Initial commit

2 files changed, 6935 insertions, 0 deletions

diff --git a/54890-8.txt b/54890-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..128c5cf
--- /dev/null
+++ b/54890-8.txt
@@ -0,0 +1,6935 @@
+The Project Gutenberg EBook of Nuoren miehen kädestä, by Ilmari Kianto

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of

+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have

+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.

+

+

+

+Title: Nuoren miehen kädestä

+       Kokoelma mielialoja

+

+Author: Ilmari Kianto

+

+Release Date: June 11, 2017 [EBook #54890]

+

+Language: Finnish

+

+Character set encoding: ISO-8859-1

+

+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN MIEHEN KÄDESTÄ ***

+

+

+

+

+Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

+

+

+

+

+

+

+

+

+NUOREN MIEHEN KÄDESTÄ

+

+Kokoelma mielialoja

+

+

+Kirj.

+

+ILMARI CALAMNIUS (Ilmari Kianto)

+

+

+

+

+

+Helsingissä,

+Kustannusosakeyhtiö Otava,

+1904.

+

+Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa.

+

+

+

+

+SISÄLLYS:

+

+ Aamutunnelma.

+ Olli ja Aili.

+ Luistinjää.

+ Saattajan salaisuus.

+ Venäjän Karjalassa.

+ Riisuttu riemuni.

+ Kaalikatu N:o 22.

+ Kirottu Helsinki!

+ Toisena päivänä.

+ Mullerrus.

+ Tällaisena yönä.

+ Sydämmeni tuskassa.

+ Polkupyörällä kotiin.

+ Karhua kuulustamassa.

+ Sielun vihollinen.

+ Jänikset ja Pappilan Jalo.

+ Pastorin Ressu.

+ Rovastin raittiuslupaus.

+ Mikä virkamies sitä työ outta?

+ Ilta Krimmissä.

+ Sypressi ja koivu.

+ Kesäpäivän unelma.

+ Sokea tyttö.

+ Oma koira.

+ Sunnuntaimietelmä.

+ Omantuntonsa orja.

+ Ystävämme Polykarpus.

+

+

+

+

+Aamutunnelma

+

+

+Oli ihana aamu mun rauhani saarelmassa, kun kotoinen järvi tyynenä

+päilyy ja pehmoinen auer vilisten sinervöi ilman... En sinua,

+järveni, nyt soutaa hennoisi, en sinun helmaasi polskaroiden

+heittäytyä, etten sun hohtavia kasvojasi tuskan ryppyihin painaisi...

+Vaan jos sinua soutaisin, jos sinun helmaasi heittäytyisin, niin

+soisinpa olevani kevyt kuin sinitaivaan valkoinen hattara, jonka

+varjo hentona syvyyksissäsi sukeltaa ja häikäisevässä kalvossasi

+liukuu -- vienointakaan värettä siihen tekemättä. Sillä sinä olet

+niin kirkas ja pyhä, niin puhdas ja hienoja unelmia täynnä kuni

+Vellamon neito, joka impeyttänsä rannan heleällä hiekalla kylpee...

+

+Kuinka oletkaan sinä näin ihanaksi tullut, oi kesäinen aamu, Luojani

+suurin taideteos, erämaan poveen maailmalta syvään kätketty?

+

+Istu, ystävä, nurmelle viereeni, alle tuoksuvan rantakoivun, minä sen

+sinulle kerron.

+

+Yöllä seisoin ma tässä samalla paikalla, näin sen -- enkä sitä

+koskaan unhoita. Ensin näin minä raa'an usvan hiljaa lähtevän

+kohoamaan soista ja vesiperäisistä notkoista, näin sen kietovan

+huntuunsa metsät ja mantereet, näin sen hiipien lähestyvän järveä

+ja peittävän sen kokonaan savuun, näin sen kiipeävän vaarojen

+rinteitä ja ottavan haltuunsa korkeimmatkin huiput... Silloin oli

+niin kosteata ja kylmää, ja ilma, jota hengitin, oli kuin myrkkyä,

+ja minun jäseneni värisivät vilusta. Poissa oli Pohjolan kesäöinen

+rusko, valjennut oli rastaan rikaskielinen laulu, katkennut käen

+kukunta, eikä yhdenkään metsän-elävän ääntä kuulunut. Kuni noiduttu

+lepäsi luonto kylmänkalseana, mykkänä kauhusta -- ja minunkin sieluni

+valtasi kamala kolkkous ja minä tyrmistyin seisomaan kuni patsas,

+joka toivotoinna ojentaa kättänsä avaruutta kohti, salaisesti apua

+rukoillen...

+

+Silloin himmeä välähdys äkkiä kosketti unista silmääni! Sumujoukossa

+oli syntynyt rajua, mutta äänetöntä liikettä. Oli kuin olisi

+katsellut kaukaista taistelua. Hirmuista, hälisevää taistelua aavalla

+kentällä! Siellä kohoili käsivarsia, välähteli verisiä miekanteriä.

+Siellä annettiin armottomia iskuja, toiset ryntäsivät -- toiset

+peräytyivät. Mahtava ruhtinas, seisoen kultaisissa vaunuissaan,

+joihin oli valjastettu tuliset orhit, hymyilevin kasvoin, välkkyvä

+peitsi koholla, kiitää pitkin lakeata tannerta. Hänen edellään

+rientävät miljoonat airueet miljoonin säihkyvin säilin raivaten tietä

+läpi vihollisten laumojen ja huutaen lakkaamatta: "Hän tulee, hän

+tulee, maailman auvo, päivän ruhtinas; te yön lapset, väistykää,

+väistykää!" Turhaa on taistelu tätä ylivoimaa vastaan. Turhaan

+karkaavat yön harmaatakkiset sikiöt kiukusta kiljuen valkoisten

+nuorukaisten kimppuun, turhaan takertuvat he kosteilla käsillään

+ympäri päivän-poikien solakoita vartaloita, koettaen kellistää näitä

+kenttään tai raahata upottaakseen veteen. Ja turhaan itse sumujen

+sarvipäinen kuningas, soutaen saastaisessa venheessä, huutelee

+ikuista kostoa hänelle, joka kultaisissa vaunuissaan seisoo ja jota

+tuliset orhit yhä hurjemmin hänen jälkeensä kiidättävät. Ääretön

+sekasorto heidän rivinsä valtaa ja suin päin syöksyvät he pakoon

+jättäen aseensa voittajan saaliiksi. Kentälle jäävät vain kaatuneet

+ja rammoiksi isketyt...

+

+Niin valkeus, se hymyilevä päivän ruhtinas ajaa helisten korkealle

+vuorelle ja hänen miljoonat henkivartijansa ympäröivät kunnioittaen

+hänen kultaiset vaununsa. Ja siellä hurrataan voitosta ja siellä

+juodaan maljoja...

+

+Mutta haavoitetut sumusotilaat vaikeroivat alhossa ja heidän verensä

+juoksee kuiviin polttavaan hiekkaan.

+

+

+

+

+Olli ja Aili

+

+

+Korpirannalta 7 p. helmik. 189-.

+

+    "Rakas Aili! Kun se ihana päivä koittaa, jona sinut vaimonani

+    tuon tänne Korpirannalle, niin saatpa oppia tuntemaan jotakin,

+    jonka luulen sinua, Pohjolan reipasta impeä erityisesti

+    viehättävän. Sanonko, Ailiseni, sen sinulle tässä, vai säästänkö

+    sen siihen asti, kunnes sinä sen omine ihanine silminesi näet!...

+    Aili, minä en tahdo sitä sinulta salata -- minähän olen luvannut

+    etten sinulta mitään salaa; minä olen hankkinut itselleni poron.

+    Sanoinko _itselleni?_ -- En itselleni, vaan _meille_, sinulle ja

+    minulle... Oi Ailini, kuvaile sielussasi niitä ihania hetkiä,

+    joita vietämme talvisina iltoina, kun poro meitä kiidättää yli

+    kimmeltävien lumikenttien ja tummansiniseltä taivaalta katselee

+    onneamme sirpinterän muotoinen kuu ja hiljaiset, viattomat

+    tähdet! Silloin me, Aili, laulamme yhdessä 'Juokse porosein',

+    koska meillä silloin todella on poro. Ja me laulamme sen

+    lappalaisilla sanoilla, jotka minä heti tänne tultuasi sinulle

+    opetan, sillä lapin kieli on niin pehmoista, niin pehmoista...

+    ja sen sointu helähtää ihan hopealle. -- Oi Aili, tätä aikaa on

+    armasta ajatella. -- -- -- Jää hyvästi!

+

+                                                    Olli."

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kumpuniemeltä 17 p. helmik. 189-.

+

+    "Olli oiva, oma lemmittyni! Et usko kuinka sinun kirjeesi

+    minua riemastutti! Minun ihanteeni on ollut aina kultani ja

+    rakastettuni kanssa saada Pohjolan lumoavassa kuutamoyössä ajella

+    peuralla, tuolla tunturituulien huminaa rakastavalla juoksijalla.

+    Ja tiedätkö, rakas Ollini, miksikä oikeastaan niin ihailen poroa?

+    -- Siksi että itsekkin olen _samallainen_ huimapää ja tahtoisin,

+    tahtoisin mennä niin että, niin että hurisee... niin että --

+    mitenkä sanoisin -- hiii jaa ja hei, pois edestä! Voi sinuas sinä

+    oiva Olli, tiedä mikä kaunis eläin poro on! Sen haarasarvet, sen

+    hienonhallava karva, sen mustat silmät... Mutta rakas, rakas

+    Olli! Oletko ajatellut kaikkea? Tiedäs -- minäpä sanon: Sinun

+    pitää sille hankkia kaulaan seitsemän sointuäänistä tiukua --

+    seitsemän... ei enempää eikä vähempää, sillä seitsemän on niin

+    mukava luku. Ja sitten minä sille hankin -- sinun avullasi --

+    sinisen sitolkan -- sininenhän on sinunkin mielivärisi -- ja

+    kultalangoilla minä sitten sen sitolkan kirjaelen karjalaiseen

+    malliin. Me koristelemme sen yhdessä -- sinä ja minä. Ja voi

+    kuinka minä olen iloinen, kun sinä lupasit minulle opettaa

+    sellaista kieltä, joka hopealle helähtää ja kuitenkin on niin

+    pehmoista. Kiitos hyvä Olli! Oi jospa _se_ aika pian joutuisi!

+

+                                        Oma onnellinen Ailisi.

+

+    P.S. Vuodenko päästä, vuodenko päästä siis vasta?"

+

+       *       *       *       *       *

+

+Oli tuollainen leuto ja lauhkea sää, jommoista vain harvoin on Pohjan

+talvipakkasten lomassa. Taivas oli vaaleansininen ja sees, ainoastaan

+pari keveätä hattaraa viiletti valkein purjein hiljalleen sen

+lakeata rantaa kohden. Kalpea puolikuu katseli kainona kaareutuvalta

+sinilaelta ja tähdistä näkyivät kirkkaammin ainoastaan iltatähti

+ja Otavan seitsensikermä. Oi kuinka viehkeä ja soma oli tällainen

+ilta! Puut seisoivat tyvestä latvaan saakka valkoisessa huurteessa,

+hehkuvan puhtaina ja solakoina puolikuun liedossa hohteessa. Ei

+risahdusta kuulunut metsästä, jossa pakkasella useinkin pelottavasti

+rasahtaa ja paukahtaa. Eikä oksat, lumipinnat, liikkuneet eikä

+nuojuneet ylpeät latvat. Oli aivan, aivan tyyni...

+

+Sellaisena lumoavana uinaili Korpirannan syrjäinen metsämäki,

+kun yhtäkkiä kuului outoa helinää loivan rinteen takaa ja pieni

+valkokarvainen jänis, joka kaikessa rauhassa juuri mennä kykki

+maantien yli pappilan hakalaihoa kohti, pysähtyi sitä pystyssä

+korvin kuuntelemaan ja oli hyvin kummastuksissaan, mitä se mahtoi

+olla. Mutta kun helinä tuntui tulevan aivan sitä kohti, säikähti se

+sydämmensä pohjasta ja laukkasi takaisin samoja jälkiä joita oli

+tullutkin ja jotka veivät suon yli syrjäiselle puroniitylle. Mutta

+helinä kuului yhä lähempää ja nyt eroitti jo ikäänkuin kiivasta

+kavionkopsetta sekä hiljaista laulunhyminää... Ja nyt lentää suhahti

+se yli sen kohdan, jossa jänis oli istunut. Ne ne olivat -- Olli ja

+Aili.

+

+Molemmat istuivat he samassa pulkassa, Olli perälautaan nojaten ja

+Aili hänen sylissään; sillä linnan ei pulkkaan mahtunut. Nuoren

+aviomiehen suurissa, ruskeissa silmissä kuvastui syvällistä,

+hiljaista riemua ja punaposkisen puolison katseesta säkenöi jokin

+hurja onnellisuus, kun hän hopeanraikkaalla äänellään lauloi noita

+"hopealle" helähtävän kielen sanoja: Njuolgis vuojjalam..., jotka

+Olli oli hänelle opettanut.

+

+Poro juoksi niin että lumi ympärillä sinkoili ja savusi, ja olipa

+onnen varassa että pulkka myötämaassa ensinkään pystyssä pysyi. Mutta

+Ailista oli mieluista, kuta hurjemmin vain poro laukkasi, hän löi

+käsiään yhteen ja huuteli "hei" niin raikkaasti ja vallattomasti

+että Ollista tuntui kuin olisi hänen sydämmensä joka huudahduksella

+hypähtänyt kolme kyynärää ylöspäin ja sitten taas pudonnut entiselle

+sijalleen -- Ailin viereen...

+

+Tuulen vauhdilla kävi kulku yli kimmeltävän lumikentän, jota toiselta

+puolelta reunusti tasainen kuusimetsä ja jonka toisella puolella

+häämöitti louhinen kumpu, jolta piipotti muutamia keskenkasvuisia

+kelohonkia. Se oli kappale sydänmaan omituista luontoa. Siinä oli

+oikeastaan hyvin vähän kaunista ja ihailtavaa, mutta mikä maisema

+ei olisi ihana kuun valossa? Ja mikä maisema ei näyttäisi kauniilta

+ja tekisi valtavaa vaikutusta, kun siilien yhtyy jollain tavalla

+ihmissielun omituinen tunne-elämä? --

+

+Koko ajan kun poro juoksi, lauleli Aili täydellä innostuksella,

+mutta kun tuli vastaan pitkän pitkä ja loiva mäki, niin että porokin

+vähitellen talttui kävelemään, silloin herkesi hän laulamasta ja

+huutamasta "hei!" ja näytti äkkiä vaipuvan omiin mietteisiinsä, ja

+silmät jäivät haaveellisina katselemaan kuuta. Ei Ollikaan tätä

+äänettömyyttä häirinnyt, istui vain tasaisesti hengittäen, oikea käsi

+hellävaroen kiedottuna Ailin solakan ja täyteläisen varren ympäri.

+Kuului ainoastaan poron tavallinen huohotus ja noiden seitsemän

+tiuvun yhteen sulava sointi...

+

+-- Aili! katkaisi vihdoin Olli tämän äänettömyyden hiljaisella

+äänellä.

+

+-- Olli?... Nuori vaimo säpsähti ja koetti kääntää päätään Olliin

+päin. Olli pani molemmat kätensä hiljaa takaapäin Ailin silmille.

+

+-- Olli! No?

+

+-- Niin, ei mitään... me -- me... kahden... ja tällainen suloinen,

+lauha kuutamo. Minusta vain tuntui äsken, kun poro meitä lennätti

+alas rinnettä niiden korkeain korpikuusten välitse ja kuu sieltä

+välähti esiin metsän takaa, -- minusta tuntui kuin pulkka, jossa

+istuimme, olisi ollut venhe, joka lentää alas kuohuvaa koskea ja minä

+muistin Oksasen ihanan ballaadin: Oi kuinka...

+

+-- Minä tiedän, minä tiedän! huudahti Aili. Ja yhteen ääneen he sen

+sanelivat...

+

+    "Oi, kuinka nyt kuolema kaunis ois --

+    Kun kultansa kanssa nyt kuolla vois!"

+

+toisti Olli vielä puoli ääneen ja kuin itsekseen.

+

+Seurasi taas hetken vaiti-olo, jonka liiteleviä mielikuvia tiukujen

+helkyntä yhä lisäsi.

+

+-- Olli! Arvaappas mitä minä sitten äsken tunsin, kun poro herkesi

+kävelyyn ja kuului näiden pikkutiukujen soma helinä? Niin, minusta

+oli kuin tuo helinä olisi ollut ihanaa soitantoa, ihanaa soitantoa

+kuutamoyössä ja silloin siirryin minä mielikuvitukseni siivillä

+tuonne kauvas, kauvas (hän viittasi etelää kohden) Itaalian

+rannoille, jossa muinen ihana Jessika Lorenzonsa kanssa haaveili,

+soitantoa nauttien kuutamossa, ja minusta tuntui kuni sinä Lorenzona

+olisit kuiskannut minulle, Jessikalle, nuot sanat:

+

+    "Kuin hiljaa kuudan tuolla kunnaall' uinaa,

+    Täss' istukaamme antain soiton äänten

+    Solua korviimme; yön tyyni hiljaus

+    Sävelten vienoon sulosointuun sopii!"

+

+Aili oli niin liikutettu siitä mitä hän näitä sanoja lausuessaan

+tunsi, että hänen silmänsä herahtivat hienoon vesikiehteeseen, ja

+Olli tunsi hänen ruumiinsa värähtelevän sylissään. Vuorostaan lausui

+Olli:

+

+-- Kuule Aili, vielä kauniimmat ovat minusta nämät Shakespearen

+Lorenzon suuhun asettamat sanat:

+

+    "No istu armas! Kas kuin taivaan tanner

+    Kirkkaita kultakierikäit' on täynnä,

+    Ja pisku pieninkin, min tuolla näet,

+    Kulkeissaan niinkuin enkel' laulaa, yhtyin

+    Heleä-silmäisten keruubein kuoriin!

+    Niin sointuu kuolemattomien sielut,

+    Vaan me, niin kauvan kuin tää halpa tomu

+    Liallaan peittää sen, sit' emme kuule..."

+

+-- Ne ovat minun mielestäni ihanimmat ja syvällisimmät sanat, millä

+runoilija koskaan on kuutamotunnelmia esittänyt.

+

+Ja ikäänkuin vaatiakseen tähtiä todistamaan mitä nyt sanoi, ojensi

+Olli oikean kätensä taivaan hopealla kirjailtua sinilakea kohti... Ja

+laski sen taas äkkiä alas ja antoi vaipua Ailin olkapäälle. --

+

+-- Olivatkohan he onnelliset? kysyi hiljaa Aili.

+

+-- Ketkä niin? Jessika ja Lorenzo? -- olivat... ainakin runoilija

+antaa heidän olla niin onnellisia kuin on mahdollista maailman

+oloissa; vaan huomaa noita sanoja:

+

+    "Niin sointuu kuolemattomien sielut,

+    Vaan me, niin kauvan kuin tää halpa tomu

+    Liallaan peittää sen, sit' emme kuule..."

+

+-- Ah! kuiskasi Aili, -- "halpa tomu" -- "liallaan!"... niin

+kauvan emme kuule... -- Kuule Olli! Mekinhän olemme onnelliset ja

+kuitenkin...

+

+-- Ja kuitenkin tunnemme molemmat kaihoa, jota emme voi oikein

+selittää, täydensi Olli. -- Mitä se on tämä kaiho, tämä ikävä, tämä

+kaipaus? Mistä se johtuu ja miksi se on istutettu ihmiseen? Kuka

+tietää...

+

+Hän vaikeni hetkeksi.

+

+-- Usein olen sitä miettinyt yksinäni vaeltaessani jotain talotonta

+taivalta, jossa ei mikään minua häiritse... En tiedä onko muiden

+laita samoin, mutta minua tämä omituinen ikävä enin ahdistaa silloin,

+kun on hiljainen tähti-yö taikka kuutamo niinkuin nyt. Silloin se

+siellä sisässäni itsestään viriää, ja on kuin hieno siniliekki söisi

+ytimiä ja luita, sielua -- koko olemusta... Mitä se on? Miksikä

+se tuo tuntematon, jota en näe, jota en saavuta ja joka kumminkin

+minussa piilee -- minä tunnen sen -- miksikä se minut ikäänkuin

+masentaa, tekee minut maan tomuhiekkastakin pienemmäksi, tekee minut

+heikoksi, halvaksi ja mitättömäksi kuin ilman hyttysen, jonka kuka

+tahansa saa tappaa! Ja kuitenkin tuntuu minusta kuin minun pitäisi

+olla jotain enempää, jotain väkevämpää -- ja kuin tämä juuri olisi

+alkuaan ollut minun tarkoitusperäni... -- Oi Aili, en ole sitä

+sinulta vielä suoraan kysynyt, vaikka niin monesti olen aikonut, --

+hän hiljenti vähän ääntänsä, -- uskotko sinä Jumalaan?

+

+Olli irroitti kätensä vaimonsa ympäriltä ja kohotti päätänsä. Hänen

+silmissään hehkui jotain tuskanomaista. Kun ensimmäinen äännähdys

+kuului Ailin huulilta, nousi tumma puna hänen kasvoillensa. Hän

+ikäänkuin ujostui nyt sitä mitä juuri oli kysynyt. Kentiesi hänen ei

+sitä olisi pitänyt kysyä.

+

+Mutta tyynesti, ikäänkuin kaukaista haavetta itselleen selittäen,

+vastasi Aili:

+

+-- Niin, Olli -- uskonko minä Jumalaan?

+

+Minä muistan lapsuuteni ajoilta erään tapauksen, joka muista voi

+tuntua hyvin mitättömältä, mutta minä sitä muistelen ja olen aina

+muistava kuin kaukaista häipyvää pyhää. Olin silloin ensi vuottani

+kaupungin koulussa. Lienenkö ollut vähemmin kehittynyt kuin muut

+tytöt -- en tiedä -- mutta minä muistan etteivät opettajat olleet

+minuun tyytyväiset ja varsinkin koulun johtajatar, joka opetti

+tärkeimpiä aineita ja joka luonnoltaan taisi olla kiivaampi, minua

+usein kaikkien kuullen nuhteli tietämättömyydestäni ja sanoi etten

+ollut lukenut läksyjäni. Muistan, kuinka kipeästi tämä minuun koski

+ja kuinka häpeän punat kohosivat poskilleni... kumminkin olin minä

+lukenut yhtä paljon, kentiesi enemmänkin kuin kuka tahansa toisista.

+Eräänä talvipäivänä, kun syyslukukausi, oli loppumaisillaan, oli

+minua taas sama johtajatar nuhdellut. Korvissani yhä vielä soi se

+tyrannimaisen mahtava ja samalla säälivänhalveksiva ääni, kun hän

+minulle sanoi: Ai, ai sitä Ailia! Mitenkähän sinun käy? ja veri

+sihisi päässäni ja minä loin silmäni alas laattiaan ja tuhersin

+itkua. Minä olin siinä äänessä kuulevinani tuomioni, että olin

+kaikista halvin ja mitättömin luokalla ja että minut muutetaan

+viimeiseksi istumaan... ja minusta siis ei ole mihinkään ja minä

+jään luokalle... Tämä tunto ja aavistus lankesi kuin lyijytaakka

+herkälle sydämmelleni. Kun heti sen jälkeen pidettiin tavanmukainen

+iltarukous, jossa jokainen oli opetettu ristissä käsin seisomaan

+pulpettinsa edessä, niin minäkin panin käteni ristiin ja hiljaa

+itsekseni rukoilin: "hyvä Jumala! Älä anna minun joutua häpeään

+koulussa! Lepytä opettajaini mieli ja anna heidän ajatella minusta

+hyvää! Amen." -- Minä tuskin tajusin selvästi mitä rukoilin ja

+miten rukoilin -- oli kuin joku olisi rukoillut minussa. En koskaan

+sitä ennen tiedä olleeni siinä mielentilassa kuin silloin. Koko

+ympäristöni oli ikäänkuin pois pyyhkäisty, sitä ei ollut -- ja minä

+tunsin itseni vain kahden kesken jonkun pyhän ja voimakkaan kanssa,

+josta pyhyyttä ja voimaa minuunkin virtasi -- ja se pyhyys oli --

+nyt sen tiedän -- minun täydellinen nöyrtymiseni, minun täydellinen

+uskoni siitä että olin todella huono ja kehno sekä tarvitsin apua

+ja turvaa. Ja kun rukous loppui, palasin minä lohtuneempana, vaikka

+kyyneleet silmissä asuntopaikkaani. Kun muutaman päivän perästä

+oli todistusten jako, menin sinne pelolla ja suruissani. Mutta en

+tahtonut uskoa korviani, kun nimeäni mainittiin -- ensimmäisenä.

+Ujostellen ja punehtuvin kasvoin riensin ottamaan todistukseni

+opettajan kädestä... Vielä tänä hetkenä olen varma siitä että

+se, jota olin rukoillut, oli todellakin Jumala -- Jumala, joka

+tekee ihmeitä, Jumala, joka auttaa ja joka tekee mahdottomankin

+mahdolliseksi... Hän oli kuullut minun lapsekkaasta sydämmestäni

+lähteneen huokauksen ja kääntänyt opettajaini mielen... Mutta

+Hän, jota kohtaan minä tämän ihmeellisen sallimuksen tapahtuessa

+ensimmältä tunsin hämmästynyttä ja iloista kiitollisuutta, Hän oli

+näkymätön, minä en voinut Hänen syliinsä heittäytyä niinkuin siellä

+kotona isäni syliin, minä en voinut Häntä käsin koskea enkä hänelle

+kaunista todistustani näyttää. Ja koko se kunnia, joka minulle

+suotiin, kohdistui sentähden vain minuun itseeni: minähän olin

+_omalla_ työlläni sen ansainnut...

+

+-- Aili, kuinka sinä puhut kummallisesti, tämmöistä en ikinä ennen

+ole sinusta kuvitellut. Tuskin uskon sinua samaksi, joka äskettäin

+vallattomana ja reippaana lauleli niin että kajahteli kuutamoinen

+kangas!

+

+-- Niin Olli, sinä et vielä tiedä, minkälainen minä oikeastaan

+olen... mutta salli minun nyt kertoa loppuun nämät pienet erikoiset

+muistelmani lapsuuteni ajoilta. -- Niin, minä ikäänkuin heitin

+syrjään sen, jonka hoimessa olin tuntenut harvinaista tunnetta.

+Tosin minä vieläkin usein rukoilen Häntä, mutta en koskaan siinä

+mielentilassa missä silloin, josta olen puhunut. Eräänä aamuna

+kevättalvella oli tätini, jonka luona minä asuin, antanut minulle

+kouluun lähtiessäni markan rahan ja pyytänyt minun hänelle ostamaan

+jotain lääkettä apteekista. Kun tulin apteekin ovelle, tahdoin

+ottaa rahan jo valmiiksi käsiini ennenkuin sisään menin, mutta se

+olikin poissa. Peljästyin kovin -- tätini oli nimenomaan varoittanut

+etten suinkaan sitä pudottaisi. Ja nyt se kumminkin oli pudonnut.

+Minä palasin takaisin jonkun matkaa, vedet silmissä etsin sitä

+katukäytävältä -- turhaan, sitä ei löytynyt, ja itku kurkussa

+kiiruhdin minä kouluun. Aamurukousta pidettäissä tuli mieleeni että

+jo kerran ennen olin hädästä päässyt rukoilemalla. Toivon säde

+välähti mielessäni: Raha löytyy ihan varmaan vielä... minä rukoilen

+Jumalaa että Hän toimittaa niin, että raha löytyy sieltä, josta olin

+sitä jo kiireessäni hakenut. Mutta entäpä joku muu sen ennen minua

+löytää? Ei -- sillä Jumala toimittaa niin, ettei kukaan muu sitä

+huomaa, vaikka ihan päältä kulkekoon. Ja minä rukoilin, rukoilin

+mielestäni hartaasti, palavasti ja nöyrästi... Kun opettaja oli

+lopettanut yhteisen rukouksen ja kaikki istuivat hiljaa paikoilleen,

+oli minulla mielessä että sitten kun päästään ruokatunnille, menen

+minä suoraan apteekin nurkkaan, otan ylös sen lumessa viruvan

+markan ja toimitan sitten kunnollisesti tätini asian. Kun nuo kaksi

+aamutuntia olivat menneet, kiiruhdin oitis koululta muiden edelle.

+Minusta tuntui aivan varmalta ja luonnolliselta, että nyt sen löydän,

+olin tietävinäni paikankin, josta se silmään hohtaa... Minä tulin

+sille paikalle: sitä ei löytynyt, ei jälkeäkään näkynyt ja ihmisiä

+kuljeksi siinä vähääkään minusta välittämättä. Kuljin kauvan aikaa

+edestakaisin silmilläni lumista katukäytävää tutkien -- turhaan. Ja

+kotia mennessäni minä itsekseni kummastelin ja aprikoin sitä, että

+Jumala ei _tahtonut_ minua auttaa, vaikka kyllä olisi voinut.

+

+Minunko se oli syyni että köyhälle tädilleni tämä vahinko tapahtui?

+Mutta kun vielä toisenakin aamuna olin koulussa samaa asiaa

+rukoillut ja taas mielestäni varmana, astelin apteekin luo, aikoen

+löydölläni toimittaa tädilleni aavistamattoman ilon, eikä markkaa

+löytynyt paremmin kuin ennenkään, niin minusta tuntui että Jumala ei

+kentiesi _voinut_ auttaa. Ja tästä hetkestä alkaen minun lapsellinen

+luottamukseni Jumalaan alkoi haihtua. Aina kun tämän jälkeen yritin

+Häntä rukoilemaan milloin mistäkin asiasta, niin mieleeni muistui,

+etteipä rukouksellani silloin ollut mitään voimaa, kun tuota rahaa

+pyysin takaisin. Ja sentähden sekoittui kaikkiin rukouksiini tämän

+jälkeen joku verta epäilystä onnistumattomuudesta -- ja epäileminen,

+eiköhän se juuri ole nöyryyden puutosta.

+

+-- Aili, Aili, miksi sinä näin pitkään?... en minä sitä

+tarkoittanut...

+

+-- Olli kulta, anna minun nyt lopettaa! -- Sanoin että siitä alkaen

+alkoi luottamukseni ylenluonnolliseen voimaan haihtua. Ei niin, etten

+minä Häntä vielä vuosikausia olisi rukoillut hädän hetkinä... vaan

+minä en koskaan sen jälkeen tiedä tunteneeni Hänen läsnäoloansa, en

+koskaan sitten tiedä olleeni siinä mielentilassa, josta raamattu

+sanoo: joka itsensä alentaa, se ylennetään. Vähitellen on vuosien

+vieriessä Hän, jota kerran vain lapsuudessani niin tuttavallisesti

+ja tositunteella lähestyin -- ja joka silloin oli niin lähellä --

+etääntynyt minusta, jäänyt tai jätetty hyvin, hyvin kauvas... Välistä

+minusta tuntuu kuin Hän, olkoon kuin kaukana tahansa, muistaisi vielä

+entistä väliämme... ja ikäänkuin surullisesti sille hymyilee... Niin

+Olli, sinä tiedät nyt että minä uskon että on Jumala -- olen kai sen

+aina uskova -- mutta minä en ole onnellisessa suhteessa Häneen kuten

+lapsena.

+

+Aili hengähti syvään ja virkkoi:

+

+-- Tyydyttääkö vastaukseni sinua, Olli?

+

+-- Ah Aili, sinä olet kertonut jotain...

+

+-- Jotain soveltumatonta -- sano niin rakas Olli! ehätti äkisti

+Aili sanomaan, nyt peräti toisella äänellä kuin äsken. -- Jotain

+soveltumatonta siihen mielialaan, jonka pitää vallita kahden

+nuoren välillä tällaisena ihanana yönä. Anna anteeksi Olli, anna,

+anna anteeksi! Annatko? Aili sai itsensä puolittain käännetyksi

+päin Olliin ja kietoi kiihkeästi kätensä hänen kaulalleen. Ailin

+katse näytti Ollista rukoilevalta ja hänen sisässään välähti

+silmänräpäyksen tunnelma siitä, että Ailissa oli jotakin vierasta,

+jota hän ei käsittänyt...

+

+-- Anteeksi? Aili kulta, mitä anteeksi... miksi... minäkö? sopersi

+Olli.

+

+-- Niin, kun olin niin heikko että kerroin semmoista, jota ei olisi

+pitänyt kertoa. -- Minua hupsua, minua hetken häilyvää lasta! Unohda

+Olli, unohda, unohda!

+

+-- Kuinka kummallinen sinä nyt olet Aili! Mitä sinulla on siitä

+muka häpeämistä, että kerroit suhteestasi Jumalaan minulle -- --

+Aili, mehän olemme yksi... sinähän olet minun ja minä sinun, sanoi

+vakavasti nuori aviomies.

+

+-- Ei ole, ei ole kentiesi... mutta, rakas Olli, älä huoli nyt enää

+siitä sanaakaan puhua! Unohda se nyt... ainoastaan tällä kertaa...

+Ja olkaamme taas niinkuin äsken. Katselkaamme taivaan tähtiä ja

+miettikäämme ijäisyyden salaperäisiä asioita äänettömällä kielellä --

+tunteella. Rakas Olli, muodosta runoelma tästä meidän mielialastamme,

+tästä meidän kuutamokulustamme: kun tiuku soi ja peura juoksee ja me

+istumme vain kahden pulkassa ja ympärillä on sydänmaan nukkuva salo,

+jota kuutamo valaisee.

+

+Olli mietti... ja saneli hiljakseen:

+

+    Helkkykää te pienet tiuvut!

+    Välkkykää te tähdet yön!

+    Suloinen on kahden seura,

+    Haluisasti juoksee peura.

+

+    Kuule kuinka kuutar meille

+    Soitteleepi kanneltaan:

+    Kannel kaikaa, rinne raikaa,

+    Ilmassa on lemmen taikaa,

+    Aavan taivon vempelillä

+    Talvettaret uinajaa...

+

+    Aili kullan kanssa me

+    Kotia nyt riennämme --

+    Juokse peura joutuisaan,

+    Soikaa tiuvut, soikaa vaan!

+

+-- Kaunista, Olli, kuinka kaunista! Sinä olet minunkin sieluni

+tulkki. Sinulla on tunnelmain soitin, jota somasti osaat helistellä.

+Kuinka minä olen rikas sinun seurassasi...

+

+-- Ja minä sinun! keskeytti Olli.

+

+-- Ja kuinka, minä olen ylpeä että sinä olet minun... ja

+kiitollinen...

+

+-- Ja minä -- että sinä Aili olet minun etkä kenenkään muun.

+

+-- Kunpa aina tämmöistä kestäisi -- luuletko. Olli?

+

+-- Toivokaamme sitä... koettakaamme olla hyviä... ja tulla

+kirkkaiksi... niinkuin nuot taivaan tähdet... äänteli Olli.

+

+He saapuivat kuusikon keskessä nukkuvaan, pieneen, valkeista hirsistä

+rakennettuun uuteen kotiinsa. Irroittivat yksissä vetohihnan ja

+rynnäspuun porolta ja riisuivat sinisen koristevyön. Silittelivät

+hyväillen poron kaulaa ja jättivät jäkäläpantion viereen paaluun

+sidottuna seisomaan. Se alkoi hiljakseen tunnustellen pureksia

+valkoista jäkälää, aina vähänväliä kohottaen komeasarvista päätään ja

+jääden mustankiiluvilla, selittämättömillä silmillään tuijottamaan

+päin pohjoista taivaanrantaa, joka kelmeni kelmenemistään ja ennusti

+pakkasta.

+

+Nuoret menivät äänettöminä ylös kuutamon hopeoimia portaita ja

+astuivat sisään salin ovesta.

+

+Hiljaisen tähtiyön helmasta kuului vain silloin tällöin tiukujen

+helinä. Vihdoin nekin vaikenivat, kun poro laskeutui lepäämään

+lumiselle hangelle...

+

+Sisälläkin jo nukuttiin...

+

+(1897)

+

+

+

+

+Luistinjää

+

+

+Kun syysmyrskyt ovat aikansa raivonneet, syösten kumoon vanhoja

+satavuotisia honkia ja torikalloineen paiskellen salolle nuoriakin,

+täydessä elinvoimassa olevia petäjiä ja kuusia, sekä kun nämät

+syysmyrskyt ovat koivuista, haavoista ynnä pihlajista viimeiset

+keltalehdet ilman vietäväksi repineet, kun kukkaset kaikki ovat

+kuolleet ja nurmen nukka pientareilla alkaa tyrehtyä, sammal

+metsässä nääntyä, -- niin kaikki tämä on vasta alkua. Alkua sen

+kuolemantaudin, johon armoton ajan kohtalo on tuominnut Pohjolan

+lempeän, kesäisen luonnon.

+

+Viikottain vielä saattaa kestää lauhoja säitä, saattaa paistaa kirkas

+päivä ja illalla olla tuollainen leuto ja pehmoinen hämärä, joka on

+ominaista vain syksy-ajalle. Jonakin iltana ilmaupi tummalle taivaan

+rannalle veripunainen, sirpinterän muotoinen kuu heittäen kolkkona

+seisovan metsän rintaan omituisen punertavan valonvälkkeen, jonka

+juhlallinen näky maaelämän hiljaisuudessa vaikuttaa romantillisia

+mielialoja nuorisossa ja saapi vanhojenkin rinnoissa menneiden

+päivien muistoja viriämään. Ja saattaa sattua, että kun pilvet

+pakenevat tällaisen kummallisen kuun edestä ja seestyvällä taivaalla

+syttyvät palamaan hiljaiset tähdet sekä kun aurinko on yön perästä

+taas noussut ja puolikuun kumo vähitellen pois häipynyt, saattaa

+silloin sattua, että maa on valkeassa kuurassa ja pakkaskiteet

+kimmeltävät aamuauringon valjussa paisteessa aivan kuin miljoonat

+pienenpieniä kirkkaita tähtösiä. Mutta ne sulavat nuot tähtöset pian,

+maa jää mustaksi ja kylmänkosteaksi, ja päivä päivän perästä kuluu

+ilman huomattavaa talventulon merkkiä.

+

+Se on hivuttavaa tautia tämän luonnon kuolemantauti, sen kehitys käy

+niin hiljaa, niin salaa ja näkemättä...

+

+Kuluu joku aika ja jonakin aamuna on maa taas vahvassa kuurassa,

+puut seisovat huurteisina, liikkumattomina ja routainen maa kalahtaa

+jalan alla niin kuivasti, niin kylmästi ja ynseästi... Ikäänkuin

+tuo emoista vanhin äkkiä ja tietämättäsi sinulle olisi suuttunut ja

+sinun aamutervehdykseesi nyt niin tylysti tiuskaisee... Ja puutarhan

+punapihlajassa huomaat sinä parven vilkkaita, töyhtöpäisiä tilhiä,

+jotka sinne ovat lentäneet taivas tiesi mistä -- sillä kesällä et

+ihmeeksikään ole niitä lintuja metsässä kohdannut.

+

+Pienet metsälammit ovat menneet riittaan, rämeet ja suot ovat

+pinnaltaan kangistuneet, mutta eivät kestä upottamatta jalalla

+astua. Eiköhän vain tule jo talvi, arvelee hätäinen naapurin isäntä

+ja komentaa renkinsä vetämään rannassa kelluvat venheet korkealle

+ylös maalle, talviteloilleen. Mutta toiset viisaammat ja vanhemmat,

+jotka kohta puolen vuosisataa ovat talven tulot nähneet ja niitä

+tarkanneet, ne hymähtävät tämmöisille puheille ja sanovat: Ei se

+vielä tule, vielä nyt pysyy järvi sulana ainakin Kekriin asti ja

+siitäkin sivu. Ne vanhat, ne viisaat! Ne ne ovat niitä oikeita

+luonnontutkijoita ja ne ne vain tavallisesti ovat oikeassa. Heidän

+älykäs päänyökähdyksensä tätä sanoessaan on samaa kuin: Älkää

+te ulkonaisen muodon vuoksi pettykö -- ei ole koiraa karvoihin

+katsominen. Mutta eivätköhän tällä kertaa kumminkin erehdy,

+eivätköhän todentotta! Taivas koska noin nyt rupesi selvenemään

+ja vaalistumaan, ja illan tuuli heikkenee niin nenää ja sormia

+purevaksi viimaksi, ja kirsi tuntuu yhä vain kovenevan ja lammin jää

+vahvenemistaan vahvenee. Huomenna varmaankin jo kotilammella jää

+kestää ja saattaa luistella. Saadaanpas vain nähdä.

+

+Tulee huomen -- mutta luistinjäätä ei tule: tuuli on pyörähtänyt yön

+aikana etelän korvalle. Lämpömittarissa elohopea paisuu ja pitenee.

+

+Sepä nyt oli merkillistä ettei tullut... ja kun aivan jo siltä

+näytti... ja kun illalla teroitin jo luistimenikin ja panin tuolille

+vuoteen viereen. Eikä tullut!

+

+Kuluu päivä, kaksi. Illalla menee taivas pilveen, ilma on raitis,

+tuulta ei tunnu ja alkaa sataa -- lunta, puhdasta, valkoista, niin

+kylmältä kouraan tuntuvaa. -- Ahaa, no rekikeli tästä ainakin saadaan.

+

+Sataa, sataa koko yön, sitä sataa vielä aamulla, tuiskuaa taivaan

+täydeltä ja aamupäivällä jo valjastavat rengit hevosensa liisterekien

+eteen ja ajavat teitään mikä minnekkin: meiltä mennään myllylle

+käytteitä viemään, toisesta talosta menevät ensi kertaa heinään,

+kolmannesta ajavat halkometsään -- kaikki reellä, aivan niinkuin

+talvella. Ja lumipyryn seasta kuuluu jo kylän läpi vievältä

+maantieltä kulkusissakin ajaja, ja aisakello kalkattaa niin

+tuttavallisesti -- pappilan nuoret siellä kuuluvat olevan lystiä

+ajamassa...

+

+Olipa hyvä että päästiin tuosta ikävästä syksystä, että tuli talvi

+näin varhain; ei sula enää tämä lumi. Ei sula, vaikka mitä sanottekin

+te vanhat ja viisaat, sitä on jo siksi paksulti!

+

+Iltapäivällä vasta lumentulo herkeää, tulee kuutamo ja pakkasyö. Ja

+lammet, jotka ovat syvällä korpien sisässä ja suojassa tuulilta,

+menevät jälleen lasimaiseen riittaan. Mutta järvi läikkyy sulana --

+tietäähän sen, kun ei yöksi tyyntynyt... Kyllähän se muuten olisi...

+Niin, mutta tulipahan kumminkin talvikeli!

+

+Seuraavana päivänä ajetaan vielä reellä, mutta kolmantena jo alkaa

+sataa -- vettä, ihan silkkaa vettä. Koko päivän se sitä taas

+vuorostaan sataa ja syytää; yöksi nousee lisäksi ankara tuuli

+vesikosta... Ja voi kuinka metsässä pauhaa ja ryskää, ja voi kuinka

+huoneiden nurkissa ulvoo ja vinkuu! Ja ikkunan ruutuihin kuinka

+pieksää ja vihmoo kamalan, pimeän yön myrsky! -- --

+

+Aamulla on maa jälleen paljas ja piha vesilammikotta täynnä;

+ainoastaan syvien ojien pohjilla ja paikotellen metsäisillä

+mäkirinteillä on vielä joku siekale vetistä, sinervää lunta, joka

+sekin päivän parin perästä sulaa.

+

+Ei siis tullut rekikeliäkään! Talvi huvikseen vain kummitteli ja

+herkkä-uskoista ihmistä peijasi. Reet vedetään taas liiteriin --

+ikäänkuin häpeämään -- ja kärryt tuodaan kartanolle ja niillä

+rymisten ajetaan. Ja maantietä lentää suristaa taas pitäjän ainoa

+polkupyörä. -- Ne, joilla veneet jäivät vesiteloilleen, lähtevät

+verkonlaskuun.

+

+Tuuli pysyttelee etelän korvalla, väliin se kyllä hiihtää suoraan

+pohjoiseenkin, lämpömittarin elohopea rupeaa nopeasti kutistumaan

+-- mutta aamulla kun herätään ja vilkaistaan ikkunasta ulos

+viiritankoon, niin seisookin lippu entisellä sijallansa -- vesikossa.

+Ja ilma tuoksahtaa niin leudolle ja lämpymälle.

+

+Sellaista ilmaa kestää nyt viikon, pari. Eikä sada lunta eikä

+jäätä. Ja nuottamiehet järven selällä vetävät muikku-apajoitaan ja

+saavat mikä enemmän, mikä vähemmän, mikä tyhjää. Ne, jotka saavat

+tyhjän apajan, syytävät nuottansa uudelleen veteen, toivossa että

+tällä kertaa jotain saisivat ja perässä istuva isäntä miettiväisenä

+kynsäisee korvansa taustaa ja puheliaan emännän suu pahasti

+mutruilee. Ne, jotka saivat hyvän saaliin, heittävät kiireesti

+nuottansa veteen nekin -- saadakseen jos mahdollista vieläkin

+runsaammin.

+

+Sitten yhtenä aamuna, aivan lokakuun lopussa, sataa vähän vitiä ja

+menee kohta sekeeseen. Muutamilla on taas jonkunlainen paha aavistus

+mielessä ja he vedättävät veneensä rantatörmälle, käännättävät

+kumolleen ja virkkavat kaikkien kuullen: Ei tarvita nyt tälle suvelle

+enää venettä, kyllä vain nyt tuli loppu venekelistä! Mutta niillä

+vanhoilla ja viisailla nyökähtää pää niin omituisesti heidän jäykästi

+nuorempiinsa katsoessaan, aivan kuin he tahtoisivat väittää vastaan.

+

+Mutta me nuoret emme usko -- me luotamme lämpömittariin, josta ne

+vanhat ja viisaat eivät älyä tuon taivaallista. Puhuuhan se mykkää,

+mutta paljon merkitsevää kieltä, -- näyttää viisi pykälää pakkasta,

+vaikka ollaan vasta neljä tuntia sivu puolesta päivästä. Jos ei ensi

+yönä vain jäädä -- niin sepäs ihme!

+

+Ja me painamme lämpöiset talvilakit päihimme, vedämme vanttuut

+käsiimme ja hiivimme hämärän tullen rantaan päin tutkimaan ja

+tarkastelemaan, tunnustellen viileähköä ilmaa sieramillamme kuin

+vainuava koira saalista.

+

+On lauvantai-ilta ja meitä vastaan tulee nuottaväkeä viikon

+kestäneeltä retkeltään ja nekin vakuuttavat että "poikkeen piti

+lähteäk, ei siellä hevin enää taho taretak -- kovan kävi kylymäksi

+ilima". Ja ne kopistelevat jäätyneitä pieksujaan ja kohmettuneilla

+käsillään tapailevat kalakonttiensa viilekkeitä. Ja näyttävät vähän

+niinkuin huolestuneilta.

+

+Vaan meillä ei ensinkään käy nyt sääliksi heidän vilunsa, me

+riemuitsemme salaisesti, että nyt saamme ikäänkuin kannatusta siinä

+uskossamme, että kyllä nyt näistä puolin...

+

+Juoksujalassa saavumme rantaan. Me näemme edessämme heikossa

+mainingissa väilehtivän kotilahden mustanvihreän, kylmänä siintävän

+seljän, jonka pinnalla vain silloin tällöin kareilee hienonhienoja

+viriä. Mutta nekin katoavat, silenemistään silenee mustankiiluva

+järven laaka. Silmä jää tuota silenemistä tuijottamaan, katsanto

+huomaamatta naulautuu kiinni, ripset eivät värähdä... Ja ajatus missä

+harreilleekin.

+

+Kuluu hetki syvässä hiljaisuudessa -- silmä rävähtää, aate virkoaa --

+me olemme tehneet havainnon. Me olemme keksineet, kuinka sitä, tuota,

+jota me toivomme ja jota me niin kiihkeästi näinä aikoina olemme

+odottaneet, kuinka sitä nyt muodostuu.

+

+Hyvin hiljaa ja varovasti, salakavalasti se syntyy. Keskelle lahtea,

+kivenheiton päähän rannasta, on katsellessamme mustan kiiltävä pinta

+eroittunut muusta vedestä. Sangen salaperäisellä tavalla on se siitä

+eroittunut ja silmä on siinä näkevinään ikäänkuin hienonhienon,

+hajanaisen harson, jossa on monensuuntaisia viiruja, ja kun kivellä

+viskaa siihen lähelle, niin näyttää vettä pulpahtavan tuon harson

+reijistä. Se laajenee laajenemistaan joka suunnalle, mutta aivan

+hitaasti. Sitä myöten kuin sitä lisää syntyy, sitä myöten keskempänä

+olevat osat tihenevät, reijät umpeutuvat, pinta ehenee. Vähän

+matkan päässä syntyy samallaisia muodostuksia, nekin suurenemistaan

+suurenevat, ja näkymätön henki liikuttaa niitä hitaasti rantaa

+kohden, jossa myöskin on kutoutunut samallaista hyytynyttä, rannan

+kivistä heikosti kiinni-pitävää ainetta. Rantaa lähetessä kasvaa

+ainejoukko alituisesti, väli tulee yhä lyhemmäksi, ja viimein

+kuuluu vienoa sorinaa. Liikkuva laaka on yhtynyt yhdeksi rantaveden

+riittaan. Niitä tulee yhä useampia samallaisia laattoja, isompia ja

+pienempiä. Ja kaikki tulevat hyvin, hyvin hiljaa ja vitkalleen.

+

+Se on talven viileä hengetär, lumikalpea luonnon kave, joka hiipii

+varpaisillaan mustankiiluvaa pintaa ja joka hiipiessään lukee ja

+hiljaa huulillaan sopottaa salaisia syntysanoja, veden voimakkaita

+liitosloihtuja. Ja vesi tottelee häntä ja nöyränä tekee, mitä tämä

+kalpea kave käskee...

+

+Me seisomme rannalla, illan hämyssä, hymyilevin huulin, loistavin

+silmin, emmekä huomaa, kuinka metsänrinta jo synkistyy, kuinka

+juovikas heleä rusko siellä, minne aurinko laski, vähitellen sammuu,

+sammuu -- ja sen kohdalle jääpi valju, pakkasta ennustava valonhohde.

+

+Huomennako siis vihdoinkin on järvi oleva -- jäässä!

+

+       *       *       *       *       *

+

+Mitä kummaa, mitä ihmettä, mitä luonnon ilakoivaa ivaa ja oikkuja!

+Untako olikin eilinen ilta ja pahastikko pettyivätkin tutkistelevat

+silmät? -- Aamulla tuulee niin tuimasti, järvi on suppasen sula, ja

+mustina, vihasta kähisten vyöryvät aallot eilistä rantaa vastaan.

+Kalpea talven kave, sinun siltasi on särkenyt voimakas tuulen tytti!

+

+Ja nyt alkaa lumituisku, ja lämpömittari hyvin viattomana näyttää

+vain kaksi astetta kylmää. Tuuli kääntyy kääntymistään etelän

+puoleen. -- Kuinka minä nyt vihaan tuota etelää, tuota hävytöntä ja

+kevytmielistä!

+

+En usko enää, en usko enää mitään, en usko lämpömittaria, en usko

+viiriä, en vanhoja enkä viisaita -- kaikki ne ovat täynnänsä petosta

+ja lirkkiä, kaikki ne minulle vain uskottelevat ja minua vasten

+silmiä valehtelevat!

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kahden päivän perästä kertovat muut lämpömittarin -- minä en siihen

+ilkeä katsoa -- näyttävän yhdeksän astetta pakkasta ja minäkin vasten

+tahtoani olen huomannut, että ilma on sees ja tuuli tyyntynyt.

+

+Ja toisen yön perästä aamun valjetessa tapaan itseni luistimillani

+kiitämässä lahden vihreänhohtavaa iljankopintaa.

+

+Järvi on jäässä, lunta on maassa -- talvi on tullut!

+

+

+

+

+Saattajan salaisuus

+

+

+Oli synkkä marraskuun yö, maa oli sateesta märkä ja ilma tuulinen.

+_He_... palasivat "soitannollisen seuran" illanvietosta Alppilasta,

+vastoin pääkaupunkilaisten tapaa jalkaisin. Olivat tulleet jo

+Kaisaniemelle asti, jossa oli niin pimeää että vaivoin sen käytävällä

+pysyivät. Puiston korkeat puut humisivat kolkosti molemmin puolin

+tietä...

+

+-- Mutta olenpas minä koko kohtelias saattaja, kun en hevosta

+teille tilannut! virkkoi toinen kävelijöistä, niin kutsuttu "nuori

+säveltäjä" nuoren naishenkilön puoleen kääntyen.

+

+-- Älkää puhuko... minä pidän niin äärettömästi kävelystä, vastasi

+tyttö iloisella äänellä.

+

+-- Pidättekö? Sepä hauskaa... mehän olemme sitten aivan

+samanluontoiset. Minä näet myös aivan intohimoisesti rakastan

+jalkaisin-kulkua -- varsinkin näin yöllä... illanvieton jälkeen.

+Jollen silloin saisi kävellä, niin tukehtuisin.

+

+Tyttö ei tähän enää mitään sanonut. He hiljensivät kuin yhteisestä

+sopimuksesta siihen saakka ripeää käyntiänsä, hengittäen täysin

+keuhkoin öistä ilmaa.

+

+-- Kuulkaas, eikö teitä sentään hiukan kammota tämä puiden tohina yön

+pimeydessä, hyvä neiti?

+

+-- Minuako? Höpsis! Ei vähintäkään!

+

+Hän huudahti sen äänellä, joka ilmaisi viehkeää vallattomuutta ja

+naiivia tyttömäistä suuttumusta. Ihastuneena huomasi saattaja, kuinka

+tytön silmät pimeässäkin välähtivät sellaista luonnonpuhtautta,

+jolle kaikki teeskenteleminen on vierasta. "Niin, lapsihan hän on

+muutenkin", ajatteli hän itseksensä, "vasta kuudentoistavuotias".

+

+Nuori taiteilija todella riemuitsi sielussaan kiittäen kohtaloa, että

+oli tässä illanvietossa sattumalta tullut esitellyksi tälle nuorelle,

+hienosta herrasperheestä olevalle ja sointuvaa suomenkieltä puhuvalle

+neidolle. Hän, mies parka, joka niin paljon oli kärsinyt juuri siitä

+ettei hänellä ollut nuoria naistuttavuuksia pääkaupungissa! Vaan

+nyt oli hän yhtäkkiä sellaisen saanut ja hän hymyili jo edeltäpäin

+kaikille niille kuville, joita hänen vilkas mielikuvituksensa loihti

+esiin sekä lähimmässä että kaukaisemmassa tulevaisuudessa, jotka

+kuvat aiheutuivat juuri tästä tämäniltaisesta nuoresta tuttavuudesta.

+Eihän tiedä, haaveili hän, mikä tämä nuori tyttö on oleva minulle

+vielä elämässäni... niin, niin... onhan lupa ajatella pitemmälle...

+ja onhan mahdollista että sallimus juuri tämän naissielun...

+

+Saattajan romantilliset ajatukset katkesivat, kun hän yhtäkkiä

+havaitsi astuneensa räiskyvään vesilammikkoon, jonne tyttökin, pimeä

+kun oli, kavaljeerinsa kulkuun luottaen, uskollisesti oli seurannut.

+

+-- Anteeksi neitiseni, pyyteli hän, kun olivat taas kuivemmalle

+löytäneet -- se on merkillistä että minä ajatuksissani aina kaarran

+vasempaan, vaikka tiesinhän tien oikealla puolella olevan kuivemman.

+

+Hänen teki mieli lisätä että se on yhtä merkillistä että tytön

+askelet kääntyvät sinne, minne hänenkin, ja laskea vähän leikkiä

+tästä, nähtävästi sielujen magnetismista. Hän tunsi voivansa olla

+niin ihmeen avomielinen tämän nuoren neidin parissa... Sillä olihan

+hänkin vielä sielultaan lapsi -- ja ehkä vielä enemmän lapsi kuin

+tuo tyttö, joka siinä sipsutteli hänen rinnallaan. Mutta hän

+hillitsi leikinlaskunsa. Ehkäpä tyttö sitä ei olisi käsittänytkään.

+Hän kun nähtävästi oli vielä niin tottumaton sellaiseen, koska oli

+kertonut olevansa vasta ensi sesonkiaan Helsingissä... Tänne olivat

+lähettäneet hänet musiikkiopistoon -- ja ehkä siinä sivussa vähän

+keittämäänkin... ylioppilaaksi hän ei pyrkinyt, vaikka olisi kai

+kyllä päätä ja varoja ollut. Mitäs hän ylioppilasarvolla...? Hui

+hai! Turhaa ylpeyttä se olisi ja kovin epänaisellista: ulkonaista

+kunnianhimoa vain! Kaunishan tosin on se valkea lakki... mutta onhan

+muutakin kaunista... Hänen isänsä melkein vihasi naisylioppilaita.

+

+He olivat saapuneet Kaisaniemen laidassa olevan keinotekoisen lammen

+luo, jonka reunaa tie kulki kaupunkiin.

+

+-- Neitiseni, pitäkää nyt minua tarkasti silmällä etten taas sortuisi

+vasempaan, muuten polskahdan tuohon lampeen. Ja te seuraisitte

+luonnollisesti perässä.

+

+-- Eihän toki...

+

+He naurahtivat yhdessä tälle hupaisuudelle.

+

+-- Näettekö kenties joutsenia tuossa lammessa?

+

+-- En... Missä?

+

+-- En minäkään, lienevät lentäneet jo pois talveksi. Tai ovat

+muuttuneet mustiksi, niin ettei erota...

+

+-- Onko olemassa mustiakin joutsenia? kysyi tyttö lapsellisella

+uteliaisuudella.

+

+-- Austraaliassa sanotaan olevan... ja eräs meidän maan runoilijoista

+on myös sellaisia nähnyt... Katsokaapas neitiseni, tämä rakennus

+edessämme se nyt on se niinkutsuttu Villensauna. Itsessään

+vähäpätöinen ja ränstynyt laitos, mutta tuo ikkuna tuossa -- näettekö

+mitä ikkunaa tarkoitan? -- on merkillinen siitä että sen takaa kerran

+Topelius heilutti nenäliinaansa.

+

+-- Topeliusko? Sakari Topeliusko? Onko niin mainio mies heiluttanut

+nenäliinaansa _tuosta_ ikkunasta? huudahti neito, säihkyvin silmin

+katsellen pimeää ikkunaa kuni jotain pyhän ilmestystä. Sillä hänkin

+oli yksi noita tuhansia, jolle lapsuudessa saturunoilijan tarinat oli

+tehty niin rakkaiksi. -- Tuosta ikkunastako, sanoitte?

+

+-- Juuri siitä!

+

+He pysähtyivät matalan puutalon kohdalle, ja saattaja kertoi:

+

+-- Se oli silloin kun suuri vainaja täytti nuot 80 ikävuottansa ja

+hänen kunniakseen pantiin suurenmoisia juhlallisuuksia toimeen täällä

+pääkaupungissa. Tähän Villensaunaan, jossa runoilijavanhus aina

+majaili kaupungissa käydessään, saattoivat ylioppilaat silloinkin

+ukkoa juhlasta. Oli iltapimeän aika ja ylioppilailla oli roihuavat

+tulisoihdut käsissään. Minä olin myös joukossa. Juuri tälle paikalle,

+jossa nyt seisomme, kokouttiin odottamaan, kunnes vanhus ehtisi

+sisään huoneeseensa. Pian näkyikin tulta ikkunasta, ilmaruutu avautui

+ja käsi pisti esiin aukosta -- se oli Topeliuksen käsi.

+

+-- Ja te näitte sen omin silmin? Kumpi käsi se mahtoi olla, oikeako

+vai vasen? uteli tyttö kiihkeästi ja innostuneena säveltäjän

+kertomuksesta.

+

+-- Sitä en tullut tarkastaneeksi, mutta arvattavasti se oli hänen

+oikea kätensä.

+

+-- Siis se, jolla hän kirjoittikin! jolla hän on kirjoittanut

+"Blommande sköna dalar"... juuri se käsi siis! riemuitsi tyttö yhä

+ikkunaan katsellen. -- Mutta mitä hän sanoi silloin?

+

+-- Ei hän sanonut mitään. Ei ainakaan mitään erinomaisempaa. Oli

+tietysti uupunut ukko-rukka kaikista kekkereistä. Heilutti vain

+nenäliinaansa, kun yksi ylioppilas oli huutanut: eläköön suuri

+runoilijamme Topelius! -- ja hän katseli syvämietteisen näköisenä

+ikkunan läpi.

+

+Tytön silmät välähtelivät niin kauniisti...

+

+-- No mennään nyt! sanoi hän sitten ikäänkuin havahtuen ihanan

+kangastuksen näkemisestä.

+

+He kulkivat kiireesti pihakäytävän läpi ja tulivat ulos portista

+rautatietorille. Heidän edessään avautui yöllisen Helsingin keskus

+kaasulamppujen ja sähkötulien valossa, rauhallisine poliiseineen,

+odottelevine ajureineen ja... tavallisine katunaisineen, joiden

+kanssa joitakin juopuneita herroja vaelteli synnin teillä...

+

+-- Siis Bernhardinkadulle saan teitä saattaa neiti? kysyi säveltäjä

+kohteliaasti, mutta surunvoittoisella äänellä; hän näet tuli aina

+vähän surulliseksi nähdessään noita öitsiviä kulkijoita.

+

+-- Niin, jos tahdotte olla niin kohtelias ja hyvä, vastasi tyttö,

+joka kummastuksella oli huomannut tuon kahtaalle hoipertelevan rivin

+miehiä ja naisia. Näin myöhään ei hän ennen vielä ollut Helsingin

+kaduilla liikkunut.

+

+-- Minä saatan teidät en ainoastaan kohteliaisuudesta, -- sitä

+minussa liioin ei ole, -- vaan myös sydämmen halusta! tuli nuori

+säveltäjä sanoneeksi itsekkin ihmetellen avomielistä tunnustustaan.

+-- Mutta emmekö nytkään ota ajuria? kysyi hän.

+

+-- Ei, ei millään muotoa, kiitos vain, mutta hupaisempi on kävellä

+perille asti.

+

+"Aina sama!" riemuitsi saattaja ajatuksissaan. He olivat juuri

+päässeet Ateneumin ohitse, missä Mikonkatu alkaa, kun tyttö yhtäkkiä

+pysähtyi ja näytti huolestuneelta.

+

+-- Mikä teidän tuli, neitiseni?

+

+-- Avaimeni... -- ovat poissa!

+

+-- Mitä sanotte? Av... ai... pudonneetko?

+

+Nuori neiti kaiveli päällysnuttunsa taskuja ja käänsi ne molemmat

+nurin. Jumaliste! Avaimia ei löytynyt, ne olivat totisesti poissa.

+

+-- Kaksiko niitä oli?

+

+-- Niin, toinen ulko-oven, toinen sisä-, vastasi tyttö äänellä, jonka

+tyyneyttä saattaja ihmetteli koettaen tutkia, mikä ilme nyt tytön

+silmissä näkyisi. "Eikö hän niin hätäänny että purskahtaa itkuun"

+ajatteli säveltäjä. Mutta ei hän nähnyt sellaiseen mitään enteitä.

+Hän näki vain hänen silmäinsä hohtavan kuni kaksi tähteä, näki

+kauniina kaartuvan sileän valko-otsan ja ohimoita peittävät tummat

+hiukset, jotka pehmoisina häilähtelivät hänen yksinkertaisen, mutta

+aistikkaan syyshattunsa alta.

+

+Niin seisoivat he kotvan aikaa neuvottomina katukäytävällä.

+

+-- Jos vain tietäisi, mihin avaimet ovat voineet pudota, sopersi

+saattaja. -- Miten osaan minä nyt auttaa teitä tästä pulasta?

+

+-- Eivät ne ole voineet pudota muualle kuin Alppilaan, arveli

+tyttö. -- Siellä oli sellainen tungos lähtiessä... heittelivät

+päällystakkeja lattialle kuin mitkähän... Sinne etehiseen ne ehkä

+sitten ovat pudonneet...

+

+-- Siis ei muuta kuin takaisin. Ja nyt ainakin ajamme hevosella.

+Täytyyhän teidän saada kortteerinne avaimet ja päästä sisään...

+ettehän voi kadulle yöksi jäädä...

+

+Ja saattaja alkoi kiihkeästi viheltää ajuria luokse. Mutta ajuria

+ei heti kuulunut -- mihin kummaan ne jo tästä torilta? Hm... nuo

+äskeiset... Mutta ei hätää, mennään Esplanaadinkadulle, sieltä kyllä

+saamme. Esplanaadin varrelta he saivatkin ajurin. -- Alppilaan ja

+täysi masina! komensi säveltäjä ajurille hypähtäen tytön kanssa

+nelipyöräisiin ajoneuvoihin. Pörheäpäinen ajuri mulautti ilkeästi

+silmiään nuoren neidin puoleen mutisten jotain partaansa, kääntyi

+sitten suoraan ajolaudalleen ja kädet ojona nykäsi suitsista

+hevosensa pieneen hölkkään. Rattaat lähtivät pyörimään kohden itäistä

+viertotietä; kuului ainoastaan hevosen kavionkopse, sillä onneksi

+sattuivat pyörät olemaan kautsulla ympäröidyt.

+

+Onpa tämä todentotta soma juttu, ajatteli saattaja itsekseen siinä

+istuessaan tuon nuoren, kauniin tytön vierellä. Mutta minua kaikki

+tämmöinen viehättää... Tämä on seikkailua ja juuri näin erikoisilla

+tapauksillahan ne romaanitkin alkavat... juuri tällaisesta minä niin

+pidän. On kuin minäkin tässä heräisin elämään.

+

+Hän ei voinut olla itselleen tunnustamatta salaisesti toivovansa

+ettei avaimia ensinkään löytyisi ja että... että... oi anteeksi

+hyvä lukija: eihän tämä ollut synnillinen ajatus, vain päinvastoin

+sellainen nuoruuden runollinen haavekuva... Ja tunsihan hän sääliä

+tyttöä kohtaan ja tahtoi kaikin tavoin häntä pulasta auttaa, mutta

+jos niin sattuisi, jos "kohtalo" niin sattuisi että... niin...

+

+-- Kuulkaa neiti, jos ei avaimianne löydy, mihin sitten joudutte?

+virkkoi hän ääneensä ajatellen.

+

+Tyttö katsahti häneen hopeanhohtavilla silmillään ja sanoi

+avomielisesti:

+

+-- Jos löytyisi edes ulko-oven avain, niin voisinhan soittaa

+sisä-oven kelloa yölläkin ja päästä sisään.

+

+-- Monennessako kerroksessa neiti asuu?

+

+-- Neljännessä...

+

+-- Ei siis ylety kolkuttamaankaan pihalta, sanoi saattaja puoliääneen.

+

+-- Eihän toki, hymähti tyttökin hiljaa... He vaikenivat.

+

+Viertotiellä oli paikoin pimeää kuin säkissä. Kohta alkoi sataa vettä.

+

+-- Ajakaa paremmin! kiiruhti säveltäjä ajuria.

+

+-- Onkos herralla hätä? murahti ajuri päätään kääntämättä.

+

+"Se raakalainen tässä vielä törkeilee", ajatteli saattaja

+harmistuneena. Jos ei hienoa naishenkilöä olisi ollut hänen mukanaan,

+olisi hän tästä sanasta antanut ajurille korvapuustin.

+

+-- Ei ole hätää, vaan on kiire! sanoi hän juhlallisen käskevästi

+ajurille.

+

+-- Onko ajotie pitempi kuin jalkatie? kysyi neitonen onnettomuutensa

+ritarilta.

+

+-- Niin neiti, se on kokolailla pitempi.

+

+-- Mutta sittenhän olisimme voineet kävelyllä mennä suoraan, arveli

+tyttö.

+

+"Aina sama!" ajatteli saattaja. "Satoi tai paistoi!" Jo tulivat he

+Töölönlahden kupeelle; ikävästi pauhasivat aallot syksyn alakuloista,

+matalaa rantaa vasten. Mäntymäki häämötti murheellisesti humisten

+heidän vasemmalla puolellaan...

+

+-- Antakaa hurista!

+

+Ajurin hevonen oli herennyt hitaaseen juoksuun. Vihdoin pääsivät he

+Alppilan kohdalle.

+

+-- Vartokaa tässä, me tulemme kohta takaisin, sanoi saattaja hypäten

+alas maahan, johon tyttökin samalla liepsahti ennenkuin hän ehti

+häntä auttaa.

+

+-- Jos herra ensin maksaisi, röhisi epäileväinen ajuri.

+

+Saattaja kaivoi taskustaan kahdenmarkan rahan.

+

+-- Tuoss' on, te heikkouskoinen!

+

+He lähtivät kiipeämään yhdessä ylös liejuista törmää. Kavaljeeri

+näet ei uskaltanut jättää nuorta kokematonta neitosta yksin ajurin

+seuraan. -- Voi, voi, kuinka teillä on minusta nyt paljon vaivaa!

+kuuli hän tytön sanovan.

+

+Ravintola oli pilkkosen pimeä.

+

+-- Tätä jo pelkäsin! huudahti seikkaileva ritari. -- Me tulemme liian

+myöhään. Tulet ovat sammutetut, ei kukaan valvo, ovet ovat kaikki

+lukkoon suljetut.

+

+Hän rupesi kolkuttamaan ulko-ovelle, kolkutti ensin varovasti, sitten

+yhä tuntuvammin, lopulta täydellä nyrkkivoimalla. Seinät kumahtelivat

+niin että häntä itseäänkin jo vähän arvelutti. Henkeään pidättäen

+kuuntelivat he sitten, syntyisikö sisältäpäin mitään liikettä. Mutta

+avaamaan ei kukaan tullut, soittaakkaan ei voinut, sillä ovikello

+näkyi olevan epäkunnossa eikä antanut kuuluvaa ääntä. Tyttö seisoi

+hiljaa muutaman askelen päässä saattajastaan, joka uudestaan alotti

+kolkutuksensa. Silloin kuului pimeässä suuttunut ääni jostain

+ikkunasta:

+

+-- Menkää tiehenne! Muuten kutsumme poliisin...

+

+-- Oletteko löytäneet av...?, sai saattaja huudetuksi, mutta samalla

+kuului ikkuna, joka oli avattu, kovasti tärähtäen tupsahtavan kiinni.

+

+Turha oli enää kolkuttaa. Heitä nähtävästi luultiin juopuneiksi

+yökulkijoiksi.

+

+-- Meillä ei ole muuta neuvoa kuin palata tyhjin toimin kaupunkiin,

+sanoi saattaja, koettaen tehdä äänensä niin rauhalliseksi kuin

+mahdollista.

+

+-- Mutta minnekkä minä nyt joudun, kun en pääse sisään kortteeriini?

+kysyi tyttö luonnollisuudella, jossa vielä oli enemmän kummastusta

+kuin oikeaa hätääntymistä.

+

+-- Hotelliin, Kämppiin yöksi, neiti hyvä!

+

+-- Ei, ei! -- kuulkaa, en minä...

+

+-- Miksikäs ei? Mikäs auttaa?

+

+-- En minä Kämppiin, en vaikka mikä...

+

+-- No johonkin muuhun hienoon hotelliin sitten: Seurahuoneelle,

+Kleihneen, Patriaan, Kalevaan... onhan niitä.

+

+-- Voi hyvänen aika sentään -- pitääkö minun nyt hotelliin? En

+eläissäni ole sellaisessa vielä käynyt...

+

+-- Olkaa huoletta -- kyllä minä toimitan...

+

+-- Mutta onhan se kauheaa tämä tämmöinen -- yksin sinne outoon

+hotelliin!...

+

+Tytön ääni jo vähän värähteli. Miksi se värähteli? Ehkä yön

+kolkkoutta ja nuoren ruumiin alkavaa väsymystä, -- hän ehkä

+oli tottumaton valvomiseen... Taikka oliko hänellä nuorena

+maaseutulaisneitona jokin vastenmielinen käsitys hotelleista, joka

+paljas nimikin jo hänen sielussaan synnytti tympäisevän tunteen...

+

+Nuori mies luuli hyvin ymmärtävänsä, mitä ajatuksia tytön povessa

+risteili, siinä ajellessa hänen rinnallaan takaisin kaupunkiin päin.

+Mutta hänestä oli kuitenkin huvittavaakin että oli käynyt niinkuin

+oli käynyt ja hän laski leikkiä tytölle:

+

+-- Huomispäivänä saavat kortteerissanne kaupungin "Iltalehdestä"

+matkustavaisten joukossa lukea teidätkin... että: "neiti von Blume

+Seurahuoneella -- Alppilasta!" Haha... Taikka vielä paremmin:

+"läpimatkalla Alppilasta Bernhaardinkadulle"... haha.

+

+Tyttökin naurahti, mutta ei asialle, vaan siksi että toinen niin

+sydämmestään nauroi. Hän tuli kuitenkin heti vakavaksi, sillä

+seikkailu ei hänelle todella ollut pelkkää leikkiä enää.

+

+Kun ajoneuvot pysähtyivät Seurahuoneen edustalle, hyppäsi säveltäjä

+alas soittamaan kelloa. Kului muutama hetki ennenkuin ovi avautui

+ja kultakaluunainen olento kysyi ruotsinkielellä, mikä tulija herra

+oli, koska oli soittanut? Mutta kun hän näki naishenkilön hänelle

+tuntemattoman nuoren miehen takana, rypisti hän kulmakarvojaan ja

+katsoi pilkallisesti saattajaan, joka suomeksi koetti selittää:

+

+-- Tältä nuorelta neidiltä on asuntonsa avaimet kadonneet ja hänen

+täytyy päästä tänne yöksi.

+

+-- "Voippi ollee niinkuin härrä sano, mutta me ei otta kettä

+obekantti ööllä vastaan", sanoi kultakaluunainen olento jäykästi. Ja

+hän alkoi vetää ovea kiinni. Nuori mies raivostui ja työnsi jalkansa

+rakoon.

+

+-- Hänen täytyy saada yösija! kiljaisi hän.

+

+-- Hene ei teytty!

+

+Ja raskas ovi sulkeutui silmänräpäyksessä, samalla kun säveltäjä

+tunsi toisen säärensä ihmeellisellä voimalla ponnahtavan ulos sieltä,

+minne se oli telkimeksi pistetty.

+

+-- Ne ovat hävyttömiä! Eivät uskalla ottaa vastaan kun ei ole

+kapsäkkiä, sanoi hän kääntyen neidin puoleen, joka peljästyneenä oli

+paennut etemmä.

+

+-- Toiseen hotelliin!...

+

+Mutta siellä kävi samoin.

+

+Nyt huomasi saattaja tytön silmien kostuvan. Tyttö itki, itki

+niinkuin tekee se, joka sydämmensä puhtaista tunteista itkee ja

+joka ei vielä elämän suuria suruja tunne. Hänen povensa kohoili

+voimakkaasti, mutta käsillään ei hän kasvajaan peittänyt. Vapaasti

+sai nuori mies katsella tytön kyynelten kauneutta. Sillä kaunista ja

+liikuttavaa se hänestä oli.

+

+-- Nuori neiti Blume, alkoi saattaja vaitiolon perästä, -- olettehan

+te vielä luonnon turmeltumaton lapsi... ja minä olen myös kaikkien

+turhien tapojen ja orjallisen etiketin vihaaja... Mikä on sopivaa

+ja mikä ei ole sopivaa, sen sanoo meidän sydämmemme, jos vain sen

+ääntä tahdomme kuunnella... ja sitähän me tahdommekin, jos kerran

+olemme oikeita luonnonlapsia... Miksi en siis minä puhtaalla mielellä

+tämmöisenä hetkenä rohkenisi ehdoittaa että te, vaikka olettekin niin

+nuori ja kokematon -- ja juuri siksi -- niin: että te, hyvä neiti,

+nyt muitta mutkitta tulette minun luokseni yöksi!

+

+Hän oli saanut sen sanotuksi. Seikkailu oli todellakin mennyt niin

+pitkälle.

+

+"Hänen luokseen yöksi!" Sitähän oli tyttökin ajatellut, heti kun

+huomasi olevansa avaimitta. Sillä olihan se ensimmäinen ja kaikista

+luonnollisin ajatus. "Hän oli ainoa käsillä oleva tuttava koko

+yöllisessä ympäristössä. Ja tuntuihan hän niin veljelliseltä.

+Häneenhän saattoi turvautua."

+

+-- Minä tulen, sanoi tyttö hiljaisella, mutta varmalla äänellä.

+

+Ja hän kuivasi kyyneleensä. Koko hänen käytöksessään ilmausi

+lapsellista luottamusta saattajaansa. Tämä tunsi itsensä yhä enemmän

+liikutetuksi ja hellänjalot tunteet asettuivat voimakkaina hänen

+sieluunsa.

+

+-- Mutte onko _teillä_ avain tallella? kysyi tyttö yhtäkkiä

+säpsähtäen.

+

+Säveltäjä näytti.

+

+-- Kohtalo on ollut minulle lempeämpi kuin teille naurahti hän.

+

+Ajoneuvot vierivät Rauhankadulle, jonka varrella nuori taiteilija

+asui sievännäköisessä puutalossa, toisessa kerroksessa.

+

+-- Tulkaa neiti, saattaja puhui kuiskaamalla, -- ja antakaa tänne

+kätenne, muuten ette osaa näitä pimeitä portaita...

+

+He alkoivat ääneti nousta ylös astimia voimatta enää erottaa

+toisiansa, mutta saattaja tunsi kädessänsä tytön kätösen, joka oli

+lämpöinen hienon hanssikkaankin läpi.

+

+-- Ettehän pelkää?

+

+-- En...

+

+-- Oletteko väsynyt?

+

+-- Hiukan...

+

+Tytön ääni oli hiljainen ja uneksiva. Avain osui lukkoon, kuului

+metallin kalahdus ja ovi aukeni.

+

+-- Tässä se on... Nyt hyvin hiljaa sisään. Sallikaa olla vain... minä

+vien teitä kädestä... Te tulette huoneeseen päällysvaatteissanne...

+tänne etehiseen emme uskalla... talonväki ei saa tästä tietää... Kas

+tästä näin.

+

+Sisäovi aukesi hieman narahtaen.

+

+Tyttö astui sisään pimeään. Säveltäjä heitti omat päällysvaatteensa

+etehisen vaatenaulaan ja otettuaan avaimen pois oven suulta, seurasi

+heti jäljessä, raapasi tulen tikkuun ja sytytti lampun, jossa oli

+värillinen kupu. Sinervä, pehmeä valo lähti leviämään huoneeseen.

+Se sattui myös seinällä riippuvaan sitraan, jonka hienon kiiltäviä

+kieliä tytön katse näytti ihaillen hivelevän.

+

+-- Olkaa kuin kotonanne, älkää ollenkaan ujostelko...

+

+Hän riisui tytöltä päällysnutun.

+

+-- Te soitatte sitraakin? kysyi tyttö.

+

+-- Soittelenhan...

+

+Ja hän otti soittimen alas seinältä ja asetti sen polvilleen:

+"Omituinen sattuma", ajatteli hän itsekseen, "Aivan kuin olisi

+sieluni silloin tätä aavistanut!" Ja hän kuiskasi tytölle, joka,

+silmät puoleksi ummessa lepäsi pehmeässä nojatuolissa, suloisesti

+väsyneenä.

+

+-- Haluatteko kuulla tuoreimman sävellykseni? Se on pieni lemmenlaulu

+suomalaiseen tapaan. Ja hän lauloi puoliääneen, säestäen sitransa

+hyminällä:

+

+    Mun mökkini on niin pikkuinen,

+    Vaan päivä sen ruutuja kultaa,

+    Ikkunan alla on elämänlanka,

+    Ja liedessä leimuu tulta.

+

+    -- -- -- -- --

+

+    Jos sinä et mua ylenkatso,

+    Niin käy tämän kynnyksen yli,

+    Sillä minä ikävöin sinua

+    Ja otan sun vastaan avosylin!

+

+Ne olivat surunvoittoisen, hellyyttä kaipaavan sydämmen ääniä.

+Korutonta, yksinkertaista kieltä, mutta syvästi tuntehikasta,

+sellaista, joka jää soimaan vielä soituaankin.

+

+Soittaja laski hymyillen sitran käsistään... -- Tyttö oli nukahtanut

+lepotuoliin hänen kerratessaan viimeisiä säkeitä. "En henno häntä

+herättää" päätti nuorukainen katsellessaan nukkuvaa neitoa, jonka

+ummistuneiden silmäin alta oli näkevinään kyyneleitä... Varovaisesti

+nousi hän tuoliltaan ja hiipi tytön ohi dublettinsa toiseen

+huoneeseen, viheriäisten verhojen taa. --

+

+Ulkona yhä satoi ja tuuli suhisi alakuloisesti nurkissa.

+

+"Hänessä ei ole tuota väärää häveliäisyyttä", haaveili nuorukainen.

+"Me kaksi voisimme nukahtaa käsikaulaan kuin lapset..."

+

+

+

+

+Venäjän Karjalassa

+

+

+Olimme toverini kanssa paluumatkalla tuolta sultsinan, kalitan,

+kakkaran ja shankin luvatusta kotimaasta, näet Vuokkiniemen

+praasnikoilta ja Karjalan kisoista. Kyläiltyämme päiväkauden

+luonnonihanalla Ponkalahdella, saavuimme kontit selässä ja sauvoja

+heilutellen hiljaiseen, alakuloisennäköiseen Venehjärven kylään ja

+olimme jo hyvän matkaa astelleet erään vanhan talon ohi, kun samalla

+meitä huudettiin sinne takaisin ja isäntä vähän loukkautuneena

+selitti pirttinsä portailta ettei sen parempaa taloa koko kylässä

+ollutkaan ja että aina vieraat siihen taloon poikkeavat teetä

+juomaan. Me astuimme siis sisään tähän Larintalon pirttiin ja koska

+sää oli sateinen ja edessä outo, pitkä sydänmaan taival, päätimme

+tässä oleskella koko päivän aina seuraavaan aamuun asti ja olimme

+näinmuodoin tilaisuudessa vähän tutustumaan tähän venehjärveläiseen

+perheeseen.

+

+Sen isäntä oli iso ja harteva mies, isompi ja hartevampi monia muita

+Karjalan miehiä ja sanoi olevansa tunnettu lehmäkauppiaana monin

+paikoin meidän maassamme.

+

+-- Kyllä milma Suomessa tunnetah, vakuutti hän, kun hänen

+sukunimeänsä tiedustelimme ja näytti kummastelevan ettemme _me_ häntä

+tunteneet.

+

+Eilen oli hänkin palannut Iljan praasnikoilta, kirkolta, ja siellä

+oli hän ollut päissään, jota hän vaimonsakin kuullen avomielisesti ja

+leveästi vakuutteli:

+

+-- Eilen olin mie aivan sikahumalassa... en tiennynnä tästä

+maailmasta niin kerrassa mitäh!

+

+-- Olikos teidän vaimonne myös mukana kirkolla? kysyin naurahtaen

+itsekseni sitä leikillisen keveää kantaa, jolta isäntä katseli

+humaltumistaan.

+

+-- Ei ollut, kotihin jäi...

+

+-- Eikä se toki, jos matkassasi olisi ollut, sinun olisi antanut

+ryypätäkkään, lisäsi emäntä, jonka silmät omituisesti kiiltelivät

+tätä sanoessaan. Isäntä ei tähän mitään virkkanut eikä emäntäkään

+koko asiaan enää koskettanut. Me joimme neljännet teelasit

+äänettöminä pohjaan ja viidennet samovaarista kaadettuaan

+poistui emäntä, ja me jäimme isännän kanssa pirtin viereiseen

+kamariin. Jumalatiesi miten johtui puhe erinäisiin tauteihin ja

+taudintapauksiin, ja isäntä alkoi kertoa:

+

+-- Minulla oli tässä mennä vuonna kasvanut pahkura kaulaan, tähän

+kerosien alapuolelle, ja siitä tuli niin kipeä että moneksi viikoksi

+salpasi sisään ja ihan vuoteella makuutti, eikä pystynyt työhön ei

+minkäänlaiseen. Siinä oli alituinen vaiva ja tuska eikä yölläkään

+siltä saanut rauhaa eikä helpotusta. Ja siihen koettiin jos jotain

+lääkettä ja koetettiin siihen poppamiehen konstejai -- se on tuo

+raataja, jonka äsken pirtissä näkiä, tään kylän velho -- vaan ei

+siihen auttanut mitkään keinot. Päivä päivältä se paheni, ja mie

+luulin ja niin ne luulivat kaikki, jotta ei nyt auta enää muu kuin

+kuole pois, se kun otti semmoisen hirmuisen tuskan...

+

+Isäntä kaasi tulikuumaa teevettä vadille ja kulautti menemään alas

+kurkustaan. Sitten taas jatkoi:

+

+-- Vaan niin se taitaa olla että kun hätä on suurin, niin on

+apukin taivahissa. Mie rukoilin apua Jumalalta (isäntä lausui

+tämän sanan repäisevän leveästi) ja pyysin että vielä säästäisi ja

+pelastaisi henkeni -- ja _lupasin hevosen monasteriin laittaa, jos

+paraneisin_... Se se auttoikin.

+

+-- Te paranitte?!

+

+-- Paranin!... ja se se kaikista ihmeellisintä: heti paranin, ihan

+samalla tiimalla!

+

+-- No mutta miten se oli mahdollista?

+

+-- Ka siten kuin mie sanoin... ihan samalla tiimalla, kun lupauksen

+annoin... se oli vielä päiväsaikaan... pahkura katosi, se ihan hupeni

+ja silisi siihen paikkaansa.

+

+-- Eikö siitä märkääkään vuotanut? Jos se juuri oli puhkeamaisillaan,

+kun te lupauksen teitte, ja sentähden...

+

+-- Eikä ollut, se silisi siitään eikä siitä minkäänlaista visvaa

+valunut.

+

+-- Ja te ihan paikalla olitte taas terve ja työhön pystyvä?

+

+-- Ka aivan paikalla...

+

+Turhaa oli väittää isäntää vastaan. Täytyi uskoa että tässä oli

+tapahtunut ylenluonnollinen, jumalainen ihme. Me särvimme viidennet

+teelasimme tyhjiksi ja käänsimme ne kumolleen merkiksi ettemme enää

+lisää halunneet -- niinkuin Karjalassa on tapa samovaarin ääressä.

+

+-- Ja oletteko sitten täyttänyt lupauksenne? kysyin nyt edellisen

+johdosta isäntään kääntyen.

+

+-- Enhän minä viel... -- _ei sitä toki ole hevoistakaan!_ Se oli

+meillä semmoinen sopimus Jumalan kanssa että sitten vasta, kun tämä

+minun poikani on kahdenkymmenen vuotias, hän viepi hevosen pyhään

+paikkaan. Ja siihen asti niitä kyllä kerkeää rahoja sen ostoa varten

+kerätä, tuumaili isäntä tyvenesti.

+

+-- Mutta entä jos jäisi se hevonen luostariin laittamatta, mitenkäs

+sitten?

+

+-- Ka eipä se saa jäädä -- silloin perisi piru!... Näin sanoen lähti

+isäntä pirttiin nuottaansa paikkaamaan, mutta me lähdimme hänen

+kanssaan, joka kerran oli vievä luvatun elukan Solovetskin luostariin

+pyhänä lahjana, kylän rantaan uimaan.

+

+Uimasta tultua ja syömästä päästyä istuimme pirtissä talonväen

+askareita katsellen. Isäntä, tuo jumalain pelastama partaniekka,

+paikkaili yhä nuottaansa ikkunan pielessä ja emäntä karttasi

+villoja karsinan puolella; lapset olivat lähetetyt marjaan. Raataja

+(tämä kalevalainen sana on yhä käytännössä Karjalan kankahilla)

+-- "raataja rahanalainen", mainittu kylän velho, oli vastaikään

+akkoineen lähtenyt lähellä olevan lammen rannalle niittämään,

+vaikka myötäänsähän siellä ulkona vettä vihmoi ja umetti niin ettei

+heinätyöstä ollut paljonkaan taikaa. Akalla, niin velhon akka

+kuin olikin, oli siunatuksi lisäksi juuri lähtiessä alkanut kova

+hampaansärky.

+

+Me istuimme kotvan aikaa ääneti, toverini lukien hiljaa itsekseen

+Välskärin kertomuksia, jotka hänellä olivat matkassa, minä

+tutkistellen vastapäätäni toisella puolella pirttiä istuvaa emäntää.

+

+Hänen tummat kasvonsa olivat laihahkot, mutta selvään saattoi arvata,

+että ne joskus olivat olleet täyteläiset ja että kaunismuotoisen,

+korkean otsan hipiä oli ennen ollut hienompi ja kasvot muutenkin

+sileämmät -- ei ne nytkään karkeat olleet, mutta niissä oli muutamia

+juovia ja juonteita, jotka puhuivat äänettömiä sanoja kärsimyksistä,

+ja suuret, mustanruskeat silmät välähtivät toisinaan niin omituisesti

+ja niistä oli silloin aavistavinaan hivuttavaa tuskaa ja elämän

+suruja. Mutta muutoin näytti hän tuolla istuessaan villoja kartaten,

+punainen karjalaisten vaimojen juhlapäähine mustatukkaisessa

+päässään, näytti vielä veikeältä ja samalla hienotunteiselta

+ihmiseltä. Minkähänlaiset hänenkin elämänkokemuksensa olivat olleet?

+En niitä saisi tietää, saisin korkeintaan niihin syrjästä kurkistaa.

+Aloittaakseni jotain puhetta kysäsin täydellisen hiljaisuuden

+vallitessa yhä hämärtyvässä pirtissä:

+

+-- Siinäkö ne olivat kaikki tämän talon lapset, jotka marjaan

+lähtivät: poika ja kaksi pikku tyttöä -- kolmekko lasta vain?

+

+Ei kumpikaan, ei isäntä eikä emäntä heti vastannut. Isäntä pujotteli

+välinpitämättömän näköisenä verkkokäpyä revenneen nuotansilmän

+lävitse ja emäntä kyyristyi niin alas villavasua kohti, ettei voinut

+hänen kasvojansa nähdä. Puukko hampaiden välissä virkkoi viimein

+isäntä:

+

+-- Siinähän nuo olivat -- meidän elossa olevat lapsemme.

+

+Emäntä istui taas suorana. Hänen kasvonsa näyttivät äskeistä

+kalpeammilta.

+

+-- On siis kuollutkin joku lapsi? kysyin enempiä tietoja haluten.

+

+Emäntä huoahti raskaasti:

+

+-- On kuollut... mie olen _neljäntoista_ lapsen äiti! Hän sanoi sen

+värähtelevällä, nääntyvällä äänellä kuni kuoleva. Ja sitten lisäsi

+hiljaa: -- Yksitoista on minulta kuollut...

+

+-- _Se_ teki vielä tässä toissa kevännä kaksoiset, ehätti isäntä

+sekaan raa'asti sanomaan kääntymättä vähääkään pois työstään.

+

+-- Ja nekin kuolivat?

+

+Emäntä parka piti vähän lomaa ennenkuin taas vastasi, näytti olevan

+kuin karvas pala hänellä nieltävänä. Rykäsi heikosti kuni riutunut ja

+virkkoi:

+

+-- Toin'i kuoli ja toisen tapoin itse!

+

+Hänen äänensä oli sydäntäsärkevä; hetki oli liikuttava; ymmärsimme

+hyvin ettei tuo nainen, joka näytti niin hyväntahtoiselta, mitenkään

+ollut voinut tahallaan lastaan tappaa, luultavasti oli se tapahtunut

+jostain kolkosta tapaturmasta. Ja nyt ymmärsin minä, miksi

+tiedusteluni lapsista oli alussa ollut vanhemmille vastenmielistä ja

+miksi varsinkin äitiin oli näyttänyt sattuvan niin aralle paikalle.

+

+-- Eipä häntä tiedetä varmaan, itsestäänkö tuo kuoli, se kun

+oli niin heikko lapsi, vai tuliko äidillään niin maatuksi, että

+tupehutti vuoteeseen, lausui nyt isäntä harvakseen, mutta entisellä

+karkeankovalla äänellä.

+

+Vaan surullisiin muistoihinsa herätetyn äidin silmissä kiilsivät

+kyyneleet.

+

+-- Itse tapoin, itse tapoin! vaikeroi hän kohtalonsa alle nöyrtyvän

+äänellä. Lapsi oli vakassa, vakka oli sängyn reunalla, mie makoan,

+aamulla katson: -- lapsi on kuollut... itse tapoin lapsueni!

+

+Hän, joka tätä puhui, oli herennyt kertoessaan työstään, kädet olivat

+solahtaneet hervottomina ristiin helmoille ja silmää räväyttämättä

+istui hän pirtin seinään nojautuneena. Hänen katseensa puhui

+todellista surua...

+

+-- Vaan jos se kuitenkin kuoli itsestään?

+

+Tämä lausuttiin pitkän vaitiolon jälkeen jonkunlaiseksi lohdutukseksi

+ja äidin puolustukseksi meidän puoleltamme.

+

+-- Jotka kuolevat tukehtumalla -- huoahti emäntä, -- niiden ne kyllä

+sanovat menevän aivan mustiksi kasvoiltaan, ei tämä ollut mennyt,

+tällä oli vain suun ympärystä mustunut. Illalla, ennen kuin maata

+ruvettiin, muistan vielä vierahia olleen ja kaikin sanoivat: ei

+tuo lapsi kauvan elä! -- Se kun makasi aina yhtä liikkumatonna ja

+äänetönnä niin että tuskin huomasi sen hengittävänkään. Ja yöllä se

+sitten...

+

+-- No mitäpä siitä nyt enää, murahti isäntä partansa sisään. Häntä

+nähtävästi kiusasi se että vaimonsa oli antanut vallan herkille

+tunteilleen näin vierasten nähden ja kuullen.

+

+Keskustelu katkesi siihen. Istuimme hiljaa. Tuntui niin ikävältä.

+Pienet ikkunat päästivät kovin vähän valoa pirttiin, ruudut olivat

+sateesta himmeät.

+

+Hetken perästä kuului rymyä portailta ja lapset tulivat sisään,

+palaten marjasta.

+

+-- Katsho sie moamo, miulai on juolukoita! tuli nuorin lapsista, noin

+kuusivuotias hoikkakaulainen ja riutuvanpunaposkinen tyttö äitinsä

+eteen selittämään. Hänen silmänsä loistivat ilosta, kun hän laihalla

+kätösellään tarjosi pientä tuohista, jonka oli puolilleen saanut

+poimituksi noita sinisiä "koiranmarjoja".

+

+-- He toatto, marjoja! sanoi keskimmäinen lapsista, Martti poika,

+joka oli ollut mukana päivällisellä uimamatkallamme -- hän kun kuului

+keväällä jo ensi kertaa järveen heittäydyttyä paikalla oppineen

+uimaan -- ja joka meille hyvin vilkkaasti oli kertonut kylän poikien

+keilanheitosta sunnuntaisin kotinsa kentällä, ja jota näistä kaikista

+syistä pidimme reippaana poikana.

+

+Vanhin lapsista, Tatjana niminen tytönsuikura seisahtui ensin

+kotvaksi aikaa keskelle lattiaa, laski sitten mitään mielialaa

+ilmaisematta äänetönnä roppeensa pöydälle ja mennä kyhnytteli uunin

+eteen märkiä ruojujaan riisumaan.

+

+-- Ettekö mustikoita löytänyt? kysyi nyt isä.

+

+-- Emmä löytänyt, kaikin juolukoita poimittih.

+

+-- A missä työ olia?

+

+-- Riunavaaran rintehessä, lammin takana, selitti poika, hänkin

+pieksulöttöjään jalastaan päästellen.

+

+-- A ettekö lehmiä nähnyt? tiedusteli äiti.

+

+-- Ei nähty ei kuultu!

+

+-- A ken nyt lehmiä etsimäh, kun niin vihmoo? huoletteli emäntä

+ja kaasi lasten astioista juolukoita teevatiin, jota tuli meille

+tarjoamaan:

+

+-- Syöttekö marjoja, vierahat?

+

+-- Kiitoksia vaan... marjat ne taitavat olla teille hyvää ruokaa

+paaston aikana? kysyimme isäntään kääntyen.

+

+-- Ainahan... huomenna se taas onkin paastopäivä.

+

+-- Sitä ei silloin saa syödä minkäänlaista lehmänantimia eikä

+lihaakaan -- vai miten?

+

+-- Eihän sitä saisi... vaan olen minä tänä vuonna tämän pojan kanssa

+lihaakin syönyt ja muutakin niinkuin tavallisesti... ka en ole

+raahtinut poikaani kiusata, vastaili isäntä vähän häpeissään. -- Äiti

+ja tyttäret ne kyllä ovat paastonneet, lisäsi hän rohkeana.

+

+Meitä ihmetytti ettei Larin isäntä, joka oli hevosenkin pyhittänyt

+luostariin, ollut sen tarkempi uskontonsa sääntöjen noudattaja.

+

+-- Joutavaa kai se onkin koko paastoaminen! uskalsimme nyt mekin

+lausua ensi kertaa ääneen tällaisen mielipiteen ulkonaisista

+menoistaan aran venäläisuskoisen väestön keskuudessa. -- Eihän

+ihminen sillä autuaaksi tule, paastosipa tai oli paastoamatta, kunhan

+vain pysyy kohtuudessa.

+

+-- No sen minäkin olen havainnut, jotta saattaa se ihminen olla

+hyvinkin harras ristimään ja pomiloimaan ja paastoomaan, vaan on

+muuten elämälleen jos minkälainen, myönteli isäntä arkaillen, vaikka

+emäntäkin oli siirtynyt pois pirtistä.

+

+-- Niitä ei taida enää olla niitä vanhanuskolaisia täällä, jotka

+pitävät eri ruoka-astiansa ja pelkäävät muiden niitä saastuttavan?

+

+-- On niitä vielä starovieroja... eikö ole sattunut niissä taloissa,

+joissa jo olette käyneet?... On se meidänkin talossa muudan semmoinen.

+

+-- Tässäkö tässä, kukapa sitten?

+

+-- Muori se on tässä talossa vanhanvierolainen... se ei ole nyt

+kotosalla, kuului menneen tässä eilettäin tuonne takaliston

+mökkiin... kyllä siitä on semmoinen hankaluus ja rasitus, ettei sitä

+vain mielellään kärsittäisi. Eikä sitä ensinkään suvaittaisi, jos se

+olisi joku itseämme nuorempi, vaan se kun on jo vanha ja vaivainen ja

+lisäksi oma äiti, niin eihän sitä mikä raatsi...

+

+-- Isännänkö äiti?

+

+-- Ka niine... sehän se on.

+

+Kun oli kerran tullut puheeksi vieroseikat, oli meillä sopiva

+tilaisuus tiedustella samalla niiden huhujen todenperäisyyttä, joita

+joskus oli meidän maahamme kuulunut: että muka jossain Karjalan

+sydänmailla piileksii ihmisiä, joilla on salaperäiset uskonnolliset

+menot ja joista ei tiedä mitä ne ovat, kun ne kerran saatuaan jonkun

+ihmisen pariinsa eivät ikinä enää laske pois ja joista sentähden

+kammottavia juttuja rajaseuduilla liikkuu.

+

+-- Ka on niitä semmoisia ihmisiä, selitti isäntä, on paljonkin

+täällä Akonlahdella! Ne ovat niitä kaikista vanhimman-uskolaisia. Ne

+eivät tunnusta keisaria eivätkä pappeja, siellä ei kasteta lapsia,

+ei siunata, ei vihitä... Ja rikkaita ne pedot ovat... ja niillä

+kuulestaa se usko olevan niin kummallista laatua että kaikki, jotka

+vain niiden kanssa joutunevat kuin vähäisiin tekemisiin hyvänsä,

+kääntyvät siihen... mikä hänessä sitten lieneekin tarttuvaisuus.

+

+-- Tiedetäänkö sitten että on kukaan täältä heidän uskoonsa kääntynyt?

+

+-- Ka miksi ei tiedetä -- tiedetään hyvinkin. Onpa esimerkiksi tuosta

+toisesta talosta vanha ukon kämppä heidän luokseen houkuteltu --

+niitä rikkaimpia sinne enin tahtovatkin -- sekin ukko vei matkassaan

+kolmesataa ruplaa ja siellä ne nyt pysyy.

+

+-- Katosiko ukko sille matkalleen?

+

+-- Sinne katosi! Sinne ne jäävät kaikki. Sieltä ei pois päästetä sinä

+ilmoisna ikänä. Sillä ne kaiketi eivät sieltä pääse palaamaan, kun

+kuuluu omalla verellään itsekunkin pitävän nimensä siellä kirjoihin

+kirjoittaa.

+

+-- Omallako verellään nimensä kirjoittaa! Liekköhän totta?

+

+-- Totta se on... se semmoista on heidän uskontonsa.

+

+Emäntä oli keskustelumme aikana tullut pirttiin ja laitteli ruokaa

+pöydälle. Hänkin sekautui keskusteluun näistä salaperäisistä eläjistä:

+

+-- Ihan nuoria tyttöjäkin, viisi- ja kuusitoistavuotisia ovat sinne

+houkutelleet. -- "Siellä startsain kera yksissä huoritah!" lisäsi hän

+ylenkatseen ilme silmissään.

+

+-- Vai semmoista se onkin väkeä?

+

+-- Semmoista! Siellä elävät kuin eläimet... ja keisarille ei veroja

+makseta.

+

+-- Mutta kuka on oikeastaan nähnyt että miten ne siellä ovat ja

+elävät?

+

+-- Ka ei olla nähty sen paremmin kuin asumukset. Komeat kuuluu

+niillä pirtit olevan. Vaan vieras jos sisään tulee, ei niin ketäkään

+löydetä! Silloin ovat aivan tyhjät -- niillä kuuluu olevan sala-ovia

+niissä. Niistä piiloon pujahtavat vieraan tullessa.. "Talvella hyö

+niissä asutah, a kesäksi metsäh mennäh". Kesäksi heittävät pirttinsä

+autioiksi ja kenen tahansa käytettäviksi, itse muuttavat erämaan

+metsiin asumaan.

+

+-- Pelkäävätkö henkeänsä kesäiseen aikaan enemmän?

+

+-- Ka ei me tiedetä.

+

+-- Ja maanalaisissa luolissako sitten elävät näin suvella, niinkuin

+on puhuttu?

+

+-- Metsäsaunoissa pahasissa ne elävät, ei taivasalla.

+

+-- Entä mitenkä he elättävät itseänsä siellä salassa muulta

+maailmalta.

+

+-- Ka heillä on Piiteristä (Pietarista) elättäjät; sieltä ne ovat

+itsekkin kotoisin ja sieltä heimolaisensa heitä avustavat. Talvisin

+vedättävät salaisesti kuormittain tavaroita ja ruokavaroja.

+

+-- Ovatko kruununmiehet heitä koskaan hätyytelleet?

+

+-- Eipä ne niitä käsiinsä saisi, jos tahtoisivatkin. Eivätkä

+uskallakaan, on niillä aseita: pyssyä, miekkaa, kirvestä -- tappavat

+pirut. Tässä kerran -- olikoon se toissa talvena -- olivat kuitenkin

+saaneet kiinni muutaman. Kahleissa kulettivat poikkeen... se oli

+ollut ihan ummikko (venäläinen). Vaan ei ne olleet siltä mitään

+urkituksi saaneet että mikä sinä olet ja missä ne muut ovat, tukkinut

+oli lempo leukansa eikä sanaakaan niille vastannut. Ja oppinut se oli

+ollut sekin, niinkuin ne kaikki kuuluvat olevan...

+

+-- Oppinut?

+

+-- Ka niin... sillä oli ollut kirjoja toista hevoskuormaa!... muuta

+ma heistä en tiedä.

+

+Ulkona oli sillä välin taas ruvennut virtanaan vettä valamaan ja

+raataja muijineen tulla toposteli nyt pirttiin. Isonpuoleinen mies

+oli hänkin, mustapartainen ja likasenkeltaiset kasvot. Jaloissa oli

+hänellä tavattoman suuret virsut, joiden pieluksista pisti esiin

+jalkojen ympäri käärityitä likaisia riepuja.

+

+-- Vettä rupesi vihmoman, ei nyt saata raataa -- tulimma pois,

+jutteli hän lautsalle istahtaen. Hänen akkansa tulla ulisi perässä ja

+istuutui pimeimpään nurkkaan pidellen leukojaan: hammasta näet yhä

+särki ja oikean puolen poski oli turvoksissa.

+

+Toverini ehdotti osaaottavasti, että muija panisi piipunöljyä tahi

+tupakkaa kipeään kohtaan koetteeksi, eikö kolotus herkeäisi, vaan

+muija ei ollut kuulevinaankaan, ruikutti ja voivotti vain niin että

+me tulimme sangen alakuloiseen mielentilaan.

+

+-- Ruvetkaa syömäh! toimitti emäntä päivätyöläisilleen.

+

+-- Raatajat istuutuivat kahden pöytään; akaltakin itkua helpotti

+tämän maailman hyvyys.

+

+Ilta oli jo hyvin hämärä, sateli lakkaamatta. Me näimme ihmeeksemme

+ettei meille illallista tarjottukaan -- emmekä sitä liioin

+kaivanneetkaan. Puolisiksi olimme saaneet sienikeitosta...

+

+Isäntä virkkoi ovelle astellen:

+

+-- Lähetäh, vierahat, sintsih makoamah -- läkkäm tästä kaikin!

+

+Sintsiin eli eteläiseen kokoontuivatkin pian kaikki: isäntä, emäntä,

+lapset ja raataja muijineen. Meille osoitettiin nurkassa erityinen

+sänky, jonne peräkkäin ryömimme. Muut asettuivat aivan liki meitä

+lattialle makaamaan, millä oli mitäkin rääsyä allaan ja yllään jotta

+olisi pehmoista ja lämmintä. Me tosin emme -- pilkkopimeä kuin oli

+-- tienneet mitä meillä oli allamme ja minkä siivoinen vuode mahtoi

+ollakkaan, mutta kun talonväki näin oli läsnä, niin ei sopinut

+semmoisia seikkoja tutkia -- kohteliaisuudesta. Kun sintsin ulko-ovi

+oli vedetty kiinni, vallitsi makuukammiossamme synkkä pimeys.

+

+Yhtäkkiä tuntui lehmä ynähtävän jossain aivan läheisyydessämme.

+Toverini vähän säikähti, mutta isäntä sai siitä aihetta kotvaksi

+aikaa makuultaan puhelemaan Karjalan navettain muka suuremmasta

+mukavuudesta meidän maamme navettoihin verraten:

+

+-- Kun on läävä saman katon alla niinkuin meillä, niin on helppo

+lehmät sinne hoitaa: ei tarvitse lähteä pakkaseen ja kinokseen

+talvipimeällä päreiden kanssa kaahlimaan.

+

+Oli ollakseen nyt niinkuin Larin isäntä sen sanoi, mutta toverini

+kanssa olimme kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin eri mieltä kuin

+isäntä; -- läävän läheisyys oli meistä tälläkin hetkellä vähän liian

+mukava -- muutamista erityisistä syistä...

+

+Isännän puhe katkesi kuorsauksiin ja hän taisi suloisesti nukahtaa

+näihin navettaihanteisiinsa. Mutta likinnä sänkyämme maata röhötti

+raataja, tuo kylän velho, sekä hänen muijansa, jonka ukina kuului

+myöhäiseen yöhön saakka.

+

+Luulin jo kaikkein nukahtaneen, kun kuulin emännän vienosti

+kuiskaisevan vieressään makaavalle pojalleen:

+

+-- Kuule sie Martti, tiiätkö sie tään toisen vierahan nimeä?

+

+Höristin korviani kuullakseni tiesikö poika minun nimeäni. Mutta

+arvatenkaan ei hän sitä tiennyt, koska äiti heti kuiskasi perään:

+

+-- Se on Ilmolin'i... ja tään toisen nimi on Juuso eli mikähän lienee

+ollut (Toverini nimi oli Justus).

+

+Sitten oli taas kaikki hiljaa ja minä käännyin toiselle

+kyljelleni nukahtaakseni. Se oli omituinen tunnelmasarja kaikkien

+edelläkuultujen kertoelmien jälkeen; varsinkin emännän surullinen

+kohtalo oli painunut syvemmin mieleeni: kymmenen kuollutta lasta ja

+yksi tukehtunut... neljäntoista lapsen synnyttäjä... minkälainen

+aviokumppani oli mies?... sitten: isännän ihmeellinen parantuminen...

+luostariin luvattu hevonen... metsässä piileksivät lahkolaiset...

+verellä kirjoitetut nimet... -- voi, mitä kaikkia elämäntarinoita

+kätkivätkään nämät kovanonnen syrjäiset erämaat! Ja tämä oli

+kanteleen vanha kehto ja Väinämöisten muinoinen kotimaa! -- Täältähän

+oli Lönnrot aarteensa kerännyt. Täältä olivat Ainot armaat astuneet

+ja siskoiksi veen kaloille vierineet, täällä Mielikit myhäilleet;

+täällä oli Sampo taottu... "Oi Karjala, muistojen maa!"...

+

+Näihin sekamelskaisiin aatelmiin vihdoinkin nukahdin. Unen läpi

+kuulin, kuinka keskiyön aikaan rajusti alkoi sataa vettä. Koko

+sintsin katto romisi ja pauhasi kuin hätärumpu. Ja tähän rummutukseen

+minä uudelleen uinahdin.

+

+(1896)

+

+

+

+

+Riisuttu riemuni

+

+

+Oli se ollut koko surkea suvi! Kesä oli tullut niin myöhään että

+jäät vasta juhannusviikolla olivat järvestä lähteneet ja vasta

+heinäkuussa oli saapunut oikeita kesäisiä päiviä. Silloin oli

+ollut niin lämmin ja tyyni että tahtoi sulaa, ihmiset läähättivät

+-- eläimet läähättivät, vesi järvessä lämpeni kuin tulen alla,

+öisinkin osotti lämpömittari yli kaksikymmentä astetta. Eikä sateen

+pisaraa pirahtanut taivaalta... Mutta niitä päiviä kesti ainoastaan

+kaksi viikkoa, tuskin sitäkään. Siihen se loppui oikea kesä, tuulet

+pyörähtivät pohjan ja idän puolelle, ilma kävi koleaksi, alkoivat

+sateet. En uskonut silloin että semmoista säätä kestäisi läpi koko

+suven. Satoi heinäkuun loppuun, satoi syyskuun...

+

+Milloinka purjehtia?

+

+Milloinka keinua hilpeässä etelätuulessa tai leppoisella

+lännettärellä kotijärven aalloilla, niinkuin muina kesinä? Ottaa

+purjeen täydeltä tuulta tuutimeensa, lentää kuin valkosiipinen suuri

+lintu uljasta ulappaa -- nenitse niemien, vieritse vesakkorantaisten

+saarten, lomitse kärisevien karien ja luotojen, joilla luhtaheinä

+heiluu... Kun aina vaan umetti ja vihmoi, ja taivas yhtenään hulmuili

+uhkaavissa uleissa!

+

+Tosin syyskuu oli lämpimämpää ja tuuli asuskeli etelänkorvalla,

+mutta sitä enemmän satoi vettä. Jos joskus seestyikin, niin kesti

+sitä vain kotvan. Kun luulit jo saaneesi hymyilevän poudan ja olit

+lähdössä vesille, niin jo, ennenkuin rantaan kerkesit, romautti

+niskaasi kovan löylyn... Mistä ihmeestä se tuli? päivittelit sinä

+vihastuneena, sillä et ollut huomannut, milloin taivas jo lientyä

+ehti. Ja purjehtimaan lähdöstä ei tullut mitään... Epävakaista

+oli sää, toisinaan tyynti, toisinaan nosti ankaran myrskyn -- ei

+ollut hyvä lähteä yksikseen isolle seljälle. Ne ovat vaarallisia ja

+puuskapäisiä nuot sisäjärven tuulet. Ne tulla tuhahtavat tohisten

+mantereen suojasta, karkaavat mustina paholaisina kuusikon takaa,

+ryntäävät repien ja ulvoen korkeisiin siipipurjeisiin -- keiskis! ja

+silmänräpäyksessä paiskaavat paattisi kumoon. Kyllä minä ne tunnen ja

+siksi olen varovainen, vaikka en suinkaan ole pelkuri purjehtimaan...

+

+Nelisen, viitisen kertaa vain oli tullut purjehdituksi; sen verran

+että oli tuntenut hiukan tyydytystä intohimolleen ja saanut oikein

+hengittää...

+

+No, olihan sitä siinäkin. Mutta vielä olisi mieli tehnyt edes kerran

+tuonne aaltojen harjoille kiikkumaan. Saada suloisessa levossa

+nojautua peräsintä vastaan, jota käsi voimakkaasti pitelee... uneksia

+siinä olevansa ritari, jota taivaan tuuletkin kunnioittavat, kun

+näkee purren uljaasti kallistuvan vesirajaan asti, mutta kantaa

+povessaan varman vaiston ettei kuitenkaan vielä kaadu... Ja kuulla

+alati räiskivän kohinan kokasta, joka korkealle kohoten halkoo

+vaahtopäisiä laineita, kuulla sitä korpimaan aaltojen laulavata

+loisketta ja tuutia, tuutia...

+

+Ei ollut sallittu, ei ainokaista kertaa!

+

+Syksy oli tullut sitä tilaisuutta vartoessa, lehtipuut olivat jo

+kellastuneet, sade ja myrsky kiskoi niitä joka päivä tuhansittain,

+miljoonittain alas. Oi sitä surullista näkyä! Ne lentää lepattivat

+pitkän matkaa tuulen mukana, kunnes takertuivat kanervanvarsiin,

+ryöpsähtivät niistä kuin ammutut lintuset maahan... nurin niskoin

+varsien väliin ja jäivät väristen makaamaan maankamaraan, jossa

+sitten vähitellen mustuivat ja mätänivät...

+

+-- Ne paatin purjeet pitäisi välttämättä korjata pois, -- puhui

+isäni useinkin, kun aamiaispöydässä istuttiin ja päivä oli entiseen

+tapaansa alkanut ikävällä sateella, jonka kosteus tunkeutui

+huoneisiinkin ja teki mielialan raskaaksi.

+

+-- Antaahan olla vielä -- minä aijon tästä vielä purjehtimaan!

+vastasin minä aina totuttuun tapaani ukon huolestuneeseen

+huomautukseen.

+

+-- Purjehtimaan?!... Tämmöis...

+

+Isäni ääni oli epätoivoinen ja vähän pilkallinen. Yhden ainoan kerran

+oli ukko itse koko suven kuluessa saattanut olla mukana pienellä

+purjehdusretkellä.

+

+-- Niin, jahka tästä ilmat selviytyvät ja tuulet tasaantuvat! väitin

+minä koettaen näyttää niin toivorikkaalta kuin mahdollista.

+

+Ja purjeiden poiskorjaaminen jäi yhä toistaiseksi. Sellaisten

+keskustelujen perästä heitin sadeviitan hartioilleni ja kuljin alas

+rantaan katsomaan, oliko purjeilla todella pahakin hätä siellä

+sateessa ja oliko itse paatti pysynyt paikallaan yöksi nousseessa

+myrskyssä... Paikallaan se aina oli, itse olin sen lujasti sekä

+keulasta että perästä köysillä tiukottanut laiturin suuriin kiviin;

+se kiikkui hiljakseen aallokossa komeasti kohoillen harmajaa

+taivasta vasten punaisine mastoineen ja keularaakoineen. Eikä ollut

+päässyt pahasti hankautumaan koskaan, vaikka ei ollutkaan oikeita

+"viilareita". Hyvässä suojassa se tuulilta oli siinä rantahietikon

+ja laiturin välissä, mihin ainoastaan etelätuulen laineet pääsivät

+hyökyinään. Mutta purjeet olivat likomärjät ja vettä oli yli

+pohjateljojen...

+

+Vaan rakas se on minulle noinkin. Leveällä äyskärillä alan viskata

+vettä järveen, seisten itsekkin pieksusaappaineni läikehtivässä

+lammikossa... Minusta on veden viskaaminen tästä venheestä mieluista

+työtä, joka virkistävästi vaikuttaa ruumiiseen ja sieluun.

+Mutta purjeita en minä voi saada kuiviksi, vaikka ne nostankin

+"pirkkelillä" ylös liehumaan ja jään laiturille vartomaan... Silloin

+samassa tulla sorisee taas sadekuuro eivätkä ne ole ehtineet

+kuivahtaakkaan. Ne ovat alituisesta märkyydestä mustenneet ja raskaat

+niinkuin lyijy. Ei suotta isä pelkää niiden homehtuvan. Purje-parat...

+

+Mutta en niitä vielä henno pois korjata, en raahdi irti ottaa hyvästi

+kiilatuita mastoja ja pyöriinsä taitavasti pujotettuja vetonuoria, en

+vaikka mikä... Sehän olisi samaa kuin sanoa hyvästit purjehdukselle,

+ainoalle armaalle, joka täällä kaukaisessa sydänmaassa henkeäni

+ylläpitää! Jätän purren vielä koskematta, jätän purjeet paikoilleen,

+märkinäkin. Ehkä huomenna on vihdoin sopiva sää, myrsky laantuu ja

+aurinko paistaa, ehkä huomenna saattaa purjehtia?...

+

+Ei saattanut huomenna, ei ylihuomenna, eikä yhtenäkään

+seuraavistakaan päivistä. Yhä vain satoi, satoi ja satamasta

+herettyäkin satoi...

+

+-- Voi voi, etkö sinä vieläkään ole ottanut irti niitä paatin

+purjeita? tuskaili isäukko sitten eräänä aamuna taas minulta

+tiedustellen. -- Nehän ihan mätänevät sinne rantaan!

+

+-- Ne ovat vanhastaankin pilalla, arvelen minä, keksien verukkeita

+viivyttelyyni. -- Ne eivät siitään pääse enää pahemmiksi, vaikka

+kuinka kastunevat. Tulevana kesänä saapi jo laittaa uudet purjeet...

+

+-- Mutta näethän sinä itsekkin, ettei nyt enää tule purjehdusilmaa,

+miks'et ota niitä pois? Nythän on jo lokakuu menossa, kohta tulee

+talvikin ja järvi jäätyy.

+

+Parasta että nyt heti menet niitä ottamaan...

+

+-- En hennoisi isä, en hennoisi _vielä_... mutta olkoon! minä lähden!

+

+Ja sadetakki hartioilla vaellan taas kotoiseen rantaan, jossa joka

+päivä olen käynyt, Minusta on ilma suloisen leppoinen, vaikka onkin

+sateinen. Rantatie on täynnä vesilammikolta, jotka roiskahtelevat

+pieksujeni alla -- mutta se on hauskaa. Koivut ovat jo paljaat

+lehdistä, pihlajanmarjat kimaltelevat tulipunaisina... Vai niin,

+ajattelen siinä astuessani tuota lyhyttä virstanmatkaa, nytkö siis

+täytyy mennä purjeet ottamaan. Nytkö alkaa se minun kaikista synkin

+syksyni? Mutta kun saavun rantatörmälle ja sitä alas laskeutuessani

+näen paatin uljaana kohottamassa mastojaan siinä mainiossa

+valkamassa, syntyy minussa epäilys, otanko purjeita vieläkään. Onhan

+se koko rantaman kaunistus tuo paatti, koko ylimaan järven ylpeys

+ja kunnia, sillä se on _ainoa_ laatuaan monenkymmenen peninkulman

+alueella täällä sisämaan vesillä, jossa vain tervapaltamot

+viilettelevät. Usein on isä-ukko itsekkin näinikään tähän rantaan

+laskeutuessaan sen nähdessään täydessä taklaasissa uljaana ja

+houkuttelevana, leikillisellä kerskauksella huudahtanut että:

+

+-- Kenenkähän se lienee tuo komea purjevene tuossa rannassa? --

+Ja kun silloin hänen poikansa ovat viitanneet paatin valkeaksi

+maalattuun airoon, jonka pyyryssä paistaa mustaksi poljettu

+nimimerkki: A. B. C, niin on ukko hyvillään hymähtänyt ja ylpeästi

+lausunut:

+

+-- Jaa, se näkyy olevankin minun! -- Hänen! hänenhän se on, isä-ukon!

+Hän se sen on kerran maailmassa vedättänyt kolmattakymmentä

+peninkulmaa aina merimaista asti, jossa se on tehty, hän se on sitä

+joka kevät heleillä väreillä maalaillut ja siihen kaikellaisia

+mukavuuksia tehnyt ja teettänyt. Ja mikä pääasia: -- hänhän sitä

+ennen on vesilläkin hallinnut ohjaten koko pappilan perhettä ja

+kesävieraita raitistaville huviretkille ylimaan jylhänkauniisiin

+seutuihin. Ne ovat menneet hänen loistokautensa; "laivan ensimmäinen

+perämies" on vanhennut, ja pojat, entiset "matruusit", ovat perineet

+hänen virkansa, mutta pojat ovat enää harvoin kotona kesillä, ja

+paatin käyttäminen on vuosi vuodelta jäänyt vähemmäksi; onpa se

+eräänä kesänä maannut virattomana maallakin -- silloin kun sen suurin

+suosija on ollut poissa. Minun hoitooni on se sitten vähitellen

+jäänytkin, minun vastuunalaisuudellani on isäukko sen taipunut

+kesiksi vesille lykkäyttämään, mutta aina on hän silti ollut arka,

+etteivät _muut_ sitä osaa oikein hoitaa, ja aina kun olen mennyt

+ilman häntä purjehtimaan on hän luottamattomana lausunut: "mitenkä

+_sinä_ osaat purjehtia, joka et _näe_ mitään? ja kunhan sinä et vain

+laskisi sille Joutenniemen karille!" No, hänellä nyt on ollut aina

+pieni ylpeytensä ukolla tästä omasta purjehtimistaidostaan, kun on

+kimnasistiaikoinaan ennen seilannut itse merta -- Oulusta Iihin ja

+sieltä takaisin...

+

+Näitä muistellen saavun rantalaiturille, näen että yön aikana paatin

+pohjateljot taas ovat peittyneet runsaalla vedellä, hyppään sinne

+alas vihreiden laitapenkkien päälle ja rupean ensi työkseni tapani

+mukaan viskaamaan. Sitten alan tunnustella purjeita. Mikäpä ne olisi

+kuivannut -- sykkyräiset, marjat rääsyt.

+

+"Pois ne täytyy ottaa, ei auta enää viivytellä!"

+

+Ja minä karkaan ensimmäiseksi halkaisijapurjeen kimppuun, haen

+kouraani sen nostonuoran ja aijon vetää purjeen säälimättä alas

+etumaston nokasta, jonne nuora on kiipeämällä pujotettu. Mutta juuri

+samalla kun tartun nuoraan, tarttuu tuulikin märkään purjeeseen, tämä

+hulmahtaa levälleen, pullistuu pyöreäksi ja hiukan kallistuen tekee

+paatti köysiinsäkin kytkettynä pienen ryntäyksen hankavastaiseen...

+Se näyttää niin hauskalta tuo, se tuntuu niin sykähyttävän uljaalta!

+-- ja se, mitä juuri olin tekemäisilläni, jääkin tekemättä. Minä

+en _voi!_ Kuukauteen en ole saanut purjehtia ja näinkö heittäisin

+hyvästit lemmikilleni? Ei se olisi _oikein_...

+

+Ja samalla olen tehnyt päätökseni:

+

+"Nyt on oleva eropurjehdus, jäähyväispurjehdus!"

+

+Nyt ei paljon sadakkaan ja tuuli on paraiksi virkeä... Jätän

+halkaisijan lepattamaan valmiiksi edeltäpäin ja riennän ylös

+vaaralle, sillä haluan välttämättä isäukonkin mukaan. Läähättäen

+syöksen minä ukon kamariin:

+

+-- Hei isä, lähdetäänpäs viimeisen kerran purjehtimaan! Raakapurje on

+jo nostettu!

+

+Ukko naurahtaa ensin katkeransekaisesti, kuunnellen kummastuneena

+minun iloista esitystäni:

+

+-- Nytkö? sanoo hän. -- Siellähän sataa?

+

+-- Eipä sadakkaan, pian rantaan!...

+

+Mutta, oi kova kohtalo -- hän viivyttelee ja aprikoi, kunnes

+tosiaankin taas rupeaa satamaan. Ja sataakin ankarasti ja tuuli

+nurkissa vonkuu. Siellä on melkein myrsky järvellä. Mahdotonta

+purjehtia...

+

+Olen masennetulla mielellä. Ilta pimenee ja yhä sataa, koko yön

+romisevat katot ja kun aamulla herään, niin aamullakin taas sataa.

+Siunatkoon sitä surkeutta!

+

+-- Voi sinua, kun et korjaa pois niitä paatin purjeita...

+

+Tämä ei käy enää päinsä näin! Luonnon kirous lepää raskaana meidän

+päällämme. Koko pitäjästä kuuluu valituksia tavattomista sateista,

+jotka turmelevat viimeisenkin hallalta säästyneen viljan, estävät

+perunannoston ja riihenpuinnin, Koittavat ja märättävät kaikki --

+herroilta ja talonpojilta. Purot ovat tulvillaan, niityt vetten alla,

+ison järven vesi on kovasti noussut ja nousee nousemistaan...

+

+Siis minun täytyy vihoviimeinkin se tehdä. Siis minun täytyy luopua

+_toivosta_, joka kauvan on minua elättänyt -- ja mennä todentotta

+ottamaan irti ne paatin purjeet.

+

+"Nyt -- heti paikalla"!...

+

+Siellä alhaalla rannassa käy kova pauhu ja loiske ja ilkeästi pieksää

+sade kasvoihin. En silmänräpäystäkään enää tehtävääni epäile; minä

+kiskon ja raastan, irrottelen ja kirvottelen -- nuoran nuoralta,

+kappaleen kappaleelta... Ensin halkaisija neljine nuorineen, sitten

+raakapuu, sitten etumasto reijästään, sitten etupurje, jonka

+liepeessä seisoo kerran kirjoittamani sanat: "Pois edestä!", sitten

+isomaston puomi rihmoineen ja väkipyörineen, sitten itse isomasto

+kiiloineen ja jalusnuorineen... Surullisesti vongahtaa nuora

+turpuneen kehrän alta läpi vedettäessä, kolkosti kalahtaa raskaan

+isomaston tyvi onttoa laituria vasten, kun sen siihen ponnistaen

+kannan ja alan riistää suurpurjetta katajaisista renkaistaan...

+No putoavat toinen toisensa jälkeen maahan, purje solahtaa kuni

+hame solakan neitsyeen ruumiilta, ja paljaana ikäänkuin häveten

+alastomuuttaan jääpi suurmasto punaisena syliini...

+

+"Mun neitsyeeni, mun lemmityiseni, anna anteeksi että näin sua

+kohtelen, mutta semmoinen on luonnon laki ja kohtalo tahtoo että

+sinut vihdoinkin riisun! Sillä alituiset myrskyt minut siihen

+lopultakin veivät, vaikka sitä pidättelin ja viimeisiin asti toisin

+toivoin ja unelmoin. -- Nyt on se unelma häipynyt ja se toivo on

+murtunut... Jää hyvästi!"

+

+Se oli tapahtunut, purjeet olivat otetut irti ja mastot pois. Ja

+ikäänkuin tapettu vesilintu, jolta kaula on retkahtanut alas, jäi

+paatti aalloille avutoinna keinumaan ja odottamaan kunnes sen raato

+vedestä nostettaisiin. Ranta, jonka suuri elon merkki se oli ollut,

+jäi myös kuni autioksi ja kuolleeksi, ja alakuloiseksi muuttui

+koko seutu. Ja alakuloisena astelin minäkin sieltä pois ja tulin

+syyssateessa kastuneena kotiin, jossa ensi sanakseni salin ovesta

+sisään astuessani sanoin kahvipöydän ääressä istuvalle kotiväelle:

+Nyt se on tehty.

+

+Ja he arvasivat ilman pitempiä selityksiä, mitä olin tehnyt... Mutta

+ulkona pimeni ilma kuni yöksi, ja suhisten lankesi lokakuun sade

+tulvanaan pitkin pihaa ja peltoja.

+

+(1899)

+

+

+

+

+Kaalikatu n:o 22...

+

+

+"Kaalikatu n:o 22, paraatikäytävä, ens. porras ylös, ovi vasemm.:

+neiti Karoliina Kanalin".

+

+Tässä se siis on.

+

+Kääräisen rutistuneen "Pääkaupunginlehden" kontettuneilla käsilläni

+kokoon, pistän sen palttoon taskuun ja nousen ylös paraatiportaita.

+Luen ovikyltistä suurilla kirjaimilla kaiverrettuna:

+

+        KAROLIINA KANALIN.

+

+Nimi herättää mykkää kunnioitusta.

+

+Pidätän henkeäni ja painan soittokelloon -- kling klang. Kuulen

+askeleita, keveää sipsutusta... kova rasahdus ja ovi lennähtää auki.

+Avaaja on näköjään palvelustyttö.

+

+-- Onko tässä huonetta? kysyn minä koneellisesti tätä ylioppilaan

+ijankaikkista ja kuitenkin aina uutta asiaa.

+

+-- Juu, kyllä meitillä on; minä käyn heti sanomassa tykö

+röökkynälle...

+

+Ja palvelustyttö, nähtävästi hämeetär, lipsahtaa samaa vauhtia

+takaisin sekä jää "kulissien taa".

+

+Neiti, s.o. itse emäntä, ilmestyy tuossa tuokiossa salin ovesta

+mystillisen hämärään koridooriin ja pyrähtää puoleksi lentämällä,

+puoleksi juoksemalla aivan nenäni eteen. Tapaan itseni kumartamassa

+hänelle ja taas kysymässä tuon saman: Onko huonetta?

+

+-- On huoneita, on kaksikin! on huoneita -- alkaa hän liukkaasti

+rallattamalla -- minkälaista te haluatte? Olkaa hyvä, käykää sisään,

+tulkaa tänne! On meillä huoneita... Minun nimeni on Karoliina Kanalin

+-- mikäs herran nimi on? kysyy hän äkkiä tuiki tutkivasti, avatessaan

+ovea ensimmäiseen tarjona olevaan huoneeseen. Minä, ällistyneenä

+harvinaisesta kysymyksestä, änkytän vastaukseksi että "mitä neiti

+minun nimelläni tekee, eihän tässä viel...?"

+

+-- Ei, ei, tpruu takaisin -- älkää astukokaan sisään, vaan sanokaa

+nimenne ensin: -- _sanoinhan minäkin omani!_ tiuskahtaa hän

+sanomattomalla naivisuudella. -- Minun tarvitsee tietää nimi, minä en

+uskalla ottaa vastaan ketä tahansa, sitä ei tiedä...

+

+Ja hänen kasvonsa näyttävät sangen salaperäisiltä.

+

+Jonkun sekunnin hiljaisuus vallitsee, kunnes minä päästäkseni

+hullunkurisesta asemasta -- ja huonetta vilkaisemaan, sanon nimeni.

+

+-- Ai, kyllä minä tiedän! huudahtaa hän nimeni kuultuaan, ja aivan

+kuin se olisi päätetty asia, riehahtaa hän lisäten: -- _Teidät_ minä

+otan vastaan! Te olette Pohjanmaalta, minä tunnen teidän sisarenne...

+

+-- Minunko sisareni? kysyn minä kummastuksissani.

+

+-- Niinpä niin, Riihimäellä minä häneen olen tutustunut...

+

+-- Ei minun sisareni ikinä ole oleskellut Riihimäellä.

+

+-- No, se on sitten ollut joku toinen, vaan sama se... kyllä minä

+teidät kuitenkin nyt otan vastaan, koska te olette Pohjanmaalta.

+Nähkääs: minä olen itsekkin Pohjanmaalta -- Ylikiimingistä,

+Ali-Kanalan kartanosta -- kyllä minut jokapaikassa Pohjanmaalla

+tunnetaan!... Ja kyllä minä nyt teidät kerrassaan otan vastaan,

+käykää sisään vain tänne salonkiin ja istukaa... Oletteko

+ylioppilas?... Vai niin, jahah, kyllä minä teidät... haluaisittekos

+asua kuinkakin kauvan?... jahah... jassoo, se sopii ja passaa...

+niin, kyllä täällä minun luonani on asunut maistereita, vieläpä

+tohtoreitakin. Tunnettehan tohtori Heimo Hellénin?... Jaa,

+kyllä hänet tunnetaan, kysykää vain keltä tahansa Suomettaren

+konttoorissa... ja hänkin on ollut hyvin tyytyväinen... Suokaa

+anteeksi, sanoi hän taas äkkiä käyden tuiman tutkivaksi, vaan minulla

+on tapana ottaa edeltäpäin selko hyyryläisteni elämästä: käypikö

+teidän luonanne paljon vieraita?

+

+-- Ainahan niitä... joitakin, miten sattuu, vastasin minä ja olisin

+jo ollut valmis lähtemään pois, jos se olisi käynyt päinsä.

+

+-- Niin, nähkääs, lipsutti neiti puhellen: -- en minä voi ottaa ketä

+taliansa vastaan... sitä ei tiedä minkälaisten kanssa sitä joutuu

+tekemisiin. Ja kyllä meillä on lääkäri, joka osaa tarkastaa... niin,

+suokaa anteeksi, mutta minä tahdon myös tietää, käyttekö te... --

+Vai niin, vai niin, suokaa nyt anteeksi, se on hyvä, kyllä minä

+otan vastaan... Ja täällä on asunut maisteri Kivihiili, tunnetteko

+hänet?... Vai niin että nimeltä vain... jaa, hän on kreikan opettaja

+ja hän on asunut tässä samassa huoneessa... tuota mitenkä se on:

+pidättekö _lujaa_ elämää?

+

+-- Mitä neiti tarkoittaa? kysyin minä, nuorena filoloogina ja

+Kotikielenseuran jäsenenä huvitettuna epätavallisesta lauseparresta.

+

+-- Niin no, riensi hän selittämään, ymmärrättehän nyt, että jos

+teidän luoksenne tulee tovereita ja te siellä juotte olutta ja

+huudatte... jaa, kyllä minä tiedän... -- Vai niin, no se on hyvä...

+kyllä minä mielellänikin teidät otan vastaan... Tulkaas minun

+perässäni, niin näytän teille toisenkin huoneen, se on erinomaisen

+sievä ja nätti kammari ja siinä on asunut maisteri Dynamit... Älkää

+nyt pahastuko että minä kuljetan teitä näin monen huoneen läpi --

+kyllä sinne on erityinen sisäänkäytävä pihalta...

+

+Me vaelsimme todellakin monien komeroiden läpi, ja minusta ne

+haiskahtivat vähän siivottomilta.

+

+-- Tässä se nyt onkin! sanoi neiti riemuitsevasti kun saavuimme

+kylmään kyökkietehiseen, josta näkyi ovi pihakamariin. -- Ja

+katsokaapas, siinä on _senkin_ maisterin visiittikortti ovella:

+

+        DANIEL DYNAMIT

+         filos. maist.

+

+Minä katselin nimikorttia suuremmalla kunnioituksella kuin sitä

+kamaria, joka sen takaa silmieni eteen avautui. Sieltä tulvahti

+nimittäin vastaan löyhkäävän paksu ilma, ja pahoin pehnatun sängyn

+laidalla istui kaksi juronnäköistä olentoa, mies ja nainen,

+satunnaisia matkustavaisia -- kuulin ma -- ja kotoisin, niinkuin

+neiti kehahti, "Limingan rikkaimmasta kartanosta".

+

+-- Tämä on oikea lukuhuone kaunis ja valoisa... jatkoi neiti

+esityksiään.

+

+-- Mihinkä hintaan? kysäsin välinpitämättömästi jotakin sanoakseni.

+

+-- Jaa, 75 markkaa kuussa -- onhan teillä omat lakanat?... eikö

+olekkaan!... kyllä se on tavallista... mutta tulkaapas näitä portaita

+katsomaan! huudahti hän rientäen ulos kamarista ja heittäen huoneen

+enemmän esittelemisen sikseen. -- _Näin_ kauniit portaat!

+

+Portaat olivat itse asiassa pahanpäiväiset, käppyrät ja kuluneet

+puuportaat.

+

+-- Näitä kyllä saattaa... huudahteli neiti hypellen kuin harakka

+muutamia astimia alas ja ylös, näyttääkseen minulle, kuinka

+erinomaisen mukavat ja lujatkin ne olivat nuot "kauniit portaat". --

+Näitä portaita ovat astelleet _maisterit ja tohtorit_ -- jaa, vieläpä

+_professoritkin!_ lopetti hän ylistelynsä suurella innostuksella,

+tehdäkseen oikein valtavan efektin siihen, joka oli vain pelkkä

+"siivis" ilman akateemisen viisauden-pöllön pöyhkeitä siipiä.

+

+-- Vai niin, no miten tahdotte, sanoi hän sitten hiukan pettyneesti,

+kun huolimatta kaikesta hänen ylistelystään en voinut lausua

+erityistä ihastustani -- en huoneesta enkä edes portaista.

+

+Me kuljimme jälleen läpi monien huoneiden ja minulla oli halu pian

+päästä kadulle. Mutta ruokasaliin päästyään neiti Kanalin taas

+itsestänsä innostui puhelemaan niin, että oli mahdoton hänestä päästä

+erilleen loukkaamatta kohteliaisuuden välttämättömimpiä vaatimuksia.

+

+-- Minkälaista ruokaa minä pidän? kysyitte te. Niin, jaa, ei meillä

+mitään ylellistä ole... joka päivä on biffiä, joka toinen päivä on

+puuroa -- pidättehän puurosta?... niin, aamusilla puuroa survotuista

+kryyneistä, tiedättekö, se on oikein hyvää... ja puolisiksi saatte

+semmoista soppaa, jossa on plummonia... viisi kuusi plummonaa voitte

+saada yhdellä kerralla, ja kyllä niistä ovat tohtorit ja maisterit

+pitäneet... ja iltasilla on ylösleikkauksia ja teetä... onpa

+maitoakin! (juuri näin hän sanoi) -- kahdessa kannussa; toisessa

+on kuorimatonta maitoa ja toisessa kuorittua maitoa... niin: ei

+meillä mitään ylellistä ole... Kylmäkö? -- se ensimmäinen kamariko?

+Hyvä herra, tulkaapa katsomaan, tässä on Celsiuksen lämpömittari ja

+me lämmitämme aina niin että on jemttiin 18 astetta -- me olemme

+hyvin säntillisiä... Vai niin, no... nythän tiedätte... Jassoo,

+te menette... huomasi hän vihdoinkin. Piaanoako, joka häiritsee?

+tiedustatte te? Niin, tässä toisella puolella koridooria asuu neiti

+X. ja kuulkaas: hän on Helsingin paras soittajatar, mutta ei hän

+soita muulloin kuin iltasilla, hyvin harvoin, niin, hyvin harvoin,

+mutta silloin -- niin hurmaavan kauniisti!...

+

+Nämät viimeiset sanat huudettiin kuiskaamalla ovessa kun jo aika

+hamppua olin menossa alas paraatiportaita. Vasta alas kadulle päästyä

+herkesi sanatulva minua saartamasta ja silloin vasta sain suunvuoron

+huutaakseni hyvästit neiti Kanalinille, joka yhä seisoi ylhäällä

+portaitten päässä ja kotkotti kuin kana. Kuulin oven kopsahtavan

+kiinni takanani ja sitte vihdoinkin oli kaikki hiljaista...

+

+Vedin rintani täydeltä pakkasta talvi-ilmaa keuhkoihini, puhalsin

+sieramistani jotain ummehtunutta "kanamaista" ja tapaillen

+rutistunutta sanomalehteä taskustani riensin kiireesti pois

+Kaalikadulta -- uutta, jos mahdollista mieluisempaa asuntoa itselleni

+etsimään.

+

+(1896)

+

+

+

+

+Kirottu Helsinki!

+

+

+Ei tule talvea Helsingissä -- yhä suhuuttaa vain sitä samaa, sitä

+ijänikuista -- sitä siansilmistä, sumuista, pimeätä, vesivellistä

+syksyä...

+

+Jos pikkusen pyräyttää -- kohta taas sulaksi hyräyttää; jos pakastaa

+-- niin lakastaa; jos kannella ulapat peittää -- pian tuuli sen rikki

+taas heittää. Ikuinen valehtelija ja varas tämä talvi...

+

+Raskaaksi painaa mielen terveellä ihmisellä, saati sitten sairaalla.

+Koettelee, koettelee se kärsivällisyyttä kipeässä sielussa, joka

+vapautuksen hetkeä vartoo...

+

+Luulin jo marraskuulla meren menevän jäähän, luulin edes jouluaamuna

+kulkusen helähtävän hangella: -- ei mennyt meri jäähän marraskuulla,

+ei helähtänyt kulkunen hangella jouluaamuna, ei ole täällä lumia

+maassa toki tammikuun lopullakaan. Yhä vain kärryillä kolistellaan ja

+virattomina viruvat sukset...

+

+Kuuluu pakkanen paleltaneen ihmisiä aina Pariisissa, kuulutaan

+olleen lumipallosilla siellä vanhassa Roomassa, kuuluu raivonneen

+lumimyrskyjä Välimeren maissa -- vaan meillä täällä pohjolassa? --

+meillä täällä ei tule talvesta tänä vuonna sen tuhannen tuppuraista

+tolkkua! Mikä ne tuiskut sinne etelään on siirtänytkin kaikki:

+lieneekö emo maapallo napasuonensa mitenkuten nyrjähyttänyt! Se

+Andréeko vai mikä...? kysyn ja kummeksin...

+

+Surkea olet sinä Suomeni suurkaupunki uuden vuosisadan nousussa!

+Joka-ikinen paljas katukivesi minua ihan iljettää. Niinkuin

+limaskaista lattiaa poljen pitkin esplanaadia: "lätshis! läiskis!" --

+pahasti livettää lätistävä jalka... Saastainen, syvä sylkylaatikkohan

+tämä onkin koko komea pääkaupunki.

+

+Mustina ja alastomina törröttävät bulevaardin puut; ilkeästi räpsii

+vettä vasten silmiä imelästi puskeva etelätuuli Santahaminassa. Meri

+siellä on auki ja möyryää kamalankarvaisena mustia kallioitansa

+vastaan. Ärjytkö sinä p--le siellä läpi talven, vai --?... Mustaa

+ja märkää -- märkää ja mustaa, mihin ikinä silmäsi luonetkin...

+Ja seuraukset --? Taudit liikkeellä kaikkialla, surman viikate

+vilahtelee ja uhkaa: nuoria nutuuttaa "ryssänyskä" ja vanhoja vaivaa

+vanhuus -- enemmän kuin koskaan ennen. Niitä kuoleekin päivittäin

+kuin kärpäsiä myrkkyyn. Eihän mokomata kukaan kestä. Ja tämä sitten

+on muka se mainittu tammikuu? "Mämmikuu", sanon minä! -- "Ämmäkuu"!

+

+Tehtaat tupruttavat sakeata sauhuansa; ilma on ylt'yli kaupungin

+ihan pilautunutta... Kirottu paikka! Kirottu paikka, jossa kymmenet

+tuhannet sielut kituvat ja kasvavat kivisten kammioiden sisässä,

+toinen toistensa alla ja päällä -- -- ja sitä sitten kutsuvat

+elämäksi! Milloinka herätyksen herra nämät muurit musertaa, ettei

+jää kiveä kiven päälle? Milloinka ihmiset kauhistuen pakenevat

+pois tuntureille ja jättävät nämät kurjuuden solat pesiksi

+taivaanlinnuille? Koska koroitetaan luonnon ja raittiuden jumalatar

+oikealle kunniasijalleen. Koska...? -- Mutta mitä minä huudan, eihän

+se sillä parane... Minua vain iljettää tämä alinomainen ahtaus, tämä

+kihinä ja pihinä, kilinä ja kolina ja kiimainen paksu ilma. Minua

+tympäisee tämä lika ja loka, tämä märkyys ja lakkaamaton syksy...

+

+Ei tule talvea Helsingissä -- tulleneeko kevättä...?

+

+21.1.1901.

+

+

+

+

+Toisena päivänä

+

+(Tunnelma pääkaupungista.)

+

+

+Tiedättekö, ystäväni, mitä on olla maisterikekkereissä? Tiedättekö

+mitä on olla viftillä? Tiedättekö mitä on valvoa ja mässätä koko

+yön, ja juoda itsensä hauskaan humalaan? Tiedättekö missä on

+Kaisaniemen ravintola ja ne satavuotiset petäjät, joista sveessit

+niin runollisesti kerskaavat?

+

+-- Minä ne tiedän.

+

+Tunnetteko mitä on toverihenki helisevän juomapöydän ääressä? Kun

+puheet ovat pidetyt ja juhlaruuat syöty ja illan sankari kattoon

+nostettu -- ja sieltä alas vedetty... ja laulu raikuu... ja kahvi

+höyryää... ja "munkit" kylvystä nousten veisaavat: Gaudeamus igitur

+ja sikarit sauhuavat sinisiä pilviä... ja jokainen on oma herransa...

+Tunnetteko niitä sanoja, jotka tulvivat nuorten miesten huulilta,

+kun likööri virtailee suonissa ja alkohooli aukaisee umpimielisetkin

+aivot? Tunnetteko tunnustuksia elämän traagillisesta puolesta,

+kun humala liikuttaa väsyneitä sieluja puhelemaan siitä, mikä

+jokaista salaisesti painaa... ja johon ei muulloin kajota kuin juuri

+tällaisina hetkinä? Tunnetteko sairahkon ajan henkäyksen Suomenkin

+yliopistonuorison riveissä ja aavistatteko ne syyt, jotka tekevät

+ihmiset näyttelijöiksi, joilla jokapäiväisen elämän riehussa on

+alati naamari kasvoillaan? Tunnetteko miehen, joka humalan hehku

+kasvoillaan puristaa kättänne ja itsensä tuntien lausuu: "Nyt minä

+olen tällainen ja nyt minä puhun näin -- mutta huomenna olen minä

+toisellainen ja toisellaiset ovat minun puheeni, -- voitko minut

+ymmärtää?"

+

+-- Minä ne tunnen ja vastaan: In vino veritas -- ylistetty olkoon

+Bacchus, joka totuutta palvelee!

+

+Ja oletteko palanneet hurjasta juomingistanne siihen aikaan

+vuorokaudesta, kun muu siviliseerattu Helsinki vielä nukkuu syvintä

+aamu-untansa ja ainoastaan ahkerimmat työmiehet ovat jo liikkeellä

+kulkien rauhallisessa tahdissa ohitsenne, mutta uninen poliisi seisoo

+kadunkulmassa väistyen mykkänä syrjään viheltävän, huutavan ja

+meluavan herrasparven tieltä -- hyvin tietäen että nuot ovat sieluja,

+jotka luulevat pudonneensa jostakin toisesta taivaankappaleesta ja

+joilla siksi on oikeus elää ja iloita omalla tavallaan ja kajahutella

+kaduilla sellaisia ääniä, mitkä ovat kuin sen, joka on sekasikiö

+enkelistä ja kiljuvasta leijonasta...? Oletteko siinä tilassa

+nähneet aamuruskon punervan heijastuksen keveissä keväthattaroissa

+hiljaisena nousevan merestä Ullavuoren takaa ja pysähtyneet, kuni

+taian lyöminä tajuntaanne selveten sykkivin sydämmin ja silmiänne

+kädellänne varjostaen sen majesteetillisen ilmiön eteen?... Ja

+kysyneet itseltänne huokaavan kysymyksen: mitä on elämä? ja kuka olen

+minä kurja raukka, joka näen luonnon ihmeellisen ikuisuuden silmieni

+edessä enkä tiedä, mitä minun pitää tekemän, jotta en mitättömänä

+molekyylinä haihtuisi avaruuden äärettömään tyhjyyteen jaloa jälkeä

+itsestäni jättämättä? Kaikkeuden Herra, tässä minä seison ja tunnen

+pohjatonta onnen kaihoa rinnassani, miksi et ilmaise itseäsi minulle

+ja anna minulle voimaa? -- nyt, nyt... tässä silmänräpäyksessä...!

+Oletteko näin sen tunteneet?

+

+-- Minä olen.

+

+-- -- -- Ja koska minä tulin kotia Kaivopuistoon sekä lähestyin sitä

+pihaa, missä asuin, juoksi minua vastaan ruskea karvakoira, jolla oli

+kirkkaat silmät ja liehuva häntä, ja koska minä sitä kutsuin, tuli se

+minun luokseni, nuoli minun kättäni ja nousi pehmeillä etukäpälillään

+minun rintaani vasten... Ja me seisoimme ääneti asuntoni portailla

+katsellen toinen toistamme syvästi silmiin ja oli kuin välillämme

+olisi tapahtunut seuraava keskustelu:

+

+"Mistä sinä tulet?" kysyi hän ystävällisesti.

+

+-- Kapakasta! vastasin minä raskaasti huoaten. "Oletko sinä

+onnellinen?"

+

+-- En...

+

+"Minä tahdon sinua lohduttaa!" sanoi hän.

+

+-- Kuka sinä sitte olet? kysyin minä.

+

+"Minä olen ihmisen palvelija ja koira", vastasi hän.

+

+-- Ja minä olen Jumalan palvelija -- ja myös koira! lopetin minä.

+

+Ja minä avasin porstuani oven ja pyysin ystävääni astumaan sisään.

+Ja me hiivimme hiljaa ylös portaita... ja nukahdimme samaan sänkyyn.

+Kello oli silloin vähän yli viisi, ja aamurusko kurkisti balkongilta.

+Se oli ihanainen aamu, josta muut eivät mitään tienneet... Mutta

+kello seitsemältä nousin minä ylös ja istahdin työpöytäni ääreen.

+Ja sikari maisterikekkereistä paloi minun suussani. Ja minä tahdoin

+unhoittaa, että olin valvonut koko yön... Mutta viiden minuutin

+perästä kaaduin takaisin vuoteelleni ja tunsin itseni kuoleman

+heikoksi. Eikä koirakaan minua voinut lohduttaa, vaan se makasi

+ja nuoli omaa nahkaansa... Ja koska matami raotti ovea ja aikoi

+tuoda sisään jotakin, huusin minä masentuneella äänellä: "Viekää

+pois!" Sillä minua inhoitti kaikki se maallinen, mikä suusta sisään

+menee... Joku minun sisässäni, joka oli jotakin kadottanut, pyysi

+armoa. Joku toinen, jolta sitä pyydettiin, riiteli sitä antamasta.

+Ja jokainen hetki, joka kului, oli kuin huumaus tuomitsevassa

+ijankaikkisuudessa... Siinä unenhoureissani sommittelin minä kirjeen.

+-- Hänelle, jolta osakseni olin saanut inhimillistä hyvyyttä ja joka

+minut ymmärsi. Ja se kirje kuului näinikään:

+

+    "Rakas ystävä! Minä olen rikkonut pyhää luontoa vastaan ja

+    olen äärettömän kipeä. Minun sieluni ei ollut siellä mukana

+    juomingeissa ja siksi saan nyt kärsiä rangaistukseni. Sääli

+    minua, älä tuomitse...

+

+    Nukuin puoleen päivään asti ja vaelsin viheliäisenä kaupunkiin.

+    Eikä se päivä ollut edellisen veroinen. Sillä illalla täytyi

+    minun huudahtaa: Olen kadottanut päiväni!...

+

+    Kaduilla satoi silkkaa vettä. Usvat nousivat mereltä ja kostea

+    sumu peitti kaupungin. Koko elämä näytti ja tuntui likaan

+    lytistyneeltä sieneltä... kuka sitä olisi uskonut sellaisen

+    hilpeän yön perästä?

+

+    En ainoatakaan yöllisistä veljistäni tavannut. Missä ne lienevät

+    olleetkin kaikki?"

+

+-- -- -- -- -- --

+

+11/4 1900.

+

+

+

+

+Mullerrus

+

+

+Me elämme ajassa kuohuvassa, ja riidat raivopäiset Suomen kansaa

+raastaa. Ken vääräss' ollee? Kuka oikeassa? -- Turha tiedustaa:

+kaikk' kahtamielin haastaa! Ja kuinka meidän käy, ah, kuinka käy

+tään kansan? -- siit' tietoa ei näy... vaan harso otsallansa

+huokaapi kohtalomme äiti tuhatjärviemme rantamalla -- -- Kaikkialla,

+kaikkialla kaikuu, raikuu sekasorron torvi halki ilmain kansan

+korviin: oudot mustat mullerrukset murtaa vanhat vakaumukset,

+murskaa perusrakennukset! Murheelliset aavistukset täyttää, köyttää

+kaikki mielet. Veljessoinnun kannelkielet parahdellen, värähdellen

+katkeilevat; haavain siteet ratkeilevat... Eikä lääkitystä mistään!

+Synkäst' totuus silmiin pistää; eikä joukkoin johtajaksi kenkään

+kelpaa uljahaksi! -- "Herrako" siis meidät johtaa --? Uskokoon ken

+tuossa kohtaa tuonnon turvaa, lohdutusta -- mulla vain on mieli

+musta! -- Kerskulaulun rytmit nuo rintaani ei enää luo eilispäivän

+innostusta: runoilijan riehahdusta tääll' ei enää kuulla _saa!_ Ken

+nyt moista kuuliskaan! -- -- Eihän muut kuin houkat vaan!

+

+1901.

+

+

+

+

+Tällaisena yönä...

+

+

+On ihana kesäyö. Järvi uinuu peilityynenä, ruusunpunainen iltarusko

+hohtaa täyslehtisten koivujen välitse, tarhalta kuuluu hiljaista

+karjankellon kalkatusta ja kylän tyttöjen lirkuntaa. Ilma on niin

+pehmyt kuin pumpulilla hipiään painaisi. Valkoinen ruusupensas

+verannan vieressä hymyilee kuni morsian hääsalissa. Yöperhoset

+leijuilevat äänettöminä pihalla...

+

+Ikkunani on auki. Istun avojaloin ja paitahihasillani. Ei tee mieleni

+nukkumaan...

+

+Tällaisena yönä!

+

+Tällaisena yönä?

+

+Tutkin itseäni. Tahdon olla rehellinen tunteideni ilmilausumisessa.

+

+Tällaisena yönä, kun koko luonto kylpee hempeydessään, kun

+peipposella on pesänsä puunontelossa, kun urosrastas laulaa

+rakastettunsa perhe-onnea ja käki helkyttelee riemuansa siitä

+että on saanut lempensä hedelmät hyvien lintujen hoideltaviksi...

+tällaisena yönä hiipii yksinäisen, rakkautta janoovan nuoren miehen

+sydämmeen kiihkeä kaiho etsiä yksinäisyytensä toveriksi joku

+vastakkaisen sukupuolen olento, jossa virtaa samallainen lämmin

+veri kuin hänessä... joku lehdon satu-impi, jonka kuva on siinnyt

+hänen sielussansa lukiessa muinaissuomalaista runoutta, Kalevalaa ja

+Kanteletarta...

+

+Sen immen hiukset häilyisivät irrallaan ulpukanvalkoisen kaulan

+ympäri, ne kiiltäisivät kuin kultaiset langat, ne olisivat pehmoiset

+kuin hienoin pellava, hänen silmänsä säteilisivät lemmenkukkasen

+sinisyyttä, hänen käyntinsä olisi kevyt ja viehkeä kuin perhosen

+tanssi kedon korsien ylitse, ja hän tulisi hiljaa kuin keijunen, tuo

+pieni simasuukkonen veitikkamaisessa hymyssä...

+

+Ja minä, nuori mies, joka en ikinä ole naiseen kajonnut, minä

+hyppäisin alas tästä ikkunasta, rientäisin tuonne rantakoivikkoon...

+väijymään häntä... Hip hei! syntyisi kiivas kilpajuoksu ja me

+lentäisimme yli sammalmättäiden ja kukkakumpujen... sillä vaikka se

+tyttö palaisi halusta itsekkin saada tuntea vastakkaisen sukupuolen

+salaisuutta, niin se näin leikkisi lemmenkaihollaan, jotta tulos

+maistuisi sitä makeammalle. Hip hei! kas: keveä lipponen sen jalasta

+singahtaisi ilmaan, nuori mies tempaisi sen syliinsä... armas

+pieni lipponen, joka hänet yhä enemmän sytyttäisi tuleen... ja

+tyttösen toisessa jalassa vilahtaisi vain sininen sukka... Yhtäkkiä

+hän huudahtaisi heikosti risun satuttamana ja kaatuisi suulleen

+viidakkoon... ja läähättäen saavuttaisi nuori mies hänet ja... ja...

+

+Niin, nyt se tulee se ilmiö, joka on niin suloinen kuin synti, mutta

+voiko mikään oikeastaan olla synti, joka on suloinen? -- en usko.

+Ja sen, mitä minä nyt olen kirjoittanut, olen minä kirjoittanut

+tarkoituksella sanoa, että jokaisen täysverisen nuoren miehen

+sielussa -- joka ei ole saanut koskaan tuntea naissuloa eikä siis

+myös naisinhoa -- asuu voimakas himo saada valloittaa viehkeä

+neitonen, vähääkään ajattelematta seurauksia, kokonaan antautuen

+hetkellisen haaveensa keveään leikkiin. Ja tahdon minä erityisesti

+huomauttaa että tämä himo hänessä ei ole ruma eikä likainen, vaan

+on se yhtä kirkas ja puhdas ja hyväntuoksuinen ja luonnonraikas

+kuin tämä samainen kaunis kesäyö, jona nämät rivit piirretään.

+Mutta mahdollista on, että jos tuollainen lehdon simasuu piikanen

+todellisuudessa tällaisen nuoren miehen eteen ilmestyisi -- niin ei

+hän siihen hennoisi koskea, sillä minä luulen, että niinpian kun

+haave toteutuu, ihminen herää, tulee syvämietteiseksi ja hänestä

+karisee pois kaikki kevytmielisyys ja hän täydellisesti hallitsee

+itsensä ja punnitsee tekonsa.

+

+Ja sentähden te voitte vaaratta tulla minun luokseni kaikki te

+kevytlentoiset ihmiskeijuset -- en minä, en minä teille pahaa tee...

+

+(Hämeessä 1903.)

+

+

+

+

+Sydämmeni tuskassa...

+

+

+Sydämmeni tuskassa en saata mitään tehdä. Koko illan olen istunut

+pöytäni edessä ja tuijottanut paperiin... En kuule mitään, en näe

+mitään, tuntuu kuin en hengittäisikään ja kuin kaikki sisässäni olisi

+pysähtynyt kuin kello. Se on vain hieno vieteri siellä sisässä, joka

+jää värisemään -- minun onneton rakkauteni.

+

+Se on vienyt minulta kaiken voiman.

+

+Se on tehnyt minut heikoksi raukaksi ja kipeäksi ihmiseksi.

+

+En kykene mitään muuta ajattelemaan. Olen kuuro kaikelle muulle

+elämässä paitsi tälle ainoalle äänelle, joka huutaa armoa... armoa ja

+pelastusta.

+

+Onko armoa? Epätoivohan vain on.

+

+Ja ääretön väsymys.

+

+Jos saisi nukahtaa ikuiseen uneen. Uneen, jossa sielun surukin

+nukkuisi ja tuska tuutuisi kuin viaton lapsonen kehdossa... Ja olisi

+vain hienoa hymyä ja ruusujen tuoksua eikä mitään kärsimystä... Jos

+saisi!

+

+Mutta ei armoa ole eikä unta anneta. Sydän itkee itkuaan eikä sen

+valituksella loppua ole. Kohtalo on kova kuin kivi. Hellyyden

+jumalatar on kuollut...

+

+Ja kuitenkin niin vähällä olisin tyydytetty. Niin vähän vaatisin.

+

+Enkö koskaan saa sinun syliisi orpoa päätäni painaa? Uinua siinä

+hiljaa kuin lapsi, jonka elämän suurin lohdutus on viivähdys

+rakastetun äidin ja hoitajan helmassa... Saada lämmin käden puristus,

+jonka värähdys käy sydänjuuriin ja puhdistaa ne murheen mudasta...

+

+Enkö saa koskaan tuntea olevani kaunis kauniin vaikutuksesta? Enkö

+saa tuntea suloutta hyvän naisen tähden.

+

+Suloutta ja kauneutta minä tahdon. En mitään rumaa enkä pahaa.

+Minä tahdon täyttää koko tyhjän olentoni kauneudella. Hellyyden

+liikutuksella, joka minut jalostaa.

+

+Sitten vasta voin katsoa ympärilleni ja saada yleisen velvollisuuden

+tunnon.

+

+En ennen. Nyt olen yksilö, joka huutaa elämää yksityisessä hädässä...

+

+Jos joku minua säälii, miksei hän poista kärsimyksiäni? Minun

+kärsimykseni voi ihminen poistaa. Se on sieluruumiillinen vaiva.

+

+Ehkä minä hemmoittelen itseäni? Ehkä -- en kiellä. Mutta minusta

+olisi väärin ja kuin jonkun pyhyyden häväisemistä, jos tällaisessa

+tilassa koettaisin vastustaa tunteeni virtaa. Minusta olisi väärin

+nyt purra hammastani ja koettaa pudistaa päältäni nämät sydämmen

+kahleet...

+

+Mieluummin kärsin ja olen onneton.

+

+En ymmärrä itsekään, miksi niin teen. Minusta on rakkauteni pyhää. Se

+on suurin tunne, mitä minussa ikinä voi elää.

+

+(1900)

+

+

+

+

+Polkupyörällä kotiin

+

+(Sanomalehtijuttu.)

+

+

+Meitä oli kuusi sielua: neljä veljestä, yksi sisar sekä

+veljenmorsian, ja meillä oli jokaisella oma pyörä, polkupyörä --

+minulla vain oli, jollei varsin velkapyörä, niin kumminkin lainakalu,

+tuollainen vuokrahevonen, jommoisia niitä hyvästä maksusta annetaan

+kesäajolle.

+

+Ne olivat ne Oulun suuret suvijuhlat, jolloin sitä näin oli

+yhteen yhdytty ja kokoonnuttu samaan kaupunkiin mikä miltäkin

+kulmalta isänmaata: mikä tuli Helsingistä, mikä Savosta, mikä

+taas tunturimaista aina Lapin rajoilta ja yksi oli jo entuuttaan

+Pohjanmaalla-asuja.

+

+Niitä heinäkuun helteisiä päiviä, sitä valkolakkien vilinää ja

+sitä lasien kilinää siellä vanhassa koulukaupungissa... ilollahan

+niitä muistelee, ja ne virkistävät meriretket ja ne hilpeät

+iltahetket siellä Raatissa, jolloin "ehtoosta ja aamusta tuli

+toinen päivä" ja sitten ne huvimatkat neitosten kanssa Muhokselle

+ja ihanaan Leppiniemeen ja alas mahtavaa Pyhäkoskea... kukapa ne

+kaikki muistakaan, sillä ne päivät kuluivat yhdessä huumauksessa

+ja hurrauksessa, eivätkä ne olleet mitään surun päiviä, vaikka

+koko maassa vallitsikin valtiollinen murhe ja melkein joka päivä

+saapui uusia sähkösanomia sanomalehtien lakkautuksista ja muista

+"hävyttömyyksistä." Niitä "hävyttömyyksiä" kuunneltiin vain

+äänettömällä ylenkatseella, mutta sitä voimakkaammin huudettiin

+eläköötä kaikille kansallisille puheille ja isänmaallisille

+runoille, joita ei näistä kesäisistä keinuista suinkaan puuttunut.

+Ja lie se riemu riemulle remahtanut siinäkin juhlassa, jota

+samoina päivinä entiset yksityislyseolaiset viettivät muistellen

+niitä aikoja, jolloin Antti rehtorin piikkiparta ja kävelykeppi

+kiivaasti heilahteli Bomannin keltaisessa koulukartanossa tai

+Ape-maisterin sisältörikkaat oppitunnit olivat käynnissään; ja lie

+siellä pidetty senkin seitsemänlaiset puheet veljellisessä vietossa

+entisten opettajainsa kanssa -- mutta niihin kekkereihin ei minulla

+valtionlyseon kasvattina ollut onnea persoonallisesti osaaottaa. Minä

+huijasin sillä välin siskoni kanssa nuorempani pohjalaisten retkillä

+ja saavuin kaupunkiin jo ennen päivännousua ja -- kunniakseni olkoon

+se sanottu -- ennen sitä kirkasta kesäaamun hetkeä, jona omasta

+juhlastaan palasi kaksi vanhempaa veljeä: se, jolla oli morsian sekä

+se, jolla tätä armonvälikappaletta ei koskaan ole ollut.

+

+Näin annettuani pienen pohjakuvauksen olostamme Oulun kaupungissa,

+luulen voivani ryhtyä varsinaiseen aiheeseeni, nimittäin

+kotimatkaamme, joka oli sovittu polkupyörillä tehtäväksi.

+

+Kuusi polkupyöräilijää yhtäaikaa Suomussalmelle! Se ei ole mikään

+vähäpätöinen vaihe sydänmaan kulttuurihistoriassa. Kyllähän semmoista

+oli tapahtunut että yksi polkupyöräilijä joskus oli näillekkin

+syrjäisille seuduille kulkunsa suunnannut ja paljon huomiota

+saanutkin osakseen, mutta että puolitusinaa välkkyviä villipyöriä

+yhdessä laumassa lähtee Kainuun selän yli pyrkimään -- se oli jotain,

+jonka sivistyskronikoitsijamme tulevaisuudessa tulevat riemulla

+lehtiinsä piirtämään ja joka tapaus kuni "loistavan pyrstötähden

+lento on kauvan säilyvä sukupolvien muistossa."

+

+Tornikellon kullatut viisarit taisivat osoittaa muutamia

+minuuttia vaille seitsemää jälkeen puolen päivän, kun ajoimme

+ulos maaherrankaupungin tulliportista ja jätimme jälkeemme Oulun

+surkeankuuluisat katukivet, joilla ennen kouluaikoina niin monta

+paria kenkiä oli rikki kulutettu. Ilma oli yhä edelleen kaunis

+ja ilta-aurinko paistoi kuumasti selkään, maantie oli ruutikuiva

+ja pölisi hienonhienoa tomua taitavimmankin pyöräilijän alla --

+sadetta janosi kipeästi kaupunki ympäristöineen. Kuului vielä

+takaapäin viimeinen junanvihellys, kuului kuin voihkaus tulisesta

+pätsistä kimeästi soiden kuivan kesäilman läpi... Tuntui hyvältä

+saada vihdoinkin paeta näitä tällaisia ääniä, päästä pakoon kaikkea

+kaupunkimaista ja painua metsien helmaan...

+

+    "Oi metsän siimeksessä

+    On hauska kuljeskella,

+    Puut unelmissa uinuaa

+    Ja kukkaset ne tuoksuaa!"

+

+niinkuin siinä vanhassa laulussa sattuvasti sanotaan.

+

+Mutta nyt on minun aika jo antaa seikkaperäisempi selitys tästä

+kuusihenkisestä seurasta, sillä onhan se syrjäisellekkin vallan

+hauska tietää, mitä ja minkä näköistä väkeä me oikeastaan olimme.

+Esitän heidät siis siinä järjestyksessä kuin olimme ajaessamme ulos

+Oulun kaupungin tullista.

+

+Eellimmäisenä ratsasti rautaorhillansa keskimmäinen veljeni Matti,

+tuikeasilmäinen maanmittari, polvihousuissa, olkihattu päässä,

+leveähartiainen ja tanakkatekoinen mies, jota ei viina eikä naiset,

+ei tupakka eikä tulitikut vielä tähän päivään asti olleet turmelleet

+ja jolla on niin terve ja vahva vatsa että se sulattaisi vaikka

+rautanaulojakin, sillä hän, kuten hän itsekkin toisinansa kellahtaa,

+on "kaikkiruokainen". Lapin kevät-ahva oli löytänyt hänen naamassansa

+kiitollisen esineen, niin että se paistoi samanlaiselta kuin ne

+jipsikuvat, joita kädettömän miehen olen nähnyt kaupittelevan

+Helsingin kaduilla. Punakeltainenhan on voiman ja elämän väri, ja

+pitäväthän monet sitä Suomen kansallisvärinäkin. Matti se nyt oli

+meistä se, jolla oli morsian.

+

+Ja morsian ajoi aivan hänen rinnallaan. Kahdeksantoistavuotias tyttö,

+kookas ja vahvajäseninen, täysin terve ja kulumaton, ruskeasilmäinen,

+korkeaotsainen, tummahko tukka takaraivolla tattaralla; -- hänen

+sieluaan en vielä tuntenut. Valkea olkihattu oli hänen päässänsä,

+ohkanen kesänuttu leveine hihoilleen yllä ja lyhkänen tummansininen

+hame -- siinä ulkopiirteet. Päättäen siitä että hänen sanottiin

+ampuneen nelijalkaisia karhuja, ei hän ollut mikään tavallinen

+maalaistyttö. Hänen nimensä -- Nilla.

+

+Oikeastaan tämä olikin morsiussaatto, vaikka nuoteilla olivat

+sulhasen heimolaiset. Ainoa naimisissa oleva veli, upseeri, ei ollut

+seurassamme.

+

+Kolmantena polki ulos tullista Pekka, pappismies, partasuu-uros ja

+oppineen näköinen silmälasiniekka. Pekalla olivat säärissään --

+kolmen markan housut, vartavasten saman päivän aamuna narikasta

+ostetut. Ne olivatkin niin hienot, että asiantuntematon niitä olisi

+luullut uusmuotisimmiksi Helsingin housuiksi. Kiiltävä, vuoriton

+kesätakki, "Fältiltä" ostettu, kellertävä turistipaita ja taskukas

+urheiluvyö sekä latuskainen lippalakki -- siinä tämän hengenmiehen

+maallinen matkapuku.

+

+Neljäntenä tulla veivasi veljiensä perässä Esko, vanhin veli,

+tullinhoitaja. Hänen silmälasiensa alta kimmelsi karvaisen naaman

+keskestä auringonpaisteessa tulipunaisena kiiltävä nenä, mutta

+hänen sileänkalju päänsä oli visusti hatun peitossa. Joka hänet oli

+nähnyt omien jalkojensa varassa kuinka tasaisella maalla hyvänsä, ei

+ikinä olisi luullut, että tämä hintelä mies pysyisi minkäänlaisen

+polkupyörän seljässä, niin arveluttavasti keikahteli hän puoleen ja

+toiseen, mutta äläpäs mitä: kun mies hyppää "Dianansa" satulaan,

+oli hän silmänräpäyksessä kuin uudestasyntynyt, ruumis lakkasi

+keikkumasta, kädet heilumasta, koko ryhti muuttui vakavaksi ja

+ainoastaan takaraajat nytkähtelivät polkimien noustessa ja laskiessa

+tavalla, joka pani aavistamaan etteivät ne niitä kaikista suorimpia

+olla tainneet. Mutta siitä vähät väliä. Esko oli erinomainen ajaja ja

+sehän on pääasia polkupyörämatkalla.

+

+Viidentenä, jälempänä edellisiä luovi nuorin siskoni Elina, nuori

+naisylioppilas, tämän kesäinen keltanokka. Ei tarvinne sanoa että hän

+oli matkallekkin ottanut valkean lakkinsa, jonka alta leiskahteli

+pitkä, suomalainen palmikko. Elinan ajo oli vielä tasaantumatonta,

+rata teki luikertelevia mutkia, mutta pysyi kuitenkin onnellisesti

+kahden ojan välissä -- hän olikin meistä ainoa ensikertalainen,

+vasta pyöränsä saanut. Oli uskallettua lähteä tottumattoman ajajan

+kanssa näin pitkälle matkalle ja ankaria varoituksia oli Elina sisko

+saanut jo Helsingistä lähtiessään niiltä, jotka tästä matkasta saivat

+kuulla. Hän ei jaksa seurata mukana, hän väsyy taikka ponnistaa yli

+voimiansa, sairastuu ja kuolee taipaleelle... Pyöräileminenhän on

+väliin niin vaarallista. Niin olivat kaikki varoittaneet ja kotoa

+olivat vanhukset samaa kirjoittaneet vastaan. Mutta tämä seikka oli

+huomioon otettu meidänkin kesken. Ja sen johdosta oli päätetty, että

+ajetaan hitaasti, ei pidetä liian hoppua -- Elinan tähden. Muuten:

+olihan Elina vankka tyttö, terve ja ripeä, ei siis mitään hätää.

+

+Kuudentena ja niinmuodoin matkueen peränpitäjänä tulla huristi ulos

+Oulun tulliportista allekirjoittanut, tulipunainen turistilakki

+päässään ja -- kahden ja puolen markan housut jalassaan, zeebran

+juovikas paita vilkkuen läpi hienosta takista. Jumalan kiitos, että

+sitä sentään saa niin hienoa tavaraa kohtuullisellakin hinnalla!

+

+Tietysti ei kauvan pysytty siinä järjestyksessä, jossa oli

+tullista ajettu. Pian tulivat ensimmäiset viimeisiksi ja viimeiset

+ensimmäisiksi, niinkuin tässä maailmassa usein käy, ja sulhasen ja

+morsiamen likeinen väli piteni toisinaan arveluttavan pitkäksi.

+

+Ensimmäiset seitsemän kilometriä menivät kuin maistiaisiksi ja

+Maikkulan reservikasarmi harjoituskenttineen vilahti esiin tien

+varrelta.

+

+-- Tässä se on meijän Matilla muistorakas paikka, huusin minä,

+morsiamen rinnalle karahuttaen.

+

+-- Siinä se on Matti mitalit rintaansa ampunut keisaria ja isänmaata

+palvellessaan, täydensi Pekka pappi kannustaen hänkin hevostaan

+morsiamen kuuluviin.

+

+Ja kaikki katsahtivat hymähtäen kuivaa, ikävännäköistä

+ampumatannerta, jonka perältä muutamia liikkuvia hurstihousuja

+pilkoitti...

+

+-- Antaa hyrrän pyöriä!

+

+-- Milloin levähdetään? kuuma tässä tulee.

+

+Levähdettiin hetkinen punasen sillan korvassa maantien poikki

+juoksevan joen rannalla. Häikäisevästi heloittaa päivä tyynen veden

+pintaan, nurmi on vihreä, ilmassa tuntuu koivun lehden tuoksua,

+mökin tyttö ajelee huutaen kotiin lehmää, joka vain pyrkii jokeen

+kahlailemaan -- pienoinen kesäillan kuva tämäkin... Mutta ei sitä

+joudettu imehtien ihailemaan. "Eespäin vaan, eespäin vaan kunniaan

+jaa, jaa!" Ajaa hyristellään hyvää kyytiä loivaa myötämaata tiheässä

+männikössä. Aukeaa kesäinen niitty oikealle puolelle tietä, niitty

+täynnä neitosia ja ylioppilaita valkeat lakit päässä -- mitä tämä on?

+

+-- Eläköön! kajahtaa samalla ylioppilaiden suusta meidän

+kunniaksemme. Me vierimme pysähtymättä painuen metsän rajaan. Ne

+olivat tuttua väkeä, eilistä juhlajoukkoa, tänne 16 kilometrin päähän

+konsuli E:n huvilaan päivällisille kutsuttuja -- tunsivatpahan,

+koska eläköötä huutivat. Elina arveli että se oli vain hänen valkean

+lakkinsa ansio että meidät ensinkään huomattiin.

+

+"Jääkööt vain sinne juhlimaan ja jatkamaan, on tässä juhlittu ja

+kemuiltu senkin seitsemän kertaa, keväästä asti pääkaupungissa. -- Ei

+käy kateeksi. Sat sapienti: nyt solutaan sydänmaille."

+

+Vaan perässä veivaava veikkomme kuultuansa että ne ihmiset, jotka

+hänen silmiinsä olivat vilahtaneet aidan takaa, olivat juhliaan

+jatkavia pohjalaisia, huudahtaa pettyneellä äänellä:

+

+-- Mutta sieltähän olisi saanut limonaadia!

+

+Mies parkaa näet kovasti janotti.

+

+-- Jos ajettaisiin takaisin?

+

+Sitä ei kumminkaan tehty.

+

+Tullaan Kosulan kylään, ajetaan alas mutkainen mäki -- niin siinä

+mäen allakos kummat tulee eteen: järvi, iso järvi katkaisee tien.

+Ajaminen mahdotonta, kahlaaminen kauheaa, mene tiedä, kuinka syväkin

+siinä lienee. Semmoista tulvavettä ei ikinä ennen oltu nähty näillä

+seuduin. Siellä on taloja toisella puolella, kaksi tytön repaletta

+tulla remuaa veneellä noutamaan matkustajia, vene on kehno ja

+heilakka, ahdas siinä on olla polkupyöräin kanssa. Matti, sulhasmies

+pääsee vanhan äijän kulettamana "pirunkengällä" yli. Vene yrittää

+kaatumaan, kolahtaa aitoihin ja seipäisiin, perässä oleva tyttö

+huutaa ja komentaa keulaan, jossa luulee toisen tytön istuvan, että:

+"souva sinä sen... kuuletko sinä tyttö... älä sillä airolla souva!"

+

+Me nauramme katketaksemme hänen huudoilleen, sillä eihän siellä

+keulassa mitään tyttöä ole soutamassa, vaan -- Esko, vanhin veli,

+kaljupää uros. Ja Esko itsekkin nauraa hytkii hiljakseen siinä

+soutaessaan, sillä perässä oleva tyttö, joka ei pystyssä olevien

+polkupyörien läpi erota mitään, huutelee koko matkan loppuun asti

+että "souva tyttö, älä sillä airolla souva... kuuletko sinä sen..."

+

+Ei se ollut ainoa vesipaikka. Niitä oli vieläkin, vaan yhden pääsi

+ajamalla, toisen kiertämällä, mutta Apajan talon edustalla vyöryi

+vilpas virta yli tien, eikä siitä ajamalla päässyt. Pääsi silloin

+pieni kirous kosulankyläläisiä vastaan, kun eivät olleet viitsineet

+mitään lankkua heittää virran yli, vaikka muutamasta paikasta olisi

+hyvin yltänyt. Siinä heitä seisoi miesjoukko toisella rannalla

+pihan edustalla toimettomina, ilkkuen katsellen "miten herrat

+tulivat yli". Ja ylihän sitä tultiin kyllä, muut venheellä, Esko

+ja allekirjoittanut kahlaamalla, kun ensin jalkineet oli riisuttu

+ja housut reivattu. Entisenä kneippiläisenä pidän suuressa arvossa

+tällaista vedessä kaulimista.

+

+Jo oli polttava aurinko laskenut Oulujoen nurmisten rantojen taa ja

+Pohjolan kesäyön ruskot olivat nousseet kuultavalle taivaan reunalle,

+kun myöhäisen vierailun jälkeen entisen opettajamme pastori A:n luona

+ajelimme Muhoksen kauniin kirkonkylän läpi, josta edellisenä iltana

+oli laulaen Laineella kaupunkiin palattu. Tuolla toisella puolella

+jokea oli S:n veljesten uhkea uudistalo, jossa nämät virkeät sielut

+raatoivat ja rakentelivat, huutavat ja hurrasivat kuten muinen Kiven

+seitsemän veljestä Impivaarallansa -- mutta nyt oli sydänyön aika ja

+suloisessa unessa makasi kai Suvela ja sen veikeä velisarja.

+

+Valkea usva alkoi hiljaa nousta jokilaaksosta ja kosketti kosteana

+keuhkojamme. Maantie oli paikoin koloista ja polkeminen tuntui jo

+raskaalta.

+

+Me ajoimme sentähden loppuyöksi Hyrkkään kestikievariin -- pitihän

+toki levähtää joku tunti puolen viidettä peninkulman ajon jälkeen.

+

+Majataloon saapumisella kesäisen yön aikaan on oma leimansa. Talo

+nukkuu syvässä rauhassa syrjässä maantiestä. Silloin tulla sihistää

+sarja pyöräilijöitä, kääntyy kauniissa kaaressa taloon poikkeavalle

+tielle, ajaa avonaisesta portista pihalle, liitää keveästi verannan

+vierelle, ei kuulu mitään kovaa kolinaa, ratas ei rämise, hevoset

+eivät hirnahda. Ja sentähden nukkuu talon koirakin kaikessa rauhassa,

+ei herää matkustavaisten tulosta ja jos herääkin, niin pari kertaa

+vaan vähän haukahtaa, siihen lauhtuu ja tulee ystävällisesti

+liehuttaen häntäänsä, kättäsi nuolemaan. Jokainen taluttaa pyöränsä

+verannalle, pyyhkii sitä hiukan, tunnustelee ilmarenkaita, silittelee

+kuin mieluista hevosta ja jättää seinää vasten seisomaan: "levähdä

+sinäkin nyt siinä, hyvä hepo..." Emäntä herätetään ja pyydetään

+valmistamaan vuoteet, neitosille toiseen huoneeseen, herroille

+toiseen, lattialle... Suloiselta tuntuu oikaista jalkansa,

+suloiselta tuntuu saada maata. Hienonen hämärä peittää makuuhuoneen,

+varhainen, hiukan alakuloinen kesäaamu jo kajastaa ulkona, ikkuna

+on auki, hiljainen tuuli leyhyttelee akuttimia ja tuopi sisään

+vienoa pihlajankukan tuoksua. Raitis mieliala vallitsee veljesten

+kesken, leveätä leikkiä lasketaan Eskosta ja minun hienoista

+narikkahousuistani... kunnes alkaa kuulua Eskon kuorsausta ja muutkin

+nukahtavat.

+

+Mutta neljän tunnin kuluttua heräämme kaikki Matin äkäiseen ääneen,

+joka ilmoittaa kellon olevan niin ja niin paljon ja komentaa ylös..

+Surkea huokaus pääsee silloin minulta, paha parahdus papilta, ja

+Esko, jota joku ilkiö on hivellyt paljaana paistavaan kantapäähän,

+älähtää kuin mölyapina, vetää peittoa tiukemmin ympärilleen ja ei

+ole niikseenkään että nousisi. Kuluu muutamia minuutteja syvässä

+äänettömyydessä, eikä yksikään varoituksen saaneista hievahda

+tilaltaan, joka on niin lämmin, jossa on niin hyvä olla... mutta

+silloin kimahtaa uudestaan ja kahta kauheampana sulhasmiehen ääni,

+siitä on leikki kaukana, sen tuntee makeimmankin unisuuden läpi. Jo

+liikahtavat lihakset, kohoavat päät peittojen suojasta, käsi hieroo

+silmiä...

+

+-- Mihin hemmettiin se semmoinen kiire?

+

+Matti selittää että kohtuullisellakin ajolla sentään on rajansa tässä

+maailmassa ja että huomen-illaksi on vene kotoa tilattu Ruukkiin

+vastaan ja että pahimmat taipaleet alkavat näistä puolin. Minä koetan

+selittää vastaan, että olen saanut liian vähän nukkua, kun siellä

+Oulussakaan ei kahteen yöhön peräkkäin tullut nukutuksi, mutta siihen

+murahtavat heti kaikki ja itse Eskokin, että:

+

+-- Pakkokos oli Raatista suoraan Muhokselle lähteä!

+

+-- Pata kattilaa soimaa, puolustaun minä Eskoa vastaan, joka sängyn

+laidalla surkeasti irvistelee paitaansa kohennellen. Matti kävelee

+täysissä tamineissa keskellä lattiaa.

+

+-- Mutta entä Elina ja se sinun Miiasi? puhelen minä lauhtuneempana

+Matille.

+

+-- Herätetyt! vastaa juhlallisesti sulhanen. Neljännestunnin perästä

+istumme kaikki, tytöt ja pojat, ratsujemme selässä. Minä olen saanut

+satulani korotetuksi, sitonut hienon takkini ohjaustankoon ja

+esiinnyn täydessä loistossani avaran avokaulaisena, ihomyötäisessä

+zeebrapuvussani. Pekka pappi näkee hyväksi sen johdosta antaa minulle

+pienen moraalisen aamusaarnan "sopimattomuudesta", mutta minä nauran

+hänelle ja ajan arastelematta nuoren morsiamen rinnalle:

+

+-- Nilla, olenko minä sopimattomassa puvussa?

+

+-- Te... tuota si... sinäkö? (vasta eilen oli sulhanen antanut meille

+luvan jättämään pois teitittelemiset) et suinkaan!

+

+-- Minä näet pidän aurinkokylvyistä...

+

+Ja Elinalta saan minä pukimeni johdosta kuulla ilokseni sellaisen

+arvostelun, että:

+

+-- Tuo Jussi se meistä sentään on ainoa, joka on oikean

+polkupyöräilijän näköinen.

+

+Äkkinäisestä ajosta kankeiksi käyneet polvet alkavat vertyä, ja

+hauskassa rientokulussa käypi matka sileätä tietä Utajärven kirkolle.

+Sulhanen ja morsian ovat rientäneet lopputaipaleella muita edelle

+ja kadonneet näkymättömiin. Hyvä tapa on näet aina näin joukossa

+kuljettaessa lähettää airueita edeltäpäin -- ruokaa tilaamaan.

+Kuin kuninkaallinen seurue ajaa sitä silloin kartanoon valmiiksi

+katettujen pöytien ääreen ja ikkunoista katsahdetaan suopean

+uteliaasti, kun on tulijoista kuultu ja nyt nähdään. Laitilan

+majatalossa oli kuitenkin laihaa ruokaa, mutta taksa oli laillinen ja

+kahvi sakkaista.

+

+Pieni pitkälleen heittäytyminen eineen jälkeen ei tee kellekkään

+pahaa, mutta kun tusinan verta koipia yhtäaikaa kipasee talon ainolle

+pitkälle sohvalle, niin siitä ei mitään oikeata lepoa tule, vaan

+parasta on silloin viipymättä lähteä taipaleelle. Niin mekin teimme

+ja lähdimme liikkeelle ennen vaarallisempaa tappelua.

+

+Utajärveltä se alkaa se varsinainen ylimaantie, se tie, joka vetää

+Kainuun selän yli Puolangan vaaroille, Hyrynsalmelle ja vihdoin

+Suomussalmelle, johon maantie loppuukin kokonaan. Ennen tälle tielle

+pääsyä on mentävä Oulunjoen yli.

+

+Kuten hevosmiehet ainakin kuljimme me polkupyöräilijät virran

+yli lautalla. Juuri yli mennessämme näimme pohjolaisen näyn:

+joukon tervavenheitä pullevin purjein viilettämässä myötätuulessa

+vastavirtaa. Tanakasti piteli karkea käsi isoa melaa ja joutuisasti

+juoksi jykevä lasti ohitsemme toinen toisensa perästä kadoten saaren

+suojaan. Ne olivat ehkä kuhmolaisia, ehkä sotkamolaisia, ehkä oman

+pitäjän miehiä -- emme tienneet. Uskaliaita miehiä vain: tämmöisen

+tulvan aikana Ouluun! Vilahti silloin mielikuvituksessa tuttu kuva:

+

+    Kas Oulunjärvellä aallot

+    Ne laulavat laulujaan,

+    Siell' liekkuvat tuhannet purret

+    Ja purjeet on pingallaan.

+    Siell' liehuvat harmajat hapset

+    Ja kiiltävi pellavapää --

+    Ne on Pohjolan pontevat lapset,

+    Jotka tuulessa viilettää...

+

+Ennenkuin pääsimme joen toiselle puolelle, tuli tuulenpuuska ja

+tempasi sulhasmieheltä hatun. Lintuna lentää lehahti se jokeen,

+täyttyi vedellä ja jäi puoliupoksissa kellumaan aaltoihin samalla kun

+raskas roomu etenemistään eteni. Ei voinut rakas morsiankaan estää

+Matin avopäiseksi joutumista. Mutta laituriin saapuessa huudettiin

+rannalla seisova poika pikkuveneellä hattua kiinniottamaan. Ja se

+onnistuikin.

+

+Hypättiin hyrrien selkään ja lähdettiin vilistämään yksitoikkoista

+oilinkia (oilingiksi sanotaan kauvan jatkuvaa suoraa maantietä

+-- ojelmusta). Se on ikävimpiä taipaleita tämä väli Utajärveltä

+Sanginkylään. Ei mitään vaihtelua silmälle, ei mitään muodon

+muutosta: alastonta, hedelmätöntä rämettä koko seutu. Mieli

+käy ilottomaksi, sydän toivottoman tyhjäksi tällaista erämaata

+vaeltaessa. Täytyy olla pilkkopimeä sitä kulkiessa, silloin ei

+erämaan surkeus sieluun niin pure...

+

+Jo kouluajoilta muistan tämän taipaleen. Tällä taipaleella

+ajattelin maailman luomista. Siellä oli nimittäin tien vieressä,

+rämeen laidassa eräs isohko kivi, jonka pinnassa näkyi ikäänkuin

+jalan jälki. Kuinka oli se siihen syntynyt? Tässä oli ollut lapsen

+mielikuvitukselle paljon tilaa. "Siihen aikaan kun kivet vielä

+olivat pehmeät, oli joku ihmisolento harhaillut täällä autiossa

+erämaassa, hän oli yrittänyt nousemaan tälle kivelle, mutta

+tuntiessaan sen sulaksi, oli nopeasti vetäissyt jalkansa pois... Kuka

+oli ollut tämä muinaisuuden olento? Aatamiko? Eevako? Onneton, maita

+maleksiva Kainko? Tai ehkä oli tämä se kivi, jonka päällä Jaakoppi

+oli nähnyt unta taivaan tikapuista ja enkeleistä Mutta kuinka se kivi

+tänne Utajärvelle oli joutunut? Ja miksei Jaakopin pään jälkeä näy

+kivessä?..."

+

+Hurja fanttasiia ei ollut päässyt mihinkään pysyväiseen mielikuvaan.

+

+Oli kai kivi nytkin vielä paikoillaan, mutta minulta se jäi tällä

+kertaa näkemättä. Eikä muutkaan sitä huomanneet, vaikka lienee kai

+veljillänikin siitä omat lapsuuden muistonsa.

+

+Kuumasti paahtoi päivä, ja jokaista meitä janotti. Soista, lämmintä

+vettä, jossa sammakot kutevat, ei tee mieli juoda. Ennen kärsii

+kuivankin kurkun.

+

+Vettä himoiten riennän muiden edelle, muistellen että näillä mailla

+pitäisi olla joku mökin rähjäkin. Oikein muistettu: mökki löytyy

+maantien poskesta, minä hyppään alas pyörältä, harppaan aidan yli

+suoraan kaivolle, nostan sangolla vettä... ah kuinka se maistuu

+hyvälle mökin kaivon vesi: Suomalainen kansallisjuoma, salon sima!

+-- Pikkunen paitaressu-poika tulla tallustaa ulos sisäänlämpiävästä

+mökistä. Paitaressu, pellavapää... mikä sinun nimesi on? puhelen minä

+pojalle toisia odotellen. Poika katselee minua suurin pyörein silmin

+ennenkuin hän totisena vastaa että Matti.

+

+Matti, no kuule sinä Pikku Matti, tiedätkö sinä mikä kumma se tämä

+on? kysyn minä polkupyörääni nojaten.

+

+-- Tiiän minä, te on te pikajalaka!

+

+Tiesipähän poika; oli nähnyt jo ennenkin moisia masinoita

+kotimökkinsä sivu sihistämässä. Niin se kulttuuri kuhisee köyhänkin

+nenän alitse saamatta kuitenkaan satimeensa Suomenmaan satoja

+savupirttejä. Se kuuluu, vaan ei koske, se välähtelee kuin kirkas

+terä, mutta ei leikkaa, se kulkee kuin mahtavan metsävalkean savu

+peninkulmia laajalta, mutta liekki on kaukana näkymättömissä eikä

+koskaan tänne asti ulotu...

+

+Saapui Pekkakin perästä mökille, hyppäsi läähättäen lähdevettä

+juomaan ja pyyhki tyytyväisenä partaansa. Saapui Esko, ehti Elina

+ja kaulansa kastelivat, mutta jälempänä muita ajoivat tovin ajan

+perästä Nilla ja Matti, eivätkä meidän vesipaikastamme välittäneet.

+He kertoivat löytäneensä salaisen hetteen maantien vieressä, siellä

+olivat yhdessä viivähtäneet ja nauttineet luonnon raikasta nestettä...

+

+-- Mene tiedä teidän rakastavaisten salahetteitä -- kyllä me ne

+tunnemme! vastaan minä verevätä veljeäni, joka näyttää tavallista

+onnellisemmalta. Ja Pekkakin iskee silmää veitikkamaisesti Matille,

+vallan hyvin oivaltaen minkä herttaisen hetteen ääressä jälelle

+jääneet olivat vilvoitelleet. Kristillisen seurakunnan pappina oli

+hän näet jo paljon raamatuita tutkinut, mutta ei voinut suuteloa

+suureksikaan synniksi väittää.

+

+-- Lekoo! huusi Matti pyöränsä selkään hypäten ja niin sitä taas

+lähdettiin.

+

+Sangille saavuttua hyökkäsin minä suoraan maitokamariin, emäntä

+kintereilläni.

+

+-- Saako ottaa paraimman pytyn?

+

+-- Ka ottakaa häntä...

+

+-- Ja kuusi lusikkaa hyvä emäntä ja leiväntapaista!

+

+Mutta heti!

+

+-- Herra jes! hätääntyi emäntä. Niinkö kiire se nyt vierailla...

+

+Ja hän lähti könttäsemään yli pihan niin että kintut vilkkui,

+niinkuin sanotaan.

+

+-- Ei tämä piisaa, saako hakea lisää?

+

+Työ siinä oli emännälle kantaa sisään viiliä ja maitoa. Sillä nyt

+pidettiinkin jo kiirettä.

+

+-- Jääkää hyvästi emäntä!

+

+-- Hyväs... tuota kaikkiko ne on nämä niitä Kiannan rovastin lapsia?

+uteli emäntä tarkastellen kiireestä kantapäähän meitä kaikkia. --

+Ettäkö tämmäi ryökynä?

+

+-- Tämä myös, sanoi Matti.

+

+-- Vaan eipään oo sisarusten näkköön, arveli emäntä.

+

+-- No kuka se sitten olisi?

+

+-- Jos lie hyvinni isnöörin rouva?

+

+Messingille meni meidän Matilla suu emännän sanoja kuullessaan.

+Myhähtäen ja arvokkaana, hypäten polkupyöränsä selkään, huusi hän

+kartanosta ajaen:

+

+-- Ei vielä varsin rouva, mutta morsian!...

+

+Sangilta Juorkunaan ja Juorkunasta Särkijärvelle -- mitäpä niistä

+olisi erityistä kerrottavaa. Ikävänpuoleisia taipaleita nekin. Kallan

+kestikievaria on aina pidetty rajapyykkinä Oulun ja Suomussalmen

+välillä. Joka siitä sivu on päässyt, tietää aina olevansa

+"voittopuolella". Kallasta on kaikellaisia kouluaikaisia muistoja,

+m.m. se, kuinka talon emäntä kovasti siellä suuttui, kun kerran

+pyydettiin häntä pesemään puhtaiksi sisään tuomansa juomalasit. --

+Näitä ei pestä kuin kahdesti vuodessa: juhannuksena ja jouluna!

+tiuskasi hän vihaisesti paiskaten oven jälkeensä. Se oli ollut

+suulas emäntä, mutta puhui se koreastikkin, kunhan vaan ei astioita

+likaisiksi moittinut.

+

+Puoliväliin oli siis nyt päästy ja Elina oli jaksanut seurata

+mukana. Mutta tässä tulikin loppu, ja Elina pantiin polkupyörineen

+kyytikärryihin, sillä edessä oli kahden peninkulman taival.

+Kolmeen osaan hajaantui nyt joukkomme. Yksi sai tehtäväkseen

+rientää Puolangan kirkolle ostamaan kauppiaasta "jotakin suuhun

+pantavaa" -- sillä kaupungista ostettuja makeisia vallitsi seuran

+mielestä liian itsevaltiaasta Matti. Ilta oli jo pitkälle kulunut

+ja oli vaarassa, ehtisikkö parhaallakaan ajolla kauppiaaseen ennen

+ihmisten maatamenoa. Tähän tärkeään lähetystöön kuuluivat Pekka ja

+allekirjoittanut.

+

+Oli se kyytiä! Kilometripylväät näyttivät vilisevän kuin aidan

+seipäät ja säikähtäneenä loikkasi jänis tien poikki. Tie oli

+tasaista, vaikka ei sileää, mäkiä ei tällä taipaleella vielä ole

+sanottavia. Niin mennä huristettiin äänettöminä toista penikulmaa

+yhdessä. Mutta silloin aloin minä väsyä, uskoin Pekan yksin

+hoidettavaksi tärkeän asiamme ja jäin hiljakseen ajelemaan jälkeen.

+Taivas oli pilvessä, ilta tuntui alakuloiselta. Vai tuliko se ehkä

+väsymyksestä? Istuin kivelle maantien viereen polkupyörääni nojaten.

+Syvä hiljaisuus vallitsi ympärilläni. Erämaa!...

+

+Jokelan kestikievarihuoneeseen astuessani tapasin valmiiksi katetun

+pöydän. Sanottiin jonkun maanmittarin olevan yötä viereisessä

+huoneessa. Mutta pöytä oli koskematon ja se seikka minua heti

+säälitti. Olin juuri jonkunlaisen rusinavellin syönnissä, kun Matti,

+Nilla ja Esko hyökkäävät sisään:

+

+-- Täälläkö sinä ootkin?... Missä Pekka?

+

+-- Pekka on pyyhkäissyt pyhälle asialleen.

+

+-- Mutta mitä ihmeen ruokia sinä täällä syöt?

+

+-- Löysin sparttalaista soppaa pöydästä, se maistuu herrasruualle...

+tunnen tästä saavani uusia voimia! He nauravat syönnilleni ja jäävät

+Elinaa odottamaan samalla kun minä saan toimekseni nyt "uusin voimin"

+rientää seuraavaan kestikievariin vuoteita tilaamaan. Sinne ei

+olekkaan kuin kymmenkunnan kilometrin matka.

+

+Kilometrin poljettuani näen ihmeekseni Pekan ajavan täyttä vauhtia

+vastaani.

+

+-- Mitä sinä hulluttelet? huudan hänelle.

+

+-- Minä menen Jokelaan syömään -- vielähän sinnekkin kerkiää.

+

+-- Toitkos herkkuja kauppiaasta?

+

+-- Sain kokkolanpötkyä.

+

+Me ajoimme eri suuntiin.

+

+Ripeästi kävi kulkuni Puolangan kirkolta. Maantie oli kovaa ja

+sileää, vastamäet menivät myötämäen antamalla vauhdilla -- on se

+sentään hauskaa tuo polkupyöräkulku.

+

+Tällä taipaleella ne alkavat varsinaiset mäkimaat. Ennenkuin Hovin

+majataloon päästään, on noustava ylös Leipivaaraa.

+

+Leipivaara ei ole mikään leikkivaara. Se on mahtava, valtava vaara,

+jota ei väkevinkään polkupyöräilijä ylös ajaisi.

+

+Nöyränä laskeusin alas satulasta ja aloin lykätä pyörääni ylös.

+Yksinäinen rahtimies raskaan jauhokuorman kanssa pyrki paraikaa ylös

+vaaraa. Kymmenkunnan askelta kerralla vetää jutistaa hevonen kärryjä

+ja jää huohottamaan, samalla kun mies takaapäin tukee rattaita

+etteivät pääsisi alaspäin vierähtämään. Hevosparka! oli sillä kovempi

+kohtalo kuin luonto lupaisi... Hengästyneenä kiivaasta astumisestani

+saavuin pian Leipivaaran laelle ja katsahdin taakseni. Täältä

+näkyivät Puolangan tunturit kaikessa jylhyydessään. Tuolla lepäsi

+Puolangan järvi syvällä alhossaan, pilkotti punehtien sen puinen

+kirkko ja kirkonkylän taloja. Erämaan luontoa, ylimaan maailmaa...

+Synkänsinisinä, sykkyräpäisinä riippuivat pilvet tummien ylänköjen

+yli -- Puolangan vaaroilla sataa melkein aina ja nytkin jo vettä

+hiljalleen vihmoi. Jotakin niin raskasta ja painostavaa ja kuitenkin

+niin rakasta koko tämä seutu. Jo lapsuudessani minä näitä seutuja

+ihailin ja huokasin...

+

+Talutin pyöräni kujaa myöten Hovin pihaan. Taisi olla kohta sydänyön

+aika, ja koko talo nukkui sikeässä unessa. Kolkutin eräälle ovelle,

+jonka arvelin johtavan emäntäväen puolelle. Kun ei mitään kuulunut,

+ra'otin ovea ja kysyin äänekkäästi:

+

+-- Onkohan emäntä siellä?

+

+Heikko huokaus kuului ryysyisestä sängystä, jonka hämärässä saatoin

+erottaa. Uudistin kysymykseni.

+

+-- Ei oo emäntä täällä, kuului nyt vähän vihainen vastaus ryysyjen

+keskeltä.

+

+-- Missä se sitten on?

+

+-- Se on pirtissä.

+

+Astuin toisesta ovesta leveään pirttiin, jonka karsinapuolella

+huomasin jotain tilantapaista. Varmaan siellä nukkui joku. Kyselin

+ensin hiljempaa, sitten lujemmin, mutta ei mitään vastausta tullut.

+Rykäsin, tömistin kovasti jalkojani pirtin lattiaan, mutta ei

+hievahdustakaan lähtenyt. Varmaan täällä nukkuikin vain lapsia.

+Peräydyin harmistuneena porstuaan ja ra'otin jälleen äskeistä ovea:

+

+-- En minä emäntää löydä! Ettekö te viitsisi mennä häntä hakemaan?

+

+-- Minä en lähe mihinkään! kuului tuikea parahdus, ryysyistä.

+

+-- Minä oon sairas enkä pääse...

+

+Peräydyin, suutuksissani itseeni että olin tietämättäni ollut

+niin tyly. Vaan sairas huusi heti jälkeeni tällä kertaa tarkemmin

+selittäen, missä emäntä on löydettävissä. Ja vihoviimein sain emännän

+herätetyksi, -- hän löytyi toiselta puolelta kartanoa. Pyytelin

+vähin anteeksi että näin keskellä yötä herätetään, vaan koska sieltä

+perästäpäin on tulossa vielä viisi henkeä... jotka kaikki tähän

+yöpyvät, niin vuoteita siis tarvitaan. Se on siivo, nuorehko emäntä,

+ei näytä pahastuneelta eikä liioin hyvästyneeltä, alkaa hiljakseen

+laitella tiloja ohjausteni mukaan.

+

+-- Mistä kaukaa sitä vieraat ovat kotoisin?

+

+Tästä naapuripitäjästä ollaan. Ette taida tuntea? Monesti on ennenkin

+tässä talossa käyty, selitän minä.

+

+Mistäpä hän tuntisi, kun on uusi emäntä, tässä talossa ennen olematon.

+

+Kuusi sijaa valmistettuaan pitkin lattiaa, poistuu hän hyvää yötä

+toivottaen, ja minä vaivun heti raskaaseen uneen lattialle enkä herää

+ennen aamua, jolloin huomaan jo toistenkin siinä ympärillä olleen

+nukkumassa.

+

+Viimeinen matkapäivä on koittanut! Me nousemme vuoteiltamme vähän

+niinkuin juhlallisina, hilpeä tunto povessa että tänään saavumme

+kotiin. Kauniissa sarjassa ajamme alas loivaa Leipivaaraa, pysähdymme

+hetkeksi katsomaan syvyydessään uneksivaa Pyssylampea, josta Esko

+nuoruutensa päivinä on tekaissut romantillisen runon; tämä on se

+paikka, jossa maantie katkaisee Kainuunselän hiekkaiset harjanteet.

+Sitten heti alkaa nousu Hiidenvaaralle. Kesäpäivän helteessä tuntuu

+se rasittavalta eikä sitä varmaan itse hiisikään ajaisi ylös

+pyörällä, saatikka sitten me. Tässä kerran meidän Matti tappoi

+käärmeen ja ylensi sen kuni Mooses korvessa kaikkien katsottavaksi

+seipään nokkaan. Rinnettä noustessamme panemme toimeen yleisen

+naamojen peson, ojavesi näet juosta porisee vastaamme vilkkaana

+purona. Se olisi hauska ryhmä valokuvattavaksi tuo: Matti hajareisin

+ojan päällä kuoppaa kaivamassa. Pekka vatsallaan kiven kyljellä,

+kasvot pyhästi kiiltävinä vedestä Esko pyllöttämässä ikäänkuin

+viinitynnyriä tullaten, neitoset nenäliina kourassa j.n.e. Ja tuohon

+ojan liepeille polkupyörät hauskasti hujan-hajan kaadettuina...

+

+Vasta Hiidenvaaran laella voipi jonkun matkaa ajaa, sitten täytyy

+taas hypätä satulasta ja taluttaa alas jyrkkää ja mutkaista

+törmää. Semmoista se on kulku Puolangan vaaroilla: ylös ja alas,

+alas ja ylös, vuoronperään. Polkupyöräsi keinuu kuin lastu

+jättiläisaalloilla. Rasinvaara, Toivolantörmä, Lemetinmäki, kyllä

+niissä on kaikissa kapuamista ja hevoskyydillä matkustaville ovat ne

+aina olleet syvien huokausten huutavia mäkiä. Viimeksimainitut kaksi

+paikkaa eivät enää ole Puolankaa, vaan Hyrynsalmea, jonka pitäjän

+nurkan yli maantie Kiannalle kulkee.

+

+Ei kukaan meistä kohottanut eläköönhuutoa kuin Suomussalmen rajan

+yli ajettiin. Hiljaa pyörivät pyörät punaisten pylväiden välitse ja

+ainoastaan morsiamelle huudettiin että tästä se nyt meidän pitäjä

+alkaa. "Vai niin", sanoi hän ja katsoi uteliaisuudella eteensä

+ja ympärillensä. Mutta maantie oli rajan toisella puolella aivan

+samallaista kuin toisellakin, syrjässä kiilsi rämeen keskestä joku

+alakuloisen näköinen metsälampi...

+

+Vielä poikettiin Kivelän kestikievariin, pantiin Elina polkupyörineen

+edeltäpäin hevosessa ajamaan ja niin lähdettiin viimeiselle

+taipaleelle Kivelästä Ruukkiin.

+

+Se on rakas taival jo kouluajoista asti. Erityisellä hellyydellä

+katselee silloin kaikkea mitä silmä näkee: kankaita joilla humisee

+harmaita petäjiä, yksinäistä honkaa, jonka syliin toinen honka on

+kaatunut, vieläpä surkeata suotakin, jolla vain vihertää matala

+vaivaiskoivu. Ja koko matka kuluu niin helposti, suuret vastamäet

+noustaan levähtämättä ja hengästymättä, myötämäkien jyrkkyys ei

+peloita. Semmoisen voiman antaa kotiintulon tunne.

+

+Tuossa on Romppalan mökki maantien vieressä, kuka ihmeessä sieltä

+veräjältä katsoo meihin rillit nenällä? Eikös elämässä se ole

+"Miipas", meidän metsäherramme.

+

+-- Ka! hei! -- päivää! kajahtaa melkein yhtaikaa meidän veljesten

+suusta ja kaikki laskeutuvat alas pyöriltä vanhaa tuttua kättelemään.

+Mitäs se Miipas-setä täällä...?

+

+-- Puita leimaamassa...

+

+Mutta emme me nyt siinä kauvan malta jaarittelemaan, vaan lähdemme

+tavottelemaan Elinaa, joka kyydillä on edeltä ajanut -- meillä on

+näet sellainen sopimus että loppukilometrit ajaa Elinakin pyörällänsä

+meidän seurassamme, että komeammalle näyttäisi...

+

+Kuin keinuen käy nyt kulku ylös ja alas pieniä mäennyppylöitä, joita

+kuin aaltoja kohoaa maantiellä Saukkopuron sillalle asti.

+

+Ja Elina tavotetaan ja kyyti palautetaan keskellä maantietä,

+raittiisti ajetaan viimeiset virstat. Ilta on käsissä ja kello

+lähenee kahdeksaa. Jo siintää silmään mustansinistä selkää --

+hurraa, se on Kiantojärvi, joka siellä laveana lainehtii! Kauniissa

+kaaressa käännymme kaikki Ruukin tielle. Ruukkiin on vene tilattu

+vastaan. Meidän tulomme on oleva loistavaa, sen me tunnemme jokainen

+sielussamme ja ruumiissamme, varsinkin minä. Jo kuuluu Jalokosken

+kumea kohina korvaan, lähenee Syväyksen silta... Sydän alkaa sykkiä

+kiihkeämmin, mielenliikutuksesta tietenkin. Eellimäisenä ajavat

+Matti ja Nilla, sulhanen ja morsian, näen heidän vaipuvan alas

+mäkeä sillalle, jonka portti on auki, äkkään portin molemmin puolin

+vastaanottajia huutamassa ja hattujaan heiluttamassa, minäkin

+riemastun, hetkihän on mitä juhlallisin, minä heilautan punaista

+lakkiani toisella kädellä, kuulen huutavani eläköön! ja vaivun

+huimaa vauhtia alas mäkeä... Samalla huudetaan alhaalta minulle

+varoitussanoja että hyppäisin alas pyörältäni, mutta ne tulevat

+liian myöhään ne -- ja silmät kauhistuksesta seljällään syöksyn

+pyörälläni suoraan sillan maasta korkenevaa pohjaa vastaan... Tunnen

+armottoman tärähdyksen, sitten kuuluu kummallinen räjähdys, ja

+seuraavassa silmänräpäyksessä tapaan itseni istuallani viilettämässä

+syltä-määriä pitkin siltaa yhtä rintaa jonkun rämisevän esineen

+kanssa. Taivasten talikynttilät! Mitä on tapahtunut? Ensimmäinen

+ajatukseni on että polkupyörä nyt on pirstaleina. Sitten täyttää

+minut hirveä häpeän tunne, sillä minä tajuan samassa että tässä on

+tapahtunut tragikoomillinen tapaus, kauhun huutoja ja pidätettyä

+naurun rähinää on yhtäaikaa tunkeutunut korviini samalla kun koski

+pauhaa kuin hornan syvyydessä... Voi hemmetti! Juuri viimeisellä

+hetkellä piti tämmöistä tapahtua, vaikka siihen asti oli kaikki

+onnellisesti käynyt. Ajatelkaa sitä skandaalia, sitä hullunkurista

+kuvaa kotipitäjäni kauneimmalla paikalla! Ajatelkaa: siinä sillalla

+oli vastassa pitäjän herrasväki, tosin ainoastaan lukkarinsa ja

+ainoan maalaisylioppilaansa edustamana, isäni ja vanhimman sisareni

+vastaanottoriemua yhdessä jakamassa, ja ajatelkaa siunatuksi lopuksi

+että kun nousen lankeemuksestani ja nilkutan heitä tervehtimään, niin

+toista housunlahetta tuskin enää onkaan, vaan valkea iho paist... no

+-- vanhin siskoni riensi heti kimppuuni ja pisteli kiinni neuloilla

+mitä ensi hädässä kerkesi. En olisi luullut kahden ja puolen markan

+laitosten niin surullista loppua saavan.

+

+"Minun narikkahousuni, hienot, rantuset narikkahousuni..."

+

+Minä raivosin vihasta, en sentähden että housut olivat revenneet,

+vaan sentähden etten ollut saanut varoitushuutoa aikaisemmin, ja

+sentähden että portti oli aukaistu. Ehkä jälestätulijoille olisi

+käynyt yhtä hullusti ellen hirmuisella varoitushuudollani olisi heitä

+pysäyttänyt ajoissa. Pekka säikähti sitä huutoani niin että veret

+seisahtuivat, ja Esko lensi kuin katajainen vanne pyöränsä seljästä,

+sääret sätkyttäen ilmassa... Elina oli varovaisena noussut pyörältään

+jo mäen päällä, mutta Matti ja Nilla olivat onnekseen ajaneet

+sillalle toista puolta, jossa vähemmin täräytti.

+

+Siihen se loppui se meidän polkupyörällä-ajomme; pyöriämme

+talutellen kävelimme vastaanottajain seurassa taloon, Ämmänruukin

+kartanoon. Mutta vaikka ei polkupyöräni kaikkien kummastukseksi

+ollut särkynytkään, oli minulta kumminkin muutamiksi hetkiksi mennyt

+se oikea tuliaistunne. Tietysti minua haukuttiin "hurjuudesta" ja

+"huomaamattomuudesta" eivätkä vastaselitykseni paljoa auttaneet.

+Mutta olen varma siitä että jos Esko veikolle ei olisi ajoissa

+huudettu että siinä on vaarallinen paikka, niin hänelle ei olisi

+käynyt ainoastaan niinkuin minulle, vaan vieläpä olisi hän

+pikkumiehenä saattanut pujahtaa sillanaidasta alas jokeen ja kadota

+sinne kuin muinen pater Hieronymus Kajaanin Ämmäkoskeen. No niin,

+pääasia oli kuitenkin se että se olin minä, joka olin lentänyt pyörän

+seljästä.

+

+Oikeastaan minun nyt pitäisi lopettaa kertomukseni

+polkupyörämatkasta, mutta täydellisyyden vuoksi tahdon vielä

+mainita että Ämmänruukilta sain lainaan hyvät housut ennenkuin

+pappilaan lähdettiin. Ja että meidän tuloamme varten oli varattu

+"Tiililanssille" tervavene, oikea paltamo, joka nuoren parin

+kunniaksi oli lipuilla ja limoilla kaunistettu. Ja että järven

+yli soudettaessa puhalsi kylmä tuuli, ja aurinko keltaisena laski

+vaarojen taakse. Ja että kotirannassa oli vastassa äiti ja koirat...

+Ja että sauna oli hyväksi lämmitetty ja herttaiselta tuntui pitkästä

+ajasta taas kotoinen kyly. Sekä että saunan lauteillakin vielä

+naurettiin housujeni kovaa kohtaloa.

+

+Mutta ne housut aijon säilyttää varoittavana muistona lapsilleni

+ja lastenlapsilleni -- jos minulla sellaisia kerran tulee olemaan.

+Ja aina kun otan ne esiin siitä vanhasta kaapista, jossa ne nyt

+repaleina riippuvat, olen surkealla suloisuudella muisteleva tätä

+paljonpuhuttua polkupyörämatkaamme Kiannan rannoille.

+

+(1899)

+

+

+

+

+Karhua kuulustamassa

+

+(Muistelma pitäjältä palattua)

+

+

+Minut oli vallannut intohimo saada tappaa karhu. Pitäjän syrjäkylissä

+olivat ne raadelleet jo kymmenkunnan lehmää, vaan niitä itsiään ei

+oltu ainoatakaan kesän kuluessa hengiltä saatu. Ei sitä paljon oltu

+koetettukaan. Oli tosin muutamista taloista haaskalta vahdittu, mutta

+vahtiöinä ei peto ollut nähnyt hyväksi saapua, oli kai saanut vihin

+vainoojistaan ja koreasti poikessa pysynyt. Yhden talon haaskalla

+sanottiin sen kuitenkin vahtuuaikanakin käyneen pimeänä elokuun yönä,

+mutta mitäs siitä: miehet, jotka talailla istuivat, olivat kovin

+hätääntyneet, ja kontio oli tömistänyt tiehensä, tosin kolmella

+jalalla, saatuaan haavan neljänteen, mutta tämä -- niinkuin Vuokin

+Vilkko sanoo -- on pakenevalle karhulle samaa kuin panisi sille vielä

+"viidennen jalan" lisäksi. Ja niin pelkureita olivat miehet olleet

+että vasta päivän valon koitteessa uskalsivat laskeutua alas puusta

+pedon jälkiä tarkastelemaan. -- Nämät olivat viimeiset kuulumiset

+karhusta niillä tienoin, senjälkeen ei varmasti tiedetty, oliko se

+vielä seuduilla ja saattoi siis milloin tahansa rynnätä lehmikarjaan,

+vai oliko ehkä laukauksesta ottanut siirtyäksensä kauvemmaksi,

+rajasydänmaita vasten. Kaikissa tapauksissa tiedettiin sen elossa

+olevan. Ja olihan niitä tietysti muitakin...

+

+Kummako siis että minussa oli syntynyt kiihko petoa tappamaan?

+Vaikkapa vain kolmijalkaistakin. Se olisi sentään toista kuin

+kaikki kaksijalkaiset karhut... Saadappa kerrankin hengiltä oikea

+karhu, oikea sydänmaan karvainen tallukka -- "mörkö", "peto",

+"metsän pi'e", "mehtä", "mehtäläinen", "se" -- miksi kaikeksi ne

+sitä ylimaassa sanonevatkin, kun eivät suoraan uskalla karhuksi

+nimittää... Jos saisi sen tapetuksi, niin minustahan tulisi

+yhtäkkiä ihan kuuluisa! Lähettäisin siitä jännittävän kertomuksen

+pääkaupungin lehtiin, kuvailisin kuinka se kita avoinna ja kovasti

+kiljuen, hirmukourillaan jo heittäytyi päälleni ja oli juuri... kun

+ratkaisevalla hetkellä... minä... minä itse... niinkuin ymmärrätte.

+Pikkukaupunkien sanomalehdissä kierteleisi uutinen että "nuori

+runoilijamme X. Y. on hiljakkoin ampunut karhun..." j.n.e. Ja suuri

+yleisö, joka ei sitä ennen ikinä ole kuullut sen-nimistä runoilijaa

+olevankaan, tulisi nyt uteliaaksi, ja minä saisin olla varma siitä

+että kustantajani maksaisi minulle tinkimättä kaksituhatta markkaa

+ensimäisestä teoksestani, jonka nimeksi tulisi "Metsänkuningas"

+ja jossa olisi erityinen sarja "Mesikämmenen sonetteja"... Hm...

+Ystäviltäni saisin onnittelulta "uuden suunnan perustajana nuoressa

+kirjallisuudessamme", minut pyydettäisiin maamme metsästysseuran

+jäseneksi, ja minunkin kuvani pantaisiin paistamaan "Suomenmaan

+karhuntappajain albumiin", jommoinen julkaisu kai piankin

+toimitetaan...

+

+"Älä myö nahkaa ennenkuin olet karhun kaatanut!" suhisi joku

+sivusävel korvissani, mutta en ollut nyt muistavinanikaan tätä

+vanhaa lukukirjan-tarinaa, jota ennen koulussa luettiin. Valelin

+vain innokkaasti peukalonpään kokoisia lyijykuulia kynttiläjalkaan

+-- tein tätä kaikessa hiljaisuudessa omassa vinttikarnarissani,

+jonka uuninpesään olin virittänyt iloisesti loimuavan lastuvalkean.

+Kun kuulat olivat vuollut ja talin sekä ison ruutimäärän kanssa

+hylsyihin upotetut, piti niitä ensin koetella, mihin ne kelpaavat.

+Vanha Napoleonin kuva toisessa kädessä, pyssy toisessa, hiivin

+illan suussa aidan taakse ja naulaan pilkan pajan seinään. Mittaan

+viisikymmentä jalkaa seinästä ja asetun puun taakse. Karhun kuvahan

+tässä tietysti olla pitäisi, mutta oli nyt menneeksi tämä Ranskan

+keisarin kuva. Pidätän henkeä ja laukaisen... Räikeä pamaus, jymäys

+hirmuinen pajanseinästä ja kova sysäys olkapäässä -- kaikki yhdessä

+silmänräpäyksessä. Sitten kaukaisia kajahduksia vuorista järven takaa

+ja kovaa töminää pellonpientarelta, jossa hevonen on kiskaissut

+itsensä irti rautakangesta, johon se on ollut köydellä kiinnitetty...

+Valkoisen savun sisää juoksen pajanseinää kohti: hurraa! -- "karhu"

+on saanut kalloonsa, kuula on sattunut. Se on uponnut tehden ison

+reijän läpi jykevän seinähirren, ei puukon terä sen reikää täytä...

+Kyllä mokomalla mukulalla metsän kuningas kaatuu. Kaatuu lempo soi!

+

+Mutta kun sitten jouduin sinne peninkulmain takana torkkuvaan

+syrjäkylään, jossa karhu viimeksi oli liikkunut, ja ypöyksinäni

+tapasin itseni astelemassa viiden neljänneksen pituista

+polkutaivalta, niin alkoi intohimoni asettua. Hulluhan minä olin,

+joka semmoisissa haaveissa olin pitäjälle lähtenyt! Olin kotoa

+lähtiessäni selittänyt meneväni "kansansivistämisretkelle", mutta

+laukussani painoi ainoastaan ampumatarpeita, niiden joukossa

+seitsemän raskasta karhulatinkia... Seitsemän --? Sillä voi taitava

+ampuja saada seitsemän karhua... Mutta olinko minä mikään taitava

+ampuja ja olinko ensinkään mikään karhunampuja. Eikö siihen vaadittu

+englantilaista kylmäverisyyttä ja paljon hermoja, toisin sanoen --

+ei laisinkaan hermoja. Vaan toisekseen, eihän kukaan tiedä ennenkuin

+koettaa; jospa hyvinkin Luoja on niin määrännyt ja sallinut että minä

+tällä retkellä tapan karhun...

+

+Tuuli humisi huimasti siellä erämaan laajoilla kankailla, vanhain

+petäjäin latvat tohisivat ja kohisivat kuin kaukaisen kosken

+pauhu, alituisesti kuului suhinaa ja vihellystä... Kesäinen päivä

+paistoi kirkkaasti korkealta sinitaivaalta ja kaarrellen kulki

+polku laskeutumatta suokorpiin pitkin kuivia maita ja ylhäisiä

+hiekkaharjuja, joiden vierustalla ammotti kummallisia kuiluja. Yksi

+niistä kuiluista oli peloittavan lavea ja syvä, ja sen pohjalla,

+jonne ei auringonvalo päässyt, näkyi röykkiö harmaita kiviä -- sitä

+kuilua kutsuu kansa "Pahanmiehen haudaksi" ja mahdollistahan on että

+joku lukemattomista mailman piruista sen uumenissa motkottaa...

+

+Sitten minä vähän eksyin -- Ymmärsin lähteneeni kulkemaan väärää

+polkua, sillä se oikea oli loppunut oudon järven rantaan, mistä en

+mitään ylipääsyn merkkejä havainnut... laineet vain vihasesti löivät

+vasten autiota rantaa. Tunsin sydämmessäni jotain kouristuksen

+tapaista... ei ole leikinasia eksyä näihin erämaihin. Olin jo

+kolmatta tuntia yhtämittaa kävellyt ja taipaleen täytyi siitä

+päättäen olla liki loppuaan. Minun ei tarvinnut aivan kauvan vaeltaa

+väärää polkua, joka hyppelehti kivien ja kaatuneiden honkain yli

+alkaen painua synkkään korpeen, ennenkuin, sattumalta katsahtaessani

+vasemmalle, näin puiden lomasta kauvempana järven toisella rannalla

+vilahtavan silmiini viheriän aukeaman, ja aivan oikein, kun nousin

+kannon nokkaan, näin sieltä talon tapaista. Suoraapäätä sitä kohti

+suuntasin askeleeni, se katosi tosin heti näkyvistäni painautuessani

+metsään ja kahlatessani upottavaa rämettä, mutta kohta seisoin taas

+sen oudon järven rannassa ja aloin voimieni takaa huutaa venettä.

+Tuuli pauhasi ankarasti laidalta, mutta huutoni kuitenkin kuultiin,

+ja yksinäinen soutaja ilmaantui toiselta rannalta pyrkien pienen

+saaren suojassa minua kohti. Seisoin odottaen rantakivellä, iloisena

+pelastuksestani ja uteliaana kuulemaan, oliko talo se sama, johon

+olin ollut taipaleella.

+

+-- Mikä talo se on tuo? huusin soutajalle ennenkuin tämä vielä oli

+rannassakaan.

+

+Soutaja, joka oli ukko, kuuli kysymyksen, mutta kääntämättä selkäänsä

+antoi veneensä ensin rauhallisesti juosta kiinni rantaan, niisti

+nenänsä peukalolla ja etusormella, käänsi sitten päänsä minuun,

+rykäsi ja vastasi:

+

+-- Hyvää päivää... Ka Ahtolaksihan ne sitä ovat kuhtuneet...

+

+Sama talo se oli, johon olin pyrkinytkin; mitäpä muita niitä

+tällä seuduin olisi ollutkaan. Ukosta oli ensin ihmeellistä,

+mikä kuljeksija minä olin, vaan kun näytin pyssyäni ja selitin

+"ilmanaikojani lähteneeni tänne sydänmaille kävelemään että jos

+niinkuin karhun-talaille sattuisi pääsemään", niin näytti ukko

+uskovan että minulla on tosi mielessä, ja järven poikki päästyämme

+ja pihaan noustuamme alkoi isolla äänellä vedellä sitä nuottia että

+"kyllähän sitä hänkin tässä mehtäläistä raahtisi ampua, vaan kun ei

+ole pyssyä..."

+

+-- Vai ei ole talossa pyssyä? kummastelin minä.

+

+-- No ei kerrassaan koko talossa! kimpastui ukko, -- mitä niillä

+pahasilla pikkureikäsillä tekee, jos olisikin... sen pitäisi ruunun

+tämmöisiin syönmaan taloihin toimittaa oikeat takaaladattavat,

+niinkuin tuo teijän on, ja sen pitäisi kuvernöörinkin ymmärtää että

+me kyllä täällä joudumme häviöön metsän petojen kynsissä, jos vaan ei

+parempia aseita hankittane...

+

+-- Onko se sitten käynyt nykyisin teidänkin karjassanne? keskeytin

+minä.

+

+-- Ka ei se oo tänä suvena meillä vielä käynyt, vaan mistä sen tietää

+milloin se taas lehmän hotasee, se kun yhtäläistä tässä ympärillä

+ryskää ja kantoja repii...

+

+-- Vai repii kantoja? Onko sitä nähty? kysyin, minä kiihkeästi.

+

+-- "Ei sitä nähty ouk ihteään, vaan kuultuna on... tuolta ne on

+Juluman mökistä ne kuulijat olleet, en minä hänestä sen enempää tiiä,

+vaan kuulettepa työ ite kun siitä kautta kulukenetta..."

+

+Heitin nopeat hyvästit painaen ukon käteen muutamia kirjasia, joita

+minulla oli jonkunverran mukanani, ja lähdin ripeästi kävelemään

+neuvottua polkua... Nämät olivat nyt niitä rajasydänmaita,

+Venäjän rajalle ei sanottu olevan kuin pari virstaa. Polkuni

+kulki luikerrellen läpi korpisten seutujen ja samaa suuntaa kuin

+valtakunnan raja.

+

+Mustien metsien keskellä kohosi vaaran huipulla _Julma_, yksinäinen

+kruunun torppa. Vihantina ja harvassa heilahtelivat tähkäpäät

+pohjatuulen kynsissä pienissä peltotilkuissaan, ja perunan varsia

+näkyi jo Laurinyön halla täälläkin korventaneen. Ääretön hiljaisuus

+vallitsi lähestyessäni pihaa, luulin jo saapuvani autioon taloon,

+kun samalla näin lippalakkisen miesolennon selin minuun hiljakseen

+niittämässä nurmea pienen pihan toisella puolella. Se oli torpan

+isäntä, Julma-Tuomaaksi kutsuttu.

+

+Iloissaan oli mökin isäntä harvinaisen vieraan tulosta, viikatteensa

+nurmelle heitti ja kättelemään tuli -- iloissani olin minäkin

+huomatessani isännän puheliaaksi ja älykkääksi mieheksi. Siinä

+tikapuiden juurella katseltiin yhdessä ensin minun pyssyäni, sitten

+isännän omaa "pelkialaista", niin, hänellä oli ihmeekseni oikea

+takaaladattava belgialainen kivääri, jolla hän pääasiallisesti

+henkensä elättikin ampuen joka vuosi myytäväksi sadottain

+metsälintuja ja muita otuksia. -- -- -- Mitenkäkö oli sen kontion

+laita nykyisin? Joo, selitti Julma-Tuomas, menneellä viikollahan

+se tässä on kuultu puolentoista neljänneksen päässä meiltä. Minä

+en ollut matkassa, pojathan siellä olivat ja se Elsa -- ne pitivät

+siellä yötulia kun olivat niityllä. Silloin se oli kuultuna kontio.

+Oli kiertänyt nuotiota ja kiljunut. Ne olivat olleet sikiunessa

+kaikki kolme, vaan tyttö oli oudosta äänestä herännyt ja niin sanoi

+sen äänen läpi menneen että vähällä tyrmään lankesi eikä ollut

+tohtinut herättää poikia -- niillä kun oli muassa vain pienireikäinen

+pyssy... Koira niillä siellä myös oli matkassa, vaan eipäs ollut

+tohtinut haukkua koira, poissa oli oikea luontonsa, urissut vain

+oli surkeasti, häntä koipien välissä... Se oli ollut tuossa ennen

+auringon nousua aamuyöstä. Aamulla oli jäljet sitten nähty kymmenen

+sylen päässä nuotiolta. Niin se oli likellä kontio kolunnut.

+

+-- Pidätte kai paimenta nyt lehmillenne? kysyin.

+

+-- Ei ou pietty... ei sitä jouvva kun on heinä-aika... Siellä ne on

+nytkin niityllä lapset, me vain akan kanssa tässä kotinurmilla...

+

+Akka oli siinä puhellessamme ilmaantunut luo ja näkyi saavan kiirettä

+minun tähteni. Sitten astuimme kaikin pieneen pirttiin, ja me isännän

+kanssa pistimme tupakaksi. Tuuman ukko se oli Julma-Tuomas, nykyiset

+asiat näytti hyvin älyävän.

+

+Vaan minun mieleni paloi tällä kertaa omalle alalleni ja minulta

+pääsi kesken kaikkea leveä kysymys:

+

+-- Oletteko _te_ koskaan nähnyt karhua?

+

+Akka näytti vähän hätkähtävän etten käyttänyt karhulle mitään

+verhonimitystä, mutta ehätti kumminkin ennen miestänsä sanomaan että:

+

+-- Onhan se meijän Tuomas toki mehtäläisen nähnyt, kun on sille

+saarnankin pitänyt... ja eukon silmät alkoivat omituisesti kiillellä

+ja suu oli naurunmutrussa.

+

+Ymmärsin että tässä piili jotain lystillisempää, eikä minun tarvinnut

+kuin katsahtaa isäntään, niin tämä jo rupesi, piippuaan pöydän

+syrjään koputellen, kertomaan seuraavaa tosijuttua:

+

+"Se oli niityllä, tuolla toisella puolen rajaa. Minä olin ongella

+lammin rannalla. Siinä kun seison, niin havaitsen äkkiä kontion

+kankaan laidassa. Mitä se siinä lie itsekseen hommaillut, se oli

+selin minuun eikä ollut vielä minua havainnut. Minä silloin karjasin

+oikein isolla äänellä -- siitä kun se säikähti ja lähti äkisti minua

+kohti tulemaan niin että tantere tömähteli -- minä sille aloin

+vastaan karjua että: älä tule, älä tule! vaan tämä yhä tulla tormoaa

+ihan eteeni... vaan kun minä yhä huuan että: älä sinä tule -- et

+soa tulla! niin alkaa maata repiä, näinikään (kertoja näytti) vetää

+jalkojaan köykkyyn ja maata repii ja höhisee, höhisee... siitä sitten

+kellahtaa perätörään murron viereen ja yhä höhäjää, ja meinaa niin

+kuin että peälle... minä sille karjun että et _soa_ tulla! En minä

+sitä oo ennen uskonut että se ymmärtää ihmisen puhetta, vaan kyllä

+minä nyt uskon että ymmärtää se hyvinkin -- minä aloin sitä siinä

+haukkua ja häpäistä: 'mikä sinä oot kötys, joka tuut aseettoman

+miehen peälle' -- minulla oli vain hieno onkivapa, ei mitään muuta --

+'tule sinä silloin kun on aseet, niin silloin koetellaan vastakkain!

+Vaan nyt mäne poikkeen... eihän se Jumala sinua sitä varten oo

+luonunna jotta sinä aseettomia hätyyttelet'..."

+

+-- No menikö se pois? keskeytin minä nauraen.

+

+-- Ka, se kuuntelee minun puhettani, kallistelee peätään, vaan yhä

+höhisee ja höhäjää ja vaahto pursuaa suusta, niin on vihassa peto...

+Siksi se oli niin vihainen, kun näkyi olevan penikat likellä: kolme

+poikaa sillä näet makasi murrossa...

+

+-- Ahaa! pääsi minulta huudahdus. -- Karhu on arka penikoistaan.

+

+-- ... Siitä lähtivät sitten, lopetteli Julma-Tuomas kertomustaan,

+kaikki neljä kangasta tömistämään. Peräkkäin ne lähtivät, vähin

+mörähtelivät ja korvat kaikilla pystyssä tököttivät. Minä yhä seisoin

+paikallani onkivapa kädessä ja näin mitenkä ne menivät, sinne ne

+sitten katosivat ja minä käännyin ympäri ja aloin onkia ahvenia

+lammesta...

+

+Ilta-aurinko paistoi jo matalana yli korven, kun erosin torpan väestä

+ja lähdin astumaan yhä pohjoisempia rajaperukoita kohti, Luolavaaran

+taloon, johon olin aikeissa yöpyä. Mieleni oli juhlallisen

+kansallinen kuulemaini karhujuttujen perästä. Julma-Tuomas oli

+kertonut niitä erinomaisella taidolla, jota minun kertomukseni

+vain heikosti pystyy kuvastamaan. Ja kun muistin keskustelumme

+myös nykyisistä maanasioista, sykkäili sydämmeni virkistyneenä,

+ja huuliltani pääsi siinä polkua astellessani kuuluva huudahdus:

+"Viel' elää isäin henki!" -- ikäänkuin olisin sen sitä ennen

+peljännyt jo peräti hävinneen... Ei, se ei ole hävinnyt! Se elää

+piiloutuneena kuni pulputtava puro täällä korpien povessa, lähde sitä

+etsimään, sinä, joka luulit ylimaalaista talonpoikaa hengettömäksi

+leivänsyöjäksi, lähde sitä etsimään -- ja täältä sinä sen löydät!

+Sinä löydät täältä erämaan hiljaisuudesta sen vanhan, sen oikean,

+sen hätäilemättömän, sen luontoon kiinni imeytyneen supi-suomalaisen

+sielun...

+

+Metsä käy yhä tiheämmäksi, korpi yhä kolkommaksi. Mielikuvitukseni

+sitä mukaa myös käy eloisaksi ja minä odotan kohtaavani karhun joka

+askeleella. Tunnen vavahtavani sitä ajatusta että tuossa paikassa

+voin seisoa metsänkuninkaan kanssa vastakkain. Olinpa pannut

+karhulatinginkin jo valmiiksi pyssyyni. Jokaista tummaa tureikkoa

+katselin epäluulolla ja jännityksellä, usein olin kuulevinani outoa

+vihellystä etäämpää salolta... "Se on se, se on se!" Mutta sitten

+huomasin sen tuuleksi, joka soitteli pyssyni onteloa -- ihan korvani

+juuressa...

+

+Mitenkä kävisi, jos todella karhu tuolta näreiköstä yhtäkkiä

+nyt ilmestyisi eteeni? Se kopsahtaisi minut nähtyään istualleen

+takaraajojensa varaan, "perätörään", niinkuin Julma-Tuomas sattuvasti

+sanoi, tirkistäisi leveäin kämmeniensä alta pienillä silmillään:

+"ken olet sinä rauhan häiritsijä minun valtakunnassani?"...

+Silmänräpäyksessä olisin minä pysähtynyt, veret jähmetyksissä

+tapaileisin vaistomaisesti pyssyäni, tähtäisin mustaa röhöturkkia: --

+pamaus kajahtaisi, kiljahdus kuuluisi, kuula olisi vain hipaissut,

+kangas alkaisi tömistä, näkisin hirmuisen möhkäleen syöksyvän

+itseäni kohti, en ehtisi uudestaan ladata... kavahtaisin ensimmäisen

+puun runkoon, koettaisin kiivetä pisteleväin oksien läpi ylös, en

+kerkiäisikään: peto kaappaisi minut alas vasemmasta jalasta, minä

+pudota rysähtäisin nurinniskoin sen päälle, yksi purahdus vain, yksi

+korvapuusti väkevällä kämmenellä -- ja siinä makaisi mies hengetönnä

+maassa.

+

+Niin saattaisi käydä. Tietysti ampuisin, koska minulla kerran on

+pyssy. Mutta kun kerran olisin ampunut -- ja ampunut huonosti, ei

+enää auttaisi Julma-Tuomaan tavalla ruveta kontiota manaamaan.

+Ärsytetty peto ei välittäisi parhaimmastakaan moraalisaarnasta. Ei

+ole leikinkappale korven karvainen majesteetti...

+

+Jännitetyin mielin lähestyin Luolavaaran pihaa. Aurinko juur-ikään

+laski hehkuvan punaisena tummenevana vaarojen taakse, keltainen

+elokuun kuu syttyi heti sitä vastapäätä hiljaisena kumottamaan

+kylmänsiniselle taivaalle; ankara tuulikin oli vaijennut viileäksi

+viimaksi. Musta sauna näkyi lämpiämässä pellon pientarella ja

+alastomia lapsia juoksenteli saunan ja pihan väliä... Rakennukset

+näyttivät verrattain uusilta ja vasta nyt muistin kuulleeni että sama

+talo oli muutamia vuoksia takaperin palanut poroksi, jolloin kaksi

+lastakin siinä korventui kuoliaiksi julmiin liekkeihin... Asetin

+pyssyni etehisen nurkkaan ja astuin pirttiin.

+

+Pirtissä oli ainoastaan vaimoväkeä sekä pikkuinen poika, joka teki

+paimenkonttia tuohesta; miehiä paraikaa odotettiin palaaviksi

+niityltä kylpyyn. Vanha ukko oli lehmien haussa.

+

+Pian ne kaikki koteutuivatkin, ensin niittymiehet viikatteineen ja

+haravoineen, sitten myöhemmin vanha ukko hätistellen lehmiä kujasta

+tanhuaan, jossa akat huutaen ja riidellen olivat vastassa. Mutta

+lampaita ei kuulunut, niistä tosin muutama tuli kotiin, vaan suurin

+osa oli poissa. Siitäkös alkoi akkaväellä olla hätä että: mikä nyt on

+lampaille tullut?

+

+-- Ei oo tolokkua elämässä nyt, kun lampaat yksikseen kulukoot!

+kuului kujasta vanhan ämmän paapatus.

+

+Ne oli nähty nykyisin tuolla vaaran rinteessä, lammin taustalla,

+juuri samalla paikalla, missä muutama vuosi takaperin karhu niitä

+oli raiskannut koko läjän synkkään kuusikkoon. Mikä sen tietää, jos

+siellä nytkin on sama tapahtunut? Tuonoin oli yksi talon miehistä

+ongella ollessaan ollut kuulevinaan, kuinka kontio oli kankaalla

+haapoja "ramunnut". Lehtien kuhina oli selvästi kuulunut tyynessä

+illassa, kun haapainen puu kaatui maahan. Mikäpä se muu oli ollut

+kuin karhu, joka toisinaan haavan lehtiä syöpi...

+

+Ja vaimoväki oli kovasti huolissaan.

+

+Mutta minussa alkoi taas "karhuveri" liikkua ja kiehua, mielikuvitus

+teki nopeasti työtä. Olisippa koko sallimus, ajattelin minä, jos

+karhu todellakin tänäpäivänä olisi raadellut lammaskarjaa, aivankuin

+minun tuloani varten -- sittenhän huomenna pääsisin talaille,

+kerrankin talaille karhun vahtuuseen tuoreelta haaskalta! Ja saisin

+kuin saisinkin kerran ampua metsäläistä -- hätäkö on olla puussa...

+

+Toiveitani kiihotti lisäksi yksi talon nuoremmista isännistä, joka

+saunasta tultuaan sanoi:

+

+Jos vain lie karhu nyt käynyt lammaskarjassa, niin me huomenna tämän

+maisterin kanssa lähetään tästä karhumetälle...

+

+Mies oli niitä harvoja koko pitäjässä, joka rohkeasti nimitti karhua

+"karhuksi". Tässä talossa ei näet miesväki paljon metsänkuningasta

+peljännyt. Ukko oli tunnettu karhuntappaja -- kaksi pojista, joista

+mainittu Kalle-niminen oli toinen, olivat myös jo kumpikin kontion

+kellistäneet. Monta veristä seikkailua ja omituista karhukaskua sain

+minä siinä kuutamopaisteessa kuulla pirtin etehisen kynnyksellä

+istuessamme. Kun vihdoin väsyneenä heittäysin olkivuoteelle

+vieraskamarin lattialle, tuntui minusta kuin varmaankin tuntunee

+sotilaasta taistelun aattoyönä -- juhlallisen kamalalta.

+

+"Siis huomenna? Siis huomenna?" -- --

+

+Mutta se huominen jääköön kertomatta. Pääasia nyt on vain se, etten

+vieläkään ole karhua tavannut enkä tappanut.

+

+

+

+

+"Sielun vihollinen"

+

+

+Mikä kumma se lie tuo kulkija tuolla järven selällä? Niin on

+ollakseen kuin vesilintu, vaan ei se oo oikein vesilintukaan... Iso

+se on kuikaksikin, vaan jos hyvinkin lienee kuikka -- se toisinaan

+kuikkai moniaalla ilmalla niin ouvon näyn ottaa, jottei tuntea taho,

+mikä hänet tiennee?...

+

+Näin olivat muutamat heinämiehet ihmetelleet itsekseen eräänä

+pilvisenä elokuun päivänä, kun omituisen näköinen liikkuja oli

+havaittu etenevän pitkin sydänmaanjärven harmaita aaltoja ja sitten

+katoavan kohti laajinta ulappaa, jonne ei silmä yli vuorisen ja

+metsäisen niemen enää voinut seurata. Pelonsekainen tunne oli

+vallannut miehet siinä talon rantanurmia niitellessään, sillä ei

+se heidän luontoonsa oikein ollut mahtunut että se sittenkään

+tavallinen kuikka olisi ollut, ja kaikki mikä on epätavallista ja

+ennen näkemätöntä, hytkäyttää väkevimmänkin ylimaalaisen veriä. Että

+se ei ihminen eikä vene ollut, siitä olivat kaikki yksimieliset,

+sillä kukapa järvimaiden asukas ei tietäisi miltä veneensoutaja

+näyttää, olkoon tuuli ja ilman sää minkälainen tahansa -- kyllähän

+ne ne tunnettiin... Mutta tämmöistä elävää, joka näytti ikäänkuin

+rapistelevan vettä myöten kuitenkaan kohoamatta lentoon, semmoista

+ei oltu ikinä nähty eikä kuultu. Mikä se semmoinen oli? Vakaviksi ja

+miettiväisiksi venähtivät miesten naamat koko päiväksi, moneksikin

+päiväksi, ja mieli hautoi salaa asioita semmoisia, joille ei löydä

+edes selviä sanoja.

+

+Ja muuallakin -- juuri sielläpäin minne sen kummallisen liikkujan

+oli huomattu katoavan -- kerrottiin samana päivänä nähdyn näkyjä,

+jotka todistivat että paikkakunnalle oli ilmestynyt merkillinen

+ilmiö, josta ei tiennyt että mikä se oli. Toisille se oli toisena

+näyttäytynyt, toisille taas toisena, ja siitähän sen juuri oli

+uskonutkin ettei se mikään oikea kulkija ollut ollunna. Niinpä

+Vanhavaarassa, joka oli puolentoista peninkulman päässä kirkolta,

+oli iltapäivällä koko talonväki nähnyt ilmeisen kummituksen järven

+kareja kiertelemässä ja sitten oli se ruvennut lähenemään suoraan sen

+talon rantaa kohti. Sitä oli kovasti säikähdetty, jopa niin kovasti

+säikähdetty, että kaikki olivat heittäneet viikatteensa ja haravansa

+mättäille ja paenneet taaksensa katsahtamatta metsän peitossa

+olevaan naapuritaloon kertomaan ja keskustelemaan tämän oudon näyn

+johdosta. Mutta ei kukaan ollut sielläkään osannut selitystä antaa,

+ja kaikki olivat nyt varmat siitä, että jos eivät ennen olleet

+kummituksia havainneet, niin nyt ainakin sellaisen olivat nähneet.

+Muutamat olivat ennen kasvaneet siihen uskoon että kummitukset

+näyttäytyvät ainoastaan maissa -- kirkkojen ja ruumishautojen,

+harvemmin talojen läheisyydessä, mutta nyt uskoivat kaikki että

+vesikummituksiakin on olemassa... Naapurien saattamina uskalsivat

+niittymiehet vihdoin palata kotiansa katsomaan, että näkyisikkö

+vieläkin tuota karinkiertäjäistä, vaan ei enää onneksi mitään

+järvellä näkynyt. Hävinnyt oli! Mutta toisesta talosta, Nurmelasta,

+joka oli korkealla vaaralla toisella puolen järveä, näkivät tarhalla

+olevat lapset sekä vanha muori _paholaisen kulkevan kahlaamalla_ yli

+leveimmän järven seljän vaahtoavassa vastatuulessa, ja sitä lapset

+varsinkin ihmettelivät, kuinka pitkät sääret sillä miehellä mahtoivat

+ollakkaan, sillä muori vakuutti heille että vettä oli siinä paikassa

+kymmeniä syliä syvältä... Muori itse aivan vapisi kauhistuksesta,

+sylkäsi kolmasti järvelle päin, teki muutamia salaisia taikatemppuja

+ja lähti kiireesti astua köppäsemään pirtille. Lapset, nähdessään

+muorin niin peljästyksissään, livistivät perässä ja tarttuivat

+kovasti kiinni hänen hameestansa. Pirttiin päästyään turvautui muori

+vanhaan virsikirjaansa, josta kimakalla kurkkuäänellä veisasi virren:

+

+    Armon liiton enkel' --

+    Torju päältämm' perkel'...

+

+Sitte vasta palasi tarhalle lehmiä lypsämään.

+

+Piru se oli itse eikä mikään muu! Sen olivat nähneet Mörkölänkin

+piika ja renkipoika palatessaan luhtaniityltä veneellä. Se oli

+ollut tulemassa suoraan heitä vastaan, vaan silloin he äkkiä

+olivat kääntäneet veneensä lähellä olevaan niemeen ja piiloutuneet

+pajupensaiden taa. Siellä olivat he kyykkysillään, henkeä pidätellen,

+odottaneet, mitä tuleman piti, ja nähneet, kuinka piru kulki aivan

+saman niemen nenitse onneksi, havaitsematta maalla olijoita. Sillä

+oli ollut tulipunainen pää ja leveät valkoiset kämmenet, joilla se

+vihaisesti oli vuoronperään läiskäyttänyt veteen... muuta eivät

+piilopaikastaan olleet eroittaneet. Ja sivu se oli mennyt, vaan

+sitten he olivat nähneet, kuinka se etempänä poikkesi muutamaan

+rantahietikkoon, ja siihen paikkaan, jossa se nousi maalle, oli

+jäänyt ikäänkuin tulikivi keltaisena paistamaan, eikö lie savuakin

+näkynyt... mutta itse oli paholainen kiireenvilkkaa kapaissut

+mustimman rantakuusen alle ja sinne kadonnut -- ja samassa

+silmänräpäyksessä oli järvellä alkanut ankara rankkasade ja hirveä

+tuuli, joka oli ollut kaataa piialta ja renkipojalta veneen. Vähissä

+hengin, läpisäikähtyneinä ja läpimärkinä olivat päässeet Mörkölän

+rantaan...

+

+Koko Kinnulankylä oli näin vähitellen joutunut pelon valtaan. Sillä

+melkein joka talosta, joka oli järven seuduilla, oli samana päivänä

+nähty tuo outo kulkija vesillä. Mistä se oikein oli tullut ja mihin

+mennyt, sitä ei kukaan selvään osannut sanoa, sinne pohjoista

+kohti Junnulankylää kohti se vain oli painunut. Oli niitä, jotka

+väittivät ettei se paljaassa vedessä ollut kulkenutkaan, vaan että

+sillä oli allaan jotain, jonka päällä se istui, ja yksi tiesi

+että se oli sielunvihollinen itse, punapäinen saatana, joka kulki

+siunaamattomalla ruumisarkulla, lykkien järven pohjasta kaksipäisellä

+hiilihangolla... Toinen oli kuullut oudon pamauksen järveltä ja kun

+oli sinnepäin katsahtanut, niin oli nähnyt saman saatanan valkean

+savupilven keskessä, kirjavalla kivellä istumassa ja savupilvien

+päällä oli leijaillut sysimustia pirunkorppeja... Hyi! Kyllä tämän

+täytyi olla juuri se vanha kehno, helvetin herra ja kristikunnan

+vihamies, joka nyt oli lähtenyt taivaltamaan ennen niin rauhallisia

+vesiä. Ja sen kanssa ne olivat ukkosen kuurotkin ja myrskytkin

+niin äkkiä seudulle nousseet niin että ihmisten oli vaikea vesillä

+liikkua, eikä auringonlaskun aikaankaan kyennyt nuotalle lähtemään,

+kun ei yöksikään missään tyyntynyt... Jos se siitä vielä kohoaa maita

+kulkemaan ja tulee ihmisten pirtteihin, kun akkaväki on niityllä,

+koppoo kouriinsa viattomat lapset ja viepi mennessään -- niinkuin on

+kyllä sen kuultu ennenkin tehneen? Mikä sen tietää pirun juonet, kun

+se kerran irrallaan liikuskelee!...

+

+Ja Kinnulankylän asukkaat olivat kovasti huolissaan eivätkä saaneet

+oikeata rauhaa ennenkuin Muijalan mökin mies, joka oli rehelliseksi

+ukoksi tunnettu, vartavasten laitettiin kirkolle pappien kanssa

+tästä asiasta neuvottelemaan. Pitäisi pyytää pappeja lukemaan

+kirkossa erityisiä rukouksia Kinnulankylän puolesta ja manaamaan

+sitä rietasta henkeä, joka oli nähty pelihtivän ja kompeilevan monen

+talon kohdalla, ja joka peloitteli varsinkin vaimoväen pois niityiltä

+kesken kiireintä heinäntekoa, mikä muutenkin oli myöhästynyt...

+

+-- Ja sanohhan rovastille, jos ei usko, että se kyllä ei ole

+_oikea_ kulkija, joka soutamatta ja purjehtimatta räpistelee näitä

+vesiä niinkuin tuo mikähän hornan kuvatus, ja johon ei korkeimmat

+kupaatkaan näy pystyvän, se kun yhtäläistä huitoo ja huitoo

+kämmenillään ja aaltoja pois eistään loihtii.

+

+-- Kyllä minä sanon ja selitän kaikki, vastasi Muijalan mies konttia

+kiskoessaan selkäänsä ja niin hän lähti maisin polkuja pitkin

+taivaltamaan kirkolle kolmisen peninkulmaa...

+

+Ja tuli kirkolle Muijalan mökin mies ja vakavana asteli maantietä

+suoraan isoon-pappilaan. Ja konttinsa pirtin porstuaan heitettyään

+ilmausi rovastin kamariin ja pulleisiin rykäsihen:

+

+-- Hyvvää iltaa...

+

+-- Iltaa... mitäs olisi asiaa? kysyy rovasti totuttuun tapaansa,

+nostaen silmäkulmiaan virkapöytänsä takaa.

+

+-- Oisihhan sitä vähän assieta, semmoista kahenkeskistä sanottavaa,

+jos rouvasti joutaisi kuulemaan, lausui Muijalan mies, asetellen

+vanhaa hattuaan ovisuuhun tuolille ja odottaen että rovasti käskisi

+häntä ensin istumaan.

+

+Rovasti arvasi tässä olevan arempia perheasioita tai ikävämpiä

+siveysrikoksia tai jotain sentapaista, mitä joskus sydänmaillakin

+sattuu, ja meni sentähden panemaan sisäoven reikeliin ettei ketään

+syrjäistä pääsisi kansliaan.

+

+-- Istukaa... sanoi hän mennessään. Sitten hän palasi taas pöytänsä

+luo.

+

+-- Mistä te olette?

+

+-- Minähän oon sieltä Muijalan mökistä... tuntoo kai se rouvasti

+hyvinni! virkkoi Muijalan mies.

+

+-- Muijalan mökistä -- mistä kylästä? kysyi rovasti.

+

+-- Ka Kinnulankylästä... unohtuneenpa se näkyy rouvastilta,

+vaikka olinhan minä tässä muuanna syksynä teillä kinkerikonttia

+kantamassa, kun tuolla syönmailla kulukija... tolkuttaa mies hieman

+loukkaantuneena.

+

+-- No mitäs teillä sitten on asiaa nyt? kysyy taas rovasti.

+

+-- Ka semmoinenhan minulla on assie, alotti Muijalan ukko hiljentäen

+ääntään ja käyden kasvoiltaan huolestuneen näköiseksi, -- että kun

+sinne meijän kylälle nyt on ilmaantunut semmonen karinkiertäjäinen,

+joka huitoo ja räpistelee ja näyttää kulkevan niinkuin tyhjän

+päällä ja joka ei oo mikään muu kuin ihte se ilmeinen vanha kehno,

+niinkuin rouvastikin hyvin ymmärtää, ja minä tuota sillä lähin

+pyytämään, jotta eikö se passaisi niinkuin tuota kirkossa meijän

+Kinnulankyläläisten puolesta rukoilla, sitä kun ei tiiä jotta milloin

+se taas tuloo vaikkapa maajalassa ihmisiä pelottelemaan...

+

+-- Mutta minä en ymmärrä, mistä te nyt puhutte? sai rovasti

+keskeytetyksi ukon sanatulvaa.

+

+-- Ka siitä karinkiertäjästähän minä... tokaisee ukko, jonka mielestä

+asia pitäisi heti olla rovastillekkin yhtä selvä kuin hänelle

+itselleen.

+

+-- Mikä se karinkiertäjä on? kysyy rovasti kummastellen.

+

+-- Ka se vanha kehno...

+

+-- Mikä se on sitten se "vanha kehno?"

+

+-- Ka piru perhanahan se ihte on omassa persoonassaan! kivahtaa ukko

+ihmetellen mielessään että "no jo on pappia kun ei taho perkelettä

+tuntea"...

+

+Rovastilta pääsi nauru.

+

+-- _Siitäkö_ te sitten olette puhunut? sanoi hän.

+

+-- Ka siitä siitä, todisti ukko, -- johan minä häntä tässä tolokutin,

+vaan ettepä te... Sehän se sinne meijän kylään nyt on asettunut...

+

+-- Ettäkö olette nähneet pirun? uteli nyt rovasti, jota asia alkoi jo

+huvittaa.

+

+-- Ka nähtyhän se perhana on... alkoi taas ukko selittää -- koko

+kylähän siitä puhuu... järvellä se on nähtynä, järvellä -- järvellä!

+-- ei maajalassa vielä!... Vaan minä sitä sillä äsken puhun, jotta

+jos se niinkuin maajalkaankin näistä puolin lähtenöö, niin se tekköö

+pilat... tietäähän se rouvasti sielunvihollisen vallan!...

+

+Muijalan ukko sylkäsi pitkän sylen puhtaalle matolle ikäänkuin

+jonkunlaisella esikuvalla näyttääkseen, miten sielunvihollinen

+turmelee tämän mailman kauneuden.

+

+-- Minkä näköinen se oli? tiedusteli rovasti kuin omiin ajatuksiinsa

+upohtaneena.

+

+-- Minkäkö näköinen? kivahti taas ukko nousten seisalleen ja läheten

+rovastia oikein korvaan kuiskuttaakseen hänelle -- Tiiäthän sen minkä

+näköinen paha on... se on semmoinen, miksi se milloinni rupeaa, vaan

+tällä oli peä punanen ja valkoset kämmenet ja niitä se yhtäläiseen

+huitoi ja...

+

+-- Mutta kuulkaahan hyvä mies! keskeytti yhtäkkiä rovasti, jonka

+päähän oli pälkähtänyt uusi asia, -- oletteko te nähneet minun

+poikaani siellä Kinnulankylällä, se lähti täältä viime tiistaina

+sinnepäin liikkumaan?

+

+-- Ei oo nähty eikä kuultu, -- vastasi ukko ikäänkuin paheksuen että

+rovasti oli poikennut toiseen asiaan, vaikka tässä oli juuri käsillä

+niin tärkeä jo ennestään.

+

+-- Mutta kyllä hänen olisi pitänyt siellä näkyä, selitti rovasti,

+hän lähti täältä yksikseen semmoisella palkoveneellä, jossa istutaan

+keskellä veneen pohjalla ja jota melotaan kaksilapaisella airolla, ja

+se kulkee hyvin keveästi veden päällä.

+

+Muijalan mies istui vaiti, kynsäsi korvallistaan ja näytti hautovan

+aivoissaan jotakin kovin sekavaa seikkaa.

+

+-- Ei oo nähty! sanoi hän sitten toistamiseen masealla äänellä.

+

+-- Pojallani taisi olla punainen hattu päässään... selitteli yhä

+rovasti kadonneen poikansa tuntomerkkejä.

+

+-- No se perhana se sitten on ollutkin! rähähti nyt Muijalan ukko

+isolla äänellä nauramaan, ja samalla hän tunsi kuin raskaan painon

+vierähtävän sydänalastaan ja tuli oikein hyvälle mielelle.

+

+Ja kun rovasti yhä selitti yksityiskohtia myöten, minkälainen

+kulkukapine "kanotti" on ja minkä väriseksi tämä oli ollut maalattu,

+niin selveni selvenemistään Muijalan miehelle, mitenkä erehdys oli

+voinut syntyä siellä kotikylällä.

+

+-- Vaan entäpä pamaus ja savupilvi ja pirunkorpit, mitkä muuan oli

+nähnyt järvellä? tiuskasi hän kuitenkin vielä varmuuden vuoksi.

+

+Rovasti sai tovin aikaa miettiä, kunnes muisti että pojalla oli ollut

+pyssy mukanaan vesilinnun ampumista varten, ja ilmoitti sen ukolle.

+

+-- No se, se on ollunna, se on ollunna -- jo minä sen nyt kaikesta

+havahen... nauroi tämä. -- Kyllä ne nyt siellä kylässä rauhoittuu

+akat, kun kuulevat... Vaan sitä kun ei ole ikinä ennen täälläpäin

+nähtynä, niin mistäpä se äkkinäinen maantollo ymmärtää, joka on

+syönmailla kasvanut... Vai palkovene! No jo on kumma. Vai semmoinen

+se on rustinki se palkovene... Hyvästi nyt rouvasti, kiitoksia

+palajon, ei minulla muuta assieta ollukkaan... ja ei nyt tarvihe

+kirkossa siitä rukkoilla... ei tarvihe, hyvästi vain, kyllä minun nyt

+pittää lähteäk, -- se on heinänteko vielä kesken siellä kylällä ja

+kiire talonpojilla... hyvästi jeäkää, Jumalan haltuun!...

+

+Niin palasi Muijalan ukko kotiansa ja selitti ihmetteleville

+kyläläisille etteihän se piru ollut ollutkaan, jonka olivat nähneet,

+vaan ihminen, pappilan nuori maisteri, joka oli kulkenut vaatteesta

+tehdyllä veneellä kaukana omilla pitäjäretkillään.

+

+(1899)

+

+

+

+

+Jänikset ja Pappilan Jalo

+

+Satu.

+

+

+Jänikset istuivat metsässä, Honkavaaran huipulla, pitääksensä

+suuren kokouksen ja neuvotellaksensa yhteisistä asioistansa. Pelko

+ja kauhistus oli vallannut koko heidän valtakuntansa, ja monella

+olivat silmät itkusta punaiset. Isä-jänikset surivat kadotettuja

+puolisoitaan, äiti-jänikset vaikeroivat surmattuja poikasiaan, nuoret

+morsian-jänikset itkivät rajusti murhatuita sulhasiaan.

+

+Kaikki oli sen Pappilan Jalon syy!

+

+"Mitä pahaa me olemme hänelle tehneet, että hän meitä niin

+petomaisesti kohtelee?" puheli eräs miettiväisenä. -- "Jos me

+kuutamo-öinä teemme pieniä huvikävelyitä rovastin laihopeltoihin,

+niin mitä se koiraa koskee? Rovasti itse nukkuu silloin syvässä

+unessa, ja me koetamme hypellä niin hiljaa, niin hiljaa

+varpaisillamme, jottemme suinkaan hänen pyhyyttään häiritseisi...

+Ja onko synti syödä Pappilan pellosta? Istuin kerran kirkon lattian

+alla, kun rovastin poika saarnasi. Ja voi kuinka kauniisti se

+herransiunattu puhui siitä, mitä kristillinen rakkaus vaatii.

+'Ruokkikaamme kaikkia pieniä raukkoja, jotka meiltä apua etsivät' --

+niin hän saarnasi."

+

+"Mutta rovasti itse ei meitä paljonkaan rakasta" -- huomautti toinen

+jänis terävästi. -- "Kerran heristi hän minulle keppiänsä, kun pellon

+yli laukkasin ja hän sattui seisomaan pientarella. Alkoipa vielä

+kutsua koiraakin nimeltä: 'Jalo seh, usukiin!' Minä tietysti livistin

+metsään minkä käpälistä läksi."

+

+"Niin", sanoi kolmas jänis, joka asui Salmipuron niityllä. --

+"Pappilan Jalo on hirveä peto. Kerrankin oli se jo niin likellä

+minua, että tunsin sen kuuman läähätyksen saparossani. Sydämmeni oli

+haljeta kauhusta, minulta pääsi tuskan huuto ja koko mailma musteni

+silmissäni. Sitten en muuta muista, mutta kun yöllä heräsin nälän

+kouristukseen vatsassani, havaitsin istuvani ontelossa puussa, mutta

+peto oli, luojankiitos, poissa. Sillä kertaa siis pelastuin, mutta

+kuka tietää, miten vasta voi käydä. Vanhuuskin tässä jo alkaa vaivata

+ja koipeni rupeavat kangistumaan."

+

+Näin juttelivat jänikset kertoen toinen toisellensa mitä

+pöyristyttävimpiä seikkailuita siitä, mitenkä Pappilan koira oli

+heitä kutakin ahdistellut.

+

+Yhtäkkiä kaikki vaikenivat ja syntyi juhlallinen hiljaisuus, kun

+puheenjohtaja nousi kannon nokkaan. Kokous alkoi nyt virallisesti.

+

+"Arvoisat kansalaiset!" -- sanoi puhetta johtava jänis totisesti,

+-- "Te tiedätte mitä varten tämä kokous on julistettu. Isien

+huolestuneet kasvot ja emojen kyyneleet ovat sen kyllin kertoneet.

+Huokaukset idästä ja huokaukset lännestä pakottavat meidät yhteisesti

+neuvottelemaan siitä: Mihinkä toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, ettei

+Pappilan Jalo meitä ahdistaisi eikä suuhunsa söisi?"

+

+Keskustelun pani vireille Honkavaaran isäntäjänis (Jussi Honkanen),

+esittäen että jänisten pitäisi ruveta varovaisemmin liikuskelemaan,

+makailla päivät pitkään piilossa pensaiden ja kuusten alla, ja vasta

+myöhään yöllä lähteä hiljakseen ruokaansa etsimään. Täten välttyisi

+varmaankin vaara joutua sen jumalattoman julmurin kynsiin.

+

+Esitystä vastusti Suorsan-aution pitkäkoipinen jänis (Hannes Sorsén):

+"Kyllin varovaisia on oltu jo ennestäänkin", väitti hän. "Mutta vika

+on siinä, että me jänikset ylimalkaan otamme liian lyhviä harppauksia

+silloin kun koira meitä ajaa. Meidän on rupeaminen harjoittelemaan

+pituushyppyjä; silloin haihdutamme vainolaisen pian jäljiltämme."

+

+"Ei hypyt eikä loikkaukset meitä auta!" sanoi Jänismäen

+haltija-jänis, -- "vaan koko onnettomuus riippuu siitä että me

+olemme liian herkät pinkasemaan esiin piiloistamme ja siten antamaan

+verekset jälkemme, aina kun kuulemme koiran haukahtelevan metsässä

+tai nuuskivan vieressämme. Meidän pitäisi kylmäverisemmin tämä asia

+vastaanottaa ja istua lujasti paikoillamme, vaikka koiran häntä

+korviamme hiipaiseisi. Minä vakuutan teille ettei Pappilan Jalo

+niinkään helposti meitä keksi, jos näin teemme."

+

+Tätä keinoa pitivät monet uhkarohkeana ja poikamaisena

+huimapäisyytenä eikä ehdotus paljoakaan kannatusta saavuttanut.

+

+Neljäs puhuja (naisjänis Johanna) ehdotti lähetystön lähettämistä

+herra papin luo evästyksellä, että koira kytkettäisiin rautaisilla

+kahleilla.

+

+Tähän tiesi viides jänis, joka asui Pappilan saunan takana,

+huomauttaa, että nuoriherra kyllä pitikin Jaloa kahleissa, mutta

+että ruustinna aina säälistä päästi koiran irti, ja silloin tämä

+aina luikki metsään. Hän puolestaan ehdotti että kaikki jänikset

+joukossa muuttaisivat pois näiltä seuduilta ja painuisivat syvemmälle

+sydänmaihin.

+

+"Mutta isänmaa? Mutta isänmaa?" kuului joukosta.

+

+Ei tämäkään ehdotus siis saavuttanut yhteistä hyväksymistä.

+

+"Jos rukoileisimme Jumalaa, että hän kääntäisi Pappilan Jalon

+sydämmen?" ehdotti kuudes, sangen lihava ja sangen jumalinen

+jänis, joka asusti Raivion niityllä, pappilan takamailla, sekä eli

+kirkon-isännöitsijän laihoista.

+

+Mutta muut jänikset pudistivat katkerasti hymähtäen päitään tälle

+heidän mielestään peräti epäkäytännölliselle esitykselle.

+

+Näin ehdotteli yksi yhtä, toinen toista keinoa, mutta kokous ei

+näyttänyt voivan tulla mihinkään yksimieliseen päätökseen, mitä oli

+tehtävä, ja sihteerijänis nuoli hermostuneesti käpälätään.

+

+Yhtäkkiä nousi kannon nokkaan jänisten seurakunnan kaikkein oppinein

+ja syvätietoisin jänis (Jean-Jean), josta kulki kummallisia huhuja

+että hänelle Pappilan Jalo muka ei mitään mahtanut, mutta miksikä ei

+koira häneen olisi kajonnut yhtä hyvin kuin muihinkin, sitä ei kukaan

+ymmärtänyt; luultiin että se oli ainoastaan hänen kunnianarvoisen

+persoonallisuutensa ansio. Nousi kannon nokkaan tämä jänis, pyyhkäisi

+hienoja viiksiään, avasi suunsa ja lausui:

+

+"Kunnianarvoiset veljet ja sisaret, jänisten seurakunta! Että me nyt

+olemme kokoontuneet keskusteluksemme siitä, mihinkä toimenpiteisiin

+olisi ryhtyminen, jotta ei pappilan koira, Jalo, meitä raateleisi ja

+meitä alati vainoaisi, ja koska tässä arvoisassa kokouksessa jo on

+pohdittu kymmeniä erinkaltaisia ehdotuksia sen asian parantamiseksi,

+mutta ei yksikään ole saavuttanut kokouksen yksimielistä kannatusta,

+niin pyydän minäkin puolestani esiintuoda sen, mitä minä tästä

+asiasta arvelen. Rakkaat ystäväni! Minä ilmaisen teille tässä

+ihmeellisen luonnon salaisuuden: Pappilan Jalo on -- suuri pelkuri.

+Hän pelkää kanoja, hän pelkää karitsoita, hän pelkää pieniä

+vasikoita! Miksi ei hän siis pelkäisi meitäkin?... Tähän asti on

+ollut niin, että me jänikset aina ja joka paikassa olemme näyttäneet

+erityistä pelkoamme tuon koiran suhteen, niin että hän siihen on

+tottunut, pitäen sen luonnollisena -- ja siitä syystä meitä halveksii

+ja haukkuu. Mutta jos nyt tästä lähtien tehtäisiin se temppu, ettei

+näytetä hänelle peljästystämme, vaan, päinvastoin, täydellistä

+kylmäverisyyttä, niin uskonpa että hän heittää meidät rauhaan.

+Minä panen pääni panttiin, että jos jokainen meistä, niin pian kun

+tuntee Pappilan Jalon olevan kintereillään, yhtäkkiä, sopivassa

+tilaisuudessa, kääntyy ympäri ja laukkaa suoraapäätä petoa vastaan,

+niin tämä siinä määrin hämmästyy tavattomasta kohtelusta, että häntä

+koipien välissä pakenee -- jumalavita! sanon minä -- Pappilan peto

+pakenee meitä jäniksiä, jos vain näin teemme!..."

+

+"Hyvä -- hyvä! bravoo bvavissimo!" kuului joukosta. "Biss!"

+karjuivat muutamat hullautuneina kuten konsertissa.

+

+Tämän oppineen jäniksen ehdotus herätti näet ääretöntä huomiota

+ja riemua kuulijakunnassa, ja hyväksyttiin suurella melulla.

+Kokous siis päätti että jänis, joka tästä lähtien joutuu ajon

+alaiseksi, kääntyköön rohkeasti ajajaansa vastaan, vieläpä sopivassa

+tilaisuudessa antakoon pienen korvatillikan Pappilan Jalo-lurjukselle.

+

+"Pääasia on että asetumme sieluissamme hänen yläpuolellensa!"

+

+"Ja muistakaa pojat, ettei peljätä!" huutelivat jänikset toisilleen

+hajaantuessaan eri haaroille metsiin.

+

+"Ei peljätä!" kajahti kaiku sadankertaisesti kaikilta ilmansuunnilta

+sinisessä korvessa.

+

+Honkavaaralla oli kokouksen lakattua elämä taas hiljennyt. Muiden

+mentyä jäi ainoastaan sen paikan isäntä-jänis kyyköttämään kivelle.

+

+"Jumalan kiitos!" sanoi se itsekseen. "Mekin, jänikset, olemme

+saaneet uusia aatteita."

+

+       *       *       *       *       *

+

+Pappilan Jalo oli sillä aikaa nähnyt pahan unen. Se näki usein pahoja

+unia sen tähden että sillä oli omantunnon vaivoja kaikista julmista

+teoistaan. Mutta tällä kertaa se näki unta, että jänis, jota se oli

+takaa-ajavinaan, yhtäkkiä muuttui sitä itseään paljon suuremmaksi ja

+tuli suoraan hänen päällensä. Uni oli niin elävä, että Jalo parka

+ulvahteli hädissään ja liikutteli kiihkeästi jalkojaan aivan kuin

+todellisuudessa laukatessa. Pappilan tytöt sattuivat tämän näkemään

+ja rupesivat nauramaan. Jalo heräsi heidän nauruunsa ja hieroi

+häpeissään silmiään. Samalla tuli ruustinna ja sanoi: "Jalo raukka,

+kun aina täytyy olla kiinni." Ja päästi koiran irti. Jalo juoksi

+hilpeänä metsään ja unhoitti pahan unensa. Juoksi pitkin Viitalan

+kankaan polkuja -- ja sai heti sieramiinsa tuoreet jäniksen jäljet.

+Läksi nuuskien koikkelehtimaan perässä ja alkoi kaikuvasti haukkua.

+Hei vaan, kuinka sitä mentiin! Jäljet kiersivät pappilan rantatielle.

+Jalo tuulena perässä, valkoinen hännäntupsu heilahdellen korkealla

+ilmassa...

+

+Mitä kummaa?

+

+Yhtäkkiä mäen rinteessä näki se pitkäkorvaisen elukan uhkaavasti

+tulevan suoraan vastaansa. Silmät ylpeästi häneen tähdättyinä... Voi

+kauheata! Tätä ei Jalo kestänyt. Se muisti hirmuisen unensa ja --

+tyrmistyi. Kääntyi säikähtyneenä takaisin ja juoksi Pappilaan, häntä

+surkeasti roikkuen koipien välissä, väristen koko ruumiiltaan.

+

+Mutta jäniksiä nauratti niin että mahat olivat haljeta. Ja aina

+kun Jalo heitä uudelleen yritti ahdistamaan, tekivät he saman

+tempun: säikäyttivät koiran pahanpäiväisesti kääntymällä suoraan

+sitä vastaan. Pappilan Jalosta oli tämä tällainen niin hirveätä

+luonnonmullistusta, että se oli tulla hulluksi mielenliikutuksesta.

+Ensi kertaa elämässään oli sen täytynyt ruveta ajattelemaan että

+jäniskin oli _jotakin_. Ja vähitellen lakkasi se kokonaan ajamasta

+jäniksiä.

+

+

+

+

+Pastorin Ressu

+

+

+Se oli pikkuinen, pahannäköinen, mustahko luppakorva koira. Mitä

+rotua se oikeastaan oli, sitä eivät pitäjän sivistyneimmätkään

+varmaan osanneet sanoa. Se oli rakkikoiran kokoinen, mutta tavallinen

+rakkikoira se nähtävästi ei ollut, muutamat kirjanoppineet väittivät

+sitä "silkkikoiraksi", sillä sen villa tuntui käteen niin hienolta

+ja pehmeältä kuin silkki ja sametti... Samantekevää muuten, mihin

+luokkaan ja koiralajiin luonnontutkijat sen lukivat, siitä ei sen

+isäntä, pastori Möhönen, koskaan riidellyt. Pääasia vain että hän,

+pastori, oli tullut sen oikeaksi elatusisäksi ja kasvattajaksi,

+silloin kuin se orpona jäi ulisemaan järven rannalle, kun entisen

+pitäjänapulaisen leski oli armovuotensa loppuun elänyt ja ikuisiksi

+ajoiksi lähti pois pitäjästä. Hänelle, leskelle, oli Jumala muutenkin

+siunannut lapsukaisia jo tarpeellisen lukumäärän, ja vaikka se

+näiltä heruttikin silmistä katkeria kyyneleitä että täytyi erota

+Pikusta, niinkuin Ressua entiset omistajansa kutsuivat, niin

+huomasi ymmärtäväinen leski kuitenkin parhaaksi ettei koiraa otettu

+muuttovenheeseen, vaan annettiin ankara määräys rannallaseisoville

+että se ensi tilassa oli kuljetettava uudelle pastorille. Ja niin sai

+pastori Möhönen itselleen oman koiran, uudestaristi sen oman makunsa

+mukaan Ressuksi ja oli sangen tyytyväinen lahjaansa.

+

+Miksikä Ressu oikeastaan oli voivotellut eroaan leskestä ja hänen

+lapsistaan, on vaikea sanoa, sillä vielä näiden saman katon alla

+eläessä oli se niin kiintynyt uuteen pastoriin, että syrjäinen jo

+heti alussa olisi luullut sitä hänen koirakseen. Jo silloin oli se

+makaillut hänen kamarissaan ja seurannut hänen askeleitaan kartanolla

+ja takapihalla, ja kun leski lähti vieraisiin kylälle, oli se ollut

+hyvin epätietoinen, mennäkkö mukaan vai jäädä pastoria vartioimaan,

+mutta jos pastorikin, jolle Jumala oli antanut verkkaisuuden lahjan,

+myöhäsemmällä joutui lähtemään samaan paikkaan, silloin oli Ressukin

+valmis ja varma. Sentähden oli pastori tunteissaan pitänytkin Ressua

+jo omanaan.

+

+Mutta nyt oli se hänen omansa ei ainoastaan tunteen, vaan myös

+järjenkin mukaan, oma kokonaan.

+

+Hän myhähteli tätä onneaan ja pyyhkäisi sivellen koiraa pari kertaa

+lihavalla kämmenellään.

+

+-- Res-su!... sanoi hän sille vain, mutta tämä merkitsi paljon

+viisaalle koiralle, jonka saparomainen häntä heti alkoi pyöriä kuin

+väkkärä. Se tunsi ylenpalttista riemua pastorin hyväilystä, ja sen

+ruskeat silmät, jotka olivat syvällä villojen ja turpakarvojen

+sisässä, säkenöivät niin palavaa rakkautta pastoriin että tämän

+sydäntä ihan liikutti, ja hän tunsi tuosta pikkuisesta koirasta

+saaneensa ikuisen ystävän, joka ei milloinkaan hänestä luopuisi. Ei

+milloinkaan! minne ikinä hän menisi ja mitä ikinä tekisi. Ja samasta

+hetkestä alkaen hänessä itsessäänkin syntyi pysyväinen rakkaudentunne

+Ressua kohtaan. Rakkaudentunne? nauratte te. Niinpä niinkin,

+pastori Möhönen ei ainoastaan pitänyt koirastansa, vaan todentotta

+sitä rakastikin, sillä se tunne asui hänen kaikessa sielussaan ja

+keskellä omaa saarnaansakin hän toisinaan Ressuansa muisti, kun tuon

+uskollisen palvelijan kuva välähti hänen mielikuvituksessaan. Silloin

+lämpeni hänen sydämmensä, silloin hänen kielensä pehmeni pehmoista

+pehmeämmäksi, ja hän saattoi tuntikausia puhua seurakunnalle kuinka

+pienessäkin voi piillä suurta, kuinka raamattu käskee ihmisen

+rakastaa lähimmäistänsä niinkuin omaa itseänsä ja kuinka ei saa

+katsoa persoonaan eikä muotoon, sillä, sanoo Herra Zebaothi, autuas

+on se, joka viheliäistä armahtaa...

+

+Ja silloin seurakunta tuli liikutetuksi pastorin lempeästä ja lämpöä

+uhkuvasta saarnasta, miesväki vaipui suloiseen horrosuneen penkkejä

+vastaan, mutta vaimoväen puolelta kuului hiljaista nyyhkytystä, ja

+nuoret piikaihmiset, ne, jotka olivat olleet tyytymättömät omaan

+ulkonäköönsä, katselivat ylös saarnastuoliin sellaisella rohkeudella

+ja luottamuksella, että jos pastori, joka vielä oli poikamies, sen

+olisi huomannut, niin hän varmaan olisi vähän hätkähtänyt ja hiukan

+asetellut sulosanaista suutansa. Ja kun jumalanpalvelus vihdoin oli

+loppunut ja seurakuntalaiset pienissä parvissa palailivat kirkosta,

+kuului sieltä täältä äänekkäitä kiitoslauseita: "Siinä se on oikea

+pappi"... "puhuu kauniimmasta kuin itse evankeliumi"... "sillä

+papilla se on elävä henki"... Mutta ei yksikään osannut arvata,

+mikä oli ollut lähimpänä vaikuttimena pastorin mainioon rakkauden

+saarnaan, eikä yksikään sillä päätänsä vaivannutkaan, sillä olihan

+päivän selvää että miehessä asui herranhenki. Eivätkä vaimoihmiset

+suinkaan olleet "sananunhottavaisia kuulijoita", vaan he alkoivat

+näistä puolin piirittää pastoria kotona ja kylässä, pelloilla ja

+vainioilla; soutivat hänet vieraisiin luoksensa peninkulmien päähän,

+syöttivät häntä leipäjuustoilla ja riisiryynipuurolla, istuivat hänen

+jalkainsa juuressa ja halusivat kuulla yhä enemmän sitä suloista

+evankeliumin oppia, jota hän heille oli kirkossa julistanut.

+

+Se oli suloista aikaa pastori Möhöselle, nämät olivat maallisen

+autuuden juhlahetkiä hänen elämässänsä, kun hän pyhäisinä iltoina

+noin istui sanaa selitellen suosivan piirin keskellä ja Ressu

+siinä makasi häntä likinnä, hiljaisena, nöyränä, silloin tällöin

+tirkistäen pastorin silmiin, josta tämä niinkuin ennenkin aina sai

+uutta virikettä raamatunselityksiinsä. Mutta kun hartaushetki oli

+loppunut ja emännät ja talontyttäret kilvan kantaa hynttyyttivät

+pöytään suuria kivikupillisia höyryävää riisiryynipuuroa, isoja

+viilipyttyjä, täysikuun kokoisia leipäjuustoja, pari kannua tuoretta

+maitoa kerrallaan tai mitä muuta talo taisi parasta tarjota, silloin

+meni pastorin pyöreä naama leveään hymynsekaiseen irvistykseen, ja

+himokkaasti silmiään suistellen istui hän ruokapöytään, äärettömän

+onnellisena ja tyytyväisenä tämän mailman hyvyyteen. Juhlallinen

+hiljaisuus vallitsi silloin huoneessa, josta kaikki talonväki

+oli poistunut, kuului vain säännöllisiä maiskahduksia ja silloin

+tällöin joku lihavuuden ähkäys, ja suurella hartaudella seurasi

+Ressu jokaista palaa, joka sen isännän huulille kohosi -- ei

+sentähden että se, kuten tavalliset koirat, olisi noita paloja

+omaan suuhunsa himoinnut, vaan sentähden että se nautti siitä

+että sen isäntä nautti ja hiljaa riemuitsi hänen täydellisestä

+hyvinvoinnistaan. Mutta kun talonpojat huomasivat että pastorilla

+oli koira, josta tämä näytti paljon pitävän, alkoivat he sillekkin

+osoittaa suosiotansa, talontyttäret hyväilivät sitä erikoisella

+lempeydellä ja Ressun pienoinen mahalaukku sai olla alituisessa

+sulatustyössä -- kuten rakkaan isäntänsäkin avara vatsa. Niin

+lihoivat he molemmat seurakunnan sielunhoidossa, ja eräänä päivänä

+selitti pastori naurahdellen likeisimmille miestuttavilleen että

+hän oli kauppiaassa käydessään pilanvuoksi itsensä punnituttanut ja

+painot olivat näyttäneet -- ei vähempää kuin 100 kiloa. Siitä alkaen

+sai tosin pastori alati kuulla pientä leikkipuhetta "sadan kilon

+säkistä", mikä puhe häntä toisinaan vähän suututtikin, koska siihen

+sotkettiin pientä pilkkaa myös hänen hitaudestansa, mutta Ressu

+oli ylpeä herransa harvinaisesta turpeudesta ja näytti juostessaan

+hänen edellään maantiellä ikäänkuin tahtovan sanoa: "katsokaa koko

+pitäjä ja kristillinen seurakunta: tämä on se minun herrani, jota

+minä palvelen, sillä tämänkaltaista ei ole toista." Ja pastori itse,

+joka puhkuen ja puhallellen asteli Ressun jäljessä, näytti myös

+ajattelevan: "katso sinä kristillinen seurakunta, tämä on yksi niistä

+pienimmistä, joka minua palvelee, ja niin uskollista palvelijaa ei

+löydy kellään muulla!"

+

+Niin vierivät viikot ja kuluivat kuukaudet. Pastori hoiteli

+vieläkin hiljalleen vaimoväen sieluja, vaimot hoitelivat pastorin

+ruumista, Ressu reppasi pastorin airueena, samalla ikäänkuin

+edustaen hänen persoonaansa. Missä ikänä pastori oli tai liikkui:

+kotona, kirkossa, kylämatkoilla, siellä nähtiin myös Ressun pieni

+saparohäntä heruttamassa, siellä sen pieni pörröinen pää kiiltävine

+silmineen ystävällisesti katseli niitä ihmisiä, joiden keskuuteen

+rakastettu isäntä kulloinkin suvaitsi saapua. Usein suuntasi

+tämä rakas isäntä askeleensa isoa-pappilaa kohti ja silloin oli

+Ressulla tuo tärkeä airueen toimi. Se jätti jälkeensä hitaasti

+kävelevän, mäissä hikoilevan isäntänsä, riensi nopeasti, mutta

+arvokkaalla tyyneydellä edeltäpäin taloon sekä ilmausi iloisin

+katsein ruustinnan eteen ikäänkuin virkkaen: "hän tulee! hän tulee!

+-- minun herrani ja kuninkaani, hän lähestyy teitä; valmistakaa

+sijaa!" Ja paikalla pantiinkin pappilan iso kahvipannu tulelle,

+ja ruustinna kävi sanomassa rovastille että pastori oli tulossa,

+"koska Ressu näkyy olevan täällä". Se oli varma merkki, sillä ei

+milloinkaan Ressu yksikseen kylään juossut. Mutta tapahtuipa kerran,

+eräänä talvipäivänä, kun Ressu taas oli ilmaunut isoon pappilaan, ja

+ruustinna toimitti piikansa viemään kahvia sisälle, "koska pastori

+on täällä" että piika palasi ihmeissään takaisin kertoen että "eihän

+siellä pastoria ollutkaan" ja vaikka koko päivän odotettiin, ei tätä

+sittenkään kuulunut. Silloin arvasi ruustinna että Ressu oli mahtanut

+surkeasti erehtyä uskollisuudessaan -- ja niin todella olikin, sillä

+perästäpäin kuultiin että pastori kyllä oli ollut liikkeessä pappilan

+tiellä, mutta poikennutkin mäen alta halkometsään ja sieltä palannut

+kotiansa. Toisen kerran taas sattui että Ressu, joka muuten hyvin

+tunsi sabattipäivän tavat, sunnuntai-aamuna ei ollut huomannutkaan

+isäntänsä kirkkoonlähtöä, vaan laukkasi isoon-pappilaan ja istuskeli

+pirtin porstuassa aina kello 6:teen illalla, luullen pastorinsa

+silloin tulevan ulos pirtistä. Mutta kun tätä ei mainitulla ajalla

+näkynytkään, lähti se alakuloisena kotiansa, jossa ilokseen jo

+tapasikin kadotetun aarteen. Erehdys oli tapahtunut sentähden että

+pastori koko edellisen viikon oli kulkenut isonpappilan pirtissä

+rippikoulun-pidossa, mutta pyhän tultua tapansa mukaan mennyt

+kirkkoon.

+

+Ainoat paikat, joihin Ressulta pastorinsa seurassa pääsy oli

+kielletty, olivat kinkerit ja saarnastuoli. Sulasta rakkaudesta

+näet pastori ei tahtonut Ressua pitkille kinkerimatkoille ottaa,

+säälien etupäässä sen jalkavaivoja ja ehkä myös peljäten pienen

+ystävänsä vilustumista tai jotain muuta tapaturmaa. Ilman koiraa

+nähtiin silloin pastori Möhösen työntäytyvän ulos kotinsa portista,

+Ressun jäädessä surkeasti vikisemään lukittujen ovien taakse.

+Kun pastori sitten parin viikon perästä koteutui vaivaloiselta

+pitäjänkierrokseltaan ja tiedusteli palvelijaltaan, miten koira

+oli sillä aikaa viihtynyt, sai hän kuulla että tämä oli kuluttanut

+päivänsä alituisella makaamisella, mutta illan pimetessä oli se joka

+ehtoo mennyt keittiön korkeille portaille istumaan ja päästellyt

+siinä ulkoilmaan niin haikeita ja surullisia ulvahduksia suustaan

+että aivan oli sydäntä vihlonut. -- Ressu rukka... höhähti silloin

+pastori mitä muikeimmalla äänellään, hellästi raappien sohvalla

+makaavan koiransa korvantauksia, ja teki vahvan päätöksen että jahka

+Vongankylän kinkerit joutuvat, niin niihin hän ottaa Ressun mukaan.

+Siellä näet on enimmäkseen venematkoja eikä siis tarvitse kummankaan

+kävellä. Ja hän pitikin lupauksensa.

+

+Mutta miksikä saarnastuoli oli Ressulta kielletty, sitä ei pastori

+Möhönen itsekkään tietänyt. Jumalan sana sen kyllä olisi sallinut,

+mutta rovasti oli vanhaan suntioon istuttanut kai jonkunlaisen

+omituisen "järjestyksen" opin, niin että aina kun pastori lähti

+kiipeämään sakastista saarnastuoliin ja Ressu oli livahtamaisillaan

+kiinnikäyvän oven raosta hänen jälkeensä, silloin suntion muuten

+lempeä koura, juuri ratkaisevalla hetkellä, armotta tempasi

+uskollista palvelijaa hännästä takaisin ja sulki visusti oven.

+Tällainen kohtelu oli Ressusta aivan käsittämätöntä ja se alkoi

+kantaa salaista kaunaa kirkkoväärtiä kohtaan, joka, ties mistä

+syystä, ei sitä päästänyt tuosta yhdestä ainoasta ovesta sisään.

+Se oli ennättänyt vain nähdä isäntänsä isona möhkäleenä kohoavan

+yläilmoja kohti ja sen aivoissa syntyi himmeä aavistus siitä että

+tuo ovi johti johonkin pyhään paikkaan, niin -- ehkäpä taivaan

+valtakuntaan. Mutta jos pastori oli siellä, niin miksei hänkin,

+Ressu, siellä saanut olla? Tätä hautoi Ressu usein istuessaan

+odottamassa sakastin portailla, mutta niinä sunnuntaina, joina

+pastorilla oli alttaripalvelus ja Ressukin siihen vapaasti sai osaa

+ottaa, haihtuivat nuo katkerat ajatukset, ja se katseli iloisella

+ihmetyksellä suurta hopearistiä isäntänsä seljässä, kuunteli kallella

+korvin hänen juhlallista ääntänsä ja silloin tällöin istahti päin

+seurakuntaa silmäillen sitä vakavalla katseella. Hänen herransa oli

+tosiaankin mahtava mies, ajatteli se, koska tuollainen ihmispaljous

+häntä niin nöyränä kuunteli. Ei ole todistettu ettei Ressu kuitenkin

+myöhemmässä elämässään joskus päässyt pujahtamaan kielletystäkin

+ovesta sisään ja hiljaa tassutellut saarnaavan pastorin seljän

+takana ja koskettamalla turvallaan tämän käteen antanut tietää että

+senkin kerran oli onnistunut päästä kaikkein pyhimpään -- sinne,

+jonne suntio sitä ei ollut suvainnut, vaan jonne rakas pastori sitä

+varmaankin ikävöitsi.

+

+Näillä kirkkomatkoilla sattui Ressulle entisten lisäksi myös

+pari hairahdusta rajattoman uskollisuutensa tähden. Kahtena eri

+sunnuntaina jäi se nimittäin kaikkien poislähdettyä istumaan sakastin

+portaille siinä varmassa luulossa että pastori, vielä oli sakastissa.

+Väen tungoksessa ei se ollut huomannut isäntänsä lähtöä ja vaikka

+kirkkoväärti kirkon ovet suljettuaan kaikin tavoin sitä houkutteli

+pois, ei se lähtenyt, vaan näytteli tälle valkoisia hampaitaan ja

+jäi kuin jäikin paikalleen. Ja siinä olisi se kai istunut pitkän

+ijankaikkisuuden ellei pastori siellä kotona herkullisen puolisen

+sulaessa vatsassaan olisi arvannut asian laitaa ja iltapimeässä

+vielä laittanut renkinsä hevosella koiraa hakemaan. Mutta täysi

+työ oli rengillä saada Ressu kärryynsä, josta tämä monta kertaa

+karkasi takaisin -- sakastin portaille kököttämään. Naurahdellen

+ja tyytyväisenä kertoili pastori sitten seikkaperäisesti pitäjän

+herroille näistä koiransa uskollisuuden näytteistä. --

+

+"Autuas, joka viheliäistä armahtaa..." oli pastori kerran kirkossa

+saarnannut.

+

+Vähän toista vuotta oli kulunut rauhassa ja rakkaudessa, syksy oli

+käsissä ja talvi edessä. Pitäjällä oli alkanut liikkua kummallisia

+huhuja... Pastori Möhösen elämässä oli kaikessa salaisuudessa

+tapahtunut surullisia seikkoja, jotka vaikuttivat että pitäjän

+eukkoväki hiukan alkoi epäillä sielunpaimenensa hurskautta.

+Tuomiokapituli... No, se ei suorastaan kuulu tähän, mutta se on

+tarpeellista Ressun elämän käsittämiseksi. Mainitkaamme siis

+kaikessa lyhykäisyydessä vain, että pastori Möhönen tuli menneeksi

+kristilliseen avioliittoon (niinkuin naimista aina kauniisti

+kutsutaan) "muotoon ja persoonaan katsomatta."

+

+Jos tämä tapaus aluksi vaikutti pastoriin, niin vaikutti se myöskin

+pastorin Ressuun. Toisinaan koiratkin ikäänkuin tajuavat isäntiensä

+siveydelliset heikkoudet. Siitä alkaen kun pastorin kotielämässä

+tapahtui surkeita asioita, tuli Ressukin erilaiseksi. Ei se enää

+haukkunut ohikulkijoita samalla äänellä kuin ennen, ei sen ruskeat

+silmät enää loistaneet samaa puhdasta iloa ja olemassaolon onnea

+pastoria ja tämän tuttavia katsellessa, kuten aina ennen. Niissä

+paloi kyllä yhä rajaton uskollisuus ja rakkaus pastorin persoonaan,

+mutta ilmeessä oli kuin murhetta, kärsimystä, tuskaa. Ressu rupesi

+nopeasti vanhettumaan, ja sen pörröiset pääkarvat muuttuivat

+kellertävän harmaiksi.

+

+-- Mikä sinun Ressuasi vaivaa? kyselivät pastorin tuttavat tämän

+jälkeen.

+

+-- Mikäkö vaivaa? -- ei mikään! höhähti pastori kylmästi. Mutta hän

+oli sen kyllä itsekkin huomannut. Ja hän rakasti Ressua yhtä paljon

+kuin ennenkin, rakasti melkein enemmän kuin... sitä toista.

+

+-- Vanhuusko tuota alkanee vaivata, sanoi hän sitten lempeästi, ja

+niin se on tullut kumman varomattomaksikin, tässä tuonoin ajellessa

+joutui reen jalaksen alle ja taisi vähän litistyä...

+

+Ressu makasi sohvalla ystävällisen-surullisesti katsellen pastoria

+silmiin. Se näytti ymmärtävän kaikki mitä siitä puhuttiin.

+

+Pari vuotta kului näin; pastori parrottui kovasti ja oli jo

+ennättänyt pitää kolmannet kastajaiset siihen kuin Ressu vain yhdet.

+-- Ressu oli nimittäin päinvastaista sukupuolta kuin pastori. Mutta

+pastorin lapset saivat kaikki jäädä eloon, koska niiltä kasteltiin

+ainoastaan päälaki veteen, kun sitävastoin Ressun penikoilta koko

+pää painettiin veden alle, niin että ne tukehtuivat. Koiranpenikan

+kasteen laita on näet aivan päinvastainen kuin ihmisen lapsen.

+Ihmisen lapsen vapauttaa kaste, kuten tiedämme, kuolemasta vieläpä

+perkeleestä ja kaikista hänen menoistansa, mutta koiran penikalle

+tuottaa se armotta surman. Että pastori Möhönen hukutti penikat

+sulasta rakkaudesta Ressuunsa, on sanomattakin selvää. Sen ymmärsi

+kai Ressukin, sillä yhä enemmän se kiintyi häneen. Mutta uusista

+suruista oli sen pää käynyt jo läpeensä harmajaksi.

+

+Talvinen tammikuun päivä oli käsissä. Pastoria oli tultu noutamaan

+pitäjälle sairaan luo. Mutta sinne oli kolmisen peninkulmaa, ja kova

+pakkanen paukkui nurkissa. Jonkun matkaa ajettua huomattiin Ressun

+päässeen mukaan, vaikka se oli lähtiessä jätetty kotiin. Pastori

+käski kyytimiehen pysäyttää hevosen ja otti koirapahasen rekeen,

+vällyjen alle. Mutta vällyt eivät olleet vahvat, ja jäällä puhalsi

+viima läpitunkevasti. Pastori, jonka musta parta oli valkeassa

+kuurassa, tunsi Ressun värisevän sylissään ja koetti turhaan sitä

+lämmittää. Välillä käytiin eräässä talossa kahvia juomassa, mutta

+siellä oli vieraskamari kylmä, ja Ressu vilustui yhä enemmän. Pastori

+syötti sille sokeria, mutta tunsi omantunnon vaivoja ettei ollut

+paluuttanut koiraa takaisin.

+

+Kohta tämän matkan perästä sairastui Ressu omituiseen päätautiin.

+Se alkoi voivotella kuin lapsi ja pyöriä paikallaan kuin vimmattu

+ympäri lattiaa. Vihdoin oli sen tuska niin suuri että se alkoi

+raivata kaikkia huonekaluja, mitä suinkin oli pastorin kansliassa.

+Se, pikkuinen, vähäväkinen koira, työnteli päällään puskien edestään

+tuoleja ja pöytiä sille ihan tavattomalla voimalla. Pastori kantoi

+sentähden huonekalut viereiseen makuukamariin ja jätti onnettoman

+Ressunsa tyhjään huoneeseen. Siellä sai se olla aivan yksikseen.

+

+Mutta öisin heräsi hän usein sen kamaliin valitushuutoihin. Ne huudot

+olivat kuin ihmisellisen tuskan ääniä, ne eivät olleet Ressun omia

+-- ne olivat kuin jonkun toisen puolesta... Kenenkä? kysyi pastori

+itseltään. -- Häntä kauhistutti ja hän koetti turhaan nukahtaa...

+

+Sitä menoa oli jo kestänyt kolmatta viikkoa niin että pastorin

+kärsimykset noista yötä päivää kuuluvista valitushuudoista olivat

+nousseet äärimmilleen. Koko sairautensa ajalla ei koira-rievulle

+olleet kelvanneet paraimmatkaan herkut, ja se näytti kadottaneen

+kaiken älynsä. Ainoastaan isäntänsä vielä tunsi ja huiskutti heikosti

+tälle häntäänsä, samalla kun sen silmissä hehkui kivun riutava poltto.

+

+Paavalinpäivän iltana katosi se kotoa, ja pastori, jolla oli

+vieraita, oli alakuloinen ja murheellinen. Ei se kuulunut Ressun

+tapoihin tällainen tietämättä katoaminen pihasta. Jotakin outoa se

+merkitsi...

+

+Seuraavana päivänä puolenpäivän rinnassa kantoi eräs naapurin mies

+kipeän koiran pastorin kammariin. Hän oli löytänyt sen kievaripihan

+lumihangesta, johon se oli kaivanut itselleen kuopan ja siinä

+värissyt koko pitkän talvisen yön. Siihen olisi se hiljaisuudessa

+kituen kuollutkin, jos olisi annettu.

+

+Muutamia tunteja taistelivat pastorissa vielä sydän ja järki siitä

+mitä tekisi. Mutta kun lyhyt tammikuun päivä alkoi hämärtää, oli

+hän tehnyt päätöksensä. Hän veti varsisaappaat jalkaansa, kohotti

+koiran vasempaan kainaloonsa ja poistui kenenkään huomaamatta

+pihalle, oikeassa kädessään ladattu revolveri. Tallin takalistolle

+hän kaahlasi ja laski kovasti huohottaen kantamuksensa hankeen.

+Revolverin suun asetti hän liki Ressun korvaa, ja kääntäen pois

+kasvonsa ampui kaksi laukausta. Syrjäsilmällä näki hän koirarievun

+pyörähtävän verissään hankeen ja jäävän liikkumattomaksi...

+

+Sitten asteli hän pirttiin ja toimitti renkipoikaansa tekemään puisen

+arkun ja hautaamaan Ressun väliaikaisesti lumeen.

+

+-- Se oli siksi uskollinen palvelija, että oikean arkun se sietää,

+mutisi hän tyrehtyneellä äänellä.

+

+-- Sietääpä hyvinkin, arveli myöntyväinen renkipoika.

+

+Mutta sisälle tultua tuntui pastorista kuin jostakin hänen sisästään

+olisi reväisty kappale irti. Ja hän ymmärsi että se oli Ressun

+kuolema, joka häneen niin syvästi koski...

+

+Kevään saavuttua kaivoi renkipoika pastorin käskystä pellon

+pientarelle haudan, johon Ressun raato arkussaan muutettiin. Oli

+puhetta myös pienen rautaristin tilaamisesta kaupungista. Se oli

+ainoa teko, millä pastori enää voi osottaa rakkauttaan kuolleelle,

+uskolliselle palvelijalle.

+

+Mutta kesäisinä tyyninä iltoina nähtiin toisinaan kissan

+miettiväisenä istuvan sillä pienellä kummulla, minkä alla Ressu lepää.

+

+-- Ne olivat hyvät ystävykset elämässään, selitti pastori totisena

+tuttavilleen. -- Söivät aina samalta kupilta.

+

+Ja hänen silmänsä herahtivat vesikiehteeseen, kun hän kaikkea

+muisteli.

+

+

+

+

+Rovastin raittiuslupaus

+

+

+Se tapahtui sinä surunkuuluisana vuonna vuosisadan lopulla. Syvässä

+tietämättömyyden unessa nukkui vielä erämaan rahvas pitäjän

+kymmenessä kylässä -- ja nukkuuhan se yhä vieläkin -- mutta

+pappiloisssa ja herrastaloissa oltiin sentään tietävinään, mitä

+hetkeä ajan kellon viisari nyt osoitti. Ja tuntui ilmassa kuin

+pitäisi jotakin tehdä... täälläkin, mutta kukaan ei tietänyt, mitä

+oikeastaan? -- -- -- Rovasti oli seurakunnan virkamiehistä vanhin.

+Hänen päänsä oli melkein kalju, ja kotiväki oli häntä jo kymmenkunnan

+vuotta kutsunut ukoksi. Nimismies, lukkari ja metsäherra, kaikki

+rouvineen, kutsuivat häntä siivosti "setäksi", jota vastoin

+pitäjän apulainen väitteli kutsumasta häntä miksikään, ja silloin

+kun oli pakko joksikin kutsua, sanoi mieluimmin vain rovastiksi,

+mutta ennenkuin senkään sai sanotuksi, rykäsi ja katsoi poispäin

+seinään. Miksikä hän juuri näin teki, on mahdoton sanoa. Hän oli

+savolainen talonpojan poika. Kun nuot suuret uutiset saapuivat,

+ei tietysti kenenkään päähän pälkähtänyt pikkusormellakaan kajota

+niihin ulkonaisiin tapoihin, joihin pitäjässä oli totuttu. Että

+nyt esimerkiksi kahvinjuonti tai tupakanpoltto heitettäisiin pois,

+sentähden muka että maassa vallitsi vakava mieliala -- semmoista

+tekoa olisi pidetty kerrassaan hulluutena, vieläpä ihmisrääkkäyksenä.

+"Mitäpä meillä maalaisilla lie juuri muutakaan elämäniloa kuin

+kahviloiltamme" olisi esitykseen huudahdettu kuorossa. Onneksi ei

+mokomaa esitystä oltu tehty, saati ajateltukaan, ja talvi läksi

+hiljakseen kulumaan kevättä kohti. Virkamiehet ajelivat vuoronperään

+vieraisiin toinen toistensa luo maaliskuun rakkaina iltoina,

+mielipiteitä vaihdeltiin virkeästi sanomalehtiuutisten johdosta,

+seurustelu oli avomielistä ja kohtelu ystävällistä, niinkuin maalla

+tavallisesti. Kaikki näytti olevan entisellään, mitään mullistuksia

+ei kukaan tässä piirissä aavistanut...

+

+Mutta rovastin päässä oli syntynyt uusi ajatus! Tahi oikeastaan se

+ei hänen päässään laisinkaan ollut syntynyt, vaan muutamien hänen

+omaistensa, jotka saivat sen häneen istutetuksi. Se ajatus koski niin

+sanottua totinjuontia. Rovasti oli näet yksi noita vanhanaikuisia

+pappismiehiä, joka kaiken elämänsä ijän oli viattomasti nautiskellut

+alkohoolia totin muodossa. Hänellä oli oma herttainen "saunatotinsa"

+joka perjantai-ilta, jolloin pappilassa kylvettiin, ja läheisimmille

+tuttavilleen oli ukko myös halukas illan hauskuudeksi tätä ainetta

+tarjoamaan. Niitä läheisimpiä tuttavia ei ollutkaan monta, pari

+kolme vain, eikä pappilassa suinkaan joka ilta totivehkeitä nähty,

+sillä rovasti ei mielellään yksikseen "pannut jalalle". Siivoa ja

+kohtuullista oli iloliemen käyttäminen kaikin puolin ollut, ja jos

+kerran kymmenessä vuodessa sattuikin, että joku pitäjän herroista

+rovastin nimipäivän kunniaksi nähtiin lähtevän pappilasta hiukan

+lystillisemmillä kumarruksilla, niin se ei todistanut mitään pahaa.

+Itse nautti rovasti ainoastaan kaksi lasillista, ei aina sitäkään,

+eikä hänellä näyttänyt olevan aavistustakaan siitä, kuinka hauskaa

+on todella toisinaan olla parsilleen humalassa. Sitä luontoa ei

+Jumala rovastille näet hitustakaan ollut antanut. Mutta Hän oli

+kuitenkin antanut hänelle taidon: hiljaisella riemulla ja tyynellä

+tyytyväisyydellä nautita sen vähän, mitä hän elämässään käytti.

+

+Sentähden oli hänen sisällinen itsetuntonsa kivenkovasti pannut

+vastaan, kun hänen kaksi poikaansa, jotka, ollen nuoria pappismiehiä,

+molemmat olivat innokkaita raittiusmiehiä, hänellekkin, isäukolleen

+tuontuostakin kotona käydessään olivat tyrkyttäneet puhdasta

+oppiansa ja kehoittaneet vanhusta luopumaan totilasistansa. "Se

+on isälle hirveän vaarallistakin!" olivat he huudahtaneet. "Mutta

+minähän nautin sitä niin kovin vähässä määrässä" oli ukko koettanut

+puolustautua poikiensa hyökkäyksiä vastaan ja pysynyt entisessä

+tavassaan.

+

+Ja entiselleen olisi se jäänyt hänen kaikeksi loppuijäkseenkin, ellei

+nyt olisi saapunut tämä valtiollinen murhevuosi, joka niin paljon

+ihmeitä on aikaansaanut meidän maassamme. Mutta kuitenkaan ei sekään

+välittömästi olisi saanut rovastia muuttumaan. Ratkaisevan sysäyksen

+täytyi tulla likempää...

+

+Se tuli rovastin vanhimman tyttären Assin suusta, sillä pojat olivat

+poissa maailmalla. "Isä", sanoi tämä kerran illallispöydässä, "eikö

+se nyt sentään ole aivan sopimatonta että pappilassakin juodaan

+totia, ajatelkaas nyt -- pappilassa, jonka pitäisi olla esimerkkinä

+koko seurakunnalle? Mitä kaikkea pappilan piiat saattavatkaan kertoa

+kylällä käydessään siitä, kuinka herrat täällä pyhäiltoina ja

+nimipäivinä pitävät lystiä lasien ääressä! Ja mitä pahaa se vaikuttaa

+pitäjäläisiin: koska itse rovastikin kuuluu ryyppäävän -- sanovat

+he -- niin ryypätään mekin. Se on häpeäpilkku koko pappisarvolle!

+Eikö nyt isä viimeinkin saattaisi heittää pois tätä totinjuontia ja

+tarjoilua? Ja varsinkin nyt, kun muuallakin näiden kovien aikojen

+vuoksi on rumista tavoista yhä enemmän luovuttu. -- Niin miksei

+meilläkin?"

+

+Rovastiin ei tyttärensä asianymmärrys olisi mitään hämmästyttävää

+vaikuttanut, mutta hänen viimeisten sanainsa johdosta kävi

+hän vakavammaksi. Hän ei kuitenkaan heti päästänyt itsestään

+minkäänlaisia myöntymyksen merkkejä, sillä hänen luonteeseensa kuului

+ensimmältä itsepäisesti vastustaa... Mutta hiljaisuudessa, itsekseen

+rupesi hän yhä enemmän tätä kysymystä hautomaan. "Jaa", sanoi hän

+itselleen, "ehkä olosuhteet minulta sitä _vaativat_." Ja asia alkoi

+häntä oikein polttaa, Väliin yölläkin hän siihen heräsi...

+

+Niin suostui hän vähitellen ja ilmoitti eräänä päivänä perheelleen

+sen varmana päätöksenä. Kohta koittavasta vapunpäivästä lähtien se

+oli tapahtuva! Tyttäret päästivät ilon huudahduksen, mutta ruustinna

+oli vaiti...

+

+Koitti vapunpäivä -- luminen, kylmähkö, paisteeton vapunpäivä

+kaukaisessa Pohjolassa. Korkeiden kinosten yli ajelivat vieraat

+reissä pappilaan -- ikivanha tapa näet oli että ensipäivänä

+toukokuuta pitäjän "paremmista" perheineen kokoontui rovastilaan

+jo päivällisiksi. Ruustinna oli aina niin ystävällinen ja

+vierasvarainen, ja vapun iltapäivä oli miehillä aina niin suloisesti

+kulunut rovastin puolella, jossa pitkästä ajasta kaikki taas saivat

+tavata toisensa, ja jossa lämmintä totiakin tarjottiin...

+

+Ystävällisesti nytkin vieraat otettiin vastaan, päivälliset syötiin

+niillä pienillä kohteliaisuuksilla ja vähän kömpelöillä kursailuilla,

+jotka maaseudulla kuuluvat etikettiin, ja päivällisen syötyä

+hajaannuttiin taas sisähuoneisiin, miesväki tupakoimaan, rouvasväki

+kahvia odottamaan ja toisiansa salaisesti tarkastelemaan. Rovastin

+tyttäret olivat harvinaisen herttaisella tuulella, niin että se tuuli

+muihinkin vaikutti, ja iltapäivä lähti hilpeästi kulumaan.

+

+Nyt olivat taas molemmat sukupuolet koolla salissa. Ne virkamiehet,

+jotka olivat onnellisissa naimisissa, katselivat hymyillen

+eukkojansa, ne taas, jotka olivat onnettomassa avioliitossa -- nekin

+antoivat nyt tyytyväisyyden loistaa kasvoistansa, nähdessään kuinka

+hyvässä valossa heidän vaimonsa osasivat seurassa esiintyä, mutta he

+pysyttelivät kuitenkin näistä vähän loitommalla kuin toiset.

+

+Pappilan sisäpiika kantoi suuren tarjottimen heleänvärisellä

+nesteellä täytettyjä pulloja pöytään. Hänen perässään tuli

+ruustinna... Silloin asteli rovasti äänetönnä keskelle lattiaa,

+pysähtyi liikkumattomaksi ja rykäsi -- hetki oli tullut. Isommassa

+maailmassa olleet älysivät että rovasti aikoi pitää jotain puheen

+tapaista ja nousivat ylös. Talonpoikaiset nousivat myös uteliaina

+nähtyään että jotain erikoista oli tekeillä. Naisväkikin nousi

+ja kaikki kokoontuivat isoon piiriin rovastin ympärille. Kaikki

+keskustelut olivat vaijenneet ja salissa vallitsi juhlallinen haudan

+hiljaisuus...

+

+"Näinä surull..." kuultiin rovastin alkavan totisena, mutta ääni

+takertui kurkkuun ja hänen täytyi kovasti rykäistä. "Näinä --

+surullisina -- aikoina..." alotti hän uudestaan matalalla äänellä

+ja harvakseen lausuen jokaisen sanan -- "jolloin me kaikki olemme

+kuulleet ja -- tiedämme mitä -- täällä -- rakkaassa -- isänmaassamme

+-- on tapahtunut ja että... ja ymmärrämme että -- kansallinen

+velvollisuuskin -- vaatii uhrautumaan -- yleisen hyvän -- tähden --

+ja koska -- epäilemättä -- se osoittaa kaunista esimerkkiä että --

+näin pappilapaikassa... ja ettei se vaikuttaisi pahennusta tai huonoa

+esikuvaa -- että me säätyläiset -- vaikkakin kohtuullisesti -- olemme

+nauttineet -- sen vuoksi minä... ja minä lämpimästi -- kehoitan

+muitakin -- yhtymään... näinä surullisina aikoina... hmm, niin, näinä

+surullisina aikoina... -- -- --"

+

+Rovastin puhuessa oli syntynyt kiusallisen pitkä väliaika, jona

+toinen hänen tyttäristään seisoi kalmankalpeana värähdellen, toinen

+tulipunaisena hikoillen. Mutta vanhus pääsi jälleen jäljille, rykäsi

+arvokkaasti ja lopetti tavallista varmemmalla äänenpainolla: "--

+ja siis olen minä päättänyt että tässä minun talossani... ja etten

+tästälähtien itse -- missään tilaisuudessa väkeviä juomia nautitse --

+enkä niitä muillekkaan tarjoa."

+

+Siihen oli puhe päättynyt, ja päästäen helpotuksen huokauksen astui

+nyt rovasti pöydän ääreen kehoittaen hyväntahtoisella nyökkäyksellä

+vieraitaan ottamaan lasin kotitekoista simaa ja juomaan "tämän asian

+kunniaksi".

+

+Mutta pitäjän herrat olivat kuin puusta pudonneet eikä kukaan

+tahtonut ensimmäiseksi liketä tätä pöytää. Vasta kun naisväki sekä

+eräs nuori naapuripitäjän virkamies, joka innokkaasti hyväksyi

+ehdotuksen, olivat käyneet kilistämässä malja kourassa seisovan

+rovastin kanssa -- liikahtivat hekin paikaltaan ja ottivat lasit.

+Mutta rovasti huomasi heidän kasvoissansa sellaisen jäykän ilmeen,

+mitä hän ei ikinä ennen niissä ollut nähnyt. Pitkä ja hoikka

+nimismies oli kuin seipään nielaissut, mutta samalla sen saanut

+sisässään onnellisesti katkeamaan -- hän oli kohtelias, mutta

+suupielissä piili ivaa... Lihava pitäjänapulainen, hän joka ei

+rovastia miksikään kutsunut, höhisi vierustoverilleen hiljaa: "niin,

+niin... hyvähän se oisi..." mutta silmät seisoivat kalseina hänen

+päässään eikä hän mennyt rovastin kanssa kilistämään. Enin näytti

+asia koskeneen "Meesakkiin", lapsellisen naiviin "fosmestariin", joka

+oli pitäjän suurin pilajuttujen kertoja ja tähän asti rovastinkin

+hauskin totitoveri. Hänen silmänsä olivat vielä äsken niin iloisesti

+säteilleet, hänen kasvonsa hymyilleet kuni lämmin ilta-aurinko,

+hänen ikuinen jäsenkolotuksensa oli ollut kuin unohduksissa --

+mutta nyt olivat äkkiä hänen silmänsä käyneet melkein vihaisiksi,

+kasvonsa ankariksi, ja surkeasti vääntäen ruumistansa murisi hän

+puoliääneensä että "oli ihan joutavaa että ukko, jolla ei ikinään

+ole ollut hatussa, vanhoilla päivillään nyt rupesi hulluttelemaan!"

+Ja samalla hän teki niin merkitsevän kokokäänteen kuin osasi ja

+poistui ensimmäisenä herrain kamariin. Mutta paksu, tyhmänylpeä

+maakauppias Pussila, joka ei puheesta paljoa ollut ymmärtänyt, vaikka

+oli sangen viisaan näköisenä mielestään seisonut herrain joukossa

+sääret hajalla, kädet seljän takana ja hiljaa huojutellen ruumistaan,

+astua töpösteli vieraskamarin peilin eteen -- niinkuin ei mitään

+olisi tapahtunut -- ja jäi siihen pitkäksi aikaa peilailemaan leveää

+punaista naamaansa. Kaivoi taskustaan pienen kammankin, jonka oli

+tuonoin ensimmäisellä Pietarimatkallaan ostanut, ja raapi verkalleen

+ihraista tukkaansa. Tahallaan hän sen teki kaikkien nähden, sillä

+hän oli jostakin saanut päähänsä että tämmöinen kuvastimen edessä

+seisominen oli korkein aste hienointa herrassivistystä...

+

+Kun kaikki miespuoliset vieraat olivat yksitellen kokoontuneet

+herrain puolelle ja rouvasväki oli jätetty saliin vapaasti

+riemuitsemaan tästä uudesta tapahtumasta, rupesi rovasti hiljakseen

+tiedustelemaan kaikilta erikseen, eivätkö he aikoneet seurata hänen

+esimerkkiänsä. Mutta ei yksikään pitäjän herroista siihen suostunut.

+Ei yksikään! Ja harmaahapsinen vanhus näki seisovansa ypöyksin

+ehdottoman raittiuden taistelutanterella...

+

+Hän tuli araksi, lähestyi hyvää toveriansa Meesakkia, joka istui

+loukkautuneen näköisenä nurkassa, ja kysyi:

+

+-- Oletko suuttunut nyt minuun, Meesak?

+

+-- En. setä Sebulon, en minä ole suuttunut, sanoi tämä, mutta se on

+joutavaa... se on aivan joutavaa! sanon minä... Antaa nuorten siellä

+mailmalla juoda vettä ja siirappia ja mitä ikinä tahtovat -- mutta me

+vanhat täällä maalla... eikö horna! mitä se meihin kuuluu? me menemme

+hautaan kyllä muutenkin...

+

+Ei ollut kumma että hyvä Meesak vielä oli vähän kuohuksissa, sillä

+puolen tuntia takaperin oli hän juuri tuudittanut itsensä siihen

+suloiseen tunnelmaan, joka käy sen hetken edellä, kun tietää kohta

+saavansa höyryävän tuutingin nenänsä alle. Samoin vallesmanni,

+kanttori, pastori ynnä joku muukin olivat liekin äskettäin hengessään

+tunteneet esimakua tästä ihanasta aineesta. Pitäjänapulainen oli

+lisäksi kuullut lasien helinää ruokahuoneesta ja otaksunut että

+sieltä ne nyt totivehkeet ovat tulossa -- mutta se oli ollutkin

+vain tuota imelää simaa, mitä niissä tarjottiin. Olipa hän kaiken

+lisäksi ollut tuntevinaan sieramissaan ikäänkuin hienon konjakin

+haiskahduksen, kun sisäpiika oli auki letkauttanut ruokahuoneen

+oven...

+

+Mutta nyt olivat kaikki nuo unelmat ihka tyhjiin rauenneet! --

+

+Vähitellen lauhtui mielistä pahin katkeruus. Ehkäpä rovasti sentään

+tavallaan oli oikein menetellyt, mutta -- se oli tarpeetonta

+varovaisuutta... Täällä ylimaan syrjäpitäjässä, jossa silloin tällöin

+vain yksissä oltiin ja jonne väkijuomia vain kaupunkitulijaisina

+saatiin. Tarpeetonta, ihan tarpeetonta -- aiheetonta purismia!

+

+Palvelijat kantoivat sisään teetä "monenlaisen leivän kanssa". Kaikki

+herrat joivat nyt teetä kaksi lasillista, sen sijaan että ennen

+toti-iltoina oli tyydytty tavallisesti yhteen. Itse rovastikin joi

+kaksi lasillista. Salista alkoi kuulua Assi neidin piaanonsoittoa.

+Herrat menivät kuten ennenkin ovisuuhun kuuntelemaan, -- paksu

+Pussila tallusteli muiden jäljessä, kuulosteli korva kallellaan,

+mutta muisti samalla että oli Pietarin majatalon pihassa kuullut

+koreampaakin peliä, nimittäin posetiivia -- ja palasi mahtavasti

+rykien taas hiukan vilkaisemaan välikamarin peiliin.

+

+Assi soitti tuota lystikästä saksalaista "Kneipp-marssia":

+

+    Hurrah, die Knepperei,

+    Sie macht das Leben frei

+    Von aller Not und Plackerei...

+

+Hän oli tahallaan valinnut tämän marssin saadakseen hyvälle

+tuulelle setä Meesakin, jonka mielikappaleen hän tiesi tämän

+olevan, ja joka ennen pappilassa käydessään ihan oli ilosta

+hypellyt sitä soitettaessa. Mutta nyt ei musiikkikaan voinut

+Meesak-rukkaa entiselleen palauttaa. Tosin hänen silmiinsä

+leimahti ensin lauhkeampi loiste, kun tunsi hilpeän marssin omaksi

+lempikappaleekseen, mutta Kneipp'in nimestä muisti hän kohta

+vesiparannuksen ja siitä kaiken maailman "vesikuurit" ja samalla

+tämäniltaisenkin vesikuurin, jollaisena hän raittiuslupausta piti.

+Ja pilamarssi häntä nyt pikemmin ärsytti kuin huvitti. Niin kankeana

+ei oltu hyväluontoista metsänhoitajaa ikinä nähty. Ei pienintä

+kokkajuttuakaan hän illan kuluessa kertonut, vaan alkoi valittaa,

+kuinka reumatiias jäseniä repii...

+

+Myöhästyneen kevään kylmä yö jo sinersi vaaroilla, kun vieraat

+herkullisen illallisen jälkeen päästettiin pois pappilasta.

+Ruustinnan ystävälliseen "glöm int' bort" ja rovastin arvokkaaseen

+"käykää vastakin" vastasivat herraspuoliset vieraat vähän

+väkinäisesti "kiitoksia", rouvasväen hyvästijättö oli herttaisempaa

+ja erään puolirouvan silmissä kiilsivät kyyneleet. Hänen miehensä,

+joka oli ollut poissa näistä kemuista, oli näet pitäjän hurjin

+maistelija. Kulkuset ja aisakellot helisivät vielä jonkun aikaa

+pappilan kartanolla, kunnes niiden ääni hajautui kahdelle suunnalle

+ja häipyi häipymistään kuulumattomiin. Nimismies ajoi hyvää vauhtia

+porolla muitten edellä miettien kysymystä: mikä oli lähinnä saattanut

+setä rovastin mokomaan raittiuslupaukseen? Sillä sanoihin: "näinä

+surullisina aikoina" ei hän paljoa luottanut. Älykäs ollen, pääsi hän

+jäljille ja hänen kävi nyt sääli vanhaa miestä...

+

+Mutta rovasti nukkui sinä yönä rauhattomasti ja näki sekavia unia.

+

+       *       *       *       *       *

+

+"Minä onnittelen sinua isä!" kirjoitti viikon perästä toinen rovastin

+pojista riemuisesti vanhaan kotiinsa maalle. "Meidän rakas Herra

+Jumalamme taivaassa on äärettömässä armossansa vihdoin avannut sinun

+silmäsi näkemään tämän mailman turhuuden, ettäs nyt olet lakannut

+tuosta turmiollisesta tavasta juoda väkeviä juomia, jos kohta sinä,

+rakas isä, et niitä pahimpia ole ollut laumassa. Kun kallis isänmaa

+on vaarassa, silloin meidän pappien, sen pyhimpien vartijain, pitää

+olla pestyinä kaikesta liasta että me kelvollisiksi työntekijöiksi

+havaittaisiin Herran Zeebaotin suuressa viinimäessä -- joka viini ei

+ole samaa kuin nykyajan myrkylliset päihdytysjuomat, vaan joka huumaa

+meitä siinä ijankaikkisessa totuuden hengessä, jonka nimi on Jeesus

+Kristus, sen elävän Jumalan poika..."

+

+Sitten oli kirjeessä kerrottu pikkukaupungin raittiuspyrintöjen

+suuresta edistyksestä, uudesta lähetysseurasta Kiinalaisia pakanoita

+varten ja yhdistyksestä "Siveyden suojelijat", lauluseurasta "Siionin

+lintuset" sekä kuvaus eräästä hauskasta teeiltamasta "kristillisellä

+ohjelmalla" -- "joissa kaikissa minä myös olen jäsenenä". Kirje

+loppui seuraaviin sanoihin: "Paljon on siis täällä puuhattu

+raittiuden alalla. Jospa sinäkin isä siellä maalla nyt voisit saada

+yhä useamman paheen orjan luopumaan perkeleestä ja kaikista hänen

+menoistansa, kun olet nyt itse aineellisuuden kahleista irti päässyt.

+Tätä toivoen piirrän minä:

+

+                                           poikasi Aamos".

+

+Vanha rovasti huokasi ja laski kirjeen vapisevasta kädestään.

+Hän kyllä sydämmensä pohjasta oli ylpeä siitä että poika siellä

+kaupungissa kuului "Siveyden suojelijoihin" ja muihin jaloihin

+yhdistyksiin ja ihmetteli: "kuinka se Aamos kaikkia ennättääkin",

+mutta että poika niin korkealta kannalta näkyi ottaneen tuon hänen

+totilasista luopumisensa, se ei ukkoa oikein miellyttänyt. Eihän hän

+sitä ollut tehnyt itsensä, vaan muiden tähden! Hänhän oli uhrannut

+yksilöllisen vapautensa yhteisen hyvän vuoksi. Eikä hän ollut koskaan

+tuntenut olevansa missään "liassa" sen kautta että oli alkohoolia

+käyttänyt. Jos kohta hänen terveytensä, niinkuin Aamos vakuutti,

+siitä oli "kovasti kärsinyt"...

+

+Rovasti oli umpimielinen luonnoltaan. Hän ei saanut helposti

+puretuksi sisästänsä, mikä painoi hänen sydäntään. Ja sentähden ei

+hänen ensi kirjessään pojalleen ollut sanaakaan näistä asioista.

+

+Vapunpäivän tapahtuma pappilassa oli sillä välin herättänyt jonkun

+verran huomiota rahvaassakin, jonka seassa sekavia huhuja kierteli.

+Niinpä muutamana päivänä eräs kylän akoista tuli läähättäen Assi

+neidiltä kysymään että "onko se ihan totta kun kertovat että rovasti

+vapunpäivänä kuuluu tehneen semmosen peätöksen jotta ei tästälähin

+kotonaan minkäännäköistä karvasta maistak, ja missä vain muuallai

+viinapullon näkköö, niin paikalla lyöpi rikki lattiaan?" Ja ennenkuin

+toinen ehti mitään vastata, lisäsi eukko liukkaasti: "No jo kai

+minusta oisi hyvä -- se Jussii kun toisinaan maisteloo" Mutta

+kauvempana pitäjällä haastelivat ukot pirteissään: "No on se tainnut

+tuo rovastii toisenni pullon elämässään kallistaak, koskapa nyt

+kuuluu pitäneen heittee juonti kokonaan poikkeen!"

+

+Rovasti hymähti näille kansanarvosteluille, joita joku pitäjän

+herroista hänelle toisinaan leikillä kertoi, ja sanoi: "Vähät kai

+minä niistä välitän!" Mutta salaisesti ne häntä pistivät ja tekivät

+murheelliseksi. "Niin", ajatteli hän itsekseen, "semmoista siitä

+nyt tuli. Ne pitävät minua nyt vanhana syntisenä ja jonkunlaisena

+parantuneena juoppona..." --

+

+Kesän tulo oli hyvin vitkallista -- vasta juhannusaatoksi hävisivät

+jäät järvestä. Mieli oli sentähden pappilalaisissakin asunut

+matalalla, pitkät, kylmät kevät-illat olivat tuntuneet sangen

+ikäviltä, ja toivottomina olivat maamiehet kävelleet pienien,

+jääkohvalla peitettyjen oraspeltojensa pientarilla. -- Mutta nyt

+näytti kesä vihdoinkin tulevan, ilmat lämpenivät, kuului kiurun

+laulua, nurmi alkoi vihertää, päästiin vesille. -- Rovastikin

+elostui, pyyteli rysillä haukia rantapuron suusta ja maalaili

+veneitään...

+

+Pappilaan saapui kesävieraita. Niiden joukossa oli rovastin

+sisarenpoika Orpo, nuori lääketieteen ylioppilas, joka nyt ensi

+kertaa tuli setänsä taloon vierailemaan. Tämä sai pian kuulla setänsä

+raittiuslupauksesta, tuli miettiväiseksi eikä lausunut mitään sen

+asian johdosta. Se ihmetytti molempia tyttäriä, jotka tiesivät Orvon

+olevan itsensäkin ehdottoman raittiin. Nuori ylioppilas näytti

+siitä lähtien salaa tarkastelevan setäänsä, ja kerran hän tarkkaan

+tiedusteli ruustinnalta, minkälaista setän totinjuonti oikeastaan oli

+ollut. Sitten hän eräänä iltana istuessaan ukon kanssa kahden kesken,

+yhtäkkiä virkkoi:

+

+-- Mutta sehän voi olla vaarallista, setä, sinulle että olet

+heittänyt pois totin käyttämisen!

+

+Vanhus, joka oli vähän huonokuuloinen, oli nytkin kuullut väärin ja

+sanoi hiukan synkeästi naurahtaen:

+

+-- No olisikohan se nyt minulle niin kovin vaarallista ollut!

+

+-- Ei setä, sitähän minä juuri päinvastoin sanoinkin että minä

+pelkään terveytesi siitä jollakin tavalla kärsivän, kun olet niin

+äkkiä luopunut tuosta alkohoolin nauttimisesta.

+

+-- Mitä sinä nyt puhut, poika? lausui ukko kummastuneena. -- Sinä,

+joka itse olet absolutisti ja aijot lääkäriksi! Vai oletko enää

+absolutisti?

+

+-- Olen kyllä, setä, mutta...

+

+-- Mutta mitä? keskeytti ukko. -- Eikö juuri se teidän nykyinen

+viisas mailmanne ole saanut todistetuksi että väkijuoma, niinkuin

+Aamoskin ja kaikki muut sanovat, on kauheata myrkkyä ihmisruumiille?

+

+Sisarenpoika ei heti vastannut. Häntä oli huvittanut setänsä

+täydellinen hämmästys.

+

+Sitten hän kuin puoleksi itsekseen levollisesti vastaili:

+

+-- Paljonhan se tiede nykyään on todistanut, mutta niitä näyttää

+olevan asioita, joista tieteen todisteetkin, kuinka teräviä tahansa

+ne ovat, tylsistyneinä kimmahtavat takaisin. Tietysti minä pääasiassa

+olen vakuutettu lääketieteen tuloksista, mikäli koskee väkijuomien

+vaikutusta. Ja myönnän täydellisesti että väkijuoma itsessään

+vaikuttaa aina jollakin tavalla turmiollisesti ihmisen ruumiiseen.

+Mutta yhtä seikkaa minä en myönnä tai ainakin sitä epäilen. Ja

+se on tämä: vaikuttaako väkijuoma poikkeuksetta turmiollisesti

+ihmisen sielu-ruumiiseen? Sillä vaikkapa alkohooli nyt alati pyrkii

+pahentamaan ruumista, mutta samalla vaikuttaa sieluunkin ja vaikuttaa

+siihen niin elonvoimaisesti etteivät nämät kaksi vaikutusta mene

+ainoastaan tasan, vaan vieläpä tuo parempi vaikutus käy yli tuon

+pahan -- niin: jos yhdistetty sieluja lääketiede voi tällaisiakin

+tapauksia elävästä elämästä esilletuoda, yhden ainoankaan esimerkin,

+silloin ei alkohooli vielä ole ehdottomasti kirottu yhteiskunnan

+hylkylapsi!...

+

+-- Mitäs esitelmiä se Orpo täällä pitää? kysyi samalla Sissi,

+rovastin nuorempi tytär, kulkien palavasta punoittavin poskin

+kiireesti salin läpi ruokahuoneen puolelle. Hän oli ollut nisuja

+leipomassa pirtissä...

+

+Orpo ei vastannut mitään serkkunsa kysymykseen, keinui vaan hiljaa

+keinutuolissa ja katseli miettiväisesti eteensä. Keskustelu

+oli katkennut, mutta Sissin kadottua kysyi rovasti, joka istui

+liikkumattomana toisessa keinutuolissa:

+

+-- Mitä sinä sitten oikeastaan arvelet tästä minun "lakostani"?

+

+-- Minä arvelen että sedän raittiussitoumus voi tuottaa turmiollisia

+seurauksia sedälle itselleen. Sinä, setä, olet jo vanha mies. Yli

+neljäkymmentä vuotta olet säännöllisesti nauttinut alkohoolia.

+Tottumus on mennyt aivan veriisi... Älä luule että minä olen sitä

+uskoa ettei juurtunuttakin tapaa voi vahingotta irtireväistä --

+varsinkin jos tyhjän paikan sijalle pannaan jotakin täytteeksi, mutta

+jos tämä sinun tapasi ei ole ollutkaan mikään turmiota tuottava, jos

+meillä tässä nyt onkin juuri tuollainen poikkeustapaus, josta äsken

+puhuin... Setä! Se seura, se mielentila, se tunne... niin, varsinkin

+se mielentila, jossa totilasisi ääressä olet ollut -- ehkäpä

+juuri se on muodostunut sinun tärkeimmäksi elinvoimaksesi täällä

+maalla? "Humööri", kuule setä, se on sentään taikavoima yli kaiken

+turmelevankin tässä mailmassa!

+

+Orpo katseli setäänsä, etsien hänen katsettansa. Vanhus oli luonut

+silmänsä alas ja näytti ikäänkuin hiljaa riitelevän jotakin kovaa

+vastaan, joka ei mitenkään tahtonut sulaa. Varovaisesti virkkoi hän

+sitten:

+

+-- Niin, kyllä minä olen siitä fyysillisesti kärsinyt -- jo nytkin...

+Se on tuntunut niin pahalta... Minä olen kuin heikontunut... ruvennut

+enemmän tuntemaan vanhuuden avuttomuutta... Mutta ne on ehkä nämät

+surutkin...

+

+Sisarenpoika iloitsi sydämmessänsä että oli saanut vihdoinkin

+sedältään urkituksi, mitä oli hänessä jo kauvan luullut näkevänsä.

+

+-- Mutta setä, samat suruthan sinulla ovat olleet jo ennenkin, sanoi

+hän sitten, -- ja sinä olet ne onnellisesti kestänyt. Nyt sinä niitä

+joka päivä muistat ja haudot. Ennen ne sinua eivät ole haitaksi asti

+raskauttaneet. Mikä siihen on syynä?...

+

+Vastausta odottamatta jatkoi hän:

+

+-- Eikö olisi parasta, koska asia nyt on tätä laatua, että silloin

+tällöin vielä joisit lasillisen entistä hyvääsi?

+

+-- Mutta lupaus? sitoumus kaikkien kuullen? sanoi ukko alakuloisesti.

+

+-- Niin, niin, minä ymmärrän, lausui sisarenpoika, yhtä

+alakuloisesti. -- Miksikä sinun, setä, pitikin kaikista jyrkimmässä

+muodossa tuo lupaus tehdä? Olisit vain julistanut ettet tästä lähtien

+väkeviä tarjoo, kun vieraita on pappilassa etkä niitä itse muidenkaan

+luona käydessäsi nauti, mutta että mikä sinun yksityistä kotielämääsi

+koskee, niin se on sinun oma asiasi?

+

+-- Sitähän minä olinkin ensin ajatellut, vastasi vanhus, mutta

+kun se Assi... Ja tietysti minua olisi pidetty itarana, kun en

+vierailleni enää olisi tarjonnut, vaan itse yksikseni käyttänyt... Ja

+salajuoppona...

+

+-- Mitä se muihin olisi kuulunut! huudahti Orpo. -- Mitä sinä niistä

+arvosteluista olisit välittänyt, setä? Kotielämässäsi olisit kerran

+viikossa käyttänyt tuota saunatotiasi ikäänkuin lääkkeenä. Ja koko

+perheen nähdenhän sinä sitä ennenkin nautit. Kaappijuopon nimeä

+tuskin olisit saanut...

+

+Keskustelu taukosi taas. Muut kesävieraat -- pari vanhempaa tätiä --

+palasivat pieneltä kävelyltään "Kyöpelinniemelle" kertoen, kuinka

+ihanaa siellä oli ollut. Assi tuli kylältä ja istuutui piaanon

+ääreen soittamaan Merikannon "Kesäiltaa", ruustinnakin ilmaantui

+keittiön puolelta ja sanoi illallisen jo olevan valmiin. Kaikki

+nousivat ja siirtyivät ruokahuoneeseen. Illallista lopetettaessa

+tuli Sissikin pirtistä, posket tulipunaisina: nyt oli hän paistanut

+leipomuksensa ja lupasi iloisella äänellä seuralle lämpimiä

+pullia ja piparikakkuja, jotka oli jättänyt etehiseen... Mutta

+rovastin kasvot olivat keltaisenkalpeat ja hän hymyili väkinäisesti

+tyttärensä puuhille. Orpo otti osaa pöytäkeskusteluihin, mutta

+näytti säälinsekaisella suuttumuksella katselevan Assi serkkuansa,

+joka istui häntä vastapäätä... Sitten noustiin tuoleja kolistellen

+pöydästä. --

+

+Odottamattoman lyhyeen loppuivat kesäiset säät. Pari viikkoa niitä

+vain kesti -- sitten taas alkoivat pitkälliset sateet ja kylmät.

+Pappilan "kesätätit" lähtivät pois, ja syyskuun alussa matkusti myös

+Orpo pääkaupunkiin lukujansa jatkamaan. Assi neiti oli saanut sopivan

+paikan maailmalla ja lähti myös pian pois. Sissi vain jäi kotiin

+vanhempainsa kanssa, mutta hänellä alkoi kansakoulutoimi, johon hän

+oli valittu väliaikaiseksi opettajattareksi, ja hän oli aamusta

+iltahämärään kaiket päivät kotoaan poissa.

+

+Hiljaista, yksinäistä, hyvin yksinäistä ja yksitoikkoista oli

+elämä nyt pappilassa. Harvoin kävi ketään vierasta, ja jos kävikin

+joskus, niin ei niiden kanssa mitään iloisempaa tuulahdusta

+pappilaan tullut. Rovastilla ei itsellään ollut enää mitään

+sanottavaa pitäjätuttavilleen; hän ikäänkuin odotti, eikö muilla

+ollut hänelle jotakin kerrottavaa, mutta kun sellaista ei ollut,

+istuskeltiin pitkät hetket täydellisessä vaitiolossa, kunnes vieraat

+ikävystyivät ja lähtivät pois. Jonkunlainen alakuloisuuden leima

+oli painettu kaikkeen. Kaiket päivät istuskeli vanhus kamarissaan

+yksitoikkoisessa kansliatyössään, ruustinna puuhaili alati erillään

+omissa taloustoimissaan, ruokapöydässä istuivat vanhukset useimmiten

+kahden, sillä Sissi harvoin joutui kotiin ruoka-aikaan. Oi kuinka

+yksinheitetyt he olivat täällä erämaan pitäjässä! Pimeinä, pitkinä

+syysiltoina, kun tuuli ulvoi nurkissa ja sade toivottomasti räiski

+vasten ikkunaruutuja, silloin tuntui heistä niin lohduttomalta kuin

+itse taivaan Jumalakin olisi heidät hyljännyt, ja vanhasta rinnasta

+pääsi salainen huokaus: "Oi Herra, mitä pahaa olemmekaan tehneet,

+ettäs olet meidät tällaiseen asemaan saattanut!"...

+

+Rovasti ei ollut lausunut kotiväelleen sanaakaan kesäisestä

+keskustelustaan sisarenpoikansa kanssa ja sitten hän oli kaikki

+vähitellen unhoittanut. Näytti melkein siltä kuin ei se olisi tehnyt

+häneen minkäänlaista vaikutusta, ja senkin, mitä hän silloin oli

+sisarenpojalleen tunnustanut, oli hän jälkeenpäin peruuttanut. Hän

+tiesi taas vain tehneensä ehdottoman raittiuslupauksen ja tahtoi

+siinä jyrkästi kiinni pysyä. Yhtä seikkaa hän vain ei ymmärtänyt:

+miksikä kävi niin kivuloiseksi? Kun Sissi toisinaan hänen kipuaan

+tiedusteli, ei hän osannut selittää, missä paikassa kipu tuntui

+ja miltä se tuntui. Se tuntui vain niin pahalta ja kummalliselta.

+Olisikko se seuraus _siitä?_ Hän ei tahtonut päästää tätä ajatusta

+enää sieluunsa. Aamoksen ja tämän kanssa koko mailman todistushan

+soti sitä vastaan...

+

+Mutta perjantai-iltoina, kun hän palasi yksikseen saunasta, tunsi

+hän ääretöntä entisyyden kaipausta. Tuossa pienellä pöydällä

+vieraskamarin ovipielessä oli häntä aina ollut odottamassa tarjotin,

+jolla seisoi se vanha tuttu hopeakannu niin kodikkaasti höyryten,

+karahvi, jossa kimmelsi ruskeankirkasta nestettä, sokeriastia sekä

+tahkottu juomalasi, johon oli pistetty lusikka... Oma puoliso ne

+siihen oli hellällä kädellä kantanut. Kuinka erinomaisen suloiselta

+oli silloin tuntunut "panna sekaan" ja paitahihasillaan siinä

+hiljakseen liikuskella, sillä aikaa kuin toiset vielä viipyivät

+saunassa! Pieni vihellyksen hyrinäkin jotakin viisikymmenluvun

+aikuista ylioppilaslaulua -- "Opp Amaryllis! vakna min lilla!" -- oli

+silloin kuin itsestään päässyt huulilta, ja kaikki eletty elämä oli

+suloisina muistosäikeinä kierinyt esiin menneiden päivien hämärästä.

+Ja nykyisyyden paino oli samalla kevennyt, ja maltillisella mielellä

+oli saattanut katsella kaikkea katkeraakin silmiin -- rauha ja

+sopusointu oli täyttänyt koko olennon...

+

+Niin silloin -- mutta nyt? Nyt kun hän palasi saunasta, oli

+vieraskamarissa pilkkosen pimeä, pikkupöytä oli typösen tyhjä...

+oliko se todellakin tyhjä? -- hänen täytyi sitä kädellään sivellä

+mennessään läpi tuon pimeän huoneen salin puolelle, jonne lamppu

+oli heitetty yksikseen palamaan. Salissakin tuntui niin tyhjältä,

+ei risahdusta kuulunut, seinäkello vain yksitoikkoisesti naksutti

+Beethovenin ja Mozartin rintakuvien välissä...

+

+"Hyvä jumala! Jos saisi puolikaan lasia lämmintä totia" -- ja hän

+palasi synkkänä ja kärsivänä kamariinsa. Kurkussa tuntui kuin jano:

+ei se ollut tavallinen jano -- ja sielussa se oikeastaan tuntuikin

+eikä kurkussa...

+

+Mutta tämä täytyi kestää, täytyi --! Sillä hän, rovasti, ei tahtonut

+olla mikään petturi. Hän, kuudenkymmenenviiden vanha mies, koetti

+tappaa vanhan luontonsa ja istahti saunailtoina virkapöytänsä ääreen

+jotakin ahkerasti kirjoittamaan.

+

+Vaan jos joku hänen omaisistaan tuommoisina iltoina olisi häneltä

+kysäissyt: "no isä-ukko, maistuisikkos totilasi nyt hyvälle?" tai

+jotain sen tapaista, niin olisi vanhus kivenkovaan sen kieltänyt. --

+

+Eräänä marraskuun iltana, kun kylmä tuuli puhalsi hiljan jäätyneen

+järven yli, ja rovasti tunsi jalkojansa palelevan kamarissaan, toi

+posti hänelle kirjeen, jonka käsialaa hän ei ensin tuntenut, mutta

+kuoren avattuaan luki seuraavaa:

+

+    Helsingistä...

+

+    Hyvä Setä!

+

+    Olen usein täällä muistellessani viime suven viettoa siellä

+    kaukana maalla mietiskellyt sitä setän raittiuslupausta,

+    josta kerran puhelimme kesällä. Minun käy kovasti sääli

+    että setä tuli panneeksi oman persoonallisen hyvinvointinsa

+    raittiusasian uhriksi, ja minä paheksun ankarasti eräiden

+    sukulaisteni ajattelematonta toimintaa tässä asiassa... Olen

+    koettanut löytää pelastuskeinoa tässä pahassa pulassasi, johon

+    olet joutunut ja olen sen löytänytkin, vaikka en tosin niin

+    pikaista kuin asia vaatisi. Kuulehhan: sinä olet tehnyt tuon

+    sitoumuksesi hiukan epämääräisillä sanoilla "tästälähtien en

+    minä... j.n.e." Mitä sinä itse lienetkin niillä tarkoittanut,

+    niin kuulin minä kuitenkin serkuiltani Assilta ja Sissiltä että

+    heidän esityksensä oli alkuaan ollut se, että sinä -- kuten

+    nykyään kaikki juomalakkoon rupeavaiset -- aluksi sitoutuisit

+    siihen vain yhdeksi vuodeksi, noin ikäänkuin koetukseksi. Vaan

+    sinulta oli jäänyt se huomaamatta, ja serkkuni olivat sentähden

+    olleet salaisesti hämmästyksissään, joskin riemuissaan,

+    kuullessaan sinun jyrkän päätöksesi. No, olkoon vain että muukin

+    kuulijakuntasi vappuna jäi tähän jyrkimpään käsitykseen -- ei

+    se estä sinua tulevana vappuna pitämästä uutta puhetta, jossa

+    lievennät raittiuslupauksesi sellaiseksi ettei se sinulta riistä

+    tuota "kotirauhaa" tai miksi sitä nyt tahdomme kutsua. Tämä

+    on mielestäni ainoa sopivin pelastuskeino. Olen varma siitä

+    ettei setä joudu naurunalaiseksi, sillä mitään naurunalaista ei

+    tässä. ole. Tässä on vain kysymys erehdyksen korjaamisesta ja

+    velvollisuudesta omaa itseään kohtaan -- -- -- -- -- --

+

+                                       Sisarenpoikasi Orpo Sund.

+

+    J.K. Koeta kestää siis setä siihen asti! Kyllä minä ymmärrän

+    että siellä äärettömässä yksinäisyydessä mieli usein käy

+    raskaaksi. Käynet kai kävelyssä joka päivä, niin että jalat

+    pysyvät lämpiminä? Siellähän oli niin raikkaita havumetsiä... Jää

+    terveeksi. "Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi!" --

+

+                                                           Sama.

+

+Rovasti nosti silmänsä kirjeestä. Hänen katseensa oli vähän

+kirkastunut. Hän oli sisarenpoikansa jo kokonaan unhoittanut, mutta

+nyt tämän persoonallisuus tulvahti elävästi häntä vastaan. "Sitähän

+minäkin olen miettinyt että tässä on tehtävä jotain" ajatteli hän.

+

+-- Keltä sinä sait kirjeen Helsingistä? kysyi ruustinna tullen

+samalla miehensä luo.

+

+-- Se oli Orvolta! Koetappas arvata, mistä asiasta hän kirjoittaa.

+Joo -- hän ehdottaa että minä... mutta lue itse! sanoi vanhus vähän

+veitikkamaisen näköisenä.

+

+Ruustinna rupesi lukemaan ja rovasti käveli silläaikaa äänetönnä

+edestakaisin lattian pehmeillä matoilla, meni tupakkahyllyn luo ja

+pisti piippuun (hän ei ollut edes intohimoinen tupakoitsija, vaan

+poltti hyvin harvoin, erityisessä mielentilassa).

+

+-- No? kysyi vanhus, puhaltaen paksun savupilven suustaan, kun näki

+puolisonsa laskevan kirjeen kädestään.

+

+-- "Älskade Sebulon" -- rakas Sebulon... nyyhkytti ruustinna

+liikutettuna ruotsiksi, ja nousi taputtamaan miestänsä hartioille --

+luuletko etten minä ole nähnyt, kuinka sinä olet kärsinyt? Varsinkin

+noina saunailtoina... Kuinka se minuun on julmasti koskenut! Ja monta

+kertaa olen jo aikonut tuoda esiin sen konjakkijäännöksen, joka

+seisoo sokerikaapissa... Mutta en ole uskaltanut... En ole puhunut

+mitään, kun olen peljännyt että sinun tulee vielä vaikeampi olla...

+Minähän heti jo alussa olin koko raittiuslupausta vastaan... Vaan nyt

+minä heti menen hakemaan sinulle sen jäännöksen...

+

+-- Ei, ei, rakas Lisbeth! mitä sinä nyt...? keskeytti rovasti

+yhtäaikaa hellänä ja kauhistuneena. -- Eihän kirjeessä siitä mitään

+seisonut. Minä en maista pisaraakaan, jos _nyt_ tuot!...

+

+Ruustinnan täytyi siihen tyytyä. -- Se Orpo on viisas poika, tuumi

+ukko sitten astua köpittäessään puolisonsa jäljessä huoneiden läpi

+illallispöytään.

+

+-- Niin, paljon viisaampi kuin sinä, Sebulon kulta, sanoi ruustinna

+leikillä.

+

+-- Ja ajatteleppas: hän on itse ehdoton raitis ja soisi minulle

+kuitenkin totilasini, jatkoi rovasti. -- Sitä eivät kaikki tekisi.

+

+-- Kuka sinulta hennoisi kieltää? hymyili ruustinna. -- Minusta

+totilasi aina on pukenut sinua, Sebulon. Minä en ymmärrä kuinka tytöt

+ja se rakas Aamos...

+

+Sissi, joka istui jo edeltäpäin illallispöydässä tutkien pitkää

+riviä kihlattuja Uudesta Suomettaresta, ei voinut kyllin ihmetellä

+nähdessään vanhusten tulevan ruokapöytään niin iloisina ja reippaina.

+

+-- Mitä on tapahtunut? kysyi hän.

+

+-- Orpo on mennyt kihloihin! koetti ruustinna leikillä uskotella.

+

+-- Orpoko? säpsähti Sissi, -- eipähän sanomissa seiso...

+

+-- Yksi vanha ajos on puhjennut, sanoi rovasti vähän totisempana.

+

+Herkkäuskoinen Sissi neiti joutui alussa aivan pyörälle. Hän ei

+voinut ymmärtää mitään kaikesta tästä soperruksesta.

+

+Sinä iltana kaikki kolme menivät levolle ilman raskaita huokauksia,

+jotka muuten kuuluivat päiväjärjestykseen. Eikä se mieliä painanut

+vaikka tuuli humisikin nurkissa ja yöllä alkoi sakea tuisku, joka

+pian ympäröi vanhan pappilan korkeilla lumikinoksilla...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Mutta seuraavana vapunpäivänä, kun kevät kirkkaana heloitti

+ilmassa ja kurjet lensivät yli taivaan, piti rovasti pappilaansa

+kokoontuneille vieraille seuraavanlaisen puheen:

+

+"Hyvät vieraat!

+

+"Kun minä vuosi takaperin tässä samassa paikassa ja samalle

+kuulijakunnalle pidin puheen, jossa lupasin luopua kaikesta

+väkijuomain käyttämisestä, luulin minä sillä tehneeni kaikissa

+suhteissa hyvin. Mutta jälkeenpäin ilmautui asianhaaroja, jotka

+todistivat ettei niin ollut. Meillä kaikilla on tosin velvollisuuksia

+kansalaisina yhteishyvää edistämään, mutta meillä on velvollisuuksia

+myös itseämme kohtaan -- näinä surullisinakin aikoma. -- -- -- --

+Todistakoon tiede mitä tahansa alkohoolin turmiollisuudesta, minä

+vakuutan teille että minulle on, päinvastoin, tämän myrkkyaineen

+poisheittäminen uhannut käydä vaaralliseksi, johon on ehkä syynä

+luonteeni laatu ja korkea ikäni. Minä olen pappi, mutta minä en ole

+mikään munkki, joka luostarissa itseään kiduttaa. -- -- Sentähden

+minä pidätän itselleni oikeuden yksityisessä elämässäni jälleen, jos

+tarve vaatii, näitä väkeviä juomia käyttää, eikä kukaan rehellinen

+ihminen siinä voi mitään pahaa löytää. Sillä _minun_ kotielämässäni

+ei tätä ainetta koskaan ole väärinkäytetty: Hyvät kuulijat! Tällä

+tavalla minä toivon voivani olla pahentamatta raittiusasiaa, jota

+minä sydämmeni pohjasta kannatan, vaikka itse... Hmm -- moninaisissa

+me kaikki puutumme..."

+

+Näin puhui vanha rovasti vapisevalla äänellä ja miettiväisinä

+kuuntelivat vieraat. Mutta kaikista hauskinta oli nähdä setä Meesakin

+naaman taas peittyvän sillä auringonpaisteella, jota siinä ei oltu

+nähty siitä asti kun rovasti häneltä totilasinsa kielsi. Nyt hän

+yhtaikaa nauroi ja murisi partaansa. "Enkö minä sitä sanonut, että

+voisihhan ukko ainakin minun kanssani panna jalalle? Enkö minä

+sitä sanonut että ukko hulluttelee -- hänhän ei ikinään ole ollut

+hutikassa? Ja enkö sanonut että antaa nuorten juoda siirappivettä,

+mutta että me vanhat saamme mennä hautaan totilasit kourassa. Pah! ha

+ha..." Ja ilta vanhassa pappilassa päättyi mitä viattomimpaan, mitä

+kodikkaimpaan totinjuontiin.

+

+

+

+

+"Mikä virkamies sitä työ outta?"

+

+

+Voi voi sentään meitä kaikellaisia kynän pyörittäjiä ja laulun

+palvelijoita, jotka olemme lähteneet elämän läpi taivaltamaan

+ilman arvomerkkiä rinnassa ja kuvernöörin tai piispan lupakirjaa

+taskussa, siitä että me jotakin olisimme! Mitä auttaa se meitä

+että meidän aivoparkamme ovat täynnänsä kaikellaista haavetta

+ja hapatusta, kun kukkaro kuitenkin on surkean tyhjä eikä ole

+meillä mitään kunnioitettavaa virkanimeä sen tyhjyyden peitteeksi?

+Muut ne ovat nimismiehiä, pappeja, lukkareita tai vähintäänkin

+metsäntarkastelijoita, jokaisessa pitäjässä, ja niiden persoona

+levittää aina ympärilleen jotakin laillisuuden tuoksua, joka hyvin

+pistää sieramiin meille, joista ei sitä tuoksua lähde, ja jotka

+sentähden tunnemme itsemme usein niin köykäisiksi kansalaisiksi tämän

+rakkaan yhteiskuntalaitoksemme kivisillä portailla.

+

+Niin, jospa minulla olisi ollut edes tuhannen markan

+vakinaiset tulot ja olisin saanut itseni esittää jonkunlaisena

+"herrassyötingin-apulaisena" tai vaikkapa rehellisenä sankalaseilla

+varustettuna kiertokoulun-opettajana, jota kunnioittaen

+koulumestariksi sanotaan, niin minä toden totta monta kertaa olisin

+tuntenut itseni onnelliseksi tämän maailman raitilla, vaeltaessani

+kuni Jerusalemin-suutari ympäri kotipitäjääni, koettaen polkuhinnasta

+myyskennellä talonpojille "Limperin Jannea" ja muuta sellaista kansaa

+sivistävää kirjallisuutta... Tosinhan minua muutamat ovat sanoneet

+kirjakauppiaaksi -- jumalaparatkoon ehkäpä kolportööriksikin seljän

+takana, -- kun sitä vastoin toiset ovat puhutelleet "rouvastin

+poijaksi" tai paljaalla ristimänimellä, mutta juuri tämä nimityksien

+hirveä epävakaisuushan se minua on surettanut, ja sehän se minulle

+on paljastanut koko alhaisen alastomuuteni, ettei minulla ole tuota

+pysyväistä arvonimeä syvien rivien huulilla.

+

+Toden totta: ajatelkaas nyt minun asemaani, kun tällaisella

+kansansivistysretkellä istun jossakin sydänmaan pirtissä ja

+innokkaasti yksinkertaisella järjelläni selittelen perustuslakien

+pyhyyttä, ja juuri kun luulen kuuntelijoiden kaikella sielullaan

+kiintyneen tähän tärkeään asiaan, -- yhtäkkiä minut keskeytetään,

+ja minä kuulen jonkun joukosta mitä leveimmällä ja viattomimmalla

+uteliaisuudella kysyä tokasevan:

+

+-- Mikä virkamies sitä työ outta?

+

+Se on kuin kylmää vettä tietämättä kaadettaisiin niskaan, ja

+semmoinen kysymys polttaa ja paleltaa sitä pahemmin, kun juuri on

+uskonut oman persoonansa arvon olevan sangen kaukana ulkopuolella

+tätä isänmaallista tehtävää. "Mikä virkamies sitä työ outta?" Niin,

+jospa siihen voisi yhtä luonnokkaasti sekä nopeasti ja vähääkään

+valehtelematta vastata -- aivan niinkuin sivumennen, ja sitten

+tyynesti jatkaa puhettaan --, mutta kun se noin äkkipäätä paiskataan

+vasten naamaasi, -- ja asia on arkaa laatua, niin totta-tosiaan siinä

+joutuu, pahasti hämille, ellei sittenkin turvaudu hätävalheeseen,

+joka taas sydäntä hävettää ja josta voi olla arveluttavia seurauksia.

+Sillä mennäppäs sanomaan tälle sydänmaan rahvaalle että olet esim.

+"kirjailija", mikä muka on semmoinen mies, joka itse kirjoittaa

+kokonaisia kirjoja, niin kyllä he tosin suu seljällään jäävät

+vastaustasi ihmettelemään, mutta sinun elämäntointasi eivät he

+sittenkään ymmärrä, eikä sinun tarvitse toivoakkaan että nyt muka

+olisit jonkun arvonimityksen itsellesi hankkinut. Ja jos taas

+itsetuntoisella sisällisellä ylpeydellä koetat väistää kysymystä

+vastaamalla että: "en ole mikään virkamies enkä siksi ehkä koskaan

+tulekkaan", niin heidän silmänsä välähtävät, heidän ohuet huulensa

+värähtävät, ja vanhojen päät tärähtävät, ja -- saat olla varma

+siitä että he salaisesti sinua halveksivat. Sillä ei se ole ihminen

+eikä mikään semmoinen herra, joka ei ole virkamies! Hmhyh --

+rouvastin poika eikä tule pappia, ei lukkaria, ei valtesmannia, ei

+lantmeetaria, ei vosmestaria... mikä se semmoinen on? Ei kai se oo

+oikein täysijärkinen tämä pappilan nuori herra... Kuuluuhan tuo raaka

+talonpoikai alamailla toisinaan saavan poikansa papiksi, vaan tämä ei

+sano rupeavansa... kai se hyvinkin rupeaisi, jos pystyisi...

+

+Tähän tapaan kulkevat ylimaalaisen ajatukset, kun hän on saanut

+kuulla ettet ole mikään virkamies. Minä olen hädissäni väliin sanonut

+itseäni koulunopettajaksikin (qvem Juppiter odit), mutta olen selvään

+huomannut että semmoinenkin, mukamas virkanimi, ei paina enempää kuin

+tyhjä semmoisten nimien rinnalla kuin nuot "pastori", "kanttori",

+"valtesmanni" j.n.e. Jos taas joskus itserakkaudessani olen tullut

+vetäneeksi esiin sen laihan tittelin, jonka akateemia minulle kerran

+tuli antaneeksi, niin on kotvasen kuluttua sama henkilö laatinut

+minulle uuden kysymyksen, että "no outtako työ sitten käynynnä sitä

+papinkoulua?", johon kysymykseen taas on täytynyt juurta jaksain

+vastata. Eikä se suinkaan olisi entistä kovempi isku, jos minulta

+jonakin päivänä yksi niistä viisaimmista kysäseisi niinkuin entiseltä

+kandidaatilta että "milloinkas siitä maisterista tulee ylioppilas?",

+joka arvo, jos minua todella siksi sanottaisiin, olisikkin melkoinen

+kotipitäjäni kansan silmissä. Sillä oikealla maisterilla ymmärretään

+täällä ainoastaan sellaista nuorta miestä, joka vähintään yhden

+kerran on nähty seurakunnan saarnastuolissa, olematta silti

+sielunpaimeneksi vihitty. Mutta minä, viheliäinen syntinen, en ole

+vielä kertaakaan saarnannut.

+

+Suloisessa muistossa on minulla ensimmäinen ylioppilassyksy,

+jolloin kiersin kinkereillä pitäjän apulaisen ja lukkarin seurassa,

+ja paljastaan siitä että sangen papillisella arvokkaisuudella

+ja teoloogisella varmuudella (vaikka en vielä silloin ollut

+"pikkuteoloogiani" suorittanutkaan) tein lapsille kysymyksiä kaikista

+kuudesta pääkappaleesta -- siitä saavutin "maisterin" arvonimen.

+Mutta, oi voi, niin katoo mailman kunnia; perästäpäin sain näet

+kuulla että tuo arvonimitykseni oli niin helposti annettu minulle

+vain siksi, että minua oli luultu -- erääksi toiseksi, joka oli

+jumaluusopin ylioppilas ja oli joskus saarnannut kirkossamme. Vaan

+kaikissa tapauksissa olin silloin saanut maistaa, miltä tuntuu, kun

+talonpoika pitää jotakin jonakin.

+

+Se "joku" on jonkunlainen riemuporttien lävitse vaeltava sankari.

+"Hän kulkevi kuin yli kukkien..." tekisi melkein mieleni siitä

+laulaa. Ainakin hyppää tai hyppyytetään hän helposti yli niiden

+vastoinkäymisten, joita me muut saamme kärsiä, joita _ei_ pidetä

+"jonakin". Häntä puhutellaan kunnioittavasti, häntä syötetään

+kunnioittavasti, häntä saatetaan ja opastetaan peninkulmien matkoja,

+häntä kiitetään tyhjästäkin; kaikki mitä hän sanoo, huomataan

+tavallista merkillisemmäksi, sanalla sanoen: häntä kohdellaan

+kunnioittavasti. Ettenkö kadehtisi sellaista kunniaa? -- Sepä tietty.

+

+Ja mitä sitten jos akkaväki jossakin paikassa olisi taipuisa minuakin

+nimittämään arvonimellä, kun ukkoväki samassa paikassa heti tekee sen

+kaikista kauneimman kysymyksen että "taitaa teillä olla isokin palkka

+vuodessa?" "Isokin!" Kun ne edes asettaisivat kysymyksensä vähän

+vaatimattomampaan muotoon, kysyisivät esimerkiksi että "onko teillä

+minkäänlaista palkkaa?" niin olisi siihen varsin mukava vastata

+että "ainahan sitä jonkun kipenen saapikin kun sattuu..." Mutta

+näin jyrkkään kysymykseen on vaikea löytää vastausta, joka samalla

+tyydyttäisi kysyjää sekä vastaajan rehellisyyden tuntoa... Täytyy

+sentähden vastata noin ylimalkaan ja vähän hämärästi, sillä eihän

+tässä viitsi ruveta selittämään tuota kirjailija-ammattiaan tai että

+se Verner Söderström siellä Porvoossa maksaa hyvistä runovihoista

+aina tuhannen markkaa...

+

+Ei, ei! Me kaikellaiset kynänpyörittäjät ja laulun palvelijat jäämme

+kuin jäämmekin tyhjäntoimittajiksi erämaan asukasten silmissä niin

+kauvan kuin meillä ei ole valtionvirkaa ja vakinaista palkkaa, jonka

+me rehellisesti voimme uteleville maalaisillemme ilmoittaa.

+

+Monta kertaa on tosin minun sielussani noussut kapinallinen sappi

+väittämään että "mikä huonompi ihminen minä silti olen Jumalan

+edessä, vaikka ei minulla virkaa olekkaan?"... Mutta olen nähnyt

+että vetoaminen sisällisiin seikkoihin ei muuta niiden mielipidettä,

+joille kaikki ulkonaisuus jo on jotain "sisällistä" ja veriin

+mennyttä.

+

+Susi syököön sentään! Minähän rakastan kotipitäjäni erämaan lapsia,

+mutta pitääkö minun pyrkiä virkamieheksi siksi, että hekin minua

+vastaan rakastaisivat? Sillä aina kun milloin taas lähden sydänmaita

+astelemaan, repeää se vanha haava sielussani tuohon leveään,

+hyväntahtoiseen kysymykseen, joka kuuluu: "Mikä virkamies sitä työ

+outta?"

+

+(1899)

+

+

+

+

+Ilta Krimmissä

+

+

+On kesäinen ilta Krimmin etelärannalla. Ihanasti vaipuu polttava

+aurinko hopeanhohtavien tunturien helmaan. Kullanpunertavat

+pumpulipilvet heittävät valoaan Mustanmeren pintaan, jonka ulapalta

+keinuvat maininkiaallot hiljalleen huuhtelevat sileäkivistä rantaa.

+Ne ovat lämpöiset nuot aallot, joissa delfiinit leikkiä lyövät ja

+lasikirkkaat medusat paisteessa kimmeltelee. Suloisesti kantaa ja

+keinuttaa suolainen laine hentohermoista ruumista, joka uinaa kuni

+pehmeillä untuvapatjoilla. Kaunis Demerdshi-vuori leipää sinervän

+autereharson peitossa. Se on hiukan alakuloinen, mutta mahtava

+Tshatyrdag-tunturi hehkuu yltyleensä ilon tulisessa ruskossa...

+On kuni siellä jailan päällä alkaisivat taivaan paraatiportaat,

+ihmeellisen, äärettömän riemun ruusuiset portit, ikuisen kunnian

+kultaiset kynnykset... Niiden takaa hymyilee itse totuus, aukenee

+kaiken salaperäisen aavistus... Onko se muinaiskreikkalaisten

+jumalain Olympos vai Muhamedin lasten paradiisi?...

+

+Värit sammuvat -- pian pimenee etelän hempeä ilta. Taivaan reunalla

+syttyy suuri kirkas tähti, outo pohjolassa; kuu nousee yli

+Kastell-vuoren ja pilkistää tummien sypressien lomitse. Viheriät

+viinitarhat peittyvät hopeaiseen valoon. Satakieli Ajuderén

+laaksossa lentää saarnipuuhun ja alkaa lievästi laulaa. Sen hilpeään

+liverrykseen liittyy pieni yöpöllö, jonka kainossa äänessä värähtelee

+hieman kuni pohjoismaista surumielisyyttä: "spljuu -- spljuu!"

+panee se, ja sen ääni on yksitoikkoista. Sitä säestävät miljoonat

+sirkat, etelän intohimoiset hyönteiset, joiden kimeä lemmensirinä

+soi taukoamattomana säveljaksona läpi koko yön. Satalukuinen

+sammakkokuoro pienen Ulu-Usen virran suistamossa lisää voimakkaasti

+tätä yhteistä serenaadia. Mustameri hiljalleen aaltoilee, -- jollei

+olisi kuutamoa, välkähteleisi sen vedessä fosforivalo kuin timantti.

+Ilma on tukahduttavan kuuma... Tämä on nyt Krim, se ihmerikas seutu,

+jota lääkärit niin kehuvat ja josta runoilijat oodeja laulavat. Ja

+tämä on se Krimmin mailmankuulu ilma, jota keuhkoihini hengitän --

+kuinka sitä ylistäisinkään? Se on kevyt kuin höyhen, joka tuulessa

+lentää, se on pehmyt kuin pumpuli, joka hennosti haavaa hivelee! Se

+on läpikuultava kuin avaruuden enkelin sinervä siipi ja lempeä kuni

+itse jumalan silmä, joka untuvapilvistä katselee...

+

+Kuljen pitkin meren rantaan. Turkkilaisten kampelankalastajain

+teltasta loistaa hauska kynttilän hohde; jos kurkistaa sisään katon

+rajasta, näkee mustaverisiä kasvoja ja tulipunaisia tupsulakkeja.

+Venäläinen troikka pölistää pitkin tietä, -- laulu heläjää, tiuvut

+helisee. Uljas tataari, Krimmin kirkassilmäinen, kähärätukkainen

+ruhtinas, ratsastaa uljaalla hevosellaan ylpeästi sitä vastaan.

+Tien mutkassa märehtii pari uupunutta puhvelihärkää, vuoritataarien

+ikeenalaisia halkojuhtia. Kaukana meren ulapalla liikkuu punaisia

+ja vihreitä pilkkuja: se on joku suuri laiva, joka kyntää aaltoja

+Odessasta Kaukaasian rannoille. Tugär, mustalainen tuttavani, jolla

+on jättiläisviikset, seisoo satamalaiturilla ja seuraa laivan

+sivukulkua suurilla, mustilla silmillään. Tataarilaiskylältä kuuluu

+hilpeätä hälinää ja harpun helkytystä. Itämaisen-kapeilla kaduilla

+istuskelevat kauppiaat myymälöidensä kynnyksillä; se on koko

+kansojen ja uskontojen sekamelskaa: tataareja, venäläisiä,

+bulgaarilaisia, tshekkiläisiä, juutalaisia, karaiimeja, armeenilaisia,

+kaukaasialaisia... Konstantinopolilaisen kahvilan punaisilla

+sohvilla istuskelee turkkilaisia ja Vähän-Aasian kreikkalaisia.

+Kauvempana noissa kaukaisissa huviloissa, joista kantautuu korvaan

+pianon säveleitä, asuu saksalaisia ja ranskalaisia. Kaduilla ei

+näe muhamettilaisnaisia, -- ne pysyvät visusti muuriensa sisällä,

+mutta kurkistelevat uteliaina aitojen raoista. Korkealla, avatussa

+ikkunassa istuu tataarilainen neitsyt: kullattu kukkalakki päässään,

+kalliit kultaraha-käädyt kaulassaan sekä katselee miettiväisestä läpi

+silkkiäispuiden. Sitä raukkaa! Uskonnollinen laki kieltää ankarasti

+häntä poistumasta ulos pihasta, ja hän tottelee... Hänen nuoremmat

+siskonsa ovat vielä lastenkirjoissa ja saavat juoksennella portin

+edessä. Siellä ne nauraa tirskuvat, pienet samettilakit päässään.

+Yksi tulee hyvin totisena kaivolta kantaen saviruukkua olkapäällään.

+Tataarilaistyttöjen sysimustat hiukset ovat värjätyt kullanruskeiksi

+ja punotut kymmeniksi hienoiksi palmikoiksi; sormien kynnet heillä

+ovat niinikään värjätyt punasenruskeiksi. Tämä on heistä korkeinta

+kauneutta.

+

+Kuu on sillävälin kiivennyt yli Babugan tunturin huipun. Aluston'in

+tuhatvuotiset linnanrauniot seisovat juhlallisina kuutamossa vieden

+katselijan mielikuvituksen kauvas muinaisiin aikoihin. Niitä on

+kaksi kivistä tornia ja ne ovat Justinianus keisarin ajoilta. Jos

+ne ihmiskielellä puhua osaisivat, mitä kaikkea niillä olisikaan

+kerrottavana siitä kansojen temmellyksestä, mikä niiden ympärillä

+tuhannen ja kolmensadan vuoden kuluessa on riehunut? Mutta nyt ne

+seisovat mykkinä eikä kukaan niistä välitä. Sic transit gloria

+mundi! Muinaiskreikkalaisten marmoritemppelit Krimmillä ovat

+maahan muserretut, genualaisten valloitushuudot Kastell-vuorella

+ovat aikojen aaltoihin tukehtuneet. Kansa kansan perästä on tässä

+riuhtonut, taistellut ja elämöinyt, -- ja nyt huutelee sokean

+minareetin huipusta _mulla_, muhamettilainen pappi, arabiankielellä

+kutsuen tataareja myöhäiseen iltamessuunsa. Mutta tataarinkin

+isäntävallan päivät ovat päättyneet, ja venäläisen kirkon kullattu

+vinoristi kiiltelee jo kirkkaasti toiselta puolelta tuhatvuotisia

+torneja...

+

+On jo myöhäistä. Jos sinua huvittaa, riisukaamme sandaalit

+jaloistamme ja käykäämme lakkipäin sisään islamilaiseen temppeliin

+lopettaen krimmiläisen iltamme sillä omituisella tunnelmalla,

+minkä synnyttää tuo matalahko, kynttilöillä heikosti valaistu

+muhamettilainen kirkko, mullan mylisevä messu -- jossa on mystillisiä

+pausseja -- sekä tuo kirjavilla matoilla sukkasillaan kantapäidensä

+varassa kyyköttävä, nöyrästi pyllistelevä, turbaanipäinen seurakunta.

+Ja vaikka tämä kaikki oikeastaan onkin surkeata katseltavaa, niin

+lohduttakaamme itseämme sillä, että nuot miehet, jotka määrätyt

+kerrat vuorokaudessa taivuttavat ruumistaan Mekkaan päin ja

+suutelevat maata, vakavasti uskovat kuolemansa jälkeen pääsevänsä

+siihen paratiisin iloon, jossa virrat juoksevat mantelimaitoa,

+jossa levätään suloisten puiden siimeksessä ja jossa taivaalliset

+kaunottaret ikuisesti heitä palvelevat...

+

+

+

+

+Sypressi ja Koivu

+

+

+Se on kyllä totta että etelän pyramiidi-sypressi on koko komea

+puu -- mutta en vain minä siihen rakastuisi! Minun ensi lempeni

+pohjoisen kotimaani neitseelliseen koivuun pysyy järkähtämättömänä

+ja kestää lujasti kaikki etelätärten tuliset houkutukset. Voin

+tosin runollisessa haaveilussani virittää hymnejä myös etelälle ja

+laulaa esimerkiksi että: "oi Krimmin hempeä tuulonen, mi rannoilta

+Bosporin liidät, kuinka suloisesti suhisetkaan sinä Partenitin

+libanonilaisissa seedripuissa!" -- mutta tuo on imelätä teeskentelyä,

+ja itse asiassa veisaan minä viisi kaikista näistä Krimmin

+koreuksista, olkoot ne sitten kuinka kuuluisia tahansa. Niin kohta

+kun käteni sydämmelleni lasken ja itseltäni kysyn: "onko tämä nyt

+todella sinusta niin hurmaavaa?" kuuluu rehellinen vastaus: "muotia,

+poikani, pelkkää muotia vain!" Siitä minä tiedän että rakastan

+enemmän Suomeni yksinkertaista koivua ja sen korkeata korpikuusta

+kuin etelän keikarimaista sypressiä tai Libanonin seedriä...

+

+Kuinka paljon, paljon onkaan täällä sellaista, mikä ei minun

+pohjoismaalaista vertani viehätä! Minä tahtoisin levätä pehmeällä

+nurmella, raittiin vesilähteen viileällä reunalla, lehväisen

+ritvakoivun alla: -- ei ole nurmea, ei ole lähdettä, ei ole lehväistä

+koivukultaa. Minä tahtoisin soudella sukkulavenheellä pitkin

+hopean-vipajavaa virran suvantoa ja nousta johonkin leppärantaiseen

+saareen: -- ei ole venhettä, ei ole virtaa, ei ole leppärantaista

+saarta näillä Mustanmeren ulapoilla aalloilla. En tunne oikeata

+kesää sielussani, en tunne sitä vieraalla maalla. Mitä tuntenenkin,

+se lienee jotakin muuta... Kaipaan kovasti kotijärveni rannan

+hienonvalkoista hiekkaa, ikävöin suuresti suomalaisen salon

+sametinpehmoista sammalta: -- täällä on tanner niin rikkauttaan kova

+ja kipeästi koskee se avoimeen jalkaan... Ennen kaikkea kiusaa minua

+tämä hirveä kuumuus, joka herpaisee sielun ja raukaisee aivot. Täällä

+paahtaa pomottaa aurinko miltei keskeltä taivaan kupua, tuo hoikka

+sypressi ei varjoa tarjoo, ja kalkkiperäiset tiet pölisevät kuin

+jauhohinkalot niin että on läkähtyä...

+

+Ei, ei! Ei ole vilpoisen Pohjan lapsesta etelättären hehkuvaan

+helmaan. Luonnon korkean rikkauden hän mielellänsä tunnustaa --

+sydämmensä yksinkertaista rakkautta ei hän täällä tunne, ja kylmin

+silmin, puristetuin huulin katselee hän huoaten etelän kaikkea

+loistoa...

+

+(1901)

+

+

+

+

+Sokea tyttö

+

+

+Kaukana sydänmailla, monien peninkulmien päässä kirkolta, synnytti

+eräs köyhän torpan emäntä tyttölapsen, jolle kinkerikasteessa

+pantiin nimeksi Kaisa. Ei saanut tämä lapsi paljon iloita edes

+erämaan auringon paisteesta, sillä jo viisivuotiaasta saakka tuli

+se, tuntemattomalla tavalla, sokeaksi. Silmät jäivät tosin auki,

+mutta tyttönen ei niillä enää mitään nähnyt. Näkemättä jäivät

+kotipihlajan livertelevät lintuset ja veikon veistämä väkkärä pirtin

+katolla, näkemättä kotilahden peilikirkas pinta kesäisinä iltoina

+ja taivaan haalea sini, tähdet ja revontulet talvella, kaikki se

+luonnon ihmeellisyys, mikä herättää ihmissydämessä pyhiä ja puhtaita

+tunteita. Näkemättä jäivät myös kirkko ja pappi, nuot erämaiden

+merkillisyydet, joista isä ja äiti olivat lapselle maininneet,

+luvaten ottaa pikku Kaisan kerran mukaansa sinne, jahka hän vähän

+isommaksi varttuisi. Mutta sokeaksi tultua ei tyttöstä kirkolle

+mukaan otettukaan, vaikka kuinka sitä rukoili aina, kun muut sinne

+hankkiutuivat.

+

+-- Eihän Kaisa sinne pääse, kun ei mitään näe -- sinne on pitkä

+matka ja hankalat taipaleet -- lapsi vain lankeileisi liukkailla

+suoportailla...

+

+Näin sanottiin tytölle ja muut ne vain sinne lähtivät, kirkolle.

+Kaisa rukan täytyi aina jäädä kotipirttiinsä itkemään. Kun oli

+aikansa itkenyt ikäväänsä, tyytyi vihdoin siihen että sai leivänpalan

+käteensä ja kissan syliinsä kehräämään...

+

+Näin kuluivat lapsuuden vuodet.

+

+Vasta rippikouluikään tultua tuotiin sokea tyttö taluttamalla

+kirkonkylään. Toisten tyttöjen ääneen lukiessa oli hänkin oppinut

+katekismuksensa ulkoa.

+

+Rippikoulussa oli hän kaikkein parhaimpia. Älysi enemmän kuin muut ja

+taisi järkevästi ja itsenäisesti vastata kirkollisiin kysymyksiin.

+Sentähden nuori pastori otti hänet erityiseen huomioonsa sekä

+ehtoolliselle päästön jälkeen puuhasi Kaisan sokeain opistoon toisen

+läänin kaupunkiin.

+

+Aivan uusi sielunelämä avautui nyt erämaassakasvaneelle sokealle

+tytölle. Paitsi sitä että hän opistossa kehittyi ihmeellisen

+taitavaksi käsitöiden ja korukapineiden tekijäksi, oppi hän myös

+ymmärtämään, mikä oli hänen isänmaansa, josta kuva kuvan perästä

+painui hänen sydämmeensä kansallisten laulujen ja runojen kautta,

+joihin hän suuresti mielistyi. Ja oppi hän myös aavistamaan, mikä on

+koko ihmiskunnan valistus: rehellinen työ, puhtaus, nöyryys. Työ ja

+kauniit laulut ne tuottivat hänelle ihanaa iloa, mutta hänen henkensä

+pohjalla asui lohduttamaton suru: "miksi muut näkevät, mutta minä en?"

+

+Neljä vuotta sai sokea tyttö näin kellittyä kaupungin koulussa.

+Sitten täytyi hänen, köyhyyden tähden, palata kotipitäjäänsä, jonne

+karttui matkaa lähes neljäkymmentä peninkulmaa.

+

+Kun häntä maantien päästä lähdettiin taluttamaan pitkin metsäpolkuja

+erämaiden halki, tuntui hänestä tosin suloiselta, kun ymmärsi,

+että ne olivat hänen syntymäseutunsa hongat, jotka siinä humisivat

+hänen päänsä päällä, mutta samalla tuntui hänestä kuin olisi häntä

+viety vankeuteen -- henkiseen vankeuteen ja pimeyteen, joka häntä

+lapsuudesta saakka oli salaisesti ahdistanut. Koti? -- niin kyllä,

+mutta mitä hirveätä tietämättömyyttä, vieläpä raakuuttakin vallitsi

+talonpojissa täällä kaukana muusta maailmasta! Hänen mielensä paloi

+elämään, mutta täällä kuni kuoleman varjot häämöttivät hänen sokeiden

+silmiensä edessä...

+

+Sokea tyttö palasi syntymä-majaansa ja päätti tyytyä kohtaloonsa. "Ei

+vettä, rantaa rakkaampaa kuin kotimaa tää pohjoinen" -- nehän olivat

+sen suuren runoilijan sanat. Oi jospa hän ijäkseen olisi saanut jäädä

+sinne laulamaan noita pyhiä runoja! Laulun ja soiton säveleissä oli

+hän aina unhoittanut raskaan kuormansa: että oli sokea...

+

+Nyt oli hän kotona. Hänen koulussa-oppimiaan töitä katseltiin

+pienellä ihmetyksellä, hänen hyräilemiään isänmaallisia lauluja

+kuunneltiin jonkinlaisella uteliaisuudella, mutta hänestä itsestään

+ei paljoakaan välitetty kotona. "Mitäpä ne herraskoulutkaan sokeaa

+auttavat, häntä kun ei kukaan huoli akakseen". "Mitäpä tuosta

+Kaisasta lie hyötyä, se kun ei oikein kykene talontöihinkään" --

+arvelivat julmat ihmiset.

+

+Ja kuitenkin oli Kaisa kaikista ahkerin, valmistellen aamusta iltaan

+sukkia, vanttuita ja kaikellaisia sieviä esineitä, joita sitten

+koetti myöttää kirkonkylän herrasväille, itse ansaitaksensa leipänsä.

+

+Mutta ei ollut sokealle tytölle sallittu edes tätä ainoata työn iloa.

+

+Eräänä talvipäivänä pihaviertä hapuillessaan kompastui hän

+silppukoneeseen, satuttaen päänsä niin pahoin, että koko toinen

+silmä luiskahti kuopastaan irti ja jäi verisenä riippumaan ulos...

+Sydäntä särkevä parahdus pääsi hänen huuliltaan ja kauheissa tuskissa

+kannettiin hänet pirttiin. Kamala tapaus oli voinut sattua ainoasti

+sentähden että sokean tytön veli juuri sinä päivänä oli siirtänyt

+silppukoneen semmoiselle paikalle, jossa sitä ennen ei oltu pidetty.

+Silmä roikkui pallona ulos, ja sokea tyttö ymmärsi että elämä,

+tuo hänen elämänsä, nyt oli runneltu. "Herra Jeesus, auta minua

+onnetonta!" sopersi hän. Mutta ei marttyyrin nimi kovan-onnen lasta

+voinut auttaa. Surullinen totuushan on, ettei Kristus koskaan voi

+pelastaa ihmistä ruumiillisista tuskista, ainoastaan henkisestä

+särkymisestä voi hän meitä vapahtaa. Ei yksikään torpan väestä

+liikahtanut lääkäriä hakeakseen. Ei kummakaan: olihan likimmäiseen

+maalaislääkäriin kymmenkunnan peninkulmaa, "Ja mitäpä sille

+lääkärikään osaisi?" arveltiin vain tyynesti.

+

+Kaisa sai jäädä ilman minkäänlaista hoitoa ja kärsiä äärettömästi.

+Hän kärsikin kyllä kohtalonsa ihmeteltävällä lujuudella. "Minun

+pitää kärsiä ja kyllä minä tämän kestän", kuultiin hänen joskus

+puoliääneensä lausuvan omaa nöyrää ajatustaan. Sairaan päähän ilmausi

+jonkun ajan kuluttua puhkeama, ja kohta alkoi hän valittaa muistinsa

+huonontumista, kun ei enää osannut ulkoa kaikkia rakkaita laulujaan.

+Tämä henkinen surkastuminen kävi hänen sydämmelleen ehkä enemmän kuin

+kaikki ruumiillinen kärsimys.

+

+Yhdeksän kuukautta sai sokea raukka näin kitua pimeässä erämaassa

+ennenkuin hänet tuotiin paremmalle hoidolle kirkonkylään.

+

+Silmä oli sillä välin luonnon pakosta vetäytynyt vähitellen takaisin,

+mutta painunut nyt niin syvälle pään sisään, että siitä oli jäänyt

+näkyviin ainoastaan sokea, silmäterä.

+

+Hän sai sijansa pappilassa, ja sama nuori pastori, joka ennen

+oli hänet toimittanut sokeain opistoon kaupunkiin, rupesi nytkin

+puuhaamaan sairasta tyttöä mainittuun paikkaan. Sokea hiukan ilostui

+tästä ja näytti toivovan tilansa paranemista...

+

+Hän oli puhdas ja hieno käytökseltään niin että hänestä kirkkoherran

+neiditkin paljon pitivät. Ja vaikka hänellä usein, neuloessaan

+pappilan salissa, oli julmat tuskat päässä, ei hänen koskaan kuultu

+valittavan. Silloin kun kivun kouristukset häntä niin vaivasivat,

+että täytyi paneutua vuoteen-omaksi, makasi hän hiljaa liikauttamatta

+jäsentäkään. Hän koettamalla koetti tuottaa ihmisille niin vähän

+huolta kuin mahdollista itsestään. "Saattepa nähdä, että kyllä minä

+tämän kestän", kuultiin hänen vakuuttelevan vaikeimmissa vaivoissaan.

+-- Jonkun viikon kuluttua saapui suosiollinen vastaus kaupungista.

+Se ilmoitti että koska paikkakunnalla vallitsi kova nälkävuosi,

+niin sokea tyttö otetaan uudelleen opistoon, jossa saa ilman maksua

+oppia uusia töitä, ja siellä on hän myös tilaisuudessa saamaan

+lääkärinhoitoa loukatulle silmälleen. Pastori riensi ilmoittamaan

+ilosanoman Kaisalle. Mutta tämä ei -- kumma kyllä -- näyttänyt siitä

+enää ilahtuvan.

+

+Jo kauvan oli tyttö itsekkin peljännyt että kipu, joka silmän

+loukkauksesta oli syntynyt, puhkeaisi aivoihin päin. Viime aikoina

+oli hän näyttänyt hermostuneelta ja kärsivältä ja säpsähdellyt

+pienintäkin kolahtavaa ääntä. Samana päivänä, jona posti vihdoinkin

+toi matkapiljetin hänen pääsyänsä varten opistoon, sattui sokea

+seisomaan keittiössä, juuri kun eräs pappilan piioista pudotti astian

+käsistään. Rämähdyksen kuullessaan parahti sokea tyttö kuin piston

+saanut ja alkoi hurjasti pyöriä ympäri lattiaa, huudellen mielettömiä

+sanoja...

+

+Hän oli tullut hulluksi.

+

+Tosin hänet vielä hellällä hoidolla saatiin vähän tointumaan,

+mutta jo seuraavana aamuna uudistui raivokohtaus. Senjälkeen alkoi

+niitä tulla joka päivä, ja päähän ilmestyi omituinen nytky-tauti.

+Päivä-päivältä tuli hän pahemmaksi ja näytti lopulta kokonaan

+kadottavan järkensä valon. Jos hän ei olisi ollut umpisokea, olisi

+hän raivoissaan voinut ehkä tehdä hirmutöitä. Mutta näkemättä ketään

+hän turhaan riehui aseineen, minkä milloinkin sattui käteensä

+saamaan. Rengit pirtissä tahtoivat hänet sitoa köysiin, mutta

+pappilan neidit eivät sitä hennoneet. Sokeain opistoon ei Kaisaa siis

+enää voitu lähettää. Sääliväiset ihmiset kirjoittivat lääkäreille

+kysyen neuvoa tytön puolesta. Mutta pääkaupungin lääkäreiltä ei

+tullut mitään vastausta. "Kukapa siellä sivistyneessä mailmassa

+joutaisi ajattelemaan jotakin hullua talonpoikaistyttöä kaukana

+erämaassa? Pitäkööt itse huolen hulluistaan".

+

+Kun vihdon saapui vastaus joltakin oudon kaupungin lääkäriltä,

+joka kirjoitti olevan toivoa tytön parantumisesta, jos tämä heti

+toimitettaisiin kaupunkiin erityiseen hoitoon, päätettiin Kaisa

+lähettää lääninsairaalaan. Jo seuraavana päivänä postin saannin

+jälkeen kannettiin tyttö rekeen, ja saatiin hänet vaivalla siihen

+asettumaan hoitajattarensa, vanhan vaimonpuolen viereen. Kun hevonen

+nykäsi reen liikkeelle, näytti sairas hämärästi tajuavan, että häntä

+vietiin pois ja sanoi: "kiitoksia nyt minun hoitamisestani!" Mutta jo

+seuraavassa hetkessä yllätti hänet hulluus, ja laulaen nurinpäisillä

+sanoilla "Riennä, nouse suomenkieli..." nähtiin onnettoman tytön

+vierivän ulos pappilan pihasta.

+

+Matkaa kaupunkiin oli 21 peninkulmaa. Alussa matkaa hän kerran

+pääsi karkaamaan. Vaikka hän syömättömyyden tähden oli käynyt aivan

+heikoksi, riuhtasi hän itsensä äkisti reestä ja läksi hurjasti

+juoksemaan takaisinpäin. Kyytimies sai hänet vihdoin kiinni

+kinoksesta ja kantoi rekeen. Taloloissa käytäessä tuli hänelle väliin

+raivonpuuskia, jolloin hän repi vaatteitansa tai riisui itsensä

+alasti. Loppumatkalla tapasi hänet äkisti kiihkeä ruokahalu, jolloin

+hän söi kuin eläin ja vahvistui. Kaupunkiin saavuttua pantiin hänet

+jonkun väärin-ymmärryksen takia -- suoraan houruinhuoneeseen.

+

+Huolimatta asiaa selittävästä kirjeestä ei hänen silmiään edes

+tutkittu, eipä edes luettu selitystä, niin että olisi tiedetty

+hänen loukanneenkaan silmäänsä. Niin täytyi sokean tytön jäädä

+houruinhoitolaan. Kerran kävi oma isänsä markkinamatkalla häntä

+tavottamassa, mutta ei päästetty näkemään tytärtään. Jonkun kuukauden

+perästä saapui virallinen ilmoitus, että tyttö ei enää tule sen

+paremmaksi kuin on hoitolassa tullut ja että hänet pitää kunnan

+kyydillä noutaa kotiaan.

+

+Taas tuotiin Kaisa erämaan korpien poveen. Siellä hän nyt elää

+kotonaan. Mutta hän ei ole enää entinen. Järkeen on jäänyt ikuinen

+vamma; hän ei muista enää omaa elämäänsä. Opistolla saatu sivistys

+on kuin pois pyyhkäisty, ja puheensa on liiaksi rääkätyn sielun

+väritöntä puhetta. Elämän kipinä läähättää hänessä vain kuni heikko

+tuli lampussa, josta sydän on öljyn kuiviin imenyt...

+

+Tämä on yksi elämän tarina monien muiden joukossa. Tuhansia yhtä

+surullisia kätkevät Pohjois-Suomen erämaat helmoissaan. Nousee

+ehdottomasti kysymys: miksi saavat muutamat ihmiset viattomasti

+kärsiä? Mutta tyydyttävää vastausta ei voi löytää...

+

+

+

+

+Oma koira

+

+

+Omituista on ensi kertaa elämässään saada oma koira! Se on juhlahetki

+yksinäisen miehen elämässä. Tuntuupa melkein siltä kuin mahtanee

+tuntua siitä, joka ensi kertaa tulee isäksi. En näet tähän asti ole

+saanut tuntea isäksi-tulemisen tunnetta, mutta arvelenpa että on se

+vähän sinnepäin kuin koiranpenikan omaksi saaminen. Tulee sellainen

+hellyyden puuska sydämmeni päälle... Ja samalla huolestuttava,

+kipeästi pureva tunne, vastuunalaisuuden tunne että minä, minä, eikä

+kukaan muu, se nyt olen tuon levottoman kiehkurahännän laillinen

+holhooja. Minun pyhä velvollisuuteni se nyt on sen ketteräin

+käpäläin nousua ja laskua seurata, sen mustaa turpaa tunnustella,

+sen ruskeisiin, kirkkaisiin silmiin silmäniskuja heitellä, sen

+valkoista rintaa taputella ja sen pörhöistä, rusevankeltaista selkää

+silittää. Mutta ei aina hyväillen silitellä, vaan väliin ankarastikin

+sitä kohdella, torua taitavasti ja lyödä lipsauttaa hienolla

+varvunvitsalla, silloin kuin se ei tottele, silloin kun se on tehnyt

+tuhmuuksia. Paljaalla kädellä ei sitä saa koskaan lyödä, muuten se

+rupeaa kättäni arkomaan eikä tule luokseni kutsuessa. Miksi minä sitä

+kutsunkaan? Annan sille uuden nimen, koska se astuu nyt kanssani

+uuteen elämän-vaiheeseen. Ristin sen "Hossaksi" -- sen kotipaikan

+ikuiseksi muistoksi. Hossa seh, Hossa seh! miltä se kuuluu? Pikku

+Hossa...

+

+Se täytyy panna aluksi nuoraan ja retuuttaa mukaansa kuin

+ryöstämällä. Kun lähden pihasta, on sen entinen isäntä tullut

+lapsineen ulos pirtistä lähtöäni katsomaan.

+

+-- Nyt vieras viepi meijän Sievin! selittää isäntä lapsilleen.

+

+Lapset katsovat jäykkinä jälkeeni ja nuorin, isän sylissä oleva,

+pyrskähtää katkeraan itkuun. Minun käy sääli lasten surua, mutta

+minä lohdutan omaatuntoani sillä, että saavathan aina täällä

+taloissa itselleen uusia koiria. Ja niin poistun saaliineni koirani

+kotivaaralta.

+

+Se on ensin kovin kummissaan kuljetuksesta, koirani. Kymmeniä kertoja

+pyörähtelee se kiihkeästi taaksepäin katsomaan niin kauvan kuin sen

+kotitaloa näkyy.

+

+-- Niin, niin, puhelen minä sille: -- heittelehhän nyt ikuiset

+hyvästit lapsuutesi kodolle...

+

+Se vähän vinkaiseekin ja sinkauttaa hätäisen katseen minun silmiini.

+Oh, kuinka oudosti se minua värähdyttää tuo penikan katse, jossa

+on syytöstä ja rukousta... Mutta yhä harvemmaksi käyvät koirani

+takaisinpäin-pyörähdykset, ja niittyladon vierestä toiselta puolen

+kotijärveään heittää se viimeisen katseensa kotivaaraansa kohti, joka

+vähitellen haihtuu avaruuden sineen. Tie lähtee nyt luikertamaan

+läpi syvien metsien, ja ennen kuin tunti on umpeen kulunut, on

+koirani jo unhoittanut lapsuutensa kodin sekä virkeällä vaistollaan

+kokonaan kiintynyt uuteen mailmaansa, joka aluksi, parin viikon

+ajan, esiintyy sille alituisena rientämisenä talosta taloon, kylästä

+kylään. Ensimmäisenä yönä se tosin vielä unissaan itkee menetettyä

+syntymäseutuaan, mutta jo toisena yönä nukkuu se rauhallisesti

+jaloissani, vieläpä aamun tullen herättää minut viattomalla

+nuolusuutelollaan... Ja silloin vasta tiedän minä että se tunnustaa

+minut oikeaksi isännäkseen ja että minä nyt todella olen saanut oman

+koiran.

+

+(1903)

+

+

+

+

+Sunnuntai-mietelmä

+

+

+On sunnuntain aamupäivä maalla. Isäni, veljeni ja sisareni ovat

+menneet kirkkoon... Siinähän ei ole mitään ihmeellistä, sillä isäni

+ja veljeni ovat pappeja ja tämä on pappila. Ja kuitenkin on se,

+kun syvemmin ajattelee, sangen merkillistä että ihmiset menevät

+kirkkoon ja että tuota toimitusta sanotaan _Jumalan_palvelukseksi.

+Ja se kuuluu minun korvissani niin kummalliselta, kun sanotaan

+että: Jumalanpalvelus tapahtuu kerran viikossa tai: Jumalanpalvelus

+alkaa kello 10 ja loppuu kello 1. "Jumalanpalvelus kestää kolme

+tuntia!" Se ei kuulosta minusta ainoastaan kummalliselta, vaan myös

+hullunkuriseltakin. Millainen Jumala se on, jota palvellaan kolme

+tuntia viikossa? Ja miksikä häntä vain kirkossa palvellaan --?

+

+Miksikä nuot ihmiset kirkkoon lähtiessään tekeytyvät tavallista

+vakavimmiksi ja hiljaisemmiksi, mutta heti kirkosta päästyään puhuvat

+niinkuin ennenkin, laskevat keveätä leikkiä ja antavat itsestään

+sellaisen kuvan ikäänkuin olisivat irtautuneet jostakin ikävästä ja

+raskaasta velvollisuudesta?

+

+Mitä se tuo meidän kirkkokasvatuksemme oikeastaan on? Mitä, jos koko

+mahtava kirkko-oppi olisikkin jonkunlaista väkevää eksytystä ja

+erehdystä?... Omaiseni kauhistuvat, kun selitän heille etten enää käy

+kirkossa enkä tahdokkaan käydä. Monet sanovat minua pakanaksikin,

+koska en siitä välitä. Mutta minusta juuri tuo kirkossa-käyminen

+on omalla tavallaan pakanallista. Kaikki nuot ulkonaiset temput --

+ne ne ovat minua aina vaivanneet. Jo se, etten saa olla yksin, kun

+suhdettani Jumalaan ajattelen... Jos muut tarvitsevat kirkkoa, niin

+onko sanottu että minä sitä tarvitsen? Onhan Kristus sanonut ettei

+Jumalaa palvella käsin-rakennetuissa temppeleissä, vaan hengessä ja

+totuudessa. Ja että jos tahdot rukoilla, niin sulkeudu oman huoneesi

+hiljaisuuteen. Ja kuka oli Kristus --? Usea pappi ihan kihisee

+raivosta, kun uskallan arvella että Kristus oli luonnollisella

+tavalla syntynyt mies, mutta suuri ihminen, niin suuri sieluinen että

+häntä siinä merkityksessä on voitu kutsua elävän Jumalan pojaksi. He

+sanovat minun tällaisella käsityksellä joutuvan kadotukseen, vieläpä

+tuomitsevat helvettiinkin. Minä olen varma siitä ettei itse Kristus

+niin olisi tehnyt...

+

+Miksikä pitävät ihmiset niin paljon melua siitä, mitä mikin uskoo tai

+ei usko? Miksi tapahtuu tulisia väittelyitä esimerkiksi semmoisista

+pikkuasioista kuin Aaronin sauvasta tai Mooseksen kivitauluista?

+-- siinä määrässä tulisia väittelyitä että jos nuot pyhät esineet

+olisivat käsillä: toinen löisi toista kepillä ja toinen räiskäyttäisi

+taululla. Eiväthän tällaiset kiistelyt auta meitä ymmärtämään

+elämänoppia. Ja miksikä joku niinkutsuttu lahjakas pappi ainoastaan

+sivumennen saarnoissaan mainitsee Kristuksen rakkaudenopista,

+mutta ei persoonallisessa elämässään, ulkopuolella kirkkoa, edes

+liikauta pikkusormeaan auttaaksensa jotakin kärsivää lähimmäistään!

+Sekö riittää jumalanpalvelukseksi, että kirkossa kerran viikossa

+tekeydytään hartaiksi ja veisataan kauniita virsiä?...

+

+Siitä syystä minä en rakasta kirkollisia menoja että ne tunnelmillaan

+vievät minut väärään käsitykseen Jumalan palvelemisesta ja sokaisevat

+minut etsimästä totuutta. Olisippa se todellakin mukava elämän

+uskonto, että minä kerran viikossa säännöllisesti hartaana istuisin

+kirkossa ja palveleisin "Jumalaa" kolmen tunnin ajan! -- vaan

+sitten arkipäivinä ei olisi niin tarkkaa, mitä palveleisin. Täytyy

+tunnustaa, että valtiokirkko mainion käytännöllisesti on asettanut

+nämät tunnit ihmisten mukavuudeksi. Mutta olisi sentään varmuuden

+vuoksi ensin pitänyt kysyä itseltään totuuden isältä, sopiiko hänen

+astua palveltavaksi alas tekotemppeliin joka sunnuntai kello 10:stä

+kello 1:teen. -- -- -- -- --

+

+(1902)

+

+

+

+

+Omantuntonsa orja

+

+

+Äiti oli pyytänyt häntä kävelylle kanssansa, mutta hän ei ollut

+lähtenyt. Oli vain synkästi vastannut:

+

+-- Mitäpä iloa siitä olisi kummallekkaan? Minä tuottaisin äidille

+vain surua pahoilla sanoillani, ja pahat sanat taas tuottaisivat

+omantunnonvaivoja minulle itselleni. Hermoni ovat tänään ärtyneet...

+

+Äiti oli lähtenyt yksin mitään sanomatta. Aniharvoin pyysikään hän

+kävelylle, sillä hän oli aina kiinni taloustoimissaan. Tänään oli

+sunnuntai-ilta eikä sattunut olemaan vieraita. Isä oli edeltäpäin

+mennyt yksikseen rantaan.

+

+Poika jäi itsekseen kotiin. Katseli ulos ikkunasta metsään ja tunsi

+tuskaa.

+

+"Olen onnettomin ihminen auringon alla. En rakasta omaa äitiäni!

+Tahtoisin, mutta en voi. Hän on hyväsydämminen ihminen, minun äitini,

+puhdastuntoinen, minä tunnustan tämän sisässäni, mutta minä en häntä

+rakasta, en osaa rakastaa, en osaa edes tahtoa rakastaa... Tämä

+kauhea suhde painaa sydäntäni kuin helvetti, minä tunnen että olen

+kuin ulkopuolella kaikkia ihmisiä ja ettei minulla olisi oikeutta

+edes elää -- niin luonnoton on tämä suhteeni äitiini."

+

+Tähän suuntaan kulkivat pojan ajatukset. Lopulta tuli hänen niin

+paha olla yhdessä kohti että täytyi lähteä liikkeelle. Omatunto

+sanoi että hänen pitäisi mennä sinne, jonne äitikin oli mennyt,

+mutta järki tiesi ettei se ole viisasta. Hän käveli edestakaisin

+autiolla maantiellä, mutta kärsimys ei helpottanut. Tapasi kotinsa

+hevoset tiepuolessa ja kietoi kätensä varsan kaulan ympäri, painaen

+poskensa sen pehmoiseen karvaan, puhutellen sitä hellillä sanoilla.

+Yhtäkkiä hän vaikeni ja jäi miettiväisenä seisomaan samaan asentoonsa

+nojautuneena varsan kaulaa vasten.

+

+-- Kummallinen minä olen, sanoi hän itsellensä: -- tätä varsaa

+niin hellästi halaan, mutta äitiäni kartan ja puhuttelen tylyillä

+sanoilla. Eläintä hellin, mutta ihmistä loukkaan. Miksi se minussa

+on näin? -- -- "Voi minua! kun tunteitani tutkin: enhän ikinä voisi

+näin painaa päätäni vasten äitini povea kuin vasten tämän pienen

+varsan kaulaa! Minä olen aina, niin kauvan kuin muistan, tuntenut

+vastenmielisyyttä syleillä äitiäni. Monta kertaa olisin tahtonut

+niin tehdä, mutta en ole voinut. Hän on minua suudellut ainoastaan

+silloin kun olen mailmalle lähtenyt ja taas mailmalta palannut,

+pitkien aikojen perästä. Minun on täytynyt silloin antaa itseni

+suudeltavaksi, mutta itse en ole yrittänytkään vastaamaan hänen

+suudelmaansa, vaikka olen sydämmessäni kipeästi tuntenut että äiti

+rukka sitä odottaa. Minä en ole koskaan ketään suudellut. Minä voin

+suudella ainoastaan sellaista naista, jota rakastan, jota rakastan

+kokonaan sekä hengen että ruumiin puolesta, mutta en ketään muuta

+ihmistä. Kuinka minä kadehdin niitä, jotka rakastavat äitiänsä ja

+voivat milloin tahansa heittäytyä äitinsä kaulaan! Sellaisia olen

+nähnyt ja minä tunnustan että sellainen suhde on kaunista. Mutta

+miksi minä yksin olen tällaiseksi jäänyt, miksi, miksi, miksi?..."

+

+Onneton poika itki, kun hän tätä ajatteli.

+

+"Ehkä siksi että lapsuudessani olen liian varhain vieroitettu

+äidistäni ja että minuun siellä mailmalla on tullut paljon

+sellaista, jota hän ei ymmärrä. Hän ei ikinä ole ymmärtänyt minun

+omituista sairauttani ja on aina arastellut siitä puhua. Minä taas

+olen siitä aina tahtonut puhua suoraan ja peittelemättä, mutta

+hän on sitä hävennyt. Äidin hienotunteisuus on juuri sitä väärää

+häveliäisyyttä, joka tuottaa turmion niin moneen hyvään kotiin. Hän

+on tarkoittanut parastansa, mutta antanut huonointansa. Kun minä

+tämän olen huomannut, on se minussa ensin synnyttänyt surun, ettei

+äiti osaa koskettaa sisälliseen ihmiseeni, ja sitten vähitellen on

+minussa kehittynyt häntä kohtaan tuo julma poistyöntämisen tunne,

+joka ei ole mitään muuta kuin kärsimyksen vuoksi nurinpäin kääntynyt

+rakkauden tunne. Se on kehittynyt minussa hirveäksi sielun taudiksi,

+ja kuta enemmän hän nyt koettaa minua lähestyä, sitä enemmän minä

+työnnän häntä luotani. Tässä ei auta omantunnon ääni, joka minut

+rikki raatelee ja joka on se raskain taakka mitä elämässäni kannan.

+Voi minua, voi poikaa joka ei rakasta äitiänsä! Hän tuntee olevansa

+tuomittu siihen helvettiin, joka polttaa häntä täällä maan päällä

+eivät haudantakaiset rangaistukset häntä hirvitä, sillä tässä

+elämässä oli jo kylliksi..."

+

+Ja taas painoi onneton poika poskensa vasten pienen varsan kaulaa.

+Se katseli häntä veitikkamaisen lauhkeasti silmiin ja tavoitteli

+leikillä purrakseen hänen kättään. Eläimen terve viattomuus vaikutti

+nuorukaiseen hyvästi: "Jos olisi terve kuin eläin" hän ajatteli,

+"niin eivät sielussa raivoaisi nämät pimeyden myrskyt, ja ihminen

+minussa olisi hyvä."

+

+Metsätieltä kuului askeleita ja puhetta. Nuorukainen säpsähti. "Ne

+ovat isä ja äiti, jotka tulevat kotiin", Hän piiloutui puiden taa

+ja antoi vanhusten mennä ohitsensa. Hän näki äitinsä raskaasti

+nojautuneena isän käsivarteen kulkevan kömpelöin askelin pitkin

+kivistä tietä. Molemmat olivat he jo vanhuuttaan köyristyneet.

+Nuorukainen katseli heidän kulkuaan puun takaa ja hänen sydäntään

+viilsi kuin veitsellä. Hän ajatteli: "Kuinka monta kertaa olen

+tuntenut omantunnon vaivoja siitä etten ole äitiäni taluttanut

+käsivarresta, että olen hänet tahallani jättänyt muiden autettavaksi!

+Miksi, oi Jumalani, on minulle niin äärettömän vastenmielistä

+ruumiillani häneen koskea?"

+

+Vanhusten askelten ääni hiljeni vitkaan, ja he katosivat näkyvistä.

+Poika jäi metsään ja istahti kannolle. Puristi käsillään ohimoitaan

+ja peittäen silmänsä jäi liikkumattomaksi.

+

+"Kunnioita isääs ja äitiäs, ettäs menestyisit ja kauvan eläisit

+maan päällä." Tätä raamatunlausetta oli hän satoja kertoja ennenkin

+miettinyt. "Sentähden ei minulla ole menestystä elämässä, etten

+rakasta vanhempiani. Ja sentähden en kauvan voi elää. Minulle tulee

+huono loppu ja se loppu tulee pian. Mutta", jatkoi hän ajatuksiaan

+hetken päästä: "jos en näin kauheasti kärsisi huonosta elämästäni,

+niin se todistaisi, että olisin vielä huonompi. Minussa on siis

+jäljellä vielä hyvän kipuna. Jos en sitä voi puhaltaakkaan suureksi,

+lämmittäväksi tuleksi, niin voin ehkä varoa, ettei se pääse ainakaan

+sammumaan, tämä viimeinen hyvyyden kipinä." Ja nuorukainen vähän

+tyyntyi, että vielä oli löytänyt jonkun kiinnityskohdan elämään.

+Äsken, kun hän salaa katseli vanhempiaan, oli hän ollut valmis

+hirttämään itsensä tunnon vaivoissa samaan puuhun, jonka takaa hän

+äitiään katsoi.

+

+Vasta illan pimettyä hiipi hän kotiinsa. Mutta heti kun hän näki

+äitinsä, joka ystävällisesti häneltä tiedusteli, missä hän oli ollut,

+valtasi hänet uudella voimalla tuo onneton poistyöntämisen tunne.

+

+Ja samana yönä hän, kurjuutensa puuskassa, kuitenkin teki minkä

+teki -- --

+

+

+

+

+Ystävämme Polykarpus

+

+

+Jo koulunpenkillä on hänet huomattu. Pappa oli arvokas mies ja veljet

+tunnettuja isänmaallisia puhujia. Ja kaikilla tuollaiset komealle

+kilahtelevaiset akateemiset arvonimet, Se on ollutkin kunnia-asia

+koko suuressa suvussa, että perheiden pojista pitää tulla vähintään

+filosofiian-maisterit sekä että heidän sitten pitää koettaa tehdä

+itsensä jollakin tavalla huomatuiksi yhteiskunnassa. Jos joku ei

+ole saanut kandidaatti-tutkintoa suoritetuksi, niin sellainen on

+ikäänkuin pyyhkäisty pois sukunsa kronikoista. Mutta hän, joka on

+palannut isäinsä majaan tohtorin valtakirja taskussaan, on otettu

+vastaan ylpeällä riemulla, pappa-ukko on rykäissyt kaikuvalla

+äänellään: "jassoo -- sinä olet nyt filosofiian tohtori!" johon

+poika heilauttaen tukkaansa vielä kaikuvammin on rykäissyt vastaan

+että "hömm... joo!" Ja äiti -- joku Sursillien jälkeläinen, tuo

+hiljainen, luja pohjolainen nainen, jonka tärkein tehtävä on ollut

+synnyttää niin paljon terveitä poikia kuin mahdollista maailmaan --

+on tervehtinyt tullutta sankaria äidillisillä sanoillaan: "Adolf,

+vill du int' ha' äggtoddy efter resan?"... Mutta oikeastaan he

+eivät kukaan olisi munatotia tarvinneet tässä suvussa, sillä heillä

+kaikilla on isiltä peritty mitä mainioin kurkku, jonka äänitorvi

+aina pysyy selvänä ja antaa juhlallisen pontevia kajahduksia. Tämän

+suvun traditsiooneihin kuuluu, että ollaan innokkaita fennomaaneja

+julkisuudessa, mutta kodeissa viljellään ruotsinkieltä ja pidetään

+se ehdottomasti kuuluvana sivistykseen. Onhan Runeberg ruotsiksi

+laulunsa helähyttänyt ja suuri Snellman ruotsiksi puheensa huutanut,

+selväähän on että ruotsinkielisen kulttuurin pohjalta tässä

+ponnistellaan suomalaisuuden suuria ihanteita kohden. Pääasia onkin

+että povessa asuu tuollainen kevätraikas ihanne, josta alituisesti

+voi rinnan täydeltä puhua, puhua...

+

+Tällaisesta isänmaallisesta suvusta hän oli syntynyt pikku-Posse,

+joka jo koulunpenkillä huomattiin. Polykarpus oli hänen oikea

+nimensä, mutta Posseksi häntä kutsuttiin. Oikeastaan ei häntä

+toverien keskuudessa olisi huomattu muuksi kuin herraspojaksi,

+mutta opettajat ne hänet ensin merkitsivät. He antoivat heti alussa

+pikku-Possen tuntea, että kyllä tiesivät, mitä miehiä vanhemmat

+veljet olivat, ja puhuttelivat poikaa aina vähän erikoisemmin kuin

+muita poikia. Puhuttelipa rehtori häntä ensi tunnilla ruotsiksikin,

+joka tapaus herätti tavatonta huomiota supi-suomenkielisessä

+koulussa. Pian saivat toverit uuden tulokkaan tähden myös nauraa,

+kun Posse eräällä uskonto-tunnilla kovalla äänellä kertoi, kuinka

+Mooses särki kultavasikan ja teki siitä "pulveria". Tällainen

+selitys oli aiheutunut siitä, että poika oli hutiloimalla lukenut

+läksynsä, mutta ei tahtonut näyttää epävarmuutta vasikka-jutun

+suhteen, vaan lateli tietonsa umpimähkää. Vilkas hän oli pikku-Posse,

+herttainen ja sukkelasanainen. Vallatonkin hän oli ja aina valmis

+pieniin koirankureihin niinkuin terveiden poikien pitääkin olla.

+Ei ollut harvinaista että opettajan, keskellä tuntia, täytyi

+katkaista opetuksensa, koska pikku-Possen toinen saapas hurjasti

+kierteli ympäri luokkaa, tai sieltä, jossa Posse istui, kuului

+kimeä kiljahdus, taikka liituinen jäniksenkäpälä lennähti vasten

+ultimuksen poskea. Kyllähän häntäkin muistutettiin siivommin

+käyttäytymään, mutta ei milloinkaan saatu todistetuksi että hän

+oli ollut syypää. Ja totta onkin että aina joku muu oli ollut

+keksinnön tekijä ja Posse ainoastaan kiitollinen välikappale

+yleisessä metelissä. Aina häntä vedettiin sääristä tai käsistä,

+ja voimistelutunneilla häntä suorastaan rääkättiin, niin että hän

+kamalasti parahteli kuin mikäkin marttyyri piinapenkissä. Tähän

+lienee ollut syynä se, että Posse poikasena oli hyvin hempeä

+ruumiiltaan, pullovatsainen, keikkaselkä ja vetkula jäseniltään,

+niin ettei jaksanut nostaa edes omaa painoansa -- ja tovereista

+sentähden oli hirveän hauskaa leipoa häntä kuin tahdotonta taikinaa,

+pyöritellä häntä pitkin lattiaa tai käyttää häntä kuin höyhenpatjaa

+alustanaan. Tämä muokkaus, vaikka se näyttikin syrjästä katsoen vähän

+peloittavalta, teki pikku-Possen terveelle, mutta hemmotellulle

+ruumiille, kuitenkin sanomattoman hyvää, sillä siinäpä hän vähitellen

+kehittyi siksi vahvarintaiseksi housunkantajaksi, mikä hän sittemmin

+aina on ollut. Ja varmaan se, että hän näissä koipien ja käsien

+kiskomisissa joka päivä huuteli enemmän kuin muut pojat, osaltaan

+yhä vahvisti hänen äänijänteitään, niin että hän ylemmillä luokilla

+esiintyi jo tavallista voimakkaampana konventtipuhujana. Priimuksena

+ei hän koskaan istunut, sillä niitä on aina luokalla sellaisia, jotka

+kiusallisuuteen asti jännittämällä ahkeruuttaan valtaavat tämän

+kunniatoimen, mutta Posse ei vielä koulupoikana ollut mikään läksyjen

+panttaaja, vaikka istuikin aina ihan likimpänä priimusta. Hänelle,

+kuten kaikille luonnollisille lyseolaisille oli pääasia että nuot

+viisi ikävää tuntia saataisiin niin pikaisesti kuin mahdollista,

+mutta kuitenkin onnellisesti tapetuiksi, jotta sitten illalla

+päästiin suureen kelkkamäkeen tyttökoulun "tipoja" hakkailemaan. Ei

+Possella ollut vakinaista flammaa, vaan hän seurusteli sen kanssa,

+joka enin paistoi esiin tyttöparvesta, mutta koskaan ei hänen tiedetä

+keneenkään pikiintyneen, niinkuin muutamat jo koulupoikina ovat

+herkät hellimmille tunteille. Läksyt ne olivat Posselle helpoin

+asia mailmassa, niissä kun vaadittiin enemmän hyvää muistia kuin

+ajattelemista; tarvitsi vain vähän vilkaista kotoa lähtiessään, ja

+kaikki luisti liukkaasti kuin öljyllä voideltu, paitsi matematiikka,

+joka huolimatta toverien avustuksesta silloin tällöin kiikasteli,

+niinkuin ylipäänsä ihanteellisilla luonteilla, osaksi kai myös

+sentähden että siinä aineessa tarvitsee itsenäisesti ajatella. Mutta

+Posse ei antanut sen seikan vähän-vähääkään mieltänsä karvastella,

+hän oli ylpeä, ja nautti täysin sieluin, koulupojan riemut loppuun

+asti. Kahdeksannella luokalla, kirjoitusten jälkeen, ilmoitti hän

+eräänä päivänä tovereilleen että oli "juhlallisesti polttanut

+Algebraansa kuten muinoin Luther paavin bullan". Tällä teolla

+oli hän lausunut tulevaisuutensa tunnussanan. Ei matematiikkaa,

+ei missään nimessä matematiikkaa eikä luonnontieteitä hän tulisi

+yliopistossa lukemaan, vaan -- itämaisia kieliä. Toverit kuulivat

+tämän kummastuneina, heistä ei kukaan edes selvästi tietänet, mitä

+itämaisilla kielillä käsitettiin, persiaako, arabiaako vai mitä...

+-- Mutta Posse puheli niistä asiantuntijan varmuudella, ensi kertaa

+esiintyen ikäänkuin etevämpänä muita. Tottapa hän, jolla veljet

+olivat viisaustiedeitten vihkimiä, tiesi, mitä varten piti ruveta

+lukemaan itämaisia kieliä...

+

+Niin matkusti hän muiden mukana Helsinkiin ylioppilastutkintoa

+suorittamaan, ja saapas lakkasi nyt kiertelemästä toverien käsissä.

+Veljet olivat vastassa pääkaupungin porteilla ja pitivät nuorimman

+veikon valkolakki-kekkereissä liikuttavan kauniita tervehdyspuheita;

+"Posse, sinä olet nyt ylioppilas!" huomauttivat he. "Sinä olet nyt

+astunut yli elämän portin kynnyksen... tästä portista ovat kaikki

+suuret miehemme astuneet sisään!..." -- Hymm! rykäsi Posse ja

+kohautti ylpeästi hartioitaan. Tässä juhlassa huomasivat toveritkin

+vasta todenteolla, minkä puun vesoja heidän Possensa oli. Hänellä

+oli kaikki edellytykset paisua joksikin... päteväksi henkilöksi.

+Mahtavat sukulaiset, onnelliset raha-asiat, hyvä ryhti ja terveys,

+kursailematon käytös, pirteä kaunopuheisuuden kyky, terävä

+muistinlahja, esteetön ruotsinkielen taito -- ja kaiken pohjana mitä

+kirkkahin auktoriteetti-usko. Sellaisella nuorukaisella on aina ollut

+mainio menestys ja loistava tulevaisuus.

+

+Ensimmäinen ylioppilaskesä kului kiihkeissä unelmissa. Veljet

+osasivat kutkutella kunnian kultaisimmasta kantapäästä. "Polykarpus,

+näytä mailmalle että olet mies!"...

+

+Syksyllä oli Posse ihan ensimmäisiä, jotka saapuivat yliopistoon

+ilmoittautumaan luennoille. Hän pääsi asumaan mainion miehen

+perheeseen, sellaisen, joka oli "suuri" ja kuitenkin vielä eli. Ja

+kandidaattitutkinnon suoritteleminen lähti luistamaan kuin vettä

+valaen.

+

+Kaikki aineet olivat edeltäpäin tarkasti määrätyt, mikään epäröivä

+valikoiminen ei tullut kysymykseen kuten niin monella muulla, jotka

+poloiset akatemiian portaille astuessaan pysähtyvät elämänuraansa

+hautomaan ja kuluttavat sentakia vuosikausia hukkaan. Possella oli

+kiitollisia opastajia: likeisiä heimolaisia istuskeli ihan kateederin

+korkeudessa ja muita professoreja voi hätätilassa voidella veljien

+maineella ja ruotsinkielellä. Tarvitsi vain kohteliaasti kumartaen

+mainita nimensä sekä rykäistä kaikuvasti -- niin jo heti saivat

+asiat hyvän alun, ja professorit auttelivat kilvan toivorikasta

+ylioppilasta ylös laudaatturien korkeita portaita. Vähintään yksi

+laudaatturi -- vuodessa -- ja kolmen vuoden perästä seppelöittiin

+Posse jo oppineeksi viisaustieteen maisteriksi. Hän oli silloin

+tuskin 21 vuotias. Hänen kandidaattikekkereissään, jotka maksoivat

+kolmesataa markkaa, nähtiin dosentteja, teologian kandidaatteja,

+jopa professoreitakin. Puheet, joita pidettiin läpi yön, olivat

+suurisanaiset. "Minä luulen", lausui eräskin, "että nuori ystävämme

+Polykarpus, joka tänään on suorittanut ensimmäisen korkeamman

+akateemisen arvotutkintonsa, on niitä, joka tulee menemään elämässään

+sangen pitkälle". Sanat "sangen pitkälle" jäivät kaikkien mieleen,

+syvimmin kuitenkin itsensä illan sankarin. Ja kun hän hotellista

+kevätaamun koitossa läksi palaamaan asuntoonsa, kantaen kainalossaan

+kestistä säästynyttä sikaarilaatikkoa, ja eräs juhlasta huumautunut

+toveri äkkiä huudahti keskellä esplanaadia: "katsokaas pojat

+Possea, hän kantaa laatikkoa aivan kuin tohtori väitöskirjaansa!"

+niin tämäkin leikkipuhe mieluisasti hiveli hänen hermojansa. Mutta

+seuraavana päivänä tavatessaan toverinsa kuultiin hänen kertovan:

+"arvatkaas mitä tein siitä juhlasta kotiintultuani aamulla? -- joo,

+minä istahdin lukemaan raamattua!" Tämän hän kertoi osoittaakseen,

+kuinka runollisen ylevään mielentilaan hänen maisterikekkerinsä oli

+loppunut. Osakunnassa oli hänet jo hyvin huomattu, joka kokouksessa

+oli hän esiintynyt innokkaana keskustelijana, isänmaallisten iltamain

+puuhaajana, kansanopisto-asiain pohtijana j.n.e. Jos oli lähetystö

+lähetettävä jonkun mainion, ruotsiapuhuvan vanhuksen luo kutsumaan

+tätä kunniavieraaksi johonkin juhlatilaisuuteen, niin lähetystöön

+välttämättä valittiin Posse. Riidoissa ruotsinmielisten kanssa osasi

+hän aina esiintyä humaanisena välittäjänä suomenmielisten puolelta

+niin että hän sillä tavalla voitti vastapuolueenkin suosion, puhellen

+aina heille kiltisti kahdenkesken ruotsia, mutta julkisuudessa

+juhlallisesti suomea. Pienessä suomenmielisessä piirissä saattoi

+hän olla hyvin suutuksissaan ruotsikkoihin, vieläpä haukkua heitä

+"pässinpäiksikin".

+

+Maisteriksi päästyä kävi osakunta hänelle liian ahtaaksi. Piti

+välttämättä tulla huomatuksi koko ylioppilaskunnassa... Ja hän

+antautui täydellä sielunsa voimalla sen asioihin. Siinä olikin paljon

+puuhaa, laskemista, juoksemista ja huutamista. Jumalankiitos että

+äänijänteet olivat valmiiksi vahvistetut ja kaunopuheliaisuuden

+kyky varmalla pohjalla. Ennen pitkää olikin Posse jo hoitokomitean

+jäsen, ja vielä muutama vuosi lisää hikisessä riehussa -- ja hänkin

+alkoi jo suhteellisessa äänestyksessä saada ääniä ylioppilaskunnan

+johtomiesten toimiin. Kaikki ihmettelivät, kuinka maisteri

+Polykarppus niin paljon kerkesi. (Hän oli ruvennut kirjoittamaan

+nimensä kahdella p:llä veljen mukaan, joka kirjoitti kansallisen

+leveästi: Roopertti.) Hän oli pedagoogi kolmessa eri koulussa ja

+kuitenkin hän ehti kaikkiin osakunnan istunnoihin ja juhliin,

+kaikkiin ylioppilaskunnan sekä sen hoitokomitean kokouksiin,

+Suomalaisen Seuran iltamiin sekä kaikkiin surusaattoihin, kun joku

+erinomaisempi yhteiskunnan henkilö sattui kuolemaan. Sitäpaitsi oli

+hän Y.L:läinen ja mukana sen kukkaiskonserteissa, punssipyräyksissä,

+rekiretkillä ja kaikilla serenaadeilla, jotka pidettiin

+jollekkin huomatulle naiselle tai jonkun huomatun professorin

+huomiota-ansaitsevalle tyttärelle. Toveri-elämään oli hän aina

+ottanut reippaasti osaa, mikäli se pysyi traditsioonien rajoissa,

+eikä suinkaan harvoin istunut Kämpissä höyryävä malja nenänsä alla,

+mutta ei koskaan häntä nähty humalassa. Ajelipa hän toisinaan

+toverien seurassa sellaisiinkin paikkoihin, joista ei päivänvalossa

+puhuta, mutta aina tuli hän sieltä takaisin yhtä viattoman

+punaposkisena ja ylpeänä kuin oli mennessäänkin. Hän vain tahtoi olla

+mukana näkemässä, miten _muut_ tekevät. "Se on terveellistä nähtävää"

+selitti hän sellaiselle pelkurille, joka ei koskaan tuollaiseen

+paikkaan ollut hirvennyt. Kämpissä hän joskus maljapuheiden lomassa

+saattoi siirtyä jonkun toverinsa viereen, rykäistä arvokkaasti ja

+tiukasti katsoen silmiin kysäistä: "mitenkäs se on, veli, sinun

+sielusi tilan laita? Luetkos sinä koskaan raamattua?" Ja hän antoi

+isällisiä neuvoja yhtä-ikäisilleen tovereille. Hän oli hyvä toveri ja

+aina aulis auttamaan toista rahalainoilla, hänellä kun ei itsellään

+milloinkaan ollut rahapulaa. Rahan vippaamisen mukaanhan näet toveri

+usein arvostellaankin ylioppilaselämämme pyörteissä.

+

+Opettajana kouluissa oli hän aivan mailman mainio. Sellainen

+metallinkirkas ääni ja kukahteleva kaunopuhelu ei kaikunut

+turhaan nuorten poikien ja neitosten korvissa. Kun lisäksi tuli

+alentuvainen kohtelutapa sekä osanotto oppilasten konventti-elämään

+tai hiihtoretkiin lupapäivinä, niin eipä ollut kummasteltavaa, että

+semminkin tyttölapset ihan jumaloitsivat Polykarppus-maisteria.

+"Jalo mies!" sanottiin suomalaisissa oppilaitoksissa. -- "Hva' han

+är söt!" kuiskuttelivat neitoset ruotsalaisissa kouluissa. Ja kun

+Polykarppuksen-päivä tuli, toivat oppilaat lemmikilleen suuria

+kukkaisseppeleitä, niin että nuori opettaja ihan oli liikutuksissaan.

+Ja pelkästä hyvästä mielestä syötti hän silloin ensimäiselle

+vastaantulevalle toverille, jonka kadulla tapasi, kilon marmelaadeja

+-- mieliherkkujansa.

+

+Mutta korkeammalle, korkeammalle tähtäävät hänen pyrintönsä.

+Siinä ei ole kyllin että jonakin kauniina päivänä hämmästyttää

+pääkaupunkia jollakin uudella komealla tutkinnolla ja samana päivänä

+julkaisee kihlauksensa jonkun pätevän miehen tyttären kanssa --

+koulu on kuitenkin liian ahdas hänen-moiselleen ja ylioppilaskunnan

+luottamustoimet eivät ajan pitkään nekään tyydytä, Täytyy nousta

+sellaiselle viheriäiselle kummulle, että koko isänmaan on pakko

+katsoa sinne ylös...

+

+Hän on nyt noussut sellaiselle viheriäiselle kummulle! Entinen

+pikku-Posse on nyt siinä määrin huomattu henkilö että koko maa

+sen ytimissään tuntee. Kauvan sai hän ensin miettiä, minkä äänen

+puhaltaisi torveensa, niin että se kajahtaisi kauvemmas akatemiian

+seiniä. Lopulta hän sen huomasi. Kerran, jossakin puheessa, tuli hän

+maininneeksi "sisällisen ja ulkonaisen terveydenhoidon merkityksestä

+kansojen elämässä" sekä sai sitten lukea pääkaupungin lehdissä

+siitä selonteon, jossa juhlallisesti seisoi: "-- -- Ja senjälkeen

+kosketteli puhuja tuota yhteiskunnan suurta kysymystä..." Suuri

+kysymys? todellakin! Sitäpä hän ei ennen ollut niin ajatellutkaan.

+Siinäpä asia, josta sopii ruveta äänekkäämminkin huutamaan. Ja

+erinomaisen kiitollinen ala. Ei yksikään mies koko maassa ennen

+ollut siitä voimakkaammin saarnannut. Ja mistä syystä ei? Siitä

+syystä varmaan että kaikki tunsivat itsensä tässä arassa kysymyksessä

+epäpäteviksi, jokaisella oli jotakin rumaa ja rikkonaista

+omallatunnollaan. Mutta hänpä ottaa sen elintehtäväkseen! Hän

+on siihen kuin Jumalan lähettämä välikappale, sillä hänhän on

+sielullisesti ja ruumiillisesti terve -- (mitä pienistä lasten

+taudeista). Hän on mallikuva muille ja soveltuu sentähden mainiosti

+moraalisen hygienian apostoliksi. Ja hän rupesi vihellellen

+tutkimaan, mitä ulkomailla tästä asiasta oli sanottu. Löysikin

+ihmeen paljon sopivaa kirjallisuutta, rupesi refereeraamaan,

+suomentelemaan huomattujen miesten teoksia -- ja tuli itsekkin

+huomatuksi. Sitä tulee nimittäin huomatuksi mieheksi sillä tavalla,

+että rupeaa huomauttelemaan muista huomatuista miehistä, jotka ensin

+ovat huomauttaneet jotakin huomattavaa kysymystä. Jos ei itsellä

+ole mitä antaa, niin ottaa mitä muut ovat antaneet ja antaa sen.

+Se ei suinkaan ole synti, vaikk'ei se ole mikään vahvakaan puoli

+ihmisessä. Meidän sankarimme ainoa heikko puoli on aina ollutkin

+se, ettei hänellä ole ollut mitään oikein omaa. Kaikki arvokkaat

+ajatukset, jotka noissa kauneissa lauselmissa vilahtelivat, olivat

+haalitut kokoon tuolta ja täältä mailman mainioilta henkilöiltä.

+Hän oli mestari niitä hyväkseen käyttämään ja tuomaan ne esiin

+melkein ominaan, niin että harva arvasikaan, mistä ne olivat

+lähtöisin. Eivätkä ainoastaan ajatukset, vaan myös yksityiset

+sanat ja lausemuodot. Kaikki, mitä oli kauniin-kilahtelevia sanoja

+Aatamista alkaen lausuttu auringon alla, tarttui kuin rautanaulalla

+hänen päällänsä. Sieltä hän niitä sitten tarpeen mukaan irroitteli

+varastoistansa. Hänen aivokoppansa on täynnä sitaatteja suurilta

+miehiltä. Niitä hän nakkelee kuin kalamies täkyjä järveen, yhden

+toisensa jälkeen: kas tuossa... ja tuossa... ja tuossa! Ja kalat

+uivat syötiltä syötille ja tarttuvat koukkuihin. Näillä sitaateilla

+hän puolusteleiksen kaikissa vaikeissa kysymyksissä. Jos häneltä

+kahdenkesken kysyy esimerkiksi että, oliko Kristus hänen mielestään

+Jumala vai ihminen, niin on hänellä heti suun täysi sitaatteja,

+joltakin saksalaiselta teologiian professorilta, mutta mitä hän

+itse sisimmässään ajattelee, siitä ei ikinä selkoa saa. Tai jos

+häneltä tiedustaa, uskooko hän hebrealaista tarinaa mailman

+luomisesta, sotkee hän vastauksen taas sitaateilla englantilaiselta

+Ruskinilta, mutta mahdotonta on onkia hänen omaa mielipidettään.

+Hän on varovainen näissä kysymyksissä. Vasta sitten kun hän on

+saanut varmuuden siitä että jonkun pulmallisen kysymyksen ratkaisu

+niin tai toisin on jonkun mahtavan, vallitsevan ihmisluokan

+järkähtämätön mielipide, syöksee hänkin sen suustaan omana,

+kallionlujana vakaumuksenaan. "Minulla on ollut paljon sisällisiä

+taisteluita!" saattaa hän juhlallisesti rykäisten lausua, kun joku

+toveri leikillä uskaltaa epäillä hänen vakaumustaan. Mutta sille,

+joka julkenee arvostella jotakin selitystä, minkä suuri enemmistö

+antaa jostakin uskonopin kohdasta, tokasee hän murhaavasti:

+"sinulla ei ole sisällistä rehellisyyttä!" Toisella kertaa on hän

+taas vallan suostuvaisella tuulella, tuontuostakin huudahdellen:

+"no juuri niinhän minäkin ajattelen! ja juuri niinhän meidän

+kirkkommekin opettaa!" vaikka ei hän lainkaan niin ajattele eikä

+kirkko sinnepäinkään niin opeta. Mutta seuraa, jossa hän aavistaa

+olevan teräväjärkisiä ihmisiä, hän karttaa, sillä hänellä on vaisto

+siitä, ettei hän siellä, väittelyn syttyessä, ehkä suoriutuisikaan

+pelkillä sitaateilla, ja voisi joutua, niinkuin sanotaan, pussiin. Ja

+se olisi hirmuista, jos Polykarppus joskus joutuisi pussiin! Ei ole

+hyvä antautua taisteluun avonaisella tanterella, parasta aina pysyä

+muurien turvissa...

+

+Hän on kunnon mies, ja minä olen ensimmäinen tunnustamaan että hän

+on kunnon mies. Mutta salaisimmassa itsessäni ajattelen että jos

+kaikki olisivat samallaisia kunnon miehiä kuin ystävämme Polykarppus,

+niin mailma olisi kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Vaan

+niitä täytyy olla sellaisia miehiä kuin hän, jotka niin hauskasti

+myyskentelevät toisten poimimia hedelmiä mailman turulla.

+Itsenäisyyttä etsivillä luonteillahan tosin pian saattaa tulla ikävä

+ystävämme Polykarppuksen seurassa, mutta suurille laumoille on hän

+aina oleva kaikkien kauniiden ajatusten herätyskellona.

+

+Hän on nyt meidän suurin terveydenhoidon-holhoojamme,

+meidän innokkain raittiusriehakoitsijamme, meidän suloisin

+sunnuntailääkärimme -- ja ratkaisee elämän vaikeimmat asiat

+erinomaisen helposti. Hän uskoo että kaikki kyllä voivat elää yhtä

+terveesti, yhtä raittiisti, kauniisti, vieläpä yhtä siveästikkin kuin

+hän, jos vain -- kuinka sanoisimme -- ovat täydelliset.

+

+On olemassa siveyttä, joka on saatu taistelemalla; on olemassa

+siveyttä, joka on saatu lankeamalla; mutta on myös sellainen laji

+siveyttä, joka on saatu ilman erityistä kärsimystä ja ilman tarvetta

+ensin hukkua.

+

+On miehiä, jotka pysyvät koskemattomina naisiin -- ei siveellisen

+ihanteen perustuksella, vaan sentähden että se on heille helpoin

+tapa loistaa muiden yli. Tällaisten miekkoisten täytyy tietysti

+olla erityisen terveitä ruumiiltaan, mutta vähemmin kehittyneitä

+tunne-elämältään, niin että aina jäävät jääkylmiksi kiusauksille.

+Minä luulen että tällaisia miehiä on peräti vähän, ehkä yksi

+sadastatuhannesta -- ja sellainen juuri on sankarimme Polykarppus.

+Hänen siveytensä on kuin päärly, joka löydetään maasta niin puhtaana

+ettei sitä tarvitse ensinkään puhdistaa heti nähdäkseen, kuinka

+kirkas se on -- se on kuin kuninkaan kruunusta suoraan singahtanut

+kuivalle, hiekoitetulle paraatikäytävälle...

+

+Niin. Tohtori Polykarppus on kyllin huomattu mies ja jonakin päivänä

+tulee hänestä vielä meidän arkkipiispamme. Jos kohtalo olisi sallinut

+hänen syntyä roomalaiskatoolisen kirkon helmoissa, niin tulisi

+hänestä ihan varmasti kardinaali ja sitten ihan varmasti itse paavi,

+Pius viidennentoista nimellä. Mutta sallimus antoi hänen syntyä

+vaatimattoman luteerilaisen kirkon helmoissa ja sentähden hänen

+maallinen kunniansa ei voi kohota mainittua asemaa korkeammalle.

+

+

+

+

+

+

+

+

+End of the Project Gutenberg EBook of Nuoren miehen kädestä, by Ilmari Kianto

+

+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN MIEHEN KÄDESTÄ ***

+

+***** This file should be named 54890-8.txt or 54890-8.zip *****

+This and all associated files of various formats will be found in:

+        http://www.gutenberg.org/5/4/8/9/54890/

+

+Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions will

+be renamed.

+

+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

+law means that no one owns a United States copyright in these works,

+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

+States without permission and without paying copyright

+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

+of this license, apply to copying and distributing Project

+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive

+specific permission. If you do not charge anything for copies of this

+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook

+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,

+performances and research. They may be modified and printed and given

+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks

+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the

+trademark license, especially commercial redistribution.

+

+START: FULL LICENSE

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase "Project

+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

+www.gutenberg.org/license.

+

+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

+Gutenberg-tm electronic works

+

+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or

+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

+1.E.8.

+

+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement. See

+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

+electronic works. See paragraph 1.E below.

+

+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

+works in the collection are in the public domain in the United

+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

+United States and you are located in the United States, we do not

+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

+displaying or creating derivative works based on the work as long as

+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

+you share it without charge with others.

+

+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

+in a constant state of change. If you are outside the United States,

+check the laws of your country in addition to the terms of this

+agreement before downloading, copying, displaying, performing,

+distributing or creating derivative works based on this work or any

+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

+representations concerning the copyright status of any work in any

+country outside the United States.

+

+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

+performed, viewed, copied or distributed:

+

+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

+  most other parts of the world at no cost and with almost no

+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

+  United States, you'll have to check the laws of the country where you

+  are located before using this ebook.

+

+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

+contain a notice indicating that it is posted with permission of the

+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

+the United States without paying any fees or charges. If you are

+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

+posted with the permission of the copyright holder found at the

+beginning of this work.

+

+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

+

+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg-tm License.

+

+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

+any word processing or hypertext form. However, if you provide access

+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site

+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

+provided that

+

+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

+  within 60 days following each date on which you prepare (or are

+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

+  Literary Archive Foundation."

+

+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

+  License. You must require such a user to return or destroy all

+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

+  works.

+

+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

+  receipt of the work.

+

+* You comply with all other terms of this agreement for free

+  distribution of Project Gutenberg-tm works.

+

+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The

+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm

+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

+electronic works, and the medium on which they may be stored, may

+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

+cannot be read by your equipment.

+

+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from. If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium

+with your written explanation. The person or entity that provided you

+with the defective work may elect to provide a replacement copy in

+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

+or entity providing it to you may choose to give you a second

+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

+without further opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of

+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

+violates the law of the state applicable to this agreement, the

+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

+remaining provisions.

+

+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

+Defect you cause.

+

+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

+

+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of

+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

+from people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

+www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

+U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the

+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its

+volunteers and employees are scattered throughout numerous

+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt

+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to

+date contact information can be found at the Foundation's web site and

+official page at www.gutenberg.org/contact

+

+For additional contact information:

+

+    Dr. Gregory B. Newby

+    Chief Executive and Director

+    gbnewby@pglaf.org

+

+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

+spread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment. Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements. We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

+state visit www.gutenberg.org/donate

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations. To

+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

+

+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

+

+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

+freely shared with anyone. For forty years, he produced and

+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

+volunteer support.

+

+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

+edition.

+

+Most people start at our Web site which has the main PG search

+facility: www.gutenberg.org

+

+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+

diff --git a/54890-8.zip b/54890-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..827e036
--- /dev/null
+++ b/54890-8.zip