diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54890-8.txt | 6935 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54890-8.zip | bin | 143874 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6935 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..de0eae4 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54890 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54890) diff --git a/old/54890-8.txt b/old/54890-8.txt deleted file mode 100644 index d3eaa01..0000000 --- a/old/54890-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6935 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Nuoren miehen kädestä, by Ilmari Kianto - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Nuoren miehen kädestä - Kokoelma mielialoja - -Author: Ilmari Kianto - -Release Date: June 11, 2017 [EBook #54890] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN MIEHEN KÄDESTÄ *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -NUOREN MIEHEN KÄDESTÄ - -Kokoelma mielialoja - - -Kirj. - -ILMARI CALAMNIUS (Ilmari Kianto) - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1904. - -Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa. - - - - -SISÄLLYS: - - Aamutunnelma. - Olli ja Aili. - Luistinjää. - Saattajan salaisuus. - Venäjän Karjalassa. - Riisuttu riemuni. - Kaalikatu N:o 22. - Kirottu Helsinki! - Toisena päivänä. - Mullerrus. - Tällaisena yönä. - Sydämmeni tuskassa. - Polkupyörällä kotiin. - Karhua kuulustamassa. - Sielun vihollinen. - Jänikset ja Pappilan Jalo. - Pastorin Ressu. - Rovastin raittiuslupaus. - Mikä virkamies sitä työ outta? - Ilta Krimmissä. - Sypressi ja koivu. - Kesäpäivän unelma. - Sokea tyttö. - Oma koira. - Sunnuntaimietelmä. - Omantuntonsa orja. - Ystävämme Polykarpus. - - - - -Aamutunnelma - - -Oli ihana aamu mun rauhani saarelmassa, kun kotoinen järvi tyynenä -päilyy ja pehmoinen auer vilisten sinervöi ilman... En sinua, -järveni, nyt soutaa hennoisi, en sinun helmaasi polskaroiden -heittäytyä, etten sun hohtavia kasvojasi tuskan ryppyihin painaisi... -Vaan jos sinua soutaisin, jos sinun helmaasi heittäytyisin, niin -soisinpa olevani kevyt kuin sinitaivaan valkoinen hattara, jonka -varjo hentona syvyyksissäsi sukeltaa ja häikäisevässä kalvossasi -liukuu -- vienointakaan värettä siihen tekemättä. Sillä sinä olet -niin kirkas ja pyhä, niin puhdas ja hienoja unelmia täynnä kuni -Vellamon neito, joka impeyttänsä rannan heleällä hiekalla kylpee... - -Kuinka oletkaan sinä näin ihanaksi tullut, oi kesäinen aamu, Luojani -suurin taideteos, erämaan poveen maailmalta syvään kätketty? - -Istu, ystävä, nurmelle viereeni, alle tuoksuvan rantakoivun, minä sen -sinulle kerron. - -Yöllä seisoin ma tässä samalla paikalla, näin sen -- enkä sitä -koskaan unhoita. Ensin näin minä raa'an usvan hiljaa lähtevän -kohoamaan soista ja vesiperäisistä notkoista, näin sen kietovan -huntuunsa metsät ja mantereet, näin sen hiipien lähestyvän järveä -ja peittävän sen kokonaan savuun, näin sen kiipeävän vaarojen -rinteitä ja ottavan haltuunsa korkeimmatkin huiput... Silloin oli -niin kosteata ja kylmää, ja ilma, jota hengitin, oli kuin myrkkyä, -ja minun jäseneni värisivät vilusta. Poissa oli Pohjolan kesäöinen -rusko, valjennut oli rastaan rikaskielinen laulu, katkennut käen -kukunta, eikä yhdenkään metsän-elävän ääntä kuulunut. Kuni noiduttu -lepäsi luonto kylmänkalseana, mykkänä kauhusta -- ja minunkin sieluni -valtasi kamala kolkkous ja minä tyrmistyin seisomaan kuni patsas, -joka toivotoinna ojentaa kättänsä avaruutta kohti, salaisesti apua -rukoillen... - -Silloin himmeä välähdys äkkiä kosketti unista silmääni! Sumujoukossa -oli syntynyt rajua, mutta äänetöntä liikettä. Oli kuin olisi -katsellut kaukaista taistelua. Hirmuista, hälisevää taistelua aavalla -kentällä! Siellä kohoili käsivarsia, välähteli verisiä miekanteriä. -Siellä annettiin armottomia iskuja, toiset ryntäsivät -- toiset -peräytyivät. Mahtava ruhtinas, seisoen kultaisissa vaunuissaan, -joihin oli valjastettu tuliset orhit, hymyilevin kasvoin, välkkyvä -peitsi koholla, kiitää pitkin lakeata tannerta. Hänen edellään -rientävät miljoonat airueet miljoonin säihkyvin säilin raivaten tietä -läpi vihollisten laumojen ja huutaen lakkaamatta: "Hän tulee, hän -tulee, maailman auvo, päivän ruhtinas; te yön lapset, väistykää, -väistykää!" Turhaa on taistelu tätä ylivoimaa vastaan. Turhaan -karkaavat yön harmaatakkiset sikiöt kiukusta kiljuen valkoisten -nuorukaisten kimppuun, turhaan takertuvat he kosteilla käsillään -ympäri päivän-poikien solakoita vartaloita, koettaen kellistää näitä -kenttään tai raahata upottaakseen veteen. Ja turhaan itse sumujen -sarvipäinen kuningas, soutaen saastaisessa venheessä, huutelee -ikuista kostoa hänelle, joka kultaisissa vaunuissaan seisoo ja jota -tuliset orhit yhä hurjemmin hänen jälkeensä kiidättävät. Ääretön -sekasorto heidän rivinsä valtaa ja suin päin syöksyvät he pakoon -jättäen aseensa voittajan saaliiksi. Kentälle jäävät vain kaatuneet -ja rammoiksi isketyt... - -Niin valkeus, se hymyilevä päivän ruhtinas ajaa helisten korkealle -vuorelle ja hänen miljoonat henkivartijansa ympäröivät kunnioittaen -hänen kultaiset vaununsa. Ja siellä hurrataan voitosta ja siellä -juodaan maljoja... - -Mutta haavoitetut sumusotilaat vaikeroivat alhossa ja heidän verensä -juoksee kuiviin polttavaan hiekkaan. - - - - -Olli ja Aili - - -Korpirannalta 7 p. helmik. 189-. - - "Rakas Aili! Kun se ihana päivä koittaa, jona sinut vaimonani - tuon tänne Korpirannalle, niin saatpa oppia tuntemaan jotakin, - jonka luulen sinua, Pohjolan reipasta impeä erityisesti - viehättävän. Sanonko, Ailiseni, sen sinulle tässä, vai säästänkö - sen siihen asti, kunnes sinä sen omine ihanine silminesi näet!... - Aili, minä en tahdo sitä sinulta salata -- minähän olen luvannut - etten sinulta mitään salaa; minä olen hankkinut itselleni poron. - Sanoinko _itselleni?_ -- En itselleni, vaan _meille_, sinulle ja - minulle... Oi Ailini, kuvaile sielussasi niitä ihania hetkiä, - joita vietämme talvisina iltoina, kun poro meitä kiidättää yli - kimmeltävien lumikenttien ja tummansiniseltä taivaalta katselee - onneamme sirpinterän muotoinen kuu ja hiljaiset, viattomat - tähdet! Silloin me, Aili, laulamme yhdessä 'Juokse porosein', - koska meillä silloin todella on poro. Ja me laulamme sen - lappalaisilla sanoilla, jotka minä heti tänne tultuasi sinulle - opetan, sillä lapin kieli on niin pehmoista, niin pehmoista... - ja sen sointu helähtää ihan hopealle. -- Oi Aili, tätä aikaa on - armasta ajatella. -- -- -- Jää hyvästi! - - Olli." - - * * * * * - -Kumpuniemeltä 17 p. helmik. 189-. - - "Olli oiva, oma lemmittyni! Et usko kuinka sinun kirjeesi - minua riemastutti! Minun ihanteeni on ollut aina kultani ja - rakastettuni kanssa saada Pohjolan lumoavassa kuutamoyössä ajella - peuralla, tuolla tunturituulien huminaa rakastavalla juoksijalla. - Ja tiedätkö, rakas Ollini, miksikä oikeastaan niin ihailen poroa? - -- Siksi että itsekkin olen _samallainen_ huimapää ja tahtoisin, - tahtoisin mennä niin että, niin että hurisee... niin että -- - mitenkä sanoisin -- hiii jaa ja hei, pois edestä! Voi sinuas sinä - oiva Olli, tiedä mikä kaunis eläin poro on! Sen haarasarvet, sen - hienonhallava karva, sen mustat silmät... Mutta rakas, rakas - Olli! Oletko ajatellut kaikkea? Tiedäs -- minäpä sanon: Sinun - pitää sille hankkia kaulaan seitsemän sointuäänistä tiukua -- - seitsemän... ei enempää eikä vähempää, sillä seitsemän on niin - mukava luku. Ja sitten minä sille hankin -- sinun avullasi -- - sinisen sitolkan -- sininenhän on sinunkin mielivärisi -- ja - kultalangoilla minä sitten sen sitolkan kirjaelen karjalaiseen - malliin. Me koristelemme sen yhdessä -- sinä ja minä. Ja voi - kuinka minä olen iloinen, kun sinä lupasit minulle opettaa - sellaista kieltä, joka hopealle helähtää ja kuitenkin on niin - pehmoista. Kiitos hyvä Olli! Oi jospa _se_ aika pian joutuisi! - - Oma onnellinen Ailisi. - - P.S. Vuodenko päästä, vuodenko päästä siis vasta?" - - * * * * * - -Oli tuollainen leuto ja lauhkea sää, jommoista vain harvoin on Pohjan -talvipakkasten lomassa. Taivas oli vaaleansininen ja sees, ainoastaan -pari keveätä hattaraa viiletti valkein purjein hiljalleen sen -lakeata rantaa kohden. Kalpea puolikuu katseli kainona kaareutuvalta -sinilaelta ja tähdistä näkyivät kirkkaammin ainoastaan iltatähti -ja Otavan seitsensikermä. Oi kuinka viehkeä ja soma oli tällainen -ilta! Puut seisoivat tyvestä latvaan saakka valkoisessa huurteessa, -hehkuvan puhtaina ja solakoina puolikuun liedossa hohteessa. Ei -risahdusta kuulunut metsästä, jossa pakkasella useinkin pelottavasti -rasahtaa ja paukahtaa. Eikä oksat, lumipinnat, liikkuneet eikä -nuojuneet ylpeät latvat. Oli aivan, aivan tyyni... - -Sellaisena lumoavana uinaili Korpirannan syrjäinen metsämäki, -kun yhtäkkiä kuului outoa helinää loivan rinteen takaa ja pieni -valkokarvainen jänis, joka kaikessa rauhassa juuri mennä kykki -maantien yli pappilan hakalaihoa kohti, pysähtyi sitä pystyssä -korvin kuuntelemaan ja oli hyvin kummastuksissaan, mitä se mahtoi -olla. Mutta kun helinä tuntui tulevan aivan sitä kohti, säikähti se -sydämmensä pohjasta ja laukkasi takaisin samoja jälkiä joita oli -tullutkin ja jotka veivät suon yli syrjäiselle puroniitylle. Mutta -helinä kuului yhä lähempää ja nyt eroitti jo ikäänkuin kiivasta -kavionkopsetta sekä hiljaista laulunhyminää... Ja nyt lentää suhahti -se yli sen kohdan, jossa jänis oli istunut. Ne ne olivat -- Olli ja -Aili. - -Molemmat istuivat he samassa pulkassa, Olli perälautaan nojaten ja -Aili hänen sylissään; sillä linnan ei pulkkaan mahtunut. Nuoren -aviomiehen suurissa, ruskeissa silmissä kuvastui syvällistä, -hiljaista riemua ja punaposkisen puolison katseesta säkenöi jokin -hurja onnellisuus, kun hän hopeanraikkaalla äänellään lauloi noita -"hopealle" helähtävän kielen sanoja: Njuolgis vuojjalam..., jotka -Olli oli hänelle opettanut. - -Poro juoksi niin että lumi ympärillä sinkoili ja savusi, ja olipa -onnen varassa että pulkka myötämaassa ensinkään pystyssä pysyi. Mutta -Ailista oli mieluista, kuta hurjemmin vain poro laukkasi, hän löi -käsiään yhteen ja huuteli "hei" niin raikkaasti ja vallattomasti -että Ollista tuntui kuin olisi hänen sydämmensä joka huudahduksella -hypähtänyt kolme kyynärää ylöspäin ja sitten taas pudonnut entiselle -sijalleen -- Ailin viereen... - -Tuulen vauhdilla kävi kulku yli kimmeltävän lumikentän, jota toiselta -puolelta reunusti tasainen kuusimetsä ja jonka toisella puolella -häämöitti louhinen kumpu, jolta piipotti muutamia keskenkasvuisia -kelohonkia. Se oli kappale sydänmaan omituista luontoa. Siinä oli -oikeastaan hyvin vähän kaunista ja ihailtavaa, mutta mikä maisema -ei olisi ihana kuun valossa? Ja mikä maisema ei näyttäisi kauniilta -ja tekisi valtavaa vaikutusta, kun siilien yhtyy jollain tavalla -ihmissielun omituinen tunne-elämä? -- - -Koko ajan kun poro juoksi, lauleli Aili täydellä innostuksella, -mutta kun tuli vastaan pitkän pitkä ja loiva mäki, niin että porokin -vähitellen talttui kävelemään, silloin herkesi hän laulamasta ja -huutamasta "hei!" ja näytti äkkiä vaipuvan omiin mietteisiinsä, ja -silmät jäivät haaveellisina katselemaan kuuta. Ei Ollikaan tätä -äänettömyyttä häirinnyt, istui vain tasaisesti hengittäen, oikea käsi -hellävaroen kiedottuna Ailin solakan ja täyteläisen varren ympäri. -Kuului ainoastaan poron tavallinen huohotus ja noiden seitsemän -tiuvun yhteen sulava sointi... - --- Aili! katkaisi vihdoin Olli tämän äänettömyyden hiljaisella -äänellä. - --- Olli?... Nuori vaimo säpsähti ja koetti kääntää päätään Olliin -päin. Olli pani molemmat kätensä hiljaa takaapäin Ailin silmille. - --- Olli! No? - --- Niin, ei mitään... me -- me... kahden... ja tällainen suloinen, -lauha kuutamo. Minusta vain tuntui äsken, kun poro meitä lennätti -alas rinnettä niiden korkeain korpikuusten välitse ja kuu sieltä -välähti esiin metsän takaa, -- minusta tuntui kuin pulkka, jossa -istuimme, olisi ollut venhe, joka lentää alas kuohuvaa koskea ja minä -muistin Oksasen ihanan ballaadin: Oi kuinka... - --- Minä tiedän, minä tiedän! huudahti Aili. Ja yhteen ääneen he sen -sanelivat... - - "Oi, kuinka nyt kuolema kaunis ois -- - Kun kultansa kanssa nyt kuolla vois!" - -toisti Olli vielä puoli ääneen ja kuin itsekseen. - -Seurasi taas hetken vaiti-olo, jonka liiteleviä mielikuvia tiukujen -helkyntä yhä lisäsi. - --- Olli! Arvaappas mitä minä sitten äsken tunsin, kun poro herkesi -kävelyyn ja kuului näiden pikkutiukujen soma helinä? Niin, minusta -oli kuin tuo helinä olisi ollut ihanaa soitantoa, ihanaa soitantoa -kuutamoyössä ja silloin siirryin minä mielikuvitukseni siivillä -tuonne kauvas, kauvas (hän viittasi etelää kohden) Itaalian -rannoille, jossa muinen ihana Jessika Lorenzonsa kanssa haaveili, -soitantoa nauttien kuutamossa, ja minusta tuntui kuni sinä Lorenzona -olisit kuiskannut minulle, Jessikalle, nuot sanat: - - "Kuin hiljaa kuudan tuolla kunnaall' uinaa, - Täss' istukaamme antain soiton äänten - Solua korviimme; yön tyyni hiljaus - Sävelten vienoon sulosointuun sopii!" - -Aili oli niin liikutettu siitä mitä hän näitä sanoja lausuessaan -tunsi, että hänen silmänsä herahtivat hienoon vesikiehteeseen, ja -Olli tunsi hänen ruumiinsa värähtelevän sylissään. Vuorostaan lausui -Olli: - --- Kuule Aili, vielä kauniimmat ovat minusta nämät Shakespearen -Lorenzon suuhun asettamat sanat: - - "No istu armas! Kas kuin taivaan tanner - Kirkkaita kultakierikäit' on täynnä, - Ja pisku pieninkin, min tuolla näet, - Kulkeissaan niinkuin enkel' laulaa, yhtyin - Heleä-silmäisten keruubein kuoriin! - Niin sointuu kuolemattomien sielut, - Vaan me, niin kauvan kuin tää halpa tomu - Liallaan peittää sen, sit' emme kuule..." - --- Ne ovat minun mielestäni ihanimmat ja syvällisimmät sanat, millä -runoilija koskaan on kuutamotunnelmia esittänyt. - -Ja ikäänkuin vaatiakseen tähtiä todistamaan mitä nyt sanoi, ojensi -Olli oikean kätensä taivaan hopealla kirjailtua sinilakea kohti... Ja -laski sen taas äkkiä alas ja antoi vaipua Ailin olkapäälle. -- - --- Olivatkohan he onnelliset? kysyi hiljaa Aili. - --- Ketkä niin? Jessika ja Lorenzo? -- olivat... ainakin runoilija -antaa heidän olla niin onnellisia kuin on mahdollista maailman -oloissa; vaan huomaa noita sanoja: - - "Niin sointuu kuolemattomien sielut, - Vaan me, niin kauvan kuin tää halpa tomu - Liallaan peittää sen, sit' emme kuule..." - --- Ah! kuiskasi Aili, -- "halpa tomu" -- "liallaan!"... niin -kauvan emme kuule... -- Kuule Olli! Mekinhän olemme onnelliset ja -kuitenkin... - --- Ja kuitenkin tunnemme molemmat kaihoa, jota emme voi oikein -selittää, täydensi Olli. -- Mitä se on tämä kaiho, tämä ikävä, tämä -kaipaus? Mistä se johtuu ja miksi se on istutettu ihmiseen? Kuka -tietää... - -Hän vaikeni hetkeksi. - --- Usein olen sitä miettinyt yksinäni vaeltaessani jotain talotonta -taivalta, jossa ei mikään minua häiritse... En tiedä onko muiden -laita samoin, mutta minua tämä omituinen ikävä enin ahdistaa silloin, -kun on hiljainen tähti-yö taikka kuutamo niinkuin nyt. Silloin se -siellä sisässäni itsestään viriää, ja on kuin hieno siniliekki söisi -ytimiä ja luita, sielua -- koko olemusta... Mitä se on? Miksikä -se tuo tuntematon, jota en näe, jota en saavuta ja joka kumminkin -minussa piilee -- minä tunnen sen -- miksikä se minut ikäänkuin -masentaa, tekee minut maan tomuhiekkastakin pienemmäksi, tekee minut -heikoksi, halvaksi ja mitättömäksi kuin ilman hyttysen, jonka kuka -tahansa saa tappaa! Ja kuitenkin tuntuu minusta kuin minun pitäisi -olla jotain enempää, jotain väkevämpää -- ja kuin tämä juuri olisi -alkuaan ollut minun tarkoitusperäni... -- Oi Aili, en ole sitä -sinulta vielä suoraan kysynyt, vaikka niin monesti olen aikonut, -- -hän hiljenti vähän ääntänsä, -- uskotko sinä Jumalaan? - -Olli irroitti kätensä vaimonsa ympäriltä ja kohotti päätänsä. Hänen -silmissään hehkui jotain tuskanomaista. Kun ensimmäinen äännähdys -kuului Ailin huulilta, nousi tumma puna hänen kasvoillensa. Hän -ikäänkuin ujostui nyt sitä mitä juuri oli kysynyt. Kentiesi hänen ei -sitä olisi pitänyt kysyä. - -Mutta tyynesti, ikäänkuin kaukaista haavetta itselleen selittäen, -vastasi Aili: - --- Niin, Olli -- uskonko minä Jumalaan? - -Minä muistan lapsuuteni ajoilta erään tapauksen, joka muista voi -tuntua hyvin mitättömältä, mutta minä sitä muistelen ja olen aina -muistava kuin kaukaista häipyvää pyhää. Olin silloin ensi vuottani -kaupungin koulussa. Lienenkö ollut vähemmin kehittynyt kuin muut -tytöt -- en tiedä -- mutta minä muistan etteivät opettajat olleet -minuun tyytyväiset ja varsinkin koulun johtajatar, joka opetti -tärkeimpiä aineita ja joka luonnoltaan taisi olla kiivaampi, minua -usein kaikkien kuullen nuhteli tietämättömyydestäni ja sanoi etten -ollut lukenut läksyjäni. Muistan, kuinka kipeästi tämä minuun koski -ja kuinka häpeän punat kohosivat poskilleni... kumminkin olin minä -lukenut yhtä paljon, kentiesi enemmänkin kuin kuka tahansa toisista. -Eräänä talvipäivänä, kun syyslukukausi, oli loppumaisillaan, oli -minua taas sama johtajatar nuhdellut. Korvissani yhä vielä soi se -tyrannimaisen mahtava ja samalla säälivänhalveksiva ääni, kun hän -minulle sanoi: Ai, ai sitä Ailia! Mitenkähän sinun käy? ja veri -sihisi päässäni ja minä loin silmäni alas laattiaan ja tuhersin -itkua. Minä olin siinä äänessä kuulevinani tuomioni, että olin -kaikista halvin ja mitättömin luokalla ja että minut muutetaan -viimeiseksi istumaan... ja minusta siis ei ole mihinkään ja minä -jään luokalle... Tämä tunto ja aavistus lankesi kuin lyijytaakka -herkälle sydämmelleni. Kun heti sen jälkeen pidettiin tavanmukainen -iltarukous, jossa jokainen oli opetettu ristissä käsin seisomaan -pulpettinsa edessä, niin minäkin panin käteni ristiin ja hiljaa -itsekseni rukoilin: "hyvä Jumala! Älä anna minun joutua häpeään -koulussa! Lepytä opettajaini mieli ja anna heidän ajatella minusta -hyvää! Amen." -- Minä tuskin tajusin selvästi mitä rukoilin ja -miten rukoilin -- oli kuin joku olisi rukoillut minussa. En koskaan -sitä ennen tiedä olleeni siinä mielentilassa kuin silloin. Koko -ympäristöni oli ikäänkuin pois pyyhkäisty, sitä ei ollut -- ja minä -tunsin itseni vain kahden kesken jonkun pyhän ja voimakkaan kanssa, -josta pyhyyttä ja voimaa minuunkin virtasi -- ja se pyhyys oli -- -nyt sen tiedän -- minun täydellinen nöyrtymiseni, minun täydellinen -uskoni siitä että olin todella huono ja kehno sekä tarvitsin apua -ja turvaa. Ja kun rukous loppui, palasin minä lohtuneempana, vaikka -kyyneleet silmissä asuntopaikkaani. Kun muutaman päivän perästä -oli todistusten jako, menin sinne pelolla ja suruissani. Mutta en -tahtonut uskoa korviani, kun nimeäni mainittiin -- ensimmäisenä. -Ujostellen ja punehtuvin kasvoin riensin ottamaan todistukseni -opettajan kädestä... Vielä tänä hetkenä olen varma siitä että -se, jota olin rukoillut, oli todellakin Jumala -- Jumala, joka -tekee ihmeitä, Jumala, joka auttaa ja joka tekee mahdottomankin -mahdolliseksi... Hän oli kuullut minun lapsekkaasta sydämmestäni -lähteneen huokauksen ja kääntänyt opettajaini mielen... Mutta -Hän, jota kohtaan minä tämän ihmeellisen sallimuksen tapahtuessa -ensimmältä tunsin hämmästynyttä ja iloista kiitollisuutta, Hän oli -näkymätön, minä en voinut Hänen syliinsä heittäytyä niinkuin siellä -kotona isäni syliin, minä en voinut Häntä käsin koskea enkä hänelle -kaunista todistustani näyttää. Ja koko se kunnia, joka minulle -suotiin, kohdistui sentähden vain minuun itseeni: minähän olin -_omalla_ työlläni sen ansainnut... - --- Aili, kuinka sinä puhut kummallisesti, tämmöistä en ikinä ennen -ole sinusta kuvitellut. Tuskin uskon sinua samaksi, joka äskettäin -vallattomana ja reippaana lauleli niin että kajahteli kuutamoinen -kangas! - --- Niin Olli, sinä et vielä tiedä, minkälainen minä oikeastaan -olen... mutta salli minun nyt kertoa loppuun nämät pienet erikoiset -muistelmani lapsuuteni ajoilta. -- Niin, minä ikäänkuin heitin -syrjään sen, jonka hoimessa olin tuntenut harvinaista tunnetta. -Tosin minä vieläkin usein rukoilen Häntä, mutta en koskaan siinä -mielentilassa missä silloin, josta olen puhunut. Eräänä aamuna -kevättalvella oli tätini, jonka luona minä asuin, antanut minulle -kouluun lähtiessäni markan rahan ja pyytänyt minun hänelle ostamaan -jotain lääkettä apteekista. Kun tulin apteekin ovelle, tahdoin -ottaa rahan jo valmiiksi käsiini ennenkuin sisään menin, mutta se -olikin poissa. Peljästyin kovin -- tätini oli nimenomaan varoittanut -etten suinkaan sitä pudottaisi. Ja nyt se kumminkin oli pudonnut. -Minä palasin takaisin jonkun matkaa, vedet silmissä etsin sitä -katukäytävältä -- turhaan, sitä ei löytynyt, ja itku kurkussa -kiiruhdin minä kouluun. Aamurukousta pidettäissä tuli mieleeni että -jo kerran ennen olin hädästä päässyt rukoilemalla. Toivon säde -välähti mielessäni: Raha löytyy ihan varmaan vielä... minä rukoilen -Jumalaa että Hän toimittaa niin, että raha löytyy sieltä, josta olin -sitä jo kiireessäni hakenut. Mutta entäpä joku muu sen ennen minua -löytää? Ei -- sillä Jumala toimittaa niin, ettei kukaan muu sitä -huomaa, vaikka ihan päältä kulkekoon. Ja minä rukoilin, rukoilin -mielestäni hartaasti, palavasti ja nöyrästi... Kun opettaja oli -lopettanut yhteisen rukouksen ja kaikki istuivat hiljaa paikoilleen, -oli minulla mielessä että sitten kun päästään ruokatunnille, menen -minä suoraan apteekin nurkkaan, otan ylös sen lumessa viruvan -markan ja toimitan sitten kunnollisesti tätini asian. Kun nuo kaksi -aamutuntia olivat menneet, kiiruhdin oitis koululta muiden edelle. -Minusta tuntui aivan varmalta ja luonnolliselta, että nyt sen löydän, -olin tietävinäni paikankin, josta se silmään hohtaa... Minä tulin -sille paikalle: sitä ei löytynyt, ei jälkeäkään näkynyt ja ihmisiä -kuljeksi siinä vähääkään minusta välittämättä. Kuljin kauvan aikaa -edestakaisin silmilläni lumista katukäytävää tutkien -- turhaan. Ja -kotia mennessäni minä itsekseni kummastelin ja aprikoin sitä, että -Jumala ei _tahtonut_ minua auttaa, vaikka kyllä olisi voinut. - -Minunko se oli syyni että köyhälle tädilleni tämä vahinko tapahtui? -Mutta kun vielä toisenakin aamuna olin koulussa samaa asiaa -rukoillut ja taas mielestäni varmana, astelin apteekin luo, aikoen -löydölläni toimittaa tädilleni aavistamattoman ilon, eikä markkaa -löytynyt paremmin kuin ennenkään, niin minusta tuntui että Jumala ei -kentiesi _voinut_ auttaa. Ja tästä hetkestä alkaen minun lapsellinen -luottamukseni Jumalaan alkoi haihtua. Aina kun tämän jälkeen yritin -Häntä rukoilemaan milloin mistäkin asiasta, niin mieleeni muistui, -etteipä rukouksellani silloin ollut mitään voimaa, kun tuota rahaa -pyysin takaisin. Ja sentähden sekoittui kaikkiin rukouksiini tämän -jälkeen joku verta epäilystä onnistumattomuudesta -- ja epäileminen, -eiköhän se juuri ole nöyryyden puutosta. - --- Aili, Aili, miksi sinä näin pitkään?... en minä sitä -tarkoittanut... - --- Olli kulta, anna minun nyt lopettaa! -- Sanoin että siitä alkaen -alkoi luottamukseni ylenluonnolliseen voimaan haihtua. Ei niin, etten -minä Häntä vielä vuosikausia olisi rukoillut hädän hetkinä... vaan -minä en koskaan sen jälkeen tiedä tunteneeni Hänen läsnäoloansa, en -koskaan sitten tiedä olleeni siinä mielentilassa, josta raamattu -sanoo: joka itsensä alentaa, se ylennetään. Vähitellen on vuosien -vieriessä Hän, jota kerran vain lapsuudessani niin tuttavallisesti -ja tositunteella lähestyin -- ja joka silloin oli niin lähellä -- -etääntynyt minusta, jäänyt tai jätetty hyvin, hyvin kauvas... Välistä -minusta tuntuu kuin Hän, olkoon kuin kaukana tahansa, muistaisi vielä -entistä väliämme... ja ikäänkuin surullisesti sille hymyilee... Niin -Olli, sinä tiedät nyt että minä uskon että on Jumala -- olen kai sen -aina uskova -- mutta minä en ole onnellisessa suhteessa Häneen kuten -lapsena. - -Aili hengähti syvään ja virkkoi: - --- Tyydyttääkö vastaukseni sinua, Olli? - --- Ah Aili, sinä olet kertonut jotain... - --- Jotain soveltumatonta -- sano niin rakas Olli! ehätti äkisti -Aili sanomaan, nyt peräti toisella äänellä kuin äsken. -- Jotain -soveltumatonta siihen mielialaan, jonka pitää vallita kahden -nuoren välillä tällaisena ihanana yönä. Anna anteeksi Olli, anna, -anna anteeksi! Annatko? Aili sai itsensä puolittain käännetyksi -päin Olliin ja kietoi kiihkeästi kätensä hänen kaulalleen. Ailin -katse näytti Ollista rukoilevalta ja hänen sisässään välähti -silmänräpäyksen tunnelma siitä, että Ailissa oli jotakin vierasta, -jota hän ei käsittänyt... - --- Anteeksi? Aili kulta, mitä anteeksi... miksi... minäkö? sopersi -Olli. - --- Niin, kun olin niin heikko että kerroin semmoista, jota ei olisi -pitänyt kertoa. -- Minua hupsua, minua hetken häilyvää lasta! Unohda -Olli, unohda, unohda! - --- Kuinka kummallinen sinä nyt olet Aili! Mitä sinulla on siitä -muka häpeämistä, että kerroit suhteestasi Jumalaan minulle -- -- -Aili, mehän olemme yksi... sinähän olet minun ja minä sinun, sanoi -vakavasti nuori aviomies. - --- Ei ole, ei ole kentiesi... mutta, rakas Olli, älä huoli nyt enää -siitä sanaakaan puhua! Unohda se nyt... ainoastaan tällä kertaa... -Ja olkaamme taas niinkuin äsken. Katselkaamme taivaan tähtiä ja -miettikäämme ijäisyyden salaperäisiä asioita äänettömällä kielellä -- -tunteella. Rakas Olli, muodosta runoelma tästä meidän mielialastamme, -tästä meidän kuutamokulustamme: kun tiuku soi ja peura juoksee ja me -istumme vain kahden pulkassa ja ympärillä on sydänmaan nukkuva salo, -jota kuutamo valaisee. - -Olli mietti... ja saneli hiljakseen: - - Helkkykää te pienet tiuvut! - Välkkykää te tähdet yön! - Suloinen on kahden seura, - Haluisasti juoksee peura. - - Kuule kuinka kuutar meille - Soitteleepi kanneltaan: - Kannel kaikaa, rinne raikaa, - Ilmassa on lemmen taikaa, - Aavan taivon vempelillä - Talvettaret uinajaa... - - Aili kullan kanssa me - Kotia nyt riennämme -- - Juokse peura joutuisaan, - Soikaa tiuvut, soikaa vaan! - --- Kaunista, Olli, kuinka kaunista! Sinä olet minunkin sieluni -tulkki. Sinulla on tunnelmain soitin, jota somasti osaat helistellä. -Kuinka minä olen rikas sinun seurassasi... - --- Ja minä sinun! keskeytti Olli. - --- Ja kuinka, minä olen ylpeä että sinä olet minun... ja -kiitollinen... - --- Ja minä -- että sinä Aili olet minun etkä kenenkään muun. - --- Kunpa aina tämmöistä kestäisi -- luuletko. Olli? - --- Toivokaamme sitä... koettakaamme olla hyviä... ja tulla -kirkkaiksi... niinkuin nuot taivaan tähdet... äänteli Olli. - -He saapuivat kuusikon keskessä nukkuvaan, pieneen, valkeista hirsistä -rakennettuun uuteen kotiinsa. Irroittivat yksissä vetohihnan ja -rynnäspuun porolta ja riisuivat sinisen koristevyön. Silittelivät -hyväillen poron kaulaa ja jättivät jäkäläpantion viereen paaluun -sidottuna seisomaan. Se alkoi hiljakseen tunnustellen pureksia -valkoista jäkälää, aina vähänväliä kohottaen komeasarvista päätään ja -jääden mustankiiluvilla, selittämättömillä silmillään tuijottamaan -päin pohjoista taivaanrantaa, joka kelmeni kelmenemistään ja ennusti -pakkasta. - -Nuoret menivät äänettöminä ylös kuutamon hopeoimia portaita ja -astuivat sisään salin ovesta. - -Hiljaisen tähtiyön helmasta kuului vain silloin tällöin tiukujen -helinä. Vihdoin nekin vaikenivat, kun poro laskeutui lepäämään -lumiselle hangelle... - -Sisälläkin jo nukuttiin... - -(1897) - - - - -Luistinjää - - -Kun syysmyrskyt ovat aikansa raivonneet, syösten kumoon vanhoja -satavuotisia honkia ja torikalloineen paiskellen salolle nuoriakin, -täydessä elinvoimassa olevia petäjiä ja kuusia, sekä kun nämät -syysmyrskyt ovat koivuista, haavoista ynnä pihlajista viimeiset -keltalehdet ilman vietäväksi repineet, kun kukkaset kaikki ovat -kuolleet ja nurmen nukka pientareilla alkaa tyrehtyä, sammal -metsässä nääntyä, -- niin kaikki tämä on vasta alkua. Alkua sen -kuolemantaudin, johon armoton ajan kohtalo on tuominnut Pohjolan -lempeän, kesäisen luonnon. - -Viikottain vielä saattaa kestää lauhoja säitä, saattaa paistaa kirkas -päivä ja illalla olla tuollainen leuto ja pehmoinen hämärä, joka on -ominaista vain syksy-ajalle. Jonakin iltana ilmaupi tummalle taivaan -rannalle veripunainen, sirpinterän muotoinen kuu heittäen kolkkona -seisovan metsän rintaan omituisen punertavan valonvälkkeen, jonka -juhlallinen näky maaelämän hiljaisuudessa vaikuttaa romantillisia -mielialoja nuorisossa ja saapi vanhojenkin rinnoissa menneiden -päivien muistoja viriämään. Ja saattaa sattua, että kun pilvet -pakenevat tällaisen kummallisen kuun edestä ja seestyvällä taivaalla -syttyvät palamaan hiljaiset tähdet sekä kun aurinko on yön perästä -taas noussut ja puolikuun kumo vähitellen pois häipynyt, saattaa -silloin sattua, että maa on valkeassa kuurassa ja pakkaskiteet -kimmeltävät aamuauringon valjussa paisteessa aivan kuin miljoonat -pienenpieniä kirkkaita tähtösiä. Mutta ne sulavat nuot tähtöset pian, -maa jää mustaksi ja kylmänkosteaksi, ja päivä päivän perästä kuluu -ilman huomattavaa talventulon merkkiä. - -Se on hivuttavaa tautia tämän luonnon kuolemantauti, sen kehitys käy -niin hiljaa, niin salaa ja näkemättä... - -Kuluu joku aika ja jonakin aamuna on maa taas vahvassa kuurassa, -puut seisovat huurteisina, liikkumattomina ja routainen maa kalahtaa -jalan alla niin kuivasti, niin kylmästi ja ynseästi... Ikäänkuin -tuo emoista vanhin äkkiä ja tietämättäsi sinulle olisi suuttunut ja -sinun aamutervehdykseesi nyt niin tylysti tiuskaisee... Ja puutarhan -punapihlajassa huomaat sinä parven vilkkaita, töyhtöpäisiä tilhiä, -jotka sinne ovat lentäneet taivas tiesi mistä -- sillä kesällä et -ihmeeksikään ole niitä lintuja metsässä kohdannut. - -Pienet metsälammit ovat menneet riittaan, rämeet ja suot ovat -pinnaltaan kangistuneet, mutta eivät kestä upottamatta jalalla -astua. Eiköhän vain tule jo talvi, arvelee hätäinen naapurin isäntä -ja komentaa renkinsä vetämään rannassa kelluvat venheet korkealle -ylös maalle, talviteloilleen. Mutta toiset viisaammat ja vanhemmat, -jotka kohta puolen vuosisataa ovat talven tulot nähneet ja niitä -tarkanneet, ne hymähtävät tämmöisille puheille ja sanovat: Ei se -vielä tule, vielä nyt pysyy järvi sulana ainakin Kekriin asti ja -siitäkin sivu. Ne vanhat, ne viisaat! Ne ne ovat niitä oikeita -luonnontutkijoita ja ne ne vain tavallisesti ovat oikeassa. Heidän -älykäs päänyökähdyksensä tätä sanoessaan on samaa kuin: Älkää -te ulkonaisen muodon vuoksi pettykö -- ei ole koiraa karvoihin -katsominen. Mutta eivätköhän tällä kertaa kumminkin erehdy, -eivätköhän todentotta! Taivas koska noin nyt rupesi selvenemään -ja vaalistumaan, ja illan tuuli heikkenee niin nenää ja sormia -purevaksi viimaksi, ja kirsi tuntuu yhä vain kovenevan ja lammin jää -vahvenemistaan vahvenee. Huomenna varmaankin jo kotilammella jää -kestää ja saattaa luistella. Saadaanpas vain nähdä. - -Tulee huomen -- mutta luistinjäätä ei tule: tuuli on pyörähtänyt yön -aikana etelän korvalle. Lämpömittarissa elohopea paisuu ja pitenee. - -Sepä nyt oli merkillistä ettei tullut... ja kun aivan jo siltä -näytti... ja kun illalla teroitin jo luistimenikin ja panin tuolille -vuoteen viereen. Eikä tullut! - -Kuluu päivä, kaksi. Illalla menee taivas pilveen, ilma on raitis, -tuulta ei tunnu ja alkaa sataa -- lunta, puhdasta, valkoista, niin -kylmältä kouraan tuntuvaa. -- Ahaa, no rekikeli tästä ainakin saadaan. - -Sataa, sataa koko yön, sitä sataa vielä aamulla, tuiskuaa taivaan -täydeltä ja aamupäivällä jo valjastavat rengit hevosensa liisterekien -eteen ja ajavat teitään mikä minnekkin: meiltä mennään myllylle -käytteitä viemään, toisesta talosta menevät ensi kertaa heinään, -kolmannesta ajavat halkometsään -- kaikki reellä, aivan niinkuin -talvella. Ja lumipyryn seasta kuuluu jo kylän läpi vievältä -maantieltä kulkusissakin ajaja, ja aisakello kalkattaa niin -tuttavallisesti -- pappilan nuoret siellä kuuluvat olevan lystiä -ajamassa... - -Olipa hyvä että päästiin tuosta ikävästä syksystä, että tuli talvi -näin varhain; ei sula enää tämä lumi. Ei sula, vaikka mitä sanottekin -te vanhat ja viisaat, sitä on jo siksi paksulti! - -Iltapäivällä vasta lumentulo herkeää, tulee kuutamo ja pakkasyö. Ja -lammet, jotka ovat syvällä korpien sisässä ja suojassa tuulilta, -menevät jälleen lasimaiseen riittaan. Mutta järvi läikkyy sulana -- -tietäähän sen, kun ei yöksi tyyntynyt... Kyllähän se muuten olisi... -Niin, mutta tulipahan kumminkin talvikeli! - -Seuraavana päivänä ajetaan vielä reellä, mutta kolmantena jo alkaa -sataa -- vettä, ihan silkkaa vettä. Koko päivän se sitä taas -vuorostaan sataa ja syytää; yöksi nousee lisäksi ankara tuuli -vesikosta... Ja voi kuinka metsässä pauhaa ja ryskää, ja voi kuinka -huoneiden nurkissa ulvoo ja vinkuu! Ja ikkunan ruutuihin kuinka -pieksää ja vihmoo kamalan, pimeän yön myrsky! -- -- - -Aamulla on maa jälleen paljas ja piha vesilammikotta täynnä; -ainoastaan syvien ojien pohjilla ja paikotellen metsäisillä -mäkirinteillä on vielä joku siekale vetistä, sinervää lunta, joka -sekin päivän parin perästä sulaa. - -Ei siis tullut rekikeliäkään! Talvi huvikseen vain kummitteli ja -herkkä-uskoista ihmistä peijasi. Reet vedetään taas liiteriin -- -ikäänkuin häpeämään -- ja kärryt tuodaan kartanolle ja niillä -rymisten ajetaan. Ja maantietä lentää suristaa taas pitäjän ainoa -polkupyörä. -- Ne, joilla veneet jäivät vesiteloilleen, lähtevät -verkonlaskuun. - -Tuuli pysyttelee etelän korvalla, väliin se kyllä hiihtää suoraan -pohjoiseenkin, lämpömittarin elohopea rupeaa nopeasti kutistumaan --- mutta aamulla kun herätään ja vilkaistaan ikkunasta ulos -viiritankoon, niin seisookin lippu entisellä sijallansa -- vesikossa. -Ja ilma tuoksahtaa niin leudolle ja lämpymälle. - -Sellaista ilmaa kestää nyt viikon, pari. Eikä sada lunta eikä -jäätä. Ja nuottamiehet järven selällä vetävät muikku-apajoitaan ja -saavat mikä enemmän, mikä vähemmän, mikä tyhjää. Ne, jotka saavat -tyhjän apajan, syytävät nuottansa uudelleen veteen, toivossa että -tällä kertaa jotain saisivat ja perässä istuva isäntä miettiväisenä -kynsäisee korvansa taustaa ja puheliaan emännän suu pahasti -mutruilee. Ne, jotka saivat hyvän saaliin, heittävät kiireesti -nuottansa veteen nekin -- saadakseen jos mahdollista vieläkin -runsaammin. - -Sitten yhtenä aamuna, aivan lokakuun lopussa, sataa vähän vitiä ja -menee kohta sekeeseen. Muutamilla on taas jonkunlainen paha aavistus -mielessä ja he vedättävät veneensä rantatörmälle, käännättävät -kumolleen ja virkkavat kaikkien kuullen: Ei tarvita nyt tälle suvelle -enää venettä, kyllä vain nyt tuli loppu venekelistä! Mutta niillä -vanhoilla ja viisailla nyökähtää pää niin omituisesti heidän jäykästi -nuorempiinsa katsoessaan, aivan kuin he tahtoisivat väittää vastaan. - -Mutta me nuoret emme usko -- me luotamme lämpömittariin, josta ne -vanhat ja viisaat eivät älyä tuon taivaallista. Puhuuhan se mykkää, -mutta paljon merkitsevää kieltä, -- näyttää viisi pykälää pakkasta, -vaikka ollaan vasta neljä tuntia sivu puolesta päivästä. Jos ei ensi -yönä vain jäädä -- niin sepäs ihme! - -Ja me painamme lämpöiset talvilakit päihimme, vedämme vanttuut -käsiimme ja hiivimme hämärän tullen rantaan päin tutkimaan ja -tarkastelemaan, tunnustellen viileähköä ilmaa sieramillamme kuin -vainuava koira saalista. - -On lauvantai-ilta ja meitä vastaan tulee nuottaväkeä viikon -kestäneeltä retkeltään ja nekin vakuuttavat että "poikkeen piti -lähteäk, ei siellä hevin enää taho taretak -- kovan kävi kylymäksi -ilima". Ja ne kopistelevat jäätyneitä pieksujaan ja kohmettuneilla -käsillään tapailevat kalakonttiensa viilekkeitä. Ja näyttävät vähän -niinkuin huolestuneilta. - -Vaan meillä ei ensinkään käy nyt sääliksi heidän vilunsa, me -riemuitsemme salaisesti, että nyt saamme ikäänkuin kannatusta siinä -uskossamme, että kyllä nyt näistä puolin... - -Juoksujalassa saavumme rantaan. Me näemme edessämme heikossa -mainingissa väilehtivän kotilahden mustanvihreän, kylmänä siintävän -seljän, jonka pinnalla vain silloin tällöin kareilee hienonhienoja -viriä. Mutta nekin katoavat, silenemistään silenee mustankiiluva -järven laaka. Silmä jää tuota silenemistä tuijottamaan, katsanto -huomaamatta naulautuu kiinni, ripset eivät värähdä... Ja ajatus missä -harreilleekin. - -Kuluu hetki syvässä hiljaisuudessa -- silmä rävähtää, aate virkoaa -- -me olemme tehneet havainnon. Me olemme keksineet, kuinka sitä, tuota, -jota me toivomme ja jota me niin kiihkeästi näinä aikoina olemme -odottaneet, kuinka sitä nyt muodostuu. - -Hyvin hiljaa ja varovasti, salakavalasti se syntyy. Keskelle lahtea, -kivenheiton päähän rannasta, on katsellessamme mustan kiiltävä pinta -eroittunut muusta vedestä. Sangen salaperäisellä tavalla on se siitä -eroittunut ja silmä on siinä näkevinään ikäänkuin hienonhienon, -hajanaisen harson, jossa on monensuuntaisia viiruja, ja kun kivellä -viskaa siihen lähelle, niin näyttää vettä pulpahtavan tuon harson -reijistä. Se laajenee laajenemistaan joka suunnalle, mutta aivan -hitaasti. Sitä myöten kuin sitä lisää syntyy, sitä myöten keskempänä -olevat osat tihenevät, reijät umpeutuvat, pinta ehenee. Vähän -matkan päässä syntyy samallaisia muodostuksia, nekin suurenemistaan -suurenevat, ja näkymätön henki liikuttaa niitä hitaasti rantaa -kohden, jossa myöskin on kutoutunut samallaista hyytynyttä, rannan -kivistä heikosti kiinni-pitävää ainetta. Rantaa lähetessä kasvaa -ainejoukko alituisesti, väli tulee yhä lyhemmäksi, ja viimein -kuuluu vienoa sorinaa. Liikkuva laaka on yhtynyt yhdeksi rantaveden -riittaan. Niitä tulee yhä useampia samallaisia laattoja, isompia ja -pienempiä. Ja kaikki tulevat hyvin, hyvin hiljaa ja vitkalleen. - -Se on talven viileä hengetär, lumikalpea luonnon kave, joka hiipii -varpaisillaan mustankiiluvaa pintaa ja joka hiipiessään lukee ja -hiljaa huulillaan sopottaa salaisia syntysanoja, veden voimakkaita -liitosloihtuja. Ja vesi tottelee häntä ja nöyränä tekee, mitä tämä -kalpea kave käskee... - -Me seisomme rannalla, illan hämyssä, hymyilevin huulin, loistavin -silmin, emmekä huomaa, kuinka metsänrinta jo synkistyy, kuinka -juovikas heleä rusko siellä, minne aurinko laski, vähitellen sammuu, -sammuu -- ja sen kohdalle jääpi valju, pakkasta ennustava valonhohde. - -Huomennako siis vihdoinkin on järvi oleva -- jäässä! - - * * * * * - -Mitä kummaa, mitä ihmettä, mitä luonnon ilakoivaa ivaa ja oikkuja! -Untako olikin eilinen ilta ja pahastikko pettyivätkin tutkistelevat -silmät? -- Aamulla tuulee niin tuimasti, järvi on suppasen sula, ja -mustina, vihasta kähisten vyöryvät aallot eilistä rantaa vastaan. -Kalpea talven kave, sinun siltasi on särkenyt voimakas tuulen tytti! - -Ja nyt alkaa lumituisku, ja lämpömittari hyvin viattomana näyttää -vain kaksi astetta kylmää. Tuuli kääntyy kääntymistään etelän -puoleen. -- Kuinka minä nyt vihaan tuota etelää, tuota hävytöntä ja -kevytmielistä! - -En usko enää, en usko enää mitään, en usko lämpömittaria, en usko -viiriä, en vanhoja enkä viisaita -- kaikki ne ovat täynnänsä petosta -ja lirkkiä, kaikki ne minulle vain uskottelevat ja minua vasten -silmiä valehtelevat! - - * * * * * - -Kahden päivän perästä kertovat muut lämpömittarin -- minä en siihen -ilkeä katsoa -- näyttävän yhdeksän astetta pakkasta ja minäkin vasten -tahtoani olen huomannut, että ilma on sees ja tuuli tyyntynyt. - -Ja toisen yön perästä aamun valjetessa tapaan itseni luistimillani -kiitämässä lahden vihreänhohtavaa iljankopintaa. - -Järvi on jäässä, lunta on maassa -- talvi on tullut! - - - - -Saattajan salaisuus - - -Oli synkkä marraskuun yö, maa oli sateesta märkä ja ilma tuulinen. -_He_... palasivat "soitannollisen seuran" illanvietosta Alppilasta, -vastoin pääkaupunkilaisten tapaa jalkaisin. Olivat tulleet jo -Kaisaniemelle asti, jossa oli niin pimeää että vaivoin sen käytävällä -pysyivät. Puiston korkeat puut humisivat kolkosti molemmin puolin -tietä... - --- Mutta olenpas minä koko kohtelias saattaja, kun en hevosta -teille tilannut! virkkoi toinen kävelijöistä, niin kutsuttu "nuori -säveltäjä" nuoren naishenkilön puoleen kääntyen. - --- Älkää puhuko... minä pidän niin äärettömästi kävelystä, vastasi -tyttö iloisella äänellä. - --- Pidättekö? Sepä hauskaa... mehän olemme sitten aivan -samanluontoiset. Minä näet myös aivan intohimoisesti rakastan -jalkaisin-kulkua -- varsinkin näin yöllä... illanvieton jälkeen. -Jollen silloin saisi kävellä, niin tukehtuisin. - -Tyttö ei tähän enää mitään sanonut. He hiljensivät kuin yhteisestä -sopimuksesta siihen saakka ripeää käyntiänsä, hengittäen täysin -keuhkoin öistä ilmaa. - --- Kuulkaas, eikö teitä sentään hiukan kammota tämä puiden tohina yön -pimeydessä, hyvä neiti? - --- Minuako? Höpsis! Ei vähintäkään! - -Hän huudahti sen äänellä, joka ilmaisi viehkeää vallattomuutta ja -naiivia tyttömäistä suuttumusta. Ihastuneena huomasi saattaja, kuinka -tytön silmät pimeässäkin välähtivät sellaista luonnonpuhtautta, -jolle kaikki teeskenteleminen on vierasta. "Niin, lapsihan hän on -muutenkin", ajatteli hän itseksensä, "vasta kuudentoistavuotias". - -Nuori taiteilija todella riemuitsi sielussaan kiittäen kohtaloa, että -oli tässä illanvietossa sattumalta tullut esitellyksi tälle nuorelle, -hienosta herrasperheestä olevalle ja sointuvaa suomenkieltä puhuvalle -neidolle. Hän, mies parka, joka niin paljon oli kärsinyt juuri siitä -ettei hänellä ollut nuoria naistuttavuuksia pääkaupungissa! Vaan -nyt oli hän yhtäkkiä sellaisen saanut ja hän hymyili jo edeltäpäin -kaikille niille kuville, joita hänen vilkas mielikuvituksensa loihti -esiin sekä lähimmässä että kaukaisemmassa tulevaisuudessa, jotka -kuvat aiheutuivat juuri tästä tämäniltaisesta nuoresta tuttavuudesta. -Eihän tiedä, haaveili hän, mikä tämä nuori tyttö on oleva minulle -vielä elämässäni... niin, niin... onhan lupa ajatella pitemmälle... -ja onhan mahdollista että sallimus juuri tämän naissielun... - -Saattajan romantilliset ajatukset katkesivat, kun hän yhtäkkiä -havaitsi astuneensa räiskyvään vesilammikkoon, jonne tyttökin, pimeä -kun oli, kavaljeerinsa kulkuun luottaen, uskollisesti oli seurannut. - --- Anteeksi neitiseni, pyyteli hän, kun olivat taas kuivemmalle -löytäneet -- se on merkillistä että minä ajatuksissani aina kaarran -vasempaan, vaikka tiesinhän tien oikealla puolella olevan kuivemman. - -Hänen teki mieli lisätä että se on yhtä merkillistä että tytön -askelet kääntyvät sinne, minne hänenkin, ja laskea vähän leikkiä -tästä, nähtävästi sielujen magnetismista. Hän tunsi voivansa olla -niin ihmeen avomielinen tämän nuoren neidin parissa... Sillä olihan -hänkin vielä sielultaan lapsi -- ja ehkä vielä enemmän lapsi kuin -tuo tyttö, joka siinä sipsutteli hänen rinnallaan. Mutta hän -hillitsi leikinlaskunsa. Ehkäpä tyttö sitä ei olisi käsittänytkään. -Hän kun nähtävästi oli vielä niin tottumaton sellaiseen, koska oli -kertonut olevansa vasta ensi sesonkiaan Helsingissä... Tänne olivat -lähettäneet hänet musiikkiopistoon -- ja ehkä siinä sivussa vähän -keittämäänkin... ylioppilaaksi hän ei pyrkinyt, vaikka olisi kai -kyllä päätä ja varoja ollut. Mitäs hän ylioppilasarvolla...? Hui -hai! Turhaa ylpeyttä se olisi ja kovin epänaisellista: ulkonaista -kunnianhimoa vain! Kaunishan tosin on se valkea lakki... mutta onhan -muutakin kaunista... Hänen isänsä melkein vihasi naisylioppilaita. - -He olivat saapuneet Kaisaniemen laidassa olevan keinotekoisen lammen -luo, jonka reunaa tie kulki kaupunkiin. - --- Neitiseni, pitäkää nyt minua tarkasti silmällä etten taas sortuisi -vasempaan, muuten polskahdan tuohon lampeen. Ja te seuraisitte -luonnollisesti perässä. - --- Eihän toki... - -He naurahtivat yhdessä tälle hupaisuudelle. - --- Näettekö kenties joutsenia tuossa lammessa? - --- En... Missä? - --- En minäkään, lienevät lentäneet jo pois talveksi. Tai ovat -muuttuneet mustiksi, niin ettei erota... - --- Onko olemassa mustiakin joutsenia? kysyi tyttö lapsellisella -uteliaisuudella. - --- Austraaliassa sanotaan olevan... ja eräs meidän maan runoilijoista -on myös sellaisia nähnyt... Katsokaapas neitiseni, tämä rakennus -edessämme se nyt on se niinkutsuttu Villensauna. Itsessään -vähäpätöinen ja ränstynyt laitos, mutta tuo ikkuna tuossa -- näettekö -mitä ikkunaa tarkoitan? -- on merkillinen siitä että sen takaa kerran -Topelius heilutti nenäliinaansa. - --- Topeliusko? Sakari Topeliusko? Onko niin mainio mies heiluttanut -nenäliinaansa _tuosta_ ikkunasta? huudahti neito, säihkyvin silmin -katsellen pimeää ikkunaa kuni jotain pyhän ilmestystä. Sillä hänkin -oli yksi noita tuhansia, jolle lapsuudessa saturunoilijan tarinat oli -tehty niin rakkaiksi. -- Tuosta ikkunastako, sanoitte? - --- Juuri siitä! - -He pysähtyivät matalan puutalon kohdalle, ja saattaja kertoi: - --- Se oli silloin kun suuri vainaja täytti nuot 80 ikävuottansa ja -hänen kunniakseen pantiin suurenmoisia juhlallisuuksia toimeen täällä -pääkaupungissa. Tähän Villensaunaan, jossa runoilijavanhus aina -majaili kaupungissa käydessään, saattoivat ylioppilaat silloinkin -ukkoa juhlasta. Oli iltapimeän aika ja ylioppilailla oli roihuavat -tulisoihdut käsissään. Minä olin myös joukossa. Juuri tälle paikalle, -jossa nyt seisomme, kokouttiin odottamaan, kunnes vanhus ehtisi -sisään huoneeseensa. Pian näkyikin tulta ikkunasta, ilmaruutu avautui -ja käsi pisti esiin aukosta -- se oli Topeliuksen käsi. - --- Ja te näitte sen omin silmin? Kumpi käsi se mahtoi olla, oikeako -vai vasen? uteli tyttö kiihkeästi ja innostuneena säveltäjän -kertomuksesta. - --- Sitä en tullut tarkastaneeksi, mutta arvattavasti se oli hänen -oikea kätensä. - --- Siis se, jolla hän kirjoittikin! jolla hän on kirjoittanut -"Blommande sköna dalar"... juuri se käsi siis! riemuitsi tyttö yhä -ikkunaan katsellen. -- Mutta mitä hän sanoi silloin? - --- Ei hän sanonut mitään. Ei ainakaan mitään erinomaisempaa. Oli -tietysti uupunut ukko-rukka kaikista kekkereistä. Heilutti vain -nenäliinaansa, kun yksi ylioppilas oli huutanut: eläköön suuri -runoilijamme Topelius! -- ja hän katseli syvämietteisen näköisenä -ikkunan läpi. - -Tytön silmät välähtelivät niin kauniisti... - --- No mennään nyt! sanoi hän sitten ikäänkuin havahtuen ihanan -kangastuksen näkemisestä. - -He kulkivat kiireesti pihakäytävän läpi ja tulivat ulos portista -rautatietorille. Heidän edessään avautui yöllisen Helsingin keskus -kaasulamppujen ja sähkötulien valossa, rauhallisine poliiseineen, -odottelevine ajureineen ja... tavallisine katunaisineen, joiden -kanssa joitakin juopuneita herroja vaelteli synnin teillä... - --- Siis Bernhardinkadulle saan teitä saattaa neiti? kysyi säveltäjä -kohteliaasti, mutta surunvoittoisella äänellä; hän näet tuli aina -vähän surulliseksi nähdessään noita öitsiviä kulkijoita. - --- Niin, jos tahdotte olla niin kohtelias ja hyvä, vastasi tyttö, -joka kummastuksella oli huomannut tuon kahtaalle hoipertelevan rivin -miehiä ja naisia. Näin myöhään ei hän ennen vielä ollut Helsingin -kaduilla liikkunut. - --- Minä saatan teidät en ainoastaan kohteliaisuudesta, -- sitä -minussa liioin ei ole, -- vaan myös sydämmen halusta! tuli nuori -säveltäjä sanoneeksi itsekkin ihmetellen avomielistä tunnustustaan. --- Mutta emmekö nytkään ota ajuria? kysyi hän. - --- Ei, ei millään muotoa, kiitos vain, mutta hupaisempi on kävellä -perille asti. - -"Aina sama!" riemuitsi saattaja ajatuksissaan. He olivat juuri -päässeet Ateneumin ohitse, missä Mikonkatu alkaa, kun tyttö yhtäkkiä -pysähtyi ja näytti huolestuneelta. - --- Mikä teidän tuli, neitiseni? - --- Avaimeni... -- ovat poissa! - --- Mitä sanotte? Av... ai... pudonneetko? - -Nuori neiti kaiveli päällysnuttunsa taskuja ja käänsi ne molemmat -nurin. Jumaliste! Avaimia ei löytynyt, ne olivat totisesti poissa. - --- Kaksiko niitä oli? - --- Niin, toinen ulko-oven, toinen sisä-, vastasi tyttö äänellä, jonka -tyyneyttä saattaja ihmetteli koettaen tutkia, mikä ilme nyt tytön -silmissä näkyisi. "Eikö hän niin hätäänny että purskahtaa itkuun" -ajatteli säveltäjä. Mutta ei hän nähnyt sellaiseen mitään enteitä. -Hän näki vain hänen silmäinsä hohtavan kuni kaksi tähteä, näki -kauniina kaartuvan sileän valko-otsan ja ohimoita peittävät tummat -hiukset, jotka pehmoisina häilähtelivät hänen yksinkertaisen, mutta -aistikkaan syyshattunsa alta. - -Niin seisoivat he kotvan aikaa neuvottomina katukäytävällä. - --- Jos vain tietäisi, mihin avaimet ovat voineet pudota, sopersi -saattaja. -- Miten osaan minä nyt auttaa teitä tästä pulasta? - --- Eivät ne ole voineet pudota muualle kuin Alppilaan, arveli -tyttö. -- Siellä oli sellainen tungos lähtiessä... heittelivät -päällystakkeja lattialle kuin mitkähän... Sinne etehiseen ne ehkä -sitten ovat pudonneet... - --- Siis ei muuta kuin takaisin. Ja nyt ainakin ajamme hevosella. -Täytyyhän teidän saada kortteerinne avaimet ja päästä sisään... -ettehän voi kadulle yöksi jäädä... - -Ja saattaja alkoi kiihkeästi viheltää ajuria luokse. Mutta ajuria -ei heti kuulunut -- mihin kummaan ne jo tästä torilta? Hm... nuo -äskeiset... Mutta ei hätää, mennään Esplanaadinkadulle, sieltä kyllä -saamme. Esplanaadin varrelta he saivatkin ajurin. -- Alppilaan ja -täysi masina! komensi säveltäjä ajurille hypähtäen tytön kanssa -nelipyöräisiin ajoneuvoihin. Pörheäpäinen ajuri mulautti ilkeästi -silmiään nuoren neidin puoleen mutisten jotain partaansa, kääntyi -sitten suoraan ajolaudalleen ja kädet ojona nykäsi suitsista -hevosensa pieneen hölkkään. Rattaat lähtivät pyörimään kohden itäistä -viertotietä; kuului ainoastaan hevosen kavionkopse, sillä onneksi -sattuivat pyörät olemaan kautsulla ympäröidyt. - -Onpa tämä todentotta soma juttu, ajatteli saattaja itsekseen siinä -istuessaan tuon nuoren, kauniin tytön vierellä. Mutta minua kaikki -tämmöinen viehättää... Tämä on seikkailua ja juuri näin erikoisilla -tapauksillahan ne romaanitkin alkavat... juuri tällaisesta minä niin -pidän. On kuin minäkin tässä heräisin elämään. - -Hän ei voinut olla itselleen tunnustamatta salaisesti toivovansa -ettei avaimia ensinkään löytyisi ja että... että... oi anteeksi -hyvä lukija: eihän tämä ollut synnillinen ajatus, vain päinvastoin -sellainen nuoruuden runollinen haavekuva... Ja tunsihan hän sääliä -tyttöä kohtaan ja tahtoi kaikin tavoin häntä pulasta auttaa, mutta -jos niin sattuisi, jos "kohtalo" niin sattuisi että... niin... - --- Kuulkaa neiti, jos ei avaimianne löydy, mihin sitten joudutte? -virkkoi hän ääneensä ajatellen. - -Tyttö katsahti häneen hopeanhohtavilla silmillään ja sanoi -avomielisesti: - --- Jos löytyisi edes ulko-oven avain, niin voisinhan soittaa -sisä-oven kelloa yölläkin ja päästä sisään. - --- Monennessako kerroksessa neiti asuu? - --- Neljännessä... - --- Ei siis ylety kolkuttamaankaan pihalta, sanoi saattaja puoliääneen. - --- Eihän toki, hymähti tyttökin hiljaa... He vaikenivat. - -Viertotiellä oli paikoin pimeää kuin säkissä. Kohta alkoi sataa vettä. - --- Ajakaa paremmin! kiiruhti säveltäjä ajuria. - --- Onkos herralla hätä? murahti ajuri päätään kääntämättä. - -"Se raakalainen tässä vielä törkeilee", ajatteli saattaja -harmistuneena. Jos ei hienoa naishenkilöä olisi ollut hänen mukanaan, -olisi hän tästä sanasta antanut ajurille korvapuustin. - --- Ei ole hätää, vaan on kiire! sanoi hän juhlallisen käskevästi -ajurille. - --- Onko ajotie pitempi kuin jalkatie? kysyi neitonen onnettomuutensa -ritarilta. - --- Niin neiti, se on kokolailla pitempi. - --- Mutta sittenhän olisimme voineet kävelyllä mennä suoraan, arveli -tyttö. - -"Aina sama!" ajatteli saattaja. "Satoi tai paistoi!" Jo tulivat he -Töölönlahden kupeelle; ikävästi pauhasivat aallot syksyn alakuloista, -matalaa rantaa vasten. Mäntymäki häämötti murheellisesti humisten -heidän vasemmalla puolellaan... - --- Antakaa hurista! - -Ajurin hevonen oli herennyt hitaaseen juoksuun. Vihdoin pääsivät he -Alppilan kohdalle. - --- Vartokaa tässä, me tulemme kohta takaisin, sanoi saattaja hypäten -alas maahan, johon tyttökin samalla liepsahti ennenkuin hän ehti -häntä auttaa. - --- Jos herra ensin maksaisi, röhisi epäileväinen ajuri. - -Saattaja kaivoi taskustaan kahdenmarkan rahan. - --- Tuoss' on, te heikkouskoinen! - -He lähtivät kiipeämään yhdessä ylös liejuista törmää. Kavaljeeri -näet ei uskaltanut jättää nuorta kokematonta neitosta yksin ajurin -seuraan. -- Voi, voi, kuinka teillä on minusta nyt paljon vaivaa! -kuuli hän tytön sanovan. - -Ravintola oli pilkkosen pimeä. - --- Tätä jo pelkäsin! huudahti seikkaileva ritari. -- Me tulemme liian -myöhään. Tulet ovat sammutetut, ei kukaan valvo, ovet ovat kaikki -lukkoon suljetut. - -Hän rupesi kolkuttamaan ulko-ovelle, kolkutti ensin varovasti, sitten -yhä tuntuvammin, lopulta täydellä nyrkkivoimalla. Seinät kumahtelivat -niin että häntä itseäänkin jo vähän arvelutti. Henkeään pidättäen -kuuntelivat he sitten, syntyisikö sisältäpäin mitään liikettä. Mutta -avaamaan ei kukaan tullut, soittaakkaan ei voinut, sillä ovikello -näkyi olevan epäkunnossa eikä antanut kuuluvaa ääntä. Tyttö seisoi -hiljaa muutaman askelen päässä saattajastaan, joka uudestaan alotti -kolkutuksensa. Silloin kuului pimeässä suuttunut ääni jostain -ikkunasta: - --- Menkää tiehenne! Muuten kutsumme poliisin... - --- Oletteko löytäneet av...?, sai saattaja huudetuksi, mutta samalla -kuului ikkuna, joka oli avattu, kovasti tärähtäen tupsahtavan kiinni. - -Turha oli enää kolkuttaa. Heitä nähtävästi luultiin juopuneiksi -yökulkijoiksi. - --- Meillä ei ole muuta neuvoa kuin palata tyhjin toimin kaupunkiin, -sanoi saattaja, koettaen tehdä äänensä niin rauhalliseksi kuin -mahdollista. - --- Mutta minnekkä minä nyt joudun, kun en pääse sisään kortteeriini? -kysyi tyttö luonnollisuudella, jossa vielä oli enemmän kummastusta -kuin oikeaa hätääntymistä. - --- Hotelliin, Kämppiin yöksi, neiti hyvä! - --- Ei, ei! -- kuulkaa, en minä... - --- Miksikäs ei? Mikäs auttaa? - --- En minä Kämppiin, en vaikka mikä... - --- No johonkin muuhun hienoon hotelliin sitten: Seurahuoneelle, -Kleihneen, Patriaan, Kalevaan... onhan niitä. - --- Voi hyvänen aika sentään -- pitääkö minun nyt hotelliin? En -eläissäni ole sellaisessa vielä käynyt... - --- Olkaa huoletta -- kyllä minä toimitan... - --- Mutta onhan se kauheaa tämä tämmöinen -- yksin sinne outoon -hotelliin!... - -Tytön ääni jo vähän värähteli. Miksi se värähteli? Ehkä yön -kolkkoutta ja nuoren ruumiin alkavaa väsymystä, -- hän ehkä -oli tottumaton valvomiseen... Taikka oliko hänellä nuorena -maaseutulaisneitona jokin vastenmielinen käsitys hotelleista, joka -paljas nimikin jo hänen sielussaan synnytti tympäisevän tunteen... - -Nuori mies luuli hyvin ymmärtävänsä, mitä ajatuksia tytön povessa -risteili, siinä ajellessa hänen rinnallaan takaisin kaupunkiin päin. -Mutta hänestä oli kuitenkin huvittavaakin että oli käynyt niinkuin -oli käynyt ja hän laski leikkiä tytölle: - --- Huomispäivänä saavat kortteerissanne kaupungin "Iltalehdestä" -matkustavaisten joukossa lukea teidätkin... että: "neiti von Blume -Seurahuoneella -- Alppilasta!" Haha... Taikka vielä paremmin: -"läpimatkalla Alppilasta Bernhaardinkadulle"... haha. - -Tyttökin naurahti, mutta ei asialle, vaan siksi että toinen niin -sydämmestään nauroi. Hän tuli kuitenkin heti vakavaksi, sillä -seikkailu ei hänelle todella ollut pelkkää leikkiä enää. - -Kun ajoneuvot pysähtyivät Seurahuoneen edustalle, hyppäsi säveltäjä -alas soittamaan kelloa. Kului muutama hetki ennenkuin ovi avautui -ja kultakaluunainen olento kysyi ruotsinkielellä, mikä tulija herra -oli, koska oli soittanut? Mutta kun hän näki naishenkilön hänelle -tuntemattoman nuoren miehen takana, rypisti hän kulmakarvojaan ja -katsoi pilkallisesti saattajaan, joka suomeksi koetti selittää: - --- Tältä nuorelta neidiltä on asuntonsa avaimet kadonneet ja hänen -täytyy päästä tänne yöksi. - --- "Voippi ollee niinkuin härrä sano, mutta me ei otta kettä -obekantti ööllä vastaan", sanoi kultakaluunainen olento jäykästi. Ja -hän alkoi vetää ovea kiinni. Nuori mies raivostui ja työnsi jalkansa -rakoon. - --- Hänen täytyy saada yösija! kiljaisi hän. - --- Hene ei teytty! - -Ja raskas ovi sulkeutui silmänräpäyksessä, samalla kun säveltäjä -tunsi toisen säärensä ihmeellisellä voimalla ponnahtavan ulos sieltä, -minne se oli telkimeksi pistetty. - --- Ne ovat hävyttömiä! Eivät uskalla ottaa vastaan kun ei ole -kapsäkkiä, sanoi hän kääntyen neidin puoleen, joka peljästyneenä oli -paennut etemmä. - --- Toiseen hotelliin!... - -Mutta siellä kävi samoin. - -Nyt huomasi saattaja tytön silmien kostuvan. Tyttö itki, itki -niinkuin tekee se, joka sydämmensä puhtaista tunteista itkee ja -joka ei vielä elämän suuria suruja tunne. Hänen povensa kohoili -voimakkaasti, mutta käsillään ei hän kasvajaan peittänyt. Vapaasti -sai nuori mies katsella tytön kyynelten kauneutta. Sillä kaunista ja -liikuttavaa se hänestä oli. - --- Nuori neiti Blume, alkoi saattaja vaitiolon perästä, -- olettehan -te vielä luonnon turmeltumaton lapsi... ja minä olen myös kaikkien -turhien tapojen ja orjallisen etiketin vihaaja... Mikä on sopivaa -ja mikä ei ole sopivaa, sen sanoo meidän sydämmemme, jos vain sen -ääntä tahdomme kuunnella... ja sitähän me tahdommekin, jos kerran -olemme oikeita luonnonlapsia... Miksi en siis minä puhtaalla mielellä -tämmöisenä hetkenä rohkenisi ehdoittaa että te, vaikka olettekin niin -nuori ja kokematon -- ja juuri siksi -- niin: että te, hyvä neiti, -nyt muitta mutkitta tulette minun luokseni yöksi! - -Hän oli saanut sen sanotuksi. Seikkailu oli todellakin mennyt niin -pitkälle. - -"Hänen luokseen yöksi!" Sitähän oli tyttökin ajatellut, heti kun -huomasi olevansa avaimitta. Sillä olihan se ensimmäinen ja kaikista -luonnollisin ajatus. "Hän oli ainoa käsillä oleva tuttava koko -yöllisessä ympäristössä. Ja tuntuihan hän niin veljelliseltä. -Häneenhän saattoi turvautua." - --- Minä tulen, sanoi tyttö hiljaisella, mutta varmalla äänellä. - -Ja hän kuivasi kyyneleensä. Koko hänen käytöksessään ilmausi -lapsellista luottamusta saattajaansa. Tämä tunsi itsensä yhä enemmän -liikutetuksi ja hellänjalot tunteet asettuivat voimakkaina hänen -sieluunsa. - --- Mutte onko _teillä_ avain tallella? kysyi tyttö yhtäkkiä -säpsähtäen. - -Säveltäjä näytti. - --- Kohtalo on ollut minulle lempeämpi kuin teille naurahti hän. - -Ajoneuvot vierivät Rauhankadulle, jonka varrella nuori taiteilija -asui sievännäköisessä puutalossa, toisessa kerroksessa. - --- Tulkaa neiti, saattaja puhui kuiskaamalla, -- ja antakaa tänne -kätenne, muuten ette osaa näitä pimeitä portaita... - -He alkoivat ääneti nousta ylös astimia voimatta enää erottaa -toisiansa, mutta saattaja tunsi kädessänsä tytön kätösen, joka oli -lämpöinen hienon hanssikkaankin läpi. - --- Ettehän pelkää? - --- En... - --- Oletteko väsynyt? - --- Hiukan... - -Tytön ääni oli hiljainen ja uneksiva. Avain osui lukkoon, kuului -metallin kalahdus ja ovi aukeni. - --- Tässä se on... Nyt hyvin hiljaa sisään. Sallikaa olla vain... minä -vien teitä kädestä... Te tulette huoneeseen päällysvaatteissanne... -tänne etehiseen emme uskalla... talonväki ei saa tästä tietää... Kas -tästä näin. - -Sisäovi aukesi hieman narahtaen. - -Tyttö astui sisään pimeään. Säveltäjä heitti omat päällysvaatteensa -etehisen vaatenaulaan ja otettuaan avaimen pois oven suulta, seurasi -heti jäljessä, raapasi tulen tikkuun ja sytytti lampun, jossa oli -värillinen kupu. Sinervä, pehmeä valo lähti leviämään huoneeseen. -Se sattui myös seinällä riippuvaan sitraan, jonka hienon kiiltäviä -kieliä tytön katse näytti ihaillen hivelevän. - --- Olkaa kuin kotonanne, älkää ollenkaan ujostelko... - -Hän riisui tytöltä päällysnutun. - --- Te soitatte sitraakin? kysyi tyttö. - --- Soittelenhan... - -Ja hän otti soittimen alas seinältä ja asetti sen polvilleen: -"Omituinen sattuma", ajatteli hän itsekseen, "Aivan kuin olisi -sieluni silloin tätä aavistanut!" Ja hän kuiskasi tytölle, joka, -silmät puoleksi ummessa lepäsi pehmeässä nojatuolissa, suloisesti -väsyneenä. - --- Haluatteko kuulla tuoreimman sävellykseni? Se on pieni lemmenlaulu -suomalaiseen tapaan. Ja hän lauloi puoliääneen, säestäen sitransa -hyminällä: - - Mun mökkini on niin pikkuinen, - Vaan päivä sen ruutuja kultaa, - Ikkunan alla on elämänlanka, - Ja liedessä leimuu tulta. - - -- -- -- -- -- - - Jos sinä et mua ylenkatso, - Niin käy tämän kynnyksen yli, - Sillä minä ikävöin sinua - Ja otan sun vastaan avosylin! - -Ne olivat surunvoittoisen, hellyyttä kaipaavan sydämmen ääniä. -Korutonta, yksinkertaista kieltä, mutta syvästi tuntehikasta, -sellaista, joka jää soimaan vielä soituaankin. - -Soittaja laski hymyillen sitran käsistään... -- Tyttö oli nukahtanut -lepotuoliin hänen kerratessaan viimeisiä säkeitä. "En henno häntä -herättää" päätti nuorukainen katsellessaan nukkuvaa neitoa, jonka -ummistuneiden silmäin alta oli näkevinään kyyneleitä... Varovaisesti -nousi hän tuoliltaan ja hiipi tytön ohi dublettinsa toiseen -huoneeseen, viheriäisten verhojen taa. -- - -Ulkona yhä satoi ja tuuli suhisi alakuloisesti nurkissa. - -"Hänessä ei ole tuota väärää häveliäisyyttä", haaveili nuorukainen. -"Me kaksi voisimme nukahtaa käsikaulaan kuin lapset..." - - - - -Venäjän Karjalassa - - -Olimme toverini kanssa paluumatkalla tuolta sultsinan, kalitan, -kakkaran ja shankin luvatusta kotimaasta, näet Vuokkiniemen -praasnikoilta ja Karjalan kisoista. Kyläiltyämme päiväkauden -luonnonihanalla Ponkalahdella, saavuimme kontit selässä ja sauvoja -heilutellen hiljaiseen, alakuloisennäköiseen Venehjärven kylään ja -olimme jo hyvän matkaa astelleet erään vanhan talon ohi, kun samalla -meitä huudettiin sinne takaisin ja isäntä vähän loukkautuneena -selitti pirttinsä portailta ettei sen parempaa taloa koko kylässä -ollutkaan ja että aina vieraat siihen taloon poikkeavat teetä -juomaan. Me astuimme siis sisään tähän Larintalon pirttiin ja koska -sää oli sateinen ja edessä outo, pitkä sydänmaan taival, päätimme -tässä oleskella koko päivän aina seuraavaan aamuun asti ja olimme -näinmuodoin tilaisuudessa vähän tutustumaan tähän venehjärveläiseen -perheeseen. - -Sen isäntä oli iso ja harteva mies, isompi ja hartevampi monia muita -Karjalan miehiä ja sanoi olevansa tunnettu lehmäkauppiaana monin -paikoin meidän maassamme. - --- Kyllä milma Suomessa tunnetah, vakuutti hän, kun hänen -sukunimeänsä tiedustelimme ja näytti kummastelevan ettemme _me_ häntä -tunteneet. - -Eilen oli hänkin palannut Iljan praasnikoilta, kirkolta, ja siellä -oli hän ollut päissään, jota hän vaimonsakin kuullen avomielisesti ja -leveästi vakuutteli: - --- Eilen olin mie aivan sikahumalassa... en tiennynnä tästä -maailmasta niin kerrassa mitäh! - --- Olikos teidän vaimonne myös mukana kirkolla? kysyin naurahtaen -itsekseni sitä leikillisen keveää kantaa, jolta isäntä katseli -humaltumistaan. - --- Ei ollut, kotihin jäi... - --- Eikä se toki, jos matkassasi olisi ollut, sinun olisi antanut -ryypätäkkään, lisäsi emäntä, jonka silmät omituisesti kiiltelivät -tätä sanoessaan. Isäntä ei tähän mitään virkkanut eikä emäntäkään -koko asiaan enää koskettanut. Me joimme neljännet teelasit -äänettöminä pohjaan ja viidennet samovaarista kaadettuaan -poistui emäntä, ja me jäimme isännän kanssa pirtin viereiseen -kamariin. Jumalatiesi miten johtui puhe erinäisiin tauteihin ja -taudintapauksiin, ja isäntä alkoi kertoa: - --- Minulla oli tässä mennä vuonna kasvanut pahkura kaulaan, tähän -kerosien alapuolelle, ja siitä tuli niin kipeä että moneksi viikoksi -salpasi sisään ja ihan vuoteella makuutti, eikä pystynyt työhön ei -minkäänlaiseen. Siinä oli alituinen vaiva ja tuska eikä yölläkään -siltä saanut rauhaa eikä helpotusta. Ja siihen koettiin jos jotain -lääkettä ja koetettiin siihen poppamiehen konstejai -- se on tuo -raataja, jonka äsken pirtissä näkiä, tään kylän velho -- vaan ei -siihen auttanut mitkään keinot. Päivä päivältä se paheni, ja mie -luulin ja niin ne luulivat kaikki, jotta ei nyt auta enää muu kuin -kuole pois, se kun otti semmoisen hirmuisen tuskan... - -Isäntä kaasi tulikuumaa teevettä vadille ja kulautti menemään alas -kurkustaan. Sitten taas jatkoi: - --- Vaan niin se taitaa olla että kun hätä on suurin, niin on -apukin taivahissa. Mie rukoilin apua Jumalalta (isäntä lausui -tämän sanan repäisevän leveästi) ja pyysin että vielä säästäisi ja -pelastaisi henkeni -- ja _lupasin hevosen monasteriin laittaa, jos -paraneisin_... Se se auttoikin. - --- Te paranitte?! - --- Paranin!... ja se se kaikista ihmeellisintä: heti paranin, ihan -samalla tiimalla! - --- No mutta miten se oli mahdollista? - --- Ka siten kuin mie sanoin... ihan samalla tiimalla, kun lupauksen -annoin... se oli vielä päiväsaikaan... pahkura katosi, se ihan hupeni -ja silisi siihen paikkaansa. - --- Eikö siitä märkääkään vuotanut? Jos se juuri oli puhkeamaisillaan, -kun te lupauksen teitte, ja sentähden... - --- Eikä ollut, se silisi siitään eikä siitä minkäänlaista visvaa -valunut. - --- Ja te ihan paikalla olitte taas terve ja työhön pystyvä? - --- Ka aivan paikalla... - -Turhaa oli väittää isäntää vastaan. Täytyi uskoa että tässä oli -tapahtunut ylenluonnollinen, jumalainen ihme. Me särvimme viidennet -teelasimme tyhjiksi ja käänsimme ne kumolleen merkiksi ettemme enää -lisää halunneet -- niinkuin Karjalassa on tapa samovaarin ääressä. - --- Ja oletteko sitten täyttänyt lupauksenne? kysyin nyt edellisen -johdosta isäntään kääntyen. - --- Enhän minä viel... -- _ei sitä toki ole hevoistakaan!_ Se oli -meillä semmoinen sopimus Jumalan kanssa että sitten vasta, kun tämä -minun poikani on kahdenkymmenen vuotias, hän viepi hevosen pyhään -paikkaan. Ja siihen asti niitä kyllä kerkeää rahoja sen ostoa varten -kerätä, tuumaili isäntä tyvenesti. - --- Mutta entä jos jäisi se hevonen luostariin laittamatta, mitenkäs -sitten? - --- Ka eipä se saa jäädä -- silloin perisi piru!... Näin sanoen lähti -isäntä pirttiin nuottaansa paikkaamaan, mutta me lähdimme hänen -kanssaan, joka kerran oli vievä luvatun elukan Solovetskin luostariin -pyhänä lahjana, kylän rantaan uimaan. - -Uimasta tultua ja syömästä päästyä istuimme pirtissä talonväen -askareita katsellen. Isäntä, tuo jumalain pelastama partaniekka, -paikkaili yhä nuottaansa ikkunan pielessä ja emäntä karttasi -villoja karsinan puolella; lapset olivat lähetetyt marjaan. Raataja -(tämä kalevalainen sana on yhä käytännössä Karjalan kankahilla) --- "raataja rahanalainen", mainittu kylän velho, oli vastaikään -akkoineen lähtenyt lähellä olevan lammen rannalle niittämään, -vaikka myötäänsähän siellä ulkona vettä vihmoi ja umetti niin ettei -heinätyöstä ollut paljonkaan taikaa. Akalla, niin velhon akka -kuin olikin, oli siunatuksi lisäksi juuri lähtiessä alkanut kova -hampaansärky. - -Me istuimme kotvan aikaa ääneti, toverini lukien hiljaa itsekseen -Välskärin kertomuksia, jotka hänellä olivat matkassa, minä -tutkistellen vastapäätäni toisella puolella pirttiä istuvaa emäntää. - -Hänen tummat kasvonsa olivat laihahkot, mutta selvään saattoi arvata, -että ne joskus olivat olleet täyteläiset ja että kaunismuotoisen, -korkean otsan hipiä oli ennen ollut hienompi ja kasvot muutenkin -sileämmät -- ei ne nytkään karkeat olleet, mutta niissä oli muutamia -juovia ja juonteita, jotka puhuivat äänettömiä sanoja kärsimyksistä, -ja suuret, mustanruskeat silmät välähtivät toisinaan niin omituisesti -ja niistä oli silloin aavistavinaan hivuttavaa tuskaa ja elämän -suruja. Mutta muutoin näytti hän tuolla istuessaan villoja kartaten, -punainen karjalaisten vaimojen juhlapäähine mustatukkaisessa -päässään, näytti vielä veikeältä ja samalla hienotunteiselta -ihmiseltä. Minkähänlaiset hänenkin elämänkokemuksensa olivat olleet? -En niitä saisi tietää, saisin korkeintaan niihin syrjästä kurkistaa. -Aloittaakseni jotain puhetta kysäsin täydellisen hiljaisuuden -vallitessa yhä hämärtyvässä pirtissä: - --- Siinäkö ne olivat kaikki tämän talon lapset, jotka marjaan -lähtivät: poika ja kaksi pikku tyttöä -- kolmekko lasta vain? - -Ei kumpikaan, ei isäntä eikä emäntä heti vastannut. Isäntä pujotteli -välinpitämättömän näköisenä verkkokäpyä revenneen nuotansilmän -lävitse ja emäntä kyyristyi niin alas villavasua kohti, ettei voinut -hänen kasvojansa nähdä. Puukko hampaiden välissä virkkoi viimein -isäntä: - --- Siinähän nuo olivat -- meidän elossa olevat lapsemme. - -Emäntä istui taas suorana. Hänen kasvonsa näyttivät äskeistä -kalpeammilta. - --- On siis kuollutkin joku lapsi? kysyin enempiä tietoja haluten. - -Emäntä huoahti raskaasti: - --- On kuollut... mie olen _neljäntoista_ lapsen äiti! Hän sanoi sen -värähtelevällä, nääntyvällä äänellä kuni kuoleva. Ja sitten lisäsi -hiljaa: -- Yksitoista on minulta kuollut... - --- _Se_ teki vielä tässä toissa kevännä kaksoiset, ehätti isäntä -sekaan raa'asti sanomaan kääntymättä vähääkään pois työstään. - --- Ja nekin kuolivat? - -Emäntä parka piti vähän lomaa ennenkuin taas vastasi, näytti olevan -kuin karvas pala hänellä nieltävänä. Rykäsi heikosti kuni riutunut ja -virkkoi: - --- Toin'i kuoli ja toisen tapoin itse! - -Hänen äänensä oli sydäntäsärkevä; hetki oli liikuttava; ymmärsimme -hyvin ettei tuo nainen, joka näytti niin hyväntahtoiselta, mitenkään -ollut voinut tahallaan lastaan tappaa, luultavasti oli se tapahtunut -jostain kolkosta tapaturmasta. Ja nyt ymmärsin minä, miksi -tiedusteluni lapsista oli alussa ollut vanhemmille vastenmielistä ja -miksi varsinkin äitiin oli näyttänyt sattuvan niin aralle paikalle. - --- Eipä häntä tiedetä varmaan, itsestäänkö tuo kuoli, se kun -oli niin heikko lapsi, vai tuliko äidillään niin maatuksi, että -tupehutti vuoteeseen, lausui nyt isäntä harvakseen, mutta entisellä -karkeankovalla äänellä. - -Vaan surullisiin muistoihinsa herätetyn äidin silmissä kiilsivät -kyyneleet. - --- Itse tapoin, itse tapoin! vaikeroi hän kohtalonsa alle nöyrtyvän -äänellä. Lapsi oli vakassa, vakka oli sängyn reunalla, mie makoan, -aamulla katson: -- lapsi on kuollut... itse tapoin lapsueni! - -Hän, joka tätä puhui, oli herennyt kertoessaan työstään, kädet olivat -solahtaneet hervottomina ristiin helmoille ja silmää räväyttämättä -istui hän pirtin seinään nojautuneena. Hänen katseensa puhui -todellista surua... - --- Vaan jos se kuitenkin kuoli itsestään? - -Tämä lausuttiin pitkän vaitiolon jälkeen jonkunlaiseksi lohdutukseksi -ja äidin puolustukseksi meidän puoleltamme. - --- Jotka kuolevat tukehtumalla -- huoahti emäntä, -- niiden ne kyllä -sanovat menevän aivan mustiksi kasvoiltaan, ei tämä ollut mennyt, -tällä oli vain suun ympärystä mustunut. Illalla, ennen kuin maata -ruvettiin, muistan vielä vierahia olleen ja kaikin sanoivat: ei -tuo lapsi kauvan elä! -- Se kun makasi aina yhtä liikkumatonna ja -äänetönnä niin että tuskin huomasi sen hengittävänkään. Ja yöllä se -sitten... - --- No mitäpä siitä nyt enää, murahti isäntä partansa sisään. Häntä -nähtävästi kiusasi se että vaimonsa oli antanut vallan herkille -tunteilleen näin vierasten nähden ja kuullen. - -Keskustelu katkesi siihen. Istuimme hiljaa. Tuntui niin ikävältä. -Pienet ikkunat päästivät kovin vähän valoa pirttiin, ruudut olivat -sateesta himmeät. - -Hetken perästä kuului rymyä portailta ja lapset tulivat sisään, -palaten marjasta. - --- Katsho sie moamo, miulai on juolukoita! tuli nuorin lapsista, noin -kuusivuotias hoikkakaulainen ja riutuvanpunaposkinen tyttö äitinsä -eteen selittämään. Hänen silmänsä loistivat ilosta, kun hän laihalla -kätösellään tarjosi pientä tuohista, jonka oli puolilleen saanut -poimituksi noita sinisiä "koiranmarjoja". - --- He toatto, marjoja! sanoi keskimmäinen lapsista, Martti poika, -joka oli ollut mukana päivällisellä uimamatkallamme -- hän kun kuului -keväällä jo ensi kertaa järveen heittäydyttyä paikalla oppineen -uimaan -- ja joka meille hyvin vilkkaasti oli kertonut kylän poikien -keilanheitosta sunnuntaisin kotinsa kentällä, ja jota näistä kaikista -syistä pidimme reippaana poikana. - -Vanhin lapsista, Tatjana niminen tytönsuikura seisahtui ensin -kotvaksi aikaa keskelle lattiaa, laski sitten mitään mielialaa -ilmaisematta äänetönnä roppeensa pöydälle ja mennä kyhnytteli uunin -eteen märkiä ruojujaan riisumaan. - --- Ettekö mustikoita löytänyt? kysyi nyt isä. - --- Emmä löytänyt, kaikin juolukoita poimittih. - --- A missä työ olia? - --- Riunavaaran rintehessä, lammin takana, selitti poika, hänkin -pieksulöttöjään jalastaan päästellen. - --- A ettekö lehmiä nähnyt? tiedusteli äiti. - --- Ei nähty ei kuultu! - --- A ken nyt lehmiä etsimäh, kun niin vihmoo? huoletteli emäntä -ja kaasi lasten astioista juolukoita teevatiin, jota tuli meille -tarjoamaan: - --- Syöttekö marjoja, vierahat? - --- Kiitoksia vaan... marjat ne taitavat olla teille hyvää ruokaa -paaston aikana? kysyimme isäntään kääntyen. - --- Ainahan... huomenna se taas onkin paastopäivä. - --- Sitä ei silloin saa syödä minkäänlaista lehmänantimia eikä -lihaakaan -- vai miten? - --- Eihän sitä saisi... vaan olen minä tänä vuonna tämän pojan kanssa -lihaakin syönyt ja muutakin niinkuin tavallisesti... ka en ole -raahtinut poikaani kiusata, vastaili isäntä vähän häpeissään. -- Äiti -ja tyttäret ne kyllä ovat paastonneet, lisäsi hän rohkeana. - -Meitä ihmetytti ettei Larin isäntä, joka oli hevosenkin pyhittänyt -luostariin, ollut sen tarkempi uskontonsa sääntöjen noudattaja. - --- Joutavaa kai se onkin koko paastoaminen! uskalsimme nyt mekin -lausua ensi kertaa ääneen tällaisen mielipiteen ulkonaisista -menoistaan aran venäläisuskoisen väestön keskuudessa. -- Eihän -ihminen sillä autuaaksi tule, paastosipa tai oli paastoamatta, kunhan -vain pysyy kohtuudessa. - --- No sen minäkin olen havainnut, jotta saattaa se ihminen olla -hyvinkin harras ristimään ja pomiloimaan ja paastoomaan, vaan on -muuten elämälleen jos minkälainen, myönteli isäntä arkaillen, vaikka -emäntäkin oli siirtynyt pois pirtistä. - --- Niitä ei taida enää olla niitä vanhanuskolaisia täällä, jotka -pitävät eri ruoka-astiansa ja pelkäävät muiden niitä saastuttavan? - --- On niitä vielä starovieroja... eikö ole sattunut niissä taloissa, -joissa jo olette käyneet?... On se meidänkin talossa muudan semmoinen. - --- Tässäkö tässä, kukapa sitten? - --- Muori se on tässä talossa vanhanvierolainen... se ei ole nyt -kotosalla, kuului menneen tässä eilettäin tuonne takaliston -mökkiin... kyllä siitä on semmoinen hankaluus ja rasitus, ettei sitä -vain mielellään kärsittäisi. Eikä sitä ensinkään suvaittaisi, jos se -olisi joku itseämme nuorempi, vaan se kun on jo vanha ja vaivainen ja -lisäksi oma äiti, niin eihän sitä mikä raatsi... - --- Isännänkö äiti? - --- Ka niine... sehän se on. - -Kun oli kerran tullut puheeksi vieroseikat, oli meillä sopiva -tilaisuus tiedustella samalla niiden huhujen todenperäisyyttä, joita -joskus oli meidän maahamme kuulunut: että muka jossain Karjalan -sydänmailla piileksii ihmisiä, joilla on salaperäiset uskonnolliset -menot ja joista ei tiedä mitä ne ovat, kun ne kerran saatuaan jonkun -ihmisen pariinsa eivät ikinä enää laske pois ja joista sentähden -kammottavia juttuja rajaseuduilla liikkuu. - --- Ka on niitä semmoisia ihmisiä, selitti isäntä, on paljonkin -täällä Akonlahdella! Ne ovat niitä kaikista vanhimman-uskolaisia. Ne -eivät tunnusta keisaria eivätkä pappeja, siellä ei kasteta lapsia, -ei siunata, ei vihitä... Ja rikkaita ne pedot ovat... ja niillä -kuulestaa se usko olevan niin kummallista laatua että kaikki, jotka -vain niiden kanssa joutunevat kuin vähäisiin tekemisiin hyvänsä, -kääntyvät siihen... mikä hänessä sitten lieneekin tarttuvaisuus. - --- Tiedetäänkö sitten että on kukaan täältä heidän uskoonsa kääntynyt? - --- Ka miksi ei tiedetä -- tiedetään hyvinkin. Onpa esimerkiksi tuosta -toisesta talosta vanha ukon kämppä heidän luokseen houkuteltu -- -niitä rikkaimpia sinne enin tahtovatkin -- sekin ukko vei matkassaan -kolmesataa ruplaa ja siellä ne nyt pysyy. - --- Katosiko ukko sille matkalleen? - --- Sinne katosi! Sinne ne jäävät kaikki. Sieltä ei pois päästetä sinä -ilmoisna ikänä. Sillä ne kaiketi eivät sieltä pääse palaamaan, kun -kuuluu omalla verellään itsekunkin pitävän nimensä siellä kirjoihin -kirjoittaa. - --- Omallako verellään nimensä kirjoittaa! Liekköhän totta? - --- Totta se on... se semmoista on heidän uskontonsa. - -Emäntä oli keskustelumme aikana tullut pirttiin ja laitteli ruokaa -pöydälle. Hänkin sekautui keskusteluun näistä salaperäisistä eläjistä: - --- Ihan nuoria tyttöjäkin, viisi- ja kuusitoistavuotisia ovat sinne -houkutelleet. -- "Siellä startsain kera yksissä huoritah!" lisäsi hän -ylenkatseen ilme silmissään. - --- Vai semmoista se onkin väkeä? - --- Semmoista! Siellä elävät kuin eläimet... ja keisarille ei veroja -makseta. - --- Mutta kuka on oikeastaan nähnyt että miten ne siellä ovat ja -elävät? - --- Ka ei olla nähty sen paremmin kuin asumukset. Komeat kuuluu -niillä pirtit olevan. Vaan vieras jos sisään tulee, ei niin ketäkään -löydetä! Silloin ovat aivan tyhjät -- niillä kuuluu olevan sala-ovia -niissä. Niistä piiloon pujahtavat vieraan tullessa.. "Talvella hyö -niissä asutah, a kesäksi metsäh mennäh". Kesäksi heittävät pirttinsä -autioiksi ja kenen tahansa käytettäviksi, itse muuttavat erämaan -metsiin asumaan. - --- Pelkäävätkö henkeänsä kesäiseen aikaan enemmän? - --- Ka ei me tiedetä. - --- Ja maanalaisissa luolissako sitten elävät näin suvella, niinkuin -on puhuttu? - --- Metsäsaunoissa pahasissa ne elävät, ei taivasalla. - --- Entä mitenkä he elättävät itseänsä siellä salassa muulta -maailmalta. - --- Ka heillä on Piiteristä (Pietarista) elättäjät; sieltä ne ovat -itsekkin kotoisin ja sieltä heimolaisensa heitä avustavat. Talvisin -vedättävät salaisesti kuormittain tavaroita ja ruokavaroja. - --- Ovatko kruununmiehet heitä koskaan hätyytelleet? - --- Eipä ne niitä käsiinsä saisi, jos tahtoisivatkin. Eivätkä -uskallakaan, on niillä aseita: pyssyä, miekkaa, kirvestä -- tappavat -pirut. Tässä kerran -- olikoon se toissa talvena -- olivat kuitenkin -saaneet kiinni muutaman. Kahleissa kulettivat poikkeen... se oli -ollut ihan ummikko (venäläinen). Vaan ei ne olleet siltä mitään -urkituksi saaneet että mikä sinä olet ja missä ne muut ovat, tukkinut -oli lempo leukansa eikä sanaakaan niille vastannut. Ja oppinut se oli -ollut sekin, niinkuin ne kaikki kuuluvat olevan... - --- Oppinut? - --- Ka niin... sillä oli ollut kirjoja toista hevoskuormaa!... muuta -ma heistä en tiedä. - -Ulkona oli sillä välin taas ruvennut virtanaan vettä valamaan ja -raataja muijineen tulla toposteli nyt pirttiin. Isonpuoleinen mies -oli hänkin, mustapartainen ja likasenkeltaiset kasvot. Jaloissa oli -hänellä tavattoman suuret virsut, joiden pieluksista pisti esiin -jalkojen ympäri käärityitä likaisia riepuja. - --- Vettä rupesi vihmoman, ei nyt saata raataa -- tulimma pois, -jutteli hän lautsalle istahtaen. Hänen akkansa tulla ulisi perässä ja -istuutui pimeimpään nurkkaan pidellen leukojaan: hammasta näet yhä -särki ja oikean puolen poski oli turvoksissa. - -Toverini ehdotti osaaottavasti, että muija panisi piipunöljyä tahi -tupakkaa kipeään kohtaan koetteeksi, eikö kolotus herkeäisi, vaan -muija ei ollut kuulevinaankaan, ruikutti ja voivotti vain niin että -me tulimme sangen alakuloiseen mielentilaan. - --- Ruvetkaa syömäh! toimitti emäntä päivätyöläisilleen. - --- Raatajat istuutuivat kahden pöytään; akaltakin itkua helpotti -tämän maailman hyvyys. - -Ilta oli jo hyvin hämärä, sateli lakkaamatta. Me näimme ihmeeksemme -ettei meille illallista tarjottukaan -- emmekä sitä liioin -kaivanneetkaan. Puolisiksi olimme saaneet sienikeitosta... - -Isäntä virkkoi ovelle astellen: - --- Lähetäh, vierahat, sintsih makoamah -- läkkäm tästä kaikin! - -Sintsiin eli eteläiseen kokoontuivatkin pian kaikki: isäntä, emäntä, -lapset ja raataja muijineen. Meille osoitettiin nurkassa erityinen -sänky, jonne peräkkäin ryömimme. Muut asettuivat aivan liki meitä -lattialle makaamaan, millä oli mitäkin rääsyä allaan ja yllään jotta -olisi pehmoista ja lämmintä. Me tosin emme -- pilkkopimeä kuin oli --- tienneet mitä meillä oli allamme ja minkä siivoinen vuode mahtoi -ollakkaan, mutta kun talonväki näin oli läsnä, niin ei sopinut -semmoisia seikkoja tutkia -- kohteliaisuudesta. Kun sintsin ulko-ovi -oli vedetty kiinni, vallitsi makuukammiossamme synkkä pimeys. - -Yhtäkkiä tuntui lehmä ynähtävän jossain aivan läheisyydessämme. -Toverini vähän säikähti, mutta isäntä sai siitä aihetta kotvaksi -aikaa makuultaan puhelemaan Karjalan navettain muka suuremmasta -mukavuudesta meidän maamme navettoihin verraten: - --- Kun on läävä saman katon alla niinkuin meillä, niin on helppo -lehmät sinne hoitaa: ei tarvitse lähteä pakkaseen ja kinokseen -talvipimeällä päreiden kanssa kaahlimaan. - -Oli ollakseen nyt niinkuin Larin isäntä sen sanoi, mutta toverini -kanssa olimme kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin eri mieltä kuin -isäntä; -- läävän läheisyys oli meistä tälläkin hetkellä vähän liian -mukava -- muutamista erityisistä syistä... - -Isännän puhe katkesi kuorsauksiin ja hän taisi suloisesti nukahtaa -näihin navettaihanteisiinsa. Mutta likinnä sänkyämme maata röhötti -raataja, tuo kylän velho, sekä hänen muijansa, jonka ukina kuului -myöhäiseen yöhön saakka. - -Luulin jo kaikkein nukahtaneen, kun kuulin emännän vienosti -kuiskaisevan vieressään makaavalle pojalleen: - --- Kuule sie Martti, tiiätkö sie tään toisen vierahan nimeä? - -Höristin korviani kuullakseni tiesikö poika minun nimeäni. Mutta -arvatenkaan ei hän sitä tiennyt, koska äiti heti kuiskasi perään: - --- Se on Ilmolin'i... ja tään toisen nimi on Juuso eli mikähän lienee -ollut (Toverini nimi oli Justus). - -Sitten oli taas kaikki hiljaa ja minä käännyin toiselle -kyljelleni nukahtaakseni. Se oli omituinen tunnelmasarja kaikkien -edelläkuultujen kertoelmien jälkeen; varsinkin emännän surullinen -kohtalo oli painunut syvemmin mieleeni: kymmenen kuollutta lasta ja -yksi tukehtunut... neljäntoista lapsen synnyttäjä... minkälainen -aviokumppani oli mies?... sitten: isännän ihmeellinen parantuminen... -luostariin luvattu hevonen... metsässä piileksivät lahkolaiset... -verellä kirjoitetut nimet... -- voi, mitä kaikkia elämäntarinoita -kätkivätkään nämät kovanonnen syrjäiset erämaat! Ja tämä oli -kanteleen vanha kehto ja Väinämöisten muinoinen kotimaa! -- Täältähän -oli Lönnrot aarteensa kerännyt. Täältä olivat Ainot armaat astuneet -ja siskoiksi veen kaloille vierineet, täällä Mielikit myhäilleet; -täällä oli Sampo taottu... "Oi Karjala, muistojen maa!"... - -Näihin sekamelskaisiin aatelmiin vihdoinkin nukahdin. Unen läpi -kuulin, kuinka keskiyön aikaan rajusti alkoi sataa vettä. Koko -sintsin katto romisi ja pauhasi kuin hätärumpu. Ja tähän rummutukseen -minä uudelleen uinahdin. - -(1896) - - - - -Riisuttu riemuni - - -Oli se ollut koko surkea suvi! Kesä oli tullut niin myöhään että -jäät vasta juhannusviikolla olivat järvestä lähteneet ja vasta -heinäkuussa oli saapunut oikeita kesäisiä päiviä. Silloin oli -ollut niin lämmin ja tyyni että tahtoi sulaa, ihmiset läähättivät --- eläimet läähättivät, vesi järvessä lämpeni kuin tulen alla, -öisinkin osotti lämpömittari yli kaksikymmentä astetta. Eikä sateen -pisaraa pirahtanut taivaalta... Mutta niitä päiviä kesti ainoastaan -kaksi viikkoa, tuskin sitäkään. Siihen se loppui oikea kesä, tuulet -pyörähtivät pohjan ja idän puolelle, ilma kävi koleaksi, alkoivat -sateet. En uskonut silloin että semmoista säätä kestäisi läpi koko -suven. Satoi heinäkuun loppuun, satoi syyskuun... - -Milloinka purjehtia? - -Milloinka keinua hilpeässä etelätuulessa tai leppoisella -lännettärellä kotijärven aalloilla, niinkuin muina kesinä? Ottaa -purjeen täydeltä tuulta tuutimeensa, lentää kuin valkosiipinen suuri -lintu uljasta ulappaa -- nenitse niemien, vieritse vesakkorantaisten -saarten, lomitse kärisevien karien ja luotojen, joilla luhtaheinä -heiluu... Kun aina vaan umetti ja vihmoi, ja taivas yhtenään hulmuili -uhkaavissa uleissa! - -Tosin syyskuu oli lämpimämpää ja tuuli asuskeli etelänkorvalla, -mutta sitä enemmän satoi vettä. Jos joskus seestyikin, niin kesti -sitä vain kotvan. Kun luulit jo saaneesi hymyilevän poudan ja olit -lähdössä vesille, niin jo, ennenkuin rantaan kerkesit, romautti -niskaasi kovan löylyn... Mistä ihmeestä se tuli? päivittelit sinä -vihastuneena, sillä et ollut huomannut, milloin taivas jo lientyä -ehti. Ja purjehtimaan lähdöstä ei tullut mitään... Epävakaista -oli sää, toisinaan tyynti, toisinaan nosti ankaran myrskyn -- ei -ollut hyvä lähteä yksikseen isolle seljälle. Ne ovat vaarallisia ja -puuskapäisiä nuot sisäjärven tuulet. Ne tulla tuhahtavat tohisten -mantereen suojasta, karkaavat mustina paholaisina kuusikon takaa, -ryntäävät repien ja ulvoen korkeisiin siipipurjeisiin -- keiskis! ja -silmänräpäyksessä paiskaavat paattisi kumoon. Kyllä minä ne tunnen ja -siksi olen varovainen, vaikka en suinkaan ole pelkuri purjehtimaan... - -Nelisen, viitisen kertaa vain oli tullut purjehdituksi; sen verran -että oli tuntenut hiukan tyydytystä intohimolleen ja saanut oikein -hengittää... - -No, olihan sitä siinäkin. Mutta vielä olisi mieli tehnyt edes kerran -tuonne aaltojen harjoille kiikkumaan. Saada suloisessa levossa -nojautua peräsintä vastaan, jota käsi voimakkaasti pitelee... uneksia -siinä olevansa ritari, jota taivaan tuuletkin kunnioittavat, kun -näkee purren uljaasti kallistuvan vesirajaan asti, mutta kantaa -povessaan varman vaiston ettei kuitenkaan vielä kaadu... Ja kuulla -alati räiskivän kohinan kokasta, joka korkealle kohoten halkoo -vaahtopäisiä laineita, kuulla sitä korpimaan aaltojen laulavata -loisketta ja tuutia, tuutia... - -Ei ollut sallittu, ei ainokaista kertaa! - -Syksy oli tullut sitä tilaisuutta vartoessa, lehtipuut olivat jo -kellastuneet, sade ja myrsky kiskoi niitä joka päivä tuhansittain, -miljoonittain alas. Oi sitä surullista näkyä! Ne lentää lepattivat -pitkän matkaa tuulen mukana, kunnes takertuivat kanervanvarsiin, -ryöpsähtivät niistä kuin ammutut lintuset maahan... nurin niskoin -varsien väliin ja jäivät väristen makaamaan maankamaraan, jossa -sitten vähitellen mustuivat ja mätänivät... - --- Ne paatin purjeet pitäisi välttämättä korjata pois, -- puhui -isäni useinkin, kun aamiaispöydässä istuttiin ja päivä oli entiseen -tapaansa alkanut ikävällä sateella, jonka kosteus tunkeutui -huoneisiinkin ja teki mielialan raskaaksi. - --- Antaahan olla vielä -- minä aijon tästä vielä purjehtimaan! -vastasin minä aina totuttuun tapaani ukon huolestuneeseen -huomautukseen. - --- Purjehtimaan?!... Tämmöis... - -Isäni ääni oli epätoivoinen ja vähän pilkallinen. Yhden ainoan kerran -oli ukko itse koko suven kuluessa saattanut olla mukana pienellä -purjehdusretkellä. - --- Niin, jahka tästä ilmat selviytyvät ja tuulet tasaantuvat! väitin -minä koettaen näyttää niin toivorikkaalta kuin mahdollista. - -Ja purjeiden poiskorjaaminen jäi yhä toistaiseksi. Sellaisten -keskustelujen perästä heitin sadeviitan hartioilleni ja kuljin alas -rantaan katsomaan, oliko purjeilla todella pahakin hätä siellä -sateessa ja oliko itse paatti pysynyt paikallaan yöksi nousseessa -myrskyssä... Paikallaan se aina oli, itse olin sen lujasti sekä -keulasta että perästä köysillä tiukottanut laiturin suuriin kiviin; -se kiikkui hiljakseen aallokossa komeasti kohoillen harmajaa -taivasta vasten punaisine mastoineen ja keularaakoineen. Eikä ollut -päässyt pahasti hankautumaan koskaan, vaikka ei ollutkaan oikeita -"viilareita". Hyvässä suojassa se tuulilta oli siinä rantahietikon -ja laiturin välissä, mihin ainoastaan etelätuulen laineet pääsivät -hyökyinään. Mutta purjeet olivat likomärjät ja vettä oli yli -pohjateljojen... - -Vaan rakas se on minulle noinkin. Leveällä äyskärillä alan viskata -vettä järveen, seisten itsekkin pieksusaappaineni läikehtivässä -lammikossa... Minusta on veden viskaaminen tästä venheestä mieluista -työtä, joka virkistävästi vaikuttaa ruumiiseen ja sieluun. -Mutta purjeita en minä voi saada kuiviksi, vaikka ne nostankin -"pirkkelillä" ylös liehumaan ja jään laiturille vartomaan... Silloin -samassa tulla sorisee taas sadekuuro eivätkä ne ole ehtineet -kuivahtaakkaan. Ne ovat alituisesta märkyydestä mustenneet ja raskaat -niinkuin lyijy. Ei suotta isä pelkää niiden homehtuvan. Purje-parat... - -Mutta en niitä vielä henno pois korjata, en raahdi irti ottaa hyvästi -kiilatuita mastoja ja pyöriinsä taitavasti pujotettuja vetonuoria, en -vaikka mikä... Sehän olisi samaa kuin sanoa hyvästit purjehdukselle, -ainoalle armaalle, joka täällä kaukaisessa sydänmaassa henkeäni -ylläpitää! Jätän purren vielä koskematta, jätän purjeet paikoilleen, -märkinäkin. Ehkä huomenna on vihdoin sopiva sää, myrsky laantuu ja -aurinko paistaa, ehkä huomenna saattaa purjehtia?... - -Ei saattanut huomenna, ei ylihuomenna, eikä yhtenäkään -seuraavistakaan päivistä. Yhä vain satoi, satoi ja satamasta -herettyäkin satoi... - --- Voi voi, etkö sinä vieläkään ole ottanut irti niitä paatin -purjeita? tuskaili isäukko sitten eräänä aamuna taas minulta -tiedustellen. -- Nehän ihan mätänevät sinne rantaan! - --- Ne ovat vanhastaankin pilalla, arvelen minä, keksien verukkeita -viivyttelyyni. -- Ne eivät siitään pääse enää pahemmiksi, vaikka -kuinka kastunevat. Tulevana kesänä saapi jo laittaa uudet purjeet... - --- Mutta näethän sinä itsekkin, ettei nyt enää tule purjehdusilmaa, -miks'et ota niitä pois? Nythän on jo lokakuu menossa, kohta tulee -talvikin ja järvi jäätyy. - -Parasta että nyt heti menet niitä ottamaan... - --- En hennoisi isä, en hennoisi _vielä_... mutta olkoon! minä lähden! - -Ja sadetakki hartioilla vaellan taas kotoiseen rantaan, jossa joka -päivä olen käynyt, Minusta on ilma suloisen leppoinen, vaikka onkin -sateinen. Rantatie on täynnä vesilammikolta, jotka roiskahtelevat -pieksujeni alla -- mutta se on hauskaa. Koivut ovat jo paljaat -lehdistä, pihlajanmarjat kimaltelevat tulipunaisina... Vai niin, -ajattelen siinä astuessani tuota lyhyttä virstanmatkaa, nytkö siis -täytyy mennä purjeet ottamaan. Nytkö alkaa se minun kaikista synkin -syksyni? Mutta kun saavun rantatörmälle ja sitä alas laskeutuessani -näen paatin uljaana kohottamassa mastojaan siinä mainiossa -valkamassa, syntyy minussa epäilys, otanko purjeita vieläkään. Onhan -se koko rantaman kaunistus tuo paatti, koko ylimaan järven ylpeys -ja kunnia, sillä se on _ainoa_ laatuaan monenkymmenen peninkulman -alueella täällä sisämaan vesillä, jossa vain tervapaltamot -viilettelevät. Usein on isä-ukko itsekkin näinikään tähän rantaan -laskeutuessaan sen nähdessään täydessä taklaasissa uljaana ja -houkuttelevana, leikillisellä kerskauksella huudahtanut että: - --- Kenenkähän se lienee tuo komea purjevene tuossa rannassa? -- -Ja kun silloin hänen poikansa ovat viitanneet paatin valkeaksi -maalattuun airoon, jonka pyyryssä paistaa mustaksi poljettu -nimimerkki: A. B. C, niin on ukko hyvillään hymähtänyt ja ylpeästi -lausunut: - --- Jaa, se näkyy olevankin minun! -- Hänen! hänenhän se on, isä-ukon! -Hän se sen on kerran maailmassa vedättänyt kolmattakymmentä -peninkulmaa aina merimaista asti, jossa se on tehty, hän se on sitä -joka kevät heleillä väreillä maalaillut ja siihen kaikellaisia -mukavuuksia tehnyt ja teettänyt. Ja mikä pääasia: -- hänhän sitä -ennen on vesilläkin hallinnut ohjaten koko pappilan perhettä ja -kesävieraita raitistaville huviretkille ylimaan jylhänkauniisiin -seutuihin. Ne ovat menneet hänen loistokautensa; "laivan ensimmäinen -perämies" on vanhennut, ja pojat, entiset "matruusit", ovat perineet -hänen virkansa, mutta pojat ovat enää harvoin kotona kesillä, ja -paatin käyttäminen on vuosi vuodelta jäänyt vähemmäksi; onpa se -eräänä kesänä maannut virattomana maallakin -- silloin kun sen suurin -suosija on ollut poissa. Minun hoitooni on se sitten vähitellen -jäänytkin, minun vastuunalaisuudellani on isäukko sen taipunut -kesiksi vesille lykkäyttämään, mutta aina on hän silti ollut arka, -etteivät _muut_ sitä osaa oikein hoitaa, ja aina kun olen mennyt -ilman häntä purjehtimaan on hän luottamattomana lausunut: "mitenkä -_sinä_ osaat purjehtia, joka et _näe_ mitään? ja kunhan sinä et vain -laskisi sille Joutenniemen karille!" No, hänellä nyt on ollut aina -pieni ylpeytensä ukolla tästä omasta purjehtimistaidostaan, kun on -kimnasistiaikoinaan ennen seilannut itse merta -- Oulusta Iihin ja -sieltä takaisin... - -Näitä muistellen saavun rantalaiturille, näen että yön aikana paatin -pohjateljot taas ovat peittyneet runsaalla vedellä, hyppään sinne -alas vihreiden laitapenkkien päälle ja rupean ensi työkseni tapani -mukaan viskaamaan. Sitten alan tunnustella purjeita. Mikäpä ne olisi -kuivannut -- sykkyräiset, marjat rääsyt. - -"Pois ne täytyy ottaa, ei auta enää viivytellä!" - -Ja minä karkaan ensimmäiseksi halkaisijapurjeen kimppuun, haen -kouraani sen nostonuoran ja aijon vetää purjeen säälimättä alas -etumaston nokasta, jonne nuora on kiipeämällä pujotettu. Mutta juuri -samalla kun tartun nuoraan, tarttuu tuulikin märkään purjeeseen, tämä -hulmahtaa levälleen, pullistuu pyöreäksi ja hiukan kallistuen tekee -paatti köysiinsäkin kytkettynä pienen ryntäyksen hankavastaiseen... -Se näyttää niin hauskalta tuo, se tuntuu niin sykähyttävän uljaalta! --- ja se, mitä juuri olin tekemäisilläni, jääkin tekemättä. Minä -en _voi!_ Kuukauteen en ole saanut purjehtia ja näinkö heittäisin -hyvästit lemmikilleni? Ei se olisi _oikein_... - -Ja samalla olen tehnyt päätökseni: - -"Nyt on oleva eropurjehdus, jäähyväispurjehdus!" - -Nyt ei paljon sadakkaan ja tuuli on paraiksi virkeä... Jätän -halkaisijan lepattamaan valmiiksi edeltäpäin ja riennän ylös -vaaralle, sillä haluan välttämättä isäukonkin mukaan. Läähättäen -syöksen minä ukon kamariin: - --- Hei isä, lähdetäänpäs viimeisen kerran purjehtimaan! Raakapurje on -jo nostettu! - -Ukko naurahtaa ensin katkeransekaisesti, kuunnellen kummastuneena -minun iloista esitystäni: - --- Nytkö? sanoo hän. -- Siellähän sataa? - --- Eipä sadakkaan, pian rantaan!... - -Mutta, oi kova kohtalo -- hän viivyttelee ja aprikoi, kunnes -tosiaankin taas rupeaa satamaan. Ja sataakin ankarasti ja tuuli -nurkissa vonkuu. Siellä on melkein myrsky järvellä. Mahdotonta -purjehtia... - -Olen masennetulla mielellä. Ilta pimenee ja yhä sataa, koko yön -romisevat katot ja kun aamulla herään, niin aamullakin taas sataa. -Siunatkoon sitä surkeutta! - --- Voi sinua, kun et korjaa pois niitä paatin purjeita... - -Tämä ei käy enää päinsä näin! Luonnon kirous lepää raskaana meidän -päällämme. Koko pitäjästä kuuluu valituksia tavattomista sateista, -jotka turmelevat viimeisenkin hallalta säästyneen viljan, estävät -perunannoston ja riihenpuinnin, Koittavat ja märättävät kaikki -- -herroilta ja talonpojilta. Purot ovat tulvillaan, niityt vetten alla, -ison järven vesi on kovasti noussut ja nousee nousemistaan... - -Siis minun täytyy vihoviimeinkin se tehdä. Siis minun täytyy luopua -_toivosta_, joka kauvan on minua elättänyt -- ja mennä todentotta -ottamaan irti ne paatin purjeet. - -"Nyt -- heti paikalla"!... - -Siellä alhaalla rannassa käy kova pauhu ja loiske ja ilkeästi pieksää -sade kasvoihin. En silmänräpäystäkään enää tehtävääni epäile; minä -kiskon ja raastan, irrottelen ja kirvottelen -- nuoran nuoralta, -kappaleen kappaleelta... Ensin halkaisija neljine nuorineen, sitten -raakapuu, sitten etumasto reijästään, sitten etupurje, jonka -liepeessä seisoo kerran kirjoittamani sanat: "Pois edestä!", sitten -isomaston puomi rihmoineen ja väkipyörineen, sitten itse isomasto -kiiloineen ja jalusnuorineen... Surullisesti vongahtaa nuora -turpuneen kehrän alta läpi vedettäessä, kolkosti kalahtaa raskaan -isomaston tyvi onttoa laituria vasten, kun sen siihen ponnistaen -kannan ja alan riistää suurpurjetta katajaisista renkaistaan... -No putoavat toinen toisensa jälkeen maahan, purje solahtaa kuni -hame solakan neitsyeen ruumiilta, ja paljaana ikäänkuin häveten -alastomuuttaan jääpi suurmasto punaisena syliini... - -"Mun neitsyeeni, mun lemmityiseni, anna anteeksi että näin sua -kohtelen, mutta semmoinen on luonnon laki ja kohtalo tahtoo että -sinut vihdoinkin riisun! Sillä alituiset myrskyt minut siihen -lopultakin veivät, vaikka sitä pidättelin ja viimeisiin asti toisin -toivoin ja unelmoin. -- Nyt on se unelma häipynyt ja se toivo on -murtunut... Jää hyvästi!" - -Se oli tapahtunut, purjeet olivat otetut irti ja mastot pois. Ja -ikäänkuin tapettu vesilintu, jolta kaula on retkahtanut alas, jäi -paatti aalloille avutoinna keinumaan ja odottamaan kunnes sen raato -vedestä nostettaisiin. Ranta, jonka suuri elon merkki se oli ollut, -jäi myös kuni autioksi ja kuolleeksi, ja alakuloiseksi muuttui -koko seutu. Ja alakuloisena astelin minäkin sieltä pois ja tulin -syyssateessa kastuneena kotiin, jossa ensi sanakseni salin ovesta -sisään astuessani sanoin kahvipöydän ääressä istuvalle kotiväelle: -Nyt se on tehty. - -Ja he arvasivat ilman pitempiä selityksiä, mitä olin tehnyt... Mutta -ulkona pimeni ilma kuni yöksi, ja suhisten lankesi lokakuun sade -tulvanaan pitkin pihaa ja peltoja. - -(1899) - - - - -Kaalikatu n:o 22... - - -"Kaalikatu n:o 22, paraatikäytävä, ens. porras ylös, ovi vasemm.: -neiti Karoliina Kanalin". - -Tässä se siis on. - -Kääräisen rutistuneen "Pääkaupunginlehden" kontettuneilla käsilläni -kokoon, pistän sen palttoon taskuun ja nousen ylös paraatiportaita. -Luen ovikyltistä suurilla kirjaimilla kaiverrettuna: - - KAROLIINA KANALIN. - -Nimi herättää mykkää kunnioitusta. - -Pidätän henkeäni ja painan soittokelloon -- kling klang. Kuulen -askeleita, keveää sipsutusta... kova rasahdus ja ovi lennähtää auki. -Avaaja on näköjään palvelustyttö. - --- Onko tässä huonetta? kysyn minä koneellisesti tätä ylioppilaan -ijankaikkista ja kuitenkin aina uutta asiaa. - --- Juu, kyllä meitillä on; minä käyn heti sanomassa tykö -röökkynälle... - -Ja palvelustyttö, nähtävästi hämeetär, lipsahtaa samaa vauhtia -takaisin sekä jää "kulissien taa". - -Neiti, s.o. itse emäntä, ilmestyy tuossa tuokiossa salin ovesta -mystillisen hämärään koridooriin ja pyrähtää puoleksi lentämällä, -puoleksi juoksemalla aivan nenäni eteen. Tapaan itseni kumartamassa -hänelle ja taas kysymässä tuon saman: Onko huonetta? - --- On huoneita, on kaksikin! on huoneita -- alkaa hän liukkaasti -rallattamalla -- minkälaista te haluatte? Olkaa hyvä, käykää sisään, -tulkaa tänne! On meillä huoneita... Minun nimeni on Karoliina Kanalin --- mikäs herran nimi on? kysyy hän äkkiä tuiki tutkivasti, avatessaan -ovea ensimmäiseen tarjona olevaan huoneeseen. Minä, ällistyneenä -harvinaisesta kysymyksestä, änkytän vastaukseksi että "mitä neiti -minun nimelläni tekee, eihän tässä viel...?" - --- Ei, ei, tpruu takaisin -- älkää astukokaan sisään, vaan sanokaa -nimenne ensin: -- _sanoinhan minäkin omani!_ tiuskahtaa hän -sanomattomalla naivisuudella. -- Minun tarvitsee tietää nimi, minä en -uskalla ottaa vastaan ketä tahansa, sitä ei tiedä... - -Ja hänen kasvonsa näyttävät sangen salaperäisiltä. - -Jonkun sekunnin hiljaisuus vallitsee, kunnes minä päästäkseni -hullunkurisesta asemasta -- ja huonetta vilkaisemaan, sanon nimeni. - --- Ai, kyllä minä tiedän! huudahtaa hän nimeni kuultuaan, ja aivan -kuin se olisi päätetty asia, riehahtaa hän lisäten: -- _Teidät_ minä -otan vastaan! Te olette Pohjanmaalta, minä tunnen teidän sisarenne... - --- Minunko sisareni? kysyn minä kummastuksissani. - --- Niinpä niin, Riihimäellä minä häneen olen tutustunut... - --- Ei minun sisareni ikinä ole oleskellut Riihimäellä. - --- No, se on sitten ollut joku toinen, vaan sama se... kyllä minä -teidät kuitenkin nyt otan vastaan, koska te olette Pohjanmaalta. -Nähkääs: minä olen itsekkin Pohjanmaalta -- Ylikiimingistä, -Ali-Kanalan kartanosta -- kyllä minut jokapaikassa Pohjanmaalla -tunnetaan!... Ja kyllä minä nyt teidät kerrassaan otan vastaan, -käykää sisään vain tänne salonkiin ja istukaa... Oletteko -ylioppilas?... Vai niin, jahah, kyllä minä teidät... haluaisittekos -asua kuinkakin kauvan?... jahah... jassoo, se sopii ja passaa... -niin, kyllä täällä minun luonani on asunut maistereita, vieläpä -tohtoreitakin. Tunnettehan tohtori Heimo Hellénin?... Jaa, -kyllä hänet tunnetaan, kysykää vain keltä tahansa Suomettaren -konttoorissa... ja hänkin on ollut hyvin tyytyväinen... Suokaa -anteeksi, sanoi hän taas äkkiä käyden tuiman tutkivaksi, vaan minulla -on tapana ottaa edeltäpäin selko hyyryläisteni elämästä: käypikö -teidän luonanne paljon vieraita? - --- Ainahan niitä... joitakin, miten sattuu, vastasin minä ja olisin -jo ollut valmis lähtemään pois, jos se olisi käynyt päinsä. - --- Niin, nähkääs, lipsutti neiti puhellen: -- en minä voi ottaa ketä -taliansa vastaan... sitä ei tiedä minkälaisten kanssa sitä joutuu -tekemisiin. Ja kyllä meillä on lääkäri, joka osaa tarkastaa... niin, -suokaa anteeksi, mutta minä tahdon myös tietää, käyttekö te... -- -Vai niin, vai niin, suokaa nyt anteeksi, se on hyvä, kyllä minä -otan vastaan... Ja täällä on asunut maisteri Kivihiili, tunnetteko -hänet?... Vai niin että nimeltä vain... jaa, hän on kreikan opettaja -ja hän on asunut tässä samassa huoneessa... tuota mitenkä se on: -pidättekö _lujaa_ elämää? - --- Mitä neiti tarkoittaa? kysyin minä, nuorena filoloogina ja -Kotikielenseuran jäsenenä huvitettuna epätavallisesta lauseparresta. - --- Niin no, riensi hän selittämään, ymmärrättehän nyt, että jos -teidän luoksenne tulee tovereita ja te siellä juotte olutta ja -huudatte... jaa, kyllä minä tiedän... -- Vai niin, no se on hyvä... -kyllä minä mielellänikin teidät otan vastaan... Tulkaas minun -perässäni, niin näytän teille toisenkin huoneen, se on erinomaisen -sievä ja nätti kammari ja siinä on asunut maisteri Dynamit... Älkää -nyt pahastuko että minä kuljetan teitä näin monen huoneen läpi -- -kyllä sinne on erityinen sisäänkäytävä pihalta... - -Me vaelsimme todellakin monien komeroiden läpi, ja minusta ne -haiskahtivat vähän siivottomilta. - --- Tässä se nyt onkin! sanoi neiti riemuitsevasti kun saavuimme -kylmään kyökkietehiseen, josta näkyi ovi pihakamariin. -- Ja -katsokaapas, siinä on _senkin_ maisterin visiittikortti ovella: - - DANIEL DYNAMIT - filos. maist. - -Minä katselin nimikorttia suuremmalla kunnioituksella kuin sitä -kamaria, joka sen takaa silmieni eteen avautui. Sieltä tulvahti -nimittäin vastaan löyhkäävän paksu ilma, ja pahoin pehnatun sängyn -laidalla istui kaksi juronnäköistä olentoa, mies ja nainen, -satunnaisia matkustavaisia -- kuulin ma -- ja kotoisin, niinkuin -neiti kehahti, "Limingan rikkaimmasta kartanosta". - --- Tämä on oikea lukuhuone kaunis ja valoisa... jatkoi neiti -esityksiään. - --- Mihinkä hintaan? kysäsin välinpitämättömästi jotakin sanoakseni. - --- Jaa, 75 markkaa kuussa -- onhan teillä omat lakanat?... eikö -olekkaan!... kyllä se on tavallista... mutta tulkaapas näitä portaita -katsomaan! huudahti hän rientäen ulos kamarista ja heittäen huoneen -enemmän esittelemisen sikseen. -- _Näin_ kauniit portaat! - -Portaat olivat itse asiassa pahanpäiväiset, käppyrät ja kuluneet -puuportaat. - --- Näitä kyllä saattaa... huudahteli neiti hypellen kuin harakka -muutamia astimia alas ja ylös, näyttääkseen minulle, kuinka -erinomaisen mukavat ja lujatkin ne olivat nuot "kauniit portaat". -- -Näitä portaita ovat astelleet _maisterit ja tohtorit_ -- jaa, vieläpä -_professoritkin!_ lopetti hän ylistelynsä suurella innostuksella, -tehdäkseen oikein valtavan efektin siihen, joka oli vain pelkkä -"siivis" ilman akateemisen viisauden-pöllön pöyhkeitä siipiä. - --- Vai niin, no miten tahdotte, sanoi hän sitten hiukan pettyneesti, -kun huolimatta kaikesta hänen ylistelystään en voinut lausua -erityistä ihastustani -- en huoneesta enkä edes portaista. - -Me kuljimme jälleen läpi monien huoneiden ja minulla oli halu pian -päästä kadulle. Mutta ruokasaliin päästyään neiti Kanalin taas -itsestänsä innostui puhelemaan niin, että oli mahdoton hänestä päästä -erilleen loukkaamatta kohteliaisuuden välttämättömimpiä vaatimuksia. - --- Minkälaista ruokaa minä pidän? kysyitte te. Niin, jaa, ei meillä -mitään ylellistä ole... joka päivä on biffiä, joka toinen päivä on -puuroa -- pidättehän puurosta?... niin, aamusilla puuroa survotuista -kryyneistä, tiedättekö, se on oikein hyvää... ja puolisiksi saatte -semmoista soppaa, jossa on plummonia... viisi kuusi plummonaa voitte -saada yhdellä kerralla, ja kyllä niistä ovat tohtorit ja maisterit -pitäneet... ja iltasilla on ylösleikkauksia ja teetä... onpa -maitoakin! (juuri näin hän sanoi) -- kahdessa kannussa; toisessa -on kuorimatonta maitoa ja toisessa kuorittua maitoa... niin: ei -meillä mitään ylellistä ole... Kylmäkö? -- se ensimmäinen kamariko? -Hyvä herra, tulkaapa katsomaan, tässä on Celsiuksen lämpömittari ja -me lämmitämme aina niin että on jemttiin 18 astetta -- me olemme -hyvin säntillisiä... Vai niin, no... nythän tiedätte... Jassoo, -te menette... huomasi hän vihdoinkin. Piaanoako, joka häiritsee? -tiedustatte te? Niin, tässä toisella puolella koridooria asuu neiti -X. ja kuulkaas: hän on Helsingin paras soittajatar, mutta ei hän -soita muulloin kuin iltasilla, hyvin harvoin, niin, hyvin harvoin, -mutta silloin -- niin hurmaavan kauniisti!... - -Nämät viimeiset sanat huudettiin kuiskaamalla ovessa kun jo aika -hamppua olin menossa alas paraatiportaita. Vasta alas kadulle päästyä -herkesi sanatulva minua saartamasta ja silloin vasta sain suunvuoron -huutaakseni hyvästit neiti Kanalinille, joka yhä seisoi ylhäällä -portaitten päässä ja kotkotti kuin kana. Kuulin oven kopsahtavan -kiinni takanani ja sitte vihdoinkin oli kaikki hiljaista... - -Vedin rintani täydeltä pakkasta talvi-ilmaa keuhkoihini, puhalsin -sieramistani jotain ummehtunutta "kanamaista" ja tapaillen -rutistunutta sanomalehteä taskustani riensin kiireesti pois -Kaalikadulta -- uutta, jos mahdollista mieluisempaa asuntoa itselleni -etsimään. - -(1896) - - - - -Kirottu Helsinki! - - -Ei tule talvea Helsingissä -- yhä suhuuttaa vain sitä samaa, sitä -ijänikuista -- sitä siansilmistä, sumuista, pimeätä, vesivellistä -syksyä... - -Jos pikkusen pyräyttää -- kohta taas sulaksi hyräyttää; jos pakastaa --- niin lakastaa; jos kannella ulapat peittää -- pian tuuli sen rikki -taas heittää. Ikuinen valehtelija ja varas tämä talvi... - -Raskaaksi painaa mielen terveellä ihmisellä, saati sitten sairaalla. -Koettelee, koettelee se kärsivällisyyttä kipeässä sielussa, joka -vapautuksen hetkeä vartoo... - -Luulin jo marraskuulla meren menevän jäähän, luulin edes jouluaamuna -kulkusen helähtävän hangella: -- ei mennyt meri jäähän marraskuulla, -ei helähtänyt kulkunen hangella jouluaamuna, ei ole täällä lumia -maassa toki tammikuun lopullakaan. Yhä vain kärryillä kolistellaan ja -virattomina viruvat sukset... - -Kuuluu pakkanen paleltaneen ihmisiä aina Pariisissa, kuulutaan -olleen lumipallosilla siellä vanhassa Roomassa, kuuluu raivonneen -lumimyrskyjä Välimeren maissa -- vaan meillä täällä pohjolassa? -- -meillä täällä ei tule talvesta tänä vuonna sen tuhannen tuppuraista -tolkkua! Mikä ne tuiskut sinne etelään on siirtänytkin kaikki: -lieneekö emo maapallo napasuonensa mitenkuten nyrjähyttänyt! Se -Andréeko vai mikä...? kysyn ja kummeksin... - -Surkea olet sinä Suomeni suurkaupunki uuden vuosisadan nousussa! -Joka-ikinen paljas katukivesi minua ihan iljettää. Niinkuin -limaskaista lattiaa poljen pitkin esplanaadia: "lätshis! läiskis!" -- -pahasti livettää lätistävä jalka... Saastainen, syvä sylkylaatikkohan -tämä onkin koko komea pääkaupunki. - -Mustina ja alastomina törröttävät bulevaardin puut; ilkeästi räpsii -vettä vasten silmiä imelästi puskeva etelätuuli Santahaminassa. Meri -siellä on auki ja möyryää kamalankarvaisena mustia kallioitansa -vastaan. Ärjytkö sinä p--le siellä läpi talven, vai --?... Mustaa -ja märkää -- märkää ja mustaa, mihin ikinä silmäsi luonetkin... -Ja seuraukset --? Taudit liikkeellä kaikkialla, surman viikate -vilahtelee ja uhkaa: nuoria nutuuttaa "ryssänyskä" ja vanhoja vaivaa -vanhuus -- enemmän kuin koskaan ennen. Niitä kuoleekin päivittäin -kuin kärpäsiä myrkkyyn. Eihän mokomata kukaan kestä. Ja tämä sitten -on muka se mainittu tammikuu? "Mämmikuu", sanon minä! -- "Ämmäkuu"! - -Tehtaat tupruttavat sakeata sauhuansa; ilma on ylt'yli kaupungin -ihan pilautunutta... Kirottu paikka! Kirottu paikka, jossa kymmenet -tuhannet sielut kituvat ja kasvavat kivisten kammioiden sisässä, -toinen toistensa alla ja päällä -- -- ja sitä sitten kutsuvat -elämäksi! Milloinka herätyksen herra nämät muurit musertaa, ettei -jää kiveä kiven päälle? Milloinka ihmiset kauhistuen pakenevat -pois tuntureille ja jättävät nämät kurjuuden solat pesiksi -taivaanlinnuille? Koska koroitetaan luonnon ja raittiuden jumalatar -oikealle kunniasijalleen. Koska...? -- Mutta mitä minä huudan, eihän -se sillä parane... Minua vain iljettää tämä alinomainen ahtaus, tämä -kihinä ja pihinä, kilinä ja kolina ja kiimainen paksu ilma. Minua -tympäisee tämä lika ja loka, tämä märkyys ja lakkaamaton syksy... - -Ei tule talvea Helsingissä -- tulleneeko kevättä...? - -21.1.1901. - - - - -Toisena päivänä - -(Tunnelma pääkaupungista.) - - -Tiedättekö, ystäväni, mitä on olla maisterikekkereissä? Tiedättekö -mitä on olla viftillä? Tiedättekö mitä on valvoa ja mässätä koko -yön, ja juoda itsensä hauskaan humalaan? Tiedättekö missä on -Kaisaniemen ravintola ja ne satavuotiset petäjät, joista sveessit -niin runollisesti kerskaavat? - --- Minä ne tiedän. - -Tunnetteko mitä on toverihenki helisevän juomapöydän ääressä? Kun -puheet ovat pidetyt ja juhlaruuat syöty ja illan sankari kattoon -nostettu -- ja sieltä alas vedetty... ja laulu raikuu... ja kahvi -höyryää... ja "munkit" kylvystä nousten veisaavat: Gaudeamus igitur -ja sikarit sauhuavat sinisiä pilviä... ja jokainen on oma herransa... -Tunnetteko niitä sanoja, jotka tulvivat nuorten miesten huulilta, -kun likööri virtailee suonissa ja alkohooli aukaisee umpimielisetkin -aivot? Tunnetteko tunnustuksia elämän traagillisesta puolesta, -kun humala liikuttaa väsyneitä sieluja puhelemaan siitä, mikä -jokaista salaisesti painaa... ja johon ei muulloin kajota kuin juuri -tällaisina hetkinä? Tunnetteko sairahkon ajan henkäyksen Suomenkin -yliopistonuorison riveissä ja aavistatteko ne syyt, jotka tekevät -ihmiset näyttelijöiksi, joilla jokapäiväisen elämän riehussa on -alati naamari kasvoillaan? Tunnetteko miehen, joka humalan hehku -kasvoillaan puristaa kättänne ja itsensä tuntien lausuu: "Nyt minä -olen tällainen ja nyt minä puhun näin -- mutta huomenna olen minä -toisellainen ja toisellaiset ovat minun puheeni, -- voitko minut -ymmärtää?" - --- Minä ne tunnen ja vastaan: In vino veritas -- ylistetty olkoon -Bacchus, joka totuutta palvelee! - -Ja oletteko palanneet hurjasta juomingistanne siihen aikaan -vuorokaudesta, kun muu siviliseerattu Helsinki vielä nukkuu syvintä -aamu-untansa ja ainoastaan ahkerimmat työmiehet ovat jo liikkeellä -kulkien rauhallisessa tahdissa ohitsenne, mutta uninen poliisi seisoo -kadunkulmassa väistyen mykkänä syrjään viheltävän, huutavan ja -meluavan herrasparven tieltä -- hyvin tietäen että nuot ovat sieluja, -jotka luulevat pudonneensa jostakin toisesta taivaankappaleesta ja -joilla siksi on oikeus elää ja iloita omalla tavallaan ja kajahutella -kaduilla sellaisia ääniä, mitkä ovat kuin sen, joka on sekasikiö -enkelistä ja kiljuvasta leijonasta...? Oletteko siinä tilassa -nähneet aamuruskon punervan heijastuksen keveissä keväthattaroissa -hiljaisena nousevan merestä Ullavuoren takaa ja pysähtyneet, kuni -taian lyöminä tajuntaanne selveten sykkivin sydämmin ja silmiänne -kädellänne varjostaen sen majesteetillisen ilmiön eteen?... Ja -kysyneet itseltänne huokaavan kysymyksen: mitä on elämä? ja kuka olen -minä kurja raukka, joka näen luonnon ihmeellisen ikuisuuden silmieni -edessä enkä tiedä, mitä minun pitää tekemän, jotta en mitättömänä -molekyylinä haihtuisi avaruuden äärettömään tyhjyyteen jaloa jälkeä -itsestäni jättämättä? Kaikkeuden Herra, tässä minä seison ja tunnen -pohjatonta onnen kaihoa rinnassani, miksi et ilmaise itseäsi minulle -ja anna minulle voimaa? -- nyt, nyt... tässä silmänräpäyksessä...! -Oletteko näin sen tunteneet? - --- Minä olen. - --- -- -- Ja koska minä tulin kotia Kaivopuistoon sekä lähestyin sitä -pihaa, missä asuin, juoksi minua vastaan ruskea karvakoira, jolla oli -kirkkaat silmät ja liehuva häntä, ja koska minä sitä kutsuin, tuli se -minun luokseni, nuoli minun kättäni ja nousi pehmeillä etukäpälillään -minun rintaani vasten... Ja me seisoimme ääneti asuntoni portailla -katsellen toinen toistamme syvästi silmiin ja oli kuin välillämme -olisi tapahtunut seuraava keskustelu: - -"Mistä sinä tulet?" kysyi hän ystävällisesti. - --- Kapakasta! vastasin minä raskaasti huoaten. "Oletko sinä -onnellinen?" - --- En... - -"Minä tahdon sinua lohduttaa!" sanoi hän. - --- Kuka sinä sitte olet? kysyin minä. - -"Minä olen ihmisen palvelija ja koira", vastasi hän. - --- Ja minä olen Jumalan palvelija -- ja myös koira! lopetin minä. - -Ja minä avasin porstuani oven ja pyysin ystävääni astumaan sisään. -Ja me hiivimme hiljaa ylös portaita... ja nukahdimme samaan sänkyyn. -Kello oli silloin vähän yli viisi, ja aamurusko kurkisti balkongilta. -Se oli ihanainen aamu, josta muut eivät mitään tienneet... Mutta -kello seitsemältä nousin minä ylös ja istahdin työpöytäni ääreen. -Ja sikari maisterikekkereistä paloi minun suussani. Ja minä tahdoin -unhoittaa, että olin valvonut koko yön... Mutta viiden minuutin -perästä kaaduin takaisin vuoteelleni ja tunsin itseni kuoleman -heikoksi. Eikä koirakaan minua voinut lohduttaa, vaan se makasi -ja nuoli omaa nahkaansa... Ja koska matami raotti ovea ja aikoi -tuoda sisään jotakin, huusin minä masentuneella äänellä: "Viekää -pois!" Sillä minua inhoitti kaikki se maallinen, mikä suusta sisään -menee... Joku minun sisässäni, joka oli jotakin kadottanut, pyysi -armoa. Joku toinen, jolta sitä pyydettiin, riiteli sitä antamasta. -Ja jokainen hetki, joka kului, oli kuin huumaus tuomitsevassa -ijankaikkisuudessa... Siinä unenhoureissani sommittelin minä kirjeen. --- Hänelle, jolta osakseni olin saanut inhimillistä hyvyyttä ja joka -minut ymmärsi. Ja se kirje kuului näinikään: - - "Rakas ystävä! Minä olen rikkonut pyhää luontoa vastaan ja - olen äärettömän kipeä. Minun sieluni ei ollut siellä mukana - juomingeissa ja siksi saan nyt kärsiä rangaistukseni. Sääli - minua, älä tuomitse... - - Nukuin puoleen päivään asti ja vaelsin viheliäisenä kaupunkiin. - Eikä se päivä ollut edellisen veroinen. Sillä illalla täytyi - minun huudahtaa: Olen kadottanut päiväni!... - - Kaduilla satoi silkkaa vettä. Usvat nousivat mereltä ja kostea - sumu peitti kaupungin. Koko elämä näytti ja tuntui likaan - lytistyneeltä sieneltä... kuka sitä olisi uskonut sellaisen - hilpeän yön perästä? - - En ainoatakaan yöllisistä veljistäni tavannut. Missä ne lienevät - olleetkin kaikki?" - --- -- -- -- -- -- - -11/4 1900. - - - - -Mullerrus - - -Me elämme ajassa kuohuvassa, ja riidat raivopäiset Suomen kansaa -raastaa. Ken vääräss' ollee? Kuka oikeassa? -- Turha tiedustaa: -kaikk' kahtamielin haastaa! Ja kuinka meidän käy, ah, kuinka käy -tään kansan? -- siit' tietoa ei näy... vaan harso otsallansa -huokaapi kohtalomme äiti tuhatjärviemme rantamalla -- -- Kaikkialla, -kaikkialla kaikuu, raikuu sekasorron torvi halki ilmain kansan -korviin: oudot mustat mullerrukset murtaa vanhat vakaumukset, -murskaa perusrakennukset! Murheelliset aavistukset täyttää, köyttää -kaikki mielet. Veljessoinnun kannelkielet parahdellen, värähdellen -katkeilevat; haavain siteet ratkeilevat... Eikä lääkitystä mistään! -Synkäst' totuus silmiin pistää; eikä joukkoin johtajaksi kenkään -kelpaa uljahaksi! -- "Herrako" siis meidät johtaa --? Uskokoon ken -tuossa kohtaa tuonnon turvaa, lohdutusta -- mulla vain on mieli -musta! -- Kerskulaulun rytmit nuo rintaani ei enää luo eilispäivän -innostusta: runoilijan riehahdusta tääll' ei enää kuulla _saa!_ Ken -nyt moista kuuliskaan! -- -- Eihän muut kuin houkat vaan! - -1901. - - - - -Tällaisena yönä... - - -On ihana kesäyö. Järvi uinuu peilityynenä, ruusunpunainen iltarusko -hohtaa täyslehtisten koivujen välitse, tarhalta kuuluu hiljaista -karjankellon kalkatusta ja kylän tyttöjen lirkuntaa. Ilma on niin -pehmyt kuin pumpulilla hipiään painaisi. Valkoinen ruusupensas -verannan vieressä hymyilee kuni morsian hääsalissa. Yöperhoset -leijuilevat äänettöminä pihalla... - -Ikkunani on auki. Istun avojaloin ja paitahihasillani. Ei tee mieleni -nukkumaan... - -Tällaisena yönä! - -Tällaisena yönä? - -Tutkin itseäni. Tahdon olla rehellinen tunteideni ilmilausumisessa. - -Tällaisena yönä, kun koko luonto kylpee hempeydessään, kun -peipposella on pesänsä puunontelossa, kun urosrastas laulaa -rakastettunsa perhe-onnea ja käki helkyttelee riemuansa siitä -että on saanut lempensä hedelmät hyvien lintujen hoideltaviksi... -tällaisena yönä hiipii yksinäisen, rakkautta janoovan nuoren miehen -sydämmeen kiihkeä kaiho etsiä yksinäisyytensä toveriksi joku -vastakkaisen sukupuolen olento, jossa virtaa samallainen lämmin -veri kuin hänessä... joku lehdon satu-impi, jonka kuva on siinnyt -hänen sielussansa lukiessa muinaissuomalaista runoutta, Kalevalaa ja -Kanteletarta... - -Sen immen hiukset häilyisivät irrallaan ulpukanvalkoisen kaulan -ympäri, ne kiiltäisivät kuin kultaiset langat, ne olisivat pehmoiset -kuin hienoin pellava, hänen silmänsä säteilisivät lemmenkukkasen -sinisyyttä, hänen käyntinsä olisi kevyt ja viehkeä kuin perhosen -tanssi kedon korsien ylitse, ja hän tulisi hiljaa kuin keijunen, tuo -pieni simasuukkonen veitikkamaisessa hymyssä... - -Ja minä, nuori mies, joka en ikinä ole naiseen kajonnut, minä -hyppäisin alas tästä ikkunasta, rientäisin tuonne rantakoivikkoon... -väijymään häntä... Hip hei! syntyisi kiivas kilpajuoksu ja me -lentäisimme yli sammalmättäiden ja kukkakumpujen... sillä vaikka se -tyttö palaisi halusta itsekkin saada tuntea vastakkaisen sukupuolen -salaisuutta, niin se näin leikkisi lemmenkaihollaan, jotta tulos -maistuisi sitä makeammalle. Hip hei! kas: keveä lipponen sen jalasta -singahtaisi ilmaan, nuori mies tempaisi sen syliinsä... armas -pieni lipponen, joka hänet yhä enemmän sytyttäisi tuleen... ja -tyttösen toisessa jalassa vilahtaisi vain sininen sukka... Yhtäkkiä -hän huudahtaisi heikosti risun satuttamana ja kaatuisi suulleen -viidakkoon... ja läähättäen saavuttaisi nuori mies hänet ja... ja... - -Niin, nyt se tulee se ilmiö, joka on niin suloinen kuin synti, mutta -voiko mikään oikeastaan olla synti, joka on suloinen? -- en usko. -Ja sen, mitä minä nyt olen kirjoittanut, olen minä kirjoittanut -tarkoituksella sanoa, että jokaisen täysverisen nuoren miehen -sielussa -- joka ei ole saanut koskaan tuntea naissuloa eikä siis -myös naisinhoa -- asuu voimakas himo saada valloittaa viehkeä -neitonen, vähääkään ajattelematta seurauksia, kokonaan antautuen -hetkellisen haaveensa keveään leikkiin. Ja tahdon minä erityisesti -huomauttaa että tämä himo hänessä ei ole ruma eikä likainen, vaan -on se yhtä kirkas ja puhdas ja hyväntuoksuinen ja luonnonraikas -kuin tämä samainen kaunis kesäyö, jona nämät rivit piirretään. -Mutta mahdollista on, että jos tuollainen lehdon simasuu piikanen -todellisuudessa tällaisen nuoren miehen eteen ilmestyisi -- niin ei -hän siihen hennoisi koskea, sillä minä luulen, että niinpian kun -haave toteutuu, ihminen herää, tulee syvämietteiseksi ja hänestä -karisee pois kaikki kevytmielisyys ja hän täydellisesti hallitsee -itsensä ja punnitsee tekonsa. - -Ja sentähden te voitte vaaratta tulla minun luokseni kaikki te -kevytlentoiset ihmiskeijuset -- en minä, en minä teille pahaa tee... - -(Hämeessä 1903.) - - - - -Sydämmeni tuskassa... - - -Sydämmeni tuskassa en saata mitään tehdä. Koko illan olen istunut -pöytäni edessä ja tuijottanut paperiin... En kuule mitään, en näe -mitään, tuntuu kuin en hengittäisikään ja kuin kaikki sisässäni olisi -pysähtynyt kuin kello. Se on vain hieno vieteri siellä sisässä, joka -jää värisemään -- minun onneton rakkauteni. - -Se on vienyt minulta kaiken voiman. - -Se on tehnyt minut heikoksi raukaksi ja kipeäksi ihmiseksi. - -En kykene mitään muuta ajattelemaan. Olen kuuro kaikelle muulle -elämässä paitsi tälle ainoalle äänelle, joka huutaa armoa... armoa ja -pelastusta. - -Onko armoa? Epätoivohan vain on. - -Ja ääretön väsymys. - -Jos saisi nukahtaa ikuiseen uneen. Uneen, jossa sielun surukin -nukkuisi ja tuska tuutuisi kuin viaton lapsonen kehdossa... Ja olisi -vain hienoa hymyä ja ruusujen tuoksua eikä mitään kärsimystä... Jos -saisi! - -Mutta ei armoa ole eikä unta anneta. Sydän itkee itkuaan eikä sen -valituksella loppua ole. Kohtalo on kova kuin kivi. Hellyyden -jumalatar on kuollut... - -Ja kuitenkin niin vähällä olisin tyydytetty. Niin vähän vaatisin. - -Enkö koskaan saa sinun syliisi orpoa päätäni painaa? Uinua siinä -hiljaa kuin lapsi, jonka elämän suurin lohdutus on viivähdys -rakastetun äidin ja hoitajan helmassa... Saada lämmin käden puristus, -jonka värähdys käy sydänjuuriin ja puhdistaa ne murheen mudasta... - -Enkö saa koskaan tuntea olevani kaunis kauniin vaikutuksesta? Enkö -saa tuntea suloutta hyvän naisen tähden. - -Suloutta ja kauneutta minä tahdon. En mitään rumaa enkä pahaa. -Minä tahdon täyttää koko tyhjän olentoni kauneudella. Hellyyden -liikutuksella, joka minut jalostaa. - -Sitten vasta voin katsoa ympärilleni ja saada yleisen velvollisuuden -tunnon. - -En ennen. Nyt olen yksilö, joka huutaa elämää yksityisessä hädässä... - -Jos joku minua säälii, miksei hän poista kärsimyksiäni? Minun -kärsimykseni voi ihminen poistaa. Se on sieluruumiillinen vaiva. - -Ehkä minä hemmoittelen itseäni? Ehkä -- en kiellä. Mutta minusta -olisi väärin ja kuin jonkun pyhyyden häväisemistä, jos tällaisessa -tilassa koettaisin vastustaa tunteeni virtaa. Minusta olisi väärin -nyt purra hammastani ja koettaa pudistaa päältäni nämät sydämmen -kahleet... - -Mieluummin kärsin ja olen onneton. - -En ymmärrä itsekään, miksi niin teen. Minusta on rakkauteni pyhää. Se -on suurin tunne, mitä minussa ikinä voi elää. - -(1900) - - - - -Polkupyörällä kotiin - -(Sanomalehtijuttu.) - - -Meitä oli kuusi sielua: neljä veljestä, yksi sisar sekä -veljenmorsian, ja meillä oli jokaisella oma pyörä, polkupyörä -- -minulla vain oli, jollei varsin velkapyörä, niin kumminkin lainakalu, -tuollainen vuokrahevonen, jommoisia niitä hyvästä maksusta annetaan -kesäajolle. - -Ne olivat ne Oulun suuret suvijuhlat, jolloin sitä näin oli -yhteen yhdytty ja kokoonnuttu samaan kaupunkiin mikä miltäkin -kulmalta isänmaata: mikä tuli Helsingistä, mikä Savosta, mikä -taas tunturimaista aina Lapin rajoilta ja yksi oli jo entuuttaan -Pohjanmaalla-asuja. - -Niitä heinäkuun helteisiä päiviä, sitä valkolakkien vilinää ja -sitä lasien kilinää siellä vanhassa koulukaupungissa... ilollahan -niitä muistelee, ja ne virkistävät meriretket ja ne hilpeät -iltahetket siellä Raatissa, jolloin "ehtoosta ja aamusta tuli -toinen päivä" ja sitten ne huvimatkat neitosten kanssa Muhokselle -ja ihanaan Leppiniemeen ja alas mahtavaa Pyhäkoskea... kukapa ne -kaikki muistakaan, sillä ne päivät kuluivat yhdessä huumauksessa -ja hurrauksessa, eivätkä ne olleet mitään surun päiviä, vaikka -koko maassa vallitsikin valtiollinen murhe ja melkein joka päivä -saapui uusia sähkösanomia sanomalehtien lakkautuksista ja muista -"hävyttömyyksistä." Niitä "hävyttömyyksiä" kuunneltiin vain -äänettömällä ylenkatseella, mutta sitä voimakkaammin huudettiin -eläköötä kaikille kansallisille puheille ja isänmaallisille -runoille, joita ei näistä kesäisistä keinuista suinkaan puuttunut. -Ja lie se riemu riemulle remahtanut siinäkin juhlassa, jota -samoina päivinä entiset yksityislyseolaiset viettivät muistellen -niitä aikoja, jolloin Antti rehtorin piikkiparta ja kävelykeppi -kiivaasti heilahteli Bomannin keltaisessa koulukartanossa tai -Ape-maisterin sisältörikkaat oppitunnit olivat käynnissään; ja lie -siellä pidetty senkin seitsemänlaiset puheet veljellisessä vietossa -entisten opettajainsa kanssa -- mutta niihin kekkereihin ei minulla -valtionlyseon kasvattina ollut onnea persoonallisesti osaaottaa. Minä -huijasin sillä välin siskoni kanssa nuorempani pohjalaisten retkillä -ja saavuin kaupunkiin jo ennen päivännousua ja -- kunniakseni olkoon -se sanottu -- ennen sitä kirkasta kesäaamun hetkeä, jona omasta -juhlastaan palasi kaksi vanhempaa veljeä: se, jolla oli morsian sekä -se, jolla tätä armonvälikappaletta ei koskaan ole ollut. - -Näin annettuani pienen pohjakuvauksen olostamme Oulun kaupungissa, -luulen voivani ryhtyä varsinaiseen aiheeseeni, nimittäin -kotimatkaamme, joka oli sovittu polkupyörillä tehtäväksi. - -Kuusi polkupyöräilijää yhtäaikaa Suomussalmelle! Se ei ole mikään -vähäpätöinen vaihe sydänmaan kulttuurihistoriassa. Kyllähän semmoista -oli tapahtunut että yksi polkupyöräilijä joskus oli näillekkin -syrjäisille seuduille kulkunsa suunnannut ja paljon huomiota -saanutkin osakseen, mutta että puolitusinaa välkkyviä villipyöriä -yhdessä laumassa lähtee Kainuun selän yli pyrkimään -- se oli jotain, -jonka sivistyskronikoitsijamme tulevaisuudessa tulevat riemulla -lehtiinsä piirtämään ja joka tapaus kuni "loistavan pyrstötähden -lento on kauvan säilyvä sukupolvien muistossa." - -Tornikellon kullatut viisarit taisivat osoittaa muutamia -minuuttia vaille seitsemää jälkeen puolen päivän, kun ajoimme -ulos maaherrankaupungin tulliportista ja jätimme jälkeemme Oulun -surkeankuuluisat katukivet, joilla ennen kouluaikoina niin monta -paria kenkiä oli rikki kulutettu. Ilma oli yhä edelleen kaunis -ja ilta-aurinko paistoi kuumasti selkään, maantie oli ruutikuiva -ja pölisi hienonhienoa tomua taitavimmankin pyöräilijän alla -- -sadetta janosi kipeästi kaupunki ympäristöineen. Kuului vielä -takaapäin viimeinen junanvihellys, kuului kuin voihkaus tulisesta -pätsistä kimeästi soiden kuivan kesäilman läpi... Tuntui hyvältä -saada vihdoinkin paeta näitä tällaisia ääniä, päästä pakoon kaikkea -kaupunkimaista ja painua metsien helmaan... - - "Oi metsän siimeksessä - On hauska kuljeskella, - Puut unelmissa uinuaa - Ja kukkaset ne tuoksuaa!" - -niinkuin siinä vanhassa laulussa sattuvasti sanotaan. - -Mutta nyt on minun aika jo antaa seikkaperäisempi selitys tästä -kuusihenkisestä seurasta, sillä onhan se syrjäisellekkin vallan -hauska tietää, mitä ja minkä näköistä väkeä me oikeastaan olimme. -Esitän heidät siis siinä järjestyksessä kuin olimme ajaessamme ulos -Oulun kaupungin tullista. - -Eellimmäisenä ratsasti rautaorhillansa keskimmäinen veljeni Matti, -tuikeasilmäinen maanmittari, polvihousuissa, olkihattu päässä, -leveähartiainen ja tanakkatekoinen mies, jota ei viina eikä naiset, -ei tupakka eikä tulitikut vielä tähän päivään asti olleet turmelleet -ja jolla on niin terve ja vahva vatsa että se sulattaisi vaikka -rautanaulojakin, sillä hän, kuten hän itsekkin toisinansa kellahtaa, -on "kaikkiruokainen". Lapin kevät-ahva oli löytänyt hänen naamassansa -kiitollisen esineen, niin että se paistoi samanlaiselta kuin ne -jipsikuvat, joita kädettömän miehen olen nähnyt kaupittelevan -Helsingin kaduilla. Punakeltainenhan on voiman ja elämän väri, ja -pitäväthän monet sitä Suomen kansallisvärinäkin. Matti se nyt oli -meistä se, jolla oli morsian. - -Ja morsian ajoi aivan hänen rinnallaan. Kahdeksantoistavuotias tyttö, -kookas ja vahvajäseninen, täysin terve ja kulumaton, ruskeasilmäinen, -korkeaotsainen, tummahko tukka takaraivolla tattaralla; -- hänen -sieluaan en vielä tuntenut. Valkea olkihattu oli hänen päässänsä, -ohkanen kesänuttu leveine hihoilleen yllä ja lyhkänen tummansininen -hame -- siinä ulkopiirteet. Päättäen siitä että hänen sanottiin -ampuneen nelijalkaisia karhuja, ei hän ollut mikään tavallinen -maalaistyttö. Hänen nimensä -- Nilla. - -Oikeastaan tämä olikin morsiussaatto, vaikka nuoteilla olivat -sulhasen heimolaiset. Ainoa naimisissa oleva veli, upseeri, ei ollut -seurassamme. - -Kolmantena polki ulos tullista Pekka, pappismies, partasuu-uros ja -oppineen näköinen silmälasiniekka. Pekalla olivat säärissään -- -kolmen markan housut, vartavasten saman päivän aamuna narikasta -ostetut. Ne olivatkin niin hienot, että asiantuntematon niitä olisi -luullut uusmuotisimmiksi Helsingin housuiksi. Kiiltävä, vuoriton -kesätakki, "Fältiltä" ostettu, kellertävä turistipaita ja taskukas -urheiluvyö sekä latuskainen lippalakki -- siinä tämän hengenmiehen -maallinen matkapuku. - -Neljäntenä tulla veivasi veljiensä perässä Esko, vanhin veli, -tullinhoitaja. Hänen silmälasiensa alta kimmelsi karvaisen naaman -keskestä auringonpaisteessa tulipunaisena kiiltävä nenä, mutta -hänen sileänkalju päänsä oli visusti hatun peitossa. Joka hänet oli -nähnyt omien jalkojensa varassa kuinka tasaisella maalla hyvänsä, ei -ikinä olisi luullut, että tämä hintelä mies pysyisi minkäänlaisen -polkupyörän seljässä, niin arveluttavasti keikahteli hän puoleen ja -toiseen, mutta äläpäs mitä: kun mies hyppää "Dianansa" satulaan, -oli hän silmänräpäyksessä kuin uudestasyntynyt, ruumis lakkasi -keikkumasta, kädet heilumasta, koko ryhti muuttui vakavaksi ja -ainoastaan takaraajat nytkähtelivät polkimien noustessa ja laskiessa -tavalla, joka pani aavistamaan etteivät ne niitä kaikista suorimpia -olla tainneet. Mutta siitä vähät väliä. Esko oli erinomainen ajaja ja -sehän on pääasia polkupyörämatkalla. - -Viidentenä, jälempänä edellisiä luovi nuorin siskoni Elina, nuori -naisylioppilas, tämän kesäinen keltanokka. Ei tarvinne sanoa että hän -oli matkallekkin ottanut valkean lakkinsa, jonka alta leiskahteli -pitkä, suomalainen palmikko. Elinan ajo oli vielä tasaantumatonta, -rata teki luikertelevia mutkia, mutta pysyi kuitenkin onnellisesti -kahden ojan välissä -- hän olikin meistä ainoa ensikertalainen, -vasta pyöränsä saanut. Oli uskallettua lähteä tottumattoman ajajan -kanssa näin pitkälle matkalle ja ankaria varoituksia oli Elina sisko -saanut jo Helsingistä lähtiessään niiltä, jotka tästä matkasta saivat -kuulla. Hän ei jaksa seurata mukana, hän väsyy taikka ponnistaa yli -voimiansa, sairastuu ja kuolee taipaleelle... Pyöräileminenhän on -väliin niin vaarallista. Niin olivat kaikki varoittaneet ja kotoa -olivat vanhukset samaa kirjoittaneet vastaan. Mutta tämä seikka oli -huomioon otettu meidänkin kesken. Ja sen johdosta oli päätetty, että -ajetaan hitaasti, ei pidetä liian hoppua -- Elinan tähden. Muuten: -olihan Elina vankka tyttö, terve ja ripeä, ei siis mitään hätää. - -Kuudentena ja niinmuodoin matkueen peränpitäjänä tulla huristi ulos -Oulun tulliportista allekirjoittanut, tulipunainen turistilakki -päässään ja -- kahden ja puolen markan housut jalassaan, zeebran -juovikas paita vilkkuen läpi hienosta takista. Jumalan kiitos, että -sitä sentään saa niin hienoa tavaraa kohtuullisellakin hinnalla! - -Tietysti ei kauvan pysytty siinä järjestyksessä, jossa oli -tullista ajettu. Pian tulivat ensimmäiset viimeisiksi ja viimeiset -ensimmäisiksi, niinkuin tässä maailmassa usein käy, ja sulhasen ja -morsiamen likeinen väli piteni toisinaan arveluttavan pitkäksi. - -Ensimmäiset seitsemän kilometriä menivät kuin maistiaisiksi ja -Maikkulan reservikasarmi harjoituskenttineen vilahti esiin tien -varrelta. - --- Tässä se on meijän Matilla muistorakas paikka, huusin minä, -morsiamen rinnalle karahuttaen. - --- Siinä se on Matti mitalit rintaansa ampunut keisaria ja isänmaata -palvellessaan, täydensi Pekka pappi kannustaen hänkin hevostaan -morsiamen kuuluviin. - -Ja kaikki katsahtivat hymähtäen kuivaa, ikävännäköistä -ampumatannerta, jonka perältä muutamia liikkuvia hurstihousuja -pilkoitti... - --- Antaa hyrrän pyöriä! - --- Milloin levähdetään? kuuma tässä tulee. - -Levähdettiin hetkinen punasen sillan korvassa maantien poikki -juoksevan joen rannalla. Häikäisevästi heloittaa päivä tyynen veden -pintaan, nurmi on vihreä, ilmassa tuntuu koivun lehden tuoksua, -mökin tyttö ajelee huutaen kotiin lehmää, joka vain pyrkii jokeen -kahlailemaan -- pienoinen kesäillan kuva tämäkin... Mutta ei sitä -joudettu imehtien ihailemaan. "Eespäin vaan, eespäin vaan kunniaan -jaa, jaa!" Ajaa hyristellään hyvää kyytiä loivaa myötämaata tiheässä -männikössä. Aukeaa kesäinen niitty oikealle puolelle tietä, niitty -täynnä neitosia ja ylioppilaita valkeat lakit päässä -- mitä tämä on? - --- Eläköön! kajahtaa samalla ylioppilaiden suusta meidän -kunniaksemme. Me vierimme pysähtymättä painuen metsän rajaan. Ne -olivat tuttua väkeä, eilistä juhlajoukkoa, tänne 16 kilometrin päähän -konsuli E:n huvilaan päivällisille kutsuttuja -- tunsivatpahan, -koska eläköötä huutivat. Elina arveli että se oli vain hänen valkean -lakkinsa ansio että meidät ensinkään huomattiin. - -"Jääkööt vain sinne juhlimaan ja jatkamaan, on tässä juhlittu ja -kemuiltu senkin seitsemän kertaa, keväästä asti pääkaupungissa. -- Ei -käy kateeksi. Sat sapienti: nyt solutaan sydänmaille." - -Vaan perässä veivaava veikkomme kuultuansa että ne ihmiset, jotka -hänen silmiinsä olivat vilahtaneet aidan takaa, olivat juhliaan -jatkavia pohjalaisia, huudahtaa pettyneellä äänellä: - --- Mutta sieltähän olisi saanut limonaadia! - -Mies parkaa näet kovasti janotti. - --- Jos ajettaisiin takaisin? - -Sitä ei kumminkaan tehty. - -Tullaan Kosulan kylään, ajetaan alas mutkainen mäki -- niin siinä -mäen allakos kummat tulee eteen: järvi, iso järvi katkaisee tien. -Ajaminen mahdotonta, kahlaaminen kauheaa, mene tiedä, kuinka syväkin -siinä lienee. Semmoista tulvavettä ei ikinä ennen oltu nähty näillä -seuduin. Siellä on taloja toisella puolella, kaksi tytön repaletta -tulla remuaa veneellä noutamaan matkustajia, vene on kehno ja -heilakka, ahdas siinä on olla polkupyöräin kanssa. Matti, sulhasmies -pääsee vanhan äijän kulettamana "pirunkengällä" yli. Vene yrittää -kaatumaan, kolahtaa aitoihin ja seipäisiin, perässä oleva tyttö -huutaa ja komentaa keulaan, jossa luulee toisen tytön istuvan, että: -"souva sinä sen... kuuletko sinä tyttö... älä sillä airolla souva!" - -Me nauramme katketaksemme hänen huudoilleen, sillä eihän siellä -keulassa mitään tyttöä ole soutamassa, vaan -- Esko, vanhin veli, -kaljupää uros. Ja Esko itsekkin nauraa hytkii hiljakseen siinä -soutaessaan, sillä perässä oleva tyttö, joka ei pystyssä olevien -polkupyörien läpi erota mitään, huutelee koko matkan loppuun asti -että "souva tyttö, älä sillä airolla souva... kuuletko sinä sen..." - -Ei se ollut ainoa vesipaikka. Niitä oli vieläkin, vaan yhden pääsi -ajamalla, toisen kiertämällä, mutta Apajan talon edustalla vyöryi -vilpas virta yli tien, eikä siitä ajamalla päässyt. Pääsi silloin -pieni kirous kosulankyläläisiä vastaan, kun eivät olleet viitsineet -mitään lankkua heittää virran yli, vaikka muutamasta paikasta olisi -hyvin yltänyt. Siinä heitä seisoi miesjoukko toisella rannalla -pihan edustalla toimettomina, ilkkuen katsellen "miten herrat -tulivat yli". Ja ylihän sitä tultiin kyllä, muut venheellä, Esko -ja allekirjoittanut kahlaamalla, kun ensin jalkineet oli riisuttu -ja housut reivattu. Entisenä kneippiläisenä pidän suuressa arvossa -tällaista vedessä kaulimista. - -Jo oli polttava aurinko laskenut Oulujoen nurmisten rantojen taa ja -Pohjolan kesäyön ruskot olivat nousseet kuultavalle taivaan reunalle, -kun myöhäisen vierailun jälkeen entisen opettajamme pastori A:n luona -ajelimme Muhoksen kauniin kirkonkylän läpi, josta edellisenä iltana -oli laulaen Laineella kaupunkiin palattu. Tuolla toisella puolella -jokea oli S:n veljesten uhkea uudistalo, jossa nämät virkeät sielut -raatoivat ja rakentelivat, huutavat ja hurrasivat kuten muinen Kiven -seitsemän veljestä Impivaarallansa -- mutta nyt oli sydänyön aika ja -suloisessa unessa makasi kai Suvela ja sen veikeä velisarja. - -Valkea usva alkoi hiljaa nousta jokilaaksosta ja kosketti kosteana -keuhkojamme. Maantie oli paikoin koloista ja polkeminen tuntui jo -raskaalta. - -Me ajoimme sentähden loppuyöksi Hyrkkään kestikievariin -- pitihän -toki levähtää joku tunti puolen viidettä peninkulman ajon jälkeen. - -Majataloon saapumisella kesäisen yön aikaan on oma leimansa. Talo -nukkuu syvässä rauhassa syrjässä maantiestä. Silloin tulla sihistää -sarja pyöräilijöitä, kääntyy kauniissa kaaressa taloon poikkeavalle -tielle, ajaa avonaisesta portista pihalle, liitää keveästi verannan -vierelle, ei kuulu mitään kovaa kolinaa, ratas ei rämise, hevoset -eivät hirnahda. Ja sentähden nukkuu talon koirakin kaikessa rauhassa, -ei herää matkustavaisten tulosta ja jos herääkin, niin pari kertaa -vaan vähän haukahtaa, siihen lauhtuu ja tulee ystävällisesti -liehuttaen häntäänsä, kättäsi nuolemaan. Jokainen taluttaa pyöränsä -verannalle, pyyhkii sitä hiukan, tunnustelee ilmarenkaita, silittelee -kuin mieluista hevosta ja jättää seinää vasten seisomaan: "levähdä -sinäkin nyt siinä, hyvä hepo..." Emäntä herätetään ja pyydetään -valmistamaan vuoteet, neitosille toiseen huoneeseen, herroille -toiseen, lattialle... Suloiselta tuntuu oikaista jalkansa, -suloiselta tuntuu saada maata. Hienonen hämärä peittää makuuhuoneen, -varhainen, hiukan alakuloinen kesäaamu jo kajastaa ulkona, ikkuna -on auki, hiljainen tuuli leyhyttelee akuttimia ja tuopi sisään -vienoa pihlajankukan tuoksua. Raitis mieliala vallitsee veljesten -kesken, leveätä leikkiä lasketaan Eskosta ja minun hienoista -narikkahousuistani... kunnes alkaa kuulua Eskon kuorsausta ja muutkin -nukahtavat. - -Mutta neljän tunnin kuluttua heräämme kaikki Matin äkäiseen ääneen, -joka ilmoittaa kellon olevan niin ja niin paljon ja komentaa ylös.. -Surkea huokaus pääsee silloin minulta, paha parahdus papilta, ja -Esko, jota joku ilkiö on hivellyt paljaana paistavaan kantapäähän, -älähtää kuin mölyapina, vetää peittoa tiukemmin ympärilleen ja ei -ole niikseenkään että nousisi. Kuluu muutamia minuutteja syvässä -äänettömyydessä, eikä yksikään varoituksen saaneista hievahda -tilaltaan, joka on niin lämmin, jossa on niin hyvä olla... mutta -silloin kimahtaa uudestaan ja kahta kauheampana sulhasmiehen ääni, -siitä on leikki kaukana, sen tuntee makeimmankin unisuuden läpi. Jo -liikahtavat lihakset, kohoavat päät peittojen suojasta, käsi hieroo -silmiä... - --- Mihin hemmettiin se semmoinen kiire? - -Matti selittää että kohtuullisellakin ajolla sentään on rajansa tässä -maailmassa ja että huomen-illaksi on vene kotoa tilattu Ruukkiin -vastaan ja että pahimmat taipaleet alkavat näistä puolin. Minä koetan -selittää vastaan, että olen saanut liian vähän nukkua, kun siellä -Oulussakaan ei kahteen yöhön peräkkäin tullut nukutuksi, mutta siihen -murahtavat heti kaikki ja itse Eskokin, että: - --- Pakkokos oli Raatista suoraan Muhokselle lähteä! - --- Pata kattilaa soimaa, puolustaun minä Eskoa vastaan, joka sängyn -laidalla surkeasti irvistelee paitaansa kohennellen. Matti kävelee -täysissä tamineissa keskellä lattiaa. - --- Mutta entä Elina ja se sinun Miiasi? puhelen minä lauhtuneempana -Matille. - --- Herätetyt! vastaa juhlallisesti sulhanen. Neljännestunnin perästä -istumme kaikki, tytöt ja pojat, ratsujemme selässä. Minä olen saanut -satulani korotetuksi, sitonut hienon takkini ohjaustankoon ja -esiinnyn täydessä loistossani avaran avokaulaisena, ihomyötäisessä -zeebrapuvussani. Pekka pappi näkee hyväksi sen johdosta antaa minulle -pienen moraalisen aamusaarnan "sopimattomuudesta", mutta minä nauran -hänelle ja ajan arastelematta nuoren morsiamen rinnalle: - --- Nilla, olenko minä sopimattomassa puvussa? - --- Te... tuota si... sinäkö? (vasta eilen oli sulhanen antanut meille -luvan jättämään pois teitittelemiset) et suinkaan! - --- Minä näet pidän aurinkokylvyistä... - -Ja Elinalta saan minä pukimeni johdosta kuulla ilokseni sellaisen -arvostelun, että: - --- Tuo Jussi se meistä sentään on ainoa, joka on oikean -polkupyöräilijän näköinen. - -Äkkinäisestä ajosta kankeiksi käyneet polvet alkavat vertyä, ja -hauskassa rientokulussa käypi matka sileätä tietä Utajärven kirkolle. -Sulhanen ja morsian ovat rientäneet lopputaipaleella muita edelle -ja kadonneet näkymättömiin. Hyvä tapa on näet aina näin joukossa -kuljettaessa lähettää airueita edeltäpäin -- ruokaa tilaamaan. -Kuin kuninkaallinen seurue ajaa sitä silloin kartanoon valmiiksi -katettujen pöytien ääreen ja ikkunoista katsahdetaan suopean -uteliaasti, kun on tulijoista kuultu ja nyt nähdään. Laitilan -majatalossa oli kuitenkin laihaa ruokaa, mutta taksa oli laillinen ja -kahvi sakkaista. - -Pieni pitkälleen heittäytyminen eineen jälkeen ei tee kellekkään -pahaa, mutta kun tusinan verta koipia yhtäaikaa kipasee talon ainolle -pitkälle sohvalle, niin siitä ei mitään oikeata lepoa tule, vaan -parasta on silloin viipymättä lähteä taipaleelle. Niin mekin teimme -ja lähdimme liikkeelle ennen vaarallisempaa tappelua. - -Utajärveltä se alkaa se varsinainen ylimaantie, se tie, joka vetää -Kainuun selän yli Puolangan vaaroille, Hyrynsalmelle ja vihdoin -Suomussalmelle, johon maantie loppuukin kokonaan. Ennen tälle tielle -pääsyä on mentävä Oulunjoen yli. - -Kuten hevosmiehet ainakin kuljimme me polkupyöräilijät virran -yli lautalla. Juuri yli mennessämme näimme pohjolaisen näyn: -joukon tervavenheitä pullevin purjein viilettämässä myötätuulessa -vastavirtaa. Tanakasti piteli karkea käsi isoa melaa ja joutuisasti -juoksi jykevä lasti ohitsemme toinen toisensa perästä kadoten saaren -suojaan. Ne olivat ehkä kuhmolaisia, ehkä sotkamolaisia, ehkä oman -pitäjän miehiä -- emme tienneet. Uskaliaita miehiä vain: tämmöisen -tulvan aikana Ouluun! Vilahti silloin mielikuvituksessa tuttu kuva: - - Kas Oulunjärvellä aallot - Ne laulavat laulujaan, - Siell' liekkuvat tuhannet purret - Ja purjeet on pingallaan. - Siell' liehuvat harmajat hapset - Ja kiiltävi pellavapää -- - Ne on Pohjolan pontevat lapset, - Jotka tuulessa viilettää... - -Ennenkuin pääsimme joen toiselle puolelle, tuli tuulenpuuska ja -tempasi sulhasmieheltä hatun. Lintuna lentää lehahti se jokeen, -täyttyi vedellä ja jäi puoliupoksissa kellumaan aaltoihin samalla kun -raskas roomu etenemistään eteni. Ei voinut rakas morsiankaan estää -Matin avopäiseksi joutumista. Mutta laituriin saapuessa huudettiin -rannalla seisova poika pikkuveneellä hattua kiinniottamaan. Ja se -onnistuikin. - -Hypättiin hyrrien selkään ja lähdettiin vilistämään yksitoikkoista -oilinkia (oilingiksi sanotaan kauvan jatkuvaa suoraa maantietä --- ojelmusta). Se on ikävimpiä taipaleita tämä väli Utajärveltä -Sanginkylään. Ei mitään vaihtelua silmälle, ei mitään muodon -muutosta: alastonta, hedelmätöntä rämettä koko seutu. Mieli -käy ilottomaksi, sydän toivottoman tyhjäksi tällaista erämaata -vaeltaessa. Täytyy olla pilkkopimeä sitä kulkiessa, silloin ei -erämaan surkeus sieluun niin pure... - -Jo kouluajoilta muistan tämän taipaleen. Tällä taipaleella -ajattelin maailman luomista. Siellä oli nimittäin tien vieressä, -rämeen laidassa eräs isohko kivi, jonka pinnassa näkyi ikäänkuin -jalan jälki. Kuinka oli se siihen syntynyt? Tässä oli ollut lapsen -mielikuvitukselle paljon tilaa. "Siihen aikaan kun kivet vielä -olivat pehmeät, oli joku ihmisolento harhaillut täällä autiossa -erämaassa, hän oli yrittänyt nousemaan tälle kivelle, mutta -tuntiessaan sen sulaksi, oli nopeasti vetäissyt jalkansa pois... Kuka -oli ollut tämä muinaisuuden olento? Aatamiko? Eevako? Onneton, maita -maleksiva Kainko? Tai ehkä oli tämä se kivi, jonka päällä Jaakoppi -oli nähnyt unta taivaan tikapuista ja enkeleistä Mutta kuinka se kivi -tänne Utajärvelle oli joutunut? Ja miksei Jaakopin pään jälkeä näy -kivessä?..." - -Hurja fanttasiia ei ollut päässyt mihinkään pysyväiseen mielikuvaan. - -Oli kai kivi nytkin vielä paikoillaan, mutta minulta se jäi tällä -kertaa näkemättä. Eikä muutkaan sitä huomanneet, vaikka lienee kai -veljillänikin siitä omat lapsuuden muistonsa. - -Kuumasti paahtoi päivä, ja jokaista meitä janotti. Soista, lämmintä -vettä, jossa sammakot kutevat, ei tee mieli juoda. Ennen kärsii -kuivankin kurkun. - -Vettä himoiten riennän muiden edelle, muistellen että näillä mailla -pitäisi olla joku mökin rähjäkin. Oikein muistettu: mökki löytyy -maantien poskesta, minä hyppään alas pyörältä, harppaan aidan yli -suoraan kaivolle, nostan sangolla vettä... ah kuinka se maistuu -hyvälle mökin kaivon vesi: Suomalainen kansallisjuoma, salon sima! --- Pikkunen paitaressu-poika tulla tallustaa ulos sisäänlämpiävästä -mökistä. Paitaressu, pellavapää... mikä sinun nimesi on? puhelen minä -pojalle toisia odotellen. Poika katselee minua suurin pyörein silmin -ennenkuin hän totisena vastaa että Matti. - -Matti, no kuule sinä Pikku Matti, tiedätkö sinä mikä kumma se tämä -on? kysyn minä polkupyörääni nojaten. - --- Tiiän minä, te on te pikajalaka! - -Tiesipähän poika; oli nähnyt jo ennenkin moisia masinoita -kotimökkinsä sivu sihistämässä. Niin se kulttuuri kuhisee köyhänkin -nenän alitse saamatta kuitenkaan satimeensa Suomenmaan satoja -savupirttejä. Se kuuluu, vaan ei koske, se välähtelee kuin kirkas -terä, mutta ei leikkaa, se kulkee kuin mahtavan metsävalkean savu -peninkulmia laajalta, mutta liekki on kaukana näkymättömissä eikä -koskaan tänne asti ulotu... - -Saapui Pekkakin perästä mökille, hyppäsi läähättäen lähdevettä -juomaan ja pyyhki tyytyväisenä partaansa. Saapui Esko, ehti Elina -ja kaulansa kastelivat, mutta jälempänä muita ajoivat tovin ajan -perästä Nilla ja Matti, eivätkä meidän vesipaikastamme välittäneet. -He kertoivat löytäneensä salaisen hetteen maantien vieressä, siellä -olivat yhdessä viivähtäneet ja nauttineet luonnon raikasta nestettä... - --- Mene tiedä teidän rakastavaisten salahetteitä -- kyllä me ne -tunnemme! vastaan minä verevätä veljeäni, joka näyttää tavallista -onnellisemmalta. Ja Pekkakin iskee silmää veitikkamaisesti Matille, -vallan hyvin oivaltaen minkä herttaisen hetteen ääressä jälelle -jääneet olivat vilvoitelleet. Kristillisen seurakunnan pappina oli -hän näet jo paljon raamatuita tutkinut, mutta ei voinut suuteloa -suureksikaan synniksi väittää. - --- Lekoo! huusi Matti pyöränsä selkään hypäten ja niin sitä taas -lähdettiin. - -Sangille saavuttua hyökkäsin minä suoraan maitokamariin, emäntä -kintereilläni. - --- Saako ottaa paraimman pytyn? - --- Ka ottakaa häntä... - --- Ja kuusi lusikkaa hyvä emäntä ja leiväntapaista! - -Mutta heti! - --- Herra jes! hätääntyi emäntä. Niinkö kiire se nyt vierailla... - -Ja hän lähti könttäsemään yli pihan niin että kintut vilkkui, -niinkuin sanotaan. - --- Ei tämä piisaa, saako hakea lisää? - -Työ siinä oli emännälle kantaa sisään viiliä ja maitoa. Sillä nyt -pidettiinkin jo kiirettä. - --- Jääkää hyvästi emäntä! - --- Hyväs... tuota kaikkiko ne on nämä niitä Kiannan rovastin lapsia? -uteli emäntä tarkastellen kiireestä kantapäähän meitä kaikkia. -- -Ettäkö tämmäi ryökynä? - --- Tämä myös, sanoi Matti. - --- Vaan eipään oo sisarusten näkköön, arveli emäntä. - --- No kuka se sitten olisi? - --- Jos lie hyvinni isnöörin rouva? - -Messingille meni meidän Matilla suu emännän sanoja kuullessaan. -Myhähtäen ja arvokkaana, hypäten polkupyöränsä selkään, huusi hän -kartanosta ajaen: - --- Ei vielä varsin rouva, mutta morsian!... - -Sangilta Juorkunaan ja Juorkunasta Särkijärvelle -- mitäpä niistä -olisi erityistä kerrottavaa. Ikävänpuoleisia taipaleita nekin. Kallan -kestikievaria on aina pidetty rajapyykkinä Oulun ja Suomussalmen -välillä. Joka siitä sivu on päässyt, tietää aina olevansa -"voittopuolella". Kallasta on kaikellaisia kouluaikaisia muistoja, -m.m. se, kuinka talon emäntä kovasti siellä suuttui, kun kerran -pyydettiin häntä pesemään puhtaiksi sisään tuomansa juomalasit. -- -Näitä ei pestä kuin kahdesti vuodessa: juhannuksena ja jouluna! -tiuskasi hän vihaisesti paiskaten oven jälkeensä. Se oli ollut -suulas emäntä, mutta puhui se koreastikkin, kunhan vaan ei astioita -likaisiksi moittinut. - -Puoliväliin oli siis nyt päästy ja Elina oli jaksanut seurata -mukana. Mutta tässä tulikin loppu, ja Elina pantiin polkupyörineen -kyytikärryihin, sillä edessä oli kahden peninkulman taival. -Kolmeen osaan hajaantui nyt joukkomme. Yksi sai tehtäväkseen -rientää Puolangan kirkolle ostamaan kauppiaasta "jotakin suuhun -pantavaa" -- sillä kaupungista ostettuja makeisia vallitsi seuran -mielestä liian itsevaltiaasta Matti. Ilta oli jo pitkälle kulunut -ja oli vaarassa, ehtisikkö parhaallakaan ajolla kauppiaaseen ennen -ihmisten maatamenoa. Tähän tärkeään lähetystöön kuuluivat Pekka ja -allekirjoittanut. - -Oli se kyytiä! Kilometripylväät näyttivät vilisevän kuin aidan -seipäät ja säikähtäneenä loikkasi jänis tien poikki. Tie oli -tasaista, vaikka ei sileää, mäkiä ei tällä taipaleella vielä ole -sanottavia. Niin mennä huristettiin äänettöminä toista penikulmaa -yhdessä. Mutta silloin aloin minä väsyä, uskoin Pekan yksin -hoidettavaksi tärkeän asiamme ja jäin hiljakseen ajelemaan jälkeen. -Taivas oli pilvessä, ilta tuntui alakuloiselta. Vai tuliko se ehkä -väsymyksestä? Istuin kivelle maantien viereen polkupyörääni nojaten. -Syvä hiljaisuus vallitsi ympärilläni. Erämaa!... - -Jokelan kestikievarihuoneeseen astuessani tapasin valmiiksi katetun -pöydän. Sanottiin jonkun maanmittarin olevan yötä viereisessä -huoneessa. Mutta pöytä oli koskematon ja se seikka minua heti -säälitti. Olin juuri jonkunlaisen rusinavellin syönnissä, kun Matti, -Nilla ja Esko hyökkäävät sisään: - --- Täälläkö sinä ootkin?... Missä Pekka? - --- Pekka on pyyhkäissyt pyhälle asialleen. - --- Mutta mitä ihmeen ruokia sinä täällä syöt? - --- Löysin sparttalaista soppaa pöydästä, se maistuu herrasruualle... -tunnen tästä saavani uusia voimia! He nauravat syönnilleni ja jäävät -Elinaa odottamaan samalla kun minä saan toimekseni nyt "uusin voimin" -rientää seuraavaan kestikievariin vuoteita tilaamaan. Sinne ei -olekkaan kuin kymmenkunnan kilometrin matka. - -Kilometrin poljettuani näen ihmeekseni Pekan ajavan täyttä vauhtia -vastaani. - --- Mitä sinä hulluttelet? huudan hänelle. - --- Minä menen Jokelaan syömään -- vielähän sinnekkin kerkiää. - --- Toitkos herkkuja kauppiaasta? - --- Sain kokkolanpötkyä. - -Me ajoimme eri suuntiin. - -Ripeästi kävi kulkuni Puolangan kirkolta. Maantie oli kovaa ja -sileää, vastamäet menivät myötämäen antamalla vauhdilla -- on se -sentään hauskaa tuo polkupyöräkulku. - -Tällä taipaleella ne alkavat varsinaiset mäkimaat. Ennenkuin Hovin -majataloon päästään, on noustava ylös Leipivaaraa. - -Leipivaara ei ole mikään leikkivaara. Se on mahtava, valtava vaara, -jota ei väkevinkään polkupyöräilijä ylös ajaisi. - -Nöyränä laskeusin alas satulasta ja aloin lykätä pyörääni ylös. -Yksinäinen rahtimies raskaan jauhokuorman kanssa pyrki paraikaa ylös -vaaraa. Kymmenkunnan askelta kerralla vetää jutistaa hevonen kärryjä -ja jää huohottamaan, samalla kun mies takaapäin tukee rattaita -etteivät pääsisi alaspäin vierähtämään. Hevosparka! oli sillä kovempi -kohtalo kuin luonto lupaisi... Hengästyneenä kiivaasta astumisestani -saavuin pian Leipivaaran laelle ja katsahdin taakseni. Täältä -näkyivät Puolangan tunturit kaikessa jylhyydessään. Tuolla lepäsi -Puolangan järvi syvällä alhossaan, pilkotti punehtien sen puinen -kirkko ja kirkonkylän taloja. Erämaan luontoa, ylimaan maailmaa... -Synkänsinisinä, sykkyräpäisinä riippuivat pilvet tummien ylänköjen -yli -- Puolangan vaaroilla sataa melkein aina ja nytkin jo vettä -hiljalleen vihmoi. Jotakin niin raskasta ja painostavaa ja kuitenkin -niin rakasta koko tämä seutu. Jo lapsuudessani minä näitä seutuja -ihailin ja huokasin... - -Talutin pyöräni kujaa myöten Hovin pihaan. Taisi olla kohta sydänyön -aika, ja koko talo nukkui sikeässä unessa. Kolkutin eräälle ovelle, -jonka arvelin johtavan emäntäväen puolelle. Kun ei mitään kuulunut, -ra'otin ovea ja kysyin äänekkäästi: - --- Onkohan emäntä siellä? - -Heikko huokaus kuului ryysyisestä sängystä, jonka hämärässä saatoin -erottaa. Uudistin kysymykseni. - --- Ei oo emäntä täällä, kuului nyt vähän vihainen vastaus ryysyjen -keskeltä. - --- Missä se sitten on? - --- Se on pirtissä. - -Astuin toisesta ovesta leveään pirttiin, jonka karsinapuolella -huomasin jotain tilantapaista. Varmaan siellä nukkui joku. Kyselin -ensin hiljempaa, sitten lujemmin, mutta ei mitään vastausta tullut. -Rykäsin, tömistin kovasti jalkojani pirtin lattiaan, mutta ei -hievahdustakaan lähtenyt. Varmaan täällä nukkuikin vain lapsia. -Peräydyin harmistuneena porstuaan ja ra'otin jälleen äskeistä ovea: - --- En minä emäntää löydä! Ettekö te viitsisi mennä häntä hakemaan? - --- Minä en lähe mihinkään! kuului tuikea parahdus, ryysyistä. - --- Minä oon sairas enkä pääse... - -Peräydyin, suutuksissani itseeni että olin tietämättäni ollut -niin tyly. Vaan sairas huusi heti jälkeeni tällä kertaa tarkemmin -selittäen, missä emäntä on löydettävissä. Ja vihoviimein sain emännän -herätetyksi, -- hän löytyi toiselta puolelta kartanoa. Pyytelin -vähin anteeksi että näin keskellä yötä herätetään, vaan koska sieltä -perästäpäin on tulossa vielä viisi henkeä... jotka kaikki tähän -yöpyvät, niin vuoteita siis tarvitaan. Se on siivo, nuorehko emäntä, -ei näytä pahastuneelta eikä liioin hyvästyneeltä, alkaa hiljakseen -laitella tiloja ohjausteni mukaan. - --- Mistä kaukaa sitä vieraat ovat kotoisin? - -Tästä naapuripitäjästä ollaan. Ette taida tuntea? Monesti on ennenkin -tässä talossa käyty, selitän minä. - -Mistäpä hän tuntisi, kun on uusi emäntä, tässä talossa ennen olematon. - -Kuusi sijaa valmistettuaan pitkin lattiaa, poistuu hän hyvää yötä -toivottaen, ja minä vaivun heti raskaaseen uneen lattialle enkä herää -ennen aamua, jolloin huomaan jo toistenkin siinä ympärillä olleen -nukkumassa. - -Viimeinen matkapäivä on koittanut! Me nousemme vuoteiltamme vähän -niinkuin juhlallisina, hilpeä tunto povessa että tänään saavumme -kotiin. Kauniissa sarjassa ajamme alas loivaa Leipivaaraa, pysähdymme -hetkeksi katsomaan syvyydessään uneksivaa Pyssylampea, josta Esko -nuoruutensa päivinä on tekaissut romantillisen runon; tämä on se -paikka, jossa maantie katkaisee Kainuunselän hiekkaiset harjanteet. -Sitten heti alkaa nousu Hiidenvaaralle. Kesäpäivän helteessä tuntuu -se rasittavalta eikä sitä varmaan itse hiisikään ajaisi ylös -pyörällä, saatikka sitten me. Tässä kerran meidän Matti tappoi -käärmeen ja ylensi sen kuni Mooses korvessa kaikkien katsottavaksi -seipään nokkaan. Rinnettä noustessamme panemme toimeen yleisen -naamojen peson, ojavesi näet juosta porisee vastaamme vilkkaana -purona. Se olisi hauska ryhmä valokuvattavaksi tuo: Matti hajareisin -ojan päällä kuoppaa kaivamassa. Pekka vatsallaan kiven kyljellä, -kasvot pyhästi kiiltävinä vedestä Esko pyllöttämässä ikäänkuin -viinitynnyriä tullaten, neitoset nenäliina kourassa j.n.e. Ja tuohon -ojan liepeille polkupyörät hauskasti hujan-hajan kaadettuina... - -Vasta Hiidenvaaran laella voipi jonkun matkaa ajaa, sitten täytyy -taas hypätä satulasta ja taluttaa alas jyrkkää ja mutkaista -törmää. Semmoista se on kulku Puolangan vaaroilla: ylös ja alas, -alas ja ylös, vuoronperään. Polkupyöräsi keinuu kuin lastu -jättiläisaalloilla. Rasinvaara, Toivolantörmä, Lemetinmäki, kyllä -niissä on kaikissa kapuamista ja hevoskyydillä matkustaville ovat ne -aina olleet syvien huokausten huutavia mäkiä. Viimeksimainitut kaksi -paikkaa eivät enää ole Puolankaa, vaan Hyrynsalmea, jonka pitäjän -nurkan yli maantie Kiannalle kulkee. - -Ei kukaan meistä kohottanut eläköönhuutoa kuin Suomussalmen rajan -yli ajettiin. Hiljaa pyörivät pyörät punaisten pylväiden välitse ja -ainoastaan morsiamelle huudettiin että tästä se nyt meidän pitäjä -alkaa. "Vai niin", sanoi hän ja katsoi uteliaisuudella eteensä -ja ympärillensä. Mutta maantie oli rajan toisella puolella aivan -samallaista kuin toisellakin, syrjässä kiilsi rämeen keskestä joku -alakuloisen näköinen metsälampi... - -Vielä poikettiin Kivelän kestikievariin, pantiin Elina polkupyörineen -edeltäpäin hevosessa ajamaan ja niin lähdettiin viimeiselle -taipaleelle Kivelästä Ruukkiin. - -Se on rakas taival jo kouluajoista asti. Erityisellä hellyydellä -katselee silloin kaikkea mitä silmä näkee: kankaita joilla humisee -harmaita petäjiä, yksinäistä honkaa, jonka syliin toinen honka on -kaatunut, vieläpä surkeata suotakin, jolla vain vihertää matala -vaivaiskoivu. Ja koko matka kuluu niin helposti, suuret vastamäet -noustaan levähtämättä ja hengästymättä, myötämäkien jyrkkyys ei -peloita. Semmoisen voiman antaa kotiintulon tunne. - -Tuossa on Romppalan mökki maantien vieressä, kuka ihmeessä sieltä -veräjältä katsoo meihin rillit nenällä? Eikös elämässä se ole -"Miipas", meidän metsäherramme. - --- Ka! hei! -- päivää! kajahtaa melkein yhtaikaa meidän veljesten -suusta ja kaikki laskeutuvat alas pyöriltä vanhaa tuttua kättelemään. -Mitäs se Miipas-setä täällä...? - --- Puita leimaamassa... - -Mutta emme me nyt siinä kauvan malta jaarittelemaan, vaan lähdemme -tavottelemaan Elinaa, joka kyydillä on edeltä ajanut -- meillä on -näet sellainen sopimus että loppukilometrit ajaa Elinakin pyörällänsä -meidän seurassamme, että komeammalle näyttäisi... - -Kuin keinuen käy nyt kulku ylös ja alas pieniä mäennyppylöitä, joita -kuin aaltoja kohoaa maantiellä Saukkopuron sillalle asti. - -Ja Elina tavotetaan ja kyyti palautetaan keskellä maantietä, -raittiisti ajetaan viimeiset virstat. Ilta on käsissä ja kello -lähenee kahdeksaa. Jo siintää silmään mustansinistä selkää -- -hurraa, se on Kiantojärvi, joka siellä laveana lainehtii! Kauniissa -kaaressa käännymme kaikki Ruukin tielle. Ruukkiin on vene tilattu -vastaan. Meidän tulomme on oleva loistavaa, sen me tunnemme jokainen -sielussamme ja ruumiissamme, varsinkin minä. Jo kuuluu Jalokosken -kumea kohina korvaan, lähenee Syväyksen silta... Sydän alkaa sykkiä -kiihkeämmin, mielenliikutuksesta tietenkin. Eellimäisenä ajavat -Matti ja Nilla, sulhanen ja morsian, näen heidän vaipuvan alas -mäkeä sillalle, jonka portti on auki, äkkään portin molemmin puolin -vastaanottajia huutamassa ja hattujaan heiluttamassa, minäkin -riemastun, hetkihän on mitä juhlallisin, minä heilautan punaista -lakkiani toisella kädellä, kuulen huutavani eläköön! ja vaivun -huimaa vauhtia alas mäkeä... Samalla huudetaan alhaalta minulle -varoitussanoja että hyppäisin alas pyörältäni, mutta ne tulevat -liian myöhään ne -- ja silmät kauhistuksesta seljällään syöksyn -pyörälläni suoraan sillan maasta korkenevaa pohjaa vastaan... Tunnen -armottoman tärähdyksen, sitten kuuluu kummallinen räjähdys, ja -seuraavassa silmänräpäyksessä tapaan itseni istuallani viilettämässä -syltä-määriä pitkin siltaa yhtä rintaa jonkun rämisevän esineen -kanssa. Taivasten talikynttilät! Mitä on tapahtunut? Ensimmäinen -ajatukseni on että polkupyörä nyt on pirstaleina. Sitten täyttää -minut hirveä häpeän tunne, sillä minä tajuan samassa että tässä on -tapahtunut tragikoomillinen tapaus, kauhun huutoja ja pidätettyä -naurun rähinää on yhtäaikaa tunkeutunut korviini samalla kun koski -pauhaa kuin hornan syvyydessä... Voi hemmetti! Juuri viimeisellä -hetkellä piti tämmöistä tapahtua, vaikka siihen asti oli kaikki -onnellisesti käynyt. Ajatelkaa sitä skandaalia, sitä hullunkurista -kuvaa kotipitäjäni kauneimmalla paikalla! Ajatelkaa: siinä sillalla -oli vastassa pitäjän herrasväki, tosin ainoastaan lukkarinsa ja -ainoan maalaisylioppilaansa edustamana, isäni ja vanhimman sisareni -vastaanottoriemua yhdessä jakamassa, ja ajatelkaa siunatuksi lopuksi -että kun nousen lankeemuksestani ja nilkutan heitä tervehtimään, niin -toista housunlahetta tuskin enää onkaan, vaan valkea iho paist... no --- vanhin siskoni riensi heti kimppuuni ja pisteli kiinni neuloilla -mitä ensi hädässä kerkesi. En olisi luullut kahden ja puolen markan -laitosten niin surullista loppua saavan. - -"Minun narikkahousuni, hienot, rantuset narikkahousuni..." - -Minä raivosin vihasta, en sentähden että housut olivat revenneet, -vaan sentähden etten ollut saanut varoitushuutoa aikaisemmin, ja -sentähden että portti oli aukaistu. Ehkä jälestätulijoille olisi -käynyt yhtä hullusti ellen hirmuisella varoitushuudollani olisi heitä -pysäyttänyt ajoissa. Pekka säikähti sitä huutoani niin että veret -seisahtuivat, ja Esko lensi kuin katajainen vanne pyöränsä seljästä, -sääret sätkyttäen ilmassa... Elina oli varovaisena noussut pyörältään -jo mäen päällä, mutta Matti ja Nilla olivat onnekseen ajaneet -sillalle toista puolta, jossa vähemmin täräytti. - -Siihen se loppui se meidän polkupyörällä-ajomme; pyöriämme -talutellen kävelimme vastaanottajain seurassa taloon, Ämmänruukin -kartanoon. Mutta vaikka ei polkupyöräni kaikkien kummastukseksi -ollut särkynytkään, oli minulta kumminkin muutamiksi hetkiksi mennyt -se oikea tuliaistunne. Tietysti minua haukuttiin "hurjuudesta" ja -"huomaamattomuudesta" eivätkä vastaselitykseni paljoa auttaneet. -Mutta olen varma siitä että jos Esko veikolle ei olisi ajoissa -huudettu että siinä on vaarallinen paikka, niin hänelle ei olisi -käynyt ainoastaan niinkuin minulle, vaan vieläpä olisi hän -pikkumiehenä saattanut pujahtaa sillanaidasta alas jokeen ja kadota -sinne kuin muinen pater Hieronymus Kajaanin Ämmäkoskeen. No niin, -pääasia oli kuitenkin se että se olin minä, joka olin lentänyt pyörän -seljästä. - -Oikeastaan minun nyt pitäisi lopettaa kertomukseni -polkupyörämatkasta, mutta täydellisyyden vuoksi tahdon vielä -mainita että Ämmänruukilta sain lainaan hyvät housut ennenkuin -pappilaan lähdettiin. Ja että meidän tuloamme varten oli varattu -"Tiililanssille" tervavene, oikea paltamo, joka nuoren parin -kunniaksi oli lipuilla ja limoilla kaunistettu. Ja että järven -yli soudettaessa puhalsi kylmä tuuli, ja aurinko keltaisena laski -vaarojen taakse. Ja että kotirannassa oli vastassa äiti ja koirat... -Ja että sauna oli hyväksi lämmitetty ja herttaiselta tuntui pitkästä -ajasta taas kotoinen kyly. Sekä että saunan lauteillakin vielä -naurettiin housujeni kovaa kohtaloa. - -Mutta ne housut aijon säilyttää varoittavana muistona lapsilleni -ja lastenlapsilleni -- jos minulla sellaisia kerran tulee olemaan. -Ja aina kun otan ne esiin siitä vanhasta kaapista, jossa ne nyt -repaleina riippuvat, olen surkealla suloisuudella muisteleva tätä -paljonpuhuttua polkupyörämatkaamme Kiannan rannoille. - -(1899) - - - - -Karhua kuulustamassa - -(Muistelma pitäjältä palattua) - - -Minut oli vallannut intohimo saada tappaa karhu. Pitäjän syrjäkylissä -olivat ne raadelleet jo kymmenkunnan lehmää, vaan niitä itsiään ei -oltu ainoatakaan kesän kuluessa hengiltä saatu. Ei sitä paljon oltu -koetettukaan. Oli tosin muutamista taloista haaskalta vahdittu, mutta -vahtiöinä ei peto ollut nähnyt hyväksi saapua, oli kai saanut vihin -vainoojistaan ja koreasti poikessa pysynyt. Yhden talon haaskalla -sanottiin sen kuitenkin vahtuuaikanakin käyneen pimeänä elokuun yönä, -mutta mitäs siitä: miehet, jotka talailla istuivat, olivat kovin -hätääntyneet, ja kontio oli tömistänyt tiehensä, tosin kolmella -jalalla, saatuaan haavan neljänteen, mutta tämä -- niinkuin Vuokin -Vilkko sanoo -- on pakenevalle karhulle samaa kuin panisi sille vielä -"viidennen jalan" lisäksi. Ja niin pelkureita olivat miehet olleet -että vasta päivän valon koitteessa uskalsivat laskeutua alas puusta -pedon jälkiä tarkastelemaan. -- Nämät olivat viimeiset kuulumiset -karhusta niillä tienoin, senjälkeen ei varmasti tiedetty, oliko se -vielä seuduilla ja saattoi siis milloin tahansa rynnätä lehmikarjaan, -vai oliko ehkä laukauksesta ottanut siirtyäksensä kauvemmaksi, -rajasydänmaita vasten. Kaikissa tapauksissa tiedettiin sen elossa -olevan. Ja olihan niitä tietysti muitakin... - -Kummako siis että minussa oli syntynyt kiihko petoa tappamaan? -Vaikkapa vain kolmijalkaistakin. Se olisi sentään toista kuin -kaikki kaksijalkaiset karhut... Saadappa kerrankin hengiltä oikea -karhu, oikea sydänmaan karvainen tallukka -- "mörkö", "peto", -"metsän pi'e", "mehtä", "mehtäläinen", "se" -- miksi kaikeksi ne -sitä ylimaassa sanonevatkin, kun eivät suoraan uskalla karhuksi -nimittää... Jos saisi sen tapetuksi, niin minustahan tulisi -yhtäkkiä ihan kuuluisa! Lähettäisin siitä jännittävän kertomuksen -pääkaupungin lehtiin, kuvailisin kuinka se kita avoinna ja kovasti -kiljuen, hirmukourillaan jo heittäytyi päälleni ja oli juuri... kun -ratkaisevalla hetkellä... minä... minä itse... niinkuin ymmärrätte. -Pikkukaupunkien sanomalehdissä kierteleisi uutinen että "nuori -runoilijamme X. Y. on hiljakkoin ampunut karhun..." j.n.e. Ja suuri -yleisö, joka ei sitä ennen ikinä ole kuullut sen-nimistä runoilijaa -olevankaan, tulisi nyt uteliaaksi, ja minä saisin olla varma siitä -että kustantajani maksaisi minulle tinkimättä kaksituhatta markkaa -ensimäisestä teoksestani, jonka nimeksi tulisi "Metsänkuningas" -ja jossa olisi erityinen sarja "Mesikämmenen sonetteja"... Hm... -Ystäviltäni saisin onnittelulta "uuden suunnan perustajana nuoressa -kirjallisuudessamme", minut pyydettäisiin maamme metsästysseuran -jäseneksi, ja minunkin kuvani pantaisiin paistamaan "Suomenmaan -karhuntappajain albumiin", jommoinen julkaisu kai piankin -toimitetaan... - -"Älä myö nahkaa ennenkuin olet karhun kaatanut!" suhisi joku -sivusävel korvissani, mutta en ollut nyt muistavinanikaan tätä -vanhaa lukukirjan-tarinaa, jota ennen koulussa luettiin. Valelin -vain innokkaasti peukalonpään kokoisia lyijykuulia kynttiläjalkaan --- tein tätä kaikessa hiljaisuudessa omassa vinttikarnarissani, -jonka uuninpesään olin virittänyt iloisesti loimuavan lastuvalkean. -Kun kuulat olivat vuollut ja talin sekä ison ruutimäärän kanssa -hylsyihin upotetut, piti niitä ensin koetella, mihin ne kelpaavat. -Vanha Napoleonin kuva toisessa kädessä, pyssy toisessa, hiivin -illan suussa aidan taakse ja naulaan pilkan pajan seinään. Mittaan -viisikymmentä jalkaa seinästä ja asetun puun taakse. Karhun kuvahan -tässä tietysti olla pitäisi, mutta oli nyt menneeksi tämä Ranskan -keisarin kuva. Pidätän henkeä ja laukaisen... Räikeä pamaus, jymäys -hirmuinen pajanseinästä ja kova sysäys olkapäässä -- kaikki yhdessä -silmänräpäyksessä. Sitten kaukaisia kajahduksia vuorista järven takaa -ja kovaa töminää pellonpientarelta, jossa hevonen on kiskaissut -itsensä irti rautakangesta, johon se on ollut köydellä kiinnitetty... -Valkoisen savun sisää juoksen pajanseinää kohti: hurraa! -- "karhu" -on saanut kalloonsa, kuula on sattunut. Se on uponnut tehden ison -reijän läpi jykevän seinähirren, ei puukon terä sen reikää täytä... -Kyllä mokomalla mukulalla metsän kuningas kaatuu. Kaatuu lempo soi! - -Mutta kun sitten jouduin sinne peninkulmain takana torkkuvaan -syrjäkylään, jossa karhu viimeksi oli liikkunut, ja ypöyksinäni -tapasin itseni astelemassa viiden neljänneksen pituista -polkutaivalta, niin alkoi intohimoni asettua. Hulluhan minä olin, -joka semmoisissa haaveissa olin pitäjälle lähtenyt! Olin kotoa -lähtiessäni selittänyt meneväni "kansansivistämisretkelle", mutta -laukussani painoi ainoastaan ampumatarpeita, niiden joukossa -seitsemän raskasta karhulatinkia... Seitsemän --? Sillä voi taitava -ampuja saada seitsemän karhua... Mutta olinko minä mikään taitava -ampuja ja olinko ensinkään mikään karhunampuja. Eikö siihen vaadittu -englantilaista kylmäverisyyttä ja paljon hermoja, toisin sanoen -- -ei laisinkaan hermoja. Vaan toisekseen, eihän kukaan tiedä ennenkuin -koettaa; jospa hyvinkin Luoja on niin määrännyt ja sallinut että minä -tällä retkellä tapan karhun... - -Tuuli humisi huimasti siellä erämaan laajoilla kankailla, vanhain -petäjäin latvat tohisivat ja kohisivat kuin kaukaisen kosken -pauhu, alituisesti kuului suhinaa ja vihellystä... Kesäinen päivä -paistoi kirkkaasti korkealta sinitaivaalta ja kaarrellen kulki -polku laskeutumatta suokorpiin pitkin kuivia maita ja ylhäisiä -hiekkaharjuja, joiden vierustalla ammotti kummallisia kuiluja. Yksi -niistä kuiluista oli peloittavan lavea ja syvä, ja sen pohjalla, -jonne ei auringonvalo päässyt, näkyi röykkiö harmaita kiviä -- sitä -kuilua kutsuu kansa "Pahanmiehen haudaksi" ja mahdollistahan on että -joku lukemattomista mailman piruista sen uumenissa motkottaa... - -Sitten minä vähän eksyin -- Ymmärsin lähteneeni kulkemaan väärää -polkua, sillä se oikea oli loppunut oudon järven rantaan, mistä en -mitään ylipääsyn merkkejä havainnut... laineet vain vihasesti löivät -vasten autiota rantaa. Tunsin sydämmessäni jotain kouristuksen -tapaista... ei ole leikinasia eksyä näihin erämaihin. Olin jo -kolmatta tuntia yhtämittaa kävellyt ja taipaleen täytyi siitä -päättäen olla liki loppuaan. Minun ei tarvinnut aivan kauvan vaeltaa -väärää polkua, joka hyppelehti kivien ja kaatuneiden honkain yli -alkaen painua synkkään korpeen, ennenkuin, sattumalta katsahtaessani -vasemmalle, näin puiden lomasta kauvempana järven toisella rannalla -vilahtavan silmiini viheriän aukeaman, ja aivan oikein, kun nousin -kannon nokkaan, näin sieltä talon tapaista. Suoraapäätä sitä kohti -suuntasin askeleeni, se katosi tosin heti näkyvistäni painautuessani -metsään ja kahlatessani upottavaa rämettä, mutta kohta seisoin taas -sen oudon järven rannassa ja aloin voimieni takaa huutaa venettä. -Tuuli pauhasi ankarasti laidalta, mutta huutoni kuitenkin kuultiin, -ja yksinäinen soutaja ilmaantui toiselta rannalta pyrkien pienen -saaren suojassa minua kohti. Seisoin odottaen rantakivellä, iloisena -pelastuksestani ja uteliaana kuulemaan, oliko talo se sama, johon -olin ollut taipaleella. - --- Mikä talo se on tuo? huusin soutajalle ennenkuin tämä vielä oli -rannassakaan. - -Soutaja, joka oli ukko, kuuli kysymyksen, mutta kääntämättä selkäänsä -antoi veneensä ensin rauhallisesti juosta kiinni rantaan, niisti -nenänsä peukalolla ja etusormella, käänsi sitten päänsä minuun, -rykäsi ja vastasi: - --- Hyvää päivää... Ka Ahtolaksihan ne sitä ovat kuhtuneet... - -Sama talo se oli, johon olin pyrkinytkin; mitäpä muita niitä -tällä seuduin olisi ollutkaan. Ukosta oli ensin ihmeellistä, -mikä kuljeksija minä olin, vaan kun näytin pyssyäni ja selitin -"ilmanaikojani lähteneeni tänne sydänmaille kävelemään että jos -niinkuin karhun-talaille sattuisi pääsemään", niin näytti ukko -uskovan että minulla on tosi mielessä, ja järven poikki päästyämme -ja pihaan noustuamme alkoi isolla äänellä vedellä sitä nuottia että -"kyllähän sitä hänkin tässä mehtäläistä raahtisi ampua, vaan kun ei -ole pyssyä..." - --- Vai ei ole talossa pyssyä? kummastelin minä. - --- No ei kerrassaan koko talossa! kimpastui ukko, -- mitä niillä -pahasilla pikkureikäsillä tekee, jos olisikin... sen pitäisi ruunun -tämmöisiin syönmaan taloihin toimittaa oikeat takaaladattavat, -niinkuin tuo teijän on, ja sen pitäisi kuvernöörinkin ymmärtää että -me kyllä täällä joudumme häviöön metsän petojen kynsissä, jos vaan ei -parempia aseita hankittane... - --- Onko se sitten käynyt nykyisin teidänkin karjassanne? keskeytin -minä. - --- Ka ei se oo tänä suvena meillä vielä käynyt, vaan mistä sen tietää -milloin se taas lehmän hotasee, se kun yhtäläistä tässä ympärillä -ryskää ja kantoja repii... - --- Vai repii kantoja? Onko sitä nähty? kysyin, minä kiihkeästi. - --- "Ei sitä nähty ouk ihteään, vaan kuultuna on... tuolta ne on -Juluman mökistä ne kuulijat olleet, en minä hänestä sen enempää tiiä, -vaan kuulettepa työ ite kun siitä kautta kulukenetta..." - -Heitin nopeat hyvästit painaen ukon käteen muutamia kirjasia, joita -minulla oli jonkunverran mukanani, ja lähdin ripeästi kävelemään -neuvottua polkua... Nämät olivat nyt niitä rajasydänmaita, -Venäjän rajalle ei sanottu olevan kuin pari virstaa. Polkuni -kulki luikerrellen läpi korpisten seutujen ja samaa suuntaa kuin -valtakunnan raja. - -Mustien metsien keskellä kohosi vaaran huipulla _Julma_, yksinäinen -kruunun torppa. Vihantina ja harvassa heilahtelivat tähkäpäät -pohjatuulen kynsissä pienissä peltotilkuissaan, ja perunan varsia -näkyi jo Laurinyön halla täälläkin korventaneen. Ääretön hiljaisuus -vallitsi lähestyessäni pihaa, luulin jo saapuvani autioon taloon, -kun samalla näin lippalakkisen miesolennon selin minuun hiljakseen -niittämässä nurmea pienen pihan toisella puolella. Se oli torpan -isäntä, Julma-Tuomaaksi kutsuttu. - -Iloissaan oli mökin isäntä harvinaisen vieraan tulosta, viikatteensa -nurmelle heitti ja kättelemään tuli -- iloissani olin minäkin -huomatessani isännän puheliaaksi ja älykkääksi mieheksi. Siinä -tikapuiden juurella katseltiin yhdessä ensin minun pyssyäni, sitten -isännän omaa "pelkialaista", niin, hänellä oli ihmeekseni oikea -takaaladattava belgialainen kivääri, jolla hän pääasiallisesti -henkensä elättikin ampuen joka vuosi myytäväksi sadottain -metsälintuja ja muita otuksia. -- -- -- Mitenkäkö oli sen kontion -laita nykyisin? Joo, selitti Julma-Tuomas, menneellä viikollahan -se tässä on kuultu puolentoista neljänneksen päässä meiltä. Minä -en ollut matkassa, pojathan siellä olivat ja se Elsa -- ne pitivät -siellä yötulia kun olivat niityllä. Silloin se oli kuultuna kontio. -Oli kiertänyt nuotiota ja kiljunut. Ne olivat olleet sikiunessa -kaikki kolme, vaan tyttö oli oudosta äänestä herännyt ja niin sanoi -sen äänen läpi menneen että vähällä tyrmään lankesi eikä ollut -tohtinut herättää poikia -- niillä kun oli muassa vain pienireikäinen -pyssy... Koira niillä siellä myös oli matkassa, vaan eipäs ollut -tohtinut haukkua koira, poissa oli oikea luontonsa, urissut vain -oli surkeasti, häntä koipien välissä... Se oli ollut tuossa ennen -auringon nousua aamuyöstä. Aamulla oli jäljet sitten nähty kymmenen -sylen päässä nuotiolta. Niin se oli likellä kontio kolunnut. - --- Pidätte kai paimenta nyt lehmillenne? kysyin. - --- Ei ou pietty... ei sitä jouvva kun on heinä-aika... Siellä ne on -nytkin niityllä lapset, me vain akan kanssa tässä kotinurmilla... - -Akka oli siinä puhellessamme ilmaantunut luo ja näkyi saavan kiirettä -minun tähteni. Sitten astuimme kaikin pieneen pirttiin, ja me isännän -kanssa pistimme tupakaksi. Tuuman ukko se oli Julma-Tuomas, nykyiset -asiat näytti hyvin älyävän. - -Vaan minun mieleni paloi tällä kertaa omalle alalleni ja minulta -pääsi kesken kaikkea leveä kysymys: - --- Oletteko _te_ koskaan nähnyt karhua? - -Akka näytti vähän hätkähtävän etten käyttänyt karhulle mitään -verhonimitystä, mutta ehätti kumminkin ennen miestänsä sanomaan että: - --- Onhan se meijän Tuomas toki mehtäläisen nähnyt, kun on sille -saarnankin pitänyt... ja eukon silmät alkoivat omituisesti kiillellä -ja suu oli naurunmutrussa. - -Ymmärsin että tässä piili jotain lystillisempää, eikä minun tarvinnut -kuin katsahtaa isäntään, niin tämä jo rupesi, piippuaan pöydän -syrjään koputellen, kertomaan seuraavaa tosijuttua: - -"Se oli niityllä, tuolla toisella puolen rajaa. Minä olin ongella -lammin rannalla. Siinä kun seison, niin havaitsen äkkiä kontion -kankaan laidassa. Mitä se siinä lie itsekseen hommaillut, se oli -selin minuun eikä ollut vielä minua havainnut. Minä silloin karjasin -oikein isolla äänellä -- siitä kun se säikähti ja lähti äkisti minua -kohti tulemaan niin että tantere tömähteli -- minä sille aloin -vastaan karjua että: älä tule, älä tule! vaan tämä yhä tulla tormoaa -ihan eteeni... vaan kun minä yhä huuan että: älä sinä tule -- et -soa tulla! niin alkaa maata repiä, näinikään (kertoja näytti) vetää -jalkojaan köykkyyn ja maata repii ja höhisee, höhisee... siitä sitten -kellahtaa perätörään murron viereen ja yhä höhäjää, ja meinaa niin -kuin että peälle... minä sille karjun että et _soa_ tulla! En minä -sitä oo ennen uskonut että se ymmärtää ihmisen puhetta, vaan kyllä -minä nyt uskon että ymmärtää se hyvinkin -- minä aloin sitä siinä -haukkua ja häpäistä: 'mikä sinä oot kötys, joka tuut aseettoman -miehen peälle' -- minulla oli vain hieno onkivapa, ei mitään muuta -- -'tule sinä silloin kun on aseet, niin silloin koetellaan vastakkain! -Vaan nyt mäne poikkeen... eihän se Jumala sinua sitä varten oo -luonunna jotta sinä aseettomia hätyyttelet'..." - --- No menikö se pois? keskeytin minä nauraen. - --- Ka, se kuuntelee minun puhettani, kallistelee peätään, vaan yhä -höhisee ja höhäjää ja vaahto pursuaa suusta, niin on vihassa peto... -Siksi se oli niin vihainen, kun näkyi olevan penikat likellä: kolme -poikaa sillä näet makasi murrossa... - --- Ahaa! pääsi minulta huudahdus. -- Karhu on arka penikoistaan. - --- ... Siitä lähtivät sitten, lopetteli Julma-Tuomas kertomustaan, -kaikki neljä kangasta tömistämään. Peräkkäin ne lähtivät, vähin -mörähtelivät ja korvat kaikilla pystyssä tököttivät. Minä yhä seisoin -paikallani onkivapa kädessä ja näin mitenkä ne menivät, sinne ne -sitten katosivat ja minä käännyin ympäri ja aloin onkia ahvenia -lammesta... - -Ilta-aurinko paistoi jo matalana yli korven, kun erosin torpan väestä -ja lähdin astumaan yhä pohjoisempia rajaperukoita kohti, Luolavaaran -taloon, johon olin aikeissa yöpyä. Mieleni oli juhlallisen -kansallinen kuulemaini karhujuttujen perästä. Julma-Tuomas oli -kertonut niitä erinomaisella taidolla, jota minun kertomukseni -vain heikosti pystyy kuvastamaan. Ja kun muistin keskustelumme -myös nykyisistä maanasioista, sykkäili sydämmeni virkistyneenä, -ja huuliltani pääsi siinä polkua astellessani kuuluva huudahdus: -"Viel' elää isäin henki!" -- ikäänkuin olisin sen sitä ennen -peljännyt jo peräti hävinneen... Ei, se ei ole hävinnyt! Se elää -piiloutuneena kuni pulputtava puro täällä korpien povessa, lähde sitä -etsimään, sinä, joka luulit ylimaalaista talonpoikaa hengettömäksi -leivänsyöjäksi, lähde sitä etsimään -- ja täältä sinä sen löydät! -Sinä löydät täältä erämaan hiljaisuudesta sen vanhan, sen oikean, -sen hätäilemättömän, sen luontoon kiinni imeytyneen supi-suomalaisen -sielun... - -Metsä käy yhä tiheämmäksi, korpi yhä kolkommaksi. Mielikuvitukseni -sitä mukaa myös käy eloisaksi ja minä odotan kohtaavani karhun joka -askeleella. Tunnen vavahtavani sitä ajatusta että tuossa paikassa -voin seisoa metsänkuninkaan kanssa vastakkain. Olinpa pannut -karhulatinginkin jo valmiiksi pyssyyni. Jokaista tummaa tureikkoa -katselin epäluulolla ja jännityksellä, usein olin kuulevinani outoa -vihellystä etäämpää salolta... "Se on se, se on se!" Mutta sitten -huomasin sen tuuleksi, joka soitteli pyssyni onteloa -- ihan korvani -juuressa... - -Mitenkä kävisi, jos todella karhu tuolta näreiköstä yhtäkkiä -nyt ilmestyisi eteeni? Se kopsahtaisi minut nähtyään istualleen -takaraajojensa varaan, "perätörään", niinkuin Julma-Tuomas sattuvasti -sanoi, tirkistäisi leveäin kämmeniensä alta pienillä silmillään: -"ken olet sinä rauhan häiritsijä minun valtakunnassani?"... -Silmänräpäyksessä olisin minä pysähtynyt, veret jähmetyksissä -tapaileisin vaistomaisesti pyssyäni, tähtäisin mustaa röhöturkkia: -- -pamaus kajahtaisi, kiljahdus kuuluisi, kuula olisi vain hipaissut, -kangas alkaisi tömistä, näkisin hirmuisen möhkäleen syöksyvän -itseäni kohti, en ehtisi uudestaan ladata... kavahtaisin ensimmäisen -puun runkoon, koettaisin kiivetä pisteleväin oksien läpi ylös, en -kerkiäisikään: peto kaappaisi minut alas vasemmasta jalasta, minä -pudota rysähtäisin nurinniskoin sen päälle, yksi purahdus vain, yksi -korvapuusti väkevällä kämmenellä -- ja siinä makaisi mies hengetönnä -maassa. - -Niin saattaisi käydä. Tietysti ampuisin, koska minulla kerran on -pyssy. Mutta kun kerran olisin ampunut -- ja ampunut huonosti, ei -enää auttaisi Julma-Tuomaan tavalla ruveta kontiota manaamaan. -Ärsytetty peto ei välittäisi parhaimmastakaan moraalisaarnasta. Ei -ole leikinkappale korven karvainen majesteetti... - -Jännitetyin mielin lähestyin Luolavaaran pihaa. Aurinko juur-ikään -laski hehkuvan punaisena tummenevana vaarojen taakse, keltainen -elokuun kuu syttyi heti sitä vastapäätä hiljaisena kumottamaan -kylmänsiniselle taivaalle; ankara tuulikin oli vaijennut viileäksi -viimaksi. Musta sauna näkyi lämpiämässä pellon pientarella ja -alastomia lapsia juoksenteli saunan ja pihan väliä... Rakennukset -näyttivät verrattain uusilta ja vasta nyt muistin kuulleeni että sama -talo oli muutamia vuoksia takaperin palanut poroksi, jolloin kaksi -lastakin siinä korventui kuoliaiksi julmiin liekkeihin... Asetin -pyssyni etehisen nurkkaan ja astuin pirttiin. - -Pirtissä oli ainoastaan vaimoväkeä sekä pikkuinen poika, joka teki -paimenkonttia tuohesta; miehiä paraikaa odotettiin palaaviksi -niityltä kylpyyn. Vanha ukko oli lehmien haussa. - -Pian ne kaikki koteutuivatkin, ensin niittymiehet viikatteineen ja -haravoineen, sitten myöhemmin vanha ukko hätistellen lehmiä kujasta -tanhuaan, jossa akat huutaen ja riidellen olivat vastassa. Mutta -lampaita ei kuulunut, niistä tosin muutama tuli kotiin, vaan suurin -osa oli poissa. Siitäkös alkoi akkaväellä olla hätä että: mikä nyt on -lampaille tullut? - --- Ei oo tolokkua elämässä nyt, kun lampaat yksikseen kulukoot! -kuului kujasta vanhan ämmän paapatus. - -Ne oli nähty nykyisin tuolla vaaran rinteessä, lammin taustalla, -juuri samalla paikalla, missä muutama vuosi takaperin karhu niitä -oli raiskannut koko läjän synkkään kuusikkoon. Mikä sen tietää, jos -siellä nytkin on sama tapahtunut? Tuonoin oli yksi talon miehistä -ongella ollessaan ollut kuulevinaan, kuinka kontio oli kankaalla -haapoja "ramunnut". Lehtien kuhina oli selvästi kuulunut tyynessä -illassa, kun haapainen puu kaatui maahan. Mikäpä se muu oli ollut -kuin karhu, joka toisinaan haavan lehtiä syöpi... - -Ja vaimoväki oli kovasti huolissaan. - -Mutta minussa alkoi taas "karhuveri" liikkua ja kiehua, mielikuvitus -teki nopeasti työtä. Olisippa koko sallimus, ajattelin minä, jos -karhu todellakin tänäpäivänä olisi raadellut lammaskarjaa, aivankuin -minun tuloani varten -- sittenhän huomenna pääsisin talaille, -kerrankin talaille karhun vahtuuseen tuoreelta haaskalta! Ja saisin -kuin saisinkin kerran ampua metsäläistä -- hätäkö on olla puussa... - -Toiveitani kiihotti lisäksi yksi talon nuoremmista isännistä, joka -saunasta tultuaan sanoi: - -Jos vain lie karhu nyt käynyt lammaskarjassa, niin me huomenna tämän -maisterin kanssa lähetään tästä karhumetälle... - -Mies oli niitä harvoja koko pitäjässä, joka rohkeasti nimitti karhua -"karhuksi". Tässä talossa ei näet miesväki paljon metsänkuningasta -peljännyt. Ukko oli tunnettu karhuntappaja -- kaksi pojista, joista -mainittu Kalle-niminen oli toinen, olivat myös jo kumpikin kontion -kellistäneet. Monta veristä seikkailua ja omituista karhukaskua sain -minä siinä kuutamopaisteessa kuulla pirtin etehisen kynnyksellä -istuessamme. Kun vihdoin väsyneenä heittäysin olkivuoteelle -vieraskamarin lattialle, tuntui minusta kuin varmaankin tuntunee -sotilaasta taistelun aattoyönä -- juhlallisen kamalalta. - -"Siis huomenna? Siis huomenna?" -- -- - -Mutta se huominen jääköön kertomatta. Pääasia nyt on vain se, etten -vieläkään ole karhua tavannut enkä tappanut. - - - - -"Sielun vihollinen" - - -Mikä kumma se lie tuo kulkija tuolla järven selällä? Niin on -ollakseen kuin vesilintu, vaan ei se oo oikein vesilintukaan... Iso -se on kuikaksikin, vaan jos hyvinkin lienee kuikka -- se toisinaan -kuikkai moniaalla ilmalla niin ouvon näyn ottaa, jottei tuntea taho, -mikä hänet tiennee?... - -Näin olivat muutamat heinämiehet ihmetelleet itsekseen eräänä -pilvisenä elokuun päivänä, kun omituisen näköinen liikkuja oli -havaittu etenevän pitkin sydänmaanjärven harmaita aaltoja ja sitten -katoavan kohti laajinta ulappaa, jonne ei silmä yli vuorisen ja -metsäisen niemen enää voinut seurata. Pelonsekainen tunne oli -vallannut miehet siinä talon rantanurmia niitellessään, sillä ei -se heidän luontoonsa oikein ollut mahtunut että se sittenkään -tavallinen kuikka olisi ollut, ja kaikki mikä on epätavallista ja -ennen näkemätöntä, hytkäyttää väkevimmänkin ylimaalaisen veriä. Että -se ei ihminen eikä vene ollut, siitä olivat kaikki yksimieliset, -sillä kukapa järvimaiden asukas ei tietäisi miltä veneensoutaja -näyttää, olkoon tuuli ja ilman sää minkälainen tahansa -- kyllähän -ne ne tunnettiin... Mutta tämmöistä elävää, joka näytti ikäänkuin -rapistelevan vettä myöten kuitenkaan kohoamatta lentoon, semmoista -ei oltu ikinä nähty eikä kuultu. Mikä se semmoinen oli? Vakaviksi ja -miettiväisiksi venähtivät miesten naamat koko päiväksi, moneksikin -päiväksi, ja mieli hautoi salaa asioita semmoisia, joille ei löydä -edes selviä sanoja. - -Ja muuallakin -- juuri sielläpäin minne sen kummallisen liikkujan -oli huomattu katoavan -- kerrottiin samana päivänä nähdyn näkyjä, -jotka todistivat että paikkakunnalle oli ilmestynyt merkillinen -ilmiö, josta ei tiennyt että mikä se oli. Toisille se oli toisena -näyttäytynyt, toisille taas toisena, ja siitähän sen juuri oli -uskonutkin ettei se mikään oikea kulkija ollut ollunna. Niinpä -Vanhavaarassa, joka oli puolentoista peninkulman päässä kirkolta, -oli iltapäivällä koko talonväki nähnyt ilmeisen kummituksen järven -kareja kiertelemässä ja sitten oli se ruvennut lähenemään suoraan sen -talon rantaa kohti. Sitä oli kovasti säikähdetty, jopa niin kovasti -säikähdetty, että kaikki olivat heittäneet viikatteensa ja haravansa -mättäille ja paenneet taaksensa katsahtamatta metsän peitossa -olevaan naapuritaloon kertomaan ja keskustelemaan tämän oudon näyn -johdosta. Mutta ei kukaan ollut sielläkään osannut selitystä antaa, -ja kaikki olivat nyt varmat siitä, että jos eivät ennen olleet -kummituksia havainneet, niin nyt ainakin sellaisen olivat nähneet. -Muutamat olivat ennen kasvaneet siihen uskoon että kummitukset -näyttäytyvät ainoastaan maissa -- kirkkojen ja ruumishautojen, -harvemmin talojen läheisyydessä, mutta nyt uskoivat kaikki että -vesikummituksiakin on olemassa... Naapurien saattamina uskalsivat -niittymiehet vihdoin palata kotiansa katsomaan, että näkyisikkö -vieläkin tuota karinkiertäjäistä, vaan ei enää onneksi mitään -järvellä näkynyt. Hävinnyt oli! Mutta toisesta talosta, Nurmelasta, -joka oli korkealla vaaralla toisella puolen järveä, näkivät tarhalla -olevat lapset sekä vanha muori _paholaisen kulkevan kahlaamalla_ yli -leveimmän järven seljän vaahtoavassa vastatuulessa, ja sitä lapset -varsinkin ihmettelivät, kuinka pitkät sääret sillä miehellä mahtoivat -ollakkaan, sillä muori vakuutti heille että vettä oli siinä paikassa -kymmeniä syliä syvältä... Muori itse aivan vapisi kauhistuksesta, -sylkäsi kolmasti järvelle päin, teki muutamia salaisia taikatemppuja -ja lähti kiireesti astua köppäsemään pirtille. Lapset, nähdessään -muorin niin peljästyksissään, livistivät perässä ja tarttuivat -kovasti kiinni hänen hameestansa. Pirttiin päästyään turvautui muori -vanhaan virsikirjaansa, josta kimakalla kurkkuäänellä veisasi virren: - - Armon liiton enkel' -- - Torju päältämm' perkel'... - -Sitte vasta palasi tarhalle lehmiä lypsämään. - -Piru se oli itse eikä mikään muu! Sen olivat nähneet Mörkölänkin -piika ja renkipoika palatessaan luhtaniityltä veneellä. Se oli -ollut tulemassa suoraan heitä vastaan, vaan silloin he äkkiä -olivat kääntäneet veneensä lähellä olevaan niemeen ja piiloutuneet -pajupensaiden taa. Siellä olivat he kyykkysillään, henkeä pidätellen, -odottaneet, mitä tuleman piti, ja nähneet, kuinka piru kulki aivan -saman niemen nenitse onneksi, havaitsematta maalla olijoita. Sillä -oli ollut tulipunainen pää ja leveät valkoiset kämmenet, joilla se -vihaisesti oli vuoronperään läiskäyttänyt veteen... muuta eivät -piilopaikastaan olleet eroittaneet. Ja sivu se oli mennyt, vaan -sitten he olivat nähneet, kuinka se etempänä poikkesi muutamaan -rantahietikkoon, ja siihen paikkaan, jossa se nousi maalle, oli -jäänyt ikäänkuin tulikivi keltaisena paistamaan, eikö lie savuakin -näkynyt... mutta itse oli paholainen kiireenvilkkaa kapaissut -mustimman rantakuusen alle ja sinne kadonnut -- ja samassa -silmänräpäyksessä oli järvellä alkanut ankara rankkasade ja hirveä -tuuli, joka oli ollut kaataa piialta ja renkipojalta veneen. Vähissä -hengin, läpisäikähtyneinä ja läpimärkinä olivat päässeet Mörkölän -rantaan... - -Koko Kinnulankylä oli näin vähitellen joutunut pelon valtaan. Sillä -melkein joka talosta, joka oli järven seuduilla, oli samana päivänä -nähty tuo outo kulkija vesillä. Mistä se oikein oli tullut ja mihin -mennyt, sitä ei kukaan selvään osannut sanoa, sinne pohjoista -kohti Junnulankylää kohti se vain oli painunut. Oli niitä, jotka -väittivät ettei se paljaassa vedessä ollut kulkenutkaan, vaan että -sillä oli allaan jotain, jonka päällä se istui, ja yksi tiesi -että se oli sielunvihollinen itse, punapäinen saatana, joka kulki -siunaamattomalla ruumisarkulla, lykkien järven pohjasta kaksipäisellä -hiilihangolla... Toinen oli kuullut oudon pamauksen järveltä ja kun -oli sinnepäin katsahtanut, niin oli nähnyt saman saatanan valkean -savupilven keskessä, kirjavalla kivellä istumassa ja savupilvien -päällä oli leijaillut sysimustia pirunkorppeja... Hyi! Kyllä tämän -täytyi olla juuri se vanha kehno, helvetin herra ja kristikunnan -vihamies, joka nyt oli lähtenyt taivaltamaan ennen niin rauhallisia -vesiä. Ja sen kanssa ne olivat ukkosen kuurotkin ja myrskytkin -niin äkkiä seudulle nousseet niin että ihmisten oli vaikea vesillä -liikkua, eikä auringonlaskun aikaankaan kyennyt nuotalle lähtemään, -kun ei yöksikään missään tyyntynyt... Jos se siitä vielä kohoaa maita -kulkemaan ja tulee ihmisten pirtteihin, kun akkaväki on niityllä, -koppoo kouriinsa viattomat lapset ja viepi mennessään -- niinkuin on -kyllä sen kuultu ennenkin tehneen? Mikä sen tietää pirun juonet, kun -se kerran irrallaan liikuskelee!... - -Ja Kinnulankylän asukkaat olivat kovasti huolissaan eivätkä saaneet -oikeata rauhaa ennenkuin Muijalan mökin mies, joka oli rehelliseksi -ukoksi tunnettu, vartavasten laitettiin kirkolle pappien kanssa -tästä asiasta neuvottelemaan. Pitäisi pyytää pappeja lukemaan -kirkossa erityisiä rukouksia Kinnulankylän puolesta ja manaamaan -sitä rietasta henkeä, joka oli nähty pelihtivän ja kompeilevan monen -talon kohdalla, ja joka peloitteli varsinkin vaimoväen pois niityiltä -kesken kiireintä heinäntekoa, mikä muutenkin oli myöhästynyt... - --- Ja sanohhan rovastille, jos ei usko, että se kyllä ei ole -_oikea_ kulkija, joka soutamatta ja purjehtimatta räpistelee näitä -vesiä niinkuin tuo mikähän hornan kuvatus, ja johon ei korkeimmat -kupaatkaan näy pystyvän, se kun yhtäläistä huitoo ja huitoo -kämmenillään ja aaltoja pois eistään loihtii. - --- Kyllä minä sanon ja selitän kaikki, vastasi Muijalan mies konttia -kiskoessaan selkäänsä ja niin hän lähti maisin polkuja pitkin -taivaltamaan kirkolle kolmisen peninkulmaa... - -Ja tuli kirkolle Muijalan mökin mies ja vakavana asteli maantietä -suoraan isoon-pappilaan. Ja konttinsa pirtin porstuaan heitettyään -ilmausi rovastin kamariin ja pulleisiin rykäsihen: - --- Hyvvää iltaa... - --- Iltaa... mitäs olisi asiaa? kysyy rovasti totuttuun tapaansa, -nostaen silmäkulmiaan virkapöytänsä takaa. - --- Oisihhan sitä vähän assieta, semmoista kahenkeskistä sanottavaa, -jos rouvasti joutaisi kuulemaan, lausui Muijalan mies, asetellen -vanhaa hattuaan ovisuuhun tuolille ja odottaen että rovasti käskisi -häntä ensin istumaan. - -Rovasti arvasi tässä olevan arempia perheasioita tai ikävämpiä -siveysrikoksia tai jotain sentapaista, mitä joskus sydänmaillakin -sattuu, ja meni sentähden panemaan sisäoven reikeliin ettei ketään -syrjäistä pääsisi kansliaan. - --- Istukaa... sanoi hän mennessään. Sitten hän palasi taas pöytänsä -luo. - --- Mistä te olette? - --- Minähän oon sieltä Muijalan mökistä... tuntoo kai se rouvasti -hyvinni! virkkoi Muijalan mies. - --- Muijalan mökistä -- mistä kylästä? kysyi rovasti. - --- Ka Kinnulankylästä... unohtuneenpa se näkyy rouvastilta, -vaikka olinhan minä tässä muuanna syksynä teillä kinkerikonttia -kantamassa, kun tuolla syönmailla kulukija... tolkuttaa mies hieman -loukkaantuneena. - --- No mitäs teillä sitten on asiaa nyt? kysyy taas rovasti. - --- Ka semmoinenhan minulla on assie, alotti Muijalan ukko hiljentäen -ääntään ja käyden kasvoiltaan huolestuneen näköiseksi, -- että kun -sinne meijän kylälle nyt on ilmaantunut semmonen karinkiertäjäinen, -joka huitoo ja räpistelee ja näyttää kulkevan niinkuin tyhjän -päällä ja joka ei oo mikään muu kuin ihte se ilmeinen vanha kehno, -niinkuin rouvastikin hyvin ymmärtää, ja minä tuota sillä lähin -pyytämään, jotta eikö se passaisi niinkuin tuota kirkossa meijän -Kinnulankyläläisten puolesta rukoilla, sitä kun ei tiiä jotta milloin -se taas tuloo vaikkapa maajalassa ihmisiä pelottelemaan... - --- Mutta minä en ymmärrä, mistä te nyt puhutte? sai rovasti -keskeytetyksi ukon sanatulvaa. - --- Ka siitä karinkiertäjästähän minä... tokaisee ukko, jonka mielestä -asia pitäisi heti olla rovastillekkin yhtä selvä kuin hänelle -itselleen. - --- Mikä se karinkiertäjä on? kysyy rovasti kummastellen. - --- Ka se vanha kehno... - --- Mikä se on sitten se "vanha kehno?" - --- Ka piru perhanahan se ihte on omassa persoonassaan! kivahtaa ukko -ihmetellen mielessään että "no jo on pappia kun ei taho perkelettä -tuntea"... - -Rovastilta pääsi nauru. - --- _Siitäkö_ te sitten olette puhunut? sanoi hän. - --- Ka siitä siitä, todisti ukko, -- johan minä häntä tässä tolokutin, -vaan ettepä te... Sehän se sinne meijän kylään nyt on asettunut... - --- Ettäkö olette nähneet pirun? uteli nyt rovasti, jota asia alkoi jo -huvittaa. - --- Ka nähtyhän se perhana on... alkoi taas ukko selittää -- koko -kylähän siitä puhuu... järvellä se on nähtynä, järvellä -- järvellä! --- ei maajalassa vielä!... Vaan minä sitä sillä äsken puhun, jotta -jos se niinkuin maajalkaankin näistä puolin lähtenöö, niin se tekköö -pilat... tietäähän se rouvasti sielunvihollisen vallan!... - -Muijalan ukko sylkäsi pitkän sylen puhtaalle matolle ikäänkuin -jonkunlaisella esikuvalla näyttääkseen, miten sielunvihollinen -turmelee tämän mailman kauneuden. - --- Minkä näköinen se oli? tiedusteli rovasti kuin omiin ajatuksiinsa -upohtaneena. - --- Minkäkö näköinen? kivahti taas ukko nousten seisalleen ja läheten -rovastia oikein korvaan kuiskuttaakseen hänelle -- Tiiäthän sen minkä -näköinen paha on... se on semmoinen, miksi se milloinni rupeaa, vaan -tällä oli peä punanen ja valkoset kämmenet ja niitä se yhtäläiseen -huitoi ja... - --- Mutta kuulkaahan hyvä mies! keskeytti yhtäkkiä rovasti, jonka -päähän oli pälkähtänyt uusi asia, -- oletteko te nähneet minun -poikaani siellä Kinnulankylällä, se lähti täältä viime tiistaina -sinnepäin liikkumaan? - --- Ei oo nähty eikä kuultu, -- vastasi ukko ikäänkuin paheksuen että -rovasti oli poikennut toiseen asiaan, vaikka tässä oli juuri käsillä -niin tärkeä jo ennestään. - --- Mutta kyllä hänen olisi pitänyt siellä näkyä, selitti rovasti, -hän lähti täältä yksikseen semmoisella palkoveneellä, jossa istutaan -keskellä veneen pohjalla ja jota melotaan kaksilapaisella airolla, ja -se kulkee hyvin keveästi veden päällä. - -Muijalan mies istui vaiti, kynsäsi korvallistaan ja näytti hautovan -aivoissaan jotakin kovin sekavaa seikkaa. - --- Ei oo nähty! sanoi hän sitten toistamiseen masealla äänellä. - --- Pojallani taisi olla punainen hattu päässään... selitteli yhä -rovasti kadonneen poikansa tuntomerkkejä. - --- No se perhana se sitten on ollutkin! rähähti nyt Muijalan ukko -isolla äänellä nauramaan, ja samalla hän tunsi kuin raskaan painon -vierähtävän sydänalastaan ja tuli oikein hyvälle mielelle. - -Ja kun rovasti yhä selitti yksityiskohtia myöten, minkälainen -kulkukapine "kanotti" on ja minkä väriseksi tämä oli ollut maalattu, -niin selveni selvenemistään Muijalan miehelle, mitenkä erehdys oli -voinut syntyä siellä kotikylällä. - --- Vaan entäpä pamaus ja savupilvi ja pirunkorpit, mitkä muuan oli -nähnyt järvellä? tiuskasi hän kuitenkin vielä varmuuden vuoksi. - -Rovasti sai tovin aikaa miettiä, kunnes muisti että pojalla oli ollut -pyssy mukanaan vesilinnun ampumista varten, ja ilmoitti sen ukolle. - --- No se, se on ollunna, se on ollunna -- jo minä sen nyt kaikesta -havahen... nauroi tämä. -- Kyllä ne nyt siellä kylässä rauhoittuu -akat, kun kuulevat... Vaan sitä kun ei ole ikinä ennen täälläpäin -nähtynä, niin mistäpä se äkkinäinen maantollo ymmärtää, joka on -syönmailla kasvanut... Vai palkovene! No jo on kumma. Vai semmoinen -se on rustinki se palkovene... Hyvästi nyt rouvasti, kiitoksia -palajon, ei minulla muuta assieta ollukkaan... ja ei nyt tarvihe -kirkossa siitä rukkoilla... ei tarvihe, hyvästi vain, kyllä minun nyt -pittää lähteäk, -- se on heinänteko vielä kesken siellä kylällä ja -kiire talonpojilla... hyvästi jeäkää, Jumalan haltuun!... - -Niin palasi Muijalan ukko kotiansa ja selitti ihmetteleville -kyläläisille etteihän se piru ollut ollutkaan, jonka olivat nähneet, -vaan ihminen, pappilan nuori maisteri, joka oli kulkenut vaatteesta -tehdyllä veneellä kaukana omilla pitäjäretkillään. - -(1899) - - - - -Jänikset ja Pappilan Jalo - -Satu. - - -Jänikset istuivat metsässä, Honkavaaran huipulla, pitääksensä -suuren kokouksen ja neuvotellaksensa yhteisistä asioistansa. Pelko -ja kauhistus oli vallannut koko heidän valtakuntansa, ja monella -olivat silmät itkusta punaiset. Isä-jänikset surivat kadotettuja -puolisoitaan, äiti-jänikset vaikeroivat surmattuja poikasiaan, nuoret -morsian-jänikset itkivät rajusti murhatuita sulhasiaan. - -Kaikki oli sen Pappilan Jalon syy! - -"Mitä pahaa me olemme hänelle tehneet, että hän meitä niin -petomaisesti kohtelee?" puheli eräs miettiväisenä. -- "Jos me -kuutamo-öinä teemme pieniä huvikävelyitä rovastin laihopeltoihin, -niin mitä se koiraa koskee? Rovasti itse nukkuu silloin syvässä -unessa, ja me koetamme hypellä niin hiljaa, niin hiljaa -varpaisillamme, jottemme suinkaan hänen pyhyyttään häiritseisi... -Ja onko synti syödä Pappilan pellosta? Istuin kerran kirkon lattian -alla, kun rovastin poika saarnasi. Ja voi kuinka kauniisti se -herransiunattu puhui siitä, mitä kristillinen rakkaus vaatii. -'Ruokkikaamme kaikkia pieniä raukkoja, jotka meiltä apua etsivät' -- -niin hän saarnasi." - -"Mutta rovasti itse ei meitä paljonkaan rakasta" -- huomautti toinen -jänis terävästi. -- "Kerran heristi hän minulle keppiänsä, kun pellon -yli laukkasin ja hän sattui seisomaan pientarella. Alkoipa vielä -kutsua koiraakin nimeltä: 'Jalo seh, usukiin!' Minä tietysti livistin -metsään minkä käpälistä läksi." - -"Niin", sanoi kolmas jänis, joka asui Salmipuron niityllä. -- -"Pappilan Jalo on hirveä peto. Kerrankin oli se jo niin likellä -minua, että tunsin sen kuuman läähätyksen saparossani. Sydämmeni oli -haljeta kauhusta, minulta pääsi tuskan huuto ja koko mailma musteni -silmissäni. Sitten en muuta muista, mutta kun yöllä heräsin nälän -kouristukseen vatsassani, havaitsin istuvani ontelossa puussa, mutta -peto oli, luojankiitos, poissa. Sillä kertaa siis pelastuin, mutta -kuka tietää, miten vasta voi käydä. Vanhuuskin tässä jo alkaa vaivata -ja koipeni rupeavat kangistumaan." - -Näin juttelivat jänikset kertoen toinen toisellensa mitä -pöyristyttävimpiä seikkailuita siitä, mitenkä Pappilan koira oli -heitä kutakin ahdistellut. - -Yhtäkkiä kaikki vaikenivat ja syntyi juhlallinen hiljaisuus, kun -puheenjohtaja nousi kannon nokkaan. Kokous alkoi nyt virallisesti. - -"Arvoisat kansalaiset!" -- sanoi puhetta johtava jänis totisesti, --- "Te tiedätte mitä varten tämä kokous on julistettu. Isien -huolestuneet kasvot ja emojen kyyneleet ovat sen kyllin kertoneet. -Huokaukset idästä ja huokaukset lännestä pakottavat meidät yhteisesti -neuvottelemaan siitä: Mihinkä toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, ettei -Pappilan Jalo meitä ahdistaisi eikä suuhunsa söisi?" - -Keskustelun pani vireille Honkavaaran isäntäjänis (Jussi Honkanen), -esittäen että jänisten pitäisi ruveta varovaisemmin liikuskelemaan, -makailla päivät pitkään piilossa pensaiden ja kuusten alla, ja vasta -myöhään yöllä lähteä hiljakseen ruokaansa etsimään. Täten välttyisi -varmaankin vaara joutua sen jumalattoman julmurin kynsiin. - -Esitystä vastusti Suorsan-aution pitkäkoipinen jänis (Hannes Sorsén): -"Kyllin varovaisia on oltu jo ennestäänkin", väitti hän. "Mutta vika -on siinä, että me jänikset ylimalkaan otamme liian lyhviä harppauksia -silloin kun koira meitä ajaa. Meidän on rupeaminen harjoittelemaan -pituushyppyjä; silloin haihdutamme vainolaisen pian jäljiltämme." - -"Ei hypyt eikä loikkaukset meitä auta!" sanoi Jänismäen -haltija-jänis, -- "vaan koko onnettomuus riippuu siitä että me -olemme liian herkät pinkasemaan esiin piiloistamme ja siten antamaan -verekset jälkemme, aina kun kuulemme koiran haukahtelevan metsässä -tai nuuskivan vieressämme. Meidän pitäisi kylmäverisemmin tämä asia -vastaanottaa ja istua lujasti paikoillamme, vaikka koiran häntä -korviamme hiipaiseisi. Minä vakuutan teille ettei Pappilan Jalo -niinkään helposti meitä keksi, jos näin teemme." - -Tätä keinoa pitivät monet uhkarohkeana ja poikamaisena -huimapäisyytenä eikä ehdotus paljoakaan kannatusta saavuttanut. - -Neljäs puhuja (naisjänis Johanna) ehdotti lähetystön lähettämistä -herra papin luo evästyksellä, että koira kytkettäisiin rautaisilla -kahleilla. - -Tähän tiesi viides jänis, joka asui Pappilan saunan takana, -huomauttaa, että nuoriherra kyllä pitikin Jaloa kahleissa, mutta -että ruustinna aina säälistä päästi koiran irti, ja silloin tämä -aina luikki metsään. Hän puolestaan ehdotti että kaikki jänikset -joukossa muuttaisivat pois näiltä seuduilta ja painuisivat syvemmälle -sydänmaihin. - -"Mutta isänmaa? Mutta isänmaa?" kuului joukosta. - -Ei tämäkään ehdotus siis saavuttanut yhteistä hyväksymistä. - -"Jos rukoileisimme Jumalaa, että hän kääntäisi Pappilan Jalon -sydämmen?" ehdotti kuudes, sangen lihava ja sangen jumalinen -jänis, joka asusti Raivion niityllä, pappilan takamailla, sekä eli -kirkon-isännöitsijän laihoista. - -Mutta muut jänikset pudistivat katkerasti hymähtäen päitään tälle -heidän mielestään peräti epäkäytännölliselle esitykselle. - -Näin ehdotteli yksi yhtä, toinen toista keinoa, mutta kokous ei -näyttänyt voivan tulla mihinkään yksimieliseen päätökseen, mitä oli -tehtävä, ja sihteerijänis nuoli hermostuneesti käpälätään. - -Yhtäkkiä nousi kannon nokkaan jänisten seurakunnan kaikkein oppinein -ja syvätietoisin jänis (Jean-Jean), josta kulki kummallisia huhuja -että hänelle Pappilan Jalo muka ei mitään mahtanut, mutta miksikä ei -koira häneen olisi kajonnut yhtä hyvin kuin muihinkin, sitä ei kukaan -ymmärtänyt; luultiin että se oli ainoastaan hänen kunnianarvoisen -persoonallisuutensa ansio. Nousi kannon nokkaan tämä jänis, pyyhkäisi -hienoja viiksiään, avasi suunsa ja lausui: - -"Kunnianarvoiset veljet ja sisaret, jänisten seurakunta! Että me nyt -olemme kokoontuneet keskusteluksemme siitä, mihinkä toimenpiteisiin -olisi ryhtyminen, jotta ei pappilan koira, Jalo, meitä raateleisi ja -meitä alati vainoaisi, ja koska tässä arvoisassa kokouksessa jo on -pohdittu kymmeniä erinkaltaisia ehdotuksia sen asian parantamiseksi, -mutta ei yksikään ole saavuttanut kokouksen yksimielistä kannatusta, -niin pyydän minäkin puolestani esiintuoda sen, mitä minä tästä -asiasta arvelen. Rakkaat ystäväni! Minä ilmaisen teille tässä -ihmeellisen luonnon salaisuuden: Pappilan Jalo on -- suuri pelkuri. -Hän pelkää kanoja, hän pelkää karitsoita, hän pelkää pieniä -vasikoita! Miksi ei hän siis pelkäisi meitäkin?... Tähän asti on -ollut niin, että me jänikset aina ja joka paikassa olemme näyttäneet -erityistä pelkoamme tuon koiran suhteen, niin että hän siihen on -tottunut, pitäen sen luonnollisena -- ja siitä syystä meitä halveksii -ja haukkuu. Mutta jos nyt tästä lähtien tehtäisiin se temppu, ettei -näytetä hänelle peljästystämme, vaan, päinvastoin, täydellistä -kylmäverisyyttä, niin uskonpa että hän heittää meidät rauhaan. -Minä panen pääni panttiin, että jos jokainen meistä, niin pian kun -tuntee Pappilan Jalon olevan kintereillään, yhtäkkiä, sopivassa -tilaisuudessa, kääntyy ympäri ja laukkaa suoraapäätä petoa vastaan, -niin tämä siinä määrin hämmästyy tavattomasta kohtelusta, että häntä -koipien välissä pakenee -- jumalavita! sanon minä -- Pappilan peto -pakenee meitä jäniksiä, jos vain näin teemme!..." - -"Hyvä -- hyvä! bravoo bvavissimo!" kuului joukosta. "Biss!" -karjuivat muutamat hullautuneina kuten konsertissa. - -Tämän oppineen jäniksen ehdotus herätti näet ääretöntä huomiota -ja riemua kuulijakunnassa, ja hyväksyttiin suurella melulla. -Kokous siis päätti että jänis, joka tästä lähtien joutuu ajon -alaiseksi, kääntyköön rohkeasti ajajaansa vastaan, vieläpä sopivassa -tilaisuudessa antakoon pienen korvatillikan Pappilan Jalo-lurjukselle. - -"Pääasia on että asetumme sieluissamme hänen yläpuolellensa!" - -"Ja muistakaa pojat, ettei peljätä!" huutelivat jänikset toisilleen -hajaantuessaan eri haaroille metsiin. - -"Ei peljätä!" kajahti kaiku sadankertaisesti kaikilta ilmansuunnilta -sinisessä korvessa. - -Honkavaaralla oli kokouksen lakattua elämä taas hiljennyt. Muiden -mentyä jäi ainoastaan sen paikan isäntä-jänis kyyköttämään kivelle. - -"Jumalan kiitos!" sanoi se itsekseen. "Mekin, jänikset, olemme -saaneet uusia aatteita." - - * * * * * - -Pappilan Jalo oli sillä aikaa nähnyt pahan unen. Se näki usein pahoja -unia sen tähden että sillä oli omantunnon vaivoja kaikista julmista -teoistaan. Mutta tällä kertaa se näki unta, että jänis, jota se oli -takaa-ajavinaan, yhtäkkiä muuttui sitä itseään paljon suuremmaksi ja -tuli suoraan hänen päällensä. Uni oli niin elävä, että Jalo parka -ulvahteli hädissään ja liikutteli kiihkeästi jalkojaan aivan kuin -todellisuudessa laukatessa. Pappilan tytöt sattuivat tämän näkemään -ja rupesivat nauramaan. Jalo heräsi heidän nauruunsa ja hieroi -häpeissään silmiään. Samalla tuli ruustinna ja sanoi: "Jalo raukka, -kun aina täytyy olla kiinni." Ja päästi koiran irti. Jalo juoksi -hilpeänä metsään ja unhoitti pahan unensa. Juoksi pitkin Viitalan -kankaan polkuja -- ja sai heti sieramiinsa tuoreet jäniksen jäljet. -Läksi nuuskien koikkelehtimaan perässä ja alkoi kaikuvasti haukkua. -Hei vaan, kuinka sitä mentiin! Jäljet kiersivät pappilan rantatielle. -Jalo tuulena perässä, valkoinen hännäntupsu heilahdellen korkealla -ilmassa... - -Mitä kummaa? - -Yhtäkkiä mäen rinteessä näki se pitkäkorvaisen elukan uhkaavasti -tulevan suoraan vastaansa. Silmät ylpeästi häneen tähdättyinä... Voi -kauheata! Tätä ei Jalo kestänyt. Se muisti hirmuisen unensa ja -- -tyrmistyi. Kääntyi säikähtyneenä takaisin ja juoksi Pappilaan, häntä -surkeasti roikkuen koipien välissä, väristen koko ruumiiltaan. - -Mutta jäniksiä nauratti niin että mahat olivat haljeta. Ja aina -kun Jalo heitä uudelleen yritti ahdistamaan, tekivät he saman -tempun: säikäyttivät koiran pahanpäiväisesti kääntymällä suoraan -sitä vastaan. Pappilan Jalosta oli tämä tällainen niin hirveätä -luonnonmullistusta, että se oli tulla hulluksi mielenliikutuksesta. -Ensi kertaa elämässään oli sen täytynyt ruveta ajattelemaan että -jäniskin oli _jotakin_. Ja vähitellen lakkasi se kokonaan ajamasta -jäniksiä. - - - - -Pastorin Ressu - - -Se oli pikkuinen, pahannäköinen, mustahko luppakorva koira. Mitä -rotua se oikeastaan oli, sitä eivät pitäjän sivistyneimmätkään -varmaan osanneet sanoa. Se oli rakkikoiran kokoinen, mutta tavallinen -rakkikoira se nähtävästi ei ollut, muutamat kirjanoppineet väittivät -sitä "silkkikoiraksi", sillä sen villa tuntui käteen niin hienolta -ja pehmeältä kuin silkki ja sametti... Samantekevää muuten, mihin -luokkaan ja koiralajiin luonnontutkijat sen lukivat, siitä ei sen -isäntä, pastori Möhönen, koskaan riidellyt. Pääasia vain että hän, -pastori, oli tullut sen oikeaksi elatusisäksi ja kasvattajaksi, -silloin kuin se orpona jäi ulisemaan järven rannalle, kun entisen -pitäjänapulaisen leski oli armovuotensa loppuun elänyt ja ikuisiksi -ajoiksi lähti pois pitäjästä. Hänelle, leskelle, oli Jumala muutenkin -siunannut lapsukaisia jo tarpeellisen lukumäärän, ja vaikka se -näiltä heruttikin silmistä katkeria kyyneleitä että täytyi erota -Pikusta, niinkuin Ressua entiset omistajansa kutsuivat, niin -huomasi ymmärtäväinen leski kuitenkin parhaaksi ettei koiraa otettu -muuttovenheeseen, vaan annettiin ankara määräys rannallaseisoville -että se ensi tilassa oli kuljetettava uudelle pastorille. Ja niin sai -pastori Möhönen itselleen oman koiran, uudestaristi sen oman makunsa -mukaan Ressuksi ja oli sangen tyytyväinen lahjaansa. - -Miksikä Ressu oikeastaan oli voivotellut eroaan leskestä ja hänen -lapsistaan, on vaikea sanoa, sillä vielä näiden saman katon alla -eläessä oli se niin kiintynyt uuteen pastoriin, että syrjäinen jo -heti alussa olisi luullut sitä hänen koirakseen. Jo silloin oli se -makaillut hänen kamarissaan ja seurannut hänen askeleitaan kartanolla -ja takapihalla, ja kun leski lähti vieraisiin kylälle, oli se ollut -hyvin epätietoinen, mennäkkö mukaan vai jäädä pastoria vartioimaan, -mutta jos pastorikin, jolle Jumala oli antanut verkkaisuuden lahjan, -myöhäsemmällä joutui lähtemään samaan paikkaan, silloin oli Ressukin -valmis ja varma. Sentähden oli pastori tunteissaan pitänytkin Ressua -jo omanaan. - -Mutta nyt oli se hänen omansa ei ainoastaan tunteen, vaan myös -järjenkin mukaan, oma kokonaan. - -Hän myhähteli tätä onneaan ja pyyhkäisi sivellen koiraa pari kertaa -lihavalla kämmenellään. - --- Res-su!... sanoi hän sille vain, mutta tämä merkitsi paljon -viisaalle koiralle, jonka saparomainen häntä heti alkoi pyöriä kuin -väkkärä. Se tunsi ylenpalttista riemua pastorin hyväilystä, ja sen -ruskeat silmät, jotka olivat syvällä villojen ja turpakarvojen -sisässä, säkenöivät niin palavaa rakkautta pastoriin että tämän -sydäntä ihan liikutti, ja hän tunsi tuosta pikkuisesta koirasta -saaneensa ikuisen ystävän, joka ei milloinkaan hänestä luopuisi. Ei -milloinkaan! minne ikinä hän menisi ja mitä ikinä tekisi. Ja samasta -hetkestä alkaen hänessä itsessäänkin syntyi pysyväinen rakkaudentunne -Ressua kohtaan. Rakkaudentunne? nauratte te. Niinpä niinkin, -pastori Möhönen ei ainoastaan pitänyt koirastansa, vaan todentotta -sitä rakastikin, sillä se tunne asui hänen kaikessa sielussaan ja -keskellä omaa saarnaansakin hän toisinaan Ressuansa muisti, kun tuon -uskollisen palvelijan kuva välähti hänen mielikuvituksessaan. Silloin -lämpeni hänen sydämmensä, silloin hänen kielensä pehmeni pehmoista -pehmeämmäksi, ja hän saattoi tuntikausia puhua seurakunnalle kuinka -pienessäkin voi piillä suurta, kuinka raamattu käskee ihmisen -rakastaa lähimmäistänsä niinkuin omaa itseänsä ja kuinka ei saa -katsoa persoonaan eikä muotoon, sillä, sanoo Herra Zebaothi, autuas -on se, joka viheliäistä armahtaa... - -Ja silloin seurakunta tuli liikutetuksi pastorin lempeästä ja lämpöä -uhkuvasta saarnasta, miesväki vaipui suloiseen horrosuneen penkkejä -vastaan, mutta vaimoväen puolelta kuului hiljaista nyyhkytystä, ja -nuoret piikaihmiset, ne, jotka olivat olleet tyytymättömät omaan -ulkonäköönsä, katselivat ylös saarnastuoliin sellaisella rohkeudella -ja luottamuksella, että jos pastori, joka vielä oli poikamies, sen -olisi huomannut, niin hän varmaan olisi vähän hätkähtänyt ja hiukan -asetellut sulosanaista suutansa. Ja kun jumalanpalvelus vihdoin oli -loppunut ja seurakuntalaiset pienissä parvissa palailivat kirkosta, -kuului sieltä täältä äänekkäitä kiitoslauseita: "Siinä se on oikea -pappi"... "puhuu kauniimmasta kuin itse evankeliumi"... "sillä -papilla se on elävä henki"... Mutta ei yksikään osannut arvata, -mikä oli ollut lähimpänä vaikuttimena pastorin mainioon rakkauden -saarnaan, eikä yksikään sillä päätänsä vaivannutkaan, sillä olihan -päivän selvää että miehessä asui herranhenki. Eivätkä vaimoihmiset -suinkaan olleet "sananunhottavaisia kuulijoita", vaan he alkoivat -näistä puolin piirittää pastoria kotona ja kylässä, pelloilla ja -vainioilla; soutivat hänet vieraisiin luoksensa peninkulmien päähän, -syöttivät häntä leipäjuustoilla ja riisiryynipuurolla, istuivat hänen -jalkainsa juuressa ja halusivat kuulla yhä enemmän sitä suloista -evankeliumin oppia, jota hän heille oli kirkossa julistanut. - -Se oli suloista aikaa pastori Möhöselle, nämät olivat maallisen -autuuden juhlahetkiä hänen elämässänsä, kun hän pyhäisinä iltoina -noin istui sanaa selitellen suosivan piirin keskellä ja Ressu -siinä makasi häntä likinnä, hiljaisena, nöyränä, silloin tällöin -tirkistäen pastorin silmiin, josta tämä niinkuin ennenkin aina sai -uutta virikettä raamatunselityksiinsä. Mutta kun hartaushetki oli -loppunut ja emännät ja talontyttäret kilvan kantaa hynttyyttivät -pöytään suuria kivikupillisia höyryävää riisiryynipuuroa, isoja -viilipyttyjä, täysikuun kokoisia leipäjuustoja, pari kannua tuoretta -maitoa kerrallaan tai mitä muuta talo taisi parasta tarjota, silloin -meni pastorin pyöreä naama leveään hymynsekaiseen irvistykseen, ja -himokkaasti silmiään suistellen istui hän ruokapöytään, äärettömän -onnellisena ja tyytyväisenä tämän mailman hyvyyteen. Juhlallinen -hiljaisuus vallitsi silloin huoneessa, josta kaikki talonväki -oli poistunut, kuului vain säännöllisiä maiskahduksia ja silloin -tällöin joku lihavuuden ähkäys, ja suurella hartaudella seurasi -Ressu jokaista palaa, joka sen isännän huulille kohosi -- ei -sentähden että se, kuten tavalliset koirat, olisi noita paloja -omaan suuhunsa himoinnut, vaan sentähden että se nautti siitä -että sen isäntä nautti ja hiljaa riemuitsi hänen täydellisestä -hyvinvoinnistaan. Mutta kun talonpojat huomasivat että pastorilla -oli koira, josta tämä näytti paljon pitävän, alkoivat he sillekkin -osoittaa suosiotansa, talontyttäret hyväilivät sitä erikoisella -lempeydellä ja Ressun pienoinen mahalaukku sai olla alituisessa -sulatustyössä -- kuten rakkaan isäntänsäkin avara vatsa. Niin -lihoivat he molemmat seurakunnan sielunhoidossa, ja eräänä päivänä -selitti pastori naurahdellen likeisimmille miestuttavilleen että -hän oli kauppiaassa käydessään pilanvuoksi itsensä punnituttanut ja -painot olivat näyttäneet -- ei vähempää kuin 100 kiloa. Siitä alkaen -sai tosin pastori alati kuulla pientä leikkipuhetta "sadan kilon -säkistä", mikä puhe häntä toisinaan vähän suututtikin, koska siihen -sotkettiin pientä pilkkaa myös hänen hitaudestansa, mutta Ressu -oli ylpeä herransa harvinaisesta turpeudesta ja näytti juostessaan -hänen edellään maantiellä ikäänkuin tahtovan sanoa: "katsokaa koko -pitäjä ja kristillinen seurakunta: tämä on se minun herrani, jota -minä palvelen, sillä tämänkaltaista ei ole toista." Ja pastori itse, -joka puhkuen ja puhallellen asteli Ressun jäljessä, näytti myös -ajattelevan: "katso sinä kristillinen seurakunta, tämä on yksi niistä -pienimmistä, joka minua palvelee, ja niin uskollista palvelijaa ei -löydy kellään muulla!" - -Niin vierivät viikot ja kuluivat kuukaudet. Pastori hoiteli -vieläkin hiljalleen vaimoväen sieluja, vaimot hoitelivat pastorin -ruumista, Ressu reppasi pastorin airueena, samalla ikäänkuin -edustaen hänen persoonaansa. Missä ikänä pastori oli tai liikkui: -kotona, kirkossa, kylämatkoilla, siellä nähtiin myös Ressun pieni -saparohäntä heruttamassa, siellä sen pieni pörröinen pää kiiltävine -silmineen ystävällisesti katseli niitä ihmisiä, joiden keskuuteen -rakastettu isäntä kulloinkin suvaitsi saapua. Usein suuntasi -tämä rakas isäntä askeleensa isoa-pappilaa kohti ja silloin oli -Ressulla tuo tärkeä airueen toimi. Se jätti jälkeensä hitaasti -kävelevän, mäissä hikoilevan isäntänsä, riensi nopeasti, mutta -arvokkaalla tyyneydellä edeltäpäin taloon sekä ilmausi iloisin -katsein ruustinnan eteen ikäänkuin virkkaen: "hän tulee! hän tulee! --- minun herrani ja kuninkaani, hän lähestyy teitä; valmistakaa -sijaa!" Ja paikalla pantiinkin pappilan iso kahvipannu tulelle, -ja ruustinna kävi sanomassa rovastille että pastori oli tulossa, -"koska Ressu näkyy olevan täällä". Se oli varma merkki, sillä ei -milloinkaan Ressu yksikseen kylään juossut. Mutta tapahtuipa kerran, -eräänä talvipäivänä, kun Ressu taas oli ilmaunut isoon pappilaan, ja -ruustinna toimitti piikansa viemään kahvia sisälle, "koska pastori -on täällä" että piika palasi ihmeissään takaisin kertoen että "eihän -siellä pastoria ollutkaan" ja vaikka koko päivän odotettiin, ei tätä -sittenkään kuulunut. Silloin arvasi ruustinna että Ressu oli mahtanut -surkeasti erehtyä uskollisuudessaan -- ja niin todella olikin, sillä -perästäpäin kuultiin että pastori kyllä oli ollut liikkeessä pappilan -tiellä, mutta poikennutkin mäen alta halkometsään ja sieltä palannut -kotiansa. Toisen kerran taas sattui että Ressu, joka muuten hyvin -tunsi sabattipäivän tavat, sunnuntai-aamuna ei ollut huomannutkaan -isäntänsä kirkkoonlähtöä, vaan laukkasi isoon-pappilaan ja istuskeli -pirtin porstuassa aina kello 6:teen illalla, luullen pastorinsa -silloin tulevan ulos pirtistä. Mutta kun tätä ei mainitulla ajalla -näkynytkään, lähti se alakuloisena kotiansa, jossa ilokseen jo -tapasikin kadotetun aarteen. Erehdys oli tapahtunut sentähden että -pastori koko edellisen viikon oli kulkenut isonpappilan pirtissä -rippikoulun-pidossa, mutta pyhän tultua tapansa mukaan mennyt -kirkkoon. - -Ainoat paikat, joihin Ressulta pastorinsa seurassa pääsy oli -kielletty, olivat kinkerit ja saarnastuoli. Sulasta rakkaudesta -näet pastori ei tahtonut Ressua pitkille kinkerimatkoille ottaa, -säälien etupäässä sen jalkavaivoja ja ehkä myös peljäten pienen -ystävänsä vilustumista tai jotain muuta tapaturmaa. Ilman koiraa -nähtiin silloin pastori Möhösen työntäytyvän ulos kotinsa portista, -Ressun jäädessä surkeasti vikisemään lukittujen ovien taakse. -Kun pastori sitten parin viikon perästä koteutui vaivaloiselta -pitäjänkierrokseltaan ja tiedusteli palvelijaltaan, miten koira -oli sillä aikaa viihtynyt, sai hän kuulla että tämä oli kuluttanut -päivänsä alituisella makaamisella, mutta illan pimetessä oli se joka -ehtoo mennyt keittiön korkeille portaille istumaan ja päästellyt -siinä ulkoilmaan niin haikeita ja surullisia ulvahduksia suustaan -että aivan oli sydäntä vihlonut. -- Ressu rukka... höhähti silloin -pastori mitä muikeimmalla äänellään, hellästi raappien sohvalla -makaavan koiransa korvantauksia, ja teki vahvan päätöksen että jahka -Vongankylän kinkerit joutuvat, niin niihin hän ottaa Ressun mukaan. -Siellä näet on enimmäkseen venematkoja eikä siis tarvitse kummankaan -kävellä. Ja hän pitikin lupauksensa. - -Mutta miksikä saarnastuoli oli Ressulta kielletty, sitä ei pastori -Möhönen itsekkään tietänyt. Jumalan sana sen kyllä olisi sallinut, -mutta rovasti oli vanhaan suntioon istuttanut kai jonkunlaisen -omituisen "järjestyksen" opin, niin että aina kun pastori lähti -kiipeämään sakastista saarnastuoliin ja Ressu oli livahtamaisillaan -kiinnikäyvän oven raosta hänen jälkeensä, silloin suntion muuten -lempeä koura, juuri ratkaisevalla hetkellä, armotta tempasi -uskollista palvelijaa hännästä takaisin ja sulki visusti oven. -Tällainen kohtelu oli Ressusta aivan käsittämätöntä ja se alkoi -kantaa salaista kaunaa kirkkoväärtiä kohtaan, joka, ties mistä -syystä, ei sitä päästänyt tuosta yhdestä ainoasta ovesta sisään. -Se oli ennättänyt vain nähdä isäntänsä isona möhkäleenä kohoavan -yläilmoja kohti ja sen aivoissa syntyi himmeä aavistus siitä että -tuo ovi johti johonkin pyhään paikkaan, niin -- ehkäpä taivaan -valtakuntaan. Mutta jos pastori oli siellä, niin miksei hänkin, -Ressu, siellä saanut olla? Tätä hautoi Ressu usein istuessaan -odottamassa sakastin portailla, mutta niinä sunnuntaina, joina -pastorilla oli alttaripalvelus ja Ressukin siihen vapaasti sai osaa -ottaa, haihtuivat nuo katkerat ajatukset, ja se katseli iloisella -ihmetyksellä suurta hopearistiä isäntänsä seljässä, kuunteli kallella -korvin hänen juhlallista ääntänsä ja silloin tällöin istahti päin -seurakuntaa silmäillen sitä vakavalla katseella. Hänen herransa oli -tosiaankin mahtava mies, ajatteli se, koska tuollainen ihmispaljous -häntä niin nöyränä kuunteli. Ei ole todistettu ettei Ressu kuitenkin -myöhemmässä elämässään joskus päässyt pujahtamaan kielletystäkin -ovesta sisään ja hiljaa tassutellut saarnaavan pastorin seljän -takana ja koskettamalla turvallaan tämän käteen antanut tietää että -senkin kerran oli onnistunut päästä kaikkein pyhimpään -- sinne, -jonne suntio sitä ei ollut suvainnut, vaan jonne rakas pastori sitä -varmaankin ikävöitsi. - -Näillä kirkkomatkoilla sattui Ressulle entisten lisäksi myös -pari hairahdusta rajattoman uskollisuutensa tähden. Kahtena eri -sunnuntaina jäi se nimittäin kaikkien poislähdettyä istumaan sakastin -portaille siinä varmassa luulossa että pastori, vielä oli sakastissa. -Väen tungoksessa ei se ollut huomannut isäntänsä lähtöä ja vaikka -kirkkoväärti kirkon ovet suljettuaan kaikin tavoin sitä houkutteli -pois, ei se lähtenyt, vaan näytteli tälle valkoisia hampaitaan ja -jäi kuin jäikin paikalleen. Ja siinä olisi se kai istunut pitkän -ijankaikkisuuden ellei pastori siellä kotona herkullisen puolisen -sulaessa vatsassaan olisi arvannut asian laitaa ja iltapimeässä -vielä laittanut renkinsä hevosella koiraa hakemaan. Mutta täysi -työ oli rengillä saada Ressu kärryynsä, josta tämä monta kertaa -karkasi takaisin -- sakastin portaille kököttämään. Naurahdellen -ja tyytyväisenä kertoili pastori sitten seikkaperäisesti pitäjän -herroille näistä koiransa uskollisuuden näytteistä. -- - -"Autuas, joka viheliäistä armahtaa..." oli pastori kerran kirkossa -saarnannut. - -Vähän toista vuotta oli kulunut rauhassa ja rakkaudessa, syksy oli -käsissä ja talvi edessä. Pitäjällä oli alkanut liikkua kummallisia -huhuja... Pastori Möhösen elämässä oli kaikessa salaisuudessa -tapahtunut surullisia seikkoja, jotka vaikuttivat että pitäjän -eukkoväki hiukan alkoi epäillä sielunpaimenensa hurskautta. -Tuomiokapituli... No, se ei suorastaan kuulu tähän, mutta se on -tarpeellista Ressun elämän käsittämiseksi. Mainitkaamme siis -kaikessa lyhykäisyydessä vain, että pastori Möhönen tuli menneeksi -kristilliseen avioliittoon (niinkuin naimista aina kauniisti -kutsutaan) "muotoon ja persoonaan katsomatta." - -Jos tämä tapaus aluksi vaikutti pastoriin, niin vaikutti se myöskin -pastorin Ressuun. Toisinaan koiratkin ikäänkuin tajuavat isäntiensä -siveydelliset heikkoudet. Siitä alkaen kun pastorin kotielämässä -tapahtui surkeita asioita, tuli Ressukin erilaiseksi. Ei se enää -haukkunut ohikulkijoita samalla äänellä kuin ennen, ei sen ruskeat -silmät enää loistaneet samaa puhdasta iloa ja olemassaolon onnea -pastoria ja tämän tuttavia katsellessa, kuten aina ennen. Niissä -paloi kyllä yhä rajaton uskollisuus ja rakkaus pastorin persoonaan, -mutta ilmeessä oli kuin murhetta, kärsimystä, tuskaa. Ressu rupesi -nopeasti vanhettumaan, ja sen pörröiset pääkarvat muuttuivat -kellertävän harmaiksi. - --- Mikä sinun Ressuasi vaivaa? kyselivät pastorin tuttavat tämän -jälkeen. - --- Mikäkö vaivaa? -- ei mikään! höhähti pastori kylmästi. Mutta hän -oli sen kyllä itsekkin huomannut. Ja hän rakasti Ressua yhtä paljon -kuin ennenkin, rakasti melkein enemmän kuin... sitä toista. - --- Vanhuusko tuota alkanee vaivata, sanoi hän sitten lempeästi, ja -niin se on tullut kumman varomattomaksikin, tässä tuonoin ajellessa -joutui reen jalaksen alle ja taisi vähän litistyä... - -Ressu makasi sohvalla ystävällisen-surullisesti katsellen pastoria -silmiin. Se näytti ymmärtävän kaikki mitä siitä puhuttiin. - -Pari vuotta kului näin; pastori parrottui kovasti ja oli jo -ennättänyt pitää kolmannet kastajaiset siihen kuin Ressu vain yhdet. --- Ressu oli nimittäin päinvastaista sukupuolta kuin pastori. Mutta -pastorin lapset saivat kaikki jäädä eloon, koska niiltä kasteltiin -ainoastaan päälaki veteen, kun sitävastoin Ressun penikoilta koko -pää painettiin veden alle, niin että ne tukehtuivat. Koiranpenikan -kasteen laita on näet aivan päinvastainen kuin ihmisen lapsen. -Ihmisen lapsen vapauttaa kaste, kuten tiedämme, kuolemasta vieläpä -perkeleestä ja kaikista hänen menoistansa, mutta koiran penikalle -tuottaa se armotta surman. Että pastori Möhönen hukutti penikat -sulasta rakkaudesta Ressuunsa, on sanomattakin selvää. Sen ymmärsi -kai Ressukin, sillä yhä enemmän se kiintyi häneen. Mutta uusista -suruista oli sen pää käynyt jo läpeensä harmajaksi. - -Talvinen tammikuun päivä oli käsissä. Pastoria oli tultu noutamaan -pitäjälle sairaan luo. Mutta sinne oli kolmisen peninkulmaa, ja kova -pakkanen paukkui nurkissa. Jonkun matkaa ajettua huomattiin Ressun -päässeen mukaan, vaikka se oli lähtiessä jätetty kotiin. Pastori -käski kyytimiehen pysäyttää hevosen ja otti koirapahasen rekeen, -vällyjen alle. Mutta vällyt eivät olleet vahvat, ja jäällä puhalsi -viima läpitunkevasti. Pastori, jonka musta parta oli valkeassa -kuurassa, tunsi Ressun värisevän sylissään ja koetti turhaan sitä -lämmittää. Välillä käytiin eräässä talossa kahvia juomassa, mutta -siellä oli vieraskamari kylmä, ja Ressu vilustui yhä enemmän. Pastori -syötti sille sokeria, mutta tunsi omantunnon vaivoja ettei ollut -paluuttanut koiraa takaisin. - -Kohta tämän matkan perästä sairastui Ressu omituiseen päätautiin. -Se alkoi voivotella kuin lapsi ja pyöriä paikallaan kuin vimmattu -ympäri lattiaa. Vihdoin oli sen tuska niin suuri että se alkoi -raivata kaikkia huonekaluja, mitä suinkin oli pastorin kansliassa. -Se, pikkuinen, vähäväkinen koira, työnteli päällään puskien edestään -tuoleja ja pöytiä sille ihan tavattomalla voimalla. Pastori kantoi -sentähden huonekalut viereiseen makuukamariin ja jätti onnettoman -Ressunsa tyhjään huoneeseen. Siellä sai se olla aivan yksikseen. - -Mutta öisin heräsi hän usein sen kamaliin valitushuutoihin. Ne huudot -olivat kuin ihmisellisen tuskan ääniä, ne eivät olleet Ressun omia --- ne olivat kuin jonkun toisen puolesta... Kenenkä? kysyi pastori -itseltään. -- Häntä kauhistutti ja hän koetti turhaan nukahtaa... - -Sitä menoa oli jo kestänyt kolmatta viikkoa niin että pastorin -kärsimykset noista yötä päivää kuuluvista valitushuudoista olivat -nousseet äärimmilleen. Koko sairautensa ajalla ei koira-rievulle -olleet kelvanneet paraimmatkaan herkut, ja se näytti kadottaneen -kaiken älynsä. Ainoastaan isäntänsä vielä tunsi ja huiskutti heikosti -tälle häntäänsä, samalla kun sen silmissä hehkui kivun riutava poltto. - -Paavalinpäivän iltana katosi se kotoa, ja pastori, jolla oli -vieraita, oli alakuloinen ja murheellinen. Ei se kuulunut Ressun -tapoihin tällainen tietämättä katoaminen pihasta. Jotakin outoa se -merkitsi... - -Seuraavana päivänä puolenpäivän rinnassa kantoi eräs naapurin mies -kipeän koiran pastorin kammariin. Hän oli löytänyt sen kievaripihan -lumihangesta, johon se oli kaivanut itselleen kuopan ja siinä -värissyt koko pitkän talvisen yön. Siihen olisi se hiljaisuudessa -kituen kuollutkin, jos olisi annettu. - -Muutamia tunteja taistelivat pastorissa vielä sydän ja järki siitä -mitä tekisi. Mutta kun lyhyt tammikuun päivä alkoi hämärtää, oli -hän tehnyt päätöksensä. Hän veti varsisaappaat jalkaansa, kohotti -koiran vasempaan kainaloonsa ja poistui kenenkään huomaamatta -pihalle, oikeassa kädessään ladattu revolveri. Tallin takalistolle -hän kaahlasi ja laski kovasti huohottaen kantamuksensa hankeen. -Revolverin suun asetti hän liki Ressun korvaa, ja kääntäen pois -kasvonsa ampui kaksi laukausta. Syrjäsilmällä näki hän koirarievun -pyörähtävän verissään hankeen ja jäävän liikkumattomaksi... - -Sitten asteli hän pirttiin ja toimitti renkipoikaansa tekemään puisen -arkun ja hautaamaan Ressun väliaikaisesti lumeen. - --- Se oli siksi uskollinen palvelija, että oikean arkun se sietää, -mutisi hän tyrehtyneellä äänellä. - --- Sietääpä hyvinkin, arveli myöntyväinen renkipoika. - -Mutta sisälle tultua tuntui pastorista kuin jostakin hänen sisästään -olisi reväisty kappale irti. Ja hän ymmärsi että se oli Ressun -kuolema, joka häneen niin syvästi koski... - -Kevään saavuttua kaivoi renkipoika pastorin käskystä pellon -pientarelle haudan, johon Ressun raato arkussaan muutettiin. Oli -puhetta myös pienen rautaristin tilaamisesta kaupungista. Se oli -ainoa teko, millä pastori enää voi osottaa rakkauttaan kuolleelle, -uskolliselle palvelijalle. - -Mutta kesäisinä tyyninä iltoina nähtiin toisinaan kissan -miettiväisenä istuvan sillä pienellä kummulla, minkä alla Ressu lepää. - --- Ne olivat hyvät ystävykset elämässään, selitti pastori totisena -tuttavilleen. -- Söivät aina samalta kupilta. - -Ja hänen silmänsä herahtivat vesikiehteeseen, kun hän kaikkea -muisteli. - - - - -Rovastin raittiuslupaus - - -Se tapahtui sinä surunkuuluisana vuonna vuosisadan lopulla. Syvässä -tietämättömyyden unessa nukkui vielä erämaan rahvas pitäjän -kymmenessä kylässä -- ja nukkuuhan se yhä vieläkin -- mutta -pappiloisssa ja herrastaloissa oltiin sentään tietävinään, mitä -hetkeä ajan kellon viisari nyt osoitti. Ja tuntui ilmassa kuin -pitäisi jotakin tehdä... täälläkin, mutta kukaan ei tietänyt, mitä -oikeastaan? -- -- -- Rovasti oli seurakunnan virkamiehistä vanhin. -Hänen päänsä oli melkein kalju, ja kotiväki oli häntä jo kymmenkunnan -vuotta kutsunut ukoksi. Nimismies, lukkari ja metsäherra, kaikki -rouvineen, kutsuivat häntä siivosti "setäksi", jota vastoin -pitäjän apulainen väitteli kutsumasta häntä miksikään, ja silloin -kun oli pakko joksikin kutsua, sanoi mieluimmin vain rovastiksi, -mutta ennenkuin senkään sai sanotuksi, rykäsi ja katsoi poispäin -seinään. Miksikä hän juuri näin teki, on mahdoton sanoa. Hän oli -savolainen talonpojan poika. Kun nuot suuret uutiset saapuivat, -ei tietysti kenenkään päähän pälkähtänyt pikkusormellakaan kajota -niihin ulkonaisiin tapoihin, joihin pitäjässä oli totuttu. Että -nyt esimerkiksi kahvinjuonti tai tupakanpoltto heitettäisiin pois, -sentähden muka että maassa vallitsi vakava mieliala -- semmoista -tekoa olisi pidetty kerrassaan hulluutena, vieläpä ihmisrääkkäyksenä. -"Mitäpä meillä maalaisilla lie juuri muutakaan elämäniloa kuin -kahviloiltamme" olisi esitykseen huudahdettu kuorossa. Onneksi ei -mokomaa esitystä oltu tehty, saati ajateltukaan, ja talvi läksi -hiljakseen kulumaan kevättä kohti. Virkamiehet ajelivat vuoronperään -vieraisiin toinen toistensa luo maaliskuun rakkaina iltoina, -mielipiteitä vaihdeltiin virkeästi sanomalehtiuutisten johdosta, -seurustelu oli avomielistä ja kohtelu ystävällistä, niinkuin maalla -tavallisesti. Kaikki näytti olevan entisellään, mitään mullistuksia -ei kukaan tässä piirissä aavistanut... - -Mutta rovastin päässä oli syntynyt uusi ajatus! Tahi oikeastaan se -ei hänen päässään laisinkaan ollut syntynyt, vaan muutamien hänen -omaistensa, jotka saivat sen häneen istutetuksi. Se ajatus koski niin -sanottua totinjuontia. Rovasti oli näet yksi noita vanhanaikuisia -pappismiehiä, joka kaiken elämänsä ijän oli viattomasti nautiskellut -alkohoolia totin muodossa. Hänellä oli oma herttainen "saunatotinsa" -joka perjantai-ilta, jolloin pappilassa kylvettiin, ja läheisimmille -tuttavilleen oli ukko myös halukas illan hauskuudeksi tätä ainetta -tarjoamaan. Niitä läheisimpiä tuttavia ei ollutkaan monta, pari -kolme vain, eikä pappilassa suinkaan joka ilta totivehkeitä nähty, -sillä rovasti ei mielellään yksikseen "pannut jalalle". Siivoa ja -kohtuullista oli iloliemen käyttäminen kaikin puolin ollut, ja jos -kerran kymmenessä vuodessa sattuikin, että joku pitäjän herroista -rovastin nimipäivän kunniaksi nähtiin lähtevän pappilasta hiukan -lystillisemmillä kumarruksilla, niin se ei todistanut mitään pahaa. -Itse nautti rovasti ainoastaan kaksi lasillista, ei aina sitäkään, -eikä hänellä näyttänyt olevan aavistustakaan siitä, kuinka hauskaa -on todella toisinaan olla parsilleen humalassa. Sitä luontoa ei -Jumala rovastille näet hitustakaan ollut antanut. Mutta Hän oli -kuitenkin antanut hänelle taidon: hiljaisella riemulla ja tyynellä -tyytyväisyydellä nautita sen vähän, mitä hän elämässään käytti. - -Sentähden oli hänen sisällinen itsetuntonsa kivenkovasti pannut -vastaan, kun hänen kaksi poikaansa, jotka, ollen nuoria pappismiehiä, -molemmat olivat innokkaita raittiusmiehiä, hänellekkin, isäukolleen -tuontuostakin kotona käydessään olivat tyrkyttäneet puhdasta -oppiansa ja kehoittaneet vanhusta luopumaan totilasistansa. "Se -on isälle hirveän vaarallistakin!" olivat he huudahtaneet. "Mutta -minähän nautin sitä niin kovin vähässä määrässä" oli ukko koettanut -puolustautua poikiensa hyökkäyksiä vastaan ja pysynyt entisessä -tavassaan. - -Ja entiselleen olisi se jäänyt hänen kaikeksi loppuijäkseenkin, ellei -nyt olisi saapunut tämä valtiollinen murhevuosi, joka niin paljon -ihmeitä on aikaansaanut meidän maassamme. Mutta kuitenkaan ei sekään -välittömästi olisi saanut rovastia muuttumaan. Ratkaisevan sysäyksen -täytyi tulla likempää... - -Se tuli rovastin vanhimman tyttären Assin suusta, sillä pojat olivat -poissa maailmalla. "Isä", sanoi tämä kerran illallispöydässä, "eikö -se nyt sentään ole aivan sopimatonta että pappilassakin juodaan -totia, ajatelkaas nyt -- pappilassa, jonka pitäisi olla esimerkkinä -koko seurakunnalle? Mitä kaikkea pappilan piiat saattavatkaan kertoa -kylällä käydessään siitä, kuinka herrat täällä pyhäiltoina ja -nimipäivinä pitävät lystiä lasien ääressä! Ja mitä pahaa se vaikuttaa -pitäjäläisiin: koska itse rovastikin kuuluu ryyppäävän -- sanovat -he -- niin ryypätään mekin. Se on häpeäpilkku koko pappisarvolle! -Eikö nyt isä viimeinkin saattaisi heittää pois tätä totinjuontia ja -tarjoilua? Ja varsinkin nyt, kun muuallakin näiden kovien aikojen -vuoksi on rumista tavoista yhä enemmän luovuttu. -- Niin miksei -meilläkin?" - -Rovastiin ei tyttärensä asianymmärrys olisi mitään hämmästyttävää -vaikuttanut, mutta hänen viimeisten sanainsa johdosta kävi -hän vakavammaksi. Hän ei kuitenkaan heti päästänyt itsestään -minkäänlaisia myöntymyksen merkkejä, sillä hänen luonteeseensa kuului -ensimmältä itsepäisesti vastustaa... Mutta hiljaisuudessa, itsekseen -rupesi hän yhä enemmän tätä kysymystä hautomaan. "Jaa", sanoi hän -itselleen, "ehkä olosuhteet minulta sitä _vaativat_." Ja asia alkoi -häntä oikein polttaa, Väliin yölläkin hän siihen heräsi... - -Niin suostui hän vähitellen ja ilmoitti eräänä päivänä perheelleen -sen varmana päätöksenä. Kohta koittavasta vapunpäivästä lähtien se -oli tapahtuva! Tyttäret päästivät ilon huudahduksen, mutta ruustinna -oli vaiti... - -Koitti vapunpäivä -- luminen, kylmähkö, paisteeton vapunpäivä -kaukaisessa Pohjolassa. Korkeiden kinosten yli ajelivat vieraat -reissä pappilaan -- ikivanha tapa näet oli että ensipäivänä -toukokuuta pitäjän "paremmista" perheineen kokoontui rovastilaan -jo päivällisiksi. Ruustinna oli aina niin ystävällinen ja -vierasvarainen, ja vapun iltapäivä oli miehillä aina niin suloisesti -kulunut rovastin puolella, jossa pitkästä ajasta kaikki taas saivat -tavata toisensa, ja jossa lämmintä totiakin tarjottiin... - -Ystävällisesti nytkin vieraat otettiin vastaan, päivälliset syötiin -niillä pienillä kohteliaisuuksilla ja vähän kömpelöillä kursailuilla, -jotka maaseudulla kuuluvat etikettiin, ja päivällisen syötyä -hajaannuttiin taas sisähuoneisiin, miesväki tupakoimaan, rouvasväki -kahvia odottamaan ja toisiansa salaisesti tarkastelemaan. Rovastin -tyttäret olivat harvinaisen herttaisella tuulella, niin että se tuuli -muihinkin vaikutti, ja iltapäivä lähti hilpeästi kulumaan. - -Nyt olivat taas molemmat sukupuolet koolla salissa. Ne virkamiehet, -jotka olivat onnellisissa naimisissa, katselivat hymyillen -eukkojansa, ne taas, jotka olivat onnettomassa avioliitossa -- nekin -antoivat nyt tyytyväisyyden loistaa kasvoistansa, nähdessään kuinka -hyvässä valossa heidän vaimonsa osasivat seurassa esiintyä, mutta he -pysyttelivät kuitenkin näistä vähän loitommalla kuin toiset. - -Pappilan sisäpiika kantoi suuren tarjottimen heleänvärisellä -nesteellä täytettyjä pulloja pöytään. Hänen perässään tuli -ruustinna... Silloin asteli rovasti äänetönnä keskelle lattiaa, -pysähtyi liikkumattomaksi ja rykäsi -- hetki oli tullut. Isommassa -maailmassa olleet älysivät että rovasti aikoi pitää jotain puheen -tapaista ja nousivat ylös. Talonpoikaiset nousivat myös uteliaina -nähtyään että jotain erikoista oli tekeillä. Naisväkikin nousi -ja kaikki kokoontuivat isoon piiriin rovastin ympärille. Kaikki -keskustelut olivat vaijenneet ja salissa vallitsi juhlallinen haudan -hiljaisuus... - -"Näinä surull..." kuultiin rovastin alkavan totisena, mutta ääni -takertui kurkkuun ja hänen täytyi kovasti rykäistä. "Näinä -- -surullisina -- aikoina..." alotti hän uudestaan matalalla äänellä -ja harvakseen lausuen jokaisen sanan -- "jolloin me kaikki olemme -kuulleet ja -- tiedämme mitä -- täällä -- rakkaassa -- isänmaassamme --- on tapahtunut ja että... ja ymmärrämme että -- kansallinen -velvollisuuskin -- vaatii uhrautumaan -- yleisen hyvän -- tähden -- -ja koska -- epäilemättä -- se osoittaa kaunista esimerkkiä että -- -näin pappilapaikassa... ja ettei se vaikuttaisi pahennusta tai huonoa -esikuvaa -- että me säätyläiset -- vaikkakin kohtuullisesti -- olemme -nauttineet -- sen vuoksi minä... ja minä lämpimästi -- kehoitan -muitakin -- yhtymään... näinä surullisina aikoina... hmm, niin, näinä -surullisina aikoina... -- -- --" - -Rovastin puhuessa oli syntynyt kiusallisen pitkä väliaika, jona -toinen hänen tyttäristään seisoi kalmankalpeana värähdellen, toinen -tulipunaisena hikoillen. Mutta vanhus pääsi jälleen jäljille, rykäsi -arvokkaasti ja lopetti tavallista varmemmalla äänenpainolla: "-- -ja siis olen minä päättänyt että tässä minun talossani... ja etten -tästälähtien itse -- missään tilaisuudessa väkeviä juomia nautitse -- -enkä niitä muillekkaan tarjoa." - -Siihen oli puhe päättynyt, ja päästäen helpotuksen huokauksen astui -nyt rovasti pöydän ääreen kehoittaen hyväntahtoisella nyökkäyksellä -vieraitaan ottamaan lasin kotitekoista simaa ja juomaan "tämän asian -kunniaksi". - -Mutta pitäjän herrat olivat kuin puusta pudonneet eikä kukaan -tahtonut ensimmäiseksi liketä tätä pöytää. Vasta kun naisväki sekä -eräs nuori naapuripitäjän virkamies, joka innokkaasti hyväksyi -ehdotuksen, olivat käyneet kilistämässä malja kourassa seisovan -rovastin kanssa -- liikahtivat hekin paikaltaan ja ottivat lasit. -Mutta rovasti huomasi heidän kasvoissansa sellaisen jäykän ilmeen, -mitä hän ei ikinä ennen niissä ollut nähnyt. Pitkä ja hoikka -nimismies oli kuin seipään nielaissut, mutta samalla sen saanut -sisässään onnellisesti katkeamaan -- hän oli kohtelias, mutta -suupielissä piili ivaa... Lihava pitäjänapulainen, hän joka ei -rovastia miksikään kutsunut, höhisi vierustoverilleen hiljaa: "niin, -niin... hyvähän se oisi..." mutta silmät seisoivat kalseina hänen -päässään eikä hän mennyt rovastin kanssa kilistämään. Enin näytti -asia koskeneen "Meesakkiin", lapsellisen naiviin "fosmestariin", joka -oli pitäjän suurin pilajuttujen kertoja ja tähän asti rovastinkin -hauskin totitoveri. Hänen silmänsä olivat vielä äsken niin iloisesti -säteilleet, hänen kasvonsa hymyilleet kuni lämmin ilta-aurinko, -hänen ikuinen jäsenkolotuksensa oli ollut kuin unohduksissa -- -mutta nyt olivat äkkiä hänen silmänsä käyneet melkein vihaisiksi, -kasvonsa ankariksi, ja surkeasti vääntäen ruumistansa murisi hän -puoliääneensä että "oli ihan joutavaa että ukko, jolla ei ikinään -ole ollut hatussa, vanhoilla päivillään nyt rupesi hulluttelemaan!" -Ja samalla hän teki niin merkitsevän kokokäänteen kuin osasi ja -poistui ensimmäisenä herrain kamariin. Mutta paksu, tyhmänylpeä -maakauppias Pussila, joka ei puheesta paljoa ollut ymmärtänyt, vaikka -oli sangen viisaan näköisenä mielestään seisonut herrain joukossa -sääret hajalla, kädet seljän takana ja hiljaa huojutellen ruumistaan, -astua töpösteli vieraskamarin peilin eteen -- niinkuin ei mitään -olisi tapahtunut -- ja jäi siihen pitkäksi aikaa peilailemaan leveää -punaista naamaansa. Kaivoi taskustaan pienen kammankin, jonka oli -tuonoin ensimmäisellä Pietarimatkallaan ostanut, ja raapi verkalleen -ihraista tukkaansa. Tahallaan hän sen teki kaikkien nähden, sillä -hän oli jostakin saanut päähänsä että tämmöinen kuvastimen edessä -seisominen oli korkein aste hienointa herrassivistystä... - -Kun kaikki miespuoliset vieraat olivat yksitellen kokoontuneet -herrain puolelle ja rouvasväki oli jätetty saliin vapaasti -riemuitsemaan tästä uudesta tapahtumasta, rupesi rovasti hiljakseen -tiedustelemaan kaikilta erikseen, eivätkö he aikoneet seurata hänen -esimerkkiänsä. Mutta ei yksikään pitäjän herroista siihen suostunut. -Ei yksikään! Ja harmaahapsinen vanhus näki seisovansa ypöyksin -ehdottoman raittiuden taistelutanterella... - -Hän tuli araksi, lähestyi hyvää toveriansa Meesakkia, joka istui -loukkautuneen näköisenä nurkassa, ja kysyi: - --- Oletko suuttunut nyt minuun, Meesak? - --- En. setä Sebulon, en minä ole suuttunut, sanoi tämä, mutta se on -joutavaa... se on aivan joutavaa! sanon minä... Antaa nuorten siellä -mailmalla juoda vettä ja siirappia ja mitä ikinä tahtovat -- mutta me -vanhat täällä maalla... eikö horna! mitä se meihin kuuluu? me menemme -hautaan kyllä muutenkin... - -Ei ollut kumma että hyvä Meesak vielä oli vähän kuohuksissa, sillä -puolen tuntia takaperin oli hän juuri tuudittanut itsensä siihen -suloiseen tunnelmaan, joka käy sen hetken edellä, kun tietää kohta -saavansa höyryävän tuutingin nenänsä alle. Samoin vallesmanni, -kanttori, pastori ynnä joku muukin olivat liekin äskettäin hengessään -tunteneet esimakua tästä ihanasta aineesta. Pitäjänapulainen oli -lisäksi kuullut lasien helinää ruokahuoneesta ja otaksunut että -sieltä ne nyt totivehkeet ovat tulossa -- mutta se oli ollutkin -vain tuota imelää simaa, mitä niissä tarjottiin. Olipa hän kaiken -lisäksi ollut tuntevinaan sieramissaan ikäänkuin hienon konjakin -haiskahduksen, kun sisäpiika oli auki letkauttanut ruokahuoneen -oven... - -Mutta nyt olivat kaikki nuo unelmat ihka tyhjiin rauenneet! -- - -Vähitellen lauhtui mielistä pahin katkeruus. Ehkäpä rovasti sentään -tavallaan oli oikein menetellyt, mutta -- se oli tarpeetonta -varovaisuutta... Täällä ylimaan syrjäpitäjässä, jossa silloin tällöin -vain yksissä oltiin ja jonne väkijuomia vain kaupunkitulijaisina -saatiin. Tarpeetonta, ihan tarpeetonta -- aiheetonta purismia! - -Palvelijat kantoivat sisään teetä "monenlaisen leivän kanssa". Kaikki -herrat joivat nyt teetä kaksi lasillista, sen sijaan että ennen -toti-iltoina oli tyydytty tavallisesti yhteen. Itse rovastikin joi -kaksi lasillista. Salista alkoi kuulua Assi neidin piaanonsoittoa. -Herrat menivät kuten ennenkin ovisuuhun kuuntelemaan, -- paksu -Pussila tallusteli muiden jäljessä, kuulosteli korva kallellaan, -mutta muisti samalla että oli Pietarin majatalon pihassa kuullut -koreampaakin peliä, nimittäin posetiivia -- ja palasi mahtavasti -rykien taas hiukan vilkaisemaan välikamarin peiliin. - -Assi soitti tuota lystikästä saksalaista "Kneipp-marssia": - - Hurrah, die Knepperei, - Sie macht das Leben frei - Von aller Not und Plackerei... - -Hän oli tahallaan valinnut tämän marssin saadakseen hyvälle -tuulelle setä Meesakin, jonka mielikappaleen hän tiesi tämän -olevan, ja joka ennen pappilassa käydessään ihan oli ilosta -hypellyt sitä soitettaessa. Mutta nyt ei musiikkikaan voinut -Meesak-rukkaa entiselleen palauttaa. Tosin hänen silmiinsä -leimahti ensin lauhkeampi loiste, kun tunsi hilpeän marssin omaksi -lempikappaleekseen, mutta Kneipp'in nimestä muisti hän kohta -vesiparannuksen ja siitä kaiken maailman "vesikuurit" ja samalla -tämäniltaisenkin vesikuurin, jollaisena hän raittiuslupausta piti. -Ja pilamarssi häntä nyt pikemmin ärsytti kuin huvitti. Niin kankeana -ei oltu hyväluontoista metsänhoitajaa ikinä nähty. Ei pienintä -kokkajuttuakaan hän illan kuluessa kertonut, vaan alkoi valittaa, -kuinka reumatiias jäseniä repii... - -Myöhästyneen kevään kylmä yö jo sinersi vaaroilla, kun vieraat -herkullisen illallisen jälkeen päästettiin pois pappilasta. -Ruustinnan ystävälliseen "glöm int' bort" ja rovastin arvokkaaseen -"käykää vastakin" vastasivat herraspuoliset vieraat vähän -väkinäisesti "kiitoksia", rouvasväen hyvästijättö oli herttaisempaa -ja erään puolirouvan silmissä kiilsivät kyyneleet. Hänen miehensä, -joka oli ollut poissa näistä kemuista, oli näet pitäjän hurjin -maistelija. Kulkuset ja aisakellot helisivät vielä jonkun aikaa -pappilan kartanolla, kunnes niiden ääni hajautui kahdelle suunnalle -ja häipyi häipymistään kuulumattomiin. Nimismies ajoi hyvää vauhtia -porolla muitten edellä miettien kysymystä: mikä oli lähinnä saattanut -setä rovastin mokomaan raittiuslupaukseen? Sillä sanoihin: "näinä -surullisina aikoina" ei hän paljoa luottanut. Älykäs ollen, pääsi hän -jäljille ja hänen kävi nyt sääli vanhaa miestä... - -Mutta rovasti nukkui sinä yönä rauhattomasti ja näki sekavia unia. - - * * * * * - -"Minä onnittelen sinua isä!" kirjoitti viikon perästä toinen rovastin -pojista riemuisesti vanhaan kotiinsa maalle. "Meidän rakas Herra -Jumalamme taivaassa on äärettömässä armossansa vihdoin avannut sinun -silmäsi näkemään tämän mailman turhuuden, ettäs nyt olet lakannut -tuosta turmiollisesta tavasta juoda väkeviä juomia, jos kohta sinä, -rakas isä, et niitä pahimpia ole ollut laumassa. Kun kallis isänmaa -on vaarassa, silloin meidän pappien, sen pyhimpien vartijain, pitää -olla pestyinä kaikesta liasta että me kelvollisiksi työntekijöiksi -havaittaisiin Herran Zeebaotin suuressa viinimäessä -- joka viini ei -ole samaa kuin nykyajan myrkylliset päihdytysjuomat, vaan joka huumaa -meitä siinä ijankaikkisessa totuuden hengessä, jonka nimi on Jeesus -Kristus, sen elävän Jumalan poika..." - -Sitten oli kirjeessä kerrottu pikkukaupungin raittiuspyrintöjen -suuresta edistyksestä, uudesta lähetysseurasta Kiinalaisia pakanoita -varten ja yhdistyksestä "Siveyden suojelijat", lauluseurasta "Siionin -lintuset" sekä kuvaus eräästä hauskasta teeiltamasta "kristillisellä -ohjelmalla" -- "joissa kaikissa minä myös olen jäsenenä". Kirje -loppui seuraaviin sanoihin: "Paljon on siis täällä puuhattu -raittiuden alalla. Jospa sinäkin isä siellä maalla nyt voisit saada -yhä useamman paheen orjan luopumaan perkeleestä ja kaikista hänen -menoistansa, kun olet nyt itse aineellisuuden kahleista irti päässyt. -Tätä toivoen piirrän minä: - - poikasi Aamos". - -Vanha rovasti huokasi ja laski kirjeen vapisevasta kädestään. -Hän kyllä sydämmensä pohjasta oli ylpeä siitä että poika siellä -kaupungissa kuului "Siveyden suojelijoihin" ja muihin jaloihin -yhdistyksiin ja ihmetteli: "kuinka se Aamos kaikkia ennättääkin", -mutta että poika niin korkealta kannalta näkyi ottaneen tuon hänen -totilasista luopumisensa, se ei ukkoa oikein miellyttänyt. Eihän hän -sitä ollut tehnyt itsensä, vaan muiden tähden! Hänhän oli uhrannut -yksilöllisen vapautensa yhteisen hyvän vuoksi. Eikä hän ollut koskaan -tuntenut olevansa missään "liassa" sen kautta että oli alkohoolia -käyttänyt. Jos kohta hänen terveytensä, niinkuin Aamos vakuutti, -siitä oli "kovasti kärsinyt"... - -Rovasti oli umpimielinen luonnoltaan. Hän ei saanut helposti -puretuksi sisästänsä, mikä painoi hänen sydäntään. Ja sentähden ei -hänen ensi kirjessään pojalleen ollut sanaakaan näistä asioista. - -Vapunpäivän tapahtuma pappilassa oli sillä välin herättänyt jonkun -verran huomiota rahvaassakin, jonka seassa sekavia huhuja kierteli. -Niinpä muutamana päivänä eräs kylän akoista tuli läähättäen Assi -neidiltä kysymään että "onko se ihan totta kun kertovat että rovasti -vapunpäivänä kuuluu tehneen semmosen peätöksen jotta ei tästälähin -kotonaan minkäännäköistä karvasta maistak, ja missä vain muuallai -viinapullon näkköö, niin paikalla lyöpi rikki lattiaan?" Ja ennenkuin -toinen ehti mitään vastata, lisäsi eukko liukkaasti: "No jo kai -minusta oisi hyvä -- se Jussii kun toisinaan maisteloo" Mutta -kauvempana pitäjällä haastelivat ukot pirteissään: "No on se tainnut -tuo rovastii toisenni pullon elämässään kallistaak, koskapa nyt -kuuluu pitäneen heittee juonti kokonaan poikkeen!" - -Rovasti hymähti näille kansanarvosteluille, joita joku pitäjän -herroista hänelle toisinaan leikillä kertoi, ja sanoi: "Vähät kai -minä niistä välitän!" Mutta salaisesti ne häntä pistivät ja tekivät -murheelliseksi. "Niin", ajatteli hän itsekseen, "semmoista siitä -nyt tuli. Ne pitävät minua nyt vanhana syntisenä ja jonkunlaisena -parantuneena juoppona..." -- - -Kesän tulo oli hyvin vitkallista -- vasta juhannusaatoksi hävisivät -jäät järvestä. Mieli oli sentähden pappilalaisissakin asunut -matalalla, pitkät, kylmät kevät-illat olivat tuntuneet sangen -ikäviltä, ja toivottomina olivat maamiehet kävelleet pienien, -jääkohvalla peitettyjen oraspeltojensa pientarilla. -- Mutta nyt -näytti kesä vihdoinkin tulevan, ilmat lämpenivät, kuului kiurun -laulua, nurmi alkoi vihertää, päästiin vesille. -- Rovastikin -elostui, pyyteli rysillä haukia rantapuron suusta ja maalaili -veneitään... - -Pappilaan saapui kesävieraita. Niiden joukossa oli rovastin -sisarenpoika Orpo, nuori lääketieteen ylioppilas, joka nyt ensi -kertaa tuli setänsä taloon vierailemaan. Tämä sai pian kuulla setänsä -raittiuslupauksesta, tuli miettiväiseksi eikä lausunut mitään sen -asian johdosta. Se ihmetytti molempia tyttäriä, jotka tiesivät Orvon -olevan itsensäkin ehdottoman raittiin. Nuori ylioppilas näytti -siitä lähtien salaa tarkastelevan setäänsä, ja kerran hän tarkkaan -tiedusteli ruustinnalta, minkälaista setän totinjuonti oikeastaan oli -ollut. Sitten hän eräänä iltana istuessaan ukon kanssa kahden kesken, -yhtäkkiä virkkoi: - --- Mutta sehän voi olla vaarallista, setä, sinulle että olet -heittänyt pois totin käyttämisen! - -Vanhus, joka oli vähän huonokuuloinen, oli nytkin kuullut väärin ja -sanoi hiukan synkeästi naurahtaen: - --- No olisikohan se nyt minulle niin kovin vaarallista ollut! - --- Ei setä, sitähän minä juuri päinvastoin sanoinkin että minä -pelkään terveytesi siitä jollakin tavalla kärsivän, kun olet niin -äkkiä luopunut tuosta alkohoolin nauttimisesta. - --- Mitä sinä nyt puhut, poika? lausui ukko kummastuneena. -- Sinä, -joka itse olet absolutisti ja aijot lääkäriksi! Vai oletko enää -absolutisti? - --- Olen kyllä, setä, mutta... - --- Mutta mitä? keskeytti ukko. -- Eikö juuri se teidän nykyinen -viisas mailmanne ole saanut todistetuksi että väkijuoma, niinkuin -Aamoskin ja kaikki muut sanovat, on kauheata myrkkyä ihmisruumiille? - -Sisarenpoika ei heti vastannut. Häntä oli huvittanut setänsä -täydellinen hämmästys. - -Sitten hän kuin puoleksi itsekseen levollisesti vastaili: - --- Paljonhan se tiede nykyään on todistanut, mutta niitä näyttää -olevan asioita, joista tieteen todisteetkin, kuinka teräviä tahansa -ne ovat, tylsistyneinä kimmahtavat takaisin. Tietysti minä pääasiassa -olen vakuutettu lääketieteen tuloksista, mikäli koskee väkijuomien -vaikutusta. Ja myönnän täydellisesti että väkijuoma itsessään -vaikuttaa aina jollakin tavalla turmiollisesti ihmisen ruumiiseen. -Mutta yhtä seikkaa minä en myönnä tai ainakin sitä epäilen. Ja -se on tämä: vaikuttaako väkijuoma poikkeuksetta turmiollisesti -ihmisen sielu-ruumiiseen? Sillä vaikkapa alkohooli nyt alati pyrkii -pahentamaan ruumista, mutta samalla vaikuttaa sieluunkin ja vaikuttaa -siihen niin elonvoimaisesti etteivät nämät kaksi vaikutusta mene -ainoastaan tasan, vaan vieläpä tuo parempi vaikutus käy yli tuon -pahan -- niin: jos yhdistetty sieluja lääketiede voi tällaisiakin -tapauksia elävästä elämästä esilletuoda, yhden ainoankaan esimerkin, -silloin ei alkohooli vielä ole ehdottomasti kirottu yhteiskunnan -hylkylapsi!... - --- Mitäs esitelmiä se Orpo täällä pitää? kysyi samalla Sissi, -rovastin nuorempi tytär, kulkien palavasta punoittavin poskin -kiireesti salin läpi ruokahuoneen puolelle. Hän oli ollut nisuja -leipomassa pirtissä... - -Orpo ei vastannut mitään serkkunsa kysymykseen, keinui vaan hiljaa -keinutuolissa ja katseli miettiväisesti eteensä. Keskustelu -oli katkennut, mutta Sissin kadottua kysyi rovasti, joka istui -liikkumattomana toisessa keinutuolissa: - --- Mitä sinä sitten oikeastaan arvelet tästä minun "lakostani"? - --- Minä arvelen että sedän raittiussitoumus voi tuottaa turmiollisia -seurauksia sedälle itselleen. Sinä, setä, olet jo vanha mies. Yli -neljäkymmentä vuotta olet säännöllisesti nauttinut alkohoolia. -Tottumus on mennyt aivan veriisi... Älä luule että minä olen sitä -uskoa ettei juurtunuttakin tapaa voi vahingotta irtireväistä -- -varsinkin jos tyhjän paikan sijalle pannaan jotakin täytteeksi, mutta -jos tämä sinun tapasi ei ole ollutkaan mikään turmiota tuottava, jos -meillä tässä nyt onkin juuri tuollainen poikkeustapaus, josta äsken -puhuin... Setä! Se seura, se mielentila, se tunne... niin, varsinkin -se mielentila, jossa totilasisi ääressä olet ollut -- ehkäpä -juuri se on muodostunut sinun tärkeimmäksi elinvoimaksesi täällä -maalla? "Humööri", kuule setä, se on sentään taikavoima yli kaiken -turmelevankin tässä mailmassa! - -Orpo katseli setäänsä, etsien hänen katsettansa. Vanhus oli luonut -silmänsä alas ja näytti ikäänkuin hiljaa riitelevän jotakin kovaa -vastaan, joka ei mitenkään tahtonut sulaa. Varovaisesti virkkoi hän -sitten: - --- Niin, kyllä minä olen siitä fyysillisesti kärsinyt -- jo nytkin... -Se on tuntunut niin pahalta... Minä olen kuin heikontunut... ruvennut -enemmän tuntemaan vanhuuden avuttomuutta... Mutta ne on ehkä nämät -surutkin... - -Sisarenpoika iloitsi sydämmessänsä että oli saanut vihdoinkin -sedältään urkituksi, mitä oli hänessä jo kauvan luullut näkevänsä. - --- Mutta setä, samat suruthan sinulla ovat olleet jo ennenkin, sanoi -hän sitten, -- ja sinä olet ne onnellisesti kestänyt. Nyt sinä niitä -joka päivä muistat ja haudot. Ennen ne sinua eivät ole haitaksi asti -raskauttaneet. Mikä siihen on syynä?... - -Vastausta odottamatta jatkoi hän: - --- Eikö olisi parasta, koska asia nyt on tätä laatua, että silloin -tällöin vielä joisit lasillisen entistä hyvääsi? - --- Mutta lupaus? sitoumus kaikkien kuullen? sanoi ukko alakuloisesti. - --- Niin, niin, minä ymmärrän, lausui sisarenpoika, yhtä -alakuloisesti. -- Miksikä sinun, setä, pitikin kaikista jyrkimmässä -muodossa tuo lupaus tehdä? Olisit vain julistanut ettet tästä lähtien -väkeviä tarjoo, kun vieraita on pappilassa etkä niitä itse muidenkaan -luona käydessäsi nauti, mutta että mikä sinun yksityistä kotielämääsi -koskee, niin se on sinun oma asiasi? - --- Sitähän minä olinkin ensin ajatellut, vastasi vanhus, mutta -kun se Assi... Ja tietysti minua olisi pidetty itarana, kun en -vierailleni enää olisi tarjonnut, vaan itse yksikseni käyttänyt... Ja -salajuoppona... - --- Mitä se muihin olisi kuulunut! huudahti Orpo. -- Mitä sinä niistä -arvosteluista olisit välittänyt, setä? Kotielämässäsi olisit kerran -viikossa käyttänyt tuota saunatotiasi ikäänkuin lääkkeenä. Ja koko -perheen nähdenhän sinä sitä ennenkin nautit. Kaappijuopon nimeä -tuskin olisit saanut... - -Keskustelu taukosi taas. Muut kesävieraat -- pari vanhempaa tätiä -- -palasivat pieneltä kävelyltään "Kyöpelinniemelle" kertoen, kuinka -ihanaa siellä oli ollut. Assi tuli kylältä ja istuutui piaanon -ääreen soittamaan Merikannon "Kesäiltaa", ruustinnakin ilmaantui -keittiön puolelta ja sanoi illallisen jo olevan valmiin. Kaikki -nousivat ja siirtyivät ruokahuoneeseen. Illallista lopetettaessa -tuli Sissikin pirtistä, posket tulipunaisina: nyt oli hän paistanut -leipomuksensa ja lupasi iloisella äänellä seuralle lämpimiä -pullia ja piparikakkuja, jotka oli jättänyt etehiseen... Mutta -rovastin kasvot olivat keltaisenkalpeat ja hän hymyili väkinäisesti -tyttärensä puuhille. Orpo otti osaa pöytäkeskusteluihin, mutta -näytti säälinsekaisella suuttumuksella katselevan Assi serkkuansa, -joka istui häntä vastapäätä... Sitten noustiin tuoleja kolistellen -pöydästä. -- - -Odottamattoman lyhyeen loppuivat kesäiset säät. Pari viikkoa niitä -vain kesti -- sitten taas alkoivat pitkälliset sateet ja kylmät. -Pappilan "kesätätit" lähtivät pois, ja syyskuun alussa matkusti myös -Orpo pääkaupunkiin lukujansa jatkamaan. Assi neiti oli saanut sopivan -paikan maailmalla ja lähti myös pian pois. Sissi vain jäi kotiin -vanhempainsa kanssa, mutta hänellä alkoi kansakoulutoimi, johon hän -oli valittu väliaikaiseksi opettajattareksi, ja hän oli aamusta -iltahämärään kaiket päivät kotoaan poissa. - -Hiljaista, yksinäistä, hyvin yksinäistä ja yksitoikkoista oli -elämä nyt pappilassa. Harvoin kävi ketään vierasta, ja jos kävikin -joskus, niin ei niiden kanssa mitään iloisempaa tuulahdusta -pappilaan tullut. Rovastilla ei itsellään ollut enää mitään -sanottavaa pitäjätuttavilleen; hän ikäänkuin odotti, eikö muilla -ollut hänelle jotakin kerrottavaa, mutta kun sellaista ei ollut, -istuskeltiin pitkät hetket täydellisessä vaitiolossa, kunnes vieraat -ikävystyivät ja lähtivät pois. Jonkunlainen alakuloisuuden leima -oli painettu kaikkeen. Kaiket päivät istuskeli vanhus kamarissaan -yksitoikkoisessa kansliatyössään, ruustinna puuhaili alati erillään -omissa taloustoimissaan, ruokapöydässä istuivat vanhukset useimmiten -kahden, sillä Sissi harvoin joutui kotiin ruoka-aikaan. Oi kuinka -yksinheitetyt he olivat täällä erämaan pitäjässä! Pimeinä, pitkinä -syysiltoina, kun tuuli ulvoi nurkissa ja sade toivottomasti räiski -vasten ikkunaruutuja, silloin tuntui heistä niin lohduttomalta kuin -itse taivaan Jumalakin olisi heidät hyljännyt, ja vanhasta rinnasta -pääsi salainen huokaus: "Oi Herra, mitä pahaa olemmekaan tehneet, -ettäs olet meidät tällaiseen asemaan saattanut!"... - -Rovasti ei ollut lausunut kotiväelleen sanaakaan kesäisestä -keskustelustaan sisarenpoikansa kanssa ja sitten hän oli kaikki -vähitellen unhoittanut. Näytti melkein siltä kuin ei se olisi tehnyt -häneen minkäänlaista vaikutusta, ja senkin, mitä hän silloin oli -sisarenpojalleen tunnustanut, oli hän jälkeenpäin peruuttanut. Hän -tiesi taas vain tehneensä ehdottoman raittiuslupauksen ja tahtoi -siinä jyrkästi kiinni pysyä. Yhtä seikkaa hän vain ei ymmärtänyt: -miksikä kävi niin kivuloiseksi? Kun Sissi toisinaan hänen kipuaan -tiedusteli, ei hän osannut selittää, missä paikassa kipu tuntui -ja miltä se tuntui. Se tuntui vain niin pahalta ja kummalliselta. -Olisikko se seuraus _siitä?_ Hän ei tahtonut päästää tätä ajatusta -enää sieluunsa. Aamoksen ja tämän kanssa koko mailman todistushan -soti sitä vastaan... - -Mutta perjantai-iltoina, kun hän palasi yksikseen saunasta, tunsi -hän ääretöntä entisyyden kaipausta. Tuossa pienellä pöydällä -vieraskamarin ovipielessä oli häntä aina ollut odottamassa tarjotin, -jolla seisoi se vanha tuttu hopeakannu niin kodikkaasti höyryten, -karahvi, jossa kimmelsi ruskeankirkasta nestettä, sokeriastia sekä -tahkottu juomalasi, johon oli pistetty lusikka... Oma puoliso ne -siihen oli hellällä kädellä kantanut. Kuinka erinomaisen suloiselta -oli silloin tuntunut "panna sekaan" ja paitahihasillaan siinä -hiljakseen liikuskella, sillä aikaa kuin toiset vielä viipyivät -saunassa! Pieni vihellyksen hyrinäkin jotakin viisikymmenluvun -aikuista ylioppilaslaulua -- "Opp Amaryllis! vakna min lilla!" -- oli -silloin kuin itsestään päässyt huulilta, ja kaikki eletty elämä oli -suloisina muistosäikeinä kierinyt esiin menneiden päivien hämärästä. -Ja nykyisyyden paino oli samalla kevennyt, ja maltillisella mielellä -oli saattanut katsella kaikkea katkeraakin silmiin -- rauha ja -sopusointu oli täyttänyt koko olennon... - -Niin silloin -- mutta nyt? Nyt kun hän palasi saunasta, oli -vieraskamarissa pilkkosen pimeä, pikkupöytä oli typösen tyhjä... -oliko se todellakin tyhjä? -- hänen täytyi sitä kädellään sivellä -mennessään läpi tuon pimeän huoneen salin puolelle, jonne lamppu -oli heitetty yksikseen palamaan. Salissakin tuntui niin tyhjältä, -ei risahdusta kuulunut, seinäkello vain yksitoikkoisesti naksutti -Beethovenin ja Mozartin rintakuvien välissä... - -"Hyvä jumala! Jos saisi puolikaan lasia lämmintä totia" -- ja hän -palasi synkkänä ja kärsivänä kamariinsa. Kurkussa tuntui kuin jano: -ei se ollut tavallinen jano -- ja sielussa se oikeastaan tuntuikin -eikä kurkussa... - -Mutta tämä täytyi kestää, täytyi --! Sillä hän, rovasti, ei tahtonut -olla mikään petturi. Hän, kuudenkymmenenviiden vanha mies, koetti -tappaa vanhan luontonsa ja istahti saunailtoina virkapöytänsä ääreen -jotakin ahkerasti kirjoittamaan. - -Vaan jos joku hänen omaisistaan tuommoisina iltoina olisi häneltä -kysäissyt: "no isä-ukko, maistuisikkos totilasi nyt hyvälle?" tai -jotain sen tapaista, niin olisi vanhus kivenkovaan sen kieltänyt. -- - -Eräänä marraskuun iltana, kun kylmä tuuli puhalsi hiljan jäätyneen -järven yli, ja rovasti tunsi jalkojansa palelevan kamarissaan, toi -posti hänelle kirjeen, jonka käsialaa hän ei ensin tuntenut, mutta -kuoren avattuaan luki seuraavaa: - - Helsingistä... - - Hyvä Setä! - - Olen usein täällä muistellessani viime suven viettoa siellä - kaukana maalla mietiskellyt sitä setän raittiuslupausta, - josta kerran puhelimme kesällä. Minun käy kovasti sääli - että setä tuli panneeksi oman persoonallisen hyvinvointinsa - raittiusasian uhriksi, ja minä paheksun ankarasti eräiden - sukulaisteni ajattelematonta toimintaa tässä asiassa... Olen - koettanut löytää pelastuskeinoa tässä pahassa pulassasi, johon - olet joutunut ja olen sen löytänytkin, vaikka en tosin niin - pikaista kuin asia vaatisi. Kuulehhan: sinä olet tehnyt tuon - sitoumuksesi hiukan epämääräisillä sanoilla "tästälähtien en - minä... j.n.e." Mitä sinä itse lienetkin niillä tarkoittanut, - niin kuulin minä kuitenkin serkuiltani Assilta ja Sissiltä että - heidän esityksensä oli alkuaan ollut se, että sinä -- kuten - nykyään kaikki juomalakkoon rupeavaiset -- aluksi sitoutuisit - siihen vain yhdeksi vuodeksi, noin ikäänkuin koetukseksi. Vaan - sinulta oli jäänyt se huomaamatta, ja serkkuni olivat sentähden - olleet salaisesti hämmästyksissään, joskin riemuissaan, - kuullessaan sinun jyrkän päätöksesi. No, olkoon vain että muukin - kuulijakuntasi vappuna jäi tähän jyrkimpään käsitykseen -- ei - se estä sinua tulevana vappuna pitämästä uutta puhetta, jossa - lievennät raittiuslupauksesi sellaiseksi ettei se sinulta riistä - tuota "kotirauhaa" tai miksi sitä nyt tahdomme kutsua. Tämä - on mielestäni ainoa sopivin pelastuskeino. Olen varma siitä - ettei setä joudu naurunalaiseksi, sillä mitään naurunalaista ei - tässä. ole. Tässä on vain kysymys erehdyksen korjaamisesta ja - velvollisuudesta omaa itseään kohtaan -- -- -- -- -- -- - - Sisarenpoikasi Orpo Sund. - - J.K. Koeta kestää siis setä siihen asti! Kyllä minä ymmärrän - että siellä äärettömässä yksinäisyydessä mieli usein käy - raskaaksi. Käynet kai kävelyssä joka päivä, niin että jalat - pysyvät lämpiminä? Siellähän oli niin raikkaita havumetsiä... Jää - terveeksi. "Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi!" -- - - Sama. - -Rovasti nosti silmänsä kirjeestä. Hänen katseensa oli vähän -kirkastunut. Hän oli sisarenpoikansa jo kokonaan unhoittanut, mutta -nyt tämän persoonallisuus tulvahti elävästi häntä vastaan. "Sitähän -minäkin olen miettinyt että tässä on tehtävä jotain" ajatteli hän. - --- Keltä sinä sait kirjeen Helsingistä? kysyi ruustinna tullen -samalla miehensä luo. - --- Se oli Orvolta! Koetappas arvata, mistä asiasta hän kirjoittaa. -Joo -- hän ehdottaa että minä... mutta lue itse! sanoi vanhus vähän -veitikkamaisen näköisenä. - -Ruustinna rupesi lukemaan ja rovasti käveli silläaikaa äänetönnä -edestakaisin lattian pehmeillä matoilla, meni tupakkahyllyn luo ja -pisti piippuun (hän ei ollut edes intohimoinen tupakoitsija, vaan -poltti hyvin harvoin, erityisessä mielentilassa). - --- No? kysyi vanhus, puhaltaen paksun savupilven suustaan, kun näki -puolisonsa laskevan kirjeen kädestään. - --- "Älskade Sebulon" -- rakas Sebulon... nyyhkytti ruustinna -liikutettuna ruotsiksi, ja nousi taputtamaan miestänsä hartioille -- -luuletko etten minä ole nähnyt, kuinka sinä olet kärsinyt? Varsinkin -noina saunailtoina... Kuinka se minuun on julmasti koskenut! Ja monta -kertaa olen jo aikonut tuoda esiin sen konjakkijäännöksen, joka -seisoo sokerikaapissa... Mutta en ole uskaltanut... En ole puhunut -mitään, kun olen peljännyt että sinun tulee vielä vaikeampi olla... -Minähän heti jo alussa olin koko raittiuslupausta vastaan... Vaan nyt -minä heti menen hakemaan sinulle sen jäännöksen... - --- Ei, ei, rakas Lisbeth! mitä sinä nyt...? keskeytti rovasti -yhtäaikaa hellänä ja kauhistuneena. -- Eihän kirjeessä siitä mitään -seisonut. Minä en maista pisaraakaan, jos _nyt_ tuot!... - -Ruustinnan täytyi siihen tyytyä. -- Se Orpo on viisas poika, tuumi -ukko sitten astua köpittäessään puolisonsa jäljessä huoneiden läpi -illallispöytään. - --- Niin, paljon viisaampi kuin sinä, Sebulon kulta, sanoi ruustinna -leikillä. - --- Ja ajatteleppas: hän on itse ehdoton raitis ja soisi minulle -kuitenkin totilasini, jatkoi rovasti. -- Sitä eivät kaikki tekisi. - --- Kuka sinulta hennoisi kieltää? hymyili ruustinna. -- Minusta -totilasi aina on pukenut sinua, Sebulon. Minä en ymmärrä kuinka tytöt -ja se rakas Aamos... - -Sissi, joka istui jo edeltäpäin illallispöydässä tutkien pitkää -riviä kihlattuja Uudesta Suomettaresta, ei voinut kyllin ihmetellä -nähdessään vanhusten tulevan ruokapöytään niin iloisina ja reippaina. - --- Mitä on tapahtunut? kysyi hän. - --- Orpo on mennyt kihloihin! koetti ruustinna leikillä uskotella. - --- Orpoko? säpsähti Sissi, -- eipähän sanomissa seiso... - --- Yksi vanha ajos on puhjennut, sanoi rovasti vähän totisempana. - -Herkkäuskoinen Sissi neiti joutui alussa aivan pyörälle. Hän ei -voinut ymmärtää mitään kaikesta tästä soperruksesta. - -Sinä iltana kaikki kolme menivät levolle ilman raskaita huokauksia, -jotka muuten kuuluivat päiväjärjestykseen. Eikä se mieliä painanut -vaikka tuuli humisikin nurkissa ja yöllä alkoi sakea tuisku, joka -pian ympäröi vanhan pappilan korkeilla lumikinoksilla... - - * * * * * - -Mutta seuraavana vapunpäivänä, kun kevät kirkkaana heloitti -ilmassa ja kurjet lensivät yli taivaan, piti rovasti pappilaansa -kokoontuneille vieraille seuraavanlaisen puheen: - -"Hyvät vieraat! - -"Kun minä vuosi takaperin tässä samassa paikassa ja samalle -kuulijakunnalle pidin puheen, jossa lupasin luopua kaikesta -väkijuomain käyttämisestä, luulin minä sillä tehneeni kaikissa -suhteissa hyvin. Mutta jälkeenpäin ilmautui asianhaaroja, jotka -todistivat ettei niin ollut. Meillä kaikilla on tosin velvollisuuksia -kansalaisina yhteishyvää edistämään, mutta meillä on velvollisuuksia -myös itseämme kohtaan -- näinä surullisinakin aikoma. -- -- -- -- -Todistakoon tiede mitä tahansa alkohoolin turmiollisuudesta, minä -vakuutan teille että minulle on, päinvastoin, tämän myrkkyaineen -poisheittäminen uhannut käydä vaaralliseksi, johon on ehkä syynä -luonteeni laatu ja korkea ikäni. Minä olen pappi, mutta minä en ole -mikään munkki, joka luostarissa itseään kiduttaa. -- -- Sentähden -minä pidätän itselleni oikeuden yksityisessä elämässäni jälleen, jos -tarve vaatii, näitä väkeviä juomia käyttää, eikä kukaan rehellinen -ihminen siinä voi mitään pahaa löytää. Sillä _minun_ kotielämässäni -ei tätä ainetta koskaan ole väärinkäytetty: Hyvät kuulijat! Tällä -tavalla minä toivon voivani olla pahentamatta raittiusasiaa, jota -minä sydämmeni pohjasta kannatan, vaikka itse... Hmm -- moninaisissa -me kaikki puutumme..." - -Näin puhui vanha rovasti vapisevalla äänellä ja miettiväisinä -kuuntelivat vieraat. Mutta kaikista hauskinta oli nähdä setä Meesakin -naaman taas peittyvän sillä auringonpaisteella, jota siinä ei oltu -nähty siitä asti kun rovasti häneltä totilasinsa kielsi. Nyt hän -yhtaikaa nauroi ja murisi partaansa. "Enkö minä sitä sanonut, että -voisihhan ukko ainakin minun kanssani panna jalalle? Enkö minä -sitä sanonut että ukko hulluttelee -- hänhän ei ikinään ole ollut -hutikassa? Ja enkö sanonut että antaa nuorten juoda siirappivettä, -mutta että me vanhat saamme mennä hautaan totilasit kourassa. Pah! ha -ha..." Ja ilta vanhassa pappilassa päättyi mitä viattomimpaan, mitä -kodikkaimpaan totinjuontiin. - - - - -"Mikä virkamies sitä työ outta?" - - -Voi voi sentään meitä kaikellaisia kynän pyörittäjiä ja laulun -palvelijoita, jotka olemme lähteneet elämän läpi taivaltamaan -ilman arvomerkkiä rinnassa ja kuvernöörin tai piispan lupakirjaa -taskussa, siitä että me jotakin olisimme! Mitä auttaa se meitä -että meidän aivoparkamme ovat täynnänsä kaikellaista haavetta -ja hapatusta, kun kukkaro kuitenkin on surkean tyhjä eikä ole -meillä mitään kunnioitettavaa virkanimeä sen tyhjyyden peitteeksi? -Muut ne ovat nimismiehiä, pappeja, lukkareita tai vähintäänkin -metsäntarkastelijoita, jokaisessa pitäjässä, ja niiden persoona -levittää aina ympärilleen jotakin laillisuuden tuoksua, joka hyvin -pistää sieramiin meille, joista ei sitä tuoksua lähde, ja jotka -sentähden tunnemme itsemme usein niin köykäisiksi kansalaisiksi tämän -rakkaan yhteiskuntalaitoksemme kivisillä portailla. - -Niin, jospa minulla olisi ollut edes tuhannen markan -vakinaiset tulot ja olisin saanut itseni esittää jonkunlaisena -"herrassyötingin-apulaisena" tai vaikkapa rehellisenä sankalaseilla -varustettuna kiertokoulun-opettajana, jota kunnioittaen -koulumestariksi sanotaan, niin minä toden totta monta kertaa olisin -tuntenut itseni onnelliseksi tämän maailman raitilla, vaeltaessani -kuni Jerusalemin-suutari ympäri kotipitäjääni, koettaen polkuhinnasta -myyskennellä talonpojille "Limperin Jannea" ja muuta sellaista kansaa -sivistävää kirjallisuutta... Tosinhan minua muutamat ovat sanoneet -kirjakauppiaaksi -- jumalaparatkoon ehkäpä kolportööriksikin seljän -takana, -- kun sitä vastoin toiset ovat puhutelleet "rouvastin -poijaksi" tai paljaalla ristimänimellä, mutta juuri tämä nimityksien -hirveä epävakaisuushan se minua on surettanut, ja sehän se minulle -on paljastanut koko alhaisen alastomuuteni, ettei minulla ole tuota -pysyväistä arvonimeä syvien rivien huulilla. - -Toden totta: ajatelkaas nyt minun asemaani, kun tällaisella -kansansivistysretkellä istun jossakin sydänmaan pirtissä ja -innokkaasti yksinkertaisella järjelläni selittelen perustuslakien -pyhyyttä, ja juuri kun luulen kuuntelijoiden kaikella sielullaan -kiintyneen tähän tärkeään asiaan, -- yhtäkkiä minut keskeytetään, -ja minä kuulen jonkun joukosta mitä leveimmällä ja viattomimmalla -uteliaisuudella kysyä tokasevan: - --- Mikä virkamies sitä työ outta? - -Se on kuin kylmää vettä tietämättä kaadettaisiin niskaan, ja -semmoinen kysymys polttaa ja paleltaa sitä pahemmin, kun juuri on -uskonut oman persoonansa arvon olevan sangen kaukana ulkopuolella -tätä isänmaallista tehtävää. "Mikä virkamies sitä työ outta?" Niin, -jospa siihen voisi yhtä luonnokkaasti sekä nopeasti ja vähääkään -valehtelematta vastata -- aivan niinkuin sivumennen, ja sitten -tyynesti jatkaa puhettaan --, mutta kun se noin äkkipäätä paiskataan -vasten naamaasi, -- ja asia on arkaa laatua, niin totta-tosiaan siinä -joutuu, pahasti hämille, ellei sittenkin turvaudu hätävalheeseen, -joka taas sydäntä hävettää ja josta voi olla arveluttavia seurauksia. -Sillä mennäppäs sanomaan tälle sydänmaan rahvaalle että olet esim. -"kirjailija", mikä muka on semmoinen mies, joka itse kirjoittaa -kokonaisia kirjoja, niin kyllä he tosin suu seljällään jäävät -vastaustasi ihmettelemään, mutta sinun elämäntointasi eivät he -sittenkään ymmärrä, eikä sinun tarvitse toivoakkaan että nyt muka -olisit jonkun arvonimityksen itsellesi hankkinut. Ja jos taas -itsetuntoisella sisällisellä ylpeydellä koetat väistää kysymystä -vastaamalla että: "en ole mikään virkamies enkä siksi ehkä koskaan -tulekkaan", niin heidän silmänsä välähtävät, heidän ohuet huulensa -värähtävät, ja vanhojen päät tärähtävät, ja -- saat olla varma -siitä että he salaisesti sinua halveksivat. Sillä ei se ole ihminen -eikä mikään semmoinen herra, joka ei ole virkamies! Hmhyh -- -rouvastin poika eikä tule pappia, ei lukkaria, ei valtesmannia, ei -lantmeetaria, ei vosmestaria... mikä se semmoinen on? Ei kai se oo -oikein täysijärkinen tämä pappilan nuori herra... Kuuluuhan tuo raaka -talonpoikai alamailla toisinaan saavan poikansa papiksi, vaan tämä ei -sano rupeavansa... kai se hyvinkin rupeaisi, jos pystyisi... - -Tähän tapaan kulkevat ylimaalaisen ajatukset, kun hän on saanut -kuulla ettet ole mikään virkamies. Minä olen hädissäni väliin sanonut -itseäni koulunopettajaksikin (qvem Juppiter odit), mutta olen selvään -huomannut että semmoinenkin, mukamas virkanimi, ei paina enempää kuin -tyhjä semmoisten nimien rinnalla kuin nuot "pastori", "kanttori", -"valtesmanni" j.n.e. Jos taas joskus itserakkaudessani olen tullut -vetäneeksi esiin sen laihan tittelin, jonka akateemia minulle kerran -tuli antaneeksi, niin on kotvasen kuluttua sama henkilö laatinut -minulle uuden kysymyksen, että "no outtako työ sitten käynynnä sitä -papinkoulua?", johon kysymykseen taas on täytynyt juurta jaksain -vastata. Eikä se suinkaan olisi entistä kovempi isku, jos minulta -jonakin päivänä yksi niistä viisaimmista kysäseisi niinkuin entiseltä -kandidaatilta että "milloinkas siitä maisterista tulee ylioppilas?", -joka arvo, jos minua todella siksi sanottaisiin, olisikkin melkoinen -kotipitäjäni kansan silmissä. Sillä oikealla maisterilla ymmärretään -täällä ainoastaan sellaista nuorta miestä, joka vähintään yhden -kerran on nähty seurakunnan saarnastuolissa, olematta silti -sielunpaimeneksi vihitty. Mutta minä, viheliäinen syntinen, en ole -vielä kertaakaan saarnannut. - -Suloisessa muistossa on minulla ensimmäinen ylioppilassyksy, -jolloin kiersin kinkereillä pitäjän apulaisen ja lukkarin seurassa, -ja paljastaan siitä että sangen papillisella arvokkaisuudella -ja teoloogisella varmuudella (vaikka en vielä silloin ollut -"pikkuteoloogiani" suorittanutkaan) tein lapsille kysymyksiä kaikista -kuudesta pääkappaleesta -- siitä saavutin "maisterin" arvonimen. -Mutta, oi voi, niin katoo mailman kunnia; perästäpäin sain näet -kuulla että tuo arvonimitykseni oli niin helposti annettu minulle -vain siksi, että minua oli luultu -- erääksi toiseksi, joka oli -jumaluusopin ylioppilas ja oli joskus saarnannut kirkossamme. Vaan -kaikissa tapauksissa olin silloin saanut maistaa, miltä tuntuu, kun -talonpoika pitää jotakin jonakin. - -Se "joku" on jonkunlainen riemuporttien lävitse vaeltava sankari. -"Hän kulkevi kuin yli kukkien..." tekisi melkein mieleni siitä -laulaa. Ainakin hyppää tai hyppyytetään hän helposti yli niiden -vastoinkäymisten, joita me muut saamme kärsiä, joita _ei_ pidetä -"jonakin". Häntä puhutellaan kunnioittavasti, häntä syötetään -kunnioittavasti, häntä saatetaan ja opastetaan peninkulmien matkoja, -häntä kiitetään tyhjästäkin; kaikki mitä hän sanoo, huomataan -tavallista merkillisemmäksi, sanalla sanoen: häntä kohdellaan -kunnioittavasti. Ettenkö kadehtisi sellaista kunniaa? -- Sepä tietty. - -Ja mitä sitten jos akkaväki jossakin paikassa olisi taipuisa minuakin -nimittämään arvonimellä, kun ukkoväki samassa paikassa heti tekee sen -kaikista kauneimman kysymyksen että "taitaa teillä olla isokin palkka -vuodessa?" "Isokin!" Kun ne edes asettaisivat kysymyksensä vähän -vaatimattomampaan muotoon, kysyisivät esimerkiksi että "onko teillä -minkäänlaista palkkaa?" niin olisi siihen varsin mukava vastata -että "ainahan sitä jonkun kipenen saapikin kun sattuu..." Mutta -näin jyrkkään kysymykseen on vaikea löytää vastausta, joka samalla -tyydyttäisi kysyjää sekä vastaajan rehellisyyden tuntoa... Täytyy -sentähden vastata noin ylimalkaan ja vähän hämärästi, sillä eihän -tässä viitsi ruveta selittämään tuota kirjailija-ammattiaan tai että -se Verner Söderström siellä Porvoossa maksaa hyvistä runovihoista -aina tuhannen markkaa... - -Ei, ei! Me kaikellaiset kynänpyörittäjät ja laulun palvelijat jäämme -kuin jäämmekin tyhjäntoimittajiksi erämaan asukasten silmissä niin -kauvan kuin meillä ei ole valtionvirkaa ja vakinaista palkkaa, jonka -me rehellisesti voimme uteleville maalaisillemme ilmoittaa. - -Monta kertaa on tosin minun sielussani noussut kapinallinen sappi -väittämään että "mikä huonompi ihminen minä silti olen Jumalan -edessä, vaikka ei minulla virkaa olekkaan?"... Mutta olen nähnyt -että vetoaminen sisällisiin seikkoihin ei muuta niiden mielipidettä, -joille kaikki ulkonaisuus jo on jotain "sisällistä" ja veriin -mennyttä. - -Susi syököön sentään! Minähän rakastan kotipitäjäni erämaan lapsia, -mutta pitääkö minun pyrkiä virkamieheksi siksi, että hekin minua -vastaan rakastaisivat? Sillä aina kun milloin taas lähden sydänmaita -astelemaan, repeää se vanha haava sielussani tuohon leveään, -hyväntahtoiseen kysymykseen, joka kuuluu: "Mikä virkamies sitä työ -outta?" - -(1899) - - - - -Ilta Krimmissä - - -On kesäinen ilta Krimmin etelärannalla. Ihanasti vaipuu polttava -aurinko hopeanhohtavien tunturien helmaan. Kullanpunertavat -pumpulipilvet heittävät valoaan Mustanmeren pintaan, jonka ulapalta -keinuvat maininkiaallot hiljalleen huuhtelevat sileäkivistä rantaa. -Ne ovat lämpöiset nuot aallot, joissa delfiinit leikkiä lyövät ja -lasikirkkaat medusat paisteessa kimmeltelee. Suloisesti kantaa ja -keinuttaa suolainen laine hentohermoista ruumista, joka uinaa kuni -pehmeillä untuvapatjoilla. Kaunis Demerdshi-vuori leipää sinervän -autereharson peitossa. Se on hiukan alakuloinen, mutta mahtava -Tshatyrdag-tunturi hehkuu yltyleensä ilon tulisessa ruskossa... -On kuni siellä jailan päällä alkaisivat taivaan paraatiportaat, -ihmeellisen, äärettömän riemun ruusuiset portit, ikuisen kunnian -kultaiset kynnykset... Niiden takaa hymyilee itse totuus, aukenee -kaiken salaperäisen aavistus... Onko se muinaiskreikkalaisten -jumalain Olympos vai Muhamedin lasten paradiisi?... - -Värit sammuvat -- pian pimenee etelän hempeä ilta. Taivaan reunalla -syttyy suuri kirkas tähti, outo pohjolassa; kuu nousee yli -Kastell-vuoren ja pilkistää tummien sypressien lomitse. Viheriät -viinitarhat peittyvät hopeaiseen valoon. Satakieli Ajuderén -laaksossa lentää saarnipuuhun ja alkaa lievästi laulaa. Sen hilpeään -liverrykseen liittyy pieni yöpöllö, jonka kainossa äänessä värähtelee -hieman kuni pohjoismaista surumielisyyttä: "spljuu -- spljuu!" -panee se, ja sen ääni on yksitoikkoista. Sitä säestävät miljoonat -sirkat, etelän intohimoiset hyönteiset, joiden kimeä lemmensirinä -soi taukoamattomana säveljaksona läpi koko yön. Satalukuinen -sammakkokuoro pienen Ulu-Usen virran suistamossa lisää voimakkaasti -tätä yhteistä serenaadia. Mustameri hiljalleen aaltoilee, -- jollei -olisi kuutamoa, välkähteleisi sen vedessä fosforivalo kuin timantti. -Ilma on tukahduttavan kuuma... Tämä on nyt Krim, se ihmerikas seutu, -jota lääkärit niin kehuvat ja josta runoilijat oodeja laulavat. Ja -tämä on se Krimmin mailmankuulu ilma, jota keuhkoihini hengitän -- -kuinka sitä ylistäisinkään? Se on kevyt kuin höyhen, joka tuulessa -lentää, se on pehmyt kuin pumpuli, joka hennosti haavaa hivelee! Se -on läpikuultava kuin avaruuden enkelin sinervä siipi ja lempeä kuni -itse jumalan silmä, joka untuvapilvistä katselee... - -Kuljen pitkin meren rantaan. Turkkilaisten kampelankalastajain -teltasta loistaa hauska kynttilän hohde; jos kurkistaa sisään katon -rajasta, näkee mustaverisiä kasvoja ja tulipunaisia tupsulakkeja. -Venäläinen troikka pölistää pitkin tietä, -- laulu heläjää, tiuvut -helisee. Uljas tataari, Krimmin kirkassilmäinen, kähärätukkainen -ruhtinas, ratsastaa uljaalla hevosellaan ylpeästi sitä vastaan. -Tien mutkassa märehtii pari uupunutta puhvelihärkää, vuoritataarien -ikeenalaisia halkojuhtia. Kaukana meren ulapalla liikkuu punaisia -ja vihreitä pilkkuja: se on joku suuri laiva, joka kyntää aaltoja -Odessasta Kaukaasian rannoille. Tugär, mustalainen tuttavani, jolla -on jättiläisviikset, seisoo satamalaiturilla ja seuraa laivan -sivukulkua suurilla, mustilla silmillään. Tataarilaiskylältä kuuluu -hilpeätä hälinää ja harpun helkytystä. Itämaisen-kapeilla kaduilla -istuskelevat kauppiaat myymälöidensä kynnyksillä; se on koko -kansojen ja uskontojen sekamelskaa: tataareja, venäläisiä, -bulgaarilaisia, tshekkiläisiä, juutalaisia, karaiimeja, armeenilaisia, -kaukaasialaisia... Konstantinopolilaisen kahvilan punaisilla -sohvilla istuskelee turkkilaisia ja Vähän-Aasian kreikkalaisia. -Kauvempana noissa kaukaisissa huviloissa, joista kantautuu korvaan -pianon säveleitä, asuu saksalaisia ja ranskalaisia. Kaduilla ei -näe muhamettilaisnaisia, -- ne pysyvät visusti muuriensa sisällä, -mutta kurkistelevat uteliaina aitojen raoista. Korkealla, avatussa -ikkunassa istuu tataarilainen neitsyt: kullattu kukkalakki päässään, -kalliit kultaraha-käädyt kaulassaan sekä katselee miettiväisestä läpi -silkkiäispuiden. Sitä raukkaa! Uskonnollinen laki kieltää ankarasti -häntä poistumasta ulos pihasta, ja hän tottelee... Hänen nuoremmat -siskonsa ovat vielä lastenkirjoissa ja saavat juoksennella portin -edessä. Siellä ne nauraa tirskuvat, pienet samettilakit päässään. -Yksi tulee hyvin totisena kaivolta kantaen saviruukkua olkapäällään. -Tataarilaistyttöjen sysimustat hiukset ovat värjätyt kullanruskeiksi -ja punotut kymmeniksi hienoiksi palmikoiksi; sormien kynnet heillä -ovat niinikään värjätyt punasenruskeiksi. Tämä on heistä korkeinta -kauneutta. - -Kuu on sillävälin kiivennyt yli Babugan tunturin huipun. Aluston'in -tuhatvuotiset linnanrauniot seisovat juhlallisina kuutamossa vieden -katselijan mielikuvituksen kauvas muinaisiin aikoihin. Niitä on -kaksi kivistä tornia ja ne ovat Justinianus keisarin ajoilta. Jos -ne ihmiskielellä puhua osaisivat, mitä kaikkea niillä olisikaan -kerrottavana siitä kansojen temmellyksestä, mikä niiden ympärillä -tuhannen ja kolmensadan vuoden kuluessa on riehunut? Mutta nyt ne -seisovat mykkinä eikä kukaan niistä välitä. Sic transit gloria -mundi! Muinaiskreikkalaisten marmoritemppelit Krimmillä ovat -maahan muserretut, genualaisten valloitushuudot Kastell-vuorella -ovat aikojen aaltoihin tukehtuneet. Kansa kansan perästä on tässä -riuhtonut, taistellut ja elämöinyt, -- ja nyt huutelee sokean -minareetin huipusta _mulla_, muhamettilainen pappi, arabiankielellä -kutsuen tataareja myöhäiseen iltamessuunsa. Mutta tataarinkin -isäntävallan päivät ovat päättyneet, ja venäläisen kirkon kullattu -vinoristi kiiltelee jo kirkkaasti toiselta puolelta tuhatvuotisia -torneja... - -On jo myöhäistä. Jos sinua huvittaa, riisukaamme sandaalit -jaloistamme ja käykäämme lakkipäin sisään islamilaiseen temppeliin -lopettaen krimmiläisen iltamme sillä omituisella tunnelmalla, -minkä synnyttää tuo matalahko, kynttilöillä heikosti valaistu -muhamettilainen kirkko, mullan mylisevä messu -- jossa on mystillisiä -pausseja -- sekä tuo kirjavilla matoilla sukkasillaan kantapäidensä -varassa kyyköttävä, nöyrästi pyllistelevä, turbaanipäinen seurakunta. -Ja vaikka tämä kaikki oikeastaan onkin surkeata katseltavaa, niin -lohduttakaamme itseämme sillä, että nuot miehet, jotka määrätyt -kerrat vuorokaudessa taivuttavat ruumistaan Mekkaan päin ja -suutelevat maata, vakavasti uskovat kuolemansa jälkeen pääsevänsä -siihen paratiisin iloon, jossa virrat juoksevat mantelimaitoa, -jossa levätään suloisten puiden siimeksessä ja jossa taivaalliset -kaunottaret ikuisesti heitä palvelevat... - - - - -Sypressi ja Koivu - - -Se on kyllä totta että etelän pyramiidi-sypressi on koko komea -puu -- mutta en vain minä siihen rakastuisi! Minun ensi lempeni -pohjoisen kotimaani neitseelliseen koivuun pysyy järkähtämättömänä -ja kestää lujasti kaikki etelätärten tuliset houkutukset. Voin -tosin runollisessa haaveilussani virittää hymnejä myös etelälle ja -laulaa esimerkiksi että: "oi Krimmin hempeä tuulonen, mi rannoilta -Bosporin liidät, kuinka suloisesti suhisetkaan sinä Partenitin -libanonilaisissa seedripuissa!" -- mutta tuo on imelätä teeskentelyä, -ja itse asiassa veisaan minä viisi kaikista näistä Krimmin -koreuksista, olkoot ne sitten kuinka kuuluisia tahansa. Niin kohta -kun käteni sydämmelleni lasken ja itseltäni kysyn: "onko tämä nyt -todella sinusta niin hurmaavaa?" kuuluu rehellinen vastaus: "muotia, -poikani, pelkkää muotia vain!" Siitä minä tiedän että rakastan -enemmän Suomeni yksinkertaista koivua ja sen korkeata korpikuusta -kuin etelän keikarimaista sypressiä tai Libanonin seedriä... - -Kuinka paljon, paljon onkaan täällä sellaista, mikä ei minun -pohjoismaalaista vertani viehätä! Minä tahtoisin levätä pehmeällä -nurmella, raittiin vesilähteen viileällä reunalla, lehväisen -ritvakoivun alla: -- ei ole nurmea, ei ole lähdettä, ei ole lehväistä -koivukultaa. Minä tahtoisin soudella sukkulavenheellä pitkin -hopean-vipajavaa virran suvantoa ja nousta johonkin leppärantaiseen -saareen: -- ei ole venhettä, ei ole virtaa, ei ole leppärantaista -saarta näillä Mustanmeren ulapoilla aalloilla. En tunne oikeata -kesää sielussani, en tunne sitä vieraalla maalla. Mitä tuntenenkin, -se lienee jotakin muuta... Kaipaan kovasti kotijärveni rannan -hienonvalkoista hiekkaa, ikävöin suuresti suomalaisen salon -sametinpehmoista sammalta: -- täällä on tanner niin rikkauttaan kova -ja kipeästi koskee se avoimeen jalkaan... Ennen kaikkea kiusaa minua -tämä hirveä kuumuus, joka herpaisee sielun ja raukaisee aivot. Täällä -paahtaa pomottaa aurinko miltei keskeltä taivaan kupua, tuo hoikka -sypressi ei varjoa tarjoo, ja kalkkiperäiset tiet pölisevät kuin -jauhohinkalot niin että on läkähtyä... - -Ei, ei! Ei ole vilpoisen Pohjan lapsesta etelättären hehkuvaan -helmaan. Luonnon korkean rikkauden hän mielellänsä tunnustaa -- -sydämmensä yksinkertaista rakkautta ei hän täällä tunne, ja kylmin -silmin, puristetuin huulin katselee hän huoaten etelän kaikkea -loistoa... - -(1901) - - - - -Sokea tyttö - - -Kaukana sydänmailla, monien peninkulmien päässä kirkolta, synnytti -eräs köyhän torpan emäntä tyttölapsen, jolle kinkerikasteessa -pantiin nimeksi Kaisa. Ei saanut tämä lapsi paljon iloita edes -erämaan auringon paisteesta, sillä jo viisivuotiaasta saakka tuli -se, tuntemattomalla tavalla, sokeaksi. Silmät jäivät tosin auki, -mutta tyttönen ei niillä enää mitään nähnyt. Näkemättä jäivät -kotipihlajan livertelevät lintuset ja veikon veistämä väkkärä pirtin -katolla, näkemättä kotilahden peilikirkas pinta kesäisinä iltoina -ja taivaan haalea sini, tähdet ja revontulet talvella, kaikki se -luonnon ihmeellisyys, mikä herättää ihmissydämessä pyhiä ja puhtaita -tunteita. Näkemättä jäivät myös kirkko ja pappi, nuot erämaiden -merkillisyydet, joista isä ja äiti olivat lapselle maininneet, -luvaten ottaa pikku Kaisan kerran mukaansa sinne, jahka hän vähän -isommaksi varttuisi. Mutta sokeaksi tultua ei tyttöstä kirkolle -mukaan otettukaan, vaikka kuinka sitä rukoili aina, kun muut sinne -hankkiutuivat. - --- Eihän Kaisa sinne pääse, kun ei mitään näe -- sinne on pitkä -matka ja hankalat taipaleet -- lapsi vain lankeileisi liukkailla -suoportailla... - -Näin sanottiin tytölle ja muut ne vain sinne lähtivät, kirkolle. -Kaisa rukan täytyi aina jäädä kotipirttiinsä itkemään. Kun oli -aikansa itkenyt ikäväänsä, tyytyi vihdoin siihen että sai leivänpalan -käteensä ja kissan syliinsä kehräämään... - -Näin kuluivat lapsuuden vuodet. - -Vasta rippikouluikään tultua tuotiin sokea tyttö taluttamalla -kirkonkylään. Toisten tyttöjen ääneen lukiessa oli hänkin oppinut -katekismuksensa ulkoa. - -Rippikoulussa oli hän kaikkein parhaimpia. Älysi enemmän kuin muut ja -taisi järkevästi ja itsenäisesti vastata kirkollisiin kysymyksiin. -Sentähden nuori pastori otti hänet erityiseen huomioonsa sekä -ehtoolliselle päästön jälkeen puuhasi Kaisan sokeain opistoon toisen -läänin kaupunkiin. - -Aivan uusi sielunelämä avautui nyt erämaassakasvaneelle sokealle -tytölle. Paitsi sitä että hän opistossa kehittyi ihmeellisen -taitavaksi käsitöiden ja korukapineiden tekijäksi, oppi hän myös -ymmärtämään, mikä oli hänen isänmaansa, josta kuva kuvan perästä -painui hänen sydämmeensä kansallisten laulujen ja runojen kautta, -joihin hän suuresti mielistyi. Ja oppi hän myös aavistamaan, mikä on -koko ihmiskunnan valistus: rehellinen työ, puhtaus, nöyryys. Työ ja -kauniit laulut ne tuottivat hänelle ihanaa iloa, mutta hänen henkensä -pohjalla asui lohduttamaton suru: "miksi muut näkevät, mutta minä en?" - -Neljä vuotta sai sokea tyttö näin kellittyä kaupungin koulussa. -Sitten täytyi hänen, köyhyyden tähden, palata kotipitäjäänsä, jonne -karttui matkaa lähes neljäkymmentä peninkulmaa. - -Kun häntä maantien päästä lähdettiin taluttamaan pitkin metsäpolkuja -erämaiden halki, tuntui hänestä tosin suloiselta, kun ymmärsi, -että ne olivat hänen syntymäseutunsa hongat, jotka siinä humisivat -hänen päänsä päällä, mutta samalla tuntui hänestä kuin olisi häntä -viety vankeuteen -- henkiseen vankeuteen ja pimeyteen, joka häntä -lapsuudesta saakka oli salaisesti ahdistanut. Koti? -- niin kyllä, -mutta mitä hirveätä tietämättömyyttä, vieläpä raakuuttakin vallitsi -talonpojissa täällä kaukana muusta maailmasta! Hänen mielensä paloi -elämään, mutta täällä kuni kuoleman varjot häämöttivät hänen sokeiden -silmiensä edessä... - -Sokea tyttö palasi syntymä-majaansa ja päätti tyytyä kohtaloonsa. "Ei -vettä, rantaa rakkaampaa kuin kotimaa tää pohjoinen" -- nehän olivat -sen suuren runoilijan sanat. Oi jospa hän ijäkseen olisi saanut jäädä -sinne laulamaan noita pyhiä runoja! Laulun ja soiton säveleissä oli -hän aina unhoittanut raskaan kuormansa: että oli sokea... - -Nyt oli hän kotona. Hänen koulussa-oppimiaan töitä katseltiin -pienellä ihmetyksellä, hänen hyräilemiään isänmaallisia lauluja -kuunneltiin jonkinlaisella uteliaisuudella, mutta hänestä itsestään -ei paljoakaan välitetty kotona. "Mitäpä ne herraskoulutkaan sokeaa -auttavat, häntä kun ei kukaan huoli akakseen". "Mitäpä tuosta -Kaisasta lie hyötyä, se kun ei oikein kykene talontöihinkään" -- -arvelivat julmat ihmiset. - -Ja kuitenkin oli Kaisa kaikista ahkerin, valmistellen aamusta iltaan -sukkia, vanttuita ja kaikellaisia sieviä esineitä, joita sitten -koetti myöttää kirkonkylän herrasväille, itse ansaitaksensa leipänsä. - -Mutta ei ollut sokealle tytölle sallittu edes tätä ainoata työn iloa. - -Eräänä talvipäivänä pihaviertä hapuillessaan kompastui hän -silppukoneeseen, satuttaen päänsä niin pahoin, että koko toinen -silmä luiskahti kuopastaan irti ja jäi verisenä riippumaan ulos... -Sydäntä särkevä parahdus pääsi hänen huuliltaan ja kauheissa tuskissa -kannettiin hänet pirttiin. Kamala tapaus oli voinut sattua ainoasti -sentähden että sokean tytön veli juuri sinä päivänä oli siirtänyt -silppukoneen semmoiselle paikalle, jossa sitä ennen ei oltu pidetty. -Silmä roikkui pallona ulos, ja sokea tyttö ymmärsi että elämä, -tuo hänen elämänsä, nyt oli runneltu. "Herra Jeesus, auta minua -onnetonta!" sopersi hän. Mutta ei marttyyrin nimi kovan-onnen lasta -voinut auttaa. Surullinen totuushan on, ettei Kristus koskaan voi -pelastaa ihmistä ruumiillisista tuskista, ainoastaan henkisestä -särkymisestä voi hän meitä vapahtaa. Ei yksikään torpan väestä -liikahtanut lääkäriä hakeakseen. Ei kummakaan: olihan likimmäiseen -maalaislääkäriin kymmenkunnan peninkulmaa, "Ja mitäpä sille -lääkärikään osaisi?" arveltiin vain tyynesti. - -Kaisa sai jäädä ilman minkäänlaista hoitoa ja kärsiä äärettömästi. -Hän kärsikin kyllä kohtalonsa ihmeteltävällä lujuudella. "Minun -pitää kärsiä ja kyllä minä tämän kestän", kuultiin hänen joskus -puoliääneensä lausuvan omaa nöyrää ajatustaan. Sairaan päähän ilmausi -jonkun ajan kuluttua puhkeama, ja kohta alkoi hän valittaa muistinsa -huonontumista, kun ei enää osannut ulkoa kaikkia rakkaita laulujaan. -Tämä henkinen surkastuminen kävi hänen sydämmelleen ehkä enemmän kuin -kaikki ruumiillinen kärsimys. - -Yhdeksän kuukautta sai sokea raukka näin kitua pimeässä erämaassa -ennenkuin hänet tuotiin paremmalle hoidolle kirkonkylään. - -Silmä oli sillä välin luonnon pakosta vetäytynyt vähitellen takaisin, -mutta painunut nyt niin syvälle pään sisään, että siitä oli jäänyt -näkyviin ainoastaan sokea, silmäterä. - -Hän sai sijansa pappilassa, ja sama nuori pastori, joka ennen -oli hänet toimittanut sokeain opistoon kaupunkiin, rupesi nytkin -puuhaamaan sairasta tyttöä mainittuun paikkaan. Sokea hiukan ilostui -tästä ja näytti toivovan tilansa paranemista... - -Hän oli puhdas ja hieno käytökseltään niin että hänestä kirkkoherran -neiditkin paljon pitivät. Ja vaikka hänellä usein, neuloessaan -pappilan salissa, oli julmat tuskat päässä, ei hänen koskaan kuultu -valittavan. Silloin kun kivun kouristukset häntä niin vaivasivat, -että täytyi paneutua vuoteen-omaksi, makasi hän hiljaa liikauttamatta -jäsentäkään. Hän koettamalla koetti tuottaa ihmisille niin vähän -huolta kuin mahdollista itsestään. "Saattepa nähdä, että kyllä minä -tämän kestän", kuultiin hänen vakuuttelevan vaikeimmissa vaivoissaan. --- Jonkun viikon kuluttua saapui suosiollinen vastaus kaupungista. -Se ilmoitti että koska paikkakunnalla vallitsi kova nälkävuosi, -niin sokea tyttö otetaan uudelleen opistoon, jossa saa ilman maksua -oppia uusia töitä, ja siellä on hän myös tilaisuudessa saamaan -lääkärinhoitoa loukatulle silmälleen. Pastori riensi ilmoittamaan -ilosanoman Kaisalle. Mutta tämä ei -- kumma kyllä -- näyttänyt siitä -enää ilahtuvan. - -Jo kauvan oli tyttö itsekkin peljännyt että kipu, joka silmän -loukkauksesta oli syntynyt, puhkeaisi aivoihin päin. Viime aikoina -oli hän näyttänyt hermostuneelta ja kärsivältä ja säpsähdellyt -pienintäkin kolahtavaa ääntä. Samana päivänä, jona posti vihdoinkin -toi matkapiljetin hänen pääsyänsä varten opistoon, sattui sokea -seisomaan keittiössä, juuri kun eräs pappilan piioista pudotti astian -käsistään. Rämähdyksen kuullessaan parahti sokea tyttö kuin piston -saanut ja alkoi hurjasti pyöriä ympäri lattiaa, huudellen mielettömiä -sanoja... - -Hän oli tullut hulluksi. - -Tosin hänet vielä hellällä hoidolla saatiin vähän tointumaan, -mutta jo seuraavana aamuna uudistui raivokohtaus. Senjälkeen alkoi -niitä tulla joka päivä, ja päähän ilmestyi omituinen nytky-tauti. -Päivä-päivältä tuli hän pahemmaksi ja näytti lopulta kokonaan -kadottavan järkensä valon. Jos hän ei olisi ollut umpisokea, olisi -hän raivoissaan voinut ehkä tehdä hirmutöitä. Mutta näkemättä ketään -hän turhaan riehui aseineen, minkä milloinkin sattui käteensä -saamaan. Rengit pirtissä tahtoivat hänet sitoa köysiin, mutta -pappilan neidit eivät sitä hennoneet. Sokeain opistoon ei Kaisaa siis -enää voitu lähettää. Sääliväiset ihmiset kirjoittivat lääkäreille -kysyen neuvoa tytön puolesta. Mutta pääkaupungin lääkäreiltä ei -tullut mitään vastausta. "Kukapa siellä sivistyneessä mailmassa -joutaisi ajattelemaan jotakin hullua talonpoikaistyttöä kaukana -erämaassa? Pitäkööt itse huolen hulluistaan". - -Kun vihdon saapui vastaus joltakin oudon kaupungin lääkäriltä, -joka kirjoitti olevan toivoa tytön parantumisesta, jos tämä heti -toimitettaisiin kaupunkiin erityiseen hoitoon, päätettiin Kaisa -lähettää lääninsairaalaan. Jo seuraavana päivänä postin saannin -jälkeen kannettiin tyttö rekeen, ja saatiin hänet vaivalla siihen -asettumaan hoitajattarensa, vanhan vaimonpuolen viereen. Kun hevonen -nykäsi reen liikkeelle, näytti sairas hämärästi tajuavan, että häntä -vietiin pois ja sanoi: "kiitoksia nyt minun hoitamisestani!" Mutta jo -seuraavassa hetkessä yllätti hänet hulluus, ja laulaen nurinpäisillä -sanoilla "Riennä, nouse suomenkieli..." nähtiin onnettoman tytön -vierivän ulos pappilan pihasta. - -Matkaa kaupunkiin oli 21 peninkulmaa. Alussa matkaa hän kerran -pääsi karkaamaan. Vaikka hän syömättömyyden tähden oli käynyt aivan -heikoksi, riuhtasi hän itsensä äkisti reestä ja läksi hurjasti -juoksemaan takaisinpäin. Kyytimies sai hänet vihdoin kiinni -kinoksesta ja kantoi rekeen. Taloloissa käytäessä tuli hänelle väliin -raivonpuuskia, jolloin hän repi vaatteitansa tai riisui itsensä -alasti. Loppumatkalla tapasi hänet äkisti kiihkeä ruokahalu, jolloin -hän söi kuin eläin ja vahvistui. Kaupunkiin saavuttua pantiin hänet -jonkun väärin-ymmärryksen takia -- suoraan houruinhuoneeseen. - -Huolimatta asiaa selittävästä kirjeestä ei hänen silmiään edes -tutkittu, eipä edes luettu selitystä, niin että olisi tiedetty -hänen loukanneenkaan silmäänsä. Niin täytyi sokean tytön jäädä -houruinhoitolaan. Kerran kävi oma isänsä markkinamatkalla häntä -tavottamassa, mutta ei päästetty näkemään tytärtään. Jonkun kuukauden -perästä saapui virallinen ilmoitus, että tyttö ei enää tule sen -paremmaksi kuin on hoitolassa tullut ja että hänet pitää kunnan -kyydillä noutaa kotiaan. - -Taas tuotiin Kaisa erämaan korpien poveen. Siellä hän nyt elää -kotonaan. Mutta hän ei ole enää entinen. Järkeen on jäänyt ikuinen -vamma; hän ei muista enää omaa elämäänsä. Opistolla saatu sivistys -on kuin pois pyyhkäisty, ja puheensa on liiaksi rääkätyn sielun -väritöntä puhetta. Elämän kipinä läähättää hänessä vain kuni heikko -tuli lampussa, josta sydän on öljyn kuiviin imenyt... - -Tämä on yksi elämän tarina monien muiden joukossa. Tuhansia yhtä -surullisia kätkevät Pohjois-Suomen erämaat helmoissaan. Nousee -ehdottomasti kysymys: miksi saavat muutamat ihmiset viattomasti -kärsiä? Mutta tyydyttävää vastausta ei voi löytää... - - - - -Oma koira - - -Omituista on ensi kertaa elämässään saada oma koira! Se on juhlahetki -yksinäisen miehen elämässä. Tuntuupa melkein siltä kuin mahtanee -tuntua siitä, joka ensi kertaa tulee isäksi. En näet tähän asti ole -saanut tuntea isäksi-tulemisen tunnetta, mutta arvelenpa että on se -vähän sinnepäin kuin koiranpenikan omaksi saaminen. Tulee sellainen -hellyyden puuska sydämmeni päälle... Ja samalla huolestuttava, -kipeästi pureva tunne, vastuunalaisuuden tunne että minä, minä, eikä -kukaan muu, se nyt olen tuon levottoman kiehkurahännän laillinen -holhooja. Minun pyhä velvollisuuteni se nyt on sen ketteräin -käpäläin nousua ja laskua seurata, sen mustaa turpaa tunnustella, -sen ruskeisiin, kirkkaisiin silmiin silmäniskuja heitellä, sen -valkoista rintaa taputella ja sen pörhöistä, rusevankeltaista selkää -silittää. Mutta ei aina hyväillen silitellä, vaan väliin ankarastikin -sitä kohdella, torua taitavasti ja lyödä lipsauttaa hienolla -varvunvitsalla, silloin kuin se ei tottele, silloin kun se on tehnyt -tuhmuuksia. Paljaalla kädellä ei sitä saa koskaan lyödä, muuten se -rupeaa kättäni arkomaan eikä tule luokseni kutsuessa. Miksi minä sitä -kutsunkaan? Annan sille uuden nimen, koska se astuu nyt kanssani -uuteen elämän-vaiheeseen. Ristin sen "Hossaksi" -- sen kotipaikan -ikuiseksi muistoksi. Hossa seh, Hossa seh! miltä se kuuluu? Pikku -Hossa... - -Se täytyy panna aluksi nuoraan ja retuuttaa mukaansa kuin -ryöstämällä. Kun lähden pihasta, on sen entinen isäntä tullut -lapsineen ulos pirtistä lähtöäni katsomaan. - --- Nyt vieras viepi meijän Sievin! selittää isäntä lapsilleen. - -Lapset katsovat jäykkinä jälkeeni ja nuorin, isän sylissä oleva, -pyrskähtää katkeraan itkuun. Minun käy sääli lasten surua, mutta -minä lohdutan omaatuntoani sillä, että saavathan aina täällä -taloissa itselleen uusia koiria. Ja niin poistun saaliineni koirani -kotivaaralta. - -Se on ensin kovin kummissaan kuljetuksesta, koirani. Kymmeniä kertoja -pyörähtelee se kiihkeästi taaksepäin katsomaan niin kauvan kuin sen -kotitaloa näkyy. - --- Niin, niin, puhelen minä sille: -- heittelehhän nyt ikuiset -hyvästit lapsuutesi kodolle... - -Se vähän vinkaiseekin ja sinkauttaa hätäisen katseen minun silmiini. -Oh, kuinka oudosti se minua värähdyttää tuo penikan katse, jossa -on syytöstä ja rukousta... Mutta yhä harvemmaksi käyvät koirani -takaisinpäin-pyörähdykset, ja niittyladon vierestä toiselta puolen -kotijärveään heittää se viimeisen katseensa kotivaaraansa kohti, joka -vähitellen haihtuu avaruuden sineen. Tie lähtee nyt luikertamaan -läpi syvien metsien, ja ennen kuin tunti on umpeen kulunut, on -koirani jo unhoittanut lapsuutensa kodin sekä virkeällä vaistollaan -kokonaan kiintynyt uuteen mailmaansa, joka aluksi, parin viikon -ajan, esiintyy sille alituisena rientämisenä talosta taloon, kylästä -kylään. Ensimmäisenä yönä se tosin vielä unissaan itkee menetettyä -syntymäseutuaan, mutta jo toisena yönä nukkuu se rauhallisesti -jaloissani, vieläpä aamun tullen herättää minut viattomalla -nuolusuutelollaan... Ja silloin vasta tiedän minä että se tunnustaa -minut oikeaksi isännäkseen ja että minä nyt todella olen saanut oman -koiran. - -(1903) - - - - -Sunnuntai-mietelmä - - -On sunnuntain aamupäivä maalla. Isäni, veljeni ja sisareni ovat -menneet kirkkoon... Siinähän ei ole mitään ihmeellistä, sillä isäni -ja veljeni ovat pappeja ja tämä on pappila. Ja kuitenkin on se, -kun syvemmin ajattelee, sangen merkillistä että ihmiset menevät -kirkkoon ja että tuota toimitusta sanotaan _Jumalan_palvelukseksi. -Ja se kuuluu minun korvissani niin kummalliselta, kun sanotaan -että: Jumalanpalvelus tapahtuu kerran viikossa tai: Jumalanpalvelus -alkaa kello 10 ja loppuu kello 1. "Jumalanpalvelus kestää kolme -tuntia!" Se ei kuulosta minusta ainoastaan kummalliselta, vaan myös -hullunkuriseltakin. Millainen Jumala se on, jota palvellaan kolme -tuntia viikossa? Ja miksikä häntä vain kirkossa palvellaan --? - -Miksikä nuot ihmiset kirkkoon lähtiessään tekeytyvät tavallista -vakavimmiksi ja hiljaisemmiksi, mutta heti kirkosta päästyään puhuvat -niinkuin ennenkin, laskevat keveätä leikkiä ja antavat itsestään -sellaisen kuvan ikäänkuin olisivat irtautuneet jostakin ikävästä ja -raskaasta velvollisuudesta? - -Mitä se tuo meidän kirkkokasvatuksemme oikeastaan on? Mitä, jos koko -mahtava kirkko-oppi olisikkin jonkunlaista väkevää eksytystä ja -erehdystä?... Omaiseni kauhistuvat, kun selitän heille etten enää käy -kirkossa enkä tahdokkaan käydä. Monet sanovat minua pakanaksikin, -koska en siitä välitä. Mutta minusta juuri tuo kirkossa-käyminen -on omalla tavallaan pakanallista. Kaikki nuot ulkonaiset temput -- -ne ne ovat minua aina vaivanneet. Jo se, etten saa olla yksin, kun -suhdettani Jumalaan ajattelen... Jos muut tarvitsevat kirkkoa, niin -onko sanottu että minä sitä tarvitsen? Onhan Kristus sanonut ettei -Jumalaa palvella käsin-rakennetuissa temppeleissä, vaan hengessä ja -totuudessa. Ja että jos tahdot rukoilla, niin sulkeudu oman huoneesi -hiljaisuuteen. Ja kuka oli Kristus --? Usea pappi ihan kihisee -raivosta, kun uskallan arvella että Kristus oli luonnollisella -tavalla syntynyt mies, mutta suuri ihminen, niin suuri sieluinen että -häntä siinä merkityksessä on voitu kutsua elävän Jumalan pojaksi. He -sanovat minun tällaisella käsityksellä joutuvan kadotukseen, vieläpä -tuomitsevat helvettiinkin. Minä olen varma siitä ettei itse Kristus -niin olisi tehnyt... - -Miksikä pitävät ihmiset niin paljon melua siitä, mitä mikin uskoo tai -ei usko? Miksi tapahtuu tulisia väittelyitä esimerkiksi semmoisista -pikkuasioista kuin Aaronin sauvasta tai Mooseksen kivitauluista? --- siinä määrässä tulisia väittelyitä että jos nuot pyhät esineet -olisivat käsillä: toinen löisi toista kepillä ja toinen räiskäyttäisi -taululla. Eiväthän tällaiset kiistelyt auta meitä ymmärtämään -elämänoppia. Ja miksikä joku niinkutsuttu lahjakas pappi ainoastaan -sivumennen saarnoissaan mainitsee Kristuksen rakkaudenopista, -mutta ei persoonallisessa elämässään, ulkopuolella kirkkoa, edes -liikauta pikkusormeaan auttaaksensa jotakin kärsivää lähimmäistään! -Sekö riittää jumalanpalvelukseksi, että kirkossa kerran viikossa -tekeydytään hartaiksi ja veisataan kauniita virsiä?... - -Siitä syystä minä en rakasta kirkollisia menoja että ne tunnelmillaan -vievät minut väärään käsitykseen Jumalan palvelemisesta ja sokaisevat -minut etsimästä totuutta. Olisippa se todellakin mukava elämän -uskonto, että minä kerran viikossa säännöllisesti hartaana istuisin -kirkossa ja palveleisin "Jumalaa" kolmen tunnin ajan! -- vaan -sitten arkipäivinä ei olisi niin tarkkaa, mitä palveleisin. Täytyy -tunnustaa, että valtiokirkko mainion käytännöllisesti on asettanut -nämät tunnit ihmisten mukavuudeksi. Mutta olisi sentään varmuuden -vuoksi ensin pitänyt kysyä itseltään totuuden isältä, sopiiko hänen -astua palveltavaksi alas tekotemppeliin joka sunnuntai kello 10:stä -kello 1:teen. -- -- -- -- -- - -(1902) - - - - -Omantuntonsa orja - - -Äiti oli pyytänyt häntä kävelylle kanssansa, mutta hän ei ollut -lähtenyt. Oli vain synkästi vastannut: - --- Mitäpä iloa siitä olisi kummallekkaan? Minä tuottaisin äidille -vain surua pahoilla sanoillani, ja pahat sanat taas tuottaisivat -omantunnonvaivoja minulle itselleni. Hermoni ovat tänään ärtyneet... - -Äiti oli lähtenyt yksin mitään sanomatta. Aniharvoin pyysikään hän -kävelylle, sillä hän oli aina kiinni taloustoimissaan. Tänään oli -sunnuntai-ilta eikä sattunut olemaan vieraita. Isä oli edeltäpäin -mennyt yksikseen rantaan. - -Poika jäi itsekseen kotiin. Katseli ulos ikkunasta metsään ja tunsi -tuskaa. - -"Olen onnettomin ihminen auringon alla. En rakasta omaa äitiäni! -Tahtoisin, mutta en voi. Hän on hyväsydämminen ihminen, minun äitini, -puhdastuntoinen, minä tunnustan tämän sisässäni, mutta minä en häntä -rakasta, en osaa rakastaa, en osaa edes tahtoa rakastaa... Tämä -kauhea suhde painaa sydäntäni kuin helvetti, minä tunnen että olen -kuin ulkopuolella kaikkia ihmisiä ja ettei minulla olisi oikeutta -edes elää -- niin luonnoton on tämä suhteeni äitiini." - -Tähän suuntaan kulkivat pojan ajatukset. Lopulta tuli hänen niin -paha olla yhdessä kohti että täytyi lähteä liikkeelle. Omatunto -sanoi että hänen pitäisi mennä sinne, jonne äitikin oli mennyt, -mutta järki tiesi ettei se ole viisasta. Hän käveli edestakaisin -autiolla maantiellä, mutta kärsimys ei helpottanut. Tapasi kotinsa -hevoset tiepuolessa ja kietoi kätensä varsan kaulan ympäri, painaen -poskensa sen pehmoiseen karvaan, puhutellen sitä hellillä sanoilla. -Yhtäkkiä hän vaikeni ja jäi miettiväisenä seisomaan samaan asentoonsa -nojautuneena varsan kaulaa vasten. - --- Kummallinen minä olen, sanoi hän itsellensä: -- tätä varsaa -niin hellästi halaan, mutta äitiäni kartan ja puhuttelen tylyillä -sanoilla. Eläintä hellin, mutta ihmistä loukkaan. Miksi se minussa -on näin? -- -- "Voi minua! kun tunteitani tutkin: enhän ikinä voisi -näin painaa päätäni vasten äitini povea kuin vasten tämän pienen -varsan kaulaa! Minä olen aina, niin kauvan kuin muistan, tuntenut -vastenmielisyyttä syleillä äitiäni. Monta kertaa olisin tahtonut -niin tehdä, mutta en ole voinut. Hän on minua suudellut ainoastaan -silloin kun olen mailmalle lähtenyt ja taas mailmalta palannut, -pitkien aikojen perästä. Minun on täytynyt silloin antaa itseni -suudeltavaksi, mutta itse en ole yrittänytkään vastaamaan hänen -suudelmaansa, vaikka olen sydämmessäni kipeästi tuntenut että äiti -rukka sitä odottaa. Minä en ole koskaan ketään suudellut. Minä voin -suudella ainoastaan sellaista naista, jota rakastan, jota rakastan -kokonaan sekä hengen että ruumiin puolesta, mutta en ketään muuta -ihmistä. Kuinka minä kadehdin niitä, jotka rakastavat äitiänsä ja -voivat milloin tahansa heittäytyä äitinsä kaulaan! Sellaisia olen -nähnyt ja minä tunnustan että sellainen suhde on kaunista. Mutta -miksi minä yksin olen tällaiseksi jäänyt, miksi, miksi, miksi?..." - -Onneton poika itki, kun hän tätä ajatteli. - -"Ehkä siksi että lapsuudessani olen liian varhain vieroitettu -äidistäni ja että minuun siellä mailmalla on tullut paljon -sellaista, jota hän ei ymmärrä. Hän ei ikinä ole ymmärtänyt minun -omituista sairauttani ja on aina arastellut siitä puhua. Minä taas -olen siitä aina tahtonut puhua suoraan ja peittelemättä, mutta -hän on sitä hävennyt. Äidin hienotunteisuus on juuri sitä väärää -häveliäisyyttä, joka tuottaa turmion niin moneen hyvään kotiin. Hän -on tarkoittanut parastansa, mutta antanut huonointansa. Kun minä -tämän olen huomannut, on se minussa ensin synnyttänyt surun, ettei -äiti osaa koskettaa sisälliseen ihmiseeni, ja sitten vähitellen on -minussa kehittynyt häntä kohtaan tuo julma poistyöntämisen tunne, -joka ei ole mitään muuta kuin kärsimyksen vuoksi nurinpäin kääntynyt -rakkauden tunne. Se on kehittynyt minussa hirveäksi sielun taudiksi, -ja kuta enemmän hän nyt koettaa minua lähestyä, sitä enemmän minä -työnnän häntä luotani. Tässä ei auta omantunnon ääni, joka minut -rikki raatelee ja joka on se raskain taakka mitä elämässäni kannan. -Voi minua, voi poikaa joka ei rakasta äitiänsä! Hän tuntee olevansa -tuomittu siihen helvettiin, joka polttaa häntä täällä maan päällä -eivät haudantakaiset rangaistukset häntä hirvitä, sillä tässä -elämässä oli jo kylliksi..." - -Ja taas painoi onneton poika poskensa vasten pienen varsan kaulaa. -Se katseli häntä veitikkamaisen lauhkeasti silmiin ja tavoitteli -leikillä purrakseen hänen kättään. Eläimen terve viattomuus vaikutti -nuorukaiseen hyvästi: "Jos olisi terve kuin eläin" hän ajatteli, -"niin eivät sielussa raivoaisi nämät pimeyden myrskyt, ja ihminen -minussa olisi hyvä." - -Metsätieltä kuului askeleita ja puhetta. Nuorukainen säpsähti. "Ne -ovat isä ja äiti, jotka tulevat kotiin", Hän piiloutui puiden taa -ja antoi vanhusten mennä ohitsensa. Hän näki äitinsä raskaasti -nojautuneena isän käsivarteen kulkevan kömpelöin askelin pitkin -kivistä tietä. Molemmat olivat he jo vanhuuttaan köyristyneet. -Nuorukainen katseli heidän kulkuaan puun takaa ja hänen sydäntään -viilsi kuin veitsellä. Hän ajatteli: "Kuinka monta kertaa olen -tuntenut omantunnon vaivoja siitä etten ole äitiäni taluttanut -käsivarresta, että olen hänet tahallani jättänyt muiden autettavaksi! -Miksi, oi Jumalani, on minulle niin äärettömän vastenmielistä -ruumiillani häneen koskea?" - -Vanhusten askelten ääni hiljeni vitkaan, ja he katosivat näkyvistä. -Poika jäi metsään ja istahti kannolle. Puristi käsillään ohimoitaan -ja peittäen silmänsä jäi liikkumattomaksi. - -"Kunnioita isääs ja äitiäs, ettäs menestyisit ja kauvan eläisit -maan päällä." Tätä raamatunlausetta oli hän satoja kertoja ennenkin -miettinyt. "Sentähden ei minulla ole menestystä elämässä, etten -rakasta vanhempiani. Ja sentähden en kauvan voi elää. Minulle tulee -huono loppu ja se loppu tulee pian. Mutta", jatkoi hän ajatuksiaan -hetken päästä: "jos en näin kauheasti kärsisi huonosta elämästäni, -niin se todistaisi, että olisin vielä huonompi. Minussa on siis -jäljellä vielä hyvän kipuna. Jos en sitä voi puhaltaakkaan suureksi, -lämmittäväksi tuleksi, niin voin ehkä varoa, ettei se pääse ainakaan -sammumaan, tämä viimeinen hyvyyden kipinä." Ja nuorukainen vähän -tyyntyi, että vielä oli löytänyt jonkun kiinnityskohdan elämään. -Äsken, kun hän salaa katseli vanhempiaan, oli hän ollut valmis -hirttämään itsensä tunnon vaivoissa samaan puuhun, jonka takaa hän -äitiään katsoi. - -Vasta illan pimettyä hiipi hän kotiinsa. Mutta heti kun hän näki -äitinsä, joka ystävällisesti häneltä tiedusteli, missä hän oli ollut, -valtasi hänet uudella voimalla tuo onneton poistyöntämisen tunne. - -Ja samana yönä hän, kurjuutensa puuskassa, kuitenkin teki minkä -teki -- -- - - - - -Ystävämme Polykarpus - - -Jo koulunpenkillä on hänet huomattu. Pappa oli arvokas mies ja veljet -tunnettuja isänmaallisia puhujia. Ja kaikilla tuollaiset komealle -kilahtelevaiset akateemiset arvonimet, Se on ollutkin kunnia-asia -koko suuressa suvussa, että perheiden pojista pitää tulla vähintään -filosofiian-maisterit sekä että heidän sitten pitää koettaa tehdä -itsensä jollakin tavalla huomatuiksi yhteiskunnassa. Jos joku ei -ole saanut kandidaatti-tutkintoa suoritetuksi, niin sellainen on -ikäänkuin pyyhkäisty pois sukunsa kronikoista. Mutta hän, joka on -palannut isäinsä majaan tohtorin valtakirja taskussaan, on otettu -vastaan ylpeällä riemulla, pappa-ukko on rykäissyt kaikuvalla -äänellään: "jassoo -- sinä olet nyt filosofiian tohtori!" johon -poika heilauttaen tukkaansa vielä kaikuvammin on rykäissyt vastaan -että "hömm... joo!" Ja äiti -- joku Sursillien jälkeläinen, tuo -hiljainen, luja pohjolainen nainen, jonka tärkein tehtävä on ollut -synnyttää niin paljon terveitä poikia kuin mahdollista maailmaan -- -on tervehtinyt tullutta sankaria äidillisillä sanoillaan: "Adolf, -vill du int' ha' äggtoddy efter resan?"... Mutta oikeastaan he -eivät kukaan olisi munatotia tarvinneet tässä suvussa, sillä heillä -kaikilla on isiltä peritty mitä mainioin kurkku, jonka äänitorvi -aina pysyy selvänä ja antaa juhlallisen pontevia kajahduksia. Tämän -suvun traditsiooneihin kuuluu, että ollaan innokkaita fennomaaneja -julkisuudessa, mutta kodeissa viljellään ruotsinkieltä ja pidetään -se ehdottomasti kuuluvana sivistykseen. Onhan Runeberg ruotsiksi -laulunsa helähyttänyt ja suuri Snellman ruotsiksi puheensa huutanut, -selväähän on että ruotsinkielisen kulttuurin pohjalta tässä -ponnistellaan suomalaisuuden suuria ihanteita kohden. Pääasia onkin -että povessa asuu tuollainen kevätraikas ihanne, josta alituisesti -voi rinnan täydeltä puhua, puhua... - -Tällaisesta isänmaallisesta suvusta hän oli syntynyt pikku-Posse, -joka jo koulunpenkillä huomattiin. Polykarpus oli hänen oikea -nimensä, mutta Posseksi häntä kutsuttiin. Oikeastaan ei häntä -toverien keskuudessa olisi huomattu muuksi kuin herraspojaksi, -mutta opettajat ne hänet ensin merkitsivät. He antoivat heti alussa -pikku-Possen tuntea, että kyllä tiesivät, mitä miehiä vanhemmat -veljet olivat, ja puhuttelivat poikaa aina vähän erikoisemmin kuin -muita poikia. Puhuttelipa rehtori häntä ensi tunnilla ruotsiksikin, -joka tapaus herätti tavatonta huomiota supi-suomenkielisessä -koulussa. Pian saivat toverit uuden tulokkaan tähden myös nauraa, -kun Posse eräällä uskonto-tunnilla kovalla äänellä kertoi, kuinka -Mooses särki kultavasikan ja teki siitä "pulveria". Tällainen -selitys oli aiheutunut siitä, että poika oli hutiloimalla lukenut -läksynsä, mutta ei tahtonut näyttää epävarmuutta vasikka-jutun -suhteen, vaan lateli tietonsa umpimähkää. Vilkas hän oli pikku-Posse, -herttainen ja sukkelasanainen. Vallatonkin hän oli ja aina valmis -pieniin koirankureihin niinkuin terveiden poikien pitääkin olla. -Ei ollut harvinaista että opettajan, keskellä tuntia, täytyi -katkaista opetuksensa, koska pikku-Possen toinen saapas hurjasti -kierteli ympäri luokkaa, tai sieltä, jossa Posse istui, kuului -kimeä kiljahdus, taikka liituinen jäniksenkäpälä lennähti vasten -ultimuksen poskea. Kyllähän häntäkin muistutettiin siivommin -käyttäytymään, mutta ei milloinkaan saatu todistetuksi että hän -oli ollut syypää. Ja totta onkin että aina joku muu oli ollut -keksinnön tekijä ja Posse ainoastaan kiitollinen välikappale -yleisessä metelissä. Aina häntä vedettiin sääristä tai käsistä, -ja voimistelutunneilla häntä suorastaan rääkättiin, niin että hän -kamalasti parahteli kuin mikäkin marttyyri piinapenkissä. Tähän -lienee ollut syynä se, että Posse poikasena oli hyvin hempeä -ruumiiltaan, pullovatsainen, keikkaselkä ja vetkula jäseniltään, -niin ettei jaksanut nostaa edes omaa painoansa -- ja tovereista -sentähden oli hirveän hauskaa leipoa häntä kuin tahdotonta taikinaa, -pyöritellä häntä pitkin lattiaa tai käyttää häntä kuin höyhenpatjaa -alustanaan. Tämä muokkaus, vaikka se näyttikin syrjästä katsoen vähän -peloittavalta, teki pikku-Possen terveelle, mutta hemmotellulle -ruumiille, kuitenkin sanomattoman hyvää, sillä siinäpä hän vähitellen -kehittyi siksi vahvarintaiseksi housunkantajaksi, mikä hän sittemmin -aina on ollut. Ja varmaan se, että hän näissä koipien ja käsien -kiskomisissa joka päivä huuteli enemmän kuin muut pojat, osaltaan -yhä vahvisti hänen äänijänteitään, niin että hän ylemmillä luokilla -esiintyi jo tavallista voimakkaampana konventtipuhujana. Priimuksena -ei hän koskaan istunut, sillä niitä on aina luokalla sellaisia, jotka -kiusallisuuteen asti jännittämällä ahkeruuttaan valtaavat tämän -kunniatoimen, mutta Posse ei vielä koulupoikana ollut mikään läksyjen -panttaaja, vaikka istuikin aina ihan likimpänä priimusta. Hänelle, -kuten kaikille luonnollisille lyseolaisille oli pääasia että nuot -viisi ikävää tuntia saataisiin niin pikaisesti kuin mahdollista, -mutta kuitenkin onnellisesti tapetuiksi, jotta sitten illalla -päästiin suureen kelkkamäkeen tyttökoulun "tipoja" hakkailemaan. Ei -Possella ollut vakinaista flammaa, vaan hän seurusteli sen kanssa, -joka enin paistoi esiin tyttöparvesta, mutta koskaan ei hänen tiedetä -keneenkään pikiintyneen, niinkuin muutamat jo koulupoikina ovat -herkät hellimmille tunteille. Läksyt ne olivat Posselle helpoin -asia mailmassa, niissä kun vaadittiin enemmän hyvää muistia kuin -ajattelemista; tarvitsi vain vähän vilkaista kotoa lähtiessään, ja -kaikki luisti liukkaasti kuin öljyllä voideltu, paitsi matematiikka, -joka huolimatta toverien avustuksesta silloin tällöin kiikasteli, -niinkuin ylipäänsä ihanteellisilla luonteilla, osaksi kai myös -sentähden että siinä aineessa tarvitsee itsenäisesti ajatella. Mutta -Posse ei antanut sen seikan vähän-vähääkään mieltänsä karvastella, -hän oli ylpeä, ja nautti täysin sieluin, koulupojan riemut loppuun -asti. Kahdeksannella luokalla, kirjoitusten jälkeen, ilmoitti hän -eräänä päivänä tovereilleen että oli "juhlallisesti polttanut -Algebraansa kuten muinoin Luther paavin bullan". Tällä teolla -oli hän lausunut tulevaisuutensa tunnussanan. Ei matematiikkaa, -ei missään nimessä matematiikkaa eikä luonnontieteitä hän tulisi -yliopistossa lukemaan, vaan -- itämaisia kieliä. Toverit kuulivat -tämän kummastuneina, heistä ei kukaan edes selvästi tietänet, mitä -itämaisilla kielillä käsitettiin, persiaako, arabiaako vai mitä... --- Mutta Posse puheli niistä asiantuntijan varmuudella, ensi kertaa -esiintyen ikäänkuin etevämpänä muita. Tottapa hän, jolla veljet -olivat viisaustiedeitten vihkimiä, tiesi, mitä varten piti ruveta -lukemaan itämaisia kieliä... - -Niin matkusti hän muiden mukana Helsinkiin ylioppilastutkintoa -suorittamaan, ja saapas lakkasi nyt kiertelemästä toverien käsissä. -Veljet olivat vastassa pääkaupungin porteilla ja pitivät nuorimman -veikon valkolakki-kekkereissä liikuttavan kauniita tervehdyspuheita; -"Posse, sinä olet nyt ylioppilas!" huomauttivat he. "Sinä olet nyt -astunut yli elämän portin kynnyksen... tästä portista ovat kaikki -suuret miehemme astuneet sisään!..." -- Hymm! rykäsi Posse ja -kohautti ylpeästi hartioitaan. Tässä juhlassa huomasivat toveritkin -vasta todenteolla, minkä puun vesoja heidän Possensa oli. Hänellä -oli kaikki edellytykset paisua joksikin... päteväksi henkilöksi. -Mahtavat sukulaiset, onnelliset raha-asiat, hyvä ryhti ja terveys, -kursailematon käytös, pirteä kaunopuheisuuden kyky, terävä -muistinlahja, esteetön ruotsinkielen taito -- ja kaiken pohjana mitä -kirkkahin auktoriteetti-usko. Sellaisella nuorukaisella on aina ollut -mainio menestys ja loistava tulevaisuus. - -Ensimmäinen ylioppilaskesä kului kiihkeissä unelmissa. Veljet -osasivat kutkutella kunnian kultaisimmasta kantapäästä. "Polykarpus, -näytä mailmalle että olet mies!"... - -Syksyllä oli Posse ihan ensimmäisiä, jotka saapuivat yliopistoon -ilmoittautumaan luennoille. Hän pääsi asumaan mainion miehen -perheeseen, sellaisen, joka oli "suuri" ja kuitenkin vielä eli. Ja -kandidaattitutkinnon suoritteleminen lähti luistamaan kuin vettä -valaen. - -Kaikki aineet olivat edeltäpäin tarkasti määrätyt, mikään epäröivä -valikoiminen ei tullut kysymykseen kuten niin monella muulla, jotka -poloiset akatemiian portaille astuessaan pysähtyvät elämänuraansa -hautomaan ja kuluttavat sentakia vuosikausia hukkaan. Possella oli -kiitollisia opastajia: likeisiä heimolaisia istuskeli ihan kateederin -korkeudessa ja muita professoreja voi hätätilassa voidella veljien -maineella ja ruotsinkielellä. Tarvitsi vain kohteliaasti kumartaen -mainita nimensä sekä rykäistä kaikuvasti -- niin jo heti saivat -asiat hyvän alun, ja professorit auttelivat kilvan toivorikasta -ylioppilasta ylös laudaatturien korkeita portaita. Vähintään yksi -laudaatturi -- vuodessa -- ja kolmen vuoden perästä seppelöittiin -Posse jo oppineeksi viisaustieteen maisteriksi. Hän oli silloin -tuskin 21 vuotias. Hänen kandidaattikekkereissään, jotka maksoivat -kolmesataa markkaa, nähtiin dosentteja, teologian kandidaatteja, -jopa professoreitakin. Puheet, joita pidettiin läpi yön, olivat -suurisanaiset. "Minä luulen", lausui eräskin, "että nuori ystävämme -Polykarpus, joka tänään on suorittanut ensimmäisen korkeamman -akateemisen arvotutkintonsa, on niitä, joka tulee menemään elämässään -sangen pitkälle". Sanat "sangen pitkälle" jäivät kaikkien mieleen, -syvimmin kuitenkin itsensä illan sankarin. Ja kun hän hotellista -kevätaamun koitossa läksi palaamaan asuntoonsa, kantaen kainalossaan -kestistä säästynyttä sikaarilaatikkoa, ja eräs juhlasta huumautunut -toveri äkkiä huudahti keskellä esplanaadia: "katsokaas pojat -Possea, hän kantaa laatikkoa aivan kuin tohtori väitöskirjaansa!" -niin tämäkin leikkipuhe mieluisasti hiveli hänen hermojansa. Mutta -seuraavana päivänä tavatessaan toverinsa kuultiin hänen kertovan: -"arvatkaas mitä tein siitä juhlasta kotiintultuani aamulla? -- joo, -minä istahdin lukemaan raamattua!" Tämän hän kertoi osoittaakseen, -kuinka runollisen ylevään mielentilaan hänen maisterikekkerinsä oli -loppunut. Osakunnassa oli hänet jo hyvin huomattu, joka kokouksessa -oli hän esiintynyt innokkaana keskustelijana, isänmaallisten iltamain -puuhaajana, kansanopisto-asiain pohtijana j.n.e. Jos oli lähetystö -lähetettävä jonkun mainion, ruotsiapuhuvan vanhuksen luo kutsumaan -tätä kunniavieraaksi johonkin juhlatilaisuuteen, niin lähetystöön -välttämättä valittiin Posse. Riidoissa ruotsinmielisten kanssa osasi -hän aina esiintyä humaanisena välittäjänä suomenmielisten puolelta -niin että hän sillä tavalla voitti vastapuolueenkin suosion, puhellen -aina heille kiltisti kahdenkesken ruotsia, mutta julkisuudessa -juhlallisesti suomea. Pienessä suomenmielisessä piirissä saattoi -hän olla hyvin suutuksissaan ruotsikkoihin, vieläpä haukkua heitä -"pässinpäiksikin". - -Maisteriksi päästyä kävi osakunta hänelle liian ahtaaksi. Piti -välttämättä tulla huomatuksi koko ylioppilaskunnassa... Ja hän -antautui täydellä sielunsa voimalla sen asioihin. Siinä olikin paljon -puuhaa, laskemista, juoksemista ja huutamista. Jumalankiitos että -äänijänteet olivat valmiiksi vahvistetut ja kaunopuheliaisuuden -kyky varmalla pohjalla. Ennen pitkää olikin Posse jo hoitokomitean -jäsen, ja vielä muutama vuosi lisää hikisessä riehussa -- ja hänkin -alkoi jo suhteellisessa äänestyksessä saada ääniä ylioppilaskunnan -johtomiesten toimiin. Kaikki ihmettelivät, kuinka maisteri -Polykarppus niin paljon kerkesi. (Hän oli ruvennut kirjoittamaan -nimensä kahdella p:llä veljen mukaan, joka kirjoitti kansallisen -leveästi: Roopertti.) Hän oli pedagoogi kolmessa eri koulussa ja -kuitenkin hän ehti kaikkiin osakunnan istunnoihin ja juhliin, -kaikkiin ylioppilaskunnan sekä sen hoitokomitean kokouksiin, -Suomalaisen Seuran iltamiin sekä kaikkiin surusaattoihin, kun joku -erinomaisempi yhteiskunnan henkilö sattui kuolemaan. Sitäpaitsi oli -hän Y.L:läinen ja mukana sen kukkaiskonserteissa, punssipyräyksissä, -rekiretkillä ja kaikilla serenaadeilla, jotka pidettiin -jollekkin huomatulle naiselle tai jonkun huomatun professorin -huomiota-ansaitsevalle tyttärelle. Toveri-elämään oli hän aina -ottanut reippaasti osaa, mikäli se pysyi traditsioonien rajoissa, -eikä suinkaan harvoin istunut Kämpissä höyryävä malja nenänsä alla, -mutta ei koskaan häntä nähty humalassa. Ajelipa hän toisinaan -toverien seurassa sellaisiinkin paikkoihin, joista ei päivänvalossa -puhuta, mutta aina tuli hän sieltä takaisin yhtä viattoman -punaposkisena ja ylpeänä kuin oli mennessäänkin. Hän vain tahtoi olla -mukana näkemässä, miten _muut_ tekevät. "Se on terveellistä nähtävää" -selitti hän sellaiselle pelkurille, joka ei koskaan tuollaiseen -paikkaan ollut hirvennyt. Kämpissä hän joskus maljapuheiden lomassa -saattoi siirtyä jonkun toverinsa viereen, rykäistä arvokkaasti ja -tiukasti katsoen silmiin kysäistä: "mitenkäs se on, veli, sinun -sielusi tilan laita? Luetkos sinä koskaan raamattua?" Ja hän antoi -isällisiä neuvoja yhtä-ikäisilleen tovereille. Hän oli hyvä toveri ja -aina aulis auttamaan toista rahalainoilla, hänellä kun ei itsellään -milloinkaan ollut rahapulaa. Rahan vippaamisen mukaanhan näet toveri -usein arvostellaankin ylioppilaselämämme pyörteissä. - -Opettajana kouluissa oli hän aivan mailman mainio. Sellainen -metallinkirkas ääni ja kukahteleva kaunopuhelu ei kaikunut -turhaan nuorten poikien ja neitosten korvissa. Kun lisäksi tuli -alentuvainen kohtelutapa sekä osanotto oppilasten konventti-elämään -tai hiihtoretkiin lupapäivinä, niin eipä ollut kummasteltavaa, että -semminkin tyttölapset ihan jumaloitsivat Polykarppus-maisteria. -"Jalo mies!" sanottiin suomalaisissa oppilaitoksissa. -- "Hva' han -är söt!" kuiskuttelivat neitoset ruotsalaisissa kouluissa. Ja kun -Polykarppuksen-päivä tuli, toivat oppilaat lemmikilleen suuria -kukkaisseppeleitä, niin että nuori opettaja ihan oli liikutuksissaan. -Ja pelkästä hyvästä mielestä syötti hän silloin ensimäiselle -vastaantulevalle toverille, jonka kadulla tapasi, kilon marmelaadeja --- mieliherkkujansa. - -Mutta korkeammalle, korkeammalle tähtäävät hänen pyrintönsä. -Siinä ei ole kyllin että jonakin kauniina päivänä hämmästyttää -pääkaupunkia jollakin uudella komealla tutkinnolla ja samana päivänä -julkaisee kihlauksensa jonkun pätevän miehen tyttären kanssa -- -koulu on kuitenkin liian ahdas hänen-moiselleen ja ylioppilaskunnan -luottamustoimet eivät ajan pitkään nekään tyydytä, Täytyy nousta -sellaiselle viheriäiselle kummulle, että koko isänmaan on pakko -katsoa sinne ylös... - -Hän on nyt noussut sellaiselle viheriäiselle kummulle! Entinen -pikku-Posse on nyt siinä määrin huomattu henkilö että koko maa -sen ytimissään tuntee. Kauvan sai hän ensin miettiä, minkä äänen -puhaltaisi torveensa, niin että se kajahtaisi kauvemmas akatemiian -seiniä. Lopulta hän sen huomasi. Kerran, jossakin puheessa, tuli hän -maininneeksi "sisällisen ja ulkonaisen terveydenhoidon merkityksestä -kansojen elämässä" sekä sai sitten lukea pääkaupungin lehdissä -siitä selonteon, jossa juhlallisesti seisoi: "-- -- Ja senjälkeen -kosketteli puhuja tuota yhteiskunnan suurta kysymystä..." Suuri -kysymys? todellakin! Sitäpä hän ei ennen ollut niin ajatellutkaan. -Siinäpä asia, josta sopii ruveta äänekkäämminkin huutamaan. Ja -erinomaisen kiitollinen ala. Ei yksikään mies koko maassa ennen -ollut siitä voimakkaammin saarnannut. Ja mistä syystä ei? Siitä -syystä varmaan että kaikki tunsivat itsensä tässä arassa kysymyksessä -epäpäteviksi, jokaisella oli jotakin rumaa ja rikkonaista -omallatunnollaan. Mutta hänpä ottaa sen elintehtäväkseen! Hän -on siihen kuin Jumalan lähettämä välikappale, sillä hänhän on -sielullisesti ja ruumiillisesti terve -- (mitä pienistä lasten -taudeista). Hän on mallikuva muille ja soveltuu sentähden mainiosti -moraalisen hygienian apostoliksi. Ja hän rupesi vihellellen -tutkimaan, mitä ulkomailla tästä asiasta oli sanottu. Löysikin -ihmeen paljon sopivaa kirjallisuutta, rupesi refereeraamaan, -suomentelemaan huomattujen miesten teoksia -- ja tuli itsekkin -huomatuksi. Sitä tulee nimittäin huomatuksi mieheksi sillä tavalla, -että rupeaa huomauttelemaan muista huomatuista miehistä, jotka ensin -ovat huomauttaneet jotakin huomattavaa kysymystä. Jos ei itsellä -ole mitä antaa, niin ottaa mitä muut ovat antaneet ja antaa sen. -Se ei suinkaan ole synti, vaikk'ei se ole mikään vahvakaan puoli -ihmisessä. Meidän sankarimme ainoa heikko puoli on aina ollutkin -se, ettei hänellä ole ollut mitään oikein omaa. Kaikki arvokkaat -ajatukset, jotka noissa kauneissa lauselmissa vilahtelivat, olivat -haalitut kokoon tuolta ja täältä mailman mainioilta henkilöiltä. -Hän oli mestari niitä hyväkseen käyttämään ja tuomaan ne esiin -melkein ominaan, niin että harva arvasikaan, mistä ne olivat -lähtöisin. Eivätkä ainoastaan ajatukset, vaan myös yksityiset -sanat ja lausemuodot. Kaikki, mitä oli kauniin-kilahtelevia sanoja -Aatamista alkaen lausuttu auringon alla, tarttui kuin rautanaulalla -hänen päällänsä. Sieltä hän niitä sitten tarpeen mukaan irroitteli -varastoistansa. Hänen aivokoppansa on täynnä sitaatteja suurilta -miehiltä. Niitä hän nakkelee kuin kalamies täkyjä järveen, yhden -toisensa jälkeen: kas tuossa... ja tuossa... ja tuossa! Ja kalat -uivat syötiltä syötille ja tarttuvat koukkuihin. Näillä sitaateilla -hän puolusteleiksen kaikissa vaikeissa kysymyksissä. Jos häneltä -kahdenkesken kysyy esimerkiksi että, oliko Kristus hänen mielestään -Jumala vai ihminen, niin on hänellä heti suun täysi sitaatteja, -joltakin saksalaiselta teologiian professorilta, mutta mitä hän -itse sisimmässään ajattelee, siitä ei ikinä selkoa saa. Tai jos -häneltä tiedustaa, uskooko hän hebrealaista tarinaa mailman -luomisesta, sotkee hän vastauksen taas sitaateilla englantilaiselta -Ruskinilta, mutta mahdotonta on onkia hänen omaa mielipidettään. -Hän on varovainen näissä kysymyksissä. Vasta sitten kun hän on -saanut varmuuden siitä että jonkun pulmallisen kysymyksen ratkaisu -niin tai toisin on jonkun mahtavan, vallitsevan ihmisluokan -järkähtämätön mielipide, syöksee hänkin sen suustaan omana, -kallionlujana vakaumuksenaan. "Minulla on ollut paljon sisällisiä -taisteluita!" saattaa hän juhlallisesti rykäisten lausua, kun joku -toveri leikillä uskaltaa epäillä hänen vakaumustaan. Mutta sille, -joka julkenee arvostella jotakin selitystä, minkä suuri enemmistö -antaa jostakin uskonopin kohdasta, tokasee hän murhaavasti: -"sinulla ei ole sisällistä rehellisyyttä!" Toisella kertaa on hän -taas vallan suostuvaisella tuulella, tuontuostakin huudahdellen: -"no juuri niinhän minäkin ajattelen! ja juuri niinhän meidän -kirkkommekin opettaa!" vaikka ei hän lainkaan niin ajattele eikä -kirkko sinnepäinkään niin opeta. Mutta seuraa, jossa hän aavistaa -olevan teräväjärkisiä ihmisiä, hän karttaa, sillä hänellä on vaisto -siitä, ettei hän siellä, väittelyn syttyessä, ehkä suoriutuisikaan -pelkillä sitaateilla, ja voisi joutua, niinkuin sanotaan, pussiin. Ja -se olisi hirmuista, jos Polykarppus joskus joutuisi pussiin! Ei ole -hyvä antautua taisteluun avonaisella tanterella, parasta aina pysyä -muurien turvissa... - -Hän on kunnon mies, ja minä olen ensimmäinen tunnustamaan että hän -on kunnon mies. Mutta salaisimmassa itsessäni ajattelen että jos -kaikki olisivat samallaisia kunnon miehiä kuin ystävämme Polykarppus, -niin mailma olisi kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Vaan -niitä täytyy olla sellaisia miehiä kuin hän, jotka niin hauskasti -myyskentelevät toisten poimimia hedelmiä mailman turulla. -Itsenäisyyttä etsivillä luonteillahan tosin pian saattaa tulla ikävä -ystävämme Polykarppuksen seurassa, mutta suurille laumoille on hän -aina oleva kaikkien kauniiden ajatusten herätyskellona. - -Hän on nyt meidän suurin terveydenhoidon-holhoojamme, -meidän innokkain raittiusriehakoitsijamme, meidän suloisin -sunnuntailääkärimme -- ja ratkaisee elämän vaikeimmat asiat -erinomaisen helposti. Hän uskoo että kaikki kyllä voivat elää yhtä -terveesti, yhtä raittiisti, kauniisti, vieläpä yhtä siveästikkin kuin -hän, jos vain -- kuinka sanoisimme -- ovat täydelliset. - -On olemassa siveyttä, joka on saatu taistelemalla; on olemassa -siveyttä, joka on saatu lankeamalla; mutta on myös sellainen laji -siveyttä, joka on saatu ilman erityistä kärsimystä ja ilman tarvetta -ensin hukkua. - -On miehiä, jotka pysyvät koskemattomina naisiin -- ei siveellisen -ihanteen perustuksella, vaan sentähden että se on heille helpoin -tapa loistaa muiden yli. Tällaisten miekkoisten täytyy tietysti -olla erityisen terveitä ruumiiltaan, mutta vähemmin kehittyneitä -tunne-elämältään, niin että aina jäävät jääkylmiksi kiusauksille. -Minä luulen että tällaisia miehiä on peräti vähän, ehkä yksi -sadastatuhannesta -- ja sellainen juuri on sankarimme Polykarppus. -Hänen siveytensä on kuin päärly, joka löydetään maasta niin puhtaana -ettei sitä tarvitse ensinkään puhdistaa heti nähdäkseen, kuinka -kirkas se on -- se on kuin kuninkaan kruunusta suoraan singahtanut -kuivalle, hiekoitetulle paraatikäytävälle... - -Niin. Tohtori Polykarppus on kyllin huomattu mies ja jonakin päivänä -tulee hänestä vielä meidän arkkipiispamme. Jos kohtalo olisi sallinut -hänen syntyä roomalaiskatoolisen kirkon helmoissa, niin tulisi -hänestä ihan varmasti kardinaali ja sitten ihan varmasti itse paavi, -Pius viidennentoista nimellä. Mutta sallimus antoi hänen syntyä -vaatimattoman luteerilaisen kirkon helmoissa ja sentähden hänen -maallinen kunniansa ei voi kohota mainittua asemaa korkeammalle. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Nuoren miehen kädestä, by Ilmari Kianto - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN MIEHEN KÄDESTÄ *** - -***** This file should be named 54890-8.txt or 54890-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/8/9/54890/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54890-8.zip b/old/54890-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 827e036..0000000 --- a/old/54890-8.zip +++ /dev/null |