NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8415 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..dd0f77a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #54489 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54489)
diff --git a/old/54489-8.txt b/old/54489-8.txt
deleted file mode 100644
index 898539a..0000000
--- a/old/54489-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8415 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Yksinäisiä, by L. Onerva
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Yksinäisiä
-       Romaani nykyajalta
-
-
-Author: L. Onerva
-
-
-
-Release Date: April 5, 2017  [eBook #54489]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YKSINÄISIÄ***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-YKSINÄISIÄ
-
-Romaani nykyajalta
-
-Kirj.
-
-L. ONERVA
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Kirja,
-1917.
-
-Isak Julinin Kirjapaino, Tampere.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Aamupäivän aurinko yritteli kurkistella alaslaskettujen uutimien
-rakosista huoneeseen, jossa toverukset Simo Vaskio ja Viljo Seipi
-vielä makasivat, kuten näytti, täydessä unessa.
-
-Äkkiä pinkaisi Vaskio kuin nuolen satuttamana seisaalleen.
-
--- Kuuletko, Viljo, huusi hän, nyt se alkaa taas!
-
-Ylhäältä jostakin kuului yksitoikkoinen pianon kilkutus.
-
--- Vasta nyt, ja vasta yksi, myhähti toveri lakoonisesti. Olen pitkin
-aamua nauttinut tästä harvinaisesta pyhärauhasta.
-
--- Peijakas! Kellohan on jo vaikka mitä! Meidän helvetilliset
-soittokellomme käyvät jälessä. Ja minä olen tottunut käymään niiden
-mukaan. Yksi piano soi: heräys! Toinen yhtyy: nopea pukeutuminen!
-Kaikki kolme räikävät: ovesta ulos! Enkä ole tätä päiväjärjestystä
-seuraten vielä koskaan myöhästynyt...
-
--- Sen minä uskon. Mistäpä sinä voisit myöhästyä! naurahti Seipi.
-
--- Tärkeistä yhteiskunnallisista toimituksista! Minä olen näes
-aikaani seuraava mies. Ja koska aika rientää, täytyy minunkin
-rientää. Mutta onhan se hirveätä sentään, että ihminen ajetaan kolmen
-pianon räminällä ulos omasta huoneestaan, josta saa maksaa, hm, josta
-ainakin pitäisi maksaa suunnattomat lunnaat.
-
--- Minäkin voisin syyttää noita pianonrämppääjiä siitä, että
-elämäntyöstäni ei tule mitään, ellen olisi niin kiltti, että
-syyttäisin siitä itseäni, mutisi Seipi sulkien jälleen silmänsä.
-
-Vaskio heitti ikkunaverhot syrjään, haki eteisestä oven takaa
-sanomalehden ja heittäytyi uudestaan vuoteelleen sitä tutkimaan.
-
--- Ha ha haa, nauroi hän. Outari, tuo luonnon profeetta on taas ollut
-esillä. Omituista aikaa. Nykyään istuu profeettojakin joka portin
-pielessä. Tämä saarnaa vastaan grottemyllyn turmelusta. Hän nimittää
-itseään aurinkoprofeetaksi. Ha ha haa!
-
--- Älä naura. Minusta tuollaisessa ilmiössä on aina jotakin
-äärettömän liikuttavaa, kaunista...
-
--- Vahinko vain, että he tavallisesti ovat hulluja. Mutta hulluja
-ovat muutkin nykyään! Koko maailma on hullu! Ja kaikilta meidän
-puolueiltamme, jotka yrittävät tätä hulluutta kohentaa, puuttuu
-jotakin tai on niissä jotakin liikaa. Ja minä, joka luonteeltani olen
-puolue-ihminen kiireestä kantapäähän, en juuri sentähden voi päättää,
-mihin puolueeseen oikeastaan kuulun. Eikö se ole pirullista! Niin,
-mitäpä sinä siitä välität, sinä, joka elät jo iankaikkisuudessa,
-mutta minä, minä tunnen ajan valtimon lyönnin joka hermollani, enkä
-sentään voi määrätä kantaani näissä olosuhteissa. Tahtoisin tapella
-ja räiskyä puolueissa, mutta en voi, en voi! Onko se ihme? Sano
-nyt sinä, puolueeton! Sosialistit tahtovat Suomen itsenäisyyttä ja
-kansojen veljeyttä, mutta luokkataisteluhurmionsa ja voitontunteensa
-sokaisemina ovat he kaikessa inhimillisyydessään epäinhimillisiä
-ja itsekkäitä ja erehtyvät kaikessa isänmaallisuudessaan käymään
-vihollisen sotaväen talutusnuorassa! Tohtori Linnan johtama
-porvarispuolue, johon minä kyllä lukeudun, on itsenäisyysohjelmassaan
-johdonmukaisempi, ja oikea mies sitä paitsi asian takana, mutta se
-ajaa asiansa karille vanhoillisessa antisosialistisuudessaan ja
-vaatiessaan suomalaista sotaväkeä. Sano suoraan, veikkonen, sinä,
-joka tunnet minut, olenko mielestäsi sosialisti vai porvari?
-
--- Miten typerä kysymys. Ja miten pientä ja lyhytnäköistä koko
-sosialistien ja porvarien yhteenotto meillä! Jokainen ajatteleva
-ja oikeamielinen ihminen meillä toivoo tietysti yhteiskunnallisia
-uudistuksia niinkuin sosialisti, jokainen valveutunut työmies
-kunnioittaa henkisiä arvoja ja pyrkii siihen tietoon ja
-järjestykseen, jota porvarit pitävät luokkatunnusmerkkinään.
-Miksi järjestetään taistelu huonompien ainesten eroavaisuuksien
-vuoksi? Miksi ei pikemmin tehdä rauhaa ihmiskunnan parhaimpien
-yhteenkuuluvaisuustunteen pohjalta? Miksi et sinäkin yhdy rauhan
-puolueeseen? -- Siihen sinä oikeastaan kuulut. Se on minusta ainoa
-luonnollinen meillä.
-
--- Se ei ole sitä eikä tätä. Sovinto on sovittelua ja valhetta. Se
-ei käy näin sota-aikana. Sen minä taas ymmärrän. Ja sen ymmärtää
-jokainen oikea mies. Tuo rauhan puolue, jonka päänä on nainen,
-hukkuu jonkunlaiseen naisellisen ihanteellisuuden velliin, joka lyö
-kättä kenelle yksityiselle mielisairaalle hyvänsä. Minä en ainakaan
-kehtaisi siihen kuulua, mutta esimerkiksi Outari on minun mielestäni
-siellä aivan paikallaan. Joo -- nyt hän on taas ennustanut tulta ja
-tulikiveä ja salamoita syntisen kansan yli, ellei parannusta tule.
-Typerä profeetta sekin. Niinkuin sellaista tarvitsisi ennustaa! Ne
-ovat yllämme jo!
-
-Seipi haukotteli väsyneesti vuoteessaan.
-
--- Aina vain parannusta ja parannusta. Miten se alkaa jo väsyttää!
-Kunpa oltaisiin jo siinä tilassa, ettei kukaan enää kaipaisi
-parannusta!
-
--- Tarkoitat, että kaikki olisivat yhtä välinpitämättömiä
-maailmanmenosta kuin sinä, joka et yleensä kaipaa mitään...
-
--- Herran nimessä, minähän juuri kaipaan, yltyi Seipi lapsellisen
-oikuttelun väri äänessään. Esimerkiksi sellaista ihmekeinoa, että
-voisin sulkea korvani aina kun tahdon, aivan kuin silmänikin.
-Siinä olisi sinulle keksimistä, sinä keksijä! Niin, että minun
-ei tarvitsisi joka aamu herätä pianon rimputukseen, korkeintaan
-talvisten jäähileiden hiljaiseen helinään, etäisten kulkusten
-kulinaan huurteisessa metsässä, tulen räiskähtelyyn takassa...
-
-Nuoren miehen, joka muuten saattoi olla jo siinä kolmenkymmenen
-korvissa, pehmeille, poikamaisen nuorteille kasvoille ilmestyi
-kaukainen, uneksiva ilme. Kuin itsekseen hän jatkoi...
-
--- Tai mieluummin ei herätä ollenkaan. Vain nukkua, kuvitella, nähdä
-unia, antaa tapahtua itsessään, jos siellä tapahtuu jotakin, mutta
-itse ei tehdä mitään, olla laiska, ihanasti, suuremmoisesti laiska,
-se olisi minusta ihannetila, se olisi nautintoa! Ja elämä on niin
-lyhyt. Tahtoisin nauttia siitä, nukkua ikäni...
-
--- Niinkuin ei siihen olisi aikaa haudassakin, nukkumiseen...!
-
--- Mutta, jos siitä ei tiedä mitään silloin... Ja minä olen tottunut
-nukkumaan tietoisesti, herkemmillä hermoilla kuin mitä valvon...
-Kaukonäköisemmin silmin... Jonkunlaisessa onnellisessa, aineettomassa
-transsissa...
-
--- Miekkoinen mies! Ja minä kun kärsin siitä, että en ehdi valvoa
-tarpeeksi, että elämä on liian lyhyt siihen, että toiminta loppuu
-kesken, että liian pian vajoan ikuiseen uneen, josta ei ole
-poispääsyä! Huu! Päämäärät täyttyvät ja särkyvät täällä toisten
-tahdosta ilman minun myötävaikutustani. Enkä saa edes nähdä mihin
-suuntaan! Se on sietämätön ajatus!
-
-Simo Vaskio liikehti vilkkaasti käsillään ja hänen pienet eloisat
-silmänsä säteilivät. Muutenkin hänen kaidat, hyvin uurtoiset, ruskeat
-kasvonsa, jotka saivat hänet näyttämään vanhemmalta kuin mitä hän
-todellisuudessa oli, muodostivat täyden vastakohdan vuoteessa
-lojuvalle, veltolle, tumman tukan varjostamalle päälle.
-
-Seipi hymyili hajamielisesti.
-
--- Kukapa tietää vaikka näkisitkin vielä, vaikka henkimaailmasta
-pitäin hyvinkin voisit vielä tarkastella tätä rakasta tekojesi
-maailmaa...
-
--- Pyh! Henget ja heidän maailmansa! Se ei minua liikuta eikä
-riitä minulle, jos en itse kerran saa oikein lihassa ja veressä
-olla tekojen suuntaa ohjaamassa. Hymyilet tietysti pilkallisesti
-tälle ajatukselle. Simo Vaskioko ohjaamassa tekojen suuntaa, hän,
-tyhjäntoimittaja! Niin, niin sinä ajattelet, näen sen päältäsi. Mutta
-nauraa paraiten, joka viimeksi nauraa. Sinä erehdyt! Piru soita, minä
-teen vielä jotakin, minä _tahdon_, näes, tehdä, minä _harrastan_
-elämää, ymmärrätkö, minä _aion_ tehdä. Jota vastoin sinä et edes
-aio...
-
--- En. Minulle, joka luonteeltani olen passiivinen, olisi tuo
-pilventakainen kurkisteleminen kaikkein mieluisinta ja sopivinta
-tointa. Parempaa en parhaissa unelmissanikaan voi tuonpuoleiselta
-taivaan valtakunnalta toivoa. Ja tämänpuoleiselta...!
-
-Seipi nosti olkapäitään.
-
--- Onnellinen sinä tässä elämässä ja tulevassa! hörähti Vaskio
-pesutelineensä luota kasvot saippuavaahdossa. Tuollaiset sinunlaisesi
-vetelehtijät ovat aina onnellisia...
-
--- Näetkös, jatkoi Seipi silmäluomet ummessa, minä _uneksun_
-itselleni onnen, sinä koetat _tehdä_ sitä. Sinä koetat rakentaa
-vallin pettymysten merta vastaan, minä tahdon antaa sen tulvia yli ja
-sallia elämän hiekan, tuon turhan rakennusaineen solua sormieni läpi.
-Mielestäni olen hyvän osan valinnut.
-
--- Tiedätkö, miksi tuota elämisen muotoa nimitetään
-yhteiskunnallisella kielellä? Se on olemista rappiolla.
-
--- Teenkö sillä jotakin pahaa kenellekään?
-
--- Koko yhteiskunnalle. Me emme enää elä ruhtinas-yksilöiden
-aikakaudella, veikkoseni. Ja jos sinä ylimyksellisen nautiskelusi
-vuoksi varastat kansalta työsi ja voimasi, on se pahin rikos, mitä
-kapitalistisessa ja myös sosialistisessa yhteiskunnassa voidaan tehdä.
-
--- Mitä minun sitten pitäisi tehdä mielestäsi?
-
--- Sinun pitää kirjoittaa kirjoja. Kun kerran kirjailijan nimellä
-käyt.
-
--- Olenko minä pyytänyt kirjailijan nimeä, en minä tahdo kirjoittaa
-kirjoja!
-
--- No no. Olet "startannut" ainakin. Sanomalehtirunoja, oikea
-runovihko, käännöksiä. Sellainen on kirjailijan alku. Mutta _jäädä_
-aluksi se on noloa! Miksi et edes tahdo ansaita rahaa?
-
--- Mitä sillä tekisin? Tänä aikana, jolloin on vanki. Ei pääse edes
-matkustamaan.
-
--- On sekin kysymys! Elintarpeitasi varten sitä tarvitset, ja nyt
-enemmän kuin muuten.
-
--- Tarpeita varten. Se ei innostuta. Se on kuolemaa.
-
--- Ilman niitä kuolee myös.
-
--- Se on jo parempaa!
-
--- Sinä olet aivan hullu! Aivan hullu, sanon minä. Elävänä varjoihin
-haudattu! Tosielämälle olet velkaa.
-
--- Kaikki on varjoa... sinunkin tosielämäsi... Etkö huomaa: oman
-olentosi särkyneitä siruja, kuviteltuja aivohelyjäsi ajat takaa
-sinäkin. Velkaa olet elämälle sinäkin...
-
--- Mahdollisesti joillekin yksilöille. Sitä en kiellä. Mutta vain
-toistaiseksi. Minä rakastan elämää ja elävää todellisuutta, tunnen
-olevani velkaa sille, ja aion myös _maksaa_ velkani. Kaikista
-minun kuvitelmistani _tulee_ vielä todellisuus, vaikka et usko. En
-aio jättää niitä aivoihini hedelmättömiksi. Jos minä joskus menen
-rappiolle, jota en usko, niin ei se tapahdu omasta tahdostani, ei
-ilman taistelua. Mutta sinä! Miksi, sano minulle, miksi tahtovat
-kaikki lahjakkaat miehet mennä rappiolle? Tahallaan tahtovat, sanopas
-se! Ja sinä _olet_ lahjakas!
-
--- Olin ehkä, niin, luokkatoveri-, koulupoikakannalta katsottuna.
-Ainakin tunsin itseni siksi kerran. Se oli erehdys ja siksipä
-minulla on ollutkin tuo n.s. lahjakkaiden kirottu kohtalo, jäädä
-tien oheen, väistyä syrjään lahjattomien ahertajien tieltä. Se
-on niin luonnollista. Älä kiistele vastaan! Näetkös, ylemmyyden
-tietoisuus nuorena, jolloin veri muutenkin tulistaa sielua kuin
-kuuma viini, se hurmaa liiaksi. Pieninkin askel on kuin askel sadun
-peninkulmasaappailla. Hän huomaa, että keveinkin ajatuksen keinahdus
-ilman pienintä ponnistusta ponnahduttaa jo kauas toisten edelle ja
-yläpuolelle. Hän näkee, että muutkin ihmettelevät ja ihailevat häntä
-ja hän ihailee itse itseään muiden mukana. Tällaisesta kohtalottarien
-kavalan rakkauden helmalapsesta, jolle voitto alun pitäen on tehty
-liian helpoksi, ei koskaan tule oikeaa elämän voittajaa. Hän ei
-koskaan opi tekemään työtä, ahkeroimaan, ponnistelemaan. Hän
-pysähtyy hämmästelemään luomakuntaa, jumaloimaan itseään ja --
-kenties halveksimaan muita. Tällaisella yliotteella liikkuminen on
-hänelle turmioksi. Hän ei kehity. Hän on vain suuripäinen peikon
-sikiö, joka ei kasva. Lapsi ja vanhus samassa persoonassa. Hän
-on. Hän ei tule miksikään. Kuin antiikin Antinous tuijottaa hän
-elämän vierivään virtaan, ihannoi sen Syväreissä omaa kuvaansa
-kuin kaunis, onneton Narkissos. Ja sillä aikaa maailma pyörii,
-ihmiset puurtavat ja ahertavat, ja yht'äkkiä huomaa hän tuhma lapsi
-jääneensä kokonaan jälkeen maailman menosta, seisovansa kaikkein
-taaimpana. Hän kuuluu niihin ensimäisiin, jotka tulevat viimeisiksi.
-Hänen, lahjakkaan elinhermo, henki on kutistunut ja veltostunut
-itsekylläisyydessä ja harjoituksen puutteessa, sirpaleitunut,
-särkynyt tarkoituksettoman monipuolisuuden sokaisevassa harhasalissa,
-jota vastoin nuo toiset, joilta ei kukaan mitään odottanut, nuo
-lahjattomat, tyhmyrit, ahertajat, päivätyöläiset, heikkohenkiset,
-jotka ovat saaneet ponnistaa otsansa hiessä pysyäkseen pinnalla,
-he ovat syventyneet, he ovat karttuneet tiedoissa ja taidoissa,
-saavuttaneet tarkoitusperäisen elämän suunnan, varttuneet luonteiksi,
-joiden halvimmaksi käskyläiseksi hän ei enää kelpaisi. Sillä hänellä
-on yhä vielä köyhänäkin jälellä synnyntärikkaan ylpeys ja solvaistu
-itsetunto, vallasta syöstyn kirvelevä häpeä. Hän ei voi vieläkään
-alistua valjaisiin, jotka ovat vähempilahjaisten menestyksen ehto.
-Koska hänelle kerran ei ole sallittu nousta elämän ylimmälle
-portaalle, hylkää hän kaikki ala-asteet ja syöksyy mieluummin
-äyräältä alas syvyyteen -- tai liukuu sinne huomaamattomasti, jos hän
-on passiivinen luonne, niinkuin minä esimerkiksi.
-
--- No enpä ole mokomaa saarnaa kuullut!
-
--- Sellainen on usein lahjakkaiden kohtalo ja sellainen on
-pääpiirteissään minunkin tarinani. Nyt minä olen köyhä, kyvytön ja
-paheellinen.
-
--- Paheellinen, sinä, joka et edes juo etkä polta!
-
--- Korkeammassa merkityksessä paheellinen.
-
--- Laiska sinä olet kaikkein korkeimmassa merkityksessä, et muuta!
-Haaveilija! Sinun pitää ponnistautua irti tuosta passiivisuudestasi.
-Sinä kuvittelet ja puhelet kaikenlaista hullua päivät päästään.
-Kirjoita ne edes paperille! Tee kirja, niin olet mies!
-
-Seipi pudisti päätään tuijottaen surumielisesti kattoon.
-
--- Istut vain pöytäsi ääreen kuin konttoristi ja sanot itsellesi:
-nyt teen kirjan, jatkoi Vaskio vedellen sauhuja ja lukien toisella
-silmäkulmallaan sanomalehteä.
-
--- Minä en voinut taiteesta tehdä ammattia, sentähden ei minusta
-tullutkaan taiteilijaa, puhui Seipi. Ehkä olisi tullut toisissa
-onnellisemmissa, helpommissa olosuhteissa. Mutta tänä aikana! Joka
-vaatii yliluonnollista voimaa, vankkoja aivoja, häikäilemättömiä
-kyynäspäitä. Ei, ei! Minusta ei olisi ollut siihen. Olen aina
-tuntenut, että minulla on hauraat aivot, niin sanoakseni,
-hemmoiteltu, herkutteleva mielikuvitus, jota tulisi hoitaa, vaalia
-ruhtinaallisesti. Silloin se voisi mahdollisesti lahjoittaa silloin
-tällöin jonkun helmen, koruneuleen, ylellisyyslisännön maailmalle.
-Ja sellainen on pannassa nykyään. Itsekin tuomitsen sen ja oman
-rakenteeni samalla. Ja jos kerran taiteellisuus ihmisessä on
-niin höllässä, niin heikkoa tekoa, ei sitä kannata surra. Minäkö
-ruokopillilläni kilpailemaan maailmanpalon myrskypasuunain joukkoon!
-Sehän olisi naurettavaa. Niin hullu en sentään ole. Ole huoleti,
-veljeni, minussa ei sammunut taidetaivaalta mitään korvaamatonta
-valoa. Ei ensinkään. Minä en koskaan voisi loistaa omin voimin omalla
-valollani. Mutta minä tahtoisin kyllä olla mukana, tahtoisin sulautua
-johonkin suurempaan kuin pisara mereen. Missä on minun uomani? Sitä
-juuri etsin. Etsin elämälleni sisältöä. Enkä löydä. Ulkonaisesta
-maineesta en välitä. Tahtoisin kuolla tuntemattomana, mutta itse
-tuntien itseni.
-
--- Itseään ei opi tuntemaan muuta kuin toisten kautta, vertailemalla.
-_Mensch, vergleiche dich_. Jätä nuo yksinäiset tapasi, tule ihmisten
-pariin, todellisuuden maailmaan, niin sinusta tulee toinen mies!
-
--- Mitä sinä nimität todellisuudeksi? Kuka todistaa, että teko
-on enemmän todellinen kuin ajatus? Luuletko, että syvemmässä
-merkityksessä tuli takassa on oleellisempi kuin se ikuinen lieska,
-joka polttaa sieluani, että tuollainen kirja on arvokkaampi kuin ne
-unelmat, jotka loimuavat aivoissani?
-
--- Kirjan välityksellä ne joutuvat muiden hyväksi. Muuten ne palavat
-poroksi umpinaisessa, tyhjässä säiliössä, menevät hukkaan.
-
--- Ei mikään mene hukkaan. Kaikki jatkuu. Voima elää eteenpäin.
-Mitättömimmän ullakkorunoilijan mielikuvitus säteilee kuni tähti
-ijästä ikään, jossakin, jonnekin... Siihen uskon, se on lohdutukseni.
-Tahtoisin vain itse valita, löytää oikean värini, jota säteillä,
-sisäisen kauneus-arvoni ja elää sen mukaan. Mutta sitä en saa tehdä
-rauhassa. Aina minua koetetaan saada johonkin ulkopuoliseen. Minua
-tahdotaan raahata, työntää, pakoittaa tuohon kauheaan hälinään ja
-hyörinään, joka on minulle arvoton. Sinäkin, Simo! Miksi? Napertelen
-pientä käsityötä henkeni pitimeksi, enkä tee kellekään pahaa. Antakaa
-minun olla niinkuin olen! Tähdissä on määrätty kohtaloni tällaiseksi.
-
--- Tähdissä, tähdissä! jaaritteli Vaskio. Sinä siis uskot tähtiin,
-sinä!
-
--- Kuinka eivät taivaankappaleet, jotka liikuttavat valtamerien
-kehdon, vyöryttävät vuoksen ja luoteen, jotka määräävät maan ja ilman
-ihmeet, kuinka ne eivät vaikuttaisi ihmiselämän rataan!
-
-Simo Vaskio asettui kädet housun taskuissa toverinsa vuoteen ääreen.
-
--- Kuule, mitä sinulle oikeastaan on tapahtunut Orkokummussa? Sen
-jälkeen kun sieltä tulit, ja siitä on jo kuusi viikkoa, et ole
-valvonut päivällä etkä nukkunut yöllä, vaan horiset kaikenlaista
-ihmisjärjelle käsittämätöntä. Olisitko ehkä rakastunut?
-
--- Keneen minä olisin rakastunut?
-
-Seipi katsoi Vaskioon viattomasti hämmästyen, hienon punan kohotessa
-hänen poskilleen.
-
--- No tietysti tuohon Orkokummun nuorempaan tyttäreen, jonka
-kotiopettajana juuri olit!
-
--- Oh, Meriin! Ei, hän oli liiaksi tästä maailmasta kotoisin
-viehättääkseen minua. Pikemminkin olin siellä rakastunut
-poissaolevaan tyttäreen, tuohon laulajattareen, jota en koskaan ole
-nähnyt enkä kuullut, Aarlaan. Minulla oli kunnia saada asua hänen
-huoneessaan. Ja jos hän itse on yhtä ihmeellinen ja ihana, yhtä
-tähti-viisas ja henki-kylläinen kuin hänen kirjastonsa, niin...
-
-Vaskio hymähti halveksivasti.
-
--- Hän on siis tuollainen uuden-ajan taika-uskoinen, teosofi tai
-spiritisti tai miksi niitä nykyään kutsutaan...
-
--- Sano sitä miksi tahansa! Jotakin suloista ja suurta on tuossa
-salaperäisyyden verhon kohottamisessa. Minä nimitän sitä nyttemmin
-Aarlan uskoksi. Joskus yöllä olen tuntevinani hänen keveän
-henkiolentonsa hipaisun lähelläni ja silloin alan lentää, niin,
-lentää, mutta aivan matalalla, jalat edellä. Näin...
-
-Seipi ojensi jalkansa ja kätensä pingoitus-asentoon.
-
--- Tuntuu kuin minun pitäisi saada kiinni jostakin, jota en koskaan
-tavoita. Ja kun herään, olen niin raukea. Lankee sieluun sellainen
-epätoivo ja väsymys, että melkein tahtoisin tappaa itseni. En jaksa
-murtaa kahleitani! Tällaista tajutonta, tylsää lihamöhkälettäkö siis
-täällä ylläpidän ihmisten inhona ja vaivana? Siltä tuntuu...
-
-Vaskion piirteet kiristyivät.
-
--- En viitsi enää kuulla jaarituksiasi. Olet luokkatoverini ja vanha
-ystäväni. Älä pakoita minua olemaan sinulle hävytön. Elämä on ihana
-ja oma syy, jos ei sitä tunne siksi! Vedä, veikkoseni, takki yllesi
-nyt pian! Lähdetään kahville, niin hulluuden höyryt vähän haihtuvat
-päästäsi ja uni silmistäsi. Ennenkuin saan kahvit, olen myyty ja
-mykkä mies. En jaksa pitää puoliani edes sinulle, joka oikeastaan et
-ole mikään mies ollenkaan. Mamseli, trikoosankari sinä olet.
-
--- Ja sinä: kahvilasankari, naurahti Seipi.
-
--- Se on jo jotakin parempaa se! No joudupas nyt!
-
--- En tiedä, viitsinkö.
-
--- Viitsi nyt jotakin. Vaihteen vuoksi. Sitäpaitsi...
-
-Vaskio iski veitikkamaisesti silmää.
-
--- Saat nähdä jotakin kaunista, jos lähdet nyt mukaani, jotakin, joka
-varmasti sinua huvittaa...
-
--- Kuulla, tarkoitat.
-
--- Nähdä!
-
--- Jonkun uuden keksintöluonnoksen, josta olen kuullut jo sata kertaa
-ja johon jo olen ehtinyt kyllästyä.
-
--- Keksinnön kylläkin, mutta ei sellaista kuin luulet. Ihmisen...
-
-Seipi teki avuttoman liikkeen käsillään.
-
--- Huono keksintö. Huonoimpasi. Ihmiset eivät minua huvita.
-
--- Ja vielä joku päivä sitten sanoit ihailevasi Oula Kuuttia.
-
--- Minähän puhuin hänestä runoilijana.
-
--- Sangen epätasainen herra.
-
--- Niin, mutta hän on sittenkin _oikea_ runoilija. Vaikkapa hän vain
-puhaltaisi saippuakuplan paperille, niin on siinä Herran henki, se
-elähyttää, panee veret liikkeelle. Ja vielä enemmän sähköittävä on
-hänen personallisuutensa. Tapasin hänet pari vuotta sitten etelässä.
-Olimme yhden illan yksissä, aivan kaksin. Hänen seuransa oli ihmeen
-vapauttava. Olin heti oma itseni ja seuraavana päivänä oli iloisempi
-elää. Sen muistan. Ja se oli kaikki hänen ansiotaan. Mutta silloin en
-osannut olla siitä kiitollinen. Silloin melkein vihasin häntä. Kun
-näin hänet seurassa, oli hän aivan toinen kuin kahden minun kanssani.
-Hän oli erilainen jokaisen ihmisen kanssa. Kuin kameleontti. Ja
-syvällä sielussani syytin häntä silloin teeskentelystä, imartelusta.
-Luulin, ahtaudessani, että hän ainoastaan ja juuri minun kanssani oli
-ollut rehellinen.
-
--- Hän puhui siis itsestään?
-
--- Päinvastoin. Ei sanaakaan, ei koskaan. Ja sentään oli hän
-keskipiste. Hän toi esiin toisen ihmisen personallisuuden, ärsytti
-esiin hänen parhaimpansa. Siinä oli hänen voimansa ja siksi kaikki
-hänestä pitivät ja etsivät hänen seuraansa. Mutta hänen ystävänsä
-eivät yleensä olleet ystäviä keskenään. Luulen, että he kaikki olivat
-toisilleen mustasukkaisia tai luulivat yksin omistavansa Kuutin
-sielun, kuten minä tuhmuudessani tein. Mutta hän omisti kaikkien
-sielut, kellään ei ollut hänen sieluaan. Hän oli suuri ihminen, me
-muut tavallisia, rajallisia. Näin oli asia. Nyt sen ymmärrän.
-
--- Sinä liioittelet. Taiteilijat ovat luonteettomia! Siinä oikea syy
-heidän vaihtelevaisuuteensa. Mutta miksi et siis täällä ole uusinut
-tuota tuttavuutta, joka sinusta oli niin erinomaisen virkistävä?
-
--- En ole rohjennut...
-
--- Siksikö, että Kuutti seurustelee syntisten ja publikaanien kanssa.
-Ethän sinä toki kestäisi ryyppyseuraa, sinä maitoparta!
-
--- Miksi ymmärrät tahallasi väärin... Hänen seuraansako sinä nyt
-veisit minut? kysyi Seipi sitten hidastellen.
-
--- Minähän lupasin näyttää sinulle jotakin kaunista! Onko Kuutti
-mielestäsi kaunis? Tuo vinosilmä, Lapin kyttä, tuo kippuranokka! Ha
-ha!
-
--- Minusta hän on kaunein mies, minkä olen nähnyt, vastasi Seipi.
-Minä muistan ihmisistä vain sielullisen ilmeen, lisäsi hän.
-
--- No, mitä sitten mahdat sanoa hänen tyttärestään! Mutta sinulla on
-kaikki aistit nähtävästi sekaisin!
-
--- Onko hänellä tytär?
-
--- Etpä sinä näy paljon tietävän Suomen kulttuurista! Sellaista se
-on kun nukkuu pois elämänsä! Tämän kulttuuritapauksen esinäytös
-tapahtuikin jo noin parikymmentä vuotta sitten, jolloin sinä vielä
-uinailit äitisi lankakorissa...
-
--- Entä sinä sitten? hymähti Seipi nauraen.
-
--- Oh, minä seurasin aikaani jo silloin. Kuuttiskandaalinkin kohinan
-muistan varsin hyvin. Kaikki puhuivat siitä silloin, vaikka hän ei
-ollutkaan silloin kirjailija. Niin, näetkös, Kuutti hän ei alkanut
-kirjailija-uraansa kirjailijana, niinkuin sinä, joka taisit alkaa
-väärästä päästä. Hän oli alkuaan insinööri tai jotakin sen tapaista
-ja jostakin syystä, en enää muista lähemmin mistä, hän joutui
-Venäjälle töihin ja nai sitten siellä venakon. Häntä lienee sen
-johdosta kohdeltu jonkun verran hävyttömästi. Oli näes silloin juuri
-pahimmat sortovuodet menossa. Syntyi sanomalehtijupakoita, julkinen
-häväistysjuttu. Se oli silloin se, näepäs! Nyt, sensijaan! Hm!
-Joka tapauksessa Kuutti senjälkeen luopui tai erotettiin, en tiedä
-varmaan, tuosta keisarikunnallisesta toimestaan. Ja vasta sitten hän
-rupesi varsinaisesti kirjoittamaan, astui Pegasuksen selkään tultuaan
-tavallaan ensin heitetyksi alas yhteiskunnallisen ratsunsa selästä...
-
--- Jotakin sentapaista olen kuullut...
-
--- Avioliitosta johtui koko mylläkkä. Mies ja vaimo erosivat
-sitten tai ainakin elivät erillään. Ehkäpä Kuutti katui kauppojaan
-tai ei tohtinut tuoda vaimoaan Suomeen välttääkseen ikävyyksiä,
-tai ei välittänyt hänestä. Sillä yksin hänen kerrottiin olleen
-ulkomaillakin. Muutama vuosi sitten kuuluu venakko-rouva kuolleen;
-mutta tytär elää ja on täällä.
-
--- Neiti Kuutti asuu siis isänsä luona?
-
--- Mitä vielä. Eikä yleensä ole olemassakaan mitään neiti Kuuttia.
-Tyttö kulkee aivan omalla omituisella nimellään. Se on nyt sitä
-nykyaikaista! Hänen nimensä on Vera Soroinen. Ja intressantin
-näköinen, sen saat uskoa!
-
--- Täys-ryssä tietysti?
-
--- Ei, puhuu Suomea virheettömästi.
-
--- Juoruja varmaankin kaikki! Mistä sinä tiedät, että joku Vera
-Soroinen on Kuutin tytär? Tunnetko hänet?
-
--- En tosin lähemmin, mutta ulkomuodolta kyllä. Ja minulla on varmat
-tiedot. Tämä kuuluukin minun kaikkein viimeisimpiin keksintöihini. Ja
-minä olen hieman rakastunutkin häneen. Istun Mokka-kahvilassa kaiket
-päivät vain nähdäkseni hänet, sillä siellä käy hän aina johonkin
-aikaan päivästä. Tavallisesti siinä neljän viiden aikana. Kas siinä
-syy minun tavallista innokkaampaan kahvilasankaruuteeni nykyään! Kas
-kas, taidatpa sinäkin jo saada hieman eloa jäseniisi. Panepa kiirettä
-nyt!
-
-Seipi asetteli huolellisesti kravattiaan pienen pöytäpeilin edessä.
-
--- Oletko edes koskaan todenteolla osannut rakastua? Se sinun pitäisi
-tehdä, niin kyllä heräisit, loruili Vaskio vihellellen tuttua
-kapakkasäveltä. Tai sitten sinun pitäisi ruveta viljelemään Herran
-viinamäkeä. No niin, nyt se on vähän vaikeampaa ja kalliimpaa kuin
-ennen, mutta helkkarin lystiä juuri siksi. Kyllä siitä sinunkin
-runosuonesi rupeaisi pulppuamaan. Minä olen jo ehtinyt kirjoittaa
-runon Kuutin kauniille tuntemattomalle tyttärelle. Tai ei se ollut
-ehkä juuri hänelle, mutta jollekin hänen kaltaiselleen. Eräs
-pilalehti tilasi minulta. Ja jos kerran tahdon tehdä runon, otan
-aiheen vaikka kissanhännästä. Sellainen poika minä olen. Ja sen
-verran olen minä maailman taipaleella noita erilaisia käsitöitä
-oppinut. Teen pientä voidakseni suunnitella suurta, näetkös, sitä
-suurta, jonka kerran teen...
-
--- Sinä osaat todella mitä tahansa, sinä tuhattaituri, naurahti
-Seipi. Mutta muista, poikaseni, että aktiivisillakin voi olla
-lahjakkaisuuden kirous. Ettei sinun vain kävisi vielä huonommin kuin
-minun...
-
-
-
-
-II.
-
-
-Ystävykset astuivat sisään Mokka-kahvilan ovesta. Paksu,
-tupakansavuinen ilma ja värillinen puolipimeä peitti kaikki istujat
-jonkinlaiseen raskaaseen, horrosmaiseen valohämyyn.
-
--- Ah tätä ihanaa ilmaa, huudahti Vaskio vilkkaasti istuutuen pöydän
-ääreen ja tehden nopeasti tilauksensa.
-
--- Hirveää kerrassaan, huoahti Seipi, haukkoen ilmaa kuin kala
-kuivalla maalla. Täällähän tukehtuu!
-
--- Äläpäs, tämä paikka on maallinen paratiisi. Istun täällä aina
-vähintään neljä tuntia päivässä samoihin aikoihin. Silloin ajattelen,
-keksin kaikki, muuten en tee mitään. Ah, kunpa olisi vain aineellista
-pääomaa!
-
-Vaskion silmät alkoivat kiilua, hänen puhetahtinsa nopeni
-huomattavasti ja heikko rusotus kohosi hänen kellertäville
-kasvoilleen.
-
--- Ja kunpa minulla olisi henkistä, virkahti Seipi. Mutta kuten jo
-sanoin, olen köyhä, kyvytön ja paheellinen.
-
--- Enempää ei viisas mies menestymisekseen tarvitsekaan tänä aikana.
-Siltä laudalta on moni gulashi ponnistanut. Hanki ensin rahaa! Sen
-mukana tulevat sekä kyky että hyveet. Niin on maailman meno. Ja
-aion minäkin yrittää. Minulla on, näes, ideoita, ei ihanteita, se
-sopii. Kunpa olisi vain tuota kirottua pääomaa edes vähän, niin
-paljon, että alkuun pääsisi. Silloin olisi kohtaloni ratkaistu.
-Kuinka monta keksintöä olen jo tehnytkään yksistään tässä paikassa,
-tässä mustan kahvikupin äärellä! Olenko jo kertonut siitä, että
-minulla on tiedossani, miten voi saada halvalla tulta, kun tulitikut
-loppuvat, penni päivässä tupakkamiestä kohden! Sitten on minun
-päässäni eräs mekaaninen laite, joka vielä tulee kulumaan joka
-pöydällä, ole vissi siitä. Aion hankkia myös patentin yksipyöräiselle
-kilpa-ajorattaalleni. Partituurien monistamiskone on myös mielessäni
-hahmoteltu melkein valmiiksi, samoin uudenlainen ja käytännöllisempi
-nuottien merkitsemistapa. Oh, minulla on tuhat suunnitelmaa...
-
-Vaskio aivan tärisi sisäisestä kiihkosta kirmaten ajatuksillaan
-eteenpäin kuin ruoskan hurjistama orhi.
-
--- Niin, jos minä tahtoisin opetella venäjän kielen, saisin hyvän
-paikan eräässä suuressa musiikkiyrityksessä. Sinähän tiedät, että
-oikeastaan olen pohjaltani musiikkimies. Minulla on lukemattomia
-rautoja tulessa yht'aikaa. Päähäni tulee ideoita kuin satamalla! Ja
-aina vain täällä kahvilassa, tässä hämärässä, savuisessa ilmassa,
-tässä suloisessa hornankeittiössä, jossa ei voi tehdä mitään muuta
-kuin kuunnella omaa itseään vieraiden ihmisten epämääräisessä
-sorinassa. Se nousee päähän kuin humala, se antaa sähkötäräyksiä
-kuin ukkosilma. Taaskin, nyt juuri, leimahti päähäni eräs ajatus.
-Erinomainen! Suuremmoinen! Se koskee kaupungin liikennettä. Mutta en
-puhu siitä vielä, en vielä... Ja -- kun ei ole rahaa...
-
--- Ota liikekumppani, jolla on rahaa.
-
--- En. Siinäpä se juuri onkin niksi. En ota. En tahdo. Tahdon pitää
-kaikki voitot itse.
-
--- Se on todellakin idea, ei tosin aivan uusi kylläkään, nauroi
-Seipi. Ja jos tahdot tuon kapitalistisen suur-unelmasi toteuttaa,
-niin saatpa pitää kiirettä, että saat sen valmiiksi, ennenkuin kaikki
-maailmassa jaetaan tasan. Muuten joudut, poikaparka, hyödyttämään
-keksinnöilläsi kommunistista yhteiskuntaa. Ja minusta se olisikin
-ainakin yhtä hyvä aate kuin tuo äskeinen. Minun kannaltani katsoen.
-Minulla taas on ihanteita, mutta, kuten jo sanoin, voin surullisen
-sisärakenteeni vuoksi niitä toteuttaa itseeni ja ihmiskuntaan
-nähden yhtä vähän kuin sinä noita aatteitasi ja keksintöjäsi
--- rahan puutteessa. Pelkään sitäpaitsi pahoin, että nuo sinun
-neronvälkähdyksesi jäävät tänne, mistä olet ne saanutkin.
-
--- Ei ikinä! Minulla on kiihkeä toimintahalu! Minä rakastan
-tekoa, työtä, voimain liikkeelle panoa intohimoisesti. Mieluummin
-teen vaikka tuhmuuksia kuin olen tekemättä mitään. Ja minulla
-on riittävästi rohkeuttakin siihen, sillä minulla ei ole mitään
-kadotettavaa, pelkkää voitettavaa... Niin, minä tiedän, että et
-usko minuun, että pidät minua vain pelkkänä suupalttina. Olet
-sitä mieltä, että minun pitäisi puhua vähemmän ja toimia enemmän.
-Niin niin, niin sinä juuri ajattelet. Mutta ensinnäkin, en ole
-sellainen kielikello kuin miksi sinä luulet minua, en puhu
-kaikille. Sinulle yksin, joka olet ystäväni, ja niin luotettava ja
-epäkäytännöllinen, ettet koskaan voisi varastaa keksinnöitäni tai
-astua varpailleni tai kavaltaa ajatuksiani. Ja arvaas, miksi sinulle
-puhun? Psykologisesta spekulatsionista itseeni nähden. Siksi, että
-silloin on fantasioillani jo jokin todistaja, niillä on silloin
-jo jonkinlaista todellisuutta, josta minun täytyy vastata. Olen
-ikäänkuin kunniavelassa luottotoverilleni. Se kannustaa. Vetoaa
-eräisiin loukkaamattomiin puoliin itsessäni. Minä tahdon näyttää,
-että voin pitää sanani. Sen saat vielä nähdä.
-
--- Minun laitani on aivan päinvastainen. Minä olen usein
-puhunut pois hyvät ajatukseni, heittänyt ne ilmaan. Puhuminen
-on eräs kevytmielinen ja mukava tapa vapautua mielikuviensa
-liikakuormasta. Sekin on eräs ilmaisumuoto. Kuinka monet
-räiskyttelevätkään ilotulituksena ilmaan koko neronlahjansa!
-Suurimmat kirjailijakyvytkin voivat siten sammuttaa itsensä ituunsa.
-Inhimillisimmät ja parhaimmat ehkä!
-
--- Laiskimmat! Ne, jotka ovat liian velttoja panemaan mitään
-paperille. Mutta anteeksi, sinullahan taisi juuri laiskuus olla
-numero 1 ihanteiden joukossa.
-
--- Aivan oikein, se on juuri ihanteiden elinehto, taiteen ja runouden
-ensi edellytys. Elää iankaikkisuudessa, ei ajassa! Minulle se ehkä
-on ylellisyyttä, minä en ansaitse sitä. Mutta tositaiteilijoista
-puhuen on laiskuus kaikkien hyveiden äiti. Se on hedelmällinen ja
-plastillinen. Se kypsyttää tahattomasti, ahkeroitsee touhuamatta.
-Useammin tulee Pyhä henki odottavan kuin etsivän luo. Tuo
-taiteilijain kuuluisa laiskuus on vain näennäistä, vain laiskuutta
-tuiki porvarillisessa tai sosialistisessa tai materialistisessa
-mielessä, kuinka tahtoo sanoa, laiskuutta pintapuolisessa
-merkityksessä. Syvemmässä merkityksessä he ovat ahkeria, heidän
-työnsä on niin henkistä, että heidän ei tarvitse joka hetki pitää
-työvälineitä kädessään. Ja sama on laita kaiken korkeimman henkisen
-työn. Mutta sitä eivät monet ajattele...
-
--- Tuolla hän nyt on, kuiskasi Vaskio, keskeyttäen ystävänsä. Lapsi
-laiskuuden maasta, Vera...
-
-Seiven silmät kääntyivät toverin viittaamaan suuntaan.
-
-Nuori tyttö merenvihreässä viitassa oli astunut sisään erään
-vanhemman herran mukana, joka kumarsi keveästi Vaskiolle vastaten
-tämän tervehdykseen.
-
-Tytön päätä ja hänen lyhyeksi polkkatukaksi leikattuja mustia
-hiuksiaan kiersi pieni turbaanin tapainen päähine, joka jätti
-avoimeksi kauniskaartoisen otsan viivat. Hänen lempeän hiiltyvästi
-ja unelmoivasti hehkuvat tummat silmänsä näyttivät katselevan
-jonkunlaisella surumielisellä välinpitämättömyydellä epämääräiseen
-johonkin.
-
--- Sinä tervehdit häntä? kysyi Seipi.
-
--- En, vaan herraa hänen seurassaan.
-
--- Kuka hän on?
-
--- Kylläpä sinä siellä Orkokummussa todellakin olet maalaistunut ja
-jäänyt ajastasi jälkeen, kun et tunne edes tohtori Linnaa. Hän se
-on, tuo kuuluisa politikoitsija ja sanomalehtimies. Etevä lääkäri
-sitäpaitsi. Nerokas kaikin puolin, mutta kiivas. Kuin tulta ja
-tulikiveä, pippuria ja tappuroita koko mies.
-
-Seipi tarkasteli salavihkaa tohtorin piirteitä. Hän saattoi olla
-siinä vähän yli neljänkymmenen ikäinen. Huulet ja posket paksut, ihon
-väri punertavan-ruskea muistuttaen sitä väkevää sikaaria, joka hehkui
-hänen suupielissään. Silmät olivat raskaiden luomien takana melkein
-piilossa, mutta siitä huolimatta niiden kiilteinen, hypnotisoiva
-tuike ja valkuaisten väkevä välkähtely melkein herättivät huomiota.
-
--- Häijy välke hänellä silmissä.
-
--- Koleerisen temperamentin tunnus. Sehän on ihmisillä hyvin
-tavallista.
-
--- Minusta se on yhtä harvinaista kuin erikoinen hyvyyden
-sädehtelykin.
-
--- Niin, kyllä kai hän ainakin osaa pitää muijansa kurissa. Pieni
-tyrannius juuri naisiin tepsii. Siitä he pitävät. Rouva, joka ennen
-naimisiin menoaan oli jonkinlainen pieni laulajattaren alku, ei enää
-liiku missään, eikä koskaan heitä näe yhdessä ulkona...
-
--- Hän on siis naimisissa?
-
--- On, ja kovasti onkin. Paljon lapsia. Tohtori on oikein patriarkka
-vanhaa lajia luonteeltaan. Hänellä on muuten tavaton työkyky,
-isänmaallinen mieli. Sanalla sanoen hän on miesten mies joka
-suhteessa. Lisäksi mitä hauskin seuramies ja suuri naisten hurmaaja.
-Hänellä on suunnaton trafiikki...
-
--- Ihmekös tuo, kun tohtori kahvittaa potilaitaan ja pitää heitä
-hyvänä, lisäsi Seipi pieni ilkeä väre äänessä, sillä hänessä oli
-jostakin selittämättömästä syystä heti herännyt epämääräinen
-vastenmielisyys tohtoria kohtaan.
-
--- Sinä erehdyt, tohtori ei välitä naisista, vaikka naiset
-välittävät hänestä. Neiti Soroinen, jonka kanssa hän nyt on, kuuluu
-vähän niinkuin hänen perheeseensä. Kaikki minä tiedän. Hän asuu
-tohtorin sisaren, tuon ihmeellisen Kaarina Linnan luona. Tiedätkö,
-tuon rauhan-sanomalaisen, tuon naisasianaisen, tuon kasvissyöjän!
-Ehkäpä juuri tuo kasvatti-äiti on leikkauttanut tytön tukankin.
-Eikö se kuulu nais-asian säädöksiin sekin? Luulen, että tuo
-edistysmielinen täti on niistänyt hänen sielunsakin kynttilän.
-Vahinko! Hm, en hänestä oikeastaan enää välitäkään, olen katsellut
-häntä jo tarpeekseni. Olen osoittanut aivan selvästi hänellekin
-olevani intresseerattu hänestä. Ei mitään vaikutusta! Kuin kuva!
-Kuin kivipatsas! Luulen, ettei hänellä ole sydäntä, että hänkin on
-jo tuollainen emansipissa. Hyi saakeli. Mutta samapa se muuten.
-Peijakas! Katso, miten tohtorin ohimosuonet pullistuvat. Hän ei
-voi missään salata kiivasta luonnonlaatuaan. Hänessä on elämää,
-verta, voimaa! Mikä lehti hänellä onkaan kädessään? Jotakin hänelle
-harmillista siinä tietysti on. Katsos, täällä on samanlainen! _Rauhan
-sanomain_ irtolehtinen! "Älä tapa!" No sen saatoin arvatakin. Nyt
-ymmärrän. Hän raivoaa sisartaan vastaan. Hän ei yleensäkään kuulu
-voivan sietää sisartaan. Ja oikeastaan olen minä aivan tohtorin
-kannalla siinä, etten pidä tuollaisista itsenäistä näyttelevistä
-naisista. Naisliike, naisliike, mikä aate sekin on: olla nainen! Yhtä
-hyvin voisin minä perustaa miesliikkeen. Ei, parempi on, että nainen
-vaikenee seurakunnassa. Tai puhukoon, jos hänellä on hyvin kauniit
-hampaat! Ei ole ihme, että tohtori on suutuksissaan. Veli tahtoo
-koota itsenäisen Suomen sotajoukon ja sisar on perustanut liiton
-hajoittaakseen sen. Se on mielenkiintoista, häh?
-
--- _Rauhan sanomat_ on hyvä lehti, virkahti Seipi hajamielisesti
-kuunnellen Vaskion rupattelua.
-
--- Mutta katsopas! Täältä löydän vielä parempia, hörisi Vaskio
-kaivaen sanomalehtipöydän paperipinkasta esiin pari hektografeerattua
-arkkia. No enpä ole hullumpaa nähnyt. Enkö ole aina sanonut, että
-nämä kahvilat ovat oikeita kulttuuriarkistoja? Tarkastelepas tätä
-veliseni! Eikö maailma sitten nykyään ole pelkkien hullujen ja
-roskajoukkojen paratiisi? Saattaa siitä järkevän ihmisen otsasuonet
-pullistuakin. Hei kansalainen! Kas tässä vasta on valtiollinen
-julistus hienointa lajia. Vaskio luki ääneen:
-
-'_Herran kansan tasavallan perustuslaki_.
-
-I. Ihmiskunnan on keräännyttävä yhden korkeimman henkisen johtajansa
-Jeesuksen ympärille ja vannottava uskollisuutta Hallitsija
-Jeesukselle.
-
-II. Perheet, kodit, ovat rauhoitettuja piirejä. Perheet ovat
-yhteiskunnan perusta. Perheet valitsevat edustajansa tasavallan
-neuvostoihin.
-
-III. Nainen on yhdenvertainen miehen kanssa. Äiteys on
-yhteiskunnallinen toimi. Yhteiskunta huolehtii äideistä ja lapsista.
-Jokaiselle lapselle kuuluu äidin ja isän rakkaus.
-
-IV. Kylät ovat yhteiskunnan toimintayksilöjä. Yhteiskunnalliset
-asetukset laaditaan ja virkailijat valitaan kylittäin.
-
-V. Nykyisen yhteiskunnan kulkuneuvot: työpääoma, varapääoma ja
-liikenero vaihdetaan kaksipyöräiseen siirtämällä varapääoma
-voittoineen työpääoman ja liikeneron haltuun yhteiskunnalle, ja
-poistetaan korko.
-
-VI. Maa y.m. kiinteimistöt, tarveaineet ja liikeneuvot ovat
-yhteiskunnan hallussa.
-
-VII. Elintarpeet tehdään niin halvaksi kuin suinkin poistamalla
-välikädet ja yksityisvoitot.
-
-VIII. Rahaa saa vaan hyödyllisellä työllä.
-
-IX. Ihmisen totuudenkaipuulle avataan vapaa liikuntamahdollisuus.
-
-X. Suurten ja pienten kansallisuuksien jäsenet nauttivat yhtäläisiä
-oikeuksia ja vapauksia. Kansa hallitsee itse itseään Hallitsijansa
-Jeesuksen tahdon mukaisesti ohjeenaan keskinäinen rakkaus, vapaus,
-veljeys ja tasa-arvo.
-
-XI. Kaikilla kansoilla on yhtä suuri valtakunta. Kaikkien
-valtakuntien kaikki rajat sulavat yhteen maapallon napapisteissä.
-Kunkin kansallisuuden hallussa on valtakunta yhtä suuri kuin
-maapallo, jota kaikki kansat hoitavat yhteisesti.
-
-XII. Herran kansan tasavallan jäsenyyteen ovat oikeutettuja kaikki
-Jeesukselle kastetut, jotka täten kutsutaan käymään uuteen vapauden
-valtakuntaan sisälle. Tehkää portit korkeiksi!
-
-Herran kansan tasavallan pienin palvelija
-
-Topias Outari.'
-
-Vaskio nauroi vatsaansa pidellen.
-
--- Tuo profeetta on suuremmoinen! Ja tässä on vielä lisälehti
-edelliseen.
-
-'_Auringon säteitä pimeyden maahan_.
-
-Kaikki käy kuin itsemme tahtoo. Itse on Jumala. Jumala on itse.
-Olet Jumala. Et orja, et mitätön. Olet ääretön, kaikkivaltias.
-Auringosta tullut, aurinkoon palaava. Äärettömän pieni, äärettömän
-suuri. Ystäväni, mitä murehdit? Sinua painaa ääretön yksinäisyys.
-Mutta oletko todella yksin? Etkö ole yhtä kaiken kanssa! Kaikkien,
-jopa vihollistesikin tahto on omasi. Kaikki käy kuin itsemme tahtoo.
-Sanattomuuden meren pohjastakin löydetään tämä kallis helmi. Sinä,
-joka huokaat yksinäisyyden ja avuttomuuden yössä, tiedä, että niin
-olet tahtonut. Tiedä, että, jollet itse olisi tahtonut, eivät
-vanhempasi olisi sinua tähän maailmaan synnyttäneet.
-
-Veljesi
-
-                                           Topias. Outari.'
-
--- Ei, nyt minun täytyy ottaa päästäni kiinni. Edellisen plakaatin
-ymmärsin vielä jotenkuten, mutta tämä! Voi aikoja, voi tapoja! Miksi
-ei noita hulluja teljetä koppeihin? Ei järkeä, ei järjestystä missään!
-
--- Tuollaisen profeetan sisäkalusto voi olla hyvinkin kaunis, ja
-onkin, sanoi Seipi hiljaisesti. Etkö huomaa, miten totuus ja valhe,
-nerous ja kyvyttömyys, henki ja aine taistelevat tuossa kaikessa
-ankaraa Jaakopin painiaan? Se on kunnioitettavaa. Ja ellei takerru
-puustaimeen, voi hyvällä tahdolla tuon tökerön ja avuttoman sekavan
-muodon alta aavistaa aineettoman ja suuren tulevaisuuden unelman.
-Aika on utopiojen... Ne puhkeavat nykyään esiin kaikkialta.
-
--- Mahdottomuuksia!
-
--- Eiväthän ne muuten utopioja olisikaan. Mutta ne herättävät
-ajatuksia, puhkaisevat mielikuvitukselle ja ihmisyydelle uusia uria.
-Tiedätkö, jos minä olisin keksijä, kuten sinä, niin alkaisin jo
-suunnitella keksintöjä tuota uutta valtakuntaa varten.
-
--- Herran kansan tasavaltaa varten!
-
--- Jos ei nyt aivan sitäkään varten, niin uutta rauhan aikaa varten
-ainakin. Ajatteles, jos kaikki keksimiskyky ja nerous, mikä nyt menee
-kielteisiin repimistarkoituksiin, käytettäisiin ihmiskunnan uudestaan
-rakentamiseen, mitä saataisikaan aikaan! Sensijaan että nyt keksitään
-tukehtavia kaasuja, pommeja, kaikissa elementeissä liikkuvia
-hirmuhävittäjiä, keksittäisiin suuria kastelukoneita, hallan
-poisjohtajia, vapautettaisiin leipäkysymys luonnon oikullisesta
-mielivallasta ja ihminen leipätyön orjuudesta, keksittäisiin
-varmuuslaitteet veden ja tulen vaaraa vastaan, keksittäisiin keinot,
-joilla surmattaisiin sukupuuttoon kaikki taudin-idut, voitettaisiin
-tuberkuloosi ja syöpä ja sukupuolitaudit, lyötäisiin vanhuuden ja
-kuoleman vitsaus... Sillä rahalla, mikä nyt joka hetki ammutaan
-ilmaan, voitaisiin lisäksi elättää, puettaa, kasvattaa, kouluuttaa,
-jalostaa koko maanpiirin kansat, poistaa kaikki kurjuus maailmasta,
-tehdä ihmiset aineellisesti turvatuiksi ja henkisesti vapaiksi...
-
--- Sinähän oikein innostut! ihmetteli Vaskio. Saarnaat kuin paras
-pappi.
-
-Seipi punehtui hieman.
-
--- Lukisit sinäkin noita _Rauhan sanomia_, joita halveksit. Niissä on
-kaikkea tällaista. Ja ne ovat mielestäni oikeita asioita.
-
--- Oikeita, oikeita! Mikäs siinä. Mutta kovin kaukaisia.
-
--- Siinä lehdessä ei tosin ole päiväpolitiikkaa, mutta sensijaan
-herätteitä, aina jotakin varteen otettavaa. Aivan hiljattain oli
-siinä ehdotus, että kaikki maailman kansat hyväksyisivät yhden
-kansainvälisen kielen.
-
--- Vanha juttu!
-
--- Mutta ei tarpeeksi korostettu. Siitä täytyy myös kerran tulla
-tosi. Ajatteles, mikä voimain säästö! Kouluissa on oppiaineina
-vain oma kieli ja tämä toinen kansainvälinen. Yhden vieraan kielen
-ehtii oppia kuka hyvänsä ja koko maapallon ajatus, koko ihmisyyden
-nerous ja omatunto on sillä hetkellä kaikkien yhteisomaisuutta.
-Sillä kielitaitoisuus ei sinään vielä ole mitään kulttuuria,
-niinkuin nykyään vielä ollaan taipuvaisia uskomaan, vaan vasta se
-elämänsisältö, minkä kielitaitoisuus avaa ihmiselle. Se Gordionin
-solmu olisi tuolla iskulla aukaistu. Kunpa vain sovittaisiin
-kielestä. Millekään kansalliskielelle ei tietysti suoda tuota
-mahtavaa välittäjä-asemaa ja esperantot ja idot ovat monen mielestä
-teennäisyytensä puolesta vastenmielisiä, aivan kuin jonkinlaiset
-epäorgaaniset, kemialliset homunculus-kokeilut...
-
--- Ottakaa Herran kansan tasavaltaan merkkikieli, sormipuhelu! nauroi
-Vaskio.
-
--- Parempi sekin kuin tämä sielullisen yhteisvälineen, tämä
-yhteisymmärryksen puute maailmassa.
-
--- Mutta onpa sinulla, poika, harrastuksia! Kuka olisi uskonut! Ei
-sinun tilasi sitten vielä aivan toivoton ole. Ja minä kun jo aloin
-pelätä, että olisit jonkinlaisen mystillisen, elämänkielteisen
-maailmantuskan uhri...
-
-Seipi ei vastannut. Hän jäi epämääräisesti ja näennäisesti
-välinpitämättömän näköisenä tuijottamaan siihen suuntaan, jolla
-tuo nuori vihreävaippainen tyttö joutui näköpiiriin. Pari kertaa
-sattuivat heidän silmänsä vastakkain ja kummallakin kerralla tunsi
-Seipi sisällisesti säpsähtävänsä. Niin lempeän surumielisellä ja
-samalla niin uhmaisan ylpeällä ilmeellä ei häneen vielä kukaan
-ihminen ollut katsonut. Ei kukaan niin omalla ja yksinäisellä
-katseella.
-
-
-
-
-III.
-
-
-_Viljo Seiven päiväkirjasta_.
-
-Miten minä olen yksin! Simo on erinomainen toveri, mutta sentään en
-voi puhua hänelle kaikkea, mikä mieltäni askarruttaa. Hän nauraisi
-minulle liiaksi. Itsestäni en välitä, mutta on eräitä asioita,
-joille en soisi naurettavan. Simo nimittää minua uneksijaksi,
-huomaamatta ollenkaan, että hän itse on suurin kuvittelija, mitä maa
-päällään kantaa. Sentähden sovimmekin niin hyvin yhteen ja sentähden
-tiedän myös monen nauravan Simolle ja pitävän häntä tuulihattuna,
-hassuttelijana, turhan touhuajana. Sillä hänen kuvittelunsa on
-niin sanoakseni ulkopuolista, käytännöllistä laatua. Mutta minun!
--- Niin, muistutan todellakin liian paljon tuota vähäjärkistä
-aurinkoprofeettaa uskaltaakseni sen avomielisesti tunnustaa.
-
-Minussa tapahtuu jotakin, en tiedä mitä. Mutta minusta tuntuu, että
-kaikkialla maailmassa tapahtuu jotakin samanlaista, jotakin suurta ja
-ihmeellistä. Minä, pisara, siru, atoomi olen vain heikko heijastus
-siitä. Mutta sama elämän virta, joka vyöryy läpi kaikkeuden, halki
-hengen ja aineen, ohjaa myös minun valtimoitteni tykintää. Onko
-suurempaa onnea kuin antautua sille, tuolle elämän kasvamisen
-hiljaiselle aavistelulle, kuuntelulle! Se kantaa korvaan kummallisia
-sointuja ja säveleitä sielujen kamppailun historiasta. Mitä se on?
-Etsiäkö totuutta ja elää hyvyydelle? Ollako ihminen tai tulla siksi?
-Se siinnyttää silmään näkyjä sopusoinnun kaukaiselta rannalta, jossa
-länsimaisen levottomuuden hyrskyävä vuo vaipuu itämaisen rauhan
-ikuiseen mereen.
-
-Katselen elämää edelleenkin syrjästä, kiihkottomana, mutta en enää
-välinpitämättömänä. Olen ehkä liiaksi passiivinen, kuten Simo sanoo,
-mutta samalla olen levoton ja harras, kaipaava ja odottava. Ja
-samaa odotusta olen näkevinäni kaikkialla ympärilläni, sentähden
-en uskalla pilkata pienintä, mielettömintä ihanteen kurkoitusta
-ihmisrinnassa. Me olemme tottuneet pitämään hyvänä vain sitä, mikä
-on hyödyllistä, ulkonaisesti hyödyllistä, siksi me niin helposti
-nimitämme mielettömyydeksi sisäisen hyvän palvelusta, tuota
-hiljaista ja puhdasta, jota kuitenkin kaikki Itämaan viisaat ovat
-kumartaneet. Aarian kirjasto aukaisi silmäni sille. Ja nyt siinä
-valossa tajuan raamatunkin arvon, joka ennen niin räikeästi loukkasi
-käsitteellisiksi kouluutettujen aivojen rajallista ymmärrystä, niiden
-_pientä_, nykyajan pintapuolisella moraalilla kyllästettyä totuuden
-vaatimusta. Se on pohjimmaltaan Itämaiden kädenlyönti Länsimaille,
-ikuisen viisauden vuossadasta vuossataan salaperäisesti pisaroiva
-Fingalin luola keskellä hetken kuohuja, totuuden helman kaunis
-tarkoituksettomuuden tausta ihmisen tahalliselle, hänen heikkoutensa
-tukemiseksi rakennetulle tarkoitusperäisyydelle. Se, jolla on voimaa
-laskeutua elämän totuuteen kokonaan, hukkaa itsensä. Ja jolla on
-uskallusta etsiä sitä koko inhimillisyydellään, kadottaa tämän
-maailman. Mutta maailma voittaa hänessä suuren hengen. Joku Tolstoi
-on sen tehnyt. Hän olisi ollut rakas itse vanhan Intian jumaluudelle,
-joka haastaa:
-
-"Joka ei ainoatakaan olentoa vihaa, joka on hyvä, armelias, vapaa
-itsekkäisyydestä ja turhan kunnian pyynnöstä, tyynimielinen onnessa
-ja onnettomuudessa ja kärsivällinen, joka tyytyväisenä tarkastelee
-elämätänsä, taltuttaa sydämensä, mielensä ja alistuneena minua
-avuksensa huutaa, se on Minulle rakas.
-
-"Joka ei enää kuoleman maailmasta eikä maallisista murehdi, joka on
-niin vapaa, ettei häntä ilo, pelko tai viha horjuta, se on Minulle
-rakas.
-
-"Jolla ei ole ennakkoluuloja, joka on puhdas, rehellinen, himoton,
-vapaa epätoivosta ja tykkänään kieltäytyy, täynnä kunnioitusta, se on
-Minulle rakas.
-
-"Joka ei rakasta, ei vihaa, ei murehdi eikä himoitse, joka
-sisällisesti luopuu onnesta ja onnettomuudesta, se on Minulle rakas.
-
-"Joka pitää ystävää ja vihamiestä yhdenarvoisena, jolle kunnia ja
-häpeä ovat yhdenveroiset, jolle kylmä ja kuuma, ilo ja suru ovat
-yhdenlaiset, mistään kiinni-riippumaton; joka kiitoksen ja moitteen
-suhteen on välinpitämätön, vaitelias, joka himojensa kautta ei ole
-mihinkään sidottu, ja lujatahtoisena Minua hartaudessa etsii, se on
-minulle rakas.
-
-"Mutta joka juo elämän-antavaa viisautta, josta olen puhunut, täynnä
-eläväksi tekevää uskon voimaa ja jonka hartauden päämaali olen Minä,
-sitä Minä yli kaiken rakastan."
-
-Miten suurta on tämä ikivanha vapauden unelma! Eikö ole aika jo siitä
-muistuttaa! Muistuttaa, että ihmisellä on tuo suuri synnyntäoikeus
-olla sisäisesti vapaa, olla tekemättä vastoin omaatuntoaan, olla
-tekemättä pahaa. Itsestään kirpoavat silloin ulkonaisetkin kahleet,
-valtion pakkoraudat, valheellisen tottumuksen kirous. Miten siihen
-enää voidaan pakoittaa sitä, jolle vapaus elämässä jo on kypsynyt
-kukkaansa: elämästä vapautumisen unelmaksi, hengen korkeimman
-saavutuksen ja kaiken tyhjiin raukeamisen erottamattomaksi renkaaksi,
-kuoleman onneksi, Nirvanaksi, joka alkaa samalla hetkellä kuin
-elämäkin ja johon arvaamattaan eräänä yönä aukee kuin kukan umppu
-avaruuden syleilyyn.
-
-Niin, ei kellään ole oikeutta estää ihmistä vapautumasta tai
-pakoittaa häntä tekemään pahaa, ja pian ei kellään ole oleva siihen
-edes voimaa. Kun sielut heräävät...
-
-Ihmishengen uudestisyntyminen on jo alkanut. _Rauhan sanomista_ luen
-joka päivä tätä uuden ajan evankeliumia, joka ihmeellisellä tavalla
-yhtyy tuohon vanhaan ja joka on kuin balsamia sielulleni. Se kuiskii
-minun omaantuntooni uusia ihania käskyjä, jotka tahtoisin piirtää
-loimuavilla tulikirjaimilla taivaanlakeen:
-
-Jos tahdot parantaa maailmaa, niin ala itsestäsi!
-
-Jos tahdot olla vapaa, niin ole sitä heti!
-
-Jos tahdot olla hyvä, niin ole sitä heti!
-
-Jos tahdot olla todella suuri, niin säteile niinkuin aurinko hyville
-ja pahoille!
-
-Jos tahdot olla sankari, niin kavahda tappamista, mutta älä pelkää
-kuolemaa!
-
-Jos tahdot olla rauhan rakentaja, niin kokoa kaikki kansat renkaaksi
-murhaavaa tulta vastaan, niin ettei yhdenkään käsi nouse kostamaan
-pahaa pahalla, sillä muutoin ei pahalla ole milloinkaan loppua!
-
-Parempi on tulla surmatuksi kuin itse surmata. Ja suurin sankaruus
-nykyaikaisessa sodassa on olla tappamatta.
-
-Miten syvästi minä ihailen tuota naista, tuota Kaarina Linnaa,
-joka tällaista unelmoi ja tällaisia ajatuksia kylvää. Hän lausuu
-julki juuri sen, jolle itse turhaan olen etsinyt ilmaisumuotoa, hän
-hedelmöittää henkeäni joka päivä.
-
-Monasti olen aikonut lähestyä häntä, pyrkiä tutustumaan häneen,
-mutta aina olen empinyt. Omaa heikkouttani olen peljännyt. Jos
-hänen aineellinen kuorensa olisi minun aineelleni vastenmielinen,
-niin jaksaisinko henkeni silmällä nähdä hänet enää niin kauniina
-kuin hän kirjoituksistaan päättäen on? Simo pelästyttelee minua
-aina vähän päästä. Vielä äsken hän pilkkasi ihailuani. Hän puhuu
-yleensä naisista tavalla, joka minua syvästi loukkaa ja murhetuttaa.
-Suuttuisin hänelle, ellen koettaisi häntä ymmärtää. Kuinka sanookaan
-intialainen viisauden kirja: "Joka ei ainoatakaan olentoa vihaa, joka
-on hyvä, armelias, vapaa itsekkäisyydestä... se on Minulle rakas."
-Ah, sinä suuri Minä, tule minun sydämeeni, verhoa lempeään huntuusi
-minun pikku-minäni!
-
-Luulenpa tosiaan, että hourin samaan tapaan kuin Topias Outari. Miten
-Simo ivaisi minua jos hän oikein tuntisi minut. En uskalla paljastaa
-itseäni hänelle. Niin heikko olen. Sentähden vuodatan ajatukseni
-paperille. Ja miksi puhuisin hänelle asioista, joihin hän ei ole
-kypsä. Kallis neste vuotaisi maahan ruukusta, jossa sille ei ole
-tilaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olen nähnyt ihmeen. Tuon Veran, tuon Oula Kuutin salaperäisen
-tyttären. Ja hän on Kaarina Linnan holhotti. Se on omiaan
-moninkertaisesti kiinnittämään mieltäni häneen. Miten kummasti
-elämänvirta minua työntää sinne päin. Onko tämä kaikki jonkun
-näkymättömän käden johdatusta?
-
-Minä en himoitse naista, minä ihailen häntä. Varmasti on nainen
-hienompi, eteerisempi, herkempi osa ihmissielua. Ja sen täytyy astua
-historian ohjaksiin nyt juuri, kun miehen sielu julmissa teorioissaan
-laskelmallisessa murhanhalussaan ja myötätunnottomassa nerossaan on
-kehittynyt huippuunsa, josta se sortuu ilman naisen apuuntuloa. Ah,
-eikö ollutkin Enfantin aikoinaan oikeassa, kun hän etsi ihanteellista
-Äitiä seurakunnalleen!
-
-Miten ihmisen elämä on lyhyt ja miten kehitys on pitkä. Jos on totta,
-mitä eräs Aarian oppi-isistä vakuuttaa, että me ihmiset käytyämme
-läpi jo edenismin, viileyden, patriarkaatin ja barbarian tilat, yhä
-vieläkin elämme ihmiskunnan lapsuuden ajassa ja että nykyiseltä
-sivilisatsionin asteelta pääsemme vasta "garantismiin", joka tarjoo
-vain sääntöjä, takeita ihmisten onnellisuudelle, ja että se taas
-johtaa "sosiantismiin", jossa itsekkäisyys vasta _alkaa_ hävitä, ja
-että sen ajan takana vasta häämöittää "harmonismi", jolloin ihminen
-on vapaa, niin onpa matka edessämme huimaavan pitkä! Mutta ihanteen
-aavistus, vertauskuva on jo olemassa. Ihmisluonto on taas valmis
-vyöryttämään vähemmäksi yltään aineellisuuden raskasta taakkaa.
-Ja tällä kertaa on maailman synnin varmaankin ottava päälleen ei
-Jumalan Poika, vaan Jumalan Tytär. Hän on raoittava meille luonnon
-salaisuuksien huntua uudelta puolelta ja avaava tieteelle, taiteelle
-ja uskonnolle, järjelle ja rakkaudelle uudet mysteeriain kentät
-vallattaviksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Miten minusta vielä äsken tuntui, että minun pitäisi elää hyvyydelle
-ja etsiä totuutta kaikissa elämän erilaisissa muodoissa, niinkuin
-Kaarina Linna! Nyt minulla on vain yksi yksinkertainen päämäärä:
-palvella kauneutta, jonka nimi on Vera, Vera! Vera! Sinun vuoksesi
-melkein unohdan, että minulla on ollut onni tutustua myös pitkien
-viikkojen salaisen ihailuni esineeseen: Kaarina Linnaan. Ei, hän ei
-ollut mikään sellainen strindbergiläisen naisvihan esiinhaltioima ja
-pannaan julistama naishirviö-tyyppi, jolla Simo minua peloitteli.
-Hän oli oikea ihminen, ei tuollainen touhuava, eteenpäin nyrkkeilevä
-yhteiskuntakone, jollainen on minulle kauhistus, vaan hiljainen
-ja syvä, täysin sopusoinnussa tarkoitusperänsä kanssa. Hänessä on
-enemmän ajatusta kuin käsitteitä, enemmän viisautta kuin älyä, niin
-luulen. Hänen suuret, harmaat silmänsä ovat miettiväiset ja vähän
-surumieliset ja koko hänen olennossaan on jonkinlaista lapsellista
-ujoutta ja elämän orpoutta kuvastava piirre, joka ilman tuota tyynen
-otsan selkeytynyttä tasapainon kaarta antaisi hänelle melkein
-avuttoman ilmeen. Hänen voimansa on kokonaan sisällistä laatua ja
-siitä minä pidän. Minä kiitän sinua, Kaarina, siitä, ettet särkenyt
-ihannettani, mutta enemmän vielä kiitän sinua siitä, että annoit
-minulle Veran.
-
-Vera, sinä olet jumaluus itse, salaperäisyys, moninaisuus ja
-yhtenäisyys, täydellisyys, jonka edessä kysely hyvästä ja pahasta
-lakkaa. Sinä sanot rakastavasi pahuutta ja eläväsi valheessa,
-mutta minusta sinä olet hyvyys ja totuus. Niin on kauneutesi minut
-hurmannut.
-
-En tunne enää itseäni. Mihin on minun kansanvaltaisuuteni hävinnyt?
-Sinua katsellessani teen eron ruhtinaiden ja roskaväen välillä.
-Tyrannivallan rikkilyödystä komeudesta tahtoisin säilyttää viimeiset
-keisarilliset vaunut sinua varten, jotta sinun pienen, jalokivin
-soljitellun jalkasi ei tarvitsisi astua samaan lokaan, jota rahvas
-polkee.
-
-Sinä olet minun syntini ja autuuteni, Vera! Ensimäisen kerran
-elämässä on toinen ihminen minut kokonaan vallannut.
-
-Miten kaunis sinä olet! Minkä näköinen, en tiedä! Minusta tuntuu,
-että sinulla on siniset hiukset ja vihreät silmät. Sinun jokainen
-liikkeesi olisi kuvanveistäjän ikuistamisen arvoinen.
-
-Sielustasi tiedän vielä vähemmän. Sinä olet Aasian arojen vaarallinen
-ja nukkuva kissaeläin, julma ja pyhä kuin Ganges-virta. Sinusta
-uhoaa jonkinlainen lempeä anarkia, maailmaasyleilevä, myötätuntoinen
-melankolia, joka riisuu minulta voiman. Laki ja käskyt lakkaavat
-sinun läsnäollessasi. Ei mikään pidä paikkaansa sinun suhteesi.
-Sinulla on lupa kaikkeen. Olet niin kaunis!
-
-Ehkäpä olet tullut tielleni siksi, että oppisin rakastamaan elämää
-koko laajuudessaan, uskomaan kaiken pyhään yhteyteen. Ja elämä,
-kaikkeus, olet sinä, Vera!
-
-
-
-
-IV.
-
-
--- Mikä suo minulle kunnian nähdä niin harvinaista vierasta kuin
-sinä? hymyili Kaarina veljelleen viitaten häntä istumaan.
-
--- Arvannet kyllä, ellet vielä ole kadottanut kaikkea järkeäsi,
-jota kyllä pahoin pelkään, mikä on syy, sanoi tohtori Linna
-pahaa-ennustavalla äänellä.
-
--- Niin, arvaan, että se on joku epämiellyttävä asia, jokin moite,
-sillä muunlaista sanottavaa ei sinulla vielä koskaan ole minulle
-ollut, virkahti Kaarina hiljaisesti ja surumielisesti.
-
--- Totta puhuen, minä häpeän olla veljesi, kantaa samaa nimeä kuin
-sinä. Sinä olet tehnyt siitä hulluinhuoneen nimikilven, hysteeristen,
-edesvastuuttomain naisten ja yhteiskunnan rappio-ainesten
-tunnussanan! Tiedätkö, kyllä jo menee liian pitkälle, että sinä
-rupeat painattelemaan ja levittelemään kansanvillityslehtisiä ja
-kutsumaan kokoon rauhankonferensseja, ikäänkuin olisit vähintään joku
-Wilson!
-
-Tohtori käveli kiivaasti edestakaisin huoneessa kädet housuntaskuissa.
-
--- Et sinä noin raivostunut yhdestäkään sodanjulistuksesta, et
-pitänyt niitä villityksenä.
-
--- Sota on paha, mutta valitettavasti välttämätön paha.
-
--- Miksi sinun mielestäsi välttämätön?
-
--- Siksi, että paha yleensä on yhtä välttämätön kuin sinun mielestäsi
-hyvä. Se kuuluu maailmanjärjestykseen, jonka syvin, pohjimmaisin
-periaate piilee vastakohtaisuudessa. Kaikki edistys on taistelulla
-voitettava. Ei voi ajatella mitään kehitystä ilman sotaa, ei mitään
-todellisia luonteita ilman sitä.
-
--- Sen on muututtava henkiseksi. Tappamistavan täytyy voida hävitä
-ihmiskunnasta ja se häviääkin vielä...
-
--- Kuule, Kaarina, sanoi tohtori istuutuen ja muuttaen äänensä
-alentuvan tuttavalliseksi, jos minun periaatteihini ei kuuluisi
-olla puhumatta naisten kanssa periaatteista ja yleensä mistään
-järkevästä, niin olisin jo aikoja sitten todistanut sinulle kaikkien
-sinun elämänpyrintöjesi mahdottomuuden ja juurettomuuden. Niin,
-ne ovat epänormaalisia ja suvun heikontumisviettiä todistavia ja
-siihen viepiä. En epäile tarkoitusperiesi rehellisyyttä, mutta
-kaikkine hentomielisine parannus-houreinesi olet luvalla sanoen
-ihmiskunnalle ja kansallesi vaarallinen ja turmiollinen olento,
-joka minun velvollisuuteni ihmisenä ja lääkärinä, kansalaisena
-ja läheisenä omaisena olisi toimittaa turvallisempaan paikkaan
-päähänpistojaan lietsomaan. Minä vakuutan, että sinun kaltaisesi
-sielullinen sairaustapaus taivasta hipovine kuvitelmineen ei ole
-minun praktiikassani aivan tuntematon. Tiedän erään paikan, jossa
-varmasti tapaisit aatetoverejasi. Mutta heidän ei sallita lähetellä
-kiertokirjeitä virastoihin ja yhdistyksiin ja kahviloiden pöydille,
-niinkuin sinä teet. Etkö sitten ollenkaan itse huomaa, että teet
-itsesi naurettavaksi ja pilaat menettelylläsi hyvätkin asiat? Älä
-tapa! Älä tapa! Tuonhan me kaikki tunnemme. Mutta eihän tarvitse
-silti jäädä tuijottamaan siihen kuin idiootti, ulottaa sitä aina
-eläinkuntaan asti, niinkuin sinä teet, napostella siltä pohjalta
-heiniä, riisinjyviä, puhtaaksi viljeltyjä vesiherneitä ja ylläpitää
-kasvisruokalaa, joka ei kannata ja jossa pilataan ihmisten terveys.
-Lääkärinä tiedän, että täytyy olla tehnyt kovin paljon syntiä
-ennenkuin ihmisparan vatsa ansaitsee tuollaisen rangastuksen.
-Normaalille, terveelle ihmiselle se on epäoikeudenmukainen ja usein
-sopimaton. Tämä asian käytännöllisestä puolesta. Sen aatteellisesta
-puolesta ei kannata edes puhua, se on naisellisen epäloogillisuuden
-tyypillinen hedelmä. Elämän, vaikkapa vain orgaanisen elämän
-hävittämistä, siis surmaamista, ei voi koskaan välttää. Tai missä
-on raja? Minä tiedän, että sinun talosi on kärpästen ja muiden
-basillinkulettajien ja pörriäisten paratiisi: niitä ei siellä tapeta,
-mikäli olen kuullut. Eikä tietysti muitakaan syöpäläisiä.
-
-Tohtori hymyili kylmän hupailevalla ivalla.
-
--- Ja tällä siivottomalla tempulla luulet päässeesi ideasi juuriin!
-Niin, basillinkulettajat säästät kyllä, mutta mitä tahdot tehdä itse
-basilleilla? Säästät tietysti nekin, siitä yksinkertaisesta syystä,
-ettet osaa tehdä parempaa. Mutta meidän lääkärien koko altruistinen
-elämäntehtävä uusimpana aikana on perustunut pääasiallisesti
-voitokkaaseen taisteluun mikroobeja vastaan. Tuon silmin näkymättömän
-biljoona-elämän tuhoamiseen perustuu ihmiskunnan elämä ja toivo,
-sen terveydellisten suhteiden kohoaminen ja sen henkisen voiman
-säästö. Me ihmiset menestymme kuten muutkin eläimet vain _tappamalla_
-tieltämme pois meille vahingollista elämää. Aate, josta ei voi
-toteuttaa kuin pienen alku tyngän, jonka noudattamisessa ei voi
-olla rehellinen, perinpohjainen, johdonmukainen, on siveelliseksi
-ohjenuoraksi kelpaamaton. Saman tuomion voisi lähemmin asioita
-tarkastellen langettaa kaikesta sinun pakkomielteistäsi, joita
-tietysti itse luulet ihmiskunnan johtaviksi aatteiksi: maailman
-yksikielisyydestä, valtion lapsenhoidosta, samanlaisesta arvonimestä
-naidulle ja naimattomalle naiselle ja mitä ne kaikki ovat! Ne ovat
-löyhämielisiä ja typeriä rappeutumisteorioja, jotka johtaisivat
-tyhjyyteen ja perikatoon, elleivät ne sitä ennen luhistuisi
-käytännölliseen mahdottomuuteensa aivan kuin Tolstoin sukupuoli- tai
--puolettomuusopit ja puhtausihanteet. Niin, niin, tietysti kannatat
-niitäkin! No, sinä olet jo kautta maan tunnettu hupsutteluistasi
-ja nuo sinun vapaamuurarisalaseurasi jäävät kyllä omaan arvoonsa.
-Niistä en sano mitään. Mutta tämä uusi "cymbalum mundi", tämä _Rauhan
-sanomain_ rauhan liitto! Etkö käsitä, että se on liian rohkeaa peliä.
-Tunkeutua suurpolitiikan alalle, josta et ymmärrä yhtään mitään! Ja
-noilla valteilla! Nyt juuri kun on toimittava aivan päinvastoin!
-Nyt juuri on meidän koottava kansa yksimieliseen puolustusasentoon,
-saatava omat sotavarustukset. Tuhannet ihmiset työskentelevät
-par'aikaa sen puolesta henkensä uhalla. Ja sinä, sinä uskallat...
-Suomalainen sotaväki on päivän polttavin kysymys. Niin kauan kuin
-meillä ei ole sitä, ei Suomi mahda mitään.
-
--- Ja mitä mahtaisi se, vaikka sellainen olisikin? Ei mitään.
-Kourallinen ihmisiä, äkkiä kokoonhaalittu asevarasto vuossatoja
-varustautuneita valtiomahteja vastaan! Voimain haaskausta!
-Järjettömyyttä!
-
--- Sinä unohdat, että meidän tällä hetkellä on taisteltava muutakin
-kuin ulkonaista valtiomahtia vastaan, että meidän on taisteltava
-paitsi valtiollisen itsenäisyytemme myöskin sisäisen järjestyksemme
-ja turvallisuutemme puolesta anarkiaa vastaan, että meidän on
-lakattava olemasta epäjärjestynyt ja veltto rosvovaltio, jos kerran
-rohkenemme tavoittaa vapauden kruunua. Meidän täytyy pyrkiä vapaaksi
-samalta tasolta kuin kaikki muutkin. Miten kehtaisi Suomen kansa
-tällaisena tulla vaatimaan vapautta muiden kovasti koeteltujen
-ja sankarillisesti uhrautuneiden kansojen rinnalle, kansa, joka
-mieluummin suutelee ruoskaa kuin raaskii hellittää kalleista
-hengistään ainoatakaan, kansa, jonka miehet eivät enää viitsi tehdä
-työtä, silloin kun muualla maailmassa ponnistetaan yötä päivää,
-ainoastaan maata ja tulla syötetyiksi kalliilla palkoilla kuten
-laiskat sotamiehet, jotka he nähtävästi ovat ottaneet esikuvikseen,
-kansa, jonka naiset ilomielin synnyttävät äpäröitä sitä tallaavalle
-viholliselle raakavoimalle! A propos, viimeinen Suomen naisia
-koskeva uutinen on se, että he ovat kutsutut, lakkolaiset nimittäin,
-toverien turvaan -- sotalaivoille. Kauniita turvapaikkoja todellakin!
-Sotalaivat ovat nyttemmin siis enää vain kelluvia porttoloita. Siitä
-nyt näet, mihin vie tuo jalo rauhan-aate. Tai kenties ei sinun
-kannaltasi tässäkään ilmiössä ole mitään moitittavaa!
-
-Tohtorin äänessä oli viiltävä sävy ja hänen pienet silmänsä katsoivat
-Kaarinaan kuin pistävät neulat.
-
--- Minun kannaltani katsoen, on parempi että sotalaivat ovat
-vaikka täynnä porsaita kuin että niitä käytetään surmaamis- ja
-hävittämistarkoituksiin.
-
-Kaarinan äänensävyn levollinen huumori ärsytti tohtoria. Hän nousi
-taas kiivaasti kävelemään.
-
--- Elää, elää, siis millä hinnalla tahansa, on sinun ihanteesi!
-Mikä hirvittävä materialisti on nainen! Mielestäsi on siis
-tosiaan parempi, että rakkauden valta rehoittaa, vaikka kunnian
-kustannuksella, että jonkun valtion kansalaiset, sen vannoutunut
-varusväki, mieluummin viettävät aikansa irstailuissa kuin hoitavat
-kansansa kohtaloa!
-
--- On väärin pakoittaa heitä hoitamaan sitä _sillä_ tavoin, ase
-kädessä!
-
--- Niin sitä vielä vain toistaiseksi hoidetaan ja tullaan hoitamaan
-ehkä aina. Kuinka monen kansan elämä on pelastunut vain siten, että
-yksilöt ovat uhranneet omansa!
-
--- Mutta miksi eivät yksilöt siis tahdo uhrata henkeään vielä
-paljon suuremmalle asialle, rauhalle, joka olisi _koko_ ihmiskunnan
-pelastus? Samota sotaan ollakseen tappamatta? Sellainen olisi todella
-ihmisyyden arvoinen armeija! Sen asian vuoksi kannattaisi kuolla!
-Mutta ihmisraukat eivät tee sitä siksi, että he ovat heikkoja ja
-yksinäisiä, siksi, että he eivät tiedä toisiensa ajatuksista, eivät
-ajoissa ole järjestyneet miljoonien yksilöjen yhteistahdoksi, rauhan
-liitoksi. Jos rauhan pyrintö olisi jo ennen sotaa ehtinyt läpitunkea
-elämän käytännön s.o. muuttunut aatteesta järjestöksi, ei sotaa
-olisi tullutkaan. Olisi säästynyt tämä poiskulumaton kulttuuritahra
-1900-luvun ihmiskunnalta, tämä masentava yllätys jokaiselta, joka on
-uskonut ihmisyyteen, puhumattakaan siitä korvaamattomasta tappiosta,
-mitä sota henkisiin ja aineellisiin voimiin nähden merkitsee. Ja
-jotta tämä kauheus vast'edes välttyisi ja jotta se mahdollisimman
-pian päättyisi, on rauhan liitto juuri maailmanhistoriallinen
-päivänkysymys. Pois sotilastakit! Ihmiset on saatava ymmärtämään,
-että ne ovat pyövelien, joukkoteurastajien pukuja, että mikään
-mahti maailmassa ei saa eikä voi pakoittaa ihmisiä niissä merkeissä
-toimimaan, ja että jos hallitukset ovat tehneet erehdyksen
-aloittaessaan kansainvälisen murhatyön, eivät kansat tämän erehdyksen
-huomattuaan ole velvolliset sitä jatkamaan. Joka miekkaan tarttuu, se
-miekkaan hukkuu...
-
--- Rauhan aate on erinomainen rauhan aikana, mutta keskellä palavinta
-sotaa se on mahdottomuus, surman hansikas; joka ei tartu miekkaan,
-hukkuu silloin vielä varmemmin. Näet sen venäläisistä. Heillähän
-kukoistaa jo tuo jalo rauhan rutto. He juoksevat pakoon, minkä
-kerkiävät, ottavat kuulat selkäänsä uusilta veljiltään, valtio
-hajoaa, järjestys katoaa, vihollinen tallaa suuren valtakunnan
-jalkoihinsa, syö suihinsa, ja vieraat vallat pistävät taskuihinsa
-sen rikkaudet. Ja meidän suhteemme tekevät venäläiset samoin. Raaka
-väkivalta rehoittaa, kaikki huonot ainekset varttuvat ja kasvavat
-vihollisten pistimien varassa. Kukaan kunnon ihminen ei enää ole
-varma hengestään eikä omaisuudestaan. Tehdään väkivallan töitä
-kaupungeissa ja maaseudulla ja, mikä surullisinta, omat kansalaiset
-alkavat kilpailla tässä ammatissa vieraan sotaväen kanssa...
-
--- Miten voisi muuten ollakaan, sehän on vain luonnollinen seuraus
-siitä, että murhaaminen on nostettu valtioprinsiipiksi, että sota
-on hyväksytty. Sodan hyväksyjäin pitäisi siis, jos he olisivat
-johdonmukaisia, ottaa vastaan kaikki muukin pienoiskoollinen
-rikollisuus nurkumatta.
-
--- Mutta ei paljain käsin. Vieraan asevoiman sorto- ja mielivaltaa
-vastaan on velvollisuus asettaa kotimainen asevoima, samoin pitämään
-kurissa omia vahinkoeläimiä. On tultu siihen, ettei pian ole muuta
-valittavana kuin surmata tai tulla surmatuksi.
-
--- Jos kerran täytyy valita, niin mieluummin sitten tulla surmatuksi
-kuin surmata, siinä sankaruus, jota ihmisiltä juuri tänä aikana
-vaaditaan, jotta he pääsisivät tästä alennuksen tilasta uuteen
-onnellisempaan elämään.
-
--- Kuolleilla ei ole ylösnousemusta, ei ainakaan kansakunnalla, jonka
-sielukin murhattu, vastasi tohtori väsyneesti. Juuri tuo sinun rauhan
-aatteesi on myrkkyä, nyt se vie siihen veljestymiseen ulkonaisen ja
-sisällisen vihollisen kanssa, joka näivettää kansan voiman. Tämä
-yhteiselämä venäläisen kanssa on toivotonta, toivotonta...
-
--- Niin kauan kuin on elämää on toivoa, eikö se ole teidän
-lääkärienkin tunnuslauseita, virkahti Kaarina hiljaisesti.
-Venäläinenkin on ihmisveli lopultakin, säälittävä, kärsivä
-onnettomuustoveri, ja kun hän riisuu tuon pakollisen vihollissinellin
-päältään...
-
--- Niin on hän vihollinen meille sittenkin! tiuskasi tohtori.
-Hän on liian lähellä, hän on liian suuri, elefantti, joka tallaa
-meidät, ainainen vaara. 'Ihmisveli', jaaritteli hän pilkallisesti,
-pureskellen hermostuneesti sikaarin päätänsä. Kyllä teidän
-naisten veljestymiset siinä suhteessa tunnetaan! Häpeä! Häpeä!
-Ennenkuulumaton häpeä! Niin, Kaarina, jos sinäkin olisit oikea
-ihminen, oikea Suomen nainen itse, niin sensijaan että saarnaat
-sanomalehtesi palstoilla, että ryssä on ihminen, muistuttaisit
-Suomen naisille, että he ovat ihmisiä ja että heidän tulee elää
-ihmisiksi. Niin, vaikk'ei heillä kurjilla raukoilla olisikaan mitään
-isänmaanrakkautta, ei mitään pyhää velvollisuudentuntoa tehtyä työtä
-kohtaan tässä maassa, ei kunnioitusta esi-isien kansallisuutta
-kohtaan eikä edesvastuullisuutta tulevan polven edessä, niin
-muistaisivat edes olevansa ihmisiä! Nyt he ovat pahempia kuin elukat!
-Antautuvat viettielämään, suin päin, ilman valintaa, osaamatta
-toistensa kieltä, ilman pienintä yksilöllistä vivahdusta.
-
--- Yksilöllisten suhteisiin nähden et ole ollut sen lempeämpi.
-Tiedänhän minä, että tuo "isänmaanystävä", joka aikoinaan
-sanomalehdessä nosti tuon surullisenkuuluisan häväistysjutun Oula
-Kuuttia vastaan, olit sinä. Ja se oli epäinhimillistä ja raakaa
-silloin. Oula oli lisäksi ollut kuin perheeseemme kuuluva lapsempana.
-Ja sinä tunsit hänen luonteensa.
-
--- Vaikka olisin itse tehnyt sellaisen teon, olisin tuominnut
-sen. Te naiset olette aina niin personallisia, ette erota koskaan
-ihmistä ja asiaa. Juuri siksi, että Oula Kuutti oli yksilö,
-sivistynyt, valistunut yksilö, oli hänen tekonsa tuhat kertaa
-enemmän tuomittava. Häneltä saattoi vaatia enemmän. Hän on näyttänyt
-huonoa esimerkkiä ja siinä nyt ollaan. Minulla on ollut ja on tässä
-suhteessa määrätty kanta ja pysyn edelleen kannallani. Näetkös,
-Kaarina, -- tohtorin sävy kävi sydämellisemmäksi, -- ymmärrä minut
-oikein, en vihaa ihmisiä, mutta minä rakastan isänmaatani ja minusta
-tuntuu, että jokaisen suomalaisen pitäisi tuntea samoin. Meidän
-velvollisuutemme on, muodostuivat meidän valtiolliset olosuhteemme
-millaisiksi tahansa, pitää rotumme mahdollisimman puhtaana. Muuten
-me sulaudumme, joudumme tuon suuren jättiläishirviön poljettavaksi,
-oli se sitten kuinka ystävällisessä mielessä tahansa. Minua
-sanotaan kiihkokansalliseksi, se on ainoastaan osittain totta.
-Kansallisuus, isänmaa on minulle keino, ei päämäärä. Kansallisuus
-on ihmisyyden kypsyttäjä. Ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa
-kansat hukkuvat ihmiskuntaan kuin pisarat mereen. Ehkä sitten kun
-kautta maailman tasoitus on tapahtunut ja samalla mahdollisesti
-muodostunut uusi, rotuintohimoista, rotuvioista puhtaaksi viljelty,
-jalompi ihmistyyppi, niin, ehkä silloin joskus kansallisuuskysymyskin
-rauhallisesti ja luonnollisesti nukahtaa viimeiseen lepoonsa. En
-kauhistu sellaista ajatusta. Se ei ole minulle vieras. Mutta vielä ei
-ole se aika tullut. Ja siihen asti! Meidän täytyy varjella omaamme,
-omaa rotuamme kuin silmäteräämme, juuri ihmisyyden vuoksi, juuri
-että meilläkin suomalaisilla olisi oikeus siihen, oma elinosuutemme
-mukaan vietävänä, omanäköinen kulttuurinäyte, kehityslisä esille
-asetettavana ihmiskunnan suuressa maailmannäyttelyssä.
-
-Tohtorin ääni oli lämmin ja vakuuttava, sen tavallinen kyynillinen
-ja vähän töykeä sävy oli kadonnut. Kaarina istui akkunan luona
-tuijottaen raskasmielisesti ulos sadeharmaaseen iltahämärään.
-Veljen muuttunut puhetapa liikutti häntä enemmän kuin hän tahtoi
-näyttää. Kaikki luottoisa avomielisyys, luonnollisuus oli harvinaista
-sisarusten kesken.
-
-Pitkään aikaan ei kumpikaan sanonut mitään.
-
--- Kiitos noista sanoistasi, virkahti sitten Kaarina. Minä luulin...
-
--- Arvaan, mitä ajattelet minusta, Kaarina. Et mitään hyvää,
-sen tiedän. Minä olenkin luultavasti tehnyt usein sinua kohtaan
-vääryyttä. Mutta minua kohtaan on myös tehty samoin, sinäkin,
-ehkä tietämättäsi. Jo lapsena! Kaikki luulivat minua kotona aina
-pahemmaksi kuin todellisuudessa olin. Etenkin naisväki. Sinua he
-rakastivat, ei minua. Sinä olit enkeli, minä piru. Se teki minut
-katkeraksi, eikä meidän välimme koskaan ole ollut niinkuin sen olisi
-pitänyt olla. Meidän luonteemme eivät sovi yhteen. Sinä olet aina
-ollut liian tunteilevainen ja liian itsenäinen yht'aikaa, molemmat
-ominaisuuksia, joita en siedä naisissa. Olen tahallani ollut sinulle
-karkea, en ole kohdellut sinua naisena, rangaistukseksi siitä, että
-olet tuppautunut miesten tehtäviin. Sillä minä en pidä siitä, en
-ymmärrä sitä, en hyväksy sitä, en missään muodossa. Vakaumukseni on,
-että terveellinen työjako maailmassa sukupuolien välillä edistää
-rodun elinvoimaa, ihmisten elämäniloa ja elämän kauneutta. Katso
-juutalaisia, he ovat voittamattomia siksi, että heidän naisiaan ei
-milloinkaan rääkätä yhteiskunnallisella työllä. Sinä luulet, että
-minä aina ja kaikessa olen häikäilemättömän hyödyn mies, että minulla
-ei ole ihanteita, niinkuin se sinun kielelläsi kuuluu. Olet sen
-välistä sanonutkin. Ehkä olet oikeassakin. Kenties minulla ei ole
-niitä siinä mielessä kuin sinä tarkoitat, mutta minulla on sensijaan
-eräitä terveellisiä elämänohjeita. Minä rakastan rajallisuutta
-ja rajoja, kunnioitan ajan, paikan ja rodun vaatimuksia, olen
-realipoliitikko toisin sanoen. Ihmisyksilö on hiekkajyvänen
-ihmiskunnassa ja hänen elämänsä vain sekunti iankaikkisuudessa. Sinä
-tahdot tehdä hyvää, minä uskon sen, mutta teet pahaa tahtomattasi
-ja tuhlaat itsesi turhaan. Miten herran nimessä voit tehdä mitään,
-ellet mahdollisimman paljon rajoita itseäsi. Hyvät aikeesi hukkuvat
-tuuleen. Jokaista ajatusta pitää seurata teko ja jokaisen teon tulee
-täyttyä oikealla hetkellä. Kaikessa täytyy olla järjestystä. Me emme
-nyt voi, emmekä saa tehdä tekoja, jotka kuuluvat kenties seuraavaan
-vuosisataan tai vuosituhanteen. Me epäonnistumme ja on toisia tekoja,
-jotka eivät _saa_ epäonnistua, sillä silloin ne pilaavat hyvän
-aatteen, suuren asian ehkä ainaiseksi. Se olisi tehdä ihmiskunnalle
-pahaa eikä hyvää. Meidän täytyy alistaa itsemme työn idealle,
-aikakauden hengelle, välistä olla itseämmekin kohtaan kovat ja pahat,
-väliin muita kohtaan, saadaksemme hyvää aikaan. Ja vapautta, tuota
-paljon huudettua vapautta, sitä täytyy jakaa sekä itselleen että
-muille varovaisesti, sikäli kuin kukin kestää ja ansaitsee. Sitä
-täytyy viljellä kuin leipää, jotta sitä riittäisi, jakaa annoksittain
-kuin ravintoa, jotta se ei joutuisi vääriin käsiin, jotta se ei
-muuttuisi trustiksi, kiristykseksi, toisten pään menoksi, joksi se
-nykyään on muuttumassa. Näetkös, ei riitä olla oikeassa ja tahtoa
-hyvää, ei riitä vapaus, ei omantunnon vapauskaan, vasta järjestys,
-tahallinen alistuminen tekee sen hedelmälliseksi kulttuuriksi.
-Miksi ovat niin monet kauniit utopiat rauenneet tyhjiin, niin monet
-jalot tarkoitusperät kääntyneet käytännössä häpeällisiksi? Siksi,
-että ne ovat päämääräkseen asettaneet ihmisen tai ihmiskunnan onnen
-ja laiminlyöneet velvollisuuden. Ihmisiä täytyy opettaa elämään
-ilman onneakin, jos sikseen tulee. Ja tällaiseksi oppituoliksi on
-esimerkiksi kirkko erittäin sopiva, tuo sama kirkko, jonka sinun
-vapaamuurariseurasi myös tahtoo hävittää...
-
--- Kirkko houkuttelee tuonpuoleisella autuudella ja säikyttelee
-helvetillä. Mutta jos hyvä teko on tehty palkinnon toivossa tai
-paha jätetty tekemättä rangaistuksen pelosta, ei sillä ole mitään
-siveellistä merkitystä.
-
--- Ei, mutta sitä suurempi käytännöllinen. Pääasia yhteiskunnalle
-on, että rikos jää tekemättä. Järjestäjänä ja viettien suistajana
-on kirkko ollut erinomainen laitos. Ja on vieläkin. Liian aikaista
-on vielä ruveta kaatamaan sitä, niinkuin sinä, Kaarina, yrität.
-Kehittynyt ihminen ei tietysti tarvitse niin kouriintuntuvaa ja
-karkeaa himojen suistajaa, hänellä on muita pidättimiä, sitäpaitsi
-on hän tavallisesti liian hyväpäinen tehdäkseen rikosta, jonkun
-hairahduksen, jonkun paheellisuuden hän voi korkeintaan kustantaa
-itselleen. Mutta suurin osa rahvasta, tuokin jumalasta niin
-vapautunut sosialistiparvi olisi varsin hyvin vielä kirkon tarpeessa
-tai paremmin sanoen -- kirkon kurin.
-
--- Sinä puhut kurista, kun on kysymys vakaumuksesta, omantunnon
-vapaudesta.
-
--- Ei kirkko ole mikään omantunnonvapauslaitos...
-
--- Sen pitäisi olla, jos se olisi oikea. Ei suinkaan sille myöskään
-ole sopivaa olla mikään poliisilaitos. Miksi ei valtio ota
-ylläpitääkseen kuria? Sille se paremmin kuuluu.
-
--- Kirkolla on ympäri maapallon taivaalliset sotajoukot aina
-käytettävissä. Suomen valtiolla ei ole minkäänlaisia, naurahti
-tohtori. Anna Suomen valtiolle oma sotaväki, niin kyllä kuri saadaan
-aikaan, sinä rauhan enkeli, sinä ihana epäjohdonmukaisuus, jonka
-nimi on nainen! Tiedätkö, Kaarina, jos minä nyt olisin nainen, niin
-häpeäisin minä sitä todellakin. Sinä olet elämäsi ijän tahtonut
-naisten valtiollista äänioikeutta. Se on saatu. Ja katso nyt, miten
-nuo "edeltäjämaan" äänioikeutetut naiskansalaiset käyttäytyvät!
-Voitko enää väittää, että he, vihollisen sotaväen lutkat, ansaitsevat
-kansalaisoikeudet? Se oli liian aikaista sekin. Mutta tämä aika avaa
-silmät.
-
--- Aina sinä palaat sortamaan naisia. Miksi? Etkö sinä yhtä hyvällä
-syyllä voi hävetä olevasi mies! Miten te itsenäisyys-miehet kehtaatte
-vaatia maailmalta valtiollista riippumattomuutta, kun teidän
-joukossanne on kuitenkin niin paljon siivotonta, väkivaltaista
-roskajoukkoa, joka käyttäytyy häpeällisesti juuri itsenäisyyden
-kynnyksellä!
-
--- "Te itsenäisyys-miehet!" Miten sinä puhut? Keitä tarkoitat?
-Sosialistit kannattavat väkivaltaisuuksia, ei muut, ja he eivät ole
-itsenäisyys-miehiä kuin silmän lumeeksi. Tee toki ero eri ainesten
-välillä!
-
--- Sinäkin otat kaikki naiset noin vain summamutikassa.
-
--- Sosialismi on tämän maan onnettomuus!
-
-Tohtorin silmävalkuaisissa oli kiihkeän valkea välkähtely.
-
--- Sinä katsot asioita liian yksipuolisesti, virkahti Kaarina.
-Sinulla on pinttyneitä ennakkoluuloja, siinä kaikki. Sinä halveksit
-sosialisteja. Porvarit ovat tähän asti hoitaneet yhteiskuntaa.
-Millainen se on? Huono, mätä, valheellinen, täynnä vääryyttä ja
-kurjuutta. Jos sosialistit repivät sen alas, entä sitten? He
-rakentavat sen taas omalla tavallaan. Antaa heidän koettaa!
-
--- Tuhatvuotista kulttuurirakennusta repiessään he heittävät pois
-arvokkaan arvottoman mukana. Se on korvaamaton vahinko!
-
--- Samoin sinä halveksit naisia, jatkoi Kaarina, siksi että sinä
-olet tottunut asumaan miesten rakentamassa maailmassa, jonka he
-ovat laatineet omaa mukavuuttaan silmällä pitäen. Miehet ovat
-tähän asti hallinneet maailmaa. Millainen se on? Näet itse. Täynnä
-murhaa, sotaa, raakoja valtiosäädöksiä, eläimellisiä perimätapoja,
-sukupuoli-sortoa. Naisia on enemmän kuin puoli ihmiskuntaa.
-Antaa heidän koettaa järjestää ihmiskunnan asioita, päästä
-maailmanhallintoon mukaan. Sittenhän nähdään. Huonommaksi se ei siitä
-ainakaan käyne. Heidän ensimäinen vaatimuksensa on oleva ikuinen
-rauha.
-
--- Väärä mielikuva, hymähti tohtori. Naiset ovat aina kaikkina
-maailman aikoina olleet julmempia kuin miehet, verenhimoisempia,
-puolueellisempia kuin miehet. Naiset ovat yllyttäneet miehiä sotiin.
-Siihen he vain sopivatkin, kulissintakaisiksi kansalaisiksi.
-
--- Ja kuitenkin he ovat kelvanneet kansojen hallitsijoiksikin, nauroi
-Kaarina. Mikä erinomaisen johdonmukainen piirre teissä miehissä! Ei,
-juuri tuon kulissintakaisen täytyy väistyä korkeampien ja puhtaampien
-siveyskäsitteiden tieltä.
-
--- Kyllä tiedetään teidän emansipeerattujen naisten
-paratiisi-unelmat. Ne ovat samat kuin sosialistien: ei mitään työtä
-ja paljon palkkaa. Miehen pitäisi elättää heitä kuin ennen, olla
-kohtelias heille kuin ennen, suojata heidän heikkouttaan ja heillä
-pitäisi sentään olla voimakkaamman oikeudet, yksinäisinäkin ja
-elätettyinä samat tai ehkä korkeammat palkat kuin miehellä, joka
-pitää huolta koko perheestä, turvaa heitä...
-
--- Sinä erehdyt, erehdyt kokonaan, keskeytti veljensä Kaarina. Et
-tunne edes naisasian aakkosia. Mutta aika on kyllä, että nainenkin
-jo tuntee oman voimansa ja tulee toimeen omillaan! Sillä millä
-tavoin on mies turvannut tuota heikkoa naista? Tekemällä hänestä
-sukupuolieläimen, usein prostitutsionin uhrin, palkkaamalla hänet
-omia itsekkäitä tarkoituksiaan palvelemaan, yhteiskunnassa, kodissa,
-kadulla... Ja naisia varten on teillä kuitenkin aina ensimäiseksi
-tuomio valmiina. Äskenkin panit yksinomaan naisten niskoille koko
-sota-ajan siveettömyyden.
-
--- Suomalaisten sekaantumista venäläisten kanssa ovat harjoittaneet
-juuri Suomen naiset, se sinun täytyy myöntää.
-
--- Kuka heidät on johtanut siveettömyyden poluille? Suomen miehet. Ja
-silloin kun se tapahtui heidän kanssaan, ei kellään miehellä ollut
-siitä moitteen sanaa. Ei myöskään ole nähty mitään pahaa siinä, että
-Suomen miehet aina ovat hyvinkin läheltä ihastelleet venäläisiä
-naisia, irrallisesti ja edesvastuuttomasti, että venäläisten
-baletit ja taide-esitykset ovat olleet heidän parasta herkkuaan,
-että venäläiset näyttelijättäret, laulajattaret, upseerinrouvat
-ovat olleet heille halutuinta tavaraa, ja että salaiset Venäjän
-matkat ovat olleet heidän synnillisten mielitekojensa ärsyttävin
-huippu. Mutta mies kulkee seurauksista vapaana. Kuka tietää miesten
-hairahduksista?
-
--- _Yhdestä_ Suomen miehestä ovat aikakirjat kyllä todenneet tämän
-hairahduksen. Mutta hän saikin osakseen kansakunnan tuomion.
-
-Tohtori korosti tahallisen ärsyttävällä ja pilkallisella äänellä
-sanojaan katsoen Kaarinaan pirullinen hymy huulillaan.
-
-Sisarusten välillä hetkisen vallinnut satunnainen myötätunnon puuska
-oli kuin poispuhallettu. He katselivat toisiinsa jälleen kaukaa kuin
-kylmän ahtojään poikki, sisimmässä elinhermossaan vihamielisinä,
-syyttävinä.
-
-Kaarinan poskille kohosi korkea verilaine.
-
--- Miksi sinä aina tähtäilet Oula Kuuttia! _Sinä_ olit silloin se
-kansakunta, joka esiintyi tuomarina. Ja kaikista vähimmän juuri sinun
-olisi pitänyt olla sitä!
-
--- Millä kiihkolla sinä aina puollat Oula Kuuttia!
-
--- Minä puollan häntä siksi, että teet hänelle vääryyttä; minä
-tunnen sekä hänet että sinut. Ja sinä et ole oikea mies tuomitsemaan
-häntä. Hän on, hän oli myös silloin paljon siveellisempi kuin sinä,
-jolla juuri samoihin aikoihin, kun hyökkäsit hänen avoimen, puhtaan
-avioliittonsa kimppuun, oli suhteita, jotka eivät olisi sietäneet
-päivän valoa...
-
--- Minä pyydän, ei mitään persoonallisia tähtäilyjä. En salli
-kenenkään lähennellä yksityiselämääni, sen tiedät ennestään.
-
-Tohtorin ääni oli jyrkkä ja terävä kuin rauta-ase.
-
-Keskustelu katkesi.
-
--- Siitä nyt näet, mille se tuntuu, äännähti Kaarina surumielisesti
-ja hiljaa. Saman teit sinä kuitenkin Kuutille. Älä tee muille sitä,
-mitä et soisi muiden tekevän sinulle. Se on kultainen ohje.
-
-Tohtori käveli kiivaassa tahdissa matolla edestakaisin.
-
--- Rauhoitu nyt! Istu, ole hyvä. Puhellaan rauhallisesti.
-
--- Sinun kanssasi on mahdoton puhua. Kuinka monta kertaa pitää
-minun toistaa, että silloin ei ollut kysymys yksityisen ihmisen
-yksityispaheista ja heikkouksista, vaan kansallisesta rikoksesta,
-kansallisessa merkityksessä siveellisestä selkärangottomuudesta
-pahimpana sortoaikana. Niin, se oli pahempaa vielä kuin nykyajan
-piikaletukkojen menettely. Heitä raukkoja on yllytetty, viety harhaan
-veljeyden ja vapauden opeilla, rakastamaan vihollisia, liittymään
-solttuihin siltä yhteisymmärryksen pohjalta, minkä pahe, köyhyys ja
-laiskuus tuovat mukanaan. Mutta silloin! Silloin olivat vielä rajat
-selvät, teoriassa ja käytännössä!
-
--- Jos Kuutti kaikesta huolimatta nai venakon, todistaa se vain
-hänessä itsenäistä ryhtiä, sitä, että se oli hänelle pyhä, sisäinen
-pakko, harkittu erikoistapaus, jolle on suotava myös erikoisvapaus!
-Kuinka voit edes verrata tätä personallista, laillista avioliittoa
-kahden sivistyneen yksilön välillä noihin laumasuhteisiin!
-
--- Se oli pahempaa. Johan sen sanoin. Juuri siksi, että Kuutti oli
-sivistynyt. Häneltä olisi odottanut enemmän itsehillitsemistä ja
-isänmaallisuutta.
-
--- Mutta hän rakasti Varvaraa. Tunsithan sinäkin hänet. Häntä täytyi
-rakastaa. Sellainen hieno ja hyvä ihminen!
-
--- Sellainen rakkaus olisi pitänyt painaa alas.
-
--- Olisitkohan itse mahtanut tehdä niin?
-
--- Varmasti. Vaikka olisin ollut niin rakastunut, että elämäni olisi
-ollut siihen paikkaan ehtyä, en olisi liittänyt elämääni venäläiseen,
-Suomen maantieteelliseen periviholliseen ja viettelijään. Jos
-minusta riippuisi, en antaisi asuntoa yhdellekään venäläiselle, en
-oikeuksia minkäänlaisia, en sallisi näyttelijäin enkä soitto- ja
-laulutaiteilijain esiintyä, en kauppiaiden tehdä kauppaa, kieltäisin
-heiltä yleisön. Sillä mitä parempana heitä täällä pidetään, sitä
-enemmän heitä tänne tulvii. Meitä suomalaisia saa pian enää hakemalla
-hakea joukosta. Me hukumme ryssiin. Minkä kurjan näyn tarjoaakaan jo
-Suomen pääkaupunki siinä suhteessa. Miten riipoo korvia ja sydäntä
-tuo slaavilaisen kielen yhä paisuva sorina. Ja jos me lisäksi
-sekoitumme heihin, niin mitä ryhtiä on meissä enää! Tuo ristisiitos
-ei ole sitäpaitsi rotuhygienian kannaltakaan ollenkaan edullinen.
-Se vie degeneratsioniin, suvun rappeutumiseen. Venäläiset voivat
-olla hyviä ja hienoja, miks'ei, mutta he eivät ole mitään luonteita.
-Sikiöistä tulee velttoja, nautinnonhimoisia, petollisia, passiivisia,
-ryhdittömiä olentoja, juurettomia raukkoja; effemineerattu rotu siitä
-tulee. Venäjällä vallitsee naisellinen prinsiippi, miehissäkin. Ja
-sitten kun slaavilainen hekkuma yhdistyy suomalaiseen pikkumaisuuteen
-ja laiskuuteen, hirveätä! Ei, pikemmin viikinkiverta meihin pisara,
-tai miks'ei vaikka juutalaisuutta... Jos minusta riippuisi,
-surmauttaisin kaikki tuon slaavilaissuomalaisen sekarodun sikiöt!
-
--- Hiljaa! Muista Veraa!
-
--- On kysymys asioista ei ihmisistä.
-
--- Venäjällä on ihmisluonto rikasta ja jaloa ainesta. Olosuhteista on
-voinut riippua sen nurja muotoilu. Mutta arvostele parhaimpain älä
-huonoimpain saavutusten mukaan. Mistä muusta kansasta olisi voinut
-nousta joku Metschnikov, joku Tolstoi, nuo suur-inhimillisyyden
-ensimäiset tulenpatsaat...
-
--- Ex oriente lux! tarkoitat, sanoi tohtori ivallisesti.
-
--- Niin juuri. Länsimainen formalismi ja koneellinen maailmankatsomus
-kaipaa itämaisen hengen syleilyä luodakseen uuden tulevaisuuden
-ihmisen.
-
--- Venäläiset ovat mädäntyneet ennenkuin he ovat kypsyneet. Ja
-ihminen perii rotu-olemuksensa ruumiillisesti ilman mitään hengen
-syleilyä. Sitäpaitsi voi suurena pääsääntönä perimysteoriassa pitää
-sitä, että ihmisellä on hyvin suuret taipumukset periä vain huonot
-puolet.
-
-Kaarina aikoi vastata jotakin, mutta hillitsi itsensä.
-
--- Ihmiskuntaa voi jaloilla ajatuksilla kasvattaa, virkkoi hän sitten
-verkalleen.
-
--- Jos niin sanotut ihmiskunnan parantajat ovat yleensä sinun
-kaltaisiasi, niin on heillä hyvin pienet mahdollisuudet parantaa
-ihmisiä. Minut sinä teet suorastaan huonommaksi. Sinulla on
-ihmeellinen kyky keksiä ja lausua epämiellyttäviä asioita. Sinä
-ärsytät minua aina, panet aina vastaan, käännät parhaat ajatukseni
-kieropeilin irvikuviksi ja koetat ikäänkuin vähentää minun
-itseluottamustani. Näverrät ja nälvit tuolla näkymättömällä,
-kiusoittavan kiltillä tavallasi persoonaani ja aatteellista pohjaani.
-Puhut asioista, joita et ymmärrä, joita naiset yleensä eivät voi
-ymmärtää. Ja jos sinulle selittää jotakin, on se kuin heittäisi
-vettä hanhen päälle, kuin puhuisi seinälle. Tiedätkö, Kaarina, tulin
-luoksesi puhuakseni sinulle vakavasti, vaientaakseni sinun julkisen
-hupsuttelusi, sillä se on isänmaalle vahingollista. Pyydän sitä vielä
-sinulta vakavasti, vaadin sitä. Lopeta rauhan liiton toiminta!
-
--- En.
-
--- Kenties luotat Kuutin apuun.
-
--- Miksi aina puhut minulle Kuutista! huudahti Kaarina leimuavin
-silmin. Hän ei kuulu siihen liittoon.
-
--- No, en minä tiedä, mikä liitto teillä on keskenänne. Olet ainakin
-hänen tyttärensä holhooja.
-
--- Äidin määräämä.
-
--- Hm. Tyttö-parka muuten!
-
--- Jos sinusta riippuisi, surmaisit hänet, sehän kuuluu sinun
-ohjelmaasi.
-
--- Ei ole tyttö-rievun syy, että hänellä on kevytmielinen isä,
-muukalainen äiti, ja hullu holhooja, mutta se on onnettomuus, suuri
-onnettomuus hänelle. Ja älä tee onnettomuutta vielä suuremmaksi.
-Sillä sen sanon, että jos vetoat Kuutin apuun politiikassa, jos hän
-tulee vastustajakseni julkisessa elämässä, tuhoan hänet uudestaan
-hänen entisyytensä pohjalta, niin suuri kirjailija kuin hän onkin.
-
-Kaarina oli noussut. Hän seisoi jäykin, pingoitetun jäsenin veljensä
-edessä.
-
--- Ja sen sanon minä, että jos vielä kerran sen vääryyden teet, niin
-murran myös minä sinut sinun entisyytesi pohjalta. Luuletko, etten
-tiedä? Luuletko, etten voi? Kuka oli kevytmielinen nuoruudessaan,
-sinä, sinä kunniastasi ylpeä siveydentuomari! Muistatko Helena
-Näkkiä? Omaa sisartasi -- ahdistit. Ja ilman minun väliintuloani
-olisit nyt -- sukurutsaaja! Sinä, niin!
-
--- Vaiti! Vaiti!
-
-Tohtorin nyrkki paukahti pöytään, hänen ohimosuonensa pullistuivat
-ja tumma punerrus kohosi kuin samea aalto hänen niskaansa. Käheästi,
-kuin tukahtuen, hän vielä ähkäsi:
-
--- Vaiti!
-
-Kotvaan ei kuulunut muuta kuin kahden sotaisen sydämen takominen.
-Ilma oli täynnä katkaisevaa, kyllästyttävää hermopingoitusta, pitkän
-jankutuksen raukaisevaa inhoa.
-
--- En tahdo riidellä hullun naisen kanssa, sanoi sitten tohtori
-päästen itsensä herraksi. Tämä on viimeinen kerta, kun yritän puhua
-sinulle järkeä. Hermoni ja aikani eivät anna myöten kustantaa
-itselleni tällaisia kiusallisia depressioneja usein. Mutta muista
-mitä olen sanonut. Minä pysyn sanassani. Jos astut aikeitteni tielle,
-niin varo itseäsi. Minä en haikaile, niin sisareni kuin oletkin,
-silloin kun korkeammat edut ovat kysymyksessä. Varoitan sinua
-siis vielä kerran: älä herätä minussa leijonaa! Älä pakoita minua
-käyttämään äärimmäisiä pakkokeinoja. Annan tämän neuvon sinulle
-itsesi ja -- rakastettusi etuja silmällä pitäen...
-
--- Pentti!
-
-Tohtori kumarsi kylmällä ivalla, todeten silminnähtävällä nautinnolla
-voineensa siirtää äskeisen kiihtymistilansa sisareensa. Hän sulki
-oven nauliten Kaarinan äänettömäksi paikalleen hypnoottisten
-silmävalkuaistensa häijyllä ja väkevällä välkähdyksellä.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kaarina Linna muisteli lapsuuttaan. Noin juuri kuin veljen oli
-joskus kauan, kauan sitten soinut hänen korvissaan isän ääni,
-kovana, itsevaltiaana, musertavana ja -- vastavoimaa herättävänä.
-Äitiään hän enää tuskin muisti. Äiti oli kuollut hänen yhdeksännellä
-ikävuodellaan. Jotakin hienoa, pientä, pehmeää, hiljaista,
-mielikuvallista, unelmallista oli jäänyt hänestä mieleen. Ja vanha,
-uskottu palvelija, Annastiina-muori kuiski joskus salaa lapsen
-korvaan äidin muistoa kuin satua tai muinais-ajan tarinaa. Liian
-kovasta elämän kuormasta oli äiti murtunut. Eivät kestäneet hennot
-olkapäät niin suurta surun taakkaa. Paha oli isä ollut hänelle, liian
-suuri, liian julma!
-
-Ehkä se oli luulottelua. Metsäherrasta oli aina käynyt kansan
-keskuudessa kummallisia puheita. Paholaisen kanssa oli ollut
-liitossa. Ja sininen tuli oli höyrynnyt suusta kuolinvuoteella...
-
-Metsäherra oli kova herra, hurja herra. Tuli metsältä saappaat
-savessa ja veressä ja komensi polvelleen tyttöjä ja eteensä
-pirtukannun. Kun tuli se pää päälle. Muuten oli hän synkkä,
-likipääsemätön. Hänellä oli kova haltia, kuten maalla sanottiin.
-Ennenkuin hänen hevosensa ajoi pihalle, näki ja kuuli talonväki
-jo tuntia ennen hänen tulonsa. Ja kuolemansa jälkeen nähtiin
-hänet kahden kynttilän ääressä karttapöytänsä luona monta
-monituista kertaa. Vielä useammin nähtiin hänen haamunsa
-vinnillä, tyttövinnillä, sieltä kuului myös silloin tällöin
-revolverinlaukauksia niinkuin metsäherran eläissäkin, kun hän
-browningillaan lasketteli ilopamauksia, piloillaan säikytelläkseen
-tai mustasukkaisuudesta tai juoppohulluudesta, kukapa sen niin
-tarkkaan tiesi. Varmaa vain oli, että talossa kummitteli vielä
-vuosia jälkeen metsäherran kuoleman. Kerrankin oli talon suuri sali
-ollut vuokrattu kansakoulujen kesäsiirtolaksi ja kaikki hoidokkaat
-olivat yht'aikaa unestaan heränneet revolverinlaukaukseen, joka
-kuului ylhäältä vinttikerroksesta. Järjellistä selitystä ei asialle
-parhaalla tahdollakaan saatu.
-
-Näihin aikoihin oli Kaarina jo koulutyttö, kaupunkilainen, ja
-kotitalon huhut yltivät vain silloin tällöin hänen korvaansa kuin
-joku särähtelevä, vedenalainen kellojen soitto jostakin aaltoihin
-vajonneesta muistojen maailmasta.
-
-Mutta isän eläissä kotona ollessaan oli hän itsekin kuullut
-samantapaista. Irralleen päästettyjen viettien ja aivokummitusten
-peikkomaista temmellystä! Ja silloin hän tiesi aina kyllä syyn. Oli
-asioita, jotka kuuluivat perhesalaisuuksien historiaan ja joita
-myöhemmiten vanhan keittäjättären erottua toimestaan ei tiennytkään
-kukaan muu kuin Stiina-muori, metsäherran imettäjä, ja Kaarina,
-jolle muori kertoi kaikki. Niin, silloin aluksi, kun vinniltä alkoi
-kuulua outoa kuisketta ja kuhinaa, läimäyksiä ja nyyhkytyksiä, mikä
-aika nuoren Kaarinan elämässä! Hän tavoitti sanoja, joita hän ei
-ymmärtänyt. Näki salaperäisiä ilmeitä, vainusi vihjauksia. Näkin
-Eeva parka! huokailtiin. Viskeltiin myös rumia, vihaisen vihlovia
-letkauksia.
-
-Eeva katosi kotoa. Ilmestyi Helsinkiin, missä Kaarina kävi koulua.
-Hänelle osoitettiin, sanottiin -- kuka osoitti ja sanoi, sitä hän
-ei enää muistanut -- tuossa, tuossa, tuo tyttö, tuo kalpea ja
-hontelo, tuo hapansillinaamainen, tuo nyppyläotsainen, työntää pientä
-lastenvaunua, se se on! Näkin Eeva! Hän! Niin, hän, josta ei voi,
-ei saa puhua! Jonka ympärillä kiertää häpeä. Myrkyllisenä kaasuna
-kaartaa Kaarinankin...
-
-Tunsi Kaarinakin jo kaukaa. Pelkäsi. Mitä? Sitä hän ei tiennyt.
-Jotakin salaperäistä, kauheaa, omituista, poikkeuksellista, josta ei
-saa puhua ääneen, jolle piru nauraa...
-
-Mutta aina vain kohosi ääni hänen kuuluvilleen:
-
--- Eeva käy silityskurssissa! Eeva voi hyvin! Eevalle maksetaan!
-Ja outo ahdistus hiipi aina silloin hänen kurkkuunsa, salpasi
-hengityksen.
-
-Sitten kaikki taas katosi näkymättömiin, kuulumattomiin, hävisi
-jonnekin olemattomaan unhoon. Suurkaupungin laineet huuhtoivat pois
-Eevan. Kuolema korjasi isän...
-
-Sitten... Paljon, paljon myöhemmin. Joku sanoo taas... Kuka? Ei
-kukaan. Tuo, tuo kaunis Helena Näkki, tuo kahvilatarjoilijatar, on
-kotoisin sieltäpäin, äitinsä puolelta... Ah, miten koskee, salpaa
-henkeä! On. On. Isän näköinen! Nuo välkkyvät valkuaiset, nuo, joita
-ei ole Kaarinalla, ne on hänellä, tuo suu, tuo otsan kaarre! Ah!
-Täytyy käydä häntä lähelle, kiertää, kaartaa, kauan katsella...
-Minkätähden? Ei vihasta, ei katkeruudesta, ei edes pelkästä
-uteliaisuudesta, ei säälistäkään, vaan jostakin suuremmasta; niin,
-myötätunnosta. Sisar-parka! Sisar-kulta! Vaistomaisesti veivät
-Kaarinan askeleet aina hänen lähettyvilleen. Ja silloin! Silloin näki
-hän myös veljensä välähtelevät neekerisilmät, tulisen himosielun
-hänen lähellään, pyytämässä, pyydystämässä... Niin, ei kenkään tiedä
-siitä. Ei kenkään tiedä, mitä Kaarina silloin teki: ei tuo outo sisar
-ei tuo vieras veli! Mutta he jäivät sisareksi ja veljeksi. Se oli
-pääasia. Ja kumpikin ehkä vihasivat Kaarinaa. Vihasivat niinkuin isä
-ennen muinon äitiä. He olivat isästä kotoisin, he molemmat!
-
-Miten sanoikaan äsken veli: Ihmisellä on hyvin suuret taipumukset
-periä vain huonot puolet. Niin, kai siinä oli perää. Mutta ilman
-veljeä olisi Kaarina ehkä hairahtunut pitämään itseään hyvänä,
-niinkuin tekivät ihmiset, jotka eivät häntä tunteneet. Hän _yritti_
-olla hyvä, senverran oli siinä perää. Tuon pyrkimyksen, tuon itsensä
-voittamisen halun oli hän saanut jo lapsena ja juuri sen silmittömän
-kiivauden vastapainoksi, joka isässä ilmeni. Kun hän, Kaarina,
-kerran tulisi suureksi, niin hän ei koskaan noin alentaisi itseään.
-Hän ainakin olisi aina tyyni, epäitsekäs, jalo, ymmärtäväinen,
-kavahtaisi tuottaa kärsimystä kelleen. Tämä ajatus syöpyi häneen
-monien tuskien hinnalla ja hän pani tosiaan tähän ajatukseen koko
-tahdonvoimansa, aina kun nuorempana ärsytetyksi tullen mustat
-perintöveret pakkasivat sumentamaan hänen sielunsa selkeyttä. Täten
-oli hän vähitellen saavuttanut uuden kirkastetun luonnon, eikä hän
-enää olisi muistanut edes arastella tuota synkkää sukuperintöä,
-ellei hän joskus olisi tavannut veljeään. Kummallista! Ei kukaan
-muu ihminen koko maailmassa, ei pahin solvaus, ei verisin vääryys,
-olisi saanut häntä kadottamaan lempeää, ihmisymmärtäväistä mielen
-tasapainoa, ainoastaan tuo läheisin verisukulainen, veli. Kiihtyminen
-oli heikkoutta, pienuutta. Niin, hän oli heikko veljensä lähellä. Sen
-hän tunsi. Kuin pieni ahdistettu eläin, jonka kynsin hampain täytyy
-kampata hengestään. Veli kuohutti aina esiin kumean maanalaisen vihan
-hänen sielunsa salaisista onkaloista. Minkätähden? Siksikö, että
-hän, ja ainoastaan hän, osasi iskeä juuri kaikkein arimpiin kohtiin
-ja että Kaarina taistellessaan veljeään vastaan oikeastaan tunsi
-taistelevansa samoja voimia vastaan omassa itsessään? Siksikö, että
-veli oli ainoa ihminen, joka osasi iskeä juuri _sillä_ tavalla, sillä
-raivostuttavalla halveksumalla, joka vaikka Kaarinaan kohdistettuna
-tarkoitti koko naissukukuntaa? Niin, silloin saattoi hän käydä
-kovaksi ja ilkeäksi, silloin versoivat äkkiä myrkylliset lonkerot
-esiin hänen sydämestään, salaisista perintösiemenistä, jotka hän
-jo oli luullut kaikki nyppineensä pois, ja senjälkeen oli hänellä
-aina sisäisen alennuksen ja nöyryytyksen hetki, joka todisti hänen
-kauniit, elämänpitkät ponnistelunsa turhiksi ja näytti, miten kaukana
-hän vielä oli ihmishyvyyden ihanteesta...
-
-Miksi olikin hän lausunut veljelleen Helena Näkin nimen? Se oli
-revähtänyt ulvahtaen esille, hänen tahtomattaan, vanhojen ammoin
-kestettyjen kärsimysten kätköistä!
-
-Kaarina oli alkuaan aikonut ottaa holhotikseen tuon häntä paljon
-nuoremman Helena-sisaren. Mutta se oli näyttäytynyt mahdottomaksi.
-Tämänkin puolelta oli hän kohdannut kovan, läpipääsemättömän,
-poistyöntävän kuoren.
-
-Ja nyt hänellä oli holhotti sittenkin, oli olento, jolle antaa, jolle
-olla ihminen, joka itse oli ihminen, ah, vaikkakin niin pahankurinen,
-niin ilkeä ja niin ihana. Tuo Vera, tuo kultainen kiusantekijä, joka
-täytti hänen aution kotinsa elävän elämän sykähtelyllä, kutoi sillan
-ihmisrakkauden teorioista yksityiseen...! Sillä olihan hän Oula
-Kuutin tytär, unelmien unelma! Oula Kuutin oman olemuksen heijastus!
-
-Vera oli Kaarinalle kaikki kaikessa. Sylilapsi ja tyranni. Ei kukaan
-olisi voinut sanoa hänelle sellaisia kauheuksia sellaisella sulolla
-kuin Vera. Vera nauroi hänen periaatteilleen, mutta nauroi niinkuin
-hyvät enkelit hymyilevät. Elämä, tuo outo, tavoittamaton elämä, tuo
-saavuttamaton elämän unelma riensi hänen syliinsä Veran kautta.
-Turvata Veraa, ihailla Veraa, tutkia, muokata Veraa! Mikä onni! Ja
-samalla koulu ja kasvatus Kaarinalle itselleen. Koko ihmisyyden asia,
-koko naisen asia mahtui siihen. Ja koko hänen yksityinen asiansa,
-hänen sydämensä syvin ja salaisin tuska ja riemu, menetys ja korvaus
-mahtui siihen. Rakkaus! Ei, ei siitä mitään! Hiljaa sydän!
-
-Kuinka oli veli tohtinut lausua sen ääneen äsken! Hän sanoi aina
-sellaista, jota ei _saanut_ sanoa ja jota ei voinut unohtaa, kun se
-kerran oli sanottu, ei anteeksi antaa. Ja kuitenkin tunsi Kaarina
-omassatunnossaan, että hänen täytyi oppia anteeksiantamaan kaikki,
-tai, että ihmisellä lopultakaan ei ollut toiselle ihmiselle mitään
-anteeksiannettavaa, oman heikkoutensa kanssa vain tili tehtävä.
-Ainoa, jonka saattoi toiselle antaa, oli rakkaus, sellainen rakkaus,
-joka ei vaatinut mitään...
-
-Pehmeät kädet laskeutuivat äkkiä Kaarinan kaulalle.
-
--- Miilaja, miilaja, miten istut pimeässä, ah, itketkö kovasti,
-armas, kulta, kaunis!
-
--- No mutta, Vera, kulta Vera! Enhän toki itke!
-
--- Oo! Minä tiedän. Ikävöit, täti Kaarina, sinäkin niinkuin minä,
-aina, aina! On niin hauska nähdä sinua pimeässä. Tai ei ollenkaan
-nähdä. On pehmeää, hämärää. Oi, kuinka ikävöin Venäjälle, täti
-Kaarina. Muistatko vielä, kuinka äitini kanssa kerran kävit meillä,
-_oikein_ meillä, siellä Moskovan takana. Aa! Kävimme yhdessä sinun
-kanssasi Borodinon kylässä. Ah, sitä ihanaa kesää! Sinä kesänä
-kukkuivat käet aivan raivoisasti. Muistatko, Kaarina-täti? Niin, ja
-me kysyimme niiltä jotakin. Kauanko sinä eläisit Kaarina-täti? Ja ne
-vastasivat: toista sataa vuotta. Ja sitten kysyimme, milloin minä
-pääsen naimisiin. Saman vastauksen antoivat hölmöt. Puolentoista
-sadan vuoden päästä astun siis minäkin Jeesuksen Kristuksen
-morsiamena sisään taivaan ilosalista, aivan kuin sinä, täti Kaarina!
-huokasi Vera nauraen.
-
--- Vera, kulta Vera! Tiedäthän: on Jumalan pilkkaa noin keveästi
-kosketella toisten pyhiä uskonkappaleita.
-
--- Pahastuit siitä, että nauroin. En ole koskaan ymmärtänyt,
-minkätähden kirkko julistaa pelastuksen evankeliumia murheellisena
-kuin mitäkin surusanomaa ja miksi se pitää ottaa vastaan happamella
-naamalla. Sitä paitsi en pilkannut Jumalaa, puheli Vera vähän
-nyreissään. En pilkkaa ketään. "Spaskija varootassa" tein aina
-ristinmerkin! En tarkoittanut pahaa äsken. Sinä yksin kuulit minua.
-Jos olisin loukannut sinun uskonnollista vakaumustasi, niin se olisi
-ollut synti. Mutta tiedänhän, että et usko tuohon! Siis en ole
-pilkannut Jumalaa, en käytännössä enkä periaatteessa. Täti Kaarina,
-sanopas minulle oikein tosissasi, eikö sinustakin ole omituista, että
-ihmiset eivät välitä siitä, mikä on, mutta että se, mikä ei ole, on
-heille kaikki kaikessa, niinkuin esimerkiksi tuo Jumala?
-
--- Niin juuri sen pitää ollakin, lapseni. Ei sen, mikä on, vaan sen,
-mikä tulee, pitää olla ihmiselle kallein. Jumalaa ei ole koskaan,
-mutta se syntyy, tulee lähemmäksi joka hetki. Sitä tarkoittaa koko
-vapaudentaistelumme, ei vapautta olla jotakin, vaan vapautta tulla
-joksikin, tulla Jumalaksi, muuttua itse, muuttaa maailma parhaimman
-unelmamme kaltaiseksi, siksi, jota ei vielä ole missään.
-
--- Niin, täti, sinulla on oma kantasi, mutta tuo ei ole luvalla
-sanoen oikein kristillistä, taidat olla pakana sinäkin. Sen ymmärrän.
-Mutta ajatteles, useimmille ihmisille merkitsee tuo olematon elämä
-kuoleman jälkeen jotakin, aivan erikoista, heille on tärkeä se
-Jumala, joka paiskaa tulijärveen tai taivaan tanssisaliin, se, se,
-aivan järjetöin, ilkeä joku...
-
--- No, no Vera!
-
--- Niin, niin, se on totta. Mutta minulle haudantakainen elämä,
-kuolematon sielu on naurettava, varsin toisarvoinen asia, joka ei
-liikuta minua. Ei yhtään. Ei pikku varvastani. Se on ajateltu loppuun
-kahdessa sekunnissa. En ymmärrä, kuinka maailman kirjallisuus ja
-filosofia ja uskonto viitsivät, kehtaavat sen kanssa temmeltää
-vuosituhannesta toiseen. Koko viisaustiede on pelkkää viisastelua
-makkaratikusta. Jos se on tai ei ole, tuo elämä kuoleman jälkeen,
-olettakaamme kumpikin, niin mitä se meihin koskee, meihin tällaisina
-olentoina, jotka haudassa kuitenkin hajoamme toisenlaisiksi
-ainesosiksi, toisista elinehdoista riippuviksi, jos elämää on...
-Kadotamme muiston tästä elämästä, niinkuin olemme kadottaneet kuvan
-edellisistä vaelluksistamme, jos niitä on ollut. Jos kuolen kokonaan,
-en tiedä siitä mitään; jos herään uuteen elämään, on se minulle
-iloinen yllätys joka tapauksessa. Helvetinkin uhalla! Sillä mitä
-rangaistukseen ja palkkioon tulee, on kurjaa rakentaa itselleen edes
-sellaisia mielikuvia täällä, vielä enemmän pitää niitä toiminnan
-määrääjinä. Jos teen hyvää, teen sen hyvän itsensä vuoksi, en tahdo
-siitä palkintoa. Jos teen pahaa, kärsin seuraukset ilman minkään
-sovittajan uhria. Ei voi, ei saa olla toisin. Pahan tekeminen on paha
-minulle itselleni, jos se on paha ollenkaan, sillä sitä suuresti
-epäilen. Pahaan kohdistettuna se täyttää oikeuden lakia ja hyvään
-nähden -- niin, sanotaanhan, että paha muuttuu kärsimykseksi ja
-että kärsimys kirkastaa, syventää, rikastuttaa. Niinhän sanotaan.
-Tiedätkö, täti, tahtoisin olla tällainen Jumalan vitsa, jotta kaikki
-ihmiset saisivat kärsiä ja tulla hyviksi...
-
-Veran äänessä oli pehmeä, romanttinen helinä.
-
--- Maailmassa on ollut niin rajattomasti kärsimystä, eivätkä ihmiset
-vielä ole muuttuneet hyviksi. Ja entä oman itsesi kannalta? Tarkoitus
-pyhittää välikappaleet, niinkö tuumit, pikku jesuiitta?
-
--- Oh, rakas täti, älä nyt koeta olla tuhma, minä leikittelin vain.
-Tiedänhän itsestäni: pahan se tekee vain pahemmaksi! Tuo kärsimys!
-Kenties se kehittää hyvän ihanaan kukkeuteen. Mutta mitä hyötyä siitä
-on? Sitten kun ihmiset ovat kyllin hyviä ja hienoja, tulevat ne
-kaikista pahimmat ja raaemmat ja lyövät ne hyvät kuoliaaksi. Ah, suo
-anteeksi, täti rakas! Miksi minun aina pitää pyytää sinulta anteeksi?
-Aina tuntuu siltä. Ja miksi minun aina pitää asua luonasi? Ah, suo
-anteeksi! Oh, miilaja, miilaja, se on onneni!... Maailma tuolla
-ulkona on vain suuri summaton pääkallonpaikka, ristiinnaulittujen
-Golgata! Voi, muistatko äitini maata, pyhää Venäjää?
-
-Vera katsoi silmät suurina ja palavina pimeään.
-
--- Muistatko äitiäsi Varvaraa, tyttöseni? kysyi Kaarina.
-
--- Vastahan on kolme vuotta hänen kuolemastaan. Oh, minä rakastan
-häntä niin, minä jumaloin häntä. Hänessä ei ollut yhtään vikaa.
-Paitsi yksi! Paitsi kaksi! Hän oli epäuskoinen. Hän ei uskonut
-suureen, pyhään Venäjään. Hän imetti minuunkin epäluulon slaavilaista
-henkeä kohtaan. Muuten olisin nyt siellä -- minne ijät ikävöin ja
-missä en kuitenkaan ole kotonani. Moskovassa -- keskellä tuota
-suurta asiaa... Sieltä tulee maailman pelastus. Metsä liikkuu jo. Ei
-kenelläkään ole niin rajatonta, niin kärsimyksestä ja nautinnosta
-rikasta sielua kuin slaaveilla. Ah, kuinka isäni tuntuu pieneltä ja
-rajoitetulta äitiini verrattuna!
-
--- Sinä et pidä isästäsi, Vera?
-
--- Äitini toinen vika oli se, että hän rakasti miestä, joka ei
-ansainnut niin suurta rakkautta. Hänen rakkautensa opetti minut
-vihaamaan isääni.
-
--- Et tunne häntä.
-
--- Tunnen hänen tekonsa -- ja -- teoksensa!
-
--- Hän on ihmisenä suurempi kuin taiteilijana.
-
--- Niin, jos pidät suurena ihmisenä sitä, joka tuottaa suurta
-kärsimystä... Mutta sinä olet yhtä tuhma kuin äitinikin siinä, että
-ihailet isääni, tuota pahatöistä. Mutta te olette kaksi enkeliä
-ja enkelit rakastavat juuri pahoja saadakseen itkeä kauniita
-taivaallisia kyyneliä. Oh, miten Varvara itki! Viulullaan. Kuulithan
-sinäkin! Kymmenen vuotta sitten tulimme ensi kerran Suomeen.
-Muistatko, Kaarina-täti? Silloinhan me tutustuimme. Miten sinä olit
-hyvä silloin äidille. Tiedätkö, miilaja, minä luulin sinua todella
-silloin enkeliksi. En ollut koskaan nähnyt niin kaunista ihmistä.
-Olit vaalea, näes, ja kaksi pitkää palmikkoasi riippuivat kuin
-kultakuontalot kahden puolen kasvojasi...
-
--- Vera, lakkaa nyt hupsuttelemasta taas!
-
--- Ja kun otit minua kädestä kiinni ja johdatit minua kadulla,
-uskoin todella, että veit minua taivaaseen. Ja minä itkin ilosta.
-Minä aina itken, kun tunnen jotakin kaunista täällä sydämessäni.
-Äitini seurassa myös itkin, mutta niin, ettei hän nähnyt. Hän soitti
-viulua, ah miilaja, en ole kenenkään kuullut siten soittavan, vaikka
-me viisi vuotta harhailimme ulkomailla ja kävimme kaikissa suurissa
-musiikkitilaisuuksissa. Kun säestin häntä, himmensivät kyyneleet
-nuotit edestäni. Sulin, vaivuin johonkin äärettömän kauniiseen
-ja surulliseen. Tiesin, että hän soitti hyljättyä rakkauttaan ja
-ikäväänsä. Siltä ajalta, tuosta Amati-viulusta jäi ijäksi jotakin
-minulle tänne, sydämeen... Se on ainoa kapine, jota säilytän äitini
-muistona. Siinä asui ja asuu vieläkin hänen sielunsa. Ah, että isäni
-saattoi työntää pois sellaisen määrän kauneutta! Silloin en sitä
-ollenkaan ymmärtänyt, nyt ymmärrän jotakin siitä. Äitini ei sitä
-muuten koskaan valittanut, ei muulloin kuin soittaessaan. Jos minä
-olisin mies, en menisi koskaan naimisiin, ja ehk'en mene naisenakaan.
-Otan sinusta esimerkkiä, täti Kaarina! Vera nauroi heleästi
-tahalliselle lisäykselleen.
-
--- Miksi et tahdo oppia isääsi tuntemaan? Vera synkistyi.
-
--- Ei hänkään ole tahtonut oppia minua tuntemaan.
-
--- Onhan hän yrittänyt. Sinä et ole tahtonut. Hän on antanut sinun
-olla vapaana.
-
--- On tosiaan. Hänellä ei ole ollut edes mitään uteliaisuutta nähdä
-minua. Hän oli alunpitäin välinpitämätön minun suhteeni. Ei, hän
-kammosi, vihasi minua niinkuin nuoruutensa hairahdusta! Oh, kyllä
-minä tiedän! Minä olin se synti, joka tulitan hänen kirjansa,
-minä sain hänet kuvaamaan sielunhätää, kauhua, rappeutumista
-joka muodossa, kansallista ja yksilöllistä, minä, hänen kansansa
-vihollisen lapsi, venakon tytär, olin se kansainvälinen pahe hänen
-elämässään, joka teki hänestä kansainvälisen kirjailijan, minä, orvon
-heikkouden hedelmä, jota suomalainen mies ei voinut eikä saanut antaa
-itselleen anteeksi, minä annoin hänelle tuon suuren inhimillisyyden,
-josta sinäkin aina puhut. Ja palkaksi tästä kaikesta on hän unohtanut
-minut! Oh, minä tiedän, tiedän kaikki, mitä merkitsen hänelle. Hän
-häpeää, vihaa ja katuu minun olemassaoloani, joka onkin tavaton töhrä
-hänen muuten niin puhtaassa papinkirjassaan. Osaan ulkoa tohtori
-Linnan kirjoituksen, niin, mikä vuosi se olikaan 20 vuotta sitten, se
-tahtoo sanoa: syntymätodistukseni. Ha haa! Vera puhui kiihkeästi ja
-katkerasti.
-
--- Tohtorin kirjoituksen, sinä olet siis lukenut sen... Tiedät sen
-hänen kirjoittamakseen? Ja häntä et soimaa? Olet mitä parhain ystävä
-hänen kanssaan?
-
--- Miksi häntä soimaisin! Hänhän vain miehekkäästi lausui ilmi
-silloisen vakaumuksensa. Hän on minulle sitäpaitsi enemmän tai
-vähemmän vieras. Mutta isäni tehtyään ensin rakkauden asiassa
-heikkouden synnin, teki sen jälkeen vielä pahemman, pelkuruuden ja
-halpamaisen jänistämisen rikoksen: tappoi rakkauden äitiini vain
-siksi, että kansa hänet tuomitsi. Kunnon kansalainen sittenkin tuo
-isäni!
-
--- Et saa, et saa, Vera, puhua isästäsi noin, virkahti Kaarina kuin
-leimahtaen. Minä vakuutan sinulle: hän on mies, joka ei tottele muuta
-kuin omaatuntoaan, omaa tuomiotaan. Tuollaisia yksilöjen välisiä
-eroja, jonka sinä tässä tapauksessa luulet johtuvan ulkopuolelta
-tulleesta sysäyksestä, kansakunnan hylkäämistuomiosta, tapahtuu joka
-hetki ympärillämme, sisäisestä pakosta. Ja etenkin taiteilijat,
-jotka ovat niin herkkiä, rehellisiä ja pelkäämättömiä sielullisissa
-suhteissaan, voivat kaikkein vähiten sovitella. Ajattele, että hekin,
-isäsi ja äitisi, olivat ihmisiä, joilla oli joku sellainen salainen,
-yksityisluontoinen sielullinen syy onnettomuuteensa. Ja tämän syyn
-ei tarvinnut edes olla kummassakaan heissä... He kärsivät toistensa
-vuoksi ja erosivat ehkä ollakseen tuottamatta toisilleen kärsimystä
-ja rakastivat toisiaan sitä enemmän, mitä enemmän he kärsivät. Sillä
-mitä enemmän rakkautensa vuoksi kärsii, sitä kalliimpi se on...
-
--- Oi, kultainen -- Vera suuteli Kaarinaa -- miten sinä puhut
-viisaasti. Mitä voisit sinä tietää sisäisistä onnettomuuksista,
-sinä yksinäinen, kirkas, puhdas, onnellinen! Mutta minä, minä
-olen syntynyt haaksirikkoisesta liitosta, vihan ja rakkauden
-ristisiitoksesta, minä tiedän niistä asioista jotakin, jota
-onnelliset, kuten sinä, eivät voi koskaan ymmärtää.
-
--- Mutta jos minäkin olisin kokenut onnettoman kodin kirousta, jos
-minäkin olisin katsonut salaisten onnettomuuksien kuiluun, lapseni...
-
--- Oh, et silloin voisi olla noin lempeä! Tai voisit, voisit kyllä
-sittenkin, sinä juuri voisit, Kaarina-täti. Sinä olet sitä kultaa,
-joka onnettomuuksissa kirkastuu, olet syntynyt hyväksi. Ah, olet
-sittenkin onnellinen, juuri siksi. Mutta minä, minä olen paha ja
-onneton, ilkeäksi syntynyt!
-
-Vera purskahti rajuun itkuun, kätkien päänsä Kaarinan syliin. Kaarina
-silitteli hiljaa, rauhoitellen hänen tummaa, pörröistä tukkaansa.
-
--- Lapsi, lapsi, kaikki me olemme saman auringon säteitä... Kaikki
-olemme tehdyt samasta aineesta, yhtä pahasta ja yhtä hyvästä!
-
-Vera pudisti päätään.
-
--- Minä olen paha. Ja maailman pahuudesta sinä et tunne muuta kuin
-minut. Ja minuakin hyvin vähän. Sinulla on maailmaa parantavia
-teorioja, mutta sielun kurjuuden parantamisesta et tiedä mitään.
-Minä olen kokonaan toista ainesta kuin sinä. Sinä tahdot hyvää
-ja minulla ei koskaan ole ollut haluakaan olla hyvä, ja hyvä on
-minusta naurettavaa, välistä enemmän kuin naurettavaa, väärin.
-Hammas hampaasta, silmä silmästä, on ainoa, joka vastaa minun
-oikeudentuntoani. Niin, siksi minä tahdon olla paha...
-
--- Sinä leikit pahoilla ajatuksilla, et ole sellainen, miksi luulet
-itseäsi. Pahan ajatuksen pimittämä ihminen, kanssaihmisten kyynelten
-kuormittama, herättää toisissa vaistomaista kauhua, hänestä leviää
-kammottava sähkö, lapsikin pelkää häntä, ei katso häntä suoraan
-silmiin; ja sinusta pitävät kaikki, tuo talonmiehen pikku poikakin on
-aivan ihastunut sinuun...
-
--- Sillä pojalla on sitten sama vika kuin minulla, hän rakastaa
-pahaa, nauroi Vera. Kuule Kaarina-täti, tuo sinun teoriasi ei pidä
-paikkaansa, juuri paha on kiehtova, paha yksin on mielenkiintoinen,
-rakastettava, pahaa yksin voin minä katsoa suoraan silmiin. Tuokin
-hyväntekeväisyys-rouva, joka usein käy luonasi, tuo kuuluisa hyvä
-ihminen, tuo _Rauhan sanomain_ sihteeri, sinä tiedät, tuo marakatti
-hän inhoittaa minua! Tuo alituinen luonnoton hymy hänen huulillaan
-ilettää minua niin, että tekisi mieli sylkeä häntä silmille, niin!
-Se on pitkä-aikaisesta teeskentelystä syntynyt kaamea kuolinnaamari,
-teennäisen ilon rapattu kipsi-onni. Se puetaan ylle sisäisestä
-heikkoudesta. Oh, kyllä minä tiedän! Olenhan sielukirjailijan tytär
-ja tytär perii aina isänsä, sanotaan. Meillä Venäjällä ei sellaista
-hävettävää naamiota käytetä, ihmiset uskaltavat olla luonnollisia ja
-vapaita, uskaltavat olla liehakoimatta, hymyilemättä, käyttämättä
-raakaa teennäisyyttä, vaikkakin ovat julkisia henkilöitä. Se
-todistaa oikeaa ihmisyyttä ja voimaa. Sinäkin Kaarina-täti olet
-sellainen oikea, sinä olet paljon parempi kuin sinun teoriasi. Sinua
-minä rakastan, vaikka viha ja halveksinta ovat sydämeni suuret
-pohjavirrat. Tämäkin Suomen kansa täyttää mieleni karsaudella. Miksi
-opettikaan äitini minulle tämän nurkkakuntaisen kielen! Niin, äitini
-oli luopio!
-
--- Varvara rakasti isääsi ja toivoi, että olisit isäsi tytär. Sen
-sanoi hän minulle kuolinvuoteellaan...
-
--- Silloin minä häpeän häntä!
-
--- Vera!
-
-Vera huojutteli itseään edestakaisin tuolilla.
-
--- Oh, mikä häpeä! Rajattoman rikkaan, pyhän Venäjän tytär ei usko
-omaan rotuunsa. Hyvä, minä sekarotuinen tahdon sovittaa sen, minkä
-hän tässä suhteessa rikkoi, _minä_, minä uskon Venäjään, tunnustan
-äitini, en isääni. Äitini oli huono venäläinen, mutta muuten niin
-hyvä, niin hyvä, ymmärrätkö, ihanalla, suurella tavalla hyvä,
-niinkuin vain venäläinen voi olla. Hänen luonteessaan ei ollut mitään
-pientä ja sentään hän ei osannut kylliksi arvostaa suuruutensa
-tuhatkäsivartista synnyttäjää, slaavilaista äidinhelmaa. Muistan,
-miten hän kerrankin sanoi: venäläiset ovat liian velttoa, pehmeää
-ainesta, niistä tulee hyvä vasta sekoituksen kautta! Kas tässä --
-Vera osoitti itseään -- on nyt näyte tästä sekoituksesta! Ha haa
-haa! Ja miten isäni maassa arvostellaan tätä sekoitusta? Tahdotko
-kuulla, et taida muistaa arvoisan tohtorin tutkielmaa niin hyvin kuin
-minä, jota se koskee. "Näistä ristisiitoksista syntyy hekumallinen,
-laiska, selkärangaton ihmisrotu, jolla ei ole siveellistä ryhtiä, ei
-isänmaan tunnetta, ei pohjaa, ei päämäärää." Tämä oli tohtori Linnan
-diagnoosi jo ennenkuin hän näkikään minut. Ehkäpä hän on oikeassa.
-Mutta häntäkin, veljeäsi, Kaarina-täti, minä oikeastaan vihaan ja
-halveksin tämän varman ennakkokannan ottamisesta. Se ei ollut mitään
-rotutiedettä, se oli vain kiihkokansallisuutta! Oliko hän käyttänyt
-kokemusperäistä tutkimistapaa? Missä oli hän nähnyt noita hävittäviä
-sielullisia sekasikiöitä, joita vastaan hän raivosi! Ei muualla
-kuin mahdollisesti saastaisissa synnytyssaleissa. Alku-itiöitä,
-ei loppuunkehittynyttä henkeä, kurjien palkkapiikojen onnettomia
-sikiönyyttejä, solttuparan istuessa tuon satunnaisen rakkauden ja
-tuskan vuoteen äärellä. Niin, kyllä minä tiedän. Se on surullista,
-rumaa, mutta liikuttavaa kuin onnettomuus! Mutta onko se vielä
-mikään sielutieteen oppikirja tai etnografinen viisaudenlähde! Mitä
-näkee hän näissä synnytyksissä? Oman pihtinsä jälkiä. Joku nenä
-lyttyyn sinne tai tänne ei todista suuria. Nyt teki hän uudestaan
-saman loppupäätelmän tietysti minun olentoni perusteella. Saattaa
-olla sattuvakin luonnekuva! Niin, älä hämmästy, täti! Minä kuulin.
-Minä kuuntelin, oikein halpamaisesti kuuntelin oven takana. Minä
-olen inhoittava, minä! Mutta mikä oikeus on hänellä, tohtorilla,
-kohdistaa kansalliskiihkonsa sekarotua vastaan, jota hän itsekin
-on! Onko hän sen suomalaisempi kuin minä? Nimenmuuttaja on hän kuin
-minäkin! Luisuja, kansallinen taskuvaras, sivistyksen siirtolainen,
-niinkuin minäkin! Hän lännestä, minä idästä, siinä ero. Oksastettu
-vesa Suomeen on hänkin. Älä Kaarina-täti suutu, en tarkoita pahaa.
-Näes, _minä_, minähän en vihaa sekarotua. Tahdon vain vastustaa
-tohtorin kantaa ja väittää, että venäläis-suomalainen on ainakin
-yhtä lähellä sitä perisuomalaisuutta, jonka puolesta hän kiivailee,
-kuin ruotsalais-suomalainenkin. Mikä oikeus on juuri hänellä
-ottaa ohjakset omiin käsiinsä tässä maassa ja kieltää se muilta
-siirtolaisilta? Ja minä, olenhan minä suomalaisen kirjailijan tytär.
-Äitini olisi tahtonut minua pitämään isäni nimen, mutta joskaan
-_hän_ ei ollut liian ylpeä sitä kantamaan, olen minä. Miksi kantaa
-sellaisen isän nimeä, joka on vieras, ja miksi isännimeä yleensä?
-Miks'ei pikemmin äidin, onhan hän lähempänä. Ennakkoluuloja! Miehen
-halua säilyttää nimensä halki vuosisatojen ja painaa naisen nimi
-unhoon. Sitä se on! Tiedätkö täti Kaarina, eräs nuorukainen kysyi
-minulta, olitko sinä naisliittolaisena leikkauttanut tukkani ja
-käskenyt minun ottamaan oman nimen! Voi, rakas täti, näin saat
-holhottisi hulluudet omalletunnollesi. Ja minä tekisin varmasti
-paljon enemmän tuhmuuksia, ellei sinua olisi. Juuri siksi, että sinä
-et kiellä minua, tahtoisin tehdä mieliksesi, en tahtoisi tuottaa
-sinulle surua. Jos käskisit, tekisin juuri päinvastoin. Sellainen
-on luontoni. Ja minun täytyy olla luonnollinen, muuten kuolisin.
-Sentähden minä myös valehtelen, valehtelen aina, se on luontoani
-myös. Äskenkin, kaikki mitä sanoin isästäni ja äidistäni oli valetta.
-Koskisi niin, jos puhuisin totta. Se repisi sydämen rinnastani.
-Ah, enhän minä, tiedäthän sen, Kaarina-täti, halveksi isääni, minä
-ihailen häntä. Minä olen sisäisesti, sen tunnen, vaikka en tahtoisi,
-isäni tytär. Eikä minulla ole äitini arkaa, hienoa sielua, muuten
-olisin jo aikoja kuollut kuin hän... Ei, ei!
-
-Veran ääni särkyi hysteerisesti.
-
--- Olen ylpeä ja kova kuin isäni ja tahdon sellainen olla. Kuinka
-olisin voinut tulla outona, yksinäisenä, irrallisena, isättömänä,
-äidittömänä outoon maahan ja koreilla lainahöyhenillä, suuren
-kirjailijan tunnetulla nimellä! Naurettavaa, alhaista! En koskaan
-voisi vetää huomiota puoleeni maineella, jota en itse ole ansainnut.
-Äitini nimen olisin pitänyt, ellei vainajan ääni olisi minua siitä
-pidättänyt. Hän sanoi: "Venäläiseen nimeen on Suomessa liittynyt
-sortajan kannusten helinä. Ei ole hauskaa valloitetussa, poljetussa,
-paljon kärsineessä maassa käydä valloittajan väreissä. Venäläisellä
-nimellä ei Suomessa koskaan voisi olla vapaa. Vain alhaiset sielut
-voivat kirouksen levittäjinäkin elää leveästi ja rehennellä. Mutta
-sinä, tyttäreni, jos sinulla on yhtään minun sieluani, et voisi
-nousta pinnalle, kukkulalle, et aurinkoiseen iloon, et tuntea
-olevasi kotonasi isäsi maassa, ellet ole ja pysy suomalaisena."
-Hän, venäläinen Varvara, oli suomalaisen isänmaan ystävä! Eikö se
-ole kummallista? Niin voi rakkaus sokaista mielen. Ei, minulla
-ei ole äitini sielua. Minulle olisi helppoa polkea kantapäilläni
-tätä sorrestua kansaa, joka on pikkumainen, salavihainen, itsekäs,
-röyhkeä, minulle olisi helppoa tanssia tässä valloitetussa, surevassa
-maassa ja ajaa nälkiintyneen roskaväen keskuudessa valloittajan
-kultavaljakolla!
-
-Vera nauroi hurjasti.
-
--- Vera, rakas Vera, nyt et taaskaan ajattele, mitä puhut.
-
--- Minä ajattelen näin. Usko nyt kerrankin, rakas kulta täti, että
-olen niin paha, niin ilkeä kuin ihminen voi olla. Äitini oli hyvä,
-siis tulen isääni. Mistä olisin muuten saanut pahan sisuni! Itsestäni
-voin nähdä, millainen isänikin on. Pelkästä pahansisuisuudesta otin
-oman nimen, kiusatakseni häntä! Niin, pelkästään kiusatakseni,
-ärsyttääkseni häntä otin nen-päätteisen nimen, jollaista täällä
-halveksitaan. Siksi juuri otin sellaisen.
-
--- Sinä hourit Vera. Ei kukaan Suomessa halveksi nen-päätteisiä nimiä.
-
--- Mutta ylimystö halveksii, nuo korkeat kansallismieliset, niin
-juuri! Sen ovat juuri nuo ruotsalais-kansalliset nimenmuuttajat
-saaneet aikaan, että täällä nyt on kansa, joka halveksii
-kansanomaisia sukunimiään, joka muuttaa nimensä jos joksikin --
-tosiperäiseksi, laajaperäiseksi, peräperäiseksi -heimoksi ja
--vallaksi muka näyttääkseen aateliselta ja hienolta. Minulla,
-muukalaisella, joksi te minua parjaatte, on enemmän sisäistä ylpeyttä
-kuin teillä, minä valitsin nimekseni tuon halveksitun nen-päätteisen.
-Soroinen, oi se on kaunis mielestäni, niin kaunis!
-
--- Nen-päätteisiä nimiä, lapseni, on maa täynnä.
-
--- Niin, mutta kukaan _ei ota_ nimekseen nen-päätteistä siksi,
-että kukin tahtoisi, että hänen nimensä _näyttäisi_ otetulta,
-salaperäiseltä, vihjaisi johonkin kansalliseen uhrautumiseen,
-ylhäiseen vierasperäisyyteen, ha ha ha! Voi, täti, taas pahoitan
-mieltäsi, näen sen!
-
-Vera lankesi äkkiä Kaarinan kaulaan. Pimeässä tuskin eroitti enää
-noiden kahden naisolennon ääriviivoja.
-
--- Täti, kultainen täti, miilaja, et ole puhunut mitään koko ajalla.
-Olet taas tutkinut ja punninnut minun kevyttä sieluani suuressa
-sydämessäsi. Oi, anna anteeksi! Aina minun täytyy pyytää sinulta
-anteeksi, en tiedä miksi! Tosiaan! Siksi, että herjaan jotakin
-iankaikkisen pyhää ja suurta, kun sinun läsnäollessasi herjaan
-hyvyyttä. Sinun hyvyytesi on ihanaa. Ilman sitä kuolisin, ilman
-sinua, täti, menehtyisin tässä autiossa maailmassa. Sinä olet minun
-jouluenkelini, joka itkee ijäti ylitseni. Miilaja, miilaja! Minä olen
-sinun kissanpoikasi, sinun pieni pirunkorentosi, sinun onnettomuutesi!
-
-Vera painoi kertomattoman hyväilevällä eleellä poskensa vasten
-Kaarinan poskea.
-
--- Silmäteräni, jos ei minulla olisi suurempia onnettomuuksia kuin
-sinä, olisi elämäni pilvetön.
-
--- Oletko todellakin sinäkin onneton, täti? Kuule, anna sinä minun
-lohduttaa itseäsi, niinkuin sinä lohdutat minua!
-
--- Lapsi, lapsi, täytyy voittaa itsensä. Sillä lohduttaa toistakin.
-Lapsi, sytytä lamppu.
-
--- Minä olen taas tehnyt sinut murheelliseksi, virkkoi Vera pehmeästi
-ja hiljaa. Oh, kuinka minä olen paha!
-
-Kaarina tunsi piston rinnassaan. Miten kevytmielistä oli tällainen
-kasvattaminen, antaa tuon hurjapäisen, tuon varhain kehittyneen,
-epätasaisen, sekavien käsitteiden silpoman mielikuvituksen noin
-aallota valtoimenaan koettamatta sitä edes hillitä. Hänen olisi
-pitänyt luopua Verasta. Heikko, voimaton oli hän hänen suhteensa.
-Kummallisella tavalla tuo tyttö kietoi hänet. Hän jäi häntä
-katselemaan kuin jotakin outoa, hurmatuoksuista kukkaa, kuuntelemaan
-häntä kuin kaukaisen, salaperäisen elämän ikuista, voittamatonta
-myllerrystä. Hän vaipui häneen kuin omaan täyttymättömään
-rakkauden-unelmaansa, kuin Oula Kuutin sielun sanattomaan
-aavisteluun, kuin runoelmaan ja lauluun. Hän ei tohtinut kajota
-tuohon perhosen siipeen, tuohon aarnivalkeaan, tuohon tuuliharppuun.
-
-Hän unohti kasvattamisen.
-
-Ja omatunto kalvoi häntä, hyvää, kuin suurinta rikollista.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Liikehuone Tervola & Untosen prokuristi Salme Tamm istui iltamyöhällä
-vielä konttorissaan kirjoitellen ulkomaille meneviä kauppakirjeitä.
-Tämä oli ylityötä, tai sellaista, jonka hän olisi voinut tehdä
-kotonaankin, mutta tuntui paremmalle tehdä työtä virkahuoneessa. Hän
-ei yleensä laskenut liikkeelle tekemänsä työn määrää, hän oli ottanut
-viran vastaan edesvastuulla hoitaa kaikki, riippui hänestä itsestään,
-milloin ja missä hän sen suoritti. Ja hänellä oli työn intohimo, hän
-tahtoi näyttää, että hän kykeni sekä käyttämään itsenäistä liikeälyä
-että ansaitsemaan rahaa. Hänen taitoaan olivat myös liikkeen molemmat
-päämiehet tai oikeastaan Tervola, joka heistä molemmista oli ainoa
-konttorimies, ymmärtäneet oikein arvostaa. Hänen palkkansa oli
-jo huimaava, ainakin tuntui se siltä kaikkeen entiseen verraten.
-Näinkö helppoa se olikin? Ja vaikka rouva Tamm usein otti itselleen
-neljäntoista tunnin työpäiviä, tuntui hänen elämänsä niin ihmeen
-kevyeltä ja vapaalta nyt, sitä kevyemmältä, mitä enemmän teki työtä.
-Silloin ei ehtinyt vaipua itseensä. Ei ehtinyt olla kotona. Koti aina
-uuvutti muistoihin, pahoihin ja hyviin, enimmäkseen pahoihin, tai
-paremmin sanoen tuskallisiin. Huoneissa viipyi vielä epämääräinen tai
-kuviteltu tupakantuoksu hänen entisen miehensä ajoilta, vaikka oli jo
-kulunut puoli vuotta siitä, kun he lopullisesti olivat eronneet ja
-tämä oli muuttanut pois kotoaan.
-
-Pekka Tuira oli ollut Salmelle raskas kuorma, mutta hän oli tottunut
-tätä kuormaa kantamaan ja rakastamaan, eikä mikään työn taakka
-tuntunut nyt voivan painaa yhtä paljon, ei turruksiin tuskasta
-hankautunutta tuntoa.
-
-Kolme lasta pyöri edelleen lattialla kuten ennenkin, mutta hän ei
-ollut joutanut niihin ennenkään kovin suurta huomiota kiinnittämään.
-Lapset eivät koskaan olleet riittäneet hänelle elämänsisällöksi.
-Väliin kun hän ajatteli tätä puolta itsestään, jäi hän itseään
-ihmettelemään. Olenko ehkä luonnoton äiti, muut naiset ovat niin
-erilaisia? Mutta sitten luuli hän löytävänsä sille selityksen. Jos
-hän olisi mennyt naimisiin aivan nuorena, jos hän olisi joutunut
-itseään vanhemman miehen muovailtavaksi, jos vaistomainen eroottisuus
-olisi ollut hänen vaikuttimensa naimisiin mennessä, niinkuin on
-usein laita naisten, olisi hänenkin kehityksensä ehkä pysähtynyt
-siihen ja jäänyt pyörimään tuon yhden ainoan suvunsäilytys- ja
-jatkuvaisuusvietin ympärille. Ei, parempi oli näin. Hoitihan
-mieskin isyytensä ja yhteiskunnallisen työnsä yhtä rintaa! Yleensä
-miehet, ei hänen miehensä! Mutta sekin oli onni. Jos Tuira olisi
-täysin riittänyt perheen tueksi, niin olisi se ehkä jollakin
-tavoin puuduttanut, lamaannuttanut hänen voimaansa, vaikkakaan hän
-ei periaatteessa hyväksynyt miehen elättämää naista. Parempi oli
-näin. Jos oli. Ei, hän ei uskaltanut ajatella mitään. Joku salainen
-haaksirikko, henkinen vararikko, joku paha laskuvirhe ainakin oli
-paljastunut hänelle itselleen noiden perheselkkausten kautta hänen
-elämässään. Tai pikemmin: hän tiesi siitä itse jo kauan. Nyt se kävi
-julkiseksi. Se näkyi kauas. Hän vaikutti luonteettomalta, hänen
-elämänkaarestaan puuttui plastiikka, sopusuhtaisuus, siinä oli nyt jo
-jotakin särkynyttä, irvikuvamaista, auttamattoman rumaa.
-
-Ja kuinka oli hän aina korostanut liikealalla juuri tuota
-ulkonaisen viivan ehjyyttä ja kauneutta, kun hän oli nähnyt
-ympärillään tätä periaatetta niin räikeästi loukattavan! --
-Tuossa eräskin isänmaanystäväksi ja epäitsekkääksi hengen
-mieheksi tunnettu suurviljelijä, joka kuletutti tilaltaan maidon
-niin tarkkaan Venäjälle, että oman pitäjän lapset olivat kuolla
-nälkään, että suurten karjalaumojen keskellä asuva oma väestö sai
-matkustaa vieraisiin rukoilemaan välttämättömintä maitotilkkaa.
-Ja tämä tapahtui vain etujen, rahanhimon vuoksi. Se oli ruma
-liikeviiva! -- Tuossa samoin eräs sortopolitiikan vastustaja ja
-kansansivistyksellisten lahjoitusten tekijä: osti eläväinkuvain
-teatterin, jossa räikeillä rikosjutuilla ravittiin kansan
-hengennälkää, osti hienon kaupunkitalon, teki siitä ravintolan ja
-yökahvilan, juotti sortopolitiikan upseereja ja heidän naisiaan,
-tuli heillä miljonääriksi ja heidän kukistuttuaan möi talon vielä
-useammasta miljoonasta Venäjän valtion vallankumouksellisille,
-ikuisiksi ajoiksi, keskellä Suomen pääkaupunkia, palatsin
-vieraan valtion sotaväelle! Se oli anteeksiantamattoman rumaa
-liikepolitiikkaa!
-
-Sellaista näkyi nyt kaikkialla. Mutta sellaiselle näytti myös hänen
-oma elämänviivansa. Pettymystä hänelle itselleen, ehkä enemmän vielä
-muille, oli se saattanut aikaan. Ihmisten luottamuksen oli hän
-menettänyt. Häneen ei luottanut enää kukaan, ei Viro, armas kotimaa,
-ei Suomi, ei puolueet, ei muut kuin hänen oman liikkeensä johto, jota
-hän itse taas ei puolestaan voinut kunnioittaa, niinkuin hän olisi
-tahtonut. Etenkin Untosesta, liikkeen toisesta päämiehestä, liikkui
-yhä hämärämpiä huhuja. Varmastikaan ne yksityiset sivukanavat, joita
-myöten hän kokosi tuhansiaan, eivät olleet puhtaita!
-
-Keinottelun saasta kohosi joka puolella kuin patonsa puhkaisseiden
-loka viemärien inha tulva-aalto. Tuntui kuin koko maailma, aivan kuin
-hän itsekin, olisi pelannut pois käsistään kaikki aatteelliset arvot:
-aineelliset olivat enää jälellä.
-
-Ja miten hän, Salme, oli aikoinaan halveksinut ainetta, rahaa!
-Kun hänen kotitalonsa isän kuoltua joutui vasaran alle, ei hän
-tarjottunakaan välittänyt pelastaa kodin muistoja. Se oli rihkamaa,
-joskin rakasta, jonka valta sydämessä oli voitettava. Elettävä
-vain hengen ritaruudelle, vapaana aineen vallasta, kuten Ibsen,
-joka elämänsä ijän asui vuokrahuoneessa, jolla ei ollut mitään,
-jota hän saattoi sanoa omakseen, ei muuta kuin aivojensa suuret
-ajatukset. Salme karkaisi luontonsa tämän periaatteen mukaan.
-Ja kun hänen miehensä teki ensimäisen vararikon, ei hän osannut
-surra ulosvieritettyä pesänsisältöä! Hän luuli olevansa silloin
-hengen jättiläinen, ja hän olikin vain nuori ja pintapuolinen. Hän
-ei silloin vielä ymmärtänyt sitä salaista sielua, minkä ihminen
-aineelliseen ympäristöönsä viljelee, hän ei ymmärtänyt, että kaikki
-aineelliset valloitukset, rahakin, merkitsivät tehtyä työtä, että se
-oli pyhää hengen perintöä sekin, esi-isäin kuolematonta käsialaa,
-jota ei ollut lupa loukata eikä häväistä. Kova todellisuus oli
-sitten vähitellen opettanut Salmea pitämään sitä arvossa. Ja miten
-hän sittemmin oli ikävöinnyt kotiaan, sitä ainoaa, mikä hänellä
-koskaan oli ollut, minkä hän todella tunnusti kodikseen, Viron kotia,
-sen mustuneita, kuluneita kaappeja ja kelloja! Ja miten omatunto
-vieläkin kolkutti siitä, että hän ei ollut hädän ja haaksirikon
-hetkellä ojentanut pelastavaa kättä näille hyljätyille, vanhoille,
-uskollisesti palvelleille esineille!
-
-Nyt ei hän enää voinut heittää halveksien rikkakasalle halvinta
-pärekoppaa. Miten äärettömästi hän oli muuttunut entisestä! Mutta
-hänhän olikin käynyt tässä välillä sosialismin ja materialismin
-koulun!
-
-Salme hymähti itselleen. Turhaa oli erotella, eritellä. Kaikki oli
-samaa elämänvoimaa, ikuista muuntumista, mysteeriaa. Rikkinäinen
-ruukku siinä mielessä yhtä kallisarvoinen kuin henkevin kirja. Tämä
-henkinen materialismi, tämä käytännöllinen monoteismi, se oli nykyään
-hänen uskontunnustuksensa!
-
-Salme Tamm oli unohtunut mietteisiinsä. Syvä ryppy oli painunut
-hänen silmiensä väliin. Häntä värisytti se yksinäisyys, joka häntä
-ympäröi. Oh, parempi olisi ollut, että hänen sydämensäkin järkiään
-olisi muuttunut laskukoneeksi. Mutta se ei voinut. Se kodittomuus,
-se irrallinen juurettomuus, johon hän oli joutunut, kalvoi koko ajan
-rikki hänessä jotakin hienoa ja lujaa, joka toisissa olosuhteissa
-olisi voinut olla suurta ja kypsää elinvoimaa.
-
-Kahteentoista vuoteen ei hän ollut käynyt kotimaassaan Virossa, ei
-sitten kun hän sieltä läksi. Se oli jo kokonainen iankaikkisuus! Hän
-ei voinut palata. Hän tunsi itsensä jotenkuten petturiksi...
-
-Hän, nuori talonpoikaisylioppilas, oli silloin lähtiessään ollut
-kansallisen puolueen toivo. Hänestä piti tulla jotakin suurta, ei
-itselleen, mutta onnettomalle Virolle. Hänelle oli koottu matkarahat,
-lähetetty kolmen vuoden aikana stipendi Suomeen, jotta hän veljesmaan
-yliopistossa säilyisi sortavasta pakkokielestä, jotta isänmaalle ja
-sen asialle saataisiin puhtaita, suorasti kasvaneita tuliluonteita,
-uusia Koiduloita. Ja hän olikin tällä aikaa, hän, kansallisuus-asian
-lähetti, kallistanut korvansa kansainvälisen sosialismin asialle
-ja antanut kätensä suomalaiselle sosialistilehden toimittajalle,
-sittemmin pilakuvapiirtäjälle Pekka Tuiralle. Tämän tempun jälkeen
-pidettiin häntä Suomen kansallismielisien piireissä, johon hänet
-ensin Viron kansallisstipendiaattina oli avosylin otettu vastaan,
-vakoilijana tai ainakin hyvin epäluotettavana hahmona, ja kotona
-Virossa, mitä he hänestä ajattelivat, sen arvasi hän, mutta ei
-uskaltanut sitä lausua ääneen. Kotona vallitsi suru hänestä.
-
-Hän oli askel askeleelta käynyt sisäisesti yhä yksinäisemmäksi.
-Suomen sosialistit olivat laumaa. Hän oli vakaumuksesta liittynyt
-heihin, mutta hänen kunniahimonsa oli alkuaan pyrkinyt heitä
-johtamaan. Heidän lähelle tultuaan katosi häneltä tämä houkutus.
-Pekka Tuiran kanssa ei myöskään koskaan ollut muodostunut lähempää
-sielullista väliä. Hyötysuhteeksi se lienee ollut alkuaan ajateltu.
-Salme toivoi, se täytyi hänen myöntää, jos hän meni oikein syvälle
-itseensä, Pekan kautta saavansa jalansijan sosialismin johdossa;
-Pekka viehtyi Salmelta saamiinsa pikku vippeihin. Salmea nauratti
-Pekka-rukka! Näin oli sentään mukavampi. Salmen omaisuus oli turvattu
-ja Pekkakin sai pikku avustuksensa nyt paljon varmemmin. Aina kun
-Pekka tuli "lapsia tervehtimään", merkitsi se sitä, että hän tarvitsi
-pienen käsirahan. Muuten ei eron jälkeen mikään oleellisesti ollut
-muuttunut heidän välillään. Erillään asuminen vapautti Salmen vain
-siitä kuluttavasta levottomuudesta, jonka jokahetkinen tietoisuus
-toisen epävarmoista askelista antoi, tai oikeastaan tietoisuus
-niistä oli hänellä vieläkin, mutta ei hermoihin käypää tuntoisuutta,
-havainnollista, kouriintuntuvaa läheistä kosketusta vieraaseen
-elämään, joka kulutti hänen omaansa. Hän nautti siitä, että hän
-saattoi antaa, entiselle miehelleen, lapsilleen, oman työnsä
-tuloista. Nautti jokaisesta uudesta esineestä, jota hän kauan oli
-suunnitellut, halunnut ja jonka hän nyt saattoi toimittaa kotiinsa.
-Kotiinsa! Mikä ivanimi! Ei, hänellä ei ollut sittenkään kotia. Oli
-vain huoneet, lapset, huonekalut, palvelijat! Hän ei viihtynyt siinä
-ympäristössä. Siksi hän suorastaan etsi ylityötä, työn tekosyytä,
-pysyäkseen konttorissa puoleen yöhön ja voidakseen taas palata sinne
-aamulla varhain. Niin kului elämä.
-
-Yhä voimakkaampana alkoi tuntua kaipaus kotimaahan. Mitä hän täällä,
-vieras? Mutta aina ahdisti hänen mieltään tuo sama kunnianhimo tai
-ehkäpä se oli kunniantuntoa: ei palata katumuksentekijänä, vaan
-voittajana, uuden päivän säteilijänä. Kaikesta huolimatta! Ah, ne
-pettyivät siellä kotona, ne, jotka luulivat, että olivat arvottomalle
-tuhlanneet isänmaan varoja, kavaltajan käteen antaneet toivonsa ja
-onnensa! Hänen, Salme Tammin nimen täytyi vielä kerran kunniakkaasti
-yhdistyä uuden Viron aamunnousun suureen historialliseen hetkeen.
-Hänen, juuri hänen, täytyi ottaa osaa Suomi-Viron; liittovaltakunnan
-synnytystuskiin, ja vaikka verellään ja hengellään maksaa siitä. Hän
-oli sen velkaa Kreutzwaldin unelmalle. Mutta se unelma oli uusittava,
-uudistettava, laajennettava uuden maailman ihanteita vastaavaksi.
-Hänen elämänsä erheet eivät sittenkään olleet erheitä! Tämä oli
-ollut hänelle välttämätöntä valmistus-, kypsytysaikaa, sisäisen
-ihmisen kasvattamista. Hän lähti maastaan lapsena, hän oli palaava
-täysi-ikäisenä, koeteltuna, kärsineenä, kirkastettuna, ihmisyydelle
-avautuneena. Häneen voitiin nyt uskoa ja luottaa, nyt vasta! Jospa he
-sen vain ymmärtäisivät siellä kotona!
-
-Hän oli jo salassa tehnyt paljon työtä sitä varten. Ja Oula Kuutin
-avustuksella oli hän tekevä asiasta kansainvälisen liikkeen. Heillä
-oli jo johtolangat käsissään syvälle Europan valtio-elimistöön.
-Mutta Oula Kuutti oli hänelle siinä asiassa välttämätön. Hän oli
-ruoskiva hänen suuret, mutta velttouteen pyrkivät lahjansa suuren
-asian palvelukseen. Väkisinkin. Suurten kirjailijain velvollisuus oli
-tällaisella maailmanhistoriallisella hetkellä antaa tulensa loimuta
-ihmisten ja kansojen hyväksi. Mutta Oula Kuuttia täytyi aina lietsoa,
-pitää silmällä, hän saattoi milloin tahansa livahtaa piiloon. Ah,
-niitä runoilijain mielialoja, miten niitä oli hoideltava!
-
-Salmen rinnasta kohosi huokaus.
-
-Useammin, paljon useammin olisi hän tarvinnut Kuutin seuraa. Ei vain
-isänmaan, mutta itsensä vuoksi... Hän tunsi kasvavansa, voimistuvansa
-siitä: Tarvitsihan hän edes yhden ymmärtäjän, hengenheimolaisen,
-aatetoverin tässä vieraassa maailmassa. Mutta hän pelkäsi, että Oula
-Kuutti mahdollisesti ymmärtäisi hänen mielenkiintonsa väärin. Hän
-ei myöskään tahtonut vaivata niin usein Oula Kuuttia, hän saattoi
-väsyä. Mutta monasti olisi tehnyt mieli mennä häntä tapaamaan.
-Tämänkin mieliteon voittamiseksi oli vain yksi keino: työ. Kun hän
-oli pysytellyt yhteentoista asti konttorissaan, oli mahdotonta enää
-mennä muualle kuin kotiin. Ja lapset nukkuivat silloin, palvelijat
-samaten. Hiljaisuus vallitsi hänen tahtonsa ja unelmiensa, pitkäin
-pettymystensä ja koti-ikävänsä yllä... Niin harvoin oli Oula Kuutti
-omasta halustaan etsinyt hänen seuraansa. Ah vaiti ajatukset! -- Eikö
-isänmaan kohtalo ollut tärkeämpi kuin kaikki sielulliset asiat...
-
-Salme säpsähti.
-
-Eikö ovikello soinut? Tuliko ehkä hän?
-
-Oven takana seisoi pieni tumma nais-olento.
-
--- Kas neiti Näkki! Astukaa sisään!
-
--- Suokaa anteeksi myöhäinen tuloni.
-
--- Ei mitään. Istukaa, olkaa hyvä!
-
-Tytön synkät, itsepäiset pikisilmät tuijottivat hetkisen jonnekin
-epämääräiseen. Hän ei näyttänyt kuulevan kehoitusta.
-
--- Minä tulin sanomaan teille hyvästi, rouva Tamm, sanoi hän sitten.
-En tiedä oikein miksi sen tein. Näin täällä tulta -- arvasin, että
-olette täällä yksin työssä, kuten te aina olette. Minä, minä olen
-tehnyt lakon, hymähti hän hieman ivallinen katkeruus äänessään. Ja
-minun teki mieli sanoa teille asian oikea syy. En tiedä miksi teki
-mieli jollekin selittää. Sanokaa suoraan, häiritsenkö?
-
--- Ette laisinkaan, hyvä neiti. Minäkin olen hyvin yksin. Teette
-minut iloiseksi luottamuksellanne.
-
--- Oh, ei minulla ole mitään salaisuuksia, sentähden että minun
-sydämessäni ei ole mitään haavoitettavia kohtia, ainakaan enää.
-Olen hyvin tunteeton ihminen. Sen olen aina huomannut, kun olen
-verrannut itseäni muihin. Ja eroni syynäkään ei ole personallinen
-loukkaantuminen herra Tervolaa kohtaan, vaikkakin meillä äsken oli
-eräs yhteenotto, joka tavallaan antoi sopivan aiheen pesäerolle.
-Olenhan ollut jo kauvan aikaa epäsuosiossa. Kävin taas noita
-naiskonttoristien kurjia palkkasuhteita selittelemässä, että oli
-mahdotonta tulla toimeen tähän aikaan, elää, vaatehtia itsensä
-siististi, asua, syödä sadalla viidelläkymmenellä markalla kuussa.
-Herra Tervola oli kaltaisensa, kuten arvasin. Hän turvautui raakaan
-leikintekoon. -- Turhia huolia muka! Nuoren kauniin naisen ei
-tarvitse koskaan huolehtia toimeentulostaan. He saavat olla kuin
-kukkaiset kedolla, jotka eivät työtä tee eivätkä kehrää ja ovat
-kuitenkin vaatetettuja paremmin kuin Salomon kaikessa korkeudessaan.
-
--- Ja minulla ei ole konttorissa muita kuin nuoria, kauniita
-naisia, lisäsi hän. Se on ehto, joka ensin on täytettävä, virkaan
-astuttaessa. Minähän en voi antaa muuta kuin neularahoja, sen toki
-kaikki ymmärtävät jo ottaessaan viran vastaan...
-
--- Mutta me teemme työtä aamusta iltaan, rohkenin huomauttaa, emme me
-ole kuin kukkaiset kedolla.
-
--- Mutta yhtä kauniit, yhtä kauniit, intti hän. Työ, kohtuullinen työ
-vain kaunistaa. Nainen saa jotain jäntevää, amerikkalaista voimaa ja
-nykyaikaisuutta sulouteensa; siinä suomalainen nainen eroaa edukseen
-esimerkiksi venakosta. Minä sen tiedän, minä olen ollut Amerikassa
-minä, ja vähän muuallakin maailmassa, Venäjällä myös, paljon
-Venäjällä.
-
-Ja kun tiukemmasti oikaisin häntä asiallisuuden polulle, sanoi hän
-myös vähän karkeammasti:
-
--- Tiedättekö, hyvä neiti, liikkeen kannattavaisuuden, sen tulo- ja
-menoarviot hoidan minä ilman mitään apulaisteni neuvoja. Minä maksan
-sen, minkä liike voi maksaa tuottamatta tappiota. Ja noista asioista
-minulle valitellessanne, valitatte aivan väärälle henkilölle. Minä
-ylläpidän vain liikkeen, en naisia... Ne ovat aivan toiset miehet ne!
-Hyvä neiti, ottakaa huomioon vallankumoukselliset liikekonjunktuurit.
-Opetelkaa itsenäisesti hoitamaan liikeasioitanne, tekin. Gulashien
-rotu alkaa olla häviämään päin. Heille ei kannata enää tuhlata
-suosiotaan. Nyt ovat miljonäärejä tässä suhteellisuuden maailmassa
-työmiehet. Vaihtakaa suosijoita!
-
--- Sika! Oli ainoa sana, jonka sain suustani, ruma kylläkin, mutta ei
-mielestäni vielä lähitulkoonkaan kyllin ruma hänelle.
-
-Minussa jäätyi jotakin, pikemmin kuin kuohahti!
-
-Tunsin, että kasvoin ja että hän upposi alas. Ääretön, pohjaton
-halveksinta häntä kohtaan hyydytti vereni. Tulin äkkiä kuin
-oudoksi itsellenikin. Minua hän ei alentanut, vaan itseään.
-Minua hän ei kyennyt tahraamaan, vaan koko tuota heikkoa, kurjaa
-naissukupuolta minun edustamassani persoonassa. Tunsin voimieni
-kasvavan tuhatkertaisiksi. Jos ei ketään muuta heissä ollut vahvaa
-taistelemaan heidän puolestaan, kyllin joutilasta, kenenkään
-kaipaamatonta, vaikka sortumaan siinä taistelussa, niin olin ainakin
-minä yksi. Sillä kertaa päätin elämänurani, sen oikean, jota olin
-aina etsinyt. Päätin ruveta pienien naisvirkailijoiden herättäjäksi.
-Olen kauan ollut sosialisti, mutta sosialisti vailla pohjaa, vailla
-omaa elämäntehtävää. Olen tähän asti ollut vain yksi tuhansista, nyt
-olen erikoinen, olen ainoa valveutunut nukkuvien uhrien vankilassa!
-He nukkuvat, niin, he ovat alennustilassa, he juuttuvat kiinni
-siihen, eivätkä pääse pois, eivät uskalla, heillä ei ole varaa,
-voimaa taistella samoilla keinoilla kuin muut sosialistit. Heidän
-lakkonsa ei toistaiseksi merkitsisi mitään. Uutta naiskurjalistoa,
-jota on enemmän kuin puoli ihmiskuntaa, saataisiin sijalle,
-uutta miesten elättämää, neularahoja konttorissa naputtelevaa,
-itsekunnioitusta ja kykyä vailla olevaa pieneläjä-sukua.
-
-Minä tunnen ja tiedän tämän kurjuuden niin perinjuurin. Jo monta
-vuotta olen ristiriitaisin tuntein pohtinut tätä asiaa. Minun oma
-elämäni on työntynyt kuin kiila juuri tuohon herrasväen ja työväen
-väliseen loisluokkaan, jolle vielä ei kukaan, kukaan ole lausunut
-vapahduksen sanaa. Kaikkia muita on herätetty. Maataviljelevää
-kansaa, tehtaiden työväestöä! Valtion, kansallisuuden, kodin
-puolesta on pidetty saarnoja. Naisia on valistettu. Mutta ei
-kyllin tehokkaasti, ei niin paljon, että pelastava valonsäde olisi
-tunkeutunut tuon pienvirkailevan loiskansan hiljaiseen hämärään. He
-ovat hiiriä, joita ei kukaan huomaa!
-
-Ensin raivosin hammasta purren vertaisiani vastaan, sitten
-ymmärsin ne syvät vesiheinäin käsivarret, jotka heitä vetävät alas
-syvyyteen... Oma syntyperäni valkaisi minulle asian. Tahdon kertoa
-teille kaikki, jotta ymmärtäisitte menettelyni. Sillä en tahtoisi,
-että te pitäisitte minun menettelyäni kevytmielisenä. Minä kunnioitan
-teitä, nähkääs. Te olette yksilö samaa sukupuolta kuin minä, te
-teette asialle palveluksen vain sillä, että olette se, mikä olette,
-enkä sentähden pyydäkään teitä mukaan siihen lauma-aatteeseen,
-jonka aion panna liikkeelle. Karja on ensin kasvatettava karjassa,
-on saatava hengittämisen vapaus, puhdas ilma pääluvun mukaan
-laatuun katsomatta. Mutta tämänhän te tiedätte. Olen nähnyt nimenne
-sosialistisen järjestön luettelossa...
-
-Ensin kun opin ajattelemaan ja huomasin kieron asemani maailmassa,
-surin, surin niin, että olin tulla hulluksi, nielin omaa tuskaani
-kuin tukahduttavaa ilmaa, itkin kuivaa itkua kyynelettömin silmin
--- en ole koskaan voinut itkeä oikein, kuin muut tytöt -- läähätin
-omaa tyhjyyttäni läkähtyvin kidoin. Äiti, köyhä silittäjä, oli pannut
-minut tyttökouluun. Miksi? sen ymmärsin myöhemmin. Äiti oli entinen
-herrain piika, joka palveluspaikkansa isännälle oli tehnyt lapsen.
-Tuo lapsi olin minä. Ja siitä maksettiin eläkettä. Äidilläni oli tuo
-häpeällisen alentava kunnianhimo tehdä tuosta lapsesta herrasväkeä,
-jota hän kaikesta huolimatta ihaili korkeampana säätynä. Luulette
-varmaan nyt, että olin tai olen katkera tuolle herrasviettelijälle,
-satunnaiselle isälle. En lainkaan. Se oli sattuma, onnettomuus.
-Ellei sitä olisi tehnyt hän, olisi sen ehkä tehnyt joku muu. Ja
-ettei hän nainut äitiäni, rakastanut häntä, sen voin liiankin
-hyvin ymmärtää. En minäkään ole häntä koskaan rakastanut. Mutta
-ellei häneen olisi nuoruuden ajoilta tarttunut tuota eräänlaista
-piikamaisuutta, tekopyhää, luihua tuhatkuorisuutta, olisin voinut
-häntä kunnioittaa. Juuri sentähden, että hän teki työtä ja -- lapsia.
-Hän teki niitä sitten lisää, samoin, kelle, en tiedä, ehkä kelle
-sattui. Minulla on yksi velipuoli ja kaksi sisarpuolta. Ja äitini on
-rehellisesti elättänyt heidät omain kättensä työllä, napisematta,
-käräjöimättä eläkkeitä. Hän on ottanut heidät omalle edesvastuulleen
-ja raatanut kätensä veriin heidän tähtensä. Hänen teoissaan on siis
-jotakin komeaa, yksinäisen sitkeää elämäntaistelua, ja maailmalle
-tahtoisin kyllä näyttää hänen tekonsa, vaan en häntä itseään. Minusta
-hän on inhoittava! Teitä varmaan loukkaa puhetapani, mutta kun
-kerran puhun, en osaa puhua muuta kuin totta. Ja minua inhoittaa
-hän juuri siksi, ettei hän rohkene olla tosi, suora, että hän
-arkailee, nuhjailee jonkun likaisen tekopyhyyden, herrain pöydältä
-pudonneen puolivillaisuuden turvissa. On kuin hänen kasvoilleen
-olisi pienenä kaadettu likavettä, joka ei koskaan lähde pois. Minä
-tuskin eroitan hänen muuten sieviä piirteitään sen alta. Se on se
-herraskaisuuden puolisivistys säännöllisine kirkkokäynteineen,
-joka on raaistanut hänet. Puhun näin pitkältä äidistäni, sentähden
-että hänen kuvansa myrkytti minun varhaisimman nuoruuteni. Minä
-häpesin ja inhosin häntä, en siksi, että hän oli isättömäin
-lasten äiti, vaan siksi, että hänellä oli piikasielu. En koskaan
-uskaltanut päästää kotiini ketään toveriani, sillä en kehdannut
-näyttää heille äitiäni, ja minä kärsin siitä, että arvasin heidän
-halveksivan häntä -- _väärästä syystä_. Minusta tuli umpinainen
-ja uhmamielinen. Jo lapsena opin ylönkatsomaan sydämeni pohjasta
-yleistä mielipidettä. Syytökseni, joka muuten olisi kohdistunut
-yksilöön, sai täten laajemman maalitaulun. Opin huomaamaan, että
-ihminen on olosuhteiden tulos, niin äitini, niin minä itse, niin
-kaikki; mutta että ihmisen on voitettava olosuhteiden sortovalta,
-murrettava sen väärät ikeet. Ei ole ihmisen oma syy miksi, mihin
-hän syntyy. Mutta ihmisten yhdyspiirin velvollisuus on järjestää
-niin, että, syntyi ihmisjälkeläinen mihin asemaan tahansa, hänellä
-on tilaisuus kehittyä ihmisen arvoiseksi olioksi. Ja sitä varten ei
-vielä ole tehty mitään, ei mitään. Yläluokan puolelta järjestetty
-hyväntekeväisyys, kirkon saarnaama armeliaisuus ei auta asiaa,
-päinvastoin on se yksi häväistys-, alennuskeino lisää. Porvariston
-inhoittava anekauppasysteemi! Ensin ryöstetään ihmiset henkisesti ja
-aineellisesti putipuhtaiksi, sitten tehdään heidät armeliaisuuden
-esineiksi, jotta ryöstäjät voisivat varkaan toimettomuuteen, konnan
-tunnottomuuteen tottunutta, mätää omaatuntoaan lisäksi hivellä
-ihmisystävän äitelällä itsetyytyväisyydellä. Ja hädän alaisille on se
-luonnoton tukipylväistö. Koko hyväntekeväisyysjärjestelmä on epäterve
-ja todistaa yhteiskunnan mädännäisyyttä. Ihmisten tulee voida pysyä
-pystyssä omalla työllään, hänellä täytyy olla velvollisuus ja --
-oikeus siihen. Oh, niin kauan kun muistan, olen syvällä sydämessäni
-kapinoinut yhteiskuntaa vastaan, joka tekee niin paljon kurjuutta
-mahdolliseksi. Mutta en ole voinut itkeä, en valittaa, en auttaa.
-Yhteen puristetuin huulin ja nyrkein olen kulkenut apua tarvitsevan
-ohi antamatta, itse ottamatta almua, äärettömän osanoton puristaessa
-sydäntäni. Olen aina tuntenut, että almu olisi hyödytön, alentava
-teko. Täytyy auttaa suuremmasti, tuntuvammasti, mennä pahan juuriin
-asti. Ei valittaa, mutta toimia. Ja aina olen tuntenut, että voimani
-ovat olleet liian heikot. Kuin vuoren paino on ollut omallatunnollani
-niin kauan kuin muistan. Minä olen syntynyt pahalla omallatunnolla,
-en ole koskaan ollut lapsi.
-
-Helena Näkki vaikeni hetkeksi. Hänen mustat silmänsä paloivat
-suurina, intohimoisina, kylmää, uhkaavaa tulta.
-
-Salme Tamm kuunteli häntä ilmeenkään hänen kasvoillaan muuttumatta,
-sirona, kylmänä, japanilaisen murhenäyttelijättären kangistunut hymyn
-hälle suupielissään. Hän tunsi tässä ulkonaisessa kovuudessa, joka
-huokui tuosta nuoresta tytöstä, olevan jotakin hengenheimolaista
-itselleen. Hän viihtyi tässä mielenliikutuksettomuudessa, jossa
-ei toinen hyrskinyt esiin sydäntään eikä vaatinut vastatunteilua
-toiselta. Hän oli tähän asti melkein kärsinyt suomalaisten naivista
-pehmeydestä, hän ei koskaan saanut sielullista siltaa siihen ja se
-teki hänet aina heidän seurassaan levottomaksi. Nyt oli hän tyyni.
-Hän vaikeni turvallisesti, muistamatta antaa mitään ulkonaista
-ymmärtämyksen merkkiä. Hän tunsi vain suuren myötätunnon leviävän
-itsestään tuon vieraan tytön muotokiinteää, yksinäistä sielunelämää
-kohtaan, yhtä yksinäistä kuin hänen omansa...
-
-Helena jatkoi:
-
--- Tyttökoulu, äpäryyden kirous, ammattikyvyttömyys, ne olivat ne
-kielteiset voimat, ne aseet, joilla minun piti lähteä olemassaolon
-kamppailuun, kuten niin moni nuori nainen saa tehdä. Koetin saada
-työtä. Se oli melkein mahdotonta. Lopulta pääsin erääseen kahvilaan
-tarjoilijattareksi. Se ei sopinut luonteelleni. Sattui ikäviä
-yhteentörmäyksiä. Olin pahasisuinen, epäkohtelias, sanottiin. Minulla
-ei ollut, ihme kyllä, oikeaa piikasielua, vaikka olin sellaisesta
-syntynyt. Tai ehkäpä juuri siksi. Eräs neiti, jonka myöhemmin sain
-kuulla olevan puolisisareni, laittoman isäni laillisen tyttären,
-toimitti minut kirjanpitokurssiin ja hankki minulle ensimäisen
-konttoripaikkani ja sillä uralla olen nyt ollut tähän asti. Ja
-tiedättekö, miten pahasisuinen olen, minun on vaikea vieläkin olla
-kantamatta kaunaa tuolle neiti sisarelleni siitä, että hän teki
-minulle hyvää, että hän tarjosi minulle apuaan, jota silloin kyllä
-hyvin tarvitsinkin. Olen lähettänyt hänelle takaisin joka pennin
-siitä rahalainasta, jonka sain häneltä ja jonka hän olisi tahtonut
-tyrkyttää minulle lahjaksi. Uh, kuinka minä vihaan tuota herrasväen
-teeskenneltyä sukurakkautta ja almunantamisvimmaa! Hänessäkin
-oli jotakin sellaista, joka teki mieleni kovaksi, jonkinlaista
-tunkeilevaa holhoamishalua, niinkuin en minä osaisi holhota itseäni
-itse. Luuli kai, että olin perinyt äitini halun olla "huono nainen".
-Hän erehtyi suuresti, tuo mamseli. Siitä, miksi hän epäili minua, ei
-ole vaaraa, mutta paha ja ylpeä ihminen olen, sen tiedän. Luulen,
-etten koskaan opi kiittämään. Luonto nousee vastaan. Sanotaan, että
-se on oikea proletaarin tunnus. Niin, se olen koko sielustani ja
-minä kiroan sitä, että minusta on koetettu tehdä puoliherrasväkeä.
-Kaikki ovat koettaneet, ehkä hyvässä tarkoituksessa, mutta minun
-turmiokseni. Muistan hyvin, millainen holtittomuuden epätoivo minut
-valtasi, kun ensi kerran tulin huomaamaan epämääräisen asemani.
-Minä raivosin myös sitä puoluetta vastaan, joka oli vallannut
-itselleen työläisten ja köyhälistön nimen. Mikä yksinoikeus oli
-heillä siihen? Enkö minä sitten tehnyt työtä, eivätkö lukemattomat
-muut ulkopuolella heidän puoluettaan olleet köyhiä ja uutteria?
-Teki mieli riistää nuo kyltit heiltä pois, kunnes eräs työmies
-huomautti minulle, että jos kerran tunnen itseni työläiseksi ja
-kuulun köyhälistöön, niin oli minun liityttävä heihin, oli ammattini
-sitten mikä tahansa. Minä aloin puhua tästä tovereilleni. Toiset
-nauroivat minulle, toiset sanoivat, etteivät he uskaltaneet: heidät
-ajettaisiin pois viroistaan. Niin, ja aivan oikein kaikki me tiesimme
-ja tunsimme, että meidän järjestäytymisemme olisi joka tapauksessa
-tuloksetonta, meidän lakkomme toivotonta. Meitä tarvittiin, meitä
-voitiin käyttää, mutta me emme olleet välttämättömiä. Meidän
-työmme laatu oli niin helppohintaista, niin ala-arvoista, niin
-vähän erikoista ammattikyvykkäisyyttä vaativaa, niin henkisesti
-vaivaisten alaa, että meidät voitiin korvata milloin hyvänsä. Koko
-herrasluokan puolikuntoinen naisväki oli kilpailijanamme; koko tuo
-elätetty, porvarisloisjoukon heikompi sukupuoli oli valmis milloin
-tahansa yhä uusina ja uusina painoksina astumaan aisoihin, kaikki
-ne, jotka olivat tottuneet, kasvaneet kiinni siihen alentavaan
-ajatukseen, että naiselle oli soveliasta ansaita rakkaudella
-päätoimeentulonsa joko sitten kodissa tai sen ulkopuolella. Siksi he
-muissa viroissaan saattoivat tyytyä niin edesvastuuttoman pieniin
-palkkoihin, kun niillä ei tarvinnut saadakaan muuta irti kuin vähän
-koruhöyheniä rakkauden kyltiksi. Saadakseen viran oli rehellisesti
-itsensä elättävän naisenkin siis alistuttava porttojen polkemiin
-palkkoihin ja tehdä lakko oli toiselta puolen monellekin samaa
-kuin heittäytyä virkaheitoksi, ja pahempaakin, siirtyä määrätyn
-virkamiehistö-sorron alta vielä suurempaan riippuvaisuuteen miehistä.
-Se oli toivotonta. Näin ovat asiat vielä. Tervola oli oikeassa. Hän
-perusti lausuntonsa tosioloihin. Mutta tätä hyllyvää suota täytyisi
-voida edes joillakin pilkospuilla tehdä ihmisten astuttavaksi.
-Sillä tähän naisvirkailijoiden nimettömään uhrijoukkoon kuuluu
-paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat aivan liian hyviä sortumaan
-ylhäältä päin tulevan painostuksen vuoksi, porvarillisen kiristyksen,
-polkuansioiden vuoksi, ja myös liian hyviä vääryydellä itse kantamaan
-sitä "ryöstäjäluokan" ja "porvarin" pahamaineista nimeä, joka heihin
-summamutikassa alhaaltapäin singotaan. Heillä on kaikki porvarien
-ja sosialistien vaikeudet niskoillaan eikä yhtään heidän etujaan.
-Ja heidän joukossaan on hienoja, hiljaisia ihmisiä, jotka eivät
-koskaan voisi tehdä pahaa edes kärpäsellekään, mutta jotka juuri
-sentähden eivät voi taistella. Taistelussa on pakko lyödä, ja olen
-nähnyt, että on ihmisiä, jotka eivät voi. Ja juuri heidän tähtensä
-tahtoisin minä iskeä, niin että vinkuu. Minä olen karkeakuorisempi,
-paksunahkaisempi, romuluisempi. Minä sovin sellaiseen. Edellisestä
-paikastani sain jo eron muka liian sosialistisen mielenlaatuni
-vuoksi. Nyt eroan itse samasta syystä. En voi muuta. Kaikkialla
-maailmassa kiehuu ja kuohuu, vallankumous on päivän tunnussana,
-en voi nähdä tätä ilmatonta umpikehää ympärilläni puhkaisematta
-sitä edes jostakin kohden. Herra ties palaanko enää koskaan
-konttoripulpetin ääreen. Tuskin. Teen herra Tervolan kehoituksen
-mukaan, vaihdan gulashin työmieheen, naurahti Helena vähän
-katkerasti. -- Te suosititte minua tänne, rouva Tamm, toivon, ettette
-saa minun vuokseni mitään ikävyyksiä.
-
--- Menkää hyvällä onnella, äännähti Salme Tamm hiljaisesti, siihen
-elämän taisteluun, johon te kuulutte. Te olette liian suuri
-elämänvoima täällä kaavoittumaan ja homehtumaan. Täällä pitää
-ihmisellä olla vain numeroita sydämen paikalla.
-
--- Minun sydämessäni on suuri tyhjyys, sanoi Helena, mutta päässäni
-myllertävät tuhannet ajatukset. Ilman omaisia ja läheisiä kun olen
-elänyt elämäni kaiken, olen lukenut paljon. Miksi olisi mahdotonta
-toteuttaa yhteiskunnallisia onnen-unelmia, jos ihmisten koko tarmo ja
-harrastus kohdistetaan siihen -- mitä ei vielä ole...
-
--- Mitä ei vielä ole, on ainoa, mikä todella on olemassa, virkkoi
-Salme kuin itsekseen. Se on sitä oikeaa elämän sisältöä, valmis muoto
-on jo kuollutta elämää.
-
--- En tiedä. Täytyy mennä sinne, minne täällä sisällä vetää...
-
-Helena Näkki otti jälleen äkkiä kuin heräten jostakin unesta entisen
-välinpitämättömän, arkipäiväisen äänenpainonsa ja sanoi nopeat
-jäähyväiset.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oven sulkeuduttua jäi Salme liikkumattomana paikalleen. Hänen
-kasvoiltaan oli hetkiseksi väistynyt se käytännöllisen turvallinen
-itseriittäväisyys, joka niistä tavallisesti näkyi, samoin oli se siro
-hymyn häive, jolla hän oli vastaanottanut Helenan, myös kadonnut.
-Jäykällä ilmeellä katsoi hän eteensä.
-
-Sadepisarat soivat surullisesti kuin särkyvät helmet ikkunaruutuja
-vastaan.
-
-Jotakin kosteaa kihosi hänen silmiinsä. Itkikö hän? Hän ei ollut
-pudottanut kyyneltä edes avioeron selkkauksissa. Miksi hän nyt?
-Siksikö, että hän, joka oli alkanut niin komeilla ja kauaskantoisilla
-isänmaan ja maailman uudistuspyrinnöillä, oli uupunut tähän
-yksinäisen konttoripöydän ääreen, kauppaparoonein palvelukseen
-vieraassa maassa? Siksikö, että hän tällä hetkellä tunsi itsensä
-henkisesti loiseksi, epävapaaksi ja äpäräksi tuon toisen rinnalla,
-joka tietämättään, omalla tavallaan oli siepannut ilmasta hänen
-unelmansa ja nyt yksin lähti särkemään niitä patoja, joita vastaan
-hänen oma uhmanlaineensa oli laantunut, siihen kamppailuun, johon
-hän, Salme Tamm, ei ollut uskaltanut, vaikka hän oli käyttänyt
-poloista Pekkaansakin astinlautanaan. Ja nytkin uudessa aatteessaan
-hän nojasi toiseen... Petollinen pohja. Miksi hän ei yrittänyt
-yksin? Pelkäsikö hän? Hänellähän ei ollut mitään kadotettavaa enää.
-Puuttuiko häneltä itseluottamusta? Ehkä. Elämän syy jäyti häntä,
-yksinäisyys kammotti häntä. Itselleen hän sen saattoi tunnustaa. Muut
-eivät saisi sitä koskaan tietää.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sill'aikaa kiiruhti Helena Näkki melkein juoksujalkaa eteenpäin
-sateessa ja tuulessa. Lopullisen ratkaisun polte tulisti hänen
-vertaan.
-
-Se, mitä hän oli kertonut itsestään rouva Tammille, ei liikuttanut
-häntä suuremmin, hän tuskin muisti sitä enää. Hän ei myöskään
-tuntenut rouva Tammia kohtaan mitään erikoista kiintymyksen tai
-heltymyksen tunnetta. Vieras, vieras! Melkein niinkuin hän itse
-itselleen. Siinä tunnossa hän viihtyi. Ja hän oli iloinen siitä,
-että rouva Tamm ei ollut säälitellyt, ei valitellut, ei näytellyt
-mielenliikutusta. Pieninkin yritys siihen suuntaan olisi tukkinut
-hänen suunsa.
-
-Helenasta tuntui kuin olisi hänen sydämensä ollut jossakin hyvin
-syvällä. Hän tiesi, että siellä kirveli ja hehkui, mutta hän tuskin
-saattoi erottaa, oliko se ihmisrakkautta vai -vihaa; ja niin monen
-kylmän kuoren sisällä sen tuli vavahteli, ettei sitä kukaan nähnyt
-päälle päin.
-
-Joku vain heitti, vyörytti häntä eteenpäin. Mikä? Elämä, aika, ajan
-aallot, ilman sähkö? Joksikin sellaisiksi sitä kai nimitettiin.
-Tuo tavallinen se häntäkin irrallista lehteä kiidätti eteenpäin.
-Ja vinhemmin, tiestä tietymättömämmin kuin muita! Muilla oli ehkä
-joku kiintopiste, koti, omaiset, isänmaa, ihmiskunta, puolue, joka
-kutsui, tarvitsi. Hänellä ei ollut mitään. Ei kukaan ollut kutsunut.
-Sisältäpäin vain työnsi. Täytyi kiitää. Tehdä jotakin, jonka tunsi
-teon arvoiseksi. Ettei tarvitsisi ajatella kuivaa, tuskallista,
-hedelmätöntä elämän ajatusta. Se oli sittenkin raskainta kaikesta.
-Mahtoivat olla eri ainesta ne päät, jotka sen kestivät.
-
-Vaaraan syöksyminen niin nopeaan, ettei ehtinyt mitään ajatella,
-antoi niin suloisen turvallisuuden tunteen.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-He kulkivat pitkin tummia, lokaisia syyskatuja, Salme Tamm ja Kuutti.
-
--- Te tapatte itsenne työllä ja ryöstätte samalla ystäviltänne ilon
-saada nauttia rakastettavasta seurastanne. Miksi olette niin julma
-itsellenne ja muille, rouva Tuira?
-
--- Miksi nimitätte minua rouva Tuiraksi? Tiedättehän, että en enää
-ole sitä...
-
-Kuutti vilkaisi vierustoveriinsa.
-
-Salme Tammin suuret keltaisen-ruskeat silmät loistivat kuin
-merenkulta valkoisen turkiskauluksen sisältä.
-
-Salme pysähtyi kesken puhettaan. Hän tuli äkkiä ajatelleeksi, että
-hänen huomautuksessaan oli Kuutin mielestä kenties jotakin tahallisen
-tunkeilevalta, tarjoilevalta näyttävää, jotakin, jota hän ei ollut
-tarkoittanut.
-
--- Tahdoin vain sanoa, jatkoi hän, että olen Salme Tamm, kuten
-ennenkin...
-
--- Sellaisena olette oikeastaan minulle vallan uusi ilmiö. Minähän
-olen aina tuntenut teidät vain rouva Tuirana.
-
--- Ah, se on totta se! Ikävä kyllä. Niin, ja käyttäväthän toiset
-erottuaankin entisen miehensä nimeä. Minusta se olisi väärinkäytöstä.
-Mies ja vaimo eivät ole sukua toisilleen ja erottuaan ovat he enemmän
-kuin vieraita...
-
--- Vaarallisia vieraita toisilleen useinkin.
-
--- No, en ainakaan minä ole Pekalle vaarallinen, eikä hän minulle,
-naurahti Salme. Teille hän voi olla paljon vaarallisempi.
-
--- Vaara uhkaa minua myös teidän puoleltanne...
-
--- Leikki pois! Sanokaapa minulle yksi asia, jota aikoinani
-ihmettelin suuresti. Miksi te kirjoititte Tuiran lehteen ja
-alistuitte samalla saman lehden, vieläpä saman miehen pilanteon
-esineeksi?
-
--- Meidän yhteistyömme ei olisi muuten menestynyt.
-
--- En ymmärrä tuota lajia yhteistyötä. Miksi sitä siis teitte?
-
--- Hyvin yksinkertaisesti siitä syystä, että me siihen aikaan
-tarvitsimme toisiamme. Olin sattumalta äänenkannattajan ja käsirahan
-puutteessa. Hänelle oli siihen aikaan avustukseni myös eräistä
-syistä, joita en viitsi mainita, erittäin tervetullutta. Mutta olin
-vaarallinen avustaja, sillä sosialistit ovat aina pitäneet minua
-porvarina aivan kuin porvarit sosialistina. Tuira ei siis voinut
-käyttää minua ilman erinäisiä varovaisuustoimenpiteitä, ilman
-tuota puolueelle tunnusmerkillistä pientä haukkua joka tosin kävi
-pilakuvan herttaisissa puitteissa, sillä muuten olisi hän helposti
-saanut porvarisen maineen, tullut ehkä ulospotkaistuksi järjestöstä,
-kadottanut asemansa ja kenties teidätkin -- jo silloin. -- Enkö ole
-oikeassa, rouva poliitikko?
-
--- Te hirveä kyynikko. Hyi teitä!
-
--- Niinkö tosiaan luulette? Te erehdytte. En ole kyynikko. Se mikä
-minussa näyttää kyynillisyydeltä on vain eräänlaista syvempää
-erittelykykyä, suvaitsevaisuutta, ihmisluonnon tuntemusta.
-
--- Ihmishalveksintaa se on! Teillä ei ole oikeaa ihmisrakkautta ei
-edes itseänne kohtaan ja toisten suhteen olette aivan välinpitämätön.
-Teille on samantekevä, erehtyvätkö he teistä tai eivät. Julkinen
-häväistys ja oman maineenne tahallinen tahraaminenkaan ei teistä ole
-mitään. Tiedättekö, se on väärin. On väärin antaa kansalle rumia
-mielikuvia, etenkin silloin, kun ne lisäksi ovat valheellisia ja
-etenkin asianomaisen itsensä avustuksella. Sellainen on synti Jumalaa
-ja ihmisiä vastaan. Väärä mielikuva ei kulu koskaan pois. Se elää
-polvesta polveen, myrkyttäen mieliä. Tiedättehän itse, mielikuva
-elää kauemmin kuin käsite, valheellisenakin se kestää kauemmin kuin
-todistetuin totuus. Sen on historia osoittanut niin useasti.
-
--- Totta, totta. Ja tahtoisin olla vielä jyrkempi ja sanoa:
-ainoastaan väärä mielikuva elää. Mielikuvan käsitteeseen jo
-sisältyy, että sen täytyy olla todellisuudesta poikkeava. Ja
-mieluummin kielteisten arvojen puoleen kallistuva tässä tapauksessa.
-Onnellisilla kansoilla ja onnellisilla ihmisillä ei ole mitään
-historiaa, kuten tiedätte... Mutta kun itse on mukana luomassa tuota
-väärää mielikuvaa, niin on siinä samalla jotakin humoristista,
-ikäänkuin personallinen yliote omaan kohtaloonsa, joka tekee elämän
-helpommaksi. Silloin ei ole itse sen uhri, pikemmin muut. Väärä
-mielikuva on se väärä raha, jolla kuolemattomuus ostetaan.
-
--- Ja sillä hinnalla te siis tahdotte olla kuolematon, oman
-onnettomuutenne ja maineenne hinnalla?
-
--- Nuorempana olisin vastannut siihen myöntävästi. Nyt en. Tai
-oikeastaan, nyt on puhe onnesta ja onnettomuudesta minulle
-merkityksetön. Ne tuntuvat vain pinnalla. Täällä syvällä jossakin,
-missä nyt asun, en enää tee eroa niiden välillä. Mutta kaiketi olen
-nyt onnellisempi kuin ennen, koska olen tullut tuntemaan, että
-ihminen voi tulla toimeen ilmankin onnea...
-
--- Ja sitä te nimitätte onneksi! Minä nimittäisin sitä
-talttumukseksi, tappion tunnustamiseksi, aseiden laskemiseksi,
-vanhuudeksi...
-
--- Minä olenkin vanha, vastasi Kuutti hiljaisesti, paljon vanhempi
-kuin mitä voitte aavistaakaan. Väsynyt elämään...
-
-He kulkivat hetkisen ääneti. Salme Tammin silmät päilyivät suurina ja
-liikkumattomina.
-
--- Teidän ensimäisissä teoksissanne oli sellainen hurja alkuvoima,
-ettei olisi luullut teidän koskaan väsyvän. Tiedättekö mitä? Olisin
-tahtonut tavata teidät silloin, kun rakastitte elämää, kun ajoitte
-takaa onnea kuin metsänriistaa, niin... lisäsi Salme uneksivasti.
-
--- Entä jos silloin olisin tahtonut onnekseni teidät?
-
--- Aina te käännätte kaiken leikiksi.
-
--- Tahdotte nähdä minut nuorena. No hyvä, tehkää minut nuoreksi. Te
-voitte sen!
-
--- Te paha!
-
--- Miksi?
-
--- Miksi ette voi kohdella minua toverina?
-
--- Siinä määrin minä en sentään ole sosialisti.
-
--- Te ilkeä! Millä olen ansainnut pilkkanne? Salmen äänessä tuntui
-todellista ärsyttymystä ja tuskaa.
-
--- No, älkäähän suuttuko! Suokaa anteeksi.
-
-Kuutti laski kätensä isällisesti nuoren naisen ranteelle.
-
--- Minä puhun tosissani. Kuin ystävälle.
-
--- Kuin aatetoverille teidän tulee puhua. Ettekö muista yhteistä
-asiaamme?
-
--- Muistan, muistan, Salme-rouva. Mutta minkä minä voin sille, että
-teidän nuoruutenne ja kauneutenne hetkiseksi himmentää aatteen.
-Kansanne tarvitsee teitä, sen tiedän, mutta minä tarvitsen teitä
-myös. Te annatte minulle sitä kiihoitinta, joka minulta juuri
-puuttuu. Ettehän paheksu sitä. Tänä aikana, jolloin on niin vähän
-kauneus-iloja ihmisellä! Ajatelkaa, olla taiteilija tänä aikana, joka
-on niin ruma, köyhä ja pieni?
-
-Salme tuijotti Oula Kuuttiin kuin ilmestykseen.
-
--- Mitä te puhutte! Tästä ajasta, joka on suurin ja rikkain minkä
-historia tuntee! Todella suuren taiteen ja suurien taiteilijain
-arvoinen!
-
--- Niinkuin tuli tarvitsee ilmaa ja tuulta palaakseen, tarvitsee
-taidekin ympäristön sähköä.
-
--- Koko maailmahan on nyt täynnä sähköä ja vapauden tuulta ja
-ryskettä!
-
--- Laumojen, ei yksilöjen.
-
--- Te runoilijat siitä vain puututte ja häpeä teille! Teidän asianne
-olisi juuri lietsoa ihanteellisuuden hehkua ajan suuriin kysymyksiin,
-liehua lippuna, soida sfäärien sopusointuina... Missä te piilette?
-
--- Vapauden vankeina luultavasti. Ettekö te huomaa, että nykyään
-parhaimmisto on enemmistön, hengen ylimystö aineellisen alitason
-säädöksien kahleissa? Teidän suuttumuksenne uhallakin täytyy
-minun sanoa, että rahvaanvalta on taiteen kuolema. Taantumusta
-ja tyranneja! pitäisi kaikkien taiteilijain rukoilla Jumalalta,
-kurjuutta ja riemua, rinnan nälkää ja notkuvia, kestipöytiä,
-vääryyttä, epätasaisuutta, väriä! Siitä saisivat ilmaa siipeinsä
-alle sekä idealistit, maailmanparantajat ja utopistit että myös
-herkuttelijat! Nyt on aate, unelma liian lähellä, se on vedetty
-alas lokaan, banalisoitu, tahrattu. Ei ole enää sellaista haavetta,
-joka ei mahtuisi matalan arkipäivän syliin. Todellisuus lyö nykyään
-saavutuksillaan kuoliaaksi rohkeimman fantasian. Fantasia on nyt
-vain pölyävä, tasaiseksi tallattu maantie, jota koko maailman jalat
-polkevat, sensijaan että se ennen oli runoilijain pilvilinna,
-loihtijain lumottu maa. Ei edes viinin kultausta saa riutuvan
-kauneushaaveensa ympärille. Ei edes vapautta taistella ja sortua,
-mennä kauneuden viimeisenä aseveikkona kunnolla rappiolle! Laumojen
-rautavanne kiertää meitä yhä kiinteämmin. Mielikuvitus, sielun ihanin
-kukkanen kuihtuu, näivettyy. Ja elämä on niin lyhyt. Lyhyt siksi,
-että niin harvoin elää täydesti. Kuulkaa, Salme-rouva, tehkäämme
-salaliittoomme vielä yksi lisäys: Sitten kun olemme tehneet Suomesta
-ja Virosta mallimaat, ennättämättömät edeltäjävaltakunnat, niin
-lähdemme kauas pois vaikka Tahitin saarille, aina edistystä pakoon,
-minne se tulleekin, painuen taantumuksen ihanille neitsyttanterille
-juomaan elämän täyteläisyyden nektaria väärentämättömän,
-typistämättömän luonnon äidinrinnoista. Tuohon käteen! Olemmehan sen
-sitten ansainneet hyvin tehdyn päivätyön jälkeen.
-
--- Oh, te runoilija ja suuri lapsi, itsekäs lapsi! äännähti Salme.
-
--- Teidän silmänne kuultavat lyhtyjen valossa kultaisina kuin
-Eteläsaarien oranssit. Minä tahtoisin imeä niistä säteilyä ja
-voimaa. Olen sellaisen tarpeessa. Olen elämäni ijän tehnyt työtä
-hermokiihoituksen voimalla, ensin nuoruuden, sitten tuskan ja
-taistelun, sitten rakkauden ja lopulta muun puutteessa viinankin
-avulla.
-
--- Viina on pahin. Viinaa minä vihaan. Olen vannoutunut
-raittiusihminen henkeen ja vereen asti! huudahti Salme. Alkohooli on
-tuottanut minulle niin paljon kärsimystä.
-
--- Tuira-parka taisi ryypätä vähän liikaa. Hän joi ja teillä oli
-pohmelo. Todellakin huono työjako! Tuo kaikki täytyy toimittaa
-samassa persoonassa ja silloin on kärsimys viinan ihanin seuraus. Se,
-jonka itselleen tuottaa nimittäin. Te ette usko sitä. Ette ymmärrä
-sitä, kun ette ole kokenut. Kuinka selittäisin sen?
-
--- Niin selittäkääpä se todellakin. Minä en ole koskaan voinut
-ymmärtää, miksi ihmiset juovat. Häpeävät ja potevat sitä ja juovat
-uudestaan...
-
--- Ensinnäkin se lietsoo mielikuvitusta, hälventää elämän harmautta,
-jokainen on taiteilija viinan vireissä. Niin, ja tuollaisen suuren,
-oikein ramaviftin jälkeen, lankeemusten ja sekavien kuvitelmien
-jälkeen, on taiteilijan sielu mutainen ja hedelmällinen kuin vanha
-Niilin virta. Se kasvaa, versoo ja kukkii aivan silmissä, saa
-muodon itsestään ilman omaa vaivaa. Sellaisina hetkinä olen joskus
-tuntenut olevani oikea runoilija. Nyt ovat mielikuvani, parhaatkin,
-voimakkaammatkin ajatukseni sieluni pohjalla kuin hukkuvia lapsia,
-jotka ojentelevat hentoja käsiään vedenpinnalle apua huutaen, niiden
-jäsenet ovat kiinni pohjamudassa, luomisvoiman vapautumattomassa
-kaaoksessa, ne eivät saa muotoa, eivät ilmaa, elämää, ja minun käy
-niitä niin sääliksi. Ja kaikki tämän ikävän, liian siistin elämän
-vuoksi...!
-
--- Tekin siis kuulutte niihin, jotka sisäisen ilon puutteessa
-tarvitsevat ulkonaisia huvituksia.
-
--- Voihan sen niinkin sanoa. Vanha totuus on, että taiteilijan
-pitäisi elää kuin sika eikä sentään olla sika. Mutta alanpa nyt
-uskoa, että taiteilijan täytyy olla huono ihminenkin, oikein
-rehellisesti huono ihminen. Jos ei jaksa, ei viitsi olla sitä, tai
-ei ole tilaisuutta siihen, tai ei tunto anna myöten, niin ajöös,
-kaikki on lopussa. Astu alas parnassolta hiuksenhalkojain, henkisten
-märehtijöiden ja kupinnuolijain ammattikuntaan! Huh!
-
--- Miten hirveitä te puhutte, sanoi Salme nuhtelevasti. Näkyy
-todella, että olette ollut huonoissa seuroissa. Tiedän Tuiran kautta.
-Siihen se viina vie. Ja totta puhuen, ellen olisi koskaan teihin
-henkilökohtaisesti tutustunut, olisin jäänyt siihen luuloon, että te
-itsekin olette huono ihminen. Mutta miksi tahdotte aina säikytellä
-ihmisiä ja käännätte turkkinne nurin kuin pahin mörkö? Ja sanokaa,
-miksi viihdytte ala-arvoisissa seuroissa, huonojen ihmisten parissa?
-
--- Teillä on, Salme-rouva, vielä koko nuoruuden julmuus jälellä, kun
-voitte käyttää noin julmia lauseparsia. Minä en rohkenisi. -- Ja te
-itse? Te ette koskaan ole "huonojen ihmisten" kanssa?
-
-Salme vaikeni. Sitten hän virkkoi hidastellen:
-
--- En ainakaan tahallani etsi sellaisia, yhtä vähän kuin tahdon lukea
-huonoja kirjoja.
-
--- En tiedä, mitä tarkoitatte "huonoilla kirjoilla". Mutta olen
-huomannut, että useinkin sellaisen mainesanan saanut teos ei ole
-ollut niinkään huono taideteos ja että täytyy tehdä ero huonon
-kirjailijan ja huonojen kirjojen tekijäin välillä. Samoin voi niin
-sanottu huono ihminenkin olla Luojansa mestariteos tai ainakin
-rikkainta taidemateriaa täynnä. Luulette kai nyt, että puolustelen
-itseäni...
-
--- En tarkoittanut teitä. Mutta aina olen ihmetellyt tuotantoanne.
-Olen kysellyt itseltäni: Onko hän niitä, jotka sälyttävät erehdykset
-elämäänsä ja siveysopin taiteeseensa, vai niitä, jotka tekevät
-päinvastoin?
-
-Kuutti nauroi.
-
--- Pitäisikö siis välttämättä tehdä jompaakumpaa ja olla noin
-kauhistuttavan kaksijakoinen?
-
--- Sanokaa minulle: Oletteko sellainen kuin nuo romaanienne
-kauhistuttavat, paheelliset, onnettomat ihmiset?
-
--- En, rouva, he ovat paljon pahempia kuin minä, vastasi Kuutti
-hymyillen.
-
--- Oletteko siis yhtä jalo ja suuri kuin runokuvitelmienne ruskoiset
-unelmat?
-
--- En, rouva, ne ovat paljon parempia kuin minä. Minä en ole mikään
-erikoinen pahuudessa enkä hyvyydessä, olen ihminen vain. Mutta
-mielikuvituksessani tähtään inhimillisyyden äärimmäisille rajoille,
-äyräille. Sinne kiitää runoilija-ikäväni. En voisi ikinä tarttua
-kynään kuvatakseni vain sitä, mikä on. Elämä itse kuvaa jo sen meille
-täydellisemmin. Mutta suur-inhimillisyydestä, jossa ei ole eroa hyvän
-ja pahan enempää kuin onnen ja onnettomuuden välillä ja jonka taide
-yksin tavoittaa, siitä ei elämä tiedä mitään.
-
-Kuutin tumma ääni oli saanut sisäisen paatoksen värinän.
-
-He kävelivät hyvän aikaa äänettöminä kumpikin mietteissään.
-
--- Lähtisittekö te kahville tai illastamaan? kysyi Kuutti,
-keskeyttäen äskeisen sävynsä ja koettaen nostaa keskustelua pinnalle.
-
--- En, on jo liian myöhäistä. Mutta teille kyllä suosittelen kahvia
-viinan sijasta, virkahti Salme samalla keveällä äänenpainolla.
-
--- Aina johdonmukainen! nauroi Kuutti. Mutta viinaa ei noin vain
-korvata! Vaikutus on aivan erilainen. Kahvi kovettaa, kuivettaa,
-tekee sielusta älyllisen voiman kimmoisen tanssilattian, se sopii
-keskustelu-ihmisille, lörpöttelijöille, sanomalehtimiehille,
-Voltaireille ja valistusfilosofeille, mutta minussa se juuri tappaa
-sen, minkä soisin itsessäni elävän, sen rajattoman, muodottoman,
-sen, joka ei ole porvarillisuutta. Viina, tuo vaahtoisa elämänneste,
-näettekös, se myllertää pohjamudan pinnalle, sekoittaa pahan ja
-hyvän, tekee ihmiseksi...
-
--- Niin, ellei se tee eläimeksi, hymähti Salme. Ja Balzac'kin joi
-kahvia, saan luvan huomauttaa. Eikä hän kuivettunut sielullisesti
-eikä ruumiillisesti, vaan pöhöttyi, laajeni, pursuili muodottomasti
-ja nerokkaasti.
-
--- Balzac'kin oli tavallinen arki-ihminen siinä mielessä, mitä äsken
-ajattelin.
-
--- Mitä te sitten ajattelitte?
-
-Kuutin kasvojen yli kulki epämääräinen puolittain ivallinen,
-puolittain surumielinen hymyn varjo.
-
--- Jotakin, jota ei voi selittää, mutisi hän.
-
--- Mikä siis mielestänne noin taiteilijan kannalta on ero porvarin
-ja taiteilijan välillä; tuo näkymätön ero, josta te taiteilijat aina
-ylvästelette?
-
--- Hm. Kun porvari esimerkiksi tekee huonon näytelmän, on
-sillä suuremmoinen menestys laakereineen, esillehuutoineen,
-hopealusikoineen, kullattuine nuuskarasioineen, mutta kun taiteilija
-tekee keskinkertaisen näytelmän, on se täydellinen fiasko. Ja se on
-oikein. Niin sen pitää ollakin... Sillä meidän valtakuntamme ei ole
-tästä maailmasta...
-
--- Mutta teidän, Oula Kuutti, täytyy luoda ihanteenne valtakunta
-tähän maailmaan, se, joka parhaissa teoksissanne häämöittää...
-
--- Ette ole lukenut teoksiani, kun voitte noin puhua. Älkääkä
-lukekokaan. Sillä ne _ovat_ huonoja kirjoja, Salme-rouva.
-
-Salmelle kohosi kuin pala kurkkuun. Pieni hermovavahdus näkyi hänen
-suupielissään.
-
--- Miten te taas olette ivallinen. Epätasainen mielialaltanne kuin
-nainen, äänsi hän. Te ette luota minuun, ette edes järkeeni...
-
--- Antakaa minulle sydämenne ja minä luotan teihin!
-
--- Miksi te puhutte sellaista, jota ette ajattele? Se on niin
-tuskallista.
-
--- Miksi! Mikä minä olen teille? Vieras. En mikään, en kukaan.
-Millaisen soisitte minun olevan teille?
-
--- Toivoisin ansaitsevani toveruutenne. Hyvästi.
-
-He olivat pysähtyneet Salmen asunnon ovelle. Salme veti puuhkastaan
-esiin pienen hansikoidun kätensä.
-
--- Suutelisin kättänne, joka on luotu suudeltavaksi, vakuutan, mutta
-en rohkene sitä tehdä viimeisten sanojenne vuoksi. Olette ankara
-liittolainen, vaativainen kasvattaja!
-
--- Ja te kovakorvainen kasvatti.
-
--- Hyvästi, kaunis kasvattajani. Koetan parantua!
-
-Oula Kuutti kääntyi hitaasti takaisin. Ja hän suuntasi keskikaupungin
-hyörinästä askeleensa pienille ja pimeille syrjäkaduille, jotka
-johtivat köyhälistön kaupunginosiin.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Oula Kuutista oli hauskaa harhailla näin iltamyöhällä oudossa
-kaupunginosassa outoja pikku kujia. Nämä kadut eivät olleet
-virallisen ilmeettömiä niinkuin nuo suuret komeat pääreitit.
-Ne elivät omaa salaperäistä elämäänsä. Noiden pikkueläjien
-akkunoissa myrtin ja oljanderin takana riippui tarinoita ja
-tapauksia; kallellaan olevat, harmahtavat portinpielet kertoivat
-ihmiskohtaloista.
-
-Tämä puoli kaupunkia muistutti ihmeesti köyhälistön Montparnassea
-Parisissa, jossa hän aikoinaan monta vuotta oli vaellellut. Ja
-tuolla heloitti edessä valoinen, ihmisvilinään hukkuva tie,
-Helsingin _rue de la Gaité_, ilojen katu, monine kymmenine
-kahviloineen, elävinekuvineen, kaukasialaisine makeispuoteineen,
-tupakkakauppoineen, antikvariaatteineen. Ja kaikki houkuttelivat
-ohikulkijoita suojiinsa kilpailevien reklaamitulitustensa
-häikäisevällä, räikeällä loistolla. Ovet viittoilivat avonaisina.
-Ihmiset haastelivat namusia pureskellen portailla ja eteisissä
-rakkaudesta, politiikasta, päivän uutisista ja yön surullisista ja
-liika-alastomista salaisuuksista. Miehet nostivat kahviloista tulevat
-tytöt käsivarsilleen ja veivät pois mukanaan jonnekin suurkaupungin
-nimettömään hälinään; sinne yöpyivät he lopuksi kaikin, mitkä
-kasarmeihin, noihin keltaisen likaisiin, kammottaviin Bastiljeihin,
-jotka vielä vapauden aamunakin törröttävät paikallaan uhoten ilmaan
-lian, orjuuden ja eläimellisyyden sakeaa huurua, mitkä Sörnäisiin,
-Helsingin Montmartreen, sen apaashiluoliin, työn ja rikoksen
-kuumeisiin pesäpaikkoihin.
-
-Se oli Oula Kuutinkin kaupunginosa. Hän oli valinnut asuntopaikakseen
-sen puolen kaupunkia juuri tuon elämän sakan vuoksi, joka siellä
-kuohui, saadakseen syöttejä kyllästymättömälle ihmisnälälleen, ja
-ollakseen samalla rauhassa ihmisiltä.
-
-Oh, tätä suuruudestaan ja hurjista vallankumouksistaan huolimatta
-pakkosäännöillä ja lupakorteilla kutistettua aikaa! Oh, tätä
-pientä aikaa, jolloin ihmiset ryömivät taltutettuina, nöyriksi
-mankeloituina, kaaviloituina, kiltisti, lain ja pakkovallan vuoksi
-kiltisti, asumaan noihin surullisiin kaniinilaatikoihin, nukkumaan
-toistensa päällä, vieressä, alla, yllä! Kärsiä toistensa toraa,
-häiriötä, läjäyksiä, lapsenitkua, soiton ja laulun remakkaa
-valittamatta ja pidättyä itse ilmehtimästä elämää kuin määräaikoina
-ja määrätyllä tavalla, se oli sitä nykyaikaisen sivistyselämän
-kiitettyä kaupunkikulttuuria! Ja yhä pitemmälle siihen suuntaan vain
-mentiin, laumatyranniaan, laumaorjuuteen! Ja sitten sanottiin, että
-ihmiskunta riensi kohti ihannettaan! Vapauteen, jonka muoto oli
-vapauden rajoitus!
-
-Siunattu renesanssi, jolloin sai rehellisesti viiltää vihamiehensä
-mahan auki kadun kulmassa, jolloin jokaisen, joka tahtoi elää, täytyi
-olla sankari, jolloin elämä oli iloista karnevaalia, yksilöllisyyden
-voittokulkuetta neron voimalla ja hengen uhalla! Se oli jotakin
-se, taiteilijoita, suuria personallisuuksia varten! Ja nyt! Hengen
-vaara oli jälellä, mutta sankaruus ja nerous oli pannaan julistettu.
-Tapahtui suuria maailmanhistoriallisia tapahtumia, eikä tapahtunut
-mitään. Minne mennä? Mitä tehdä? Odottaa. Ei mitään seikkailuja,
-ei mielikuvituksen uhkahyppyjä yksityiselämässä! Istu kamarissasi,
-odota, odota! Mitä! Sitä, että jotakin tulisi sisään ovesta.
-Sanomalehti, kirje, tuttava. Siinä ainoa seikkailu nälkäiselle
-sielulle! Tietää, mitä joku sanoi tai teki tai ajatteli! Tapasi, näki
-jonkun kadulla. Joku soitti ovikelloa, joku puhui jotakin. Vastasi
-itse jotakin. Siinä kaikki! Aina sama muoto. Se oli tuskastuttavaa!
-Näissä puitteissa kukki nykyaikaisen ihmisen sielunelämä täällä,
-sill'aikaa kun maailma paloi... Ja siitä piti ammentaa...
-
-Sitä lajia oli liiaksikin. Olivat taas alkaneet käydä liikaa,
-rakentaneet maantiensä Sörnäisten kautta, Oula Kuutin syrjäisen
-kamarin läpitse, nuo tuhmat ihmiset! Mitä he tahtoivat hänestä?
-Ihmekö, jos tuli vähän kaavamaiseksi! Puhui ennen puhuttua. Ajatteli
-ääneensä muuta kuin mitä ajatteli hiljaisessa mielessään!
-
-Kuutti oli tyytymätön itseensä. Joku epämääräinen tunnonvaiva näversi
-häntä. Mikä oli taas saanut hänet puhumaan tyhmyyksiä Salme Tammille!
-Mutta mitä hittoa heille sitten puhui! Miksi tulivat kuin papin luo?
-Eihän hän voinut ottaa heitä kaikkia ja kaikkea heissä yhtä vakavasti
-kuin he itse. Miks'ei ollut maailmassa enää iloisia, keveitä
-naisia? Kaikki filosofoivat, etsivät elämästä sisältöä ja järkeä,
-selvittelivät periaatteita, hoitivat yhteiskunnan ja valtion asioita.
-Mutta olihan Salme Tamm jo siksi vanha ja viisas, ettei hän voinut
-panna kaikkea niin tunnolleen. Lähteä Salmen kanssa Tahitin saarelle,
-sitä hän ei ollut koskaan ajatellutkaan. Tuon mielikuvan pakoretkestä
-nuoruuden ja kauneuden kanssa ikuisen kesän maahan oli aiheuttanut
-aivan toinen nainen, ei edes nainen, lapsi...
-
-Mitä? Valittiko hän, ettei hänellä ollut seikkailuja, että elämän
-aines pakeni hänen käsistään? Sehän suorastaan tulvi hänen ylitseen.
-Mutta samalla tavalla aina, se se kiusasi! Sieluntunnustusten parhain
-kukkaistuoksu saattoi ajanpitkään kyllästyttää. Sitä oli ollut
-liiaksi hänen elämässään.
-
-Mikä viikko tämä viimeinenkin! Onneksi oli se taas lopussa. Ja mitä
-oli siitä jälellä? Ei mitään. Tai oli kumminkin. Yksi ainoa kaunis
-hymy, sellainen juuri, jota hänen sielunsa kauan oli kaivannut. Mutta
-eikö sellainen korvannutkin kokonaisen elämän menetyksiä! Pieni Meri!
-Miten aurinkoiset silmät hänellä oli! Mikä elämä ja luonnollisuus
-koko olemuksessa! Ja miten koko huone oli syttynyt säteilyyn hänen
-astuessaan sisälle...
-
-Kuutti hymyili omille mielikuvilleen hapuillessaan pimeässä
-porstuassa kotiovensa avaimenreikää. Ajatuksissaan astui hän sisään
-ja heittäytyi nojatuoliin viitsimättä edes sytyttää lamppua.
-
-Ilmassa viipyi vielä jokin epämääräinen tuoksu Salme Tammin
-jäleltä. Kullakin naisella oli oma erikoistuoksunsa huolimatta
-siitä, että he nykyään olivatkin enää tuskin nimeksikään naisia. He
-olivat "tovereita", ystäviä, ymmärtäjiä tai ymmärryksen etsijöitä,
-yksinäisiä ja itsenäisiä niinkuin hän itsekin...
-
-Kuutti heräsi mietteistään kovaan porstuasta kuuluvaan kolinaan.
-Samassa jyskytettiin ovelle vahvasti.
-
-Perhana! pääsi hänen huuliltaan. Sitten hän naurahti katkerasti. Hän
-kiittämätön! Elämän seikkailuhan sieltä koputti hänen hyljätylle
-ovelleen...
-
-Kuka se saattoi olla, näin myöhään? Mutta olihan hän kyllä
-tottunut kaikenlaisiin maailmanmatteihin, tilapäisiin hälyytyksiin
-jos jonkunlaisiin. Mikä kievari olikaan hänen huoneensa, mikä
-markkinakuja hänen sielunsa!
-
-Hän ei hiiskahtanut.
-
-Nyt soi epäkunnossa oleva ovikellokin levottomasti ja epätasaisesti
-rämähtäen yön hiljaisuudessa.
-
--- Älä koetakaan teeskennellä, veliseni, poissaolevaa. Me näimme
-sinut. Avaa nyt hiiessä! Mehän täällä vain olemme!
-
-Kuutti tunsi Pekka Tuiran äänen.
-
--- Hei, Kuutti, avaa nyt hemmetissä!
-
-Tuliliemen tuttavia, joita ei voinut tyynnyttää muuten kuin tekemällä
-heille mieliksi.
-
-Vitkastellen raoitti Kuutti ovea.
-
-Pekka Tuira työntyi sisään koko voimallaan tuupaten edellään pulleaa
-ja vastahakoista toveriaan.
-
--- Tää on vain Miihkali, Miihkali Untonen. Ovathan herrat nähneet
-toisensa joskus? Tää on hyvä mies tää Untonen, vaikka vähän arka.
-Sanoi, ettei sovi tulla näin myöhään häiritsemään suurta taiteilijaa.
-Me nähtiin sinut äsken, kun tulit kotiin. Eihän me muuten oltais
-tultukaan. Nuorella miehellä saattaa aina olla seuraa, naisia
-ja sen semmoisia. Entäs sitten sinulla, joka olet sellainen Don
-Juan, ja naisten paavi! Sanoin tässä juuri Miihkalille, että ellei
-sinua oltais yksin nähty, niin ei tiedä vaikka omat akkamme siellä
-tavattaisi. Siellä ne hyppäävät runoilijan puheilla koko Helsingin
-naisväki. Runouteen meneviä hepsakoita ovat. Tämä vaan poika
-vakuuttaa, että hänen akkansa siell'ei ainakaan ole, hän kun pitää
-puoliskonsa aina reikelilukkojen takana. Vanhanaikainen mies tämä
-Miihkali, muuten hyvä, oikein hyvä poika.
-
-Viinaveikot vetelivät taskuistaan erinäköisiä ja -kokoisia puteleja.
-
--- Näätkös, näätkös, mitä meillä on? rupatteli Tuira. Harvinaista
-tavaraa vai mitä? Tämä on 200 mk. pullo! Tämä 90 mk tämä ottinki!
-Oltiin tuolla puolimatkan krouvissa, sinä tiedät, ja tää Miihkali
-rupesi juottamaan siellä aivan joutomiehiä ja heittelemään rahojaan
-kuin hullu. Näin Helsingin matkalla, tietäähän sen! Oli siellä kaksi
-taiteilijan alkua tai mitä lievät olleet. Tää Miihkali on vähän
-heikko taiteilijoille. Keitäs ne taas olivat? Sei -- Sei --
-
--- Seipi.
-
--- Niin ja Vaskio, jolla oli päässä paitsi viinaa joku tekemätön
-keksintö ja maksamaton vuokra. Ja tää Miihkali kirjoitti paikalla
-shekin ja sanoi, että siin'on, poika! Ja höyryä lisää! Ja kyllä sitä
-tulikin. Minä silloin sanoin minä, että top! Mitä näitä maitopartoja
-voitelemaan! Jos tahdot juottaa oikeaa taiteilijaa, oikeaa neroa,
-niin mennään Kuutin luo. Siinä on oikea mies. Tää vähän arasteli,
-mutta tässä nyt ollaan. Tää Miihkali ihailee sinua kuin Jumalaa.
-Tärisee poikaparka ihan. Onko sinulla korkkiruuvi ja laseja! Kas
-vaan. On tietysti. No hei, pojat! Tuira ryyppäsi pitkän kulauksen ja
-alkoi rallattaa:
-
-    "Ta-la-pakan Nikolain sen kaunihin kesän
-              siellä linnassa olla pitää..."
-
--- Olepas nyt siivolla, Pekka, kielteli Kuutti. Herra Untonen ei siis
-asu Helsingissä? Olette vain matkalla? kysyi hän sitten kääntyen
-Untosen puoleen.
-
--- Mie oon ain miss sattuu, miss ahväärit kulloinkin vaatii, vastasi
-puhuteltu.
-
-Hänen jäntevät kasvonsa muodostivat omituisen vastakohdan raskaalle,
-muodottomalle ruumiille.
-
-    "Kun lehti on puussa ja ruoho maassa
-                  ja heilillä nuori ikä..."
-
--- Älä laula, kuoma, pyyteli Kuutti Tuiraa.
-
-Ja Untonen kuiskutti hänen korvaansa:
-
--- Oo toki ihmisiksi nyt, kun meitillä kerran on se suuri kunnia,
-että herra runoilija suvaihtee...
-
--- Ei tästä Kuutista ole väliä, keskeytti Tuira lyöden häntä olalle,
-hän on hyvä mies ja vanha kampraatti. Mutta eihän minun tarvitse
-laulaa, voinhan minä puhuakin, myönteli hän sitten hyväntahtoisesti.
-Sinä, Miihkali, et tiedäkään, miten läheisiä me ollaan!
-Koulutovereita ja perhe-ystäviä ja kuka ties sukulaisiakin. He he.
-Kuule, Kuutti, sano suoraan, sinunko tähtesi se rouvani minut jätti?
-Niillä oli aina vähän sellaista niinkuin pientä vispilänkauppaa
-keskenään, noilla kahdella. Ota pois hänet, jos kelpaa, minä annan
-mielisti, aivan mielisti. En ole mustasukkainen. En sinulle. En ole
-ansainnut niin hienoa rouvaa, tiedän sen hyvin. Koko Suomen maassa ei
-ole muuta kuin kaksi nerokasta naista. Toinen on... kuka hemmetissä
-se nyt onkaan... en jaksa muistaa. No se nyt on sama. Pää-asia on,
-että toinen niistä on minun rouvani, entinen rouvani. Sen todistaa
-vaikka tämä Miihkali, jota rouvani myös rikastuttaa joka hetki.
-Eikä hän ole vain liikenero, mutta muutenkin. Te kaksi sovitte
-toisillenne. Minä oikein toivoisin, että sinä, Kuutti, olisit syy
-meidän eroomme.
-
--- Ole nyt hupsimatta. Puheessasi ei ole pontta eikä perää.
-
--- Hohhoo. Se olisi surullista, huokasi Tuira kulauttaen
-kurkkuunsa melkein täyden vesilasillisen konjakkia. Asia on
-sitten vaarallisempi, kuin mitä luulinkaan. Hän vehkeilee sitten
-sosialistista puoluetta vastaan ja hän on vaarallinen vastustaja.
-Piru soita, jos asia onkin niin! Mutta ei, hän ei voi, ei uskalla,
-hänen kävisi itsensäkin hullusti silloin. Meillä on sittenkin ikiside
-toisiimme ja sosialismiin.
-
--- Jos se side ei ole aate eikä rakkaus, on se siis joku rikos! Se
-sitoo ikipätevästi. Teillä on ehkä joitakin yhteisiä konnankoukkuja
-takananne, joku puoluesalaisuus, valtiollinen häväistysjuttu
-puoluetarkoituksessa omallatunnollanne, pankkiryöstö tai sen
-semmoinen kolttonen! pilaili Kuutti.
-
--- Hi hii, mitä tuo Kuutti puhuu! Siinä on sitten humoristi
-miehekseen. Jos joku muu puhuisi noin, joutuisi hän hirteen,
-mutta kaikki tietävät, että sinä aina lasket leikkiä, ja minä sen
-etenkin tiedän. Tää Oula Kuutti on aivan vaaraton mies, hyvä mies,
-Miihkali, muista se, ei koske politiikkaan, ei yhtään. Siksi minäkin,
-puolueakutaattori voin vapaasti olla ja puhua hänen kanssaan. Hän
-on villi. Mutta taiteilija kun on, niin olkoon se hänelle suotu,
-Kuutti on suuri ihminen. Hänessä ei ole mitään pientä, Miihkali!
-Niin, Kuutti, jos sinä vain joskus tarvitsisit tällaisen vaivaisen
-madon ja matkamiehen, tällaisen roskan apua, antaisin vaikka henkeni
-puolestasi...
-
-Tuira tuli liikutetuksi omasta jalomielisyydestään ja pyyhkieli
-silmiään.
-
--- Anna minun puhua, tenäsi hän Kuutille, joka yritti päästä väliin.
-Sinä et luule, että muistan, kuinka hyvä olit minulle kerran, kun
-kaikki minua sortivat. Kyllä Pekka Tuira muistaa. Voin kertoa tälle
-Miihkalillekin. Minä olen torpparin poika, näes, ylioppilaskin,
-niin, olin kerran. Hairahduin aikaisin näihin klasin nautinnoihin.
-No, kerran sitten humalapäissäni panttasin huonetoverini arvoesineet
-ja lähdin sitä tietä maalle kohmeloani parantamaan. Siitä nousi
-hälinä. Minut varkaana erotettiin kunniallisten ihmisten piiristä ja
-yliopistolukuni katkesivat. Hammasta purren silloin vannoin vielä
-kerran näyttäväni näille ahtaan porvarismoraalin nuuskijoille.
-Sanoivat: Tuirasta ei tule mitään, hampuusi tulee. Menin konepajaan
-tavalliseksi työmieheksi, liityin sosialisteihin. Toverit eivät
-edes tervehtineet minua, saakurit, ei muut kuin tämä Kuutti, joka
-silloin oli nuori insinööri. Älä keskeytä nyt, Kuutti. Annas
-kun puhun! Niin, hän auttoi minua joka suhteessa eteenpäin. Ja
-ei ole hänen syynsä, jos en ole menestynyt. Miksi en pysynyt
-konepajassa? Kirjatieto oli pilannut minut ja taas jouduin kirjatyön
-alalle, sanomalehteen. Meidän puolueessa oli siihen aikaan puute
-senkaltaisista käsityöläisistä, he he. Mutta koneen ääreen minun
-olisi pitänyt jäädä. Minä rakastan tehdasta. En ikinä olisi jäänyt
-aurankurjen ääreen, niin torpan poika kuin olenkin. Jo lapsena tunkio
-ja aurinko ja hevosenhännän huiske inhoitti minua. Isä katseli
-minua aina kuin jotakin väärää käenpoikaa pesässä. Topi Outari,
-tiedättehän, joka ennen aikaan vaelteli kolportöörinä, sanoi minulle
-kerran lapsena, mutta muistan sen vielä, että ihmisen täytyy olla
-hyvin puhdas ja synnitön kestääkseen aurinkoa, puhdas sisäisesti ja
-ulkonaisesti! Hän saarnasi kuin paras pappi jo silloin: "Poika, olet
-paheen myrkyttämä, synnin hedelmä kasvaa sinussa salaa. Tule ulos
-siitä pimeyden luolasta, mihin pahe on sinut kytkenyt. Tule ajoissa!
-Katso aurinkoon, kestä aurinkoa! Aurinko ei siedä alkoholia suonissa,
-eikä tehtaan nokea otsalla, ei rahan himoa sielussa eikä irstautta
-ruumiissa." Ha, Ha. Minä valitsin viime mainitut ja hylkäsin
-auringon. Jaa-a. Vaikka minä hetkenä minusta olisi tehty ja tehtäisi
-vieläkin maailman rikkain tunkioneuvos, en huolisi tuota arvoa. Jos
-jaettaisiin multakokkareet tasan ihmisille, lahjoittaisin pois omani.
-Ja sanoisin, jauhakaa minut ennemmin vaikka nuuskaksi tehtaissa!
-Automobiilin katku haisee nokassani paremmalle kuin kauneinkaan
-kukkanen. Minä olen teoriassa intohimoinen tehtaalainen, siksi
-olenkin tehdastyöläisten akutaattori.
-
--- Pekka parka, virkahti Kuutti, olethan sinä nähtävästi aivan väärin
-ymmärtänyt akutaattorin virkasi, tehtaan sortovaltaahan sinun pitää
-korostaa, eikä tehtaiden siunausta, minun ymmärtääkseni.
-
--- Hm. Et sinä näitä asioita ymmärrä. Eikä sinun tarvitsekaan. Sinä
-ymmärrät jotakin muuta, joka on paljon tärkeämpää, nimittäin, että
-siivo käytös ei ole mikään siveellisyyden mittapuu, ei ole koskaan
-ollutkaan. Ihmisyyden rajat ovat suuremmat. Ja nerot ovat olemassa
-juuri noita rajoja avartaakseen, siksi on heidän seurassaan helpompi
-hengittää. Katsos, tämän kaiken minäkin ymmärrän, Kuutti, en ole
-niin suuri sika kuin miksi sinä luulet minua. Sitäpaitsi muistan,
-miten korjasit ensimäiset artikkelini, sinä olet opettanut minut
-kirjoittamaankin.
-
--- Ja sinä olet opettanut minut juomaan. Terve mieheen!
-
-Kuutti kohotti lasiaan.
-
--- Minä kiitän tässä sinua, ja sinä soimaat minua!
-
--- Päinvastoin. Kiitän sinua minäkin. Juominen on kirjailijalle yhtä
-tärkeää kuin oikeinkirjoitus. Se on sielujen sisälukua. Etenkin
-yhteiskunnallisessa elämässä, pohjoisessa maassa, umpimielisen
-kansan keskuudessa ovat ihmiset kaikki kuoressaan. Samanlaisia kuin
-munat. Ei voi päättää, mikä sikiö piilee niiden sisällä. Toisissa on
-käärme, toisissa kyyhkynen. Vasta viina paljastaa totuuden. Kaiken
-sen kurjuuden uhalla, minkä se on maailmaan tuonut, siunaan viinaa --
-kippis.
-
-"Kär-kölän piki-pojat. Kär-kölän piki-pojat, Kär-kölän piki..." alkoi
-Tuira jankata yksitoikkoisen rallin tahtiin.
-
--- Pekka, muista missä ollaan, varoitti Miihkali, joka koko ajan oli
-pysynyt vaiti. Ole hiljaa!
-
--- Ole itse! Kun minua nyt laulattaa, niin laulan ja sinä saat
-kuunnella Miihkali. Tää Miihkali kuule, Kuutti, on rahakas mies,
-mutta luonteeltaan ei mikään kapitalisti. Hän halveksii rahaa, antaa
-mennä niin että hih vaan...
-
-"Nuor vaimoni sai poikasen, saakuri!"
-
--- Pekka!
-
-Tuira oli äkkiä kesken lauluaan sulkenut silmänsä ja samassa
-tuokiossa hän jo kuorsasi. Untonen oli noussut ylös.
-
--- Mie pyyvän herra runoilijalta nöyrimmäst anteeks miu toverin
-puolest. Eiha hää mittää...
-
--- Ei tee mitään. Painakaa puuta. Kyllähän Pekka tiedetään.
-
-Kuutti tarkkasi lähemmin Untosen kasvoja. Ne olivat pohjaltaan
-kauniit ja miehekkäät, mutta kantoivat jonkinlaisen villin hävityksen
-jälkiä. Rasvaan veltostuneiden ja jälleen eloon ruoskittujen hermojen
-kamppailu, tahdon ja vaistojen sorto oli uurtanut niihin paljon
-personallisia piirteitä, jotka tekivät hänet erittäin huomattavassa
-määrässä itsensä näköiseksi.
-
--- Työ kahotta minnuu, herra runoilija, varmaan halveksien, kui
-johonkii mammonan palvelijaan, tyhjään rähjääjään, mut ymmärtäkkää
-minnuu, työ joka ymmärrättä ihmistä. Miekin oon tavallain luoja tai
-ainakin pyyvän siks tulla. Omalla tavallain. Myönnän suoraan, oon
-päättäny tulla rikkaaks, ansaita. Sentähen että tahon luoa elämää,
-hommaa, ilon kohhuu ympärillein. Mut mie oon niin kummallisest tehty
-immeinen, että sitä varten tarvihen syntii, synnin tuntoo. Sitä mie
-kokkoon näin matkoill varastoon. Ei muut, ku ajan piilill koht yötä,
-summuu, tuulta, lyhyn välkettä ja tuntemattomii tulen läikkii ja
-koht seuraavan päivän kamalaa krapulaa, siks kunnes oikein kirvellöö
-ylt päält. Nytkii, niin polttaa tuoli tunnoss. Hyvä merkki... Se
-on merkki siit, ett ensviikko tuo heelmällisen saon. Sekin tyttö,
-se stutentska, jonka kanssa taas oon olt, on tult kalliiks. Rahan
-roskaa on mänt. Polssi, 90 markkoo ottink, vähä silkinsipsuu siihen
-tykö... Mut ei hää frouvalt sitä ryöstänt. Myö oltiin täss viime
-viikoll frouvan kanss Pietarissa, miull on frouva, ja hää sai
-siell kaikki, minkä vain silmä otti, puuan, muhvin, ehta nahkaa,
-ei muuta kuin valita vaan. Ei mittää valittamista, ei mittää! Miu
-frouvallain pittää ain olla yllin kyllin, ja miull ittelläin aina
-seittemänsattaa lompukassa. Se on periaatteeni. Nyt olen tuhlant
-tällä reissull kaheksan tuhatta, se merkihtee, että ens viikolla
-tienaan kaksin verroin tuon summan. Siin ei auta mikkää. Miull
-on systeemi, joka ei viel koskaan oo pettänt: ensin teen syntii,
-sitten murjotan ja sill aikaa kun murjotan, aattelen, keksin. Istun
-lenstoolissa. En liikahakkaan. Aattelen vaan, _tahon_. Ja minkä mie
-oikein tahon, se tapahtuu. Oon, nähkääs, psykolooginen liikemies.
-Aattelen, ja ah vaarit tulloo aivan syllii. En ehi niitä, ne ehtivät
-minnuu, niin että täytyy olla vain pois torjumassa päin. Tuonnoin
-tarjottiin miull viiskymmentätuhatta markkaa, ei muuta kuin ota
-pois, ku ostat kaikk perunat näiltä seuvuin. Ryssille menisivät. En
-tiiä, en taia tällä kertaa. Asia on vielä avoin. En oo sentään niin
-ahne. Enkä ihteäin varten rahhaa muutenkaa kerrää. Mie halveksin
-rahhaa. Oon sanonut sen Pekalle, Pekka on nähnt sen ja se on totta.
-Mie kärsin siit, a muut nauttivat. A tulloo pöytään kymmenen
-kaunista likkaa, tulloo janoisii, nälkäisii, mitäs muuta kuin pöytä
-korreeks vaan, mie maksan! Hyö syövät, juovat, mie maksan. Hyö
-nauravat, tanssaavat, miu syömmein itkee. Mie kärsin. Mut tuhlaus
-on ponnahuslauta miu tarmollei. A kaikk männöö. Tulloo paha olla,
-tyhjyys, köyhyys. Mitäs muuta ku ala hankkia uutta. Lompukass pittää
-olla aina seittemänsattaa seisovaa, juoksevaa. Ei auta. Ja frouvall
-myös turkit, silkit. Ei auta. Ala uuvestaan tienaamaan! Miull on
-periaatteita!
-
--- Taiteilijan periaatteita nuo.
-
--- Niin, just niin. Siks mie taiteilijoist tykkäänkii. Hyö ymmärtäät.
-Herra taiteilija, jos miull joskus olis se suuri kunnia ja onni
-tarjota jotakin... Pöytä korreeks, ruokaa, juomaa, muut en mie voi...
-Niin olis se suuri onni ja kunnia... Mie kiitän täst kunniast. En
-taho enemp häiritä tällä kertaa. Pekka, Pekka!
-
-Miihkali Untonen oli jälleen noussut tuoliltaan ja ravisti Tuiraa
-kauluksesta.
-
-"Nuor vaimoni sai poikasen, saakuri"... tolkutti Tuira unenpöpperössä
-silmänsä aukaisten ja leveän hymyilyn levitessä hänen kiiltäville
-poskipäilleen.
-
--- Osaatko sinä unkarilaisia lauluja. Niissä on vasta tulta ja
-tulikiveä...
-
--- Oo nyt hihkumatta. Nyt lähtään. Piili oottaa.
-
--- Perhana! Huomenna täytyykin olla reilassa. Valtiotoimet odottavat.
-
-Tuira kömpi äkkiä valveutuen seisaalleen.
-
--- Oletko sinä Kuutti kuullut viimeisiä politiikka-salaisuuksia?
-jatkoi hän. Mitäs sinä tietäisit! Ne hoidetaan kaikki sosialistein
-neuvostoista nyt. Joo. Muodostetaan suomalainen sotaväki,
-sosialistien punainen kaarti, ymmärrätkös, yhteiskunnallinen
-taistojärjestö, ei valtiollinen. Pakotetaan porvarit asevoimalla
-suostumaan. Luodaan uusi maa ja uusi taivas. Ulkovaltiolliset
-taistelut ja kysymykset ovat vanhanajan jätteitä, joilla ei ole
-mitään merkitystä enää. Yhteiskunnallinen järjestely on kautta
-maailman päivänkysymys, se ratkaisee kaikki muut, sodankin. Sitä
-tietä tulee veljeys, rauha, kaikki hyvät. On alkanut jo tulla.
-Venäläinen veli ei sorra suomalaista. Venäläiset vänrikit meitä
-opettavat. Kaikkein ensiksi karkoitetaan nälkä, avataan kiväärin
-perällä möhömahojen aitat ja annetaan sille, keltä puuttuu.
-Luokkataistelu on nyt kehittynyt sille asteelle, jolloin sen
-jatkamiseksi onnelliseen tulokseen on käytettävä väkivaltaa ja
-tarvittaissa aseellistakin voimaa. Tällaisten toimenpiteitten
-avulla pakoitetaan elintarpeita salaavat porvarit antamaan kätkönsä
-kansalle. Mutta teidän ei tarvitse pelätä, kumppanit, ei kenenkään
-kunnon ihmisen. Ainakin tulevat Pekka Tuiran tulevat sotajoukot aina
-käyttäytymään ritarillisesti päällikkönsä ystäviä kohtaan.
-
-Tuira löi mahtavasti rintaansa:
-
--- Nähkääs, Tuira reppusherra, Tuira palttojen panttaaja, Tuira
--- hän laski sormillaan -- Pikipietari, Supisuutari, Voinlappaja,
-Täintappaja, Vähä-Hans, on nyt Suomen sotaherra.
-
--- Älä nyt löpise ennää turhia, hermostutat herra taiteilijan,
-lähetään nyt, kiirehti Untonen.
-
--- Tämä on ihkasen ilkistä totta, intoili Tuira, vaikka luulette
-minun puhuvan pehmosia. En ole niin humalassa kuin miltä näyttää.
-Kuule, Kuutti, sopotti hän tälle korvaan, älä puhu siitä sentään
-Salmelle! Kuka heidän tietää virolaisten. Vaikka olisivat
-vakoilijoita. Ei koskaan voi olla varma, ei omasta vaimostaan. Ja
-tuolla naisella on valtio vehkeilijän vaistoja...
-
--- Piili oottaa. Tuutaa jo! karjasi Untonen Tuiralle.
-
--- Tullaan, tullaan, haasteli Tuira kynnyksellä. Mutta muista,
-Kuutti, Pekka Tuira ei koskaan unohda hänelle tehtyä hyvää -- eikä
-pahaa. Kyllä Pekka muistaa, vaikka ei luulla...
-
-Ovi sulkeutui yöllisten vieraiden jälkeen pitkällä vinkaisulla.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Ihminen! Ihminen! Niin rakas hänelle kaikessa kurjuudessaan!
-
-Mutta sittenkin! Millaisia loiskärpäsiä nuokin molemmat! Saastaa!
-Saastaa! Siihen ei koskaan tottunut. Kuutti työnsi akkunan auki, niin
-että raitis yöilma pääsi virtailemaan hänen kuumille ohimoilleen.
-Katot ja katukivet kiiltelivät märkinä tuolla alhaalla sumuisessa
-yössä sinerväin lyhtyjen himmeässä valossa.
-
-Kuin kuoleman valtakunta oli maailma! Kelmeitä, alastomia
-ruumisröykkiöitä vain puuttui noilta kaamean manalaisilta kujilta.
-Puuttuiko? Ei. Tuo sinikajastus oli miljoonain syyttömästi
-murhattujen haamujen infernosähköä... Heidän rauhattomat sielunsa
-vaeltelivat nyt kaikkialla merillä ja mailla, kojuissa ja palatseissa
-etsien oikeutta ja kostoa. Ne veivät ihmisiltä yöunen ja päivien
-rauhan, ne painoivat painajaisina kaikkien rinnan päällä: Sinäkö
-minut murhasit?
-
-Huu! Kuuttia värisytti. Eikö tunkenutkin haaskan haju hänen
-sieraimiinsa? Vai oliko se vielä noiden hajautumistilassa olevien
-sielujen löyhkää, joita hän äsken oli kosketellut?
-
-Olisihan niihin pitänyt tottua! Tuollaiset rappeutuneet henkiset
-elimistöt, tyhjäntoimittajat, elämänarvojen ala-arvoiset puotipojat,
-tunteiden tiskimiehet, olivat jo kauan olleet hänen jokapäiväistä
-ravintoaan. Niitä oli hän syönyt kuin ostereita herkuttelevaan
-ihmisnälkäänsä. Niistä löysi aina jotakin. Paheellisuuden seasta
-kuulsi usein esiin avuttoman ihmislapsen elämän tragiikka tai
-luonnonvoimainen tahto, joka keskellä ennen tehtyä raivasi itselleen
-villejä oikopolkuja.
-
-Mikä olikaan tuon eilisen tilapäätuttavuuden nimi? Tuon
-maalaismestarin? Taisi unohtua. Mutta itse miehen hän kyllä muisti.
-Särkyneen viuluniekkaunelman sirpaleista oli hän alkanut rakentaa
-viuluja, hyviä viuluja, korjata vanhoja... Mutta hän ei koskaan
-tahtonut tehdä niitä täydellisiksi, vaikka olisi osannut. Hän olisi
-tahtonut olla hyvä viulunsoittaja, mutta hän ei tahtonut olla hyvä
-viuluntekijä. Paraimmille soittajille kätki hän soittokoneeseen
-muille huomaamattoman vian, pienen laskuvirheen tallan paksuudessa
-tai kopan suhteissa. Sillä hän ei olisi voinut elää sitä päivää,
-jolloin joku olisi soittanut niinkuin hän itse oli unelmoinut.
-Ja tuon hän tunnusti kuin lapsi -- itkien ja ryypäten. Tämä oli
-tietenkin mielikuva, jonka hänen itsesäilytysvaistonsa oli keksinyt
-sen seikan lohdutukseksi, ettei hän voinut olla hyvä viuluntekijäkään
-ja että hän ilmalinnastaan oli pudonnut maan päälle leikatuin
-siivin... Eikö tuon halpamaisuuden ihantelun takana nyyhkyttänyt
-särkyneen ihanteen rakkaus... ihmisen kaunein kaipaus... olla
-täydellinen...?
-
-Kymmeniä, satoja samanlaisia kuin Untonen ja Tuira oli Kuutti
-myös tavannut. Onnettoman Suomen shakaaleja ja rikkaiden pöydältä
-putoavien murujen nöyräselkäisiä nuolijoita! Korttipelurina
-rautatievaunussa alkanut, huoneustovuokraajana keinotellut Untonen
-ja naisten, puolueiden juomarahoilla päättömästi politikoiva Tuira,
-kansallisen häpeän ja vaaran surullisen kuuluisat liehtojat,
-sellaisiako olivat tosiaan hänen vieraansa? Seurusteliko sellaisten
-kanssa rankaisematta! Oliko ihme, jos Salme Tamm huomautti siitä,
-että häntä itseään luultiin samanlaiseksi. Jumal'avita! Sitä hän ei
-ollut. Suvaitsevaisuus, joka johtui hänen sieluntutkija-ammatistaan,
-ei ollut samaa kuin hyväksyminen. Eikö ollut jo aika osoittaa sitä?
-Runoilijan _täytyi_ ratkaisevan hetken tullen esiintyä kansansa
-omanatuntona ja näyttää, että tämä omatunto ei ollut mätä. Ei vain
-kuvailla elämää, vaan ottaa myös kanta sen ilmiöiden suhteen!
-Julkisesti, avoimesti. Tällaisessa siveellisessä haaksirikossa ei
-ollut enää oikeutta pitää omaatuntoaan niin laveana kuin lavea tie
-ja sen ääntä yksityisasianaan, niinkuin hän jo kauan oli tehnyt.
-Ollut myönteinen kaikille, valehdellut sisäisen koskemattomuuden
-oikeudella, oman yksinäisyytensä tunnossa, ihmisrakkaudesta ja
-mahdollisesti myös vähän -- ihmishalveksinnasta. Salme Tamm oli
-siinäkin oikeassa, niinkuin muussakin, mutta hän ei ollut oikea
-henkilö "huonosta seurasta" huomauttamaan, hän, Pekka Tuiran
-rouva. Tai ehkäpä hän juuri oman eronsa pohjalta oli nostanut
-pesäero-aatteen ihmisten ja ihmisten välillä niin korkealle. Oh,
-hänen olisi silloin pitänyt erota vielä pari kertaa, jotta elämän
-tuska ja ihmisten pahuus olisi ruoskinut hänet hellemmäksi ja
-ennakkoluulottomammaksi...
-
-Hänellä, Kuutilla, oli mielestään oikea ennakkoluulottomuus ja
-oli oma kantakin, mutta tämä totuudenrakkaus oli vain työntänyt
-hänet ulos puolueista ja hankkinut hänelle selkärangattoman ja
-väliäpitämättömän maineen. Se väärä mielikuva _oli_ lyötävä
-kuoliaaksi, kerta kaikkiaan!
-
-Oula Kuutti säpsähti erästä muistikuvaa, joka äkkiä salaman tavoin
-välähti läpi hänen aivojensa. Mitä oli Tuira poistuessaan puhellut?
-Järjettömyyksiä! Humalaisten aivojen houreita varmaankin. Tai
-kuka tiesi! Tällaisena aikana oli kaikki mahdollista, sisällinen
-kansalaissotakin. Mutta se oli jotakin hirveätä. Ase kädessä:
-sosialistit porvareita vastaan ja päinvastoin, porvarit ja
-sosialistit venäläisiä vastaan, venäläiset sosialistiveljien
-avulla Suomea vastaan, kaikki kaikkia vastaan, sekasortoisessa
-temmellyksessä, luonnottomissa yhteenliittymissä, valtiollisten ja
-yhteiskunnallisten etujen ja utopiojen ristiriitaisessa aallokossa,
-germaanilaisen ja slaavilaisen tykkitulen yhä lähenevässä jyrinässä.
-Mikä kaamea teurastus!
-
-Se oli estettävä. Rauhanliiton kehoitus oli sittenkin kirjoitettava
-ja lähetettävä liikkeelle, mutta laajemmassa ja suuremmassa mielessä
-kuin miksi se oli suunniteltu. Tähän asti se oli tarkoitettu
-kohdistumaan pääasiassa Linna-puoluetta vastaan, joka lähinnä
-valmisteli kotimaista suojeluskaartin kokoamista, pääasiassa
-venäläisten sotajoukkojen tihutöitä estääkseen, mutta jonka
-valtiolliseen ohjelmaan sisältyi myös yleinen asevelvollisuuspakko,
-oma suomalainen sotaväki.
-
-Yhdeksi rauhanliiton kehoituksen allekirjoittajista oli pyydetty
-Kuuttiakin ja samalla sorvailemaan sen muotoa. Mutta tähän asti
-oli hän viivytellyt lopullista vastaustaan, vaikkakin hän myönsi
-periaatteessa hyväksyvänsä asian. Sota kuului menneen ajan, rauha
-tulevan ajan valtiosääntöihin. Tietysti tuli Suomen mieluummin
-olla ensimäinen uuden ajan järjestelmässä kuin viimeinen vanhan
-murhavaltaisen systeemin valtioista. Kun Suomi tähänkin asti
-oli säilynyt rauhan valtiona, niin nytkö se juuri, ikuisen
-maailmanrauhan kynnyksellä asestaisi itsensä! Pysyvää, vanhanaikaista
-asevelvollisuutta vastaan hän oli kokonaan. Uudenaikainen
-ruumiillisen työn asevelvollisuus tai jotakin muuta senkaltaista
-pakollista valtiopalvelusta voitiin mahdollisesti ajatella sijalle.
-Mutta tilapäisen suojelusosaston suhteen olisi hän rauhanaatteessaan
-kernaasti tahtonut sovitella. Ja vapaa Suomi, tohtorin elämän-aate,
-se oli hänenkin rakkain unelmansa! Siitä syystä, ja muistakin, hän ei
-tahtonut kirjoittaa tohtori Linnaa vastaan, niinkuin tämä kerran oli
-tehnyt häntä itseään vastaan. Se olisi saattanut sitäpaitsi näyttää
-kostotoimenpiteeltä. Ja kaikesta muusta häntä saatiin epäillä, mutta
-ei halpamaisuudesta, ei vihasta, jotka olivat koston siittäjät. Hän
-oli mahdoton vihaan. Hän saattoi ainoastaan poistaa jonkun ihmisen
-elämästään, ottaa itsensä pois... Ja Pentti Linna ja hän eivät
-kumpikaan olleet ikävöineet toistensa seuraa vuosikausiin. Kuin
-salaisesta sopimuksesta olivat he välttäneet tulla toisiaan lähelle.
-Kuluneella viikolla olivat he kuitenkin tavanneet toisensa. Olivat
-haastelleet mitättömiä ja eronneet pian ja kuitenkin hiponeet läheltä
-kummankin sydämen-asioita. Kaarinasta oli lausuttu pari sanaa. Pentti
-piti sisarensa politiikkaa, ja sisartaan ylipäänsä sairaloisena
-ilmiönä. Ihmetteli, että Kuutti uskalsi hänen huostassaan pitää
-tytärtään, joka oli hemmoiteltu ja vähän turmeltunut tyttö.
-"Ja mekö turmeltuneet siis paremmin mielestäsi sopisimme hänen
-kasvattajikseen?" oli Kuutti piloillaan kysäissyt. "Kuka hyvänsä
-paremmin kuin Kaarina", oli tohtori vastannut. Niin, tohtori ei
-pitänyt sisarestaan, sen muisti Kuuttikin ennestään vanhoilta
-ajoilta. Miten hän silloin sydämessään oli pitänyt Kaarinan puolta!
-Liiankin paljon.
-
-Nuorena ylioppilaana oli hän käynyt sisarusten kaupunkikodissa kahden
-lempeän silmän ja kahden oven raosta häilähtelevän vaalean palmikon
-vuoksi. Kaarina oli hänen ensimäinen rakkautensa. Jos siitä olisi
-tullut tosi, olisi kaikki ollut toisin nyt... Tuo _jos_ muodosti
-vieläkin eräänlaisen aran kohdan hänen muuten niin parkitussa
-sielussaan. Hän ikäänkuin pelkäsi sitä, arasteli Kaarinaakin,
-vaikka niin monet ulkonaisetkin syyt nyttemmin olisivat antaneet
-aihetta olla hänen lähellään. Hän arasteli myös julkisesti liittyä
-hänen aatetoverikseen. Ehkä siksi, että Kaarinalle naurettiin
-julkisuudessa, ehkä myös siksi, että Kaarina oli nainen. Mikä raukka
-hän oli!
-
-Kuutti sulki akkunan, kiersi lampun sammuksiin ja heittäytyi
-vuoteelleen. Mutta uni oli kaukana hänen silmistään.
-
-Ovi pikku eteiseen oli jäänyt auki ja pimeys näytti vyöryvän siitä
-sisään kuin suuri summaton matto, pelottavana, uhkaavana, pyytäen
-viedä jonnekin tietymättömiin, livettäen jalkaa kuin oman sydämen
-tuntematon, ijäti vierivä pohjavirta. Tulevaisuuden olematon
-itu-elämä, menneisyyden unimaailma, kaikki virtasi ohi, työnsi,
-veti... Näytti omaa kuvaa: tämä olet sinä, ja tämä, ja tämä! Minäkö?
-En minä. Uneksinut olen. Uneksinut ja uneksin vielä. Kuka olen minä?
-En kukaan. En tunne itseäni. Asumattomat erämaat tuijottavat yhä
-tuolta sieluni pohjalta täynnä yllätyksiä. Mitä minä tahdon? Mitä
-ajan takaa? Sitä, mitä en koskaan saa, en voi saada kiinni, en tässä
-elämässä enkä tulevassa. Ja mitä tahtovat muut minusta? Sitä mitä
-minulla ei ole antaa. Repelöivät, etsivät, näykkivät, niinkuin minä
-muita...
-
-Mitä olikaan tuo hullu Tuira sanonut hänestä? Naisten paavi! Uh! Se
-oli rumasti sanottu. Maailma ja ihmisten sielut olivat siis joka
-kohdalta tulvillaan vääriä unelmia. Kuka jaksoi taistella niitä
-vastaan. Uhmata niitä kernaammin. Mutta olla kärsimättä niistä, se
-oli vaikeampaa.
-
-Mitä olikaan hän saanut naisilta? Ei mitään. Mitä ottanut heiltä? Ei
-mitään. Ei aina edes heidän tarjoamaa ystävyyttään, puhumattakaan
-muusta. Ja sentään oli heidän lukunsa legio. Kaikki todisti häntä
-vastaan.
-
-Kiittämätön, kiittämätön! kuiskasi ääni jossain lähellä. Huone
-puhui...
-
-Pimeyden keskestä viittoi haamuja, kurkoitti valkeita käsiä, ennen
-olleiden, siitä tulleiden ja menneiden varjoja...
-
-Miksi vain naiset kummittelivat? Miksi ei koskaan miehet? Ei edes
-nuo, jotka väliin olivat säikähdyttäneet hänen syvimmät elinhermonsa,
-jotka kelluivat elämän meren pinnalla kuin muodottomat mädäntyneet
-haaskat, luonnottomasti pöhöttynein päin ja jäsenin!
-
-Varvara, miksi sinä minua yhä seuraat? Päivin en sinua muista,
-mutta yöllä näen sinut aina unissani. Ja valveillakin. Näen silmäsi
-joskus niin lähellä, että hätkähdän, niin lähellä kuin ei koskaan
-elämässä. Ne päilyvät suurina ja kummastelevina kuin mustat ulpukat
-Tuonen joella. On kuin ne ijäti kysyisivät rajan takaa: miksi,
-miksi? Hyvä Jumala! En osaa sinulle vastata. Sinun täytyy ymmärtää.
-Nähdä minut samoilla silmillä kuin silloin kohdatessamme. Silloin
-katsoit minuun niinkuin jalo rotueläin katsoo alkurumikkoon, etelän
-täyskypsä, kultainen hedelmä Lapin hedelmättömään vaivaispensaaseen.
-Tai ehk'et tiennyt sitä edes itse. Sinä rakastit minua. Parempi olisi
-ollut, ettet olisi sitä tehnyt. En ansainnut sinua. Sinä olit liian
-valmis. Sinä olit tyyni, ehjä, sopusointuinen ja sinä toit taistelun,
-ristiriidan ja särkeymyksen elämääni. Sinä teit minusta kirjailijan
-ja siksi tultuani jätin sinut. En voinut muuta. Erotin sinut pois
-myrskyisen elämäni erheistä. Minun levoton vereni pyysi vaihtelua,
-minun täytyi etsiä, harhailla, kärsiä oman epätäydellisyyteni vuoksi
-päästäkseni kerran siihen, mihin sinä olit päässyt jo syntymässä.
-Ymmärsit minut, annoit minulle vapauden väärinkäyttää elämääni
-päästäkseni kirkastukseen, johon en koskaan päässyt. Sinä kärsit,
-minä tiesin sen, mutta sallit minulle arvottomalle sen helpoituksen,
-että kärsit kaukana minusta, annoit minulle voimaa olla raaka sinua
-kohtaan ja elää omaa personallista elämääni. Miksi katsot noin
-minuun? En voi sanoa enempää. Veraako kysyt? En tiedä hänestä mitään.
-
-Voi Vera-lapseni, epätasaisen sieluni kuvastin oudossa ruumiissa,
-miksi olet minulle niin outo? Sinä vierastat minua. Niin, olen sen
-ansainnut. Otin itseni pois Varvaralta ja hän kostaa nyt minulle
-ottamalla minulta pois sinut. Olen sen ansainnut. En nuoruudessani
-ihannoinut lapsia, en omaanikaan. Lapsi oli minusta silloin kaiken
-inhimillisen itsekkäisyyden kerä, se kauhisti minua kuin silmäys
-ihmisluonnon pohjattomaan parantumattomaan alhaisuuteen. Lapsen
-viattomuus, syyttömyys, tuo melkein uskonkappaleeksi kohotettu väite,
-itsekkäiden vanhempien suusta lähtenyttä lörpötystä! Ihmisen hyvänä
-syntyminen, hullumpaa utopiaa kuin hänen jumalaksi tulemisensa! Miksi
-pitäisi rakastaa omaa lastaan enemmän kuin kaikkia muita? Soentua
-yhden kauniin valheen edessä? Jos en voi rakastaa kaikkia yhtä paljon
-kuin omaani, en tahdo rakastaa tätäkään; se olisi vääryys ihmisyyttä
-kohtaan, niin järkeilin ennen. Kasvattaa? Antaa kasvaa vain, on paras
-kasvatus. Ihanassa ihmisyydessä. Missä sitä oli? Sitä etsin, pengoin
-kirjoissanikin, ja löysin vain epäkohtia, jotka kuihduttavat ihmisen
-sielun. Mutta kaiken sen takaa täytyi näkyä ikäänkuin kajastus
-jostakin kauniimmasta ja jalommasta elämästä, jota, ikävöin. Ei, ei
-sitä kukaan nähnyt!
-
-Turhaa tämä viisastelu. Nyt tuntuu toisenlaiselta. Minun elämässäni
-on jotakin kieroa, hirviömäistä, sekä siinä, missä se muistuttaa
-toisten tapaa, että siinä, missä se poikkeaa siitä. Oi, omatunto,
-miten olet tottumuksen orja, eniten kalvat minua siitä, missä olen
-ollut olevinani sankarillinen ja poikennut muista.
-
-Veran, jonka kerran vieroitin itsestäni, tahtoisin nyt valloittaa
-takaisin. Tahtoisin hänet itselleni kokonaan. Tahtoisin nostaa hänet
-kuin todellinen isä voimakkaalla käsivarrella omakseni. Tahtoisin
-hänen rakkautensa, hänen villin, syntymässä säikähtäneen sielunsa.
-Liian myöhäistä!
-
-Niin, minun pahan omantuntoni nimi on Vera, kaunein nimi, minkä
-tunnen. Ja se jankkaa: Koko sankarillisuutesi oli kevytmielisyyttä,
-laiminlöit kalleimman velvollisuutesi lastasi kohtaan ja siksi saat
-nyt kieltäytyä ihanimmasta oikeudesta, mikä ihmisen osaksi voi tulla,
-oikeudesta nähdä elämänsä ja minänsä jatkuvan uuden sukupolven
-rakastavassa muistossa.
-
-Kuutti vääntelehti tuhkan hiessä.
-
-Miten köyhä minä olen, köyhä, köyhä! pääsi huokaus hänen huuliltaan.
-Mutta kevytmielinen! En, en! Olen ajatellut liiaksikin. Ainakin
-Varvaran jälkeen. Olen aina tuntenut, että rakkauden tulisi olla
-välitöntä juhlaa, ei harkintaa, mutta en ole voinut juhlasoihtuja
-sytyttää, siksi en ole voinutkaan rakastaa... Varvara, ole huoletta,
-sinulla ei ole koskaan oikeastaan ollut kilpailijatarta...
-
-Taas viittoi pimeydessä valkea käsi.
-
-Olet kuin Raisa Ungvesen! Muistatko?
-
-Muistan kyllä. -- Me ajoimme keltaisina riippuvain oranssipuiden
-siimestämää tietä Fiesoleen päin. Olimme lähteneet Firenzestä
-iltapäivä-ajelulle kaupungin ulkopuolelle, tuohon ihanaan
-vuorikylään. Sinä Raisa, olit kuten tavallisesti kalpea, kylmä
-ja korkea kuin kotimaasi Norjan tunturit. Olit niitä naisia,
-joihin nähden ei ole pakoitettu tunnustamaan pataa, niitä, jotka
-ympäröivät itsensä sillä epäinhimillisellä välinpitämättömyydellä,
-joka antaa toisellekin luvan olla välinpitämätön. Joka näki vain
-otsasi ja silmäsi, olisi voinut luulla sinua mieheksi, mutta suusi
-ei voinut salata sisintä herkkyyttäsi, ei minulta. Olinhan itse
-samanlainen. Tietäen syntyperäisen tunteellisuuteni heikkoudekseni,
-menin ulkonaisessa esiintymisessäni vieraiden kanssa kernaasti
-päinvastaiseen sävyyn. Sinä häpesit näyttää, että sinulla oli
-tunne-elämä tai sitten oli se sinulle liian pyhä. Sanoin sen
-sinulle. Sinä katsahdit kummastuen teräsharmailla silmilläsi minuun.
-Myönsit minun olevan oikeassa. Sitten sinä _kerroit_ siitä, et
-_näyttänyt_ sitä. Niin paljon luottamusta ja niin paljon kuoreensa
-sulkeutunutta epäilyä yht'aikaa! Tai ehkä tuo itsehillintä oli
-välttämätöntä hienotunteisuutta minua kohtaan, minun vapauteni arkaa
-suojaamista. Rakastitko minua silloin? Pyysitkö rakkauttani? Tuskin.
-En tiedä sitä vielä tänäkään päivänä. Ei kukaan nainen ole ainakaan
-mahdottomammalla tavalla koettanut vietellä miestä. Miksi sinä annoit
-minulle elämänsalaisuutesi? Etkö peljännyt, että julkaisisin sen
-koko maailmalle? Se seikka ei kai liikuttanut sinua. Sinä menit pois
-yhtä tyynenä, kylmänä kuin olit tullutkin tielleni. Mutta äänesi soi
-vieläkin välistä korvissani kuin hukkuvan rukous...
-
-Sinä istuit jäykkänä, katsellen keltaisessa ruskossa hehkuvalle
-campagnalle päin ja sinä kerroit kuin jostakin vieraasta ihmisestä:
-
-"Kysytte, miksi en maalaa itsenäisesti, en edes yritä. Siksi, että
-tiedän, että en osaa luoda mitään, en ole koskaan osannut... en
-edes elävää ihmislasta. Sekin on riippunut minun sielullisista
-vammoistani. Tiedättekö, väliin ajattelen, että olisi ollut parempi,
-ettei minua koskaan olisi opetettu lukemaan, että vanhempani
-olisivat jättäneet synnytettyään minut omiin hoteisiini, kuin elikon
-auringonpaisteeseen, elämään ja rypemään vaistojeni varassa kuin nuo
-italialaiset bambinot, jotka jaksavat olla niin ihastuttavan nuoria
-maansa iki-vanhassa pölyssä. Istutettu ajatus on myrkkyä. Se teki
-minut lapsena vanhaksi, ja myöhemmin elämässä rampautuneeksi. Isäni
-oli rikas laivanvarustaja Bergenissä. Hän oli _selfmade man_. Hän
-luki hirveästi ja kokosi kaikki maailman kirjat kirjastoonsa. Minä
-olen tuon hyötykirjallisuuden kukkanen, kuivettunut ennenkuin se on
-päässyt hedelmäksi. Ja minun osakseni olisi voinut tulla täydellisin
-onni, mikä ihmiselle voi tulla."
-
-"Niin luulee aina siitä onnesta, jota ei ole saanut." sanoin minä.
-
-"Minä rakastin nuorta taiteilijaa, hän jatkoi, ja hän minua, syvästi,
-ymmärtävästi, rajattomasti. Mutta hänellä oli parantumaton tauti
-ja minä, joka olin lukenut kaikki nuo hirveät perimysteoriat,
-kieltäydyin olemasta hänelle muuta kuin ystävä. Ajatelkaas, muka
-tulevan polven vuoksi, olemattoman, tulemattoman, epävarman sikiön
-vuoksi, uhrasin tämän miehen, joka oli nerokas, hyvä, rakas, jolla
-saattoi olla maailmalle jotakin annettavaa... Ja sitten menin
-kuitenkin naimisiin välinpitämättömyydestä, ehkä epätoivosta, tavan
-vuoksi ja ehkä rahojen vuoksi päästäkseni matkustamaan Europaan ja
-näkemään rakastettuani. Mutta miehelleni en voinut olla oikea vaimo,
-kun en rakastanut häntä. Se oli minulle mahdotonta. Ja silloin vasta
-huomasin koko erehdykseni laajuuden. Olihan miehelläkin oikeus vaatia
-itselleen jälkeläistä. Jos ei oma vaimo voinut eikä tahtonut sitä
-tehdä, niin joku toinen sitten. Mutta minä ainakaan en katsonut
-olevani oikeutettu rakkauden puutteesta tahallisen hedelmättömänä
-pitämään vaimon asemaa, vaan luovuin siitä, luovutin sen muille.
-Siitä asti olen harhaillut maailmaa ja kopioinut."
-
-"Ja hän, rakastettunne?"
-
-"Hän on myös naimisissa jo. Oikea hetki meni minulta ohitse. Ja nyt
-kun vanhenen ja yksinäisyys alkaa ahdistaa, toivoisin, että olisin
-ollut kuin muutkin ihmiset, yhtä ajattelematon, että minulla olisi
-lapsi, aivan tavallinen, epätäydellinen, isien pahoillateoilla
-kuormitettu, niin, vaikkapa ilman rakkautta syntynyt, jota saisin
-hoivata ja auttaa, jolle saisin antaa, antaa rajattomasti hänen
-ylpeyttään loukkaamatta ja takaisin saamista ajattelematta. Nyt
-vieläkin tahtoisin lapsen ja isän sille, niin, välittämättä
-rakkaudesta tai lääkärinkirjojen enteistä."
-
-"Maailman helpoin asia."
-
-"Maailman vaikein."
-
-Oula Kuutin silmät ja korvat olivat pimeästä kuin toistaneet tuon
-kauan sitten tapahtuneen välikohtauksen. Mahtoiko hän vielä elää,
-Raisa? Yksin, vaiko lapsensa kanssa? Hän olisi voinut olla senkin
-lapsen isä. Entä sitten? Naiset riistivät lapsen kuitenkin isältä!
-Veran oli ottanut Varvara, sitten Kaarina. Hiljaa, syytöksen
-paholainen! Oma syy!
-
-Mutta hän oli melkein mustasukkainen Kaarinalle. Ja mitä varten
-teki Kaarina tuon kaiken? Sitä kysyi hän usein itseltään saamatta
-vastausta. Jos sittenkin... Ei, ei...
-
-Hän ei ymmärtänyt enää nykyajan naisia. He olivat lakanneet olemasta
-se suuri ja salaperäinen kissaeläin, se käsitettävä käsittämätön,
-miksi miehet ja runoilijat olivat hänet tehneet. Hänessä oli jo tuhat
-yksilöllistä pikkupiirrettä, tuhat salakavalaa onkaloa niinkuin
-ennenkin, mutta joilla nyt oli personallisen viljelyksen leima ja
-jotka panivat sieluntutkijan ymmälle, estivät häntä kuittaamasta
-naissukupuolta samanlaisilla ylimalkaisilla mainesanoilla kuin ennen.
-
-Mutta Kaarina hänen olisi pitänyt tuntea ja hän tunsikin hänet.
-Samanlainen kuvittelija pohjimmaltaan kuin hän itsekin. Jos hän olisi
-ollut runoilija, ei kukaan olisi hänelle nauranut... Puhtaampaa
-ilmakehää kuin Kaarinan ei voinut koko Suomi Veralle tarjota,
-siitä oli hän varma, kaikista niistä syytöksistä huolimatta,
-mitä häntä vastaan tähdättiin. Kaarina! Tuo nimi hellytti niin
-tuskallisesti hänen sydäntään. Hänen olisi tehnyt mieli itkeä. Se
-pehmeys ja lempeys, se orpous, joka kuului Kaarinan olemukseen,
-erotti hänet niin omituisesti kaikista muista tendenssi-naisista.
-Suojata sinua pitäisi, tunsi Kuutti omassatunnossaan. Ja kuitenkin
-joku selittämätön voima sai hänet aina teeskentelemään Kaarinalle
-pahempaa ja kovempaa kuin mitä hän oli. Hän melkein pelkäsi, että
-Kaarina vaatisi häntä itseäänkin toteuttamaan utopiojaan. Niinkuin
-Salme Tamm. Kaikki naiset tahtoivat häneltä jotakin, velvoittivat,
-rääkkäsivät hänen omaatuntoaan, joka tahtoi nukkua autuaan lepoa.
-Niin, lepoon tuudittajaa, hämyhetkien vienoa, viihdyttäjää hän
-kaipasi, ei muuta. Henkevyyttä, sitä oli hänellä itselläänkin.
-Sellaista kuin tuo pieni Orkokummun kartanon tytär, sellaista kuin
-Meri, hän ikävöi.
-
-Mikä ihastuttava lapsi! Kuka olisi uskonut häntä Aarian sisareksi,
-tuon Aarian, joka kerran eräänä myrsky-yönä Parisissa tuntemattomana
-oli syöksynyt häntä lohduttamaan "Hengen käskystä"; joka oli luullut,
-että yksin ollen ollaan aina myös yksinäisiä! Niin tyhmällä hän ei
-toki tehnyt mitään.
-
-Mutta Meri oli tämän kukkivan, täyteläisen maan tytär, täydesti.
-Mikä tuhlaus ja keveys, mikä rajaton myötämieli ja harkitsematon
-alttius uhkui hänestä! Elämän aallot kantoivat häntä riemulla. Kaikki
-hänessä näytti sanovan: "Minulla on varaa antaa, ottakaa kaikki,
-mitä minulla on, en tarvitse helyjä, en koruja, en tarvitse mitään
-muuta kuin nuoruuteni ja elämäni ollakseni rajattomasti onnellinen ja
-kiitollinen. Ja te ihmiset olette niin rajattoman hyviä sellaisina
-kuin olette, sinäkin setä Kuutti!"
-
-Tuo pieni ihailijatar oli tullut ensimäisen kerran Kuutin luo
-Seiven opastamana ja sitten yksin, useamman kerran, hurmaavan
-varomattomasti, kantaen kukkia ja hedelmiä sylin täydeltä kuin
-antiikin koryfee. Ja Kuutti oli pitkästä aikaa tuntenut vapauden
-keveän ilman tuulahduksen ummehtuneessa sydänkomerossaan ja siellä
-oli alkanut soida vanha riemullinen ja kaihoava laulu:
-
-    "Kennst du das Land, wo die Zitronen blühn,
-    -- -- -- Dahin, dahin
-    möcht' ich mit dir, o mein Geliebter, ziehn!"
-
-Mignon, Mignon! Sinne kanssasi kauas satumaahan!
-
-Vanha mies, setä, mitä sinä hupsuttelet? Oletko aikeessa rakastua
-vielä vanhoillasi? Vai rakastatko niin sinulle suitsutettua ihailua,
-että sekoitat asian ja esineen?
-
-Ei, ei! Sinun vuoksesi, pienoinen, joka et mitään vaadi, tahtoisin
-tehdä suurimmat sankarityöni!
-
-Tahtoisin, enkä tee. En ainoatakaan!
-
-Luonnottomasti herkistyneeseen korvaan pauhasi yön hiljaisuus kuin
-iankaikkisuuden aukea meri riipoen ja repien ajatuksia kuin myrsky
-piipittäviä linnunpoikasia.
-
-Kuoleman varjon kaartuessa hänen ylleen mitä jäisi hänestä jälelle?
-Kasa kirjoja! Huonoin osa hänestä. Paras sammuisi pois hänen
-kanssaan. Aivojen puhtain palo, sielun saavuttamattomin unelma,
-tahdon kipein ja kaunein kurkoitus. Hyvä Jumala, se oli väärin!
-Turhaa kaikki hänen ihmisymmärryksensä, turhaa sen hinta, kärsimys,
-minkä hän oli tuottanut ja minkä muut olivat hänelle tuottaneet.
-Kaikki arvokas hukkui, niinkuin arvotonkin, jäljettömiin.
-
-Jumala, pelasta edes joku tuskasta pusertunut simpukan helmi
-katoamattomuudelle! rukoili hänen sielunsa. Anna minun edes yhden
-kerran kohota täyteen mittaan ennen kuolemaani, kypsyä mieheksi ja
-taistella se suuri jumal-painini, josta minä olen uneksinut! Ottaa
-syliini koko elämä, koko ihmisyys ja antaa se takaisin ihmisille
-äärettömällä tuskalla ja äärettömällä rakkaudella kirkastettuna ja
-niin yksinkertaisessa muodossa, että sen lapsikin ymmärtää!
-
-Kaikki suuri oli yksinkertaista, elämässä, taiteessa. Ihmisenä hän
-ehkä saattoi saavuttaa tämän maailmaa syleilevän yksinkertaisen
-kaikkeusrakkauden, mutta taiteilijana! Yhä vain siruja, muruja
-siitä. Hän oli taiteilija vain heikoimmilta ihmisyys-osiltaan! Se
-teki nöyräksi, mutta samalla langetti ylle surun, joka lähenteli
-epätoivoa. Aina hän tunsi taiteilijan heikommaksi ihmistä
-itsessään. Vielä ei hän jaksaisi, kykenisi antamaan ilmaisua
-suurimmalle, korkeimmalle. Hän ei rohjennut edes yrittää. Mutta
-ehkä vielä, joskus... Mutta jos sitä hetkeä ei tullutkaan, koskaan!
-Mikä musertava ajatus! Ei koskaan saisi hän silloin rauhaa, ei
-haudassakaan!
-
-Kuumeisin, kirvelevin otsin oli Kuutti kohonnut ryntäilleen
-vuoteessaan.
-
-Turhaa oli enää yrittää saada unen päästä kiinni. Aamu loi jo kalpeaa
-sarastustaan aavemaisesti kiilteleviin akkunoihin.
-
-Kuin unissakävijä siirtyi hän työpöytänsä ääreen.
-
-Pitkä aurinkoinen sädekimppu tulvahti samassa kirjoituspöydälle
-ja puhtaalle valkoiselle paperiarkille, johon hän hitaasti piirsi
-otsikon: _Uskontunnustukseni_.
-
-
-
-
-X.
-
-
--- Kerro, kerro minulle taas jotakin isästäni!
-
-Vera loikoi sohvalla, hypistellen pitkissä hermostuneissa sormissaan
-puoleksi poltettua savuketta ja Viljo Seipi istui koulupoikamaisen
-säännöllisessä asennossa hänen vierellään katsellen Veraa uskollisen
-koiran ilmein.
-
--- Sinähän tunnet hänet itse paremmin kuin minä, joka vain jonkun
-kerran olen ollut hänen seurassaan.
-
--- Mutta sinä tiedät enemmän hänestä.
-
--- Valheita ehkä vain.
-
--- Valheista minä juuri pidän. Valheet ovat ihania. Kerro nyt, rakas
-Seipi!
-
--- En muista enää mitään. Olen kaikki kertonut.
-
--- Paha poika! Etkö ole pyytänyt Vaskion kertomaan lisää, niinkuin
-olen määrännyt?
-
--- Vaskiokin on vain yhden talven ollut hänen lähettyvillään. Minä
-vakuutan, olen koko isääsi koskevan kronikkavarastoni jo tyhjentänyt.
-
--- Mutta nyt? Mitä isäni nyt tekee? Yksityiselämässään? Sinähän
-sanoit hiljan käyneesi hänen luonaan asialla. Sano, millä asialla?
-Ethän vain minusta kielimässä?
-
--- Oi, en! Eräs neiti halusi tutustua isääsi, kiittää häntä jostakin
-teoksesta... Mistä minä tiedän... Sellaista sattuu aina kirjailijan
-kynnyksellä. Esitin hänet...
-
-Veran kasvojen yli kulki kuin pieni pettymyksen varjo.
-
--- Tuo neiti olisi voinut itse esittää itsensä. Sinä et saa käydä
-muiden asioilla kuin minun. Muista se! Muuten saat matkapassit.
-
-Vera naputteli kenkänsä kärellä nyrpeissään lattiaan.
-
--- Ei se ollut siis tuo virolainen?
-
--- Mikä virolainen? kysyi Seipi ihmeissään.
-
-Vera supisti suunsa salamyhkäiseksi.
-
--- Hänellä on virolainen rakastajatar. Kaunis ja viisas nainen! Eikö
-totta?
-
--- En usko.
-
--- Mutta minä uskon. Se on hirveän intressanttia kaikki tuo. Mutta se
-ei riitä! Hänen pitäisi tehdä jotakin oikein hirveää, jotakin, joka
-herättäisi pahaa verta, huomiota. Veisi pois häneltä kaikki ihailijat
-ja ihailijattaret. Tekisi hänet niin, niin yksinäiseksi, ettei
-hänelle jäisi... Niin, ei muuta kuin me...
-
-Vera naurahti hermostuneesti.
-
--- Minun täytyy siitä hänelle huomauttaa. Lähetän sinut sitä tekemään.
-
--- Mutta rakas Vera, miksi et itse mene hänen luokseen?
-
--- Aina sitä kysyt. Se on salaisuuteni. Minun aikani ei vielä ole
-tullut... näetkös. Ja siihen asti on suloista edes puhua hänestä.
-Kuule, rakas Viljo Seipi, sinä olet ainoa, jonka kanssa voin sitä
-tehdä. Ilman sinua minä en jaksaisi elää. Niin, niin, usko pois.
-Sinun kanssasi voin olla kuin yksin enkä sentään tunne yksinäisyyden
-painoa. Sinä olet kuin ilmaa, kuin ei kukaan, niin keveä. Ja sitten
-sinä olet niin hyvä. Se ei ole kyllä mikään ansio! Mutta minä pidän
-sinusta, _vaikka_ sinä olet hyvä. Omituista, että juuri minä olen
-sattunut niin hyvien ihmisten pariin kuin sinä ja täti Kaarina! Ja
-omituista, kuinka toisilla ihmisillä on niin harvinaiset taipumukset
-hyvyyteen! Se on heistä tietysti miellyttävää ja hauskaa. Kummallinen
-maku. Mutta sinäkin olet niin rakennettu. Olet syntynyt hyväksi,
-minkä sille mahdat! Minä annan sinulle anteeksi tuon luonnonvian.
-
-Vera nauroi kujeilevasti.
-
--- Ikävä kyllä ei minulla ole vain jaloja synnyntävikoja, hymähti
-Seipi. Mutta minä koetan olla hyvä, tulla hyväksi.
-
--- Miksi?
-
--- Siksi, että tunnen sen olevan oikein.
-
--- Minusta se on välistä väärin. Niin juuri, väärin on olla pahalle
-hyvä. Täytyy ymmärtää. Kuinka voi hyvä ymmärtää pahaa. Kuinka
-sellaista, jota ei itse ole?
-
--- Riittää jos ymmärtää, että paha on onnettomuus -- pahalle
-itselleen.
-
--- Niin, sinä ymmärrät, että minä olen onneton, rakas Seipi, ja se
-riittää minulle! Sinulla on oikeanlaatuinen hyvyys, sellainen, josta
-et itse tiedä, josta et puhu, jota et tyrkytä muille. Sinä olet
-siinäkin suhteessa samanlainen kuin täti Kaarina. Mutta hän on aina
-niin surullinen. Hän on kaikessa, täydellisyydessään murheellinen
-kuin kirkon ilosanoma, vaikka hän ei olekaan kirkollinen. Tiedätkö,
-me puhumme usein Jumalasta. Jumala on hänen mielestään jotakin,
-jotakin... en osaa selittää. Hän luulee, että me tulemme Jumalaksi.
-Minäkin, ajatteles!
-
-Vera nauroi, niin että helisi.
-
--- Ja kuitenkin olen hänelle niin hirveän paha. Hän herättää minussa
-vastaansanomisen halun. Se on minussa synnynnäistä. Intoilijan edessä
-olen kylmä kuin jää, nahjus saa minut kiihkomieliseksi. Jos joku
-tahtoo miellyttää minua, en ole häntä näkevinänikään. Puhun sydäntäni
-ja järkeäni vastaan. Täti Kaarina kärsii siitä, kärsii, eikä lyö,
-ja se raivostuttaa minua. Hän on liian syvä minulle, luulen. Sinä
-sitävastoin olet inhimillinen ja pintapuolinen. Se sopii minulle ja
-siksi pidän sinusta niin hirveästi.
-
--- Hyi Vera, nyt Vera narrii taas, sanoi Seipi hyväilevästi
-leikitellen. Kuinka paljon Vera pitää minusta?
-
--- Noin paljon!
-
-Vera levitti käsivartensa levälleen ja suuteli Seipeä molemmille
-poskille ja suulle...
-
--- Mitä sinä Vera...?
-
--- Venäläisen ristinmerkin vain tein. Minähän olen ryssä. Kuule,
-etkö pelkää, että minun kanssa seurustellessasi joudut boikottauksen
-alaiseksi kuten ennen muinoin isäni äitini vuoksi?
-
--- Voi, kun sinä aina teet pilkkaa Vera! Etkö voisi pitää minusta
-oikein totisella, vakavalla tavalla?
-
--- Minä pidän sinusta vakavasti aina kun puhun isästäni kanssasi.
-Se on ääretön, ääretön luottamuksen osoitus. Hän yhdistää
-meitä, ymmärrätkö. Tietämättään. Puhutaan taas hänestä. Ei
-noista suomalaisista häväistysjutuista enää, ne tunnen. Mutta
-muista. Mitä mahtoi hän tehdä niinä kymmenenä vuotena, jotka
-hän vietti ulkomailla? Siinä on aukko sivistyksessäni. Eikö
-Simo Vaskio ole kertonut? Olen lukenut hyvin tarkkaan hänen
-_Taiteilija-avioliittonsa_. Hän kirjoittaa niin uskottavasti, että
-luulisi hänen käyneen itse läpi kaikki nuo erilaiset infernon asteet.
-Luuletko, että tuo kaikki on hänestä itsestään?
-
--- Ei runoilija tarvitse kouriintuntuvaa todellisuutta.
-
--- Niin sinä sanot. Mutta miksi ovat siis kaikki hänen kärsivät
-taiteilijansa miehiä, miksi eivät koskaan naisia? Hm, minulla on
-oma ajatukseni siitä. Tiedätkö, Seipi poikaseni, minulla on sinulle
-oikein, oikein suuri salaisuus: minä olen myös päättänyt ruveta
-kirjailijaksi. Minä päätin sen jo silloin, kun otin itselleni oman
-nimen. En tahdo joutua isäni varjoon enkä myöskään pimittää häntä
-maineellani. Sillä maineeni tulee olemaan tavaton, suuri ja -- huono!
-
-Vera puhalsi vallattomasti savukiehkuran ilmaan lapsellinen ja
-nautiskelevainen iloilu poskipäillään.
-
--- Tai sitten rupean näyttelijättäreksi, jolla on tuollainen
-rappeutuneen papin poimurikas naamataulu. Olen niin ihanan
-pintapuolinen ja maalaan itseni piruksi ja säikäytän porvareita,
-rääkkään ihailijoitani, käyn puettuna kuin kuin -- mikä! Ja jos
-kirjoitan, kirjoitan vallan hirveitä asioita ja panen alkulauseeseen,
-että kaikki on minusta itsestäni...
-
--- Mutta Vera, minä olen varma siitä, ettei sinun tee mielesi
-ollenkaan tehdä kaikkia noita kauheuksia. Vera, sinä valehtelet
-oikeastaan vallan hirveästi...
-
-Vera nyökäytti päätään syvämietteisen ja hajamielisen näköisenä.
-
--- Voit olla oikeassa. Minä valehtelen todellakin hirveästi. Mutta se
-on niin hauskaa. Näyttelijä saa valehdella. Kirjailija saa myöskin.
-Miksi en minä saisi...
-
--- Saat, Vera, saat. Sinä et oikeastaan sittenkään valehtele,
-kuvittelet vain. Sinun valeesi on tarkoituksetonta, taidetta taiteen
-vuoksi, puhdasta runoilijafantasiaa. Sinusta voi tulla suuri
-runoilija!
-
--- Nyt pilkkaat sinä minua. Ja sotkit, keskeytit äskeisen
-ajatusjuoksuni! Nyt en enää muista, mitä minun piti kertoa. Paha
-poika! Teet virkavirheitä. Tiedätkö edes, mikä sinun virkasi on minun
-luonani?
-
-Vera hypähti seisaalleen ja pudisteli Seipeä.
-
--- Sinä olet paashi, minun paashini! No, nyt sen tiedät. Sellainen
-kuin ritarienrouvilla oli keskiaikana...
-
-Vera kiipesi jälleen sohvan nurkkaan suurien tyynyjen väliin,
-tarunomainen hohto vihreälle kuultavissa silmissään.
-
--- Niin, sitten kun minusta tulee suuri kirjailija, käyn puettuna
-turkkilaiseen fetshiin, helmiin ja kultabrokaadeihin. Asun suuressa
-linnassa vuorella meren rannalla, ikuisessa äänettömyydessä,
-häiriytymättömässä unelmassa. Sinut vien sinne mukaani, jos olet
-kiltti. Mutta saat odottaa oven takana, kunnes suvaitsen tehdä
-merkin. Sinun pitää olla valmis aina olemaan seuranani, kun tarvitsen
-sinua, kun olen väsynyt, iloinen, seikkailu-tuulella tai onnettomasti
-rakastunut. Sinä saat olla rippi-isäni sillä ehdolla, että aina
-annat anteeksi kaikki hirveimmät rikoksetkin. Ja sitten sinun pitää
-osata hävitä olemattomaksi, jos tahdon. Se on vaikea ammatti ja
-edesvastuullinen. Mutta sinä osaat sen kyllä, sinä olet ainoa, joka
-osaat. Lohduttaa, auttaa, kuunnella, palvella, riisua minut --
-aseettomaksi. Tarkoitan, luonnolliseksi. Sinua en pelkää. Sinulle
-kun valehtelen, en tee rikosta, sen tunnen, olen luonnollinen, se on
-iloa, ja jos taiteen teko on yhtä suurta riemua, on se leikkiä. Sinä
-olet niin, niin tarpeellinen minulle.
-
--- Enkä sentään riittävä.
-
--- Niin katsos, sitten pitää minulla olla myös henkiystäviä tai
-työtovereita, joiden kanssa puhun elämäntyöstäni, aatteista,
-sellaistahan taiteilija kaipaa...
-
--- Enkö minä siihen kelpaa? Olenhan minäkin vähän kirjailija --
-ollut... Ja voin vielä tulin siksi, jos sinä tahdot.
-
--- Ei, ei. Se pilaisi kaiken, ja minulla pitää olla oikea taiteilija.
-Et sinä ole oikea. Et ole oikea mikään.
-
--- Mutta minä olen kuullut, että oikeat taiteilijat eivät puhu
-koskaan taiteestaan. Sitä tekevät vain dilettantit... ja että
-oikeat taiteilijat eivät ole ollenkaan taiteellisia, eivätkä
-oikeat runoilijat runollisia, pantuaan kaiken sen puolen itsestään
-teoksiinsa.
-
--- Isä on runollinen.
-
--- Siksikö, että hänen elämänsä on ollut murhenäytelmä?
-
-Vera pudisti heikosti päätään.
-
--- Minäkin tunsin hänet kerran... läheltä... Muistan, kuinka ennen,
-hyvin, hyvin kauan sitten, ollessani aivan pieni, neljän vuotias,
-joka ilta juoksin puolipukimissa isäni luo ja kysyin: "Mikä minä nyt
-olen?" Ja aina nimitti hän minua uudella nimellä. Ah, ystäväni, miten
-ihanilla! Arvaas, mikä olin: Lammas-Liisa, Tutis-Jussi, Poro-Pirkko,
-Satu, Resu-Maija, Mörrin Pörri, Silkki-Siippa, Meren kulta... Ah, ah,
-kuinka se oli ihanaa!
-
-Kyyneleet tulvahtivat esiin Veran silmistä.
-
--- Vera, pikku Vera, hyvitteli Seipi. Sinun runoilija-isäsi
-pitäisi nähdä sinut nyt. Kyyneleet tekevät sinut aina kauniiksi
-kuin sade kukkasen. Jos isäsi enää on niin herkkä kauneudelle kuin
-nuoruudessaan, nyt, kun hän on oikea ammatti-runoilija, lisäsi hän
-piloillaan.
-
-Seivestä oli hauskaa vastustella vähin, saadakseen tytön puolustamaan
-isäänsä. Mutta tällä kertaa hän iski harhaan. Vera oli laskemattoman
-epäjohdonmukainen.
-
-Hän purskahti itkusilmin nauruun.
-
--- Minä teen sinusta hovinarrin, jahka ehdin saada hovin. Oh, mutta
-yhden tärkeän olin unohtaa. Minulla pitää tuolla linnassani olla myös
-oma rakastaja, joka rakastaa minua yli kaiken ja jonka edestä minä
-voin antaa henkeni.
-
--- Ennen aikaan vaati rakastaja ruumiin.
-
--- Hän saa senkin, jos jaksaa valloittaa.
-
--- Ja mitä jää meille muille, paashille ja työtoverille, nauroi Seipi.
-
-Vera teki teatteri-eleen.
-
--- Sinä, sinä saat sieluni, tuon hetken leijan, narrinpäristimesi
-koruksi, tuon heikon, turhanpäiväisen, jokapäiväisen
-sielunelämäni! Ja hän, tuo suuri taiteilija, työtoveri, saa minun
-maailmankatsomukseni.
-
--- Sinulla on siis sellainenkin. Kas kun en tiennytkään.
-
--- Niin, mistä sinä poikaparka tietäisit. Se onkin salaisuus ja se
-kuuluu taas toiselle... Minulla on paljon salaisuuksia...
-
--- Enkö rakastajaksi kelpaisi? pilaili poika.
-
--- Sinä! Hänen pitää olla mies. Et sinä ole mikään mies. Hän
-on väkevä, julma kuin leijona, pikemmin paha kuin hyvä. Hän ei
-ymmärrä mitään. Minua kaikista vähin. Hän pitää kohtauksia, vaatii
-mahdottomia, tekee minut onnettomaksi, syöksee minut kuolemaan...
-
--- Voi sinua romaanisankaritarta! Tahdot siis tulla onnettomaksi?
-
--- Vielä onnettomammaksi? tarkoitat. Tahdon. Suuri taiteilija
-tarvitsee sekä suurta iloa että suurta surua. Se se on tehnyt
-isänikin suureksi, luulen, jatkoi hän ajatuksissaan. Seipi, kerro
-taas satuja isästäni. Sinun täytyy. Jos et muista, niin keksi itse.
-En voi elää ilman satuja. Joku muistelma entisiltä ajoilta. Ole nyt
-kiltti, Viljo Seipi. Mieluummin sellainen, jossa hän tekee jotakin
-hirveää. Hän on niin ihana silloin. Minä rakastan kaikkea, jota
-maailma pitää pahana. Minä ihailen häntä ja halveksin maailmaa. Ah,
-mutta hän itse ei saa sitä tietää. Olethan luvannut minulle, ettet
-kerro hänelle salaisuuksiani. Et sitä, että niin rakastan häntä.
-Sanotaan, näes, että rakkaus herättää vastarakkautta, johon muuten en
-usko. En tahdo käyttää lumokeinoja, tahdon valloittaa hänet vapaasti,
-ei tyttären rakkauteen vedoten, ei ihailun voimalla, vaan niinkuin
-vieras, niin, että hän oppii rakastamaan minua minun itseni vuoksi,
-ilman syrjävaikuttimia, ilman sääliä tai velvollisuutta, sellaisena
-kuin olen, ylpeänä, orpona ja pahana... Vähitellen, vähitellen... Ah,
-luuletko että se onnistuu?
-
-Vera rutisti Seipeä käsivarresta.
-
--- En ole kertonut sinullekaan kaikkea. Tunnustanpa nyt jotakin
-sinulle, josta et tiedä, jatkoi hän. Meillä on, isällä ja minulla,
-välistä salaisia kohtauksia, me kävelemme yhdessä iltaisin ja
-puhelemme toisillemme silloin niin kohteliaasti ja sirosti kuin
-oikeat suuren maailman ihmiset. Mikä maailmanmies onkaan isäni,
-tuo mörökölli! Ja miten olen rakastunut häneen! Ja miten me olemme
-romanttisia! Pyysin häntä kerran kirjoittamaan runon muistikirjaani.
-Ja hän suostui, siinä silmänräpäyksessä hän laittoi oikein kauniin
-pilan karjalaisesta nimestäni, joka ei ole kenenkään nimi, ja
-minusta, joka en ole kenenkään tytär. Mutta oli siinä muutakin.
-Kannan sitä aina sydämelläni. Se on rakkain aarteeni. Näytänkö?
-
-Vera veti povestaan pienen moneen osaan taitetun paperiliuskaleen.
-
--- Katso! kuiskasi hän.
-
-Seipi luki siitä Oula Kuutille ominaisella sironohuella käsialalla
-kaiverretut rivit:
-
-    Tuuti tuli-soroista
-    esiin elon noroista,
-    tuuti tulta taivahan
-    tuskaan, sielun vaivahan.
-
-    Kerran murrat kehtosi,
-    tunnet elin-ehtosi,
-    sytyt pyhään palohon,
-    nouset iki-valohon.
-
-    Tuuti lasta syväksi,
-    hyypiötäin hyväksi,
-    tuuti tuli-soroista
-    esiin elon noroista!
-
-Vera seisoi selin Seipeen ja hänen olkapäissään nytkähteli pidätetty
-nyyhkytys.
-
--- Anna! virkkoi hän, ojentaen kätensä paperia kohti ahnaasti
-kuin nälkäinen leipäpalaan. Kuule, oletko sinä minulle todella
-uskollinen, ikuisesti, niin saat olla yht'aikaa, toveri, ystävä,
-paashi ja ritari, ja minä annan sinulle elämäni salaisuuden kuin
-rakastetulleni. Sano, vannotko, ettet kelleen kerro, mitä nyt sanon
-sinulle?
-
--- Tiedäthän, etten petä luottamustasi. Vera, tiedäthän sen.
-
-Vera nyökkäsi.
-
--- Olin päättänyt mennä sen salaisuuden kanssa hautaan, mutta
-minusta tuntuu kuin pitäisi minun ripittää itseni jollekin. Ja
-sinä olet ainoa, jolle sen voin tehdä. On kuin jatkaisin itsessäni
-tuota kerran aiotun rikoksen lankaa, ellen tunnustamalla katkaise
-sitä. Se oli, näet, rikos, ei tehty, vaan ajateltu. Se täytti koko
-elämäni. En tahdo tehdä sitä enää. Siksi on minussa ammottava
-tyhjyys. Elämälläni ei ole sisältöä enää, kun riistin itseltäni
-tuon lapsellisen ja rikollisen sankarihaaveen. Näetkös, lapsesta
-asti olen uneksinut saavani tehdä maailmassa jotakin erikoista,
-sankarillista, antaa henkeni jonkun suuren asian vuoksi. Se halu on
-hehkunut aina veressäni. Sankarikuolema oli niin kauan kuin muistan
-mielestäni ainoa päämäärä, jonka vuoksi kannatti elää. Ja sitten
-luulin keksineeni tuon suuren asian, mutta se oli suuri silloin vain
-siksi, että minä olin pieni... Nyt sen tiedän... Istu mukavasti, niin
-kerron kaikki. Mutta sinä et saa sen johdosta opettaa, saarnata,
-soimata, etkä neuvoa minua... Niin, näetkös, se koskee tuota
-kuuluisaa häväisyjuttua isääni vastaan venäläisavioliiton johdosta.
-Pitkiin aikoihin en tiennyt siitä mitään. Ja lapsihan olinkin. Sitten
-virisi tuo juttu uudelleen esille. Ainakin isästäni, joka silloin
-oli jo tunnettu kirjailija, mainittiin sanomalehdessä hyvin rumassa
-yhteydessä. Olimme silloin Suomessa, äitini ja minä. Äitini kätki sen
-sanomalehtinumeron minulta. Olenhan kertonut, että me äitini kanssa
-aina puhuimme suomea, jota äitini osasi välttävästi, etenkin ulkona
-ihmisten parissa liikkuessamme, kun äitini ei tahtonut esiintyä
-sortajan kielellä sorretun kansan keskuudessa, kuten hän sanoi,
-tuo Suomi-patriootti! Mutta sitten palvelijain kautta sain tiedon
-asiasta. Ja sitten hankin lisätietoja, sain tietää varhaisemmista
-hyökkäyksistä. Hehkuin kuin hullu! Koko maailma muutti väriään
-silmissäni. Sain tietää kirjottajan nimenkin: tri Linna! Siitä asti
-vihasin minä sitä nimeä. Vannoin kostavani hänelle. Äidilleni en
-siitä maininnut sanaakaan. Ja kun äitini vähän sairastui, pyysin
-häntä kääntymään tohtori Linnan puoleen. Tahdoin nähdä tuon miehen,
-oppia tuntemaan sen hirviön kasvot, joka oli häväissyt isäni nimen,
-surmannut suloisen kotionneni, tehnyt äitini onnettomaksi ja
-yksinäiseksi. Näin kaiken selityksen tässä, näin koko elämän tässä
-valossa. Tuo tohtori Linna oli minusta kuin ilmestyskirjan peto,
-koko maailman pahuuden ja vääryyden edustaja. Niin, ja koko sen
-kesän opettelin revolverilla ampumaan. Ammuin maaliin revolverilla
-ja kehityin hyvin taitavaksi. Olin tekevinäni sitä huvikseni,
-tähtäsin ladon seinään, mutta itse asiassa oli maalitaulunani tohtori
-Linnan sydän. Siihen aioin kerran nuoleni singota. Sitten kun aika
-täyttyisi. Kuvittelin, että isäni ja äitini vainoaminen Suomessa
-voisi johtaa johonkin ratkaisevaan tai että heistä jompikumpi sen
-johdosta tekisi epätoivoisen teon tai että tohtori vielä uudistaisi
-hyökkäyksensä. Silloin aioin tuomarina astua Linnan eteen ladatuin
-revolverein, pitää hänelle ensin puheen, selittää hänen konnantyönsä
-suuruuden, puhua maailman veljeydestä, kansallisuuksien sortoa
-vastaan, leimuavasti, ihanasti, niin, siihen tapaan kuin Ilja puhui.
-Ah, en ole tainnut sinulle koskaan kertoa, että Moskovassa ollessamme
-meillä kävi usein nuori venäläinen ylioppilas Ilja Ivanoff. Hän
-oli vallankumouksellinen ja muutakin, sellainen ihana, hehkuva
-unelmoija. Kansojen veljeydestä, ihmisyydestä hän puhui usein. Ja
-hän aikoi ampua keisareita ja tyranneja! Hän oli ihana! Vähän siihen
-suuntaan olisin puhunut kuin hän ja sitten, kun uhrini olisi täysin
-ymmärtänyt ansainneensa rangaistuksensa, vasta sitten olisin ampunut
-hänet. -- Mutta ei tapahtunut mitään siitä kaikesta, mitä odotin.
-Kun äitini kuoli, sai vanha suunnitelmani kyllä uutta vauhtia.
-Laskin äitini kuoleman Linnan syyksi. Lääkärinä uskon kyllä hänen
-koettaneen rehellisesti pelastaa häntä, mutta ihmisenä oli hän jo
-aikaisemmin ampunut myrkytetyn nuolen äitini sydämeen, ryöstänyt
-äidiltäni isän. Niin luulin silloin. Sitten myöhemmin olen käynyt
-yhä epävarmemmaksi joka kohdassa. Uskon nyt, ettei isäni ja äitini
-kohtalo mitenkään johtunut tohtori Linnasta. Mutta hänen tekemänsä
-vääryys ei siitä vähene. Vihani on vain kadottanut oikean pohjansa.
-Ymmärrän jo tohtori Linnankin, ymmärrän äitini Suomi-patriotisminkin.
-Ymmärrän isäni, ah, ymmärrän liiaksi, enkä minä tahdo ymmärtää, en,
-se tekee heikoksi. Oh, miten olen onneton, niin irrallinen, niin
-vailla pohjaa, niin juureton, niin orpo! Ja minulla on vieläkin tuo
-hullu halu tehdä jotakin sankarillista. Mutta millä voimalla sitä
-teen enää? Minusta ei ole Suomi-sankariksi! Ei. Ei ihmisyyssankariksi
-kuten täti Kaarina! Vanha kauna polttaa sydäntäni vielä. Ihmisyys,
-ihmisyys, miten tyhjä sana täällä. Venäjällä sitä oli! Minusta sitä
-ei yleensä voi olla muualla kuin Venäjällä. Miksi, oh, miksi täällä
-Venäjää halvennetaan, sen vuoksi että se on onneton! Miksi nauretaan
-sen rappeutumiselle, kun se vasta hieroo unta silmistään! Niin,
-Seipi, en voi sille mitään. Lienenkö sitten hirviö vai ainoastaan
-perikatoon tuomittu olento, kirouksen alainen kuten suuri ihana
-äidinmaani, mutta minä rakastan Venäjää, tällaisenakin, onnettomana,
-kurjana, rakastan sitä koko sielustani, sen haisevia, mätäneviä
-pyhäinkuvia, sen likaisia kyliä, sen hukkaan menevää, pursuavaa
-hedelmällisyyttä, sen ikuista unta ja sen valtavaa heräämistä,
-vallankumousta -- ja noita harmaita pikku sotilaita, vanhaa ja uutta
-Venäjää! Täällä ei ole ketään, jolle voisin puhua tästä, ei muita
-kuin sinä. Täällä Suomessa täytyy vihata Venäjää, alan ymmärtää
-sen, venäläistä ainesta yleensä, siksi että se on niin suuri ja
-niin väkevä siksi että se tukahduttaa pelkällä olemassaolollaan. Se
-on hirveää! Onko siis pienen elinehto aina viha! Viha on pienuuden
-merkki, täti Kaarina on sen minulle opettanut. En sitä ensin
-ymmärtänyt. Mutta sitten muistin noita suuria bernhardilaiskoiria,
-jotka eivät pidä melua, katsovat vain säälivästi sivulleen, kun
-pieni rakki käy niiden kimppuun. Katselin, tarkastelin. Pienet
-rakit ja pienet ihmiset olivat useimmiten vihaisia. Tästä huomasin,
-tiedätkö, että minäkin, niin kauan kuin vihasin, olin pieni. Ja tuo
-ajatus teki minut nöyräksi, taltutti vihani, sillä minä ihailen vain
-suurta, sisimmässäni minä olen suuren, pyhän Venäjän tytär, en häpeä
-sitä tunnustaa. Suomen luonnossakin on kaikki minulle liian pientä,
-silvottua, vaivaista. Kuinka voisi kansansielu olla ympäristöään
-suurempi! Ikävöin aavoja aroja, rajattomien viljapeltojen aaltoilua,
-Siperian loppumattomia virtoja, noita hiljaisia ja pitkiä, valtaiseen
-vuorten mahtavia ääriviivoja taivaanrannalla. Kuule, rakas Seipi,
-minulla on koti-ikävä, sinne kauas, kauas, suureen äärettömään Itään.
-
-Seipi puristi tytön ohutta, kuumeista kättä.
-
--- Onko se synti, sano?
-
--- Nostaa silmänsä auringonnousun maata kohti! Miksi se olisi sitä! --
-
--- Se on teille suomalaisille vierasta.
-
--- Teoriassa niin. Se on ulkoaopittua, germaanilaisen valloittajan
-oppikirjojen tulos, ei sydämen ääni suomalaisissa, luulen. Sieltä
-idästä olemme mekin kerran tulleet, emme lännestä. Ja tuolla
-sydämessäni on minullakin välistä sama kummallinen tunne kuin
-sinulla, että ikävöin suurempaa, kotoisempaa kuin tämä kotimaa.
-Siellä jossakin, Aasian aroilla, mahtavat elinjuuremme käydä yhteen.
-Luulen, että suomalaisten kehto oli laajempi kuin heidän hautansa ja
-että Aasian äärettömät arot ja nuo hiljaiset, loppumattomat virrat
-vielä kangastavat heidän sydämissään...
-
-He tuijottivat kumpikin jonnekin kauas kuin kaksi leikissään
-pysähtynyttä lasta rannattoman ulapan äyräällä.
-
--- Kaikki suuri on pian maailmassa vain muisto, virkahti Vera. Ja
-jonnekin suureen, jonne en koskaan pääse, minä ikävöin, rajan yli...
-Ajattele, pieni lipsaus vain ja kahleet laukeaa. Sitä varten ei
-edes tarvitse opetella ampumaan maalitauluun... Tuo pieni kiiltävä
-kapine...
-
--- Mitä sinä puhut, Vera?
-
-Seipi katsoi ystäväänsä säikähtyneenä.
-
-Tämän poissaolevaan kasvojen ilmeeseen palasi elämä.
-
--- Suo anteeksi! Unohda kaikki, mitä olen puhunut. Puhuminen
-helpoittaa. Ja sinä olet nyt kerran ruvennut hovipojakseni! Kuten
-tiedät, valehtelen aina, kuvittelen. Katsos, rakas Seipi, kun saan
-haastaa näistä hirveyksistä, ei minun tarvitse tehdä niitä kaikkia.
-Ilman sinua olisin varmaan hirveä rikoksentekijä! Aivan varmaan!
-Rakas Viljo Seipi!
-
-Vera taputti häntä nauraen poskelle.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-_Viljo Seiven päiväkirjasta_.
-
-Minun täytyy ottaa päästäni kiinni ja kysyä, mihin olen joutunut,
-mihin tämä kaikki vie.
-
-Ristiriitaiset voimat repivät ja raastavat minua. Mutta onko ihme,
-jos minäkin vihdoin herään, kun koko maailma järkkyy! Tapahtumat
-syöksyvät hurjaa vauhtia eteenpäin kuin pillastuneet hevoset. En voi
-ottaa niihin aktiivisesti osaa, se on luonnettani vastaan, mutta elän
-niissä kuitenkin mukana. Olen nähtävästi sitä pehmeää täyteainetta,
-jota kovat tarvitsevat. Simo sanoo, että olen kuin magneetti, näytän
-aina voimakkainta kohtia, annan vetää itseäni tahdottomasti. Ehkä on
-hän oikeassa.
-
-Sitäpaitsi olen rakastunut, ei, minä rakastan, rakastan Veraa.
-
-Kuka olet? Noitako ja ilmestys? Miten kaikki ilmestyskirjat ovat
-kelmeitä sinun rinnallasi! Välistä puhut niin oudon kummallisia
-asioita, että uskon sinun puhuvan jonkun toisen suulla. Ja niin
-varhaiskypsä olet, että pelkään sinua. Sinä olet lumonnut minut, sinä
-kaunis lapsi, ikuinen valheseppele kulmillasi. Sinut, Vera, minä
-tahdon, en mitään muuta. Omakseni, niin. Mutta en siten kuin muut.
-Minä en himoa sinua, en pyydä särkeä haurasta koristeellisuuttasi
-aistillisella syleilyllä. Minua kammoksuttaisi nähdä sinua äitinä.
-Minä inhoan sukupuolta kuin jotakin likaista ja matalaa. En voi sille
-mitään. Lienen luonnoton, sillä luonto on minusta rumaa. Lienen
-mamseli ja maitoparta, joksi Simo minua sättii.
-
-Sinä, Vera, olet Fantasia, Kauneus minun elämässäni. Suuren,
-sinulle niin oudon isäsi sielun olet perinyt, ainakin on siruja
-hänen yksilöllisyydestään ollut kirjailemassa sitä mystillisyyden
-huntua, joka hentoja jäseniäsi kiertää. Lukemattomissa kohdissa olen
-huomaavinani yhtäläisyyttä ja kuitenkin on kaikki länsimainen äly
-sinussa vain rihkamaa, pintapuolista ja merkityksetöntä. Sinä leikit
-helyillä, joiden arvoa et ymmärrä.
-
-Miten kummallinen asema on minulle vähitellen muodostunut isän ja
-tyttären välillä. Keskenään ovat he kaikesta päättäen vieraita
-ja kylmiä kuin rococon ihmisnuket ja minulle tuhlaavat he isän- ja
-tyttärenrakkauttaan, jotta välittäisin sitä sille, jolle se
-oikeastaan kuuluu. Minulle he ovat sellaisia, jollaisia heidän
-pitäisi olla toisilleen. Minä saan kahden ihanan, rikkaan sielun
-tuoksuvimmat kukat, vaikkakin tiedän, että ne eivät ole tarkoitetut
-minulle. Mutta olen niistä onnellinen. Niin köyhä olen.
-
-Simo sanoo, että minulla ei ole tarpeellista ylpeyttä, entä sitten!
-Minulla on sensijaan kunnioittamisen ja ihailun kyky. Kaarina ja
-Kuutti ansaitsevat sen. Ja kuinka en tahtoisi palvella Veraa, jota
-rakastan!
-
-Minä kerron Veralle kaikki, mikä koskee hänen isäänsä. En sentään
-aivan kaikkea. Orkokummun Meristä en ole voinut kertoa, en tiedä
-miksi. Vera oli nähnyt isänsä kerran kadulla tämän nuoren tytön
-kanssa. Kun hän mainitsi siitä, näin synkän salaman leimahtavan hänen
-silmistään, sellaisen, jota en koskaan ennen ole niissä nähnyt.
-Huomasin sen olevan, omituista kyllä, jotakin, joka lähenteli
-mustasukkaisuutta. En tahtonut antaa sille enempää ravintoa. Ilman
-syytä. Meri on viime aikoina ollut Kuutin apuna tämän työskennellessä
-kirjoituskoneeseen sanelemalla. Hemmoiteltua tyttöä se tietysti
-huvittaa. Mikään muu ei luultavasti kiinnitä Kuuttia Meriin, ainakaan
-ei mikään sellainen syvempi tunne, joka kiinnittää häntä tyttäreen.
-Mutta kenellekään muulle ei Vera ole ollut mustasukkainen.
-
-Kuinka vähän ymmärrän noita ihmisiä, joiden kanssa sentään olen
-niin paljon! Pelkkiä arvoituksia ovat he minulle pohjimmaltaan.
-Vielä ihmeellisempää on Veran suhde tohtori Linnaan. He ovat yhä
-enemmän yhdessä. Ja ellei tohtori Linna olisi niin paljon vanhempi
-Veraa ja ellen tuntisi hänen epämääräistä vihaansa tohtoria kohtaan,
-olisin melkein mustasukkainen minäkin. Jokin pistää sydämeeni aina,
-kun näen heidät yhdessä. Miksi he ovat yhdessä? Sitä kysyn tuhat
-kertaa päivässä itseltäni saamatta vastausta. Ja yhä useammin
-hiipii mieleeni kammottava epäluulo siitä, että tuossa Veran
-revolverifantasiassa oli enemmän todenperäisyyttä kuin mitä luulin.
-Vera kuvittelee tuollaista hirveää joka hetki. Itse asiassa ei tuo
-kuvitelma ollut kauheampi tai erikoisempi kuin sadat muut samanlaiset
-hassutukset, joita olen hänen suustaan kuullut ladeltavan tuolla
-suloisen pehmeällä äänellä, joka muistuttaa linnun liverrystä.
-Ruminkin sana hänen huulillaan helisee kuin helmi. Hänelle ei voi
-suuttua mistään. Ja kun hän panee päänsä kallelleen ja silmänsä
-pyöreiksi ja ynisee lapsekkaasti hiljaista, naivin-surunvoittoista,
-hyväilevää yninää niinkuin nuori vasikka tai niinkuin kissan
-poikanen, joka kehrää, ei häntä voi kukaan vastustaa.
-
-Näin kietoo Vera ja rakkauteni minut uuvuttavaan, haavemaiseen
-valohämyyn, vaikka ulkona sotatorvien räminä uhkaavasti lähestyy.
-
-Nälkä tulee. Kansalaissota on ovella. Maailman sodan jylinä kaartuu
-päällemme kuin ukkospilvi purkautuakseen minä päivänä hyvänsä
-raukkojen rantojemme yli. Jokaisen ihmisen hermot ovat vireissä kuin
-viulunkielet.
-
-Kaarina on saanut valmiiksi juhlallisen rauhankehoituksen
-kaikille "sotapuolueille". Se levitetään sekä sosialisti- että
-porvarisjärjestöille, jotta "punaisen kaartin" ja "suojeluskaartin"
-yhteentörmäys estyisi. Alas aseet! huudan minäkin kaikesta
-sydämestäni. Ja minä tahtoisin huutaa sen yli maailman, jokaisen
-sotilaan korvaan. Ne venäläiset, jotka eivät tahdo taistella, ovat
-oikeassa. Kaikkien sotajoukkojen tulisi seurata heidän esimerkkiään.
-Miten on mahdollista tämä järjetön kurjuuden tuottaminen järjellisten
-ihmisten omalla avustuksella!
-
-Ja kuitenkin on minussa itsessänikin voimia aivan vastakkaisia.
-Iltaisin kun kuljen pitkin pimeitä, sinerväin lyhtyjen aavemaisessa
-kajossa häämöittäviä katuja ja tunnen kuin uhkaisi meitä meri ja
-maa, sortaisi meitä itse Jumala ja kohtalo, kuin huojuisi tanner
-jalkojen alla, kuin vapisisi tämä Suomi-paran rikkirevitty kaistale
-tuhon partaalla, niin, niin silloin kumpuaa tuolta syvältä sydämestä
-vastustamaton halu nousta vastarintaan, halu taistella vereen ja
-henkeen tämän rakkaan poloisen isänmaan puolesta. En koskaan ole
-tuntenut rakastavani isänmaatani niin palavasti kuin nyt, kun
-sanotaan isänmaanrakkauden olevan enää vain muiston.
-
-Kuutti kirjoittaa par'aikaa jotakin teosta, josta sattumalta olen
-kuullut osia. Ehkä sekin osaltaan on vaikuttanut minuun. Siinä on
-kerrankin sana paikallaan ajan kysymyksistä, mutta ei vain hetkeä
-silmällä pitäen, vaan suuresti, vapauttavasti katsottuna.
-
-Oi, Suomen kansa, yksi ainoakin unssi tuollaista suurta
-personallisuutta on sinulle tärkeämpi kuin kaikki puolueiden
-vaalijulistukset! Miten ihanan yksinkertaisesti Kuutti kirjoittaa. On
-sentään ero valtiomiesten ja runoilijani valtiotaidon välillä. Tai
-paremmin sanoen, valtiomies on suuri vain silloin kun hän samalla on
-runoilija s.o. kun hänellä on fantasiaa...
-
-Sinä päivänä, jolloin olin kuunnellut Kuutin sanelua, olin kuin
-toinen ihminen, haltioissani, täynnä sankarillista optimismia.
-
-Mitä siitä, löi minun sydämeni urhokkaasti, vaikka me kärsimmekin,
-vaikka tapahtuukin yksityisiä erehdyksiä, vääryyksiä, rikoksiakin,
-kun ihmiskunnan kehityksen kuitenkin täytyy mennä tästä pusertimesta
-läpi omaksi onnekseen! Kansainväliseen rauhaan kansain kapinan,
-neljännen säädyn heräämisen kautta, vapauteen vapauden rajoitusten
-kautta, henkiseen nälkään ruumiillisen nälän kautta, eetillisten
-voimien valtakauteen kahlaamalla ala-arvoisen aineellisuuden
-tulvavedessä! Vapaus! Vasta aivojen ja sydämen tasapaino on oikeaa
-vapautta, vasta vapaista yksilöistä tehty kansa on vapaa. Me
-kestämme aivojemme liikajännitystä ja kuormaa vain laajentamalla
-sydäntämme, ja sydämen myrskylle ja onnettomuudelle ei löydy muuta
-parannusta kuin suuri tieto, kaiken ymmärrys. Niin, ei voi, ei saa
-olla muuta vapautta kuin se, joka kasvaa ihmissielun suuruudesta ja
-nöyryydestä ja joka putoaa luonnollisesti jalon elämän palkaksi kuin
-kultainen, kypsä hedelmä. Ei yhdenvertaisuutta, sillä sitä ei voi
-olla, se on valheellinen lähtökohta, heikkojen ajatusjohdannaisten
-suopohja! Ei yhdenvertaisuutta, vaan keskinäistä kunnioitusta elämää
-kohtaan sen joka ilmestysmuodossa, kunnioitusta ihmistä kohtaan
-ihmisyyden kaikissa asteissa! Ei veljeyttä yleisen mielipiteen
-varassa, ei päätöntä, tilinteon päivänä edesvastuutonta, tasapäistä
-lapsilaumaa luonnon sattumavaraisessa äitipuoli-helmassa, vaan
-yksinäisyyttä, niin elämän kuin iankaikkisuuden edessä, yksinäisyyttä
-kera kalleimman ystävänsä, jonka puolesta voi antaa henkensä, ei
-vakaumustaan! Ei supistusta, vaan jalostusta, ei kieltolakeja vaan
-ihanaa myöntämisen evankeliumia tarvitsevat ihmiset...
-
-Olen vieläkin täynnä sitä sinistä sähköä, joka Kuutin hengestä on
-minuun uhonnut. Se on muuttunut minussa kyllä joksikin muuksi, mutta
-se on syönyt sieluuni ainaisen jäljen.
-
-Minä olen hyötyjä-tyyppi, mutta hyötyjä, joka ei osaa hyötymäänsä
-käyttää, kuten Kaarina osaa. Yleistäjä on hänkin. Mutta Kuutti on
-nero, luoja, ylevä yksinäinen.
-
-Ja kun välitän Kuutin ja hänen tyttärensä suhdetta, on kuin kutoisin
-siltaa neron ja kauneuden välille...
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Erään pääkaupungin ravintolan yksityishuoneeseen oli kokoontunut
-pieni epävirallinen seura tärkeää valtiollista neuvottelua varten.
-Kaikki ankaroita itsenäisyysmiehiä ja useimmat Linnalaisia,
-"sotapuoluelaisia".
-
-Tohtoria itseään vielä odoteltiin.
-
-Agronomi Ritola, Orkokummun kartanon tilanhoitaja, maanviljelijä
-Ala-Sirva ja kauppias Huhtanen, kaikki kolme tohtorin personallisia
-tuttavia, olivat maalaisia ja seuralle vieraita. Muut kokouksen
-osanottajat olivat toisilleen tuttuja pääkaupunkilaisia: tuomari
-Vuosalo, tohtori Karppi, johtaja Kapuli ja sanomalehtimiehet Sulo
-Kalpanen ja Simo Vaskio.
-
--- Eikö painettaisi nappia? virkkoi tuomari Vuosalo ja hänen kaljun
-päälakensa alla kupertuva biljardipallomaisen pyöreäksi muovailtu
-päänsä osoitti, että hän yleensä oli ahkerasti painanut nappia.
-
--- Niin, mitä tilataan?
-
--- Mitä täällä saa sitten? kysäisi agronomi tarkoittelevalla
-äänenpainolla.
-
--- Saa vaikka mitä!
-
--- Ohoh, ei suinkaan miestä väkevämpää ainakaan?
-
--- Vaikka kuinka, jos vain kukkaro antaa myöten.
-
--- Ja omatunto! lisäsi terävästi tohtori Karppi, tiukka periaatteen
-mies, ja hänen pitkin nenävartta oikenevat laihat poskiviivansa
-värähtivät hermostuneesti.
-
-Tuomari kuiskutteli jotakin viinurin kanssa.
-
--- Kaikki on selvä. Puolikas konjakkia tulee, ilmoitti hän sitten
-hyvillään.
-
--- Mutta miten on se mahdollista näin kieltolain aikana? ihmetteli
-agronomi.
-
--- Sanokaa kiertolain. Svabooda on.
-
--- Inhoittavaa! murahteli tohtori Karppi. Minä en ainakaan voisi
-tällaisissa olosuhteissa maistaa tippaakaan. Kaikki Venäjän
-mädännäisyys ja kurjuus tulee siis meidän nieltäväksemme.
-
--- No, tämä on minusta sentään sen hauskimpia puolia, huomautti
-Huhtanen.
-
--- Lahjomissysteemi! Salakapakoiminen! Pahempaa, tuhat kertaa
-pahempaa kuin julkinen juoppous. Ja ajatelkaa, mitä tällainen
-salapaheellisuus lopulta vaikuttaa kansan luonteeseen. Se tekee sen
-luihuksi, kavalaksi, halpamaiseksi...
-
-Tohtori alkoi kävellä äkeästi ikkunain väliä kädet selän takana.
-
--- Irti täytyy ryssistä ja ryssäläisyydestä päästä, irti! Muuten on
-loppu käsissä!
-
--- Mutta millä keinoin? Siinäpä se! Täytyy odottaa kansainvälistä
-vapautustuomiota.
-
--- Odottaa, se on vale se! huudahti Huhtanen. Antakaa meille
-kymmenentuhatta suomalaista sotamiestä ja me teemme suoran ryssistä!
-Kymmenellä kiväärillä minä jo aittani hoidan!
-
--- Ne ovat jo olemassa!
-
--- Surullista, huokasi Sulo Kalpanen, pehmeäposkinen, lempeä
-tolstoisti. Sotaväestähän olemme juuri saaneet tarpeemme. Nyt
-edistämme siis itse samaa pahaa, jota emme hyväksy. Suomalaisetkin
-siis murhan merkkejä kantamaan! Te olette hulluja sotaväkenne kanssa!
-Hengen aseet ovat suomalaisten ainoat oikeat ja luonnolliset aseet.
-
--- Mennäpä nyt hengen aseilla tykkejä ja pajunetteja vastaan tai
-rosvon kanssa käsirysyyn, niin huonommalle puolen jäit.
-
--- Herra Huhtanen on oikeassa, sanoi agronomi. Hengen aseet eivät
-riitä, ei ainakaan maalla. Me olemme siellä suorastaan ryövärien
-käsissä. Tarvitaan suojeluskuntia, sanotaan niitä siksi, jos
-pelkäätte nimitystä sotaväki.
-
--- Isänmaan etu vaatii sotaväkeä, sanoi leveästi tuomari, ja sillä
-hyvä! Kansallinen asiamme vaatii sitä...
-
--- Kansallisuus on kaiken pahan alku. Onko parempi, että käydään
-kansallisuus-sotia kuin uskontosotia? Kansallisuus-aate on vasta
-sadan vuoden vanha ja se on johtanut maailmansotaan, se on siis
-tuomittava, puhui Kalpanen.
-
--- Nykyinen sota on suuresti otettuna merkantiilinen juttu,
-kauppadiplomatiaa, ei muuta...
-
--- Jos yksikin ihminen kärsii diplomatian vuoksi, on se tuomittava,
-maailmasta pois juurrutettava!
-
--- Olette kovin nuori, herra Kalpanen, sanoi Vuosalo suojelevalla
-äänellä, nuoriso innostuu, ei laske syitä eikä seurauksia.
-Diplomatian täytyy olla olemassa, nuori mies...
-
--- Nuoriso, joka ei rakasta kansallisuuttaan ja isänmaataan, on kurja
-nuoriso, sanoi tohtori Karppi korostetusti.
-
-Syntyi hetken hiljaisuus. Sitten taas puheenhälinä jatkui.
-
--- Missähän tohtori viipyy? kyseltiin.
-
--- Vastaanotto kai viivyttää tai joku odottamaton sairaustapaus.
-
-Puhe katkesi taas. Tohtori Linna oli tämän seuran yhdistävä voima ja
-ilman häntä tuntui yhteistyö ratkeilevan liitoksistaan.
-
-Tohtori Linna antoi odottaa itseään todellakin kauan. Kun hän vihdoin
-näyttäytyi ovessa, oli hän tavallista vakavamman ja kiihtyneemmän
-näköinen. Hän tervehti jokaista kädestä synkkänä ja puhumattomana.
-
--- Hyvät herrat, sanoi hän kääntyen sitten seuran puoleen
-kokonaisuudessaan, suonette anteeksi myöhästymiseni, mutta juuri
-lähteissäni sain puhelimitse uusia huolestuttavia tietoja, jotka
-koskevat meidänkin yhteistä asiaamme mitä läheisimmin ja vaativat
-ryhtymään pikaisiin ja tarmokkaisiin toimenpiteisiin järjestyksen
-palauttamiseksi maahan. Asia koskee lähinnä sinua, veli Ritola.
-Orkokumpu on ryöstetty, se on kokonaan ryövärien vallassa, ja
-arvatkaa, keitä nämä ryövärit ovat! Omia kansalaisia, ainakin
-osaksi. Sosialistien sotajoukkoja. Muuan Tuira-niminen mies on ollut
-pääpukarina siinä pelissä.
-
--- Tuira! huudahti Ritola hypähtäen seisomaan.
-
--- Tunnetko hänet?
-
--- Ettenkö tunne! Selvä kostotoimenpide minua vastaan. Miten
-halpamaista! Vahinko, etten ollut siellä. Kyllä minä olisin sille
-pojalle näyttänyt!
-
--- Pehtori oli kyllä ollut sankarillinen. Kun olivat vaatineet
-ruoka-aittoja avattavaksi, oli hän kieltäytynyt ja sanonut: "Syökää
-nyt, rahan orjat, rahojanne, niitähän teillä on. Tehän olette nyt
-kapitalisteja. Itsehän olette nostaneet elintarpeiden hinnan ja
-palkkanne suhdattomiksi. Joka tekee työlakon, sen pitäisi tehdä
-syömälakkokin." Olivat köyttäneet pehtorin ja pistäneet kapulan
-suuhun.
-
-Ritola poistui nopeasti puhelimeen.
-
--- Hyvät herrat, jatkoi tohtori, tämä sosialistisen sotaväen
-ryöväriliiga on uusi surullinen lisä jo ennestään hirveään
-rosvovaltaan maassamme. Tähän asti ovat rikollisia olleet vieras
-sotaväki. Hengen ja omaisuuden turvallisuudesta ei pitkään aikaan
-enää Suomessa ole ollut puhettakaan, sillä nuo täydellisillä
-sota-aseilla varustetut rosvot ovat olleet itsevaltiaita maassamme.
-He ovat mielin määrin varastaneet, murhanneet, raiskanneet, he ovat
-syöneet suihinsa meidän leipämme ja tallauttaneet hevosillaan meidän
-viljapeltomme. Ja kaupungeissa he ovat alkaneet huutaa "leipää,
-rahaa, ja verta". Meidän "suojelijamme" Venäjän hallitus ei ole
-voinut suojella meitä vähimmälläkään tavalla tältä väkivallalta.
-Eikö meissä silloin luonnostaan herää ajatus, että meidän on
-tehtävä se itse. Ei mikään laki maailmassa voi velvoittaa kansaa
-kestämään tällaista häväisyä, oman käden oikeutta ja riettautta.
-"Vieläkö kärsinet kauempaa?" tämä huokaus lienee jo enemmän kuin
-kerran noussut jokaisen isänmaan ystävän rinnasta. Vapaus vieraan
-maan sotaväestä on ensimäinen vapaus, joka itsenäisen Suomen tulee
-saada. Mutta mitä sanoa meidän sosialisteistamme, jotka ovat
-olevinaan itsenäisyyden, valtiollisen vapauden ajajia ja kulkevat
-julkisesti venäläisten pistimien turvissa, liittyvät yhteen juuri
-tämän saman Jumalan vitsan kanssa, joka meidän on heitettävä pois
-selästämme, kieltäytyvät valtiollisista keskusteluista virallisen
-hallituksen kanssa, mutta antavat sotilasmielivallan määrätä ja
-kirjoittaa kaikki noottinsa! Ja nyt! Mitä sanotte siitä, että nämä
-samat suomalaiset "vapauden veljet" ovat perustaneet venäläisiä
-veljiä matkien ja heihin liittyen myös omat rosvojärjestönsä, joiden
-tarkoituksena on, kuten he ilmoittavat, jatkaa luokkataistelua
-ja käyttää tarvittaissa väkivaltaista ja aseellista voimaa,
-pakoittaa muka elintarpeita salaavat maanomistajat ja kauppiaat
-antamaan tuotteensa kansan käytettäviksi. Ja että heillä on kiire
-ohjelmaansa toteuttamaan se on jo nähty. Nyt ovat asiat kehittyneet
-sille asteelle, jolla mielestäni on nopeasti toimittava. Ilman
-järjestystä ei ole mitään yhteiskunnallista elämää, järjestys on
-kulttuurin ensimäinen ehto. Se on saatava Suomessa aikaan hinnalla
-millä tahansa. Meidän yhteiskuntamme ei kestä niitä vaaroja, jonka
-alaiseksi anarkia sen saattaa. Me emme voi koko Europan silmissä
-antaa pelata pois kulttuurikansan mainetta. Meidän on uskallettava
-ääneen koko maailmalta vaatia oikeutta elää omaa elämäämme, mutta
-meidän on myös näytettävä, että henkisen tasomme ja tekojemme
-puolesta olemme vapautemme arvoisia ja että tarpeen tullen uskallamme
-panna vaikka henkemme alttiiksi. Joka ei koskaan uskalla panna
-elämäänsä vaakalautaan, ei myöskään koskaan saa elämän kruunua. On
-jo aika meidän tarttua oman kohtalomme ohjaksiin. En ole sodan enkä
-aseellisen voiman ystävä, mutta on tapauksia kansojen elämässä,
-jolloin sitä ei voi välttää ja sellainen hetki on mielestäni nyt
-meillä, tilanne on kärjistynyt äärimmilleen. Meidän on asevoimalla
-pakoitettava huonot ainekset, kotimaiset ja vierasmaalaiset, pysymään
-alallaan. Tästä jo seuraa, että emme voi niin sanotun rauhan liiton
-kehoitukseen, jonka kaikki tunnette, suhtautua muuten kuin jyrkän
-kielteisesti. Kehoittaa tällaisella hetkellä luopumaan aseista on
-samaa kuin kehoittaa isänmaan kavallukseen, kansalliseen itsemurhaan.
-Tämä on minun kantani.
-
--- Hyvä, hyvä!
-
--- Toisekseen on meidän tehtävä välimme selväksi myös maamme toisen
-niin sanotun itsenäisyyspuolueen s.o. sosialistien kanssa. Kuinka voi
-ajaa itsenäisyyttä ja samalla kulkea vihollisen sotaväen turvissa,
-kuinka pyrkiä valtiolliseen vapauteen ja samalla kysyä neuvoa
-sortovallan sotaneuvostoilta ja antaa heidän sanella valtiolliset
-julistukset, pukeutua matruusien pukuihin ja antaa samalla heidän
-johdattaa joukkojaan? Ei! Sitä ilveleikkiä on jo tarpeeksi. Ja koska
-heillä, sosialisteilla, kerran täytyy olla painetti selän takana,
-niin olkoon sitten mieluummin oma kuin kasakan pamppu!
-
--- Mutta kansalais-sota on jotakin hirveätä, se olisi ennen kaikkea
-vältettävä!
-
--- Onneton kansa tämä tosiaan, huokasi Vaskiokin. Muualla maailmassa
-kansakunnat uskaltavat antaa henkensä isänmaansa puolesta ja
-meillä ei ole pantavana itsenäisyytemme vaaliuurnaan muuta kuin
-laiskuutta ja rahanhimoa, lakoista johtunutta hätää, veljesvihaa,
-edesvastuutonta vallattomuutta.
-
--- Raakavoima on raakavoimalla lyötävä, muuta keinoa ei ole, sanoi
-Vuosalo. Sitäpaitsi on koko sosialistinen liike meillä muilta
-lainattu ryöstöjärjestelmä, jota raakavoima harjoittaa henkistä
-voimaa kohtaan. Mitä on muuta se, että ruumiillinen työ vaaditaan
-paremmin palkattavaksi kuin henkinen? Tjaa, sen minä sanon, on siinä
-röyhkeyttä: tulla paljailla jäsenillä, niinkuin jumala ne on luonut,
-ja vaatia niiden käytöstä enemmän kuin mitä saavat miehet, jotka
-ovat kymmeniä vuosia kalliilla opinnoilla valmistaneet aivojaan
-käyttökuntoon.
-
--- Paremmin lyö leiville nykyään käyttää vaikka varsiluutaa kuin
-kynää, filosofeerasi Vaskio. Kirjaltajien työpalkat ovat nousseet
-huimaavasti ja sanomalehtimiesten ja kirjailijain pysyvät ennallaan
-tai laskevat. Ja nuo raukat luulevat, että vain ruumiillinen työ,
-vain käsityö on tarpeellista maailmassa. Näköhäiriön orjat! Sanovat:
-tehkää te lakko, te kulttuurityöntekijät ja maailma käy ja seisoo
-ennallaan, sitä ylellisyyttä ei tarvita, toisin sanoen, mutta jos
-me teollisuusmiehet, me käsityöläiset, me suutarit ja räätälit, me
-ojankaivajat ja mullantonkijat teemme lakon niin tulee hätä, elämä
-lakkaa, rapistuu heti, sillä me olemme hyödyllisiä, me teemme sitä
-työtä, joka on välttämätöntä ja tarpeellista! Millä herättää heidät
-tästä erehdyksestä näkemään pohjimmaista käyttövoimaa ihmiskunnan
-kehityshistoriassa, sen ponninta, joka on henkinen työ! Pitäisikö
-saarnata uskoa näkymättömiin, joihin he eivät usko! He eivät usko,
-että ihminen tekee työtä, ellei ole kouriin tuntuvaa työasetta
-käsissä. Jokainen ajattelija laiskottelee heidän mielestään,
-sentähden että hänen muut jäsenensä paitsi pää lepäävät. Ja millä
-mitata sitä tuntien määrää, joka on käytetty aivotyöhön? Miksi
-toisten aivojen pitää palaa vuorokaudet läpeensä palkattomasti,
-sill'aikaa kuin toisten jäsenet liikkuen ja leväten määrättyjä
-tunteja riistävät ajattelijan ruumiilta elinehdot!...
-
--- Etkö tiedä, ystäväiseni, että jaloin työ maailmassa ei koskaan saa
-ansaittua palkintoa... eikä sitä edes voida palkita! sanoi tohtori.
-
--- Mutta annettakoon sen tekijöille edes tilaisuus elää! Tämä
-on veristä vääryyttä. Henkinen työ on palkattava paremmin kuin
-ruumiillinen!
-
--- Kuka sen on määrännyt? Toiset tahtovat rahassa vahingonkorvausta
-puuttuvasta hengenvoimasta. Mikä on sen luonnollisempaa!
-
--- Mutta luonnonvastaista on ainakin asettaa tehdastyö, koneellinen
-työ kaiken toiminnan perimuodoksi ja tehdä siitä pohjakaava
-inhimilliselle toiminnalle, sanoi tohtori Karppi. Se on mielestäni
-sosialismin perus-erehdys. Maailmassa on paljon työtä, jota ei
-milloinkaan voida järjestää koneellisesti. Kuten tohtori Linna sanoi,
-on jaloin, korkein toiminta juuri sellaista. Kytkekää ihmisajatus
-tunteihin ja tuntipalkkoihin! Arvioikaa se jäsenliikunnon mukaan!
-Määrätkää synnytyslakot! Mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi lääkäri
-laskisi leikkausveitsen kädestään, niinkuin palvelija keittokauhan,
-kellon lyödessä määrättyjä lomatuntia? Järjetöntä! Järjetöntä! Entä
-nuo ylettömät palkankorotukset ruumiin liikunnoista! Saadakseen
-makeanleivän päivät he sen tekevät, eivätkä ymmärrä, että leipä juuri
-sen kautta nousee yhä korkeammalle; sen hinta kohoaa kilpaa ihmisten
-laiskuuden ja työvoiman kallistumisen kanssa. Toiset vaativat lisää
-palkkaa, sentähden että leipä on kallista, toiset kallistavat leipää,
-sentähden että työvoima kallistuu. Ikuinen surman rengas! Ja he
-suurpalkkaiset työmiehet eivät saa suurilla rahoillaan murenaakaan
-enempää kuin ennen. Mutta muut, henkisen työn tekijät, monet hienot,
-hyvät, ahkerat ihmiset kuolevat nälkään...
-
-Tohtori Karpin ohut ääni hukkui yleiseen hälinään.
-
-Ritola oli palannut ja keskusteli kiivaasti Linnan kanssa.
-
--- Siin' on mulla tyttö! Kun ilmoitan hänelle onnettomuudesta, nauraa
-hän, niin, melkeinpä säälii ryöstäjiä. Sanoo: "Ihmisparat, miten ovat
-mahtaneet kärsiä, miten ovat olleet nälissään. Saakoot kaikki, mitä
-tahtovat. Olemmehan me jo saaneet tarpeeksemme. Antaa heidän saada
-syödä ja nukkua hyvin. Matkustan heti maalle antamaan määräyksiä."
-Vastasin: "Siellä määräävät he, täällä minä. Te, Meri-neiti, ette
-matkusta mihinkään. Henkenne olisi vaarassa." "Minulle ei kukaan
-tee pahaa, kun en minäkään tee pahaa kenellekään", vastaa. Siinä on
-naisen järki. "Olkaa hyvä, herra rosvo, ottakaa", sanoo. Mihinkähän
-maailma joutuisi, jos naiset saisivat sanan vallan? Onneksi ei
-Meri-neiti ole vielä täysi-ikäinen.
-
--- Minäkin saan kiittää sisartani kaikista rauhan liiton
-hullutteluista, virkahti tohtori.
-
--- Mutta on niitä toisenlaisiakin naisia. Venäjän naisten "kuolon
-pataljoona" on peljättävin kaikista. He rientävät sotaan saatuaan
-vapauden ja tasa-arvoisuuden. Nämä naiset ovat oikein ymmärtäneet
-uuden asemansa. Samat oikeudet, samat velvollisuudet. Miksi pitäisi
-miesten yksin kuolla maansa puolesta!
-
--- Ei kenenkään velvollisuuteen pitäisi kuulua kuolla
-joukkomurhasysteemin uhrina, ei miestenkään, sanoi Kalpanen.
-Nämä naiset ovat erehtyneet siinä, että he ovat mitanneet
-velvollisuudentuntonsa vanhan maailmanjärjestyksen mukaan...
-
--- Tiedätkö lähempiä yksityiskohtia Orkokummusta? kysyi Ritola
-tohtorilta.
-
--- Ikkunoita säretty. Eräs palvelustyttö kadoksissa. Rengin
-käsi ammuttu läpi. Miehet olivat olleet täysin asestettuja.
-Epäilen pahoin, että suomalaiset saavat aseita venäläisiltä. Tuon
-veljestymisen kurjuutta! Mutta ilahduttavana esimerkkinä siitä, että
-tässä kansassa vielä on oikeita, rehellisiä luonteita ja ajattelevia
-miehiä, voin mainita, että myös lukuisat sosialistit ovat aivan
-viime aikoina ilmoittautuneet porvarillisien suojeluskuntiin. Juuri
-sillä, että sosialistit ovat kääntyneet kuin mitkäkin provokaattorit
-vihollisen sotaväen puoleen pyytäen apua muka suomalaisten porvarien
-vastavallankumouksellisia joukkoja vastaan, ovat he tehneet huonon
-palveluksen omalle asialleen. Se on hajaannuttanut puoluetta,
-herättänyt kaikissa kunnon kansalaisissa pahaa verta.
-
--- Niin, onhan toki tehtävä ero sosialistien ja huligaanien välillä,
-jollaisia viimeksimainituita kasvaa kyllä kuin sieniä sateella.
-Ihmisiä, joiden elämällä ei ole mitään arvoa, ja jotka luulevat,
-ettei toisienkaan elämällä ole! Puukko sydämeen, on heille tapaus,
-jonka he kuittaavat olkapään kohauksella tai kirouksella. Kuka olisi
-uskonut, että Suomen kansassa on niin paljon sitä ainesta!
-
--- Sota kasvattaa...
-
--- Minä olen oikeastaan myös periaatteessa täysi sosialisti, sanoi
-Kalpanen, vaikka en joka kohdassa hyväksy heidän taktiikkaansa.
-
--- Hyvänen aika, kaikki porvarithan ovat oikeastaan sosialisteja,
-sanoi Vuosalo. Eihän Suomessa muita olekaan. Sentähden on koko
-luokkataistelu meillä hulluutta, keinotekoinen, ulkoa opeteltu
-villitys, ei omasta tarpeesta syntynyt. Suomi on maailman
-vapaamielisin kansa. Puhe luokkasorrosta on pelkkää onttoa kaikua,
-lainalippu. Mitä me olemme ketkään muuta kuin työmiehiä? Missä on
-meillä kapitalistit? Missä kansaa halveksivat ylimykset? Meillä ei
-yksinkertaisesti ole noita vanhojen kansojen epäkohtia. Me olemme
-kansanvalta Jumalan armosta!
-
--- Sattuuko tohtorilla olemaan niitä rauhan kehoituksia mukana? kysyi
-kauppias Huhtanen. Minä en ole sattunut niitä vielä näkemään, vaikka
-kyllä tunnen sisällön.
-
-Tohtori tutki taskujaan.
-
--- Ei tainnut tulla mukaan. Se oli kirjoitettu jonkinlaiseen
-tolstoistiseen henkeen: ei vastustaa pahaa pahalla, ei leivän, ei
-vapauden, ei minkään syyn nojalla tarttua murha-aseeseen. Suomen
-tuli tahrattomin käsin tarttua uuden vapautensa peräsimeen, ja muuta
-sellaista lörpötystä. Niinkuin niitä käsiä ei jo olisi tahrattu...
-
--- Meidän pitäisi siis antaa vaikka murhata vaimomme ja lapsemme ja
-vain kiltisti katsella päältä kädet ristissä, huusi Ritola.
-
--- Tietysti! Kuolla kuin Kristus ristinpuulla!
-
--- Akkaväen hommia!
-
--- Mutta että siinä on miehiäkin mukana! Kuuttikin!
-
--- Hänen nimellään on isänmaallista kantavuutta!
-
--- Nuoruuden hairahdukset annetaan meillä helposti anteeksi. Kukaan
-ei muista enää hänen vanhaa venäjänmielisyyttään! naurahti Vuosalo.
-
--- Vanhaa, onko tämä vanhaa! mutisi tohtori Linna.
-
--- Jokainen tämän kiertokirjelmän allekirjoittajista on tavallaan
-isänmaan vihollinen.
-
--- Niin. Tästä asiasta ei voi olla muuta kuin yksi mielipide.
-Se on Juudaan suudelma meidän vapautemme asialle. Onko mitään
-mahdollisuutta nykyään voittaa rauhan palmulla? Ei. Eläimelliset
-vietit ja raakavoima ovat maailmassa vallalla. Hyvät herrat, tuo
-rauhan kirjelmä, tuo aseista riisumis-kehoitus ei aiheuta muuta kuin
-entistä pontevampaa toimintaa järjestyksen aikaansaamiseksi niillä
-keinoilla, mitkä nykyisessä hajaannustilassa tepsivät, se on: aseilla.
-
--- Hyvä! Hyvä!
-
--- Valtuutamme siis tohtori Linnan edelleen toimimaan yhteisen
-asiamme puolesta samaan suuntaan kuin ennen.
-
--- Hyvä!
-
--- Parin päivän kuluttua voin antaa varmempia tietoja, sanoi tohtori,
-katsoen kelloaan.
-
-Jonkinlainen hermostunut mieliala tuntui yleensä vallitsevan seurassa.
-
-Agronomi Ritola, joka Orkokummun ryöstöjutun vuoksi ei saanut rauhaa,
-kiirehti lähtemään.
-
-Myöskin tohtori Linna näytti levottomalta. Hänelläkin oli vielä
-tärkeitä asioita muualla samana iltana.
-
-Muutamat istua murjottivat äänettöminä ikäänkuin hautoen jotakin,
-jolle he eivät tahtoneet saada ilmaisumuotoa.
-
-Tohtori Karpille oli heikon terveytensä vuoksi paha valvoa myöhään.
-Hän nousi lähteäkseen yht'aikaa kuin tohtori Linna ja agronomi Ritola.
-
--- Kyllä minusta sentään on vähän liikaa, että rauhan ystäviä
-meillä nimitetään isänmaan pettureiksi, sanoi Vaskio, heidän
-mentyään. Rauhaanhan koko maailma kurkoittaa ja siihen on tietysti
-pyrittävä rauhan aseilla, ellei tahdo tehdä itseään syypääksi samaan
-rikollisuuteen, jota muissa tuomitsee.
-
--- Ja minusta on väärin että kaikki epäjärjestys maassa pannaan
-sosialistien niskoille ja kaikki järjestys porvarien ansioksi.
-Sosialistit eivät vain hyväksy nykyistä järjestystä ja pyrkivät
-toiseen, niin on asia. Ja huonoja aineksia on joka puolueessa, sanoi
-Kalpanen.
-
--- Nuoret miehet, katsokaas tänne, keskeytti tuomari Vuosalo ja
-kaivoi taskustaan äsken ilmestyneen iltalehden. Katsokaa mitä tuossa
-taas seisoo. Sotilaat ovat puhkaisseet eräältä vastaantulevalta
-liikemieheltä vatsan, niin että suolet tulivat ulos, lyöneet
-tikarilla ajuria selkään ja ryöstäneet hänet ajeltuaan ensin ympäri
-useita tunteja, pahoinpidelleet erästä palvelijatarta. Katsokaa!
-
--- Mutta nuohan eivät ole suomalaisten tekoja.
-
--- Mutta mitä sanotte siitä, kun suomalaisen työväen yhdistys
-virallisesti kääntyy näiden Suomi-raiskaajien puoleen pyytämällä
-heiltä apua rauhallisia porvareita vastaan, jotka eivät tahdo muuta
-kuin suojella henkeään ja omaisuuttaan!
-
--- Porvareillahan ei saisi olla omaisuutta, sehän juuri kuuluu
-sosialistien ohjelmaan, naurahti Vaskio.
-
--- Ja parempi olisi heistä, ettei heillä olisi henkeäkään, ryhtyi
-puheisiin maanviljelijä. Hirteenhän ne toivottelevat kaikkia
-meitä. Mutta kunpa eivät vain itse ensiksi joutuisi suolivyöstään
-sykkyrälle. Sanon vaan kuin Ritola äsken, että eläkääpäs nyt
-rahalla, syökää rahaa, lakkolaiset! Maanviljelijän pitäisi heitä
-vielä elättää, noita roistoja, jotka estävät lehmiä lypsämästä,
-toukoja tekemästä, sillä työllä, jonka hän on saanut hengenvaaralla
-suorittaa! Siitä vaan ei tule mitään. Suomen Saarijärven Paavoilla on
-myös pieni sana tässä asiassa. Kelle leipä tässä maassa kuuluu? Ei se
-vaan lakkolaisten suussa saa mureta. Muualla maailmassa kynnetään ja
-kylvetään yöllä sähkövalolla ja meillä ei edes viitsitä tehdä sitä
-työtä, mihin rauhan aikana on totuttu, vaikka nälän hätä on ovella.
-Maalainen on meillä vasta oikea työmies ja on aina ollut, mutta ei
-hän ryssän hännässä roiku...
-
--- Ei kenenkään puolta tule meidän pitää muuta kuin omaamme, innostui
-Simo Vaskio. Ei oikeaan ei vasempaan, vaan eteen eestä Suomenmaan!
-
--- Oletteko huomannut, sanoi Sulo Kalpanen, että juuri ne samat
-miehet, jotka ennen, Bobrikoffin aikana olivat pahimpia ryssän
-myötäilijöitä, nuo itäisten tyrannien liehakoijat, nyt heittäytyvät
-yhtä järjettömästi germanismin helmaan. Niinkuin Saksasta tulisi
-kaikki apu ja voima. Jos porvarit turvautuvat Saksan aseisiin, on se
-yhtä kurjaa kuin että sosialistit käyttävät venäläisten aseita!
-
--- Apua ei tule muualta kuin meistä itsestämme --, sanoi Vuosalo.
-Emme voi kokonaisuutena itsenäistyä ja vapautua, ellemme ole
-sisäisesti vapaita ja itsenäisiä, ei kenenkään loisia. Meillä ei ole
-varaa ajaa muuta kuin omaa asiaamme. Vapaan Suomen asiaa!
-
--- Oikein, oikein!
-
--- Eläköön vapaan Suomen tasavalta!
-
-Simo Vaskion ääni, joka intoillessa muuttui vähän kimeäksi, kaikui
-ylinnä pöydästä.
-
--- Kyllä meillä suuria sanoja riittää, sanoi johtaja Kapuli vähän
-kylmästi.
-
--- Hyvää tahtoa on myös! intti Kalpanen.
-
--- Mutta miksi hyvät saavat niin vähän aikaan ja pahat niin paljon?
-
--- Usein olen tuuminut itsekseni, sanoi Vuosalo, ettei missään
-maailmassa mahtane olla niin rappeutunutta kansallisuustuntoa kuin
-meillä. Orjan leima on meissä jo. On ihmisiä, jotka eivät uskalla
-tosissaan edes ajatella vapautta, ei tunnustaa julki tätä kaipuuta.
-Sitä kavahdetaan kuin jotakin luonnotonta, rikollista, rangaistavaa.
-Se on kuin joku hirveä valtiosalaisuus, hurmahenkien tunnussana, jota
-vain tohditaan kuiskata jossakin sopessa toisen korvaan! Hyi saakeli
-tällaista kansaa! Meille on vapaus kummitus, jota kaikki säikkyvät,
-jokin suuri tuntematon niinkuin Venäjällä. Ja lisäksi vapaus
-järjestyksen merkeissä! Vaikea yhdistelmä! Sen vuoksi ovat päät
-ennenkin kierineet piilun alle. Parhaimmillekin vallankumousmiehille
-se tavallisesti käy yli voimain, tuo sälön, sovittelun pakon heidän
-elämäänsä ja syöksee heidät.
-
--- Kuka voi edes ajatella järjestystä Venäjällä? Se on jo sinään
-ylivoimainen teko, nauroi liikemies. On toki meillä sentään parempaa.
-Kävin tässä viime viikolla Pietarissa. Hienossa konttorissa, valtion
-laitoksessa. Jonotin vuoroani tuntikausia ja vihdoin viimein
-pääsin luukun eteen. Siellä istuu virkaneiti, juo tsajua, sytyttää
-savukkeen, ryyppää taas tsajua, ottaa ihojauhetussunsa, voitelee
-naamaansa, hieroo, hieroo. Sammuu paperossi, hän sytyttää sen taas,
-ryyppää tsajua, ja sitten kysyy: "Mitäs teille pitäis olla?" Se on
-komentoa se. Ei ole Suomessa sentään sellaista nähty. Suomalaisista
-tulisi ihmisiä, jos he lukisivat vähän Bushidoa.
-
--- Mitä se on?
-
--- Yksinkertaista ja suuremmoista. Sitä, että tietää aina mitä tekee,
-on itsensä herra. Japanilaisten elinohje.
-
--- Minä en voi pitää ihmisistä, jotka ovat valmiita jo munassa!
-huusi Vaskio ärsyttyen. Aina varmoja ja viisaita. Se on typerää,
-herra Kapuli, uskokaa pois. Köyhyyden todistus, lyhyen kehitysviivan
-merkki. Paljon hauskempia ovat ihmiset, jotka joskus erehtyvät,
-tekevät tyhmyyksiäkin, niin, -- joilla on lapsen sielu...
-
--- Minä en siedä ihmisiä, joilla ei ole luonnetta, sanoi Kapuli.
-
--- Enkä minä sellaisia, joilla ei ole mielikuvitusta!
-
-Simo Vaskio puhui kiihtyneenä. Kapuli istui välinpitämättömän
-näköisenä, sileäksi ajeltujen kasvopyöröjen vähääkään värähtämättä.
-
--- Niin, istukaa vain siinä pyhänä kuin Bushido, se ei imponeeraa
-minuun laisinkaan!
-
--- Mutta Simo, mikä sinun on! rauhoitteli Kalpanen riidanhaastajaa.
-
-Vaskio pyyhki otsaansa kuin heräten.
-
--- En tiedä mikä minuun tuli. Pyydän anteeksi. Taisin käyttäytyä
-sopimattomasti. Hermoni ovat aivan pilalla, sopersi hän.
-
--- Kaikilla on huonot hermot nykyään, sanoi Vuosalo.
-
--- Ei ihme, ei ihme!
-
--- Se kansa suoriutuu voittajana, jolla on paraimmat hermot!
-
--- Sääli silloin suomalaisia.
-
--- Pienen kansan on sittenkin keveämpi nousta valoon kuin suuren.
-Ajatelkaa pikku Tanskaa! Kunpa olisimme jo niin onnellisessa asemassa!
-
--- Niin kunpa!
-
-Puheen sorinaa jatkui. Se kiersi kehää, pysyen paikallaan ja
-tavoitellen taivaita, riemastuttaen ja riuduttaen. Isänmaa! Isänmaa!
-Vapaus! Vapaus! loimahteli tulikirjaimilla jokaisen sydämessä,
-vaipuen jälleen avuttomana kuin tyhjään hulmahtava liekki poroksi
-poltetun mielikuvituksen tuhkaan.
-
-Me vapauden unelmoijat olemme vankeja, vielä, tunsivat kaikki.
-
--- Kamala sota! huokasivat he sydämessään itse kukin,
-"sotapuoluelaisetkin".
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Tohtori Linna asteli väsyneesti kotiinsa.
-
-Kaikki illan mielenliikutukset ja hänen intohimoisen luonteensa
-äkilliset tarmonpuuskat olivat hetkiseksi antaneet sijaa raukealle
-yksinäisyyden tunteelle.
-
-Hän tiesi olevansa enemmän pelätty kuin rakastettu, enemmän
-ylistetty ja paneteltu kuin ymmärretty. Sillä tahto, hellittämätön
-ja yksiviivainen, oli ollut hänen elämänsä ponnin ja työ sen koko
-sisältö. Ei koskaan oikeaa inhimillistä lepoasentoa, personallista
-onnea, puhumattakaan mistään herkutteluista.
-
-Luonnotonta ja väärää oli tämäkin vähäinen romantiikka, minkä hän
-nykyään salli itselleen: Vera.
-
-Hän merkitsi hänelle kielletyn puun, hyvän ja pahan tiedon puun
-hedelmää! Ei, eihän toki. Hetken virkistystä, vaihtelua vain. Ilman
-Veraa eivät hänen aivonsa ja hermonsa olisi kestäneet nykyisessä
-äärimmäisen jännitetyssä valtiollisessa tilanteessa. Isänmaa tarvitsi
-häntä ja hän tarvitsi Veran, siis tarvitsi isänmaa Veraakin.
-
-Mikä sofisti sinä olet, ihmissielu, hymähti tohtori itselleen.
-
-Miten Vera oli liukunut hänen elämäänsä, se oli hänelle itselleenkin
-käsittämätöntä. Ehkä hän ensin oli tahallaan tahtonut vetää häntä
-pois Kaarinan vaikutuksen alta. Jostakin syystä. Ikäänkuin salaisesta
-tunnonvaivasta. Ja sitten oli tyttö alkanut vetää häntä. Oli
-herättänyt hänessä eloon ammoin haudattuja mielikuvia ja haaveita,
-niin, sellaisiakin, joita hänellä ei koskaan ollut ollutkaan. Kaikki
-se, mistä hän ensin oli soimannut Veraa ja hänen kasvattajaansa,
-hänen sovinnaisuuden puutteensa, hänen epäjohdonmukainen,
-äkkiyllättävä luonnollisuutensa, kaikki tuo muuttui hänelle
-vähitellen välttämättömäksi elämän lähteeksi, josta hän väsyneenä
-ammensi voimaa ja unohdusta.
-
-Veran vuoksi oli tohtori valmis antamaan anteeksi Kuutillekin kaiken
-muun, paitsi sen, että hän oli hylännyt Veran... Moraalisesti.
-Käytännössä oli parempi näin.
-
-Tänä iltana ei hän olisi jaksanut edes tavata Veraakaan. Mutta he
-olivat sopineet, että Vera valmistaisi "tohtori-sedälle" pienen
-illallisen hänen tilapäisesti leskittyneessä kodissaan. Tohtorin
-perhe asui maalla. No niin, Veran suhteen ei tarvinnut olla
-varuillaan. Ja vähän hyviä säilykkeitä, vähän vanhaa viiniä ja nuori
-tyttö, joka ei kuulunut tähän yhteiskuntamaailmaan, se saattoi
-virkistää...
-
-Tohtorin astuessa sisään istui Vera mieliasennossaan lattialla
-turkkilaisella matolla. Värillisten sähköjen valossa näytti hänen
-eksoottinen kauneutensa satumaiselta.
-
-Tohtori taputti häntä hymyillen olalle:
-
--- Lapsi leikkii taas.
-
-On synti olla noin kaunis, oli hän vähällä sanoa, mutta sanoi
-ainoastaan:
-
--- Sinä koru, sinä lepohetki vanhan tohtorisedän elämässä. Tiedätkö,
-Vera, minun elämässäni ei ole ollut yhtään sellaista! Aina vain
-taistelua, hellittämätöntä ja julmaa, velvollisuuksille alistumista.
-Olet kai kuullut mainittavan minua pahaksi. Ja olen ollutkin paha,
-se on totta, mutta paha vain sentähden, että jälkeentulevilla kerran
-olisi hyvä...
-
--- Minä pidän pahoista.
-
--- Sinä rakastat voimaa, se on kauneuden kohtalo. Ja ainoastaan
-pahalla on voimaa tässä maailmassa. Paha pahaa vastaan, niin
-taistellaan kaikki suuret taistelut.
-
-Tohtori istuutui sohvan kulmaukseen. Vera hiipi veikistellen hänen
-viereensä.
-
--- Sinä olet pannut pahan hyvääkin vastaan, murskannut
-taistelematta... tehnyt pahaa hyvälle, niin juuri... Sano minulle,
-eikö sinun rouvasi ole hyvä? Onhan?
-
-Tohtori hymyili hieman.
-
--- Hän on heikko. Hän kuuluu niihin, jotka pyytävät anteeksi omaa
-olemassaoloaan.
-
--- Mutta sinä tohtori, olet tehnyt hänet sellaiseksi. Hän kuuluu
-nuorena olleen kaunis, ylpeä, notkea kuin koivunvirpi. Hän esiintyi
-julkisissa tilaisuuksissa. Hänellä oli ihailijoita, hän oli luotu
-ihailtavaksi. Mutta sitten tulit sinä ja kielsit linnun laulamasta,
-kukkasen kukoistamasta ja panit sen vain hedelmöimään! Hyi!
-
--- Se on luonnon laki. Ensin kukka, sitten hedelmä.
-
--- Mutta sinä turmelit hänen kauneutensa. Sinä teit hänet niin
-hirveän lihavaksi. Oh, kuinka olen kantanut siitä sinulle kaunaa.
-Tehdä solakka viiniköynnös paksuksi, mikä hirveä rikos! Oh, kuinka
-sinä olet rikollinen!
-
-Vera tuijotti kummallinen hymy huulillaan eteensä.
-
-Tohtori nauroi.
-
--- Mutta kuinka Herran nimessä sinä panet minun syykseni sen, että
-vaimoni on lihava? Sehän on hyvinvoinnin merkki.
-
--- Äitini Varvara sanoi, että ihminen voi lihoa epätoivostakin. Ja
-mitä voi olla muuta ihminen, josta on tehty munimakone!
-
--- Mutta Vera, mistä oletkaan oppinut noin rumia puheita! Ne eivät
-ollenkaan sovi tuollaisen pikku enkelin suuhun kuin sinä. Minun
-täytyy siis väkisin tukkia suusi.
-
-Linna taivutti tytön päätä taapäin ja painoi lyhyen suudelman hänen
-huulilleen.
-
-Vera tuntui äkkiä kuin kivettyneen. Ainoastaan hänen poskillaan ja
-silmissään hehkui kuin kaukaisen tulen kajastus.
-
-Tohtori kaasi helmeilevää viiniä laseihin.
-
--- Sovitaan pois nyt pikku riitamme. Olehan nyt taas kiltti tyttönen.
-Maljasi!
-
--- Oh, kuinka sinä olet rikollinen, toisti tyttö itsepäisesti eteensä
-tuijottaen. Mutta minä pidän pahoista...
-
--- Siis pidät pikkuisen tohtori-sedästäkin? sanoi Linna silittäen
-hiljaa Veran kättä.
-
--- Et sinä ole mikään oikea setä.
-
--- En. Orjasi olen. Ja sinä minun pikku kuningattareni. Maljasi, Vera!
-
--- Maljasi, tohtori! Minä olen nyt niin iloinen, niin iloinen. Miksi
-et anna viiniä koko kansalle, että he kaikki kerran olisivat iloisia?
-Miksi vangitset ilon muilta?
-
--- Kansa itse tahtoo niin, se ymmärtää, että se on hyväksi
-sille. Kaikki on suhteellista, lapseni. Mikä sopii yhdelle, ei
-sovi toiselle, siinä lyhyesti sanottuna suhteellisuuden ydin.
-Kas, sitten kun tälle kansaraukalle on taattu onnellisen elämän
-ehdot, sitten voimme mekin, me yksilöt, sinä ja minä esimerkiksi,
-nauttia palkkamme. Mutta siihen asti... Tiedätkö, Vera, minun pyhä
-velvollisuuteni on tehdä kansani onnelliseksi, mutta suurempi onni
-minulle, kautta Luojan, olisi tehdä onnelliseksi sinut, tehdä kaikki,
-mitä sinä haluat! Miksi en saa? En saa! Siksi, että olen vannoutunut
-kansan asialle...
-
--- Ja sentään vihaa kansa sinua...
-
--- Ehkä sinäkin, Vera, vihaat minua? sanoi tohtori surullisesti.
-
--- Onko totta, jatkoi Vera kuin kuulematta edellistä, että sinulle on
-tullut uhkauskirjeitä?
-
--- Ei puhuta nyt niistä, rakas lapsi. Ne ovat miesten asioita.
-Melskeisen, kumouksellisen ajan ilmiöitä on monenlaisia. Tahdon
-unohtaa nyt kaiken muun paitsi sinut. Maljasi, Vera!
-
-Vera vei huulilleen lasin astuen pari askelta eteenpäin konemaisesti
-kuin unissakulkija.
-
--- Katsos, on sittenkin totta, että sinun henkeäsi on uhattu. Mitä
-muuten tekisit revolverilla? sanoi hän välinpitämättömästi nostaen
-läheiseltä pöydältä revolverin.
-
--- Vera, älä koske siihen, minä pyydän, se on ladattu! Sekin kuuluu
-vallankumousajan satunnaisiin ilmiöihin.
-
--- Älä koeta pettää minua! Sinä pidät minua sellaisena lapsena
-ja imeväisenä, joka ei mitään tiedä, mutta minä tiedän! huudahti
-tyttö. Joka miehelle ase käteen, sehän on juuri se pohja, jolle aiot
-perustaa kansan onnen! Miksi en siis minäkin saisi pidellä asetta!
-jatkoi Vera huolettomasti käännellen revolveria kädessään.
-
--- Vera, anna tänne ase heti! Se on vaarallinen leikkikalu!
-
--- Miksi ei naisella saisi olla ase kädessä yhtä hyvin kuin
-miehellä, sanopa miksi? naljaili tyttö. Mutta sinä pidät naista vain
-leikkikaluna ja kaikkea, mihin he koskevat, leluina. Et ikinä voi
-tehdä kansaasi onnelliseksi, kun ajattelet aina vain miesten etua, ja
-enemmän kuin puolet siitä on kuitenkin naisia.
-
-Kirottu naisliittolainen Kaarina on sullonut pienen linnunpääsi
-täyteen järjettömyyksiä, mutisi tohtori, lisäten:
-
--- Tiedätkö, jos jatkat tuohon malliin, pakenen taistelutantereelta.
-
--- Kadotat joka tapauksessa pelin tällä kertaa, jäit tai pakenit.
-Sillä minä meistä kahdesta aion nyt voittaa, voittaa ja kaatua!
-
-Vera nojasi päätään seinään ilkkuvan voitonriemun kareillessa hänen
-huulillaan. Hänen silmänsä paistoivat pimeästä nurkasta tohtoriin
-ilmeettöminä ja kiinteinä kuin kaksi vihreätä kiiltomatoa.
-
--- Oletko kadottanut järkesi, tyttö? Mitä ilveilet! Lakkaa
-leikkimästä aseella! sanon minä.
-
-Tohtorin ohimosuonet pullistuivat pahan-enteisesti.
-
--- Minä en leiki, puhui Vera lempeästi ja haaveellisesti. Tätä
-hetkeä olen odottanut koko elämäni. Kostoa, niin! Minä tahdon kostaa
-sinulle sen, että jo syntymässä tuomitsit minut. Luonteettomaksi
-sekasikiöksi, suvunhuonontajaksi! Muistatko! Minä kostan sillä, että
-toteutan tämän mielikuvasi, että todistan sinun olleesi oikeassa.
-Oh, kuinka kauan olen hautonut ja hankkinut ilkeän pääsi menoa! Minä
-valitsin sinut lääkäriksemme. Minä hain sinut käsiini, saadakseni
-nähdä kasvoista kasvoihin isäni häväisijän, äitini murhaajan, elämäni
-juuriltaan kiskojan. Äitini ei tiennyt, _kuka_ sinä olit, mutta
-minä tiesin. Kaikki minä tiesin. Silloin jo olin päättänyt kostaa.
-Opettelin ampumaan vain osatakseni sinun päähäsi, tohtori Linna,
-niin minä sinua vihasin. Nyt vasta on se hetki tullut. Tahdon kostaa
-isäni, äitini, kotionneni, niin, koko naissuvun puolesta sinulle,
-joka pidät meitä eläiminä ja enkeleinä, mutta et kunnioita ihmisinä!
-Kuinka minä olen halveksinut sinun imartelujasi, sinun hulluja
-liehipuheitasi, jotka eivät ole sisältäneet ainoatakaan luottamuksen
-sanaa, ei ainoata ihmisarvoista ajatusta! Niin, kostaa tahdon vaimosi
-puolesta, jota olet kohdellut orjana, sisaresi Kaarinan puolesta,
-jota pidät hulluna, ja sen sisaren puolesta, jonka viettelit samaan
-aikaan kuin syytit isääni...
-
--- Kamalaa! Sinä mieletön, onneton lapsi, oletko humalassa! Sinä
-valehtelija, vaikene!
-
-Tohtorin nyrkki putosi kuin raskaan painon alla hervottomana pöytään.
-Hänen silmänsä veristivät pidätettyä raivoa.
-
--- Niin, kaikki tiedän, kaikki kostan sinulle, tohtori, jatkoi tyttö
-yltyvällä hurjuudella, hukkaan menneen elämäni, kodittomuuteni,
-isättömyyteni, isänmaattomuuteni, luonteettomuuteni, sen epävarmuuden
-jäytävän syövän, jonka sinä istutit sydämeeni, heti kun opin
-ajattelemaan...
-
--- Vera! Tohtori karjaisi kuin haavoitettu peto. Revolveri tänne!
-
--- Älä pelkää, että ammun sinua, nauroi tyttö. Se ei olisi mikään
-kosto. Ei, ammun itseni tänne sinun luoksesi yöllä. Isken arimpaan
-kohtaasi! Heitän häväistysjutun tuon sinun taidokkaasti hoidetun
-kunniasi päälle, viattomasti, samoin kuin sinä kerran teit isälleni...
-
-Vera huohotti raskaasti.
-
--- Ja minä teen samalla sinulle mieliksi, lopetan tämän ryssän
-sekasikiön, mikä olen, ja jollaiset sanoit toivovasi surmattavan,
-jos sinusta riippuisi... Niin... Kuulin, mitä kerran puhuit täti
-Kaarinalle... Sinä toivoit kuolemaani jo äitini kohdussa... Oh,
-tohtori, kuinka minä sinua vihaan!
-
-Tohtori ryntäsi kuin raivostunut härkä Veran kimppuun.
-
--- Revolveri pois! sai hän vaivoin ähkäistyksi. Se oli kuin
-tukehtuvan metsäsian röhkinää. Vera kuiskasi:
-
--- Oh, kuinka minä sinua vihaan ja -- rakastan...
-
-Samassa laukesi revolveri heidän myllertäessään lattialla.
-
-Kaikki oli tapahtunut uskomattoman nopeasti.
-
-Tohtori heräsi tajuihinsa kylmän hien valuessa hänen otsaltaan.
-
-Toisessa kädessään puristi hän jotakin kovaa. Toisen yli virtasi
-jotakin lämmintä, tahmeaa...
-
-Vera makasi liikkumattomana, silmät puoliummessa ja melkein
-onnellinen hymyily huulillaan.
-
-Nopeasti vei tohtori käden hänen sydämelleen. Se tykki vielä.
-
-Aivan koneellisesti, mitään ajattelematta, alkoi hän etsiä haavaa
-ja hoitaa sitä kuin jotakin vierasta tapausta, kuin jotakin niistä
-epälukuisista tuntemattomista potilaista, joita hän elämässään oli
-käsitellyt.
-
-Luoti oli lävistänyt oikean keuhkon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hitaasti avasi Vera silmänsä.
-
--- Voitko antaa minulle anteeksi? kuiskasi hän. Minä en aikonut tehdä
-sitä. En todellakaan. Minä valehtelin kaiken, paitsi viimeisen, sen,
-että rakastan sinua. Minä olisin tahtonut vihata sinua, se on totta,
-mistä syystä, tiedät. Minä rakastin. Se meni yli voimain! En aikonut
-kostaa. En olisi voinut... Minä leikittelin... varomattomasti. Puhuin
-itseäni vastaan... lemmen tuskassa. --
-
--- Vera!
-
-Tohtori painoi päänsä Veran helmaan. Hänen lapaluissaan tuntui
-omituinen nytkähdys.
-
-Hän itki. Ensi kerran elämässään.
-
--- Minä tahdon elää aamuun, sinun täytyy ponnistaa voimasi, että
-elän, puhui Vera, ettei mitään varjoa lankea yllesi. Sinä ilmoitat
-sitten aamulla Kaarina-tädille, isälle, Seivelle ja minä itse
-todistan tämän tapaturman. Muuten, muuten he kaikki kärsivät ja sinä
-joudut onnettomaksi. Osaan selittää... Se on oleva viimeinen ja --
-paras valheeni.
-
--- Vera, sinä et saa kuolla! Elä minulle! Anna anteeksi kaikki! Tai
-vihaa minua, tee mitä tahdot, mutta älä kuole... Vera, rakkaimpani!
-
-Oi Jumala, sinä, jota en tunne, enkä koskaan tulle tuntemaan, salli
-minun elää aamuun... hänen tähtensä..., rukoili Vera.
-
--- Rakas tohtori, annatko minulle anteeksi?
-
--- Kaikki on minun syyni, vaikeroi onneton tohtori.
-
-Ja äkkiä kulki salaman nopeudella hänen aivoissaan kaamea kauhun
-ajatus. Ehkä hän juuri itse omalla kädellään tuossa käsikähmässä
-ampui Veran. Eikö hän vieläkin tuntenut browningin takaiskua
-käsivarressaan. Tosiaan. Oikea käsi teki suonenvedon tapaisen
-kouristusliikkeen. Kumpi heistä oli ampunut? Kumpi? Varmaan hän
-itse...
-
--- Minä onneton! valitti hän.
-
--- Rakas, älä sano niin. Minä olisin muuten niin onnellinen nyt.
-Usein olin kuvitellut, että saisin kuolla sinun syliisi, yksin,
-kahden, näin juuri, äärettömän autuuden ja onnettomuuden, ajan ja
-iankaikkisuuden antaessa kättä toisilleen. Eihän se olisi voinut
-muuta ollakaan se meidän rakkautemme, ei koskaan. Se olisi kulkenut
-kärsimyksen yli ja minä, joka tahdoin olla paha, en olisi jaksanut
-nähdä toisten kärsivän. Oi, miten minä olen rakastanut sinua! Ja
-isääni... Mutta kumpikaan teistä ei voinut rakastaa minua, ei
-niinkuin minä olisin tahtonut, ei tarpeeksi... Oh, älkää vihatko
-toisianne, te kaksi... Älkääkä minua. En olisi jaksanut elää
-kuitenkaan. Näin olikin paras...
-
-Veran ääni heikentyi.
-
-Tohtori riensi häntä auttamaan.
-
--- Tämä ei voi olla totta, tämä mahdoton, käsittämätön! Oh, tätä
-onnettomuutta! vaikeroi hän.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamupuolella yötä kuoli Vera.
-
-Maailma pimeni Linnan silmissä. Vasta ensimäisen kerran näki hän,
-lääkäri, satojen kuolemantapausten todistaja, edessään todellisen
-kuoleman. Tuon kauhean, korvaamattoman mysteerian. Ei koskaan,
-koskaan enää...
-
-Hän ei enää ollut hermojensa herra. Oli kuin tuo kuollut tyttö, tuo
-hysteerinen, kaunis potilas, jonka lemmensairaan rinnan hän oli
-rikkiampunut, olisi loihtinut hänet itsensä kaltaiseksi. Hän tunsi
-vihaavansa ja rakastavansa häntä raivolla, joka oli sanoin kuvaamaton.
-
-Oh, tämä häpeä, tämä häväistysjuttu, tämä risti tien yli, nyt juuri
-ratkaisevalla hetkellä, kun oli rynnättävä...! Tuo ryssän sikiö,
-tuo... hänen rakas, ainokainen Veransa, josta olisi pitänyt tulla
-hänen elämänsä koru!
-
-Ja hän kuuli sisimmästään itsepäisesti Veran ilkkuvan ja
-surunvoittoisen äänen: Oh, "kuinka sinä olet rikollinen..."
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-_Viljo Seiven päiväkirjasta_.
-
-Nämä hirveät viikot! En ymmärrä, että minä vielä elän ja että sinä
-Vera olet kuollut. Ja sinäkin, Meri! Elää, kuolla? Mitä se on?
-Tuskaa, arvoitusta, kaikki.
-
-Olen ollut kuin syvän kaivon pohjassa. Koetan nyt kirjoittamalla
-siirtää asiat edes vähän kauemmas itsestäni, muuten voisin luulla,
-että olen kadottanut järkeni, että vieläkin olen vain pahan
-painajaishoureen vallassa.
-
-Ei, se on totta, hirvittävää, pelottavaa totta!
-
-Sinä, Vera, minun rakkauteni, sinä elämäni Kauneus ja Fantasia,
-sinä makaat nyt siellä jossakin... häviön ja mädännyksen saaliina.
-Mahdotonta! Ajatus kieltäytyy sinne seuraamasta. Mieluummin tahdon
-uskoa, että olet rauennut tuleen, joka oli sinun oikea elementtisi jo
-elämässä.
-
-Mielikuvituksessani vaeltelen olemattoman tulihautasi partaalla,
-korkeassa Kuoleman saaressa, jossa kuolema on jälleen löytänyt
-kadotetun kauneutensa. Tummat sypressit varjostavat hiljaisuuden
-temppeliä, jalomuotoiset altaat, uurnat, muistolaatat koristavat
-sen äänettömiä käytäviä, joiden vierillä viihtyvät edesmenneiden
-sielut. Sammuneiden tulien tuhka uinuu maljakoissa, erimuotoisissa
-kuin ihmissielut. Toiset ovat solakoita, siroja, hauraita kuin
-kukan varsi, toiset raskaita, juhlallisia kuin vuoren onkalo,
-toiset sopusointuisen ehjiä, toiset levottoman kaipauksen
-särkemiä. Taiteilijain sormet ovat täällä pakoittaneet aineen
-hengen vertauskuviksi. Runoilijani tulisydämet ovat syövyttäneet
-marmorilaattojen kylkiin runojaan, menneisyyden muistoja,
-tulevaisuuden toivoja, ihmisen historian himmentymättömiä
-hieroglyyfejä...
-
-Ja sitten tulee eräs tuntematon mielikuvituksen irtolainen, joka ei
-elämässään vielä ole kirjoittanut yhtään hyvää runoa, ja polvistuu
-kahden nuoren tytön nimettömän tuhka-alttarin ääreen, ja silloin --
-taivaallinen haltioituminen siivittää hänen multasielunsa.
-
-Hän huudahtaa:
-
-"Noiden mykkäin uurnain arvoituksen, jota ei kukaan ole arvannut,
-selitän minä, tuon lehden ihmisyyden historiassa, jota ei kukaan ole
-uskaltanut täyttää, kirjoitan minä!"
-
-Ja hän laulaa laulun, kirjoittaa jalustaan kahden ihmiselämän elegian.
-
-Ja ihmiset, jotka vuossadasta toiseen vaeltavat siitä ohitse,
-kuiskivat toisilleen:
-
-"Tässä lepää kaksi murrosajan uhria, joista toinen oli
-kansallisuus-taistelun, toinen luokkataistelun marttyyri. Lukekoon
-taivas heidän syyttömyytensä ja heidän viattoman henkensä uhrin
-ihmisyyden hyväksi ja siunatkoon tuntematonta runoilijaa, joka on
-ikuistanut heidän muistonsa."
-
-Mitä hourit, Seipi! Katso silmään totuutta vihdoinkin, sinä ikuinen
-narri, sinä nenästä vedetty kuuvalo-ritari! Ole raaka! Sano suoraan:
-
-"Tuossa lepää Vera, jota rakastin, joka sekä petti minut että oli
-uskoton ja joka kuoli väkivaltaisen kuoleman oman tai rakastajansa
-käden kautta!"
-
-"Ja tuossa, tuossa lepää Meri, samoin turmeltuneen ajan turmeltunut
-vesa, joka teeskenteli kansan rakkautta, mutta rakasti ainoastaan
-Kuuttia, käytti minua varjostimenaan, mutta räjäytettiin kansan
-tuomiosta ilmaan rakastajansa teoksen kanssa ja sai samoin
-väkivaltaisen kuoleman suuressa kirjapaino-onnettomuudessa suurena
-vallankumousvuonna..."
-
-Mitä kauheuksia minä ajattelen? Minä onneton! Jumala, anna minulle
-anteeksi! Järkeni on piminnyt onnettomuudessa.
-
-Arvoitus on ollut liian ankara.
-
-Mutta kyynillisyyden myrkky käy yli voimaini. Mieluummin erehdyn kuin
-antaudun sen valtoihin. Oh, tätä taistelua!
-
-Yhä uudestaan ja uudestaan kohoo rinnastani kysymys: Miksi sinä
-kuolit, Vera? Miksi? Miksi? Ja rakastitko minua vai toista? Minä
-huudan, parun, sitä! Eikä vastausta.
-
-Minusta tuntuu, että sinun kuolemallasi pitäisi olla joku tarkoitus
-tai joku syy. Tapaturma! Vahinko! Sattuma! Miten typerää!
-
-Sitäpaitsi tuo, mitä Vera kerran puhui minulle tohtori Linnasta
-tai suhteestaan häneen, tuo salaisuus -- tällaisissa olosuhteissa
-niin kauhea salaisuus -- täyttää mieleni tahtomattanikin. Mutta
-hautautukoon se ainaiseksi sinne.
-
-Ketä se liikuttaa muuta, vihasitko vai rakastitko tohtoria, puhuitko
-minulle silloin totta vai valetta, aioitko ampua tohtorin vai itsesi
-vai vahingossako kaikki tapahtui. Vai tohtoriko äkkipikaisuudessaan
-sen teki? Oh, Vera, sinä kuolit, mutta kuollessasi surmasit sittenkin
-tohtorin.
-
-Omituista! Tohtori on käynyt minulle sympaattiseksi nyt, kun hän on
-joutunut uhriksi hänkin, häväistyksen, väärän syytöksen alaiseksi.
-Niin, tiedän, että kaikki epäluulot tohtoria kohtaan ovat vääriä,
-omanikin. Enkä sentään voi olla näkemättä edessäni sitä kaameaa
-kuvaisinta, että hän mahdollisesti on vienyt Verani hengen ja
-rakkauden.
-
-Miten epäjohdonmukainen on ihmissydän!
-
-Simo pitää luonnollisena, että nyt kammoksun tohtoria. Ja onkin
-päinvastoin. Mutta mitä ymmärtää näistä asioista Simo, jonka mielestä
-rakkauteni Veraankaan ei ollut luonnollinen. Nauraisin, jos enää
-osaisin. Luonnollinen rakkaus! Mitä se on? Ei mitään. Rakkauden
-olemukseen jo kuuluu, että se on luonnoton, yliluonnollinen...
-
-Tohtori parka! Miksi hän aikoinaan kirosi Kuutin avioliiton? Tai
-aavistiko hän jo silloin sielussaan siitä hänelle koituvan turmion?
-
-Mutta tämän kirouksen painosta kuoli myös Vera. Siitä olen varma. Ja
-taivas kosti hänen puolestaan. Mitä sanon: kosti! Ei. Nemesis, Karma
-löi tohtorin. Toisin sanoen, hän tuli lyödyksi omilla aseillaan.
-Oma aate löi hänet. Hänen aseelliseen puolustukseen verivihollista
-vastaan perustuva kansallisuusaatteensa löi hänet! Ja aate meni
-hänen kerallaan. Mutta se aate oli aikansa elänyt, tai kuollut
-syntymässään, Jumalan kiitos!
-
-Tohtoria käy sääliksi. Mihin hän nyt kelpaa? Hän oli vakaumuksen
-mies ja se aate oli hänen kaikkensa, hänen elämäntyönsä, hänen
-intohimonsa. Ja kadottaa kaikki älyttömän tapaturman kautta!
-
-Jos se nyt oli tapaturma!
-
-Tuo ajatus myrkyttää elämäni. Ja kuitenkaan ei ole
-silmänräpäykseksikään saanut minussa sijaa se pöyristyttävä
-epäluulo, jota sosialistit tyrkyttävät syyttämällä onnetonta Linnaa
-himomurhasta. Puoluesyistä tietysti. Lyödäkseen tohtorin ja hänen
-puolueensa. Ja onnistuivathan he siinä!
-
-Linnan puoluelaiset ovat äkkiä kuin kadottaneet maan jalkojensa
-alta. Periaatteessa he ovat entisellä kannalla, mutta pää on heiltä
-katkaistu. Tohtorin häväistysjuttu tekee hänet liian sattuvaksi
-maalitauluksi viholliselle, joka ei valitse keinoja.
-
-Sillä välin lisääntyy väkivalta ja rauhan aate voittaa alaa.
-Vastakohdat viihtyvät nykyään yhdessä. Ja väkisinkin rientää
-ajatus tuolle yhteiskunnallisten ja valtiollisten aatteiden
-temmellyskentälle, jonka aikoinaan luulin jäävän itselleni ikuisesti
-vieraaksi.
-
-En voi olla kaikesta etsimättä syyn ja seurauksen lakia... Ei, en
-tiedä enää mitä etsin... Tuota jotakin...
-
-Maltillisimmat sosialisteista ja kansallismielistä porvareista
-lupaavat riisua aseensa. Sotilaihin on levinnyt sama innostus... Kuka
-tietää, mitä tapahtuu...
-
-Ja kuka olisi uskonut, että Vera, pikku Vera, tulisi noin suureksi
-tekijäksi suuressa historiallisessa taistelussamme! Ja miksi ei
-tuo suuri taistelu vaatinut ensiuhreikseen vanhoja, syyllisiä,
-arpiniekkoja tappelupukareita? Miksi juuri kaksi nuorta, viatonta
-tyttöä?
-
-Vera, sinä ihanin, sinä, joka nyt siellä Tuonen himmeiden
-pilarikkojen alla käyskelet, minua odottaen ehkä, sinä kaunein
-ja ruhtinaallisin, sinä olit predestinoitu. Liian ruma, liian
-alhainen oli maa sinun astinlaudaksesi. Niin paljon kuin toivoinkin
-yhdenvertaisuuden ja kansanvallan voittoa, oli matka sinne liian
-lokainen ja tahmea ja raskas sinun jalkojesi poljettavaksi. Sinä olit
-este, niin! Liian kaunis tähän maailmaan, Vera, Vera!
-
-Mutta Meri! Sinä olit tähän maailmaan luotu. _Sinun_ kuolemasi oli
-ennenaikainen. Ja minä olisin voinut sinut pelastaa, minäkin!
-
-Vera oli jumalallinen. Sinä Meri, inhimillinen! Miksi et jakanut
-aatoksistasi osaa minulle? Minä olisin ilmoittanut sinulle, ettei
-tässä maailmassa saa olla niin ehdoton, ettei luonto tottele
-luonnollisuutta, minä olisin sen kertonut sinulle, minä, entinen
-ehdoton.
-
-Mahdan olla hirveästi muuttunut. Kammoan itseäni. --
-
-Ja miten vähän tunsin ihmisiä ennen. Sinun luonnollisuuttasi,
-Meri, pidin ennen halveksittavana, ylimalkaisena maallisuutena. En
-ollut silloin vielä nähnyt, miten suuri sinä olit onnettomuudessa.
-Tai paremmin: että se, mikä tavalliselle ihmiselle olisi ollut
-onnettomuutta, ei ollut sitä sinulle. Sinä, maailman lapsi, olit
-vapaa aineesta, olit sitä, mihin minä pyrin!
-
-Muistan viimeisen iltamme: Olisinpa tiennyt, että se oli viimeinen!
-
-Mikä tulevaisuuden viiva koko sinun lyhkäisessä toiminnassasi, joka
-kuitenkin jäi vanhan systeemin symbooliksi!
-
-Sinulla oli utopiojen koko ihanuus sielussasi, mutta ei mitään
-käsitystä niiden toteuttamistavoista, ei todellisuudesta, ei
-käytännöstä, ei luokkataistelutaktiikasta. Ja niinpä sinä,
-sosialistisen ihmisyysaatteen diletantti, joka ensimäisenä astuit
-antajien, tasottajien puolelle, joka olisit lahjoittanut pois koko
-Orkokummun, jos sinusta olisi riippunut, sait ensimäiseksi surmasi.
-
-Mutta täytyy olla porvaristoon syntynyt uskaltaakseen niin
-tuhman uhkarohkeaa temppua: mennä käyttämään koneistoa, jonka
-jättiläiskirjapaino- ja -sanomalehtityölakko oli pannut seisomaan.
-
-Jospa tuona iltana, kun yhdessä lähdimme Kuutin luota, olisin
-arvannut minne olit menossa, olisin varoittanut, estänyt. Luulit kai
-tekeväsi oikein tarttumalla työhön ja edistämällä Oula Kuutin teoksen
-salaista painatusta. Mutta varmasti myös rakkaus Kuuttiin ohjasi
-askeleitasi. Ja varmasti sen Kuuttikin aavistaa, jos ei ennemmin,
-niin nyt jälestäpäin.
-
-Hänkään ei tiennyt mitään siitä lakonvastaisesta myyräntyöstä,
-mitä hänen teoksensa hyväksi harjoitettiin. Tuskin olisi hän sitä
-sallinut. Ja sitten. Mikä hirveä tietoisuuteen herääminen! Teos ja
-työntekijät tulena taivaalle! Ja Merikin uhrien joukossa!
-
-Omituista on, että sekä nuo rikkurit että atentaatin alkuunpanijat
-ovat näyttäytyneet olevan etupäässä naisia, jälkimäiset erään
-kiertävän agitaattorin Helena Näkin kiihoituksen sokaisemia. Näkin
-koko toiminta on kuulemma ollut tähdätty juuri porvarisnaisia
-vastaan, jotka muka polkuhintaisella työllään tekivät työläis-naisten
-lakot mahdottomiksi. Helena Näkki, jonka osuus itse väkivallan
-työhön nähden lieneekin vain suhteellinen ja välillinen, on vieläkin
-vangittuna, mutta suuria työväen mielenosoituksia käy pitkin katuja
-hänen vapauttamisekseen.
-
-Meri työskenteli tietenkin vain aatteen vuoksi, Kuutin teoksen
-lumoissa, vain saadakseen tuon tulevaisuuden kauniin unikuvan
-ihmisten ilmoille, antaakseen heille sen suuren profeetallisen
-näkemyksen, jota kauan turhaan oli odotettu ja joka oli avaava
-autuaammat tiet kansojen ihanteen ikävälle.
-
-Ainakin uskon niin.
-
-Viime aikoina puhuimme paljon tuosta teoksesta ja muustakin. Olit
-kuin nukkuva prinsessa, joka äkkiä on herännyt, tai kenties oli
-herääminen minun puolellani. En tiedä. Mutta minun silmissäni olit
-aivan uusi, aivan toinen kuin ennen Orkokummussa. Ajatuksesi olivat
-saaneet syvyyttä ja voimaa. Lieneekö Kuutin seura sen vaikuttanut?
-Tai kartanon ryöstö? Sen jälkeen muutuit, joku salainen itseuhrin
-tarve alkoi vaivata sinua.
-
-Miten sanoitkaan tuona viimeisenä kohtalokkaana iltana? Näin: "Tuo
-ryöstö-yritys oli terveellinen huomautus minulle. Sen jälkeen minä
-melkein kärsin istua ylellisessä huoneessa, kun miljoonat, jotka
-koko elämänsä ovat raataneet ja ponnistaneet, saavat asua pienissä,
-kurjissa luolissa. Minä en ole tehnyt mitään ansaitakseni parempaa
-oloa ja eloa kuin muut. Minulla ei ole oikeutta siihen. Ei ole
-oikeutta olla onnellinen, ellei jaa onnea muille. En tullut sitä
-ennen ajatelleeksi. Mutta nyt tuntuu siltä kuin olisivat kaikki
-edut, joista nautin, puhtaus, kauneus, hyvä ilma ja ruoka, vapaus ja
-vaatteet, kaikki, pelkkää varkautta, kuin olisin ryöväri."
-
-Ellet olisi ollut alaikäinen, olisit varmasti jakanut pois koko
-äärettömän omaisuutesi. Ja paitsi rakkautta, paitsi Kuutin
-kirjaa, kyti mielessäsi varmasti lapsekas halu opetella oikeaksi
-kirjapainotyöläiseksi ja ansaita tulevaisuudessa itse leipäsi...
-
-Ja sinut teurastettiin ensimäiseksi kapitalismin kannattajana! Mikä
-räikeä, sydäntä särkevä murhenäytelmä!
-
-Kuutti on näiden tapahtumien vuoksi aivan lopussa. "Minun teokseni
-ei ollut sellaisen uhrin arvoinen, hän valittaa, koko kirjailemiseni
-yllä lepää nähtävästi Jumalan kirous!"
-
-Hän vierittää liian suuren edesvastuun näistä onnettomuuksista omalle
-osalleen. Minkä hän voi sille, jos Meri rakastui häneen? Kuuttia
-täytyy rakastaa. Ymmärrän sen ja kuitenkin olen itse melkein vihannut
-Meriä vain siksi, että hän on pyrkinyt Kuutin lähelle. Sentähden
-että hän ikäänkuin sillä vaikeutti rakastetun Verani elämää, ryösti
-jotakin sellaista, joka kuului yksin hänelle. Kuka tietää, ehkä
-kuolikin Vera siksi, että hän luuli itsensä syrjäytetyksi isänsä
-sydämestä.
-
-Olen muuttumaisillani pahaksi ihmiseksi. Onnettomuus on tehnyt minut
-ilkeäksi. Parin viimeisen viikon aikana olen ajatellut enemmän pahoja
-ajatuksia kuin koko muun elämäni aikana.
-
-En ansaitsisi niin suurten ja hyvien ihmisten seuraa kuin ovat
-Kuutti ja Kaarina Linna. Olen tullut heitä lähemmäksi, samoin hekin
-toisiaan. Yhteinen onnettomuus yhdistää meitä ja se korvaa sentään
-jotakin minulle, vaikka rakkauteni on kuollut ja molemmat ystäväni
-kuoleman väsyneitä. Kaarina on enää varjo entisestään, Kuutti elää
-varjoelämää, vähän samanlaista kuin minä ennen. Ja minä, minä heikko,
-koetan nyt olla uljas, ja rohkaiseva helpoittaakseni edes hiukan tuon
-suuren runoilijan vuoriraskasta elämänkuormaa, auttaakseni häntä
-vaikeimman hetken ohi...
-
-Puhun hänelle välistä kuin äiti lapselleen. Kuka uskoisi! Istun illat
-hänen luonaan ja tarinoin Verasta. Ja Kuutti sanoo minulle aivan kuin
-Vera ennen: "Kerro vielä jotakin Verasta, Seipi."
-
-Miten Vera olisi iloinen, jos hän tämän tietäisi!
-
-Ja mitä enemmän puhun Verasta, sitä julmemmin kärsii hän hänen
-kadottamisestaan ja ehkä vielä muista syvemmistä syistä, joita en
-tunne. Mutta minä näen, että hän tahtoo kärsiä, painaa tikarin
-sydämensä pohjaan asti, kokonaan.
-
-Riemu ja tuska, kumpikin olette jumalista kotoisin, kumpikin kuulutte
-ihmisyyden ihanuuteen!
-
-Minäkin tunnen itseni nyt enemmän ihmiseksi kuin ennen. Ja minulla on
-lisäksi onni kärsiä suurten ja kauniiden ihmissielujen läheisyydessä.
-Miksi valittaisin!
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Tohtori Linna istui pää käsiin painuneena pöytänsä ääressä työpäivän
-jälkeen, joka oli ollut hänelle helvetti.
-
-Hänen omassa rinnassaan oli helvetti.
-
-Viha ja rakkaus, häpeä ja kunnia, julkiset ja yksityiset ristiriidat
-kutoivat hänen sieluunsa kuin yhtämittaista kirvelevän hehkuvaa
-lukinseittiä, jonka silmuihin hän sotkeutui sitä enemmän mitä enemmän
-hän ponnisti siitä irti.
-
-Mikä suru, mikä raivostuttava sattuma, mikä onnettomuus hänelle ja
-sille puolueelle, joka oli pannut luottamuksensa ja toivonsa häneen!
-
-Muodollisesti oli Veran juttu jotenkuten tullut selvitetyksi,
-niin että hän oli säästynyt tekemästä lähempää tuttavuutta
-rikosviranomaisten kanssa. Mutta vastapuoluelaiset olivat
-luonnollisesti heti käyttäneet tätä otollista tilaisuutta
-häpeälliseen mustaamiseen ja vaikkakin omat miehet uskoivat hänet
-syyttömäksi, jäi tästä kaikesta hänen päällensä kuitenkin kuin varjo,
-kuin epäluulo, joka väkisinkin pakoitti hänet vetäytymään syrjään
-entisestä johtavasta asemasta, jottei hän vahingoittaisi yhteistä
-aatetta.
-
-Olla häväistysjutun esineenä, hän, jolle kunnia aina oli ollut
-kaikki kaikessa! Siihen ei tahtonut tottua. Yhtä vähän olemaan
-kahden oman itsensä kanssa: Julkisessa elämässä oli hän täysi
-mies, oman itsensä suhteen avuton lapsi. Hän vierasti omaa
-sieluaan, jolle hän työteliäällä urallaan ei koskaan ollut ehtinyt
-antaa yksityis-audienssia. Se oli epämukava, tunkeileva, arvoton
-seuratoveri, se teki araksi muihinkin nähden. Varmuus, hänen vanha
-kilpensä, jota hän edelleen teeskenteli ulospäin, oli nyttemmin enää
-vain keinotekoinen, raskas naamio.
-
-Mutta kukaan ei vielä koskaan ollut nähnyt häntä heikkona eikä saisi
-nähdä, niin kauan kuin hän pystyi kynttä kymmentä ylentämään, niin
-totta kuin hän oli Pentti Linna!
-
-Tällaistako siis oli paha omatunto? Tällainen kalvava paha olo
-jostakin, kaikesta eikä mistään, joka vei hermot aivan hiiteen?
-
-Omaisiaan oli hänen aivan mahdoton kärsiä lähellään. He ärsyttivät
-kaikki, oma vaimo, lapset, palvelijat. Yhtä vähän kuin suden selkä
-sietivät hänen hermonsa heidän hyväileväin ja tutkivain katseittensa
-silittelyä.
-
-Mutta eniten kiusasi häntä taas Kaarina, tuo poissa-oleva salainen
-syyttäjä. Eikö ollut hän nähnytkin heidän viimeksi tavatessaan
-pirullista ivan hymyä hänen hyvillä huulillaan, jotka jo olivat
-raoittuneet kuin jotakin sanoakseen, mutta jälleen puristuneet kiinni?
-
-Tuossahan hän seisoi taas hänen ovellaan ja etsi läpitunkevilla
-silmillään heikkoa kohtaa hänen uhatusta olemassaolostaan.
-
--- Väisty, haamu! Mitä tahdot minusta?
-
--- Vieläkö nytkin uskot ihmiskunnan aseelliseen onnellistuttamiseen?
-Vieläkö nytkin? ilkkui se.
-
--- Vielä, sinä riemuitseva kostonhenki, vielä! Luuletko, että onneton
-sattuma voisi järkyttää miestä hänen vakaumuksessaan!
-
--- Sinun olisi pitänyt painaa alas se rakkaus! Vieläkö nytkin
-tuomitset myös rakkauden venäläiseen? ilvehti ääni.
-
--- Tuhat kertaa enemmän kuin ennen! En rakasta Veraa, vihaan häntä,
-vihaan kaikkia venäläisiä hänen hahmossaan!
-
--- Muistan, muistan. Tahdoit surmata kaikki sekasikiöt. Nyt teit sen!
-Oletko nyt tyytyväinen, ha ha haa?
-
-Aaveen räkättävä nauru kierieli kaameana kaikuna sairaassa
-aivokopassa.
-
--- Minä en surmannut, en!
-
--- Jos olisit mies, tohtori, intti ääni hänessä, niin ilmoittautuisit
-itse murhasta. Muuten teen sen minä, minä! En tarvitse muuta
-todistusta kuin kätesi nytkähtelyn, browningin takalyönnin
-heijastuksen ranteessasi. Katso, katso!
-
-Tohtorin oikea käsi tempoili suonenvedon tapaisesti ja kylmä hiki
-valui virtana hänen otsaltaan.
-
--- Piru vie, olenko minä tulemaisillani hulluksi! mutisi hän
-tärisevän hammasrivinsä välitse.
-
--- _Minusta_ vain riippuu, etten lähetä sinua turvallisempaan
-paikkaan päähänpistojasi lietsomaan. Tiedän erään paikan, jossa
-varmasti tapaisit aatetoverejasi...
-
--- Kaarina!
-
-Tohtori löi nyrkkinsä pöydän syrjään, niin että verihaava jäi käteen.
-
-Kirottua, millaiset hermot! mumisi hän nousten kävelemään. Niiden
-_täytyy_ totella herraansa, _täytyy_.
-
-Hän meni rohdoskaapilleen, otti esiin pienen ruiskun ja pusersi
-julmalla nautinnolla vahvan annoksen morfiinia tuohon kavaltavaan
-käteen.
-
-Totteletko nyt! sähisi hän.
-
-Tuo toimenpide rauhoittikin vähitellen.
-
-Epämääräiset liikutuksen ja hyväntunnon aallot alkoivat nousta hänen
-sielustaan kuin sumut öiseltä suoaukealta.
-
-Hän sammutti sähkön, veti ikkunaverhot ylös ja antoi katseensa lipua
-yli öisen kaupungin ja meren, joka kimalteli kirkkaassa kuuvalossa.
-
-Meri ja kuutamo!
-
-Äärettömän kauan oli siitä, kun nuo olivat aiheuttaneet hänessä
-joitakin tunteita, yksinäisiä mietteitä, kaksinpuheluja itsensä
-kanssa. Hän ei ollut ajatellut luultavasti mitään sitten ensimäisen
-nuorukais-ijän. Vain rientänyt eteenpäin, tehnyt työtä kuin kone.
-
-Miksi, minkätähden? Tietysti lääkärinä ihmiselämän ja kansalaisena
-Suomen kansan elämän puolesta! Ja yksilönä työn itsensä vuoksi. Työ,
-oli paras voimien kiihoitin. Mikään ei ollut ihanampaa kuin ponnistaa
-yli voimain, rääkätä itseään työllä, siksi kunnes vaipui kokoon. Se
-oli nautintoa joka hermon päähän asti.
-
-Ja nyt tämä äkillinen seisaus, pakollinen viivähdys laiminlyödyn
-itsensä kanssa! Se oli pelottavaa. Ennen niin selvät ja
-yksinkertaiset elämänviivat katkeilivat murtoviivoiksi, särkeytyivät,
-sekautuivat sotkuiseksi vyyhdeksi kuin itse ajan hermot ja taas aikoi
-langeta ylle uuvuttavaa, himmeää lukinseittiä...
-
-Vanhuusko satoi täten ihmisen sieluun keskellä sen miehuutta? Aikako
-vieri pois, kiisi menojaan jättäen selästään syöstyn yksilön täten
-virumaan maantien ojaan? Uusi aika!
-
-Todellakin, nyt uskon että kuulun toiseen aikaan, huokasi tohtori.
-
-    "A Dieu mon âme,
-    mon coeur aux dames,
-    l'épée au roi,
-    l'honneur pour moi!"
-
-    [Jumalalle sieluni,
-    naisille sydämeni,
-    miekka kuninkaalleni,
-    kunnia itselleni.]
-
-lausui hän hitaasti ääneen, hymyillen kuin jollekin kaukaiselle
-muistolle. Sellaista ihmisyyttä ja sankaruutta minä ymmärrän. Mutta
-nyt kun vapaus on auktoriteettina, nyt kun kaikki on kumottu,
-koko historian meno, kulttuuri, nyt on tyhjyys taivaassa, tyhjyys
-sydämessä, mielivalta, väkivalta, raakavalta valtaistuimella, häpeä
-hautapatsaassa. Onko tämä nyt entistä parempaa, onko tämä niin monen
-suuren tappion arvoista? En sitä ymmärrä, niin vanhoillinen olen...
-Minä tahdon kaatua vanhojen aatteitteni puolesta kunnialla...
-
--- Kunnialla! Oletko sinä kunnian mies, tohtori? kuiskasi taas
-myrkyllinen ääni. Jos olisit kunnian mies, tunnustaisit rikoksesi...
-
-Rikos, rikos! Miksi tuo sana nykyään alati pyrki hänen korviinsa?
-
--- Minä en ole tehnyt rikosta, vastusti hän epätoivolla. En vietellyt
-Veraa, en murhannut häntä, en edes rakastanut häntä. Itse olen
-provokatsionin uhri. Hänhän tunnusti sen kuollessaan. Se kuului hänen
-rotuominaisuuksiinsa. Katalan koston uhri olen!
-
--- Et itsekään usko tuota! nauroi itsepintainen ääni.
-
--- Ja _vaikka_ olisinkin tappanut hänen, niin olisi se tapahtunut
-itsepuolustukseksi tai vahingossa tai tytön omaa turvallisuutta
-tarkoittavassa, mielessä. Ja _vaikka_ olisinkin tehnyt häpeällisen
-tai moitittavan teon, niin on oikeuteni ja velvollisuutenikin olla
-sitä tunnustamatta, jotta ei isänmaani, puolueeni saisi tahraa minun
-tähteni. Minähän edustan -- edustin -- suurta kansallista ryhmää.
-Jos paljastan itseni, joutuu suuri asia kärsimään. Ei, minun on
-kestettävä tunnontuskani yksin, kuin mies. Kiemurtele vaan käärmepesä
-sydänpohjissani, pistäkää vaan kyyt rintaani, kuhiskaa hermot vaan
-korvissani kuin summaton muurahaiskeko, en anna teille valtaa! En
-paljasta koko totuutta, joka on yksin minun omani, josta ei edes ole
-olemassa kuin vivahdus... En tunnusta mitään, en laske taakkaani
-toisten kannettavaksi...
-
--- Ota pois sitten heidän kuormansa. Sano Kuutille: Anna anteeksi!
-
--- Minunko pitäisi pyytää anteeksi Kuutilta? Sitäkö, että hänen
-tyttärensä turmeli elämäni ja ehkä koko Suomen tulevaisuuden! Se
-sakramentskattu letukka! Ei ikinä! Ei ikinä! Minä en ole murhaaja!
-
--- Pahat mielijohteet toimivat ihmisen puolesta. Sinä et tahdo
-tunnustaa mitään mystillistä, mutta nyt sen näet. Ei ole oikeutta
-ajatella yhtään asiaa, jonka toteutumisesta ei tahdo vastata, sillä
-mielikuvat toteutuvat. Ihminen tulee sellaiseksi, miksi hän toivoo
-tulevansa.
-
--- Tai sellaiseksi, miksi muut hänet uskovat. Ja minusta on aina
-uskottu pahaa. Ja sinä Kaarina, olet siinä suhteessa suurin
-rikollinen! Jo pikku poikana olit näkevinäsi minussa salaisen
-paheellisuuden jälkiä, huonoja taipumuksia. Piirteissäni oli jotakin
-epäsuhtaista, julmaa, särkynyttä, josta päättelit perättömiä. Ja
-äitini, joka ei muuten kenellekään tehnyt pahaa, kuritti minua
-valheista ja varkauksista, joita en ollut tehnyt. Siitä kasvoin
-kovaksi ja katkeraksi, sulkeutuneeksi ja ylpeäksi. Puristin hampaani
-yhteen ja käteni nyrkkiin. Tahto oli ainoa, joka pääsi minussa
-kehittymään yli muiden avujen. Tahdoin hyvääkin. Miksi minuun ei
-uskottu?
-
--- Isäsi oli väkivaltainen, äitisi heikko! Olet rikollista sukua,
-sinä, joka elämäsi ijän olet vainonnut perinnöllistä rikollisuutta!
-Et nähnyt malkaa omassa silmässäsi!
-
--- Todellakin! Kirottua sukua olen. Kaunis perhe tämä meidän perhe!
-Kuinka en ennen nähnyt sitä? Veli "himomurhaaja", sisar vähäjärkinen,
-äpäräsisar anarkisti, räjäyttäjä, pommipaholainen! Hahaa! Mikä kaamea
-kolmikko! Ellen tosiaan uskoisi perinnöllisyyteen, voisin melkein
-tulla taikauskoiseksi. Uskoa, että täytyy tehdä muille samaa pahaa,
-mistä itse on kärsinyt, kärsiä itse samat tuskat, mitkä muille
-on tuottanut, että ihmisen pahatteot vierivät juuri samanlaisina
-ihmiselle itselleen takaisin, eikä pahalla ole mitään loppua! Haha
-haa! Ei loppua, ei!
-
--- Ellei joku lakkaa tekemästä pahaa, kostamasta pahaa pahalla, ellei
-joku aloita antaa anteeksi...
-
--- Sinäkö, Kaarina, taas! Neuvoa kyllä osaat, mutta osaatko itse
-antaa anteeksi. Syytät minua yhäkin Kuutin vuoksi, Veran vuoksi.
-Vaikka ehkä itse olet tuhonnut Veran mielettömillä opeillasi,
-särkemällä hänen sielunsa harmonian, moraalisilla käsitteillä, joita
-hän ei ymmärtänyt, vapaudella, jota hän ei osannut käyttää. Sinun
-edesvastuuttoman holhouksesi vuoksi aloin silmälläpitää tyttöparkaa,
-omaksi onnettomuudekseni. Sinä, sinä olet syypää kaikkeen, sinä sokea
-pylväspyhimys, joka et näe yhtään vikaa rakastamassasi Kuutissa,
-hänessä, joka kuitenkin hylkäsi perheensä ja lapsensa. Niin,
-niin. Mahdollisesti oli hän silloin nuoruudessaan minua puhtaampi
-elämältään, ei käyttänyt ilonaisia kuin muut miehet. Mahdollisesti
-oli minulla siihen aikaan löyhempi moraali, mutta sittemmin,
-miehen ijässä, olen minä tuon moraalin oppinut ja hän unhoittanut,
-sillä sukupuolimoraalin pohja ja perustus miehellä on huolenpito
-perheestään.
-
--- Sinä olet häväissyt isäni, rikkonut kotionneni, surmannut äitini
-ja minut. Oh, miten sinä olet rikollinen! särähteli Veran äänellä
-jossakin hänen sisimmässään itsepäisesti, läpitunkevasti...
-
--- Oi, Vera, pikku Vera, anna minulle anteeksi! Ja sinullekin,
-Kuutti voisin sanoa: anna anteeksi! Ei tämän hirveän vuoksi, johon
-olen syytön, mutta jonkun vanhan vääryyden vuoksi, jonka olen tehnyt
-kauan, kauan sitten, ja sitten, vielä jostakin syystä, jota et tiedä.
-Sillä ellei kohtalo olisi tullut väliin, olisin iskenyt sinut varmaan
-kuoliaaksi, nyt, kaikilla aseilla, kaikilla keinoilla... Mutta en
-itseni vuoksi... en...
-
-Tohtori käveli kiihoittuneena ja kiivaasti edestakaisin, puhellen
-näkymättömäni aivokuviensa kanssa...
-
--- Mutta sinulta, Kaarina, en pyydä koskaan anteeksi, en koskaan.
-Sinulla on sitäpaitsi voitto! Minä olen lyöty mies. Mutta
-aatteittemme välillä käy ikuinen taistelu. Minä olen rakastanut
-isänmaata, sinä ihmiskuntaa, minä järjestystä, sinä vapautta, minä
-vaatinut velvollisuuden täyttämistä, sinä onnea, minä luonteita,
-sinä hyvyyttä, tuota naisellisen optimismin äitelää lämmintä
-maitoa, hyi, hyi! Ja mitä tästä kaikesta tulee? Uusi keskiaika,
-pimeyden, raakuuden kausi, aallon laakso niin syvä, jollaista ei
-ihmiskunta vielä ole nähnyt. Antautua sen armoille! Tunnustaa itsensä
-voitetuksi! Ei ikinä!
-
-Ole mies, Pentti Linna! hoki hän itselleen. Ole mies! Pure hampaasi
-yhteen taas! Lepää, voimistu, nouse taisteluun uudestaan! Yksinkö?
-Vaikka yksin!
-
-Kirotut hermot! Totelkaa!
-
-Ikäänkuin ivalliseksi vastaukseksi käsi nytkähti pari kertaa
-vaistomaisesti.
-
-Raivostuen riuhtaisi tohtori morfiinin esille ja otti jälleen pitkän,
-rauhoittavan ruiskeen.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Takkavalkea räiskähteli pesässä. Ensimäinen lumi putoili suurina
-valkeina hiutaleina ulkona.
-
-Seipi istui uunin ääressä kohennellen hiillosta.
-
-Oula Kuutti makasi silmät ummessa sohvallaan.
-
-Seipi tarkasteli hänen valjuja kasvojaan, joihin sisäinen riutumus
-oli painanut syviä uurtoja.
-
-Miten ihmiset kärsivät kaikki!
-
-Hän huokasi syvään jääden taas tuijottamaan hehkuvaan pesään.
-
--- Mitä jos lähtisin etsimään jotakin syötävää? sanoi hän viivytellen.
-
--- Ei, ei! Älä jätä minua yksin. En voi olla yksin!
-
--- Mutta, rakas mestarini, sinähän kuolet nälkään. Kahteen päivään ei
-sinulla ole ollut edes leipää.
-
--- Minä en kaipaa ravintoa.
-
--- Jospa jaksaisit nousta ja lähteä ulos...
-
--- Nousta! Cui bono? Aina herää kysymys: minkä vuoksi?
-
--- Vaikkapa vain siksi, että sellainen on tapa, hyvitteli Seipi kuin
-lasta.
-
--- Et tiedä, ystäväiseni, mitä on lopullinen väsymys, elämään
-kyllästys. Ihmisten tavat ja menot ovat silloin vain pelkkää tuulta
-ja ilmaa. Lankee sieluun käsittämätön suru, hiljaisuus, liikkumaton
-tyhjyys. Eikä minulla ole edes tyhjyyden kammoa. Olen raunioitunut.
-Olen mätä sisältä, syönyt kylläkseni. Ei voi syödä syötyään.
-
--- Mikäs, ettei voi! Emmehän me muuta teekään kuin syömme syötyämme
-niinkuin me juomme juomasta päästyämme. Voi, jospa nyt olisin
-Aladinin lampun haltia, niin lennättäisin tuohon eteesi jotakin hyvää
-putelijuomaa, se virkistäisi varmasti!
-
-Kuutti hymyili kiitollisena Seiven ylivoimaisille ponnistuksille
-lohduttaa häntä, tehden samalla kädellään kielteisen liikkeen.
-
--- Parempi on, ettei ole sellaista. Jää monet tuhmuudet tekemättä.
-
--- Ja ehkä monet teokset kirjoittamatta.
-
--- En tahdo kirjoittaa enää mitään. En tahdo virkistyä, en edes
-elää...
-
--- Rakas mestarini, sano minulle, millä saisin sinut iloiseksi? sanoi
-Seipi melkein rukoilevalla äänellä.
-
--- Älä minusta välitä! Näetkös, nuori ystävä, ei mikään ulkopuolinen
-voi iloittaa sitä, jota sisäinen elämän ilo pakenee, kuten
-minua. Ollakseen iloinen, täytyy ihmisellä olla joku harrastus,
-mielenkiinto, oli se sitten vaikkapa vain syöminen tai juominen tai
-rakkaus, tai vaikkapa vain oma tuska, oma tyhjä itse... Minulla
-ei ole sellaista enää. Kaikki, mihin olen koskenut, on lakastunut
-käsissäni kuin kohtalon kirous painaisi minua, työ, rakkaus, usko,
-toivo, parhain unelma...
-
--- Oi, minä olen varma siitä, että kun jälleen voimistut, kirjoitat
-uudestaan tuon räjähdyksessä tuhoutuneen teoksesi.
-
-Kuutti pudisti raskasmielisesti päätään.
-
--- Siinä räjähdyksessä tuhoutui minulta paljon enemmän kuin yksi
-käsikirjoitus, virkahti hän.
-
--- Mutta nuo sinun suuret ajatuksesi eivät saa mennä hukkaan
-maailmalta eivätkä ne menekään. Kaikki tämän ylimeno-ajan uhrit
-ovat tulevaisuuden kylvöä! Huomaatko, että minä puolestani olen
-alkanut saada harrastuksia? kysyi Seipi puoleksi pilaillen, puoleksi
-ujostellen.
-
--- Se on oikein se. Oli minullakin sinun ijälläsi harrastuksia.
-
--- Ja eniten harrastan tuota sinun kaunista, kadonnutta teostasi,
-naurahti Seipi surunvoittoisesti. Se ei saa, ei saa mennä hukkaan
-järjettömän tapaturman vuoksi!
-
--- Järjettömän tapaturman vuoksi on ennenkin mennyt hukkaan paljon
-suurempia hengenaarteita. Sitäpaitsi olisi tuo teos valhetta minun
-puoleltani nyt. Minuahan on aina pidetty pessimistinä. Kuitenkaan
-en ole ollut sitä pohjaltani. Olen uskonut inhimillisyyden
-kehityskelpoisuuteen, elämisen arvoon, olen joskus unelmoinutkin,
-vaikka tuota lörpötystä elämän-arvoituksen ruusunpunaisesta
-loppuratkaisusta en ole voinut koskaan sietää. Ja sitten tahdoin
-kerran minäkin, joka aina olin kirjoittanut inhimillisistä
-heikkouksista ja paheista, itsekkäisyydestä ja huonoista luonteista,
-joka olin tonkinut niissä kuin mato mädäntyvässä elimistössä, niin,
-tahdoin nostaa kerran elämän proosan unelman tasalle. Se ei ollut
-sallittua. Ja nyt, en usko enää Jumalaan enkä itseeni, en kansaani,
-en ihmiskuntaan. Minä kiellän kaikki, kaikki!
-
--- Olet sairas nyt!
-
--- Se on totta. Mutta sairas parantumattomasti. Elämän kauneus
-karttaa minua. Tämä suuri, harmaa arkipäivä, joka on noussut
-ihmiskunnan yli, ei tarvitse minua enää. Mitä se tekisi
-runoilijoilla! Se tarvitsee aivan muita asioita!
-
--- Se kaipaa juuri sitä ihanan ihmisyyden runoelmaa, jonka sinä loit
-sille ja jonka kohtalon käsi musersi...
-
--- _Minä_ en sitä runoelmaa luonut, sanoi Kuutti harvakseen ja
-mietteissään. Siinäpä se juuri onkin. En voi surra sen kadottamista
-kuin omaani, nyt, kun olen palannut luontoperäiseen itsekkäisyyden
-tilaani. Tunsin koko ajan sitä tehdessäni jotakin, jota en koskaan
-ennen ollut tuntenut, että en ollut tuon suuren unelman luoja, vain
-sen kurja käsityöläinen, vain yksi miljoonista, että koko maailman
-aivot kehräsivät kilpaa omieni kanssa, ja että jäin siinä leikissä
-jälelle, että jäljensin, varastin muiden omaa, pienensin elämän
-suurinta aatetta koettaessani pakoittaa sitä oman yksilöllisyyteni
-kehykseen ja tyrkyttäessäni sille oman nimeni arvovaltaa.
-Ihmisyys-unelma ei tuhoutunut minun kirjani kera, älä pelkää, se
-elää tuolla ulkona ihmiskunnassa. Ennen oli unelma runoilijoiden
-erikoisoikeus, ja kun me ja muut ihmiset kohtasimme toisemme, oli
-meillä jotakin toisillemme annettavana. Mutta nyt on aika toinen.
-Kaikki erikoisoikeudet ja aatelis-etuudet on poistettu. Kaikki
-unelmoivat, kaikki runoilevat. Ja on olemassa jotakin, jotakin niin
-suurta, että yksilön yritys vallita sitä raukenee mitättömiin... Me
-runoilijat olemme nykyään tarpeettomia siltäkin kannalta. Ja tämä
-maailma, johon kuitenkin mahtuu niin paljon unelmaa, tuntuu meistä
-suurelta arkipäivältä siksi, että meillä ei ole siellä enää omaa
-omituista, vihkimättömän silmän näkemätöntä pyhäkköämme.
-
--- Sen ymmärrän, nyökkäsi Seipi. Mutta jos silti _jaksatte_ laulaa,
-olette nyt tarpeellisempia kuin koskaan ennen. Vain runoilija voi
-tehdä suuren aatteen eläväksi, yksinkertaiseksi, sydämeen tunkevaksi.
-Annanpa sinulle siitä heti esimerkin. Sinun kirjoittamasi rauhan
-liiton kehoitus on vaikuttanut enemmän kuin koko rauhanliiton
-monivuotinen toiminta. Ja sinä, Oula Kuuttiko, ottaisit ankaran ajan
-tullen itsesi pois kansan asialta, sinä, joka olet kansanvaltaisuus
-itse?
-
-Ulkoa alkoi kuulua kaukaisen marssin tahti, joka yhä läheni. Summaton
-kansanjoukko tuntui jossakin virtaavan ohi laulaen. Erotti selvään jo
-sanatkin.
-
-    "Työn orjat, sorron yöstä nouskaa!
-    Maan ääriin kuuluu kutsumus;
-    nyt ryskyin murtuu pakkovalta,
-    tää on viime ponnistus.
-    Pohja vanhan järjestyksen horjuu,
-    Orjajoukko taistohon!
-    Alas lyökää koko vanha maailma,
-    ja valta teidän silloin on!
-    Tää on viimeinen taisto,
-    rintamaamme yhtykää!
-    Niin huomispäivänä kansat
-    on veljet keskenään!"
-
--- Internationale!
-
--- Niinkuin huomaat, hoitaa kansa asiansa itse, virkahti Kuutti. Voi
-hoitaa kyllä päin hiiteenkin, jos sikseen sattuu.
-
--- Mutta nyt ainakin on se oikealla tolalla, intoili Seipi. Nuo
-ovat varmasti rauhan liiton joukkoja! Sotamiehet heittävät aseensa!
-Kansat ja ihmiset veljestyvät. Pian täyttyy tuo suuri vuostuhantinen
-unelma uudesta sankaruudesta! Ihmiset samoavat rauhan palmut käsissä
-valkoisissa vaatteissa taisteluun! Vaikka tykkejä vastaan!
-
--- Uudenaikainen don Quijote-tarina! hymähti Kuutti.
-
-Ovelle koputettiin.
-
--- Avaanko?
-
--- Älä päästä sisälle ketä hyvänsä, mieluummin älä ketään. Sano, että
-olen vuoteen oma, sairas...
-
-Hetken kuluttua näkyi ovelta tohtori Linnan pieni tanakka vartalo.
-
--- Sanoin, että olit sairas, mutta tulikin juuri tohtori paraiksi,
-sopersi Seipi vähän hämmennyksissään.
-
--- Minulla oli sairaskäyntejä samassa talossa. Sallitko, että astun
-sisälle? kysyi tohtori.
-
--- Ole hyvä, ole hyvä.
-
--- Minä ehkä lähden nyt tällä välin sitä leipää yrittämään, sanoi
-Seipi hienotunteisesti udellen kysyvällä silmäyksellä Kuutin mieltä.
-
-Kuutti viittasi myöntyvästi. Seiven poistuttua katselivat nuo
-molemmat miehet, entiset ystävät, sittemmin viholliset, toisiaan
-hetkisen äänettöminä.
-
--- Sinä kai ihmettelet tuloani, alkoi tohtori. Siitä on niin pitkä
-aika, kun viimeksi on tovereina tavattu. Ja sen jälkeen on paljon
-tapahtunut. En tiedä, mikä käsitys sinulla on ollut minusta. Minulla
-on aika ajoin ollut sinusta huono, ehkäpä väärä käsitys. Lausuin
-julki mielipiteeni. Menin liian pitkälle.
-
--- Mitäpä niistä vanhoista, sanoi Kuutti väsyneesti. Olit
-kaukonäköinen sitäpaitsi. Kaiken, mistä minua aikoinaan syytit,
-omaksuin myöhemmin, kevytmielisyyden, rahanhimon, holtittomuuden,
-kaiken paitsi en pahinta: isänmaan kavaltajaa ei minusta tullut,
-ainoastaan onnistumaton kirjailija. Olisi voinut käydä pahemminkin.
-Monesta vähintään yhtä lahjakkaasta ja viattomasta kuin minä on
-väärällä epäluulolla, aiheettomalla sorrolla tullut isänmaan petturi.
-Niin, sellaistakin on tapahtunut...
-
--- En silloin tarkoittanut aivan sitä, mitä sanoin. Olin nuori,
-kiihkomielinen. Tahdon olla aivan suora. Salakavaluus kuuluu vanhan
-ajan diplomatiaan, naurahti hän vähän katkerasti. Sitäpaitsi olen
-minä jo vallasta syösty diplomaatti. Olen tehnyt sinulle vääryyttä.
-Minä tunnustan sen. Nyt vasta olen kypsä siihen.
-
--- Ja minä voin sanoa sinulle nyt, että pääasiassa olit ehkä
-sittenkin oikeassa silloin. Minun ei olisi pitänyt, ei pitänyt...
-Mutta minäkin olin silloin nuori ja uhkarohkean rehellinen... Jos
-silloin olisin ollut kyynikko, olisi se pelastanut meidät kaikki...
-
-Hän vaikeni.
-
-He tunsivat kumpikin sielussaan tuijottavansa samaan arkaan,
-tuskaisaan kohtaan, jota kieli kieltäytyi sanaksi muuttamasta.
-
--- Vera jätti minulle ikuiset omantunnon tuskat, sai Kuutti vihdoin
-vaivoin äännetyksi.
-
--- Entä minulle sitten! sanoi tohtori tuskin kuuluvasti. Minähän
-tavallani olen syypää hänen kuolemaansa...
-
-Jokainen sana oli takertua hänen kuivaan kurkkuunsa.
-
--- Niin, ehkäpä uskot, että minä... jatkoi hän katkonaisesti... sitä
-mitä sosialistilehdet kertovat... Kuule, vanha toveri, ystäväni
-tai viholliseni, sano, uskotko miehen sanaan, että ainakin siitä
-rikoksesta olen puhdas? Sano! Siksi tulin. Kaikkien muiden epäluulon
-vielä jaksan kantaa, mutta en sinun. Pikemminkin olisin tahtonut
-sovittaa Veralle vanhat solvaukseni hänen isäänsä ja äitiänsä
-kohtaan. Pidin hänestä. Ja näin kävi. Annatko minulle anteeksi?
-Uskotko minua, vanha toveri?
-
-Sanaakaan sanomatta he puristivat toisensa kättä liikutuksen
-vallassa, jota he eivät edes yrittäneetkään salata.
-
--- Elämä on ollut meille liian kova, luulen, virkahti Kuutti.
-
--- Minä en ole koskaan ennen tahtonut myöntää sitä, ettei mies voisi,
-mitä mies tahtoo. Olen aina pannut kovan kovaa vastaan. Mutta nyt
-täytynee minun väistyä. Olen lyöty mies. Äsken vielä luulin, että
-olin isänmaalleni ja kansalleni tuiki tärkeä. Mutta ehkä se olikin
-vain harhaluulo.
-
-    "Terve vapaus,
-    tasa-arvoisuus!"
-
-kuului selvästi ulkoa.
-
--- Kuuletko, mitä kansa laulaa?
-
--- Lauma laulaa! korjasi tohtori. Yksi ainoa kehittynyt ihmissielu
-on suuriarvoisempi kuin suurin yhteenliittymä. Valtio on suuri ja
-voimakas vain yksilöittensä voimasta. Tuo voima on pelkkää kuohaa!
-
--- Siinä olen yhtä mieltä sinun kanssasi, vanha veikko. Yksilö on
-kehityksen työntäjä, esiinkutsuja, yksilö sen lopullinen päämäärä.
-Mutta nyt on pohjasakkojen kuohumisaika.
-
--- Ja sitä kestää kyllä meidän elämämme ajan.
-
--- Kaunis perspektiivi!
-
--- Vahinko, että me silloin, kun vielä yksilö merkitsi jotakin,
-tulimme kuulumaan eri leireihin. Vahinko!
-
-Ulko-ovi narahti.
-
-Tohtori säpsähti.
-
--- Se on luultavasti vain Seipi. Hän on minun henkivartijani nykyään,
-hermoni ovat niin epäkunnossa.
-
--- Hermot ovat huonot minullakin, mutisi tohtori.
-
--- Ota virkavapautta, lepää.
-
--- Minun luonteellani ei levätä ennenkuin haudassa, naurahti Linna.
-Työ on hermoilleni paras lääke. Valtiollisen toiminta-alani olen
-menettänyt, lääkärin ammatti on vielä onneksi jälellä.
-
--- Mutta minä ammatiton, sanoi Kuutti, miten saada lepoa omilta
-ajatuksiltaan? Mitä tehdä pahalla omallatunnollaan?
-
--- Sinähän voit tehdä siitä kirjo...
-
-Tohtori pysähtyi keskelle lausettaan.
-
-Hänen edessään seisoi Kaarina Linna.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Tohtori kumarsi kevyesti ja tutunomainen, ivallinen hymyn väre
-kareili hänen suupielissään.
-
--- Näyttää aivan siltä, kuin olisimme yhteisestä sopimuksesta
-päättäneet pitää täällä perhekokouksen. Se olisi sentään liian
-epäkohteliasta. Suonet anteeksi, jos minä poistun. En ole nyt
-perheriitatuulella, jatkoi hän kääntyen Kaarinan puoleen. Rauhan aate
-tekee tuloaan minunkin sydämeeni.
-
--- Aina samanlainen, virkahti Kaarina surullisesti tohtorin
-mentyä. Pentti-parka! Hän kärsii varmasti kovin, mutta minulle hän
-ei näyttäisi sitä mistään hinnasta. Ei edes suru pehmitä hänen
-sydäntään. Minä taidan olla ainoa ihminen maailmassa, jota hän ei
-koskaan opi sietämään... En luullut tosiaan tapaavani häntä täällä...
-
--- Olin tohtorin tarpeessa, hymyili Kuutti. Kuten näet, olen vähän
-sairas.
-
--- Häiritsenkö ehkä?
-
--- Päinvastoin, Kaarina-hyvä. Sinä olet minun sieluni ilo ja sydämeni
-päivänpaiste.
-
--- Mikä sinua vaivaa, ystävä?
-
--- Tiedäthän sinä. Tunnon tuskat...
-
-Samassa syöksyi Seipi sisään intohimoisella eleellä, joka hänen
-luonteelleen muuten oli aivan outoa.
-
--- Halpamaista, kamalaa! karjui hän.
-
--- Mikä? Mitä on tapahtunut?
-
--- Ja minä, joka vielä äsken olin täynnä pyhää ihailua ja innostusta,
-joka luulin, että teidän suuri aatteenne, neiti Linna, tuolla ulkona
-samosi kohti lopullista täyttymystään! Mikä hirvittävä pettymys! Ei,
-he siellä ulkona teurastavat, ampuvat, pistävät puhki, upottavat
-ja silpovat ihmisiä! Par'aikaa! Näin omin silmin. Sosialistiset
-rosvokaartit ovat taas ottaneet vallan käsiinsä ja venäläisten
-aseilla ja venäläisten toverien tuella he nyt kurittavat ja riisuvat
-aseista "lahtareja", joita ovat kaikki muut paitsi he. Ajatelkaas, me
-olemme lahtareja me! Tekin neiti Linna, joka ette tapa kärpästäkään.
-Lahtari! Lahtari! Tragikoomillista. Kunnianloukkauksesta pitäisi
-panna linnaan koko puolue! Syyttömien ihmisten solvaaja!
-
--- Se on vuossatain takaista vihaa, sanoi Kuutti. Yksi polvi saa
-sitten syyttömästi maksaa kymmenien sukupolvien vääryyden ja sorron.
-Se on maailman meno. Heille on joskus tehty paljon pahaa.
-
--- Roskajoukot avaavat vankiloita ja hulluinhuoneita. Topi Outaria
-näin kuletettavan riemumarssissa yhdessä vapautettujen murhaajain
-kanssa välkkyväin pistinten edessä. Topi oli ainoa valopilkku
-koko tuossa saattuessa. Koteja tarkastetaan, pankkeja ryöstetään,
-omaisuutta jaetaan tasan toreilla, porvareilta on kielletty
-leivänjakelu. En saanut mitään. Jäsenkortti? kysyttiin. Porvari --,
-minä --, joka olen enemmän sosialisti mielipiteiltäni kuin kukaan!
-Porvari, minä, joka olen köyhempi kuin köyhin työmies! Mutta liittyä
-puolueihin en voi, ne ovat kuin vanhoja madonkoteloja kaikki, niiden
-perusteet ovat muinaisuudesta lainattuja, niiden menettelytavat
-barbaarisia! Jos omaisuuden tai mielipiteitten mukaan jaettaisi
-kaikki ihmiset porvareihin ja köyhälistöön, luulenpa, että sangen
-monet sosialistit ja porvarit saisivat siirtyä toistensa puolelle. Ja
-he tuolla ulkona laulavat veljeydestä ja vapaudesta, he aseelliset
-sortajat!
-
--- Maailma on vaihtanut epäkohtansa muotoa, sanoi Kuutti, ja
-vaihtaa nykyään joka päivä. Alammehan jo tottua vallankumouksiin.
-Porvarillisella yhteiskunnalla oli omalla tunnollaan
-heikkoudensyntejä, sosialistinen uhkaa hirmuvallalla. Molemmat
-ovat massapaheiden tyys-sijoja. Sosialismi ei tapa porvarismia, se
-laajentaa vain sen piiriä, laumaihmisen yhteiskuntaa. Taiteilijalle
-ja yksilölle on sosialistikin porvari.
-
--- Ja vielä kymmenen vuotta sitten vaelsin ympäri kuin Jerusalemin
-suutari herättämässä tätä kansaa, pänttäämässä sen päähän ihanteita
-ja isänmaallisia lauluja. Siinä oli jotakin kaunista, epäitsekästä.
-Nyt ei ihanteellisuudesta jälkeäkään missään. Etuja, rahaa, valtaa,
-on ainoa, mitä pyydetään!
-
--- Milloinkahan tullee vapaiden, kehittyneiden yksilöjen yhteiskunta!
-huokasi Kaarina.
-
--- Ei milloinkaan, vastasi Kuutti.
-
--- Minun täytyy lähteä tuonne ulos takaisin. Olen liian kiihtynyt
-pysyäkseni täällä. Ja vaikka kaikki muut pelvosta vaikenisivat,
-huudan minä aseellisille veljessortajille suoraan: Te olette
-väärässä! Huudan, vaikka se huutoni maksaisi henkeni, vaikka
-giljotiini ja arkebuseeraus olisi siitä seurauksena! Jotakin olen
-minä sentään velkaa henkiselle viljelykselleni. Väkivallalla minua ei
-voida pakoittaa!
-
-Hän riensi ulos.
-
--- Miten Seipi on muuttunut, sanoi Kaarina. Millainen tuli siinä
-haaveksijassa! Kuka uskoisi! Hän on miehistynyt. Hänhän heräilee
-yhteistuntoon. Millä olet tuon ihmeen saanut aikaan, Oula?
-
--- Hän on lapsi, joka täytyy vieroittaa... ei orjuuttaa...
-
--- Olet vieroittanut hänet minun luotanikin. Ennen oli hän melkein
-jokapäiväinen vieras. Mutta se oli Veran ansio. Luulen, että Seipi
-oli syvästi rakastunut Veraan.
-
--- Ja Vera, se vekkuli, osasi kyllä orjuuttaa. Se ei ollut Seivelle
-terveellistä. Hänelle oli parempi, että Vera kuoli. Hän kärsii. Mutta
-nuoruus on tehokas parannuskeino. Toista on minun vanhan. Minulla
-oli tytär eikä minulla ollut isän tunteita, nyt on minulla isän
-tunteet, ei tytärtä. Olen todella onnettomasti syntynyt ihminen. En
-viisastu muusta kuin erehdyksistä ja kuitenkaan ei minulla olisi
-varaa yhteenkään, niin kovasti saan maksaa jokaisesta. Vera jäytää
-tuntoani yhä. Kuule, Kaarina, minulla on täällä sydänalassa kamala
-tunne siitä, että Vera kuoli rakkauden puutteesta.
-
--- En ehkä osannut rakastaa häntä oikealla tavalla. Olin heikko, kuin
-Seipi...
-
--- Suo anteeksi, Kaarina, en tarkoittanut nyt sinua, vaan itseäni.
-_Minä_ tunnen, että hän olisi voinut saada enemmän rakkautta. Sinun
-rakkautesi oli suurta kuin jumaluuden syleily, niin, ehkä liian
-suurta hänelle, ansaitsematonta. Sinä olet koko ihmiskuntaa varten,
-ihmiskunta tarvitsee sinunlaistasi avaraa, ylevää ihmisrakkautta,
-mutta yksilö elää usein vain yhden ihmisen rakkaudesta, joka on
-pientä ja puutteellista kuin heikkous. Olenko julma sinulle, Kaarina?
-Olen niin rajattomasti kiitollinen sinulle, että tuhlasit suuruutesi
-pieneen. Mutta tuhlausta se oli. Sanoit olleesi heikko. En usko.
-Sinussa ei ole mitään heikkoa, Kaarina. Ja hän, Vera oli pelkästä
-heikkoudesta tehty, koska hän oli minun tyttäreni. Nyt vasta tunnen
-hänet siksi, nyt, kun on liian myöhäistä. Raskas itsesoima asuu
-sydämessäni.
-
--- Älä soimaa itseäsi. Sinähän olit niin hyvä hänelle. Ajattele,
-kuinka paljon on maailmassa ihmisiä, jotka ovat vallan orpoja, niin,
-sellaisiakin, joilla ei ole mitään helliä siteitä.
-
--- Se on kauheata. Se on onnettomuus, tapaturma.
-
--- Niin kauan kuin luonto noin äitipuolen tavoin kohtelee lapsiaan
-suoden toisille kodin, toiselle ei, voisimme me ihmiset itse
-tasoittaa tätä vääryyttä vapaaehtoisesti luopumalla etuuksista, joita
-ei kerran voi antaa kaikille ja perustamalla suuria yhteiskoteja,
-suuria veljeyden siirtoloita kaikille, niillekin, joilla on
-vanhemmat... Sitä olen koettanut opettaa...
-
--- Oh, korvata kasvatuslaitoksilla ja hyvyydellä sitä väkevää
-elämänvoimaa, minkä verisiteen juuret ihmisille suovat! Se olisi
-elinvoiman tuhoamista. Minä olen yksityisessä elämässäni tehnyt sen
-tapaisia erehdyksiä, mutta sinä yrität tehdä niistä ihmiskunnan
-onnellistuttamisteorioja. Olet niin hyvä, että hyvyytesi vie sinut
-harhaan. Lohduttaaksesi tässä nyt minua rakennat vaikka uuden
-kauniin maailmankatsomuksen kadonneen onneni pirstaleista, hymyili
-Kuutti. Mutta itsesoimani tyttäreni suhteen on liian suuri. Ja se
-on oikea rangaistus minulle. Minulta otettiin pois se, jota en
-osannut vaalia. Sinä et ehkä ymmärrä minua, sinulla kun ei koskaan
-itselläsi ole luultavasti ollut inhimillisen kiintymyksen heikkoutta
-sydämessäsi. Siksi sinä uneksit kaikille yhtä hyvää. Ah, veljeyttä,
-tasa-arvoisuutta, tasaosuutta elämässä ei tule koskaan, se on
-utopia! Me voimme vain iloita onnestamme, silloin kun se meille
-kohtalon armosta annetaan, ja mahdollisesti myös vähän, hyvin vähän
-lievittää toisten hätää tai sitten kantaa kuormamme kuin stoalaiset
-ja iloita siitä, että toisilla on hyvä. Mutta tehdä ihmiskohtaloita
-samanlaisiksi! Mahdotonta, Kaarina-ystäväni! Ja kenen mukaan
-piirtäisit ihanneihmisen mallin. Itsesikö? Ei, en luule, että olet
-onnellinen sinäkään, vaikka olisit sen niin hyvin ansainnut...
-
-He vaikenivat.
-
-Kuutti katsoi Kaarinaan heltyneesti.
-
--- Kuinka vanha sinä oikeastaan olet, Kaarina?
-
--- Kolmekymmentä kaksi vuotta.
-
--- Vasta... Kuutti myhähti kuin omille ajatuksilleen. Mutta, niin
-oletkin kuin pikku tyttö vielä...
-
-Sitten hän jatkoi muuttuneella äänellä:
-
--- Etkö tahtoisi kertoa minulle jotakin itsestäsi? Minä muistan
-sinut koulutyttönä. Kaksi pitkää palmikkoa suurien, säteilevien
-silmien ympärillä... Mutta senjälkeen en tiedä sinusta mitään, sinun
-sielustasi, tarkoitan.
-
--- Minun elämässäni ei ole mitään, joka voisi sinua huvittaa, sanoi
-Kaarina pakoittaen äänensä ylimalkaiseksi, ei yhtään seikkailua,
-ei yhtään rakkaustarinaa, ei mitään, jota voisit käyttää edes
-teoksissasi...
-
--- Minä en kirjoita enää mitään. Kirjat eivät kiinnitä enää mieltäni,
-ihmisetkin vain joskus, niinkuin sinä nyt. Tahtoisin juuri tietää,
-miksi sinulla ei ole ollut mitään seikkailuja.
-
--- Minä olen kai ollut niin ruma, naurahti Kaarina.
-
--- Päinvastoin.
-
--- Niin pelottavan periaatteellinen sitten, että olen säikyttänyt
-kaikki ihmiset lähettyviltäni.
-
--- Sinulla ei ole ollut mielenkiintoa keneenkään erityiseen.
-Mielenkiinto vetää puoleensa mielenkiintoa. Omistuksen halu herättää
-samaa toisessa.
-
--- Ei kellään ihmisellä ole omistusoikeutta toiseen, kuinka olisin
-voinut sellaista toivoa...
-
--- Mikä on tehnyt sinut _noin_ yksinäiseksi, Kaarina? Olen tuntenut
-paljon yksinäisiä ihmisiä elämässäni, mutta harvoja, jotka osaavat
-kantaa yksinäisyytensä, jotka viihtyvät siinä, joita se ei ole tehnyt
-katkeraksi. Sinä olet suurkaupunki-ilmiö. Ja sinä olet ihminen.
-Periaate yksin ei tee siksi. Mikä se on?
-
--- Ehkä se sitten on murhe.
-
--- Murhe! Elämän murhe! Siitä asiasta minäkin tiedän jotakin.
-
-Kuutti tarttui Kaarinan käteen.
-
--- Tekeekö minun läsnäoloni sinulle elämän vaikeammaksi?
-
--- Sinä helpoitat sitä.
-
--- Ei, ei. Minä tiedän, että kaikkeen, mihin minä kosken, syntyy
-tuska! Pelkään tartuttavani omaa murhettani.
-
--- Sinä syvennät ihmisiä ja silloin he kärsivät. Se on elämän onnea
-samalla...
-
--- Niin, minä tiedän, että mitä rehellisemmäksi ihminen käy
-itselleen, sitä yksinäisemmäksi hän käy ja -- sitä helpompi on hänen
-tulla toimeen toisten kanssa. Ei vaadi, ei odota mitään... Jos
-jotakin saa, on se lahjaa, sulaa iloa...
-
--- Niin, silloin voi olla heille hyväkin.
-
--- Minä olen ollut hyvä väärälläkin tavalla, lakannut liian varhain
-taistelemasta, mennyt myötävirtaan, pitänyt omat mielipiteet omina
-tietoinani. Mutta samalla on murhe tehnyt minut nöyräksi, en ole
-voinut torjua pois ihmistuskaa, olen ollut sielujen heittopaikka,
-pelkästään itsekkäisyydestä, siksi, että minun on ollut helpompi
-kantaa toisten kuormaa kuin omaani. En olisi jaksanut muuten.
-Olen aina jäänyt kiitollisuuden velkaan, vaikka olen saanut
-joutavanpäiväistä rihkamaa. Enkä ole itse antanut mitään, en
-antautunut. Ihmiset olisivat muuten arkipäiväistyttäneet, lyöneet
-alas unelmani...
-
--- Se on runoilijan tapa kantaa murhetta. Minä olen kantanut sen
-aivan yksin.
-
--- Niin, minä näen, että sinun on ollut vielä vaikeampi elää kuin
-minun. Sinussa on jotakin niin autioitunutta, orpoutunutta. Ennen
-luulin, että sinun aatteellinen taistelusi antoi sinulle kaiken, mitä
-toivoit, ja otti sinut kokonaan omakseen. Vähitellen olen huomannut,
-että sinussa sittenkin on joku tyhjä sija, joku täyttymätön onnen
-unelma... Sano, ystäväni, voinko minä jollakin tavoin helpottaa sinun
-elämäsi taistelua?
-
--- Sinä olet tehnyt sitä koko ajan. Sinä olet antanut minulle elämän
-työn ja onnen unelman...
-
--- Minä!
-
--- Niin, muistatko, miten kerran nuoruudessasi lauloit:
-
-    "Ken hyväks pyrkii, sitä olkoon hän
-    nyt oitis, pakkoruoskaa elämän
-    vartoamatta!
-
-    Se vast' on vapaa, joka unelmoi
-    kauneinta unta ja sen muuttaa voi
-    elämän työksi..."
-
--- Oh tuo ikivanha, huono runonpätkä! Olin sen jo aivan unohtanut.
-Kaikkea sinä, Kaarina, muistatkin! Minä luulin silloin, ettei sitä
-runokirjaa kukaan lukenut.
-
--- Siihen aikaan en muuta tehnytkään kuin luin sinun runojasi. Ja tuo
-runoelma ratkaisi koko elämän kohtaloni. Sillä oli suurempi merkitys
-kuin kukaan voi aavistaa. Monasti olen aikonut kiittää sinua siitä,
-mutta en ole voinut, en tiedä miksi. Katsos, voinhan kertoa kaikki
-nyt perästäpäin, minä olin näkevinäni tuossa kehoituksessa Jumalan
-sormen, joka viittasi juuri minuun: sinun, Kaarina, on oltava Oula
-Kuutin unelmien toteuttaja!
-
--- Minun unelmieni! Mitä minä sitten olen unelmoinut?
-
--- Että elämä on pyhä...
-
--- Että elämä on pyhä, toisti Kuutti hitaasti kuin ihmetellen.
-Niinkö? Joskus parhaimpina hetkinäni olen sellaista ajatellut ehkä.
-Tuohan on sinun oma unelmasi.
-
--- Kaikki olen saanut sinulta, vastasi Kaarina verhotulla äänellä.
-
--- Päinvastoin, Kaarina. Minä yritin mestaroida sinun aatteitasi,
-mutta Jumalan sormi tuli väliin ja esti sen. Se yritys maksoi
-ihmishenkiä... ja minun uskoni. Onnellinen sinä, Kaarina, jos vielä
-uskot kaikkeen tuohon!
-
--- Nuo uhrit, kaikki tuo ääretön kärsimys, voima, odotus, työ,
-kaipaus miljoonissa sieluissa ei voi mennä hukkaan!
-
--- Sellaista kuitenkin tapahtuu. Mistä ammennat sinä uskosi, ystäväni?
-
--- Minä uskon sinuun!
-
--- Miksi et ennen sanonut sitä? Silloin olisin ehkä nyt parempi
-ihminen. Minullakin oli kerran kaunis unelma, hyvin kaunis... Mutta
-mikä oli tuo sinun oma yksinäinen onnen unelmasi, sinun elämän
-murheesi, Kaarina. Sano, oliko se ehkä sittenkin rakkauden unelma?
-
--- Kenties.
-
--- Kaarina! Miksi, miksi en minä saanut luoda tuotakin unelmaasi!
-Miksi en kohdannut sieluasi, ennen!
-
-Kaarina katsoi pois.
-
--- Ei, minä puhun mielettömiä. -- Kuutti taisteli mielenliikutustaan
-vastaan. -- Minä en olisi ollut kyllin arvokas sinun onnen unelmasi
-esineeksi, sinä iki-ihana ja hyvä!
-
-Kaksi suurta kyyneltä tipahti Kaarinan poskelle. Mutta Kuutti ei sitä
-huomannut.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Aurinko paistaa ulkona riuduttaen hankia.
-
-Mutta ihmiset kulkevat kuin sitä näkemättä. He huohottavat tukehtuvin
-keuhkoin, kuin ilmattoman lasikuvun alla tai kovassa helteessä, he
-värisevät laihoina ja sinisinä kuin ankaran vilutaudin kourissa.
-Heidän rääkkääntyneistä, pitkäviivaisiksi venähtäneistä kasvoistaan
-loimuaa kaksi nälkiintynyttä, pitkällisen hermojännityksen
-rankaisemaa silmää, heidän ohuet huulensa raoittuvat kuin kuolevilla
-kuiskaamaan vain yhtä ainoaa, viimeistä, turhaa elämän-onnen
-huokausta: rauhaa! Eikö tämä kuolonkamppailu, tämä odotus, tämä
-kärsimys koskaan lopu?
-
-Sisäisen järjestyksen, kansallisen vapauden, luokkataistelun ja
-yksilöllisen elämänmoraalin asiat, kaikki on jo ehditty moneen
-kertaan käsitellä ja valmiiksi jauhaa. On ehditty suuttua, leimuta,
-iskeä kansalaissodassa vastakkain idän ja lännen aseilla, lakoilla
-ja painatuskielloilla, sotkeutua kataluuden ja halpamaisuuden
-verkkoihin, olla käskijänä ja orjana, innostua ja talttua, kumota
-ja rakentaa utopiojen hetkellisiä korttilinnoja, hehkua ja hiiltyä
-tunteessa ja siloittaa ajatuksessa kaikki uuden maailmankatsomuksen
-valtareitit.
-
-Lopullinen vahvistus vain puuttuu enää ja se viipyy, viipyy...
-
-Sanotaan: Sitten kun sota loppuu, niin sitten... Ja se ei lopu, se
-raivoaa, raivoaa yhä.
-
-Turhaan ovat ihmiskunnan jaloimmat henget tulittaneet henkensä
-terävimmät nuolet sitä vastaan ja loimunneet tulenpatsaina keskellä
-soaistua Europaa. Turhaan on taottu ihmisten päähän, että sotien
-valloitukset ovat tilapäisiä, häviöt korvaamattomia, että valloitus
-on yksityisen vallan voitto, häviö koko ihmiskunnan, että jokainen
-ihmishenki on elämänarvo sinään ja että noiden kymmenen miljoonan
-sammuneen ihmishengen joukossa on voinut olla ihmiskunnan suuria
-aurinkoja ja ikuisen onnen siemeniä. Kaikki ovat yksimielisiä siitä,
-että maailmansota on hirvittävä ilveily, typerä, kammottavan raaka
-murhenäytelmä, joka siirtää ihmiskunnan arvoasteen vuosituhansia
-taaksepäin. Valtiomiesten parhaat ovat uljaasti nousseet
-sotaa vastaan, naiset kautta maailman panneet vastalauseensa,
-sotilaatkin kuolleet rauhanaatteen marttyyreina. Se on leimattu
-pelkurimaisuudeksi, epäviisaaksi, epäisänmaalliseksi, ja taas ovat
-kaikki alistuneet. Taas jatkuu sotaa. Vaikka kaikki tietävät, että se
-on tuloksetta, että se voiton kangastus, joka alun pitäen houkutteli
-hirmukeinoihin ryhtymään, katoo päivä päivältä yhä kauemmaksi. Se
-on kuin irralleen päässyt jättiläiskokoinen vahingonvalkea, jota
-ei uskalleta edes sammuttaa, se roihuaa kuin ihmiskunnan kaikkien
-salaheikkouksien, paheiden ja eläimellisyyksien häpeämerkki koko
-maapallon yllä.
-
-Se tuntuu pienimpään soppeen asti. Se riisuu ihmisiltä vaatteet, vie
-leivän heidän suustaan, kuihduttaa heidän henkensä... Suomessakin,
-joka kuitenkin suurimman ajan on ollut vain sodan kauhujen
-likaviemärinä, rauhallisena takapihana, sen aiheuttaman kurjuuden
-passiivisena todistajana!
-
-Aivot ovat joutuneet riuduttavan odotuksen ja typerryttävien
-pakkomielteiden valtaan. Ne seuraavat tylsällä nälällä
-sanomalehdistä, missä päin maata milloinkin joku viimeinen jauhosäkki
-tai perunajaala kulkee, missä taas on ryöstetty, murhattu,
-raiskattu... Mutta tätä mielenkiintoa suurempi on hengen raivoisa
-odotus jännityksen laukeamisesta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Suuressa kahvilassa valtakadun varrella istuu ihmisiä sanomalehtien
-ja mustien kahvikupposiensa äärellä, joista ilman mitään lisäkkeitä
-maksetaan huimaavia hintoja. Sitä tuskin kukaan huomaa... Ulkona
-sinkauttelee tuuli ikkunaan silloin tällöin keveitä, kimmeltäviä
-lumihiutaleita. Joskus verhoaa pilvi taivaan. Ja ihmiset näyttävät
-silloin rauhallisemmilta. Mutta taas kun kirkas säde, tuo entinen
-ilontuoja, osuu johonkin pöytään, paljastaa se kirpeät rypyt
-suupielissä ja tuskallisen kiillon silmissä.
-
-Oula Kuutti istuu myös eräässä nurkassa tutkien lehteä.
-
-Rauha oli siis todellakin jo aivan kynnyksellä.
-
-Kaikki oli käynyt, niinkuin hän oli aavistanutkin. Valtiollinen sota
-oli sortunut yhteiskunnallisiin mullistuksiin, yhteiskunnalliset
-vallankumoukset vaimenneet nälänhätään, nälkä vienyt kaikki yhdessä
-voimin tavoittamaan rauhaa.
-
-Pakollinen kansainvälinen sovinto-oikeus, maa- ja merisotavoimien
-aseista riisuminen, avoimien merien vapaus, kaikkien kansojen
-taloudellisen toiminnan vapaus, pienien kansallisuuksien olemassaolon
-kansainvälinen turvaaminen kansainvälisen suojelusosaston avulla
-ja ehdoton kieltäytyminen kaikesta sodasta mistään syystä
-tulevaisuudessa, nämä nootit olivat jo pääasiassa tunnustettuja
-periaatteita tulevassa rauhan konferenssissa.
-
-Hyvä Jumala, mikään saavutus ei ollut liian suuri, sillä hinnalla!
-
-Vapaus valtiollinen ja yhteiskunnallinen koittaisi siis vihdoin
-Suomellekin. Täytyi koittaa. Kuka saattoi sen evätä. Nekö, jotka
-väittivät, ettei Suomi ollut sitä ansainnut vertaan vuodattamalla
-niinkuin muut. Se väite oli vain puoleksi totta. Ja mitä se oli
-kärsinyt! Ja mitä se oli taistellut olemassaolostaan! Juuri
-siksi, ettei se alun pitäin ollut verisin, vaan henkisin asein
-taistellut, oli se ansainnut olla ensimäinen uuden maailmanrauhan
-vapaista valtioista. Sorronkin alla, mitä oli se tehnyt itsestään?
-Valtiollisesti, yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti valveutuneen
-kansan muutamassa kymmenessä vuodessa, luovan hengen alalla yhden
-Europan ensimäisistä. Hyvä Jumala, miten voimakas, lahjakas,
-yksinäinen ja samalla särkynyt tämä rakas ja inhoittava kansa oli!
-Ei, ei särkynyt enää -- kaikki alkoi ehjentyä, kaikki alkoi olla
-valmista uutta aikaa varten.
-
-Oula Kuutti hengitti raskaasti, hänen oli vaikea kantaa sisäisen
-mielenliikkeensä voimaa.
-
--- Hyvää päivää, runoilija. Mitä te runoilette nyt?
-
-Kuutti katsahti ylös hämmentyneenä. Salme Tamm seisoi hänen edessään
-pieni siro hymy huulillaan kuin ennenkin.
-
--- Pitkästä aikaa teitäkin näkee, virkkoi Kuutti kuin pahanteosta
-yllätettynä koettaen saada järjestykseen yksinäisyydessä liian
-yksilöityneitä ilmeitään ja tarjoten istuinpaikkaa.
-
--- Kenen syy? virkahti Salme Tamm.
-
-Kuutti levitti käsiään.
-
--- Hyvä Jumala, vieläkö te kysytte sellaista?
-
--- Syitä tulee nykyään kysyä, seuraukset tunnemme jo liiankin hyvin.
-Alkujuureen on iskettävä...
-
--- Olette oikeassa, kuten aina, sanoi Kuutti keventäen äänilajiaan.
-Minä puolestani olen unohtanut paljon, jota en muissa olosuhteissa
-olisi tehnyt. Ajan aallot käyvät muualla vielä korkeampina kuin
-meillä, kansan aalto kantaa meilläkin yksilön pienet vaiheet
-pian unhoon niinkuin ennen suurkaupunki peitti maaseudun. Kaikki
-alistetaan nykyään, unohdetaan...
-
--- Niin, kaikki paitsi syyt...
-
--- Politiikassako?
-
--- Syyt, syy ylimalkaan. Kaikessa.
-
--- Syyt tulee muistaa, syy, syyllisyys, tarkoitan, unohtaa.
-
--- Te puhutte kuin maallikko juridiikasta tai kuin runoilija
-todellisuudesta. No, se kuuluu teille.
-
--- Miksi olette niin... niin omituinen?
-
--- Ette muista, että olin samanlainen ennenkin!
-
--- En, sitä en todellakaan muista. Te olette äänilajiltanne niin --
-kuinka sanoisin -- hyökkäävä! Minulla olisi paljon parempi ehdotus,
-se, nimittäin, että tekisimme ainakin välirauhan tai mieluummin
-jonkinlaisen puolustusliiton. Mutta te tietysti pidätte tätä
-ehdotusta liian lievänä rakkauden tunnustuksena...
-
--- Jättäkää jo tuo ijänikuinen leikinlaskunne, vastasi Salme
-kylmästi. Ettekö huomaa, etten ole leikkituulella. Sitäpaitsi olemme
-jo kerran yrittäneet liittoutua ja huonolla menestyksellä. Teistä
-ei ole liittolaiseksi minulle, eikä minusta teille, sen te tiedätte
-hyvin.
-
--- Miksi ei?
-
--- Me emme luota toisiimme...
-
--- Mutta miksi emme luottaisi?
-
-Salme Tammin silmät saivat pimeän värin.
-
--- Te epäilitte minua liian kauan ja nyt epäilen minä teitä. Ah,
-luuletteko, etten huomannut, ettette te rehellisesti ollut toverini
-ettekä ystäväni. Te epäilitte minua vakoilijaksi ja jos joksikin.
-Kaiken tuon minä näin. Te pelkäsitte, että harkitsin etuja ja että
-minulla sydämen sijalla oli vain pelkkä laskukone, samanlainen kuin
-päässäni virassa ollessani. Te halveksitte runoilijana konttoristia
-minussa ja suomalaisena virolaista minussa. Niin, älkää suuttuko,
-se on totta, kaikki te suomalaiset halveksitte virolaisia. Ja
-luulette, ettemme me huomaa sitä, me, jotka älymme puolesta olemme
-teitä korkeammalla. Te otatte meidät kuin porvarit ottavat käteensä
-"Raumlaissi jaarituksi". Te suomalaiset ette voi veljeskansan
-tavoin ojentaa kättä virolaisille. Te ette pidä meistä. Se oli
-katkeraa huomata. Me olimme kädenannossamme rehellisempiä kuin te
-suomalaiset. Epäilevä, salakavala, itsehyväinen talonpoika pistää
-teissä esiin. Te katsotte meihin ja meidän kieleemme kuin ihminen
-apinaan, kuin johonkin ärsyttävästi samankaltaiseen, ala-arvoisempaan
-olentoon, kuin petolliseen, vihattuun kieropeiliin. Niin, te ette
-ole vielä mahdollisia mihinkään suurempaan, suur-inhimillisempään
-yhteistoimintaan. Suur-Suomi-unelmakin oli vain unelma. Siinä oli
-liiaksi Suomen suuruutta. Mutta se oli kuitenkin aikoinaan minun
-elämäni suurin. Nyt voin taas palata kansainväliseksi käsityöläiseksi
-ja virolaiseksi patriootiksi. Ihanteettomaksi koneosaksi elämänvoiman
-kulutuskoneistossa ja samalla mallikelpoiseksi kansalaiseksi! Nyt
-vasta olen kypsä ymmärtämään positivistista sosialismia, inhimillistä
-ja isänmaallista, mutta en enää yhteistyössä teidän kanssanne!...
-
--- Salme-rouva! Miten kovia ja katkena sanoja!
-
--- Enkö ole puhunut totta? Ette voi kieltää sitä! Siksi toverillinen
-on teidän oltava nyt, vihdoin viimeinkin.
-
-Kuutti vaikeni. Joku kiusallinen hermopingoitus kuivasi hänen
-kitalakensa.
-
--- Te ette ole luottanut minuun, jatkoi Salme. Ja kaikki
-ihanteellisuus, kaikki koossa pysyttävä, rakentava, yhdistävä
-maailmassa perustuu keskinäiselle luotolle. Niin, niin, näen ivahymyn
-huulillanne.
-
-Kuutti teki torjuvan, epätoivoisen eleen.
-
--- Niin jatkoi Salme, minä puhun nyt taas mielestänne kuin
-tiskin-takainen, kuin kamasaksa, näen sen. Mutta mitä puhun, se on
-totta! Ilman luottamusta, huomatkaa, en sano edes; uskoa ei ole
-ihmisellä mitään, ei omaa itseäänkään. Ja teihin ei voi luottaa.
-
--- Oletteko edes yritellyt?
-
--- Olen yritellyt...
-
--- Ette ole siis perustaneet täydelle luotolle tekään, epäluulo on
-aivan myrkyttänyt teidät, ja vaaditte, että minun...
-
--- Anteeksi! en vaadi teiltä mitään, en ole koskaan vaatinut. Luulin
-että yhteiset harrastukset veisivät meidät yhteistyöhön, mutta
-erehdyin. Teille ei ollut mikään tärkeää, teistä oli vain hauskaa
-kuvitella.
-
--- Minun täytyy laskea aseeni edessänne. Iskette hyvin! Minä en voi
-puolustaa itseäni, en sanoa mitään. Aika on teidät kovettanut ja
-minut pehmentänyt. Te ette nähtävästi enää kaipaakaan yhteistyötä, te
-riitätte itse itsellenne ja siksi te nyt annatte eropassit minulle.
-Te kuulutte väkeväin neitseitten sukuun, joka on aina ollut minulle
-vieras.
-
--- Te olette heikkoa rotua, te runoilijat, naurahti Salme.
-
--- Kyllä kai.
-
--- Varmasti!
-
-Pitkään aikaan he eivät puhuneet mitään. Kuutti katseli Salmea ja
-hänen mielestään Salmen kasvot olivat jollakin tavoin kovettuneet.
-
--- Te jäätte liike-uralle? kysyi hän vaihtaen puheenaihetta ja
-jotakin sanoakseen.
-
--- Tuskin.
-
--- Mitä suunnitelmia teillä sitten on?
-
--- Ensinnäkin matkustan Viroon. Minä tunnen, että minua tarvitaan
-siellä. Nyt minun ei enää tarvitse palata huonona kansalaisena,
-jos palaan täytenä sosialistinakin. Horjuin jonkun aikaa, nyt olen
-taas ehjä ja varma. Olen viime aikoina lukenut juridiikkaa. Aion
-ottaa lainopillisen tutkinnon ja ruveta juristiksi. Maailmassa
-tehdään liian paljon vääryyttä, jotta voisin sitä syrjästä pitäin
-välinpitämättömänä ja toimettomana katsella. Läheisimpiä ystäviäni on
-kidutettu vankilassa viattomasti. Miehet vielä jotenkuten suoriavat
-pälkähästä, mutta naiset!
-
--- Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. -- Herra armias, kuinka paljon
-vääryyttä tehdään maailmassa. Tuokin Helena Näkki, josta kai olette
-lukeneet lehdissä ja jota porvarit yhä vielä vainoavat, on tuiki
-viaton mielestäni. Suuri uneksija hän on, tulevaisen ihmiskunnan
-hyväntekijä, ja hänet teljetään salpojen taa vain siksi, että
-jotkut raa'at ja tyhmät ihmiset pahentuvat hänestä ja räjäyttelevät
-ilmaan julkisia laitoksia. Sehän on samaa kuin tuomittaisi jaloa
-tulenliekkiä, siksi, että joku varomattomuudessaan on polttanut
-talonsa. Entäs Tuira rukka! Entinen mieheni. Tunsittehan hänet
-hyvin. Häntä on syytetty harkitellusta yksityiskostosta. Sellaista
-hyvänpäivän lasta. Se ei ole mahdollista ja Lombroson teorian mukaan
-on hän sitäpaitsi syyntakeeton.
-
--- Miten hellä ja julma te osaatte olla yht'aikaa!
-
--- Niin, tämä vääryyden tulva raivostuttaa minua. Ja kyllä kestää,
-ennenkuin porvareista tulee kalua. Suomen historia on heistä saanut
-monta Klinsporia lisää...
-
--- Vääryydet ovat mielestänne siis yksinomaan porvarien puolella?
-sanoi Kuutti hieman ivallisesti.
-
--- Ei, vaan myötätuntoni on kokonaan sosialistien puolella ja heidän
-puolellaan on tulevaisuus. Me elämme murrosajassa, kaikki arvot
-arvioidaan uudelleen. Kaikki edelläkävijät ovat pakotetut rikkomaan
-entisiä tapoja, jotka ovat vain tyhjiin raukeavain, kuolemaan
-tuomittujen siveyskäsitteiden kuoria. Marttyyreilla on melkein aina
-rikollisen leima. Mutta sellaisia rikollisia tahdon minä puoltaa. Ja
-te, te puollatte tietysti porvareita?
-
--- En ole koskaan ennen sitä tehnyt. Mutta nyt kenties. Te
-sosialistit olette nyt vallassa. Ja minä luulen, että meidän
-runoilijoiden täytyy aina olla vähemmistössä, aina sorrettujen ja
-solvaistujen puolella, aina sortoa vastaan... Siltä tuntuu minusta...
-
--- Minä olen sosialisti enemmän kuin koskaan ennen. Mutta samalla
-tunnen syvemmin kuin koskaan ennen, että minun täytyy rajoittua,
-olla siellä, missä minun voimiani enin tarvitaan ja jossa itse voin
-olla hyödyllisin. Maailman kurjuuden mitta on rajaton ja ihmisen
-elämä ja voima on rajoitettu. Se on päätetty: palaan Viroon.
-Viron valtakuntaan. En valloittajana, niinkuin olin aikonut, vaan
-hiljaisena työntekijänä. Sitten kun kansainvälisen valtio-oikeuden
-selkkaukset ovat lopussa, antavat yksityiset ja yhteiskunnalliset
-oikeuskäsitteet yhä enemmän selvittelyn aihetta. Siihen aion
-valmistua. Se on sopusoinnussa sekä luonteeni että tarkoitusperieni
-kanssa. Rahaakin on minulla nyt siihen riittävästi jo. Voin sen
-puolesta tehdä mitä tahdon.
-
--- Te onnellinen!
-
--- Siksikö, että minulla on rahaa?
-
--- Ei, siksi että teillä on sopusointu...
-
--- Minulla ei ole sitä, mutta minä pyrin siihen.
-
--- Onnellinen sittenkin!
-
--- Sen onnen voi jokainen itselleen kustantaa. Se on raskas onni.
-
--- Totta, totta! Koko maailma huokaa sen alla. Ellei tuota ääretöntä
-kuormaa olisi koko ihmiskunnan yllä, tuntuisivat omat tuskamme ehkä
-suuremmilta. Nyt ne haihtuvat, niin uskomattoman pian, että oli
-melkein sääli. Ennen sitä olisi nimitetty -- raakamaisuudeksi. Mutta
-nyt ei ole oikeutta elää vain oman tuskansa kanssa.
-
--- Siinä olette oikeassa.
-
--- Mutta on sentään hyvän joukon helpompi suoriutua siitäkin, jos on
-rahaa, naurahti Kuutti.
-
-Kiittäkää onneanne, että jäsenkorttinne on suojellut teitä
-ryöstöiltä, olette säilynyt rikkaana, aikoi hän lisätä, mutta
-vaikeni. Rahat olivat nyt sielläpäin. Ja jossakinhan niiden täytyi
-olla.
-
-He katsoivat toisiinsa tutkistelevasti. Jotakin oli katkennut heidän
-väliltään. Oliko se ehkä Suomen ja Viron silta?
-
-Ja äkkiä he tunsivat kumpikin taas kuin hellyttävää koti-ikävää
-toistensa puoleen.
-
-He näkivät saman erittelevän osanoton toistensa silmistä, näkivät --
-ja kovettuivat uudestaan.
-
--- Te olette niin harvinaisen täys-ikäinen, Salme-rouva, virkahti
-Kuutti. Teistä oppii aina jotakin.
-
--- Tuo nyt on todellakin liian lievä rakkaudentunnustus, hymyili
-Salme väkinäisesti pilaillen.
-
--- Tehän ette sallinut muunlaisia...
-
-Salme ei vastannut. Hän katsoi ulos ikkunasta seuraten silmillään
-keväisten lumien tanssia, jotka löivät vasten akkunaa vedeksi sortuen.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Kevään pälviset viidakot alkoivat jo punertaa.
-
-Oula Kuutti, Kaarina ja Seipi palaavat tervehdykseltä vainajien luota.
-
--- Tuo kaikki tapahtui silloin, kun maa vielä oli sula ja nyt on
-talven-taival voitettu, sanoo Seipi.
-
--- Vaikea talvi!
-
--- Minun elämäni ankarin, sanoo Kuutti.
-
-Kaarina ei virka mitään.
-
--- Mutta katsokaahan, huudahtaa Seipi, eikö tuolla tulekin tohtori!
-
--- Todellakin! Miten hän on muuttunut ja vanhettunut!
-
-Pieni, mustiin puettu mies, joka kulkee vähän kumarassa hattu
-silmille painettuna näyttää huomaavan seuran ja poikkeaa sivutielle,
-nähtävästi päästäkseen tapaamasta.
-
--- Millainen ihmisvihaaja hänestä on tullut, sanoi Seipi.
-
--- Sitä on hän aina ollut itse asiassa, virkahti Kaarina. Mutta nyt!
-Minä luulen, että hän vihaa itseäänkin. Pentti parka! Kuinka hän
-suuttuisi, jos hän kuulisi surkutteluni, sillä hän ei voi sietää
-sääliä, lisäsi hän.
-
--- Hän tahtoo riittää itselleen, kunnes katkeaa. Tohtori on luonne...
-sanoi Kuutti.
-
--- Minä luulen, että hän käyttää morfiinia, sanoi Seipi. Olen vähän
-kuullut...
-
--- Ja minä luulen...
-
-Kaarina pysähtyi. Hän täydensi ajatuksensa vain itselleen: että hän
-surmasi Veran, mutta hän tunsi, että olisi ollut liian julmaa sanoa
-sitä ääneen.
-
--- Minä luulen, jatkoi hän, että hänen hermonsa ovat aivan lopussa.
-Hänen hermosairautensa esiintyy aika ajoin vainoamishulluutena.
-Hänen vaimonsa on voimaton. Heidän välillään on aina ollut liian
-suuri juopa, tohtori on aina halveksinut naista niin syvästi,
-ettei hän sairaanakaan voi ottaa häneltä vastaan oikeaa ystävän
-apua, arkatuntoisempaa, läheisempää hoitoa. Vaimo on pyytämällä
-pyytänyt häntä menemään lepäämään jonnekin hoitolaan. Mutta silloin
-tohtori aina vimmastuu. Hän luulee, että minä koetan saada hänet
-hulluinhuoneeseen. Kostoksi siitä, että hän kerran pilalla lupasi
-sulkea minut sinne. Ja kukaan ei uskalla olla huomaavinaan hänen
-kädessään ilmenevää koneellista hermonytkähdystä. Silloin saa hän
-melkein raivokohtauksen.
-
--- Hän ei tahdo jättää työtään.
-
--- Hän tekee työtä kuin hullu. Mutta karttaa ihmisiä, murahtelee
-kaikelle ja kaikille.
-
--- Valtiollinen toiminta oli hänelle liian rakas. Luopuminen siitä
-mursi hänet.
-
--- Veran kohtalo koski häneen myös kovasti, ja lisäksi se, että tuon
-kaiken piti tapahtua juuri hänen luonaan.
-
--- Jos se ei sittenkään ollut vahingossa, sanoi Kuutti hitaasti. Tuo
-ajatus vaivaa minua usein.
-
--- Luulet siis, että tohtori...
-
--- Ei, ei. Sitä en tarkoittanut. Annan pääni pantiksi siitä, että
-tohtori on viaton.
-
--- Tohtori on kiivas... Kaikki tietävät sen...
-
--- Tohtori rukka. On hirveätä noin saada väärän epäluulon varjo
-päälleen elämänsä ajaksi... Se on, luulen, todellinen syy hänen
-hermosairauteensa. Tekisin vaikka mitä voidakseni vapauttaa hänet
-siitä, vaikkapa todistamalla, että Vera itse... Niin, mitä mahdotonta
-siinä olisi! Vera oli kiihkeä ja ylpeä, onnettomana syntynyt. Hän ei
-ehkä jaksanut elää... puhui Kuutti.
-
-Seipi katseli poispäin huulet yhteenpuristettuina. Jotakin rakkaan
-vainajan salaisesta elämästä pyrki purkautumaan ilmoille, mutta hän
-vaikeni synkästi.
-
--- Jos hän todella tahallaan... Silloin olen minä syypää hänen
-kuolemaansa, sanoi Kaarina. Kasvatin väärin häntä.
-
--- Sinä teit kaikkesi, mutta minä, minä en kasvattanut häntä
-ollenkaan! Ja hän olisi tarvinnut tukea, miehistä tukea. Ehkä tohtori
-oli oikeassa silloin kerran, voimansa päivinä, tuomitessaan minut.
-Kuolemaan tuomittu rotu tulee meille idästä.
-
--- Se on liian kaunis tähän maailmaan, jos se on samanlainen kuin
-Vera, sanoi Seipi.
-
--- Miten olenkaan uskaltanut ruveta kasvattamaan ihmiskuntaa, jos
-en ole edes yhdelle ainoalle ihmislapselle osannut antaa elämän
-rohkeutta! Ehkä tohtori on oikeassa minunkin suhteeni, puhui Kaarina.
-
--- Tohtori on ollut yleensä enemmän oikeassa kuin mitä olemme
-luulleetkaan. Hän on sitäpaitsi oikea _mies_, periaatteen, oman
-pohjan mies. Raudankova, työkykyinen, järkkymätön; katkeaa, ei taivu.
-Sellaisia meillä juuri tarvitaan. Olisi suuri vahinko isänmaalle, jos
-hän todella murtuisi. Hänellä oli se hehkuva mielenkiinto elävään
-elämään, joka on kaiken personallisen toiminnan käyttövoima, ja joka
-panee liikkeelle toisen voimia. Hänessä on diktaattori-ainesta. Hän
-näkee suurissa piirteissä, tekee vääryyttä pienemmille. Ja niin on
-juuri tehtävä tällaisina vallankumousaikoina. Toiset takertuvat
-pikkuseikkoihin, kuluttavat omantunnonmukaisesti niitä palvellessaan
-ja hoidellessaan omantuntonsa murskaksi, hämärtyvät, sekaantuvat
-suurissa. Jompaankumpaan lajiin kuuluvat inhimilliset hyvän- ja
-pahantekijät. Etten minä itse vain kuuluisi jälkimäiseen lajiin!
-Seipi, nuori mies, tee tiesi selväksi ajoissa, sanoi Kuutti lyöden
-häntä olalle.
-
-He olivat hetkeksi pysähtyneet katselemaan jäänsä luoneen merenlahden
-ensimäistä vapaata välkähtelyä.
-
--- Aamu valkenee meille sittenkin, sanoi Seipi. Ja vapautuvan kansani
-ihmisyystaistelu kutsuu minuakin, irtolaista, minä tunnen sen.
-
--- Mutta suorittakaa, Suomen miehet ja naiset, se taistelu sitten
-omin voimin, omin asein, ei niin kuin nyt on tehty! Tekisi mieli
-vieläkin huudahtaa kuin tuo kansallinen patsasrunoilijamme, joka on
-saanut vanhettua ja unhottua vieraan kielen ja villien intohimojen
-sorinassa: "Äl' yli päästä perhanaa, kas vielä hetkinen!" Ja
-löylyyttäkää sitten toisianne ja kurittakaa pahaa sisuanne niin
-paljon kuin tahdotte ja tehkää Suomesta ihmisyyden ensimäinen
-esikartano, jos se teille onnistuu!
-
--- Miksi sanot "te", aivan kuin itse olisit vieras koko asialle?
-sanoi Kaarina vähän nuhtelevasti.
-
--- Minä! Tietysti minä myötävaikutan ja avustan omalta osaltani,
-jos voin, mutta elää täällä en enää jaksa. En edes tuossa uudessa
-onnelassa, jos sellainen tulee. Minä tarvitsen erehdysten maailmaa
-ja avarampia olinsijoja, niin -- ehkä toisia ihanteitakin kuin mitkä
-täällä pääsevät vallalle. Puhtaampi ilma on usein suurien rikosten
-kuin pienien hyveiden yllä. Kenties on keko-ihminen kaiken kehityksen
-loppupää. Ihmisihanne puree omaa häntäänsä kuin käärme. Mutta vielä
-on matka sinne pitkä ja elämä on lyhyt. Meidän polvemme voi vielä
-juuri ja juuri pysyä sen haavin ulkopuolella, jos se tahtoo. Minä
-tahdon. Ja sitten... Katsella rumaa ja ajatella kauniisti, jos osaan.
-Se on minun ihmisyyteni koetuskivi.
-
--- Ja luoda kauniita unikuvia, sanoi Seipi.
-
--- Ja rakastaa rumaa todellisuutta.
-
--- Ja naukata joskus putelijuomaakin, nauroi Seipi.
-
--- Ja syödä sianlihakotletteja! Luuletko, Kaarina, että vielä
-jossakin on niin taantumuksellisia oloja, joissa sellaista voi tehdä
-herättämättä pahennusta. Sinne painun, vaikka Tulimaahan asti.
-
--- Julma ja tunnoton mies! vastasi Kaarina leikkipuheeseen.
-Uneksia ensin vaikeita ihanteita ja jättää ne muiden hartioille
-toteutettaviksi!
-
--- Ja kaikkein mieluummin juuri sinun, rakas Kaarina. Sinä olet kuin
-luotu sitä varten. Ilman sinua olisi nyt uskoni uniin ja ihmisyyteen
-tipo tiessään.
-
--- Niin, maailmassa on vielä hyviä ihmisiä, siihen täytyy uskoa
-silloin, kun näkee teidät, neiti Linna, sanoi Seipi lämpimästi.
-Mutta tunsin yhden, joka olisi sopinut siinä suhteessa teidän
-opetuslapseksenne. Meri Orkokummun. Vahinko, ettette tullut häntä
-tuntemaan. Liian myöhään sain minäkin silmäni auki. Olin silloin niin
-Aarian henkioppien vallassa, etten erottanut aurinkoa kuusta. Kuule,
-Kuutti, varo itseäsi, kyllä hän siellä ulkomailla löytää sinut, kun
-jo niin kauan on sinulle kirjoitellut. Ja silloin kummitus vie sinut!
-
-Kaarinan sisällä säpsähti jotakin, jota hän ei voinut selittää.
-
--- Saa viedäkin jo, sanoi Kuutti raukeasti.
-
--- Nyt sinä vasta olet tarpeellinen. Ajattele: ensikerran koko
-maailman kaikkeudessa saat edustaa vapaata Suomea maailmassa, saat
-käydä ilman orjan leimaa otsalla ja runoilla vapaan kansakunnan
-arvoisia runoelmia. Millaisia teoksia mahdat nyt kirjoittaakaan!
-
--- Luulen, etten kirjoita enää mitään.
-
--- Et voi olla kirjoittamatta, lyön siitä vaikka vetoa!
-Tiedätkö, minäkin tahtoisin nyt osata kirjoittaa. Jos en olisi
-käyttänyt nuoruuttani väärin, vaan olisin hankkinut silloin
-enemmän ammattikätevyyttä sormiini, niin nyt, nyt kirjoittaisin!
-Ylistyslaulun elämälle! Sellaiseksi on suru minut viljellyt. Eikö se
-ole ihmeellistä?
-
-Kaarina ja Kuutti hymyilivät.
-
--- On ilo nähdä sinua tuollaisena. Pidä kiinni elämästä, älä päästä
-sitä kädestäsi! Se on sittenkin paras kirja.
-
-He olivat tulleet rantapuistikon ulommaiseen reunaan. Ensimäisessä
-kadun kulmassa erkani Seipi seurasta.
-
-Kaarina ja Kuutti kulkivat pitkän aikaa äänettöminä.
-
-Vihdoin kysyi Kaarina:
-
--- Onko siis aivan päätetty asia, että lähdet pois maasta?
-
--- Heti rauhan tultua maailmaan. Olen jo sitoutunut ulkomaan
-kirjeenvaihtajaksi.
-
--- Nyt juuri, jolloin oma maa tarvitsisi täällä kaikki voimat ja
-etenkin sinun laajaa, yhdistävää henkeäsi.
-
--- Tänne jää nuorempia.
-
--- Kunpa jäisivät edes ne! Mutta pahoin pelkään, että tämän pitkän
-piiritystilan jälkeen tulee olemaan oikea kansan vaellus ulkomaille.
-Mutta sinä kyllä ansaitset ja tarvitset ilmanvaihdosta. Ymmärrän
-hyvin. Suomi saa sinulta taas ihania teoksia...
-
--- Luulen, ettei Suomi saa minulta enää mitään. Todella. Tunnen
-itseni niin vanhaksi ja väsyneeksi. Olen enemmän ihminen kuin
-taiteilija. Taide ei innostuta minua enää niinkuin ennen. Olen
-yrittänyt, ei käy, minulla ei ole halua kiehtoa ketään, ei
-mielenkiintoa sanoa muille, mitä tiedän ja tunnen. Tahtoisin
-mieluummin itse tulla paremmaksi ihmiseksi, sellaiseksi kuin sinä,
-Kaarina, sanoi Kuutti vakavasti, puristaen hellästi Kaarinan kättä.
-
--- Voi mitä sinä puhut!
-
--- Niin on asia. Ja juuri tuo mielenkiinnottomuuteni aiheeseen,
-tuo hermovoiman puute elämän ilmiöihin nähden välittyy siihen,
-mitä kirjoitan, välittyy lukijaan, se on: minusta tulee huono
-taiteilija. Miten kummallista! Silloin kun tein taidetta huonommalla,
-hetkellisemmällä puolella itseäni, niin sanotulla temperamentilla,
-silloin olin oikea taiteilija, tunsin sen, ja samalla aina kärsin
-siitä, ettei minulla riittänyt voimia tuomaan esille kuin murto-osan
-ihmisyydestä ja itsestäni, ei koskaan parempaa, suurempaa itseäni.
-Olin sen edessä aina nöyrä ja aseeton. Sen vuoksi, niin paljon kuin
-kirjoitinkin, en koskaan saanut oikeaa itseäni esille taiteessani,
-ei kukaan ole nähnyt minua siinä sellaisena kuin olin. Paitsi sinä
-ainoa, Kaarina, joka aavistit minussa näkyväistä minääni paremman
-olennon. Kerran koetin olla ihminen. Se epäonnistui. Se oli tuo
-hirveä räjähdystyö, joka vaati pienen Merin hengen.
-
--- Hän ihaili sinua suuresti?
-
--- Hän oli niin nuori. Nuorilla on ihailun lahja. Miksi otin sen
-vastaan? Se vain lisää omantunnon tuskien kuormaa sydämessäni.
-Tiedätkö, Kaarina, tämä maa polttaa jalkojeni alla. Olen täällä
-liian paljon kärsinyt. En voi jäädä tänne. Vielä vuosi sitten
-kiroilin itsekseni sitä, että minä en elänyt renesanssin aikana,
-jolloin oli seikkailuja, vaihtelua, että nykyajan ihmiselle kaikki
-kokemukset tulivat niin yksitoikkoista tietä, konversatsionin
-tietä, kamari-istujan pöydän ääreen. Ja nyt on kuitenkin
-tuosta samaisesta huoneeni ovesta tullut sisään niin paljon
-kammottavia sieluntragedioja, että pelkään sitä, se on sirossa
-sanomalehti-tiedonantojen muodossa myllertänyt sydämeni ja elämäni.
-Oven musta aukko minua kammottaa. Tahtoisin päästä maihin, joissa
-ihmiset eivät asu tällaisissa umpinaisissa kauhunkammioissa, joissa
-on ilmaa, valoa, aurinkoa, liikkumisvapautta. Ja jos suuri kohtalo
-suo minulle jonkun suuren ja kauniin ajatuksen, niin lähetän sen
-sinulle, Kaarina, sinulle yksin, joka osaat muuttaa kaukaisimman
-utopian todellisuudeksi. Muut! Eivät osaa! Eivät ainakaan minun
-utopiojani.
-
-Tai sitten, Kaarina, ainoa ystäväni, _jos_ vielä teen jonkun
-runon, saat senkin. Uskallatko ottaa sitä vastaan? Sillä se ei
-tule olemaan mitään muuta kuin ilmaan ampuva hehkuva tuskansäie
-siitä elämän surusta, jota kannan. Olen koettanut avartaa rajojani
-väkivaltaisesti, kenties sisäisestä ylpeydestä, vallan, maineen,
-menestyksen, ymmärtämyksen toivossa, olen tehnyt syntiä syvintäni
-kohtaan. En tee sitä enää. Lakkaan ulkonaisesti näyttelemästä
-runoilijaa, mutta sisimmässä itsessäni en voi koskaan lakata sitä
-olemasta. Minun täytyy alati ulvoa kuin hukka tähtiä kohti, haukkua
-kuin yksinäinen hylje jääkaljamalla, vavista ja valittaa elämän
-sylissä alastomana ja avuttomana kuin tuleen heitetty kukkanen.
-Kukaan ei sitä ääntä rakasta, en itsekään, se on vain yksi ainoa
-yksitoikkoinen viulunkielen sävel, mutta sitä säveltä ei ole kellään
-muulla koko avarassa maailmassa kuin minulla yksin. Minä hallitsen
-sitä ja se minua. Se on omaani, se on synnyntäpakkoni, ja sille minä
-tahdon olla uskollinen. Ja sitten sinulle, Kaarina? Kaukaa? Sallitko?
-Voi, sinä iki-ihana, miksi minä löysin sinut niin myöhään elämässä?
-
-Kaarinan suupielet värähtelevät. Jotakin syttyy ja sammuu hänessä
-joka hetki. Hän on peloittavan kalpea.
-
--- Salliman tahto! äännähtää hän.
-
--- Niin, nyt minä uskon siihen. On olemassa jotakin salaperäistä,
-valta, jota ihminen ei voi voittaa. Me olemme tässä, sinä ja minä.
-Meillä ei ole muita kuin toisemme, emmekä sentään voi yhtyä...
-
--- Hyvästi, ystävä!
-
--- Hyvästi.
-
-Kaarina hoippuu ovestaan sisälle kuin raukeava varjo.
-
-Oula Kuutti jää tuijottamaan kivettyneenä hänen jälkeensä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaarina, Kaarina! nyyhkyttää hänen sydämensä. Sinä ainukainen oikea!
-Ei _saa_ olla kohtaloa, joka erottaa! Rakastathan sinä minua, minä
-näen, minä tunnen sen? Kuinka en uskaltanut kysyä sitä, en lausua
-tuota sanaa, en nyyhkiä ilmoille omaa epätoivoista kaipaustani!
-Rakkaus! Minä pelkään tuota sanaa, se on kylvänyt liiaksi
-onnettomuutta minun tielleni ja enemmän vielä muiden. Ja miten
-uskaltaisin enää tarjota sitä? Se on raajarikko raukka, sydämeni
-on parantumattomia sälöjä täynnä ja ikuisesti suruttaren vanki.
-Harhailla, vaipua harmaudessa, jossa ei päivä nouse eikä laske,
-yksin-olossa, jossa ei ole muuta tuntoa kuin murheen paino, se on
-oikeaa Oula Kuuttia se, josta ei kukaan tiedä, mutta joka levittää
-kuoleman siimeen ympärilleen.
-
-Kuinka en löytänyt sinua aikaisemmin? Sinuahan juuri olen elämäni
-kaiken etsinyt. Sinun sielusi heijastuksen alla ja tietämättäni kauan
-kulkenut.
-
-Kaarina! Etkö sinäkin ole rakastanut minua jo kauan? Vähän? Veran
-tähden? Tai Veraako minun tähteni? Niin se on ollut! Minä sokea
-onneton ihminen! Tai ehkä jo kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin
-katsoit minuun kauniisti kuin Herran enkeli, kuin jouluenkeli!
-Ja minä jätin sinut kylmän maailman poluille, pienen orpolapsen,
-taistelemaan, kamppailemaan, kovettumaan, sinun, jolla on sydän
-pehmeintä vahaa, haaveet herkintä runohopeaa, suojaamaan muita,
-sinun, jota olisi pitänyt käsin kantaa! Minä julma, armoton ihminen!
-
-Nyt minä otan sinut iki-omaksi sittenkin! Niinkuin kuollut sulho
-hakee keskiyöllä omakseen nuoruutensa uskollisen morsiamen! Tahdotko
-kuolla kanssani, Kaarina, kun ei meidän kerran suotu elää yhdessä!
-
-Ei! Ei! Mitä hourit. Tarpeeksi on jo kuihtunut ja kuollut käsissäsi
-kallista elämää! Kaarinanko vielä tahtoisit tuhota, niinkuin
-olet tuhonnut Varvaran, Veran, Merin, jokaisen, jonka kutreille
-kauneushaaveesi, onnenkaipuusi on kutonut kultakehän! Säästä paras,
-säästä Kaarina!
-
-Ah, tätä tuskaa! Täytyy kantaa se yksin. Kaarinalla on nyt rauha,
-elämäntyö. Senkö rikkoisin? En.
-
-Niin totta kuin sinua rakastan, vannon olla laskematta kirottua
-kättäni vaaleitten palmikoittesi kukkasille, sinä minun nuoruuteni
-unelma, sinä minun unelmieni ihmiskunta, sinä minun parempi itseni!
-
-Näin valittaa yksinäisen ihmisen sydän.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja toinen sydän vastaa siihen.
-
-Jähmettävän surun halvaamana istuu Kaarina yksinäisessä huoneessaan
-ja yksi ainoa ajatus tykyttää hänen aivoissaan:
-
-Oula Kuutti lähtee, lähtee, pois, pois! Ehkä ijäksi! Tuo jälleen
-löydetty ja taas kadotettu armas!
-
-Kaikki luhistuu tämän ajatuksen mukana, työ, aate, ihmisyys, jumala,
-hyvyys, kaikki! Koko elämä!
-
-Kaikki on ollut valhetta ja petosta, kaikki paitsi rakkaus Oula
-Kuuttiin. Nyt hän sen vasta tuntee. Kaikki keinotekoista rakennelmaa
-orvon sydänparan sisäisen heikkouden salaamiseksi. Ja Oula Kuuttikin
-on luullut, että hänessä ei ole mitään heikkoa! Että hän on vain
-periaatenainen, esitaistelija-luonne. Miten viiltävän sankarillista
-petosta! Ja miten raskasta!
-
-Oula on hänen ainoa kiintopisteensä maailmassa, hänen ihmiskuntansa,
-hänen työnsä sisäinen ponnin, hänen hyväksi tulemisensa korkein
-unelma.
-
-Miten onkaan hän unelmoinut? Niin. Että kerran, jos ei ennen niin
-viimeisellä tuomiolla, tulee hän ja painaa kirkastuksen kruunun hänen
-kärsineelle otsalleen ja rakkaan kätensä hänen liiaksi sykkineelle
-sydämelleen ja sanoo: "Sinä, Kaarina, olet minun unelmaini
-todellisuus!" Mikä ihana elämäntyön aate! Niinkuin Kuutti on
-herättänyt Kaarinan, niin on Kaarina kerran tuudittava lepoon hänen
-levottoman neronsa lennon suuressa inhimillisessä sydämessään. Tuo
-ajatus on riittänyt elämän voimaksi.
-
-Mutta nyt. Se ei riittänyt enää.
-
-Oula Kuutti oli jo tullut liian lähelle, mutta jättänyt sittenkin
-sanomatta tärkeimmän, tuon yhden ainukaisen suuren asian: minä
-rakastan sinua. Ja nyt hän lähti.
-
-Miten kauheasti hyvä ja paha, epäitsekkäisyys ja oma onni, periaate
-ja rakkaus samassa sekaantuivat!
-
-Eikö olisikin pitänyt hänen nyt rukoilla sotaa saadakseen pitää
-Kuutin, jonka rauha uhkasi viedä ijäksi pois, aivan niinkuin hänen
-ennen olisi pitänyt rukoilla maailmaan nälkää saadakseen pikaisen
-maailmanrauhan, aivan niinkuin hänen olisi pitänyt siunata Veran
-kuolemaa, joka oli vienyt hänet edes hetkiseksi rakkauden onnen
-esikartanoon!
-
-Idylli oli lopussa. Kaikki luhistui.
-
-Ihminen, ihminen minussa, älä vaivu, älä lankea! vaikeroi hänen
-sielunsa.
-
-Särkyköön mieluummin sydän, muretkoon tuhaksi kuolemattomain
-suitsutusalttarilla! Tahdon olla omaa itseäni voimakkaampi! Siunata
-elämää ja rukoilla eläville ja kuolleille iankaikkista rauhaa ja
-hänelle, kalleimmalle, yksinäisyyttä ja vapautta!
-
-Ja niinkuin lapsena muinoin, kauan sitten, laskeutui Kaarina
-polvilleen ja rukoili, rukoili niinkuin ei koskaan ennen, kyynelten
-virtoinaan valuessa:
-
-Oi Jumalani, sinä suuri ja tuntematon, sinä ikisaavuttamaton, sinä
-ihanteen ikävä ihmissielussa, sinä kauneuden, hyvyyden, paremmuuden
-palvelus minussa, sinä iankaikkisempi itseni, joka joka hetki
-taistelet heikkoa katoavaista olemustani vastaan, tue minua, auta
-minua, anna minulle voimaa... pysyä uskollisena sille unelmalle,
-jonka minä olen saanut häneltä, sen unikuvan arvoisena, jonka hän on
-luonut minusta...!
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YKSINÄISIÄ***
-
-
-******* This file should be named 54489-8.txt or 54489-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/4/8/54489
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/54489-8.zip b/old/54489-8.zip
deleted file mode 100644
index 9ce2358..0000000
--- a/old/54489-8.zip
+++ /dev/null