As captured February 7, 2025

3 files changed, 13439 insertions, 6914 deletions

diff --git a/55271-0.txt b/55271-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..09bff46
--- /dev/null
+++ b/55271-0.txt
@@ -0,0 +1,6525 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 55271 ***
+
+LUONNON-KIRJA
+
+Ala-alkeiskouluin tarpeeksi
+
+
+Kirj.
+
+Z. TOPELIUS
+
+
+
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 23 Osa.
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
+1868.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Ihmisestä.
+   II. Imettäwistä eläimistä.
+  III. Linnuista.
+   IV. Mateliaista.
+    V. Kaloista.
+   VI. Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä...  70
+  VII. Kasveista.
+ VIII. Kivikunnasta.
+   IX. Maasta.
+    X. Wedestä.
+   XI. Ilmasta.
+  XII. Tulesta.
+ XIII. Valosta ja lämpimästä.
+  XIV. Painosta ja liikunnosta.
+   XV. Suuresta avarasta maailmasta.
+
+
+
+
+Ensimäinen Luku.
+
+Ihmisestä.
+
+
+Jumala on suuri. Jumala on hywä. Hän on luonut taiwaan. Hän on luonut
+maan. Hän on luonut Sinun. Kiitä Jumalata. Pelkää Jumalata. Rakasta
+Jumalata. Tottele hänen käskyjänsä. Jumala olkoon kiitetty.
+
+Me olemme Jumalan lapset. Me katselemme hänen tekojansa. Me
+ihmettelemme hänen wiisauttansa. Me rukoilemme hänen suuruuttansa. Me
+ylistämme hänen hywyyttänsä. Jumala antakoon meille oikean nöyryyden.
+Jumalan pelko on wiisauden alku.
+
+Tämä kirja sisältää Jumalan töitä. Tämä kirja on lasten kirja. Lue
+tätä. Lue kowasti. Lue hywästi. Pidä tarkka waari. Ajattele tarkasti.
+Seiso suorana. Sano sanat selwästi. Rohkaise mielesi. Ahkera palkitaan.
+Lukemisen perästä tulewat leikit. Hupaisesti saat sitten juoksennella.
+
+Alottakaamme siis. Kuunteleppa nyt. Isä ei ole kotona. Missä on isä?
+Hän tekee työtä lastensa eduksi. Hän tekee työtä isänmaansa hyödyksi.
+Hän tekee työtä Jumalan kunniaksi. Työttä emme saa leipää. Leiwättä ei
+woi kukaan elää. Kiitoksia isä. Kiitos hywä Jumala jokapäiwäisestä
+leiwästä.
+
+Äiti istuu tuwassa. Mitä tekee äiti? Hän tekee työtä lastensa eteen.
+Hän ompelee waatteemme. Hän keittää ruokamme. Waatteitta palellumme.
+Ruuatta näännymme nälkään. Kiitoksia äiti. Kiitos hywä Jumala ruumiimme
+waatteista.
+
+Kyllä wanhempamme owat hywät meille. He rukoilewat Jumalata kanssamme.
+He opettawat meitä hywiksi lapsiksi. Rukouksetta ei ole siunausta.
+Hywyydettä ei ole oikeaa iloa. Mielellämme siis tottelemme
+wanhempiamme. Pidämme siis heitä kaiken ikämme sydämellisesti rakkaina.
+
+Liisa on sisareni. Hän on aiwan pieni. Hän ei käwele. Hän konttaa. Hän
+ei puhu. Hän loruaa. Nauraa hän osaa. Haukotella hän osaa. Aiwastella
+hän osaa. Ei se ole suuri oppi. Pieni lapsi ei osaa enempätä. Suuretkin
+owat ennen olleet yhtä pieniä. Wäkewätkin owat kerran olleet yhtä
+heikkoja. Oppineetkin owat kerran olleet yhtä tietämättömiä. Kyllähän
+ruumiimme kaswaa. Suokoon Jumala sielummekin kaswaa. Jumala siunatkoon
+Liisaa. Kyllä hän on hywä.
+
+Antti on weljeni. Hän on neljän (4) wuoden wanha. Hän ratsastaa laukkaa
+isolla puuhewosella. Antti osaa juosta. Antti osaa leikitellä. Ei se
+ole suuri oppi. Ajan pitkään oppii hän kyllä enemmän. Sitten tulee hän
+ymmärtäwäisemmäksi. Sitten tulee hän wakawammaksi kaikissa. Jumala
+siunatkoon Anttia. Kyllä hän on hywä.
+
+Iso-isä istuu pöydän takana. Hän on hywin wanha. Hän on harmaissaan.
+Hänellä owat rynkkyiset kädet. Ei hänellä ole hampaitakaan. Mutta
+wallan hywä hän on. Hän on elänyt jo hywin kauwan. Hän on nähnyt hywin
+paljon. Hän on wiisas mies. Jumalinen on hän kyllä. Hän osaa kertoa
+Jumalan woimaa. Hän tuntee ihmiset. Hän tietää eläinten historian.
+Kaswit tietää hän kaikki. Hän tahtoo kertoa meille kaikkia. Kiitoksia
+iso-isä. Jumala siunatkoon wanhoja niiden wiisaassa wanhuudessa.
+
+Nyt istumme kaikki rinkiin. Pidä waari. Nyt alkaa ensimäinen kertomus.
+Mitä siinä on? Siinä puhutaan ihmisen ruumiista. Siinä puhutaan sen
+sielusta. Siinä puhutaan sen aistimista.
+
+
+
+Kuinka Dion yritti luomaan ihmistä.
+
+
+Olipa kerran mies. Sen nimi oli Dion. Hän asui yksinäisellä saarella.
+Hänen päiwänsä tuliwat pitkiksi. Hänellä oli ikäwä. Hän puhui
+itsekseen. Minä teen itselleni kumppanin. Minä luon ihmisen.
+
+Tuolla rannalla oli sawea. Dion otti sawea käteensä. Hän teki siitä
+tönkin. Hän teki tönkin ihmisen muotoiseksi. Hän teki pään. Hän teki
+kaulan. Hän teki rinnan. Hän teki watsan. Hän teki käsiwarret. Hän teki
+kädet. Hän teki sääret. Hän teki jalat. Hän asetti kuwan seisomaan
+puuta wasten. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Eipä kuwa hengittänytkään. Dion sanoi näin: Hywä Jumala suo kuwan
+hengittää keuhkoillansa. Hywä Jumala suo weren juosta kuwan suonissa.
+Hywä Jumala suo kuwan sydän liikkumaan.
+
+Jumala lähetti saarelle enkelin. Enkeli koski kuwaan. Alkoiwatpa kuwan
+keuhkot hengittää. Juoksipa weri sen suonissa. Sydän alkoi tykyttää.
+Dion ihastui. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Eipä kuwa liikkunutkaan. Ampiainen pisti sitä. Tätä ei se tuntenut.
+Dion sanoi näin. Wielä puuttuu jotakin. _Liikunto_ on poissa. _Tunto_
+on poissa. Kuwa on hermotoin. Hermotoin on onnetoin. Ontuwan täytyy
+kulkea sauwan nojassa. Molemmat tarwitsewat toisten apua. Hywä Jumala
+suo hänen ottaa kiinni käsillään. Suo koko ruumiin saada wapaan
+liikunnon. Suo koko hänen ruumiinsa saada tunnon-aistimen.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kohta taittoi kuwa oksan puusta. Kohta tunsi hän
+ampiaisen piston. Koko kuwa sai liikunnon. Koko kuwa sai tunnon. Se
+hikoili lämpimässä. Sitä paleli kylmässä. Hywin iloisena oli Dion. Nyt
+on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Kuwa löi päänsä puuhun. Kuwa kompistui pienintäkin kiweä wasten. Dion
+peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on sokea. Sokea on onnetoin. Se
+elää alinomaisessa pimeydessä. Muiden täytyy sitä käsillään taluttaa.
+Hän on wieras maan päällä. Hywä Jumala suo kuwan nähdä silmillään.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwapa näki silmillään. Jumala oli antanut kuwalle
+_näön-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
+on ihminen walmisna.
+
+Dion puhutteli kuwaa. Kuwa ei kuullut hänen ääntänsä. Dion peljästyi.
+Wieläkin puuttuu jotakin. Kuwa on kuuro. Kuuro on hywin onnetoin. Ei
+hän kuule ystäwäinsä suloisia sanoja. Ei häntä ilahuta lintuin laulu.
+Hän on wierasna wertaistensa seassa. Hywä Jumala suo kuwan kuulla
+korwillaan.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwa alkoi kuunnella. Nyt kuuli hän korwillaan.
+Jumala oli antanut hänelle _kuulon-aistimen_. Dion tuli hywin
+iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Dion koetteli kuwaa. Oikeaan käteensä otti hän kukoistawan ruusun.
+Wasempaan käteensä otti hän mädänneen munan. Kumpiko näistä haisee
+paremmalta? Kuwa osotti munaa. Dion oli mielipahoillaan. Wielä puuttuu
+jotakin. Haju on poissa. Haju eroittaa hywähajusen pahalta haisewasta.
+Hywä Jumala suo kuwan saada nenäänsä _hajun-aistimen_.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwa saattoi eroittaa kukan hajun. Dion tuli hywin
+iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Dion koetteli wielä kuwaa. Hän otti toiseen käteensä makean omenan.
+Toiseen käteensä otti hän karwaan sienen. Syö molemmista. Kumpiko
+näistä maistuu paremmalta? Kuwa osotti sientä. Dion tuli pahoille
+mielin. Wielä puuttuu jotakin. Maku on poissa. Maku eroittaa makean
+karwaasta. Hywä Jumala suo kuwan kieleen maku.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwan kieli sai _maku-aistimen_. Dion tuli hywin
+iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Dion koetteli wielä kuwaa. Hän puheli ystäwällisiä sanoja. Kuwapa ei
+wastannutkaan. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on mykkä.
+Mykkä on hywin onnetoin. Ei hän woi sanoa tarpeitaan. Ei hän woi saada
+ajatuksilleen ääntä. Hän on wieras ihmisten seassa. Hywä Jumala suo
+kuwan puhua suullansa.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwan huulet saiwat äänen. Hänen kielensä sujui
+puheesen. Hänen suunsa sai _puheen_ lahjan. Dion tuli hywin iloiseksi.
+Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Wieläkin koetteli Dion kuwaa. Dion kyseli. Kuwa wastasi hulluja sanoja.
+Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. _Ymmärrys_ on poissa. Hullu
+on hywin onnetoin. Hullu ihminen on peto. Hywä Jumala suo kuwan
+ajatella. Hywä Jumala suo kuwan tietää mitä tahtoo. Hywä Jumala suo
+kuwalle ymmärrys.
+
+Enkeli koski kuwaan. Ajatuksia tuli kuwan aiwoihin. Ymmärryksen walo
+yhdisti ajatukset. _Tahto_ toi ajatukset kuwan huulille. Nyt puhui kuwa
+wiisaita sanoja. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
+on ihminen walmisna.
+
+Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole
+ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin
+kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin. _Mieli_ on
+poissa. Tässä puuttuu _mieli-kuwituksen_ woima. Mielikuwituksetta ei
+ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä
+wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen
+lahja.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla.
+Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwan
+syliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään.
+Nyt on ihminen walmis.
+
+Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä
+Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu
+enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa
+puuttuu wielä. _Järkeä_ puuttuu wielä. _Omaatuntoa_ puuttuu. Paljo olet
+kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä. _Kuolematonta_ henkeä
+puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla
+Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei
+ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin.
+Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.
+
+Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna
+hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun
+ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan
+teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.
+
+Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on
+sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä
+woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi
+mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia
+ijankaikkisesta ijankaikkiseen.
+
+Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä
+puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.
+
+
+
+Kasper ei saanut oppia mitään.
+
+
+Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli
+muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat
+useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat
+ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät
+itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät
+kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin
+täydellisiksi oppineet.
+
+Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin.
+Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia
+kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän
+on paljoa täydellisempi. _Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?_
+
+Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli
+puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä.
+Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä.
+Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän
+ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna
+hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä
+yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei
+koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa
+itsensä.
+
+Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli
+kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on
+hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin
+kummalta.
+
+Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä?
+Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa.
+Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden
+jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki
+koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on
+mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.
+
+Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper
+wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin
+lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa
+kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.
+
+Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö
+Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut
+isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu.
+Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin
+koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee
+waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä.
+Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.
+
+Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan.
+Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui
+puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin
+ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät
+läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui
+wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin
+leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen
+kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi
+Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt
+mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä.
+Kasper oli peto.
+
+Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan
+tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä
+sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena
+pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen
+pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia.
+Opettamatta on hän eläin.
+
+Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni
+lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän
+opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä
+hywä mies.
+
+Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä.
+Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis
+ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin
+tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.
+
+Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa.
+Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä.
+Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.
+
+Nyt loppui puhe Kasperista. Nyt tulee kolmas kertomus.
+
+
+
+Kuninkaan matkasta.
+
+
+Kuningas oli wiisas mies. Hän tahtoi tuntea ihmisiä. Hän tahtoi nähdä
+niissä Jumalan tekoja. Siksi pukeusi hän alhaisiin waatteisiin.
+Käteensä otti hän sauwansa. Selkäänsä otti hän laukkunsa. Näin meni hän
+ulos awaraan maailmaan.
+
+Kuningas näki monta maata. Pian kaikissa maissa asui ihmisiä. Yksi maa
+ei ollut toisen lainen. Yksi ihminen ei ollut toisensa kaltainen. Mutta
+kaikilla oli ihmisten ruumis. Kaikilla oli ihmisten sielu. Ihmiset
+samassa maassa kutsuttiin maan _kansaksi_. Toinen kansa oli toistaan
+erilainen. Muutamat maat oliwat hywin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
+mustia. Toiset maat oliwat wähemmin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
+ruskeita. Muutamissa maissa oliwat ne kuparin punaisia. Toisissa maissa
+oli heidän ruumiinsa keltainen. Kylmemmissä maissa oliwat ihmiset
+walkeita. Mutta kuningas oli lukenut raamattua. Hän tunsi Aadamin
+historian. Hän tiesi Eewastakin. Näistä owat kaikki ihmiset sukuisin.
+Siksi kaikki ihmiset owat weljeksiä. Moni ei ajattele sitä. Moni walkea
+ihminen pitää mustia huonompina. Walkeat ostawat mustia rahalla. Ne
+pitäwät niitä orjinaan. Tämän näki kuningas hywin wääräksi. Sillä
+kaikki ihmiset owat yhdellaisia Jumalan edessä.
+
+Kuningas näki wielä enemmän. Hän näki ihmisten ruuan. Siinä on ihminen
+suurin kaikista pedoista. Hän tappaa monta eläintä. Sitten syöpi hän
+niiden lihaa keitettynä. Metsä-ihmiset syöwät weristä lihaa.
+Raiwokkaimmat syöwät ihmisenkin lihaa. Tämän näki kuningas ilkeäksi.
+Eläinten maito on terweellistä ruokaa. Ihminen syöpi monia kaswejakin.
+Puiden hedelmät owat monella ruokana. Jywistä tulee ihmiselle ruokaa.
+Hän walmistaa tulella ruokansa. Tätä eiwät tee koskaan eläimet. Moni
+ihminen laittaa konstillista ruokaa. Siitä ei woi kukaan hywin.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _pituuden_. Sadut
+kertowat pitkistä jättiläisistä. Sellaisia ei ole enää. Ihmisen
+tawallinen pituus on kolme kyynärää. Muutamat owat pitemmät. Sata (100)
+wuotta takaperin eli mies Paltamon pitäjässä. Hän oli neljää kyynärätä
+pitkä. Siksi näyteltiin häntä rahan edestä. Monet ihmiset owat kolmea
+kyynärää lyhyempiä. Muutamat owat hywin pieniä. Sellaisia kutsutaan
+lintukotolaisiksi. Sata wuotta takaperin eli Puolassa mies. Hän oli
+kolmenkymmenen (30) wuoden wanha. Kuitenkaan ei hän ollut täyttä
+kyynärätä pitkä. Siksi häntäkin näyteltiin rahan edestä. Sellaiset
+ihmiset owat onnettomia. Ei ihmistä pidä kummana katsella kuin outoa
+eläintä.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _elin-ajan_. Korppi
+elää sata wuotta. Elehwantti woipi tulla sadanwiidenkymmenen (150)
+wuoden wanhaksi. Hauki woipi elää kolmesataa (300) wuotta. Walaskalan
+sanotaan eläwän tuhannen (1000) wuotta. Moni puu tulee sadan wuoden
+wanhaksi. Monien puiden ikä lasketaan aina useiksi tuhansiksi wuosiksi.
+Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljoa kauemmin. Aadami eli
+yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli
+yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään. Nyt ei enää
+tule monta ihmistä seitsemääkymmentä (70) wuotta wanhemmaksi. Muutamat
+pääsewät kahdeksankymmenen (80) wuoden wanhaksi. Englannissa oli yksi
+mies Jenkins nimeltä. Hän eli satawiisikymmentä-yhdeksän (159) wuotta.
+Muutamat ihmiset kuolewat nuoruudessaan. Monta lasta kuolee aiwan
+pienenä. Ainoastaan Jumala määrää ijän pituuden.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _neljä ikäkautta_.
+Lapsuus lasketaan aina wiidenteentoista (15) wuoteen. Sitten tulee
+nuoruus kolmanteenkymmeneen (30:neen) wuoteen asti. Sitten seuraa
+miehuus kuudenteenkymmeneen (60:neen) wuoteen asti. Wiimein tulee
+wanhuus kuudenkymmenen wuoden perästä. Sekään ei ole aina yhtäläistä.
+Lapsi kaswaa. Sen sielu kaswaa yhdessä ruumiin kanssa. Kolmenkymmenen
+wuoden ijässä on ruumiilla täysi woimansa. Sielu kaswaa alinomaa
+enemmän. Siksi on wanhuus nuoruutta wiisaampi.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _awiopuolet_. Kaikki
+eläwät owat jaetut kahteen osaan. Muutamat eläwät owat koiraita. Toiset
+owat naaraita. Kaswit jakauwat samalla lailla. Wäkewämpi ihminen on
+mies. Heikompi ihminen nimitetään waimo. Kumpikaan näistä ei ole
+huonompi. Molemmat owat yhtä Jumalan edessä. Molemmat owat Jumalan
+waltakunnan periwiä. Molempain tulee alinomaa auttaa toisiansa. Jumalan
+tahto on sellainen. Wäkewämmän ei saa olla kowan heikompaa kohtaan.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki _ihmisen wallan luonnon
+ylitse_. Ihminen kesyttää raiwoimmatkin eläimet. Hän tappaa mahdottoman
+suuren walaskalan. Suuri elehwantti kantaa häntä kuuliaisesti
+selässään. Ylewä hewonen tottelee hänen suitsiansa. Wäkewä härkä wetää
+hänen sahrojansa. Hänelle täytyy karhun jättää turkkinsa. Hänelle
+täytyy lampaan antaa willansa. Hän höyhentää linnulta untuwat. Hän
+ottaa mehiläiseltä hunajan. Hän kaataa kirweellä suurimmatkin puut. Hän
+walmistaa pellon siemenille. Hän kutoo pellawista waatetta. Hän kehrää
+hampuista köyttä. Hän etsii metallia maan sisuksista. Hän koristaa
+kullalla sormensa. Hän panee ruokapöydälleen hopioita. Hän takoo kowaa
+rautaa. Hän koristaa timanteilla keisarin kruunun. Hän särkee wuorien
+läpi tien. Hän pyörittää wedellä myllyin rattaat. Hän purjehtii
+tuulessa laiwalla. Hän sulkee uuniinsa waltawan tulen. Hän kuwaa koko
+maanpiirin kartallensa. Hän laskee jo edeltäkäsin auringon juoksun. Hän
+jakaa wuotensa kuun waiheiden mukaan. Hän mittaa numeroilla kiiluwain
+tähtien juoksun.
+
+Niin on koko näkywä maailma ihmiselle alamainen. Kyllä elää waltawa
+henki ihmisen heikossa ruumiissa. Mutta Jumalan edessä on ihminen
+kuitenkin aiwan wähäinen. Hänen waltansa on maan päällä aiwan suuri.
+Mutta Jumalan walta on kuitenkin paljon suurempi. Wäkewin sankari ei
+ole Jumalan suhteen mitään. Wiisain mies on Jumalan wiisauden suhteen
+hullu. Pieni käärme woipi surmata wäkewimmän miehen. Sääsken siipi on
+wiisaammasti luotu kuin kaikkein ihmisten teot. Kuningas otti käteensä
+yhden ketokukan. Woi kuin olet kaunis. Kultainen pukuni ei ole niin
+kaunis kuin sinun.
+
+Ihminen elää tänä päiwänä. Wähän ajan perästä kuolee hän pois. Sitten
+muuttuu hänen ruumiinsa maassa mullaksi. Sitten tulee hänen sielunsa
+eläwän Jumalan eteen. Sitten kuuluu hänelle Jumalan ääni. Minä panin
+sinun luonnon waltakuntain kuninkaaksi. Kuinka käytit sinä suurta
+waltaasi? Kuinka elit sinä ihmisten seassa? Kuinka menettelit sinä
+eläinten kanssa? Kuinka täytit sinä toimesi maan päällä? Elä ole wäärä.
+Elä ole ylpeä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinä olet ainoasti
+taloni hoitaja.
+
+Kaikkea tätä ajatteli kuningas tarkasti. Hän sanoi itselleen näin.
+Olenpa minäkin herra minun kuningas-waltakunnassani. Mutta nyt minä
+waellan ympäri maailmaa palwelijan puwussa. Niinpä on ihminenkin
+kaikkein eläwäin herra maan päällä. Mutta Jumalan edessä on hän waan
+palwelija. Jumala antakoon hänelle nöyrän sydämen. Sitten käyttää hän
+oikein waltansa. Sitten on ihmisen kunnia Jumalan kunnia. Sitten on
+ihmisen waltakunta Jumalan waltakunta maan päällä.
+
+
+
+Mitä Jumala antoi ruumiilleni.
+
+
+    Mä silmää kirkast' olen saanut kaksi;
+    Kun niillä katson, tulen iloisaksi.
+    Luon silmäni mä Herran valohon,
+    Mä näen iltatähden taivahalla.
+    Niitulla näen kukat vihannalla.
+    Ne Luojan töit' on. Tekons hyvät on.
+
+    Ja kaksi korvaa onpi myöskin mulla.
+    Jumalan sanaa niillä saatan kuulla.
+    Mä äidinrukouksen kuulla voin,
+    Ja linnun laulun Luojan kunniaksi,
+    Ja isän neuvon. Tulen viisaammaksi,
+    Kun kaikki opin. Se mun palkintoin.
+
+    Suun saanut olen, kielen myöskin, jolla
+    Mä ylistää voin Herraa laulelolla.
+    Mä sillä puhun. Sillä kyselen
+    mit' en mä ymmärrä, ja rukoelen.
+    Mä suulla syön. Mä sillä naureskelen.
+    Suo, Herra, että hyvää puhelen.
+
+    Kaks kättä mull' on. Vasen onpi toinen
+    Täll' oikealla paljon tehdä voinen.
+    Viis sormea on mulla kädessäin.
+    Rehellisesti teen mä niillä työtä.
+    Suo, Luoja, aina apus olla myötä!
+    Niin elän isänmaata hyödyttäin.
+
+    Kaks jalkaa on mulla. Sormia ne vailla,
+    Vaan varpaat niiss' on. Jaloill' aika lailla
+    Mä juoksen äidin luo, kun kutsuu hän.
+    Kun isä käskee pois, niin lähden miellä.
+    Suo, Luoja, käydä oikealla tiellä!
+    Niin astun vakavasti elämään.
+
+    Myös sydän pienä on mulle kasvanunna.
+    Viel' ei sit' ole murheet murtanunna.
+    Kädellä tunnen, kuin se riemuitsee.
+    Suo, Luoja, terveyttä ruumiilleni,
+    Sykkäillä hyvän eestä sydämeni!
+    Niin siunauskin mua seurailee!
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+Imettäwistä eläimistä.
+
+
+Tule, weljeni. Tule, sisareni. Menemmepä nyt ulos. Jo seisomme
+kartanolla. Ympärillämme on koko suuri luonto? Se on koko maailma, jota
+aistimillamme käsitämme.
+
+Koko luonto on niinkuin kirja. Joka sitä kirjaa taitaa lukea, hänellä
+on siitä iso ilo. Se kirja on täynnä kauniita kuwia. Se kirja on täynnä
+hyödyllistä oppia. Siinä kirjassa on joka lehti täynnä Jumalan
+wiisautta.
+
+Koko luonto on kuin suuri maa. Siinä maassa on monta waltakuntaa. Mitkä
+owat luonnon kunnat? Niitä on kolme. Ensimäinen on eläinkunta. Toinen
+on kaswikunta. Kolmas on kiwikunta.
+
+Mennäänpä nyt ensin ulos siihen suureen eläinkuntaan. Ympärillämme on
+maailma täynnä eläwiä olennoita. Muutamat eläwät aiwan liki meitä
+omassa maassamme. Muutamat asuwat muissa maissa aiwan kaukana täältä.
+Muutamat owat paljon isommat meitä. Muutamat owat pienemmät pienintä
+sääskeä. Kaikilla on tarkoituksensa, jota warten ne eläwät. Jumala ei
+ole niitä tyhjän wuoksi luonut. Wälistä ymmärrämme hänen
+tarkoituksensa. Wälistä on se meille salassa. Uskokaamme aina Jumalan
+ijankaikkista hywyyttä.
+
+
+
+Kuinka kuningas Leijona (Jalopeura) kokosi kansaansa.
+
+
+Olipa kerran kesällä. Leijona, joka on eläinten kuningas, istui
+hallitus-istuimellansa metsässä. Siinä oliwat kaikki eläimet, jotka
+maalla eläwät. Linnut lenteliwät kauniissa aamu-ilmassa. Likellä oli
+meri, jonka wesi oli täynnä monellaisia eläwiä. Kaikki kuuliwat
+leijonan äänen, joka kiljui metsässä.
+
+Näin sanoi leijona. Minä olen kutsunut teidät kaikki, jotka maailmassa
+asutte. Minä tahdon lukea teidän määränne. Minä tahdon tietää kansani.
+Kiwet eiwät kuulu waltakuntaani. Kaswitkaan eiwät kuulu siihen. Kiwi ei
+woi itsestään liikkua. Kaswi imee ruokansa juurillaan. Mutta eläin
+woipi liikkua mihinkä tahtoo. Eläimellä on suu, jolla syöpi. Eläin
+tuntee mikä käypi kipeästi. Eläin tuntee mikä tekee hywää. Eläimessä on
+luonto, josta tietää ilman opitta tehdä mitä hänellä on toimena
+maailmassa.
+
+Leijona kutsui Koiran. Mikä sinä olet? Minä olen _nisäkäs_. Miksikä se?
+Minä synnytän eläwiä penikoita. Minä imetän niitä. Minä hengitän
+keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. -- Se on hywä. Mene tiehesi.
+
+Leijona huuti Warpuisen tykönsä. Mikä sinä olet? Minä olen _lintu_.
+Miksikä se? Minä munin pesääni. Minä haudon munistani pojat. Minä
+hengitän keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. Minulla on höyhenpuku
+päällä. Minä lennän siiwillä. Minä käwelen kahdella jalalla. -- Se on
+hywä. Lennä matkoihisi.
+
+Leijona kutsui Käärmeen eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _matelias_.
+Miksikä se? Minä matelen maata. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on
+kylmä weri. -- Se on hywä. Matele matkoihisi.
+
+Leijona huuti Hauwin eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _kala_. Miksikä
+se? Minä päästän mätini weteen. Minä hengitän kituisilla. Minä uin
+ewillä. Minulla on kylmä weri. Ruumiini peittäwät suomut. -- Se on
+hywä. Ui matkoihisi.
+
+Leijona kutsui Perhon nimeltä. Mikä sinä olet? Minä olen _niwel-eläwä_.
+Miksikä se? Ruumiini on monesta niweleestä. Muutamat meistä owat
+toisellaisia. Muilla eläimillä on luinen selkäranka. Minulla ei ole
+sitä ollenkaan. Minä hengitän ruumiini hienoista reijistä. Wereni on
+kylmä. Minulla on kuusi jalkaa. Minä munin. Munasta tulee toukka.
+Toukasta tulee kotero. Koterosta mataa sikiäni täysikaswuisena ulos. --
+Se on hywä. Lennä tiehesi.
+
+Leijona kutsui Simpukan. Mikä sinä olet? Minä olen _nilwiäinen_.
+Miksikä se? Ruumiini on aiwan pehmeä. Minä asun kowassa kuoressa.
+Minulla ei ole niweliä ruumiissa. Minä liikun aiwan hiljaa. -- Se on
+hywä. Mada hiljaa tiehesi.
+
+Leijona puhui wielä. Tunnenpa ne _kuusi eläinluokkaa_. Jokaisen luokan
+ja'an lahkoihin. Jokaisen lahkon ja'an sukuihin. Jokaisen suwun ja'an
+lajihin. Sen saamme sitten paremmin oppia. Itse olen imettäwä eläin. En
+saata lentää linnun lailla. En woi mataa käärmeen tawalla. En woi uida
+niinkuin kala. En woi muuttauda perhon lailla. En woi asua kuoressa
+simpukan tawalla. Siksi menkööt nyt muut pois. Imettäwät eläimet waan
+kutsun walta-istuimeni eteen.
+
+Eläpä wielä. Tuolla näen sen ylewän _ihmisen_ tulewan. Mitä sinä
+tahdot, ihminen? Yksinäsi seisot sinä suorana niinkuin petäjä metsässä.
+Yksinäsi katsot sinä pystöpäisenä sinistä taiwasta kohti.
+
+Ihminen katsoi majesteetillisesti kokouneita eläimiä. Kuningas Leijona,
+sinä olet kutsunut tänne kaikki, jotka imettäwät sikiöitään. Niin teen
+minäkin. Ruumiini on monissa toimissa eläinten ruumiin lainen. Siksi
+saat lukea minunkin imettäwäin eläinten luokkaan. Mutta kaikkiwaltias
+Jumala on antanut minulle kuolemattoman sielun. Hänen wiisautensa on
+antanut minulle järjen walon. Suuni taitaa puhua. Tahtoni on wapaa.
+Saatan nauraa. Saatan itkeä. Sitä eiwät saata eläimet. Sentähden olen
+ylewämpi kaikkia muita eläimiä. Kuningas leijona ei ole päämieheni.
+Hywästi, herra kuningas. Huomenna otan sinun kiinni rautahäkkiin.
+
+Leijona pudisti wihassa pitkää harjaansa. Hywästi, ihminen. Sinä et
+kuulu minun waltakuntaani. Huomenna rewin sinut penikoilleni ruuaksi.
+
+Ihminen meni pois, ylewänä kuin kuningas. Nyt wapisiwat kaikki eläimet.
+Leijona näki aran apinan kiipeäwän puuhun. Eläpä wielä. Etkö sinä ole
+ihminen?
+
+Apina, joka muutoin mielellään tahtoi olla ihmisenä, kielsi nyt
+oikeastaan niin olewansa. En suinkaan ole mikään ihminen. Niin kaunis
+en suinkaan ole. Enhän minä kule aiwan suorana. Jalkani näyttäwät
+käsiltä. Useoilla meillä on häntä. Kertoisin sinulle jotakin, herra
+kuningas. Jumala loi ihmisen kuwakseen. Siksi luotiin hän alusta niin
+kauniiksi. Mutta Jumalan wihollinen kadehti tätä. Herra Jumala, suo
+minunkin luoda olento. Jumala soi sen. Luotiinpa apina, joka matkii
+sitä ilkeätä, jota ihmisellä on. Siksi on minulla ruma ruumis. Siksi on
+minulla häjy sisu. Minä warastan. Minä olen ahnas. Minä olen kawala.
+Kuitenkin armahti Jumala minua. Apina raukka, annan sinulle yhden
+ihmisen hywistä taipumuksista. Sinun pitää rakastaa lapsiasi yhtä
+hellästi kuin ihminenkin rakastaa omiaan.
+
+Leijona antoi apinan mennä. Samassa tuli _nahkasiipi_ lentäen. Oletko
+sinä lintu? En, herra kuningas. Minä lennän pitkäin kynsieni wälillä
+olewilla hienoilla nahkoilla. Imettäwä eläin olen minä, joka koko
+talwen nukun pimeissä koloissa. Kesällä lentelen minä ainoastaan öillä.
+Minä kerron sinulle jotakin, herra kuningas. Muutamana iltana ajoin
+surisewaa sittisontiaista. Olipa siinä poika, joka huiski ilmaan
+notkealla saikaralla. Minä lensin äänen perässä. Saikara käwi minuun.
+Putosinpa maahan. Poika, joka otti minun, elätti minua wankina häkissä.
+
+Leijona antoi nahkasiiwen lentää. Puhaltipa _walaskala_ wettä korkealle
+meren pinnasta. Oletko sinä kala? En, herra kuningas. Minä synnytän
+eläwiä sikiöitä, jotka imewät maitoani. Siksi olen imettäwä eläin, joka
+hengitän ilmaa. Minä kerron jotakin sinulle, herra kuningas. Kerran
+ajoin silliä sywässä meressä. Purjehtipa siinä laiwa, joka lähetti ulos
+weneen. Mies nakkasi weneestä selkääni teräwän keihään, joka oli
+köydessä kiinni. Uinpa useita peninkulmia wetäen wenettä perässäni.
+Wiimein löin pyrstölläni weneen kumoon. Ihminen, joka keittää raania
+ihrastani, wäjyy henkeäni. Minä olen suurin eläin, mitä on. Kuitenkin
+on ihminen tappanut monta sataa weljistäni. Hylekin, jolla on pää kuin
+koiralla, on imettäwä eläin, joka elää wedessä. Saukko, joka pyytää
+kaloja, on samallainen eläin.
+
+Leijona tuskauntui. Ui tiehesi, walaskala. Sinä olet kuitenkin
+_meri-eläin_. Kuulisin wielä jotakin enempätä _maa-eläimistä_. Kuulisin
+niistä, jotka owat _kesyjä_. Kuulisin niistä, jotka owat _kesyttömiä_.
+Niiden pitää antaa minulle kertomus elämästään.
+
+Tuliwat siis imettäwät eläimet leijonan istuimen eteen. Ne kertoiwat
+monta kummallista asiaa, joita leijona mielellään kuunteli. Et wielä
+saa kuulla kaikkia mitä ne sanoiwat itsestään. Siitä tulisi suuri
+kirja. Mutta se, joka tarkasti kuuntelee, saapi tietää entistä enemmän.
+
+
+
+Mitä koti-eläimet kertoiwat.
+
+
+_Koira_ murisi leijonalle. Sinä uskollinen koira, mitä sinulla on
+sanomista? Alinomaa haukut sinä isäntäsi owella.
+
+Koira wastasi. Uskollinen kyllä olen, herra kuningas. Häpeän tuota
+kettua, sukulaistani. Susi, riitaweljeni, minua harmittaa. Sukulaisteni
+wuoksi olen tullut peto-eläinten lukuun. Kuitenkin olen uskollisin
+koti-eläimistä, jotka seuraawat ihmistä totellen. Minä olen ihmisen
+uskollisin palwelija. Minä wartioin hänen kartanoansa. Metsässä etsin
+hänelle saalista. Kylmimmissä maissa wedän hänen rekeänsä. Meitä on
+monta erinäköistä weljestä. Pentukoira on wälistä niin pieni kuin
+rotta. Englanninkoira on wälistä wasikan kokonen. Hurttakoiralla on
+teräwä kuono. Rakkikoiralla on tolppa kuono. Mäyräkoiralla owat lyhyet
+jalat. Willakoiralla on willa päällä. Kaikki olemme samanlaisia koiria.
+Naaraani on narttu. Sikiäni on penikka. Me olemma wiisaimmat eläimet.
+Meillä on tarkin wainu. Sillä tunnemma me askeleet. Monia keinoja
+opimme ihmisten hyödyksi. Usein olemme pelastaneet lapsen, joka oli
+pudonnut mereen. Palwelinpa kerran miestä, joka eksyi talwella. Tuli
+pyry-ilma, joka hautasi hänen sywään lumen alle. Sinne hän kyllä olisi
+paleltunut. Mutta minä paneusin maata hänen rinnallensa, joka siitä
+pysyi lämpimänä. Haukuinpa kaikin woimin. Wiimein tuli wäkeä, joka wei
+isäntäni lämpimään tupaan.
+
+Leijona nyökäytti päätään tytywäisenä. Uskollista palwelijaa ei woida
+kullalla palkita.
+
+_Kissa_ köyristi selkäänsä naukuen leijonan edessä. Herra kuningas,
+minä olen likeinen sukulaisesi. Me molemmat kuulumma kissan sukuun,
+joka saattaa wetää kyntensä piiloon. Sukumme on parhaimmin warustettu
+eläinten seassa. Siksi olenkin oikein luontoni mukainen peto. Waro
+itseäsi, lintu, joka nokit siemeniä maasta. Waro itseäsi, rotta, joka
+katselet reijästäsi ulos. Minä wäjyn sinua. Minä kyyristyn alas. Minä
+hyppään. Isken kynteni armahtamatta niskaasi. Semmoinen on oikea
+haluni. Minä tapan kaikki ne, jotka owat heikommat minua. Kuitenkin
+olen kesyttynyt ihmisen palweluksessa. Hän silittää säihkywää
+selkääni. Minä nukun hänen polwellansa. Minä wartioitsen hänen
+aittaansa. Kauniit sikiäni leikitsewät hänen lastensa kanssa. Hän
+kiittää siisteyttäni. Kissa pesee silmiänsä. Saammepa wieraita. Mutta
+eipä parane paha sisuni hywyydestä. Minä olen julma. Minä olen wiekas.
+Minä woin hyljätä parhaan ystäwäni. Minä saatan kynsiä sitä kättä, joka
+wasta antoi minulle ruokaa.
+
+Leijona pudisti suutuksissa pitkää harjaansa. Mene, kissa. Olet kyllä
+hywin kaunis. Mutta luontosi on häjy. Ennen olkoon ruumiini ruma kuin
+sydämeni häjy.
+
+_Hewonen_ hirnui. Minä olen ylewin kotieläimistä. Minä olen kaunis.
+Minä olen wäkewä. Minä olen kärsiwällinen. Minä olen oppiwainen. Minä
+olen ihmisen hyödyllisin palwelija useammissa maakunnissa maan päällä.
+Hän naulaa kawioihini rautaset kengät. Hän täyttää tyynynsä häntäni
+jouhilla. Minä wedän hänen kuormaansa. Hän ratsastaa selässäni. Sodassa
+kannan minä herraani wihollisten pajunetteja wastaan. Wälistä olen minä
+ori. Wälistä kutsutaan minua ruunaksi. Naaraani nimi on tamma. Sikiäni
+nimitetään warsaksi. Tumman punainen veljeni on raudikko. Harmaan
+weljeni nimi on hiirenkarwa. Kaksikarwalla on waaleoita karwoja
+tummempain seassa. Papumuksella on tummia pilkkoja walkiassa nahassa.
+Laiska aasi, jolla owat pitkät korwat, on sukulaiseni eteläisimmissä
+maissa. Karwoja kaulassani kutsutaan harjaksi. Minä juosta hölkkäsen.
+Minä juoksen. Minä laukkaan. Usein lyöpi herrani minua armahtamatta.
+Silloin on uskollisessa mielessäni suru ihmisen kiittämättömyydestä.
+
+Leijona kiitti hewosen ylewyyttä. Miksikä sinä, joka olet niin wäkewä,
+kärsit ihmisen kowuutta?
+
+Herra kuningas, minä tiedän tarkoitukseni. Jumala on pannut minun
+palwelijaksi maan päälle. Moni ihminen rakastaa minua hywin. Ne
+hoitawat minua hywänä kumppaninansa. Minä tunnen herrani äänen. Minä
+syön leipää hänen kädestänsä. Niin on hänen hoitonsa minulla palkkana.
+
+_Härkä_ mölisi. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen
+hyödyllisten _raawas-eläinten_ isä. Sukuni, jolla owat sarwet,
+kutsutaan senwuoksi _sarwieläimiksi_. Me kuulumme _märehtiwiin
+eläimiin_. Me purekselemma kaksi kertaa ruohot, joita syömme. Me
+kuljemme karjoissa laitumella. Saattanenpa olla kukatiesi kömpelö.
+Mahdollisesti saatat pitää minua tyhmänä. Mutta jäykkä kuormanwetäjä
+minä olen. Lihani on ihmisen woimallinen ruoka. Wuotani parkitaan
+nahaksi. Talistani kastetaan kynttilöitä. Sarwistani tehdään kampoja.
+Mutta teurastaja ei ole minusta mieluinen. Sonni on nimeni wälistä.
+Naaraani nimi on lehmä. Sen hywästä maidosta saadaan kermaa. Siitä
+saadaan wiiliä. Tästä kirnutaan woita, jota lapset panewat mielellään
+leiwälle. Wanhimman tyttäreni nimi on hieho. Nuorin lapseni on wasikka.
+Elä ärsytä minua, herra kuningas. Silloin pusken sinua käyrillä
+sarwillani.
+
+Leijona nyökäytti päätään leikillään. Ihminen kutsuu sitä, joka on
+uppiniskanen, härkäpääksi. Rehellinen otus sinä kuitenkin olet. Tunnen
+useita sukulaisiasi lämpimissä maissa. Niiden seassa on se wäkewä
+_puhwelihärkä_. Niiden seassa on kameli, jota kutsutaan erämaan
+laiwaksi. Niiden seassa on kyttyräselkänen _dromedari_.
+
+_Lammas_ määkyi. Minäkin kuulun märehtiwiin eläimiin. Isäni, jolla owat
+sarwet, kutsutaan jääräksi. Äitini nimi on uuhi. Sikiäni nimi on
+karitsa. Minä olen turwaton eläin, joka wastuksetta tapetaan. Sentähden
+on kutsuttu Wapahtajaamme Jesusta Jumalan karitsaksi. Minä olen
+ensimäinen eläin, joka on ihmisiin kesyttynyt. Siksi kutsutaan jo
+Aabeli Aadamin poika lammasten paimeneksi. Minusta on ihmiselle paljo
+hyötyä. Hän keritsee minulta willan, joka sitten langoiksi kehrätään.
+Langoista kudotaan monellaista waatetta, josta saadaan lämpimiä
+waatteita. Niistä kudotaan myös pehmeitä sukkia. Nahoistani tehdään
+turkkia. Lihastani tulee hywä ruoka.
+
+Leijona wastasi ystäwällisesti. Lakeamielinen sinä kyllä olet. Minä
+tunnen sukulaisesi, partawan _wuohen_, jonka uros kutsutaan pukiksi.
+Lahkoosi kuuluu _sarwas_ eli _Saksan peura_, jolla owat haaraiset
+sarwet. Siihen kuuluu iso _hirwi_, jota ajetaan metsissä. Siihen kuuluu
+nopea _porokin_, joka wetää Lappalaisen pulkkaa pohjois-tuntureilla.
+
+_Sika_ röhki. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen siiwoton
+otus, joka mielelläni tulen lijassa toimeen. Minä tongin maata
+turwallani, jota sanotaan kärsäksi. Isäni nimi on karju. Äitini nimi on
+emäsika. Lapseni nimi on porsas. Ihminen, joka ylenkatsoo minua, syöpi
+mielellään lihaani. Siitä saadaan läskiä. Siitä saadaan kinkkua. Siitä
+saadaan sylttyä. Harjaksistani tehdään harjoja, joilla pellawia
+harjataan. Kesyttömän weljeni nimi on metsäkarju. _Siilillä_ owat
+pitkät piikit selässä.
+
+Leijona wastasi. Tunnen muutaman ison eläimen samasta lahkosta, johon
+sinäkin kuulut. Kerran kuljin etelä-maissa, joissa aurinko on kuuma.
+Siellä kohtasin hirweän kummallisen eläimen, jota kutsuttiin _norsuksi
+eli elehwantiksi_. Näin hewosen menewän suorana hänen watsansa alatse.
+Suussa oli sillä kaksi hirmuisen isoa hammasta, joista saadaan sitä
+kallista norsunluuta. Se pani ruokaa suuhunsa pitkällä turwalla, jota
+kutsuttiin kärsäksi. Tällä saattoi hän toimittaa kummallisia asioita.
+Sillä saattoi hän nostaa ihmisen ylös. Ihmiset oliwat kesyttäneet
+hänen. Ne oliwat rakentaneet hänelle selkään tornin, jossa 20
+(kaksikymmentä) sotamiestä asui.
+
+Syntyipä nyt kowa karjunta meteli metsässä. Arat koti-eläimet pakeniwat
+pelästyneenä ihmisten asuntoihin. Pedot tuliwat leijonan istuimen
+eteen.
+
+
+
+Mitä pedot kertoiwat.
+
+
+Ne tunnustiwat leijonalle kaiken julmuutensa. Me elämme enimmästi
+muiden eläinten lihasta. Jumala on antanut meille teräwät kynnet,
+joilla tartumme saaliisemme. Suussa owat meillä teräwät hampaat, joilla
+rewimme eläimen, jonka olemme saaneet kiinni. Yöllä olemme pyydössä.
+Päiwällä nukumme luolissamme. Emme tule koskaan oikein kesyiksi.
+Wälistä owat ihmiset ottaneet meiltä penikat pesästä. Ne owat antaneet
+meille ruokaa. Me olemme kaswaneet isoiksi heidän taloissansa. Olemme
+olleet jonkun ajan nöyrinä ihmisten wallassa. Olemmepa joskus nähneet
+wertä juoksewan. Jonkun kerran on kesy eläin tullut meitä likelle.
+Kohta on tullut raju luontomme takasin. Me olemma repineet wahtimme,
+jotka owat antaneet meille ruokaa.
+
+_Tiikeri_ karjui hirmuisesti. Tunnetko minua, herra kuningas?
+Kissan-sukuun kuulumme kaikki, jotka olemme julmimpia petoja. Haluatko
+tietää muotoani? Halaatko tietää woimaani? Katso tarkasti kissaa, joka
+on wähäisenä kuwanani. Ajattele kissaa pienen hewosen kokoisena. Waro
+itseäsi, herra kuningas. Minä en säästä yhtään eläwää, johonka pääsen
+kiinni hampaillani. Minä murhaan huwikseni. Minä olen kawala peijakas,
+ja wäjyn heikompia eläimiä, jotka sammuttawat janoansa hetteistä. Minä
+rewin pyytäjän, jonka mieli tekee wiirullista nahkaani.
+
+_Leijona_ kiljui wihassa. Minäkin olen kissan-sukua. Minä tunnen teidät
+kaikki, jotka siihen kuulutte. Kawala tiikeri, minä tunnen sinut hywin.
+Minä tunnen _ilweksen_ pohjan metsissä. Minä tunnen _pantterin_. Minä
+tunnen _leopardin_. Kaikki olette te wiekkaita murhaajia. Minä häpeän
+sukulaisiani. Minä olen myös jalomielisin. En unhota koskaan sitä, joka
+on minulle tehnyt hywää. Olipa kerran orja nimeltä Androkles, joka
+pakeni pois wainoojiltaan. Hän kohtasi minut metsässä. Hän otti pois
+orjantappurapiikin haawoitetusta jalastani. Kiitollisuudesta tulin
+hänen ystäwäksensä. Kauwan asui hän suojassa luolassani. Mutta
+muutamana päiwänä saiwat ihmiset minut kiini. Ystäwänikin tuli
+wangiksi. Neljään päiwään en saanut ruokaa. Ihmiset, julmemmat minua,
+nakkasiwat ystäwäni Androkleen jalkaini eteen. Ne kiusasiwat minua
+kowasti. Nälkäinen leijona, syö nyt ystäwäsi. Mutta minä köyristyin
+kiitollisena Androkleen edessä. Minä näytin julmia hampaitani niille,
+jotka mieliwät tarttua häneen. Silloin liikkui mieli kaikilla, jotka
+tämän näkiwät. Jalomielinen leijona, ystäwäsi on wapaa. Niin päästiwät
+Androkleen irti uskollisuuteni tähden.
+
+_Karhusta_ tuntui tämä kertomus hywältä. Hän mörisi hywillä mielin.
+Herra kuningas, ymmärrän jalomielisyytesi. Waro itseäsi käpäläni
+lyönnistä, jolla on kahdentoista miehen woima. Waro itseäsi julmemmalta
+weljeltäni jääkarhulta, joka asuu ylhäällä meren jäillä. Minä olen
+herrana pohjan metsissä. Siellä walmistan pesäni, jossa makaan
+talwella. Siellä syön marjoja mättäiltä. Siellä makustelen mettiäisten
+hunajaa. Wälistä kaadan talonpojan lehmän, jonka sitten syön suuhuni.
+Siksi pyytää minua metsästäjä, joka käyttää karwasen turkkini
+peitoksensa talwella. Usein tappelen silloin henkeni edestä. Wälistä
+kohtaan pieniä lapsia, jotka owat eksyneet metsässä. Kohta tulee heidän
+äitinsä, joka hädissään etsii heitä. En minä tee pahaa lapsille. En
+minä tee pahaa äidille. Hiljaa menen pois niiden tieltä.
+
+Leijona nyökäytti päätään hywin leikillisesti. Karhu äijä on hywä mies.
+Mutta ei hän puhu kaikkia mitä hän tietää. Näinpä kerran miehen, joka
+talutti karhua turwassa kiinni olewasta renkaasta. Siihenpä kokousi
+paljo wäkeä, joka halusi nähdä karhun tanssaawan. Mies löi karhua
+armahtamatta. Jopa tanssasi karhu. Jopa wäki nauroi. Aiwan kömpelö oli
+karhu tansissa.
+
+_Susi_ ulwoi. Onko täällä saalista? Kunhan olisi jotakin. Sukulaiseni
+koiran kanssa olen alinomaisessa sodassa. Koira, joka on tappanut
+suden, jättää suden siihen. Susi, joka on tappanut koiran, syöpi hänet
+kohta suuhunsa. Talwi-illoilla kuljemme isoissa joukoissa saaliin
+pyydössä. Waro silloin pieniä lapsia, jotka juoksewat kartanon poikki.
+Minä saan waroa itseäni metsästäjältä, joka ajaa minua suksilla
+talwella. Joka minut tappaa, saapi rahaa palkinnoksi.
+
+Leijona tiesi kertomuksen sudestakin. Sinähän se olit, joka kerran
+putosit suden-hautaan. Köyhä akka käweli haudan siwu. Pilkkasipa siinä
+sutta. Parhaiksi sinulle, ilkeä eläin. Samassa putosi akka itse
+hautaan. Puhuipa nyt pelästyksissään kokonaan toista. Susi kulta, etkö
+söisi näkkileipää pussistani?
+
+Wielä tiesi leijona toisen kertomuksen. Poikanen ajoi järwelle wettä
+noutamaan awannosta. Tulipa joukko susia ympärille. Poikanen antoi
+hewosen juosta tiehensä. Ammeen kaatoi hän jäällä yllensä. Sudet, jotka
+halusiwat saada poikaa, pistiwät käpälänsä ammeen laidan alle. Poikapa
+lyödä sätkäytti kirweellään käpälät poikki. Muutamat sudet, jotka
+näkiwät toisista werta juoksewan, karkasiwat niiden päälle, jotka
+oliwat werisinä. Tulipa kowa tappelu ammeen ympärillä. Monta sutta
+siinä purtiin kuoliaaksi. Muut juoksiwat tiehensä; Poikanen, joka
+konttasi ammeen alta, sai paljo rahaa kuolleitten susien nahoista.
+
+_Kettu_ tulla sipsutteli esiin ulkokullatun näköisenä. Herra kuningas,
+minäkin olen koiran sukua. Wiekkauteni on hywin kuulusa. Saatan purra
+poikki häntänikin, joka on tarttunut ketun-rautoihin. Wiekkaasti petän
+minä pyytäjän, joka käyttää nahkaani pehmeimmiksi turkiksi. Useampia
+kertomuksia saat sitten kuulla. Wertaistani ei löydy wiekkaudessa.
+
+Leijona julmisti kulmakarwojaan. Elä pöyhistele kowin paljon sinä Mikko
+kettu. Wiekkaus ei ole wiisaus. Kawaluus ei ole ymmärrys. Jo tiedän
+tarpeeksi peto-eläimistä. Minua inhottawat ne, jotka eläwät muiden
+turmiosta.
+
+Leijona ajoi peto-eläimet pois. Niiden perästä tuli wielä muita
+nisäkkäitä, joita kutsutaan:
+
+
+
+Näwertäjät.
+
+
+Nämä oliwat edellisiä pienemmät. Kaikilla oli kaksi pitkää etuhammasta,
+joilla he kaswikunnasta näwertäwät enimmän ruokansa.
+
+_Orawa_ hyppäsi likimmäiselle oksalle istumaan. Katso minuakin, herra
+kuningas. Minä olen luotu merimieheksi. Minä kiipeän sukkelasti puuhun.
+Minä purjehdin hännälläni lastun päällä joen poikki. Saanpa waroa
+itseäni. Poika panee paulojansa eteeni. Wankina ollessani häkissä
+hyppään sukkelasti pyöriwässä rattaassa.
+
+Leijona wastasi. Pysy metsässä, kaunis orawa. Pahoin käypi sinulle
+merellä. Mitä nuo pienet eläimet owat, jotka isossa joukossa
+juoksentelewat jalkaini wieressä?
+
+_Rotta_ wikisi. Täällä olen minä, joka näpistelen akan ruokaa lukitussa
+huoneessa. _Hiiri_ juosta piiperti esiin. Täällä olen minä, joka
+näwerrän reikiä leipälaariin. _Myyrä_ katsoa pilkisti reijästään.
+Täällä olen minä, joka kaiwan kulkureikiä yrttitarhan penkkien alle.
+Elä tule meitä kowin likelle. Me olemma urhoollisia otuksia. Sano
+meille kuitenkin yksi asia, herra kuningas. Oletko nähnyt kissaa näillä
+tienoilla?
+
+Leijona puhui leikkiä. Kyllähän te oletta urhoollisia. Kerran oli
+teillä iso neuwotteleminen. Wiisaimmat teistä keksiwät hywän keinon.
+Pitäisipä ripustaa tiuku kissan kaulaan. Tätä pitiwät kaikki wiisaana
+neuwona. Puuttuipa kuitenkin ainoastaan yksi asia. Ei ollut yhtään,
+jolla oli halua ripustaa tiukua kissan kaulaan.
+
+_Jänis_ lankkasi ottaen pitkiä hyppyjä. Täällä olen minä. Sukulaiseni,
+siewä _kaniini_, näwertää tuolla kuorta puista. Kesällä olen mullan
+harmaa. Talwella olen lumen walkoinen. Katsopa komeita korwiani.
+Katsopa pitkiä turpakarwojani. Enkö ole mahtawa weitikka?
+
+Leijona kuuli rymyn kaukaa. Jänis lähti pakoon. Miksikä piilotat pääsi
+pensaasen? Herra kuningas, kuulen koirain haukkuwan. Metsästäjä ampuu
+minun. Köökkipiika paistaa minun. Pojat pyhkiwät luwunlasku-taulujaan
+katkaistulla käpälälläni.
+
+_Majawa_, jolla on uimanahat takajaloissa, kämpi ylös rannalle. Herra
+kuningas, minäkin kuulun näwertäwäin lahkoon. Wedessä pyydän kaloja
+ruuakseni. Sitten rakennan rannalle kummallisia huoneita.
+Muurauslastana pidän leweätä häntääni. Ihmiset pyytäwät minua sen
+lääkkeen tähden, jota saadaan ruumiistani.
+
+Leijona kohosi ylös waltawassa ylewyydessään. Nyt näen teissä Luojan
+kaikkiwallan. Hywin erilaisiksi on hän luonut eläimet. Muutamat meistä
+owat leppeitä. Muutamat owat julmia. Muutamat owat heikkoja. Muutamat
+owat wäkewiä. Muutamat eläwät maan kaswuista. Muutamat eläwät toisten
+eläinten lihasta. Syntiin-lankeemuksen jälkeen on alinomainen sota maan
+päällä. Jumala, joka on hywä kaikille, on kerran antawa meille kaikille
+rauhan. Hän on kuulewa luontokappaltenkin huokaukset. Hänen nimensä
+olkoon ylistetty koko maan päällä.
+
+Nyt waikeni leijona puhumasta. Nyt meniwät kaikki nisäkkäät pois.
+Aurinko paistoi pitkiin puihin. Kylän pienet lapset juoksiwat iloisina
+metsässä. Niille ei tehnyt kukaan pahaa. Julmimmat pedot eiwät asu
+maassamme. Rukoile alinomaa Jumalalta suojelusta. Ole hywä eläimille.
+Silloin ei wahingoita karhu. Silloin ei pure susi. Silloin juoksewat
+siweäluontoiset eläimet iloisina wastaasi.
+
+
+
+Apinat.
+
+
+Kaksi poikaa meni kerran metsään. Toinen pani maahan sawiastian, joka
+oli rusinoita täynnä. Molemmat pojat, jotka oliwat wäsyneinä, nukkuiwat
+heti puolipäiwän lämpimässä.
+
+Laskeusipa useita apinoita puista. Yhden ahneimman mieli teki
+rusinoita. Pistipä kätensä sawi-astiaan. Siina puristi hän kouransa
+täyteen rusinoita. Mutta sawi-astian suu olikin ahdas. Apina, joka ei
+ollenkaan tahtonut jättää saalistaan, ei saanutkaan kättään pois. Niin
+juoksi hän, wetäen raskasta sawi-astiaa muassaan. Pojat, jotka samassa
+heräsiwät, saiwat sen helposti kiinni ahneuden tähden.
+
+Miettipä toinenkin poika petosta. Hän riisui saappaansa. Sitten weti
+hän ne taas jalkaansa. Sitten riisui hän ne jälleen. Sen perästä
+meniwät pojat kappaleen matkan päähän. Apinat, jotka katseliwat näitä
+puista, tahtoiwat matkia poikaa. Yksi niistä weti saappaat jalkaansa.
+Samassa tuliwat pojat takasi. Mielipä nyt saapasjalkainen apina juosta
+tiehensä. Mutta saappaat oliwat esteenä. Apina kompastui. Apina
+lankesi. Tulipa sekin kiinni matkima-halunsa tähden.
+
+
+
+Leijona.
+
+
+Kaukana kuumassa Afrikassa kuuluu öillä leijonan kiljuminen. Silloin
+wapisewat kaikki eläwät, jotka owat tienoilla. Uskaliaimmatkin koirat
+hätäywät silloin ihmisten jalkoihin. Karja ammoo. Hewoset kuopiwat
+pelosta. Lampaat pakkauwat kokoon päin toisiansa wastaan. Ainoastaan
+harwat eläimet saattawat woittaa leijonan. Elehwantti lyöpi sen
+kärsällään maahan. Puhweli-härkä wiiltää sen watsan halki sarwillaan.
+Jättiläis-käärme kääriypi musertaen leijonan ruumiin ympärille. Usein
+woittaa leijona tappelussa nämäkin. Yksi ainoa olento pelottaa
+leijonaa. Tämä olento on ihminen. Hän pyytää leijonan hautaan. Hän sen
+ampuu luodilla. Mutta se, joka juoksee pakoon, on kuoleman oma.
+
+Metsästäjä, joka oli ampunut ruutinsa loppuun, tapasi yht'äkkiä
+metsässä leijonan. Metsästäjä pysähtyi. Leijona pysähtyi. Metsästäjä
+käweli. Leijona käweli. Metsästäjä katsoi kiiwaasti leijonaa silmiin.
+Leijona katsoi samoin häntä. Näin seisoiwat he kauwan. Wiimein meni
+leijona, peläten metsästäjän katsantoa, aiwan hiljoilleen tiehensä.
+Niin waltawasti koskee ihmisen sula katsanto wäkewimpiinkin eläimiin.
+
+
+
+Kuningastiikeri.
+
+
+Tämä asuu Aasiassa. Hän on hirmuinen. Hänen silmänsä näyttäwät
+sädehtiwän. Hänen kielensä riippuu weri-punaisena ulkona kidasta. Hän
+tawoittaa sukkelimmankin hewosen. Hän juoksee, härkä suussa. Elehwantti
+yksinään woipi hänen rusentaa. Ihminen on häntä pyytäessä suuressa
+waarassa. Kuitenkin saatetaan häntä säikyttää. Muuan rouwasihminen näki
+yht'äkkiä kuningastiikerin wieressään. Hän löi tätä silmille pienellä
+kepillä. Tiikeri pakeni. Eläinten kesyttäjät näyttäwät tiikerejä
+rauta-häkeissä. Ne uskaltawat pistää kätensä niiden kitaan. Niin suuri
+on ihmisen walta koko luonnon ylitse.
+
+
+
+Karhu-Pekka.
+
+
+Rowaniemen pitäjäässä asui mies nimeltä Karhu-Pekka. Hän oli tappanut
+enimmästi yksinään kuusikymmentä karhua. Se on maassamme jo suuri
+kunnia. Karhu-Pekka haki talwella karhun pesän. Siitä ajawat koirat
+karhun ulos. Sitten tappaa pyytäjä karhun keihäällä. Muutamat sen
+ampuwat pyssyllä. Sellainen pyytökeino on waarallinen. Monen pyytäjän
+on karhu kouristanut kuoliaaksi. Mutta Karhu-Pekka taisi keinonsa.
+Karhu, joka on kaatunut, pannaan re'elle. Sitten wiedään se kotiin
+kylään. Sielläpä tulee iso ilo. Wietetäänpä karhun peijaisia isoilla
+pidoilla, joissa lauletaan monta runoa karhun kunniaksi.
+
+
+
+Kettu ja kalastaja.
+
+
+Olipa kerran ukko. Hän sai eräänä talwipäiwänä niin paljon kaloja, kuin
+mahtui hänen laituriinsa. Hywin iloisena lähti hän kotiinsa, ajaen isoa
+kuormaansa. Siinä lauleli hän ilomielin. Mutta mikähän tuo on, joka
+makaa tuolla keskellä tietä? Kuollut kettupa se on. Tämän piti ukko
+hywänä saaliina. Kaunis turkkisi, kettu kulta, sattuikin minulle hywään
+tarpeesen. Nostipa ukko ketun takapuolelle kuormansa päälle. Mutta itse
+istui hän etupuolelle.
+
+Eipä se ilkeäjuoninen kettu ollutkaan oikein kuolleena. Oli waan niin
+olewinaan. Hän tiesi kyllä, miksikä hän niin oli.
+
+Ukon hawaitsematta nakkeli hän kuormasta kaikki kalat tielle. Sitten
+hyppäsi hän itse pois reestä. Rupesipa heti kokoamaan kaloja tieltä.
+Muutamat säästi hän. Toiset söi hän suuhunsa. Niin hywää atriaa ei hän
+ollut saanut kaukaan aikaan.
+
+Ukko, joka ajeli iloisena eteenpäin, ei hawainnut tätä ollenkaan.
+Wiimein tuli hän kotiin kuormineen. Waimo tuli häntä wastaan. Missä
+olet wiipynyt niin kauwan, ukkoni? Elä ole milläsikään, akkani. Nyt
+pidetäänkin isot pidot. Laita pata tulelle. Minulla on reki täynnä
+kaloja. Niinkö, ukkoseni? Se on tietty. Minulla on wielä sitten komea
+kettu, jonka löysin tieltä kuolleena.
+
+Akka tuli reelle. Woi kuin narraat, ukkoseni. Eihän tässä ole yhtään
+kalaa. Wielä wähemmin tässä on kettua. Ukkoa hywin häwetti. Näen sen
+kyllä, akkaseni. Kawala kettu on tehnyt minulle aika kolttosen.
+
+
+
+Karhun kalanpyytö.
+
+
+Kettu, joka oli syönyt watsansa täyteen, istui aiwan hywillä mielin
+metsän rinteellä. Iso koko kaloja oli wielä hänellä wieressä. Juosta
+jolkuttelipa karhu metsästä. Hywää päiwää, kettu kummiseni. --
+Jumal'antakoon, karhu kummiseni. -- Miten wain olet saanut noin paljon
+kaloja? -- Olen ne onkinut järwestä. -- Sepä oli oiwallinen saalis.
+Etkö opettaisi minuakin onkimaan? -- Aiwan mielelläni, kummi kulta. --
+No miten se käypi laatuun? -- Kyllä sen sanon sinulle, karhu. Mene
+awannolle jonakuna talwi-iltana, kun on hywin kiiluwaisia taiwaalla.
+Laske siinä häntäsi awantoon. Istu sitten siinä aiwan yhdessä kohti
+aamuun asti. Wedä sitten häntäsi ylös. Niin on kala tarttunut kiinni
+jokaiseen karwaan. Sillä lailla minä ongin. -- Kiitoksia kettu
+kummiseni. Se on hywä neuwo. -- Pidä hywänäsi, karhu kummiseni.
+
+Samana iltana oli kowa pakkanen. Tähdet paistoiwat taiwaalla. Karhu,
+joka muisti ketun opetuksen, meni järwen jäälle. Siellä istui hän kohta
+häntineen awantoon. Wähän ajan perästä tunsi hän juurikuin
+puristettawan häntäänsä. Ne owat kaloja, jotka tarttuwat kiini. Kyllä
+wain tuleeki hywä saalis.
+
+Siinä istua kökötti karhu aina aamuun asti. Sillä aikaa oli awanto
+mennyt wahwaan jäähän. Karhun häntä oli jäätynyt siihen kiini. Jo alkoi
+karhua ikäwystyttää. Pitäähän minun wetää ylös kalani. Mutta sepä ei
+tahtonutkaan onnistua. Häntä oli kiinni. Karhu ei pääsnyt paikalta
+liikkumaan.
+
+Kettu, joka juuri nyt oli aamukeinoillaan, hawaitsi karhun surkean
+tilan. Ilkeä weijari oli tuo kettu. Ei hän auttanut ollenkaan karhua.
+Juoksipa waan kalastajan tuwan tykö. Siinä kiipesi hän katolle. Sieltä
+huuti hän korsteenin läpi. Akka kulta, mene heti järwelle. Siellä istuu
+karhu häntineen awannossasi, josta noudat wettä.
+
+Akka, joka kirnusi woita, wihastui kowin. Kohta juoksi hän korento
+kädessä järwelle. Karhu ryökäle, miksikä awantoani pilaat? Kyllä minä
+sinulle opetan parempia tapoja.
+
+Niin pieksi hän karhua kaikin woimin korennolla. Karhu raukka oli
+suuressa hädässä. Aina lujemmasti koki hän repiä häntäänsä irti.
+Wiimein käwi kowin pahasti. Koko häntä katkesi awantoon. Aiwan siitä
+päiwästä asti ei ole karhulla enää ollut häntää.
+
+Kettu taas mennä liwahti tupaan, jonka owen akka oli jättänyt
+lukitsematta. Siellä kaatoi hän kirnun. Niin sai hän taas hywän atrian.
+Kyllä hänelle onnistuiwat ilkeät keinonsa. Mutta sentähden kadotti hän
+kaikki ystäwänsä. Ei yksikään uskonut enää koko ilkeää kettua.
+
+
+
+Kaunis varsa.
+
+
+    Mun varsani sievästi
+    Käyttääpi itseään.
+    Hän juoksee vireästi,
+    On pulska käydessään.
+    Jos ohi pyrit illoin,
+    Niin ei hän laskekaan.
+    Hän korvaa nostaa silloin
+    Ja kuopii jalallaan.
+
+    Nyt syö hän laitumella.
+    Mä tahdon ratsastaa.
+    Saa renki houkutella.
+    Hän luoksein karahtaa.
+    Hän muist' ei koskaan huoli.
+    Mä hänet suitsetan,
+    Ja niinkuin ukonnuoli
+    Lähdemme matkahan.
+
+
+
+Rakki ja jahtikoira.
+
+
+ Rakki:      Talvell' en tahtois juostakaan,
+             Jos noin huonoa ruokaa saan.
+
+ Jahtikoira: Tuvass' en minä tahtois maata.
+             En makiaisia kerjätä saata.
+
+ Rakki:      Maatapa saan, olen huoleton.
+
+ Jahtikoira: Metsiä juosta, se riemuni on.
+
+    Koira se metsiä juoksi vaan.
+    Vilkas ja terve on ruumiiltaan.
+    Rakkipa ain' oli kotonansa,
+    Levätä sai yhä rauhoissansa.
+    Haukkui kaikkia penkiltään.
+    Niin lihavuuteen kuoli hän.
+
+
+
+Härkä ja poikanen.
+
+
+    Kas tuolla on lapsia leikkimässä.
+    Tuoll' ämmä on lehmiä lypsämässä.
+    Tuoll' ilosat vasikat hyppäilee.
+    Ja hyttyset pois savu heist' ajelee.
+    Ja härkäkin leveänaamainen
+    Tuoll' ällisteleepi se pöyhkäillen.
+    Sen luo tuli poika nyt pienokainen;
+    Kyll' olet sä hirveän aattelevainen.
+    No, mitäpäs härkä nyt mietit noin?
+    Sä viisaaks tullet jo piakkoin.
+    Näin härkä vastasi: Onpa mun täällä
+    Niin pehmeä nukkua sammalen päällä.
+    Täss' syön minä ruohoa aamuin illoin.
+    En mitään ikinä aattele silloin.
+
+
+
+Matkakumppalit.
+
+
+    "Miks vingut noin? Suus kiinni, irvihammas!"
+    Sialle lihavalle lausui lammas.
+    Kun sika huusi, koska väkisin
+    He kartanohon vietiin kumpikin.
+    Näin sika vastas: "Miks nuo sanat päästät?
+    Sä, matkakumppalini, nahkas säästät.
+    Sä syliin joudut, villas keritään.
+    Sä jälleen vapahaksi päästetään.
+    Mä, raukka, kelpaan pöystiks ainoasti.
+    Mä tapetaan. Siis huudan haikeasti.
+    Lihani annan mä, sä villas vaan.
+    Huomenna paistina jo olla saan."
+
+
+
+
+Kissa ja tyttönen.
+
+
+ Tyttönen. Kissa, et kynsiä saa mua noin.
+           Käpäläs näinkö mä saada voin.
+           Et saa kintaist' okia näyttää.
+
+ Kissa.    Minkä sä vaadit, tahdon ma täyttää.
+           Tyttönen, muista, et myöskään saa
+           Sä mua noin kovin kouristaa.
+
+    Vieläkin kourasi tyttönen.
+    Pahaa taas teki kissallen.
+    Kissa nyt kynsäsi uudestansa.
+    Vuosipa Vertä jo virtanansa.
+    Pahaa ei aikonut kumpikaan.
+    He oli ystävät ainiaan.
+
+
+
+
+Kolmas Luku.
+
+Linnuista.
+
+
+Tuolla akkunassa riippui ei kauwan aikaa sitten lintuhäkki. Siinä asui
+wiheriäwarpunen, jonka sain werkolla metsässä. Kewäimen tultua alkoi se
+wisertää. Ymmärsinpä sen pyrkiwän ulos wapaasen ilmaan. Sanoin sille:
+mitä annat minulle, jos päästän sinun irti? Se wastasi: sano mitä
+tahdot.
+
+Minä sanoin: kutsu tänne kaikki linnut, jotka lentäwät metsissä. Kutsu
+tänne kaikki ne, jotka uiwat wedessä. Jos woit luwata minulle sen,
+pääset wapaaksi.
+
+Se wastasi. Paljo waadit minulta, joka olen niin pieni. Woinko pakottaa
+suuret kokot kuulemaan ääntäni?
+
+Minä sanoin: sano niille, että minä tahdon katsella Jumalan tekoja
+linnuissa. Kyllä ne mieluisesti tottelewat ääntäsi Jumalan kunnian
+tähden.
+
+Wiheriäwarpusesta oli tämä neuwo hywä. Luwattua mitä pyydin, päästin
+sen lentämään. Eipä kauwan wiipynytkään, niin jo tuli takaisin. Nyt
+eiwät ne ole tästä kaukana, sanoi hän. Ne istuwat tuhansittain kaikilla
+oksilla metsässä. Tuolla merellä uipi tuhansia toisia. Seuraa minua,
+niin osotan sinulle tien.
+
+Sitten hän lentää liuwotteli pois. Kuljin sitä suuntaa, jota hän
+edeltäkäsin lensi. Tulimmepa suureen metsään järwen rannalla. Siellä
+lentää räpytti monia lintuja joka paikassa, niin että niiden siiwet
+suhisiwat juurikuin myrsky-ilma. Kysyin kummastellen, jos kaikki nämä
+oliwat lintuja. Owat, sanoi wiheriäwarpunen. Meidät tunnetaan siitä,
+että me kaikki munimme. Jonkun ajan haudottuamme muniamme, puhkeawat
+niistä poikamme, joita sitten elätämme pesässä. Ruumiimme on peitetty
+lämpimillä höyhenillä, jotka wissinä aikoina lähtewät ruumiistamme, kun
+olemme sataimessa. Uusia höyheniä kaswaa entisten sijaan. Suumme, joka
+on luusta, kutsutaan nokaksi. Meillä on kaksi siipeä, joilla lennämme,
+samalla perää pitäen pyrstöllämme. Ruumiissamme on hienoja huokureikiä,
+jotka tekewät meidät keweämmiksi. Kaikki on niin laitettu, että woimme
+lentää ilmassa, juurikuin kalakin uipi wedessä. Muutamilla meistä owat
+niin pienet siiwet, että ne lentäwät waiwaloisesti. Muutamat linnut
+eiwät lennä ollenkaan, waan juoksewat. Moni meistä rakentaa kummallisia
+pesiä kaikellaisista aineista, joita kokoomme siihen nokallamme.
+Muutamat meistä tulewat wanhoiksi, mutta eiwät kuitenkaan elä niin
+kauwan kuin nisäkkäät. Pienimmät eläwät tuskin kolmea wuotta. Monet
+meistä asuwat kesällä pohjoisessa, mutta syksyllä lentäwät ne pois
+lämpimimpiin maihin etelään. Sellaiset owat _muuttolinnut_. Jumala
+osottaa niille tien wieraisihin maihin. Jumala johdattaa ne jälleen
+takaisin kewäillä pohjoiseen.
+
+Näin puhuttua piilousi wiheriäwarpunen wapisten, sillä siinä tuliwat
+isot petolinnut, jotka kaikki eläwät pienempäin lintujen lihasta. Ne
+iskewät saaliisensa kiinni pitkillä kynsillään. Ne repiwät sen
+palasiksi koukerolla nokallaan. Kaukaa Amerikan wuorilta tuli se suuri
+_kondorikotka_, joka on niin wäkewä, että se lennättää kynsissään
+lampaan. Sen rinnalla lensi sen pienempi weli, se harmaa _korppikotka_,
+joka näyttää niin julmalta paljaine kauloineen. Sen perässä tuli se
+ahnas _sääski_ haarapyrstöineen. Sen perässä lensi haukan suku, jolla
+on kaikista linnuista tarkin näkö. Se suuri _kotka_, jota kutsutaan
+lintuin kuninkaaksi, lensi sitten ilmassa leweillä siiwillään.
+Sukkelasti kuin nuoli luijasi _jahtihaukka_ ylhäältä alas saaliinsa
+päälle. Siellä wikisiwät pienet linnut raatelewan haukan ympärillä,
+joka uhkasi syödä ne suuhunsa. Siinä piilousi _pöllö_ päiwän walossa
+tirristäwine silmineen, sillä se wäjyy yöllä hiljaa saalistansa.
+Muistatko sitä isoa kissapöllöä, jonka rengit naulasiwat tallin owen
+päälle? Hywin rumahan se oli, mutta rumempi oli wielä huuhkaja, se
+suurin pöllöin suwusta. Kaikki lensiwät nyt metsään saalista pyytämään.
+
+Wieläkään en uskalla tulla näkywiin, sanoi wiheriäwarpunen.
+Waris-sukuun, joka tulee tätä likinnä, ei ole ollenkaan luottamista.
+Kysy näiltä linnuilta, niin wastaawat ne sinulle mieluisimmasti
+syöwänsä jäännöksiä, jotka muillen eiwät kelpaa. He wastaawat eläwänsä
+kaswuin marjoista. Mutta elä heitä usko. Olen heidän nähnyt
+warastelewan munia lintusten pesistä. Poikiamme saamme pelätä heiltä.
+Tuolla raakkuu se mustanharmaa _waris_. Tuolla huutaa se musta
+_korppi_, joka jo kaukaa tuntee hajun kuolleista eläimistä. Tuolla
+nauraa räkättää se warkaan-sekanen _harakka_. Tuolla tekee se musta
+_naakka_ pesäänsä kirkon torniin.
+
+Onpa ihanaa kewäillä kuulla laululintuin laulawan puissa. Silloin
+ihastuu ihmisen mieli, sillä lintuin wiserrys kiittää Jumalata. Tule,
+minä näytän sinulle ne, jotka kauniimmasti laulawat wiheriässä
+metsässä. Jospa olisi yö, kuulisitpa sen harmaan _satakielisen_ laulun.
+Harwoin tulee hän tänne meidän maahan, mutta on meillä täällä se
+suloinen _laulurastas_, jota kutsutaan pohjoisen satakieliseksi.
+Auringon noustessa ihanana aamuna on meitä monta, jotka laulamme
+sydämen pohjasta. Tuolla näet _leppäkertun_. Täällä wisertää sisareni,
+se pieni _wiheriäwarpunen. Peippo_ laulaa tuolla iloisella äänellään.
+Se keltanen _kanarialintu_, joka tuotiin tänne wankina wieraasta
+maasta, laulaa kuitenkin iloisena häkkinsä wankeudessa. Tuolla on
+_tikliwarpunen_, yhtä kaunis nähdä kuin kuullakkin. Tuolla on se
+ilomielinen _hamppuwarpunen_. Mutta kukahan tuo on, joka noin ihanasti
+lirittää tuolla korkealla sinisessä ilmassa? Se on se kauwan odotettu
+_leiwonen_, jonka wiserrys ennustaa kewäimen tuloa.
+
+Monta pientä lintua kutsumme warpuslinnuiksi. Mutta kaikki eiwät laula
+yhtä kauniisti. Tuolla katolla tiuskuttaa naapurisi, _kotiwarpunen_.
+_Wästäräkki_ lieputtaa alinomaa pyrstöänsä. _Kiwitasku_ hyppelee
+hääläten kiwillä. _Pakkastiainen_ kiipeää puissa. _Punatulkku_
+pöyhistelee punaisine rintoineen. Waroppa poikasen ansaa kaunis
+pihlajalintu, joka istut pihlajanmarja-tertussa. Pyydäppä, poikanen,
+ennen tuo musta _kottarainen_, jonka saatat opettaa matkimaan ihmisten
+sanoja. Sukkela _pääskynen_, sinut tunnemme kaikki. Aina tulet sinä
+kewäillä takaisin pesääsi huonetten lakkaan. Aina muutat sinä syksyllä
+pois lämpimämpiin maihin. Sanoppa, oletko siellä tawannut pienintä
+kaikista linnuista, _kolibria_ eli mesilintua, joka elää kukkaisten
+hunajasta? Sanoppa, oletko nähnyt sitä kirjawaa _papukaijaa_, joka
+käwelee niin pahasti kahdella ainoalla warpaallaan? Usein olemme hänen
+kuulleet häkissä puhuwan ajattelemattomasti sanoja, joita ei hän
+ymmärrä.
+
+Tunnetkos sitä, joka kukkuu metsässä? Se on se harmaa _käki_, joka
+munii muiden lintuin pesään. Kaksi warwasta kääntyy sillä eteenpäin,
+mutta kahdet kääntywät taaksepäin. Sellaiset jalat owat _tikallakin_,
+joka teräwällä nokallaan hakkaa reikiä puihin.
+
+Kerran istuin huoneesi katolla, sanoi wiheriäwarpunen. Siitä näin hywät
+ystäwäsi, kesyt _kanalinnut_, jotka eläwät yhdessä, suuressa seurassa.
+Siinä piilousi se siweä _kyyhkynen_ haukan kynsistä kuhertain
+kyyhkyislakkaansa. Rikkaläjällä pöyhisteli se riitaisa _kukko_, joka
+warhain aamuilla huutaa kukkokiekonsa. _Kanan_ kaakattaessa piipattawat
+kananpojat sen siipien alla. Mutta jos kukko oli olewinansa joksikin
+pöyhkeä, oli _kalkkuna_ olewinansa kahta wertaa pöyhkeämpi. Se käydä
+tepasteli juurikuin ylpeä ihminen. Se pyyhki maata siiwillään, juuri
+kuin olisi tahtonut sanoa: kuka uskaltaa nauraa minun ylewyydelleni?
+Kaikki nämä linnut eiwät tahtoneet mielellään tulla metsään. Minä
+lupasin heidän täällä saawan tawata likeisiä sukulaisiaan. Siitä
+kaakattiwat he ylenkatseella. Mutta iloisempana elää täällä
+wapaudessaan se suuri _metso_, joka soipi kewäillä puun latwassa.
+Täällä pitäwät _teeret_ soidinta isoissa joukoissa, waikka ne usein
+säikähtywät metsämiehen ampumisesta. Täällä wiheltää _pyy_ metsikössä.
+_Metsäkana_ (riekko), joka on harmaankirjawa kesällä, walkenee
+talweksi. Kalkkuna, joka ei ollenkaan tahtonut tuntea tätä
+sukulaisuutta, kääntyi mieluisammin sen kauniin _riikinkukon_ tykö,
+joka wasta oli tullut tänne lämpimistä maista. Sattuikin kalkkuna juuri
+parhaasensa. Riikinkukko, joka oli wielä pöyhkeämpi, lewitti
+päiwäpaisteessa kaunishöyhenisen pyrstönsä. Se kateellinen kalkkuna
+närkästyi kokonaan mieliharmista. Kohta hyökäsi hän riikinkukon päälle,
+joka samassa iski kiinni kalkkunaan. Niin tappeliwat molemmat, siksi
+kuin oliwat nykkineet toisistaan kaikki höyhenet.
+
+Tuolla näet sen suuren _kamelikurjen_, joka on kotoisin kaukaa tuolta
+kuumasta erämaasta. Se on suurin kaikista linnuista. Lentää ei se
+saata, sillä sen siiwet owat liiaksi pienet. Mutta hän juoksee
+paremmasti kuin sukkelin hewonen. Kun metsästäjä ajaa häntä kauwan,
+saadaksensa sen pyrstöstä kauniita höyhentupsuja, piilottaa hän juuri
+kuin jänis päänsä pensaasen.
+
+Rannalla käwelee pitkäsäärisiä lintuja noukkimassa ruokaansa pitkällä
+nokallaan. _Kahlolinnut_ ne owat, sillä ne kahlailewat mielellään
+matalassa wedessä. Tuolla on se suuri _tuonenkurki_, joka muissa maissa
+tekee pesänsä katolle. Tuolla on _kurki_, joka lentäessään oikasee
+pitkän kaulansa suoraksi. Tuolla waanii _haikara_ kaloja. Tuolla
+wiheltelee _kuowi_. Tuolla kahlailee _kurppa_. Tuolla kurnuttaa
+_ruisrääkkä_ illoilla ruispellossa.
+
+Soudellessasi weneellä kesällä olet usein nähnyt lintuja, jotka
+pulisewat wedessä leweöine nokkineen. Edellimäisenä uipi emä. Sen
+jälessä uipi keltanen poikaparwi. Nämä owat _uimalinnut_, joilla on
+uimanahka warwasten wälissä. Tuo kaunis _tiira_ tuijaapi alas mereen,
+saadakseen kiinni salakkaa. Kun _kalalokki_ lentää maalle, odottaa
+kalastaja myrskyä. Ylewänä uipi se walkea _joutsen_ tyweneissa
+lahdissa. Kotona kartanolla kaakattaa kesy _hanhi_, mutta metsähanhet
+muuttawat syksyllä suurissa parwissa lämpimämpiin maihin. _Heinäsorsa_
+uipi lahdissa koko poikaparwinensa. _Ankka_, joka käydä lenkuttaa
+wesilammikkoon, on sorsan kesy sisar. _Koskelo_ tarttuu usein
+kalastajain werkkoihin sukeltaessaan kalain perässä. Korkealla lentää
+_kaakkuri_ taaksepäin oikaistuine jalkoineen. Rikas mies nukkuu
+_haahkatelkän_ pehmeillä untuwilla.
+
+Wielä on meitä monta, joita en ennätä luetellakkaan, sanoi
+wiheriäwarpunen. Luokkamme lajia on 6,000 (kuusituhatta). Ainoastaan
+papukaijoja on 200 (kaksisataa) lajia. Kyyhkysiä lasketaan olewan 100
+(sata) lajia. Hywin erilaatuiseksi on meidän ruumiimme rakennettu, aina
+sen elinkeinon mukaan, joka meille parhaite sopii. Jos petolinnut
+wälistä tekewät ihmisille wahinkoakin, owat ne muut sitä wastaan
+suureksi hyödyksi. Muutamat meistä syöwät mätänewiä raatoja, jotka
+muutoin myrkyttäisiwät ilman. Muutamat syöwät monia wahingollisia
+eläwiä. Muutamat nielewät kaswien siemeniä, jotka ne sitten jättäwät
+itsestään siihen, missä ei koskaan ennen sellaisia kasweja ole ollut.
+Useammat linnut owat ihmisille hywäksi ruuaksi. Untuwillamme makaawat
+lapset kätkyessä. Metsä-ihmiset tekewät waatteita höyhenistämme.
+Munistamme tulee makeaa ruokaa. Huolista raskasmielisenä menee ihminen
+mielellään metsään kuuntelemaan lintuin laulua. Siellä kewenee hänen
+mielensä, sillä ilomieliset linnut laulawat uutta toiwoa hänen
+murheelliselle sydämellensä.
+
+Tämän sanottua katseli wiheriäwarpunen haikeasti minua, juuri kuin
+olisi tahtonut sanoa: joko nyt olet tyytynyt? Pääsenkö jo takaisin
+wapauteeni? Pääset, sanoin hänelle. Nyt olet wapaa. Kohta lensi hän
+iloisena sinisen taiwaan alla laulamaan Jumalan hywyyttä koko
+elin-aikansa.
+
+
+
+Kotka.
+
+
+Kalastaja, joka souteli merellä, näki kummallisen sodan. Korkealla
+ilmassa lensi iso kotka. Weden kalwossa ui iso hauki, joka ajeli
+pienempiä kaloja. Kotka näki hauwin. Juurikuin nuoli ampui hän alas
+ylhäältä. Hän iski teräwät kyntensä kiinni hauwin selkään. Hän koetti
+nostaa sitä ylös wedestä, lentääksensä pois sen kanssa. Mutta hauki oli
+hänelle kowin raskas. Hauki oli hänelle kowin wäkewä. Tämän tunnettua
+koetti kotka siiwillänsä räpyttäen päästää kynsiään irti. Sepä ei
+onnistunutkaan. Ne istuiwat kowin lujassa. Hauki koetti taas sukeltaa
+meren pohjaan. Mutta hänellä ei ollut woimia wetää sitä ylöspäin
+riuhtowaa kotkaa muassaan. Näin taisteliwat kauwan nämä molemmat
+wäkewät pedot. Wiimein wäsyi kotka. Hauki, joka oli paremmin kotonaan
+wedessä, weti wihollisensa muassaan sywyyteen. Siellä kuoli kotka.
+Mutta haukikaan ei woinut enää päästä wapaaksi kuolleesta kotkasta,
+joka oli kiinni hänellä selässä. Muutaman ajan perästä nousi hän
+kuolleena ylös weden pintaan. Kotkan luuranko oli wielä kynsistä kiinni
+hauwin ruumiissa.
+
+Onpa niinkin tapahtunut, että kotka on wienyt pieniä lapsiakin, jotka
+owat leikitelleet kedolla. Näin käwi kerran Sweitsissä, jossa on paljo
+hywin korkeita wuoria. Kotka wei lapsen ruuaksi pojilleen pesäänsä,
+jonka hän oli tehnyt korkealle kalliolle. Mutta lapsen isä, joka tiesi
+missä pesä oli, kiipesi sinne. Siellä löysi hän lapsensa wielä eläwänä
+kotkan poikain seassa. Kotka warjeli pesäänsä wihan wimmassa riehuen.
+Wasta kowan tappelun perästä, jossa isä sai useita sywiä haawoja,
+onnistui hänelle saada lapsensa pois. Kotka tapettiin. Sen pojat
+otettiin eläwinä. Kaswaessaan tuliwat ne hywin kesyiksi. Mutta etteiwät
+pääsisi lentämään pois, leikattiin niiltä toinen siipi toista
+lyhemmäksi. -- Kotkalla, niinkuin leijonallakin, kuwataan woimaa.
+Muutamat suuret waltakunnat käyttäwät wieläkin kotkan kuwaa
+waakunanansa. Muut pitäwät leijonan kuwaa.
+
+Muinoin oli suurisukuisilla ihmisillä tapana taiwuttaa _jahtihaukkaa_
+metsästämiseen. Se pyydettiin kiinni aiwan nuorena. Sitten pantiin se
+riippuwaan wanteesen, jota alinomaa heilutettiin ympäriinsä kolme
+wuorokautta, niin ettei jahtihaukka saanut ollenkaan nukkua. Siinä tuli
+se niin pyörryksiin, että häneltä katosi kokonaan muisto wapaudestansa.
+Mutta hänellä oli wielä jälellä luonnollinen halu muita lintuja
+pyytämään. Prinsessat, jotka ratsastiwat kauniilla hewosilla,
+kulettiwat jahtihaukkaa muassaan, hihnalla käteen kiinni sidottuna. Kun
+joku muu lintu nähtiin metsässä, päästettiin jahtihaukka irti. Kohta
+lensi se saaliinsa perään. Wähän ajan perästä palasi se takaisin tuoden
+saaliin muassaan. Sellaisista jahtihaukoista maksoiwat rikkaat hywin
+paljo.
+
+
+
+Harakka.
+
+
+Sattuipa eräässä herrastalossa kerran niin, että hopealusikka katosi,
+jota ei woitu löytää. Ketään muuta ei saatettu luulla warkaaksi, kuin
+palweluksessa olewaa tyttö raukkaa, joka oli pessyt hopeakalut
+kyökkissä. Tyttöä syytettiin warkaudesta. Tätä hän kyllä ei
+tunnustanut, mutta kun ei woinut todeksi näyttää wiattomuuttaan,
+wietiin hän wankeuteen. Herrastalossa oli kesy harakka, joka hyppeli
+joka paikassa huoneissa. Juuri kuin tytön piti kärsiä rangaistuksensa,
+toimitti Jumala niin, että hänen wiattomuutensa tuli ilmiin. Eräs poika
+löysi harakan kätköjä, joita se oli tehnyt lakkaan kurkihirren ja katon
+wäliin. Siellä oli sekin kadonnut hopealusikka. Siellä oli paljo
+muutaki, jota oli kadonnut, ilman että siitä kukaan tiesi mihinkä kalut
+oliwat joutuneet. Waras harakka oli wienyt kaikki nokassaan kätköönsä.
+
+
+
+Pääskyset ja warpunen.
+
+
+Kaksi pääskystä oli kerran tehnyt pesänsä tallin owen kohdalle. Kohta
+hawaitsiwat he warpusen lentäwän pesään. Ne koettiwat ajaa häntä siitä
+pois. Mutta warpunenpa ei lähtenytkään pois, waan puri heitä, kun
+yrittiwät sisälle. Nytpä nähtiin kummia. Nämä kaksi pääskystä kutsuiwat
+ison joukon muita pääskysiä apuunsa. Kaikki pääskyset toiwat suussaan
+olkia ja sawea. Näillä alkoiwat he muurata pesän suuta umpeen, niin
+että warpunen olisi kyllä kuollut sinne nälkään, jos ei muuan armelias
+poika olisi pelastanut häntä sieltä. Pääskyset saiwat pesänsä takasi.
+Mutta siinä eiwät he enää menestyneet, waan rakensiwat itselleen toisen
+pesän.
+
+
+
+Muuttolinnut.
+
+
+Eiwät kaikki linnut muuta pois talweksi. Piammiten kaikki petolinnut
+pysähtywät tänne. Warpunen laulaa tirskuttaa talwellakin katolla.
+Useammat kanalinnut pysähtywät tänne, mutta kesyt paleltuisiwat, jos
+eiwät saisi majaa ihmisiltä. Useoita pieniä lintuja jääpi tänne.
+Waris muuttaa pois syksyllä pohjois-Suomesta, mutta pitää talwea
+Etelä-Suomessa. Tilhi asuu kesällä Lapissa, mutta tulee tienoillemme
+talwen alussa. Muutamat rastaat owat täällä koko wuoden, mutta useammat
+muut linnut muuttawat pois syksyllä. Kaikki wesilinnut, jotka eiwät
+ole kesyjä, muuttawat pois samana aikana. Muutamat eiwät mene kauwas
+merien taakse. Toiset linnut muuttawat useita satoja peninkulmia
+niihin maihin, joissa aurinko paistaa kuumana wuoden pitkään.
+Pohjois-Saksanmaalla saatiin kerran tuonenkurki, jonka siiwen alla oli
+kiinni katkennut nuolen kappale. Tämä nuoli oli sellainen, jolla
+metsä-ihmiset kaukana Afrikassa ampuwat lintuja. Puolassa saatiin
+toinen tuonenkurki, jolla oli kultaketju kaulassa. Ketjussa oli
+piirrettjä sanoja. Eräs korkeasukuinen mies Itä-Intiassa, jonne on
+monta sataa peninkulmaa Puolasta, oli ripustuttanut ketjun tuonenkurjen
+kaulaan.
+
+
+
+Muuttolinnut.
+
+
+    Te lähtevät linnut,
+    Oi milloinka saa
+    Taas vartoa teitä
+    Tää syntymämaa?
+    Kun virtojen juoksu
+    Pois kahlehet luopi
+    Ja kukkien tuoksu
+    Taas suloa suopi,
+    He riemuten lentää,
+    Tien viittaa ei lie,
+    Vaan kohti he entää,
+    Kyll' löytyvi tie,
+    Mi kotihin vie.
+
+    Sä eksynyt henki,
+    Oi milloinka taas
+    Sä löytänet vihdoin
+    Sun syntymämaas?
+    Kun palmusi siellä
+    Jo kypsenä hohtaa,
+    Niin täält' ilomiellä
+    Sä palajat kohta.
+    Kuin lintu sä lennät,
+    Tien viittaa ei lie,
+    Vaan koht' sä ennät,
+    Kyll' löytyvi tie,
+    Mi kotihin vie.
+
+
+
+
+Lintunen akkunan ruudun takana.
+
+
+    "Ken naputtaapi nyt akkunaan?" --
+    "Se aukaise mulle hetkeks vaan!
+    On pakkanen ulkona. Paleltaa.
+    Jo kuolen kohta. Ei ruokaa saa.
+    Jos tupaan pääsen, mä tyydyn vähään,
+    Vaikk' ortehen kaikkein pienimpähän."
+    Laps lintusen laski lämpimään
+    Ja sille jakeli leivästään.
+    Kun talvi katosi luminen
+    Ja kevät tuli, jo lintunen
+    Taas ruutuun noukkas ja pyrki pois:
+    Laps päästi ettei sen paha ois.
+    Pois pääsi se näin,
+    Lens taivohon päin
+    Ja lauleli Luojaa ylistäin.
+
+
+
+Laululintunen.
+
+
+    Jo päättyi, lintu, sun elämäs.
+    Et ruokaa nouki nyt sormiltain.
+    Et enää lennä nyt häkistäs.
+    Et enää kuiska mun olallain.
+    Et enää laulele riemuisasti,
+    Jost' iloitsimme niin useasti.
+
+    Puutarhaan lapset nyt juoksivat.
+    Ja maahan haudan he kaivoivat.
+    He siihen lintusen peittivät.
+    Sen päälle ruusunkin heittivät.
+    Kun kauniist' iltapäivänen loisti,
+    He linnun laulua aina muisti.
+
+
+
+Kettu ja kukko.
+
+
+ Kettu: "Mull' arvoitus onpi. Ken arvaa sen?"
+
+ Kukko. "Se mulle virka. Kyll' arvunnen."
+
+ Kettu. "Ken ylpeydessään itseään
+        Niin antavi narrata, että hän
+        Siit' itkevi? Ken syö herkkuja vaan?
+        Mik' elävä viisain on luonnostaan?
+        Tuo arvoitus päätäsi pyörryttää.
+        Luo astu. Sen tahdon mä selittää."
+
+ Kukko. "Ai, kynsines kuin mua runtelet?"
+
+ Kettu. "Kun kourissani nyt kitiset,
+        Niin arvoitukseni selitän sulle.
+        Tuo korkein viisaus suotu on mulle,
+        Sill', aatteles, minäpä lorullain
+        Nyt herkkua ateriakseni sain.
+        Jok' ylpeydessään itseään
+        Niin antavi narrata, että hän
+        Siit' itkee, sep' olet juuri sä.
+        Sen vuoks sinut suuhuni nielen mä."
+
+
+
+Warpunen ja hevonen.
+
+
+    Tuoss' söi hepo kauroja itsekseen.
+    Niin varpunen lens hänen vieraakseen.
+    "No, annapa mullekin jyvänen
+    Tai kaksikin", virkkoi varpunen.
+    "Syö pois", hepo vastas, "min haluat vaan,
+    Viel' yltäkyllin minäkin saan."
+
+    Mies hyvä se antavi omastaan.
+    Näin varpu pääs nälän tuskastaan.
+    Kun taas kesän lämpimät tulivat,
+    Niin kärpäset hepoa purivat,
+    Niit' otti nyt kiinni varpunen,
+    Näin ystävätänsä palkiten.
+
+
+
+
+Neljäs Luku.
+
+Mateliaista.
+
+
+Weljeni Antti ja sisareni Liisa meniwät kerran metsään. Ne oliwat jo
+kaswaneet niin isoiksi, että woiwat hoitaa itsensä. Molemmat oliwat
+hywin halukkaat saamaan tietoja. Heistä oli lystintä saada alinomaa
+oppia jotakin enemmän, kuin ennestään tiesiwät.
+
+Tultuansa metsän sisään isolle suolle, näkiwät kauniita keltasia
+hilloja mättäillä. Liisa kumartui niitä poimimaan, mutta sai samassa
+kouraansa jotakin kylmää ja kinaista. Hyi! kiljasi hän; minä sain
+käärmeen kouraani.
+
+Antti, joka oli aiwan likellä, juoksi säikäyksissään sisarensa luokse.
+Ei se ole käärme, sanoi hän; se on waan pieni sisilisko, joka ei tee
+wahinkoa. Minä lyön sen kepilläni kuoliaaksi.
+
+Liisa sanoi: jos se ei tee kenellekkään pahaa, niin anna hänen elää.
+Eläköön sitten sinun tähtesi, wastasi Antti. Mutta jotakin rangaistusta
+pitää hänen saada, siksi kun pelätti sinua. Sisilisko, sinun täytyy
+kertoa meille jotakin eläwäin seassa olewista sukulaisistasi.
+
+Mielelläni teen sen, sanoi sisilisko, ollen tykyttäwine sydämineen
+pojan kädessä. Me kuulumme kolmannen luokan eläwiin, joita kutsutaan
+matelioiksi. Muukalaisella nimellä kutsutaan meitä _amfibioiksi_; se
+merkitsee eläwiä, jotka eläwät kahdella lailla. Keuhkomme owat niin
+kummallisesti laitetut, että saatamme hengittää ja elää sekä wedessä
+että maalla. Siksi ei ole hengityksemmekään niin täydellinen, kuin
+nisäkästen ja lintuin. Ja kun eläimet saawat hengityksestä lämpimän, on
+meillä kylmä weri. Samasta syystä woimme kuolematta kärsiä isompata
+lämmintä ja kowempata kylmää kuin muut eläwät. Useimmat meistä luowat
+wuosittain nahkansa. Useammat muniwat meistä. Munista matawat sitten
+pojat ulos auringon lämpimässä. Syksyllä kylmän tultua matelemme alas
+järwien pohjaan eli maahan tainnoksissa tampistuneina talwen
+pakkaisessa. Mutta maan sulettua kewäillä wirkistymme jälleen ja
+matelemme ylös piilostamme. Kuumissa maissa on meitä sekä paljo että
+isoja; mutta tällä maalla on meitä wähä ja pieniä. Ihmisestä olemme
+ilkeitä ja inhottawia, kun hän meihin koskee. Waikka muutamat meistä
+owat myrkyllisiä eläwiä, eiwät kuitenkin useat ole wahingollisia.
+
+Seuratkaa minua järwen rannalle, sanoi sisilisko, niin näytän teille
+luokastani useita eläwiä. En minä tule, sanoi Liisa. Siihen en uskalla
+ollenkaan; tiedän siellä olewan monta käärmettä. Mutta Antti sanoi: elä
+pelkää; suojelen sinun kyllä kepilläni. Jo lupasi Liisakin seurata
+häntä; mutta hywin häntä pelotti; hän katseli usein ympärilleen, ettei
+olisi astunut käärmehien päälle.
+
+Wähän ajan perästä tuliwat mutaiselle rannalle, jossa mateli rapakossa
+monta ilkeätä eläwää. _Sammakko_ istui ja kurnutti lammikon rannalla,
+niinkuin sillä on kewäillä tapana. Nähtyään lapset, hypätä lötkitti se
+weteen. Sinne oli se tehnyt mustaa sammakon kutua, joka on kalan mädin
+laista. Katsoppa noita pieniä sammakoita, sanoi sisilisko. Hywin
+kummallisesti muuttuwat ne kaswaessaan. Sikiöt owat munista tultuaan
+isoine päineen ja pienine sukkelasti liikkuwine häntineen kalain
+näkösiä. Silloin ne uiwat, ja silloin hengittäwät ne kalain lailla, ja
+maalle otettuina kuolewat ne. Mutta kahdeksan wiikon kuluttua kaswawat
+niille jalat ruumiisen. Häntä putoaa niiltä pois. Ne woiwat silloin
+hengittää ilmaa ja eläwät maalla. Sammakot syöwät kaswuja ja kalan
+mätiä. Itse käywät ne monien eläinten ruuaksi. Ja rumin niistä on se
+ruskea konna.
+
+Tässä on oikea asuntomme, sanoi sisilisko. Katseleppa noita monia
+pieniä _sisiliskoja_, weljiäni ja sisariani, jotka matelewat niin
+nopeina kiwien wälissä. Me sisiliskot olemme hoikempia ja pitempiä kuin
+sammakko. Meillä on neljä jalkaa ja teräwä häntä. Pienillä joukossamme
+on suomuinen ruumis, ja ne syöwät enimmästi pieniä matoja. Mutta jos
+tahdot seurata minua kauwas tuonne kuumaan Afrikaan, niin näytän
+sinulle yli 15 (wiidentoista) kyynärän pituisia sisiliskoja. Semmoinen
+sisilisko on se julma _krokodili_, joka wäjyy saalista wirtain mudassa.
+Elä mene wirtaan uimaan. Krokodili nielee sinut hirweään kitaansa eli
+puree ruumiisi poikki teräwillä hampaillansa. Usein mataa se wirran
+rannalle. Jos se siinä juoksee jälkeesi, wäistele alinomaa syrjään.
+Sillä hywin sukkela on krokodili juoksemaan, suoraan kulkeisa; mutta
+waikea on sillä käännellä pitkää ja kankeata ruumistaan. Sen nahka on
+niin kowa, ettei mikään kiwäärin kuula pääse sen läpi, ja se on
+pakuraisissa ruuduissa. Hietaan munii se isot walkeat munansa, ja hywin
+niitä lisäysisi, jos ei pieni nisäkäs söisi sen munia.
+
+Jos seuraat minua tuonne suurille merille etelään, näytän sinulle
+toisen kummallisen matawan eläwän, jonka nimi on _kilpikonna_.
+
+Sillä on luinen katto selässä, juurikuin kilpi, ja tämä kilpi on niin
+kowa, että sen päällitse saattaa ajaa waikka waunuilla. Watsan alla on
+sillä hienompi kilpi, ja molempain kilpien wälistä pistää konna ulos
+pitkän kaulansa, pienen päänsä ja neljä jalkaansa. Kun näet sen
+makaawan päiwäpaisteessa meren rannalla, käännä se selälleen. Niin se
+ei enää woi kääntyä watsalleen. Ota se sitten ja keitä sen liha, joka
+on parempaa kuin wasikan liha. Kowasta luusta saatat sitten tehdä
+kauniita kampoja ja rasioita.
+
+Elä mene likelle tuota wanhaa kiwirauniota; siinä matelee se jalatoin
+_käärme_. Katso kuinka nopeasti se menee eteenpäin wetäen kokoon
+suomuisia renkaita, joita sillä on ruumiin ympärillä. Sen pitkä kieli
+on teräwä ja halki. Jo lähettäyy se sammakon päälle. Hän pitää sitä
+kiinni teräwissä hampaissaan. Mutta ei hän sitä pureksele, waan nielee
+sen kokonaan. Näetkö kahta ontta hammasta sen suussa? Niiden juuressa
+on myrkkyrakko. Purressaan puristaa se myrkkyä rakosta. Myrkky tulee
+haawaan ja sekaupi wereen; siitä kuolee se, jota käärme on pistänyt.
+Mutta muutamilla käärmeillä ei ole ollenkaan myrkkyrakkoa, eiwätkä ne
+wahingoita ketään. Ei käärme hännällään pistä koskaan. Joka wuosi
+muuttaa hän nahkansa. Olenpa nähnyt hänen tekewän munia, joista sikiöt
+matawat ulos auringon lämpimässä. Mutta muutamat käärmeet synnyttäwät
+eläwiä sikiöitä. Waro, weikkonen, mutta elä pelkää. Käärmeet, joita
+tässä maassa on, owat kaikki pieniä. Punaisenruskea _vaskikäärme_ ei
+ole myrkyllinen. Musta _tarhakäärme_, jolla on walkeita pilkkoja
+kaulassa, ei tee kenellekkään pahaa. Mutta väistä siiwolla tuota
+harmaata _kyykäärmettä_, jolla on ruskeita pilkkuja selässä. Waro itseäs
+mustalta _kyykäärmeeltä_ ja pieneltä _kyymadolta_. Ne owat kaikki samaa
+lajia ja saattawat sinua wahingoittaa, jos astut niiden päälle
+awojaloin käwellessäsi niityllä.
+
+Kuulin kerran wanhan sisiliskon kertowan hirweän suurista käärmeistä,
+jotka eläwät kuumissa maissa. Metsässä kulkeissaan kuulee kalisewan
+äänen. Silloin juoksewat puoleksi alastomat ihmiset minkä jaksawat.
+Sillä silloin tulee suuri ja myrkyllinen _kalkkarokäärme_, jonka tulo
+kuullaan hännän kalisemisesta. Toisella kerralla nähdään jotakuta
+liikkuwan korkeissa puissa. Siellä matelee se suuri _kuningaskäärme_,
+joka on 15 (wiittätoista) kyynärää pitkä ja niin paksu kuin miehen
+reisi. Se nakkauu puusta sarwaan (Saksan peuran) päälle, joka on
+paneunut nukkumaan warjoon. Se kiertäyy sarwaan ympärille; silloin
+kyllä tulee sarwaalle loppu. Se on niin wäkewä, että se, häntänsä
+käärittyä puun ympärille, woipi wielä ruumiillaan puristaa härän
+kuoliaaksi. Hywä on, ettei täällä ole yhtään kuningaskäärmettä.
+
+Eikö sinulla ole kauniimpia eläwiä meille näytettäwiksi? kysyi Antti
+pahoilla mielin. Ei, sanoi sisilisko. Jos ei Jumala olisi sallinut
+muutamain eläwäin olla häjyjä ja pahoja, ei ihminen olisi ymmärtänyt
+kaunisten ja hywäin eläwäin arwoa. Me matawat eläwät olemme tulleet
+wihattawiksi ihmisiltä, siitä asti kuin käärme ensin wietteli Eewan
+syntiin. Siksi on Jumala pannut wainon Aadamin suwun ja käärmeen suwun
+wälille. Hywin surullista on se meille. Mutta meillekki on rauha
+tulewa, kun aika on päättynyt.
+
+
+
+Sltkeähenkisiä eläwiä.
+
+
+Näin kerran kukkoraukan, jolta kyökkipiika löi pään poikki, kun se piti
+paistettaman päivälliseksi. Päätönnä lensi se aidan wiereen ja istui
+siinä, siksi kun kuoli. Kilpikonnakin mataa wielä hetken aikaa, pään
+katkaistua. Ei sitä ole hywä katsoa. Käärme wiuruilee wielä kappaleiksi
+hakattunakin. Sammakko hyppelee wielä sydämen otettua pois. Sisiliskoja
+on löydetty eläwinä puissa, joissa kuori on kaswanut niiden päälle.
+Wiisikymmentä wuotta sitten löydettiin kolme eläwää sammakkoa kowasta
+kiwestä, joka särettiin. Siellä mahtoiwat he olla useita tuhansia
+wuosia, siitä asti kuin kiwi muinoin oli pehmeää. Siitä otettua ne
+alkoiwat iloisesti hypellä; mutta hetken perästä kuoliwat kaikki kolme.
+Sellaiset eläwät saattawat myös olla kauwan ruuatta. Ison käärmeen on
+nähty olewan ruuatta kaksi kuukautta, laihtumatta eli kuolematta.
+
+
+
+Käärmeet.
+
+
+Eräs maanmies Amerikassa astui kalkkalokäärmeen päälle, joka samassa
+pisti häntä saappaasen. Mies ei pitänyt tästä waaria, kun sen renki löi
+käärmeen kuoliaaksi. Mutta hetken perästä alkoi pistetty jalka ajettua
+ja mies kuoli. Poikansa, joka peri hänen, piti isä-wainaansa saappaita.
+Wähän ajan perästä sairastui tämäkin ja kuoli. Saappaat myytiin sitten
+huutokaupassa. Eräs talonpoika osti ne; mutta tuskin oli ne jalkaansa
+wetänyt, ennenkuin hän wuorollaan sairastui ja kuoli. Otettiinpa nyt ne
+waaralliset saappaat tutkittawiksi. Ja mitä niissä löydettiin? Toisessa
+saappaassa oli käärmeen myrkyllinen hammas jälellä, ja kaikkia, jotka
+pitiwät saappaita, oli se haawoittanut ja kuolettanut.
+
+Itä-Intiassa on ihmisiä, jotka saattawat lumota käärmeitä. Tässä
+puhaltawat he pieneen pilliin. Kohta mataa käärme maasta ylös ja
+tanssaa pillin soiton jälkeen. Muutamilla on sellainen walta
+käärmeille, että woiwat ottaa ne käteensä ja kääriä ne kaulansa
+ympärille. Woipi täyttää kuolleen käärmeen nahkan, juuri kuin
+nisäkästen ja lintuin nahkoja täytetään, niin että ne owat eläwäin
+näköisiä.
+
+
+
+Lohikäärme ja salamanderi
+
+
+Sadut kertowat paljo asioita, joita ei enää olekkaan maailmassa. Suuret
+siiwelliset lohikäärmeet wahtasiwat kätketyitä tawaroita ja söiwät
+kauniita prinsessoja. Tulessa asui kaunis salamanderi, joka kantoi
+päässään kultaista kruunua. Nyt on toisin. Nyt asuu kaukana tuolla
+Itä-Intian saarilla pieni sisilisko, joka lentää siiwillä ja jota siksi
+kutsutaan lohikäärmeeksi. Ja muissa eteläisissä maissa elää pieni
+kirjawa sisilisko, joka on tuskin korttelia pitkä. Tämä on salamanderi.
+Ei sillä ole enää kultakruunua päässä. Ja tuleen pudottua kuolee se
+niinkuin muutkin eläwät. Paha on, kun niin on; mutta niin se on.
+
+
+
+Sammakko.
+
+
+    Sammakko näki härän vierellänsä.
+    Kateus poltti hänen sydäntänsä.
+    Miks en mä ole härän suuruinen?
+    Noin huus tuo eläin vähäpätöinen.
+    Suun vasten tuulta kääntäissänsä
+    Hän pullisti nyt itseänsä,
+    Niin että viimein halkes, poloinen!
+    Näin päättyi tarunsa ja elämänsä.
+
+
+
+
+Wiides Luku.
+
+Kaloista.
+
+
+Antti ja Liisa seurasivat eräänä päivänä vanhaa Simunaa, joka souteli
+veneellä merellä. Siinä laski Simuna verkkojaan ja sai monta kalaa.
+Kauvan ne eivät olleet veneessä, ennenkuin kuolivat. Miksikä, sanoi
+Antti, kalat kuolevat vedestä ylös otettuina? Siksi, sanoi Simuna, että
+kalat hengittävät vettä suullaan ja päästävät sen kitasistaan takasin
+ulos. Vedessä on juuri niin paljo ilmaa, kuin kalat sitä tarvitsevat.
+Kaloilta, vedestä ylös otettuina, kuivavat kitaiset. Ja silloin
+kuolevat kalat, juurikuin maa-eläimet kuolevat vedessä, kun eivät voi
+siinä hengittää.
+
+Liisa sanoi: miksikä ei kala saata valittaa, kun sille tehdään pahaa?
+Simuna vastasi: se on mykkä, siksi että kaikkien eläinten ääni tulee
+keuhkoissa olevasta ilmasta. Ja kalalla ei ole keuhkoja. Se elää ja
+kuolee äänetönnä. Sentähdenpä sillä lieneekin niin vähä huolta
+vertaisistaan. Ei kalalla ole isää eikä äitiä, ei puolisoa eikä lasta,
+jota se rakastaa. Ei sillä ole veljeä eikä ystävää; ei sillä ole pesää
+eikä vuodetta. Sillä on ainoasti muutamia paikkoja, joissa se
+mieluisemmasti oleskelee. Mutta jos yhtä hätyytetään, eivät toiset tule
+koskaan sen apuun. Pyrstöllään ja evillään liikuttelee se nopeasti
+liukasta ruumistaan vedessä. Monella kalalla on kylmäverisessä
+ruumiissa rakko ilmaa täynnä, joka pitää sitä tarpeeksi yläällä, ettei
+se painu. Naaraskalain laskettua mätinsä rannoille ja koiraskalain
+juoksutettua maitinsa mädin sekaan, eivät he enää huoli sikiöistään.
+Aurinko lämmittää mätiä. Sikiöt matavat itse siitä pois ja hoitavat
+itsensä pieninä ollessaan. Ne syövät vesikasvuin siemeniä ja nokkivat
+sääskiä, jotka liehuvat veden pinnassa. Pian tulee niistä monta ahnasta
+petoa. Sitten iskevät he terävillä hampaillaan pienempiä kaloja ja
+nielevät ne pureskelematta. Kaloista on ihmisille suuri hyöty,
+sentähden niitä paljo pyydetään ja mieluisesti syödään.
+
+Pysähdytäänpä tähän, sanoi Antti. Tässä juoksee tuo kirkas virta
+suureen mereen. Tässä näemme sekä suolattoman veden kaloja että
+suolaisen veden kaloja. Ja muutamat elävät välistä suolattomassa
+vedessä, välistä suolaisessa vedessä. Tässä uipi _rustokaloja_, joilla
+ei ole oikeita luita ruumiissa, vaan ainoastaan rustoja. Liisa sanoi:
+varo itseäsi, veljeni; tuolla uipi käärme. Antti sanoi: ei se ole
+käärme. _Nahkiainenhan_ tuo on, joka saattaa imeytä käteesi kiinni ja
+jolla on kitaisten sijassa seitsemän ilmanreikää kummallakin puolella.
+Simuna sanoi: tunnen kyllä useita rustokaloja; mutta ei niitä ole
+monta. Näetkö tuota suurta kalaa, jolla on pitkä hampaaton turpa? Se on
+musta _sampi_, jonka mädistä saadaan makeaa kaviaria. Ja kaukana tuolla
+valtameressä vaanii ahnas _hai_, joka synnyttää eläviä sikiöitä ja jota
+kutsutaan meren tiikeriksi. Hyvä on, ettei sitä ole täällä meidän
+meressä.
+
+Ne, jotka nyt tulevat, ovat _ruotokaloja_, sanoi Simuna. Niillä on
+oikea selkäranka ja kylkiruodot. Ne jaetaan myös _suomukaloihin_ ja
+_nahkakaloihin_. Tässä luikertelee _ankerias_, joka on kovin liukas
+käsissä pysymään ja on enemmän kuin mikään muu kala käärmeen näköinen.
+Öillä mataa se kosteassa ruohossa ylös hernemaihin. Tässä on _turska_
+ja _saita_, jotka saatuina kuivataan päiväpaisteessa ja tehdään
+lipeäkalaksi jouluksi. Tässä on _made_, niiden heimolainen, hienone ja
+makeine mätineen. Pohjamudassa makaa kiero _pallas_ eli _maariankala_,
+jonka silmät ovat yhdellä puolella ruumista. Tässä on _ahven_, jota
+kaikki poikaset mielellään onkivat. Tässä näet hopeannäköisen _kuhan_
+ja ahnaan _kiiskin_ leveine suineen ja paksuine kinoineen. Tässä uipi
+pieni piikkinen _rautunen_ ja kaunis _makrilli_ ja ilkeä, mutta
+hyvänmakuinen _simppu_, jolla on ruma ja iso pää. Tässä on _säkiä eli
+monni_, suurin kaikista suolattoman veden kaloista. Koskea ylös
+lähättäyy voimakkaalla pyrstöllään kaunis _lohi_, joka on ylevin
+vettemme kaloista. Sen vieressä uivat heimolaisensa _taimen, rautulohi,
+kuore_ ja hyvänmakuinen _siika_. Niinkuin lohikin, menee se virtoja
+ylöspäin kutemaan suolattomassa vedessä.
+
+Täällä pyytää saalista virtain susi, ahnas _hauki_, joka usein nielee
+vertaisiaan ja omia sikiöitään. Tässä menee parvi, jossa on
+miljonittain _sillejä_ kerroksissa päälletysten. Silli muuttaa kauvas
+suuriin meriin, joihin lukemattomia kalastajia ja merenpetoja niitä
+ajaavat. Ainoastaan harvoin tulee se maamme rannoille. Sen sijaan on
+meillä täällä sen velipuoli _silakka_ ja sen pieni heimolainen
+_kilosilakka_, jotka, niinkuin sillikin, suolataan nelikoihin ja
+tulevat monen ihmisen ruuaksi.
+
+Potkeppa nuottasi mereen ja vedä hyvä apaja, sillä täällä tulee jo
+parvi turvattomia _kiiltokaloja_, jotka usein käyvät isompain
+saaliiksi. Tässä uipi _toutain_, jota rikkaat ihmiset elättävät
+lammikoissa. _Kouri_ tulee; se on se, joka asuu mutaisessa järvessä.
+Jopa jäit nuottaani, leveä _lahna_! Tuolla lentää kalalokki. Varo
+itseäsi sen kourista sinä kullalta välkkyvä _sorva_! Varo itseäsi
+hauvilta, punasilmänen _särki_! Kuka läiskyttää niin tiheään tuolla
+kaukana veden pinnassa? Se on iloinen _säynäjä_ punasine evineen ja
+köyryine niskoineen. Tuolla välkkyy pieni hopeanvalkoinen _salakka_,
+joka uida kieruilee veden pinnassa auringon paisteessa illalla. Pyydä
+minulle, sanoi Liisa, elävä salakka. Minä vien sen huviksi vieraalleni.
+Kotona kamarissamme on meillä _kultakala_ lasi-astiassa vedessä. Se on
+tuotu tänne laivalla kaukaisista maailman-osista.
+
+Kalat, sanoi Simuna, ovat juurikuin kotoisin toisista maailman-osista
+veden valtakunnissa. Ne eivät ymmärrä meitä, jotka asumme täällä
+selvässä ilmassa. Ja me ymmärrämme ainoastaan hyvin vähä heidän
+elämästään synkässä syvyydessä. Mutta me ymmärrämme Jumalan tahtovan
+täyttää kaikkia maailman paikkoja elävillä olennoilla, jotka siellä
+todistavat hänen kaikkivallastaan ja viisaudestaan. Ja koska vesi
+peittää niin suuria maan-aloja, ajattelemme iloisina: eivät nämäkään
+avarat alueet ole autioina Jumalan ihanassa luonnossa. Sielläkin
+ylistävät Jumalan pyhää nimeä hänen luodut tekonsa.
+
+
+
+Hai.
+
+
+Suurin hai on viittätoista kyynärää pitkä ja kutsutaan ihmisten
+syöjäksi. Sen kita on hyvin iso. Leukainsa aukaistua voipi hän niellä
+täysikasvuisen miehen, ja koira saattaa kontata sisälle ja ulos hänen
+vatsassansa. Norjalaisen kalastajan nieli hai. Kahden päivän
+perästä saatiin sama hai. Kalastaja oli täysissä vaatteissa ja
+kuolleena hain vatsassa. Itä-Intiassa hyppäsi muutamia merimiehiä
+englantilais-laivasta mereen uimaan. Varsin tätä varten panivat he
+vahdin. Vahtipa huusi: hai tulee. Kohta hyökäsivät kaikki veneesen.
+Mutta viimeinen merimies pääsi ainoasti puoleksi ylös, kun hai jo
+ennätti purra häneltä molemmat jalat poikki, niin että hän kuoli.
+Merimiehellä oli hyvä ystävä, jonka sydämeen koski tämä tapaus kovasti.
+Hän sieppasi puukon, hyppäsi mereen, sukelti hain vatsan alle ja
+paiskasi puukon sen ruumiisen. Hirmuisesti pieksi peto aaltoja pitkällä
+pyrstöllään. Mutta viimein nähtiin sen veren juoksevan kuiviin, hain
+kääntyvän kylelleen ja kuolevan.
+
+
+
+Hauki.
+
+
+Haita pyydetään isoilla rautakoukuilla, joita se nielee, kun niissä on
+läskiä syöttinä. Haukeja pyydetään messinkikoukuilla, joihin pannaan
+pieni kala syötiksi. Usein, hauvin saatua, on sen vatsassa pienempi
+hauki. Pienemmän hauvin sisässä on ahven. Ahvenen vatsassa on salakka.
+Niin tulee heikompi väkevämmän saaliiksi. Hauki tarttuu ahneesti kiinni
+kaikkiin, jotka kiiltävät. Usein keinotellaan se tarttumaan koukkuun,
+jota vedetään veneen perässä pantuna kirkkaasen messinkipalaseen kiini.
+Monta satua on haukiloista, jotka ovat nielleet kultasormuksia, joita
+on nakattu mereen. Oulusta purjehti kerran laiva etelään päin. Kolmen
+päivän perästä sen lähdettyä osti laivan omistaja saadun hauvin. Kun
+hauki oli perattu päivälliskeitoksi, löydettiin sen vatsasta
+hopealusikka, johon oli merkitty laivan nimi. Hyvin mielipahoilleen
+meni laivan omistaja, sillä hän pelkäsi koko laivan uponneen mereen.
+Mutta niin pahasti ei ollut kuitenkaan käynyt. Laivan kokki oli
+vahingossa pudottanut hopealusikan mereen pesuvedessä. Hauki oli nähnyt
+lusikan välkkyvän ja niellyt sen.
+
+
+
+Lohi.
+
+
+Sillä on pyrstössä niin iso voima, että se usein lähättäyy kolme
+kyynärää ylös vedestä. Koskeen rakennetaan sille pato lujista
+vaajoista. Uidessaan koskea ylöspäin pyrkii lohi siitä pienestä
+reijästä sisälle. Mutta kun ei pääse etemmä padossa, kääntyy se
+takaisin eikä osaakkaan enää tulla ulos reijästä. Niin saadaan usein
+Oulussa sadottain lohia päivässä. Lohia pyydetään verkoilla eli
+koukuilla. Ja vaikka se on niin väkevä, kuolee se kuitenkin kuonoon
+vähä lyötyä.
+
+
+
+Muista kaloista.
+
+
+Kala on tottunut meren pohjassa oleviin ruohoihin; sentähden ei se
+välttele kalamiehen verkkoa. Välistä tarttuu se siihen päästä, välistä
+evistä. Näin pyydetään silakoita rannoillamme alavilla verkoilla, joita
+kutsutaan potkuiksi ja lasketaan mereen mataloille yöksi. Niin
+pyydetään silliäkin. Paljo saadaan kaloja nuotalla, joka potketaan
+kierrokseen apajalle ja vedetään joka kerta maalle pitkillä köysillä.
+Kuninkaat ja rikkaat miehet elättävät kaloja lammikoissa. Siitä
+tiedetään haukien ja toutainten elävän kahden ja kolmen sadan vuoden
+vanhoiksi. Muutamilla naaraskaloilla on yhdeksään miljonaan mädin
+siemeniä sisässä. Se on niin paljo, että jos niitä luettaisiin yötä ja
+päivää, saisi niitä lukea monta viikkoa. Jos jokaisesta mätisiemenestä
+tulisi kala, olisivat kyllä kaikki vedet aivan täynnä kaloja. Mutta
+kaikkein suurimman osan kaloista syövät muut kalat eli ihmiset. Samoin
+käypi lukemattomille kalanpojille pieninä ollessa. Nyt ovat viisaat
+ihmiset oppineet kalan mädistä hautomaan poikia vedessä olevissa
+loodissa. Isommiksi tultua päästetään sikiöt mereen pyydettäviksi, kun
+ovat tulleet täysikasvuisiksi.
+
+
+
+Kultakala lasipurkissa.
+
+
+    Oi kaukainen vieras, miksikä sa
+    Kiinn' annoit itsesi saavuttaa?
+    Ja tähän purkkihin loistavaan
+    Miks vaihdoit avaran meres pois,
+    Mi ollut sulle tuttuna ois?
+    Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan;
+    Täss' aalto ei koskaan vaahtona käy,
+    Hai-kaloja tässä ei myöskään näy,
+    Ei täss' ole pelkoa ensinkään.
+
+    Et koskahan kärsi sä nälkääkään.
+    Sill' leipää sulle mä murennan
+    Ja kiinn' otan kärpäsen lihavan;
+    Sä silloin uit veden pinnallen
+    Ja hypäten kiinn' otat kärpäsen.
+    Sun kullainen ruumiis lasini alta
+    Niin usein näyttävi suuremmalta.
+    Sä siinä voinet, kuin kuningas.
+    Muistatko vielä sun kotias?
+
+    Mut vankina olet sä kuitenkin,
+    Ja vaikkapa kaikkia saisitkin,
+    Sä turvasi, rauhasi, ravintois
+    Vaihtaisit riemuten kotohois.
+    Sä myrskyhyn menisit mieluisammin
+    Ja hai-kalan saaliiks kernahammin,
+    Kuin vankina olla täss' ainiaan
+    Ja vapauttasi kaihota vaan.
+
+
+
+
+Kuudes Luku.
+
+Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä.
+
+
+Antti ja Liisa näkiwät metsän läpi mennessään sääskien lentää kihisewän
+auringon paisteessa. Kah, sanoi Liisa, wielä ei ole kukaan sanonut
+meille mitään sääskistä. Antti sanoi: sanon sinulle niistä mitä luulen.
+Olemme nyt tulleet tuntemaan ne neljä ensimäistä luokkaa siinä suuressa
+eläinwaltakunnassa.
+
+Olen kuullut näitä luokkia kutsuttawan _ylhäisemmiksi_, kun niillä owat
+tarkemmat aistimet ja täydellisemmäksi muodostunut ruumis. Mutta wiides
+ja kuudes luokka kutsutaan _alhaisemmaksi_, kun niillä on
+waillinaisempi ruumiin rakennus. Sen tiennewät kyllä muut paremmin kuin
+me. Minä waan uskon kaikki, mitä Jumala on luonut, olewan
+tarkoitukseensa aiwan täydellistä. Ja tarkasti katsoessani muurahaisten
+pesää eli hämähäkin werkkoa eli perhon koteroa, en tiedä mitä olisi
+paremmasti tehtyä ja täydellisempätä nähtäwää koko eläinwaltakunnassa.
+Wiidennen ja kuudennen luokan kutsunemme paremmin luonnon pieniksi
+lapsiksi. Sillä pian kaikki siihen kuuluwat owat aiwan pieniä, ja usein
+niin pikkusia, ettei niitä woi paljain silmin nähdä.
+
+Liisa sanoi: otetaanpa sääski kiini. Sen pitää kertoa meille jotakin
+sukulaisistaan.
+
+Sääski sanoi: me kuulumme eläinten wiidenteen luokkaan ja meitä
+kutsutaan _niwel-eläwiksi eli hyönteisiksi_. Ruumiissamme on useita
+niweleitä, ja on juurikuin uurros rinnan ja watsan wälissä. Päistämme
+lähtewät pitkät tuntosarwet, joilla tunnemme eteemme. Muutamilla meistä
+on pieni imin, jolla imemme ruokamme. Toisilla taas owat leuwat ja
+hampaat. Silmämme owat yhdistetyt aiwan pienistä silmistä toinen
+toisensa wiereen. Siksi woimme katsoa usealle suunnalle samalla kertaa,
+waikka emme woi liikuttaa silmiämme. Ei yhdelläkään meistä ole wähempää
+kuin kuusi jalkaa; mutta useilla on monta jalkaa. Onpa muutamilla 60
+(kuusikymmentä) paria ja 100 (sata) paria jalkoja. Kesällä teemme
+munia, joista mataa ulos pieniä matoja, joita kutsutaan toukiksi.
+Toukat syöwät ahneesti ja kaswawat pian. Sitten kutowat ne itsensä
+tuppeen, jota kutsutaan _koteroksi_, ja näyttäwät kuolleilta.
+
+Elä wielä, sanoi Liisa: kyllä ymmärrän tarkoituksesi. Kerran otin
+kaalimaasta sellaisen toukan, joka söi isoja reikiä kaalin lehtiin.
+Panin sen lasipurkkiin ja annoin sille joka aamu tuoreita lehtiä syödä.
+Muutamana aamuna oli toukka kadonnut, ja sen sijaan riippui kultamato
+lehdessä. Kah, sanoin, mato on kuollut ja sillä on kultanen
+ruumisarkku. Kahden wiikon kuluttua katsoin toukan hautaa. Riippuipa
+kuiwaneessa lehdessä waan tyhjä kuori, ja lehden wieressä istui kaunis
+perho, joka oli tullut ulos kulta-arkusta. Ja akkunan awattua lensi se
+iloisena isoilla siiwillä auringon paisteessa ja imi hunajaa kukista.
+
+Niin, sanoi Antti. Minä olen lukenut tästä. Minulla on kirja, jossa
+kaikki tämä on kuwattuna. Ylinnä wasemmalla puolella näkyy pieniä
+munia, joita perho on tehnyt lehteen. Niiden alla on toukka, joka on
+tullut munasta ja sitten kaswanut isommaksi. Sen alla on kotero,
+johonka se on kutonut itsensä ja näyttää kuolleelta. Mutta oikealla
+puolella näkyy iso kaaliperho, joka on tullut ulos koterosta. Jumala
+tahtoo tekoinsa tulemaan alinomaa täydellesimmiksi. Ihminen on täällä
+maan päällä toukan lainen, joka syöpi maan tomua. Kun hänen ruumiinsa
+kuoltua haudataan, ajattelewat ymmärtämättömät kaikki olewan lopussa.
+Mutta hauta on se kotero, josta ihmisen sielu, täydellisempänä ja
+wapaampana, nousee Jumalan tykö, niinkuin perho auringon walossa. Ja
+niin on ainoasti se ensimäinen kadonnut; ja niin alkaa ihmiselle uusi
+ja parempi elämä.
+
+Liisa sanoi: eiwätkö kaikki niwel-eläwät kuole talwella? Eiwät, sanoi
+sääski. Muutamat paleltuwat kuoliaiksi, ja silloin tulee munista uusia
+kewäimen tultua. Mutta muutamat makaawat tainnoksissa ja wirkistywät
+jälleen lämpimän tultua. Ja muutamat meistä owat myrkyllisiä. Toiset
+tekewät suurta wahinkoa syöden hyödyllisiä kasweja. Toiset taas imewät
+ihmisten ja eläinten wertä. Mutta muutamista on ihmisillä sekä hyötyä
+että hupaa.
+
+Nyt tuli suhina ilmaan ja mataminen ympäriinsä maalle. Siinä tuliwat
+_koppiaiset_, joilla owat ohuet siiwet kowain kuorten alla. Lentäessään
+täytyi heidän ensin nostaa kuoret ylös. Siinä surisi _sittisontiainen_,
+joka asuu sontatunkioissa ja kämpii tiellä auringon paisteessa. Siinä
+mateli _kiiltomato_, joka öillä kiiltelee kasteisessa ruohossa. Siinä
+oli _leppäkerttu_. Siinä oli _niskanyhky_, joka selälleen käännettynä
+hypätä napsauttaa ylös. Tuolla lentiwät _kultakoppa_ ja wiheriäinen
+_Espanjan rakkokärpänen_, joka hienonnetaan ja pannaan laastarin
+päälle. Muuanta rumaa koppiaista sanottiin _raatokopaksi_. Paljoa
+wiattomampi oli se pieni _puuseppä_. Se takoi seinässä aiwan kuin kello
+napsuttaa. Yksinkertaiset ihmiset sanowat sen merkitsewän pahaa. Mutta
+se merkitsee waan, että puuseppä syöpi reikää puuhun.
+
+Siinä hyppeliwät _suorasiipiset_, jotka ottawat pitkiä hyppyjä
+takajaloillaan. Ruohossa tirskui lystillinen _heinäsirkka_, joka
+suurissa parwissa syöpi maan kaswia kuumissa maissa. Siinä
+kuului _sirkka_, joka tirskuttaa talon tuwassa. Siinä matoiwat
+_nahkakuoriaiset_ kasweissa ja eläimissä. Yhdellä näiden toukista oli
+walkeata wahtua ympärillä korressa, ja lapset luuliwat wahtua käärmeen
+syljeksi. Wiheriäinen _metsälude_ oli kaswuilla isona wastuksena, juuri
+kuin punanen _lude_ on ihmisillä. Ei ole _torakasta_ kyökkiin. Parempi
+on pieni _konsionelli_, josta saadaan Amerikassa niin kaunista
+punawäriä.
+
+Sitten liehuiwat siinä ne kauniit _perhot_, jotka eläwät lyhyttä ja
+iloista elämäänsä kesän lämpymässä. Niiden siiwet hohtiwat kauniimman
+näköisinä. Muutamat lentelewät päiwällä, niinkuin _kaaliperho_ ja
+_nokkosperho_; mutta pieni walkea _koiperho_, jonka toukka syöpi reikiä
+waatteisiin ja waatteella päällystettyihin huonekaluihin, lentelee
+yöllä. Muutamata yöperhosen sukua kutsutaan _kutojiksi_, sillä niiden
+toukat kutowat ympärillensä koteroita hywin hienoista langoista.
+Sellainen kutoja on _silkkimato_, eräs toukka, joka elää silkkiäispuun
+lehdistä.
+
+Niin, sanoi Liisa, siitä on äitimme kertonut. Äidin paras huiwi on
+silkistä, ja se on kudottu silkkilangoista. Eteläisissä maissa
+elätetään monta miljonaa silkkimatoja. Niiden kutouttua koteroihin
+kehitetään koteroista wyyhdelle hieno ja luja silkkilanka.
+
+_Korennot_ lensiwät weden yli neljällä pitkällä ja läpikuultawalla
+siiwellä. Niiden seassa näkyi _päiwäkorento_, joka elää ainoasti yhden
+päiwän, _sudenkorento_, joka on niin hohtawan näköinen. Siinä lensi
+_muurahaiskorento_, jonka wiekas toukka kaiwaa hietaan kolon ja ottaa
+kiinni ne muurahaiset, jotka siihen putoawat. Siinä lentiwät
+_pistiäiset_, joilla on hännässä vaapsi, millä pistäwät. Siinä surisi
+_ampiainen_, joka on niwusista niin hoikka ja jonka pesä on kuin
+harmaasta paperista tehty palli. Ahkera _mehiläinen_ kokosi hunajata ja
+waksia pesänsä kummallisiin kammioihin. _Mettiäinen_ surisi kukkain
+seassa, ja maalla weteli ahkera _muurahainen_ korsia pesäänsä jossa hän
+asuu talwenkin ajan. Pistiäisten perästä tuliwat _kaksisiipiset_.
+Näiden seassa näkiwät Antti ja Liisa hywän tuttunsa, tuon kärkkywän
+harmaan _kotikärpäsen_ ja surisewan _paarman_. Liisa ajoi kädellään
+pois wertä himoawan _sääsken_, joka niin tuskauttawasti laulaa
+pingittää, kun mielellään nukkuisi kesä-illalla. Mutta wieläkin muita
+tuskauttawia otuksia oli täällä metsässä. Lapset woiwat töin tuskin
+waroa itseänsä silmittömiltä _matelijoilta_. _Täi_ mateli päästäkseen
+asumaan siiwottoman ihmisen tukassa. _Kirppu_, joka ottaa niin pitkiä
+hyppyjä, oli samassa aikeessa. Puiden oksain wälissä kutoi _hämähäkki_
+werkkoaan ja istui sen keskelle wäijymään kärpäsiä. Ei täällä ollut
+myrkyllistä _skorppionia_, joka eteläisissä maissa asuu huoneiden alla
+ja pistää ihmisiä hännässään olewalla piikillä. Tummanruskea krapu
+kulki takaperin joessa ja tuli keitettyä punaiseksi. _Siira_ ja
+_tuhatjalkanen_, ilkeät nähdä, piilousiwat kiwien alle maalla.
+
+Metsässä ollessaan haki Antti _matoja_ syötiksi, sillä illalla aikoi
+hän soutaa onkimaan. Kerro minulle jotakin tutuistasi, sanoi hän
+punaiselle lieralle, joka mateli turpeesen.
+
+Mato sanoi: minä olen _nilwi-eläwiä_. Meillä on niweletön ja jalaton,
+pehmeä ja kinainen ruumis. Kuitenkin saatamme kulkea, niinkuin käärme,
+kooten ja ojentaen ruumistamme. Keskenämme olemme hywin erilaisia.
+Muutamilla on pehmeä ja alaston ruumis. Muutamat owat karwasia, ja
+muutamat asuwat kowassa kuoressa, johonka owat kaswaneet kiini.
+Muutamilla owat silmät, mutta toisilla ei ole silmiä. Ei yhdelläkään
+meistä ole siipiä lentää. Me asumme enimmiten wedessä eli maassa.
+Muutamilla meistä on asunto ihmisten ja eläinten suolissa. Sellaiset
+saattawat matkaan tauteja ja wahinkoa; onpa niitä myrkyllisiäkin
+matoja. Useammat eiwät ole wahingollisia, waan käywät muille ruuaksi,
+ja muutamista on ihmiselle hyötyä ruuaksi ja koristukseksi.
+
+Antti käski Liisan tulla katsomaan nilwi-eläwiä. Tässä on _jouhimato_,
+joka on mustan jouhen näköinen. Tässä oliwat _sukkulamato_ ja
+_heisimato_, jotka syntywät ja eläwät ihmisten suolissa. Näistä on
+monella iso waiwa. Pienen _lieran_ wieressä näkyi iso _onkimato_, joka
+oli wasta sateen jälkeen matanut ylös maasta. Tässä oli musta
+_iilimato_, joka pannaan wertä imemään, kun joku on kipeänä.
+Tässä mateli kiwellä pieni pehmeä _etana_. Hiljaa wetäysiwät
+_näkinkenkäläiset_ ulos kieroista kuoristaan. _Raakut_ taas asuiwat
+juuri kuin kuperakantisissa rasioissa. Tässä oliwat _helmisimpukka_,
+jonka kuoresta löydetään oikeita simpukan helmiä, ja _kiiltoraakku_,
+jonka kuoresta tehdään nappeja ja muita koreita kaluja. Ulkona meressä
+riippui _syötäwä osteri_ kalliossa kiinni ja saatiin siitä ihmisille
+herkkuruuaksi. Kerran ha'in minä, sanoi Antti, näkinkenkiä
+painolastista, joka oli heitetty ulos laiwasta. Siinä oli monta eri
+lajia; siinä oli suuria kokoja lähes aiwan hienonnettuja näkinkenkiä.
+
+Mutta jos saattaisin kulkea meren pohjaa, kuinka lukemattomia
+näkinkenkiä ja raakkuja woisin sieltä poimia! Siellä löytäisin suuren
+_jättiläisraakun_, joka woipi kuortensa wälissä purra pienellaisen
+ankkuriköyden poikki. Siellä näkisin kummalliset _säde-eläwät_, joilla
+on watsa, suu ja raajat, mutta ei päätä. Muutamat niistä owat aiwan
+kuin kinaläjä, joka liikkuu wedessä ja lapset kutsuwat niitä
+_merihyhmelöiksi_. Toisia kutsutaan _meritähdiksi_, ja niillä on kuori
+ympärillä. Toisia istuu lukematon määrä kiinnikaswaneina juurikuin
+oksat puissa, jotka tekewät itsensä. Niin rakentawat _koralli-eläwät_
+koreita punaisia metsiä kiwestä meren pohjaan. Ja koralleista tehdään
+hywiä kaulahelmiä.
+
+Mutta nämä eiwät ole eläwiä, sanoi Liisa kummastellen. Niin, sanoi
+Antti, muutamat owat pitäneet niitä kasweina, ja toiset owat luulleet
+niitä kiwiksi. Kuitenkin owat ne eläwiä, jotka syöwät ja liikkuwat;
+mutta ne kaswawat kuoristaan kiinni toisiinsa. Ja kun monta miljonaa
+sellaisia pieniä eläwiä on kaswanut yhteen, tulee siitä kiwi-metsä eli
+kallio, jossa laiwat saattawat meressä tulla haaksirikkoon. Kun nämä
+eläwät owat kaswein laisia, kutsutaan niitä _kaswi-eläwiksi_. Paitsi
+näitä on wielä muitakin aiwan pieniä, joita kutsutaan _wesiäisiksi_ eli
+_infusioni-eläwiksi_. Niitä on yleensä lukematoin määrä wedessä ja
+luultawasti ilmassakin. Useampia niistä ei woi paljailla silmillä
+nähdä. Mutta wälistä katsoessa wesihernettä suurennuslasilla, nähdään
+lukemattomia sellaisia eläwiä eläwän ja tappelewan yhdessä
+wesiherneessä.
+
+En koskaan enää uskalla juoda wettä, sanoi Liisa. Anttia nauratti.
+Miksi et uskalla? Joka päiwä syömme ja juomme monia tuhansia näitä
+pieniä eläwiä aiwan siitä tietämättä, ja ne eiwät tee meille mitään
+wahinkoa. Mutta nyt olemme nähneet wiimeiset ja alhaisimmat eläinkunnan
+asukkaat. Ylewinnä kaikista näistä eläiwistä on luonnon herra ja
+kuningas, ihminen. Sitä likinnä owat nisäkkäät, jotka likinnä ihmistä
+owat rikkainlahjaiset. Niitä likinnä owat linnut; sitten owat matelewat
+eläwät; sitten kalat; sitten niwel-eläwät. Ja jokaisesta luokasta
+alaspäin näemme muutamia eläinten parhaimpia ruumiin-osia ikäänkuin
+jääwän pois eli muuttuwan. Wiimein näemme alhaisimmissa eläwissä
+sellaisia olentoja, jotka owat kaswikunnan rajalla ja juurikuin sitowat
+nämä molemmat eläwän maailman suuret waltakunnat yhteen. Sillä Jumala
+kaikkiwallassaan on tahtonut sitoa koko luodun maailmansa olennot
+yhteen, toisen toiseensa, niin ettei missään paikassa ole tyhjää lomaa,
+joka eroittaisi hänen luotuja tekojaan toisistaan. Enkelit, ihmiset,
+eläimet, kaswit, kiwet, kaikki owat wieretysten, yksi täydellisempi
+toistaan. Niin nähdään aina niiden, jotka owat toisiaan likinnä,
+luonteineen koskewan toisiinsa. Tämä on luonnon suuri _jakso_, jonka
+alku ja loppu owat Jumalassa, joka kaikki kaikissa waikuttaa.
+
+
+
+Heinäsirkat.
+
+
+Kesällä niityllä käwellessä kuulee heinäsirkkain laulawan ruohossa.
+Tätä eiwät ne tee suullaan, waan takajalkojaan kihnuttamalla siipiinsä.
+Tämä on niistä lystiä. Eiwät heinäsirkat ole ollenkaan wahingollisia
+tässä maassa, waan lämpimämmissä maissa woiwat ne tehdä hirmuista
+häwiötä. Raamatussa puhutaan niistä suurista rasituksista, joita Jumala
+antoi tulla Egyptin maalle. Niissä puhutaan heinäsirkkainkin
+häwityksistä. Sitä antaa Jumala tapahtua luonnollisista syistä. Niin
+tapahtuu nimittäin muutamina wuosina, että heinäsirkkoja sikiää
+suunnattomasti niiden kotimaissa tuolla kaukana Aasiassa. Kun siellä ei
+ole niillä enää mitään syömistä, muuttawat ne lukemattomat parwet pois
+toisiin maihin. Siellä laskeuwat ne juurikuin synkkä pilvi pelloille,
+niityille ja metsiin ja syöwät muutamassa hetkessä kaiken kaswun.
+Silloin käsketään kaikki tienoilla olewa wäki häwittämään tätä
+maakunnan rasitusta. Petolintuja keräypi paljolta syömään
+heinäsirkkoja. Usein sattuu, että tuuli ajaa miljonittain näitä pieniä
+eläwiä merelle, johon ne putoawat ja hukkuwat. Näin häwenewät ne
+tawallisesti wähässä ajassa. Monessa paikassa eteläisissä maissa syöpi
+kansa heinäsirkkoja, joita suolataan, sawustetaan eli kuiwataan
+auringossa.
+
+
+
+Kimalaisten talous.
+
+
+Kalat, jotka usein kulkewat isoissa parweissa, eiwät tiedä ystäwyydestä
+eikä keskinäisestä auttawaisuudesta. Sitä enemmän näkee näitä luonteita
+muutamilla hyönteisillä. Eiwät kaikki meistä ole nähneet mettiäisiä ja
+ampiaisia. Ne eläwät kimalaisten tawalla monta yksissä yhteisessä
+pesässä. Ymmärtäwät ihmiset rakentawat kimalaisille walmiin pesän,
+johon kimalaiset itse saawat tehdä sisuksen. Tule, menemme tuolle
+isolle kimalaispesälle puutarhaan. Siinä on yksi ainoa emä, jota
+kutsutaan _kimalais-emäksi_, joka on kaikkein kimalaisten emä. Se asuu
+isoimmassa kammiossa; kaikki muut palwelewat ja hoitawat sitä. Samassa
+pesässä on 700 (seitsemänsataa) koirasta, joita kutsutaan _kuhnuriksi_,
+kun owat laiskoja eläwiä, jotka eiwät tee työtä. Mutta 10 ja aina
+15,000 (kymmenen ja aina wiisitoista-tuhatta) on siinä työkimalaista,
+ja nämä owat sellaisia asukkaita pesässä, jotka eiwät ole koiraita
+eiwätkä naaraita. Ne owat pienimmät ja ahkerimmat, niiden näkee
+alinomaa lentelewän ympäriinsä kukissa. Karwasissa jaloissaan wiewät he
+kukista kotiinsa kukkain siemenjauhoja, joista toiset kimalaiset
+tekewät _waksia_. Waksista tekewät he pesään kuusikulmaisia kamareja,
+joissa asuwat. Niissä talleltawat he _hunajan_, jota owat imeneet
+kukista ja jota syöwät syksyllä ja kewäillä; mutta talwella nukkuwat
+enimmästi tainnoksissa. Monta pientä kammiota on walmistettu sikiöille.
+Siinä panee kimalais-emä munan kuhunkin kamariin. Munasta mataa toukka.
+Heti owat työkimalaiset syöttämässä toukkaa, siksi kuin tämä tulee
+koteroon. Kotero muurataan kohta kammioonsa; owi tukitaan waksilla.
+Aikaa kuluu. Kun uusi kimalainen on koterossaan saanut oikean muotonsa,
+mataa se ulos ja alkaa kohta tehdä työtä. Niin kummallinen on eläinten
+luonto. -- Ihminen tyhjentää kimalaisten pesiä. Waksista waletaan
+kynttilöitä, ja sillä waksataan lankoja, joilla waatteentekijä ompelee.
+Hunajata ko'otaan ja käytetään makeisiin juomiin. Mutta elä ärsytä
+kimalaisia; woitpa saada koko joukon päällesi. Ne pistäwät sinua
+teräwällä piikillään, ja silloin ajettuu se paikka. Onpa nähty
+kimalaisparwen tappawan ison hewosen.
+
+
+
+Muurahainen.
+
+
+Menemmepä nyt muurahaisen tykö. Oppikaamme hänestä mitä hywä sopu,
+ahkeruus ja wäsymättömyys woipi saada maailmassa toimeen. Nämä
+siiwilliset muurahaiset owat koiraita ja naaraita, jotka lentäwät
+jonkun ajan isoissa parwissa ympäriinsä ja tulewat juurikuin sateena
+alas; mutta sitten kadottawat siipensä. Ne owat laiskoja ja jättäwät
+kaiken waiwan työmuurahaisille. Mutta nämäpä owatkin sitä ahkerampia.
+Nämä tekewät kaikki työt, rakentawat pesät, kokoawat ruokaa ja hoitawat
+sikiöitä. Pesä, jonka näet, ei ole hywin korkea; kuitenkin asuu sen
+kammioissa ja kerroksissa yhdessä monta tuhatta muurahaista. Koko kesän
+kuljettawat ne siihen hawunneuloja rakennus-aineeksi ja pieniä
+hyönteisiä ruuaksi. Katsoppa tuota pientä muurahaista, joka wetää isoa
+kortta takaperin! Korsi on hänelle liian raskas; hän ei woi sille
+mitään. Mutta ei se jätä työtään keskitekoiseksi. Muuan kumppaneista
+rientää siihen. Molemmat ryhtywät woimineen kiinni, ja wiimein jaksawat
+he kuljettaa korren. Nakataanpa pieni oksa pesään; muurahaiset
+juoksewat sen yli ja koettawat saada oksaa pois. Nakataanpa siihen
+sittisontiainen; muurahaiset luulewat sittisontiaisen tulewan
+päällensä. Siinä wastustawat he urhoollisesti; sittisontiainen on
+pahoissa päiwissä ja kokee kaikin woimin päästä tiehensä pesästä.
+Käärme, joka on paljoa isompi, waroo kyllä tulemasta muurahaispesään;
+siinä tulisi hänelle kyllä tuho. Niin ahkerat, ymmärtäwät, auttawat ja
+urhoolliset owat muurahaiset. Jos niiden pesää häwitetään, pantawaksi
+kuumaan weteen hauteeksi sairaille ihmisille, nähdään muurahaisten
+hywin sukkeloina kantawan muniaan ja walkeita koteroitaan. Ne alkawat
+kohta rakentaa uutta pesää. Muurahaiset häwittäwät paljo wahingollisia
+hyönteisiä puutarhoissa; mutta työlästä on istua ruohokossa, jossa
+muurahaisia juoksentelee ympäriinsä.
+
+
+
+Hämähäkki.
+
+
+Parempi on katsoa ahkeraa muurahaista, kuin tuota raateliasta
+hämähäkkiä. Mutta sen ihmeellistä älyä täytyy meidän kuitenkin
+kummastella. Näetkö, tuolla on hämähäkki kutomassa werkkoa kahden oksan
+wälille waarainpensaassa. Sepä nyt miettii mistä tuuli käypi. Sitten
+laskee se oksalta pitkän langan riippumaan ja antaa tuulen puhaltaa
+lankaa toiseen oksaan kiini. Nyt on sillä silta molempien oksain
+wälillä pensaassa. Tätä siltaa myöten kulkee se edestakasin, kutoen
+werkkoansa. Se kutoo langan lankaan, ja kaikki langat käywät ulos
+keskuksesta, juurikuin säteet tähdessä. Jopa on werkko walmiina.
+Istuupa hämähäkki keskelle waanimaan. Tuossa surisee paarma. Se on
+liian suuri; se lentää werkon läpi. Kohta rientää hämähäkki parantamaan
+werkkonsa reikää. Elähän wielä! Tuolla tulee kärpänen. Se tarttuu
+werkkoon. Turhaan kokee se pyrkiä siitä irti. Hämähäkki töytää siihen,
+kutoo sen ympärille juurikuin kerän kinasia lankoja, tappaa sen ja imee
+nesteet sen ruumiista. Sitten asettuu hän taas wahtiin. Nyt tulee pieni
+perho. Woipikohan tuo murtaa tietä itselleen werkon läpi? Ei, se
+tarttui kiinni, se kiertyi siihen. Hämähäkki tulee. Perho raukka, nyt
+on kyllä sinulla loppu käsissä. Mutta eläpä, autetaanpa sitä. Nyt
+rewimme werkon rikki. Hämähäkki juoksee pakoon, ja perho lentää
+liuwottelee kiitollisena tuonne niitylle kukkiin.
+
+
+
+Mehiläinen ja kyyhkynen.
+
+
+    Purohon putos mehiläinen,
+    Mut tuonpa huomas kyyhkyläinen.
+    Hän kohta, säälein sydämestä,
+    Lens puuhun ylös nopeaan
+    Ja pienen lehden lehväksestä
+    Pudotti veteen nokaltaan
+    Lautaksi pikku-elävällen,
+    Vaarasta päästä maalle jällen.
+
+    Kun sitten kerran kyyhkynen
+    Lens illall' lehdon siimeesen
+    Ja kukers siellä iloksensa,
+    Oksalla istuin yksinään,
+    Niin metsämiespä pyssyään
+    Ojensi, häntä tappaaksensa.
+
+    Mut siihen mehiläinen lensi
+    Ja käteen pistämähän ensi,
+    Ett' tuntui kipeätä tekevän,
+    Pau! luoti lähti nyt -- mut syrjähän.
+    Pelastuneena kyyhky lens. -- Mun ystäväin!
+    Kas, hyvänteko palkitahan aina näin.
+
+
+
+
+
+Eläinten tavoista.
+
+
+    Jalous, miehuus _jalopeuran_ aina olkoon sulla,
+    Vaan et kuin _tiikeri_ saa julmaks verenjuojaks tulla.
+    Kuin _kyyhky_ ole siivo, kuin _lammas_ lakea.
+    Vaan ei kuin _aasi_ tuhma, kuin _kissa_ kavala,
+    Ain' ole uskollinen myös kuin _koira_ ihmisellen,
+    Vaan älä imartele sä kuin hänkin lieherrellen.
+    Suruton ole, riemuinen kuin _lintu_ laulukieli,
+    Ja viisas, älä viekas vaan kuin _kettu_ myrkkymieli.
+    Ykspäinen älä ole kuin _härkä_ jörö on.
+    Kuin _joutsen_ puhdas ruumiis ja sielus olkohon.
+    Kuin _kala_ ole äänetön kun sulle uskotaan
+    Salainen asia. Kuin _oravainen_ nopsa liikkumaan.
+    Kateudesta älä halkea kuin teki rietas _konna_.
+    Pelosta älä vapise kuin _jänis_ miehuutonna.
+    Käy edespäin, ei taaspäin kuin _krapu_, kulkeissas.
+    Äläkä ole _susi_ ahne, ei liukas _angerjas_,
+    Ei _sika_ siivoton. Ei kaksipäinen kieles
+    Kuin _käärmeen_ olko. Pyrkikökön mieles
+    Taivasta kohti niinkuin _kotka_ kohoumaan.
+    Äl' loiku laiskana kuin _karhu_ luolassaan.
+    Kuin _hevonen_ sä ollos myös virkku, rivakka,
+    Ja älä vitkastele kuin hidas _etana_.
+    Sä älä _riikinkukkona_ vaan vaatteiltasi loista.
+    Kas _kalkkuna_ kuin pöyhkeilee; sun tapas olkoon toista.
+    Äl' _apinana_ matki. Jos olet nuori vielä,
+    Äl' yhdy _korpin_ huutoon, vaan laula _leivon_ kieltä.
+    Otappas _muurahaiselta_ myös oppi ahkerasta.
+    Ja ime mesi kukasta vaikk' kaikkein karvaimmasta
+    Kuin _mehiläinen_. Tee luja työ, kuin _korallien_ luoma,
+    Vuossatojakin kestävä. Nää kaikki hyvin huomaa.
+    Oi ihminen, ylevin ja jaloin elävistä.
+    Niin luontokappaleistakin sä opit hyödyllistä.
+
+
+
+
+Seitsemäs Luku.
+
+Kasveista.
+
+
+Tuossa pienessä huoneessa liki herrastalon veräjää asuu vanha mies. Se
+on puutarhanhoitaja, joka tekee niin ahkerasti työtä lapiolla ja
+rautaharavalla puutarhassa. Se näyttää niin hyvältä ja ystävälliseltä,
+jonkalaiseksi se tulee, jolla on alinomaa tekemistä semmoisen kanssa,
+joka on kaunista luonnossa. Hän kutsuu puita oppilaisikseen, ja kukkia
+neitosikseen. Hän pitää niitä hyvinä, juurikuin hyvä isä lapsiaan, ja
+selvästi on nähtävä, kuinka ne menestyvät hänen hoidossaan. Kasvit ovat
+hänen rikkautena, ja ne palkitsevat monikertaisesti hänen vaivansa. Ei
+hän voi ymmärtää, kuinka kevytmielisillä ihmisillä on sydäntä
+vahingoittaa kasveja ilman mitäkään hyötyä. Nähtyään jonkun pojan
+vahingoittavan puun kuorta, sanoo hän pojalle: ajatteletko mitä teet?
+Tämä puu on kaunistuksena ja varjona koko tienoolle. Ihmisille ja
+eläimille on siitä iloa pitkiksi ajoiksi; mutta aivan suotta
+vahingoitat sinä sitä, joka on tarvinnut monta vuotta kasvaaksensa.
+
+Ja toiselle pojalle sanoo hän: jos haluat vähällä vaivalla tehdä
+jotakin kaunista, josta sinulle ja muille on kauvan iloa, niin istuta
+puu. Se kasvaa nukkuissasikin.
+
+Ja tuolle tyttöselle sanoo hän: pane kukkia keväillä puutarhaasi ja
+talvella kruukkuihisi. Hoida ne hyvästi ja kastele niitä usein. Se
+iloittaa ihmisen sydäntä nähdessään viattomia kasvavan maan päällä ja
+kukoistavan hänen ystävällisessä hoidossaan.
+
+Usein käski hän minua, kulkeissani veräjän läpi, tulemaan puutarhaan.
+Siellä puhui hän minulle kauniita opetuksia kasvien monenlaisuudesta.
+Ja mitä hän puhui, sanon minäkin nyt teille. Mutta kaikkia et sinä
+vielä voi ymmärtää. Vielä on sinulla paljo oppimista vanhemmaksi
+tullessasi.
+
+Tule veljeni, tule sisareni, menemme ulos tuonne isoon metsään. Siellä
+on paljo kasveja. Mistä tiedämme niiden ei olevan eläimiä? Siitä,
+etteivät kasvit tunne, jos niihin koskemme; ja siitä, etteivät ne,
+niinkuin eläimet, voi itsestään liikkua edes ja takaisin-päin.
+
+Mistäpä tiedämme niiden ei olevan kiviä? Siitä, että kasvit ensin ovat
+pieniä ja sitten kasvavat isommiksi; siitä, että ne kasvavat sisäten,
+nestetten ympärijuoksusta; siitä että ne tarvitsevat ruokaa, että ne
+elävät jonkun ajan ja sitten kuolevat.
+
+Katso, koko maa on Jumalan ihana puutarha. Siinä on Jumala istuttanut
+kaikkein erilaisimpia kasvuja, aivan suuresta petäjästä, jonka latva
+ylettyy pilviin, aina tuohon pienoiseen homeesen, joka kasvaa kaapissa
+olevassa leipäpalasessa. Mutta kaikki kasvit ovat toistensa laisia
+siinä, että ne kasvavat siemenestä, ja jokainen kasvi antaa siemeniä
+uusille kasveille, jotka ovat samaa lajia.
+
+Tule, istu tähän pihlajan oksain alle ruohokkoon. Koko pihlaja on
+valkeana _kukista_, jotka levittävät ympärillensä suloisen hajun.
+Näiden kukkain kasvettua jonkun ajan, putoavat niistä kukanlehdet, ja
+sitten kasvaa kukan sijaan pihlajanmarja, joka on hedelmä ja jossa on
+monta siementä. Siemen, pudottuaan multaan, turpeutuu lämpimästä ja
+kosteudesta. Itse se kuolee, mutta siitä kasvaa uusi elo. Siemenestä
+lähtee säie alaspäin ja säie ylöspäin, ja silloin sanotaan: siemen
+_itää_. Siinä nousee _oras_ ylöspäin yhtenä eli kahtena hienona
+lehtenä, joita kutsutaan _sirkkalehdiksi_, josta sitten tulee _korsi
+eli varsi_. Juuri haaroittuu monelle suunnalle ja imee elatusta maasta.
+Korresta eli varresta lähtee uusia _vesoja_, jotka kasvavat _oksiksi ja
+haaroiksi_. Oksat kantavat sitten _lehtiä_, jotka imevät elatusta
+ilmasta. Kesän tullessa ja kasvin päästyä isommaksi, tekee se
+_silmikoita eli urpia_ ja alkaa kukkia. Kukista kasvavat sitten
+hedelmät, joissa on taas uusia siemeniä, ja siemenistä kasvaa taas
+uusia kasveja.
+
+Tarkasti katsoessamme kukkia, näkyy muutamissa olevan keskellä
+juurikuin rihma eli nasta. Tämän alapuolesta, joka aikaa myöten kasvaa
+loppuun, tulee sitten hedelmä. Toisissa kukissa on yksi eli useampi
+rihma, joiden nenässä on pieni nyhämäinen nasta; tämä on se, jossa on
+siitepöly. Usein on näitä erinäisiä laitoksia samassa kukassa. Katsoppa
+tuota pientä kukkaa, joka on kuvattu tähän kirjaan sivulle. Se on
+aurankukka. Keskellä kukkaa on pieni rihma, jonka pää on halki, se on
+se, josta sitten hedelmä ja siemen kasvavat. Sen ympärillä on neljä
+muuta rihmaa, nasta päässä. Näissä rihmoissa on siitepöly. Niitä
+suippoja lehtiä, jotka alapuolella ovat kukan ympärillä, kutsutaan
+kukanverhoksi; mutta ne viisi lehteä yläpuolella ovat kukkalehdet.
+Toinen kasvi kukan vieressä on rukiin olki tähkäneen.
+
+Muutamilla kasvilla, niinkuin sienillä ja sammalilla, ei ole kukkia;
+mutta kaikilla kasveilla ovat siemenet. Yksi jyväkasvin tähkä
+antaa 50 ja 100 siementä. Muutamat puut antavat miltei 500,000
+(viisisataatuhatta) siementä yhtenä kesänä. Ja kuitenkin voivat kasvit
+enetä monella eri tavalla. Eräänä päivänä nä'in puutarhanhoitajan
+leikkaavan halavasta oksan ja pistävän sen märkään maahan. Sitten
+taittoi hän aaprotipensaasta oksan ja pisti senkin maahan. Miksikä
+teette niin? kysyin minä. Sen tulet tietämään yhden eli kahden viikon
+perästä, sanoi puutarhanhoitaja. Niinpä kävikin. Sen ajan kuluttua
+alkoi halavan oksaan ja aaprotiin kasvaa pieniä vesoja. Siitä ymmärsin
+niistä samassa kasvaneen pieniä juuria alaspäin maahan. Ja näin tuli
+halavan oksasta koko halava, ja katkastusta aaprotista koko
+aaprotipensas. Sellaista oksaa kutsui puutarhanhoitaja _panovesaksi_.
+Mutta kun hän leikkaamatta sujutti oksan maahan juurtumaan, kutsui hän
+sitä _juurrukkaaksi_.
+
+Toisen kerran näin puutarhanhoitajan leikkaavan oksan omenapuusta ja
+sen hyvin tarkasti sovittavan kasvavaan pihlajaan. Muutaman ajan
+kuluttua alkoi se oksa kasvaa omenia, koko muun puun osan kasvaessa
+pihlajanmarjoja. Tämä oli hyvin kummallista. Näetkö, sanoi
+puutarhanhoitaja, olen _istuttanut_ omenia pihlajaan.
+
+Mikä on syynä siihen, että lehdet lakastuvat syksyllä? Se, että nesteet
+eivät enää nouse puun suoniin lämpimän ja valon vähettyä. Silloin kasvi
+levähtää, juurikuin eläin nukkuu. Talvella ovat useat puut
+tainnoksissa; mutta jos koetat keväillä kuoria puusta kuorta, näetpä,
+kuinka se on jälleen märkänä sisäpuolelta. Silloin nesteet nousevat
+uudestaan, ja siitä puhkeevat lehdet. Muutamat eläimet nukkuvat avoimin
+silmin. Ja näin nukkuvat hakopuutkin talvella, vaikka ovat viheriöinä
+koko vuoden ajan. Mutta kuumissa maissa, joissa on alinomainen kesä,
+kasvit aivan vähä nukkuvat.
+
+Olen nähnyt kasveja, jotka elävät monta vuotta ja joita siksi kutsutaan
+_monivuotisiksi_. Sellaisia ovat puut, joista muutamat tulevat usean
+tuhannen vuoden vanhoiksi. Mutta niitä kasvuja, jotka yhtenä vuonna
+itävät ja toisena vuonna kukkivat ja sitten lakastuvat, kutsutaan
+_kaksivuotisiksi_. Sellaisia ovat kaali ja juurikas. Ja niitä, jotka
+elävät ainoastaan keväistä syksyyn, kutsutaan _vuosinaisiksi_.
+Sellaisia ovat pellava, hamppu ja monta kukkakasvia. Muutamia, niinkuin
+resedakasvia, _viljellään_ kruukuissa talvella. Muutamia, niinkuin
+ruista ja ohraa, _kylvetään_ peltoon ihmisten ruuaksi. Muutamat
+_istutetaan_ siihen, jossa ne eivät muutoin kasvaisi, niinkuin
+hedelmäpuut, marjapensaat, sipulit ja potaatit. Sillä kaikki kasvit
+eivät menesty kaikissa paikoissa, vaan Jumala on antanut jokaiselle
+kasvilajille sellaisen asuinpaikan, joka sillen on sopivin. Oletko
+nähnyt, kuinka kukkakasvit mieluisesti kallistuvat akkunanruutuun päin?
+Kaikki kasvit tarvitsevat valoa ja kallistuvat mieluisesti sinne päin,
+josta Jumalan päivänvalo kirkkaimmin lankeaa niihin. Mutta muutamat
+kasvavat ainoasti vedessä, muutamat kovassa auringon valossa, muutamat
+paremmin varjossa, muutamat märässä maassa ja muutamat kuivissa
+paikoissa. Muutamat, niinkuin muuan laji sammalia, kasvavat toisissa
+kasvuissa. Ja muutamat tarvitsevat ison lämpimän, niin että ne ainoasti
+kasvavat kuumissa maissa; mutta muutamat tytyvät vähempään lämpimään ja
+kasvavat täällä kylmemmässäkin maassa. Etinnä tuolla pohjoisessa ja
+etelässä, jossa on alinomainen talvi, ei ole enää ikuisen lumen alla
+yhtään kasvia.
+
+Kasveja on sanomattoman paljo maan päällä. Kuka voipi lukea puut
+metsässä eli jyväkasvien olet pellolla eli ruohot kedolla. Jumala teki
+ne niin moniksi, että ne kaunistaisivat maan viheriäisyydellään ja
+tulisivat ihmisille ja eläimille ravinnoksi. Sillä kaikilla elävillä
+olennoilla on ravinto kasvikunnasta. Itse leijonakin kuolisi nälkään,
+jos ei sillä olisi muita eläimiä ruuaksi; ja nämä eläimet, joita
+leijona syöpi, ovat eläneet kasveista. Siksi on Jumala suonut
+kasvikunnan tuottamaan hyvänmakuisimpia ja suloisimpia hedelmiä. Ja
+sitten on hän niin laittanut, että nämä hedelmät saavat olla rauhassa,
+siksi kuin _kypsyvät_. Tätä ennen maistuvat ne pahalle ja kutsutaan
+_raa'oiksi_. Mutta oikein kypsyttyään putoavat ne usein itsestään alas
+ja juurikuin sanovat sivukulkijalle: tule ja ota minut!
+
+
+
+Puista.
+
+
+Tuuli suhisee metsässä; männynkärkät putoavat maahan. Jonkun ajan ajaa
+niitä tuuli ympäriinsä; mutta viimein tarttuvat ja pysähtyvät ne
+hietaan. Sitten itävät nuo pienet siemenet, joita on kärkän sisässä
+kovain suomujen alla. Pieni vesa nousee maasta. Jo silloin on siinä
+pieniä viheriäisiä neuloja, joita kutsutaan _havunneuloiksi_. Vielä on
+se pienenä; hevonen voipi sen polkea, karhu voipi sen purra poikki.
+Pian kasvaa se korkeammaksi; jo voipi siinä eroittaa rungon ja useita
+oksia. Vuosia kuluu; monta kesää sataa; monta talvea tuiskuaa. Varsi
+kohoaa aina ylemmä; oksat tulevat aina isommiksi. Kahdenkymmenen vuoden
+kuluttua on se pieni vesa tullut isoksi puuksi. Alimmaiset oksat ovat
+lakastuneet ja pudonneet pois. Ylimmäiset oksat ovat puun latvana.
+Kuudenkymmenen vuoden perästä ei mänty enää kasva pituudelleen. Mutta
+se kasva vielä vahvuudelleen. Jos se on hyvää laatua ja kasvaa
+sopivalla maalla, tulee siitä petäjä, josta saadaan suuri pölkky eli
+paksu masto. Juuresta hakattuna näkee sen sisällisen muodon.
+Sisimmäisenä on _ydin_ eli sydän. Sydämen ympärillä on _puu_. Puun
+ympärillä on _mäihä eli jälsi_. Mäihän ympärillä on _kuori_. Kuoren
+päällä kihoilee _pihka_. Ja tarkasti katsoessa hakattua päätä, näkee
+siinä keltasia lustoja eli renkaita puussa, toinen toisensa takana,
+sydämestä kuoreen asti. Sillä joka vuonna on puu tullut sen verran
+vahvemmaksi, kuin on väliä yhdestä renkaasta toiseen. Lustot luettua
+saapi niistä tietää puun ijän.
+
+_Mänty_ on havupuu, jonka juuri pistää syvälle maahan. Se on kalliin
+puunlajimme. Sen rungosta hakkaamme hirsiä ja palkkia, eli sahaamme sen
+lankuiksi ja laudoiksi. Sen pihkasta saamme hartsia eli poltamme sen
+tervaksi. Mikä on tuon toisen pitkän havupuun nimi, joka seisoo
+metsässä männyn vieressä ja jolla ovat niin pitkät riippuvat oksat? Se
+on kaunis _kuusi_, jonka harvasyisempi puu paukkuu niin iloisesti
+tulessa. Sen juuret levenevät likempänä maan pintaa ympäriinsä. Ja mikä
+on tuon puun nimi, jolla ovat hienommat havunneulat ja mutkaset oksat
+ja pienet hyvänhajuiset marjat? Se on _kataja_, jonka hienoksi
+hakattuja oksia piristellään tuvan lattialle. Mutta usein ei kataja
+tule puuksi, vaan on pensaana, joka kasvaa pitkin maata.
+
+Minä sanoin: eikö ole muuta puuta, joka on petäjää pitempi?
+Puutarhanhoitaja sanoi: etkö ole lukenut raamatussa kuningas Salomonin
+rakentaneen Jerusalemin temppelin Libanon'in vuorelta tuoduista
+setripuista. _Setripuu_ on hyvänhajuinen havupuu, paljoa pitempi
+petäjää. Vielä muitakin havupuita kasvaa muissa maissa. Siellä
+rakennetaan laivoja noista pitkistä _Saksan kuusista_. Siellä
+istutetaan _sypressipuita_ rakasten ystäväin haudoille murheen
+muistokuvaksi.
+
+Kävellessäsi metsässä havaitset pian havupuiden kasvavan kovemmassa
+maassa, hiedassa ja kivikossa. Sitten tulet toiselle paikalle, jossa
+maa on pehmeämpää ja usein märempää. Siinä kasvaa aivan muita puita,
+joilla on havunneulain sijassa oksissa hienoja lehtiä. Silloin sanot:
+olemmepa tulleet lehtimetsään, sillä nämä puut ovat _lehtipuita_.
+Olethan nähnyt _ylevän tammen_, jonka siemenet ovat piilossa pyöreissä
+terhoissa? Aivan hitaasti se kasvaa; siksi tuleekin se hyvin vanhaksi
+ja aivan kovaksi. Kun tahdotaan rakentaa oikein lujaa laivaa,
+rakennetaan se varsinkin tammesta. Mutta jos et ole nähnyt tammea, joka
+kasvaa ainoasti Etelä-Suomessa, olethan ainakin nähnyt _koivun_, joka
+kasvaa yleensä aina Lapinmaahan saakka. Se on tuo, joka seisoo tuvan
+ulkopuolella riippuvine oksineen ja lehtineen, ja josta saadaan
+sitkeintä työainetta ja parhainta polttopuuta. Puukkosi pää on tehty
+sen juuresta, kovasta visasta. Elä revi pois sen valkeaa tuohta, sen
+vielä kasvavana ollessa. Elä juoksuta paljo pois sen hyvää mahalaa; puu
+menettää silloin nesteensä ja kuolee. Muistathan tuon tummanviheriäisen
+_lepän_, joka kasvaa märissä paikoissa ja tulee kuorittuna punaseksi?
+Muistathan _pihlajan_ ja _tuomen_ suloisine valkeine kukkineen ja
+hyvine marjoineen? Muistathan suoran _haavan_, jonka lehdet alinomaa
+vapisevat tuulessa? Muistathan _halavan_ ja _raidan_, jotka ovat niin
+hauraita, ja sen notkean _pajun_, joka mielellään haaraupi pensaaksi?
+Et ole tainnut nähdä kaunista lehtevää _vaahteraa_, et kaunista
+_saarnia_ ja _jalavaa_ valkeine kukkineen ja _niinipuuta_, jonka
+sisuskuoresta tehdään niinimattoja? Mutta jos niitä olet nähnyt
+Etelä-Suomessa, et ole kuitenkaan nähnyt _pyökkipuuta_, vaikka tunnet
+puustavit. Muinoin leikattiin ne sellaiseen kovaan puuhun, niillä
+präntättäväksi. Ja _mahognipuuta_ ja _ebenholtsia_ eli mustaa puuta ja
+monta muuta kallista puunlajia olet nähnyt ainoasti huonekaluissa,
+joita nikkari tekee. Sillä nämä puut kasvavat vaan lämpimissä maissa.
+
+Puutarhassa näin useita hedelmäpuita, joiden mehukkaat hedelmät olivat
+hyviä syödä. _Omenapuu_ seisoi keväillä aivan lumivalkeana kukista, ja
+syksyllä painoivat omenat kaikki oksat sujuksiin. Vesi tuli suuhuni
+katsoessani _päärynäpuuta_ ja _kirsimarja-puuta_. Poimi vaan ja syö,
+sanoi puutarhanhoitaja. Sitten saatat istuttaa siemenet, sillä se on
+hyvin hupaista. Entä kun saat omenat kasvamaan vielä Pohjanmaallakin.
+Hämeessä kasvaa sekä omenia että kirsimarjoja. Etelä-Suomessa kasvaa
+vielä päärynäpuitakin. Jos sinulla on hyvä onni, saat vielä luumujakin
+_luumupuusta_. Mutta maamme on kovin kylmä eteläisille hedelmäpuille.
+Seuraa minua ansariin, niin näytän sinulle monta sellaista.
+
+Ansari, mikä se on? kysyin minä. Puutarhanhoitaja sanoi: se on huone,
+varsin rakennettu sellaisia ulkomaalaiskasveja varten, jotka
+tarvitsevat hyvää lämmintä ja jotka paleltuisivat, jos ne olisivat
+ulkona. Sellaista ansaria saatetaan lämmittää ja siinä on eteläpuolella
+suuria akkunoita. Oletko koskaan syönyt _väskynöitä, manteleja,
+saksanpähkinöitä, sitruneja, pomeranseja ja viikunia_? Olen; sanoin
+minä, niitä olen ostanut kaupungissa. Kaupunkiin tuodaan niitä
+laivoilla merta myöten, sanoi puutarhanhoitaja. Tässä näet ne kaikki
+kasvavan puissa. Oletko koskaan juonut _kahvea_? Olen kyllä. Tässä näet
+kahvipuun, jonka siemenet kuivataan, ja sitten niitä poltetaan ja
+jauhetaan kahvimyllyssä. Oletko juonut suklaatia? Olen sitäkin. Tässä
+näet _kakaopuun_, jonka hedelmistä tehdään suklaatikakkuja.
+
+Täällä ansarissa kasvaa hyviä kryytejä ja hyödyllisiä puulajia, joita
+tuodaan kaukaa meritse. Oletko maistanut _kanelia ja kryytineilikoita
+ja laakeripuun_ lehtejä lakritsin ympärillä. Olen kyllä. Tässä näet
+niiden kasvavan puissa. Oletko maistanut _kiina_ nimistä lääkettä, ja
+oletko tuntenut _kanvertin_ väkevää hajua? Olen senkin sairaana
+ollessani. Tässä näet niitäkin. Kiina on puun kuorta ja kanvertti on
+puun pihkaa. Tässä on toinen puu, jonka pihasta saadaan _kautsukkia_
+eli _gummielastikumia_ ja tässä on toinen, jonka pihasta saadaan
+sitkeää _guttaperkkaa_. Tässä on _brasiljapuu_, josta sahattuja jauhoja
+värjäri panee painolaitokseensa, ja kevyt _korkkipuu_, josta leikataan
+korkkeja puteleihin.
+
+Tässä on _öljypuu_, josta luet niin paljo raamatussa, sanoi
+puutarhanhoitaja. Mutta ne suuret _palmapuut_ ovat niin korkeat,
+etteivät ne mahtuisi ansariin. Kerron sitten sinulle niistä jotakin
+enemmän.
+
+
+
+Pensaista ja kyönnöksistä.
+
+
+Pane viinamarja maahan, niin itävät sen siemenet ja kasvavat ylös
+vesoina. Mutta jokaisesta vesasta ei tule puuta, vaan pensas. Ja useat
+pensaat ovat, niinkuin puutkin, monivuotisia kasveja, mutta paljoa
+pienempiä niitä. Niillä ei ole, niinkuin puilla, oikeaa vartta, vaan
+oksat levenevät hajalleen juuresta.
+
+Kesän kuluttua eteenpäin menen mielelläni poimimaan hyviä marjoja
+_vaarain- ja viinamarjapensaista_. Niitä löydän metsässä kasvavina;
+mutta _karviaismarja-pensaita_ istutetaan puutarhaan, ja
+_pähkinäpensas_ hyvine pähkinöineen ei kasva ylempänä pohjoispuolella
+maata. Kerran sairastin, ja silloin join _seljapensaan_ kukista
+keitettyä teetä. Jälleen terveeksi tultuani oli keskikesä. Silloin
+puhkesivat _syrenein_ sulohajuiset, sinenpunertavat kukat, ja
+_orjantappurapensaat_ olivat aivan punaisina ruusuista. Niiden lemu oli
+lääkkeenä väsyneelle mielelleni. Aivan siitä asti on ruusuin suloinen
+haju ollut minusta mieluista. Olen nähnyt niitä monellaisia,
+yksinkertaisia ja kaksinkertaisia. Ja kättäni naarmittua sen teräviin
+piikkiin olen sanonut ruusupensaalle: muut sinua toruvat; minä annan
+sinulle anteeksi kauneutesi tähden.
+
+Ansarissa näin ihmeellisiä pensaita. Siinä oli _teepensas_, jonka
+kuivatuista lehdistä keitetään tavallista teetä. Siinä oli
+_lakritsipensas_ ja _pippuripensas_, jonka karvaista marjoista tehdään
+kryytejä ruokaan. Siinä oli vuotuinen _pumpulipensas_, jonka siemenistä
+nykitään nuo hienot pumpulit. Sitten kartataan pumpulit, kehrätään
+langoiksi ja kudotaan pumpulivaatteeksi.
+
+Metsässä näin minä muutamia hyvin pitkiä pensaita, jotka kasvoivat
+pitkin maata. Sellaisia kutsuttiin _varvuiksi_. Mutta eivät ne olleet
+mitään pahoja ja vaarallisia varpuja, sillä niissä kasvoi _mustikoita,
+juolukoita ja puoloja_. En pitänyt niin vaaria _variksenraakuista_ ja
+_sianpuoloista_. Mutta _pursuja_ on hyvä panna haudeveteen, ja ruskea
+_kanerva_ kaunistaa erämaan hietikotkin kauniilla vaaleanpunaisilla
+kukillaan.
+
+Kauvan olin miettinyt tuota tärkeätä asiata, josko rusinat kasvaisivat
+puissa. Muutamana päivänä rohkenin tätä kysyä puutarhanhoitajalta.
+Hänpä näytti minulle kummallisen kasvin, jolla oli niin pitkä ja hoikka
+varsi, ettei se voinut kantaa omaa pituuttaan. Siksi oli se kääritty
+pitkän seipään ympärille, joka seisoi tukena sen vieressä. Sellaisia
+kasveja kutsutaan köynnöksiksi, sanoi puutarhanhoitaja. Ja tämä on
+_viinakyönnös_. Sen hedelmät kasvavat, juurikuin pihlajanmarjat,
+tertuissa ja kutsutaan _rypäleiksi_. Muutamista rypäleistä puristetaan
+viiniä. Toisia pannaan sokeriin ja kutsutaan _kruukkurusinoiksi_.
+Toisia taas kuivataan ja kutsutaan rusinoiksi. Sellainen köynnös on
+_humalakin_, joka kasvaa humalamaissa, ja _muratti_, joka kiipeää
+muureja ja seiniä myöten ylös. _Kurkut_ ja _melonat_, joita viljellään
+ansaripenkeissä, ovat köynnöskasvien laisia, mutta ne kiertelevät
+paremmin pitkin maata.
+
+
+
+Yrttejä ja ruohoja.
+
+
+Kesällä ulkona kävellessäni näen suloisen viheriän katteen olevan
+maalla. Monia tuhansia yrttikasveja elää niityillä ja metsäin mäillä
+lyhyen kukoistus-aikansa. Hyvin erilaisiksi ovat ne luotuina, mutta
+kaikilla ovat viheriäiset varret, jotka jakauvat haaroihin ja
+lakastuvat syksyllä. Miksi täytyy pellavaa joka vuosi kylvää uudestaan?
+Siksi kun sen juuri on vuotuinen. Miksi ei saada ensimäisenä, vaan
+vasta toisena vuotena siemeniä nauriista ja juurikkaista? Siksi kun
+niiden juuret ovat kaksivuotisia; varret ja lehdet lakastuvat syksyllä,
+mutta kasvavat jälleen samasta juuresta tulevana keväänä.
+
+Pieneen peltotilkkuun on äiti kylvänyt yrttikasvien siemeniä, joiden
+hedelmät ovat hyviä syödä. Siinä kasvaa _herneitä_ ja _papuja_ pitkissä
+palkoissa. Sitten on äiti kylvänyt _juurikasvien_ siemeniä, joista
+syödään juuret, mutta ei varsia, lehtiä ja hedelmiä. Syksyllä otamme ne
+maasta ylös. Sitten saamme hyviä _potaateja_, mehuisia _nauriita_,
+isoja _lanttuja_, pieniä _rediisejä_, keltasia _porkkanoita_,
+valkeita _morajuuria eli palsternakkoja_ ja _retikkoja_, punaisia
+_punajuuria_ ja oikein väkevää _piparijuurta_. Tästä ja potaateista on
+äiti pannut juuria maahan; mutta ne muut on hän saanut siemenistä.
+
+Olen poiminut _lakkoja_ suolta, _mesimarjoja_ ja _maamuuraimia_
+niityltä ja _mansikoita_ metsän rinteiltä. Puutarhassa olen nähnyt
+useita hyviä _kyökkikasveja_ viljeltävän penkeissä. Siinä kasvaa isoja
+monellaisia _pääkaaleja_ ja _sallaatia_ ja viheriäistä _pinaatia_, jota
+hakataan hienoksi kyökissä. Siinä viljellään useita _kryytikasvejakin_,
+joita pannaan ruokaan, niinkuin _tilliä, persiljaa, meiramia ja
+timjamia_. _Aniksen_ ja _venkoolin_ siemeniä panee äiti joululeipään
+kryyteiksi. Samoin panee hän _kuminoitakin_; mutta niitä kasvaa
+itsestään. _Inkivääriä, safrania, muskotia ja kardemummaa_ ja sitä
+karvainta _sinappia_, jota syödään läskin kanssa, tuodaan ulkomailta.
+
+Vielä on peltotilkussamme useita _sipulikasveja_. _Ruohosipulista_
+syömme varret ja _punasipulista_ juuret; mutta _kynsilaukalla_ on paha
+haisu. Useita kukkia, niinkuin lemmenkukkia ja tulppaneja, kasvaa
+sipulinjuurista. Mutta sipuli ei ole mikään oikea juuri, vaan
+pakurainen runko, josta kasvaa juurisäikeitä alaspäin.
+
+Hevosemme ja karjamme ymmärtävät ruokansa valita laitumella. Voikukista
+ja muista karvaista kukista eivät ne huoli; vaan hyvin mielellään
+syövät _hiirenherneitä_ ja _apilasta_ eli paulakukkaa, sekä punaista
+että valkeaa. Sellaisia yrttikasveja kylvämme ja kutsumme niitä
+_karjanrehu-yrteiksi_.
+
+Isä ostaa välistä _raparperia_ ja _oksennusjuurta_ apteekista, kun
+sairastumme. Mutta siihen ei hänellä ole aina varoja. Siksi kasvatamme
+kotona hyviä _lääkeruohoja_, niinkuin _minttua, aaprotia, lavendelia ja
+aaluminjuurta_. Muita sellaisia, niinkuin _raateita, pietar-yrttejä ja
+maliheiniä_ poimimme metsistä. Isä on myös neuvonut meitä tuntemaan
+_myrkylliset_ yrtit. Kyllä me varomme itsiämme _hullukaalista_, jossa
+ovat mustat ja valkeankeltaset kukat. Me eroitamme sen myrkyllisen
+myrkkyputken, jonka varressa on pilkkoja, _koiranputkesta_, joka ei ole
+vahingollinen. _Näsiänmarjat_ eivät petä meitä, vaikka ovat punaisten
+viinamarjain laisia. _Sudenmarjoista, koisopuunmarjoista ja voikukista_
+emme luule ollenkaan hyvää. Myrkyllistä yrttikasvia olemme istuttaneet
+eteläpuolelle tupaa, ja sitä kutsumme _tupakiksi_. Sitä saatetaan
+polttaa ja purra ja nuuskata, kun siihen on totuttu. Mutta se, joka ei
+ole siihen tottunut, tulee siitä sairaaksi. Ja sitä emme huoli
+koetella.
+
+Onpa hyvää ja iloista, kun näkee kukkakruukkuja akkunoissa. Liisalla on
+useita kauniita _puutarhan kukkia. Kurjenpolvi, palsamikukka ja
+helmipuu_ on sillä aina huoneessa sisällä. Ulos on hän pannut kasvamaan
+keltasen _narsissin_, valkean _narsissin_, helopunaisen _pionin,_
+kirjavan _unikukan, auringonkukan, tulppaanin, asterin, kelloruusun,
+keisarinkruunun, satakaunon_ ja vieläpä muitakin. Mutta _kultalakkaa,
+leukoijaa ja neilikkaa_, jotka kaikki tuoksuavat niin hyvältä, ja
+_myrttiä_, josta tehdään morsiankruunuja, ja sulohajuista _resedaa_,
+kukkain ujoa torpantyttöä, -- niitä kaikkia pitää Liisa enemmin
+kruukuissa. Puutarhanhoitaja on luvannut hänelle kaksi kauniinta
+sipulikasvua: _hyasinthin_ ja ison monivärisen _dahlian eli georginin_.
+
+Niityillä kasvaa lukemattomia metsäkukkia. Siellä näkee heti keväillä
+_sinivuokon_ ja _valkovuokon_ ja _säynäskukan_ ja _lehmänkieli-kukan_.
+Sittemmin kesällä saadaan poimia _orvokkeja, voikukkia, sinikelloja ja
+nurmineilikoita_. Pellossa kasvaa _sinikauno_ ja _aurankukka_. Vedestä
+saadaan _valkeita lummekukkia_ ja _keltaisia lummekukkia_. Mahdoton on
+niitä kaikkia luetella. Mutta yhtä en voi olla mainitsematta. Metsässä
+kasvaa mäntyin juurilla pieni _sirkkusenkello eli linnea_, joka on
+saanut nimensä kasvien järjestäjästä, suuri-arvoisesta Linné'estä.
+
+Kerran poltin käteni tuossa pahassa _nokkosessa_. Menin kotiin sitä
+valittamaan äidilleni. Äiti istui kutomassa. Elä ole milläsikään, sanoi
+hän. Nyt kudon kaunista liinaa teille kaikille. Mistä on kudottava? Se
+on pellavalangoista, joita sisaresi kehrää rukilla. Mistä ovat langat?
+Ne ovat _pellavista_, joita isäsi on saanut pellosta. Hyvin kauniina
+kasvavat ne siinä pienine sinisine kukkineen. Syksyllä nykimme ne ylös
+juurineen. Sitten liotamme ne vedessä. Sitten loukutamme ne, niin että
+päistäreet varisevat pois. Sitten häkläämme ne niin että tappurat
+lähtevät pois. Sitten harjaamme ne. Niin ovat ne valmiina
+kehrättäviksi. Mutta isällä on _hamppuakin_, joka on nokkosen näköistä.
+Hyvin lujia kuituja saadaan hamput lioitettua ja loukutettua.
+Köydenkehrääjä tekee niistä lujimpia köysiä, ja niistä kudotaan
+säkkivaatetta ja purjevaatetta.
+
+Menemmepä nyt niitylle ja leikittelemme ruohokossa. Siinä on suuri
+joukko monellaisia kasvia, joilla kaikilla on onsi nivelikäs korsi ja
+pitkät kaitaiset lehdet. Siinä on _simakettä eli hajuheinää_, joka
+haisee niin hyvältä heinäladoissa. Siinä on _hiirenhäntäheinää ja
+puntaripää-heinää ja kastikasta ja nurmikasta_. Nämä kaikki ja muut
+yhteensä ovat sinä pehmeänä viheriänä heinikkona, jota isä niittää
+viikatteella ja äiti haravoipi ja kaikki sitten kantavat eli hevosella
+ajavat latoon. Rannalla kasvaa _saraheinää_ ja _niittyvillaa_ valkeine
+untuvineen, ja _ruokoa_, joka niin nöyrästi kumartelee jokaiselle
+tuulen löyhäykselle. Mutta tuolla vedessä seisoo pehmeä _kahila_, josta
+mattoja letitetään.
+
+Aivan usein on meillä vastusta _rikkaruohosta_ pellolla. _Narsku_
+tukkeupi siihen halukkaasti, ja _ohdake_ tahtoo alinomaa kasvaa
+uudelleen, vaikka sitä nykitään juurineen pois. _Ukonkaurakaan_ ei ole
+siinä mieluista, ja _juolas_ juurtuu alinomaa puutarhan penkkiin. Mutta
+_saviheinän_ ja _vesinenätin_ kitkemme helpommasti pois.
+
+Missä sellaista ruohoa kasvaa, jota heiniksi niitetään, siinä on
+_niitty_; mutta jossa kasvaa jyväkasveja, siinä on _pelto_. Mitä ovat
+jyvät? Ne ovat siemeniä useista hyvistä kasveista, jotka kuuluvat
+ruohoihin. Isä kylvää syksyllä _ruista_ peltoonsa. Silloin kasvaa
+kylvöstä pienoisia oraita. Talvi tulee, lunta sataa, rukiin laihon
+peittää lumi. Se ei kasva, se ei kuole; se odottaa aikaansa. Kevät
+tulee, kesä lämmittää. Silloin käypi ruis tähkään; silloin hedelmöivät
+tähät. Silloin hedelmöityvät ne, joka merkitsee että siemenjyvät
+kasvavat tähkissä, ja sitten tuleuvat ne. Silloin mennään pellolle,
+leikataan ruis sirpillä, sidotaan lyhteisin, pannaan kuhiloille,
+kuivataan auringon paisteessa ja puidaan riihessä. Ruumenet eroitetaan
+pois, oljet pannaan tallelle, jyvät jauhetaan myllyssä, ja sitten
+leipoo äiti jauhoista kaunista leipää ja keittää parasta puuroa. Hyvin
+iloista ja hyvää on pellolla tehdä työtä.
+
+Mutta _ohrat_ kylvetään keväillä, ja kuitenkin ennättävät ne valmistua
+syksyllä leikattaviksi. Puitua käytetään ne ryyneiksi eli tehdään
+maltaiksi, ja niistä pannaan olutta ja sahtia. Mutta ei ole oikein
+polttaa tätä hyvää Jumalan lahjaa paloviinaksi. _Kaurat_ käytetään
+osittain ryyneiksi, ja jäänös annetaan hevosille ruuaksi. _Nisua_
+kylvetään harvoin; nisujauhot tuodaan enimmästi Venäjältä, ja sitten
+saadaan nisuleipää. _Tattaria_ ei myös kylvetä paljo; mutta
+tattariryynit me kyllä tunnemme. _Riisiryynit_ ja _mannaryynit_ tuodaan
+muista maista, joissa sellaisia jyviä kasvaa.
+
+Vieläkin näin jotakuta, joka kuului ruohoihin. Kaupungista ostin
+vapoja, jotka olivat ulkomaan _rytejä eli ruotoja_, joita isä halkoi
+kaiteisin piduiksi. Ansarissa nä'in kallista _sokeriruokoa_, joka
+kasvaa lämpimissä maissa. Sen mehusta keitetään sokeria, siirappia ja
+ruskeaa sokeria. Mutta nyt on alettu keittää sokeria juurikasveista,
+joita täälläkin on, ja ne ovat _valko-juurikkaita_.
+
+
+
+Kukattomista kasveista.
+
+
+Kokonaisen kesän odotin _sananjalkasia_ kukkiviksi. Mutta ne olivat
+alinomaa samallaisia eivätkä kukkineet koskaan. Sen sijaan saivat ne
+takapuolelle lehtiään pieniä siemeniä, jotka olivat hiekan laisia.
+Samallaisia siemeniä näin _kortteissa_, jotka kasvoivat märässä maassa.
+Päätinpä katsella _sammalia_, jotka kasvavat kivillä. Näi'n sekä
+_rahkasammaleen_ että pehmeän _karhunsammaleen_ ja _seinäsammaleen_,
+jolla tukitaan hataroita seinänrakoja. Näinpä muitakin aivan hienoja
+sammalia, jotka olivat puunkuoren laisia eli kuin ohuet paikat.
+Sellaisia sanotaan _jäkälöiksi_. Niihin kuuluvat puiden _naavat_, jotka
+riippuvat kuin pitkä parta havupuiden oksissa. Sellaisia ovat
+_kangasjäkälä_, josta leivotaan leipää katovuosina, ja _poronjäkälä_,
+jota poro kaivaa lumen alta, ja _kiventiira_, jolla äiti painaa
+villalankojaan ruskeaksi. En voinut nähdä niissä kukkia, mutta näin
+niillä olevan siemenet pienissä koteissa.
+
+Merellä soudellessani tarttuivat aironi usein meriruohoon, jota kasvoi
+pitkissä varsissa ylös meren pohjasta. Sellaisia oli monta lajia, ja
+niitä kutsuttiin _hauroiksi_, ja sellaista oli siinäkin viheriäisessä
+aineessa, joka kokoupi veden pintaan seisovassa vesilammikossa. Kaikkia
+näitä kutsuttiin _leviksi_, ja niillä olivat siemenet, mutta ei kukkia.
+
+Saman näin _sienissäkin_. Ne olivat monellaisia, ja muutamia, niinkuin
+_korvasieniä_, paistoi äiti ruuaksi; mutta toisista sanoi äiti: elkää
+syökö niitä, sillä ne ovat myrkyllisiä. Juuri sellainen oli
+_kärpässienikin_. Tunteaksesi tämän, panen sen tähän kirjan sivulle
+kuvattuna. Sillä on punanen pilkkunen hattu päässä, ja seisoo jalalla;
+mutta muutamilla sienillä ei ole ollenkaan jalkaa. Muistatko
+_ukontuhnua eli maanmunaa_, joka on valkea ja pyöreä kuin muna? Kun
+sitä mädänneenä polkee, tulee siitä juurikuin savua. _Taulakääpä_ ja
+_jäneksenkääpä_ kasvavat puissa. Mutta pienin sieni on _home_, joka
+kasvaa vanhassa ruuassa. Eikä kukaan voi sanoa kuinka sen siemenet ovat
+tulleet siihen.
+
+Ja juurikuin muutamia eläimiä kutsutaan ylhäisemmiksi ja toisia
+kutsutaan alhaisemmiksi heidän ruumiinsa täydellisemmän eli
+vaillinaisemman muodon mukaan, niin kutsutaan kasvejakin. Mutta kaikki
+ovat niin viisaasti luodut, että ne ovat täydelliset tarkoitukseensa
+tässä maailmassa. Niin ihmeellisesti on hyvä Jumala kasveihin
+yhdistänyt kauneuden ja hyödyn, että silmillemme, haistollemme ja
+nälkäiselle vatsallamme on niistä iloa.
+
+Eräänä ehtoona juhannuksen aikana istuivat Antti ja Liisa turvepenkillä
+pitkän koivun alla. Tuolla haassa söivät lehmät tuoretta ruohoa. Linnut
+lauloivat kukkivassa pihlajassa, mansikat paistoivat punaisina metsän
+rinteellä, apilaat tuoksuivat hyvänhajuisina kartanolla ja avoimesta
+tuvan ovesta tuli vasta leivotun lämpimän leivän haju ulos. Siinä
+panivat molemmat lapset kätensä ristiin, rukoilivat ja kiittivät
+Jumalaa, joka verhotti koko maan niin kauniiksi viheriäisillä
+kasvuilla. Ne katsoivat ilolla ja rakkaudella kaikkia puita, kaikkia
+pensaita, kaikkia tuhansia kukkia ja erilaisia yrttikasveja. Ja samalla
+hetkellä muistivat molemmat mitä Vapahtaja Jesus sanoi kedon
+kukkaisista: "Totisesti sanon minä teille, ettei Salomon kaikessa
+kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä!"
+
+
+
+Puiden ijästä.
+
+
+Usein luetaan hakatun petäjän tyven päässä aina 200 ja 300 keltaista
+rengasta. Siitä tiedetään petäjän kasvaneen kaksi eli kolme sataa
+vuotta, ennenkuin se on tullut isoksi mastopuuksi. Muutamain rengasten
+väli on leveämpi ja toisten on kaitasempi. Tästä on nähtävä puun
+kasvaneen yhtenä vuonna enemmän paksuudelleen, kuin toisena vuonna. Se
+tulee siitä, että kesä on ollut enemmän eli vähemmän sopiva puun
+kasvulle. Ne puut, joilla on löyhä sisus ja jotka kasvavat pian,
+niinkuin haapa ja halava, vanhenevat pikemmin ja kuivavat enemmin.
+Mutta kovat puulajit, niinkuin tammi, kasvavat paljoa hitaammasti ja
+tulevat hyvin vanhoiksi. Englannissa on tammia, jotka ovat yli tuhannen
+vuoden vanhoja. Itä-Indiassa kasvaa viikunapuu, joka yksinään on pienen
+metsikön kokoinen. Monta sen oksista, jotka riippuvat maassa, on siinä
+juurtunut erityisiksi vesoiksi. Seitsemäntuhatta ihmistä mahtuu
+istumaan tämän puun varjossa, ja sen luullaan olevan kahtatuhatta
+vuotta vanhemman.
+
+
+
+Palmuista.
+
+
+Lämpimissä maissa ei ihmisen tarvitse kuin ojentaa kätensä ottamaan
+ruokaa kasvikunnasta. Siellä kasvaa _leipäpuu_, joka antaa niin
+runsaasti hedelmiä, että kolme puuta elättää yhden hengen koko vuoden
+ympäri. Mutta eivät mitkään puut ole niin kauniita ja hyödyllisiä kuin
+korkeat palmupuut. Tässä näet _palmupuun_ kuvan. Sen korkeassa välissä
+ei ole yhtään oksaa, ainoastaan latvassa on isolehtinen kruunu. Sitä
+myöten kun runko kasvaa korkeammaksi ja uusia lehtiä tulee latvaan,
+putoavat alimmaiset lehdet pois ja jättävät ympäri runkoa pakuraisia
+renkaita. Alaston ja musta neekeri, jolla on valkeata vaatetta nivusten
+ympärillä, kiipeää runkoa ylöspäin, päästäkseen käsiksi pyöreihin
+kokospähkinöihin, jotka kasvavat aivan lehtien juuressa. Pähkinät ovat
+lapsen pään kokosia ja aivan hyviä syödä. Niiden neste on maidon laista
+ja hyvin terveellistä. Niiden kovista kuorista tehdään kuppeja ja
+kauhoja. Lehdet suojaavat polttavalta auringolta. Lehdistä letitetään
+mattoja ja varjostimia; niiden varsista letitetään vakkoja ja köysiä.
+Sagupalmulla on paksu ydin, jota kuivataan ryyneiksi. Dadelpalmuissa
+kasvaa makuisempia dadeleja. Monta ihmistä saapi niistä piammiten koko
+ravintonsa. Nesteestä tehdään palmuviiniä; sydämet hienonnetaan
+kameeleille ruuaksi ja puista saadaan teosaineita ja polttopuuta.
+
+
+
+Tervasta.
+
+
+Tiedätkö miten tervaa poltetaan kesällä haudassa? Isä menee metsään.
+Siellä näkee hän hienoja mäntyjä kasvavan laihassa maassa. Ne eivät
+kelpaa sahapölkyiksi ja lankuiksi; mutta isä tietää paremmin mihinkä ne
+kelpaavat. Keväillä koloo hän ne, ja sen tekee hän niin, että hän
+terävällä raudalla kuorii puista parkin ja jättää siihen kaitaiselta
+kuorta seläksi. Toisena vuonna vestetään tyvelle jäänyt parkki pois.
+Kolmantena vuonna kuoritaan ylempää parkkia; sillä lailla jatketaan
+koloja. Viidentenä talvena tavallisesti kaataa isä ne kolotut puut,
+vedättää haudalle, särkee ne pieniksi ja latoo pinoihin. Sitten kaivaa
+hän maahan pyöreän kuopan, joka kutsutaan _tervahaudaksi_. Siihen latoo
+hän tervakset ja kattaa sen sammalilla ja hiedalla. Sitten sytyttää hän
+haudan; mutta ei se saa palaa ilmitulessa, vaan ainoastaan hiiltymällä.
+Kuumuudessa muuttuu pihka _tervaksi_ ja juoksee haudan pohjassa olevaa
+puutorvea myöten tynnyreihin. Tervalla täytetyt tynnyrit myypi isä
+kaupunkiin kauppamiehelle. Kauppamies tyhjentää osan tervaa isoon
+vaskikattilaan ja keittää sen siinä pi'eksi. Toisen osan antaa hän olla
+tynnyreissä ja viepi ne sekä pikitynnyrit laivaansa. Laiva purjehtii
+vieraalle maalle. Siellä myypi kippari tervan ja pi'en, jota ei ole
+saatettu valmistaa vieraassa maassa. Rahoilla ostaa hän sitten suoloja,
+kahvia, sokuria ja paljo muuta hyvää kalua, jota ei saateta valmistaa
+omassa maassamme. Kaikkea tätä tuopi hän laivalla kauppamiehelle, ja
+kauppamies myypi tätä sitten meille. Näin vaihettaa yksi maa kalujaan
+toisen maan kanssa, ja näin saavat kaikki mitä tarvitsevat.
+
+
+
+Kaarle Linné'stä ja yrttikasveista.
+
+
+Sata vuotta takaperin eli eräs ruotsalainen mies, jonka nimi oli
+_Kaarle Linné_. Jo poikana olivat hänelle luonnossa kasvit rakkaimpia.
+Koko kesiä oli hän ulkona metsässä ja niityllä. Alinomaa tutki hän
+kukkia toisen toisensa rinnalla ja koetti keksiä niiden tarkoitusta.
+Näkipä viimein ihmeellisen järjestyksen, erilaisten kukkain suuressa
+moninaisuudessa. Hän luki siittimet jokaisessa kukassa. Kaikki kukat,
+joilla olivat samallaiset siittimet, asetti hän yhteen samaan luokkaan.
+Tällä tavalla sai hän 23 luokkaa. 24:nteen luokkaan luki hän ne kasvit,
+joilla ei ollut kukkia. Sitten hän jokaisen luokan jakoi lahkoihin,
+jokaisen lahkon sukuihin ja jokaisen suvun lajeihin. Samoin jakoi hän
+eläimetkin. Näin koetti hän tutkia koko luonnon viisautta. Toiset
+ymmärtävät miehet ovat tehneet hänen tekonsa täydellisemmäksi. Mutta
+kaikissa maissa ja kaikkina aikoina on Linné'n muisto ollut laajalta
+mainiona. Vielä kauvan, hänen kuoltuansakkin, muistelevat lapset hänen
+nimeään ja viisaat maailmassa sanovat toisilleen: se oli mainio mies!
+Ja iltatuulen puhaltaessa puihin ja kukkiin ja ruohoon, kuulee näiden
+suhisevan ja juurikuin sanovan toisilleen näin: se mies, joka rakasti
+meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltä Kaarle Linné. Se oli mainio mies!
+
+Kasvit jaetaan kukkainsa ja hedelmäinsä näön mukaan. Niin kutsutaan
+monia kasveja _hernekukkasiksi_, niinkuin herneitä ja apilasta. Toisia
+kutsutaan _yhdyskukkasiksi_. Toisia taas kutsutaan _ristikukkasiksi_,
+niinkuin naurista ja krassia. Vielä kutsutaan toisia _ruusukukkasiksi_,
+niinkuin orjantappurapensaita ja vaaramia. Muutamissa on monta pientä
+kukkaa tertussa, niinkuin koiranputkessa ja kuminassa. Muutamat kukat
+ovat huulten moisia, ja muutamat riippuvat alaspäin. Ruohoin kukat ovat
+tähkässä eli tertussa. Ja niin nä'emme heti katsoessamme heimolaisuuden
+erilaisten sukuin ja lajien välillä kasvikunnassa.
+
+Oletko nähnyt muutamain kukkain sulkevan kukkateränsä
+illalla ja avaavan sen jälleen aamulla? Ansarissa näin pienen
+ulkomaalais-yrttikasvin nimeltä _mimosa_. Koskettuani sen lehtiin, veti
+se lehtiään ja lehteinsä varsia juurikuin pelosta kokoon. Siinä näin
+toisenkin ulkomaalais-kukan, jonka nimi oli _kärpässieppo_. Kärpäsen
+istuttua sen jäläisiin ja karvaisiin lehtiin, supisti kukka lehtensä
+yhteen ja piti kärpästä kiini. Mutta kärpäsen kuoltua, aukasi kukka
+jälleen lehtensä. Erinomattain paljo olisi vielä sanomista kasveista.
+Rukoile Jumalata, että hän soisi sinun paljo oppia. Niin ymmärrät sinä
+Jumalan tekoja ja Jumalan niissä.
+
+
+
+Pellosta ja niitystä.
+
+
+Tämä tieno, jossa nyt asumme, oli ennen erämaana. Metsä kasvoi yleensä,
+ja mättäät ja kivet tekivät maan koleikoksi. Mutta monia aikoja siitä
+muuttivat esi-isämme tänne. Ne alkoivat hakata metsää, kuokkia pois
+mättäitä ja raivata pois kiviä. Paljo ovat esi-isämme tässä tehneet
+työtä ja nähneet vaivaa tätä kauvan pitkittäessä. Mutta meillä, jotka
+elämme kaukana niiden jälessä, on heidän työstä isoa hyötyä ja iloa. Ja
+tästä on meillä opittava, ettei meidän tule tehdä työtä ainoastaan
+omaksi eduksemme, vaan eduksi niille, jotka tulevat ja elävät meidän
+perästä. Siksi viljelemme alinomaa enemmän maata hyödyksi ja iloksi
+rakkaalle isänmaallemme, Suomelle.
+
+Nyt on meillä peltoa ja niittyä. Pelto on se maa, jossa jyviä kasvaa,
+ja sitä kyntää isä hevosella ja auralla. Siihen kylvää hän ruista
+syyskylvöksi ja ohraa ja kauraa kevätkylvöksi. Sitten leikkaamme
+elokasvit syksyllä. Sitten kuivaamme ja puimme ne, niinkuin jo ennen on
+mainittu. Ja sitten kiitämme Jumalata jokapäiväisestä leivästä. Sillä
+välistä suopi Jumala katovuoden tulla pellolle. Silloin turmelee halla
+joutumattoman viljan, eli kuivaa se pois. Ja sitten tulee kallis aika
+ja köyhyys maahan. Ennen oli vieläkin pahempi. Silloin ei ollut meillä
+noita hyviä potaatteja, jotka nyt ovat isona apuna, kun on puutetta
+jyväelosta. Ei siitä ole sataa vuotta, kuin meidän maassa alettiin
+istuttaa potaateja. Ja siitä on tuskin viisikymmentä vuotta, kun ne
+tulivat yleisesti tutuiksi.
+
+Niitty on se maa, jossa ruoho kasvaa, jota sitten niitetään ja
+kuivataan heiniksi. Heinät viedään latoihin, ja talvella ajetaan kotiin
+karjalle ruuaksi. Jos emme niin tekisi, nääntyisivät hevoset ja lehmät
+ja lampaat talvella nälkään. Välistä tulee heinistäkin katovuosi.
+Niitty kuivaa, mato syöpi ruohon. Silloin täytyy meidän teurastaa osa
+karjaa. Tähteet täytyy elättää oljilla. Silloin ikävöimme kevättä
+enemmän, kuin koskaan muulloin. Mutta Jumala tuopi meille iloisen
+keväimen, ja sitten kasvaa ruoho jälleen, ja silloin päästämme karjan
+taas laitumelle. Hyvin iloista on silloin nähdä, kuinka vasikat
+hyppelevät heinikossa.
+
+
+
+Nokkonen ja ruusu.
+
+
+    Nokkoselle poljetulle
+    Ruusu lausui oksaltaan:
+    Kov' on onni suotu sulle,
+    Sua aina kartetaan.
+    Sinuhun ei silmää luoda,
+    Ken sun näkee, väistyy pois;
+    Hyvityst' ei sulle suoda,
+    Sillä kättä polttaa vois.
+    Jokainen, jok' astuu luokse,
+    Tuntein sinun tapojas,
+    Kohta luotas poijes juoksee,
+    Peläten sun pistoas.
+
+    Tähän vastas nokkonen:
+    Luoja loi mun tuliseksi;
+    Koristusta minä en
+    Saanut vaaran peitteheksi.
+    Mut sä petät, kaunoinen!
+    Luotu muita narraamahan
+    Kaikkia sä viittailet
+    Sua riemuin poimemahan:
+    Piikkis piillät, hymyilet.
+    Kyllä kerskaat, ett' on sulla
+    Väri, loiste, joilla kiillät,
+    Mutta julmempi kuin mulla
+    Sull' on miekka, millä viillät.
+
+
+
+Lilja laaksossa.
+
+
+    Sä laakson lilja, oletkos
+    Vaan maasta noussut elohos?
+    Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi,
+    Jos ei myös taivas pilvistään
+    Sun juurtas kastais vedellään
+    Ja sulle päivän paisteen soisi,
+    Jok' umpinaisen silmukan
+    Aukaisee täyteen kukkahan.
+    Niin, sielu, elos oikea
+    On armolahja taivaasta.
+
+
+
+Liisan kukka.
+
+
+    Kuin kovin janottaapi
+    Mun pientä neitoain!
+    Se yhä juoda saapi
+    Enemmän vaatii vain.
+    Se seisoo kruukussansa
+    Jalkoineen sorjasti,
+    Hienoilla juurillansa
+    Ruokaansa imevi.
+
+    Hän ilmaa hengitseepi
+    Kauneilla lehdillään,
+    Kun päivä ruskoileepi,
+    Niin riemuitsevi hän.
+    Hän tahtoo kernahasti
+    Nojata ruudullen,
+    Mist' tuikkii kirkkahasti
+    Aurinko kultainen.
+
+    Mä häntä neuvon silloin,
+    Kuin äiti ainiaan:
+    Kasvappa aamuin, illoin,
+    Ja seiso hiljaa vaan.
+    Jos mielit uudestansa
+    Pääs kääntää ruutuhun,
+    Mä tulen kepin kanssa,
+    Ja siihen kytken sun.
+
+    Hän kasvaa suuremmaksi
+    Ja kauniit lehdet saa
+    Ja tulee loistavaksi,
+    Se mua riemuittaa.
+    Jo silmikon se saapi
+    Niin pienen, pienoisen;
+    Se kukaks puhkeaapi,
+    Kun vartun hiukkaisen.
+
+    Näin kukkani kun loistaa
+    Kuin korein morsian,
+    Kiitellen tahdon muistaa
+    Mä Herraa taivahan.
+    Myös lasta vertaan kukkaan
+    Viattomuudessaan.
+    Suo, Herra, ettei hukkaan
+    Aikansa menis vaan.
+
+
+
+
+Kahdeksas Luku.
+
+Kiwikunnasta.
+
+
+Tule Liisa, mennäänpä isän luokse pellolle. Kanna sinä kruukkua, minä
+kannan kirwestä. Kruukku on poltetusta sawesta, ja siinä on suoloja.
+Kirwes on raudasta, ja sen terä on teräksestä. Isä kyntää peltoa ja
+korjaa siitä kiwiä pois.
+
+Saatatteko sanoa meille, isä, mitä sawi on? Owatko suolat eläwiä?
+Owatko rauta ja teräs kasweja? Ja mitä owat multa ja kiwet?
+
+Muista se, sanoo isä. Eläwät ja kaswit owat eläwiä olentoja. Ne
+syntywät ja kaswawat sisältäpäin kaikellaisella rawinnolla. Aikansa
+elettyä tulewat ne wanhoiksi ja kuolewat; mutta niiden sikiät kaswawat
+niiden sijaan. Niin muuttuwat alinomaa eläinkunnan ja kaswikunnan
+asujat. Ja kuitenkin näyttäwät ne alinomaa olewan samallaisia.
+Kotiwarpunen, joka laulaa tirskuttaa katolla, on laulanut siellä
+niinkauwan kuin minä muistan. Niitynruoho on samaa ruohoa, jota kaswoi
+ollessani aiwan pienenä. Ja kuitenkaan ei ole se enää sama warpuinen,
+eikä sama ruohokaan, waan uusi warpunen ja uusi ruoho. Kokonaan toisin
+on kiwien asia. Eläwät ja kaswit eläwät itsessään. Kiwet owat itsessään
+hengettömiä kappaleita ja eläwät ainoasti koko sen suuren maailman
+osina. Ne eiwät muutu itsessään. Ne eiwät synny; ne eiwät kuole. Eiwät
+koskaan kaswa sisältäpäin. Ne eiwät syö, eikä niillä ole sikiöitä eikä
+siemeniä. Eiwät koskaan wanhene nuo kowat wuoret. Näetkö tätä pientä
+kiweä, joka minulla on kädessä? Sellainen kuin se nyt on, sellaisena on
+se pysynyt monta tuhatta wuotta aina maan ensimäisestä ajasta. Näinä
+tuhansina wuosina ei se ole kaswanut wähintäkään, ja tuhannen wuoden
+kuluttua eteenpäin ei se ole isompi kuin nytkään.
+
+Katsoppa, nyt lyön kiwen rikki. Se menee palaisiksi, ja jokainen
+palainen on eri kiwi. Mutta eläwää eli kaswia en saata lyödä rikki,
+ilman etteiwät ne kuole. Kahdesta pienestä kirweestä saatan takoa ison
+kirween. Mutta enpä saata kahdesta pienestä kananpojasta tehdä kukkoa
+eli kahdesta pienestä männystä isoa petäjätä. Eläin ja kaswi owat
+kumpikin jo itsestään niinkuin walmiita. Mutta suuresta rautakangista
+saatan takoa tuhat naulaa, ja jokainen naula on rautaa.
+
+Enkö saata takoa muuta kuin rautaa? Aiwan wissisti, saatan takoa
+useampia metalleja. Sillä kiwikuntaan luemme monta kappaletta maan
+päällä, joilla ei ole erinäistä elämää. Metallit owat läpinäkymättömiä,
+tiheitä kappaleita. Useat sulawat kuumuudessa, mutta kowenewat jälleen
+tultuaan kylmempään ilmaan. Olen nähnyt sellaisiakin, joita on löydetty
+maasta puhtaina ja sekoittamattomina. Mutta tawallisesti murretaan
+_metallimalmi_ kaiwannoista wuorissa, ja rautamalmia saadaan järwien
+pohjastakin. Sitten kuumennetaan malmi hiilillä sekoitettuna
+masuuneissa, puhdistettawaksi muista aineista. Silloin rauta sulaa,
+juoksee ulos, jähmistyy harkoiksi eli taotaan kangiksi, niinkuin
+rautapruukeissa on tapana. Muutamat metallit eiwät ruostu ollenkaan
+ilmassa, eiwätkä kulu kowimmassakaan tulessa; ja siksi kutsutaan niitä
+_kalleiksi_ metalleiksi. Sormessani on sormus ja säästökukkarossani on
+keltanen raha. Molemmat owat _kultaa_, joka on kallis metalli ja
+saatetaan takoa hienoimmiksi lewyiksi. Kultaa on harwassa, ja se on
+hywin kallista. Se on yhdeksäntoista kertaa raskaampi wettä, ja löytyy
+ainoasti yksi sitä raskaampi metalli, nimittäin walkea _platina_. Mutta
+tuo walkea metallinen lusikka ja tuo walkea raha owat _hopeaa_, joka on
+hyödyllisin kalliista metalleista, sillä siitä taotaan kaikellaisia
+kaluja, jotka owat sekä kauniita että lujia.
+
+Niin on Jumala suonut ihmisten hywäksi, että _rautaa_, joka on
+hyödyllisin kaikista metalleista, löytyy runsaimmin lewinneenä maan
+päällä. Ihminen, joka wäärinkäyttää niin monia Jumalan lahjoja, on
+käyttänyt rautaakin miekoiksi ja tappawiksi luodeiksi. Kun rautaa on
+sekoitettu hiilillä, on siitä tullut _terästä_, josta taotaan
+teräaseita, niin että teräksellä woidaan kaiwaa reikiä kallioihinkin.
+Mutta jos puukkosi terä on jonkun ajan märkänä, tulee siihen ruskeita
+pilkkoja, joita sanotaan _ruosteeksi_; ja se syöpi sekä rautaa että
+terästä.
+
+Sepän takoessa putoaa _kuonaa_ raudasta. Ja rauta, jos se saapi olla
+kauwan tulessa, palaa ruskeiksi jauhoiksi. Sellaisia metalleja, joita
+ruoste ja tuli syöpi, kutsutaan _halvoiksi_ metalleiksi, ja sellaisia
+owat kaikki muut, joita nyt luettelen.
+
+Antilla on lakkarissa punertawa raha ja äitillä on kotona kahwipannu.
+Raha ja kahwipannu owat _vaskea_, joka sietää kowan kuumuuden,
+ennenkuin sulaa. Kun äiti keittää rautapadassa, ei siitä ole wahinkoa,
+jos rautaruostetta tulee welliin. Olen nähnyt rautajauhoa käytettäwän
+lääkkeeksi. Mutta aina tinauttaa äiti kupariastiansa sisäpuolelta.
+Muutoin _ruostuu_ kupari märkyydestä ja haposta, ja tämä ruoste on niin
+myrkyllistä, että ihmiset saattawat kuolla siitä. Äitillä on
+kynttiläjalkoja ja talrikkeja walkeasta ja pehmeästä _tinasta_, joka
+sulaa aiwan pian. Kelloin walurit sulaawat vaskea ja tinaa sekaisin.
+Siitä tulee walumalmia, josta tehdään kirkonkelloja, kynttiläjalkoja ja
+kulkusia. Walinkauhassa sulataan raskasta ja pehmeää _plyijyä_, josta
+isä walaa luotia ja haulia pyssyihinsä. Plyijy on myrkyllistä ja samoin
+on plyywittikin, jota siitä walmistetaan walkeamaaliksi. _Sinkki_ on
+walkeaa metallia; kun sitä sulataan vasken kanssa sekaisin, tulee tästä
+kellahtawa _messinki_. Kerran teki isä myrkkyleipiä rotille. Niihin
+pani hän _arsenikkia_, joka on itsestään harmajaa, mutta myydään
+walkeana jauhona ja on hywin waarallista. Tuwassamme olewan peilin lasi
+on takapuolelta peitetty tinan ja _elohopean_ sekoituksella; elohopea
+on walkeaa ja näyttää sulatulta hopealta. Alin-omaa näkee elohopean
+sulana; mutta kun on oikein pakkanen talwella, jähmistyy se kokoon,
+joka näyttää tinalta ja jota saattaa takoa wasaralla. Kohta
+pakkasen lauhemmaksi tultua sulaa elohopea itsestään. Jos elohopeaa
+sulataan tulikiwen (rikin) kanssa, saadaan tästä kauniin punaista
+sinooperi-wäriä. Siniset lasit, joita on äitin kaapissa, owat wärjätyt
+_kopoltilla_. Yleisensä lasketaan olewan 40 metallia. Mutta muut
+metallit owat harwassa.
+
+Jos siis otan sinooperia, saatan sen eroittaa elohopeaksi ja
+tulikiweksi. Mutta jos kuinka koetteleisin, niin en woisi enää
+elohopeasta saada muuta ainetta erilleen enkä tulikiwestäkään. Siksi
+kutsun elohopeaa ja tulikiweä _yksinkertaisiksi aineiksi_. Sellaisia
+owat kaikki metallit ja useat muut aineet. Mutta sinooperia kutsun
+_liitto-aineeksi_, ja sellaisia owat messinki, walumalmi, kliitu,
+suola, wesi ja useammat muut kappaleet maan päällä.
+
+Muutamia maan aineita kutsutaan _palawaisiksi_, kun ne pian syttywät
+tulessa ja palawat. Useammista niistä lähtee sawu, joka ei ole muuta
+kuin hienoa nokea. Noki on taas hienoa tomua _hiilestä_, joka on
+yksinkertainen aine ja jota löytyy runsaasti kaikissa luonnon kunnissa.
+Plyijyspännissä olewa plyertsi on palawaista, sillä siinä on enimmästi
+hiiltä. Kiwihiiltä murretaan kaiwoksista ja poltetaan ulkomaalla
+halkoin asemasta. Kaikki puu palaa aiwan helposti, sillä siinä on hywin
+hiiltä. Paitsi näitä tiedän wielä paljon muitakin palawaisia aineita.
+Keltaiset pötkylät, joita isä osti kaupungista, owat _tulikiweä_, jota
+ynnä _fosforin_ (walokin) kanssa pannaan tulitikkuihin. Hiilestä,
+tulikiwestä ja saltpetteristä tehdään hienorakeista mustaa _kruutia_,
+joka on niin palawaista, että pieni kipuna kohta sytyttää sen. Siitä
+tulee monta onnettomuutta, jos ei waroin menetellä kruudin kanssa.
+
+Isä aikoo nyt syödä murkinaa. Kontissa on leipää, suolattua woita ja
+suolaista kalaa. Mitä owat suolat? Sen sanon sinulle. _Suoloiksi_
+kutsutaan sellaisia aineita, jotka helposti sulawat wedessä ja antawat
+kieleen kirpistelewän ma'un. Ne owat _ruokasuoloja_, jotka parhaiten
+tunnemme ja jotka suojelewat ruokamme pahentumasta. Wälistä murretaan
+wuorikaiwannoista suoloja, joita kutsutaan wuorisuoloiksi. Eli
+keitetäänkin niitä suolaisten lähdetten wedestä. Mutta suolat, joita
+isä osti kaupungissa, owat saadut merestä. Jos maistat meriwettä, antaa
+se suolan maun kieleesi. Suurien merien rannoilla, joilla wesi on
+suolaisempaa kuin täällä, juoksutetaan sitä kuoppiin ja annetaan niissä
+höyrytä pois auringon helteessä. Siinä jääpi walkea suola kuoppain
+pohjalle, josta se kootaan ja tuodaan tänne laiwoilla. Paitsi
+ruokasuolaa tunnen wielä useita muitakin suolalajeja, niinkuin _alunan_
+ja wiheriäisen _wihtrillin, kuparröökin ja salpetterin_, jota isä teki
+kerran salpetteriladossa. Sellaiset suolat owat hyödyllisiä useoihin
+käsitöihin, mutta niitä ei saata syödä.
+
+Monet aineet tulewat happanewiksi (happanewat) kun seisowat kauwan.
+Wälistä pannaan _etikkaa_ ruokaan; siitä tulee ruoka happameksi.
+_Wiinahappo_ tunnetaan wiinamarjoissa ja _omenahappo_ omenoissa. Mutta
+tunnenpa muita _happoja_, jotka owat paljon wäkewämmät, esim. polttawan
+_wihtrilli-öljyn_ (rikkihapon). Jos panen waskirahan _sieweteen_
+(salpetterihappoon), syöpi happo pois ruosteen, ja raha on niin kirkas
+kuin olisi uusi. Mutta jos pisarakaan happoa tipahtaa waatteisiin,
+polttaa se reijän; ja jos se sattuu sormeen, tulee siitä keltainen
+pilkku ihoon. Sentähden tiedän waroa itseäni sellaisista wäkewistä
+hapoista. Oli kerran päihtynyt mies, joka tahtoi kaataa enemmän wiinaa
+pikariin, mutta erehtyipä lasin otossa ja kaasi siewettä palowiinan
+sijaan pikariin. Kun hän sen ryyppäsi, poltti se niin kowasti sisuksia,
+että hän wähän ajan perästä kuoli.
+
+Kun äiti lijottaa tuhkaa kuumassa wedessä, tulee siitä _lipeää_, jota
+tarwitaan waatetten pesussa ja peseen (soopan) teossa. Isä polttaa
+juuri sitä warten metsässä koiwuja ja haapoja tuhkaksi. Tästä tekee hän
+lipeää, jonka sitten keittää muuripadassa kuiwiin, ja saapi siitä
+ruskeaa _potaskaa_. Sitten polttaa hän sen walkeaksi ja myypi
+kaupunkiin, sillä sitä tarwitaan wärjäykseen ja muuhunki.
+
+Otanpa nyt multaa käteeni maasta. Mitä on multa? Multa on erinäisten
+kaikissa luonnonkunnissa olewain ainetten sekoa. Siinä on jäänöksiä
+mädänneistä kaswuista ja eläwistä. Sellaisissa aineissa hyötywät
+kaswien juuret, ja siksi kutsutaan multaa, jossa on paljolta sellaisia
+aineita, ruokamullaksi. Siksi höystetään peltoa, ja siksi kynnetään
+sitä, että multa paremmin sekausisi, ja kaikki sen aineet paremmin
+_lahoisiwat_ ilmassa. Mullassa on useita _maalajejakin_. Siinä on usein
+sitä hyödyllistä _sawea_, joka on maalaji, joka kowenee tulessa. Siitä
+poltetaan tiilejä. Siitä tekewät kruukunmaakarit sawi-astiamme, ja
+posliinitehtaissa walmistetaan siitä talrikkiakin. Meillä on pellossa
+punertawaa _merkeliä_, joka on hywin kaswawaa, ja siinä on sawea ja
+_kalkkia_. Mutta kalkkimaata on enimmästi wuorissa.
+
+Hietamaassa ei menesty wilja hywästi, sanoo isä, sillä hieta on löyhää
+ja päästää sateen läpi. Hietaa on yleeseen sanomattomaan paljolta; kun
+se on karkea-rakeista, sanotaan sitä someroksi. Mitä on hieta? Se on
+hienonnettuja rakeita kowasta aineesta, jota kutsutaan _kiiseliksi_ ja
+on _kiwilajia_. Ei mitään ole niin runsaasti maan päällä. Kuka woipi
+lukea hiedan rakeet meressä ja rannoilla ja kankailla, joilla petäjät
+kaswawat. Kiiseliä on se punanen _hietakiwi_, jota käytetään tahkoiksi,
+ja kowa _pii_, joka antaa säkeneitä tuliraudalla lyödessä ja
+_ukonkiwi_ (kuutilo). _Maasälpä_ (wältspaati) ja _kiiltoliuska-kiwi_
+(katinkulta-kiwi) owat enimmästi kiiseliä. Ja näistä owat kowat
+_kneissi- ja kraniittiwuoret_ ja sanomattomat harmaat kiwet yhdistetyt.
+Wälistä on muita kiwilajia ikäänkuin pakattuina niiden sisässä. Niissä
+näkyy _aluna-liuskakiweä, kiilto-liuskakiweä_ (katinkulta-kiweä) ja
+_sawiliuska-kiweä_, jota saatetaan halkoa liuskoiksi ja tehdä
+luwunlasku-tauluiksi kouluihin.
+
+Muutamat wuoret owat löyhemmistä kiwilajista. Oletko nähnyt
+kalkkikiwi-kalliota, josta murretaan walkeata _kalkkikiwiä_?
+Ensin poltetaan kalkkikiwet suurissa uuneissa, ja niistä saadaan
+kastelematointa kalkkia. Kun siihen kaadetaan wettä, ottaa se
+hetkeksi kowan kuumuuden, ja tätä sanotaan kalkin kastelemiseksi.
+Kalkkia sekoitetaan sawen ja hiekan kanssa, kun sitä käytetään
+muurauspruukiksi. Olen nähnyt kowaa ja hienosyistä kalkkikiweä,
+jota kutsutaan _marmoriksi_. Sitä on monennäköistä ulkomailla ja
+maassammekin Ruskialassa. Siitä hakataan kauniita patsaita, portaita
+ja kuwia. Ja kun mainiot mestarit owat weistimellään hakanneet
+marmoriin kauniimpia ihmisten ja eläinten kuwia, täytyypä, kuwat
+hawaittua, pysähtyä ihmettelemään, että niin paljo elämän näköä
+on woitu mukailla kowaan kiween. Mutta, koska marmori on kallista
+ja sitä löytyy harwassa, on hawaittu kalkista ja wihtrilliöljystä
+saatawan walkea sekoitus, jota kutsutaan _kipsiksi_, ja se on paljon
+huokeampaa. Tästä tehdään kipsikuwia, joita ulkomaalais-kipsimaakarit
+kantelewat laudalla päälaellaan kaupungeissa myytäwiksi. Kowinta
+kipsiä on walkea _alabasteri_. Mutta löyhintä kalkkilajia on
+_kliitu_, jonka kaikki tuntewat, ja sitä on ulkomailla niin paljolta,
+että siellä on kokonaisia kliitu-wuoria.
+
+Sittenkin on wielä monia löyhiä kiwilajia. Äiti kihnasi messinkiä
+kirkkaaksi kiwellä, joka oli niin keweää, että pysyi weden päällä, ja
+sitä sanottiin _hohkakiweksi_. Isän paras piippu on _merenwahasta_,
+joka on niin pehmeää kiweä, että sitä saatetaan leikata. _Wuolukiweä_
+saatetaan wuolla ja warwata padoiksi. Muutamain kiwien luullaan ennen
+olleen niin pehmeinä kuin muta on wedessä. Ja kun wesi, joka seisoi
+yleiseensä maan päällä, juoksi pois, owat kiwet sittemmin kowenneet
+ilmassa. Tästä woidaan selittää, kuinka muutamissa löyhemmissä wuorissa
+on tawattu jäänöksiä kaswuista ja eläwistä mudassa, jossa ne sitten
+owat kowenneet sen kanssa kiwiksi. Mutta harmaakiwi-wuorissa ei löydy
+kiwettyneitä eli _kiwettymiä_. Sentähden luullaan harmaan kiwen olleen
+maan päällä, ennenkuin kasweja ja eläwiä on ollutkaan. Mutta muut
+wuoret ja kiwet owat tulleet ja kowenneet paljon jälempänä.
+
+Tuolla kaupungissa näki äiti kiwen, joka wälkkyi kummallisesti
+kirkkaana ja oli niin kowa, että lasimestari leikkeli sillä laseja.
+Äitistä oli kiwi mieluinen ja hän pyysi sitä ostaaksensa muutamilla
+kopeikoilla. Ei, sanoi lasimestari, se kiwi on _timantti_ ja woipi
+maksaa enemmän kuin koko teidän tupanne. Tuleppa kanssani kultasepälle,
+sanoi hän, niin näytän teille useita _kalliita kiwiä_. Sellaisia
+löytään aiwan harwoin ja ne maksawat hywin paljon. Kun ne owat lasketut
+sileiksi, sijoitetaan ne kultaan ja kalleisiin koristuksiin. Mutta
+timantti ei ole muuta kuin puhtainta hiiltä, ja sentähden palaa se
+kokonaan kowassa tulessa.
+
+Äiti näki kultasepällä muitakin kalliita kiwiä, jotka kaikki oliwat
+kowia, wälkkywiä ja läpikuultawia. Siellä näki hän helewän punaisen
+_rupiinin_ ja sinisen _safiirin_. Hän kysyi keltasen _topaasin_ ja
+wiheriäisen _smaragdin_ hintaa. Mutta niin paljo ei ollut äitillä
+rahaa, että olisi woinut ostaa yhtäkään niistä. Ainoasti tumman
+punainen _karnioli_ oli helpompi, ja sen osti äiti sormukseensa.
+Tuleppas tänne, sanoi kultaseppä, niin saat ostaa _mukailtuja kiwiä_
+helpolla hinnalla. Owathan ne kallisten kiwien näköisiä, waikka eiwät
+ole niin kowia ja wälkkywiä. En huoli, sanoi äiti, en tahdo ylpeillä
+petollisuudella. Jos ei minulla ole waraa ostaa sitä, joka on oikeaa,
+niin en huoli teidän mukailluista kiwistännekään.
+
+Isä oli kerran juonut terweydekseen wettä lähteestä, jossa se maistui
+läkiltä. Tämä tuli siitä, että wesi oli juossut maan läpitse ja siinä
+kohdannut rautaa ja muuta metallia, joista wähäinen osa oli irtaunut
+weteen. Sellaista kutsutaan _mineraaliwedeksi_ (kiwennäiswedeksi),
+sillä kiwet ja malmit kutsutaan _mineraaleiksi_ (kiwennäisiksi). Sen
+lähteen tyköä löyti isä kiwettyneen puupalasen. Sillä muutamat kuolleet
+kaswit ja eläinten luurangot, jotka owat kauwan maanneet maassa,
+kastuwat läpi mineraaliwedestä (kiwennäiswedestä). Ja niin kowenewat ne
+wiimein kuin kiwettyneet kappaleet wuorissa.
+
+Isä sanoi: nyt olemme nähneet jotakuta kaikista kolmesta luonnon
+kunnista. Ihmeellisesti ja wiisaasti on Jumala laittanut kaikki.
+Eläimille ja kasweille on Jumala antanut pyöristetyn muodon, ikäänkuin
+siksi etteiwät loukkaisi toisiaan. Mutta kiwille on hän antanut
+särmäisen muodon. Ja kumma se on, että niiden särmät tulewat niin
+säännöllisiä. Jos katselet ruokasuoloja, näet jokaisella rakeella
+alusta olleen kuusi sileää siwua, juurikuin kuutiolla. Jos kaadat
+kuumaa wettä wähäisen salpetteriko'on päälle ja annat weden sitten
+jäähtyä, niin näet, kuinka salpetteri jälleen hyytyy wedestä
+kuusikulmaisiksi neuloiksi. Sellaisia hyytyneitä neuloja ja kipeneitä
+kutsutaan _kiteiksi_, (kristalleiksi), ja ne owat aina samallaisia
+samassa aineessa.
+
+Kiwikuntaa löytyy jokapaikassa; koko tämä suuri maapallo on siitä
+kokoonpantu. Awarassa meressä on sanomattoman paljo suolaa, kaikkein
+eläinten luissa on on kalkkia, ja itse ihmisen weressä on rautaa. Joka
+paikkaan on Jumalan kaikkiwiisas käsi lewittänyt luonnon aineet niin,
+että alin-omaa syntyy uusia olentoja siitä, joka näyttää kuolleelta
+silmiimme. Kaswit nousewat ylös mullasta, eläimet eläwät kasweista ja
+ihminen taas saapi rawintonsa kasweista ja eläimistä. Ja niin on kaikki
+luonnon kunnat kiinteimmässä yhteydessä keskenänsä. Ja niin on Jumala
+joka paikassa, ja joka paikassa näkee ihminen Hänen äärettömän
+kaikkiwaltansa jälkiä.
+
+
+
+Kullasta ja hopeasta.
+
+
+Kulta, jota ihmiset niin paljon haluawat, tulee tänne Wenäjältä ja
+Amerikasta. Wälistä löydetään sitä puhtaana. Brasiliassa löydettiin
+kerran kultakappale, joka painoi 128 (sata kahdeksankolmatta)
+leiwiskää. Wirrat ja ojat tuowat muassaan kultaa wuorista. Silloin
+painuu raskas kulta wirtain pohjalle. Sieltä otetaan hieta ja
+_huuhdotaan_ astiassa; ja koska kulta on raskainta, laskeupi se
+ennenkuin hieta pohjalle. Sitten sulataan kultaherneet kappaleihin.
+Suomessa on etsitty kultaa Kemissä ja Kuusamossa; mutta sitä on
+löytynyt niin wähältä, ettei saalis ole maksanut työwaiwaa. Muutamia
+wuosia jälkeenpäin leweni huhu, Kalifornian maassa löytywän
+suunnattoman paljo kultahietaa. Sinne matkusti monia tuhansia ihmisiä
+kaikista maailman paikoista, äkkiä rikastuaksensa. Ja paha woitonhimo
+oli niin willinnyt niitä, että moni mies lähti pois waimonsa tyköä, ja
+wanhemmat lastensa tyköä, ja lapset wanhempainsa luota. Ja ne myiwät
+kaikki mitä heillä oli kotona ja jättiwät toimituksensa, päästäkseen
+kultaa kaiwamaan. Mutta kun tuliwat Kaliforniaan, oliwat siellä kaikki
+elämän tarpeet kauhean kalleita. Monta kuoli nälkään. Toiset tekiwät
+yötä ja päiwää kowasti työtä wedessä ja rapakossa, josta hakiwat
+kultahietaa. Moni menetti kultansa ja henkensä ryöwärein käsissä.
+Niin tuliwat jotkut harwat rikkaiksi: mutta moni menetti henkensä
+wiheliäisyydessä ja köyhyydessä. Ja ne, jotka pahoilla mielin palasiwat
+takaisin kotiinsa, huokailiwat surulla, kun pahalla ahneudella on niin
+usein waltaa syntisen ihmisen sydämessä.
+
+
+
+Kaiwoksista.
+
+
+Kun laskeutuu alas sywiin kaiwoksiin ja näkee kaiwoswäen liikkuwan
+tulisoittoineen, tuleepa ajattelemaan saduissa mainittawia
+lintukotolaisia, jotka takoiwat kultaansa maan sisuksissa. Wälistä
+laskeutaan niihin alas tikapuita myöten; mutta sywimpiin kaiwoksiin
+wiwutaan ihmisiä korissa. Fahlun kuparikaiwos ja Dannemoran rautakaiwos
+owat kaksi niin sywää kaiwosta Ruotsissa, että saisi panna neljä
+kirkontornia päälletysten seisomaan, ja tuskinpa ne sittekään
+ylettyisiwät kaiwoksen pohjasta ylimmäiseen maapintaan. Useat kaiwokset
+menewät alemmaksi meren pohjaa. Täällä Suomessa ei ole niin sywiä
+kaiwoksia; mutta Orijärwen vaskikaiwos saatetaan werrata olewan kahta
+kirkontornia sywän. Ja kaiwoksissa hakataan metallein malmia pitkistä
+solista, joita kutsutaan _kaiwoskuopiksi_. Mutta on suolakaiwoksiakin.
+Pienen kaupungin tienoilla, jonka nimi on Wielizka, Galizian maassa, on
+niin awaroita suolakaiwoksia sywässä maan sisässä, että ne owat kuin
+suuri kaupunki katuineen ja torineen. Ja sellaisia toreja on siellä
+kolmikerrassa päälletysten. Siellä hakataan wuorisuoloja seinistä, ja
+aiwan kaunista on se katsoa, kuinka miljonittain suolan rakeita yleensä
+kimaltelee walkean walossa, jos mihin katsoisi. Ihmiset ja eläimet
+menettäwät siellä kyllä usein henkensä, kun katto pudota rysyää niiden
+päälle. Ja sitten käypi niinkin, että wasta monien wuotten perästä
+löydetään niiden ruumiit muuttumattomina. Sillä suola on tunkeunut
+niiden läpitse ja warjellut niitä mätänemästä.
+
+
+
+Kiwettymisistä.
+
+
+Usein poljemma me, käwellessämme maalla, jäänöksiä muinais-ajan
+kaswuista ja eläwistä. Niinpä löytyy suuria wuoria, jotka owat
+näkinkenkäin kuorista; koko suuri Berlinin kaupunki on rakennettu
+maalle, joka on wesiäisten jäännöksistä. Muutamissa kylmissä maissa on
+kaiwettu maasta elehwanttein ja muiden eläinten luita, joita eläimiä
+on wieläkin kuumissa maissa. Onpa nähty jäännöksiä sellaisista
+muinais-ajan eläinpuwuista, joita ei enää olekkaan maan päällä. Wälistä
+owat nämä luut kiwettyneinä. Kuitenkin käypi se useimmin niin kaswein
+kanssa. Englannissa ja muissa maissa on useampain sylien sywyydestä
+maassa löydetty suuria metsiä, jotka owat olleet warsin mustat ja
+kowat. Sellaisista muinoin hiiltyneistä ja sittemmin kiwettyneistä
+metsistä on kiwihiili tullut maan sisässä. Onpa löydetty kiwettyneitä
+jywätähkiäkin. Maan sisästä on kaiwettu wanhoja puita, jotka owat
+olleet rautamalmiksi muuttuneita. Muutamissa mineraali- (kiwennäi-)
+lähteissä nähdään aiwan pian sellainen muutos. Jos tänä päiwänä panen
+kukkaisen sellaiseen lähteesen ja otan sen huomena siitä ylös, näenpä
+kummallista. Kukkaan ja lehtiin yleensä on tullut kowa kuori, joka on
+kokounut wedestä, ja koko kukka näyttää kuin olisi leikattu ruskeasta
+kiwestä.
+
+
+
+Kaikellaisista aineista.
+
+
+Aikaa sitten tuli eräs laiwa haaksirikkoon luotoja wastaan meressä, ja
+töin tuskin pelastiwat merimiehet itsensä weneillä. Märkinä ja
+kontettuneina tekiwät he rannalle ison walkean kuiwatakseen ja
+lämmittääkseen itsiään. He mieliwät keittää ruokaakin ja paniwat
+natronisuola-tönkkejä padan alle. Kun natronisuola kowassa kuumuudessa
+suli hiedan kanssa yhteen, näkiwät merimiehet ihmetellen, että siitä
+oli tullut _lasia_. Siitä ajasta on alettu pitää lasiruutuja
+akkunoissa. Wiheriäiseen lasiin kelpaa takkatuhkakin, mutta walkiaan
+lasiin tarwitaan joko natronia tahi potaskaa ja ruskeaa kiweä. Lasia
+wärjätäänkin ja lasketaan sileäkulmaiseksi. Kauniilta se kyllä näyttää,
+kun lasinpuhaltaja puhuu ilmaa sulaneesen lasi-aineesen ja siitä
+walmistaa putelleja ja lasipalleja.
+
+Fahlunin suuresta vaskikaiwoksesta Ruotsissa on wanha tarina. Muuan
+suomalainen paimen hawaitsi kilinsä kyljen olewan punaisena. Paimenella
+teki mieli tietää, mistä tämä oli tullut ja huomasi pian, että kili oli
+maannut sillä paikalla, jossa vaskea löytyi wuoressa. Näin löydettiin
+Pohjolan rikkain vaskikaiwos. Waskiseppä ei kuumenna waskea, niinkuin
+rautaseppä tekee raudalle, waan takoo sitä kylmänä. Kun hän tahtoo
+liittää kahta waski-kappaletta yhteen, ei hän saa niitä kiinni
+takomalla, waan hän yhdistää ne messingillä. Se on metallien
+juottamista.
+
+Kun muutamanlaisia _hartseja_ eli pihkoja sulataan öljyssä, jota
+kutsutaan tärpätiksi, saadaan siitä _wernissaa_ (kiilto-öljyä), jolla
+monellaisia teoksia _lakeerataan_ (kiilloitetaan). Liimaa walmistetaan
+nahasta, sarwista eli luista, kuin niitä keitetään wedessä.
+_Läkkiä_, jolla kirjoitetaan, tehdään pienistä tammen käwyistä ja
+rautawihtrillistä. _Tärkki_ on hienoa jauhoa, jota on monellaisissa
+juurissa ja siemenissä. Leipätaikinan annetaan _kohota eli nousta_,
+että leipä tulisi mureaa. Mutta kun imelänlainen neste on käynyt, ei
+sillä ole enää imelän makua, waan se on wäkewää. Siinä on _wäkiwiinaa_
+(spirituswiinaa). Onpa monellaisissa kaswuissa makean- eli
+sokeri-ainetta. Sentähden saatetaan tehdä wiiniä ei ainoastaan
+wiinapuun rypäleistä, waan pihlajan ja tuomen marjoistakin. Palowiinaa
+poltetaan elosta eli imelletyistä potaateista, joita pannaan mäskiksi
+ja käytetään. Sitten kulkee palowiina höyrynä jähdytys-astian läpi, ja
+rankki jääpi jälelle. Mutta se on ilkeä taitoteos, sillä ei koskaan ole
+mikään taito tehnyt niin paljo pahaa maailmassa. Ennemmin panemme
+_olutta_ ja _sahtia_ maltaista, jotka ensin keitetään wierteeksi, ja se
+sitten käytetään. _Simaa_ (mesijuomaa) walmistetaan hunajasta ja
+wedestä kryytein kanssa.
+
+
+
+Orijärven vuorikaiwos.
+
+
+    Kävipä ryske julma Manalassa,
+    Mä tunsin jalkoin alla tutinan,
+    Eteeni näin maan kidan aukeevan.
+    Mä huusin: "mienkö nyt Pohjolassa,
+    Mit' olen kuullut maista etelän:
+    Syvyyden kaupunkeja, maita nielevän!"
+
+    Ei, senhän toimi, taito aikaan saapi,
+    Heit' tulikin ja vesi tottelee,
+    Kovia kallioita halkaisee,
+    Tuo malmin esiin, sitten puhdistaapi,
+    Niin että sillä vaikka kultaa sais,
+    Kun Perunmaalle asti kaupittais.
+
+    Teollisuuspa näin, mi siivet antaa
+    Kaupalle, neron kanssa kilpaillen
+    Maailman seudut liittää yhtehen.
+    Näin Suomen mieskin unhotettu kantaa
+    Maailman markkinoille viimeinkin
+    Mit' uutta mietti hän ja saatti ilmihin.
+
+
+
+Timantti.
+
+
+    Arabiassa muinoisin
+    Mies vanha Amru eli.
+    Vaikk' oli köyhä, kuitenkin
+    Luojaansa turvaeli,
+    Hätänsä, huolens ainian
+    Vaan heitti haltuun Jumalan.
+
+    Joelle kerran tultuaan
+    Hän huomas kiven täällä,
+    Mi kiilteli kuin loistoissaan
+    Veshelmi kukan päällä.
+    Hän korjas kiven lystikseen,
+    Vei kummaksi sen lapsilleen.
+
+    Leluna lasten oltuaan,
+    Se nurkkaan viskattiin,
+    Vaan pantiin lakeen riippumaan.
+    Kun loistons keksittihin.
+    Ei Amrull' ollut kynttilää,
+    Siis lyhtynä pit' olla tää.
+
+    Illalla tuli kauppamies
+    Ja kiven kirkkaan keksi:
+    "Tuo kivi myyppäs, tai kenties
+    Sen annat ilmaiseksi."
+    "No", vastas Amru, "ota vaan,
+    Jos nauhan rinkeliä saan."
+
+    Mies kiven otti kaunoisen,
+    Pääkaupunkihin läksi,
+    Sen kauppas kultasepille
+    Taas muille myytäväksi.
+    Niin rikast ei vaan kohdannut,
+    Jok' ois sen ostaa mahtanut.
+
+    Näet, kun se oikein saatihin
+    Kirkkaaksi kanteiltansa,
+    Se timantiksi nähtihin
+    Isoimmaks lajiansa;
+    Kuningas kruunuuns osti sen,
+    Siit' tuhansia maksaen.
+
+    Hän pidot piti köyhillen
+    Nyt kruunun kunniaksi,
+    Myös Amrun lapset kerjäten
+    Tulivat vierahaksi.
+    "Lyhtymme", huusit, "katsoppas,
+    Pitävi päässään kuningas".
+
+    Kuningas tämän kuultuaan
+    Luo viittas kauppiasta,
+    Ja päätti kohta, tultuaan
+    Selvälle asiasta:
+    "Sä rahat anna Amrullen,
+    Saat rinkelisi jällehen."
+
+
+
+
+Yhdeksäs Luku.
+
+Maasta.
+
+
+Muutamana päivänä olivat Antti ja Liisa kartanolla ja kaivoivat niin
+vireästi, että hiki tippui otsasta. Syvän kuopan kaivettua istuivat
+levähtämään ja katsoivat kuoppaan. Samassa tuli heidän isänsä ja kysyi:
+mitä kaivatte, lapset, ja mitä siinä katsotte kuoppaan? Liisa vastasi:
+mielellämme olisimme katsoneet sitä, jota on maan sisässä.
+
+Isä sanoi: jos koko kylän väki kaivaisi samaa paikkaa, ja jos se sitä
+tekisi viisikymmentä vuotta, eivät sittekään saisi nähdä sitä, jota on
+maan sisuksessa. Sillä jos olisi mahdollista kaivaa reijän suoraan maan
+läpi, niin olisi se reikä 1,200 (tuhat kahtasataa) peninkulmaa syvä. Ja
+päästäväksi maan sisukseen, täytyisi kaivaa 600 (kuuttasataa)
+peninkulmaa syvään. Mutta eipä voi yksikään kaivaa puoltakaan
+peninkulmaa alaspäin, sillä sitä ennen tullaan veteen eli vuoreen.
+Peninkulman syvyyteen maan sisään ei ylety yksikään kaivanto. Välistä
+löydetään vuorissa syviä reikiä, joita kutsutaan _luoliksi_ ja jotka
+ovat olleet niissä aina maan alusta. Ihmiset ovat välistä kontanneet
+näihin luolihin ja heillä on ollut valkea muassa nähdäkseen maan
+sisuksia. Ja siellä on nähty korkeita holveja, kuin kirkkoja, joissa
+vesi on alinomaa tippunut katosta. Ja siellä on nähty ihmeellisesti
+kauniita patsaita valkeista kivistä, ja siellä on maan-alaiset virrat
+pauhanneet kaukana alaalla pimeässä. Mutta ei yhtään elävää olentoa ole
+asunut syvyydessä, ja ihmisiä on alkanut niin kauhistuttaa, että ovat
+mielellään rientäneet takaisin Jumalan kirkkaan päivän valoon. Ei siis
+tiedetä mitään vissiä maan sisuksesta. Mutta siitä, joka on likinnä
+jalkaimme alla, tiedämme, että siinä on useita erilaisia _maakertoja_
+päälletysten. Kaivoa kaivaessa sattuu, että ensin tullaan multaan ja
+hietaan, sitten saveen, sitten jälleen hietaan ja niin jälleen toisiin
+maanlajeihin. Paljon paremmin tunnemme _maan pinnan_, jonka Jumala on
+luonut asunnoksi ihmisille, kasveille ja eläville.
+
+Kuulin yhden akan olleen, joka ei koskaan ollut käynyt ulkona tuvasta,
+jossa hän asui, sillä hän oli sekä sokea että ontuva. Kauvan luuli hän
+siis ei maailmaa olevan tuvan ovea etemmä. Mutta kerran sai hän kuulla,
+että oli palanen maailmaa ulkopuolellakin tuvan ovea. Pistipä kätensä,
+ulos akkunasta koetellakseen, kuinka iso maailma oli. Ja kun hän
+haparoi tyhjää ilmassa, sanoi hän kummastellen: onpa sitä maailmaa
+jonnekkin päin! En voi tuntea sen seiniäkään!
+
+Tämän kuultua rupesivat Antti ja Liisa nauramaan. Isä kysyi: sanoppa
+Liisa, kuinka paljo tästä on maailman ääreen? Liisa vastasi: maailmaa
+on vielä kappale veräjänkin taakse maantielle, sillä olin siellä
+paimentamassa lehmiä. Antti luuli tätä kovin vähäksi ja sanoi: maailmaa
+on vissiinkin peninkulma tästä eteenpäin, sillä niin kaukana kävin
+myllyssä isäni kanssa jauhoja noutamassa.
+
+Tähän sanoi isä: niin vähän tietäisimme, jos emme oppisi enempää
+muilta. Tulkaa, menemme yhdessä tuolle korkealle vuorelle metsään.
+Siellä saamme nähdä enemmän maan pintaa.
+
+Niin menivät kaikki ja katselivat tarkasti ympärilleen mennessään.
+Käydessään astuivat he viheriäistä _tannerta_ juurikuin lattiata.
+Kartanosta tultua maantielle, oli heillä toisella puolella suuri
+_metsä_ ja siinä monellaisia puita, pensaita ja _vesakkoa_. Toisella
+puolella oli tasainen maa peltoin ja niittyin kanssa. Tätä kutsuttiin
+_lakeudeksi_ ja pienempää osaa siitä kutsuttiin _kedoksi_. Vähä
+ulompana, ulkopuolella kaupunkia, oli maa hietikkoa ja kutsuttiin
+_kentäksi_. Ja vielä ulompana, jossa lakeus kasvoi kanervia ja
+harvastaansa mäntyjä, kutsuttiin sitä maata _kankaaksi_. Jos tämä
+lakeus olisi niin kuiva, ettei siinä kasvaisi mitään, nimitettäisiin se
+_aavikoksi_. Ja jos se olisi paljas ja kivinen, mutta kasvaisi
+kuitenkin ruohoa, kutsuttaisiin sitä _aromaaksi_.
+
+Etemmä mennessä alkoi maa yletä ja taas aleta. Korkeaa paikkaa
+kutsuttiin _kukkulaksi_, ja kukkulan nousema ja laskeuma oli _mäki_. Ja
+jos se kukkula olisi korkea ja suuri, kutsuttaisiin sitä _vaaraksi_; ja
+jos se olisi pitkä ja kaitainen, sanottaisiin sitä _selänne-maaksi eli
+särkäksi_. Laskeuttuaan mäkeä alas tulivat lapset alhaiselle paikalle
+kahden vaaran väliin, ja sitä kutsuttiin _laksoksi_. Mutta jos se lakso
+olisi pieni, kutsuttaisiin sitä _notkoksi_.
+
+Lakson läpi tultua poikkeusivat lapset maantieltä pois ja alkoivat
+nousta vuoren rinnettä ylöspäin. Paikoittain oli rinne sileä, mutta
+paikoittain oli siinä suuria _rakoja_, juurikuin vuori olisi
+halkeillut. Siellä oli paljo suuria kiviä, joita kutsuttiin
+_kallioiksi_, mutta toisia jotka olivat pinnaltaan tasaisempia,
+kutsuttiin _paaseiksi_. Ja kallioiden välillä oli _halkeimia_, joihin
+helposti voi pudota, ja leveämpiä ja vetisiä väliä kutsuttiin
+_rotkoiksi_. Ylemmä tultua näkivät lapset täällä olevan useita vuoria
+pitkässä rivissä ja laksot ja rotkot välillä, ja sitä kutsuttiin
+_vuorenselänneeksi_. Jos täällä olisi niinkuin Lapissa rivi korkeita
+vuoria terävine huippuineen ja lunta huipuilla, kutsuttaisiin niitä
+_tuntureiksi_. Ja niiden välillä olisi synkkiä _louhikko-korpia_ ja
+autioita _vuomia_, joissa ei näkisi muuta kuin kiviä kivien vieressä ja
+mätästä mättään vieressä.
+
+Tämä vuori on vissiin korkein koko maailmassa, sanoi Antti. Korkea on
+tämä kyllä, sanoi isä, koska tämä on paljon korkeampi puita, huoneita
+ja kiviä, jotka ovat tuolla alhaalla lakeudella. Mutta muutamat vuoret
+ovat vielä paljon korkeammat tätä. Ja niiden korkeutta vertaillessa
+lasketaan, kuinka korkealla näiden huiput ovat meren pinnasta.
+Korkeimman vuoren nimi on Teiriharju. Se on niin korkealla merestä,
+että jos 8 kirkontornia pantaisiin päälletysten seisomaan, tulisi
+kahdeksannen huippu vasta Teiriharjun huipun korkuiselle. [Muist.
+Kirkontornin laskemme 24 syltä eli 72 kyynärää eli 144 jalkaa
+korkeaksi. Teiriharjun huippu on siis 1,152 jalkaa korkealla meren
+pinnasta.] Kuitenkin on vielä paljon korkeampia vuoria muissa maissa.
+Peltoivi Lapissa on yhtä korkea kuin 13 kirkontornia ja Kimborazo
+Amerikassa on niin korkea kuin 180 kirkontornia päälletysten pystössä.
+Ja jos voisi sinne kiivetä suoraan ylös tikapuita myöten, niin pitäisi
+niiden tikapuut olla pitemmät 7:mää virstaa eli kolmeneljännes
+peninkulmaa pitkät.
+
+Mutta jos korkeain vuorten yli kivetään, mitä siellä toisella puolella
+näkyy? kysyi Liisa. Tuleeko sieltä jo maailman ääri?
+
+Ei, sieltä tulee taas toisia lakeuksia ja toisia vuoria ja laksoja ja
+kukkuloita ja mäkiä ja kankaita ja metsiä ja tuntureita, siksi kun
+pysähdytään jonkun veden tykö. Niin hyödyllisesti ja kauniisti on maa
+luotu, että yksi paikka ei ole toisensa näköinen. Jotka asuvat
+erilaisissa paikoissa, tarvitsevat alinomaa vaihettaa toisilleen sitä,
+jota maa antaa yhdessä paikassa ja jota puuttuu toisessa. Lakean maan
+asukasten täytyy tuoda metsästä hirtensä ja vuorista rautansa.
+Vuorimaiden asukasten täytyy tuoda eloviljan ja maidon lakeilta mailta.
+Ja jotka asuvat suurissa metsissä, niiden täytyy matkustaa muille
+tienoille saadakseen sitä, jota ei metsä anna.
+
+Levähdämme nyt vähäisen tässä vuoren lakeella ja syömme iltasemme. Tämä
+puukko on taottu vuoren raudasta. Tämä leipä on leivottu lakean maan
+elosta. Tämä kori on nijottu metsän juurista. Ympärillämme ja tuolla
+alempana meitä levenee maa kesän viheriäisyydessä juurikuin kirjava
+taulu. Niin kauvas kuin silmä eroittaa, ovat kaikki Jumalan työt
+täydellisiä ja viisaita. Ja kuitenkin näemme tässä aivan pienen osan
+maata ja vielä paljon pienemmän osan koko luotua maailmaa. Mutta jos
+kulkisimme alinomaa samalle suunnalle ja kiipeisimme vuorten yli ja
+purjehtisimme merien ylitse, olisimmepa viimein vaeltaneet ja kulkeneet
+koko maan ympäri.
+
+Niin, mennäänpä koko maan ympäri, huutivat molemmat lapset ilon
+innossa. Lähdetään heti kohta ja tullaan huomenna jälleen takaisin!
+
+Heidän rakasta isäänsä nauratti, ja hän sanoi: ihmiset, joilla ovat
+käsissä kaikki keinot, joita koskoinkaan on keksitty päästäväksi merien
+ja maiden ylitse, tarvitsevat maan ympäri ennättääkseen vähintäänkin
+vuoden. Mutta jos me lähtisimme sille matkalle tänä päivänä,
+pysähtyisimme kukatiesi jo ensimäisen ojan rannalle neuvontoinna.
+Kukatiesi kerran, isoiksi kasvettuanne, tekin menette isoon laivaan ja
+purjehditte tuhansia peninkulmia maan ympäri. Mutta nyt palaamme
+ilta-auringon valossa takaisin pieneen majaamme. Siliä siinä on hyvä
+kotimme, ja tämä maa on Suomi, oma rakas isänmaamme. Ja ei yhtään muuta
+maata koko tämän suuren maan päällä ole meille niin rakasta ja kallista
+kaikkina elämämme päivinä. Sen maan edestä tahdomme me elää ja sen maan
+edestä saatamme kuolla. Tätä maata ymmärrämme me parhaiten. Täällä
+asuivat isämme. Täällä oli kätkyemme, jonka vieressä äitimme lauloi
+meille laulujaan. Näiden koivuin ja kuusten alla olemme kasvaneet ja
+leikitelleet. Täällä on meillä ollut suruja ja paljo iloa, huolia ja
+paljo rauhaa. Ja täällä, tässä samassa maassa, isänmaassamme, suopi
+Jumala meille kerran haudan koivuin varjoon.
+
+Ja koska jalkamme polkee maata, on meidän päämme vapaasti pystössä
+taivaan sinistä kattoa kohti. Katso, näin tahtoo Jumala alinomaa
+osottaa meille, että olemme kasvaneet maan tomusta, mutta olemme aiotut
+ahkeroimaan olentomme kalliimman osan kanssa ylöspäin. Ja vaikka me
+rakastamme ja ihmettelemme tätä ihanaa maata, niin ei tämä kuitenkaan
+ole sielumme oikea ja ijankaikkinen koti. Se on korkeampi: se on
+Jumalan kaikkivaltiaan tykönä taivaan korkeudessa.
+
+
+
+
+Fingalin luolasta.
+
+
+Staffan saarella Skotlannin maassa on mainio luola, jossa sadut sanovat
+sen jalon uroon Fingalin asuneen. Siihen soudetaan veneellä merestä,
+jonka vesi huuhtoo luolan sisustaa. Siellä luulee olevansa kauniissa
+kirkossa, jossa on monia ihanoita patsaita ympäri seiniä. Ihmisten
+kädet eivät ole koskaan valmistaneet mitään ihanampaa. Suuri vuori on
+sen päällä juurikuin kattona, ja siitä tippuu alin-omaa vettä, jonka
+lorina sekauu meren pauhuun. Välistä kuuluu sieltä kuin hiljainen
+soitto. Se kuuluu niin kummalliselta, kun tuuli kulkee patsasten väliä,
+ja luulisipa kuulevansa muinais-aikain ihmisten ääniä, jotka luolassa
+etsivät suojaa raju-ilmalta.
+
+
+
+Maan erinäisestä muodosta.
+
+
+Limingassa Pohjanmaalla on niin suuri lakeus aivan niittymaata, ettei
+oikein voi nähdä yhdestä päästä toiseen. Isossa Kyrössä on yhtä iso
+lakeus pelkkää peltoa. Siksi onkin näistä vanhastaan sanottu:
+
+    Ison-Kyrön pelto ja Limingon niitty,
+    Vertoja näille ei ole tietty.
+
+Parolan kenttä Hämeenlinnan tykönä ja Helsingin kenttä Helsinkiä
+likellä ovat niin laajoja, että monta tuhatta sotamiestä saattaa niillä
+äkseerata samalla kertaa. Suurimpia kankaita Suomessa on Hämeenkangas,
+joka menee maan poikki. Siinä kasvaa hyvin suuria petäjiä ja maa on
+ruskea kanervista. Mutta harvassa näkyy siellä taloa, kun sitä
+hietikko-maata ei voida suuretta vaivatta saada pelloksi. Suomessa ei
+ole yhtään oikeata lakeaa aromaata, eikä sellaista aavikkoa, kuin on
+suuri Saharan aavikko Afrikassa. Siellä ei ole hyvä olla. Niin kauvas
+kuin silmä kannattaa, on siellä suunnaton lakeus polttavaa hietaa,
+mutta hyvin harvassa on pensasta eli puuta. Siellä kiljuu Leijona
+janoissaan. Siellä juoksee sukkela kameli-kurki. Ei kukaan ihminen
+voisi siellä kulkea, jos eivät kamelit, joilla ratsastetaan, saattaisi
+niin kauvan kärsiä janoa nääntymättä. Mutta jossa lähde juoksee maasta,
+siihen kasvaa ruoho ympärille vihoittamaan, ja siihen kasvaa puita,
+jotka suojaavat matkamiestä.
+
+Maassamme ei näe tuulen ajavan _lentohietaakaan_ pelloille ja
+niityille, jotka siitä muuttuvat hieta-aavikoiksi. Harvoin kuulee
+täällä puhuttavan _maanvierimisestä_, jossa vesi kaivaa alaisinpuolin
+suuria maakappaleita eli kukkuloita, jotka sitten kukistuvat alas.
+Kuitenkin on sitäkin tapahtunut jonkunkerran, niinkuin Halikossa liki
+Turkua. Kerran putosi maa alas myllyn alla. Mylly kaatui syrjälleen, ja
+mylläri ei osannut ulos. Siinä olikin seikka osata, kun ovi oli mennyt
+maata vasten.
+
+Maassamme on monta vuorta, mutta ne eivät ole hyvin korkeita. Täällä on
+myös useita pitkiä vuorenselänteitä ja selännemaita, joista muutamilla
+ovat nimet, mutta monta kutsutaan yhteisellä nimellä Maanseläksi. Monta
+kunnasta ja laksoa näkee myös täällä. Kunnaalla on usein tupa, ja
+laksossa juoksee usein puro. Sellaisissa tienoissa on monta mäkeä.
+Hämeessä, Savossa ja Karjalassa kulkee tie usein selänteen yli, jossa
+ovat korkeat mäet, niin että, selänteen harjalle tultua, näkee allaan
+olevan petäjäin latvat ja kirkkoin tornit. Ja siinä on niin tiheässä
+kukkuloita ja alangoita, että luulee näkevänsä kakkuja vieritysten,
+ladottuna maan suurelle pöydälle, jonka Jumala on valmistanut
+ihmiselle.
+
+
+
+Maamme.
+
+
+    Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
+    Soi sana kultainen!
+    Ei laaksoa, ei kukkulaa,
+    Ei vettä, rantaa rakkaampaa,
+    Kuin kotimaa tää pohjainen,
+    Maa kallis isien.
+
+    On maamme köyhä, siksi jää,
+    Jos kultaa kaipaa ken.
+    Sen kyllä vieras hylkäjää,
+    Mut meille kallein maa on tää,
+    Kans salojen ja saarien
+    Se meist' on kultainen.
+
+    Ovatpa meistä rakkahat
+    Kohinat koskien,
+    Ikuisten honkain huminat,
+    Täht'-yömme, kesät kirkkahat,
+    Kaikk', kaikki, laulain, loistaen
+    Mi lumos sydämen.
+
+    Täss' olla meidän mieluist' on
+    Ja kaikki suotuisaa;
+    Vaikk' onni mikä tulkohon
+    Meill' isänmaa on verraton.
+    Mit' oisi maassa armaampaa,
+    Mit' oisi kalliimpaa?
+
+    Ja tässä, täss' on tämä maa,
+    Sen näkee silmämme;
+    Me kättä voimme ojentaa
+    Ja vettä, rantaa osoittaa,
+    Ja sanoa: kas tuoss' on se.
+    Maa armas isäimme.
+
+    Jos loistoon meitä saatettais
+    Vaikk' kultapilvihin,
+    Miss' itkien ei huoattais,
+    Vaan tähtein riemun sielu sais,
+    Ois tähän kurjaan kotihin
+    Halumme kuitenkin.
+
+
+
+
+Vuori ja lakso.
+
+
+    "Maan selkänä mä seison", sanoipa vuori noin,
+    "Mun päältäin virta syöksyy, Mä myrskyt kestää voin,
+    Mun otsain pilviin peittyy. Mä nä'yn etäällen.
+    Rotkoini kaiku matkii jyryä ukkosen."
+
+    Ja kaunis laakso lausui: "täss' asuu ihmiset.
+    Minussa lähde läikkyy, ja kukkii ruususet,
+    Ja lampaat syövät heinää ja linnut visertää,
+    Ja kellot iltasilla kauniisti heläjää."
+
+    Ja metsä vihriäinen nyt virkkoi viimein myös:
+    "Ihanat lajissansa on, Luoja, kaikki työs.
+    Ihmettä meissä nostaa, mi suurt on, korkeaa,
+    Vaan kaunistapa voimme pikemmin -- rakastaa."
+
+
+
+
+Kymmenes Luku.
+
+Wedestä.
+
+
+Kerran, kun myrsky pauhasi kowasti, ja wesi hyökysi aaltoina, sanoi
+isä: katso Jumalan woimaa! Elementit (alku-aineet) pauhaawat.
+
+Antti sanoi: Elementit, mitä se on?
+
+Isä sanoi: muutamat kappaleet maan päällä pysywät lujemmasti kiinni
+toisissaan. Puun palasen eli kiwen saatan ottaa käteeni ja pitää
+kiinni, ja sellaisia kutsutaan _kowiksi aineiksi_. Mutta wettä en saata
+ottaa käteeni ja pitää sitä kiinni, ja sellaisia nesteitä eli märkiä
+aineita kutsutaan _suliksi_. Sellaisia saatan kuitenkin ottaa kauhaan
+eli ämpäriin, jolloin ne kuitenkin pysywät koossa. Mutta niin ei woi
+pitää koossa höyryä, joka kohoaa kiehuwasta padasta eli häkää, jota
+tulee uunista eli ilmaa, joka tuulee. Sellaiset aineet owat
+_ilmanmuotoisia_.
+
+Muinais-aikoina ei tunnettu luonnon aineita niin tarkoin kuin nyt.
+Siksi puhuttiin tawallisesti neljästä _alku-aineesta_, joista luultiin
+kaikkein saaneen alkunsa. Ja näitä alku-aineita sanottiin
+_elementeiksi_. Ne neljä elementtiä owat: 1) _maa_, joka on kowista
+aineista; 2) _wesi_, joka tawallisesti on juoksewaa ainetta; 3) _ilma_,
+joka on ilmanmuotoista ainetta, ja 4) _tuli_, joka ei ole minkäänlaista
+ainetta, waan toisten ainetten häwitys.
+
+Nyt menemme merelle. Katsotaanpa tarkemmin _wettä_. Nakkaan mereen
+puukappaleen. Miksi puukappale pysyy weden päällä? Siksi että on
+keweämpi kuin wesi. Nakkaan kiwen weteen. Miksikä kiwi uppoaa? Siksi
+että se on wettä raskaampi. Tuolla uipi wesilintu; tuolla soutaa poika
+weneessä. Miksikä ne kulkewat eteenpäin weden pinnalla. Siksi kun
+soutelewat wettä taaksensa, wesilintu jaloillaan ja poika airoillaan.
+Tuolla käypi wesimylly. Mikä panee sen rattaat liikkeelle? Wesi töyttii
+alinomaa rattaasen. Niin raskasta ja woimakasta on juostessaan wesi.
+Kyllä se on wielä woimakkaampaakin, niin että se murtaa rikki suuria
+laiwoja ja wiepi muassaan suuria kallioita ja jäätelejä, kun se on
+tullut kowaan liikkeesen.
+
+Eilen, kun satoi, oli kartano märkänä ja suuria wesilammikoita oli
+kokounut maantielle. Mutta tänäpäiwänä on päiwäpaiste, ja kartano ja
+tie owat taas kuiwina. Miksikä niin? Onko kaikki sadewesi juossut pois?
+Eilen panin wesikupin lämpenemään takalle. Kun tänäpäiwänä rupesin
+silmiäni ja käsiäni pesemään, olipa kuppi tyhjänä. Miksi niin käwi? Ei
+suinkaan ollut wesi saattanut juosta pois kupin läpi. Ei, se oli
+_höyrynnyt_ pois ja kohonnut näkymätönnä kaasuna ilmaan. Niin käwi
+kartanollakin, ja niin käwi wesikupissakin. Tiedän paljo wettä olewan
+höyrynä ilmassa, warsinkin lämpimällä. Nämä höyryt jähtywät ja kokouwat
+sitten pilwiksi. Ilman wielä enemmän jähdyttyä sakeuwat höyryt pieniksi
+wesiherneiksi ja putoawat sateena maahan. Ja koska kesällä yö on
+koleampi päiwää, tiiwenewät wesihöyryt jähtyneessä ilmassa ja laskeuwat
+alas aiwan pienissä herneissä _kasteeksi_ ruohoon ja muihin kappaleisin
+ulkona. Wälistä ilman jähdyttyä märkäin paikkain ja wetten kohdalla
+tiiwenewät höyryt _sumuksi_. Eilen käwellessäni sumussa ajattelin
+itsekseni: kah, nytpä olen pilwessä aiwan maan pinnalla. Ja wettä, joka
+putoaa ilmasta, wetäwät kaswut ja eläwät sisäänsä: mutta suurin osa
+höyryää jälleen pois ja tulee sateeksi. Ja kaswut ja eläwät ja joet ja
+järwet ja meret höyryäwät wettä jälleen ylös. Niin on wedellä
+alinomainen kiertäminen maan päällä, eikä sitä ole wielä koskaan nähty,
+että wesi sentähden olisi wähennyt, waikka se muutamissa paikoissa
+saattaa wähetä muista syistä.
+
+Wälistä tapahtuu kesällä, kun pilwet satawat, että ilma niitä alempana
+on hywin kylmä. Silloin jäätywät wesiherneet pudotessaan, ja tulewat
+_jäärakeina_ alas. Mutta jos ne jäätywät pilvissä, putoawat ne _lumena_
+alas.
+
+Talwella hyytyy weden pinta kaikissa järwissä ja jokiloissa täällä
+pohjoisessa jääksi, mutta alimmainen wesi ei jäädy, sillä se wesi, joka
+on raskainta ja painuu pohjaan, on silloin wähän lämpimämpää. Talwella
+jäällä ajaessamme sanoi isä: tässä pitää waroa, tässä käypi wirta, ja
+jää on heikkoa. Sillä wesi, joka juoksee sukkelammin koskissa ja
+wirroissa, ei jäädy niin helposti, ja suolainen wesi meressä ei tule
+niin pian jääksi. Lämpimimmissä maissa etelän puolella on harwoin eli
+ei koskaan niin kowa pakkanen, että wesi jäätyy. Ja ihmiset, jotka
+tulewat sieltä tänne pohjoiseen, eiwät woi kyllin ihmetellä nähdessään
+koko maan olewan peitettynä lumella, juurikuin sokerilla, ja
+katsellessaan, kuinka täällä käwellään ja ajetaan järwiä ja merta
+talwella, juuri kuin sileää walkeaa lattiaa.
+
+Oletko nähnyt, kuinka kauniina tähtinä lumisipaleet tarttuwat
+akkunaruutuun? Nämä pienet lumitähdet, jotka näet nyt tässä kirjassa
+kuwattuina, owat rakeita. Niitä tulee weden jäätyessä, samalla lailla
+kuin ruokasuola ja muut aineet laskeuwat astian pohjalle. Silloin
+sanotaan aineen muuttuwan juoksewasta muodosta kowan muotoiseksi.
+Wedellä on se kummallinen luonto, että se saattaa olla kaiken
+muotoisena. Kun lumi ja jää sulaa, muuttu wesi kowan muotoisesta
+juoksewan muotoiseksi. Kun sula wesi nousee höyrynä ylös, muuttuu se
+ilmanmuotoiseksi. Tämä tulee aina aineen kylmyydestä eli lämpimästä.
+
+Tuolla wuoren rinteellä ei kaukana tuwastamme on lähde, jossa on
+selwä kirkas wesi, jota äiti sanoo _karkkaaksi_, kun se ei ole niin
+_liukeaa_ kuin sade eli jokiwesi saippualla pestessä. Ei se ole
+_mineraali- (kiwennäis) lähde_, jonka wesi maistuu raudalta eli muilta
+sulaneilta aineilta. Eikä se ole sellainen _lämmin lähde_, joka muissa
+maissa juoksee lämpimällä wedellä. Eikä se ole _kuohulähde_, joka
+puhaltaa suihkuna maasta ylös. Se on parempi _kaiwoamme_, jonka isä
+kaiwoi sille paikalle, jossa _wesisuonet_ kulkewat maassa kartanon
+alate. Ensin juosta lirisee se pienenä _norona_, joka tulee suohon.
+Siinä kokoupi monta sellaista noroa _puroksi_, joka kiertelee metsän
+läpi, aina maan wiettämisen mukaan. Wähän aikaa kulkeissani puron
+wiertä hawaitsin sen alinomaa isonewan monien muiden puroin siihen
+wesineen yhdistymällä. Wiimein tuli se pieneksi _joeksi_, joka juoksi
+järween, ja järwen toisesta päästä jälleen siitä ulos. Joki oli saanut
+enemmän wettä ja paisunut _isommaksi joeksi_, jota myös kutsuttiin
+_wirraksi_, kun wesi käwi siinä wäkewästi. Kun aina useampia puroja ja
+_olkajokia_ juoksi isompaan jokeen, tuli siitä wiimein leweä ja iso
+_wirta_ (kymi). Ja koko maata, josta wirta ja sen olkajoet saiwat
+wetensä, kutsuttiin _wirran-ympäristöksi_. Jossa maa wirran juowassa
+oli hywin wiettäwä alaspäin ja paljo kiwiä, wesi juoksi wäkewästi, ja
+siinä oli _koski_. Yhdessä paikassa putosi wirta wahtoawana ja pauhuten
+jyrkkää kallion rinnettä, ja oli _putous_ (ämmä, köngäs). Wiimein tuli
+wirta niin suureksi, että laiwat purjehtiwat sen leweää juowaa. Ja sen
+rannoille rakensiwat ihmiset myllyjä ja sahoja ja tehtaita ja suuria
+kaupunkeja. Mutta wiimein juoksi wirta monia _suita_ (putaita)
+äärettömään _mereen_.
+
+Pyydinpä hywää ystäwääni merimiestä päästäkseni hänen laiwaansa. Hän
+otti minun laiwaansa, ja me purjehdimme niin kauwas merelle, ettemme
+kohta enää nähneet mitään maata, waan ainoasti taiwaan päällämme ja
+merenweden ympäri laiwaa. Nyt wasta näin, kuinka suuri Jumalan woima
+oli elementeissä, ja wapisin pelosta, että me, heikot ihmiset,
+hukkuisimme. Mutta yhtä selwästi näin, kuinka Jumala oli luonut ihmisen
+tänne koko luonnon herraksi. Sukkelasti ja taitawasti rienti laiwa
+eteenpäin _hyökyn_ läpi myrskyn perästä, joka tätä ennen oli ajanut
+meren suuriin _aaltoihin_. Silloin näin meren näön muuttuwan senjälkeen
+kuin taiwas oli sininen eli pilwinen; mutta usein wiwahteli se
+wiheriäiselle. Meriwesi oli hywin suolaista, ja nyt ymmärsin miksi
+jokein ja lähdetten wettä sanottiin suolattomaksi, kun siinä ei ole
+suolaa.
+
+Täällä, sanoi merimies, juoksee wesi alinomaa samaa suuntaa, jos
+tuulikin olisi wastainen, ja sitä kutsuttiin _meriwirraksi_. Warotaanpa
+nyt, ettemme tule _merenpyörteesen_. Siinä käypi wirta pyörien, juuri
+kuin wettä rattiin kaadettaissa ja wetää laiwan mukaansa, siksi että se
+uppoaa keskelle pyörrettä. Mutta tultuamme suuriin _waltameriin_ näemme
+jotakin kummallista. Kun laiwa parhaaltaan purjehtii rantawettä,
+wetäypi wesi takaisin, niin että kuiwa hieta näkyy laiwan pohjan alla.
+Sitä kutsutaan _pakowedeksi_ (luoteeksi). Ja kun kuiwin jaloin poimii
+simpukoita meren pohjasta, saapi tarkasti kyllä pitää ajasta waarin.
+Sillä kuuden tiiman perästä palaa wesi takaisin, niin että jossa juuri
+wasta sai käwellä kuiwin jaloin, siinä purjehtiwat jälleen suuret
+laiwat. Ja tätä kutsutaan _nousuwedeksi_ (wuokseksi). Mutta pakowesi ja
+nousuwesi tulewat useista syistä, joita on waikea ymmärtääksemme, wielä
+pieninä ollessamme. Kuka uskoisi kuun, joka on niin kaukana maasta,
+wetäwän wettä ylemmä määrättyinä aikoina? Paremmin woinet käsittää
+waltamerien wetten tulewan liikkeelle, kun saat tietää, että koko tämä
+suuri maa kääntyy ympäri, juuri kuin wesi liikkuu maljassa, kun sitä
+sukkelasti käännän. Ja samalla lailla tulee pakowesi ja nousuwesi meren
+läikkymisestä edes takasin.
+
+Kerran sattui purjehtiessamme laiwa matalalle eikä päässyt ennen irti,
+kuin olimme nakanneet osan lastista mereen. Olipa onni, sanoi merimies,
+että satuimme hietaharjanteelle, sillä jos olisimme karahtaneet karille
+eli teräwäkiwiseen luotoon, olisimme warmaankin tulleet haaksirikkoon.
+Sillä tietänet meren pohjan olewan yhtä epätasaisen kuin maankin
+pinnan. Meren pohjassa on mäkiä ja wuoria ja laksoja, niin että wedellä
+on aiwan erilainen sywyys. Siinä on juurikuin metsiä koralleista ja
+korkeista wesikasweista, joissa kalat mielellään asuwat. Mutta suurissa
+merissä, jotka owat sywempiä kuin korkein kirkontorni on pitkä, siellä
+on alinomainen pimeys ja hiljaisuus sywyydessä. Sillä wesi ei ole aiwan
+niin läpikuultawa kuin ilma ja paitsi tätä on se raskaampi, niin että
+se mahtaa painaa hirweän raskaasti hywin sywissä paikoissa. Ja ihmiset,
+jotka taitawat sukeltaa, owat laskeuneet hywin sywään meressä. Mutta
+wiimein on weri puhennut niiltä suusta ja sieramista weden painamisen
+tähden. Ja ei kukaan ole eläwänä päässyt sywimpiin paikkoihin, eikä
+yksikään tunne kaikkea, jota on meren pohjassa. Sen tiedämme waan, että
+kaswien ja eläwäin siellä sywyydessä täytyy olla niin warustetut, että
+ne woiwat kestää weden suunnattoman painon joka kulmalta.
+
+Purjehdittuamme wähän aikaa näimme merenrannan eli _rantamaan_
+wieraasta maasta. Tässä saamme waroa _maininkia_, sanoi merimies; sillä
+tässä murtuwat aallot waahtoon kiwiä wastaan. Onneksemme emme tawanneet
+_jääwuoria_, jotka ajelehtawat alaspäin kylmimmistä meristä, muutoin
+olisimme saattaneet pian mennä kumoon niitä wastaan. Mennäänpä nyt
+maalle. Tämä maa ei ole _mannermaata_, joka on yhdistyksessä muiden
+suurten maiden kanssa. Nyt olemme tulleet _saarelle_, sillä sen
+ympärillä on wesi joka suunnalla. Mutta kun monta saarta on likitysten,
+kutsutaan niitä yhteensä _saaristoksi_. Ja jos tässä olisi kolmella
+kulmalla wettä, mutta neljäs siwu olisi kiinni muissa maissa, niin
+olisi tämä maa _niemi_. Ja kaitaista paikkaa niemen juurella
+kutsuttaisiin _kannakseksi_. Täällä pistää kaitainen maakaistale
+mereen, ja sitä kutsutaan _niemekkeeksi_. Toisella puolella pistää
+kaitaiselta merta maahan, ja tätä wettä kutsutaan _lahdekkeeksi_; mutta
+jos lahdeke olisi isompi ja laajempi, kutsuttaisiin sitä _lahdeksi_.
+Isoimpia pitkiä lahtia meressä kutsutaan myös _wuonoiksi_. Ja nyt
+purjehdimme kaitaista wettä kahden maan wälillä yhdestä wuonosta
+toiseen. Tätä kaitaista wettä kutsutaan _salmeksi_; mutta jos tämä
+olisi suurempi ja leweämpi, kutsuttaisiin sitä _raumaksi_. Ja sellaisia
+pienempiä meriä, jotka kaitaiset salmet yhdistäwät suuren meren kanssa,
+kutsutaan _sisämeriksi_.
+
+Nyt muistin maassamme olewan paljo _maawesiä eli järwiä_ ja pyysin siis
+lähteä purjehtimaan maawesille. Silloin nauroi merimies ja sanoi:
+maawesien ympärillä on maa joka siwulla, niin ettei yksikään woi
+purjehtia niihin mereltä. Ja hywin pieniä järwiä sanotaan _lammiksi_.
+Mutta kun ihmiset mielellään tahtowat tulla wettä myöten järwestä
+merelle, kaiwawat he wesijuowan, niin että weneet ja alukset saattawat
+purjehtia tätä wäliä ja sellaista kulkujuowaa kutsutaan _kanawaksi_.
+Wesi juoksee aina korkeammasta paikasta alaisempaan. Ja koska useammat
+järwet owat merta korkeammalla, niin juoksisi järwien wesi kaikki tyyni
+pois kanawaa myöten, jos ei olisi keksitty pieniä kammareja eli
+salparakennuksia, joita kutsutaan _suluiksi_, joissa alukset nostetaan
+eli lasketaan wedellä, niin että kanawassa on juuri kuin portaita,
+joissa enin osa wettä on tyweneenä.
+
+Nyt palaamme jälleen omaan maahamme, sanoi merimies. Mutta muistaaksesi
+mitä olet nähnyt annan sinulle _kartan_, jossa näet koko maan pinnan
+kuwattuna maineen ja wesineen. Siinä näet, kuinka maan päällä on paljo
+enemmän wettä kuin maata, niin että suuret meret peittäwät kahta
+wertaa suuremman pinnan kuin maat. Siitä saat myös oppia tuntemaan
+_maailman-osat_ ja koko sen hyödyttäwän opin, jota kutsutaan
+_maantiedoksi_ eli maanselitykseksi. Ja annan sinulle sellaisen kartan,
+johon maa on kuwattu wäreillä, joka onkin tarpeellisinta; tämä on
+_maakartta_. Mutta merimiehillä on toisia karttoja, joihin meri ja
+wedet owat tarkoin kuwatut kaikkine karineen, luotoineen ja
+mataloineen, ja sellaisia kutsutaan _merikartoiksi_.
+
+Sanoin: kuinka suuri on wiisautesi, Herra Jumala, että lewität meret
+peitteeksi maan sywyyksihin ja walmistat ne tieksi ihmisten lapsille!
+Sinä suot sateen wirwoittaa janoawan maan; sinä annat lähdetten ja
+wirtain kulkea elämän suonina maiden pinnalla, niin että ihmiset ja
+eläimet ja kaswit saawat siitä rawintonsa. Wähinkin kasteherne kuwastaa
+sinun kunniaasi, sinun henkesi kulkee pimeäin sywyytten päällitse. Ja
+kun purjehtija panee lewolle heikolle alukselleen keskellä waltameren
+aaltoja, sanoo hän itsekseen: katso, Herramme Kristus on kerran
+käwellyt myrskyistä merta, ja aallot asettuiwat hänen allansa. Niin
+tiedän minäkin wielä tänäpäiwänä Jumalan kaikkiwallan käden hallitsewan
+elementtejä. Ja joita Jumala suojelee, niitä ei wahingoita wesi eikä
+tuli eikä muu loukkaus. Niillä on rauha ja iloinen turwa. Sillä Jumala
+on wäkewyytemme, ja meren aallot, jotka murtawat kallioita ja muureja,
+asettuwat lakioiksi kuin lampaat hänen kunniansa istuimen eteen.
+
+
+
+Weden häwityksistä.
+
+
+Pyhä raamattu puhuu ensimäisessä Moseksen kirjassa suuresta
+wedenpaisumisesta, joka hukutti kaikki ihmiset heidän synteinsä tähden,
+paitsi Noakkia sukuineen. Sitten lupasi Jumala wesikaaren merkillä,
+ettei yhdenkään niin suuren tulwan enää pitänyt maata häwittämän.
+Sellaista ei ole sittemmin ollutkaan. Mutta kyllä wieläkin tapahtuu
+wälistä, että wesi tekee suuria häwiöitä. Kun suuret wirrat paisuwat
+sateista, eli kun niiden suut tukkeuwat jäistä, kohoaa wesi ylemmä
+wirran ääriä ja lewenee maille. Silloin täytyy ihmisten ja eläinten
+pelastaa itsiään miten parhaiten taitawat, muutamain weneissä, toisten
+katoille, toisten wuorille. Metsät ja pellot häwitetään, myllyt ja
+ladot wiepi wesi mukaansa. Kaduilla ja maanteillä soudellaan; kalat
+uiskentelewat ihmisten huoneissa. Silloin tulee useinkin suuri hätä
+maahan. Mutta suuri Niilin wirta Afrikassa tekee maat hedelmällisiksi.
+Joka wuosi paisuu se maille, ja kun wesi laskeutuu takasi, jättää se
+paksulta liejua, jossa kaswaa sanomattomasti paljon eloa.
+
+Tunnen kummallisen maan, jota kutsutaan Alankomaiksi, siksi kun se on
+hywin alaista. Siinä on meri muinoin lainehtinut maan päällä, mutta
+sitten on meren hieta kokounut harjanteihin rannoille, juuri kuin
+muureiksi aaltoja wastaan. Uuttera wäki on rakentanut suuria patoja
+puista, kiwistä ja sawesta merta wastaan. Ja se wesi, jonka meri on
+jättänyt sisäpuolelle patoja, on pumputtu takaisin mereen. Niin on
+saatu suuri kappale maata meren alta. Mutta wälistä, kun on kowa myrsky
+ja meriwesi pauhuaa korkealla, tapahtuu wieläkin, että meri murtaa
+padot ja juuri kuin ottaa waltaansa entisen alustansa. Silloin tapahtuu
+näillä tienoilla suuria häwiöitä, niin että on nähty monia kaupunkeja
+ja kyliä kaikkine asukkaineen nieleywän meren aaltoihin. Niin nähdään
+siinäkin, jossa nyt laiwat purjehtiwat merellä, jotakuta pistäywän ylös
+wedestä, ja tarkemmin katsottua tutaan se kirkontorniksi kylässä, joka
+kauwan aikaa jälkeenpäin on mennyt weden alle. -- Usein kuullaan,
+kuinka laiwoja ja weneitä tulee haaksirikkoon merellä, ja joka wuosi
+hukkuu tällä lailla monta ihmistä. Muita putoaa kehnoon jäähän, eli
+hukkuu uidessa; sillä ihmiset kuolewat wedessä sentähden, etteiwät
+siinä woi hengittää.
+
+
+
+Wedestä lääkkeenä.
+
+
+Mutta onpa Jumala antanut wedelle awullisen, wirwoittawan ja parantawan
+woiman. Wedettä ei woi yksikään kaswu, ei yksikään eläin, ei yksikään
+ihminen elää; moni kiwuloinen saapi wedellä terweytensä takaisin. Monta
+sairasta matkustaa satoja peninkulmia kylpemään ja uimaan etelämaiden
+lämpimissä lähteissä. Moni terwehtyy _terweyswettä juomalla_; muut
+saawat terweytensä takaisin uimalla eli kylpemällä kylmässä wedessä
+niiden määräysten jälkeen, joita lääkäri säätää. Maassammekin on
+_terweyswesilähteitä_ mutta ei yhtään lämmintä. Turussa on
+_kylmäwesinen parannuslaitos_. Jos uit meressä eli muuten kylmässä
+wedessä, elä pelkää ollenkaan wettä, jos olet palawissasikin. Wedessä
+ei wilustuta, waan paremmin kylmässä ilmassa. Riisu siis sukkelasti
+waatteesi ja pukeu niihin jälleen pian. Eläkä juokse, niin että
+hengästyt, ennen uimista, eläkä ui kohta syönnin jälkeen, sillä se on
+wahingollista.
+
+
+
+Maamme wesistä.
+
+
+Maassamme on useita isoja jokia, niinkun Keminjoki, Oulunjoki,
+Kokemäenjoki ja Wuoksenjoki; mutta muissa maissa on wielä paljoa
+isompia jokia, ja sellaisia, jotka suista owat juurikuin meriä. Maamme
+joissa on monta _koskea_, joissa tarwitaan hywää taitoa saattaa laskea
+kiwien wälitse. Täällä on myös monta pienempääkin _jokea ja ojaa_.
+Kaksi suurta _koskiputousta_ (köngästä), Imatra ja Kyrönkoski, owat
+Suomen kaunistuksina. Siellä ei kuule kukaan toisen puhetta rannalla,
+sillä niin kowa on pauhu. Niitä ei woi yksikään wene päästä häwiämättä
+alas. Wälistä nähdään paksun hirren menewän putousta alas, ja ennenkuin
+se on päässyt alle, on sen jo koski kiwissä rouhinut pieniksi
+säpäleiksi. Mutta suurin koskiputous (köngäs) koko maan päällä on
+Amerikassa, ja sen nimi on Niagara. Siitä kuuluu hirmuinen pauhu monen
+peninkulman päähän. Ja kuin aurinko paistaa utuun, joka alinomaa
+pirskuu ylös putouksesta, näkyy siinä kaunis wesikaari.
+
+Kaksi merta lainehtii Suomen rantamaita wasten, nimittäin Pohjanlahti
+ja Suomenlahti. Nämä molemmat suuret lahdet owat osia sisämerestä,
+Itämerestä, joka taas on waltameren lahti. Maassamme on monta tuhatta
+järweä ja lampia, muutamat suuria, toiset pieniä. On siis Jumala
+siunannut tämän kauniin maan paremmin kuin useat muut maat maan päällä
+suurella weden rikkaudella. Merenrantawesissä on saaristoja, saaria,
+kareja ja luotoja, joskus ihanoita, joskus waarallisiakin. Onpa koko
+maakuntia ja pitäjiä, niinkuin Ahwenanmaa (Oolanti), meren piirittämiä.
+Mutta se on kummallista, että rantamaamme alinomaa lisäywät. Alinomaa
+lewenewät ne ulospäin, sillä että wesi wetäypi takaisin, niin että nyt
+saatetaan käwellä kuiwin jaloin, missä satoja wuosia tätä ennen
+vedettiin nuottaa ja soudeltiin weneellä. Tämä tulee siitä syystä, että
+maa nousee maanalaisesta woimasta. Sitämyöten wetäypi wesikin rannoilta
+etemmä, ja näin tulee Suomemme alinomaa isommaksi.
+
+Haluatko nähdä kaiwantoa, niin mene Saiman rannalle; se on maamme
+suurin maawesi. Siihen on keisari maamme rahain suurella kustannuksella
+teettänyt kaiwannon, joka on liki wiittä peninkulmaa pitkä, ja siinä on
+18 sulkulaitosta. Yksitoista wuotta on monta sataa miestä sitä
+walmistanut. Ne owat murtaneet juowan suurten wuorien läpi ja kaiwaneet
+sen sekä soiden että hietaharjuin läpitse. Ne owat muuranneet lujia
+seiniä kiwestä ja rakentaneet kauniimpia patoja ja kammareja
+sulkulaitoksiin. Mutta onkin se nyt teos, josta maallemme on ijäistä
+hyötyä. Sillä ennen täytyi kuljettaa kaikellaisia kaluja maisin reillä
+ja kärryillä Saimaan rannoilta mereen. Se wei paljon aikaa ja oli hywin
+waiwaloista. Mutta nyt saadaan kaikkia paljoa nopeammasti ja
+helpommasti aluksilla, jotka kulkewat ylös- ja alaspäin pitkin _Saimaan
+kanawaa_.
+
+
+
+Lähde.
+
+
+    Laakson läpi lirisee
+    Pieni lähde hiljallensa,
+    Tietymättä lainehensa
+    Nimetönnä virtailee.
+
+    Vaan kun vaipuu luoksi sen
+    Matkamiesi vaivoistansa,
+    Niin hän virvoituksestansa
+    Sitä siunaa riemuiten.
+
+    Armas Jumalani, suo,
+    Anna, Isä taivahassa,
+    Eloin juosta maailmassa
+    Niinkuin tyyni lähde tuo.
+
+
+
+Lähde keväällä.
+
+
+    Jo silmäsi jällen
+    Sä päilyä suot,
+    Sen sinertävällen
+    Jo taivaalle luot.
+    Myös iloiten näet
+    Sun kukkaiset maas.
+    Ja lehdet ja mäet,
+    Kaikk' ystäväs taas.
+
+    Jos minnekkä taivut,
+    Miss' siintyvän näyt,
+    Jos minne sä vaivut
+    Ja lepohon käyt,
+    Niin laulelot sorjat
+    Sua seuraelee,
+    Ja kukkaset korjat
+    Ain imartelee.
+
+    Taas iltani täällä
+    Nyt viettää mä saan,
+    Ma sammalen päällä
+    Käyn loikuilemaan;
+    Täss' saan minä kuulla
+    Kuin aaltosi soi,
+    Niin huolet ne mulla
+    Ei pysyä voi.
+
+
+
+Koski.
+
+
+    Mä seisoin kosken kuohun partahalla
+    Ja katsoin vaahtoharjain ottelusta,
+    Kuin nälin heitä nieli pyörre musta,
+    Mi määrätöinnä mylvi hourun alla.
+
+    Kuin oris karhun kourien alaisna,
+    Vapisi kalliokin tuskissansa;
+    Ja hätähiki hänen kapeiltansa
+    Yleni vihmana viluttavaisna.
+
+    Vaan sumun suitsevaisen harmahille
+    Kirjaili aurinkoinen taivon kaarta.
+    Kuvaillen kuohun päälle sulon saarta,
+    Asuttavaksi Päivän tyttärille.
+
+    Niin ihmissydänki on tuima koski;
+    Sen syvyydess' on pyörre pauhaamassa,
+    Se vaahtoo, vapisevi vaivoissansa;
+
+    Mut päällä paistaa päivän ruusuposki,
+    Luvaten rauhan runsaan kuolemassa,
+    Kun taistelus on viimein alaltansa.
+
+                             Y. K.
+
+
+
+Meri yöllä.
+
+
+ Lapsi. Oi, kuink' aallot riemuisasti
+        Sinne tänne kulkevat,
+        Kuinka tuolla kirkkahasti
+        Taivaan tulet tuikkivat.
+        Mua, meri, heijaele,
+        Kiikuttele!
+
+ Äiti.  Varo, ettet uppoaisi
+        Aavan meren syvyyteen,
+        Ettei sua kuolo saisi
+        Viedä haudan synkkyyteen.
+        Lapsi, neuvoani nouda,
+        Rantaan souda!
+
+ Lapsi. Äiti, jospa uppoaisin,
+        Taivashan on sielläkin.
+        Senpä syliin päästä saisin,
+        Minust' on se rakkakin!
+        Tähdet, jo mä riennän sinne
+        Tanssihinne.
+
+
+
+Valtameri.
+
+
+    Oi ihmisraukka, kuin tohditkaan
+    Sä lähteä merellen!
+    Sen aaltojen päällä sun laivasi vaan
+    On mitätön lastunen.
+    Mun päälliten käypi myrskyjen tie,
+    Ne siinä pauhata saa.
+    Mi maailmassa mun vertani lie,
+    Kun lainehet kuohahtaa.
+
+    Mut myrsky kun uupuvi siivekäs
+    Ja pauhu viihtynyt on,
+    Ma olen kuin nukkunut jättiiäs,
+    Mi väsyi taistelohon.
+    Nyt painuu purjehet höllälleen.
+    Ei enää aaltoa näy,
+    Vain hopiamaininki hiljalleen
+    Viel' ulapan poikki käy.
+
+
+
+Järvi.
+
+
+    Luoksen, ystäväinen,
+    Tule, armainen,
+    Olen päilyväinen,
+    Taivaan sininen.
+    Eipä myrskysää
+    Pauhaa pinnallani;
+    Tuuli lainettani
+    Hiljaa väristää.
+
+    Koivut kuvauupi
+    Pintaan tyynehen,
+    Lepät ihastuupi
+    Minuun katsellen.
+    Rannalleni tee
+    Tänne pieni suojas,
+    Kiitä että Luojas
+    Maatas varjelee.
+
+
+
+
+Yhdestoista Luku.
+
+Ilmasta.
+
+
+Kerran oli Antti juossut itsensä väsyksiin paperileijaa vetäen
+vastatuuleen. Tultuaan suuren tuulimyllyn luo kylän tykönä pysähtyi hän
+katsomaan myllyn siipiä, jotka pyöriä hurisivat hyvää vauhtia tuulessa.
+
+Mitä sinä katsot? sanoi Liisa, joka samassa käveli isänsä kanssa
+maantietä. Antti sanoi: minä koetan katsoa ilmaa. Eikö voi nähdä sitä
+ainetta, jolla on niin suuri voima, että se nostaa paperileijani ylös
+pilveä kohti ja panee pyörimään myllyn siivet, jotka taas pyörittävät
+raskaita myllyn kiviä?
+
+Isä sanoi: ilmaa ei voi kukaan nähdä, sillä se on kokonaan läpinäkyvä.
+Tässä on lasi. Se näyttää tyhjältä, ja sinä sanot siinä ei olevan
+mitään. Mutta käännäppä sen suu alaspäin ja koeta sitä upottaa veteen,
+niin siihen ei mene ollenkaan vettä. Siinä on jotakin, joka on veden
+edessä, ja se on ilma. Mutta paneppa lasi suin vinoon veteen, niin ilma
+pulppuaa ulos, kun vettä juoksee sisään. Ainoasti sumuja ja vesihöyryjä
+täynnä ollessa voit sinä nähdä ilmaa; sillä silloin on se sameaa ja
+usmaista, niinkuin autereessa, kun kesällä kauvan on ollut lämmintä.
+Mutta katsoessa pitkälle ylettyvää selvää ilmaa, näkyy se siniseltä.
+Siitä tulee taivaan sininen väri. Ja kun aurinko paistaa alaalta ilman
+huuruin läpitse, saamme nähdä kauniimpia väriä aamu- ja iltaruskoissa.
+
+Toisella kerralla auringon selvästi paistaessa akkunan läpitse, näemme
+pieniä tomun kipeneitä heiluvan ilmassa ja olevan alinomaa liikkeellä.
+Tästä näemme ilman olevan aivan _kevyttä_ ainetta, jonka pieninkin
+täräys panee liikkeelle. Jos istut hataran akkunan luona, tunnet
+selvästi ilma-_huo'un_ kylmemmästä ilmasta tulevan ulkoa. Jos puhallat
+hiillokseen liedessä, niin menee ilmaa tohisten suustasi ulos. Jos
+puhallat lasiputkeen, johon olet pannut herneen, niin lentää herne
+siitä ulos, sillä ilma pakkaupi putkessa kokoon ja tulee siitä
+väkevämmäksi. Seppä pusertaa paljetta pajassa kokoon, ja ilma puristuu
+palkeessa kokoon ja puhaltaa ulos, juuri kuin tuuli, ahjoon. Välistä ei
+tunnu mitään liikettä ulkoilmassa. Silloin sanotaan: nyt on _tyven_.
+Mutta käypipä niin, että ilma jollakulla paikalla laajentuu lämpimästä
+ja pakkaupi muita ilmakerroksia vastaan, niin että ne tulevat
+liikkeelle, juurikuin virraksi. Siitä tulee tuuli. Tästä syystä tulee
+aina tuuli suurissa tulipaloissa. Tuuli saattaa enetä useista syistä,
+ja sitten tulee _myrsky_. Myrsky saattaa vielä väkiä niin hirmuisen
+kovaksi, että se kaataa suurimmatkin puut, särkee huoneita ja hautaa
+suuret laivat kuohuviin aaltoihin. Sellaista myrskyä saapi sanoa
+_hirmumyrskyksi_. Välistä kulkee hirmumyrsky kummallisissa pyöräkkeissä
+eli _tuuliaispäissä_. Toisinaan tapahtuu tyveneessä ilmassa, että
+pilvi, jota kutsutaan _vesipatsaaksi_, imee vettä merestä ja repii
+mukaansa kaikki, jotka sitä likenevät, siksi kuin pilvi puhkeaa ja vesi
+putoaa alas _rankkasateena_.
+
+Tuolla purjehtii suuri laiva, joka on niin raskas, että sitä monien
+ihmisten voimalla tuskin jaksetaan paikalta liikuttaa. Mikä kuljettaa
+siis laivaa eteenpäin? Se on ilma, joka täyttää sen levitetyt purjeet.
+Toisella kerralla näemme, kuinka ilma kantaa pilviä ja savua ja lintuin
+siipiä ja muita keveitä aineita niinkuin paperia ja untuvia. Siitä
+käsitämme ilmalla olevan jonkunlaisen _tiveyden ja painon_. Olemme niin
+tottuneet ilmaan, ettemme ollenkaan tunne, kuinka se painaa meitä.
+Mutta miksikä ei olut juokse ulos hanan reijästä, ennenkuin runtia
+aukaistaan? Siksi että ilma painaa vastaan tapin reijässä. Ja jos imen
+ilman pois sormustimesta tai kuppasarvesta, niin tarttuvat ne kiinni
+käteeni. Miksikä niin? Siksi että ilma painaa niitä ulkoa päin, mutta
+ei enää sisäpuolelta. Ja jos pistän veteen putken, joka on auki
+molemmista päistä, niin on vesi yhtä korkealla putkessa sisä- kuin
+ulkopuolellakin. Mutta jos imen ilman pois yläpuoleisesta päästä, niin
+nousee vesi ylös putkessa aina suuhuni asti. Miksikä niin? Siitä syystä
+että ilma painaa vettä ulkopuolella putkea ja pakottaa sitä ylöspäin,
+kun ilma ei paina enää vettä putken sisällä. Sellaista putkea kutsutaan
+_vetopilliksi_. Samasta syystä saan veden nousemaan pumpussakin. Sillä
+kun pumpun vartta vedetään ylöspäin, niin pakottaa se ilman pumpun
+torvesta pois avopäästä ylhäällä, ja ulkopuolella oleva ilma painaa
+vettä siihen ilmasta tyhjänä olevaan pumpuntorveen.
+
+Tahdotko nähdä kummallista, niin tee kuin kirjan lehden laidassa oleva
+kuva osottaa. Ota ämpäri eli malja ja kaada siihen vettä. Ota sitten
+mutkalle sujutettu putki, pistä yksi pää putkea veteen ja anna toisen
+pään riippua alaspäin astiasta, mutta niin että se riippuu vähä
+alempana astiassa olevaa vettä. Ime sitten ilma pois putken alapäästä.
+Vesi alkaa nyt juosta putkesta ja juoksee juoksemistaan, sittekin kun
+herkesit imemästä, niin kauvan kuin vettä on astiassa. Miksikä niin?
+Vedenhän täytyy ensin juosta ylöspäin, kun putken mutka on ylempänä
+veden pintaa. Emmekä koskaan näe veden muuten juoksevan ylöspäin. Mutta
+niin tekee se nyt, siksi että ulkopuolella oleva ilma painaa vettä
+sihen ilmasta tyhjään putkeen, joka ei ole muu kuin mutkistettu
+vetopilli. Mutta jos koetan imeä vettä putkeen, joka on esim. 18
+kyynärää korkealla veden pinnasta, niin en voi millään lailla saada
+vettä nousemaan 17 kyynärää ylemmäksi putkeen. Miksikä en? Siksi että
+ilman paino ei voi kohottaa vettä ylemmäksi. Ja tästä näemme, että ilma
+painaa meihin joka kulmalta juuri niin paljo, kuin jos päällämme olisi
+17 kyynärän korkuiselta vettä. [Muist. Oppineet ihmiset ovat laskeneet
+kannun vettä painavan saman verran kuin 770 kannua ilmaa.] Se on hirveä
+paino, joka kokonaan rusentaisi meidät, jos ei sisällämme oleva ilma
+painaisi yhtä paljo ulospäin. Jos sisällä olevan ilman voisi pumputa
+pois huoneesta, niin ulkona oleva ilma rusentaisi seinät kokonaan
+rikki.
+
+Vaikea on saada jotakuta paikkaa ilmasta tyhjäksi; mutta kuitenkin on
+keksitty kone, jolla ilma voidaan saada pois lasikellosta. Siinäpä
+nähdään, kuinka höyhen joka pannaan _ilmapumppuun_, putoaa alas yhtä
+kiivaasti kuin kivi. Sillä siinä ei ole _ilman vastusta_, joka muuten
+pidättää kaikkea liikettä. Jos ei tätä vastusta olisi, ampuisin kuulani
+ja nakkaisin pallini kahta vertaa etemmäksi, kuin nyt voin tehdä.
+
+Ilma juoksee näkymättöminä virtoina koko maan ympäri ja ylettyy noin
+neljää peninkulmaa korkialle. Koko tätä _ilmakerrosta_ kutsutaan
+ilmapiiriksi. Onpa keksitty täyttää suuri silkistä eli muusta hienosta
+vaatteesta tehty pallo _ilmalajeilla_ eli ilmanmoisilla aineilla
+(kaasuilla), jotka ovat ilmaa keveämmät. Kun pallo on sitten tiviäksi
+tukittu, niin etteivät kaasut pääse siitä pois, kohoaa pallo ilmaan, ja
+pallon alle on sidottu pieni vene, jossa on saattanut istua yksi eli
+useampia ihmisiä. Pallo eli ilmapallo on kohottanut nämä uskaliaat
+ilmapurjehtijat hyvin korkealle, vieläpä korkeammalle korkeimpia vuoria
+ja korkeimpia pilviä. Sieltä ovat nähneet kaupungeita ja kyliä kaukana
+alaalla jalkainsa alla siksi kuin ovat päästäneet kaasut ulos pallosta
+ja sitten painuneet jälleen maahan. Mutta tuolla ilmassa korkealla on
+ollut aivan vaikea hengittää, sillä ilma ohenee, jota ylemmä kohotaan.
+Tapahtuu niinkin, että korkealla vuorella näkee pilvien satavan juuri
+allaan, sillä se ohu ilma ei voi kantaa pilviä niin korkealla. Syvässä
+meressä on vesi painanut sukeltajia kovemmasti ulkoapäin, kuin niiden
+ruumiissa oleva ilma on vastannut sisältäpäin, ja silloin he ovat
+olleet lähellä kuolemaa. Aivan toisin on käynyt niille, jotka ovat
+kiivenneet hyvin korkeoille vuorille. Siellä on heidän ruumiissaan
+oleva ilma painanut kovemmasti ulospäin, kuin ilma ulkopuolella on
+painanut sisään päin. Siksi on veri tahtonut juosta niistä kuiviin
+sisusilman painosta. Mutta syvissä kaivannoissa on ilma samassa
+suhteessa tiiviimpi ja vaikeampaa hengittää, niin että nähdään, kuinka
+Jumala on valmistanut ihmiselle sopivimman ilman maan pinnalla.
+
+Ilma pakkautuu pian kaikkein läpitse: sitä on maassa, vedessä,
+vaatteissasi olevissa langoissa ja ruumiisi sisässä. Ilmatta ei voi
+yksikään eläin hengittää, ei mikään kasvi elää eikä tulikaan palaa.
+Näin kerran rotan, joka pantiin ilmapumppuun, ilmattomaan paikkaan.
+Kohta alkoi se hätäillä ja pyrki ulos. Kun ei päässyt, alkoi se aina
+vaikeammasti ja vaikeammasti hengittää. Viimein hypähti sen koko
+ruumis, tukehtui ja kuoli. Muuan poika sai kerran lihapalasen
+kurkkuunsa. Siitä hän kuoli, kun ei voinut enää hengittää ilmaa.
+Lukukinkereillä näin paljo väkeä matalassa tuvassa. Viimein tuli ilma
+huoneessa niin lämpimän tukalaksi, että sitä tuskin voi hengittää, ja
+kynttilät paloivat hyvin tummina pöydällä. Vedä pelti auki, sanoi
+lukkari, että saadaan parempaa ilman vaihetusta. Ei ole se
+terveellistä, kun ei saa alin-omaa raitista ilmaa huoneesen. Sillä se
+ilma, jonka hengitämme ulos, on ilmanmoista ainetta, jota nimitetään
+_hiilihapoksi_; se on vahingollista tulelle ja hengitykselle.
+
+Kauvan luulin ilman olevan yksinkertaista ainetta; mutta kaupungissa
+nä'in apteekarin eroittelevan ilmaa kummallisiin lasiin. Siitä sai hän
+kaksi toisistaan erilaista yksinkertaista ainetta. Toista kutsuttiin
+_hapiksi_, sillä sitä on happo-aineissa, ja se on happo, joka pitää
+kaikkia elossa ja tekee tulen palavaksi. Mutta jos happo olisi yksinään
+ilmassa, panisi pieninkin tulen kipinä koko maan palamaan. Siksi
+sekoitti Jumala ilmaan toistakin ainetta, jonka nimi on _typpi_, sillä
+se voipi yksinään tukeuttaa tulta ja ihmisiä. Vedessä on happoa ja
+muuta ilmanlajia, joka veden vuoksi on nimeltä _vety_. Nämä kolme
+ilmanlajia: happo, vety ja typpi, niinkuin myös ne kaksi kovaa ainetta
+kiiseli ja hiili, ovat yleisimmät luonnon kunnissa. Kasvien osuuksina
+ovat enimmästi hiiltä, happia ja vetyä. Mutta eläinten ruumiissa on,
+paitsi näitä, vielä typpeä.
+
+
+
+Äänestä.
+
+
+Eräänä päivänä otti isä pyssynsä ja meni ampumaan pyitä lehdikossa.
+Antakaapa minullekin pyssy ja ruutia, sanoin minä.
+
+Ei, sanoi isä; ei vielä, ennenkuin tulet vanhemmaksi. Ruuti ja pyssyt
+ovat vaarallisia leikkikaluja.
+
+Miksi niin?
+
+Siksi että ruudilla on pyssyssä suuri voima. Jos panet sitä irtaalleen
+tuohon maalle ja sytytät, niin sähähtää se ainoasti ylös. Mutta jos
+panet sitä ahtaasen pyssyn piippuun ja tukit etulaahingin eli luodin
+päälle, niin on ruudilla joka kulmalla jotakin edessä. Kun se
+sytytetään, palaa se silmänräpäyksessä ilmanmoisiksi aineiksi.
+Sellaiset aineet ovat hyvin pontevia ja paisuvat ihmeteltävällä
+voimalla. Ruudin palaessa pyrkivät kaasut ulos ja pakkauvat kaikella
+voimalla sille suunnalle, jossa kohtaavat heikointa vastusta. Pah,
+paukahtaa pyssy, ja etulaahinki eli luoti lentää pois. Ja jos ei ne
+mene pois edestä, kun pyssy on ruosteinen ja kehnosti laahattu, niin
+pyssynpiippu räjähtää rikki. Vastustaminen ei siinä auta, vaikka olisi
+vuori edessä. Sillä jos vuoreen hakataan reikä, ja tämä laahataan
+ruutilla, niin kivi räjähtää kappaleiksi.
+
+Mutta miksi paukahtaa pyssy?
+
+Sen vaikuttaa ilma. Kun ruuti pakottaa etulaahingin eli luodin pois,
+jääpi ilmasta tyhjä sija pyssynpiippuun. Siihen tyhjään sijaan
+syöstäypi ilma vauhdissa, josta tulee jyrinä, ja siitä syntyy paukaus.
+Kuka uskoisi tuon majesteetillisen ukkosen jyrinän tulevan ilmasta?
+Mutta niin on se kumminkin. Missä leimaus kulkee pilvien välissä, ajaa
+se ilman pois. Kohta syöstäypi uutta ilmaa siihen tyhjään paikkaan, ja
+niin kuuluu järäys. Sitten kaikkuu järäys pilvissä ja maasta, niin että
+luulee kuulevansa koko rivin järäyksiä.
+
+Jos huiskin ruoskalla taikka saikaralla ilmassa, kuuluu siitä suhina.
+Jos soitan kirkon kelloa, niin lyöpi kieli kellon laitaan. Kello alkaa
+juurikuin täristä, ja tärinä tulee ympärillä olevaan ilmaan. Samalla
+lailla, kun näpsäyttää viulun kieltä, näkee selvästi, kuinka kieli
+tärisee jälestäpäin, ja tärinä yhtyy herkkäliikuntoiseen ilmaan. Siitä
+voin käsittää kuinka ääni tulee ilman tärinästä. Likimmäinen ilma panee
+aina eteenpäin etimmäisen ilman tärisemään, ja niin menee ääni ilman
+läpi, välistä pitemmän, välistä lyhyemmän matkan, aina sen jälkeen kuin
+tärinä on kovempi eli heikompi. Tyynellä ilmalla kuulen kirkon kelloin
+äänen runsaankin peninkulman päähän merelle; mutta tuulella kuuluu se
+etemmä sille suunnalle, johonpäin tuuli kulkee. Kun vihollisten
+sotalaivat viimein ampuivat Wiaporin linnaa, kuului järinä 30
+peninkulman päähän, kun korvansa pani maata vasten. Siinä kulki tärinä
+maan läpitse; muuten ei olisi kuultu tärinää niin kauvas.
+
+Kun läiskyttää veteen, lyöpi kämmeniään yhteen, polkee jalkaa eli lyöpi
+rumpua, tulee aina erinäinen ääni ilman tärinästä. Kun puhun, vihellän
+eli laulan (veisaan), tulee ilma keuhkoistani ja panee ulkopuolella
+olevan ilman tärisemään. Samalla lailla soitetaan _uruilla_ kirkossa
+kauniita virsiä. Keuhkoin sijassa on uruissa suuret palkeet, jotka
+puhaltavat ilmaa piippuihin urkuinpolkijan astuessa polkimille. Sitten
+tulee siitä ilman tärinä (vipajaminen) urkujen pilleissä olevissa
+pienissä reijissä, ja jokainen pilli antaa äänteen. Laulu ja
+kaikkinainen soitto, joka hartaasti silloittaa ihmisen mieltä, on jakso
+äänteitä, joista yhteensä tulee _sävel_. Ja kun useita äänteitä sointuu
+yhdeksi suloääneksi, kutsutaan sitä _akkordiksi_ (sointumaksi). Sitä
+soitetaan monellaisilla _puhallussoittimilla_, niinkuin huiluilla,
+klarineteilla, räikillä ja vaskitorvilla. Mutta viulu ja kantele ja
+piano kuin myös monta muuta ovat _kielisoittimia_. Kerran kiinnitin
+rautalangan kahden huoneen välille, jota ei ollut pitkältä. Kuulinpa
+rautalangan tärisevän tuulessa, ja siitä tuli pitkä, kaunis ja surkea
+ääni. Jota lyhyempi lanka oli, sitä kimeämpi oli ääni. Siksi saadaan
+eri ääni samasta viulun kielestäkin, kun sormitetaan eri paikoille
+kieltä. Ja sisältä on viulu tyhjä, ja sillä ovat ohuet seinät,
+sentähden tärisevät seinätkin ja enentävät äännetten voimaa.
+
+Kerran nä'in merkillistä, jota en kohta voinut käsittää. Mies hakkasi
+puita kaukana metsässä. Jokaisella lyönnillä näin kirveen putoavan,
+mutta vasta vähän ajan perästä kuulin lyönnin. Muistinpa siitä, että
+olin usein nähnyt savun ampumisesta paljoa ennemmin kuin kuulin
+paukauksen. Nyt ymmärrän syyn siihen. Valo kulkee sukkelammasti kuin
+ääni. Siksi näen kirveellä lyönnin ja pyssyn savun, ennenkuin kuulen
+äänen lyönnistä ja paukauksen ampumisesta. Ääni kulkee 558 kyynärää
+sekunnissa eli ei täyttä peninkulmaa puolessa minuutissa. Ja jos tahdon
+kello kädessä laskea ajan pyssyn savun ja paukauksen välillä, niin
+saatan sanoa varmaan: nyt on ampuja niin ja niin kaukana.
+
+"Metsässä huutava saa vastauksen", sanotaan sananlaskussa. Sen olen
+usein kuullutkin, varsinkin jos vuoria eli kukkuloita on ollut likellä.
+Sitä kutsutaan _kaiuksi_. Ensin luulin metsään jonkun piilouneen, joka
+nyt matki minua. Mutta sitten havaitsin, että tärisevä ilma ikäänkuin
+kimpousi takaisin puista eli vuorista ja tuli jälleen tyköni, kun
+huusin. Se kuuluu kyllä naurulliselta ja kummalta. Tuvankin tykönä
+kuuluu kaiku seinää vasten. Mutta seisoessani 30 kyynärää likempänä
+seinästä en kuule enää kaikua, sillä ääni palaa niin sukkelasti
+takaisin, etten voi eroittaa oman ääneni ja sen kaikumisen väliä.
+
+
+
+Ilmansuunnista ja tuulista.
+
+
+Tahdotko tietää ilmansuuntia, niin merkitse se suunta, jolla näet
+auringon olevan puolenpäivän aikana, justiin kun kello on 12. Käännä
+sitten selkäsi aurinkoon päin, niin nyt ovat silmäsi _pohjoista_ ja
+selkäsi _etelää_ kohti. Oikealla kädelläsi on _itä_, ja vasemmalla
+kädelläsi _länsi_. Keskellä pohjoisen ja idän väliä on _koillinen eli
+itäpohjoinen_. Keskellä idän ja etelän väliä on _kaakko eli itä-etelä_.
+Etelän ja lännen välin keskellä on _louna eli länsi-etelä_. Lännen ja
+pohjoisen välin keskellä on _luode eli länsipohjonen_. Nyt tunnet
+tavallisimmat ilmansuunnat. Merimies jakaa ne sitten pienempiin
+piiruihin kompassille.
+
+Tuulet jaetaan ilmansuuntain mukaan, niin että jokainen tuuli saapi
+nimen siitä maailman suunnasta, jostapäin se puhaltaa. Neljä päätuulta
+ovat: kylmä _pohjonen_, joka tuopi hallaa; sateinen _itä_, joka antaa
+vettä ja lunta; lämmin _etelä_, joka tuulee kesällä, ja lauhkea
+_länsi_, joka tuopi meille kaunista ilmaa. Pohjonen on siksi kylmä,
+että se tuulee sellaisilta tienoilta, joissa ei lumi koskaan sula.
+Kaukana tuolla etelässä puhaltaa kuumia hieta-aavoja pitkin tuuli,
+nimeltä Samum ja on niin kuuma, että se tappaa ihmisiä. Kun sellainen
+tuuli kulkee meren ylitse, jäähtyy se; mutta jos meri ei ole laaja,
+saattaa se kuitenkin olla hirveän kuuma. Muutamilla tienoilla maata
+tuulee koko puolen vuotta sama tuuli, ja maapallon keskustalla tuulee
+alinomaa itä. Sellaisia tuulia kutsutaan _pasaatituuliksi_, ja ne pitää
+kaikkein merimiesten tarkasti tuntea. Hirmumyrskyjä pauhaa usein
+lämpimimmissä maissa ja ilmauvat siellä yhtäkkiä. Juuri kun ilma on
+kaunis ja tyyni, nousee aivan pieni pilvi selvälle taivaalle. Joka
+silloin makaa, hänen täytyy nousta aivan sukkelasti ylös sängystään, ja
+joka istuu pöydässä, ei hän ennätä päättää atriaansa. Kaikkein täytyy
+rientää ulos ja nakkauta maahan, sillä vähäisessä ajassa on kukatiesi
+koko huone mennyt tuuleen.
+
+
+
+Höyrykoneista ja rautateistä.
+
+
+Jos annan olutputellin seisoa uunilla lämpimässä, paukauttaa oluessa
+oleva hiilihappo korkin pois sen suusta. Jos katan kiehuvan padan, niin
+ettei höyry pääse siitä ulos, lähettää höyryn voima kannen pois. Kaikki
+tämä tulee ilmalajien ja höyryin suunnattomasta paisuntovoimasta. Mies,
+nimeltä _Watt_, keksi höyryn voiman kokoomisen. Sitten oli Amerikassa
+mies nimeltä _Fulton_. Vähitellen johtui hänelle mieleen tehdä raudasta
+kone, jonka suuressa kattilassa kiehuvan veden höyryvoima saattaisi
+panna liikkeelle. Hän alkoi rakentaa pientä laivaa, johon valmisti
+sellaista konetta. Kaikki, jotka tätä katselivat, nauroivat ja
+sanoivat: Fulton on hulluna! Mutta Fulton ei ollutkaan hulluna, hän oli
+vaan köyhä. Kukaan ei tahtonut lainata hänelle rahaa sellaiseen
+kokeesen, jota kutsuivat hulluksi yritykseksi. Mutta Fulton ei luopunut
+yrityksestään, ja monia huolia ja vaivoja kärsittyään sai hän laivansa
+valmiiksi. Nyt saivat kaikki nähdä laivan lähtevän liikkeelle kulkemaan
+eteenpäin ilman purjeitta ja airoitta, ainoasti höyryvoimalla. Ne,
+jotka enimmän nauroivat, kummastuivat nyt enimmän. Fultonin nimi tuli
+kuuluisaksi, ja hänen keksimisensä tuli merkillisimmäksi ja
+hyödyllisimmäksi, kuin koskaan muut tehdyt kokeet. Sillä nyt, jo
+viidenkymmenen vuoden kuluttua, kulkee tuhansittain höyrylaivoja, jotka
+eivät tarvitse kuluttaa kallista aikaa tyynellä ja vastaisella. Laiva,
+jonka tässä näet, on höyrylaiva. Laivan sisässä on uuni, jossa kiehuu
+suuressa höyrykattilassa vesi, ja savu nousee ylös korsteenista.
+Vesihöyryt pyörittävät konetta, ja kone vetää laivan sivuilla olevat
+rattaat pyörimään. Ratasten pyöriessä lykkelevät ratasten siivet vettä
+pois edestään, niinkuin airotkin tekevät soudettaessa. Ja kun kone
+vetää niin paljo, kuin esimerkiksi viisikymmentä hevosta vetää,
+sanotaan: koneella on 50:nen hevosen voima. Paitsi tätä tekee höyry
+työtä työtehtaissa ja vapriikeissa, niin etteivät monen tuhannen
+ihmisen voimat voisi sitä toimittaa. Ja joka päivä aletaan höyryä
+käyttää uusiin toimiin, niin että ihmisen valta luonnon ylitse tässä
+ilmestyy selvemmästi kuin missään muussa kohdassa.
+
+Sellaisia kuormia, joita ennen monta sataa hevosta vaivoin veti pitkin
+tavallisia maanteitä, vetää nyt yksi ainoa höyrykone paljoa helpommasti
+ja sukkelammasti _rautateillä_. Tässä näet rautatien kuvan; niin sitä
+kutsutaan, kun siinä ovat raudasta ratasten jälet, joita myöten rattaat
+aivan keveästi pyörivät eteenpäin. Etu-nenässä kulkee höyrykone ja
+vetää perässään koko rivin vaunuja, joita saattaa olla paljoa enemmän
+kuin tässä näkyykään. Muutamissa vaunuissa on kaluja, ja toisissa istuu
+ihmisiä. Rautatien ei saa olla mäkisen eikä kovin mutkaisen. Sentähden
+että se tulisi suoraksi ja tasaiseksi, on monissa maanpaikoissa
+särjetty kallioiden läpitse kulkujuova ja siltoja rakennettu järvien
+ylitse. Monissa suurissa kaupungeissa kulkee rautatie huoneiden kattoin
+päällitse. Ja nykyjään on rakennettu riippuva silta rautatien kanssa
+tuon hirmuisen suuren Niagaran vesiputouksen ylitse.
+
+
+
+Myrsky.
+
+
+    Kas, siivin näkymättömin
+    Mä ilman kotka lennän,
+    Maailman äärist' äärihin
+    Kohisten hetkess' ennän.
+    Sa purjehtija ulapan.
+    Sun syvyytehen upotan.
+
+    Mä rantaa vasten vyörrytän
+    Laineeni vaahtoharjat,
+    Mä yli maiden lennätän
+    Pilveinkin synkät sarjat,
+    Mä syöksen korvet kumohon,
+    Kaupungit mullan peittohon.
+
+    Mut kun ma raivoon tuimimmin,
+    Mun voimain murtaa Luoja,
+    Ett' asettuen näyttäisin
+    Kuin maailmaa Hän suojaa.
+    Mä tyynen illan rauhaan näin
+    Pois nukun noista melskeistäin.
+
+    Myrskyissä vaikka nähdähän
+    Myös Herra voimissansa,
+    Luo Eljaksenp' ei tullut Hän
+    Raivoisen myrskyn kanssa,
+    Ei leimauksen liekissä,
+    Vaan vienon tuulen hengissä.
+
+
+
+Kahdestoista Luku.
+
+Tulesta.
+
+
+Antti sanoi: en ymmärrä mitä tuli on. Eihän tuli ole mitään; on waan
+muiden kappalten häwitys.
+
+Niinpä onkin, sanoi isä. Ei siis olekkaan se aiwan oikein kutsua tulta
+elementiksi eli alku-aineeksi. Mutta kerran on se tullut tawaksi. Ei
+tule tulesta ajatella niin, että se häwittäisi jotakin aiwan peräti.
+Muutamia aineita se irtauttaa heidän alku-osiinsa, ja toisia muuten
+muuttaa. Tuo puunpalanen on enimmästi hiilestä, wedystä ja haposta. Jos
+mikä palaa, wetää se itsehensä ilman happoa. Muutamat puun alku-osat
+yhdistywät hapon kanssa ja menewät ilmanmoisiksi. Mutta suurin osa
+hiilestä jääpi jälelle, kuin myös tuhka, jossa on lipeäsuoloja.
+Alku-aine hiili saattaa wieläkin huweta yhdistyessänsä hapon kanssa.
+Muutamat aineet eiwät pala koskaan. Kulta ei hupene tulessa, waikka se
+sulaa. Pellawa, tulikiwi ja ruuti saattawat hywin helposti _syttyä_, ja
+sellaisia aineita kutsutaan syttywiksi. Muutamat taas, niinkuin rauta,
+tarwitsewat kowan tulen, ennenkuin palawat.
+
+Nyt sytytän kynttelin, ja se palaa _liekissä_. Kun sen puhallan
+sammuksiin, niin sen sydän _hiiluu_. Mitä on liekki? Liekki on palawa
+kaasu siitä aineesta, jota kuumuus hajottaa. Siinä liehuu pieniä
+_säkeniä_ tawallisesti noesta, joka on noussut palawasta aineesta.
+Siinä säkeneet kiiltäwät, ja siitä _paistaa_ liekki. Talikynttilä
+näyttää hywästi, sentähden että talissa on paljon hiili-ainetta. Palawa
+wäkiwiina antaa aiwan heikon walon, sentähden että siinä on wähä
+hiiltä. Siksi _sawuaa_ kynttiläni, ja siksi nokeupi korsteenin sisus
+sawusta; mutta palawasta wäkiwiinasta ei tule paljo ollenkaan nokea.
+Olen nähnyt fosforin palawan ilmitulella ja hywin sawuawan, mutta sawu
+ja loiste-aine ei ole nokea, waan fosforia ja happoa yhdistettynä. Mitä
+on hiillos? Se on palawaa ainetta, josta ei tule palawaa kaasua. Jos
+puhallan siihen ilmassa olewaa happia, tapahtuu palaminen nopeammasti,
+ja siihen ilmautuu liekki, kun siihen tulee kaasua.
+
+Nytpä ymmärrät, kuinka halot palawat tulessa. Nyt ymmärräthän,
+minkätähden puhalletaan tuleen, miksi laitetaan ilmanweto tulisijoihin
+ja minkätähden huone palaa nopeammasti tuuli-ilmassa. Jota pitempi
+korsteeni on, sitä paremmin wetää se, ja sitä paremmin puut palawat
+takassa. Mutta miten sammutat tulen? Jos kaadat wettä tuleen, heität
+hietaa siihen eli jonkun peitteen päälle, niin sammuu se pian. Miksikä
+niin? Siksi että estät ilman tulemasta tuleen; siitä suljet pois ilman
+hapon, joka wirkistää tulen. Ja niin tukehutat sen juuri kuin eläimen,
+joka ei saata hengittää. Jos tuli on päässyt irti tuwassa, niin elä
+aukase akkunoita. Tapahtuupa niinkin, että tuli tukehtuu omaan
+sawuunsa.
+
+Tulen wiritämme lämpimää ja hyötyä warten, keittämistä, paistamista ja
+muutakin warten. Siihen käytämme puita, mutta muissa maissa käytetään
+hiiliäkin, kiwihiiltä ja polttoturpeita. Jos lykkäämme pellin kiinni
+tulen takassa palaessa, niin huone täyttyy sawulla. Jos se pannaan
+kiinni hiilten wielä palaessa, tulee siitä _häkää_, josta monta ihmistä
+on kuollut. Jos korsteenia ei ole isoon aikaan puhdistettu noesta,
+käypi niinkin, että noki alkaa palaa, josta tulee nokipalo. Sen saapi
+parhaite tukehtumaan hienonnetulla tulikiwellä, jota nakataan takassa
+olewaan hiillokseen. Tulikiwen höyry tukeuttaa tulen.
+
+Tuli lämmittää ja tuli walaisee. Waloksemme sytytämme walkealekon
+takkaan eli päreen pihtiin, mutta usein sytytämme talikynttilänkin eli
+öljylampun. Sydän imee sisäänsä talin eli öljyn, joka sitten palaa ja
+walaisee hiiluwalla hiili-aineella.
+
+"Tuli on hywä renki, mutta huono isäntä", sanoo sananlasku. Sentähden
+pitää sitä waroa kuin sutta rautahäkissä. Muutoin tekee se meille
+kauhean wahingon, niin että pienestä tulitikusta saattaa tulla
+hirmuinen tulipalo, josta kaupunkeja ja kyliä saattaa perinpohjin
+häwitä. Kyllähän tuli on ihmeellisimpiä luonnon woimia. Muutamat aineet
+kuumuwat palamatta ja waloa antamatta, esim. kun wettä nakataan
+poltetuille kalkkikiwille. Muutamat kappalet antawat walon, mutta eiwät
+pala, esim. kiiltomato eli lahonnut puunpalanen eli tulitikku, jota
+aiwan hiljaa hiwuttelen. Usein on tulen ilmituleminen aiwan
+ihmeellistä. Kuinka woidaan niin kowa kuumuus saada kappaleista, jotka
+itsessään owat niin kylmiä kuin teräs ja pii.
+
+Sen näemme, että tuli saadaan kihnaamalla, juuri kuin tulitikussakin,
+eli kun kahta kowaa kappaletta yht'äkkiä lyödään yhteen, niinkuin
+hewosen kengänkin käytyä tiellä kiwiin. Metsä-ihmiset ottawat sillä
+lailla tulen, että hierowat kahta kuiwaa puupalasta wastatusten.
+Myllynkiwet kuumenewat ja sytyttäwät myllyn, jos ne kauwan pyöriwät
+tyhjinä. Jos heiniä pannaan kosteina latoon, alkawat ne jonkun ajan
+perästä kuumeta ja ottawat tulenkin. Samoin tekewät puuwillatkin
+(pumpulit). Laiwa, jossa oli kiwihiiltä lastina, syttyi tuleen,
+kenenkään tietämättä, mistä tuli tuli. Wiimein keksittiin kiwihiilen
+itsestään syttyneen. Muutamissa maissa, joissa maa on täynnä syttywiä
+aineita, alkaa maa alhaaltapäin palaa, josta tulee _maapalo_
+_Aurinko- tahi tulilasilla_, joka murtaa walon, woin koota auringon
+säteet pieneen paikkaan, joka tulee niin kuumaksi, että puu syttyy
+tuleen. Ja suurella tulipeilillä saatan polttaa timantinkin.
+
+Kun kesällä on hywin lämmin, kokouu usein mustia pilwiä taiwaalle.
+Tawallisesti näyttäwät ne kulkewan tuulta wastaan, kun ylhäällä olewa
+ilma juoksee toista suuntaa, kuin se alempana maan pinnalla olewa.
+Kohta leimahtelee kaitaisia tulenliekkiä, juuri kuin tulen kieliä,
+pilvien laidoilla, ja sitten seuraa kowa järinä, joka wapistuttaa
+ihmistä, sillä hän tuntee siinä woimattomuutensa kaikkiwoiwan Jumalan
+edessä. Se on majesteetillinen _ukkoinen_, jonka jyristessä lapset
+piilouwat äitinsä syliin. Mutta jos olet ulkona kedolla, niin älä
+pelkää jyrinää. Se ei wahingoita ketään, ja kun se kuuluu, on waara jo
+siwu, sillä se on _leimaus eli ukontuli_, joka woipi särkeä
+suurimmatkin kalliot ja tappaa eläimiä ja ihmisiä, jossa se lyöpi
+kohti. Älä piilou silloin pitkäin puiden alle, sillä ukontuli ampuu
+warsinkin korkeisin teräwäpäisihin kappaleisin, särkee ne ja menee aina
+maahan. Wälistä näkyy leimaus jyrinää kuulumatta, ja sitä sanotaan
+_Kalewan walkeaksi_. Ihmeellistä on se että ukontuli juoksee muutamain
+aineitten pintaa myöten, niinkuin metallein, niitä wahingoittamatta;
+mutta muut aineet, niin kuin puu, eiwät woi ukontulta johdattaa, ja
+siksi ne särkywät. Jos tahdotaan warjella kirkontornia, joka usein on
+ukontulen waarassa, kun se on teräwäpäinen ja korkea, niin naulataan
+kupari-kaistale juoksemaan tornin huipusta aina maahan asti. Kun
+ukontuli sattuu tornin huippuun, juoksee se näkymätönnä alas ukkosen
+johdattajaa myöten ja katoaa, mitään wahinkoa tekemättä. Mutta jos
+ihminen silloin koskisi ukkosen johdattajaan, kuolisi hän kohta sen
+kowasta vauhdista, sillä hänen ruumiinsa wiepi ukkosen woiman
+läpitseen.
+
+Mitä on ukkonen? Mitä on ukontuli? Sen sanon sinulle. Olethan nähnyt
+kissan selän pimeässä silitellessä antawan säkeniä. Olethan nähnyt
+tukkasi wälistä rätisewän säkeniä, kun sitä kampaat. Jos hieron
+lasinkappaletta eli harstilewyä, niin näen kummallista. Jos panen
+samassa lasin eli hartsin wiereen waskitorwen, messinkipallon eli muuta
+metallia, jonka alla on lasinen jalka, ja kosken sormellani palloon,
+niin lentää säe kuulasta, ja tunnen wähäisen piston sormeeni. Jos
+minulla on warsinainen kone, sitä warten tehty, niin woin saada niin
+kowan täräyksen messinkikuulasta, että kaadun siitä. Ja jos otan sinun
+ja muitakin käteeni, niin menee sama täräys jokaisen läpi. Mutta jos
+sinulla ja muilla on willakinnas kädessä, niin emme tunne täräystä eikä
+säkenettä ja silloin ei menekkään se näkymätön woima meistä muihin.
+
+Mikä on siis se kummallinen woima, joka löytyy kappaleissa salattuna ja
+wirkoaa elämään kihnaamalla? Se on _sähkö eli lieke_, ja se on se,
+josta ukontuli tulee. Se saattaa tulla monesta syystä ja kokoutua
+kauwan, ennenkuin se laukeaa. Niin kokoutuu se kesälämpimällä pilwihin,
+ja ukontuli, joka lentää pilwestä, on samallainen säkene, joka sähähtää
+messinkipallosta sormeeni; mutta ukontuli on paljoa wäkewämpi. Ruumiini
+ja kaikki metallit johdattawat sähköä pikaisesti läpitsensä. Puut, wesi
+j.n.e. wiewät sitä hitaammasti. Lasi, pihka, willa ja silkki eiwät
+johdata ollenkaan tätä wäkewää woimaa.
+
+Siitäkin tulee sähköä, jos panen sinkkilewyn waskilewyn päälle
+parittain ja jotakin nestettä wäliin. Sitä käytetään siinä
+merkillisessä keinossa, joka nähdään olewan maanteiden wieressä Turun,
+Helsingin ja Wiipurin kuin myös Turun ja Tornion wälillä. Siellä on
+pystytetty korkeita pylwäitä määrättyin wälien päähän, ja pylwästen
+päihin on asetettu wernissalla woideltu waski-lanka, joka kulkee
+yhdestä kaupungista toiseen. Kun sähkö saa waikuttaa yhdessä päässä
+lankaa, tuntuu sen waikutus samassa jo toisessakin päässä. Ja se käypi
+niin sukkelasti ettei ennätä silmiään räpäyttää, ennenkuin sähköwoima
+lentää Turusta Wiipuriin. Nyt on niin sowittu, että ne ja ne merkit
+merkitsewät erilaisia puustawia. Niin kysytään jotakuta asiaa
+Helsingissä. Kohta tiedetään se Wiipurissa, Turussa eli Torniossa, ja
+saatetaan heti siihen wastata. Ja tätä merkillistä ja hyödyllistä
+laitosta kutsutaan _sähkösanan lennättimeksi_.
+
+Setäni, joka on kulkenut merellä, sanoi, ettei mitään ole niin
+hirmuista kuin _maanjäristys_. Kerran kun hän oli Amerikassa, tunsi hän
+maan tärisewän jalkainsa alla, niin että akkunalasit särähteliwät rikki
+ja kellot alkoiwat itsestään soida tornissa. Älä ole peloissasi,
+sanoiwat muut merimiehet. Tämä on ainoasti _maantärinä_ eikä sitä
+pitkitä kauwaksi. Maantärinä loppui; mutta jonkun ajan kuluttua alkoi
+maa täristä kowemmasti, niin että huoneita ja muureja rysysi kumoon ja
+kukistui ihmisten päälle. Kaikki wäki riensi ulos lakeudelle,
+pelastamaan henkeänsä. Sitten tuli helle ilmaan ja kowa tulikiwen
+katku; siinä kuului jyminä, juuri kuin maan-alainen ukkonen. Ja
+kerrassaan halkesi maa, niin että kokonaisia kaupunkeja ja kyliä
+syöstyi sywyyteen. Meri pauhusi suurissa aalloissa, waikka ei tuulta
+ollut, ja hyökyi rantainsa ylitse ja hukutti kaiken maan, joka oli
+likinnä. Meren sywyydestä kohosi uusia saaria, joita ei kukaan wielä
+ennen ollut nähnyt; ja missä wasta oli kuiwa maa, siihen syytiwät meren
+aallot särkyneitten laiwain säpäleitä. Nyt oli hätä ja pelko, jota ei
+kukaan woi selittää, siksi kuin luonto muutamain päiwäin perästä tuli
+jälleen tasapainoonsa, niin että elämään jääneet ihmiset saattoiwat
+rakentaa itselleen uusia asumasijoja siinä häwitetyssä maassa.
+
+Niin hirweä Jumalan rangaistus on maanjäristys, ja se tulee maan
+sisässä olewasta tulesta. Sillä monta merkkiä osottaa koko maan
+sisuksen jalkaimme alla olewan tulisena ahjona, niin että tämä kowa
+maakuori, jolla asumme, ei ole paljo kolmea tahi neljää peninkulmaa
+paksumpi. Kun wettä tulee maan-alaisista reijistä tulta likelle,
+muuttuu se höyryksi, ja höyry paisuu niin hirmuisella woimalla, että se
+täristää maata ja wälistä murtaa rikki sen kowan pinnankin. Mutta
+muutamissa maissa owat wesihöyryillä ja tulella kulkupaikat, joista ne
+nousewat ylöspäin, tekemättä niin suuria häwiöitä. Oletko koskaan
+kuullut puhuttawan _tuliwuorista_?
+
+Olen, sanoi Antti. Olen nähnyt kuwa-taulun, jossa koko wuori on
+sawussa, ja jossa wirtaa juuri kuin tuli-ojia pitkin siwuja.
+
+Sellaisia wuoria on monta maan päällä. Muutamat owat kauwan aikaa
+sitten palaneet loppuun ja sammuneet; mutta toiset sawuawat alin-omaa
+aina tuhansia wuosia sitte, ja wielä wälistä puhaltawat ne tulta.
+Silloin kuuluu jyrinä wuoren sisästä; tulenliekki, tuhkaa ja tulisia
+kiwiä syöstyy ulos wuoren suusta, jota kutsutaan _aukoksi eli
+kraateriksi_, ja lentää monta peninkulmaa ilmassa. Sitten wirtaa ulos
+juuri kuin paksu puuro, jota kutsutaan _laawaksi_, sulaneista ja
+tulisista aineista wuoren sisästä ja juoksee hiljoilleen siwuja alas
+siksi että se jäähtyy ja hyytyy wiimein aiwan kowaksi. Ja niin saattaa
+kiwisateesta ja tuhasta ja laawasta tulla monta ihanaa tienoa wuoren
+ympärillä häwitetyksi.
+
+Kun lapset kuuliwat tämän, peljästyiwät he ja sanoiwat: hywä Jumala,
+warjele meitä maanjäristyksestä ja tuliwuorista. Mutta isä sanoi:
+kiittäkäämme Jumalaa, ettei sellaisia ole maassamme. Lämpimissä maissa
+taritsee luonto ihmisille suurta rikkautta, mutta suuria waarojakin,
+joihin kuuluwat julmat pedot ja maan-alainen tuli. Maamme on köyhempi
+ja kylmempi; mutta sen sijaan saamme nukkua huoletonna yöllä, sillä ei
+yksikään tiikeri waani owemme takana, eikä maanjäristyskään kukista
+kattoa päällemme. Ja jos joskus tuntisimmekin maantärinää, jota kyllä
+woipi tapahtua kukatiesi kerran kymmenessä eli kahdessa kymmenessä
+wuodessa, niin on sekin hywin wähäistä eikä ole milloinkaan tehnyt
+wahinkoa, niin kauwas kuin woidaan muistaa. Harwoin lyöpi ukkonen alas,
+ja kun se onnettomuus tapahtuu, että tuli pääsee irti ja kaupunkeja ja
+kyliä ja huoneita palaa, niin tulee sellainen tapaus pian aina omasta
+waromattomuudestamme. Sillä waikka tuli on niin waarallinen aine,
+wieläpä kaikkein waarallisinkin, niin näemme, kuinka se saatetaan
+hallita ja sulkea takkoihin ja uuneihin, kun waan sen kanssa waroen
+eletään. Kun se muutoin olisi vihollisemme, tulee se näin meille
+uskolliseksi ystäwäksi, josta meille on iloa ja hyötyä. Tuli lämmittää
+meitä, kun on kylmä, ja antaa waloa, kun on pimeä. Se kiehuttaa
+ruokamme kypseksi ja paistaa leipämme, se pehmittää meille kowat
+metallit, joista on meille niin monellaista hyötyä. Ihana Jumalan lahja
+on tuli, oikein käytettynä. Ei yksikään eläin ymmärrä sitä käyttää, ja
+kun joskus on tawattu niin raakoja metsä-ihmisiä, etteiwät ole
+tunteneet tulta, on niiden sanottu olleen tuskin järjettömiä
+luontokappaleita parempia.
+
+
+
+Maanjäristyksestä.
+
+
+Eräänä syyspäiwänä, sata wuotta takaperin, kuuli wäki isossa Lissabonin
+kaupungissa Portugalissa yht'äkkiä kowan maanalaisen jyrinän. Maa
+tärisi hirmuisesti; Tajon iso wirta kuohui ääriensä yli ja syöksi
+wetensä kaupunkiin. Huoneita ja kirkkoja kukistui raunioiksi, puoli
+kaupunkia häwisi, ja 24,000 (neljäkolmatta tuhatta) ihmistä menetti
+henkensä. -- Seitsemänkymmentä wuotta jälkeen päin häwitti maanjäristys
+Calabrian maan. Kokonaiset wuoret painuiwat maahan; toisia wuoria
+kohosi ylös. Rannat muuttuiwat; monta pientä järweä ja terweydelle
+wahingollista lewäsuota ilmausi; 40,000 (neljäkymmentä tuhatta) ihmistä
+menetti henkensä. -- Maanjäristyksessä Amerikassa wetäysi meri
+yht'äkkiä takaisin rannalta, niin että kaikki likellä olewat laiwat
+kallistuiwat kumoon hietikolla. Sitten hyökysi meri jälleen maalle ja
+peitti Callao'n kaupungin ja siinä 5,000 (wiisi tuhatta) asukasta, niin
+että päiwällä sen jälkeen näkyi ainoasti suuri hietakoko siinä, jossa
+kaupunki oli ollut. Ei kauwan aikaa jälkeenpäin häwitti maanjäristys
+koko Vrussan kaupungin Turkinmaalla. -- Kaksikymmentä wuotta sitten
+ilmausi yh'täkkiä Sisilian saarta likelle mereen saari, joka oli
+peninkulmaa pitkä. Neapelin kuningas tahtoi mielellään saarta omakseen
+ja antoi sille nimensä. Englannin kuningas tahtoi myös omistaa sitä ja
+antoi sille nimensä. Mutta juuri kuin molemmat kuninkaat riiteliwät,
+kumpiko saisi pitää saaren, wajousi koko saari jälleen meren sywyyteen,
+eikä sitä ole sittemmin enää nähty.
+
+
+
+Tuliwuorista.
+
+
+Suurimmat tuliwuoret maailman-osassamme owat Vesuwio Neapelin
+tienoilla, Etna Sisilian saarella ja Hekla Islannin saarella. Kaikki
+kolme suitsuawat wielä wälistä tulta ja syytäwät laawaa.
+Seitsemänkymmentä kahdeksan wuotta Wapahtajamme syntymisen jälkeen
+syyti Vesuwio niin paljo kuumaa tuhkaa, jossa oli wettä ja laawawirtaa
+seassa, Herkulanumin ja Pompejin kaupunkien päälle, että nämä
+onnettomat kaupungit piammiten kaikkine asukkaineen painuiwat hautaan.
+Likimäärin 1,600 (tuhat kuusisataa) wuotta jälkeenpäin sattui eräs
+työmies kaiwamaan kaiwoa tällä tienoolla ja löysi kiwiportaat maasta.
+Siinä löytyiwät Herkulanumin jäänökset kolmenkymmenen kyynärän
+sywyydessä maan sisässä, ja nyt oli toinen kaupunki rakennettu sen
+päälle. Ei kaukana tästä löydettiin Pompejikin, joka nyt on suurimmalta
+osalta kaiwettu ilmiin, niin että siinä nähdään, kuinka ihmiset oliwat
+asuneet ja eläneet Kristuksen syntymisen aikana.
+
+
+
+Tulen ja weden sodasta.
+
+
+Englannissa tapahtui kerran syksyllä, että meri kowalla myrskyllä
+yht'äkkiä kohosi maalle ja pakkausi suureen masuuniin, jossa sulattiin
+mahdottoman paljon rautamalmia. Juuri kuin wesi tuli masuuniin, kuului
+kowa paukaus. Samassa näkyi korkea patsas höyryä ja tulista malmia
+nousewan ilmaan niin korkealle kuin korkein kirkontorni. Kolme kertaa
+perätysten uudistui taas paukaus. Kolme kertaa perätysten nousi
+tulipatsas. Sitten pirisi se kuuma malmi ympäriinsä joka suunnalle.
+Wesi oli woittanut ja kiehui kauwan, juuri kuin ylpeillen woitostaan,
+sammuneessa uunissa.
+
+
+
+Säkene.
+
+
+    Säkene lentelee
+    Pois ilmaan pimeään,
+    Ja siinä välkkyilee
+    Lyhyllä retkellään.
+
+    Se liekittyäkän
+    Pois sammuu kadoten.
+    Kentiesi sentähän
+    Sytytti tulosen.
+
+    Mi kauvan loistelee
+    Valaisten pimeää;
+    Elokin rientelee
+    Kuin säen pieni tää.
+
+
+
+Varjele Herra!
+
+
+    Maan valo vaipuu pimeään, vaan Herra varjeleepi,
+    Ja taivaan kansi synkistyy, mut Herra varjeleepi.
+    Yön pilvi raskas nousevi ja Pohja leimuileepi
+    Ja myrsky yöllä puuhailee, mut Herra varjeleepi:
+    Maailma erämaata vaan se synkkää kuvaileepi.
+    Miss' eksyin kuolee matkamies, mut Herra varjeleepi.
+    Ja aallot syöksyy kallioon, tään perus tutiseepi,
+    Ja keula särkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi.
+    Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi,
+    Salamat sinkuu pilvissä, mut Herra varjeleepi.
+    Maa jalkain alla tärisee ja vuoret vapiseepi,
+    Maan kita myöskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi.
+    Ja vallat katoo, sodat soi ja verta tulvaileepi,
+    Ja kansat huutaa kostoa, mut Herra varjeleepi.
+    Sä ihmisraukka, näet vain, ett' aika läheneepi,
+    Maailma jolloin katoaa, vaan Herra varjeleepi.
+    Se autuas, ken itseään vaan vähäks katseleepi
+    Ja miettii aina riemuten; kyll' Herra varjeleepi.
+
+
+
+
+Kolmastoista Luku.
+
+Valosta ja lämpimästä.
+
+
+Onpa nyt valoisa päivä, aurinko paistaa ikkunoista sisälle, voipi siis
+nähdä kaikki tuvassamme. Illan tultua laskeupi aurinko. Sitten vasta
+tulee _hämärä_, niin ettei enää niin selvästi voi nähdä kaikkia, ja
+sitten tulee _pimeys_, jossa ei voi nähdä juuri mitään. Mutta silloin
+sytytetään valkea takkaan, päre pannaan palamaan pihtiin eli
+talikynttilä sytytetään pöydälle, vaikka näiden valossa emme näe niin
+selvästi kuin päivän valossa. Jos tällöin menemme kartanolle, niin
+näemme kuun paistavan ja valaisevan maata. Tai nuo kirkkaat tähdet
+paistavat niin ihmeellisen kauniina meille illalla tuolta siniseltä
+taivaalta.
+
+Mistä tulee siis valo? Se tulee meille auringosta, kuusta ja tähdistä,
+tulesta ja monista kappaleista, niinkuin kiiltomadoista, fosforista ja
+vanhoista lahonneista puupalaisista. Mitä on valo? Onko se itsestään
+kappale eli onko se kappaleiden luonto, joka saattaa meitä niitä
+näkemään? Sitä kyllä ei voi kukaan oikein selittää. Me näemme ainoasti
+valon täyttävän koko maailman, ja kun se katoaa, ovat kaikki asiat
+toisin. Muutamat sanovat koko maailman avaruuden olevan täytetyn
+aineella, joka on paljoa hienompi kuin ilma, ja tätä kutsutaan
+_eeteriksi_. Ja juuri kuin ääni tulee ilman tärinästä, niin tulee valo
+siitä, että eeteri tärisee, kun joku panee sen liikkeelle. Niin paljon
+tarkoin tiedetään, että valo kulkee paljoa nopeammasti kuin ääni. Ja
+jokaisen sekunnin välillä, kun kello napsahtaa, lentää valo 29,000
+(yhdeksänkolmatta tuhatta) peninkulmaa eteenpäin, ja vaikka aurinko on
+niin hirveän kaukana, ei valo kuitenkaan tarvitse kuin vähä yli 8
+minuutin tullakseen auringosta tänne.
+
+Juurikuin ääni tulee meille korvain kautta, niin tulee meille valo
+silmäin kautta. Me näemme silmillä, ja silloin _näkyvät_ meille
+kappaleet. Kun korvat sisältä pilautuvat, tullaan kuuroksi. Kun silmät
+saavat vahingon, tullaan sokeaksi. Sokeina syntyneet ihmiset eivät
+tunne valoa. Mutta miksikä välistä juurikuin sädehtisi ummessa olevissa
+silmissämme, kun lyömme otsaamme seinään? Siitä se tulee, että silmän
+sisällä on hellä tuntohermo, joka johdattaa valon tuntoomme. Ja joka
+kerta, kun tämä tuntohermo loukkaantuu, tuntuu juurikuin valon säde
+nähtäisiin.
+
+Otanpa nyt paperin, pistän reijän sen läpi neulalla ja katson reijän
+läpitse. Näenpä siitä pienestä reijästä ladon ja niityn kaukana tuolla
+metsän rinnassa. Tiedänpä nyt jonkun kappaleen tulevan silmälle
+nähtäväksi sillä, että valon säteet tulevat silmään kaikista kappaleen
+osista. Sanomattoman hienojahan silloin valon säteet ovat, kun niin
+mahdottoman paljo säteitä ladosta ja niitystä tulee silmään yhden
+ainoan, paperiin pistetyn, pienen reijän lävitse!
+
+Mutta miksikä lato ja muut kappaleet, jotka ovat tuolla etäällä,
+näkyvät pienemmiltä kuin ovatkaan likempää katsoen? Sen nyt näytän
+sinulle kuvalla. Tässä ovat puut, ja tässä seison minä katsoen niitä.
+Puut ovat yhtä isoja; mutta kuitenkin näen likempänä seisovan puun
+olevan pienemmän etempänä olevaa puuta. Miksikä niin? No siksi, kun
+ajattelen kumpaisenkin puun latvan (huipun) päästä tulevan silmääni
+valon säteen, ja toisen säteen juoksevan juuresta maan pinnassa.
+Ymmärränpä molempain likimmäisestä puusta tulevan säteen tekevän
+isomman kulman (vinkkelin) silmääni vasten ja juurikuin enemmän
+levenevän. Mutta etimmäisestä puusta tekevät ne suipumman kulman ja
+vähemmän levenevät. Vedänkö viivan sädetten välille, niin käsitän
+likimmäisen puun näkyvän niin paljoa isommalta kuin etimmäisen puun,
+kuin sen sädetten välillä oleva viiva on isompi viivaa, joka on
+etempänä olevasta puusta tulevain sädetten välillä.
+
+Mutta et tarvitse ajatella toisen puun olevan juuri toisen kohdalla,
+sillä silloin toinen värjöttäisi pois näkymästä sen etimmäisen. Sillä
+puut ja monta muuta kappaletta ovat läpinäkymättömiä. Mutta muut
+kappaleet, niinkuin ilma, vesi ja lasi, päästävät valon lävitsensä,
+niin että niiden läpi nähdään, ja sellaisia kappaleita kutsutaan
+_läpinäkyviksi_. Kun valo paistaa läpinäkymättömihin kappaleisin, tulee
+niiden taakse varjo. Nyt palaa talikynttilä pöydällä, ja minä asetun
+kynttilän eteen. Näenpä jotakin mustaa seinällä. Mikä se on? Se on
+varjoni. Jota likemmä seinää menen, sitä pienemmäksi tulee varjoni.
+Jota etemmäksi menen seinästä, sitä suuremmaksi tulee varjo. Mutta
+varjo tulee sen mukaan miten kynttilä on asetettu. Jos kynttilä
+asetetaan lattialle, niin tulee varjoni seinälle hyvin pitkäksi. Jos
+nostan kynttilän pääni päälle, tulee varjoni lyhemmäksi. Samalla lailla
+tulee varjoni pitkäksi edelläni tiellä kävellessäni, kun aurinko eli
+kuu on alaalla taivaalla. Mutta jos ne ovat korkealla, tulee varjo
+aivan lyhyeksi. Ja jos ne ovat aivan pääni päällä, niin en näkisi
+ollenkaan mitään varjoa. Sitä saat nähdä tiimapatsaassakin, joka
+näyttää päivän aikoja juuri sillä, että navan varjo muuttuu auringon
+kulun mukaan.
+
+Näenpä läpinäkyväin kappaletten toisinaan olevan _värittömiä_, mutta
+läpinäkymättömillä kappaleilla on erilaiset _värit_. Mistä tulevat
+värit? Ne tulevat siitä että kappaletten pinnoista palaa valo eri
+lailla. Nenäliinani on valkea; sen pinnasta palauu enin valoa takaisin,
+ja sentähden se tulee valkeaksi. Huivini on musta, se imee sisäänsä
+enimmän valoa, ja siksi se tulee mustaksi. Musta huivi lämpeneekin
+pikemmin, kun aurinko paistaa siihen. [Muist. Valkea ja musta eivät ole
+oikeastaan mitään väriä. Valkea on valoa, ja musta on pimeyttä. En
+saata nähdä mustaa, enkä saata nähdä varjoa, jos ei niiden vieressä ole
+valkeampia kappaleita.] Muistatko niitä kauniita värejä vesikaaressa,
+jotka tulevat auringon sädetten murtumisesta niissä pienissä
+vesiherneissä? Yläpuolelta on se punainen, sitten helevän keltainen,
+sitten viheriäinen, sitten vaaleansininen, sitten tummansininen, ja
+sisimmäinen laita on kihtaava. Jos maalaan samat värit hyrrään samaan
+järjestykseen ja nakkaan hyrrän sukkelasti pyörimään, näyttää hyrrä
+aivan valkealta. Siitä näen valkean valon olevan yhdistetyn vesikaaren
+seitsemästä väristä, ja se saatetaan jälleen jakaa erilleen niihin,
+niinkuin valon sädetten paistaessa tahkotun lasin läpi. Kun valo
+paistaa kukkaan, tulee se punaiseksi, jos se imee sisäänsä kaikki muut
+säteet, mutta palauttaa itsestään pois ainoasti punaiset. Jos se
+palauttaa itsestään siniset säteet, näyttää se siniseltä, ja niin on
+kaikkien värien kanssa. Paitsi vesikaaren värejä, on niitä muunkin
+näköiselle vivahtavia, jotka tulevat värien sekoituksesta. Mustasta ja
+valkeasta saadaan harmaata, mustasta ja punaisesta ruskeata j.n.e. Sen
+pitää kaikkein maalarien hyvästi tuntea. Ja tarkasti tulee niiden osata
+kuvata valoisia ja varjopaikkoja; muuten ei ole kuvaus kuvatun
+näköinen.
+
+Jos jollakulla kappaleella on hyvin kiiltävä pinta, näen siinä kuvani
+juurikuin _kuvastimessa_ (peilissä). Siksi kuvauvat kaikki ympärillä
+olevat kappaleet kirkkaassa lähteessä eli tyvenessä järvessä eli hiljaa
+juoksevassa joessa. Mutta jos menen kuvastimen sivulle, enpä näekkään
+itseäni, vaan muita, jotka ovat kuvastimen edessä toisella puolella.
+Siitä näen etteivät valon säteet kimpoa kuvastimesta joka suunnalle.
+Jos säteet tulevat suoraan, palauvat ne suoraan takaisin vastassa
+olevalle kohdalle. Soutaessani veneellä joella, näen rannan
+kuvastelevan niin että sen kuva vedessä juurikuin kääntyisi sisäänpäin.
+Se tulee siitä että valon säteet rannalta lankeavat vinoon veden
+pintaan.
+
+Mutta jos asetan suoran kepin puolitiestä veteen, niin näyttää sen kuva
+juurikuin murretulta. Ja jos panen vesikuppiin rahan, näyttää tämä
+olevan toisessa paikassa, kuin se onkaan. Miksikä niin? Siksi kuin valo
+menee suoraan aineen läpi, joka on yhtä tiheää jokapaikasta; mutta jos
+se menee harvemman aineen läpi tiheämpään eli päin vastoin, niin
+murtuvat säteet ja juurikuin sujuvat syrjään. Vesi on harvempaa kuin
+ilma, siksi näyttää keppi murtuneelta, ja raha näyttää olevan eri
+sijalla. Ylempänä oleva ilma on harvempaa kuin alempana oleva, siksi
+näyttää aurinko aina olevan taivaalla ylempänä, kuin se onkaan.
+
+Lasi on paljoa tiheämpää kuin ilma: siksi murtaa paksu lasi hyvin valon
+säteet. Jos otan pyöreän lasikappaleen, joka on molemmin puolin mykevä,
+näenpä tavallisella matkalla kaikkia suurempana, kuin itsestään
+ovatkaan. Sellaiset _suurennuslasit_ ovat ihmeellisiä läpikatsottaessa,
+kun niillä katsotaan aivan pieniä kappaleita. Isällä on sellainen lasi,
+jota hän kutsuu _tulilasiksi_, ja sillä sytyttää hän piippunsa, sillä
+se kokoaa auringon säteet yhteen polttopilkkuun. Äidillä ovat
+_silmälasit_ mykevästä lasista, kun hän ei näe selvästi likeltä.
+Ontevilla lasilla nähdään kaikkia pienempänä kuin ovatkaan; sellaisia
+silmälasia pitää lukkari, joka on likinäköinen eikä näe hyvästi
+pitkälle matkalle. Ja jos sovitan useita mykeviä lasia kohtalaisesti
+pitkään putkeen, niin saan siitä _kiikarin_, joka samalla näyttää
+isontavan edessä olevat kappaleet ja tuovan ne likemmä.
+
+Joka kerran kun seison auringon paisteessa eli istun valkean lekolla,
+tunnen auringon ja tulen samalla paistavan ja _lämmittävän_. Ajattelen
+silloin usein itsekseni: kuka tiesi, jos ei valo ja lämmin ole juuri
+samaa, joka ilmestyy kahdella eri tavalla? Toisella kerralla olen
+nähnyt valon lämpimättä, niinkuin kiiltomadon, ja lämpimän valotta,
+niinkuin kylmää naulaa takoessa, siksi että se tulee aivan kuumaksi.
+Silloin olen ajatellut: ihmeellisiä ovat luonnon voimat!
+
+Olen havainnut lämpimäin kappaletten antavan lämmintänsä kylmille
+kappaleille; mutta silloin menettävät lämpimät kappaleet lämpimäänsä.
+Jos tartun talvella rautalukkoon, tunnenpa, kuinka se viepi lämmintä
+kädestäni. Olenpa havainnut muutamain kappaletten pikemmin kuin toisten
+tulevan kylmiksi eli lämpimiksi. Saatan pitää hiiltä hyppysissäni
+vaikka sen toinen pää on tulinen. Mutta jos kiehutan vettä
+rautapannussa ja tartun käsin sen rautaseen varteen, niin se polttaa.
+Jos pannussa on puinen varsi, tohdin siihen kyllä tarttua. Siitä tiedän
+raudan ja kaikkein metallein olevan hyviä _lämpimänjohdattimia_, mutta
+puun, kiven, villan, ilman, veden ja muiden kappaletten johdattavan
+hitaammasti lämmintä läpitsensä. Siksi rakennetaan huoneita puusta eli
+kivestä. Sillä jos niitä rakennettaisiin raudasta, niin olisivat ne
+tukalaksi asti lämpimät kesällä ja hirveän kylmiä talvella. Siksi
+pidämmekin mieluisimmasti villa-vaatteita, jotka eivät päästä lämmintä
+ulos ja kylmää sisälle. Sentähden on Jumalakin vaatettanut monta
+eläintä turkkiin, joissa ovat karvat eli villa. Ja siksi pidetään
+kaksinkertaisia akkunoita talvella, sillä ruutuin välissä oleva ilma
+estää tulemasta kylmän ulkoa ja lämpimän sisäpuolelta.
+
+Mitä on siis lämmin? Niin, mitä se itsessään on, sitä en voi sinulle
+sanoa. Lämpimäksi kutsumme sitä, joka on yhtä lämmin eli lämpimämpi
+kuin oma ruumiimme, ja _kuumaksi_ sitä, joka on vielä paljoa
+lämpimämpi. Mutta _kylmää_ on se, joka on omaa ruumistamme kylmempi. Se
+tulee usein harjaumisesta. Jos usein lämmittelein valkean lekolla,
+tulenpa viluisemmaksi ja aremmaksi, kuin ennen olin. Ensin tultuani
+saunaan, on minusta siinä hirmuisen kuuma, ja meressä uidessani on
+minusta ensin vesi hirveän kylmää. Mutta vähitellen totun siihen.
+Siitäpä käsitän kuumuuden ja pakkasen olevan vaan vähä enemmän eli vähä
+vähemmän lämmintä.
+
+En kuitenkaan sentähden voi tottua kaikkeen kuumuuteen, enkä kaikkeen
+kylmyyteenkään. Jos kosken paljaalla sormellani hiillokseen eli
+liekkiin eli tuliseen rautaan, saanpa rakon sormeeni, sillä nahka
+turmeltuupi siinä. Silloin ei ole hyvä pistää sormeani kylmään veteen,
+sillä siitä alkaa sitä pahemmin pakottaa. Kuuma kuumaa ja kylmä kylmää
+vastaan. Jos heti pidän sormeani kuumuudessa, niin pääsen rakosta. Jos
+olen hyvin palavissani ja juon kylmää vettä eli jäähdyn ilmassa, niin
+vilustun ja siitä sairastun. Käteni, jalkani ja poskeni saatan
+palelluttaa kylmänä talvipäivänä, niin että ne jähmettyvät ja tulevat
+valkeiksi ja turriksi. Jos niitä silloin lämmitän valkealla, tulevat ne
+heti kipeiksi, ja niitä alkaa pakottaa. Näinpä kerran ukon kävelevän
+puujaloilla. Hän oli palelluttanut jalkansa metsässä. Kotiin tultua oli
+hän lämmittänyt niitä valkean paisteella, ja nyt tulivat kuoleman vihat
+jalkoihin, niin että lääkärin täytyi sahata ne poikki. Mutta jos hieron
+paleltunutta kättä, jalkaa eli poskea hyvin lumella, niin tulevat ne
+viimein hyviksi. Niin voidaan saada henki ihmisiinkin, jotka löydetään
+pakkaisesta hengetönnä metsässä eli maantiellä. Voipi niinkin olla,
+että ne ovat kokonaan paleltuneet hengettömiksi. Samalla lailla
+saatetaan kuolla tulesta eli kovasta kuumuudesta.
+
+Ihmeellistä on nähdä kuinka kappale isonee, kun sitä kuumennetaan, ja
+pienenee _jäähdyttyänsä_. Jos minulla on rautakanki, joka sopii
+paraiksi reikään, ja kuumennan tuliseksi kangin, eipä se mahdukaan enää
+samaan reikään, ennenkuin on jäähtynyt kylmäksi. Miksikä kuumentaa
+seppä kärrynrattaan selkärautaa, ennenkuin panee sen rattaan ympäri?
+Siksi että selkärauta kuumana on suurempi; mutta jäähdyttyä kutistuu se
+kokoon ja puristuu lujempaan rattaan selkään. Miksikä nurkat paukkuvat
+talvella? Siksi kuin seinähirret halkeilevat, kun on lämmin sisällä ja
+kylmä ulkopuolella. Miksikä putoaa sormus sormestani, kun pistän sen
+kylmään veteen? Siksi kun sormi kutistuu enemmän kuin sormus. Miksikä
+kuohuu vesi padassa, joka on sillä täytetty? Siksi kun vesi paisuu
+lämpimästä enemmän kuin pata.
+
+Miksikä siis pata kiehuu? Siksi kun kuuma vesi padan pohjalla kevenee,
+nousee ylöspäin pintaan ja pakottaa muun veden pois edestään. Siitä
+tulee liike padassa. Pohjassa oleva vesi tulee viimein niin kuumaksi,
+että se muuttuu höyryiksi ja nousee poreina eli kuplina ylöspäin. Jos
+tämä höyry lasketaan kylmän putken lävitse, niin jäähtyy se ja tulee
+jälleen vedeksi; ja niin tisleerataan juoksevia aineita. Ja samalla
+lailla kuin lämmin vesi nousee ylöspäin padassa, niin nousee lämmin
+ilmakin ylöspäin huoneessa. Sen kyllä tunnen saunan lavalla.
+
+Mutta vaikka kaikki muut kappaleet kutistuvat pienemmiksi pakkasessa,
+niin tekee vesi kokonaan toisin, sillä se paisuu muuttuessaan jääksi.
+Jos putelin täytän vedellä ja panen sen pakkaseen, niin särkyy puteli.
+Jos reijän poraan kiveen, täytän reijän vedellä ja lyön tulpan sen
+suulle, niin kivi halkeaa, kun vesi on talvella jäätynyt reijässä.
+Sentähden on jää keveämpi kuin vesi, ja pysyy veden päällä. Jos jää
+painuisi pohjaan, niin ei se sulaisi keväällä, ja ei yhtään elävää
+pysyisi silloin hengissä vedessä.
+
+Meillä oli tuvan rinnalla kylmä kamari, jota ei oltu lämmitetty kaukaan
+aikaan talvella. Siinä oli ilmasta tullut märkyys jäätynyt jääneuloiksi
+akkunalasissa. Kun teimme valkean takkaan, havaitsin jään alkavan sulaa
+akkunaruudussa valkean kohdalla. Mutta samalla kertaa oli lattialla
+takan ja akkunan välillä niin kylmä, että maito jäätyi kupissa, jonka
+panin lattialle. Miksi niin kävi? Siksi kun lämmin paistoi tulesta ja
+lämmitti ruudun, mutta se valkean ja ruudun välillä oleva ilma lämpeni
+paljoa hitaammin.
+
+Lämpimäin auringon sädetten mennessä ilman läpi ei ilma ota niistä
+paljo lämmintä, vaan maa ottaa enimmän. Sitten lämmittää maa ilmaa,
+joka on sitä likinnä, ja siksi on ilma alhaalla maan pinnalla
+lämpimämpi kuin korkeammalla vuorilla. Siksi puhaltaakin toisia tuulia
+ylhäällä, ja siltä se usein näyttää, kuin pilvet kulkisivat tuulta
+vastaan. Jos nousen hyvin korkealle vuorelle, tulenpa viimein
+sellaiselle paikalle, jossa lumi ei enää sula kesällä, ja sitä paikkaa
+kutsutaan _lumirajaksi_. Korkeammalla ei voi mitään kasveja menestyä;
+mutta puista on koivu, joka kasvaa likinnä lumirajaa. Keskellä maata,
+jossa on lämpimin, on lumiraja korkealla ylhäällä; mutta kaikkein
+kylmimmissä paikoissa on se juuri maan pinnalla.
+
+Oi Jumala, joka olet antanut silmillemme valkeuden ja ruumiillemme
+lämpimän, valaise sielummekin totuuden valolla, että mielemme olisi
+lämpimästi halukas hyvään, jota maan päällä on! Olemme lukeneet pyhässä
+sanassasi Jesuksen Kristuksen olevan totisen valkeuden, joka valaisee
+kaikki ihmiset. Anna meille siis armosi, ettemme koskaan erkanisi
+Vapahtajastamme synnin teille; sillä siellä on pimeys ja kylmyys, ja
+siellä sielumme paleltuu kuoleman varjossa. Mutta sinun tykönäsi on
+armo ja ijankaikkinen kirkkaus, ja valkeudessasi on meillä valkeus.
+
+
+
+Magneetista ja kompassista.
+
+
+Nä'inpä kerran teräspalasen, joka oli hevosen kengän mukainen, ja sen
+pienemmässä haarassa riippui rautakappale kiini, eikä näkynyt mitään,
+joka olisi sitä siinä pitänyt. Miten se voi käydä laatuun? Sen sanon
+sinulle. Muutamalla rauta- eli teräslajilla on kummallinen luonto vetää
+toista rautaa itseensä kiinni ja pitää sitä siinä. Sellainen rauta eli
+teräs on _magneeti_, ja isoon magneetiin saatan panna useita
+leivisköitä painoa riippumaan. Jos tahdon tehdä leikkikalun tästä, niin
+leikkaan korkista kalanmoisen kappaleen, pistän siihen pienen
+teräskipeneen ja annan tämän uida vesikupissa. Jos minulla on nyt pieni
+ongenmuotoinen magneeti, ja pidän tätä vähän matkan päässä
+korkkikalasta, niin näen kuinka kala uipi ongen perässä, vein sitä
+vaikka mihin. Saatanpa tehdä magneetilliseksi esim. teräsneuloja,
+joissa ei ennestään ole magneetia, niin että hivutan niitä magneetiin.
+Jos minulla on sellainen magneetineula ja panen sen kiinni pyöreään
+rasiaan, niin että se pääsee navan nenässä vapaasti pyörimään,
+putoamatta alas, niin näen kummallista. Kääntänenpä rasiaa, vaikka
+miten, niin kääntyy alinomaa neulan toinen kärki pohjoista kohti.
+Sellaista rasiaa kutsutaan _kompassiksi_, ja tämän tuntevat kaikki
+merimiehet. Sillä muinoin, kun ei tiedetty kompassista, kulkivat
+merimiehet auringon ja tähtien jälkeen purjehtiessaan aavoilla merillä,
+joilla ei maata näy. Mutta nyt on paljoa vakavampi laskea kompassin
+jälkeen. Sillä jos kerran tiedän missä pohjoinen on, tiedänpä sitten
+muutkin ilmain suunnat.
+
+Mikä vetää siis magneetineulan kärkeä pohjoista kohti? Se on maassa
+oleva salainen voima; mutta joka kerralla, kun neula tulee rautaa liki,
+kääntyy se tämän puoleen, ja pyörii levotoinna sinne ja tänne. Ja mitä
+se salainen voima on, jota kutsutaan magneetivoimaksi, sitä ei voi
+kukaan oikein selittää. Se on kuuluva niihin näkymättömiin maailman
+voimiin, joita jo olemme tulleet tuntemaan sähkönä eli liekkeenä,
+valona ja lämpönä.
+
+
+
+Revontulista.
+
+
+Syys- eli talvi-illalla, kun on kylmä, näemme taivaan vaalenevan
+pohjoisessa leimuavasta valosta, joka alinomaa muuttuu. Välistä
+leimahtelee se säteinä, välistä palaa se suurina kaarina; välistä on se
+valkeana, välistä vaalean punaisena, ja sen luulisi sähisevän. Sitä
+kutsutaan _revontuliksi_, ja tämä on kaunista ja juhlallista katsoa.
+Mutta mitä se on, sitä ei voida oikein tietää. Sen luullaan olevan
+sähkö- eli lieke-valoa, joka loistaa korkealla ilmassa. Ja revontulien
+palaessa tulee aina magneetineula levottomaksi.
+
+
+
+Kiikarista eli pitkäsilmästä.
+
+
+Suurennuslasilla näen pienimmätkin kappaleet paljoa suurempina, kuin ne
+oikeastaan ovatkaan. Sillä katsoen on kirppu rotan kokoinen, ja
+vesiherneessä näen mahdottoman paljo pieniä eläviä, joita en voi
+ollenkaan nähdä paljailla silmillä. Kiikarilla näen kaukana olevat
+kappaleet likempänä. Rannalla seisoessani näen pienen mustan pilkun
+tuolla ulkona merellä, ja jos ojennan kiikarin pilkkua kohti, niin näen
+sen olevan veneen eli laivan eli suuren kiven. Kaukana maantiellä näen
+jotakin liikkuvan; otanpa kiikarin ja näen selvästi pojan ratsastavan,
+eli tyttösen ajavan lehmiä laitumelle. Toisella kerralla otan suuren
+kiikarin ja ojennan sen illalla kuuta kohti. Kuupa näyttää
+kummalliselta ja vaununrattaan kokoiselta. Eli jos katson sillä tähtiä,
+näenpä monta tähteä, joita en ennen paljain silmin nähnyt.
+
+
+
+Lämpömittariista.
+
+
+Usein tahdon tarkalleen tietää, kuinka lämmin on huoneessa ja ulkona.
+Siihen on minulla kone, jota kutsutaan _lämpömittariksi_, ja jonka näet
+tässä kirjan laidassa kuvattuna. Se on oikein viisaasti tehtynä.
+Ensiksi on koneniekka pannut elohopeaa pieneen tukittuun lasipilliin,
+jonka alapäässä on onsi palli. Hän tietää elohopean ja muiden ainetten
+paisuvan lämpimässä ja kutistuvan pakkasessa. Hän panee lasipillin
+messinkilevyyn ja pistää kaikki sulavaan lumeen. Elohopea kutistuu
+kokoon pillissä. No hyvä, sanoo koneniekka, piirränpä pykälän
+messinkilevyyn pillissä olevan elohopean tasalle, ja sen merkin nimitän
+_jäätöpykäläksi_, sillä niin kylmä silloin on, kun vesi jäätyy.
+Siihen viivaan piirtää hän 0. Sitten hän lasipillin panee kiehuvaan
+veteen. Elohopea paisuu ja nousee lasipillissä. Hyvä, sanoo
+koneniekka; piirränpä tuohon samallaisen pykälän, ja sen nimitän
+_kiehumapykäläksi_. Sitten jakaa hän levyn jäätöpykälän ja
+kiehumapykälän välillä 100 yhtä isoon osaan. Näitä kutsuu hän
+_pykälöiksi_ ja merkitsee ne numeroilla. Jäätöpykälän alle tekee hän
+myös yhtä isoja osia. Kun elohopea on ylempänä jäätöpykälää, niin lukee
+hän sen korkeuden messinkilevyssä olevain osain jälkeen ja sanoo: nyt
+on niin ja niin monen pykälän lämmin. Mutta jos elohopea on
+jäätöpykälän alla, niin hän sanoo: nyt on niin ja niin monen pykälän
+pakkanen. Ja alemma 40 pykälää ei voi elohopea laskeuda, sillä silloin
+jäätyy se kovaksi.
+
+Lämpömittarilla tiedämme ruumiissamme olevan 37 pykälän lämpimän. Kun
+ilma tuntuu hyvin kuumalta kesällä, näyttää lämpömittari 30 pykälää
+varjossa. Harvoin on talvella 40 pykälän pakkanen.
+
+Ja jos jolloinkin kuulet puhuttavan _ilmapuntarista_, niin elä luule
+sen olevan saman kuin lämpömittarin. Ilmapuntari on muullainen kone. Se
+on laitettu niin, että ilma painaa ylöspäin elohopeaa korkeammalle eli
+alemmalle lasiputkessa. Ja siitä ennustetaan sadetta eli kaunista
+ilmaa, kun raskas ja kostea ilman painaa enemmän kuin kuiva ja keveä
+ilma.
+
+
+
+Sunnuntai-aamu.
+
+
+    Oi, terve Suomi, kaunis synnyinmaa!
+    Sä vuorias
+    Ja laaksojas
+    Nyt koristat kuin morsianta.
+    Sun kansas siitä riemun saa.
+    Kun kukat tuoksuin kaunistaa
+    Tuhanten järviesi rantaa.
+
+    Ja kukat riemuitseepi valollen.
+    Min päivä suo
+    Ja maahan luo
+    Niin kirkkahasna aamupuhtehella.
+    Mut kansa, Herraa muistellen,
+    Pois heittää kaiken turhuuden
+    Ja alkaa rukoella.
+
+    Valaise, aamupäivä armias.
+    Nyt Jumalan
+    Lain korkean
+    Ja pyhän sanan kautta sieluamme!
+    Valaise Suomen ruhtinas
+    Ja köyhää kansaa loistollas.
+    Myös viimein hautojamme!
+
+
+
+
+Neljästoista Luku.
+
+Painosta ja liikunnosta.
+
+
+Tule, luetaanpa wielä, sillä luonnon kirja on sanomattoman rikasta.
+Tämä kiwi on _kowaa_, tämä sawi on _pehmeää_ ja tämä lasipalanen on
+niin _haurasta_. Helpommasti se murtuu rikki kuin tämä witsa, joka on
+_sitkeä_. Tämä pihlajakeppi on _notkea_; se sujuu helposti. Tämä
+teräswieteri lukossa on _pontewa_; sujutettua potkasee se itsensä
+jälleen entiselle muodolleen. Pallini on myös pontewa; se kimpoaa
+takaisin lattiasta. Plyijy ja sawi eiwät ole ollenkaan pontewia. Niitä
+en saa kimpoamaan takaisin.
+
+Tämä höyhen on _keweä_, mutta tämä kiwi on _raskas_. Kun sitä pidän
+kädessäni, tunnen sen selwästi painawan alaspäin. Jos se on maassa,
+täytyy minun käyttää woimaa nostaakseni sitä ylös; ja jos sen päästän
+kädestäni irti, putoaa se kohta maahan. Miksikä niin? Siksi että maa
+wetää sitä itseensä jonkunlaisella woimalla, joka tulee sen tiweydestä
+ja suuruudesta. Se on _painowoima_. Siitä tulee kiwen _paino_. Raskaita
+owat ne kappaleet, joita maa wetää kowasti itseensä, ja keweitä owat ne
+kappaleet, joita maa wetää heikosti itseensä. Mutta walolla,
+lämpimällä, sähköllä ja magneetiwoimalla ei ole painoa.
+
+Jos kiwi woisi pudota maan sisään, niin se putoaisi aiwan maan
+sisustaan; siellä se wasta pysähtyisi. Ja jos tahdon nähdä, mihin
+painowoima wetää, annanpa plyijyluodin riippua wapaana nuorassa. Siitä
+saan minä _luotilaudan_, jota rakennusniekat käyttäwät huoneita
+rakentaessa. Luoti ja nuora riippuu suorana alaspäin, ja sitä kutsun
+minä _pystysuoraksi_. Mutta tywentä wettä järwessä eli meressä ja
+kaikkea, joka on suorana pitkinpäin, kutsun minä _tasasuoraksi_.
+
+Nyt _punnitsen_ jotakuta kappaletta, tietääkseni sen _painoa_. Silloin
+otan _waa'an tahi puntarin_. Jos waa'assa owat yhtä pitkät siwut ja
+yhtä raskaat painot molemmissa kupissa eli molemmilla lewyillä, niin on
+waaka _tasapainossa_. Jos siinä eiwät ole yhtä pitkät siwut, waan owat
+yhtä isot painot, niin painuu pitempi siwu alaspäin. Jos siinä owat
+yhtä pitkät siwut, mutta ei yhtä raskaita painoja, niin laskeupi
+raskaampi paino alaspäin. Puntarissa muutan minä kanninta siksi että
+puntarin paino peräpuolella kanninta tulee yhtä raskaaksi kuin paino on
+puntarin päässä olewassa koukussa. Samallaista olet usein nähnyt
+kiikkuissasi laudalla. Tässä on kaksi poikaa, jotka owat panneet laudan
+hirren päälle kartanolla. Lauta on waa'an siwuin lainen. Jos pojat owat
+yhtä raskaat, niin asettawat he laudan niin, että sen molemmat puolet
+owat yhtä pitkällä. Silloin owat ne tasapainossa ja wuorottain
+kiikkuwat ylös- ja alaspäin. Mutta jos ne panewat laudan toiselle
+puolelle pitemmälle, niin jääpi pitemmällä puolella istuwa poika maahan
+istumaan eikä pääse ylöspäin. Ja jos toinen poika on keweempi,
+tarwitsee hän pitemmältä lautaa puolelleen, muutoin jääpi hän ylös eikä
+pääse laskeumaan.
+
+Jos kumarrun kowin alaspäin niin kaadun kumoon. Jos kannan wesiämpäriä
+kädessäni, niin kumarrun käydessäni toiselle puolelle. Jos juoksen
+hirttä myöten eli käwelen porraspuuta myöten, niin huiskin käsiäni,
+pysyäkseni tasapainossa. Konstiniekat, jotka käwelewät köyttä myöten,
+pitäwät silloin tankoa käsissään. Miksikä niin? Siksi että jokaisessa
+kappaleessa on paikka, jota kutsutaan _painokeskustaksi_. Jos ei sillä
+paikalla ole tukea alla, niin kaatuu kappale, juuri kuin kirja, jota
+koetan saada seisomaan yhdellä nurkalla. Jos ei minun painokeskustani
+ole kohdastaan sen jalan päällä, jolle astun, niin lankean. Pieni lapsi
+oppii wähitellen tuntemaan painokeskustansa, ja sitten alkaa hän
+käwellä. Kepin saatan pitää wiippumassa pystössä sormeni päässä, niin
+että se seisoo suorana ilmassa.
+
+Jos minulla on kaksi yhtä isoa plyijypalasta, niin yksi niistä painaa
+saman werran kuin toinenkin. Mutta jos minulla on plyijypalanen ja
+puupalanen, jotka owat yhtä isoja, niin painaa plyijypalanen enemmän
+kuin puupalanen. Silloin sanon: plyijy on raskaampi kuin puu.
+
+Miksikä uppoaa kiwi weteen? Siksi kuin kiwi on raskaampi kuin sama koko
+wettä. Miksikä pysyy hirsi weden päällä? Siksi että se on kewyempi kuin
+kokonsa wettä. Miksi makaa hirwen alapuoli wedessä? Siksi kuin se
+painaa altaan pois saman painomäärän wettä kuin se itsekin painaa. Jota
+raskaampi se on, sitä sywemmälle se painuu. Mutta se tulee kappaleen
+muodostakin. Wene painaa pois altaan wähemmän wettä, kuin jos sen puut
+olisiwat lauttana. Ulkomaalla rakennetaan laiwoja rautalewyistä.
+Jokainen rautalewy yksityisenä uppoaisi pohjaan; mutta laiwan muoto
+tekee sen, ettei se paina niin paljo wettä altansa pois. Jos nostan
+kiweä wedessä, tunnen sen siinä keweämmäksi, mutta kun olen saanut sen
+weden pintaan, tuntuu se raskaammalta. Jos putoan weteen, painunpa
+pohjaan, jos en osaa uida. Mutta jos minulla on airo kainaloin alla,
+niin pysyn weden päällä. Näin kerran pojan, joka oli hukkunut. Jonkun
+ajan perästä nousi hän weden päälle; mutta se tuli siitä, että ruumis
+oli turpunut isommaksi.
+
+Ihmiset ja eläwät _liikkuwat itse_ paikasta toiseen. Mutta muut
+kappaleet eiwät liiku itse. Tuolla menewät kärryt. Eiwät ne liikkuisi
+paikalta, jos ei hewonen niitä wetäisi. Tuolla lentää palli. Se olisi
+aiwan yhdessä kohti, jos ei sitä olisi nakattu menemään. Puun oksat
+liikkuwat, kun tuuli niihin puhuu. Kerä wierii pöydältä alas, koska
+painowoima wetää sitä alaspäin.
+
+Jos laudan tai tien tai jonkun muun tasaisen toinen pää on ylempänä
+kuin toinen, niin kutsun sitä _wiettäwäksi pinnaksi_. Jos lasken
+jotakin pyöreää eli kuperaa yläpuolelta pintaa, niin se wierii
+painollansa alaspäin. Mutta jos tahdon sitä wierittää ylöspäin, niin
+tarwitsen siihen enemmän woimaa kuin silloin, jos lauta tai tie olisi
+tasapinnassa. Siksi mennään mäkeä alaspäin hywää wauhtia, mutta ylös
+mäkeen wetäwät hewoset waikeammasti kuin tasaisella tiellä.
+
+Kellon napsauttaissa sekunnin, saatan käwellä kaksi kyynärää eteenpäin;
+mutta samalla ennätän juosta 12 kyynärää. Ja samalla ajalla ennättää
+hewonen täydessä laukassa 25 kyynärää, kyyhkynen lentää 45 kyynärää,
+pyssyn luoti kulkee 500 kyynärää, ja walo lentää eteenpäin 29,000
+peninkulmaa. Niin erilainen on _liikkeen nopeus_.
+
+Jos on kaksi yhtä raskasta kiweä, ja yhtä niistä nakkaan wäkewämmästi
+kuin toista, niin lentää se kiwi nopeammasti, jota nakkasin
+wäkewämmästi. Mutta jos minulla on raskas kiwi ja keweä kiwi, niin
+tarwitsen enemmän woimaa raskasta kiweä nakatessa, että se menee yhtä
+nopeasti kuin keweä kiwi.
+
+Nakkaanpa pallin ilmaan. Se lentää ensin winoon ylöspäin, sitten
+wähenee sen wauhti, sitten alkaa se winoon laskeuda alaspäin, ja
+tehtyänsä kaaren, putoaa se alas ja makaa maassa. Miksikä niin? Siksi
+kuin ilma tekee sille wastusta ja maa wetää sitä alaspäin. Jos nakkaan
+kiekun pyörimään, niin pidättää sitä wielä hierominenkin maata wasten.
+Kaikki tämä wähentää ja estää liikettä. Ja jos ei olisi niin,
+tapahtuisipa se ihme, ettei pallini eikä kiekkani kerran kädestäni
+nakattuina enää koskaan pysähtyisi.
+
+Muuan poika pani kelkalle kiwen ja weti kelkkaa. Toinen poika, joka oli
+yhtä woimakas, tuli kumppanillensa awuksi wetämään. Nyt wetiwät he
+kelkkaa kahta wertaa nopeammasti, kuin ensimäisen pojan yksinään
+wetäessä. Wähän ajan perästä alkoiwat he riidellä. Toinen weti kelkkaa
+eteenpäin, toinen taaksepäin. Eipä kelkka paikalta liikahtanut. Mutta
+wiimein wäsyi ensimäinen poika, ja nyt weti toinen poika niin paljo
+takaperin, kuin oli eroitusta poikain woimain wälillä. Kerran sitoiwat
+molemmat pojat nuoransa rekeen ja wetiwät sitä, kumpikin puoleltaan,
+winoon syrjään. Menipä reki aiwan suoraan eteenpäin, siksi kuin
+molemmat wetiwät sitä yhtä lujasti. Mutta kun toinen wäsyi, weti toinen
+poika re'en enemmän puolellensa. Kulkeissaan surwasi reki kelkkaa, ja
+kelkka poikkeusi syrjään, kun oli rekeä keweämpi, ja reki meni
+hitaammasti eteenpäin. Sitten surwasi reki olkikuormaan, mutta
+olkikuorma ei mennytkään syrjään, kun oli raskaampi, waan reki
+pysähtyi. Jos raskas olkikuorma olisi surwaisnut rekeä, niin olisi se
+antanut reelle kowemman wauhdin, kuin reki antoi olkikuormalle. Näinpä
+kerran weneen purjehtiwan hywää wauhtia ja paukahtawan laiwaan, joka
+purjehti hywin hitaasti. Kuitenkin meni laiwa esteettä eteenpäin, mutta
+wene musertui rikki.
+
+Kartanollamme oli suuri kiwi. Isä halusi saada sitä pois siitä, mutta
+ei yksikään saanut kiweä paikalta liikahtamaan. Ottipa isä _wiwun_,
+jonka näet tässä kuwattuna. Hän pisti kiwen alle lujan kangin ja pienen
+kiwen pani kangin alle aiwan likelle sitä suurta kiweä. Kun hän painoi
+wiwun yläpäästä alaspäin, jaksoipa nostaa kiwen, joka sitten wedettiin
+pois lujalla re'ellä. Samalla lailla oli kaiwon wintin kanssa, ja aiwan
+niin oli lautakiikunkin (liekunkin) kanssa. Siinä oli hirsi alustukena;
+tässä oli sinä pieni kiwi. Ja pitemmällä puolella wipua oli sama woima,
+kuin pitemmällä puolella lautakiikkua. Olisi isä saattanut panna
+alapuolen wipupuuta kiwen alle ja wiwuta yläpään ylöspäin. Silloin
+olisi alustukena ollut wipupuun alapää.
+
+Wintturi laiwassa ja wesiratas myllyssä owat myös wipuja. Weden, joka
+on wetäwänä woimana, annetaan pudota wäkewimmästi rattaasen; mutta
+myllynkiwet, joiden pitää pyöriä, owat kiinni lyhdyssä, jota pyörittää
+hammasratas, joka taas on akselineen yhdistyksessä wesirattaan
+keskustan kanssa. Sellaiset woimat enenewät sanomattomasti
+_wuoroliikuntokoneella_, jossa suuremmat rattaat iskeywät hampaineen
+pyörittämään pienempiä; sillä jokainen ratas tulee wiwuksi.
+
+Toinen wipukone on _ruuwi_, jossa on kaksi osaa, wäännettäwä ruuwi ja
+ruuwin torwi eli mutteri, joiden kierteet sopiwat toisissaan pyörimään.
+Saatan nyt tehdä kahdella tawalla, joko niin että mutteri on kiinni ja
+ruuwi irtanaisena, niinkuin näet tässä kuwatussa pusertimessa. Siinä
+enenee woima ruuwissa olewalla tangolla. Taikka on itse ruuwi kiinni ja
+mutteri irtanaisena niinkuin oikeissa kärryin rattaissa pidetään. Siinä
+lisäypi mutterin woima sillä lailla että sitä wäännetään awaimella.
+
+Wielä tiedän sittenkin wipukoneen. Isä aikoi halkaista pölkkyä, mutta
+eipä woinutkaan saada sitä kirweellä halki. Siksi löi isä _nalkin_
+pölkyn päähän, ja nyt halkesi pölkky muutamalla lyönnillä. Siitä
+ymmärsin wipukonetten olewan monellaisia. Puukkoni ja hakkurautani
+waikuttawat kuin kiilat. Keritsimien ja saksien terät owat kuin kaksi
+kiilaa ja waikuttawat kuin wiwut. Mutta kairi on samassa ruuwina ja
+nalkkina.
+
+Jos tahdon käyttää _pyöriä_ ja _kinunkia_ nostaakseni suuria painoja,
+niin panen ne riippumaan irtanaisina köysissä. Jos sidon ne kiini, eipä
+olekkaan niillä enää wipuwoimaa. Mutta silloinkin on minulle niistä
+suurta hyötyä; sillä silloin nostan painoa ylöspäin köydestä wetämällä
+alaspäin, ja silloin enenee woimani oman ruumiini painolla.
+
+Aiwan wähän olen ennen ajatellut sellaisia asioita kuin painoa ja
+liikettä. Mutta jota enemmin niitä ajattelen sitä mieluisempi on niistä
+kaikista ottaa waari. Enpä ole ennen kysynyt kiweltä: miksikä uppoat?
+eli weneeltä: miksikä pysyt weden päällä? En ole ennen arwellut
+pallista: miksikä lennät kaaressa? eli koskesta: miksikä juokset? eli
+myllystä: miksikä pyörit ja käytät? Mutta nyt olen oppinut kysymään ja
+waarin ottamaan monesta asiasta. Niin tahdon katsella kaikkia
+ympärilläni ja ajatella: miksikä on se niin? Kyllä on Jumala pannut
+paljo oppimista tawallisimpiinkin asioihin. Mutta sitä ei näe
+ajattelematon. Hän ei ajattele pitemmälle omaa nenäänsä.
+
+
+
+Wiidestoista Luku.
+
+Suuresta avarasta maailmasta.
+
+
+Tässä kirjassa olemme nähneet kaksi lasta tutkivan Jumalan luotuja
+kappaleita. Antti oli pojan ja Liisa tytön nimi. Nämäpä menivät
+syys-iltana isänsä kanssa ulos. Ilma oli selkeä, mutta kylmällainen.
+Tyven ja hiljaisuus oli ulkona. Tummansinisenä, korkeana, juhlallisena
+ja kupevana oli taivas lasten pään päällä. Sen kupeva puolisko, oli
+kuin suulleen käännetty malja ja loisti lukemattomilla tähdillä niin
+kauvas kuin silmä voi kantaa. Tämä oli juhlallista ja hyvin kaunista.
+Molemmat lapset luulivat olevansa aivan pienet Jumalan edessä.
+
+Mutta katseltuaan ympärillensä luulivat he seisovansa keskellä suurta
+ontta palloa. Antti sanoi, piammiten hämmästyksellä: kah, nyt seisomme
+keskellä maailmaa!
+
+Isä sanoi: kaikkein silmissä näyttää se siltä. Jumala on tällä tahtonut
+osottaa, että hän on asettanut ihmiset kauniin luodun maailmansa
+keskustaan. Kun koko maailma kunnioittaa Jumalaa, kuinka paljo eikö
+ihmisen sitten tulisi kunnioittaa Luojaansa, joka on asettanut hänet
+keskelle maailmaa! Kaikkea, mitä huomaitsemme aistimillamme: kaikkea,
+mitä näemme, kuulemme, maistamme, haistamme ja tunnemme, sitä kaikkea
+kutsumme _luonnoksi_. [Muistutus: Luonnon erilaiset aineet tottelevat
+joitakuita määrättyjä _luonnonlakeja_. Näiden lakien oppia kutsutaan
+_luonnon-opiksi_, ja niitä, joilla ovat suuret tiedot näistä asioista,
+kutsutaan _luonnon-oppineiksi_.] Mutta sitä loppumatointa, jota ei
+yksikään silmä näe, ei korva kuule, vaikka se on ihmisessä ja
+maailmassa, sitä kutsumme _hengeksi_. Luonto on katoavainen, mutta
+henki on katoamaton. Ja molemmissa on Jumala kaikkivaltias, joka kaikki
+kaikissa vaikuttaa.
+
+Aurinkoa, kuuta ja tähtiä, jotka taivaalta paistavat meille, kutsutaan
+_taivaankappaleiksi_. Ovatko ne kiinni taivaan katossa? Eivät, ne
+liikkuvat kaikki suunnattoman suurissa piireissä maailman avaruudessa.
+Kuinka ne liikkuvat? Sen sanon sinulle. Olemme nähneet, kuinka
+kummallisesti maa painovoimalla vetää itseensä kaikki. Jos tätä voimaa
+ei olisi, putoaisi kaikki tyyni pois maan pinnalta, ja me itsekin mennä
+hurahtaisimme äärettömään avaruuteen. Mutta ei ole se ainoastaan maa,
+joka vetää kaikki itseensä, vaan aurinko, kuu ja kaikki tähdet tekevät
+samoin, kukin niistä suuruutensa jälkeen. Jos nyt painovoima olisi
+ainoasti vallassa maailmassa, vetäisivätpä suuret taivaankappaleet
+pienemmät itseensä. Maa lentäisi aurinkohon, ja kuu putoaisi maahan.
+Siksi on Jumala pannut kappaleisin toisen voiman, jonka heti saat
+nähdä. Otappa vanne ja pane sen sisäpuolelle litteä kivi. Heiluta
+vannetta sukkelasti ympäriinsä. Ei kivi sentähden putoa pois;
+heiluttaessa saapi se vauhdin ulospäin, niin että se pysyy kiinni,
+vaikka luulisi sen putoavan pois vanteesta. Jos otan sinun
+käsivarsistasi kiinni ja pyöritän sinua ympäri, niin lentävät jalkasi
+ulospäin. Jos ratsastan hevosella ympyrään, täytyy minun kumartua
+sisällepäin, muutoin putoan hevoisen selästä. Ja jos käännän rekeä
+yht'äkkiä, niin kiepsahtaa se ulospäin. Miksikä niin? Se tulee
+_pyörimävoimasta_, joka tahtoo juurikuin lennättää ulospäin kaikkea,
+jota sukkelasti pyöritetään. Tuo suuri aurinko vetää siis maatamme
+itseensä painovoimalla, ja maa vetää itseensä kuuta. Mutta samassa
+vetää pyörimävoima maata ja kuuta ulospäin. Näiden molempain voimain
+näin yhtaikaa vastapainossa ollen, ovat ne tasapainoisina; yksi vetää
+ulospäin ja toinen sisällepäin, ja niin pakottavat ne maan juoksemaan
+pyöreässä piirissä auringon ja kuun ympäri. Ja juuri niin on se
+yleesensä laajassa maailman avaruudessa. Suuremmat taivaan kappaleet
+vetävät pienempiä eivätkä päästä niitä irti; pienemmät juurikuin
+pyrkisivät niistä irtautua vapaiksi, mutta eivät pääse pois, eivätkä
+putoa isompain päälle. Niin juoksee aurinko, maa, kuu ja kaikki tähdet
+alinomaa suurissa pyöreissä piireissä, pienemmät isompain ympäri.
+
+Jos kuljen veneessä, näyttää minusta ranta juuri kuin juoksevan sivu,
+ja vene näyttää olevan yhdessä kohden. Samalla lailla tuntuu meistä
+tämäkin suuri maa olevan yhdessä kohden ja koko taivaan piiri liikkuvan
+ympäri meitä. Mutta maa menee eteenpäin hirveää vauhtia maailman
+avaruudessa, lähes kolme peninkulmaa sekunnissa, jona kello kerran
+napsahtaa. Ja tässä liikkuu maa kolmella tavalla. Ensiksikin pyörii se
+ympäriinsä, samassa kulkee se auringon ympäri ja samassa seuraa se
+aurinkoa eteenpäin avaruudessa. Siitä tulee päivä ja yö ja vuodet ja
+vuoden ajat ja paljo muuta, jota kerron sinulle.
+
+Nakkaanpa pallin ilmaan. Sepä pyörii ympäri, niin että, jos pistän
+sukkapuikon sen keskustan läpi, se pyörii puikon ympäri, juurikuin
+ratas pyörii akselinsa ympäri. Niin pyörii maakin ympäriinsä. Jos
+minulla olisi niin pitkä sukkapuikko, että voisin pistää sen läpi maan
+keskustan, niin olisi puikko _maan akselina_, jonka ympäri se pyörii.
+Ja molempia puikon päitä kutsuisin maan _navoiksi: pohjoisnavaksi ja
+etelänavaksi_. Ei maan läpi ole pistettynä sellaista tikkua, mutta niin
+ajattelen, että se on sillä lailla.
+
+Jos olisi taikina taikka jotakin pehmeää ainetta, ja se saisi pyöriä
+akselinsa ympäri ilmassa, niin se pyöriessään muodostuisi pyöreäksi
+palliksi, mutta vähä tasautuisi napainsa kohdalta. Sillä lailla on
+maakin pyöristynyt palloksi ja tasautunut vähä napainsa kohdalta. Sillä
+alussa on maa ollut tulisen kuuma ja pehmeä niinkuin taikina, vaikka se
+sittemmin on päältäpäin jäähtynyt ja kuoreunut kovaksi. Luultavasti on
+niin käynyt kaikkein taivaan kappalten, sillä kaikki ovat ne pyöreitä
+kuin pallo. Ei se tee mitään jos täällä on vuoria ja laaksoja maan
+päällä; kyllä pallo on sentään pyöreä, vaikka sen pinnalle pannaan
+hietamurunen. Ja meistä näyttää, missä seisomme, maa olevan tasainen
+kuin hyrrä tai pyöreä pannukakku. Mutta sentähden on se niin, että me
+näemme aivan pienen osan maata sen pyöreän piirin sisällä, jota
+kutsumme _taivaan ranteeksi eli näköpiiriksi_. Havaittuamme laivan
+kaukana merellä, näemme siitä ensin vaan mastoin huiput, ennenkuin
+näemme koko laivan, ja se tulee siitä, että meren pinta, juurikuin
+maakin, on vähän kupera ja estää laivan näkymästä. Setäni, joka oli
+merimies, oli purjehtinut laivalla ympäri koko maan, ja hän näytti
+minulle paperista tehdyn pallon, jota hän kutsui maapalloksi ja johon
+koko maa oli kuvattu niin pyöreäksi, kuin se onkin. Kun hän näytti
+minulle sitä paikkaa, jossa me asuimme, ja puhui ihmisten asuvan
+toisella puolella maapalloa aivan jalkaimme alla, enpä tahtonut ensin
+uskoa häntä. Luulin niiden ihmisraukkain seisovan päällään ja
+välttämättömästi putoavan pois, jos ei heillä ole jotakin jaloissa
+kiinni pitämässä, niinkuin kärpäsillä katossa. Mutta muistin
+painovoiman ja niin ymmärsin niiden ihmisten täytyvän kävellä yhtä
+vakavasti jaloillaan kuin meidänkin.
+
+Sanommehan joka päivä: aurinko nousee, aurinko laskeuu. Mutta ei se ole
+aurinko, joka nousee ja laskeuu, se on maa, joka juhlallisesti pyörii
+lännestä itäänpäin. Ja sen mukaan kuin se kääntyy ja me sen muassa,
+alamme me _aamulla_ nähdä auringon idässä ja sitten _puolenpäivän_
+aikana korkeimmillaan taivaalla etelässä, siksi kuin me ja maa jälleen
+käännymme siitä pois, ja silloin vaipuu aurinko pois silmistämme
+länteen _illalla_. Niinkauvan kun aurinko valaisee sen paikan maata,
+jossa me asumme, on _päivää_; ja kun tämä paikka kääntyy pois
+auringosta, tulee pimeä ja yö. _Päivä ja yö_ yhteensä on _vuorokausi_.
+Siinä on kulunut 24 _tuntia_, ja sillä ajalla on maa kääntynyt kerran
+akselinsa ympäri. Tunti jaetaan 60 _minuuttiin_ ja minuutti 60
+_sekuntiin_. Sitä varten on laitettu kello, jossa tuntiviisari näyttää
+kaksitoista tuntia jokaisessa puolessa vuorokaudessa. Mutta seitsemästä
+vuorokaudesta tulee yhteensä _viikko_; se alkaa sunnuntaina, joka on
+pyhitetty Jumalan palvelukseen. Sitten seuraa kuusi työpäivää:
+maanantai, tiistai, keskiviikko, tuorstai, perjantai ja lauvantai.
+[Kun sanotaan vuotta, kuukautta ja päivää, niin mainitaan kuukauspäivä.
+Viikkopäivät ei ole joka vuosi samoina kuukauspäivinä. Sitä saadaan
+tietää allakasta.]
+
+Kyllä meistä on maa hirmuisen suuri. Keskipaikasta ympäri mitaten on se
+3,750 (kolmetuhatta seitsemänsataa viisikymmentä) Suomen peninkulmaa.
+Tiedämme jo sen olevan kaksitoista sataa peninkulmaa keskustan läpi
+mitaten. Mutta aurinko on kuitenkin paljoa suurempi. Jos sulattaisimme
+yhteen 1,400,000 (miljonan ja neljäsataa tuhatta) samallaista palloa
+kuin maa on, niin tulisi niistä kaikista yhteensä niin suuri kuin
+aurinko on. Ja jos panen neulan nupin suuren nauriin viereen, saatan
+verrata neulan nupin olevan maan, ja nauriin auringon. Sentähden vetää
+aurinko maata puoleensa, vaikka se on niin kaukana siitä, Juurikuin
+pallikin kulkee eteenpäin samalla kun se pyörii ympäri, niin pyörii
+myös koko tämä suuri maakin samalla ympäriinsä, kun se kulkee auringon
+ympäri. Pitkä matka on maalla auringon ympäri kuljettavana: aina 88
+miljonaa peninkulmaa. 365 (kolmessasadassa kuudessakymmenessä viidessä)
+päivässä ja piammiten kuudessa tunnissa siihen lisäksi on maa kulkenut
+koko tämän pitkän piirin, ja sitä aikaa kutsumme _vuodeksi_. Sata
+vuotta kutsutaan _vuosisadaksi_. Mutta kun ne kuusi tiimaa tulevat
+siihen lisäksi, niin säästämme ne yhteen ja panemme joka neljänteen
+vuoteen päivän lisäksi. Sellaista vuotta kutsumme _karkausvuodeksi_.
+Tasavamman laskun vuoksi jaamme vuoden kahteentoista _kuukauteen_,
+vaikka niitä pitäisi olla vähäisen enemmänkin; sillä kuukaudeksi
+kutsutaan sitä aikaa, jonka kuu tarvitsee maan ympäri kulkeakseen, ja
+siinä kuluu 29 ja puoli päivää. Mitkä ovat siis kuukaudet? Ne ovat
+tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, kesäkuu, heinäkuu,
+elokuu, syyskuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu. Ja koska ei kaikissa ole
+yhtä monta päivää, niin tulee muistaaksesi seuraava värsy:
+
+    Syys-, huhti-, kesä-, marraskuussa
+    On päivää kolmekymmentä,
+    Kahdeksan kolmatt' helmikuussa,
+    Vaan muissa yksi neljättä.
+
+Tuossa on palava kynttilä; pidämme sitä aurinkona. Otanpa kerän ja
+pistän sukkapuikon sen lävitse; kerä on maana, ja puikko on sen
+akselina. Asetanpa puikon seisomaan vähä vinoon ja kuljetan sitä ja
+kerää tällä kannalla ympäri kynttilää. Kun nyt samassa pyöritän kerää
+akselinsa ympäri, saanpa nähdä, kuinka päivä ja yö muuttelevat maan
+päällä. Näen senkin, että kun meillä on päivä, on ihmisillä toisella
+puolella yö; ja niin täytyy kaikkein kelloin käydä sitä enemmän edellä,
+jota etempänä asutaan idässä päin, koska aurinko siellä ennen tulee
+näkösälle. Näen senkin, kun maa vinossa kulkee auringon ympäri, että
+aurinko määrätyllä ajalla enemmän paistaa maan pohjoiseen puoleen, ja
+taas jälleen toisella ajalla enemmän eteläiseen puoleen. Tästä syystä
+tulevat vuoden-ajat. Auringon lämpimimmästi paistaessa pohjoseen, jossa
+me asumme, on meillä kesä, ja talvi on silloin eteläpuolella maata. Ja
+taas kun eteläisillä kansoilla on kesä, on meillä talvi. Ja kun meillä
+on kevät, on niillä syksy. Samasta syystä, aina sen mukaan kun aurinko
+paistaa enemmän tahi vähemmän sille paikalle, jossa asumme, eivät
+päivät ole yhtä pitkiä. Lyhyin päivä täällä pohjosessa on aina kohta
+joulun edellä. Silloin on aurinko aivan matalalla taivaalla ja laskeuu
+pian. Pohjoisnavan tienoilla on silloin alin-omainen pimeys, ja
+etelänavan tienoilla alin-omainen valoisa päivä. Ja koska aurinko
+silloin noin kolme päivää paistaa yhtä kauvan joka päivä, kutsumme
+näitä päiviä _talvipäivän tasaukseksi_. Silloin on pakkasta ja luuta ja
+talvi meillä, niin että mielellään lämmittelee valkealekon edessä.
+
+Kohta joulun jälkeen havaitsemme päiväin pitenevän ja öitten lyhenevän.
+Jonkun ajan näin pitkitettyä, tulee päivä aivan yhtä pitkäksi yön
+kanssa, ja tätä aikaa kutsutaan _kevätpäivän tasaukseksi_. Silloin
+tulee kesä, hanget sulavat ja ruoho alkaa viheriöidä. Päivät alkavat
+nyt tulla pitemmiksi öitä, ja niin tulee aika, jona aurinko kolmena
+päivänä juhannuksen aikana on ainoastaan vähän aikaa _sydän-yöllä_
+kateissa. Ylempänä pohjosessa ei aurinko silloin ollenkaan laskeu
+öillä. Silloin on meillä _kesäpäivän seisaus_. Ja nyt kukoistaa kaunis
+kesä ympärillämme. Sitten alkavat päivät jälleen lyhetä ja yöt pitetä,
+siksi että päivä ja yö ovat taas yhtä pitkät, ja silloin on meillä
+_syyspäivän tasaus_. Sitten seuraa syksy, kun heinät ovat korjatut
+niityiltä ja elot pelloilta, ja puolat kypsyvät metsissä. Tänä aikana
+lakastuu kaikki kukoistus, sillä nyt tulevat päivät jälleen öitä
+lyhyemmiksi, ja niin tulee taas talvi; ja niin on koko elämämme
+alin-omaisen muutoksen alainen. Mutta niillä, jotka asuvat
+keskipaikalla maata, ovat päivät ja yöt alin-omaa yhtä pitkiä. Siellä
+nousee aurinko kello kuuden aikana aamulla ja laskeuu kello kuuden
+aikana illalla; ja kohta auringon laskeuttua tulee synkkä pimeä. Mutta
+meillä on aina kappale aikaa hämärää, ja sentähden tulee aamuhämärä
+kesältä niin pian iltahämärän perästä, että yöt ovat jonkun aikaa pian
+aivan valoisat.
+
+Setäni, joka on merimies, oli kerran ollut muutamassa maassa, jossa ei
+koskaan ollut talvea. Se maa oli etelässä aivan kaukana meistä, ja se
+oli juuri kuin keskellä maata. Siellä olevilla ihmisillä ei ole
+ollenkaan vuoden aikoja, vaan alin-omainen kesä ja kova kuumuus, niin
+että kasvit kyllä voivat lakastua kuivuudesta, mutta ei kylmästä.
+Muutamana vuoden aikana sataa siellä pian alin-omaa kaksi kuukautta, ja
+se on niiden talvi. Samalla lailla ei ole vuoden-ajan muutoksia maan
+navoilla, vaan on alin-omainen talvi, ja sentähden eivät ihmiset voi
+asua siellä. Kyllä siellä on puoli vuotta päivää, niinkuin puoli vuotta
+yötä; mutta auringon säteet, jotka paistavat aivan pystösuoraan maata
+vasten maan keskustalla (päiväntasaajan kohdalla), paistavat niin
+vinoon maan navoille, etteivät voi sulattaa ijäistä lunta.
+
+Nyt ymmärtänet, kuinka erilaisilla paikoilla maan päällä saattaa olla
+erilainen ilma; niin että keskimaan paikoilla on lämpimämpi ilma, kuin
+mailla etempänä etelässä ja pohjosessa. Se tulee siitä, kuinka lähellä
+maan napaa tai kuinka kaukana päiväntasaajasta paikka on, mutta vielä
+siitäkin, onko maa korkeammalla vai matalammalla meren pinnasta.
+Korkeampi maa on aina kylmempi, kuin alhaisempi maa. Jos asun meren
+rannalla, niin siinä on kostea ilma. Ei siinä ole niin pikaisia
+lämpimän ja kylmän muutoksiakaan, kuin etempänä ylhäällä mannermaissa.
+
+Puhuisin sinulle vielä jotakin niistä pitkistä viivoista, joita näet
+maailman kartasta, mutta sitä et sinä vielä ymmärrä. Sen verran sanon
+sinulle, että viiva, joka ajatellaan vedetyksi ympäri maan keskustan
+(vaikka sitä ei siinä ole), on _päiväntasaaja_. Tämän molemmin puolin
+on kaksi samallaista viivaa, joita kutsutaan _käännepiireiksi_, eikä
+kaukana kummastakaan maan-navasta ole ne kaksi piiriä, joita kutsutaan
+_napapiireiksi_. Maat molempain käännepiirien välillä ovat kuumimpia
+maan päällä ja kutsutaan siis _kuumaksi ilma-alaksi_. Maita
+käännepiirien ja napapiirien välillä kutsutaan _lauhkeaksi
+ilma-alaksi_, joka merkitsee pakkasen ja lämpimän olevan kohtuullisesti
+tasattuna erinäisille vuoden-ajoille. Mutta maita napapiirien ja napain
+välillä kutsutaan _kylmäksi ilma-alaksi_. Suomemme on lauhkeassa
+ilma-alassa, mutta kuitenkin niin kaukana pohjosessa, että palainen
+maata on pohjoispuolella napapiiriä. Jumala on suonut tälle maalle ja
+koko pohjoiselle enemmän valoa kuin pimeää. Juuri sinäkin aikana, jona
+on pimeys, paistaa yön kuuvalo ja ilman revontulet ja lumen kuumotus,
+niin että pitkä talvi kuluu hiljalleen loppuun asti, kevättä
+odottaessa.
+
+
+
+Kuusta.
+
+
+Jumala on antanut meille kauniin lyhdyn yöksi tuonne taivaalle, ja se
+on kuu. Mikä on kuu? Se on suuri pallo, joka alin-omaa vierii maan
+ympäri. Minkätähden tekee se niin? Sentähden, että maa on
+viittäkymmentä vertaa suurempi, ja sentähden pakottaa hän
+kuun seuraamaan itseänsä. Pitkältäkö kuuhun on? Liki 36,000
+(kolmekymmentakuusi tuhatta) peninkulmaa. Se on pitkä matka. Ja
+kuitenkin on kuu kaikista taivaankappaleista se, joka on lähinnä maata.
+
+Minkätähden näyttää kuu niin suurelta, kun se ensin nousee? Ja
+minkätähden näyttää se niin pieneltä, ollessaan korkealla taivaalla?
+Sentähden, että kaikki, mitä näemme kaukana ylhäällä tahi alhaalla,
+näyttää pienemmältä, kuin mitä maanrajassa näemme. Mutta ei se paista
+omalla valollaan. Se on, juurikuin maakin, itsestään pimeä kappale.
+Mistä paistaa siis kuu? Siitä, että auringon säteet palauvat takaisin
+sen pinnasta ja tulevat jällensä maan päälle, juurikuin valon säteet
+vuoren kukkulalta. Jos voisimme tulla kuuhun, niin näkisimme sieltä
+maan paistavan samalla lailla. Maa, joka on paljoa suurempi, näkynee
+kauniilta kuuhun. Sieltä katsoen näkisi juurikuin tummia paikkoja
+paistavassa maalipallossa, ja nämä paikat ovat meriä ja järviä, joiden
+päilyvä pinta palauttaa valon säteet toisaalle päin, niin että vaan
+harvat niistä voivat kuuhun kimmota. Ja muutamat paikat maassa
+paistaisivat kirkkaampina, niinkuin vuoret ja mantereet, joiden
+epätasaisesta pinnasta valon säteet joka haaralle hajautuvat ja siis
+kuuhunkin kajastavat. Samalla lailla näkyy tummia ja valoisia paikkoja
+kuussakin. Vanha satu juttelee Rahko nimisen miehen yrittäneen
+tervaamaan kuuta ja tarttuneen ämpärinensä siihen, josta muka tummemmat
+paikat olisivat tulleet kuuhun; mutta älykkäät ihmiset sanovat:
+kirkkaat paikat ovat korkeita vuoria, ja tummemmat paikat ovat syviä
+laaksoja.
+
+Se on kumma, kun kuu aina kääntää saman sivun maahan päin, ja toista
+sivua emme näekkään. Mutta aurinko paistaa kuuhun muutamina aikoina eri
+lailla. Tästä tulee, ettemme ollenkaan näe kuuta joku aika kuukaudessa,
+taikka että se siintää ainoasti hyvin hämärästi. Sen jälkeen alkaa se
+näkyä, ja silloin sanomme: nyt on uusi- eli yläkuu. 7 päivän perästä
+näemme puolen valoisaa sivua, ja silloin sanotaan: nyt on puolikuu.
+Taas 7 päivän perästä näemme koko valoisan puolen, ja silloin sanomme:
+nyt on täysikuu. [Muist. Ensimmäinen täysikuu kevätpäivän tasauksen
+jälkeen 21 p. maaliskuuta kutsutaan pääsiäis-täysikuuksi, ja
+ensimmäisenä sunnuntuina sen jälkeen on pääsiäispäivä. Sentähden ei
+satu pääsiäinen joka vuosi samalle ajalle. Helluntaijuhla asetetaan
+pääsiäisen mukaan, ja on myös liikkuva juhla. Mutta muut juhlat,
+niinkuin juhannus ja joulu, ovat kaikkina vuosina samoina päivinä.] Sen
+jälkeen alkaa kuu vähetä, juurikuin hiiret söisivät sen laitaa, ja nyt
+sanomme olevan alakuun. Taas 7 päivän perästä on se puoliskona ja vielä
+7 päivän perästä ei sitä näykkään; mutta sitten alkaa taas kuun
+syntyminen. Sentähden puhutaan allakassa kuun neljänneksistä.
+Ensimmäisestä täydestä kuusta toiseen on 29 ja puoli vuorokautta
+kulunut; sillä niin pitkän ajan tarvitsee kuu kulkeakseen kerran maan
+ympäri. Ja jos haluat saada tietää yläkuuta ja alakuuta, niin muista,
+että kun luulisit saattavasi ottaa vasemmalla kädelläsi kuun puoliskon
+sisällepäin käyrästä laidasta kiinni, niin on uusi- eli yläkuu, mutta
+jos tarttuisit siihen oikealla kädelläsi, on alakuu. Muutoin saatat
+sinäkin muistaa sen tästä, jolla isä kerran muistutti poikaansa kuuta
+tuntemaan, sanoen:
+
+    Etkös tuhma kuuta tunne?
+    Idän puolen täytymässä,
+    Luotehen vähenemässä.
+
+Sattuupa niinkin välistä, että tulee _kuun pimeneminen_. Mistähän se
+tulee? Siitä, että maa tulee kohdastaan auringon ja kuun välille ja
+varjoaa pois kuun.
+
+Tässä näet äärimmäisenä loistavan auringon kuran, Tuo suurin piiri on
+se tie, jota aurinko näyttää kulkevan maan ympäri (vaikka se on maa,
+joka kulkee). Keskimäinen pallo on maa. ja tuo pieni musta pallo on
+kuu, maan ympärillä olevine rengasrataneen. Näethän nyt, kuinka maa
+voipi tulla auringon ja kuun välille, niin että maan varjo antaa kuuhun
+ja varjoaa siltä pois auringon. Voipipa niinkin käydä, että varjo
+piilottaa ainoastaan jonkun osan kuuta. Pian menee kuu eteenpäin:
+sitten tulee se pois varjosta, sitten on se jälleen valoisa, ja sitten
+saamme jälleen kuuvalon.
+
+Toisella kerralla saattaa niinkin tapahtua, että kuu tulee aivan
+auringon ja maan väliin, niinkuin näet tässä allapäin kuvattuna.
+Silloin antaa jälleen kuun varjo maan päälle ja pimittää meiltä
+auringon, ja silloin sanomme olevan _auringon pimenemisen_. Silloin
+tulee maan päällä pimeä keskellä päivää, ja linnut herkeävät laulamasta
+ja luulevat olevan illan. Ja ne ihmiset, jotka eivät paremmin tiedä
+asiaa, luulevat suuren auringon tulleen vahingoitetuksi. Mutta vähän
+ajan kuluttua ovat maa ja kuu kulkeneet eteenpäin ja muuttaneet
+paikkansa, niin etteivät ne enään ole kohdatusten. Silloin on kalkki
+jälleen valoisaa ja kirkasta, ja ihmiset kiittävät Jumalaa, joka taas
+antaa auringon paistaa hyville ja pahoille maan päällä.
+
+Tästä ymmärrät siis, että kun meillä on kuun pimeneminen, kuussa on
+auringon pimeneminen. Ja kun meillä on auringon pimeneminen, niin
+kuussa on maan pimeneminen. Sellaisia pimenemisiä ei näy yhtäläisesti
+kaikilla paikoilla maata. Mutta allakka tietää kaikki sellaiset asiat
+ennältä päin, sillä ne saatetaan jo edeltäkäsin laskea. Mutta ei
+yksikään voi tulla maasta kuuhun. Ja sentähden ei tiedä kukaan, onko
+kuussa joitakin eläviä, ja minkälaiset paikat siellä ovat. Luullaan
+ainoasti, että siellä on hyvin korkeita vuoria, mutta tuskin ilmaa,
+eikä ollenkaan vettä.
+
+
+
+
+Auringosta ja tähdistä.
+
+
+Maa vierii akselinsa ympäri lännestä itään päin, ja sentähden näyttää
+ikäänkuin aurinko kulkisi idästä länteen. Ei aurinko ole kuitenkaan
+yhdessä kohti; kyllä se kulkee pitkää tietään eteenpäin maailmassa,
+ikäänkuin vielä suuremman auringon ympäri, jota emme tunne. Aurinko
+pyörii, niinkuin maakin, akselinsa ympäri; se on huomattu auringossa
+olevista tummista paikoista, joita siinä kiikarilla katsoen välistä
+nähdään. Ja sen näemme, että aurinko omalla valollaan valaisee
+äärettömän avaruuden ja lämmittää samassa. Mutta mistä tämä valo ja
+lämmin tulee, sitä ei tiedä kukaan; sillä maasta aurinkoon on aina
+neljätoista miljonaa peninkulmaa. Jos pääskynen lentäisi aivan suoraan
+sata vuotta, niin ei se sittenkään tulisi puolivälinkään aurinkoon.
+Kanuunan kuula, joka kulkee peninkulman minuutissa, tarvitsisi 27
+vuotta tullakseen aurinkoon. Suunnattoman suuri on aurinko, sen kyllä
+arvannet. Jos joka päivä voisin kävellä 10 tuntia suoraan eteenpäin,
+ennättäisinpä 3 vuodessa ympäri maan. Mutta auringon ympäri päästä,
+siihen tarvittaisiin 320 vuotta.
+
+Ja juurikun maata voisi kutsua auringon pieneksi lapseksi, niin
+auringolla on vielä monta muuta sellaista pientä lasta, jotka,
+juurikuin maakin, alin-omaa pyörivät suurissa piireissä äitinsä
+ympärillä. Nämä auringon lapset ovat _kiertotähtiä eli planeetoja_,
+jotka kaikki itsestään ovat pieniä taivaan kappaleita, mutta paistavat
+auringon lainavalolla. Sellaisia tunnetaan jo olevan 90, ja joka vuosi
+löydetään toisia. Useat niistä ovat aivan pieniä, niin ettei niitä
+nähdä kiikaritta. Mutta toiset ovat suuria ja näkyvät kirkkaina tähtinä
+taivaalla, jossa ne alin-omaa muuttavat sijansa. Tässä näet kolme
+kiertotähteä, jotka ovat lähinnä aurinkoa. Ensimmäinen, joka kiertää 87
+vuorokaudessa piiriänsä ympäri auringon, on Merkurius. Se on maata
+pienempi. Sitä lähinnä kiertää Venus 7 1/2 kuukaudessa suurempaa piiriä
+auringon ympäri. Se on maan kokoinen ja paistaa meille kointähtenä ja
+ehtootähtenä kaikkein kauniimmalla valolla, sillä se on läheisin
+kaikista tähdistä. Sitten kulkee _maa_, joka myös on kiertotähti, 365
+vuorokaudessa vielä suurempaa piiriä ympäri auringon.
+
+Mutta muita suuria kiertotähtiä kulkee vielä suuremmissa piireissä
+ulkopuolella näitä kolmea. Ensin kulkee Mars, joka on maata pienempi.
+Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka ovat paljoa suuremmat
+maata, kulkevat sitten yhä suuremmissa piireissä auringon ympäri. Ja
+Neptunus, joka on äärimmäinen, tarvitsee 165 vuotta kulkeakseen kerran
+auringon ympäri. Ja kaikki vierivät ne, niinkuin maakin, akselinsa
+ympäri, ja niillä on päivä ja yö, niinkuin meilläkin. Mutta niille,
+jotka ovat kaukana auringon valosta, on Jumala sen sijaan antanut
+kuita, jotka niitä valaisevat. Maalla on yksi kuu, suurella Jupiterilla
+on 4 kuuta. Saturnuksella on 7 kuuta ja myös paistava rengas
+ympärillään. Viimeisilläkin on useita kuita.
+
+Kerran illalla tuli lukkarin Maija meille ja oli niin pelästyksissään,
+että oikein vapisi. Hän oli nähnyt taivaalla tähden, jolla oli hirveän
+suuri pyrstö perässä. Se merkitsee sotaa, sanoi hän. Älä pelkää, sanoin
+minä; se ei merkitse mitään. Se on _pyrstötähti_, ja sellaiset kulkevat
+suurissa soikeissa piireissä auringon ympäri. Pitkäin aikain perästä
+palaavat ne takaisin, niin että ne jälleen tulevat näkyviin meidän
+paikoillamme maailmaa.
+
+Kiertotähdet, kuut ja pyrstötähdet ovat _liikkuvia_ tähtiä; mutta
+kaikkia muita tähtiä kutsumme _kiintotähdiksi_, kun ne näyttävät
+liikkumattomilta eivätkä ole koskaan muuttaneet paikkaansa keskenään,
+niin kauvan kuin voidaan muistaa. Kuitenkin ovat ne suuria auringoita,
+jotka kiertävät piirejä jonkun tuntemattoman maailma-auringon ympäri.
+Sentähden että paremmin muistettaisiin tähtien olopaikkoja, on taivas
+jaettu tähtitarhoihin. Sellainen on _Väinämöisen viikate eli Kalevan
+miekka_. Tähdet, joiden sivu aurinko näyttää kulkevan, ovat leveänä
+ratana, jota kutsutaan _eläinradaksi_. Siinä jaetaan tähdet 12:een
+taivaan-merkkiin, joista puhutaan allakassa. Tietoa auringosta, kuusta
+ja tähdistä kutsutaan _tähtitiedoksi_. [Muist. Tietoa alku-aineista ja
+luonnon voimista kutsutaan _luonnon-opiksi eli fysiikaksi_. Tietoa
+kappalten osista kutsutaan _kemiaksi_. Tietoa kaikellaisesta
+laskutavasta kutsutaan _määräys-opiksi_. Tietoa kivistä kutsutaan
+_kivennäis-opikai_. Tietoa kasvista kutsutaan _kasvi-opiksi_. Tietoa
+elävistä kutsutaan _eläin-opiksi_.]
+
+Joka ilta näyttävät tähdet nousevan idästä ja laskeuvan länteen, josta
+näkyy juurikuin koko taivaan piiri vierisi ympäriinsä; mutta se on maa,
+joka kääntyy. Muutamat tähdet taivaslaella päämme päällä eivät koskaan
+laskeu, vaan kulkevat piirissä. Sellaisia on _Otava_, jossa on 7 eri
+tähteä. Yläpuolella Otavaa on tähti, joka on lähes yhdessä kohti. Tätä
+kutsutaan _pohjantähdeksi_, ja se näyttää yöllä missä päin pohjonen on.
+
+Isän vielä puhuessa, lensi pienoinen pilkka taivaalla kaitaisella
+tulileimulla. Kah, huusivat lapset, tähti lensi alas! Ja kummalta
+näytti näistä, että taivaan tähdet saattavat lentää alas ja kadota.
+
+Mutta isä sanoi; tuota kutsumme kyllä _tähdenlennoksi_, sentähden että
+se siltä näyttää; mutta ne ovat ainoasti pieniä avaruudessa lentäviä
+kappaleita, jotka välistä joutuvat maan ilmapiirin sisään. Mutta
+Jumalan suuret tähdet eivät putoa; ne kulkevat ratojaan monta tuhatta
+vuotta, eivätkä väsy, eivätkä eksy äärettömässä avaruudessa.
+
+Onkohan tuonne tähtiin paljo matkaa? kysyi Liisa. Haluaisinpa kerran
+päästä sinne.
+
+Isä sanoi: kun kerran kuolemme ja Jumala vapauttaa lunastetun henkemme,
+tulee tämä ja paljo muuta meille ilmoitetuksi. Mutta asuissamme täällä
+maan tomussa, näyttää meistä tie olevan tähtiin piammiten yhtä pitkä
+kuin ijankaikkisuus. Meistä on aurinko äärettömästi kaukana, ja valo
+kulkee kuitenkin tämän pitkän matkan puolessa yhdeksättä minuutissa.
+Siitä saatamme arvata, kuinka kaukana muutamat pienet tähdet ovat, kun
+tiedämme valon tarvitsevan tuhannen vuotta, ennättääksensä niistä
+meihin. Sentähden on varmaa, että jos Jumala sallisi niiden pienten
+tähtein sammua tänä iltana, ihmiset vielä tuhannen vuotta jälkeenpäin
+näkisivät niiden hienot valopiirut pilkoittavan etäällä tuolla
+sinisellä taivaalla.
+
+Antti sanoi: no, mitä on tuolla etäällä tähtien takana?
+
+Isä sanoi: toisia tähtiä.
+
+Ja mitä on siellä toisten tähtien takana?
+
+Vielä toisia tähtiä, Näethän tuon maitoharmaan radan, joka menee
+juurikuin tie korkean tähtisen taivaan ylitse! Tätä rataa kutsutaan
+_linnunradaksi_. Kun tähän katsotaan suurilla kiikareilla, nähdään sen
+olevan lukemattomaa tähtijonoa. Ne ovat niin kaukana, ettemme voi
+eroittaakkaan jokaista niistä erittäin, vaan niiden valo sekauu yhteen,
+ja tästä tulee tuo maitoharmaa valo.
+
+Lapset seisoivat vähän aikaa aivan äänettöminä. Viimein sanoi Liisa,
+piammiten vapisten: missä tähdessä asuu Jumala?
+
+Isä sanoi: etkö olo lukenut Jumalan olevan jokapaikassa läsnä? Hänen
+henkensä käypi koko luonnon lävitse, kaikkein näiden maailmain lävitse,
+jotka paistavat avaruudessa, ja jokaisen vähimmänkin tuulen hengen
+lävitse, jonka löyhäytellessä ruohot kumartuvat tässä, jossa seisomme,
+tämän alhaisen maan päällä. Lapset, kumartukaamme polvillemme illan
+rauhassa ja rukoilkaamme Jumalaa, nähdessämme Hänen ääretöntä
+voimaansa!
+
+Ja he kumartuivat ristissä käsin polvilleen tähtein valossa, ja isä
+rukoili ja sanoi:
+
+Pyhä, kaikkivaltias Jumala, Sinä, joka katsot alat meitä tähtein
+silmillä ja levität allesi koko maailman äärettömän avaruuden kunniasi
+kirkkautena ja ijankaikkisen majesteettisi istuimena! Sinä näet meidän
+olevan heikkoja, köyhiä lapsia ja ainoasti hajoavaista tomua suuressa
+luodussa maailmassa. Ja meidän elämämme katoo kuin varjo, ja me olemme
+syntiä tehneet Sinun edessäsi, emmekä uskaltaisi nostaa silmiämmekään
+kaikkivaltaasi kohti, jos ei Vapahtajamme Jesus olisi ottanut syntiämme
+pois. Kuitenkin olet Sinä antanut meille, kuolevaisille ihmisille,
+armon katsella Sinun tekojasi. Ja me olemme katselleet Sinun tekojasi
+ihmisessä, elävissä, kasveissa, kaikissa kolmessa luontokunnassa ja
+viimeksi suuressa maailman rakennuksessa, joka levenee päällämme
+niinkuin palvelukseesi rakettu temppeli. Ja kaikissa, pienemmästä
+suurimpaan, olemme me nähneet Sinun kaikkivaltasi ja Sinun hyvyytesi ja
+Sinun viisautesi, joka on luonut kaikki niin ihmeellisen kauniiksi ja
+hyväksi, kaikki tarkoitustensa mukaan maailmassa. Niin anna meille
+vielä Pyhän Henkesi armo, että me kaiken tämän oikein ymmärtäisimme ja
+mitä pitemmältä sitä enemmän oppisimme tuntemaan Sinua töissäsi. Me
+rukoilemme Sinun kaikkivaltaasi. Me ylistämme Sinun hyvyyttäsi. Me
+ihmettelemme Sinun viisauttasi. Nämä tähdet ja maailmat katoavat.
+Tämä maa katoaa. Mekin kuolemme pois; mutta sielumme pitää tulla
+Sinun tykösi. Sillä Sinä yksinäsi, Herra, et katoa; Sinä pysyt
+ijankaikkisesti, niinkuin Sinä olet: pyhä, kaikkivaltias, kaikkiviisas
+ja kaikkihyvä. Korkeasti ylistetty olkoon Sinun pyhä nimesi nyt ja
+ainiaan! Amen.
+
+
+
+Vuosikaudet.
+
+
+    Kun kevät kaunis tuli,
+    Soi Luoja lämpösen,
+    Maan silmästä jo suli
+    Jääkyynel huurtehen,
+    Taas päivän paistellessa
+    Jo linnut lauloivat,
+    Ja lapset lehtosessa
+    lloisna juoksivat.
+
+    Kun kesä saapui sitten.
+    Ja niitty vihannoi,
+    Maa kaunis kukkasitten
+    Puvussa purpuroi,
+    Me saariin soutelimme,
+    Juoksimme metsihin,
+    Ja marjaan kiiruhdimme,
+    Kyll' lysti olikin.
+
+    Syys pimeät toi päivät
+    Ja myrskyt pauhuisat,
+    Pois lintuset ne veivät,
+    Pois kukat tuoksuvat;
+    Kynnettiin maita, soita
+    Ja viljaa puitihin,
+    Me söimme puolukoita,
+    Kyll' lysti olikin.
+
+    Niin talvi tulee, tiuku
+    Soi silloin helisten,
+    Lystisti sukset liukuu
+    Pääll' lumikinosten,
+    Ja tuli takassansa
+    Sulosti leimuaa,
+    Näin talvellakin kanssa
+    Kyll' lapset lystin saa.
+
+    Kun hanki kyynelehtii,
+    Niin ole riemuinen,
+    Taas kevät kaunis ehtii
+    Iloa antaen.
+    Ain' ylistele Luojaa:
+    Kaikk' ajat hauskat on;
+    Hän eloamme suojaa,
+    Sen saattaa valohon.
+
+
+
+Tähtitaivas.
+
+
+    Kas, tähtyet taivaan,
+    Kuin kirkkahast' aivan
+    Nyt valoa nuo
+    Maan tomuhun luo.
+    Ei surua heillä,
+    Ei vaivoja näy,
+    He ilmojen teillä
+    Vaan riemuten käy.
+
+    He uupuin ei vaivu,
+    Ei tieltähän taivu;
+    Mi viettelys vois
+    Ne villitä pois?
+    Vuostuhannet siellä
+    Ne loistoa soi,
+    Vuostuhannet vielä
+    Näin välkkyä voi.
+
+    Mä katala kurja,
+    Min himoni hurja
+    Kuin lehtisen vaan
+    Saa ajelemaan!
+    Mä vapisen aivan,
+    Vaikk' iloiten myös,
+    Kun tähtyet taivaan
+    Näen tuikkivan yöss'.
+
+    Oi, maailman Luoja,
+    Tään ihmehen suoja!
+    Kuin sanomaton,
+    Sun voimasi on!
+    Mut raukkoja ratki,
+    Jos on parahatki!
+    Kaikk' ihmehes nuot
+    Mun tutkia suot.
+
+    Vaikk' kurjina täällä
+    Maan kuljemme päällä,
+    Niin kaikki min loit
+    Täss' opiksi soit.
+    Kautt' elämän Herran
+    Täss' aukesi tie,
+    Jok' ilohon kerran
+    Meit' ikuiseen vie.
+
+Herra, Sinä olet mahdollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman;
+sillä sinä olet kaikki luonut, ja sinun tahdostasi he ovat, ja luodut
+ovat. Ilmestyskirja 4 1., 11 v.
+
+Kuka taitaa häntä niin korkeasti ylistää, kuin hän on? Me näemme
+ainoastaan vähimmän hänen töistänsä; sillä paljon suuremmat ovat meiltä
+vielä peitetyt. Sirakin kirjan 43 1., 36 v.
+
+Herra, meidän Herramme, kuinka ihmeellinen on Sinun nimesi kaikessa
+maassa! Ps. 8, 10 v.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Luonnon-kirja, by Zacharias Topelius
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 55271 ***
diff --git a/55271-8.txt b/old/55271-8.txt
index 4a89ecd..79dbdd5 100644
--- a/55271-8.txt
+++ b/old/55271-8.txt
@@ -1,6914 +1,6914 @@
-The Project Gutenberg EBook of Luonnon-kirja, by Zacharias Topelius

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

-

-

-Title: Luonnon-kirja

-       Ala-alkeiskouluin tarpeiksi

-

-Author: Zacharias Topelius

-

-Release Date: August 6, 2017 [EBook #55271]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: ISO-8859-1

-

-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUONNON-KIRJA ***

-

-

-

-

-Produced by Tapio Riikonen

-

-

-

-

-

-

-

-

-LUONNON-KIRJA

-

-Ala-alkeiskouluin tarpeeksi

-

-

-Kirj.

-

-Z. TOPELIUS

-

-

-

-Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 23 Osa.

-

-

-

-

-

-Helsingissä,

-Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,

-1868.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-    I. Ihmisestä.

-   II. Imettäwistä eläimistä.

-  III. Linnuista.

-   IV. Mateliaista.

-    V. Kaloista.

-   VI. Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä...  70

-  VII. Kasveista.

- VIII. Kivikunnasta.

-   IX. Maasta.

-    X. Wedestä.

-   XI. Ilmasta.

-  XII. Tulesta.

- XIII. Valosta ja lämpimästä.

-  XIV. Painosta ja liikunnosta.

-   XV. Suuresta avarasta maailmasta.

-

-

-

-

-Ensimäinen Luku.

-

-Ihmisestä.

-

-

-Jumala on suuri. Jumala on hywä. Hän on luonut taiwaan. Hän on luonut

-maan. Hän on luonut Sinun. Kiitä Jumalata. Pelkää Jumalata. Rakasta

-Jumalata. Tottele hänen käskyjänsä. Jumala olkoon kiitetty.

-

-Me olemme Jumalan lapset. Me katselemme hänen tekojansa. Me

-ihmettelemme hänen wiisauttansa. Me rukoilemme hänen suuruuttansa. Me

-ylistämme hänen hywyyttänsä. Jumala antakoon meille oikean nöyryyden.

-Jumalan pelko on wiisauden alku.

-

-Tämä kirja sisältää Jumalan töitä. Tämä kirja on lasten kirja. Lue

-tätä. Lue kowasti. Lue hywästi. Pidä tarkka waari. Ajattele tarkasti.

-Seiso suorana. Sano sanat selwästi. Rohkaise mielesi. Ahkera palkitaan.

-Lukemisen perästä tulewat leikit. Hupaisesti saat sitten juoksennella.

-

-Alottakaamme siis. Kuunteleppa nyt. Isä ei ole kotona. Missä on isä?

-Hän tekee työtä lastensa eduksi. Hän tekee työtä isänmaansa hyödyksi.

-Hän tekee työtä Jumalan kunniaksi. Työttä emme saa leipää. Leiwättä ei

-woi kukaan elää. Kiitoksia isä. Kiitos hywä Jumala jokapäiwäisestä

-leiwästä.

-

-Äiti istuu tuwassa. Mitä tekee äiti? Hän tekee työtä lastensa eteen.

-Hän ompelee waatteemme. Hän keittää ruokamme. Waatteitta palellumme.

-Ruuatta näännymme nälkään. Kiitoksia äiti. Kiitos hywä Jumala ruumiimme

-waatteista.

-

-Kyllä wanhempamme owat hywät meille. He rukoilewat Jumalata kanssamme.

-He opettawat meitä hywiksi lapsiksi. Rukouksetta ei ole siunausta.

-Hywyydettä ei ole oikeaa iloa. Mielellämme siis tottelemme

-wanhempiamme. Pidämme siis heitä kaiken ikämme sydämellisesti rakkaina.

-

-Liisa on sisareni. Hän on aiwan pieni. Hän ei käwele. Hän konttaa. Hän

-ei puhu. Hän loruaa. Nauraa hän osaa. Haukotella hän osaa. Aiwastella

-hän osaa. Ei se ole suuri oppi. Pieni lapsi ei osaa enempätä. Suuretkin

-owat ennen olleet yhtä pieniä. Wäkewätkin owat kerran olleet yhtä

-heikkoja. Oppineetkin owat kerran olleet yhtä tietämättömiä. Kyllähän

-ruumiimme kaswaa. Suokoon Jumala sielummekin kaswaa. Jumala siunatkoon

-Liisaa. Kyllä hän on hywä.

-

-Antti on weljeni. Hän on neljän (4) wuoden wanha. Hän ratsastaa laukkaa

-isolla puuhewosella. Antti osaa juosta. Antti osaa leikitellä. Ei se

-ole suuri oppi. Ajan pitkään oppii hän kyllä enemmän. Sitten tulee hän

-ymmärtäwäisemmäksi. Sitten tulee hän wakawammaksi kaikissa. Jumala

-siunatkoon Anttia. Kyllä hän on hywä.

-

-Iso-isä istuu pöydän takana. Hän on hywin wanha. Hän on harmaissaan.

-Hänellä owat rynkkyiset kädet. Ei hänellä ole hampaitakaan. Mutta

-wallan hywä hän on. Hän on elänyt jo hywin kauwan. Hän on nähnyt hywin

-paljon. Hän on wiisas mies. Jumalinen on hän kyllä. Hän osaa kertoa

-Jumalan woimaa. Hän tuntee ihmiset. Hän tietää eläinten historian.

-Kaswit tietää hän kaikki. Hän tahtoo kertoa meille kaikkia. Kiitoksia

-iso-isä. Jumala siunatkoon wanhoja niiden wiisaassa wanhuudessa.

-

-Nyt istumme kaikki rinkiin. Pidä waari. Nyt alkaa ensimäinen kertomus.

-Mitä siinä on? Siinä puhutaan ihmisen ruumiista. Siinä puhutaan sen

-sielusta. Siinä puhutaan sen aistimista.

-

-

-

-Kuinka Dion yritti luomaan ihmistä.

-

-

-Olipa kerran mies. Sen nimi oli Dion. Hän asui yksinäisellä saarella.

-Hänen päiwänsä tuliwat pitkiksi. Hänellä oli ikäwä. Hän puhui

-itsekseen. Minä teen itselleni kumppanin. Minä luon ihmisen.

-

-Tuolla rannalla oli sawea. Dion otti sawea käteensä. Hän teki siitä

-tönkin. Hän teki tönkin ihmisen muotoiseksi. Hän teki pään. Hän teki

-kaulan. Hän teki rinnan. Hän teki watsan. Hän teki käsiwarret. Hän teki

-kädet. Hän teki sääret. Hän teki jalat. Hän asetti kuwan seisomaan

-puuta wasten. Nyt on ihminen walmisna.

-

-Eipä kuwa hengittänytkään. Dion sanoi näin: Hywä Jumala suo kuwan

-hengittää keuhkoillansa. Hywä Jumala suo weren juosta kuwan suonissa.

-Hywä Jumala suo kuwan sydän liikkumaan.

-

-Jumala lähetti saarelle enkelin. Enkeli koski kuwaan. Alkoiwatpa kuwan

-keuhkot hengittää. Juoksipa weri sen suonissa. Sydän alkoi tykyttää.

-Dion ihastui. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

-

-Eipä kuwa liikkunutkaan. Ampiainen pisti sitä. Tätä ei se tuntenut.

-Dion sanoi näin. Wielä puuttuu jotakin. _Liikunto_ on poissa. _Tunto_

-on poissa. Kuwa on hermotoin. Hermotoin on onnetoin. Ontuwan täytyy

-kulkea sauwan nojassa. Molemmat tarwitsewat toisten apua. Hywä Jumala

-suo hänen ottaa kiinni käsillään. Suo koko ruumiin saada wapaan

-liikunnon. Suo koko hänen ruumiinsa saada tunnon-aistimen.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kohta taittoi kuwa oksan puusta. Kohta tunsi hän

-ampiaisen piston. Koko kuwa sai liikunnon. Koko kuwa sai tunnon. Se

-hikoili lämpimässä. Sitä paleli kylmässä. Hywin iloisena oli Dion. Nyt

-on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

-

-Kuwa löi päänsä puuhun. Kuwa kompistui pienintäkin kiweä wasten. Dion

-peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on sokea. Sokea on onnetoin. Se

-elää alinomaisessa pimeydessä. Muiden täytyy sitä käsillään taluttaa.

-Hän on wieras maan päällä. Hywä Jumala suo kuwan nähdä silmillään.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kuwapa näki silmillään. Jumala oli antanut kuwalle

-_näön-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt

-on ihminen walmisna.

-

-Dion puhutteli kuwaa. Kuwa ei kuullut hänen ääntänsä. Dion peljästyi.

-Wieläkin puuttuu jotakin. Kuwa on kuuro. Kuuro on hywin onnetoin. Ei

-hän kuule ystäwäinsä suloisia sanoja. Ei häntä ilahuta lintuin laulu.

-Hän on wierasna wertaistensa seassa. Hywä Jumala suo kuwan kuulla

-korwillaan.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kuwa alkoi kuunnella. Nyt kuuli hän korwillaan.

-Jumala oli antanut hänelle _kuulon-aistimen_. Dion tuli hywin

-iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

-

-Dion koetteli kuwaa. Oikeaan käteensä otti hän kukoistawan ruusun.

-Wasempaan käteensä otti hän mädänneen munan. Kumpiko näistä haisee

-paremmalta? Kuwa osotti munaa. Dion oli mielipahoillaan. Wielä puuttuu

-jotakin. Haju on poissa. Haju eroittaa hywähajusen pahalta haisewasta.

-Hywä Jumala suo kuwan saada nenäänsä _hajun-aistimen_.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kuwa saattoi eroittaa kukan hajun. Dion tuli hywin

-iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

-

-Dion koetteli wielä kuwaa. Hän otti toiseen käteensä makean omenan.

-Toiseen käteensä otti hän karwaan sienen. Syö molemmista. Kumpiko

-näistä maistuu paremmalta? Kuwa osotti sientä. Dion tuli pahoille

-mielin. Wielä puuttuu jotakin. Maku on poissa. Maku eroittaa makean

-karwaasta. Hywä Jumala suo kuwan kieleen maku.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kuwan kieli sai _maku-aistimen_. Dion tuli hywin

-iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

-

-Dion koetteli wielä kuwaa. Hän puheli ystäwällisiä sanoja. Kuwapa ei

-wastannutkaan. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on mykkä.

-Mykkä on hywin onnetoin. Ei hän woi sanoa tarpeitaan. Ei hän woi saada

-ajatuksilleen ääntä. Hän on wieras ihmisten seassa. Hywä Jumala suo

-kuwan puhua suullansa.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kuwan huulet saiwat äänen. Hänen kielensä sujui

-puheesen. Hänen suunsa sai _puheen_ lahjan. Dion tuli hywin iloiseksi.

-Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

-

-Wieläkin koetteli Dion kuwaa. Dion kyseli. Kuwa wastasi hulluja sanoja.

-Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. _Ymmärrys_ on poissa. Hullu

-on hywin onnetoin. Hullu ihminen on peto. Hywä Jumala suo kuwan

-ajatella. Hywä Jumala suo kuwan tietää mitä tahtoo. Hywä Jumala suo

-kuwalle ymmärrys.

-

-Enkeli koski kuwaan. Ajatuksia tuli kuwan aiwoihin. Ymmärryksen walo

-yhdisti ajatukset. _Tahto_ toi ajatukset kuwan huulille. Nyt puhui kuwa

-wiisaita sanoja. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt

-on ihminen walmisna.

-

-Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole

-ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin

-kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin. _Mieli_ on

-poissa. Tässä puuttuu _mieli-kuwituksen_ woima. Mielikuwituksetta ei

-ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä

-wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen

-lahja.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla.

-Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwan

-syliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään.

-Nyt on ihminen walmis.

-

-Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä

-Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu

-enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa

-puuttuu wielä. _Järkeä_ puuttuu wielä. _Omaatuntoa_ puuttuu. Paljo olet

-kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä. _Kuolematonta_ henkeä

-puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla

-Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei

-ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.

-

-Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin.

-Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.

-

-Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna

-hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun

-ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan

-teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.

-

-Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on

-sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä

-woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi

-mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia

-ijankaikkisesta ijankaikkiseen.

-

-Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä

-puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.

-

-

-

-Kasper ei saanut oppia mitään.

-

-

-Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli

-muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat

-useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat

-ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät

-itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät

-kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin

-täydellisiksi oppineet.

-

-Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin.

-Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia

-kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän

-on paljoa täydellisempi. _Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?_

-

-Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli

-puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä.

-Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä.

-Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän

-ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna

-hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä

-yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei

-koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa

-itsensä.

-

-Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli

-kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on

-hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin

-kummalta.

-

-Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä?

-Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa.

-Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden

-jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki

-koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on

-mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.

-

-Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper

-wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin

-lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa

-kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.

-

-Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö

-Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut

-isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu.

-Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin

-koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee

-waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä.

-Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.

-

-Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan.

-Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui

-puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin

-ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät

-läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui

-wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin

-leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen

-kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi

-Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt

-mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä.

-Kasper oli peto.

-

-Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan

-tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä

-sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena

-pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen

-pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia.

-Opettamatta on hän eläin.

-

-Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni

-lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän

-opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä

-hywä mies.

-

-Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä.

-Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis

-ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin

-tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.

-

-Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa.

-Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä.

-Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.

-

-Nyt loppui puhe Kasperista. Nyt tulee kolmas kertomus.

-

-

-

-Kuninkaan matkasta.

-

-

-Kuningas oli wiisas mies. Hän tahtoi tuntea ihmisiä. Hän tahtoi nähdä

-niissä Jumalan tekoja. Siksi pukeusi hän alhaisiin waatteisiin.

-Käteensä otti hän sauwansa. Selkäänsä otti hän laukkunsa. Näin meni hän

-ulos awaraan maailmaan.

-

-Kuningas näki monta maata. Pian kaikissa maissa asui ihmisiä. Yksi maa

-ei ollut toisen lainen. Yksi ihminen ei ollut toisensa kaltainen. Mutta

-kaikilla oli ihmisten ruumis. Kaikilla oli ihmisten sielu. Ihmiset

-samassa maassa kutsuttiin maan _kansaksi_. Toinen kansa oli toistaan

-erilainen. Muutamat maat oliwat hywin kuumia. Niissä oliwat ihmiset

-mustia. Toiset maat oliwat wähemmin kuumia. Niissä oliwat ihmiset

-ruskeita. Muutamissa maissa oliwat ne kuparin punaisia. Toisissa maissa

-oli heidän ruumiinsa keltainen. Kylmemmissä maissa oliwat ihmiset

-walkeita. Mutta kuningas oli lukenut raamattua. Hän tunsi Aadamin

-historian. Hän tiesi Eewastakin. Näistä owat kaikki ihmiset sukuisin.

-Siksi kaikki ihmiset owat weljeksiä. Moni ei ajattele sitä. Moni walkea

-ihminen pitää mustia huonompina. Walkeat ostawat mustia rahalla. Ne

-pitäwät niitä orjinaan. Tämän näki kuningas hywin wääräksi. Sillä

-kaikki ihmiset owat yhdellaisia Jumalan edessä.

-

-Kuningas näki wielä enemmän. Hän näki ihmisten ruuan. Siinä on ihminen

-suurin kaikista pedoista. Hän tappaa monta eläintä. Sitten syöpi hän

-niiden lihaa keitettynä. Metsä-ihmiset syöwät weristä lihaa.

-Raiwokkaimmat syöwät ihmisenkin lihaa. Tämän näki kuningas ilkeäksi.

-Eläinten maito on terweellistä ruokaa. Ihminen syöpi monia kaswejakin.

-Puiden hedelmät owat monella ruokana. Jywistä tulee ihmiselle ruokaa.

-Hän walmistaa tulella ruokansa. Tätä eiwät tee koskaan eläimet. Moni

-ihminen laittaa konstillista ruokaa. Siitä ei woi kukaan hywin.

-

-Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _pituuden_. Sadut

-kertowat pitkistä jättiläisistä. Sellaisia ei ole enää. Ihmisen

-tawallinen pituus on kolme kyynärää. Muutamat owat pitemmät. Sata (100)

-wuotta takaperin eli mies Paltamon pitäjässä. Hän oli neljää kyynärätä

-pitkä. Siksi näyteltiin häntä rahan edestä. Monet ihmiset owat kolmea

-kyynärää lyhyempiä. Muutamat owat hywin pieniä. Sellaisia kutsutaan

-lintukotolaisiksi. Sata wuotta takaperin eli Puolassa mies. Hän oli

-kolmenkymmenen (30) wuoden wanha. Kuitenkaan ei hän ollut täyttä

-kyynärätä pitkä. Siksi häntäkin näyteltiin rahan edestä. Sellaiset

-ihmiset owat onnettomia. Ei ihmistä pidä kummana katsella kuin outoa

-eläintä.

-

-Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _elin-ajan_. Korppi

-elää sata wuotta. Elehwantti woipi tulla sadanwiidenkymmenen (150)

-wuoden wanhaksi. Hauki woipi elää kolmesataa (300) wuotta. Walaskalan

-sanotaan eläwän tuhannen (1000) wuotta. Moni puu tulee sadan wuoden

-wanhaksi. Monien puiden ikä lasketaan aina useiksi tuhansiksi wuosiksi.

-Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljoa kauemmin. Aadami eli

-yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli

-yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään. Nyt ei enää

-tule monta ihmistä seitsemääkymmentä (70) wuotta wanhemmaksi. Muutamat

-pääsewät kahdeksankymmenen (80) wuoden wanhaksi. Englannissa oli yksi

-mies Jenkins nimeltä. Hän eli satawiisikymmentä-yhdeksän (159) wuotta.

-Muutamat ihmiset kuolewat nuoruudessaan. Monta lasta kuolee aiwan

-pienenä. Ainoastaan Jumala määrää ijän pituuden.

-

-Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _neljä ikäkautta_.

-Lapsuus lasketaan aina wiidenteentoista (15) wuoteen. Sitten tulee

-nuoruus kolmanteenkymmeneen (30:neen) wuoteen asti. Sitten seuraa

-miehuus kuudenteenkymmeneen (60:neen) wuoteen asti. Wiimein tulee

-wanhuus kuudenkymmenen wuoden perästä. Sekään ei ole aina yhtäläistä.

-Lapsi kaswaa. Sen sielu kaswaa yhdessä ruumiin kanssa. Kolmenkymmenen

-wuoden ijässä on ruumiilla täysi woimansa. Sielu kaswaa alinomaa

-enemmän. Siksi on wanhuus nuoruutta wiisaampi.

-

-Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _awiopuolet_. Kaikki

-eläwät owat jaetut kahteen osaan. Muutamat eläwät owat koiraita. Toiset

-owat naaraita. Kaswit jakauwat samalla lailla. Wäkewämpi ihminen on

-mies. Heikompi ihminen nimitetään waimo. Kumpikaan näistä ei ole

-huonompi. Molemmat owat yhtä Jumalan edessä. Molemmat owat Jumalan

-waltakunnan periwiä. Molempain tulee alinomaa auttaa toisiansa. Jumalan

-tahto on sellainen. Wäkewämmän ei saa olla kowan heikompaa kohtaan.

-

-Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki _ihmisen wallan luonnon

-ylitse_. Ihminen kesyttää raiwoimmatkin eläimet. Hän tappaa mahdottoman

-suuren walaskalan. Suuri elehwantti kantaa häntä kuuliaisesti

-selässään. Ylewä hewonen tottelee hänen suitsiansa. Wäkewä härkä wetää

-hänen sahrojansa. Hänelle täytyy karhun jättää turkkinsa. Hänelle

-täytyy lampaan antaa willansa. Hän höyhentää linnulta untuwat. Hän

-ottaa mehiläiseltä hunajan. Hän kaataa kirweellä suurimmatkin puut. Hän

-walmistaa pellon siemenille. Hän kutoo pellawista waatetta. Hän kehrää

-hampuista köyttä. Hän etsii metallia maan sisuksista. Hän koristaa

-kullalla sormensa. Hän panee ruokapöydälleen hopioita. Hän takoo kowaa

-rautaa. Hän koristaa timanteilla keisarin kruunun. Hän särkee wuorien

-läpi tien. Hän pyörittää wedellä myllyin rattaat. Hän purjehtii

-tuulessa laiwalla. Hän sulkee uuniinsa waltawan tulen. Hän kuwaa koko

-maanpiirin kartallensa. Hän laskee jo edeltäkäsin auringon juoksun. Hän

-jakaa wuotensa kuun waiheiden mukaan. Hän mittaa numeroilla kiiluwain

-tähtien juoksun.

-

-Niin on koko näkywä maailma ihmiselle alamainen. Kyllä elää waltawa

-henki ihmisen heikossa ruumiissa. Mutta Jumalan edessä on ihminen

-kuitenkin aiwan wähäinen. Hänen waltansa on maan päällä aiwan suuri.

-Mutta Jumalan walta on kuitenkin paljon suurempi. Wäkewin sankari ei

-ole Jumalan suhteen mitään. Wiisain mies on Jumalan wiisauden suhteen

-hullu. Pieni käärme woipi surmata wäkewimmän miehen. Sääsken siipi on

-wiisaammasti luotu kuin kaikkein ihmisten teot. Kuningas otti käteensä

-yhden ketokukan. Woi kuin olet kaunis. Kultainen pukuni ei ole niin

-kaunis kuin sinun.

-

-Ihminen elää tänä päiwänä. Wähän ajan perästä kuolee hän pois. Sitten

-muuttuu hänen ruumiinsa maassa mullaksi. Sitten tulee hänen sielunsa

-eläwän Jumalan eteen. Sitten kuuluu hänelle Jumalan ääni. Minä panin

-sinun luonnon waltakuntain kuninkaaksi. Kuinka käytit sinä suurta

-waltaasi? Kuinka elit sinä ihmisten seassa? Kuinka menettelit sinä

-eläinten kanssa? Kuinka täytit sinä toimesi maan päällä? Elä ole wäärä.

-Elä ole ylpeä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinä olet ainoasti

-taloni hoitaja.

-

-Kaikkea tätä ajatteli kuningas tarkasti. Hän sanoi itselleen näin.

-Olenpa minäkin herra minun kuningas-waltakunnassani. Mutta nyt minä

-waellan ympäri maailmaa palwelijan puwussa. Niinpä on ihminenkin

-kaikkein eläwäin herra maan päällä. Mutta Jumalan edessä on hän waan

-palwelija. Jumala antakoon hänelle nöyrän sydämen. Sitten käyttää hän

-oikein waltansa. Sitten on ihmisen kunnia Jumalan kunnia. Sitten on

-ihmisen waltakunta Jumalan waltakunta maan päällä.

-

-

-

-Mitä Jumala antoi ruumiilleni.

-

-

-    Mä silmää kirkast' olen saanut kaksi;

-    Kun niillä katson, tulen iloisaksi.

-    Luon silmäni mä Herran valohon,

-    Mä näen iltatähden taivahalla.

-    Niitulla näen kukat vihannalla.

-    Ne Luojan töit' on. Tekons hyvät on.

-

-    Ja kaksi korvaa onpi myöskin mulla.

-    Jumalan sanaa niillä saatan kuulla.

-    Mä äidinrukouksen kuulla voin,

-    Ja linnun laulun Luojan kunniaksi,

-    Ja isän neuvon. Tulen viisaammaksi,

-    Kun kaikki opin. Se mun palkintoin.

-

-    Suun saanut olen, kielen myöskin, jolla

-    Mä ylistää voin Herraa laulelolla.

-    Mä sillä puhun. Sillä kyselen

-    mit' en mä ymmärrä, ja rukoelen.

-    Mä suulla syön. Mä sillä naureskelen.

-    Suo, Herra, että hyvää puhelen.

-

-    Kaks kättä mull' on. Vasen onpi toinen

-    Täll' oikealla paljon tehdä voinen.

-    Viis sormea on mulla kädessäin.

-    Rehellisesti teen mä niillä työtä.

-    Suo, Luoja, aina apus olla myötä!

-    Niin elän isänmaata hyödyttäin.

-

-    Kaks jalkaa on mulla. Sormia ne vailla,

-    Vaan varpaat niiss' on. Jaloill' aika lailla

-    Mä juoksen äidin luo, kun kutsuu hän.

-    Kun isä käskee pois, niin lähden miellä.

-    Suo, Luoja, käydä oikealla tiellä!

-    Niin astun vakavasti elämään.

-

-    Myös sydän pienä on mulle kasvanunna.

-    Viel' ei sit' ole murheet murtanunna.

-    Kädellä tunnen, kuin se riemuitsee.

-    Suo, Luoja, terveyttä ruumiilleni,

-    Sykkäillä hyvän eestä sydämeni!

-    Niin siunauskin mua seurailee!

-

-

-

-

-Toinen luku.

-

-Imettäwistä eläimistä.

-

-

-Tule, weljeni. Tule, sisareni. Menemmepä nyt ulos. Jo seisomme

-kartanolla. Ympärillämme on koko suuri luonto? Se on koko maailma, jota

-aistimillamme käsitämme.

-

-Koko luonto on niinkuin kirja. Joka sitä kirjaa taitaa lukea, hänellä

-on siitä iso ilo. Se kirja on täynnä kauniita kuwia. Se kirja on täynnä

-hyödyllistä oppia. Siinä kirjassa on joka lehti täynnä Jumalan

-wiisautta.

-

-Koko luonto on kuin suuri maa. Siinä maassa on monta waltakuntaa. Mitkä

-owat luonnon kunnat? Niitä on kolme. Ensimäinen on eläinkunta. Toinen

-on kaswikunta. Kolmas on kiwikunta.

-

-Mennäänpä nyt ensin ulos siihen suureen eläinkuntaan. Ympärillämme on

-maailma täynnä eläwiä olennoita. Muutamat eläwät aiwan liki meitä

-omassa maassamme. Muutamat asuwat muissa maissa aiwan kaukana täältä.

-Muutamat owat paljon isommat meitä. Muutamat owat pienemmät pienintä

-sääskeä. Kaikilla on tarkoituksensa, jota warten ne eläwät. Jumala ei

-ole niitä tyhjän wuoksi luonut. Wälistä ymmärrämme hänen

-tarkoituksensa. Wälistä on se meille salassa. Uskokaamme aina Jumalan

-ijankaikkista hywyyttä.

-

-

-

-Kuinka kuningas Leijona (Jalopeura) kokosi kansaansa.

-

-

-Olipa kerran kesällä. Leijona, joka on eläinten kuningas, istui

-hallitus-istuimellansa metsässä. Siinä oliwat kaikki eläimet, jotka

-maalla eläwät. Linnut lenteliwät kauniissa aamu-ilmassa. Likellä oli

-meri, jonka wesi oli täynnä monellaisia eläwiä. Kaikki kuuliwat

-leijonan äänen, joka kiljui metsässä.

-

-Näin sanoi leijona. Minä olen kutsunut teidät kaikki, jotka maailmassa

-asutte. Minä tahdon lukea teidän määränne. Minä tahdon tietää kansani.

-Kiwet eiwät kuulu waltakuntaani. Kaswitkaan eiwät kuulu siihen. Kiwi ei

-woi itsestään liikkua. Kaswi imee ruokansa juurillaan. Mutta eläin

-woipi liikkua mihinkä tahtoo. Eläimellä on suu, jolla syöpi. Eläin

-tuntee mikä käypi kipeästi. Eläin tuntee mikä tekee hywää. Eläimessä on

-luonto, josta tietää ilman opitta tehdä mitä hänellä on toimena

-maailmassa.

-

-Leijona kutsui Koiran. Mikä sinä olet? Minä olen _nisäkäs_. Miksikä se?

-Minä synnytän eläwiä penikoita. Minä imetän niitä. Minä hengitän

-keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. -- Se on hywä. Mene tiehesi.

-

-Leijona huuti Warpuisen tykönsä. Mikä sinä olet? Minä olen _lintu_.

-Miksikä se? Minä munin pesääni. Minä haudon munistani pojat. Minä

-hengitän keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. Minulla on höyhenpuku

-päällä. Minä lennän siiwillä. Minä käwelen kahdella jalalla. -- Se on

-hywä. Lennä matkoihisi.

-

-Leijona kutsui Käärmeen eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _matelias_.

-Miksikä se? Minä matelen maata. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on

-kylmä weri. -- Se on hywä. Matele matkoihisi.

-

-Leijona huuti Hauwin eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _kala_. Miksikä

-se? Minä päästän mätini weteen. Minä hengitän kituisilla. Minä uin

-ewillä. Minulla on kylmä weri. Ruumiini peittäwät suomut. -- Se on

-hywä. Ui matkoihisi.

-

-Leijona kutsui Perhon nimeltä. Mikä sinä olet? Minä olen _niwel-eläwä_.

-Miksikä se? Ruumiini on monesta niweleestä. Muutamat meistä owat

-toisellaisia. Muilla eläimillä on luinen selkäranka. Minulla ei ole

-sitä ollenkaan. Minä hengitän ruumiini hienoista reijistä. Wereni on

-kylmä. Minulla on kuusi jalkaa. Minä munin. Munasta tulee toukka.

-Toukasta tulee kotero. Koterosta mataa sikiäni täysikaswuisena ulos. --

-Se on hywä. Lennä tiehesi.

-

-Leijona kutsui Simpukan. Mikä sinä olet? Minä olen _nilwiäinen_.

-Miksikä se? Ruumiini on aiwan pehmeä. Minä asun kowassa kuoressa.

-Minulla ei ole niweliä ruumiissa. Minä liikun aiwan hiljaa. -- Se on

-hywä. Mada hiljaa tiehesi.

-

-Leijona puhui wielä. Tunnenpa ne _kuusi eläinluokkaa_. Jokaisen luokan

-ja'an lahkoihin. Jokaisen lahkon ja'an sukuihin. Jokaisen suwun ja'an

-lajihin. Sen saamme sitten paremmin oppia. Itse olen imettäwä eläin. En

-saata lentää linnun lailla. En woi mataa käärmeen tawalla. En woi uida

-niinkuin kala. En woi muuttauda perhon lailla. En woi asua kuoressa

-simpukan tawalla. Siksi menkööt nyt muut pois. Imettäwät eläimet waan

-kutsun walta-istuimeni eteen.

-

-Eläpä wielä. Tuolla näen sen ylewän _ihmisen_ tulewan. Mitä sinä

-tahdot, ihminen? Yksinäsi seisot sinä suorana niinkuin petäjä metsässä.

-Yksinäsi katsot sinä pystöpäisenä sinistä taiwasta kohti.

-

-Ihminen katsoi majesteetillisesti kokouneita eläimiä. Kuningas Leijona,

-sinä olet kutsunut tänne kaikki, jotka imettäwät sikiöitään. Niin teen

-minäkin. Ruumiini on monissa toimissa eläinten ruumiin lainen. Siksi

-saat lukea minunkin imettäwäin eläinten luokkaan. Mutta kaikkiwaltias

-Jumala on antanut minulle kuolemattoman sielun. Hänen wiisautensa on

-antanut minulle järjen walon. Suuni taitaa puhua. Tahtoni on wapaa.

-Saatan nauraa. Saatan itkeä. Sitä eiwät saata eläimet. Sentähden olen

-ylewämpi kaikkia muita eläimiä. Kuningas leijona ei ole päämieheni.

-Hywästi, herra kuningas. Huomenna otan sinun kiinni rautahäkkiin.

-

-Leijona pudisti wihassa pitkää harjaansa. Hywästi, ihminen. Sinä et

-kuulu minun waltakuntaani. Huomenna rewin sinut penikoilleni ruuaksi.

-

-Ihminen meni pois, ylewänä kuin kuningas. Nyt wapisiwat kaikki eläimet.

-Leijona näki aran apinan kiipeäwän puuhun. Eläpä wielä. Etkö sinä ole

-ihminen?

-

-Apina, joka muutoin mielellään tahtoi olla ihmisenä, kielsi nyt

-oikeastaan niin olewansa. En suinkaan ole mikään ihminen. Niin kaunis

-en suinkaan ole. Enhän minä kule aiwan suorana. Jalkani näyttäwät

-käsiltä. Useoilla meillä on häntä. Kertoisin sinulle jotakin, herra

-kuningas. Jumala loi ihmisen kuwakseen. Siksi luotiin hän alusta niin

-kauniiksi. Mutta Jumalan wihollinen kadehti tätä. Herra Jumala, suo

-minunkin luoda olento. Jumala soi sen. Luotiinpa apina, joka matkii

-sitä ilkeätä, jota ihmisellä on. Siksi on minulla ruma ruumis. Siksi on

-minulla häjy sisu. Minä warastan. Minä olen ahnas. Minä olen kawala.

-Kuitenkin armahti Jumala minua. Apina raukka, annan sinulle yhden

-ihmisen hywistä taipumuksista. Sinun pitää rakastaa lapsiasi yhtä

-hellästi kuin ihminenkin rakastaa omiaan.

-

-Leijona antoi apinan mennä. Samassa tuli _nahkasiipi_ lentäen. Oletko

-sinä lintu? En, herra kuningas. Minä lennän pitkäin kynsieni wälillä

-olewilla hienoilla nahkoilla. Imettäwä eläin olen minä, joka koko

-talwen nukun pimeissä koloissa. Kesällä lentelen minä ainoastaan öillä.

-Minä kerron sinulle jotakin, herra kuningas. Muutamana iltana ajoin

-surisewaa sittisontiaista. Olipa siinä poika, joka huiski ilmaan

-notkealla saikaralla. Minä lensin äänen perässä. Saikara käwi minuun.

-Putosinpa maahan. Poika, joka otti minun, elätti minua wankina häkissä.

-

-Leijona antoi nahkasiiwen lentää. Puhaltipa _walaskala_ wettä korkealle

-meren pinnasta. Oletko sinä kala? En, herra kuningas. Minä synnytän

-eläwiä sikiöitä, jotka imewät maitoani. Siksi olen imettäwä eläin, joka

-hengitän ilmaa. Minä kerron jotakin sinulle, herra kuningas. Kerran

-ajoin silliä sywässä meressä. Purjehtipa siinä laiwa, joka lähetti ulos

-weneen. Mies nakkasi weneestä selkääni teräwän keihään, joka oli

-köydessä kiinni. Uinpa useita peninkulmia wetäen wenettä perässäni.

-Wiimein löin pyrstölläni weneen kumoon. Ihminen, joka keittää raania

-ihrastani, wäjyy henkeäni. Minä olen suurin eläin, mitä on. Kuitenkin

-on ihminen tappanut monta sataa weljistäni. Hylekin, jolla on pää kuin

-koiralla, on imettäwä eläin, joka elää wedessä. Saukko, joka pyytää

-kaloja, on samallainen eläin.

-

-Leijona tuskauntui. Ui tiehesi, walaskala. Sinä olet kuitenkin

-_meri-eläin_. Kuulisin wielä jotakin enempätä _maa-eläimistä_. Kuulisin

-niistä, jotka owat _kesyjä_. Kuulisin niistä, jotka owat _kesyttömiä_.

-Niiden pitää antaa minulle kertomus elämästään.

-

-Tuliwat siis imettäwät eläimet leijonan istuimen eteen. Ne kertoiwat

-monta kummallista asiaa, joita leijona mielellään kuunteli. Et wielä

-saa kuulla kaikkia mitä ne sanoiwat itsestään. Siitä tulisi suuri

-kirja. Mutta se, joka tarkasti kuuntelee, saapi tietää entistä enemmän.

-

-

-

-Mitä koti-eläimet kertoiwat.

-

-

-_Koira_ murisi leijonalle. Sinä uskollinen koira, mitä sinulla on

-sanomista? Alinomaa haukut sinä isäntäsi owella.

-

-Koira wastasi. Uskollinen kyllä olen, herra kuningas. Häpeän tuota

-kettua, sukulaistani. Susi, riitaweljeni, minua harmittaa. Sukulaisteni

-wuoksi olen tullut peto-eläinten lukuun. Kuitenkin olen uskollisin

-koti-eläimistä, jotka seuraawat ihmistä totellen. Minä olen ihmisen

-uskollisin palwelija. Minä wartioin hänen kartanoansa. Metsässä etsin

-hänelle saalista. Kylmimmissä maissa wedän hänen rekeänsä. Meitä on

-monta erinäköistä weljestä. Pentukoira on wälistä niin pieni kuin

-rotta. Englanninkoira on wälistä wasikan kokonen. Hurttakoiralla on

-teräwä kuono. Rakkikoiralla on tolppa kuono. Mäyräkoiralla owat lyhyet

-jalat. Willakoiralla on willa päällä. Kaikki olemme samanlaisia koiria.

-Naaraani on narttu. Sikiäni on penikka. Me olemma wiisaimmat eläimet.

-Meillä on tarkin wainu. Sillä tunnemma me askeleet. Monia keinoja

-opimme ihmisten hyödyksi. Usein olemme pelastaneet lapsen, joka oli

-pudonnut mereen. Palwelinpa kerran miestä, joka eksyi talwella. Tuli

-pyry-ilma, joka hautasi hänen sywään lumen alle. Sinne hän kyllä olisi

-paleltunut. Mutta minä paneusin maata hänen rinnallensa, joka siitä

-pysyi lämpimänä. Haukuinpa kaikin woimin. Wiimein tuli wäkeä, joka wei

-isäntäni lämpimään tupaan.

-

-Leijona nyökäytti päätään tytywäisenä. Uskollista palwelijaa ei woida

-kullalla palkita.

-

-_Kissa_ köyristi selkäänsä naukuen leijonan edessä. Herra kuningas,

-minä olen likeinen sukulaisesi. Me molemmat kuulumma kissan sukuun,

-joka saattaa wetää kyntensä piiloon. Sukumme on parhaimmin warustettu

-eläinten seassa. Siksi olenkin oikein luontoni mukainen peto. Waro

-itseäsi, lintu, joka nokit siemeniä maasta. Waro itseäsi, rotta, joka

-katselet reijästäsi ulos. Minä wäjyn sinua. Minä kyyristyn alas. Minä

-hyppään. Isken kynteni armahtamatta niskaasi. Semmoinen on oikea

-haluni. Minä tapan kaikki ne, jotka owat heikommat minua. Kuitenkin

-olen kesyttynyt ihmisen palweluksessa. Hän silittää säihkywää

-selkääni. Minä nukun hänen polwellansa. Minä wartioitsen hänen

-aittaansa. Kauniit sikiäni leikitsewät hänen lastensa kanssa. Hän

-kiittää siisteyttäni. Kissa pesee silmiänsä. Saammepa wieraita. Mutta

-eipä parane paha sisuni hywyydestä. Minä olen julma. Minä olen wiekas.

-Minä woin hyljätä parhaan ystäwäni. Minä saatan kynsiä sitä kättä, joka

-wasta antoi minulle ruokaa.

-

-Leijona pudisti suutuksissa pitkää harjaansa. Mene, kissa. Olet kyllä

-hywin kaunis. Mutta luontosi on häjy. Ennen olkoon ruumiini ruma kuin

-sydämeni häjy.

-

-_Hewonen_ hirnui. Minä olen ylewin kotieläimistä. Minä olen kaunis.

-Minä olen wäkewä. Minä olen kärsiwällinen. Minä olen oppiwainen. Minä

-olen ihmisen hyödyllisin palwelija useammissa maakunnissa maan päällä.

-Hän naulaa kawioihini rautaset kengät. Hän täyttää tyynynsä häntäni

-jouhilla. Minä wedän hänen kuormaansa. Hän ratsastaa selässäni. Sodassa

-kannan minä herraani wihollisten pajunetteja wastaan. Wälistä olen minä

-ori. Wälistä kutsutaan minua ruunaksi. Naaraani nimi on tamma. Sikiäni

-nimitetään warsaksi. Tumman punainen veljeni on raudikko. Harmaan

-weljeni nimi on hiirenkarwa. Kaksikarwalla on waaleoita karwoja

-tummempain seassa. Papumuksella on tummia pilkkoja walkiassa nahassa.

-Laiska aasi, jolla owat pitkät korwat, on sukulaiseni eteläisimmissä

-maissa. Karwoja kaulassani kutsutaan harjaksi. Minä juosta hölkkäsen.

-Minä juoksen. Minä laukkaan. Usein lyöpi herrani minua armahtamatta.

-Silloin on uskollisessa mielessäni suru ihmisen kiittämättömyydestä.

-

-Leijona kiitti hewosen ylewyyttä. Miksikä sinä, joka olet niin wäkewä,

-kärsit ihmisen kowuutta?

-

-Herra kuningas, minä tiedän tarkoitukseni. Jumala on pannut minun

-palwelijaksi maan päälle. Moni ihminen rakastaa minua hywin. Ne

-hoitawat minua hywänä kumppaninansa. Minä tunnen herrani äänen. Minä

-syön leipää hänen kädestänsä. Niin on hänen hoitonsa minulla palkkana.

-

-_Härkä_ mölisi. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen

-hyödyllisten _raawas-eläinten_ isä. Sukuni, jolla owat sarwet,

-kutsutaan senwuoksi _sarwieläimiksi_. Me kuulumme _märehtiwiin

-eläimiin_. Me purekselemma kaksi kertaa ruohot, joita syömme. Me

-kuljemme karjoissa laitumella. Saattanenpa olla kukatiesi kömpelö.

-Mahdollisesti saatat pitää minua tyhmänä. Mutta jäykkä kuormanwetäjä

-minä olen. Lihani on ihmisen woimallinen ruoka. Wuotani parkitaan

-nahaksi. Talistani kastetaan kynttilöitä. Sarwistani tehdään kampoja.

-Mutta teurastaja ei ole minusta mieluinen. Sonni on nimeni wälistä.

-Naaraani nimi on lehmä. Sen hywästä maidosta saadaan kermaa. Siitä

-saadaan wiiliä. Tästä kirnutaan woita, jota lapset panewat mielellään

-leiwälle. Wanhimman tyttäreni nimi on hieho. Nuorin lapseni on wasikka.

-Elä ärsytä minua, herra kuningas. Silloin pusken sinua käyrillä

-sarwillani.

-

-Leijona nyökäytti päätään leikillään. Ihminen kutsuu sitä, joka on

-uppiniskanen, härkäpääksi. Rehellinen otus sinä kuitenkin olet. Tunnen

-useita sukulaisiasi lämpimissä maissa. Niiden seassa on se wäkewä

-_puhwelihärkä_. Niiden seassa on kameli, jota kutsutaan erämaan

-laiwaksi. Niiden seassa on kyttyräselkänen _dromedari_.

-

-_Lammas_ määkyi. Minäkin kuulun märehtiwiin eläimiin. Isäni, jolla owat

-sarwet, kutsutaan jääräksi. Äitini nimi on uuhi. Sikiäni nimi on

-karitsa. Minä olen turwaton eläin, joka wastuksetta tapetaan. Sentähden

-on kutsuttu Wapahtajaamme Jesusta Jumalan karitsaksi. Minä olen

-ensimäinen eläin, joka on ihmisiin kesyttynyt. Siksi kutsutaan jo

-Aabeli Aadamin poika lammasten paimeneksi. Minusta on ihmiselle paljo

-hyötyä. Hän keritsee minulta willan, joka sitten langoiksi kehrätään.

-Langoista kudotaan monellaista waatetta, josta saadaan lämpimiä

-waatteita. Niistä kudotaan myös pehmeitä sukkia. Nahoistani tehdään

-turkkia. Lihastani tulee hywä ruoka.

-

-Leijona wastasi ystäwällisesti. Lakeamielinen sinä kyllä olet. Minä

-tunnen sukulaisesi, partawan _wuohen_, jonka uros kutsutaan pukiksi.

-Lahkoosi kuuluu _sarwas_ eli _Saksan peura_, jolla owat haaraiset

-sarwet. Siihen kuuluu iso _hirwi_, jota ajetaan metsissä. Siihen kuuluu

-nopea _porokin_, joka wetää Lappalaisen pulkkaa pohjois-tuntureilla.

-

-_Sika_ röhki. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen siiwoton

-otus, joka mielelläni tulen lijassa toimeen. Minä tongin maata

-turwallani, jota sanotaan kärsäksi. Isäni nimi on karju. Äitini nimi on

-emäsika. Lapseni nimi on porsas. Ihminen, joka ylenkatsoo minua, syöpi

-mielellään lihaani. Siitä saadaan läskiä. Siitä saadaan kinkkua. Siitä

-saadaan sylttyä. Harjaksistani tehdään harjoja, joilla pellawia

-harjataan. Kesyttömän weljeni nimi on metsäkarju. _Siilillä_ owat

-pitkät piikit selässä.

-

-Leijona wastasi. Tunnen muutaman ison eläimen samasta lahkosta, johon

-sinäkin kuulut. Kerran kuljin etelä-maissa, joissa aurinko on kuuma.

-Siellä kohtasin hirweän kummallisen eläimen, jota kutsuttiin _norsuksi

-eli elehwantiksi_. Näin hewosen menewän suorana hänen watsansa alatse.

-Suussa oli sillä kaksi hirmuisen isoa hammasta, joista saadaan sitä

-kallista norsunluuta. Se pani ruokaa suuhunsa pitkällä turwalla, jota

-kutsuttiin kärsäksi. Tällä saattoi hän toimittaa kummallisia asioita.

-Sillä saattoi hän nostaa ihmisen ylös. Ihmiset oliwat kesyttäneet

-hänen. Ne oliwat rakentaneet hänelle selkään tornin, jossa 20

-(kaksikymmentä) sotamiestä asui.

-

-Syntyipä nyt kowa karjunta meteli metsässä. Arat koti-eläimet pakeniwat

-pelästyneenä ihmisten asuntoihin. Pedot tuliwat leijonan istuimen

-eteen.

-

-

-

-Mitä pedot kertoiwat.

-

-

-Ne tunnustiwat leijonalle kaiken julmuutensa. Me elämme enimmästi

-muiden eläinten lihasta. Jumala on antanut meille teräwät kynnet,

-joilla tartumme saaliisemme. Suussa owat meillä teräwät hampaat, joilla

-rewimme eläimen, jonka olemme saaneet kiinni. Yöllä olemme pyydössä.

-Päiwällä nukumme luolissamme. Emme tule koskaan oikein kesyiksi.

-Wälistä owat ihmiset ottaneet meiltä penikat pesästä. Ne owat antaneet

-meille ruokaa. Me olemme kaswaneet isoiksi heidän taloissansa. Olemme

-olleet jonkun ajan nöyrinä ihmisten wallassa. Olemmepa joskus nähneet

-wertä juoksewan. Jonkun kerran on kesy eläin tullut meitä likelle.

-Kohta on tullut raju luontomme takasin. Me olemma repineet wahtimme,

-jotka owat antaneet meille ruokaa.

-

-_Tiikeri_ karjui hirmuisesti. Tunnetko minua, herra kuningas?

-Kissan-sukuun kuulumme kaikki, jotka olemme julmimpia petoja. Haluatko

-tietää muotoani? Halaatko tietää woimaani? Katso tarkasti kissaa, joka

-on wähäisenä kuwanani. Ajattele kissaa pienen hewosen kokoisena. Waro

-itseäsi, herra kuningas. Minä en säästä yhtään eläwää, johonka pääsen

-kiinni hampaillani. Minä murhaan huwikseni. Minä olen kawala peijakas,

-ja wäjyn heikompia eläimiä, jotka sammuttawat janoansa hetteistä. Minä

-rewin pyytäjän, jonka mieli tekee wiirullista nahkaani.

-

-_Leijona_ kiljui wihassa. Minäkin olen kissan-sukua. Minä tunnen teidät

-kaikki, jotka siihen kuulutte. Kawala tiikeri, minä tunnen sinut hywin.

-Minä tunnen _ilweksen_ pohjan metsissä. Minä tunnen _pantterin_. Minä

-tunnen _leopardin_. Kaikki olette te wiekkaita murhaajia. Minä häpeän

-sukulaisiani. Minä olen myös jalomielisin. En unhota koskaan sitä, joka

-on minulle tehnyt hywää. Olipa kerran orja nimeltä Androkles, joka

-pakeni pois wainoojiltaan. Hän kohtasi minut metsässä. Hän otti pois

-orjantappurapiikin haawoitetusta jalastani. Kiitollisuudesta tulin

-hänen ystäwäksensä. Kauwan asui hän suojassa luolassani. Mutta

-muutamana päiwänä saiwat ihmiset minut kiini. Ystäwänikin tuli

-wangiksi. Neljään päiwään en saanut ruokaa. Ihmiset, julmemmat minua,

-nakkasiwat ystäwäni Androkleen jalkaini eteen. Ne kiusasiwat minua

-kowasti. Nälkäinen leijona, syö nyt ystäwäsi. Mutta minä köyristyin

-kiitollisena Androkleen edessä. Minä näytin julmia hampaitani niille,

-jotka mieliwät tarttua häneen. Silloin liikkui mieli kaikilla, jotka

-tämän näkiwät. Jalomielinen leijona, ystäwäsi on wapaa. Niin päästiwät

-Androkleen irti uskollisuuteni tähden.

-

-_Karhusta_ tuntui tämä kertomus hywältä. Hän mörisi hywillä mielin.

-Herra kuningas, ymmärrän jalomielisyytesi. Waro itseäsi käpäläni

-lyönnistä, jolla on kahdentoista miehen woima. Waro itseäsi julmemmalta

-weljeltäni jääkarhulta, joka asuu ylhäällä meren jäillä. Minä olen

-herrana pohjan metsissä. Siellä walmistan pesäni, jossa makaan

-talwella. Siellä syön marjoja mättäiltä. Siellä makustelen mettiäisten

-hunajaa. Wälistä kaadan talonpojan lehmän, jonka sitten syön suuhuni.

-Siksi pyytää minua metsästäjä, joka käyttää karwasen turkkini

-peitoksensa talwella. Usein tappelen silloin henkeni edestä. Wälistä

-kohtaan pieniä lapsia, jotka owat eksyneet metsässä. Kohta tulee heidän

-äitinsä, joka hädissään etsii heitä. En minä tee pahaa lapsille. En

-minä tee pahaa äidille. Hiljaa menen pois niiden tieltä.

-

-Leijona nyökäytti päätään hywin leikillisesti. Karhu äijä on hywä mies.

-Mutta ei hän puhu kaikkia mitä hän tietää. Näinpä kerran miehen, joka

-talutti karhua turwassa kiinni olewasta renkaasta. Siihenpä kokousi

-paljo wäkeä, joka halusi nähdä karhun tanssaawan. Mies löi karhua

-armahtamatta. Jopa tanssasi karhu. Jopa wäki nauroi. Aiwan kömpelö oli

-karhu tansissa.

-

-_Susi_ ulwoi. Onko täällä saalista? Kunhan olisi jotakin. Sukulaiseni

-koiran kanssa olen alinomaisessa sodassa. Koira, joka on tappanut

-suden, jättää suden siihen. Susi, joka on tappanut koiran, syöpi hänet

-kohta suuhunsa. Talwi-illoilla kuljemme isoissa joukoissa saaliin

-pyydössä. Waro silloin pieniä lapsia, jotka juoksewat kartanon poikki.

-Minä saan waroa itseäni metsästäjältä, joka ajaa minua suksilla

-talwella. Joka minut tappaa, saapi rahaa palkinnoksi.

-

-Leijona tiesi kertomuksen sudestakin. Sinähän se olit, joka kerran

-putosit suden-hautaan. Köyhä akka käweli haudan siwu. Pilkkasipa siinä

-sutta. Parhaiksi sinulle, ilkeä eläin. Samassa putosi akka itse

-hautaan. Puhuipa nyt pelästyksissään kokonaan toista. Susi kulta, etkö

-söisi näkkileipää pussistani?

-

-Wielä tiesi leijona toisen kertomuksen. Poikanen ajoi järwelle wettä

-noutamaan awannosta. Tulipa joukko susia ympärille. Poikanen antoi

-hewosen juosta tiehensä. Ammeen kaatoi hän jäällä yllensä. Sudet, jotka

-halusiwat saada poikaa, pistiwät käpälänsä ammeen laidan alle. Poikapa

-lyödä sätkäytti kirweellään käpälät poikki. Muutamat sudet, jotka

-näkiwät toisista werta juoksewan, karkasiwat niiden päälle, jotka

-oliwat werisinä. Tulipa kowa tappelu ammeen ympärillä. Monta sutta

-siinä purtiin kuoliaaksi. Muut juoksiwat tiehensä; Poikanen, joka

-konttasi ammeen alta, sai paljo rahaa kuolleitten susien nahoista.

-

-_Kettu_ tulla sipsutteli esiin ulkokullatun näköisenä. Herra kuningas,

-minäkin olen koiran sukua. Wiekkauteni on hywin kuulusa. Saatan purra

-poikki häntänikin, joka on tarttunut ketun-rautoihin. Wiekkaasti petän

-minä pyytäjän, joka käyttää nahkaani pehmeimmiksi turkiksi. Useampia

-kertomuksia saat sitten kuulla. Wertaistani ei löydy wiekkaudessa.

-

-Leijona julmisti kulmakarwojaan. Elä pöyhistele kowin paljon sinä Mikko

-kettu. Wiekkaus ei ole wiisaus. Kawaluus ei ole ymmärrys. Jo tiedän

-tarpeeksi peto-eläimistä. Minua inhottawat ne, jotka eläwät muiden

-turmiosta.

-

-Leijona ajoi peto-eläimet pois. Niiden perästä tuli wielä muita

-nisäkkäitä, joita kutsutaan:

-

-

-

-Näwertäjät.

-

-

-Nämä oliwat edellisiä pienemmät. Kaikilla oli kaksi pitkää etuhammasta,

-joilla he kaswikunnasta näwertäwät enimmän ruokansa.

-

-_Orawa_ hyppäsi likimmäiselle oksalle istumaan. Katso minuakin, herra

-kuningas. Minä olen luotu merimieheksi. Minä kiipeän sukkelasti puuhun.

-Minä purjehdin hännälläni lastun päällä joen poikki. Saanpa waroa

-itseäni. Poika panee paulojansa eteeni. Wankina ollessani häkissä

-hyppään sukkelasti pyöriwässä rattaassa.

-

-Leijona wastasi. Pysy metsässä, kaunis orawa. Pahoin käypi sinulle

-merellä. Mitä nuo pienet eläimet owat, jotka isossa joukossa

-juoksentelewat jalkaini wieressä?

-

-_Rotta_ wikisi. Täällä olen minä, joka näpistelen akan ruokaa lukitussa

-huoneessa. _Hiiri_ juosta piiperti esiin. Täällä olen minä, joka

-näwerrän reikiä leipälaariin. _Myyrä_ katsoa pilkisti reijästään.

-Täällä olen minä, joka kaiwan kulkureikiä yrttitarhan penkkien alle.

-Elä tule meitä kowin likelle. Me olemma urhoollisia otuksia. Sano

-meille kuitenkin yksi asia, herra kuningas. Oletko nähnyt kissaa näillä

-tienoilla?

-

-Leijona puhui leikkiä. Kyllähän te oletta urhoollisia. Kerran oli

-teillä iso neuwotteleminen. Wiisaimmat teistä keksiwät hywän keinon.

-Pitäisipä ripustaa tiuku kissan kaulaan. Tätä pitiwät kaikki wiisaana

-neuwona. Puuttuipa kuitenkin ainoastaan yksi asia. Ei ollut yhtään,

-jolla oli halua ripustaa tiukua kissan kaulaan.

-

-_Jänis_ lankkasi ottaen pitkiä hyppyjä. Täällä olen minä. Sukulaiseni,

-siewä _kaniini_, näwertää tuolla kuorta puista. Kesällä olen mullan

-harmaa. Talwella olen lumen walkoinen. Katsopa komeita korwiani.

-Katsopa pitkiä turpakarwojani. Enkö ole mahtawa weitikka?

-

-Leijona kuuli rymyn kaukaa. Jänis lähti pakoon. Miksikä piilotat pääsi

-pensaasen? Herra kuningas, kuulen koirain haukkuwan. Metsästäjä ampuu

-minun. Köökkipiika paistaa minun. Pojat pyhkiwät luwunlasku-taulujaan

-katkaistulla käpälälläni.

-

-_Majawa_, jolla on uimanahat takajaloissa, kämpi ylös rannalle. Herra

-kuningas, minäkin kuulun näwertäwäin lahkoon. Wedessä pyydän kaloja

-ruuakseni. Sitten rakennan rannalle kummallisia huoneita.

-Muurauslastana pidän leweätä häntääni. Ihmiset pyytäwät minua sen

-lääkkeen tähden, jota saadaan ruumiistani.

-

-Leijona kohosi ylös waltawassa ylewyydessään. Nyt näen teissä Luojan

-kaikkiwallan. Hywin erilaisiksi on hän luonut eläimet. Muutamat meistä

-owat leppeitä. Muutamat owat julmia. Muutamat owat heikkoja. Muutamat

-owat wäkewiä. Muutamat eläwät maan kaswuista. Muutamat eläwät toisten

-eläinten lihasta. Syntiin-lankeemuksen jälkeen on alinomainen sota maan

-päällä. Jumala, joka on hywä kaikille, on kerran antawa meille kaikille

-rauhan. Hän on kuulewa luontokappaltenkin huokaukset. Hänen nimensä

-olkoon ylistetty koko maan päällä.

-

-Nyt waikeni leijona puhumasta. Nyt meniwät kaikki nisäkkäät pois.

-Aurinko paistoi pitkiin puihin. Kylän pienet lapset juoksiwat iloisina

-metsässä. Niille ei tehnyt kukaan pahaa. Julmimmat pedot eiwät asu

-maassamme. Rukoile alinomaa Jumalalta suojelusta. Ole hywä eläimille.

-Silloin ei wahingoita karhu. Silloin ei pure susi. Silloin juoksewat

-siweäluontoiset eläimet iloisina wastaasi.

-

-

-

-Apinat.

-

-

-Kaksi poikaa meni kerran metsään. Toinen pani maahan sawiastian, joka

-oli rusinoita täynnä. Molemmat pojat, jotka oliwat wäsyneinä, nukkuiwat

-heti puolipäiwän lämpimässä.

-

-Laskeusipa useita apinoita puista. Yhden ahneimman mieli teki

-rusinoita. Pistipä kätensä sawi-astiaan. Siina puristi hän kouransa

-täyteen rusinoita. Mutta sawi-astian suu olikin ahdas. Apina, joka ei

-ollenkaan tahtonut jättää saalistaan, ei saanutkaan kättään pois. Niin

-juoksi hän, wetäen raskasta sawi-astiaa muassaan. Pojat, jotka samassa

-heräsiwät, saiwat sen helposti kiinni ahneuden tähden.

-

-Miettipä toinenkin poika petosta. Hän riisui saappaansa. Sitten weti

-hän ne taas jalkaansa. Sitten riisui hän ne jälleen. Sen perästä

-meniwät pojat kappaleen matkan päähän. Apinat, jotka katseliwat näitä

-puista, tahtoiwat matkia poikaa. Yksi niistä weti saappaat jalkaansa.

-Samassa tuliwat pojat takasi. Mielipä nyt saapasjalkainen apina juosta

-tiehensä. Mutta saappaat oliwat esteenä. Apina kompastui. Apina

-lankesi. Tulipa sekin kiinni matkima-halunsa tähden.

-

-

-

-Leijona.

-

-

-Kaukana kuumassa Afrikassa kuuluu öillä leijonan kiljuminen. Silloin

-wapisewat kaikki eläwät, jotka owat tienoilla. Uskaliaimmatkin koirat

-hätäywät silloin ihmisten jalkoihin. Karja ammoo. Hewoset kuopiwat

-pelosta. Lampaat pakkauwat kokoon päin toisiansa wastaan. Ainoastaan

-harwat eläimet saattawat woittaa leijonan. Elehwantti lyöpi sen

-kärsällään maahan. Puhweli-härkä wiiltää sen watsan halki sarwillaan.

-Jättiläis-käärme kääriypi musertaen leijonan ruumiin ympärille. Usein

-woittaa leijona tappelussa nämäkin. Yksi ainoa olento pelottaa

-leijonaa. Tämä olento on ihminen. Hän pyytää leijonan hautaan. Hän sen

-ampuu luodilla. Mutta se, joka juoksee pakoon, on kuoleman oma.

-

-Metsästäjä, joka oli ampunut ruutinsa loppuun, tapasi yht'äkkiä

-metsässä leijonan. Metsästäjä pysähtyi. Leijona pysähtyi. Metsästäjä

-käweli. Leijona käweli. Metsästäjä katsoi kiiwaasti leijonaa silmiin.

-Leijona katsoi samoin häntä. Näin seisoiwat he kauwan. Wiimein meni

-leijona, peläten metsästäjän katsantoa, aiwan hiljoilleen tiehensä.

-Niin waltawasti koskee ihmisen sula katsanto wäkewimpiinkin eläimiin.

-

-

-

-Kuningastiikeri.

-

-

-Tämä asuu Aasiassa. Hän on hirmuinen. Hänen silmänsä näyttäwät

-sädehtiwän. Hänen kielensä riippuu weri-punaisena ulkona kidasta. Hän

-tawoittaa sukkelimmankin hewosen. Hän juoksee, härkä suussa. Elehwantti

-yksinään woipi hänen rusentaa. Ihminen on häntä pyytäessä suuressa

-waarassa. Kuitenkin saatetaan häntä säikyttää. Muuan rouwasihminen näki

-yht'äkkiä kuningastiikerin wieressään. Hän löi tätä silmille pienellä

-kepillä. Tiikeri pakeni. Eläinten kesyttäjät näyttäwät tiikerejä

-rauta-häkeissä. Ne uskaltawat pistää kätensä niiden kitaan. Niin suuri

-on ihmisen walta koko luonnon ylitse.

-

-

-

-Karhu-Pekka.

-

-

-Rowaniemen pitäjäässä asui mies nimeltä Karhu-Pekka. Hän oli tappanut

-enimmästi yksinään kuusikymmentä karhua. Se on maassamme jo suuri

-kunnia. Karhu-Pekka haki talwella karhun pesän. Siitä ajawat koirat

-karhun ulos. Sitten tappaa pyytäjä karhun keihäällä. Muutamat sen

-ampuwat pyssyllä. Sellainen pyytökeino on waarallinen. Monen pyytäjän

-on karhu kouristanut kuoliaaksi. Mutta Karhu-Pekka taisi keinonsa.

-Karhu, joka on kaatunut, pannaan re'elle. Sitten wiedään se kotiin

-kylään. Sielläpä tulee iso ilo. Wietetäänpä karhun peijaisia isoilla

-pidoilla, joissa lauletaan monta runoa karhun kunniaksi.

-

-

-

-Kettu ja kalastaja.

-

-

-Olipa kerran ukko. Hän sai eräänä talwipäiwänä niin paljon kaloja, kuin

-mahtui hänen laituriinsa. Hywin iloisena lähti hän kotiinsa, ajaen isoa

-kuormaansa. Siinä lauleli hän ilomielin. Mutta mikähän tuo on, joka

-makaa tuolla keskellä tietä? Kuollut kettupa se on. Tämän piti ukko

-hywänä saaliina. Kaunis turkkisi, kettu kulta, sattuikin minulle hywään

-tarpeesen. Nostipa ukko ketun takapuolelle kuormansa päälle. Mutta itse

-istui hän etupuolelle.

-

-Eipä se ilkeäjuoninen kettu ollutkaan oikein kuolleena. Oli waan niin

-olewinaan. Hän tiesi kyllä, miksikä hän niin oli.

-

-Ukon hawaitsematta nakkeli hän kuormasta kaikki kalat tielle. Sitten

-hyppäsi hän itse pois reestä. Rupesipa heti kokoamaan kaloja tieltä.

-Muutamat säästi hän. Toiset söi hän suuhunsa. Niin hywää atriaa ei hän

-ollut saanut kaukaan aikaan.

-

-Ukko, joka ajeli iloisena eteenpäin, ei hawainnut tätä ollenkaan.

-Wiimein tuli hän kotiin kuormineen. Waimo tuli häntä wastaan. Missä

-olet wiipynyt niin kauwan, ukkoni? Elä ole milläsikään, akkani. Nyt

-pidetäänkin isot pidot. Laita pata tulelle. Minulla on reki täynnä

-kaloja. Niinkö, ukkoseni? Se on tietty. Minulla on wielä sitten komea

-kettu, jonka löysin tieltä kuolleena.

-

-Akka tuli reelle. Woi kuin narraat, ukkoseni. Eihän tässä ole yhtään

-kalaa. Wielä wähemmin tässä on kettua. Ukkoa hywin häwetti. Näen sen

-kyllä, akkaseni. Kawala kettu on tehnyt minulle aika kolttosen.

-

-

-

-Karhun kalanpyytö.

-

-

-Kettu, joka oli syönyt watsansa täyteen, istui aiwan hywillä mielin

-metsän rinteellä. Iso koko kaloja oli wielä hänellä wieressä. Juosta

-jolkuttelipa karhu metsästä. Hywää päiwää, kettu kummiseni. --

-Jumal'antakoon, karhu kummiseni. -- Miten wain olet saanut noin paljon

-kaloja? -- Olen ne onkinut järwestä. -- Sepä oli oiwallinen saalis.

-Etkö opettaisi minuakin onkimaan? -- Aiwan mielelläni, kummi kulta. --

-No miten se käypi laatuun? -- Kyllä sen sanon sinulle, karhu. Mene

-awannolle jonakuna talwi-iltana, kun on hywin kiiluwaisia taiwaalla.

-Laske siinä häntäsi awantoon. Istu sitten siinä aiwan yhdessä kohti

-aamuun asti. Wedä sitten häntäsi ylös. Niin on kala tarttunut kiinni

-jokaiseen karwaan. Sillä lailla minä ongin. -- Kiitoksia kettu

-kummiseni. Se on hywä neuwo. -- Pidä hywänäsi, karhu kummiseni.

-

-Samana iltana oli kowa pakkanen. Tähdet paistoiwat taiwaalla. Karhu,

-joka muisti ketun opetuksen, meni järwen jäälle. Siellä istui hän kohta

-häntineen awantoon. Wähän ajan perästä tunsi hän juurikuin

-puristettawan häntäänsä. Ne owat kaloja, jotka tarttuwat kiini. Kyllä

-wain tuleeki hywä saalis.

-

-Siinä istua kökötti karhu aina aamuun asti. Sillä aikaa oli awanto

-mennyt wahwaan jäähän. Karhun häntä oli jäätynyt siihen kiini. Jo alkoi

-karhua ikäwystyttää. Pitäähän minun wetää ylös kalani. Mutta sepä ei

-tahtonutkaan onnistua. Häntä oli kiinni. Karhu ei pääsnyt paikalta

-liikkumaan.

-

-Kettu, joka juuri nyt oli aamukeinoillaan, hawaitsi karhun surkean

-tilan. Ilkeä weijari oli tuo kettu. Ei hän auttanut ollenkaan karhua.

-Juoksipa waan kalastajan tuwan tykö. Siinä kiipesi hän katolle. Sieltä

-huuti hän korsteenin läpi. Akka kulta, mene heti järwelle. Siellä istuu

-karhu häntineen awannossasi, josta noudat wettä.

-

-Akka, joka kirnusi woita, wihastui kowin. Kohta juoksi hän korento

-kädessä järwelle. Karhu ryökäle, miksikä awantoani pilaat? Kyllä minä

-sinulle opetan parempia tapoja.

-

-Niin pieksi hän karhua kaikin woimin korennolla. Karhu raukka oli

-suuressa hädässä. Aina lujemmasti koki hän repiä häntäänsä irti.

-Wiimein käwi kowin pahasti. Koko häntä katkesi awantoon. Aiwan siitä

-päiwästä asti ei ole karhulla enää ollut häntää.

-

-Kettu taas mennä liwahti tupaan, jonka owen akka oli jättänyt

-lukitsematta. Siellä kaatoi hän kirnun. Niin sai hän taas hywän atrian.

-Kyllä hänelle onnistuiwat ilkeät keinonsa. Mutta sentähden kadotti hän

-kaikki ystäwänsä. Ei yksikään uskonut enää koko ilkeää kettua.

-

-

-

-Kaunis varsa.

-

-

-    Mun varsani sievästi

-    Käyttääpi itseään.

-    Hän juoksee vireästi,

-    On pulska käydessään.

-    Jos ohi pyrit illoin,

-    Niin ei hän laskekaan.

-    Hän korvaa nostaa silloin

-    Ja kuopii jalallaan.

-

-    Nyt syö hän laitumella.

-    Mä tahdon ratsastaa.

-    Saa renki houkutella.

-    Hän luoksein karahtaa.

-    Hän muist' ei koskaan huoli.

-    Mä hänet suitsetan,

-    Ja niinkuin ukonnuoli

-    Lähdemme matkahan.

-

-

-

-Rakki ja jahtikoira.

-

-

- Rakki:      Talvell' en tahtois juostakaan,

-             Jos noin huonoa ruokaa saan.

-

- Jahtikoira: Tuvass' en minä tahtois maata.

-             En makiaisia kerjätä saata.

-

- Rakki:      Maatapa saan, olen huoleton.

-

- Jahtikoira: Metsiä juosta, se riemuni on.

-

-    Koira se metsiä juoksi vaan.

-    Vilkas ja terve on ruumiiltaan.

-    Rakkipa ain' oli kotonansa,

-    Levätä sai yhä rauhoissansa.

-    Haukkui kaikkia penkiltään.

-    Niin lihavuuteen kuoli hän.

-

-

-

-Härkä ja poikanen.

-

-

-    Kas tuolla on lapsia leikkimässä.

-    Tuoll' ämmä on lehmiä lypsämässä.

-    Tuoll' ilosat vasikat hyppäilee.

-    Ja hyttyset pois savu heist' ajelee.

-    Ja härkäkin leveänaamainen

-    Tuoll' ällisteleepi se pöyhkäillen.

-    Sen luo tuli poika nyt pienokainen;

-    Kyll' olet sä hirveän aattelevainen.

-    No, mitäpäs härkä nyt mietit noin?

-    Sä viisaaks tullet jo piakkoin.

-    Näin härkä vastasi: Onpa mun täällä

-    Niin pehmeä nukkua sammalen päällä.

-    Täss' syön minä ruohoa aamuin illoin.

-    En mitään ikinä aattele silloin.

-

-

-

-Matkakumppalit.

-

-

-    "Miks vingut noin? Suus kiinni, irvihammas!"

-    Sialle lihavalle lausui lammas.

-    Kun sika huusi, koska väkisin

-    He kartanohon vietiin kumpikin.

-    Näin sika vastas: "Miks nuo sanat päästät?

-    Sä, matkakumppalini, nahkas säästät.

-    Sä syliin joudut, villas keritään.

-    Sä jälleen vapahaksi päästetään.

-    Mä, raukka, kelpaan pöystiks ainoasti.

-    Mä tapetaan. Siis huudan haikeasti.

-    Lihani annan mä, sä villas vaan.

-    Huomenna paistina jo olla saan."

-

-

-

-

-Kissa ja tyttönen.

-

-

- Tyttönen. Kissa, et kynsiä saa mua noin.

-           Käpäläs näinkö mä saada voin.

-           Et saa kintaist' okia näyttää.

-

- Kissa.    Minkä sä vaadit, tahdon ma täyttää.

-           Tyttönen, muista, et myöskään saa

-           Sä mua noin kovin kouristaa.

-

-    Vieläkin kourasi tyttönen.

-    Pahaa taas teki kissallen.

-    Kissa nyt kynsäsi uudestansa.

-    Vuosipa Vertä jo virtanansa.

-    Pahaa ei aikonut kumpikaan.

-    He oli ystävät ainiaan.

-

-

-

-

-Kolmas Luku.

-

-Linnuista.

-

-

-Tuolla akkunassa riippui ei kauwan aikaa sitten lintuhäkki. Siinä asui

-wiheriäwarpunen, jonka sain werkolla metsässä. Kewäimen tultua alkoi se

-wisertää. Ymmärsinpä sen pyrkiwän ulos wapaasen ilmaan. Sanoin sille:

-mitä annat minulle, jos päästän sinun irti? Se wastasi: sano mitä

-tahdot.

-

-Minä sanoin: kutsu tänne kaikki linnut, jotka lentäwät metsissä. Kutsu

-tänne kaikki ne, jotka uiwat wedessä. Jos woit luwata minulle sen,

-pääset wapaaksi.

-

-Se wastasi. Paljo waadit minulta, joka olen niin pieni. Woinko pakottaa

-suuret kokot kuulemaan ääntäni?

-

-Minä sanoin: sano niille, että minä tahdon katsella Jumalan tekoja

-linnuissa. Kyllä ne mieluisesti tottelewat ääntäsi Jumalan kunnian

-tähden.

-

-Wiheriäwarpusesta oli tämä neuwo hywä. Luwattua mitä pyydin, päästin

-sen lentämään. Eipä kauwan wiipynytkään, niin jo tuli takaisin. Nyt

-eiwät ne ole tästä kaukana, sanoi hän. Ne istuwat tuhansittain kaikilla

-oksilla metsässä. Tuolla merellä uipi tuhansia toisia. Seuraa minua,

-niin osotan sinulle tien.

-

-Sitten hän lentää liuwotteli pois. Kuljin sitä suuntaa, jota hän

-edeltäkäsin lensi. Tulimmepa suureen metsään järwen rannalla. Siellä

-lentää räpytti monia lintuja joka paikassa, niin että niiden siiwet

-suhisiwat juurikuin myrsky-ilma. Kysyin kummastellen, jos kaikki nämä

-oliwat lintuja. Owat, sanoi wiheriäwarpunen. Meidät tunnetaan siitä,

-että me kaikki munimme. Jonkun ajan haudottuamme muniamme, puhkeawat

-niistä poikamme, joita sitten elätämme pesässä. Ruumiimme on peitetty

-lämpimillä höyhenillä, jotka wissinä aikoina lähtewät ruumiistamme, kun

-olemme sataimessa. Uusia höyheniä kaswaa entisten sijaan. Suumme, joka

-on luusta, kutsutaan nokaksi. Meillä on kaksi siipeä, joilla lennämme,

-samalla perää pitäen pyrstöllämme. Ruumiissamme on hienoja huokureikiä,

-jotka tekewät meidät keweämmiksi. Kaikki on niin laitettu, että woimme

-lentää ilmassa, juurikuin kalakin uipi wedessä. Muutamilla meistä owat

-niin pienet siiwet, että ne lentäwät waiwaloisesti. Muutamat linnut

-eiwät lennä ollenkaan, waan juoksewat. Moni meistä rakentaa kummallisia

-pesiä kaikellaisista aineista, joita kokoomme siihen nokallamme.

-Muutamat meistä tulewat wanhoiksi, mutta eiwät kuitenkaan elä niin

-kauwan kuin nisäkkäät. Pienimmät eläwät tuskin kolmea wuotta. Monet

-meistä asuwat kesällä pohjoisessa, mutta syksyllä lentäwät ne pois

-lämpimimpiin maihin etelään. Sellaiset owat _muuttolinnut_. Jumala

-osottaa niille tien wieraisihin maihin. Jumala johdattaa ne jälleen

-takaisin kewäillä pohjoiseen.

-

-Näin puhuttua piilousi wiheriäwarpunen wapisten, sillä siinä tuliwat

-isot petolinnut, jotka kaikki eläwät pienempäin lintujen lihasta. Ne

-iskewät saaliisensa kiinni pitkillä kynsillään. Ne repiwät sen

-palasiksi koukerolla nokallaan. Kaukaa Amerikan wuorilta tuli se suuri

-_kondorikotka_, joka on niin wäkewä, että se lennättää kynsissään

-lampaan. Sen rinnalla lensi sen pienempi weli, se harmaa _korppikotka_,

-joka näyttää niin julmalta paljaine kauloineen. Sen perässä tuli se

-ahnas _sääski_ haarapyrstöineen. Sen perässä lensi haukan suku, jolla

-on kaikista linnuista tarkin näkö. Se suuri _kotka_, jota kutsutaan

-lintuin kuninkaaksi, lensi sitten ilmassa leweillä siiwillään.

-Sukkelasti kuin nuoli luijasi _jahtihaukka_ ylhäältä alas saaliinsa

-päälle. Siellä wikisiwät pienet linnut raatelewan haukan ympärillä,

-joka uhkasi syödä ne suuhunsa. Siinä piilousi _pöllö_ päiwän walossa

-tirristäwine silmineen, sillä se wäjyy yöllä hiljaa saalistansa.

-Muistatko sitä isoa kissapöllöä, jonka rengit naulasiwat tallin owen

-päälle? Hywin rumahan se oli, mutta rumempi oli wielä huuhkaja, se

-suurin pöllöin suwusta. Kaikki lensiwät nyt metsään saalista pyytämään.

-

-Wieläkään en uskalla tulla näkywiin, sanoi wiheriäwarpunen.

-Waris-sukuun, joka tulee tätä likinnä, ei ole ollenkaan luottamista.

-Kysy näiltä linnuilta, niin wastaawat ne sinulle mieluisimmasti

-syöwänsä jäännöksiä, jotka muillen eiwät kelpaa. He wastaawat eläwänsä

-kaswuin marjoista. Mutta elä heitä usko. Olen heidän nähnyt

-warastelewan munia lintusten pesistä. Poikiamme saamme pelätä heiltä.

-Tuolla raakkuu se mustanharmaa _waris_. Tuolla huutaa se musta

-_korppi_, joka jo kaukaa tuntee hajun kuolleista eläimistä. Tuolla

-nauraa räkättää se warkaan-sekanen _harakka_. Tuolla tekee se musta

-_naakka_ pesäänsä kirkon torniin.

-

-Onpa ihanaa kewäillä kuulla laululintuin laulawan puissa. Silloin

-ihastuu ihmisen mieli, sillä lintuin wiserrys kiittää Jumalata. Tule,

-minä näytän sinulle ne, jotka kauniimmasti laulawat wiheriässä

-metsässä. Jospa olisi yö, kuulisitpa sen harmaan _satakielisen_ laulun.

-Harwoin tulee hän tänne meidän maahan, mutta on meillä täällä se

-suloinen _laulurastas_, jota kutsutaan pohjoisen satakieliseksi.

-Auringon noustessa ihanana aamuna on meitä monta, jotka laulamme

-sydämen pohjasta. Tuolla näet _leppäkertun_. Täällä wisertää sisareni,

-se pieni _wiheriäwarpunen. Peippo_ laulaa tuolla iloisella äänellään.

-Se keltanen _kanarialintu_, joka tuotiin tänne wankina wieraasta

-maasta, laulaa kuitenkin iloisena häkkinsä wankeudessa. Tuolla on

-_tikliwarpunen_, yhtä kaunis nähdä kuin kuullakkin. Tuolla on se

-ilomielinen _hamppuwarpunen_. Mutta kukahan tuo on, joka noin ihanasti

-lirittää tuolla korkealla sinisessä ilmassa? Se on se kauwan odotettu

-_leiwonen_, jonka wiserrys ennustaa kewäimen tuloa.

-

-Monta pientä lintua kutsumme warpuslinnuiksi. Mutta kaikki eiwät laula

-yhtä kauniisti. Tuolla katolla tiuskuttaa naapurisi, _kotiwarpunen_.

-_Wästäräkki_ lieputtaa alinomaa pyrstöänsä. _Kiwitasku_ hyppelee

-hääläten kiwillä. _Pakkastiainen_ kiipeää puissa. _Punatulkku_

-pöyhistelee punaisine rintoineen. Waroppa poikasen ansaa kaunis

-pihlajalintu, joka istut pihlajanmarja-tertussa. Pyydäppä, poikanen,

-ennen tuo musta _kottarainen_, jonka saatat opettaa matkimaan ihmisten

-sanoja. Sukkela _pääskynen_, sinut tunnemme kaikki. Aina tulet sinä

-kewäillä takaisin pesääsi huonetten lakkaan. Aina muutat sinä syksyllä

-pois lämpimämpiin maihin. Sanoppa, oletko siellä tawannut pienintä

-kaikista linnuista, _kolibria_ eli mesilintua, joka elää kukkaisten

-hunajasta? Sanoppa, oletko nähnyt sitä kirjawaa _papukaijaa_, joka

-käwelee niin pahasti kahdella ainoalla warpaallaan? Usein olemme hänen

-kuulleet häkissä puhuwan ajattelemattomasti sanoja, joita ei hän

-ymmärrä.

-

-Tunnetkos sitä, joka kukkuu metsässä? Se on se harmaa _käki_, joka

-munii muiden lintuin pesään. Kaksi warwasta kääntyy sillä eteenpäin,

-mutta kahdet kääntywät taaksepäin. Sellaiset jalat owat _tikallakin_,

-joka teräwällä nokallaan hakkaa reikiä puihin.

-

-Kerran istuin huoneesi katolla, sanoi wiheriäwarpunen. Siitä näin hywät

-ystäwäsi, kesyt _kanalinnut_, jotka eläwät yhdessä, suuressa seurassa.

-Siinä piilousi se siweä _kyyhkynen_ haukan kynsistä kuhertain

-kyyhkyislakkaansa. Rikkaläjällä pöyhisteli se riitaisa _kukko_, joka

-warhain aamuilla huutaa kukkokiekonsa. _Kanan_ kaakattaessa piipattawat

-kananpojat sen siipien alla. Mutta jos kukko oli olewinansa joksikin

-pöyhkeä, oli _kalkkuna_ olewinansa kahta wertaa pöyhkeämpi. Se käydä

-tepasteli juurikuin ylpeä ihminen. Se pyyhki maata siiwillään, juuri

-kuin olisi tahtonut sanoa: kuka uskaltaa nauraa minun ylewyydelleni?

-Kaikki nämä linnut eiwät tahtoneet mielellään tulla metsään. Minä

-lupasin heidän täällä saawan tawata likeisiä sukulaisiaan. Siitä

-kaakattiwat he ylenkatseella. Mutta iloisempana elää täällä

-wapaudessaan se suuri _metso_, joka soipi kewäillä puun latwassa.

-Täällä pitäwät _teeret_ soidinta isoissa joukoissa, waikka ne usein

-säikähtywät metsämiehen ampumisesta. Täällä wiheltää _pyy_ metsikössä.

-_Metsäkana_ (riekko), joka on harmaankirjawa kesällä, walkenee

-talweksi. Kalkkuna, joka ei ollenkaan tahtonut tuntea tätä

-sukulaisuutta, kääntyi mieluisammin sen kauniin _riikinkukon_ tykö,

-joka wasta oli tullut tänne lämpimistä maista. Sattuikin kalkkuna juuri

-parhaasensa. Riikinkukko, joka oli wielä pöyhkeämpi, lewitti

-päiwäpaisteessa kaunishöyhenisen pyrstönsä. Se kateellinen kalkkuna

-närkästyi kokonaan mieliharmista. Kohta hyökäsi hän riikinkukon päälle,

-joka samassa iski kiinni kalkkunaan. Niin tappeliwat molemmat, siksi

-kuin oliwat nykkineet toisistaan kaikki höyhenet.

-

-Tuolla näet sen suuren _kamelikurjen_, joka on kotoisin kaukaa tuolta

-kuumasta erämaasta. Se on suurin kaikista linnuista. Lentää ei se

-saata, sillä sen siiwet owat liiaksi pienet. Mutta hän juoksee

-paremmasti kuin sukkelin hewonen. Kun metsästäjä ajaa häntä kauwan,

-saadaksensa sen pyrstöstä kauniita höyhentupsuja, piilottaa hän juuri

-kuin jänis päänsä pensaasen.

-

-Rannalla käwelee pitkäsäärisiä lintuja noukkimassa ruokaansa pitkällä

-nokallaan. _Kahlolinnut_ ne owat, sillä ne kahlailewat mielellään

-matalassa wedessä. Tuolla on se suuri _tuonenkurki_, joka muissa maissa

-tekee pesänsä katolle. Tuolla on _kurki_, joka lentäessään oikasee

-pitkän kaulansa suoraksi. Tuolla waanii _haikara_ kaloja. Tuolla

-wiheltelee _kuowi_. Tuolla kahlailee _kurppa_. Tuolla kurnuttaa

-_ruisrääkkä_ illoilla ruispellossa.

-

-Soudellessasi weneellä kesällä olet usein nähnyt lintuja, jotka

-pulisewat wedessä leweöine nokkineen. Edellimäisenä uipi emä. Sen

-jälessä uipi keltanen poikaparwi. Nämä owat _uimalinnut_, joilla on

-uimanahka warwasten wälissä. Tuo kaunis _tiira_ tuijaapi alas mereen,

-saadakseen kiinni salakkaa. Kun _kalalokki_ lentää maalle, odottaa

-kalastaja myrskyä. Ylewänä uipi se walkea _joutsen_ tyweneissa

-lahdissa. Kotona kartanolla kaakattaa kesy _hanhi_, mutta metsähanhet

-muuttawat syksyllä suurissa parwissa lämpimämpiin maihin. _Heinäsorsa_

-uipi lahdissa koko poikaparwinensa. _Ankka_, joka käydä lenkuttaa

-wesilammikkoon, on sorsan kesy sisar. _Koskelo_ tarttuu usein

-kalastajain werkkoihin sukeltaessaan kalain perässä. Korkealla lentää

-_kaakkuri_ taaksepäin oikaistuine jalkoineen. Rikas mies nukkuu

-_haahkatelkän_ pehmeillä untuwilla.

-

-Wielä on meitä monta, joita en ennätä luetellakkaan, sanoi

-wiheriäwarpunen. Luokkamme lajia on 6,000 (kuusituhatta). Ainoastaan

-papukaijoja on 200 (kaksisataa) lajia. Kyyhkysiä lasketaan olewan 100

-(sata) lajia. Hywin erilaatuiseksi on meidän ruumiimme rakennettu, aina

-sen elinkeinon mukaan, joka meille parhaite sopii. Jos petolinnut

-wälistä tekewät ihmisille wahinkoakin, owat ne muut sitä wastaan

-suureksi hyödyksi. Muutamat meistä syöwät mätänewiä raatoja, jotka

-muutoin myrkyttäisiwät ilman. Muutamat syöwät monia wahingollisia

-eläwiä. Muutamat nielewät kaswien siemeniä, jotka ne sitten jättäwät

-itsestään siihen, missä ei koskaan ennen sellaisia kasweja ole ollut.

-Useammat linnut owat ihmisille hywäksi ruuaksi. Untuwillamme makaawat

-lapset kätkyessä. Metsä-ihmiset tekewät waatteita höyhenistämme.

-Munistamme tulee makeaa ruokaa. Huolista raskasmielisenä menee ihminen

-mielellään metsään kuuntelemaan lintuin laulua. Siellä kewenee hänen

-mielensä, sillä ilomieliset linnut laulawat uutta toiwoa hänen

-murheelliselle sydämellensä.

-

-Tämän sanottua katseli wiheriäwarpunen haikeasti minua, juuri kuin

-olisi tahtonut sanoa: joko nyt olet tyytynyt? Pääsenkö jo takaisin

-wapauteeni? Pääset, sanoin hänelle. Nyt olet wapaa. Kohta lensi hän

-iloisena sinisen taiwaan alla laulamaan Jumalan hywyyttä koko

-elin-aikansa.

-

-

-

-Kotka.

-

-

-Kalastaja, joka souteli merellä, näki kummallisen sodan. Korkealla

-ilmassa lensi iso kotka. Weden kalwossa ui iso hauki, joka ajeli

-pienempiä kaloja. Kotka näki hauwin. Juurikuin nuoli ampui hän alas

-ylhäältä. Hän iski teräwät kyntensä kiinni hauwin selkään. Hän koetti

-nostaa sitä ylös wedestä, lentääksensä pois sen kanssa. Mutta hauki oli

-hänelle kowin raskas. Hauki oli hänelle kowin wäkewä. Tämän tunnettua

-koetti kotka siiwillänsä räpyttäen päästää kynsiään irti. Sepä ei

-onnistunutkaan. Ne istuiwat kowin lujassa. Hauki koetti taas sukeltaa

-meren pohjaan. Mutta hänellä ei ollut woimia wetää sitä ylöspäin

-riuhtowaa kotkaa muassaan. Näin taisteliwat kauwan nämä molemmat

-wäkewät pedot. Wiimein wäsyi kotka. Hauki, joka oli paremmin kotonaan

-wedessä, weti wihollisensa muassaan sywyyteen. Siellä kuoli kotka.

-Mutta haukikaan ei woinut enää päästä wapaaksi kuolleesta kotkasta,

-joka oli kiinni hänellä selässä. Muutaman ajan perästä nousi hän

-kuolleena ylös weden pintaan. Kotkan luuranko oli wielä kynsistä kiinni

-hauwin ruumiissa.

-

-Onpa niinkin tapahtunut, että kotka on wienyt pieniä lapsiakin, jotka

-owat leikitelleet kedolla. Näin käwi kerran Sweitsissä, jossa on paljo

-hywin korkeita wuoria. Kotka wei lapsen ruuaksi pojilleen pesäänsä,

-jonka hän oli tehnyt korkealle kalliolle. Mutta lapsen isä, joka tiesi

-missä pesä oli, kiipesi sinne. Siellä löysi hän lapsensa wielä eläwänä

-kotkan poikain seassa. Kotka warjeli pesäänsä wihan wimmassa riehuen.

-Wasta kowan tappelun perästä, jossa isä sai useita sywiä haawoja,

-onnistui hänelle saada lapsensa pois. Kotka tapettiin. Sen pojat

-otettiin eläwinä. Kaswaessaan tuliwat ne hywin kesyiksi. Mutta etteiwät

-pääsisi lentämään pois, leikattiin niiltä toinen siipi toista

-lyhemmäksi. -- Kotkalla, niinkuin leijonallakin, kuwataan woimaa.

-Muutamat suuret waltakunnat käyttäwät wieläkin kotkan kuwaa

-waakunanansa. Muut pitäwät leijonan kuwaa.

-

-Muinoin oli suurisukuisilla ihmisillä tapana taiwuttaa _jahtihaukkaa_

-metsästämiseen. Se pyydettiin kiinni aiwan nuorena. Sitten pantiin se

-riippuwaan wanteesen, jota alinomaa heilutettiin ympäriinsä kolme

-wuorokautta, niin ettei jahtihaukka saanut ollenkaan nukkua. Siinä tuli

-se niin pyörryksiin, että häneltä katosi kokonaan muisto wapaudestansa.

-Mutta hänellä oli wielä jälellä luonnollinen halu muita lintuja

-pyytämään. Prinsessat, jotka ratsastiwat kauniilla hewosilla,

-kulettiwat jahtihaukkaa muassaan, hihnalla käteen kiinni sidottuna. Kun

-joku muu lintu nähtiin metsässä, päästettiin jahtihaukka irti. Kohta

-lensi se saaliinsa perään. Wähän ajan perästä palasi se takaisin tuoden

-saaliin muassaan. Sellaisista jahtihaukoista maksoiwat rikkaat hywin

-paljo.

-

-

-

-Harakka.

-

-

-Sattuipa eräässä herrastalossa kerran niin, että hopealusikka katosi,

-jota ei woitu löytää. Ketään muuta ei saatettu luulla warkaaksi, kuin

-palweluksessa olewaa tyttö raukkaa, joka oli pessyt hopeakalut

-kyökkissä. Tyttöä syytettiin warkaudesta. Tätä hän kyllä ei

-tunnustanut, mutta kun ei woinut todeksi näyttää wiattomuuttaan,

-wietiin hän wankeuteen. Herrastalossa oli kesy harakka, joka hyppeli

-joka paikassa huoneissa. Juuri kuin tytön piti kärsiä rangaistuksensa,

-toimitti Jumala niin, että hänen wiattomuutensa tuli ilmiin. Eräs poika

-löysi harakan kätköjä, joita se oli tehnyt lakkaan kurkihirren ja katon

-wäliin. Siellä oli sekin kadonnut hopealusikka. Siellä oli paljo

-muutaki, jota oli kadonnut, ilman että siitä kukaan tiesi mihinkä kalut

-oliwat joutuneet. Waras harakka oli wienyt kaikki nokassaan kätköönsä.

-

-

-

-Pääskyset ja warpunen.

-

-

-Kaksi pääskystä oli kerran tehnyt pesänsä tallin owen kohdalle. Kohta

-hawaitsiwat he warpusen lentäwän pesään. Ne koettiwat ajaa häntä siitä

-pois. Mutta warpunenpa ei lähtenytkään pois, waan puri heitä, kun

-yrittiwät sisälle. Nytpä nähtiin kummia. Nämä kaksi pääskystä kutsuiwat

-ison joukon muita pääskysiä apuunsa. Kaikki pääskyset toiwat suussaan

-olkia ja sawea. Näillä alkoiwat he muurata pesän suuta umpeen, niin

-että warpunen olisi kyllä kuollut sinne nälkään, jos ei muuan armelias

-poika olisi pelastanut häntä sieltä. Pääskyset saiwat pesänsä takasi.

-Mutta siinä eiwät he enää menestyneet, waan rakensiwat itselleen toisen

-pesän.

-

-

-

-Muuttolinnut.

-

-

-Eiwät kaikki linnut muuta pois talweksi. Piammiten kaikki petolinnut

-pysähtywät tänne. Warpunen laulaa tirskuttaa talwellakin katolla.

-Useammat kanalinnut pysähtywät tänne, mutta kesyt paleltuisiwat, jos

-eiwät saisi majaa ihmisiltä. Useoita pieniä lintuja jääpi tänne.

-Waris muuttaa pois syksyllä pohjois-Suomesta, mutta pitää talwea

-Etelä-Suomessa. Tilhi asuu kesällä Lapissa, mutta tulee tienoillemme

-talwen alussa. Muutamat rastaat owat täällä koko wuoden, mutta useammat

-muut linnut muuttawat pois syksyllä. Kaikki wesilinnut, jotka eiwät

-ole kesyjä, muuttawat pois samana aikana. Muutamat eiwät mene kauwas

-merien taakse. Toiset linnut muuttawat useita satoja peninkulmia

-niihin maihin, joissa aurinko paistaa kuumana wuoden pitkään.

-Pohjois-Saksanmaalla saatiin kerran tuonenkurki, jonka siiwen alla oli

-kiinni katkennut nuolen kappale. Tämä nuoli oli sellainen, jolla

-metsä-ihmiset kaukana Afrikassa ampuwat lintuja. Puolassa saatiin

-toinen tuonenkurki, jolla oli kultaketju kaulassa. Ketjussa oli

-piirrettjä sanoja. Eräs korkeasukuinen mies Itä-Intiassa, jonne on

-monta sataa peninkulmaa Puolasta, oli ripustuttanut ketjun tuonenkurjen

-kaulaan.

-

-

-

-Muuttolinnut.

-

-

-    Te lähtevät linnut,

-    Oi milloinka saa

-    Taas vartoa teitä

-    Tää syntymämaa?

-    Kun virtojen juoksu

-    Pois kahlehet luopi

-    Ja kukkien tuoksu

-    Taas suloa suopi,

-    He riemuten lentää,

-    Tien viittaa ei lie,

-    Vaan kohti he entää,

-    Kyll' löytyvi tie,

-    Mi kotihin vie.

-

-    Sä eksynyt henki,

-    Oi milloinka taas

-    Sä löytänet vihdoin

-    Sun syntymämaas?

-    Kun palmusi siellä

-    Jo kypsenä hohtaa,

-    Niin täält' ilomiellä

-    Sä palajat kohta.

-    Kuin lintu sä lennät,

-    Tien viittaa ei lie,

-    Vaan koht' sä ennät,

-    Kyll' löytyvi tie,

-    Mi kotihin vie.

-

-

-

-

-Lintunen akkunan ruudun takana.

-

-

-    "Ken naputtaapi nyt akkunaan?" --

-    "Se aukaise mulle hetkeks vaan!

-    On pakkanen ulkona. Paleltaa.

-    Jo kuolen kohta. Ei ruokaa saa.

-    Jos tupaan pääsen, mä tyydyn vähään,

-    Vaikk' ortehen kaikkein pienimpähän."

-    Laps lintusen laski lämpimään

-    Ja sille jakeli leivästään.

-    Kun talvi katosi luminen

-    Ja kevät tuli, jo lintunen

-    Taas ruutuun noukkas ja pyrki pois:

-    Laps päästi ettei sen paha ois.

-    Pois pääsi se näin,

-    Lens taivohon päin

-    Ja lauleli Luojaa ylistäin.

-

-

-

-Laululintunen.

-

-

-    Jo päättyi, lintu, sun elämäs.

-    Et ruokaa nouki nyt sormiltain.

-    Et enää lennä nyt häkistäs.

-    Et enää kuiska mun olallain.

-    Et enää laulele riemuisasti,

-    Jost' iloitsimme niin useasti.

-

-    Puutarhaan lapset nyt juoksivat.

-    Ja maahan haudan he kaivoivat.

-    He siihen lintusen peittivät.

-    Sen päälle ruusunkin heittivät.

-    Kun kauniist' iltapäivänen loisti,

-    He linnun laulua aina muisti.

-

-

-

-Kettu ja kukko.

-

-

- Kettu: "Mull' arvoitus onpi. Ken arvaa sen?"

-

- Kukko. "Se mulle virka. Kyll' arvunnen."

-

- Kettu. "Ken ylpeydessään itseään

-        Niin antavi narrata, että hän

-        Siit' itkevi? Ken syö herkkuja vaan?

-        Mik' elävä viisain on luonnostaan?

-        Tuo arvoitus päätäsi pyörryttää.

-        Luo astu. Sen tahdon mä selittää."

-

- Kukko. "Ai, kynsines kuin mua runtelet?"

-

- Kettu. "Kun kourissani nyt kitiset,

-        Niin arvoitukseni selitän sulle.

-        Tuo korkein viisaus suotu on mulle,

-        Sill', aatteles, minäpä lorullain

-        Nyt herkkua ateriakseni sain.

-        Jok' ylpeydessään itseään

-        Niin antavi narrata, että hän

-        Siit' itkee, sep' olet juuri sä.

-        Sen vuoks sinut suuhuni nielen mä."

-

-

-

-Warpunen ja hevonen.

-

-

-    Tuoss' söi hepo kauroja itsekseen.

-    Niin varpunen lens hänen vieraakseen.

-    "No, annapa mullekin jyvänen

-    Tai kaksikin", virkkoi varpunen.

-    "Syö pois", hepo vastas, "min haluat vaan,

-    Viel' yltäkyllin minäkin saan."

-

-    Mies hyvä se antavi omastaan.

-    Näin varpu pääs nälän tuskastaan.

-    Kun taas kesän lämpimät tulivat,

-    Niin kärpäset hepoa purivat,

-    Niit' otti nyt kiinni varpunen,

-    Näin ystävätänsä palkiten.

-

-

-

-

-Neljäs Luku.

-

-Mateliaista.

-

-

-Weljeni Antti ja sisareni Liisa meniwät kerran metsään. Ne oliwat jo

-kaswaneet niin isoiksi, että woiwat hoitaa itsensä. Molemmat oliwat

-hywin halukkaat saamaan tietoja. Heistä oli lystintä saada alinomaa

-oppia jotakin enemmän, kuin ennestään tiesiwät.

-

-Tultuansa metsän sisään isolle suolle, näkiwät kauniita keltasia

-hilloja mättäillä. Liisa kumartui niitä poimimaan, mutta sai samassa

-kouraansa jotakin kylmää ja kinaista. Hyi! kiljasi hän; minä sain

-käärmeen kouraani.

-

-Antti, joka oli aiwan likellä, juoksi säikäyksissään sisarensa luokse.

-Ei se ole käärme, sanoi hän; se on waan pieni sisilisko, joka ei tee

-wahinkoa. Minä lyön sen kepilläni kuoliaaksi.

-

-Liisa sanoi: jos se ei tee kenellekkään pahaa, niin anna hänen elää.

-Eläköön sitten sinun tähtesi, wastasi Antti. Mutta jotakin rangaistusta

-pitää hänen saada, siksi kun pelätti sinua. Sisilisko, sinun täytyy

-kertoa meille jotakin eläwäin seassa olewista sukulaisistasi.

-

-Mielelläni teen sen, sanoi sisilisko, ollen tykyttäwine sydämineen

-pojan kädessä. Me kuulumme kolmannen luokan eläwiin, joita kutsutaan

-matelioiksi. Muukalaisella nimellä kutsutaan meitä _amfibioiksi_; se

-merkitsee eläwiä, jotka eläwät kahdella lailla. Keuhkomme owat niin

-kummallisesti laitetut, että saatamme hengittää ja elää sekä wedessä

-että maalla. Siksi ei ole hengityksemmekään niin täydellinen, kuin

-nisäkästen ja lintuin. Ja kun eläimet saawat hengityksestä lämpimän, on

-meillä kylmä weri. Samasta syystä woimme kuolematta kärsiä isompata

-lämmintä ja kowempata kylmää kuin muut eläwät. Useimmat meistä luowat

-wuosittain nahkansa. Useammat muniwat meistä. Munista matawat sitten

-pojat ulos auringon lämpimässä. Syksyllä kylmän tultua matelemme alas

-järwien pohjaan eli maahan tainnoksissa tampistuneina talwen

-pakkaisessa. Mutta maan sulettua kewäillä wirkistymme jälleen ja

-matelemme ylös piilostamme. Kuumissa maissa on meitä sekä paljo että

-isoja; mutta tällä maalla on meitä wähä ja pieniä. Ihmisestä olemme

-ilkeitä ja inhottawia, kun hän meihin koskee. Waikka muutamat meistä

-owat myrkyllisiä eläwiä, eiwät kuitenkin useat ole wahingollisia.

-

-Seuratkaa minua järwen rannalle, sanoi sisilisko, niin näytän teille

-luokastani useita eläwiä. En minä tule, sanoi Liisa. Siihen en uskalla

-ollenkaan; tiedän siellä olewan monta käärmettä. Mutta Antti sanoi: elä

-pelkää; suojelen sinun kyllä kepilläni. Jo lupasi Liisakin seurata

-häntä; mutta hywin häntä pelotti; hän katseli usein ympärilleen, ettei

-olisi astunut käärmehien päälle.

-

-Wähän ajan perästä tuliwat mutaiselle rannalle, jossa mateli rapakossa

-monta ilkeätä eläwää. _Sammakko_ istui ja kurnutti lammikon rannalla,

-niinkuin sillä on kewäillä tapana. Nähtyään lapset, hypätä lötkitti se

-weteen. Sinne oli se tehnyt mustaa sammakon kutua, joka on kalan mädin

-laista. Katsoppa noita pieniä sammakoita, sanoi sisilisko. Hywin

-kummallisesti muuttuwat ne kaswaessaan. Sikiöt owat munista tultuaan

-isoine päineen ja pienine sukkelasti liikkuwine häntineen kalain

-näkösiä. Silloin ne uiwat, ja silloin hengittäwät ne kalain lailla, ja

-maalle otettuina kuolewat ne. Mutta kahdeksan wiikon kuluttua kaswawat

-niille jalat ruumiisen. Häntä putoaa niiltä pois. Ne woiwat silloin

-hengittää ilmaa ja eläwät maalla. Sammakot syöwät kaswuja ja kalan

-mätiä. Itse käywät ne monien eläinten ruuaksi. Ja rumin niistä on se

-ruskea konna.

-

-Tässä on oikea asuntomme, sanoi sisilisko. Katseleppa noita monia

-pieniä _sisiliskoja_, weljiäni ja sisariani, jotka matelewat niin

-nopeina kiwien wälissä. Me sisiliskot olemme hoikempia ja pitempiä kuin

-sammakko. Meillä on neljä jalkaa ja teräwä häntä. Pienillä joukossamme

-on suomuinen ruumis, ja ne syöwät enimmästi pieniä matoja. Mutta jos

-tahdot seurata minua kauwas tuonne kuumaan Afrikaan, niin näytän

-sinulle yli 15 (wiidentoista) kyynärän pituisia sisiliskoja. Semmoinen

-sisilisko on se julma _krokodili_, joka wäjyy saalista wirtain mudassa.

-Elä mene wirtaan uimaan. Krokodili nielee sinut hirweään kitaansa eli

-puree ruumiisi poikki teräwillä hampaillansa. Usein mataa se wirran

-rannalle. Jos se siinä juoksee jälkeesi, wäistele alinomaa syrjään.

-Sillä hywin sukkela on krokodili juoksemaan, suoraan kulkeisa; mutta

-waikea on sillä käännellä pitkää ja kankeata ruumistaan. Sen nahka on

-niin kowa, ettei mikään kiwäärin kuula pääse sen läpi, ja se on

-pakuraisissa ruuduissa. Hietaan munii se isot walkeat munansa, ja hywin

-niitä lisäysisi, jos ei pieni nisäkäs söisi sen munia.

-

-Jos seuraat minua tuonne suurille merille etelään, näytän sinulle

-toisen kummallisen matawan eläwän, jonka nimi on _kilpikonna_.

-

-Sillä on luinen katto selässä, juurikuin kilpi, ja tämä kilpi on niin

-kowa, että sen päällitse saattaa ajaa waikka waunuilla. Watsan alla on

-sillä hienompi kilpi, ja molempain kilpien wälistä pistää konna ulos

-pitkän kaulansa, pienen päänsä ja neljä jalkaansa. Kun näet sen

-makaawan päiwäpaisteessa meren rannalla, käännä se selälleen. Niin se

-ei enää woi kääntyä watsalleen. Ota se sitten ja keitä sen liha, joka

-on parempaa kuin wasikan liha. Kowasta luusta saatat sitten tehdä

-kauniita kampoja ja rasioita.

-

-Elä mene likelle tuota wanhaa kiwirauniota; siinä matelee se jalatoin

-_käärme_. Katso kuinka nopeasti se menee eteenpäin wetäen kokoon

-suomuisia renkaita, joita sillä on ruumiin ympärillä. Sen pitkä kieli

-on teräwä ja halki. Jo lähettäyy se sammakon päälle. Hän pitää sitä

-kiinni teräwissä hampaissaan. Mutta ei hän sitä pureksele, waan nielee

-sen kokonaan. Näetkö kahta ontta hammasta sen suussa? Niiden juuressa

-on myrkkyrakko. Purressaan puristaa se myrkkyä rakosta. Myrkky tulee

-haawaan ja sekaupi wereen; siitä kuolee se, jota käärme on pistänyt.

-Mutta muutamilla käärmeillä ei ole ollenkaan myrkkyrakkoa, eiwätkä ne

-wahingoita ketään. Ei käärme hännällään pistä koskaan. Joka wuosi

-muuttaa hän nahkansa. Olenpa nähnyt hänen tekewän munia, joista sikiöt

-matawat ulos auringon lämpimässä. Mutta muutamat käärmeet synnyttäwät

-eläwiä sikiöitä. Waro, weikkonen, mutta elä pelkää. Käärmeet, joita

-tässä maassa on, owat kaikki pieniä. Punaisenruskea _vaskikäärme_ ei

-ole myrkyllinen. Musta _tarhakäärme_, jolla on walkeita pilkkoja

-kaulassa, ei tee kenellekkään pahaa. Mutta väistä siiwolla tuota

-harmaata _kyykäärmettä_, jolla on ruskeita pilkkuja selässä. Waro itseäs

-mustalta _kyykäärmeeltä_ ja pieneltä _kyymadolta_. Ne owat kaikki samaa

-lajia ja saattawat sinua wahingoittaa, jos astut niiden päälle

-awojaloin käwellessäsi niityllä.

-

-Kuulin kerran wanhan sisiliskon kertowan hirweän suurista käärmeistä,

-jotka eläwät kuumissa maissa. Metsässä kulkeissaan kuulee kalisewan

-äänen. Silloin juoksewat puoleksi alastomat ihmiset minkä jaksawat.

-Sillä silloin tulee suuri ja myrkyllinen _kalkkarokäärme_, jonka tulo

-kuullaan hännän kalisemisesta. Toisella kerralla nähdään jotakuta

-liikkuwan korkeissa puissa. Siellä matelee se suuri _kuningaskäärme_,

-joka on 15 (wiittätoista) kyynärää pitkä ja niin paksu kuin miehen

-reisi. Se nakkauu puusta sarwaan (Saksan peuran) päälle, joka on

-paneunut nukkumaan warjoon. Se kiertäyy sarwaan ympärille; silloin

-kyllä tulee sarwaalle loppu. Se on niin wäkewä, että se, häntänsä

-käärittyä puun ympärille, woipi wielä ruumiillaan puristaa härän

-kuoliaaksi. Hywä on, ettei täällä ole yhtään kuningaskäärmettä.

-

-Eikö sinulla ole kauniimpia eläwiä meille näytettäwiksi? kysyi Antti

-pahoilla mielin. Ei, sanoi sisilisko. Jos ei Jumala olisi sallinut

-muutamain eläwäin olla häjyjä ja pahoja, ei ihminen olisi ymmärtänyt

-kaunisten ja hywäin eläwäin arwoa. Me matawat eläwät olemme tulleet

-wihattawiksi ihmisiltä, siitä asti kuin käärme ensin wietteli Eewan

-syntiin. Siksi on Jumala pannut wainon Aadamin suwun ja käärmeen suwun

-wälille. Hywin surullista on se meille. Mutta meillekki on rauha

-tulewa, kun aika on päättynyt.

-

-

-

-Sltkeähenkisiä eläwiä.

-

-

-Näin kerran kukkoraukan, jolta kyökkipiika löi pään poikki, kun se piti

-paistettaman päivälliseksi. Päätönnä lensi se aidan wiereen ja istui

-siinä, siksi kun kuoli. Kilpikonnakin mataa wielä hetken aikaa, pään

-katkaistua. Ei sitä ole hywä katsoa. Käärme wiuruilee wielä kappaleiksi

-hakattunakin. Sammakko hyppelee wielä sydämen otettua pois. Sisiliskoja

-on löydetty eläwinä puissa, joissa kuori on kaswanut niiden päälle.

-Wiisikymmentä wuotta sitten löydettiin kolme eläwää sammakkoa kowasta

-kiwestä, joka särettiin. Siellä mahtoiwat he olla useita tuhansia

-wuosia, siitä asti kuin kiwi muinoin oli pehmeää. Siitä otettua ne

-alkoiwat iloisesti hypellä; mutta hetken perästä kuoliwat kaikki kolme.

-Sellaiset eläwät saattawat myös olla kauwan ruuatta. Ison käärmeen on

-nähty olewan ruuatta kaksi kuukautta, laihtumatta eli kuolematta.

-

-

-

-Käärmeet.

-

-

-Eräs maanmies Amerikassa astui kalkkalokäärmeen päälle, joka samassa

-pisti häntä saappaasen. Mies ei pitänyt tästä waaria, kun sen renki löi

-käärmeen kuoliaaksi. Mutta hetken perästä alkoi pistetty jalka ajettua

-ja mies kuoli. Poikansa, joka peri hänen, piti isä-wainaansa saappaita.

-Wähän ajan perästä sairastui tämäkin ja kuoli. Saappaat myytiin sitten

-huutokaupassa. Eräs talonpoika osti ne; mutta tuskin oli ne jalkaansa

-wetänyt, ennenkuin hän wuorollaan sairastui ja kuoli. Otettiinpa nyt ne

-waaralliset saappaat tutkittawiksi. Ja mitä niissä löydettiin? Toisessa

-saappaassa oli käärmeen myrkyllinen hammas jälellä, ja kaikkia, jotka

-pitiwät saappaita, oli se haawoittanut ja kuolettanut.

-

-Itä-Intiassa on ihmisiä, jotka saattawat lumota käärmeitä. Tässä

-puhaltawat he pieneen pilliin. Kohta mataa käärme maasta ylös ja

-tanssaa pillin soiton jälkeen. Muutamilla on sellainen walta

-käärmeille, että woiwat ottaa ne käteensä ja kääriä ne kaulansa

-ympärille. Woipi täyttää kuolleen käärmeen nahkan, juuri kuin

-nisäkästen ja lintuin nahkoja täytetään, niin että ne owat eläwäin

-näköisiä.

-

-

-

-Lohikäärme ja salamanderi

-

-

-Sadut kertowat paljo asioita, joita ei enää olekkaan maailmassa. Suuret

-siiwelliset lohikäärmeet wahtasiwat kätketyitä tawaroita ja söiwät

-kauniita prinsessoja. Tulessa asui kaunis salamanderi, joka kantoi

-päässään kultaista kruunua. Nyt on toisin. Nyt asuu kaukana tuolla

-Itä-Intian saarilla pieni sisilisko, joka lentää siiwillä ja jota siksi

-kutsutaan lohikäärmeeksi. Ja muissa eteläisissä maissa elää pieni

-kirjawa sisilisko, joka on tuskin korttelia pitkä. Tämä on salamanderi.

-Ei sillä ole enää kultakruunua päässä. Ja tuleen pudottua kuolee se

-niinkuin muutkin eläwät. Paha on, kun niin on; mutta niin se on.

-

-

-

-Sammakko.

-

-

-    Sammakko näki härän vierellänsä.

-    Kateus poltti hänen sydäntänsä.

-    Miks en mä ole härän suuruinen?

-    Noin huus tuo eläin vähäpätöinen.

-    Suun vasten tuulta kääntäissänsä

-    Hän pullisti nyt itseänsä,

-    Niin että viimein halkes, poloinen!

-    Näin päättyi tarunsa ja elämänsä.

-

-

-

-

-Wiides Luku.

-

-Kaloista.

-

-

-Antti ja Liisa seurasivat eräänä päivänä vanhaa Simunaa, joka souteli

-veneellä merellä. Siinä laski Simuna verkkojaan ja sai monta kalaa.

-Kauvan ne eivät olleet veneessä, ennenkuin kuolivat. Miksikä, sanoi

-Antti, kalat kuolevat vedestä ylös otettuina? Siksi, sanoi Simuna, että

-kalat hengittävät vettä suullaan ja päästävät sen kitasistaan takasin

-ulos. Vedessä on juuri niin paljo ilmaa, kuin kalat sitä tarvitsevat.

-Kaloilta, vedestä ylös otettuina, kuivavat kitaiset. Ja silloin

-kuolevat kalat, juurikuin maa-eläimet kuolevat vedessä, kun eivät voi

-siinä hengittää.

-

-Liisa sanoi: miksikä ei kala saata valittaa, kun sille tehdään pahaa?

-Simuna vastasi: se on mykkä, siksi että kaikkien eläinten ääni tulee

-keuhkoissa olevasta ilmasta. Ja kalalla ei ole keuhkoja. Se elää ja

-kuolee äänetönnä. Sentähdenpä sillä lieneekin niin vähä huolta

-vertaisistaan. Ei kalalla ole isää eikä äitiä, ei puolisoa eikä lasta,

-jota se rakastaa. Ei sillä ole veljeä eikä ystävää; ei sillä ole pesää

-eikä vuodetta. Sillä on ainoasti muutamia paikkoja, joissa se

-mieluisemmasti oleskelee. Mutta jos yhtä hätyytetään, eivät toiset tule

-koskaan sen apuun. Pyrstöllään ja evillään liikuttelee se nopeasti

-liukasta ruumistaan vedessä. Monella kalalla on kylmäverisessä

-ruumiissa rakko ilmaa täynnä, joka pitää sitä tarpeeksi yläällä, ettei

-se painu. Naaraskalain laskettua mätinsä rannoille ja koiraskalain

-juoksutettua maitinsa mädin sekaan, eivät he enää huoli sikiöistään.

-Aurinko lämmittää mätiä. Sikiöt matavat itse siitä pois ja hoitavat

-itsensä pieninä ollessaan. Ne syövät vesikasvuin siemeniä ja nokkivat

-sääskiä, jotka liehuvat veden pinnassa. Pian tulee niistä monta ahnasta

-petoa. Sitten iskevät he terävillä hampaillaan pienempiä kaloja ja

-nielevät ne pureskelematta. Kaloista on ihmisille suuri hyöty,

-sentähden niitä paljo pyydetään ja mieluisesti syödään.

-

-Pysähdytäänpä tähän, sanoi Antti. Tässä juoksee tuo kirkas virta

-suureen mereen. Tässä näemme sekä suolattoman veden kaloja että

-suolaisen veden kaloja. Ja muutamat elävät välistä suolattomassa

-vedessä, välistä suolaisessa vedessä. Tässä uipi _rustokaloja_, joilla

-ei ole oikeita luita ruumiissa, vaan ainoastaan rustoja. Liisa sanoi:

-varo itseäsi, veljeni; tuolla uipi käärme. Antti sanoi: ei se ole

-käärme. _Nahkiainenhan_ tuo on, joka saattaa imeytä käteesi kiinni ja

-jolla on kitaisten sijassa seitsemän ilmanreikää kummallakin puolella.

-Simuna sanoi: tunnen kyllä useita rustokaloja; mutta ei niitä ole

-monta. Näetkö tuota suurta kalaa, jolla on pitkä hampaaton turpa? Se on

-musta _sampi_, jonka mädistä saadaan makeaa kaviaria. Ja kaukana tuolla

-valtameressä vaanii ahnas _hai_, joka synnyttää eläviä sikiöitä ja jota

-kutsutaan meren tiikeriksi. Hyvä on, ettei sitä ole täällä meidän

-meressä.

-

-Ne, jotka nyt tulevat, ovat _ruotokaloja_, sanoi Simuna. Niillä on

-oikea selkäranka ja kylkiruodot. Ne jaetaan myös _suomukaloihin_ ja

-_nahkakaloihin_. Tässä luikertelee _ankerias_, joka on kovin liukas

-käsissä pysymään ja on enemmän kuin mikään muu kala käärmeen näköinen.

-Öillä mataa se kosteassa ruohossa ylös hernemaihin. Tässä on _turska_

-ja _saita_, jotka saatuina kuivataan päiväpaisteessa ja tehdään

-lipeäkalaksi jouluksi. Tässä on _made_, niiden heimolainen, hienone ja

-makeine mätineen. Pohjamudassa makaa kiero _pallas_ eli _maariankala_,

-jonka silmät ovat yhdellä puolella ruumista. Tässä on _ahven_, jota

-kaikki poikaset mielellään onkivat. Tässä näet hopeannäköisen _kuhan_

-ja ahnaan _kiiskin_ leveine suineen ja paksuine kinoineen. Tässä uipi

-pieni piikkinen _rautunen_ ja kaunis _makrilli_ ja ilkeä, mutta

-hyvänmakuinen _simppu_, jolla on ruma ja iso pää. Tässä on _säkiä eli

-monni_, suurin kaikista suolattoman veden kaloista. Koskea ylös

-lähättäyy voimakkaalla pyrstöllään kaunis _lohi_, joka on ylevin

-vettemme kaloista. Sen vieressä uivat heimolaisensa _taimen, rautulohi,

-kuore_ ja hyvänmakuinen _siika_. Niinkuin lohikin, menee se virtoja

-ylöspäin kutemaan suolattomassa vedessä.

-

-Täällä pyytää saalista virtain susi, ahnas _hauki_, joka usein nielee

-vertaisiaan ja omia sikiöitään. Tässä menee parvi, jossa on

-miljonittain _sillejä_ kerroksissa päälletysten. Silli muuttaa kauvas

-suuriin meriin, joihin lukemattomia kalastajia ja merenpetoja niitä

-ajaavat. Ainoastaan harvoin tulee se maamme rannoille. Sen sijaan on

-meillä täällä sen velipuoli _silakka_ ja sen pieni heimolainen

-_kilosilakka_, jotka, niinkuin sillikin, suolataan nelikoihin ja

-tulevat monen ihmisen ruuaksi.

-

-Potkeppa nuottasi mereen ja vedä hyvä apaja, sillä täällä tulee jo

-parvi turvattomia _kiiltokaloja_, jotka usein käyvät isompain

-saaliiksi. Tässä uipi _toutain_, jota rikkaat ihmiset elättävät

-lammikoissa. _Kouri_ tulee; se on se, joka asuu mutaisessa järvessä.

-Jopa jäit nuottaani, leveä _lahna_! Tuolla lentää kalalokki. Varo

-itseäsi sen kourista sinä kullalta välkkyvä _sorva_! Varo itseäsi

-hauvilta, punasilmänen _särki_! Kuka läiskyttää niin tiheään tuolla

-kaukana veden pinnassa? Se on iloinen _säynäjä_ punasine evineen ja

-köyryine niskoineen. Tuolla välkkyy pieni hopeanvalkoinen _salakka_,

-joka uida kieruilee veden pinnassa auringon paisteessa illalla. Pyydä

-minulle, sanoi Liisa, elävä salakka. Minä vien sen huviksi vieraalleni.

-Kotona kamarissamme on meillä _kultakala_ lasi-astiassa vedessä. Se on

-tuotu tänne laivalla kaukaisista maailman-osista.

-

-Kalat, sanoi Simuna, ovat juurikuin kotoisin toisista maailman-osista

-veden valtakunnissa. Ne eivät ymmärrä meitä, jotka asumme täällä

-selvässä ilmassa. Ja me ymmärrämme ainoastaan hyvin vähä heidän

-elämästään synkässä syvyydessä. Mutta me ymmärrämme Jumalan tahtovan

-täyttää kaikkia maailman paikkoja elävillä olennoilla, jotka siellä

-todistavat hänen kaikkivallastaan ja viisaudestaan. Ja koska vesi

-peittää niin suuria maan-aloja, ajattelemme iloisina: eivät nämäkään

-avarat alueet ole autioina Jumalan ihanassa luonnossa. Sielläkin

-ylistävät Jumalan pyhää nimeä hänen luodut tekonsa.

-

-

-

-Hai.

-

-

-Suurin hai on viittätoista kyynärää pitkä ja kutsutaan ihmisten

-syöjäksi. Sen kita on hyvin iso. Leukainsa aukaistua voipi hän niellä

-täysikasvuisen miehen, ja koira saattaa kontata sisälle ja ulos hänen

-vatsassansa. Norjalaisen kalastajan nieli hai. Kahden päivän

-perästä saatiin sama hai. Kalastaja oli täysissä vaatteissa ja

-kuolleena hain vatsassa. Itä-Intiassa hyppäsi muutamia merimiehiä

-englantilais-laivasta mereen uimaan. Varsin tätä varten panivat he

-vahdin. Vahtipa huusi: hai tulee. Kohta hyökäsivät kaikki veneesen.

-Mutta viimeinen merimies pääsi ainoasti puoleksi ylös, kun hai jo

-ennätti purra häneltä molemmat jalat poikki, niin että hän kuoli.

-Merimiehellä oli hyvä ystävä, jonka sydämeen koski tämä tapaus kovasti.

-Hän sieppasi puukon, hyppäsi mereen, sukelti hain vatsan alle ja

-paiskasi puukon sen ruumiisen. Hirmuisesti pieksi peto aaltoja pitkällä

-pyrstöllään. Mutta viimein nähtiin sen veren juoksevan kuiviin, hain

-kääntyvän kylelleen ja kuolevan.

-

-

-

-Hauki.

-

-

-Haita pyydetään isoilla rautakoukuilla, joita se nielee, kun niissä on

-läskiä syöttinä. Haukeja pyydetään messinkikoukuilla, joihin pannaan

-pieni kala syötiksi. Usein, hauvin saatua, on sen vatsassa pienempi

-hauki. Pienemmän hauvin sisässä on ahven. Ahvenen vatsassa on salakka.

-Niin tulee heikompi väkevämmän saaliiksi. Hauki tarttuu ahneesti kiinni

-kaikkiin, jotka kiiltävät. Usein keinotellaan se tarttumaan koukkuun,

-jota vedetään veneen perässä pantuna kirkkaasen messinkipalaseen kiini.

-Monta satua on haukiloista, jotka ovat nielleet kultasormuksia, joita

-on nakattu mereen. Oulusta purjehti kerran laiva etelään päin. Kolmen

-päivän perästä sen lähdettyä osti laivan omistaja saadun hauvin. Kun

-hauki oli perattu päivälliskeitoksi, löydettiin sen vatsasta

-hopealusikka, johon oli merkitty laivan nimi. Hyvin mielipahoilleen

-meni laivan omistaja, sillä hän pelkäsi koko laivan uponneen mereen.

-Mutta niin pahasti ei ollut kuitenkaan käynyt. Laivan kokki oli

-vahingossa pudottanut hopealusikan mereen pesuvedessä. Hauki oli nähnyt

-lusikan välkkyvän ja niellyt sen.

-

-

-

-Lohi.

-

-

-Sillä on pyrstössä niin iso voima, että se usein lähättäyy kolme

-kyynärää ylös vedestä. Koskeen rakennetaan sille pato lujista

-vaajoista. Uidessaan koskea ylöspäin pyrkii lohi siitä pienestä

-reijästä sisälle. Mutta kun ei pääse etemmä padossa, kääntyy se

-takaisin eikä osaakkaan enää tulla ulos reijästä. Niin saadaan usein

-Oulussa sadottain lohia päivässä. Lohia pyydetään verkoilla eli

-koukuilla. Ja vaikka se on niin väkevä, kuolee se kuitenkin kuonoon

-vähä lyötyä.

-

-

-

-Muista kaloista.

-

-

-Kala on tottunut meren pohjassa oleviin ruohoihin; sentähden ei se

-välttele kalamiehen verkkoa. Välistä tarttuu se siihen päästä, välistä

-evistä. Näin pyydetään silakoita rannoillamme alavilla verkoilla, joita

-kutsutaan potkuiksi ja lasketaan mereen mataloille yöksi. Niin

-pyydetään silliäkin. Paljo saadaan kaloja nuotalla, joka potketaan

-kierrokseen apajalle ja vedetään joka kerta maalle pitkillä köysillä.

-Kuninkaat ja rikkaat miehet elättävät kaloja lammikoissa. Siitä

-tiedetään haukien ja toutainten elävän kahden ja kolmen sadan vuoden

-vanhoiksi. Muutamilla naaraskaloilla on yhdeksään miljonaan mädin

-siemeniä sisässä. Se on niin paljo, että jos niitä luettaisiin yötä ja

-päivää, saisi niitä lukea monta viikkoa. Jos jokaisesta mätisiemenestä

-tulisi kala, olisivat kyllä kaikki vedet aivan täynnä kaloja. Mutta

-kaikkein suurimman osan kaloista syövät muut kalat eli ihmiset. Samoin

-käypi lukemattomille kalanpojille pieninä ollessa. Nyt ovat viisaat

-ihmiset oppineet kalan mädistä hautomaan poikia vedessä olevissa

-loodissa. Isommiksi tultua päästetään sikiöt mereen pyydettäviksi, kun

-ovat tulleet täysikasvuisiksi.

-

-

-

-Kultakala lasipurkissa.

-

-

-    Oi kaukainen vieras, miksikä sa

-    Kiinn' annoit itsesi saavuttaa?

-    Ja tähän purkkihin loistavaan

-    Miks vaihdoit avaran meres pois,

-    Mi ollut sulle tuttuna ois?

-    Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan;

-    Täss' aalto ei koskaan vaahtona käy,

-    Hai-kaloja tässä ei myöskään näy,

-    Ei täss' ole pelkoa ensinkään.

-

-    Et koskahan kärsi sä nälkääkään.

-    Sill' leipää sulle mä murennan

-    Ja kiinn' otan kärpäsen lihavan;

-    Sä silloin uit veden pinnallen

-    Ja hypäten kiinn' otat kärpäsen.

-    Sun kullainen ruumiis lasini alta

-    Niin usein näyttävi suuremmalta.

-    Sä siinä voinet, kuin kuningas.

-    Muistatko vielä sun kotias?

-

-    Mut vankina olet sä kuitenkin,

-    Ja vaikkapa kaikkia saisitkin,

-    Sä turvasi, rauhasi, ravintois

-    Vaihtaisit riemuten kotohois.

-    Sä myrskyhyn menisit mieluisammin

-    Ja hai-kalan saaliiks kernahammin,

-    Kuin vankina olla täss' ainiaan

-    Ja vapauttasi kaihota vaan.

-

-

-

-

-Kuudes Luku.

-

-Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä.

-

-

-Antti ja Liisa näkiwät metsän läpi mennessään sääskien lentää kihisewän

-auringon paisteessa. Kah, sanoi Liisa, wielä ei ole kukaan sanonut

-meille mitään sääskistä. Antti sanoi: sanon sinulle niistä mitä luulen.

-Olemme nyt tulleet tuntemaan ne neljä ensimäistä luokkaa siinä suuressa

-eläinwaltakunnassa.

-

-Olen kuullut näitä luokkia kutsuttawan _ylhäisemmiksi_, kun niillä owat

-tarkemmat aistimet ja täydellisemmäksi muodostunut ruumis. Mutta wiides

-ja kuudes luokka kutsutaan _alhaisemmaksi_, kun niillä on

-waillinaisempi ruumiin rakennus. Sen tiennewät kyllä muut paremmin kuin

-me. Minä waan uskon kaikki, mitä Jumala on luonut, olewan

-tarkoitukseensa aiwan täydellistä. Ja tarkasti katsoessani muurahaisten

-pesää eli hämähäkin werkkoa eli perhon koteroa, en tiedä mitä olisi

-paremmasti tehtyä ja täydellisempätä nähtäwää koko eläinwaltakunnassa.

-Wiidennen ja kuudennen luokan kutsunemme paremmin luonnon pieniksi

-lapsiksi. Sillä pian kaikki siihen kuuluwat owat aiwan pieniä, ja usein

-niin pikkusia, ettei niitä woi paljain silmin nähdä.

-

-Liisa sanoi: otetaanpa sääski kiini. Sen pitää kertoa meille jotakin

-sukulaisistaan.

-

-Sääski sanoi: me kuulumme eläinten wiidenteen luokkaan ja meitä

-kutsutaan _niwel-eläwiksi eli hyönteisiksi_. Ruumiissamme on useita

-niweleitä, ja on juurikuin uurros rinnan ja watsan wälissä. Päistämme

-lähtewät pitkät tuntosarwet, joilla tunnemme eteemme. Muutamilla meistä

-on pieni imin, jolla imemme ruokamme. Toisilla taas owat leuwat ja

-hampaat. Silmämme owat yhdistetyt aiwan pienistä silmistä toinen

-toisensa wiereen. Siksi woimme katsoa usealle suunnalle samalla kertaa,

-waikka emme woi liikuttaa silmiämme. Ei yhdelläkään meistä ole wähempää

-kuin kuusi jalkaa; mutta useilla on monta jalkaa. Onpa muutamilla 60

-(kuusikymmentä) paria ja 100 (sata) paria jalkoja. Kesällä teemme

-munia, joista mataa ulos pieniä matoja, joita kutsutaan toukiksi.

-Toukat syöwät ahneesti ja kaswawat pian. Sitten kutowat ne itsensä

-tuppeen, jota kutsutaan _koteroksi_, ja näyttäwät kuolleilta.

-

-Elä wielä, sanoi Liisa: kyllä ymmärrän tarkoituksesi. Kerran otin

-kaalimaasta sellaisen toukan, joka söi isoja reikiä kaalin lehtiin.

-Panin sen lasipurkkiin ja annoin sille joka aamu tuoreita lehtiä syödä.

-Muutamana aamuna oli toukka kadonnut, ja sen sijaan riippui kultamato

-lehdessä. Kah, sanoin, mato on kuollut ja sillä on kultanen

-ruumisarkku. Kahden wiikon kuluttua katsoin toukan hautaa. Riippuipa

-kuiwaneessa lehdessä waan tyhjä kuori, ja lehden wieressä istui kaunis

-perho, joka oli tullut ulos kulta-arkusta. Ja akkunan awattua lensi se

-iloisena isoilla siiwillä auringon paisteessa ja imi hunajaa kukista.

-

-Niin, sanoi Antti. Minä olen lukenut tästä. Minulla on kirja, jossa

-kaikki tämä on kuwattuna. Ylinnä wasemmalla puolella näkyy pieniä

-munia, joita perho on tehnyt lehteen. Niiden alla on toukka, joka on

-tullut munasta ja sitten kaswanut isommaksi. Sen alla on kotero,

-johonka se on kutonut itsensä ja näyttää kuolleelta. Mutta oikealla

-puolella näkyy iso kaaliperho, joka on tullut ulos koterosta. Jumala

-tahtoo tekoinsa tulemaan alinomaa täydellesimmiksi. Ihminen on täällä

-maan päällä toukan lainen, joka syöpi maan tomua. Kun hänen ruumiinsa

-kuoltua haudataan, ajattelewat ymmärtämättömät kaikki olewan lopussa.

-Mutta hauta on se kotero, josta ihmisen sielu, täydellisempänä ja

-wapaampana, nousee Jumalan tykö, niinkuin perho auringon walossa. Ja

-niin on ainoasti se ensimäinen kadonnut; ja niin alkaa ihmiselle uusi

-ja parempi elämä.

-

-Liisa sanoi: eiwätkö kaikki niwel-eläwät kuole talwella? Eiwät, sanoi

-sääski. Muutamat paleltuwat kuoliaiksi, ja silloin tulee munista uusia

-kewäimen tultua. Mutta muutamat makaawat tainnoksissa ja wirkistywät

-jälleen lämpimän tultua. Ja muutamat meistä owat myrkyllisiä. Toiset

-tekewät suurta wahinkoa syöden hyödyllisiä kasweja. Toiset taas imewät

-ihmisten ja eläinten wertä. Mutta muutamista on ihmisillä sekä hyötyä

-että hupaa.

-

-Nyt tuli suhina ilmaan ja mataminen ympäriinsä maalle. Siinä tuliwat

-_koppiaiset_, joilla owat ohuet siiwet kowain kuorten alla. Lentäessään

-täytyi heidän ensin nostaa kuoret ylös. Siinä surisi _sittisontiainen_,

-joka asuu sontatunkioissa ja kämpii tiellä auringon paisteessa. Siinä

-mateli _kiiltomato_, joka öillä kiiltelee kasteisessa ruohossa. Siinä

-oli _leppäkerttu_. Siinä oli _niskanyhky_, joka selälleen käännettynä

-hypätä napsauttaa ylös. Tuolla lentiwät _kultakoppa_ ja wiheriäinen

-_Espanjan rakkokärpänen_, joka hienonnetaan ja pannaan laastarin

-päälle. Muuanta rumaa koppiaista sanottiin _raatokopaksi_. Paljoa

-wiattomampi oli se pieni _puuseppä_. Se takoi seinässä aiwan kuin kello

-napsuttaa. Yksinkertaiset ihmiset sanowat sen merkitsewän pahaa. Mutta

-se merkitsee waan, että puuseppä syöpi reikää puuhun.

-

-Siinä hyppeliwät _suorasiipiset_, jotka ottawat pitkiä hyppyjä

-takajaloillaan. Ruohossa tirskui lystillinen _heinäsirkka_, joka

-suurissa parwissa syöpi maan kaswia kuumissa maissa. Siinä

-kuului _sirkka_, joka tirskuttaa talon tuwassa. Siinä matoiwat

-_nahkakuoriaiset_ kasweissa ja eläimissä. Yhdellä näiden toukista oli

-walkeata wahtua ympärillä korressa, ja lapset luuliwat wahtua käärmeen

-syljeksi. Wiheriäinen _metsälude_ oli kaswuilla isona wastuksena, juuri

-kuin punanen _lude_ on ihmisillä. Ei ole _torakasta_ kyökkiin. Parempi

-on pieni _konsionelli_, josta saadaan Amerikassa niin kaunista

-punawäriä.

-

-Sitten liehuiwat siinä ne kauniit _perhot_, jotka eläwät lyhyttä ja

-iloista elämäänsä kesän lämpymässä. Niiden siiwet hohtiwat kauniimman

-näköisinä. Muutamat lentelewät päiwällä, niinkuin _kaaliperho_ ja

-_nokkosperho_; mutta pieni walkea _koiperho_, jonka toukka syöpi reikiä

-waatteisiin ja waatteella päällystettyihin huonekaluihin, lentelee

-yöllä. Muutamata yöperhosen sukua kutsutaan _kutojiksi_, sillä niiden

-toukat kutowat ympärillensä koteroita hywin hienoista langoista.

-Sellainen kutoja on _silkkimato_, eräs toukka, joka elää silkkiäispuun

-lehdistä.

-

-Niin, sanoi Liisa, siitä on äitimme kertonut. Äidin paras huiwi on

-silkistä, ja se on kudottu silkkilangoista. Eteläisissä maissa

-elätetään monta miljonaa silkkimatoja. Niiden kutouttua koteroihin

-kehitetään koteroista wyyhdelle hieno ja luja silkkilanka.

-

-_Korennot_ lensiwät weden yli neljällä pitkällä ja läpikuultawalla

-siiwellä. Niiden seassa näkyi _päiwäkorento_, joka elää ainoasti yhden

-päiwän, _sudenkorento_, joka on niin hohtawan näköinen. Siinä lensi

-_muurahaiskorento_, jonka wiekas toukka kaiwaa hietaan kolon ja ottaa

-kiinni ne muurahaiset, jotka siihen putoawat. Siinä lentiwät

-_pistiäiset_, joilla on hännässä vaapsi, millä pistäwät. Siinä surisi

-_ampiainen_, joka on niwusista niin hoikka ja jonka pesä on kuin

-harmaasta paperista tehty palli. Ahkera _mehiläinen_ kokosi hunajata ja

-waksia pesänsä kummallisiin kammioihin. _Mettiäinen_ surisi kukkain

-seassa, ja maalla weteli ahkera _muurahainen_ korsia pesäänsä jossa hän

-asuu talwenkin ajan. Pistiäisten perästä tuliwat _kaksisiipiset_.

-Näiden seassa näkiwät Antti ja Liisa hywän tuttunsa, tuon kärkkywän

-harmaan _kotikärpäsen_ ja surisewan _paarman_. Liisa ajoi kädellään

-pois wertä himoawan _sääsken_, joka niin tuskauttawasti laulaa

-pingittää, kun mielellään nukkuisi kesä-illalla. Mutta wieläkin muita

-tuskauttawia otuksia oli täällä metsässä. Lapset woiwat töin tuskin

-waroa itseänsä silmittömiltä _matelijoilta_. _Täi_ mateli päästäkseen

-asumaan siiwottoman ihmisen tukassa. _Kirppu_, joka ottaa niin pitkiä

-hyppyjä, oli samassa aikeessa. Puiden oksain wälissä kutoi _hämähäkki_

-werkkoaan ja istui sen keskelle wäijymään kärpäsiä. Ei täällä ollut

-myrkyllistä _skorppionia_, joka eteläisissä maissa asuu huoneiden alla

-ja pistää ihmisiä hännässään olewalla piikillä. Tummanruskea krapu

-kulki takaperin joessa ja tuli keitettyä punaiseksi. _Siira_ ja

-_tuhatjalkanen_, ilkeät nähdä, piilousiwat kiwien alle maalla.

-

-Metsässä ollessaan haki Antti _matoja_ syötiksi, sillä illalla aikoi

-hän soutaa onkimaan. Kerro minulle jotakin tutuistasi, sanoi hän

-punaiselle lieralle, joka mateli turpeesen.

-

-Mato sanoi: minä olen _nilwi-eläwiä_. Meillä on niweletön ja jalaton,

-pehmeä ja kinainen ruumis. Kuitenkin saatamme kulkea, niinkuin käärme,

-kooten ja ojentaen ruumistamme. Keskenämme olemme hywin erilaisia.

-Muutamilla on pehmeä ja alaston ruumis. Muutamat owat karwasia, ja

-muutamat asuwat kowassa kuoressa, johonka owat kaswaneet kiini.

-Muutamilla owat silmät, mutta toisilla ei ole silmiä. Ei yhdelläkään

-meistä ole siipiä lentää. Me asumme enimmiten wedessä eli maassa.

-Muutamilla meistä on asunto ihmisten ja eläinten suolissa. Sellaiset

-saattawat matkaan tauteja ja wahinkoa; onpa niitä myrkyllisiäkin

-matoja. Useammat eiwät ole wahingollisia, waan käywät muille ruuaksi,

-ja muutamista on ihmiselle hyötyä ruuaksi ja koristukseksi.

-

-Antti käski Liisan tulla katsomaan nilwi-eläwiä. Tässä on _jouhimato_,

-joka on mustan jouhen näköinen. Tässä oliwat _sukkulamato_ ja

-_heisimato_, jotka syntywät ja eläwät ihmisten suolissa. Näistä on

-monella iso waiwa. Pienen _lieran_ wieressä näkyi iso _onkimato_, joka

-oli wasta sateen jälkeen matanut ylös maasta. Tässä oli musta

-_iilimato_, joka pannaan wertä imemään, kun joku on kipeänä.

-Tässä mateli kiwellä pieni pehmeä _etana_. Hiljaa wetäysiwät

-_näkinkenkäläiset_ ulos kieroista kuoristaan. _Raakut_ taas asuiwat

-juuri kuin kuperakantisissa rasioissa. Tässä oliwat _helmisimpukka_,

-jonka kuoresta löydetään oikeita simpukan helmiä, ja _kiiltoraakku_,

-jonka kuoresta tehdään nappeja ja muita koreita kaluja. Ulkona meressä

-riippui _syötäwä osteri_ kalliossa kiinni ja saatiin siitä ihmisille

-herkkuruuaksi. Kerran ha'in minä, sanoi Antti, näkinkenkiä

-painolastista, joka oli heitetty ulos laiwasta. Siinä oli monta eri

-lajia; siinä oli suuria kokoja lähes aiwan hienonnettuja näkinkenkiä.

-

-Mutta jos saattaisin kulkea meren pohjaa, kuinka lukemattomia

-näkinkenkiä ja raakkuja woisin sieltä poimia! Siellä löytäisin suuren

-_jättiläisraakun_, joka woipi kuortensa wälissä purra pienellaisen

-ankkuriköyden poikki. Siellä näkisin kummalliset _säde-eläwät_, joilla

-on watsa, suu ja raajat, mutta ei päätä. Muutamat niistä owat aiwan

-kuin kinaläjä, joka liikkuu wedessä ja lapset kutsuwat niitä

-_merihyhmelöiksi_. Toisia kutsutaan _meritähdiksi_, ja niillä on kuori

-ympärillä. Toisia istuu lukematon määrä kiinnikaswaneina juurikuin

-oksat puissa, jotka tekewät itsensä. Niin rakentawat _koralli-eläwät_

-koreita punaisia metsiä kiwestä meren pohjaan. Ja koralleista tehdään

-hywiä kaulahelmiä.

-

-Mutta nämä eiwät ole eläwiä, sanoi Liisa kummastellen. Niin, sanoi

-Antti, muutamat owat pitäneet niitä kasweina, ja toiset owat luulleet

-niitä kiwiksi. Kuitenkin owat ne eläwiä, jotka syöwät ja liikkuwat;

-mutta ne kaswawat kuoristaan kiinni toisiinsa. Ja kun monta miljonaa

-sellaisia pieniä eläwiä on kaswanut yhteen, tulee siitä kiwi-metsä eli

-kallio, jossa laiwat saattawat meressä tulla haaksirikkoon. Kun nämä

-eläwät owat kaswein laisia, kutsutaan niitä _kaswi-eläwiksi_. Paitsi

-näitä on wielä muitakin aiwan pieniä, joita kutsutaan _wesiäisiksi_ eli

-_infusioni-eläwiksi_. Niitä on yleensä lukematoin määrä wedessä ja

-luultawasti ilmassakin. Useampia niistä ei woi paljailla silmillä

-nähdä. Mutta wälistä katsoessa wesihernettä suurennuslasilla, nähdään

-lukemattomia sellaisia eläwiä eläwän ja tappelewan yhdessä

-wesiherneessä.

-

-En koskaan enää uskalla juoda wettä, sanoi Liisa. Anttia nauratti.

-Miksi et uskalla? Joka päiwä syömme ja juomme monia tuhansia näitä

-pieniä eläwiä aiwan siitä tietämättä, ja ne eiwät tee meille mitään

-wahinkoa. Mutta nyt olemme nähneet wiimeiset ja alhaisimmat eläinkunnan

-asukkaat. Ylewinnä kaikista näistä eläiwistä on luonnon herra ja

-kuningas, ihminen. Sitä likinnä owat nisäkkäät, jotka likinnä ihmistä

-owat rikkainlahjaiset. Niitä likinnä owat linnut; sitten owat matelewat

-eläwät; sitten kalat; sitten niwel-eläwät. Ja jokaisesta luokasta

-alaspäin näemme muutamia eläinten parhaimpia ruumiin-osia ikäänkuin

-jääwän pois eli muuttuwan. Wiimein näemme alhaisimmissa eläwissä

-sellaisia olentoja, jotka owat kaswikunnan rajalla ja juurikuin sitowat

-nämä molemmat eläwän maailman suuret waltakunnat yhteen. Sillä Jumala

-kaikkiwallassaan on tahtonut sitoa koko luodun maailmansa olennot

-yhteen, toisen toiseensa, niin ettei missään paikassa ole tyhjää lomaa,

-joka eroittaisi hänen luotuja tekojaan toisistaan. Enkelit, ihmiset,

-eläimet, kaswit, kiwet, kaikki owat wieretysten, yksi täydellisempi

-toistaan. Niin nähdään aina niiden, jotka owat toisiaan likinnä,

-luonteineen koskewan toisiinsa. Tämä on luonnon suuri _jakso_, jonka

-alku ja loppu owat Jumalassa, joka kaikki kaikissa waikuttaa.

-

-

-

-Heinäsirkat.

-

-

-Kesällä niityllä käwellessä kuulee heinäsirkkain laulawan ruohossa.

-Tätä eiwät ne tee suullaan, waan takajalkojaan kihnuttamalla siipiinsä.

-Tämä on niistä lystiä. Eiwät heinäsirkat ole ollenkaan wahingollisia

-tässä maassa, waan lämpimämmissä maissa woiwat ne tehdä hirmuista

-häwiötä. Raamatussa puhutaan niistä suurista rasituksista, joita Jumala

-antoi tulla Egyptin maalle. Niissä puhutaan heinäsirkkainkin

-häwityksistä. Sitä antaa Jumala tapahtua luonnollisista syistä. Niin

-tapahtuu nimittäin muutamina wuosina, että heinäsirkkoja sikiää

-suunnattomasti niiden kotimaissa tuolla kaukana Aasiassa. Kun siellä ei

-ole niillä enää mitään syömistä, muuttawat ne lukemattomat parwet pois

-toisiin maihin. Siellä laskeuwat ne juurikuin synkkä pilvi pelloille,

-niityille ja metsiin ja syöwät muutamassa hetkessä kaiken kaswun.

-Silloin käsketään kaikki tienoilla olewa wäki häwittämään tätä

-maakunnan rasitusta. Petolintuja keräypi paljolta syömään

-heinäsirkkoja. Usein sattuu, että tuuli ajaa miljonittain näitä pieniä

-eläwiä merelle, johon ne putoawat ja hukkuwat. Näin häwenewät ne

-tawallisesti wähässä ajassa. Monessa paikassa eteläisissä maissa syöpi

-kansa heinäsirkkoja, joita suolataan, sawustetaan eli kuiwataan

-auringossa.

-

-

-

-Kimalaisten talous.

-

-

-Kalat, jotka usein kulkewat isoissa parweissa, eiwät tiedä ystäwyydestä

-eikä keskinäisestä auttawaisuudesta. Sitä enemmän näkee näitä luonteita

-muutamilla hyönteisillä. Eiwät kaikki meistä ole nähneet mettiäisiä ja

-ampiaisia. Ne eläwät kimalaisten tawalla monta yksissä yhteisessä

-pesässä. Ymmärtäwät ihmiset rakentawat kimalaisille walmiin pesän,

-johon kimalaiset itse saawat tehdä sisuksen. Tule, menemme tuolle

-isolle kimalaispesälle puutarhaan. Siinä on yksi ainoa emä, jota

-kutsutaan _kimalais-emäksi_, joka on kaikkein kimalaisten emä. Se asuu

-isoimmassa kammiossa; kaikki muut palwelewat ja hoitawat sitä. Samassa

-pesässä on 700 (seitsemänsataa) koirasta, joita kutsutaan _kuhnuriksi_,

-kun owat laiskoja eläwiä, jotka eiwät tee työtä. Mutta 10 ja aina

-15,000 (kymmenen ja aina wiisitoista-tuhatta) on siinä työkimalaista,

-ja nämä owat sellaisia asukkaita pesässä, jotka eiwät ole koiraita

-eiwätkä naaraita. Ne owat pienimmät ja ahkerimmat, niiden näkee

-alinomaa lentelewän ympäriinsä kukissa. Karwasissa jaloissaan wiewät he

-kukista kotiinsa kukkain siemenjauhoja, joista toiset kimalaiset

-tekewät _waksia_. Waksista tekewät he pesään kuusikulmaisia kamareja,

-joissa asuwat. Niissä talleltawat he _hunajan_, jota owat imeneet

-kukista ja jota syöwät syksyllä ja kewäillä; mutta talwella nukkuwat

-enimmästi tainnoksissa. Monta pientä kammiota on walmistettu sikiöille.

-Siinä panee kimalais-emä munan kuhunkin kamariin. Munasta mataa toukka.

-Heti owat työkimalaiset syöttämässä toukkaa, siksi kuin tämä tulee

-koteroon. Kotero muurataan kohta kammioonsa; owi tukitaan waksilla.

-Aikaa kuluu. Kun uusi kimalainen on koterossaan saanut oikean muotonsa,

-mataa se ulos ja alkaa kohta tehdä työtä. Niin kummallinen on eläinten

-luonto. -- Ihminen tyhjentää kimalaisten pesiä. Waksista waletaan

-kynttilöitä, ja sillä waksataan lankoja, joilla waatteentekijä ompelee.

-Hunajata ko'otaan ja käytetään makeisiin juomiin. Mutta elä ärsytä

-kimalaisia; woitpa saada koko joukon päällesi. Ne pistäwät sinua

-teräwällä piikillään, ja silloin ajettuu se paikka. Onpa nähty

-kimalaisparwen tappawan ison hewosen.

-

-

-

-Muurahainen.

-

-

-Menemmepä nyt muurahaisen tykö. Oppikaamme hänestä mitä hywä sopu,

-ahkeruus ja wäsymättömyys woipi saada maailmassa toimeen. Nämä

-siiwilliset muurahaiset owat koiraita ja naaraita, jotka lentäwät

-jonkun ajan isoissa parwissa ympäriinsä ja tulewat juurikuin sateena

-alas; mutta sitten kadottawat siipensä. Ne owat laiskoja ja jättäwät

-kaiken waiwan työmuurahaisille. Mutta nämäpä owatkin sitä ahkerampia.

-Nämä tekewät kaikki työt, rakentawat pesät, kokoawat ruokaa ja hoitawat

-sikiöitä. Pesä, jonka näet, ei ole hywin korkea; kuitenkin asuu sen

-kammioissa ja kerroksissa yhdessä monta tuhatta muurahaista. Koko kesän

-kuljettawat ne siihen hawunneuloja rakennus-aineeksi ja pieniä

-hyönteisiä ruuaksi. Katsoppa tuota pientä muurahaista, joka wetää isoa

-kortta takaperin! Korsi on hänelle liian raskas; hän ei woi sille

-mitään. Mutta ei se jätä työtään keskitekoiseksi. Muuan kumppaneista

-rientää siihen. Molemmat ryhtywät woimineen kiinni, ja wiimein jaksawat

-he kuljettaa korren. Nakataanpa pieni oksa pesään; muurahaiset

-juoksewat sen yli ja koettawat saada oksaa pois. Nakataanpa siihen

-sittisontiainen; muurahaiset luulewat sittisontiaisen tulewan

-päällensä. Siinä wastustawat he urhoollisesti; sittisontiainen on

-pahoissa päiwissä ja kokee kaikin woimin päästä tiehensä pesästä.

-Käärme, joka on paljoa isompi, waroo kyllä tulemasta muurahaispesään;

-siinä tulisi hänelle kyllä tuho. Niin ahkerat, ymmärtäwät, auttawat ja

-urhoolliset owat muurahaiset. Jos niiden pesää häwitetään, pantawaksi

-kuumaan weteen hauteeksi sairaille ihmisille, nähdään muurahaisten

-hywin sukkeloina kantawan muniaan ja walkeita koteroitaan. Ne alkawat

-kohta rakentaa uutta pesää. Muurahaiset häwittäwät paljo wahingollisia

-hyönteisiä puutarhoissa; mutta työlästä on istua ruohokossa, jossa

-muurahaisia juoksentelee ympäriinsä.

-

-

-

-Hämähäkki.

-

-

-Parempi on katsoa ahkeraa muurahaista, kuin tuota raateliasta

-hämähäkkiä. Mutta sen ihmeellistä älyä täytyy meidän kuitenkin

-kummastella. Näetkö, tuolla on hämähäkki kutomassa werkkoa kahden oksan

-wälille waarainpensaassa. Sepä nyt miettii mistä tuuli käypi. Sitten

-laskee se oksalta pitkän langan riippumaan ja antaa tuulen puhaltaa

-lankaa toiseen oksaan kiini. Nyt on sillä silta molempien oksain

-wälillä pensaassa. Tätä siltaa myöten kulkee se edestakasin, kutoen

-werkkoansa. Se kutoo langan lankaan, ja kaikki langat käywät ulos

-keskuksesta, juurikuin säteet tähdessä. Jopa on werkko walmiina.

-Istuupa hämähäkki keskelle waanimaan. Tuossa surisee paarma. Se on

-liian suuri; se lentää werkon läpi. Kohta rientää hämähäkki parantamaan

-werkkonsa reikää. Elähän wielä! Tuolla tulee kärpänen. Se tarttuu

-werkkoon. Turhaan kokee se pyrkiä siitä irti. Hämähäkki töytää siihen,

-kutoo sen ympärille juurikuin kerän kinasia lankoja, tappaa sen ja imee

-nesteet sen ruumiista. Sitten asettuu hän taas wahtiin. Nyt tulee pieni

-perho. Woipikohan tuo murtaa tietä itselleen werkon läpi? Ei, se

-tarttui kiinni, se kiertyi siihen. Hämähäkki tulee. Perho raukka, nyt

-on kyllä sinulla loppu käsissä. Mutta eläpä, autetaanpa sitä. Nyt

-rewimme werkon rikki. Hämähäkki juoksee pakoon, ja perho lentää

-liuwottelee kiitollisena tuonne niitylle kukkiin.

-

-

-

-Mehiläinen ja kyyhkynen.

-

-

-    Purohon putos mehiläinen,

-    Mut tuonpa huomas kyyhkyläinen.

-    Hän kohta, säälein sydämestä,

-    Lens puuhun ylös nopeaan

-    Ja pienen lehden lehväksestä

-    Pudotti veteen nokaltaan

-    Lautaksi pikku-elävällen,

-    Vaarasta päästä maalle jällen.

-

-    Kun sitten kerran kyyhkynen

-    Lens illall' lehdon siimeesen

-    Ja kukers siellä iloksensa,

-    Oksalla istuin yksinään,

-    Niin metsämiespä pyssyään

-    Ojensi, häntä tappaaksensa.

-

-    Mut siihen mehiläinen lensi

-    Ja käteen pistämähän ensi,

-    Ett' tuntui kipeätä tekevän,

-    Pau! luoti lähti nyt -- mut syrjähän.

-    Pelastuneena kyyhky lens. -- Mun ystäväin!

-    Kas, hyvänteko palkitahan aina näin.

-

-

-

-

-

-Eläinten tavoista.

-

-

-    Jalous, miehuus _jalopeuran_ aina olkoon sulla,

-    Vaan et kuin _tiikeri_ saa julmaks verenjuojaks tulla.

-    Kuin _kyyhky_ ole siivo, kuin _lammas_ lakea.

-    Vaan ei kuin _aasi_ tuhma, kuin _kissa_ kavala,

-    Ain' ole uskollinen myös kuin _koira_ ihmisellen,

-    Vaan älä imartele sä kuin hänkin lieherrellen.

-    Suruton ole, riemuinen kuin _lintu_ laulukieli,

-    Ja viisas, älä viekas vaan kuin _kettu_ myrkkymieli.

-    Ykspäinen älä ole kuin _härkä_ jörö on.

-    Kuin _joutsen_ puhdas ruumiis ja sielus olkohon.

-    Kuin _kala_ ole äänetön kun sulle uskotaan

-    Salainen asia. Kuin _oravainen_ nopsa liikkumaan.

-    Kateudesta älä halkea kuin teki rietas _konna_.

-    Pelosta älä vapise kuin _jänis_ miehuutonna.

-    Käy edespäin, ei taaspäin kuin _krapu_, kulkeissas.

-    Äläkä ole _susi_ ahne, ei liukas _angerjas_,

-    Ei _sika_ siivoton. Ei kaksipäinen kieles

-    Kuin _käärmeen_ olko. Pyrkikökön mieles

-    Taivasta kohti niinkuin _kotka_ kohoumaan.

-    Äl' loiku laiskana kuin _karhu_ luolassaan.

-    Kuin _hevonen_ sä ollos myös virkku, rivakka,

-    Ja älä vitkastele kuin hidas _etana_.

-    Sä älä _riikinkukkona_ vaan vaatteiltasi loista.

-    Kas _kalkkuna_ kuin pöyhkeilee; sun tapas olkoon toista.

-    Äl' _apinana_ matki. Jos olet nuori vielä,

-    Äl' yhdy _korpin_ huutoon, vaan laula _leivon_ kieltä.

-    Otappas _muurahaiselta_ myös oppi ahkerasta.

-    Ja ime mesi kukasta vaikk' kaikkein karvaimmasta

-    Kuin _mehiläinen_. Tee luja työ, kuin _korallien_ luoma,

-    Vuossatojakin kestävä. Nää kaikki hyvin huomaa.

-    Oi ihminen, ylevin ja jaloin elävistä.

-    Niin luontokappaleistakin sä opit hyödyllistä.

-

-

-

-

-Seitsemäs Luku.

-

-Kasveista.

-

-

-Tuossa pienessä huoneessa liki herrastalon veräjää asuu vanha mies. Se

-on puutarhanhoitaja, joka tekee niin ahkerasti työtä lapiolla ja

-rautaharavalla puutarhassa. Se näyttää niin hyvältä ja ystävälliseltä,

-jonkalaiseksi se tulee, jolla on alinomaa tekemistä semmoisen kanssa,

-joka on kaunista luonnossa. Hän kutsuu puita oppilaisikseen, ja kukkia

-neitosikseen. Hän pitää niitä hyvinä, juurikuin hyvä isä lapsiaan, ja

-selvästi on nähtävä, kuinka ne menestyvät hänen hoidossaan. Kasvit ovat

-hänen rikkautena, ja ne palkitsevat monikertaisesti hänen vaivansa. Ei

-hän voi ymmärtää, kuinka kevytmielisillä ihmisillä on sydäntä

-vahingoittaa kasveja ilman mitäkään hyötyä. Nähtyään jonkun pojan

-vahingoittavan puun kuorta, sanoo hän pojalle: ajatteletko mitä teet?

-Tämä puu on kaunistuksena ja varjona koko tienoolle. Ihmisille ja

-eläimille on siitä iloa pitkiksi ajoiksi; mutta aivan suotta

-vahingoitat sinä sitä, joka on tarvinnut monta vuotta kasvaaksensa.

-

-Ja toiselle pojalle sanoo hän: jos haluat vähällä vaivalla tehdä

-jotakin kaunista, josta sinulle ja muille on kauvan iloa, niin istuta

-puu. Se kasvaa nukkuissasikin.

-

-Ja tuolle tyttöselle sanoo hän: pane kukkia keväillä puutarhaasi ja

-talvella kruukkuihisi. Hoida ne hyvästi ja kastele niitä usein. Se

-iloittaa ihmisen sydäntä nähdessään viattomia kasvavan maan päällä ja

-kukoistavan hänen ystävällisessä hoidossaan.

-

-Usein käski hän minua, kulkeissani veräjän läpi, tulemaan puutarhaan.

-Siellä puhui hän minulle kauniita opetuksia kasvien monenlaisuudesta.

-Ja mitä hän puhui, sanon minäkin nyt teille. Mutta kaikkia et sinä

-vielä voi ymmärtää. Vielä on sinulla paljo oppimista vanhemmaksi

-tullessasi.

-

-Tule veljeni, tule sisareni, menemme ulos tuonne isoon metsään. Siellä

-on paljo kasveja. Mistä tiedämme niiden ei olevan eläimiä? Siitä,

-etteivät kasvit tunne, jos niihin koskemme; ja siitä, etteivät ne,

-niinkuin eläimet, voi itsestään liikkua edes ja takaisin-päin.

-

-Mistäpä tiedämme niiden ei olevan kiviä? Siitä, että kasvit ensin ovat

-pieniä ja sitten kasvavat isommiksi; siitä, että ne kasvavat sisäten,

-nestetten ympärijuoksusta; siitä että ne tarvitsevat ruokaa, että ne

-elävät jonkun ajan ja sitten kuolevat.

-

-Katso, koko maa on Jumalan ihana puutarha. Siinä on Jumala istuttanut

-kaikkein erilaisimpia kasvuja, aivan suuresta petäjästä, jonka latva

-ylettyy pilviin, aina tuohon pienoiseen homeesen, joka kasvaa kaapissa

-olevassa leipäpalasessa. Mutta kaikki kasvit ovat toistensa laisia

-siinä, että ne kasvavat siemenestä, ja jokainen kasvi antaa siemeniä

-uusille kasveille, jotka ovat samaa lajia.

-

-Tule, istu tähän pihlajan oksain alle ruohokkoon. Koko pihlaja on

-valkeana _kukista_, jotka levittävät ympärillensä suloisen hajun.

-Näiden kukkain kasvettua jonkun ajan, putoavat niistä kukanlehdet, ja

-sitten kasvaa kukan sijaan pihlajanmarja, joka on hedelmä ja jossa on

-monta siementä. Siemen, pudottuaan multaan, turpeutuu lämpimästä ja

-kosteudesta. Itse se kuolee, mutta siitä kasvaa uusi elo. Siemenestä

-lähtee säie alaspäin ja säie ylöspäin, ja silloin sanotaan: siemen

-_itää_. Siinä nousee _oras_ ylöspäin yhtenä eli kahtena hienona

-lehtenä, joita kutsutaan _sirkkalehdiksi_, josta sitten tulee _korsi

-eli varsi_. Juuri haaroittuu monelle suunnalle ja imee elatusta maasta.

-Korresta eli varresta lähtee uusia _vesoja_, jotka kasvavat _oksiksi ja

-haaroiksi_. Oksat kantavat sitten _lehtiä_, jotka imevät elatusta

-ilmasta. Kesän tullessa ja kasvin päästyä isommaksi, tekee se

-_silmikoita eli urpia_ ja alkaa kukkia. Kukista kasvavat sitten

-hedelmät, joissa on taas uusia siemeniä, ja siemenistä kasvaa taas

-uusia kasveja.

-

-Tarkasti katsoessamme kukkia, näkyy muutamissa olevan keskellä

-juurikuin rihma eli nasta. Tämän alapuolesta, joka aikaa myöten kasvaa

-loppuun, tulee sitten hedelmä. Toisissa kukissa on yksi eli useampi

-rihma, joiden nenässä on pieni nyhämäinen nasta; tämä on se, jossa on

-siitepöly. Usein on näitä erinäisiä laitoksia samassa kukassa. Katsoppa

-tuota pientä kukkaa, joka on kuvattu tähän kirjaan sivulle. Se on

-aurankukka. Keskellä kukkaa on pieni rihma, jonka pää on halki, se on

-se, josta sitten hedelmä ja siemen kasvavat. Sen ympärillä on neljä

-muuta rihmaa, nasta päässä. Näissä rihmoissa on siitepöly. Niitä

-suippoja lehtiä, jotka alapuolella ovat kukan ympärillä, kutsutaan

-kukanverhoksi; mutta ne viisi lehteä yläpuolella ovat kukkalehdet.

-Toinen kasvi kukan vieressä on rukiin olki tähkäneen.

-

-Muutamilla kasvilla, niinkuin sienillä ja sammalilla, ei ole kukkia;

-mutta kaikilla kasveilla ovat siemenet. Yksi jyväkasvin tähkä

-antaa 50 ja 100 siementä. Muutamat puut antavat miltei 500,000

-(viisisataatuhatta) siementä yhtenä kesänä. Ja kuitenkin voivat kasvit

-enetä monella eri tavalla. Eräänä päivänä nä'in puutarhanhoitajan

-leikkaavan halavasta oksan ja pistävän sen märkään maahan. Sitten

-taittoi hän aaprotipensaasta oksan ja pisti senkin maahan. Miksikä

-teette niin? kysyin minä. Sen tulet tietämään yhden eli kahden viikon

-perästä, sanoi puutarhanhoitaja. Niinpä kävikin. Sen ajan kuluttua

-alkoi halavan oksaan ja aaprotiin kasvaa pieniä vesoja. Siitä ymmärsin

-niistä samassa kasvaneen pieniä juuria alaspäin maahan. Ja näin tuli

-halavan oksasta koko halava, ja katkastusta aaprotista koko

-aaprotipensas. Sellaista oksaa kutsui puutarhanhoitaja _panovesaksi_.

-Mutta kun hän leikkaamatta sujutti oksan maahan juurtumaan, kutsui hän

-sitä _juurrukkaaksi_.

-

-Toisen kerran näin puutarhanhoitajan leikkaavan oksan omenapuusta ja

-sen hyvin tarkasti sovittavan kasvavaan pihlajaan. Muutaman ajan

-kuluttua alkoi se oksa kasvaa omenia, koko muun puun osan kasvaessa

-pihlajanmarjoja. Tämä oli hyvin kummallista. Näetkö, sanoi

-puutarhanhoitaja, olen _istuttanut_ omenia pihlajaan.

-

-Mikä on syynä siihen, että lehdet lakastuvat syksyllä? Se, että nesteet

-eivät enää nouse puun suoniin lämpimän ja valon vähettyä. Silloin kasvi

-levähtää, juurikuin eläin nukkuu. Talvella ovat useat puut

-tainnoksissa; mutta jos koetat keväillä kuoria puusta kuorta, näetpä,

-kuinka se on jälleen märkänä sisäpuolelta. Silloin nesteet nousevat

-uudestaan, ja siitä puhkeevat lehdet. Muutamat eläimet nukkuvat avoimin

-silmin. Ja näin nukkuvat hakopuutkin talvella, vaikka ovat viheriöinä

-koko vuoden ajan. Mutta kuumissa maissa, joissa on alinomainen kesä,

-kasvit aivan vähä nukkuvat.

-

-Olen nähnyt kasveja, jotka elävät monta vuotta ja joita siksi kutsutaan

-_monivuotisiksi_. Sellaisia ovat puut, joista muutamat tulevat usean

-tuhannen vuoden vanhoiksi. Mutta niitä kasvuja, jotka yhtenä vuonna

-itävät ja toisena vuonna kukkivat ja sitten lakastuvat, kutsutaan

-_kaksivuotisiksi_. Sellaisia ovat kaali ja juurikas. Ja niitä, jotka

-elävät ainoastaan keväistä syksyyn, kutsutaan _vuosinaisiksi_.

-Sellaisia ovat pellava, hamppu ja monta kukkakasvia. Muutamia, niinkuin

-resedakasvia, _viljellään_ kruukuissa talvella. Muutamia, niinkuin

-ruista ja ohraa, _kylvetään_ peltoon ihmisten ruuaksi. Muutamat

-_istutetaan_ siihen, jossa ne eivät muutoin kasvaisi, niinkuin

-hedelmäpuut, marjapensaat, sipulit ja potaatit. Sillä kaikki kasvit

-eivät menesty kaikissa paikoissa, vaan Jumala on antanut jokaiselle

-kasvilajille sellaisen asuinpaikan, joka sillen on sopivin. Oletko

-nähnyt, kuinka kukkakasvit mieluisesti kallistuvat akkunanruutuun päin?

-Kaikki kasvit tarvitsevat valoa ja kallistuvat mieluisesti sinne päin,

-josta Jumalan päivänvalo kirkkaimmin lankeaa niihin. Mutta muutamat

-kasvavat ainoasti vedessä, muutamat kovassa auringon valossa, muutamat

-paremmin varjossa, muutamat märässä maassa ja muutamat kuivissa

-paikoissa. Muutamat, niinkuin muuan laji sammalia, kasvavat toisissa

-kasvuissa. Ja muutamat tarvitsevat ison lämpimän, niin että ne ainoasti

-kasvavat kuumissa maissa; mutta muutamat tytyvät vähempään lämpimään ja

-kasvavat täällä kylmemmässäkin maassa. Etinnä tuolla pohjoisessa ja

-etelässä, jossa on alinomainen talvi, ei ole enää ikuisen lumen alla

-yhtään kasvia.

-

-Kasveja on sanomattoman paljo maan päällä. Kuka voipi lukea puut

-metsässä eli jyväkasvien olet pellolla eli ruohot kedolla. Jumala teki

-ne niin moniksi, että ne kaunistaisivat maan viheriäisyydellään ja

-tulisivat ihmisille ja eläimille ravinnoksi. Sillä kaikilla elävillä

-olennoilla on ravinto kasvikunnasta. Itse leijonakin kuolisi nälkään,

-jos ei sillä olisi muita eläimiä ruuaksi; ja nämä eläimet, joita

-leijona syöpi, ovat eläneet kasveista. Siksi on Jumala suonut

-kasvikunnan tuottamaan hyvänmakuisimpia ja suloisimpia hedelmiä. Ja

-sitten on hän niin laittanut, että nämä hedelmät saavat olla rauhassa,

-siksi kuin _kypsyvät_. Tätä ennen maistuvat ne pahalle ja kutsutaan

-_raa'oiksi_. Mutta oikein kypsyttyään putoavat ne usein itsestään alas

-ja juurikuin sanovat sivukulkijalle: tule ja ota minut!

-

-

-

-Puista.

-

-

-Tuuli suhisee metsässä; männynkärkät putoavat maahan. Jonkun ajan ajaa

-niitä tuuli ympäriinsä; mutta viimein tarttuvat ja pysähtyvät ne

-hietaan. Sitten itävät nuo pienet siemenet, joita on kärkän sisässä

-kovain suomujen alla. Pieni vesa nousee maasta. Jo silloin on siinä

-pieniä viheriäisiä neuloja, joita kutsutaan _havunneuloiksi_. Vielä on

-se pienenä; hevonen voipi sen polkea, karhu voipi sen purra poikki.

-Pian kasvaa se korkeammaksi; jo voipi siinä eroittaa rungon ja useita

-oksia. Vuosia kuluu; monta kesää sataa; monta talvea tuiskuaa. Varsi

-kohoaa aina ylemmä; oksat tulevat aina isommiksi. Kahdenkymmenen vuoden

-kuluttua on se pieni vesa tullut isoksi puuksi. Alimmaiset oksat ovat

-lakastuneet ja pudonneet pois. Ylimmäiset oksat ovat puun latvana.

-Kuudenkymmenen vuoden perästä ei mänty enää kasva pituudelleen. Mutta

-se kasva vielä vahvuudelleen. Jos se on hyvää laatua ja kasvaa

-sopivalla maalla, tulee siitä petäjä, josta saadaan suuri pölkky eli

-paksu masto. Juuresta hakattuna näkee sen sisällisen muodon.

-Sisimmäisenä on _ydin_ eli sydän. Sydämen ympärillä on _puu_. Puun

-ympärillä on _mäihä eli jälsi_. Mäihän ympärillä on _kuori_. Kuoren

-päällä kihoilee _pihka_. Ja tarkasti katsoessa hakattua päätä, näkee

-siinä keltasia lustoja eli renkaita puussa, toinen toisensa takana,

-sydämestä kuoreen asti. Sillä joka vuonna on puu tullut sen verran

-vahvemmaksi, kuin on väliä yhdestä renkaasta toiseen. Lustot luettua

-saapi niistä tietää puun ijän.

-

-_Mänty_ on havupuu, jonka juuri pistää syvälle maahan. Se on kalliin

-puunlajimme. Sen rungosta hakkaamme hirsiä ja palkkia, eli sahaamme sen

-lankuiksi ja laudoiksi. Sen pihkasta saamme hartsia eli poltamme sen

-tervaksi. Mikä on tuon toisen pitkän havupuun nimi, joka seisoo

-metsässä männyn vieressä ja jolla ovat niin pitkät riippuvat oksat? Se

-on kaunis _kuusi_, jonka harvasyisempi puu paukkuu niin iloisesti

-tulessa. Sen juuret levenevät likempänä maan pintaa ympäriinsä. Ja mikä

-on tuon puun nimi, jolla ovat hienommat havunneulat ja mutkaset oksat

-ja pienet hyvänhajuiset marjat? Se on _kataja_, jonka hienoksi

-hakattuja oksia piristellään tuvan lattialle. Mutta usein ei kataja

-tule puuksi, vaan on pensaana, joka kasvaa pitkin maata.

-

-Minä sanoin: eikö ole muuta puuta, joka on petäjää pitempi?

-Puutarhanhoitaja sanoi: etkö ole lukenut raamatussa kuningas Salomonin

-rakentaneen Jerusalemin temppelin Libanon'in vuorelta tuoduista

-setripuista. _Setripuu_ on hyvänhajuinen havupuu, paljoa pitempi

-petäjää. Vielä muitakin havupuita kasvaa muissa maissa. Siellä

-rakennetaan laivoja noista pitkistä _Saksan kuusista_. Siellä

-istutetaan _sypressipuita_ rakasten ystäväin haudoille murheen

-muistokuvaksi.

-

-Kävellessäsi metsässä havaitset pian havupuiden kasvavan kovemmassa

-maassa, hiedassa ja kivikossa. Sitten tulet toiselle paikalle, jossa

-maa on pehmeämpää ja usein märempää. Siinä kasvaa aivan muita puita,

-joilla on havunneulain sijassa oksissa hienoja lehtiä. Silloin sanot:

-olemmepa tulleet lehtimetsään, sillä nämä puut ovat _lehtipuita_.

-Olethan nähnyt _ylevän tammen_, jonka siemenet ovat piilossa pyöreissä

-terhoissa? Aivan hitaasti se kasvaa; siksi tuleekin se hyvin vanhaksi

-ja aivan kovaksi. Kun tahdotaan rakentaa oikein lujaa laivaa,

-rakennetaan se varsinkin tammesta. Mutta jos et ole nähnyt tammea, joka

-kasvaa ainoasti Etelä-Suomessa, olethan ainakin nähnyt _koivun_, joka

-kasvaa yleensä aina Lapinmaahan saakka. Se on tuo, joka seisoo tuvan

-ulkopuolella riippuvine oksineen ja lehtineen, ja josta saadaan

-sitkeintä työainetta ja parhainta polttopuuta. Puukkosi pää on tehty

-sen juuresta, kovasta visasta. Elä revi pois sen valkeaa tuohta, sen

-vielä kasvavana ollessa. Elä juoksuta paljo pois sen hyvää mahalaa; puu

-menettää silloin nesteensä ja kuolee. Muistathan tuon tummanviheriäisen

-_lepän_, joka kasvaa märissä paikoissa ja tulee kuorittuna punaseksi?

-Muistathan _pihlajan_ ja _tuomen_ suloisine valkeine kukkineen ja

-hyvine marjoineen? Muistathan suoran _haavan_, jonka lehdet alinomaa

-vapisevat tuulessa? Muistathan _halavan_ ja _raidan_, jotka ovat niin

-hauraita, ja sen notkean _pajun_, joka mielellään haaraupi pensaaksi?

-Et ole tainnut nähdä kaunista lehtevää _vaahteraa_, et kaunista

-_saarnia_ ja _jalavaa_ valkeine kukkineen ja _niinipuuta_, jonka

-sisuskuoresta tehdään niinimattoja? Mutta jos niitä olet nähnyt

-Etelä-Suomessa, et ole kuitenkaan nähnyt _pyökkipuuta_, vaikka tunnet

-puustavit. Muinoin leikattiin ne sellaiseen kovaan puuhun, niillä

-präntättäväksi. Ja _mahognipuuta_ ja _ebenholtsia_ eli mustaa puuta ja

-monta muuta kallista puunlajia olet nähnyt ainoasti huonekaluissa,

-joita nikkari tekee. Sillä nämä puut kasvavat vaan lämpimissä maissa.

-

-Puutarhassa näin useita hedelmäpuita, joiden mehukkaat hedelmät olivat

-hyviä syödä. _Omenapuu_ seisoi keväillä aivan lumivalkeana kukista, ja

-syksyllä painoivat omenat kaikki oksat sujuksiin. Vesi tuli suuhuni

-katsoessani _päärynäpuuta_ ja _kirsimarja-puuta_. Poimi vaan ja syö,

-sanoi puutarhanhoitaja. Sitten saatat istuttaa siemenet, sillä se on

-hyvin hupaista. Entä kun saat omenat kasvamaan vielä Pohjanmaallakin.

-Hämeessä kasvaa sekä omenia että kirsimarjoja. Etelä-Suomessa kasvaa

-vielä päärynäpuitakin. Jos sinulla on hyvä onni, saat vielä luumujakin

-_luumupuusta_. Mutta maamme on kovin kylmä eteläisille hedelmäpuille.

-Seuraa minua ansariin, niin näytän sinulle monta sellaista.

-

-Ansari, mikä se on? kysyin minä. Puutarhanhoitaja sanoi: se on huone,

-varsin rakennettu sellaisia ulkomaalaiskasveja varten, jotka

-tarvitsevat hyvää lämmintä ja jotka paleltuisivat, jos ne olisivat

-ulkona. Sellaista ansaria saatetaan lämmittää ja siinä on eteläpuolella

-suuria akkunoita. Oletko koskaan syönyt _väskynöitä, manteleja,

-saksanpähkinöitä, sitruneja, pomeranseja ja viikunia_? Olen; sanoin

-minä, niitä olen ostanut kaupungissa. Kaupunkiin tuodaan niitä

-laivoilla merta myöten, sanoi puutarhanhoitaja. Tässä näet ne kaikki

-kasvavan puissa. Oletko koskaan juonut _kahvea_? Olen kyllä. Tässä näet

-kahvipuun, jonka siemenet kuivataan, ja sitten niitä poltetaan ja

-jauhetaan kahvimyllyssä. Oletko juonut suklaatia? Olen sitäkin. Tässä

-näet _kakaopuun_, jonka hedelmistä tehdään suklaatikakkuja.

-

-Täällä ansarissa kasvaa hyviä kryytejä ja hyödyllisiä puulajia, joita

-tuodaan kaukaa meritse. Oletko maistanut _kanelia ja kryytineilikoita

-ja laakeripuun_ lehtejä lakritsin ympärillä. Olen kyllä. Tässä näet

-niiden kasvavan puissa. Oletko maistanut _kiina_ nimistä lääkettä, ja

-oletko tuntenut _kanvertin_ väkevää hajua? Olen senkin sairaana

-ollessani. Tässä näet niitäkin. Kiina on puun kuorta ja kanvertti on

-puun pihkaa. Tässä on toinen puu, jonka pihasta saadaan _kautsukkia_

-eli _gummielastikumia_ ja tässä on toinen, jonka pihasta saadaan

-sitkeää _guttaperkkaa_. Tässä on _brasiljapuu_, josta sahattuja jauhoja

-värjäri panee painolaitokseensa, ja kevyt _korkkipuu_, josta leikataan

-korkkeja puteleihin.

-

-Tässä on _öljypuu_, josta luet niin paljo raamatussa, sanoi

-puutarhanhoitaja. Mutta ne suuret _palmapuut_ ovat niin korkeat,

-etteivät ne mahtuisi ansariin. Kerron sitten sinulle niistä jotakin

-enemmän.

-

-

-

-Pensaista ja kyönnöksistä.

-

-

-Pane viinamarja maahan, niin itävät sen siemenet ja kasvavat ylös

-vesoina. Mutta jokaisesta vesasta ei tule puuta, vaan pensas. Ja useat

-pensaat ovat, niinkuin puutkin, monivuotisia kasveja, mutta paljoa

-pienempiä niitä. Niillä ei ole, niinkuin puilla, oikeaa vartta, vaan

-oksat levenevät hajalleen juuresta.

-

-Kesän kuluttua eteenpäin menen mielelläni poimimaan hyviä marjoja

-_vaarain- ja viinamarjapensaista_. Niitä löydän metsässä kasvavina;

-mutta _karviaismarja-pensaita_ istutetaan puutarhaan, ja

-_pähkinäpensas_ hyvine pähkinöineen ei kasva ylempänä pohjoispuolella

-maata. Kerran sairastin, ja silloin join _seljapensaan_ kukista

-keitettyä teetä. Jälleen terveeksi tultuani oli keskikesä. Silloin

-puhkesivat _syrenein_ sulohajuiset, sinenpunertavat kukat, ja

-_orjantappurapensaat_ olivat aivan punaisina ruusuista. Niiden lemu oli

-lääkkeenä väsyneelle mielelleni. Aivan siitä asti on ruusuin suloinen

-haju ollut minusta mieluista. Olen nähnyt niitä monellaisia,

-yksinkertaisia ja kaksinkertaisia. Ja kättäni naarmittua sen teräviin

-piikkiin olen sanonut ruusupensaalle: muut sinua toruvat; minä annan

-sinulle anteeksi kauneutesi tähden.

-

-Ansarissa näin ihmeellisiä pensaita. Siinä oli _teepensas_, jonka

-kuivatuista lehdistä keitetään tavallista teetä. Siinä oli

-_lakritsipensas_ ja _pippuripensas_, jonka karvaista marjoista tehdään

-kryytejä ruokaan. Siinä oli vuotuinen _pumpulipensas_, jonka siemenistä

-nykitään nuo hienot pumpulit. Sitten kartataan pumpulit, kehrätään

-langoiksi ja kudotaan pumpulivaatteeksi.

-

-Metsässä näin minä muutamia hyvin pitkiä pensaita, jotka kasvoivat

-pitkin maata. Sellaisia kutsuttiin _varvuiksi_. Mutta eivät ne olleet

-mitään pahoja ja vaarallisia varpuja, sillä niissä kasvoi _mustikoita,

-juolukoita ja puoloja_. En pitänyt niin vaaria _variksenraakuista_ ja

-_sianpuoloista_. Mutta _pursuja_ on hyvä panna haudeveteen, ja ruskea

-_kanerva_ kaunistaa erämaan hietikotkin kauniilla vaaleanpunaisilla

-kukillaan.

-

-Kauvan olin miettinyt tuota tärkeätä asiata, josko rusinat kasvaisivat

-puissa. Muutamana päivänä rohkenin tätä kysyä puutarhanhoitajalta.

-Hänpä näytti minulle kummallisen kasvin, jolla oli niin pitkä ja hoikka

-varsi, ettei se voinut kantaa omaa pituuttaan. Siksi oli se kääritty

-pitkän seipään ympärille, joka seisoi tukena sen vieressä. Sellaisia

-kasveja kutsutaan köynnöksiksi, sanoi puutarhanhoitaja. Ja tämä on

-_viinakyönnös_. Sen hedelmät kasvavat, juurikuin pihlajanmarjat,

-tertuissa ja kutsutaan _rypäleiksi_. Muutamista rypäleistä puristetaan

-viiniä. Toisia pannaan sokeriin ja kutsutaan _kruukkurusinoiksi_.

-Toisia taas kuivataan ja kutsutaan rusinoiksi. Sellainen köynnös on

-_humalakin_, joka kasvaa humalamaissa, ja _muratti_, joka kiipeää

-muureja ja seiniä myöten ylös. _Kurkut_ ja _melonat_, joita viljellään

-ansaripenkeissä, ovat köynnöskasvien laisia, mutta ne kiertelevät

-paremmin pitkin maata.

-

-

-

-Yrttejä ja ruohoja.

-

-

-Kesällä ulkona kävellessäni näen suloisen viheriän katteen olevan

-maalla. Monia tuhansia yrttikasveja elää niityillä ja metsäin mäillä

-lyhyen kukoistus-aikansa. Hyvin erilaisiksi ovat ne luotuina, mutta

-kaikilla ovat viheriäiset varret, jotka jakauvat haaroihin ja

-lakastuvat syksyllä. Miksi täytyy pellavaa joka vuosi kylvää uudestaan?

-Siksi kun sen juuri on vuotuinen. Miksi ei saada ensimäisenä, vaan

-vasta toisena vuotena siemeniä nauriista ja juurikkaista? Siksi kun

-niiden juuret ovat kaksivuotisia; varret ja lehdet lakastuvat syksyllä,

-mutta kasvavat jälleen samasta juuresta tulevana keväänä.

-

-Pieneen peltotilkkuun on äiti kylvänyt yrttikasvien siemeniä, joiden

-hedelmät ovat hyviä syödä. Siinä kasvaa _herneitä_ ja _papuja_ pitkissä

-palkoissa. Sitten on äiti kylvänyt _juurikasvien_ siemeniä, joista

-syödään juuret, mutta ei varsia, lehtiä ja hedelmiä. Syksyllä otamme ne

-maasta ylös. Sitten saamme hyviä _potaateja_, mehuisia _nauriita_,

-isoja _lanttuja_, pieniä _rediisejä_, keltasia _porkkanoita_,

-valkeita _morajuuria eli palsternakkoja_ ja _retikkoja_, punaisia

-_punajuuria_ ja oikein väkevää _piparijuurta_. Tästä ja potaateista on

-äiti pannut juuria maahan; mutta ne muut on hän saanut siemenistä.

-

-Olen poiminut _lakkoja_ suolta, _mesimarjoja_ ja _maamuuraimia_

-niityltä ja _mansikoita_ metsän rinteiltä. Puutarhassa olen nähnyt

-useita hyviä _kyökkikasveja_ viljeltävän penkeissä. Siinä kasvaa isoja

-monellaisia _pääkaaleja_ ja _sallaatia_ ja viheriäistä _pinaatia_, jota

-hakataan hienoksi kyökissä. Siinä viljellään useita _kryytikasvejakin_,

-joita pannaan ruokaan, niinkuin _tilliä, persiljaa, meiramia ja

-timjamia_. _Aniksen_ ja _venkoolin_ siemeniä panee äiti joululeipään

-kryyteiksi. Samoin panee hän _kuminoitakin_; mutta niitä kasvaa

-itsestään. _Inkivääriä, safrania, muskotia ja kardemummaa_ ja sitä

-karvainta _sinappia_, jota syödään läskin kanssa, tuodaan ulkomailta.

-

-Vielä on peltotilkussamme useita _sipulikasveja_. _Ruohosipulista_

-syömme varret ja _punasipulista_ juuret; mutta _kynsilaukalla_ on paha

-haisu. Useita kukkia, niinkuin lemmenkukkia ja tulppaneja, kasvaa

-sipulinjuurista. Mutta sipuli ei ole mikään oikea juuri, vaan

-pakurainen runko, josta kasvaa juurisäikeitä alaspäin.

-

-Hevosemme ja karjamme ymmärtävät ruokansa valita laitumella. Voikukista

-ja muista karvaista kukista eivät ne huoli; vaan hyvin mielellään

-syövät _hiirenherneitä_ ja _apilasta_ eli paulakukkaa, sekä punaista

-että valkeaa. Sellaisia yrttikasveja kylvämme ja kutsumme niitä

-_karjanrehu-yrteiksi_.

-

-Isä ostaa välistä _raparperia_ ja _oksennusjuurta_ apteekista, kun

-sairastumme. Mutta siihen ei hänellä ole aina varoja. Siksi kasvatamme

-kotona hyviä _lääkeruohoja_, niinkuin _minttua, aaprotia, lavendelia ja

-aaluminjuurta_. Muita sellaisia, niinkuin _raateita, pietar-yrttejä ja

-maliheiniä_ poimimme metsistä. Isä on myös neuvonut meitä tuntemaan

-_myrkylliset_ yrtit. Kyllä me varomme itsiämme _hullukaalista_, jossa

-ovat mustat ja valkeankeltaset kukat. Me eroitamme sen myrkyllisen

-myrkkyputken, jonka varressa on pilkkoja, _koiranputkesta_, joka ei ole

-vahingollinen. _Näsiänmarjat_ eivät petä meitä, vaikka ovat punaisten

-viinamarjain laisia. _Sudenmarjoista, koisopuunmarjoista ja voikukista_

-emme luule ollenkaan hyvää. Myrkyllistä yrttikasvia olemme istuttaneet

-eteläpuolelle tupaa, ja sitä kutsumme _tupakiksi_. Sitä saatetaan

-polttaa ja purra ja nuuskata, kun siihen on totuttu. Mutta se, joka ei

-ole siihen tottunut, tulee siitä sairaaksi. Ja sitä emme huoli

-koetella.

-

-Onpa hyvää ja iloista, kun näkee kukkakruukkuja akkunoissa. Liisalla on

-useita kauniita _puutarhan kukkia. Kurjenpolvi, palsamikukka ja

-helmipuu_ on sillä aina huoneessa sisällä. Ulos on hän pannut kasvamaan

-keltasen _narsissin_, valkean _narsissin_, helopunaisen _pionin,_

-kirjavan _unikukan, auringonkukan, tulppaanin, asterin, kelloruusun,

-keisarinkruunun, satakaunon_ ja vieläpä muitakin. Mutta _kultalakkaa,

-leukoijaa ja neilikkaa_, jotka kaikki tuoksuavat niin hyvältä, ja

-_myrttiä_, josta tehdään morsiankruunuja, ja sulohajuista _resedaa_,

-kukkain ujoa torpantyttöä, -- niitä kaikkia pitää Liisa enemmin

-kruukuissa. Puutarhanhoitaja on luvannut hänelle kaksi kauniinta

-sipulikasvua: _hyasinthin_ ja ison monivärisen _dahlian eli georginin_.

-

-Niityillä kasvaa lukemattomia metsäkukkia. Siellä näkee heti keväillä

-_sinivuokon_ ja _valkovuokon_ ja _säynäskukan_ ja _lehmänkieli-kukan_.

-Sittemmin kesällä saadaan poimia _orvokkeja, voikukkia, sinikelloja ja

-nurmineilikoita_. Pellossa kasvaa _sinikauno_ ja _aurankukka_. Vedestä

-saadaan _valkeita lummekukkia_ ja _keltaisia lummekukkia_. Mahdoton on

-niitä kaikkia luetella. Mutta yhtä en voi olla mainitsematta. Metsässä

-kasvaa mäntyin juurilla pieni _sirkkusenkello eli linnea_, joka on

-saanut nimensä kasvien järjestäjästä, suuri-arvoisesta Linné'estä.

-

-Kerran poltin käteni tuossa pahassa _nokkosessa_. Menin kotiin sitä

-valittamaan äidilleni. Äiti istui kutomassa. Elä ole milläsikään, sanoi

-hän. Nyt kudon kaunista liinaa teille kaikille. Mistä on kudottava? Se

-on pellavalangoista, joita sisaresi kehrää rukilla. Mistä ovat langat?

-Ne ovat _pellavista_, joita isäsi on saanut pellosta. Hyvin kauniina

-kasvavat ne siinä pienine sinisine kukkineen. Syksyllä nykimme ne ylös

-juurineen. Sitten liotamme ne vedessä. Sitten loukutamme ne, niin että

-päistäreet varisevat pois. Sitten häkläämme ne niin että tappurat

-lähtevät pois. Sitten harjaamme ne. Niin ovat ne valmiina

-kehrättäviksi. Mutta isällä on _hamppuakin_, joka on nokkosen näköistä.

-Hyvin lujia kuituja saadaan hamput lioitettua ja loukutettua.

-Köydenkehrääjä tekee niistä lujimpia köysiä, ja niistä kudotaan

-säkkivaatetta ja purjevaatetta.

-

-Menemmepä nyt niitylle ja leikittelemme ruohokossa. Siinä on suuri

-joukko monellaisia kasvia, joilla kaikilla on onsi nivelikäs korsi ja

-pitkät kaitaiset lehdet. Siinä on _simakettä eli hajuheinää_, joka

-haisee niin hyvältä heinäladoissa. Siinä on _hiirenhäntäheinää ja

-puntaripää-heinää ja kastikasta ja nurmikasta_. Nämä kaikki ja muut

-yhteensä ovat sinä pehmeänä viheriänä heinikkona, jota isä niittää

-viikatteella ja äiti haravoipi ja kaikki sitten kantavat eli hevosella

-ajavat latoon. Rannalla kasvaa _saraheinää_ ja _niittyvillaa_ valkeine

-untuvineen, ja _ruokoa_, joka niin nöyrästi kumartelee jokaiselle

-tuulen löyhäykselle. Mutta tuolla vedessä seisoo pehmeä _kahila_, josta

-mattoja letitetään.

-

-Aivan usein on meillä vastusta _rikkaruohosta_ pellolla. _Narsku_

-tukkeupi siihen halukkaasti, ja _ohdake_ tahtoo alinomaa kasvaa

-uudelleen, vaikka sitä nykitään juurineen pois. _Ukonkaurakaan_ ei ole

-siinä mieluista, ja _juolas_ juurtuu alinomaa puutarhan penkkiin. Mutta

-_saviheinän_ ja _vesinenätin_ kitkemme helpommasti pois.

-

-Missä sellaista ruohoa kasvaa, jota heiniksi niitetään, siinä on

-_niitty_; mutta jossa kasvaa jyväkasveja, siinä on _pelto_. Mitä ovat

-jyvät? Ne ovat siemeniä useista hyvistä kasveista, jotka kuuluvat

-ruohoihin. Isä kylvää syksyllä _ruista_ peltoonsa. Silloin kasvaa

-kylvöstä pienoisia oraita. Talvi tulee, lunta sataa, rukiin laihon

-peittää lumi. Se ei kasva, se ei kuole; se odottaa aikaansa. Kevät

-tulee, kesä lämmittää. Silloin käypi ruis tähkään; silloin hedelmöivät

-tähät. Silloin hedelmöityvät ne, joka merkitsee että siemenjyvät

-kasvavat tähkissä, ja sitten tuleuvat ne. Silloin mennään pellolle,

-leikataan ruis sirpillä, sidotaan lyhteisin, pannaan kuhiloille,

-kuivataan auringon paisteessa ja puidaan riihessä. Ruumenet eroitetaan

-pois, oljet pannaan tallelle, jyvät jauhetaan myllyssä, ja sitten

-leipoo äiti jauhoista kaunista leipää ja keittää parasta puuroa. Hyvin

-iloista ja hyvää on pellolla tehdä työtä.

-

-Mutta _ohrat_ kylvetään keväillä, ja kuitenkin ennättävät ne valmistua

-syksyllä leikattaviksi. Puitua käytetään ne ryyneiksi eli tehdään

-maltaiksi, ja niistä pannaan olutta ja sahtia. Mutta ei ole oikein

-polttaa tätä hyvää Jumalan lahjaa paloviinaksi. _Kaurat_ käytetään

-osittain ryyneiksi, ja jäänös annetaan hevosille ruuaksi. _Nisua_

-kylvetään harvoin; nisujauhot tuodaan enimmästi Venäjältä, ja sitten

-saadaan nisuleipää. _Tattaria_ ei myös kylvetä paljo; mutta

-tattariryynit me kyllä tunnemme. _Riisiryynit_ ja _mannaryynit_ tuodaan

-muista maista, joissa sellaisia jyviä kasvaa.

-

-Vieläkin näin jotakuta, joka kuului ruohoihin. Kaupungista ostin

-vapoja, jotka olivat ulkomaan _rytejä eli ruotoja_, joita isä halkoi

-kaiteisin piduiksi. Ansarissa nä'in kallista _sokeriruokoa_, joka

-kasvaa lämpimissä maissa. Sen mehusta keitetään sokeria, siirappia ja

-ruskeaa sokeria. Mutta nyt on alettu keittää sokeria juurikasveista,

-joita täälläkin on, ja ne ovat _valko-juurikkaita_.

-

-

-

-Kukattomista kasveista.

-

-

-Kokonaisen kesän odotin _sananjalkasia_ kukkiviksi. Mutta ne olivat

-alinomaa samallaisia eivätkä kukkineet koskaan. Sen sijaan saivat ne

-takapuolelle lehtiään pieniä siemeniä, jotka olivat hiekan laisia.

-Samallaisia siemeniä näin _kortteissa_, jotka kasvoivat märässä maassa.

-Päätinpä katsella _sammalia_, jotka kasvavat kivillä. Näi'n sekä

-_rahkasammaleen_ että pehmeän _karhunsammaleen_ ja _seinäsammaleen_,

-jolla tukitaan hataroita seinänrakoja. Näinpä muitakin aivan hienoja

-sammalia, jotka olivat puunkuoren laisia eli kuin ohuet paikat.

-Sellaisia sanotaan _jäkälöiksi_. Niihin kuuluvat puiden _naavat_, jotka

-riippuvat kuin pitkä parta havupuiden oksissa. Sellaisia ovat

-_kangasjäkälä_, josta leivotaan leipää katovuosina, ja _poronjäkälä_,

-jota poro kaivaa lumen alta, ja _kiventiira_, jolla äiti painaa

-villalankojaan ruskeaksi. En voinut nähdä niissä kukkia, mutta näin

-niillä olevan siemenet pienissä koteissa.

-

-Merellä soudellessani tarttuivat aironi usein meriruohoon, jota kasvoi

-pitkissä varsissa ylös meren pohjasta. Sellaisia oli monta lajia, ja

-niitä kutsuttiin _hauroiksi_, ja sellaista oli siinäkin viheriäisessä

-aineessa, joka kokoupi veden pintaan seisovassa vesilammikossa. Kaikkia

-näitä kutsuttiin _leviksi_, ja niillä olivat siemenet, mutta ei kukkia.

-

-Saman näin _sienissäkin_. Ne olivat monellaisia, ja muutamia, niinkuin

-_korvasieniä_, paistoi äiti ruuaksi; mutta toisista sanoi äiti: elkää

-syökö niitä, sillä ne ovat myrkyllisiä. Juuri sellainen oli

-_kärpässienikin_. Tunteaksesi tämän, panen sen tähän kirjan sivulle

-kuvattuna. Sillä on punanen pilkkunen hattu päässä, ja seisoo jalalla;

-mutta muutamilla sienillä ei ole ollenkaan jalkaa. Muistatko

-_ukontuhnua eli maanmunaa_, joka on valkea ja pyöreä kuin muna? Kun

-sitä mädänneenä polkee, tulee siitä juurikuin savua. _Taulakääpä_ ja

-_jäneksenkääpä_ kasvavat puissa. Mutta pienin sieni on _home_, joka

-kasvaa vanhassa ruuassa. Eikä kukaan voi sanoa kuinka sen siemenet ovat

-tulleet siihen.

-

-Ja juurikuin muutamia eläimiä kutsutaan ylhäisemmiksi ja toisia

-kutsutaan alhaisemmiksi heidän ruumiinsa täydellisemmän eli

-vaillinaisemman muodon mukaan, niin kutsutaan kasvejakin. Mutta kaikki

-ovat niin viisaasti luodut, että ne ovat täydelliset tarkoitukseensa

-tässä maailmassa. Niin ihmeellisesti on hyvä Jumala kasveihin

-yhdistänyt kauneuden ja hyödyn, että silmillemme, haistollemme ja

-nälkäiselle vatsallamme on niistä iloa.

-

-Eräänä ehtoona juhannuksen aikana istuivat Antti ja Liisa turvepenkillä

-pitkän koivun alla. Tuolla haassa söivät lehmät tuoretta ruohoa. Linnut

-lauloivat kukkivassa pihlajassa, mansikat paistoivat punaisina metsän

-rinteellä, apilaat tuoksuivat hyvänhajuisina kartanolla ja avoimesta

-tuvan ovesta tuli vasta leivotun lämpimän leivän haju ulos. Siinä

-panivat molemmat lapset kätensä ristiin, rukoilivat ja kiittivät

-Jumalaa, joka verhotti koko maan niin kauniiksi viheriäisillä

-kasvuilla. Ne katsoivat ilolla ja rakkaudella kaikkia puita, kaikkia

-pensaita, kaikkia tuhansia kukkia ja erilaisia yrttikasveja. Ja samalla

-hetkellä muistivat molemmat mitä Vapahtaja Jesus sanoi kedon

-kukkaisista: "Totisesti sanon minä teille, ettei Salomon kaikessa

-kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä!"

-

-

-

-Puiden ijästä.

-

-

-Usein luetaan hakatun petäjän tyven päässä aina 200 ja 300 keltaista

-rengasta. Siitä tiedetään petäjän kasvaneen kaksi eli kolme sataa

-vuotta, ennenkuin se on tullut isoksi mastopuuksi. Muutamain rengasten

-väli on leveämpi ja toisten on kaitasempi. Tästä on nähtävä puun

-kasvaneen yhtenä vuonna enemmän paksuudelleen, kuin toisena vuonna. Se

-tulee siitä, että kesä on ollut enemmän eli vähemmän sopiva puun

-kasvulle. Ne puut, joilla on löyhä sisus ja jotka kasvavat pian,

-niinkuin haapa ja halava, vanhenevat pikemmin ja kuivavat enemmin.

-Mutta kovat puulajit, niinkuin tammi, kasvavat paljoa hitaammasti ja

-tulevat hyvin vanhoiksi. Englannissa on tammia, jotka ovat yli tuhannen

-vuoden vanhoja. Itä-Indiassa kasvaa viikunapuu, joka yksinään on pienen

-metsikön kokoinen. Monta sen oksista, jotka riippuvat maassa, on siinä

-juurtunut erityisiksi vesoiksi. Seitsemäntuhatta ihmistä mahtuu

-istumaan tämän puun varjossa, ja sen luullaan olevan kahtatuhatta

-vuotta vanhemman.

-

-

-

-Palmuista.

-

-

-Lämpimissä maissa ei ihmisen tarvitse kuin ojentaa kätensä ottamaan

-ruokaa kasvikunnasta. Siellä kasvaa _leipäpuu_, joka antaa niin

-runsaasti hedelmiä, että kolme puuta elättää yhden hengen koko vuoden

-ympäri. Mutta eivät mitkään puut ole niin kauniita ja hyödyllisiä kuin

-korkeat palmupuut. Tässä näet _palmupuun_ kuvan. Sen korkeassa välissä

-ei ole yhtään oksaa, ainoastaan latvassa on isolehtinen kruunu. Sitä

-myöten kun runko kasvaa korkeammaksi ja uusia lehtiä tulee latvaan,

-putoavat alimmaiset lehdet pois ja jättävät ympäri runkoa pakuraisia

-renkaita. Alaston ja musta neekeri, jolla on valkeata vaatetta nivusten

-ympärillä, kiipeää runkoa ylöspäin, päästäkseen käsiksi pyöreihin

-kokospähkinöihin, jotka kasvavat aivan lehtien juuressa. Pähkinät ovat

-lapsen pään kokosia ja aivan hyviä syödä. Niiden neste on maidon laista

-ja hyvin terveellistä. Niiden kovista kuorista tehdään kuppeja ja

-kauhoja. Lehdet suojaavat polttavalta auringolta. Lehdistä letitetään

-mattoja ja varjostimia; niiden varsista letitetään vakkoja ja köysiä.

-Sagupalmulla on paksu ydin, jota kuivataan ryyneiksi. Dadelpalmuissa

-kasvaa makuisempia dadeleja. Monta ihmistä saapi niistä piammiten koko

-ravintonsa. Nesteestä tehdään palmuviiniä; sydämet hienonnetaan

-kameeleille ruuaksi ja puista saadaan teosaineita ja polttopuuta.

-

-

-

-Tervasta.

-

-

-Tiedätkö miten tervaa poltetaan kesällä haudassa? Isä menee metsään.

-Siellä näkee hän hienoja mäntyjä kasvavan laihassa maassa. Ne eivät

-kelpaa sahapölkyiksi ja lankuiksi; mutta isä tietää paremmin mihinkä ne

-kelpaavat. Keväillä koloo hän ne, ja sen tekee hän niin, että hän

-terävällä raudalla kuorii puista parkin ja jättää siihen kaitaiselta

-kuorta seläksi. Toisena vuonna vestetään tyvelle jäänyt parkki pois.

-Kolmantena vuonna kuoritaan ylempää parkkia; sillä lailla jatketaan

-koloja. Viidentenä talvena tavallisesti kaataa isä ne kolotut puut,

-vedättää haudalle, särkee ne pieniksi ja latoo pinoihin. Sitten kaivaa

-hän maahan pyöreän kuopan, joka kutsutaan _tervahaudaksi_. Siihen latoo

-hän tervakset ja kattaa sen sammalilla ja hiedalla. Sitten sytyttää hän

-haudan; mutta ei se saa palaa ilmitulessa, vaan ainoastaan hiiltymällä.

-Kuumuudessa muuttuu pihka _tervaksi_ ja juoksee haudan pohjassa olevaa

-puutorvea myöten tynnyreihin. Tervalla täytetyt tynnyrit myypi isä

-kaupunkiin kauppamiehelle. Kauppamies tyhjentää osan tervaa isoon

-vaskikattilaan ja keittää sen siinä pi'eksi. Toisen osan antaa hän olla

-tynnyreissä ja viepi ne sekä pikitynnyrit laivaansa. Laiva purjehtii

-vieraalle maalle. Siellä myypi kippari tervan ja pi'en, jota ei ole

-saatettu valmistaa vieraassa maassa. Rahoilla ostaa hän sitten suoloja,

-kahvia, sokuria ja paljo muuta hyvää kalua, jota ei saateta valmistaa

-omassa maassamme. Kaikkea tätä tuopi hän laivalla kauppamiehelle, ja

-kauppamies myypi tätä sitten meille. Näin vaihettaa yksi maa kalujaan

-toisen maan kanssa, ja näin saavat kaikki mitä tarvitsevat.

-

-

-

-Kaarle Linné'stä ja yrttikasveista.

-

-

-Sata vuotta takaperin eli eräs ruotsalainen mies, jonka nimi oli

-_Kaarle Linné_. Jo poikana olivat hänelle luonnossa kasvit rakkaimpia.

-Koko kesiä oli hän ulkona metsässä ja niityllä. Alinomaa tutki hän

-kukkia toisen toisensa rinnalla ja koetti keksiä niiden tarkoitusta.

-Näkipä viimein ihmeellisen järjestyksen, erilaisten kukkain suuressa

-moninaisuudessa. Hän luki siittimet jokaisessa kukassa. Kaikki kukat,

-joilla olivat samallaiset siittimet, asetti hän yhteen samaan luokkaan.

-Tällä tavalla sai hän 23 luokkaa. 24:nteen luokkaan luki hän ne kasvit,

-joilla ei ollut kukkia. Sitten hän jokaisen luokan jakoi lahkoihin,

-jokaisen lahkon sukuihin ja jokaisen suvun lajeihin. Samoin jakoi hän

-eläimetkin. Näin koetti hän tutkia koko luonnon viisautta. Toiset

-ymmärtävät miehet ovat tehneet hänen tekonsa täydellisemmäksi. Mutta

-kaikissa maissa ja kaikkina aikoina on Linné'n muisto ollut laajalta

-mainiona. Vielä kauvan, hänen kuoltuansakkin, muistelevat lapset hänen

-nimeään ja viisaat maailmassa sanovat toisilleen: se oli mainio mies!

-Ja iltatuulen puhaltaessa puihin ja kukkiin ja ruohoon, kuulee näiden

-suhisevan ja juurikuin sanovan toisilleen näin: se mies, joka rakasti

-meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltä Kaarle Linné. Se oli mainio mies!

-

-Kasvit jaetaan kukkainsa ja hedelmäinsä näön mukaan. Niin kutsutaan

-monia kasveja _hernekukkasiksi_, niinkuin herneitä ja apilasta. Toisia

-kutsutaan _yhdyskukkasiksi_. Toisia taas kutsutaan _ristikukkasiksi_,

-niinkuin naurista ja krassia. Vielä kutsutaan toisia _ruusukukkasiksi_,

-niinkuin orjantappurapensaita ja vaaramia. Muutamissa on monta pientä

-kukkaa tertussa, niinkuin koiranputkessa ja kuminassa. Muutamat kukat

-ovat huulten moisia, ja muutamat riippuvat alaspäin. Ruohoin kukat ovat

-tähkässä eli tertussa. Ja niin nä'emme heti katsoessamme heimolaisuuden

-erilaisten sukuin ja lajien välillä kasvikunnassa.

-

-Oletko nähnyt muutamain kukkain sulkevan kukkateränsä

-illalla ja avaavan sen jälleen aamulla? Ansarissa näin pienen

-ulkomaalais-yrttikasvin nimeltä _mimosa_. Koskettuani sen lehtiin, veti

-se lehtiään ja lehteinsä varsia juurikuin pelosta kokoon. Siinä näin

-toisenkin ulkomaalais-kukan, jonka nimi oli _kärpässieppo_. Kärpäsen

-istuttua sen jäläisiin ja karvaisiin lehtiin, supisti kukka lehtensä

-yhteen ja piti kärpästä kiini. Mutta kärpäsen kuoltua, aukasi kukka

-jälleen lehtensä. Erinomattain paljo olisi vielä sanomista kasveista.

-Rukoile Jumalata, että hän soisi sinun paljo oppia. Niin ymmärrät sinä

-Jumalan tekoja ja Jumalan niissä.

-

-

-

-Pellosta ja niitystä.

-

-

-Tämä tieno, jossa nyt asumme, oli ennen erämaana. Metsä kasvoi yleensä,

-ja mättäät ja kivet tekivät maan koleikoksi. Mutta monia aikoja siitä

-muuttivat esi-isämme tänne. Ne alkoivat hakata metsää, kuokkia pois

-mättäitä ja raivata pois kiviä. Paljo ovat esi-isämme tässä tehneet

-työtä ja nähneet vaivaa tätä kauvan pitkittäessä. Mutta meillä, jotka

-elämme kaukana niiden jälessä, on heidän työstä isoa hyötyä ja iloa. Ja

-tästä on meillä opittava, ettei meidän tule tehdä työtä ainoastaan

-omaksi eduksemme, vaan eduksi niille, jotka tulevat ja elävät meidän

-perästä. Siksi viljelemme alinomaa enemmän maata hyödyksi ja iloksi

-rakkaalle isänmaallemme, Suomelle.

-

-Nyt on meillä peltoa ja niittyä. Pelto on se maa, jossa jyviä kasvaa,

-ja sitä kyntää isä hevosella ja auralla. Siihen kylvää hän ruista

-syyskylvöksi ja ohraa ja kauraa kevätkylvöksi. Sitten leikkaamme

-elokasvit syksyllä. Sitten kuivaamme ja puimme ne, niinkuin jo ennen on

-mainittu. Ja sitten kiitämme Jumalata jokapäiväisestä leivästä. Sillä

-välistä suopi Jumala katovuoden tulla pellolle. Silloin turmelee halla

-joutumattoman viljan, eli kuivaa se pois. Ja sitten tulee kallis aika

-ja köyhyys maahan. Ennen oli vieläkin pahempi. Silloin ei ollut meillä

-noita hyviä potaatteja, jotka nyt ovat isona apuna, kun on puutetta

-jyväelosta. Ei siitä ole sataa vuotta, kuin meidän maassa alettiin

-istuttaa potaateja. Ja siitä on tuskin viisikymmentä vuotta, kun ne

-tulivat yleisesti tutuiksi.

-

-Niitty on se maa, jossa ruoho kasvaa, jota sitten niitetään ja

-kuivataan heiniksi. Heinät viedään latoihin, ja talvella ajetaan kotiin

-karjalle ruuaksi. Jos emme niin tekisi, nääntyisivät hevoset ja lehmät

-ja lampaat talvella nälkään. Välistä tulee heinistäkin katovuosi.

-Niitty kuivaa, mato syöpi ruohon. Silloin täytyy meidän teurastaa osa

-karjaa. Tähteet täytyy elättää oljilla. Silloin ikävöimme kevättä

-enemmän, kuin koskaan muulloin. Mutta Jumala tuopi meille iloisen

-keväimen, ja sitten kasvaa ruoho jälleen, ja silloin päästämme karjan

-taas laitumelle. Hyvin iloista on silloin nähdä, kuinka vasikat

-hyppelevät heinikossa.

-

-

-

-Nokkonen ja ruusu.

-

-

-    Nokkoselle poljetulle

-    Ruusu lausui oksaltaan:

-    Kov' on onni suotu sulle,

-    Sua aina kartetaan.

-    Sinuhun ei silmää luoda,

-    Ken sun näkee, väistyy pois;

-    Hyvityst' ei sulle suoda,

-    Sillä kättä polttaa vois.

-    Jokainen, jok' astuu luokse,

-    Tuntein sinun tapojas,

-    Kohta luotas poijes juoksee,

-    Peläten sun pistoas.

-

-    Tähän vastas nokkonen:

-    Luoja loi mun tuliseksi;

-    Koristusta minä en

-    Saanut vaaran peitteheksi.

-    Mut sä petät, kaunoinen!

-    Luotu muita narraamahan

-    Kaikkia sä viittailet

-    Sua riemuin poimemahan:

-    Piikkis piillät, hymyilet.

-    Kyllä kerskaat, ett' on sulla

-    Väri, loiste, joilla kiillät,

-    Mutta julmempi kuin mulla

-    Sull' on miekka, millä viillät.

-

-

-

-Lilja laaksossa.

-

-

-    Sä laakson lilja, oletkos

-    Vaan maasta noussut elohos?

-    Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi,

-    Jos ei myös taivas pilvistään

-    Sun juurtas kastais vedellään

-    Ja sulle päivän paisteen soisi,

-    Jok' umpinaisen silmukan

-    Aukaisee täyteen kukkahan.

-    Niin, sielu, elos oikea

-    On armolahja taivaasta.

-

-

-

-Liisan kukka.

-

-

-    Kuin kovin janottaapi

-    Mun pientä neitoain!

-    Se yhä juoda saapi

-    Enemmän vaatii vain.

-    Se seisoo kruukussansa

-    Jalkoineen sorjasti,

-    Hienoilla juurillansa

-    Ruokaansa imevi.

-

-    Hän ilmaa hengitseepi

-    Kauneilla lehdillään,

-    Kun päivä ruskoileepi,

-    Niin riemuitsevi hän.

-    Hän tahtoo kernahasti

-    Nojata ruudullen,

-    Mist' tuikkii kirkkahasti

-    Aurinko kultainen.

-

-    Mä häntä neuvon silloin,

-    Kuin äiti ainiaan:

-    Kasvappa aamuin, illoin,

-    Ja seiso hiljaa vaan.

-    Jos mielit uudestansa

-    Pääs kääntää ruutuhun,

-    Mä tulen kepin kanssa,

-    Ja siihen kytken sun.

-

-    Hän kasvaa suuremmaksi

-    Ja kauniit lehdet saa

-    Ja tulee loistavaksi,

-    Se mua riemuittaa.

-    Jo silmikon se saapi

-    Niin pienen, pienoisen;

-    Se kukaks puhkeaapi,

-    Kun vartun hiukkaisen.

-

-    Näin kukkani kun loistaa

-    Kuin korein morsian,

-    Kiitellen tahdon muistaa

-    Mä Herraa taivahan.

-    Myös lasta vertaan kukkaan

-    Viattomuudessaan.

-    Suo, Herra, ettei hukkaan

-    Aikansa menis vaan.

-

-

-

-

-Kahdeksas Luku.

-

-Kiwikunnasta.

-

-

-Tule Liisa, mennäänpä isän luokse pellolle. Kanna sinä kruukkua, minä

-kannan kirwestä. Kruukku on poltetusta sawesta, ja siinä on suoloja.

-Kirwes on raudasta, ja sen terä on teräksestä. Isä kyntää peltoa ja

-korjaa siitä kiwiä pois.

-

-Saatatteko sanoa meille, isä, mitä sawi on? Owatko suolat eläwiä?

-Owatko rauta ja teräs kasweja? Ja mitä owat multa ja kiwet?

-

-Muista se, sanoo isä. Eläwät ja kaswit owat eläwiä olentoja. Ne

-syntywät ja kaswawat sisältäpäin kaikellaisella rawinnolla. Aikansa

-elettyä tulewat ne wanhoiksi ja kuolewat; mutta niiden sikiät kaswawat

-niiden sijaan. Niin muuttuwat alinomaa eläinkunnan ja kaswikunnan

-asujat. Ja kuitenkin näyttäwät ne alinomaa olewan samallaisia.

-Kotiwarpunen, joka laulaa tirskuttaa katolla, on laulanut siellä

-niinkauwan kuin minä muistan. Niitynruoho on samaa ruohoa, jota kaswoi

-ollessani aiwan pienenä. Ja kuitenkaan ei ole se enää sama warpuinen,

-eikä sama ruohokaan, waan uusi warpunen ja uusi ruoho. Kokonaan toisin

-on kiwien asia. Eläwät ja kaswit eläwät itsessään. Kiwet owat itsessään

-hengettömiä kappaleita ja eläwät ainoasti koko sen suuren maailman

-osina. Ne eiwät muutu itsessään. Ne eiwät synny; ne eiwät kuole. Eiwät

-koskaan kaswa sisältäpäin. Ne eiwät syö, eikä niillä ole sikiöitä eikä

-siemeniä. Eiwät koskaan wanhene nuo kowat wuoret. Näetkö tätä pientä

-kiweä, joka minulla on kädessä? Sellainen kuin se nyt on, sellaisena on

-se pysynyt monta tuhatta wuotta aina maan ensimäisestä ajasta. Näinä

-tuhansina wuosina ei se ole kaswanut wähintäkään, ja tuhannen wuoden

-kuluttua eteenpäin ei se ole isompi kuin nytkään.

-

-Katsoppa, nyt lyön kiwen rikki. Se menee palaisiksi, ja jokainen

-palainen on eri kiwi. Mutta eläwää eli kaswia en saata lyödä rikki,

-ilman etteiwät ne kuole. Kahdesta pienestä kirweestä saatan takoa ison

-kirween. Mutta enpä saata kahdesta pienestä kananpojasta tehdä kukkoa

-eli kahdesta pienestä männystä isoa petäjätä. Eläin ja kaswi owat

-kumpikin jo itsestään niinkuin walmiita. Mutta suuresta rautakangista

-saatan takoa tuhat naulaa, ja jokainen naula on rautaa.

-

-Enkö saata takoa muuta kuin rautaa? Aiwan wissisti, saatan takoa

-useampia metalleja. Sillä kiwikuntaan luemme monta kappaletta maan

-päällä, joilla ei ole erinäistä elämää. Metallit owat läpinäkymättömiä,

-tiheitä kappaleita. Useat sulawat kuumuudessa, mutta kowenewat jälleen

-tultuaan kylmempään ilmaan. Olen nähnyt sellaisiakin, joita on löydetty

-maasta puhtaina ja sekoittamattomina. Mutta tawallisesti murretaan

-_metallimalmi_ kaiwannoista wuorissa, ja rautamalmia saadaan järwien

-pohjastakin. Sitten kuumennetaan malmi hiilillä sekoitettuna

-masuuneissa, puhdistettawaksi muista aineista. Silloin rauta sulaa,

-juoksee ulos, jähmistyy harkoiksi eli taotaan kangiksi, niinkuin

-rautapruukeissa on tapana. Muutamat metallit eiwät ruostu ollenkaan

-ilmassa, eiwätkä kulu kowimmassakaan tulessa; ja siksi kutsutaan niitä

-_kalleiksi_ metalleiksi. Sormessani on sormus ja säästökukkarossani on

-keltanen raha. Molemmat owat _kultaa_, joka on kallis metalli ja

-saatetaan takoa hienoimmiksi lewyiksi. Kultaa on harwassa, ja se on

-hywin kallista. Se on yhdeksäntoista kertaa raskaampi wettä, ja löytyy

-ainoasti yksi sitä raskaampi metalli, nimittäin walkea _platina_. Mutta

-tuo walkea metallinen lusikka ja tuo walkea raha owat _hopeaa_, joka on

-hyödyllisin kalliista metalleista, sillä siitä taotaan kaikellaisia

-kaluja, jotka owat sekä kauniita että lujia.

-

-Niin on Jumala suonut ihmisten hywäksi, että _rautaa_, joka on

-hyödyllisin kaikista metalleista, löytyy runsaimmin lewinneenä maan

-päällä. Ihminen, joka wäärinkäyttää niin monia Jumalan lahjoja, on

-käyttänyt rautaakin miekoiksi ja tappawiksi luodeiksi. Kun rautaa on

-sekoitettu hiilillä, on siitä tullut _terästä_, josta taotaan

-teräaseita, niin että teräksellä woidaan kaiwaa reikiä kallioihinkin.

-Mutta jos puukkosi terä on jonkun ajan märkänä, tulee siihen ruskeita

-pilkkoja, joita sanotaan _ruosteeksi_; ja se syöpi sekä rautaa että

-terästä.

-

-Sepän takoessa putoaa _kuonaa_ raudasta. Ja rauta, jos se saapi olla

-kauwan tulessa, palaa ruskeiksi jauhoiksi. Sellaisia metalleja, joita

-ruoste ja tuli syöpi, kutsutaan _halvoiksi_ metalleiksi, ja sellaisia

-owat kaikki muut, joita nyt luettelen.

-

-Antilla on lakkarissa punertawa raha ja äitillä on kotona kahwipannu.

-Raha ja kahwipannu owat _vaskea_, joka sietää kowan kuumuuden,

-ennenkuin sulaa. Kun äiti keittää rautapadassa, ei siitä ole wahinkoa,

-jos rautaruostetta tulee welliin. Olen nähnyt rautajauhoa käytettäwän

-lääkkeeksi. Mutta aina tinauttaa äiti kupariastiansa sisäpuolelta.

-Muutoin _ruostuu_ kupari märkyydestä ja haposta, ja tämä ruoste on niin

-myrkyllistä, että ihmiset saattawat kuolla siitä. Äitillä on

-kynttiläjalkoja ja talrikkeja walkeasta ja pehmeästä _tinasta_, joka

-sulaa aiwan pian. Kelloin walurit sulaawat vaskea ja tinaa sekaisin.

-Siitä tulee walumalmia, josta tehdään kirkonkelloja, kynttiläjalkoja ja

-kulkusia. Walinkauhassa sulataan raskasta ja pehmeää _plyijyä_, josta

-isä walaa luotia ja haulia pyssyihinsä. Plyijy on myrkyllistä ja samoin

-on plyywittikin, jota siitä walmistetaan walkeamaaliksi. _Sinkki_ on

-walkeaa metallia; kun sitä sulataan vasken kanssa sekaisin, tulee tästä

-kellahtawa _messinki_. Kerran teki isä myrkkyleipiä rotille. Niihin

-pani hän _arsenikkia_, joka on itsestään harmajaa, mutta myydään

-walkeana jauhona ja on hywin waarallista. Tuwassamme olewan peilin lasi

-on takapuolelta peitetty tinan ja _elohopean_ sekoituksella; elohopea

-on walkeaa ja näyttää sulatulta hopealta. Alin-omaa näkee elohopean

-sulana; mutta kun on oikein pakkanen talwella, jähmistyy se kokoon,

-joka näyttää tinalta ja jota saattaa takoa wasaralla. Kohta

-pakkasen lauhemmaksi tultua sulaa elohopea itsestään. Jos elohopeaa

-sulataan tulikiwen (rikin) kanssa, saadaan tästä kauniin punaista

-sinooperi-wäriä. Siniset lasit, joita on äitin kaapissa, owat wärjätyt

-_kopoltilla_. Yleisensä lasketaan olewan 40 metallia. Mutta muut

-metallit owat harwassa.

-

-Jos siis otan sinooperia, saatan sen eroittaa elohopeaksi ja

-tulikiweksi. Mutta jos kuinka koetteleisin, niin en woisi enää

-elohopeasta saada muuta ainetta erilleen enkä tulikiwestäkään. Siksi

-kutsun elohopeaa ja tulikiweä _yksinkertaisiksi aineiksi_. Sellaisia

-owat kaikki metallit ja useat muut aineet. Mutta sinooperia kutsun

-_liitto-aineeksi_, ja sellaisia owat messinki, walumalmi, kliitu,

-suola, wesi ja useammat muut kappaleet maan päällä.

-

-Muutamia maan aineita kutsutaan _palawaisiksi_, kun ne pian syttywät

-tulessa ja palawat. Useammista niistä lähtee sawu, joka ei ole muuta

-kuin hienoa nokea. Noki on taas hienoa tomua _hiilestä_, joka on

-yksinkertainen aine ja jota löytyy runsaasti kaikissa luonnon kunnissa.

-Plyijyspännissä olewa plyertsi on palawaista, sillä siinä on enimmästi

-hiiltä. Kiwihiiltä murretaan kaiwoksista ja poltetaan ulkomaalla

-halkoin asemasta. Kaikki puu palaa aiwan helposti, sillä siinä on hywin

-hiiltä. Paitsi näitä tiedän wielä paljon muitakin palawaisia aineita.

-Keltaiset pötkylät, joita isä osti kaupungista, owat _tulikiweä_, jota

-ynnä _fosforin_ (walokin) kanssa pannaan tulitikkuihin. Hiilestä,

-tulikiwestä ja saltpetteristä tehdään hienorakeista mustaa _kruutia_,

-joka on niin palawaista, että pieni kipuna kohta sytyttää sen. Siitä

-tulee monta onnettomuutta, jos ei waroin menetellä kruudin kanssa.

-

-Isä aikoo nyt syödä murkinaa. Kontissa on leipää, suolattua woita ja

-suolaista kalaa. Mitä owat suolat? Sen sanon sinulle. _Suoloiksi_

-kutsutaan sellaisia aineita, jotka helposti sulawat wedessä ja antawat

-kieleen kirpistelewän ma'un. Ne owat _ruokasuoloja_, jotka parhaiten

-tunnemme ja jotka suojelewat ruokamme pahentumasta. Wälistä murretaan

-wuorikaiwannoista suoloja, joita kutsutaan wuorisuoloiksi. Eli

-keitetäänkin niitä suolaisten lähdetten wedestä. Mutta suolat, joita

-isä osti kaupungissa, owat saadut merestä. Jos maistat meriwettä, antaa

-se suolan maun kieleesi. Suurien merien rannoilla, joilla wesi on

-suolaisempaa kuin täällä, juoksutetaan sitä kuoppiin ja annetaan niissä

-höyrytä pois auringon helteessä. Siinä jääpi walkea suola kuoppain

-pohjalle, josta se kootaan ja tuodaan tänne laiwoilla. Paitsi

-ruokasuolaa tunnen wielä useita muitakin suolalajeja, niinkuin _alunan_

-ja wiheriäisen _wihtrillin, kuparröökin ja salpetterin_, jota isä teki

-kerran salpetteriladossa. Sellaiset suolat owat hyödyllisiä useoihin

-käsitöihin, mutta niitä ei saata syödä.

-

-Monet aineet tulewat happanewiksi (happanewat) kun seisowat kauwan.

-Wälistä pannaan _etikkaa_ ruokaan; siitä tulee ruoka happameksi.

-_Wiinahappo_ tunnetaan wiinamarjoissa ja _omenahappo_ omenoissa. Mutta

-tunnenpa muita _happoja_, jotka owat paljon wäkewämmät, esim. polttawan

-_wihtrilli-öljyn_ (rikkihapon). Jos panen waskirahan _sieweteen_

-(salpetterihappoon), syöpi happo pois ruosteen, ja raha on niin kirkas

-kuin olisi uusi. Mutta jos pisarakaan happoa tipahtaa waatteisiin,

-polttaa se reijän; ja jos se sattuu sormeen, tulee siitä keltainen

-pilkku ihoon. Sentähden tiedän waroa itseäni sellaisista wäkewistä

-hapoista. Oli kerran päihtynyt mies, joka tahtoi kaataa enemmän wiinaa

-pikariin, mutta erehtyipä lasin otossa ja kaasi siewettä palowiinan

-sijaan pikariin. Kun hän sen ryyppäsi, poltti se niin kowasti sisuksia,

-että hän wähän ajan perästä kuoli.

-

-Kun äiti lijottaa tuhkaa kuumassa wedessä, tulee siitä _lipeää_, jota

-tarwitaan waatetten pesussa ja peseen (soopan) teossa. Isä polttaa

-juuri sitä warten metsässä koiwuja ja haapoja tuhkaksi. Tästä tekee hän

-lipeää, jonka sitten keittää muuripadassa kuiwiin, ja saapi siitä

-ruskeaa _potaskaa_. Sitten polttaa hän sen walkeaksi ja myypi

-kaupunkiin, sillä sitä tarwitaan wärjäykseen ja muuhunki.

-

-Otanpa nyt multaa käteeni maasta. Mitä on multa? Multa on erinäisten

-kaikissa luonnonkunnissa olewain ainetten sekoa. Siinä on jäänöksiä

-mädänneistä kaswuista ja eläwistä. Sellaisissa aineissa hyötywät

-kaswien juuret, ja siksi kutsutaan multaa, jossa on paljolta sellaisia

-aineita, ruokamullaksi. Siksi höystetään peltoa, ja siksi kynnetään

-sitä, että multa paremmin sekausisi, ja kaikki sen aineet paremmin

-_lahoisiwat_ ilmassa. Mullassa on useita _maalajejakin_. Siinä on usein

-sitä hyödyllistä _sawea_, joka on maalaji, joka kowenee tulessa. Siitä

-poltetaan tiilejä. Siitä tekewät kruukunmaakarit sawi-astiamme, ja

-posliinitehtaissa walmistetaan siitä talrikkiakin. Meillä on pellossa

-punertawaa _merkeliä_, joka on hywin kaswawaa, ja siinä on sawea ja

-_kalkkia_. Mutta kalkkimaata on enimmästi wuorissa.

-

-Hietamaassa ei menesty wilja hywästi, sanoo isä, sillä hieta on löyhää

-ja päästää sateen läpi. Hietaa on yleeseen sanomattomaan paljolta; kun

-se on karkea-rakeista, sanotaan sitä someroksi. Mitä on hieta? Se on

-hienonnettuja rakeita kowasta aineesta, jota kutsutaan _kiiseliksi_ ja

-on _kiwilajia_. Ei mitään ole niin runsaasti maan päällä. Kuka woipi

-lukea hiedan rakeet meressä ja rannoilla ja kankailla, joilla petäjät

-kaswawat. Kiiseliä on se punanen _hietakiwi_, jota käytetään tahkoiksi,

-ja kowa _pii_, joka antaa säkeneitä tuliraudalla lyödessä ja

-_ukonkiwi_ (kuutilo). _Maasälpä_ (wältspaati) ja _kiiltoliuska-kiwi_

-(katinkulta-kiwi) owat enimmästi kiiseliä. Ja näistä owat kowat

-_kneissi- ja kraniittiwuoret_ ja sanomattomat harmaat kiwet yhdistetyt.

-Wälistä on muita kiwilajia ikäänkuin pakattuina niiden sisässä. Niissä

-näkyy _aluna-liuskakiweä, kiilto-liuskakiweä_ (katinkulta-kiweä) ja

-_sawiliuska-kiweä_, jota saatetaan halkoa liuskoiksi ja tehdä

-luwunlasku-tauluiksi kouluihin.

-

-Muutamat wuoret owat löyhemmistä kiwilajista. Oletko nähnyt

-kalkkikiwi-kalliota, josta murretaan walkeata _kalkkikiwiä_?

-Ensin poltetaan kalkkikiwet suurissa uuneissa, ja niistä saadaan

-kastelematointa kalkkia. Kun siihen kaadetaan wettä, ottaa se

-hetkeksi kowan kuumuuden, ja tätä sanotaan kalkin kastelemiseksi.

-Kalkkia sekoitetaan sawen ja hiekan kanssa, kun sitä käytetään

-muurauspruukiksi. Olen nähnyt kowaa ja hienosyistä kalkkikiweä,

-jota kutsutaan _marmoriksi_. Sitä on monennäköistä ulkomailla ja

-maassammekin Ruskialassa. Siitä hakataan kauniita patsaita, portaita

-ja kuwia. Ja kun mainiot mestarit owat weistimellään hakanneet

-marmoriin kauniimpia ihmisten ja eläinten kuwia, täytyypä, kuwat

-hawaittua, pysähtyä ihmettelemään, että niin paljo elämän näköä

-on woitu mukailla kowaan kiween. Mutta, koska marmori on kallista

-ja sitä löytyy harwassa, on hawaittu kalkista ja wihtrilliöljystä

-saatawan walkea sekoitus, jota kutsutaan _kipsiksi_, ja se on paljon

-huokeampaa. Tästä tehdään kipsikuwia, joita ulkomaalais-kipsimaakarit

-kantelewat laudalla päälaellaan kaupungeissa myytäwiksi. Kowinta

-kipsiä on walkea _alabasteri_. Mutta löyhintä kalkkilajia on

-_kliitu_, jonka kaikki tuntewat, ja sitä on ulkomailla niin paljolta,

-että siellä on kokonaisia kliitu-wuoria.

-

-Sittenkin on wielä monia löyhiä kiwilajia. Äiti kihnasi messinkiä

-kirkkaaksi kiwellä, joka oli niin keweää, että pysyi weden päällä, ja

-sitä sanottiin _hohkakiweksi_. Isän paras piippu on _merenwahasta_,

-joka on niin pehmeää kiweä, että sitä saatetaan leikata. _Wuolukiweä_

-saatetaan wuolla ja warwata padoiksi. Muutamain kiwien luullaan ennen

-olleen niin pehmeinä kuin muta on wedessä. Ja kun wesi, joka seisoi

-yleiseensä maan päällä, juoksi pois, owat kiwet sittemmin kowenneet

-ilmassa. Tästä woidaan selittää, kuinka muutamissa löyhemmissä wuorissa

-on tawattu jäänöksiä kaswuista ja eläwistä mudassa, jossa ne sitten

-owat kowenneet sen kanssa kiwiksi. Mutta harmaakiwi-wuorissa ei löydy

-kiwettyneitä eli _kiwettymiä_. Sentähden luullaan harmaan kiwen olleen

-maan päällä, ennenkuin kasweja ja eläwiä on ollutkaan. Mutta muut

-wuoret ja kiwet owat tulleet ja kowenneet paljon jälempänä.

-

-Tuolla kaupungissa näki äiti kiwen, joka wälkkyi kummallisesti

-kirkkaana ja oli niin kowa, että lasimestari leikkeli sillä laseja.

-Äitistä oli kiwi mieluinen ja hän pyysi sitä ostaaksensa muutamilla

-kopeikoilla. Ei, sanoi lasimestari, se kiwi on _timantti_ ja woipi

-maksaa enemmän kuin koko teidän tupanne. Tuleppa kanssani kultasepälle,

-sanoi hän, niin näytän teille useita _kalliita kiwiä_. Sellaisia

-löytään aiwan harwoin ja ne maksawat hywin paljon. Kun ne owat lasketut

-sileiksi, sijoitetaan ne kultaan ja kalleisiin koristuksiin. Mutta

-timantti ei ole muuta kuin puhtainta hiiltä, ja sentähden palaa se

-kokonaan kowassa tulessa.

-

-Äiti näki kultasepällä muitakin kalliita kiwiä, jotka kaikki oliwat

-kowia, wälkkywiä ja läpikuultawia. Siellä näki hän helewän punaisen

-_rupiinin_ ja sinisen _safiirin_. Hän kysyi keltasen _topaasin_ ja

-wiheriäisen _smaragdin_ hintaa. Mutta niin paljo ei ollut äitillä

-rahaa, että olisi woinut ostaa yhtäkään niistä. Ainoasti tumman

-punainen _karnioli_ oli helpompi, ja sen osti äiti sormukseensa.

-Tuleppas tänne, sanoi kultaseppä, niin saat ostaa _mukailtuja kiwiä_

-helpolla hinnalla. Owathan ne kallisten kiwien näköisiä, waikka eiwät

-ole niin kowia ja wälkkywiä. En huoli, sanoi äiti, en tahdo ylpeillä

-petollisuudella. Jos ei minulla ole waraa ostaa sitä, joka on oikeaa,

-niin en huoli teidän mukailluista kiwistännekään.

-

-Isä oli kerran juonut terweydekseen wettä lähteestä, jossa se maistui

-läkiltä. Tämä tuli siitä, että wesi oli juossut maan läpitse ja siinä

-kohdannut rautaa ja muuta metallia, joista wähäinen osa oli irtaunut

-weteen. Sellaista kutsutaan _mineraaliwedeksi_ (kiwennäiswedeksi),

-sillä kiwet ja malmit kutsutaan _mineraaleiksi_ (kiwennäisiksi). Sen

-lähteen tyköä löyti isä kiwettyneen puupalasen. Sillä muutamat kuolleet

-kaswit ja eläinten luurangot, jotka owat kauwan maanneet maassa,

-kastuwat läpi mineraaliwedestä (kiwennäiswedestä). Ja niin kowenewat ne

-wiimein kuin kiwettyneet kappaleet wuorissa.

-

-Isä sanoi: nyt olemme nähneet jotakuta kaikista kolmesta luonnon

-kunnista. Ihmeellisesti ja wiisaasti on Jumala laittanut kaikki.

-Eläimille ja kasweille on Jumala antanut pyöristetyn muodon, ikäänkuin

-siksi etteiwät loukkaisi toisiaan. Mutta kiwille on hän antanut

-särmäisen muodon. Ja kumma se on, että niiden särmät tulewat niin

-säännöllisiä. Jos katselet ruokasuoloja, näet jokaisella rakeella

-alusta olleen kuusi sileää siwua, juurikuin kuutiolla. Jos kaadat

-kuumaa wettä wähäisen salpetteriko'on päälle ja annat weden sitten

-jäähtyä, niin näet, kuinka salpetteri jälleen hyytyy wedestä

-kuusikulmaisiksi neuloiksi. Sellaisia hyytyneitä neuloja ja kipeneitä

-kutsutaan _kiteiksi_, (kristalleiksi), ja ne owat aina samallaisia

-samassa aineessa.

-

-Kiwikuntaa löytyy jokapaikassa; koko tämä suuri maapallo on siitä

-kokoonpantu. Awarassa meressä on sanomattoman paljo suolaa, kaikkein

-eläinten luissa on on kalkkia, ja itse ihmisen weressä on rautaa. Joka

-paikkaan on Jumalan kaikkiwiisas käsi lewittänyt luonnon aineet niin,

-että alin-omaa syntyy uusia olentoja siitä, joka näyttää kuolleelta

-silmiimme. Kaswit nousewat ylös mullasta, eläimet eläwät kasweista ja

-ihminen taas saapi rawintonsa kasweista ja eläimistä. Ja niin on kaikki

-luonnon kunnat kiinteimmässä yhteydessä keskenänsä. Ja niin on Jumala

-joka paikassa, ja joka paikassa näkee ihminen Hänen äärettömän

-kaikkiwaltansa jälkiä.

-

-

-

-Kullasta ja hopeasta.

-

-

-Kulta, jota ihmiset niin paljon haluawat, tulee tänne Wenäjältä ja

-Amerikasta. Wälistä löydetään sitä puhtaana. Brasiliassa löydettiin

-kerran kultakappale, joka painoi 128 (sata kahdeksankolmatta)

-leiwiskää. Wirrat ja ojat tuowat muassaan kultaa wuorista. Silloin

-painuu raskas kulta wirtain pohjalle. Sieltä otetaan hieta ja

-_huuhdotaan_ astiassa; ja koska kulta on raskainta, laskeupi se

-ennenkuin hieta pohjalle. Sitten sulataan kultaherneet kappaleihin.

-Suomessa on etsitty kultaa Kemissä ja Kuusamossa; mutta sitä on

-löytynyt niin wähältä, ettei saalis ole maksanut työwaiwaa. Muutamia

-wuosia jälkeenpäin leweni huhu, Kalifornian maassa löytywän

-suunnattoman paljo kultahietaa. Sinne matkusti monia tuhansia ihmisiä

-kaikista maailman paikoista, äkkiä rikastuaksensa. Ja paha woitonhimo

-oli niin willinnyt niitä, että moni mies lähti pois waimonsa tyköä, ja

-wanhemmat lastensa tyköä, ja lapset wanhempainsa luota. Ja ne myiwät

-kaikki mitä heillä oli kotona ja jättiwät toimituksensa, päästäkseen

-kultaa kaiwamaan. Mutta kun tuliwat Kaliforniaan, oliwat siellä kaikki

-elämän tarpeet kauhean kalleita. Monta kuoli nälkään. Toiset tekiwät

-yötä ja päiwää kowasti työtä wedessä ja rapakossa, josta hakiwat

-kultahietaa. Moni menetti kultansa ja henkensä ryöwärein käsissä.

-Niin tuliwat jotkut harwat rikkaiksi: mutta moni menetti henkensä

-wiheliäisyydessä ja köyhyydessä. Ja ne, jotka pahoilla mielin palasiwat

-takaisin kotiinsa, huokailiwat surulla, kun pahalla ahneudella on niin

-usein waltaa syntisen ihmisen sydämessä.

-

-

-

-Kaiwoksista.

-

-

-Kun laskeutuu alas sywiin kaiwoksiin ja näkee kaiwoswäen liikkuwan

-tulisoittoineen, tuleepa ajattelemaan saduissa mainittawia

-lintukotolaisia, jotka takoiwat kultaansa maan sisuksissa. Wälistä

-laskeutaan niihin alas tikapuita myöten; mutta sywimpiin kaiwoksiin

-wiwutaan ihmisiä korissa. Fahlun kuparikaiwos ja Dannemoran rautakaiwos

-owat kaksi niin sywää kaiwosta Ruotsissa, että saisi panna neljä

-kirkontornia päälletysten seisomaan, ja tuskinpa ne sittekään

-ylettyisiwät kaiwoksen pohjasta ylimmäiseen maapintaan. Useat kaiwokset

-menewät alemmaksi meren pohjaa. Täällä Suomessa ei ole niin sywiä

-kaiwoksia; mutta Orijärwen vaskikaiwos saatetaan werrata olewan kahta

-kirkontornia sywän. Ja kaiwoksissa hakataan metallein malmia pitkistä

-solista, joita kutsutaan _kaiwoskuopiksi_. Mutta on suolakaiwoksiakin.

-Pienen kaupungin tienoilla, jonka nimi on Wielizka, Galizian maassa, on

-niin awaroita suolakaiwoksia sywässä maan sisässä, että ne owat kuin

-suuri kaupunki katuineen ja torineen. Ja sellaisia toreja on siellä

-kolmikerrassa päälletysten. Siellä hakataan wuorisuoloja seinistä, ja

-aiwan kaunista on se katsoa, kuinka miljonittain suolan rakeita yleensä

-kimaltelee walkean walossa, jos mihin katsoisi. Ihmiset ja eläimet

-menettäwät siellä kyllä usein henkensä, kun katto pudota rysyää niiden

-päälle. Ja sitten käypi niinkin, että wasta monien wuotten perästä

-löydetään niiden ruumiit muuttumattomina. Sillä suola on tunkeunut

-niiden läpitse ja warjellut niitä mätänemästä.

-

-

-

-Kiwettymisistä.

-

-

-Usein poljemma me, käwellessämme maalla, jäänöksiä muinais-ajan

-kaswuista ja eläwistä. Niinpä löytyy suuria wuoria, jotka owat

-näkinkenkäin kuorista; koko suuri Berlinin kaupunki on rakennettu

-maalle, joka on wesiäisten jäännöksistä. Muutamissa kylmissä maissa on

-kaiwettu maasta elehwanttein ja muiden eläinten luita, joita eläimiä

-on wieläkin kuumissa maissa. Onpa nähty jäännöksiä sellaisista

-muinais-ajan eläinpuwuista, joita ei enää olekkaan maan päällä. Wälistä

-owat nämä luut kiwettyneinä. Kuitenkin käypi se useimmin niin kaswein

-kanssa. Englannissa ja muissa maissa on useampain sylien sywyydestä

-maassa löydetty suuria metsiä, jotka owat olleet warsin mustat ja

-kowat. Sellaisista muinoin hiiltyneistä ja sittemmin kiwettyneistä

-metsistä on kiwihiili tullut maan sisässä. Onpa löydetty kiwettyneitä

-jywätähkiäkin. Maan sisästä on kaiwettu wanhoja puita, jotka owat

-olleet rautamalmiksi muuttuneita. Muutamissa mineraali- (kiwennäi-)

-lähteissä nähdään aiwan pian sellainen muutos. Jos tänä päiwänä panen

-kukkaisen sellaiseen lähteesen ja otan sen huomena siitä ylös, näenpä

-kummallista. Kukkaan ja lehtiin yleensä on tullut kowa kuori, joka on

-kokounut wedestä, ja koko kukka näyttää kuin olisi leikattu ruskeasta

-kiwestä.

-

-

-

-Kaikellaisista aineista.

-

-

-Aikaa sitten tuli eräs laiwa haaksirikkoon luotoja wastaan meressä, ja

-töin tuskin pelastiwat merimiehet itsensä weneillä. Märkinä ja

-kontettuneina tekiwät he rannalle ison walkean kuiwatakseen ja

-lämmittääkseen itsiään. He mieliwät keittää ruokaakin ja paniwat

-natronisuola-tönkkejä padan alle. Kun natronisuola kowassa kuumuudessa

-suli hiedan kanssa yhteen, näkiwät merimiehet ihmetellen, että siitä

-oli tullut _lasia_. Siitä ajasta on alettu pitää lasiruutuja

-akkunoissa. Wiheriäiseen lasiin kelpaa takkatuhkakin, mutta walkiaan

-lasiin tarwitaan joko natronia tahi potaskaa ja ruskeaa kiweä. Lasia

-wärjätäänkin ja lasketaan sileäkulmaiseksi. Kauniilta se kyllä näyttää,

-kun lasinpuhaltaja puhuu ilmaa sulaneesen lasi-aineesen ja siitä

-walmistaa putelleja ja lasipalleja.

-

-Fahlunin suuresta vaskikaiwoksesta Ruotsissa on wanha tarina. Muuan

-suomalainen paimen hawaitsi kilinsä kyljen olewan punaisena. Paimenella

-teki mieli tietää, mistä tämä oli tullut ja huomasi pian, että kili oli

-maannut sillä paikalla, jossa vaskea löytyi wuoressa. Näin löydettiin

-Pohjolan rikkain vaskikaiwos. Waskiseppä ei kuumenna waskea, niinkuin

-rautaseppä tekee raudalle, waan takoo sitä kylmänä. Kun hän tahtoo

-liittää kahta waski-kappaletta yhteen, ei hän saa niitä kiinni

-takomalla, waan hän yhdistää ne messingillä. Se on metallien

-juottamista.

-

-Kun muutamanlaisia _hartseja_ eli pihkoja sulataan öljyssä, jota

-kutsutaan tärpätiksi, saadaan siitä _wernissaa_ (kiilto-öljyä), jolla

-monellaisia teoksia _lakeerataan_ (kiilloitetaan). Liimaa walmistetaan

-nahasta, sarwista eli luista, kuin niitä keitetään wedessä.

-_Läkkiä_, jolla kirjoitetaan, tehdään pienistä tammen käwyistä ja

-rautawihtrillistä. _Tärkki_ on hienoa jauhoa, jota on monellaisissa

-juurissa ja siemenissä. Leipätaikinan annetaan _kohota eli nousta_,

-että leipä tulisi mureaa. Mutta kun imelänlainen neste on käynyt, ei

-sillä ole enää imelän makua, waan se on wäkewää. Siinä on _wäkiwiinaa_

-(spirituswiinaa). Onpa monellaisissa kaswuissa makean- eli

-sokeri-ainetta. Sentähden saatetaan tehdä wiiniä ei ainoastaan

-wiinapuun rypäleistä, waan pihlajan ja tuomen marjoistakin. Palowiinaa

-poltetaan elosta eli imelletyistä potaateista, joita pannaan mäskiksi

-ja käytetään. Sitten kulkee palowiina höyrynä jähdytys-astian läpi, ja

-rankki jääpi jälelle. Mutta se on ilkeä taitoteos, sillä ei koskaan ole

-mikään taito tehnyt niin paljo pahaa maailmassa. Ennemmin panemme

-_olutta_ ja _sahtia_ maltaista, jotka ensin keitetään wierteeksi, ja se

-sitten käytetään. _Simaa_ (mesijuomaa) walmistetaan hunajasta ja

-wedestä kryytein kanssa.

-

-

-

-Orijärven vuorikaiwos.

-

-

-    Kävipä ryske julma Manalassa,

-    Mä tunsin jalkoin alla tutinan,

-    Eteeni näin maan kidan aukeevan.

-    Mä huusin: "mienkö nyt Pohjolassa,

-    Mit' olen kuullut maista etelän:

-    Syvyyden kaupunkeja, maita nielevän!"

-

-    Ei, senhän toimi, taito aikaan saapi,

-    Heit' tulikin ja vesi tottelee,

-    Kovia kallioita halkaisee,

-    Tuo malmin esiin, sitten puhdistaapi,

-    Niin että sillä vaikka kultaa sais,

-    Kun Perunmaalle asti kaupittais.

-

-    Teollisuuspa näin, mi siivet antaa

-    Kaupalle, neron kanssa kilpaillen

-    Maailman seudut liittää yhtehen.

-    Näin Suomen mieskin unhotettu kantaa

-    Maailman markkinoille viimeinkin

-    Mit' uutta mietti hän ja saatti ilmihin.

-

-

-

-Timantti.

-

-

-    Arabiassa muinoisin

-    Mies vanha Amru eli.

-    Vaikk' oli köyhä, kuitenkin

-    Luojaansa turvaeli,

-    Hätänsä, huolens ainian

-    Vaan heitti haltuun Jumalan.

-

-    Joelle kerran tultuaan

-    Hän huomas kiven täällä,

-    Mi kiilteli kuin loistoissaan

-    Veshelmi kukan päällä.

-    Hän korjas kiven lystikseen,

-    Vei kummaksi sen lapsilleen.

-

-    Leluna lasten oltuaan,

-    Se nurkkaan viskattiin,

-    Vaan pantiin lakeen riippumaan.

-    Kun loistons keksittihin.

-    Ei Amrull' ollut kynttilää,

-    Siis lyhtynä pit' olla tää.

-

-    Illalla tuli kauppamies

-    Ja kiven kirkkaan keksi:

-    "Tuo kivi myyppäs, tai kenties

-    Sen annat ilmaiseksi."

-    "No", vastas Amru, "ota vaan,

-    Jos nauhan rinkeliä saan."

-

-    Mies kiven otti kaunoisen,

-    Pääkaupunkihin läksi,

-    Sen kauppas kultasepille

-    Taas muille myytäväksi.

-    Niin rikast ei vaan kohdannut,

-    Jok' ois sen ostaa mahtanut.

-

-    Näet, kun se oikein saatihin

-    Kirkkaaksi kanteiltansa,

-    Se timantiksi nähtihin

-    Isoimmaks lajiansa;

-    Kuningas kruunuuns osti sen,

-    Siit' tuhansia maksaen.

-

-    Hän pidot piti köyhillen

-    Nyt kruunun kunniaksi,

-    Myös Amrun lapset kerjäten

-    Tulivat vierahaksi.

-    "Lyhtymme", huusit, "katsoppas,

-    Pitävi päässään kuningas".

-

-    Kuningas tämän kuultuaan

-    Luo viittas kauppiasta,

-    Ja päätti kohta, tultuaan

-    Selvälle asiasta:

-    "Sä rahat anna Amrullen,

-    Saat rinkelisi jällehen."

-

-

-

-

-Yhdeksäs Luku.

-

-Maasta.

-

-

-Muutamana päivänä olivat Antti ja Liisa kartanolla ja kaivoivat niin

-vireästi, että hiki tippui otsasta. Syvän kuopan kaivettua istuivat

-levähtämään ja katsoivat kuoppaan. Samassa tuli heidän isänsä ja kysyi:

-mitä kaivatte, lapset, ja mitä siinä katsotte kuoppaan? Liisa vastasi:

-mielellämme olisimme katsoneet sitä, jota on maan sisässä.

-

-Isä sanoi: jos koko kylän väki kaivaisi samaa paikkaa, ja jos se sitä

-tekisi viisikymmentä vuotta, eivät sittekään saisi nähdä sitä, jota on

-maan sisuksessa. Sillä jos olisi mahdollista kaivaa reijän suoraan maan

-läpi, niin olisi se reikä 1,200 (tuhat kahtasataa) peninkulmaa syvä. Ja

-päästäväksi maan sisukseen, täytyisi kaivaa 600 (kuuttasataa)

-peninkulmaa syvään. Mutta eipä voi yksikään kaivaa puoltakaan

-peninkulmaa alaspäin, sillä sitä ennen tullaan veteen eli vuoreen.

-Peninkulman syvyyteen maan sisään ei ylety yksikään kaivanto. Välistä

-löydetään vuorissa syviä reikiä, joita kutsutaan _luoliksi_ ja jotka

-ovat olleet niissä aina maan alusta. Ihmiset ovat välistä kontanneet

-näihin luolihin ja heillä on ollut valkea muassa nähdäkseen maan

-sisuksia. Ja siellä on nähty korkeita holveja, kuin kirkkoja, joissa

-vesi on alinomaa tippunut katosta. Ja siellä on nähty ihmeellisesti

-kauniita patsaita valkeista kivistä, ja siellä on maan-alaiset virrat

-pauhanneet kaukana alaalla pimeässä. Mutta ei yhtään elävää olentoa ole

-asunut syvyydessä, ja ihmisiä on alkanut niin kauhistuttaa, että ovat

-mielellään rientäneet takaisin Jumalan kirkkaan päivän valoon. Ei siis

-tiedetä mitään vissiä maan sisuksesta. Mutta siitä, joka on likinnä

-jalkaimme alla, tiedämme, että siinä on useita erilaisia _maakertoja_

-päälletysten. Kaivoa kaivaessa sattuu, että ensin tullaan multaan ja

-hietaan, sitten saveen, sitten jälleen hietaan ja niin jälleen toisiin

-maanlajeihin. Paljon paremmin tunnemme _maan pinnan_, jonka Jumala on

-luonut asunnoksi ihmisille, kasveille ja eläville.

-

-Kuulin yhden akan olleen, joka ei koskaan ollut käynyt ulkona tuvasta,

-jossa hän asui, sillä hän oli sekä sokea että ontuva. Kauvan luuli hän

-siis ei maailmaa olevan tuvan ovea etemmä. Mutta kerran sai hän kuulla,

-että oli palanen maailmaa ulkopuolellakin tuvan ovea. Pistipä kätensä,

-ulos akkunasta koetellakseen, kuinka iso maailma oli. Ja kun hän

-haparoi tyhjää ilmassa, sanoi hän kummastellen: onpa sitä maailmaa

-jonnekkin päin! En voi tuntea sen seiniäkään!

-

-Tämän kuultua rupesivat Antti ja Liisa nauramaan. Isä kysyi: sanoppa

-Liisa, kuinka paljo tästä on maailman ääreen? Liisa vastasi: maailmaa

-on vielä kappale veräjänkin taakse maantielle, sillä olin siellä

-paimentamassa lehmiä. Antti luuli tätä kovin vähäksi ja sanoi: maailmaa

-on vissiinkin peninkulma tästä eteenpäin, sillä niin kaukana kävin

-myllyssä isäni kanssa jauhoja noutamassa.

-

-Tähän sanoi isä: niin vähän tietäisimme, jos emme oppisi enempää

-muilta. Tulkaa, menemme yhdessä tuolle korkealle vuorelle metsään.

-Siellä saamme nähdä enemmän maan pintaa.

-

-Niin menivät kaikki ja katselivat tarkasti ympärilleen mennessään.

-Käydessään astuivat he viheriäistä _tannerta_ juurikuin lattiata.

-Kartanosta tultua maantielle, oli heillä toisella puolella suuri

-_metsä_ ja siinä monellaisia puita, pensaita ja _vesakkoa_. Toisella

-puolella oli tasainen maa peltoin ja niittyin kanssa. Tätä kutsuttiin

-_lakeudeksi_ ja pienempää osaa siitä kutsuttiin _kedoksi_. Vähä

-ulompana, ulkopuolella kaupunkia, oli maa hietikkoa ja kutsuttiin

-_kentäksi_. Ja vielä ulompana, jossa lakeus kasvoi kanervia ja

-harvastaansa mäntyjä, kutsuttiin sitä maata _kankaaksi_. Jos tämä

-lakeus olisi niin kuiva, ettei siinä kasvaisi mitään, nimitettäisiin se

-_aavikoksi_. Ja jos se olisi paljas ja kivinen, mutta kasvaisi

-kuitenkin ruohoa, kutsuttaisiin sitä _aromaaksi_.

-

-Etemmä mennessä alkoi maa yletä ja taas aleta. Korkeaa paikkaa

-kutsuttiin _kukkulaksi_, ja kukkulan nousema ja laskeuma oli _mäki_. Ja

-jos se kukkula olisi korkea ja suuri, kutsuttaisiin sitä _vaaraksi_; ja

-jos se olisi pitkä ja kaitainen, sanottaisiin sitä _selänne-maaksi eli

-särkäksi_. Laskeuttuaan mäkeä alas tulivat lapset alhaiselle paikalle

-kahden vaaran väliin, ja sitä kutsuttiin _laksoksi_. Mutta jos se lakso

-olisi pieni, kutsuttaisiin sitä _notkoksi_.

-

-Lakson läpi tultua poikkeusivat lapset maantieltä pois ja alkoivat

-nousta vuoren rinnettä ylöspäin. Paikoittain oli rinne sileä, mutta

-paikoittain oli siinä suuria _rakoja_, juurikuin vuori olisi

-halkeillut. Siellä oli paljo suuria kiviä, joita kutsuttiin

-_kallioiksi_, mutta toisia jotka olivat pinnaltaan tasaisempia,

-kutsuttiin _paaseiksi_. Ja kallioiden välillä oli _halkeimia_, joihin

-helposti voi pudota, ja leveämpiä ja vetisiä väliä kutsuttiin

-_rotkoiksi_. Ylemmä tultua näkivät lapset täällä olevan useita vuoria

-pitkässä rivissä ja laksot ja rotkot välillä, ja sitä kutsuttiin

-_vuorenselänneeksi_. Jos täällä olisi niinkuin Lapissa rivi korkeita

-vuoria terävine huippuineen ja lunta huipuilla, kutsuttaisiin niitä

-_tuntureiksi_. Ja niiden välillä olisi synkkiä _louhikko-korpia_ ja

-autioita _vuomia_, joissa ei näkisi muuta kuin kiviä kivien vieressä ja

-mätästä mättään vieressä.

-

-Tämä vuori on vissiin korkein koko maailmassa, sanoi Antti. Korkea on

-tämä kyllä, sanoi isä, koska tämä on paljon korkeampi puita, huoneita

-ja kiviä, jotka ovat tuolla alhaalla lakeudella. Mutta muutamat vuoret

-ovat vielä paljon korkeammat tätä. Ja niiden korkeutta vertaillessa

-lasketaan, kuinka korkealla näiden huiput ovat meren pinnasta.

-Korkeimman vuoren nimi on Teiriharju. Se on niin korkealla merestä,

-että jos 8 kirkontornia pantaisiin päälletysten seisomaan, tulisi

-kahdeksannen huippu vasta Teiriharjun huipun korkuiselle. [Muist.

-Kirkontornin laskemme 24 syltä eli 72 kyynärää eli 144 jalkaa

-korkeaksi. Teiriharjun huippu on siis 1,152 jalkaa korkealla meren

-pinnasta.] Kuitenkin on vielä paljon korkeampia vuoria muissa maissa.

-Peltoivi Lapissa on yhtä korkea kuin 13 kirkontornia ja Kimborazo

-Amerikassa on niin korkea kuin 180 kirkontornia päälletysten pystössä.

-Ja jos voisi sinne kiivetä suoraan ylös tikapuita myöten, niin pitäisi

-niiden tikapuut olla pitemmät 7:mää virstaa eli kolmeneljännes

-peninkulmaa pitkät.

-

-Mutta jos korkeain vuorten yli kivetään, mitä siellä toisella puolella

-näkyy? kysyi Liisa. Tuleeko sieltä jo maailman ääri?

-

-Ei, sieltä tulee taas toisia lakeuksia ja toisia vuoria ja laksoja ja

-kukkuloita ja mäkiä ja kankaita ja metsiä ja tuntureita, siksi kun

-pysähdytään jonkun veden tykö. Niin hyödyllisesti ja kauniisti on maa

-luotu, että yksi paikka ei ole toisensa näköinen. Jotka asuvat

-erilaisissa paikoissa, tarvitsevat alinomaa vaihettaa toisilleen sitä,

-jota maa antaa yhdessä paikassa ja jota puuttuu toisessa. Lakean maan

-asukasten täytyy tuoda metsästä hirtensä ja vuorista rautansa.

-Vuorimaiden asukasten täytyy tuoda eloviljan ja maidon lakeilta mailta.

-Ja jotka asuvat suurissa metsissä, niiden täytyy matkustaa muille

-tienoille saadakseen sitä, jota ei metsä anna.

-

-Levähdämme nyt vähäisen tässä vuoren lakeella ja syömme iltasemme. Tämä

-puukko on taottu vuoren raudasta. Tämä leipä on leivottu lakean maan

-elosta. Tämä kori on nijottu metsän juurista. Ympärillämme ja tuolla

-alempana meitä levenee maa kesän viheriäisyydessä juurikuin kirjava

-taulu. Niin kauvas kuin silmä eroittaa, ovat kaikki Jumalan työt

-täydellisiä ja viisaita. Ja kuitenkin näemme tässä aivan pienen osan

-maata ja vielä paljon pienemmän osan koko luotua maailmaa. Mutta jos

-kulkisimme alinomaa samalle suunnalle ja kiipeisimme vuorten yli ja

-purjehtisimme merien ylitse, olisimmepa viimein vaeltaneet ja kulkeneet

-koko maan ympäri.

-

-Niin, mennäänpä koko maan ympäri, huutivat molemmat lapset ilon

-innossa. Lähdetään heti kohta ja tullaan huomenna jälleen takaisin!

-

-Heidän rakasta isäänsä nauratti, ja hän sanoi: ihmiset, joilla ovat

-käsissä kaikki keinot, joita koskoinkaan on keksitty päästäväksi merien

-ja maiden ylitse, tarvitsevat maan ympäri ennättääkseen vähintäänkin

-vuoden. Mutta jos me lähtisimme sille matkalle tänä päivänä,

-pysähtyisimme kukatiesi jo ensimäisen ojan rannalle neuvontoinna.

-Kukatiesi kerran, isoiksi kasvettuanne, tekin menette isoon laivaan ja

-purjehditte tuhansia peninkulmia maan ympäri. Mutta nyt palaamme

-ilta-auringon valossa takaisin pieneen majaamme. Siliä siinä on hyvä

-kotimme, ja tämä maa on Suomi, oma rakas isänmaamme. Ja ei yhtään muuta

-maata koko tämän suuren maan päällä ole meille niin rakasta ja kallista

-kaikkina elämämme päivinä. Sen maan edestä tahdomme me elää ja sen maan

-edestä saatamme kuolla. Tätä maata ymmärrämme me parhaiten. Täällä

-asuivat isämme. Täällä oli kätkyemme, jonka vieressä äitimme lauloi

-meille laulujaan. Näiden koivuin ja kuusten alla olemme kasvaneet ja

-leikitelleet. Täällä on meillä ollut suruja ja paljo iloa, huolia ja

-paljo rauhaa. Ja täällä, tässä samassa maassa, isänmaassamme, suopi

-Jumala meille kerran haudan koivuin varjoon.

-

-Ja koska jalkamme polkee maata, on meidän päämme vapaasti pystössä

-taivaan sinistä kattoa kohti. Katso, näin tahtoo Jumala alinomaa

-osottaa meille, että olemme kasvaneet maan tomusta, mutta olemme aiotut

-ahkeroimaan olentomme kalliimman osan kanssa ylöspäin. Ja vaikka me

-rakastamme ja ihmettelemme tätä ihanaa maata, niin ei tämä kuitenkaan

-ole sielumme oikea ja ijankaikkinen koti. Se on korkeampi: se on

-Jumalan kaikkivaltiaan tykönä taivaan korkeudessa.

-

-

-

-

-Fingalin luolasta.

-

-

-Staffan saarella Skotlannin maassa on mainio luola, jossa sadut sanovat

-sen jalon uroon Fingalin asuneen. Siihen soudetaan veneellä merestä,

-jonka vesi huuhtoo luolan sisustaa. Siellä luulee olevansa kauniissa

-kirkossa, jossa on monia ihanoita patsaita ympäri seiniä. Ihmisten

-kädet eivät ole koskaan valmistaneet mitään ihanampaa. Suuri vuori on

-sen päällä juurikuin kattona, ja siitä tippuu alin-omaa vettä, jonka

-lorina sekauu meren pauhuun. Välistä kuuluu sieltä kuin hiljainen

-soitto. Se kuuluu niin kummalliselta, kun tuuli kulkee patsasten väliä,

-ja luulisipa kuulevansa muinais-aikain ihmisten ääniä, jotka luolassa

-etsivät suojaa raju-ilmalta.

-

-

-

-Maan erinäisestä muodosta.

-

-

-Limingassa Pohjanmaalla on niin suuri lakeus aivan niittymaata, ettei

-oikein voi nähdä yhdestä päästä toiseen. Isossa Kyrössä on yhtä iso

-lakeus pelkkää peltoa. Siksi onkin näistä vanhastaan sanottu:

-

-    Ison-Kyrön pelto ja Limingon niitty,

-    Vertoja näille ei ole tietty.

-

-Parolan kenttä Hämeenlinnan tykönä ja Helsingin kenttä Helsinkiä

-likellä ovat niin laajoja, että monta tuhatta sotamiestä saattaa niillä

-äkseerata samalla kertaa. Suurimpia kankaita Suomessa on Hämeenkangas,

-joka menee maan poikki. Siinä kasvaa hyvin suuria petäjiä ja maa on

-ruskea kanervista. Mutta harvassa näkyy siellä taloa, kun sitä

-hietikko-maata ei voida suuretta vaivatta saada pelloksi. Suomessa ei

-ole yhtään oikeata lakeaa aromaata, eikä sellaista aavikkoa, kuin on

-suuri Saharan aavikko Afrikassa. Siellä ei ole hyvä olla. Niin kauvas

-kuin silmä kannattaa, on siellä suunnaton lakeus polttavaa hietaa,

-mutta hyvin harvassa on pensasta eli puuta. Siellä kiljuu Leijona

-janoissaan. Siellä juoksee sukkela kameli-kurki. Ei kukaan ihminen

-voisi siellä kulkea, jos eivät kamelit, joilla ratsastetaan, saattaisi

-niin kauvan kärsiä janoa nääntymättä. Mutta jossa lähde juoksee maasta,

-siihen kasvaa ruoho ympärille vihoittamaan, ja siihen kasvaa puita,

-jotka suojaavat matkamiestä.

-

-Maassamme ei näe tuulen ajavan _lentohietaakaan_ pelloille ja

-niityille, jotka siitä muuttuvat hieta-aavikoiksi. Harvoin kuulee

-täällä puhuttavan _maanvierimisestä_, jossa vesi kaivaa alaisinpuolin

-suuria maakappaleita eli kukkuloita, jotka sitten kukistuvat alas.

-Kuitenkin on sitäkin tapahtunut jonkunkerran, niinkuin Halikossa liki

-Turkua. Kerran putosi maa alas myllyn alla. Mylly kaatui syrjälleen, ja

-mylläri ei osannut ulos. Siinä olikin seikka osata, kun ovi oli mennyt

-maata vasten.

-

-Maassamme on monta vuorta, mutta ne eivät ole hyvin korkeita. Täällä on

-myös useita pitkiä vuorenselänteitä ja selännemaita, joista muutamilla

-ovat nimet, mutta monta kutsutaan yhteisellä nimellä Maanseläksi. Monta

-kunnasta ja laksoa näkee myös täällä. Kunnaalla on usein tupa, ja

-laksossa juoksee usein puro. Sellaisissa tienoissa on monta mäkeä.

-Hämeessä, Savossa ja Karjalassa kulkee tie usein selänteen yli, jossa

-ovat korkeat mäet, niin että, selänteen harjalle tultua, näkee allaan

-olevan petäjäin latvat ja kirkkoin tornit. Ja siinä on niin tiheässä

-kukkuloita ja alangoita, että luulee näkevänsä kakkuja vieritysten,

-ladottuna maan suurelle pöydälle, jonka Jumala on valmistanut

-ihmiselle.

-

-

-

-Maamme.

-

-

-    Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

-    Soi sana kultainen!

-    Ei laaksoa, ei kukkulaa,

-    Ei vettä, rantaa rakkaampaa,

-    Kuin kotimaa tää pohjainen,

-    Maa kallis isien.

-

-    On maamme köyhä, siksi jää,

-    Jos kultaa kaipaa ken.

-    Sen kyllä vieras hylkäjää,

-    Mut meille kallein maa on tää,

-    Kans salojen ja saarien

-    Se meist' on kultainen.

-

-    Ovatpa meistä rakkahat

-    Kohinat koskien,

-    Ikuisten honkain huminat,

-    Täht'-yömme, kesät kirkkahat,

-    Kaikk', kaikki, laulain, loistaen

-    Mi lumos sydämen.

-

-    Täss' olla meidän mieluist' on

-    Ja kaikki suotuisaa;

-    Vaikk' onni mikä tulkohon

-    Meill' isänmaa on verraton.

-    Mit' oisi maassa armaampaa,

-    Mit' oisi kalliimpaa?

-

-    Ja tässä, täss' on tämä maa,

-    Sen näkee silmämme;

-    Me kättä voimme ojentaa

-    Ja vettä, rantaa osoittaa,

-    Ja sanoa: kas tuoss' on se.

-    Maa armas isäimme.

-

-    Jos loistoon meitä saatettais

-    Vaikk' kultapilvihin,

-    Miss' itkien ei huoattais,

-    Vaan tähtein riemun sielu sais,

-    Ois tähän kurjaan kotihin

-    Halumme kuitenkin.

-

-

-

-

-Vuori ja lakso.

-

-

-    "Maan selkänä mä seison", sanoipa vuori noin,

-    "Mun päältäin virta syöksyy, Mä myrskyt kestää voin,

-    Mun otsain pilviin peittyy. Mä nä'yn etäällen.

-    Rotkoini kaiku matkii jyryä ukkosen."

-

-    Ja kaunis laakso lausui: "täss' asuu ihmiset.

-    Minussa lähde läikkyy, ja kukkii ruususet,

-    Ja lampaat syövät heinää ja linnut visertää,

-    Ja kellot iltasilla kauniisti heläjää."

-

-    Ja metsä vihriäinen nyt virkkoi viimein myös:

-    "Ihanat lajissansa on, Luoja, kaikki työs.

-    Ihmettä meissä nostaa, mi suurt on, korkeaa,

-    Vaan kaunistapa voimme pikemmin -- rakastaa."

-

-

-

-

-Kymmenes Luku.

-

-Wedestä.

-

-

-Kerran, kun myrsky pauhasi kowasti, ja wesi hyökysi aaltoina, sanoi

-isä: katso Jumalan woimaa! Elementit (alku-aineet) pauhaawat.

-

-Antti sanoi: Elementit, mitä se on?

-

-Isä sanoi: muutamat kappaleet maan päällä pysywät lujemmasti kiinni

-toisissaan. Puun palasen eli kiwen saatan ottaa käteeni ja pitää

-kiinni, ja sellaisia kutsutaan _kowiksi aineiksi_. Mutta wettä en saata

-ottaa käteeni ja pitää sitä kiinni, ja sellaisia nesteitä eli märkiä

-aineita kutsutaan _suliksi_. Sellaisia saatan kuitenkin ottaa kauhaan

-eli ämpäriin, jolloin ne kuitenkin pysywät koossa. Mutta niin ei woi

-pitää koossa höyryä, joka kohoaa kiehuwasta padasta eli häkää, jota

-tulee uunista eli ilmaa, joka tuulee. Sellaiset aineet owat

-_ilmanmuotoisia_.

-

-Muinais-aikoina ei tunnettu luonnon aineita niin tarkoin kuin nyt.

-Siksi puhuttiin tawallisesti neljästä _alku-aineesta_, joista luultiin

-kaikkein saaneen alkunsa. Ja näitä alku-aineita sanottiin

-_elementeiksi_. Ne neljä elementtiä owat: 1) _maa_, joka on kowista

-aineista; 2) _wesi_, joka tawallisesti on juoksewaa ainetta; 3) _ilma_,

-joka on ilmanmuotoista ainetta, ja 4) _tuli_, joka ei ole minkäänlaista

-ainetta, waan toisten ainetten häwitys.

-

-Nyt menemme merelle. Katsotaanpa tarkemmin _wettä_. Nakkaan mereen

-puukappaleen. Miksi puukappale pysyy weden päällä? Siksi että on

-keweämpi kuin wesi. Nakkaan kiwen weteen. Miksikä kiwi uppoaa? Siksi

-että se on wettä raskaampi. Tuolla uipi wesilintu; tuolla soutaa poika

-weneessä. Miksikä ne kulkewat eteenpäin weden pinnalla. Siksi kun

-soutelewat wettä taaksensa, wesilintu jaloillaan ja poika airoillaan.

-Tuolla käypi wesimylly. Mikä panee sen rattaat liikkeelle? Wesi töyttii

-alinomaa rattaasen. Niin raskasta ja woimakasta on juostessaan wesi.

-Kyllä se on wielä woimakkaampaakin, niin että se murtaa rikki suuria

-laiwoja ja wiepi muassaan suuria kallioita ja jäätelejä, kun se on

-tullut kowaan liikkeesen.

-

-Eilen, kun satoi, oli kartano märkänä ja suuria wesilammikoita oli

-kokounut maantielle. Mutta tänäpäiwänä on päiwäpaiste, ja kartano ja

-tie owat taas kuiwina. Miksikä niin? Onko kaikki sadewesi juossut pois?

-Eilen panin wesikupin lämpenemään takalle. Kun tänäpäiwänä rupesin

-silmiäni ja käsiäni pesemään, olipa kuppi tyhjänä. Miksi niin käwi? Ei

-suinkaan ollut wesi saattanut juosta pois kupin läpi. Ei, se oli

-_höyrynnyt_ pois ja kohonnut näkymätönnä kaasuna ilmaan. Niin käwi

-kartanollakin, ja niin käwi wesikupissakin. Tiedän paljo wettä olewan

-höyrynä ilmassa, warsinkin lämpimällä. Nämä höyryt jähtywät ja kokouwat

-sitten pilwiksi. Ilman wielä enemmän jähdyttyä sakeuwat höyryt pieniksi

-wesiherneiksi ja putoawat sateena maahan. Ja koska kesällä yö on

-koleampi päiwää, tiiwenewät wesihöyryt jähtyneessä ilmassa ja laskeuwat

-alas aiwan pienissä herneissä _kasteeksi_ ruohoon ja muihin kappaleisin

-ulkona. Wälistä ilman jähdyttyä märkäin paikkain ja wetten kohdalla

-tiiwenewät höyryt _sumuksi_. Eilen käwellessäni sumussa ajattelin

-itsekseni: kah, nytpä olen pilwessä aiwan maan pinnalla. Ja wettä, joka

-putoaa ilmasta, wetäwät kaswut ja eläwät sisäänsä: mutta suurin osa

-höyryää jälleen pois ja tulee sateeksi. Ja kaswut ja eläwät ja joet ja

-järwet ja meret höyryäwät wettä jälleen ylös. Niin on wedellä

-alinomainen kiertäminen maan päällä, eikä sitä ole wielä koskaan nähty,

-että wesi sentähden olisi wähennyt, waikka se muutamissa paikoissa

-saattaa wähetä muista syistä.

-

-Wälistä tapahtuu kesällä, kun pilwet satawat, että ilma niitä alempana

-on hywin kylmä. Silloin jäätywät wesiherneet pudotessaan, ja tulewat

-_jäärakeina_ alas. Mutta jos ne jäätywät pilvissä, putoawat ne _lumena_

-alas.

-

-Talwella hyytyy weden pinta kaikissa järwissä ja jokiloissa täällä

-pohjoisessa jääksi, mutta alimmainen wesi ei jäädy, sillä se wesi, joka

-on raskainta ja painuu pohjaan, on silloin wähän lämpimämpää. Talwella

-jäällä ajaessamme sanoi isä: tässä pitää waroa, tässä käypi wirta, ja

-jää on heikkoa. Sillä wesi, joka juoksee sukkelammin koskissa ja

-wirroissa, ei jäädy niin helposti, ja suolainen wesi meressä ei tule

-niin pian jääksi. Lämpimimmissä maissa etelän puolella on harwoin eli

-ei koskaan niin kowa pakkanen, että wesi jäätyy. Ja ihmiset, jotka

-tulewat sieltä tänne pohjoiseen, eiwät woi kyllin ihmetellä nähdessään

-koko maan olewan peitettynä lumella, juurikuin sokerilla, ja

-katsellessaan, kuinka täällä käwellään ja ajetaan järwiä ja merta

-talwella, juuri kuin sileää walkeaa lattiaa.

-

-Oletko nähnyt, kuinka kauniina tähtinä lumisipaleet tarttuwat

-akkunaruutuun? Nämä pienet lumitähdet, jotka näet nyt tässä kirjassa

-kuwattuina, owat rakeita. Niitä tulee weden jäätyessä, samalla lailla

-kuin ruokasuola ja muut aineet laskeuwat astian pohjalle. Silloin

-sanotaan aineen muuttuwan juoksewasta muodosta kowan muotoiseksi.

-Wedellä on se kummallinen luonto, että se saattaa olla kaiken

-muotoisena. Kun lumi ja jää sulaa, muuttu wesi kowan muotoisesta

-juoksewan muotoiseksi. Kun sula wesi nousee höyrynä ylös, muuttuu se

-ilmanmuotoiseksi. Tämä tulee aina aineen kylmyydestä eli lämpimästä.

-

-Tuolla wuoren rinteellä ei kaukana tuwastamme on lähde, jossa on

-selwä kirkas wesi, jota äiti sanoo _karkkaaksi_, kun se ei ole niin

-_liukeaa_ kuin sade eli jokiwesi saippualla pestessä. Ei se ole

-_mineraali- (kiwennäis) lähde_, jonka wesi maistuu raudalta eli muilta

-sulaneilta aineilta. Eikä se ole sellainen _lämmin lähde_, joka muissa

-maissa juoksee lämpimällä wedellä. Eikä se ole _kuohulähde_, joka

-puhaltaa suihkuna maasta ylös. Se on parempi _kaiwoamme_, jonka isä

-kaiwoi sille paikalle, jossa _wesisuonet_ kulkewat maassa kartanon

-alate. Ensin juosta lirisee se pienenä _norona_, joka tulee suohon.

-Siinä kokoupi monta sellaista noroa _puroksi_, joka kiertelee metsän

-läpi, aina maan wiettämisen mukaan. Wähän aikaa kulkeissani puron

-wiertä hawaitsin sen alinomaa isonewan monien muiden puroin siihen

-wesineen yhdistymällä. Wiimein tuli se pieneksi _joeksi_, joka juoksi

-järween, ja järwen toisesta päästä jälleen siitä ulos. Joki oli saanut

-enemmän wettä ja paisunut _isommaksi joeksi_, jota myös kutsuttiin

-_wirraksi_, kun wesi käwi siinä wäkewästi. Kun aina useampia puroja ja

-_olkajokia_ juoksi isompaan jokeen, tuli siitä wiimein leweä ja iso

-_wirta_ (kymi). Ja koko maata, josta wirta ja sen olkajoet saiwat

-wetensä, kutsuttiin _wirran-ympäristöksi_. Jossa maa wirran juowassa

-oli hywin wiettäwä alaspäin ja paljo kiwiä, wesi juoksi wäkewästi, ja

-siinä oli _koski_. Yhdessä paikassa putosi wirta wahtoawana ja pauhuten

-jyrkkää kallion rinnettä, ja oli _putous_ (ämmä, köngäs). Wiimein tuli

-wirta niin suureksi, että laiwat purjehtiwat sen leweää juowaa. Ja sen

-rannoille rakensiwat ihmiset myllyjä ja sahoja ja tehtaita ja suuria

-kaupunkeja. Mutta wiimein juoksi wirta monia _suita_ (putaita)

-äärettömään _mereen_.

-

-Pyydinpä hywää ystäwääni merimiestä päästäkseni hänen laiwaansa. Hän

-otti minun laiwaansa, ja me purjehdimme niin kauwas merelle, ettemme

-kohta enää nähneet mitään maata, waan ainoasti taiwaan päällämme ja

-merenweden ympäri laiwaa. Nyt wasta näin, kuinka suuri Jumalan woima

-oli elementeissä, ja wapisin pelosta, että me, heikot ihmiset,

-hukkuisimme. Mutta yhtä selwästi näin, kuinka Jumala oli luonut ihmisen

-tänne koko luonnon herraksi. Sukkelasti ja taitawasti rienti laiwa

-eteenpäin _hyökyn_ läpi myrskyn perästä, joka tätä ennen oli ajanut

-meren suuriin _aaltoihin_. Silloin näin meren näön muuttuwan senjälkeen

-kuin taiwas oli sininen eli pilwinen; mutta usein wiwahteli se

-wiheriäiselle. Meriwesi oli hywin suolaista, ja nyt ymmärsin miksi

-jokein ja lähdetten wettä sanottiin suolattomaksi, kun siinä ei ole

-suolaa.

-

-Täällä, sanoi merimies, juoksee wesi alinomaa samaa suuntaa, jos

-tuulikin olisi wastainen, ja sitä kutsuttiin _meriwirraksi_. Warotaanpa

-nyt, ettemme tule _merenpyörteesen_. Siinä käypi wirta pyörien, juuri

-kuin wettä rattiin kaadettaissa ja wetää laiwan mukaansa, siksi että se

-uppoaa keskelle pyörrettä. Mutta tultuamme suuriin _waltameriin_ näemme

-jotakin kummallista. Kun laiwa parhaaltaan purjehtii rantawettä,

-wetäypi wesi takaisin, niin että kuiwa hieta näkyy laiwan pohjan alla.

-Sitä kutsutaan _pakowedeksi_ (luoteeksi). Ja kun kuiwin jaloin poimii

-simpukoita meren pohjasta, saapi tarkasti kyllä pitää ajasta waarin.

-Sillä kuuden tiiman perästä palaa wesi takaisin, niin että jossa juuri

-wasta sai käwellä kuiwin jaloin, siinä purjehtiwat jälleen suuret

-laiwat. Ja tätä kutsutaan _nousuwedeksi_ (wuokseksi). Mutta pakowesi ja

-nousuwesi tulewat useista syistä, joita on waikea ymmärtääksemme, wielä

-pieninä ollessamme. Kuka uskoisi kuun, joka on niin kaukana maasta,

-wetäwän wettä ylemmä määrättyinä aikoina? Paremmin woinet käsittää

-waltamerien wetten tulewan liikkeelle, kun saat tietää, että koko tämä

-suuri maa kääntyy ympäri, juuri kuin wesi liikkuu maljassa, kun sitä

-sukkelasti käännän. Ja samalla lailla tulee pakowesi ja nousuwesi meren

-läikkymisestä edes takasin.

-

-Kerran sattui purjehtiessamme laiwa matalalle eikä päässyt ennen irti,

-kuin olimme nakanneet osan lastista mereen. Olipa onni, sanoi merimies,

-että satuimme hietaharjanteelle, sillä jos olisimme karahtaneet karille

-eli teräwäkiwiseen luotoon, olisimme warmaankin tulleet haaksirikkoon.

-Sillä tietänet meren pohjan olewan yhtä epätasaisen kuin maankin

-pinnan. Meren pohjassa on mäkiä ja wuoria ja laksoja, niin että wedellä

-on aiwan erilainen sywyys. Siinä on juurikuin metsiä koralleista ja

-korkeista wesikasweista, joissa kalat mielellään asuwat. Mutta suurissa

-merissä, jotka owat sywempiä kuin korkein kirkontorni on pitkä, siellä

-on alinomainen pimeys ja hiljaisuus sywyydessä. Sillä wesi ei ole aiwan

-niin läpikuultawa kuin ilma ja paitsi tätä on se raskaampi, niin että

-se mahtaa painaa hirweän raskaasti hywin sywissä paikoissa. Ja ihmiset,

-jotka taitawat sukeltaa, owat laskeuneet hywin sywään meressä. Mutta

-wiimein on weri puhennut niiltä suusta ja sieramista weden painamisen

-tähden. Ja ei kukaan ole eläwänä päässyt sywimpiin paikkoihin, eikä

-yksikään tunne kaikkea, jota on meren pohjassa. Sen tiedämme waan, että

-kaswien ja eläwäin siellä sywyydessä täytyy olla niin warustetut, että

-ne woiwat kestää weden suunnattoman painon joka kulmalta.

-

-Purjehdittuamme wähän aikaa näimme merenrannan eli _rantamaan_

-wieraasta maasta. Tässä saamme waroa _maininkia_, sanoi merimies; sillä

-tässä murtuwat aallot waahtoon kiwiä wastaan. Onneksemme emme tawanneet

-_jääwuoria_, jotka ajelehtawat alaspäin kylmimmistä meristä, muutoin

-olisimme saattaneet pian mennä kumoon niitä wastaan. Mennäänpä nyt

-maalle. Tämä maa ei ole _mannermaata_, joka on yhdistyksessä muiden

-suurten maiden kanssa. Nyt olemme tulleet _saarelle_, sillä sen

-ympärillä on wesi joka suunnalla. Mutta kun monta saarta on likitysten,

-kutsutaan niitä yhteensä _saaristoksi_. Ja jos tässä olisi kolmella

-kulmalla wettä, mutta neljäs siwu olisi kiinni muissa maissa, niin

-olisi tämä maa _niemi_. Ja kaitaista paikkaa niemen juurella

-kutsuttaisiin _kannakseksi_. Täällä pistää kaitainen maakaistale

-mereen, ja sitä kutsutaan _niemekkeeksi_. Toisella puolella pistää

-kaitaiselta merta maahan, ja tätä wettä kutsutaan _lahdekkeeksi_; mutta

-jos lahdeke olisi isompi ja laajempi, kutsuttaisiin sitä _lahdeksi_.

-Isoimpia pitkiä lahtia meressä kutsutaan myös _wuonoiksi_. Ja nyt

-purjehdimme kaitaista wettä kahden maan wälillä yhdestä wuonosta

-toiseen. Tätä kaitaista wettä kutsutaan _salmeksi_; mutta jos tämä

-olisi suurempi ja leweämpi, kutsuttaisiin sitä _raumaksi_. Ja sellaisia

-pienempiä meriä, jotka kaitaiset salmet yhdistäwät suuren meren kanssa,

-kutsutaan _sisämeriksi_.

-

-Nyt muistin maassamme olewan paljo _maawesiä eli järwiä_ ja pyysin siis

-lähteä purjehtimaan maawesille. Silloin nauroi merimies ja sanoi:

-maawesien ympärillä on maa joka siwulla, niin ettei yksikään woi

-purjehtia niihin mereltä. Ja hywin pieniä järwiä sanotaan _lammiksi_.

-Mutta kun ihmiset mielellään tahtowat tulla wettä myöten järwestä

-merelle, kaiwawat he wesijuowan, niin että weneet ja alukset saattawat

-purjehtia tätä wäliä ja sellaista kulkujuowaa kutsutaan _kanawaksi_.

-Wesi juoksee aina korkeammasta paikasta alaisempaan. Ja koska useammat

-järwet owat merta korkeammalla, niin juoksisi järwien wesi kaikki tyyni

-pois kanawaa myöten, jos ei olisi keksitty pieniä kammareja eli

-salparakennuksia, joita kutsutaan _suluiksi_, joissa alukset nostetaan

-eli lasketaan wedellä, niin että kanawassa on juuri kuin portaita,

-joissa enin osa wettä on tyweneenä.

-

-Nyt palaamme jälleen omaan maahamme, sanoi merimies. Mutta muistaaksesi

-mitä olet nähnyt annan sinulle _kartan_, jossa näet koko maan pinnan

-kuwattuna maineen ja wesineen. Siinä näet, kuinka maan päällä on paljo

-enemmän wettä kuin maata, niin että suuret meret peittäwät kahta

-wertaa suuremman pinnan kuin maat. Siitä saat myös oppia tuntemaan

-_maailman-osat_ ja koko sen hyödyttäwän opin, jota kutsutaan

-_maantiedoksi_ eli maanselitykseksi. Ja annan sinulle sellaisen kartan,

-johon maa on kuwattu wäreillä, joka onkin tarpeellisinta; tämä on

-_maakartta_. Mutta merimiehillä on toisia karttoja, joihin meri ja

-wedet owat tarkoin kuwatut kaikkine karineen, luotoineen ja

-mataloineen, ja sellaisia kutsutaan _merikartoiksi_.

-

-Sanoin: kuinka suuri on wiisautesi, Herra Jumala, että lewität meret

-peitteeksi maan sywyyksihin ja walmistat ne tieksi ihmisten lapsille!

-Sinä suot sateen wirwoittaa janoawan maan; sinä annat lähdetten ja

-wirtain kulkea elämän suonina maiden pinnalla, niin että ihmiset ja

-eläimet ja kaswit saawat siitä rawintonsa. Wähinkin kasteherne kuwastaa

-sinun kunniaasi, sinun henkesi kulkee pimeäin sywyytten päällitse. Ja

-kun purjehtija panee lewolle heikolle alukselleen keskellä waltameren

-aaltoja, sanoo hän itsekseen: katso, Herramme Kristus on kerran

-käwellyt myrskyistä merta, ja aallot asettuiwat hänen allansa. Niin

-tiedän minäkin wielä tänäpäiwänä Jumalan kaikkiwallan käden hallitsewan

-elementtejä. Ja joita Jumala suojelee, niitä ei wahingoita wesi eikä

-tuli eikä muu loukkaus. Niillä on rauha ja iloinen turwa. Sillä Jumala

-on wäkewyytemme, ja meren aallot, jotka murtawat kallioita ja muureja,

-asettuwat lakioiksi kuin lampaat hänen kunniansa istuimen eteen.

-

-

-

-Weden häwityksistä.

-

-

-Pyhä raamattu puhuu ensimäisessä Moseksen kirjassa suuresta

-wedenpaisumisesta, joka hukutti kaikki ihmiset heidän synteinsä tähden,

-paitsi Noakkia sukuineen. Sitten lupasi Jumala wesikaaren merkillä,

-ettei yhdenkään niin suuren tulwan enää pitänyt maata häwittämän.

-Sellaista ei ole sittemmin ollutkaan. Mutta kyllä wieläkin tapahtuu

-wälistä, että wesi tekee suuria häwiöitä. Kun suuret wirrat paisuwat

-sateista, eli kun niiden suut tukkeuwat jäistä, kohoaa wesi ylemmä

-wirran ääriä ja lewenee maille. Silloin täytyy ihmisten ja eläinten

-pelastaa itsiään miten parhaiten taitawat, muutamain weneissä, toisten

-katoille, toisten wuorille. Metsät ja pellot häwitetään, myllyt ja

-ladot wiepi wesi mukaansa. Kaduilla ja maanteillä soudellaan; kalat

-uiskentelewat ihmisten huoneissa. Silloin tulee useinkin suuri hätä

-maahan. Mutta suuri Niilin wirta Afrikassa tekee maat hedelmällisiksi.

-Joka wuosi paisuu se maille, ja kun wesi laskeutuu takasi, jättää se

-paksulta liejua, jossa kaswaa sanomattomasti paljon eloa.

-

-Tunnen kummallisen maan, jota kutsutaan Alankomaiksi, siksi kun se on

-hywin alaista. Siinä on meri muinoin lainehtinut maan päällä, mutta

-sitten on meren hieta kokounut harjanteihin rannoille, juuri kuin

-muureiksi aaltoja wastaan. Uuttera wäki on rakentanut suuria patoja

-puista, kiwistä ja sawesta merta wastaan. Ja se wesi, jonka meri on

-jättänyt sisäpuolelle patoja, on pumputtu takaisin mereen. Niin on

-saatu suuri kappale maata meren alta. Mutta wälistä, kun on kowa myrsky

-ja meriwesi pauhuaa korkealla, tapahtuu wieläkin, että meri murtaa

-padot ja juuri kuin ottaa waltaansa entisen alustansa. Silloin tapahtuu

-näillä tienoilla suuria häwiöitä, niin että on nähty monia kaupunkeja

-ja kyliä kaikkine asukkaineen nieleywän meren aaltoihin. Niin nähdään

-siinäkin, jossa nyt laiwat purjehtiwat merellä, jotakuta pistäywän ylös

-wedestä, ja tarkemmin katsottua tutaan se kirkontorniksi kylässä, joka

-kauwan aikaa jälkeenpäin on mennyt weden alle. -- Usein kuullaan,

-kuinka laiwoja ja weneitä tulee haaksirikkoon merellä, ja joka wuosi

-hukkuu tällä lailla monta ihmistä. Muita putoaa kehnoon jäähän, eli

-hukkuu uidessa; sillä ihmiset kuolewat wedessä sentähden, etteiwät

-siinä woi hengittää.

-

-

-

-Wedestä lääkkeenä.

-

-

-Mutta onpa Jumala antanut wedelle awullisen, wirwoittawan ja parantawan

-woiman. Wedettä ei woi yksikään kaswu, ei yksikään eläin, ei yksikään

-ihminen elää; moni kiwuloinen saapi wedellä terweytensä takaisin. Monta

-sairasta matkustaa satoja peninkulmia kylpemään ja uimaan etelämaiden

-lämpimissä lähteissä. Moni terwehtyy _terweyswettä juomalla_; muut

-saawat terweytensä takaisin uimalla eli kylpemällä kylmässä wedessä

-niiden määräysten jälkeen, joita lääkäri säätää. Maassammekin on

-_terweyswesilähteitä_ mutta ei yhtään lämmintä. Turussa on

-_kylmäwesinen parannuslaitos_. Jos uit meressä eli muuten kylmässä

-wedessä, elä pelkää ollenkaan wettä, jos olet palawissasikin. Wedessä

-ei wilustuta, waan paremmin kylmässä ilmassa. Riisu siis sukkelasti

-waatteesi ja pukeu niihin jälleen pian. Eläkä juokse, niin että

-hengästyt, ennen uimista, eläkä ui kohta syönnin jälkeen, sillä se on

-wahingollista.

-

-

-

-Maamme wesistä.

-

-

-Maassamme on useita isoja jokia, niinkun Keminjoki, Oulunjoki,

-Kokemäenjoki ja Wuoksenjoki; mutta muissa maissa on wielä paljoa

-isompia jokia, ja sellaisia, jotka suista owat juurikuin meriä. Maamme

-joissa on monta _koskea_, joissa tarwitaan hywää taitoa saattaa laskea

-kiwien wälitse. Täällä on myös monta pienempääkin _jokea ja ojaa_.

-Kaksi suurta _koskiputousta_ (köngästä), Imatra ja Kyrönkoski, owat

-Suomen kaunistuksina. Siellä ei kuule kukaan toisen puhetta rannalla,

-sillä niin kowa on pauhu. Niitä ei woi yksikään wene päästä häwiämättä

-alas. Wälistä nähdään paksun hirren menewän putousta alas, ja ennenkuin

-se on päässyt alle, on sen jo koski kiwissä rouhinut pieniksi

-säpäleiksi. Mutta suurin koskiputous (köngäs) koko maan päällä on

-Amerikassa, ja sen nimi on Niagara. Siitä kuuluu hirmuinen pauhu monen

-peninkulman päähän. Ja kuin aurinko paistaa utuun, joka alinomaa

-pirskuu ylös putouksesta, näkyy siinä kaunis wesikaari.

-

-Kaksi merta lainehtii Suomen rantamaita wasten, nimittäin Pohjanlahti

-ja Suomenlahti. Nämä molemmat suuret lahdet owat osia sisämerestä,

-Itämerestä, joka taas on waltameren lahti. Maassamme on monta tuhatta

-järweä ja lampia, muutamat suuria, toiset pieniä. On siis Jumala

-siunannut tämän kauniin maan paremmin kuin useat muut maat maan päällä

-suurella weden rikkaudella. Merenrantawesissä on saaristoja, saaria,

-kareja ja luotoja, joskus ihanoita, joskus waarallisiakin. Onpa koko

-maakuntia ja pitäjiä, niinkuin Ahwenanmaa (Oolanti), meren piirittämiä.

-Mutta se on kummallista, että rantamaamme alinomaa lisäywät. Alinomaa

-lewenewät ne ulospäin, sillä että wesi wetäypi takaisin, niin että nyt

-saatetaan käwellä kuiwin jaloin, missä satoja wuosia tätä ennen

-vedettiin nuottaa ja soudeltiin weneellä. Tämä tulee siitä syystä, että

-maa nousee maanalaisesta woimasta. Sitämyöten wetäypi wesikin rannoilta

-etemmä, ja näin tulee Suomemme alinomaa isommaksi.

-

-Haluatko nähdä kaiwantoa, niin mene Saiman rannalle; se on maamme

-suurin maawesi. Siihen on keisari maamme rahain suurella kustannuksella

-teettänyt kaiwannon, joka on liki wiittä peninkulmaa pitkä, ja siinä on

-18 sulkulaitosta. Yksitoista wuotta on monta sataa miestä sitä

-walmistanut. Ne owat murtaneet juowan suurten wuorien läpi ja kaiwaneet

-sen sekä soiden että hietaharjuin läpitse. Ne owat muuranneet lujia

-seiniä kiwestä ja rakentaneet kauniimpia patoja ja kammareja

-sulkulaitoksiin. Mutta onkin se nyt teos, josta maallemme on ijäistä

-hyötyä. Sillä ennen täytyi kuljettaa kaikellaisia kaluja maisin reillä

-ja kärryillä Saimaan rannoilta mereen. Se wei paljon aikaa ja oli hywin

-waiwaloista. Mutta nyt saadaan kaikkia paljoa nopeammasti ja

-helpommasti aluksilla, jotka kulkewat ylös- ja alaspäin pitkin _Saimaan

-kanawaa_.

-

-

-

-Lähde.

-

-

-    Laakson läpi lirisee

-    Pieni lähde hiljallensa,

-    Tietymättä lainehensa

-    Nimetönnä virtailee.

-

-    Vaan kun vaipuu luoksi sen

-    Matkamiesi vaivoistansa,

-    Niin hän virvoituksestansa

-    Sitä siunaa riemuiten.

-

-    Armas Jumalani, suo,

-    Anna, Isä taivahassa,

-    Eloin juosta maailmassa

-    Niinkuin tyyni lähde tuo.

-

-

-

-Lähde keväällä.

-

-

-    Jo silmäsi jällen

-    Sä päilyä suot,

-    Sen sinertävällen

-    Jo taivaalle luot.

-    Myös iloiten näet

-    Sun kukkaiset maas.

-    Ja lehdet ja mäet,

-    Kaikk' ystäväs taas.

-

-    Jos minnekkä taivut,

-    Miss' siintyvän näyt,

-    Jos minne sä vaivut

-    Ja lepohon käyt,

-    Niin laulelot sorjat

-    Sua seuraelee,

-    Ja kukkaset korjat

-    Ain imartelee.

-

-    Taas iltani täällä

-    Nyt viettää mä saan,

-    Ma sammalen päällä

-    Käyn loikuilemaan;

-    Täss' saan minä kuulla

-    Kuin aaltosi soi,

-    Niin huolet ne mulla

-    Ei pysyä voi.

-

-

-

-Koski.

-

-

-    Mä seisoin kosken kuohun partahalla

-    Ja katsoin vaahtoharjain ottelusta,

-    Kuin nälin heitä nieli pyörre musta,

-    Mi määrätöinnä mylvi hourun alla.

-

-    Kuin oris karhun kourien alaisna,

-    Vapisi kalliokin tuskissansa;

-    Ja hätähiki hänen kapeiltansa

-    Yleni vihmana viluttavaisna.

-

-    Vaan sumun suitsevaisen harmahille

-    Kirjaili aurinkoinen taivon kaarta.

-    Kuvaillen kuohun päälle sulon saarta,

-    Asuttavaksi Päivän tyttärille.

-

-    Niin ihmissydänki on tuima koski;

-    Sen syvyydess' on pyörre pauhaamassa,

-    Se vaahtoo, vapisevi vaivoissansa;

-

-    Mut päällä paistaa päivän ruusuposki,

-    Luvaten rauhan runsaan kuolemassa,

-    Kun taistelus on viimein alaltansa.

-

-                             Y. K.

-

-

-

-Meri yöllä.

-

-

- Lapsi. Oi, kuink' aallot riemuisasti

-        Sinne tänne kulkevat,

-        Kuinka tuolla kirkkahasti

-        Taivaan tulet tuikkivat.

-        Mua, meri, heijaele,

-        Kiikuttele!

-

- Äiti.  Varo, ettet uppoaisi

-        Aavan meren syvyyteen,

-        Ettei sua kuolo saisi

-        Viedä haudan synkkyyteen.

-        Lapsi, neuvoani nouda,

-        Rantaan souda!

-

- Lapsi. Äiti, jospa uppoaisin,

-        Taivashan on sielläkin.

-        Senpä syliin päästä saisin,

-        Minust' on se rakkakin!

-        Tähdet, jo mä riennän sinne

-        Tanssihinne.

-

-

-

-Valtameri.

-

-

-    Oi ihmisraukka, kuin tohditkaan

-    Sä lähteä merellen!

-    Sen aaltojen päällä sun laivasi vaan

-    On mitätön lastunen.

-    Mun päälliten käypi myrskyjen tie,

-    Ne siinä pauhata saa.

-    Mi maailmassa mun vertani lie,

-    Kun lainehet kuohahtaa.

-

-    Mut myrsky kun uupuvi siivekäs

-    Ja pauhu viihtynyt on,

-    Ma olen kuin nukkunut jättiiäs,

-    Mi väsyi taistelohon.

-    Nyt painuu purjehet höllälleen.

-    Ei enää aaltoa näy,

-    Vain hopiamaininki hiljalleen

-    Viel' ulapan poikki käy.

-

-

-

-Järvi.

-

-

-    Luoksen, ystäväinen,

-    Tule, armainen,

-    Olen päilyväinen,

-    Taivaan sininen.

-    Eipä myrskysää

-    Pauhaa pinnallani;

-    Tuuli lainettani

-    Hiljaa väristää.

-

-    Koivut kuvauupi

-    Pintaan tyynehen,

-    Lepät ihastuupi

-    Minuun katsellen.

-    Rannalleni tee

-    Tänne pieni suojas,

-    Kiitä että Luojas

-    Maatas varjelee.

-

-

-

-

-Yhdestoista Luku.

-

-Ilmasta.

-

-

-Kerran oli Antti juossut itsensä väsyksiin paperileijaa vetäen

-vastatuuleen. Tultuaan suuren tuulimyllyn luo kylän tykönä pysähtyi hän

-katsomaan myllyn siipiä, jotka pyöriä hurisivat hyvää vauhtia tuulessa.

-

-Mitä sinä katsot? sanoi Liisa, joka samassa käveli isänsä kanssa

-maantietä. Antti sanoi: minä koetan katsoa ilmaa. Eikö voi nähdä sitä

-ainetta, jolla on niin suuri voima, että se nostaa paperileijani ylös

-pilveä kohti ja panee pyörimään myllyn siivet, jotka taas pyörittävät

-raskaita myllyn kiviä?

-

-Isä sanoi: ilmaa ei voi kukaan nähdä, sillä se on kokonaan läpinäkyvä.

-Tässä on lasi. Se näyttää tyhjältä, ja sinä sanot siinä ei olevan

-mitään. Mutta käännäppä sen suu alaspäin ja koeta sitä upottaa veteen,

-niin siihen ei mene ollenkaan vettä. Siinä on jotakin, joka on veden

-edessä, ja se on ilma. Mutta paneppa lasi suin vinoon veteen, niin ilma

-pulppuaa ulos, kun vettä juoksee sisään. Ainoasti sumuja ja vesihöyryjä

-täynnä ollessa voit sinä nähdä ilmaa; sillä silloin on se sameaa ja

-usmaista, niinkuin autereessa, kun kesällä kauvan on ollut lämmintä.

-Mutta katsoessa pitkälle ylettyvää selvää ilmaa, näkyy se siniseltä.

-Siitä tulee taivaan sininen väri. Ja kun aurinko paistaa alaalta ilman

-huuruin läpitse, saamme nähdä kauniimpia väriä aamu- ja iltaruskoissa.

-

-Toisella kerralla auringon selvästi paistaessa akkunan läpitse, näemme

-pieniä tomun kipeneitä heiluvan ilmassa ja olevan alinomaa liikkeellä.

-Tästä näemme ilman olevan aivan _kevyttä_ ainetta, jonka pieninkin

-täräys panee liikkeelle. Jos istut hataran akkunan luona, tunnet

-selvästi ilma-_huo'un_ kylmemmästä ilmasta tulevan ulkoa. Jos puhallat

-hiillokseen liedessä, niin menee ilmaa tohisten suustasi ulos. Jos

-puhallat lasiputkeen, johon olet pannut herneen, niin lentää herne

-siitä ulos, sillä ilma pakkaupi putkessa kokoon ja tulee siitä

-väkevämmäksi. Seppä pusertaa paljetta pajassa kokoon, ja ilma puristuu

-palkeessa kokoon ja puhaltaa ulos, juuri kuin tuuli, ahjoon. Välistä ei

-tunnu mitään liikettä ulkoilmassa. Silloin sanotaan: nyt on _tyven_.

-Mutta käypipä niin, että ilma jollakulla paikalla laajentuu lämpimästä

-ja pakkaupi muita ilmakerroksia vastaan, niin että ne tulevat

-liikkeelle, juurikuin virraksi. Siitä tulee tuuli. Tästä syystä tulee

-aina tuuli suurissa tulipaloissa. Tuuli saattaa enetä useista syistä,

-ja sitten tulee _myrsky_. Myrsky saattaa vielä väkiä niin hirmuisen

-kovaksi, että se kaataa suurimmatkin puut, särkee huoneita ja hautaa

-suuret laivat kuohuviin aaltoihin. Sellaista myrskyä saapi sanoa

-_hirmumyrskyksi_. Välistä kulkee hirmumyrsky kummallisissa pyöräkkeissä

-eli _tuuliaispäissä_. Toisinaan tapahtuu tyveneessä ilmassa, että

-pilvi, jota kutsutaan _vesipatsaaksi_, imee vettä merestä ja repii

-mukaansa kaikki, jotka sitä likenevät, siksi kuin pilvi puhkeaa ja vesi

-putoaa alas _rankkasateena_.

-

-Tuolla purjehtii suuri laiva, joka on niin raskas, että sitä monien

-ihmisten voimalla tuskin jaksetaan paikalta liikuttaa. Mikä kuljettaa

-siis laivaa eteenpäin? Se on ilma, joka täyttää sen levitetyt purjeet.

-Toisella kerralla näemme, kuinka ilma kantaa pilviä ja savua ja lintuin

-siipiä ja muita keveitä aineita niinkuin paperia ja untuvia. Siitä

-käsitämme ilmalla olevan jonkunlaisen _tiveyden ja painon_. Olemme niin

-tottuneet ilmaan, ettemme ollenkaan tunne, kuinka se painaa meitä.

-Mutta miksikä ei olut juokse ulos hanan reijästä, ennenkuin runtia

-aukaistaan? Siksi että ilma painaa vastaan tapin reijässä. Ja jos imen

-ilman pois sormustimesta tai kuppasarvesta, niin tarttuvat ne kiinni

-käteeni. Miksikä niin? Siksi että ilma painaa niitä ulkoa päin, mutta

-ei enää sisäpuolelta. Ja jos pistän veteen putken, joka on auki

-molemmista päistä, niin on vesi yhtä korkealla putkessa sisä- kuin

-ulkopuolellakin. Mutta jos imen ilman pois yläpuoleisesta päästä, niin

-nousee vesi ylös putkessa aina suuhuni asti. Miksikä niin? Siitä syystä

-että ilma painaa vettä ulkopuolella putkea ja pakottaa sitä ylöspäin,

-kun ilma ei paina enää vettä putken sisällä. Sellaista putkea kutsutaan

-_vetopilliksi_. Samasta syystä saan veden nousemaan pumpussakin. Sillä

-kun pumpun vartta vedetään ylöspäin, niin pakottaa se ilman pumpun

-torvesta pois avopäästä ylhäällä, ja ulkopuolella oleva ilma painaa

-vettä siihen ilmasta tyhjänä olevaan pumpuntorveen.

-

-Tahdotko nähdä kummallista, niin tee kuin kirjan lehden laidassa oleva

-kuva osottaa. Ota ämpäri eli malja ja kaada siihen vettä. Ota sitten

-mutkalle sujutettu putki, pistä yksi pää putkea veteen ja anna toisen

-pään riippua alaspäin astiasta, mutta niin että se riippuu vähä

-alempana astiassa olevaa vettä. Ime sitten ilma pois putken alapäästä.

-Vesi alkaa nyt juosta putkesta ja juoksee juoksemistaan, sittekin kun

-herkesit imemästä, niin kauvan kuin vettä on astiassa. Miksikä niin?

-Vedenhän täytyy ensin juosta ylöspäin, kun putken mutka on ylempänä

-veden pintaa. Emmekä koskaan näe veden muuten juoksevan ylöspäin. Mutta

-niin tekee se nyt, siksi että ulkopuolella oleva ilma painaa vettä

-sihen ilmasta tyhjään putkeen, joka ei ole muu kuin mutkistettu

-vetopilli. Mutta jos koetan imeä vettä putkeen, joka on esim. 18

-kyynärää korkealla veden pinnasta, niin en voi millään lailla saada

-vettä nousemaan 17 kyynärää ylemmäksi putkeen. Miksikä en? Siksi että

-ilman paino ei voi kohottaa vettä ylemmäksi. Ja tästä näemme, että ilma

-painaa meihin joka kulmalta juuri niin paljo, kuin jos päällämme olisi

-17 kyynärän korkuiselta vettä. [Muist. Oppineet ihmiset ovat laskeneet

-kannun vettä painavan saman verran kuin 770 kannua ilmaa.] Se on hirveä

-paino, joka kokonaan rusentaisi meidät, jos ei sisällämme oleva ilma

-painaisi yhtä paljo ulospäin. Jos sisällä olevan ilman voisi pumputa

-pois huoneesta, niin ulkona oleva ilma rusentaisi seinät kokonaan

-rikki.

-

-Vaikea on saada jotakuta paikkaa ilmasta tyhjäksi; mutta kuitenkin on

-keksitty kone, jolla ilma voidaan saada pois lasikellosta. Siinäpä

-nähdään, kuinka höyhen joka pannaan _ilmapumppuun_, putoaa alas yhtä

-kiivaasti kuin kivi. Sillä siinä ei ole _ilman vastusta_, joka muuten

-pidättää kaikkea liikettä. Jos ei tätä vastusta olisi, ampuisin kuulani

-ja nakkaisin pallini kahta vertaa etemmäksi, kuin nyt voin tehdä.

-

-Ilma juoksee näkymättöminä virtoina koko maan ympäri ja ylettyy noin

-neljää peninkulmaa korkialle. Koko tätä _ilmakerrosta_ kutsutaan

-ilmapiiriksi. Onpa keksitty täyttää suuri silkistä eli muusta hienosta

-vaatteesta tehty pallo _ilmalajeilla_ eli ilmanmoisilla aineilla

-(kaasuilla), jotka ovat ilmaa keveämmät. Kun pallo on sitten tiviäksi

-tukittu, niin etteivät kaasut pääse siitä pois, kohoaa pallo ilmaan, ja

-pallon alle on sidottu pieni vene, jossa on saattanut istua yksi eli

-useampia ihmisiä. Pallo eli ilmapallo on kohottanut nämä uskaliaat

-ilmapurjehtijat hyvin korkealle, vieläpä korkeammalle korkeimpia vuoria

-ja korkeimpia pilviä. Sieltä ovat nähneet kaupungeita ja kyliä kaukana

-alaalla jalkainsa alla siksi kuin ovat päästäneet kaasut ulos pallosta

-ja sitten painuneet jälleen maahan. Mutta tuolla ilmassa korkealla on

-ollut aivan vaikea hengittää, sillä ilma ohenee, jota ylemmä kohotaan.

-Tapahtuu niinkin, että korkealla vuorella näkee pilvien satavan juuri

-allaan, sillä se ohu ilma ei voi kantaa pilviä niin korkealla. Syvässä

-meressä on vesi painanut sukeltajia kovemmasti ulkoapäin, kuin niiden

-ruumiissa oleva ilma on vastannut sisältäpäin, ja silloin he ovat

-olleet lähellä kuolemaa. Aivan toisin on käynyt niille, jotka ovat

-kiivenneet hyvin korkeoille vuorille. Siellä on heidän ruumiissaan

-oleva ilma painanut kovemmasti ulospäin, kuin ilma ulkopuolella on

-painanut sisään päin. Siksi on veri tahtonut juosta niistä kuiviin

-sisusilman painosta. Mutta syvissä kaivannoissa on ilma samassa

-suhteessa tiiviimpi ja vaikeampaa hengittää, niin että nähdään, kuinka

-Jumala on valmistanut ihmiselle sopivimman ilman maan pinnalla.

-

-Ilma pakkautuu pian kaikkein läpitse: sitä on maassa, vedessä,

-vaatteissasi olevissa langoissa ja ruumiisi sisässä. Ilmatta ei voi

-yksikään eläin hengittää, ei mikään kasvi elää eikä tulikaan palaa.

-Näin kerran rotan, joka pantiin ilmapumppuun, ilmattomaan paikkaan.

-Kohta alkoi se hätäillä ja pyrki ulos. Kun ei päässyt, alkoi se aina

-vaikeammasti ja vaikeammasti hengittää. Viimein hypähti sen koko

-ruumis, tukehtui ja kuoli. Muuan poika sai kerran lihapalasen

-kurkkuunsa. Siitä hän kuoli, kun ei voinut enää hengittää ilmaa.

-Lukukinkereillä näin paljo väkeä matalassa tuvassa. Viimein tuli ilma

-huoneessa niin lämpimän tukalaksi, että sitä tuskin voi hengittää, ja

-kynttilät paloivat hyvin tummina pöydällä. Vedä pelti auki, sanoi

-lukkari, että saadaan parempaa ilman vaihetusta. Ei ole se

-terveellistä, kun ei saa alin-omaa raitista ilmaa huoneesen. Sillä se

-ilma, jonka hengitämme ulos, on ilmanmoista ainetta, jota nimitetään

-_hiilihapoksi_; se on vahingollista tulelle ja hengitykselle.

-

-Kauvan luulin ilman olevan yksinkertaista ainetta; mutta kaupungissa

-nä'in apteekarin eroittelevan ilmaa kummallisiin lasiin. Siitä sai hän

-kaksi toisistaan erilaista yksinkertaista ainetta. Toista kutsuttiin

-_hapiksi_, sillä sitä on happo-aineissa, ja se on happo, joka pitää

-kaikkia elossa ja tekee tulen palavaksi. Mutta jos happo olisi yksinään

-ilmassa, panisi pieninkin tulen kipinä koko maan palamaan. Siksi

-sekoitti Jumala ilmaan toistakin ainetta, jonka nimi on _typpi_, sillä

-se voipi yksinään tukeuttaa tulta ja ihmisiä. Vedessä on happoa ja

-muuta ilmanlajia, joka veden vuoksi on nimeltä _vety_. Nämä kolme

-ilmanlajia: happo, vety ja typpi, niinkuin myös ne kaksi kovaa ainetta

-kiiseli ja hiili, ovat yleisimmät luonnon kunnissa. Kasvien osuuksina

-ovat enimmästi hiiltä, happia ja vetyä. Mutta eläinten ruumiissa on,

-paitsi näitä, vielä typpeä.

-

-

-

-Äänestä.

-

-

-Eräänä päivänä otti isä pyssynsä ja meni ampumaan pyitä lehdikossa.

-Antakaapa minullekin pyssy ja ruutia, sanoin minä.

-

-Ei, sanoi isä; ei vielä, ennenkuin tulet vanhemmaksi. Ruuti ja pyssyt

-ovat vaarallisia leikkikaluja.

-

-Miksi niin?

-

-Siksi että ruudilla on pyssyssä suuri voima. Jos panet sitä irtaalleen

-tuohon maalle ja sytytät, niin sähähtää se ainoasti ylös. Mutta jos

-panet sitä ahtaasen pyssyn piippuun ja tukit etulaahingin eli luodin

-päälle, niin on ruudilla joka kulmalla jotakin edessä. Kun se

-sytytetään, palaa se silmänräpäyksessä ilmanmoisiksi aineiksi.

-Sellaiset aineet ovat hyvin pontevia ja paisuvat ihmeteltävällä

-voimalla. Ruudin palaessa pyrkivät kaasut ulos ja pakkauvat kaikella

-voimalla sille suunnalle, jossa kohtaavat heikointa vastusta. Pah,

-paukahtaa pyssy, ja etulaahinki eli luoti lentää pois. Ja jos ei ne

-mene pois edestä, kun pyssy on ruosteinen ja kehnosti laahattu, niin

-pyssynpiippu räjähtää rikki. Vastustaminen ei siinä auta, vaikka olisi

-vuori edessä. Sillä jos vuoreen hakataan reikä, ja tämä laahataan

-ruutilla, niin kivi räjähtää kappaleiksi.

-

-Mutta miksi paukahtaa pyssy?

-

-Sen vaikuttaa ilma. Kun ruuti pakottaa etulaahingin eli luodin pois,

-jääpi ilmasta tyhjä sija pyssynpiippuun. Siihen tyhjään sijaan

-syöstäypi ilma vauhdissa, josta tulee jyrinä, ja siitä syntyy paukaus.

-Kuka uskoisi tuon majesteetillisen ukkosen jyrinän tulevan ilmasta?

-Mutta niin on se kumminkin. Missä leimaus kulkee pilvien välissä, ajaa

-se ilman pois. Kohta syöstäypi uutta ilmaa siihen tyhjään paikkaan, ja

-niin kuuluu järäys. Sitten kaikkuu järäys pilvissä ja maasta, niin että

-luulee kuulevansa koko rivin järäyksiä.

-

-Jos huiskin ruoskalla taikka saikaralla ilmassa, kuuluu siitä suhina.

-Jos soitan kirkon kelloa, niin lyöpi kieli kellon laitaan. Kello alkaa

-juurikuin täristä, ja tärinä tulee ympärillä olevaan ilmaan. Samalla

-lailla, kun näpsäyttää viulun kieltä, näkee selvästi, kuinka kieli

-tärisee jälestäpäin, ja tärinä yhtyy herkkäliikuntoiseen ilmaan. Siitä

-voin käsittää kuinka ääni tulee ilman tärinästä. Likimmäinen ilma panee

-aina eteenpäin etimmäisen ilman tärisemään, ja niin menee ääni ilman

-läpi, välistä pitemmän, välistä lyhyemmän matkan, aina sen jälkeen kuin

-tärinä on kovempi eli heikompi. Tyynellä ilmalla kuulen kirkon kelloin

-äänen runsaankin peninkulman päähän merelle; mutta tuulella kuuluu se

-etemmä sille suunnalle, johonpäin tuuli kulkee. Kun vihollisten

-sotalaivat viimein ampuivat Wiaporin linnaa, kuului järinä 30

-peninkulman päähän, kun korvansa pani maata vasten. Siinä kulki tärinä

-maan läpitse; muuten ei olisi kuultu tärinää niin kauvas.

-

-Kun läiskyttää veteen, lyöpi kämmeniään yhteen, polkee jalkaa eli lyöpi

-rumpua, tulee aina erinäinen ääni ilman tärinästä. Kun puhun, vihellän

-eli laulan (veisaan), tulee ilma keuhkoistani ja panee ulkopuolella

-olevan ilman tärisemään. Samalla lailla soitetaan _uruilla_ kirkossa

-kauniita virsiä. Keuhkoin sijassa on uruissa suuret palkeet, jotka

-puhaltavat ilmaa piippuihin urkuinpolkijan astuessa polkimille. Sitten

-tulee siitä ilman tärinä (vipajaminen) urkujen pilleissä olevissa

-pienissä reijissä, ja jokainen pilli antaa äänteen. Laulu ja

-kaikkinainen soitto, joka hartaasti silloittaa ihmisen mieltä, on jakso

-äänteitä, joista yhteensä tulee _sävel_. Ja kun useita äänteitä sointuu

-yhdeksi suloääneksi, kutsutaan sitä _akkordiksi_ (sointumaksi). Sitä

-soitetaan monellaisilla _puhallussoittimilla_, niinkuin huiluilla,

-klarineteilla, räikillä ja vaskitorvilla. Mutta viulu ja kantele ja

-piano kuin myös monta muuta ovat _kielisoittimia_. Kerran kiinnitin

-rautalangan kahden huoneen välille, jota ei ollut pitkältä. Kuulinpa

-rautalangan tärisevän tuulessa, ja siitä tuli pitkä, kaunis ja surkea

-ääni. Jota lyhyempi lanka oli, sitä kimeämpi oli ääni. Siksi saadaan

-eri ääni samasta viulun kielestäkin, kun sormitetaan eri paikoille

-kieltä. Ja sisältä on viulu tyhjä, ja sillä ovat ohuet seinät,

-sentähden tärisevät seinätkin ja enentävät äännetten voimaa.

-

-Kerran nä'in merkillistä, jota en kohta voinut käsittää. Mies hakkasi

-puita kaukana metsässä. Jokaisella lyönnillä näin kirveen putoavan,

-mutta vasta vähän ajan perästä kuulin lyönnin. Muistinpa siitä, että

-olin usein nähnyt savun ampumisesta paljoa ennemmin kuin kuulin

-paukauksen. Nyt ymmärrän syyn siihen. Valo kulkee sukkelammasti kuin

-ääni. Siksi näen kirveellä lyönnin ja pyssyn savun, ennenkuin kuulen

-äänen lyönnistä ja paukauksen ampumisesta. Ääni kulkee 558 kyynärää

-sekunnissa eli ei täyttä peninkulmaa puolessa minuutissa. Ja jos tahdon

-kello kädessä laskea ajan pyssyn savun ja paukauksen välillä, niin

-saatan sanoa varmaan: nyt on ampuja niin ja niin kaukana.

-

-"Metsässä huutava saa vastauksen", sanotaan sananlaskussa. Sen olen

-usein kuullutkin, varsinkin jos vuoria eli kukkuloita on ollut likellä.

-Sitä kutsutaan _kaiuksi_. Ensin luulin metsään jonkun piilouneen, joka

-nyt matki minua. Mutta sitten havaitsin, että tärisevä ilma ikäänkuin

-kimpousi takaisin puista eli vuorista ja tuli jälleen tyköni, kun

-huusin. Se kuuluu kyllä naurulliselta ja kummalta. Tuvankin tykönä

-kuuluu kaiku seinää vasten. Mutta seisoessani 30 kyynärää likempänä

-seinästä en kuule enää kaikua, sillä ääni palaa niin sukkelasti

-takaisin, etten voi eroittaa oman ääneni ja sen kaikumisen väliä.

-

-

-

-Ilmansuunnista ja tuulista.

-

-

-Tahdotko tietää ilmansuuntia, niin merkitse se suunta, jolla näet

-auringon olevan puolenpäivän aikana, justiin kun kello on 12. Käännä

-sitten selkäsi aurinkoon päin, niin nyt ovat silmäsi _pohjoista_ ja

-selkäsi _etelää_ kohti. Oikealla kädelläsi on _itä_, ja vasemmalla

-kädelläsi _länsi_. Keskellä pohjoisen ja idän väliä on _koillinen eli

-itäpohjoinen_. Keskellä idän ja etelän väliä on _kaakko eli itä-etelä_.

-Etelän ja lännen välin keskellä on _louna eli länsi-etelä_. Lännen ja

-pohjoisen välin keskellä on _luode eli länsipohjonen_. Nyt tunnet

-tavallisimmat ilmansuunnat. Merimies jakaa ne sitten pienempiin

-piiruihin kompassille.

-

-Tuulet jaetaan ilmansuuntain mukaan, niin että jokainen tuuli saapi

-nimen siitä maailman suunnasta, jostapäin se puhaltaa. Neljä päätuulta

-ovat: kylmä _pohjonen_, joka tuopi hallaa; sateinen _itä_, joka antaa

-vettä ja lunta; lämmin _etelä_, joka tuulee kesällä, ja lauhkea

-_länsi_, joka tuopi meille kaunista ilmaa. Pohjonen on siksi kylmä,

-että se tuulee sellaisilta tienoilta, joissa ei lumi koskaan sula.

-Kaukana tuolla etelässä puhaltaa kuumia hieta-aavoja pitkin tuuli,

-nimeltä Samum ja on niin kuuma, että se tappaa ihmisiä. Kun sellainen

-tuuli kulkee meren ylitse, jäähtyy se; mutta jos meri ei ole laaja,

-saattaa se kuitenkin olla hirveän kuuma. Muutamilla tienoilla maata

-tuulee koko puolen vuotta sama tuuli, ja maapallon keskustalla tuulee

-alinomaa itä. Sellaisia tuulia kutsutaan _pasaatituuliksi_, ja ne pitää

-kaikkein merimiesten tarkasti tuntea. Hirmumyrskyjä pauhaa usein

-lämpimimmissä maissa ja ilmauvat siellä yhtäkkiä. Juuri kun ilma on

-kaunis ja tyyni, nousee aivan pieni pilvi selvälle taivaalle. Joka

-silloin makaa, hänen täytyy nousta aivan sukkelasti ylös sängystään, ja

-joka istuu pöydässä, ei hän ennätä päättää atriaansa. Kaikkein täytyy

-rientää ulos ja nakkauta maahan, sillä vähäisessä ajassa on kukatiesi

-koko huone mennyt tuuleen.

-

-

-

-Höyrykoneista ja rautateistä.

-

-

-Jos annan olutputellin seisoa uunilla lämpimässä, paukauttaa oluessa

-oleva hiilihappo korkin pois sen suusta. Jos katan kiehuvan padan, niin

-ettei höyry pääse siitä ulos, lähettää höyryn voima kannen pois. Kaikki

-tämä tulee ilmalajien ja höyryin suunnattomasta paisuntovoimasta. Mies,

-nimeltä _Watt_, keksi höyryn voiman kokoomisen. Sitten oli Amerikassa

-mies nimeltä _Fulton_. Vähitellen johtui hänelle mieleen tehdä raudasta

-kone, jonka suuressa kattilassa kiehuvan veden höyryvoima saattaisi

-panna liikkeelle. Hän alkoi rakentaa pientä laivaa, johon valmisti

-sellaista konetta. Kaikki, jotka tätä katselivat, nauroivat ja

-sanoivat: Fulton on hulluna! Mutta Fulton ei ollutkaan hulluna, hän oli

-vaan köyhä. Kukaan ei tahtonut lainata hänelle rahaa sellaiseen

-kokeesen, jota kutsuivat hulluksi yritykseksi. Mutta Fulton ei luopunut

-yrityksestään, ja monia huolia ja vaivoja kärsittyään sai hän laivansa

-valmiiksi. Nyt saivat kaikki nähdä laivan lähtevän liikkeelle kulkemaan

-eteenpäin ilman purjeitta ja airoitta, ainoasti höyryvoimalla. Ne,

-jotka enimmän nauroivat, kummastuivat nyt enimmän. Fultonin nimi tuli

-kuuluisaksi, ja hänen keksimisensä tuli merkillisimmäksi ja

-hyödyllisimmäksi, kuin koskaan muut tehdyt kokeet. Sillä nyt, jo

-viidenkymmenen vuoden kuluttua, kulkee tuhansittain höyrylaivoja, jotka

-eivät tarvitse kuluttaa kallista aikaa tyynellä ja vastaisella. Laiva,

-jonka tässä näet, on höyrylaiva. Laivan sisässä on uuni, jossa kiehuu

-suuressa höyrykattilassa vesi, ja savu nousee ylös korsteenista.

-Vesihöyryt pyörittävät konetta, ja kone vetää laivan sivuilla olevat

-rattaat pyörimään. Ratasten pyöriessä lykkelevät ratasten siivet vettä

-pois edestään, niinkuin airotkin tekevät soudettaessa. Ja kun kone

-vetää niin paljo, kuin esimerkiksi viisikymmentä hevosta vetää,

-sanotaan: koneella on 50:nen hevosen voima. Paitsi tätä tekee höyry

-työtä työtehtaissa ja vapriikeissa, niin etteivät monen tuhannen

-ihmisen voimat voisi sitä toimittaa. Ja joka päivä aletaan höyryä

-käyttää uusiin toimiin, niin että ihmisen valta luonnon ylitse tässä

-ilmestyy selvemmästi kuin missään muussa kohdassa.

-

-Sellaisia kuormia, joita ennen monta sataa hevosta vaivoin veti pitkin

-tavallisia maanteitä, vetää nyt yksi ainoa höyrykone paljoa helpommasti

-ja sukkelammasti _rautateillä_. Tässä näet rautatien kuvan; niin sitä

-kutsutaan, kun siinä ovat raudasta ratasten jälet, joita myöten rattaat

-aivan keveästi pyörivät eteenpäin. Etu-nenässä kulkee höyrykone ja

-vetää perässään koko rivin vaunuja, joita saattaa olla paljoa enemmän

-kuin tässä näkyykään. Muutamissa vaunuissa on kaluja, ja toisissa istuu

-ihmisiä. Rautatien ei saa olla mäkisen eikä kovin mutkaisen. Sentähden

-että se tulisi suoraksi ja tasaiseksi, on monissa maanpaikoissa

-särjetty kallioiden läpitse kulkujuova ja siltoja rakennettu järvien

-ylitse. Monissa suurissa kaupungeissa kulkee rautatie huoneiden kattoin

-päällitse. Ja nykyjään on rakennettu riippuva silta rautatien kanssa

-tuon hirmuisen suuren Niagaran vesiputouksen ylitse.

-

-

-

-Myrsky.

-

-

-    Kas, siivin näkymättömin

-    Mä ilman kotka lennän,

-    Maailman äärist' äärihin

-    Kohisten hetkess' ennän.

-    Sa purjehtija ulapan.

-    Sun syvyytehen upotan.

-

-    Mä rantaa vasten vyörrytän

-    Laineeni vaahtoharjat,

-    Mä yli maiden lennätän

-    Pilveinkin synkät sarjat,

-    Mä syöksen korvet kumohon,

-    Kaupungit mullan peittohon.

-

-    Mut kun ma raivoon tuimimmin,

-    Mun voimain murtaa Luoja,

-    Ett' asettuen näyttäisin

-    Kuin maailmaa Hän suojaa.

-    Mä tyynen illan rauhaan näin

-    Pois nukun noista melskeistäin.

-

-    Myrskyissä vaikka nähdähän

-    Myös Herra voimissansa,

-    Luo Eljaksenp' ei tullut Hän

-    Raivoisen myrskyn kanssa,

-    Ei leimauksen liekissä,

-    Vaan vienon tuulen hengissä.

-

-

-

-Kahdestoista Luku.

-

-Tulesta.

-

-

-Antti sanoi: en ymmärrä mitä tuli on. Eihän tuli ole mitään; on waan

-muiden kappalten häwitys.

-

-Niinpä onkin, sanoi isä. Ei siis olekkaan se aiwan oikein kutsua tulta

-elementiksi eli alku-aineeksi. Mutta kerran on se tullut tawaksi. Ei

-tule tulesta ajatella niin, että se häwittäisi jotakin aiwan peräti.

-Muutamia aineita se irtauttaa heidän alku-osiinsa, ja toisia muuten

-muuttaa. Tuo puunpalanen on enimmästi hiilestä, wedystä ja haposta. Jos

-mikä palaa, wetää se itsehensä ilman happoa. Muutamat puun alku-osat

-yhdistywät hapon kanssa ja menewät ilmanmoisiksi. Mutta suurin osa

-hiilestä jääpi jälelle, kuin myös tuhka, jossa on lipeäsuoloja.

-Alku-aine hiili saattaa wieläkin huweta yhdistyessänsä hapon kanssa.

-Muutamat aineet eiwät pala koskaan. Kulta ei hupene tulessa, waikka se

-sulaa. Pellawa, tulikiwi ja ruuti saattawat hywin helposti _syttyä_, ja

-sellaisia aineita kutsutaan syttywiksi. Muutamat taas, niinkuin rauta,

-tarwitsewat kowan tulen, ennenkuin palawat.

-

-Nyt sytytän kynttelin, ja se palaa _liekissä_. Kun sen puhallan

-sammuksiin, niin sen sydän _hiiluu_. Mitä on liekki? Liekki on palawa

-kaasu siitä aineesta, jota kuumuus hajottaa. Siinä liehuu pieniä

-_säkeniä_ tawallisesti noesta, joka on noussut palawasta aineesta.

-Siinä säkeneet kiiltäwät, ja siitä _paistaa_ liekki. Talikynttilä

-näyttää hywästi, sentähden että talissa on paljon hiili-ainetta. Palawa

-wäkiwiina antaa aiwan heikon walon, sentähden että siinä on wähä

-hiiltä. Siksi _sawuaa_ kynttiläni, ja siksi nokeupi korsteenin sisus

-sawusta; mutta palawasta wäkiwiinasta ei tule paljo ollenkaan nokea.

-Olen nähnyt fosforin palawan ilmitulella ja hywin sawuawan, mutta sawu

-ja loiste-aine ei ole nokea, waan fosforia ja happoa yhdistettynä. Mitä

-on hiillos? Se on palawaa ainetta, josta ei tule palawaa kaasua. Jos

-puhallan siihen ilmassa olewaa happia, tapahtuu palaminen nopeammasti,

-ja siihen ilmautuu liekki, kun siihen tulee kaasua.

-

-Nytpä ymmärrät, kuinka halot palawat tulessa. Nyt ymmärräthän,

-minkätähden puhalletaan tuleen, miksi laitetaan ilmanweto tulisijoihin

-ja minkätähden huone palaa nopeammasti tuuli-ilmassa. Jota pitempi

-korsteeni on, sitä paremmin wetää se, ja sitä paremmin puut palawat

-takassa. Mutta miten sammutat tulen? Jos kaadat wettä tuleen, heität

-hietaa siihen eli jonkun peitteen päälle, niin sammuu se pian. Miksikä

-niin? Siksi että estät ilman tulemasta tuleen; siitä suljet pois ilman

-hapon, joka wirkistää tulen. Ja niin tukehutat sen juuri kuin eläimen,

-joka ei saata hengittää. Jos tuli on päässyt irti tuwassa, niin elä

-aukase akkunoita. Tapahtuupa niinkin, että tuli tukehtuu omaan

-sawuunsa.

-

-Tulen wiritämme lämpimää ja hyötyä warten, keittämistä, paistamista ja

-muutakin warten. Siihen käytämme puita, mutta muissa maissa käytetään

-hiiliäkin, kiwihiiltä ja polttoturpeita. Jos lykkäämme pellin kiinni

-tulen takassa palaessa, niin huone täyttyy sawulla. Jos se pannaan

-kiinni hiilten wielä palaessa, tulee siitä _häkää_, josta monta ihmistä

-on kuollut. Jos korsteenia ei ole isoon aikaan puhdistettu noesta,

-käypi niinkin, että noki alkaa palaa, josta tulee nokipalo. Sen saapi

-parhaite tukehtumaan hienonnetulla tulikiwellä, jota nakataan takassa

-olewaan hiillokseen. Tulikiwen höyry tukeuttaa tulen.

-

-Tuli lämmittää ja tuli walaisee. Waloksemme sytytämme walkealekon

-takkaan eli päreen pihtiin, mutta usein sytytämme talikynttilänkin eli

-öljylampun. Sydän imee sisäänsä talin eli öljyn, joka sitten palaa ja

-walaisee hiiluwalla hiili-aineella.

-

-"Tuli on hywä renki, mutta huono isäntä", sanoo sananlasku. Sentähden

-pitää sitä waroa kuin sutta rautahäkissä. Muutoin tekee se meille

-kauhean wahingon, niin että pienestä tulitikusta saattaa tulla

-hirmuinen tulipalo, josta kaupunkeja ja kyliä saattaa perinpohjin

-häwitä. Kyllähän tuli on ihmeellisimpiä luonnon woimia. Muutamat aineet

-kuumuwat palamatta ja waloa antamatta, esim. kun wettä nakataan

-poltetuille kalkkikiwille. Muutamat kappalet antawat walon, mutta eiwät

-pala, esim. kiiltomato eli lahonnut puunpalanen eli tulitikku, jota

-aiwan hiljaa hiwuttelen. Usein on tulen ilmituleminen aiwan

-ihmeellistä. Kuinka woidaan niin kowa kuumuus saada kappaleista, jotka

-itsessään owat niin kylmiä kuin teräs ja pii.

-

-Sen näemme, että tuli saadaan kihnaamalla, juuri kuin tulitikussakin,

-eli kun kahta kowaa kappaletta yht'äkkiä lyödään yhteen, niinkuin

-hewosen kengänkin käytyä tiellä kiwiin. Metsä-ihmiset ottawat sillä

-lailla tulen, että hierowat kahta kuiwaa puupalasta wastatusten.

-Myllynkiwet kuumenewat ja sytyttäwät myllyn, jos ne kauwan pyöriwät

-tyhjinä. Jos heiniä pannaan kosteina latoon, alkawat ne jonkun ajan

-perästä kuumeta ja ottawat tulenkin. Samoin tekewät puuwillatkin

-(pumpulit). Laiwa, jossa oli kiwihiiltä lastina, syttyi tuleen,

-kenenkään tietämättä, mistä tuli tuli. Wiimein keksittiin kiwihiilen

-itsestään syttyneen. Muutamissa maissa, joissa maa on täynnä syttywiä

-aineita, alkaa maa alhaaltapäin palaa, josta tulee _maapalo_

-_Aurinko- tahi tulilasilla_, joka murtaa walon, woin koota auringon

-säteet pieneen paikkaan, joka tulee niin kuumaksi, että puu syttyy

-tuleen. Ja suurella tulipeilillä saatan polttaa timantinkin.

-

-Kun kesällä on hywin lämmin, kokouu usein mustia pilwiä taiwaalle.

-Tawallisesti näyttäwät ne kulkewan tuulta wastaan, kun ylhäällä olewa

-ilma juoksee toista suuntaa, kuin se alempana maan pinnalla olewa.

-Kohta leimahtelee kaitaisia tulenliekkiä, juuri kuin tulen kieliä,

-pilvien laidoilla, ja sitten seuraa kowa järinä, joka wapistuttaa

-ihmistä, sillä hän tuntee siinä woimattomuutensa kaikkiwoiwan Jumalan

-edessä. Se on majesteetillinen _ukkoinen_, jonka jyristessä lapset

-piilouwat äitinsä syliin. Mutta jos olet ulkona kedolla, niin älä

-pelkää jyrinää. Se ei wahingoita ketään, ja kun se kuuluu, on waara jo

-siwu, sillä se on _leimaus eli ukontuli_, joka woipi särkeä

-suurimmatkin kalliot ja tappaa eläimiä ja ihmisiä, jossa se lyöpi

-kohti. Älä piilou silloin pitkäin puiden alle, sillä ukontuli ampuu

-warsinkin korkeisin teräwäpäisihin kappaleisin, särkee ne ja menee aina

-maahan. Wälistä näkyy leimaus jyrinää kuulumatta, ja sitä sanotaan

-_Kalewan walkeaksi_. Ihmeellistä on se että ukontuli juoksee muutamain

-aineitten pintaa myöten, niinkuin metallein, niitä wahingoittamatta;

-mutta muut aineet, niin kuin puu, eiwät woi ukontulta johdattaa, ja

-siksi ne särkywät. Jos tahdotaan warjella kirkontornia, joka usein on

-ukontulen waarassa, kun se on teräwäpäinen ja korkea, niin naulataan

-kupari-kaistale juoksemaan tornin huipusta aina maahan asti. Kun

-ukontuli sattuu tornin huippuun, juoksee se näkymätönnä alas ukkosen

-johdattajaa myöten ja katoaa, mitään wahinkoa tekemättä. Mutta jos

-ihminen silloin koskisi ukkosen johdattajaan, kuolisi hän kohta sen

-kowasta vauhdista, sillä hänen ruumiinsa wiepi ukkosen woiman

-läpitseen.

-

-Mitä on ukkonen? Mitä on ukontuli? Sen sanon sinulle. Olethan nähnyt

-kissan selän pimeässä silitellessä antawan säkeniä. Olethan nähnyt

-tukkasi wälistä rätisewän säkeniä, kun sitä kampaat. Jos hieron

-lasinkappaletta eli harstilewyä, niin näen kummallista. Jos panen

-samassa lasin eli hartsin wiereen waskitorwen, messinkipallon eli muuta

-metallia, jonka alla on lasinen jalka, ja kosken sormellani palloon,

-niin lentää säe kuulasta, ja tunnen wähäisen piston sormeeni. Jos

-minulla on warsinainen kone, sitä warten tehty, niin woin saada niin

-kowan täräyksen messinkikuulasta, että kaadun siitä. Ja jos otan sinun

-ja muitakin käteeni, niin menee sama täräys jokaisen läpi. Mutta jos

-sinulla ja muilla on willakinnas kädessä, niin emme tunne täräystä eikä

-säkenettä ja silloin ei menekkään se näkymätön woima meistä muihin.

-

-Mikä on siis se kummallinen woima, joka löytyy kappaleissa salattuna ja

-wirkoaa elämään kihnaamalla? Se on _sähkö eli lieke_, ja se on se,

-josta ukontuli tulee. Se saattaa tulla monesta syystä ja kokoutua

-kauwan, ennenkuin se laukeaa. Niin kokoutuu se kesälämpimällä pilwihin,

-ja ukontuli, joka lentää pilwestä, on samallainen säkene, joka sähähtää

-messinkipallosta sormeeni; mutta ukontuli on paljoa wäkewämpi. Ruumiini

-ja kaikki metallit johdattawat sähköä pikaisesti läpitsensä. Puut, wesi

-j.n.e. wiewät sitä hitaammasti. Lasi, pihka, willa ja silkki eiwät

-johdata ollenkaan tätä wäkewää woimaa.

-

-Siitäkin tulee sähköä, jos panen sinkkilewyn waskilewyn päälle

-parittain ja jotakin nestettä wäliin. Sitä käytetään siinä

-merkillisessä keinossa, joka nähdään olewan maanteiden wieressä Turun,

-Helsingin ja Wiipurin kuin myös Turun ja Tornion wälillä. Siellä on

-pystytetty korkeita pylwäitä määrättyin wälien päähän, ja pylwästen

-päihin on asetettu wernissalla woideltu waski-lanka, joka kulkee

-yhdestä kaupungista toiseen. Kun sähkö saa waikuttaa yhdessä päässä

-lankaa, tuntuu sen waikutus samassa jo toisessakin päässä. Ja se käypi

-niin sukkelasti ettei ennätä silmiään räpäyttää, ennenkuin sähköwoima

-lentää Turusta Wiipuriin. Nyt on niin sowittu, että ne ja ne merkit

-merkitsewät erilaisia puustawia. Niin kysytään jotakuta asiaa

-Helsingissä. Kohta tiedetään se Wiipurissa, Turussa eli Torniossa, ja

-saatetaan heti siihen wastata. Ja tätä merkillistä ja hyödyllistä

-laitosta kutsutaan _sähkösanan lennättimeksi_.

-

-Setäni, joka on kulkenut merellä, sanoi, ettei mitään ole niin

-hirmuista kuin _maanjäristys_. Kerran kun hän oli Amerikassa, tunsi hän

-maan tärisewän jalkainsa alla, niin että akkunalasit särähteliwät rikki

-ja kellot alkoiwat itsestään soida tornissa. Älä ole peloissasi,

-sanoiwat muut merimiehet. Tämä on ainoasti _maantärinä_ eikä sitä

-pitkitä kauwaksi. Maantärinä loppui; mutta jonkun ajan kuluttua alkoi

-maa täristä kowemmasti, niin että huoneita ja muureja rysysi kumoon ja

-kukistui ihmisten päälle. Kaikki wäki riensi ulos lakeudelle,

-pelastamaan henkeänsä. Sitten tuli helle ilmaan ja kowa tulikiwen

-katku; siinä kuului jyminä, juuri kuin maan-alainen ukkonen. Ja

-kerrassaan halkesi maa, niin että kokonaisia kaupunkeja ja kyliä

-syöstyi sywyyteen. Meri pauhusi suurissa aalloissa, waikka ei tuulta

-ollut, ja hyökyi rantainsa ylitse ja hukutti kaiken maan, joka oli

-likinnä. Meren sywyydestä kohosi uusia saaria, joita ei kukaan wielä

-ennen ollut nähnyt; ja missä wasta oli kuiwa maa, siihen syytiwät meren

-aallot särkyneitten laiwain säpäleitä. Nyt oli hätä ja pelko, jota ei

-kukaan woi selittää, siksi kuin luonto muutamain päiwäin perästä tuli

-jälleen tasapainoonsa, niin että elämään jääneet ihmiset saattoiwat

-rakentaa itselleen uusia asumasijoja siinä häwitetyssä maassa.

-

-Niin hirweä Jumalan rangaistus on maanjäristys, ja se tulee maan

-sisässä olewasta tulesta. Sillä monta merkkiä osottaa koko maan

-sisuksen jalkaimme alla olewan tulisena ahjona, niin että tämä kowa

-maakuori, jolla asumme, ei ole paljo kolmea tahi neljää peninkulmaa

-paksumpi. Kun wettä tulee maan-alaisista reijistä tulta likelle,

-muuttuu se höyryksi, ja höyry paisuu niin hirmuisella woimalla, että se

-täristää maata ja wälistä murtaa rikki sen kowan pinnankin. Mutta

-muutamissa maissa owat wesihöyryillä ja tulella kulkupaikat, joista ne

-nousewat ylöspäin, tekemättä niin suuria häwiöitä. Oletko koskaan

-kuullut puhuttawan _tuliwuorista_?

-

-Olen, sanoi Antti. Olen nähnyt kuwa-taulun, jossa koko wuori on

-sawussa, ja jossa wirtaa juuri kuin tuli-ojia pitkin siwuja.

-

-Sellaisia wuoria on monta maan päällä. Muutamat owat kauwan aikaa

-sitten palaneet loppuun ja sammuneet; mutta toiset sawuawat alin-omaa

-aina tuhansia wuosia sitte, ja wielä wälistä puhaltawat ne tulta.

-Silloin kuuluu jyrinä wuoren sisästä; tulenliekki, tuhkaa ja tulisia

-kiwiä syöstyy ulos wuoren suusta, jota kutsutaan _aukoksi eli

-kraateriksi_, ja lentää monta peninkulmaa ilmassa. Sitten wirtaa ulos

-juuri kuin paksu puuro, jota kutsutaan _laawaksi_, sulaneista ja

-tulisista aineista wuoren sisästä ja juoksee hiljoilleen siwuja alas

-siksi että se jäähtyy ja hyytyy wiimein aiwan kowaksi. Ja niin saattaa

-kiwisateesta ja tuhasta ja laawasta tulla monta ihanaa tienoa wuoren

-ympärillä häwitetyksi.

-

-Kun lapset kuuliwat tämän, peljästyiwät he ja sanoiwat: hywä Jumala,

-warjele meitä maanjäristyksestä ja tuliwuorista. Mutta isä sanoi:

-kiittäkäämme Jumalaa, ettei sellaisia ole maassamme. Lämpimissä maissa

-taritsee luonto ihmisille suurta rikkautta, mutta suuria waarojakin,

-joihin kuuluwat julmat pedot ja maan-alainen tuli. Maamme on köyhempi

-ja kylmempi; mutta sen sijaan saamme nukkua huoletonna yöllä, sillä ei

-yksikään tiikeri waani owemme takana, eikä maanjäristyskään kukista

-kattoa päällemme. Ja jos joskus tuntisimmekin maantärinää, jota kyllä

-woipi tapahtua kukatiesi kerran kymmenessä eli kahdessa kymmenessä

-wuodessa, niin on sekin hywin wähäistä eikä ole milloinkaan tehnyt

-wahinkoa, niin kauwas kuin woidaan muistaa. Harwoin lyöpi ukkonen alas,

-ja kun se onnettomuus tapahtuu, että tuli pääsee irti ja kaupunkeja ja

-kyliä ja huoneita palaa, niin tulee sellainen tapaus pian aina omasta

-waromattomuudestamme. Sillä waikka tuli on niin waarallinen aine,

-wieläpä kaikkein waarallisinkin, niin näemme, kuinka se saatetaan

-hallita ja sulkea takkoihin ja uuneihin, kun waan sen kanssa waroen

-eletään. Kun se muutoin olisi vihollisemme, tulee se näin meille

-uskolliseksi ystäwäksi, josta meille on iloa ja hyötyä. Tuli lämmittää

-meitä, kun on kylmä, ja antaa waloa, kun on pimeä. Se kiehuttaa

-ruokamme kypseksi ja paistaa leipämme, se pehmittää meille kowat

-metallit, joista on meille niin monellaista hyötyä. Ihana Jumalan lahja

-on tuli, oikein käytettynä. Ei yksikään eläin ymmärrä sitä käyttää, ja

-kun joskus on tawattu niin raakoja metsä-ihmisiä, etteiwät ole

-tunteneet tulta, on niiden sanottu olleen tuskin järjettömiä

-luontokappaleita parempia.

-

-

-

-Maanjäristyksestä.

-

-

-Eräänä syyspäiwänä, sata wuotta takaperin, kuuli wäki isossa Lissabonin

-kaupungissa Portugalissa yht'äkkiä kowan maanalaisen jyrinän. Maa

-tärisi hirmuisesti; Tajon iso wirta kuohui ääriensä yli ja syöksi

-wetensä kaupunkiin. Huoneita ja kirkkoja kukistui raunioiksi, puoli

-kaupunkia häwisi, ja 24,000 (neljäkolmatta tuhatta) ihmistä menetti

-henkensä. -- Seitsemänkymmentä wuotta jälkeen päin häwitti maanjäristys

-Calabrian maan. Kokonaiset wuoret painuiwat maahan; toisia wuoria

-kohosi ylös. Rannat muuttuiwat; monta pientä järweä ja terweydelle

-wahingollista lewäsuota ilmausi; 40,000 (neljäkymmentä tuhatta) ihmistä

-menetti henkensä. -- Maanjäristyksessä Amerikassa wetäysi meri

-yht'äkkiä takaisin rannalta, niin että kaikki likellä olewat laiwat

-kallistuiwat kumoon hietikolla. Sitten hyökysi meri jälleen maalle ja

-peitti Callao'n kaupungin ja siinä 5,000 (wiisi tuhatta) asukasta, niin

-että päiwällä sen jälkeen näkyi ainoasti suuri hietakoko siinä, jossa

-kaupunki oli ollut. Ei kauwan aikaa jälkeenpäin häwitti maanjäristys

-koko Vrussan kaupungin Turkinmaalla. -- Kaksikymmentä wuotta sitten

-ilmausi yh'täkkiä Sisilian saarta likelle mereen saari, joka oli

-peninkulmaa pitkä. Neapelin kuningas tahtoi mielellään saarta omakseen

-ja antoi sille nimensä. Englannin kuningas tahtoi myös omistaa sitä ja

-antoi sille nimensä. Mutta juuri kuin molemmat kuninkaat riiteliwät,

-kumpiko saisi pitää saaren, wajousi koko saari jälleen meren sywyyteen,

-eikä sitä ole sittemmin enää nähty.

-

-

-

-Tuliwuorista.

-

-

-Suurimmat tuliwuoret maailman-osassamme owat Vesuwio Neapelin

-tienoilla, Etna Sisilian saarella ja Hekla Islannin saarella. Kaikki

-kolme suitsuawat wielä wälistä tulta ja syytäwät laawaa.

-Seitsemänkymmentä kahdeksan wuotta Wapahtajamme syntymisen jälkeen

-syyti Vesuwio niin paljo kuumaa tuhkaa, jossa oli wettä ja laawawirtaa

-seassa, Herkulanumin ja Pompejin kaupunkien päälle, että nämä

-onnettomat kaupungit piammiten kaikkine asukkaineen painuiwat hautaan.

-Likimäärin 1,600 (tuhat kuusisataa) wuotta jälkeenpäin sattui eräs

-työmies kaiwamaan kaiwoa tällä tienoolla ja löysi kiwiportaat maasta.

-Siinä löytyiwät Herkulanumin jäänökset kolmenkymmenen kyynärän

-sywyydessä maan sisässä, ja nyt oli toinen kaupunki rakennettu sen

-päälle. Ei kaukana tästä löydettiin Pompejikin, joka nyt on suurimmalta

-osalta kaiwettu ilmiin, niin että siinä nähdään, kuinka ihmiset oliwat

-asuneet ja eläneet Kristuksen syntymisen aikana.

-

-

-

-Tulen ja weden sodasta.

-

-

-Englannissa tapahtui kerran syksyllä, että meri kowalla myrskyllä

-yht'äkkiä kohosi maalle ja pakkausi suureen masuuniin, jossa sulattiin

-mahdottoman paljon rautamalmia. Juuri kuin wesi tuli masuuniin, kuului

-kowa paukaus. Samassa näkyi korkea patsas höyryä ja tulista malmia

-nousewan ilmaan niin korkealle kuin korkein kirkontorni. Kolme kertaa

-perätysten uudistui taas paukaus. Kolme kertaa perätysten nousi

-tulipatsas. Sitten pirisi se kuuma malmi ympäriinsä joka suunnalle.

-Wesi oli woittanut ja kiehui kauwan, juuri kuin ylpeillen woitostaan,

-sammuneessa uunissa.

-

-

-

-Säkene.

-

-

-    Säkene lentelee

-    Pois ilmaan pimeään,

-    Ja siinä välkkyilee

-    Lyhyllä retkellään.

-

-    Se liekittyäkän

-    Pois sammuu kadoten.

-    Kentiesi sentähän

-    Sytytti tulosen.

-

-    Mi kauvan loistelee

-    Valaisten pimeää;

-    Elokin rientelee

-    Kuin säen pieni tää.

-

-

-

-Varjele Herra!

-

-

-    Maan valo vaipuu pimeään, vaan Herra varjeleepi,

-    Ja taivaan kansi synkistyy, mut Herra varjeleepi.

-    Yön pilvi raskas nousevi ja Pohja leimuileepi

-    Ja myrsky yöllä puuhailee, mut Herra varjeleepi:

-    Maailma erämaata vaan se synkkää kuvaileepi.

-    Miss' eksyin kuolee matkamies, mut Herra varjeleepi.

-    Ja aallot syöksyy kallioon, tään perus tutiseepi,

-    Ja keula särkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi.

-    Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi,

-    Salamat sinkuu pilvissä, mut Herra varjeleepi.

-    Maa jalkain alla tärisee ja vuoret vapiseepi,

-    Maan kita myöskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi.

-    Ja vallat katoo, sodat soi ja verta tulvaileepi,

-    Ja kansat huutaa kostoa, mut Herra varjeleepi.

-    Sä ihmisraukka, näet vain, ett' aika läheneepi,

-    Maailma jolloin katoaa, vaan Herra varjeleepi.

-    Se autuas, ken itseään vaan vähäks katseleepi

-    Ja miettii aina riemuten; kyll' Herra varjeleepi.

-

-

-

-

-Kolmastoista Luku.

-

-Valosta ja lämpimästä.

-

-

-Onpa nyt valoisa päivä, aurinko paistaa ikkunoista sisälle, voipi siis

-nähdä kaikki tuvassamme. Illan tultua laskeupi aurinko. Sitten vasta

-tulee _hämärä_, niin ettei enää niin selvästi voi nähdä kaikkia, ja

-sitten tulee _pimeys_, jossa ei voi nähdä juuri mitään. Mutta silloin

-sytytetään valkea takkaan, päre pannaan palamaan pihtiin eli

-talikynttilä sytytetään pöydälle, vaikka näiden valossa emme näe niin

-selvästi kuin päivän valossa. Jos tällöin menemme kartanolle, niin

-näemme kuun paistavan ja valaisevan maata. Tai nuo kirkkaat tähdet

-paistavat niin ihmeellisen kauniina meille illalla tuolta siniseltä

-taivaalta.

-

-Mistä tulee siis valo? Se tulee meille auringosta, kuusta ja tähdistä,

-tulesta ja monista kappaleista, niinkuin kiiltomadoista, fosforista ja

-vanhoista lahonneista puupalaisista. Mitä on valo? Onko se itsestään

-kappale eli onko se kappaleiden luonto, joka saattaa meitä niitä

-näkemään? Sitä kyllä ei voi kukaan oikein selittää. Me näemme ainoasti

-valon täyttävän koko maailman, ja kun se katoaa, ovat kaikki asiat

-toisin. Muutamat sanovat koko maailman avaruuden olevan täytetyn

-aineella, joka on paljoa hienompi kuin ilma, ja tätä kutsutaan

-_eeteriksi_. Ja juuri kuin ääni tulee ilman tärinästä, niin tulee valo

-siitä, että eeteri tärisee, kun joku panee sen liikkeelle. Niin paljon

-tarkoin tiedetään, että valo kulkee paljoa nopeammasti kuin ääni. Ja

-jokaisen sekunnin välillä, kun kello napsahtaa, lentää valo 29,000

-(yhdeksänkolmatta tuhatta) peninkulmaa eteenpäin, ja vaikka aurinko on

-niin hirveän kaukana, ei valo kuitenkaan tarvitse kuin vähä yli 8

-minuutin tullakseen auringosta tänne.

-

-Juurikuin ääni tulee meille korvain kautta, niin tulee meille valo

-silmäin kautta. Me näemme silmillä, ja silloin _näkyvät_ meille

-kappaleet. Kun korvat sisältä pilautuvat, tullaan kuuroksi. Kun silmät

-saavat vahingon, tullaan sokeaksi. Sokeina syntyneet ihmiset eivät

-tunne valoa. Mutta miksikä välistä juurikuin sädehtisi ummessa olevissa

-silmissämme, kun lyömme otsaamme seinään? Siitä se tulee, että silmän

-sisällä on hellä tuntohermo, joka johdattaa valon tuntoomme. Ja joka

-kerta, kun tämä tuntohermo loukkaantuu, tuntuu juurikuin valon säde

-nähtäisiin.

-

-Otanpa nyt paperin, pistän reijän sen läpi neulalla ja katson reijän

-läpitse. Näenpä siitä pienestä reijästä ladon ja niityn kaukana tuolla

-metsän rinnassa. Tiedänpä nyt jonkun kappaleen tulevan silmälle

-nähtäväksi sillä, että valon säteet tulevat silmään kaikista kappaleen

-osista. Sanomattoman hienojahan silloin valon säteet ovat, kun niin

-mahdottoman paljo säteitä ladosta ja niitystä tulee silmään yhden

-ainoan, paperiin pistetyn, pienen reijän lävitse!

-

-Mutta miksikä lato ja muut kappaleet, jotka ovat tuolla etäällä,

-näkyvät pienemmiltä kuin ovatkaan likempää katsoen? Sen nyt näytän

-sinulle kuvalla. Tässä ovat puut, ja tässä seison minä katsoen niitä.

-Puut ovat yhtä isoja; mutta kuitenkin näen likempänä seisovan puun

-olevan pienemmän etempänä olevaa puuta. Miksikä niin? No siksi, kun

-ajattelen kumpaisenkin puun latvan (huipun) päästä tulevan silmääni

-valon säteen, ja toisen säteen juoksevan juuresta maan pinnassa.

-Ymmärränpä molempain likimmäisestä puusta tulevan säteen tekevän

-isomman kulman (vinkkelin) silmääni vasten ja juurikuin enemmän

-levenevän. Mutta etimmäisestä puusta tekevät ne suipumman kulman ja

-vähemmän levenevät. Vedänkö viivan sädetten välille, niin käsitän

-likimmäisen puun näkyvän niin paljoa isommalta kuin etimmäisen puun,

-kuin sen sädetten välillä oleva viiva on isompi viivaa, joka on

-etempänä olevasta puusta tulevain sädetten välillä.

-

-Mutta et tarvitse ajatella toisen puun olevan juuri toisen kohdalla,

-sillä silloin toinen värjöttäisi pois näkymästä sen etimmäisen. Sillä

-puut ja monta muuta kappaletta ovat läpinäkymättömiä. Mutta muut

-kappaleet, niinkuin ilma, vesi ja lasi, päästävät valon lävitsensä,

-niin että niiden läpi nähdään, ja sellaisia kappaleita kutsutaan

-_läpinäkyviksi_. Kun valo paistaa läpinäkymättömihin kappaleisin, tulee

-niiden taakse varjo. Nyt palaa talikynttilä pöydällä, ja minä asetun

-kynttilän eteen. Näenpä jotakin mustaa seinällä. Mikä se on? Se on

-varjoni. Jota likemmä seinää menen, sitä pienemmäksi tulee varjoni.

-Jota etemmäksi menen seinästä, sitä suuremmaksi tulee varjo. Mutta

-varjo tulee sen mukaan miten kynttilä on asetettu. Jos kynttilä

-asetetaan lattialle, niin tulee varjoni seinälle hyvin pitkäksi. Jos

-nostan kynttilän pääni päälle, tulee varjoni lyhemmäksi. Samalla lailla

-tulee varjoni pitkäksi edelläni tiellä kävellessäni, kun aurinko eli

-kuu on alaalla taivaalla. Mutta jos ne ovat korkealla, tulee varjo

-aivan lyhyeksi. Ja jos ne ovat aivan pääni päällä, niin en näkisi

-ollenkaan mitään varjoa. Sitä saat nähdä tiimapatsaassakin, joka

-näyttää päivän aikoja juuri sillä, että navan varjo muuttuu auringon

-kulun mukaan.

-

-Näenpä läpinäkyväin kappaletten toisinaan olevan _värittömiä_, mutta

-läpinäkymättömillä kappaleilla on erilaiset _värit_. Mistä tulevat

-värit? Ne tulevat siitä että kappaletten pinnoista palaa valo eri

-lailla. Nenäliinani on valkea; sen pinnasta palauu enin valoa takaisin,

-ja sentähden se tulee valkeaksi. Huivini on musta, se imee sisäänsä

-enimmän valoa, ja siksi se tulee mustaksi. Musta huivi lämpeneekin

-pikemmin, kun aurinko paistaa siihen. [Muist. Valkea ja musta eivät ole

-oikeastaan mitään väriä. Valkea on valoa, ja musta on pimeyttä. En

-saata nähdä mustaa, enkä saata nähdä varjoa, jos ei niiden vieressä ole

-valkeampia kappaleita.] Muistatko niitä kauniita värejä vesikaaressa,

-jotka tulevat auringon sädetten murtumisesta niissä pienissä

-vesiherneissä? Yläpuolelta on se punainen, sitten helevän keltainen,

-sitten viheriäinen, sitten vaaleansininen, sitten tummansininen, ja

-sisimmäinen laita on kihtaava. Jos maalaan samat värit hyrrään samaan

-järjestykseen ja nakkaan hyrrän sukkelasti pyörimään, näyttää hyrrä

-aivan valkealta. Siitä näen valkean valon olevan yhdistetyn vesikaaren

-seitsemästä väristä, ja se saatetaan jälleen jakaa erilleen niihin,

-niinkuin valon sädetten paistaessa tahkotun lasin läpi. Kun valo

-paistaa kukkaan, tulee se punaiseksi, jos se imee sisäänsä kaikki muut

-säteet, mutta palauttaa itsestään pois ainoasti punaiset. Jos se

-palauttaa itsestään siniset säteet, näyttää se siniseltä, ja niin on

-kaikkien värien kanssa. Paitsi vesikaaren värejä, on niitä muunkin

-näköiselle vivahtavia, jotka tulevat värien sekoituksesta. Mustasta ja

-valkeasta saadaan harmaata, mustasta ja punaisesta ruskeata j.n.e. Sen

-pitää kaikkein maalarien hyvästi tuntea. Ja tarkasti tulee niiden osata

-kuvata valoisia ja varjopaikkoja; muuten ei ole kuvaus kuvatun

-näköinen.

-

-Jos jollakulla kappaleella on hyvin kiiltävä pinta, näen siinä kuvani

-juurikuin _kuvastimessa_ (peilissä). Siksi kuvauvat kaikki ympärillä

-olevat kappaleet kirkkaassa lähteessä eli tyvenessä järvessä eli hiljaa

-juoksevassa joessa. Mutta jos menen kuvastimen sivulle, enpä näekkään

-itseäni, vaan muita, jotka ovat kuvastimen edessä toisella puolella.

-Siitä näen etteivät valon säteet kimpoa kuvastimesta joka suunnalle.

-Jos säteet tulevat suoraan, palauvat ne suoraan takaisin vastassa

-olevalle kohdalle. Soutaessani veneellä joella, näen rannan

-kuvastelevan niin että sen kuva vedessä juurikuin kääntyisi sisäänpäin.

-Se tulee siitä että valon säteet rannalta lankeavat vinoon veden

-pintaan.

-

-Mutta jos asetan suoran kepin puolitiestä veteen, niin näyttää sen kuva

-juurikuin murretulta. Ja jos panen vesikuppiin rahan, näyttää tämä

-olevan toisessa paikassa, kuin se onkaan. Miksikä niin? Siksi kuin valo

-menee suoraan aineen läpi, joka on yhtä tiheää jokapaikasta; mutta jos

-se menee harvemman aineen läpi tiheämpään eli päin vastoin, niin

-murtuvat säteet ja juurikuin sujuvat syrjään. Vesi on harvempaa kuin

-ilma, siksi näyttää keppi murtuneelta, ja raha näyttää olevan eri

-sijalla. Ylempänä oleva ilma on harvempaa kuin alempana oleva, siksi

-näyttää aurinko aina olevan taivaalla ylempänä, kuin se onkaan.

-

-Lasi on paljoa tiheämpää kuin ilma: siksi murtaa paksu lasi hyvin valon

-säteet. Jos otan pyöreän lasikappaleen, joka on molemmin puolin mykevä,

-näenpä tavallisella matkalla kaikkia suurempana, kuin itsestään

-ovatkaan. Sellaiset _suurennuslasit_ ovat ihmeellisiä läpikatsottaessa,

-kun niillä katsotaan aivan pieniä kappaleita. Isällä on sellainen lasi,

-jota hän kutsuu _tulilasiksi_, ja sillä sytyttää hän piippunsa, sillä

-se kokoaa auringon säteet yhteen polttopilkkuun. Äidillä ovat

-_silmälasit_ mykevästä lasista, kun hän ei näe selvästi likeltä.

-Ontevilla lasilla nähdään kaikkia pienempänä kuin ovatkaan; sellaisia

-silmälasia pitää lukkari, joka on likinäköinen eikä näe hyvästi

-pitkälle matkalle. Ja jos sovitan useita mykeviä lasia kohtalaisesti

-pitkään putkeen, niin saan siitä _kiikarin_, joka samalla näyttää

-isontavan edessä olevat kappaleet ja tuovan ne likemmä.

-

-Joka kerran kun seison auringon paisteessa eli istun valkean lekolla,

-tunnen auringon ja tulen samalla paistavan ja _lämmittävän_. Ajattelen

-silloin usein itsekseni: kuka tiesi, jos ei valo ja lämmin ole juuri

-samaa, joka ilmestyy kahdella eri tavalla? Toisella kerralla olen

-nähnyt valon lämpimättä, niinkuin kiiltomadon, ja lämpimän valotta,

-niinkuin kylmää naulaa takoessa, siksi että se tulee aivan kuumaksi.

-Silloin olen ajatellut: ihmeellisiä ovat luonnon voimat!

-

-Olen havainnut lämpimäin kappaletten antavan lämmintänsä kylmille

-kappaleille; mutta silloin menettävät lämpimät kappaleet lämpimäänsä.

-Jos tartun talvella rautalukkoon, tunnenpa, kuinka se viepi lämmintä

-kädestäni. Olenpa havainnut muutamain kappaletten pikemmin kuin toisten

-tulevan kylmiksi eli lämpimiksi. Saatan pitää hiiltä hyppysissäni

-vaikka sen toinen pää on tulinen. Mutta jos kiehutan vettä

-rautapannussa ja tartun käsin sen rautaseen varteen, niin se polttaa.

-Jos pannussa on puinen varsi, tohdin siihen kyllä tarttua. Siitä tiedän

-raudan ja kaikkein metallein olevan hyviä _lämpimänjohdattimia_, mutta

-puun, kiven, villan, ilman, veden ja muiden kappaletten johdattavan

-hitaammasti lämmintä läpitsensä. Siksi rakennetaan huoneita puusta eli

-kivestä. Sillä jos niitä rakennettaisiin raudasta, niin olisivat ne

-tukalaksi asti lämpimät kesällä ja hirveän kylmiä talvella. Siksi

-pidämmekin mieluisimmasti villa-vaatteita, jotka eivät päästä lämmintä

-ulos ja kylmää sisälle. Sentähden on Jumalakin vaatettanut monta

-eläintä turkkiin, joissa ovat karvat eli villa. Ja siksi pidetään

-kaksinkertaisia akkunoita talvella, sillä ruutuin välissä oleva ilma

-estää tulemasta kylmän ulkoa ja lämpimän sisäpuolelta.

-

-Mitä on siis lämmin? Niin, mitä se itsessään on, sitä en voi sinulle

-sanoa. Lämpimäksi kutsumme sitä, joka on yhtä lämmin eli lämpimämpi

-kuin oma ruumiimme, ja _kuumaksi_ sitä, joka on vielä paljoa

-lämpimämpi. Mutta _kylmää_ on se, joka on omaa ruumistamme kylmempi. Se

-tulee usein harjaumisesta. Jos usein lämmittelein valkean lekolla,

-tulenpa viluisemmaksi ja aremmaksi, kuin ennen olin. Ensin tultuani

-saunaan, on minusta siinä hirmuisen kuuma, ja meressä uidessani on

-minusta ensin vesi hirveän kylmää. Mutta vähitellen totun siihen.

-Siitäpä käsitän kuumuuden ja pakkasen olevan vaan vähä enemmän eli vähä

-vähemmän lämmintä.

-

-En kuitenkaan sentähden voi tottua kaikkeen kuumuuteen, enkä kaikkeen

-kylmyyteenkään. Jos kosken paljaalla sormellani hiillokseen eli

-liekkiin eli tuliseen rautaan, saanpa rakon sormeeni, sillä nahka

-turmeltuupi siinä. Silloin ei ole hyvä pistää sormeani kylmään veteen,

-sillä siitä alkaa sitä pahemmin pakottaa. Kuuma kuumaa ja kylmä kylmää

-vastaan. Jos heti pidän sormeani kuumuudessa, niin pääsen rakosta. Jos

-olen hyvin palavissani ja juon kylmää vettä eli jäähdyn ilmassa, niin

-vilustun ja siitä sairastun. Käteni, jalkani ja poskeni saatan

-palelluttaa kylmänä talvipäivänä, niin että ne jähmettyvät ja tulevat

-valkeiksi ja turriksi. Jos niitä silloin lämmitän valkealla, tulevat ne

-heti kipeiksi, ja niitä alkaa pakottaa. Näinpä kerran ukon kävelevän

-puujaloilla. Hän oli palelluttanut jalkansa metsässä. Kotiin tultua oli

-hän lämmittänyt niitä valkean paisteella, ja nyt tulivat kuoleman vihat

-jalkoihin, niin että lääkärin täytyi sahata ne poikki. Mutta jos hieron

-paleltunutta kättä, jalkaa eli poskea hyvin lumella, niin tulevat ne

-viimein hyviksi. Niin voidaan saada henki ihmisiinkin, jotka löydetään

-pakkaisesta hengetönnä metsässä eli maantiellä. Voipi niinkin olla,

-että ne ovat kokonaan paleltuneet hengettömiksi. Samalla lailla

-saatetaan kuolla tulesta eli kovasta kuumuudesta.

-

-Ihmeellistä on nähdä kuinka kappale isonee, kun sitä kuumennetaan, ja

-pienenee _jäähdyttyänsä_. Jos minulla on rautakanki, joka sopii

-paraiksi reikään, ja kuumennan tuliseksi kangin, eipä se mahdukaan enää

-samaan reikään, ennenkuin on jäähtynyt kylmäksi. Miksikä kuumentaa

-seppä kärrynrattaan selkärautaa, ennenkuin panee sen rattaan ympäri?

-Siksi että selkärauta kuumana on suurempi; mutta jäähdyttyä kutistuu se

-kokoon ja puristuu lujempaan rattaan selkään. Miksikä nurkat paukkuvat

-talvella? Siksi kuin seinähirret halkeilevat, kun on lämmin sisällä ja

-kylmä ulkopuolella. Miksikä putoaa sormus sormestani, kun pistän sen

-kylmään veteen? Siksi kun sormi kutistuu enemmän kuin sormus. Miksikä

-kuohuu vesi padassa, joka on sillä täytetty? Siksi kun vesi paisuu

-lämpimästä enemmän kuin pata.

-

-Miksikä siis pata kiehuu? Siksi kun kuuma vesi padan pohjalla kevenee,

-nousee ylöspäin pintaan ja pakottaa muun veden pois edestään. Siitä

-tulee liike padassa. Pohjassa oleva vesi tulee viimein niin kuumaksi,

-että se muuttuu höyryiksi ja nousee poreina eli kuplina ylöspäin. Jos

-tämä höyry lasketaan kylmän putken lävitse, niin jäähtyy se ja tulee

-jälleen vedeksi; ja niin tisleerataan juoksevia aineita. Ja samalla

-lailla kuin lämmin vesi nousee ylöspäin padassa, niin nousee lämmin

-ilmakin ylöspäin huoneessa. Sen kyllä tunnen saunan lavalla.

-

-Mutta vaikka kaikki muut kappaleet kutistuvat pienemmiksi pakkasessa,

-niin tekee vesi kokonaan toisin, sillä se paisuu muuttuessaan jääksi.

-Jos putelin täytän vedellä ja panen sen pakkaseen, niin särkyy puteli.

-Jos reijän poraan kiveen, täytän reijän vedellä ja lyön tulpan sen

-suulle, niin kivi halkeaa, kun vesi on talvella jäätynyt reijässä.

-Sentähden on jää keveämpi kuin vesi, ja pysyy veden päällä. Jos jää

-painuisi pohjaan, niin ei se sulaisi keväällä, ja ei yhtään elävää

-pysyisi silloin hengissä vedessä.

-

-Meillä oli tuvan rinnalla kylmä kamari, jota ei oltu lämmitetty kaukaan

-aikaan talvella. Siinä oli ilmasta tullut märkyys jäätynyt jääneuloiksi

-akkunalasissa. Kun teimme valkean takkaan, havaitsin jään alkavan sulaa

-akkunaruudussa valkean kohdalla. Mutta samalla kertaa oli lattialla

-takan ja akkunan välillä niin kylmä, että maito jäätyi kupissa, jonka

-panin lattialle. Miksi niin kävi? Siksi kun lämmin paistoi tulesta ja

-lämmitti ruudun, mutta se valkean ja ruudun välillä oleva ilma lämpeni

-paljoa hitaammin.

-

-Lämpimäin auringon sädetten mennessä ilman läpi ei ilma ota niistä

-paljo lämmintä, vaan maa ottaa enimmän. Sitten lämmittää maa ilmaa,

-joka on sitä likinnä, ja siksi on ilma alhaalla maan pinnalla

-lämpimämpi kuin korkeammalla vuorilla. Siksi puhaltaakin toisia tuulia

-ylhäällä, ja siltä se usein näyttää, kuin pilvet kulkisivat tuulta

-vastaan. Jos nousen hyvin korkealle vuorelle, tulenpa viimein

-sellaiselle paikalle, jossa lumi ei enää sula kesällä, ja sitä paikkaa

-kutsutaan _lumirajaksi_. Korkeammalla ei voi mitään kasveja menestyä;

-mutta puista on koivu, joka kasvaa likinnä lumirajaa. Keskellä maata,

-jossa on lämpimin, on lumiraja korkealla ylhäällä; mutta kaikkein

-kylmimmissä paikoissa on se juuri maan pinnalla.

-

-Oi Jumala, joka olet antanut silmillemme valkeuden ja ruumiillemme

-lämpimän, valaise sielummekin totuuden valolla, että mielemme olisi

-lämpimästi halukas hyvään, jota maan päällä on! Olemme lukeneet pyhässä

-sanassasi Jesuksen Kristuksen olevan totisen valkeuden, joka valaisee

-kaikki ihmiset. Anna meille siis armosi, ettemme koskaan erkanisi

-Vapahtajastamme synnin teille; sillä siellä on pimeys ja kylmyys, ja

-siellä sielumme paleltuu kuoleman varjossa. Mutta sinun tykönäsi on

-armo ja ijankaikkinen kirkkaus, ja valkeudessasi on meillä valkeus.

-

-

-

-Magneetista ja kompassista.

-

-

-Nä'inpä kerran teräspalasen, joka oli hevosen kengän mukainen, ja sen

-pienemmässä haarassa riippui rautakappale kiini, eikä näkynyt mitään,

-joka olisi sitä siinä pitänyt. Miten se voi käydä laatuun? Sen sanon

-sinulle. Muutamalla rauta- eli teräslajilla on kummallinen luonto vetää

-toista rautaa itseensä kiinni ja pitää sitä siinä. Sellainen rauta eli

-teräs on _magneeti_, ja isoon magneetiin saatan panna useita

-leivisköitä painoa riippumaan. Jos tahdon tehdä leikkikalun tästä, niin

-leikkaan korkista kalanmoisen kappaleen, pistän siihen pienen

-teräskipeneen ja annan tämän uida vesikupissa. Jos minulla on nyt pieni

-ongenmuotoinen magneeti, ja pidän tätä vähän matkan päässä

-korkkikalasta, niin näen kuinka kala uipi ongen perässä, vein sitä

-vaikka mihin. Saatanpa tehdä magneetilliseksi esim. teräsneuloja,

-joissa ei ennestään ole magneetia, niin että hivutan niitä magneetiin.

-Jos minulla on sellainen magneetineula ja panen sen kiinni pyöreään

-rasiaan, niin että se pääsee navan nenässä vapaasti pyörimään,

-putoamatta alas, niin näen kummallista. Kääntänenpä rasiaa, vaikka

-miten, niin kääntyy alinomaa neulan toinen kärki pohjoista kohti.

-Sellaista rasiaa kutsutaan _kompassiksi_, ja tämän tuntevat kaikki

-merimiehet. Sillä muinoin, kun ei tiedetty kompassista, kulkivat

-merimiehet auringon ja tähtien jälkeen purjehtiessaan aavoilla merillä,

-joilla ei maata näy. Mutta nyt on paljoa vakavampi laskea kompassin

-jälkeen. Sillä jos kerran tiedän missä pohjoinen on, tiedänpä sitten

-muutkin ilmain suunnat.

-

-Mikä vetää siis magneetineulan kärkeä pohjoista kohti? Se on maassa

-oleva salainen voima; mutta joka kerralla, kun neula tulee rautaa liki,

-kääntyy se tämän puoleen, ja pyörii levotoinna sinne ja tänne. Ja mitä

-se salainen voima on, jota kutsutaan magneetivoimaksi, sitä ei voi

-kukaan oikein selittää. Se on kuuluva niihin näkymättömiin maailman

-voimiin, joita jo olemme tulleet tuntemaan sähkönä eli liekkeenä,

-valona ja lämpönä.

-

-

-

-Revontulista.

-

-

-Syys- eli talvi-illalla, kun on kylmä, näemme taivaan vaalenevan

-pohjoisessa leimuavasta valosta, joka alinomaa muuttuu. Välistä

-leimahtelee se säteinä, välistä palaa se suurina kaarina; välistä on se

-valkeana, välistä vaalean punaisena, ja sen luulisi sähisevän. Sitä

-kutsutaan _revontuliksi_, ja tämä on kaunista ja juhlallista katsoa.

-Mutta mitä se on, sitä ei voida oikein tietää. Sen luullaan olevan

-sähkö- eli lieke-valoa, joka loistaa korkealla ilmassa. Ja revontulien

-palaessa tulee aina magneetineula levottomaksi.

-

-

-

-Kiikarista eli pitkäsilmästä.

-

-

-Suurennuslasilla näen pienimmätkin kappaleet paljoa suurempina, kuin ne

-oikeastaan ovatkaan. Sillä katsoen on kirppu rotan kokoinen, ja

-vesiherneessä näen mahdottoman paljo pieniä eläviä, joita en voi

-ollenkaan nähdä paljailla silmillä. Kiikarilla näen kaukana olevat

-kappaleet likempänä. Rannalla seisoessani näen pienen mustan pilkun

-tuolla ulkona merellä, ja jos ojennan kiikarin pilkkua kohti, niin näen

-sen olevan veneen eli laivan eli suuren kiven. Kaukana maantiellä näen

-jotakin liikkuvan; otanpa kiikarin ja näen selvästi pojan ratsastavan,

-eli tyttösen ajavan lehmiä laitumelle. Toisella kerralla otan suuren

-kiikarin ja ojennan sen illalla kuuta kohti. Kuupa näyttää

-kummalliselta ja vaununrattaan kokoiselta. Eli jos katson sillä tähtiä,

-näenpä monta tähteä, joita en ennen paljain silmin nähnyt.

-

-

-

-Lämpömittariista.

-

-

-Usein tahdon tarkalleen tietää, kuinka lämmin on huoneessa ja ulkona.

-Siihen on minulla kone, jota kutsutaan _lämpömittariksi_, ja jonka näet

-tässä kirjan laidassa kuvattuna. Se on oikein viisaasti tehtynä.

-Ensiksi on koneniekka pannut elohopeaa pieneen tukittuun lasipilliin,

-jonka alapäässä on onsi palli. Hän tietää elohopean ja muiden ainetten

-paisuvan lämpimässä ja kutistuvan pakkasessa. Hän panee lasipillin

-messinkilevyyn ja pistää kaikki sulavaan lumeen. Elohopea kutistuu

-kokoon pillissä. No hyvä, sanoo koneniekka, piirränpä pykälän

-messinkilevyyn pillissä olevan elohopean tasalle, ja sen merkin nimitän

-_jäätöpykäläksi_, sillä niin kylmä silloin on, kun vesi jäätyy.

-Siihen viivaan piirtää hän 0. Sitten hän lasipillin panee kiehuvaan

-veteen. Elohopea paisuu ja nousee lasipillissä. Hyvä, sanoo

-koneniekka; piirränpä tuohon samallaisen pykälän, ja sen nimitän

-_kiehumapykäläksi_. Sitten jakaa hän levyn jäätöpykälän ja

-kiehumapykälän välillä 100 yhtä isoon osaan. Näitä kutsuu hän

-_pykälöiksi_ ja merkitsee ne numeroilla. Jäätöpykälän alle tekee hän

-myös yhtä isoja osia. Kun elohopea on ylempänä jäätöpykälää, niin lukee

-hän sen korkeuden messinkilevyssä olevain osain jälkeen ja sanoo: nyt

-on niin ja niin monen pykälän lämmin. Mutta jos elohopea on

-jäätöpykälän alla, niin hän sanoo: nyt on niin ja niin monen pykälän

-pakkanen. Ja alemma 40 pykälää ei voi elohopea laskeuda, sillä silloin

-jäätyy se kovaksi.

-

-Lämpömittarilla tiedämme ruumiissamme olevan 37 pykälän lämpimän. Kun

-ilma tuntuu hyvin kuumalta kesällä, näyttää lämpömittari 30 pykälää

-varjossa. Harvoin on talvella 40 pykälän pakkanen.

-

-Ja jos jolloinkin kuulet puhuttavan _ilmapuntarista_, niin elä luule

-sen olevan saman kuin lämpömittarin. Ilmapuntari on muullainen kone. Se

-on laitettu niin, että ilma painaa ylöspäin elohopeaa korkeammalle eli

-alemmalle lasiputkessa. Ja siitä ennustetaan sadetta eli kaunista

-ilmaa, kun raskas ja kostea ilman painaa enemmän kuin kuiva ja keveä

-ilma.

-

-

-

-Sunnuntai-aamu.

-

-

-    Oi, terve Suomi, kaunis synnyinmaa!

-    Sä vuorias

-    Ja laaksojas

-    Nyt koristat kuin morsianta.

-    Sun kansas siitä riemun saa.

-    Kun kukat tuoksuin kaunistaa

-    Tuhanten järviesi rantaa.

-

-    Ja kukat riemuitseepi valollen.

-    Min päivä suo

-    Ja maahan luo

-    Niin kirkkahasna aamupuhtehella.

-    Mut kansa, Herraa muistellen,

-    Pois heittää kaiken turhuuden

-    Ja alkaa rukoella.

-

-    Valaise, aamupäivä armias.

-    Nyt Jumalan

-    Lain korkean

-    Ja pyhän sanan kautta sieluamme!

-    Valaise Suomen ruhtinas

-    Ja köyhää kansaa loistollas.

-    Myös viimein hautojamme!

-

-

-

-

-Neljästoista Luku.

-

-Painosta ja liikunnosta.

-

-

-Tule, luetaanpa wielä, sillä luonnon kirja on sanomattoman rikasta.

-Tämä kiwi on _kowaa_, tämä sawi on _pehmeää_ ja tämä lasipalanen on

-niin _haurasta_. Helpommasti se murtuu rikki kuin tämä witsa, joka on

-_sitkeä_. Tämä pihlajakeppi on _notkea_; se sujuu helposti. Tämä

-teräswieteri lukossa on _pontewa_; sujutettua potkasee se itsensä

-jälleen entiselle muodolleen. Pallini on myös pontewa; se kimpoaa

-takaisin lattiasta. Plyijy ja sawi eiwät ole ollenkaan pontewia. Niitä

-en saa kimpoamaan takaisin.

-

-Tämä höyhen on _keweä_, mutta tämä kiwi on _raskas_. Kun sitä pidän

-kädessäni, tunnen sen selwästi painawan alaspäin. Jos se on maassa,

-täytyy minun käyttää woimaa nostaakseni sitä ylös; ja jos sen päästän

-kädestäni irti, putoaa se kohta maahan. Miksikä niin? Siksi että maa

-wetää sitä itseensä jonkunlaisella woimalla, joka tulee sen tiweydestä

-ja suuruudesta. Se on _painowoima_. Siitä tulee kiwen _paino_. Raskaita

-owat ne kappaleet, joita maa wetää kowasti itseensä, ja keweitä owat ne

-kappaleet, joita maa wetää heikosti itseensä. Mutta walolla,

-lämpimällä, sähköllä ja magneetiwoimalla ei ole painoa.

-

-Jos kiwi woisi pudota maan sisään, niin se putoaisi aiwan maan

-sisustaan; siellä se wasta pysähtyisi. Ja jos tahdon nähdä, mihin

-painowoima wetää, annanpa plyijyluodin riippua wapaana nuorassa. Siitä

-saan minä _luotilaudan_, jota rakennusniekat käyttäwät huoneita

-rakentaessa. Luoti ja nuora riippuu suorana alaspäin, ja sitä kutsun

-minä _pystysuoraksi_. Mutta tywentä wettä järwessä eli meressä ja

-kaikkea, joka on suorana pitkinpäin, kutsun minä _tasasuoraksi_.

-

-Nyt _punnitsen_ jotakuta kappaletta, tietääkseni sen _painoa_. Silloin

-otan _waa'an tahi puntarin_. Jos waa'assa owat yhtä pitkät siwut ja

-yhtä raskaat painot molemmissa kupissa eli molemmilla lewyillä, niin on

-waaka _tasapainossa_. Jos siinä eiwät ole yhtä pitkät siwut, waan owat

-yhtä isot painot, niin painuu pitempi siwu alaspäin. Jos siinä owat

-yhtä pitkät siwut, mutta ei yhtä raskaita painoja, niin laskeupi

-raskaampi paino alaspäin. Puntarissa muutan minä kanninta siksi että

-puntarin paino peräpuolella kanninta tulee yhtä raskaaksi kuin paino on

-puntarin päässä olewassa koukussa. Samallaista olet usein nähnyt

-kiikkuissasi laudalla. Tässä on kaksi poikaa, jotka owat panneet laudan

-hirren päälle kartanolla. Lauta on waa'an siwuin lainen. Jos pojat owat

-yhtä raskaat, niin asettawat he laudan niin, että sen molemmat puolet

-owat yhtä pitkällä. Silloin owat ne tasapainossa ja wuorottain

-kiikkuwat ylös- ja alaspäin. Mutta jos ne panewat laudan toiselle

-puolelle pitemmälle, niin jääpi pitemmällä puolella istuwa poika maahan

-istumaan eikä pääse ylöspäin. Ja jos toinen poika on keweempi,

-tarwitsee hän pitemmältä lautaa puolelleen, muutoin jääpi hän ylös eikä

-pääse laskeumaan.

-

-Jos kumarrun kowin alaspäin niin kaadun kumoon. Jos kannan wesiämpäriä

-kädessäni, niin kumarrun käydessäni toiselle puolelle. Jos juoksen

-hirttä myöten eli käwelen porraspuuta myöten, niin huiskin käsiäni,

-pysyäkseni tasapainossa. Konstiniekat, jotka käwelewät köyttä myöten,

-pitäwät silloin tankoa käsissään. Miksikä niin? Siksi että jokaisessa

-kappaleessa on paikka, jota kutsutaan _painokeskustaksi_. Jos ei sillä

-paikalla ole tukea alla, niin kaatuu kappale, juuri kuin kirja, jota

-koetan saada seisomaan yhdellä nurkalla. Jos ei minun painokeskustani

-ole kohdastaan sen jalan päällä, jolle astun, niin lankean. Pieni lapsi

-oppii wähitellen tuntemaan painokeskustansa, ja sitten alkaa hän

-käwellä. Kepin saatan pitää wiippumassa pystössä sormeni päässä, niin

-että se seisoo suorana ilmassa.

-

-Jos minulla on kaksi yhtä isoa plyijypalasta, niin yksi niistä painaa

-saman werran kuin toinenkin. Mutta jos minulla on plyijypalanen ja

-puupalanen, jotka owat yhtä isoja, niin painaa plyijypalanen enemmän

-kuin puupalanen. Silloin sanon: plyijy on raskaampi kuin puu.

-

-Miksikä uppoaa kiwi weteen? Siksi kuin kiwi on raskaampi kuin sama koko

-wettä. Miksikä pysyy hirsi weden päällä? Siksi että se on kewyempi kuin

-kokonsa wettä. Miksi makaa hirwen alapuoli wedessä? Siksi kuin se

-painaa altaan pois saman painomäärän wettä kuin se itsekin painaa. Jota

-raskaampi se on, sitä sywemmälle se painuu. Mutta se tulee kappaleen

-muodostakin. Wene painaa pois altaan wähemmän wettä, kuin jos sen puut

-olisiwat lauttana. Ulkomaalla rakennetaan laiwoja rautalewyistä.

-Jokainen rautalewy yksityisenä uppoaisi pohjaan; mutta laiwan muoto

-tekee sen, ettei se paina niin paljo wettä altansa pois. Jos nostan

-kiweä wedessä, tunnen sen siinä keweämmäksi, mutta kun olen saanut sen

-weden pintaan, tuntuu se raskaammalta. Jos putoan weteen, painunpa

-pohjaan, jos en osaa uida. Mutta jos minulla on airo kainaloin alla,

-niin pysyn weden päällä. Näin kerran pojan, joka oli hukkunut. Jonkun

-ajan perästä nousi hän weden päälle; mutta se tuli siitä, että ruumis

-oli turpunut isommaksi.

-

-Ihmiset ja eläwät _liikkuwat itse_ paikasta toiseen. Mutta muut

-kappaleet eiwät liiku itse. Tuolla menewät kärryt. Eiwät ne liikkuisi

-paikalta, jos ei hewonen niitä wetäisi. Tuolla lentää palli. Se olisi

-aiwan yhdessä kohti, jos ei sitä olisi nakattu menemään. Puun oksat

-liikkuwat, kun tuuli niihin puhuu. Kerä wierii pöydältä alas, koska

-painowoima wetää sitä alaspäin.

-

-Jos laudan tai tien tai jonkun muun tasaisen toinen pää on ylempänä

-kuin toinen, niin kutsun sitä _wiettäwäksi pinnaksi_. Jos lasken

-jotakin pyöreää eli kuperaa yläpuolelta pintaa, niin se wierii

-painollansa alaspäin. Mutta jos tahdon sitä wierittää ylöspäin, niin

-tarwitsen siihen enemmän woimaa kuin silloin, jos lauta tai tie olisi

-tasapinnassa. Siksi mennään mäkeä alaspäin hywää wauhtia, mutta ylös

-mäkeen wetäwät hewoset waikeammasti kuin tasaisella tiellä.

-

-Kellon napsauttaissa sekunnin, saatan käwellä kaksi kyynärää eteenpäin;

-mutta samalla ennätän juosta 12 kyynärää. Ja samalla ajalla ennättää

-hewonen täydessä laukassa 25 kyynärää, kyyhkynen lentää 45 kyynärää,

-pyssyn luoti kulkee 500 kyynärää, ja walo lentää eteenpäin 29,000

-peninkulmaa. Niin erilainen on _liikkeen nopeus_.

-

-Jos on kaksi yhtä raskasta kiweä, ja yhtä niistä nakkaan wäkewämmästi

-kuin toista, niin lentää se kiwi nopeammasti, jota nakkasin

-wäkewämmästi. Mutta jos minulla on raskas kiwi ja keweä kiwi, niin

-tarwitsen enemmän woimaa raskasta kiweä nakatessa, että se menee yhtä

-nopeasti kuin keweä kiwi.

-

-Nakkaanpa pallin ilmaan. Se lentää ensin winoon ylöspäin, sitten

-wähenee sen wauhti, sitten alkaa se winoon laskeuda alaspäin, ja

-tehtyänsä kaaren, putoaa se alas ja makaa maassa. Miksikä niin? Siksi

-kuin ilma tekee sille wastusta ja maa wetää sitä alaspäin. Jos nakkaan

-kiekun pyörimään, niin pidättää sitä wielä hierominenkin maata wasten.

-Kaikki tämä wähentää ja estää liikettä. Ja jos ei olisi niin,

-tapahtuisipa se ihme, ettei pallini eikä kiekkani kerran kädestäni

-nakattuina enää koskaan pysähtyisi.

-

-Muuan poika pani kelkalle kiwen ja weti kelkkaa. Toinen poika, joka oli

-yhtä woimakas, tuli kumppanillensa awuksi wetämään. Nyt wetiwät he

-kelkkaa kahta wertaa nopeammasti, kuin ensimäisen pojan yksinään

-wetäessä. Wähän ajan perästä alkoiwat he riidellä. Toinen weti kelkkaa

-eteenpäin, toinen taaksepäin. Eipä kelkka paikalta liikahtanut. Mutta

-wiimein wäsyi ensimäinen poika, ja nyt weti toinen poika niin paljo

-takaperin, kuin oli eroitusta poikain woimain wälillä. Kerran sitoiwat

-molemmat pojat nuoransa rekeen ja wetiwät sitä, kumpikin puoleltaan,

-winoon syrjään. Menipä reki aiwan suoraan eteenpäin, siksi kuin

-molemmat wetiwät sitä yhtä lujasti. Mutta kun toinen wäsyi, weti toinen

-poika re'en enemmän puolellensa. Kulkeissaan surwasi reki kelkkaa, ja

-kelkka poikkeusi syrjään, kun oli rekeä keweämpi, ja reki meni

-hitaammasti eteenpäin. Sitten surwasi reki olkikuormaan, mutta

-olkikuorma ei mennytkään syrjään, kun oli raskaampi, waan reki

-pysähtyi. Jos raskas olkikuorma olisi surwaisnut rekeä, niin olisi se

-antanut reelle kowemman wauhdin, kuin reki antoi olkikuormalle. Näinpä

-kerran weneen purjehtiwan hywää wauhtia ja paukahtawan laiwaan, joka

-purjehti hywin hitaasti. Kuitenkin meni laiwa esteettä eteenpäin, mutta

-wene musertui rikki.

-

-Kartanollamme oli suuri kiwi. Isä halusi saada sitä pois siitä, mutta

-ei yksikään saanut kiweä paikalta liikahtamaan. Ottipa isä _wiwun_,

-jonka näet tässä kuwattuna. Hän pisti kiwen alle lujan kangin ja pienen

-kiwen pani kangin alle aiwan likelle sitä suurta kiweä. Kun hän painoi

-wiwun yläpäästä alaspäin, jaksoipa nostaa kiwen, joka sitten wedettiin

-pois lujalla re'ellä. Samalla lailla oli kaiwon wintin kanssa, ja aiwan

-niin oli lautakiikunkin (liekunkin) kanssa. Siinä oli hirsi alustukena;

-tässä oli sinä pieni kiwi. Ja pitemmällä puolella wipua oli sama woima,

-kuin pitemmällä puolella lautakiikkua. Olisi isä saattanut panna

-alapuolen wipupuuta kiwen alle ja wiwuta yläpään ylöspäin. Silloin

-olisi alustukena ollut wipupuun alapää.

-

-Wintturi laiwassa ja wesiratas myllyssä owat myös wipuja. Weden, joka

-on wetäwänä woimana, annetaan pudota wäkewimmästi rattaasen; mutta

-myllynkiwet, joiden pitää pyöriä, owat kiinni lyhdyssä, jota pyörittää

-hammasratas, joka taas on akselineen yhdistyksessä wesirattaan

-keskustan kanssa. Sellaiset woimat enenewät sanomattomasti

-_wuoroliikuntokoneella_, jossa suuremmat rattaat iskeywät hampaineen

-pyörittämään pienempiä; sillä jokainen ratas tulee wiwuksi.

-

-Toinen wipukone on _ruuwi_, jossa on kaksi osaa, wäännettäwä ruuwi ja

-ruuwin torwi eli mutteri, joiden kierteet sopiwat toisissaan pyörimään.

-Saatan nyt tehdä kahdella tawalla, joko niin että mutteri on kiinni ja

-ruuwi irtanaisena, niinkuin näet tässä kuwatussa pusertimessa. Siinä

-enenee woima ruuwissa olewalla tangolla. Taikka on itse ruuwi kiinni ja

-mutteri irtanaisena niinkuin oikeissa kärryin rattaissa pidetään. Siinä

-lisäypi mutterin woima sillä lailla että sitä wäännetään awaimella.

-

-Wielä tiedän sittenkin wipukoneen. Isä aikoi halkaista pölkkyä, mutta

-eipä woinutkaan saada sitä kirweellä halki. Siksi löi isä _nalkin_

-pölkyn päähän, ja nyt halkesi pölkky muutamalla lyönnillä. Siitä

-ymmärsin wipukonetten olewan monellaisia. Puukkoni ja hakkurautani

-waikuttawat kuin kiilat. Keritsimien ja saksien terät owat kuin kaksi

-kiilaa ja waikuttawat kuin wiwut. Mutta kairi on samassa ruuwina ja

-nalkkina.

-

-Jos tahdon käyttää _pyöriä_ ja _kinunkia_ nostaakseni suuria painoja,

-niin panen ne riippumaan irtanaisina köysissä. Jos sidon ne kiini, eipä

-olekkaan niillä enää wipuwoimaa. Mutta silloinkin on minulle niistä

-suurta hyötyä; sillä silloin nostan painoa ylöspäin köydestä wetämällä

-alaspäin, ja silloin enenee woimani oman ruumiini painolla.

-

-Aiwan wähän olen ennen ajatellut sellaisia asioita kuin painoa ja

-liikettä. Mutta jota enemmin niitä ajattelen sitä mieluisempi on niistä

-kaikista ottaa waari. Enpä ole ennen kysynyt kiweltä: miksikä uppoat?

-eli weneeltä: miksikä pysyt weden päällä? En ole ennen arwellut

-pallista: miksikä lennät kaaressa? eli koskesta: miksikä juokset? eli

-myllystä: miksikä pyörit ja käytät? Mutta nyt olen oppinut kysymään ja

-waarin ottamaan monesta asiasta. Niin tahdon katsella kaikkia

-ympärilläni ja ajatella: miksikä on se niin? Kyllä on Jumala pannut

-paljo oppimista tawallisimpiinkin asioihin. Mutta sitä ei näe

-ajattelematon. Hän ei ajattele pitemmälle omaa nenäänsä.

-

-

-

-Wiidestoista Luku.

-

-Suuresta avarasta maailmasta.

-

-

-Tässä kirjassa olemme nähneet kaksi lasta tutkivan Jumalan luotuja

-kappaleita. Antti oli pojan ja Liisa tytön nimi. Nämäpä menivät

-syys-iltana isänsä kanssa ulos. Ilma oli selkeä, mutta kylmällainen.

-Tyven ja hiljaisuus oli ulkona. Tummansinisenä, korkeana, juhlallisena

-ja kupevana oli taivas lasten pään päällä. Sen kupeva puolisko, oli

-kuin suulleen käännetty malja ja loisti lukemattomilla tähdillä niin

-kauvas kuin silmä voi kantaa. Tämä oli juhlallista ja hyvin kaunista.

-Molemmat lapset luulivat olevansa aivan pienet Jumalan edessä.

-

-Mutta katseltuaan ympärillensä luulivat he seisovansa keskellä suurta

-ontta palloa. Antti sanoi, piammiten hämmästyksellä: kah, nyt seisomme

-keskellä maailmaa!

-

-Isä sanoi: kaikkein silmissä näyttää se siltä. Jumala on tällä tahtonut

-osottaa, että hän on asettanut ihmiset kauniin luodun maailmansa

-keskustaan. Kun koko maailma kunnioittaa Jumalaa, kuinka paljo eikö

-ihmisen sitten tulisi kunnioittaa Luojaansa, joka on asettanut hänet

-keskelle maailmaa! Kaikkea, mitä huomaitsemme aistimillamme: kaikkea,

-mitä näemme, kuulemme, maistamme, haistamme ja tunnemme, sitä kaikkea

-kutsumme _luonnoksi_. [Muistutus: Luonnon erilaiset aineet tottelevat

-joitakuita määrättyjä _luonnonlakeja_. Näiden lakien oppia kutsutaan

-_luonnon-opiksi_, ja niitä, joilla ovat suuret tiedot näistä asioista,

-kutsutaan _luonnon-oppineiksi_.] Mutta sitä loppumatointa, jota ei

-yksikään silmä näe, ei korva kuule, vaikka se on ihmisessä ja

-maailmassa, sitä kutsumme _hengeksi_. Luonto on katoavainen, mutta

-henki on katoamaton. Ja molemmissa on Jumala kaikkivaltias, joka kaikki

-kaikissa vaikuttaa.

-

-Aurinkoa, kuuta ja tähtiä, jotka taivaalta paistavat meille, kutsutaan

-_taivaankappaleiksi_. Ovatko ne kiinni taivaan katossa? Eivät, ne

-liikkuvat kaikki suunnattoman suurissa piireissä maailman avaruudessa.

-Kuinka ne liikkuvat? Sen sanon sinulle. Olemme nähneet, kuinka

-kummallisesti maa painovoimalla vetää itseensä kaikki. Jos tätä voimaa

-ei olisi, putoaisi kaikki tyyni pois maan pinnalta, ja me itsekin mennä

-hurahtaisimme äärettömään avaruuteen. Mutta ei ole se ainoastaan maa,

-joka vetää kaikki itseensä, vaan aurinko, kuu ja kaikki tähdet tekevät

-samoin, kukin niistä suuruutensa jälkeen. Jos nyt painovoima olisi

-ainoasti vallassa maailmassa, vetäisivätpä suuret taivaankappaleet

-pienemmät itseensä. Maa lentäisi aurinkohon, ja kuu putoaisi maahan.

-Siksi on Jumala pannut kappaleisin toisen voiman, jonka heti saat

-nähdä. Otappa vanne ja pane sen sisäpuolelle litteä kivi. Heiluta

-vannetta sukkelasti ympäriinsä. Ei kivi sentähden putoa pois;

-heiluttaessa saapi se vauhdin ulospäin, niin että se pysyy kiinni,

-vaikka luulisi sen putoavan pois vanteesta. Jos otan sinun

-käsivarsistasi kiinni ja pyöritän sinua ympäri, niin lentävät jalkasi

-ulospäin. Jos ratsastan hevosella ympyrään, täytyy minun kumartua

-sisällepäin, muutoin putoan hevoisen selästä. Ja jos käännän rekeä

-yht'äkkiä, niin kiepsahtaa se ulospäin. Miksikä niin? Se tulee

-_pyörimävoimasta_, joka tahtoo juurikuin lennättää ulospäin kaikkea,

-jota sukkelasti pyöritetään. Tuo suuri aurinko vetää siis maatamme

-itseensä painovoimalla, ja maa vetää itseensä kuuta. Mutta samassa

-vetää pyörimävoima maata ja kuuta ulospäin. Näiden molempain voimain

-näin yhtaikaa vastapainossa ollen, ovat ne tasapainoisina; yksi vetää

-ulospäin ja toinen sisällepäin, ja niin pakottavat ne maan juoksemaan

-pyöreässä piirissä auringon ja kuun ympäri. Ja juuri niin on se

-yleesensä laajassa maailman avaruudessa. Suuremmat taivaan kappaleet

-vetävät pienempiä eivätkä päästä niitä irti; pienemmät juurikuin

-pyrkisivät niistä irtautua vapaiksi, mutta eivät pääse pois, eivätkä

-putoa isompain päälle. Niin juoksee aurinko, maa, kuu ja kaikki tähdet

-alinomaa suurissa pyöreissä piireissä, pienemmät isompain ympäri.

-

-Jos kuljen veneessä, näyttää minusta ranta juuri kuin juoksevan sivu,

-ja vene näyttää olevan yhdessä kohden. Samalla lailla tuntuu meistä

-tämäkin suuri maa olevan yhdessä kohden ja koko taivaan piiri liikkuvan

-ympäri meitä. Mutta maa menee eteenpäin hirveää vauhtia maailman

-avaruudessa, lähes kolme peninkulmaa sekunnissa, jona kello kerran

-napsahtaa. Ja tässä liikkuu maa kolmella tavalla. Ensiksikin pyörii se

-ympäriinsä, samassa kulkee se auringon ympäri ja samassa seuraa se

-aurinkoa eteenpäin avaruudessa. Siitä tulee päivä ja yö ja vuodet ja

-vuoden ajat ja paljo muuta, jota kerron sinulle.

-

-Nakkaanpa pallin ilmaan. Sepä pyörii ympäri, niin että, jos pistän

-sukkapuikon sen keskustan läpi, se pyörii puikon ympäri, juurikuin

-ratas pyörii akselinsa ympäri. Niin pyörii maakin ympäriinsä. Jos

-minulla olisi niin pitkä sukkapuikko, että voisin pistää sen läpi maan

-keskustan, niin olisi puikko _maan akselina_, jonka ympäri se pyörii.

-Ja molempia puikon päitä kutsuisin maan _navoiksi: pohjoisnavaksi ja

-etelänavaksi_. Ei maan läpi ole pistettynä sellaista tikkua, mutta niin

-ajattelen, että se on sillä lailla.

-

-Jos olisi taikina taikka jotakin pehmeää ainetta, ja se saisi pyöriä

-akselinsa ympäri ilmassa, niin se pyöriessään muodostuisi pyöreäksi

-palliksi, mutta vähä tasautuisi napainsa kohdalta. Sillä lailla on

-maakin pyöristynyt palloksi ja tasautunut vähä napainsa kohdalta. Sillä

-alussa on maa ollut tulisen kuuma ja pehmeä niinkuin taikina, vaikka se

-sittemmin on päältäpäin jäähtynyt ja kuoreunut kovaksi. Luultavasti on

-niin käynyt kaikkein taivaan kappalten, sillä kaikki ovat ne pyöreitä

-kuin pallo. Ei se tee mitään jos täällä on vuoria ja laaksoja maan

-päällä; kyllä pallo on sentään pyöreä, vaikka sen pinnalle pannaan

-hietamurunen. Ja meistä näyttää, missä seisomme, maa olevan tasainen

-kuin hyrrä tai pyöreä pannukakku. Mutta sentähden on se niin, että me

-näemme aivan pienen osan maata sen pyöreän piirin sisällä, jota

-kutsumme _taivaan ranteeksi eli näköpiiriksi_. Havaittuamme laivan

-kaukana merellä, näemme siitä ensin vaan mastoin huiput, ennenkuin

-näemme koko laivan, ja se tulee siitä, että meren pinta, juurikuin

-maakin, on vähän kupera ja estää laivan näkymästä. Setäni, joka oli

-merimies, oli purjehtinut laivalla ympäri koko maan, ja hän näytti

-minulle paperista tehdyn pallon, jota hän kutsui maapalloksi ja johon

-koko maa oli kuvattu niin pyöreäksi, kuin se onkin. Kun hän näytti

-minulle sitä paikkaa, jossa me asuimme, ja puhui ihmisten asuvan

-toisella puolella maapalloa aivan jalkaimme alla, enpä tahtonut ensin

-uskoa häntä. Luulin niiden ihmisraukkain seisovan päällään ja

-välttämättömästi putoavan pois, jos ei heillä ole jotakin jaloissa

-kiinni pitämässä, niinkuin kärpäsillä katossa. Mutta muistin

-painovoiman ja niin ymmärsin niiden ihmisten täytyvän kävellä yhtä

-vakavasti jaloillaan kuin meidänkin.

-

-Sanommehan joka päivä: aurinko nousee, aurinko laskeuu. Mutta ei se ole

-aurinko, joka nousee ja laskeuu, se on maa, joka juhlallisesti pyörii

-lännestä itäänpäin. Ja sen mukaan kuin se kääntyy ja me sen muassa,

-alamme me _aamulla_ nähdä auringon idässä ja sitten _puolenpäivän_

-aikana korkeimmillaan taivaalla etelässä, siksi kuin me ja maa jälleen

-käännymme siitä pois, ja silloin vaipuu aurinko pois silmistämme

-länteen _illalla_. Niinkauvan kun aurinko valaisee sen paikan maata,

-jossa me asumme, on _päivää_; ja kun tämä paikka kääntyy pois

-auringosta, tulee pimeä ja yö. _Päivä ja yö_ yhteensä on _vuorokausi_.

-Siinä on kulunut 24 _tuntia_, ja sillä ajalla on maa kääntynyt kerran

-akselinsa ympäri. Tunti jaetaan 60 _minuuttiin_ ja minuutti 60

-_sekuntiin_. Sitä varten on laitettu kello, jossa tuntiviisari näyttää

-kaksitoista tuntia jokaisessa puolessa vuorokaudessa. Mutta seitsemästä

-vuorokaudesta tulee yhteensä _viikko_; se alkaa sunnuntaina, joka on

-pyhitetty Jumalan palvelukseen. Sitten seuraa kuusi työpäivää:

-maanantai, tiistai, keskiviikko, tuorstai, perjantai ja lauvantai.

-[Kun sanotaan vuotta, kuukautta ja päivää, niin mainitaan kuukauspäivä.

-Viikkopäivät ei ole joka vuosi samoina kuukauspäivinä. Sitä saadaan

-tietää allakasta.]

-

-Kyllä meistä on maa hirmuisen suuri. Keskipaikasta ympäri mitaten on se

-3,750 (kolmetuhatta seitsemänsataa viisikymmentä) Suomen peninkulmaa.

-Tiedämme jo sen olevan kaksitoista sataa peninkulmaa keskustan läpi

-mitaten. Mutta aurinko on kuitenkin paljoa suurempi. Jos sulattaisimme

-yhteen 1,400,000 (miljonan ja neljäsataa tuhatta) samallaista palloa

-kuin maa on, niin tulisi niistä kaikista yhteensä niin suuri kuin

-aurinko on. Ja jos panen neulan nupin suuren nauriin viereen, saatan

-verrata neulan nupin olevan maan, ja nauriin auringon. Sentähden vetää

-aurinko maata puoleensa, vaikka se on niin kaukana siitä, Juurikuin

-pallikin kulkee eteenpäin samalla kun se pyörii ympäri, niin pyörii

-myös koko tämä suuri maakin samalla ympäriinsä, kun se kulkee auringon

-ympäri. Pitkä matka on maalla auringon ympäri kuljettavana: aina 88

-miljonaa peninkulmaa. 365 (kolmessasadassa kuudessakymmenessä viidessä)

-päivässä ja piammiten kuudessa tunnissa siihen lisäksi on maa kulkenut

-koko tämän pitkän piirin, ja sitä aikaa kutsumme _vuodeksi_. Sata

-vuotta kutsutaan _vuosisadaksi_. Mutta kun ne kuusi tiimaa tulevat

-siihen lisäksi, niin säästämme ne yhteen ja panemme joka neljänteen

-vuoteen päivän lisäksi. Sellaista vuotta kutsumme _karkausvuodeksi_.

-Tasavamman laskun vuoksi jaamme vuoden kahteentoista _kuukauteen_,

-vaikka niitä pitäisi olla vähäisen enemmänkin; sillä kuukaudeksi

-kutsutaan sitä aikaa, jonka kuu tarvitsee maan ympäri kulkeakseen, ja

-siinä kuluu 29 ja puoli päivää. Mitkä ovat siis kuukaudet? Ne ovat

-tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, kesäkuu, heinäkuu,

-elokuu, syyskuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu. Ja koska ei kaikissa ole

-yhtä monta päivää, niin tulee muistaaksesi seuraava värsy:

-

-    Syys-, huhti-, kesä-, marraskuussa

-    On päivää kolmekymmentä,

-    Kahdeksan kolmatt' helmikuussa,

-    Vaan muissa yksi neljättä.

-

-Tuossa on palava kynttilä; pidämme sitä aurinkona. Otanpa kerän ja

-pistän sukkapuikon sen lävitse; kerä on maana, ja puikko on sen

-akselina. Asetanpa puikon seisomaan vähä vinoon ja kuljetan sitä ja

-kerää tällä kannalla ympäri kynttilää. Kun nyt samassa pyöritän kerää

-akselinsa ympäri, saanpa nähdä, kuinka päivä ja yö muuttelevat maan

-päällä. Näen senkin, että kun meillä on päivä, on ihmisillä toisella

-puolella yö; ja niin täytyy kaikkein kelloin käydä sitä enemmän edellä,

-jota etempänä asutaan idässä päin, koska aurinko siellä ennen tulee

-näkösälle. Näen senkin, kun maa vinossa kulkee auringon ympäri, että

-aurinko määrätyllä ajalla enemmän paistaa maan pohjoiseen puoleen, ja

-taas jälleen toisella ajalla enemmän eteläiseen puoleen. Tästä syystä

-tulevat vuoden-ajat. Auringon lämpimimmästi paistaessa pohjoseen, jossa

-me asumme, on meillä kesä, ja talvi on silloin eteläpuolella maata. Ja

-taas kun eteläisillä kansoilla on kesä, on meillä talvi. Ja kun meillä

-on kevät, on niillä syksy. Samasta syystä, aina sen mukaan kun aurinko

-paistaa enemmän tahi vähemmän sille paikalle, jossa asumme, eivät

-päivät ole yhtä pitkiä. Lyhyin päivä täällä pohjosessa on aina kohta

-joulun edellä. Silloin on aurinko aivan matalalla taivaalla ja laskeuu

-pian. Pohjoisnavan tienoilla on silloin alin-omainen pimeys, ja

-etelänavan tienoilla alin-omainen valoisa päivä. Ja koska aurinko

-silloin noin kolme päivää paistaa yhtä kauvan joka päivä, kutsumme

-näitä päiviä _talvipäivän tasaukseksi_. Silloin on pakkasta ja luuta ja

-talvi meillä, niin että mielellään lämmittelee valkealekon edessä.

-

-Kohta joulun jälkeen havaitsemme päiväin pitenevän ja öitten lyhenevän.

-Jonkun ajan näin pitkitettyä, tulee päivä aivan yhtä pitkäksi yön

-kanssa, ja tätä aikaa kutsutaan _kevätpäivän tasaukseksi_. Silloin

-tulee kesä, hanget sulavat ja ruoho alkaa viheriöidä. Päivät alkavat

-nyt tulla pitemmiksi öitä, ja niin tulee aika, jona aurinko kolmena

-päivänä juhannuksen aikana on ainoastaan vähän aikaa _sydän-yöllä_

-kateissa. Ylempänä pohjosessa ei aurinko silloin ollenkaan laskeu

-öillä. Silloin on meillä _kesäpäivän seisaus_. Ja nyt kukoistaa kaunis

-kesä ympärillämme. Sitten alkavat päivät jälleen lyhetä ja yöt pitetä,

-siksi että päivä ja yö ovat taas yhtä pitkät, ja silloin on meillä

-_syyspäivän tasaus_. Sitten seuraa syksy, kun heinät ovat korjatut

-niityiltä ja elot pelloilta, ja puolat kypsyvät metsissä. Tänä aikana

-lakastuu kaikki kukoistus, sillä nyt tulevat päivät jälleen öitä

-lyhyemmiksi, ja niin tulee taas talvi; ja niin on koko elämämme

-alin-omaisen muutoksen alainen. Mutta niillä, jotka asuvat

-keskipaikalla maata, ovat päivät ja yöt alin-omaa yhtä pitkiä. Siellä

-nousee aurinko kello kuuden aikana aamulla ja laskeuu kello kuuden

-aikana illalla; ja kohta auringon laskeuttua tulee synkkä pimeä. Mutta

-meillä on aina kappale aikaa hämärää, ja sentähden tulee aamuhämärä

-kesältä niin pian iltahämärän perästä, että yöt ovat jonkun aikaa pian

-aivan valoisat.

-

-Setäni, joka on merimies, oli kerran ollut muutamassa maassa, jossa ei

-koskaan ollut talvea. Se maa oli etelässä aivan kaukana meistä, ja se

-oli juuri kuin keskellä maata. Siellä olevilla ihmisillä ei ole

-ollenkaan vuoden aikoja, vaan alin-omainen kesä ja kova kuumuus, niin

-että kasvit kyllä voivat lakastua kuivuudesta, mutta ei kylmästä.

-Muutamana vuoden aikana sataa siellä pian alin-omaa kaksi kuukautta, ja

-se on niiden talvi. Samalla lailla ei ole vuoden-ajan muutoksia maan

-navoilla, vaan on alin-omainen talvi, ja sentähden eivät ihmiset voi

-asua siellä. Kyllä siellä on puoli vuotta päivää, niinkuin puoli vuotta

-yötä; mutta auringon säteet, jotka paistavat aivan pystösuoraan maata

-vasten maan keskustalla (päiväntasaajan kohdalla), paistavat niin

-vinoon maan navoille, etteivät voi sulattaa ijäistä lunta.

-

-Nyt ymmärtänet, kuinka erilaisilla paikoilla maan päällä saattaa olla

-erilainen ilma; niin että keskimaan paikoilla on lämpimämpi ilma, kuin

-mailla etempänä etelässä ja pohjosessa. Se tulee siitä, kuinka lähellä

-maan napaa tai kuinka kaukana päiväntasaajasta paikka on, mutta vielä

-siitäkin, onko maa korkeammalla vai matalammalla meren pinnasta.

-Korkeampi maa on aina kylmempi, kuin alhaisempi maa. Jos asun meren

-rannalla, niin siinä on kostea ilma. Ei siinä ole niin pikaisia

-lämpimän ja kylmän muutoksiakaan, kuin etempänä ylhäällä mannermaissa.

-

-Puhuisin sinulle vielä jotakin niistä pitkistä viivoista, joita näet

-maailman kartasta, mutta sitä et sinä vielä ymmärrä. Sen verran sanon

-sinulle, että viiva, joka ajatellaan vedetyksi ympäri maan keskustan

-(vaikka sitä ei siinä ole), on _päiväntasaaja_. Tämän molemmin puolin

-on kaksi samallaista viivaa, joita kutsutaan _käännepiireiksi_, eikä

-kaukana kummastakaan maan-navasta ole ne kaksi piiriä, joita kutsutaan

-_napapiireiksi_. Maat molempain käännepiirien välillä ovat kuumimpia

-maan päällä ja kutsutaan siis _kuumaksi ilma-alaksi_. Maita

-käännepiirien ja napapiirien välillä kutsutaan _lauhkeaksi

-ilma-alaksi_, joka merkitsee pakkasen ja lämpimän olevan kohtuullisesti

-tasattuna erinäisille vuoden-ajoille. Mutta maita napapiirien ja napain

-välillä kutsutaan _kylmäksi ilma-alaksi_. Suomemme on lauhkeassa

-ilma-alassa, mutta kuitenkin niin kaukana pohjosessa, että palainen

-maata on pohjoispuolella napapiiriä. Jumala on suonut tälle maalle ja

-koko pohjoiselle enemmän valoa kuin pimeää. Juuri sinäkin aikana, jona

-on pimeys, paistaa yön kuuvalo ja ilman revontulet ja lumen kuumotus,

-niin että pitkä talvi kuluu hiljalleen loppuun asti, kevättä

-odottaessa.

-

-

-

-Kuusta.

-

-

-Jumala on antanut meille kauniin lyhdyn yöksi tuonne taivaalle, ja se

-on kuu. Mikä on kuu? Se on suuri pallo, joka alin-omaa vierii maan

-ympäri. Minkätähden tekee se niin? Sentähden, että maa on

-viittäkymmentä vertaa suurempi, ja sentähden pakottaa hän

-kuun seuraamaan itseänsä. Pitkältäkö kuuhun on? Liki 36,000

-(kolmekymmentakuusi tuhatta) peninkulmaa. Se on pitkä matka. Ja

-kuitenkin on kuu kaikista taivaankappaleista se, joka on lähinnä maata.

-

-Minkätähden näyttää kuu niin suurelta, kun se ensin nousee? Ja

-minkätähden näyttää se niin pieneltä, ollessaan korkealla taivaalla?

-Sentähden, että kaikki, mitä näemme kaukana ylhäällä tahi alhaalla,

-näyttää pienemmältä, kuin mitä maanrajassa näemme. Mutta ei se paista

-omalla valollaan. Se on, juurikuin maakin, itsestään pimeä kappale.

-Mistä paistaa siis kuu? Siitä, että auringon säteet palauvat takaisin

-sen pinnasta ja tulevat jällensä maan päälle, juurikuin valon säteet

-vuoren kukkulalta. Jos voisimme tulla kuuhun, niin näkisimme sieltä

-maan paistavan samalla lailla. Maa, joka on paljoa suurempi, näkynee

-kauniilta kuuhun. Sieltä katsoen näkisi juurikuin tummia paikkoja

-paistavassa maalipallossa, ja nämä paikat ovat meriä ja järviä, joiden

-päilyvä pinta palauttaa valon säteet toisaalle päin, niin että vaan

-harvat niistä voivat kuuhun kimmota. Ja muutamat paikat maassa

-paistaisivat kirkkaampina, niinkuin vuoret ja mantereet, joiden

-epätasaisesta pinnasta valon säteet joka haaralle hajautuvat ja siis

-kuuhunkin kajastavat. Samalla lailla näkyy tummia ja valoisia paikkoja

-kuussakin. Vanha satu juttelee Rahko nimisen miehen yrittäneen

-tervaamaan kuuta ja tarttuneen ämpärinensä siihen, josta muka tummemmat

-paikat olisivat tulleet kuuhun; mutta älykkäät ihmiset sanovat:

-kirkkaat paikat ovat korkeita vuoria, ja tummemmat paikat ovat syviä

-laaksoja.

-

-Se on kumma, kun kuu aina kääntää saman sivun maahan päin, ja toista

-sivua emme näekkään. Mutta aurinko paistaa kuuhun muutamina aikoina eri

-lailla. Tästä tulee, ettemme ollenkaan näe kuuta joku aika kuukaudessa,

-taikka että se siintää ainoasti hyvin hämärästi. Sen jälkeen alkaa se

-näkyä, ja silloin sanomme: nyt on uusi- eli yläkuu. 7 päivän perästä

-näemme puolen valoisaa sivua, ja silloin sanotaan: nyt on puolikuu.

-Taas 7 päivän perästä näemme koko valoisan puolen, ja silloin sanomme:

-nyt on täysikuu. [Muist. Ensimmäinen täysikuu kevätpäivän tasauksen

-jälkeen 21 p. maaliskuuta kutsutaan pääsiäis-täysikuuksi, ja

-ensimmäisenä sunnuntuina sen jälkeen on pääsiäispäivä. Sentähden ei

-satu pääsiäinen joka vuosi samalle ajalle. Helluntaijuhla asetetaan

-pääsiäisen mukaan, ja on myös liikkuva juhla. Mutta muut juhlat,

-niinkuin juhannus ja joulu, ovat kaikkina vuosina samoina päivinä.] Sen

-jälkeen alkaa kuu vähetä, juurikuin hiiret söisivät sen laitaa, ja nyt

-sanomme olevan alakuun. Taas 7 päivän perästä on se puoliskona ja vielä

-7 päivän perästä ei sitä näykkään; mutta sitten alkaa taas kuun

-syntyminen. Sentähden puhutaan allakassa kuun neljänneksistä.

-Ensimmäisestä täydestä kuusta toiseen on 29 ja puoli vuorokautta

-kulunut; sillä niin pitkän ajan tarvitsee kuu kulkeakseen kerran maan

-ympäri. Ja jos haluat saada tietää yläkuuta ja alakuuta, niin muista,

-että kun luulisit saattavasi ottaa vasemmalla kädelläsi kuun puoliskon

-sisällepäin käyrästä laidasta kiinni, niin on uusi- eli yläkuu, mutta

-jos tarttuisit siihen oikealla kädelläsi, on alakuu. Muutoin saatat

-sinäkin muistaa sen tästä, jolla isä kerran muistutti poikaansa kuuta

-tuntemaan, sanoen:

-

-    Etkös tuhma kuuta tunne?

-    Idän puolen täytymässä,

-    Luotehen vähenemässä.

-

-Sattuupa niinkin välistä, että tulee _kuun pimeneminen_. Mistähän se

-tulee? Siitä, että maa tulee kohdastaan auringon ja kuun välille ja

-varjoaa pois kuun.

-

-Tässä näet äärimmäisenä loistavan auringon kuran, Tuo suurin piiri on

-se tie, jota aurinko näyttää kulkevan maan ympäri (vaikka se on maa,

-joka kulkee). Keskimäinen pallo on maa. ja tuo pieni musta pallo on

-kuu, maan ympärillä olevine rengasrataneen. Näethän nyt, kuinka maa

-voipi tulla auringon ja kuun välille, niin että maan varjo antaa kuuhun

-ja varjoaa siltä pois auringon. Voipipa niinkin käydä, että varjo

-piilottaa ainoastaan jonkun osan kuuta. Pian menee kuu eteenpäin:

-sitten tulee se pois varjosta, sitten on se jälleen valoisa, ja sitten

-saamme jälleen kuuvalon.

-

-Toisella kerralla saattaa niinkin tapahtua, että kuu tulee aivan

-auringon ja maan väliin, niinkuin näet tässä allapäin kuvattuna.

-Silloin antaa jälleen kuun varjo maan päälle ja pimittää meiltä

-auringon, ja silloin sanomme olevan _auringon pimenemisen_. Silloin

-tulee maan päällä pimeä keskellä päivää, ja linnut herkeävät laulamasta

-ja luulevat olevan illan. Ja ne ihmiset, jotka eivät paremmin tiedä

-asiaa, luulevat suuren auringon tulleen vahingoitetuksi. Mutta vähän

-ajan kuluttua ovat maa ja kuu kulkeneet eteenpäin ja muuttaneet

-paikkansa, niin etteivät ne enään ole kohdatusten. Silloin on kalkki

-jälleen valoisaa ja kirkasta, ja ihmiset kiittävät Jumalaa, joka taas

-antaa auringon paistaa hyville ja pahoille maan päällä.

-

-Tästä ymmärrät siis, että kun meillä on kuun pimeneminen, kuussa on

-auringon pimeneminen. Ja kun meillä on auringon pimeneminen, niin

-kuussa on maan pimeneminen. Sellaisia pimenemisiä ei näy yhtäläisesti

-kaikilla paikoilla maata. Mutta allakka tietää kaikki sellaiset asiat

-ennältä päin, sillä ne saatetaan jo edeltäkäsin laskea. Mutta ei

-yksikään voi tulla maasta kuuhun. Ja sentähden ei tiedä kukaan, onko

-kuussa joitakin eläviä, ja minkälaiset paikat siellä ovat. Luullaan

-ainoasti, että siellä on hyvin korkeita vuoria, mutta tuskin ilmaa,

-eikä ollenkaan vettä.

-

-

-

-

-Auringosta ja tähdistä.

-

-

-Maa vierii akselinsa ympäri lännestä itään päin, ja sentähden näyttää

-ikäänkuin aurinko kulkisi idästä länteen. Ei aurinko ole kuitenkaan

-yhdessä kohti; kyllä se kulkee pitkää tietään eteenpäin maailmassa,

-ikäänkuin vielä suuremman auringon ympäri, jota emme tunne. Aurinko

-pyörii, niinkuin maakin, akselinsa ympäri; se on huomattu auringossa

-olevista tummista paikoista, joita siinä kiikarilla katsoen välistä

-nähdään. Ja sen näemme, että aurinko omalla valollaan valaisee

-äärettömän avaruuden ja lämmittää samassa. Mutta mistä tämä valo ja

-lämmin tulee, sitä ei tiedä kukaan; sillä maasta aurinkoon on aina

-neljätoista miljonaa peninkulmaa. Jos pääskynen lentäisi aivan suoraan

-sata vuotta, niin ei se sittenkään tulisi puolivälinkään aurinkoon.

-Kanuunan kuula, joka kulkee peninkulman minuutissa, tarvitsisi 27

-vuotta tullakseen aurinkoon. Suunnattoman suuri on aurinko, sen kyllä

-arvannet. Jos joka päivä voisin kävellä 10 tuntia suoraan eteenpäin,

-ennättäisinpä 3 vuodessa ympäri maan. Mutta auringon ympäri päästä,

-siihen tarvittaisiin 320 vuotta.

-

-Ja juurikun maata voisi kutsua auringon pieneksi lapseksi, niin

-auringolla on vielä monta muuta sellaista pientä lasta, jotka,

-juurikuin maakin, alin-omaa pyörivät suurissa piireissä äitinsä

-ympärillä. Nämä auringon lapset ovat _kiertotähtiä eli planeetoja_,

-jotka kaikki itsestään ovat pieniä taivaan kappaleita, mutta paistavat

-auringon lainavalolla. Sellaisia tunnetaan jo olevan 90, ja joka vuosi

-löydetään toisia. Useat niistä ovat aivan pieniä, niin ettei niitä

-nähdä kiikaritta. Mutta toiset ovat suuria ja näkyvät kirkkaina tähtinä

-taivaalla, jossa ne alin-omaa muuttavat sijansa. Tässä näet kolme

-kiertotähteä, jotka ovat lähinnä aurinkoa. Ensimmäinen, joka kiertää 87

-vuorokaudessa piiriänsä ympäri auringon, on Merkurius. Se on maata

-pienempi. Sitä lähinnä kiertää Venus 7 1/2 kuukaudessa suurempaa piiriä

-auringon ympäri. Se on maan kokoinen ja paistaa meille kointähtenä ja

-ehtootähtenä kaikkein kauniimmalla valolla, sillä se on läheisin

-kaikista tähdistä. Sitten kulkee _maa_, joka myös on kiertotähti, 365

-vuorokaudessa vielä suurempaa piiriä ympäri auringon.

-

-Mutta muita suuria kiertotähtiä kulkee vielä suuremmissa piireissä

-ulkopuolella näitä kolmea. Ensin kulkee Mars, joka on maata pienempi.

-Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka ovat paljoa suuremmat

-maata, kulkevat sitten yhä suuremmissa piireissä auringon ympäri. Ja

-Neptunus, joka on äärimmäinen, tarvitsee 165 vuotta kulkeakseen kerran

-auringon ympäri. Ja kaikki vierivät ne, niinkuin maakin, akselinsa

-ympäri, ja niillä on päivä ja yö, niinkuin meilläkin. Mutta niille,

-jotka ovat kaukana auringon valosta, on Jumala sen sijaan antanut

-kuita, jotka niitä valaisevat. Maalla on yksi kuu, suurella Jupiterilla

-on 4 kuuta. Saturnuksella on 7 kuuta ja myös paistava rengas

-ympärillään. Viimeisilläkin on useita kuita.

-

-Kerran illalla tuli lukkarin Maija meille ja oli niin pelästyksissään,

-että oikein vapisi. Hän oli nähnyt taivaalla tähden, jolla oli hirveän

-suuri pyrstö perässä. Se merkitsee sotaa, sanoi hän. Älä pelkää, sanoin

-minä; se ei merkitse mitään. Se on _pyrstötähti_, ja sellaiset kulkevat

-suurissa soikeissa piireissä auringon ympäri. Pitkäin aikain perästä

-palaavat ne takaisin, niin että ne jälleen tulevat näkyviin meidän

-paikoillamme maailmaa.

-

-Kiertotähdet, kuut ja pyrstötähdet ovat _liikkuvia_ tähtiä; mutta

-kaikkia muita tähtiä kutsumme _kiintotähdiksi_, kun ne näyttävät

-liikkumattomilta eivätkä ole koskaan muuttaneet paikkaansa keskenään,

-niin kauvan kuin voidaan muistaa. Kuitenkin ovat ne suuria auringoita,

-jotka kiertävät piirejä jonkun tuntemattoman maailma-auringon ympäri.

-Sentähden että paremmin muistettaisiin tähtien olopaikkoja, on taivas

-jaettu tähtitarhoihin. Sellainen on _Väinämöisen viikate eli Kalevan

-miekka_. Tähdet, joiden sivu aurinko näyttää kulkevan, ovat leveänä

-ratana, jota kutsutaan _eläinradaksi_. Siinä jaetaan tähdet 12:een

-taivaan-merkkiin, joista puhutaan allakassa. Tietoa auringosta, kuusta

-ja tähdistä kutsutaan _tähtitiedoksi_. [Muist. Tietoa alku-aineista ja

-luonnon voimista kutsutaan _luonnon-opiksi eli fysiikaksi_. Tietoa

-kappalten osista kutsutaan _kemiaksi_. Tietoa kaikellaisesta

-laskutavasta kutsutaan _määräys-opiksi_. Tietoa kivistä kutsutaan

-_kivennäis-opikai_. Tietoa kasvista kutsutaan _kasvi-opiksi_. Tietoa

-elävistä kutsutaan _eläin-opiksi_.]

-

-Joka ilta näyttävät tähdet nousevan idästä ja laskeuvan länteen, josta

-näkyy juurikuin koko taivaan piiri vierisi ympäriinsä; mutta se on maa,

-joka kääntyy. Muutamat tähdet taivaslaella päämme päällä eivät koskaan

-laskeu, vaan kulkevat piirissä. Sellaisia on _Otava_, jossa on 7 eri

-tähteä. Yläpuolella Otavaa on tähti, joka on lähes yhdessä kohti. Tätä

-kutsutaan _pohjantähdeksi_, ja se näyttää yöllä missä päin pohjonen on.

-

-Isän vielä puhuessa, lensi pienoinen pilkka taivaalla kaitaisella

-tulileimulla. Kah, huusivat lapset, tähti lensi alas! Ja kummalta

-näytti näistä, että taivaan tähdet saattavat lentää alas ja kadota.

-

-Mutta isä sanoi; tuota kutsumme kyllä _tähdenlennoksi_, sentähden että

-se siltä näyttää; mutta ne ovat ainoasti pieniä avaruudessa lentäviä

-kappaleita, jotka välistä joutuvat maan ilmapiirin sisään. Mutta

-Jumalan suuret tähdet eivät putoa; ne kulkevat ratojaan monta tuhatta

-vuotta, eivätkä väsy, eivätkä eksy äärettömässä avaruudessa.

-

-Onkohan tuonne tähtiin paljo matkaa? kysyi Liisa. Haluaisinpa kerran

-päästä sinne.

-

-Isä sanoi: kun kerran kuolemme ja Jumala vapauttaa lunastetun henkemme,

-tulee tämä ja paljo muuta meille ilmoitetuksi. Mutta asuissamme täällä

-maan tomussa, näyttää meistä tie olevan tähtiin piammiten yhtä pitkä

-kuin ijankaikkisuus. Meistä on aurinko äärettömästi kaukana, ja valo

-kulkee kuitenkin tämän pitkän matkan puolessa yhdeksättä minuutissa.

-Siitä saatamme arvata, kuinka kaukana muutamat pienet tähdet ovat, kun

-tiedämme valon tarvitsevan tuhannen vuotta, ennättääksensä niistä

-meihin. Sentähden on varmaa, että jos Jumala sallisi niiden pienten

-tähtein sammua tänä iltana, ihmiset vielä tuhannen vuotta jälkeenpäin

-näkisivät niiden hienot valopiirut pilkoittavan etäällä tuolla

-sinisellä taivaalla.

-

-Antti sanoi: no, mitä on tuolla etäällä tähtien takana?

-

-Isä sanoi: toisia tähtiä.

-

-Ja mitä on siellä toisten tähtien takana?

-

-Vielä toisia tähtiä, Näethän tuon maitoharmaan radan, joka menee

-juurikuin tie korkean tähtisen taivaan ylitse! Tätä rataa kutsutaan

-_linnunradaksi_. Kun tähän katsotaan suurilla kiikareilla, nähdään sen

-olevan lukemattomaa tähtijonoa. Ne ovat niin kaukana, ettemme voi

-eroittaakkaan jokaista niistä erittäin, vaan niiden valo sekauu yhteen,

-ja tästä tulee tuo maitoharmaa valo.

-

-Lapset seisoivat vähän aikaa aivan äänettöminä. Viimein sanoi Liisa,

-piammiten vapisten: missä tähdessä asuu Jumala?

-

-Isä sanoi: etkö olo lukenut Jumalan olevan jokapaikassa läsnä? Hänen

-henkensä käypi koko luonnon lävitse, kaikkein näiden maailmain lävitse,

-jotka paistavat avaruudessa, ja jokaisen vähimmänkin tuulen hengen

-lävitse, jonka löyhäytellessä ruohot kumartuvat tässä, jossa seisomme,

-tämän alhaisen maan päällä. Lapset, kumartukaamme polvillemme illan

-rauhassa ja rukoilkaamme Jumalaa, nähdessämme Hänen ääretöntä

-voimaansa!

-

-Ja he kumartuivat ristissä käsin polvilleen tähtein valossa, ja isä

-rukoili ja sanoi:

-

-Pyhä, kaikkivaltias Jumala, Sinä, joka katsot alat meitä tähtein

-silmillä ja levität allesi koko maailman äärettömän avaruuden kunniasi

-kirkkautena ja ijankaikkisen majesteettisi istuimena! Sinä näet meidän

-olevan heikkoja, köyhiä lapsia ja ainoasti hajoavaista tomua suuressa

-luodussa maailmassa. Ja meidän elämämme katoo kuin varjo, ja me olemme

-syntiä tehneet Sinun edessäsi, emmekä uskaltaisi nostaa silmiämmekään

-kaikkivaltaasi kohti, jos ei Vapahtajamme Jesus olisi ottanut syntiämme

-pois. Kuitenkin olet Sinä antanut meille, kuolevaisille ihmisille,

-armon katsella Sinun tekojasi. Ja me olemme katselleet Sinun tekojasi

-ihmisessä, elävissä, kasveissa, kaikissa kolmessa luontokunnassa ja

-viimeksi suuressa maailman rakennuksessa, joka levenee päällämme

-niinkuin palvelukseesi rakettu temppeli. Ja kaikissa, pienemmästä

-suurimpaan, olemme me nähneet Sinun kaikkivaltasi ja Sinun hyvyytesi ja

-Sinun viisautesi, joka on luonut kaikki niin ihmeellisen kauniiksi ja

-hyväksi, kaikki tarkoitustensa mukaan maailmassa. Niin anna meille

-vielä Pyhän Henkesi armo, että me kaiken tämän oikein ymmärtäisimme ja

-mitä pitemmältä sitä enemmän oppisimme tuntemaan Sinua töissäsi. Me

-rukoilemme Sinun kaikkivaltaasi. Me ylistämme Sinun hyvyyttäsi. Me

-ihmettelemme Sinun viisauttasi. Nämä tähdet ja maailmat katoavat.

-Tämä maa katoaa. Mekin kuolemme pois; mutta sielumme pitää tulla

-Sinun tykösi. Sillä Sinä yksinäsi, Herra, et katoa; Sinä pysyt

-ijankaikkisesti, niinkuin Sinä olet: pyhä, kaikkivaltias, kaikkiviisas

-ja kaikkihyvä. Korkeasti ylistetty olkoon Sinun pyhä nimesi nyt ja

-ainiaan! Amen.

-

-

-

-Vuosikaudet.

-

-

-    Kun kevät kaunis tuli,

-    Soi Luoja lämpösen,

-    Maan silmästä jo suli

-    Jääkyynel huurtehen,

-    Taas päivän paistellessa

-    Jo linnut lauloivat,

-    Ja lapset lehtosessa

-    lloisna juoksivat.

-

-    Kun kesä saapui sitten.

-    Ja niitty vihannoi,

-    Maa kaunis kukkasitten

-    Puvussa purpuroi,

-    Me saariin soutelimme,

-    Juoksimme metsihin,

-    Ja marjaan kiiruhdimme,

-    Kyll' lysti olikin.

-

-    Syys pimeät toi päivät

-    Ja myrskyt pauhuisat,

-    Pois lintuset ne veivät,

-    Pois kukat tuoksuvat;

-    Kynnettiin maita, soita

-    Ja viljaa puitihin,

-    Me söimme puolukoita,

-    Kyll' lysti olikin.

-

-    Niin talvi tulee, tiuku

-    Soi silloin helisten,

-    Lystisti sukset liukuu

-    Pääll' lumikinosten,

-    Ja tuli takassansa

-    Sulosti leimuaa,

-    Näin talvellakin kanssa

-    Kyll' lapset lystin saa.

-

-    Kun hanki kyynelehtii,

-    Niin ole riemuinen,

-    Taas kevät kaunis ehtii

-    Iloa antaen.

-    Ain' ylistele Luojaa:

-    Kaikk' ajat hauskat on;

-    Hän eloamme suojaa,

-    Sen saattaa valohon.

-

-

-

-Tähtitaivas.

-

-

-    Kas, tähtyet taivaan,

-    Kuin kirkkahast' aivan

-    Nyt valoa nuo

-    Maan tomuhun luo.

-    Ei surua heillä,

-    Ei vaivoja näy,

-    He ilmojen teillä

-    Vaan riemuten käy.

-

-    He uupuin ei vaivu,

-    Ei tieltähän taivu;

-    Mi viettelys vois

-    Ne villitä pois?

-    Vuostuhannet siellä

-    Ne loistoa soi,

-    Vuostuhannet vielä

-    Näin välkkyä voi.

-

-    Mä katala kurja,

-    Min himoni hurja

-    Kuin lehtisen vaan

-    Saa ajelemaan!

-    Mä vapisen aivan,

-    Vaikk' iloiten myös,

-    Kun tähtyet taivaan

-    Näen tuikkivan yöss'.

-

-    Oi, maailman Luoja,

-    Tään ihmehen suoja!

-    Kuin sanomaton,

-    Sun voimasi on!

-    Mut raukkoja ratki,

-    Jos on parahatki!

-    Kaikk' ihmehes nuot

-    Mun tutkia suot.

-

-    Vaikk' kurjina täällä

-    Maan kuljemme päällä,

-    Niin kaikki min loit

-    Täss' opiksi soit.

-    Kautt' elämän Herran

-    Täss' aukesi tie,

-    Jok' ilohon kerran

-    Meit' ikuiseen vie.

-

-Herra, Sinä olet mahdollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman;

-sillä sinä olet kaikki luonut, ja sinun tahdostasi he ovat, ja luodut

-ovat. Ilmestyskirja 4 1., 11 v.

-

-Kuka taitaa häntä niin korkeasti ylistää, kuin hän on? Me näemme

-ainoastaan vähimmän hänen töistänsä; sillä paljon suuremmat ovat meiltä

-vielä peitetyt. Sirakin kirjan 43 1., 36 v.

-

-Herra, meidän Herramme, kuinka ihmeellinen on Sinun nimesi kaikessa

-maassa! Ps. 8, 10 v.

-

-

-

-

-

-

-

-

-End of the Project Gutenberg EBook of Luonnon-kirja, by Zacharias Topelius

-

-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUONNON-KIRJA ***

-

-***** This file should be named 55271-8.txt or 55271-8.zip *****

-This and all associated files of various formats will be found in:

-        http://www.gutenberg.org/5/5/2/7/55271/

-

-Produced by Tapio Riikonen

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions

-will be renamed.

-

-Creating the works from public domain print editions means that no

-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation

-(and you!) can copy and distribute it in the United States without

-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,

-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to

-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to

-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project

-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you

-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you

-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the

-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose

-such as creation of derivative works, reports, performances and

-research.  They may be modified and printed and given away--you may do

-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is

-subject to the trademark license, especially commercial

-redistribution.

-

-

-

-*** START: FULL LICENSE ***

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project

-Gutenberg-tm License (available with this file or online at

-http://gutenberg.org/license).

-

-

-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm

-electronic works

-

-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy

-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.

-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project

-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the

-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or

-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

-

-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement.  See

-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement

-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic

-works.  See paragraph 1.E below.

-

-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"

-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project

-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the

-collection are in the public domain in the United States.  If an

-individual work is in the public domain in the United States and you are

-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from

-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative

-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg

-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project

-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by

-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of

-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with

-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by

-keeping this work in the same format with its attached full Project

-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

-

-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in

-a constant state of change.  If you are outside the United States, check

-the laws of your country in addition to the terms of this agreement

-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or

-creating derivative works based on this work or any other Project

-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning

-the copyright status of any work in any country outside the United

-States.

-

-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate

-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently

-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the

-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project

-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,

-copied or distributed:

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

-

-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived

-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is

-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied

-and distributed to anyone in the United States without paying any fees

-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work

-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the

-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1

-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the

-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or

-1.E.9.

-

-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional

-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked

-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the

-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

-

-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any

-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or

-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than

-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version

-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),

-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a

-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon

-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other

-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm

-License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided

-that

-

-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is

-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he

-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the

-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments

-     must be paid within 60 days following each date on which you

-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax

-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and

-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the

-     address specified in Section 4, "Information about donations to

-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

-

-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-     License.  You must require such a user to return or

-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium

-     and discontinue all use of and all access to other copies of

-     Project Gutenberg-tm works.

-

-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any

-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days

-     of receipt of the work.

-

-- You comply with all other terms of this agreement for free

-     distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm

-electronic work or group of works on different terms than are set

-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from

-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael

-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the

-Foundation as set forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm

-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic

-works, and the medium on which they may be stored, may contain

-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or

-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual

-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a

-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by

-your equipment.

-

-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from.  If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium with

-your written explanation.  The person or entity that provided you with

-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a

-refund.  If you received the work electronically, the person or entity

-providing it to you may choose to give you a second opportunity to

-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy

-is also defective, you may demand a refund in writing without further

-opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER

-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO

-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.

-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the

-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be

-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by

-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any

-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

-

-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance

-with this agreement, and any volunteers associated with the production,

-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,

-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,

-that arise directly or indirectly from any of the following which you do

-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm

-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any

-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

-

-

-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of computers

-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists

-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from

-people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.

-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4

-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.

-

-

-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive

-Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at

-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent

-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.

-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered

-throughout numerous locations.  Its business office is located at

-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email

-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact

-information can be found at the Foundation's web site and official

-page at http://pglaf.org

-

-For additional contact information:

-     Dr. Gregory B. Newby

-     Chief Executive and Director

-     gbnewby@pglaf.org

-

-

-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

-spread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements.  We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance.  To

-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any

-particular state visit http://pglaf.org

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations.

-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate

-

-

-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic

-works.

-

-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm

-concept of a library of electronic works that could be freely shared

-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project

-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.

-

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.

-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily

-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

-

-

-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

-

-     http://www.gutenberg.org

-

-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+The Project Gutenberg EBook of Luonnon-kirja, by Zacharias Topelius
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
+
+
+Title: Luonnon-kirja
+       Ala-alkeiskouluin tarpeiksi
+
+Author: Zacharias Topelius
+
+Release Date: August 6, 2017 [EBook #55271]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUONNON-KIRJA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+
+
+LUONNON-KIRJA
+
+Ala-alkeiskouluin tarpeeksi
+
+
+Kirj.
+
+Z. TOPELIUS
+
+
+
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 23 Osa.
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
+1868.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Ihmisestä.
+   II. Imettäwistä eläimistä.
+  III. Linnuista.
+   IV. Mateliaista.
+    V. Kaloista.
+   VI. Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä...  70
+  VII. Kasveista.
+ VIII. Kivikunnasta.
+   IX. Maasta.
+    X. Wedestä.
+   XI. Ilmasta.
+  XII. Tulesta.
+ XIII. Valosta ja lämpimästä.
+  XIV. Painosta ja liikunnosta.
+   XV. Suuresta avarasta maailmasta.
+
+
+
+
+Ensimäinen Luku.
+
+Ihmisestä.
+
+
+Jumala on suuri. Jumala on hywä. Hän on luonut taiwaan. Hän on luonut
+maan. Hän on luonut Sinun. Kiitä Jumalata. Pelkää Jumalata. Rakasta
+Jumalata. Tottele hänen käskyjänsä. Jumala olkoon kiitetty.
+
+Me olemme Jumalan lapset. Me katselemme hänen tekojansa. Me
+ihmettelemme hänen wiisauttansa. Me rukoilemme hänen suuruuttansa. Me
+ylistämme hänen hywyyttänsä. Jumala antakoon meille oikean nöyryyden.
+Jumalan pelko on wiisauden alku.
+
+Tämä kirja sisältää Jumalan töitä. Tämä kirja on lasten kirja. Lue
+tätä. Lue kowasti. Lue hywästi. Pidä tarkka waari. Ajattele tarkasti.
+Seiso suorana. Sano sanat selwästi. Rohkaise mielesi. Ahkera palkitaan.
+Lukemisen perästä tulewat leikit. Hupaisesti saat sitten juoksennella.
+
+Alottakaamme siis. Kuunteleppa nyt. Isä ei ole kotona. Missä on isä?
+Hän tekee työtä lastensa eduksi. Hän tekee työtä isänmaansa hyödyksi.
+Hän tekee työtä Jumalan kunniaksi. Työttä emme saa leipää. Leiwättä ei
+woi kukaan elää. Kiitoksia isä. Kiitos hywä Jumala jokapäiwäisestä
+leiwästä.
+
+Äiti istuu tuwassa. Mitä tekee äiti? Hän tekee työtä lastensa eteen.
+Hän ompelee waatteemme. Hän keittää ruokamme. Waatteitta palellumme.
+Ruuatta näännymme nälkään. Kiitoksia äiti. Kiitos hywä Jumala ruumiimme
+waatteista.
+
+Kyllä wanhempamme owat hywät meille. He rukoilewat Jumalata kanssamme.
+He opettawat meitä hywiksi lapsiksi. Rukouksetta ei ole siunausta.
+Hywyydettä ei ole oikeaa iloa. Mielellämme siis tottelemme
+wanhempiamme. Pidämme siis heitä kaiken ikämme sydämellisesti rakkaina.
+
+Liisa on sisareni. Hän on aiwan pieni. Hän ei käwele. Hän konttaa. Hän
+ei puhu. Hän loruaa. Nauraa hän osaa. Haukotella hän osaa. Aiwastella
+hän osaa. Ei se ole suuri oppi. Pieni lapsi ei osaa enempätä. Suuretkin
+owat ennen olleet yhtä pieniä. Wäkewätkin owat kerran olleet yhtä
+heikkoja. Oppineetkin owat kerran olleet yhtä tietämättömiä. Kyllähän
+ruumiimme kaswaa. Suokoon Jumala sielummekin kaswaa. Jumala siunatkoon
+Liisaa. Kyllä hän on hywä.
+
+Antti on weljeni. Hän on neljän (4) wuoden wanha. Hän ratsastaa laukkaa
+isolla puuhewosella. Antti osaa juosta. Antti osaa leikitellä. Ei se
+ole suuri oppi. Ajan pitkään oppii hän kyllä enemmän. Sitten tulee hän
+ymmärtäwäisemmäksi. Sitten tulee hän wakawammaksi kaikissa. Jumala
+siunatkoon Anttia. Kyllä hän on hywä.
+
+Iso-isä istuu pöydän takana. Hän on hywin wanha. Hän on harmaissaan.
+Hänellä owat rynkkyiset kädet. Ei hänellä ole hampaitakaan. Mutta
+wallan hywä hän on. Hän on elänyt jo hywin kauwan. Hän on nähnyt hywin
+paljon. Hän on wiisas mies. Jumalinen on hän kyllä. Hän osaa kertoa
+Jumalan woimaa. Hän tuntee ihmiset. Hän tietää eläinten historian.
+Kaswit tietää hän kaikki. Hän tahtoo kertoa meille kaikkia. Kiitoksia
+iso-isä. Jumala siunatkoon wanhoja niiden wiisaassa wanhuudessa.
+
+Nyt istumme kaikki rinkiin. Pidä waari. Nyt alkaa ensimäinen kertomus.
+Mitä siinä on? Siinä puhutaan ihmisen ruumiista. Siinä puhutaan sen
+sielusta. Siinä puhutaan sen aistimista.
+
+
+
+Kuinka Dion yritti luomaan ihmistä.
+
+
+Olipa kerran mies. Sen nimi oli Dion. Hän asui yksinäisellä saarella.
+Hänen päiwänsä tuliwat pitkiksi. Hänellä oli ikäwä. Hän puhui
+itsekseen. Minä teen itselleni kumppanin. Minä luon ihmisen.
+
+Tuolla rannalla oli sawea. Dion otti sawea käteensä. Hän teki siitä
+tönkin. Hän teki tönkin ihmisen muotoiseksi. Hän teki pään. Hän teki
+kaulan. Hän teki rinnan. Hän teki watsan. Hän teki käsiwarret. Hän teki
+kädet. Hän teki sääret. Hän teki jalat. Hän asetti kuwan seisomaan
+puuta wasten. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Eipä kuwa hengittänytkään. Dion sanoi näin: Hywä Jumala suo kuwan
+hengittää keuhkoillansa. Hywä Jumala suo weren juosta kuwan suonissa.
+Hywä Jumala suo kuwan sydän liikkumaan.
+
+Jumala lähetti saarelle enkelin. Enkeli koski kuwaan. Alkoiwatpa kuwan
+keuhkot hengittää. Juoksipa weri sen suonissa. Sydän alkoi tykyttää.
+Dion ihastui. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Eipä kuwa liikkunutkaan. Ampiainen pisti sitä. Tätä ei se tuntenut.
+Dion sanoi näin. Wielä puuttuu jotakin. _Liikunto_ on poissa. _Tunto_
+on poissa. Kuwa on hermotoin. Hermotoin on onnetoin. Ontuwan täytyy
+kulkea sauwan nojassa. Molemmat tarwitsewat toisten apua. Hywä Jumala
+suo hänen ottaa kiinni käsillään. Suo koko ruumiin saada wapaan
+liikunnon. Suo koko hänen ruumiinsa saada tunnon-aistimen.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kohta taittoi kuwa oksan puusta. Kohta tunsi hän
+ampiaisen piston. Koko kuwa sai liikunnon. Koko kuwa sai tunnon. Se
+hikoili lämpimässä. Sitä paleli kylmässä. Hywin iloisena oli Dion. Nyt
+on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Kuwa löi päänsä puuhun. Kuwa kompistui pienintäkin kiweä wasten. Dion
+peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on sokea. Sokea on onnetoin. Se
+elää alinomaisessa pimeydessä. Muiden täytyy sitä käsillään taluttaa.
+Hän on wieras maan päällä. Hywä Jumala suo kuwan nähdä silmillään.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwapa näki silmillään. Jumala oli antanut kuwalle
+_näön-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
+on ihminen walmisna.
+
+Dion puhutteli kuwaa. Kuwa ei kuullut hänen ääntänsä. Dion peljästyi.
+Wieläkin puuttuu jotakin. Kuwa on kuuro. Kuuro on hywin onnetoin. Ei
+hän kuule ystäwäinsä suloisia sanoja. Ei häntä ilahuta lintuin laulu.
+Hän on wierasna wertaistensa seassa. Hywä Jumala suo kuwan kuulla
+korwillaan.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwa alkoi kuunnella. Nyt kuuli hän korwillaan.
+Jumala oli antanut hänelle _kuulon-aistimen_. Dion tuli hywin
+iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Dion koetteli kuwaa. Oikeaan käteensä otti hän kukoistawan ruusun.
+Wasempaan käteensä otti hän mädänneen munan. Kumpiko näistä haisee
+paremmalta? Kuwa osotti munaa. Dion oli mielipahoillaan. Wielä puuttuu
+jotakin. Haju on poissa. Haju eroittaa hywähajusen pahalta haisewasta.
+Hywä Jumala suo kuwan saada nenäänsä _hajun-aistimen_.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwa saattoi eroittaa kukan hajun. Dion tuli hywin
+iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Dion koetteli wielä kuwaa. Hän otti toiseen käteensä makean omenan.
+Toiseen käteensä otti hän karwaan sienen. Syö molemmista. Kumpiko
+näistä maistuu paremmalta? Kuwa osotti sientä. Dion tuli pahoille
+mielin. Wielä puuttuu jotakin. Maku on poissa. Maku eroittaa makean
+karwaasta. Hywä Jumala suo kuwan kieleen maku.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwan kieli sai _maku-aistimen_. Dion tuli hywin
+iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Dion koetteli wielä kuwaa. Hän puheli ystäwällisiä sanoja. Kuwapa ei
+wastannutkaan. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on mykkä.
+Mykkä on hywin onnetoin. Ei hän woi sanoa tarpeitaan. Ei hän woi saada
+ajatuksilleen ääntä. Hän on wieras ihmisten seassa. Hywä Jumala suo
+kuwan puhua suullansa.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwan huulet saiwat äänen. Hänen kielensä sujui
+puheesen. Hänen suunsa sai _puheen_ lahjan. Dion tuli hywin iloiseksi.
+Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
+
+Wieläkin koetteli Dion kuwaa. Dion kyseli. Kuwa wastasi hulluja sanoja.
+Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. _Ymmärrys_ on poissa. Hullu
+on hywin onnetoin. Hullu ihminen on peto. Hywä Jumala suo kuwan
+ajatella. Hywä Jumala suo kuwan tietää mitä tahtoo. Hywä Jumala suo
+kuwalle ymmärrys.
+
+Enkeli koski kuwaan. Ajatuksia tuli kuwan aiwoihin. Ymmärryksen walo
+yhdisti ajatukset. _Tahto_ toi ajatukset kuwan huulille. Nyt puhui kuwa
+wiisaita sanoja. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
+on ihminen walmisna.
+
+Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole
+ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin
+kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin. _Mieli_ on
+poissa. Tässä puuttuu _mieli-kuwituksen_ woima. Mielikuwituksetta ei
+ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä
+wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen
+lahja.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla.
+Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwan
+syliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään.
+Nyt on ihminen walmis.
+
+Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä
+Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu
+enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa
+puuttuu wielä. _Järkeä_ puuttuu wielä. _Omaatuntoa_ puuttuu. Paljo olet
+kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä. _Kuolematonta_ henkeä
+puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla
+Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei
+ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.
+
+Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin.
+Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.
+
+Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna
+hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun
+ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan
+teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.
+
+Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on
+sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä
+woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi
+mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia
+ijankaikkisesta ijankaikkiseen.
+
+Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä
+puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.
+
+
+
+Kasper ei saanut oppia mitään.
+
+
+Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli
+muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat
+useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat
+ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät
+itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät
+kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin
+täydellisiksi oppineet.
+
+Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin.
+Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia
+kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän
+on paljoa täydellisempi. _Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?_
+
+Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli
+puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä.
+Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä.
+Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän
+ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna
+hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä
+yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei
+koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa
+itsensä.
+
+Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli
+kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on
+hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin
+kummalta.
+
+Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä?
+Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa.
+Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden
+jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki
+koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on
+mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.
+
+Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper
+wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin
+lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa
+kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.
+
+Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö
+Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut
+isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu.
+Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin
+koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee
+waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä.
+Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.
+
+Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan.
+Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui
+puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin
+ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät
+läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui
+wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin
+leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen
+kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi
+Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt
+mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä.
+Kasper oli peto.
+
+Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan
+tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä
+sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena
+pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen
+pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia.
+Opettamatta on hän eläin.
+
+Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni
+lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän
+opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä
+hywä mies.
+
+Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä.
+Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis
+ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin
+tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.
+
+Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa.
+Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä.
+Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.
+
+Nyt loppui puhe Kasperista. Nyt tulee kolmas kertomus.
+
+
+
+Kuninkaan matkasta.
+
+
+Kuningas oli wiisas mies. Hän tahtoi tuntea ihmisiä. Hän tahtoi nähdä
+niissä Jumalan tekoja. Siksi pukeusi hän alhaisiin waatteisiin.
+Käteensä otti hän sauwansa. Selkäänsä otti hän laukkunsa. Näin meni hän
+ulos awaraan maailmaan.
+
+Kuningas näki monta maata. Pian kaikissa maissa asui ihmisiä. Yksi maa
+ei ollut toisen lainen. Yksi ihminen ei ollut toisensa kaltainen. Mutta
+kaikilla oli ihmisten ruumis. Kaikilla oli ihmisten sielu. Ihmiset
+samassa maassa kutsuttiin maan _kansaksi_. Toinen kansa oli toistaan
+erilainen. Muutamat maat oliwat hywin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
+mustia. Toiset maat oliwat wähemmin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
+ruskeita. Muutamissa maissa oliwat ne kuparin punaisia. Toisissa maissa
+oli heidän ruumiinsa keltainen. Kylmemmissä maissa oliwat ihmiset
+walkeita. Mutta kuningas oli lukenut raamattua. Hän tunsi Aadamin
+historian. Hän tiesi Eewastakin. Näistä owat kaikki ihmiset sukuisin.
+Siksi kaikki ihmiset owat weljeksiä. Moni ei ajattele sitä. Moni walkea
+ihminen pitää mustia huonompina. Walkeat ostawat mustia rahalla. Ne
+pitäwät niitä orjinaan. Tämän näki kuningas hywin wääräksi. Sillä
+kaikki ihmiset owat yhdellaisia Jumalan edessä.
+
+Kuningas näki wielä enemmän. Hän näki ihmisten ruuan. Siinä on ihminen
+suurin kaikista pedoista. Hän tappaa monta eläintä. Sitten syöpi hän
+niiden lihaa keitettynä. Metsä-ihmiset syöwät weristä lihaa.
+Raiwokkaimmat syöwät ihmisenkin lihaa. Tämän näki kuningas ilkeäksi.
+Eläinten maito on terweellistä ruokaa. Ihminen syöpi monia kaswejakin.
+Puiden hedelmät owat monella ruokana. Jywistä tulee ihmiselle ruokaa.
+Hän walmistaa tulella ruokansa. Tätä eiwät tee koskaan eläimet. Moni
+ihminen laittaa konstillista ruokaa. Siitä ei woi kukaan hywin.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _pituuden_. Sadut
+kertowat pitkistä jättiläisistä. Sellaisia ei ole enää. Ihmisen
+tawallinen pituus on kolme kyynärää. Muutamat owat pitemmät. Sata (100)
+wuotta takaperin eli mies Paltamon pitäjässä. Hän oli neljää kyynärätä
+pitkä. Siksi näyteltiin häntä rahan edestä. Monet ihmiset owat kolmea
+kyynärää lyhyempiä. Muutamat owat hywin pieniä. Sellaisia kutsutaan
+lintukotolaisiksi. Sata wuotta takaperin eli Puolassa mies. Hän oli
+kolmenkymmenen (30) wuoden wanha. Kuitenkaan ei hän ollut täyttä
+kyynärätä pitkä. Siksi häntäkin näyteltiin rahan edestä. Sellaiset
+ihmiset owat onnettomia. Ei ihmistä pidä kummana katsella kuin outoa
+eläintä.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _elin-ajan_. Korppi
+elää sata wuotta. Elehwantti woipi tulla sadanwiidenkymmenen (150)
+wuoden wanhaksi. Hauki woipi elää kolmesataa (300) wuotta. Walaskalan
+sanotaan eläwän tuhannen (1000) wuotta. Moni puu tulee sadan wuoden
+wanhaksi. Monien puiden ikä lasketaan aina useiksi tuhansiksi wuosiksi.
+Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljoa kauemmin. Aadami eli
+yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli
+yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään. Nyt ei enää
+tule monta ihmistä seitsemääkymmentä (70) wuotta wanhemmaksi. Muutamat
+pääsewät kahdeksankymmenen (80) wuoden wanhaksi. Englannissa oli yksi
+mies Jenkins nimeltä. Hän eli satawiisikymmentä-yhdeksän (159) wuotta.
+Muutamat ihmiset kuolewat nuoruudessaan. Monta lasta kuolee aiwan
+pienenä. Ainoastaan Jumala määrää ijän pituuden.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _neljä ikäkautta_.
+Lapsuus lasketaan aina wiidenteentoista (15) wuoteen. Sitten tulee
+nuoruus kolmanteenkymmeneen (30:neen) wuoteen asti. Sitten seuraa
+miehuus kuudenteenkymmeneen (60:neen) wuoteen asti. Wiimein tulee
+wanhuus kuudenkymmenen wuoden perästä. Sekään ei ole aina yhtäläistä.
+Lapsi kaswaa. Sen sielu kaswaa yhdessä ruumiin kanssa. Kolmenkymmenen
+wuoden ijässä on ruumiilla täysi woimansa. Sielu kaswaa alinomaa
+enemmän. Siksi on wanhuus nuoruutta wiisaampi.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _awiopuolet_. Kaikki
+eläwät owat jaetut kahteen osaan. Muutamat eläwät owat koiraita. Toiset
+owat naaraita. Kaswit jakauwat samalla lailla. Wäkewämpi ihminen on
+mies. Heikompi ihminen nimitetään waimo. Kumpikaan näistä ei ole
+huonompi. Molemmat owat yhtä Jumalan edessä. Molemmat owat Jumalan
+waltakunnan periwiä. Molempain tulee alinomaa auttaa toisiansa. Jumalan
+tahto on sellainen. Wäkewämmän ei saa olla kowan heikompaa kohtaan.
+
+Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki _ihmisen wallan luonnon
+ylitse_. Ihminen kesyttää raiwoimmatkin eläimet. Hän tappaa mahdottoman
+suuren walaskalan. Suuri elehwantti kantaa häntä kuuliaisesti
+selässään. Ylewä hewonen tottelee hänen suitsiansa. Wäkewä härkä wetää
+hänen sahrojansa. Hänelle täytyy karhun jättää turkkinsa. Hänelle
+täytyy lampaan antaa willansa. Hän höyhentää linnulta untuwat. Hän
+ottaa mehiläiseltä hunajan. Hän kaataa kirweellä suurimmatkin puut. Hän
+walmistaa pellon siemenille. Hän kutoo pellawista waatetta. Hän kehrää
+hampuista köyttä. Hän etsii metallia maan sisuksista. Hän koristaa
+kullalla sormensa. Hän panee ruokapöydälleen hopioita. Hän takoo kowaa
+rautaa. Hän koristaa timanteilla keisarin kruunun. Hän särkee wuorien
+läpi tien. Hän pyörittää wedellä myllyin rattaat. Hän purjehtii
+tuulessa laiwalla. Hän sulkee uuniinsa waltawan tulen. Hän kuwaa koko
+maanpiirin kartallensa. Hän laskee jo edeltäkäsin auringon juoksun. Hän
+jakaa wuotensa kuun waiheiden mukaan. Hän mittaa numeroilla kiiluwain
+tähtien juoksun.
+
+Niin on koko näkywä maailma ihmiselle alamainen. Kyllä elää waltawa
+henki ihmisen heikossa ruumiissa. Mutta Jumalan edessä on ihminen
+kuitenkin aiwan wähäinen. Hänen waltansa on maan päällä aiwan suuri.
+Mutta Jumalan walta on kuitenkin paljon suurempi. Wäkewin sankari ei
+ole Jumalan suhteen mitään. Wiisain mies on Jumalan wiisauden suhteen
+hullu. Pieni käärme woipi surmata wäkewimmän miehen. Sääsken siipi on
+wiisaammasti luotu kuin kaikkein ihmisten teot. Kuningas otti käteensä
+yhden ketokukan. Woi kuin olet kaunis. Kultainen pukuni ei ole niin
+kaunis kuin sinun.
+
+Ihminen elää tänä päiwänä. Wähän ajan perästä kuolee hän pois. Sitten
+muuttuu hänen ruumiinsa maassa mullaksi. Sitten tulee hänen sielunsa
+eläwän Jumalan eteen. Sitten kuuluu hänelle Jumalan ääni. Minä panin
+sinun luonnon waltakuntain kuninkaaksi. Kuinka käytit sinä suurta
+waltaasi? Kuinka elit sinä ihmisten seassa? Kuinka menettelit sinä
+eläinten kanssa? Kuinka täytit sinä toimesi maan päällä? Elä ole wäärä.
+Elä ole ylpeä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinä olet ainoasti
+taloni hoitaja.
+
+Kaikkea tätä ajatteli kuningas tarkasti. Hän sanoi itselleen näin.
+Olenpa minäkin herra minun kuningas-waltakunnassani. Mutta nyt minä
+waellan ympäri maailmaa palwelijan puwussa. Niinpä on ihminenkin
+kaikkein eläwäin herra maan päällä. Mutta Jumalan edessä on hän waan
+palwelija. Jumala antakoon hänelle nöyrän sydämen. Sitten käyttää hän
+oikein waltansa. Sitten on ihmisen kunnia Jumalan kunnia. Sitten on
+ihmisen waltakunta Jumalan waltakunta maan päällä.
+
+
+
+Mitä Jumala antoi ruumiilleni.
+
+
+    Mä silmää kirkast' olen saanut kaksi;
+    Kun niillä katson, tulen iloisaksi.
+    Luon silmäni mä Herran valohon,
+    Mä näen iltatähden taivahalla.
+    Niitulla näen kukat vihannalla.
+    Ne Luojan töit' on. Tekons hyvät on.
+
+    Ja kaksi korvaa onpi myöskin mulla.
+    Jumalan sanaa niillä saatan kuulla.
+    Mä äidinrukouksen kuulla voin,
+    Ja linnun laulun Luojan kunniaksi,
+    Ja isän neuvon. Tulen viisaammaksi,
+    Kun kaikki opin. Se mun palkintoin.
+
+    Suun saanut olen, kielen myöskin, jolla
+    Mä ylistää voin Herraa laulelolla.
+    Mä sillä puhun. Sillä kyselen
+    mit' en mä ymmärrä, ja rukoelen.
+    Mä suulla syön. Mä sillä naureskelen.
+    Suo, Herra, että hyvää puhelen.
+
+    Kaks kättä mull' on. Vasen onpi toinen
+    Täll' oikealla paljon tehdä voinen.
+    Viis sormea on mulla kädessäin.
+    Rehellisesti teen mä niillä työtä.
+    Suo, Luoja, aina apus olla myötä!
+    Niin elän isänmaata hyödyttäin.
+
+    Kaks jalkaa on mulla. Sormia ne vailla,
+    Vaan varpaat niiss' on. Jaloill' aika lailla
+    Mä juoksen äidin luo, kun kutsuu hän.
+    Kun isä käskee pois, niin lähden miellä.
+    Suo, Luoja, käydä oikealla tiellä!
+    Niin astun vakavasti elämään.
+
+    Myös sydän pienä on mulle kasvanunna.
+    Viel' ei sit' ole murheet murtanunna.
+    Kädellä tunnen, kuin se riemuitsee.
+    Suo, Luoja, terveyttä ruumiilleni,
+    Sykkäillä hyvän eestä sydämeni!
+    Niin siunauskin mua seurailee!
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+Imettäwistä eläimistä.
+
+
+Tule, weljeni. Tule, sisareni. Menemmepä nyt ulos. Jo seisomme
+kartanolla. Ympärillämme on koko suuri luonto? Se on koko maailma, jota
+aistimillamme käsitämme.
+
+Koko luonto on niinkuin kirja. Joka sitä kirjaa taitaa lukea, hänellä
+on siitä iso ilo. Se kirja on täynnä kauniita kuwia. Se kirja on täynnä
+hyödyllistä oppia. Siinä kirjassa on joka lehti täynnä Jumalan
+wiisautta.
+
+Koko luonto on kuin suuri maa. Siinä maassa on monta waltakuntaa. Mitkä
+owat luonnon kunnat? Niitä on kolme. Ensimäinen on eläinkunta. Toinen
+on kaswikunta. Kolmas on kiwikunta.
+
+Mennäänpä nyt ensin ulos siihen suureen eläinkuntaan. Ympärillämme on
+maailma täynnä eläwiä olennoita. Muutamat eläwät aiwan liki meitä
+omassa maassamme. Muutamat asuwat muissa maissa aiwan kaukana täältä.
+Muutamat owat paljon isommat meitä. Muutamat owat pienemmät pienintä
+sääskeä. Kaikilla on tarkoituksensa, jota warten ne eläwät. Jumala ei
+ole niitä tyhjän wuoksi luonut. Wälistä ymmärrämme hänen
+tarkoituksensa. Wälistä on se meille salassa. Uskokaamme aina Jumalan
+ijankaikkista hywyyttä.
+
+
+
+Kuinka kuningas Leijona (Jalopeura) kokosi kansaansa.
+
+
+Olipa kerran kesällä. Leijona, joka on eläinten kuningas, istui
+hallitus-istuimellansa metsässä. Siinä oliwat kaikki eläimet, jotka
+maalla eläwät. Linnut lenteliwät kauniissa aamu-ilmassa. Likellä oli
+meri, jonka wesi oli täynnä monellaisia eläwiä. Kaikki kuuliwat
+leijonan äänen, joka kiljui metsässä.
+
+Näin sanoi leijona. Minä olen kutsunut teidät kaikki, jotka maailmassa
+asutte. Minä tahdon lukea teidän määränne. Minä tahdon tietää kansani.
+Kiwet eiwät kuulu waltakuntaani. Kaswitkaan eiwät kuulu siihen. Kiwi ei
+woi itsestään liikkua. Kaswi imee ruokansa juurillaan. Mutta eläin
+woipi liikkua mihinkä tahtoo. Eläimellä on suu, jolla syöpi. Eläin
+tuntee mikä käypi kipeästi. Eläin tuntee mikä tekee hywää. Eläimessä on
+luonto, josta tietää ilman opitta tehdä mitä hänellä on toimena
+maailmassa.
+
+Leijona kutsui Koiran. Mikä sinä olet? Minä olen _nisäkäs_. Miksikä se?
+Minä synnytän eläwiä penikoita. Minä imetän niitä. Minä hengitän
+keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. -- Se on hywä. Mene tiehesi.
+
+Leijona huuti Warpuisen tykönsä. Mikä sinä olet? Minä olen _lintu_.
+Miksikä se? Minä munin pesääni. Minä haudon munistani pojat. Minä
+hengitän keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. Minulla on höyhenpuku
+päällä. Minä lennän siiwillä. Minä käwelen kahdella jalalla. -- Se on
+hywä. Lennä matkoihisi.
+
+Leijona kutsui Käärmeen eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _matelias_.
+Miksikä se? Minä matelen maata. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on
+kylmä weri. -- Se on hywä. Matele matkoihisi.
+
+Leijona huuti Hauwin eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _kala_. Miksikä
+se? Minä päästän mätini weteen. Minä hengitän kituisilla. Minä uin
+ewillä. Minulla on kylmä weri. Ruumiini peittäwät suomut. -- Se on
+hywä. Ui matkoihisi.
+
+Leijona kutsui Perhon nimeltä. Mikä sinä olet? Minä olen _niwel-eläwä_.
+Miksikä se? Ruumiini on monesta niweleestä. Muutamat meistä owat
+toisellaisia. Muilla eläimillä on luinen selkäranka. Minulla ei ole
+sitä ollenkaan. Minä hengitän ruumiini hienoista reijistä. Wereni on
+kylmä. Minulla on kuusi jalkaa. Minä munin. Munasta tulee toukka.
+Toukasta tulee kotero. Koterosta mataa sikiäni täysikaswuisena ulos. --
+Se on hywä. Lennä tiehesi.
+
+Leijona kutsui Simpukan. Mikä sinä olet? Minä olen _nilwiäinen_.
+Miksikä se? Ruumiini on aiwan pehmeä. Minä asun kowassa kuoressa.
+Minulla ei ole niweliä ruumiissa. Minä liikun aiwan hiljaa. -- Se on
+hywä. Mada hiljaa tiehesi.
+
+Leijona puhui wielä. Tunnenpa ne _kuusi eläinluokkaa_. Jokaisen luokan
+ja'an lahkoihin. Jokaisen lahkon ja'an sukuihin. Jokaisen suwun ja'an
+lajihin. Sen saamme sitten paremmin oppia. Itse olen imettäwä eläin. En
+saata lentää linnun lailla. En woi mataa käärmeen tawalla. En woi uida
+niinkuin kala. En woi muuttauda perhon lailla. En woi asua kuoressa
+simpukan tawalla. Siksi menkööt nyt muut pois. Imettäwät eläimet waan
+kutsun walta-istuimeni eteen.
+
+Eläpä wielä. Tuolla näen sen ylewän _ihmisen_ tulewan. Mitä sinä
+tahdot, ihminen? Yksinäsi seisot sinä suorana niinkuin petäjä metsässä.
+Yksinäsi katsot sinä pystöpäisenä sinistä taiwasta kohti.
+
+Ihminen katsoi majesteetillisesti kokouneita eläimiä. Kuningas Leijona,
+sinä olet kutsunut tänne kaikki, jotka imettäwät sikiöitään. Niin teen
+minäkin. Ruumiini on monissa toimissa eläinten ruumiin lainen. Siksi
+saat lukea minunkin imettäwäin eläinten luokkaan. Mutta kaikkiwaltias
+Jumala on antanut minulle kuolemattoman sielun. Hänen wiisautensa on
+antanut minulle järjen walon. Suuni taitaa puhua. Tahtoni on wapaa.
+Saatan nauraa. Saatan itkeä. Sitä eiwät saata eläimet. Sentähden olen
+ylewämpi kaikkia muita eläimiä. Kuningas leijona ei ole päämieheni.
+Hywästi, herra kuningas. Huomenna otan sinun kiinni rautahäkkiin.
+
+Leijona pudisti wihassa pitkää harjaansa. Hywästi, ihminen. Sinä et
+kuulu minun waltakuntaani. Huomenna rewin sinut penikoilleni ruuaksi.
+
+Ihminen meni pois, ylewänä kuin kuningas. Nyt wapisiwat kaikki eläimet.
+Leijona näki aran apinan kiipeäwän puuhun. Eläpä wielä. Etkö sinä ole
+ihminen?
+
+Apina, joka muutoin mielellään tahtoi olla ihmisenä, kielsi nyt
+oikeastaan niin olewansa. En suinkaan ole mikään ihminen. Niin kaunis
+en suinkaan ole. Enhän minä kule aiwan suorana. Jalkani näyttäwät
+käsiltä. Useoilla meillä on häntä. Kertoisin sinulle jotakin, herra
+kuningas. Jumala loi ihmisen kuwakseen. Siksi luotiin hän alusta niin
+kauniiksi. Mutta Jumalan wihollinen kadehti tätä. Herra Jumala, suo
+minunkin luoda olento. Jumala soi sen. Luotiinpa apina, joka matkii
+sitä ilkeätä, jota ihmisellä on. Siksi on minulla ruma ruumis. Siksi on
+minulla häjy sisu. Minä warastan. Minä olen ahnas. Minä olen kawala.
+Kuitenkin armahti Jumala minua. Apina raukka, annan sinulle yhden
+ihmisen hywistä taipumuksista. Sinun pitää rakastaa lapsiasi yhtä
+hellästi kuin ihminenkin rakastaa omiaan.
+
+Leijona antoi apinan mennä. Samassa tuli _nahkasiipi_ lentäen. Oletko
+sinä lintu? En, herra kuningas. Minä lennän pitkäin kynsieni wälillä
+olewilla hienoilla nahkoilla. Imettäwä eläin olen minä, joka koko
+talwen nukun pimeissä koloissa. Kesällä lentelen minä ainoastaan öillä.
+Minä kerron sinulle jotakin, herra kuningas. Muutamana iltana ajoin
+surisewaa sittisontiaista. Olipa siinä poika, joka huiski ilmaan
+notkealla saikaralla. Minä lensin äänen perässä. Saikara käwi minuun.
+Putosinpa maahan. Poika, joka otti minun, elätti minua wankina häkissä.
+
+Leijona antoi nahkasiiwen lentää. Puhaltipa _walaskala_ wettä korkealle
+meren pinnasta. Oletko sinä kala? En, herra kuningas. Minä synnytän
+eläwiä sikiöitä, jotka imewät maitoani. Siksi olen imettäwä eläin, joka
+hengitän ilmaa. Minä kerron jotakin sinulle, herra kuningas. Kerran
+ajoin silliä sywässä meressä. Purjehtipa siinä laiwa, joka lähetti ulos
+weneen. Mies nakkasi weneestä selkääni teräwän keihään, joka oli
+köydessä kiinni. Uinpa useita peninkulmia wetäen wenettä perässäni.
+Wiimein löin pyrstölläni weneen kumoon. Ihminen, joka keittää raania
+ihrastani, wäjyy henkeäni. Minä olen suurin eläin, mitä on. Kuitenkin
+on ihminen tappanut monta sataa weljistäni. Hylekin, jolla on pää kuin
+koiralla, on imettäwä eläin, joka elää wedessä. Saukko, joka pyytää
+kaloja, on samallainen eläin.
+
+Leijona tuskauntui. Ui tiehesi, walaskala. Sinä olet kuitenkin
+_meri-eläin_. Kuulisin wielä jotakin enempätä _maa-eläimistä_. Kuulisin
+niistä, jotka owat _kesyjä_. Kuulisin niistä, jotka owat _kesyttömiä_.
+Niiden pitää antaa minulle kertomus elämästään.
+
+Tuliwat siis imettäwät eläimet leijonan istuimen eteen. Ne kertoiwat
+monta kummallista asiaa, joita leijona mielellään kuunteli. Et wielä
+saa kuulla kaikkia mitä ne sanoiwat itsestään. Siitä tulisi suuri
+kirja. Mutta se, joka tarkasti kuuntelee, saapi tietää entistä enemmän.
+
+
+
+Mitä koti-eläimet kertoiwat.
+
+
+_Koira_ murisi leijonalle. Sinä uskollinen koira, mitä sinulla on
+sanomista? Alinomaa haukut sinä isäntäsi owella.
+
+Koira wastasi. Uskollinen kyllä olen, herra kuningas. Häpeän tuota
+kettua, sukulaistani. Susi, riitaweljeni, minua harmittaa. Sukulaisteni
+wuoksi olen tullut peto-eläinten lukuun. Kuitenkin olen uskollisin
+koti-eläimistä, jotka seuraawat ihmistä totellen. Minä olen ihmisen
+uskollisin palwelija. Minä wartioin hänen kartanoansa. Metsässä etsin
+hänelle saalista. Kylmimmissä maissa wedän hänen rekeänsä. Meitä on
+monta erinäköistä weljestä. Pentukoira on wälistä niin pieni kuin
+rotta. Englanninkoira on wälistä wasikan kokonen. Hurttakoiralla on
+teräwä kuono. Rakkikoiralla on tolppa kuono. Mäyräkoiralla owat lyhyet
+jalat. Willakoiralla on willa päällä. Kaikki olemme samanlaisia koiria.
+Naaraani on narttu. Sikiäni on penikka. Me olemma wiisaimmat eläimet.
+Meillä on tarkin wainu. Sillä tunnemma me askeleet. Monia keinoja
+opimme ihmisten hyödyksi. Usein olemme pelastaneet lapsen, joka oli
+pudonnut mereen. Palwelinpa kerran miestä, joka eksyi talwella. Tuli
+pyry-ilma, joka hautasi hänen sywään lumen alle. Sinne hän kyllä olisi
+paleltunut. Mutta minä paneusin maata hänen rinnallensa, joka siitä
+pysyi lämpimänä. Haukuinpa kaikin woimin. Wiimein tuli wäkeä, joka wei
+isäntäni lämpimään tupaan.
+
+Leijona nyökäytti päätään tytywäisenä. Uskollista palwelijaa ei woida
+kullalla palkita.
+
+_Kissa_ köyristi selkäänsä naukuen leijonan edessä. Herra kuningas,
+minä olen likeinen sukulaisesi. Me molemmat kuulumma kissan sukuun,
+joka saattaa wetää kyntensä piiloon. Sukumme on parhaimmin warustettu
+eläinten seassa. Siksi olenkin oikein luontoni mukainen peto. Waro
+itseäsi, lintu, joka nokit siemeniä maasta. Waro itseäsi, rotta, joka
+katselet reijästäsi ulos. Minä wäjyn sinua. Minä kyyristyn alas. Minä
+hyppään. Isken kynteni armahtamatta niskaasi. Semmoinen on oikea
+haluni. Minä tapan kaikki ne, jotka owat heikommat minua. Kuitenkin
+olen kesyttynyt ihmisen palweluksessa. Hän silittää säihkywää
+selkääni. Minä nukun hänen polwellansa. Minä wartioitsen hänen
+aittaansa. Kauniit sikiäni leikitsewät hänen lastensa kanssa. Hän
+kiittää siisteyttäni. Kissa pesee silmiänsä. Saammepa wieraita. Mutta
+eipä parane paha sisuni hywyydestä. Minä olen julma. Minä olen wiekas.
+Minä woin hyljätä parhaan ystäwäni. Minä saatan kynsiä sitä kättä, joka
+wasta antoi minulle ruokaa.
+
+Leijona pudisti suutuksissa pitkää harjaansa. Mene, kissa. Olet kyllä
+hywin kaunis. Mutta luontosi on häjy. Ennen olkoon ruumiini ruma kuin
+sydämeni häjy.
+
+_Hewonen_ hirnui. Minä olen ylewin kotieläimistä. Minä olen kaunis.
+Minä olen wäkewä. Minä olen kärsiwällinen. Minä olen oppiwainen. Minä
+olen ihmisen hyödyllisin palwelija useammissa maakunnissa maan päällä.
+Hän naulaa kawioihini rautaset kengät. Hän täyttää tyynynsä häntäni
+jouhilla. Minä wedän hänen kuormaansa. Hän ratsastaa selässäni. Sodassa
+kannan minä herraani wihollisten pajunetteja wastaan. Wälistä olen minä
+ori. Wälistä kutsutaan minua ruunaksi. Naaraani nimi on tamma. Sikiäni
+nimitetään warsaksi. Tumman punainen veljeni on raudikko. Harmaan
+weljeni nimi on hiirenkarwa. Kaksikarwalla on waaleoita karwoja
+tummempain seassa. Papumuksella on tummia pilkkoja walkiassa nahassa.
+Laiska aasi, jolla owat pitkät korwat, on sukulaiseni eteläisimmissä
+maissa. Karwoja kaulassani kutsutaan harjaksi. Minä juosta hölkkäsen.
+Minä juoksen. Minä laukkaan. Usein lyöpi herrani minua armahtamatta.
+Silloin on uskollisessa mielessäni suru ihmisen kiittämättömyydestä.
+
+Leijona kiitti hewosen ylewyyttä. Miksikä sinä, joka olet niin wäkewä,
+kärsit ihmisen kowuutta?
+
+Herra kuningas, minä tiedän tarkoitukseni. Jumala on pannut minun
+palwelijaksi maan päälle. Moni ihminen rakastaa minua hywin. Ne
+hoitawat minua hywänä kumppaninansa. Minä tunnen herrani äänen. Minä
+syön leipää hänen kädestänsä. Niin on hänen hoitonsa minulla palkkana.
+
+_Härkä_ mölisi. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen
+hyödyllisten _raawas-eläinten_ isä. Sukuni, jolla owat sarwet,
+kutsutaan senwuoksi _sarwieläimiksi_. Me kuulumme _märehtiwiin
+eläimiin_. Me purekselemma kaksi kertaa ruohot, joita syömme. Me
+kuljemme karjoissa laitumella. Saattanenpa olla kukatiesi kömpelö.
+Mahdollisesti saatat pitää minua tyhmänä. Mutta jäykkä kuormanwetäjä
+minä olen. Lihani on ihmisen woimallinen ruoka. Wuotani parkitaan
+nahaksi. Talistani kastetaan kynttilöitä. Sarwistani tehdään kampoja.
+Mutta teurastaja ei ole minusta mieluinen. Sonni on nimeni wälistä.
+Naaraani nimi on lehmä. Sen hywästä maidosta saadaan kermaa. Siitä
+saadaan wiiliä. Tästä kirnutaan woita, jota lapset panewat mielellään
+leiwälle. Wanhimman tyttäreni nimi on hieho. Nuorin lapseni on wasikka.
+Elä ärsytä minua, herra kuningas. Silloin pusken sinua käyrillä
+sarwillani.
+
+Leijona nyökäytti päätään leikillään. Ihminen kutsuu sitä, joka on
+uppiniskanen, härkäpääksi. Rehellinen otus sinä kuitenkin olet. Tunnen
+useita sukulaisiasi lämpimissä maissa. Niiden seassa on se wäkewä
+_puhwelihärkä_. Niiden seassa on kameli, jota kutsutaan erämaan
+laiwaksi. Niiden seassa on kyttyräselkänen _dromedari_.
+
+_Lammas_ määkyi. Minäkin kuulun märehtiwiin eläimiin. Isäni, jolla owat
+sarwet, kutsutaan jääräksi. Äitini nimi on uuhi. Sikiäni nimi on
+karitsa. Minä olen turwaton eläin, joka wastuksetta tapetaan. Sentähden
+on kutsuttu Wapahtajaamme Jesusta Jumalan karitsaksi. Minä olen
+ensimäinen eläin, joka on ihmisiin kesyttynyt. Siksi kutsutaan jo
+Aabeli Aadamin poika lammasten paimeneksi. Minusta on ihmiselle paljo
+hyötyä. Hän keritsee minulta willan, joka sitten langoiksi kehrätään.
+Langoista kudotaan monellaista waatetta, josta saadaan lämpimiä
+waatteita. Niistä kudotaan myös pehmeitä sukkia. Nahoistani tehdään
+turkkia. Lihastani tulee hywä ruoka.
+
+Leijona wastasi ystäwällisesti. Lakeamielinen sinä kyllä olet. Minä
+tunnen sukulaisesi, partawan _wuohen_, jonka uros kutsutaan pukiksi.
+Lahkoosi kuuluu _sarwas_ eli _Saksan peura_, jolla owat haaraiset
+sarwet. Siihen kuuluu iso _hirwi_, jota ajetaan metsissä. Siihen kuuluu
+nopea _porokin_, joka wetää Lappalaisen pulkkaa pohjois-tuntureilla.
+
+_Sika_ röhki. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen siiwoton
+otus, joka mielelläni tulen lijassa toimeen. Minä tongin maata
+turwallani, jota sanotaan kärsäksi. Isäni nimi on karju. Äitini nimi on
+emäsika. Lapseni nimi on porsas. Ihminen, joka ylenkatsoo minua, syöpi
+mielellään lihaani. Siitä saadaan läskiä. Siitä saadaan kinkkua. Siitä
+saadaan sylttyä. Harjaksistani tehdään harjoja, joilla pellawia
+harjataan. Kesyttömän weljeni nimi on metsäkarju. _Siilillä_ owat
+pitkät piikit selässä.
+
+Leijona wastasi. Tunnen muutaman ison eläimen samasta lahkosta, johon
+sinäkin kuulut. Kerran kuljin etelä-maissa, joissa aurinko on kuuma.
+Siellä kohtasin hirweän kummallisen eläimen, jota kutsuttiin _norsuksi
+eli elehwantiksi_. Näin hewosen menewän suorana hänen watsansa alatse.
+Suussa oli sillä kaksi hirmuisen isoa hammasta, joista saadaan sitä
+kallista norsunluuta. Se pani ruokaa suuhunsa pitkällä turwalla, jota
+kutsuttiin kärsäksi. Tällä saattoi hän toimittaa kummallisia asioita.
+Sillä saattoi hän nostaa ihmisen ylös. Ihmiset oliwat kesyttäneet
+hänen. Ne oliwat rakentaneet hänelle selkään tornin, jossa 20
+(kaksikymmentä) sotamiestä asui.
+
+Syntyipä nyt kowa karjunta meteli metsässä. Arat koti-eläimet pakeniwat
+pelästyneenä ihmisten asuntoihin. Pedot tuliwat leijonan istuimen
+eteen.
+
+
+
+Mitä pedot kertoiwat.
+
+
+Ne tunnustiwat leijonalle kaiken julmuutensa. Me elämme enimmästi
+muiden eläinten lihasta. Jumala on antanut meille teräwät kynnet,
+joilla tartumme saaliisemme. Suussa owat meillä teräwät hampaat, joilla
+rewimme eläimen, jonka olemme saaneet kiinni. Yöllä olemme pyydössä.
+Päiwällä nukumme luolissamme. Emme tule koskaan oikein kesyiksi.
+Wälistä owat ihmiset ottaneet meiltä penikat pesästä. Ne owat antaneet
+meille ruokaa. Me olemme kaswaneet isoiksi heidän taloissansa. Olemme
+olleet jonkun ajan nöyrinä ihmisten wallassa. Olemmepa joskus nähneet
+wertä juoksewan. Jonkun kerran on kesy eläin tullut meitä likelle.
+Kohta on tullut raju luontomme takasin. Me olemma repineet wahtimme,
+jotka owat antaneet meille ruokaa.
+
+_Tiikeri_ karjui hirmuisesti. Tunnetko minua, herra kuningas?
+Kissan-sukuun kuulumme kaikki, jotka olemme julmimpia petoja. Haluatko
+tietää muotoani? Halaatko tietää woimaani? Katso tarkasti kissaa, joka
+on wähäisenä kuwanani. Ajattele kissaa pienen hewosen kokoisena. Waro
+itseäsi, herra kuningas. Minä en säästä yhtään eläwää, johonka pääsen
+kiinni hampaillani. Minä murhaan huwikseni. Minä olen kawala peijakas,
+ja wäjyn heikompia eläimiä, jotka sammuttawat janoansa hetteistä. Minä
+rewin pyytäjän, jonka mieli tekee wiirullista nahkaani.
+
+_Leijona_ kiljui wihassa. Minäkin olen kissan-sukua. Minä tunnen teidät
+kaikki, jotka siihen kuulutte. Kawala tiikeri, minä tunnen sinut hywin.
+Minä tunnen _ilweksen_ pohjan metsissä. Minä tunnen _pantterin_. Minä
+tunnen _leopardin_. Kaikki olette te wiekkaita murhaajia. Minä häpeän
+sukulaisiani. Minä olen myös jalomielisin. En unhota koskaan sitä, joka
+on minulle tehnyt hywää. Olipa kerran orja nimeltä Androkles, joka
+pakeni pois wainoojiltaan. Hän kohtasi minut metsässä. Hän otti pois
+orjantappurapiikin haawoitetusta jalastani. Kiitollisuudesta tulin
+hänen ystäwäksensä. Kauwan asui hän suojassa luolassani. Mutta
+muutamana päiwänä saiwat ihmiset minut kiini. Ystäwänikin tuli
+wangiksi. Neljään päiwään en saanut ruokaa. Ihmiset, julmemmat minua,
+nakkasiwat ystäwäni Androkleen jalkaini eteen. Ne kiusasiwat minua
+kowasti. Nälkäinen leijona, syö nyt ystäwäsi. Mutta minä köyristyin
+kiitollisena Androkleen edessä. Minä näytin julmia hampaitani niille,
+jotka mieliwät tarttua häneen. Silloin liikkui mieli kaikilla, jotka
+tämän näkiwät. Jalomielinen leijona, ystäwäsi on wapaa. Niin päästiwät
+Androkleen irti uskollisuuteni tähden.
+
+_Karhusta_ tuntui tämä kertomus hywältä. Hän mörisi hywillä mielin.
+Herra kuningas, ymmärrän jalomielisyytesi. Waro itseäsi käpäläni
+lyönnistä, jolla on kahdentoista miehen woima. Waro itseäsi julmemmalta
+weljeltäni jääkarhulta, joka asuu ylhäällä meren jäillä. Minä olen
+herrana pohjan metsissä. Siellä walmistan pesäni, jossa makaan
+talwella. Siellä syön marjoja mättäiltä. Siellä makustelen mettiäisten
+hunajaa. Wälistä kaadan talonpojan lehmän, jonka sitten syön suuhuni.
+Siksi pyytää minua metsästäjä, joka käyttää karwasen turkkini
+peitoksensa talwella. Usein tappelen silloin henkeni edestä. Wälistä
+kohtaan pieniä lapsia, jotka owat eksyneet metsässä. Kohta tulee heidän
+äitinsä, joka hädissään etsii heitä. En minä tee pahaa lapsille. En
+minä tee pahaa äidille. Hiljaa menen pois niiden tieltä.
+
+Leijona nyökäytti päätään hywin leikillisesti. Karhu äijä on hywä mies.
+Mutta ei hän puhu kaikkia mitä hän tietää. Näinpä kerran miehen, joka
+talutti karhua turwassa kiinni olewasta renkaasta. Siihenpä kokousi
+paljo wäkeä, joka halusi nähdä karhun tanssaawan. Mies löi karhua
+armahtamatta. Jopa tanssasi karhu. Jopa wäki nauroi. Aiwan kömpelö oli
+karhu tansissa.
+
+_Susi_ ulwoi. Onko täällä saalista? Kunhan olisi jotakin. Sukulaiseni
+koiran kanssa olen alinomaisessa sodassa. Koira, joka on tappanut
+suden, jättää suden siihen. Susi, joka on tappanut koiran, syöpi hänet
+kohta suuhunsa. Talwi-illoilla kuljemme isoissa joukoissa saaliin
+pyydössä. Waro silloin pieniä lapsia, jotka juoksewat kartanon poikki.
+Minä saan waroa itseäni metsästäjältä, joka ajaa minua suksilla
+talwella. Joka minut tappaa, saapi rahaa palkinnoksi.
+
+Leijona tiesi kertomuksen sudestakin. Sinähän se olit, joka kerran
+putosit suden-hautaan. Köyhä akka käweli haudan siwu. Pilkkasipa siinä
+sutta. Parhaiksi sinulle, ilkeä eläin. Samassa putosi akka itse
+hautaan. Puhuipa nyt pelästyksissään kokonaan toista. Susi kulta, etkö
+söisi näkkileipää pussistani?
+
+Wielä tiesi leijona toisen kertomuksen. Poikanen ajoi järwelle wettä
+noutamaan awannosta. Tulipa joukko susia ympärille. Poikanen antoi
+hewosen juosta tiehensä. Ammeen kaatoi hän jäällä yllensä. Sudet, jotka
+halusiwat saada poikaa, pistiwät käpälänsä ammeen laidan alle. Poikapa
+lyödä sätkäytti kirweellään käpälät poikki. Muutamat sudet, jotka
+näkiwät toisista werta juoksewan, karkasiwat niiden päälle, jotka
+oliwat werisinä. Tulipa kowa tappelu ammeen ympärillä. Monta sutta
+siinä purtiin kuoliaaksi. Muut juoksiwat tiehensä; Poikanen, joka
+konttasi ammeen alta, sai paljo rahaa kuolleitten susien nahoista.
+
+_Kettu_ tulla sipsutteli esiin ulkokullatun näköisenä. Herra kuningas,
+minäkin olen koiran sukua. Wiekkauteni on hywin kuulusa. Saatan purra
+poikki häntänikin, joka on tarttunut ketun-rautoihin. Wiekkaasti petän
+minä pyytäjän, joka käyttää nahkaani pehmeimmiksi turkiksi. Useampia
+kertomuksia saat sitten kuulla. Wertaistani ei löydy wiekkaudessa.
+
+Leijona julmisti kulmakarwojaan. Elä pöyhistele kowin paljon sinä Mikko
+kettu. Wiekkaus ei ole wiisaus. Kawaluus ei ole ymmärrys. Jo tiedän
+tarpeeksi peto-eläimistä. Minua inhottawat ne, jotka eläwät muiden
+turmiosta.
+
+Leijona ajoi peto-eläimet pois. Niiden perästä tuli wielä muita
+nisäkkäitä, joita kutsutaan:
+
+
+
+Näwertäjät.
+
+
+Nämä oliwat edellisiä pienemmät. Kaikilla oli kaksi pitkää etuhammasta,
+joilla he kaswikunnasta näwertäwät enimmän ruokansa.
+
+_Orawa_ hyppäsi likimmäiselle oksalle istumaan. Katso minuakin, herra
+kuningas. Minä olen luotu merimieheksi. Minä kiipeän sukkelasti puuhun.
+Minä purjehdin hännälläni lastun päällä joen poikki. Saanpa waroa
+itseäni. Poika panee paulojansa eteeni. Wankina ollessani häkissä
+hyppään sukkelasti pyöriwässä rattaassa.
+
+Leijona wastasi. Pysy metsässä, kaunis orawa. Pahoin käypi sinulle
+merellä. Mitä nuo pienet eläimet owat, jotka isossa joukossa
+juoksentelewat jalkaini wieressä?
+
+_Rotta_ wikisi. Täällä olen minä, joka näpistelen akan ruokaa lukitussa
+huoneessa. _Hiiri_ juosta piiperti esiin. Täällä olen minä, joka
+näwerrän reikiä leipälaariin. _Myyrä_ katsoa pilkisti reijästään.
+Täällä olen minä, joka kaiwan kulkureikiä yrttitarhan penkkien alle.
+Elä tule meitä kowin likelle. Me olemma urhoollisia otuksia. Sano
+meille kuitenkin yksi asia, herra kuningas. Oletko nähnyt kissaa näillä
+tienoilla?
+
+Leijona puhui leikkiä. Kyllähän te oletta urhoollisia. Kerran oli
+teillä iso neuwotteleminen. Wiisaimmat teistä keksiwät hywän keinon.
+Pitäisipä ripustaa tiuku kissan kaulaan. Tätä pitiwät kaikki wiisaana
+neuwona. Puuttuipa kuitenkin ainoastaan yksi asia. Ei ollut yhtään,
+jolla oli halua ripustaa tiukua kissan kaulaan.
+
+_Jänis_ lankkasi ottaen pitkiä hyppyjä. Täällä olen minä. Sukulaiseni,
+siewä _kaniini_, näwertää tuolla kuorta puista. Kesällä olen mullan
+harmaa. Talwella olen lumen walkoinen. Katsopa komeita korwiani.
+Katsopa pitkiä turpakarwojani. Enkö ole mahtawa weitikka?
+
+Leijona kuuli rymyn kaukaa. Jänis lähti pakoon. Miksikä piilotat pääsi
+pensaasen? Herra kuningas, kuulen koirain haukkuwan. Metsästäjä ampuu
+minun. Köökkipiika paistaa minun. Pojat pyhkiwät luwunlasku-taulujaan
+katkaistulla käpälälläni.
+
+_Majawa_, jolla on uimanahat takajaloissa, kämpi ylös rannalle. Herra
+kuningas, minäkin kuulun näwertäwäin lahkoon. Wedessä pyydän kaloja
+ruuakseni. Sitten rakennan rannalle kummallisia huoneita.
+Muurauslastana pidän leweätä häntääni. Ihmiset pyytäwät minua sen
+lääkkeen tähden, jota saadaan ruumiistani.
+
+Leijona kohosi ylös waltawassa ylewyydessään. Nyt näen teissä Luojan
+kaikkiwallan. Hywin erilaisiksi on hän luonut eläimet. Muutamat meistä
+owat leppeitä. Muutamat owat julmia. Muutamat owat heikkoja. Muutamat
+owat wäkewiä. Muutamat eläwät maan kaswuista. Muutamat eläwät toisten
+eläinten lihasta. Syntiin-lankeemuksen jälkeen on alinomainen sota maan
+päällä. Jumala, joka on hywä kaikille, on kerran antawa meille kaikille
+rauhan. Hän on kuulewa luontokappaltenkin huokaukset. Hänen nimensä
+olkoon ylistetty koko maan päällä.
+
+Nyt waikeni leijona puhumasta. Nyt meniwät kaikki nisäkkäät pois.
+Aurinko paistoi pitkiin puihin. Kylän pienet lapset juoksiwat iloisina
+metsässä. Niille ei tehnyt kukaan pahaa. Julmimmat pedot eiwät asu
+maassamme. Rukoile alinomaa Jumalalta suojelusta. Ole hywä eläimille.
+Silloin ei wahingoita karhu. Silloin ei pure susi. Silloin juoksewat
+siweäluontoiset eläimet iloisina wastaasi.
+
+
+
+Apinat.
+
+
+Kaksi poikaa meni kerran metsään. Toinen pani maahan sawiastian, joka
+oli rusinoita täynnä. Molemmat pojat, jotka oliwat wäsyneinä, nukkuiwat
+heti puolipäiwän lämpimässä.
+
+Laskeusipa useita apinoita puista. Yhden ahneimman mieli teki
+rusinoita. Pistipä kätensä sawi-astiaan. Siina puristi hän kouransa
+täyteen rusinoita. Mutta sawi-astian suu olikin ahdas. Apina, joka ei
+ollenkaan tahtonut jättää saalistaan, ei saanutkaan kättään pois. Niin
+juoksi hän, wetäen raskasta sawi-astiaa muassaan. Pojat, jotka samassa
+heräsiwät, saiwat sen helposti kiinni ahneuden tähden.
+
+Miettipä toinenkin poika petosta. Hän riisui saappaansa. Sitten weti
+hän ne taas jalkaansa. Sitten riisui hän ne jälleen. Sen perästä
+meniwät pojat kappaleen matkan päähän. Apinat, jotka katseliwat näitä
+puista, tahtoiwat matkia poikaa. Yksi niistä weti saappaat jalkaansa.
+Samassa tuliwat pojat takasi. Mielipä nyt saapasjalkainen apina juosta
+tiehensä. Mutta saappaat oliwat esteenä. Apina kompastui. Apina
+lankesi. Tulipa sekin kiinni matkima-halunsa tähden.
+
+
+
+Leijona.
+
+
+Kaukana kuumassa Afrikassa kuuluu öillä leijonan kiljuminen. Silloin
+wapisewat kaikki eläwät, jotka owat tienoilla. Uskaliaimmatkin koirat
+hätäywät silloin ihmisten jalkoihin. Karja ammoo. Hewoset kuopiwat
+pelosta. Lampaat pakkauwat kokoon päin toisiansa wastaan. Ainoastaan
+harwat eläimet saattawat woittaa leijonan. Elehwantti lyöpi sen
+kärsällään maahan. Puhweli-härkä wiiltää sen watsan halki sarwillaan.
+Jättiläis-käärme kääriypi musertaen leijonan ruumiin ympärille. Usein
+woittaa leijona tappelussa nämäkin. Yksi ainoa olento pelottaa
+leijonaa. Tämä olento on ihminen. Hän pyytää leijonan hautaan. Hän sen
+ampuu luodilla. Mutta se, joka juoksee pakoon, on kuoleman oma.
+
+Metsästäjä, joka oli ampunut ruutinsa loppuun, tapasi yht'äkkiä
+metsässä leijonan. Metsästäjä pysähtyi. Leijona pysähtyi. Metsästäjä
+käweli. Leijona käweli. Metsästäjä katsoi kiiwaasti leijonaa silmiin.
+Leijona katsoi samoin häntä. Näin seisoiwat he kauwan. Wiimein meni
+leijona, peläten metsästäjän katsantoa, aiwan hiljoilleen tiehensä.
+Niin waltawasti koskee ihmisen sula katsanto wäkewimpiinkin eläimiin.
+
+
+
+Kuningastiikeri.
+
+
+Tämä asuu Aasiassa. Hän on hirmuinen. Hänen silmänsä näyttäwät
+sädehtiwän. Hänen kielensä riippuu weri-punaisena ulkona kidasta. Hän
+tawoittaa sukkelimmankin hewosen. Hän juoksee, härkä suussa. Elehwantti
+yksinään woipi hänen rusentaa. Ihminen on häntä pyytäessä suuressa
+waarassa. Kuitenkin saatetaan häntä säikyttää. Muuan rouwasihminen näki
+yht'äkkiä kuningastiikerin wieressään. Hän löi tätä silmille pienellä
+kepillä. Tiikeri pakeni. Eläinten kesyttäjät näyttäwät tiikerejä
+rauta-häkeissä. Ne uskaltawat pistää kätensä niiden kitaan. Niin suuri
+on ihmisen walta koko luonnon ylitse.
+
+
+
+Karhu-Pekka.
+
+
+Rowaniemen pitäjäässä asui mies nimeltä Karhu-Pekka. Hän oli tappanut
+enimmästi yksinään kuusikymmentä karhua. Se on maassamme jo suuri
+kunnia. Karhu-Pekka haki talwella karhun pesän. Siitä ajawat koirat
+karhun ulos. Sitten tappaa pyytäjä karhun keihäällä. Muutamat sen
+ampuwat pyssyllä. Sellainen pyytökeino on waarallinen. Monen pyytäjän
+on karhu kouristanut kuoliaaksi. Mutta Karhu-Pekka taisi keinonsa.
+Karhu, joka on kaatunut, pannaan re'elle. Sitten wiedään se kotiin
+kylään. Sielläpä tulee iso ilo. Wietetäänpä karhun peijaisia isoilla
+pidoilla, joissa lauletaan monta runoa karhun kunniaksi.
+
+
+
+Kettu ja kalastaja.
+
+
+Olipa kerran ukko. Hän sai eräänä talwipäiwänä niin paljon kaloja, kuin
+mahtui hänen laituriinsa. Hywin iloisena lähti hän kotiinsa, ajaen isoa
+kuormaansa. Siinä lauleli hän ilomielin. Mutta mikähän tuo on, joka
+makaa tuolla keskellä tietä? Kuollut kettupa se on. Tämän piti ukko
+hywänä saaliina. Kaunis turkkisi, kettu kulta, sattuikin minulle hywään
+tarpeesen. Nostipa ukko ketun takapuolelle kuormansa päälle. Mutta itse
+istui hän etupuolelle.
+
+Eipä se ilkeäjuoninen kettu ollutkaan oikein kuolleena. Oli waan niin
+olewinaan. Hän tiesi kyllä, miksikä hän niin oli.
+
+Ukon hawaitsematta nakkeli hän kuormasta kaikki kalat tielle. Sitten
+hyppäsi hän itse pois reestä. Rupesipa heti kokoamaan kaloja tieltä.
+Muutamat säästi hän. Toiset söi hän suuhunsa. Niin hywää atriaa ei hän
+ollut saanut kaukaan aikaan.
+
+Ukko, joka ajeli iloisena eteenpäin, ei hawainnut tätä ollenkaan.
+Wiimein tuli hän kotiin kuormineen. Waimo tuli häntä wastaan. Missä
+olet wiipynyt niin kauwan, ukkoni? Elä ole milläsikään, akkani. Nyt
+pidetäänkin isot pidot. Laita pata tulelle. Minulla on reki täynnä
+kaloja. Niinkö, ukkoseni? Se on tietty. Minulla on wielä sitten komea
+kettu, jonka löysin tieltä kuolleena.
+
+Akka tuli reelle. Woi kuin narraat, ukkoseni. Eihän tässä ole yhtään
+kalaa. Wielä wähemmin tässä on kettua. Ukkoa hywin häwetti. Näen sen
+kyllä, akkaseni. Kawala kettu on tehnyt minulle aika kolttosen.
+
+
+
+Karhun kalanpyytö.
+
+
+Kettu, joka oli syönyt watsansa täyteen, istui aiwan hywillä mielin
+metsän rinteellä. Iso koko kaloja oli wielä hänellä wieressä. Juosta
+jolkuttelipa karhu metsästä. Hywää päiwää, kettu kummiseni. --
+Jumal'antakoon, karhu kummiseni. -- Miten wain olet saanut noin paljon
+kaloja? -- Olen ne onkinut järwestä. -- Sepä oli oiwallinen saalis.
+Etkö opettaisi minuakin onkimaan? -- Aiwan mielelläni, kummi kulta. --
+No miten se käypi laatuun? -- Kyllä sen sanon sinulle, karhu. Mene
+awannolle jonakuna talwi-iltana, kun on hywin kiiluwaisia taiwaalla.
+Laske siinä häntäsi awantoon. Istu sitten siinä aiwan yhdessä kohti
+aamuun asti. Wedä sitten häntäsi ylös. Niin on kala tarttunut kiinni
+jokaiseen karwaan. Sillä lailla minä ongin. -- Kiitoksia kettu
+kummiseni. Se on hywä neuwo. -- Pidä hywänäsi, karhu kummiseni.
+
+Samana iltana oli kowa pakkanen. Tähdet paistoiwat taiwaalla. Karhu,
+joka muisti ketun opetuksen, meni järwen jäälle. Siellä istui hän kohta
+häntineen awantoon. Wähän ajan perästä tunsi hän juurikuin
+puristettawan häntäänsä. Ne owat kaloja, jotka tarttuwat kiini. Kyllä
+wain tuleeki hywä saalis.
+
+Siinä istua kökötti karhu aina aamuun asti. Sillä aikaa oli awanto
+mennyt wahwaan jäähän. Karhun häntä oli jäätynyt siihen kiini. Jo alkoi
+karhua ikäwystyttää. Pitäähän minun wetää ylös kalani. Mutta sepä ei
+tahtonutkaan onnistua. Häntä oli kiinni. Karhu ei pääsnyt paikalta
+liikkumaan.
+
+Kettu, joka juuri nyt oli aamukeinoillaan, hawaitsi karhun surkean
+tilan. Ilkeä weijari oli tuo kettu. Ei hän auttanut ollenkaan karhua.
+Juoksipa waan kalastajan tuwan tykö. Siinä kiipesi hän katolle. Sieltä
+huuti hän korsteenin läpi. Akka kulta, mene heti järwelle. Siellä istuu
+karhu häntineen awannossasi, josta noudat wettä.
+
+Akka, joka kirnusi woita, wihastui kowin. Kohta juoksi hän korento
+kädessä järwelle. Karhu ryökäle, miksikä awantoani pilaat? Kyllä minä
+sinulle opetan parempia tapoja.
+
+Niin pieksi hän karhua kaikin woimin korennolla. Karhu raukka oli
+suuressa hädässä. Aina lujemmasti koki hän repiä häntäänsä irti.
+Wiimein käwi kowin pahasti. Koko häntä katkesi awantoon. Aiwan siitä
+päiwästä asti ei ole karhulla enää ollut häntää.
+
+Kettu taas mennä liwahti tupaan, jonka owen akka oli jättänyt
+lukitsematta. Siellä kaatoi hän kirnun. Niin sai hän taas hywän atrian.
+Kyllä hänelle onnistuiwat ilkeät keinonsa. Mutta sentähden kadotti hän
+kaikki ystäwänsä. Ei yksikään uskonut enää koko ilkeää kettua.
+
+
+
+Kaunis varsa.
+
+
+    Mun varsani sievästi
+    Käyttääpi itseään.
+    Hän juoksee vireästi,
+    On pulska käydessään.
+    Jos ohi pyrit illoin,
+    Niin ei hän laskekaan.
+    Hän korvaa nostaa silloin
+    Ja kuopii jalallaan.
+
+    Nyt syö hän laitumella.
+    Mä tahdon ratsastaa.
+    Saa renki houkutella.
+    Hän luoksein karahtaa.
+    Hän muist' ei koskaan huoli.
+    Mä hänet suitsetan,
+    Ja niinkuin ukonnuoli
+    Lähdemme matkahan.
+
+
+
+Rakki ja jahtikoira.
+
+
+ Rakki:      Talvell' en tahtois juostakaan,
+             Jos noin huonoa ruokaa saan.
+
+ Jahtikoira: Tuvass' en minä tahtois maata.
+             En makiaisia kerjätä saata.
+
+ Rakki:      Maatapa saan, olen huoleton.
+
+ Jahtikoira: Metsiä juosta, se riemuni on.
+
+    Koira se metsiä juoksi vaan.
+    Vilkas ja terve on ruumiiltaan.
+    Rakkipa ain' oli kotonansa,
+    Levätä sai yhä rauhoissansa.
+    Haukkui kaikkia penkiltään.
+    Niin lihavuuteen kuoli hän.
+
+
+
+Härkä ja poikanen.
+
+
+    Kas tuolla on lapsia leikkimässä.
+    Tuoll' ämmä on lehmiä lypsämässä.
+    Tuoll' ilosat vasikat hyppäilee.
+    Ja hyttyset pois savu heist' ajelee.
+    Ja härkäkin leveänaamainen
+    Tuoll' ällisteleepi se pöyhkäillen.
+    Sen luo tuli poika nyt pienokainen;
+    Kyll' olet sä hirveän aattelevainen.
+    No, mitäpäs härkä nyt mietit noin?
+    Sä viisaaks tullet jo piakkoin.
+    Näin härkä vastasi: Onpa mun täällä
+    Niin pehmeä nukkua sammalen päällä.
+    Täss' syön minä ruohoa aamuin illoin.
+    En mitään ikinä aattele silloin.
+
+
+
+Matkakumppalit.
+
+
+    "Miks vingut noin? Suus kiinni, irvihammas!"
+    Sialle lihavalle lausui lammas.
+    Kun sika huusi, koska väkisin
+    He kartanohon vietiin kumpikin.
+    Näin sika vastas: "Miks nuo sanat päästät?
+    Sä, matkakumppalini, nahkas säästät.
+    Sä syliin joudut, villas keritään.
+    Sä jälleen vapahaksi päästetään.
+    Mä, raukka, kelpaan pöystiks ainoasti.
+    Mä tapetaan. Siis huudan haikeasti.
+    Lihani annan mä, sä villas vaan.
+    Huomenna paistina jo olla saan."
+
+
+
+
+Kissa ja tyttönen.
+
+
+ Tyttönen. Kissa, et kynsiä saa mua noin.
+           Käpäläs näinkö mä saada voin.
+           Et saa kintaist' okia näyttää.
+
+ Kissa.    Minkä sä vaadit, tahdon ma täyttää.
+           Tyttönen, muista, et myöskään saa
+           Sä mua noin kovin kouristaa.
+
+    Vieläkin kourasi tyttönen.
+    Pahaa taas teki kissallen.
+    Kissa nyt kynsäsi uudestansa.
+    Vuosipa Vertä jo virtanansa.
+    Pahaa ei aikonut kumpikaan.
+    He oli ystävät ainiaan.
+
+
+
+
+Kolmas Luku.
+
+Linnuista.
+
+
+Tuolla akkunassa riippui ei kauwan aikaa sitten lintuhäkki. Siinä asui
+wiheriäwarpunen, jonka sain werkolla metsässä. Kewäimen tultua alkoi se
+wisertää. Ymmärsinpä sen pyrkiwän ulos wapaasen ilmaan. Sanoin sille:
+mitä annat minulle, jos päästän sinun irti? Se wastasi: sano mitä
+tahdot.
+
+Minä sanoin: kutsu tänne kaikki linnut, jotka lentäwät metsissä. Kutsu
+tänne kaikki ne, jotka uiwat wedessä. Jos woit luwata minulle sen,
+pääset wapaaksi.
+
+Se wastasi. Paljo waadit minulta, joka olen niin pieni. Woinko pakottaa
+suuret kokot kuulemaan ääntäni?
+
+Minä sanoin: sano niille, että minä tahdon katsella Jumalan tekoja
+linnuissa. Kyllä ne mieluisesti tottelewat ääntäsi Jumalan kunnian
+tähden.
+
+Wiheriäwarpusesta oli tämä neuwo hywä. Luwattua mitä pyydin, päästin
+sen lentämään. Eipä kauwan wiipynytkään, niin jo tuli takaisin. Nyt
+eiwät ne ole tästä kaukana, sanoi hän. Ne istuwat tuhansittain kaikilla
+oksilla metsässä. Tuolla merellä uipi tuhansia toisia. Seuraa minua,
+niin osotan sinulle tien.
+
+Sitten hän lentää liuwotteli pois. Kuljin sitä suuntaa, jota hän
+edeltäkäsin lensi. Tulimmepa suureen metsään järwen rannalla. Siellä
+lentää räpytti monia lintuja joka paikassa, niin että niiden siiwet
+suhisiwat juurikuin myrsky-ilma. Kysyin kummastellen, jos kaikki nämä
+oliwat lintuja. Owat, sanoi wiheriäwarpunen. Meidät tunnetaan siitä,
+että me kaikki munimme. Jonkun ajan haudottuamme muniamme, puhkeawat
+niistä poikamme, joita sitten elätämme pesässä. Ruumiimme on peitetty
+lämpimillä höyhenillä, jotka wissinä aikoina lähtewät ruumiistamme, kun
+olemme sataimessa. Uusia höyheniä kaswaa entisten sijaan. Suumme, joka
+on luusta, kutsutaan nokaksi. Meillä on kaksi siipeä, joilla lennämme,
+samalla perää pitäen pyrstöllämme. Ruumiissamme on hienoja huokureikiä,
+jotka tekewät meidät keweämmiksi. Kaikki on niin laitettu, että woimme
+lentää ilmassa, juurikuin kalakin uipi wedessä. Muutamilla meistä owat
+niin pienet siiwet, että ne lentäwät waiwaloisesti. Muutamat linnut
+eiwät lennä ollenkaan, waan juoksewat. Moni meistä rakentaa kummallisia
+pesiä kaikellaisista aineista, joita kokoomme siihen nokallamme.
+Muutamat meistä tulewat wanhoiksi, mutta eiwät kuitenkaan elä niin
+kauwan kuin nisäkkäät. Pienimmät eläwät tuskin kolmea wuotta. Monet
+meistä asuwat kesällä pohjoisessa, mutta syksyllä lentäwät ne pois
+lämpimimpiin maihin etelään. Sellaiset owat _muuttolinnut_. Jumala
+osottaa niille tien wieraisihin maihin. Jumala johdattaa ne jälleen
+takaisin kewäillä pohjoiseen.
+
+Näin puhuttua piilousi wiheriäwarpunen wapisten, sillä siinä tuliwat
+isot petolinnut, jotka kaikki eläwät pienempäin lintujen lihasta. Ne
+iskewät saaliisensa kiinni pitkillä kynsillään. Ne repiwät sen
+palasiksi koukerolla nokallaan. Kaukaa Amerikan wuorilta tuli se suuri
+_kondorikotka_, joka on niin wäkewä, että se lennättää kynsissään
+lampaan. Sen rinnalla lensi sen pienempi weli, se harmaa _korppikotka_,
+joka näyttää niin julmalta paljaine kauloineen. Sen perässä tuli se
+ahnas _sääski_ haarapyrstöineen. Sen perässä lensi haukan suku, jolla
+on kaikista linnuista tarkin näkö. Se suuri _kotka_, jota kutsutaan
+lintuin kuninkaaksi, lensi sitten ilmassa leweillä siiwillään.
+Sukkelasti kuin nuoli luijasi _jahtihaukka_ ylhäältä alas saaliinsa
+päälle. Siellä wikisiwät pienet linnut raatelewan haukan ympärillä,
+joka uhkasi syödä ne suuhunsa. Siinä piilousi _pöllö_ päiwän walossa
+tirristäwine silmineen, sillä se wäjyy yöllä hiljaa saalistansa.
+Muistatko sitä isoa kissapöllöä, jonka rengit naulasiwat tallin owen
+päälle? Hywin rumahan se oli, mutta rumempi oli wielä huuhkaja, se
+suurin pöllöin suwusta. Kaikki lensiwät nyt metsään saalista pyytämään.
+
+Wieläkään en uskalla tulla näkywiin, sanoi wiheriäwarpunen.
+Waris-sukuun, joka tulee tätä likinnä, ei ole ollenkaan luottamista.
+Kysy näiltä linnuilta, niin wastaawat ne sinulle mieluisimmasti
+syöwänsä jäännöksiä, jotka muillen eiwät kelpaa. He wastaawat eläwänsä
+kaswuin marjoista. Mutta elä heitä usko. Olen heidän nähnyt
+warastelewan munia lintusten pesistä. Poikiamme saamme pelätä heiltä.
+Tuolla raakkuu se mustanharmaa _waris_. Tuolla huutaa se musta
+_korppi_, joka jo kaukaa tuntee hajun kuolleista eläimistä. Tuolla
+nauraa räkättää se warkaan-sekanen _harakka_. Tuolla tekee se musta
+_naakka_ pesäänsä kirkon torniin.
+
+Onpa ihanaa kewäillä kuulla laululintuin laulawan puissa. Silloin
+ihastuu ihmisen mieli, sillä lintuin wiserrys kiittää Jumalata. Tule,
+minä näytän sinulle ne, jotka kauniimmasti laulawat wiheriässä
+metsässä. Jospa olisi yö, kuulisitpa sen harmaan _satakielisen_ laulun.
+Harwoin tulee hän tänne meidän maahan, mutta on meillä täällä se
+suloinen _laulurastas_, jota kutsutaan pohjoisen satakieliseksi.
+Auringon noustessa ihanana aamuna on meitä monta, jotka laulamme
+sydämen pohjasta. Tuolla näet _leppäkertun_. Täällä wisertää sisareni,
+se pieni _wiheriäwarpunen. Peippo_ laulaa tuolla iloisella äänellään.
+Se keltanen _kanarialintu_, joka tuotiin tänne wankina wieraasta
+maasta, laulaa kuitenkin iloisena häkkinsä wankeudessa. Tuolla on
+_tikliwarpunen_, yhtä kaunis nähdä kuin kuullakkin. Tuolla on se
+ilomielinen _hamppuwarpunen_. Mutta kukahan tuo on, joka noin ihanasti
+lirittää tuolla korkealla sinisessä ilmassa? Se on se kauwan odotettu
+_leiwonen_, jonka wiserrys ennustaa kewäimen tuloa.
+
+Monta pientä lintua kutsumme warpuslinnuiksi. Mutta kaikki eiwät laula
+yhtä kauniisti. Tuolla katolla tiuskuttaa naapurisi, _kotiwarpunen_.
+_Wästäräkki_ lieputtaa alinomaa pyrstöänsä. _Kiwitasku_ hyppelee
+hääläten kiwillä. _Pakkastiainen_ kiipeää puissa. _Punatulkku_
+pöyhistelee punaisine rintoineen. Waroppa poikasen ansaa kaunis
+pihlajalintu, joka istut pihlajanmarja-tertussa. Pyydäppä, poikanen,
+ennen tuo musta _kottarainen_, jonka saatat opettaa matkimaan ihmisten
+sanoja. Sukkela _pääskynen_, sinut tunnemme kaikki. Aina tulet sinä
+kewäillä takaisin pesääsi huonetten lakkaan. Aina muutat sinä syksyllä
+pois lämpimämpiin maihin. Sanoppa, oletko siellä tawannut pienintä
+kaikista linnuista, _kolibria_ eli mesilintua, joka elää kukkaisten
+hunajasta? Sanoppa, oletko nähnyt sitä kirjawaa _papukaijaa_, joka
+käwelee niin pahasti kahdella ainoalla warpaallaan? Usein olemme hänen
+kuulleet häkissä puhuwan ajattelemattomasti sanoja, joita ei hän
+ymmärrä.
+
+Tunnetkos sitä, joka kukkuu metsässä? Se on se harmaa _käki_, joka
+munii muiden lintuin pesään. Kaksi warwasta kääntyy sillä eteenpäin,
+mutta kahdet kääntywät taaksepäin. Sellaiset jalat owat _tikallakin_,
+joka teräwällä nokallaan hakkaa reikiä puihin.
+
+Kerran istuin huoneesi katolla, sanoi wiheriäwarpunen. Siitä näin hywät
+ystäwäsi, kesyt _kanalinnut_, jotka eläwät yhdessä, suuressa seurassa.
+Siinä piilousi se siweä _kyyhkynen_ haukan kynsistä kuhertain
+kyyhkyislakkaansa. Rikkaläjällä pöyhisteli se riitaisa _kukko_, joka
+warhain aamuilla huutaa kukkokiekonsa. _Kanan_ kaakattaessa piipattawat
+kananpojat sen siipien alla. Mutta jos kukko oli olewinansa joksikin
+pöyhkeä, oli _kalkkuna_ olewinansa kahta wertaa pöyhkeämpi. Se käydä
+tepasteli juurikuin ylpeä ihminen. Se pyyhki maata siiwillään, juuri
+kuin olisi tahtonut sanoa: kuka uskaltaa nauraa minun ylewyydelleni?
+Kaikki nämä linnut eiwät tahtoneet mielellään tulla metsään. Minä
+lupasin heidän täällä saawan tawata likeisiä sukulaisiaan. Siitä
+kaakattiwat he ylenkatseella. Mutta iloisempana elää täällä
+wapaudessaan se suuri _metso_, joka soipi kewäillä puun latwassa.
+Täällä pitäwät _teeret_ soidinta isoissa joukoissa, waikka ne usein
+säikähtywät metsämiehen ampumisesta. Täällä wiheltää _pyy_ metsikössä.
+_Metsäkana_ (riekko), joka on harmaankirjawa kesällä, walkenee
+talweksi. Kalkkuna, joka ei ollenkaan tahtonut tuntea tätä
+sukulaisuutta, kääntyi mieluisammin sen kauniin _riikinkukon_ tykö,
+joka wasta oli tullut tänne lämpimistä maista. Sattuikin kalkkuna juuri
+parhaasensa. Riikinkukko, joka oli wielä pöyhkeämpi, lewitti
+päiwäpaisteessa kaunishöyhenisen pyrstönsä. Se kateellinen kalkkuna
+närkästyi kokonaan mieliharmista. Kohta hyökäsi hän riikinkukon päälle,
+joka samassa iski kiinni kalkkunaan. Niin tappeliwat molemmat, siksi
+kuin oliwat nykkineet toisistaan kaikki höyhenet.
+
+Tuolla näet sen suuren _kamelikurjen_, joka on kotoisin kaukaa tuolta
+kuumasta erämaasta. Se on suurin kaikista linnuista. Lentää ei se
+saata, sillä sen siiwet owat liiaksi pienet. Mutta hän juoksee
+paremmasti kuin sukkelin hewonen. Kun metsästäjä ajaa häntä kauwan,
+saadaksensa sen pyrstöstä kauniita höyhentupsuja, piilottaa hän juuri
+kuin jänis päänsä pensaasen.
+
+Rannalla käwelee pitkäsäärisiä lintuja noukkimassa ruokaansa pitkällä
+nokallaan. _Kahlolinnut_ ne owat, sillä ne kahlailewat mielellään
+matalassa wedessä. Tuolla on se suuri _tuonenkurki_, joka muissa maissa
+tekee pesänsä katolle. Tuolla on _kurki_, joka lentäessään oikasee
+pitkän kaulansa suoraksi. Tuolla waanii _haikara_ kaloja. Tuolla
+wiheltelee _kuowi_. Tuolla kahlailee _kurppa_. Tuolla kurnuttaa
+_ruisrääkkä_ illoilla ruispellossa.
+
+Soudellessasi weneellä kesällä olet usein nähnyt lintuja, jotka
+pulisewat wedessä leweöine nokkineen. Edellimäisenä uipi emä. Sen
+jälessä uipi keltanen poikaparwi. Nämä owat _uimalinnut_, joilla on
+uimanahka warwasten wälissä. Tuo kaunis _tiira_ tuijaapi alas mereen,
+saadakseen kiinni salakkaa. Kun _kalalokki_ lentää maalle, odottaa
+kalastaja myrskyä. Ylewänä uipi se walkea _joutsen_ tyweneissa
+lahdissa. Kotona kartanolla kaakattaa kesy _hanhi_, mutta metsähanhet
+muuttawat syksyllä suurissa parwissa lämpimämpiin maihin. _Heinäsorsa_
+uipi lahdissa koko poikaparwinensa. _Ankka_, joka käydä lenkuttaa
+wesilammikkoon, on sorsan kesy sisar. _Koskelo_ tarttuu usein
+kalastajain werkkoihin sukeltaessaan kalain perässä. Korkealla lentää
+_kaakkuri_ taaksepäin oikaistuine jalkoineen. Rikas mies nukkuu
+_haahkatelkän_ pehmeillä untuwilla.
+
+Wielä on meitä monta, joita en ennätä luetellakkaan, sanoi
+wiheriäwarpunen. Luokkamme lajia on 6,000 (kuusituhatta). Ainoastaan
+papukaijoja on 200 (kaksisataa) lajia. Kyyhkysiä lasketaan olewan 100
+(sata) lajia. Hywin erilaatuiseksi on meidän ruumiimme rakennettu, aina
+sen elinkeinon mukaan, joka meille parhaite sopii. Jos petolinnut
+wälistä tekewät ihmisille wahinkoakin, owat ne muut sitä wastaan
+suureksi hyödyksi. Muutamat meistä syöwät mätänewiä raatoja, jotka
+muutoin myrkyttäisiwät ilman. Muutamat syöwät monia wahingollisia
+eläwiä. Muutamat nielewät kaswien siemeniä, jotka ne sitten jättäwät
+itsestään siihen, missä ei koskaan ennen sellaisia kasweja ole ollut.
+Useammat linnut owat ihmisille hywäksi ruuaksi. Untuwillamme makaawat
+lapset kätkyessä. Metsä-ihmiset tekewät waatteita höyhenistämme.
+Munistamme tulee makeaa ruokaa. Huolista raskasmielisenä menee ihminen
+mielellään metsään kuuntelemaan lintuin laulua. Siellä kewenee hänen
+mielensä, sillä ilomieliset linnut laulawat uutta toiwoa hänen
+murheelliselle sydämellensä.
+
+Tämän sanottua katseli wiheriäwarpunen haikeasti minua, juuri kuin
+olisi tahtonut sanoa: joko nyt olet tyytynyt? Pääsenkö jo takaisin
+wapauteeni? Pääset, sanoin hänelle. Nyt olet wapaa. Kohta lensi hän
+iloisena sinisen taiwaan alla laulamaan Jumalan hywyyttä koko
+elin-aikansa.
+
+
+
+Kotka.
+
+
+Kalastaja, joka souteli merellä, näki kummallisen sodan. Korkealla
+ilmassa lensi iso kotka. Weden kalwossa ui iso hauki, joka ajeli
+pienempiä kaloja. Kotka näki hauwin. Juurikuin nuoli ampui hän alas
+ylhäältä. Hän iski teräwät kyntensä kiinni hauwin selkään. Hän koetti
+nostaa sitä ylös wedestä, lentääksensä pois sen kanssa. Mutta hauki oli
+hänelle kowin raskas. Hauki oli hänelle kowin wäkewä. Tämän tunnettua
+koetti kotka siiwillänsä räpyttäen päästää kynsiään irti. Sepä ei
+onnistunutkaan. Ne istuiwat kowin lujassa. Hauki koetti taas sukeltaa
+meren pohjaan. Mutta hänellä ei ollut woimia wetää sitä ylöspäin
+riuhtowaa kotkaa muassaan. Näin taisteliwat kauwan nämä molemmat
+wäkewät pedot. Wiimein wäsyi kotka. Hauki, joka oli paremmin kotonaan
+wedessä, weti wihollisensa muassaan sywyyteen. Siellä kuoli kotka.
+Mutta haukikaan ei woinut enää päästä wapaaksi kuolleesta kotkasta,
+joka oli kiinni hänellä selässä. Muutaman ajan perästä nousi hän
+kuolleena ylös weden pintaan. Kotkan luuranko oli wielä kynsistä kiinni
+hauwin ruumiissa.
+
+Onpa niinkin tapahtunut, että kotka on wienyt pieniä lapsiakin, jotka
+owat leikitelleet kedolla. Näin käwi kerran Sweitsissä, jossa on paljo
+hywin korkeita wuoria. Kotka wei lapsen ruuaksi pojilleen pesäänsä,
+jonka hän oli tehnyt korkealle kalliolle. Mutta lapsen isä, joka tiesi
+missä pesä oli, kiipesi sinne. Siellä löysi hän lapsensa wielä eläwänä
+kotkan poikain seassa. Kotka warjeli pesäänsä wihan wimmassa riehuen.
+Wasta kowan tappelun perästä, jossa isä sai useita sywiä haawoja,
+onnistui hänelle saada lapsensa pois. Kotka tapettiin. Sen pojat
+otettiin eläwinä. Kaswaessaan tuliwat ne hywin kesyiksi. Mutta etteiwät
+pääsisi lentämään pois, leikattiin niiltä toinen siipi toista
+lyhemmäksi. -- Kotkalla, niinkuin leijonallakin, kuwataan woimaa.
+Muutamat suuret waltakunnat käyttäwät wieläkin kotkan kuwaa
+waakunanansa. Muut pitäwät leijonan kuwaa.
+
+Muinoin oli suurisukuisilla ihmisillä tapana taiwuttaa _jahtihaukkaa_
+metsästämiseen. Se pyydettiin kiinni aiwan nuorena. Sitten pantiin se
+riippuwaan wanteesen, jota alinomaa heilutettiin ympäriinsä kolme
+wuorokautta, niin ettei jahtihaukka saanut ollenkaan nukkua. Siinä tuli
+se niin pyörryksiin, että häneltä katosi kokonaan muisto wapaudestansa.
+Mutta hänellä oli wielä jälellä luonnollinen halu muita lintuja
+pyytämään. Prinsessat, jotka ratsastiwat kauniilla hewosilla,
+kulettiwat jahtihaukkaa muassaan, hihnalla käteen kiinni sidottuna. Kun
+joku muu lintu nähtiin metsässä, päästettiin jahtihaukka irti. Kohta
+lensi se saaliinsa perään. Wähän ajan perästä palasi se takaisin tuoden
+saaliin muassaan. Sellaisista jahtihaukoista maksoiwat rikkaat hywin
+paljo.
+
+
+
+Harakka.
+
+
+Sattuipa eräässä herrastalossa kerran niin, että hopealusikka katosi,
+jota ei woitu löytää. Ketään muuta ei saatettu luulla warkaaksi, kuin
+palweluksessa olewaa tyttö raukkaa, joka oli pessyt hopeakalut
+kyökkissä. Tyttöä syytettiin warkaudesta. Tätä hän kyllä ei
+tunnustanut, mutta kun ei woinut todeksi näyttää wiattomuuttaan,
+wietiin hän wankeuteen. Herrastalossa oli kesy harakka, joka hyppeli
+joka paikassa huoneissa. Juuri kuin tytön piti kärsiä rangaistuksensa,
+toimitti Jumala niin, että hänen wiattomuutensa tuli ilmiin. Eräs poika
+löysi harakan kätköjä, joita se oli tehnyt lakkaan kurkihirren ja katon
+wäliin. Siellä oli sekin kadonnut hopealusikka. Siellä oli paljo
+muutaki, jota oli kadonnut, ilman että siitä kukaan tiesi mihinkä kalut
+oliwat joutuneet. Waras harakka oli wienyt kaikki nokassaan kätköönsä.
+
+
+
+Pääskyset ja warpunen.
+
+
+Kaksi pääskystä oli kerran tehnyt pesänsä tallin owen kohdalle. Kohta
+hawaitsiwat he warpusen lentäwän pesään. Ne koettiwat ajaa häntä siitä
+pois. Mutta warpunenpa ei lähtenytkään pois, waan puri heitä, kun
+yrittiwät sisälle. Nytpä nähtiin kummia. Nämä kaksi pääskystä kutsuiwat
+ison joukon muita pääskysiä apuunsa. Kaikki pääskyset toiwat suussaan
+olkia ja sawea. Näillä alkoiwat he muurata pesän suuta umpeen, niin
+että warpunen olisi kyllä kuollut sinne nälkään, jos ei muuan armelias
+poika olisi pelastanut häntä sieltä. Pääskyset saiwat pesänsä takasi.
+Mutta siinä eiwät he enää menestyneet, waan rakensiwat itselleen toisen
+pesän.
+
+
+
+Muuttolinnut.
+
+
+Eiwät kaikki linnut muuta pois talweksi. Piammiten kaikki petolinnut
+pysähtywät tänne. Warpunen laulaa tirskuttaa talwellakin katolla.
+Useammat kanalinnut pysähtywät tänne, mutta kesyt paleltuisiwat, jos
+eiwät saisi majaa ihmisiltä. Useoita pieniä lintuja jääpi tänne.
+Waris muuttaa pois syksyllä pohjois-Suomesta, mutta pitää talwea
+Etelä-Suomessa. Tilhi asuu kesällä Lapissa, mutta tulee tienoillemme
+talwen alussa. Muutamat rastaat owat täällä koko wuoden, mutta useammat
+muut linnut muuttawat pois syksyllä. Kaikki wesilinnut, jotka eiwät
+ole kesyjä, muuttawat pois samana aikana. Muutamat eiwät mene kauwas
+merien taakse. Toiset linnut muuttawat useita satoja peninkulmia
+niihin maihin, joissa aurinko paistaa kuumana wuoden pitkään.
+Pohjois-Saksanmaalla saatiin kerran tuonenkurki, jonka siiwen alla oli
+kiinni katkennut nuolen kappale. Tämä nuoli oli sellainen, jolla
+metsä-ihmiset kaukana Afrikassa ampuwat lintuja. Puolassa saatiin
+toinen tuonenkurki, jolla oli kultaketju kaulassa. Ketjussa oli
+piirrettjä sanoja. Eräs korkeasukuinen mies Itä-Intiassa, jonne on
+monta sataa peninkulmaa Puolasta, oli ripustuttanut ketjun tuonenkurjen
+kaulaan.
+
+
+
+Muuttolinnut.
+
+
+    Te lähtevät linnut,
+    Oi milloinka saa
+    Taas vartoa teitä
+    Tää syntymämaa?
+    Kun virtojen juoksu
+    Pois kahlehet luopi
+    Ja kukkien tuoksu
+    Taas suloa suopi,
+    He riemuten lentää,
+    Tien viittaa ei lie,
+    Vaan kohti he entää,
+    Kyll' löytyvi tie,
+    Mi kotihin vie.
+
+    Sä eksynyt henki,
+    Oi milloinka taas
+    Sä löytänet vihdoin
+    Sun syntymämaas?
+    Kun palmusi siellä
+    Jo kypsenä hohtaa,
+    Niin täält' ilomiellä
+    Sä palajat kohta.
+    Kuin lintu sä lennät,
+    Tien viittaa ei lie,
+    Vaan koht' sä ennät,
+    Kyll' löytyvi tie,
+    Mi kotihin vie.
+
+
+
+
+Lintunen akkunan ruudun takana.
+
+
+    "Ken naputtaapi nyt akkunaan?" --
+    "Se aukaise mulle hetkeks vaan!
+    On pakkanen ulkona. Paleltaa.
+    Jo kuolen kohta. Ei ruokaa saa.
+    Jos tupaan pääsen, mä tyydyn vähään,
+    Vaikk' ortehen kaikkein pienimpähän."
+    Laps lintusen laski lämpimään
+    Ja sille jakeli leivästään.
+    Kun talvi katosi luminen
+    Ja kevät tuli, jo lintunen
+    Taas ruutuun noukkas ja pyrki pois:
+    Laps päästi ettei sen paha ois.
+    Pois pääsi se näin,
+    Lens taivohon päin
+    Ja lauleli Luojaa ylistäin.
+
+
+
+Laululintunen.
+
+
+    Jo päättyi, lintu, sun elämäs.
+    Et ruokaa nouki nyt sormiltain.
+    Et enää lennä nyt häkistäs.
+    Et enää kuiska mun olallain.
+    Et enää laulele riemuisasti,
+    Jost' iloitsimme niin useasti.
+
+    Puutarhaan lapset nyt juoksivat.
+    Ja maahan haudan he kaivoivat.
+    He siihen lintusen peittivät.
+    Sen päälle ruusunkin heittivät.
+    Kun kauniist' iltapäivänen loisti,
+    He linnun laulua aina muisti.
+
+
+
+Kettu ja kukko.
+
+
+ Kettu: "Mull' arvoitus onpi. Ken arvaa sen?"
+
+ Kukko. "Se mulle virka. Kyll' arvunnen."
+
+ Kettu. "Ken ylpeydessään itseään
+        Niin antavi narrata, että hän
+        Siit' itkevi? Ken syö herkkuja vaan?
+        Mik' elävä viisain on luonnostaan?
+        Tuo arvoitus päätäsi pyörryttää.
+        Luo astu. Sen tahdon mä selittää."
+
+ Kukko. "Ai, kynsines kuin mua runtelet?"
+
+ Kettu. "Kun kourissani nyt kitiset,
+        Niin arvoitukseni selitän sulle.
+        Tuo korkein viisaus suotu on mulle,
+        Sill', aatteles, minäpä lorullain
+        Nyt herkkua ateriakseni sain.
+        Jok' ylpeydessään itseään
+        Niin antavi narrata, että hän
+        Siit' itkee, sep' olet juuri sä.
+        Sen vuoks sinut suuhuni nielen mä."
+
+
+
+Warpunen ja hevonen.
+
+
+    Tuoss' söi hepo kauroja itsekseen.
+    Niin varpunen lens hänen vieraakseen.
+    "No, annapa mullekin jyvänen
+    Tai kaksikin", virkkoi varpunen.
+    "Syö pois", hepo vastas, "min haluat vaan,
+    Viel' yltäkyllin minäkin saan."
+
+    Mies hyvä se antavi omastaan.
+    Näin varpu pääs nälän tuskastaan.
+    Kun taas kesän lämpimät tulivat,
+    Niin kärpäset hepoa purivat,
+    Niit' otti nyt kiinni varpunen,
+    Näin ystävätänsä palkiten.
+
+
+
+
+Neljäs Luku.
+
+Mateliaista.
+
+
+Weljeni Antti ja sisareni Liisa meniwät kerran metsään. Ne oliwat jo
+kaswaneet niin isoiksi, että woiwat hoitaa itsensä. Molemmat oliwat
+hywin halukkaat saamaan tietoja. Heistä oli lystintä saada alinomaa
+oppia jotakin enemmän, kuin ennestään tiesiwät.
+
+Tultuansa metsän sisään isolle suolle, näkiwät kauniita keltasia
+hilloja mättäillä. Liisa kumartui niitä poimimaan, mutta sai samassa
+kouraansa jotakin kylmää ja kinaista. Hyi! kiljasi hän; minä sain
+käärmeen kouraani.
+
+Antti, joka oli aiwan likellä, juoksi säikäyksissään sisarensa luokse.
+Ei se ole käärme, sanoi hän; se on waan pieni sisilisko, joka ei tee
+wahinkoa. Minä lyön sen kepilläni kuoliaaksi.
+
+Liisa sanoi: jos se ei tee kenellekkään pahaa, niin anna hänen elää.
+Eläköön sitten sinun tähtesi, wastasi Antti. Mutta jotakin rangaistusta
+pitää hänen saada, siksi kun pelätti sinua. Sisilisko, sinun täytyy
+kertoa meille jotakin eläwäin seassa olewista sukulaisistasi.
+
+Mielelläni teen sen, sanoi sisilisko, ollen tykyttäwine sydämineen
+pojan kädessä. Me kuulumme kolmannen luokan eläwiin, joita kutsutaan
+matelioiksi. Muukalaisella nimellä kutsutaan meitä _amfibioiksi_; se
+merkitsee eläwiä, jotka eläwät kahdella lailla. Keuhkomme owat niin
+kummallisesti laitetut, että saatamme hengittää ja elää sekä wedessä
+että maalla. Siksi ei ole hengityksemmekään niin täydellinen, kuin
+nisäkästen ja lintuin. Ja kun eläimet saawat hengityksestä lämpimän, on
+meillä kylmä weri. Samasta syystä woimme kuolematta kärsiä isompata
+lämmintä ja kowempata kylmää kuin muut eläwät. Useimmat meistä luowat
+wuosittain nahkansa. Useammat muniwat meistä. Munista matawat sitten
+pojat ulos auringon lämpimässä. Syksyllä kylmän tultua matelemme alas
+järwien pohjaan eli maahan tainnoksissa tampistuneina talwen
+pakkaisessa. Mutta maan sulettua kewäillä wirkistymme jälleen ja
+matelemme ylös piilostamme. Kuumissa maissa on meitä sekä paljo että
+isoja; mutta tällä maalla on meitä wähä ja pieniä. Ihmisestä olemme
+ilkeitä ja inhottawia, kun hän meihin koskee. Waikka muutamat meistä
+owat myrkyllisiä eläwiä, eiwät kuitenkin useat ole wahingollisia.
+
+Seuratkaa minua järwen rannalle, sanoi sisilisko, niin näytän teille
+luokastani useita eläwiä. En minä tule, sanoi Liisa. Siihen en uskalla
+ollenkaan; tiedän siellä olewan monta käärmettä. Mutta Antti sanoi: elä
+pelkää; suojelen sinun kyllä kepilläni. Jo lupasi Liisakin seurata
+häntä; mutta hywin häntä pelotti; hän katseli usein ympärilleen, ettei
+olisi astunut käärmehien päälle.
+
+Wähän ajan perästä tuliwat mutaiselle rannalle, jossa mateli rapakossa
+monta ilkeätä eläwää. _Sammakko_ istui ja kurnutti lammikon rannalla,
+niinkuin sillä on kewäillä tapana. Nähtyään lapset, hypätä lötkitti se
+weteen. Sinne oli se tehnyt mustaa sammakon kutua, joka on kalan mädin
+laista. Katsoppa noita pieniä sammakoita, sanoi sisilisko. Hywin
+kummallisesti muuttuwat ne kaswaessaan. Sikiöt owat munista tultuaan
+isoine päineen ja pienine sukkelasti liikkuwine häntineen kalain
+näkösiä. Silloin ne uiwat, ja silloin hengittäwät ne kalain lailla, ja
+maalle otettuina kuolewat ne. Mutta kahdeksan wiikon kuluttua kaswawat
+niille jalat ruumiisen. Häntä putoaa niiltä pois. Ne woiwat silloin
+hengittää ilmaa ja eläwät maalla. Sammakot syöwät kaswuja ja kalan
+mätiä. Itse käywät ne monien eläinten ruuaksi. Ja rumin niistä on se
+ruskea konna.
+
+Tässä on oikea asuntomme, sanoi sisilisko. Katseleppa noita monia
+pieniä _sisiliskoja_, weljiäni ja sisariani, jotka matelewat niin
+nopeina kiwien wälissä. Me sisiliskot olemme hoikempia ja pitempiä kuin
+sammakko. Meillä on neljä jalkaa ja teräwä häntä. Pienillä joukossamme
+on suomuinen ruumis, ja ne syöwät enimmästi pieniä matoja. Mutta jos
+tahdot seurata minua kauwas tuonne kuumaan Afrikaan, niin näytän
+sinulle yli 15 (wiidentoista) kyynärän pituisia sisiliskoja. Semmoinen
+sisilisko on se julma _krokodili_, joka wäjyy saalista wirtain mudassa.
+Elä mene wirtaan uimaan. Krokodili nielee sinut hirweään kitaansa eli
+puree ruumiisi poikki teräwillä hampaillansa. Usein mataa se wirran
+rannalle. Jos se siinä juoksee jälkeesi, wäistele alinomaa syrjään.
+Sillä hywin sukkela on krokodili juoksemaan, suoraan kulkeisa; mutta
+waikea on sillä käännellä pitkää ja kankeata ruumistaan. Sen nahka on
+niin kowa, ettei mikään kiwäärin kuula pääse sen läpi, ja se on
+pakuraisissa ruuduissa. Hietaan munii se isot walkeat munansa, ja hywin
+niitä lisäysisi, jos ei pieni nisäkäs söisi sen munia.
+
+Jos seuraat minua tuonne suurille merille etelään, näytän sinulle
+toisen kummallisen matawan eläwän, jonka nimi on _kilpikonna_.
+
+Sillä on luinen katto selässä, juurikuin kilpi, ja tämä kilpi on niin
+kowa, että sen päällitse saattaa ajaa waikka waunuilla. Watsan alla on
+sillä hienompi kilpi, ja molempain kilpien wälistä pistää konna ulos
+pitkän kaulansa, pienen päänsä ja neljä jalkaansa. Kun näet sen
+makaawan päiwäpaisteessa meren rannalla, käännä se selälleen. Niin se
+ei enää woi kääntyä watsalleen. Ota se sitten ja keitä sen liha, joka
+on parempaa kuin wasikan liha. Kowasta luusta saatat sitten tehdä
+kauniita kampoja ja rasioita.
+
+Elä mene likelle tuota wanhaa kiwirauniota; siinä matelee se jalatoin
+_käärme_. Katso kuinka nopeasti se menee eteenpäin wetäen kokoon
+suomuisia renkaita, joita sillä on ruumiin ympärillä. Sen pitkä kieli
+on teräwä ja halki. Jo lähettäyy se sammakon päälle. Hän pitää sitä
+kiinni teräwissä hampaissaan. Mutta ei hän sitä pureksele, waan nielee
+sen kokonaan. Näetkö kahta ontta hammasta sen suussa? Niiden juuressa
+on myrkkyrakko. Purressaan puristaa se myrkkyä rakosta. Myrkky tulee
+haawaan ja sekaupi wereen; siitä kuolee se, jota käärme on pistänyt.
+Mutta muutamilla käärmeillä ei ole ollenkaan myrkkyrakkoa, eiwätkä ne
+wahingoita ketään. Ei käärme hännällään pistä koskaan. Joka wuosi
+muuttaa hän nahkansa. Olenpa nähnyt hänen tekewän munia, joista sikiöt
+matawat ulos auringon lämpimässä. Mutta muutamat käärmeet synnyttäwät
+eläwiä sikiöitä. Waro, weikkonen, mutta elä pelkää. Käärmeet, joita
+tässä maassa on, owat kaikki pieniä. Punaisenruskea _vaskikäärme_ ei
+ole myrkyllinen. Musta _tarhakäärme_, jolla on walkeita pilkkoja
+kaulassa, ei tee kenellekkään pahaa. Mutta väistä siiwolla tuota
+harmaata _kyykäärmettä_, jolla on ruskeita pilkkuja selässä. Waro itseäs
+mustalta _kyykäärmeeltä_ ja pieneltä _kyymadolta_. Ne owat kaikki samaa
+lajia ja saattawat sinua wahingoittaa, jos astut niiden päälle
+awojaloin käwellessäsi niityllä.
+
+Kuulin kerran wanhan sisiliskon kertowan hirweän suurista käärmeistä,
+jotka eläwät kuumissa maissa. Metsässä kulkeissaan kuulee kalisewan
+äänen. Silloin juoksewat puoleksi alastomat ihmiset minkä jaksawat.
+Sillä silloin tulee suuri ja myrkyllinen _kalkkarokäärme_, jonka tulo
+kuullaan hännän kalisemisesta. Toisella kerralla nähdään jotakuta
+liikkuwan korkeissa puissa. Siellä matelee se suuri _kuningaskäärme_,
+joka on 15 (wiittätoista) kyynärää pitkä ja niin paksu kuin miehen
+reisi. Se nakkauu puusta sarwaan (Saksan peuran) päälle, joka on
+paneunut nukkumaan warjoon. Se kiertäyy sarwaan ympärille; silloin
+kyllä tulee sarwaalle loppu. Se on niin wäkewä, että se, häntänsä
+käärittyä puun ympärille, woipi wielä ruumiillaan puristaa härän
+kuoliaaksi. Hywä on, ettei täällä ole yhtään kuningaskäärmettä.
+
+Eikö sinulla ole kauniimpia eläwiä meille näytettäwiksi? kysyi Antti
+pahoilla mielin. Ei, sanoi sisilisko. Jos ei Jumala olisi sallinut
+muutamain eläwäin olla häjyjä ja pahoja, ei ihminen olisi ymmärtänyt
+kaunisten ja hywäin eläwäin arwoa. Me matawat eläwät olemme tulleet
+wihattawiksi ihmisiltä, siitä asti kuin käärme ensin wietteli Eewan
+syntiin. Siksi on Jumala pannut wainon Aadamin suwun ja käärmeen suwun
+wälille. Hywin surullista on se meille. Mutta meillekki on rauha
+tulewa, kun aika on päättynyt.
+
+
+
+Sltkeähenkisiä eläwiä.
+
+
+Näin kerran kukkoraukan, jolta kyökkipiika löi pään poikki, kun se piti
+paistettaman päivälliseksi. Päätönnä lensi se aidan wiereen ja istui
+siinä, siksi kun kuoli. Kilpikonnakin mataa wielä hetken aikaa, pään
+katkaistua. Ei sitä ole hywä katsoa. Käärme wiuruilee wielä kappaleiksi
+hakattunakin. Sammakko hyppelee wielä sydämen otettua pois. Sisiliskoja
+on löydetty eläwinä puissa, joissa kuori on kaswanut niiden päälle.
+Wiisikymmentä wuotta sitten löydettiin kolme eläwää sammakkoa kowasta
+kiwestä, joka särettiin. Siellä mahtoiwat he olla useita tuhansia
+wuosia, siitä asti kuin kiwi muinoin oli pehmeää. Siitä otettua ne
+alkoiwat iloisesti hypellä; mutta hetken perästä kuoliwat kaikki kolme.
+Sellaiset eläwät saattawat myös olla kauwan ruuatta. Ison käärmeen on
+nähty olewan ruuatta kaksi kuukautta, laihtumatta eli kuolematta.
+
+
+
+Käärmeet.
+
+
+Eräs maanmies Amerikassa astui kalkkalokäärmeen päälle, joka samassa
+pisti häntä saappaasen. Mies ei pitänyt tästä waaria, kun sen renki löi
+käärmeen kuoliaaksi. Mutta hetken perästä alkoi pistetty jalka ajettua
+ja mies kuoli. Poikansa, joka peri hänen, piti isä-wainaansa saappaita.
+Wähän ajan perästä sairastui tämäkin ja kuoli. Saappaat myytiin sitten
+huutokaupassa. Eräs talonpoika osti ne; mutta tuskin oli ne jalkaansa
+wetänyt, ennenkuin hän wuorollaan sairastui ja kuoli. Otettiinpa nyt ne
+waaralliset saappaat tutkittawiksi. Ja mitä niissä löydettiin? Toisessa
+saappaassa oli käärmeen myrkyllinen hammas jälellä, ja kaikkia, jotka
+pitiwät saappaita, oli se haawoittanut ja kuolettanut.
+
+Itä-Intiassa on ihmisiä, jotka saattawat lumota käärmeitä. Tässä
+puhaltawat he pieneen pilliin. Kohta mataa käärme maasta ylös ja
+tanssaa pillin soiton jälkeen. Muutamilla on sellainen walta
+käärmeille, että woiwat ottaa ne käteensä ja kääriä ne kaulansa
+ympärille. Woipi täyttää kuolleen käärmeen nahkan, juuri kuin
+nisäkästen ja lintuin nahkoja täytetään, niin että ne owat eläwäin
+näköisiä.
+
+
+
+Lohikäärme ja salamanderi
+
+
+Sadut kertowat paljo asioita, joita ei enää olekkaan maailmassa. Suuret
+siiwelliset lohikäärmeet wahtasiwat kätketyitä tawaroita ja söiwät
+kauniita prinsessoja. Tulessa asui kaunis salamanderi, joka kantoi
+päässään kultaista kruunua. Nyt on toisin. Nyt asuu kaukana tuolla
+Itä-Intian saarilla pieni sisilisko, joka lentää siiwillä ja jota siksi
+kutsutaan lohikäärmeeksi. Ja muissa eteläisissä maissa elää pieni
+kirjawa sisilisko, joka on tuskin korttelia pitkä. Tämä on salamanderi.
+Ei sillä ole enää kultakruunua päässä. Ja tuleen pudottua kuolee se
+niinkuin muutkin eläwät. Paha on, kun niin on; mutta niin se on.
+
+
+
+Sammakko.
+
+
+    Sammakko näki härän vierellänsä.
+    Kateus poltti hänen sydäntänsä.
+    Miks en mä ole härän suuruinen?
+    Noin huus tuo eläin vähäpätöinen.
+    Suun vasten tuulta kääntäissänsä
+    Hän pullisti nyt itseänsä,
+    Niin että viimein halkes, poloinen!
+    Näin päättyi tarunsa ja elämänsä.
+
+
+
+
+Wiides Luku.
+
+Kaloista.
+
+
+Antti ja Liisa seurasivat eräänä päivänä vanhaa Simunaa, joka souteli
+veneellä merellä. Siinä laski Simuna verkkojaan ja sai monta kalaa.
+Kauvan ne eivät olleet veneessä, ennenkuin kuolivat. Miksikä, sanoi
+Antti, kalat kuolevat vedestä ylös otettuina? Siksi, sanoi Simuna, että
+kalat hengittävät vettä suullaan ja päästävät sen kitasistaan takasin
+ulos. Vedessä on juuri niin paljo ilmaa, kuin kalat sitä tarvitsevat.
+Kaloilta, vedestä ylös otettuina, kuivavat kitaiset. Ja silloin
+kuolevat kalat, juurikuin maa-eläimet kuolevat vedessä, kun eivät voi
+siinä hengittää.
+
+Liisa sanoi: miksikä ei kala saata valittaa, kun sille tehdään pahaa?
+Simuna vastasi: se on mykkä, siksi että kaikkien eläinten ääni tulee
+keuhkoissa olevasta ilmasta. Ja kalalla ei ole keuhkoja. Se elää ja
+kuolee äänetönnä. Sentähdenpä sillä lieneekin niin vähä huolta
+vertaisistaan. Ei kalalla ole isää eikä äitiä, ei puolisoa eikä lasta,
+jota se rakastaa. Ei sillä ole veljeä eikä ystävää; ei sillä ole pesää
+eikä vuodetta. Sillä on ainoasti muutamia paikkoja, joissa se
+mieluisemmasti oleskelee. Mutta jos yhtä hätyytetään, eivät toiset tule
+koskaan sen apuun. Pyrstöllään ja evillään liikuttelee se nopeasti
+liukasta ruumistaan vedessä. Monella kalalla on kylmäverisessä
+ruumiissa rakko ilmaa täynnä, joka pitää sitä tarpeeksi yläällä, ettei
+se painu. Naaraskalain laskettua mätinsä rannoille ja koiraskalain
+juoksutettua maitinsa mädin sekaan, eivät he enää huoli sikiöistään.
+Aurinko lämmittää mätiä. Sikiöt matavat itse siitä pois ja hoitavat
+itsensä pieninä ollessaan. Ne syövät vesikasvuin siemeniä ja nokkivat
+sääskiä, jotka liehuvat veden pinnassa. Pian tulee niistä monta ahnasta
+petoa. Sitten iskevät he terävillä hampaillaan pienempiä kaloja ja
+nielevät ne pureskelematta. Kaloista on ihmisille suuri hyöty,
+sentähden niitä paljo pyydetään ja mieluisesti syödään.
+
+Pysähdytäänpä tähän, sanoi Antti. Tässä juoksee tuo kirkas virta
+suureen mereen. Tässä näemme sekä suolattoman veden kaloja että
+suolaisen veden kaloja. Ja muutamat elävät välistä suolattomassa
+vedessä, välistä suolaisessa vedessä. Tässä uipi _rustokaloja_, joilla
+ei ole oikeita luita ruumiissa, vaan ainoastaan rustoja. Liisa sanoi:
+varo itseäsi, veljeni; tuolla uipi käärme. Antti sanoi: ei se ole
+käärme. _Nahkiainenhan_ tuo on, joka saattaa imeytä käteesi kiinni ja
+jolla on kitaisten sijassa seitsemän ilmanreikää kummallakin puolella.
+Simuna sanoi: tunnen kyllä useita rustokaloja; mutta ei niitä ole
+monta. Näetkö tuota suurta kalaa, jolla on pitkä hampaaton turpa? Se on
+musta _sampi_, jonka mädistä saadaan makeaa kaviaria. Ja kaukana tuolla
+valtameressä vaanii ahnas _hai_, joka synnyttää eläviä sikiöitä ja jota
+kutsutaan meren tiikeriksi. Hyvä on, ettei sitä ole täällä meidän
+meressä.
+
+Ne, jotka nyt tulevat, ovat _ruotokaloja_, sanoi Simuna. Niillä on
+oikea selkäranka ja kylkiruodot. Ne jaetaan myös _suomukaloihin_ ja
+_nahkakaloihin_. Tässä luikertelee _ankerias_, joka on kovin liukas
+käsissä pysymään ja on enemmän kuin mikään muu kala käärmeen näköinen.
+Öillä mataa se kosteassa ruohossa ylös hernemaihin. Tässä on _turska_
+ja _saita_, jotka saatuina kuivataan päiväpaisteessa ja tehdään
+lipeäkalaksi jouluksi. Tässä on _made_, niiden heimolainen, hienone ja
+makeine mätineen. Pohjamudassa makaa kiero _pallas_ eli _maariankala_,
+jonka silmät ovat yhdellä puolella ruumista. Tässä on _ahven_, jota
+kaikki poikaset mielellään onkivat. Tässä näet hopeannäköisen _kuhan_
+ja ahnaan _kiiskin_ leveine suineen ja paksuine kinoineen. Tässä uipi
+pieni piikkinen _rautunen_ ja kaunis _makrilli_ ja ilkeä, mutta
+hyvänmakuinen _simppu_, jolla on ruma ja iso pää. Tässä on _säkiä eli
+monni_, suurin kaikista suolattoman veden kaloista. Koskea ylös
+lähättäyy voimakkaalla pyrstöllään kaunis _lohi_, joka on ylevin
+vettemme kaloista. Sen vieressä uivat heimolaisensa _taimen, rautulohi,
+kuore_ ja hyvänmakuinen _siika_. Niinkuin lohikin, menee se virtoja
+ylöspäin kutemaan suolattomassa vedessä.
+
+Täällä pyytää saalista virtain susi, ahnas _hauki_, joka usein nielee
+vertaisiaan ja omia sikiöitään. Tässä menee parvi, jossa on
+miljonittain _sillejä_ kerroksissa päälletysten. Silli muuttaa kauvas
+suuriin meriin, joihin lukemattomia kalastajia ja merenpetoja niitä
+ajaavat. Ainoastaan harvoin tulee se maamme rannoille. Sen sijaan on
+meillä täällä sen velipuoli _silakka_ ja sen pieni heimolainen
+_kilosilakka_, jotka, niinkuin sillikin, suolataan nelikoihin ja
+tulevat monen ihmisen ruuaksi.
+
+Potkeppa nuottasi mereen ja vedä hyvä apaja, sillä täällä tulee jo
+parvi turvattomia _kiiltokaloja_, jotka usein käyvät isompain
+saaliiksi. Tässä uipi _toutain_, jota rikkaat ihmiset elättävät
+lammikoissa. _Kouri_ tulee; se on se, joka asuu mutaisessa järvessä.
+Jopa jäit nuottaani, leveä _lahna_! Tuolla lentää kalalokki. Varo
+itseäsi sen kourista sinä kullalta välkkyvä _sorva_! Varo itseäsi
+hauvilta, punasilmänen _särki_! Kuka läiskyttää niin tiheään tuolla
+kaukana veden pinnassa? Se on iloinen _säynäjä_ punasine evineen ja
+köyryine niskoineen. Tuolla välkkyy pieni hopeanvalkoinen _salakka_,
+joka uida kieruilee veden pinnassa auringon paisteessa illalla. Pyydä
+minulle, sanoi Liisa, elävä salakka. Minä vien sen huviksi vieraalleni.
+Kotona kamarissamme on meillä _kultakala_ lasi-astiassa vedessä. Se on
+tuotu tänne laivalla kaukaisista maailman-osista.
+
+Kalat, sanoi Simuna, ovat juurikuin kotoisin toisista maailman-osista
+veden valtakunnissa. Ne eivät ymmärrä meitä, jotka asumme täällä
+selvässä ilmassa. Ja me ymmärrämme ainoastaan hyvin vähä heidän
+elämästään synkässä syvyydessä. Mutta me ymmärrämme Jumalan tahtovan
+täyttää kaikkia maailman paikkoja elävillä olennoilla, jotka siellä
+todistavat hänen kaikkivallastaan ja viisaudestaan. Ja koska vesi
+peittää niin suuria maan-aloja, ajattelemme iloisina: eivät nämäkään
+avarat alueet ole autioina Jumalan ihanassa luonnossa. Sielläkin
+ylistävät Jumalan pyhää nimeä hänen luodut tekonsa.
+
+
+
+Hai.
+
+
+Suurin hai on viittätoista kyynärää pitkä ja kutsutaan ihmisten
+syöjäksi. Sen kita on hyvin iso. Leukainsa aukaistua voipi hän niellä
+täysikasvuisen miehen, ja koira saattaa kontata sisälle ja ulos hänen
+vatsassansa. Norjalaisen kalastajan nieli hai. Kahden päivän
+perästä saatiin sama hai. Kalastaja oli täysissä vaatteissa ja
+kuolleena hain vatsassa. Itä-Intiassa hyppäsi muutamia merimiehiä
+englantilais-laivasta mereen uimaan. Varsin tätä varten panivat he
+vahdin. Vahtipa huusi: hai tulee. Kohta hyökäsivät kaikki veneesen.
+Mutta viimeinen merimies pääsi ainoasti puoleksi ylös, kun hai jo
+ennätti purra häneltä molemmat jalat poikki, niin että hän kuoli.
+Merimiehellä oli hyvä ystävä, jonka sydämeen koski tämä tapaus kovasti.
+Hän sieppasi puukon, hyppäsi mereen, sukelti hain vatsan alle ja
+paiskasi puukon sen ruumiisen. Hirmuisesti pieksi peto aaltoja pitkällä
+pyrstöllään. Mutta viimein nähtiin sen veren juoksevan kuiviin, hain
+kääntyvän kylelleen ja kuolevan.
+
+
+
+Hauki.
+
+
+Haita pyydetään isoilla rautakoukuilla, joita se nielee, kun niissä on
+läskiä syöttinä. Haukeja pyydetään messinkikoukuilla, joihin pannaan
+pieni kala syötiksi. Usein, hauvin saatua, on sen vatsassa pienempi
+hauki. Pienemmän hauvin sisässä on ahven. Ahvenen vatsassa on salakka.
+Niin tulee heikompi väkevämmän saaliiksi. Hauki tarttuu ahneesti kiinni
+kaikkiin, jotka kiiltävät. Usein keinotellaan se tarttumaan koukkuun,
+jota vedetään veneen perässä pantuna kirkkaasen messinkipalaseen kiini.
+Monta satua on haukiloista, jotka ovat nielleet kultasormuksia, joita
+on nakattu mereen. Oulusta purjehti kerran laiva etelään päin. Kolmen
+päivän perästä sen lähdettyä osti laivan omistaja saadun hauvin. Kun
+hauki oli perattu päivälliskeitoksi, löydettiin sen vatsasta
+hopealusikka, johon oli merkitty laivan nimi. Hyvin mielipahoilleen
+meni laivan omistaja, sillä hän pelkäsi koko laivan uponneen mereen.
+Mutta niin pahasti ei ollut kuitenkaan käynyt. Laivan kokki oli
+vahingossa pudottanut hopealusikan mereen pesuvedessä. Hauki oli nähnyt
+lusikan välkkyvän ja niellyt sen.
+
+
+
+Lohi.
+
+
+Sillä on pyrstössä niin iso voima, että se usein lähättäyy kolme
+kyynärää ylös vedestä. Koskeen rakennetaan sille pato lujista
+vaajoista. Uidessaan koskea ylöspäin pyrkii lohi siitä pienestä
+reijästä sisälle. Mutta kun ei pääse etemmä padossa, kääntyy se
+takaisin eikä osaakkaan enää tulla ulos reijästä. Niin saadaan usein
+Oulussa sadottain lohia päivässä. Lohia pyydetään verkoilla eli
+koukuilla. Ja vaikka se on niin väkevä, kuolee se kuitenkin kuonoon
+vähä lyötyä.
+
+
+
+Muista kaloista.
+
+
+Kala on tottunut meren pohjassa oleviin ruohoihin; sentähden ei se
+välttele kalamiehen verkkoa. Välistä tarttuu se siihen päästä, välistä
+evistä. Näin pyydetään silakoita rannoillamme alavilla verkoilla, joita
+kutsutaan potkuiksi ja lasketaan mereen mataloille yöksi. Niin
+pyydetään silliäkin. Paljo saadaan kaloja nuotalla, joka potketaan
+kierrokseen apajalle ja vedetään joka kerta maalle pitkillä köysillä.
+Kuninkaat ja rikkaat miehet elättävät kaloja lammikoissa. Siitä
+tiedetään haukien ja toutainten elävän kahden ja kolmen sadan vuoden
+vanhoiksi. Muutamilla naaraskaloilla on yhdeksään miljonaan mädin
+siemeniä sisässä. Se on niin paljo, että jos niitä luettaisiin yötä ja
+päivää, saisi niitä lukea monta viikkoa. Jos jokaisesta mätisiemenestä
+tulisi kala, olisivat kyllä kaikki vedet aivan täynnä kaloja. Mutta
+kaikkein suurimman osan kaloista syövät muut kalat eli ihmiset. Samoin
+käypi lukemattomille kalanpojille pieninä ollessa. Nyt ovat viisaat
+ihmiset oppineet kalan mädistä hautomaan poikia vedessä olevissa
+loodissa. Isommiksi tultua päästetään sikiöt mereen pyydettäviksi, kun
+ovat tulleet täysikasvuisiksi.
+
+
+
+Kultakala lasipurkissa.
+
+
+    Oi kaukainen vieras, miksikä sa
+    Kiinn' annoit itsesi saavuttaa?
+    Ja tähän purkkihin loistavaan
+    Miks vaihdoit avaran meres pois,
+    Mi ollut sulle tuttuna ois?
+    Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan;
+    Täss' aalto ei koskaan vaahtona käy,
+    Hai-kaloja tässä ei myöskään näy,
+    Ei täss' ole pelkoa ensinkään.
+
+    Et koskahan kärsi sä nälkääkään.
+    Sill' leipää sulle mä murennan
+    Ja kiinn' otan kärpäsen lihavan;
+    Sä silloin uit veden pinnallen
+    Ja hypäten kiinn' otat kärpäsen.
+    Sun kullainen ruumiis lasini alta
+    Niin usein näyttävi suuremmalta.
+    Sä siinä voinet, kuin kuningas.
+    Muistatko vielä sun kotias?
+
+    Mut vankina olet sä kuitenkin,
+    Ja vaikkapa kaikkia saisitkin,
+    Sä turvasi, rauhasi, ravintois
+    Vaihtaisit riemuten kotohois.
+    Sä myrskyhyn menisit mieluisammin
+    Ja hai-kalan saaliiks kernahammin,
+    Kuin vankina olla täss' ainiaan
+    Ja vapauttasi kaihota vaan.
+
+
+
+
+Kuudes Luku.
+
+Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä.
+
+
+Antti ja Liisa näkiwät metsän läpi mennessään sääskien lentää kihisewän
+auringon paisteessa. Kah, sanoi Liisa, wielä ei ole kukaan sanonut
+meille mitään sääskistä. Antti sanoi: sanon sinulle niistä mitä luulen.
+Olemme nyt tulleet tuntemaan ne neljä ensimäistä luokkaa siinä suuressa
+eläinwaltakunnassa.
+
+Olen kuullut näitä luokkia kutsuttawan _ylhäisemmiksi_, kun niillä owat
+tarkemmat aistimet ja täydellisemmäksi muodostunut ruumis. Mutta wiides
+ja kuudes luokka kutsutaan _alhaisemmaksi_, kun niillä on
+waillinaisempi ruumiin rakennus. Sen tiennewät kyllä muut paremmin kuin
+me. Minä waan uskon kaikki, mitä Jumala on luonut, olewan
+tarkoitukseensa aiwan täydellistä. Ja tarkasti katsoessani muurahaisten
+pesää eli hämähäkin werkkoa eli perhon koteroa, en tiedä mitä olisi
+paremmasti tehtyä ja täydellisempätä nähtäwää koko eläinwaltakunnassa.
+Wiidennen ja kuudennen luokan kutsunemme paremmin luonnon pieniksi
+lapsiksi. Sillä pian kaikki siihen kuuluwat owat aiwan pieniä, ja usein
+niin pikkusia, ettei niitä woi paljain silmin nähdä.
+
+Liisa sanoi: otetaanpa sääski kiini. Sen pitää kertoa meille jotakin
+sukulaisistaan.
+
+Sääski sanoi: me kuulumme eläinten wiidenteen luokkaan ja meitä
+kutsutaan _niwel-eläwiksi eli hyönteisiksi_. Ruumiissamme on useita
+niweleitä, ja on juurikuin uurros rinnan ja watsan wälissä. Päistämme
+lähtewät pitkät tuntosarwet, joilla tunnemme eteemme. Muutamilla meistä
+on pieni imin, jolla imemme ruokamme. Toisilla taas owat leuwat ja
+hampaat. Silmämme owat yhdistetyt aiwan pienistä silmistä toinen
+toisensa wiereen. Siksi woimme katsoa usealle suunnalle samalla kertaa,
+waikka emme woi liikuttaa silmiämme. Ei yhdelläkään meistä ole wähempää
+kuin kuusi jalkaa; mutta useilla on monta jalkaa. Onpa muutamilla 60
+(kuusikymmentä) paria ja 100 (sata) paria jalkoja. Kesällä teemme
+munia, joista mataa ulos pieniä matoja, joita kutsutaan toukiksi.
+Toukat syöwät ahneesti ja kaswawat pian. Sitten kutowat ne itsensä
+tuppeen, jota kutsutaan _koteroksi_, ja näyttäwät kuolleilta.
+
+Elä wielä, sanoi Liisa: kyllä ymmärrän tarkoituksesi. Kerran otin
+kaalimaasta sellaisen toukan, joka söi isoja reikiä kaalin lehtiin.
+Panin sen lasipurkkiin ja annoin sille joka aamu tuoreita lehtiä syödä.
+Muutamana aamuna oli toukka kadonnut, ja sen sijaan riippui kultamato
+lehdessä. Kah, sanoin, mato on kuollut ja sillä on kultanen
+ruumisarkku. Kahden wiikon kuluttua katsoin toukan hautaa. Riippuipa
+kuiwaneessa lehdessä waan tyhjä kuori, ja lehden wieressä istui kaunis
+perho, joka oli tullut ulos kulta-arkusta. Ja akkunan awattua lensi se
+iloisena isoilla siiwillä auringon paisteessa ja imi hunajaa kukista.
+
+Niin, sanoi Antti. Minä olen lukenut tästä. Minulla on kirja, jossa
+kaikki tämä on kuwattuna. Ylinnä wasemmalla puolella näkyy pieniä
+munia, joita perho on tehnyt lehteen. Niiden alla on toukka, joka on
+tullut munasta ja sitten kaswanut isommaksi. Sen alla on kotero,
+johonka se on kutonut itsensä ja näyttää kuolleelta. Mutta oikealla
+puolella näkyy iso kaaliperho, joka on tullut ulos koterosta. Jumala
+tahtoo tekoinsa tulemaan alinomaa täydellesimmiksi. Ihminen on täällä
+maan päällä toukan lainen, joka syöpi maan tomua. Kun hänen ruumiinsa
+kuoltua haudataan, ajattelewat ymmärtämättömät kaikki olewan lopussa.
+Mutta hauta on se kotero, josta ihmisen sielu, täydellisempänä ja
+wapaampana, nousee Jumalan tykö, niinkuin perho auringon walossa. Ja
+niin on ainoasti se ensimäinen kadonnut; ja niin alkaa ihmiselle uusi
+ja parempi elämä.
+
+Liisa sanoi: eiwätkö kaikki niwel-eläwät kuole talwella? Eiwät, sanoi
+sääski. Muutamat paleltuwat kuoliaiksi, ja silloin tulee munista uusia
+kewäimen tultua. Mutta muutamat makaawat tainnoksissa ja wirkistywät
+jälleen lämpimän tultua. Ja muutamat meistä owat myrkyllisiä. Toiset
+tekewät suurta wahinkoa syöden hyödyllisiä kasweja. Toiset taas imewät
+ihmisten ja eläinten wertä. Mutta muutamista on ihmisillä sekä hyötyä
+että hupaa.
+
+Nyt tuli suhina ilmaan ja mataminen ympäriinsä maalle. Siinä tuliwat
+_koppiaiset_, joilla owat ohuet siiwet kowain kuorten alla. Lentäessään
+täytyi heidän ensin nostaa kuoret ylös. Siinä surisi _sittisontiainen_,
+joka asuu sontatunkioissa ja kämpii tiellä auringon paisteessa. Siinä
+mateli _kiiltomato_, joka öillä kiiltelee kasteisessa ruohossa. Siinä
+oli _leppäkerttu_. Siinä oli _niskanyhky_, joka selälleen käännettynä
+hypätä napsauttaa ylös. Tuolla lentiwät _kultakoppa_ ja wiheriäinen
+_Espanjan rakkokärpänen_, joka hienonnetaan ja pannaan laastarin
+päälle. Muuanta rumaa koppiaista sanottiin _raatokopaksi_. Paljoa
+wiattomampi oli se pieni _puuseppä_. Se takoi seinässä aiwan kuin kello
+napsuttaa. Yksinkertaiset ihmiset sanowat sen merkitsewän pahaa. Mutta
+se merkitsee waan, että puuseppä syöpi reikää puuhun.
+
+Siinä hyppeliwät _suorasiipiset_, jotka ottawat pitkiä hyppyjä
+takajaloillaan. Ruohossa tirskui lystillinen _heinäsirkka_, joka
+suurissa parwissa syöpi maan kaswia kuumissa maissa. Siinä
+kuului _sirkka_, joka tirskuttaa talon tuwassa. Siinä matoiwat
+_nahkakuoriaiset_ kasweissa ja eläimissä. Yhdellä näiden toukista oli
+walkeata wahtua ympärillä korressa, ja lapset luuliwat wahtua käärmeen
+syljeksi. Wiheriäinen _metsälude_ oli kaswuilla isona wastuksena, juuri
+kuin punanen _lude_ on ihmisillä. Ei ole _torakasta_ kyökkiin. Parempi
+on pieni _konsionelli_, josta saadaan Amerikassa niin kaunista
+punawäriä.
+
+Sitten liehuiwat siinä ne kauniit _perhot_, jotka eläwät lyhyttä ja
+iloista elämäänsä kesän lämpymässä. Niiden siiwet hohtiwat kauniimman
+näköisinä. Muutamat lentelewät päiwällä, niinkuin _kaaliperho_ ja
+_nokkosperho_; mutta pieni walkea _koiperho_, jonka toukka syöpi reikiä
+waatteisiin ja waatteella päällystettyihin huonekaluihin, lentelee
+yöllä. Muutamata yöperhosen sukua kutsutaan _kutojiksi_, sillä niiden
+toukat kutowat ympärillensä koteroita hywin hienoista langoista.
+Sellainen kutoja on _silkkimato_, eräs toukka, joka elää silkkiäispuun
+lehdistä.
+
+Niin, sanoi Liisa, siitä on äitimme kertonut. Äidin paras huiwi on
+silkistä, ja se on kudottu silkkilangoista. Eteläisissä maissa
+elätetään monta miljonaa silkkimatoja. Niiden kutouttua koteroihin
+kehitetään koteroista wyyhdelle hieno ja luja silkkilanka.
+
+_Korennot_ lensiwät weden yli neljällä pitkällä ja läpikuultawalla
+siiwellä. Niiden seassa näkyi _päiwäkorento_, joka elää ainoasti yhden
+päiwän, _sudenkorento_, joka on niin hohtawan näköinen. Siinä lensi
+_muurahaiskorento_, jonka wiekas toukka kaiwaa hietaan kolon ja ottaa
+kiinni ne muurahaiset, jotka siihen putoawat. Siinä lentiwät
+_pistiäiset_, joilla on hännässä vaapsi, millä pistäwät. Siinä surisi
+_ampiainen_, joka on niwusista niin hoikka ja jonka pesä on kuin
+harmaasta paperista tehty palli. Ahkera _mehiläinen_ kokosi hunajata ja
+waksia pesänsä kummallisiin kammioihin. _Mettiäinen_ surisi kukkain
+seassa, ja maalla weteli ahkera _muurahainen_ korsia pesäänsä jossa hän
+asuu talwenkin ajan. Pistiäisten perästä tuliwat _kaksisiipiset_.
+Näiden seassa näkiwät Antti ja Liisa hywän tuttunsa, tuon kärkkywän
+harmaan _kotikärpäsen_ ja surisewan _paarman_. Liisa ajoi kädellään
+pois wertä himoawan _sääsken_, joka niin tuskauttawasti laulaa
+pingittää, kun mielellään nukkuisi kesä-illalla. Mutta wieläkin muita
+tuskauttawia otuksia oli täällä metsässä. Lapset woiwat töin tuskin
+waroa itseänsä silmittömiltä _matelijoilta_. _Täi_ mateli päästäkseen
+asumaan siiwottoman ihmisen tukassa. _Kirppu_, joka ottaa niin pitkiä
+hyppyjä, oli samassa aikeessa. Puiden oksain wälissä kutoi _hämähäkki_
+werkkoaan ja istui sen keskelle wäijymään kärpäsiä. Ei täällä ollut
+myrkyllistä _skorppionia_, joka eteläisissä maissa asuu huoneiden alla
+ja pistää ihmisiä hännässään olewalla piikillä. Tummanruskea krapu
+kulki takaperin joessa ja tuli keitettyä punaiseksi. _Siira_ ja
+_tuhatjalkanen_, ilkeät nähdä, piilousiwat kiwien alle maalla.
+
+Metsässä ollessaan haki Antti _matoja_ syötiksi, sillä illalla aikoi
+hän soutaa onkimaan. Kerro minulle jotakin tutuistasi, sanoi hän
+punaiselle lieralle, joka mateli turpeesen.
+
+Mato sanoi: minä olen _nilwi-eläwiä_. Meillä on niweletön ja jalaton,
+pehmeä ja kinainen ruumis. Kuitenkin saatamme kulkea, niinkuin käärme,
+kooten ja ojentaen ruumistamme. Keskenämme olemme hywin erilaisia.
+Muutamilla on pehmeä ja alaston ruumis. Muutamat owat karwasia, ja
+muutamat asuwat kowassa kuoressa, johonka owat kaswaneet kiini.
+Muutamilla owat silmät, mutta toisilla ei ole silmiä. Ei yhdelläkään
+meistä ole siipiä lentää. Me asumme enimmiten wedessä eli maassa.
+Muutamilla meistä on asunto ihmisten ja eläinten suolissa. Sellaiset
+saattawat matkaan tauteja ja wahinkoa; onpa niitä myrkyllisiäkin
+matoja. Useammat eiwät ole wahingollisia, waan käywät muille ruuaksi,
+ja muutamista on ihmiselle hyötyä ruuaksi ja koristukseksi.
+
+Antti käski Liisan tulla katsomaan nilwi-eläwiä. Tässä on _jouhimato_,
+joka on mustan jouhen näköinen. Tässä oliwat _sukkulamato_ ja
+_heisimato_, jotka syntywät ja eläwät ihmisten suolissa. Näistä on
+monella iso waiwa. Pienen _lieran_ wieressä näkyi iso _onkimato_, joka
+oli wasta sateen jälkeen matanut ylös maasta. Tässä oli musta
+_iilimato_, joka pannaan wertä imemään, kun joku on kipeänä.
+Tässä mateli kiwellä pieni pehmeä _etana_. Hiljaa wetäysiwät
+_näkinkenkäläiset_ ulos kieroista kuoristaan. _Raakut_ taas asuiwat
+juuri kuin kuperakantisissa rasioissa. Tässä oliwat _helmisimpukka_,
+jonka kuoresta löydetään oikeita simpukan helmiä, ja _kiiltoraakku_,
+jonka kuoresta tehdään nappeja ja muita koreita kaluja. Ulkona meressä
+riippui _syötäwä osteri_ kalliossa kiinni ja saatiin siitä ihmisille
+herkkuruuaksi. Kerran ha'in minä, sanoi Antti, näkinkenkiä
+painolastista, joka oli heitetty ulos laiwasta. Siinä oli monta eri
+lajia; siinä oli suuria kokoja lähes aiwan hienonnettuja näkinkenkiä.
+
+Mutta jos saattaisin kulkea meren pohjaa, kuinka lukemattomia
+näkinkenkiä ja raakkuja woisin sieltä poimia! Siellä löytäisin suuren
+_jättiläisraakun_, joka woipi kuortensa wälissä purra pienellaisen
+ankkuriköyden poikki. Siellä näkisin kummalliset _säde-eläwät_, joilla
+on watsa, suu ja raajat, mutta ei päätä. Muutamat niistä owat aiwan
+kuin kinaläjä, joka liikkuu wedessä ja lapset kutsuwat niitä
+_merihyhmelöiksi_. Toisia kutsutaan _meritähdiksi_, ja niillä on kuori
+ympärillä. Toisia istuu lukematon määrä kiinnikaswaneina juurikuin
+oksat puissa, jotka tekewät itsensä. Niin rakentawat _koralli-eläwät_
+koreita punaisia metsiä kiwestä meren pohjaan. Ja koralleista tehdään
+hywiä kaulahelmiä.
+
+Mutta nämä eiwät ole eläwiä, sanoi Liisa kummastellen. Niin, sanoi
+Antti, muutamat owat pitäneet niitä kasweina, ja toiset owat luulleet
+niitä kiwiksi. Kuitenkin owat ne eläwiä, jotka syöwät ja liikkuwat;
+mutta ne kaswawat kuoristaan kiinni toisiinsa. Ja kun monta miljonaa
+sellaisia pieniä eläwiä on kaswanut yhteen, tulee siitä kiwi-metsä eli
+kallio, jossa laiwat saattawat meressä tulla haaksirikkoon. Kun nämä
+eläwät owat kaswein laisia, kutsutaan niitä _kaswi-eläwiksi_. Paitsi
+näitä on wielä muitakin aiwan pieniä, joita kutsutaan _wesiäisiksi_ eli
+_infusioni-eläwiksi_. Niitä on yleensä lukematoin määrä wedessä ja
+luultawasti ilmassakin. Useampia niistä ei woi paljailla silmillä
+nähdä. Mutta wälistä katsoessa wesihernettä suurennuslasilla, nähdään
+lukemattomia sellaisia eläwiä eläwän ja tappelewan yhdessä
+wesiherneessä.
+
+En koskaan enää uskalla juoda wettä, sanoi Liisa. Anttia nauratti.
+Miksi et uskalla? Joka päiwä syömme ja juomme monia tuhansia näitä
+pieniä eläwiä aiwan siitä tietämättä, ja ne eiwät tee meille mitään
+wahinkoa. Mutta nyt olemme nähneet wiimeiset ja alhaisimmat eläinkunnan
+asukkaat. Ylewinnä kaikista näistä eläiwistä on luonnon herra ja
+kuningas, ihminen. Sitä likinnä owat nisäkkäät, jotka likinnä ihmistä
+owat rikkainlahjaiset. Niitä likinnä owat linnut; sitten owat matelewat
+eläwät; sitten kalat; sitten niwel-eläwät. Ja jokaisesta luokasta
+alaspäin näemme muutamia eläinten parhaimpia ruumiin-osia ikäänkuin
+jääwän pois eli muuttuwan. Wiimein näemme alhaisimmissa eläwissä
+sellaisia olentoja, jotka owat kaswikunnan rajalla ja juurikuin sitowat
+nämä molemmat eläwän maailman suuret waltakunnat yhteen. Sillä Jumala
+kaikkiwallassaan on tahtonut sitoa koko luodun maailmansa olennot
+yhteen, toisen toiseensa, niin ettei missään paikassa ole tyhjää lomaa,
+joka eroittaisi hänen luotuja tekojaan toisistaan. Enkelit, ihmiset,
+eläimet, kaswit, kiwet, kaikki owat wieretysten, yksi täydellisempi
+toistaan. Niin nähdään aina niiden, jotka owat toisiaan likinnä,
+luonteineen koskewan toisiinsa. Tämä on luonnon suuri _jakso_, jonka
+alku ja loppu owat Jumalassa, joka kaikki kaikissa waikuttaa.
+
+
+
+Heinäsirkat.
+
+
+Kesällä niityllä käwellessä kuulee heinäsirkkain laulawan ruohossa.
+Tätä eiwät ne tee suullaan, waan takajalkojaan kihnuttamalla siipiinsä.
+Tämä on niistä lystiä. Eiwät heinäsirkat ole ollenkaan wahingollisia
+tässä maassa, waan lämpimämmissä maissa woiwat ne tehdä hirmuista
+häwiötä. Raamatussa puhutaan niistä suurista rasituksista, joita Jumala
+antoi tulla Egyptin maalle. Niissä puhutaan heinäsirkkainkin
+häwityksistä. Sitä antaa Jumala tapahtua luonnollisista syistä. Niin
+tapahtuu nimittäin muutamina wuosina, että heinäsirkkoja sikiää
+suunnattomasti niiden kotimaissa tuolla kaukana Aasiassa. Kun siellä ei
+ole niillä enää mitään syömistä, muuttawat ne lukemattomat parwet pois
+toisiin maihin. Siellä laskeuwat ne juurikuin synkkä pilvi pelloille,
+niityille ja metsiin ja syöwät muutamassa hetkessä kaiken kaswun.
+Silloin käsketään kaikki tienoilla olewa wäki häwittämään tätä
+maakunnan rasitusta. Petolintuja keräypi paljolta syömään
+heinäsirkkoja. Usein sattuu, että tuuli ajaa miljonittain näitä pieniä
+eläwiä merelle, johon ne putoawat ja hukkuwat. Näin häwenewät ne
+tawallisesti wähässä ajassa. Monessa paikassa eteläisissä maissa syöpi
+kansa heinäsirkkoja, joita suolataan, sawustetaan eli kuiwataan
+auringossa.
+
+
+
+Kimalaisten talous.
+
+
+Kalat, jotka usein kulkewat isoissa parweissa, eiwät tiedä ystäwyydestä
+eikä keskinäisestä auttawaisuudesta. Sitä enemmän näkee näitä luonteita
+muutamilla hyönteisillä. Eiwät kaikki meistä ole nähneet mettiäisiä ja
+ampiaisia. Ne eläwät kimalaisten tawalla monta yksissä yhteisessä
+pesässä. Ymmärtäwät ihmiset rakentawat kimalaisille walmiin pesän,
+johon kimalaiset itse saawat tehdä sisuksen. Tule, menemme tuolle
+isolle kimalaispesälle puutarhaan. Siinä on yksi ainoa emä, jota
+kutsutaan _kimalais-emäksi_, joka on kaikkein kimalaisten emä. Se asuu
+isoimmassa kammiossa; kaikki muut palwelewat ja hoitawat sitä. Samassa
+pesässä on 700 (seitsemänsataa) koirasta, joita kutsutaan _kuhnuriksi_,
+kun owat laiskoja eläwiä, jotka eiwät tee työtä. Mutta 10 ja aina
+15,000 (kymmenen ja aina wiisitoista-tuhatta) on siinä työkimalaista,
+ja nämä owat sellaisia asukkaita pesässä, jotka eiwät ole koiraita
+eiwätkä naaraita. Ne owat pienimmät ja ahkerimmat, niiden näkee
+alinomaa lentelewän ympäriinsä kukissa. Karwasissa jaloissaan wiewät he
+kukista kotiinsa kukkain siemenjauhoja, joista toiset kimalaiset
+tekewät _waksia_. Waksista tekewät he pesään kuusikulmaisia kamareja,
+joissa asuwat. Niissä talleltawat he _hunajan_, jota owat imeneet
+kukista ja jota syöwät syksyllä ja kewäillä; mutta talwella nukkuwat
+enimmästi tainnoksissa. Monta pientä kammiota on walmistettu sikiöille.
+Siinä panee kimalais-emä munan kuhunkin kamariin. Munasta mataa toukka.
+Heti owat työkimalaiset syöttämässä toukkaa, siksi kuin tämä tulee
+koteroon. Kotero muurataan kohta kammioonsa; owi tukitaan waksilla.
+Aikaa kuluu. Kun uusi kimalainen on koterossaan saanut oikean muotonsa,
+mataa se ulos ja alkaa kohta tehdä työtä. Niin kummallinen on eläinten
+luonto. -- Ihminen tyhjentää kimalaisten pesiä. Waksista waletaan
+kynttilöitä, ja sillä waksataan lankoja, joilla waatteentekijä ompelee.
+Hunajata ko'otaan ja käytetään makeisiin juomiin. Mutta elä ärsytä
+kimalaisia; woitpa saada koko joukon päällesi. Ne pistäwät sinua
+teräwällä piikillään, ja silloin ajettuu se paikka. Onpa nähty
+kimalaisparwen tappawan ison hewosen.
+
+
+
+Muurahainen.
+
+
+Menemmepä nyt muurahaisen tykö. Oppikaamme hänestä mitä hywä sopu,
+ahkeruus ja wäsymättömyys woipi saada maailmassa toimeen. Nämä
+siiwilliset muurahaiset owat koiraita ja naaraita, jotka lentäwät
+jonkun ajan isoissa parwissa ympäriinsä ja tulewat juurikuin sateena
+alas; mutta sitten kadottawat siipensä. Ne owat laiskoja ja jättäwät
+kaiken waiwan työmuurahaisille. Mutta nämäpä owatkin sitä ahkerampia.
+Nämä tekewät kaikki työt, rakentawat pesät, kokoawat ruokaa ja hoitawat
+sikiöitä. Pesä, jonka näet, ei ole hywin korkea; kuitenkin asuu sen
+kammioissa ja kerroksissa yhdessä monta tuhatta muurahaista. Koko kesän
+kuljettawat ne siihen hawunneuloja rakennus-aineeksi ja pieniä
+hyönteisiä ruuaksi. Katsoppa tuota pientä muurahaista, joka wetää isoa
+kortta takaperin! Korsi on hänelle liian raskas; hän ei woi sille
+mitään. Mutta ei se jätä työtään keskitekoiseksi. Muuan kumppaneista
+rientää siihen. Molemmat ryhtywät woimineen kiinni, ja wiimein jaksawat
+he kuljettaa korren. Nakataanpa pieni oksa pesään; muurahaiset
+juoksewat sen yli ja koettawat saada oksaa pois. Nakataanpa siihen
+sittisontiainen; muurahaiset luulewat sittisontiaisen tulewan
+päällensä. Siinä wastustawat he urhoollisesti; sittisontiainen on
+pahoissa päiwissä ja kokee kaikin woimin päästä tiehensä pesästä.
+Käärme, joka on paljoa isompi, waroo kyllä tulemasta muurahaispesään;
+siinä tulisi hänelle kyllä tuho. Niin ahkerat, ymmärtäwät, auttawat ja
+urhoolliset owat muurahaiset. Jos niiden pesää häwitetään, pantawaksi
+kuumaan weteen hauteeksi sairaille ihmisille, nähdään muurahaisten
+hywin sukkeloina kantawan muniaan ja walkeita koteroitaan. Ne alkawat
+kohta rakentaa uutta pesää. Muurahaiset häwittäwät paljo wahingollisia
+hyönteisiä puutarhoissa; mutta työlästä on istua ruohokossa, jossa
+muurahaisia juoksentelee ympäriinsä.
+
+
+
+Hämähäkki.
+
+
+Parempi on katsoa ahkeraa muurahaista, kuin tuota raateliasta
+hämähäkkiä. Mutta sen ihmeellistä älyä täytyy meidän kuitenkin
+kummastella. Näetkö, tuolla on hämähäkki kutomassa werkkoa kahden oksan
+wälille waarainpensaassa. Sepä nyt miettii mistä tuuli käypi. Sitten
+laskee se oksalta pitkän langan riippumaan ja antaa tuulen puhaltaa
+lankaa toiseen oksaan kiini. Nyt on sillä silta molempien oksain
+wälillä pensaassa. Tätä siltaa myöten kulkee se edestakasin, kutoen
+werkkoansa. Se kutoo langan lankaan, ja kaikki langat käywät ulos
+keskuksesta, juurikuin säteet tähdessä. Jopa on werkko walmiina.
+Istuupa hämähäkki keskelle waanimaan. Tuossa surisee paarma. Se on
+liian suuri; se lentää werkon läpi. Kohta rientää hämähäkki parantamaan
+werkkonsa reikää. Elähän wielä! Tuolla tulee kärpänen. Se tarttuu
+werkkoon. Turhaan kokee se pyrkiä siitä irti. Hämähäkki töytää siihen,
+kutoo sen ympärille juurikuin kerän kinasia lankoja, tappaa sen ja imee
+nesteet sen ruumiista. Sitten asettuu hän taas wahtiin. Nyt tulee pieni
+perho. Woipikohan tuo murtaa tietä itselleen werkon läpi? Ei, se
+tarttui kiinni, se kiertyi siihen. Hämähäkki tulee. Perho raukka, nyt
+on kyllä sinulla loppu käsissä. Mutta eläpä, autetaanpa sitä. Nyt
+rewimme werkon rikki. Hämähäkki juoksee pakoon, ja perho lentää
+liuwottelee kiitollisena tuonne niitylle kukkiin.
+
+
+
+Mehiläinen ja kyyhkynen.
+
+
+    Purohon putos mehiläinen,
+    Mut tuonpa huomas kyyhkyläinen.
+    Hän kohta, säälein sydämestä,
+    Lens puuhun ylös nopeaan
+    Ja pienen lehden lehväksestä
+    Pudotti veteen nokaltaan
+    Lautaksi pikku-elävällen,
+    Vaarasta päästä maalle jällen.
+
+    Kun sitten kerran kyyhkynen
+    Lens illall' lehdon siimeesen
+    Ja kukers siellä iloksensa,
+    Oksalla istuin yksinään,
+    Niin metsämiespä pyssyään
+    Ojensi, häntä tappaaksensa.
+
+    Mut siihen mehiläinen lensi
+    Ja käteen pistämähän ensi,
+    Ett' tuntui kipeätä tekevän,
+    Pau! luoti lähti nyt -- mut syrjähän.
+    Pelastuneena kyyhky lens. -- Mun ystäväin!
+    Kas, hyvänteko palkitahan aina näin.
+
+
+
+
+
+Eläinten tavoista.
+
+
+    Jalous, miehuus _jalopeuran_ aina olkoon sulla,
+    Vaan et kuin _tiikeri_ saa julmaks verenjuojaks tulla.
+    Kuin _kyyhky_ ole siivo, kuin _lammas_ lakea.
+    Vaan ei kuin _aasi_ tuhma, kuin _kissa_ kavala,
+    Ain' ole uskollinen myös kuin _koira_ ihmisellen,
+    Vaan älä imartele sä kuin hänkin lieherrellen.
+    Suruton ole, riemuinen kuin _lintu_ laulukieli,
+    Ja viisas, älä viekas vaan kuin _kettu_ myrkkymieli.
+    Ykspäinen älä ole kuin _härkä_ jörö on.
+    Kuin _joutsen_ puhdas ruumiis ja sielus olkohon.
+    Kuin _kala_ ole äänetön kun sulle uskotaan
+    Salainen asia. Kuin _oravainen_ nopsa liikkumaan.
+    Kateudesta älä halkea kuin teki rietas _konna_.
+    Pelosta älä vapise kuin _jänis_ miehuutonna.
+    Käy edespäin, ei taaspäin kuin _krapu_, kulkeissas.
+    Äläkä ole _susi_ ahne, ei liukas _angerjas_,
+    Ei _sika_ siivoton. Ei kaksipäinen kieles
+    Kuin _käärmeen_ olko. Pyrkikökön mieles
+    Taivasta kohti niinkuin _kotka_ kohoumaan.
+    Äl' loiku laiskana kuin _karhu_ luolassaan.
+    Kuin _hevonen_ sä ollos myös virkku, rivakka,
+    Ja älä vitkastele kuin hidas _etana_.
+    Sä älä _riikinkukkona_ vaan vaatteiltasi loista.
+    Kas _kalkkuna_ kuin pöyhkeilee; sun tapas olkoon toista.
+    Äl' _apinana_ matki. Jos olet nuori vielä,
+    Äl' yhdy _korpin_ huutoon, vaan laula _leivon_ kieltä.
+    Otappas _muurahaiselta_ myös oppi ahkerasta.
+    Ja ime mesi kukasta vaikk' kaikkein karvaimmasta
+    Kuin _mehiläinen_. Tee luja työ, kuin _korallien_ luoma,
+    Vuossatojakin kestävä. Nää kaikki hyvin huomaa.
+    Oi ihminen, ylevin ja jaloin elävistä.
+    Niin luontokappaleistakin sä opit hyödyllistä.
+
+
+
+
+Seitsemäs Luku.
+
+Kasveista.
+
+
+Tuossa pienessä huoneessa liki herrastalon veräjää asuu vanha mies. Se
+on puutarhanhoitaja, joka tekee niin ahkerasti työtä lapiolla ja
+rautaharavalla puutarhassa. Se näyttää niin hyvältä ja ystävälliseltä,
+jonkalaiseksi se tulee, jolla on alinomaa tekemistä semmoisen kanssa,
+joka on kaunista luonnossa. Hän kutsuu puita oppilaisikseen, ja kukkia
+neitosikseen. Hän pitää niitä hyvinä, juurikuin hyvä isä lapsiaan, ja
+selvästi on nähtävä, kuinka ne menestyvät hänen hoidossaan. Kasvit ovat
+hänen rikkautena, ja ne palkitsevat monikertaisesti hänen vaivansa. Ei
+hän voi ymmärtää, kuinka kevytmielisillä ihmisillä on sydäntä
+vahingoittaa kasveja ilman mitäkään hyötyä. Nähtyään jonkun pojan
+vahingoittavan puun kuorta, sanoo hän pojalle: ajatteletko mitä teet?
+Tämä puu on kaunistuksena ja varjona koko tienoolle. Ihmisille ja
+eläimille on siitä iloa pitkiksi ajoiksi; mutta aivan suotta
+vahingoitat sinä sitä, joka on tarvinnut monta vuotta kasvaaksensa.
+
+Ja toiselle pojalle sanoo hän: jos haluat vähällä vaivalla tehdä
+jotakin kaunista, josta sinulle ja muille on kauvan iloa, niin istuta
+puu. Se kasvaa nukkuissasikin.
+
+Ja tuolle tyttöselle sanoo hän: pane kukkia keväillä puutarhaasi ja
+talvella kruukkuihisi. Hoida ne hyvästi ja kastele niitä usein. Se
+iloittaa ihmisen sydäntä nähdessään viattomia kasvavan maan päällä ja
+kukoistavan hänen ystävällisessä hoidossaan.
+
+Usein käski hän minua, kulkeissani veräjän läpi, tulemaan puutarhaan.
+Siellä puhui hän minulle kauniita opetuksia kasvien monenlaisuudesta.
+Ja mitä hän puhui, sanon minäkin nyt teille. Mutta kaikkia et sinä
+vielä voi ymmärtää. Vielä on sinulla paljo oppimista vanhemmaksi
+tullessasi.
+
+Tule veljeni, tule sisareni, menemme ulos tuonne isoon metsään. Siellä
+on paljo kasveja. Mistä tiedämme niiden ei olevan eläimiä? Siitä,
+etteivät kasvit tunne, jos niihin koskemme; ja siitä, etteivät ne,
+niinkuin eläimet, voi itsestään liikkua edes ja takaisin-päin.
+
+Mistäpä tiedämme niiden ei olevan kiviä? Siitä, että kasvit ensin ovat
+pieniä ja sitten kasvavat isommiksi; siitä, että ne kasvavat sisäten,
+nestetten ympärijuoksusta; siitä että ne tarvitsevat ruokaa, että ne
+elävät jonkun ajan ja sitten kuolevat.
+
+Katso, koko maa on Jumalan ihana puutarha. Siinä on Jumala istuttanut
+kaikkein erilaisimpia kasvuja, aivan suuresta petäjästä, jonka latva
+ylettyy pilviin, aina tuohon pienoiseen homeesen, joka kasvaa kaapissa
+olevassa leipäpalasessa. Mutta kaikki kasvit ovat toistensa laisia
+siinä, että ne kasvavat siemenestä, ja jokainen kasvi antaa siemeniä
+uusille kasveille, jotka ovat samaa lajia.
+
+Tule, istu tähän pihlajan oksain alle ruohokkoon. Koko pihlaja on
+valkeana _kukista_, jotka levittävät ympärillensä suloisen hajun.
+Näiden kukkain kasvettua jonkun ajan, putoavat niistä kukanlehdet, ja
+sitten kasvaa kukan sijaan pihlajanmarja, joka on hedelmä ja jossa on
+monta siementä. Siemen, pudottuaan multaan, turpeutuu lämpimästä ja
+kosteudesta. Itse se kuolee, mutta siitä kasvaa uusi elo. Siemenestä
+lähtee säie alaspäin ja säie ylöspäin, ja silloin sanotaan: siemen
+_itää_. Siinä nousee _oras_ ylöspäin yhtenä eli kahtena hienona
+lehtenä, joita kutsutaan _sirkkalehdiksi_, josta sitten tulee _korsi
+eli varsi_. Juuri haaroittuu monelle suunnalle ja imee elatusta maasta.
+Korresta eli varresta lähtee uusia _vesoja_, jotka kasvavat _oksiksi ja
+haaroiksi_. Oksat kantavat sitten _lehtiä_, jotka imevät elatusta
+ilmasta. Kesän tullessa ja kasvin päästyä isommaksi, tekee se
+_silmikoita eli urpia_ ja alkaa kukkia. Kukista kasvavat sitten
+hedelmät, joissa on taas uusia siemeniä, ja siemenistä kasvaa taas
+uusia kasveja.
+
+Tarkasti katsoessamme kukkia, näkyy muutamissa olevan keskellä
+juurikuin rihma eli nasta. Tämän alapuolesta, joka aikaa myöten kasvaa
+loppuun, tulee sitten hedelmä. Toisissa kukissa on yksi eli useampi
+rihma, joiden nenässä on pieni nyhämäinen nasta; tämä on se, jossa on
+siitepöly. Usein on näitä erinäisiä laitoksia samassa kukassa. Katsoppa
+tuota pientä kukkaa, joka on kuvattu tähän kirjaan sivulle. Se on
+aurankukka. Keskellä kukkaa on pieni rihma, jonka pää on halki, se on
+se, josta sitten hedelmä ja siemen kasvavat. Sen ympärillä on neljä
+muuta rihmaa, nasta päässä. Näissä rihmoissa on siitepöly. Niitä
+suippoja lehtiä, jotka alapuolella ovat kukan ympärillä, kutsutaan
+kukanverhoksi; mutta ne viisi lehteä yläpuolella ovat kukkalehdet.
+Toinen kasvi kukan vieressä on rukiin olki tähkäneen.
+
+Muutamilla kasvilla, niinkuin sienillä ja sammalilla, ei ole kukkia;
+mutta kaikilla kasveilla ovat siemenet. Yksi jyväkasvin tähkä
+antaa 50 ja 100 siementä. Muutamat puut antavat miltei 500,000
+(viisisataatuhatta) siementä yhtenä kesänä. Ja kuitenkin voivat kasvit
+enetä monella eri tavalla. Eräänä päivänä nä'in puutarhanhoitajan
+leikkaavan halavasta oksan ja pistävän sen märkään maahan. Sitten
+taittoi hän aaprotipensaasta oksan ja pisti senkin maahan. Miksikä
+teette niin? kysyin minä. Sen tulet tietämään yhden eli kahden viikon
+perästä, sanoi puutarhanhoitaja. Niinpä kävikin. Sen ajan kuluttua
+alkoi halavan oksaan ja aaprotiin kasvaa pieniä vesoja. Siitä ymmärsin
+niistä samassa kasvaneen pieniä juuria alaspäin maahan. Ja näin tuli
+halavan oksasta koko halava, ja katkastusta aaprotista koko
+aaprotipensas. Sellaista oksaa kutsui puutarhanhoitaja _panovesaksi_.
+Mutta kun hän leikkaamatta sujutti oksan maahan juurtumaan, kutsui hän
+sitä _juurrukkaaksi_.
+
+Toisen kerran näin puutarhanhoitajan leikkaavan oksan omenapuusta ja
+sen hyvin tarkasti sovittavan kasvavaan pihlajaan. Muutaman ajan
+kuluttua alkoi se oksa kasvaa omenia, koko muun puun osan kasvaessa
+pihlajanmarjoja. Tämä oli hyvin kummallista. Näetkö, sanoi
+puutarhanhoitaja, olen _istuttanut_ omenia pihlajaan.
+
+Mikä on syynä siihen, että lehdet lakastuvat syksyllä? Se, että nesteet
+eivät enää nouse puun suoniin lämpimän ja valon vähettyä. Silloin kasvi
+levähtää, juurikuin eläin nukkuu. Talvella ovat useat puut
+tainnoksissa; mutta jos koetat keväillä kuoria puusta kuorta, näetpä,
+kuinka se on jälleen märkänä sisäpuolelta. Silloin nesteet nousevat
+uudestaan, ja siitä puhkeevat lehdet. Muutamat eläimet nukkuvat avoimin
+silmin. Ja näin nukkuvat hakopuutkin talvella, vaikka ovat viheriöinä
+koko vuoden ajan. Mutta kuumissa maissa, joissa on alinomainen kesä,
+kasvit aivan vähä nukkuvat.
+
+Olen nähnyt kasveja, jotka elävät monta vuotta ja joita siksi kutsutaan
+_monivuotisiksi_. Sellaisia ovat puut, joista muutamat tulevat usean
+tuhannen vuoden vanhoiksi. Mutta niitä kasvuja, jotka yhtenä vuonna
+itävät ja toisena vuonna kukkivat ja sitten lakastuvat, kutsutaan
+_kaksivuotisiksi_. Sellaisia ovat kaali ja juurikas. Ja niitä, jotka
+elävät ainoastaan keväistä syksyyn, kutsutaan _vuosinaisiksi_.
+Sellaisia ovat pellava, hamppu ja monta kukkakasvia. Muutamia, niinkuin
+resedakasvia, _viljellään_ kruukuissa talvella. Muutamia, niinkuin
+ruista ja ohraa, _kylvetään_ peltoon ihmisten ruuaksi. Muutamat
+_istutetaan_ siihen, jossa ne eivät muutoin kasvaisi, niinkuin
+hedelmäpuut, marjapensaat, sipulit ja potaatit. Sillä kaikki kasvit
+eivät menesty kaikissa paikoissa, vaan Jumala on antanut jokaiselle
+kasvilajille sellaisen asuinpaikan, joka sillen on sopivin. Oletko
+nähnyt, kuinka kukkakasvit mieluisesti kallistuvat akkunanruutuun päin?
+Kaikki kasvit tarvitsevat valoa ja kallistuvat mieluisesti sinne päin,
+josta Jumalan päivänvalo kirkkaimmin lankeaa niihin. Mutta muutamat
+kasvavat ainoasti vedessä, muutamat kovassa auringon valossa, muutamat
+paremmin varjossa, muutamat märässä maassa ja muutamat kuivissa
+paikoissa. Muutamat, niinkuin muuan laji sammalia, kasvavat toisissa
+kasvuissa. Ja muutamat tarvitsevat ison lämpimän, niin että ne ainoasti
+kasvavat kuumissa maissa; mutta muutamat tytyvät vähempään lämpimään ja
+kasvavat täällä kylmemmässäkin maassa. Etinnä tuolla pohjoisessa ja
+etelässä, jossa on alinomainen talvi, ei ole enää ikuisen lumen alla
+yhtään kasvia.
+
+Kasveja on sanomattoman paljo maan päällä. Kuka voipi lukea puut
+metsässä eli jyväkasvien olet pellolla eli ruohot kedolla. Jumala teki
+ne niin moniksi, että ne kaunistaisivat maan viheriäisyydellään ja
+tulisivat ihmisille ja eläimille ravinnoksi. Sillä kaikilla elävillä
+olennoilla on ravinto kasvikunnasta. Itse leijonakin kuolisi nälkään,
+jos ei sillä olisi muita eläimiä ruuaksi; ja nämä eläimet, joita
+leijona syöpi, ovat eläneet kasveista. Siksi on Jumala suonut
+kasvikunnan tuottamaan hyvänmakuisimpia ja suloisimpia hedelmiä. Ja
+sitten on hän niin laittanut, että nämä hedelmät saavat olla rauhassa,
+siksi kuin _kypsyvät_. Tätä ennen maistuvat ne pahalle ja kutsutaan
+_raa'oiksi_. Mutta oikein kypsyttyään putoavat ne usein itsestään alas
+ja juurikuin sanovat sivukulkijalle: tule ja ota minut!
+
+
+
+Puista.
+
+
+Tuuli suhisee metsässä; männynkärkät putoavat maahan. Jonkun ajan ajaa
+niitä tuuli ympäriinsä; mutta viimein tarttuvat ja pysähtyvät ne
+hietaan. Sitten itävät nuo pienet siemenet, joita on kärkän sisässä
+kovain suomujen alla. Pieni vesa nousee maasta. Jo silloin on siinä
+pieniä viheriäisiä neuloja, joita kutsutaan _havunneuloiksi_. Vielä on
+se pienenä; hevonen voipi sen polkea, karhu voipi sen purra poikki.
+Pian kasvaa se korkeammaksi; jo voipi siinä eroittaa rungon ja useita
+oksia. Vuosia kuluu; monta kesää sataa; monta talvea tuiskuaa. Varsi
+kohoaa aina ylemmä; oksat tulevat aina isommiksi. Kahdenkymmenen vuoden
+kuluttua on se pieni vesa tullut isoksi puuksi. Alimmaiset oksat ovat
+lakastuneet ja pudonneet pois. Ylimmäiset oksat ovat puun latvana.
+Kuudenkymmenen vuoden perästä ei mänty enää kasva pituudelleen. Mutta
+se kasva vielä vahvuudelleen. Jos se on hyvää laatua ja kasvaa
+sopivalla maalla, tulee siitä petäjä, josta saadaan suuri pölkky eli
+paksu masto. Juuresta hakattuna näkee sen sisällisen muodon.
+Sisimmäisenä on _ydin_ eli sydän. Sydämen ympärillä on _puu_. Puun
+ympärillä on _mäihä eli jälsi_. Mäihän ympärillä on _kuori_. Kuoren
+päällä kihoilee _pihka_. Ja tarkasti katsoessa hakattua päätä, näkee
+siinä keltasia lustoja eli renkaita puussa, toinen toisensa takana,
+sydämestä kuoreen asti. Sillä joka vuonna on puu tullut sen verran
+vahvemmaksi, kuin on väliä yhdestä renkaasta toiseen. Lustot luettua
+saapi niistä tietää puun ijän.
+
+_Mänty_ on havupuu, jonka juuri pistää syvälle maahan. Se on kalliin
+puunlajimme. Sen rungosta hakkaamme hirsiä ja palkkia, eli sahaamme sen
+lankuiksi ja laudoiksi. Sen pihkasta saamme hartsia eli poltamme sen
+tervaksi. Mikä on tuon toisen pitkän havupuun nimi, joka seisoo
+metsässä männyn vieressä ja jolla ovat niin pitkät riippuvat oksat? Se
+on kaunis _kuusi_, jonka harvasyisempi puu paukkuu niin iloisesti
+tulessa. Sen juuret levenevät likempänä maan pintaa ympäriinsä. Ja mikä
+on tuon puun nimi, jolla ovat hienommat havunneulat ja mutkaset oksat
+ja pienet hyvänhajuiset marjat? Se on _kataja_, jonka hienoksi
+hakattuja oksia piristellään tuvan lattialle. Mutta usein ei kataja
+tule puuksi, vaan on pensaana, joka kasvaa pitkin maata.
+
+Minä sanoin: eikö ole muuta puuta, joka on petäjää pitempi?
+Puutarhanhoitaja sanoi: etkö ole lukenut raamatussa kuningas Salomonin
+rakentaneen Jerusalemin temppelin Libanon'in vuorelta tuoduista
+setripuista. _Setripuu_ on hyvänhajuinen havupuu, paljoa pitempi
+petäjää. Vielä muitakin havupuita kasvaa muissa maissa. Siellä
+rakennetaan laivoja noista pitkistä _Saksan kuusista_. Siellä
+istutetaan _sypressipuita_ rakasten ystäväin haudoille murheen
+muistokuvaksi.
+
+Kävellessäsi metsässä havaitset pian havupuiden kasvavan kovemmassa
+maassa, hiedassa ja kivikossa. Sitten tulet toiselle paikalle, jossa
+maa on pehmeämpää ja usein märempää. Siinä kasvaa aivan muita puita,
+joilla on havunneulain sijassa oksissa hienoja lehtiä. Silloin sanot:
+olemmepa tulleet lehtimetsään, sillä nämä puut ovat _lehtipuita_.
+Olethan nähnyt _ylevän tammen_, jonka siemenet ovat piilossa pyöreissä
+terhoissa? Aivan hitaasti se kasvaa; siksi tuleekin se hyvin vanhaksi
+ja aivan kovaksi. Kun tahdotaan rakentaa oikein lujaa laivaa,
+rakennetaan se varsinkin tammesta. Mutta jos et ole nähnyt tammea, joka
+kasvaa ainoasti Etelä-Suomessa, olethan ainakin nähnyt _koivun_, joka
+kasvaa yleensä aina Lapinmaahan saakka. Se on tuo, joka seisoo tuvan
+ulkopuolella riippuvine oksineen ja lehtineen, ja josta saadaan
+sitkeintä työainetta ja parhainta polttopuuta. Puukkosi pää on tehty
+sen juuresta, kovasta visasta. Elä revi pois sen valkeaa tuohta, sen
+vielä kasvavana ollessa. Elä juoksuta paljo pois sen hyvää mahalaa; puu
+menettää silloin nesteensä ja kuolee. Muistathan tuon tummanviheriäisen
+_lepän_, joka kasvaa märissä paikoissa ja tulee kuorittuna punaseksi?
+Muistathan _pihlajan_ ja _tuomen_ suloisine valkeine kukkineen ja
+hyvine marjoineen? Muistathan suoran _haavan_, jonka lehdet alinomaa
+vapisevat tuulessa? Muistathan _halavan_ ja _raidan_, jotka ovat niin
+hauraita, ja sen notkean _pajun_, joka mielellään haaraupi pensaaksi?
+Et ole tainnut nähdä kaunista lehtevää _vaahteraa_, et kaunista
+_saarnia_ ja _jalavaa_ valkeine kukkineen ja _niinipuuta_, jonka
+sisuskuoresta tehdään niinimattoja? Mutta jos niitä olet nähnyt
+Etelä-Suomessa, et ole kuitenkaan nähnyt _pyökkipuuta_, vaikka tunnet
+puustavit. Muinoin leikattiin ne sellaiseen kovaan puuhun, niillä
+präntättäväksi. Ja _mahognipuuta_ ja _ebenholtsia_ eli mustaa puuta ja
+monta muuta kallista puunlajia olet nähnyt ainoasti huonekaluissa,
+joita nikkari tekee. Sillä nämä puut kasvavat vaan lämpimissä maissa.
+
+Puutarhassa näin useita hedelmäpuita, joiden mehukkaat hedelmät olivat
+hyviä syödä. _Omenapuu_ seisoi keväillä aivan lumivalkeana kukista, ja
+syksyllä painoivat omenat kaikki oksat sujuksiin. Vesi tuli suuhuni
+katsoessani _päärynäpuuta_ ja _kirsimarja-puuta_. Poimi vaan ja syö,
+sanoi puutarhanhoitaja. Sitten saatat istuttaa siemenet, sillä se on
+hyvin hupaista. Entä kun saat omenat kasvamaan vielä Pohjanmaallakin.
+Hämeessä kasvaa sekä omenia että kirsimarjoja. Etelä-Suomessa kasvaa
+vielä päärynäpuitakin. Jos sinulla on hyvä onni, saat vielä luumujakin
+_luumupuusta_. Mutta maamme on kovin kylmä eteläisille hedelmäpuille.
+Seuraa minua ansariin, niin näytän sinulle monta sellaista.
+
+Ansari, mikä se on? kysyin minä. Puutarhanhoitaja sanoi: se on huone,
+varsin rakennettu sellaisia ulkomaalaiskasveja varten, jotka
+tarvitsevat hyvää lämmintä ja jotka paleltuisivat, jos ne olisivat
+ulkona. Sellaista ansaria saatetaan lämmittää ja siinä on eteläpuolella
+suuria akkunoita. Oletko koskaan syönyt _väskynöitä, manteleja,
+saksanpähkinöitä, sitruneja, pomeranseja ja viikunia_? Olen; sanoin
+minä, niitä olen ostanut kaupungissa. Kaupunkiin tuodaan niitä
+laivoilla merta myöten, sanoi puutarhanhoitaja. Tässä näet ne kaikki
+kasvavan puissa. Oletko koskaan juonut _kahvea_? Olen kyllä. Tässä näet
+kahvipuun, jonka siemenet kuivataan, ja sitten niitä poltetaan ja
+jauhetaan kahvimyllyssä. Oletko juonut suklaatia? Olen sitäkin. Tässä
+näet _kakaopuun_, jonka hedelmistä tehdään suklaatikakkuja.
+
+Täällä ansarissa kasvaa hyviä kryytejä ja hyödyllisiä puulajia, joita
+tuodaan kaukaa meritse. Oletko maistanut _kanelia ja kryytineilikoita
+ja laakeripuun_ lehtejä lakritsin ympärillä. Olen kyllä. Tässä näet
+niiden kasvavan puissa. Oletko maistanut _kiina_ nimistä lääkettä, ja
+oletko tuntenut _kanvertin_ väkevää hajua? Olen senkin sairaana
+ollessani. Tässä näet niitäkin. Kiina on puun kuorta ja kanvertti on
+puun pihkaa. Tässä on toinen puu, jonka pihasta saadaan _kautsukkia_
+eli _gummielastikumia_ ja tässä on toinen, jonka pihasta saadaan
+sitkeää _guttaperkkaa_. Tässä on _brasiljapuu_, josta sahattuja jauhoja
+värjäri panee painolaitokseensa, ja kevyt _korkkipuu_, josta leikataan
+korkkeja puteleihin.
+
+Tässä on _öljypuu_, josta luet niin paljo raamatussa, sanoi
+puutarhanhoitaja. Mutta ne suuret _palmapuut_ ovat niin korkeat,
+etteivät ne mahtuisi ansariin. Kerron sitten sinulle niistä jotakin
+enemmän.
+
+
+
+Pensaista ja kyönnöksistä.
+
+
+Pane viinamarja maahan, niin itävät sen siemenet ja kasvavat ylös
+vesoina. Mutta jokaisesta vesasta ei tule puuta, vaan pensas. Ja useat
+pensaat ovat, niinkuin puutkin, monivuotisia kasveja, mutta paljoa
+pienempiä niitä. Niillä ei ole, niinkuin puilla, oikeaa vartta, vaan
+oksat levenevät hajalleen juuresta.
+
+Kesän kuluttua eteenpäin menen mielelläni poimimaan hyviä marjoja
+_vaarain- ja viinamarjapensaista_. Niitä löydän metsässä kasvavina;
+mutta _karviaismarja-pensaita_ istutetaan puutarhaan, ja
+_pähkinäpensas_ hyvine pähkinöineen ei kasva ylempänä pohjoispuolella
+maata. Kerran sairastin, ja silloin join _seljapensaan_ kukista
+keitettyä teetä. Jälleen terveeksi tultuani oli keskikesä. Silloin
+puhkesivat _syrenein_ sulohajuiset, sinenpunertavat kukat, ja
+_orjantappurapensaat_ olivat aivan punaisina ruusuista. Niiden lemu oli
+lääkkeenä väsyneelle mielelleni. Aivan siitä asti on ruusuin suloinen
+haju ollut minusta mieluista. Olen nähnyt niitä monellaisia,
+yksinkertaisia ja kaksinkertaisia. Ja kättäni naarmittua sen teräviin
+piikkiin olen sanonut ruusupensaalle: muut sinua toruvat; minä annan
+sinulle anteeksi kauneutesi tähden.
+
+Ansarissa näin ihmeellisiä pensaita. Siinä oli _teepensas_, jonka
+kuivatuista lehdistä keitetään tavallista teetä. Siinä oli
+_lakritsipensas_ ja _pippuripensas_, jonka karvaista marjoista tehdään
+kryytejä ruokaan. Siinä oli vuotuinen _pumpulipensas_, jonka siemenistä
+nykitään nuo hienot pumpulit. Sitten kartataan pumpulit, kehrätään
+langoiksi ja kudotaan pumpulivaatteeksi.
+
+Metsässä näin minä muutamia hyvin pitkiä pensaita, jotka kasvoivat
+pitkin maata. Sellaisia kutsuttiin _varvuiksi_. Mutta eivät ne olleet
+mitään pahoja ja vaarallisia varpuja, sillä niissä kasvoi _mustikoita,
+juolukoita ja puoloja_. En pitänyt niin vaaria _variksenraakuista_ ja
+_sianpuoloista_. Mutta _pursuja_ on hyvä panna haudeveteen, ja ruskea
+_kanerva_ kaunistaa erämaan hietikotkin kauniilla vaaleanpunaisilla
+kukillaan.
+
+Kauvan olin miettinyt tuota tärkeätä asiata, josko rusinat kasvaisivat
+puissa. Muutamana päivänä rohkenin tätä kysyä puutarhanhoitajalta.
+Hänpä näytti minulle kummallisen kasvin, jolla oli niin pitkä ja hoikka
+varsi, ettei se voinut kantaa omaa pituuttaan. Siksi oli se kääritty
+pitkän seipään ympärille, joka seisoi tukena sen vieressä. Sellaisia
+kasveja kutsutaan köynnöksiksi, sanoi puutarhanhoitaja. Ja tämä on
+_viinakyönnös_. Sen hedelmät kasvavat, juurikuin pihlajanmarjat,
+tertuissa ja kutsutaan _rypäleiksi_. Muutamista rypäleistä puristetaan
+viiniä. Toisia pannaan sokeriin ja kutsutaan _kruukkurusinoiksi_.
+Toisia taas kuivataan ja kutsutaan rusinoiksi. Sellainen köynnös on
+_humalakin_, joka kasvaa humalamaissa, ja _muratti_, joka kiipeää
+muureja ja seiniä myöten ylös. _Kurkut_ ja _melonat_, joita viljellään
+ansaripenkeissä, ovat köynnöskasvien laisia, mutta ne kiertelevät
+paremmin pitkin maata.
+
+
+
+Yrttejä ja ruohoja.
+
+
+Kesällä ulkona kävellessäni näen suloisen viheriän katteen olevan
+maalla. Monia tuhansia yrttikasveja elää niityillä ja metsäin mäillä
+lyhyen kukoistus-aikansa. Hyvin erilaisiksi ovat ne luotuina, mutta
+kaikilla ovat viheriäiset varret, jotka jakauvat haaroihin ja
+lakastuvat syksyllä. Miksi täytyy pellavaa joka vuosi kylvää uudestaan?
+Siksi kun sen juuri on vuotuinen. Miksi ei saada ensimäisenä, vaan
+vasta toisena vuotena siemeniä nauriista ja juurikkaista? Siksi kun
+niiden juuret ovat kaksivuotisia; varret ja lehdet lakastuvat syksyllä,
+mutta kasvavat jälleen samasta juuresta tulevana keväänä.
+
+Pieneen peltotilkkuun on äiti kylvänyt yrttikasvien siemeniä, joiden
+hedelmät ovat hyviä syödä. Siinä kasvaa _herneitä_ ja _papuja_ pitkissä
+palkoissa. Sitten on äiti kylvänyt _juurikasvien_ siemeniä, joista
+syödään juuret, mutta ei varsia, lehtiä ja hedelmiä. Syksyllä otamme ne
+maasta ylös. Sitten saamme hyviä _potaateja_, mehuisia _nauriita_,
+isoja _lanttuja_, pieniä _rediisejä_, keltasia _porkkanoita_,
+valkeita _morajuuria eli palsternakkoja_ ja _retikkoja_, punaisia
+_punajuuria_ ja oikein väkevää _piparijuurta_. Tästä ja potaateista on
+äiti pannut juuria maahan; mutta ne muut on hän saanut siemenistä.
+
+Olen poiminut _lakkoja_ suolta, _mesimarjoja_ ja _maamuuraimia_
+niityltä ja _mansikoita_ metsän rinteiltä. Puutarhassa olen nähnyt
+useita hyviä _kyökkikasveja_ viljeltävän penkeissä. Siinä kasvaa isoja
+monellaisia _pääkaaleja_ ja _sallaatia_ ja viheriäistä _pinaatia_, jota
+hakataan hienoksi kyökissä. Siinä viljellään useita _kryytikasvejakin_,
+joita pannaan ruokaan, niinkuin _tilliä, persiljaa, meiramia ja
+timjamia_. _Aniksen_ ja _venkoolin_ siemeniä panee äiti joululeipään
+kryyteiksi. Samoin panee hän _kuminoitakin_; mutta niitä kasvaa
+itsestään. _Inkivääriä, safrania, muskotia ja kardemummaa_ ja sitä
+karvainta _sinappia_, jota syödään läskin kanssa, tuodaan ulkomailta.
+
+Vielä on peltotilkussamme useita _sipulikasveja_. _Ruohosipulista_
+syömme varret ja _punasipulista_ juuret; mutta _kynsilaukalla_ on paha
+haisu. Useita kukkia, niinkuin lemmenkukkia ja tulppaneja, kasvaa
+sipulinjuurista. Mutta sipuli ei ole mikään oikea juuri, vaan
+pakurainen runko, josta kasvaa juurisäikeitä alaspäin.
+
+Hevosemme ja karjamme ymmärtävät ruokansa valita laitumella. Voikukista
+ja muista karvaista kukista eivät ne huoli; vaan hyvin mielellään
+syövät _hiirenherneitä_ ja _apilasta_ eli paulakukkaa, sekä punaista
+että valkeaa. Sellaisia yrttikasveja kylvämme ja kutsumme niitä
+_karjanrehu-yrteiksi_.
+
+Isä ostaa välistä _raparperia_ ja _oksennusjuurta_ apteekista, kun
+sairastumme. Mutta siihen ei hänellä ole aina varoja. Siksi kasvatamme
+kotona hyviä _lääkeruohoja_, niinkuin _minttua, aaprotia, lavendelia ja
+aaluminjuurta_. Muita sellaisia, niinkuin _raateita, pietar-yrttejä ja
+maliheiniä_ poimimme metsistä. Isä on myös neuvonut meitä tuntemaan
+_myrkylliset_ yrtit. Kyllä me varomme itsiämme _hullukaalista_, jossa
+ovat mustat ja valkeankeltaset kukat. Me eroitamme sen myrkyllisen
+myrkkyputken, jonka varressa on pilkkoja, _koiranputkesta_, joka ei ole
+vahingollinen. _Näsiänmarjat_ eivät petä meitä, vaikka ovat punaisten
+viinamarjain laisia. _Sudenmarjoista, koisopuunmarjoista ja voikukista_
+emme luule ollenkaan hyvää. Myrkyllistä yrttikasvia olemme istuttaneet
+eteläpuolelle tupaa, ja sitä kutsumme _tupakiksi_. Sitä saatetaan
+polttaa ja purra ja nuuskata, kun siihen on totuttu. Mutta se, joka ei
+ole siihen tottunut, tulee siitä sairaaksi. Ja sitä emme huoli
+koetella.
+
+Onpa hyvää ja iloista, kun näkee kukkakruukkuja akkunoissa. Liisalla on
+useita kauniita _puutarhan kukkia. Kurjenpolvi, palsamikukka ja
+helmipuu_ on sillä aina huoneessa sisällä. Ulos on hän pannut kasvamaan
+keltasen _narsissin_, valkean _narsissin_, helopunaisen _pionin,_
+kirjavan _unikukan, auringonkukan, tulppaanin, asterin, kelloruusun,
+keisarinkruunun, satakaunon_ ja vieläpä muitakin. Mutta _kultalakkaa,
+leukoijaa ja neilikkaa_, jotka kaikki tuoksuavat niin hyvältä, ja
+_myrttiä_, josta tehdään morsiankruunuja, ja sulohajuista _resedaa_,
+kukkain ujoa torpantyttöä, -- niitä kaikkia pitää Liisa enemmin
+kruukuissa. Puutarhanhoitaja on luvannut hänelle kaksi kauniinta
+sipulikasvua: _hyasinthin_ ja ison monivärisen _dahlian eli georginin_.
+
+Niityillä kasvaa lukemattomia metsäkukkia. Siellä näkee heti keväillä
+_sinivuokon_ ja _valkovuokon_ ja _säynäskukan_ ja _lehmänkieli-kukan_.
+Sittemmin kesällä saadaan poimia _orvokkeja, voikukkia, sinikelloja ja
+nurmineilikoita_. Pellossa kasvaa _sinikauno_ ja _aurankukka_. Vedestä
+saadaan _valkeita lummekukkia_ ja _keltaisia lummekukkia_. Mahdoton on
+niitä kaikkia luetella. Mutta yhtä en voi olla mainitsematta. Metsässä
+kasvaa mäntyin juurilla pieni _sirkkusenkello eli linnea_, joka on
+saanut nimensä kasvien järjestäjästä, suuri-arvoisesta Linné'estä.
+
+Kerran poltin käteni tuossa pahassa _nokkosessa_. Menin kotiin sitä
+valittamaan äidilleni. Äiti istui kutomassa. Elä ole milläsikään, sanoi
+hän. Nyt kudon kaunista liinaa teille kaikille. Mistä on kudottava? Se
+on pellavalangoista, joita sisaresi kehrää rukilla. Mistä ovat langat?
+Ne ovat _pellavista_, joita isäsi on saanut pellosta. Hyvin kauniina
+kasvavat ne siinä pienine sinisine kukkineen. Syksyllä nykimme ne ylös
+juurineen. Sitten liotamme ne vedessä. Sitten loukutamme ne, niin että
+päistäreet varisevat pois. Sitten häkläämme ne niin että tappurat
+lähtevät pois. Sitten harjaamme ne. Niin ovat ne valmiina
+kehrättäviksi. Mutta isällä on _hamppuakin_, joka on nokkosen näköistä.
+Hyvin lujia kuituja saadaan hamput lioitettua ja loukutettua.
+Köydenkehrääjä tekee niistä lujimpia köysiä, ja niistä kudotaan
+säkkivaatetta ja purjevaatetta.
+
+Menemmepä nyt niitylle ja leikittelemme ruohokossa. Siinä on suuri
+joukko monellaisia kasvia, joilla kaikilla on onsi nivelikäs korsi ja
+pitkät kaitaiset lehdet. Siinä on _simakettä eli hajuheinää_, joka
+haisee niin hyvältä heinäladoissa. Siinä on _hiirenhäntäheinää ja
+puntaripää-heinää ja kastikasta ja nurmikasta_. Nämä kaikki ja muut
+yhteensä ovat sinä pehmeänä viheriänä heinikkona, jota isä niittää
+viikatteella ja äiti haravoipi ja kaikki sitten kantavat eli hevosella
+ajavat latoon. Rannalla kasvaa _saraheinää_ ja _niittyvillaa_ valkeine
+untuvineen, ja _ruokoa_, joka niin nöyrästi kumartelee jokaiselle
+tuulen löyhäykselle. Mutta tuolla vedessä seisoo pehmeä _kahila_, josta
+mattoja letitetään.
+
+Aivan usein on meillä vastusta _rikkaruohosta_ pellolla. _Narsku_
+tukkeupi siihen halukkaasti, ja _ohdake_ tahtoo alinomaa kasvaa
+uudelleen, vaikka sitä nykitään juurineen pois. _Ukonkaurakaan_ ei ole
+siinä mieluista, ja _juolas_ juurtuu alinomaa puutarhan penkkiin. Mutta
+_saviheinän_ ja _vesinenätin_ kitkemme helpommasti pois.
+
+Missä sellaista ruohoa kasvaa, jota heiniksi niitetään, siinä on
+_niitty_; mutta jossa kasvaa jyväkasveja, siinä on _pelto_. Mitä ovat
+jyvät? Ne ovat siemeniä useista hyvistä kasveista, jotka kuuluvat
+ruohoihin. Isä kylvää syksyllä _ruista_ peltoonsa. Silloin kasvaa
+kylvöstä pienoisia oraita. Talvi tulee, lunta sataa, rukiin laihon
+peittää lumi. Se ei kasva, se ei kuole; se odottaa aikaansa. Kevät
+tulee, kesä lämmittää. Silloin käypi ruis tähkään; silloin hedelmöivät
+tähät. Silloin hedelmöityvät ne, joka merkitsee että siemenjyvät
+kasvavat tähkissä, ja sitten tuleuvat ne. Silloin mennään pellolle,
+leikataan ruis sirpillä, sidotaan lyhteisin, pannaan kuhiloille,
+kuivataan auringon paisteessa ja puidaan riihessä. Ruumenet eroitetaan
+pois, oljet pannaan tallelle, jyvät jauhetaan myllyssä, ja sitten
+leipoo äiti jauhoista kaunista leipää ja keittää parasta puuroa. Hyvin
+iloista ja hyvää on pellolla tehdä työtä.
+
+Mutta _ohrat_ kylvetään keväillä, ja kuitenkin ennättävät ne valmistua
+syksyllä leikattaviksi. Puitua käytetään ne ryyneiksi eli tehdään
+maltaiksi, ja niistä pannaan olutta ja sahtia. Mutta ei ole oikein
+polttaa tätä hyvää Jumalan lahjaa paloviinaksi. _Kaurat_ käytetään
+osittain ryyneiksi, ja jäänös annetaan hevosille ruuaksi. _Nisua_
+kylvetään harvoin; nisujauhot tuodaan enimmästi Venäjältä, ja sitten
+saadaan nisuleipää. _Tattaria_ ei myös kylvetä paljo; mutta
+tattariryynit me kyllä tunnemme. _Riisiryynit_ ja _mannaryynit_ tuodaan
+muista maista, joissa sellaisia jyviä kasvaa.
+
+Vieläkin näin jotakuta, joka kuului ruohoihin. Kaupungista ostin
+vapoja, jotka olivat ulkomaan _rytejä eli ruotoja_, joita isä halkoi
+kaiteisin piduiksi. Ansarissa nä'in kallista _sokeriruokoa_, joka
+kasvaa lämpimissä maissa. Sen mehusta keitetään sokeria, siirappia ja
+ruskeaa sokeria. Mutta nyt on alettu keittää sokeria juurikasveista,
+joita täälläkin on, ja ne ovat _valko-juurikkaita_.
+
+
+
+Kukattomista kasveista.
+
+
+Kokonaisen kesän odotin _sananjalkasia_ kukkiviksi. Mutta ne olivat
+alinomaa samallaisia eivätkä kukkineet koskaan. Sen sijaan saivat ne
+takapuolelle lehtiään pieniä siemeniä, jotka olivat hiekan laisia.
+Samallaisia siemeniä näin _kortteissa_, jotka kasvoivat märässä maassa.
+Päätinpä katsella _sammalia_, jotka kasvavat kivillä. Näi'n sekä
+_rahkasammaleen_ että pehmeän _karhunsammaleen_ ja _seinäsammaleen_,
+jolla tukitaan hataroita seinänrakoja. Näinpä muitakin aivan hienoja
+sammalia, jotka olivat puunkuoren laisia eli kuin ohuet paikat.
+Sellaisia sanotaan _jäkälöiksi_. Niihin kuuluvat puiden _naavat_, jotka
+riippuvat kuin pitkä parta havupuiden oksissa. Sellaisia ovat
+_kangasjäkälä_, josta leivotaan leipää katovuosina, ja _poronjäkälä_,
+jota poro kaivaa lumen alta, ja _kiventiira_, jolla äiti painaa
+villalankojaan ruskeaksi. En voinut nähdä niissä kukkia, mutta näin
+niillä olevan siemenet pienissä koteissa.
+
+Merellä soudellessani tarttuivat aironi usein meriruohoon, jota kasvoi
+pitkissä varsissa ylös meren pohjasta. Sellaisia oli monta lajia, ja
+niitä kutsuttiin _hauroiksi_, ja sellaista oli siinäkin viheriäisessä
+aineessa, joka kokoupi veden pintaan seisovassa vesilammikossa. Kaikkia
+näitä kutsuttiin _leviksi_, ja niillä olivat siemenet, mutta ei kukkia.
+
+Saman näin _sienissäkin_. Ne olivat monellaisia, ja muutamia, niinkuin
+_korvasieniä_, paistoi äiti ruuaksi; mutta toisista sanoi äiti: elkää
+syökö niitä, sillä ne ovat myrkyllisiä. Juuri sellainen oli
+_kärpässienikin_. Tunteaksesi tämän, panen sen tähän kirjan sivulle
+kuvattuna. Sillä on punanen pilkkunen hattu päässä, ja seisoo jalalla;
+mutta muutamilla sienillä ei ole ollenkaan jalkaa. Muistatko
+_ukontuhnua eli maanmunaa_, joka on valkea ja pyöreä kuin muna? Kun
+sitä mädänneenä polkee, tulee siitä juurikuin savua. _Taulakääpä_ ja
+_jäneksenkääpä_ kasvavat puissa. Mutta pienin sieni on _home_, joka
+kasvaa vanhassa ruuassa. Eikä kukaan voi sanoa kuinka sen siemenet ovat
+tulleet siihen.
+
+Ja juurikuin muutamia eläimiä kutsutaan ylhäisemmiksi ja toisia
+kutsutaan alhaisemmiksi heidän ruumiinsa täydellisemmän eli
+vaillinaisemman muodon mukaan, niin kutsutaan kasvejakin. Mutta kaikki
+ovat niin viisaasti luodut, että ne ovat täydelliset tarkoitukseensa
+tässä maailmassa. Niin ihmeellisesti on hyvä Jumala kasveihin
+yhdistänyt kauneuden ja hyödyn, että silmillemme, haistollemme ja
+nälkäiselle vatsallamme on niistä iloa.
+
+Eräänä ehtoona juhannuksen aikana istuivat Antti ja Liisa turvepenkillä
+pitkän koivun alla. Tuolla haassa söivät lehmät tuoretta ruohoa. Linnut
+lauloivat kukkivassa pihlajassa, mansikat paistoivat punaisina metsän
+rinteellä, apilaat tuoksuivat hyvänhajuisina kartanolla ja avoimesta
+tuvan ovesta tuli vasta leivotun lämpimän leivän haju ulos. Siinä
+panivat molemmat lapset kätensä ristiin, rukoilivat ja kiittivät
+Jumalaa, joka verhotti koko maan niin kauniiksi viheriäisillä
+kasvuilla. Ne katsoivat ilolla ja rakkaudella kaikkia puita, kaikkia
+pensaita, kaikkia tuhansia kukkia ja erilaisia yrttikasveja. Ja samalla
+hetkellä muistivat molemmat mitä Vapahtaja Jesus sanoi kedon
+kukkaisista: "Totisesti sanon minä teille, ettei Salomon kaikessa
+kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä!"
+
+
+
+Puiden ijästä.
+
+
+Usein luetaan hakatun petäjän tyven päässä aina 200 ja 300 keltaista
+rengasta. Siitä tiedetään petäjän kasvaneen kaksi eli kolme sataa
+vuotta, ennenkuin se on tullut isoksi mastopuuksi. Muutamain rengasten
+väli on leveämpi ja toisten on kaitasempi. Tästä on nähtävä puun
+kasvaneen yhtenä vuonna enemmän paksuudelleen, kuin toisena vuonna. Se
+tulee siitä, että kesä on ollut enemmän eli vähemmän sopiva puun
+kasvulle. Ne puut, joilla on löyhä sisus ja jotka kasvavat pian,
+niinkuin haapa ja halava, vanhenevat pikemmin ja kuivavat enemmin.
+Mutta kovat puulajit, niinkuin tammi, kasvavat paljoa hitaammasti ja
+tulevat hyvin vanhoiksi. Englannissa on tammia, jotka ovat yli tuhannen
+vuoden vanhoja. Itä-Indiassa kasvaa viikunapuu, joka yksinään on pienen
+metsikön kokoinen. Monta sen oksista, jotka riippuvat maassa, on siinä
+juurtunut erityisiksi vesoiksi. Seitsemäntuhatta ihmistä mahtuu
+istumaan tämän puun varjossa, ja sen luullaan olevan kahtatuhatta
+vuotta vanhemman.
+
+
+
+Palmuista.
+
+
+Lämpimissä maissa ei ihmisen tarvitse kuin ojentaa kätensä ottamaan
+ruokaa kasvikunnasta. Siellä kasvaa _leipäpuu_, joka antaa niin
+runsaasti hedelmiä, että kolme puuta elättää yhden hengen koko vuoden
+ympäri. Mutta eivät mitkään puut ole niin kauniita ja hyödyllisiä kuin
+korkeat palmupuut. Tässä näet _palmupuun_ kuvan. Sen korkeassa välissä
+ei ole yhtään oksaa, ainoastaan latvassa on isolehtinen kruunu. Sitä
+myöten kun runko kasvaa korkeammaksi ja uusia lehtiä tulee latvaan,
+putoavat alimmaiset lehdet pois ja jättävät ympäri runkoa pakuraisia
+renkaita. Alaston ja musta neekeri, jolla on valkeata vaatetta nivusten
+ympärillä, kiipeää runkoa ylöspäin, päästäkseen käsiksi pyöreihin
+kokospähkinöihin, jotka kasvavat aivan lehtien juuressa. Pähkinät ovat
+lapsen pään kokosia ja aivan hyviä syödä. Niiden neste on maidon laista
+ja hyvin terveellistä. Niiden kovista kuorista tehdään kuppeja ja
+kauhoja. Lehdet suojaavat polttavalta auringolta. Lehdistä letitetään
+mattoja ja varjostimia; niiden varsista letitetään vakkoja ja köysiä.
+Sagupalmulla on paksu ydin, jota kuivataan ryyneiksi. Dadelpalmuissa
+kasvaa makuisempia dadeleja. Monta ihmistä saapi niistä piammiten koko
+ravintonsa. Nesteestä tehdään palmuviiniä; sydämet hienonnetaan
+kameeleille ruuaksi ja puista saadaan teosaineita ja polttopuuta.
+
+
+
+Tervasta.
+
+
+Tiedätkö miten tervaa poltetaan kesällä haudassa? Isä menee metsään.
+Siellä näkee hän hienoja mäntyjä kasvavan laihassa maassa. Ne eivät
+kelpaa sahapölkyiksi ja lankuiksi; mutta isä tietää paremmin mihinkä ne
+kelpaavat. Keväillä koloo hän ne, ja sen tekee hän niin, että hän
+terävällä raudalla kuorii puista parkin ja jättää siihen kaitaiselta
+kuorta seläksi. Toisena vuonna vestetään tyvelle jäänyt parkki pois.
+Kolmantena vuonna kuoritaan ylempää parkkia; sillä lailla jatketaan
+koloja. Viidentenä talvena tavallisesti kaataa isä ne kolotut puut,
+vedättää haudalle, särkee ne pieniksi ja latoo pinoihin. Sitten kaivaa
+hän maahan pyöreän kuopan, joka kutsutaan _tervahaudaksi_. Siihen latoo
+hän tervakset ja kattaa sen sammalilla ja hiedalla. Sitten sytyttää hän
+haudan; mutta ei se saa palaa ilmitulessa, vaan ainoastaan hiiltymällä.
+Kuumuudessa muuttuu pihka _tervaksi_ ja juoksee haudan pohjassa olevaa
+puutorvea myöten tynnyreihin. Tervalla täytetyt tynnyrit myypi isä
+kaupunkiin kauppamiehelle. Kauppamies tyhjentää osan tervaa isoon
+vaskikattilaan ja keittää sen siinä pi'eksi. Toisen osan antaa hän olla
+tynnyreissä ja viepi ne sekä pikitynnyrit laivaansa. Laiva purjehtii
+vieraalle maalle. Siellä myypi kippari tervan ja pi'en, jota ei ole
+saatettu valmistaa vieraassa maassa. Rahoilla ostaa hän sitten suoloja,
+kahvia, sokuria ja paljo muuta hyvää kalua, jota ei saateta valmistaa
+omassa maassamme. Kaikkea tätä tuopi hän laivalla kauppamiehelle, ja
+kauppamies myypi tätä sitten meille. Näin vaihettaa yksi maa kalujaan
+toisen maan kanssa, ja näin saavat kaikki mitä tarvitsevat.
+
+
+
+Kaarle Linné'stä ja yrttikasveista.
+
+
+Sata vuotta takaperin eli eräs ruotsalainen mies, jonka nimi oli
+_Kaarle Linné_. Jo poikana olivat hänelle luonnossa kasvit rakkaimpia.
+Koko kesiä oli hän ulkona metsässä ja niityllä. Alinomaa tutki hän
+kukkia toisen toisensa rinnalla ja koetti keksiä niiden tarkoitusta.
+Näkipä viimein ihmeellisen järjestyksen, erilaisten kukkain suuressa
+moninaisuudessa. Hän luki siittimet jokaisessa kukassa. Kaikki kukat,
+joilla olivat samallaiset siittimet, asetti hän yhteen samaan luokkaan.
+Tällä tavalla sai hän 23 luokkaa. 24:nteen luokkaan luki hän ne kasvit,
+joilla ei ollut kukkia. Sitten hän jokaisen luokan jakoi lahkoihin,
+jokaisen lahkon sukuihin ja jokaisen suvun lajeihin. Samoin jakoi hän
+eläimetkin. Näin koetti hän tutkia koko luonnon viisautta. Toiset
+ymmärtävät miehet ovat tehneet hänen tekonsa täydellisemmäksi. Mutta
+kaikissa maissa ja kaikkina aikoina on Linné'n muisto ollut laajalta
+mainiona. Vielä kauvan, hänen kuoltuansakkin, muistelevat lapset hänen
+nimeään ja viisaat maailmassa sanovat toisilleen: se oli mainio mies!
+Ja iltatuulen puhaltaessa puihin ja kukkiin ja ruohoon, kuulee näiden
+suhisevan ja juurikuin sanovan toisilleen näin: se mies, joka rakasti
+meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltä Kaarle Linné. Se oli mainio mies!
+
+Kasvit jaetaan kukkainsa ja hedelmäinsä näön mukaan. Niin kutsutaan
+monia kasveja _hernekukkasiksi_, niinkuin herneitä ja apilasta. Toisia
+kutsutaan _yhdyskukkasiksi_. Toisia taas kutsutaan _ristikukkasiksi_,
+niinkuin naurista ja krassia. Vielä kutsutaan toisia _ruusukukkasiksi_,
+niinkuin orjantappurapensaita ja vaaramia. Muutamissa on monta pientä
+kukkaa tertussa, niinkuin koiranputkessa ja kuminassa. Muutamat kukat
+ovat huulten moisia, ja muutamat riippuvat alaspäin. Ruohoin kukat ovat
+tähkässä eli tertussa. Ja niin nä'emme heti katsoessamme heimolaisuuden
+erilaisten sukuin ja lajien välillä kasvikunnassa.
+
+Oletko nähnyt muutamain kukkain sulkevan kukkateränsä
+illalla ja avaavan sen jälleen aamulla? Ansarissa näin pienen
+ulkomaalais-yrttikasvin nimeltä _mimosa_. Koskettuani sen lehtiin, veti
+se lehtiään ja lehteinsä varsia juurikuin pelosta kokoon. Siinä näin
+toisenkin ulkomaalais-kukan, jonka nimi oli _kärpässieppo_. Kärpäsen
+istuttua sen jäläisiin ja karvaisiin lehtiin, supisti kukka lehtensä
+yhteen ja piti kärpästä kiini. Mutta kärpäsen kuoltua, aukasi kukka
+jälleen lehtensä. Erinomattain paljo olisi vielä sanomista kasveista.
+Rukoile Jumalata, että hän soisi sinun paljo oppia. Niin ymmärrät sinä
+Jumalan tekoja ja Jumalan niissä.
+
+
+
+Pellosta ja niitystä.
+
+
+Tämä tieno, jossa nyt asumme, oli ennen erämaana. Metsä kasvoi yleensä,
+ja mättäät ja kivet tekivät maan koleikoksi. Mutta monia aikoja siitä
+muuttivat esi-isämme tänne. Ne alkoivat hakata metsää, kuokkia pois
+mättäitä ja raivata pois kiviä. Paljo ovat esi-isämme tässä tehneet
+työtä ja nähneet vaivaa tätä kauvan pitkittäessä. Mutta meillä, jotka
+elämme kaukana niiden jälessä, on heidän työstä isoa hyötyä ja iloa. Ja
+tästä on meillä opittava, ettei meidän tule tehdä työtä ainoastaan
+omaksi eduksemme, vaan eduksi niille, jotka tulevat ja elävät meidän
+perästä. Siksi viljelemme alinomaa enemmän maata hyödyksi ja iloksi
+rakkaalle isänmaallemme, Suomelle.
+
+Nyt on meillä peltoa ja niittyä. Pelto on se maa, jossa jyviä kasvaa,
+ja sitä kyntää isä hevosella ja auralla. Siihen kylvää hän ruista
+syyskylvöksi ja ohraa ja kauraa kevätkylvöksi. Sitten leikkaamme
+elokasvit syksyllä. Sitten kuivaamme ja puimme ne, niinkuin jo ennen on
+mainittu. Ja sitten kiitämme Jumalata jokapäiväisestä leivästä. Sillä
+välistä suopi Jumala katovuoden tulla pellolle. Silloin turmelee halla
+joutumattoman viljan, eli kuivaa se pois. Ja sitten tulee kallis aika
+ja köyhyys maahan. Ennen oli vieläkin pahempi. Silloin ei ollut meillä
+noita hyviä potaatteja, jotka nyt ovat isona apuna, kun on puutetta
+jyväelosta. Ei siitä ole sataa vuotta, kuin meidän maassa alettiin
+istuttaa potaateja. Ja siitä on tuskin viisikymmentä vuotta, kun ne
+tulivat yleisesti tutuiksi.
+
+Niitty on se maa, jossa ruoho kasvaa, jota sitten niitetään ja
+kuivataan heiniksi. Heinät viedään latoihin, ja talvella ajetaan kotiin
+karjalle ruuaksi. Jos emme niin tekisi, nääntyisivät hevoset ja lehmät
+ja lampaat talvella nälkään. Välistä tulee heinistäkin katovuosi.
+Niitty kuivaa, mato syöpi ruohon. Silloin täytyy meidän teurastaa osa
+karjaa. Tähteet täytyy elättää oljilla. Silloin ikävöimme kevättä
+enemmän, kuin koskaan muulloin. Mutta Jumala tuopi meille iloisen
+keväimen, ja sitten kasvaa ruoho jälleen, ja silloin päästämme karjan
+taas laitumelle. Hyvin iloista on silloin nähdä, kuinka vasikat
+hyppelevät heinikossa.
+
+
+
+Nokkonen ja ruusu.
+
+
+    Nokkoselle poljetulle
+    Ruusu lausui oksaltaan:
+    Kov' on onni suotu sulle,
+    Sua aina kartetaan.
+    Sinuhun ei silmää luoda,
+    Ken sun näkee, väistyy pois;
+    Hyvityst' ei sulle suoda,
+    Sillä kättä polttaa vois.
+    Jokainen, jok' astuu luokse,
+    Tuntein sinun tapojas,
+    Kohta luotas poijes juoksee,
+    Peläten sun pistoas.
+
+    Tähän vastas nokkonen:
+    Luoja loi mun tuliseksi;
+    Koristusta minä en
+    Saanut vaaran peitteheksi.
+    Mut sä petät, kaunoinen!
+    Luotu muita narraamahan
+    Kaikkia sä viittailet
+    Sua riemuin poimemahan:
+    Piikkis piillät, hymyilet.
+    Kyllä kerskaat, ett' on sulla
+    Väri, loiste, joilla kiillät,
+    Mutta julmempi kuin mulla
+    Sull' on miekka, millä viillät.
+
+
+
+Lilja laaksossa.
+
+
+    Sä laakson lilja, oletkos
+    Vaan maasta noussut elohos?
+    Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi,
+    Jos ei myös taivas pilvistään
+    Sun juurtas kastais vedellään
+    Ja sulle päivän paisteen soisi,
+    Jok' umpinaisen silmukan
+    Aukaisee täyteen kukkahan.
+    Niin, sielu, elos oikea
+    On armolahja taivaasta.
+
+
+
+Liisan kukka.
+
+
+    Kuin kovin janottaapi
+    Mun pientä neitoain!
+    Se yhä juoda saapi
+    Enemmän vaatii vain.
+    Se seisoo kruukussansa
+    Jalkoineen sorjasti,
+    Hienoilla juurillansa
+    Ruokaansa imevi.
+
+    Hän ilmaa hengitseepi
+    Kauneilla lehdillään,
+    Kun päivä ruskoileepi,
+    Niin riemuitsevi hän.
+    Hän tahtoo kernahasti
+    Nojata ruudullen,
+    Mist' tuikkii kirkkahasti
+    Aurinko kultainen.
+
+    Mä häntä neuvon silloin,
+    Kuin äiti ainiaan:
+    Kasvappa aamuin, illoin,
+    Ja seiso hiljaa vaan.
+    Jos mielit uudestansa
+    Pääs kääntää ruutuhun,
+    Mä tulen kepin kanssa,
+    Ja siihen kytken sun.
+
+    Hän kasvaa suuremmaksi
+    Ja kauniit lehdet saa
+    Ja tulee loistavaksi,
+    Se mua riemuittaa.
+    Jo silmikon se saapi
+    Niin pienen, pienoisen;
+    Se kukaks puhkeaapi,
+    Kun vartun hiukkaisen.
+
+    Näin kukkani kun loistaa
+    Kuin korein morsian,
+    Kiitellen tahdon muistaa
+    Mä Herraa taivahan.
+    Myös lasta vertaan kukkaan
+    Viattomuudessaan.
+    Suo, Herra, ettei hukkaan
+    Aikansa menis vaan.
+
+
+
+
+Kahdeksas Luku.
+
+Kiwikunnasta.
+
+
+Tule Liisa, mennäänpä isän luokse pellolle. Kanna sinä kruukkua, minä
+kannan kirwestä. Kruukku on poltetusta sawesta, ja siinä on suoloja.
+Kirwes on raudasta, ja sen terä on teräksestä. Isä kyntää peltoa ja
+korjaa siitä kiwiä pois.
+
+Saatatteko sanoa meille, isä, mitä sawi on? Owatko suolat eläwiä?
+Owatko rauta ja teräs kasweja? Ja mitä owat multa ja kiwet?
+
+Muista se, sanoo isä. Eläwät ja kaswit owat eläwiä olentoja. Ne
+syntywät ja kaswawat sisältäpäin kaikellaisella rawinnolla. Aikansa
+elettyä tulewat ne wanhoiksi ja kuolewat; mutta niiden sikiät kaswawat
+niiden sijaan. Niin muuttuwat alinomaa eläinkunnan ja kaswikunnan
+asujat. Ja kuitenkin näyttäwät ne alinomaa olewan samallaisia.
+Kotiwarpunen, joka laulaa tirskuttaa katolla, on laulanut siellä
+niinkauwan kuin minä muistan. Niitynruoho on samaa ruohoa, jota kaswoi
+ollessani aiwan pienenä. Ja kuitenkaan ei ole se enää sama warpuinen,
+eikä sama ruohokaan, waan uusi warpunen ja uusi ruoho. Kokonaan toisin
+on kiwien asia. Eläwät ja kaswit eläwät itsessään. Kiwet owat itsessään
+hengettömiä kappaleita ja eläwät ainoasti koko sen suuren maailman
+osina. Ne eiwät muutu itsessään. Ne eiwät synny; ne eiwät kuole. Eiwät
+koskaan kaswa sisältäpäin. Ne eiwät syö, eikä niillä ole sikiöitä eikä
+siemeniä. Eiwät koskaan wanhene nuo kowat wuoret. Näetkö tätä pientä
+kiweä, joka minulla on kädessä? Sellainen kuin se nyt on, sellaisena on
+se pysynyt monta tuhatta wuotta aina maan ensimäisestä ajasta. Näinä
+tuhansina wuosina ei se ole kaswanut wähintäkään, ja tuhannen wuoden
+kuluttua eteenpäin ei se ole isompi kuin nytkään.
+
+Katsoppa, nyt lyön kiwen rikki. Se menee palaisiksi, ja jokainen
+palainen on eri kiwi. Mutta eläwää eli kaswia en saata lyödä rikki,
+ilman etteiwät ne kuole. Kahdesta pienestä kirweestä saatan takoa ison
+kirween. Mutta enpä saata kahdesta pienestä kananpojasta tehdä kukkoa
+eli kahdesta pienestä männystä isoa petäjätä. Eläin ja kaswi owat
+kumpikin jo itsestään niinkuin walmiita. Mutta suuresta rautakangista
+saatan takoa tuhat naulaa, ja jokainen naula on rautaa.
+
+Enkö saata takoa muuta kuin rautaa? Aiwan wissisti, saatan takoa
+useampia metalleja. Sillä kiwikuntaan luemme monta kappaletta maan
+päällä, joilla ei ole erinäistä elämää. Metallit owat läpinäkymättömiä,
+tiheitä kappaleita. Useat sulawat kuumuudessa, mutta kowenewat jälleen
+tultuaan kylmempään ilmaan. Olen nähnyt sellaisiakin, joita on löydetty
+maasta puhtaina ja sekoittamattomina. Mutta tawallisesti murretaan
+_metallimalmi_ kaiwannoista wuorissa, ja rautamalmia saadaan järwien
+pohjastakin. Sitten kuumennetaan malmi hiilillä sekoitettuna
+masuuneissa, puhdistettawaksi muista aineista. Silloin rauta sulaa,
+juoksee ulos, jähmistyy harkoiksi eli taotaan kangiksi, niinkuin
+rautapruukeissa on tapana. Muutamat metallit eiwät ruostu ollenkaan
+ilmassa, eiwätkä kulu kowimmassakaan tulessa; ja siksi kutsutaan niitä
+_kalleiksi_ metalleiksi. Sormessani on sormus ja säästökukkarossani on
+keltanen raha. Molemmat owat _kultaa_, joka on kallis metalli ja
+saatetaan takoa hienoimmiksi lewyiksi. Kultaa on harwassa, ja se on
+hywin kallista. Se on yhdeksäntoista kertaa raskaampi wettä, ja löytyy
+ainoasti yksi sitä raskaampi metalli, nimittäin walkea _platina_. Mutta
+tuo walkea metallinen lusikka ja tuo walkea raha owat _hopeaa_, joka on
+hyödyllisin kalliista metalleista, sillä siitä taotaan kaikellaisia
+kaluja, jotka owat sekä kauniita että lujia.
+
+Niin on Jumala suonut ihmisten hywäksi, että _rautaa_, joka on
+hyödyllisin kaikista metalleista, löytyy runsaimmin lewinneenä maan
+päällä. Ihminen, joka wäärinkäyttää niin monia Jumalan lahjoja, on
+käyttänyt rautaakin miekoiksi ja tappawiksi luodeiksi. Kun rautaa on
+sekoitettu hiilillä, on siitä tullut _terästä_, josta taotaan
+teräaseita, niin että teräksellä woidaan kaiwaa reikiä kallioihinkin.
+Mutta jos puukkosi terä on jonkun ajan märkänä, tulee siihen ruskeita
+pilkkoja, joita sanotaan _ruosteeksi_; ja se syöpi sekä rautaa että
+terästä.
+
+Sepän takoessa putoaa _kuonaa_ raudasta. Ja rauta, jos se saapi olla
+kauwan tulessa, palaa ruskeiksi jauhoiksi. Sellaisia metalleja, joita
+ruoste ja tuli syöpi, kutsutaan _halvoiksi_ metalleiksi, ja sellaisia
+owat kaikki muut, joita nyt luettelen.
+
+Antilla on lakkarissa punertawa raha ja äitillä on kotona kahwipannu.
+Raha ja kahwipannu owat _vaskea_, joka sietää kowan kuumuuden,
+ennenkuin sulaa. Kun äiti keittää rautapadassa, ei siitä ole wahinkoa,
+jos rautaruostetta tulee welliin. Olen nähnyt rautajauhoa käytettäwän
+lääkkeeksi. Mutta aina tinauttaa äiti kupariastiansa sisäpuolelta.
+Muutoin _ruostuu_ kupari märkyydestä ja haposta, ja tämä ruoste on niin
+myrkyllistä, että ihmiset saattawat kuolla siitä. Äitillä on
+kynttiläjalkoja ja talrikkeja walkeasta ja pehmeästä _tinasta_, joka
+sulaa aiwan pian. Kelloin walurit sulaawat vaskea ja tinaa sekaisin.
+Siitä tulee walumalmia, josta tehdään kirkonkelloja, kynttiläjalkoja ja
+kulkusia. Walinkauhassa sulataan raskasta ja pehmeää _plyijyä_, josta
+isä walaa luotia ja haulia pyssyihinsä. Plyijy on myrkyllistä ja samoin
+on plyywittikin, jota siitä walmistetaan walkeamaaliksi. _Sinkki_ on
+walkeaa metallia; kun sitä sulataan vasken kanssa sekaisin, tulee tästä
+kellahtawa _messinki_. Kerran teki isä myrkkyleipiä rotille. Niihin
+pani hän _arsenikkia_, joka on itsestään harmajaa, mutta myydään
+walkeana jauhona ja on hywin waarallista. Tuwassamme olewan peilin lasi
+on takapuolelta peitetty tinan ja _elohopean_ sekoituksella; elohopea
+on walkeaa ja näyttää sulatulta hopealta. Alin-omaa näkee elohopean
+sulana; mutta kun on oikein pakkanen talwella, jähmistyy se kokoon,
+joka näyttää tinalta ja jota saattaa takoa wasaralla. Kohta
+pakkasen lauhemmaksi tultua sulaa elohopea itsestään. Jos elohopeaa
+sulataan tulikiwen (rikin) kanssa, saadaan tästä kauniin punaista
+sinooperi-wäriä. Siniset lasit, joita on äitin kaapissa, owat wärjätyt
+_kopoltilla_. Yleisensä lasketaan olewan 40 metallia. Mutta muut
+metallit owat harwassa.
+
+Jos siis otan sinooperia, saatan sen eroittaa elohopeaksi ja
+tulikiweksi. Mutta jos kuinka koetteleisin, niin en woisi enää
+elohopeasta saada muuta ainetta erilleen enkä tulikiwestäkään. Siksi
+kutsun elohopeaa ja tulikiweä _yksinkertaisiksi aineiksi_. Sellaisia
+owat kaikki metallit ja useat muut aineet. Mutta sinooperia kutsun
+_liitto-aineeksi_, ja sellaisia owat messinki, walumalmi, kliitu,
+suola, wesi ja useammat muut kappaleet maan päällä.
+
+Muutamia maan aineita kutsutaan _palawaisiksi_, kun ne pian syttywät
+tulessa ja palawat. Useammista niistä lähtee sawu, joka ei ole muuta
+kuin hienoa nokea. Noki on taas hienoa tomua _hiilestä_, joka on
+yksinkertainen aine ja jota löytyy runsaasti kaikissa luonnon kunnissa.
+Plyijyspännissä olewa plyertsi on palawaista, sillä siinä on enimmästi
+hiiltä. Kiwihiiltä murretaan kaiwoksista ja poltetaan ulkomaalla
+halkoin asemasta. Kaikki puu palaa aiwan helposti, sillä siinä on hywin
+hiiltä. Paitsi näitä tiedän wielä paljon muitakin palawaisia aineita.
+Keltaiset pötkylät, joita isä osti kaupungista, owat _tulikiweä_, jota
+ynnä _fosforin_ (walokin) kanssa pannaan tulitikkuihin. Hiilestä,
+tulikiwestä ja saltpetteristä tehdään hienorakeista mustaa _kruutia_,
+joka on niin palawaista, että pieni kipuna kohta sytyttää sen. Siitä
+tulee monta onnettomuutta, jos ei waroin menetellä kruudin kanssa.
+
+Isä aikoo nyt syödä murkinaa. Kontissa on leipää, suolattua woita ja
+suolaista kalaa. Mitä owat suolat? Sen sanon sinulle. _Suoloiksi_
+kutsutaan sellaisia aineita, jotka helposti sulawat wedessä ja antawat
+kieleen kirpistelewän ma'un. Ne owat _ruokasuoloja_, jotka parhaiten
+tunnemme ja jotka suojelewat ruokamme pahentumasta. Wälistä murretaan
+wuorikaiwannoista suoloja, joita kutsutaan wuorisuoloiksi. Eli
+keitetäänkin niitä suolaisten lähdetten wedestä. Mutta suolat, joita
+isä osti kaupungissa, owat saadut merestä. Jos maistat meriwettä, antaa
+se suolan maun kieleesi. Suurien merien rannoilla, joilla wesi on
+suolaisempaa kuin täällä, juoksutetaan sitä kuoppiin ja annetaan niissä
+höyrytä pois auringon helteessä. Siinä jääpi walkea suola kuoppain
+pohjalle, josta se kootaan ja tuodaan tänne laiwoilla. Paitsi
+ruokasuolaa tunnen wielä useita muitakin suolalajeja, niinkuin _alunan_
+ja wiheriäisen _wihtrillin, kuparröökin ja salpetterin_, jota isä teki
+kerran salpetteriladossa. Sellaiset suolat owat hyödyllisiä useoihin
+käsitöihin, mutta niitä ei saata syödä.
+
+Monet aineet tulewat happanewiksi (happanewat) kun seisowat kauwan.
+Wälistä pannaan _etikkaa_ ruokaan; siitä tulee ruoka happameksi.
+_Wiinahappo_ tunnetaan wiinamarjoissa ja _omenahappo_ omenoissa. Mutta
+tunnenpa muita _happoja_, jotka owat paljon wäkewämmät, esim. polttawan
+_wihtrilli-öljyn_ (rikkihapon). Jos panen waskirahan _sieweteen_
+(salpetterihappoon), syöpi happo pois ruosteen, ja raha on niin kirkas
+kuin olisi uusi. Mutta jos pisarakaan happoa tipahtaa waatteisiin,
+polttaa se reijän; ja jos se sattuu sormeen, tulee siitä keltainen
+pilkku ihoon. Sentähden tiedän waroa itseäni sellaisista wäkewistä
+hapoista. Oli kerran päihtynyt mies, joka tahtoi kaataa enemmän wiinaa
+pikariin, mutta erehtyipä lasin otossa ja kaasi siewettä palowiinan
+sijaan pikariin. Kun hän sen ryyppäsi, poltti se niin kowasti sisuksia,
+että hän wähän ajan perästä kuoli.
+
+Kun äiti lijottaa tuhkaa kuumassa wedessä, tulee siitä _lipeää_, jota
+tarwitaan waatetten pesussa ja peseen (soopan) teossa. Isä polttaa
+juuri sitä warten metsässä koiwuja ja haapoja tuhkaksi. Tästä tekee hän
+lipeää, jonka sitten keittää muuripadassa kuiwiin, ja saapi siitä
+ruskeaa _potaskaa_. Sitten polttaa hän sen walkeaksi ja myypi
+kaupunkiin, sillä sitä tarwitaan wärjäykseen ja muuhunki.
+
+Otanpa nyt multaa käteeni maasta. Mitä on multa? Multa on erinäisten
+kaikissa luonnonkunnissa olewain ainetten sekoa. Siinä on jäänöksiä
+mädänneistä kaswuista ja eläwistä. Sellaisissa aineissa hyötywät
+kaswien juuret, ja siksi kutsutaan multaa, jossa on paljolta sellaisia
+aineita, ruokamullaksi. Siksi höystetään peltoa, ja siksi kynnetään
+sitä, että multa paremmin sekausisi, ja kaikki sen aineet paremmin
+_lahoisiwat_ ilmassa. Mullassa on useita _maalajejakin_. Siinä on usein
+sitä hyödyllistä _sawea_, joka on maalaji, joka kowenee tulessa. Siitä
+poltetaan tiilejä. Siitä tekewät kruukunmaakarit sawi-astiamme, ja
+posliinitehtaissa walmistetaan siitä talrikkiakin. Meillä on pellossa
+punertawaa _merkeliä_, joka on hywin kaswawaa, ja siinä on sawea ja
+_kalkkia_. Mutta kalkkimaata on enimmästi wuorissa.
+
+Hietamaassa ei menesty wilja hywästi, sanoo isä, sillä hieta on löyhää
+ja päästää sateen läpi. Hietaa on yleeseen sanomattomaan paljolta; kun
+se on karkea-rakeista, sanotaan sitä someroksi. Mitä on hieta? Se on
+hienonnettuja rakeita kowasta aineesta, jota kutsutaan _kiiseliksi_ ja
+on _kiwilajia_. Ei mitään ole niin runsaasti maan päällä. Kuka woipi
+lukea hiedan rakeet meressä ja rannoilla ja kankailla, joilla petäjät
+kaswawat. Kiiseliä on se punanen _hietakiwi_, jota käytetään tahkoiksi,
+ja kowa _pii_, joka antaa säkeneitä tuliraudalla lyödessä ja
+_ukonkiwi_ (kuutilo). _Maasälpä_ (wältspaati) ja _kiiltoliuska-kiwi_
+(katinkulta-kiwi) owat enimmästi kiiseliä. Ja näistä owat kowat
+_kneissi- ja kraniittiwuoret_ ja sanomattomat harmaat kiwet yhdistetyt.
+Wälistä on muita kiwilajia ikäänkuin pakattuina niiden sisässä. Niissä
+näkyy _aluna-liuskakiweä, kiilto-liuskakiweä_ (katinkulta-kiweä) ja
+_sawiliuska-kiweä_, jota saatetaan halkoa liuskoiksi ja tehdä
+luwunlasku-tauluiksi kouluihin.
+
+Muutamat wuoret owat löyhemmistä kiwilajista. Oletko nähnyt
+kalkkikiwi-kalliota, josta murretaan walkeata _kalkkikiwiä_?
+Ensin poltetaan kalkkikiwet suurissa uuneissa, ja niistä saadaan
+kastelematointa kalkkia. Kun siihen kaadetaan wettä, ottaa se
+hetkeksi kowan kuumuuden, ja tätä sanotaan kalkin kastelemiseksi.
+Kalkkia sekoitetaan sawen ja hiekan kanssa, kun sitä käytetään
+muurauspruukiksi. Olen nähnyt kowaa ja hienosyistä kalkkikiweä,
+jota kutsutaan _marmoriksi_. Sitä on monennäköistä ulkomailla ja
+maassammekin Ruskialassa. Siitä hakataan kauniita patsaita, portaita
+ja kuwia. Ja kun mainiot mestarit owat weistimellään hakanneet
+marmoriin kauniimpia ihmisten ja eläinten kuwia, täytyypä, kuwat
+hawaittua, pysähtyä ihmettelemään, että niin paljo elämän näköä
+on woitu mukailla kowaan kiween. Mutta, koska marmori on kallista
+ja sitä löytyy harwassa, on hawaittu kalkista ja wihtrilliöljystä
+saatawan walkea sekoitus, jota kutsutaan _kipsiksi_, ja se on paljon
+huokeampaa. Tästä tehdään kipsikuwia, joita ulkomaalais-kipsimaakarit
+kantelewat laudalla päälaellaan kaupungeissa myytäwiksi. Kowinta
+kipsiä on walkea _alabasteri_. Mutta löyhintä kalkkilajia on
+_kliitu_, jonka kaikki tuntewat, ja sitä on ulkomailla niin paljolta,
+että siellä on kokonaisia kliitu-wuoria.
+
+Sittenkin on wielä monia löyhiä kiwilajia. Äiti kihnasi messinkiä
+kirkkaaksi kiwellä, joka oli niin keweää, että pysyi weden päällä, ja
+sitä sanottiin _hohkakiweksi_. Isän paras piippu on _merenwahasta_,
+joka on niin pehmeää kiweä, että sitä saatetaan leikata. _Wuolukiweä_
+saatetaan wuolla ja warwata padoiksi. Muutamain kiwien luullaan ennen
+olleen niin pehmeinä kuin muta on wedessä. Ja kun wesi, joka seisoi
+yleiseensä maan päällä, juoksi pois, owat kiwet sittemmin kowenneet
+ilmassa. Tästä woidaan selittää, kuinka muutamissa löyhemmissä wuorissa
+on tawattu jäänöksiä kaswuista ja eläwistä mudassa, jossa ne sitten
+owat kowenneet sen kanssa kiwiksi. Mutta harmaakiwi-wuorissa ei löydy
+kiwettyneitä eli _kiwettymiä_. Sentähden luullaan harmaan kiwen olleen
+maan päällä, ennenkuin kasweja ja eläwiä on ollutkaan. Mutta muut
+wuoret ja kiwet owat tulleet ja kowenneet paljon jälempänä.
+
+Tuolla kaupungissa näki äiti kiwen, joka wälkkyi kummallisesti
+kirkkaana ja oli niin kowa, että lasimestari leikkeli sillä laseja.
+Äitistä oli kiwi mieluinen ja hän pyysi sitä ostaaksensa muutamilla
+kopeikoilla. Ei, sanoi lasimestari, se kiwi on _timantti_ ja woipi
+maksaa enemmän kuin koko teidän tupanne. Tuleppa kanssani kultasepälle,
+sanoi hän, niin näytän teille useita _kalliita kiwiä_. Sellaisia
+löytään aiwan harwoin ja ne maksawat hywin paljon. Kun ne owat lasketut
+sileiksi, sijoitetaan ne kultaan ja kalleisiin koristuksiin. Mutta
+timantti ei ole muuta kuin puhtainta hiiltä, ja sentähden palaa se
+kokonaan kowassa tulessa.
+
+Äiti näki kultasepällä muitakin kalliita kiwiä, jotka kaikki oliwat
+kowia, wälkkywiä ja läpikuultawia. Siellä näki hän helewän punaisen
+_rupiinin_ ja sinisen _safiirin_. Hän kysyi keltasen _topaasin_ ja
+wiheriäisen _smaragdin_ hintaa. Mutta niin paljo ei ollut äitillä
+rahaa, että olisi woinut ostaa yhtäkään niistä. Ainoasti tumman
+punainen _karnioli_ oli helpompi, ja sen osti äiti sormukseensa.
+Tuleppas tänne, sanoi kultaseppä, niin saat ostaa _mukailtuja kiwiä_
+helpolla hinnalla. Owathan ne kallisten kiwien näköisiä, waikka eiwät
+ole niin kowia ja wälkkywiä. En huoli, sanoi äiti, en tahdo ylpeillä
+petollisuudella. Jos ei minulla ole waraa ostaa sitä, joka on oikeaa,
+niin en huoli teidän mukailluista kiwistännekään.
+
+Isä oli kerran juonut terweydekseen wettä lähteestä, jossa se maistui
+läkiltä. Tämä tuli siitä, että wesi oli juossut maan läpitse ja siinä
+kohdannut rautaa ja muuta metallia, joista wähäinen osa oli irtaunut
+weteen. Sellaista kutsutaan _mineraaliwedeksi_ (kiwennäiswedeksi),
+sillä kiwet ja malmit kutsutaan _mineraaleiksi_ (kiwennäisiksi). Sen
+lähteen tyköä löyti isä kiwettyneen puupalasen. Sillä muutamat kuolleet
+kaswit ja eläinten luurangot, jotka owat kauwan maanneet maassa,
+kastuwat läpi mineraaliwedestä (kiwennäiswedestä). Ja niin kowenewat ne
+wiimein kuin kiwettyneet kappaleet wuorissa.
+
+Isä sanoi: nyt olemme nähneet jotakuta kaikista kolmesta luonnon
+kunnista. Ihmeellisesti ja wiisaasti on Jumala laittanut kaikki.
+Eläimille ja kasweille on Jumala antanut pyöristetyn muodon, ikäänkuin
+siksi etteiwät loukkaisi toisiaan. Mutta kiwille on hän antanut
+särmäisen muodon. Ja kumma se on, että niiden särmät tulewat niin
+säännöllisiä. Jos katselet ruokasuoloja, näet jokaisella rakeella
+alusta olleen kuusi sileää siwua, juurikuin kuutiolla. Jos kaadat
+kuumaa wettä wähäisen salpetteriko'on päälle ja annat weden sitten
+jäähtyä, niin näet, kuinka salpetteri jälleen hyytyy wedestä
+kuusikulmaisiksi neuloiksi. Sellaisia hyytyneitä neuloja ja kipeneitä
+kutsutaan _kiteiksi_, (kristalleiksi), ja ne owat aina samallaisia
+samassa aineessa.
+
+Kiwikuntaa löytyy jokapaikassa; koko tämä suuri maapallo on siitä
+kokoonpantu. Awarassa meressä on sanomattoman paljo suolaa, kaikkein
+eläinten luissa on on kalkkia, ja itse ihmisen weressä on rautaa. Joka
+paikkaan on Jumalan kaikkiwiisas käsi lewittänyt luonnon aineet niin,
+että alin-omaa syntyy uusia olentoja siitä, joka näyttää kuolleelta
+silmiimme. Kaswit nousewat ylös mullasta, eläimet eläwät kasweista ja
+ihminen taas saapi rawintonsa kasweista ja eläimistä. Ja niin on kaikki
+luonnon kunnat kiinteimmässä yhteydessä keskenänsä. Ja niin on Jumala
+joka paikassa, ja joka paikassa näkee ihminen Hänen äärettömän
+kaikkiwaltansa jälkiä.
+
+
+
+Kullasta ja hopeasta.
+
+
+Kulta, jota ihmiset niin paljon haluawat, tulee tänne Wenäjältä ja
+Amerikasta. Wälistä löydetään sitä puhtaana. Brasiliassa löydettiin
+kerran kultakappale, joka painoi 128 (sata kahdeksankolmatta)
+leiwiskää. Wirrat ja ojat tuowat muassaan kultaa wuorista. Silloin
+painuu raskas kulta wirtain pohjalle. Sieltä otetaan hieta ja
+_huuhdotaan_ astiassa; ja koska kulta on raskainta, laskeupi se
+ennenkuin hieta pohjalle. Sitten sulataan kultaherneet kappaleihin.
+Suomessa on etsitty kultaa Kemissä ja Kuusamossa; mutta sitä on
+löytynyt niin wähältä, ettei saalis ole maksanut työwaiwaa. Muutamia
+wuosia jälkeenpäin leweni huhu, Kalifornian maassa löytywän
+suunnattoman paljo kultahietaa. Sinne matkusti monia tuhansia ihmisiä
+kaikista maailman paikoista, äkkiä rikastuaksensa. Ja paha woitonhimo
+oli niin willinnyt niitä, että moni mies lähti pois waimonsa tyköä, ja
+wanhemmat lastensa tyköä, ja lapset wanhempainsa luota. Ja ne myiwät
+kaikki mitä heillä oli kotona ja jättiwät toimituksensa, päästäkseen
+kultaa kaiwamaan. Mutta kun tuliwat Kaliforniaan, oliwat siellä kaikki
+elämän tarpeet kauhean kalleita. Monta kuoli nälkään. Toiset tekiwät
+yötä ja päiwää kowasti työtä wedessä ja rapakossa, josta hakiwat
+kultahietaa. Moni menetti kultansa ja henkensä ryöwärein käsissä.
+Niin tuliwat jotkut harwat rikkaiksi: mutta moni menetti henkensä
+wiheliäisyydessä ja köyhyydessä. Ja ne, jotka pahoilla mielin palasiwat
+takaisin kotiinsa, huokailiwat surulla, kun pahalla ahneudella on niin
+usein waltaa syntisen ihmisen sydämessä.
+
+
+
+Kaiwoksista.
+
+
+Kun laskeutuu alas sywiin kaiwoksiin ja näkee kaiwoswäen liikkuwan
+tulisoittoineen, tuleepa ajattelemaan saduissa mainittawia
+lintukotolaisia, jotka takoiwat kultaansa maan sisuksissa. Wälistä
+laskeutaan niihin alas tikapuita myöten; mutta sywimpiin kaiwoksiin
+wiwutaan ihmisiä korissa. Fahlun kuparikaiwos ja Dannemoran rautakaiwos
+owat kaksi niin sywää kaiwosta Ruotsissa, että saisi panna neljä
+kirkontornia päälletysten seisomaan, ja tuskinpa ne sittekään
+ylettyisiwät kaiwoksen pohjasta ylimmäiseen maapintaan. Useat kaiwokset
+menewät alemmaksi meren pohjaa. Täällä Suomessa ei ole niin sywiä
+kaiwoksia; mutta Orijärwen vaskikaiwos saatetaan werrata olewan kahta
+kirkontornia sywän. Ja kaiwoksissa hakataan metallein malmia pitkistä
+solista, joita kutsutaan _kaiwoskuopiksi_. Mutta on suolakaiwoksiakin.
+Pienen kaupungin tienoilla, jonka nimi on Wielizka, Galizian maassa, on
+niin awaroita suolakaiwoksia sywässä maan sisässä, että ne owat kuin
+suuri kaupunki katuineen ja torineen. Ja sellaisia toreja on siellä
+kolmikerrassa päälletysten. Siellä hakataan wuorisuoloja seinistä, ja
+aiwan kaunista on se katsoa, kuinka miljonittain suolan rakeita yleensä
+kimaltelee walkean walossa, jos mihin katsoisi. Ihmiset ja eläimet
+menettäwät siellä kyllä usein henkensä, kun katto pudota rysyää niiden
+päälle. Ja sitten käypi niinkin, että wasta monien wuotten perästä
+löydetään niiden ruumiit muuttumattomina. Sillä suola on tunkeunut
+niiden läpitse ja warjellut niitä mätänemästä.
+
+
+
+Kiwettymisistä.
+
+
+Usein poljemma me, käwellessämme maalla, jäänöksiä muinais-ajan
+kaswuista ja eläwistä. Niinpä löytyy suuria wuoria, jotka owat
+näkinkenkäin kuorista; koko suuri Berlinin kaupunki on rakennettu
+maalle, joka on wesiäisten jäännöksistä. Muutamissa kylmissä maissa on
+kaiwettu maasta elehwanttein ja muiden eläinten luita, joita eläimiä
+on wieläkin kuumissa maissa. Onpa nähty jäännöksiä sellaisista
+muinais-ajan eläinpuwuista, joita ei enää olekkaan maan päällä. Wälistä
+owat nämä luut kiwettyneinä. Kuitenkin käypi se useimmin niin kaswein
+kanssa. Englannissa ja muissa maissa on useampain sylien sywyydestä
+maassa löydetty suuria metsiä, jotka owat olleet warsin mustat ja
+kowat. Sellaisista muinoin hiiltyneistä ja sittemmin kiwettyneistä
+metsistä on kiwihiili tullut maan sisässä. Onpa löydetty kiwettyneitä
+jywätähkiäkin. Maan sisästä on kaiwettu wanhoja puita, jotka owat
+olleet rautamalmiksi muuttuneita. Muutamissa mineraali- (kiwennäi-)
+lähteissä nähdään aiwan pian sellainen muutos. Jos tänä päiwänä panen
+kukkaisen sellaiseen lähteesen ja otan sen huomena siitä ylös, näenpä
+kummallista. Kukkaan ja lehtiin yleensä on tullut kowa kuori, joka on
+kokounut wedestä, ja koko kukka näyttää kuin olisi leikattu ruskeasta
+kiwestä.
+
+
+
+Kaikellaisista aineista.
+
+
+Aikaa sitten tuli eräs laiwa haaksirikkoon luotoja wastaan meressä, ja
+töin tuskin pelastiwat merimiehet itsensä weneillä. Märkinä ja
+kontettuneina tekiwät he rannalle ison walkean kuiwatakseen ja
+lämmittääkseen itsiään. He mieliwät keittää ruokaakin ja paniwat
+natronisuola-tönkkejä padan alle. Kun natronisuola kowassa kuumuudessa
+suli hiedan kanssa yhteen, näkiwät merimiehet ihmetellen, että siitä
+oli tullut _lasia_. Siitä ajasta on alettu pitää lasiruutuja
+akkunoissa. Wiheriäiseen lasiin kelpaa takkatuhkakin, mutta walkiaan
+lasiin tarwitaan joko natronia tahi potaskaa ja ruskeaa kiweä. Lasia
+wärjätäänkin ja lasketaan sileäkulmaiseksi. Kauniilta se kyllä näyttää,
+kun lasinpuhaltaja puhuu ilmaa sulaneesen lasi-aineesen ja siitä
+walmistaa putelleja ja lasipalleja.
+
+Fahlunin suuresta vaskikaiwoksesta Ruotsissa on wanha tarina. Muuan
+suomalainen paimen hawaitsi kilinsä kyljen olewan punaisena. Paimenella
+teki mieli tietää, mistä tämä oli tullut ja huomasi pian, että kili oli
+maannut sillä paikalla, jossa vaskea löytyi wuoressa. Näin löydettiin
+Pohjolan rikkain vaskikaiwos. Waskiseppä ei kuumenna waskea, niinkuin
+rautaseppä tekee raudalle, waan takoo sitä kylmänä. Kun hän tahtoo
+liittää kahta waski-kappaletta yhteen, ei hän saa niitä kiinni
+takomalla, waan hän yhdistää ne messingillä. Se on metallien
+juottamista.
+
+Kun muutamanlaisia _hartseja_ eli pihkoja sulataan öljyssä, jota
+kutsutaan tärpätiksi, saadaan siitä _wernissaa_ (kiilto-öljyä), jolla
+monellaisia teoksia _lakeerataan_ (kiilloitetaan). Liimaa walmistetaan
+nahasta, sarwista eli luista, kuin niitä keitetään wedessä.
+_Läkkiä_, jolla kirjoitetaan, tehdään pienistä tammen käwyistä ja
+rautawihtrillistä. _Tärkki_ on hienoa jauhoa, jota on monellaisissa
+juurissa ja siemenissä. Leipätaikinan annetaan _kohota eli nousta_,
+että leipä tulisi mureaa. Mutta kun imelänlainen neste on käynyt, ei
+sillä ole enää imelän makua, waan se on wäkewää. Siinä on _wäkiwiinaa_
+(spirituswiinaa). Onpa monellaisissa kaswuissa makean- eli
+sokeri-ainetta. Sentähden saatetaan tehdä wiiniä ei ainoastaan
+wiinapuun rypäleistä, waan pihlajan ja tuomen marjoistakin. Palowiinaa
+poltetaan elosta eli imelletyistä potaateista, joita pannaan mäskiksi
+ja käytetään. Sitten kulkee palowiina höyrynä jähdytys-astian läpi, ja
+rankki jääpi jälelle. Mutta se on ilkeä taitoteos, sillä ei koskaan ole
+mikään taito tehnyt niin paljo pahaa maailmassa. Ennemmin panemme
+_olutta_ ja _sahtia_ maltaista, jotka ensin keitetään wierteeksi, ja se
+sitten käytetään. _Simaa_ (mesijuomaa) walmistetaan hunajasta ja
+wedestä kryytein kanssa.
+
+
+
+Orijärven vuorikaiwos.
+
+
+    Kävipä ryske julma Manalassa,
+    Mä tunsin jalkoin alla tutinan,
+    Eteeni näin maan kidan aukeevan.
+    Mä huusin: "mienkö nyt Pohjolassa,
+    Mit' olen kuullut maista etelän:
+    Syvyyden kaupunkeja, maita nielevän!"
+
+    Ei, senhän toimi, taito aikaan saapi,
+    Heit' tulikin ja vesi tottelee,
+    Kovia kallioita halkaisee,
+    Tuo malmin esiin, sitten puhdistaapi,
+    Niin että sillä vaikka kultaa sais,
+    Kun Perunmaalle asti kaupittais.
+
+    Teollisuuspa näin, mi siivet antaa
+    Kaupalle, neron kanssa kilpaillen
+    Maailman seudut liittää yhtehen.
+    Näin Suomen mieskin unhotettu kantaa
+    Maailman markkinoille viimeinkin
+    Mit' uutta mietti hän ja saatti ilmihin.
+
+
+
+Timantti.
+
+
+    Arabiassa muinoisin
+    Mies vanha Amru eli.
+    Vaikk' oli köyhä, kuitenkin
+    Luojaansa turvaeli,
+    Hätänsä, huolens ainian
+    Vaan heitti haltuun Jumalan.
+
+    Joelle kerran tultuaan
+    Hän huomas kiven täällä,
+    Mi kiilteli kuin loistoissaan
+    Veshelmi kukan päällä.
+    Hän korjas kiven lystikseen,
+    Vei kummaksi sen lapsilleen.
+
+    Leluna lasten oltuaan,
+    Se nurkkaan viskattiin,
+    Vaan pantiin lakeen riippumaan.
+    Kun loistons keksittihin.
+    Ei Amrull' ollut kynttilää,
+    Siis lyhtynä pit' olla tää.
+
+    Illalla tuli kauppamies
+    Ja kiven kirkkaan keksi:
+    "Tuo kivi myyppäs, tai kenties
+    Sen annat ilmaiseksi."
+    "No", vastas Amru, "ota vaan,
+    Jos nauhan rinkeliä saan."
+
+    Mies kiven otti kaunoisen,
+    Pääkaupunkihin läksi,
+    Sen kauppas kultasepille
+    Taas muille myytäväksi.
+    Niin rikast ei vaan kohdannut,
+    Jok' ois sen ostaa mahtanut.
+
+    Näet, kun se oikein saatihin
+    Kirkkaaksi kanteiltansa,
+    Se timantiksi nähtihin
+    Isoimmaks lajiansa;
+    Kuningas kruunuuns osti sen,
+    Siit' tuhansia maksaen.
+
+    Hän pidot piti köyhillen
+    Nyt kruunun kunniaksi,
+    Myös Amrun lapset kerjäten
+    Tulivat vierahaksi.
+    "Lyhtymme", huusit, "katsoppas,
+    Pitävi päässään kuningas".
+
+    Kuningas tämän kuultuaan
+    Luo viittas kauppiasta,
+    Ja päätti kohta, tultuaan
+    Selvälle asiasta:
+    "Sä rahat anna Amrullen,
+    Saat rinkelisi jällehen."
+
+
+
+
+Yhdeksäs Luku.
+
+Maasta.
+
+
+Muutamana päivänä olivat Antti ja Liisa kartanolla ja kaivoivat niin
+vireästi, että hiki tippui otsasta. Syvän kuopan kaivettua istuivat
+levähtämään ja katsoivat kuoppaan. Samassa tuli heidän isänsä ja kysyi:
+mitä kaivatte, lapset, ja mitä siinä katsotte kuoppaan? Liisa vastasi:
+mielellämme olisimme katsoneet sitä, jota on maan sisässä.
+
+Isä sanoi: jos koko kylän väki kaivaisi samaa paikkaa, ja jos se sitä
+tekisi viisikymmentä vuotta, eivät sittekään saisi nähdä sitä, jota on
+maan sisuksessa. Sillä jos olisi mahdollista kaivaa reijän suoraan maan
+läpi, niin olisi se reikä 1,200 (tuhat kahtasataa) peninkulmaa syvä. Ja
+päästäväksi maan sisukseen, täytyisi kaivaa 600 (kuuttasataa)
+peninkulmaa syvään. Mutta eipä voi yksikään kaivaa puoltakaan
+peninkulmaa alaspäin, sillä sitä ennen tullaan veteen eli vuoreen.
+Peninkulman syvyyteen maan sisään ei ylety yksikään kaivanto. Välistä
+löydetään vuorissa syviä reikiä, joita kutsutaan _luoliksi_ ja jotka
+ovat olleet niissä aina maan alusta. Ihmiset ovat välistä kontanneet
+näihin luolihin ja heillä on ollut valkea muassa nähdäkseen maan
+sisuksia. Ja siellä on nähty korkeita holveja, kuin kirkkoja, joissa
+vesi on alinomaa tippunut katosta. Ja siellä on nähty ihmeellisesti
+kauniita patsaita valkeista kivistä, ja siellä on maan-alaiset virrat
+pauhanneet kaukana alaalla pimeässä. Mutta ei yhtään elävää olentoa ole
+asunut syvyydessä, ja ihmisiä on alkanut niin kauhistuttaa, että ovat
+mielellään rientäneet takaisin Jumalan kirkkaan päivän valoon. Ei siis
+tiedetä mitään vissiä maan sisuksesta. Mutta siitä, joka on likinnä
+jalkaimme alla, tiedämme, että siinä on useita erilaisia _maakertoja_
+päälletysten. Kaivoa kaivaessa sattuu, että ensin tullaan multaan ja
+hietaan, sitten saveen, sitten jälleen hietaan ja niin jälleen toisiin
+maanlajeihin. Paljon paremmin tunnemme _maan pinnan_, jonka Jumala on
+luonut asunnoksi ihmisille, kasveille ja eläville.
+
+Kuulin yhden akan olleen, joka ei koskaan ollut käynyt ulkona tuvasta,
+jossa hän asui, sillä hän oli sekä sokea että ontuva. Kauvan luuli hän
+siis ei maailmaa olevan tuvan ovea etemmä. Mutta kerran sai hän kuulla,
+että oli palanen maailmaa ulkopuolellakin tuvan ovea. Pistipä kätensä,
+ulos akkunasta koetellakseen, kuinka iso maailma oli. Ja kun hän
+haparoi tyhjää ilmassa, sanoi hän kummastellen: onpa sitä maailmaa
+jonnekkin päin! En voi tuntea sen seiniäkään!
+
+Tämän kuultua rupesivat Antti ja Liisa nauramaan. Isä kysyi: sanoppa
+Liisa, kuinka paljo tästä on maailman ääreen? Liisa vastasi: maailmaa
+on vielä kappale veräjänkin taakse maantielle, sillä olin siellä
+paimentamassa lehmiä. Antti luuli tätä kovin vähäksi ja sanoi: maailmaa
+on vissiinkin peninkulma tästä eteenpäin, sillä niin kaukana kävin
+myllyssä isäni kanssa jauhoja noutamassa.
+
+Tähän sanoi isä: niin vähän tietäisimme, jos emme oppisi enempää
+muilta. Tulkaa, menemme yhdessä tuolle korkealle vuorelle metsään.
+Siellä saamme nähdä enemmän maan pintaa.
+
+Niin menivät kaikki ja katselivat tarkasti ympärilleen mennessään.
+Käydessään astuivat he viheriäistä _tannerta_ juurikuin lattiata.
+Kartanosta tultua maantielle, oli heillä toisella puolella suuri
+_metsä_ ja siinä monellaisia puita, pensaita ja _vesakkoa_. Toisella
+puolella oli tasainen maa peltoin ja niittyin kanssa. Tätä kutsuttiin
+_lakeudeksi_ ja pienempää osaa siitä kutsuttiin _kedoksi_. Vähä
+ulompana, ulkopuolella kaupunkia, oli maa hietikkoa ja kutsuttiin
+_kentäksi_. Ja vielä ulompana, jossa lakeus kasvoi kanervia ja
+harvastaansa mäntyjä, kutsuttiin sitä maata _kankaaksi_. Jos tämä
+lakeus olisi niin kuiva, ettei siinä kasvaisi mitään, nimitettäisiin se
+_aavikoksi_. Ja jos se olisi paljas ja kivinen, mutta kasvaisi
+kuitenkin ruohoa, kutsuttaisiin sitä _aromaaksi_.
+
+Etemmä mennessä alkoi maa yletä ja taas aleta. Korkeaa paikkaa
+kutsuttiin _kukkulaksi_, ja kukkulan nousema ja laskeuma oli _mäki_. Ja
+jos se kukkula olisi korkea ja suuri, kutsuttaisiin sitä _vaaraksi_; ja
+jos se olisi pitkä ja kaitainen, sanottaisiin sitä _selänne-maaksi eli
+särkäksi_. Laskeuttuaan mäkeä alas tulivat lapset alhaiselle paikalle
+kahden vaaran väliin, ja sitä kutsuttiin _laksoksi_. Mutta jos se lakso
+olisi pieni, kutsuttaisiin sitä _notkoksi_.
+
+Lakson läpi tultua poikkeusivat lapset maantieltä pois ja alkoivat
+nousta vuoren rinnettä ylöspäin. Paikoittain oli rinne sileä, mutta
+paikoittain oli siinä suuria _rakoja_, juurikuin vuori olisi
+halkeillut. Siellä oli paljo suuria kiviä, joita kutsuttiin
+_kallioiksi_, mutta toisia jotka olivat pinnaltaan tasaisempia,
+kutsuttiin _paaseiksi_. Ja kallioiden välillä oli _halkeimia_, joihin
+helposti voi pudota, ja leveämpiä ja vetisiä väliä kutsuttiin
+_rotkoiksi_. Ylemmä tultua näkivät lapset täällä olevan useita vuoria
+pitkässä rivissä ja laksot ja rotkot välillä, ja sitä kutsuttiin
+_vuorenselänneeksi_. Jos täällä olisi niinkuin Lapissa rivi korkeita
+vuoria terävine huippuineen ja lunta huipuilla, kutsuttaisiin niitä
+_tuntureiksi_. Ja niiden välillä olisi synkkiä _louhikko-korpia_ ja
+autioita _vuomia_, joissa ei näkisi muuta kuin kiviä kivien vieressä ja
+mätästä mättään vieressä.
+
+Tämä vuori on vissiin korkein koko maailmassa, sanoi Antti. Korkea on
+tämä kyllä, sanoi isä, koska tämä on paljon korkeampi puita, huoneita
+ja kiviä, jotka ovat tuolla alhaalla lakeudella. Mutta muutamat vuoret
+ovat vielä paljon korkeammat tätä. Ja niiden korkeutta vertaillessa
+lasketaan, kuinka korkealla näiden huiput ovat meren pinnasta.
+Korkeimman vuoren nimi on Teiriharju. Se on niin korkealla merestä,
+että jos 8 kirkontornia pantaisiin päälletysten seisomaan, tulisi
+kahdeksannen huippu vasta Teiriharjun huipun korkuiselle. [Muist.
+Kirkontornin laskemme 24 syltä eli 72 kyynärää eli 144 jalkaa
+korkeaksi. Teiriharjun huippu on siis 1,152 jalkaa korkealla meren
+pinnasta.] Kuitenkin on vielä paljon korkeampia vuoria muissa maissa.
+Peltoivi Lapissa on yhtä korkea kuin 13 kirkontornia ja Kimborazo
+Amerikassa on niin korkea kuin 180 kirkontornia päälletysten pystössä.
+Ja jos voisi sinne kiivetä suoraan ylös tikapuita myöten, niin pitäisi
+niiden tikapuut olla pitemmät 7:mää virstaa eli kolmeneljännes
+peninkulmaa pitkät.
+
+Mutta jos korkeain vuorten yli kivetään, mitä siellä toisella puolella
+näkyy? kysyi Liisa. Tuleeko sieltä jo maailman ääri?
+
+Ei, sieltä tulee taas toisia lakeuksia ja toisia vuoria ja laksoja ja
+kukkuloita ja mäkiä ja kankaita ja metsiä ja tuntureita, siksi kun
+pysähdytään jonkun veden tykö. Niin hyödyllisesti ja kauniisti on maa
+luotu, että yksi paikka ei ole toisensa näköinen. Jotka asuvat
+erilaisissa paikoissa, tarvitsevat alinomaa vaihettaa toisilleen sitä,
+jota maa antaa yhdessä paikassa ja jota puuttuu toisessa. Lakean maan
+asukasten täytyy tuoda metsästä hirtensä ja vuorista rautansa.
+Vuorimaiden asukasten täytyy tuoda eloviljan ja maidon lakeilta mailta.
+Ja jotka asuvat suurissa metsissä, niiden täytyy matkustaa muille
+tienoille saadakseen sitä, jota ei metsä anna.
+
+Levähdämme nyt vähäisen tässä vuoren lakeella ja syömme iltasemme. Tämä
+puukko on taottu vuoren raudasta. Tämä leipä on leivottu lakean maan
+elosta. Tämä kori on nijottu metsän juurista. Ympärillämme ja tuolla
+alempana meitä levenee maa kesän viheriäisyydessä juurikuin kirjava
+taulu. Niin kauvas kuin silmä eroittaa, ovat kaikki Jumalan työt
+täydellisiä ja viisaita. Ja kuitenkin näemme tässä aivan pienen osan
+maata ja vielä paljon pienemmän osan koko luotua maailmaa. Mutta jos
+kulkisimme alinomaa samalle suunnalle ja kiipeisimme vuorten yli ja
+purjehtisimme merien ylitse, olisimmepa viimein vaeltaneet ja kulkeneet
+koko maan ympäri.
+
+Niin, mennäänpä koko maan ympäri, huutivat molemmat lapset ilon
+innossa. Lähdetään heti kohta ja tullaan huomenna jälleen takaisin!
+
+Heidän rakasta isäänsä nauratti, ja hän sanoi: ihmiset, joilla ovat
+käsissä kaikki keinot, joita koskoinkaan on keksitty päästäväksi merien
+ja maiden ylitse, tarvitsevat maan ympäri ennättääkseen vähintäänkin
+vuoden. Mutta jos me lähtisimme sille matkalle tänä päivänä,
+pysähtyisimme kukatiesi jo ensimäisen ojan rannalle neuvontoinna.
+Kukatiesi kerran, isoiksi kasvettuanne, tekin menette isoon laivaan ja
+purjehditte tuhansia peninkulmia maan ympäri. Mutta nyt palaamme
+ilta-auringon valossa takaisin pieneen majaamme. Siliä siinä on hyvä
+kotimme, ja tämä maa on Suomi, oma rakas isänmaamme. Ja ei yhtään muuta
+maata koko tämän suuren maan päällä ole meille niin rakasta ja kallista
+kaikkina elämämme päivinä. Sen maan edestä tahdomme me elää ja sen maan
+edestä saatamme kuolla. Tätä maata ymmärrämme me parhaiten. Täällä
+asuivat isämme. Täällä oli kätkyemme, jonka vieressä äitimme lauloi
+meille laulujaan. Näiden koivuin ja kuusten alla olemme kasvaneet ja
+leikitelleet. Täällä on meillä ollut suruja ja paljo iloa, huolia ja
+paljo rauhaa. Ja täällä, tässä samassa maassa, isänmaassamme, suopi
+Jumala meille kerran haudan koivuin varjoon.
+
+Ja koska jalkamme polkee maata, on meidän päämme vapaasti pystössä
+taivaan sinistä kattoa kohti. Katso, näin tahtoo Jumala alinomaa
+osottaa meille, että olemme kasvaneet maan tomusta, mutta olemme aiotut
+ahkeroimaan olentomme kalliimman osan kanssa ylöspäin. Ja vaikka me
+rakastamme ja ihmettelemme tätä ihanaa maata, niin ei tämä kuitenkaan
+ole sielumme oikea ja ijankaikkinen koti. Se on korkeampi: se on
+Jumalan kaikkivaltiaan tykönä taivaan korkeudessa.
+
+
+
+
+Fingalin luolasta.
+
+
+Staffan saarella Skotlannin maassa on mainio luola, jossa sadut sanovat
+sen jalon uroon Fingalin asuneen. Siihen soudetaan veneellä merestä,
+jonka vesi huuhtoo luolan sisustaa. Siellä luulee olevansa kauniissa
+kirkossa, jossa on monia ihanoita patsaita ympäri seiniä. Ihmisten
+kädet eivät ole koskaan valmistaneet mitään ihanampaa. Suuri vuori on
+sen päällä juurikuin kattona, ja siitä tippuu alin-omaa vettä, jonka
+lorina sekauu meren pauhuun. Välistä kuuluu sieltä kuin hiljainen
+soitto. Se kuuluu niin kummalliselta, kun tuuli kulkee patsasten väliä,
+ja luulisipa kuulevansa muinais-aikain ihmisten ääniä, jotka luolassa
+etsivät suojaa raju-ilmalta.
+
+
+
+Maan erinäisestä muodosta.
+
+
+Limingassa Pohjanmaalla on niin suuri lakeus aivan niittymaata, ettei
+oikein voi nähdä yhdestä päästä toiseen. Isossa Kyrössä on yhtä iso
+lakeus pelkkää peltoa. Siksi onkin näistä vanhastaan sanottu:
+
+    Ison-Kyrön pelto ja Limingon niitty,
+    Vertoja näille ei ole tietty.
+
+Parolan kenttä Hämeenlinnan tykönä ja Helsingin kenttä Helsinkiä
+likellä ovat niin laajoja, että monta tuhatta sotamiestä saattaa niillä
+äkseerata samalla kertaa. Suurimpia kankaita Suomessa on Hämeenkangas,
+joka menee maan poikki. Siinä kasvaa hyvin suuria petäjiä ja maa on
+ruskea kanervista. Mutta harvassa näkyy siellä taloa, kun sitä
+hietikko-maata ei voida suuretta vaivatta saada pelloksi. Suomessa ei
+ole yhtään oikeata lakeaa aromaata, eikä sellaista aavikkoa, kuin on
+suuri Saharan aavikko Afrikassa. Siellä ei ole hyvä olla. Niin kauvas
+kuin silmä kannattaa, on siellä suunnaton lakeus polttavaa hietaa,
+mutta hyvin harvassa on pensasta eli puuta. Siellä kiljuu Leijona
+janoissaan. Siellä juoksee sukkela kameli-kurki. Ei kukaan ihminen
+voisi siellä kulkea, jos eivät kamelit, joilla ratsastetaan, saattaisi
+niin kauvan kärsiä janoa nääntymättä. Mutta jossa lähde juoksee maasta,
+siihen kasvaa ruoho ympärille vihoittamaan, ja siihen kasvaa puita,
+jotka suojaavat matkamiestä.
+
+Maassamme ei näe tuulen ajavan _lentohietaakaan_ pelloille ja
+niityille, jotka siitä muuttuvat hieta-aavikoiksi. Harvoin kuulee
+täällä puhuttavan _maanvierimisestä_, jossa vesi kaivaa alaisinpuolin
+suuria maakappaleita eli kukkuloita, jotka sitten kukistuvat alas.
+Kuitenkin on sitäkin tapahtunut jonkunkerran, niinkuin Halikossa liki
+Turkua. Kerran putosi maa alas myllyn alla. Mylly kaatui syrjälleen, ja
+mylläri ei osannut ulos. Siinä olikin seikka osata, kun ovi oli mennyt
+maata vasten.
+
+Maassamme on monta vuorta, mutta ne eivät ole hyvin korkeita. Täällä on
+myös useita pitkiä vuorenselänteitä ja selännemaita, joista muutamilla
+ovat nimet, mutta monta kutsutaan yhteisellä nimellä Maanseläksi. Monta
+kunnasta ja laksoa näkee myös täällä. Kunnaalla on usein tupa, ja
+laksossa juoksee usein puro. Sellaisissa tienoissa on monta mäkeä.
+Hämeessä, Savossa ja Karjalassa kulkee tie usein selänteen yli, jossa
+ovat korkeat mäet, niin että, selänteen harjalle tultua, näkee allaan
+olevan petäjäin latvat ja kirkkoin tornit. Ja siinä on niin tiheässä
+kukkuloita ja alangoita, että luulee näkevänsä kakkuja vieritysten,
+ladottuna maan suurelle pöydälle, jonka Jumala on valmistanut
+ihmiselle.
+
+
+
+Maamme.
+
+
+    Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
+    Soi sana kultainen!
+    Ei laaksoa, ei kukkulaa,
+    Ei vettä, rantaa rakkaampaa,
+    Kuin kotimaa tää pohjainen,
+    Maa kallis isien.
+
+    On maamme köyhä, siksi jää,
+    Jos kultaa kaipaa ken.
+    Sen kyllä vieras hylkäjää,
+    Mut meille kallein maa on tää,
+    Kans salojen ja saarien
+    Se meist' on kultainen.
+
+    Ovatpa meistä rakkahat
+    Kohinat koskien,
+    Ikuisten honkain huminat,
+    Täht'-yömme, kesät kirkkahat,
+    Kaikk', kaikki, laulain, loistaen
+    Mi lumos sydämen.
+
+    Täss' olla meidän mieluist' on
+    Ja kaikki suotuisaa;
+    Vaikk' onni mikä tulkohon
+    Meill' isänmaa on verraton.
+    Mit' oisi maassa armaampaa,
+    Mit' oisi kalliimpaa?
+
+    Ja tässä, täss' on tämä maa,
+    Sen näkee silmämme;
+    Me kättä voimme ojentaa
+    Ja vettä, rantaa osoittaa,
+    Ja sanoa: kas tuoss' on se.
+    Maa armas isäimme.
+
+    Jos loistoon meitä saatettais
+    Vaikk' kultapilvihin,
+    Miss' itkien ei huoattais,
+    Vaan tähtein riemun sielu sais,
+    Ois tähän kurjaan kotihin
+    Halumme kuitenkin.
+
+
+
+
+Vuori ja lakso.
+
+
+    "Maan selkänä mä seison", sanoipa vuori noin,
+    "Mun päältäin virta syöksyy, Mä myrskyt kestää voin,
+    Mun otsain pilviin peittyy. Mä nä'yn etäällen.
+    Rotkoini kaiku matkii jyryä ukkosen."
+
+    Ja kaunis laakso lausui: "täss' asuu ihmiset.
+    Minussa lähde läikkyy, ja kukkii ruususet,
+    Ja lampaat syövät heinää ja linnut visertää,
+    Ja kellot iltasilla kauniisti heläjää."
+
+    Ja metsä vihriäinen nyt virkkoi viimein myös:
+    "Ihanat lajissansa on, Luoja, kaikki työs.
+    Ihmettä meissä nostaa, mi suurt on, korkeaa,
+    Vaan kaunistapa voimme pikemmin -- rakastaa."
+
+
+
+
+Kymmenes Luku.
+
+Wedestä.
+
+
+Kerran, kun myrsky pauhasi kowasti, ja wesi hyökysi aaltoina, sanoi
+isä: katso Jumalan woimaa! Elementit (alku-aineet) pauhaawat.
+
+Antti sanoi: Elementit, mitä se on?
+
+Isä sanoi: muutamat kappaleet maan päällä pysywät lujemmasti kiinni
+toisissaan. Puun palasen eli kiwen saatan ottaa käteeni ja pitää
+kiinni, ja sellaisia kutsutaan _kowiksi aineiksi_. Mutta wettä en saata
+ottaa käteeni ja pitää sitä kiinni, ja sellaisia nesteitä eli märkiä
+aineita kutsutaan _suliksi_. Sellaisia saatan kuitenkin ottaa kauhaan
+eli ämpäriin, jolloin ne kuitenkin pysywät koossa. Mutta niin ei woi
+pitää koossa höyryä, joka kohoaa kiehuwasta padasta eli häkää, jota
+tulee uunista eli ilmaa, joka tuulee. Sellaiset aineet owat
+_ilmanmuotoisia_.
+
+Muinais-aikoina ei tunnettu luonnon aineita niin tarkoin kuin nyt.
+Siksi puhuttiin tawallisesti neljästä _alku-aineesta_, joista luultiin
+kaikkein saaneen alkunsa. Ja näitä alku-aineita sanottiin
+_elementeiksi_. Ne neljä elementtiä owat: 1) _maa_, joka on kowista
+aineista; 2) _wesi_, joka tawallisesti on juoksewaa ainetta; 3) _ilma_,
+joka on ilmanmuotoista ainetta, ja 4) _tuli_, joka ei ole minkäänlaista
+ainetta, waan toisten ainetten häwitys.
+
+Nyt menemme merelle. Katsotaanpa tarkemmin _wettä_. Nakkaan mereen
+puukappaleen. Miksi puukappale pysyy weden päällä? Siksi että on
+keweämpi kuin wesi. Nakkaan kiwen weteen. Miksikä kiwi uppoaa? Siksi
+että se on wettä raskaampi. Tuolla uipi wesilintu; tuolla soutaa poika
+weneessä. Miksikä ne kulkewat eteenpäin weden pinnalla. Siksi kun
+soutelewat wettä taaksensa, wesilintu jaloillaan ja poika airoillaan.
+Tuolla käypi wesimylly. Mikä panee sen rattaat liikkeelle? Wesi töyttii
+alinomaa rattaasen. Niin raskasta ja woimakasta on juostessaan wesi.
+Kyllä se on wielä woimakkaampaakin, niin että se murtaa rikki suuria
+laiwoja ja wiepi muassaan suuria kallioita ja jäätelejä, kun se on
+tullut kowaan liikkeesen.
+
+Eilen, kun satoi, oli kartano märkänä ja suuria wesilammikoita oli
+kokounut maantielle. Mutta tänäpäiwänä on päiwäpaiste, ja kartano ja
+tie owat taas kuiwina. Miksikä niin? Onko kaikki sadewesi juossut pois?
+Eilen panin wesikupin lämpenemään takalle. Kun tänäpäiwänä rupesin
+silmiäni ja käsiäni pesemään, olipa kuppi tyhjänä. Miksi niin käwi? Ei
+suinkaan ollut wesi saattanut juosta pois kupin läpi. Ei, se oli
+_höyrynnyt_ pois ja kohonnut näkymätönnä kaasuna ilmaan. Niin käwi
+kartanollakin, ja niin käwi wesikupissakin. Tiedän paljo wettä olewan
+höyrynä ilmassa, warsinkin lämpimällä. Nämä höyryt jähtywät ja kokouwat
+sitten pilwiksi. Ilman wielä enemmän jähdyttyä sakeuwat höyryt pieniksi
+wesiherneiksi ja putoawat sateena maahan. Ja koska kesällä yö on
+koleampi päiwää, tiiwenewät wesihöyryt jähtyneessä ilmassa ja laskeuwat
+alas aiwan pienissä herneissä _kasteeksi_ ruohoon ja muihin kappaleisin
+ulkona. Wälistä ilman jähdyttyä märkäin paikkain ja wetten kohdalla
+tiiwenewät höyryt _sumuksi_. Eilen käwellessäni sumussa ajattelin
+itsekseni: kah, nytpä olen pilwessä aiwan maan pinnalla. Ja wettä, joka
+putoaa ilmasta, wetäwät kaswut ja eläwät sisäänsä: mutta suurin osa
+höyryää jälleen pois ja tulee sateeksi. Ja kaswut ja eläwät ja joet ja
+järwet ja meret höyryäwät wettä jälleen ylös. Niin on wedellä
+alinomainen kiertäminen maan päällä, eikä sitä ole wielä koskaan nähty,
+että wesi sentähden olisi wähennyt, waikka se muutamissa paikoissa
+saattaa wähetä muista syistä.
+
+Wälistä tapahtuu kesällä, kun pilwet satawat, että ilma niitä alempana
+on hywin kylmä. Silloin jäätywät wesiherneet pudotessaan, ja tulewat
+_jäärakeina_ alas. Mutta jos ne jäätywät pilvissä, putoawat ne _lumena_
+alas.
+
+Talwella hyytyy weden pinta kaikissa järwissä ja jokiloissa täällä
+pohjoisessa jääksi, mutta alimmainen wesi ei jäädy, sillä se wesi, joka
+on raskainta ja painuu pohjaan, on silloin wähän lämpimämpää. Talwella
+jäällä ajaessamme sanoi isä: tässä pitää waroa, tässä käypi wirta, ja
+jää on heikkoa. Sillä wesi, joka juoksee sukkelammin koskissa ja
+wirroissa, ei jäädy niin helposti, ja suolainen wesi meressä ei tule
+niin pian jääksi. Lämpimimmissä maissa etelän puolella on harwoin eli
+ei koskaan niin kowa pakkanen, että wesi jäätyy. Ja ihmiset, jotka
+tulewat sieltä tänne pohjoiseen, eiwät woi kyllin ihmetellä nähdessään
+koko maan olewan peitettynä lumella, juurikuin sokerilla, ja
+katsellessaan, kuinka täällä käwellään ja ajetaan järwiä ja merta
+talwella, juuri kuin sileää walkeaa lattiaa.
+
+Oletko nähnyt, kuinka kauniina tähtinä lumisipaleet tarttuwat
+akkunaruutuun? Nämä pienet lumitähdet, jotka näet nyt tässä kirjassa
+kuwattuina, owat rakeita. Niitä tulee weden jäätyessä, samalla lailla
+kuin ruokasuola ja muut aineet laskeuwat astian pohjalle. Silloin
+sanotaan aineen muuttuwan juoksewasta muodosta kowan muotoiseksi.
+Wedellä on se kummallinen luonto, että se saattaa olla kaiken
+muotoisena. Kun lumi ja jää sulaa, muuttu wesi kowan muotoisesta
+juoksewan muotoiseksi. Kun sula wesi nousee höyrynä ylös, muuttuu se
+ilmanmuotoiseksi. Tämä tulee aina aineen kylmyydestä eli lämpimästä.
+
+Tuolla wuoren rinteellä ei kaukana tuwastamme on lähde, jossa on
+selwä kirkas wesi, jota äiti sanoo _karkkaaksi_, kun se ei ole niin
+_liukeaa_ kuin sade eli jokiwesi saippualla pestessä. Ei se ole
+_mineraali- (kiwennäis) lähde_, jonka wesi maistuu raudalta eli muilta
+sulaneilta aineilta. Eikä se ole sellainen _lämmin lähde_, joka muissa
+maissa juoksee lämpimällä wedellä. Eikä se ole _kuohulähde_, joka
+puhaltaa suihkuna maasta ylös. Se on parempi _kaiwoamme_, jonka isä
+kaiwoi sille paikalle, jossa _wesisuonet_ kulkewat maassa kartanon
+alate. Ensin juosta lirisee se pienenä _norona_, joka tulee suohon.
+Siinä kokoupi monta sellaista noroa _puroksi_, joka kiertelee metsän
+läpi, aina maan wiettämisen mukaan. Wähän aikaa kulkeissani puron
+wiertä hawaitsin sen alinomaa isonewan monien muiden puroin siihen
+wesineen yhdistymällä. Wiimein tuli se pieneksi _joeksi_, joka juoksi
+järween, ja järwen toisesta päästä jälleen siitä ulos. Joki oli saanut
+enemmän wettä ja paisunut _isommaksi joeksi_, jota myös kutsuttiin
+_wirraksi_, kun wesi käwi siinä wäkewästi. Kun aina useampia puroja ja
+_olkajokia_ juoksi isompaan jokeen, tuli siitä wiimein leweä ja iso
+_wirta_ (kymi). Ja koko maata, josta wirta ja sen olkajoet saiwat
+wetensä, kutsuttiin _wirran-ympäristöksi_. Jossa maa wirran juowassa
+oli hywin wiettäwä alaspäin ja paljo kiwiä, wesi juoksi wäkewästi, ja
+siinä oli _koski_. Yhdessä paikassa putosi wirta wahtoawana ja pauhuten
+jyrkkää kallion rinnettä, ja oli _putous_ (ämmä, köngäs). Wiimein tuli
+wirta niin suureksi, että laiwat purjehtiwat sen leweää juowaa. Ja sen
+rannoille rakensiwat ihmiset myllyjä ja sahoja ja tehtaita ja suuria
+kaupunkeja. Mutta wiimein juoksi wirta monia _suita_ (putaita)
+äärettömään _mereen_.
+
+Pyydinpä hywää ystäwääni merimiestä päästäkseni hänen laiwaansa. Hän
+otti minun laiwaansa, ja me purjehdimme niin kauwas merelle, ettemme
+kohta enää nähneet mitään maata, waan ainoasti taiwaan päällämme ja
+merenweden ympäri laiwaa. Nyt wasta näin, kuinka suuri Jumalan woima
+oli elementeissä, ja wapisin pelosta, että me, heikot ihmiset,
+hukkuisimme. Mutta yhtä selwästi näin, kuinka Jumala oli luonut ihmisen
+tänne koko luonnon herraksi. Sukkelasti ja taitawasti rienti laiwa
+eteenpäin _hyökyn_ läpi myrskyn perästä, joka tätä ennen oli ajanut
+meren suuriin _aaltoihin_. Silloin näin meren näön muuttuwan senjälkeen
+kuin taiwas oli sininen eli pilwinen; mutta usein wiwahteli se
+wiheriäiselle. Meriwesi oli hywin suolaista, ja nyt ymmärsin miksi
+jokein ja lähdetten wettä sanottiin suolattomaksi, kun siinä ei ole
+suolaa.
+
+Täällä, sanoi merimies, juoksee wesi alinomaa samaa suuntaa, jos
+tuulikin olisi wastainen, ja sitä kutsuttiin _meriwirraksi_. Warotaanpa
+nyt, ettemme tule _merenpyörteesen_. Siinä käypi wirta pyörien, juuri
+kuin wettä rattiin kaadettaissa ja wetää laiwan mukaansa, siksi että se
+uppoaa keskelle pyörrettä. Mutta tultuamme suuriin _waltameriin_ näemme
+jotakin kummallista. Kun laiwa parhaaltaan purjehtii rantawettä,
+wetäypi wesi takaisin, niin että kuiwa hieta näkyy laiwan pohjan alla.
+Sitä kutsutaan _pakowedeksi_ (luoteeksi). Ja kun kuiwin jaloin poimii
+simpukoita meren pohjasta, saapi tarkasti kyllä pitää ajasta waarin.
+Sillä kuuden tiiman perästä palaa wesi takaisin, niin että jossa juuri
+wasta sai käwellä kuiwin jaloin, siinä purjehtiwat jälleen suuret
+laiwat. Ja tätä kutsutaan _nousuwedeksi_ (wuokseksi). Mutta pakowesi ja
+nousuwesi tulewat useista syistä, joita on waikea ymmärtääksemme, wielä
+pieninä ollessamme. Kuka uskoisi kuun, joka on niin kaukana maasta,
+wetäwän wettä ylemmä määrättyinä aikoina? Paremmin woinet käsittää
+waltamerien wetten tulewan liikkeelle, kun saat tietää, että koko tämä
+suuri maa kääntyy ympäri, juuri kuin wesi liikkuu maljassa, kun sitä
+sukkelasti käännän. Ja samalla lailla tulee pakowesi ja nousuwesi meren
+läikkymisestä edes takasin.
+
+Kerran sattui purjehtiessamme laiwa matalalle eikä päässyt ennen irti,
+kuin olimme nakanneet osan lastista mereen. Olipa onni, sanoi merimies,
+että satuimme hietaharjanteelle, sillä jos olisimme karahtaneet karille
+eli teräwäkiwiseen luotoon, olisimme warmaankin tulleet haaksirikkoon.
+Sillä tietänet meren pohjan olewan yhtä epätasaisen kuin maankin
+pinnan. Meren pohjassa on mäkiä ja wuoria ja laksoja, niin että wedellä
+on aiwan erilainen sywyys. Siinä on juurikuin metsiä koralleista ja
+korkeista wesikasweista, joissa kalat mielellään asuwat. Mutta suurissa
+merissä, jotka owat sywempiä kuin korkein kirkontorni on pitkä, siellä
+on alinomainen pimeys ja hiljaisuus sywyydessä. Sillä wesi ei ole aiwan
+niin läpikuultawa kuin ilma ja paitsi tätä on se raskaampi, niin että
+se mahtaa painaa hirweän raskaasti hywin sywissä paikoissa. Ja ihmiset,
+jotka taitawat sukeltaa, owat laskeuneet hywin sywään meressä. Mutta
+wiimein on weri puhennut niiltä suusta ja sieramista weden painamisen
+tähden. Ja ei kukaan ole eläwänä päässyt sywimpiin paikkoihin, eikä
+yksikään tunne kaikkea, jota on meren pohjassa. Sen tiedämme waan, että
+kaswien ja eläwäin siellä sywyydessä täytyy olla niin warustetut, että
+ne woiwat kestää weden suunnattoman painon joka kulmalta.
+
+Purjehdittuamme wähän aikaa näimme merenrannan eli _rantamaan_
+wieraasta maasta. Tässä saamme waroa _maininkia_, sanoi merimies; sillä
+tässä murtuwat aallot waahtoon kiwiä wastaan. Onneksemme emme tawanneet
+_jääwuoria_, jotka ajelehtawat alaspäin kylmimmistä meristä, muutoin
+olisimme saattaneet pian mennä kumoon niitä wastaan. Mennäänpä nyt
+maalle. Tämä maa ei ole _mannermaata_, joka on yhdistyksessä muiden
+suurten maiden kanssa. Nyt olemme tulleet _saarelle_, sillä sen
+ympärillä on wesi joka suunnalla. Mutta kun monta saarta on likitysten,
+kutsutaan niitä yhteensä _saaristoksi_. Ja jos tässä olisi kolmella
+kulmalla wettä, mutta neljäs siwu olisi kiinni muissa maissa, niin
+olisi tämä maa _niemi_. Ja kaitaista paikkaa niemen juurella
+kutsuttaisiin _kannakseksi_. Täällä pistää kaitainen maakaistale
+mereen, ja sitä kutsutaan _niemekkeeksi_. Toisella puolella pistää
+kaitaiselta merta maahan, ja tätä wettä kutsutaan _lahdekkeeksi_; mutta
+jos lahdeke olisi isompi ja laajempi, kutsuttaisiin sitä _lahdeksi_.
+Isoimpia pitkiä lahtia meressä kutsutaan myös _wuonoiksi_. Ja nyt
+purjehdimme kaitaista wettä kahden maan wälillä yhdestä wuonosta
+toiseen. Tätä kaitaista wettä kutsutaan _salmeksi_; mutta jos tämä
+olisi suurempi ja leweämpi, kutsuttaisiin sitä _raumaksi_. Ja sellaisia
+pienempiä meriä, jotka kaitaiset salmet yhdistäwät suuren meren kanssa,
+kutsutaan _sisämeriksi_.
+
+Nyt muistin maassamme olewan paljo _maawesiä eli järwiä_ ja pyysin siis
+lähteä purjehtimaan maawesille. Silloin nauroi merimies ja sanoi:
+maawesien ympärillä on maa joka siwulla, niin ettei yksikään woi
+purjehtia niihin mereltä. Ja hywin pieniä järwiä sanotaan _lammiksi_.
+Mutta kun ihmiset mielellään tahtowat tulla wettä myöten järwestä
+merelle, kaiwawat he wesijuowan, niin että weneet ja alukset saattawat
+purjehtia tätä wäliä ja sellaista kulkujuowaa kutsutaan _kanawaksi_.
+Wesi juoksee aina korkeammasta paikasta alaisempaan. Ja koska useammat
+järwet owat merta korkeammalla, niin juoksisi järwien wesi kaikki tyyni
+pois kanawaa myöten, jos ei olisi keksitty pieniä kammareja eli
+salparakennuksia, joita kutsutaan _suluiksi_, joissa alukset nostetaan
+eli lasketaan wedellä, niin että kanawassa on juuri kuin portaita,
+joissa enin osa wettä on tyweneenä.
+
+Nyt palaamme jälleen omaan maahamme, sanoi merimies. Mutta muistaaksesi
+mitä olet nähnyt annan sinulle _kartan_, jossa näet koko maan pinnan
+kuwattuna maineen ja wesineen. Siinä näet, kuinka maan päällä on paljo
+enemmän wettä kuin maata, niin että suuret meret peittäwät kahta
+wertaa suuremman pinnan kuin maat. Siitä saat myös oppia tuntemaan
+_maailman-osat_ ja koko sen hyödyttäwän opin, jota kutsutaan
+_maantiedoksi_ eli maanselitykseksi. Ja annan sinulle sellaisen kartan,
+johon maa on kuwattu wäreillä, joka onkin tarpeellisinta; tämä on
+_maakartta_. Mutta merimiehillä on toisia karttoja, joihin meri ja
+wedet owat tarkoin kuwatut kaikkine karineen, luotoineen ja
+mataloineen, ja sellaisia kutsutaan _merikartoiksi_.
+
+Sanoin: kuinka suuri on wiisautesi, Herra Jumala, että lewität meret
+peitteeksi maan sywyyksihin ja walmistat ne tieksi ihmisten lapsille!
+Sinä suot sateen wirwoittaa janoawan maan; sinä annat lähdetten ja
+wirtain kulkea elämän suonina maiden pinnalla, niin että ihmiset ja
+eläimet ja kaswit saawat siitä rawintonsa. Wähinkin kasteherne kuwastaa
+sinun kunniaasi, sinun henkesi kulkee pimeäin sywyytten päällitse. Ja
+kun purjehtija panee lewolle heikolle alukselleen keskellä waltameren
+aaltoja, sanoo hän itsekseen: katso, Herramme Kristus on kerran
+käwellyt myrskyistä merta, ja aallot asettuiwat hänen allansa. Niin
+tiedän minäkin wielä tänäpäiwänä Jumalan kaikkiwallan käden hallitsewan
+elementtejä. Ja joita Jumala suojelee, niitä ei wahingoita wesi eikä
+tuli eikä muu loukkaus. Niillä on rauha ja iloinen turwa. Sillä Jumala
+on wäkewyytemme, ja meren aallot, jotka murtawat kallioita ja muureja,
+asettuwat lakioiksi kuin lampaat hänen kunniansa istuimen eteen.
+
+
+
+Weden häwityksistä.
+
+
+Pyhä raamattu puhuu ensimäisessä Moseksen kirjassa suuresta
+wedenpaisumisesta, joka hukutti kaikki ihmiset heidän synteinsä tähden,
+paitsi Noakkia sukuineen. Sitten lupasi Jumala wesikaaren merkillä,
+ettei yhdenkään niin suuren tulwan enää pitänyt maata häwittämän.
+Sellaista ei ole sittemmin ollutkaan. Mutta kyllä wieläkin tapahtuu
+wälistä, että wesi tekee suuria häwiöitä. Kun suuret wirrat paisuwat
+sateista, eli kun niiden suut tukkeuwat jäistä, kohoaa wesi ylemmä
+wirran ääriä ja lewenee maille. Silloin täytyy ihmisten ja eläinten
+pelastaa itsiään miten parhaiten taitawat, muutamain weneissä, toisten
+katoille, toisten wuorille. Metsät ja pellot häwitetään, myllyt ja
+ladot wiepi wesi mukaansa. Kaduilla ja maanteillä soudellaan; kalat
+uiskentelewat ihmisten huoneissa. Silloin tulee useinkin suuri hätä
+maahan. Mutta suuri Niilin wirta Afrikassa tekee maat hedelmällisiksi.
+Joka wuosi paisuu se maille, ja kun wesi laskeutuu takasi, jättää se
+paksulta liejua, jossa kaswaa sanomattomasti paljon eloa.
+
+Tunnen kummallisen maan, jota kutsutaan Alankomaiksi, siksi kun se on
+hywin alaista. Siinä on meri muinoin lainehtinut maan päällä, mutta
+sitten on meren hieta kokounut harjanteihin rannoille, juuri kuin
+muureiksi aaltoja wastaan. Uuttera wäki on rakentanut suuria patoja
+puista, kiwistä ja sawesta merta wastaan. Ja se wesi, jonka meri on
+jättänyt sisäpuolelle patoja, on pumputtu takaisin mereen. Niin on
+saatu suuri kappale maata meren alta. Mutta wälistä, kun on kowa myrsky
+ja meriwesi pauhuaa korkealla, tapahtuu wieläkin, että meri murtaa
+padot ja juuri kuin ottaa waltaansa entisen alustansa. Silloin tapahtuu
+näillä tienoilla suuria häwiöitä, niin että on nähty monia kaupunkeja
+ja kyliä kaikkine asukkaineen nieleywän meren aaltoihin. Niin nähdään
+siinäkin, jossa nyt laiwat purjehtiwat merellä, jotakuta pistäywän ylös
+wedestä, ja tarkemmin katsottua tutaan se kirkontorniksi kylässä, joka
+kauwan aikaa jälkeenpäin on mennyt weden alle. -- Usein kuullaan,
+kuinka laiwoja ja weneitä tulee haaksirikkoon merellä, ja joka wuosi
+hukkuu tällä lailla monta ihmistä. Muita putoaa kehnoon jäähän, eli
+hukkuu uidessa; sillä ihmiset kuolewat wedessä sentähden, etteiwät
+siinä woi hengittää.
+
+
+
+Wedestä lääkkeenä.
+
+
+Mutta onpa Jumala antanut wedelle awullisen, wirwoittawan ja parantawan
+woiman. Wedettä ei woi yksikään kaswu, ei yksikään eläin, ei yksikään
+ihminen elää; moni kiwuloinen saapi wedellä terweytensä takaisin. Monta
+sairasta matkustaa satoja peninkulmia kylpemään ja uimaan etelämaiden
+lämpimissä lähteissä. Moni terwehtyy _terweyswettä juomalla_; muut
+saawat terweytensä takaisin uimalla eli kylpemällä kylmässä wedessä
+niiden määräysten jälkeen, joita lääkäri säätää. Maassammekin on
+_terweyswesilähteitä_ mutta ei yhtään lämmintä. Turussa on
+_kylmäwesinen parannuslaitos_. Jos uit meressä eli muuten kylmässä
+wedessä, elä pelkää ollenkaan wettä, jos olet palawissasikin. Wedessä
+ei wilustuta, waan paremmin kylmässä ilmassa. Riisu siis sukkelasti
+waatteesi ja pukeu niihin jälleen pian. Eläkä juokse, niin että
+hengästyt, ennen uimista, eläkä ui kohta syönnin jälkeen, sillä se on
+wahingollista.
+
+
+
+Maamme wesistä.
+
+
+Maassamme on useita isoja jokia, niinkun Keminjoki, Oulunjoki,
+Kokemäenjoki ja Wuoksenjoki; mutta muissa maissa on wielä paljoa
+isompia jokia, ja sellaisia, jotka suista owat juurikuin meriä. Maamme
+joissa on monta _koskea_, joissa tarwitaan hywää taitoa saattaa laskea
+kiwien wälitse. Täällä on myös monta pienempääkin _jokea ja ojaa_.
+Kaksi suurta _koskiputousta_ (köngästä), Imatra ja Kyrönkoski, owat
+Suomen kaunistuksina. Siellä ei kuule kukaan toisen puhetta rannalla,
+sillä niin kowa on pauhu. Niitä ei woi yksikään wene päästä häwiämättä
+alas. Wälistä nähdään paksun hirren menewän putousta alas, ja ennenkuin
+se on päässyt alle, on sen jo koski kiwissä rouhinut pieniksi
+säpäleiksi. Mutta suurin koskiputous (köngäs) koko maan päällä on
+Amerikassa, ja sen nimi on Niagara. Siitä kuuluu hirmuinen pauhu monen
+peninkulman päähän. Ja kuin aurinko paistaa utuun, joka alinomaa
+pirskuu ylös putouksesta, näkyy siinä kaunis wesikaari.
+
+Kaksi merta lainehtii Suomen rantamaita wasten, nimittäin Pohjanlahti
+ja Suomenlahti. Nämä molemmat suuret lahdet owat osia sisämerestä,
+Itämerestä, joka taas on waltameren lahti. Maassamme on monta tuhatta
+järweä ja lampia, muutamat suuria, toiset pieniä. On siis Jumala
+siunannut tämän kauniin maan paremmin kuin useat muut maat maan päällä
+suurella weden rikkaudella. Merenrantawesissä on saaristoja, saaria,
+kareja ja luotoja, joskus ihanoita, joskus waarallisiakin. Onpa koko
+maakuntia ja pitäjiä, niinkuin Ahwenanmaa (Oolanti), meren piirittämiä.
+Mutta se on kummallista, että rantamaamme alinomaa lisäywät. Alinomaa
+lewenewät ne ulospäin, sillä että wesi wetäypi takaisin, niin että nyt
+saatetaan käwellä kuiwin jaloin, missä satoja wuosia tätä ennen
+vedettiin nuottaa ja soudeltiin weneellä. Tämä tulee siitä syystä, että
+maa nousee maanalaisesta woimasta. Sitämyöten wetäypi wesikin rannoilta
+etemmä, ja näin tulee Suomemme alinomaa isommaksi.
+
+Haluatko nähdä kaiwantoa, niin mene Saiman rannalle; se on maamme
+suurin maawesi. Siihen on keisari maamme rahain suurella kustannuksella
+teettänyt kaiwannon, joka on liki wiittä peninkulmaa pitkä, ja siinä on
+18 sulkulaitosta. Yksitoista wuotta on monta sataa miestä sitä
+walmistanut. Ne owat murtaneet juowan suurten wuorien läpi ja kaiwaneet
+sen sekä soiden että hietaharjuin läpitse. Ne owat muuranneet lujia
+seiniä kiwestä ja rakentaneet kauniimpia patoja ja kammareja
+sulkulaitoksiin. Mutta onkin se nyt teos, josta maallemme on ijäistä
+hyötyä. Sillä ennen täytyi kuljettaa kaikellaisia kaluja maisin reillä
+ja kärryillä Saimaan rannoilta mereen. Se wei paljon aikaa ja oli hywin
+waiwaloista. Mutta nyt saadaan kaikkia paljoa nopeammasti ja
+helpommasti aluksilla, jotka kulkewat ylös- ja alaspäin pitkin _Saimaan
+kanawaa_.
+
+
+
+Lähde.
+
+
+    Laakson läpi lirisee
+    Pieni lähde hiljallensa,
+    Tietymättä lainehensa
+    Nimetönnä virtailee.
+
+    Vaan kun vaipuu luoksi sen
+    Matkamiesi vaivoistansa,
+    Niin hän virvoituksestansa
+    Sitä siunaa riemuiten.
+
+    Armas Jumalani, suo,
+    Anna, Isä taivahassa,
+    Eloin juosta maailmassa
+    Niinkuin tyyni lähde tuo.
+
+
+
+Lähde keväällä.
+
+
+    Jo silmäsi jällen
+    Sä päilyä suot,
+    Sen sinertävällen
+    Jo taivaalle luot.
+    Myös iloiten näet
+    Sun kukkaiset maas.
+    Ja lehdet ja mäet,
+    Kaikk' ystäväs taas.
+
+    Jos minnekkä taivut,
+    Miss' siintyvän näyt,
+    Jos minne sä vaivut
+    Ja lepohon käyt,
+    Niin laulelot sorjat
+    Sua seuraelee,
+    Ja kukkaset korjat
+    Ain imartelee.
+
+    Taas iltani täällä
+    Nyt viettää mä saan,
+    Ma sammalen päällä
+    Käyn loikuilemaan;
+    Täss' saan minä kuulla
+    Kuin aaltosi soi,
+    Niin huolet ne mulla
+    Ei pysyä voi.
+
+
+
+Koski.
+
+
+    Mä seisoin kosken kuohun partahalla
+    Ja katsoin vaahtoharjain ottelusta,
+    Kuin nälin heitä nieli pyörre musta,
+    Mi määrätöinnä mylvi hourun alla.
+
+    Kuin oris karhun kourien alaisna,
+    Vapisi kalliokin tuskissansa;
+    Ja hätähiki hänen kapeiltansa
+    Yleni vihmana viluttavaisna.
+
+    Vaan sumun suitsevaisen harmahille
+    Kirjaili aurinkoinen taivon kaarta.
+    Kuvaillen kuohun päälle sulon saarta,
+    Asuttavaksi Päivän tyttärille.
+
+    Niin ihmissydänki on tuima koski;
+    Sen syvyydess' on pyörre pauhaamassa,
+    Se vaahtoo, vapisevi vaivoissansa;
+
+    Mut päällä paistaa päivän ruusuposki,
+    Luvaten rauhan runsaan kuolemassa,
+    Kun taistelus on viimein alaltansa.
+
+                             Y. K.
+
+
+
+Meri yöllä.
+
+
+ Lapsi. Oi, kuink' aallot riemuisasti
+        Sinne tänne kulkevat,
+        Kuinka tuolla kirkkahasti
+        Taivaan tulet tuikkivat.
+        Mua, meri, heijaele,
+        Kiikuttele!
+
+ Äiti.  Varo, ettet uppoaisi
+        Aavan meren syvyyteen,
+        Ettei sua kuolo saisi
+        Viedä haudan synkkyyteen.
+        Lapsi, neuvoani nouda,
+        Rantaan souda!
+
+ Lapsi. Äiti, jospa uppoaisin,
+        Taivashan on sielläkin.
+        Senpä syliin päästä saisin,
+        Minust' on se rakkakin!
+        Tähdet, jo mä riennän sinne
+        Tanssihinne.
+
+
+
+Valtameri.
+
+
+    Oi ihmisraukka, kuin tohditkaan
+    Sä lähteä merellen!
+    Sen aaltojen päällä sun laivasi vaan
+    On mitätön lastunen.
+    Mun päälliten käypi myrskyjen tie,
+    Ne siinä pauhata saa.
+    Mi maailmassa mun vertani lie,
+    Kun lainehet kuohahtaa.
+
+    Mut myrsky kun uupuvi siivekäs
+    Ja pauhu viihtynyt on,
+    Ma olen kuin nukkunut jättiiäs,
+    Mi väsyi taistelohon.
+    Nyt painuu purjehet höllälleen.
+    Ei enää aaltoa näy,
+    Vain hopiamaininki hiljalleen
+    Viel' ulapan poikki käy.
+
+
+
+Järvi.
+
+
+    Luoksen, ystäväinen,
+    Tule, armainen,
+    Olen päilyväinen,
+    Taivaan sininen.
+    Eipä myrskysää
+    Pauhaa pinnallani;
+    Tuuli lainettani
+    Hiljaa väristää.
+
+    Koivut kuvauupi
+    Pintaan tyynehen,
+    Lepät ihastuupi
+    Minuun katsellen.
+    Rannalleni tee
+    Tänne pieni suojas,
+    Kiitä että Luojas
+    Maatas varjelee.
+
+
+
+
+Yhdestoista Luku.
+
+Ilmasta.
+
+
+Kerran oli Antti juossut itsensä väsyksiin paperileijaa vetäen
+vastatuuleen. Tultuaan suuren tuulimyllyn luo kylän tykönä pysähtyi hän
+katsomaan myllyn siipiä, jotka pyöriä hurisivat hyvää vauhtia tuulessa.
+
+Mitä sinä katsot? sanoi Liisa, joka samassa käveli isänsä kanssa
+maantietä. Antti sanoi: minä koetan katsoa ilmaa. Eikö voi nähdä sitä
+ainetta, jolla on niin suuri voima, että se nostaa paperileijani ylös
+pilveä kohti ja panee pyörimään myllyn siivet, jotka taas pyörittävät
+raskaita myllyn kiviä?
+
+Isä sanoi: ilmaa ei voi kukaan nähdä, sillä se on kokonaan läpinäkyvä.
+Tässä on lasi. Se näyttää tyhjältä, ja sinä sanot siinä ei olevan
+mitään. Mutta käännäppä sen suu alaspäin ja koeta sitä upottaa veteen,
+niin siihen ei mene ollenkaan vettä. Siinä on jotakin, joka on veden
+edessä, ja se on ilma. Mutta paneppa lasi suin vinoon veteen, niin ilma
+pulppuaa ulos, kun vettä juoksee sisään. Ainoasti sumuja ja vesihöyryjä
+täynnä ollessa voit sinä nähdä ilmaa; sillä silloin on se sameaa ja
+usmaista, niinkuin autereessa, kun kesällä kauvan on ollut lämmintä.
+Mutta katsoessa pitkälle ylettyvää selvää ilmaa, näkyy se siniseltä.
+Siitä tulee taivaan sininen väri. Ja kun aurinko paistaa alaalta ilman
+huuruin läpitse, saamme nähdä kauniimpia väriä aamu- ja iltaruskoissa.
+
+Toisella kerralla auringon selvästi paistaessa akkunan läpitse, näemme
+pieniä tomun kipeneitä heiluvan ilmassa ja olevan alinomaa liikkeellä.
+Tästä näemme ilman olevan aivan _kevyttä_ ainetta, jonka pieninkin
+täräys panee liikkeelle. Jos istut hataran akkunan luona, tunnet
+selvästi ilma-_huo'un_ kylmemmästä ilmasta tulevan ulkoa. Jos puhallat
+hiillokseen liedessä, niin menee ilmaa tohisten suustasi ulos. Jos
+puhallat lasiputkeen, johon olet pannut herneen, niin lentää herne
+siitä ulos, sillä ilma pakkaupi putkessa kokoon ja tulee siitä
+väkevämmäksi. Seppä pusertaa paljetta pajassa kokoon, ja ilma puristuu
+palkeessa kokoon ja puhaltaa ulos, juuri kuin tuuli, ahjoon. Välistä ei
+tunnu mitään liikettä ulkoilmassa. Silloin sanotaan: nyt on _tyven_.
+Mutta käypipä niin, että ilma jollakulla paikalla laajentuu lämpimästä
+ja pakkaupi muita ilmakerroksia vastaan, niin että ne tulevat
+liikkeelle, juurikuin virraksi. Siitä tulee tuuli. Tästä syystä tulee
+aina tuuli suurissa tulipaloissa. Tuuli saattaa enetä useista syistä,
+ja sitten tulee _myrsky_. Myrsky saattaa vielä väkiä niin hirmuisen
+kovaksi, että se kaataa suurimmatkin puut, särkee huoneita ja hautaa
+suuret laivat kuohuviin aaltoihin. Sellaista myrskyä saapi sanoa
+_hirmumyrskyksi_. Välistä kulkee hirmumyrsky kummallisissa pyöräkkeissä
+eli _tuuliaispäissä_. Toisinaan tapahtuu tyveneessä ilmassa, että
+pilvi, jota kutsutaan _vesipatsaaksi_, imee vettä merestä ja repii
+mukaansa kaikki, jotka sitä likenevät, siksi kuin pilvi puhkeaa ja vesi
+putoaa alas _rankkasateena_.
+
+Tuolla purjehtii suuri laiva, joka on niin raskas, että sitä monien
+ihmisten voimalla tuskin jaksetaan paikalta liikuttaa. Mikä kuljettaa
+siis laivaa eteenpäin? Se on ilma, joka täyttää sen levitetyt purjeet.
+Toisella kerralla näemme, kuinka ilma kantaa pilviä ja savua ja lintuin
+siipiä ja muita keveitä aineita niinkuin paperia ja untuvia. Siitä
+käsitämme ilmalla olevan jonkunlaisen _tiveyden ja painon_. Olemme niin
+tottuneet ilmaan, ettemme ollenkaan tunne, kuinka se painaa meitä.
+Mutta miksikä ei olut juokse ulos hanan reijästä, ennenkuin runtia
+aukaistaan? Siksi että ilma painaa vastaan tapin reijässä. Ja jos imen
+ilman pois sormustimesta tai kuppasarvesta, niin tarttuvat ne kiinni
+käteeni. Miksikä niin? Siksi että ilma painaa niitä ulkoa päin, mutta
+ei enää sisäpuolelta. Ja jos pistän veteen putken, joka on auki
+molemmista päistä, niin on vesi yhtä korkealla putkessa sisä- kuin
+ulkopuolellakin. Mutta jos imen ilman pois yläpuoleisesta päästä, niin
+nousee vesi ylös putkessa aina suuhuni asti. Miksikä niin? Siitä syystä
+että ilma painaa vettä ulkopuolella putkea ja pakottaa sitä ylöspäin,
+kun ilma ei paina enää vettä putken sisällä. Sellaista putkea kutsutaan
+_vetopilliksi_. Samasta syystä saan veden nousemaan pumpussakin. Sillä
+kun pumpun vartta vedetään ylöspäin, niin pakottaa se ilman pumpun
+torvesta pois avopäästä ylhäällä, ja ulkopuolella oleva ilma painaa
+vettä siihen ilmasta tyhjänä olevaan pumpuntorveen.
+
+Tahdotko nähdä kummallista, niin tee kuin kirjan lehden laidassa oleva
+kuva osottaa. Ota ämpäri eli malja ja kaada siihen vettä. Ota sitten
+mutkalle sujutettu putki, pistä yksi pää putkea veteen ja anna toisen
+pään riippua alaspäin astiasta, mutta niin että se riippuu vähä
+alempana astiassa olevaa vettä. Ime sitten ilma pois putken alapäästä.
+Vesi alkaa nyt juosta putkesta ja juoksee juoksemistaan, sittekin kun
+herkesit imemästä, niin kauvan kuin vettä on astiassa. Miksikä niin?
+Vedenhän täytyy ensin juosta ylöspäin, kun putken mutka on ylempänä
+veden pintaa. Emmekä koskaan näe veden muuten juoksevan ylöspäin. Mutta
+niin tekee se nyt, siksi että ulkopuolella oleva ilma painaa vettä
+sihen ilmasta tyhjään putkeen, joka ei ole muu kuin mutkistettu
+vetopilli. Mutta jos koetan imeä vettä putkeen, joka on esim. 18
+kyynärää korkealla veden pinnasta, niin en voi millään lailla saada
+vettä nousemaan 17 kyynärää ylemmäksi putkeen. Miksikä en? Siksi että
+ilman paino ei voi kohottaa vettä ylemmäksi. Ja tästä näemme, että ilma
+painaa meihin joka kulmalta juuri niin paljo, kuin jos päällämme olisi
+17 kyynärän korkuiselta vettä. [Muist. Oppineet ihmiset ovat laskeneet
+kannun vettä painavan saman verran kuin 770 kannua ilmaa.] Se on hirveä
+paino, joka kokonaan rusentaisi meidät, jos ei sisällämme oleva ilma
+painaisi yhtä paljo ulospäin. Jos sisällä olevan ilman voisi pumputa
+pois huoneesta, niin ulkona oleva ilma rusentaisi seinät kokonaan
+rikki.
+
+Vaikea on saada jotakuta paikkaa ilmasta tyhjäksi; mutta kuitenkin on
+keksitty kone, jolla ilma voidaan saada pois lasikellosta. Siinäpä
+nähdään, kuinka höyhen joka pannaan _ilmapumppuun_, putoaa alas yhtä
+kiivaasti kuin kivi. Sillä siinä ei ole _ilman vastusta_, joka muuten
+pidättää kaikkea liikettä. Jos ei tätä vastusta olisi, ampuisin kuulani
+ja nakkaisin pallini kahta vertaa etemmäksi, kuin nyt voin tehdä.
+
+Ilma juoksee näkymättöminä virtoina koko maan ympäri ja ylettyy noin
+neljää peninkulmaa korkialle. Koko tätä _ilmakerrosta_ kutsutaan
+ilmapiiriksi. Onpa keksitty täyttää suuri silkistä eli muusta hienosta
+vaatteesta tehty pallo _ilmalajeilla_ eli ilmanmoisilla aineilla
+(kaasuilla), jotka ovat ilmaa keveämmät. Kun pallo on sitten tiviäksi
+tukittu, niin etteivät kaasut pääse siitä pois, kohoaa pallo ilmaan, ja
+pallon alle on sidottu pieni vene, jossa on saattanut istua yksi eli
+useampia ihmisiä. Pallo eli ilmapallo on kohottanut nämä uskaliaat
+ilmapurjehtijat hyvin korkealle, vieläpä korkeammalle korkeimpia vuoria
+ja korkeimpia pilviä. Sieltä ovat nähneet kaupungeita ja kyliä kaukana
+alaalla jalkainsa alla siksi kuin ovat päästäneet kaasut ulos pallosta
+ja sitten painuneet jälleen maahan. Mutta tuolla ilmassa korkealla on
+ollut aivan vaikea hengittää, sillä ilma ohenee, jota ylemmä kohotaan.
+Tapahtuu niinkin, että korkealla vuorella näkee pilvien satavan juuri
+allaan, sillä se ohu ilma ei voi kantaa pilviä niin korkealla. Syvässä
+meressä on vesi painanut sukeltajia kovemmasti ulkoapäin, kuin niiden
+ruumiissa oleva ilma on vastannut sisältäpäin, ja silloin he ovat
+olleet lähellä kuolemaa. Aivan toisin on käynyt niille, jotka ovat
+kiivenneet hyvin korkeoille vuorille. Siellä on heidän ruumiissaan
+oleva ilma painanut kovemmasti ulospäin, kuin ilma ulkopuolella on
+painanut sisään päin. Siksi on veri tahtonut juosta niistä kuiviin
+sisusilman painosta. Mutta syvissä kaivannoissa on ilma samassa
+suhteessa tiiviimpi ja vaikeampaa hengittää, niin että nähdään, kuinka
+Jumala on valmistanut ihmiselle sopivimman ilman maan pinnalla.
+
+Ilma pakkautuu pian kaikkein läpitse: sitä on maassa, vedessä,
+vaatteissasi olevissa langoissa ja ruumiisi sisässä. Ilmatta ei voi
+yksikään eläin hengittää, ei mikään kasvi elää eikä tulikaan palaa.
+Näin kerran rotan, joka pantiin ilmapumppuun, ilmattomaan paikkaan.
+Kohta alkoi se hätäillä ja pyrki ulos. Kun ei päässyt, alkoi se aina
+vaikeammasti ja vaikeammasti hengittää. Viimein hypähti sen koko
+ruumis, tukehtui ja kuoli. Muuan poika sai kerran lihapalasen
+kurkkuunsa. Siitä hän kuoli, kun ei voinut enää hengittää ilmaa.
+Lukukinkereillä näin paljo väkeä matalassa tuvassa. Viimein tuli ilma
+huoneessa niin lämpimän tukalaksi, että sitä tuskin voi hengittää, ja
+kynttilät paloivat hyvin tummina pöydällä. Vedä pelti auki, sanoi
+lukkari, että saadaan parempaa ilman vaihetusta. Ei ole se
+terveellistä, kun ei saa alin-omaa raitista ilmaa huoneesen. Sillä se
+ilma, jonka hengitämme ulos, on ilmanmoista ainetta, jota nimitetään
+_hiilihapoksi_; se on vahingollista tulelle ja hengitykselle.
+
+Kauvan luulin ilman olevan yksinkertaista ainetta; mutta kaupungissa
+nä'in apteekarin eroittelevan ilmaa kummallisiin lasiin. Siitä sai hän
+kaksi toisistaan erilaista yksinkertaista ainetta. Toista kutsuttiin
+_hapiksi_, sillä sitä on happo-aineissa, ja se on happo, joka pitää
+kaikkia elossa ja tekee tulen palavaksi. Mutta jos happo olisi yksinään
+ilmassa, panisi pieninkin tulen kipinä koko maan palamaan. Siksi
+sekoitti Jumala ilmaan toistakin ainetta, jonka nimi on _typpi_, sillä
+se voipi yksinään tukeuttaa tulta ja ihmisiä. Vedessä on happoa ja
+muuta ilmanlajia, joka veden vuoksi on nimeltä _vety_. Nämä kolme
+ilmanlajia: happo, vety ja typpi, niinkuin myös ne kaksi kovaa ainetta
+kiiseli ja hiili, ovat yleisimmät luonnon kunnissa. Kasvien osuuksina
+ovat enimmästi hiiltä, happia ja vetyä. Mutta eläinten ruumiissa on,
+paitsi näitä, vielä typpeä.
+
+
+
+Äänestä.
+
+
+Eräänä päivänä otti isä pyssynsä ja meni ampumaan pyitä lehdikossa.
+Antakaapa minullekin pyssy ja ruutia, sanoin minä.
+
+Ei, sanoi isä; ei vielä, ennenkuin tulet vanhemmaksi. Ruuti ja pyssyt
+ovat vaarallisia leikkikaluja.
+
+Miksi niin?
+
+Siksi että ruudilla on pyssyssä suuri voima. Jos panet sitä irtaalleen
+tuohon maalle ja sytytät, niin sähähtää se ainoasti ylös. Mutta jos
+panet sitä ahtaasen pyssyn piippuun ja tukit etulaahingin eli luodin
+päälle, niin on ruudilla joka kulmalla jotakin edessä. Kun se
+sytytetään, palaa se silmänräpäyksessä ilmanmoisiksi aineiksi.
+Sellaiset aineet ovat hyvin pontevia ja paisuvat ihmeteltävällä
+voimalla. Ruudin palaessa pyrkivät kaasut ulos ja pakkauvat kaikella
+voimalla sille suunnalle, jossa kohtaavat heikointa vastusta. Pah,
+paukahtaa pyssy, ja etulaahinki eli luoti lentää pois. Ja jos ei ne
+mene pois edestä, kun pyssy on ruosteinen ja kehnosti laahattu, niin
+pyssynpiippu räjähtää rikki. Vastustaminen ei siinä auta, vaikka olisi
+vuori edessä. Sillä jos vuoreen hakataan reikä, ja tämä laahataan
+ruutilla, niin kivi räjähtää kappaleiksi.
+
+Mutta miksi paukahtaa pyssy?
+
+Sen vaikuttaa ilma. Kun ruuti pakottaa etulaahingin eli luodin pois,
+jääpi ilmasta tyhjä sija pyssynpiippuun. Siihen tyhjään sijaan
+syöstäypi ilma vauhdissa, josta tulee jyrinä, ja siitä syntyy paukaus.
+Kuka uskoisi tuon majesteetillisen ukkosen jyrinän tulevan ilmasta?
+Mutta niin on se kumminkin. Missä leimaus kulkee pilvien välissä, ajaa
+se ilman pois. Kohta syöstäypi uutta ilmaa siihen tyhjään paikkaan, ja
+niin kuuluu järäys. Sitten kaikkuu järäys pilvissä ja maasta, niin että
+luulee kuulevansa koko rivin järäyksiä.
+
+Jos huiskin ruoskalla taikka saikaralla ilmassa, kuuluu siitä suhina.
+Jos soitan kirkon kelloa, niin lyöpi kieli kellon laitaan. Kello alkaa
+juurikuin täristä, ja tärinä tulee ympärillä olevaan ilmaan. Samalla
+lailla, kun näpsäyttää viulun kieltä, näkee selvästi, kuinka kieli
+tärisee jälestäpäin, ja tärinä yhtyy herkkäliikuntoiseen ilmaan. Siitä
+voin käsittää kuinka ääni tulee ilman tärinästä. Likimmäinen ilma panee
+aina eteenpäin etimmäisen ilman tärisemään, ja niin menee ääni ilman
+läpi, välistä pitemmän, välistä lyhyemmän matkan, aina sen jälkeen kuin
+tärinä on kovempi eli heikompi. Tyynellä ilmalla kuulen kirkon kelloin
+äänen runsaankin peninkulman päähän merelle; mutta tuulella kuuluu se
+etemmä sille suunnalle, johonpäin tuuli kulkee. Kun vihollisten
+sotalaivat viimein ampuivat Wiaporin linnaa, kuului järinä 30
+peninkulman päähän, kun korvansa pani maata vasten. Siinä kulki tärinä
+maan läpitse; muuten ei olisi kuultu tärinää niin kauvas.
+
+Kun läiskyttää veteen, lyöpi kämmeniään yhteen, polkee jalkaa eli lyöpi
+rumpua, tulee aina erinäinen ääni ilman tärinästä. Kun puhun, vihellän
+eli laulan (veisaan), tulee ilma keuhkoistani ja panee ulkopuolella
+olevan ilman tärisemään. Samalla lailla soitetaan _uruilla_ kirkossa
+kauniita virsiä. Keuhkoin sijassa on uruissa suuret palkeet, jotka
+puhaltavat ilmaa piippuihin urkuinpolkijan astuessa polkimille. Sitten
+tulee siitä ilman tärinä (vipajaminen) urkujen pilleissä olevissa
+pienissä reijissä, ja jokainen pilli antaa äänteen. Laulu ja
+kaikkinainen soitto, joka hartaasti silloittaa ihmisen mieltä, on jakso
+äänteitä, joista yhteensä tulee _sävel_. Ja kun useita äänteitä sointuu
+yhdeksi suloääneksi, kutsutaan sitä _akkordiksi_ (sointumaksi). Sitä
+soitetaan monellaisilla _puhallussoittimilla_, niinkuin huiluilla,
+klarineteilla, räikillä ja vaskitorvilla. Mutta viulu ja kantele ja
+piano kuin myös monta muuta ovat _kielisoittimia_. Kerran kiinnitin
+rautalangan kahden huoneen välille, jota ei ollut pitkältä. Kuulinpa
+rautalangan tärisevän tuulessa, ja siitä tuli pitkä, kaunis ja surkea
+ääni. Jota lyhyempi lanka oli, sitä kimeämpi oli ääni. Siksi saadaan
+eri ääni samasta viulun kielestäkin, kun sormitetaan eri paikoille
+kieltä. Ja sisältä on viulu tyhjä, ja sillä ovat ohuet seinät,
+sentähden tärisevät seinätkin ja enentävät äännetten voimaa.
+
+Kerran nä'in merkillistä, jota en kohta voinut käsittää. Mies hakkasi
+puita kaukana metsässä. Jokaisella lyönnillä näin kirveen putoavan,
+mutta vasta vähän ajan perästä kuulin lyönnin. Muistinpa siitä, että
+olin usein nähnyt savun ampumisesta paljoa ennemmin kuin kuulin
+paukauksen. Nyt ymmärrän syyn siihen. Valo kulkee sukkelammasti kuin
+ääni. Siksi näen kirveellä lyönnin ja pyssyn savun, ennenkuin kuulen
+äänen lyönnistä ja paukauksen ampumisesta. Ääni kulkee 558 kyynärää
+sekunnissa eli ei täyttä peninkulmaa puolessa minuutissa. Ja jos tahdon
+kello kädessä laskea ajan pyssyn savun ja paukauksen välillä, niin
+saatan sanoa varmaan: nyt on ampuja niin ja niin kaukana.
+
+"Metsässä huutava saa vastauksen", sanotaan sananlaskussa. Sen olen
+usein kuullutkin, varsinkin jos vuoria eli kukkuloita on ollut likellä.
+Sitä kutsutaan _kaiuksi_. Ensin luulin metsään jonkun piilouneen, joka
+nyt matki minua. Mutta sitten havaitsin, että tärisevä ilma ikäänkuin
+kimpousi takaisin puista eli vuorista ja tuli jälleen tyköni, kun
+huusin. Se kuuluu kyllä naurulliselta ja kummalta. Tuvankin tykönä
+kuuluu kaiku seinää vasten. Mutta seisoessani 30 kyynärää likempänä
+seinästä en kuule enää kaikua, sillä ääni palaa niin sukkelasti
+takaisin, etten voi eroittaa oman ääneni ja sen kaikumisen väliä.
+
+
+
+Ilmansuunnista ja tuulista.
+
+
+Tahdotko tietää ilmansuuntia, niin merkitse se suunta, jolla näet
+auringon olevan puolenpäivän aikana, justiin kun kello on 12. Käännä
+sitten selkäsi aurinkoon päin, niin nyt ovat silmäsi _pohjoista_ ja
+selkäsi _etelää_ kohti. Oikealla kädelläsi on _itä_, ja vasemmalla
+kädelläsi _länsi_. Keskellä pohjoisen ja idän väliä on _koillinen eli
+itäpohjoinen_. Keskellä idän ja etelän väliä on _kaakko eli itä-etelä_.
+Etelän ja lännen välin keskellä on _louna eli länsi-etelä_. Lännen ja
+pohjoisen välin keskellä on _luode eli länsipohjonen_. Nyt tunnet
+tavallisimmat ilmansuunnat. Merimies jakaa ne sitten pienempiin
+piiruihin kompassille.
+
+Tuulet jaetaan ilmansuuntain mukaan, niin että jokainen tuuli saapi
+nimen siitä maailman suunnasta, jostapäin se puhaltaa. Neljä päätuulta
+ovat: kylmä _pohjonen_, joka tuopi hallaa; sateinen _itä_, joka antaa
+vettä ja lunta; lämmin _etelä_, joka tuulee kesällä, ja lauhkea
+_länsi_, joka tuopi meille kaunista ilmaa. Pohjonen on siksi kylmä,
+että se tuulee sellaisilta tienoilta, joissa ei lumi koskaan sula.
+Kaukana tuolla etelässä puhaltaa kuumia hieta-aavoja pitkin tuuli,
+nimeltä Samum ja on niin kuuma, että se tappaa ihmisiä. Kun sellainen
+tuuli kulkee meren ylitse, jäähtyy se; mutta jos meri ei ole laaja,
+saattaa se kuitenkin olla hirveän kuuma. Muutamilla tienoilla maata
+tuulee koko puolen vuotta sama tuuli, ja maapallon keskustalla tuulee
+alinomaa itä. Sellaisia tuulia kutsutaan _pasaatituuliksi_, ja ne pitää
+kaikkein merimiesten tarkasti tuntea. Hirmumyrskyjä pauhaa usein
+lämpimimmissä maissa ja ilmauvat siellä yhtäkkiä. Juuri kun ilma on
+kaunis ja tyyni, nousee aivan pieni pilvi selvälle taivaalle. Joka
+silloin makaa, hänen täytyy nousta aivan sukkelasti ylös sängystään, ja
+joka istuu pöydässä, ei hän ennätä päättää atriaansa. Kaikkein täytyy
+rientää ulos ja nakkauta maahan, sillä vähäisessä ajassa on kukatiesi
+koko huone mennyt tuuleen.
+
+
+
+Höyrykoneista ja rautateistä.
+
+
+Jos annan olutputellin seisoa uunilla lämpimässä, paukauttaa oluessa
+oleva hiilihappo korkin pois sen suusta. Jos katan kiehuvan padan, niin
+ettei höyry pääse siitä ulos, lähettää höyryn voima kannen pois. Kaikki
+tämä tulee ilmalajien ja höyryin suunnattomasta paisuntovoimasta. Mies,
+nimeltä _Watt_, keksi höyryn voiman kokoomisen. Sitten oli Amerikassa
+mies nimeltä _Fulton_. Vähitellen johtui hänelle mieleen tehdä raudasta
+kone, jonka suuressa kattilassa kiehuvan veden höyryvoima saattaisi
+panna liikkeelle. Hän alkoi rakentaa pientä laivaa, johon valmisti
+sellaista konetta. Kaikki, jotka tätä katselivat, nauroivat ja
+sanoivat: Fulton on hulluna! Mutta Fulton ei ollutkaan hulluna, hän oli
+vaan köyhä. Kukaan ei tahtonut lainata hänelle rahaa sellaiseen
+kokeesen, jota kutsuivat hulluksi yritykseksi. Mutta Fulton ei luopunut
+yrityksestään, ja monia huolia ja vaivoja kärsittyään sai hän laivansa
+valmiiksi. Nyt saivat kaikki nähdä laivan lähtevän liikkeelle kulkemaan
+eteenpäin ilman purjeitta ja airoitta, ainoasti höyryvoimalla. Ne,
+jotka enimmän nauroivat, kummastuivat nyt enimmän. Fultonin nimi tuli
+kuuluisaksi, ja hänen keksimisensä tuli merkillisimmäksi ja
+hyödyllisimmäksi, kuin koskaan muut tehdyt kokeet. Sillä nyt, jo
+viidenkymmenen vuoden kuluttua, kulkee tuhansittain höyrylaivoja, jotka
+eivät tarvitse kuluttaa kallista aikaa tyynellä ja vastaisella. Laiva,
+jonka tässä näet, on höyrylaiva. Laivan sisässä on uuni, jossa kiehuu
+suuressa höyrykattilassa vesi, ja savu nousee ylös korsteenista.
+Vesihöyryt pyörittävät konetta, ja kone vetää laivan sivuilla olevat
+rattaat pyörimään. Ratasten pyöriessä lykkelevät ratasten siivet vettä
+pois edestään, niinkuin airotkin tekevät soudettaessa. Ja kun kone
+vetää niin paljo, kuin esimerkiksi viisikymmentä hevosta vetää,
+sanotaan: koneella on 50:nen hevosen voima. Paitsi tätä tekee höyry
+työtä työtehtaissa ja vapriikeissa, niin etteivät monen tuhannen
+ihmisen voimat voisi sitä toimittaa. Ja joka päivä aletaan höyryä
+käyttää uusiin toimiin, niin että ihmisen valta luonnon ylitse tässä
+ilmestyy selvemmästi kuin missään muussa kohdassa.
+
+Sellaisia kuormia, joita ennen monta sataa hevosta vaivoin veti pitkin
+tavallisia maanteitä, vetää nyt yksi ainoa höyrykone paljoa helpommasti
+ja sukkelammasti _rautateillä_. Tässä näet rautatien kuvan; niin sitä
+kutsutaan, kun siinä ovat raudasta ratasten jälet, joita myöten rattaat
+aivan keveästi pyörivät eteenpäin. Etu-nenässä kulkee höyrykone ja
+vetää perässään koko rivin vaunuja, joita saattaa olla paljoa enemmän
+kuin tässä näkyykään. Muutamissa vaunuissa on kaluja, ja toisissa istuu
+ihmisiä. Rautatien ei saa olla mäkisen eikä kovin mutkaisen. Sentähden
+että se tulisi suoraksi ja tasaiseksi, on monissa maanpaikoissa
+särjetty kallioiden läpitse kulkujuova ja siltoja rakennettu järvien
+ylitse. Monissa suurissa kaupungeissa kulkee rautatie huoneiden kattoin
+päällitse. Ja nykyjään on rakennettu riippuva silta rautatien kanssa
+tuon hirmuisen suuren Niagaran vesiputouksen ylitse.
+
+
+
+Myrsky.
+
+
+    Kas, siivin näkymättömin
+    Mä ilman kotka lennän,
+    Maailman äärist' äärihin
+    Kohisten hetkess' ennän.
+    Sa purjehtija ulapan.
+    Sun syvyytehen upotan.
+
+    Mä rantaa vasten vyörrytän
+    Laineeni vaahtoharjat,
+    Mä yli maiden lennätän
+    Pilveinkin synkät sarjat,
+    Mä syöksen korvet kumohon,
+    Kaupungit mullan peittohon.
+
+    Mut kun ma raivoon tuimimmin,
+    Mun voimain murtaa Luoja,
+    Ett' asettuen näyttäisin
+    Kuin maailmaa Hän suojaa.
+    Mä tyynen illan rauhaan näin
+    Pois nukun noista melskeistäin.
+
+    Myrskyissä vaikka nähdähän
+    Myös Herra voimissansa,
+    Luo Eljaksenp' ei tullut Hän
+    Raivoisen myrskyn kanssa,
+    Ei leimauksen liekissä,
+    Vaan vienon tuulen hengissä.
+
+
+
+Kahdestoista Luku.
+
+Tulesta.
+
+
+Antti sanoi: en ymmärrä mitä tuli on. Eihän tuli ole mitään; on waan
+muiden kappalten häwitys.
+
+Niinpä onkin, sanoi isä. Ei siis olekkaan se aiwan oikein kutsua tulta
+elementiksi eli alku-aineeksi. Mutta kerran on se tullut tawaksi. Ei
+tule tulesta ajatella niin, että se häwittäisi jotakin aiwan peräti.
+Muutamia aineita se irtauttaa heidän alku-osiinsa, ja toisia muuten
+muuttaa. Tuo puunpalanen on enimmästi hiilestä, wedystä ja haposta. Jos
+mikä palaa, wetää se itsehensä ilman happoa. Muutamat puun alku-osat
+yhdistywät hapon kanssa ja menewät ilmanmoisiksi. Mutta suurin osa
+hiilestä jääpi jälelle, kuin myös tuhka, jossa on lipeäsuoloja.
+Alku-aine hiili saattaa wieläkin huweta yhdistyessänsä hapon kanssa.
+Muutamat aineet eiwät pala koskaan. Kulta ei hupene tulessa, waikka se
+sulaa. Pellawa, tulikiwi ja ruuti saattawat hywin helposti _syttyä_, ja
+sellaisia aineita kutsutaan syttywiksi. Muutamat taas, niinkuin rauta,
+tarwitsewat kowan tulen, ennenkuin palawat.
+
+Nyt sytytän kynttelin, ja se palaa _liekissä_. Kun sen puhallan
+sammuksiin, niin sen sydän _hiiluu_. Mitä on liekki? Liekki on palawa
+kaasu siitä aineesta, jota kuumuus hajottaa. Siinä liehuu pieniä
+_säkeniä_ tawallisesti noesta, joka on noussut palawasta aineesta.
+Siinä säkeneet kiiltäwät, ja siitä _paistaa_ liekki. Talikynttilä
+näyttää hywästi, sentähden että talissa on paljon hiili-ainetta. Palawa
+wäkiwiina antaa aiwan heikon walon, sentähden että siinä on wähä
+hiiltä. Siksi _sawuaa_ kynttiläni, ja siksi nokeupi korsteenin sisus
+sawusta; mutta palawasta wäkiwiinasta ei tule paljo ollenkaan nokea.
+Olen nähnyt fosforin palawan ilmitulella ja hywin sawuawan, mutta sawu
+ja loiste-aine ei ole nokea, waan fosforia ja happoa yhdistettynä. Mitä
+on hiillos? Se on palawaa ainetta, josta ei tule palawaa kaasua. Jos
+puhallan siihen ilmassa olewaa happia, tapahtuu palaminen nopeammasti,
+ja siihen ilmautuu liekki, kun siihen tulee kaasua.
+
+Nytpä ymmärrät, kuinka halot palawat tulessa. Nyt ymmärräthän,
+minkätähden puhalletaan tuleen, miksi laitetaan ilmanweto tulisijoihin
+ja minkätähden huone palaa nopeammasti tuuli-ilmassa. Jota pitempi
+korsteeni on, sitä paremmin wetää se, ja sitä paremmin puut palawat
+takassa. Mutta miten sammutat tulen? Jos kaadat wettä tuleen, heität
+hietaa siihen eli jonkun peitteen päälle, niin sammuu se pian. Miksikä
+niin? Siksi että estät ilman tulemasta tuleen; siitä suljet pois ilman
+hapon, joka wirkistää tulen. Ja niin tukehutat sen juuri kuin eläimen,
+joka ei saata hengittää. Jos tuli on päässyt irti tuwassa, niin elä
+aukase akkunoita. Tapahtuupa niinkin, että tuli tukehtuu omaan
+sawuunsa.
+
+Tulen wiritämme lämpimää ja hyötyä warten, keittämistä, paistamista ja
+muutakin warten. Siihen käytämme puita, mutta muissa maissa käytetään
+hiiliäkin, kiwihiiltä ja polttoturpeita. Jos lykkäämme pellin kiinni
+tulen takassa palaessa, niin huone täyttyy sawulla. Jos se pannaan
+kiinni hiilten wielä palaessa, tulee siitä _häkää_, josta monta ihmistä
+on kuollut. Jos korsteenia ei ole isoon aikaan puhdistettu noesta,
+käypi niinkin, että noki alkaa palaa, josta tulee nokipalo. Sen saapi
+parhaite tukehtumaan hienonnetulla tulikiwellä, jota nakataan takassa
+olewaan hiillokseen. Tulikiwen höyry tukeuttaa tulen.
+
+Tuli lämmittää ja tuli walaisee. Waloksemme sytytämme walkealekon
+takkaan eli päreen pihtiin, mutta usein sytytämme talikynttilänkin eli
+öljylampun. Sydän imee sisäänsä talin eli öljyn, joka sitten palaa ja
+walaisee hiiluwalla hiili-aineella.
+
+"Tuli on hywä renki, mutta huono isäntä", sanoo sananlasku. Sentähden
+pitää sitä waroa kuin sutta rautahäkissä. Muutoin tekee se meille
+kauhean wahingon, niin että pienestä tulitikusta saattaa tulla
+hirmuinen tulipalo, josta kaupunkeja ja kyliä saattaa perinpohjin
+häwitä. Kyllähän tuli on ihmeellisimpiä luonnon woimia. Muutamat aineet
+kuumuwat palamatta ja waloa antamatta, esim. kun wettä nakataan
+poltetuille kalkkikiwille. Muutamat kappalet antawat walon, mutta eiwät
+pala, esim. kiiltomato eli lahonnut puunpalanen eli tulitikku, jota
+aiwan hiljaa hiwuttelen. Usein on tulen ilmituleminen aiwan
+ihmeellistä. Kuinka woidaan niin kowa kuumuus saada kappaleista, jotka
+itsessään owat niin kylmiä kuin teräs ja pii.
+
+Sen näemme, että tuli saadaan kihnaamalla, juuri kuin tulitikussakin,
+eli kun kahta kowaa kappaletta yht'äkkiä lyödään yhteen, niinkuin
+hewosen kengänkin käytyä tiellä kiwiin. Metsä-ihmiset ottawat sillä
+lailla tulen, että hierowat kahta kuiwaa puupalasta wastatusten.
+Myllynkiwet kuumenewat ja sytyttäwät myllyn, jos ne kauwan pyöriwät
+tyhjinä. Jos heiniä pannaan kosteina latoon, alkawat ne jonkun ajan
+perästä kuumeta ja ottawat tulenkin. Samoin tekewät puuwillatkin
+(pumpulit). Laiwa, jossa oli kiwihiiltä lastina, syttyi tuleen,
+kenenkään tietämättä, mistä tuli tuli. Wiimein keksittiin kiwihiilen
+itsestään syttyneen. Muutamissa maissa, joissa maa on täynnä syttywiä
+aineita, alkaa maa alhaaltapäin palaa, josta tulee _maapalo_
+_Aurinko- tahi tulilasilla_, joka murtaa walon, woin koota auringon
+säteet pieneen paikkaan, joka tulee niin kuumaksi, että puu syttyy
+tuleen. Ja suurella tulipeilillä saatan polttaa timantinkin.
+
+Kun kesällä on hywin lämmin, kokouu usein mustia pilwiä taiwaalle.
+Tawallisesti näyttäwät ne kulkewan tuulta wastaan, kun ylhäällä olewa
+ilma juoksee toista suuntaa, kuin se alempana maan pinnalla olewa.
+Kohta leimahtelee kaitaisia tulenliekkiä, juuri kuin tulen kieliä,
+pilvien laidoilla, ja sitten seuraa kowa järinä, joka wapistuttaa
+ihmistä, sillä hän tuntee siinä woimattomuutensa kaikkiwoiwan Jumalan
+edessä. Se on majesteetillinen _ukkoinen_, jonka jyristessä lapset
+piilouwat äitinsä syliin. Mutta jos olet ulkona kedolla, niin älä
+pelkää jyrinää. Se ei wahingoita ketään, ja kun se kuuluu, on waara jo
+siwu, sillä se on _leimaus eli ukontuli_, joka woipi särkeä
+suurimmatkin kalliot ja tappaa eläimiä ja ihmisiä, jossa se lyöpi
+kohti. Älä piilou silloin pitkäin puiden alle, sillä ukontuli ampuu
+warsinkin korkeisin teräwäpäisihin kappaleisin, särkee ne ja menee aina
+maahan. Wälistä näkyy leimaus jyrinää kuulumatta, ja sitä sanotaan
+_Kalewan walkeaksi_. Ihmeellistä on se että ukontuli juoksee muutamain
+aineitten pintaa myöten, niinkuin metallein, niitä wahingoittamatta;
+mutta muut aineet, niin kuin puu, eiwät woi ukontulta johdattaa, ja
+siksi ne särkywät. Jos tahdotaan warjella kirkontornia, joka usein on
+ukontulen waarassa, kun se on teräwäpäinen ja korkea, niin naulataan
+kupari-kaistale juoksemaan tornin huipusta aina maahan asti. Kun
+ukontuli sattuu tornin huippuun, juoksee se näkymätönnä alas ukkosen
+johdattajaa myöten ja katoaa, mitään wahinkoa tekemättä. Mutta jos
+ihminen silloin koskisi ukkosen johdattajaan, kuolisi hän kohta sen
+kowasta vauhdista, sillä hänen ruumiinsa wiepi ukkosen woiman
+läpitseen.
+
+Mitä on ukkonen? Mitä on ukontuli? Sen sanon sinulle. Olethan nähnyt
+kissan selän pimeässä silitellessä antawan säkeniä. Olethan nähnyt
+tukkasi wälistä rätisewän säkeniä, kun sitä kampaat. Jos hieron
+lasinkappaletta eli harstilewyä, niin näen kummallista. Jos panen
+samassa lasin eli hartsin wiereen waskitorwen, messinkipallon eli muuta
+metallia, jonka alla on lasinen jalka, ja kosken sormellani palloon,
+niin lentää säe kuulasta, ja tunnen wähäisen piston sormeeni. Jos
+minulla on warsinainen kone, sitä warten tehty, niin woin saada niin
+kowan täräyksen messinkikuulasta, että kaadun siitä. Ja jos otan sinun
+ja muitakin käteeni, niin menee sama täräys jokaisen läpi. Mutta jos
+sinulla ja muilla on willakinnas kädessä, niin emme tunne täräystä eikä
+säkenettä ja silloin ei menekkään se näkymätön woima meistä muihin.
+
+Mikä on siis se kummallinen woima, joka löytyy kappaleissa salattuna ja
+wirkoaa elämään kihnaamalla? Se on _sähkö eli lieke_, ja se on se,
+josta ukontuli tulee. Se saattaa tulla monesta syystä ja kokoutua
+kauwan, ennenkuin se laukeaa. Niin kokoutuu se kesälämpimällä pilwihin,
+ja ukontuli, joka lentää pilwestä, on samallainen säkene, joka sähähtää
+messinkipallosta sormeeni; mutta ukontuli on paljoa wäkewämpi. Ruumiini
+ja kaikki metallit johdattawat sähköä pikaisesti läpitsensä. Puut, wesi
+j.n.e. wiewät sitä hitaammasti. Lasi, pihka, willa ja silkki eiwät
+johdata ollenkaan tätä wäkewää woimaa.
+
+Siitäkin tulee sähköä, jos panen sinkkilewyn waskilewyn päälle
+parittain ja jotakin nestettä wäliin. Sitä käytetään siinä
+merkillisessä keinossa, joka nähdään olewan maanteiden wieressä Turun,
+Helsingin ja Wiipurin kuin myös Turun ja Tornion wälillä. Siellä on
+pystytetty korkeita pylwäitä määrättyin wälien päähän, ja pylwästen
+päihin on asetettu wernissalla woideltu waski-lanka, joka kulkee
+yhdestä kaupungista toiseen. Kun sähkö saa waikuttaa yhdessä päässä
+lankaa, tuntuu sen waikutus samassa jo toisessakin päässä. Ja se käypi
+niin sukkelasti ettei ennätä silmiään räpäyttää, ennenkuin sähköwoima
+lentää Turusta Wiipuriin. Nyt on niin sowittu, että ne ja ne merkit
+merkitsewät erilaisia puustawia. Niin kysytään jotakuta asiaa
+Helsingissä. Kohta tiedetään se Wiipurissa, Turussa eli Torniossa, ja
+saatetaan heti siihen wastata. Ja tätä merkillistä ja hyödyllistä
+laitosta kutsutaan _sähkösanan lennättimeksi_.
+
+Setäni, joka on kulkenut merellä, sanoi, ettei mitään ole niin
+hirmuista kuin _maanjäristys_. Kerran kun hän oli Amerikassa, tunsi hän
+maan tärisewän jalkainsa alla, niin että akkunalasit särähteliwät rikki
+ja kellot alkoiwat itsestään soida tornissa. Älä ole peloissasi,
+sanoiwat muut merimiehet. Tämä on ainoasti _maantärinä_ eikä sitä
+pitkitä kauwaksi. Maantärinä loppui; mutta jonkun ajan kuluttua alkoi
+maa täristä kowemmasti, niin että huoneita ja muureja rysysi kumoon ja
+kukistui ihmisten päälle. Kaikki wäki riensi ulos lakeudelle,
+pelastamaan henkeänsä. Sitten tuli helle ilmaan ja kowa tulikiwen
+katku; siinä kuului jyminä, juuri kuin maan-alainen ukkonen. Ja
+kerrassaan halkesi maa, niin että kokonaisia kaupunkeja ja kyliä
+syöstyi sywyyteen. Meri pauhusi suurissa aalloissa, waikka ei tuulta
+ollut, ja hyökyi rantainsa ylitse ja hukutti kaiken maan, joka oli
+likinnä. Meren sywyydestä kohosi uusia saaria, joita ei kukaan wielä
+ennen ollut nähnyt; ja missä wasta oli kuiwa maa, siihen syytiwät meren
+aallot särkyneitten laiwain säpäleitä. Nyt oli hätä ja pelko, jota ei
+kukaan woi selittää, siksi kuin luonto muutamain päiwäin perästä tuli
+jälleen tasapainoonsa, niin että elämään jääneet ihmiset saattoiwat
+rakentaa itselleen uusia asumasijoja siinä häwitetyssä maassa.
+
+Niin hirweä Jumalan rangaistus on maanjäristys, ja se tulee maan
+sisässä olewasta tulesta. Sillä monta merkkiä osottaa koko maan
+sisuksen jalkaimme alla olewan tulisena ahjona, niin että tämä kowa
+maakuori, jolla asumme, ei ole paljo kolmea tahi neljää peninkulmaa
+paksumpi. Kun wettä tulee maan-alaisista reijistä tulta likelle,
+muuttuu se höyryksi, ja höyry paisuu niin hirmuisella woimalla, että se
+täristää maata ja wälistä murtaa rikki sen kowan pinnankin. Mutta
+muutamissa maissa owat wesihöyryillä ja tulella kulkupaikat, joista ne
+nousewat ylöspäin, tekemättä niin suuria häwiöitä. Oletko koskaan
+kuullut puhuttawan _tuliwuorista_?
+
+Olen, sanoi Antti. Olen nähnyt kuwa-taulun, jossa koko wuori on
+sawussa, ja jossa wirtaa juuri kuin tuli-ojia pitkin siwuja.
+
+Sellaisia wuoria on monta maan päällä. Muutamat owat kauwan aikaa
+sitten palaneet loppuun ja sammuneet; mutta toiset sawuawat alin-omaa
+aina tuhansia wuosia sitte, ja wielä wälistä puhaltawat ne tulta.
+Silloin kuuluu jyrinä wuoren sisästä; tulenliekki, tuhkaa ja tulisia
+kiwiä syöstyy ulos wuoren suusta, jota kutsutaan _aukoksi eli
+kraateriksi_, ja lentää monta peninkulmaa ilmassa. Sitten wirtaa ulos
+juuri kuin paksu puuro, jota kutsutaan _laawaksi_, sulaneista ja
+tulisista aineista wuoren sisästä ja juoksee hiljoilleen siwuja alas
+siksi että se jäähtyy ja hyytyy wiimein aiwan kowaksi. Ja niin saattaa
+kiwisateesta ja tuhasta ja laawasta tulla monta ihanaa tienoa wuoren
+ympärillä häwitetyksi.
+
+Kun lapset kuuliwat tämän, peljästyiwät he ja sanoiwat: hywä Jumala,
+warjele meitä maanjäristyksestä ja tuliwuorista. Mutta isä sanoi:
+kiittäkäämme Jumalaa, ettei sellaisia ole maassamme. Lämpimissä maissa
+taritsee luonto ihmisille suurta rikkautta, mutta suuria waarojakin,
+joihin kuuluwat julmat pedot ja maan-alainen tuli. Maamme on köyhempi
+ja kylmempi; mutta sen sijaan saamme nukkua huoletonna yöllä, sillä ei
+yksikään tiikeri waani owemme takana, eikä maanjäristyskään kukista
+kattoa päällemme. Ja jos joskus tuntisimmekin maantärinää, jota kyllä
+woipi tapahtua kukatiesi kerran kymmenessä eli kahdessa kymmenessä
+wuodessa, niin on sekin hywin wähäistä eikä ole milloinkaan tehnyt
+wahinkoa, niin kauwas kuin woidaan muistaa. Harwoin lyöpi ukkonen alas,
+ja kun se onnettomuus tapahtuu, että tuli pääsee irti ja kaupunkeja ja
+kyliä ja huoneita palaa, niin tulee sellainen tapaus pian aina omasta
+waromattomuudestamme. Sillä waikka tuli on niin waarallinen aine,
+wieläpä kaikkein waarallisinkin, niin näemme, kuinka se saatetaan
+hallita ja sulkea takkoihin ja uuneihin, kun waan sen kanssa waroen
+eletään. Kun se muutoin olisi vihollisemme, tulee se näin meille
+uskolliseksi ystäwäksi, josta meille on iloa ja hyötyä. Tuli lämmittää
+meitä, kun on kylmä, ja antaa waloa, kun on pimeä. Se kiehuttaa
+ruokamme kypseksi ja paistaa leipämme, se pehmittää meille kowat
+metallit, joista on meille niin monellaista hyötyä. Ihana Jumalan lahja
+on tuli, oikein käytettynä. Ei yksikään eläin ymmärrä sitä käyttää, ja
+kun joskus on tawattu niin raakoja metsä-ihmisiä, etteiwät ole
+tunteneet tulta, on niiden sanottu olleen tuskin järjettömiä
+luontokappaleita parempia.
+
+
+
+Maanjäristyksestä.
+
+
+Eräänä syyspäiwänä, sata wuotta takaperin, kuuli wäki isossa Lissabonin
+kaupungissa Portugalissa yht'äkkiä kowan maanalaisen jyrinän. Maa
+tärisi hirmuisesti; Tajon iso wirta kuohui ääriensä yli ja syöksi
+wetensä kaupunkiin. Huoneita ja kirkkoja kukistui raunioiksi, puoli
+kaupunkia häwisi, ja 24,000 (neljäkolmatta tuhatta) ihmistä menetti
+henkensä. -- Seitsemänkymmentä wuotta jälkeen päin häwitti maanjäristys
+Calabrian maan. Kokonaiset wuoret painuiwat maahan; toisia wuoria
+kohosi ylös. Rannat muuttuiwat; monta pientä järweä ja terweydelle
+wahingollista lewäsuota ilmausi; 40,000 (neljäkymmentä tuhatta) ihmistä
+menetti henkensä. -- Maanjäristyksessä Amerikassa wetäysi meri
+yht'äkkiä takaisin rannalta, niin että kaikki likellä olewat laiwat
+kallistuiwat kumoon hietikolla. Sitten hyökysi meri jälleen maalle ja
+peitti Callao'n kaupungin ja siinä 5,000 (wiisi tuhatta) asukasta, niin
+että päiwällä sen jälkeen näkyi ainoasti suuri hietakoko siinä, jossa
+kaupunki oli ollut. Ei kauwan aikaa jälkeenpäin häwitti maanjäristys
+koko Vrussan kaupungin Turkinmaalla. -- Kaksikymmentä wuotta sitten
+ilmausi yh'täkkiä Sisilian saarta likelle mereen saari, joka oli
+peninkulmaa pitkä. Neapelin kuningas tahtoi mielellään saarta omakseen
+ja antoi sille nimensä. Englannin kuningas tahtoi myös omistaa sitä ja
+antoi sille nimensä. Mutta juuri kuin molemmat kuninkaat riiteliwät,
+kumpiko saisi pitää saaren, wajousi koko saari jälleen meren sywyyteen,
+eikä sitä ole sittemmin enää nähty.
+
+
+
+Tuliwuorista.
+
+
+Suurimmat tuliwuoret maailman-osassamme owat Vesuwio Neapelin
+tienoilla, Etna Sisilian saarella ja Hekla Islannin saarella. Kaikki
+kolme suitsuawat wielä wälistä tulta ja syytäwät laawaa.
+Seitsemänkymmentä kahdeksan wuotta Wapahtajamme syntymisen jälkeen
+syyti Vesuwio niin paljo kuumaa tuhkaa, jossa oli wettä ja laawawirtaa
+seassa, Herkulanumin ja Pompejin kaupunkien päälle, että nämä
+onnettomat kaupungit piammiten kaikkine asukkaineen painuiwat hautaan.
+Likimäärin 1,600 (tuhat kuusisataa) wuotta jälkeenpäin sattui eräs
+työmies kaiwamaan kaiwoa tällä tienoolla ja löysi kiwiportaat maasta.
+Siinä löytyiwät Herkulanumin jäänökset kolmenkymmenen kyynärän
+sywyydessä maan sisässä, ja nyt oli toinen kaupunki rakennettu sen
+päälle. Ei kaukana tästä löydettiin Pompejikin, joka nyt on suurimmalta
+osalta kaiwettu ilmiin, niin että siinä nähdään, kuinka ihmiset oliwat
+asuneet ja eläneet Kristuksen syntymisen aikana.
+
+
+
+Tulen ja weden sodasta.
+
+
+Englannissa tapahtui kerran syksyllä, että meri kowalla myrskyllä
+yht'äkkiä kohosi maalle ja pakkausi suureen masuuniin, jossa sulattiin
+mahdottoman paljon rautamalmia. Juuri kuin wesi tuli masuuniin, kuului
+kowa paukaus. Samassa näkyi korkea patsas höyryä ja tulista malmia
+nousewan ilmaan niin korkealle kuin korkein kirkontorni. Kolme kertaa
+perätysten uudistui taas paukaus. Kolme kertaa perätysten nousi
+tulipatsas. Sitten pirisi se kuuma malmi ympäriinsä joka suunnalle.
+Wesi oli woittanut ja kiehui kauwan, juuri kuin ylpeillen woitostaan,
+sammuneessa uunissa.
+
+
+
+Säkene.
+
+
+    Säkene lentelee
+    Pois ilmaan pimeään,
+    Ja siinä välkkyilee
+    Lyhyllä retkellään.
+
+    Se liekittyäkän
+    Pois sammuu kadoten.
+    Kentiesi sentähän
+    Sytytti tulosen.
+
+    Mi kauvan loistelee
+    Valaisten pimeää;
+    Elokin rientelee
+    Kuin säen pieni tää.
+
+
+
+Varjele Herra!
+
+
+    Maan valo vaipuu pimeään, vaan Herra varjeleepi,
+    Ja taivaan kansi synkistyy, mut Herra varjeleepi.
+    Yön pilvi raskas nousevi ja Pohja leimuileepi
+    Ja myrsky yöllä puuhailee, mut Herra varjeleepi:
+    Maailma erämaata vaan se synkkää kuvaileepi.
+    Miss' eksyin kuolee matkamies, mut Herra varjeleepi.
+    Ja aallot syöksyy kallioon, tään perus tutiseepi,
+    Ja keula särkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi.
+    Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi,
+    Salamat sinkuu pilvissä, mut Herra varjeleepi.
+    Maa jalkain alla tärisee ja vuoret vapiseepi,
+    Maan kita myöskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi.
+    Ja vallat katoo, sodat soi ja verta tulvaileepi,
+    Ja kansat huutaa kostoa, mut Herra varjeleepi.
+    Sä ihmisraukka, näet vain, ett' aika läheneepi,
+    Maailma jolloin katoaa, vaan Herra varjeleepi.
+    Se autuas, ken itseään vaan vähäks katseleepi
+    Ja miettii aina riemuten; kyll' Herra varjeleepi.
+
+
+
+
+Kolmastoista Luku.
+
+Valosta ja lämpimästä.
+
+
+Onpa nyt valoisa päivä, aurinko paistaa ikkunoista sisälle, voipi siis
+nähdä kaikki tuvassamme. Illan tultua laskeupi aurinko. Sitten vasta
+tulee _hämärä_, niin ettei enää niin selvästi voi nähdä kaikkia, ja
+sitten tulee _pimeys_, jossa ei voi nähdä juuri mitään. Mutta silloin
+sytytetään valkea takkaan, päre pannaan palamaan pihtiin eli
+talikynttilä sytytetään pöydälle, vaikka näiden valossa emme näe niin
+selvästi kuin päivän valossa. Jos tällöin menemme kartanolle, niin
+näemme kuun paistavan ja valaisevan maata. Tai nuo kirkkaat tähdet
+paistavat niin ihmeellisen kauniina meille illalla tuolta siniseltä
+taivaalta.
+
+Mistä tulee siis valo? Se tulee meille auringosta, kuusta ja tähdistä,
+tulesta ja monista kappaleista, niinkuin kiiltomadoista, fosforista ja
+vanhoista lahonneista puupalaisista. Mitä on valo? Onko se itsestään
+kappale eli onko se kappaleiden luonto, joka saattaa meitä niitä
+näkemään? Sitä kyllä ei voi kukaan oikein selittää. Me näemme ainoasti
+valon täyttävän koko maailman, ja kun se katoaa, ovat kaikki asiat
+toisin. Muutamat sanovat koko maailman avaruuden olevan täytetyn
+aineella, joka on paljoa hienompi kuin ilma, ja tätä kutsutaan
+_eeteriksi_. Ja juuri kuin ääni tulee ilman tärinästä, niin tulee valo
+siitä, että eeteri tärisee, kun joku panee sen liikkeelle. Niin paljon
+tarkoin tiedetään, että valo kulkee paljoa nopeammasti kuin ääni. Ja
+jokaisen sekunnin välillä, kun kello napsahtaa, lentää valo 29,000
+(yhdeksänkolmatta tuhatta) peninkulmaa eteenpäin, ja vaikka aurinko on
+niin hirveän kaukana, ei valo kuitenkaan tarvitse kuin vähä yli 8
+minuutin tullakseen auringosta tänne.
+
+Juurikuin ääni tulee meille korvain kautta, niin tulee meille valo
+silmäin kautta. Me näemme silmillä, ja silloin _näkyvät_ meille
+kappaleet. Kun korvat sisältä pilautuvat, tullaan kuuroksi. Kun silmät
+saavat vahingon, tullaan sokeaksi. Sokeina syntyneet ihmiset eivät
+tunne valoa. Mutta miksikä välistä juurikuin sädehtisi ummessa olevissa
+silmissämme, kun lyömme otsaamme seinään? Siitä se tulee, että silmän
+sisällä on hellä tuntohermo, joka johdattaa valon tuntoomme. Ja joka
+kerta, kun tämä tuntohermo loukkaantuu, tuntuu juurikuin valon säde
+nähtäisiin.
+
+Otanpa nyt paperin, pistän reijän sen läpi neulalla ja katson reijän
+läpitse. Näenpä siitä pienestä reijästä ladon ja niityn kaukana tuolla
+metsän rinnassa. Tiedänpä nyt jonkun kappaleen tulevan silmälle
+nähtäväksi sillä, että valon säteet tulevat silmään kaikista kappaleen
+osista. Sanomattoman hienojahan silloin valon säteet ovat, kun niin
+mahdottoman paljo säteitä ladosta ja niitystä tulee silmään yhden
+ainoan, paperiin pistetyn, pienen reijän lävitse!
+
+Mutta miksikä lato ja muut kappaleet, jotka ovat tuolla etäällä,
+näkyvät pienemmiltä kuin ovatkaan likempää katsoen? Sen nyt näytän
+sinulle kuvalla. Tässä ovat puut, ja tässä seison minä katsoen niitä.
+Puut ovat yhtä isoja; mutta kuitenkin näen likempänä seisovan puun
+olevan pienemmän etempänä olevaa puuta. Miksikä niin? No siksi, kun
+ajattelen kumpaisenkin puun latvan (huipun) päästä tulevan silmääni
+valon säteen, ja toisen säteen juoksevan juuresta maan pinnassa.
+Ymmärränpä molempain likimmäisestä puusta tulevan säteen tekevän
+isomman kulman (vinkkelin) silmääni vasten ja juurikuin enemmän
+levenevän. Mutta etimmäisestä puusta tekevät ne suipumman kulman ja
+vähemmän levenevät. Vedänkö viivan sädetten välille, niin käsitän
+likimmäisen puun näkyvän niin paljoa isommalta kuin etimmäisen puun,
+kuin sen sädetten välillä oleva viiva on isompi viivaa, joka on
+etempänä olevasta puusta tulevain sädetten välillä.
+
+Mutta et tarvitse ajatella toisen puun olevan juuri toisen kohdalla,
+sillä silloin toinen värjöttäisi pois näkymästä sen etimmäisen. Sillä
+puut ja monta muuta kappaletta ovat läpinäkymättömiä. Mutta muut
+kappaleet, niinkuin ilma, vesi ja lasi, päästävät valon lävitsensä,
+niin että niiden läpi nähdään, ja sellaisia kappaleita kutsutaan
+_läpinäkyviksi_. Kun valo paistaa läpinäkymättömihin kappaleisin, tulee
+niiden taakse varjo. Nyt palaa talikynttilä pöydällä, ja minä asetun
+kynttilän eteen. Näenpä jotakin mustaa seinällä. Mikä se on? Se on
+varjoni. Jota likemmä seinää menen, sitä pienemmäksi tulee varjoni.
+Jota etemmäksi menen seinästä, sitä suuremmaksi tulee varjo. Mutta
+varjo tulee sen mukaan miten kynttilä on asetettu. Jos kynttilä
+asetetaan lattialle, niin tulee varjoni seinälle hyvin pitkäksi. Jos
+nostan kynttilän pääni päälle, tulee varjoni lyhemmäksi. Samalla lailla
+tulee varjoni pitkäksi edelläni tiellä kävellessäni, kun aurinko eli
+kuu on alaalla taivaalla. Mutta jos ne ovat korkealla, tulee varjo
+aivan lyhyeksi. Ja jos ne ovat aivan pääni päällä, niin en näkisi
+ollenkaan mitään varjoa. Sitä saat nähdä tiimapatsaassakin, joka
+näyttää päivän aikoja juuri sillä, että navan varjo muuttuu auringon
+kulun mukaan.
+
+Näenpä läpinäkyväin kappaletten toisinaan olevan _värittömiä_, mutta
+läpinäkymättömillä kappaleilla on erilaiset _värit_. Mistä tulevat
+värit? Ne tulevat siitä että kappaletten pinnoista palaa valo eri
+lailla. Nenäliinani on valkea; sen pinnasta palauu enin valoa takaisin,
+ja sentähden se tulee valkeaksi. Huivini on musta, se imee sisäänsä
+enimmän valoa, ja siksi se tulee mustaksi. Musta huivi lämpeneekin
+pikemmin, kun aurinko paistaa siihen. [Muist. Valkea ja musta eivät ole
+oikeastaan mitään väriä. Valkea on valoa, ja musta on pimeyttä. En
+saata nähdä mustaa, enkä saata nähdä varjoa, jos ei niiden vieressä ole
+valkeampia kappaleita.] Muistatko niitä kauniita värejä vesikaaressa,
+jotka tulevat auringon sädetten murtumisesta niissä pienissä
+vesiherneissä? Yläpuolelta on se punainen, sitten helevän keltainen,
+sitten viheriäinen, sitten vaaleansininen, sitten tummansininen, ja
+sisimmäinen laita on kihtaava. Jos maalaan samat värit hyrrään samaan
+järjestykseen ja nakkaan hyrrän sukkelasti pyörimään, näyttää hyrrä
+aivan valkealta. Siitä näen valkean valon olevan yhdistetyn vesikaaren
+seitsemästä väristä, ja se saatetaan jälleen jakaa erilleen niihin,
+niinkuin valon sädetten paistaessa tahkotun lasin läpi. Kun valo
+paistaa kukkaan, tulee se punaiseksi, jos se imee sisäänsä kaikki muut
+säteet, mutta palauttaa itsestään pois ainoasti punaiset. Jos se
+palauttaa itsestään siniset säteet, näyttää se siniseltä, ja niin on
+kaikkien värien kanssa. Paitsi vesikaaren värejä, on niitä muunkin
+näköiselle vivahtavia, jotka tulevat värien sekoituksesta. Mustasta ja
+valkeasta saadaan harmaata, mustasta ja punaisesta ruskeata j.n.e. Sen
+pitää kaikkein maalarien hyvästi tuntea. Ja tarkasti tulee niiden osata
+kuvata valoisia ja varjopaikkoja; muuten ei ole kuvaus kuvatun
+näköinen.
+
+Jos jollakulla kappaleella on hyvin kiiltävä pinta, näen siinä kuvani
+juurikuin _kuvastimessa_ (peilissä). Siksi kuvauvat kaikki ympärillä
+olevat kappaleet kirkkaassa lähteessä eli tyvenessä järvessä eli hiljaa
+juoksevassa joessa. Mutta jos menen kuvastimen sivulle, enpä näekkään
+itseäni, vaan muita, jotka ovat kuvastimen edessä toisella puolella.
+Siitä näen etteivät valon säteet kimpoa kuvastimesta joka suunnalle.
+Jos säteet tulevat suoraan, palauvat ne suoraan takaisin vastassa
+olevalle kohdalle. Soutaessani veneellä joella, näen rannan
+kuvastelevan niin että sen kuva vedessä juurikuin kääntyisi sisäänpäin.
+Se tulee siitä että valon säteet rannalta lankeavat vinoon veden
+pintaan.
+
+Mutta jos asetan suoran kepin puolitiestä veteen, niin näyttää sen kuva
+juurikuin murretulta. Ja jos panen vesikuppiin rahan, näyttää tämä
+olevan toisessa paikassa, kuin se onkaan. Miksikä niin? Siksi kuin valo
+menee suoraan aineen läpi, joka on yhtä tiheää jokapaikasta; mutta jos
+se menee harvemman aineen läpi tiheämpään eli päin vastoin, niin
+murtuvat säteet ja juurikuin sujuvat syrjään. Vesi on harvempaa kuin
+ilma, siksi näyttää keppi murtuneelta, ja raha näyttää olevan eri
+sijalla. Ylempänä oleva ilma on harvempaa kuin alempana oleva, siksi
+näyttää aurinko aina olevan taivaalla ylempänä, kuin se onkaan.
+
+Lasi on paljoa tiheämpää kuin ilma: siksi murtaa paksu lasi hyvin valon
+säteet. Jos otan pyöreän lasikappaleen, joka on molemmin puolin mykevä,
+näenpä tavallisella matkalla kaikkia suurempana, kuin itsestään
+ovatkaan. Sellaiset _suurennuslasit_ ovat ihmeellisiä läpikatsottaessa,
+kun niillä katsotaan aivan pieniä kappaleita. Isällä on sellainen lasi,
+jota hän kutsuu _tulilasiksi_, ja sillä sytyttää hän piippunsa, sillä
+se kokoaa auringon säteet yhteen polttopilkkuun. Äidillä ovat
+_silmälasit_ mykevästä lasista, kun hän ei näe selvästi likeltä.
+Ontevilla lasilla nähdään kaikkia pienempänä kuin ovatkaan; sellaisia
+silmälasia pitää lukkari, joka on likinäköinen eikä näe hyvästi
+pitkälle matkalle. Ja jos sovitan useita mykeviä lasia kohtalaisesti
+pitkään putkeen, niin saan siitä _kiikarin_, joka samalla näyttää
+isontavan edessä olevat kappaleet ja tuovan ne likemmä.
+
+Joka kerran kun seison auringon paisteessa eli istun valkean lekolla,
+tunnen auringon ja tulen samalla paistavan ja _lämmittävän_. Ajattelen
+silloin usein itsekseni: kuka tiesi, jos ei valo ja lämmin ole juuri
+samaa, joka ilmestyy kahdella eri tavalla? Toisella kerralla olen
+nähnyt valon lämpimättä, niinkuin kiiltomadon, ja lämpimän valotta,
+niinkuin kylmää naulaa takoessa, siksi että se tulee aivan kuumaksi.
+Silloin olen ajatellut: ihmeellisiä ovat luonnon voimat!
+
+Olen havainnut lämpimäin kappaletten antavan lämmintänsä kylmille
+kappaleille; mutta silloin menettävät lämpimät kappaleet lämpimäänsä.
+Jos tartun talvella rautalukkoon, tunnenpa, kuinka se viepi lämmintä
+kädestäni. Olenpa havainnut muutamain kappaletten pikemmin kuin toisten
+tulevan kylmiksi eli lämpimiksi. Saatan pitää hiiltä hyppysissäni
+vaikka sen toinen pää on tulinen. Mutta jos kiehutan vettä
+rautapannussa ja tartun käsin sen rautaseen varteen, niin se polttaa.
+Jos pannussa on puinen varsi, tohdin siihen kyllä tarttua. Siitä tiedän
+raudan ja kaikkein metallein olevan hyviä _lämpimänjohdattimia_, mutta
+puun, kiven, villan, ilman, veden ja muiden kappaletten johdattavan
+hitaammasti lämmintä läpitsensä. Siksi rakennetaan huoneita puusta eli
+kivestä. Sillä jos niitä rakennettaisiin raudasta, niin olisivat ne
+tukalaksi asti lämpimät kesällä ja hirveän kylmiä talvella. Siksi
+pidämmekin mieluisimmasti villa-vaatteita, jotka eivät päästä lämmintä
+ulos ja kylmää sisälle. Sentähden on Jumalakin vaatettanut monta
+eläintä turkkiin, joissa ovat karvat eli villa. Ja siksi pidetään
+kaksinkertaisia akkunoita talvella, sillä ruutuin välissä oleva ilma
+estää tulemasta kylmän ulkoa ja lämpimän sisäpuolelta.
+
+Mitä on siis lämmin? Niin, mitä se itsessään on, sitä en voi sinulle
+sanoa. Lämpimäksi kutsumme sitä, joka on yhtä lämmin eli lämpimämpi
+kuin oma ruumiimme, ja _kuumaksi_ sitä, joka on vielä paljoa
+lämpimämpi. Mutta _kylmää_ on se, joka on omaa ruumistamme kylmempi. Se
+tulee usein harjaumisesta. Jos usein lämmittelein valkean lekolla,
+tulenpa viluisemmaksi ja aremmaksi, kuin ennen olin. Ensin tultuani
+saunaan, on minusta siinä hirmuisen kuuma, ja meressä uidessani on
+minusta ensin vesi hirveän kylmää. Mutta vähitellen totun siihen.
+Siitäpä käsitän kuumuuden ja pakkasen olevan vaan vähä enemmän eli vähä
+vähemmän lämmintä.
+
+En kuitenkaan sentähden voi tottua kaikkeen kuumuuteen, enkä kaikkeen
+kylmyyteenkään. Jos kosken paljaalla sormellani hiillokseen eli
+liekkiin eli tuliseen rautaan, saanpa rakon sormeeni, sillä nahka
+turmeltuupi siinä. Silloin ei ole hyvä pistää sormeani kylmään veteen,
+sillä siitä alkaa sitä pahemmin pakottaa. Kuuma kuumaa ja kylmä kylmää
+vastaan. Jos heti pidän sormeani kuumuudessa, niin pääsen rakosta. Jos
+olen hyvin palavissani ja juon kylmää vettä eli jäähdyn ilmassa, niin
+vilustun ja siitä sairastun. Käteni, jalkani ja poskeni saatan
+palelluttaa kylmänä talvipäivänä, niin että ne jähmettyvät ja tulevat
+valkeiksi ja turriksi. Jos niitä silloin lämmitän valkealla, tulevat ne
+heti kipeiksi, ja niitä alkaa pakottaa. Näinpä kerran ukon kävelevän
+puujaloilla. Hän oli palelluttanut jalkansa metsässä. Kotiin tultua oli
+hän lämmittänyt niitä valkean paisteella, ja nyt tulivat kuoleman vihat
+jalkoihin, niin että lääkärin täytyi sahata ne poikki. Mutta jos hieron
+paleltunutta kättä, jalkaa eli poskea hyvin lumella, niin tulevat ne
+viimein hyviksi. Niin voidaan saada henki ihmisiinkin, jotka löydetään
+pakkaisesta hengetönnä metsässä eli maantiellä. Voipi niinkin olla,
+että ne ovat kokonaan paleltuneet hengettömiksi. Samalla lailla
+saatetaan kuolla tulesta eli kovasta kuumuudesta.
+
+Ihmeellistä on nähdä kuinka kappale isonee, kun sitä kuumennetaan, ja
+pienenee _jäähdyttyänsä_. Jos minulla on rautakanki, joka sopii
+paraiksi reikään, ja kuumennan tuliseksi kangin, eipä se mahdukaan enää
+samaan reikään, ennenkuin on jäähtynyt kylmäksi. Miksikä kuumentaa
+seppä kärrynrattaan selkärautaa, ennenkuin panee sen rattaan ympäri?
+Siksi että selkärauta kuumana on suurempi; mutta jäähdyttyä kutistuu se
+kokoon ja puristuu lujempaan rattaan selkään. Miksikä nurkat paukkuvat
+talvella? Siksi kuin seinähirret halkeilevat, kun on lämmin sisällä ja
+kylmä ulkopuolella. Miksikä putoaa sormus sormestani, kun pistän sen
+kylmään veteen? Siksi kun sormi kutistuu enemmän kuin sormus. Miksikä
+kuohuu vesi padassa, joka on sillä täytetty? Siksi kun vesi paisuu
+lämpimästä enemmän kuin pata.
+
+Miksikä siis pata kiehuu? Siksi kun kuuma vesi padan pohjalla kevenee,
+nousee ylöspäin pintaan ja pakottaa muun veden pois edestään. Siitä
+tulee liike padassa. Pohjassa oleva vesi tulee viimein niin kuumaksi,
+että se muuttuu höyryiksi ja nousee poreina eli kuplina ylöspäin. Jos
+tämä höyry lasketaan kylmän putken lävitse, niin jäähtyy se ja tulee
+jälleen vedeksi; ja niin tisleerataan juoksevia aineita. Ja samalla
+lailla kuin lämmin vesi nousee ylöspäin padassa, niin nousee lämmin
+ilmakin ylöspäin huoneessa. Sen kyllä tunnen saunan lavalla.
+
+Mutta vaikka kaikki muut kappaleet kutistuvat pienemmiksi pakkasessa,
+niin tekee vesi kokonaan toisin, sillä se paisuu muuttuessaan jääksi.
+Jos putelin täytän vedellä ja panen sen pakkaseen, niin särkyy puteli.
+Jos reijän poraan kiveen, täytän reijän vedellä ja lyön tulpan sen
+suulle, niin kivi halkeaa, kun vesi on talvella jäätynyt reijässä.
+Sentähden on jää keveämpi kuin vesi, ja pysyy veden päällä. Jos jää
+painuisi pohjaan, niin ei se sulaisi keväällä, ja ei yhtään elävää
+pysyisi silloin hengissä vedessä.
+
+Meillä oli tuvan rinnalla kylmä kamari, jota ei oltu lämmitetty kaukaan
+aikaan talvella. Siinä oli ilmasta tullut märkyys jäätynyt jääneuloiksi
+akkunalasissa. Kun teimme valkean takkaan, havaitsin jään alkavan sulaa
+akkunaruudussa valkean kohdalla. Mutta samalla kertaa oli lattialla
+takan ja akkunan välillä niin kylmä, että maito jäätyi kupissa, jonka
+panin lattialle. Miksi niin kävi? Siksi kun lämmin paistoi tulesta ja
+lämmitti ruudun, mutta se valkean ja ruudun välillä oleva ilma lämpeni
+paljoa hitaammin.
+
+Lämpimäin auringon sädetten mennessä ilman läpi ei ilma ota niistä
+paljo lämmintä, vaan maa ottaa enimmän. Sitten lämmittää maa ilmaa,
+joka on sitä likinnä, ja siksi on ilma alhaalla maan pinnalla
+lämpimämpi kuin korkeammalla vuorilla. Siksi puhaltaakin toisia tuulia
+ylhäällä, ja siltä se usein näyttää, kuin pilvet kulkisivat tuulta
+vastaan. Jos nousen hyvin korkealle vuorelle, tulenpa viimein
+sellaiselle paikalle, jossa lumi ei enää sula kesällä, ja sitä paikkaa
+kutsutaan _lumirajaksi_. Korkeammalla ei voi mitään kasveja menestyä;
+mutta puista on koivu, joka kasvaa likinnä lumirajaa. Keskellä maata,
+jossa on lämpimin, on lumiraja korkealla ylhäällä; mutta kaikkein
+kylmimmissä paikoissa on se juuri maan pinnalla.
+
+Oi Jumala, joka olet antanut silmillemme valkeuden ja ruumiillemme
+lämpimän, valaise sielummekin totuuden valolla, että mielemme olisi
+lämpimästi halukas hyvään, jota maan päällä on! Olemme lukeneet pyhässä
+sanassasi Jesuksen Kristuksen olevan totisen valkeuden, joka valaisee
+kaikki ihmiset. Anna meille siis armosi, ettemme koskaan erkanisi
+Vapahtajastamme synnin teille; sillä siellä on pimeys ja kylmyys, ja
+siellä sielumme paleltuu kuoleman varjossa. Mutta sinun tykönäsi on
+armo ja ijankaikkinen kirkkaus, ja valkeudessasi on meillä valkeus.
+
+
+
+Magneetista ja kompassista.
+
+
+Nä'inpä kerran teräspalasen, joka oli hevosen kengän mukainen, ja sen
+pienemmässä haarassa riippui rautakappale kiini, eikä näkynyt mitään,
+joka olisi sitä siinä pitänyt. Miten se voi käydä laatuun? Sen sanon
+sinulle. Muutamalla rauta- eli teräslajilla on kummallinen luonto vetää
+toista rautaa itseensä kiinni ja pitää sitä siinä. Sellainen rauta eli
+teräs on _magneeti_, ja isoon magneetiin saatan panna useita
+leivisköitä painoa riippumaan. Jos tahdon tehdä leikkikalun tästä, niin
+leikkaan korkista kalanmoisen kappaleen, pistän siihen pienen
+teräskipeneen ja annan tämän uida vesikupissa. Jos minulla on nyt pieni
+ongenmuotoinen magneeti, ja pidän tätä vähän matkan päässä
+korkkikalasta, niin näen kuinka kala uipi ongen perässä, vein sitä
+vaikka mihin. Saatanpa tehdä magneetilliseksi esim. teräsneuloja,
+joissa ei ennestään ole magneetia, niin että hivutan niitä magneetiin.
+Jos minulla on sellainen magneetineula ja panen sen kiinni pyöreään
+rasiaan, niin että se pääsee navan nenässä vapaasti pyörimään,
+putoamatta alas, niin näen kummallista. Kääntänenpä rasiaa, vaikka
+miten, niin kääntyy alinomaa neulan toinen kärki pohjoista kohti.
+Sellaista rasiaa kutsutaan _kompassiksi_, ja tämän tuntevat kaikki
+merimiehet. Sillä muinoin, kun ei tiedetty kompassista, kulkivat
+merimiehet auringon ja tähtien jälkeen purjehtiessaan aavoilla merillä,
+joilla ei maata näy. Mutta nyt on paljoa vakavampi laskea kompassin
+jälkeen. Sillä jos kerran tiedän missä pohjoinen on, tiedänpä sitten
+muutkin ilmain suunnat.
+
+Mikä vetää siis magneetineulan kärkeä pohjoista kohti? Se on maassa
+oleva salainen voima; mutta joka kerralla, kun neula tulee rautaa liki,
+kääntyy se tämän puoleen, ja pyörii levotoinna sinne ja tänne. Ja mitä
+se salainen voima on, jota kutsutaan magneetivoimaksi, sitä ei voi
+kukaan oikein selittää. Se on kuuluva niihin näkymättömiin maailman
+voimiin, joita jo olemme tulleet tuntemaan sähkönä eli liekkeenä,
+valona ja lämpönä.
+
+
+
+Revontulista.
+
+
+Syys- eli talvi-illalla, kun on kylmä, näemme taivaan vaalenevan
+pohjoisessa leimuavasta valosta, joka alinomaa muuttuu. Välistä
+leimahtelee se säteinä, välistä palaa se suurina kaarina; välistä on se
+valkeana, välistä vaalean punaisena, ja sen luulisi sähisevän. Sitä
+kutsutaan _revontuliksi_, ja tämä on kaunista ja juhlallista katsoa.
+Mutta mitä se on, sitä ei voida oikein tietää. Sen luullaan olevan
+sähkö- eli lieke-valoa, joka loistaa korkealla ilmassa. Ja revontulien
+palaessa tulee aina magneetineula levottomaksi.
+
+
+
+Kiikarista eli pitkäsilmästä.
+
+
+Suurennuslasilla näen pienimmätkin kappaleet paljoa suurempina, kuin ne
+oikeastaan ovatkaan. Sillä katsoen on kirppu rotan kokoinen, ja
+vesiherneessä näen mahdottoman paljo pieniä eläviä, joita en voi
+ollenkaan nähdä paljailla silmillä. Kiikarilla näen kaukana olevat
+kappaleet likempänä. Rannalla seisoessani näen pienen mustan pilkun
+tuolla ulkona merellä, ja jos ojennan kiikarin pilkkua kohti, niin näen
+sen olevan veneen eli laivan eli suuren kiven. Kaukana maantiellä näen
+jotakin liikkuvan; otanpa kiikarin ja näen selvästi pojan ratsastavan,
+eli tyttösen ajavan lehmiä laitumelle. Toisella kerralla otan suuren
+kiikarin ja ojennan sen illalla kuuta kohti. Kuupa näyttää
+kummalliselta ja vaununrattaan kokoiselta. Eli jos katson sillä tähtiä,
+näenpä monta tähteä, joita en ennen paljain silmin nähnyt.
+
+
+
+Lämpömittariista.
+
+
+Usein tahdon tarkalleen tietää, kuinka lämmin on huoneessa ja ulkona.
+Siihen on minulla kone, jota kutsutaan _lämpömittariksi_, ja jonka näet
+tässä kirjan laidassa kuvattuna. Se on oikein viisaasti tehtynä.
+Ensiksi on koneniekka pannut elohopeaa pieneen tukittuun lasipilliin,
+jonka alapäässä on onsi palli. Hän tietää elohopean ja muiden ainetten
+paisuvan lämpimässä ja kutistuvan pakkasessa. Hän panee lasipillin
+messinkilevyyn ja pistää kaikki sulavaan lumeen. Elohopea kutistuu
+kokoon pillissä. No hyvä, sanoo koneniekka, piirränpä pykälän
+messinkilevyyn pillissä olevan elohopean tasalle, ja sen merkin nimitän
+_jäätöpykäläksi_, sillä niin kylmä silloin on, kun vesi jäätyy.
+Siihen viivaan piirtää hän 0. Sitten hän lasipillin panee kiehuvaan
+veteen. Elohopea paisuu ja nousee lasipillissä. Hyvä, sanoo
+koneniekka; piirränpä tuohon samallaisen pykälän, ja sen nimitän
+_kiehumapykäläksi_. Sitten jakaa hän levyn jäätöpykälän ja
+kiehumapykälän välillä 100 yhtä isoon osaan. Näitä kutsuu hän
+_pykälöiksi_ ja merkitsee ne numeroilla. Jäätöpykälän alle tekee hän
+myös yhtä isoja osia. Kun elohopea on ylempänä jäätöpykälää, niin lukee
+hän sen korkeuden messinkilevyssä olevain osain jälkeen ja sanoo: nyt
+on niin ja niin monen pykälän lämmin. Mutta jos elohopea on
+jäätöpykälän alla, niin hän sanoo: nyt on niin ja niin monen pykälän
+pakkanen. Ja alemma 40 pykälää ei voi elohopea laskeuda, sillä silloin
+jäätyy se kovaksi.
+
+Lämpömittarilla tiedämme ruumiissamme olevan 37 pykälän lämpimän. Kun
+ilma tuntuu hyvin kuumalta kesällä, näyttää lämpömittari 30 pykälää
+varjossa. Harvoin on talvella 40 pykälän pakkanen.
+
+Ja jos jolloinkin kuulet puhuttavan _ilmapuntarista_, niin elä luule
+sen olevan saman kuin lämpömittarin. Ilmapuntari on muullainen kone. Se
+on laitettu niin, että ilma painaa ylöspäin elohopeaa korkeammalle eli
+alemmalle lasiputkessa. Ja siitä ennustetaan sadetta eli kaunista
+ilmaa, kun raskas ja kostea ilman painaa enemmän kuin kuiva ja keveä
+ilma.
+
+
+
+Sunnuntai-aamu.
+
+
+    Oi, terve Suomi, kaunis synnyinmaa!
+    Sä vuorias
+    Ja laaksojas
+    Nyt koristat kuin morsianta.
+    Sun kansas siitä riemun saa.
+    Kun kukat tuoksuin kaunistaa
+    Tuhanten järviesi rantaa.
+
+    Ja kukat riemuitseepi valollen.
+    Min päivä suo
+    Ja maahan luo
+    Niin kirkkahasna aamupuhtehella.
+    Mut kansa, Herraa muistellen,
+    Pois heittää kaiken turhuuden
+    Ja alkaa rukoella.
+
+    Valaise, aamupäivä armias.
+    Nyt Jumalan
+    Lain korkean
+    Ja pyhän sanan kautta sieluamme!
+    Valaise Suomen ruhtinas
+    Ja köyhää kansaa loistollas.
+    Myös viimein hautojamme!
+
+
+
+
+Neljästoista Luku.
+
+Painosta ja liikunnosta.
+
+
+Tule, luetaanpa wielä, sillä luonnon kirja on sanomattoman rikasta.
+Tämä kiwi on _kowaa_, tämä sawi on _pehmeää_ ja tämä lasipalanen on
+niin _haurasta_. Helpommasti se murtuu rikki kuin tämä witsa, joka on
+_sitkeä_. Tämä pihlajakeppi on _notkea_; se sujuu helposti. Tämä
+teräswieteri lukossa on _pontewa_; sujutettua potkasee se itsensä
+jälleen entiselle muodolleen. Pallini on myös pontewa; se kimpoaa
+takaisin lattiasta. Plyijy ja sawi eiwät ole ollenkaan pontewia. Niitä
+en saa kimpoamaan takaisin.
+
+Tämä höyhen on _keweä_, mutta tämä kiwi on _raskas_. Kun sitä pidän
+kädessäni, tunnen sen selwästi painawan alaspäin. Jos se on maassa,
+täytyy minun käyttää woimaa nostaakseni sitä ylös; ja jos sen päästän
+kädestäni irti, putoaa se kohta maahan. Miksikä niin? Siksi että maa
+wetää sitä itseensä jonkunlaisella woimalla, joka tulee sen tiweydestä
+ja suuruudesta. Se on _painowoima_. Siitä tulee kiwen _paino_. Raskaita
+owat ne kappaleet, joita maa wetää kowasti itseensä, ja keweitä owat ne
+kappaleet, joita maa wetää heikosti itseensä. Mutta walolla,
+lämpimällä, sähköllä ja magneetiwoimalla ei ole painoa.
+
+Jos kiwi woisi pudota maan sisään, niin se putoaisi aiwan maan
+sisustaan; siellä se wasta pysähtyisi. Ja jos tahdon nähdä, mihin
+painowoima wetää, annanpa plyijyluodin riippua wapaana nuorassa. Siitä
+saan minä _luotilaudan_, jota rakennusniekat käyttäwät huoneita
+rakentaessa. Luoti ja nuora riippuu suorana alaspäin, ja sitä kutsun
+minä _pystysuoraksi_. Mutta tywentä wettä järwessä eli meressä ja
+kaikkea, joka on suorana pitkinpäin, kutsun minä _tasasuoraksi_.
+
+Nyt _punnitsen_ jotakuta kappaletta, tietääkseni sen _painoa_. Silloin
+otan _waa'an tahi puntarin_. Jos waa'assa owat yhtä pitkät siwut ja
+yhtä raskaat painot molemmissa kupissa eli molemmilla lewyillä, niin on
+waaka _tasapainossa_. Jos siinä eiwät ole yhtä pitkät siwut, waan owat
+yhtä isot painot, niin painuu pitempi siwu alaspäin. Jos siinä owat
+yhtä pitkät siwut, mutta ei yhtä raskaita painoja, niin laskeupi
+raskaampi paino alaspäin. Puntarissa muutan minä kanninta siksi että
+puntarin paino peräpuolella kanninta tulee yhtä raskaaksi kuin paino on
+puntarin päässä olewassa koukussa. Samallaista olet usein nähnyt
+kiikkuissasi laudalla. Tässä on kaksi poikaa, jotka owat panneet laudan
+hirren päälle kartanolla. Lauta on waa'an siwuin lainen. Jos pojat owat
+yhtä raskaat, niin asettawat he laudan niin, että sen molemmat puolet
+owat yhtä pitkällä. Silloin owat ne tasapainossa ja wuorottain
+kiikkuwat ylös- ja alaspäin. Mutta jos ne panewat laudan toiselle
+puolelle pitemmälle, niin jääpi pitemmällä puolella istuwa poika maahan
+istumaan eikä pääse ylöspäin. Ja jos toinen poika on keweempi,
+tarwitsee hän pitemmältä lautaa puolelleen, muutoin jääpi hän ylös eikä
+pääse laskeumaan.
+
+Jos kumarrun kowin alaspäin niin kaadun kumoon. Jos kannan wesiämpäriä
+kädessäni, niin kumarrun käydessäni toiselle puolelle. Jos juoksen
+hirttä myöten eli käwelen porraspuuta myöten, niin huiskin käsiäni,
+pysyäkseni tasapainossa. Konstiniekat, jotka käwelewät köyttä myöten,
+pitäwät silloin tankoa käsissään. Miksikä niin? Siksi että jokaisessa
+kappaleessa on paikka, jota kutsutaan _painokeskustaksi_. Jos ei sillä
+paikalla ole tukea alla, niin kaatuu kappale, juuri kuin kirja, jota
+koetan saada seisomaan yhdellä nurkalla. Jos ei minun painokeskustani
+ole kohdastaan sen jalan päällä, jolle astun, niin lankean. Pieni lapsi
+oppii wähitellen tuntemaan painokeskustansa, ja sitten alkaa hän
+käwellä. Kepin saatan pitää wiippumassa pystössä sormeni päässä, niin
+että se seisoo suorana ilmassa.
+
+Jos minulla on kaksi yhtä isoa plyijypalasta, niin yksi niistä painaa
+saman werran kuin toinenkin. Mutta jos minulla on plyijypalanen ja
+puupalanen, jotka owat yhtä isoja, niin painaa plyijypalanen enemmän
+kuin puupalanen. Silloin sanon: plyijy on raskaampi kuin puu.
+
+Miksikä uppoaa kiwi weteen? Siksi kuin kiwi on raskaampi kuin sama koko
+wettä. Miksikä pysyy hirsi weden päällä? Siksi että se on kewyempi kuin
+kokonsa wettä. Miksi makaa hirwen alapuoli wedessä? Siksi kuin se
+painaa altaan pois saman painomäärän wettä kuin se itsekin painaa. Jota
+raskaampi se on, sitä sywemmälle se painuu. Mutta se tulee kappaleen
+muodostakin. Wene painaa pois altaan wähemmän wettä, kuin jos sen puut
+olisiwat lauttana. Ulkomaalla rakennetaan laiwoja rautalewyistä.
+Jokainen rautalewy yksityisenä uppoaisi pohjaan; mutta laiwan muoto
+tekee sen, ettei se paina niin paljo wettä altansa pois. Jos nostan
+kiweä wedessä, tunnen sen siinä keweämmäksi, mutta kun olen saanut sen
+weden pintaan, tuntuu se raskaammalta. Jos putoan weteen, painunpa
+pohjaan, jos en osaa uida. Mutta jos minulla on airo kainaloin alla,
+niin pysyn weden päällä. Näin kerran pojan, joka oli hukkunut. Jonkun
+ajan perästä nousi hän weden päälle; mutta se tuli siitä, että ruumis
+oli turpunut isommaksi.
+
+Ihmiset ja eläwät _liikkuwat itse_ paikasta toiseen. Mutta muut
+kappaleet eiwät liiku itse. Tuolla menewät kärryt. Eiwät ne liikkuisi
+paikalta, jos ei hewonen niitä wetäisi. Tuolla lentää palli. Se olisi
+aiwan yhdessä kohti, jos ei sitä olisi nakattu menemään. Puun oksat
+liikkuwat, kun tuuli niihin puhuu. Kerä wierii pöydältä alas, koska
+painowoima wetää sitä alaspäin.
+
+Jos laudan tai tien tai jonkun muun tasaisen toinen pää on ylempänä
+kuin toinen, niin kutsun sitä _wiettäwäksi pinnaksi_. Jos lasken
+jotakin pyöreää eli kuperaa yläpuolelta pintaa, niin se wierii
+painollansa alaspäin. Mutta jos tahdon sitä wierittää ylöspäin, niin
+tarwitsen siihen enemmän woimaa kuin silloin, jos lauta tai tie olisi
+tasapinnassa. Siksi mennään mäkeä alaspäin hywää wauhtia, mutta ylös
+mäkeen wetäwät hewoset waikeammasti kuin tasaisella tiellä.
+
+Kellon napsauttaissa sekunnin, saatan käwellä kaksi kyynärää eteenpäin;
+mutta samalla ennätän juosta 12 kyynärää. Ja samalla ajalla ennättää
+hewonen täydessä laukassa 25 kyynärää, kyyhkynen lentää 45 kyynärää,
+pyssyn luoti kulkee 500 kyynärää, ja walo lentää eteenpäin 29,000
+peninkulmaa. Niin erilainen on _liikkeen nopeus_.
+
+Jos on kaksi yhtä raskasta kiweä, ja yhtä niistä nakkaan wäkewämmästi
+kuin toista, niin lentää se kiwi nopeammasti, jota nakkasin
+wäkewämmästi. Mutta jos minulla on raskas kiwi ja keweä kiwi, niin
+tarwitsen enemmän woimaa raskasta kiweä nakatessa, että se menee yhtä
+nopeasti kuin keweä kiwi.
+
+Nakkaanpa pallin ilmaan. Se lentää ensin winoon ylöspäin, sitten
+wähenee sen wauhti, sitten alkaa se winoon laskeuda alaspäin, ja
+tehtyänsä kaaren, putoaa se alas ja makaa maassa. Miksikä niin? Siksi
+kuin ilma tekee sille wastusta ja maa wetää sitä alaspäin. Jos nakkaan
+kiekun pyörimään, niin pidättää sitä wielä hierominenkin maata wasten.
+Kaikki tämä wähentää ja estää liikettä. Ja jos ei olisi niin,
+tapahtuisipa se ihme, ettei pallini eikä kiekkani kerran kädestäni
+nakattuina enää koskaan pysähtyisi.
+
+Muuan poika pani kelkalle kiwen ja weti kelkkaa. Toinen poika, joka oli
+yhtä woimakas, tuli kumppanillensa awuksi wetämään. Nyt wetiwät he
+kelkkaa kahta wertaa nopeammasti, kuin ensimäisen pojan yksinään
+wetäessä. Wähän ajan perästä alkoiwat he riidellä. Toinen weti kelkkaa
+eteenpäin, toinen taaksepäin. Eipä kelkka paikalta liikahtanut. Mutta
+wiimein wäsyi ensimäinen poika, ja nyt weti toinen poika niin paljo
+takaperin, kuin oli eroitusta poikain woimain wälillä. Kerran sitoiwat
+molemmat pojat nuoransa rekeen ja wetiwät sitä, kumpikin puoleltaan,
+winoon syrjään. Menipä reki aiwan suoraan eteenpäin, siksi kuin
+molemmat wetiwät sitä yhtä lujasti. Mutta kun toinen wäsyi, weti toinen
+poika re'en enemmän puolellensa. Kulkeissaan surwasi reki kelkkaa, ja
+kelkka poikkeusi syrjään, kun oli rekeä keweämpi, ja reki meni
+hitaammasti eteenpäin. Sitten surwasi reki olkikuormaan, mutta
+olkikuorma ei mennytkään syrjään, kun oli raskaampi, waan reki
+pysähtyi. Jos raskas olkikuorma olisi surwaisnut rekeä, niin olisi se
+antanut reelle kowemman wauhdin, kuin reki antoi olkikuormalle. Näinpä
+kerran weneen purjehtiwan hywää wauhtia ja paukahtawan laiwaan, joka
+purjehti hywin hitaasti. Kuitenkin meni laiwa esteettä eteenpäin, mutta
+wene musertui rikki.
+
+Kartanollamme oli suuri kiwi. Isä halusi saada sitä pois siitä, mutta
+ei yksikään saanut kiweä paikalta liikahtamaan. Ottipa isä _wiwun_,
+jonka näet tässä kuwattuna. Hän pisti kiwen alle lujan kangin ja pienen
+kiwen pani kangin alle aiwan likelle sitä suurta kiweä. Kun hän painoi
+wiwun yläpäästä alaspäin, jaksoipa nostaa kiwen, joka sitten wedettiin
+pois lujalla re'ellä. Samalla lailla oli kaiwon wintin kanssa, ja aiwan
+niin oli lautakiikunkin (liekunkin) kanssa. Siinä oli hirsi alustukena;
+tässä oli sinä pieni kiwi. Ja pitemmällä puolella wipua oli sama woima,
+kuin pitemmällä puolella lautakiikkua. Olisi isä saattanut panna
+alapuolen wipupuuta kiwen alle ja wiwuta yläpään ylöspäin. Silloin
+olisi alustukena ollut wipupuun alapää.
+
+Wintturi laiwassa ja wesiratas myllyssä owat myös wipuja. Weden, joka
+on wetäwänä woimana, annetaan pudota wäkewimmästi rattaasen; mutta
+myllynkiwet, joiden pitää pyöriä, owat kiinni lyhdyssä, jota pyörittää
+hammasratas, joka taas on akselineen yhdistyksessä wesirattaan
+keskustan kanssa. Sellaiset woimat enenewät sanomattomasti
+_wuoroliikuntokoneella_, jossa suuremmat rattaat iskeywät hampaineen
+pyörittämään pienempiä; sillä jokainen ratas tulee wiwuksi.
+
+Toinen wipukone on _ruuwi_, jossa on kaksi osaa, wäännettäwä ruuwi ja
+ruuwin torwi eli mutteri, joiden kierteet sopiwat toisissaan pyörimään.
+Saatan nyt tehdä kahdella tawalla, joko niin että mutteri on kiinni ja
+ruuwi irtanaisena, niinkuin näet tässä kuwatussa pusertimessa. Siinä
+enenee woima ruuwissa olewalla tangolla. Taikka on itse ruuwi kiinni ja
+mutteri irtanaisena niinkuin oikeissa kärryin rattaissa pidetään. Siinä
+lisäypi mutterin woima sillä lailla että sitä wäännetään awaimella.
+
+Wielä tiedän sittenkin wipukoneen. Isä aikoi halkaista pölkkyä, mutta
+eipä woinutkaan saada sitä kirweellä halki. Siksi löi isä _nalkin_
+pölkyn päähän, ja nyt halkesi pölkky muutamalla lyönnillä. Siitä
+ymmärsin wipukonetten olewan monellaisia. Puukkoni ja hakkurautani
+waikuttawat kuin kiilat. Keritsimien ja saksien terät owat kuin kaksi
+kiilaa ja waikuttawat kuin wiwut. Mutta kairi on samassa ruuwina ja
+nalkkina.
+
+Jos tahdon käyttää _pyöriä_ ja _kinunkia_ nostaakseni suuria painoja,
+niin panen ne riippumaan irtanaisina köysissä. Jos sidon ne kiini, eipä
+olekkaan niillä enää wipuwoimaa. Mutta silloinkin on minulle niistä
+suurta hyötyä; sillä silloin nostan painoa ylöspäin köydestä wetämällä
+alaspäin, ja silloin enenee woimani oman ruumiini painolla.
+
+Aiwan wähän olen ennen ajatellut sellaisia asioita kuin painoa ja
+liikettä. Mutta jota enemmin niitä ajattelen sitä mieluisempi on niistä
+kaikista ottaa waari. Enpä ole ennen kysynyt kiweltä: miksikä uppoat?
+eli weneeltä: miksikä pysyt weden päällä? En ole ennen arwellut
+pallista: miksikä lennät kaaressa? eli koskesta: miksikä juokset? eli
+myllystä: miksikä pyörit ja käytät? Mutta nyt olen oppinut kysymään ja
+waarin ottamaan monesta asiasta. Niin tahdon katsella kaikkia
+ympärilläni ja ajatella: miksikä on se niin? Kyllä on Jumala pannut
+paljo oppimista tawallisimpiinkin asioihin. Mutta sitä ei näe
+ajattelematon. Hän ei ajattele pitemmälle omaa nenäänsä.
+
+
+
+Wiidestoista Luku.
+
+Suuresta avarasta maailmasta.
+
+
+Tässä kirjassa olemme nähneet kaksi lasta tutkivan Jumalan luotuja
+kappaleita. Antti oli pojan ja Liisa tytön nimi. Nämäpä menivät
+syys-iltana isänsä kanssa ulos. Ilma oli selkeä, mutta kylmällainen.
+Tyven ja hiljaisuus oli ulkona. Tummansinisenä, korkeana, juhlallisena
+ja kupevana oli taivas lasten pään päällä. Sen kupeva puolisko, oli
+kuin suulleen käännetty malja ja loisti lukemattomilla tähdillä niin
+kauvas kuin silmä voi kantaa. Tämä oli juhlallista ja hyvin kaunista.
+Molemmat lapset luulivat olevansa aivan pienet Jumalan edessä.
+
+Mutta katseltuaan ympärillensä luulivat he seisovansa keskellä suurta
+ontta palloa. Antti sanoi, piammiten hämmästyksellä: kah, nyt seisomme
+keskellä maailmaa!
+
+Isä sanoi: kaikkein silmissä näyttää se siltä. Jumala on tällä tahtonut
+osottaa, että hän on asettanut ihmiset kauniin luodun maailmansa
+keskustaan. Kun koko maailma kunnioittaa Jumalaa, kuinka paljo eikö
+ihmisen sitten tulisi kunnioittaa Luojaansa, joka on asettanut hänet
+keskelle maailmaa! Kaikkea, mitä huomaitsemme aistimillamme: kaikkea,
+mitä näemme, kuulemme, maistamme, haistamme ja tunnemme, sitä kaikkea
+kutsumme _luonnoksi_. [Muistutus: Luonnon erilaiset aineet tottelevat
+joitakuita määrättyjä _luonnonlakeja_. Näiden lakien oppia kutsutaan
+_luonnon-opiksi_, ja niitä, joilla ovat suuret tiedot näistä asioista,
+kutsutaan _luonnon-oppineiksi_.] Mutta sitä loppumatointa, jota ei
+yksikään silmä näe, ei korva kuule, vaikka se on ihmisessä ja
+maailmassa, sitä kutsumme _hengeksi_. Luonto on katoavainen, mutta
+henki on katoamaton. Ja molemmissa on Jumala kaikkivaltias, joka kaikki
+kaikissa vaikuttaa.
+
+Aurinkoa, kuuta ja tähtiä, jotka taivaalta paistavat meille, kutsutaan
+_taivaankappaleiksi_. Ovatko ne kiinni taivaan katossa? Eivät, ne
+liikkuvat kaikki suunnattoman suurissa piireissä maailman avaruudessa.
+Kuinka ne liikkuvat? Sen sanon sinulle. Olemme nähneet, kuinka
+kummallisesti maa painovoimalla vetää itseensä kaikki. Jos tätä voimaa
+ei olisi, putoaisi kaikki tyyni pois maan pinnalta, ja me itsekin mennä
+hurahtaisimme äärettömään avaruuteen. Mutta ei ole se ainoastaan maa,
+joka vetää kaikki itseensä, vaan aurinko, kuu ja kaikki tähdet tekevät
+samoin, kukin niistä suuruutensa jälkeen. Jos nyt painovoima olisi
+ainoasti vallassa maailmassa, vetäisivätpä suuret taivaankappaleet
+pienemmät itseensä. Maa lentäisi aurinkohon, ja kuu putoaisi maahan.
+Siksi on Jumala pannut kappaleisin toisen voiman, jonka heti saat
+nähdä. Otappa vanne ja pane sen sisäpuolelle litteä kivi. Heiluta
+vannetta sukkelasti ympäriinsä. Ei kivi sentähden putoa pois;
+heiluttaessa saapi se vauhdin ulospäin, niin että se pysyy kiinni,
+vaikka luulisi sen putoavan pois vanteesta. Jos otan sinun
+käsivarsistasi kiinni ja pyöritän sinua ympäri, niin lentävät jalkasi
+ulospäin. Jos ratsastan hevosella ympyrään, täytyy minun kumartua
+sisällepäin, muutoin putoan hevoisen selästä. Ja jos käännän rekeä
+yht'äkkiä, niin kiepsahtaa se ulospäin. Miksikä niin? Se tulee
+_pyörimävoimasta_, joka tahtoo juurikuin lennättää ulospäin kaikkea,
+jota sukkelasti pyöritetään. Tuo suuri aurinko vetää siis maatamme
+itseensä painovoimalla, ja maa vetää itseensä kuuta. Mutta samassa
+vetää pyörimävoima maata ja kuuta ulospäin. Näiden molempain voimain
+näin yhtaikaa vastapainossa ollen, ovat ne tasapainoisina; yksi vetää
+ulospäin ja toinen sisällepäin, ja niin pakottavat ne maan juoksemaan
+pyöreässä piirissä auringon ja kuun ympäri. Ja juuri niin on se
+yleesensä laajassa maailman avaruudessa. Suuremmat taivaan kappaleet
+vetävät pienempiä eivätkä päästä niitä irti; pienemmät juurikuin
+pyrkisivät niistä irtautua vapaiksi, mutta eivät pääse pois, eivätkä
+putoa isompain päälle. Niin juoksee aurinko, maa, kuu ja kaikki tähdet
+alinomaa suurissa pyöreissä piireissä, pienemmät isompain ympäri.
+
+Jos kuljen veneessä, näyttää minusta ranta juuri kuin juoksevan sivu,
+ja vene näyttää olevan yhdessä kohden. Samalla lailla tuntuu meistä
+tämäkin suuri maa olevan yhdessä kohden ja koko taivaan piiri liikkuvan
+ympäri meitä. Mutta maa menee eteenpäin hirveää vauhtia maailman
+avaruudessa, lähes kolme peninkulmaa sekunnissa, jona kello kerran
+napsahtaa. Ja tässä liikkuu maa kolmella tavalla. Ensiksikin pyörii se
+ympäriinsä, samassa kulkee se auringon ympäri ja samassa seuraa se
+aurinkoa eteenpäin avaruudessa. Siitä tulee päivä ja yö ja vuodet ja
+vuoden ajat ja paljo muuta, jota kerron sinulle.
+
+Nakkaanpa pallin ilmaan. Sepä pyörii ympäri, niin että, jos pistän
+sukkapuikon sen keskustan läpi, se pyörii puikon ympäri, juurikuin
+ratas pyörii akselinsa ympäri. Niin pyörii maakin ympäriinsä. Jos
+minulla olisi niin pitkä sukkapuikko, että voisin pistää sen läpi maan
+keskustan, niin olisi puikko _maan akselina_, jonka ympäri se pyörii.
+Ja molempia puikon päitä kutsuisin maan _navoiksi: pohjoisnavaksi ja
+etelänavaksi_. Ei maan läpi ole pistettynä sellaista tikkua, mutta niin
+ajattelen, että se on sillä lailla.
+
+Jos olisi taikina taikka jotakin pehmeää ainetta, ja se saisi pyöriä
+akselinsa ympäri ilmassa, niin se pyöriessään muodostuisi pyöreäksi
+palliksi, mutta vähä tasautuisi napainsa kohdalta. Sillä lailla on
+maakin pyöristynyt palloksi ja tasautunut vähä napainsa kohdalta. Sillä
+alussa on maa ollut tulisen kuuma ja pehmeä niinkuin taikina, vaikka se
+sittemmin on päältäpäin jäähtynyt ja kuoreunut kovaksi. Luultavasti on
+niin käynyt kaikkein taivaan kappalten, sillä kaikki ovat ne pyöreitä
+kuin pallo. Ei se tee mitään jos täällä on vuoria ja laaksoja maan
+päällä; kyllä pallo on sentään pyöreä, vaikka sen pinnalle pannaan
+hietamurunen. Ja meistä näyttää, missä seisomme, maa olevan tasainen
+kuin hyrrä tai pyöreä pannukakku. Mutta sentähden on se niin, että me
+näemme aivan pienen osan maata sen pyöreän piirin sisällä, jota
+kutsumme _taivaan ranteeksi eli näköpiiriksi_. Havaittuamme laivan
+kaukana merellä, näemme siitä ensin vaan mastoin huiput, ennenkuin
+näemme koko laivan, ja se tulee siitä, että meren pinta, juurikuin
+maakin, on vähän kupera ja estää laivan näkymästä. Setäni, joka oli
+merimies, oli purjehtinut laivalla ympäri koko maan, ja hän näytti
+minulle paperista tehdyn pallon, jota hän kutsui maapalloksi ja johon
+koko maa oli kuvattu niin pyöreäksi, kuin se onkin. Kun hän näytti
+minulle sitä paikkaa, jossa me asuimme, ja puhui ihmisten asuvan
+toisella puolella maapalloa aivan jalkaimme alla, enpä tahtonut ensin
+uskoa häntä. Luulin niiden ihmisraukkain seisovan päällään ja
+välttämättömästi putoavan pois, jos ei heillä ole jotakin jaloissa
+kiinni pitämässä, niinkuin kärpäsillä katossa. Mutta muistin
+painovoiman ja niin ymmärsin niiden ihmisten täytyvän kävellä yhtä
+vakavasti jaloillaan kuin meidänkin.
+
+Sanommehan joka päivä: aurinko nousee, aurinko laskeuu. Mutta ei se ole
+aurinko, joka nousee ja laskeuu, se on maa, joka juhlallisesti pyörii
+lännestä itäänpäin. Ja sen mukaan kuin se kääntyy ja me sen muassa,
+alamme me _aamulla_ nähdä auringon idässä ja sitten _puolenpäivän_
+aikana korkeimmillaan taivaalla etelässä, siksi kuin me ja maa jälleen
+käännymme siitä pois, ja silloin vaipuu aurinko pois silmistämme
+länteen _illalla_. Niinkauvan kun aurinko valaisee sen paikan maata,
+jossa me asumme, on _päivää_; ja kun tämä paikka kääntyy pois
+auringosta, tulee pimeä ja yö. _Päivä ja yö_ yhteensä on _vuorokausi_.
+Siinä on kulunut 24 _tuntia_, ja sillä ajalla on maa kääntynyt kerran
+akselinsa ympäri. Tunti jaetaan 60 _minuuttiin_ ja minuutti 60
+_sekuntiin_. Sitä varten on laitettu kello, jossa tuntiviisari näyttää
+kaksitoista tuntia jokaisessa puolessa vuorokaudessa. Mutta seitsemästä
+vuorokaudesta tulee yhteensä _viikko_; se alkaa sunnuntaina, joka on
+pyhitetty Jumalan palvelukseen. Sitten seuraa kuusi työpäivää:
+maanantai, tiistai, keskiviikko, tuorstai, perjantai ja lauvantai.
+[Kun sanotaan vuotta, kuukautta ja päivää, niin mainitaan kuukauspäivä.
+Viikkopäivät ei ole joka vuosi samoina kuukauspäivinä. Sitä saadaan
+tietää allakasta.]
+
+Kyllä meistä on maa hirmuisen suuri. Keskipaikasta ympäri mitaten on se
+3,750 (kolmetuhatta seitsemänsataa viisikymmentä) Suomen peninkulmaa.
+Tiedämme jo sen olevan kaksitoista sataa peninkulmaa keskustan läpi
+mitaten. Mutta aurinko on kuitenkin paljoa suurempi. Jos sulattaisimme
+yhteen 1,400,000 (miljonan ja neljäsataa tuhatta) samallaista palloa
+kuin maa on, niin tulisi niistä kaikista yhteensä niin suuri kuin
+aurinko on. Ja jos panen neulan nupin suuren nauriin viereen, saatan
+verrata neulan nupin olevan maan, ja nauriin auringon. Sentähden vetää
+aurinko maata puoleensa, vaikka se on niin kaukana siitä, Juurikuin
+pallikin kulkee eteenpäin samalla kun se pyörii ympäri, niin pyörii
+myös koko tämä suuri maakin samalla ympäriinsä, kun se kulkee auringon
+ympäri. Pitkä matka on maalla auringon ympäri kuljettavana: aina 88
+miljonaa peninkulmaa. 365 (kolmessasadassa kuudessakymmenessä viidessä)
+päivässä ja piammiten kuudessa tunnissa siihen lisäksi on maa kulkenut
+koko tämän pitkän piirin, ja sitä aikaa kutsumme _vuodeksi_. Sata
+vuotta kutsutaan _vuosisadaksi_. Mutta kun ne kuusi tiimaa tulevat
+siihen lisäksi, niin säästämme ne yhteen ja panemme joka neljänteen
+vuoteen päivän lisäksi. Sellaista vuotta kutsumme _karkausvuodeksi_.
+Tasavamman laskun vuoksi jaamme vuoden kahteentoista _kuukauteen_,
+vaikka niitä pitäisi olla vähäisen enemmänkin; sillä kuukaudeksi
+kutsutaan sitä aikaa, jonka kuu tarvitsee maan ympäri kulkeakseen, ja
+siinä kuluu 29 ja puoli päivää. Mitkä ovat siis kuukaudet? Ne ovat
+tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, kesäkuu, heinäkuu,
+elokuu, syyskuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu. Ja koska ei kaikissa ole
+yhtä monta päivää, niin tulee muistaaksesi seuraava värsy:
+
+    Syys-, huhti-, kesä-, marraskuussa
+    On päivää kolmekymmentä,
+    Kahdeksan kolmatt' helmikuussa,
+    Vaan muissa yksi neljättä.
+
+Tuossa on palava kynttilä; pidämme sitä aurinkona. Otanpa kerän ja
+pistän sukkapuikon sen lävitse; kerä on maana, ja puikko on sen
+akselina. Asetanpa puikon seisomaan vähä vinoon ja kuljetan sitä ja
+kerää tällä kannalla ympäri kynttilää. Kun nyt samassa pyöritän kerää
+akselinsa ympäri, saanpa nähdä, kuinka päivä ja yö muuttelevat maan
+päällä. Näen senkin, että kun meillä on päivä, on ihmisillä toisella
+puolella yö; ja niin täytyy kaikkein kelloin käydä sitä enemmän edellä,
+jota etempänä asutaan idässä päin, koska aurinko siellä ennen tulee
+näkösälle. Näen senkin, kun maa vinossa kulkee auringon ympäri, että
+aurinko määrätyllä ajalla enemmän paistaa maan pohjoiseen puoleen, ja
+taas jälleen toisella ajalla enemmän eteläiseen puoleen. Tästä syystä
+tulevat vuoden-ajat. Auringon lämpimimmästi paistaessa pohjoseen, jossa
+me asumme, on meillä kesä, ja talvi on silloin eteläpuolella maata. Ja
+taas kun eteläisillä kansoilla on kesä, on meillä talvi. Ja kun meillä
+on kevät, on niillä syksy. Samasta syystä, aina sen mukaan kun aurinko
+paistaa enemmän tahi vähemmän sille paikalle, jossa asumme, eivät
+päivät ole yhtä pitkiä. Lyhyin päivä täällä pohjosessa on aina kohta
+joulun edellä. Silloin on aurinko aivan matalalla taivaalla ja laskeuu
+pian. Pohjoisnavan tienoilla on silloin alin-omainen pimeys, ja
+etelänavan tienoilla alin-omainen valoisa päivä. Ja koska aurinko
+silloin noin kolme päivää paistaa yhtä kauvan joka päivä, kutsumme
+näitä päiviä _talvipäivän tasaukseksi_. Silloin on pakkasta ja luuta ja
+talvi meillä, niin että mielellään lämmittelee valkealekon edessä.
+
+Kohta joulun jälkeen havaitsemme päiväin pitenevän ja öitten lyhenevän.
+Jonkun ajan näin pitkitettyä, tulee päivä aivan yhtä pitkäksi yön
+kanssa, ja tätä aikaa kutsutaan _kevätpäivän tasaukseksi_. Silloin
+tulee kesä, hanget sulavat ja ruoho alkaa viheriöidä. Päivät alkavat
+nyt tulla pitemmiksi öitä, ja niin tulee aika, jona aurinko kolmena
+päivänä juhannuksen aikana on ainoastaan vähän aikaa _sydän-yöllä_
+kateissa. Ylempänä pohjosessa ei aurinko silloin ollenkaan laskeu
+öillä. Silloin on meillä _kesäpäivän seisaus_. Ja nyt kukoistaa kaunis
+kesä ympärillämme. Sitten alkavat päivät jälleen lyhetä ja yöt pitetä,
+siksi että päivä ja yö ovat taas yhtä pitkät, ja silloin on meillä
+_syyspäivän tasaus_. Sitten seuraa syksy, kun heinät ovat korjatut
+niityiltä ja elot pelloilta, ja puolat kypsyvät metsissä. Tänä aikana
+lakastuu kaikki kukoistus, sillä nyt tulevat päivät jälleen öitä
+lyhyemmiksi, ja niin tulee taas talvi; ja niin on koko elämämme
+alin-omaisen muutoksen alainen. Mutta niillä, jotka asuvat
+keskipaikalla maata, ovat päivät ja yöt alin-omaa yhtä pitkiä. Siellä
+nousee aurinko kello kuuden aikana aamulla ja laskeuu kello kuuden
+aikana illalla; ja kohta auringon laskeuttua tulee synkkä pimeä. Mutta
+meillä on aina kappale aikaa hämärää, ja sentähden tulee aamuhämärä
+kesältä niin pian iltahämärän perästä, että yöt ovat jonkun aikaa pian
+aivan valoisat.
+
+Setäni, joka on merimies, oli kerran ollut muutamassa maassa, jossa ei
+koskaan ollut talvea. Se maa oli etelässä aivan kaukana meistä, ja se
+oli juuri kuin keskellä maata. Siellä olevilla ihmisillä ei ole
+ollenkaan vuoden aikoja, vaan alin-omainen kesä ja kova kuumuus, niin
+että kasvit kyllä voivat lakastua kuivuudesta, mutta ei kylmästä.
+Muutamana vuoden aikana sataa siellä pian alin-omaa kaksi kuukautta, ja
+se on niiden talvi. Samalla lailla ei ole vuoden-ajan muutoksia maan
+navoilla, vaan on alin-omainen talvi, ja sentähden eivät ihmiset voi
+asua siellä. Kyllä siellä on puoli vuotta päivää, niinkuin puoli vuotta
+yötä; mutta auringon säteet, jotka paistavat aivan pystösuoraan maata
+vasten maan keskustalla (päiväntasaajan kohdalla), paistavat niin
+vinoon maan navoille, etteivät voi sulattaa ijäistä lunta.
+
+Nyt ymmärtänet, kuinka erilaisilla paikoilla maan päällä saattaa olla
+erilainen ilma; niin että keskimaan paikoilla on lämpimämpi ilma, kuin
+mailla etempänä etelässä ja pohjosessa. Se tulee siitä, kuinka lähellä
+maan napaa tai kuinka kaukana päiväntasaajasta paikka on, mutta vielä
+siitäkin, onko maa korkeammalla vai matalammalla meren pinnasta.
+Korkeampi maa on aina kylmempi, kuin alhaisempi maa. Jos asun meren
+rannalla, niin siinä on kostea ilma. Ei siinä ole niin pikaisia
+lämpimän ja kylmän muutoksiakaan, kuin etempänä ylhäällä mannermaissa.
+
+Puhuisin sinulle vielä jotakin niistä pitkistä viivoista, joita näet
+maailman kartasta, mutta sitä et sinä vielä ymmärrä. Sen verran sanon
+sinulle, että viiva, joka ajatellaan vedetyksi ympäri maan keskustan
+(vaikka sitä ei siinä ole), on _päiväntasaaja_. Tämän molemmin puolin
+on kaksi samallaista viivaa, joita kutsutaan _käännepiireiksi_, eikä
+kaukana kummastakaan maan-navasta ole ne kaksi piiriä, joita kutsutaan
+_napapiireiksi_. Maat molempain käännepiirien välillä ovat kuumimpia
+maan päällä ja kutsutaan siis _kuumaksi ilma-alaksi_. Maita
+käännepiirien ja napapiirien välillä kutsutaan _lauhkeaksi
+ilma-alaksi_, joka merkitsee pakkasen ja lämpimän olevan kohtuullisesti
+tasattuna erinäisille vuoden-ajoille. Mutta maita napapiirien ja napain
+välillä kutsutaan _kylmäksi ilma-alaksi_. Suomemme on lauhkeassa
+ilma-alassa, mutta kuitenkin niin kaukana pohjosessa, että palainen
+maata on pohjoispuolella napapiiriä. Jumala on suonut tälle maalle ja
+koko pohjoiselle enemmän valoa kuin pimeää. Juuri sinäkin aikana, jona
+on pimeys, paistaa yön kuuvalo ja ilman revontulet ja lumen kuumotus,
+niin että pitkä talvi kuluu hiljalleen loppuun asti, kevättä
+odottaessa.
+
+
+
+Kuusta.
+
+
+Jumala on antanut meille kauniin lyhdyn yöksi tuonne taivaalle, ja se
+on kuu. Mikä on kuu? Se on suuri pallo, joka alin-omaa vierii maan
+ympäri. Minkätähden tekee se niin? Sentähden, että maa on
+viittäkymmentä vertaa suurempi, ja sentähden pakottaa hän
+kuun seuraamaan itseänsä. Pitkältäkö kuuhun on? Liki 36,000
+(kolmekymmentakuusi tuhatta) peninkulmaa. Se on pitkä matka. Ja
+kuitenkin on kuu kaikista taivaankappaleista se, joka on lähinnä maata.
+
+Minkätähden näyttää kuu niin suurelta, kun se ensin nousee? Ja
+minkätähden näyttää se niin pieneltä, ollessaan korkealla taivaalla?
+Sentähden, että kaikki, mitä näemme kaukana ylhäällä tahi alhaalla,
+näyttää pienemmältä, kuin mitä maanrajassa näemme. Mutta ei se paista
+omalla valollaan. Se on, juurikuin maakin, itsestään pimeä kappale.
+Mistä paistaa siis kuu? Siitä, että auringon säteet palauvat takaisin
+sen pinnasta ja tulevat jällensä maan päälle, juurikuin valon säteet
+vuoren kukkulalta. Jos voisimme tulla kuuhun, niin näkisimme sieltä
+maan paistavan samalla lailla. Maa, joka on paljoa suurempi, näkynee
+kauniilta kuuhun. Sieltä katsoen näkisi juurikuin tummia paikkoja
+paistavassa maalipallossa, ja nämä paikat ovat meriä ja järviä, joiden
+päilyvä pinta palauttaa valon säteet toisaalle päin, niin että vaan
+harvat niistä voivat kuuhun kimmota. Ja muutamat paikat maassa
+paistaisivat kirkkaampina, niinkuin vuoret ja mantereet, joiden
+epätasaisesta pinnasta valon säteet joka haaralle hajautuvat ja siis
+kuuhunkin kajastavat. Samalla lailla näkyy tummia ja valoisia paikkoja
+kuussakin. Vanha satu juttelee Rahko nimisen miehen yrittäneen
+tervaamaan kuuta ja tarttuneen ämpärinensä siihen, josta muka tummemmat
+paikat olisivat tulleet kuuhun; mutta älykkäät ihmiset sanovat:
+kirkkaat paikat ovat korkeita vuoria, ja tummemmat paikat ovat syviä
+laaksoja.
+
+Se on kumma, kun kuu aina kääntää saman sivun maahan päin, ja toista
+sivua emme näekkään. Mutta aurinko paistaa kuuhun muutamina aikoina eri
+lailla. Tästä tulee, ettemme ollenkaan näe kuuta joku aika kuukaudessa,
+taikka että se siintää ainoasti hyvin hämärästi. Sen jälkeen alkaa se
+näkyä, ja silloin sanomme: nyt on uusi- eli yläkuu. 7 päivän perästä
+näemme puolen valoisaa sivua, ja silloin sanotaan: nyt on puolikuu.
+Taas 7 päivän perästä näemme koko valoisan puolen, ja silloin sanomme:
+nyt on täysikuu. [Muist. Ensimmäinen täysikuu kevätpäivän tasauksen
+jälkeen 21 p. maaliskuuta kutsutaan pääsiäis-täysikuuksi, ja
+ensimmäisenä sunnuntuina sen jälkeen on pääsiäispäivä. Sentähden ei
+satu pääsiäinen joka vuosi samalle ajalle. Helluntaijuhla asetetaan
+pääsiäisen mukaan, ja on myös liikkuva juhla. Mutta muut juhlat,
+niinkuin juhannus ja joulu, ovat kaikkina vuosina samoina päivinä.] Sen
+jälkeen alkaa kuu vähetä, juurikuin hiiret söisivät sen laitaa, ja nyt
+sanomme olevan alakuun. Taas 7 päivän perästä on se puoliskona ja vielä
+7 päivän perästä ei sitä näykkään; mutta sitten alkaa taas kuun
+syntyminen. Sentähden puhutaan allakassa kuun neljänneksistä.
+Ensimmäisestä täydestä kuusta toiseen on 29 ja puoli vuorokautta
+kulunut; sillä niin pitkän ajan tarvitsee kuu kulkeakseen kerran maan
+ympäri. Ja jos haluat saada tietää yläkuuta ja alakuuta, niin muista,
+että kun luulisit saattavasi ottaa vasemmalla kädelläsi kuun puoliskon
+sisällepäin käyrästä laidasta kiinni, niin on uusi- eli yläkuu, mutta
+jos tarttuisit siihen oikealla kädelläsi, on alakuu. Muutoin saatat
+sinäkin muistaa sen tästä, jolla isä kerran muistutti poikaansa kuuta
+tuntemaan, sanoen:
+
+    Etkös tuhma kuuta tunne?
+    Idän puolen täytymässä,
+    Luotehen vähenemässä.
+
+Sattuupa niinkin välistä, että tulee _kuun pimeneminen_. Mistähän se
+tulee? Siitä, että maa tulee kohdastaan auringon ja kuun välille ja
+varjoaa pois kuun.
+
+Tässä näet äärimmäisenä loistavan auringon kuran, Tuo suurin piiri on
+se tie, jota aurinko näyttää kulkevan maan ympäri (vaikka se on maa,
+joka kulkee). Keskimäinen pallo on maa. ja tuo pieni musta pallo on
+kuu, maan ympärillä olevine rengasrataneen. Näethän nyt, kuinka maa
+voipi tulla auringon ja kuun välille, niin että maan varjo antaa kuuhun
+ja varjoaa siltä pois auringon. Voipipa niinkin käydä, että varjo
+piilottaa ainoastaan jonkun osan kuuta. Pian menee kuu eteenpäin:
+sitten tulee se pois varjosta, sitten on se jälleen valoisa, ja sitten
+saamme jälleen kuuvalon.
+
+Toisella kerralla saattaa niinkin tapahtua, että kuu tulee aivan
+auringon ja maan väliin, niinkuin näet tässä allapäin kuvattuna.
+Silloin antaa jälleen kuun varjo maan päälle ja pimittää meiltä
+auringon, ja silloin sanomme olevan _auringon pimenemisen_. Silloin
+tulee maan päällä pimeä keskellä päivää, ja linnut herkeävät laulamasta
+ja luulevat olevan illan. Ja ne ihmiset, jotka eivät paremmin tiedä
+asiaa, luulevat suuren auringon tulleen vahingoitetuksi. Mutta vähän
+ajan kuluttua ovat maa ja kuu kulkeneet eteenpäin ja muuttaneet
+paikkansa, niin etteivät ne enään ole kohdatusten. Silloin on kalkki
+jälleen valoisaa ja kirkasta, ja ihmiset kiittävät Jumalaa, joka taas
+antaa auringon paistaa hyville ja pahoille maan päällä.
+
+Tästä ymmärrät siis, että kun meillä on kuun pimeneminen, kuussa on
+auringon pimeneminen. Ja kun meillä on auringon pimeneminen, niin
+kuussa on maan pimeneminen. Sellaisia pimenemisiä ei näy yhtäläisesti
+kaikilla paikoilla maata. Mutta allakka tietää kaikki sellaiset asiat
+ennältä päin, sillä ne saatetaan jo edeltäkäsin laskea. Mutta ei
+yksikään voi tulla maasta kuuhun. Ja sentähden ei tiedä kukaan, onko
+kuussa joitakin eläviä, ja minkälaiset paikat siellä ovat. Luullaan
+ainoasti, että siellä on hyvin korkeita vuoria, mutta tuskin ilmaa,
+eikä ollenkaan vettä.
+
+
+
+
+Auringosta ja tähdistä.
+
+
+Maa vierii akselinsa ympäri lännestä itään päin, ja sentähden näyttää
+ikäänkuin aurinko kulkisi idästä länteen. Ei aurinko ole kuitenkaan
+yhdessä kohti; kyllä se kulkee pitkää tietään eteenpäin maailmassa,
+ikäänkuin vielä suuremman auringon ympäri, jota emme tunne. Aurinko
+pyörii, niinkuin maakin, akselinsa ympäri; se on huomattu auringossa
+olevista tummista paikoista, joita siinä kiikarilla katsoen välistä
+nähdään. Ja sen näemme, että aurinko omalla valollaan valaisee
+äärettömän avaruuden ja lämmittää samassa. Mutta mistä tämä valo ja
+lämmin tulee, sitä ei tiedä kukaan; sillä maasta aurinkoon on aina
+neljätoista miljonaa peninkulmaa. Jos pääskynen lentäisi aivan suoraan
+sata vuotta, niin ei se sittenkään tulisi puolivälinkään aurinkoon.
+Kanuunan kuula, joka kulkee peninkulman minuutissa, tarvitsisi 27
+vuotta tullakseen aurinkoon. Suunnattoman suuri on aurinko, sen kyllä
+arvannet. Jos joka päivä voisin kävellä 10 tuntia suoraan eteenpäin,
+ennättäisinpä 3 vuodessa ympäri maan. Mutta auringon ympäri päästä,
+siihen tarvittaisiin 320 vuotta.
+
+Ja juurikun maata voisi kutsua auringon pieneksi lapseksi, niin
+auringolla on vielä monta muuta sellaista pientä lasta, jotka,
+juurikuin maakin, alin-omaa pyörivät suurissa piireissä äitinsä
+ympärillä. Nämä auringon lapset ovat _kiertotähtiä eli planeetoja_,
+jotka kaikki itsestään ovat pieniä taivaan kappaleita, mutta paistavat
+auringon lainavalolla. Sellaisia tunnetaan jo olevan 90, ja joka vuosi
+löydetään toisia. Useat niistä ovat aivan pieniä, niin ettei niitä
+nähdä kiikaritta. Mutta toiset ovat suuria ja näkyvät kirkkaina tähtinä
+taivaalla, jossa ne alin-omaa muuttavat sijansa. Tässä näet kolme
+kiertotähteä, jotka ovat lähinnä aurinkoa. Ensimmäinen, joka kiertää 87
+vuorokaudessa piiriänsä ympäri auringon, on Merkurius. Se on maata
+pienempi. Sitä lähinnä kiertää Venus 7 1/2 kuukaudessa suurempaa piiriä
+auringon ympäri. Se on maan kokoinen ja paistaa meille kointähtenä ja
+ehtootähtenä kaikkein kauniimmalla valolla, sillä se on läheisin
+kaikista tähdistä. Sitten kulkee _maa_, joka myös on kiertotähti, 365
+vuorokaudessa vielä suurempaa piiriä ympäri auringon.
+
+Mutta muita suuria kiertotähtiä kulkee vielä suuremmissa piireissä
+ulkopuolella näitä kolmea. Ensin kulkee Mars, joka on maata pienempi.
+Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka ovat paljoa suuremmat
+maata, kulkevat sitten yhä suuremmissa piireissä auringon ympäri. Ja
+Neptunus, joka on äärimmäinen, tarvitsee 165 vuotta kulkeakseen kerran
+auringon ympäri. Ja kaikki vierivät ne, niinkuin maakin, akselinsa
+ympäri, ja niillä on päivä ja yö, niinkuin meilläkin. Mutta niille,
+jotka ovat kaukana auringon valosta, on Jumala sen sijaan antanut
+kuita, jotka niitä valaisevat. Maalla on yksi kuu, suurella Jupiterilla
+on 4 kuuta. Saturnuksella on 7 kuuta ja myös paistava rengas
+ympärillään. Viimeisilläkin on useita kuita.
+
+Kerran illalla tuli lukkarin Maija meille ja oli niin pelästyksissään,
+että oikein vapisi. Hän oli nähnyt taivaalla tähden, jolla oli hirveän
+suuri pyrstö perässä. Se merkitsee sotaa, sanoi hän. Älä pelkää, sanoin
+minä; se ei merkitse mitään. Se on _pyrstötähti_, ja sellaiset kulkevat
+suurissa soikeissa piireissä auringon ympäri. Pitkäin aikain perästä
+palaavat ne takaisin, niin että ne jälleen tulevat näkyviin meidän
+paikoillamme maailmaa.
+
+Kiertotähdet, kuut ja pyrstötähdet ovat _liikkuvia_ tähtiä; mutta
+kaikkia muita tähtiä kutsumme _kiintotähdiksi_, kun ne näyttävät
+liikkumattomilta eivätkä ole koskaan muuttaneet paikkaansa keskenään,
+niin kauvan kuin voidaan muistaa. Kuitenkin ovat ne suuria auringoita,
+jotka kiertävät piirejä jonkun tuntemattoman maailma-auringon ympäri.
+Sentähden että paremmin muistettaisiin tähtien olopaikkoja, on taivas
+jaettu tähtitarhoihin. Sellainen on _Väinämöisen viikate eli Kalevan
+miekka_. Tähdet, joiden sivu aurinko näyttää kulkevan, ovat leveänä
+ratana, jota kutsutaan _eläinradaksi_. Siinä jaetaan tähdet 12:een
+taivaan-merkkiin, joista puhutaan allakassa. Tietoa auringosta, kuusta
+ja tähdistä kutsutaan _tähtitiedoksi_. [Muist. Tietoa alku-aineista ja
+luonnon voimista kutsutaan _luonnon-opiksi eli fysiikaksi_. Tietoa
+kappalten osista kutsutaan _kemiaksi_. Tietoa kaikellaisesta
+laskutavasta kutsutaan _määräys-opiksi_. Tietoa kivistä kutsutaan
+_kivennäis-opikai_. Tietoa kasvista kutsutaan _kasvi-opiksi_. Tietoa
+elävistä kutsutaan _eläin-opiksi_.]
+
+Joka ilta näyttävät tähdet nousevan idästä ja laskeuvan länteen, josta
+näkyy juurikuin koko taivaan piiri vierisi ympäriinsä; mutta se on maa,
+joka kääntyy. Muutamat tähdet taivaslaella päämme päällä eivät koskaan
+laskeu, vaan kulkevat piirissä. Sellaisia on _Otava_, jossa on 7 eri
+tähteä. Yläpuolella Otavaa on tähti, joka on lähes yhdessä kohti. Tätä
+kutsutaan _pohjantähdeksi_, ja se näyttää yöllä missä päin pohjonen on.
+
+Isän vielä puhuessa, lensi pienoinen pilkka taivaalla kaitaisella
+tulileimulla. Kah, huusivat lapset, tähti lensi alas! Ja kummalta
+näytti näistä, että taivaan tähdet saattavat lentää alas ja kadota.
+
+Mutta isä sanoi; tuota kutsumme kyllä _tähdenlennoksi_, sentähden että
+se siltä näyttää; mutta ne ovat ainoasti pieniä avaruudessa lentäviä
+kappaleita, jotka välistä joutuvat maan ilmapiirin sisään. Mutta
+Jumalan suuret tähdet eivät putoa; ne kulkevat ratojaan monta tuhatta
+vuotta, eivätkä väsy, eivätkä eksy äärettömässä avaruudessa.
+
+Onkohan tuonne tähtiin paljo matkaa? kysyi Liisa. Haluaisinpa kerran
+päästä sinne.
+
+Isä sanoi: kun kerran kuolemme ja Jumala vapauttaa lunastetun henkemme,
+tulee tämä ja paljo muuta meille ilmoitetuksi. Mutta asuissamme täällä
+maan tomussa, näyttää meistä tie olevan tähtiin piammiten yhtä pitkä
+kuin ijankaikkisuus. Meistä on aurinko äärettömästi kaukana, ja valo
+kulkee kuitenkin tämän pitkän matkan puolessa yhdeksättä minuutissa.
+Siitä saatamme arvata, kuinka kaukana muutamat pienet tähdet ovat, kun
+tiedämme valon tarvitsevan tuhannen vuotta, ennättääksensä niistä
+meihin. Sentähden on varmaa, että jos Jumala sallisi niiden pienten
+tähtein sammua tänä iltana, ihmiset vielä tuhannen vuotta jälkeenpäin
+näkisivät niiden hienot valopiirut pilkoittavan etäällä tuolla
+sinisellä taivaalla.
+
+Antti sanoi: no, mitä on tuolla etäällä tähtien takana?
+
+Isä sanoi: toisia tähtiä.
+
+Ja mitä on siellä toisten tähtien takana?
+
+Vielä toisia tähtiä, Näethän tuon maitoharmaan radan, joka menee
+juurikuin tie korkean tähtisen taivaan ylitse! Tätä rataa kutsutaan
+_linnunradaksi_. Kun tähän katsotaan suurilla kiikareilla, nähdään sen
+olevan lukemattomaa tähtijonoa. Ne ovat niin kaukana, ettemme voi
+eroittaakkaan jokaista niistä erittäin, vaan niiden valo sekauu yhteen,
+ja tästä tulee tuo maitoharmaa valo.
+
+Lapset seisoivat vähän aikaa aivan äänettöminä. Viimein sanoi Liisa,
+piammiten vapisten: missä tähdessä asuu Jumala?
+
+Isä sanoi: etkö olo lukenut Jumalan olevan jokapaikassa läsnä? Hänen
+henkensä käypi koko luonnon lävitse, kaikkein näiden maailmain lävitse,
+jotka paistavat avaruudessa, ja jokaisen vähimmänkin tuulen hengen
+lävitse, jonka löyhäytellessä ruohot kumartuvat tässä, jossa seisomme,
+tämän alhaisen maan päällä. Lapset, kumartukaamme polvillemme illan
+rauhassa ja rukoilkaamme Jumalaa, nähdessämme Hänen ääretöntä
+voimaansa!
+
+Ja he kumartuivat ristissä käsin polvilleen tähtein valossa, ja isä
+rukoili ja sanoi:
+
+Pyhä, kaikkivaltias Jumala, Sinä, joka katsot alat meitä tähtein
+silmillä ja levität allesi koko maailman äärettömän avaruuden kunniasi
+kirkkautena ja ijankaikkisen majesteettisi istuimena! Sinä näet meidän
+olevan heikkoja, köyhiä lapsia ja ainoasti hajoavaista tomua suuressa
+luodussa maailmassa. Ja meidän elämämme katoo kuin varjo, ja me olemme
+syntiä tehneet Sinun edessäsi, emmekä uskaltaisi nostaa silmiämmekään
+kaikkivaltaasi kohti, jos ei Vapahtajamme Jesus olisi ottanut syntiämme
+pois. Kuitenkin olet Sinä antanut meille, kuolevaisille ihmisille,
+armon katsella Sinun tekojasi. Ja me olemme katselleet Sinun tekojasi
+ihmisessä, elävissä, kasveissa, kaikissa kolmessa luontokunnassa ja
+viimeksi suuressa maailman rakennuksessa, joka levenee päällämme
+niinkuin palvelukseesi rakettu temppeli. Ja kaikissa, pienemmästä
+suurimpaan, olemme me nähneet Sinun kaikkivaltasi ja Sinun hyvyytesi ja
+Sinun viisautesi, joka on luonut kaikki niin ihmeellisen kauniiksi ja
+hyväksi, kaikki tarkoitustensa mukaan maailmassa. Niin anna meille
+vielä Pyhän Henkesi armo, että me kaiken tämän oikein ymmärtäisimme ja
+mitä pitemmältä sitä enemmän oppisimme tuntemaan Sinua töissäsi. Me
+rukoilemme Sinun kaikkivaltaasi. Me ylistämme Sinun hyvyyttäsi. Me
+ihmettelemme Sinun viisauttasi. Nämä tähdet ja maailmat katoavat.
+Tämä maa katoaa. Mekin kuolemme pois; mutta sielumme pitää tulla
+Sinun tykösi. Sillä Sinä yksinäsi, Herra, et katoa; Sinä pysyt
+ijankaikkisesti, niinkuin Sinä olet: pyhä, kaikkivaltias, kaikkiviisas
+ja kaikkihyvä. Korkeasti ylistetty olkoon Sinun pyhä nimesi nyt ja
+ainiaan! Amen.
+
+
+
+Vuosikaudet.
+
+
+    Kun kevät kaunis tuli,
+    Soi Luoja lämpösen,
+    Maan silmästä jo suli
+    Jääkyynel huurtehen,
+    Taas päivän paistellessa
+    Jo linnut lauloivat,
+    Ja lapset lehtosessa
+    lloisna juoksivat.
+
+    Kun kesä saapui sitten.
+    Ja niitty vihannoi,
+    Maa kaunis kukkasitten
+    Puvussa purpuroi,
+    Me saariin soutelimme,
+    Juoksimme metsihin,
+    Ja marjaan kiiruhdimme,
+    Kyll' lysti olikin.
+
+    Syys pimeät toi päivät
+    Ja myrskyt pauhuisat,
+    Pois lintuset ne veivät,
+    Pois kukat tuoksuvat;
+    Kynnettiin maita, soita
+    Ja viljaa puitihin,
+    Me söimme puolukoita,
+    Kyll' lysti olikin.
+
+    Niin talvi tulee, tiuku
+    Soi silloin helisten,
+    Lystisti sukset liukuu
+    Pääll' lumikinosten,
+    Ja tuli takassansa
+    Sulosti leimuaa,
+    Näin talvellakin kanssa
+    Kyll' lapset lystin saa.
+
+    Kun hanki kyynelehtii,
+    Niin ole riemuinen,
+    Taas kevät kaunis ehtii
+    Iloa antaen.
+    Ain' ylistele Luojaa:
+    Kaikk' ajat hauskat on;
+    Hän eloamme suojaa,
+    Sen saattaa valohon.
+
+
+
+Tähtitaivas.
+
+
+    Kas, tähtyet taivaan,
+    Kuin kirkkahast' aivan
+    Nyt valoa nuo
+    Maan tomuhun luo.
+    Ei surua heillä,
+    Ei vaivoja näy,
+    He ilmojen teillä
+    Vaan riemuten käy.
+
+    He uupuin ei vaivu,
+    Ei tieltähän taivu;
+    Mi viettelys vois
+    Ne villitä pois?
+    Vuostuhannet siellä
+    Ne loistoa soi,
+    Vuostuhannet vielä
+    Näin välkkyä voi.
+
+    Mä katala kurja,
+    Min himoni hurja
+    Kuin lehtisen vaan
+    Saa ajelemaan!
+    Mä vapisen aivan,
+    Vaikk' iloiten myös,
+    Kun tähtyet taivaan
+    Näen tuikkivan yöss'.
+
+    Oi, maailman Luoja,
+    Tään ihmehen suoja!
+    Kuin sanomaton,
+    Sun voimasi on!
+    Mut raukkoja ratki,
+    Jos on parahatki!
+    Kaikk' ihmehes nuot
+    Mun tutkia suot.
+
+    Vaikk' kurjina täällä
+    Maan kuljemme päällä,
+    Niin kaikki min loit
+    Täss' opiksi soit.
+    Kautt' elämän Herran
+    Täss' aukesi tie,
+    Jok' ilohon kerran
+    Meit' ikuiseen vie.
+
+Herra, Sinä olet mahdollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman;
+sillä sinä olet kaikki luonut, ja sinun tahdostasi he ovat, ja luodut
+ovat. Ilmestyskirja 4 1., 11 v.
+
+Kuka taitaa häntä niin korkeasti ylistää, kuin hän on? Me näemme
+ainoastaan vähimmän hänen töistänsä; sillä paljon suuremmat ovat meiltä
+vielä peitetyt. Sirakin kirjan 43 1., 36 v.
+
+Herra, meidän Herramme, kuinka ihmeellinen on Sinun nimesi kaikessa
+maassa! Ps. 8, 10 v.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Luonnon-kirja, by Zacharias Topelius
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUONNON-KIRJA ***
+
+***** This file should be named 55271-8.txt or 55271-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/5/5/2/7/55271/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/55271-8.zip b/old/55271-8.zip
index 5b50cc9..5b50cc9 100644
--- a/55271-8.zip
+++ b/old/55271-8.zip