosen paljaine jalkoineen ja punoi sitten vihreän pellavan. - -Kun aurinko oli laskenut, tulivat veljet, ja he pelästyivät tavatessaan -hänet niin mykkänä. He luulivat pahan äitipuolen lähettäneen uuden -noituuden. Mutta kun he näkivät hänen kätensä, ymmärsivät he, mitä hän -teki heidän tähtensä, ja nuorin veli itki ja minne hänen kyyneleensä -putosivat, siellä ei Elisa tuntenut mitään kipua, sieltä katosivat -polttavat rakot. - -Yön hän vietti työssään, sillä hänellä ei ollut rauhaa, ennenkuin hän -oli pelastanut rakkaat veljet. Koko seuraavan päivän, kun joutsenet -olivat poissa, istui hän yksinäisyydessään, mutta ei milloinkaan ollut -aika lentänyt niin nopeasti. Yksi panssaripaita oli jo valmiina, nyt -hän aloitti seuraavaa. - -Silloin soivat metsästystorvet vuorten välissä, hän aivan pelästyi. -Ääni tuli likemmäksi, hän kuuli koirien haukkuvan. Säikähdyksissään -riensi hän rotkoon, sitoi nokkoset, jotka oli koonnut ja häkilöinyt, -kimppuun ja istuutui sille. - -Samassa juoksi suuri koira esiin ryteiköstä, ja heti jälessä toinen ja -vieläkin yksi. Ne haukkuivat lujaan, juoksivat takaisin ja tulivat taas -esiin. Ei kestänyt montakaan minuuttia, kun kaikki metsästäjät seisoivat -rotkon edustalla ja kaunein heistä oli maan kuningas. Hän astui Elisan -luo, ei ikinä hän ollut nähnyt ihanampaa tyttöä. - --- Kuinka sinä olet tullut tänne, sinä kaunis lapsi? sanoi hän. - -Elisa pudisti päätään, hän ei uskaltanut puhua, hänen veljiensä -pelastus ja elämä oli kysymyksessä. Hän piiloitti kätensä esiliinan -alle, jottei kuningas näkisi, mitä hänen täytyi kärsiä. - --- Tule minun mukaani, sanoi hän, -- tänne et sinä saa jäädä! Jos -sinä olet yhtä hyvä kuin sinä olet kaunis, niin minä puetan sinut -silkkiin ja samettiin, panen kultakruunun päähäsi ja sinä saat elää ja -olla komeimmassa linnassani! Ja niin hän nosti hänet hevosensa selkään. -Elisa itki ja väänteli käsiään, mutta kuningas sanoi: -- Minä tahdon -vain sinun onneasi, kerran sinä minua kiität siitä! Ja niin hän -kiidätti vuorten välitse ja piteli häntä edessään hevosen selässä, ja -metsästäjät laskettivat perässä. - -Kun aurinko laski, lepäsi komea kuningaskaupunki kirkkoineen ja -kupukattoineen heidän edessään, ja kuningas vei hänet linnaan, missä -suuret suihkuvedet loiskuivat korkeissa marmorisaleissa, missä seinät -ja katot upeilivat täynnä maalauksia. Mutta hänen silmänsä eivät -nähneet niitä, hän itki ja suri. Tahdottomana salli hän naisten pukea -itsensä kuninkaallisiin vaatteihin, punoa helmiä hiuksiinsa ja vetää -hienot hansikkaat palaneihin sormiinsa. - -Kun hän seisoi siinä kaikessa loistossaan, oli hän niin häikäisevän -kaunis, että hovi kumarsi hänen edessään entistä syvempään, ja kuningas -valitsi hänet morsiamekseen, vaikka arkkipiispa ravisti päätään ja -kuiskasi, että kaunis metsätyttö varmaan oli noita, joka häikäisi -heidän silmänsä ja lumosi kuninkaan sydämen. - -Mutta kuningas ei kuunnellut sitä, hän antoi musiikin soida, kantaa -esiin mitä kallisarvoisimpia ruokia, hän antoi kauneimpien tyttöjen -tanssia Elisan ympärillä, ja hänet vietiin läpi lemuavien puutarhojen -komeihin saleihin. Mutta ei hymykään tullut hänen huulilleen tai hänen -silmiinsä, suru pysyi siellä ikuisena perintönä ja omaisuutena. Nyt -avasi kuningas pienen huoneen aivan sen vieressä, missä hänen piti -nukkua. Se oli koristettu kallisarvoisilla vihreillä matoilla ja -muistutti aivan rotkoa, missä hän oli ollut. Lattialla oli se -pellavakimppu, minkä hän oli kehrännyt nokkosista, ja katossa riippui -panssaripaita, joka oli kudottu valmiiksi. Kaiken tämän oli yksi -metsästäjistä ottanut mukaansa harvinaisuutena. - --- Täällä sinä saatat uneksia olevasi entisessä kodissasi! sanoi -kuningas. -- Tässä on se työ, joka siellä kiinnitti mielesi. Nyt, -keskellä loistoasi saattaa sinua huvittaa muistella tuota aikaa. - -Kun Elisa näki tämän, joka oli niin likellä hänen sydäntään, värähti -hymy hänen suupielissään ja veri palasi kasvoille. Hän ajatteli -veljiensä pelastamista, suuteli kuninkaan kättä ja kuningas painoi -hänet sydäntään vastaan ja käski kaikkien kirkonkellojen kuuluttaa -hääjuhlaa. Kaunis mykkä tyttö metsästä oli maan kuningatar. - -Silloin kuiskasi arkkipiispa pahoja sanoja kuninkaan korvaan, mutta ne -eivät tunkeneet hänen sydämeensä, häät piti vietettämän, arkkipiispan -itsensä täytyi laskea kruunu hänen päähänsä, ja hän painoi -pahansuovasti ahtaan renkaan niin syvään otsalle, että teki kipeää. -Elisan sydämen ympärillä oli kuitenkin raskaampi rengas: suru veljistä, -hän ei tuntenut ruumiillista tuskaa. Hänen suunsa oli mykkä, veisihän -ainoakin sana hänen veljiltänsä hengen, mutta hänen silmissään eli syvä -rakkaus hyvään kauniiseen kuninkaaseen, joka teki kaikkensa -ilahuttaaksensa häntä. Koko sydämellään kävi hän hänelle päivä päivältä -alttiimmaksi, oi, kunhan hän saisikin uskoutua hänelle, kertoa hänelle -kärsimyksensä! Mutta mykkänä hänen täytyi olla, mykkänä täytyi hänen -täyttää tehtävänsä. Sentähden hiipi hän yöllä hänen rinnaltaan, meni -pieneen salakammioon, joka oli koristettu luolaksi, ja hän kutoi -panssaripaidan toisensa jälkeen valmiiksi. Mutta kun hän aloitti -seitsemännen, niin ei hänellä enään ollut pellavia. - -Kirkkomaalla tiesi hän kasvavan niitä nokkosia, joita hänen tuli -käyttää, mutta hänen itsensä täytyi ne poimia. Kuinka hän pääsisi -sinne? - --- Oi, mitä onkaan kipu minun sormissani sen tuskan rinnalla, mitä -sydämeni kärsii! ajatteli hän. -- Minun täytyy uskaltaa! Jumala ei -kiellä minulta apuaan! - -Hengen hädässä, ikäänkuin hän olisi ollut ryhtymässä huonoon tekoon, -hiipi hän tähtikirkkaana yönä alas puutarhaan, meni pitkien puukujien -läpi yksinäisiä katuja kirkkomaalle. Siellä näki hän yhdellä -leveimmistä hautakivistä piirissä istumassa vamppyyreja, inhoittavia -naisolentoja, jotka riisuivat ryysynsä ikäänkuin olisivat -aikoneet, kylpeä ja sitten ne pitkine laihoine sormineen kaivoivat -vastapeitettyjä hautoja, ottivat esiin ruumiit ja söivät niiden lihaa. -Elisan täytyi mennä aivan niiden ohi ja ne kiinnittivät häneen pahat -silmänsä, mutta hän luki rukouksensa, kokosi polttavat nokkoset ja -kantoi ne kotiin linnaan. - -Vain yksi ainoa ihminen oli nähnyt hänet, arkkipiispa: hän oli -ylhäällä, kun muut nukkuivat. Nyt oli toki se, mitä hän väitti, -osottautunut todeksi: kuningattaren laita ei ollut, niinkuin piti. Hän -oli noita, sentähden hän oli lumonnut kuninkaan ja koko kansan. - -Rippituolissa sanoi hän kuninkaalle, mitä hän oli nähnyt ja mitä hän -epäili, ja kun nuo kovat sanat läksivät hänen huuliltaan, pudistivat -puuhun veistetyt pyhäinkuvat päätään ikäänkuin sanoakseen: se ei ole -niin, Elisa on viaton. Mutta arkkipiispa selitti sen toisin, hän -arveli, että ne todistivat Elisaa vastaan, että ne pudistivat päätään -hänen syntinsä vuoksi. Silloin vieri kaksi raskasta kyyneltä alas -kuninkaan poskea, hän meni kotiin epäilys sydämessään. Ja hän oli öisin -nukkuvinaan, mutta hänen silmiinsä ei tullut unta, hän huomasi, kuinka -Elisa nousi, joka yö hän tämän uudisti ja joka kerta seurasi kuningas -ja näki hänen katoavan salakammioonsa. - -Päivä päivältä kävi hänen katsantonsa synkemmäksi, Elisa näki sen, -mutta ei ymmärtänyt miksi, se teki hänet kuitenkin levottomaksi ja mitä -hän sydämessään kärsikään veljien tähden! Kuninkaalliselle sametille ja -purppuralle vuosivat hänen katkerat kyyneleensä, ne lepäsivät siinä -kuin kimmeltävät timantit, ja kaikki, jotka näkivät upean loiston, -toivoivat olevansa kuningatar. Pian oli hänen työnsä kuitenkin -päättymäisillään, ainoastaan yksi panssaripaita vielä puuttui. Mutta -pellavaa ei hänellä myöskään enään ollut eikä ainoaakaan nokkosta. -Yhden kerran, vain tämän viimeisen, täytyi hänen sentähden mennä -kirkkomaalle poimimaan muutamia kourallisia. Hän ajatteli tuskissaan -yksinäistä kulkuaan ja kauheita vamppyyreja, mutta hänen tahtonsa oli -yhtä luja kuin hänen luottamuksensa Jumalaan. - -Elisa meni, mutta kuningas ja arkkipiispa seurasivat. He näkivät hänen -ristikkoportin luona katoavan kirkkomaalle, ja kun he sitä likenivät, -istuivat vamppyyrit hautakivellä samanlaisina kuin Elisa oli ne nähnyt, -ja kuningas kääntyi pois. Sillä näiden joukossa kuvitteli hän näkevänsä -hänet, jonka pää vielä tänä iltana oli levännyt hänen rinnallaan. - --- Kansa hänet tuomitkoon! sanoi hän, ja kansa tuomitsi: - --- Hänet on poltettava punaisissa liekeissä! - -Muhkeista kuningassaleista vietiin hänet pimeään, kosteaan loukkoon, -missä tuuli puhalsi sisään ristikoilla varustetuista ikkunoista. -Sametin ja silkin asemasta antoivat he hänelle sen pellavakimpun, jonka -hän oli koonnut, sille hän saattoi laskea päänsä. Kovien, polttavien -panssaripaitojen, jotka hän oli kutonut, piti olla patjana ja -peitteenä, mutta mitään rakkaampaa eivät he olisi voineet hänelle -lahjoittaa, hän kävi taas kiinni työhönsä ja rukoili Jumalaansa. -Ulkopuolella lauloivat katupojat pilkkalauluja hänestä, ei yksikään -sielu lohduttanut häntä ystävällisellä sanalla. - -Silloin humahti illan tullen aivan lähellä ristikkoa joutsenensiipi. Se -oli nuorin veljeksistä, hän oli löytänyt sisaren. Ja Elisa nyyhki -ääneen ilosta, vaikka hän tiesi, että tuleva yö ehkä oli viimeinen, -mikä hänellä oli elettävänä. Mutta nythän työ olikin miltei täytetty ja -hänen veljensä olivat täällä. - -Arkkipiispa tuli viettämään viimeistä hetkeä hänen luonaan, sen hän oli -luvannut kuninkaalle, mutta Elisa pudisti päätään, pyysi katsein ja -ilmein, että hän lähtisi: tänä yönähän hänen täytyi päättää työnsä, -muuten olisi kaikki ollut turhaa, kaikki tuska, kyyneleet ja unettomat -yöt. Arkkipiispa meni pois, lausuen pahoja sanoja häntä vastaan, mutta -Elisa raukka tiesi, että hän oli viaton, ja jatkoi työtään. - -Pienet hiiret juoksivat lattialla, ne kuljettivat nokkoset hänen -jalkainsa juureen toki hiukkasen auttaakseen, ja rastas istuutui -ikkunan ristikon ääreen ja lauloi koko yön niin iloisesti kuin se -saattoi, jottei hän menettäisi rohkeuttaan. - -Aamu vasta koitti, vasta tunnin perästä aurinko nousee. Silloin -seisoivat nuo yksitoista veljestä linnan portilla, vaatien, että heidät -vietäisiin kuninkaan eteen, mutta se ei saattanut tapahtua, vastattiin, -olihan vielä yö, kuningas nukkui eikä häntä uskaltanut herättää. He -pyysivät, he uhkasivat, vartija tuli, niin, jopa itse kuningaskin astui -ulos ja kysyi, mitä tämä merkitsee. Silloin nousi aurinko, mitään -veljiä ei näkynyt, mutta yli linnan lensi yksitoista villiä joutsenta. - -Ulos kaupungin portista tulvi koko kansa, se tahtoi nähdä noitaa -poltettavan. Kurja hevonen veti rattaita, missä hän istui. Hänen ylleen -oli annettu mekko paksua säkkikangasta, hänen kauniit pitkät hiuksensa -riippuivat valloillaan sorjan pään ympärillä, hänen poskensa olivat -kalmankalpeat, hänen huulensa liikkuivat hiljaa, sormien punoessa -vihreää pellavaa. Ei matkalla kuolemaansakaan hän päästänyt käsistään -aloitettua työtä: kymmenen panssaripaitaa oli hänen jalkainsa juuressa, -yhdennettätoista hän kutoi. Roskaväki pilkkasi häntä. - --- Kas noitaa, kuinka se mutisee! Virsikirjaa ei hän pitele käsissään, -ei, vaan rumaa noituuttaan hän jatkaa, repikää se hänen käsistään -tuhansiksi kappaleiksi! - -Ja he tunkeutuivat kaikki hänen kimppuunsa ja aikoivat repiä sen rikki. -Silloin tulla viiletti yksitoista valkeaa joutsenta. Ne asettuivat -hänen ympärilleen rattaille ja räpyttelivät suuria siipiään. Silloin -väistyi joukko kauhistuksissaan syrjään. - --- Se on merkki taivaasta! Hän on varmaan viaton! kuiskasivat monet, -mutta he eivät uskaltaneet sanoa sitä ääneen. - -Nyt tarttui pyöveli hänen käteensä. Silloin viskasi hän kiireesti -yksitoista paitaa joutsenten päälle, ja siinä seisoi yksitoista -kaunista prinssiä, mutta nuorimmalla oli joutsenensiipi toisen -käsivarren sijasta, sillä hänen panssaripaidastaan puuttui hiha, Elisa -ei ollut saanut sitä valmiiksi. - --- Nyt minä uskallan puhua! sanoi hän. -- Minä olen viaton! - -Ja kansa joka näki, mitä oli tapahtunut, kumarsi häntä kuin pyhimystä, -mutta hän vaipui tajuttomana veljesten käsivarsille, niin olivat -jännitys, hätä ja tuska häneen vaikuttaneet. - --- Niin, viaton hän on! sanoi vanhin veli ja nyt hän kertoi kaikki mitä -oli tapahtunut, ja hänen puhuessaan levisi miljoonien ruusujen tuoksu, -sillä jokainen halko roviossa oli ottanut juuria ja työntänyt oksia. -Siinä oli tuoksuva pensasaita, niin korkea ja suuri punaisine -ruusuineen. Ylinnä oli valkoinen hohtava kukka, joka loisti kuin tähti. -Sen taittoi kuningas, pani sen Elisan rintaan. Silloin hän heräsi, -sydämessään rauha ja autuus. - -Ja kirkonkellot soivat itsestään ja linnut tulivat suurissa parvissa. -Kulku takaisin linnaan muodostui hääkulkueeksi, jommoista ei vielä -kukaan kuningas ollut nähnyt. - - - - -Paratiisio puutarha. - - -Oli kuninkaanpoika -- ei kenelläkään ollut niin monta ja niin -kaunista kirjaa kuin hänellä. Kaikki, mitä oli tapahtunut tässä -maailmassa, sen hän saattoi lukea opikseen ja nähdä kuvattuna kauniissa -tauluissa. Jokaisesta kansasta ja jokaisesta maasta hän saattoi saada -tietoja, mutta mistä paratiisin puutarha oli löydettävissä, siitä ei -siellä sanottu sanaakaan, ja sitä, juuri sitä hän enimmän ajatteli. - -Hänen isoäitinsä oli kertonut hänelle, kun hän vielä oli aivan pieni, -mutta kun hänen juuri piti alkaa koulunkäyntinsä, että jokainen kukka -paratiisin puutarhassa oli makein leivos, heteet hienointa viiniä. -Yhdestä saattoi lukea historiaa, toisesta maantietoa tai taulukkoja, ei -tarvinnut muuta kuin syödä leivosta, niin osasi läksynsä. Kuta enemmän -söi, sitä enemmän sai päähänsä historiaa, maantietoa ja taulukkoja. - -Sen hän silloin uskoi. Mutta sitä mukaan kuin hän varttui suuremmaksi -pojaksi, oppi enemmän ja tuli paljon viisaammaksi, ymmärsi hän kyllä, -että paratiisin puutarhassa mahtoi vallita aivan toisenlainen ihanuus. - --- Oi, minkätähden Eeva poimikaan hyvän- ja pahantiedon puusta! -Minkätähden Aatami söi kiellettyä hedelmää! Jos minä olisin ollut hänen -sijassaan, niin ei se olisi tapahtunut! Ei koskaan synti olisi tullut -maailmaan. - -Sen hän sanoi silloin ja sen hän sanoi vielä, kun hän oli -seitsemäntoista vuotias. Paratiisin puutarha täytti kaiken hänen -ajatuksensa. - -Eräänä päivänä hän meni metsään. Hän meni yksin, sillä se oli hänen -suurin huvinsa. - -Ilta tuli, pilvet kokoontuivat, tuli sellainen sade, että olisi luullut -koko taivaan olevan yhtenä ainoana sulkuna, mistä vesi syöksyi. Oli -niin pimeää kuin muutoin on yöllä syvimmässä kaivossa. Milloin hän -luisui märkään heinään, milloin hän kompastui alastomiin kiviin, jotka -törröttivät esiin kalliopohjalta. Kaikki valui vettä, prinssi raukan -ylle ei jäänyt kuivaa lankaakaan. Hänen täytyi kavuta korkeiden -kivilohkareiden yli, missä vesi tirsui esiin paksusta sammaleesta. Hän -oli nääntymäisillään. Silloin kuuli hän kummallisen kohinan ja edessään -hän näki suuren, valaistun luolan. Keskellä paloi tuli, jossa olisi -voinut paistaa vaikkapa hirven, ja se tehtiinkin: mitä komein hirvi -korkeine sarvineen oli pistetty vartaaseen ja sitä kierrettiin hitaasti -ympäri kahden kuusen välissä. Vanhanpuoleinen vaimo, pitkä ja roteva -kuin naiseksi puettu mies, istui tulen ääressä ja viskasi siihen halon -toisensa jälkeen. - --- Tule sinä vain likemmä! sanoi hän, -- istu tulen ääreen, että -vaatteesi kuivuvat. - --- Tässä käy paha veto! sanoi prinssi ja istuutui lattialle. - --- Vielä pahemmaksi käy, kun poikani tulevat kotiin! vastasi vaimo. -- -Olet täällä tuulten luolassa, poikani ovat taivaan neljä tuulta. -Ymmärrätkö sen? - --- Missä sinun poikasi ovat? kysyi prinssi. - --- Niin, ei ole helppo vastata, kun kysytään tyhmästi, sanoi vaimo. -- -Minun poikani ovat omissa hoteissaan, he lyövät pitkääpalloa pilvien -kanssa tuolla ylhäällä suuressa tuvassa. - -Ja sitten hän viittasi ylös ilmaan. - --- Vai niin! sanoi prinssi. -- Te puhutte muuten hiukan kovasti ettekä -ole niin hempeä kuin ne naiset, joita olen tottunut näkemään -ympärilläni! - --- Niin, heillä kai ei ole muuta tekemistä. Minun täytyy olla kova, jos -mielin pitää poikani kurissa. Mutta siihen minä pystyn, vaikka heillä -onkin jäykät niskat. Näetkö nuo neljä säkkiä, jotka riippuvat seinällä? -Niitä he pelkäävät yhtä paljon, kuin sinä olet peljännyt vitsaa peilin -takana. Minä saatan taivuttaa pojat, sen sinulle sanon, ja sitten he -joutuvat pussiin. Siinä ei tehdä mitään verukkeita. Siellä he istuvat -eivätkä pääse juoksentelemaan, ennenkuin minä katson hyväksi. Mutta -tuossapa onkin yksi heistä! - -Se oli Pohjatuuli, joka astui sisään, tuoden mukanaan jäisen kylmyyden. -Suuria rakeita hyppeli pitkin lattiaa ja lumihiutaleita tuprutteli -yltympäri. Hän oli puettu karhunnahkaisiin housuihin ja takkiin. -Hylkeennahkainen lakki ulottui korvien yli. Pitkät jääpuikot riippuivat -hänen parrassaan ja rae toisensa jälkeen vieri alas takinkauluksesta. - --- Älkää heti menkö tulen ääreen, sanoi prinssi. -- Voitte helposti -saada kylmää kasvoihinne ja käsiinne! - --- Kylmää! sanoi Pohjatuuli ja nauroi ääneensä. -- Kylmää! Sehän juuri -on suurin huvini. Mikä koipeliini sinä muuten olet? Mitenkä sinä olet -tullut tuulien luolaan? - --- Hän on minun vieraani! sanoi vanhus, -- ja jollet sinä tyydy siihen -selitykseen, niin voit joutua pussiin! Nyt tiedät päätökseni. - -Kas se auttoi ja Pohjatuuli kertoi, mistä hän tuli ja missä hän nyt oli -ollut melkein koko kuukauden. - --- Jäämereltä minä tulen, sanoi hän. -- Olen ollut Beeren-Eilandilla -venäläisten valaanpyytäjien kanssa. - -Istuin ja nukuin vuorilla, kun he purjehtivat Nordkapista. Kun minä -välillä vähän heräsin, lenteli myrskylintu kintereilläni. Se on -hullunkurinen lintu, se tekee väkevän lyönnin siivillään ja sitten se -pitää niitä liikuttamatta levällään ja sillä on silloin tarpeeksi -vauhtia. - --- Älä vain kerro niin laajalti, sanoi tuulien äiti. -- Ja sitten sinä -siis tulit Beeren-Eilandille? - --- Siellä on ihanaa! Siellä on tanssipermanto niin sileä kuin lautanen! -Puoleksi sulanutta, sammalensekaista lunta, teräviä kiviä ja valaitten -ja jääkarhujen luurankoja siellä oli. Ne olivat kuin jättiläisten käsiä -ja jalkoja homeisen vihannan peitossa. Ei olisi luullut auringon -koskaan paistaneen niihin. Minä hiukan puhalsin pois sumua, jotta voisi -nähdä majan. Se oli laivahylyistä tehty ja valaannahalla päällystetty -talo. Lihapuoli oli ulospäin, se oli täynnä punaista ja vihreää. -Katolla istui möristen elävä jääkarhu. Minä menin rannalle, katselin -linnunpesiä, katselin alastomia poikasia, jotka huusivat ja -töllistelivät. Silloin minä puhalsin noihin tuhansiin kitoihin ja ne -oppivat sulkemaan suunsa. Alimpana piehtaroivat mursut kuin mitkäkin -elävät sisälmykset tai jättiläismadot, joilla on sianpää ja -kyynäränpituiset hampaat! - --- Sinä kerrot hyvin, poikaseni! sanoi äiti. -- Vesi kihoaa suuhuni, -kun sinua kuuntelen. - --- Sitten lähdettiin saalistamaan. Harppuuni pistettiin mursun rintaan, -niin että höyryävä verisäde suihkuna nousi yli jään. Silloin ajattelin -minäkin leikkiäni: minä puhalsin, annoin purjehtijoideni, -vuorenkorkuisten jäätunturien, litistellä veneitä. Hui, kuinka -vinguttiin ja huudettiin, mutta minä vinguin lujemmin! Kuolleita -valaanruumiita, kirstuja ja touveja heidän täytyi tyhjentää jäälle! -Minä ravistelin lumihiutaleita heidän ympärilleen ja annoin heidän -litistyneissä aluksissaan ajelehtia saaliineen eteläänpäin maistamaan -suolavettä. He eivät koskaan enään tule Beeren-Eilandille! - --- Sinä olet siis tehnyt pahaa! sanoi tuulien äiti. - --- Mitä hyvää minä olen tehnyt, sen saavat toiset kertoa! sanoi -Pohjatuuli. -- Mutta tässähän on veljeni lännestä, hänestä pidän -enimmän heistä kaikista. Hän maistuu mereltä ja tuo mukanaan ihanan -viileyden! - --- Onko se pieni Zefyr? kysyi prinssi. - --- On kyllä se Zefyr! sanoi vanhus, -- mutta mikään pieni hän ei -kuitenkaan ole. Ennen vanhaan oli hän kaunis poika, mutta nyt se on -ohi! - -Hän oli villi-ihmisen näköinen, mutta hänellä oli yllään pudotussuoja, -jottei hän loukkaantuisi. Kädessään hän piti mahonkinuijaa, joka oli -hakattu amerikkalaisesta mahonkimetsästä. Vähempi ei kelvannut. - --- Mistä sinä tulet? kysyi hänen äitinsä. - --- Aarniometsistä, sanoi hän, -- missä piikkiset lianit muodostavat -aidan joka puun väliin, missä vesikäärme makaa märässä ruohossa ja -ihmiset tuntuvat tarpeettomilta. - --- Mitä sinä siellä teit? - --- Minä katselin syvää jokea, näin, kuinka se syöksyi kalliosta, -muuttui vaahdoksi ja lensi pilviä kohti kannattamaan taivaankaarta. -Minä näin villin puhvelin uivan joessa, mutta virta tempasi sen -mukaansa. Se ajelehti villisorsien parven mukana, joka lensi ilmaan -siellä, missä vesi syöksyi alas. Puhvelin täytyi mennä alas, siitä minä -pidin ja puhalsin sellaisen myrskyn, että ikivanhat puut purjehtivat -alas ja muuttuivat lastuiksi. - --- Ja muuta et sinä ole toimittanutkaan? kysyi vanhus. - --- Olen tehnyt kuperkeikkoja Savanneissa, olen taputellut villejä -hevosia ja ravistanut maahan kokospähkinöitä. Niin, niin, minulla on -tarinoita kerrottavana, mutta ei pidä sanoa kaikkea, mitä tietää. Sen -sinä kyllä tiennet, vanhus! - -Ja sitten hän suuteli äitiänsä, niin että tämä miltei oli -kaatumaisillaan takaperin. Hän oli totisesti hurja poika. - -Nyt tuli Etelätuuli, yllään turbaani ja liehuva beduiniviitta. - --- Täälläpä on aika kylmä täällä sisällä! sanoi hän ja viskasi puita -tuleen. -- Huomaa, että Pohjatuuli on saapunut ensiksi. - --- Täällä on niin kuuma, että voisi paistaa jääkarhun! sanoi -Pohjatuuli. - --- Itse olet jääkarhu! sanoi Etelätuuli. - --- Tahdotteko päästä pussiin? kysyi vanhus. -- Istu tuohon kivelle ja -kerro, missä olet ollut. - --- Afrikassa, äitini! vastasi hän. -- Minä olin hottentottien kanssa -jalopeuranajoissa kafferien maassa. Mitä ruohoa siellä kasvaakaan -tasangolla -- vihreää kuin olivi! Siellä tanssi gnuuhärkä ja -kamelikurki juoksi kilpaa minun kanssani, mutta minä olen kuitenkin -nopeampi kintuistani. Minä tulin erämaahan, keltaisen hiekan ääreen, -joka on samanlaista kuin meren pohjalla. Minä kohtasin karavaanin! He -teurastivat viimeisen kamelinsa saadakseen vettä juodakseen, mutta he -saivat vain vähän. Aurinko poltti ylhäältä päin ja hiekka paistoi -alhaalta päin. Ei mitään rajoja ollut laajalla erämaalla. Silloin minä -piehtaroin hienossa, irrallisessa hiekassa ja tuiskutin sitä ylös -suurina pylväinä. Se se oli tanssia! Olisitpa nähnyt, kuinka -alakuloisena dromedaari seisoi ja kauppias veti kauhtanan päänsä yli. -Hän heittäytyi maahan minun eteeni niinkuin Allahin, Jumalansa, eteen. -Nyt ne ovat haudatut, hiekkapyramiidi kohoaa heidän kaikkien yllään. -Kun minä kerran puhallan sen pois, niin haalistaa aurinko valkoiset -luut. Silloin voivat matkustajat nähdä, että täällä ennen on ollut -ihmisiä, muuten ei sitä uskoisi erämaassa. - --- Sinä olet siis vain tehnyt pahaa! sanoi äiti. -- Mars pussiin! - -Ja ennenkuin Etelätuuli tiesikään, oli hän ottanut häntä vyötäisistä ja -pistänyt hänet pussiin. Se kieritteli pitkin permantoa, mutta hän -istuutui sen päälle ja sitten sen täytyi pysyä paikallaan. - --- Onpa sillä muorilla reippaita poikia! sanoi prinssi. - --- Onpa niinkin, vastasi vanhus, -- ja kurittaa heitä minä osaan! -Tuossapa tulee neljäs. - -Se oli Itätuuli, hän oli puettu kiinalaiseksi. - --- Vai tulet sinä siltä kulmalta, sanoi äiti. -- Minä luulin sinun -olleen paratiisin puutarhassa. - --- Sinne minä lennän vasta huomenna! sanoi Itätuuli. -- Huomenna on -kulunut sata vuotta siitä, kuin minä olin siellä. Minä tulen nyt -Kiinasta, missä olen tanssinut posliinitornin ympärillä, niin että -kaikki kellot soivat. Alhaalla kadulla saivat virkamiehet selkäänsä. -Bamburuokoja suomittiin heidän selkiinsä ja he olivat väkeä -ensimäisestä aina yhdeksänteen arvoasteeseen asti. He huusivat: "paljon -kiitoksia, isällinen hyväntekijäni!" mutta he eivät sillä tarkoittaneet -mitään ja minä helistelin kelloja ja lauloin tsing, tsang, tsu! - --- Sinäpä olet rasavilli! sanoi vanhus. -- Hyvä on, että huomenna -lähdet paratiisin puutarhaan, aina se edistää kehitystäsi. Juo sitten -kelpo lailla viisauden kaivosta ja tuo mukaasi pieni pullollinen -minulle! - --- Sen minä teen, sanoi Itätuuli. -- Mutta minkätähden sinä nyt olet -pistänyt eteläisen veljeni pussiin? Ota hänet esiin! Hänen pitää kertoa -minulle Fenix-linnusta. Siitä linnusta tahtoo prinsessa paratiisin -puutarhassa aina kuulla, kun minä joka sadas vuosi käyn tervehdyksellä. -Avaa pussi, niin olet herttaisin äitini ja minä lahjoitan sinulle kaksi -taskullista teetä, niin vihreänä ja tuoreena kuin poimin sen paikalla. - --- No, teen tähden ja koska olet lellipoikani, avaan pussin! - -Sen hän teki ja Etelätuuli kömpi ulos, mutta hän näytti aivan nololta, -kun vieras prinssi oli sen nähnyt. - --- Tuossa saat palmunlehden prinsessalle! sanoi Etelätuuli. -- Sen -lehden on vanha Fenix-lintu, ainoa, joka oli maailmassa, antamat -minulle. Hän on nokallaan piirtänyt siihen koko elämäkertansa, ne sata -vuotta, jotka hän eli. Nyt prinsessa itse voi lukea sen. Minä näin, -kuinka Fenix-lintu itse pisti tulen pesäänsä ja istui siinä ja paloi -kuin hindun vaimo. Kuinka kuivat oksat paukkuivatkin, siinä sitä oli -sauhua ja tuoksua. Viimein leimahti kaikki liekkiin, vanha Fenix-lintu -muuttui tuhaksi, mutta hänen munansa oli hehkuvan punaisessa tulessa, -se halkesi, kovasti paukahtaen, ja poikanen lensi ulos. Nyt oli se -kaikkien lintujen hallitsija ja ainoa Fenix-lintu maailmassa. Hän on -puraissut läven palmunlehteen, jonka sinulle annoin, se on hänen -tervehdyksensä prinsessalle. - --- Otetaanpas nyt jotakin syötävää! sanoi tuulien äiti, ja sitten -istuutuivat he kaikki syömään paistettua hirveä ja prinssi istui -Itätuulen vieressä ja sentähden heistä pian tuli hyvät ystävät. - --- Kuule, sanoppas minulle nyt, sanoi prinssi, -- mikä prinsessa se on, -josta täällä niin paljon puhutaan ja missä sijaitsee paratiisin -puutarha? - --- Hohhoo! sanoi Itätuuli. -- Jos sinä tahdot sinne, niin lennä minun -kanssani huomenna. Mutta muuten voin sanoa sinulle, ettei siellä ole -ollut ketään ihmistä sitten Aatamin ja Eevan ajan. Heidäthän sinä -kyllä tunnet piplian historiasta? - --- Tietysti, sanoi prinssi. - --- Silloin kun heidät karkoitettiin, vaipui paratiisin puutarha alas -maahan, mutta se säilytti lämpöisen auringonpaisteensa, lauhan ilmansa -ja kaiken ihanuutensa. Haltijatarten kuningatar asuu siellä, siellä on -Autuuden saari, minne ei kuolema koskaan tule. Kuinka ihanaa siellä -onkaan olla! Istu selkääni huomenna, niin otan sinut mukaani. Arvelen -sen kyllä käyvän päinsä, mutta nyt et enään saa puhua, sillä minä -tahdon nukkua. - -Ja sitten nukkuivat he kaikki. - -Varhain aamulla heräsi prinssi ja hämmästyi aika lailla, kun aurinko jo -oli korkealla pilvien yläpuolella. Hän istui Itätuulen selässä, joka -uskollisesti piteli häntä kiinni. He olivat niin korkealla ilmassa, -että metsät ja maat, joet ja järvet näyttivät olevan kuin suurella -värillisellä kartalla. - --- Hyvää huomenta, sanoi Itätuuli. -- Muuten voisit vielä vähän nukkua, -sillä ei ole paljonkaan nähtävää lakealla maalla allamme. Jollei sinua -haluta laskea kirkkoja! Ne kohoavat kuin liitupisteet alhaalla -vihreällä laudalla. - -Hän kutsui peltoja ja niittyjä vihreäksi laudaksi. - --- Oli epäkohteliasta, etten saanut sanoa hyvästiä äidillesi ja -veljillesi, sanoi prinssi. - --- Nukkuva saa anteeksi, sanoi Itätuuli ja sitten lensivät he vieläkin -nopeammin eteenpäin. Sen saattoi kuulla metsien latvoista: kun he -lensivät niiden yli, kohisivat kaikki oksat ja lehdet. Sen saattoi -kuulla merestä ja järvistä, sillä missä he lensivät, siellä vyöryivät -aallot korkeammalle ja suuret laivat kumarsivat syvään alas veteen kuin -uivat joutsenet. - -Illemmällä, kun tuli pimeä, kävi suurten kaupunkien hauskasti: tulet -syttyivät siellä alhaalla, milloin siellä, milloin täällä. Oli aivan -niinkuin silloin, kun on polttanut paperipalan ja näkee monet pienet -tulikipunat, kuinka ne ovat lapsia ja lähtevät koulusta. Ja prinssi -taputti käsiään, mutta Itätuuli pyysi häntä lakkaamaan ja mieluummin -pitelemään kiinni, muuten hän helposti saattoi pudota ja jäädä -riippumaan johonkin kirkontornin huippuun. - -Kotka mustissa metsissä kyllä lensi keveästi, mutta Itätuuli lensi -keveämmin. Kasakka pienellä hevosellaan kiiti kiitämällä tasankojen -yli, mutta toisin kiiti prinssi. - --- Nyt sinä saatat nähdä Himalajan! sanoi Itätuuli. -- Se on korkein -vuori Aasiassa. Nyt me pian tulemme paratiisin puutarhaan. - -Sitten käänsivät he etelään päin ja pian tuoksuivat yrtit ja kukkaset. -Viikunat ja kranaattiomenat kasvoivat villeinä ja villissä -viiniköynnöksessä oli sinisiä ja punaisia rypäleitä. Tässä he molemmat -astuivat alas ja panivat pitkäkseen pehmeään nurmeen, missä kukkaset -nyökyttivät tuulelle ikäänkuin sanoakseen: tervetuloa takaisin! - --- Olemmeko me nyt paratiisin puutarhassa? kysyi prinssi. - --- Ei, emme suinkaan! vastasi Itätuuli. -- Mutta nyt me pian tulemme -sinne. Näetkö tunturiseinän tuossa ja suuren luolan, missä -viiniköynnökset riippuvat kuin suuret vihreät uutimet. Siitä meidän on -mentävä. Kääriydy minun viittaani, täällä polttaa aurinko, mutta vain -askel, ja on jäätävän kylmä. Lintu, joka kiitää luolan halki, pitää -toista siipeään täällä lämpöisessä kesässä ja toista tuolla kylmässä -talvessa. - --- Sekö siis on tie paratiisin puutarhaan? kysyi prinssi. - -Nyt he menivät luolaan, hui kuinka siellä oli jäätävän kylmä, mutta -sitä ei kuitenkaan kestänyt kauan. Itätuuli levitti siipensä ja ne -loistivat kuin kirkkain tuli. Mutta mikä luola! Suuret kivilohkareet, -joista vesi vuoti, riippuivat heidän yläpuolellaan mitä omituisimmissa -muodoissa. Milloin siellä oli niin ahdasta, että heidän täytyi kulkea -nelinryömin, milloin niin korkeaa ja avaraa kuin ulkoilmassa. Oli kuin -hautakappeleja mykkine urkupiippuineen ja kivettyneine lippuineen. - --- Varmaan me käymme kuoleman tietä paratiisin puutarhaan, sanoi -prinssi, mutta Itätuuli ei vastannut sanaakaan, viittasi eteenpäin ja -mitä kaunein sininen valo loisti heitä vastaan. Kivilohkareet -yläpuolella muuttuivat muuttumistaan sumuksi, jotta vihdoin oli -kirkasta kuin valkoinen pilvi kuun paisteessa. Nyt he olivat mitä -kauneimmassa lauhassa ilmassa, se oli raikas kuin ilma vuorilla, -tuoksuva kuin keskellä laakson ruusuja. - -Siellä virtasi joki, kirkas kuin itse ilma ja kalat olivat kuin kulta -ja hopea. Purppuranpunaiset ankeriaat, joista niiden kiemurrellessa -kirposi sinisiä tulikipunoita, leikittelivät siellä alhaalla vedessä ja -leveät lumpeenlehdet olivat taivaankaaren väriset. Itse kukka oli -punakeltainen palava liekki, jolle vesi antoi ravintoa, niinkuin öljy -saa lampun lakkaamatta palamaan. Luja silta marmorista, mutta niin -taidokkaasti ja hienosti veistetty ikäänkuin se olisi ollut pitseistä -ja lasihelmistä, johti veden yli Autuuden saareen, missä paratiisin -puutarha kukoisti. - -Itätuuli otti prinssin käsivarsilleen ja kantoi hänet siitä yli. Siinä -lauloivat kukkaset ja lehdet mitä kauneimpia lauluja hänen -lapsuudestaan, mutta niin valtavan kauniisti, ettei yksikään ihmisääni -täällä voi niin laulaa. - -Olivatko ne palmupuita vaiko jättiläiskokoisia vesikasveja, jotka -täällä kasvoivat? Niin meheviä ja suuria puita ei prinssi koskaan ennen -ollut nähnyt. Pitkinä kiehkuroina riippui täällä mitä kummallisimpia -köynnöskasveja, jommoisia väreineen ja kultineen tapaa kuvattuina -ainoastaan vanhojen pyhien kirjojen reunoilla, tai punoutuvat ne -alkukirjainten läpi. Oli mitä kummallisimpia yhdistelmiä lintuja, -kukkasia ja kiemuroita. Nurmessa aivan likellä seisoi ryhmä -riikinkukkoja, levitettyine loistavine pyrstöineen. Niin, kyllä se niin -oli! Ei, kun prinssi koski niihin, huomasi hän, etteivät ne olleet -eläimiä, vaan kasveja: ne olivat suuria takkiaisia, jotka täällä -loistivat kuin riikinkukon kaunis pyrstö. Jalopeura ja tiikeri -juoksivat kuin pehmeät kissat keskellä vihreitä pensastoja, jotka -lemusivat kuin öljypuun kukkaset ja jalopeura ja tiikeri olivat kesyt. -Villi metsäkyyhky, hohtava kuin kaunein helmi, räpytteli siivillään -jalopeuraa harjalle, ja antilopi, joka muuten on niin arka, seisoi -nyökyttäen päätään, ikäänkuin sekin olisi tahtonut leikkiä mukana. - -Nyt tuli paratiisin haltiatar. Hänen vaatteensa paistoivat kuin aurinko -ja hänen kasvonsa olivat lempeät kuin iloisen äidin, kun hän on oikein -onnellinen lapsestaan. Hän oli nuori ja suloinen ja mitä kauneimmat -tytöt, jokaisella loistava tähti hiuksissa, seurasivat häntä. - -Itätuuli antoi hänelle kirjoitetun lehden Fenix-linnulta ja hänen -silmänsä säihkyivät ilosta. Hän otti prinssiä kädestä ja vei hänet -linnaansa, missä seinät olivat saman väriset kuin komeimmat -tulppaninlehdet, kun niitä pitelee aurinkoa vastaan. Itse katto oli -suuri, loistava kukka, ja kuta enemmän siihen tuijotti, sitä syvemmältä -näytti sen kalkki. Prinssi meni ikkunaan ja katseli yhdestä ruudusta: -silloin näki hän hyvän- ja pahantiedon puun käärmeineen, ja Aatami ja -Eeva seisoivat aivan vieressä. - --- Eivätkö he ole karkoitetut? kysyi hän, ja haltijatar hymyili ja -selitti hänelle, että joka ruutuun oli aika näin polttanut kuvansa, -mutta ei sillä tavalla kuin se tavallisesti nähdään, ei, siinä oli -elämää, puiden lehdet liikkuivat, ihmiset tulivat ja menivät kuin -peilikuvassa. Ja prinssi katseli toisesta ruudusta, ja siellä oli -Jaakopin uni, missä tikapuut nousivat aivan taivaan sisään asti ja -enkelit suurin siivin liitelivät ylös ja alas. Niin, kaikki, mitä -oli tapahtunut tässä maailmassa, eli ja liikkui lasiruuduissa. Niin -taidokkaita maalauksia saattoi ainoastaan aika polttaa. - -Haltiatar hymyili ja johdatti hänet suureen korkeaan saliin. Sen seinät -näyttivät olevan läpikuultavia maalauksia, toiset kasvot toisia -kauniimmat. Miljoonat onnelliset siellä hymyilivät ja lauloivat niin, -että kaikki suli yhdeksi säveleksi. Kaikkein ylimmät olivat niin -pieniä, että ne näyttivät pienemmiltä kuin pienin ruusunnuppu, kun se -pisteenä piirretään paperille. Ja keskellä salia seisoi suuri puu -riippuvine, rehevine oksineen. Kultaisia omenia, suuria ja pieniä -riippui kuin mitäkin appelsiineja vihreiden lehtien välissä. Se oli -hyvän- ja pahantiedon puu, jonka hedelmästä Aatami ja Eeva olivat -syöneet, jokaisesta lehdestä valui hehkuvan punainen kastepisara. -Tuntui siltä, kuin puu olisi itkenyt verisiä kyyneliä. - --- Nouskaamme nyt veneeseen! sanoi haltiatar. -- Siellä paisuvan veden -päällä nautimme virvokkeita. Vene keinuu, ei kuitenkaan pääse paikalta, -mutta kaikki maailman maat liukuvat silmiemme ohi. - -Ja kummallista oli nähdä, kuinka koko ranta liikkui. Tässä tulivat -korkeat lumenpeittämät alpit pilvineen, tummine kuusineen. Torvi soi -niin syvän alakuloisesti ja paimen joikui kauniisti laaksossa. Nyt -taivuttivat banaanipuut pitkät, riippuvat oksansa alas veneen yli, -sysimustat joutsenet uivat vedessä ja mitä kummallisimmat eläimet ja -kukkaset näyttäytyivät rantapenkerellä. Se oli Uusi Hollanti, viides -maanosa, joka, näköaloineen sinisille vuorille, liukui ohitse. Kuuli -pappien laulun ja näki villien tanssin rumpujen ja luutuubain soidessa. -Egyptin pyramiidit, jotka kohosivat pilvien sekaan, sortuneet pilarit -ja puoleksi hiekkaan haudatut sfinksit purjehtivat ohitse. Revontulet -paloivat yli Pohjolan lumitunturien, se oli ilotulitusta, jonka -vertaista ei kukaan saattanut saada aikaan. Prinssi oli niin ylen -onnellinen, niin, näkihän hän satoja kertoja enemmän kuin me tässä -kerromme. - --- Ja ainiaaksiko minä voin jäädä tänne? kysyi hän. - --- Se riippuu sinusta itsestäsi, sanoi haltiatar. -- Jollet sinä, -niinkuin Aatami, anna johdattaa itseäsi kiusaukseen tekemään sitä, -mikä on kiellettyä, niin voit ainiaaksi jäädä tänne. - --- Minä en koske omenoihin hyvän- ja pahantiedon puussa! sanoi prinssi. --- Täällähän on tuhansia yhtä kauniita hedelmiä kuin ne. - --- Koettele itseäsi, ja jollet ole tarpeeksi luja, niin seuraa -Itätuulta, joka toi sinut. Hän lentää nyt takaisin eikä palaa sataan -vuoteen. Se aika tulee tällä paikalla kulkemaan sinulta, ikäänkuin se -olisi vain sata tuntia, mutta se on pitkä aika kiusaukselle ja -synnille. Joka ilta kun minä lähden luotasi, täytyy minun huutaa -sinulle: tule mukaan! Minun täytyy viitata sinulle kädelläni, mutta jää -paikoillesi. Älä lähde mukaan, sillä silloin sinun ikäväsi joka -askeleelta käy suuremmaksi: sinä tulet saliin, missä hyvän- ja -pahantiedon puu kasvaa; minä nukun sen lemuavien, riippuvien oksien -alla, sinä painut minun ylitseni ja minun täytyy hymyillä, mutta jos -sinä painat suudelman minun suulleni, niin vaipuu paratiisi syvälle -maahan ja on sinulta mennyttä. Erämaan tikerä tuuli tulee puhaltamaan -ympärilläsi, kylmä sade pisaroimaan hiuksistasi. Suru ja tuska ovat -olevat osasi. - --- Minä jään tänne! sanoi prinssi. - -Ja Itätuuli suuteli häntä otsalle ja sanoi: - --- Ole luja, niin tapaamme taas täällä sadan vuoden perästä. Hyvästi, -hyvästi! ja Itätuuli levitti suuret siipensä, ne loistivat kuin -ohrasalamat syksyllä tai revontulet kylmänä talvena. - --- Hyvästi, hyvästi! helähteli kukkasista ja puista. - -Haikarat ja pelikaanit lensivät jonoissa kuin hulmuavat nauhat ja -saattoivat puutarhan rajalle. - --- Nyt alkavat meidän tanssimme! sanoi haltiatar. -- Lopussa, kun minä -tanssin sinun kanssasi, tulet näkemään, kun aurinko laskee, että minä -viittaan sinulle. Sinä tulet kuulemaan minun huutavan sinulle: tule -mukaan! Mutta älä tee sitä. Sadan vuoden aikana täytyy minun joka ilta -toistaa se. Joka kerta, kun tuo aika on ohi, voitat sinä enemmän -voimaa, lopulta et sinä koskaan ajattele sitä. Tänä iltana on ensi -kerta. Nyt olen varoittanut sinua! - -Ja haltiatar vei hänet suureen saliin, joka oli valkoisista, -läpikuultavista liljoista. Keltaiset heteet jokaisessa olivat pieni -kultaharppu, joka helisi kieliäänin ja huilusävelin. Mitä kauneimmat -tytöt, kevyet ja solakat, yllään hulmuavat harsot, niin että sirot -jäsenet näkyivät, liitelivät tanssissa ja lauloivat, miten ihanaa on -elää, etteivät he koskaan kuole ja että paratiisin puutarha ikuisesti -tulee kukoistamaan. - -Ja aurinko laski, koko taivas muuttui kullaksi, joka antoi liljoille -kauneimpien ruusujen hohteen. Ja prinssi joi vaahtoavaa viiniä, jonka -neidot hänelle ojensivat, ja hän tunsi autuutta, jommoista hän ei -milloinkaan ollut tuntenut. Hän näki, kuinka salin tausta avautui ja -hyvän- ja pahantiedon puu seisoi hohteessa, joka häikäisi hänen -silmiään. Laulu sieltä oli pehmoinen ja suloinen niinkuin hänen -äitinsä ääni ja hän tuntui laulavan: lapseni, rakas lapseni! - -Silloin viittasi haltiatar ja huusi niin lempeästi: Seuraa minua! -Seuraa minua! Ja hän syöksyi häntä vastaan, unohti lupauksensa, unohti -sen jo ensimäisenä iltana, ja haltiatar viittasi ja hymyili. Lemu, -hyvänhajuinen lemu ympärillä, kävi väkevämmäksi, harput soivat paljon -kauniimmin ja tuntui siltä, kuin miljoonat hymyilevät päät salissa, -missä puu kasvoi, olisivat nyökyttäneet ja laulaneet: Kaikki pitää -tuntea! Ihminen on maan herra. Eikä hyvän- ja pahantiedon puun oksilta -enään pudonnut verisiä kyyneliä, hänestä tuntui, että ne olivat -tuikkivia tähtiä. Seuraa minua! Seuraa minua! soivat vapisevat äänet ja -joka askeleella paloivat prinssin posket kuumempina, hänen verensä -liikkui voimakkaampana. - --- Minun täytyy! sanoi hän. -- Eihän se ole mikään synti, ei voi olla -sitä. Miksei saisi seurata kauneutta ja iloa! Tahdon nähdä hänen -nukkuvan, eihän mitään ole menetetty, kun vain olen suutelematta häntä. -Ja sitä en tee, olen väkevä, minulla on luja tahto! - -Ja haltiatar heitti yltään sädehtivän pukunsa, käänsi oksat syrjään ja -hetkisen perästä oli hän siellä sisällä peitossa. - --- En vielä ole tehnyt syntiä, sanoi prinssi, -- enkä tule -tekemäänkään. - -Ja sitten hän veti oksat syrjään. Siellä hän jo nukkui, kauniina -niinkuin yksin haltiatar paratiisin puutarhassa voi olla. Hän hymyili -unessa, prinssi painui hänen puoleensa ja näki kyynelten vapisevan -hänen silmäripsiensä välissä. - --- Itketkö minun tähteni? kuiskasi hän. -- Älä itke, sinä ihana nainen. -Vasta nyt minä ymmärrän paratiisin onnen, se virtaa läpi vereni, läpi -ajatukseni, keruhimin voiman ja ikuisen elämän tunnen maallisessa -ruumiissani. Tulkoon minulle ikuinen yö, yksi minuutti sellainen kuin -tämä -- siinä on yllin kyllin rikkautta! - -Ja hän suuteli kyynelen hänen silmistään, hänen suunsa kosketti hänen -suutaan. - -Silloin jyrähti ukkonen niin syvään ja hirvittävästi, ettei kukaan -ennen ole sellaista kuullut ja kaikki luhistui kokoon: kaunis -haltiatar, kukoistava paratiisi vaipui, se vaipui niin syvään, niin -syvään, prinssi näki sen vaipuvan mustaan yöhön. Pienenä tuikkivana -tähtenä loisti se kaukana poissa. Kuolonkylmyys meni hänen jäsentensä -läpi, hän sulki silmänsä ja makasi kauan kuin kuollut. - -Kylmä sade putosi hänen kasvoilleen, tikerä tuuli puhalsi hänen päänsä -ympärillä, silloin kääntyivät hänen ajatuksensa takaisin. Mitä minä -olen tehnyt! huokasi hän. Olen tehnyt syntiä niinkuin Aatami, tehnyt -syntiä, niin että paratiisi on vaipunut syvälle tuonne alas! Ja hän -avasi silmänsä, hän näki tähden kaukana poissa, tähden, joka tuikki -kuin vaipunut paratiisi, sen hän vielä näki. Se oli kointähti -taivaalla. - -Hän nousi ja oli suuressa metsässä tuulien luolan luona. Ja tuulien -äiti istui hänen rinnallaan, hän näytti suuttuneelta ja nosti -käsivartensa ilmaan. - --- Heti ensi iltana! sanoi hän. -- Sen minä kyllä arvasin. Niin, jos -sinä olisit _minun_ poikani, niin sinä nyt pääsisit pussiin. - --- Sinne hän joutuukin! sanoi Kuolema. Se oli voimakas vanha mies, -kädessä viikate, hartioilla suuret mustat siivet. -- Ruumisarkkuun -hänet pannaan, mutta ei nyt. Minä vain merkitsen hänet, antaa hänen -vielä hetken kulkea pitkin maailmaa, sovittaa syntiään, tulla hyväksi -ja paremmaksi -- kerran minä tulen! Kun hän silloin vähimmin odottaa, -pistän hänet mustaan ruumisarkkuun, nostan sen pääni päälle ja lennän -ylös tähteä kohden. Sielläkin kukkii paratiisin puutarha ja jos hän on -hyvä ja hurskas, niin saa hän astua sinne sisään, mutta jos hänen -ajatuksensa on paha ja sydän vielä täynnä syntiä, niin vaipuu hän -kirstuineen vieläkin syvemmälle kuin paratiisi vaipui, ja vain joka -tuhannes vuosi noudan minä hänet jälleen, jotta hän joko vaipuisi -syvemmälle tai jäisi tähdelle, tuikkivalle tähdelle tuolla -ylhäällä. - - - - -Lentävä matka-arkku. - - -Oli kerran kauppias, hän oli niin rikas, että hän saattoi laskea -koko kadun, ja melkeinpä pienen kadun lisäksi, hopearahoilla. Mutta -sitä ei hän tehnyt, hän tiesi käyttää rahansa toisin. Jos hän antoi -pois killingin, sai hän taalarin takaisin, sellainen kauppias hän oli --- ja sitten hän kuoli. - -Poika sai nyt kaikki nämä rahat, ja hän eli iloisesti, meni joka yö -naamiohuveihin, teki paperileijoja riikintaalarin seteleistä ja heitti -järvellä voileipiä kultarahoilla kivien asemasta. Niin saattavat rahat -piankin mennä, ja sen ne tekivätkin. Vihdoin ei hänellä enään ollut -kuin neljä killinkiä eikä muita vaatteita kuin pari tohveleja ja -yönuttu. Nyt eivät hänen ystävänsä enään välittäneet hänestä, koskapa -he eivät enään saattaneet kävellä kadulla yhdessä, mutta yksi heistä, -joka oli hyvä, lähetti hänelle vanhan matka-arkun ja sanoi: -- Pane -kokoon tavarasi! Niin, olihan se hyvin hyvä, mutta hänellä ei ollut -mitään kokoon pantavaa. Niin asettui hän itse matka-arkkuun. - -Se oli hullunkurinen matka-arkku. Niin pian kuin painoi lukkoa, osasi -matka-arkku lentää. Sen se teki. Heti paikalla lensi se, vieden hänet -ylös savupiipun läpi, korkealle pilvien yli, kauemma ja kauemma pois. -Pohja ritisi ja hän pelkäsi, että se menisi kappaleiksi, sillä -silloinpa hän olisi tehnyt aika kuperkeikan. Herra varjele! ja niin hän -tuli turkkilaisten maahan. Matka-arkun piiloitti hän metsään kuivien -lehtien alle ja meni sitten kaupunkiin. Sen hän hyvin saattoi tehdä, -sillä turkkilaisten luonahan kaikki kävivät niinkuin hän, yönutussa ja -tohveleissa. Sitten hän tapasi erään imettäjän, joka kantoi pientä -lasta. - --- Kuuleppas, sinä turkkilaisimettäjä, sanoi hän, -- mikä suuri linna -se on tässä ihan likellä kaupunkia, missä ikkunat ovat niin korkealla? - --- Siellä asuu kuninkaan tytär, sanoi imettäjä, -- hänelle on -ennustettu, että hän erään rakastetun tähden tulee hyvin onnettomaksi -ja sentähden ei ketään päästetä hänen luokseen elleivät kuningas ja -kuningatar ole mukana. - --- Kiitos! sanoi kauppiaanpoika ja sitten hän meni metsään, istuutui -matka-arkkuunsa, lensi ylös katolle ja ryömi ikkunasta sisään -prinsessan luo. - -Hän oli pitkänään sohvalla ja nukkui, hän oli niin kaunis, että -kauppiaanpojan täytyi suudella häntä. Hän heräsi ja pelästyi kovasti, -mutta kauppiaanpoika sanoi, että hän on turkinjumala, joka on tullut -ilmojen halki hänen luokseen, ja se miellytti prinsessaa. - -Niin istuivat he toistensa rinnalla ja kauppiaanpoika kertoi tarinoita -hänen silmistään: ne olivat mitä kauneimpia tummia järviä ja ajatukset -uivat niissä kuin merenneidot. Ja hän kertoi hänen otsastaan: se oli -lumivuori mitä uhkeimpine saleineen ja kuvineen, ja hän kertoi -haikarasta, joka tuo suloisia pieniä lapsia. - -Niin, ne olivat kyllä kauniita tarinoita! Sitten hän kosi prinsessaa ja -prinsessa myöntyi heti. - --- Mutta teidän täytyy tulla tänne lauantaina, sanoi hän, -- silloin -tulevat kuningas ja kuningatar luokseni juomaan teevettä. He tulevat -olemaan hyvin ylpeät siitä, että minä saan turkinjumalan, mutta -katsokaa, että te osaatte oikein kauniin sadun, sillä siitä vanhempani -hyvin paljon pitävät. Äitini tahtoo siveellistä ja ylhäistä ja isäni -hauskaa, niin että voi nauraa. - --- Niin, minä en tuokaan mitään muuta morsiuslahjaa kuin sadun! sanoi -kauppiaanpoika ja sitten he erosivat, mutta prinsessa antoi hänelle -miekan, johon oli upotettu kultarahoja ja varsinkin niitä hän saattoi -käyttää. - -Nyt hän lensi pois, osti uuden yönutun ja istui metsässä ja teki satua. -Sen piti olla valmiina lauantaiksi, eikä se sentään ole niinkään -helppoa. - -Niin hän valmistui ja niin oli lauantai. - -Kuningas, kuningatar ja koko hovi odottivat, teevesi valmiina, -prinsessan luona. Hänet otettiin hyvin herttaisesti vastaan. - --- Olkaa sitten hyvä ja kertokaa satu, sanoi kuningatar, -- sellainen, -joka on syvämietteinen ja opettavainen. - --- Mutta jolle sentään voi nauraa! sanoi kuningas. - --- Kyllä tietysti! sanoi kauppiaanpoika ja kertoi. - -Kuunnellaan sitä nyt tarkkaan. - --- Oli kerran tulitikkupuntti, ne olivat niin tavattoman ylpeitä siitä, -että ne olivat ylhäistä syntyperää. Niiden sukupuu, nimittäin se suuri -honka, josta he jokainen olivat pieni tikku, oli ollut suuri vanha puu -metsässä. Tulitikut viruivat nyt hyllyllä tuluksien ja vanhan rautaisen -padan välillä ja niille he kertoivat nuoruudestaan. "Niin, kun me -olimme vihreällä oksalla", sanoivat ne, "silloin me todella olimme -vihreällä oksalla: joka aamu ja ilta timantteja, se oli kastetta, koko -päivän meillä oli auringonpaistetta, kun aurinko paistoi, ja kaikkien -pienten lintujen täytyi kertoa meille tarinoita. Me saatoimme hyvin -huomata, että me myöskin olimme rikkaita, sillä lehtipuut olivat -puettuina vain kesällä, mutta meidän perheellä oli varaa vihreihin -vaatteisiin sekä kesällä että talvella. Mutta sitten tulivat -puunhakkaajat, se oli suuri vallankumous ja meidän perheemme hajaantui. -Kantaherra sai paikan suurmastona komeassa laivassa, joka saattoi -purjehtia maan ympäri, jos tahtoi. Muut oksat joutuivat muualle, ja -meidän tehtävänämme on sytyttää kynttilä alhaiselle joukolle. Sentähden -olemme me ylhäiset väet joutuneet tänne keittiöön." - --- Niin, minun laitani on toinen, sanoi rautapata, jonka vieressä -tulitikut viruivat. -- Siitä asti kun minä jouduin maailmalle, on minua -kuurattu ja keitetty moneen keitaan. Minä pidän huolta vankasta -puolesta ja olen, totta puhuen, ensimäinen tässä talossa. Minun ainoa -iloni on näin aterian jälkeen levätä kauniina ja puhtaana hyllyllä ja -pitää järkevää keskustelua kumppanien kanssa. Mutta jos luen pois -vesiämpärin, joka silloin tällöin joutuu alas pihalle, niin me kaikki -aina elämme sisällä. Ainoa uutisten tuojamme on torikoppa, mutta se -puhuu niin levottomasti hallituksesta ja kansasta. Niin, tässä oli -tuonoin vanha ruukku, joka pelästyksissään putosi alas ja meni -kappaleiksi. Se on terve mieleltään, sanon teille! - --- Nyt sinä puhut liikaa! sanoivat tulukset ja teräs iski piikiveen, -niin että säkenöi. -- Emmekö nyt vietä hauskaa iltaa? - --- Niin, puhutaanpa siitä, kuka on ylhäisin! sanoivat tulitikut. - --- Ei, minä en siedä puhua itsestäni, sanoi saviruukku, -- pannaanpa -toimeen iltahuvit! minä alan, kerron jotakin sellaista, jonka jokainen -on kokenut, siihen voi niin mukavasti syventyä ja se on niin -huvittavaa: Itämeren luona, tanskalaisten pyökkien keskellä...! - --- Se on kaunis alku! sanoivat kaikki lautaset, -- siitä tulee varmaan -tarina, josta minä pidän! - --- Niin, siellä vietin minä nuoruuteni hiljaisen perheen luona. -Huonekalut vahattiin, lattia pestiin, joka toinen viikko pantiin -puhtaat uutimet! - --- Te kerrotte kovin mieltäkiinnittävästi, sanoi lattiaharja. -- Kuulee -heti, että nainen kertoo, jotain sellaista siistiä henkii -kertomuksestanne. - --- Niin, sen tuntee! sanoi vesiämpäri ja sitten se iloissaan teki -pienen hypyn, niin että lattialla sanoi loiskis. - -Ja ruukku jatkoi kertomustaan ja loppu oli yhtä hyvä kuin alku. - -Kaikki lautaset kalisivat ilosta ja lattiaharja otti vihreää persiljaa -hiekkasäiliöstä ja seppelöi ruukun, sillä se tiesi, että tämä -suututtaisi muita. Jos minä tänään seppelöin hänet, ajatteli se, niin -hän huomenna seppelöi minut. - --- Nyt minä tanssin! sanoi hiilihanko ja tanssi. Ja Herra varjele, -kuinka se osasi nostaa ilmaan yhtä jalkaansa. Vanha tuolinpäällinen -nurkassa repesi sitä katsellessaan. -- Seppelöikää nyt minutkin! sanoi -hiilihanko, ja se seppelöitiinkin. - --- Tuo on sentään vain roskaväkeä! ajattelivat tulitikut. - -Nyt piti teekeittiön laulaa, mutta se sanoi olevansa kylmettynyt. Se ei -voinut, paitsi kiehuessaan, mutta tämä oli paljasta ylhäismielisyyttä. -Se ei tahtonut, paitsi silloin kun se seisoi pöydällä herrasväen luona. - -Ikkunalla oli vanha hanhenkynä, jolla palvelustytön oli tapana -kirjoittaa. Siinä ei ollut mitään merkillistä, paitsi että se oli -kastettu liian syvälle mustepulloon, mutta _siitä_ se nyt ylpeili. - --- Jollei teekeittiö tahdo laulaa, sanoi se, -- niin olkoon ilman. -Ulkopuolella riippuu häkissä satakieli, se osaa laulaa, se tosin ei ole -oppinut mitään, mutta älkäämme siitä puhuko mitään pahaa tänä iltana. - --- Minusta se on hyvin sopimatonta, sanoi teepannu, joka oli -kyökkilaulajatar ja teekeittiön sisarpuoli, -- että tuollaista vierasta -lintua kuunnellaan! Onko se isänmaallista? Annan torikopan päättää. - --- Minua vain suututtaa, sanoi torikoppa, -- minua suututtaa niin -sanomattomasti kuin ikinä saattaa ajatella. Onko tämä sopiva tapa -viettää iltaa? Eikö olisi viisaampaa panna talo oikein nurin? Jokainen -joutuisi silloin paikalleen ja minä johtaisin koko joukkoa. Siitä -tulisi toista! - --- Niin, ruvetaanpa hulluttelemaan! sanoivat he kaikki. - -Samassa avautui ovi. Se oli palvelustyttö, ja sitten he pysyivät -paikoillaan, ei kukaan äännähtänytkään. Mutta ei ollut ainoaakaan -ruukkua, joka ei olisi tietänyt, mihin se pystyisi ja kuinka ylhäinen -se oli. - --- Niin, jos minä olisin tahtonut, ajattelivat he, -- niin siitä kyllä -olisi tullut hauska ilta. - -Palvelustyttö otti tulitikut, teki niillä tulen -- Herra varjele, -kuinka ne räiskivät ja loimusivat. - --- Nyt toki, ajattelivat ne, -- voi jokainen nähdä, että me olemme -ensimäiset! Mikä loisto meissä on, mikä valo! - -Ja sitten ne olivat palaneet loppuun. - --- Se oli kaunis satu! sanoi kuningatar. -- Minä aivan tunsin olevani -kyökissä tulitikkujen luona. Niin, kyllä sinä saat tyttäremme. - --- Tietysti! sanoi kuningas. -- Saat tyttäremme maanantaina. Sillä nyt -he sinuttelivat häntä, koska hänen piti kuulua sukuun. - -Häät olivat siis määrätyt pidettäviksi ja illalla ennen niitä -valaistiin koko kaupunki juhlallisesti. Pullia ja rinkelejä lenteli -ilmassa, katupojat seisoivat varpaisillaan, hurrasivat ja viheltelivät -hyppysiinsä. Oli erinomaisen komeaa. - --- Niin, minun kai myöskin pitää koettaa tehdä jotakin, ajatteli -kauppiaanpoika ja niin hän osti raketteja, paukuttajia ja kaikkea -mahdollista ilotulitusta, pani sen matka-arkkuunsa ja lensi niine -päivineen ilmaan. - -Ritsis, sitä menoa! ja kuinka se leimusi. - -Kaikki turkkilaiset hyppäsivät ilmaan sen nähdessään, niin että heidän -tohvelinsa lentelivät heidän korvissaan. Sellaista ilmanäkyä eivät he -koskaan ennen olleet nähneet. Nyt toki he saattoivat ymmärtää, että se -oli turkinjumala itse, jonka piti saada prinsessa. - -Niin pian kuin kauppiaanpoika matka-arkkuineen taas tuli alas metsään, -ajatteli hän: menenpä sentään kaupunkiin kuulemaan, miltä se näytti ja -olihan aivan luonnollista, että hänellä oli siihen halu. - -Voi kuitenkin, mitä ihmiset kertoivat! Jok'ikinen, jolta hän kysyi, oli -nähnyt sen omalla tavallaan, mutta kaunista se oli ollut heistä -kaikista. - --- Minä näin itse turkinjumalan, sanoi yksi, -- hänellä oli silmät kuin -tuikkivat tähdet ja parta kuin vaahtoavat vedet! - --- Hän lensi tuliviitassa, sanoi toinen. -- Mitä kauneimmat -enkelilapset kurkistelivat poimuista. - -Niin, kauniita asioita hän kuuli ja seuraavana päivänä piti hänen -viettää häitä. - -Nyt hän palasi metsään istuutuakseen matka-arkkuunsa. Mutta missä se -oli? Matka-arkku oli palanut. Kipinä ilotulituksesta oli jäänyt siihen, -se oli syttynyt tuleen ja matka-arkku oli tuhkana. Hän ei enään voinut -lentää, ei enään päästä morsiamensa luo. - -Prinsessa seisoi koko päivän katolla ja odotti. Hän odottaa vieläkin, -mutta kauppiaanpoika kiertää maailmaa ja kertoo satuja, mutta ne eivät -enää ole niin hauskoja kuin se, jonka hän kertoi tulitikuista. - - - - -Haikarat. - - -Viimeisen talon katolla pienessä kaupungissa oli haikaranpesä. -Haikaraemo istui pesällä neljän pienen poikasensa luona, jotka pistivät -esiin päitään pienine mustine nokkineen, sillä se ei vielä ollut käynyt -punaiseksi. Vähän matkaa siitä, katonharjalla, seisoi suorana ja -ryhdikkäänä haikaraisä. Hän oli vetänyt toisen jalkansa ylös alleen, -jotta hänellä toki olisi jotakin epämukavuutta, kun hän siinä seisoi -vahtimiehenä. Olisi luullut häntä puusta veistetyksi, niin hiljaa hän -seisoi. Varmaan näyttää hyvin ylhäiseltä, että vaimollani on pesän -ääressä vahtimies, ajatteli hän. Eiväthän he voi tietää, että minä olen -hänen miehensä, varmaan he luulevat, että minä olen komennettu tänne -seisomaan. Se näyttää niin uljaalta! Ja niin hän jäi seisomaan toisella -jalallaan. - -Alhaalla kadulla leikki koko joukko lapsia ja kun he näkivät haikarat, -niin lauloi yksi rohkeimmista pojista, ja sitten kaikki yhdessä, vanhan -runon haikaroista, mutta ne lauloivat sen nyt sellaisena kuin hän sen -muisti. - - Haikarainen haikaa, - täällä viettää aikaa! - Vaimollas on pesässään - neljä suurta poikaa. - Yksi nuoraan nostetaan, - toinen piikkiin pistetään, - kolmas tuleen työnnetään, - neljäs nurin käännetään! - --- Kuulkaahan vain, mitä pojat laulavat! sanoivat pienet haikaranpojat. --- He sanovat, että meidät pitää hirttää ja polttaa. - --- Siitä ei teidän pidä välittää, sanoi haikaraemo. -- Älkää vain -kuunnelko, niin ei se tee mitään. - -Mutta pojat jatkoivat laulamistaan ja he osoittivat sormillaan -haikaroita. Vain yksi poika, hänen nimensä oli Pekka, sanoi, että oli -synti tehdä pilkkaa eläimistä, eikä ensinkään tahtonut olla mukana. -Haikaraemokin lohdutti poikasiaan. - --- Älkää välittäkö siitä, sanoi hän. -- Katsokaa vain kuinka -levollisena teidän isänne seisoo, ja lisäksi yhdellä jalalla! - --- Meitä niin pelottaa! sanoivat poikaset ja vetivät päät syvälle alas -pesään. - -Seuraavana päivänä, kun lapset taas kokoontuivat leikkimään ja näkivät -haikarat, alkoivat he laulunsa: - - Yksi nuoraan nostetaan, - toinen piikkiin pistetään, - kolmas tuleen työnnetään... - --- Hirtetäänkö meidät ja poltetaan? kysyivät haikaranpojat. - --- Ei suinkaan! sanoi äiti. -- Teidän pitää oppia lentämään, minä kyllä -harjoitan teidät. Sitten me lähdemme niitylle ja käymme tervehtimässä -sammakkoja. He kumartavat meille vedestä, he laulavat koaks, koaks! ja -sitten me syömme heidät, siitä vasta tulee hauskaa. - --- Ja mitä sitten? kysyivät haikaranpojat. - --- Sitten kokoontuvat kaikki haikarat, jotka ovat tässä maassa ja -sitten alkavat syysmanööverit. Silloin pitää osata hyvin lentää, se on -erittäin tärkeää, sillä sen, joka ei osaa lentää, pistää kenraali -nokallaan kuoliaaksi. Katsokaakin sentähden, että opitte jotakin, kun -harjoitus alkaa. - --- Sittenhän meidät kuitenkin pistetään piikkiin, niinkuin pojat -sanoivat, ja kuulkaa: nyt ne taas sanovat sen! - --- Kuunnelkaa minua eikä heitä, sanoi haikaraemo. -- Suurten -manööverien jälkeen lennämme lämpimiin maihin, oi, niin kauas täältä, -yli vuorten ja metsien. Egyptiin me lennämme, missä on kolmikulmaisia -kivitaloja, huippu ulottuu pilvien yläpuolelle, niitä sanotaan -pyramiideiksi ja ne ovat vanhemmat kuin yksikään haikara saattaa -ajatella. Siellä on joki, joka tulvii niin, että maa muuttuu liejuksi. -Kävellään liejussa ja syödään sammakkoja. - --- Oi, sanoivat kaikki poikaset. - --- Niin, siellä on niin kaunista. Ei tehdä muuta koko päivänä kuin -syödään, ja sillaikaa kun meillä on niin hyvä, ei tässä maassa ole -ainoaakaan vihreää lehteä puissa. Täällä on niin kylmä, että pilvet -jäätyvät kappaleiksi ja putoavat alas pieninä valkoisina palasina. - -Hän tarkoitti lunta, mutta eihän hän voinut selittää sitä selvemmin. - --- Jäätyvätkö myöskin pahat pojat kappaleiksi? kysyivät haikaranpojat. - --- Ei, kappaleiksi eivät he jäädy, mutta jäätymäisillään he ovat ja -heidän täytyy istua kököttää pimeässä huoneessa. Te sensijaan -voitte lentää vieraaseen maahan, missä on kukkia ja lämmintä -auringonpaistetta. - -Nyt oli jo kulunut joku aika ja poikaset olivat niin suuret, että ne -saattoivat olla seisoallaan pesässä ja katsella ympärilleen. Haikaraemo -lensi joka päivä kotiin, tuoden suloisia sammakkoja, pieniä käärmeitä -ja kaikkia haikarannamusia, mitä hän saattoi löytää. Oi, hauskalta -näytti, kun hän teki niille temppuja. Pään hän laski aivan pyrstölle, -nokallaan hän rämisteli ikäänkuin se olisi ollut pieni raikku, ja -sitten hän kertoi heille tarinoita, kaikki tyyni suolta. - --- Kuulkaa, nyt teidän pitää oppia lentämään! sanoi eräänä päivänä -haikaraemo, ja niin piti kaikkien neljän poikasen lähteä katonharjalle. -Oi, kuinka ne horjuilivat, kuinka ne siivillään pitivät tasapainoa ja -kuitenkin olivat putoamaisillaan! - --- Katsokaa nyt minua! sanoi äiti, -- näin teidän täytyy pitää pää, -näin teidän täytyy panna jalat! Yksi, kaksi! Yksi, kaksi! Tämän pitää -auttaa teidät eteenpäin maailmassa. - -Sitten hän lensi pienen matkaa ja poikaset tekivät pienen kömpelön -hyppäyksen -- loiskis! siinä ne makasivat, sillä ne olivat ruumiiltaan -liian painavat. - --- Minä en tahdo lentää! sanoi yksi poikanen ja ryömi takaisin alas -pesään. -- Minä en viitsi päästä lämpimiin maihin! - --- Tahdotko sinä sitten kuolla viluun täällä, kun tulee talvi? Pitääkö -poikien tulla hirttämään ja pistämään ja polttamaan sinua. -- Nyt minä -kutsun teidät! - --- Oi ei! sanoi haikaranpoika ja sitten se taas hyppäsi katolle -niinkuin muut. - -Kolmantena päivänä osasivat he todella hiukkasen lentää ja silloin he -luulivat myöskin voivansa istua lepäämässä ilman varassa. He -koettivat, mutta loiskis! siinä he putosivat. Silloin heidän taas -täytyi liikuttaa siipiä. Nyt tulivat pojat alhaalla kadulla ja -lauloivat lauluaan: - - Haikarainen haikaa! - --- Lennämmekö alas ja nokimme silmät heidän päästään? sanoivat -poikaset. - --- Ei, antakaa sen olla tekemättä! sanoi äiti. -- Kuunnelkaa vain -minua, se on paljon tärkeämpää. Yksi, kaksi, kolme! Nyt lennämme -oikealle, yksi, kaksi, kolme! Nyt vasemmalle! Kas se oli hyvin hyvästi. -Viimeinen siivenlyönti oli niin kaunis ja oikea, että te saatte luvan -huomenna tulla minun kanssani suolle! Sinne tulee useita miellyttäviä -haikaraperheitä lapsineen, näyttäkää nyt, että minun lapseni ovat -kilteimmät, ja sitten, että te nostatte pään pystyyn, se näyttää -hyvältä ja herättää kunnioitusta! - --- Mutta emmekö sitten saa kostaa pahoille pojille? kysyivät -haikaranpojat. - --- Antaa niiden huutaa niin paljon kuin tahtovat! Te lennätte kuitenkin -pilviä kohti, tulette pyramiidien maahan, kun heitä palelee eikä heillä -ole ainoaakaan vihreää lehteä tai makeaa omenaa. - --- Niin, kostaa meidän pitää! kuiskasivat he toisilleen ja sitten -harjoiteltiin taas. - -Kaikista pojista kadulla ei kukaan ollut pahempi laulamaan -pilkkalauluja kuin juuri se, joka oli alkanut, ja se oli aivan pieni -naskali, hän varmaan ei ollut enempää kuin kuuden vuoden vanha. -Haikaranpojat kyllä luulivat, että hän oli sadan vuoden vanha, sillä -olihan hän niin paljon suurempi kuin heidän äitinsä ja isänsä, ja -mistäpä he olisivat tienneet kuinka vanhoja lapset ja isot ihmiset -saattavat olla. Koko heidän kostonsa piti kohdata tuota poikaa. -Haikaranpoikaset olivat kovin ärtyneet ja kuta suuremmiksi he tulivat, -sitä vähemmin tahtoivat he sietää sitä. Äidin täytyi vihdoin luvata -heille, että heidän kyllä piti saada kostaa, mutta hän ei tahtonut, -että se tapahtuisi ennenkuin viimeisenä päivänä, jolloin he olivat -maassa. - --- Katsotaan ensin, kuinka te käyttäydytte suurissa manöövereissä! Jos -teidän käy huonosti, niin että kenraali pistää nokkansa rintaanne, niin -ovat pojat sittenkin oikeassa, ainakin jollakin tavalla. Katsotaanpa -nyt! - --- Niin, sen saat nähdä! sanoivat poikaset ja sitten he oikein -koettivat! He harjoittivat joka päivä ja lensivät niin kauniisti ja -keveästi, että sitä ilokseen katseli. - -Nyt tuli syksy. Kaikki haikarat alkoivat kokoontua lentääkseen -lämpöisiin maihin, siksi aikaa kuin meillä on talvi. Ne ne olivat -manööverit! Yli metsien ja kaupunkien heidän piti lentää vain -nähdäkseen, kuinka hyvin he osasivat lentää. Suuri matkahan oli edessä. -Haikaranpojat toimittivat tehtävänsä niin kauniisti, että he saivat -"erinomaisen hyvä ynnä sammakko ja käärme". Se oli kaikkein paras -arvosana, ja sammakon ja käärmeen he saattoivat syödä, ja sen he -tekivätkin. - --- Nyt me kostamme! sanoivat he. - --- Tietysti! sanoi haikaraemo. -- Se, mitä minä olen ajatellut, on -juuri oikein. Minä tiedän, missä lampi on, missä kaikki pienet -ihmislapset makaavat, kunnes haikara tulee ja tuo ne vanhemmille. -Herttaiset pienet lapset nukkuvat ja näkevät niin kaunista unta, -etteivät sittemmin koskaan tule näkemään sellaista. Kaikki vanhemmat -tahtovat mielellään tuollaisen pienen lapsen ja kaikki lapset tahtovat -sisaren tai veljen. Nyt me lennämme lammelle, tuomme yhden jokaiselle -niistä lapsista, jotka eivät ole laulaneet tuota pahaa laulua ja -tehneet pilkkaa haikaroista, sillä ne lapset eivät saa yhtään! - --- Mutta se, joka alkoi laulaa, tuo paha, ilkeä poika, huusivat nuoret -haikarat, -- mitä me teemme hänelle? - --- Lammikossa makaa pieni kuollut lapsi, se on uneksinut itsensä -kuoliaaksi, sen me otamme hänelle, niin hän saa itkeä sitä, että olemme -tuoneet hänelle kuolleen pienen veljen. Mutta entä tuo hyvä poika, -ettehän toki ole unohtaneet häntä, joka sanoi: on synti tehdä pilkkaa -eläimistä! Hänelle me viemme sekä veljen että sisaren ja koska tuon -pojan nimi oli Pekka, niin kutsuttakoon teitäkin kaikkia Pekaksi. - -Ja tapahtui, niinkuin haikaraäiti sanoi, ja niin tuli kaikkien -haikaroiden nimeksi Pekka ja Pekka se on vieläkin. - - - - -Metallisika. - - -Firenzen kaupungissa, ei kaukana _Piazza del granducasta_, kulkee pieni -poikkikatu, luulen, että sitä sanotaan _Porta rossaksi_. Tällä -kadulla eräänlaisen myymälän edessä, missä kaupataan vihanneksia, -tavataan taidokkaasti ja hyvin tehty metallisika. Raikas, kirkas vesi -lirisee eläimen suusta, joka vanhuuttaan on aivan tumman vihreä. -Ainoastaan kärsä loistaa, ikäänkuin se olisi kiilloitettu ja niin se -onkin: monet sadat lapset ja köyhät ihmiset, jotka käyvät siihen -käsiksi, ja panevat suunsa eläimen suulle juodakseen, sen ovat -kiilloittaneet. Se on soma kuva, kun näkee kauniin puolialastoman -pojan, joka panee raikkaan suunsa kärsää vastaan, syleilevän -siromuotoista eläintä. - -Jokainen, joka tulee Firenzeen, kyllä löytää paikan, hänen tarvitsee -vain kysyä ensimäiseltä kerjäläiseltä, jonka hän näkee, metallisikaa, -ja hän löytää sen. - -Oli myöhäinen talvi-ilta, vuoret olivat lumen peitossa, mutta oli -kuutamo ja kuutamo Italiassa antaa valaistuksen, joka on yhtä hyvä kuin -pimeä talvipäivä pohjolassa, niin, se on parempikin, sillä ilma loistaa, -ilma nostaa, kun taas pohjoisessa kylmä, harmaa lyijykatto painaa meitä -maahan, kylmään, märkään maahan, joka kerran on painava meidän -arkkuammekin. - -Herttuan linnanpuutarhassa, pinjapuun katoksen alla, missä tuhannet -ruusut talvisaikaan kukkivat, oli muuan pieni repaleinen poika istunut -koko päivän, poika, joka saattoi olla Italian kuva, niin kaunis, niin -hymyilevä ja kuitenkin niin kärsivä. Hän oli nälissään ja janoissaan, -ei kukaan antanut hänelle ropoakaan, ja kun tuli pimeä ja puutarha piti -suljettaman, ajoi portinvartia hänet pois. Kauan seisoi hän uneksien -sillalla, joka vei yli Arnon ja katseli tähtiä, jotka tuikkivat vedessä -hänen ja uljaan marmorisillan välillä. - -Hän suuntasi askeleensa metallisian luo, polvistui puoleksi, kietoi -kätensä sen kaulaan, asetti pienen suunsa sen hohtavaa kärsää vastaan -ja joi suurin siemauksin raikasta vettä. Aivan vieressä oli muutamia -salaatin lehtiä ja pari kastanjaa, niistä tuli hänen illallisensa. Ei -ollut ainoaakaan ihmistä kadulla, hän oli aivan yksin, hän istuutui -metallisian selkään, kumartui eteenpäin, niin että hänen pieni -kiharainen päänsä lepäsi eläimen selällä, ja ennenkuin hän tiesikään, -hän nukkui. - -Oli keskiyö, metallisika liikahti. Hän kuuli, että se sanoi aivan -selvästi: -- Sinä pieni poika, pidä kiinni, sillä nyt minä juoksen. Ja -sitten se läksi juosten viemään häntä. Se oli hullunkurinen ratsastus. -Ensin he tulivat _Piazza del granducalle_ ja metallihevonen, joka -kantoi herttuan kuvapatsasta, hirnui ääneen. Kirjavat aseet vanhalla -raatihuoneella loistivat kuin läpikuultavat kuvat ja Michel-Angelon -David heilutti linkoaan. Kummallinen elämä täällä liikkui! -Metalliryhmät, jotka esittivät _Perseusta_ ja _Sabinitarten ryöstöä_ -seisoivat liiankin elävinä. Kuolinhuuto kajahti niistä yli uljaan, -yksinäisen torin. - -_Palazzo degli Uffizin_ luona, holvikäytävässä, missä aatelisto paaston -aikana kokoontuu viettämään laskiaisiloa, pysähtyi metallisika. - --- Pidä kiinni! sanoi eläin, -- pidä kiinni, sillä nyt mennään ylös -portaita. - -Pienokainen ei vielä lausunut sanaakaan, hän puoleksi vapisi, puoleksi -oli onnellinen. - -He astuivat pitkään galleriaan, hän tunsi sen hyvin, hän oli ollut -täällä ennen. Seinillä upeili tauluja, täällä seisoi pystykuvia ja -rintakuvia, kaikki mitä ihanimmassa valossa, ikäänkuin olisi ollut -päivä. Mutta komeinta oli, kun ovi erääseen sivuhuoneeseen aukeni. -Niin, tämän ihanuuden täällä muisti pienokainen. Tänä yönä esiintyi -kuitenkin kaikki kauneimmassa loistossaan. - -Täällä seisoi alaston, kaunis nainen, niin sorjana jommoiseksi vain -luonnon ja marmorin suuri mestari voivat muovata hänet. Hän liikutti -sorjia jäseniään, delfiinit hyppelivät hänen jalkainsa juuressa, -kuolemattomuus loisti hänen silmistään. Maailma kutsuu häntä -_Mediciläiseksi Venukseksi_. Molemmin puolin häntä upeili -marmoripatsaita, kauniita miehiä. Toinen hioi miekkaa, häntä sanottiin -_Hiojaksi. Taistelevat gladiaattorit_ muodostivat toisen ryhmän. -Miekkaa teroitettiin, urhot taistelivat kauneudenjumalattaren puolesta. - -Kaikki tämä loisto ikäänkuin lumosi pojan. Seinät säteilivät väreissä -ja kaikki siellä oli elämää ja liikettä. Kaksinkertaisena näyttäytyi -Venuksen kuva, maallisen Venuksen, niin täyteläisenä ja tulisena, -jommoisena Tizian oli nähnyt hänet. Kahden kauniin naisen kuvat! -Ihanat, verhoamattomat jäsenet ojentuivat pehmeillä päänalaisilla, -rinta kohoili ja pää liikkui niin, että runsaat kiharat putoilivat alas -pyöreille olkapäille, tummien silmien lausuessa hehkuvia ajatuksia. -Mutta ei mikään kaikista kuvista kuitenkaan uskaltanut astua kokonaan -ulos kehyksestä. Itse kauneudenjumalatarkin, gladiaattorit ja hioja -pysyivät paikoillaan, sillä sädekehä, joka loisti madonnan, Jeesuksen -ja Johanneksen pään ympärillä, pidätti heitä. Pyhät kuvat eivät enää -olleet kuvia, ne olivat nuo pyhät itse. - -Mikä loisto ja mikä ihanuus salista saliin! Ja pienokainen näki ne -kaikki. Metallisika kulki käyden läpi kaiken tämän upeuden ja ihanuuden. -Toinen näky karkoitti toisen, vain yksi kuva oikein tarttui mieleen ja -enimmän niiden iloisten, onnellisten lasten vuoksi, jotka siinä olivat. -Pienokainen oli kerran päivänvalossa nyökännyt niille. - -Monet varmaan helposti kulkevat tämän kuvan ohitse ja kuitenkin -käsittää se kokonaisen runouden aarteen: se on Kristus, joka astuu alas -Tuonelaan, mutta hänen ympärillään ei näy kidutettuja, ei, ne ovat -pakanoita. Firenzeläinen _Angiolo Bronzino_ on maalannut tämän kuvan. -Ihaninta on siinä lasten varmuus siitä, että he tulevat taivaaseen. -Kaksi pienokaista jo syleilee toisiaan, muuan pienokainen ojentaa -kätensä toiselle, joka on alempana ja osoittaa itseään ikäänkuin hän -sanoisi: minä pääsen taivaaseen! Kaikki vanhemmat seisovat epävarmoina, -toivoen, tai kumartuvat nöyrästi rukoillen Herran Jeesuksen puoleen. - -Tätä kuvaa katseli poika kauemmin kuin mitään muuta. Metallisika lepäsi -hiljaa sen edessä. Kuului hiljainen huokaus. Tuliko se kuvan vaiko -eläimen rinnasta? Poika nosti käden hymyileviä lapsia kohti -- silloin -läksi eläin lennättämään häntä, lennättämään läpi avonaisen esisalin. - --- Kiitos ja kunnia sinulle, sinä kaunis eläin! sanoi pieni poika ja -taputti metallisikaa, joka kopu! kopu! juosten vei häntä alas portaita. - --- Kiitos ja kunnia itsellesi! sanoi metallisika. -- Minä olen auttanut -sinua ja sinä olet auttanut minua, sillä vain viaton lapsi selässäni -minä saan voimia juosta. Niin, näetkö, uskallanpa mennä yksin lampun -säteen alle neitsyt Maarian kuvan edessä. Minä saatan kantaa sinut -kaikkialle, kirkkoon vain en. Mutta sen ulkopuolelta, kun sinä olet -luonani, minä voin katsella sisään avonaisesta ovesta. Älä astu alas -selästäni, jos sinä sen teet, niin minä makaan kuolleena, jommoisena -sinä näet minun olevan päivällä Porta rossa kadulla. - --- Minä jään luoksesi, siunattu eläin! sanoi pienokainen ja sitten -mentiin huimaavaa vauhtia läpi Firenzen katujen avonaiselle paikalle -_Santacrocen_ kirkon edustalla. - -Suuri kaksoisovi lensi auki, tulet loistivat alttarilta, läpi kirkon, -ulos yksinäiselle torille. - -Kummallinen valo virtasi eräästä hautapatsaasta vasemmassa -sivukäytävässä, tuhannet liikkuvat tähdet muodostivat ikäänkuin -sädekehän sen ympärille. Vaakunakiipi upeili haudalla: punaiset -tikapuut sinisellä pohjalla, se näytti hehkuvan kuin tuli. Se oli -Galilein hauta. Se on yksinkertainen muistopatsas, mutta punaiset -tikapuut sinisellä pohjalla ovat merkitsevä vaakunakilpi, se on kuin -taiteen oma, sillä siellä kulkee tie aina ylöspäin hehkuvia tikapuita -myöten, mutta taivaaseen. Kaikki hengen profeetat kulkevat taivaaseen -niinkuin profeetta Elias. - -Kirkon käytävässä oikealla näytti jokainen kuvapatsas upeilla -sarkofaageiila alkaneen elää. Tuolla seisoi Michel Angelo, tuolla -Dante, laakeriseppele otsan ympärillä. Alfieri, Machiavelli -- kylki -kyljessä lepäävät täällä nämä suurmiehet, Italian ylpeys. [Aivan -vastapäätä Galilein hautaa on Michel Angelon hauta. Muistopatsaalle on -asetettu hänen rintakuvansa ja sitäpaitsi kolme kuvaa: veistotaide, -maalaustaide ja rakennustaide. Aivan likellä on Danten hauta (itse -ruumis on Ravennassa). Muistopatsaassa nähdään Italia, hän viittaa -Danten jättiläiskokoiseen kuvapatsaaseen, Runous itkee poismennyttä. -Pari askelta täältä on Alfierin hautapatsas, joka on koristettu -laakereilla, lyyralla ja naamioilla. Italia itkee hänen arkullaan. -Machiavelli on viimeinen tässä näiden kuuluisien suurten miesten -sarjassa.] Se on uhkea kirkko, paljon kauniimpi, joskaan ei niin suuri, -kuin Firenzen marmorinen tuomiokirkko. - -Tuntui siltä, kuin marmorivaatteet olisivat liikkuneet, kuin nuo -suuret hahmot vielä enemmän olisivat nostaneet päätään ja laulun ja -sävelten soidessa yössä katsoneet ylös kirjavaa, säteilevää -alttaria kohden, missä valkopukuiset pojat heiluttivat kultaisia -suitsutusastioita. Väkevä tuoksu virtasi kirkosta avonaiselle paikalle. - -Poika ojensi kätensä kynttiläin loistoa kohden ja samassa läksi -metallisika menemään. Hänen täytyi painautua kiinni siihen, tuuli -vinkui hänen korvissaan, hän kuuli kirkonportin narisevan saranoillaan, -kun se suljettiin, mutta samassa hän tuntui menettävän tajuntansa, hän -tunsi jäätävää kylmyyttä -- ja avasi silmänsä. - -Oli aamu, hän istui puoleksi luisuneena alas metallisian selästä, joka -seisoi siinä, missä sen aina oli tapana seisoa, _Porta rossan_ -kadulla. - -Pelko ja ahdistus täyttivät pojan mielen, kun hän ajatteli häntä, jota -hän kutsui äidiksi, häntä, joka eilen oli lähettänyt hänet ulos ja -sanonut, että hänen pitää hankkia rahaa -- hänellä ei ollut mitään. -Nälkä hänen oli ja jano, vielä kerran kietoi hän kätensä metallisian -kaulaan, suuteli sitä kärsälle, nyökkäsi sille päätään ja lähti sitten -vaeltamaan yhdelle kapeimmista kaduista, kadulle, joka tuskin oli -tarpeeksi leveä hyvin kuormitetulle aasille. Suuri raudoitettu ovi oli -puoleksi auki, siitä hän nousi kiviportaita, joiden seinät olivat -likaiset ja joilla kaidepuuna oli kiiltävä nuora, ja tuli avonaiselle -parvekkeelle, jolle oli ripustettu rääsyjä. Täältä johtivat portaat -pihalle, missä kaivosta oli johdettu paksuja rautalankoja kaikkiin -talon kerroksiin ja toinen vesiämpäri toisensa vieressä liiteli, pyörän -vinkuessa ja ämpärien hyppiessä ilmassa niin, että vesi läiskyi alas -pihamaalle. Taas noustiin ylös ränstyneitä kiviportaita. Kaksi -merisotilasta -- ne olivat venäläisiä -- juoksi iloisesti alas ja -olivat ne miltei kaatamaisillaan nurin poikaraukan. Ne tulivat -yöllisistä huveistaan. Ei nuori, mutta lujarakenteinen naisolento, -jolla oli suuri musta tukka, seurasi: - --- Mitä sinä tuot kotiin? sanoi hän pojalle. - --- Älä ole vihainen! pyysi poika, -- en saanut mitään, en ensinkään -mitään! Ja hän kävi kiinni äidin hameeseen, ikäänkuin olisi tahtonut -suudella sitä. He astuivat huoneeseen. Sitä emme käy kuvaamaan. Vain -niin paljon sanottakoon, että siellä seisoi korvallinen ruukku, jossa -oli hiilivalkea, _marito_, joksi sitä sanotaan. Nainen otti sen -käsivarrelleen, lämmitti hyppysiään ja sysäsi poikaa kyynärpäällään. - --- Onpa sinulla rahaa! sanoi hän. - -Lapsi itki, hän potkaisi sitä, se vaikeroi ääneen. - --- Oletko vaiti tai minä halkaisen rähisevän pääsi! sanoi hän ja -heilutti hiilivalkearuukkua, joka hänellä oli kädessään. Poika -kyyristyi parkaisten maahan. Silloin astui naapurivaimo ovesta sisään, -hänelläkin oli _maritonsa_ käsivarrellaan. - --- Felicita, mitä sinä teet lapselle? - --- Lapsi on minun! vastasi Felicita. -- Minä voin tappaa -sen, jos tahdon, ja sinut myöskin, Gianina! ja hän heilutti -hiilivalkearuukkuaan. Toinen nosti torjuen ilmaan omansa ja molemmat -ruukut töytäsivät yhteen, niin että sirpaleet, tuli ja tuhka lensivät -pitkin huonetta. Mutta poika oli samassa hetkessä oven ulkopuolella, -pihan toisessa päässä ja poissa talosta. Lapsi raukka juoksi niin, että -hän lopulta ei saanut henkeään kulkemaan. Hän pysähtyi _Santa Crocen_ -kirkon luona, jonka suuri ovi viime yönä oli avautunut hänelle, ja hän -meni sinne sisään. Kaikki säteili. Hän polvistui ensimäisen haudan -luona vasemmalla, se oli Michel Angelon, ja pian hän nyyhkytti ääneen. -Ihmisiä tuli ja meni, messu luettiin, kukaan ei välittänyt pojasta. -Ainoastaan vanhanpuoleinen porvari pysähtyi, katsoi häntä ja meni -sitten pois niinkuin muutkin. - -Nälkä ja jano vaivasivat pienokaista, hän oli aivan voimaton ja sairas. -Hän ryömi seinän ja marmoripatsaan väliseen nurkkaan ja vaipui uneen. -Oli iltapuolta, kun hän taas heräsi siihen, että joku ravisti häntä. -Hän karkasi ylös, ja sama vanha porvari seisoi hänen edessään. - --- Oletko kipeä? Missä kotisi on? Oletko ollut täällä koko päivän? -Monta muuta kysymystä vanhus hänelle teki. Niihin vastattiin ja vanha -mies otti hänet mukaansa pieneen taloon, joka oli aivan likellä, erään -sivukadun varrella. Huone, mihin he tulivat, oli hansikkaantekijän -työhuone. Vaimo istui ahkerasti neuloen, kun he tulivat. Pieni -valkoinen bolognalaiskoira, jonka karva oli keritty niin lyhyeksi, -että näkyi ruusunpunainen iho, hyppäsi pöydälle ja juoksi pienen -pojan eteen. - --- Nuo hellanteltut tuntevat toisensa, sanoi vaimo ja taputti koiraa -ja poikaa. Tämä sai syödäkseen ja juodakseen noiden hyvien ihmisten -luona ja he sanoivat, että hänen oli lupa jäädä sinne yöksi. -Seuraavana päivänä aikoi isä Guiseppe puhua hänen äitinsä kanssa. Hän -sai pienen pahaisen vuoteen, mutta se oli kuninkaallisen komea hänelle, -jonka usein täytyi nukkua kovalla kivipermannolla. Hän nukkui hyvin ja -näki unta ihanista kuvista ja metallisiasta. - -Isä Guiseppe läksi ulos seuraavana aamuna eikä lapsi raukka ollut siitä -ensinkään iloissaan, sillä hän tiesi, että tämä oli lähtenyt ulos -viedäkseen häntä hänen äitinsä luo, ja hän itki ja suuteli pientä -vilkasta koiraa, ja vaimo nyökytti päätään niille molemmille. - -Entä mitä tietoja toi isä Guiseppe? Hän puhui paljon vaimonsa kanssa ja -hän nyökytti päätään ja taputti poikaa. - --- Se on kaunis lapsi! sanoi hän. -- Hänestä kyllä voi tulla oivallinen -hansikkaantekijä, niinkuin sinä olet! Ja sormet hänellä on hienot ja -taipuisat. Madonna on varmaan määrännyt hänet hansikkaantekijäksi! - -Ja poika jäi tähän taloon ja vaimo itse opetti hänet neulomaan. Hän söi -hyvin, hän nukkui hyvin, hän kävi iloiseksi ja alkoi ärsyttää -Bellissimaa, jonka niminen pieni koira oli. Vaimo uhkasi sormellaan, -torui ja oli suuttunut, ja se koski pojan sydämeen. Ajatuksissaan istui -hän pienessä huoneessaan, joka antoi kadulle päin, siellä kuivattiin -nahkoja. Paksut rautakanget olivat ikkunoiden edessä, hän ei voinut -nukkua, metallisika oli hänen ajatuksissaan ja äkkiä kuuli hän -ulkopuolelta: kopo! kopo! Niin, se oli varmaan se! Hän juoksi ikkunaan, -mutta siellä ei näkynyt mitään, kaikki oli jo ohi. - --- Auta herraa kantamaan hänen värilaatikkoaan! sanoi rouva aamulla -pojalle, kun nuori naapuri, maalari, tuli itse kantaen laatikkoa ja -suurta, kokoonkäärittyä liinakangasta. Lapsi otti laatikon, seurasi -maalaria ja he suuntasivat kulkunsa galleriaan, astuivat ylös samoja -portaita, jotka hän hyvin tunsi tuosta yöstä, jolloin hän ratsasti -metallisian selässä. Hän tunsi kuvapatsaat ja kuvat, kauniin -marmori-Venuksen ja ne, jotka olivat värilliset. Hän näki taasen -jumalanäidin, Jeesuksen ja Johanneksen. - -Nyt he pysähtyivät Bronzinon maalauksen eteen, missä Kristus astuu alas -tuonelaan ja lapset ympärillä hymyilevät, suloisen varmoina taivaasta. -Köyhä lapsi hymyili hänkin, sillä hän oli täällä taivaassaan. - --- Niin, mene nyt kotiin! sanoi maalari hänelle, kun hän jo oli -seisonut niin kauan, että tämä oli pystyttänyt maalaustelineensä. - --- Saanko minä nähdä teidän maalaavan? sanoi poika. -- Saanko minä -katsoa, kuinka te saatte kuvan tuohon valkealle kangaskappaleelle? - --- Nyt en minä maalaa, vastasi mies ja otti esiin mustan liitunsa; -nopeasti liikkui käsi, silmä mittasi suurta kuvaa, ja vaikka syntyikin -vain ohut viiva, niin seisoi Kristus siinä kuitenkin, liidellen -niinkuin värillisessäkin kuvassa. - --- Mutta mene toki! sanoi maalari, ja poika taivalsi hiljaa kotiin -päin, istuutui pöydälle ja -- oppi neulomaan hansikkaita. - -Mutta koko päivän olivat ajatukset taulusalissa, ja sentähden pisti hän -sormiinsa, käyttäytyi kömpelösti, mutta ei myöskään ärsyttänyt -Bellissimaa. Kun tuli ilta ja portti kadulle sattui olemaan auki, hiipi -hän ulos. Oli kylmä, mutta tähtikirkasta, niin kaunista ja kirkasta. -Hän taivalsi läpi katujen, joilla jo oli hiljaista ja pian hän seisoi -metallisian edessä. Hän kumartui alas sitä kohden, suuteli sen -kiiltävää kärsää ja istuutui sen selkään. - --- Sinä armas eläin, sanoi hän, -- kuinka minä olen sinua ikävöinyt! -Yöllä meidän täytyy tehdä pieni ratsastusretki. - -Metallisika makasi liikkumatonna ja raikas vesi syöksyi suusta. -Pienokainen istui ratsastajana, silloin veti joku häntä vaatteista, hän -katsoi syrjään -- Bellissima, pieni, alaston Bellissima se oli. Koira -oli hiipinyt mukaan talosta ja seurannut pienokaista tämän sitä -huomaamatta. Bellissima haukahteli ikäänkuin sanoakseen: katso, minä -olen mukana, miksi sinä istut täällä? Ei tulta syöksyvä lohikäärmekään -olisi voinut pelästyttää poikaa enemmän kuin pieni koira tällä -paikalla. Bellissima kadulla ja pukeutumatta, niinkuin vanha äiti -sanoi. Mitä nyt tuleekaan? Koiraa ei koskaan talvisaikaan päästetty -ulos panematta sen ylle pientä lampaannahkaa, joka oli leikattu ja -ommeltu sitä varten. Nahka voitiin sitoa punaisella nauhalla kiinni -kaulan ympäri, siinä oli nauharuusu ja tiuku, ja samoin sidottiin se -kiinni vatsan alle. Koira oli miltei kuin pieni vohla, kun se -talvisaikaan tässä puvussa sai tassutella ulos rouvan kanssa. -Bellissima oli mukana ja pukemattomana! Mitä tästä tuleekaan? Kaikki -mielikuvat olivat kadonneet, kuitenkin suuteli poika metallisikaa, otti -Bellissiman käsivarrelleen. Eläin värisi vilusta ja sentähden juoksi -poika minkä jaksoi. - --- Mitä sinä siellä kuljetat? huusi kaksi santarmia, jotka tulivat -häntä vastaan, ja Bellissima haukkui. -- Mistä sinä olet varastanut -tuon kauniin koiran? kysyivät he ja ottivat sen häneltä. - --- Oi, antakaa se minulle takaisin! vaikeroi poika. - --- Jollet sinä ole sitä varastanut, niin voit kotona sanoa, että koiran -saattaa noutaa poliisikamarista, ja he mainitsivat paikan ja lähtivät, -vieden mukanaan Bellissiman. - -Olipa siinä nyt kerrakseen hätää ja kauhistusta. Hän ei tietänyt, -pitikö hänen hypätä Arnoon vaiko mennä kotiin ja tunnustaa kaikki. -Varmaan he lyövät kuoliaaksi, ajatteli hän. Mutta minä tahdon -mielelläni tulla tapetuksi, minä tahdon kuolla, niin minä pääsen -Jeesuksen luo ja madonnan luo! Ja hän meni kotiin, pääasiassa -tullakseen tapetuksi. - -Ovi oli suljettu, hän ei ulottunut kolkuttimeen, kadulla ei ollut -ketään, mutta siinä oli irtonainen kivi ja sillä hän jyskytti. - --- Kuka siellä on? huudettiin sisältä. - --- Minä! sanoi hän. -- Bellissima on poissa! Avatkaa minulle ja lyökää -minut sitten kuoliaaksi! - -Pelästyttiin kauheasti, varsinkin pelästyi rouva Bellissima raukan -takia. Hän katsahti heti seinälle, missä koiran verhon piti riippua -- -pieni lampaannahka riippui siellä. - --- Bellissima poliisikamarissa! huudahti hän. -- Sinä paha lapsi, -kuinka sinä sait sen ulos? Se paleltuu. Tuo hieno eläin raakojen -sotilaiden luona! - -Ja isän piti heti lähteä liikkeelle. Vaimo vaikeroi ja poika itki. -Kaikki väki talossa tuli koolle, maalari niinikään. Hän otti pojan -polviensa väliin, kyseli häneltä ja katkelmina ja pätkittäin sai hän -esiin koko tarinan metallisiasta ja galleriasta. Sitä ei ollut hyvä -ymmärtää, maalari lohdutti pienokaista, puhui vanhukselle hänen -puolestaan, tämä ei rauhoittunut ennenkuin isä tuli Bellissiman kanssa, -joka oli ollut sotamiesten käsissä. Siitä vasta riemu nousi, ja maalari -taputti poika raukkaa ja antoi hänelle kourallisen kuvia. - -Oi, ne olivat erinomaisia palasia, koomillisia päitä! Mutta ennen -kaikkea: siinä oli ilmielävänä metallisika itse. Oi, mikään ei -saattanut olla ihanampaa! Parilla viivalla oli se pantuna paperille ja -talokin takana oli hahmoiteltu. - --- Joka sentään osaisi piirustaa ja maalata! Silloin voisi saada koko -maailman luokseen! - -Seuraavana päivänä, ensimäisenä yksinäisenä hetkenä, tarttui -pienokainen lyijykynään ja erään kuvan valkoiselle puolelle koetti hän -jäljitellä metallisian piirrosta. Ja se onnistui. Hiukan viistoon, -hiukan ylösalaisin, toinen jalka paksuksi, toinen ohueksi, mutta sen -saattoi kuitenkin ymmärtää. Itse hän riemuitsi siitä. Lyijykynä vain ei -tahtonut luistaa oikein niin hyvin kuin sen piti, sen hän kyllä -huomasi. Mutta seuraavana päivänä seisoi siinä metallisika toisen -vieressä, ja se oli sata kertaa parempi. Kolmas oli niin hyvä, että -jokainen saattoi tuntea sen. - -Mutta hansikkaanneulominen kävi huonosti ja hitaasti edistyivät -asiaintoimitukset kaupungilla. Sillä metallisika oli nyt opettanut -hänelle, että kaikki kuvat täytyi voida siirtää paperille, ja Firenzen -kaupunki on kokonainen kuvakirja, jos sitä tahtoo selailla. Piazza -della Trinitalla seisoo kapea pylväs ja sen päässä _Oikeuden jumalatar_ -sidotuin silmin ja kädessä vaaka. Pian oli se paperilla ja hansikkaan -tekijän pieni poika se hänet oli sinne pannut. Taulukokoelma kasvoi, -mutta kaikki siinä oli vielä kuolleita, elottomia esineitä. Silloin -hyppeli eräänä päivänä Bellissima hänen edessään. Ole hiljaa, sanoi -hän, niin tulet kauniiksi ja pääset mukaan kuviini! Mutta Bellissima ei -tahtonut pysyä hiljaa, niin että se täytyi sitoa kiinni. Pää ja häntä -sidottiin, se haukkui ja hyppeli, nyöriä täytyi vetää kireämmälle. -Silloin tuli rouva. - --- Sinä jumalaton poika! Eläin raukka! siinä kaikki, mitä hän sai -sanotuksi ja hän työnsi pojan syrjään, potkaisi häntä, karkoitti hänet -talostaan. Hän oli kiittämättömin heittiö, jumalattomin lapsi. Ja -itkien hän suuteli pientä, puoleksi tukehtunutta Bellissimaansa. - -Maalari tuli samassa ylös portaita ja -- tässä on tarinan käännekohta. - -1834 oli _Academia delle artessa_ Firenzessä näyttely. Kahden -vierekkäin asetetun maalauksen eteen kerääntyi joukko katselijoita. -Pienimmässä maalauksessa oli esitetty pieni iloinen poika, joka istui -ja piirsi. Mallina oli hänellä pieni valkoinen, lyhyeksi keritty -villakoira, mutta eläin ei tahtonut pysyä hiljaa ja oli sentähden -sidottu kiinni nuoralla, sekä päästään että hännästään. Siinä oli eloa -ja totuutta, jonka täytyi vaikuttaa jokaiseen. Maalari oli, kerrottiin, -nuori firenzeläinen, jonka sanottiin pienenä lapsena löydetyn kadulta, -ja jonka vanha hansikkaantekijä oli kasvattanut, itse hän oli oppinut -piirustamaan. Muuan nyt kuuluisa maalari oli keksinyt tämän kyvyn, kun -poika kerran aiottiin karkoittaa siitä syystä, että hän oli sitonut -kiinni rouvan lemmikin, pienen villakoiran, ja pitänyt tätä mallinaan. - -Hansikkaantekijän pojasta oli tullut suuri maalari, sen osoitti tämä -kuva, sen osoitti varsinkin suurempi vieressä. Siinä oli vain yksi -ainoa kuvio, rääsyinen, kaunis poika, joka istuallaan nukkui kadulla, -hän nojasi metallisikaan _Porta rossan_ kadulla. [Metallisika on -jäljennös, alkuperäinen on antiikkinen ja marmorista. Se sijaitsee -Palazzo degli Ufficin gallerian sisäänkäytävässä.] Kaikki katselijat -tunsivat paikan. Lapsen kädet lepäsivät sian pään päällä. Pienokainen -nukkui turvallisesti, lamppu madonnankuvan luona loi voimakkaan valon -lapsen kalpeille, ihanille kasvoille. Se oli kaunis maalaus, suuri -kultainen kehys ympäröi sitä ja kehyksen kulmaan oli ripustettu -laakeriseppele, mutta vihreiden lehtien väliin punoutui musta nauha, -siitä riippui pitkä suruharso. - -Nuori taiteilija oli näinä päivinä -- kuollut! - - - - -Ystävyyden liitto. - - -Me olemme hiljan tehneet pienen matkan ja ikävöimme jo suurempaa. -Minne? Spartaan? Mykeneen? Delfiin? On satoja paikkoja, joiden nimiä -mainitessa sydän sykkii matkustamishalusta. Kuljetaan hevosella ylös -vuoripolkuja, läpi viidakkojen ja pensaiden. Yksityinen matkustaja -kulkee eteenpäin kuin kokonainen karavaani. Itse ratsastaa hän edeltä -argojatineen, kuormahevonen kuljettaa matka-arkkua, telttaa ja -muonavaroja, pari sotamiestä seuraa, häntä suojellakseen. Ei mikään -majatalo hyvin valmistettuine vuoteineen odota häntä väsyttävän -päivänmatkan jälkeen, teltta on usein hänen kattonaan suuressa villissä -luonnossa, argojati keittää siellä _pilafin_ [se valmistetaan kanasta, -riisistä ja pippurista] illalliseksi. Tuhannet sääsket parveilevat -pienen teltan ympärillä, se on surullinen yö ja huomenna käy tie yli -voimakkaasti tulvineiden jokien. Istu lujasti hevosesi selässä, ettet -huuhtoudu pois! - -Minkä palkinnon saa näistä vaivoista? Mitä suurimman, runsaimman! -Luonto ilmoittaa itsensä koko suuruudessaan, jokainen läikkä on -historiallinen, silmät ja ajatus nauttivat. Runoilija saattaa laulaa -siitä, maalari kuvata sen runsain kuvin, mutta todellisuuden tuoksua, -joka ikuisesti tunkeutuu ja jää katselijan ajatukseen, eivät ne saata -ilmaista. - -Yksinäinen paimen ylhäällä tunturilla saattaisi ehkä yksinkertaisella -kuvauksella jostakin elämänsä tapahtumasta paremmin kuin matkakuvaaja -avata silmäsi, sinun, joka muutamin yksinkertaisin piirtein tahdot -nähdä hellenien maan. - -Anna hänen siis puhua! Eräästä tavasta, kauniista, omituisesta tavasta -tulee paimen tuolla kalliolla kertomaan meille: _ystävyyden liitosta_. - -Meidän talomme oli tehty savesta, mutta ovenpielet olivat rihlattuja -marmoripylväitä, löydettyjä siitä, missä talo rakennettiin. Katto -ulottui miltei maahan, se oli mustanruskea ja ruma, mutta kun se -tehtiin, oli se kukkivaa oleanderia ja tuoreita laakerinoksia, vuorten -takaa tuotuja. Ahdasta oli talomme ympärillä, kallioseinät kohosivat -jyrkkinä, alastomina ja mustan värisinä. Ylinnä niiden päällä riippui -usein pilviä kuin mitäkin valkoisia eläviä olentoja. En koskaan kuullut -siellä laululintua, eivät koskaan tanssineet siellä miehet säkkipillin -sävelten mukaan, mutta paikka oli pyhä ammoisista ajoista, nimikin -muistuttaa siitä, Delfiksihän sitä sanotaan! Tummat, vakavat vuoret -lepäsivät kaikki lumen peitossa. Ylin, joka hohti kauvimmin punaisessa -ilta-auringossa, oli _Parnassos_, puro likellä meidän taloamme kumpusi -sieltä ja oli sekin kerran pyhä. Nyt sotkee sitä aasi jalkoineen. -Kuitenkin juoksee virta eteenpäin ja käy taasen kirkkaaksi. Kuinka minä -muistankaan joka läikän ja pyhän, syvän hiljaisuuden siellä! Keskellä -majaa sytytettiin tuli ja kun kuuma tuhka hehkui läjänä, paistettiin -siinä leipä. Kun lumi lepäsi majamme ympärillä, niin että se miltei oli -peitossa, silloin tuntui äitini iloisimmalta, silloin piti hän päätäni -käsiensä välissä, suuteli otsaani ja lauloi lauluja, joita hän ei -muutoin milloinkaan laulanut, sillä turkkilaiset, meidän herramme, -eivät kärsineet niitä. Ja hän lauloi: Olympon huipulla, matalassa -kuusimetsässä, asusti vanha hirvi, sen silmät olivat kyynelistä -raskaat, punaisia, jopa vihreitä, haaleansinisiä kyyneliä se itki, ja -metsäkauris kulki ohi: mikä sinua vaivaa, koska niin itket, itket -punaisia, jopa vihreitä, haaleansinisiä kyyneliä? -- Turkkilainen on -tullut kaupunkiimme, hänellä on villejä koiria metsästystänsä varten, -mahtava joukko. -- Minä ajan ne saarten yli, sanoi nuori metsäkauris, -minä ajan ne saarten yli, syvään mereen. -- Mutta ennenkuin ilta tuli, -oli metsäkauris surmattu ja ennenkuin yö tuli, oli hirvi ajettu ja -kuollut. Ja kun äitini näin lauloi, kävivät hänen silmänsä kosteiksi ja -kyynel viipyi pitkissä silmäripsissä, mutta hän salasi sen ja käänsi -tuhassa mustan leipämme. Silloin pusersin minä käteni nyrkkiin ja -sanoin: me lyömme turkkilaisen kuoliaaksi! Mutta hän toisti laulua: -minä ajan ne saarten yli, syvään mereen. Mutta ennenkuin ilta tuli, oli -metsäkauris surmattu ja ennenkuin yö tuli, oli hirvi ajettu ja kuollut. -Monta yötä ja päivää olimme me olleet yksin majassamme, silloin tuli -isäni. Minä tiesin, että hän tuo minulle näkinkengänkuoria -Lepantonlahdelta, tai terävän ja kiiltävän veitsen. Hän toi meille -tällä kertaa lapsen, pienen, alastoman tytön, jota hän piti -lampaannahkaturkkinsa alla. Lapsi oli köytetty nahkaan, ja ainoa, mitä -hänellä oli, kun hän siitä päästettynä lepäsi äitini sylissä, oli kolme -hopearahaa, jotka olivat sidotut hänen mustaan tukkaansa. Ja isäni -kertoi turkkilaisista, jotka olivat surmanneet lapsen vanhemmat, hän -kertoi meille niin paljon, että minä näin siitä unta koko yön. Isäni -itsekin oli haavoittunut, äiti sitoi hänen käsivartensa, haava oli -syvä. Paksu lampaannahkaturkki oli jäätynyt kankeaksi verestä. Pienen -tytön piti olla sisareni, hän oli niin kaunis, niin hohtavan kirkas, -äitini silmä ei ollut lempeämpi kuin hänen silmänsä. Anastasian, joksi -häntä nimitettiin, piti olla minun sisareni, sillä hänen isänsä oli -vihitty minun isääni, vihitty vanhan tavan mukaan, tavan, jota me -vieläkin noudatamme. He olivat nuoruutensa aikana solmineet veljeyden, -valinneet kauneimman ja siveimmän tytön koko paikkakunnalla vihkimään -heidät ystävyyden liittoon. Minä kuulin niin usein tuosta kauniista, -omituisesta tavasta. - -Nyt oli pienokainen minun sisareni. Hän istui sylissäni, minä toin -hänelle kukkia ja tunturilinnun höyheniä, me joimme yhdessä Parnasson -vettä, me nukuimme päät vieretysten majan laakerikaton alla, äitini -vielä monena talvena laulaessa punaisista, vihreistä ja vaalean -sinisistä kyynelistä. Mutta minä en vielä ymmärtänyt, että oman kansani -tuhatlukuiset surut kuvastuivat näissä kyynelissä. - -Eräänä päivänä tuli kolme frankkilaista miestä, toisin puettua kuin me. -He kuljettivat sänkyjänsä ja telttojansa hevosten selässä ja enemmän -kuin kaksikymmentä sapeleilla ja kivääreillä aseistettua turkkilaista -seurasi heitä, sillä he olivat pashan ystäviä ja heillä oli hänen -kirjeensä. He tulivat vain katsomaan meidän vuoriamme, lumessa ja -pilvissä nousemaan Parnassolle ja katselemaan omituisia mustia, jyrkkiä -kallioita majamme ympärillä. He eivät voineet mahtua siihen eivätkä he -myöskään sietäneet savua, joka katon alatse meni ulos matalasta ovesta. -He pystyttivät telttansa ulos ahtaalle alueelle majamme luona, -paistoivat lampaita ja lintuja ja anniskelivat makeita, -väkeviä viinejä, mutta turkkilaiset eivät uskaltaneet juoda -niitä. - -Kun he lähtivät, seurasin minä heitä kappaleen matkaa -ja pieni sisareni Anastasia riippui, vuohennahkaan ommeltuna, -selässäni. Yksi frankkilaisista herroista asetti minut kalliota vastaan -ja piirsi minut ja hänet niin elävinä kuin me siinä seisoimme, me -olimme kuin yksi ainoa olento. En koskaan ollut ajatellut sitä, mutta -Anastasia ja minähän olimmekin kuin yksi, aina hän lepäsi sylissäni ja -riippui selässäni, ja jos minä näin unta, niin oli hän unissani. - -Kaksi yötä myöhemmin tuli muita ihmisiä majaamme, he olivat aseistetut -veitsillä ja kivääreillä. He olivat albanilaisia, reipasta väkeä, -niinkuin äitini sanoi. He viipyivät vain lyhyen ajan, sisareni -Anastasia istui yhden polvella. Kun tämä oli mennyt, oli hänellä kaksi -eikä kolme hopearahaa hiuksissaan. He panivat tupakkaa paperiliuskoihin -ja polttivat sitä ja vanhin puhui tiestä, joka heidän piti valita ja -oli siitä epävarma. "Jos minä syljen ylöspäin", sanoi hän, "niin se -putoaa kasvoihini, jos syljen alaspäin, niin se putoaa partaani." -Mutta yksi tie täytyi valita. He menivät ja isäni seurasi. Vähän -myöhemmin kuulimme laukauksia, taas paukahti. Sotamiehiä tuli majaamme, -he ottivat äitini, minut ja Anastasian. Rosvot olivat saaneet suojaa -meillä, sanoivat he, isäni oli seurannut heitä, sentähden täytyi meidän -lähteä pois. Minä näin rosvojen ruumiit, minä näin isäni ruumiin ja -minä itkin, kunnes nukuin. Kun heräsin, olimme me vankilassa, mutta -huone ei ollut köyhempi kuin huone omassa majassamme, ja minä sain -sipulia ja pihkaista viiniä, jota he kaatoivat tervatusta säkistä. -Parempaa ei meillä kotonakaan ollut. - -Kuinka kauan me olimme vangittuina, en tiedä, mutta monta yötä ja -päivää kului. Kun me läksimme ulos, oli pyhä pääsiäisjuhlamme ja minä -kannoin Anastasiaa selässäni, sillä äitini oli sairas. Vain hitaasti -hän saattoi käydä ja oli pitkä matka, ennenkuin me pääsimme alas -merelle -- se oli Lepanton lahti. Me astuimme kirkkoon, joka säteili -kultapohjaisine kuvineen. Enkelejä ne olivat, oi, niin kauniita. Mutta -minusta tuntui kuitenkin, että meidän pieni Anastasiamme oli yhtä -kaunis. Keskellä lattiaa oli arkku täynnä ruusuja, Herra Kristus siellä -lepäsi kauniina kukkasina, sanoi äitini, ja pappi julisti: Kristus on -ylösnoussut! Kaikki ihmiset suutelivat toisiaan, jokainen piti -sytytettyä kynttilää kädessään, itsekin sain yhden, pieni Anastasia -toisen, säkkipillit soivat, miehet tanssivat käsi kädessä ulos kirkosta -ja ulkopuolella kirkkoa paistoivat naiset pääsiäislampaita. Meidät -kutsuttiin aterioimaan. Minä istuin tulen ääressä, poika, vanhempi -minua, kietoi kätensä kaulaani, suuteli minua ja sanoi: Kristus on -ylösnoussut! Sillä lailla kohtasimme toisemme ensi kerran, Aphtanides -ja minä. - -Äitini osasi kutoa kalaverkkoja, se tuotti täällä rannikolla hyvää -ansiota ja me jäimme pitkäksi aikaa meren ääreen -- kauniin meren, joka -maistui kyyneliltä ja muistutti vihreine väreineen hirven itkua. -Milloin se oli punainen, milloin vihreä ja taasen sininen. - -Aphtanides osasi ohjata venettä ja minä istuin pienen Anastasian kanssa -veneessä, joka kulki veden päällä niinkuin pilvi kulkee ilmassa. Kun -sitten aurinko laski, kävivät vuoret tummemman sinisiksi, toinen -vuorijono kurkisti toisen yli ja kauimpana kohosi Parnassos lumineen, -ilta-auringossa hohti vuorenhuippu kuin hehkuva rauta, näytti siltä -kuin valo olisi tullut sisäpuolelta, sillä se hohti kauan sinisessä, -loistavassa ilmassa, kauan senjälkeen kuin aurinko oli laskenut. -Valkoiset vesilinnut räpyttelivät siivillään vesipeilissä, muuten oli -täällä yhtä hiljaista kuin Delphin luona mustien tunturien välissä. -Minä makasin selälläni veneessä, Anastasia istui rintani päällä ja -tähdet ylhäällä loistivat vielä voimakkaammin kuin lamput kirkossamme. -Ne olivat samat tähdet ja ne seisoivat aivan samalla kohtaa pääni -päällä kuin silloin, kun minä istuin Delphissä majamme ulkopuolella. -Vihdoin minusta tuntui, että olin siellä vielä -- silloin polskahti -vedessä ja vene keikahti kovasti. Minä huudahdin ääneen, sillä -Anastasia oli pudonnut veteen, mutta Aphtanides oli yhtä nopea ja pian -nosti hän hänet ylös minun luokseni. Me riisuimme hänen vaatteensa, -pusersimme niistä veden ja puimme sitten taas hänen ylleen, saman teki -Aphtanides itselleen, ja me viivyimme siellä, kunnes vaatteet taasen -olivat kuivat, eikä kukaan tietänyt, minkä pelon olimme kestäneet -pienen kasvatussisaren tähden, jonka elämään Aphtanideellä nyt oli -osansa. - -Tuli kesä. Aurinko paahtoi niin kuumasti, että lehtipuut kuihtuivat. -Minä ajattelin viileitä vuoriamme, raikasta vettä siellä. Äitinikin -ikävöi ja eräänä iltana vaelsimme taas takaisin. Kuinka siellä oli -äänetöntä ja hiljaista! Me kuljimme korkean tymianin läpi, joka vielä -lemusi, vaikka aurinko oli polttanut sen lehdet. Emme kohdanneet -ainoaakaan paimenta, emme kulkeneet ainoankaan majan ohitse. Kaikki oli -hiljaista ja yksinäistä, ainoastaan tähdenlento kertoi, että tuolla -ylhäällä taivaassa oli elämää. En tiedä, loistiko itse kirkas, sininen -ilma, vai tähtienkö säteet. Me näimme selvään kaikki vuorten -ääriviivat. Äitini teki tulen, paistoi sipulit, joita hän kuljetti -mukanaan ja minä ja pieni sisko makasimme tymianissa, pelkäämättä pahaa -_Smidrakia_ [kreikkalainen taikausko antaa tämän hirviön syntyä -teurastetun lampaan halkaisemattomasta vatsasta, joka viskataan -maahan], jonka kurkusta liekki leimuaa, puhumattakaan sudesta ja -sakaalista. Istuihan äitini luonamme ja sen luulin minä riittävän. - -Me saavuimme vanhaan kotiimme, mutta maja oli soraläjänä. Täytyi -rakentaa uusi. Pari naista auttoi äitiäni ja muutamissa päivissä olivat -seinät pystytetyt ja uusi katto oleanderista pantu niiden päälle. -Äitini punoi nahasta ja puunkuoresta useita pullonkoteloja, minä -kaitsin pappien pientä karjaa. [Talonpojasta, joka osaa lukea, tulee -usein pappi, ja häntä kutsutaan kaikkeinpyhimmäksi herraksi. Rahvas -suutelee maata hänet kohdatessaan.] Anastasia ja pienet kilpikonnat -olivat leikkikumppanejani. - -Eräänä päivänä saimme vieraaksemme rakkaan Aphtanideen. Hän oli -halunnut kovin mielellään nähdä meitä, sanoi hän, ja hän viipyi -kokonaista kaksi päivää luonamme. - -Kuukauden kuluttua hän palasi ja kertoi meille aikovansa laivalla -Patrakseen ja Korfuun. Meille hänen ensin piti heittää hyvästit. Suuren -kalan hän toi muassaan äidilleni. Hän tiesi kertoa niin paljon, ei -ainoastaan kaloista alhaalla Lepanto-lahden luona, vaan kuninkaista ja -sankareista, jotka kerran olivat hallinneet Kreikassa, niinkuin -turkkilaiset nyt. - -Olen nähnyt ruusupuun tekevän nuppua ja tämän päivissä ja viikoissa -tulevan kehittyneeksi kukaksi. Se tuli siksi, ennenkuin minä aloin -ajatella, kuinka suuri, kaunis ja punoittava se oli. Samoin kävi minun -Anastasiaan nähden. Hän oli kaunis, täysikasvuinen tyttö, minä voimakas -nuorukainen. Sudentaljat äitini ja Anastasian vuoteilla olin itse -nylkenyt eläimistä, jotka pyssyni oli kaatanut. Vuosia oli vierinyt. - -Silloin tuli eräänä iltana Aphtanides, solakkana kuin ruoko, -voimakkaana ja ruskeana. Hän suuteli meitä kaikkia ja tiesi kertoa -suuresta merestä, Maltan linnoitusvarustuksista ja Egyptin omituisista -haudoista. Se kuului kummalta kuin joku pappien legenda. Minä katselin -eräänlaisella kunnioituksella häneen. - --- Kylläpä sinä tiedät paljon! sanoin, -- kylläpä sinä osaat kertoa! - --- Sinä olet kuitenkin kerran kertonut minulle kaikista kauneinta! -sanoi hän. -- Olet kuvannut minulle jotakin, joka ei koskaan ole mennyt -mielestäni, kauniin vanhan tavan ystävyyden liitosta, tavan, jota minua -oikein haluttaa seurata. Veli, menkäämme mekin, niinkuin sinun ja -Anastasian isä tekivät, kirkkoon. Kaunein ja viattomin tyttö on -Anastasia, sisko, vihkiköön hän meidät yhteen! Kenelläkään ei sentään -ole kauniimpaa tapaa kuin meillä kreikkalaisilla! - -Anastasia punastui kuin tuore ruusunlehti. Äitini suuteli Aphtanidesta. - -Tunnin kävelyn päässä majastamme, siellä, missä multa peittää tunturit -ja yksityiset puut luovat varjoa, oli pieni kirkko. Hopealamppu riippui -alttarin edessä. - -Minulla oli yllä parhaimmat vaatteeni, valkoiset tostanellit valuivat -runsaina poimuina alas lanteita, punainen takki sujui ahtaana ja -ruumiinmukaisena, fetsini tupsussa oli hopeaa. Vyössäni olivat veitsi -ja pistolit. Aphtanideella oli yllään sininen pukunsa, sellainen, -jommoista kreikkalaiset merimiehet käyttävät, hopealaatta -jumalanäiteineen riippui hänen rinnallaan, hänen vyönsä oli -kallisarvoinen, jommoisia ainoastaan rikkaat herrat voivat kantaa. -Jokainen kyllä näki, että me molemmat aioimme juhlaan. Astuimme pieneen -yksinäiseen kirkkoon, missä ilta-aurinko ovesta loisti palavaan -lamppuun ja kirjaville kultapohjaisille kuville. Me polvistuimme -alttarin portaille ja Anastasia asettui eteemme. Pitkä, valkea hame -riippui irrallaan ja keveästi hänen kauniiden jäsentensä ympärillä. -Hänen valkoista kaulaansa ja rintaansa peitti vanhoista ja uusista -rahoista yhteen liitetty verkko, rahat muodostivat kokonaisen suuren -kauluksen. Hänen mustat hiuksensa olivat kiinnitetyt päälaelle yhteen -ainoaan solmuun, jota piteli pieni myssy, tehty hopea- ja -kultarahoista, jotka olivat löydetyt vanhoista temppeleistä. Kauniimpaa -koristusta ei millään kreikkalaisella tytöllä ollut. Hänen kasvonsa -loistivat, hänen silmänsä olivat kuin kaksi tähteä. - -Luimme kaikki kolme hiljaa rukouksemme ja hän kysyi meiltä: -- -Tahdotteko olla ystävät elämässä ja kuolemassa? Me vastasimme: -- -Tahdomme. -- Tahdotteko te, mitä ikinä tapahtuneekin, muistaa: minun -veljeni on osa minusta! Minun salaisuuteni on hänen, minun onneni on -hänen! Uhrautuvaisuutta, kestävyyttä, kaikkea varaan hänelle kuin -omalle sielulleni! -- Ja me toistimme myöntymyksemme ja hän laski -kätemme toistemme käsiin, suuteli meitä otsalle ja taas me hiljaa -rukoilimme. Silloin astui pappi esiin alttarin ovesta, siunasi meidät -kaikki kolme ja laulu, muiden kaikkeinpyhimpien herrojen laulamana, -kaikui alttariseinän takana. Ikuinen ystävyydenliitto oli tehty. Kun me -nousimme, näin minä äitini kirkon ovella itkevän syvään ja hartaasti. - -Kuinka iloista olikaan meidän pienessä majassamme ja Delphin lähteiden -varsilla! Illalla, ennenkuin Aphtanideen oli lähdettävä pois, istuimme, -hän ja minä mietteissämme kallion reunalla. Hänen kätensä oli -kietoutunut vyötäisteni ympäri, minun käteni hänen kaulaansa. Me -puhelimme Kreikanmaan hädästä, miehistä, joihin saattoi luottaa. -Jokainen ajatus sielussamme oli selvänä meidän molempien edessä. -Silloin minä tartuin hänen käteensä. - --- Yksi vielä sinun pitää tietää, yksi, jonka tähän hetkeen asti vain -Jumala ja minä tiedämme: koko minun sieluni on rakkautta, se on -rakkautta voimakkaampaa kuin rakkaus äitiini ja sinuun! - --- Ja ketä sinä rakastat? kysyi Aphtanides ja hänen kasvonsa ja -kaulansa punastuivat. - --- Minä rakastan Anastasiaa! sanoin, -- ja hänen kätensä vapisi -kädessäni ja hän kävi valkoiseksi niinkuin ruumis. Minä näin sen, minä -ymmärsin sen, ja minä luulen myöskin, että minun käteni vapisi. Minä -kumarruin hänen puoleensa, suutelin häntä otsalle ja kuiskasin: -- En -ole koskaan sanonut sitä hänelle, hän ehkä ei rakasta minua! Veli, -muista, että olen nähnyt hänet joka päivä, hän on kasvanut minun -rinnallani, kasvanut kiinni sieluuni! - --- Ja sinun omasi hän olkoon! sanoi hän, -- sinun! En saata valehdella -sinulle enkä sitä tahdokaan: minäkin rakastan häntä! Mutta huomenna -lähden pois. Näemme toisemme vuoden kuluttua, silloin te olette -naimisissa, eikö niin? Minulla on hiukan rahoja, ne ovat sinun. Sinä -saat ottaa ne, sinun pitää ottaa ne! - -Hiljaa me kuljimme yli tunturin. Oli myöhäinen ilta, kun seisoimme -äitini majan luona. - -Anastasia piteli lamppua meitä vastaan, kun astuimme sisään. Äitini ei -ollut siellä. Anastasia katsoi kumman surumielisesti Aphtanideeseen. - --- Huomenna sinä lähdet luotamme, sanoi hän. -- Voi, kuinka se on -minusta ikävää! - --- Vai on se sinusta ikävää! sanoi hän ja minusta tuntui, että siinä -oli yhtä suuri tuska kuin omani. En voinut puhua, mutta hän tarttui -hänen käteensä ja sanoi: -- veljemme tässä rakastaa sinua, pidätkö sinä -hänestä? Juuri hänen vaikenemisessaan on hänen rakkautensa! - -Anastasia vapisi ja purskahti itkuun. Silloin näin minä vain hänet, -ajattelin vain häntä. Kiersin käteni hänen vyötäriensä ympäri ja -sanoin: - --- Niin, minä rakastan sinua! - -Silloin painoi hän suunsa minun suutani vastaan, hänen kätensä -lepäsivät kaulani ympärillä. Mutta lamppu oli pudonnut lattialle, oli -yhtä pimeää ympärillämme kuin rakkaan Aphtanides-raukan sydämessä. - -Ennen päivän koittoa hän nousi, suuteli meitä kaikkia jäähyväisiksi ja -läksi pois. Äidilleni hän oli antanut kaikki rahansa meitä varten. -Anastasia oli minun morsiameni ja muutamia päiviä myöhemmin vaimoni. - - - - -Ruusu Homeroksen haudalta. - - -Kaikissa Itämaiden lauluissa heläjää satakielen rakkaus ruusuun. -Äänettöminä, tähtikirkkaina öinä esittää siivekäs laulaja tuoksuvalle -armaalleen serenaadinsa. - -Ei kaukana Smyrnasta, korkeiden plataanien alla, missä kauppias ajaa -kuormitettuja kamelejaan, jotka ylpeinä nostavat pitkiä kaulojaan ja -kömpelösti tallaavat maata, joka on pyhä, näin minä kukkivan -ruusupensaan. Villit kyyhkyset lensivät korkeiden puiden oksien lomitse -ja niiden siivet hohtivat, auringonsäteen liukuessa niiden yli, -ikäänkuin ne olisivat olleet helmiäistä. - -Ruusupensaassa oli yksi kukka kaikkien joukossa kaunein ja sille -lauloi satakieli rakkautensa tuskan. Mutta ruusu oli äänetön, ei -kastepisaraakaan levännyt säälin kyyneleenä sen lehdillä. Oksan mukana -se kumartui muutamien suurten kivien yli. - --- Tässä lepää maan suurin laulaja! sanoi ruusu. -- Yli hänen hautansa -minä tahdon tuoksua, sille minä tahdon sirottaa lehteni, kun myrsky -irroittaa ne! Iliadin laulaja tuli maaksi tässä maassa, mistä minä -versoan -- minä, ruusu Homeroksen haudalta, olen liian pyhä kukkiakseni -köyhälle satakielelle! - -Ja satakieli lauloi itsensä kuoliaaksi. - -Kamelin ajaja tuli kuormitettuine kameleineen ja mustine orjineen. -Hänen pieni poikansa löysi kuolleen linnun, hän hautasi pienen laulajan -suuren Homeroksen hautaan. Ja ruusu värisi tuulessa. Ilta tuli, ruusu -sulki tiukempaan lehtensä ja näki unta, että oli kaunis aurinkoinen -päivä. Tuli joukko vieraita frankkilaisia miehiä, he olivat tehneet -pyhiinvaellusretken Homeroksen haudalle. Vieraiden joukossa oli laulaja -pohjolasta, sumujen ja revontulten kodista. Hän taittoi ruusun, -litisti sen tiukasti kirjaan ja vei sen sillä lailla mukaansa toiseen -maanosaan, kaukaiseen isänmaahansa. Ja ruusu kuihtui surusta ja lepäsi -ahtaassa kirjassa, jonka hän avasi kodissaan, ja hän sanoi: tässä on -ruusu Homeroksen haudalta. - -Kas tämän unen näki kukka ja se heräsi ja värisi tuulessa. Kastepisara -putosi sen lehdiltä laulajan haudalle, ja aurinko nousi, tuli kuuma -päivä, ja ruusu hehkui kauniimpana kuin ennen, se oli lämpöisessä -Aasiassaan. Silloin kuului askelia, tuli vieraita frankkilaisia, -samanlaisina kuin ruusu oli nähnyt ne unessaan, ja vieraiden joukossa -oli runoilija pohjolasta. Hän taittoi ruusun, painoi suudelman sen -raikkaalle suulle ja vei sen mukanaan sumujen ja revontulten kotiin. - -Muumiona lepää nyt kukkaisruumis hänen Iliaassaan ja kuin unessa kuulee -se hänen avaavan kirjan ja sanovan: - -Tässä on ruusu Homeroksen haudalta! - - - - -Nukku-Matti. - - -Koko maailmassa ei ole ketään, joka osaa niin paljon satuja kuin -Nukku-Matti -- hän vasta osaa kertoa! - -Tuossa iltapuolella, kun lapset somasti istuvat pöydän ääressä tai -pienellä jakkarallaan, tulee Nukku-Matti. Hän tulee hyvin hiljaa ylös -portaita, sillä hän kulkee sukkasillaan, hän avaa aivan hiljaa oven ja -hyit! sitten hän ruiskauttaa lämmintä maitoa silmiin, niin hiukan, niin -hiukan, mutta kuitenkin aina niin tarpeeksi, etteivät he voi pitää -silmiä auki eivätkä sentähden nähdä häntä. Hän hiipii aivan taakse, -puhaltaa hiljaa heidän niskaansa ja niin käyvät heidän päänsä -raskaiksi, oi niin! Mutta se ei tee kipeää, sillä Nukku-Matti -tarkoittaa juuri hyvää lapsille. Hän vain tahtoo, että he olisivat -hiljaa ja sitä he ovat parhaiten, kun heidät saa sänkyyn. Heidän pitää -olla hiljaa, jotta hän voi kertoa heille satuja. - -Kun lapset nyt nukkuvat, istuutuu Nukku-Matti vuoteelle. Hän on hyvissä -vaatteissa, hänen takkinsa on silkkiä, mutta mahdotonta on sanoa, minkä -värinen se on, sillä se hohtaa vihreältä, punaiselta ja siniseltä aina -sitä mukaa, kuin hän kääntyy. Molemmissa kainaloissaan on hänellä -sateenvarjo, toisessa on kuvia ja sen hän nostaa hyvien lapsien ylle, -ja niin näkevät he koko yön unissaan mitä kauneimpia satuja. Ja toinen -sateenvarjo hänellä on, jossa ei ole yhtään mitään, ja sen hän nostaa -pahankuristen lasten ylle, niin he nukkuvat niin hullusti eivätkä ole -aamulla, kun heräävät, nähneet vähintäkään unta. - -Nyt me saamme kuulla, kuinka Nukku-Matti koko viikon tuli joka ilta -erään pienen pojan luo, jonka nimi oli Jalmari, ja mitä hän kertoi -hänelle! Niitä on kokonaista seitsemän satua, sillä viikossa on -seitsemän päivää. - - -_Maanantai_. - --- Kuuleppas nyt! sanoi Nukku-Matti illalla, kun oli saanut Jalmarin -vuoteeseen, -- nyt minä koristan! Ja sitten muuttuivat kaikki kukkaset -ruukuissa suuriksi puiksi, jotka ojensivat pitkiä oksiaan katon alatse -ja pitkin seinää, niin että koko huone näytti mitä kauneimmalta -huvihuoneelta, ja kaikki oksat olivat täynnä kukkasia ja joka kukka oli -kauniimpi kuin ruusu, tuoksui niin hyvältä, ja jos halusi syödä sen, -oli se makeampi kuin sokerihillo. Hedelmät loistivat niinkuin kulta ja -sitten oli pullia, jotka olivat rusinoista halkeamaisillaan, se oli -suurenmoista! Mutta samassa alkoi niin hirveästi valittaa -pöytälaatikossa, missä Jalmarin koulukirjat olivat. - --- Mitä tuo nyt on? sanoi Nukku-Matti ja meni pöydän luo ja veti auki -laatikon. Rihvelitaulussa natisi ja paukkui, sillä laskuesimerkkiin oli -tullut väärä luku, niin että se oli menemäisillään hajalle. Rihveli -juoksi ja hyppeli rihmassaan, ikäänkuin se olisi ollut pieni koira, -joka tahtoi korjata laskuesimerkkiä, mutta ei voinut! Ja sitten -vaikeroi Jalmarin kirjoitusvihossa, oi, sitä oli oikein kauhea -kuunnella! Pitkin reunaa seisoivat joka lehdellä kaikki suuret -kirjaimet, jokaisella vieressään pieni, kokonainen rivi alaspäin, se -oli sellainen mallikirjoitus ja sen vieressä taas seisoi muutamia -kirjaimia, jotka luulivat olevansa mallikirjainten näköisiä, sillä ne -oli Jalmari kirjoittanut. Ne olivat melkein niinkuin ne olisivat -kaatuneet lyijykynäviivan yli, jonka päällä niiden piti seisoa. - --- Kas sillä lailla teidän pitää pysytellä! sanoi mallikirjoitus. -- -Kas noin, sivulle, nopealla käänteellä! - --- Oi, me tahtoisimme mielellämme, sanoivat Jalmarin kirjaimet, -- -mutta me emme voi, me olemme niin huonot! - --- Sitten teidän pitää saada lapsenpulveria! sanoi Nukku-Matti. - --- Oi ei! huusivat ne ja sitten ne seisoivat niin suorina, että sitä -ilokseen katseli. - --- Niin, nyt emme saa kertoa satuja! sanoi Nukku-Matti, -- nyt minun -täytyy harjoitella niitä: yks, kaks! yks, kaks! ja sitten hän -harjoitteli kirjaimia ja ne seisoivat niin suorina ja terveinä kuin -ikinä mikään mallikirjoitus saattaa seisoa. - -Mutta kun Nukku-Matti meni ja Jalmari aamulla katsoi niitä, olivat ne -yhtä surkeat kuin ennen. - - -_Tiistai_. - -Niin pian kuin Jalmari oli vuoteessa, kosketti Nukku-Matti -taikaruiskullaan kaikkiin esineihin huoneessa, ja heti alkoivat ne -puhua ja kaikki puhuivat ne itsestään, lukuunottamatta sylkilaatikkoa, -joka seisoi äänetönnä ja harmitteli, että ne saattoivat olla niin -turhamaisia ja puhua vain itsestään, ajatella vain itseään eikä omistaa -ajatustakaan sille, joka kuitenkin seisoi niin vaatimattomana nurkassa -ja salli sylkeä itseensä. - -Piirongin yläpuolella riippui suuri maalaus kullatuissa kehyksissä. Se -oli maisema, näkyi korkeita vanhoja puita, kukkasia nurmella ja suuri -järvi jokineen, joka juoksi metsän taakse, monien linnojen ohi, kauvas -aavaan mereen. - -Nukku-Matti kosketti taikaruiskullaan maalaukseen ja niin alkoivat -linnut siinä laulaa, puiden oksat liikkua ja pilvet oikein lähtivät -lentoon, saattoi nähdä niiden varjon maiseman yllä. - -Nyt nosti Nukku-Matti pienen Jalmarin ylös kehystä kohden ja Jalmari -pisti jalat maalaukseen, keskelle korkeaa nurmea ja siinä hän seisoi. -Aurinko paistoi puiden oksien lomitse häneen. Hän juoksi alas veden -luo, istuutui pieneen veneeseen, joka oli siinä. Se oli punaiseksi ja -valkoiseksi maalattu, purjeet hohtivat kuin hopea, ja kuusi joutsenta, -kaikilla kultakruunut kaulalla ja loistava sininen tähti päässä, veti -venettä vihreiden metsien ohi, missä puut kertoivat ryöväreistä ja -noidista, ja kukkaset kauniista pienistä keijukaisista ja mitä perhoset -olivat kertoneet heille. - -Mitä kauneimmat kalat, joiden suomukset olivat kuin hopea ja kulta, -uivat veneen jäljestä. Väliin ne tekivät hyppäyksen, niin että vedessä -taas pani "loiskis", ja sinisiä ja punaisia lintuja lensi kahtena -pitkänä jonona perässä, hyttyset tanssivat ja turilas sanoi: pum, pum. -He tahtoivat kaikki seurata Jalmaria ja jokaisella oli tarina -kerrottavana. - -Se se vasta oli purjehdusretki! Milloin olivat metsät niin tiheät ja -pimeät, milloin ne olivat kuin kaunein puutarha auringonpaisteineen ja -kukkineen, ja siellä oli suuria linnoja lasista ja marmorista. -Parvekkeilla seisoi prinsessoja ja kaikki he olivat pieniä tyttöjä, -jotka Jalmari hyvin tunsi, hän oli ennen leikkinyt heidän kanssaan. He -ojensivat kätensä ja jokainen piteli mitä kauneinta sokeriporsasta, -minkä ikinä joku torttumuija saattoi myydä, ja Jalmari tarttui, ohi -purjehtiessaan, sokeriporsaan toiseen päähän ja prinsessa piteli lujasti -kiinni, ja niin sai kumpikin palasensa, hän pienimmän, Jalmari kaikkein -suurimman! Joka linnan luona seisoi vartijoina pieniä prinssejä, ne -tekivät kunniaa kultasapeleilla ja antoivat sataa rusinoita ja -tinasotamiehiä. Ne olivat oikeita prinssejä! - -Milloin purjehti Jalmari läpi metsien, milloin ikäänkuin suurten salien -tai kylien läpi. Hän kulki myöskin sen kylän läpi, missä hänen -lapsenpiikansa asui, hän, joka oli kantanut häntä, kun hän oli aivan -pieni poika ja joka oli pitänyt niin paljon hänestä, ja hän nyökytti ja -viittaili ja lauloi sen kauniin runon, jonka hän itse oli sepittänyt ja -lähettänyt Jalmarille: - - Sua, Jalmari, kullan murunen, - sua muistelen aina, aina, - sun purppuraposkias, joille en - ma enää suukkosta paina! - Sun ensi sanas ma kuulla sain, - näin kyynelet eron hetken. - Sa, enkeli tarhoista taivaan, ain' - Isä siunatkoon elos retken! - -Ja kaikki linnut lauloivat mukana, kukkaset tanssivat varsissaan ja -vanhat puut nyökkäsivät, ikäänkuin Nukku-Matti olisi kertonut satuja -heillekin. - - -_Keskiviikko_. - -Oi, kuinka kaatamalla ulkona satoikin! Jalmari saattoi kuulla sen -unissaan ja kun Nukku-Matti avasi ikkunan, ulottui vesi ikkunanpieleen -asti. Ulkona lainehti kokonainen järvi, mutta talon luona oli mitä -kaunein sää. - --- Tahdotko lähteä purjehtimaan, pikku Jalmari? kysyi Nukku-Matti. -- -Silloin voit tänä yönä käväistä vieraissa maissa ja tulla aamuksi -takaisin. - -Ja niin Jalmari yhtäkkiä oli pyhävaatteet yllään kauniissa laivassa, ja -heti tuli ihana ilma, ja he purjehtivat pitkin katuja, kiersivät -kirkon, ja nyt oli ympärillä vain suurta, aavaa merta. He purjehtivat -niin kauan, ettei maata enää erottanut, ja näkivät parven haikaroita, -nekin olivat matkalla kotoa päin lämpimiin maihin. Haikarat lensivät -perätysten ja ne olivat jo lentäneet kauas, kauas! Yksi niistä oli niin -väsynyt, että sen siivet tuskin enää kannattivat sitä, se oli -viimeisenä jonossa ja pian se jäi kauas toisten jälkeen. Vihdoin se -vaipui siivet levällään alemmaksi ja alemmaksi; se räpytti vielä pari -kertaa siipiään, mutta ei siitä ollut apua. Nyt sen jalat koskettivat -laivan köysiä, nyt se luisui alas purjetta pitkin ja tupsis! Siinä se -seisoi kannella. - -Silloin laivapoika otti ja pani sen kanakoppiin kanojen, hanhien ja -kalkkunain joukkoon. Haikararukka seisoi alakuloisena niiden keskellä. - --- Mokomakin! sanoivat kanat. - -Ja kalkkunakukko pöyhistihe niin paksuksi kuin saattoi ja kysyi kuka se -oli. Ja hanhet kulkivat takaperin, tuuppivat toisiaan ja sanoivat: -- -Väistyhän tieltä! - -Ja haikara kertoi lämpimästä Afrikasta, pyramideista ja kamelikurjesta, -joka juoksi kuin villi hevonen aavikon halki, mutta hanhet eivät -ymmärtäneet mitä se sanoi, tuuppivat vain toisiaan ja tuhisivat: -- -Sovitaankos siitä, että hän on tyhmä! - --- Tietysti hän on tyhmä! sanoi kalkkunakukko ja rupesi kuhertamaan. - -Silloin haikara vaikeni kokonaan ja ajatteli Afrikkaansa. - --- Teilläpä on sirot ja ohuet jalat! sanoi kalkkuna. -- Paljonko -kyynärä maksaa? - --- Krat, krat, krat, hihittivät hanhet, mutta haikara ei ollut -kuulevinaan. - --- Voitte kernaasti yhtyä nauruun, sillä se oli hyvin sukkelasti -sanottu! huomautti kalkkuna. -- Tai se oli ehkä hänelle liian -yksinkertaista? Oi, oi, hän on kovin yksitotinen. Olkaamme edelleenkin -mielenkiintoisia itseksemme! Ja kanat kukersivat ja hanhet kaakattivat: --- Kik, kak, kik, kak! Ja niillä oli hirveän hauskaa. - -Mutta Jalmari meni kanalaan, avasi oven, kutsui haikaraa, ja se hyppäsi -ulos kannelle hänen luokseen. Nyt se oli levännyt ja näytti kuin se -olisi nyökyttänyt Jalmarille kiitokseksi. Sitten se levitti siipensä ja -lensi lämpimiin maihin, mutta kanat kukersivat, hanhet kaakattivat ja -kalkkunakukon pää lehahti aivan tulipunaiseksi. - --- Huomenna keitämme teistä lientä! sanoi Jalmari, ja sitten hän heräsi -pienessä sängyssään. Ihmeellisen matkan Nukku-Matti olikin järjestänyt -hänelle siksi yöksi. - - -_Torstai_ - -Tiedätkö mitä! sanoi Nukku-Matti. -- Älä nyt pelästy, tässä näet pienen -hiiren! Ja sitten hän piti Jalmarin edessä kättään, jossa oli kevyt -herttainen eläin. -- Se on tullut kutsumaan sinua häihin. Tänä yönä -kaksi pientä hiirtä aikoo kuulemma astua aviosäätyyn. Ne asuvat äitisi -ruokakomeron permannon alla, missä niillä on kaunis huoneisto. - --- Mutta kuinka minä voin päästä lattian pienen hiirenläven kautta? -kysyi Jalmari. - --- Anna minun hoitaa se asia! sanoi Nukku-Matti, -- kyllä minä saan -sinut pieneksi! ja sitten hän taikaruiskullaan kosketti Jalmariin, joka -heti kävi pienemmäksi ja pienemmäksi, lopulta ei hän ollut niinkään -suuri kuin sormi. -- Nyt sinä voit lainata tinasotamiehen vaatteet, -arvelen, että ne sopivat ja sitten näyttää niin muhkealta, että on yllä -univormu, kun on seurassa! - --- Tietysti! sanoi Jalmari ja sitten hän silmänräpäyksessä oli puettu -mitä somimman tinasotamiehen tavoin. - --- Ettekö tee hyvin ja istuudu äitinne sormustimeen, sanoi pieni hiiri, --- niin minulla on oleva kunnia vetää teitä. - --- Hyvänen aika, pitääkö neidin itsensä nähdä se vaiva! sanoi Jalmari -ja sitten he ajoivat hiirenhäihin. - -Ensin tulivat he lattian alle pitkään käytävään, joka ei ollut sen -korkeampi kuin että he juuri saattoivat ajaa siellä sormustimella, ja -koko käytävä oli valaistu laholla puulla. - --- Eikö täällä tuoksu ihanalta? sanoi hiiri, joka veti häntä. -- Koko -käytävä on voideltu silavankamaralla. Ei voi olla ihanampaa. - -Nyt he tulivat hääsaliin. Täällä seisoivat oikealla kaikki naishiiret -ja he huiskuttelivat ja tirskuilivat, ikäänkuin he olisivat tehneet -toisistaan pilkkaa. Vasemmalla seisoivat kaikki mieshiiret ja sivelivät -käpälällä viiksiään, mutta keskellä lattiaa nähtiin morsiuspari. He -seisoivat koverretussa juustonkuoressa ja suutelivat toisiaan niin -hirveän paljon, sillä olivathan he kihloissa ja nyt heidän heti piti -mennä naimisiin. - -Tuli yhä useampia ja useampia vieraita. Toinen hiiri oli -polkemaisillaan toisen kuoliaaksi, ja morsiuspari oli asettunut -keskelle ovea, niin ettei voinut päästä ulos eikä sisään. Koko huone -oli niinkuin käytäväkin voideltu silavankamaralla, siinä koko kestitys, -mutta jälkiruuaksi näytettiin hernettä, johon muuan perheen pieni hiiri -oli purrut morsiusparin nimen, nimittäin ensi kirjaimen. Mutta se oli -jotakin aivan erinomaista. - -Kaikki hiiret sanoivat, että ne olivat kauniit häät ja että keskustelu -oli ollut hyvä. - -Ja sitten ajoi Jalmari kotiin taas. Hän oli tosin ollut ylhäisessä -seurassa, mutta niinpä hänen olikin täytynyt oikein käpertymällä -käpertyä kokoon, tekeytyä pieneksi ja pukeutua tinasotamiehen -univormuun. - - -_Perjantai_. - --- On uskomatonta, kuinka monet vanhemmista ihmisistä haluavat saada -minua käsiinsä! sanoi Nukku-Matti, -- varsinkin ne, jotka ovat tehneet -jotakin pahaa. "Hyvä, pikku Matti", sanovat ne minulle, "me emme voi -ummistaa silmiämme ja niin me makaamme kaiken yön ja näemme kaikki -pahat tekomme, jotka kuin ilkeät, pienet noidat istuvat vuoteen -laidalla ja ruiskuttavat päällemme kuumaa vettä. Jos sinä toki tulisit -ja ajaisit ne pois, jotta me saisimme hyvän unen!" Ja sitten he -huokaavat hyvin syvään: "Me tahdomme mielellämme vaikkapa maksaakin. -Hyvää yötä, Matti! Rahat ovat ikkunalla!" Mutta minä en tee sitä -rahasta, sanoi Nukku-Matti. - --- Mitä me nyt teemme tänä yönä? kysyi Jalmari. - --- Niin, minä en tiedä, onko sinulla halua taas yöllä tulla häihin, ne -ovat toisenlaiset kuin eilen. Sisaresi suuri nukke, joka on miehen -näköinen ja jota kutsutaan Hermaniksi, aikoo naida nuken, jonka nimi on -Bertta. Sitäpaitsi on nuken syntymäpäivä ja sentähden on määrä tulla -niin paljon lahjoja. - --- Niin, sen minä kyllä tiedän! sanoi Jalmari, -- aina kun nuket -tarvitsevat uusia vaatteita, niin minun sisareni antaa niiden viettää -nimipäiviä tai häitä. Se on varmaan tapahtunut sata kertaa! - --- Niin, mutta tänä yönä ovat satayhdennet häät ja kun satayksi on -mennyt, niin on kaikki ohi! Sentähden ne tulevatkin niin -suurenmoisiksi. Katsoppa vain! - -Ja Jalmari katsoi pöydälle. Siellä seisoi pieni pahvitalo valaistuine -ikkunoineen ja kaikki tinasotamiehet tekivät kunniaa ulkopuolella. -Morsiuspari istui lattialla ja nojasi pöydänjalkaan, hyvin miettivänä, -ja siihenhän sillä saattoi olla syytä. Mutta Nukku-Matti, yllään -isoäidin musta hame, vihki heidät. Kun vihkiminen oli ohi, virittivät -kaikki huonekalut huoneessa seuraavan kauniin laulun, jonka lyijykynä -oli kirjoittanut. Se sopi iltarummun säveleeseen: - - Häälaulu suuri soikohon - nyt onneks sulhon, morsion; - he seisoo lailla kepakon, - he puuta, nahkaa pulskint' on! - Puut, nahat -- hurraa soikohon - nyt niille, hurraa ponneton! - -Ja nyt he saivat lahjoja, mutta he olivat kieltäytyneet kaikesta -syötävästä, sillä heillä oli kyllin rakkaudestaan. - --- Asummeko nyt maalla vai matkustammeko ulkomaille? kysyi sulhanen ja -sitten kysyttiin neuvoa pääskyseltä, joka oli matkustanut paljon, ja -vanhalta pihakanalta, joka viisi kertaa oli hautonut munista poikasia. -Ja pääskynen kertoi kauniista lämpöisistä maista, missä viinirypäleet -riippuivat suurina ja painavina, missä ilma oli niin lauha ja vuorilla -oli värejä, jommoisia täällä ei ensinkään tunneta. - --- Niillä ei kuitenkaan ole meidän vihreäkaaliamme! sanoi kana. -- Minä -olin erään kesän kaikkine poikasineni maalla. Siellä oli hiekkakuoppa, -jossa me saimme kulkea raappimassa, ja sitten meillä oli pääsy -puutarhaan, missä oli vihreäkaalia. Oi, kuinka se oli vihreää! En saata -ajatella mitään kauniimpaa. - --- Mutta toinen kaalintynkähän on samanlainen kuin toinenkin, sanoi -pääskynen, -- ja sitten täällä usein on niin ruma ilma! - --- Niin, siihen on tottunut! sanoi kana. - --- Mutta täällä on kylmä, jäätyy! - --- Se on hyvä kaalille! sanoi kana. -- Sitäpaitsi meillä myöskin -saattaa olla lämmin. Eikö meillä neljä vuotta sitten ollutkin kesä, -joka kesti viisi viikkoa, täällä oli niin kuuma, ettei voinut -hengittää! Ja sitten ei meillä ole kaikkia niitä myrkyllisiä eläimiä, -joita heillä on ulkomailla! Ja meillä ei ole ryöväreitä. Se on heittiö, -jonka mielestä meidän maamme ei ole kaunein. Hän todella ei ansaitse -olla täällä! Ja sitten kana itki. -- Minäkin olen matkustanut! Olen -matkustanut pytyssä yli kaksitoista penikulmaa! Matkustaminen ei -ensinkään ole hauskaa! - --- Niin, kana on ymmärtäväinen vaimo! sanoi nukke Bertta, -- minä en -myöskään pidä matkustamisesta vuorilla, sillä se on vain ylös ja sitten -alas! Ei, me muutamme alas hiekkakuopan luo ja kävelemme kaalitarhassa. - -Ja siinä sitä pysyttiin. - - -_Lauantai_. - --- Saanko minä nyt satuja? sanoi pieni Jalmari, niin pian kuin -Nukku-Matti oli saanut hänet vuoteeseen. - --- Tänä iltana meillä ei ole siihen aikaa, sanoi Matti ja levitti -kauneimman sateenvarjonsa hänen ylitsensä. -- Katso nyt näitä -kiinalaisia! Ja koko sateenvarjo oli kuin suuri kiinalainen malja -sinisine puineen ja suippeine siltoineen, joilla seisoi pieniä -kiinalaisia, nyökyttäen päitään. -- Meidän täytyy huomiseksi kauniisti -puhdistaa koko maailma, sanoi Matti. -- Onhan silloin pyhä päivä, on -sunnuntai. Minun täytyy mennä kirkontorniin katsomaan, kiilloittavatko -kirkontontut kelloja, että ne voivat kauniisti kaikua. Minun täytyy -mennä vainioille katsomaan, puhaltavatko tuulet tomun pois heiniltä ja -lehdiltä, ja mikä tuottaa suurimman työn: minun pitää ottaa alas kaikki -tähdet kiilloittaakseni ne. Minä otan ne esiliinaani, mutta ensin on -jokainen numeroitava ja lävet, missä ne ovat kiinni siellä ylhäällä, -ovat numeroitavat, jotta ne joutuvat oikeille paikoilleen taas, muutoin -ne eivät pysy kiinni ja meille tulee liian monta tähdenlentoa, kun -toinen putoaa toisen jälkeen! - --- Kuulkaa, tiedättekö mitä, herra Nukku! sanoi vanha muotokuva, joka -riippui seinällä siellä, missä Jalmari makasi, -- minä olen Jalmarin -isoisä. Kiitos teille siitä, että kerrotte pojalle satuja, mutta te -ette saa sekoittaa hänen käsitteitään. Ei tähtiä voi ottaa alas -kiilloitettaviksi. Tähdet ovat palloja niinkuin meidän maammekin, ja se -niissä juuri on hyvä! - --- Kiitoksia, sinä vanha isoisä! sanoi Nukku-Matti, -- kiitoksia! -Sinähän olet perheen pää, sinä olet "Ikä"-Pää, mutta minä olen -iäkkäämpi kuin sinä. Minä olen vanha pakana. Roomalaiset ja -kreikkalaiset kutsuvat minua Unenjumalaksi. Minä olen päässyt -ylhäisimpiin koteihin ja pääsen niihin vieläkin. Minä olen seurustellut -sekä pienten että suurten kanssa. Nyt voit sinä kertoa! ja sitten -Nukku-Matti läksi ja otti sateenvarjon mukaansa. - --- Nytpä ei enää näy uskaltavan lausua mielipidettään! sanoi vanha -muotokuva. - -Ja sitten Jalmari heräsi. - - -_Sunnuntai_. - --- Hyvää iltaa! sanoi Nukku-Matti ja Jalmari nyökytti päätään, mutta -juoksi sitten ja käänsi isoisän muotokuvan seinää vastaan, ettei se -sekaantuisi puheeseen niinkuin eilen. - --- Nyt sinun pitää kertoa minulle satuja: "Viidestä herneestä, jotka -asuivat yhdessä herneenpalossa", ja "ukonluusta, joka kosi kananluuta", -ja "parsinneulasta, joka oli olevinaan niin hieno, että kuvitteli -olevansa silmäneula." - --- Ihminen voi myöskin saada hyvää liian paljon! sanoi Nukku-Matti. -Mieluimmin minä näytän sinulle jotakin, senhän tiedät! Näytän sinulle -veljeni, hänen nimensä on myöskin Nukku-Matti, mutta hän ei koskaan -tule kenenkään luo muuta kuin yhden kerran, ja kun hän tulee, niin hän -ottaa heidät mukaansa hevosensa selkään ja kertoo heille satuja. Hän -osaa vain kaksi: yhden, joka on niin ihmeen kaunis, ettei kukaan -maailmassa voi kuvitella sitä, ja toisen, joka on niin ruma ja -hirvittävä -- niin, sitä ei osaa kuvata! Ja sitten nosti Nukku-Matti -pienen Jalmarin ikkunaan ja sanoi: tuolla näet veljeni, toisen -Nukku-Matin. Häntä sanotaan myöskin Kuolemaksi. Näetkö, hän ei -ensinkään näytä niin pahalta kuin kuvakirjoissa, missä hän on luita ja -nikamia. Ei, hänen takissaan on hopeakirjailua, se on mitä kaunein -husaariunivormu! Musta samettiviitta leijailee takana hevosen -päällitse. Kas, kuinka hän ratsastaa nelistäen. - -Ja Jalmari näki, kuinka tuo Nukku-Matti antoi mennä ja otti sekä nuoria -että vanhoja ihmisiä hevosen selkään. Muutamia hän asetti etupuolelle -ja toisia hän asetti takapuolelle, mutta aina kysyi hän ensin: "Kuinka -on arvostelukirjan laita?" -- "Hyvin!" sanoivat he kaikki. -- "Niin, -antakaapa minun itseni katsoa!" sanoi hän ja sitten heidän täytyi -näyttää hänelle kirja. Ja kaikki ne, joilla oli "Hyvin hyvä" ja -"Erinomaisen hyvä", pääsivät ennemmin hevosen selkään ja saivat kuulla -kauniin sadun, mutta niiden, joilla oli "Välttävän hyvä" ja "Välttävä", -heidän täytyi joutua takapuolelle ja he saivat ruman sadun. He -vapisivat ja itkivät, he tahtoivat hypätä hevosen selästä, mutta he -eivät voineet, sillä he olivat heti paikalla kasvaneet siihen kiinni. - --- Mutta Kuolemahan on kaunein Nukku-Matti! sanoi Jalmari. -- Häntä en -minä pelkää! - --- Ei sinun pidäkään peljätä! sanoi Nukku-Matti, -- katso vain, että -sinulla on hyvä arvostelukirja! - --- Niin, se on opettavaista! sanoi isoisän muotokuva, -- auttaa se -sentään, että sanoo mielipiteensä! - -Ja sitten hän oli tyytyväinen. - -Kas se on tarina Nukku-Matista. Nyt voit itse illalla kertoa enemmän. - - - - -Ruusunhaltija. - - -Keskellä puutarhaa kasvoi orjantappurapuu, se oli aivan täynnä ruusuja -ja yhdessä näistä, kaikkein kauneimmassa, asui haltija. Hän oli niin -pikkuruikkuisen pieni, ettei mikään ihmissilmä saattanut nähdä häntä. -Jokaisen lehden takana ruusussa oli hänellä makuukamari, hän oli niin -sirotekoinen ja kaunis kuin jokin lapsi ikinä saattoi olla ja hänen -siipensä ulottuivat olkapäistä alas jalkoihin asti. Oi, mikä tuoksu -olikaan hänen olennossaan ja kuinka seinät olivat kirkkaat ja kauniit! -Nehän olivat vaalean punaisia, hienoja orjantappuranlehtiä. - -Koko päivän huvitteli hän lämpöisessä auringonpaisteessa, lensi kukasta -kukkaan, tanssi lentävän perhosen siivillä ja mittasi, kuinka monta -askelta hänen täytyi astua päästäkseen kaikkien niiden maanteiden ja -polkujen yli, joita oli yhdessä ainoassa lehmuksenlehdessä. Sitä, mitä -me kutsumme lehden suoniksi, piti hän maanteinä ja polkuina. Niin, ne -olivat hänelle oikein ikuisia teitä! Ennenkuin hän valmistui, meni -aurinko mailleen, hän olikin alkanut niin myöhään. - -Tuli niin kylmä, kaste lankesi ja tuuli puhalsi. Nyt kyllä oli paras -päästä kotiin. Hän riensi minkä voi, mutta ruusu oli sulkeutunut, -hän ei päässyt sisään, ei ainoakaan ruusu ollut avoinna. Pieni -haltija-raukka pelästyi, hän ei ollut koskaan ennen ollut yöllä ulkona, -aina nukkunut makeasti tyynten ruusunlehden takana. Oi, varmaan tämä on -hänen kuolemansa! - -Puutarhan toisessa päässä tiesi hän olevan lehtimajan kauniine -kaprifolioineen, kukkaset näyttivät suurilta maalatuilta sarvilta. -Yhteen näistä päätti hän astua ja nukkua aamuun asti. - -Hän lensi sinne. Hiljaa! Siellä sisällä oli kaksi ihmistä, nuori kaunis -mies ja mitä ihanin neito. He istuivat vieretysten ja toivoivat, ettei -heidän ikinä tarvitsisi erota. He pitivät kovin paljon toisistaan, -paljon enemmän kuin parhaimmat lapset voivat pitää äidistään ja -isästään. - --- Meidän täytyy kuitenkin erota! sanoi nuori mies. -- Sinun veljesi ei -ole minulle suopea, sentähden lähettää hän minut asialle niin kauas -vuorten ja järvien taakse. Hyvästi, suloinen morsiameni, sillä sitä -sinä minulle kuitenkin olet! - -Ja sitten he suutelivat toisiaan ja nuori neito itki ja antoi hänelle -ruusun. Mutta ennenkuin hän ojensi sen hänelle, painoi hän sille -suudelman, niin lujasti ja hellästi, että kukkanen avautui. Silloin -lensi pieni haltija sinne sisään ja nojasi päänsä hienoja, lemuavia -seiniä vastaan. Mutta hän saattoi kyllä kuulla, että sanottiin: -hyvästi, hyvästi! Ja hän tunsi, että ruusu sai paikkansa nuoren miehen -rinnalla -- oi, kuinka sydän siellä sisällä sykkikään! Pieni haltija ei -ensinkään voinut vaipua uneen, niin se sykki. - -Kauan ei ruusu levännyt hiljaa rinnalla, mies otti sen esiin ja -yksinään kulkiessaan läpi pimeän metsän suuteli hän kukkaa, oi, niin -usein ja voimakkaasti, että pieni haltija oli puristumaisillaan -kuoliaaksi. Hän saattoi lehden läpi tuntea, kuinka miehen huulet -paloivat ja itse ruusukin oli avautunut niinkuin voimakkaimmassa -keskipäivän auringossa. - -Silloin tuli siellä toinen mies, tumma ja suuttunut. Hän oli kauniin -tytön paha veli. Hän otti esiin veitsen, terävän ja suuren, ja toisen -suudellessa ruusua, pisti paha mies hänet kuoliaaksi, leikkasi poikki -hänen päänsä ja hautasi sen yhdessä ruumiin kanssa pehmoiseen maahan -niinipuun alle. - --- Nyt hän on unohdettu ja poissa, ajatteli paha veli, -- hän ei -koskaan enää tule takaisin. Hänen piti tehdä pitkä matka, yli vuorten -ja metsäin, silloin voi helposti menettää henkensä ja sen hän on -tehnyt. Hän ei enään tule ja minulta ei sisareni koskaan uskalla kysyä -häntä. - -Sitten raapi hän jalallansa kuihtuneita lehtiä aukilapioidun maan -päälle ja palasi kotiin pimeässä yössä. Mutta hän ei mennyt yksinään, -niinkuin hän luuli: pieni haltija seurasi mukana. Se istui -kuihtuneessa, kokoon käärityssä lehmuksenlehdessä, joka oli pudonnut -pahan miehen hiuksiin hänen kaivaessaan hautaa. Hattu oli nyt pantu -päähän, siellä sisällä oli pimeää ja haltija vapisi pelosta ja vihasta -inhoittavan teon johdosta. - -Aamun koittaessa tuli paha mies kotiin. Hän otti hatun päästään ja meni -sisaren makuuhuoneeseen. Siellä nukkui kaunis, kukoistava tyttö ja näki -unta hänestä, josta hän niin paljon piti ja jonka hän luuli kulkevan -vuorten yli ja metsäin halki. Ja paha veli kumartui hänen puoleensa ja -hymyili ilkeästi, niinkuin piru saattaa hymyillä. Silloin putosi -kuihtunut lehti hänen hiuksistaan alas vuoteen peitteelle, mutta hän ei -huomannut sitä, vaan meni pois nukkuakseen hiukkasen siinä aamun -koitossa. Mutta haltija hiipi kuihtuneesta lehdestä, meni nukkuvan -tytön korvaan ja kertoi hänelle kuin unessa hirveän murhan, kuvasi -paikan, missä veli oli surmannut hänet ja mihin hän oli pannut hänen -ruumiinsa, kertoi kukoistavasta niinipuusta aivan vieressä ja sanoi: -- -jotta sinä et luulisi sitä, mitä sinulle olen kertonut, pelkäksi -uneksi, niin tapaat vuoteeltasi kuihtuneen lehden. Ja sen hän tapasi, -kun hän heräsi. - -Oi, mitä katkeria kyyneleitä hän itkikään! Eikä hän uskaltanut -kenellekään uskoa suruaan. Ikkuna oli kaiken päivää auki, pieni haltija -olisi helposti päässyt puutarhaan ruusujen ja kaikkien muiden kukkasten -luo, mutta hän ei hennonut jättää murheellista. Ikkunalla oli -kuukausiruusupuu, yhteen sen kukkasista hän asettui ja katseli tyttö -raukkaa. Hänen veljensä tuli monta kertaa huoneeseen ja hän oli -hyväntuulinen ja häijy, mutta sisar ei uskaltanut lausua sanaakaan -suuresta sydänsurustaan. - -Niin pian kuin tuli yö, hiipi hän talosta, meni metsään sille paikalle, -missä niinipuu oli, repi lehdet pois maasta, kaivoi maata ja löysi heti -surmatun. Oi, kuinka hän itkikään ja rukoili Jumalaa, että hänkin pian -saisi kuolla. - -Mielellään hän olisi vienyt ruumiin mukaansa kotiin, mutta sitä ei hän -voinut. Niin otti hän kalpean pään suljettuine silmineen, suuteli -kylmää suuta ja varisti mullan hänen kauniista hiuksistaan. -- Tämän -minä tahdon pitää! sanoi hän, ja pantuaan maata ja lehtiä kuolleen -ruumiin päälle, otti hän pään mukaansa kotiin ja pienen oksan siitä -jasmiinipuusta, joka kukoisti metsässä, missä hänet oli murhattu. - -Niin pian kuin hän oli huoneessa, nouti hän ensimäisen kukkaruukun, -jonka löysi. Siihen hän pani kuolleen pään, toimitti multaa päälle ja -istutti sitten jasmiininoksan ruukkuun. - --- Hyvästi, hyvästi! kuiskasi pieni haltija. Hän ei enää kestänyt nähdä -tätä surua ja lensi sentähden puutarhaan ruusunsa luo. Mutta se oli -kukkinut loppuun, vain muutamia kalpeita lehtiä riippui vihreän -kiulukan ympärillä. - --- Oi, kuinka pian sentään kaikki kaunis ja hyvä katoaa! huokasi -haltija. Vihdoin löysi hän vielä yhden ruusun, siitä tuli hänen -talonsa, sen hienojen, tuoksuvien lehtien takana saattoi hän elää ja -olla. - -Joka aamu lensi hän tyttö raukan ikkunan luo ja siellä tämä aina seisoi -kukkaruukun ääressä ja itki. Katkerat kyyneleet putosivat -jasmiininoksalle ja kun hän päivä päivältä kävi kalpeammaksi ja -kalpeammaksi, kävi oksa tuoreemmaksi ja vihannammaksi. Vesa kasvoi -esiin toisensa perästä, tuli pieniä valkoisia kukannuppuja ja hän -suuteli niitä, mutta paha veli torui ja kysyi, oliko hän tullut -hulluksi. Hän ei voinut sietää eikä käsittää, että hän aina itki tuon -kukkaruukun ääressä. Eihän hän tietänyt, mitkä silmät siellä olivat -suljettuina ja mitkä punaiset huulet siellä olivat muuttuneet maaksi. -Ja tyttö taivutti päänsä kukkaruukkua vastaan ja pieni ruusunhaltija -tapasi hänet siinä uinumassa. Silloin astui hän hänen korvaansa, kertoi -illasta lehtimajassa, ruusun tuoksusta ja haltijain rakkaudesta. Tyttö -näki niin suloista unta ja hänen nähdessään unta, haihtui elämä pois. -Hän oli kuollut rauhallisen kuoleman, hän oli taivaassa sen luona, jota -hän rakasti. - -Ja jasmiinikukkaset avasivat suuret valkoiset kellonsa, ne lemusivat -niin ihmeellisen suloisesti, muulla tavoin eivät ne voineet itkeä -kuollutta. - -Mutta paha veli katseli kaunista, kukoistavaa puuta, otti sen -perintötavarana ja pani sen makuuhuoneeseensa, aivan vuoteen viereen, -koska se oli kaunis katsella ja tuoksu oli niin makea ja suloinen. -Pieni ruusunhaltija seurasi mukana, lensi kukasta kukkaan, asuihan -jokaisessa pieni sielu, ja tälle kertoi hän surmatusta nuoresta -miehestä, jonka pää nyt oli maana maan alla, kertoi pahasta veljestä ja -sisar-raukasta. - --- Me tiedämme sen! sanoi joka sielu kukkasissa, -- me tiedämme sen! -Emmekö me ole kasvaneet esiin surmatun silmistä ja huulista? Me -tiedämme sen, me tiedämme sen! Ja sitten ne niin kummasti nyökkäsivät -päätään. - -Ruusunhaltija ei voinut käsittää, miten ne saattoivat olla niin -levolliset. Ja hän lensi mehiläisten luo, jotka keräsivät hunajaa, -kertoi heille tarinan pahasta veljestä, ja mehiläiset sanoivat sen -kuningattarelleen, joka käski, että heidän kaikkien seuraavana aamuna -piti surmata murhaaja. - -Mutta sitä edellisenä yönä -- se oli ensimäinen yö sisaren kuoleman -jälkeen, -- kun veli nukkui vuoteessaan aivan likellä tuoksuvaa -jasmiinipuuta, avautui jokainen kukkamalja, ja näkymättöminä, mutta -varustettuina myrkyllisillä keihäillä, astuivat kukkaissielut esiin, ja -he asettuivat ensin hänen korvansa juureen ja kertoivat hänelle pahoja -unia, lensivät sitten hänen huuliensa yli ja pistivät hänen kieltään -noilla myrkyllisillä keihäillä. - --- Nyt me olemme kostaneet kuolleen! sanoivat he ja vetäytyivät -takaisin jasmiinin valkoisiin kelloihin. - -Kun tuli aamu ja makuuhuoneen ikkuna yhtäkkiä kiskaistiin auki, lensi -ruusunhaltija mehiläiskuningattaren ja koko mehiläisparven kanssa -sisään surmaamaan häntä. - -Mutta hän oli jo kuollut. Ihmisiä seisoi vuoteen ympärillä ja he -sanoivat: jasmiinin tuoksu on surmannut hänet! - -Silloin ymmärsi ruusunhaltija kukkasten koston ja hän kertoi sen -mehiläisten kuningattarelle, ja tämä surisi koko parvineen kukkaruukun -ympärillä. Mehiläisiä ei saatu karkoitetuiksi. Silloin nosti muuan -nuori mies pois kukkaruukun ja yksi mehiläisistä pisti häntä käteen, -niin että hän pudotti ruukun ja se meni rikki. - -Silloin näkivät he valkoisen pääkallon ja he tiesivät, että vainaja -vuoteessa oli murhamies. - -Ja mehiläiskuningatar surisi ilmassa ja lauloi kukkasten kostosta ja -ruusunhaltijasta ja siitä, että pienimmänkin lehden takana asuu yksi, -joka voi kertoa ja kostaa pahan. - - - - -Sikopaimen. - - -Oli kerran köyhä prinssi. Hänellä oli kuningaskunta, joka oli aivan -pieni, mutta aina se sentään oli niin suuri, että sen varassa saattoi -mennä naimisiin, ja naimisiin hän tahtoi. - -Täytyikin tietysti olla rohkea poika uskaltaessaan sanoa keisarin -tyttärelle: huolitkos sinä minusta? Mutta hän uskalsi kuin uskalsikin, -sillä hänen nimensä oli laajalti kuulu, oli satoja prinsessoja, jotka -olisivat sanoneet kiitoksia, mutta tämäpä ei tehnyt sitä. - -Kuulkaahan nyt. - -Prinssin isän haudalla kasvoi ruusupuu, oi, mikä ihana ruusupuu. Se -kukki ainoastaan joka viides vuosi ja silloinkin yhden ainoan kukan, -mutta se oli ruusu, joka tuoksui niin suloisesti, että kun haistoi -sitä, niin unohti kaikki surunsa ja huolensa, ja sitten oli prinssillä -satakieli, joka osasi laulaa, ikäänkuin kaikki kauniit sävelet olisivat -asustaneet sen pienessä kurkussa. Tämä ruusu ja tämä satakieli piti -prinsessan saada ja sentähden ne pantiin suuriin hopeakoteloihin ja -lähetettiin hänelle. - -Keisari kannatti ne edellänsä suureen saliin, missä prinsessa leikki -"vieraisilla" hovinaistensa kanssa. Muuta eivät he toimittaneet. Ja kun -prinsessa näki suuret kotelot lahjoineen, taputti hän käsiään ilosta. - --- Kunpa se vain olisi pieni kisimirri! sanoi hän, mutta sieltä tulikin -tuo ihana ruusu. - --- Ei, mutta kuinka se on ihastuttavasti tehty! sanoivat kaikki -hovinaiset. - --- Se on enemmän kuin ihastuttava! sanoi keisari, -- se on kaunis! - -Mutta prinsessa tunnusteli sitä ja silloin hän oli purskahtamaisillaan -itkuun. - --- Hyi pappa! sanoi hän, -- se ei ole keinotekoinen, se on oikea! - --- Hyi! sanoivat kaikki hoviväet, -- se on oikea! - --- Katsotaan nyt ensin, mitä toisessa kotelossa on, ennenkuin -suututaan! tuumi keisari, ja sitten tuli satakieli esiin. Se lauloi -niin kauniisti, ettei siitä ihan heti voinut sanoa mitään pahaa. - --- _Superbe! charmant!_ sanoivat hovinaiset, sillä he puhuivat koko -joukko ranskaa, toinen toistaan hullummin. - --- Kuinka tuo lintu tuo mieleeni keisarinna vainajan pelirasian! sanoi -vanha kavaljeeri. -- Oi niin, ihan sama ääni, sama esitystapa! - --- Niin! sanoi keisari, ja sitten hän itki kuin pieni lapsi. - --- En minä sittenkään uskoisi, että se on oikea! sanoi prinsessa. - --- Kyllä se on oikea lintu, sanoivat ne, jotka olivat tuoneet sen. - --- No, antakaa linnun sitten lentää, sanoi prinsessa, eikä hän millään -muotoa tahtonut sallia prinssin tulla. - -Mutta prinssi ei säikähtänyt. Hän vatkasi kasvoihinsa ruskeaa ja -mustaa, painoi hatun päähänsä ja koputti. - --- Hyvää päivää, keisari! sanoi hän, -- enkös minä pääsisi palvelukseen -tänne linnaan? - --- Jaa, tänne on niin paljon hakijoita! sanoi keisari, -- mutta jahka -minä ajattelen! Minä tarvitsen jonkun paimentamaan sikoja! Sillä niitä -meillä on paljon! - -Ja sitten prinssi otettiin kuninkaalliseksi sikopaimeneksi. Hän sai -huonon pienen kamarin alhaalla sikolätin luona, ja siellä hänen täytyi -olla. Mutta koko päivän hän istui ja teki työtä, ja kun tuli ilta, oli -hän saanut valmiiksi herttaisen pienen padan, sen ympärillä oli -tiukuja, ja niin pian kuin pata kiehui, helisivät ne niin kauniisti ja -soittivat vanhaa nuottia: - - Oi, sa rakas Augustin, - kaikki on pois, pois, pois! - -Mutta kaikkein merkillisintä oli sentään, että kun piti sormea padan -höyryssä, niin heti voi haistaa, mitä ruokaa keitettiin jokaisessa -kaupungin uunissa. Kas, se oli sittenkin toista kuin jokin ruusu. - -Nyt tuli prinsessa kaikkien hovinaistensa kanssa kävelylle, ja kun hän -kuuli sävelen, jäi hän seisomaan ja näytti niin tyytyväiseltä, sillä -hänkin osasi soittaa: Ah, sa rakas Augustin! Se oli ainoa, mitä hän -osasi, mutta sen hän soitti yhdellä sormella. - --- Sehän on se, minkä minä osaan! sanoi hän, -- mahtaa olla sivistynyt -sikopaimen! Kuulkaas, menkää sisään ja kysykää häneltä, mitä tuo -soittokone maksaa. - -Ja sitten piti yhden hovinaisen juosta sisään, mutta hän otti puukengät -jalkaansa. - --- Mitä sinä tahdot tuosta padasta? sanoi hovinainen. - --- Minä tahdon kymmenen suudelmaa prinsessalta! sanoi sikopaimen. - --- Herra varjelkoon! sanoi hovinainen. - --- Niin, vähemmästä ei voi antaa! sanoi sikopaimen. - --- No, mitä hän sanoo? kysyi prinsessa. - --- Sitä minä todella en voi sanoa! sanoi hovinainen, -- se on niin -hirveää! - --- Kuiskaa sitten! -- Ja sitten hän kuiskasi. - --- Hänhän on hävytön! sanoi prinsessa ja läksi heti -- mutta kun hän -oli mennyt vähän matkaa, helisivät tiuvut taas niin kauniisti: - - Ah, sa rakas Augustin, - kaikki on pois, pois, pois! - --- Kuulkaas, sanoi prinsessa, -- kysykää, tahtooko hän kymmenen -suudelmaa minun hovinaisiltani. - --- Ei kiitos! sanoi sikopaimen, -- kymmenen suudelmaa prinsessalta, tai -minä pidän padan. - --- Tämä on kauhean ikävää! sanoi prinsessa, -- mutta teidän täytyy -seisoa minun edessäni, ettei kukaan näe! - -Ja hovinaiset asettuivat hänen eteensä, ja sitten he levittivät -hameensa, ja sitten sikopaimen sai nuo kymmenen suudelmaa, ja -prinsessa sai padan. - -No, siitäkös tuli ilo! Koko illan ja koko päivän piti padan kiehua. Ei -ollut ainoaakaan uunia koko kaupungissa, josta he eivät olisi -tietäneet, mitä siinä keitettiin, niinhyvin kamariherran kuin suutarin -luona. Hovinaiset tanssivat ja taputtivat käsiään. - --- Me tiedämme, kuka saa makeaa soppaa ja pannukakkuja! Me tiedämme, -kuka saa puuroa ja pannupaistia! Kuinka se on mielenkiintoista! - --- Erittäin mielenkiintoista! sanoi ylihovimestaritar. - --- Niin; mutta pysykää hiljaa, sillä minä olen keisarin tytär! - --- Herra varjelkoon! sanoivat he kaikki. - -Sikopaimen, nimittäin prinssi, mutta hehän eivät tietäneet muuta, kuin -että hän oli oikea sikopaimen, ei päästänyt päivää kulumaan hukkaan, ja -niin hän teki raikun. Kun hän huiskutti sitä, soivat kaikki valssit, -galoppaadit ja polskat, joita maailman luomisesta asti oli tunnettu. - --- Mutta sehän on _superbe!_ sanoi prinsessa, astuessaan ohi, -- en ole -koskaan kuullut kauniimpaa sävellystä! Kuulkaas! menkää sisään ja -kysykää häneltä, mitä tuo soittokone maksaa. Mutta minä en suutele! - --- Hän tahtoo sata suudelmaa prinsessalta, sanoi se hovinainen, joka -oli ollut sisällä kysymässä. - --- Minä luulen, että hän on hullu! sanoi prinsessa, ja sitten hän meni. -Mutta kun hän oli mennyt vähän matkaa, niin hän jäi seisomaan. -- Pitää -suosia taidetta! sanoi hän, -- minä olen keisarin tytär! Sanokaa -hänelle, että hän saa kymmenen suudelmaa, niinkuin eilen, loput hän voi -ottaa hovinaisiltani! - --- Niin, mutta me emme tahdo! sanoivat hovinaiset. - --- Mitä tyhjää! sanoi prinsessa, -- kun minä voin suudella häntä, niin -tekin voitte! Muistakaa, että minä annan teille ruuan ja palkan! -- Ja -niin täytyi hovinaisen taas mennä sisään hänen luokseen. - --- Sata suudelmaa prinsessalta, sanoi hän, -- tai kumpikin pitää -omansa. - --- Seisokaa edessä!!! sanoi prinsessa ja sitten asettuivat kaikki -hovinaiset eteen ja sitten sikopaimen suuteli. - --- Mikä ihmeen kansankokous tuolla sikolätin luona on! sanoi keisari, -joka oli astunut ulos parvekkeelle. Hän hieroi silmiään ja pani lasit -nenälleen. -- Hovinaisethan ne siellä pitävätkin hauskaa! Kyllä minun -täytyy mennä heidän luokseen! -- ja sitten hän veti ylös tohveliensa -kannantaustat, sillä hän oli astunut linttaan nämä kenkänsä. - -Voi sentään, mikä kiire hänellä olikin! - -Niin pian kuin hän pääsi pihaan, kulki hän aivan hiljaa, ja -hovinaisilla oli niin paljon tekemistä suudelmien laskemisessa, jotta -kaikki kävisi rehellisesti eikä hän saisi liian monta, mutta ei -myöskään liian vähän, että he eivät ensinkään huomanneet keisaria. Hän -nousi varpailleen. - --- Vai niin! sanoi hän, kun näki, että he suutelivat. Ja sitten -hän löi heitä tohvelillaan päähän, juuri kun sikopaimen sai -kahdeksannenkymmenennen kuudennen suudelmansa. -- Ulos! sanoi keisari, -sillä hän oli suuttunut, ja sekä prinsessa että sikopaimen ajettiin -ulos hänen keisarikunnastaan. - -Siinä prinsessa nyt seisoi ja itki, sikopaimen torui, ja sade tulvi -taivaasta. - --- Voi, minua kurjaa ihmistä! sanoi prinsessa, -- olisinpa vain ottanut -sen kauniin prinssin! Voi, kuinka minä olen onneton! - -Ja sikopaimen meni puun taakse, pyyhki mustan ja ruskean kasvoistaan, -riisui rumat vaatteet ja astui esiin prinssinpuvussaan, niin kauniina, -että prinsessan täytyi niiata. - --- Minä olen oppinut sinua halveksimaan, sinä siinä! sanoi hän. -- Sinä -et huolinut rehellistä prinssiä! Sinä et välittänyt ruususta etkä -satakielestä, mutta sikopaimenta sinä saatoit suudella leikkikalun -takia! Pidä hyvänäsi nyt! - -Ja sitten hän meni kuningaskuntaansa, sulki oven ja työnsi salvan -eteen. Prinsessa sai seisoa ulkopuolella ja laulaa: - - Ah, sa rakas Augustin, - kaikki on pois, pois, pois! - - - - -Tattari. - - -Usein, kun ukonilman jälkeen astuu pellon ohitse, jossa kasvaa -tattaria, näkee, että se on palanut aivan mustaksi. Näyttää siltä kuin -tulenliekki olisi käynyt sen yli ja talonpoika sanoo silloin: sen se on -saanut salamalta! Mutta miksi se on saanut sen? Minäpä kerron, mitä -harmaavarpunen sanoi minulle ja harmaavarpunen kuuli sen vanhalta -salavalta, joka kasvoi tattaripellon luona ja kasvaa vieläkin. Se on -sellainen kunnianarvoisa, suuri salava, mutta ryppyinen ja vanha, -se on keskeltä haljennut ja revelmästä kasvaa esiin ruohoa ja -karhunvatukanköynnöksiä. Puu taipuu eteenpäin ja oksat riippuvat aivan -maahan asti, ikäänkuin ne olisivat vihreitä pitkiä hiuksia. - -Kaikilla vainioilla yltympäri kasvoi viljaa, sekä ruista, ohraa että -kauraa, niin, tuota kaunista kauraa, joka kypsänä ollessaan näyttää -siltä, kuin koko joukko pieniä keltaisia kanarilintuja istuisi samalla -oksalla. Vilja kasvoi rehevänä ja kuta painavampaa se oli, sitä syvemmä -se kumartui hurskaassa nöyryydessä. - -Mutta siellä oli myöskin tattaripelto ja tuo pelto oli aivan vanhan -salavan edessä. Tattari ei ensinkään kumartunut niinkuin muu vilja, se -nosti päätään ylpeänä ja kankeana. - --- Minä olen aivan yhtä rehevä kuin tähkä, sanoi se, -- minä olen -sitäpaitsi paljon kauniimpi. Kukkani ovat kauniit kuin omenapuun kukat, -ilokseen katselee minua ja omaisiani. Tunnetko mitään muhkeampaa kuin -me, sinä vanha salava? - -Ja salava nyökkäsi päätään ikäänkuin sanoakseen: kyllä minä tunnen! -Mutta tattari oikaisi itseään pelkkää ylpeyttään ja sanoi: tuo tyhmä -puu, se on niin vanha, että sen vatsassa kasvaa ruohoa! - -Nyt nousi hirveä ilma. Kaikki kedon kukkaset käärivät kokoon lehtensä -tai taivuttivat hienoiset päänsä, myrskyn kiitäessä niiden ylitse. -Mutta tattari nosti ylpeänä päätään. - --- Taivuta pääsi niinkuin me! sanoivat kukkaset. - --- Sitä minun ei ensinkään tarvitse tehdä! sanoi tattari. - --- Taivuta pääsi niinkuin me! huusi vilja, -- nyt tulla viillättää -myrskyn enkeli! Hänellä on siivet, jotka ulottuvat pilvistä hamaan -maahan asti ja hän hakkaa sinut poikki, ennenkuin ennätät pyytää häntä -armahtamaan sinua. - --- Niin, mutta minä en tahdo taipua! sanoi tattari. - --- Sulje kukkasi ja taivuta lehtesi! sanoi vanha salava. -- Älä katsele -salamaan, kun pilvi purkautuu, sillä salaman iskiessä saattaa katsahtaa -Jumalan taivaaseen, mutta tuo näky voi tehdä ihmisetkin sokeiksi, miten -sitten kävisikään meidän, maan kasvien, jos me uskaltaisimme tehdä sen, -me, jotka olemme paljoa vähäpätöisemmät. - --- Paljoa vähäpätöisemmät? sanoi tattari. -- Nytpä minä juuri tahdonkin -katsahtaa Jumalan taivaaseen! - -Ja se teki sen ylimielisenä ja ylpeänä. Tuntui siltä, kuin koko maailma -olisi ollut tulessa, niin salamoi. - -Kun paha ilma sitten oli ohi, seisoivat kukkaset ja viljat tyynessä, -puhtaassa ilmassa niin sateen virkistäminä, mutta tattari oli salamassa -palanut sysimustaksi, se oli nyt kuollut, hyödytön kasvi maassa. - -Ja vanha salava liikutteli oksiaan tuulessa ja vihreiltä lehdiltä -putoili suuria vesipisaroita, ikäänkuin puu olisi itkenyt, ja varpuset -kysyivät: -- Miksi sinä itket? Täällähän on niin ihanaa. Katso, kuinka -aurinko paistaa, katso kuinka pilvet vaeltavat, huomaatko tuoksun -kukkasista ja pensaista! Miksi itket, vanha salava? - -Ja salava kertoi tattarin ylpeydestä, ylimielisyydestä ja -rangaistuksesta. Se seuraa aina. Minä, joka kerron tarinan, olen -kuullut sen varpusilta. Ne kertoivat sen minulle eräänä iltana, kun -minä pyysin niiltä satua. - - - - -Enkeli. - - -"Joka kerta kuin hyvä lapsi kuolee, tulee Jumalan enkeli alas maahan, -ottaa kuolleen lapsen käsivarsilleen, levittää suuret valkeat siivet, -lentää yli kaikkien niiden paikkojen, joista lapsi on pitänyt, ja -poimii koko pivollisen kukkia, jotka se tuo ylös Jumalalle, jotta ne -siellä kukoistaisivat vieläkin kauniimmin kuin maan päällä. Hyvä Jumala -painaa kaikki kukkaset sydäntään vastaan, mutta sitä kukkasta, joka on -hänelle rakkain, hän suutelee ja se saa silloin äänen ja voi laulaa -mukana tuossa suuressa autuudessa." - -Kas, kaiken tämän kertoi muuan Jumalan enkeli kantaessaan kuollutta -lasta pois taivaaseen, ja lapsi kuuli sen ikäänkuin unessa. Ja he -kiitivät yli niiden paikkojen kodissa, missä pienokainen oli leikkinyt -ja he lensivät läpi puutarhojen, joissa oli kauniita kukkia. - --- Mitkä me nyt otamme ja istutamme taivaaseen? kysyi enkeli. - -Ja siellä oli solakka, suloinen ruusupuu, mutta paha käsi oli taittanut -rungon, niin että kaikki oksat, täynnä suuria puolipuhjenneita nuppuja, -riippuivat lakastuneina yltympäri. - --- Puu-raukka! sanoi lapsi, -- ota se, jotta se voisi kukoistaa Jumalan -luona! - -Ja enkeli otti sen, mutta suuteli lasta sen sanojen tähden, ja -pienokainen avasi puoleksi silmänsä. He poimivat reheviä loistokukkia, -mutta ottivat myöskin halveksittuja päivänkakkaroita ja villejä -orvokkeja. - --- Nyt meillä on kukkia! sanoi lapsi ja enkeli nyökkäsi, mutta he eivät -vielä lentäneet ylös Jumalan luo. Oli yö, oli aivan hiljaista, he -pysähtyivät suureen kaupunkiin, he liitelivät eräällä kapeimmista -kaduista, missä oli kokonaisia läjiä olkia, tuhkaa ja romua. Siellä oli -ollut muuttopäivä, siellä oli lautasten palasia, kipsikappaleita, -rääsyjä ja vanhoja hatunkoppia, kaikkinaista, mikä näytti hyvinkin -roskaiselta. - -Ja enkeli viittasi keskellä sekamelskaa alas muutamaan kukkaruukun -sirpaleeseen ja maakimpaleeseen, joka oli pudonnut ruukusta ja jota -erään suuren kuihtuneen kedonkukkasen juuret pitivät koossa, kukkasen, -joka ei kelvannut mihinkään ja joka sentähden oli viskattu kadulle. - --- Sen me otamme mukaan! sanoi enkeli. -- Minäpä kerron sinulle meidän -lentäessämme! - -Ja sitten he lensivät ja enkeli kertoi: - --- Tuolla alhaalla, sillä kapealla kadulla, matalassa kellarissa asui -köyhä sairas poika. Aivan pienestä asti oli hän aina ollut vuoteen -omana. Kun hän oli kaikkein terveimmillään, saattoi hän kainalosauvojen -avulla kulkea edestakaisin pienen huoneen mitan, siinä kaikki. -Muutamina päivinä kesällä lankesivat auringonsäteet puolen tunnin ajan -kellarin eteiseen, ja kun sitten pieni poika istui siinä, antaen -lämpöisen auringon paistaa itseensä ja näki punaisen veren hentojen -sormiensa läpi, joita hän piti ylhäällä kasvojensa edessä, niin -sanottiin: niin, tänään hän on ollut ulkona! Hän tunsi metsän sen -ihanassa kevätvihannassa vain siitä, että naapurin poika toi hänelle -ensimäisen pyökinoksan ja sitä hän piteli päänsä päällä ja uneksi -silloin olevansa pyökkien alla, missä aurinko paistoi ja linnut -lauloivat. Eräänä kevätpäivänä toi naapurin poika hänelle myöskin -kedonkukkia, ja näiden joukossa oli sattumalta yksi, jolla oli juuri ja -sentähden se istutettiin kukkaruukkuun ja asetettiin ikkunaan aivan -vuoteen luo. Ja kukkanen oli istutettu onnea antavin käsin, se kasvoi, -teki uusia vesoja ja kukki joka vuosi. Siitä tuli sairaan pojan kaunein -puutarha, hänen pieni aarteensa tässä maailmassa. Hän kasteli ja hoiti -sitä ja piti huolta, että se sai joka auringonsäteen, viimeiseen asti, -joka liukui alas matalasta ikkunasta. Ja kukka kasvoi kiinni hänen -uniinsakin, sillä häntä varten se kukoisti, levitti tuoksuaan ja -ilahutti silmää. Sitä kohti kääntyi hän kuolemassa, kun Jumala häntä -kutsui. -- Vuoden on hän nyt ollut Jumalan luona, vuoden on kukkanen -seisonut unohdettuna ikkunassa ja kuihtunut ja sentähden se on muutossa -viskattu rikkaromun mukana kadulle. Ja se on se kukka, köyhä, kuihtunut -kukka, jonka me olemme ottaneet mukaan vihkoon, sillä se kukka on -tuottanut iloa enemmän kuin komein kukka kuningattaren puutarhassa. - --- Mutta mistä sinä tiedät kaiken tämän? kysyi lapsi, jota enkeli -kantoi ylös taivasta kohti. - --- Minä tiedän sen! sanoi Enkeli. -- Olinhan minä itse tuo sairas pieni -poika, joka kulki kainalosauvojen varassa. Kyllä minä kukkani tunnen! - -Ja lapsi avasi kokonaan silmänsä ja katseli enkelin kauniisiin, -iloisiin kasvoihin ja samassa silmänräpäyksessä olivat he Jumalan -taivaassa, missä vallitsee ilo ja autuus. Ja Jumala painoi kuolleen -lapsen sydämelleen ja silloin se sai siivet niinkuin toinenkin enkeli -ja lensi käsikkäin hänen kanssaan. Ja Jumala painoi kaikki kukkaset -sydämelleen, mutta köyhää, kuihtunutta kedonkukkaa hän suuteli ja se -sai äänen ja lauloi kaikkien enkeleiden kanssa, jotka liitelivät -Jumalan ympärillä, muutamat aivan likellä, toiset ulkopuolella näitä, -suurissa piireissä, yhä kauemma, pois äärettömyyteen, mutta kaikki yhtä -onnellisina. Ja kaikki he lauloivat, suuret ja pienet, tuo hyvä, -hurskas lapsi ja köyhä kedonkukka, joka oli maannut kuihtuneena, -viskattuna rikkojen joukkoon, muuttopäivän romun sekaan ahtaalla, -pimeällä kadulla. - - - - -Satakieli. - - -Kiinassa, senhän sinä kyllä tiedät, on keisari kiinalainen ja kaikki, -jotka hänellä on ympärillään, ovat kiinalaisia. Siitä on nyt monta -vuotta, mutta juuri sentähden kannattaa kuulla tarinan, ennenkuin sen -unohtaa. Keisarin linna oli komein maailmassa, kauttaaltaan hienosta -posliinista, niin kallisarvoisesta, mutta niin hauraasta, niin arasta, -että oikein täytyi varoa sitä koskettamasta. Puutarhassa näki mitä -ihmeellisimpiä kukkia ja kaikkein komeimpiin oli köytetty hopeakelloja, -jotka soivat, jotta ei mentäisi niiden ohi huomaamatta kukkaa. Niin, -kaikki oli niin tarkkaan laskettua keisarin puutarhassa ja se ulottui -niin kauas, ettei edes puutarhurikaan tietänyt, mihin se loppui. Jos -jatkoi kävelemistä, tuli mitä kauneimpaan metsään, jossa oli korkeita -puita ja syviä järviä. Metsä ulottui aivan alas mereen, joka oli -sininen ja syvä. Suuret laivat saattoivat purjehtia aivan oksien alle -ja näissä asui satakieli, joka lauloi niin ihanasti, että köyhä -kalastajakin, jolla oli niin paljon muuta tekemistä, pysähtyi ja -kuunteli, kun hän yöllä oli ulkona kokemassa kalaverkkoja ja silloin -kuuli satakielen. Herra Jumala, kuinka se on kaunista! sanoi hän, mutta -sitten hänen täytyi hoitaa askareitaan ja hän unohti linnun. Mutta -seuraavana yönä, kun se taas lauloi ja kalastaja tuli sinne ulos, sanoi -hän saman: Herra Jumala, kuinka se sentään on kaunista! - -Kaikista maailman maista saapui matkustajia keisarin kaupunkiin ja he -ihailivat sitä, linnaa ja puutarhaa, mutta kun he saivat kuulla -satakielen, sanoivat he kaikki: se on sentään paras. - -Ja matkustajat kertoivat siitä, kun he tulivat kotiin, ja oppineet -kirjoittivat monta kirjaa kaupungista, linnasta ja puutarhasta, mutta -satakieltä he eivät unohtaneet, se asetettiin kaikkein ylimmä. Ja ne, -jotka osasivat runoilla, kirjoittivat mitä kauneimpia runoja, kaikki -tyyni satakielestä metsässä syvän järven rannalla. - -Nuo kirjat kiersivät ympäri maailmaa ja muutamat joutuivat sitten -vihdoin keisarin luo. Hän istui kultatuolissaan, luki ja luki, joka -hetki nyökkäsi hän päätään, sillä häntä huvitti kuulla noita komeita -kuvauksia kaupungista, linnasta ja puutarhasta. "Mutta satakieli on -kuitenkin kaikkein paras!" kirjoitettiin siinä. - --- Mitä kummaa! sanoi keisari. -- Satakieli! Sitähän en ensinkään -tunne. Onko täällä sellainen lintu keisarikunnassani, päälle päätteeksi -vielä puutarhassani? Sitä en ole koskaan kuullut. Sellainen asia täytyy -lukea! - -Ja sitten hän kutsui kavaljeerinsa, joka oli niin ylhäinen, että kun -joku, joka oli alhaisempi häntä, uskalsi puhua hänelle tai kysyä -jotakin, niin ei hän vastannut muuta kuin: P! Ja se ei merkitse mitään. - --- Täällähän kuuluu olevan hyvin merkillinen lintu, jota kutsutaan -satakieleksi! sanoi keisari. -- Sanotaan, että se on kaikkein paras -suuressa valtakunnassani. Miksei minulle koskaan ole sanottu mitään -siitä? - --- Minä en koskaan ole kuullut sitä mainittavan! sanoi kavaljeeri. -- -Sitä ei koskaan ole esitetty hovissa. - --- Minä tahdon, että se tulee tänne illalla laulamaan minulle! sanoi -keisari. -- Koko maailma tietää, mitä minulla on, enkä minä sitä tiedä! - --- Minä en koskaan ole kuullut sitä mainittavan! sanoi kavaljeeri. -- -Minä etsin sitä, minä löydän sen! - -Mutta mistä se oli löydettävissä? Kavaljeeri juoksi ylös alas kaikki -portaat, läpi salien ja käytävien. Ei kukaan kaikista niistä, jotka hän -kohtasi, ollut kuullut puhuttavan satakielestä. Ja kavaljeeri juoksi -taas keisarin luo ja sanoi, että se varmaan mahtaa olla satu, niiden -tekemä, jotka kirjoittavat kirjoja. - --- Teidän keisarillisen majesteettinne ei pidä uskoa mitä kirjoitetaan. -Se on keksintöä ja sellaista, jota sanotaan velhotaidoksi! - --- Mutta sen kirjan, missä minä olen tämän lukenut, sanoi keisari, -- -on minulle lähettänyt suurivaltias Japanin keisari, ja niin ei se saata -olla valhetta. Minä tahdon kuulla satakielen. Sen pitää olla täällä -tänä iltana. Sillä on korkein suosioni. Ja jollei se tule, niin -koputetaan koko hovia vatsaan, heti kun se on syönyt illallisen! - --- Tsing-pe! sanoi kavaljeeri ja juoksi taas ylös ja alas kaikkia -portaita, läpi kaikkien salien ja käytävien. Ja puoli hovia juoksi -mukana, sillä he eivät tahtoneet, että heitä koputettaisiin vatsaan. -Kyllä nyt kysyttiin merkillistä satakieltä, jonka koko maailma tunsi, -mutta hovissa ei kukaan. - -Vihdoin tapasivat he pienen köyhän tytön kyökissä. Hän sanoi: - --- Oi, Jumala, satakieli! sen tunnen hyvin. Niin, kyllä se osaa laulaa! -Joka ilta on minulla lupa viedä vähän jätteitä pöydästä kotiin kipeälle -äiti-raukalleni. Hän asuu alhaalla rannassa, ja kun minä sitten palaan -takaisin, olen väsynyt ja lepään metsässä, niin kuulen satakielen -laulavan. Vedet nousevat siinä silmiini. On niinkuin äitini suutelisi -minua! - --- Pieni kyökkipiika! sanoi kavaljeeri, -- minä hankin sinulle -vakinaisen toimen kyökissä ja luvan nähdä keisarin syövän, jos osaat -johdattaa meidät satakielen luo, sillä se on saanut kutsun illaksi. - -Ja sitten he kaikki läksivät metsään, missä satakielen oli tapana -laulaa. Puoli hovia oli mukana. Heidän paraikaa kulkiessaan alkoi lehmä -ammua. - --- Oi! sanoivat hovijunkkarit, -- nyt se on käsissämme. Onpa sentään -ihmeellinen voima tuollaisessa pienessä eläimessä. Minä olen aivan -varmaan kuullut sen ennen! - --- Ei, lehmäthän siellä ammuvat! sanoi pieni kyökkipiika. -- Me olemme -vielä kaukana paikalta. - -Sammakot kurnuttivat nyt suossa. - --- Kaunista! sanoi kiinalainen hovisaarnaaja. -- Nyt minä kuulen sen, -tuo muistuttaa pieniä kirkonkelloja. - --- Ei, sammakothan siellä! sanoi pieni kyökkipiika. -- Mutta nyt minä -luulen, että me pian saamme kuulla sen. - -Sitten alkoi satakieli laulaa. - --- Se se on! sanoi pieni tyttö. -- Kuulkaa, kuulkaa! Ja tuolla se -istuu! Ja sitten hän viittasi pieneen harmaaseen lintuun ylhäällä -oksalla. - --- Onko se mahdollista? sanoi kavaljeeri. -- Sellaiseksi nyt en koskaan -olisi sitä ajatellut. Kuinka se näyttää halvalta, varmaan se on -menettänyt värinsä nähdessään luonaan niin paljon ylhäisiä ihmisiä. - --- Pieni satakieli! huusi pieni kyökkipiika aivan ääneen. -- Armollinen -keisarimme soisi niin mielellään, että sinä laulaisit hänelle! - --- Suurimmalla mielihyvällä! sanoi satakieli ja lauloi niin, että oli -ilo kuunnella. - --- On kuin kuulisi lasikellojen soivan! sanoi kavaljeeri. -- Ja entä -sitten tuo pieni kurkku, kuinka se toimii! On kummallista, ettemme -koskaan ole kuulleet sitä ennen. Se tulee saavuttamaan suuren -_succés'n_ hovissa! - --- Laulanko vielä kerran keisarille? sanoi satakieli, joka luuli, että -keisari oli mukana. - --- Oivallinen pieni satakieleni, sanoi kavaljeeri, -- minulla on suuri -ilo kutsua teidät hovijuhlaan illalla, jolloin te tulette lumoamaan -hänen keisarillisen armonsa erinomaisella laulullanne. - --- Se soveltuu parhaiten luonnon helmaan! sanoi satakieli, mutta -seurasi kuitenkin mielellään, kun kuuli, että keisari sitä halusi. - -Linna oli pantu oikein juhla-asuun. Seinät ja lattiat, jotka olivat -posliinia, loistivat monien tuhansien kultalamppujen valossa. Mitä -kauneimpia kukkasia, jotka saattoivat helistä oikein hyvin, oli -asetettu käytäviin. Siellä oli juoksua ja vetoa, mutta niinpä soivat -nyt juuri kaikki kellot, niin ettei voinut kuulla sanaakaan. - -Keskelle suurta salia, missä keisari istui, oli asetettu kultaorsi ja -sillä piti satakielen istua. Koko hovi oli siellä ja pieni kyökkipiika -oli saanut luvan seisoa oven takana, koska hänellä nyt oli todellisen -kyökkipiian arvonimi. Kaikki olivat he parhaimmassa juhla-asussaan ja -kaikki he katsoivat pieneen harmaaseen lintuun, jolle keisari nyökytti -päätään. - -Ja satakieli lauloi niin kauniisti, että kyyneleet nousivat keisarin -silmiin, kyyneleet valuivat alas hänen poskiaan ja silloin lauloi -satakieli vieläkin kauniimmin, se meni oikein sydämeen. Ja keisari oli -kovin iloinen ja hän sanoi, että satakielen pitää saada hänen -kultatohvelinsa kannettavaksi kaulassa. Mutta satakieli kiitti, se oli -jo saanut palkintoa tarpeeksi. - --- Minä olen nähnyt kyyneliä keisarin silmissä, se on minulle runsain -aarre. Keisarin kyynelissä on ihmeellinen voima. Jumala tietää, että -olen tarpeeksi palkittu! - -Ja sitten se taas lauloi suloisella, hartaalla äänellään. - --- Se on suloisinta kiemailua, mitä tunnen! sanoivat naiset ympärillä, -ja sitten he ottivat vettä suuhunsa nielläkseen, kun joku puhui heille. -He luulivat hekin olevansa satakieliä. Niin, lakeijat ja kamarineidit -antoivat tietää, että hekin olivat tyytyväiset, ja se merkitsee paljon, -sillä he ovat kaikkein vaikeimmat tyydyttää. Niin, satakieli todella -oikein onnistui! - -Sen piti nyt jäädä hoviin, sillä piti olla oma häkkinsä sekä vapaus -kävellä kaksi kertaa päivällä ja kerran yöllä. Se sai mukaansa -kaksitoista palvelijaa, jokainen oli pannut silkkinauhan sen jalan -ympäri ja jokainen piti lujasti kiinni. Siitä kävelystä ei ollut -ensinkään huvia. - -Koko kaupunki puhui tuosta merkillisestä linnusta ja jos kaksi ihmistä -kohtasi toisensa, niin ei toinen sanonut muuta kuin: -- sat --! ja -toinen sanoi: -- ... kieli! Ja sitten he huokasivat ja ymmärsivät -toisensa, niin, yksitoista ruokakauppiaan lasta sai nimensä linnun -mukaan, mutta yhdelläkään niistä ei ollut ainoaa säveltä rinnassaan. - -Eräänä päivänä tuli keisarille suuri käärö, jonka päälle oli -kirjoitettuna: Satakieli. - --- Tuossapa nyt saamme uuden kirjan kuuluisasta linnustamme! sanoi -keisari. Mutta se ei ollut mikään kirja, se oli pieni taitonäyte: -rasiassa oli keinotekoinen satakieli, jonka tuli olla elävän kaltainen, -mutta johon oli kauttaaltaan upotettu timantteja, rubiineja ja -safiireja. Niin pian kuin keinotekoinen lintu vedettiin, osasi se -laulaa yhden niistä kappaleista, jotka oikea lauloi, ja sitten meni -pyrstö ylös ja alas ja kimmelsi hopeaa ja kultaa. Kaulassa riippui -pieni nauha ja siihen oli kirjoitettu: Japanin keisarin satakieli on -köyhä Kiinan keisarin satakielen rinnalla. - --- Se on kaunista! sanoivat he kaikki, ja se, joka oli tuonut -keinotekoisen linnun, sai heti keisarillisen satakielen-tuojan -arvonimen. - --- Nyt niiden pitää laulaa yhdessä. Siitäpä tulee duetto! - -Ja sitten niiden piti laulaa yhdessä, mutta se ei oikein tahtonut -käydä, sillä oikea satakieli lauloi omalla tavallaan ja keinotekoinen -lintu kulki valsseilla. - --- Siinä ei ole mitään syytä, sanoi pelimestari, -- se pysyy -ehdottomasti tahdissa ja on kokonaan minun kouluani! - -Sitten piti keinotekoisen linnun laulaa yksinään. Sen menestys oli yhtä -suuri kuin oikeankin ja sittenhän se oli niin paljon kauniimpi -katsella: se kimmelsi kuin rannerenkaat ja rintaneulat. - -Kolme ja kolmekymmentä kertaa lauloi se yhden ja saman kappaleen eikä -se kuitenkaan ollut väsyksissä. Ihmiset olisivat mielellään kuulleet -sen taas uudestaan, mutta keisari arveli, että nyt pitää elävänkin -satakielen taas vähän laulaa. Mutta missä se oli? Ei kukaan ollut -huomannut, että se oli lentänyt ulos avonaisesta ikkunasta, pois -vihreihin metsiinsä. - --- Mutta mitä tämä on! sanoi keisari. Ja kaikki hoviväki moitti mukana, -että satakieli oli hyvin kiittämätön eläin. -- Meillä on toki paras -lintu! sanoivat he ja sitten piti keinotekoisen linnun taasen laulaa, -ja kolmannenkymmenennen neljännen kerran saivat he kuulla saman -kappaleen, mutta he eivät vielä kokonaan osanneet sitä, koska se oli -niin vaikea, ja pelimestari kehui lintua niin erinomaiseksi, niin, jopa -hän vakuutti, että se oli parempi kuin oikea satakieli, eikä vain -vaatteiden ja monien kauniiden timanttien puolesta, vaan myöskin -sisällisesti. - --- Sillä katsokaa, hyvät herrasväet, keisari ennen kaikkia! Oikeasta -satakielestä ei koskaan voi laskea, mitä siitä tulee, mutta -keinotekoisessa linnussa on kaikki määrättyä! Niin tulee olemaan eikä -toisella tavalla. Kaikki voi selittää, sen voi hajoittaa ja näyttää -inhimilliselle ajattelulle, kuinka valssit sijaitsevat, kuinka ne -käyvät ja kuinka toinen seuraa toista. - --- Aivan kuin minun suustani! sanoivat he kaikki, ja pelimestari sai -luvan seuraavana sunnuntaina näyttää linnun kansalle. Heidän piti -myöskin kuulla sen laulavan, sanoi keisari. Ja he kuulivat sen ja he -kävivät niin tyytyväisiksi, ikäänkuin he olisivat juoneet itsensä -hyväntuulisiksi teevedestä, sillä se nyt on aivan kiinalaista, ja -kaikki sanoivat silloin: E! ja nostivat ilmaan sen sormen, jota -sanotaan nuolusormeksi ja sitten he nyökkäsivät. Mutta köyhä kalastaja, -joka oli kuullut oikean satakielen, sanoi: - --- Kyllähän se kuuluu kauniilta ja muistuttaa myöskin, mutta jotakin -puuttuu, en tiedä mitä! - -Oikea satakieli oli karkoitettu maasta ja valtakunnasta. - -Keinotekoisen linnun paikka oli silkkityynyllä aivan keisarin vuoteen -ääressä. Kaikki lahjat, jotka se oli saanut, kulta ja jalokivet, olivat -sen ympärillä, ja arvonimeltä oli se kohonnut korkeakeisarilliseksi -yöpöytälaulajaksi arvoluokkaa yksi vasemmalle puolelle, sillä keisari -laski sen puolen olevan ylhäisimmän, millä sydän oli ja sydän sijaitsee -vasemmalla puolella keisarillakin. Ja pelimestari kirjoitti -kaksikymmentä viisi nidettä keinotekoisesta linnusta. Se oli niin -oppinutta ja pitkää ja täynnä kaikkein vaikeimpia kiinalaisia sanoja, -ja kaikki ihmiset sanoivat lukeneensa ja ymmärtäneensä sen, sillä -muutenhan he olisivat olleet tyhmät ja heitä olisi koputettu vatsaan. - -Niin meni kokonainen vuosi: keisari, hovi ja kaikki muut kiinalaiset -osasivat ulkoa jokaisen pienen kulahduksen keinotekoisen linnun -laulussa, mutta juuri sentähden pitivät he nyt kaikkein enimmin siitä. -He saattoivat itse laulaa mukana ja sen he tekivät. Katupojat -lauloivat: Tsitsitshii! Klukklukkluk! Ja keisari lauloi sen. Niin, -varmaan se oli kaunista! - -Mutta eräänä iltana, juuri kun keinotekoinen lintu lauloi ja keisari -makasi vuoteessa ja kuunteli sitä, pani linnun sisässä: Svup! Jokin -meni rikki. Kaikki pyörät hyrräsivät ja sitten pysähtyi musiikki. - -Keisari hypähti heti vuoteesta ja kutsutti henkilääkärinsä, mutta -mitäpä hän voi auttaa! Sitten he antoivat tuoda kellosepän ja monen -puhumisen ja katsomisen perästä sai hän linnun kutakuinkin kuntoon, -mutta hän sanoi, että sitä piti hyvin säästää, sillä sen tapit olivat -kovin kuluneet eikä ollut mahdollista panna uusia sillä lailla, että -musiikki saattoi käydä varmasti. Oli suuri suru! Vain kerran vuodessa -uskallettiin antaa keinotekoisen linnun laulaa ja sekin oli liikaa. -Mutta sitten piti pelimestari pienen puheen, käyttäen noita vaikeita -sanoja ja lausui, että kaikki oli yhtä hyvin kuin ennenkin, ja niin oli -kaikki yhtä hyvin kuin ennenkin. - -Nyt oli viisi vuotta kulunut ja maa sai todella suuren surun, sillä -pohjaltaan pitivät he kaikki keisaristaan: nyt hän oli sairas eikä -voinut elää, niin sanottiin, uusi keisari oli jo valittu ja kansa -seisoi ulkona kadulla ja kysyi kavaljeerilta, kuinka heidän keisarinsa -voi. - --- P! sanoi hän ja ravisti päätään. - -Kylmänä ja kalpeana makasi keisari suuressa, muhkeassa vuoteessaan. -Koko hovi luuli häntä kuolleeksi ja jokainen heistä juoksi pois -tervehtimään uutta keisaria. Kamaripalvelijat juoksivat ulos puhumaan -tästä ja linnanpiiat pitivät suuria kahviseuroja. Kaikkiin saleihin ja -käytäviin oli levitetty verkaa, jottei kuulisi kenenkään käyvän ja -sentähden oli siellä niin hiljaista, niin hiljaista. Mutta keisari ei -vielä ollut kuollut. Kankeana ja kalpeana makasi hän komeassa sängyssä, -jolla oli pitkät samettiverhot ja raskaat kultatupsut. Korkealla -ylhäällä oli ikkuna auki ja kuu paistoi keisariin ja keinotekoiseen -lintuun. - -Keisari raukka tuskin saattoi hengittää, oli kuin jokin olisi istunut -hänen rintansa päällä. Hän avasi silmänsä ja silloin hän näki, että se -oli Kuolema, joka istui hänen rintansa päällä ja oli ottanut päähänsä -hänen kultakruununsa ja piti toisessa kädessään keisarin kultasapelia, -toisessa hänen mahtavaa lippuaan. Ja yltympäri, suurten samettisten -vuodeuudinten poimuista pisti esiin kummallisia päitä, toiset hyvin -rumia, toiset suloisen lempeitä: ne olivat kaikki keisarin hyvät ja -huonot teot, jotka katselivat häneen nyt, kun Kuolema istui hänen -sydämensä päällä. - --- Muistatko sen? kuiskasi toinen toisensa jälkeen. -- Muistatko sen? -Ja sitten ne kertoivat hänelle niin paljon, että hiki tunki esiin hänen -otsaltaan. - --- Sitä en koskaan ole tietänyt! sanoi keisari. -- Soittoa, soittoa! -Suuri kiinalainen rumpu! huusi hän, -- etten toki kuulisi kaikkea, mitä -ne sanovat! - -Ja ne jatkoivat ja Kuolema nyökkäsi, niinkuin kiinalainen, kaikkeen, -mitä sanottiin. - --- Soittoa, soittoa! huusi keisari. -- Sinä pieni, suloinen kultalintu, -laula toki, laula! Minä olen antanut sinulle kultaa ja kalleuksia, olen -itse ripustanut kultatohvelini kaulaasi, laula toki, laula! - -Mutta lintu pysyi hiljaa, ei ollut ketään vetämässä sitä eikä se -muutoin laulanut. Mutta Kuolema jäi katselemaan keisariin, suurilla -tyhjillä silmäkuopillaan ja siellä oli niin hiljaista, niin hirvittävän -hiljaista. - -Silloin kajahti samassa aivan likellä ikkunaa mitä kaunein laulu: -pieni, elävä satakieli istui oksalla ulkopuolella. Se oli kuullut -keisarinsa hädästä ja oli sentähden tullut laulamaan hänelle lohdutusta -ja toivoa. Ja sitä myöten kuin se lauloi, kävivät haamut kalpeammiksi -ja kalpeammiksi, veri joutui yhä vilkkaampaan liikkeeseen keisarin -heikossa ruumiissa ja itse Kuolemakin kuunteli ja sanoi: -- Jatka, -pieni satakieli, jatka! - --- Kyllä, jos annat minulle muhkean kultasapelin! Kyllä, jos annat -minulle upean lipun! Jos annat minulle keisarin kruunun! - -Ja Kuolema antoi jokaisen kalleuden yhdestä laulusta, ja satakieli -jatkoi vielä lauluaan, ja se lauloi hiljaisesta hautausmaasta, missä -valkoiset ruusut kasvavat, missä seljapuu lemuaa ja missä -jälkeenjääneiden kyyneleet kostuttavat tuoretta nurmea. Silloin alkoi -Kuolema ikävöidä puutarhaansa ja liiteli kylmänä valkoisena sumuna -ikkunasta. - --- Kiitos, kiitos! sanoi keisari, -- sinä taivainen pieni lintu, minä -kyllä tunnen sinut! Minä karkoitin sinut maasta ja valtakunnasta ja -sinä lauloit pahat näyt vuoteeni luota, sait Kuoleman pois sydämeltäni. -Kuinka minä palkitsenkaan sinua? - --- Sinä olet palkinnut minut! sanoi satakieli. -- Sain kyyneleet -nousemaan silmiisi, kun ensi kerran lauloin. Sitä en koskaan unohda! Ne -ovat niitä jalokiviä, jotka virvoittavat laulajan sydäntä. Mutta nuku -nyt ja parane ja voimistu! Minä laulan sinulle! - -Ja se lauloi. Ja keisari meni uneen, niin lempeä ja virvoittava oli tuo -uni. - -Aurinko paistoi häneen ikkunoista, kun hän voimistuneena ja terveenä -heräsi. Kukaan hänen palvelijoistaan ei vielä ollut palannut, sillä he -luulivat, että hän oli kuollut, mutta satakieli istui vielä ja lauloi. - --- Sinun täytyy aina pysyä luonani! sanoi keisari. -- Sinun pitää -laulaa vain, kun itse tahdot, ja keinotekoisen linnun minä lyön -tuhansiksi kappaleiksi. - --- Älä tee sitä! sanoi satakieli, -- sehän on tehnyt sen hyvän, minkä -se saattoi tehdä. Pidä se niinkuin ennenkin. Minä en voi elää ja olla -linnassa, mutta anna minun tulla, kun itse haluan, silloin minä illoin -istun oksalla tuolla ikkunan luona ja laulan sinulle, että kävisit -iloiseksi ja samalla miettiväksi. Minä laulan sekä onnellisista että -niistä, jotka kärsivät. Minä laulan pahasta ja hyvästä, jota -ympärilläsi pidetään salassa. Pieni laululintu lentää ympäri, lentää -köyhän kalastajan luo, talonpojan katolle, jokaisen luo, joka on -kaukana sinusta ja hovistasi. Minä rakastan sydäntäsi enemmän kuin -kruunuasi, ja kuitenkin ympäröi kruunua jokin pyhä tuoksu! Minä tulen, -minä laulan sinulle -- mutta yksi sinun täytyy luvata minulle. - --- Kaikki! sanoi keisari ja seisoi siinä kuninkaallisessa puvussaan, -johon hän itse oli pukeutunut, ja piteli sapelia, joka oli raskasta -kultaa, ylös rintaansa kohti. - --- Yhtä sinulta pyydän: älä kerro kenellekään, että sinulla on pieni -lintu, joka sanoo sinulle kaikki, niin käy vielä paremmin! - -Ja sitten lensi satakieli pois. - -Palvelijat tulivat katsomaan kuollutta keisariaan. Niin, siinä he -seisoivat, ja keisari sanoi: - --- Hyvää huomenta! - - - - -Kihlatut. - - -Hyrrä ja pallo olivat laatikossa muiden leikkikalujen joukossa, ja -sitten sanoi hyrrä pallolle: - --- Emmekö menisi kihloihin, kun kuitenkin olemme yhdessä laatikossa? - -Mutta pallo, joka oli neulottu sahvianinahasta ja oli yhtä paljon -olevinaan kuin hieno neiti, ei viitsinyt vastata sellaiseen. - -Seuraavana päivänä tuli pieni poika, joka omisti leikkikalut. Hän -maalasi hyrrän punaisella ja keltaisella ja löi keskelle sitä -messinkinastan. Näyttipä todella komealta, kun hyrrä pyöri. - --- Katsokaa minua! sanoi se pallolle. -- Mitä te nyt sanotte? Emmekö -menisi kihloihin, me sovimme niin hyvin yhteen: te hypitte ja minä -tanssin. Onnellisemmaksi kuin me kaksi ei kukaan voi tulla. - --- Vai niin te luulette! sanoi pallo. -- Te varmaan ette tiedä, että -minun isäni ja äitini ovat olleet sahvianitohvelit ja että minulla on -korkki ruumiissani. - --- Niin, mutta minä olen mahonkipuuta, sanoi hyrrä, -- ja itse -pormestari on sorvannut minut, hänellä on oma sorvinpenkki, ja siitä -oli hänelle suuri huvi. - --- Niin, voinko minä luottaa siihen? sanoi pallo. - --- Älköön piiska ikinä sattuko minuun, jos valehtelen! sanoi hyrrä. - --- Te puhutte hyvin kauniisti puolestanne! sanoi pallo, -- mutta minä -en kuitenkaan voi, minä olen miltei kuin puoleksi kihloissa erään -pääskysen kanssa. Joka kerta kun minä nousen ilmaan, pistää se pään -pesästä ja sanoo: -- Tahdotteko, tahdotteko? Ja nyt minä sisällisesti -olen vastannut myöntävästi ja se on miltei kuin olla puolikihloissa. -Mutta minä lupaan teille, etten koskaan unohda teitä. - --- Niin, onhan se jo sekin jotain! sanoi hyrrä ja sitten he eivät -puhuneet toisilleen. - -Seuraavana päivänä otettiin pallo esiin. Hyrrä näki, kuinka se lensi -korkealle ilmaan niinkuin lintu, viimein ei sitä ensinkään voinut -nähdä. Joka kerta tuli se taas takaisin, mutta teki aina korkean -hyppäyksen, kun kosketti maata. Ja se johtui joko kaihosta tai siitä, -että sillä oli korkki ruumiissa. Yhdeksännellä kerralla jäi pallo sille -tielleen eikä enää tullut takaisin. Ja poika etsi ja etsi, mutta poissa -se oli. - --- Minä kyllä tiedän, missä se on! huokasi hyrrä, -- se on pääskysen -pesässä ja naimisissa pääskysen kanssa! - -Kuta enemmän hyrrä sitä ajatteli, sitä enemmän se mieltyi palloon. -Juuri siksi, ettei hän voinut saada häntä, lisääntyi rakkaus. Se, että -hän oli ottanut toisen, se siinä juuri oli ärsyttävää. Ja hyrrä pyöri -ympäri ja hyöri, mutta aina se vain ajatteli palloa, joka sen -ajatuksissa kävi yhä kauniimmaksi ja kauniimmaksi. Niin kului monta -vuotta -- ja sitten se oli vanhaa rakkautta. - -Eikä hyrrä enää ollut nuori. Mutta sitten se eräänä päivänä kullattiin -kokonaan. Ei koskaan se ollut näyttänyt niin kauniilta: se oli nyt -kultahyrrä ja hyppi niin, että hyrisi. Niin, se se oli jotakin! Mutta -yhtäkkiä se hyppäsi liian korkealle ja -- poissa se oli! - -Etsittiin ja etsittiin, yksin kellaristakin, mutta sitä ei löytynyt. - -Missä se oli? - -Se oli hypännyt rikkatynnyriin, missä oli kaikenlaista, kaalintynkiä, -rikkoja ja soraa, jota oli pudonnut alas kattokourusta. - --- Nyt minä totisesti olen joutunut hyvään paikkaan. Täällä kultaus -pian voi lähteä minusta. Ja mitä roskajoukkoa se onkaan, jonka sekaan -olen joutunut! ja sitten se vilkuili pitkään kaalintynkään, joka oli -leikattu poikki liian likeltä, ja omituiseen pyöreään esineeseen, joka -oli vanhan omenan näköinen. Mutta se ei ollutkaan omena, se oli vanha -pallo, joka monta vuotta oli maannut kattokourussa likoamassa. - --- Jumalan kiitos, tänne tulee sentään jokin vertainen, jonka kanssa -voi puhua! sanoi pallo ja katseli kullattua hyrrää. -- Minä olen -oikeastaan sahviania, neidonkädet ovat minut neuloneet ja minulla on -korkki ruumiissani, mutta sitä ei kukaan näkisi minusta! Minä olin -viettämäisilläni häitä erään pääskysen kanssa, mutta sitten minä -putosin kattokouruun ja siellä minä olen maannut viisi vuotta -likoamassa. Se on pitkä aika -- on kuin onkin -- neidolle! - -Mutta hyrrä ei sanonut mitään, hän ajatteli vanhaa kultaansa ja kuta -enemmän hän kuuli, sitä selvemmäksi hänelle kävi, että se oli tämä. - -Silloin tuli palvelustyttö ja aikoi kääntää nurin tynnyrin. - --- Hei vain, siinähän on kultahyrrä! sanoi hän. - -Ja hyrrä joutui takaisin huoneeseen ja suureen arvoon ja kunniaan, -mutta pallosta ei kuulunut mitään, eikä hyrrä enää koskaan puhunut -vanhasta rakkaudestaan. Se menee ohi, kun kulta on maannut viisi vuotta -vesikourussa likoamassa, niin, häntä ei koskaan tunne, kun hänet tapaa -rikkatynnyrissä. - - - - -Ruma ankanpoikanen. - - -Oli niin kaunista maalla, oli kesä. Ohra kohosi keltaisena, kaura -vihreänä, heinä oli nostettu rukoihin alhaalla vihreällä niityllä ja -siellä käveli haikara pitkine punaisine jalkoineen ja puheli egyptiä, -sillä sen kielen hän oli oppinut äidiltään. Vainioiden ja niittyjen -ympärillä oli suuria metsiä ja keskellä metsiä syviä järviä. Niin, oli -todella kaunista maalla! Keskellä auringonpaistetta oli vanha -herraskartano, ympärillään syvät kanavat ja muurista alas veteen kasvoi -suuria takkiaislehtiä, jotka olivat niin korkeat, että pienet lapset -saattoivat seisoa pystyssä suurimpien alla. Siellä oli yhtä eksyttävää -kuin tiheimmässä metsässä ja täällä makasi ankka pesässään. Hänen piti -hautoa ilmoille pienet poikasensa, mutta nyt hän miltei oli kyllästynyt -siihen siksi, että sitä kesti niin kauan ja hän harvoin sai vieraita. -Muut ankat uiskentelivat mieluummin kanavissa kuin juoksivat ylös -istumaan takkiaislehden alle ja juttelemaan hänen kanssaan. - -Vihdoin risahti muna toisensa jälkeen. Pip, pip! pani sieltä. Kaikki -munankeltuaiset olivat ruvenneet elämään ja pistivät ulos päänsä. - --- Pitäkää kiirettä, pitäkää kiirettä! sanoi emo, ja niin ne -kiirehtivät, minkä jaksoivat ja katselivat joka taholle vihreiden -lehtien alla ja äiti antoi niiden katsella niin paljon kuin halutti, -sillä vihreä tekee hyvää silmille. - --- Kuinka sentään maailma on suuri! sanoivat kaikki poikaset. Sillä -niillä oli nyt kyllä aivan toisella tavalla tilaa kuin silloin, kun ne -makasivat munassa. - --- Luuletteko te, että se on koko maailma! sanoi äiti. -- Se ulottuu -kauas toiselle puolelle puutarhan, aina papin maille asti. Mutta siellä -en ole koskaan ollut! Olettehan te kai kaikki täällä? Ja sitten hän -kohotti itseään. -- Ei, kaikki eivät ole luonani! Suurin muna makaa -vielä tuolla. Kuinka kauan se tulee kestämään? Nyt minä olen -kyllästynyt tähän! Ja sitten hän taas asettui hautomaan. - --- No, kuinka käy? sanoi muuan vanha ankka, joka tuli vierailulle. - --- Tämä yksi muna kestää niin kauan! sanoi hautova ankka. -- Siihen ei -tahdo tulla läpeä. Mutta katsohan noita toisia! En ole koskaan nähnyt -niin kauniita poikasia. Ne muistuttavat kaikki isäänsä. Senkin hunttio, -hän ei tule edes tervehtimään minua. - --- Annappas minun katsoa sitä munaa, joka ei tahdo puhjeta! sanoi -vanhus. -- Usko pois, että se on kalkkunanmuna. Sillä lailla minuakin -kerran petettiin, ja minulla oli suru ja tuska niistä poikasista, sillä -ne pelkäävät vettä, sen voin sinulle vakuuttaa. Minä en saanut niitä -veteen! Minä hoputin ja komensin, mutta se ei auttanut! Annappas minun -katsoa sitä munaa! Niin, se on kalkkunanmuna. Anna sinä sen olla ja -opeta toiset lapset uimaan! - --- Minä haudon sitä kuitenkin vielä hiukan! sanoi ankka. -- Koska olen -hautonut niin kauan, niin voin hautoa loppuunkin. - --- Tee niin hyvin! sanoi vanha ankka ja sitten hän meni. - -Vihdoin halkesi suuri muna. Pip, pip! sanoi poikanen ja vieri maahan. -Hän oli suuri ja ruma. Ankka katseli häntä. - --- Onpa tuo hirveän suuri poikanen! sanoi hän. -- Ei kukaan noista -muista ole tuon näköinen. Ei suinkaan tuo toki liene kalkkunanpoikanen. -No, sen asian perille me pian pääsemme! Veteen hänen pitää mennä, -vaikka minun itseni pitäisi potkia hänet menemään. - -Seuraavana päivänä oli herttainen, ihana ilma, aurinko paistoi kaikkiin -vihreihin takkiaisiin. Ankkaemo koko perheineen tuli esiin alhaalla -kanavan luona. Loiskis! hyppäsi hän veteen. -- Pitäkää kiirettä, -pitäkää kiirettä! sanoi hän ja poikanen toisensa perästä polskahti -veteen. Vesi läikähti niiden päiden yli. Mutta ne pääsivät samassa taas -ylös ja pysyivät niin kauniisti pinnalla. Jalat kävivät itsestään ja -kaikki ne olivat vesillä, yksinpä ruma harmaa poikanenkin oli mukana! - --- Ei, se ei ole mikään kalkkuna! sanoi hän. -- Kas, kuinka kauniisti -se käyttää jalkojaan, kuinka suorana se pitää itseään! Se on minun oma -poikaseni. Oikeastaan se on aika kaunis, kun sitä oikein katselee. -Pitäkää kiirettä, pitäkää kiirettä! Tulkaa nyt minun kanssani, niin -minä vien teidät maailmalle ja esittelen teidät ankkatarhassa. Mutta -pysytelkää aina minun likelläni, ettei kukaan astu teidän päällenne, ja -varokaa kissaa! - -Ja sitten he tulivat ankkatarhaan. Siellä oli hirveä melu, sillä siellä -oli kaksi perhettä, jotka tappelivat ankeriaanpäästä ja sitten kissa -sai sen. - --- Kas, niin käy maailmassa! sanoi ankkaemo ja nuoli nokkaansa, sillä -hänkin olisi mielellään ottanut ankeriaanpään. -- Käyttäkää nyt -jalkojanne! sanoi hän. -- Katsokaa, että osaatte pitää kiirettä ja -niiatkaa kauloillanne vanhalle ankalle tuolla. Hän on etevin kaikista -täällä. Hän on espanjalaista rotua, sentähden hän on lihava, ja te -näette, että hänellä on punainen riepu jalan ympärillä. Se on jotakin -erinomaisen kaunista ja suurin kunnianosoitus, minkä ankka voi saada. -Se merkitsee sitä, ettei tahdota hukata häntä ja että sekä eläinten -että ihmisten täytyy tuntea hänet. Pitäkää kiirettä: -- ei jalat yhteen! -Hyvin kasvatettu poikanen panee jalat kauas toisistaan niinkuin isä ja -äiti. Kas noin! Niiatkaa nyt kauloillanne ja sanokaa: kaa! - -Ja sen he tekivät. Mutta toiset ankat ympärillä katselivat niihin ja -sanoivat aivan ääneen: -- Kas noin, nyt me saamme tuon joukon lisää! -Ikäänkuin ei meitä olisi tarpeeksi. Ja hyi, miltä tuo yksi poikanen -näyttää! Häntä me emme kärsi! Ja heti lensi yksi ankka esiin ja puri -sitä niskaan. - --- Antaa hänen olla! sanoi äiti, -- eihän hän tee kenellekään mitään! - --- Niin, mutta hän on liian suuri ja erikoinen! sanoi se ankka, joka -oli purrut, -- ja sentähden häntä pitää kurittaa! - --- Emännällä on kauniita lapsia! sanoi vanha ankka, jolla oli riepu -jalan ympärillä. -- Kaikki ovat kauniita, paitsi tuo yksi, se ei ole -onnistunut! Soisinpa, että te voisitte tehdä sen uudelleen. - --- Se ei käy päinsä, teidän armonne! sanoi ankkaemo. -- Hän ei ole -kaunis, mutta hän on erinomaisen hyväluontoinen ja ui yhtä kauniisti -kuin kuka hyvänsä noista muista, niin, minä uskallan sanoa enemmänkin. -Arvelen, että hän kehittyy kauniiksi, tai että hän aikaa myöten käy -vähän pienemmäksi. Hän on maannut munassa liian kauan ja sentähden ei -hän ole saanut oikeaa muotoa. Ja sitten hän nyppi häntä niskaan ja -oikoi hänen vartaloaan. -- Sitäpaitsi hän on urosankka, sanoi hän, -- -ja silloin se ei merkitse niin paljon. Minä luulen, että hänestä tulee -voimakas, hän kyllä pitää puoliansa! - --- Toiset poikaset ovat herttaiset! sanoi vanhus. -- Olkaa nyt kuin -kotonanne ja jos löydätte ankeriaanpään, niin voitte tuoda sen minulle. - -Ja sitten he olivat kuin kotonaan. - -Mutta sitä poikas-raukkaa, joka viimeksi oli lähtenyt munasta ja joka -oli niin ruman näköinen, purivat, tönivät ja pilkkasivat sekä ankat -että kanat. Hän on liian suuri! sanoivat ne kaikki, ja kalkkunakukko, -joka oli syntynyt kannukset jalassa ja joka sentähden luuli olevansa -keisari, pullistihe kuin laiva täysissä purjeissa, astui suoraan häntä -kohti ja sitten se kukersi ja kävi aivan punaiseksi päästään. -Poikas-raukka tuskin tiesi, missä uskaltaisi seisoa tai kulkea, se oli -kovin suruissaan siitä, että oli niin ruma ja koko ankkatarhan -pilkkana. - -Niin kävi ensimäisenä päivänä ja sitten vain paheni pahenemistaan. -Kaikki ahdistivat poikas-raukkaa, yksinpä hänen sisaruksensakin olivat -pahoja häntä kohtaan ja he sanoivat aina: -- Kunpa kissa ottaisi sinut, -senkin ilkeä kummitus! Ja äiti sanoi: -- Olisitpa kaukana täältä! Ja -ankat purivat häntä ja kanat nokkivat häntä ja palvelustyttö, jonka oli -määrä antaa eläimille ruokaa, potkaisi häntä. - -Silloin hän juoksi ja lensi aidan yli. Pienet linnut lensivät -peloissaan pensaista ilmaan. Ne tekevät sen siitä syystä, että minä -olen niin ruma! ajatteli poikanen ja sulki silmänsä, mutta juoksi -kuitenkin eteenpäin. Sitten se tuli suurelle suolle, missä villisorsat -asuivat. Siellä se makasi koko yön, se oli niin väsynyt ja suruissaan. - -Aamulla lensivät villisorsat ylös ja ne katselivat uutta toveria. -- -Mikä sinä olet miehiäsi? kysyivät ne, ja poikanen kääntelihe joka -taholle ja tervehti niin hyvin kuin taisi. - --- Sinä olet herttaisen ruma! sanoivat villisorsat, -- mutta se on -meille samantekevää, kunhan et nai meidän perheeseemme. - -Tuo raukka, hän totisesti ei ajatellut naimista, kunhan hänellä vain -oli lupa maata kaislikossa ja särpiä vähän suovettä. - -Siellä hän makasi kokonaista kaksi päivää, silloin tuli kaksi -villihanhea tai oikeammin villiä uroshanhea, sillä ne olivat molemmat -koiraksia. Siitä ei ollut pitkäkään aika, kun he olivat lähteneet -pesästä ja sentähden he olivat niin ollakseen. - --- Kuuleppa, toveri! sanoivat he, -- sinä olet niin ruma, että minä -oikein pidän sinusta. Tahdotko lähteä mukaan ja ruveta muuttolinnuksi? -Aivan tässä likellä, toisessa suossa on muutamia suloisia, herttaisia -villihanhia, kaikki neitosia, jotka osaavat sanoa: Kaa! Sinulla saattaa -olla menestystä, niin ruma kuin oletkin! - --- Pif, paf! kuului samassa ylhäältä ja molemmat villihanhet putosivat -kuolleina alas kaislikkoon ja vesi kävi veripunaiseksi. Pif, paf! -kuului taas ja kokonaisia laumoja villihanhia lensi ylös kaislikosta ja -sitten pamahti taas. Oli suuri metsästys. Metsästäjät olivat suon -ympärillä, niin, muutamat istuivat ylhäällä puunoksillakin, jotka -ojentuivat kauas kaislojen yli. Sininen sauhu kulki pilvenä tummien -puiden sekaan ja riippui kaukana veden päällä. Metsästyskoirat tulivat -liejuun, loiskis, loiskis! Kaislat ja ruo'ot häälyivät joka puolelle, -poikasraukka pelkäsi kauheasti, se käänteli päätään saadakseen sen -siiven alle ja samassa seisoi sen ääressä hirvittävän suuri koira. -Kieli roikkui kidasta ja silmät loistivat hirveän ilkeästi. Se asetti -kitansa aivan alas poikasta kohti, näytti terävät hampaat -- ja -loiskis! Se meni eikä ottanutkaan sitä. - --- Oi, Jumalan kiitos, huokasi poikanen, -- minä olen niin ruma, ettei -koirakaan viitsi purra minua! - -Ja sitten se makasi aivan hiljaa, haulien viuhuessa kaisloissa ja -laukaus pamahti toisensa jälkeen. - -Vasta myöhemmin päivällä hiljeni, mutta poikasraukka ei vieläkään -uskaltanut nousta, se odotti vielä monta tuntia, ennenkuin katseli -ympärilleen, ja sitten se kiirehti suosta pois minkä jaksoi. Se juoksi -vainioiden ja niittyjen poikki, tuuli niin, että oli vaikea päästä -paikaltaan. - -Illemmällä saapui se köyhälle pienelle talonpoikaismökille. Se oli niin -kurja, ettei se itsekään tietänyt, mille puolelle kaatuisi, ja niin se -jäi seisomaan. Tuuli humisi poikasen ympärillä niin, että sen täytyi -istuutua pyrstölleen, pitääkseen vastaan. Ja pahemmaksi ja pahemmaksi -kävi. Silloin hän huomasi, että mökin ovi oli mennyt pois toiselta -saranaltaan ja riippui niin vinossa, että hän raosta saattoi livahtaa -huoneeseen, ja sen hän tekikin. - -Täällä asui vanha vaimo kissansa ja kanansa kanssa. Ja kissa, jota hän -kutsui Kisimirriksensä, osasi kyömistää selkää ja kehrätä. Niinikään se -kipenöitsi, mutta silloin sitä täytyi silittää vastakarvaan. Kanalla -oli aivan pienet, matalat jalat ja sentähden sitä kutsuttiin -Lyhytkoiveksi. Se muni ja vaimo piti siitä kuin omasta lapsestaan. - -Aamulla huomattiin heti vieras poikanen ja kissa rupesi kehräämään ja -kana kaakattamaan. - --- Mitä ihmettä! sanoi vaimo ja katseli ympärilleen, mutta hän ei -nähnyt hyvin ja sitten hän luuli, että poikanen oli lihava ankka, joka -oli eksynyt. -- Sehän on mainio saalis! sanoi hän, -- nyt minä saan -ankanmunia, jollei se vain ole urosankka. Siitä täytyy saada selvä. - -Ja sitten otettiin ankanpoikanen kokeelle kolmen viikon ajaksi, mutta -munia ei kuulunut. Ja kissa oli herra talossa ja kana oli rouva ja aina -ne sanoivat: Me olemme maailma! Sillä he luulivat, että he olivat puoli -siitä ja lisäksi paras osa. Poikasesta näytti, että saattoi olla toista -mieltä, mutta sitä ei kana sietänyt. - --- Osaatko munia? kysyi hän. - --- En! - --- No, pidä sitten suusi kiinni! - -Ja kissa sanoi: - --- Osaatko kyömistää selkää, kehrätä ja kipinöidä. - --- En! - --- No, sitten ei sinulla saa olla mitään mielipidettä, kun järkevät -ihmiset puhuvat. - -Ja poikanen kyyrötti nurkassa ja oli pahalla tuulella. Silloin se tuli -ajatelleeksi raikasta ilmaa ja auringonpaistetta. Sille tuli niin -ihmeellinen halu liukua veden päällä. Viimein ei se enää voinut -pidättää itseään, sen täytyi sanoa se kanalle. - --- Mikä sinua vaivaa? kysyi tämä. -- Sinulla ei ole mitään tekemistä, -sentähden saat päähäsi oikkuja. Muni taikka kehrää, niin se menee -ohitse! - --- Mutta on niin ihanaa liukua veden päällä! sanoi poikanen, -- niin -ihanaa saada sitä päänsä yli ja sukeltaa alas pohjaan. - --- On sekin huvia, sanoi kana. -- Sinä olet tullut hulluksi. Kysy -kissalta, hän on viisain kaikista, jotka minä tunnen, liukuuko hän -mielellään veden pinnalla tai sukeltaako pohjaan. Itsestäni en tahdo -puhuakaan. Kysy vaikka isäntäväeltämmekin, vanhalta vaimolta. -Viisaampaa kuin hän ei ole maailmassa! Luuletko sinä, että häntä -haluttaa liukua veden päällä ja saada vettä päänsä yli? - --- Te ette ymmärrä minua! sanoi poikanen. - --- No, jollemme me ymmärrä sinua, niin kuka sitten ymmärtäisi sinut! -Ethän toki väittäne olevasi viisaampi kuin kissa ja vaimo, minusta -puhumattakaan! Älä sinä ole olevinasi, lapsi, ja kiitä Luojaasi -kaikesta hyvästä, mitä sinulle on tehty! Etkö ole joutunut lämpöiseen -huoneeseen ja eikö sinulla ole seuraa, jolta voit jotakin oppia, mutta -sinä horiset eikä ole hauska seurustella kanssasi! Minua voit uskoa, -tarkoitan parastasi, sanon sinulle epämiellyttävyyksiä ja siitä -tunnetaan tosi ystävät. Pidä nyt vain huolta siitä, että munit ja opit -kehräämään tai kipenöitsemään. - --- Minä luulen, että lähden kauas maailmalle! sanoi poikanen. - --- Niin, tee se! sanoi kana. - -Ja niin poikanen läksi. Se liukui veden päällä, se sukelsi pohjaan, -mutta kaikki eläimet halveksivat sitä sen rumuuden tähden. - -Nyt tuli syksy, lehdet metsässä kävivät keltaisiksi ja ruskeiksi, tuuli -tarttui niihin niin, että ne tanssivat pitkin maita ja ylhäällä ilmassa -näytti kylmältä. Pilvet riippuivat raskaina, täynnä rakeita ja -lumihiutaleita ja aidalla istui korppi ja huusi viluissaan: au, au, -niin, ihan palelee, kun sitä ajattelee. Ankanpoika raukan todella ei -ollut hyvä olla. - -Eräänä iltana -- aurinko laski niin kauniisti -- tuli kokonainen parvi -kauniita suuria lintuja esiin pensaista, ankanpoikanen ei koskaan ollut -nähnyt niin kauniita, ne olivat aivan hohtavan valkoiset ja niillä oli -pitkät, joustavat kaulat. Ne olivat joutsenia, ne päästivät varsin -kummallisen äänen, levittivät mahtavat, pitkät siipensä ja lensivät -kylmiltä seuduilta pois lämpimämpiin maihin, avonaisille järville. Ne -kohosivat niin korkealle, niin korkealle, että ruman pienen -ankanpoikasen mieli kävi kummalliseksi. Se kieppui ympäri vedessä kuin -pyörä, ojensi kaulansa korkealle ilmaan niiden perässä ja päästi äänen, -niin kovan ja kummallisen, että se itsekin säikähti sitä. Oi, se ei -saattanut unohtaa noita kauniita lintuja, noita onnellisia lintuja ja -niin pian kuin ei se enään nähnyt niitä, sukelsi se alas pohjaan asti -ja kun se taas kohosi ylös, oli se ikäänkuin suunniltaan. Se ei -tietänyt, mikä lintujen nimi oli, ei, minne ne lensivät, mutta -kuitenkin se piti niistä tavalla, jolla se ei koskaan ollut pitänyt -mistään. Se ei ensinkään kadehtinut niitä, kuinka sen olisi johtunut -mieleenkään toivoa itselleen sellaista kauneutta, se olisi ollut -iloinen, kun sorsat vain olisivat sietäneet sitä joukossaan -- tuo ruma -eläin raukka! - -Ja talvi kävi niin kylmäksi, niin kylmäksi. Ankanpoikasen täytyi -uiskennella vedessä estääkseen sitä kokonaan jäätymästä kiinni. Mutta -joka yö kävi aukko, missä se ui, ahtaammaksi ja ahtaammaksi. Se jäätyi -niin, että jääkuori ritisi. Ankanpoikasen täytyi aina liikuttaa -jalkojaan, jottei vesi sulkeutuisi. Vihdoin se väsyi, makasi aivan -hiljaa ja jäätyi kiinni. - -Varhain aamulla tuli talonpoika, hän näki sen, meni ja löi -puukengällään jään kappaleiksi ja kantoi sen sitten kotiin vaimolleen. -Siellä se saatettiin virkoamaan. - -Lapset tahtoivat leikitellä sen kanssa, mutta ankanpoikanen luuli, että -ne tahtoivat tehdä sille pahaa ja syöksyi kauhuissaan suoraan -maitovatiin, niin että maito läikähti huoneeseen. Vaimo huusi ja hosui -käsiään ilmaan ja silloin se lensi kaukaloon, missä voi oli, ja sitten -jauhotynnyriin ja ylös taas. No, kyllä se oli sen näköinen! Vaimo huusi -ja hosui sitä hiilipihdeillä ja lapset juoksivat kumoon toisensa -saadakseen kiinni ankanpojan ja he nauroivat ja he huusivat. Hyvä oli, -että ovi oli auki, ulos se karkasi pensaiden väliin vastasataneeseen -lumeen. -- Siellä se makasi kuin horroksissa. - -Mutta kävisi liian surulliseksi kertoa kaikesta siitä hädästä ja -kurjuudesta, jota sen täytyi kestää kovana talvena. Se makasi suossa -kaislojen keskellä, kun aurinko taas alkoi paistaa lämpöisesti. -Leivoset lauloivat, oli kaunis kevät. - -Silloin se yhtäkkiä nosti siipensä, ne humisivat voimakkaammin kuin -ennen ja kantoivat häntä lujasti eteenpäin. Ja ennenkuin hän tiesikään, -oli hän suuressa puutarhassa, missä omenapuut kukkivat, missä sireenit -tuoksuivat, keinuttaen pitkiä, vihreitä oksiaan alas kiemurtelevia -kanavia kohti. Oi, täällä oli niin kaunista, niin keväisen raikasta! Ja -suoraan vastaan tuli tiheiköstä esiin kolme kaunista valkeaa joutsenta. -Ne pöyhistivät sulkansa ja liukuivat kevyesti pitkin vettä. -Ankanpoikanen tunsi mahtavat eläimet ja hänet valtasi kumma -surumielisyys. - --- Minä lennän noiden kuninkaallisten lintujen luo ja ne tulevat -nokkimaan minut kuoliaaksi sentähden, että minä, joka olen niin ruma, -uskallan lähestyä niitä. Mutta se on yhdentekevää! Parempi joutua -niiden surmattavaksi kuin sorsien nypittäväksi, kanojen nokittavaksi, -palvelustytön potkittavaksi, joka hoitaa kanatarhaa, ja kokea kovaa -talvella. Ja se lensi veteen ja ui komeita joutsenia kohden. Nämä -näkivät sen ja viillättivät humisevin höyhenin sitä vastaan. -- -Surmatkaa minut vain! sanoi eläin raukka ja taivutti päänsä alas -vedenpintaa kohti ja odotti kuolemaa. Mutta mitä se näkikään kirkkaassa -vedessä? Se näki allansa oman kuvansa, mutta se ei enää ollutkaan -kömpelö, tummanharmaa lintu, ruma ja ilkeä, se oli itsekin joutsen. - -Ei tee mitään, vaikka onkin syntynyt ankkatarbassa, kunhan vain on -levännyt joutsenen munassa! - -Se oikein iloitsi kaikesta hädästä ja vastuksesta, mitä se oli kokenut, -nyt se juuri ymmärsi arvioida onnensa, kaiken kauneuden, mikä sitä -odotti. Ja suuret joutsenet uivat sen ympärillä ja sivelivät sitä -nokallaan. - -Puutarhassa tuli muutamia pieniä lapsia, ne heittivät leipää ja jyviä -veteen ja pienin huusi: - --- Tuolla on uusi! Ja toiset lapset riemuitsivat mukana: -- Niin, tänne -on tullut uusi! Ja he taputtivat käsiään ja tanssivat ympärillä, -juoksivat hakemaan isää ja äitiä ja veteen viskattiin leipää ja -leivoksia ja kaikki he sanoivat: -- Uusi on kaunein! Niin nuori ja niin -kaunis! Ja vanhat joutsenet kumarsivat sitä. - -Silloin se tunsi käyvänsä aivan ujoksi ja pisti pään siipien alle, se -ei itsekään tietänyt, miten sen oli. Se oli ylen onnellinen, mutta ei -ensinkään ylpeä, sillä hyvä sydän ei käy ensinkään ylpeäksi. Se -muisteli, miten sitä oli ahdistettu ja halveksittu, ja nyt se kuuli -kaikkien sanovan, että se oli kaunein kaikista noista kauniista -linnuista. Ja sireenit kumartuivat oksineen aivan alas veteen sen luo -ja aurinko paistoi lämpöisesti ja leppeästi. Silloin humisivat sen -sulat, notkea kaula kohosi ja sydämestään se riemuitsi: - --- Näin suurta onnea en osannut uneksiakaan, kun olin ruma -ankanpoikanen! - - - - -Kuusi. - - -Metsässä kasvoi kaunis kuusi. Sillä oli hyvä paikka, aurinkoa se sai, -ilmaa oli tarpeeksi ja ympärillä kasvoi monta suurempaa toveria, sekä -kuusia että mäntyjä. Mutta pieni kuusi oli kiihkeä kasvamaan, se ei -ajatellut lämmintä aurinkoa eikä raikasta ilmaa, se ei välittänyt -talonpoikaislapsista, jotka kulkivat puhellen, kun he olivat poimimassa -mansikoita tai vadelmia. Usein he tulivat koko ruukku täynnä ja heillä -oli heinänkorsiin pujotettuja mansikoita, sitten he asettuivat pienen -puun vierelle ja sanoivat: -- Oi, kuinka herttaisen pieni se on! Tätä -ei puu ensinkään tahtonut kuulla. - -Seuraavana vuonna se oli kasvanut pitkän kasvaimen pitemmäksi ja vuotta -myöhemmin taas se oli työntänyt paljoa pitemmän. Sillä kuusesta saattaa -aina sen vuosikerrosten mukaan nähdä, kuinka monta vuotta se on -kasvanut. - --- Oi, kunpa minä sentään olisin tuollainen suuri puu kuin nuo toiset, -huokasi pieni puu, -- niin minä voisin levittää oksani kauas -ympärilleni ja latvallani katsella kauas maailmaan! Linnut -rakentaisivat silloin pesiä oksieni väliin, ja kun tuulisi, voisin minä -nyökäyttää yhtä ylhäisesti kuin nuo toiset tuolla! - -Se ei ensinkään iloinnut auringonpaisteesta ja linnuista tai punaisista -pilvistä, jotka illoin, aamuin purjehtivat sen yli. - -Jos oli talvi ja lumi lepäsi ympärillä säihkyvän valkoisena, niin tulla -hyppeli usein jänis ja loikkasi suoraa päätä pienen puun yli -- oi, se -oli niin harmillista! Mutta kaksi talvea kului ja kolmantena oli puu -niin suuri, että jäniksen täytyi kiertää se. Oi, kasvaa, kasvaa, tulla -suureksi ja vanhaksi, se se sentään on ainoa onni tässä maailmassa, -ajatteli puu. - -Syksyllä tulivat aina puunhakkaajat ja kaatoivat muutamia suurimpia -puita. Se tapahtui joka vuosi ja nuori kuusi, joka nyt oli aika pitkä, -vapisi sitä katsellessaan, sillä suuret, komeat puut putosivat naristen -ja rytisten maahan. Oksat hakattiin pois, ne näyttivät aivan paljailta, -pitkiltä ja kapeilta. Niitä oli miltei mahdoton tuntea, mutta sitten ne -pantiin vankkureille ja hevoset vetivät ne metsästä. - -Minne ne vietiin? Mikä niitä odotti? - -Keväällä, kun pääskynen ja haikara tulivat, kysyi puu niiltä: - --- Tiedättekö minne ne vietiin? Oletteko kohdanneet ne? - -Pääskyset eivät tietäneet mitään, mutta haikara näytti miettivältä, -nyökkäsi päätään ja sanoi: - --- Kyllä, minä luulen. Kohtasin muutamia uusia laivoja, kun lensin -Egyptistä. Laivoissa oli mahtavia mastopuita. Uskallan sanoa, että ne -olivat niitä, ne lemusivat kuuselta. Voin sanoa terveisiä, ne -ylpeilevät, ne ylpeilevät! - --- Oi, kunpa minäkin olisin tarpeeksi suuri lentääkseni meren yli. -Mimmoinen on oikeastaan tuo meri ja mitä se muistuttaa? - --- Kävisi liian pitkäksi sitä kuvata! sanoi haikara ja sitten se meni. - --- Iloitse nuoruudestasi! sanoivat auringonsäteet. -- Iloitse terveestä -kasvustasi, nuoresta elämästä, joka sinussa on! - -Ja tuuli suuteli puuta ja kaste itki kyyneliä sen yli, mutta sitä ei -kuusi ymmärtänyt. - -Joulunaikaan kaadettiin aivan nuoria puita, puita, jotka usein eivät -olleet edes niin suuria tai sen ikäisiä kuin tämä kuusi, jolla ei ollut -lepoa eikä rauhaa, mutta joka aina tahtoi pois. Nämä nuoret puut, ja ne -olivat juuri kaikkein kauneimmat, saivat aina pitää oksansa, ne pantiin -vankkureille ja hevoset läksivät vetämään niitä metsästä. - --- Minne ne viedään? kysyi kuusi. -- Ne eivät ole suuremmat kuin minä, -vieläpä siellä oli yksi, joka oli paljoa pienempi. Miksi ne saivat -pitää kaikki oksansa? Minne ne ovat matkalla? - --- Sen tiedämme me, sen tiedämme me! visersivät harmaat varpuset. -- Me -olemme kaupungissa kurkistaneet sisään kaikista ruuduista, me tiedämme, -minne ne ovat matkalla! Oi, ne joutuvat mitä suurimpaan loistoon ja -ihanuuteen, mitä ajatella voi. Me olemme kurkistaneet sisään ikkunasta -ja nähneet, että ne asetetaan keskelle lämmintä huonetta ja -koristetaan mitä kauneimmilla tavaroilla, sekä kullatuilla omenilla, -piparikakuilla, leikkikaluilla ja monilla sadoilla kynttilöillä! - --- Entä sitten? kysyi kuusi ja värisi kaikkia oksiaan myöten. -- Entä -sitten? Mitä sitten tapahtuu? - --- Niin, enempää emme ole nähneet. Se oli suurenmoista! - --- Olenkohan minä syntynyt käymään tätä loistavaa tietä? riemuitsi puu. -Se on vieläkin parempaa kuin kulkea meren yli. Kuinka minä kärsin -ikävästä! Olisipa sentään joulu! Nyt minä olen korkea ja pitkä niinkuin -nuo muut, jotka vietiin pois viime vuonna. Oi, jospa vain olisin -vankkureilla! Olisinpa vain lämpöisessä huoneessa kaikkine sen -loistoineen ja ihanuuksineen! Ja sitten --? Niin, sitten tulee jotakin -vielä parempaa, vielä kauniimpaa, minkätähden ne muutoin niin -koristaisivat minut! Täytyy tulla jotakin vielä suurempaa, vielä -ihanampaa. Mutta mitä? Oi, minä kärsin! Minä kaipaan! En itsekään -tiedä, mikä minun on. - --- Iloitse minusta! sanoivat ilma ja auringonvalo. -- Iloitse terveestä -nuoruudestasi vapaassa luonnossa! - -Mutta se ei ensinkään iloinnut. Se kasvoi kasvamistaan. Kesät, talvet -se seisoi vihreänä, tummanvihreänä se seisoi. Ihmiset, jotka sen -näkivät, sanoivat: se on kaunis puu. Ja joulun aikaan kaadettiin se -ensimäisenä kaikista. Kirves iski syvään ytimen läpi, puu kaatui -huoaten maahan, se tunsi sellaista tuskaa, sellaista voimattomuutta, -ettei se ensinkään voinut ajatella mitään onnea. Se oli suruissaan -siitä, että sen piti erota kotoa, paikalta, missä se oli kasvanut, -tiesihän se, ettei se enää koskaan näkisi rakkaita, vanhoja tovereita, -pieniä pensaita ja kukkia ympärillään, niin, ehkäpä ei edes lintuja. -Lähtö ei ensinkään ollut miellyttävä. - -Puu tuli tajuihinsa vasta, kun se pihamaalla, missä se yhdessä muiden -puiden kanssa oli purettu kuormasta, kuuli miehen sanovan: Se on komea. -Emme tarvitse mitään muuta kuin tämän. - -Nyt tuli kaksi palvelijaa täydessä juhla-asussa ja kantoi kuusen -suureen, kauniiseen saliin. Pitkin seiniä riippui muotokuvia ja suuren -posliiniuunin luona seisoi ldinalaisia vaaseja, jalopeurat kansissa. -Siellä oli keinutuoleja, silkkisohvia, suuria pöytiä täynnä kuvakirjoja -ja leikkikaluja sata kertaa satojen taalarien arvosta -- ainakin -sanoivat lapset niin. Ja kuusi pystytettiin suureen hiekalla täytettyyn -tynnyriin, mutta kukaan ei saattanut nähdä, että se oli tynnyri, siliä -sen ympärille pantiin vihreää kangasta ja se seisoi suurella kirjavalla -matolla. Oi, kuinka puu vapisi! Mitä tuleekaan tapahtumaan? Sekä -palvelijat että neidit kulkivat ja koristivat sitä. Oksille ripustivat -he pieniä, värillisestä paperista leikattuja verkkoja. Joka nurkka oli -täytetty konvehdeilla. Kullatut omenat ja saksanpähkinät riippuivat -ikäänkuin ne olisivat olleet kiinni kasvaneita, ja yli sata punaista, -sinistä ja valkeaa pientä kynttilää kiinnitettiin oksiin. Nuket, jotka -näyttivät yhtä eläviltä kuin ihmiset -- puu ei koskaan ennen ollut -nähnyt sellaisia -- liitelivät vihannassa ja ylimmä latvaan pantiin -suuri tähti katinkullasta. Se oli komeaa, oikein erinomaisen komeaa! - --- Illalla, sanoivat he kaikki, -- illalla se tulee loistamaan! - --- Oi, ajatteli puu, -- olisipa vain ilta! Kunpa kynttilät pian -sytytettäisiin. Ja mitähän sitten tapahtuu? Tuleekohan puita metsästä -minua katselemaan? Lentävätköhän harmaat varpuset ikkunaan? Kasvankohan -minä kiinni ja seison helyissäni talvet ja kesät? - -Niin, kyllähän se oli asioista selvillä, mutta sillä oli oikein -kuorensärky pelkästä ikävästä ja kuorensärky on puulle yhtä paha kuin -päänsärky meille muille. - -Nyt sytytettiin kynttilät. Mikä loisto, mikä komeus! Puu värisi siitä -kaikkia oksiaan myöten niin, että kynttilät sytyttivät vihannan. Oikein -kirveli. - --- Herra varjelkoon! huusivat neidit ja sammuttivat kiireesti. - -Nyt ei puu uskaltanut edes väristä. Oi, se oli kauheaa! Se niin pelkäsi -kadottavansa jotakin komeudestaan, se oli aivan pyörällä päästään -kaikessa tuossa loistossa. Ja nyt avautuivat molemmat kaksoisovet ja -joukko lapsia törmäsi sisään, ikäänkuin ne olisivat aikoneet kaataa -nurin koko puun. Vanhemmat ihmiset tulivat tyynesti jälessä. -Pienokaiset seisoivat aivan ääneti -- mutta vain hetkisen, sitten ne -taas riemuitsivat, niin että raikui. He tanssivat puun ympärillä ja -lahja toisensa perästä poimittiin. - --- Mitä ne tekevät? ajatteli puu. Mitä nyt tulee tapahtumaan? Ja -kynttilät paloivat aivan oksiin asti ja sitä myöten, kuin ne paloivat -loppuun, sammutettiin ne ja sitten saivat lapset luvan ryöstää puun. -Oi, ne syöksyivät sen kimppuun niin, että kaikki oksat risahtelivat. -Jollei se olisi kultatähden kärjestä ollut köytetty kiinni kattoon, -niin se olisi mennyt nurin. - -Lapset tanssivat komeine leikkikaluineen ympärillä, kukaan ei enään -katsonut puuhun, paitsi vanha lapsenpiika, joka kävi kurkistelemassa -oksien väliin, mutta hän teki sen vain nähdäkseen, eikö sinne vielä -olisi unohtunut viikuna tai omena. - --- Kerro satu! Kerro satu! huusivat lapset ja vetivät pienen paksun -miehen puun luo, ja hän istuutui aivan sen alle, sillä sitten me olemme -luonnon helmassa, sanoi hän, ja puulle saattaa tehdä kummallisen hyvää -kuunnella mukana. Mutta minä kerron vain yhden sadun. Tahdotteko kuulla -sadun _Ivede Avedesta_ vaiko _Klumpe-Dumpesta, joka putosi alas -portaita ja kuitenkin joutui kunniasijalle ja sai prinsessani?_ - -_Ivede-Avedesta!_ huusivat toiset, _Klumpe-Dumpesta!_ huusivat toiset. -Oli huutoa ja kirkunaa, ainoastaan kuusi vaikeni kokonaan ja ajatteli: -enkö minä ensinkään joudu mukaan, eikö minun pidä mitään tehdä? Sehän -oli ollut mukana, oli tehnyt, mitä sen piti tehdä. - -Ja mies kertoi _Klumpe-Dumpesta, joka putosi alas portaita ja kuitenkin -joutui kunniasijalle ja sai prinsessan_. Ja lapset taputtivat käsiään -ja huusivat: kerro! kerro! He tahtoivat myöskin kuulla _Ivede-Aveden_, -mutta he saivat vain sadun _Klumpe-Dumpesta_. Kuusi seisoi aivan hiljaa -ja mietteissään, eivät koskaan olleet linnut metsässä kertoneet -sellaista. _Klumpe-Dumpe_ putosi alas portaita ja sai kuitenkin -prinsessan! Niin, niin, sillä tavalla käy maailmassa! ajatteli kuusi ja -uskoi, että se oli totta, koska se, joka kertoi, oli sellainen mukava -mies. Niin, niin, kuka tietää, ehkä minäkin putoan alas portaita ja -saan prinsessan! Ja se iloitsi siitä, että se seuraavana päivänä ehkä -puetaan kynttilöihin, leikkikaluihin, kultaan ja hedelmiin. - --- Huomenna minä en vapise! ajatteli se. -- Iloitsen oikein koko -loistostani. Huomenna saan taas kuulla sadun _Klumpe-Dumpesta_ ja ehkä -_Ivede-Avedestakin_. Ja puu seisoi hiljaa ja miettiväisenä koko yön. -Aamulla tulivat renki ja piika sisään. - --- Nyt loisto taas alkaa! ajatteli puu, mutta he laahasivat sen ulos -huoneesta, ylös portaita, ullakolle, ja sinne pimeään nurkkaan, minne -ei mikään päivä paistanut, he sen asettivat. Mitä tämä merkitsee? -ajatteli puu. Mitähän minä täällä teen? Mitähän minä täällä saan -kuulla? Ja se nojasi seinää vastaan ja seisoi ja ajatteli ja ajatteli. -Ja hyvää aikaa sillä oli, sillä kului päiviä ja öitä. Ei ketään tullut -sinne ylös ja kun sinne vihdoin joku tuli, niin hän tuli asettaakseen -joitain suuria laatikoita nurkkaan. Puu seisoi aivan piilossa, olisi -saattanut luulla, että se oli aivan unohdettu. - --- Nyt on talvi tuolla ulkona, ajatteli puu. Maa on kova ja lumen -peitossa, ihmiset eivät voi istuttaa minua. Sentähden minun varmaan -pitää seisoa täällä levossa kevääseen asti. Kuinka hyvin se on -ajateltu! Kuinka sentään ihmiset ovat hyviä! Kunhan täällä ei vain -olisi niin pimeää ja niin kauhean yksinäistä! Ei edes pientä jänistä! -Siellä metsässä oli sentään niin hauskaa, kun oli lunta maassa ja jänis -juoksi ohi, niin jopa silloinkin, kun se hyppäsi ylitseni, mutta siitä -en silloin pitänyt. Täällä ylhäällä on sentään hirveän yksinäistä. - --- Pii, pii! sanoi samassa pieni hiiri ja livahti esiin. Ja sitten tuli -vielä toinen pienoinen. Ne nuuskiskelivat kuusta ja livahtelivat sen -oksien välitse. - --- On julman kylmä! sanoivat pienet hiiret. -- Muuten täällä on ihanat -olot. Eikös ole, sinä vanha kuusi? - --- Minä en ole ensinkään vanha, sanoi kuusi, -- on monta, jotka ovat -paljoa vanhemmat kuin minä. - --- Mistä sinä tulet? kysyivät hiiret, -- ja mitä sinä tiedät? Ne olivat -kuin olivatkin hirveän uteliaita. -- Kerro meille toki kauneimmasta -paikasta maan päällä. Oletko ollut siellä? Oletko ollut ruokasäiliössä, -missä on juustoja hyllyillä ja riippuu kinkkuja katossa, missä -tanssitaan talikynttilöillä ja missä mennään laihoina sisään ja tullaan -lihavina ulos. - --- Sitä en tunne, sanoi puu, -- mutta metsän tunnen, missä aurinko -paistaa ja missä linnut laulavat. Ja sitten se kertoi kaikki -nuoruudestaan eivätkä pienet rotat olleet koskaan ennen kuulleet -sellaista. Ja ne kuuntelivat ja sanoivat: - --- Kuinka paljon sinä oletkaan nähnyt! Kuinka sinä olet ollut -onnellinen! - --- Minäkö! sanoi kuusi ja mietti sitä, mitä itse oli kertonut. -- Niin, -ne olivat oikeastaan hyvin hauskoja aikoja! Mutta sitten se kertoi -jouluaatosta, jolloin se oli ollut koristettuna leivoksilla ja -kynttilöillä. - --- Oi, sanoivat pienet hiiret, -- kuinka sinä olet ollut onnellinen, -sinä vanha kuusi! - --- Minä en ole ensinkään vanha, sanoi puu, -- tänä talvenahan -minä olen tullut metsästä. Olen parhaassa iässäni, olen vain hiukan -tanakka-kasvuinen. - --- Kuinka sinä kerrot kauniisti! sanoivat pienet hiiret, ja seuraavana -yönä tulivat ne mukanaan neljä muuta pientä hiirtä, joiden piti saada -kuulla puun kertovan, ja kuta enemmän se kertoi, sitä selvemmin se -muisti kaikki ja siitä tuntui: ne olivat sentään aika hauskoja aikoja! -Mutta ne voivat palata, ne voivat palata! _Klumpe-Dumpe_ putosi alas -portaita ja sai kuitenkin prinsessan, ehkä minäkin voin saada -prinsessan. Ja sitten ajatteli kuusi erästä pientä herttaista koivua, -joka kasvoi metsässä. Se oli kuuselle oikea kaunis prinsessa. - --- Kuka on _Klumpe-Dumpe?_ kysyivät pienet hiiret. Ja sitten kertoi -kuusi koko sadun, se muisti jokikisen sanan. Ja pienet hiiret olivat -vähällä juosta ylös puunlatvaan pelkästä ihastuksesta. Seuraavana yönä -tuli vielä useampia hiiriä ja sunnuntaina vielä kaksi suurta rottaa. -Mutta ne sanoivat, ettei tarina ollut hauska, ja se suretti pieniä -hiiriä, sillä nyt se oli heistäkin vähemmän hauska. - --- Osaatteko te vain sen yhden tarinan? kysyivät rotat. - --- Vain sen yhden, vastasi puu -- kuulin sen onnellisimpana iltanani, -mutta silloin en ajatellut kuinka onnellinen olin. - --- Se oli erinomaisen huono tarina. Ettekö osaa mitään silavasta ja -talikynttilöistä? Ettekö mitään ruokasäiliötarinoita? - --- En! sanoi puu. - --- No, kiitoksia sitten! sanoivat rotat ja menivät kotiinsa. - -Pienet hiiretkin jäivät vihdoin tulematta ja silloin huokasi puu: oli -sentään aika herttaista, kun ne istuivat ympärilläni, nuo vilkkaat -pikku hiiret ja kuuntelivat, mitä heille kerroin. Nyt on sekin -mennyttä! Mutta minäpä muistan pitää hauskaa nyt, kun minut taas -otetaan esiin. - -Mutta milloin se tapahtui? Niin, eräänä aamuna, kun ihmisiä tuli -ullakolle penkomaan. Laatikot muutettiin, puu otettiin esiin. He -paiskasivat sen kyllä hiukan kovakouraisesti permannolle, mutta heti -rupesi muuan mies laahaamaan sitä portaita kohti, mistä päivä paistoi. - --- Nyt alkaa elämä uudelleen! ajatteli puu. Se tunsi raikkaan ilman, -ensimäisen auringonsäteen -- ja nyt se oli ulkona pihamaalla! Kaikki -kävi niin nopeasti, puu aivan unohti katsella itseänsä, ympärillä oli -niin paljon nähtävää. Pihamaa oli puutarhan vieressä ja siellä kukoisti -kaikki. Ruusut riippuivat tuoreina ja lemuten yli pienen aitauksen, -lehmukset kukkivat ja pääskyset lentelivät ja sanoivat: kvirrevirrevit, -minun mieheni on tullut! Mutta ne eivät tarkoittaneet kuusta. - --- Nyt minä alan elää! riemuitsi se ja levitti oksansa levälleen. Oi, -ne olivat kaikki kuihtuneet ja keltaiset! Se makasi nurkassa -rikkaruohojen ja nokkosten joukossa. Kultapaperitähti oli vielä -ylhäällä latvassa ja kimmelteli kirkkaimmassa auringonpaisteessa. - -Pihamaalla leikki pari niistä iloisista lapsista, jotka jouluna olivat -tanssineet puun ympärillä ja riemuinneet siitä. Yksi pienimmistä juoksi -ja repäisi pois kultatähden. - --- Kas, mitä tuossa rumassa, vanhassa joulupuussa vielä on! sanoi hän -ja polki oksia niin, että hänen saappaidensa alla ritisi. - -Ja puu katseli kaikkea kukkaisloistoa ja raikkautta puutarhassa, se -katseli itseään ja toivoi, että se olisi saanut jäädä pimeään -nurkkaansa ullakolla. Se ajatteli raikasta nuoruuttaan metsässä, -hauskaa jouluaattoa ja pieniä hiiriä, jotka iloisina olivat kuunnelleet -tarinaa _Klumpe-Dnmpesta_. - --- Mennyttä, mennyttä! sanoi puu raukka. Kunpa minä edes olisin -iloinnut silloin, kun voin! Mennyttä, mennyttä! - -Ja talonmies tuli ja hakkasi puun pieniksi kappaleiksi, siinä oli niitä -koko kasa. Kauniisti hulmahti tuli suuren kattilan alla. Ja samalla -huokasi syvään, jokainen huokaus oli kuin pieni laukaus. Sentähden -juoksivat lapset, jotka leikkivät, sisään ja asettuivat tulen -eteen, tuijottivat siihen ja huusivat: -- Pif, paf! Mutta joka -laukaukselta, joka oli syvä huokaus, ajatteli puu kesäpäivää metsässä, -talviyötä siellä, kun tähdet tuikkivat. Se ajatteli jouluaattoa ja -_Klumpe-Dumpea_, ainoaa satua, minkä se oli kuullut ja minkä se osasi -kertoa -- ja sitten oli puu palanut loppuun. - -Pojat leikkivät pihamaalla ja pienimmällä oli rinnassa kultatähti, jota -puu oli kantanut onnellisimpana iltanaan. Nyt se oli mennyttä ja puu -oli mennyttä ja tarina mennyttä. Mennyttä, mennyttä, ja niin käy -kaikkien tarinoiden! - - - - -Lumikuningatar. - -Seitsentarinainen satu. - - -_Ensimäinen tarina kertoo peilistä ja sirpaleista_. - -Kas niin, nyt me alamme. Kun olemme päässeet tarinan loppuun, tiedämme -enemmän kuin me nyt tiedämme, sillä oli paha peikko -- se oli kaikkein -pahimpia peikkoja, se oli "Perkele". Eräänä päivänä oli hän oikein -hyvällä tuulella, sillä hän oli tehnyt peilin, jolla oli se ominaisuus, -että kaikki hyvä ja kaunis, mikä siihen kuvastui, hävisi siinä miltei -olemattomiin, mutta mikä oli kelvotonta ja näytti rumalta, se astui -esiin ja kävi vieläkin pahemmaksi. Kauneimmat maisemat olivat siinä -keitetyn pinaatin näköiset ja parhaimmat ihmiset kävivät inhoittaviksi -tai seisoivat päällään, ilman vatsaa. Kasvot vääntyivät niin, ettei -niitä tuntenut ja jos ihmisessä oli kesakko, sai olla varma siitä, että -se levisi nenän ja suun yli. Se oli erinomaisen huvittavaa, sanoi -"Perkele". Jos hyvä harras ajatus kävi läpi ihmisen mielen, tuli -peiliin sellainen irvistys, että peikkoperkeleen piti nauraa taitavaa -keksintöään. Kaikki ne, jotka kävivät peikkokoulua -- sillä hän piti -peikkokoulua -- kertoivat laajalti, että oli tapahtunut ihme. Vasta -nyt, arvelivat he, saattoi oikein nähdä, miltä maailma ja ihmiset -näyttävät. He juoksuttivat peiliä ympäri maailman ja vihdoin ei ollut -yhtään maata eikä ihmistä, joka ei olisi siinä vääristetty. Nyt -tahtoivat he myöskin lentää ylös taivasta kohti, tehdäkseen pilkkaa -itse enkeleistäkin ja "Jumalasta". Kuta korkeammalle he peiliä -lennättivät, sitä voimakkaammin se nauroi, tuskin he voivat pitää siitä -kiinni. Yhä korkeammalle ja korkeammalle he lensivät, likemmä Jumalaa -ja enkeleitä. Silloin värisi peili nauraessaan niin hirvittävästi, että -se karkasi niiden käsistä ja syöksyi alas maahan, missä se meni sadaksi -miljoonaksi, biljoonaksi ja vielä useammaksi kappaleeksi, ja nyt se -tuotti paljoa suurempaa onnettomuutta kuin ennen. Sillä muutamat -kappaleet olivat tuskin hiekkajyvästen kokoiset ja nämä lensivät ympäri -maailmaa, ja missä ne sattuivat ihmisten silmiin, siellä ne pysähtyivät -sinne ja silloin näkivät nuo ihmiset kaikki vääristettynä ja heillä oli -silmää nähdä vain se, mikä jossakin asiassa oli nurjaa, sillä jokainen -pieni peilinsärö oli säilyttänyt saman voiman, mikä koko peilillä oli. -Muutamat ihmiset saivat vielä sydämeensä pienen pellinpalasen ja se oli -varsin kauheaa, siitä sydämestä tuli kuin jääkimpale. Muutamat -peilinkappaleet olivat niin suuret, että ne käytettiin ikkunalaseiksi, -mutta sen ruudun läpi ei ollut hyvä katsella ystäviään. Muutamat -palaset joutuivat silmälaseihin, ja huonosti kävi, kun ihmiset panivat -ne nenälleen oikein nähdäkseen ja ollakseen oikeamieliset. Paholainen -nauroi niin, että hänen vatsansa repesi ja se kutkutti häntä niin -suloisesti. Mutta ulkona lenteli vielä ilmassa pieniä lasisirpaleita. -Nyt me saamme kuulla! - - -_Toinen tarina. Pieni poika ja pieni tyttö_. - -Suuressa kaupungissa, missä on niin monta taloa ja ihmistä, ettei jää -tarpeeksi tilaa jokaisen saada pientä puutarhaa ja missä sentähden -useimpien täytyy tyytyä kukkasiin kukkaruukuissa -- siellä oli -kuitenkin kaksi köyhää lasta, joilla oli jonkun verran suurempi -puutarha kuin kukkaruukku. He eivät olleet veli ja sisar, mutta he -pitivät yhtä paljon toisistaan kuin jos olisivat olleet sitä. Vanhemmat -asuivat aivan lähellä toisiaan, he asuivat kahdessa ullakkokamarissa. -Siinä, missä katto toisen naapurin talosta sattui yhteen toisen kanssa -ja vesikouru kulki pitkin katonrajaa, siinä antoi molemmista taloista -ulos pieni ikkuna. Ei tarvinnut muuta kuin asettua hajareisin kourulle, -niin pääsi toisesta ikkunasta toiseen. - -Molemmat vanhemmat pitivät ulkona suurta puulaatikkoa ja siinä kasvoi -kyökkikasveja, joita he tarvitsivat, ja pieni ruusupuu. Kummassakin -laatikossa oli yksi, se kasvoi niin kauniisti. Nyt keksivät vanhemmat -asettaa laatikot sillä tavalla poikkipäin yli kourun, että ne miltei -ulottuivat toisesta ikkunasta toiseen ja aivan muistuttivat kahta -kukkalavaa. Herneenvarret riippuivat alas laatikkojen yli ja ruusupuut -kasvoivat pitkiä oksia, kietoutuivat ikkunoiden ympäri, kumartuivat -toisiaan vastaan: siinä oli miltei kuin vihannasta ja kukkasista tehty -kunniaportti. Kun laatikot olivat hyvin korkeat ja lapset tiesivät, -etteivät he saaneet nousta niille, niin saivat he usein luvan astua -ulos toistensa luo, istua pienillä jakkaroillaan ruusujen alla, ja -siellä he nyt hauskasti leikkivät. - -Talvellahan se ilo oli ohi. Ikkunat olivat usein aivan jäässä, mutta -sitten he lämmittivät kuparirahoja uunissa, asettivat kuuman rahan -jäätyneelle ruudulle ja niin tuli siitä oivallinen tirkistysreikä, ihan -pyöreä, ihan pyöreä. Sen takaa katseli suloinen lempeä silmä, yksi -kummastakin ikkunasta. Ne olivat pieni poika ja pieni tyttö. Pojan nimi -oli Kai ja tytön nimi Gerda. Kesällä saattoivat he yhdellä hyppäyksellä -päästä toistensa luo, talvella täytyi heidän ensin kulkea monet portaat -alas ja monet portaat ylös. Ulkona tuiskutti lunta. - --- Valkeat mehiläiset parveilevat, sanoi vanha isoäiti. - --- Onko niillä myöskin mehiläiskuningatar? kysyi pieni poika, sillä hän -tiesi, että oikeiden mehiläisten joukossa on sellainen. - --- On niillä, sanoi isoäiti. -- Hän lentää siellä, missä ne parveilevat -sakeimmillaan. Hän on suurin heistä kaikista eikä hän koskaan pysähdy -maahan, hän lentää takaisin ylös mustaan pilveen. Monena talviyönä -lentää hän läpi kaupungin katujen ja kurkistaa sisään ikkunoista, ja -silloin ne jäätyvät niin kummallisiksi, ikäänkuin niissä olisi -kukkasia. - --- Niin, sen minä olen nähnyt, sanoivat molemmat lapset ja sitten he -tiesivät, että se oli totta. - --- Saako lumikuningatar tulla tänne sisään? kysyi pieni tyttö. - --- Tulkoon vain, sanoi poika, -- niin minä panen hänet lämpöiselle -kaakeliuunille ja sitten hän sulaa. - -Mutta isoäiti silitti hänen hiuksiaan ja kertoi toisia tarinoita. - -Illalla, kun pieni Kai oli kotona ja puoleksi riisuttuna, nousi hän -tuolille ikkunan luona ja katseli ulos pienestä reiästä. Pari -lumihiutaletta putosi siellä ulkona ja yksi näistä, kaikkein suurin, -jäi toisen kukkalaatikon laidalle. Lumihiutale kasvoi kasvamistaan, -vihdoin siitä tuli kokonainen nainen, puettuna hienoimpaan valkoiseen -harsoon, joka oli kuin kokoonpantu miljoonista tähdentapaisista -untuvista. Hän oli kovin kaunis ja hieno, mutta jäästä, häikäisevästä, -kimmeltävästä jäästä. Kuitenkin oli hän elävä. Silmät tuijottivat kuin -kaksi kirkasta tähteä, mutta niissä ei ollut mitään rauhaa tai lepoa. -Hän nyökkäsi ikkunaan päin ja viittasi kädellään. Pieni poika pelästyi -ja hyppäsi alas tuolilta. Silloin tuntui siltä, kuin suuri lintu olisi -ulkopuolella lentänyt ikkunan ohitse. - -Seuraavana päivänä tuli kirkas pakkanen -- ja sitten tuli suoja ja -sitten tuli kevät. Aurinko paistoi, vihanta pilkisti esiin, pääskyset -tekivät pesää, ikkunat avattiin ja pienet lapset istuivat taas pienessä -puutarhassaan korkealla katonräystäällä kaikkien kerrosten päällä. - -Ruusut kukkivat sinä kesänä aivan erinomaisesti. Pieni tyttö oli -oppinut virren ja siinä luettiin ruusuista ja niitä ruusuja ajatellessa -ajatteli hän omiaan. Ja hän lauloi sen pienelle pojalle, ja poika -lauloi sen niinikään: - - Ruusuja laaksossa hohtaa, - rakas Jeesus siell' lapset kohtaa. - -Ja pienokaiset pitelivät toisiaan kädestä, suutelivat ruusuja ja -katselivat Jumalan kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja puhelivat sille, -ikäänkuin Jeesuslapsi olisi ollut siinä. Ihania suvipäiviä ne olivat, -suloista oli olla ulkona raikkaiden ruusupuiden luona, jotka eivät -koskaan näyttäneet aikovan lakata kukkimasta. - -Kai ja Gerda istuivat ja katselivat kuvakirjaa, jossa oli eläimiä ja -lintuja. Silloin -- kello löi juuri viisi suuressa kirkontornissa -- -sanoi Kai: Ai, minun sydämeeni pisti! Ja nyt tuli jotakin silmääni. - -Pieni tyttö tarttui häntä kaulaan. Kai siristeli silmiään: ei, ei -mitään voinut nähdä. - --- Minä luulen, että se on poissa! sanoi hän. Mutta se ei ollut poissa. -Se oli juuri yksi noita lasisirpaleita, jotka lensivät peilistä, -taikapeilistä -- me kyllä muistamme tuon ilkeän lasin, joka teki, että -kaikki suuri ja hyvä, joka kuvastui siinä, kävi pieneksi ja rumaksi, -mutta paha ja huono astui oikein esiin ja jokainen vika kävi heti -huomattavaksi. Kai raukka, hän oli saanut sirpaleen myöskin suoraan -sydämeensä. Pian se oli käyvä ikäänkuin jäämöhkäleeksi. Nyt ei enää -tehnyt kipeää, mutta siellä se oli. - --- Miksi sinä itket? kysyi hän. -- Silloin sinä olet ruman näköinen. -Eihän minua mikään vaivaa. Hyi! huusi hän samassa, -- tuo ruusu tuossa -on madon syömä! Ja kas, tuo tuossahan on aivan viisto! Ne ovat todella -ilkeitä ruusuja. Muistuttavat ihan laatikoita, joissa kasvavat. Ja -sitten hän jalallaan lujasti tönäisi laatikkoa ja repäisi pois molemmat -ruusut. - --- Kai, mitä sinä teet! huusi pieni tyttö, ja kun hän näki hänen -kauhunsa, repi hän irti vielä yhden ruusun ja juoksi sitten sisään -omasta ikkunastaan, pois herttaisen pienen Gerdan luota. - -Kun Gerda sitten tuli ja toi kuvakirjan, sanoi hän, että se oli -sylilapsia varten. Ja jos isoäiti kertoi satuja, niin pani hän aina -joukkoon _mutta_ -- niin, jos hän vain saattoi päästä likettyville, -niin kulki hän hänen perässään, pani silmälasit nenälleen ja puhui -niinkuin hän. Se oli aivan kuin olisi ollut isoäiti, ja sitten ihmiset -nauroivat häntä. Pian hän osasi matkia kaikkien ihmisten puhetta ja -käyntiä koko sillä kadulla. Kaikkea, mikä heissä oli erikoista eikä -kaunista, sitä osasi Kai jäljitellä, ja sitten sanoivat ihmiset: sillä -pojalla on varmaan erinomainen pää! Mutta se johtui siitä -lasisirpaleesta, jonka hän oli saanut silmäänsä, siitä lasisirpaleesta, -joka oli sydämessä. Sentähden kiusasi hän pientä Gerdaakin, joka koko -sielustaan piti hänestä. - -Hänen leikkinsä kävivät nyt aivan toisenlaisiksi kuin ennen, ne olivat -niin järkevät. Eräänäkin talvipäivänä, kun lumihiutaleita tuprutti, -tuli hän, kädessään suuri polttolasi, piteli levällään sinistä -takinlievettään ja antoi lumihiutaleiden pudota sille. - --- Katso nyt lasiin, Gerda, sanoi hän ja jokainen lumihiutale tuli -paljon suuremmaksi ja oli komean kukan tai kymmensärmäisen tähden -näköinen. Se oli kaunista katsella. - --- Näetkö, kuinka taidokasta! sanoi Kai. -- Se on paljon -mielenkiintoisempaa kuin oikeat kukkaset. Eikä niissä ole ainoaakaan -virhettä, ne ovat aivan säännölliset, kunhan vain eivät sula! - -Vähän myöhemmin tuli Kai, kädessä suuret kintaat ja kelkka selässä. Hän -huusi aivan Gerdan korvaan: -- Minä olen saanut luvan laskettaa -suurella torilla, missä muut leikkivät! Ja sen tiensä hän meni. - -Torilla köyttivät usein rohkeat pojat kelkkansa talonpojan rattaihin ja -ajoivat hyvän matkaa mukana. Hauskasti se meni. Heidän paraikaa -leikkiessään tuli reki. Se oli maalattu aivan valkoiseksi ja siinä -istui joku kääriytyneenä karvaiseen valkoiseen turkkiin ja päässä -valkoinen karvalakki. Reki kiersi torin kahteen kertaan ja Kai sai -nopeasti köytetyksi kelkkansa siihen kiinni, ja nyt hän ajoi mukana. -Kulku kävi nopeammin ja nopeammin suoraan seuraavalle kadulle. Se, joka -ajoi, käänsi päätään, nyökkäsi ystävällisesti Kaille, tuntui siltä, -kuin he olisivat tunteneet toisensa. Joka kerta kun Kai aikoi irroittaa -kelkkansa, nyökkäsi tuo henkilö taas ja niin Kai jäi istumaan. He -ajoivat suoraan ulos kaupungin portista. Nyt alkoi lunta tulla niin -vyörymällä, ettei pieni poika voinut nähdä käden mittaa eteensä, -kiitäessään eteenpäin. Silloin päästi hän nopeasti irti nuoran, -päästäkseen eroon reestä, mutta se ei auttanut, hänen pienet -ajoneuvonsa riippuivat siinä kiinni ja mentiin tuulen vauhdilla. -Silloin huusi hän aivan ääneen, mutta kukaan ei kuullut häntä ja lumi -pyrysi ja reki lensi eteenpäin. Välistä se pomppasi ilmaan, tuntui -siltä, kuin se olisi kiitänyt yli ojien ja aitojen. Hän oli aivan -pelästyksissään, hän olisi tahtonut lukea _isämeitänsä_, mutta hän ei -muistanut muuta kuin _ison kertomataulun_. - -Lumihiutaleet kävivät suuremmiksi ja suuremmiksi. Vihdoin olivat ne -kuin suuria valkoisia kanoja. Yhtäkkiä singahtivat ne syrjään, reki -pysähtyi ja se henkilö, joka ajoi, nousi. Turkki ja lakki olivat -paljasta lunta. Nainen se oli, pitkä ja solakka, häikäisevän valkoinen, -se oli lumikuningatar. - --- Meidän matkamme on kulunut onnellisesti, sanoi hän, -- mutta kuinka -noin palelet? Hiivi minun karhunnahkaturkkiini! Ja hän asetti hänet -rekeen viereensä, kiersi turkin hänen ympärilleen, tuntui siltä, kuin -hän olisi vaipunut lumihankeen. - --- Vieläkö sinua palelee? kysyi hän ja sitten hän suuteli häntä -otsalle. Hui, se oli kylmempää kuin jää, se meni suoraan hänen -sydämeensä, joka jo puoleksi oli jääkimpale. Tuntui siltä, kuin hän -olisi ollut kuolemaisillaan. Mutta vain hetken, sitten tuntui oikein -hyvältä. Hän ei enään huomannut pakkasta ympärillään. - --- Kelkkani! älkää unohtako kelkkaani! Sen hän ensinnä muisti. Ja -kelkka sidottiin erään valkoisen kanan kannettavaksi ja se lensi -perässä, kelkka selässä. Lumikuningatar suuteli Kaita vielä kerran ja -silloin hän oli unohtanut pienen Gerdan, isoäidin ja kaikki siellä -kotona. - --- Nyt et saa useampia suudelmia, sanoi lumikuningatar, -- sillä -silloin suutelisin sinut kuoliaaksi! - -Kai katsoi häneen, hän oli hyvin kaunis. Viisaampia, kauniimpia kasvoja -ei saattanut ajatella. Nyt ei hän tuntunut olevan jäätä niinkuin -silloin, kun hän istui ikkunan takana ja viittasi hänelle. Hänen -silmissään hän oli täydellinen, hän ei ensinkään pelännyt, hän kertoi -hänelle, että hän osasi päässälaskua, päässälaskua murtoluvuillakin, -että hän tiesi maiden neliöpenikulmat ja "kuinka monta asukasta", ja -lumikuningatar hymyili kaiken aikaa. Silloin tuntui Kaista, ettei se, -mitä hän tiesi, kuitenkaan riittänyt, ja hän katsoi ylös suureen, -suureen tyhjyyteen ja lumikuningatar lensi hänen kanssaan, lensi -korkealle ylös mustalle pilvelle ja myrsky humisi ja kohisi, tuntui -siltä, kuin se olisi laulanut vanhoja lauluja. He lensivät yli metsien -ja järvien, yli merten ja maiden. Alla humisi kylmä tuuli, sudet -ulvoivat, lumi säihkyili, sen yli lensivät suuret, kirkuvat varikset, -mutta yläpuolella paistoi kuu suurena ja kirkkaana ja siihen katseli -Kai pitkän, pitkän talviyön. Päivän nukkui hän lumikuningattaren -jalkain juuressa. - - -_Kolmas tarina. Kukkatarha vaimon luona, joka osasi noitua_. - -Mutta mimmoista oli pienellä Gerdalla, kun ei Kai enään tullut? Missä -hän mahtoi olla? Ei kukaan tietänyt, ei kukaan osannut antaa neuvoja. -Pojat kertoivat vain nähneensä hänen sitovan kelkkansa kiinni komeaan -rekeen, joka ajoi kadulle ja ulos kaupungin portista. Ei kukaan -tietänyt, missä hän oli, monta kyyneltä vuosi, pieni Gerda itki -katkerasti ja kauan. Sitten he sanoivat, että Kai oli kuollut, hän oli -vaipunut jokeen, joka virtasi aivan kaupungin likellä. Oi, ne olivat -oikein pitkiä, pimeitä talvipäiviä. - -Nyt tuli kevät ja aurinko paistoi lämpöisemmin. - --- Kai on kuollut ja poissa, sanoi pieni Gerda. - --- Sitä en usko, sanoi auringonpaiste. - --- Hän on kuollut ja poissa! sanoi tyttö pääskysille. - --- Sitä en usko! vastasivat ne ja vihdoin ei pieni Gerdakaan sitä -uskonut. - --- Minä otan jalkaani uudet punaiset kenkäni, sanoi hän eräänä aamuna, --- niitä ei Kai koskaan ole nähnyt, ja sitten menen joelle ja kysyn -siltä. - -Ja oli hyvin varhaista. Hän suuteli vanhaa isoäitiä, joka nukkui, pani -jalkaansa punaiset kengät ja läksi aivan yksin ulos portista joelle. - --- Onko totta, että sinä olet ottanut pienen leikkiveljeni? Minä -lahjoitan sinulle punaiset kenkäni, jos annat hänet minulle takaisin. - -Ja aallot nyökkäsivät hänen mielestään niin kummallisesti. Silloin hän -otti punaiset kenkänsä, rakkaimman omaisuutensa, ja viskasi ne molemmat -jokeen, mutta ne putosivat aivan rantaan ja pienet kalat kantoivat ne -heti hänelle maihin, tuntui siltä, kuin ei joki olisi tahtonut ottaa -hänen rakkainta omaisuuttaan, koska ei sillä ollut pientä Kaita. Mutta -Gerda luuli nyt, ettei hän heittänyt kenkiä tarpeeksi kauas ja niin hän -kömpi veneeseen, joka oli kaislikossa, hän meni aivan äärimmäiseen -päähän asti ja heitti kengät. Mutta vene ei ollut sidottu kiinni ja -hänen liikkeidensä vaikutuksesta se liukui pois maalta. Hän huomasi sen -ja kiirehti pääsemään pois, mutta ennenkuin hän ehti takaisin, oli vene -jo yli kyynärän verran vesillä ja nyt se nopeasti liukui eteenpäin. - -Silloin pelästyi pieni Gerda suuresti ja rupesi itkemään, mutta kukaan -ei kuullut häntä paitsi harmaat varpuset ja ne eivät voineet kantaa -häntä maihin. Mutta ne lensivät pitkin rantaa ja lauloivat ikäänkuin -lohduttaakseen häntä: -- Täällä me olemme, täällä me olemme! Vene kulki -virran mukana, hänen pienet punaiset kenkänsä uivat perässä, mutta ne -eivät voineet saavuttaa venettä, joka alkoi kulkea kiivaammin. - -Kaunista oli molemmilla rannoilla, kauniita kukkia, vanhoja puita ja -rinteitä, joilla oli lampaita ja lehmiä, mutta ei ihmisiä näkyvissä. - --- Ehkäpä virta vie minut pienen Kain luo, ajatteli Gerda ja sitten hän -tuli paremmalle mielelle, nousi seisomaan ja katseli monta tuntia noita -kauniita, vihreitä rantoja. Sitten hän tuli suurelle kirsikkatarhalle, -missä oli punainen talo kummallisine punaisine ja sinisine ikkunoineen, -muuten siinä oli olkikatto ja ulkopuolella kaksi puusotamiestä, jotka -tekivät kunniaa niille, jotka purjehtivat ohitse. - -Gerda huusi heille. Hän luuli, että ne olivat eläviä, mutta ne tietysti -eivät vastanneet. Hän tuli aivan likelle niitä, virta ajoi veneen -suoraan maata kohti. - -Gerda huusi vieläkin lujemmin ja silloin tuli talosta vanha, vanha -vaimo, nojaten koukkusauvaansa. Hänen päässään oli suuri lierilakki, -johon oli maalattu mitä kauneimpia kukkasia. - --- Sinä pieni lapsi raukka! sanoi vanha vaimo, -- kuinka sinä oletkaan -joutunut suurelle, väkevälle virralle, ajautunut kauas maailmalle? Ja -sitten astui vanhus aivan veteen, iski koukkusauvansa kiinni veneeseen, -veti sen maihin ja nosti pois pienen Gerdan. - -Ja Gerda iloitsi päästessään kuivalle maalle, mutta pelkäsi sentään -hiukkasen vierasta, vanhaa vaimoa. - --- Tule toki ja kerro minulle, kuka sinä olet ja kuinka sinä olet -tullut tänne! sanoi hän. - -Ja Gerda kertoi hänelle kaikki ja vanhus ravisti päätään ja sanoi: hm! -hm! ja kun Gerda oli sanonut hänelle kaikki ja kysynyt, eikö hän ollut -nähnyt pientä Kaita, niin sanoi vaimo, ettei hän ollut kulkenut siitä -ohi, mutta hän kyllä tulee, tytön ei pidä olla suruissaan, vaan maistaa -hänen kirsikoitaan, katsella hänen kukkasiaan, ne ovat kauniimmat kuin -mikään kuvakirja, ne saattavat kertoa kokonaisen sadun. Sitten otti hän -Gerdaa kädestä, he menivät pieneen taloon ja vanha vaimo sulki oven. - -Ikkunat olivat korkealla ja lasit olivat punaiset, siniset ja -keltaiset. Päivänvalo paistoi sinne kummallisesti, kaikkinaisin värein, -mutta pöydällä oli mitä kauneimpia kirsikoita ja Gerda söi niin paljon -kuin tahtoi, sillä sen hän sai tehdä. Ja hänen syödessään suki vanhus -hänen hiuksiaan kultakammalla ja hiukset kähertyivät ja paistoivat -herttaisen keltaisesti pienten ystävällisten kasvojen ympärillä, jotka -olivat pyöreät ja muistuttivat ruusua. - --- Tuollaista suloista pientä tyttöä minä oikein olen ikävöinyt! sanoi -vanhus. -- Saatpa nähdä, kuinka hyvin me molemmat tulemme sopimaan -yhteen! Ja sitä myöten kuin hän suki, unohti Gerda enemmän ja enemmän -kasvinveljensä Kain. Sillä vanhus osasi noitua, mutta paha noita ei hän -ollut, hän noitui vain hiukkasen omiksi huvikseen ja nyt hän mielellään -halusi pitää pienen Gerdan. Sentähden meni hän puutarhaan, ojensi -koukkusauvansa kaikkia ruusupuita kohti, ja miten kauniisti ne -kukoistivatkaan, vaipuivat ne kuitenkin kaikki alas mustaan multaan -eikä saattanut nähdä, missä ne olivat kasvaneet. Vanhus pelkäsi, että -kun Gerda näkisi ruusut, hän ajattelisi omiaan ja muistaisi pienen Kain -ja juoksisi tiehensä. - -Nyt hän vei Gerdan kukkatarhaan. Olipa siellä tuoksua ja ihanuutta! -Kaikkia mahdollisia kukkia, joka vuodenajan kukkia siellä kasvoi -upeimmassa kukoistuksessaan. Ei mikään kuvakirja voinut olla kirjavampi -ja kauniimpi. Gerda juoksi iloissaan ja leikki, kunnes aurinko laski -korkeiden kastanjapuiden taakse. Silloin sai hän kauniin vuoteen -punaisine silkkityynyineen, ne olivat täytetyt sinisillä orvokeilla ja -hän makasi ja näki niin kauniita unia kuin ikinä joku kuningatar -hääpäivänään. - -Seuraavana päivänä hän taas sai leikkiä kukkasten kanssa lämpimässä -auringonpaisteessa -- niin kului monta päivää. Gerda tunsi joka kukan, -mutta vaikka niitä olikin niin monta, niin hänestä tuntui, että yksi -puuttui, mutta mikä, sitä hän ei tietänyt. Silloin istuu hän eräänä -päivänä ja katselee vanhan vaimon lierilakkia maalattuine kukkineen ja -kaikkein kaunein siinä oli juuri ruusu. Sen oli vanhus unohtanut -poistaa hatusta, kun hän toimitti toiset alas maahan. Mutta sellaista -se on, kun ei pidä ajatuksiaan koossa. - --- Kuinka, sanoi Gerda, -- eikö täällä ole ruusuja? ja hän juoksi -lavojen väliin, etsi ja etsi, mutta ei löytänyt yhtään. Silloin hän -istuutui itkemään. Mutta hänen kyyneleensä putosivat juuri siihen, -mihin ruusut olivat vaipuneet, ja kun lämpöiset kyyneleet kostuttivat -maata, nousi puu yhtäkkiä yhtä kukoistavana kuin se oli vaipunutkin ja -Gerda syleili sitä, suuteli ruusuja ja ajatteli kauniita ruusuja kotona -ja samalla pientä Kaita. - --- Oi, kuinka minä olen myöhästynyt! sanoi pieni tyttö. -- Minunhan -piti löytää Kai. Ettekö te tiedä, missä hän on? kysyi hän ruusuilta. -- -Uskotteko, että hän on kuollut ja poissa? - --- Kuollut ei hän ole, sanoivat ruusut. -- Me olemme olleet maassa, -kaikki kuolleet ovat siellä, mutta Kai ei ollut siellä! - --- Kiitos! sanoi pieni Gerda ja hän meni toisten kukkien luo ja -katsahti niiden kupuun ja kysyi: -- Ettekö te tiedä, missä pieni Kai -on? - -Mutta jokainen kukka seisoi auringossa, nähden unessa oman satunsa tai -tarinansa, niitä sai Gerda kuulla monta, monta, mutta kukaan ei -tietänyt mitään Kaista. - -Ja mitä sanoi sitten Tulililja? - --- Kuuletko rummun: pum! pum! On vain kaksi ääntä, aina: pum! pum! -Kuule naisten surulaulua! Kuule pappien huutoja! Pitkässä punaisessa -hameessaan seisoo hinduvaimo roviolla, liekit hulmuavat hänen kuolleen -miehensä ympärillä, mutta hinduvaimo ajattelee sitä elävää täällä -joukossa, häntä, jonka silmät polttivat kuumemmin kuin liekit, häntä, -jonka silmien tuli kohtaa hänen sydäntänsä enemmän kuin ne liekit, -jotka pian polttavat hänen ruumiinsa tuhkaksi. Saattavatko sydämen -liekit kuolla rovion liekeissä? - --- Sitä en ensinkään ymmärrä, sanoi pieni Gerda. - --- Se on minun satuni, sanoi Tulililja. - -Mitä sanoo Pyöräkello? - --- Kapean kalliotien päällä riippuu vanha ritarilinna. Tuuhea muratti -kasvaa pitkin sen vanhoja punaisia muureja, lehti lehden vieressä -parvekkeen ympäri, ja siellä seisoo kaunis tyttö. Hän kumartuu -kaidepuun yli ja katselee alas tietä pitkin. Ei yksikään ruusu riipu -oksassaan raikkaampana kuin hän. Ei yksikään omenankukka liitele, kun -tuuli kantaa sen puusta, kevyemmin kuin hän. Kuinka komea silkkipuku -kahiseekin! Eikö _hän_ toki tule? - --- Kaitako tarkoitat? kysyi pieni Gerda. - --- Puhun vain sadustani, unelmastani, vastasi Pyöräkello. - -Mitä sanoo pieni Lumikello: - --- Puiden välissä riippuu nuorassa pitkä lauta. Se on keinu. Kaksi -somaa pikkutyttöä -- hameet ovat valkoiset kuin lumi, vihreät -silkkinauhat hulmuavat hatuista -- istuvat ja keinuvat. Veli, joka on -heitä suurempi, seisoo keinussa, hän pitää käsivarttaan nuoran -ympärillä pysyäkseen paikallaan, sillä toisessa kädessä hänellä on -pieni malja, toisessa liitupiippu, hän puhaltaa saippuakuplia. Keinu -käy ja kuplat lentelevät kauniisti vaihtelevin värein. Viimeinen -riippuu vielä piipun varressa, notkuen tuulessa. Keinu käy. Pieni musta -koira, köykäinen kuin kupla, nousee takajaloilleen ja tahtoo mukaan -keinuun. Keinu lentää, koira menee nurin, haukkuu ja on vihainen, se -ilvehtii, kuplat särkyvät -- keinuva lauta, särkyvä, vaahtokuva on -lauluni! - --- Saattaa kyllä olla kaunista se, mitä sinä kerrot, mutta sinä sanot -sen niin surullisesti etkä ensinkään mainitse Kaita. Mitä sanovat -Hyasintit? - --- Oli kolme kaunista sisarta, läpikuultavaa ja hienoa. Ensimäisen hame -oli punainen, toisen sininen, kolmannen aivan valkoinen. Käsi kädessä -tanssivat he hiljaisen järven luona kirkkaassa kuutamossa. He eivät -olleet keijukaisia, he olivat ihmislapsia. Tuoksui kovin suloisesti ja -tytöt hävisivät metsään. Tuoksu kävi voimakkaammaksi. Kolme -ruumisarkkua -- niissä lepäsivät kauniit tytöt -- solui metsän -tiheiköstä yli järven. Kiiltomadot lensivät loistaen ympärillä niinkuin -pienet, liitelevät valot. Nukkuvatko tanssivat tytöt, vai ovatko he -kuolleet? Kukkaistuoksu kertoo, että he ovat ruumiina. Iltakello -soittaa kuolleille. - --- Sinä teet minut aivan surulliseksi, sanoi pieni Gerda. -- Sinä -lemuat niin voimakkaasti, minun täytyy ajatella kuolleita tyttöjä. Oi, -onko sitten todella Kai kuollut? Ruusut ovat olleet alhaalla maassa ja -ne sanovat: ei! - --- Piu, pau! soittivat Hyasintin kellot. -- Me emme soita pienelle -Kaille, häntä emme tunne. Me laulamme vain laulumme, ainoan, jonka -osaamme. - -Ja Gerda meni Voikukan luo, joka paistoi kiiltävien vihreiden lehtien -joukosta. - --- Sinä olet pieni kirkas aurinko! sanoi Gerda. -- Sanoppa minulle, -tiedätkö, mistä minä löydän leikkiveljeni. - -Ja Voikukka paistoi niin kauniisti ja katsoi taas Gerdaan. Minkä laulun -mahtoikaan Voikukka osata laulaa? Se ei sekään ollut Kaista. - -Eräällä pienellä pihamaalla paistoi Jumalan aurinko niin lämpöisesti -ensimäisenä kevätpäivänä. Auringonsäteet liukuivat alas naapurin -valkoista seinää, aivan vieressä kasvoivat ensimäiset keltaiset kukat, -tuo hohtava kulta lämpöisissä auringonsäteissä. Vanha isoäiti oli -ulkona tuolissaan, tyttärentytär, köyhä kaunis palvelustyttö tuli -kotiin lyhyeltä vierailulta. Hän suuteli isoäitiä. Siinä oli kultaa, -sydämen kultaa tuossa hartaassa suudelmassa, kultaa huulilla, kultaa -pohjalla, kultaa tuolla ylhäällä aamuhetkenä. Kas, siinä minun pieni -tarinani! sanoi Voikukka. - --- Voi minun vanhaa isoäiti-raukkaani! huokasi Gerda. -- Niin, hän -varmaan ikävöi minua, on suruissaan minusta, niinkuin oli pikku Kaista. -Mutta minä tulen pian takaisin kotiin ja sitten minä tuon Kain -mukanani. Ei auta kysyä kukkasilta, ne osaavat vain oman laulunsa, ne -eivät anna minulle tietoa! Ja sitten hän köytti ylös pienen hameensa -voidakseen juosta nopeammin. Mutta valkoinen Narsissi löi häntä jalkaan -hänen juostessaan sen yli. Silloin hän jäi seisomaan, katseli pitkään -kukkaa ja kysyi: -- Tiedätkö ehkä jotakin? Ja hän kumartui aivan sen -ääreen. Ja mitä se sanoi? - --- Minä voin nähdä itseni, minä voin nähdä itseni! sanoi valkoinen -Narsissi. -- Oi, oi, kuinka minä lemuan! Ylhäällä, pienessä -ullakkokamarissa, seisoo, puoleksi pukeutuneena, pieni tanssijatar. Hän -seisoo milloin yhdellä jalalla, milloin kahdella, hän potkii koko -maailmalle, hän on pelkkää silmänlumetta. Hän kaataa vettä teekannusta -vaatekappaleelle, jota hän pitelee, se on kureliivi -- siisteys on hyvä -asia! Valkoinen hame riippuu naulassa, se on sekin pesty teekannussa ja -kuivattu katolla. Sen hän pukee ylleen, saframinkeltainen liina -kaulaan, niin paistaa hame valkoisemmalta. Jalat ilmaan! Kas kuinka hän -keikailee kuin kukka varressaan! Minä voin nähdä itseni, minä voin -nähdä itseni! - --- Siitä minä en ensinkään välitä! sanoi Gerda, -- sellaista ei pidä -kertoa minulle! Ja sitten hän juoksi toiseen päähän puutarhaa. - -Ovi oli lukittu, mutta hän rynkytti ruostunutta ripaa niin, että se -irtaantui ja ovi aukeni ja sitten juoksi pieni Gerda paljain jaloin -maailmalle. Hän katsoi kolme kertaa taakseen, mutta kukaan ei tullut -hänen perässään. Vihdoin hän ei enään voinut juosta ja istuutui -suurelle kivelle ja kun hän katseli ympärilleen, oli kesä mennyt, oli -myöhäinen syys, sitä ei ensinkään saattanut huomata siellä kauniissa -puutarhassa, missä aina oli auringonpaistetta ja kaikkien vuodenaikojen -kukkia. - --- Herranen aika, kuinka minä olen myöhästynyt! sanoi pieni Gerda. -- -Onhan tullut syksy! Nyt en saa levätä. Ja hän nousi lähteäkseen. - -Oi, kuinka hänen pienet jalkansa olivat arat ja väsyneet ja ympärillä -näytti kylmältä ja raa'alta. Pitkät salavanlehdet olivat aivan -keltaiset ja sumu tippui vetenä alas niistä. Lehti putosi toisensa -jälkeen, ainoastaan oratuomi seisoi marjoissaan ja niin tuimana, että -suu meni ryppyyn. Oi, kuinka täällä ulkona maailmassa oli harmaata ja -raskasta! - - -_Neljäs tarina. Prinssi ja prinsessa_. - -Gerdan täytyi taas levätä. Silloin hyppäsi lumella, aivan vastapäätä -sitä paikkaa, missä hän istui, suuri varis. Se oli kauan istunut ja -katsellut häntä ja käännellyt päätään. Nyt se sanoi: -- Kraa, kraa! -hyvää päivää, hyvää päivää! Paremmin se ei voinut sitä sanoa, mutta se -tarkoitti pienen tytön parasta ja kysyi, minne hän oli menossa niin -yksinään maailmalle. Sanan _yksinään_ ymmärsi Gerda hyvin hyvästi ja -tunsi oikein, kuinka paljon se sisälsi, ja sitten hän kertoi varikselle -koko elämänsä ja vaelluksensa ja kysyi, eikö se ollut nähnyt Kaita. - -Ja varis nyökkäsi varsin miettiväisenä ja sanoi: -- Ehkä olisin, ehkä -olisin! - --- Mitä? Luuletko! huusi pieni tyttö ja oli miltei litistämäisillään -variksen kuoliaaksi, niin hän suuteli sitä. - --- Siivolla, siivolla! sanoi varis. -- Minä luulen, että se saattaa -olla pieni Kai. Mutta nyt hän varmaan on unohtanut sinut prinsessan -takia. - --- Asuuko hän jonkun prinsessan luona? kysyi Gerda. - --- Kraa, kuulehan! sanoi varis, -- mutta minun on vaikea puhua sinun -kieltäsi. Ymmärrätkö variksenkieltä, niin kerron paremmin. - --- En, sitä en ole oppinut, sanoi Gerda, -- mutta isoäiti osasi sitä ja -P-kieltä hän osasi. Kunpa minäkin olisin oppinut sen! - --- Ei tee mitään! sanoi varis, -- minä kerron niin hyvin kuin voin, -mutta huonoa siitä joka tapauksessa tulee, ja sitten se kertoi kaikki, -mitä tiesi. - --- Siinä kuningaskunnassa missä me nyt istumme, asuu prinsessa, joka on -niin hirvittävän viisas, mutta hän on myöskin lukenut kaikki -sanomalehdet, mitä on maailmassa, ja unohtanut ne taas, niin viisas hän -on. Tässä hiljan istahtaa hän valtaistuimelle eikä se kuulu olevankaan -erittäin hauskaa, silloin hän sattuu hyräilemään erästä laulua, se oli -juuri tämä laulu: "Miksen naimisiin ma menis?" Kuulkaas, siinä on -jotakin varteenotettavaa, sanoo hän ja sitten hän tahtoi mennä -naimisiin, mutta hän tahtoi miehen, joka ymmärsi vastata, kun hänelle -puhui, miehen, joka ei vain seisonut ja näyttänyt ylhäiseltä, sillä se -on kovin ikävää. Nyt antoi hän rummuttaa kokoon kaikki hovinaiset ja -kun he kuulivat, mitä hän tahtoi, niin kävivät he kovin tyytyväisiksi. --- Siitä minä pidän, sanoivat he, -- sellaista minäkin tässä hiljan -ajattelin. -- Saat uskoa, että joka sana, jonka sanon, on totta! sanoi -varis. -- Minulla on kesy kulta, joka kulkee vapaasti linnassa ja hän -on kertonut minulle kaikki! - -Hänen kultansa oli tietysti myöskin varis, sillä vakka kantensa löytää -ja variksella se aina on varis. - --- Sanomalehdet ilmestyivät heti laidassaan sydämiä ja prinsessan -nimikirjaimet. Siitä ymmärrettiin, että jokaisella nuorella miehellä, -joka oli hauskan näköinen, oli vapaus tulla linnaan ja puhua prinsessan -kanssa, ja sen, joka puhui niin, että saattoi kuulla hänen olevan -kotonaan siellä, ja joka puhui parhaiten, sen tahtoi prinsessa ottaa -miehekseen. Niin, niin, sanoi varis. Saat uskoa, se on niin totta kuin -se, että istun tässä, että kansaa tulvi paikalle, oli tavaton tungos ja -juokseminen, mutta ei onnistunut, ei ensimäisenä eikä toisena päivänä. -He osasivat kaikki hyvin puhua, kun olivat ulkona kadulla, mutta kun he -tulivat sisään linnanportista ja näkivät kaartin hopeassa ja pitkin -portaita lakeijoja kullassa ja suuret valaistut salit, niin he -ällistyivät. Ja kun he seisoivat valtaistuimen edessä, missä prinsessa -istui, eivät he osanneet sanoa muuta kuin viimeisen sanan, minkä hän -oli sanonut, ja sitä ei hän viitsinyt kuulla uudestaan. Tuntui siltä, -kuin ihmiset siellä sisällä olisivat saaneet nuuskaa vatsalleen ja -menneet tainnoksiin, kunnes ne tulivat takaisin kadulle, niin, silloin -he saattoivat puhua. Minä olin itse sisällä ja näin sen! sanoi varis. -Niiden tuli sekä nälkä että jano, mutta linnasta eivät he saaneet edes -lasillista haaleaa vettä. Tosin muutamat viisaimmat olivat ottaneet -mukaansa voileipää, mutta eivät jakaneet naapurinsa kanssa. He -ajattelivat kuin ajattelivatkin: antaa hänen vain näyttää nälkäiseltä, -niin ei prinsessa ota häntä. - --- Mutta Kai, pieni Kai! kysyi Gerda. -- Milloin hän tuli? Oliko hän -noiden monien joukossa? - --- Maltahan, maltahan! Nyt me juuri tulemme häneen. Oli kolmas päivä, -silloin tuli sinne pieni mies ilman hevosta ja vaatteita, marssien -aivan tyynesti ylös linnaan. Hänen silmänsä loistivat kuin sinun -silmäsi, hänellä oli kauniit pitkät hiukset, mutta muuten huonot -vaatteet. - --- Se oli Kai! riemuitsi Gerda. -- Oi, minä olen siis löytänyt hänet! -Ja hän taputti käsiään. - --- Hänellä oli pieni reppu selässä! sanoi varis. - --- Ei, se oli varmaan hänen kelkkansa! sanoi Gerda, -- sillä kelkka -mukanaan hän läksi pois! - --- Se on mahdollista! sanoi varis,-- minä en niin tarkkaan katsonut. -Mutta sen tiedän kesyn kultani kautta, että kun hän tuli sisään -linnanportista ja näki henkivartioston hopeassa ja lakeijat pitkin -portaita kullassa, niin ei hän vähääkään ällistynyt. Hän nyökkäsi ja -sanoi niille: mahtaa olla ikävää seisoa portaissa, minä menen -mieluummin sisään! Siellä loistivat salit kynttilöissään. Salaneuvokset -ja korkeudet kulkivat paljainjaloin ja kantoivat kultavateja -- siinä -olisi kyllä saattanut käydä juhlalliseksi! Hänen saappaansa narisivat -hirveästi, mutta hän ei kuitenkaan pelästynyt. - --- Se on aivan varmaan Kai! sanoi Gerda. -- Minä tiedän, että hänellä -oli uudet saappaat, minä kuulin niiden narisevan isoäidin huoneessa. - --- Niin, kyllä ne narisivat! sanoi varis, -- ja rohkeasti astui hän -suoraan prinsessan eteen, joka istui helmellä, joka oli niin suuri kuin -rukinpyörä. Ja kaikki hovinaiset ja niiden piiat ja piikojen piiat, ja -kaikki kavaljeerit ja niiden palvelijat ja palvelijoiden palvelijat, -jotka pitivät renkiä, seisoivat määräasennossa ympärillä. Ja kuta -likempänä ovea he seisoivat, sitä ylpeämmiltä he näyttivät. -Palvelijoiden palvelijan renkiin, joka aina käy tohveleissa, tuskin -uskaltaa katsoa, niin ylpeänä hän seisoo ovella. - --- Se mahtaa olla kauheaa! sanoi pieni Gerda. -- Ja Kai sai kuitenkin -prinsessan? - --- Jollen minä olisi ollut varis, olisin ottanut hänet, vaikka olenkin -kihloissa. Hän kuului puhuneen yhtä hyvin kuin minä puhun, kun puhun -variksenkieltä, sen olen kuullut kesyltä kullaltani. Hän oli rohkea ja -kaunis, hän ei ollut ensinkään tullut kosimaan, vaan ainoastaan -kuulemaan prinsessan viisautta, ja sen hän havaitsi hyväksi ja -prinsessa puolestaan havaitsi hänet hyväksi. - --- Aivan varmaan se oli Kai, sanoi Gerda, -- hän oli niin viisas, hän -osasi päässälaskua murtoluvuilla. Oi, etkö veisi minua linnaan? - --- Kyllä, se on helposti sanottu! sanoi varis. -- Mutta miten me sen -teemme? Minäpä puhun siitä kesyn kultani kanssa, hän varmaan voi antaa -meille neuvon. Sillä sen minä sinulle sanon, että sellainen pieni tyttö -kuin sinä ei koskaan saa lupaa oikein päästä sisään! - --- Kyllä minä saan! sanoi Gerda. -- Kun Kai kuulee että minä olen -täällä, tulee hän heti ja noutaa minut! - --- Odota minua tuolla lätin luona! sanoi varis, käänteli päätään ja -lensi pois. - -Vasta kun oli pimeä ilta, tuli varis taas takaisin. - --- Erinomaista, erinomaista! sanoi se. -- Hän lähettää sinulle paljon -terveisiä ja tässä on sinulle pieni leipä, hän otti sen kyökistä, -siellä on leipää tarpeeksi ja varmaan sinun on nälkä. Ei ole -mahdollista, että sinä pääset linnaan, sinähän olet paljain jaloin. -Hopeaan puettu kaarti ja kultaan puetut lakeijatkaan eivät sitä -sallisi. Mutta älä itke, sinä kyllä pääset sinne kuitenkin. Kultani -tietää pienet takaportaat, jotka johtavat makuuhuoneeseen ja hän -tietää, mistä ottaa avaimen. - -Ja he menivät puutarhaan, suureen puukujaan, missä lehti putosi -toisensa jälkeen, ja kun kynttilät linnassa sammutettiin, toinen -toisensa jälkeen, vei varis pienen Gerdan erään takaoven luo, joka oli -raollaan. - -Oi, kuinka Gerdan sydän sykki levottomuudesta ja ikävästä. Tuntui siltä -kuin hän olisi ollut tekemäisillään jotain pahaa ja hänhän vain tahtoi -tietää, oliko se pieni Kai. Kyllä, sen täytyi olla hän. Hän kuvitteli -elävästi mielessään hänen viisaita silmiään, hänen pitkiä hiuksiaan. -Hän aivan saattoi nähdä, kuinka hän hymyili, kun he istuivat kotona -ruusujen alla. Varmaan hän tulee iloiseksi, kun näkee Gerdan, kuulee, -minkä pitkän matkan hän on kulkenut hänen tähtensä, ja saa tietää, -kuinka suruissaan kaikki kotona olivat, kun ei hän palannut. Oi sitä -pelkoa ja iloa! - -Nyt he olivat portaissa. Siellä paloi kaapilla pieni lamppu. Keskellä -lattiaa seisoi kesy varis, käännellen päätään joka taholle ja katseli -Gerdaa, joka niiasi, niinkuin isoäiti oli opettanut. - --- Sulhaseni on puhunut teistä niin kauniisti, pieni neitiseni, sanoi -kesy varis. -- Teidän _vita'nne_, niinkuin sitä sanotaan, on sekin -hyvin liikuttava. Otatteko lampun, niin minä kuljen edellä. Me kuljemme -tästä suoraan, niin emme tapaa ketään. - --- Täällä taitaa tulla joku heti perässä! sanoi Gerda ja hänen -ohitsensa suhahti. Näytti olevan ikäänkuin varjoja seinää vastaan, -hevosia liehuvin harjoin ja ohuin jaloin, metsästyspalvelijoita, -herroja ja naisia ratsain. - --- Ne ovat vain unia, sanoi varis, -- ne tulevat noutamaan korkeiden -herrasväkien ajatuksia metsästysretkelle. Hyvä onkin, niin voitte -paremmin katsella heitä vuoteessa. Mutta näyttäkääkin, että jos -pääsette arvoon ja kunniaan, osoitatte kiitollista mieltä. - --- Eihän siitä kannata puhua, sanoi metsävaris. - -Nyt he tulivat ensimäiseen saliin, se oli ruusunpunaista silkkiä -taidokkaine kukkineen, jotka ylenivät pitkin seiniä. Täällä suhisivat -jo unet heidän ohitsensa, mutta he kulkivat niin nopeasti, ettei Gerda -saanut nähdä korkeaa herrasväkeä. Toinen sali kävi toistaan -komeammaksi, tahtoi oikein ällistyttää, ja nyt he olivat -makuuhuoneessa. Sen katto muistutti suurta palmua, jonka lehdet ovat -lasia ja keskellä lattiaa riippui paksussa kultavarressa kaksi -vuodetta, jotka kumpikin olivat liljan muotoiset. Toinen oli valkoinen, -siinä makasi prinsessa, toinen punainen ja siitä piti Gerdan etsiä -pientä Kaita. Hän taivutti syrjään muuatta punaista lehteä ja silloin -hän näki vallan ruskean niskan. Oi, se oli Kai! Hän huusi aivan ääneen -hänen nimensä, valaisi häntä lampulla -- unet humisivat taas ratsain -huoneeseen --, hän heräsi, käänsi päätään ja -- se ei ollutkaan pieni -Kai! - -Vain prinssin niska muistutti häntä, mutta nuori ja kaunis hän oli. Ja -valkoisesta liljavuoteesta kurkisti prinsessa ja kysyi, mikä oli. -Silloin itki pieni Gerda ja kertoi koko tarinansa ja kaikki, mitä -varikset olivat tehneet hänen hyväkseen. - --- Sinä pieni raukka! sanoivat prinssi ja prinsessa ja he kehuivat -variksia ja sanoivat, etteivät olleet niille ensinkään suuttuneet, -mutta heidän ei kuitenkaan pitäisi tehdä tätä toiste. Joka tapauksessa -oli niiden saatava palkinto. - --- Tahdotteko lentää vapaina? kysyi prinsessa, -- tai tahdotteko -vakinaisen toimen hovivariksina sekä kaikki, mikä jää kyökistä? - -Ja molemmat varikset niiasivat ja pyysivät vakinaista tointa, sillä he -ajattelivat vanhuuttaan ja sanoivat: hyvä on vanhan miehen omistaa -jotakin, niinkuin heidän sanansa kuuluivat. - -Ja prinssi nousi vuoteestaan ja antoi Gerdan nukkua siinä ja enempää ei -hän voinut tehdä. Gerda liitti pienet kätensä yhteen ja ajatteli: -kuinka sentään ihmiset ja eläimet ovat hyviä. Ja sitten hän sulki -silmänsä ja nukkui makeasti. Kaikki unet lensivät taas sisään ja ne -olivat Jumalan enkelien näköiset ja ne vetivät kelkkaa ja siinä istui -Kai ja nyökkäsi päätään. Mutta kaikki oli vain unennäköä ja sentähden -se olikin poissa heti, kun hän heräsi. - -Seuraavana päivänä puettiin hänet kiireestä kantapäähän asti silkkiin -ja samettiin. Hän sai tarjouksen jäädä linnaan hyville päiville, mutta -hän pyysi ainoastaan saada pienet rattaat ja hevosen eteen, ja parin -pieniä saappaita, sitten hän taas ajaa maailmalle etsimään Kaita. - -Hän sai sekä saappaat että puuhkan. Hänet puettiin hyvin kauniiksi ja -kun hänen piti lähteä, seisoivat oven luona uudet vaunut puhdasta -kultaa. Prinssin ja prinsessan vaakuna paistoi vaunusta kuin tähti. -Kuski, palvelijat ja esiratsastajat -- sillä esiratsastajia oli myöskin --- istuivat, päässään kultakruunut. Prinssi ja prinsessa auttoivat -hänet itse vaunuihin ja toivottivat hänelle kaikkea onnea. Metsävaris, -joka nyt oli mennyt naimisiin, seurasi mukana ensimäiset kolme -penikulmaa. Se istui hänen vierellään, sillä se ei sietänyt ajaa -takaperin. Toinen varis seisoi portilla ja räpytti siipiään. Se ei -seurannut mukana, sillä se poti päänkipua siitä lähtien, kun se oli -saanut vakinaisen toimen ja liian paljon syömistä. Sisältä olivat -vaunut päällystetyt sokeririnkeleillä ja istuimessa oli hedelmiä ja -piparpähkinöitä. - --- Hyvästi, hyvästi! huusivat prinssi ja prinsessa ja pikku Gerda itki -ja varis itki. Niin kuluivat ensimäiset penikulmat. Silloin heitti -variskin hyvästit ja se oli raskas hyvästijättö. Se lensi puuhun ja -räpytteli mustia siipiään niin kauan, kuin se saattoi nähdä vaunut, -jotka paistoivat kuin kirkkain auringonpaiste. - - -_Viides tarina. Pieni ryövärityttö_. - -He ajoivat pimeän metsän läpi, mutta vaunut loistivat kuin soihtu, se -pisti ryövärien silmään, sitä eivät he voineet sietää. - --- Se on kultaa, se on kultaa! huusivat he, syöksyivät esiin, kävivät -kiinni hevosiin, löivät kuoliaaksi pienet ratsumiehet, kuskin ja -palvelijat ja vetivät nyt pienen Gerdan esiin vaunuista. - --- Hän on lihava, hän on kaunis, hän on syötetty pähkinänsydämillä! -sanoi vanha ryöväriakka, jolla oli pitkä tuuhea parta ja sellaiset -kulmakarvat, että ne riippuivat silmien päällä. -- Hän on yhtä hyvä -kuin pieni syöttölammas. Ai, kuinka makealta hän tulee maistumaan! Ja -sitten hän veti tupesta kiiltävän veitsensä ja se välkkyi niin, että -hirvitti. - --- Ai! sanoi akka samassa. Häntä oli purrut korvaan hänen oma pieni -tyttärensä, joka riippui hänen selässään ja oli niin raju ja hurja, -että sitä ilokseen katseli. -- Senkin ilkeä vekara! sanoi äiti eikä -hänellä ollut aikaa teurastaa Gerdaa. - --- Hänen pitää leikkiä minun kanssani! sanoi pieni ryövärityttö. -- -Hänen pitää antaa minulle puuhkansa, kaunis hameensa, nukkua minun -kanssani minun vuoteessani! Ja sitten hän taas puri niin, että -ryöväriakka hypähti ilmaan ja kieppui ympäri ja kaikki ryövärit -nauroivat ja sanoivat: -- Kas kuinka hän tanssii pentunsa kanssa. - --- Minä tahdon vaunuihin! sanoi pieni ryövärityttö ja hänen täytyi ja -hän halusi saada tehdä tahtonsa, sillä hän oli kovin hemmoteltu ja -itsepäinen. Hän ja Gerda istuivat vaunuissa ja sitten he ajoivat kivien -ja kantojen yli syvemmälle metsään. Pieni ryövärityttö oli yhtä suuri -kuin Gerda, mutta tanakampi, hartevampi ja iholtaan tumma. Silmät -olivat aivan mustat, ne näyttivät miltei surullisilta. Hän otti pientä -Gerdaa vyötäisistä ja sanoi: -- Ne eivät teurasta sinua, niin kauan -kuin en minä suutu sinuun! Sinä olet kai prinsessa? - --- En, sanoi pieni Gerda ja kertoi hänelle kaikki, mitä oli kokenut ja -kuinka paljon hän piti pikku Kaista. - -Ryövärityttö katsoi häneen varsin vakavana, nyökytti hiukan päätään ja -sanoi: -- Ne eivät saa teurastaa sinua, vaikka minä suuttuisinkin -sinuun, silloin minä kyllä teen sen itse! Ja sitten hän pyyhki Gerdan -silmät ja pisti sitten molemmat kätensä somaan puuhkaan, joka oli -pehmoinen ja lämmin. - -Nyt pysähtyivät vaunut. He olivat keskellä ryövärilinnan pihaa. Seinä -oli haljennut ylhäältä alas asti, korpit ja varikset lentelivät -avonaisista rei'istä ja suuret verikoirat, joista jokainen oli sen -näköinen kuin se olisi voinut niellä ihmisen, hyppivät korkealle -ilmaan, mutta eivät haukkuneet, sillä se oli kielletty. - -Suuressa, vanhassa nokisessa salissa paloi keskellä kivilattiaa suuri -tuli. Savu kiiri kattoa pitkin ja sai itse etsiä tiensä ulos. Suuressa -juomanpanokattilassa kiehui keitto ja sekä jäniksiä että kaniineja -käänneltiin vartaissa. - --- Sinun pitää yöllä nukkua minun kanssani täällä kaikkien -pikkueläinteni kanssa! sanoi ryövärityttö. He saivat syömistä ja -juomista ja menivät sitten muutamaan nurkkaan, missä oli olkia ja -mattoja. Ylhäällä istui rimoilla ja orsilla liki sata kyyhkystä, jotka -kaikki näyttivät nukkuvan, mutta käännähtivät kuitenkin vähän, kun -pikkutytöt tulivat. - --- Ne ovat kaikki minun, sanoi pieni ryövärityttö ja kävi nopeasti -kiinni yhteen likimmistä, piteli sitä jaloista ja ravisti sitä niin, -että se räpytteli siipiään. -- Suutele sitä! huusi hän ja löi sillä -Gerdaa kasvoihin. -- Tuossa istuvat metsälurjukset! jatkoi hän ja -viittasi säleiden taakse, joita oli lyöty aika määrä korkealle reiän -eteen muurissa. - --- Ne ovat metsälurjuksia nuo kaksi! Ne lentävät heti pois, jolleivät -ole oikein lukittuina. Ja tässä seisoo minun vanha rakkahimpani "pää"! -ja hän veti sarvesta poroa, jolla oli kiiltävä kuparirengas kaulassa ja -joka oli kytkettynä. Häntäkin meidän täytyy pitää kytkyessä, muuten hän -karkaa luotamme. Joka ikinen ilta kutkutan minä häntä kaulaan terävällä -veitselläni, sitä hän niin pelkää! Ja pieni tyttö veti pitkän veitsen -muurinhalkeamasta ja antoi sen liukua poron kaulan yli. Eläin raukka -potki takajaloillaan ja ryövärityttö nauroi ja veti sitten Gerdan -mukaansa vuoteeseen. - --- Aiotko pitää veitsen vieressäsi, kun nukut? kysyi. Gerda ja katseli -siihen hiukan peloissaan. - --- Minä nukun aina veitsi vieressäni, sanoi pieni ryövärityttö. -- Ei -koskaan tiedä, mitä voi sattua. Mutta kerro minulle nyt taas, mitä -äsken kerroit pienestä Kaista ja miksi olet lähtenyt maailmalle. - -Ja Gerda kertoi uudestaan, ja metsäkyyhkyset kuhersivat ylhäällä -häkissä, muut kyyhkyset nukkuivat. Pieni ryövärityttö pani kätensä -Gerdan kaulaan, piti veistä toisessa kädessään ja nukkui niin, että sen -saattoi kuulla. Mutta Gerda ei ensinkään voinut sulkea silmiään, hän ei -tietänyt, oliko hänen määrä elää vaiko kuolla. Ryövärit istuivat tulen -ympärillä, lauloivat ja joivat, ja ryöväriakka heitteli kuperkeikkoja. -Oi, pienen tytön oli varsin hirmuista katsella sitä. - -Silloin sanoivat metsäkyyhkyset: kur, kur, me olemme nähneet pienen -Kain. Valkoinen kana kantoi hänen rekeänsä. Hän istui lumikuningattaren -vaunuissa, jotka kulkivat läpi metsän, kun me makasimme pesässä. Hän -puhalsi meihin poikasiin ja kaikki ne kuolivat, paitsi me kaksi. Kur, -kur! - --- Mitä te sanotte siellä ylhäällä? huusi Gerda, -- minne -lumikuningatar matkusti? Tiedättekö siitä jotakin? - --- Luultavasti hän matkusti Lapinmaahan, sillä siellä on aina lunta ja -jäätä, kysy vain porolta, joka seisoo kytkettynä nuoraan. - --- Siellä on jäätä ja lunta, siellä on suloista ja hyvä olla! sanoi -poro, -- siellä juostaan vapaasti suurissa, hohtavissa laaksoissa. -Siellä on lumikuningattaren kesäteltta, mutta hänen vakituinen linnansa -on ylhäällä pohjoisnavan puolella, sillä saarella, jota sanotaan -Huippuvuoriksi. - --- Oi Kai, pieni Kai! huokasi Gerda. - --- Nyt sinun pitää olla hiljaa, sanoi ryövärityttö, -- muuten saat -veitsen vatsaasi! - -Aamulla kertoi Gerda hänelle kaikki, mitä metsäkyyhkyset olivat -sanoneet ja pieni ryövärityttö näytti kovin vakavalta, mutta nyökkäsi -päätään ja sanoi: -- Sama se, sama se! - --- Tiedätkö, missä Lapinmaa on? kysyi hän porolta. - --- Kuka sen paremmin tietäisi kuin minä? sanoi eläin, ja silmät sen -päässä pyörivät. -- Siellä minä olen syntynyt ja kasvanut, siellä olen -juossut lumikentillä. - --- Kuuleppas! sanoi ryövärityttö Gerdalle, -- sinä näet, että kaikki -meidän miesväkemme ovat poissa, mutta muori on vielä täällä ja hän jää -tänne, mutta aamulla juo hän suuresta pullosta ja ottaa sitten pienen -unen päälle. Silloin minä teen jotakin hyväksesi! Samassa hän hyppäsi -sängystä, karkasi äidin kaulaan, vetäisi häntä leukaparrasta ja sanoi: --- oma suloinen kilipukkini, hyvää huomenta! - -Ja äiti näpäytti häntä nenään, niin että se kävi sekä punaiseksi että -siniseksi, mutta se tapahtui kaikki rakkaudesta. - -Kun äiti sitten oli juonut pullostaan ja otti pienet unet, meni -ryövärityttö poron luo ja sanoi: - --- Minulla olisi ihmeellinen halu vielä monta kertaa kutittaa sinua -terävällä veitsellä, sillä silloin sinä olet niin hauska, mutta sama -se: minä irroitan sinun nuorasi ja autan sinut ulos, että pääset -juoksemaan Lapinmaahan, mutta sinun pitää ottaa jalat allesi ja viedä -tämä pieni tyttö lumikuningattaren linnaan, missä hänen leikkiveljensä -on. Olethan sinä kuullut, mitä hän kertoi, sillä hän puhui varsin -ääneen, ja sinä kuuntelet! - -Poro hypähti korkealle ilosta. Ryövärityttö nosti pienen Gerdan sen -selkään ja oli niin varovainen, että sitoi hänet kiinni, vieläpä antoi -pienen tyynyn hänen istuttavakseen. - --- Sama se, sanoi hän, -- tuossa saat karvaiset saappaasi, sillä tulee -kylmä, mutta puuhkan pidän minä, se on liian kaunis! Kuitenkaan ei -sinun pidä palella. Tässä saat äitini suuret kintaat, ne ulottuvat -kyynärpäihisi asti -- pistä kätesi niihin! Nyt sinä käsistäsi olet -ilkeän äitini näköinen! - -Ja Gerda itki ilosta. - --- Minä en voi sietää, että sinä irvistät! sanoi pieni ryövärityttö. -- -Nythän sinun juuri pitäisi näyttää tyytyväiseltä! Ja tuossa sinä saat -kaksi leipää ja yhden kinkun, niin et näe nälkää! Molemmat sidottiin -taakse poron selkään. Pieni ryövärityttö avasi oven, houkutteli sisään -kaikki suuret koirat ja sitten leikkasi hän nuoran poikki veitsellään -ja sanoi porolle: -- Lähde laputtamaan! Mutta pitele taiten pientä -tyttöä! - -Ja Gerda ojensi kädet suurine kintaineen ryövärityttöä kohden ja sanoi -hyvästi ja sitten läksi poro menemään yli kivien ja kantojen, läpi -suuren metsän, yli soiden ja arojen, minkä jaksoi. Sudet ulvoivat ja -korpit vaakkuivat. Hyit, hyit! kuului taivaalta. Tuntui siltä, kuin -olisi aivastanut punaista. - --- Ne ovat minun vanhat revontuleni! sanoi poro. -- Kas, kuinka ne -loistavat! Ja sitten se juoksi entistä nopeammin, yötä ja päivää. -Leivät syötiin, kinkku niinikään, ja sitten he olivat Lapinmaassa. - - -_Kuudes tarina. Lappalaismuija ja ruijalaismuija_. - -He pysähtyivät pienen talon ääreen. Se oli kovin surkea, katto ulottui -maahan asti ja ovi oli niin matala, että perheen täytyi ryömiä -vatsallaan, kun se aikoi ulos tai sisään. Täällä ei ollut ketään -kotona paitsi vanha lappalaismuija, joka seisoi ja paistoi kalaa -merenrasvalampun ääressä. Ja poro kertoi koko Gerdan tarinan, mutta -ensin omansa, sillä siitä tuntui, että se oli paljon tärkeämpää, ja -Gerda oli vilusta niin pökerryksissään, ettei voinut puhua. - --- Voi teitä raukkoja! sanoi lappalaismuija, -- sitten teillä vielä on -pitkät juostavat. Teidän täytyy mennä toista sataa penikulmaa Ruijaan, -sillä siellä viettää lumikuningatar maalaiselämää ja polttaa -bengalitulta jokikinen ilta. Minäpä kirjoitan pari sanaa kuivalle -kalliokalalle -- paperia minulla ei ole -- sen minä annan mukaanne -ruijalaismuijalle, hän voi antaa teille parempia neuvoja kuin minä! - -Ja kun nyt Gerda oli lämmennyt ja saanut syödäkseen ja juodakseen, niin -kirjoitti lappalaismuija pari sanaa kuivalle kalliokalalle, ja poro -läksi juoksemaan. Hyit, hyit! pani ylhäällä ilmassa, ja sitten he -tulivat Ruijaan ja koputtivat ruijalaismuijan savupiippuun, sillä -hänellä ei ollut edes ovea. - -Siellä oli sellainen kuumuus, että ruijalaismuija itse käveli miltei -alasti. Pieni hän oli ja väriltään aivan harmaa. Hän irroitti heti -pienen Gerdan vaatteet, veti pois kintaat ja saappaat, sillä muuten -hänelle olisi tullut liian kuuma, pani poron otsalle kappaleen jäätä ja -luki sitten, mitä oli kirjoitettu kalliokalaan. Hän luki sen kolmeen -kertaan ja sitten hän osasi sen ulkoa ja pani kalan ruokapataan, sillä -saattoihan sen hyvin syödä eikä hän koskaan heittänyt mitään hukkaan. - -Nyt kertoi poro ensin oman tarinansa, sitten pienen Gerdan, ja -ruijalaismuija tirkisteli viisailla silmillään, mutta ei sanonut -mitään. - --- Sinä olet hyvin viisas, sanoi poro. -- Minä tiedän, että sinä -neulomalangalla voit köyttää kiinni kaikki taivaan tuulet. Kun laivuri -irroittaa yhden solmun, saa hän hyvää tuulta, kun hän irroittaa toisen, -tuulee tuimasti, ja kun hän irroittaa kolmannen ja neljännen, niin -tuulee niin, että metsät kaatuvat. Etkö antaisi pienelle tytölle -sellaista juomaa, että hän voi saada kahdentoista miehen voimat ja -voittaa lumikuningattaren. - --- Kahdentoista miehen voimat, sanoi ruijalaismuija. -- Olisihan sitä -siinä! Ja sitten hän meni hyllylle, otti esiin suuren kokoonkäärityn -nahan ja kääri sen auki. Siinä oli kirjoitettuna ihmeellisiä kirjaimia -ja ruijalaismuija luki niin, että vesi virtasi hänen otsaltaan. - -Mutta poro pyysi taas niin hartaasti pienen Gerdan puolesta ja Gerda -katseli niin rukoilevin silmin, jotka olivat täynnä kyyneliä, -ruijalaismuijaan, että tämä taas alkoi tirkistellä silmillään ja veti -poron nurkkaan, missä hän kuiskasi sille, sillaikaa kuin se sai -tuoretta jäätä päälaelleen: - --- Pieni Kai on aivan oikein lumikuningattaren luona ja pitää kaikkea -siellä mielensä ja ajatustensa mukaisena ja uskoo, että se on paras osa -maailmaa, mutta se johtuu siitä, että hän on saanut lasinpalan -sydämeensä ja pienen lasisirpaleen silmäänsä. Ne täytyy ensin saada -pois, muuten ei hänestä koskaan tule ihmistä ja lumikuningatar on -pitävä hänet vallassaan! - --- Mutta etkö sinä voi antaa pienelle Gerdalle jotakin sellaista -juomaa, että hän saa kaikki tyyni valtaansa? - --- Minä en voi antaa hänelle suurempaa valtaa kuin hänellä jo on. Etkö -näe, kuinka suuri se on? Etkö näe kuinka ihmisten ja eläinten täytyy -palvella häntä, kuinka hyvin hän on paljain jaloin päässyt eteenpäin -maailmassa? Älköön hän meiltä saako tietää valtaansa, se on hänen -sydämessään, se on siinä, että hän on suloinen, viaton lapsi. Jollei -hän itse pääse lumikuningattaren luo ja saa lasia pois pieneltä Kailta, -emme me voi auttaa! Kaksi penikulmaa täältä alkaa lumikuningattaren -puutarha, sinne voit viedä pienen tytön. Laske hänet maahan suuren -pensaan luo, joka punaisine marjoineen seisoo lumessa, älä pidä pitkiä -puheita ja joudu tänne takaisin! Ja sitten nosti ruijalaismuija pienen -Gerdan poron selkään, joka juoksi minkä jaksoi. - --- Oi, saappaani jäivät, kintaani jäivät! huusi pieni Gerda. Hän -huomasi sen vasta purevassa pakkasessa. Mutta poro ei uskaltanut -pysähtyä, se juoksi, kunnes tuli suuren pensaan luo, jossa oli punaisia -marjoja. Siellä se laski Gerdan maahan, suuteli häntä suulle ja suuret, -kirkkaat kyyneleet valuivat alas eläimen poskia, ja sitten se juoksi -minkä jaksoi, jälleen takaisin. Siinä seisoi Gerda raukka ilman kenkiä, -ilman kintaita, keskellä kauheaa, jääkylmää Ruijaa. - -Hän juoksi eteenpäin niin pian kuin taisi. Siellä tuli koko rykmentti -lumihiutaleita, mutta ne eivät pudonneet alas taivaasta, se oli aivan -kirkas ja loisti revontulia. Lumihiutaleet juoksivat pitkin maata ja -kuta likemmä ne tulivat, sitä suuremmiksi ne kävivät. Gerda kyllä -muisti, kuinka suurilta ja kummallisilta ne olivat näyttäneet silloin, -kun hän näki lumihiutaleet auringonlasin läpi, mutta täällä olivat ne -vielä paljoa suuremmat ja hirvittävämmät, ne olivat eläviä, ne olivat -lumikuningattaren etuvartijoita. Niillä oli mitä kummallisimpia -muotoja, toiset olivat kuin ilkeitä suuria piikkisikoja, toiset taas -kuin kokonaisia käärmekimppuja, joista niiden päät pistivät esiin ja -toiset kuin pieniä, paksuja karhuja, joilla oli karvat pystyssä. Kaikki -olivat hohtavan valkoisia, kaikki ne olivat eläviä lumihiutaleita. - -Silloin rukoili pieni Gerda isämeitänsä ja pakkanen oli niin kova, että -hän saattoi nähdä oman hengityksensä. Sauhuna nousi se hänen suustaan, -huuru tiheni tihenemistään ja muodostui pieniksi kirkkaiksi enkeleiksi, -jotka kasvamistaan kasvoivat, koskettaessaan maata. Ja kaikilla niillä -oli kypärä päässä ja peitset ja kilvet käsissä. Niitä tuli yhä useampia -ja kun Gerda oli lopettanut isämeitänsä, oli hänen ympärillään -kokonainen legiona. Ne hakkasivat peitsineen kauheita lumihiutaleita, -niin että ne särkyivät sadoiksi kappaleiksi ja pieni Gerda kulki aivan -turvallisesti ja rohkeasti eteenpäin. Enkelit taputtivat hänen -jalkojaan ja käsiään ja silloin hän vähemmän tunsi, miten kylmä oli ja -astui reippaasti lumikuningattaren linnaa kohti. - -Mutta katsokaamme nyt ensin, kuinka Kain on. Hän kyllä ei ajatellut -pientä Gerdaa ja kaikkein vähimmin sitä, että tämä seisoi linnan -ulkopuolella. - - -_Seitsemäs tarina. Mitä tapahtui lumikuningattaren linnassa ja mitä -sitten tapahtui_. - -Linnan seinät olivat tuiskuavaa lunta ja ikkunat ja ovet viiltävää -tuulta. Siellä oli toista sataa salia, aivan sen mukaan kuin lunta -tuiskusi. Suurin ulottui monen penikulman päähän, kaikki väkeväin -revontulten valaisemina, ja ne olivat suuret, tyhjät, jäätävän kylmät -ja hohtavat. Ei koskaan tänne eksynyt mitään huvitusta, ei edes pieniä -karhuntanssiaisia, joissa myrsky olisi saanut soittaa ja jääkarhut -kävellä takajaloillaan ja näyttää hienoja tapoja; ei koskaan pientä -seuraleikkiä suutillikkoineen ja käsille-läjäyttelemisineen; ei koskaan -pieniä kahvikestejä valkoisten kettuneitojen kesken. Tyhjää, avaraa ja -kylmää oli lumikuningattaren saleissa. Revontulet leimusivat niin -säännöllisesti, että saattoi laskea, milloin ne olivat korkeimmillaan -ja milloin ne olivat matalimmillaan. Keskellä tyhjää, loppumatonta -lumisalia oli jäätynyt järvi, se oli halkeillut tuhansiksi kappaleiksi, -mutta jokainen kappale oli niin aivan toisen näköinen, että se oli -kokonainen taitoteos. Ja keskellä sitä istui lumikuningatar, kun hän -oli kotona, ja sitten hän sanoi, että hän istuu järjen peilissä ja että -se on ainoa ja paras tässä maailmassa. - -Pieni Kai oli aivan sininen vilusta, niin, miltei musta, mutta hän ei -kuitenkaan huomannut sitä, sillä olihan lumikuningatar suudellut -vilunväristykset pois hänestä ja hänen sydämensä oli miltei kuin -jääkimpale. Hän kulki ja kuljetteli muutamia teräviä, litteitä -jääkimpaleita, joita hän asetteli kaikin mahdollisin tavoin, sillä hän -tahtoi saada siitä esille jotakin. Se oli aivan samanlaista kuin jos -meillä muilla on pieniä puupalasia ja me muodostamme niistä kuvioita, -joita kutsutaan Kiinalaiseksi peliksi. Kai kulki hänkin ja pani kokoon -kuvioita, mitä kummallisimpia, se oli Järjen-Jääpeliä. Hänen silmissään -olivat kuviot aivan erinomaisia ja mitä tärkeimmän arvoisia. Sen teki -se lasisirpale, joka oli hänen silmässään! Hän muodosti kokonaisia -kuvioita, jotka olivat jokin kirjoitettu sana, mutta ei koskaan hän -voinut saada muodostetuksi sitä sanaa, jota hän juuri tahtoi, sanaa -_Iäisyys_, ja lumikuningatar oli sanonut: jos sinä voit keksiä sen -kuvion, niin pääset omaksi herraksesi ja minä lahjoitan sinulle koko -maailman ja parin uusia luistimia. Mutta hän ei voinut. - --- Nyt minä lennän pois lämpimiin maihin! sanoi lumikuningatar, -- minä -tahdon päästä kurkistelemaan mustiin patoihin! -- ne olivat tulta -suitsuttavia vuoria, Etna ja Vesuvius, joiksi niitä kutsutaan. -- -Minäpä vähän valkaisen niitä, se kuuluu asiaan, se tekee hyvää -sitruunien ja viinirypäleiden jälkeen! Ja sitten lensi lumikuningatar -ja Kai istui aivan yksin monta penikulmaa suuressa, tyhjässä jääsalissa -ja katseli jääpalasia ja ajatteli ja ajatteli niin, että hänessä -paukkui. Aivan kankeana ja hiljaa hän istui, olisi saattanut luulla -hänen paleltuneen kuoliaaksi. - -Silloin tapahtui, että pieni Gerda astui linnaan suuresta portista, -joka oli tehty viiltävistä tuulista. Mutta hän luki iltarukouksen ja -silloin asettuivat tuulet, ikäänkuin ne olisivat tahtoneet nukkua, ja -hän astui suureen, tyhjään, kylmään saliin. Silloin näki hän Kain, hän -tunsi hänet, hän karkasi hänen kaulaansa, piteli häntä lujasti ja -huusi: Kai, pieni Kai kulta, minä olen siis löytänyt sinut! - -Mutta Kai istui aivan hiljaa, jäykkänä ja kylmänä. Silloin itki pieni -Gerda kuumia kyyneliä, ne putosivat hänen rinnalleen, ne tunkivat hänen -sydämeensä, ne sulattivat jääkimpaleen ja kuluttivat pienen -peilinkappaleen sieltä sisältä. Hän katsoi Gerdaan ja Gerda veisasi -virren: - - Ruusuja laaksossa hohtaa, - rakas Jeesus siell' lapset kohtaa! - -Silloin purskahti Kai itkuun. Hän itki niin, että peilinsirpale vieri -silmästä, hän tunsi Gerdan ja riemuitsi: Gerda, pieni Gerda kulta! -Missä sinä oletkaan ollut niin kauan? Ja missä minä olen ollut? Ja hän -katseli ympärilleen. Kuinka täällä on kylmää, kuinka täällä on tyhjää -ja avaraa! Ja hän turvasi Gerdaan ja Gerda nauroi ja itki ilosta. Oli -niin onnellista, että jääsirpaleetkin tanssivat ilosta ja kun ne -väsyivät ja asettuivat, lepäsivät ne juuri niinä kirjaimina, jotka -lumikuningatar oli käskenyt hänen keksiä hänen ollakseen oma herransa -ja jotta hän antaisi hänelle koko maailman ja parin uusia luistimia. - -Ja Gerda suuteli hänen poskiaan ja ne tulivat kukoistaviksi, hän -suuteli hänen silmiään ja ne loistivat niinkuin hänenkin silmänsä. Hän -suuteli hänen käsiään ja jalkojaan ja hän oli terve ja reipas. -Lumikuningatar sai mielellään tulla kotiin, Kain vapautuskirje oli -valmiiksi kirjoitettuna loistavin jääkappalein. - -Ja he ottivat toisiaan käsistä ja läksivät suuresta linnasta. He -puhuivat isoäidistä ja ruusuista ylhäällä katolla. Ja missä he -kulkivat, siellä aivan tyyntyivät tuulet ja aurinko tunki esiin. Ja kun -he tulivat pensaalle, jolla oli ne punaiset marjat, seisoi poro siellä -ja odotti. Sen mukana oli toinen nuori poro, jonka udar oli täynnä ja -se antoi lapsille lämpimän maitonsa ja suuteli heitä suulle. Sitten -veivät he Kain ja Gerdan ensin ruijalaismuijan luo, jonka kuumassa -huoneessa he lämmittelivät ja saivat kotimatkaa koskevat tiedot, sitten -lappalaismuijan luo, joka oli neulonut heille uudet vaatteet ja pannut -kuntoon rekensä. - -Ja poro ja nuori poro juoksivat vierekkäin ja seurasivat maan rajalle -asti. Siellä pilkisti esiin ensimäinen vihanta, siellä he heittivät -hyvästit porolle ja lappalaismuijalle. Hyvästi! sanoivat he kaikki. Ja -ensimäiset pienet linnut alkoivat visertää, metsä oli vihreillä -nupuilla ja sieltä tuli, ratsastaen komealla hevosella, jonka Gerda -tunsi -- se oli ollut kultavaunujen edessä -- nuori tyttö, päässä -punainen lakki ja edessään pistooleja. Se oli pieni ryövärityttö, joka -oli ikävystynyt olemaan kotona ja nyt aikoi ensin pohjoiseen ja sitten -toiselle suunnalle, jollei häntä tyydyttänyt siellä. Hän tunsi heti -Gerdan ja Gerda tunsi hänet -- siinä sitä oli iloa! - --- Sinäpä olet aika veitikka kiertelemään! sanoi hän pienelle Kaille. --- Tahtoisinpa tietää, ansaitsetko, että sinun tähtesi juostaan -maailman ääreen. - -Mutta Gerda taputti ryövärityttöä poskelle ja kysyi prinssiä ja -prinsessaa. - --- Ne ovat lähteneet vieraille maille, sanoi ryövärityttö. - --- Entä varis? kysyi pieni Gerda. - --- Niin, varis on kuollut, vastasi ryövärityttö. -- Kesy kulta on -tullut leskeksi ja kulkee musta villalanganpätkä jalan ympärillä. Hän -valittaa surkeasti, ja kaikki tyyni on roskaa! Mutta kerro nyt minulle, -miten sinun on käynyt ja kuinka sinä sait hänet käsiisi. - -Ja Gerda ja Kai kertoivat molemmat. - --- Ja hip-hap-hurre-tusselurre! sanoi ryövärityttö, otti heitä molempia -kädestä ja lupasi, että jos hän kerran sattuisi kulkemaan heidän -kaupunkinsa läpi, niin hän tulisi heitä tervehtimään, ja sitten hän -ratsasti maailmalle. Mutta Kai ja Gerda astuivat käsikädessä ja heidän -astellessaan oli kaunis kukkiva ja vihannoiva kevät. Kirkonkellot -soivat ja he tunsivat korkeat tornit, suuren kaupungin, se oli se, -missä he asuivat. Ja he astuivat kaupunkiin ja isoäidin ovelle ja ylös -portaita, huoneeseen, missä kaikki oli samalla paikalla kuin ennen ja -kello sanoi: tiki-taki! ja viisari kiersi. Mutta heidän astuessaan -sisään ovesta he huomasivat tulleensa täysikasvuisiksi ihmisiksi. -Ruusut katonräystäällä kukkivat sisään avonaisista ikkunoista ja siinä -seisoivat pienet lapsentuolit, ja Kai ja Gerda istuutuivat kukin -omalleen ja pitelivät toisiaan käsistä. Kuin pahan unen olivat he -unohtaneet kylmän, tyhjän loiston lumikuningattaren luona. Isoäiti -istui Jumalan kirkkaassa auringonpaisteessa ja luki ääneen raamatusta: -jollette tule kuin lapsiksi, niin ette tule Jumalan valtakuntaan! - -Ja Kai ja Gerda katselivat toisiaan silmiin ja yhtäkkiä ymmärsivät he -vanhan virren: - - Ruusuja laaksossa hohtaa, - rakas Jeesus siell' lapset kohtaa! - -Siinä he istuivat molemmat, täysikasvaneina ja kuitenkin lapsina, -lapsina sydämeltään. Ja oli suvi, lämmin, suloinen suvi. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA II*** - - -******* This file should be named 55349-8.txt or 55349-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/3/4/55349 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55349-8.zip b/old/55349-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 8011a08..0000000 --- a/old/55349-8.zip +++ /dev/null |