diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54750-8.txt | 4264 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54750-8.zip | bin | 52327 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4264 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..eb598ab --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54750 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54750) diff --git a/old/54750-8.txt b/old/54750-8.txt deleted file mode 100644 index 46b94fe..0000000 --- a/old/54750-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4264 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Selvään veteen, by Juhani Siljo - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Selvään veteen - Runoja ja tunnuslauseita - - -Author: Juhani Siljo - - - -Release Date: May 20, 2017 [eBook #54750] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SELVÄÄN VETEEN*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -SELVÄÄN VETEEN - -Runoja ja tunnuslauseita - -Kirj. - -J. SILJO - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1919. - -J. Simelius'en perillisten kirjapaino. - - - - -SISÄLLYS: - -Julkaisijan esipuhe. - -Selvään veteen. - - Ruudinhajua. - Perisynti. - Häkkilintu 1-2. - Sotaliitto. - Juhannuksen alla. - Erämaan opetus. - Ruustinna ja kulkuri. - Teppo Tyhjänen. - Kaks unta. - Leijonamieli. - Golgatalla. - Pan-parka. - Häkkilintu 3-4. - Mutatis mutandis. - Tapaninajoa. - Oudot häät. - Taikurin tupa. - Madon matka. - Maailman kirja. - Walther von der Vogehveide: Ero maailmasta. - Nietzsche: Käärmeen kevät. - Maailmansotaa. - Viime kevät. - Kevätitkua. - Kuin laineet allin lasta. - Ens ilta heinäkuun. - Mit' itkettävää ihanuutta. - Kahden puolen aitaa. - Loitsu. - Kiertokulkua. - Tuttu kyynel. - Musikaalisia koiria. - Tuutulaulu lapselleni. - Selvään veteen. - Tepon tie. - Aamusarastus. - Kesäkuun laulu. - Napue. - Lappiin. - Yksinvaltaani. - Nemesis. - Sinettejä. - Vastavirtaan. - Tulikaste. - -Muita runoja. - - Majatalo. - Spitaali. - "Myrskylinnun" laulajalle. - Labyrintissä. - Katkelma Lapin laulusta. - -Germaanista lyriikkaa. - - Ilonpäivä (Otto Ernst). - Isän viulu (Otto Ernst). - Kaupunki (Jacob Tegengren). - Kuollut maa (Carl Spitteler). - Sydänyön lapsi (J. J. Wecksell). - Aadamin lepo (Carl Spitteler). - Ikeen alla (Hamsun). - Hymni (Novalis). - Poissa kotoa (Adolf Bartels). - Hautakirjoitus (Jacob Frese). - -Tunnuslauseita. - - Tunnuslauseita. - - - - -JULKAISIJAN ESIPUHE. - - -Niin raskaana kuin nyt ei kynä parka ole koskaan kädessäni painanut, --- kuin kivi se on! Vain änkyttämällä ja sammaltelemalla voin nämä -rivit Siljon joutsenlauluun kirjoittaa. Sen lisäksi on tuskaa -lisäämässä jyrkkä ja painostava ristiriita sen välillä, mitä tiedän -ja mitä voin sanoa, mitä julkisuuden ja elämän kauheuden takia -täytyy jättää. Sillä totuuden tästäkin ihmiskohtalosta kestänee -vain jälkimaailma, jolloin elävien intohimot, hyvät ja huonot, ovat -mullassa maatuneet -- - -Mutta jotain kuitenkin. Allekirjoittaneen osaksi lankesi arpa tietää -Siljosta, mitä hänestä enin tiedetään -- osakseni lankesi jo hänen -eläissään hänen ainoa avomielisyytensä, mille osalleni en mitään -voi! Yli kaksi vuotta kestäneen ystävyyden jälkeen sain seistä noin -kolme neljä viikkoa milloin toivossa milloin epätoivossa hänen -haavavuoteensa ääressä, jota kaikkiaan oli kestänyt lähemmä kaksi -kuukautta. Muistissani säilyy horjumaton vakaumus tämän samaisen -vuoteen vaiheista, -- valmis olen jättämään nämäkin havaintoni kerran -ikuisuuden arvosteltaviksi, kun aika minulle voimia tuo runoilijan -intiimimmän elämäkerran kirjoittamiseen. Siljon murhenäytelmä ei -kuitenkaan alkanut sairashuoneessa, -- siellä se päättyi! -- se ei -alkanut edes vapautussodasta, vaan sen myrkyllinen itu oli yksityistä -laatua, lukien ensi näytöksensä syksyltä 1917. Silloin ulkoapäin -punotut juonet viskasivat ensi verkon hänen ylevän ihmisensä ylle, -verkon, josta silmu silmun jälkeen kiertyi hänen kaulaansa hänet -lopulta kuristaakseen. Kokonainen liuta tympeitä tekijöitä ja -olioita oli vetämässä häntä "maan puoleen", hänen uljuutensa koskaan -uskomatta, että ne saattoivat tulla hänen tuhoksensa -- -- - -Muuten oli Siljolla verissään peloittavan varma aavistus -lähenevästä kuolemastaan. Kuolemanaavistus kaikuu alati palautuvana -kertosäkeenä hänen runoistaan, aforismeistaan, hänen sanonnastaan -jokapäiväisessä elämässä. Kerrottuaan jonkun tapahtuman nuoruudestaan -saattoi hän lisätä: "että sen tiedät, sillä sinun pitää olla -historioitsijani...!" Eikä vain yhden kerran, vaan, muistellessani -hänen menonsa jälkeen, hämmästyttävän monasti. Yhtä tarkka oli hän -siitä, että huolellisesti säilytin jokaisen hänen lahjoittamansa -runon, käsikirjoituksen tai muun lappusen. Toisinaan näille lopun -ennustuksille melkein naurahdin, toisinaan korvallani pahasti -kuulostelin, varsinkin kun lisäksi tulivat omat turmanenteiset uneni, -joiden tapa jo vuosikausia on ollut toteutua... Barbaarien sotahan -riehui maailmassa paraikaa, ja Siljo sen hyvin tiesi, että jos -Suomessa mylläkkä nousisi, oli hän niitä miehiä, jotka luonteensa -pakosta joutuivat mukaan isänmaan puolesta ennemmin tai myöhemmin. -Siitä huolimatta joutui hän mukaan ennen alkuperäistä aiettansa -- -- - -Mutta kun kuolema sitten tuli, ei Siljo sitä kuolemaksi tuntenut eikä -kukaan häntä siitä varoittanut. Eihän hänellä nyt ollut mitään halua -lähteä maailmasta pois! Venäjän vallankumouksen jälkeen oli hänen -elämänhalunsa suunnattomasti paisunut, hän unelmoi ja suunnitteli -omansa kuten koko maan kulttuurin nousua. Hän vapautui ja kasvoi -entisestä stoalaisesta kristillisvivahteisesta kielteisyydestään, -hänestä oli tullut melkein epikuurolaisesti innostunut kuten nuori -renesanssiruhtinas ainakin! Walther von der Vogelweide oli palannut -rouva Maailman luo --! -- -- -- Kun hänet kahdeksan tienoissa eräänä -sunnuntai-iltana nuoren toukokuun alussa leikattiin, nukahti hän -yöllä kahtakymmentä vailla kolme tajuttomana morfiiniseen uneen --- -- -- siinä uskossa, että kaikki oli hyvin, kuten hänelle hoettiin, -että hän siitä suoriutuisi! - -Voi sanoa, ettei Siljo tänä päivänä tiedä kuolleensa, -- ei -mitään jäähyväisiä hän ottanut elämältä, ei ainoatakaan viimeistä -toivomustaan lausunut! - -Jouluna 1916 sain runoilijalta lahjaksi kokoelman hänen uusia -runojaan ja aforismejaan, jotka olivat omistetut "Helmiina Rossille". -Ihastuneena pahoittelin, milloin nämä voisivat nähdä päivänvalon. -Hän vastasi taas: "julkaiset ne kuolemani jälkeen!" Ja kun näistä -runoista uudelleen tuli puhe, toisti hän saman, aina vain: -"-- kuolemani jälkeen..."! Sairashuoneessa sitten kertoi hän laittaneensa -minulle käärön, josta oli etsittävä joku esine, jota hän kaipasi. -Käärön suojaksi oli se osoitettu pienellä kirjelappusella Jyväskylän -kansakoulun johtajalle herra Martti Korpilahdelle. Kun hänen -kuolemansa jälkeen kirje avattiin, oli siinä vain lyhyt kehoitus -jättämään paketti allekirjoittaneen huostaan. Tuon kohtalokkaan -käärön pääsisällys oli juuri tässä julkaistavat runot ja aforismit. -Se käärö oli hänen ainoa toimenpiteensä ennen sotaanlähtöään -- -- -kuitenkin kuin kaikkien mahdollisuuksien varalle -- -- - -Kokoelmasta "Selvään veteen", joka tarkoin on järjestetty Siljon -laatiman sisällysluettelon mukaan, on sonetti "Aikamme uros" -jätetty pois kovin vaillinaisen puhtaaksikirjoituksen takia. -Luettelossa mainittujen "Elokuun kuutamo 1917" [ehkä sama -kuin "Majatalo"], "Yksinäinen jumala", "Ma napisin jumalaani -vastaan" ja "Ylösnousemususkoa" runojen käsikirjoituksia ei ollut -missään, kuten ei myöskään ollut mainittu niitä missään lehdessä -julkaistuiksi. Samaten olen jättänyt pois Siljon tekemät sulkumerkit -vielä arvelemainsa sanojen ja kohtien ympäriltä. Mielestäni ne -häiritsisivät runon rytmeistä nauttivaa lukijaa, talletettavissa -käsikirjoituksissa ne sen sijaan jäävät kirjallisuudentutkijalle, -jolla niistä enin mielenkiintoa on. - -Se tappio, jonka kirjallisuutemme ja henkinen elämämme kärsi Siljon, -nuoren johtajansa kadottamisesta, ei ole korvattavissa tämän -taiteilijapolven aikana. Sitä hengen ja ruumiin, pään ja sydämen, -elämän ja opin sopusointua ei ole nyt kellään meistä. Ei sitä -objektiivisuutta ja rehellisyyttä, sitä runsasta hedelmällisyyttä -ja teräksistä itsekuria kuin oli hänessä! Siljon jälkeen ovatkin -muutamat kirjailijaimme ja arvostelijaimme ainekset, joista totisesti -voi sanoa, ettei henkinen punakaartilaisuus heistä kaukana ole, -taas häikäilemättä suunsa avanneet. Meillä -- kuten herra paratkoon -muuallakin! -- on olemassa niin paljon hermotylsää, tunteetonta, -antiartistista verta kirjallisessa työssä. Reklameeratuin -kirjallisuuden laji on meillä jo vuosia ollut ilkeä romanttinen -alhaiso-maalaus, joka silloin tällöin itkee krokodiilinkyyneliään -Aleksis Kiven inhimillisten paarien ääressä. - -Suomi kaipaa nykyään terveitä, voimakkaita, kauniita -kirjailijapersoonallisuuksia, toisin sanoen, kirkkautta, intohimoa, -miehiä. Sillä naiset eivät voi muuta kuin heijastella... - -Tampereella, 5 p. toukok. 1919, Siljon kuolinpäivän aattona. - - Ain' _Elisabet Pennanen_. - - - - - - -SELVÄÄN VETEEN - - - - -RUUDINHAJUA. - - - I. - - Kaksi meit' on kunnon naapuria, - kaksi nuorta, oivaa perheenisää, - (aviossa kaikkein toivorikkaimpia, - mikä yhteisymmärrystä lisää); - tosin suutari vain hän, - -- minä koulumaisteri, -- siis arvolt' enemmän. - - Mutta arvoeroista me viisi, - hartaat veljekset ain olemme: - samat halut loihtii meihin joskus Hiisi, - samat polut silloin polemme, - -- unhoittuupa kallis koti, perhe, - päiväks pariksi pois katoamme; - sattuu, -- sattuu ehkä pieni erhe, - mut on nuoruutemme puolellamme! - - Yhteen vetää meitä vielä muu: - luontoon meillä sydän lumoutuu, - niinkuin vainen armaihimme, -- aina, - milloin mielt' ei ainut suru paina, - kohtalomme ainut, pieni ilkku: - hän on hiukan kuuro, minä hieman nilkku. - - Yhteen vetää muukin luonteenlaatu: - hengen hurma, -- suutarin kai saatu - tuiman pikilangan laulusta, - minun -- kirjoista ja koulusta; - se on: tarve sankaruuden tajuun, - kaipuu kunniaan, -- niin, vaikka ruudinhajuun! - - - II. - - Ruudinhaju! -- Huumaten se kulki - yli vanhan, raihnaan maailman, - niinkuin myrkky -- toisista kuin pihkantuoksu -- sulki - lännest' itään syliins' Euroopan. - Nenää kutitteli, maksaa kouri: - Viime tuomiosta heikot sielut houri, - -- eikä suotta, vaikka vanhan tavan mukaan. - -- Mutta ylevästi me, jos kukaan, - suutari ja minä, kuuntelimme - sodan alkavata jylinää. - (Tosin kauas siit' on kaupunkimme - jäänyt, ja myös toivon mukaan jää.) - - "Hyvä syntyy!" meillä se ol' usko. - "Pois on kansoista koht' unteluus, - kuka kestää, sen on päivä uus, - sen on nousu taas kuin aamurusko! - Veriin sukupolven huomisen - syttyy miehuus sankar'aikojen!" - - (Hm! -- jo aviossaan kuhertelu-ajat - molemmilt' ol' ohi; köynnösmajat, - tanssit, lemmen hip! ja hellerei! - enää meitä tyydyttäneet ei; - se on: olimme sill' astehella, - jolloin kohtaa jälkipolvien - tanut miehet alkaa ajatella, - mutta löyhät luonteet naukkaella - vanhaan tapaan niinkuin mettinen.) - - Luoda sekä hävittää -- kas siinä - miehen toimi on ja tarkoitus; - ainahan se historiasta nähdään: - rappeutumisaikoina vain, niinä, - jolloin sylikoira miehest' tehdään, - vallass' on vain veltto rakkaus. - Mut on miehuuden taas vuoro nousta: - jälleen käsi tapaa peistä, jousta, - jälleen liikahtaa on miehen halu, - tuliluikku taas on taikakalu, - kallis niinkuin muinen morsian - eessä yljän isäks aikovan; - jälleen riistan kaatoon rinta halaa, - -- vaimon lempeen väsähtää jo salaa, - oikoo jäsenensä kytketyt, - nukkuu levotonna yöt, -- niin mekin nyt. - - Vissin määrän sodan taktiikkaa - ymmärsin mä nykyaikaista, - mut en vähän vähää praktiikkaa: - miten tähdätä ja laukaista. - -- Suutari ne paremminkin ties, - vihjaan: "Kerran metsällekin, mies!" - - "Entä pyssyt?" -- "Pyykköskältä lainaa, - yksi riittää, sopu neuvot suo!" - Itse Pyykkönen jo oli vainaa, - suuri riistansaaja tuo, - mut ol' lesken lupa lainaella - hänen pyssyään pois roposella. - - Päätetty -- ja päälle kättäkin, - kaksi kättä kuumin jäntehin: - toinen kalvas, sini-suonikas, - toinen tumma, kova, -- maatias. - - -- Uneton ja tunnetäysi yö, - ihmeen täytenä myös sydän sykkii... - Kello kehrää, -- viittä kai jo lyö --. - Kahta! Hiton laiskasti se lykkii. - - Vihdoin kuusi huomisaamuna --. - Armas parhaimmallaan siki nukkuu; - portaille ma puikin haamuna: - koko maailmahan sumuun hukkuu... - "Entä..." -- haistan, säpsähdän -- "jos tää --" - -- haistan -- "ruudinhajua jos --". "-- Pihkaa!" - -- pihakoira pärskii, äimistää. - "Kiitos taivaan!" tuumin salavihkaa. - "Koti kallis rauhaan jää!" - - Heikko vihellys. Se on: "All right? - Joko viime varustelus teit?" - Tavan mukaan suutarikin on - tutkimassa ilmaa, tuulen suuntaa, - minkä värisenä päivä puuntaa: - kuumeinen? -- vai tyly, hehkuton --? - - "Heti!" -- Epäröinti tipotiessään. - Laukku selkään, miekka -- ei, vain puukko - vyölle, -- huomiseen jää aamusuukko, - kun saa kallis takaisin mun miessään --. - "Tellu, Tellu se! Kai evään vartiointiin - vielä kelpaat, katsoin selkäs vointiin!" - - Väleen polku metsään vetää alkaa, - siellä suutari jo tutkii asettaan. - "Tahti tarmokas ja yhtäjalkaa!" - Sydän tuskin kestää intoaan. - Toinen kantaa pyssyn, toinen laukun. - -- Väleen vatsaa vaatii palan ynnä naukun. - - - III. - - "Turkaseenko tuhantinen hoppu --? - Poikki mult' on kohta polkimet." - "Vähemmäll' ei tiestä tule loppu, - jalka jaksaa, suus kun voitelet. - - Kaikki linnut puista maahan painuu; - mikä jälet jussinkin jo kohta vainuu --?" - -- Vetää saan ma jalan-kampuraa, - kuuro suutar' astuu touhuaa. - - Mutta kaikki loppuu aikanaan. - Koivumäen loivan rintehellä - vihdoin seisahtaa hän menostaan. - "Tässähän jo kelpaa lepäellä!" - Ja hän katsoo, iki-ihastuu: - "Uskotkos, mua maisema ei toinen - ihastuta näin. - -- Mut eipä muu - murhetakaan näin; nyt tääll' oon loinen, - vaikk' ois käydä voinut toisin, - vaikka herra nyt tääll' olla voisin... - Minun ois tuo talo punapääty - järven rannassa ja hyvyys sen, - isäni jos oisi ollut sääty - suurempi kuin rengin halpasen; - hiukan kuuro jos en ollut ois, - -- multa nenän eest' ei sitä viety pois..." - -- "Pihkaa! Annas olla, saamme naukun!" - Maahan laskee pyssyn hän, mä laukun. - - Mutta jälleen vaatii ryyppy palan, - -- saaliillehan laukku tarvitaan: - aimo kiire tapaa suolakalan, - sillin, kylmän lahnan puolikkaan, - näkkileivän, limpun, voin ja juuston, - punajuuren, nakkimakkaran - ynnä verileipäkakkaran, - kanan -- josta koira saa vain luuston -- - maidon, -- pannukakun, -- omenan. - - Moinen eine jälleen vaatii maukseen - "Iris"-torpeedonkin aikamoisen, - sikaari taas imee osalleen - vielä yhden naukun -- ynnä toisen. - - -- Välill' armaan maan ja tyynen taivaan - aatos autuaasti karehtii: - milloin nousee poutapilvilaivaan, - milloin veden välkkeess' uneksii... - Uuvuta ei keskikesän helle, - raukaisee vain syvä tyytymys. - Mik' on suuruus suotu ihmiselle, - mikä herruus, mikä viihdytys! - - "Suutari, nyt meidän maljamme! - Kättä yli maan voin ojentaa: - tässä meidän on tää kaikki maa, - se on saaliimme, on Kolkhis-taljamme! - Mitä pyytäisimme voittaa vielä! - Suutari, sun karvas tappiosi - ennen syntymääs jo säädettiin, - -- vaan sen kärsit, kestit, niin, - voitokseskin käänsit elon tiellä! - Muinen mieles yhtä neitiä kosi, - yhteen taloon tyytyi; -- näet nyt: - luonnon herroiks oomme säädetyt. - Meidän kunniaksi taivaat ylenevät, - loistaa päivä, vedet väräjää, - tuhlaa syys, min säästi kaino kevät: - purppuraa ja kultaa kellervää; - meidän kunniaksi koivu tuolla - vaihtaa hamettaan, ja haapa punertaa, - niinkuin verevinnään kaipais kuolla... - Eikös paista metson poski tuolla, - toista lehto teiren huhuntaa, - meidän mieliksemme..." - Laukun luona - kuorsaa koira, väsynyt kuin vuona. - Kuuro suutari vain lallattaa... - - Mutta hss! Mi siellä suhajaa --? - Mikä ripsaa --, mikä kuukkii sieltä --? - "Hiljaa, hiton suutari! -- Hei, maltas, - jänis! Kohta kuulet sodan kieltä --. - Ojennahan, lalli, pyssy altas --!" - - -- Niinkuin vanha rauha maassa ois, - pupu tuskin polunpohjaa vainuu, - sitten mäen rintaan mättähäksi painuu, - niinkuin kehtoon nukkuis pois. - "Otusparka! -- Mut ei auta muu: - aika tää jo tietää täytymyksen, - hylkää tunteen hempeyden, sen viettelyksen, - uhraa niinkuin itse uhrautuu. - Satuit, polo, tielle vahvempas..." - Ja ma polvilleni kohoan - ja ma tähtäilen ja huohotan. - Mutta suutari -- hän, mukamas, - osaa muutakin kuin lallattaa: - hän se taitaa pyssypraktiikkaa --! - "Honkiin menee! Pyssy tänne, hiis!" - Närkästyn, mut enpä riitaa haasta, - pyssyn luovutan, ja tyydyn siis - taktiikkaa vain hieman neuvomaan: - miten pensaan piiloon kaarretaan, - miten varma tuki saadaan maasta, - -- sitten vasta tähdätään -- ja laukaistaan. - -- Hetken tuumii hän, mut uskoo mua, - ryömii, kokee pehkoon piiloutua; - samassapa jussin silmät aukes, - suutar' ärähti -- ja pyssy laukes, - -- pum! Mut toinen panos -- eikös satu! - Säikytetty armaist' unistaan - metsän lapsi karkaa kauhuissaan, - pääsee vähäisen, jää punalatu --. - -- "Kovin pien' on polo, sietäis säästää!" - anoo syömeni, mut: "Johan se sen päästää!" - karskisti mä ääneen kiraisen. - Mutta tulisesti toimien - valmis suutar' on taas rynnäkköön. - "Porokuulan lasken heittiöön!" - Ja sen viereen syöksyy hän -- ja pau! - siihen paikkaan pupu suoristau... - - Voitto! -- Vaan on pahanen se pataan, - kovin repaleinen keittiöön... - "Haudattakoon, maa sen periköön, - jatkakoon siell' unta alkamataan!" - -- Sodassakin poveen voittomaan - kuollut vastustaja hoivataan... - - - IV. - - Tämä oikeastaan loppu onkin: - -- hautajaisten jälkeen lepäillään, - vainajata kaiholl' ajatellaan, - luonnon suurta rauhaa siunaellaan, - harvaan haastellaan -- ja ryypätään, - Tämä retken loppu on kuin onkin. - - Mutta lopun loppu? -- Vartoohan - meitä jälleen pieni rippinäytös, - pari mykkää päivää kotonamme, - -- "kosk' on taas meill' ollut tuhma käytös!" - Vaan sen armahammat anteet saammehan... - Tuomitseisko hekään -- nuoruuttamme! - - - - -PERISYNTI. - - - Et pahuudella sä väärin tehnyt, - teit väärin hyvyydellä: - kun kylmä olla sun oisi tullut, - olit hyvä ja hellä. - - Ja se vääryys korkoa korolle kasvaa, - joka kevät se versoo ja itää: - joka syys perisyntisi karvaan kasvun - saat satonas pitää... - - - - -HÄKKILINTU. - - - 1. - - Olit häkkilintunen hento. - Mua väsytti määrätön lento, - ja mä vierees pyytelin. - - Olin kyllin jo kaarreksinut... - Vaan luotas sa torjuit minut - yhä kevään kisoihin. - - Yhä vapauteen minut torjuit. - Vaan oudoin tuntein sa horjuit - kun luotas ma painuin pois. - - Ja mä liitelin liki maata, - pyys syömeni lyömästä laata, - kuin laannut jo elämä ois. - - - 2. - - Mut tuskasta tuiman kevään - mua lentoon ylenevään - syys saapuva virittää. - - Ja on murhe ainoa mulla: - "Ois häkissä sulho jo sulla, - jok' iäksi vierees jää!" - - - - -SOTALIITTO. - - - Erämaiset taipaleet, - pitkät Lapin ladut, - sinisiinto-harjanteet, - hankiöiden sadut; - - nousee tuiman tunturin - yöhön säteilevään, - -- Talven laulu kirkkahin - lähetessä Kevään --: - - Sotaliittoon suojaksein - käykää, käykää kaikin - -- taikka Surma suorin tein - minut sai kuin saikin; - - taikka kurja kuolla saan - muistoon lemmen -- rastaan! - Sotaliittoon ankaraan - muiston valtaa vastaan! - - - - -JUHANNUKSEN ALLA. - - - Haukka liiteli, laateli - Lapin vaaran yllä. - Olipa taivaalla tilaa sille - ja maassa saalista kyllä. - - Käki katseli, kuunteli - oksalla hongankelon. - Kukahti, vaikeni, taivaalle tähyi - vaiheilla kaihon ja pelon: - - "Haukalle kaikki on kotipihaa, - maa ja taivas ja ilmanpieli, - iskee maasta itselleen - kaiken, mitä ei jättää mieli. - - Unta vainko on suvi mulle, - Kotikaihoa Lapin mailla --? - Mut, ah, muutosta aavistan: - haukanretkiä huolta vailla. - - Kevään mentyä, kerrotaanhan -- - käkeen muuttuvi haukan mieli, - kukunta siltä ja kaihot jää, - koti on maa, koti ilmanpieli!" - - -- -- -- - - Haukka saalista iski ja söi. - vaaralla huutain pitkään. - Kukahti käki, -- ei auttaneet - viel' aavistukset mitkään. - - - - -ERÄMAAN OPETUS. - - - Hyvin opetti mua - kivet, puut ja kannot: - -- Tule terveeksi täällä, - jätä heikkojen saaliiksi - elon sylinannot! - - Hyvin opetti mua - suur' erämaa: - -- Elon autuus on sun: - sitä katsoa saat, et koskea saa! - - Tulin terveeksi siellä - ja ihmisiin - tulen taas, erämaasta - suurkaupunkiin. - - Elon autuutta katson: - se onhan mun --, - näen uhkeat, muhkeat - maailmannaiset, - ilot, ihmistaidot - näen kaikkinaiset, - mua läikät lyö - elon aaltoilun. - - Ja ma noudatan oppia - terveellistä - ja vailla kaunaa - suon muiden noppia - elon marjat, ne mistä - he löytää vain. - - Oi erämaa! - Sua kuollessain - mun sieluni autuus kumartaa: - oli mulle oppisi - terveellinen, - -- hyvin elämä kuontui, - hyvin kuoleminen, - mun ruumiini tervennä - kuololle säilyi, - mun sieluni peilissä - elo kirkkaana päilyi. - - Oi erämaa! - Sinun lihaas oon, sinun vertas vain, - sinun ylvään autuutes ma sain, - -- ja ma katsoa saan, mit' en koskea saa! - - - - -RUUSTINNA JA KULKURI. - - - Oli ruustinna kerran, ja kulkurimies. - Ja he vastakkain tuli kirkkotiellä. - Oli ruustinna leuto kuin kotoinen lies, - jok' ei kulkukoiralta lämpöä kiellä. - - Ja kulkukoira sen koki, se mies... - Araks itsensä tunsi hän templin luona, - kovin huonoksi löi hänet tunnon ies. - -- Vaan niinkuin emonsa jäljissä vuona, - - kävi ruustinnan jäljissä kirkkoon mies... - Oli siellä hällekin valmiina sija. - Hymys ruustinna hälle, se lempeä lies, - ja hän rohkeena kuunteli rovastia. - - Ja ruustinna veisas, ja veisas mies, - yli käytävän katsoi he toisiansa. - Ja ken kirkkaimmin veisasi, taivas ties, -- - vaan lukkarin ääntä ei kuullut kansa. - - Ja roposen heitti haaviin mies, - -- teon ruustinna huomas ja hymyllä siunas. - "Pian keventyköön sinun elosi ies, - -- sinä kauniisti käytit viimeisen riunas." - - * * * - - Niin lapsuususkonsa taas sai mies... - Ja kauniin kasvun se riuna kantoi, - ja helppo on hälle nyt elämän ies, - min taipalen alussa taivas antoi. - - Viran iestä vain nyt kantaa mies, - Lapin lapsia uskon alkeihin ohjaa. - Yhä hälle on ruustinna kuin kotilies - ja uskon lähde, vaill' äärtä ja pohjaa. - - - - -TEPPO TYHJÄNEN. - - - Isä, hatara nuttu - ol' eloni tää, - se kylmän pitää, - ei lämpimää, - ja ainut antis - oli nuttu tää. - - Ylen hajallansa - sen päällys on, - ja tasku puhki - ja pohjaton, - -- paha sinne säästää - mun mitään on. - - Isä, käskevät paikata - nuttua mun... - Ah, paikkuutyöhönkö - poikas sun --! - Ja jok'ainut tilkku - tulis kerjätä mun... - - Ja nuttu paikaten - pahenis vain --. - Ei, sellaisna kannan - kuin sulta sen sain - -- ja ihmiskummana - kuljen vain, - - kunis poliisi Kuolema - tulee ja vie, - -- käsipuolessani - hän piankin lie, -- - minut oljille korjaa, - nutun nurkkaan vie. - - -- Mut aamuna uunna - puvun uuden saan. - Ken verhoa vanhaa - nyt paikkaamaan, - kun kohta uuden, - Isä, sulta saan! - - - - -KAKS UNTA - - - Kaks unta... Armas uni: yö. - Ja päivä: karsas peikko-uni. - Yö: läsnäolo kaivattuni. - Ja päivä: syömen pakkotyö. - - - - -LEIJONAMIELI. - - - Sun salaisuutes tiedän, kuulen, näen: - petoa elätät sä sisälläsi, - kuin leijona juo öin se veres väen - ja raivoss' ahdistelee sydäntäsi, - kuin leijona se isoo ihmislihaa, - ja ruokon vuoks sua, isäntäänsä, vihaa. - - Niin elos erämaassa parhaintasi - sa turhaan tuhlaat tyytymättömälle: - yöt pitkät ärjyy se sun kahleissasi - ja aukoo hirmuleuat leveälle; - löis leikkiä se hengill' ihmisien, - se mässäis parvessa maan tyttärien. - - Ja sadoittain kun nuorta naista, lasta - se pitoihinsa sais, se vasta tyytyis, - ja ellei veresi jo virtaamasta - ois lakannut, sen ärjyntään se hyytyis. - Niin, öin sun aatoksesi kammoon hyytyy, - -- vaan päivin peto kissanruokiin tyytyy: - - Kun neuvotonna viet sen päivänvaloon - ja ihmisparviin ohjaat eineen hakuun - ja rikkaimpaan sen neuvot pitotaloon - -- mik' onkaan enää leijonasi makuun: - se päivää arkoo, ihmisiä kaihtaa, - se taljansa vois kissannahkaan vaihtaa; - - se kauan silmiänsä sipristelee - ja katein katsoo kadun joka Moppeen, - ravitun mirrin ääntä tapaelee, - mut eineen pyytää syrjäisimpään soppeen, - se puree kaakun, latkii maitotilkan, - ja nielee päälle myrkyt itse-pilkan. - - -- Ja öin ne myrkyt sakoo siinä jälleen, - ja jälleen tuomittuna tuntos värjyy, - öin pitkin kuoloos saakka isännälleen - sun leijonasi kosken äänin ärjyy. - -- Vaan päivää arkoo se, ja rohkeimmillaan - se mirrein karkeloon käy varpaisillaan. - - - - -GOLGATALLA. - -(Kipuvuorella.) - - - Löin itse ristille rakkauteni, - oman taivastieni viitaksi löin. - Sun nähtes naulitsin rakkauteni, - -- vaan maahan lasken sen tummin öin. - Se päivin ristillä riippuu, - vaan maahan lasken sen tummin öin! - - Sun nähtes päivin mun rakkauteni - hymyhuulin paastoo, juo etikkaa. - Öin ristinsä juurella rakkauteni - sun rakkauttasi janoaa. - Se päivin ristillä riippuu, - öin tomussa maan sua janoaa. - - Ja jok'ainoa aamu ma rakkauteni - taas jalkaisi jäljiltä nostaa saan. - Ja jok' yö otan ristiltä rakkauteni - sult' anteeksi nöyrästi anelemaan. - Se päivin ristillä riippuu, - mut öin sua vartovi tomussa maan! - - - - -PAN-PARKA. - - - Pan-parka: tänään rakastaa - sä kerjäät, kerjäilet -- et saa... - Yön tuiman kestät tuskalla: - jo aamu lemmen armon sois, - -- kuin armonisku vain se sois, - et vastaan ottaa uskalla...! - - - - -HÄKKILINTU - - - 3. - - Jo teilleni tahdoit, - vaan jälkeeni jäit. - Mitä siivilles mahdoit, - -- sä jälkeeni jäit... - - Olin palannut luokses, - -- sinä vaalisi teit. - Minä vavahdin vuokses, - kun vaalisi teit... - - Mua vaativat taivaat, - -- sä jälkeen jäät. - Yhä siipiäs vaivaat, - -- yhä jälkeen jäät... - - - 4. - - Emos siipeen pääsi jo peitä, - syystuulen tanhuat heitä, - emos siipeen pääsi jo peitä, - pesäs suojassa untasi nää! - - Ja jos unessa havinan kuulet, - kun vie mua tuiskut ja tuulet, - ja jos unessa havinan kuulet, - hymyhuulin sä lämpöösi jää! - - Hymy syyttömän huulilla viihtyy, - -- syyn polte lennossa kiihtyy --, - hymy syyttömän huulilla viihtyy, - -- ja on synkeä syyllinen vain. - - Mitä tekemättäni teinkään? - Ja mit' ottamattani veinkään? - Mitä vein, mitä väärin mä teinkään - mut tuomion, tuomion sain! - - Sinä köyhdyitkö höyhenen vertaa? - Sit' et myöntänyt ainutta kertaa -- - et köyhtynyt höyhenen vertaa, - minut kaikesta vapaaks sa soit. - - Mut on vapaus tuomio mulle, - -- osa onnellisempi jäi sulle, -- - on vapaus tuomio mulle, - -- sinä siteissä viihtyä voit. - - Yhä ilmojen teille ma palaan, - -- ja ma pois, pois sieltä jo halaan --. - yhä vapauteeni ma palaan, - johon luotu ja tuomittu oon. - - Sinä pääs emon siipeen peitä, - ja mun syyni sä mulle heitä, - emos siipeen pääsi jo peitä, - se sun untasi suojelkoon! - - - - -MUTATIS MUTANDIS - - - Mutatis mutandis -- ma vaadin sua, - kuten Hamlet vaati Ofeliaa: - Mene toiselle, mene, en ennen saa - elon ilveilystä mä irtaantua! - - Ja jos luostari sulla sen toisen luona, - vain luostari ois, sekö turmio ois --: - vain maallinen kaihosi haihtuis pois, - vain haavehes kullasta synnin kuona...! - - - - -TAPANINAJOA. - - - Tapanin aamuna ajelitte - omalla orhillanne. - Maanko ja taivaan aavistitte - katsovan kulkuanne --. - - Häitäkö helkkyi maailma teille, - välkkyi pakkanen parhain --. - -- Häitänne soitti se kulkureille - Tapanin aamuna varhain. - - * * * - - Orhin ohjissa käsi toinen, - toinen ympäri armaan: - ihana nähtynä onni moinen, - -- ihanampi varmaan, - - yhä ylväämpi omananne, - kun ei näe kukaan, - kun ei ehdi kerallanne - maailma varkain mukaan... - - * * * - - Näinpä se kulkuri kuvitteli - omiksi iloiksensa, - onnenne ylvään jo varkain eli, - ainoan autuutensa --, - - Tapanin teitä kun ajelitte, - ohitse orhillanne, - kevättä kohti kun kiiruhditte - talven koruissanne. - - Kaksi ylvästä onnen lasta - yhtenä onnen reessä: - pois vain, poispäin maailmasta, - -- oma maailma eessä! - - Kaksi yhtenä kaunokaista - huurteisten salojen syliin, - katua hohtavan hopeaista - kaukovaarojen kyliin, - - päiväntaipalen taakse kuuden, - uuteen honkalinnaan, - -- sinne onnenne, ehon ja uuden, - viette nyt valkosinnaan. - - Huurre huntuna morsiolla, - kruununa tähtikiteet: - kaunispa sulhona sulhon olla, - silmillä kuuran siteet. - - - - -OUDOT HÄÄT. - - - Sepä juupelin juhla, kun mull' on häät! - - -- Oli aikomus porsaat paistina syödä, - härät tuumin viinien hinnaksi myödä... - - Häiss' ylinnä nyökkyvät nautain päät! - - Härät istuvat pöydässä hännällään, - vesisankoista juhannusmahloja juoden! - - Härän silmiin hiutuvan katseen luoden - sitä morsian sietävi vieressään... - - Emäporsaat sulhasen polkkaan vei - minut piiriinsä saarti ne permannolle - -- Hus olkoon, häät meni hunningolle. - - Minä kylläni sain jo, ne vieraat ei! - - - - -TAIKURIN TUPA. - - - Hei, oves sulje, koolla vieraas ovat! - Ken ulos jäi, pois juhlasta sai jäädä. - Odotus, ovenvahti, portaallaan - vain seistä saakoon, saakoon käskyt kovat: - "Yön selkään kaikki kuokkavieraat häädä, - jo kaikki kutsutut on paikoillaan!" - - Maailma mataa pois jo kemuistansa, - -- sun juhlas syttyy juuri parhaimmilleen: - kuin kemujaan he juhlin jatkaa voisi - -- Jo saithan saatavasi, kemukansa, - -- -- -- -- -- -- -- -- - nyt myöhä on, käy kärkkymästä pois! - -[Toisesta värssystä puuttuu viides säe. Julkaisijan huomautus.] - - Hei, kuule kuinka mennessään ne morkkaa: - "Noin ylpeäks ken uskoi kyssäselkää!" - Maailma vuoteisiin jo madelkoon, - sen veret värjyy kateuden horkkaa, - sun tupas tulia se himoo, pelkää, - se katein pälyy taikakammioon! - - Yön syliin vain sen ylpeämmät soihdut: - sun taivasnäkyjesi taikalyhdyt, - sun haavees kymmenhaarakynttilät! - Yön säveliin kun liittyy rintas loihdut, - yön sydämeen kuin armaas lempeen yhdyt, - ja taivaat ikiliittos vihkivät! - - Laesta lattiaan häävirret helkkää, - häätanssin tahti toistuu seinähonkaan, - -- ah, sadun norsunluuta seinät on! - Ja pöydät, penkit muiston kultaa pelkkää! - Ja kaipuun köynnökset kuin tuoreet onkaan! - kuin silennyt on silta kammion! - - Ja pitkään, pitenevään vieraspöytään - jo eikö astu kanta-ystäväsi, - -- sun Ikävuotes, kauan kadonneet! - Ne tarkkaan katsoin vainaiks ehkä löytään, - vaan uskollisin vainajan on käsi, - vähimmän kateet kuolleen askeleet! - - Ja palvelevat henget parvekkeilta - jo eikö astu -- sukus palvelijat: - tuolt' Usko, Toivo, täältä Rakkaus! - Ja vainailta suut aukee vaienneilta, - iloa pitää pitkät istuinsijat: - -- Nyt oves tarkoin valvo, Odotus! - - Hei, taajemmin vain kutsu käskyläitä, - suun tahtia sen mukaan taajennetaan. - -- sun varastoihis, kuoma, luotetaan! - Noin, noinpa taikurit ne viettää häitä, - suut runon taatelein noin - noin henget taiteen juomin juotetaan! - - Ja katso, vieraasi nuo tuhkanharmaat, - luurangot äsken, paisuu nyt kuin leilit - ja punertaa ja palpattaa ja juo. - Ja kuule, korvaas kuiskii huulet armaat - -- ja silmät päilyvät kuin taikapeilit - tulevat riemus sun jo nähdä suo. - - Ja laet laulaa, karkelo se kiihtyy, - siniset sähkölauseet seinää kiertää, - all' askeleesi honka helisee. - Ja kattos alla kaikki vieraas viihtyy, - yön tuuli yksin kaihonvirttä viertää, - muu untaan maailma jo uinailee. - - Vaan katso, kynttiläs jo himmenevät, - syysaamu sarastaa, ja ensi lunta - tuul' ikkunasi ohi tuiskuttaa. - Puut pihan talvi verhoaa, ei kevät, - -- ja vihdoin portahillas koiranunta - Odotus, ovenvahti, maistaa saa. - - Ja karkeloiva piiri hiljaa hajoo, - ja hiljemmin sun sykkii sydämesi, - ja vieraas istuimiltaan vaipuvat -- - -- ja viime vieras pöydän alle vajoo --. - Sä yksin istut, puhut itseksesi, - -- sun puus, sun tuntees talveen taipuvat. - - - - -MADON MATKA. - - - -- Oi, katso, kristiveli, - ma mato veljes oon. - Näin alhaalla ken eli, - ei vaadi aurinkoon, - näin heikkona ken eli, - häll' yks on pyyntö vain - käy ohi, kristiveli, - hänt' älä huomaa lain! - - Ja kaikki kristikansa - se kuuli pyynnön sen, - ja veljen, heikompansa, - armahti ihminen. - Ja veli heikompansa - kun polki polullaan, - taas kuuli kristikansa - kuin ääntä mustan maan: - - -- Oi kiitos, kristiveli, - jo ohi tuska on: - elonsa mato eli, - niin, -- madon kohtalon! - Näin alhaalla ken eli, - häll' yks on armo vain: - oi kuolla, kristiveli, - sun huomaamattas sain! - - - - -MAAILMAN KIRJA. - - - Joka kerta, kun tuulet toukokuun - kesän viestiä tuovat, jok'ainoa kerta, - kun aukeevat järvemme aaltoiluun, - joet tulvien etsivät emoa, merta, - on silloin kuin sana saapunut ois, - kova käynyt käsky: "nyt nouse matkaan, - nyt kotoa, homehtumasta, pois!" - - -- Miten vaatien viestit ne saapuvatkaan! - "Lue kirjaa luonnon ja maailman!" - -- elos toukokuussa kun silmäsi avaat, - näet elämän kirjan aukeevan, - rivi riviltä kuljet, tavaat ja tavaat. - Kuin löytäjä uusien maitten oot, - uus Robinson sinä tahdot olla: - "kotirannat kauaksi vaipukoot, - ilo mennä näin meren vainiolla!" - - Rivin selväksi saat -- se jo vuoden vei; - sivun puoleen saat -- meni elosi kevät. - Näet: näin ei elämä riitä, ei! - Ja sun silmäs kuumina värisevät: - opit maailman kirjan aakkoset, - -- yhä riittää outoja kirjaimia; - elon merellä näit suven kuukaudet, - -- yhä meriä näät, yhä aavempia. - - Ja sun katsees kääntyvi sisäänpäin, - sa muistoihin uinahdat ulapalla: - "kai lasna jo kuulin, min matkalla näin - ei uutt' ole mitään auringon alla." - Ja paperikirjoista nuoruutes - sä lukuja tuttuja muistossa kertaat, - sa vaiheita omien retkies - sukupolvien sankariretkiin vertaat. - - Ja on kuin oisivat kertoneet - ne paperikirjat jo ammoin sulle - sun omien kaihojes taipaleet, - ne, joiden päähän et ikinä tulle... - Ja kirjoja niitä sä tulkitset: - uus Robinson sinä sentään olet, - kuten etsijäsielut ne entiset, - joko meriä menet tai maita polet. - - Joka paperikirja se käsitti vain - sivun, lauseen tai tavun kirjasta siitä, - mihin mahtuu kohtalot maailmain, - mitä käsittämään elo yks ei riitä, - miss' sun oma kohtalos oleva on - sivu, lause tai tavu, mittasi mukaan, - mikä auki on aina all' auringon, - mitä miljoonat lukee -- vaikk'ei läpi kukaan. - - Ja sä näät: joka kerta kun toukokuu - sukupolven uuden ylitse soittaa, - se silloin matkaan tempautuu, - sukupolvi se kevään: sen täytyy voittaa - oma paikkansa lehdillä kirjan sen, - joka auki on maailman ulapalla, - mitä opettikin sana viisauden: - "ei uutt' ole mitään auringon alla." - - Mut keskellä aukeinta ulappaa - kun uupuvat jälleen kulkijat uudet, - ne paperikirjat ne todistaa: - "joka taholle riittää rajattomuudet, - sama etsintä elämät miljoonat - jo ammoin vei, saman palkan antoi, - -- eri laivat er' aikoja kantoivat, - samat aallot kaikkia laivoja kantoi!" - - Ja ne pienet kirjat ne haastelee, - ja se puhuu painettu ihmissana. - Yö merten yllä jo hiljenee, - kupu taivaan kaartuvi tummempana. - Mut on kuin vuossadat haasteleis - sun kanssas kaihoista yhteisistä, - kuin maailman kirjaan sun matkasi veis - joku ulapan hengettäristä. - - - - -WALTHER VON DER VOGELWEIDE: ERO MAAILMASTA. - - - Walther: - - Nyt, rouva Maailma, en velkaa - ma ole enää isännälle, - te kanssaan laskut tarkastelkaa: - kaikk' olen hyvittänyt hälle. - Ket' auttoi hän, silt' ilo meni. - Mä ennen juutalaistakin kuin häntä etsin avukseni. - Hän vait' on aikaa kotvasen, - mut sitten lunnaan kiristää, kun maksaa ei voi poloinen. - - Maailma: - - Oot suotta, Walther, vihoissas, - ja turhaan pois sa aiotkin. - Mult' aina saithan kunnias, - sun tahtos aina tyydytin, - kun jotain pyysit itsellesi. - Ja surin vain, kuin puoleeni niin harvoin käännyit pyyntöinesi. - Sä mieles malta, hyvinhän - tääll' elät, vaan jos jätät mun, saat syömen ikisynkän. - - Walther: - - Aik' on jo, Rouva, vieroittua - mun imemästä rintojas. - Sun lempes katse petti mua, - niin armas mulle, autuas. - Kun silmästä näin silmään sinut: - ihana olit, konsanaan en kauneuttas halveksinut. - Mut kun näin sinut takaapäin, - ma kauhistuin, ja iäksi sun moittijakses vihdoin jäin. - - Maailma: - - Siis sulle tahtos jättäen - tok' yhden pyynnön tehdä saan: - mont' ilon päivää muistellen - mua palaa joskus katsomaan, - kun ikävystyy sydämes. - - Walther: - - Sen ilomielin tekisin, jos voisin pelolt' ansojes, - monihan niihin sortuikin. - Hyv' yötä, rouva Maailma! Mä etsin ensi kievarin. - - - - -NIETZSCHE: KÄÄRMEEN KEVÄT. - -(Bei der dritten Häufung.) - - - Jo tielle nahkani ma kai - luon, kuorin kolmannesti. - Kyy jälleen himon multaan sai, - -- sit' iän syödä kesti. - - Jo kivikoissa kiemuroin, - -- voi isoomast' en laata, - mill' yksin kesät elää voin: - kyyn ruokaa, mustaa maata! - - - - -MAAILMANSOTAA. - - - Maailmansota - rinnoissa riehuu, - lippuja vastaan - liput uudet liehuu, - - tunne-urhot - kun kiitää ja kaatuu, - -- kunnes ne sydämet - makaa, maatuu. - - -- Taas horjahti Mars - Maan sykkivän puoleen - muut tähdet kaikki - nyt hukkuu huoleen, - - Maa yksin ja Mars - avaruuksien merta - niin keveinä keinuu - kuin lapsina kerta; - - kuin ei sydänpuolikas - toinen toistaan - heiss' uhkais häätää - ulos kammioistaan; - - kuin kesken kevään - ei maailmansota - Maan rinnassa riehuis, - ei tuskan ota - - sydänsyihin Marsin - tuimana syöpyis, - kuin säikyntä heille - ei veriin yöpyis... - - -- Vaan kauniisti liput - liehuu, läikkyy, - ja sodan tulet - kevätyössä väikkyy, - - kun tuuman horjahti - Mars radaltansa, - kun sykähti Maa - lepotiloillansa. - - Ja heleinä soivat - avaruudet, - kun liput kaatuu - ja nousee uudet, - - kun tunne-urhot - kiivaina kaatuu - -- kunis tähti-sydämet - makaa, maatuu. - - - - -VIIME KEVÄT. - - - "Sun viime kevääs", sanoit, - ja kevään lahjaa anoit - ja viime kukintaas. - - Mit' anoit, kevät täytti... - Se armon kättä käytti - maan martaan yli taas. - - Puut verhos lehteen, kukkaan - maan nurmet mesinukkaan - se kuumin toukokuus. - - Ja suoniis tulet sytti - ja rintaas sykähdytti - sen kevään kaihoisuus. - - Sai päivät soittaa sulla, - yöt aavistuksin tulla - sai lupaas tulvien. - - Ja aatto sulle lauloi - ja lemmen leikkiin pauloi - sua tuuli keväinen. - - -- Mit' anoit, kevät antoi - sua aamun aatto kantoi, - sua tuuti tuuli yön. - - Ja murhees kahle laukes - sydämes urvut aukes - kautt' ihmeen, armotyön. - - Niin kuuli kevät lastaan. - Vaan kevään ainoastaan - laps suuri, anoit, sait. - - Mut eessä suven uksen - täys tuskaa odotuksen - saat vartoa sa vait'. - - Jok' aamu tuntees herää, - -- ei tähkää tee, ei terää, - se kasvaa vartta vain. - - Öin pitkin veres palaa - -- pois kevään lahjan salaa - jo tarjoot vaikertain... - - - - -KEVÄTITKUA. - - - On itkua täynnä pääni, - kuin tippuvesiluola se on. - En elä elämääni, - vain vaalin ikävääni, - vain kaikuna soi läpi pääni - ilo juhlist' auringon. - - Vain heijastuksena hohtaa - valo sinne siunatun keväimen. - Se itkun vihmaa kohtaa, - se muistojen joukkoja johtaa, - ja se kaihojen loimina hohtaa - läpi kyynelkuteiden. - - - - -KUIN LAINEET ALLIN LASTA - - - Kuin laineet allin lasta - sua tunteeni tuudittaa, - kun avaruuden aaltoiluun - unimielin uupuu maa. - - Ah, sairas aallon armas, - näin yö meit' yhdistää: - jos luotani et lentää voi, - mun lapsekseni jää! - - - - -ENS ILTA HEINÄKUUN... - -[Vaillinainen. Julk. huom.] - - - Ens ilta heinäkuun. Ruis tekee terää, - peruna vartta vain, mut aikoo kukkaa. - Yökasteen niitty keltanoihin kerää, - ja kaalimaani -- sata taimirukkaa, - joist' eloon ehkä neljäsosa jää... -- - kuin korviansa salaa ylentää. - - Ma siunaan niitä -- siunaan niitä syyttäin - syypäät on iloihini, itkuihini - ne tähkät, varret, taimet -- ikävyyttäin - ne illoin ruokkii, kuinka aamuihini - ne lapsen ilomieltä lainaakin. - - Ja nyt sen tajuan: nyt nousee hiljaa - maan tunteet juuriin, varsiin, teriin maasta, - öin keinuttaa ne vaikenevaa viljaa, - -- ei päivin tähkät salaisuuttaan haasta, - ma vasta verissäni tunsin vain: - maan tuskan myös maan hedelmistä sain. - - Ja näen, kuulen nyt: nyt tuska suurin - paraisiin varsiin, taimiin nousee tuolla, - ne imee vahvoin, vahvenevin juurin, - ne vettä vaatii, saa -- ei saa ne kuolla, - mun kasvattini, -- -- -- -- -- -- -- -- - -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- - - Maan kipein murhe -- noin se tähkät täyttää - mun varalleni, kallis kipusisar, -- -- -- - -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- - - - - -MIT' ITKETTÄVÄÄ IHANUUTTA - - - Mit' itkettävää ihanuutta - täys onkaan aamu heinäkuun! - Veet heijastelee avaruutta, - maa herää päivän suuteluun. - Jo raudan terään tahko kalkkaa, - apila tuntee laulun sen: - käsistä suven korjaa palkkaa, - ken uhras syliin keväimen. - - Ja vana valkolaivan kiiltää - yl' ulapan, päin etelää: - ja sydämeen sen välke viiltää - ja katse laivan jälkeen jää. - Vain päivän lapset pääsi matkaan, - maan lehtolapsi yksin ei: - kuin vilppaat viestit saapuvatkaan, - yö hältä lähtömielen vei. - - Maan lehtolasta, lemmen orjaa, - vain itkettää kaikk' ihanuus! - Ken vieraan maasta viljaa korjaa - Vain muita vartoo sato uus. - Ken tunteet uniin uhrattuaan - viel' aamun laivaan nousta vois -- - Vain katseluaan, kuunteluaan - häll' iän jatkaa mieli ois -- - - - - -KAHDEN PUOLEN AITAA. - - - Kahden puolen aitaa - vielä heiluu heinä, - vielä viljaa tuuli tuutii - suven säveleinä. - - Vielä lehto laulaa - kahden puolen aitaa. - -- Tuska vahtii aidaspuulla - lemmentietä kaitaa --. - - Kahden puolen aitaa - kaksi hylkylasta -- - onneensa juur' arimmillaan - luopuu uskomasta --. - - Kaksi tuskan kuvaa - kahden puolen aitaa: - tuskan tuliaita leikkaa - lemmentietä kaitaa. - - - - -LOITSU. - - - Joet, taapäin kaikki virratkaa! - Ala kiertää idästä länteen, Maa! - Ja Aika, vainajas mulle anna, - sylilapsina luokseni vuodet kanna! - - -- -- -- - - Nyt kalleintani - ma esiin manaan, - nyt tahtoni kaiken - panen kahteen sanaan -- - Maan tytär, mulle - tule kevääs tuomaan, - sen virrat ohjaan - ma uuteen uomaan -- - Maan tytti, mulle - kevättulvas tuo, - mun koskissani - sen kohista suo! - - Velon kohtalolta - vain nuoruuttasi, - sitä manaan käsistä - murhaajasi! - Vaan muistois hornan - mä heitän heille, - jotk' opasti lapsen - elon korpiteille: - sun kuolontuskas - he tuntekoot - -- sun, joka mulle - osa minusta oot! - - Sun harhas olkoot - vain houre-uni! - -- Nyt heräät tervennä, - kaivattuni! - Ei väsy sulle - käet kukkumasta, - en syksyn syliin - ma laske lasta. - en tiedä hornasta - tuskies, - en pala tuhkassa - muistojes! - - -- -- -- - - Niin taapäin, Virrat, palatkaa! - Keri takaisin kierrot tuhannet, Maa! - Ja mult', Aika, mit' ahmasit, takaisin anna, - luo, koskematonna mun luokseni kanna! - - - - -KIERTOKULKUA. - - - Sun "tyyntä ystävyyttäs" - en enää siedä, en; - taas kärsiä saat sa syyttäs, - minä rikon sen! - - Vain sanoithan: "Popu!" ja: "Popu!" - -- minä sanasen mistä sain --? - sanat huulten loppuu, ei lopu - veren lauseet vain --. - - -- Ja "mun rakkauteni tyyni" - ei tyynnytä sinua, ei! - Ah, Herra, omako syyni - minut syteen vei --? - - Toi kiertokulkuun tähän - oma syymme meidät kai --? - -- Halun meillä leikkimähän - vain Luonto sai! - - - - -TUTTU KYYNEL. - - - Nään jossain kyynelen, kaksi, - ja kalvaat kasvot nään. - Sinun tunnenko kalpenevaksi - ja painavaks armaan pään -- - - Vai itse itkenkö siellä - ja katselen jälkees sun? - On tuttu se kyynel, en kiellä, - mut onko se sun vai mun --? - - - - -MUSIKAALISIA KOIRIA. - - - Talo tumma, ikkuna auki iltaan, - kuu taivaanrannalta kurkistaa, - vaan ikkunalaudalta tähtisiltään - penin katse kaihoten kohoaa. - - Ja soittoa tulvii ylhäältä sieltä, - ja ikkunalaudalle painuu pää - ja kohoo jälleen, ja koiran mieltä - vain ulvonta haikea hellittää. - - Ja jos ulvahdan, hyvä herrasväki, - minä myös vähän kaihojen kuutamoon. - -- ken musiikin lumoissa koiran näki, - suunvuoroni mullekin suvaitkoon! - - Ja uskokaa, hyvät kuulijani, - ei älynne karkelo kesken jää, - jos ulvova koira mun sielussani - päin kuuta kuononsa ylentää; - - jos henkenne juhlien tähtivaloon - peni pieni pyytävi ulvahtain, - -- pian jälleen sieluni tummaan taloon - sen aina ennenkin yöksi sain! - - - - -TUUTULAULU LAPSELLENI. - -(Sylvesteriniltana 1916.) - - - Salliman helmassa kaunis on, - sielu, sun osaas sietää, - kehtoon piillä kohtalon, - kodikses se tietää; - - tähdestä tähteen heilahtaa - loisteessa Linnunradan, - vartoa onnea, vaatimaa - tuhannen vuosisadan! - - - - -SELVÄÄN VETEEN. - - - Jäätä ja lunta ja jäät' oli vain, - vaivoin ma laivani lävitse sain. - -- Saavuinpa selvään veteen: - aallot vuorina vyöryvät eteen! - - Äsken aavojen äänettömyys, - yksin kulkijan ikävyys. - -- Kuulen jo kutsua monta, - aaltojen lempeä levotonta! - - Ruskuen allemme murtui jää, - eespäin! se vain oli määränpää. - -- Vieläkö kestät, keula? - suoraan näytätkö, suuntaneula? - - Tie meren silmiin vihreisiin - päin suven tähtiä suunnattiin, - kestimme tuimalla tiellä. - -- Ulapat vihreät uhkaa nyt niellä! - - Eespäin! -- Mut minne, ah minne päin? - Vaalenevan opastähteni jo näin. - Vain meren pettäväisyys - varma on -- vain menon yksinäisyys! - - Eespäin, mut eespäin yl' aaltojen vain, - vaivoin kun laivani sulaan sain! - Kerranpa taas kokan eteen - talvi on valkeena hyytyvä veteen... - - - - -TEPON TIE. - - - Sydän kurkussa, juoksujalkaa - tään usein riensin mä lemmen tien. - Joko lempinyt mä liioin lien? - Vai äitimuori jo lauhtua alkaa? - - En lempinyt liioin, ei lauhtunut muori, - yhä tuntee jalkani polun tään. - Sydän muuten raukesi sykkeestään: - pois maailmalle morsian suori! - - - - -AAMUSARASTUS. - - - Ken lauloi: "Aamu sarastaa! - Yön ahtaat portit aukeaa, - ja kyynelusma unten vain - maan kasvot vielä verhoaa." - - -- Oi katso, kanssas todistan: - yön ahtaan nään jo aukeevan, - ja kukkuloille tumman maan - käy aamu -- aamu Manalan! -- - - Ken luuli: "Herää kuolleet luut - ja aukee vainajitten suut - ja meitä vaatii vainiot - ja kutsuu kalliit suvikuut!" - - -- Oi kuule, kumppaneikseen vain - meit' ääni vaatii vainajain, - ja kerran kevät saa, kun luut - on lahonneet myös laulajain! -- - - V. 1917. - - - - -KESÄKUUN LAULU. - - - Kaikkihan taas on kuin olla pitää - läikkyy laine, siemen itää. - Helpomp' ei hengitys olla vois! - Kelläpä nyt runon syytä ois --? - - Katsella vain ja kuunnella vainen! - -- Kuiskii aamu hopeainen. - Kiertää lehtojen himmeät tiet: - tuttuna tulluthan taas, suvi, liet -- - - Tuoksahti tuuli ja läikähti laine: - vaivaas maksa ei runon maine! - Nurmeen nuokahti poika maan: - maa ja taivas ol' ennallaan! - - - - -NAPUE. - -19.II.1714-19.II.1914. - - - Isojen vihojen maine - kansamme muistot meille kantaa - Yhäti nuolee kotimme rantaa - salavihojen laine. - - Yhäti hukkain parvet - väsymystämme vuottaa, vuottaa. - Voittoons' eikö ne voi jo luottaa - vuosisatojen arvet. - - Kymmenen yhtä vastaan - aina he tulvivat ylitsemme - Taistossa tarjos he opiksemme, - vilpin ainoastaan. - - Mut on muistot meillä - jalommat kuin voitot noiden: - kestettyjen tappioiden - valtamuistot on meillä... - - Napueta monta - voittaen kesti Suomen kansa - -- ei suo nauttia voittajansa - hetkeä murheetonta. - - - - -LAPPIIN. - - - Taas Lappiinko lie, sydän, lähtö sulla --? - Taas vaipuiko armaas, maan poveen piiloutui, - kun maailma kaikki näin usvissa ui - ja kuoleman kulkuset soi korvissa sulla --? - - Taas valmiina lempeskö vainajasaatto, - kun sateen suruharsot näin kattaa kaiken maan, - kun aatokses hiipivät varpaillaan - ja vaieten kuin Manan varjojen saatto --? - - Taas Haltioko huomenna eessä on sulla, - koti korppien, sielujen toivottomain --? - -- Kova alttari, mi karitsas ainoan vain - pyys aina -- ja aina ol' ainoa sulla! - - - - -YKSINVALTAAN! - - - Karjuu joukot kaikkialta: - Hajoittakaa harvainvalta! - - Huutaa harvat toisialta: - Rajoittakaa joukkovalta! - - -- Yksi yöstä, kukkulalta: - Kukin oma -- yksinvalta! - - 10.IX.17. - - - - -NEMESIS. - -Jasnaja Poljanassa syksyllä 1917 (Tolstoin maatilaa hävitettäessä). - - - Oi suuri Pyhä Yksinkertaisuus! - Sä yhä rauhassasi lepää vain, - nyt uskostasi älä luovu lain: - sun nimees vannoo aika, vastaisuus. - - Jo rauhan ansainneet on raukeet luus, - ja sielus unhon suuren sunnuntain: - elosi elit oikein opettain, - oi järjen Pyhä Yksinkertaisuus! - - Näin aika oppis sineteillä sulkee: - sun hautas yli talonpoika kulkee, - totuuden julistaen tuomioita, - ja hävittäen maita, vainioita, - vain "toden kriteerio" olla julkee - ja ratkoo meille oppis ongelmoita! - - - - -SINETTEJÄ. - - - Taas koirankuonolaiset peitti maan, - mi tuskan, inhon alla värisee. - Ja ihmisveren vainun saatuaan - kuin hurtat riistaansa he ajelee. - - Vain pyssy, pistin lukee lakiaan, - kun vainolainen maassa vallitsee. - Jo paimenetkin pelkää laumojaan, - vuoks' oman päänsä säikkyin kalpenee. - - Ja hurtilleen he hallitusta laatii, - maan, kansan valtakirjaa sille vaatii - ja siveästi sinettejä pyytää --. - - Oh, Suomen kamaraa vain katsokaatte! - Sinetit punaiset te sieltä saatte: - yö sinne suomalaista verta hyytää! - - 19.XI.17. - - - - -VASTAVIRTAAN. - -[Hieman vaillinainen. Julk. huom.] - - - Vastavirtaan nousee lohen suku. - - Aallon urho, terässuomupuku, - meren kehdon keinunnasta läksi - vihreilt' ulapoilta Pohjaa kohti, - oma luonto, lohen luonto johti - ylemmäksi, yhä ylemmäksi, - missä vedet hopein hohtelee, - päiväksi miss' yökin vaalenee, - kevään puhaltaissa yli maan, - valon palatessa pohjolaan. - - Kohti suita virtain vihiseväin - vetten urho rientää valkokeväin, - niinkuin miekka aaltoin läpi viiltää, - evät kuultaa, suomut kirkkaat kiiltää. - Poukamassa lepää lyhven hetken, - kuhinassa meren karjan muun, - tuntee tuoreet vedet virransuun, - jättää parven, alkaa kesäretken. - - Kohti tulvaa tulisinta, tuonne, - miss' on vahvin vastavirran juonne! - Missä vaahto kuohuu kuumimmin, - poreet kuplii, pyörteet nousee, vaipuu, - missä toiset myötävirtaan taipuu, - -- sinne lohen luonto alttihin! - Vastamäkeen, tummaa tulvaa vastaan, - turvana yks tunto ainoastaan: - tuinmain tulvavetten yläpuolla - vedet kimaltavat kirkkahinnaan, - vihisevät virrat hopeisinnaan - kymen latvoill', ylämailla tuolla, - yö kuin päivä siell' on seesteinen, - pohjahiekka -- -- -- -- -- - - Ylemmäksi, yhä ylemmäksi! - Virran mukaan taipuu kaikki muut: - putoo koskist' alas suuret puut, - rantaa rauhallista lähemmäksi - painuu parvet siikain, salakkain, - -- vastavirtaan nousee lohi vain. - Kohoo kosket uupumatta evän, - näkee eessään vuolteen selkenevän, - virran yllä valon uuden huomaa, - tuoksutuulahdusta, kesän tuomaa, - tuntee, suvantoja uidessaan, - näkee suven saavan Pohjolaan, - tuntee ilmain rannat ihanammat, - avaramman taivaan aaltoin yllä, - ripein evin, pyrstön pyyhkäisyllä, - solmuvälit tekee nopeammat, - tiensä aina varmemmaksi tietäin, - kutsun kuullen yhä lähempää, - -- -- -- -- tuntein aina vähempää, - iloll' uoman uudet nousut sietäin. - - -- Eikä lepää koskein urho ennen - kuin on suven laulavimman mennen - ennättänyt syksyyn, tähtiöihin, - jälleen päässyt vesiin vihreöihin, - turviin tunturien hiljaisuuden, - alle syksyn suuren avaruuden, - kuin on täyttänyt hän luomislain, - kevään käskyn, rakkauden vaiston, - voittanut on miehuutensa taiston, - ja on enää eessä talvi vain. - Silloin senkin luonto lepoon taipuu, - myötävirtaan lohikin jo vaipuu, - -- -- -- -- -- -- -- koskiin alempiin, - meren kehtoon, vesiin yhteisiin, - kuin ei koskaan luonto sieltä pois - vastavirtaan sitä vienyt ois! - - - - -TULIKASTE. - -(Omistetaan maanpuhdistuskaarteillemme.) - - - Tulikastetta vailla on vapautemme. - Vaan kohta, kohtahan enää ei! - Tulikastetta vailla on vapautemme, - -- päin tulta jo tuiskivat askelemme, - tien ankaran auki me lakaisemme, - nyt Horna hoitonsa maasta vei! - - Kun Suomen mies on syttynyt vihaan, - mikä sammuttaa sitä liekkiä vois! - Nyt Suomen mies on syttynyt vihaan: - tuli horna ja herja jo omaan pihaan! - Nyt pieni leikkaus omaan lihaan, - pois paise ruumiista, syöpä pois! - - Es'isät nyt elävät pojissansa, - vuossadat jo nousivat rintamaan! - Isät harmaat nuortuivat pojissansa - ja tuntee juurensa nuori kansa, - tulikastetta kohti kun vapauttansa - se kiidättää yli tuiman maan! - - - - - - -MUITA RUNOJA - - - - -MAJATALO. - - - Kuin ihmetyttää, oudostaa, - yön jälkeen yön ett' yhä vain - tuo suihkulähde pulppuaa - all' ikivanhain vaahterain, - - ja yhä yllä kattojen - kuin tuoksu kulkee kuutamo - ja viileydessä ilmojen - vain jatkuu pilvi-karkelo! - - Tuo kaikki on, tuo kaikki jää, - -- yön vain sä lepäät, matkamies, - niin aamuhämyyn häviää - sun muistos täältä kuten ties. - - Ja joskus jälkeen vuotten tuo - viel' uni ehkä mielehes - tään lähteen, portit, katot nuo, - ja kaiken, mi jäi jälkehes. - - Ne loistaa, viittoo viipymään, - kuin outo mies, se kotis ois - -- yön yhden suoja, vieras nimeltään - sä enää jot' et muistaa vois! - - Kuink' ihmetyttää, oudostaa, - yön jälkeen yön ett' yhä vain - tuo suihkulähde pulppuaa - all' ikivanhain vaahterain. - - 4.XI.17. - - - - -SPITAALI. - - - Käy spitaalitautiset vapaina meillä! - Ne mataa lieroina mailla ja teillä, - pian taivaankannen ne tartuttaa, - niit' ellei kohta jo niele maa! - - Tuli tauti Idästä -- alhaiso-vapaus. - Moni uskoi: vaaraton tartunta-tapaus; - ei Suomen miehen se veriin jää, - ehk' ihoa hiukan näivettää! - - Ja kuitenkin tauti se tarttui, se varttui, - ja valkosuomuja ihoon karttui! - Veri kaikille myrkyille altis jo on, - koko sielu turta ja tunnoton! - - Tuli Idästä tauti ja Itään kääntyy - mies Suomen, ja veljeilemään jo vääntyy - kera tartunnan tuojan saastaisen, - oman maansa, kuohilas, kavaltaen. - - -- Ulos maasta, Horna! Pois hospitaaliis - Nevan rannoille, keralla elävän saaliis. - Ulos, tartunnan saaneet, taivaltakaa! - Päin Itää! Tai nielköön teidät maa! - - 12.XI.17. - - - - -"MYRSKYLINNUN" LAULAJALLE. - -Kasimir Leinolle, 50-vuotiaalle. - - - Kun mylvi myrsky ja laine lauloi - ja rantaan loiskivat kevätveet - ja yli aaltojen ilmain halki - soi myrskylintujen säveleet, - - niin laajoiks aukeni taivaan rannat, - maa kaikki nuortui ja norjistui, - ja päivän kultia kukkuroillaan - mert' aavaa päin runopursi ui. - - Mi riemu päästä noin päivää kohti - ja vetten leikkihin väljempäin! - Kun taivaan tannerta tuulet pyyhkii - ja sarjat pilvien kiitäväin, - - mi lumo laulajan mielen täyttää - ja elon usko ja uskallus! - Ja illan seesteessä eteen nousee - maan kauniin, kaukaisen kangastus. - - -- -- -- - - On suvi mennyt, on saanut syksy, - jäänriitta rannoilla helisee. - Ja talven ankeus mieleen astuu - ja rantaa laulajat astelee. - - Niin uhkaavaiset on taivaan ääret - ja pihat pilvein niin kolkot taas, - ja miehet nuoret syysmyrskyin alta - runopurtta monta jo maalle kaas. - - Syyssuku nuori nyt rantaa astuu, - on sillä mielessä talvi vain: - vaan kevään laulajan silmä seestyy - "mä kevätmyrskyjä mennä sain! - - Ol' ilo laskea ulapoille, - kun liian ahtaaksi kävi maa! - -- se muisto syksynkin murheen alta - kuin valo auringon vapahtaa!" - - - - -LABYRINTISSÄ. - - - I. - - Kuin kääpiö, kuin rupikonna, - joka hetki sun tielles mataa - elon inho, kohtalon pilkka. - Vihan kelmeän kehto vain on sun ties. - - Näin harhasit neuvotonna - kai vuotta jo viisisataa. - Elon almuna riemun tilkka - oli ärsytys vain, labyrintin mies. - - - II. - - Pois toivotko, sielu, pois auringon valoon. - Ah, et valon lempeetä rauhaa sa tapaa: - et itsestäs ole koskaan vapaa, - kunis painunut oot Manan tummaan taloon. - - Tien löysi jo myrkky sun sydämeesi, - mi koskaan ei orjuuttas anteeks anna: - Kain-merkkisi peitä tai julki kanna, - sydän tyytyis ei, kunis askeleesi - - turun ääreen ohjais, sun maahan heittäis, - ja ystäväs saapuis ja houkat ja portot - ja säästäen säälinsä sala-kortot - sun päällesi sylkis, sun rapaan peittäis. - - - - -KATKELMA LAPIN LAULUSTA. - -(Vanha Kehno laulaa:) - - - Työ tuhma, tehty mun nimissäni, - nyt liki taivaita ilkkuu, luihkaa: - nyt mitä, Lappi, sa laulelet, - mitä miettii aivos, mitä syömes suihkaa? - - Voi, vihaa suihka ei sydän suuri, - voi, sotaa aivot ei ajattele; - maa rauhan on Lappi ja lemmen maa, - sen suonet muuta ei suihkaele. - - Vain yksi jäljellä kotiperu - sill' on: uni, ruokkima haave-hauteen. - Se saamiks saamin viel' ilmaisi, - jot' en vuoteen nähnyt mä kymmenkauteen. - - Niin, uni! Ja unessa viisastuihan - mies muinen, -- mut on jo sekin toista - se on helmi, sioille heitetty, - siit' älyä ei sian silmään loista. - - Yhä sokeemmaksi se tuhraa tursaan, - yhä pöhöttää totinaaman pahan, - ja joi'ut maineiksi joutilaan - se hautoo höyryissä mäskimahan. - - Pää unta kestää, ei järkivähää, - se siell' on viisainta kokemusta. - Laps' sietää torttua, vitsaa ei, - -- se siellä kuria, kasvatusta. - - -- Sä synny poikana pomo-lapin, - sä kehtoon vierähdä kansalliseen: - oot maasi ihme ja ihastus, - jo kehtoos kuulet sen ehtimiseen; - - ens' aivastuksesi kirjaan viedään, - kun hampaan saat, olet satuprinssi, - kun parut, huolesta tummenee - joka setäs, tätisi silmälinssi; - - imet hunajata -- niin, ime, ime! -- - vaan siihen totut sä iäksesi: - kunis Ruotsin punsseihin rupeat, - on tutti uskosi, autuutesi. - - Kun koulukirjoista luet kerran: - "myös lappi petulla muinen eli, - -- jos selvän rukiin sai syödäkseen, - voi pahoin siitä, niin oudosteli", - - niin pahoin voit sinä lukemastas: - sä sian ruuaksi tiedät rukiin, - -- sun kaakkus vehnää on Venäjän, - ruis tuskin piioilla menee mukiin. - - Sa katsot valkoista hipiääsi - ja kirjas tietoa tutkit kummaa: - es'isäis ollehen sanotaan - kotakansaa huolesta, savusta tummaa - - -- sa rotus uskoisit uljaammaksi, - sukujuures taatummin arvoisikses, - -- kuin sinut voikaan ne versoa, - kuin sopii nuo esivanhemmikses? -- - - Niin elät kuitenkin kaikitenkin, - kuin oisi suurempi syntyperäs: - se usko ainoa uskos on, - se elinhermos, se silmäteräs; - - niin kasvat onnesi kantamoinen, - et koskaan varvasta kiveen loukkaa: - hyvin sahviaaneilla suojellaan - kesin, talvin jalkaasi rotusoukkaa; - - naiskädet vaalivat, vartioivat - sua puntarpäästä niin harmaapääksi, - sinut "maasi toivoksi" ristitään, - (kun synnyit kansasi syöttilääksi). - - Voit joskus unta sä nähdä pahaa, - es'isäis kauhuista erämailla, - koet joskus kauhua itsekin, - kun kuppaa sääski sua lemmon lailla, - - ja ilkunvärveeseen suusi vääntyy, - -- vaan koht' on lääkitty vaivas, vammas, - sun luonas piikoja parveilee, - sun peittää suudelmin pappas, mammas. - - Sa tarhakukkana kasvat, tuoksut, - on sulle viima ja nälkä vieras, - -- vaan sielus saa vian, sattumoin - jos nurmiheinä sua varteen hieras. - - On tarkoin aidattu elos tanhut, - ties selvä kehdosta hautaan asti, - -- et eksy tuiskuihin tunturein, - teet varmaa taivalta vakavasti, - - et koskaan tarhasta metsiin kaipaa, - vaan kilpaan valon ja valistuksen - jo lasna syhyy sun sielusi, - -- suku takaa kilvalles kruunauksen. - - Tien kodin helmasta koulun helmaan - käyt nauha kaulassa, karitsainen, - käyt kaulanauhassa kulkunen, - ja siinä helinä hopeainen: - - "näin astuu kauniisti karitsainen, - maan armaan toivo ja taivaan lempi: - ja taivas mulle on matkanpää, - maan onni määräni läheisempi". - - Maas isäin silmiä palvelemaan - hyvin kyllä taivutkin, tuota pikaa: - et ole hurtta, et aitomus, - ja ryhdissäsi ei mitään vikaa; - - vaan maasi äidit voi kaunaa kantaa, - kun porsaanrei'istä käymään opit, - kun tieltä tarhoihin pujahdat - ja ainoot mansikat suuhus nopit; - - (ne sulle kasvoihan, sepä tietty, - vaan vaimoin tapa on kaunaa kantaa: - sua mansikoilleen he haluais, - vaan niit' ei lahjaksi tahtois antaa). - - Niin, lemmen opit sa opin tiellä, - kun vielä märkä oot korvais takaa, - se ensi oppis, se viimeinen, - pian sielus siinä iki-untaan makaa; - - niin, lemmen opit, jos muut' et mitään, - sulotemput taitavat lemmenhovin: - jos äly sinuun ei suostukaan, - on sulle onnetar aulis kovin; - - sinut jälleen onnetar kätilöipi, - taas kapaloi sinut eloon uuteen, - sinut uskoo käsiin maas tytärten, - -- sa uskot vain osas sankaruuteen; - - suku-uskos säilyy, jos muu ei mikään, - jos onnen poutaan älys oraat kuolee, - jos kultavuoria viisauden - pääs aseet turhaan, iki-turhaan vuolee. - - Ja pyöreäksi käy pieni pääsi, - ja pieni viisautes pyöristäytyy: - "kun maani pappoja pokkaa vain, - mun näenhän hyvin käydä täytyy; - - ja ma pokkaan kyllä, -- kun muut' en mahda, - ja mun hyvin käy, -- kun ei taida toisin"; - ja porras portaalta ylenet, - oi pokko, tunnuksin mielienmoisin. - - Niin, tunnuksesi -- sun uskos sukuus, - ja kannuksesi -- oman nimes kaiku: - ne kilpa-askeles keventää, - sun mieltäs nostaa kuin uhrihaiku; - - -- tuo uskos, josta et kilvoitellut, - tuo nimes, sattumakaupoin saatu, - jalo kannus, syntymäll' ansaittu, - -- kas siinä sankarilahjais laatu. - - Ain' auttaa Jumala herrasmiestä!? - -- sen kuulit kehtoos, sen itse koet, - kun herrasmiehenä unohdat - es'isäis kotain nälät, karstat, noet, - - kun koulus käyneenä teikaroiden - kivikatua mittaat maas "residenssin": - niin, joutohetkinäs saavutat - elontyöhös korkeimman "kompetenssin". - - Sä löytään parkettileijonaksi, - ja tieltä lemmen ja tanssimisen - näät etees aukeevan piankin, - min mielit vain, uran kansallisen; - - niin, kansallisen, Lapin-kansallisen: - mi kunniata ja rahaa takaa, - mi maksaa syöminkis, juominkis, - pääs tyhjän pääomast' osingot jakaa. - - Ja kun karkeloinut oot kyllältäsi, - maan toivontähtenä tuikahdellen, - suurtöiden urille uhraudut, - (-- vain maasi pienuutta valitellen), - - tyyssijas, sielusi painopisteen - pois humusta tanssisalien siirrät: - saman viivan kodista kapakkaan - työtuntis tullen joka päivä piirrät; - - käyt tuuma tuumalta uras uljaan, - kun kiviä astut -- et toki multaa -- - myös aatos päässäsi astelee: - "viel' oisko kyllältä Lapissa kultaa?" - - Niin, pyöröss' astuvi aatoksesi, - kun ruhos kasvaa ja pyöristäytyy: - "kun kultaa kyllin mä kokoon saan, - niin kumartaa mua kansan täytyy". - - Ja kertomuksesta koulukirjas - sa muistat hulluutta muinaislapin, - joka kultarannoilla jokien - vain kalaa pyys, eli nipin-napin, - - vaan lapsirääsyin vain huviksensa - joen kultahietaa soi käsin kaivaa, - -- niin, selvään saamista nähdä saa: - kun aju nukkuu, näkee ruumis vaivaa. - - Vaan sinä, -- tomppelin pojanpoika -- - sa kullanhuuhdonnan taidat tarkoin, - vaikk' ethän usein maas jokia nää - ja kaupungistasi lähdet arkoin: - - vain papereilla sa huuhdot kultaa, - vain niitä täyttelet, niitä sakkaat - ja niillä itseäs ikuistat - ja niistä ruokit sa unes rakkaat; - - näät unta siitä, mill' lasna leikki - isoisäs, laulaissa suven laineen, - sä miesnä siitä päämääräs teet, - sä sillä itselles leikit maineen. - - Ja tarkoin tuiskuilta tuntureiden - sä nenäs suojaat ja kitas, nielus, - vaan kultavihmassa tuiskuaa - pian umpipäihinsä uljas sielus; - - vain salasyntejä sielus hautoo, - vaan yö se peittää sun tursaan-polkus, - ja päivin jälleen oot miesten mies, - ja kansas kuva on tyyni kulkus: - - kun ulkomaisessa peskiss' astut - ja silkinkiiltävin tornilakein - ja hevonnahkaisin kallokkain - ja porsaannaamallas hymy makein, - - ja salkku turpea kainalossa - ja siinä kansasi tulevaisuus - -- pääseita ilmetty, Beive oot, - kai lihaksi tullut uus-lappalaisuus! - - Sua "tirehtööriksi" tittelöidään, - työs: koota työttäsi voitot, korot, - ja maasi miehiltä huuhtomoos - salakähmää suoltaa rahat, konnut, porot, - - ja voimavaunuissa ryntäin rohkein - sukus ylevyyttä ja kunniata - ja arvonimeäs edustain - pääst' ajaa päähän avoin voiton rata. - - Vaan sattui, sattuipa seidallekin - paha päivä joskus ja kuuma olo, - hikihetki katveessa Lapin yön, - pojan laihan kourissa leikki nolo: - - kun saituriksi sen saami keksi, - sen pahoin peijaavan häntä luuli, - -- pois siltä kielsi hän kolehdit, - jopa kimppuun kävi kuin tundran tuuli, - - sen kaasi kallio-alustaltaan, - suin-päin sen tanteren puoleen heitti, - kovin hautoi hartialihat sen - ja solvauksin polon juipin peitti. - - Ja samoin sulle, uus seita, samoin - voi tunti sattua tuimanlainen, - ja elos hetkeksi hämmentää - voi murhenäytelmä kotimainen: - - kun maasi miehiä nypit liioin - ja liioin luottoos ja nimees luotit, - -- vaan miehet nousevat närkästyin - ja tuimat heillä on virren nuotit, - - ja he kysyy sulta sun kunniatas - ja mitä korska sa tavoittelit, - ja papereistasi tiedustaa, - mitk' ovat taitonas taikapelit, - - mik' onnes syy, mikä parhain arpas, - kun maalle muulle on arpa nurja, - -- ja he huutaa: "veijari huikea!" - ja huutaa: "tunnoton, juuttaan turja!" - - Ja pätö syypä on suuren huutoon: - nimiriimuja muiden sa omin päisi - ja muiden kassoja käyttelit, - ne ettei homehtumahan jäisi, - - (ja vanhaa tapaa sa muistit hyvää: - ken venheen tarvitsi joen poikki, - omin päin sen lainasi mistä voi, - ja tyytyväisnä sill' yli soikki); - - lait omat käytit ja kurssit omat, - pääomas kasvua jouduttaakses, - (ja muistit: määrääs jos aiot sa, - muut kumoon aja, älä katso taaksesi). - - Kas siinä syytä on tomppeleiden - kovin sinuun kauhtua, hermostua, - sua syntipukkina kovistaa, - jopa kimppuus käydä ja lyödä sua --. - - Vaan väleen seidalle saami leppyi - ja kutsui jälleen sen kunniaansa - ja rasvoin voiti ja hautoi sen, - taas luotti lasna jo luottamaansa; - - ja väleen luottavat sinuun jälleen - sun lähimäisesi, koko kansas, - kun näytät valkeina paperis, - kun hetkeks syrjään viet verkkos, ansas, - - ja hetken teettelet katumusta - ja kääntymystäkin kummittelet, - luot nahkas, uudeksi sukeat, - tai hetken pillojas piileskelet: - - niin sinuun onnetar suostuu jälleen, - voit pian heilua profeettana - työn kotimaisen, työn tuottavan, - työn-aatteen kansalliskaitsijana, - - lyöt pystyyn yhtiöt, toiminimet, - ja henkes tulkeiksi lehdet pestaat, - ja "koko kansaasi" vetoat - ja julki juhlit sen kera ja kestaat. - - Ja hyvä nimes sua varjoo jälleen, - ja osaat välttää jo kuperkeikkaa, - -- ja silti kaakusta kansasi - kätes varma vahvimman viilun leikka: - - niin edelleen elät kunniassa, - -- jos ehk'et liialla kunnialla, - -- jos ehk' on kunnias luonutkin - sukus suuri, nukkuva nurmen alla; - - ja kuolet tyynesti, -- jos sa kuolet -- - pääs painat vasten täpötäyttä vatsaas; - ja kuvan porhosta Lapinmaan - yl' aikain näyttää sun hautapatsaas. - - - - - - -GERMAANISTA LYRIIKKAA - - - - -ILONPÄIVÄ. - -(Otto Ernst.) - - - Niin, piipun ma ostin kuin ostinkin, - savipiipun oikean, hei! - Niin, armas, taloussääntömme - ja järkeni hiisi vei! - - Hehee, savipiipun muhkean - minä ostin kuin ostinkin; - sopis suuhun se sokeriparoonin, - sen Hollannin Mynheerin! - - Niin, naura, vaimo, sa nauraa saat, - -- mikä oonkaan ma piippumies; - mut iloissaan mitä muutakaan - osas tehdä, taivas ties! - - Niin päähäni nous ilo, jälleen kun - poju kultamme terve on. - Ja ain' ostanhan jotain, -- mitä vain --, - kun on mieleni murheeton. - - Ja kun murheetta oon, minä tuhlaan näin, - kevytmielistä kai se lie. - Vaan sellaisna synnyin ja kuolen myös, - ja on sellainen eloni tie. - - Kas niin: siks ostinhan piipunkin. - Se on muhkea, myönnähän! - Tosin, Herra nähköön, veikin se, - vei markan pyöreän! - - Niin kädessä piippu ma kuljeksin - ja hyräilin vain -- hui-hai! - Ne töllötti, tyrkki toisiaan - ja irvisti: "hullu kai!" - - Ja vapaus sullakin, armaani, - on samoin arvelemaan. - Poju, tahdotko piippuni hienon tään? - Ota, lyö se lattiaan! - - - - -ISÄN VIULU. - -(Otto Ernst.) - - - Taas salaa poskeen painan - ma viulun rakkahan, - ja kielten yli jousta - vain salaa kuljetan: - - Jo vaalein tyttäreni - käy tanssiaskelin, - ja tummin mukaan laulaa - jo äänin helkkyvin. - - Ja nuorin nukkeansa - se tuudittaa: tu-tuu! - Suursilmä poikaseni - vait' yksin uneksuu. - - Hän pihan piilipuuta, - vanhusta katselee. - Sen latvassa jo untaan - kai tuuli tuutinee? - - Kai, poikaseni, kuulet - tään soiton tuulispäät? - Kai, poikaseni, siinä - sa rusopilvet näät? - - Mun poikanani oothan - sa poika kuninkaan! - Sa aamun purppurassa - oot prinssi kaukomaan. - - Ja linna merta liki - siell' uljas mulla on, - -- ja tervehdyst' on sieltä - tää tenho soittelon. - - - - -KAUPUNKI. - -(Jacob Tegengren.) - - - Sua vihaan niinkuin verenimijää, - sua ikinälkäistä, sua petollista, - jok' uhriesi sydämiä syöt - ja heidän vertaan juot ja kyyneleitään. - Sua vihaan -- valheen vaippa vainen jää - jälelle loistoistasi kalleimmista. - Ain' äänes huutaa, huumaa, päivät, yöt, - ja vankis hourein hiipii kauhun-teitään. - - Et nuku konsaan. Suonin kuumeisin - elämä villi kiehuu sisälläsi, - ei konsaan uhris sulta rauhaa saa, - ne rientää, raataa -- vaan ne hautaan halaa. - Ain' oot sä tyytymätön kuitenkin: - ain' uutten uhrein himo syömessäsi. - Et konsaan kyllin polttopuuta saa, - -- sun liedessäs vain ihmissielut palaa. - - Sä vilpin pesä, aina paisut vain, - -- min kalpeammiks orjalaumas saavat, - sen upeammin itse rehoitat -- - sua ruokkii päivä päivält' ihmishiki. - Ei konsaan seiso grottemylly lain: - sen uhrit, verens' antain, auki haavat, - sen kitaan ahmivaiseen hukkuvat, - -- se kaiken murskaa, syö, mi saapuu liki. - - Suurkaupunki, mi maneetti sä liet: - mi taikavoima vetää uumeniisi, - mi mahti sinne imee, vangitsee, - mi hornan lumo huumaa, sitoo sielut! - Maan lasten -- rikkaan, köyhän -- kiertyy tiet - sun luo -- he luottaa onnen-lupauksiisi, - lumeistas silmät heiltä huikenee, - -- ei nää he, ett' on auki hautain nielut. - - Pois auran kurjest' otat ihmiset, - viet tupain rauhan, taivaan valon heiltä, - viet suorat tavat, luonnon puhtahan, - ja annat tuskan, hädän, alennuksen. - Yön merenä sä ylleen aaltoilet, - vain vainaat rantaan kannat kuohuis tieltä. - Heit' ajat lailla pedon raivoisan - ja vihdoin uuvutat luo kuolon uksen. - - Kuink' usein huudon hurjan kuulla sain - päin taivaita öin kirpoavan maasta, - pesistä tuskain, teiltä kurjuuden, - yön lasten, eksyneitten orpoin luota. - -- Niin parkuu tuomittujen parvi vain, - vihasta kuohuin kostonhimokkaasta. - Ah, kuolinhuuto surun lapsien, - joit' aamunkoi ei enää konsaan vuota! - - Suurkaupunki, sua opin vihaamaan, - sua porttoa, sua noitaa tunnotonta. - Sua vihaan ma, kun sinussa ma näin - vain vampyyrin, mi uhrejansa vainoo. - -- Pois luotas, luonnon helmaan rauhaisaan, - nyt tieni kääntyy käymään päivää monta. - Ma sielunsairaaks, sielunorvoks jäin, - kun kivimuuris kotini ol' ainoo. - - - - -KUOLLUT MAA. - -Legenda (Carl Spitteler.) - - - Kovin taivaan portteja kolkutetaan: - tuloss' enkeliparvi on ratsuillaan, - ulos vaativi vartioita. - "Mitä nyt, pyhät veljet?" -- "Riemuitkaa! - Ilon meille salli jo vanha Maa! - Sitä, soittaja, kaikille soita!" - - Ja kun portit heille aukeevat, - joka suuntaan nostaa he pasuunat - ja puhuu täysin palkein: - "Hoi, kansat, hohoi, hallelujaa! - Hoi, kuulemaan ilosanomaa, - heti, juhlavaattein valkein! - - Mit' oomme kiihkeimmin rukoillut, - kukin kaihonnut, tuskin uskonut, - todeks saanut on armosta Herran: - Maan päältä me riennämme riemuiten, - meno väsähti jo veritähden sen, - elo tuikahti viimeisen kerran!" - - Ovet, ikkunat oitis auotut on, - kaikk' autuaat saa joukkohon, - ja ratsuin tai jaloin paljain - maapalloa kohti vaikenevaa - kera pillien, rumpuin he painaltaa, - kera soittojen, naurujen, naljain. - - Vaan saatossa tähtien välkkyväin - Maa-vainaan kurjan kun kohtas he näin - sumuss' uivana, hiiltyneenä, - jopa pillien piipatus tyrehtyi, - syvä surku jo nousi, jo hämärtyi - joka silmä kyyneleenä. - - Ja hiljaa hiipi he varpaillaan - liki jättiläishautaa, alhoa maan, - ja kuiski kauhuin ja kammoin - suvust' edesmenneestä ihmisten, - sen taistoista, tuskista, turmasta sen, - ja onnesta, olleesta ammoin. - - Ja he sovitusalttarin rakensivat, - sen äärellä messuten lauloivat - papit turman valitusta, - requiem aeternam soi huulillaan, - kun vihkivesin he pirskoitti maan, - pyys taivaan siunausta. - - Ja Siunaus maan yli leijasikin, - Pyhä vesi se pyrki peltoihin, - -- vaan nähkääs, nähkääs tuota! - Pyhä vesi miks arkana kiertää vain, - -- ja Siunaus lentävi lepattain: - miks säikkyi se pois maan luota? - - Huus Vihkivesi: "En nää mä, en nää - maan pinnalla alaa pienimpää, - mit' ei kyynelin kasteltu oisi!" - Ja Siunaus: "Paikkaa mä löydä en, - miss' ei muisto asuisi murhien, - mit' ei kirous vartioisi!" - - - - -SYDÄNYÖN LAPSI. - -(J. J. Wecksell.) - - - Miks synkeä lapsi mä synnyinkin, - laps sydänyön, sydänvaivan? - Minut Luojani loi elon kuohuihin - kuin hauraan kaarnalaivan. - Ah, onnen ma sain ja ma tuhlasin - ja Herran mä hellytin rukoillen: - Isä, kylmenin sulle! - Nyt kostat sa mulle: - maan kylmän et rauhaa - suo ahdistetulle! - Isä, mulle armos suo, - Isä, yöhöni valos luo, - vuoks poikasi Kristuksen, - vuoks poikasi Kristuksen! - - Mua helvetin valtaan et jättää voi, - kuin kietookin se nyt mua. - Omaks saatanan et mua pettää voi - verilunnahas sitoo sua. - En vihassas, Pyhä, Vanhurskas, - ukonjylyss' en nää koko suuruuttas - sua on kointähden palo, - sua päivänsalo - ja kasteisen aamun lempeä valo! - Isä, mulle armos suo, - Isä, yöhöni valos luo, - vuoks poikasi Kristuksen, - vuoks poikasi Kristuksen! - - - - -AADAMIN LEPO. - -(Carl Spitteler.) - - - Taas turhaan Aadam käden kiivaan iskenyt - on porttiin Eedenin, ja maita harhaa nyt. - Ei vaimon itku, valitus ei lasten - pidättää häntä lepoon yhteen kohti saata. - Kuin varmaa asuinpaikkaa välttäis vartavasten - hän eespäin rientää pitkin, poikin maata. - - Niin kerran päiväll', levätessä Aadamin, - rukoili Eeva Herraa uhrein palavin: - "Noin suitsee uhrini sun puolees, Ylin. - Ma kurja milloin kodin löynnen, rauhan sylin? - Talossa taivaan kahlett' eikö mitään, - mi estäis puolisoni riennot länteen, itään?" - - Tään kuuli Herra, nosti käden tulisen - ja Eevan esikoiseen sytti kuumehen. - Ei pappi paranna, ei lääke eloon auta, - ja viikon päästä kedolla jo kaartuu hauta. - - Ja Aadam surren alkaa vaellustaan jatkaa, - vaan salaa ympyräksi kiertää jalat matkaa. - Vast' ääreen haudan kierrostaan hän pysähtää, - luo toisen haudan, kodin tekee, sekä lepoon jää. - - - - -IKEEN ALLA. - -(Hamsun.) - - - Sanot: Jumala hyvyys on. - Minä luotunsa oon, -- ma vastaan - ja hän mulle on armoton. - - Sanot: kaiken tietää hän. - Mua vihansa silti vainoo - läpi karvaan elämän. - - Ajan lyhven hältä sain, - ja kun syömeni sykkivä taukoo, - se tuntee tuskan vain. - - -- -- -- - - Sanot, julistat: Jumala on... - - - - -HYMNI. - -(Novalis.) - - - Ei moni tiedä - salaisuutta rakkauden, - tunne janoa ikuista - ja nälkää sammumatonta. - Pyhä ehtoollinen - ei arkimielelle - syvyyttänsä avaa. - Mutta ken kerran - hehkusta armasten huulten imi - hengitystä elämän, - keltä pyhä tuli - värinäksi aallon sulas sydämen, - kenen silmä aukes - tuntemahan taivaan - syvyyttä tutkimatonta, - saa syödä jumal-ruumista - ja jumal-verta juoda - iäti. - Ken lihallisen ruumiin - tajus jalon arvon? - Ken voinee sanoa, - ett' ymmärtää hän veren? - - -- Vain _yhtä_ ruumista - on kerran kaikki, - autuutehen aallot - taivaallisen veren - keinuttavat ihmisparin silloin. - Oi jospa maailman meri - jo punertuisi - ja kivi lihalliseen, tuoksuvaan - sulais elämään! - Ei atria kallis pääty koskaan, - ei rakkaus kylläiseksi saa; - ei kyllin syvään, kyllin läheltä - se autuuttaan voi omistaa. - Ain' hellemmiks saa huulet - ja siirtävät nautinnon - yhä syvemmä sydämeen. - Kuuma nautinnon väristys - käy sielun läpi, - sydän isoo, janoo - aina enemmän: - niin kautta ikuisuutten - jatkuu atria rakkauden. - Jos kerran vain - sitä saituri maistoi, - hän kaiken jätti - ja viereemme istuutui - ääreen kaipuun pöydän, - mi ei koskaan tyhjene. - Hän rakkauden - ylivuotavaks tuntee - ja nauttii ylistäin - verta ja ruumista. - - - - -POISSA KOTOA. - -(Adolf Bartels.) - - - Jo kotiin vaiti palaisin - enk' enää kulkis pois. - Taas nähdä tanhut rakkahin, - miss' elin lasna, mielen' ois. - Puutarhaan isän tulla - taas kera kevään mulla - ois kaipuu -- ah, jos päästä vois! - - Eess' ikkunani seisoo puu, - jo aikaa alaston. - Se muurein väliin piiloutuu - valosta taivaan, auringon. - Puu pian kaadetahan, - ma pian kuihtumahan - jään yksin tänne, juureton. - - - - -HAUTAKIRJOITUS. - -(Jacob Frese.) - - - Maaemon rintaa painaa hän vielä kuoltuaan, - hän, jota kohdust' äidin se holhos poikanansa - niin ylpeänä vaikka hän polki emoaan, - sen hoiviin vei hän luunsa, silt' etsi lepoansa. - Niin kuuliaisna poika se painui rintaan maan, - niin rakkaana niel' emo rakkaimpansa. - - - - - - -TUNNUSLAUSEITA - - - - -TUNNUSLAUSEITA. - - -Non multa -- se on lyriikan tunnus. Lyriikka antaa vain sytykkeen -lukijan mielikuvitukselle, eikä jäsentele sitä maailmaa, mistä se on -kajastusta. - - * - -On kunniallisempaa, että mies kasvaa kuolemansa jälkeen, kuin että -hän etukäteen elää sen suuruutensa varoin, jota ei tule. - - * - -Parempi jäädä aikansa velkojaksi kuin velalliseksi, joka vaivoin -maksaa edes korkonsa. - - * - -Sanomalehtimies -- ammattivalehtelija. - - * - -Ainoa pahe: heikkous. - - * - -Onneni, ylpeyteni, elämänuskallukseni on: tehdä omasta minuudestani -se, minkä siitä puhtaalla tahdolla voi tehdä. - - * - -Itseinhoni antoi minulle kerran nimen "yksinäisyyden monomaani". Yhä -minulla on ajoittain monomaniana inhota itseäni. - - * - -Minun sieluni ja ruumiini eivät elä koskaan minkäänlaisessa -avioerossa, kuten monien. Päinvastoin: ne syleilevät toisiaan -ainaisessa avioyhteydessä, niin että ainakin minun tuntoni väittää -niiden olevan yhtä. - - * - -Olen elänyt kuoleman uhalla. Voin kuolla elämän uhalla. - - * - -Minä en ole mikään "synnynnäinen runoilija", en mikään "runoilija -Luonnon armosta". Luonto ei ole armahtanut minua syntymässä, Luonto -ei ole lahjoittanut minulle muuta kuin -- oman luontoni. Olen vain -runoilija -- luontoni pakosta. - - * - -Taiteellinen tuotantoni on minun oman minuuteni rakentamisen -historiaa. - -Runoudella, joka ei sisimmältään ole sellaista minuuden -rakennushistoriaa, ei ole minulle mitään lopullista arvoa. - - * - -Helmiina! Sinä nureksit minun vaikenemisestani. Voi Helmiina! sillä -kuinkasta minä taitaisin nostaa purjettani siellä, missä en koskaan -arvaa, miltä ilmansuunnalta seuraavana hetkenä tuulee? Eihän minulla -tässäkään ole muuta kuin -- istua ja hengittää. - - * - -Helmiina! Sinusta täytyy aina ottaa -- keskiproportsionaali! - - * - -Aina hiukan vähemmän paavillinen kuin paavi itse! - - * - -Sä itse ole lauluistasi kaunein, runoistas kaikist' ole ainokaisin --! - - * - -"Vapaamielinen" teologia näyttää pitävän huolenaan enemmän -maailmankatsomuksensa moderniseeraamista kuin uskonnon auktoriteetin -tukemista. (Kailan dogmatiikka, Virkkusen vesivelli. -- Ja Mömmö: -oikeata vatsanpohjamämmiä!) - -Siitä sen puolinaisuus, "välivärisyys", vanhan jyrkkäpiirteisen ja -patriarkkaalisen uskonnon rinnalla. - - * - -Suuret jumalanmiehet ovat yksinäisyydessään surullisia: A. de Vignyn -Moise, Carduccin Luther, Victor Hugo (Tristesse d'Olympe). Ei suurten -tekojen tyydytys, ei kansojen kiitollisuus, ei maine paina vaa'assa -silloin kun yksinäisyys astuu miehen ja muun ihmiskunnan väliin. - - * - -Työtä voin tehdä terveydekseni, ja millaista tahansa, välittämättä -suuria sen tuloksista, sen suomista eduista. Mutta jos saan -synnytetyksi yhden ikuisen runon, niin elämäni vaiva on korvattu. -Silloin tulee kaikella työlläni olemaan välillinen tarkoituksensa, -ja elämälläni on positiivinen tulos, tulos, joka ei vaadi liikaa -tilaa maailmojen ja aikojen kaikkeudessa, mutta hiljaisesti ja -ylpeästi kantaa ajasta aikaan näkyvissä kohtaloani, joka on yhden -täysin onnellisen hetkensä takia poikkeuksellinen ihmiskohtaloitten -joukossa. - - * - -Te vaaditte minulta tuhoavan monia pikku hyveitänne päästäksenne sen -ainokaisen hyveen läheisyydestä, mikä minulla on, mutta teillä ei, -ja mitä te siis ette siedä: itseyden hyveen. - - * - -Muutamat ihmiset ovat aina juoksevassa tilassa -- ripulilla. He -eivät koskaan ehdi sulattamaan ravinnokseen sitä, mitä sisäänsä -suoltavat. Heidän ruokahalunsa elämään on ahneutta, jonka tuloksena -on -- vetelä vatsa. Heillä on aina auki suu -- ja eräs toinen läpi. - - * - -Puhdas sydän ei lepy koskaan. - - * - -Kuivakin puu palaa yksinään pesässä hieman kitumalla. - - * - -Minulle ei mikään ole liian myöhäistä: siinä vakituinen lohdutukseni. - -Ja toinen: kun ei takanapäin ole mitään voittoja, ovat kaikki voitot -edessäpäin. - - * - -Ei kaikki hedelmällisyys ole ilahduttava -- ei ainakaan se, joka on -kuin sontimista. - - * - -Kulttuuri on ainoa leppymätön. - -Traagillisinta on, kun nuoren sydämen täytyy tyytyä unen -lohdutukseen. - - * - -"Minunko syyni on, jos putoaa katolta tiilikivi päähäni?" -- -Voi Helmiina! sillä elämä ei anna meille anteeksi meidän -- -onnettomuuksiammekaan --. - - * - -Niin, kaikki tunteet ovat pian tuhkaa. -- Mutta kaikki tuhka on -parasta lantaa -- uusille tunteillekin? - - * - -Minulla on yhtä suuri taipumus vihaan kuin rakkauteen. Mutta en lue -omaksi syykseni, jos tämä elämä antaa enemmän polttoainetta vihalleni -kuin rakkaudelleni. - - * - -On narrimaista olla ainokainen! On narrimaista olla tässä maailmassa -ainoa, johon kaikki voivat luottaa, kun ei itse voi luottaa -keneenkään yhtä varmasti! - - * - -_Ooppera_. - -Armas Launis varmaan uskoo mielihyvin, että oopperan tekeminen on -yhteenlaskua: hänellä on käytettävänään kaksi puolta -- puolet -musiikkia ja puolet runotaidetta -- ja yhteenlaskun avulla hän -saa näistä kahdesta taidepuolesta (tai puolitaiteesta) summaksi -yhden kokonaisen taiteen -- sillä: 1/2 + 1/2 = l. - -Minusta näyttää ja kuulostaa oopperan tekeminen kuitenkin olevan -selvää kertolaskua: yksi puolilaide (= sellaiseksi jäänyt -kokotaiteen keskolainen yritys) kerrotaan toisella puolitaiteella, -ja tulos -- niin: 1/2 x 1/2 = 1/4! - -Kaikki sekasikiöt syntyvät kahden tai useamman murtoluvun -kertomisesta keskenään. - - * - -Mies säästää kritiikkinsä kunkin elämän tulosten varalle, ei tuhlaa -sitä kenenkään elämän arvostelemiseen. - - * - -Helmiina Rossi! Rikkaalla on varaa pitää takanaan enemmän kuin mitä -hän pitää tarjolla. Olkaamme niin rikkaat, Helmiina -- itsekullakin -on näes vara valita itselleen se rikkaus. - - * - -Jotta elämä pysyy tasapainossaan, on siinä käytettävä -eräänlaista "kaksinkertaista kirjanpitoa": se, joka on jollekin -tehnyt rikoksen, omistaa syyn -- koko syyn -- itselleen; ja se, joka -on kärsinyt tuon rikoksen, omistaa myös koko syyn itselleen. Siten -itse rikoksen rikoksellisuus palaa puhki kahden tunnontulen välissä. - - * - -Vain pragmaattinen totuus on hyvä. Eikä pragmaattista valhettakaan -sovi aivan hylkiä. - - * - -Naisen valloitus on miehelle arvoton tarkoitukseksi -- ja kuinka -vastenmielisen helppo! Naisen omistus on arvokkain miehen -tarkoituksista. - - * - -Muista: similia similibus! - - * - -Sukupuolikysymykseen on vastaukseni: halveksin miestä, epäilen -naista. - - * - -_Naiskysymys_. - -Missä minun naiseni? mistä tapaan hänet näiden nais-nautain, -nais-kissojen, nais-vampyyrien, nais-krokotiilien, nais-käärmeitten, -nais-yökköjen, nais-kyyhkyjen ja nais-harakkain Noakin-arkista? -- -siinä miehen naiskysymys. - - * - -_Ihmisten tunteminen_ ei ole aina läheskään vielä ihmistuntemusta. -Moni, joka "ei tunne juuri ensinkään ihmisiä", voi tilaisuuden -sattuessa menestyksellä kilpailla jonkun paljon ihmisiä tuntevan -kanssa -- ihmistuntemuksessa. - - * - -Nainen ei tee -- hänelle tehdään, hänelle tapahtuu... - - * - -Viholliseni, menesty maailmassa! Maailman maineeseen ja menestykseen -sinä kaadut varmemmin kuin jos minä virittäisin ansoja sinulle. - - * - -Helmiina, älä muistele enää! Ei ihmisen menneisyys ansaitse -muistelemista, ja Jumalalla ei menneisyyttä ole. - - * - -Pääteokseni? -- Ipse ego. - - * - -Rakkaus on sähköä: elämän punakirjavan myllyn jokapäiväistä -käyttövoimaa. - -Ystävyys on radiumia: huikean kallista, vain harvojen hallussa olevaa -taivaanantia, peloittavaa selvänäköisyyttä, jolla voi katsoa -ihmismikrokosmoksen läpi. - -Vai tulisiko radiumkin joskus yleiseen käytäntöön --? - - * - -Korkein suvaitsevaisuus on halveksuntaa. - - * - -Kutakin asiaa on puolustettava sen keskipisteestä, jokaista -henkilöä hänen sisimmän salaisuutensa kannalta. Puolustussota on -tuetonta periferiasta käsin. Valloita ensin asian, ihmisen viimeinen -salaisuus, asetu sitten rintamaan hänen vihollisiaan vastaan! - - * - - -_Helluntaimietelmä metsässä_ 1917. - -Kuinka onnellista osaa elämä yhäkin olla -- ihmisen ulkopuolella! -Ihmiseen siirtyessään ihana jumaluus Luonto alkaa vain kokeilla -luonnottomimmilla itsemurhakeinoilla. Mutta ihmiskunnan ulkopuolella -se elää ikuisuuttaan, elää yhtä suuripiirteisen tyynesti uuden -niinkuin vanhankin ihmisväkivallan aikakaudella. - - * - -_Oveluus ja suoruus_: Ole kyllin ovela saadaksesi vietellyksi -vihollisesi suoraan ja avoimeen taisteluun kanssasi. - - * - -Oi. -- Kohtalontunnon kivettymäkö kuolemaan asti? - -Ikuisestiko, sielu, saat palata Lappiin, askeetin taljoihin -vetäytyneenä? - -Damaskuksen tietäkö astut aina, koskaan pääsemättä perille, -- -voimatta poiketa syrjäteille? - -Ja kohtalosi -- miksei se murra sinua, vaan musertaa muut? - - * - -_Huumori elämänkatsomuksena_ (Totalfølelse -- Høffding): kaarisilta -elämän pauhaavan Niagaran yllä, sateenkaari elämän valtameren yli. -Sateenkaaressa on helein väri tummimman puhetorvi, ja siitä syntyy -ilon kajastetta. - - * - -Tarkoitus voi pyhittää keinoja ja välikappaleita. Mutta se voi myös -epäpyhittää kunniallisiakin keinoja, hyviäkin välikappaleita. - - * - -Porvaristo on ikänsä kaiken suhtautunut köyhälistöön kuten -äpäräpoikaansa, joka sen täytyy tunnustaa omakseen, mutta jolle -se aina on osoittanut penseätä ja marisevaa mieltään. Niinpä -köyhälistö tilaisuuden tullen tekeekin äpärän tekoja, s.o. kostaa. -Eikä liene autettavissa se, että kostot tavallisesti kohtaavat -henkilökohtaisesti syyttömiä, sekä tulevat hetkellä, jolloin -porvaristonkin olisi lupa odottaa mieluummin jonkinlaista kiitosta. - - 21.XI.17. - - * - -Sosialismillakin on porvaristonsa -- ovelin, laskevin kaikesta -porvaristosta: se nauttii kaikkia porvarillisen yhteiskunnan etuja, -koko köyhälistön luottamusta ja turvaa, mutta ei asetu vastuuseen -mistään, -- suojaa mainiosti nahkansa joka puolelta. - - 21.XI.17. - - * - -Isä Epiktetos! Tällä hetkellä, jolloin kavalat orjat vallitsevat -yhteiskuntaa ja tahtovat valaa sen uusiin muotoihin, tällä hetkellä -on jaloin lohdutus ajatella sinua, orjafilosofia (mutta ei orjain -filosofia!) ja ajatella maailmasta kuten sinä! - - "Suurlakkopäivinä" 1917. - - * - -Suomalainen sosialismi yhdistää itseensä saksalaisen teoreettisen -yksipäisyyden sekä venäläisen eläimellisen raakuuden ja vaistojen -sokeuden. Kansallisesti omaa siinä on lisäksi laskeva, julkea, -raukkamainen kostonhimo, kalsea kateus. - -Potenseerattu sekasikiö! - - * - -Ihmiskunnan historian aikana on koeteltu kaikkia yhteiskunnallisia -ja poliittisia "-ismejä" -- yksitellen ihmiskunnan pelastavina -periaatteina. Kuinka paljon on vielä kokeiltava, ennenkuin -uskalletaan yhdistää "-ismien" äärimmäisyydet synteesiksi? - --- Ja mikä olisi se synteesi? - -_Anarkistinen monarkismi_ -- yksilöitten suvereeninen yksin- ja -itsevaltius! - - XI.17. - - * - -Minusta tuntuu, että runoilijan, ajattelijan, -- hengenmiehen yleensä, --- tulee joko kulkea aikansa edellä, luoden uutta, tai uida -vastavirtaan, -- ei kulkea milloinkaan myötävirtaan rinnan oman -aikansa kanssa. - -Runoilija, sinä olet syntynyt maailmaan sitä varten, sitä varten sait -elämän kipinän, jotta maailma ja elämä saa vetää sinua aina nenästä! - - * - -Oletko sinä kenenkään _menneisyyden_ tuomari -- edes omasi? - -Kenties hiukan _tulevaisuuden_ tuomari -- tulevaisuutesi --, sikäli -kuin se johtuu nykyisyydestä. - - * - -Kaikkina kohtalokkaina aikoina minusta tuntuu voimakkaasti siltä, -kuin olisi kaikki se, mikä tulee tapahtumaan, jo tapahtunutkin; -se on kohtalon, t.s. luonteenedellytysten, peruuttamattomien -luonnonsuhteitten, kulloistenkin olotilojen voimakkainta tuntoa. - -Niinkuin kaikki olisi jo ennakolta tapahtunut: me emme vain vielä -tiedä, mitä kaikkea ja miten... - - * - -Draaman ensimmäinen esittäjä on sen luoja itse: jos se on "oikea", -persoonallisesti luotu draama, niin hän itse on ensimmäisenä -näytellyt sen, kohtaus kohtaukselta, repliikki repliikiltä, -luodessaan sitä. Hänen on itsensä täytynyt tehdä jokainen ilme, -jokainen ele ja liike, ennenkuin hän voi olla tietoinen sen -kelpoisuudesta näyttämötaiteilijain esitettäväksi. Ja sen ensimmäinen -ja ratkaiseva näyttämömenestys on sen menestyksellinen syntymä -tekijänsä luona. - - * - -Mies ja miehenalku tahtoo näyttää ennen kaikkea vaaralliselta. -Senvuoksi hän lähimmässä tilaisuudessa, ilman sanottavaa tarvettakin, -sitoo nivusilleen miekkavyön, -- vaikkapa ilman miekkaa, -- ripustaa -kupeelleen revolverikotelon -- tyhjiltäänkin --, ja varustautuu muuten -sotaisin merkein -- vaikk'ei ehkä ole syntynytkään rintamasoturiksi ---, jotta heikot sydämet hänen kohdallaan hätkähtäisivät, joko -pelosta tai hurmiosta. - - * - -_Kohtalonlapselle_: - -Katso aina kappaleen matkaa eteenpäin. -- Tänään laulavat muut: päivä -nousee, kevät koittaa! Näe sinä syksy ja tuhotulva! -- Tänään -vaipuvat muut maata matavien pilvien alle epätoivon jähmetykseen. -Kohota sinä kohdaltasi pilvien paino ja laula uhmaten keväästä, joka -kerran tulee -- minulle! - - * - -Arvostelijain ja yleisön mielestä taiteilijat kilpailevat keskenään. -Minun mielestäni taiteilija voi ja saa kilpailla vain itsensä kanssa. - - * - -Mies on kallio, nainen kallioimarre: se imartelee kalliota, jota -se tietää koristavansa -- ja jonka kupeelta se tietää suojaisen -kasvupaikkansa löytävänsä. - - * - -Älä pidä itselläsi yhtään niin pyhää asiaa, ettet kerta elämässäsi -voi laskea leikkiä siitä! - - * - -En voi käännyttää ketään, en voi todistaa mitään totuuksia: minun -sanojeni uskominen edellyttää jo samaa uskoa, samaa uskon pohjaa, -mikä minun sanoissani piilee. - - * - -Naisella ei ole kohtalontuntoa; senvuoksi hän mankuu armoa. - - * - -Meidän "suuret" henkilömme muuttuvat melkein järjestään pelkiksi -dekoratsioneiksi -- missä ovat suuret kohtalot? Kenen elämässä -on sitä yhtenäistä jännitystä, joka tuo näkyviin luonteen suuret -piirteet? - - * - -Ohitsekäymisen taito -- kuinka vaikea se on unhoittaa, kun sen on -kerran oppinut! - - * - -_Fysionominen mielikuvitus_ ohjaa meidän mieskohtaista pyrkimystämme. -Kukin pitää -- ainakin itsetiedottomasti -- ihanteenaan sellaisen -henkilön kasvoja ja kasvojensävyä, jonka kaltaiseksi itse pyrkii -parhaina hetkinään. Omintakeisella miehellä on kaukainen mielikuva -omista kasvoistaan, ja sitä hän tahtoo toteuttaa joka hetki. Hän -pyrkii luonteellisuuden, yksilöllisyyden kauneuteen. - - * - -Hyvä runoilija tekee pian arvostelijansakin runoilijaksi -- tai -ainakin hyvin runolliseksi. - - * - -Todellinen kulttuurihistoria on useimmiten taloudellisen kurjuuden -historiaa. - - * - -Runotekniikka ei noudata sääntöjä, vaan sääntöjen poikkeuksia. - - * - -Lihanhimo voi ja saa ja sen tuleekin olla hyvin voimakas; mutta jos -myös yksilöllinen ylpeys on kyllin suuri, niin se hallitsee himonkin. - - * - -Omat, persoonalliset ajatukset eivät eksy iäksi synnyttäjänsä luota: -ne palaavat takaisin lähtökohtaansa kuten heitetty bumerangi, kuten -sadepisara pilvestä mereen. - - * - -Vapaus on vähimmän riippuvainen yksilön suhteesta maailmaan; se on -etupäässä riippuvainen hänen suhteestaan omaan itseensä. - - * - -Suuret miehet elättävät tuhansia ihmisiä. Mietiskelijöille he -antavat ajatuksenruokaa, ja yliopistoihmisille väitöskirjanaiheita. - - * - -Jos vertaa venäläistä tyyppiä länsi-europpalaiseen (Tshehov--Hamlet), -niin huomaa, että venäläinen voi säilyttää humoristisen mielen -arkielämän pikku elämyksissä; mutta kun tulevat eteen suuret kohtalon -käänteet, joissa kysytään luonnetta, silloin huumori jää: se ei -hänellä jalostu korkeimmilleen, ei kasva persoonalliseksi, ei -ota siipiinsä älyn kevyttä ilmavirtaa; henkiset voimat eivät ole -tasapainossa! - -Venäläisessä elämässä näyttää olevan loputtomiin ilmiöitä, -fenomenejä, -- luonteita tuskin nimeksikään. - -Venäläisessä on fyysillistä eloisuutta, -- mutta henki on väljähtynyt. - - * - -Kuta likemmäksi ihminen pääsee sitä ihannetta, jonka hän on -itselleen luonut tunnoissaan ja mielikuvituksessaan, sitä kipeämmin -hän tuntee ne puutteellisuudet itsessään, pienimmätkin, jotka -estävät häntä täydellisyyttä saavuttamasta. - - * - -Ihminen herää aamulla levottomuus sydämessään, ikäänkuin hän -aavistaisi jotakin kohtalokasta tänä päivänä tapahtuvan. Ja -kuitenkaan ei mitään tapahdu. Tyhjyys hänet saa levottomaksi, -tyhjyys on se painajainen, joka aina vaanii ihmistä ja ajaa hänet -mielettömyyksiin. Sitä paeten ihminen tekee hulluntyöt -- ja -myöskin kauneimmat tekonsa. - - * - -Jokainen taistelu, minkä yksilö omassa sydämessään ja -yksinäisyydessään suorittaa, on sellaisenaan taistelua itse elämän -puolesta ja siinä on yhteen momenttiin keskittyneenä koko se paino, -joka elämän yllä lepää. Jos kukin tämän huomaisi, tajuaisi hän -myöskin persoonallisen vastuunalaisuutensa koko maailmanmenosta, -ikäänkuin se olisi yksistään hänen hartioillaan, joten kysymys ei -ole vain hänestä yksistään, vaan itse elämän prinsiipistä; näin hän -saisi varmaankin suuremman kestävyyden ja voiman -- vaikka ehkä -epätoivon voiman. - - * - -Kauheata on joutua jumalain vihan esineeksi; eivät he uhriaan armahda -eivätkä häntä hetkeksikään rauhaan jätä. Ja moninaiset ovat heidän -keinonsa, joilla he yksinäisessä pitävät hereillä muistoa siitä -rikoksesta, jonka hän teki valitessaan oman polkunsa, rikoksesta, -jota hän ei kuoleman uhallakaan voinut välttää! - - * - -Kestivätkö jumalat koskaan niitä kärsimyksiä, joita ihmiset? -Ja kuitenkin he ovat muka yläpuolella meitä -- ja tuomitsevat -langenneita ja murtuneita. - - * - -Miehen tehtävä on hävittää ja luoda, ja nauttia siitä, -- mutta ei -nautiskella. - - * - -Runouden arvostelu on käsitteellistä uudelleen-runoilua. - - * - -Tyypillinen meikäläinen kirjallisuusarvostelija rötöstää -"arvostelunsa" joko kirjailijaa varten -- silloin kun se tahtoo olla -mestaroiva tai "musertava" -- tai kustantajaa varten -- silloin -kun hän kaipaa nähdä kustantajan reklaamissa vedottavan oman -nimensä auktoriteettiin --; ja molemmissa tapauksissa itseään varten, --- saadakseen siinä kuvastella omaa henkevää minäänsä. Yleisön -valistamista hän ei ehdi ajatella. - - * - -Mestauspenkiltä ja jalkapuusta täytyy suomalaisen runouden nousta, -kasvaakseen yli keskinkertaisuuden. - - * - -Rakkaus antaa anteeksi kaiken, se suostuu kaikkeen, -- se ei ole -moraalia. Vain viha tekee puhdasta, -- se on rakkautta totuuteen, -korkeampaan elämään. - - * - -_Maineen kuolemattomuus_: Jos joku haluaa kuolemani jälkeen muistella -minun nimeäni, niin se olkoon hänen ilonsa. Minun autuuteni on silloin -levätä kammiossani. - - * - -Strindberg ja d'Annunzio ovat uudemman kirjallisuuden äärimmäiset -vastakohtatyypit. Edellinen kirjoittaa asioita, joista ihmisen -on elettävä, jälkimmäinen sanoja ja muotokaavoja. Siksi edellisen -kirjallisuus on hänen persoonallisuutensa täyttämä; jälkimmäisen ei. -Edellisellä on elimellistä tyyliä; jälkimmäisellä vain tyylikaavoja. - - * - -Vähäverinen vihaa vihatakseen, koska ei jaksa rakastaa. Terveen -sydämen viha on rakkauden liekin hehkua. - - * - -Keskeisin elämänkysymykseni: miten kasvaa miehenvastukseksi Pirulle. - - * - -Venäläisellä ei ole mitään muita orgaaneja kuin eläimen silmät ja -rasvoittunut sydän -- ja sienimäisesti versova "kuudes aisti". - - * - -Minulla on yksi intohimo: suora viiva. - - * - -Nerokkaat lapset ja monet nerokkaat säveltäjät ovat niinsanoen -syyntakeettomia neroja: on kuin luonnonvoima olisi ottanut -asuinsijansa suojelevilla ja ohjaavilla kyvyillä hyvin huonosti -varustettuun olioon, joka ei siis ole täysin vastuullinen itsestään -ja lahjoistaan. - - * - -Ihmissielu ei suostu lopulliseen rauhaan: välirauhan se tekee -- -kuolemassa --, kun sen uskottu, sen aseenkantaja, -- ruumis --, -vaipuu; mutta se on saanut syntymälahjakseen voiton oikeuden ja -velvoituksen, s.o. lupauksen elää olemassaoloa kaikki tappiot: -tappioitaan etsien se voittaa kuolemankin, ja luopuu syntymälahjastaan -vasta viimeksi. Eikä luovu vielä sittenkään: se ei ole koskaan -voittanut viimeistä tappiotaan, -- ihmissielu ei suostu milloinkaan -lopulliseen rauhaan. - - * - -Julkisuuden mies on aina varma maalitaulu; ja jos hän on kunnon mies, -niin hän pitää hyvänään niin oikean kuin vääränkin tuomion nuolet, -haluamatta kostaa; mutta jos hän on heittiö, niin hän lohduttautuu -sillä, että hän on marttyyri kuten kaikki julkisen elämän suuruudet: -lohduttautuu sillä sen vuoksi, ettei voi tyydyttävästi kostaa -maineettomalle syyttäjälleen, joka on vähäpätöinen ja kaukainen -maalitaulu; hänen urotyönsä voisi epäonnistua tai jäädä huomaamatta. - - * - -"Virattomuudessa" ihminen kypsyy viisauteensa. -- Eiköhän -Salomostakin vain ylellinen ajanviete, oleilu ja toimettomuus -hautonut esiin hänen karmaisevaa ja humoristista sananlaskurunouttaan. - - * - -Älä tee säännöksesi hylkiä kaikkea n.s. klassillista. -Säännöllinenkin kauneus on joskus inhimillistä -- ja siinä on -silloin jumalallisuudellakin realiteettia. - - * - -_Ajatusrunoilija_ voi kuulua korkeimman asteen runoilijoihin; -_aaterunoilija_ korkeintaan lähinnä alempaan. - - * - -Runotar on yleensä taipuvaisempi hekumaan kuin hengen raittiuteen; -sen vuoksi se hedelmöittyy helpommin murheesta, joka on hekumaa, -kuin huumorista, joka on hengen raittiutta. - -Näin on ainakin meidän leveysasteillamme. Riippuneeko tämäkin seikka -sitten todella leveysasteista? - - * - - "Suis-je né trop tot ou trop tard? - Qu'est-ce que je fais dans ce monde?" - -kysyin minäkin itseltäni Gaspard Hauserin kanssa, kun olin nuori -ja kärsimätön. En kysy enää. Tunnen, että juuri tämä aika ja tämä -maailma on tullut predestinoidussa järjestyksessään juuri nyt eteeni, -vaatien, että minä elän sen --, vaikkapa vain muistellen menneitä -ja suunnitellen tulevia aikoja ja maailmoita. Minun on kiltisti -myönnettävä tämä hetki edellisen hetken perijäksi, -- ja perintönä -on minun tyytymykseni, minun alttiuteni. Ei aika jätä minua enkä -minä aikaa: minulla on aikani sisässäni, josta minä kerin sitä -esiin tarpeen mukaan, milloin nopeammin milloin hitaammin kuten -hämähäkki verkkolankaansa. Ja se ajan lanka kehiytyy esiin juuri -siinä järjestyksessä missä se syntyykin, -- elämä on jokahetkistä -syntymistä. -- Tämä kaikki ei estä minua kuitenkaan antamasta -sananvuoroa tunteelleni, joka usein valittaa sitä, etten juuri nyt -ole etempänä -- tai paljon taampana tästä elämästä: - - "O vous tous, ma peine est profonde! - Priez pour le pauvre Gaspard!" - - * - -Aforismi = uusaikainen, mieskohtaiseen, salattuun tuntoon pohjautuva -sananlasku, jossa ajatus tekee pienen, mutta tiukan solmun. - - * - -Jokaisella on se kohtalo, minkä hän ansaitsee, minkä hän kestää, -mikä on hänelle parahiksi (vai sanoisiko: _kutti -- parahiksi_ --!). - - * - -Jos suomalaisessa joskus on ylpeyttä, on sekin passiivista: -kieltäytymistä. - - * - -Kaksi ominaisuutta olkoon miehellä: kainous ja ylpeys. Kaikki muu -seuraa sitten itsestään, -- ellei hän ole älynsä lahjoilta aivan -idiootti. - - * - -"_Att göra sig rar_" -- sen itsekunnioituksen oppii nousukas viimeksi. - - * - -Miten helppoa onkaan sanoa: ei elämä ole mitään! Niin sanoo -venäläinen, joka asuu laakeassa maassa ja näkee kaikki samassa -tasapinnassa. Niin sanoo halvattu, joka laski lapsenkelkassa -nöpöttäen matalan kotimäkensä ja joutui kinokseen, ja istuu nyt siinä -ja taivastelee, ja kun ei ole kipu eikä ole nälkä eikä sydän ehtinyt -tuntea myötämäen huimausta, niin hän joutessaan antaa huultensa tehdä -liikuntoharjoituksia, alkaen helpoimmasta: elämä ei ole mitään! --- ja jatkaen ja päättäen sillä. -- Niin ei sano tervejäseninen -vuorten ja virtain maan mies, joka mittaa ja punnitsee, kumpi on -suurempi suure: painovoiman laki vai hänen uteliaisuutensa nähdä, -miltä ihmisten maailma näyttää korkealta harjanteelta tai väkevän -virran latvoilta katsoen, kumpi on hänelle houkuttelevampi tunne: -vakaumus siitä, ettei putoa pois tasapinnaltaan, vai se huimaus, mikä -käy läpi hänen päänsä ja sydämensä, kun hän kiidättää suksilla alas -harjanteelta tai veneellä koskista. Hänen elämässään vaihtelee kolme -momenttia: tiukka ylämäki -- lepo siellä korkealla -- "das wunderbare -Sehnen dem Abgrund zu", jokaisen kohtalonmiehen rakkain houkutus. -- -Hän ei määrittele elämää, tuskin tietää sen käsitettä, hän elää sen. - - * - -Filosofia ei saa olla työtä eikä virkaa, sen pitää olla sydämen ja -älyn yhteinen intohimo. Niinkuin taide. - - * - -Suomalaisen avut ovat läpeensä passiivisia. - - * - -Kaikki aine on ihanaa, sillä siitä voi synnyttää vielä ihanampaa. - - * - -Kaksi lääkettä on ihmiselle annettu: työ ja toimettomuus. Mutta -aherrus ei ole lääke. - - * - -_Hautakirjoitus_: - -En jättänyt käyttämättä maailman pienintäkään pitkämielisyyden -osoitusta! En tahtonut rientää sitä iloisesti yllättämään, -esiintyäkseni sen toivomusten mukaisesti ja saadakseni sen säälivän -hyväksymisen uurauteni palkkioksi! En joutunut pois tasapainostani, -kun olin pakoitettu pitämään vakituisesti kiinteässä vireessä sen -salanurpeata kärsivällisyyttä minua kohtaan! Silti juuri silloin -tuntoni oli ylpein ja puhtain ja vapain. Silti -- tai juuri siksi! - - * - -Neitseellinen koivu on lujin puulajeistamme. -- Luotettavimmassa -miehessäkin on jotain neitseellistä: katsannon avoin ja puhdas rauha. - - * - -Saman ajatuksen voi sanoa niin monella tavalla. Se on kirjallisen -luomistyön suurin levottomuus. - - * - -Sitä, jonka huomaan itseäni heikommaksi, rakastan hänen syvimmän -alennuksensa hetkellä, vihaan silloin kun hän on antautumassa -heikkoudelleen, kohtelen muulloin välinpitämättömyydellä. -Voimakkaampaani rakastan sekä hänen suurimman voimansa että -suurimman heikkoutensa hetkellä, vihaan kun näen hänen pieniä -heikkouksiaan, en koskaan kohtele välinpitämättömyydellä. - - * - -Ennen puoli elämää kokonaisesti kuin koko elämä puolinaisesti! -- -jokaisen 20-vuotiaan tunnus. - - * - -Helmiina! Meidän on tulevaisuus, niin pitkältä kuin silmämme näkee, -sillä meidän tarkoitusperämme ovat kaukaisemmat kuin muitten! Ja -meidän nuoruutemme näkee vielä tuhat joulua -- ja enemmän! - - 24.XII.16. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SELVÄÄN VETEEN*** - - -******* This file should be named 54750-8.txt or 54750-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/7/5/54750 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54750-8.zip b/old/54750-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 386c789..0000000 --- a/old/54750-8.zip +++ /dev/null |