diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54206-8.txt | 4105 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54206-8.zip | bin | 74523 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4105 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1a15e00 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54206 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54206) diff --git a/old/54206-8.txt b/old/54206-8.txt deleted file mode 100644 index 03bca57..0000000 --- a/old/54206-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4105 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kuvia työväen kaupungista, by Selma Anttila - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kuvia työväen kaupungista - -Author: Selma Anttila - -Release Date: February 19, 2017 [EBook #54206] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVIA TYÖVÄEN KAUPUNGISTA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KUVIA TYÖVÄEN KAUPUNGISTA - -Kirj. - -Selma Anttila - - - - - -WSOY, Porvoo, 1904. - - - - - - - Sensuurin hyväksymä. Porvoo, jouluk. 3 p. 1904. - - - -SISÄLTÖ: - - Virran pyörteessä - Peliä - Harmaa nainen - Niinkuin unta - Pommitus - Vanha tarina - - - - -VIRRAN PYÖRTEESSÄ - - -I. - -Kesäkuun alkupäivien tuulet ovat tuoneet kuivuutta mukanaan. -Aurinko paahtaa täydeltä terältä, vaalea vihreys peittää maan, ja -puut ovat saaneet kesäisen vaippansa. Kevään tenhovoima laajentaa -kaupunkilaisten huonoon ilmaan tottuneet keuhkot ja herättää halun -saada yhä enemmän heittäytyä kesän helmaan. Virkistävä tuuli -leyhkii kolkoilla kaduillakin, joilta luonnon kauneus on tykkänään -karkoitettu. - -Iltasin sylvähtää kymmentuhansinen tehtaalaisväestö kaupungille, -sen ahtaille pääkaduille, ainoaan puistokäytävään ja puistoon. -Koko kaupunki on jalkeilla; mutta turhaan etsii noitten tuhansien -ihmisten joukosta terveyttä uhkuvaa, reipasta nuorisoa. He ovat -kaikki kalpeita, puoleksi kehittyneitä, kauttaaltaan harmaita, tukka -tuhkanharmaa, iho samea, silmät sinisenharmaat, liikkeet kömpelöt ja -saamattomat. - -Loppumattomissa jonoissa tulvivat he kuin virtaava vesi, -paljoudellaan vallaten katukäytävät, sysäten syrjään vastaantulijat -ja suunnaten kulkunsa samaa päämäärää kohti. - -Tyynenä se virta vaeltaa, hiljaa loristen kuin tasainen puro. Se on -ainaisen, totisen työn ääressä taltutettua joukkoa, jolta ilo on -unohtunut tai unelmiksi häipynyt ja koneitten kolinaan yhtynyt. - -Kesäisin saattaa tuo virta laajeta ja laskea vetensä vapaammilla -aloilla vellomaan; mutta talven tultua, kylmän yllyttyä, sulloutuu -virta kapeaksi, syväksi juovaksi kulkemaan totuttua uraa. Pisarat -etsivät turvaa toinen toisistaan, nauttivat yhdessä ilonsa, kestävät -liittyneinä vastuksensa, tuntien toisinaan suurissa joukoissa -sydämensä voimakkaana sykähtävän; mutta yksinäisyydessä yllättää -pelko. - -Se pelko ajaa heidät, armottomana ruoskana uhaten, poikasina ja -tyttösinä koneitten ääreen saamaan samean ihon, kuihtuneen vartalon, -kömpelöt liikkeet ja matalat ajatukset. Se pelko pakottaa heidät -yhtymään mustaan virtaan silloinkin, kun halu pitää vapaammille -väylille. Se pelko asuu heidän sydänverissään ja vie heidät -määräämäänsä uraan. - -Elämisen pakko on se pelko; mutta elämä on kova ja kylmä, ja se on -mustan virran pinnalle jään luonut. - -Oudolle, parempiosaiselle on sen jää kovaa. Se sulaa kuitenkin -helposti lemmensäteillä sitä lämmitettäissä, avaa rakkauden katseille -syvyytensä, näyttää aarteita, kalliita helmiä, jotka syntyvät vaan -vesien alla, ahdingossa ja syvyyksissä. - - * * * * * - -Kesäkuun sunnuntaina vietti työväen urheiluseura juhlaansa puiston -kentällä. Joukottain riensivät sinne vanhat ja nuoret; ei ainoastaan -juhlan vuoksi, vaan näyttääkseen itseään ja kesäistä juhla-asuaan. -Isät kulettivat lapsiaan vaunuissa, joitten komeus oli silmään -pistävä vanhempien muuhun asuun nähden. Näivettyneet vaimot kulkivat -vieressä ylpeillen ja riemuiten pienokaistensa herraskaisista -ajoneuvoista. Olivathan ne todistuksena heidän rehellisistä -ponnistuksistaan hankkia lapsilleen parempaa hoitoa kuin he aikoinaan -itse olivat saaneet. - -Eteenpäin kirjavassa jonossa suunnattiin kulku kenttää kohti. -Nuorilla oli varaa käydä aituun sisään ja maksaa lippu, mutta -perheelliset pysähtyivät ulkopuolelle kuuntelemaan soittoa ja saamaan -osansa juhlan huipusta. Lapset kirkuivat riemusta kelliessään -nurmella auringonpaisteessa. Olipa tämä sentään toista kuin -likaisissa pihoissa ja kadulla mylleröiminen. - -Aituun sisällä suoritettiin juhla-ohjelmaa, johon kuului muun muassa -Paavo Hartikan mahdikas puhe. Siinä ei säästetty kapitalisteja -enempää kuin tuota suurta työväestön laumaakaan, joka ei tajunnut -aatteita eikä vapautta eikä kuulunut järjestyneihin tai työväestön -kermaan, -- johon puhuja nähtävästi itsensä luki. - -Kentän arvokkaimpaan laitaan, missä juhlan sankaritkin liikkuivat, -Paavo Hartikka saattoi seuralaisensa Liinan ja Annin. Tytöt olivat -hienoissa kesäpuvuissa, mutta kummallakin oli harsoliina eikä hattua. -Tämä se oli Paavoakin aina äköittänyt ja hän oli sanonut: - --- Kaikkien naisten pitäisi käydä hatussa; sitten kerrankin -säätyerotus häviäisi. -- - -Mutta Anni oli tokaissut: - --- Ei herruus hatussa ole! -- ja Paavo oli kauniisti omistanut tytöt -seuralaisikseen ilman hattua. - -Liina, hento, vaalea tyttö, jonka siniset lapsensilmät ujosti -tarkastivat ympäristöä, kätki punastuvat kasvonsa huiviin, -huomatessaan Paavo Hartikan tulisen silmäyksen kiintyneen itseensä. - --- Ei tuo sinun Paavosi olisi hullumpi mies, ellei liikanainen -itserakkaus jo kauas hohtaisi, -- sanoi Anni toverilleen Paavon -mentyä puhettaan pitämään. - --- Minun Paavoni! Mitä sinä höpiset? -- jupisi Liina. - --- No, ei ainakaan hän minua hännystele. Herraskainen ja hieno sen -olla pitää, joka Paavolle kelpaa. -- - --- Aina sinä pistelet. -- - --- Ja sinä otat kaikesta nokkaasi. Jos minua joku kosiskelisi, -niin... pöhö pihlaja, mitäs tästä? Ethän vaan vetistele? -- huudahti -Anni levottomana nähdessään Liinan kätkevän kasvonsa nenäliinaan. - --- Enkö saisi hikeäkään naamaltani pyyhkiä? -- - --- Kas, tuolta Paavo jo tuleekin! -- huudahti Anni, kun mies astui -heitä kohti puheensa päätettyään. -- Kyllä hänessä nyt on miestä; -jospahan olisi, maalisuti kourassaan, puoleksikaan noin ylpeä. -- - --- No, miltä tuntuu? -- kysyi Paavo tytöiltä. Hän oli roteva, nuori -mies, ja hänen katseessaan asui vielä henkisesti kehittymättömän -tuijottava ilme, huolimatta hänen mahtavasta puheestaan. - --- Kiitoksia saarnasta, -- sanoi Anni. - --- En minä saarnaa, teroitan vaan ihmisille aatteita, vapautta, joka -kaikille kuuluu, vapautta elää ja nauttia kuten itse kukin haluaa. -- - --- Niinkuin kapitalistitkin, -- sanoi Anni naurahtaen. - --- Te ette sitä asiaa ymmärrä! -- tiuskasi Paavo tulistuen Annin -pilkallisesta äänestä. - --- Höm, suus' kiinni suutari, kun räätäli puhuu! -- tokasi Anni. - -Kentän poikki astui luiseva mies, jonka tulipunainen kravatti hohti -auringonpaisteessa. - --- Kassi Konttinenkin on täällä, -- sanoi Paavo odottaen, että tuo -merkkimies hänetkin huomaisi. - --- Sekö runoniekka? -- kysyi Anni. - --- Lähdetään kävelylle näkötornille päin, -- ehdotti Paavo. Annin -läsnäolo ärsytti häntä, sillä silloin oli Liina aina saavuttamaton. - --- Niin, eihän tässä voi särkiäkään paistaa, -- sanoi Anni terävästi -hyvin tietäen Paavon mielialan. - -Liina, tuntien riitaisuutta ilmassa, siirtyi lähemmäksi Annia ja -nykäsi häntä varottavasti käsivarresta. - --- Ei särjet teidän koukkuunne pyri, -- pisteli Paavo takaisin. - -Runoilija seisoi portilla ahmien silmillään kirjavaa näkyä kentällä, -ikäänkuin hän olisi tahtonut sen sieluunsa nielaista. Hän liittyi -seurueeseen. - -Pian he olivat tornin huipulla, nojasivat kaidepuuhun ja ihailivat -tuttuja näköaloja. - -Liinan sinisissä silmissä kuvastui lapsellinen ilo. Mikä noitten -silmien pohjasävy oli, sitä ei Paavo Hartikkakaan olisi kyennyt -selittämään, vaikka hän ahkerasti oli tutkinut tuon hiljaisen tytön -silmissä asuvaa tenhovoimaa. Nyt hän ei enää kysynytkään. Liina -oli hyvä sellaisenaan. Muut ihmiset olivat kyllä typeriä, elleivät -vapautta ja aatteita ymmärtäneet, vaan Liinan ei tarvinnut niihin -puuttua. - --- Rakkauden sokeutta! -- oli Anni huoannut, kun näistä asioista oli -puhe tullut. - -Anni katseli veitikkamaisesti molempien miehien innostuneita -viittailuja. Hänen leveillä poskillaan hohti terveydenpuna ja ohuet -huulet puristuivat pilkalliseen hymyyn. Ehdottomasti olisi hymy ollut -katkera, ellei pieni pystynenä ja pyöreät silmät olisi sen kärkeä -katkaisseet. - --- Katsokaa nyt tuota savupiippujen paljoutta! Kuinka monta uunia -niiden juurella hehkuu, ja kuinka monet tuhannet niiden ääressä työtä -tekee! Tunnen rintani paisuvan ylpeydestä saadessani laulaa heille -kaikille! -- huudahti runoilija viittaillen mahtavasti käsillään. - --- Vähäänpä sinä, miekkonen, tyydyt. Ei, herrana täällä olla pitää! --- sanoi Paavo riuskasti, seisten hajasäärin tornin lattialla. - --- Ainakin yritätte olla herrana täällä tornissa. Otattehan nytkin -suuremman tilan kuin me kolme yhdessä, -- puhui Anni. - --- Mies paikkansa pitää, huono tieltä tyrkätään. Herroiksi sitä elää -pitää eikä olla kenenkään orja! Saatte vielä nähdä, kuinka suuretkin -tehtaat keikahtavat, kun vaan työmiehissä on yksimielisyyttä! -- -Paavo sipaisi hatun päästään, heilutti sitä ilmassa ja löi kätensä -tornin kaidepuuhun niin varmana kuin hänen hurjat toivomuksensa jo -olisivat olleet toteutumaisillaan. - --- Tule pois, Liina, täällä käy olo vaaralliseksi, sillä muutamat -alkavat jo höpertyä, -- sanoi Anni iskien silmänsä Paavoon. - --- Mennään vaan, etteivät pienet tirakat tukehdu. Heistä ei ole näin -yläilmoihin, -- pisteli Paavo äkeissään. - --- Pienet tirakat eivät tartukaan liian karkeisiin koukkuihin. Niitä -ei vaivaa suuruudenhulluus, -- tiuskasi Anni. - --- Peijakas, kuinka olettekin ärtyisellä päällä. Eihän vaan jonkun -koukku repele sappeanne. -- - -Liina ja runoilija seurasivat vaieten tätä kiistaa. Annilla oli taas -pureva vastaus huulillaan, mutta Liina tarttui hänen käteensä. - --- Mennään pois. Älä viitsi! -- sanoi hän ystävälleen. - --- Totta puhuen, koska teidän lakkonne alkaa? kysyi runoilija -Paavolta tiellä. - --- Hitto sen tiesi, miehiä jänestää. -- - -Tienhaarassa seurue hajaantui. - --- Seuraa sinä tuota kyrmyniskaista ahventa. Sen piikit eivät tunnu -sinun pehmeässä nahassasi, -- sanoi Paavo työntäen toverinsa Annia -kohti. - --- Että ahnas hauki saa niellä sileän salakan! -- huusi Anni -poistuessaan runoilijan kanssa. - -Liina ja Paavo kulkivat hetken aikaa ääneti. - --- Sait kai kirjeeni? kysyi Paavo. - --- Sain. -- - -Kumpikaan ei katsonut toiseensa. - --- Mitä siitä sitten niinkuin tuumit? -- Paavo yritti lyömään -leikiksi luoden tutkivan silmäyksen tyttöön; mutta Liina astui -vakavana, katse maahan kiinnitettynä. - --- En tiedä, -- sanoi hän lopulta. - -Paavo huomasi Liinan punastuvan. Samalla nousi veri hänenkin päähänsä -ja sydän löi rajusti, mutta hän oli päättänyt saada varmuutta tänään -ja kysyi rohkeasti: - --- Liina, mennäänkö kuulutukseen? -- - -He istuivat penkille käytävän viereen ja Paavo yritti kietoa -käsivartensa Liinan vyötäselle, mutta tyttö väisti. - --- Ei nyt. Joku voisi nähdä! -- huudahti hän hätäisesti ja hyppäsi -polulle. Paavo ei uskaltanut pidättää häntä ja Liina astui reippaasti -kotia kohti. - --- Huomenna illalla tulen luoksesi ja silloin päätämme asian, -- -sanoi Paavo hyvästellessään. - - * * * * * - -Neljän viikon kuluttua olivat he naimisissa. Liinan asuintoverina -oli ollut Anni. Hän muutti pois ja Paavo tuli sijaan. Siinä koko -temppu, eikä se suuria mullistuksia tehnyt Liinan elämässä. Hän kävi -säännöllisesti tehtaassa kuten ennenkin. - -Niin kävi kuin Anni sanoi: ahnas hauki nieli sileän salakan. - - * * * * * - -Paavo puuhasi entistä kiihkeämmin maalarien työlakkoa. Runoilija -liehtoi työväen äänenkannattajassa taistelu-intoa haluttomiin, -joilla oli suuret perheet elätettävänään ja nälkä edessä niin pian -kuin ansiot ehtyisivät. Paavo piti puheita aatteista ja vapaudesta, -verenimijöistä ja työväen liittoutumisesta. - -Kaupungissa rakennettiin kahta suurta taloa, joista riitti työtä koko -kaupungin maalareille kesäkuukausiksi. Maalarit tahtoivat päästä -päiväpalkoille, mutta rakennuttajat tarjosivat työtä urakalla. Asia -muuttui kireäksi töitten kiireellisyyden vuoksi. - -Eräänä iltana huomasivat lakkolaisten asettamat vahdit työmaalle -saapuneen vierasta väkeä ja asettuneen puolivalmiisiin huoneisiin -asumaan. Pahaa aavistaen he kysyivät yövahdilta, mitä miehiä nuo -olivat. - --- He, niitä Helsingin maalareita, -- sanoi mies. - --- Vai niitä! -- Paavo hyppi vihasta ja koko miesjoukko sadatteli. -Pidettiin neuvottelu. - --- Kaihan käsittävät, kun asian kuulevat. Työmiehiähän hekin ovat. -- - --- Elleivät ymmärrä muuten, niin kyllä tuo opettaa, -- sanoi muuan -mies, jolla oli nyrkit kuin moukarit. - --- Rökitetään heitä! -- huusivat useat. - --- Ensin neuvotellaan, -- sanoi Paavo. - --- Niin, ensin neuvotellaan, -- huusivat kaikki. Seuraavana aamuna -menivät he helsinkiläisten työnjohtajan puheille. Näres tuli heitä -vastaan hyvin arvaten asian. -- Mitä asiaa? -- kysyi hän, tiukasti -katsoen miehiin, kädet housuntaskuissa. - --- Kyllä teidän sakkinne on joutunut väärään paikkaan. Tämä on meidän -työmaata. Kun sen nyt tiedätte, ette suinkaan aijo jäädä tänne! -- -sanoi Paavo, tuimana hänkin. - --- Työ on nyt meidän eikä siihen tule kenenkään mitään! -- tiuskasi -Näres kääntäen selkänsä miehiin ja poistui. - -Siinä miehet seisoivat korvallistaan raapien. - --- Se on tehtävä, -- sanoi Paavo synkkänä. - --- On, on! Kyllä ne vielä... senkin käet! -- miehet murisivat kuin -ärsytetyt karhut. - --- Tänä iltana yhdeksältä. Hakekaa kaikki meidän miehet. Aseet -mukaan, -- kuiskasi Paavo lähemmille tovereille. Silmät kiiluvina ja -nyrkkiä puiden taskuissaan, palasivat miehet kukin kotiinsa. - -Koko vuoden ansio oli nyt luiskahtamaisillaan sivusuin ja se tiesi -nälkää. - --- Työnjohtajan konttori on alakerrassa ja sinne pääsee akkunasta. -Me tulemme vähitellen: kaksi, kolme kerrallaan, ettei näyttäisi -hyökkäykseltä, ja pujahdamme akkunasta sisään. Käytävissä ja -huoneissa on pimeä, sillä akkunat ovat laudoilla tukitut, -- selitti -Paavo. - -Illalla kiersivät miehet rakennusta, kulkien muina miehinä. -Yövahdin siirryttyä kulmasta, pujahti Paavo parin toverinsa kera -akkunasta kellarikerrokseen. Toiset seurasivat, ja kun kaikki olivat -kerääntyneet konttorin ovelle, astui Paavo rivakasti huoneeseen. - -Näres seisoi pöydän päässä, himmeä lamppu edessään. Hän ei näyttänyt -hämmästyvän. - --- Vielähän te nytkin täällä liikutte. Onhan vieraita kielletty -tulemasta työmaalle. Sen toki tiedätte! -- - --- Sen tiedämme, vaan kuka täällä on luvatta? Te juuri olette -tungettelijoita. Nyt puhutaan suoraan; luopukaa, taikka -- --! -- -huusi Paavo. - --- Taikka --! -- huusi Näreskin astuen askelen lähemmäksi. - --- Meitä on monta ja kyllä me vertoja vedämme helsinkiläisille -käille! -- - --- Heittäkää uhkaukset. Katsokaa tätä! -- sanoi Näres, kylmästi -ojentaen revolverinsa miehiä kohti. - --- Ei se auta! -- huusi Paavo syösten Närestä kohti. Samassa -revolveri laukesi ja Paavo peräytyi toveriensa luo pidellen -käsivarttaan. Hampaitaan purren tuskassaan ja vihoissaan hän huusi: --- Ellet, kirottu koira, heitä pois tuota revolveria, niin kyllä -teidät...! -- - -Revolveri laukesi toisen ja kolmannen kerran yli miesten päitten, -eikä kukaan uskaltanut lähestyä Närestä. - --- Älkää luulko, että te urakkaa saatte. Sitä eivät mestarit anna -teille tämän jälkeen millään ehdolla, vaikka minut tuhoaisittekin, -- -sanoi Näres nähdessään veisten miesten käsissä välkähtelevän. - -Helsinkiläiset alkoivat tunkeutua puolihämärään konttoriin, -laukaukset kuultuansa. - --- Ulos täältä rauhanhäiritsijät! -- huudettiin joka haaralta. - -Nyt seurasi kamala käsikähmä; mutta miehet olivat selviä ja -hillitsivät sen verran sisuaan, ettei ketään tapettu. Muutamat -helsinkiläiset saivat kelpolailla selkäänsä, eikä kukaan heistä -uskaltanut tämän jälkeen iltaisin liikkua syrjäkaduilla. - -Seuraavana päivänä pidettiin poliisitutkinto, jossa ei kuitenkaan -mitään tullut ilmi. - -Mestarit kutsuivat kokoon oman kaupungin maalarit ja lupasivat heille -työtä samoilla ehdoilla kuin helsinkiläisillekin, jos luopuisivat -Paavo Hartikasta, sillä hänelle ei työtä annettaisi, ei koko -kaupungissa. - -Miehet katsoivat salavihkaa toisiinsa ja maahan. Hetkeen aikaan ei -puhuttu. - --- Myykää, pelastakaa nahkanne! -- huusi Paavo ja syöksyi ulos -huoneesta. - --- Kyllähän tätä rähinää jo on ollut kylliksi, -- sanoi muuan vanha -mies. -- En minä suinkaan esteitä pane. -- - -Asia pidettiin sovittuna ja Paavo uhrattiin. - -Seuraavana aamuna, ennen Liinan työhön lähtöä, ilmoitti Paavo -lähtevänsä Helsinkiin työnhakuun. Liina, joka ei ollut selvillä -Paavon hommista, katsoi häneen suurin silmin. - --- Myivät minut nahkansa pelastimiksi, ne saappaat, herrojen orjat! -- - --- Etköhän sinä sentään ole liian kiivas? Sellainen tuottaa häiriötä -ja riitaa, -- uskalsi Liina muistuttaa. - --- Jospahan tulisikin oikein hemmetinmoinen sekasoppa! -- huusi Paavo -mättäen vaatteita matkakirstuun. - -Liinalle oli yhdyselämä Paavon kanssa ollut suuri pettymys. Miten -hän oli pettynyt ja mitä hän oli ennen naimistaan toivonut, sitä -ei Liina olisi kyennyt selittämään. Hän vaan tunsi, ettei tämä nyt -ollut oikeata avioelämää. Kuitenkin hän toivoi tulevaisuudessa -muutoksen tapahtuvan, mietti itseksensä ja taivutteli luonnettansa -Paavon mukaiseksi, sillä sitä tietä hän luuli saavuttavansa toivotun -muutoksen. - -Nyt, kun Paavo äkkiä katkaisi tämänkin mahdollisuuden, ilmoittaen -lähtevänsä maailmalle epämääräiseksi ajaksi, sykäytti se niin pahasti -sydäntä. Mutta samassa nousi toinen ajatus: -- olenhan jälleen vapaa! --- Eihän siinä mitään merkillistä ollut, aivan tavallinen tapahtuma; -useinhan työmies jättää perheensä, saati lapsettoman vaimonsa, eikä -palaa milloinkaan, sitoo uusia lemmenliittoja ja muodostaa perheen, -eläen kaikessa rauhassa ja unhottaen vihityn vaimonsa siksi, kunnes -sattuma tai oma etu tai pakko johtaa hänet oikean vaimonsa luokse. -Tämä katsantokanta oli niin juurtunut Liinankin mieleen, että hän nyt -tunsi vapautuvansa. Ja kun hän oli antanut viimeiset rahansa Paavolle -eväiksi, pääsi helpotuksen huokaus; hän oli ikäänkuin ostanut itsensä -vapaaksi tuosta miehestä. - - * * * * * - -Paavon mentyä jatkuivat entiset ystävyyden välit Liinan ja Annin -kesken. Iltaisin he yhtyivät kaduilla ja puistossa tulvivain ihmisten -virtaan. Leväten toistensa seurassa puistikon penkillä, he nytkin -katselivat suihkulähteen säännöllistä pulppuamista, kun syvä miesääni -herätti heidät epämääräisistä ajatuksista. - --- Hyvää päivää! -- - -Kummankin katse kohtasi nuoren, hartevan miehen, jonka syvät, siniset -silmät hymyillen katsoivat vuoroon kumpaankin tummien, tuuheitten -kulmien alta. - --- No, hyvää päivää. Akuhan se on. Kas, kun en tuota heti hoksannut! --- huudahti Anni, levittäen ohuet huulensa hymyyn, toverin vaietessa -tapansa mukaan. Kuitenkin osoitti Liinan silmien tummentunut välke ja -lapsellisen suloinen ilme kasvoilla mieluisten tunteitten heräämistä. - --- Mistä sinua nyt tuodaan? -- uteli Anni. - --- Täällähän minä nyt olen konepajalla. Onhan sitä tullut maailmaa -vaellettua. -- - --- Taitaa sentään kotipaikka vetää puoleensa. -- - --- Siellä se on koti, missä leipäkin, -- sanoi Aku hymyillen. - --- Oletko perheellinen mies? -- kysyi Anni. - --- En maar, sentään, -- tokaisi Aku hämillään. - --- Mitä merkillistä sekään olisi noin pulskan miehen! -- - --- No, Anni, -- varotti Liina. - --- Höm. Kuinka kauan olet ollut täällä? -- - --- Pari viikkoa. -- - --- Emmekä ole ennen sattuneet tapaamaan! -- - --- Olen minä nähnyt, vaan en arvannut tulla lähemmäksi. -- Akun -katse sattui Liinaan samalla kun tämä kiinnitti häneen suuret, -salaperäiset, hymyilevät silmänsä ja he punastuivat kumpikin. - --- Mitä sinä pelkäsit? kysyi Anni. - --- Te olette niin muuttuneet. -- - --- Niinhän sinustakin on tullut mies ja -- -- -- Anni keskeytti -lauseensa, sillä Aku ei näyttänyt kuuntelevan hänen sanojansa, -katseli vaan Liinaa, joka käytävän ahtauden vuoksi astui heidän -edellään. - -Lapsuuden toverin näkeminen palautti Annin, niinkuin hänen -ystävänsäkin, mieleen ne muistot, jotka selvinä kuvina sinne olivat -painuneet; mutta Anni ei tiennyt, että Akun ja Liinan sydämissä asui -rikkaampia ja rakkaampia kuvia, joihin ei hänellä mitään osaa ollut. - --- Muistatkos niitä kansakoulun aikoja? -- jatkoi Anni, -- kun me -asuimme Armonkalliolla ja olimme talosilla, me kolme aina yhdessä. -Sinä, Aku, olit herra, muka, kävelit tikku hampaissa ja kädet -housuntaskuissa. Liina oli rouva, muistatkos sinä, kun pitelit -lepänoksaa pääsi päällä suojana, se oli muka päivänvarjo, ja puhuit -jotakin sekamelskaa, ruotsia, näes. Ja minä, tietysti minä olin -piika. -- Anni nauroi herttaisesti. - --- Se talosilla olo sai surkean lopun, -- sanoi Aku muuttuen äkkiä -synkän näköiseksi. - --- Niin, sinähän löit kuoliaaksi Helmiskän porsaan, kun se tuli -meidän koppiamme tonkimaan, eikä se muija antanut meille pahaakaan -rauhaa sen jälkeen. Äitisikin muutti sitten pois. -- - --- Älä puhu, -- kuiskasi Liina Annin korvaan, mutta Aku kuuli sen ja -katsoen Liinaan hän sanoi: - --- Ne ajat ovat elävänä kuvana minun mielessäni; varsinkin se junalta -tulo. -- - --- Mikä se sitten oli? Siitä en minä tiedäkään, -- sanoi Anni -vilkasten Liinaan; mutta hän oli kuin suljettu kirja, katsoi vaan -eteensä käytävälle. - -Anni ei jatkanut keskustelua, sillä vaistomaisesti hän aavisti Akun -mielialan. Akun isä oli ollut rajuluontoinen ja juovuspäissään -tappanut miehen. Anni muisti vielä, miten katupojat huutelivat -Akulle: -- murhaajan poika! -- - -Seuraavina iltoina, kun nuoret tapasivat toisensa, olivat entisyyden -ikävät muistot haihtuneet. He elivät nykyisyydessä syttyen uusiin, -voimakkaisiin tunteisiin, jotka kohtalon voimalla määräsivät heidän -vastaisen elämänsä juoksun. - -Anni muuttui vähitellen iloisesta umpimieliseksi. Toisinaan hän -tokaisi jonkun purevan sanan, jotta Liina hätkähtäen katsoi Akuun, -jonka tulinen silmäys ajoi punan hänen poskillensa. Liina tunsi -aina sen katseen suojassa suurta turvallisuutta ja samalla salaista -yhteyttä lapsuuden toveriin. - -Eräänä sunnuntaiaamuna koputettiin Liinan ovelle ja Aku astui sisään -hymyillen hämillänsä. - --- Etkö lähtisi kävelemään, Liina? -- - --- Onko Annikin tullut? -- kysyi Liina ollen ikäänkuin Anniin kiinni -kasvanut sen jälkeen kun Paavo hänet jätti. Akun kanssa kahdenkesken -olo tuntui hänestä luonnottomalta; mutta Aku oli päättänyt olla -rohkea. - --- Ei ole, mennään kahden vaan, -- sanoi hän varmasti. Se vaikutti. -Liina sitoi huivin päähänsä, otti nisuleipää evääksi ja kahden he -lähtivät sunnuntaikävelylle. - --- Minne menemme? -- kysyi Liina. - --- Kauas. -- - --- Kuinka kauas? -- - --- Metsään. -- - --- Mennäänpä sinne mökille! -- huudahti Liina äkillisen mieliteon -valtaamana. - --- Sinne minäkin tarkoitin. Olisin vaan tahtonut viedä sinut -lähemmäksi, kunnes olisit arvannut. -- - --- Vieläkö se mummo mahtaa elää? -- - --- Hän olisi jo hyvin vanha. -- - --- Muistatko sinä niitä aikoja? -- kysyi Liina uneksiva ilme -kasvoillaan. - --- Muistan kyllä. Kaikki minä muistan, varsinkin päivän, jolloin -mökkiin muutettiin. Samana päivänä vietiin isäni raudoissaan -asemalle. Hän laahusti raskaasti jalkojaan ja kahleet kalisivat ja -Helmiskä huusi ilkeästi: -- Seppä on takonut itselleen kovat ketjut. --- Sinä sanoit Helmiskälle: -- Eipäs, pahat ihmiset ne panivat -Akun isän jalkoihin. -- Minä tartuin sinun käteesi ja yhdessä me -marssimme sitten Armonkalliolle. Kun pojat taas huutelivat: -- -murhaajan Aku! -- otin minä nyrkin kokoisen kiven ja aijoin heittää -irvistelijöihin; mutta sinä tartuit käsivarteeni ja vaarallinen -kivi putosi sivullemme. Tämän sinä kyllä muistat! -- puhui Aku -hellästi silmäillen lapsuuden ystävää, kiitollisena siitä, että sai -täyttä sydäntään tyhjentää silmin nähneelle ja sydämin tunteneelle -toverilleen. - --- Muistan kyllä, ja senkin, kun yhdessä äitisi kanssa juoksimme -tätä polkua ja keräsimme käpyjä minun helmaani lehmiksi uuteen -taloomme. Sinne ei pitänyt Annin päästä, sillä hänkin oli sanonut -- -muistatko? -- Aku nyökäytti päätään ja Liina puhui iloisesti, vastoin -tavallisuuttaan vapautuneena kainoudestaan ja harvasanaisuudestaan. - -Aurinko välkehti lehtopolulla taittaen säteensä korkeitten -honkien kellertäviin kylkiin. Metsän hiljainen humina säesti -lapsuudenystävien muistoja, jotka unesta heränneinä kuiskivat kiviltä -ja mäiltä. - --- Katsos, tuon kivenkin minä muistan, -- sanoi Liina. -- Tässä me -auringon paahteessa nukuimme odottaessamme äitiäni, joka ei koskaan -tullut. -- - --- Muistanhan minä. Sinä nukuit itkien minun syliini. -- - --- Et sinä aavistanut, kuinka minä silloin kaipasin omaa äitiä. -Minä häpesin, niin, se oli kauhea häpeä, ettei minulla ollut äitiä -niinkuin toisilla lapsilla. Olisinhan minä isänkin mielelläni -pitänyt, niinkuin Annilla oli, ja sitten olisin kovin juhlallisesti -tahtonut sanoa: -- äiti on kuollut. -- Sinua minä usein kadehdin. Kun -äitisi toi rievää ja antoi sinulle, olin oikein vihainen äidillesi. -Kyllä hän aina antoi minullekin, mutta minä olisin tahtonut saada -omalta äidiltäni. -- - -He olivat saapuneet varsinaiseen metsään, jossa lehtevät koivut ja -lepottavat haavat huokasivat syvään, ikäänkuin Liinan kertomus olisi -herättänyt niissä myötätuntoa. Nuoret kääntyivät katsomaan astumaansa -tietä kaupungin puiston korkeitten honkien suojassa. - --- Muistatko vielä, kuinka me täällä polulla rukoilimme, että -Jumala lähettäisi äitini tänne Lepolan mummon mökille. Olihan mummo -vakuuttanut, että Jumala kuulee. Tässähän me odotimme. -- - --- Tiedätkö, mitä minä rukoilin? Mahdottomuuksia. Minä rukoilin isäni -vapaaksi pääsemistä ja sen teon olemattomaksi julistamista. Sitten -odotin monet ajat isää kotiin, vaan kun ei häntä kuulunut, rupesin -minä pelkäämään. Se jokin, se pahansuopa voima, joka oli isänikin -vienyt, se vaani minua joka kiven ja kannon takana, puun juurilla -ja pimeässä viidakossa. Tuskin uskalsin päivällä olla yksinäni. -Toisinaan se ahdisti minua unissakin ja minä painiskelin sen kanssa -ja huusin raivoisasti, kunnes heräsin omaan huutooni. Vielä nytkin -tulee joskus tuo uni minua vaivaamaan. -- - --- Katsos, tuollahan mökki onkin! Voi, kuinka se on pieni ja matala. -Oliko se silloinkin noin pieni? Ei, Aku, olihan se paljon suurempi. -Nuo rikkinäiset ruudut ja rääsyt akkunassa sen noin rumaksi tekevät. -Mennään sisään. -- - --- Ei tänne pääse. Ovi on lukossa, -- sanoi Aku ovea ryskyttäen. - --- Katsotaan akkunasta. Minä tahtoisin nähdä pesän ja pöydän ja -hyllyn ja sängyn, missä mummon kanssa nukuin. Tehän makasitte -lattialla. Kuule, nosta minua hiukan, hiukan vaan! -- - -Kurjan, matalan mökin nähdessään unohtivat lapsuudenystävät koko -maailman. Tämän yhteisen kodin seinuksella he olivat sisaruksia. -Täällä he olivat isättömänä ja äidittömänä löytäneet turvan, -piiloutuneet maailmaan pilkalta ja häpeältä, joka jo aikaisella iällä -oli heihin ilkeät nuolensa ampunut ja opettanut kiihkeästi kaipaamaan -sitä, mikä kaikille lapsille on siunatun, onnellisen elämän ehto, -kodin rauhaa ja rakkautta. Vieläkin täytti sama kaipuu heidän -sydämensä ja he vapisivat kiitollisuudesta seistessään tämän kurjan -asumuksen luona, joka kerran oli heille edes hiukan kodintunnetta -suonut ja vieläkin seisoi heidän pyhien lapsuusmuistojensa -todistajana. - --- Ei siellä ole muuria eikä sänkyä eikä pöytää eikä lattiaakaan! -- -huudahti Liina masentuneena. -- Se on tyhjä, ihan tyhjä! Miksi he -ovatkin sen paljaaksi raastaneet? Miksi emme tulleet tänne ennemmin? --- Liina peitti kasvonsa ja itki hiljaa, niinkuin itkee vanhan -ystävän kuolemaa. - -Aku silitteli hänen päätään eikä hennonnut puhua. Siinä he -aurinkoisella seinustalla seisoivat, kuten ennen lapsina talosilla -ollessaan. Se hetki sitoi heidät muistojen kaihoisella rauhalla. - --- Tässä on niin hyvä olla, -- sanoi Aku, yhä pidellen Liinaa kädestä. - --- On. -- - -Mutta todellisuus nousi varmasti kuin usva kosteasta maasta heidän -rauhoitettuihin sydämiinsä; ja usvan haihtumista seurasi paahteinen -keskipäivän aurinko. Se poltti hehkuvana tulena Akun tulisessa -katseessa ja tunkeutui huumaavana lämpönä Liinan sydämeen. - -Liina veti hiljaa kätensä pois Akun kädestä ja astui metsäpolulle, -josta olivat tulleet. - --- Joko mennään, -- sanoi Aku seuraten varjona Liinan liikkeitä. - --- Mennään; tämä on pyhä paikka. -- Hän olisi tahtonut juosta ja -huutaa apua, niin vaaralliselta ja lumoavalta täällä olo tuntui. - --- Älä pelkää, -- kuiskasi Aku. -- Minä tiedän, mitä ajattelet, vaan -sinä olet minulle pyhempi kuin sisar. -- Raivoisa tuskan puuska -puristi nyyhkytykset miehen rinnasta. -- Minä tunnen nyt jo, ensi -kertaa kahden ollessamme, kuinka kalliisti saan ostaa nämä tunnit! -- - -Liina seisoi vavisten hänen vieressään ja tunsi ruumiillista kipua -Akun nyyhkytyksistä. Hän sai ponnistaa kaikki voimansa pidättääkseen -kättänsä koskettamasta Akun kumaraista, paljastettua päätä. - --- Älä luule, Liina, että olen pahoillani, vaikka näit minun itkevän. -Minulla ei ole koskaan ollut näin hyvä kuin nyt. Me tulemme sen -kautta lähemmäksi. -- - --- Älä puhu, -- keskeytti Liina hätäisesti. - -He astuivat hiljaa, varovin askelin kuin pyhässä temppelissä. Metsän -hyminä oli kuin hartaitten huokaukset. - -Entisyyden todellisuus haihdutti lumouksen, ja Aku alkoi kertoa -menneisyydestä. Paluumatka mökiltä johdatti hänen mieleensä ne ajat, -jolloin hän äitinsä kanssa sieltä lähti. - --- Käsikärryillä vedimme tavaramme tätä tietä kaupunkiin. Minä pääsin -kouluun. Ensimmäisen todistuksen saatuani kaipasin sinua. Olisin -tahtonut näyttää sen sinulle, niin komea se oli, vaan en tiennyt -missä silloin olit. -- - --- Muistin minäkin sinua. Toverit osoittivat minua sormellaan ja -sanoivat: -- toll' ei oo isää! -- ja joku vielä lisäsi: -- ja äiti -hongottaa! -- Minua hävetti, niin että ratkesin suureen poruun. -Opettaja sattui paikalle ja sanoi: -- Ei saa Liinaa kiusata. Hän on -orpo. -- Jos hän olisi sanonut minua kreivittäreksi, en olisi voinut -olla ylpeämpi. Silloin muistin sinua: -- ei Akukaan tainnut tietää, -että olin orpo, -- ajattelin. Annille kerroin heti, mitä opettaja -oli sanonut. Me olimme silloin hyvät ystävät ja asuimme samalla -suunnalla. Hän oli isänsä luona ja minä talonomistaja Latosella. -Minulla oli kylläkin hyvä olla. Esimies kävi toisinaan katsomassa ja -hänellä oli lempeät silmät. Usein kuitenkin itkin ja odotin äitiäni. -Luulin suureen tyttöön saakka, että hän olisi nuori, kaunis nainen. -Kun kadulla näin hyvännäköisen ihmisen, niiasin syvään ja sydämeni -pamppaili: -- voisihan tuokin olla äitini, -- ajattelin. - --- Etkö ole koskaan äidistäsi kuullut? -- - --- Olen, -- sanoi Liina empien, mutta samassa hän katui -umpimielisyyttään. -- Kuulin hänen kuolleen mielipuolena maalla, -saunan seinään kytkettynä. - --- Loppusanat hävisivät kuiskaukseen, eikä kumpikaan puhunut hetkeen -aikaan. - -Metsän humina kuiskaili heille, miten mitätön on ihminen kohtalon -kovissa käsissä. Heidän oma pienuutensa, suuren luonnon sylissä, -pakotti heidät arasti ajattelemaan olemustansa. - --- Liina, -- sanoi Aku, katse yhä polkuun kiinnitettynä. -- Minusta -tuntuu kuin ei tämä ruohoinen polku astuessamme etenisi; me vaan -survomme aina samaa paikkaa. Samanlaista on minusta elämämme. Me emme -ole vieläkään irtaantuneet lapsuuden tunteista; ne ovat vaan toisessa -muodossa mielessämme. -- Hetken kuluttua hän äkkiä kysyi: - --- Uskotko, että Jumala etsiskelee isäin pahat teot kolmanteen ja -neljänteen polveen? -- - --- Minä en uskalla ajatella sellaisia asioita, sillä jos hetkeksikään -annan niille valtaa, kauhistun niitä ja minusta tuntuu kuin joku -tarttuisi minuun. Ja se joku on aina paha voima, -- puhui Liina -salaisen ahdistuksen painostamana. - --- En minäkään tahtoisi näitä ajatella, vaan minun täytyy. -- Akun -katse oli jännitetty ikäänkuin torjumaan näkymätöntä vihollista. - -Liina katsoi häneen säikähtänein, suurin silmin. - --- Toisinaan joudun ihan raivoon ajatellessani, että isäni teki sen -ja jätti minulle kamalan muiston kalisevista raudoistansa. Vanhat -koulutoverini, joita on täällä konepajassakin, muistavat vielä kaiken -tuon. Heidän sivuuttavat katseensa saavat sappeni kuohumaan, kun vaan -kiistaan joudutaan. Ja jos he uskaltaisivat viitata siihen, en tiedä, -mitä tapahtuisi. - --- Jumalan tähden, Aku, älä puhu noin! Sinä et saa miettiä -sellaisia asioita. Ole iloinen, kuule, ajattele muita asioita, -jotakin -- -- --! -- - --- Liina, -- keskeytti Aku tarttuen hänen käteensä, -- jos sinä -olisit minun, unohtaisin isäni; mutta sinä et ole! Minä olen yksin, -eikä kukaan minusta välitä! -- - --- Minä välitän! -- - --- Sinä välität; mutta sinulla on mies. Ja jos sinä uskallat välittää -minusta, saat saman maineen kuin oli äidilläsi. Niin, sinäkin olet -äitisi tytär, heikko ja taipuvainen, vailla rautaa. Miksi sinä -menitkin tuon puskevan pässin vaimoksi? Voitko sinä selittää sitä? --- Akun katse oli muuttunut uhkaavaksi. Liina väänteli käsiään ja -purskahti itkemään. -- Se on totta, voi äiti, äiti! -- Liina istui -kivelle ja nyyhki kauan aikaa. - --- Heikkoja ei säälitä, ne viskataan lokaan! Kun ajattelen äitiäsi, -vapisen sinun puolestasi, ja se saattaa minut raivoon. Jos näkisin -jonkun miehen sinuun koskevan, niin -- --! -- - --- Aku kulta, älä puhu noin, minä pelkään sinua. -- He astuivat -edelleen. -- Jos kirjoittaisin Paavolle ja pyytäisin eroa. Silloin -olisimme vuoden päästä -- -- Liina vaikeni ja katse leimahti kuin -keväinen päivä pilven lomasta. Aku pysähtyi ihaillen hänen hentoa -kauneuttaan. - --- Tahtoisitko sinä? -- - --- Tahtoisin. -- - --- Tällä viikolla voimme jo saada tiedon. -- - --- Niin. -- - -Päätös toi rauhan kummallekin. Levollisesti jutellen he saapuivat -Liinan asunnolle. Sovittuaan illallisesta yhtymätunnista kaivon -luona, lähti Aku kotiinsa. - -Päivä oli mennyt metsässä yhtenä humauksena. Kello oli jo kuusi -Liinan kotiin tullessa. Kiireesti hän söi ja mietti samalla mitä -Paavolle kirjoittaisi. -- Akusta ei mitään sanota, ei, ei vaikka. -Ettei rakasta, niin ettei rakasta. Paras on kirjoittaa, kuten sanat -sattuvat. - - Hyvä Paavo! - - Kai hyvin hämmästyt pyyntöäni, jonka sinulle esitän. Koska näin - erillään elämme, ajattelen, että meidän olisi parasta erota. - Ethän sinä suinkaan tahdo estää minua pääsemästä vapaaksi, kun - nyt olen tullut huomaamaan tehneeni väärin mennessäni sinun - kanssasi naimisiin? Voithan sinä viipyä siellä vuoden eteenpäin. - Minä kuulutan sanomalehdissä. Odotan vastaustasi hetimiten. - - Liina. - -Liina ei hetkeäkään ajatellut, että tällainen kirje vaikuttaisi -ärsyttävästi Paavon tapaiseen mieheen. Kun kirje oli laatikossa, -tunsi hän pistosta sydämessään. -- Miten, jos hän olisi ollut Akun -vaimo ja Aku tahtoisi eroa. Nyt tuli sääli Akua, ikäänkuin hän jo -olisi ollut Akun vaimo. - -Suihkun luona odottivat Anni ja Aku. - --- Missä sinä, Liina, olet ollut tänään koko päivän? -- kysyi Anni. -Liina vilkasi Akuun, vaan Aku ravisti päätään Annin takana. - --- Enhän minä missään. Hiukan kävelyllä. -- Liina piilotti hämillään -kasvonsa huiviin. - -Samassa Anni kääntyi Akuun päin epäilevästi tuijottain häneen. -Aku osasi kuitenkin paremmin kuin Liina säilyttää salaisuuden. -Anni rauhoittui Akun suorasta silmäyksestä. He alkoivat kävelynsä -väkijoukossa, seuraten sen aaltoilua musiikin soidessa. Aku oli -tavattoman hyvällä tuulella, laski leikkiä Annin kanssa, samalla kun -hän salaperäisestä onnesta säihkyvin katsein seurasi Liinaa. Anni -muuttui illan kuluessa synkäksi. - --- Mikä sinua vaivaa? -- kysyi Aku tavantakaa, ja Anni tiuskasi: - --- Mitä sinä minusta välität! -- - -Äkkiä töytäsi juopunut mies joukosta heitä kohti, puhui rumia -sanoja ja kaappasi Liinan syliinsä. He olivat vähällä kaatua miehen -hoippuessa. Aku iski miestä nyrkillään, niin että hän, kädet -leveällä, kaatui kiviseen katuun. Nostettuaan hänet kevyesti kuin -höyhenen kauluksesta ylös, ravisteli Aku rauhan häiritsijää lyöden -kerta toisensa perään häntä poskelle. Kansaa kerääntyi ympärille -ja poliisia vihellettiin. Ennenkuin järjestyksen valvoja saapui, -kuiskasi Anni Akun korvaan: - --- Varo itseäsi! -- Aku laski heti uhrinsa. Anni ei käsittänyt, miksi -hänen sanansa niin äkkiä Akuun vaikuttivat. -- Ehkä sentään Aku -hänestä piti. -- Nyt hän taas liverteli. Mutta Liinan portilla hänen -lyhyt ilonsa sammui. - -Unohtaen kaiken kysyi Aku: - --- Kirjoititko? -- sellaisella katseella silmäillen Liinaa, ettei -Anni enää voinut olla epätietoinen. Liina nyökäytti vastaukseksi -päätään, ja se nyökkäys selitti kaiken. - -Liinasta erottua kysyi Anni: - --- Mitä te kirjoittelette? -- - --- Emmehän me -- -- - --- Pysy erossa Liinasta, hän on toisen muija! ärjäsi Anni nykäisten -Akua hihasta. Aku kiskaisi itsensä irti, kääntyi pois ja jätti hänet -yksin kotiinsa kulkemaan. - -Anni puri hammastaan kiivaasti astuessaan. Huonetoveri oli jo -nukkunut ja Anni riisuutui nopeasti tuntien väsymystä. Sydän oli -kuitenkin liian täynnä; uni ei armahtanut tuskaista. Hän heittelehti -kuumalla vuoteellaan jupisten: -- Hyvä Jumala, ota pois tämä tuska, -tee minut vaikka kerjäläiseksi, vaan anna sydämelleni lepoa! -- -Rintaa ahdisti; piti likistää hampaat yhteen ja nyrkit kokoon, ettei -raju nyyhkytys herättäisi huonetoveria. Aamun valjetessa täytyi hänen -alottaa päivätyö raskaalla päällä ja kuumeen ruumiissa polttaessa. -Päivällä ei hän saanut tilojaan missään. Kun työ viimeinkin oli -päättynyt, riensi hän, vaatteet muutettuaan, Liinan luo. - --- Sinä olet unohtanut Paavon, et puhu hänestä koskaan. Jos minulla -olisi mies ja lisäksi sellainen kuin Paavo, en ikinä suostuisi -elämään erilläni hänestä, -- puhui Anni ärtyisellä äänellä Liinan -ommellessa koneella. Koneen kolina teki sanat kahta kovemmiksi ja -Liina tunsi kylmiä väreitä ruumiissansa. - --- Kai hän on ensin unohtanut minut, koska hän jätti. Vai pitäisikö -minun juosta hänen jälessään? - --- Muutamat näyttävät tykkänään unohtavan, mikä naineelle sopii, -- -jatkoi Anni polttavin katsein. - --- Mitä sinä oikein tarkoitat? -- kysyi Liina, pysäyttäen koneensa. - --- Kyllähän sinä sen itsekin tiedät! -- huudahti Anni ilkkuen. - --- Epäiletkö sinä jotakin Akun ja minun välillä tapahtuneen? Älä -pelkää. -- - --- Sinä olet aivan pikeentynyt häneen, näkeehän sen jo kaukaa. Ja -miehet ne ovat kyllä valmiit, missä vaan saaliin tapaavat. Olethan -sinä hieno ja hempeä, oikea miesten silmänruoka. Ethän sinä tahdo -viekotella ja kuitenkin muikistelet suutasi ja paistat särkiä! -- - --- Ja teen toiset mustasukkaisiksi! -- huudahti Liina kiihtyneenä. - --- Mustasukkaiseksi! -- huusi Anni hypäten ylös tuoliltaan. -- Oho, -kaikille lampaille kanssa tässä kannattaisi olla mustasukkainen. -Sinä menit naimisiin kuin nauta tappolavalle, puoleksi peloissasi ja -uteliaana. Nyt tuulahtaakin vihreän niityn tuoksu nenääsi ja sinä -rimpuilet köydessäsi. Rimpuile sinä vaan! -- Anni nauroi ja itki -raivoissaan raakojen sanojensa kiihdyttämänä. Intohimo oli murtanut -sen rajan, joka puolisivistynyttä suojaa raakuudelta. - -Liinan polttava katse ja tavaton kalpeus todisti sanojen sattuneen. - --- Koska minä olen lammas ja nauta, niin kuinka sinun sopii etsiä -minun seuraani? sanoi hän kuivasti. - -Anni taisteli itkuaan vastaan. Tuolin selkään nojaten hänen voimakas -vartalonsa nytkähteli tuskan vallassa. Liinan suuttumus haihtui tätä -katsellessa ja hän läheni ystäväänsä lohduttaakseen häntä. Samassa -Anni hyppäsi ylös uhkaavana. - --- Minä kirjoitan Paavolle, että hän kerrankin tulee kotiin hoitamaan -muijaansa. -- - --- Koska ei muija osaa hoitaa itseään, vai miten? Etkö jo kylliksi -ole haukkunut minua lampaaksi ja naudaksi. Kirjoita Paavolle, -kirjoita! Mutta sen sinulle sanon: et sinä sillä Akua saa, et, et! -- -Liina oli suunniltaan. Annin uhkaus herätti hänessä rajun katkeruuden. - --- Kas, kuinka oletkin varma. Ehkä sinä oletkin jo Akun rak -- -- - --- Mene ulos minun huoneestani! -- huusi Liina vihasta liekehtivin -silmin. - --- Menen, en ikinä tahdo olla sinun likaisen pelisi todistajana. -Naimisiin osasit mennä, eikä sekään sinulle riittänyt, tarvitset -vielä sivumiehiä! -- - --- Vaiti! -- huusi Liina särkyneellä äänellä, lyöden Annia vasten -suuta. - -Anni, ollen voimakkaampi ja tanakka, tarttui toisella kädellään -Liinan ranteisiin ja toisella hän repäsi alas hänen raskaan -nutturansa ja löi tukasta kiinni pitäen kilpailijaansa kasvoihin. - --- Paavo saa tietää, kyllä minä teidät! Tulkoonhan Aku -- -- -- - -Ovi lensi auki. Aku seisoi kuin kivettynyt Annin edessä otsasuonet -sinisinä. - --- Sinä, sinä...! -- änkytti Aku. Hän oli tukehtumaisillaan, jaksoi -tuskin pidättää kätensä koskettamasta naiseen. - --- Kyllä, kyllä minä menen, -- huohotti Anni kohottaen kätensä -suojakseen ja perääntyen ovelle, jonne Akun katse seurasi häntä, -kunnes ovi sulkeutui. - -Liina itki rajusti painaen tulipunaiset kasvonsa vuoteensa -vaatteisiin. Suuri, vaalea tukka aaltoili kuin auringonpaiste hänen -hennon vartalonsa verhona. - -Aku seisoi avuttomana keskellä lattiaa tajuamatta miten auttaisi -Liinaa. Kiihkeän halun valtaamana saada koskettaa tuota vaaleata -tukkaa, horjahti hän vastoin tahtoansa pari askelta itkevää kohti; -mutta Liina hypähti ylös huudahtaen: - --- Älä koske minuun! -- - --- En, enhän minä -- -- Pelkäätkö sinä? Katsos, menenhän minä jo, -- -puhui Aku kuin lapselle. - --- Pelkään, olenhan minä toisen vaimo! -- Heidän katseensa yhtyivät, -mutta Aku näki vaan Annin herättämän tuskan ja häpeän rakastettunsa -kasvoilla, riuhtasi itsensä irti lumouksesta, syöksyi ulos, juosten -kadulle häpeissään kuin ruoskittu. Jos Aku olisi hetken viivähtänyt, -olisi Liina heittäytynyt hänen syliinsä. Nyt hän seisoi kuin -kivettynyt keskellä lattiaa, kuuli kuistinoven kolahduksen ja lapsen -itkua toisesta huoneesta. Ajatukset seurasivat Akua, joka astui katua -pitkin, hattu syvälle painettuna, hartiat luuhistuneina, ryhdittömänä. - --- Vaikka koko maailma huutaisi, minä saan hänet kuitenkin, -- -kuiskasi Liina voitonilosta värähtäen kesken masentavaa tuskaansa; -mutta samassa outo kauhu kuiskasi: -- Näinköhän äitinikin tunsi? -- -Häpeän puna nousi uudestaan poskille ja kädet tarttuivat kiireisesti -avonaiseen tukkaan. Hän palmikoitsi sen katsellen samalla Paavon -kuvaa seinällä. Syvä huokaus puristautui rinnasta. Se oli voimattoman -avunhuuto. - --- Tämä oli edeltäpäin määrättyä, näin täytyi käydä -- ajatteli hän. --- Minkä hän Paavolle voi? Ellei hän hyvällä anna eroa, ei pakkokaan -auta. Takaisin tuodaan vaikka poliisin voimalla. -- - -Väsyneenä oudosta mielenliikutuksesta, meni hän aikaiseen levolle. -Ensi kerran ajatteli hän leppeästi äitiään tuntien kumminkin kammovaa -ahdistusta verratessaan omaa mahdollista tulevaisuutta äitinsä -kohtaloihin. -- Ei niin, ei niin, -- jupisi hän silloin ehdottomasti. --- Ennen elän Paavonkin vaimona. Heikko olen kuitenkin, heikko! -- - -Etuhuoneessa joku kolisteli ja hetken kuluttua hapuiltiin hänen -oveaan. - --- Kuka siellä? -- - --- Minä, Paavo, avaa! -- - - -II. - -Neljä vuotta oli kulunut. Liinaa ja Paavoa oli kova onni seurannut ja -pakottanut heidät muuttamaan kaupungin äärimmäiseen kolkkaan. - -Marraskuun hämärässä illassa juoksivat rääsyiset poikavekareet -kapealla, kuoppaisella kadulla huutaen ja tapellen, jotta loka -räiski kahden puolen. Ohikulkevat toruivat, väsyneinä pujotellen -ränstyneitten kallistelevien rakennusten välillä, kuin haamut yön -hämärässä. Näitä kurjia katuja kulki Liinakin, kiireisesti astuen -ja kantaen maitokannua, leipää ja suolakalaa, jotka oli työstä -tullessaan ostanut. Hän suuntasi kulkunsa erästä piharakennusta -kohti, jonka portaita kattoi ränstynyt lautakoppi. Pimeään keittiöön, -joka oli kaikkien rakennuksessa asuvien yhteinen, kuului väsyneen -lapsen itkua ja miehen yskimistä. - --- Erkki, kultaseni, älä itke, äiti tulee jo! Aino, missä sinä olet? --- Kukaan ei vastannut. Pikku Erkki huusi, eikä mies voinut yskältään -puhua. Liina juoksi naapurinsa suutarin kamarista tulta lainaamaan -ja sieltä hän löysi Ainonsakin. Arkulle asetettuna valaisi himmeä -lamppu köyhää huonetta. Poissa oli Liinan upea piironki peilinensä, -ompelukone ja muhkea sänky. Sijaan oli saatu kömpelö perhesänky -rääsyineen ja matkakirstu. Köyhyyden haju oli huoneessa pistävän -kitkerä. - -Pikku Erkki istui isänsä takana sängyssä itkien, jotta kyyneleet -valuivat pitkin kalpeita poskia ja laihat kädet kurkottivat -äitiä kohti. Silmät seurasivat äidin liikkeitä ja nyyhkytykset -nytkäyttelivät pientä ruumista. Lastansa avuttomampana makasi Paavo -sängyssä, hänkin katseillaan seuraten vaimoansa. Aino, äitinsä kuva, -sinisilmäinen, pyöreä tytöntyllerö, unohti kaiken nähdessään maidon, -leivän ja silakat arkunkannella. Molemmin käsin hän tarttui leipään, -nakersi sen syrjää kun hiiri terävillä hampaillaan, puraisi silakan -selkään ja ryyppäsi maitoa kannusta palan painimeksi. - --- Voitko syödä, Paavo? sairas ravisti päätään. - -Pikku Erkki sai hetken keikkua äidin käsivarrella askareita tehdessä, -juotettiin maidolla, pistettiin leivänpala käteen ja kiedottiin -uudestaan isän taakse sänkyyn. - --- Nyt menen pesutupaan. Sieltä pilkoittivat valkeat; pyydän hiukan -lämmintä vettä vaatteilleni, -- sanoi Liina, keräten mytyn vaatteita -kainaloonsa. Hän auttoi vielä Ainon sängyn jalkapäähän, missä tytön -tila oli, ja lähti pesutupaan. - -Siellä akat liikkuivat kuin haamut sakeassa höyryssä. Lempeällä -hiljaisuudellaan oli Liina voittanut naapuriensa suosion, joten he -mielellään auttoivat häntä kun niin sopi. - --- Tuohan tänne myttysi niin hierotaan yksin väin, -- sanoi Pärmäskä. - --- Kyllähän minä ne itsekin -- -- taitaa tulla vaivaa -- -- olette -väsyneitä jo itsekin, -- eitti Liina. - --- Ei ne kenenkään selkää katkaise. Itse taidat olla hyvinkin -väsynyt. Annas elättää neljä henkeä vaimo-ihmisen tällaisena aikana, --- sanoi suutarin vaimo. - --- Eihän heissä suurta elättämistä ole. Paavo ei niin palaakaan -ole syönyt moneen päivään. Lapset vähän kuluttavat, -- puhui Liina -jakaessaan vaatteet akoille. - --- Voi, voi sentään, Liina, kun minä muistan sinut neljä vuotta -sitten, kuinka korea olit; ja miten nyt saat laahustaa yöt ja päivät. --- - --- Siitä on niin pitkä aika. Olen melkein unohtanut entiset olemiset. -Enhän minä jouda ajattelemaan tyttöaikaista elämääni. -- - --- Voi mun päiviäni, vai pitkä aika, neljä vuotta; vastahan sinulla -on nenänpää, eikä ijänpää. Paljon on vielä edessäsi ja tällaistahan -se on köyhän ihmisen elämä: yhtämittaista raatamista, väliin yön ja -päivän kanssa. Toisinaan istu laiskana ja odota nälkäisellä vatsalla, -mistä taas rahanpennin leiväksesi irti saisit. Vielähän sinun kelpaa -kun on tehdas turvanasi ja vakinaista tuloa, -- lohdutteli Pärmäskä. - --- Eikä Paavokaan kauvaa elä, -- sanoi suutarin vaimo. - --- Jestas sentään, enhän minä häntä kuolemaan toivo! -- huudahti -Liina, vastenmielisyydestä hätkähtäen kuvaillessaan Paavoa ruumiina. - --- Ei suinkaan siinä parantumisenkaan toivoa ole. Se mies kanssa -on koettanut omasta ja muittenkin puolesta ja huonosti vaan kävi. -Putosiko se siellä Helsingissä, vai mistä se verta alkoi sylkeä? -- -kysyi Pärmäskä. - --- Putosi telineiltä. Ensin ei mitään tuntenut, eikä hoksannut -tapaturma-apua aikanaan vaatia, tuli kotiin sieltä ja oli hiljainen, -ei ollenkaan kuin ennen. Minun kävi kovin sääli ja kysyin usein, -mikä häntä vaivasi. Hän jaksoi kuitenkin kolme ensimäistä vuotta -maalailla; vasta tänä vuonna tuli turva sänkyyn. -- - --- Se on ollut riuska mies, sanonut suoraan herroille asiat ja -kyllähän sen ymmärtää mikä siitä seuraa. Milläs köyhä oikeutta -hankkii? -- puhui Pärmäskä ojentaen pestyt vaatteet Liinalle. - -Akat kahlasivat likomärkinä pihan poikki ja Liina kiipesi vinttiin -vaatteitaan kuivuulle hajoittamaan. Jokainen askel oli kuin -piiskanlyönti hänen heikolle selälleen. Alas tullessa pilkoitti -valo hänen huoneensa ovenraosta. Se oli suuri helpotus pimeässä -jännitetylle katseelle; mutta Liina huokasi: -- palaa suotta lasten -maatessa! -- - -Ovea avatessa sattui hänen katseensa Paavon luiseen leukaan ja -nenään. -- Kuinka teräväksi nenä olikin muuttunut ja harmaaksi, -silmät vaipuivat kuoppiinsa ja siristivät oudosti luomiensa alta. -- - --- Paavo, -- huudahti Liina säikähtyneenä. - --- Liina, -- kuiskasi sairas hapuillen kädellään peitteen päällä. -Liina pani korvansa sairaan huulien eteen, pujotti kylmästä -kangistuneen kätensä sairaan luiseen kouraan ja kuunteli heikkoa -ääntä. - --- Jäät leskeksi; älä jätä lapsia -- -- lapsia. -- Ääni hävisi -korinaan ja silmät avautuivat. -- Lupaa, älä jätä! -- sanoi hän nyt -ääneensä. - -Liina yritti irroittaa kättään, mutta sairaan sormet puristuivat -lujasti kuin rautakoura hänen ranteensa ympärille. Vielä sanoi -kuoleva selvästi: -- Aino, Aino, palellut tyttöseni! -- Sitten -purskui verta suusta ja sieramista tukehuttaen kauan kärsineen. Liina -auttoi kuolevaa mukavaan asentoon vasemmalla kädellään ja sulki hänen -silmänsä yritettyään irroittaa käsivarttaan. Mutta joka kerta kun -hän nykäisi rannettaan nytkähti kuolleen koko ruumis. Liinaa alkoi -kammottaa ja hätäisenä hän yritti irroittaa noita kangistuvia sormia -ranteestaan, lukien samalla rukouksia muististaan, tajuamatta omia -sanojaan. - --- Äiti, minä joitin! -- huusi Aino itkuisella äänellä ja herätti -Erkin. Molemmat lapset yltyivät ja Liina taisteli päästäkseen irti -kuolleen kammottavasta kättelystä. - --- Lapset, odottakaa, -- puhui hän hätäisesti ja taivutteli -yksitellen sormet irti ranteestaan. Vapaaksi päästyään juoksi hän -suoraa päätä naapurinsa suutarin ovelle huutaen: - --- Tulkaa, Paavo on kuollut! -- Sitten hän otti lapset pois -sängystä ja vei heidät suutarille. Hetken kuluttua oli suutarin -vaimo kerännyt koko huonekunnan ruumista korjaamaan. Hänen virttä -veisatessaan puettiin Paavo puhtaisiin ja nostettiin kovalle -vuoteelleen laudoille. Näitten puuhien ohessa alkoi Liinaa -värisyttää. Hänen hampaansa kalisivat, sillä pyykkituvassa kastuneet -vaatteet kylmäsivät syömätöntä ruumista ja kammottava jännitys -oli tyhjentänyt loputkin voimat. Uskovainen, hyvä suutarineukko -lähetti hänet huoneeseensa maata. Liina otti Paavon makuuvaatteet -ja riensi levolle. Kamalalta tuntui kääriytyä samoihin peitteisiin, -joissa vielä oli jälkiä hyytyneestä verestä, mutta väsymys kahlehti -vastenmielisyyden ja jäsenet hervahtivat lepoon. - --- Mikä kolina se oli? Oliko hän pudonnut sängystään? Ei, hän seisoi -sängyn vieressä vääntäen rannettaan irti Paavon kourasta. Voi, kuinka -sitä pakottaa, pakottaa niin että päätä huimaa ja sydän kirvelee ja -nuo silmät... Paavo, mitä sinä tahdot? -- Älä jätä lapsia! -- Paavo -älä purista noin, päästä irti; minun ranteeni katkeaa, laske irti, -minä rukoilen, laske! -- -- -- Missä hän on? Suutarilla lämpöisessä. --- - -Uni hiipii uudestaan rauhaisena ja hyvänä virvoitellen väsynyttä. -Mutta päivä on armoton. Se ajaa uusiin huoliin ja vaivoihin, vaatien -vierimään virran mukana, pyörittämään kovanonnen ratasta, elämän -aaltoillessa rikkaana ja vapaana hänen ohitsensa. - -Mitä hän nyt tekisi? Hänellä ei ollut varaa haudata miestään. Lainaa -ei saisi, sillä tavarat oli myöty ja syöty. Vaivaishoidolta saa, -sanottiin, pitää vaan ilmoittaa ja pyytää itse. Kyllä sieltä annetaan -ja miksi ei annettaisi? Olihan se heidän oma kassansa, johon kukin -oli maksanut monta vuotta. Omaansa sieltä kukin pyysi. - -Liina oli kuin kone, joka väännettäessä panee rattaansa liikkeelle. -Odottihan Paavo laudallaan hautausta, vaivaishoidon hautausta. - -Kaupungintalon raskas ovi narahti Liinan pelokkaana sitä avatessa. - --- Rappusia ylös ja oikealle, -- oli hänelle sanottu, -- tuonne -varmaankin, mistä kuuluu ääniä. -- - --- Sinä olet sellainen maailman mätä-pilkku koko ihminen, ja ellet -tapojasi paranna viedään sinut pakkotyöhön, -- huusi joku mies -julmasti kiroten jatkoksi. Liinan piti sukkelasti vetää kätensä -pois ovenrivasta ja juosta alas rappusia. -- Ylöskö uudestaan? Ei -tällä kertaa, ennen kadulla kerjään; minä kerjään, ehkä joku hyvä -ihminen auttaa minua. -- Taas ovi narahti Liinan astuessa kadulle -ihmisvilinään harhailemaan heikkona ja viluisena ohuissa vaatteissa. -Hän aikoi ojentaa kätensä vastaan tulevia, hienoja rouvia kohti ja -pyytää almua, vaan ääni ei totellut. Kylminä vaelsivat ihmiset hänen -ohitsensa, sivumennen ihaillen hänen kärsimysten kaunistamia silmiään. - --- Ruveta puhuttelemaan outoa naista kadulla! Kuka tietää, mikä -hulttio hän on, ja harvoin kukaan muuten kurjuuteen joutuu. -- - -Liina hoippui kotiinsa peläten ja paeten noita ihmisiä, joilta oli -aikonut apua pyytää, turvasi köyhiin ystäviinsä, itki ja rukoili -heitä vielä kerran auttamaan ja saattamaan Paavon hautaan. Eikä hänen -turhaan tarvinnut pyytää. Paavo haudattiin kunnialla ja Liina sai -lahjaksi mustan puvun itselleen ja lapsilleen. - -Ruumis ja mieli juhlallisessa väsymyksessä istui hän suruhuoneessa. -Muistot heräsivät horroksista poistaen nykyisyyden ja asettuen -omistajansa tuomariksi. -- Kyllä hän oli ollut sokea ottaessaan -Paavon. Niin, vaan äitini kohtalo. Olihan Paavo reipas mies -- -- -ahnas hauki ja onneton, niin onnettomia me olimme! Aku tuli liian -myöhään ja Paavo oli armoton, julma -- jestas, sentään, mitä mieleeni -tulee! Eikö se ollut rikos kuollutta kohtaan? Kuka tiesi vaikka olisi -vielä kuulemassa ajatukset tässä vieressä. - -Jäätävät väreet risteilivät ruumiissa, sydän pysähtyi, kunnes -paukahti uudestaan lujasti jyskyttämään ja kipeästi pakottamaan. -Onnettomuudet, ihmisteni kovuudet, omat erehdykset, kaikki ne siinä -ilkkuen nauroivat hänen heikkouttaan. - - * * * * * - -Liinan huone oli taas kalustettu. Akkunan edessä upeili pöytä -puhtaine liinoinensa, täynnä kaikenlaista sälyä. Siinä oli -punakantinen valokuva-alpumi, nelinurkkainen peili pienen lampun -varassa, koreita paperikukkia hohtavassa lasimaljassa, kampoja, -virsikirja, tuoksuva saippua, katekismus, lastenraamattu, postilla, -"Aarniometsän tyttäret", "Berliinin pyöveli", "Montekriston kreivi" -ja "Pariisin mysteeriot" rasvaisissa kansissa. Kuluneet kulmat -osoittivat kirjojen olleen ahkerassa käytännössä. Likaisten tapettien -rikkinäisyyttä peittivät kuvapaperit. Akkunan rumat, tummat puitteet -peittyivät valkoisten verhojen taa. Miellyttävä lämmin tuoksahti -tulijalle vastaan huoneeseen astuessa, sillä täällä asui pelkkiä -naisia puhtaine elämäntapoineen. Liina oli ottanut vuokralaisikseen -kaksi tehtaantyttöä saaden heiltä huoneensa vuokran. Muutenkin oli -nyt toimeentulo helpompaa kuin Paavon aikana. Liina ei vaan ottanut -reipastuakseen. Hänen suurissa sinisissä silmissään väikkyi samea -katse ja ryhti oli entistäkin koukkuisempi. Liikkeitten velttous ja -sieluton hymähdys todistivat elämään kyllästymistä ja toivottomuutta. - -Aino hiipi öisin lähelle äitiään vetäen peiton päänsä päälle. - --- Kuinka sinä noin teet, -- kysyi äiti - --- Minä pelkään, -- kuiskasi lapsi. - --- Mitä tyhjää pelkäät, -- rauhoitti äiti, painaen lasta lähemmäksi -itseään. Lapsen nukuttua tunsi hänkin pelon hiipivän yhä lähemmäksi, -toimeentulon ja nälän pelon. - -Ahtaat raha-ajat olivat pakottaneet tehtaita vähentämään työväkeä. -Joukottain siirtyi työttömiä ja leivättömiä toisille seuduille, mutta -joukottain jäi heitä kaupunkiin tarjoamaan työtänsä ala-arvoisesta -hinnasta vaikeuttaen siten toistensa toimeentuloa. Jälelle jääneitä -oli tehtaissakin vielä liian paljon, työtä ei riittänyt kylliksi; -moni sai odottaa tyhjin käsin päiväkaudet. Poistua ei saanut, -siitä oli sakko. Kuka voi sanoa millä hetkellä työtä tuotaisiin, -menisi vielä hukkaan sekin pieni ansio. Kyllähän siinä työttömänä -nököttäissä sattui mieleen kaikenlaista: katkeruus ja nöyryytys, -uhka ja suru, nuo työttömän työmiehen tutut mielialat. Vaan eihän -siinä muukaan auttanut, piti odottaa kärsivällisesti viikon loppuun -saadakseen vähintäin neljä, enintäin kymmenkunnan markkaa. Minnekäs -meni paremmilleen keskellä kylmää talvea. - -Liina istui pieniruutuisen akkunan edessä pujotellen lankoja niisiin -ja kaiteisiin, kasvavan tytön kera. Työ oli pian loppuun suoritettu. -Kalvava pelko tämänkin niukan ansiolähteen kuivumisesta oli hänen -seuralaisensa odotustuntien hitaasti madellessa päivällisaikaan ja -iltaan. Häntä oli alkanut pistää rinnasta viime aikoina ja lyhyt, -kuiva yskä hävisi kuulumattomiin koneitten kohinaan, saaden yhä uutta -yllykettä tehtaan pölystä ja toivottomasta mielialasta. - Jos vielä -joutuisi sairashuoneeseen ja lapset -- -- --! -- Hän hytkähti; joku -seisoi vieressä. - --- Te olette kalpea kuin ruumis, -- sanoi ystävällinen työnjohtaja. -Liina ei vastannut. - --- Teillä on paha, kuiva yskä, menkää lääkärille! -- - -Hieno puna elostutti säikähtäneen poskia; hän oli odottanut -työnjohtajan sanovan: -- Menkää pois, teitä ei ensi viikosta alkaen -tarvita! -- - -Liina meni lääkärille; tehdashan sen maksoi. - --- Kävelkää raittiissa ilmassa, syökää voimakasta ruokaa. Pian on -kevät käsissä, ei tämä ole vaarallista, jos hoidatte itseänne, -- -sanoi tohtori. - --- Hoitaisin itseäni! -- myhähti Liina katkerasti itsekseen; -- -kuka sitten hoitaisi lapsiani, ja mistä minä sen voimakkaan ruuan -ottaisin, kun täytyy määräseltä syödä kovaa leipää, että lapsille -edes maitoon riittäisi, -- ajatteli Liina kotiin astuessaan. Tuuli -huuhteli värisevää vartaloa, mieltä karvasteli ja itku tuppasi -tulemaan; mutta hän nieli kyyneleensä, karkoitti mielestään kurjuuden -ja suunnitteli miten saisi riittämään tulot viikon menoihin. -Sunnuntaisin hän aina oli istunut kotona. Eihän hänellä ollut -kunnollisia vaatteita näyttäytyäkseen muitten joukossa. Nyt hän -ymmärsi tehneensä väärin, puri pään viimeiseltäkin turhamaisuuden -madolta ja meni lapsineen, rääsyineen puistoon. Raitis, keväinen ilma -antoi voimia ja rohkeutta nuorelle vaimolle. Hän tunsi vähitellen -vapautuvansa elämän raskaudesta, joka kaiken talvea oli kahlehtinut -häntä, saanut rinnan kutistumaan ja selän köyristymään ja ilkamoiden -iskenyt kyntensä uppiniskaisiin voimiin. - -Näillä kävelyillään Liina näki kerran Annin hyvin puettuna, hattu -päässä kuin minkäkin rouvan, seurassaan eräs herra. Liinan mielestä -se mies oli pahannäköinen. Kuluneessa puvussa ja sairaan näköisenä -ei hän millään muotoa tahtonut tulla huomatuksi, vaan väistyi -syrjään. Akun hän myöskin tapasi, kerran puistossa istuessaan. Kyllä -he ennenkin olivat sivuuttaneet toisiaan kaupungilla, mutta aina -tervehdittyään jatkaneet matkaansa. Nyt tuli Aku hänen luokseen ja -alkoi puhella kuin ennen, kertoen viettäneensä hurjaa elämää. - -Eräänä sunnuntaina astui Aku Liinan kamariin, kainalossa suuri pussi -ja käärö. Pussista ilmestyi vehnästä lasten suureksi riemuksi ja -ystävyys heidän ja Akun välillä oli sidottu. Tyttöjen kaupungilla -ollessa Liina nyt oli kamarinsa emäntä, hääräili kahvia punottavana -kuin nuori tyttö, auringon ja takkavalkean kilvan huonetta -lämmittäissä. Aku istui keijutuolissa tyytyväisenä ja tukevana -uudessa herraskaisessa puvussaan. Huoneessa oli kevät ja sunnuntai. - --- Toin sinullekin käärön, -- sanoi Aku hämillään. -- Nyt on huonot -ajat. On minulla sentään hyvä palkka. -- - -Liina ei vastannut mitään, silitteli vaan Ainonsa päätä tuijottaen -eteensä ja tuntien hurjaa halua heittäytyä Akun syliin, mutta hän oli -kuin lattiaan kiinni naulattu. - --- Joko sinä menet? -- huudahti Liina, Akun ovea lähestyessä. - --- Minä tulen ensi sunnuntaina puistoon, sinne missä viimeksi -tapasimme, tiedäthän. -- - -Kyllähän Liina tiesi hetken ja paikan. Siinä olivat he pitkän ja -pahan unen jälkeen heränneet ja kohdanneet taas toisensa. - -Akun tuomassa mytyssä oli kymmenen markan seteli ja hamekangas. -Liina neuloi itselleen puvun sunnuntaiksi. Kun pehmeä vaate -kietoutui lämpöisenä hänen vartalolleen, hiipi mieltymys elämään ja -onnenunelmat sydämeen. Vapaassa luonnossa haihtui painostava tunne, -tukehutetut taipumukset heräsivät voimakkaina eloon vaatien kerrankin -tunnustusta. Kovaäänisesti puhellen he kulkivat käsitysten puistossa -ikäänkuin olisivat tahtoneet julki kuuluttaa sorrettua nuoruuden ja -rakkauden mahtia. He olivat hetken onnelliset. Mutta äkkiä Liina -muuttui umpimieliseksi. - --- Mikä sinun on? -- kysyi Aku. - --- Älä kysy! Minun ei olisi pitänyt tulla. -- - --- Älä sano niin. -- - --- Tiedätkö Aku, kun ajattelen entisiä aikoja, jolloin olin vapaa -ja onnellinen, ei ollut huolta mistään, en ollut väsynyt, enkä -kylmästä värissyt, en voi uskoa nyt olevani sama ihminen, en tajua -nykyistä onneamme. Kuinka voin sinun kanssasi naurain kulkea? Enhän -koskaan saa kyllikseni syödä ja Aino ja Erkki jäävät kuitenkin -puolelle vatsalle. Minulla on lapsia, vaan ei oikeutta hankkia edes -ruokaa heille ja itselleni kylliksi. Eihän riittäneet Paavonkaan -ponnistukset, vaikka oli luja mies. Vaivaistalo on edessämme, jos -hetkeksikään uuvun Se on minun piiskani ja painajaiseni, ennen -näännyn kuin sinne menen. Siellä on hulttioita, vaivaisia, sellaisia -raukkoja kuin minäkin! -- - --- Älä nyt, Liina! Mistä se päähäsi tuli? Etkö sitten minua minään -pidä? -- - --- Kyllä, mutta tiedätkös, minä pelkään Paavoa aina vieläkin, -varsinkin pimeinä öinä. Hän sanoi kuollessaan: -- älä jätä lapsia, ja -se huuto on nyt toisinaan korvissani ihan niinkuin hän sen silloin -sanoi. Juuri äsken nauraessani kuulin sen selvästi. -- - --- No, mutta -- --! -- - --- Kuule, onkohan sekin rikos Paavoa kohtaan, että toivon toisinaan -lapsia kuolemaan? -- - --- Luuletko olevasi ainoa syntinen siinä asiassa? Kyllä kai ne -ovat luetut köyhät ihmiset, jotka lapsensa halusta pitävät. -Kyllä he kaikki toivovat, että Jumala juuri heidän lapsillaan -taivaanvaltakuntaa lisäisi. -- - --- Voi, älä puhu noin. Pitäisinhän ne raasut, kun vaan voisin -ne hyvin elättää, vaan enhän minä voi. Ja se saattaa mieleen -kaikenlaista. Pelkään meidän väleistämme tulevan jotakin -onnettomuutta. Ehkä en saisi ajatella sinua, voisi vielä käydä niin, -että sinä joudut työttömäksi, paheksit lapsia, et tahtoisi elättää. -- - --- No, no, älä nyt noin. Parempihan olisi, ellei heitä... vaan -kaihan nuo elättääkin jaksetaan. -- Akun tukeva käsi kietoutui -väsyneen vaimon vartalolle ja Liina tunsi ruumiissaan viehättävän -lämmön, painautui lähemmäksi ja antoi kyynelten vapaasti valua. Ne -sulattelivat rinnasta kovettunutta katkeraa palaa, joka söi kalvavana -tuskana elinvoimia ja nuoruutta. Sanat putoilivat hänen huuliltaan -kuin rakeet kesäiseltä taivaalta kirkastaen raskaan sään: - --- Tässä me toivomme lasteni kuolemaa, orporaukkojen, joille -vaivaistalon nurkka on kyllin hyvä, ihmisten ylenkatse ja kylmyys -ainainen osuus. Heillä ei ole sukulaisia, ei ystäviä, ei ketään, -kun heidät maailmalle ajetaan. Sellainenhan minäkin olen... Jaa, -tämä ainainen elämisen murhe! Tahtoisin kerran syödä hyvää ruokaa -kyllikseni, istua juhlapöydässä pehmeissä lämpöisissä vaatteissa ja -nukkua -- -- nukkua, kunnes uupumus olisi paennut ruumiista. Vaan -hyvä Jumala, se onni on meikäläiselle saavuttamaton! Näillä käsilläni -voisin sen yksinäni ollen itselleni hankkia, vaan meitä on kolme ja -minä väsyn ja tahdon heittää taakkani. Voi, äiti, äiti, sinä teit sen -ja minä kauhistun muistoasi! -- - --- Kuule Liina, unohdetaan nämä asiat ja ajatellaan muuta. Etkö ole -koskaan ajatellut meidän matkaamme mökille? -- - --- En ole uskaltanut. Silloin olisin kuitenkin väsynyt, eikä ole -ollut aikaa sellaiseen. -- - --- Niin, köyhä ihminen ei saa syödäkseen, jos hän rakastaa, eikä -saa rakastaa, jos tahtoo kyllikseen syödä. Jaa, se on niin vietävän -surkeata tämä elämä, että väliin sappea kirveltää ja väkisinkin -harppaa pullon viereen ja unohtaa enemmän kuin saisi unohtaa. -Minäkin, näes, yritin upottamaan suruni ja upposin itse. Enhän ole -sama kuin neljä vuotta sitten. -- - --- Minä olen pysynyt uskollisesti kahleissa -- voi, mitä minä sanon, -muutenhan olisin voinut periä äitini kohtalon. -- -- Neljä vuotta on -tosiaankin pitkä aika. Se on opettanut minut pelkäämään. Pelkään ja -epäilen kaikkea, sinuakin! -- sanoi Liina masentuneena. - - * * * * * - -Akun ja Liinan onnenkesä oli kuiva ja poutainen. Aurinko paahtoi -täydeltä terältä ihmisten kiihkeästi odotellessa sadetta. Vaan -harvoin pilvenhattara taivaalle nousi maanmiehen apeata mieltä -lohduttamaan. Pellot halkeilivat kuivuudesta, viljat kuivuivat ja -paikoin paloivat. Kaupungissa liikemies ja työmies hääräili otsa -hiessä ja kalvava huoli mielessä ansaitessaan perheelleen elämisen -varaa. - -Ruskeina, vallattomina tepastelivat maalaisten lapset poutaisilla -tanhuilla sillä aikaa, kun kaupungissa murhanenkeli kulkutautien -haahmossa kulki talosta taloon, armottomasti niittäen ihmistaimet, -joita monta kymmentä joka viikko haudattiin. Liinan pikku Erkki -sai myöskin valkoisen kirstun, hienot puhtoiset liinat ympärilleen -ja kedon suloisia kukkia kruunukseen. Myrtinoksa kädessä saisi hän -astua enkelin taluttamana Jumalan valtakuntaan kirkassilmäisenä -valkosiipisenä enkelinä. Eihän Liina tätä ennen ollut ajatellut; -mutta nyt, kun hänen pieni Erkkinsä oli kutsuttu, uskoi hän halusta -taivaan pitojen olemassa olon. Kuinka äiti voisikaan sydänlehtensä -heittää mustaan multaan, ellei toivo lapsen ikionnesta täyttäisi -tyhjäksi jäänyttä sydäntä? - -Kuolema oli toisen kerran tullut Liinan läheisyyteen. Ensin se löi -häntä mustalla siivellään, kauhun ja elämänraskauden varjossa, -Paavon kuolinvuoteella. Nyt se oli käynyt hymyilevänä, surumielisenä -vieraana, vieden pikku Erkin toivottuun onneen. - -Ijäisyysmietteet eivät kuitenkaan saaneet pysyvää sijaa Liinan -mielessä. Hänen täytyi aina seurata todellisen elämän pyörteitä -voidakseen torjua ja väistää vastukset. Eipä silmä useasti joutanut -tähystämään taivaallisiin korkeuksiin, sillä virran kuumassa -juoksussa piili salakareja, jokaisessa käänteessä uhkasi paadet ja -keskellä suoraa juoksua kohosi terävä kivenkieleke jakaen sydänvedet -kahtia, rikkoen sopusointuisen rauhallisen kulun. - -Jumalamietteet ja enkelit väikkyivät Liinan ajatuksissa ainoastaan -valonhetkinä. Tuskassa ja vaikeuksissa unohti hän pyytää mitään -Korkeimmalta. Hän oli kerran rukoukseen uskonut ja lapsena pyytänyt -Jumalaa lähettämään äitiään luoksensa. Pettymyksestään ei hän vielä -aikuisenakaan selvinnyt. - -Toverien yhdistysriennot eivät myöskään häneen päässeet tarttumaan. -Ne olivat hämäriä hänelle kuin harmaa usva aamun koittaissa virran -yllä. Siellä pohjemmalla hän valui mukana voimattomana ahdingossa. - -Aku oli kerran unohtanut itsensä ja omaisensa ja juovuspäissään -loukannut työnjohtajaa toveriensa ärsyttämänä. Hänet erotettiin -työstä. - -Liina ei suuresti jaksanut hämmästyä tätä sanomaa. Hän oli vielä -kesäisen onnensa huumauksessa ja siitä oli vaikea herätä, niin -sanomattoman vaikea. Hän oli juonut onnea kuin janoonsa läkähtyvä ja -elänyt itsensä kylläiseksi ajattelematta huomista päivää; -- tulkoon -ja olkoon vaikka mikä! -- - -Vasta sitten kun hän yksin istui Ainonsa kera Akun lähdettyä -Helsinkiin työnhakuun, tuli vanha elämänmurhe takaisin. Yksi lohdutus -hänellä kuitenkin oli sai: kirjoittaa, tyhjentää sydämensä Akulle. - - 3 p. Syysk. - - "Rakas Aku. - - Kummastelet kai, että minä näin pitkiä kirjeitä kyhään. Onhan - minulla iltaisin hyvää aikaa, kun työstä päästään jo kolmelta. - - Kerronpa sinulle eileniltaisesta lystistämme. Olimme, näes, Aino - ja minä iltamassa. Siellä eräs herra levitteli aatemaailmoita - meille, köyhälle työväelle. Ehkä ne muut olivat viisaampia, - vaan minä en paljoa käsittänyt hänen puheestaan. Yksi asia - minua kuitenkin harmitti, kun hän puhui yksimielisyydestä ja - kestävyydestä ja yhteenliittymisestä. Kyllähän hänen on hyvä - puhua. Hänellä on kaunis koti ja onnellinen vaimo, terveet ja - siistit lapset vastassaan, kun hän kotiin tulee, rikkaita ja - mahtavia sukulaisia, jotka auttavat, kun tarvitaan. Hänen on - tosiaan helppo olla yhteenliittynyt. - - Vaan mitä voitti Paavo? Hän hääräsi yhdistyksissä ja oli - 'yhteenliittynyt', ajettiin pois työstä, sairastui työssä - vahingoittuneena, eikä kukaan korviansa nostanut. Kaikki - tuollainen puhe on jaaritusta, kun ei kuitenkaan tehdä niinkuin - puhutaan. - - Eiväthän puut huutaen metsästä kaadu, ellei niitä hakata! - - En minä jaksanut seurata hänen viisastelujaan. Ajatukseni - harhailivat kaukana sinun luonasi; käsivartesi luja puristus - tuntui vieläkin vartalollani ja sydäntäni särki eron katkeruus. - Olenhan minä nyt kuolleen ja elävän leski. Ties, tapaammeko - milloinkaan! - - Juolahti kuitenkin mieleeni kuullessani sanan 'yhteenliittymys': - -- mitä, jos menisi hänen rouvansa luo neuvoa kysymään ja apua - pyytämään, niin, sitä yhteenliittymystä! Mitähän tuo sanoisi? - Katsoisi kai ylpeästi kuin ne rouvat kadulla, silloin kun minä - olin niin kurja ja aijoin pyytää heidän apuansa. Ei, maar, yksin - se on talvi taas kestettävä. Katkeraksi näistä puheista vaan käy. - - Sitten hän vielä sanoi olevan kyllin työtä maanviljelemisessä; - silloin minun sydämeni sävähti: se olisi ihanaa, voi kuinka - raataisin, kun vaan saisin olla Akuni kanssa! Minä katsoin sitä - miestä ja sydämeni ovi loiskahti lukkoon, aivankuin olisi kivi - sitä vastaan heitetty. Ymmärsin, että kaikki tuo oli puhetta - vain. Ei mitään minua ja sinua varten. - - En tiedä olinko odottanut jotakin lohdutusta tai apua omassa - asemassani; kovin oudolta vaan tuntui, kun hän lopetti, enkä - minä ollut saanut mitään itselleni. Ehkei hän tarkoittanutkaan - minun laisiani ihmisiä, vaan niitä mahtavia, joita Paavo ennen - sanoi työväen kermaksi. Minä ja minun laiseni saavat toistaiseksi - vaeltaa hiljaista polkua, laitakaupungin loassa. - - Oi, oi, oikeinhan minä osaan saarnata enkä kuitenkaan välitä - niistä asioista. Mitä ne minuun kuuluu, mitättömään yksinäiseen - vaimoon! - - Syksy on käynyt kovin sameaksi ja minua väsyttää ja nukuttaa niin - surkeasti. Aavistan jotakin, vaan en sano varmaan. Ehdimmehän - vielä vihillekin. Marraskuussa tulee vuosi umpeen. - - Kamarissamme on turvallista. Kuinka sinä olitkin minulle hyvä! - - Liinasi." - - - H:ssä 15 p. Syysk. - - "Oma Liinani! - - Sinun kirjeesi saa minut murheelliselle mielelle, vaikka kerrot - niissä eläväsi rauhassa ja turvassa. Ajattelen, näes, omia pahoja - töitäni. Olisihan minun pitänyt pysyä siivona miehenä, vaan sepä - ei näytä olevankaan minun vallassani. Siellä jo sekoitin itseni - sen päiväiseen pyykkiin. Ne miehet, senkin roikaleet, puhuivat - isästäni ja valittivat työnjohtajalle, kun heille sydämistyin. Ei - ole toveruutta eikä sitä yhteenliittymystä, josta sinä kerroit. - On sitä sentään pullon ääressä. Täällä olen kyllä joutunut - juomaveikkojen pariin majataloissa ollessani. Olen kuitenkin - jaksanut pysyä humaltumatta. Ainahan sitä tyrkytetään ja tuodaan - ihan nenän alle ja parjataan jos joksikin, ellei ota. - - Sinua on ollut ikäväni. Ihan itku tuppaa miehisen miehen. Yöni - ovat vallan kamalat. Kurjasti, hyvin kurjasti olen sinua kohtaan - menetellyt. Mutta helkkarissa, kaihan tästä kerran selviää! Jos - sinun olisi niinkuin luulet, niin älä työlästy. Ethän sinä ole - mikä tahansa tyttö, vaan minun vaimoni. Ja kyllä se pappikin - vielä ehtii ammenen sanoa. - - Paperi on hiukan rasvasta. En raaskinut ostaa oikeata. Tässä - lähetän sinulle viisi markkaa. - - Eihän täällä elämä hääviä ole, vaan luilla se koirakin paraiten - elää ja ulkosalla haukkuen. - - Voi'os hyvin, eläkä sure. - - Akusi." - - - -- -- -- 5 p. lokak. - - "Rakas Aku! - - En ole raaskinut kirjoittaa ennemmin; merkki maksaa ja paperikin, - vaan nyt en voi olla purkamatta sinullekin huoliani, ja kaihan - olet odottanutkin kirjettä. - - Olen saanut kaksi latojatyttöä kamariimme asumaan. Ei heistä - suurta tiedä; kaiket illat ovat milloin missäkin huvissa ja - iltamassa. - - Elän hyvin tarkasti, sillä tehtaassa on uhattu työtä vähentää, - eikä se turhaa puhetta ole, sen kyllä vanhastaan tiedän. Monena - ateriana olen jättänyt itseni puolelle vatsalle, että riittäisi - pennit koko viikoksi. Paikkaan riekaleitani, etten tarvitsisi - ainoata hyvääni käyttää, ja ulkosalla niin vähän kuin suinkin, - jotta kengät kestäisivät. Varhain menemme levolle, sillä öljykin - vie rahaa. Olen koettanut haalia käsitöitä, vaan niillä ei - ansaitse suolaakaan, kun ei ole konetta minulla. Olen luullut - pysyväni terveenä viimekesän hoteilla, vaan ties, mikä minun on - tullut: en jaksa enää samalla lailla kuin ennen. - - Entinen pelkokin on taas alkanut minua vaivata. Toisinaan olen - ihan vakuutettu siitä, että joku suuri onnettomuus meitä vaanii. - Se lähestyy kuin hämähäkki uhriansa ja kuristaa siihen paikkaan. - -- -- Jestas sentään mitä kirjoitan, -- vaan sinä et usko, kuinka - selvästi sen tunnen. Usein hätkähdän sikeästä unestani hereille - kylmässä hiessä. Se sellainen, se olematon on ihan vieressäni, - vaanii ja painaa; en liikkua uskalla, en hetkeen aikaan. Ja kun - sydän lopultakin alkaa tykkiä, jyskyttää se niin rajusti, että - luulen sen oudon siinä vieressäni ruhjovan minut, mutta sitten - se aina poistuu. Tytöt sanovat tätä veren heikkoudeksi. Tiedän - sen kuitenkin olevan paljon pahempaa. Se on minun kova kohtaloni, - joka vaanii ja etsiskelee. - - Itkinhän minä kirjeesi saatuani. Kuinka lieneekin ollaksesi. Ei - minun pitäisi valittaa, olenhan kotikaupungissa, mutta ainahan - oikeastaan surenkin. En ole koskaan ennen näin surrut, vaan en - ole ennen näin rakastanutkaan. - - Liinasi." - - - H:ssä lokak. 20 p. - - "Rakas Liina! - - Olen nyt saanut paikan konepajassa; työhön menen vasta kahden - viikon päästä. En ole tahtonut kirjoittaa sinulle ennemmin - elämästäni, sillä se on ollut hyvin hurjaa. Paremman toivossa - uskallan nyt kertoa, että asun kapakassa. Tiedäthän mitä se on. - Ja minä olen jonkinlainen poliisi, ulosheittäjä. Täällä juodaan, - syödään ja mässätään. Ei ole yön eikä päivän lepoa. Pois täältä - pyrin, muu toistaiseksi täytyy koiran pysyä kahleissaan. Jotta et - pelkäisi minun hurjistelevan, kerron sinulle miten tänne jouduin. - - Olen ollut halkojen kantajana ja pinoojana, seurannut kuormia ja - pyytänyt saada heittää sisään niitä ja pinota alustoihin. Hakkuu - olisi ollut tuottavampaa, vaan eihän minulla ollut aseita. Toissa - päivänä tarjosi eräs mies minulle kirveen ja sahan lainaksi - maksua vastaan. Sain työtä ja aika olikin, sillä vatsa oli - tyhjä, eikä taskussa penniäkään. Illalla hoipertelin herrasväen - kyökkiin, pyysin neljää markkaa; olinhan hakannut ainakin sylen. - Herra ei tahtonut antaa mitään ennenkuin kaikki oli hakattu; - voisinhan jättää loput hakkaamatta. Minua harmitti niin että - kirveli; piian hyvät illallisruuat ärsyttivät ruokahaluani, - olin jo vähällä sanoa, että minun oli nälkä. Mutta herran ylpeä - katse, joka tarkoitti pukuani, sillä työvaatteeni olin myynyt, - harmitti minua ja nälän kouristaessa luikin tieheni. Aamulla - aikaisin aloin paukuttaa. Ties, liekö piika arvannut tilani, vai - tahtoiko muuten mielitellä; hän toi minulle suuren kupin kahvia - ja aika kämpäleen pullaa. Sillä elin sen päivän ja hakkasin - halkoja. Illan suussa alkoi taas kamala nälkä polttaa sisuksiani - ja heikkoudesta polvet löivät loukkua. Alustassa oli orrella - roikkumassa raaka lehmän reisi. Veistin siitä viipaleen, mutta - minua hävetti niin sikamaisesti. Olinhan kuin koira tuon ylpeän - herran alustassa, söin varastettua, raakaa lihaa. Hyi, minä - syljin ja inhosin itseäni, olin surkeasti alentunut mielestäni. - En voinut lähteäkään, sillä puita oli vähän jälellä ja mistä - olisin rahaa saanut? Kerjäämään en olisi mennyt. Purin siis - hammasta ja hakkasin ja sain rahat. Aseitten omistaja tuli jo - portilla vastaani peläten häviäväni hänen omaisuutensa kera. - Kerroin hänelle nälästäni. - - -- No, siitä taudista pääset meillä, tule pois! - - -- Hän asui kellarikerroksessa, missä akka pitää ruokavieraita - ja hiisi tietää, mitä vieraita. Miehiä on täällä kuin puuroa ja - olutpulloja myös. Täällä kyllä veikkoja ollaan. Kai arvaat tämän - elämän maun. Eräs vanha seppä renttuelee täällä aina ja hänellä - näyttää olevan paha silmä minuun. Hänet lienee erotettu pajasta - ja minä luulen päässeeni sijaan. Täytyy varoa sitä roikaletta. - - Kahden viikon päästä! Sydämeni lyö rajusti sitä ajatellessa; - silloin tulet luokseni. Elä hyvässä toivossa!... - - Akusi." - -Kirje narisi omistajansa kädessä aavistusten leijaillessa -muodottomina ja uhkaavina ahdistetussa mielessä. -- Ei, vielä tänä -päivänä oli kirjoitettava ja pyydettävä muuttamaan pois siitä -kapakasta. Jos olisi rahaa millä matkustaa, olisi heti paikalla -mennyt Helsinkiin ja tuonut Akun pois. -- Vaan rahaa ei ollut, eikä -paperia, eikä mustetta. Täytyi mennä levolle ja jättää kohtalonsa -sattuman varaan. Seuraavana päivänä pelko tuntui aiheettomalta. -Parasta olisi odottaa levollisesti pari viikkoa. Joka päivä hän -odotti kirjettä, jota toiselta puolen pelkäsi, sillä niin kauan, kuin -ei mitään tietoa tullut, ei mitään pahempaa ollut tapahtunut. Näin -kului kappale toista viikkoa ja Liina rauhoittui uskoen aavistuksiaan -turhiksi houreiksi, sillä olihan koetuksen aika nyt lopussa ja -kerran, oi kerran taas onni heille hymyilisi! Ja nyt hän hoitelisi -miestään ja kotiaan. Aku olisi aina hänen luonaan, tuo vahva miehekäs -Aku, joka osasi olla hänelle niin hellä ja vaaliva ja aina puhutella -lempein sanoin ja auttaa kotiaskareissakin, melkein käsillään kantoi -heidän onnensa kesänä. Liina huumaantui omista muistelmistaan tuntien -heidän tulevan yhdyselämänsä esimakua. - -Kaksi viikkoa kului; kirjettä ei kuulunut. Toiveet alkoivat -varovaisesti riisua pois juhlapukunsa, muuttua suruksi ja -pettymykseksi. Ne olivat kyllä vanhoja tuttuja, mutta tällä kertaa -niiden palaaminen tuotti hänelle suurempaa tuskaa kuin koskaan ennen, -sillä nyt hän oli ollut rikas, tiesi miltä onni maistuu. Uudestaan -saivat pahat aavistukset tilaa sydänsopukassa. Kun postinkuljettaja -viimeinkin astui hänen kamariinsa tuoden sormenpaksuisen kirjeen, -ei Liina nähnyt häntä ollenkaan, kuuli vaan äänen ja ojensi kätensä -usvan läpi tavoittamaan sanomaa. Sydän paukahti rajusti lyömään ja -Liina tunsi kirjeen sormissaan, näki sen puhtaan kuoren ja tointui -ilosta. Olihan sekin hyvä merkki tilan parantumisesta. - - H:ssä marrask. 18 p. - - "Rakas Liinani! - - En aikonut sinulle ollenkaan kirjoittaa, vaan antaa sinun - rauhassa surra ja unhottaa; miksi tappaisin hyvän uskosi minuun? - Mutta tuskassani en voi olla vaiti. Minun täytyy pyytää anteeksi - ja selvittää. - - En uskalla, en voi sanoa, missä olen, ennenkuin kerron mitä on - tapahtunut: - - Muistat kai vielä mitä kirjoitin tuosta seppärentusta, jonka - tilalle minun piti päästä konepajalle. Tuo hei... no, olkoon, - sinun silmiisi en päästä mustaa sanaa. Tuo mies on härnännyt - minua kaikkialla. Vereni on usein kuohahtanut ja käteni on - noussut häntä ruhjomaan; mutta minä hillitsin itseni aina, - muistain sinua, kunnes eräänä iltana kohtalo minut saavutti. - - Olin jo muuttanut pois kapakasta tätä varten vuokraamaani - kamariin ja lähdin kapakasta tavaroitani noutamaan. Siellä oli - sakki miehiä ja tuo lurjus mukana. He lyöttäytyivät ystäviksi - ja saivat minut kanssaan ryyppäämään. Pian syttyi riita, minä - tenäsin itseäni irti aikoen lähteä pois, mutta samassa miesjoukko - ympäröi minut alkaen hutkia, mikä minnekin. Olin heitä vahvempi - ja tunsin pian käteni vapaiksi. Tuo vanha roikale asettui - kuitenkin eteeni huutaen, että olin ryöstänyt leivän häneltä. - Vimmoissaan hän heilutteli rautaista pöytää, jonka varmasti - olisin saanut päähäni, ellei vihani olisi kiehahtanut. Näin hänet - kuin savun läpi ja löin molemmin käsin silmittömästi umpimähkään, - kunnes kuulin kolahduksen, jonka jälkeen kaikki oli hiljaista. - - Vereni tyyntyi ja järkeni selveni siinä tuokiossa; ymmärsin - lyöneeni liiaksi. Ympärilläni huudettiin murhaa ja käteni - sidottiin. Nuo roikaleet ärsyttivät vielä minua, selittäen - aikoneensa antaa minulle rökityksen siitä hyvästä, että olin muka - tunkeutunut heidän alalleen. Poliisin kuljettamana saavuin tänne - tyrmään, kunnes asia tutkitaan. Mies vietiin sairaalaan ja kuuluu - olevan huonona. - - Täällä kopissa palaa mieleeni isäni raudoissa kulku asemalle ja - poikien huudot: tuossa on murhaajan poika! -- Silloin puristui - nyrkkini lujiksi nuijiksi ja karkoitin joukon, vaan katkeruuttani - en voinut karkoittaa. Se on seurannut minua usuttaen sisuani kuin - rähisevä rakki: lyö, lyö, purista, muserra rikki! Ei se auta, - että manaan isäni kohtaloa omaksi varoituksekseni. Aina hänen - muistonsa nostaa verivihani ja sydämeni ulvoo raivosta. Sinä et - aavista, et voi aavistaa nykyistä helvettiä sisälläni. - - Ja kuitenkin suren, suren niin lohduttomasti sinun kohtaloasi. - Mitä oli rakkautemme ennen, silloin kun et vielä ollut vaimoni? - Leikkiä se oli, haaveilua. Ja leikkiä, iloista leikkiä se oli - vielä silloinkin, kun omakseni tulit. Nyt vasta tiedän mitä - minulle olet. Sinä olet ainoa, jonka sydän sydäntäni vastaan - sykkii, ainoa ystävä, toveri, joka ei koskaan petä. Sinut olen - minä pettänyt, ehkä kuoleman iskun sinulle antanut! Mitä minä - välitän maailman oikeuksista tai tuomiosta. Maailma sanoo: - työmies taikka renttu; mutta meidän sydämemme oikeus on rikottu. - Minä olen mitannut samalla mitalla kuin muut minulle mittasivat; - sinulle yksin olen väärin mitannut. - - Mitä kertoisin sinulle muuta. Niinhän se on: kolmanteen ja - neljänteen polveen. Minä en ole sitä tahtonut uskoa, enkä - vieläkään usko, en! Onnettomuus painoi minut alas, kun uskalsin - pääni nostaa valoisampaa tulevaisuutta kohti. Murhamiehen poika! - - Olisin ehkä sentään voinut olla onnellinen ja välttää kohtaloni, - ellei se aina olisi tuossa nenäni edessä härsytellyt ja mukaansa - houkutellut. - - Älä koskaan kerro lapsellemme hänen isästään. Anna minun hävitä - pimeyteen. Se on toivoni. - - Akusi." - -Luettuaan Liina tuijotti kirjettä kauhusta jäykistynein katsein. -Siinä nyt oli tuo julma hämähäkki, joka musersi Akun ja hänet. Liina -sieppasi kirjeen arkit paidalta, rutisti ne raivoisasti ja heitti -palavaan uuniin. Tuskin hän oli sen tehnyt, kun jo toivotti sitä -takaisin, mutta hehkuvat hiilet pitivät saaliinsa. - -Aika kuluu onnettomankin, vaikka se laskeutuu raskaana taakkana -uhrinsa hartioille. Liina luuhistui kasaan, muuttuen muutamassa -päivässä vanhaksi vaimoksi, joka katseli maailmaa pelokkailla -kuoppiin painuneilla silmillä. Äitiys, joka hänelle oli hymyilevänä -heijastanut, niin kauan kuin onni vaikka epätietoisenakin vastassa -häämöitti, muuttui nyt raskaaksi taakaksi ja -- -- häpeäksi. Voi, -mitä olivat nyt Liinan mielestä entiset kärsimykset; leikkiä ja onnea -oli kaikki ollut nykyisen rinnalla. Nyt ei ollut toivoa missään. -Ihmiset osoittaisivat pian häntä sormellaan ja kuiskaisivat murhaavia -sanoja. Eikä hän erehtynytkään. Toverit tehtaassa kyselivät milloin -häitä vietettäisiin, tai ehkä hän olikin ollut vaan kesämuija. Liina -oli valmistautunut tätä kuulemaan, mutta pilkkasanat tappoivat -viimeisenkin elämänrohkeuden hänessä. Nyt he saivat sanoa mitä -tahansa; kyllä hän oli huono. Hän meni säännöllisesti työhön, kävi -syömässä, nukkui yönsä huonosti, eli kuin kone. Häpeä oli sen -elämän harmaa pohja ja toivottomuus sen musta raita. -- Tulkoon -mitä tahansa, jospa saisi hukkua, kuolla, kadota. Se olisi helppoa -ja silloin... Mutta elämä sen jälkeen? Ja Aino, lapseni! -- Nämä -ajatukset häiritsivät öistä unta ja silloin hän aina veti Ainon -luokseen, ikäänkuin turvatakseen, vaipui horrostilaan tuntien -haihtuvansa olemattomiin ja putkahti hereille. Tuo oma tyhjyys oikein -nauratti ja se haihtuminen oli niin hassunkurista. Tietysti hän oli -matonen, sellainen pehmeä ryömijä, jota oli poljettu. Huh! Elämä -ehkä lentää hänestä näin jonnekin... Siunatkoon sentään, minä tulen -varmaan hulluksi, -- sanoi hän puoliääneen. Yöt ja ajatukset alkoivat -nyt peloittaa. - -Eräänä iltana hän harhaili kaupungilla ja pysähtyi sillalle -katselemaan veden myllertäviä pyörteitä koskessa ja tehtaista -heijastavien valopatsaitten väreilyä tyynessä juoksussa, tuulen -huuhdellessa hänen kuumaa otsaansa. Joku pysähtyi hänen kohdalleen. -Liina kääntyi äkkiä outoon herraan päin. -- Saanko tulla neitiä -saattamaan? -- sanoi vieras, ja mustien silmien ilkeä katse -puistatti Liinaa. Hän inhosi niin tuota miestä, että vapisi kiukusta -ja häpeästä ja sylkäsi roistoa vasten naamaa. Outo kääntyi pois -kiroillen ja Liina purskahti itkuun, kiirehti kotiinsa ja heittäytyi -rappusille rennoksi ja itki, -- itki hiljaa sydämen kyllyydestä; -kyyneleet tulvivat lähteistänsä. -- Hän ei siis sentään ollut huono, -ei ilkeä, eikä inhottava kuten tuo herra. Nyt hän uskaltaisi kertoa -tytöille, asuintovereilleen kaikki ja pyytää heitä jäämään luokseen. --- Itkuisena hän tuoksahti huoneeseen herättäen tytöt oudolla -vilkkaudellaan, nyyhkytysten lomassa puhuen: - --- Hyvät tytöt, älkää jättäkö minua, älkää luulko huonoksi. Kun -Aku tulee, menemme naimisiin ja... jos kuolisin tai ellei hän pian -tulisi, niin ettehän jätä? Jos te halveksitte, niin muutkin ja -Ainokin saisi vielä kuulla ja kärsiä! -- Molemmat tytöt itkivät -vuoteissansa. - --- Emmehän ole aikoneetkaan muuttaa. Kaihan se Aku tulee, kun joutuu. -Älä nyt noin itke. Monet saavat kärsiä paljon pahempaa. Ethän sinä -ole ensimmäinen etkä viimeinenkään, jolle tällaista tapahtuu. -- - --- Sinun pitää jäädä kotiin lepäämään huomenna, -- sanoi toinen -tyttö; -- olet pelkkä luu ja nahka, eihän hevonenkaan sellaisena -myötäistä raatamista kestä! -- - --- Ja nyt pannaan maata, -- sanoi toinen haukotellen. - -Liina makasi seuraavan päivän, eikä ollut sittenkään ylös -yrittämistä. Tytöt hoitelivat häntä ja Ainoa; mutta sairautta kesti -yhä vaan ja lopuksi täytyi turvautua vaivaisapuun. - - * * * * * - -Eräänä päivänä tuli kaksi herrasmiestä Liinan luo. Toinen, jyrkän -näköinen, katseli vilkkuvin silmin huonetta ja Liinaa, kysyi -tahtoisiko Liina antaa lapsensa kasvatiksi. Liina tuijotti häneen -suurilla silmillään pitkään. -- Missä hän lie nähnyt tuon miehen? - --- Täytyykö minun? -- kysyi hän toiselta herralta, joka oli -vaivaishoidon esimies. - --- Ei, -- sanoi tämä, -- mutta pitäähän teidän suoda lapsellenne onni -päästä parempien ihmisten hoitoon, sillä eihän teistä taida olla -hoitajaksi. -- - --- Ei nyt, mutta kun paranen. -- - --- Kuinka sitä voitte tietää. Kun on noin huonona, niin pitäisi jo -kuolemaansakin ajatella ja suoda lapsellensa onni, jota ei itse -mitenkään hänelle voi toimittaa, -- sanoi esimies. - -Liina kävi kalmankarvaiseksi. - --- Minä, minä en anna! -- huudahti hän kohoutuen istumaan, mutta -selästä riipasi niin, että luuhistui takaisin vuoteelleen. - --- Kas, niin, älkää suotta estelkö. Tämä herra on asioitsija Hile ja -hänen rouvansa tahtoisi kovin mielellään teidän tyttärenne. -- Liina -veti sängyn vieressä seisovaa Ainoa luokseen syleilläkseen häntä ja -suojatakseen, mutta hänen kätensä vaipuivat ja lapsi lujui takaisin -lattialle. - --- Minä en voi suostua, mutta te viette hänet kuitenkin. Viekää ja -hoitakaa paremmin. Minä en jak-sa, -- ja Liina vaipui tajuttomana -vuoteelleen. - -Miehet katsoivat neuvottomina toisiinsa. Mutta kun Liina jälleen -henkäsi, tarttui Hile Ainon käteen ja vei hänet pois. - -Esimies jätti Liinalle rahaa ja lähti hänkin. - -Liina tajusi nyt ensi kerran mitä Paavo oli tarkoittanut sanoillaan: --- älä jätä lapsia! -- Hän oli jättänyt lapset antaessaan elämänsä -toiselle. -- Oi, hyvä Jumala, rankaise minua, mutta säästä lastani! -- - -Pikku Ainon uusi koti ei ollutkaan kaukana. Punaposkisena hän -sipsutteli vieraan herran taluttamana hyvän rouvan luo, joka pihalla -oli häntä joskus puhutellut ja antanut pullaa. Rouva avasi hänelle -oven ja otti syliinsä, ja kissakin oli siellä. Vasta illalla maata -pannessa tuli äitiä ikävä. - --- Minä menen totiin, äitini vieleen, -- nyyhki hän, uinahtaen kesken -surujaan rouvan seisoessa vuoteen vieressä. - --- Äitinsä ilkielävänä. Liina, ihan kuin Liina. Näin maailmassa -toisinaan käy; ei rakkaus aina elätä. No, Hile, mikä jalouden puuska -sinun sisälläsi nyt myllertää? Toithan lapsen minulle kuin hyvä -paimen karitsan. -- - --- Itsehän tahdoit. -- - --- Niinkö sinä minun tahdoistani välittäisit, ellei oma sisusi myöten -anna. -- - --- Älä toru, kun lelun sait. Lasia se raukka voi olla niinkuin -äitinsäkin. Kas tota, älä nyt töllötä! Olethan sinä äiti ja minä isä. -Huomenna on jo kaikki laillisessa kunnossa, hi, hi! -- nauroi Hile -kaupungille lähteissään. - -Annia, Hileen vaimoa, tämä miehen käytös ihmetytti kovin, sillä ei -tämä nyt ollut hänen tapaistaan. - -Nukkuvan lapsen suloiset kasvot viehättivät Annin muistelemaan -entisiä asioita. Viisi vuotta oli kulunut siitä, kun hän lähti Liinan -luota raivoissaan ja häpeissään, onnettomana ja kostonhimoisena. Aika -ja Liinan onnettomuus olivat lauhduttaneet hänen vihansa, vaikka -hyljätty rakkaus vieläkin kirveli hänen sydäntänsä. -- Miksi Aku -takertuikin Liinaan? Tuohon uhrilampaaseen, jonka onnettomuus veti -kaikki mukaansa! Jos hän, Anni, olisi Akun saanut! -- - -Pikku Ainon makuuhuone oli pieni, siisti keittiö ja sen takana oli -kamari, jossa Anni ja Hile nukkuivat. Hile viipyi kauan ulkona -ja Annilla oli hyvää aikaa tottua siihen, että Liinan lapsi oli -nyt hänen kasvattinsa. Miksi Hile oli nyt niin auliisti myöntynyt -hänen, puoleksi leikillä tekemäänsä ehdotukseen ottaa vieras lapsi -hoitoonsa, sitä hän ei käsittänyt. Hile, joka oli tyly, itsekäs, eikä -kammonnut pahimpiakaan koukkuja asioissaan, oli nyt kiltisti tuonut -tyttösen kotiinsa. - --- Nyt on kaikki järjestetty, -- sanoi Hile seuraavana päivänä. -- -Tänään saat viedä tytön lääkärille tarkastettavaksi. -- - --- Että onko se lasivauva, vai mitä meinaat? -- - --- Vaikka vaan senkin vuoksi, taikka oikeastaan henkivakuutuksen -vuoksi. -- - --- Joko sinä sen mamsellin myötäjäisiäkin ajattelet. Kovinpa oletkin -isällinen, -- nauroi Anni herttaisesti. - --- Et tarvitse puhua äidin sairaudesta ja heikkoudesta, se -kallistaisi maksuja, -- selitti Hile vilkaisten sivulta vaimoaan ja -sitten tähystäen kissan kanssa leikkivää tyttöä kylmällä, häijyllä -katseella. Anni sattui huomaamaan sen ja hätkähtäen hän huudahti: - --- Sanon sinulle heti: lapsi on minun turvissani. Älä yritä mitään -koukkuja. Jätä ne kerrankin! -- - -Hile astui kamariin ja heitti oven kolauksella lukkoon. - -Aino, joka nyppi perunasta kuoria pudotellen niitä kissalle, pieni -suu töröllään, alkoi itkeä ja hapuili ovea. - --- Minne sinä nyt? -- - --- Äitini tytö. -- - --- Pysy kauniisti täällä! -- ärjäsi Anni, jonka suuttumus ei vielä -asettunut ja heitti tytön kädestä sängyn luo. Aino, ennestäänkin -tottunut vieraan käden kovaan pitelyyn äidin työssä ollessa, ei -enempää peljästynyt, leikki kissan kanssa ja kodistui vähitellen. - --- Sinulla on sellaiset rääsyt päälläsi, ettei kehtaa minnekkään -viedä. Pysy siivolla täällä, niin käyn ostamassa vaatteita, -- sanoi -Anni tavallisella jyrkällä tavallaan, aavistamatta niissä vähääkään -epäystävällisyyttä piilevän. Mutta kun lapsi oli illalla puettu -kauniiseen paitaan, pesty puhtaaksi ja makasi siistissä vuoteessaan, -huomasi Anni ensi kerran sanojensa jyrkkyyden, hiljensi äänensä ja -puhui lempeämmin. Tyttönen pani kätensä ristiin ja luki: Itä meilän -olet taivaitta, pyhitty olkoon nimet. -- - --- Sano: pyhitetty olkoon sinun nimesi, -- varotti Anni. - --- Minunko nimeni? -- - --- Vaikka sinunkin. Lue nyt lyhyt siunaus ja nuku. -- - --- Lyhyt tiunas ja nutu, -- sopersi lapsi Annin nauraessa. - --- Tahtoitin äitiä halia, -- sanoi Aino, hetken ääneti oltuaan. - --- Minä olen äitisi; etkö minua tahtoisi halia! -- sanoi Anni painuen -lähemmäksi, vaan tyttö veti suunsa mutruun, siirtyi poispäin eikä -liikahtanut. -- Äitiä halitin, -- sanoi hän vaan itsepäisesti. - --- Sinä olet sellainen itsepäinen pässi kuin äitisikin. Kas niin, -peiton alle! -- huudahti Anni kärsimättömästi. Hetken päästä kuului -nyyhkytystä: - --- Äitin tytö menitin. -- - --- Ellet nyt ole hiljaa, niin tukistan ja piiskaan! -- huusi Anni, -suuttuneena mennen lapsen luo ja uhaten häntä kädellään. Aino nousi -äkkiä istumaan ja tuijotti häneen pelokkain silmin. Annin käsi -vaipui, tuntui kuin joku olisi nykäissyt häntä käsivarresta. -- -Liinako katseli lapsen silmillä? -- - --- Älä itke, Aino, saat nuken. Katsos, eihän sekään itke, painaa -silmät kiinni noin. Paina sinäkin! -- Anni taivutteli häntä -hellyydellä, jonka lapsen oma sulous ja avuttomuus vähitellen istutti -korskeaan naiseen. - -Illalla Anni kertoi miehelleen Liinasta tuntien kiitollisuutta -miestään kohtaan hänen ihmistymisestään, niinkuin hän luuli. - --- Kyllähän sinulla ystäviä sitten olikin! -- hymähti Hile -halveksuvasti. - --- Vai on se niin merkillistä sinusta? Olinhan minä piian hameissa, -silloin kuin sinä nait minut herra asioitsijan housuissa; mutta nyt -onkin tapa sellainen, että moni piika puhdistaa likaisen herran -tahraiset vaatteet, vaan mikään herra ei tee sitä palvelusta piialle. -Pikemmin sysää senkaltaiset lokaan, jos vaan ylettyy. Älä sinä puhu -halveksuen minun ystävistäni; sinun ystäväsi istuvat Kakolassa! -- -puhui Anni suuttuneena. - --- No, joko nyt taas tuo vanha jaaritus? Minkä minä sille mahdan, -että tuhmat ihmiset puhuvat itsensä pussiin. -- - --- Tuhmia he kyllä olivat, kun eivät osanneet koukutella itseään -irti satimesta, vaan pelkäsivät, raukat, sielunsa lentävän avatusta -uunista suoraa päätä sen sarvellisen haltuun! -- nauroi Anni, mutta -vaikeni äkkiä, sillä Hile seisoi nyrkki kohollaan hänen edessään. - --- Ellet kitaasi tuki, niin...! -- - --- Lyö, -- sanoi Anni murtuneella äänellä, ylpeästi silmäillen -miestään, seisoessaan hänen edessään. -- Sinulla on siihen oikeus ja -tilaisuus. Enhän minä ole ostanut sikaa säkissä. Olethan sinä tehnyt -minusta rouvan ja nyt on meillä tytärkin. Olemme kunniallinen perhe, -vaan sinun takkisi kaipaa vielä harjaamista. Varo koukkuja! -- - -Hile katsoa muljautti pahasti vaimoonsa, vaan ei sanonut mitään. - -Pikku Ainon päivät kuluivat jotakuinkin, vaan yöt...! Silloin hän -usein värisi vilusta peiton siirryttyä syrjään ja akkunan hohkaessa -kylmää hänen sänkynsä jalkopäässä. Silloin hän aina kauan huuteli -äitiä; mutta kun ei kukaan kuullut, nousi lapsi ylös, hapuili -suljettua kamarin ovea, jota ei saanut auki. Anni kuuli, kuinka Aino -huuteli peloissaan hiljaisella äänellä: -- Äitii, minun on tylmä, -minä peltään, avaa ovi! -- Anni ei useinkaan raaskinnut jättää -lämmintä vuodettaan noustakseen kylmälle lattialle. -- Olihan tyttö -opetettava pysymään yöllä hiljaa. -- - -Eräänä yönä kuu paistoi suoraan hänen vuoteelleen ja jotakin kylmää -liikkui hänen kasvoillaan. Aino oli hiipinyt hänen luokseen ja -tuijotti suurin silmin sopertaen: -- Minä peltään! -- Annia kiukutti -tämä tällainen yön rauhattomuus ja hän hyppäsi vuoteeltaan ja -riepoitti lapsen keittiöön. - --- Onpa nyt ilmeinen ihme, ellei sinulta yöllä rauhaa saa! -- ja -luudantyvellä hän löi pelosta ja vilusta värisevää lasta. Nukkuihan -Aino siten lämmitettynä, itkusta ja tuskasta uupuneena. Lapsi oli -tottumaton yöllä kylmässä makaamaan, sillä äidin huone oli aina ollut -lämmin. Hän sai kuumeen eikä jaksanut aamulla nousta, vaikka kissa -teki lattialla temppuja, jotta sille piti nauraa ja "äititäti", joksi -Aino Annia nimitti, paistoi lättyjä. - --- Onko Aino kipeä? -- kysyi Hile. - --- Kuumahan se tuntuu olevan kuin kekäle, -- sanoi Anni levottomana -katuen yöllistä suuttumustaan. -- Ole sinä kotona, minä käyn -tohtorilta kysymässä ja tuon lääkkeitä, -- sanoi Anni, ennen lähtöään -tunnustaen Ainon polttavaa otsaa. Kaunis se lapsi oli kuin Herran -enkeli; oikein tuli vedet silmiin sitä katsellessa ja sydän täyttyi -lempeydellä. - -Anni viipyi kauan poissa. Hile astui kiivain askelin huoneensa -lattialla, huitoen käsillään ja heitellen niitä kuin kellon heiluria, -pyörähti väliin Ainon vuoteen viereen ja taas takaisin; mutta äkkiä -hän pysähtyi lapsen sängynpäähän, sysäsi akkunan auki ja veti peiton -pois lapselta, kiiluvin silmin seuraten sairaan saamattomia yrityksiä -vetää peittoa takaisin. - -Raitis pakkanen kietoi pienokaisen kylmään syliinsä, ahnaasti -suudellen hänen hohtavia poskiaan, kuumia huuliaan, hapuilevia -käsiään ja joka jäsentään, kunnes sinertävä kalpeus ja koko ruumiin -täristys ilmaisivat julmurille hänen tarkoituksensa saavutetuksi. Hän -sulki hitaasti akkunan ja peitti Ainon. Samassa kuului ulkoa kolinaa -ja Anni tuli kotiin. - --- Jestas, kuinka siellä on kylmä, -- puhui Anni, kiireesti riisuen -päällysnuttunsa ja asettaen lääkkeet pöydälle. Hän ei heti kylmästä -tultuaan huomannut huoneen viileyttä. -- Hui, ihan päälakea karmii ja -otsaa pakottaa, eikä täälläkään lämmin ole. Aino, kultaseni, kuinka -onkaan... lapsi, sinähän olet kylmä kuin leikattu kala ja täriset. -Taivas varjelkoon, mikä sinun on? Hile, tuohan pian minun peittoni! -Kas noin, kiedotaan ja viedään äititädin sänkyyn. Siellä on lämmin -ja sitten saat lääkettä. -- Anni kääri lapsen huolellisesti pehmeään -vuoteeseensa. - -Hile vilkkui sivulta lähennellen ovea, puki sukkelaan turkin ylleen -ja meni ulos. - -Annia hyristytti. Hän ihmetteli huoneen kylmyyttä ja koitti eteisen -ovea. Olihan se lukossa ja pellit kaikkialla kiinni ja hellakin -oli ihan kuuma ja kamarin uuni lämmin. Hän piteli Ainon vaatteita -siivotakseen vuodetta. Vaatteet olivat jääkylmät vaikkei hän sitä -äsken tuntenut kylmiin käsiinsä. Katse sattui epäilevänä akkunaan. -Lumi oli pyyhkäisty pois ulkolaudalta. -- Akkuna on ollut auki! --- huudahti Anna ehdottomasti. -- Se konna, se julmuri! Taivas -armahtakoon meitä! Minä aasi kun jätin hänet yksin lapsen kanssa. -- -Annia pöyristytti. -- Vaan mikä on syy? Ilman se ei sentään! Jos Aino -nyt kuolee! -- - -Aino yskäsi. Se oli kuin vasaranlyönti Annin sydämelle. Sukkelasti -hän juoksi lapsen luo, antoi lääkkeitä ja puhui ystävällisiä sanoja, -vaan ne eivät voineet elvyttää pakkasen puremaa, hentoa ruumista. Se -oli kuin kukka, jonka elonnesteet kylmyys on jäädyttänyt; se säilytti -jonkun aikaa värinsä ja muotonsa ja raukesi sitten värittömänä, -muodottomana multaan. Aino oli nyt kuuma uudestaan, mutta pieni -ruumis nytkähteli, kädet ja jalat kangistuivat, suloiset kasvot -vääntyivät. - -Lapsen avuttomuus viilsi Annin sydäntä ja äkkiä hän heittäysi -polvilleen vuoteen viereen, peitteli ja silitteli: -- Voi sinua -pikkuinen enkeli, sinä tulit susien luolaan. Minäkin kurja sinua -löin. Oi, hyvä Jumala, armahda minua tämä kerta. Oi, älä rankaise -minua tämän lapsen kuolemalla. Hyvä Jumala, olinhan minä kova, kun -en ottanut värisevää lasta syliini, en lämmittänyt vuoteessani, en -hyväillyt. Oi, minä en tehnyt niin. Minä olen kurja ihminen. Rankaise -minua, mutta säästä lasta, viatonta lasta, Liinan lasta! Hän on ollut -hyvä, aina hyvä! -- - -Hiukan tyynnyttyään lähetti hän naapurin hakemaan lääkäriä. - --- Lapsella on vetotauti, ennen iltaa, on hän lopussa, -- sanoi -lääkäri... - --- Kuolee, kuolee kuitenkin, vaikka -- -- -- Niin, eihän Anni -itsekään tiennyt, miksi ei lapsi saisi kuolla. Vähitellen hänelle -vasta selvisi ettei hänellä ollut varmaa toivoa, eikä niin lujaa -uskoakaan, että hetkeksikään olisi voinut vakuuttaa itselleen -vakaumuksella rukoilleensa. Se oli vaan hätähuuto, joka tyhjiin -kaikui. - -Koko hänen entinen varmuutensa oli mennyt ja nöyränä hän hoiteli -kuolevaa pienokaista, lääkärin määräysten mukaan. Illalla Aino -sammui, nukkui kovat tuskat kestettyään Annin syliin. - -Illalla Hilekin tuli kotiin. Anni inhosi ja pelkäsi miestään ja -päätti lapsen hautajaisten jälkeen heti lähteä hänen luotaan. Minne? -Sitä ei tiennyt, mutta pois hänen täytyi; ilma ympärillä oli kuin -rutto. - -Hile vietti yönsä keittiössä ja Anni kuolleen lapsen kera kamarissa. -Hän oli nyt jälleen voittanut entisen rohkeutensa ja valvoi -kiihkoisella rakkaudella kuolemassa omakseen saamaansa lasta, jonka -arvoa hän ei eläessä tuntenut. Annin piti niinkuin jokaisen naisen -nähdä vaivaa ja tuntea tuskaa, voidakseen lapsen rakkaana vetää -povelleen. Ensikerran tunkeutui epäitsekäs, jalostava rakkaus hänen -sydämeensä, taivuttamaan korskean luonteen hellyyteen ja pelastamaan -hänet kovuuden uhriksi joutumasta. - -Kaikki oli ohitse. Anni palasi hautausmaalta pienokaista saattamasta. -Hile oli tahtonut ajaa hänen kanssaan ja ottaa pienen arkun syliinsä, -vaan Anni oli kieltäytynyt istumasta samaan rekeen. Hile jäi pois -koko saatosta. - -Anni riensi kotiin tultuaan keräämään tavaroitaan, miettien kaiken -aikaa, minkä vuoksi Hile sen oli tehnyt, kun hän pöydällä huomasi -Ainon henkivakuutuspaperit, joita hänen miehensä oli pidellyt. -Silloin hänelle selvisi juonen kamaluus. - --- Sen olisi siis pitänyt tapahtua tavalla taikka toisella, -- myönsi -hän nyt itselleen yhä jouduttaen tavaroitaan kasaan. - --- Mitä sinä nyt aiot? Mitä varten noita hynttyitäsi keräilet? -- - --- Minä en voi olla täällä kauempaa, menen ennen vaikka minne! -- - --- Minäpä tuotan sinut poliisilla takaisin. -- - --- Sinäkö minut poliisilla? Sinä, joka pakkasella murhasit lapsen! -Julkeatko sinä puhua minulle poliisista? -- Annin silmät säkenöivät -suuttumuksesta ja ääni värähteli inhosta hänen komean vartalonsa -ojentuessa suoraksi ja ylpeäksi. Hile väänteli itseään tuijottaen -lattiaan kasvot harmaina ja roteva vartalo kokoon luuhistuneena. - --- Sinä, sinä -- -- -- -- julkeasti valehtelet. Näes, -- -- -- kun -sinä, kun tulit -- -- -- Ei, vaan kun sinä itse illalla, silloin -yöllä, muistatkos, löit sitä! Niin, sinäpä juuri löit. Jos sen kuka -tappoi, niin sinä se tapoit! Kas kuinka onkin huono muisti, kun on -oma synti... Vai minä tapoin? Sinä, sinä häntä löit, en minä! -- Hile -reuhtoi ja osoitti Annia sormellaan. - --- Minä olin kova, en hoitanut hyvin, en pidellyt kuin lasta -pidellään, vaan minä en tehnyt sitä tahallani, en tiennyt paremmin -tehdä. Jospa Jumala minulle sen anteeksi antaisi! Ja niin totta -kun sitä sielulleni toivon, täytyy minun erota sinusta. Ainakin -menen luotasi pois siksi kunnes itse tunnustat rikoksesi ja otat -rangaistuksen kärsiäksesi. Minä en voi toteennäyttää tekoasi. Minä, -minä en voi muuta -- -- minua kammottaa sinun läheisyytesi. Kuinka -sinä voit turvattoman sairaan lapsen lopettaa? Sinä olet peto! -- - -Hile hiipi masentuneena pöytänsä luo, pisteli papereita taskuihinsa, -vilkkuen Anniin sivulta. - --- Pidä hyvänäsi mitä täällä on; minä en tule takaisin; tee nyt mitä -tahdot! -- sanoi Hile ja lähti pois. - - * * * * * - -Liinan päivät eivät vielä olleet lopussa. Hänen elonliekkinsä -lepotti kuin kynttilä tuulen hengessä. Nuoruus kohotti verevän käden -kynttilän suojaksi. Heikkous talttui unen ja levon virkistellessä -liiaksi kulutettuja voimia. Helmikuun auringon akkunasta vilkkuessa -hän nousi istumaan, kysyen ensimmäiseksi Ainon vointia. Hän oli kyllä -kuullut Ainon joutuneen Annin luo ja ihmetteli, miksi ei Anni itse -tullut häntä tapaamaan. -- Ehkä vielä vihasi Akun vuoksi, vaan miksi -hän oli tahtonut Ainon? -- Liina ei tajunnut Annin vaikeasti taipuvaa -luonnetta ja hyljätyn rakkauden katkeruutta. Hän, joka oli aina -rakkauden varjossa elänyt, kärsinyt ja nauttinut. Nyt hän kuitenkin -hämärästi aavisti Annin mielialan ja odotteli häntä luokseen. - -Tytöt toivat kirjekortin jo ovella huutaen: - --- Nyt Liina älä vaan ilosta ratkea! Taitaahan sekin tappaa ihmisiä, -mutta sinun pitää nyt elää. Tässä on, se! -- - -Toinen tyttö sieppasi sen kiistalla toverinsa kädestä, heilutti -ilmassa ja luki: - -R. L. Se on kai rakas Liina. Tulen, arvaa kuka tulee? - --- Ehkä Anni. -- - --- Arvaa paremmin. -- - --- Kuka se sitten olisi. -- - --- Katsokaas tuota, kuinka petollinen sydän, unohtaa... - --- Ei suinkaan Aku. -- - --- Entäs jos olisi. -- - --- Onko se kortti minulle? -- - --- Osaatko lukea kirjoitusta. Liina Hartikkahan siinä seisoo tai -istuu, kuinka sen vaan katsot. -- - --- Älä piinaa, hän on jo ihan punanen onnesta, -- sanoi toinen toveri. - -Liina tunsi tosiaan kuinka puna nousi ja laski hänen kasvoillaan ja -ihonsa tuoksui virkistävän lämmön ja hien noustessa. Oi, se tiesi -elämää! - --- Anna nyt! -- huudahti hän kärsimättömästi. - --- Tuossa, syö se! -- tokaisi tyttö kansanomaisella, töykeällä -leikillisyydellä. - --- Sanoo tulevansa huomenna ja tämä on kirjoitettu eilen. Tänään --- -- -- mitä kello on? -- - --- Hyvä ihminen, tällä päivällä on ilta myöskin; puolipäivä nyt vasta -on. - -Ilta toi Akun terveenä ja onnellisena. Hyvin hän kuitenkin säikähtyi -löytäessään Liinansa niin surkeassa tilassa. - --- Nyt olen jälleen tämän kaupungin asukas. Pääsin vanhaan paikkaani, -kun kauniisti pyysin. Se seppä parani ja minä sain hiukan sakkoa. Nyt -ollaankin varovaisia. Ai jai kuinka lähellä oli! -- - --- Miksi et kirjoittanut ennen? -- - --- Vasta sain vapauteni. -- - -Liinalle ei vielä uskallettu kertoa Ainon kuolemasta. Aku valvoi ja -vartioi Liinaansa kuin silmäterää. Liina aavisti kuitenkin jotakin -tapahtuneen ja kyseli yhä kankeammin kuinka Ainon laita oli. - -Kun hän jo oli jalkeilla ja pieni tytär sylissään uinaili, kertoi -Aku hänelle Ainosta ja pyysi Annin puolesta, että Anni saisi tulla -tapaamaan. - -Mitä Liina tunsi, sitä hän ei kenellekään ilmaissut. Hän oli kuin -jalokivi, joka äänetönnä loistaa. Hän oli puhtaaksi hiottu jalokivi, -valaisi loistollaan monen elämää, eläen itse tyynenä ja valmiina -kestämään iloja ja suruja. - -Aku oli antanut kohtalon heitellä itseään virran syvimpiin -onkaloihin. Niissä olivat kulmikkaisuudet hänen luonteestaan -murtuneet ja sisäinen voima päässyt vakaantumaan. Nyt hän ei enää -sokeasti uskonut kohtaloon, vaan tarttui itse onnensa ohjiin. - - - - -PELIÄ. - - -Siinä kaupunginosassa, missä monikerroksiset kivimuurit törröttävät -ylpeinä matalien puurakennusten rinnalla ja monilukuiset tehtaitten -piiput ulottuvat yhtä korkealle, kuin uusien kirkkojen kultaristiset -huiput, kuohuu ahkera toimeliaisuus. Se on kaupungin sydän ja koko -maan teollisuuden valtimo. - -Maa tutisee jalkojen alla teollisuuspalatsien ohi astuessa. Tuhannet -koneet jyskyvät noitten tukevien muurien sisällä. Ne ovat kuin -vuoria, joissa jättiläiset raatavat yötä ja päivää. - -Ihmisaivot hehkuvat yhä uusia keinoja luoden, joilla koneitten vauhti -kohoaisi, aarteita singahuttelisi ja nostaisi kilpailun korkeimpaan -huippuunsa. - -Tässä keskuksessa oli kauppaneuvos Gräsin liike kasvanut kymmenien -vuosien vieriessä tukevaksi työn ja menestyksen ahjoksi. Terveenä -liikkeenä, ihmisten elintarpeitten välittäjänä, oli tämä aina -noudattanut kultaista keskitietä, hankkinut hyvää tavaraa, vaan -ei koskaan kiihottanut ihmisten loisteliaisuuden ja ylellisyyden -halua. Vanhat myyjät tunsivat yleisön ja yleisö tunsi heidät. -Kukin meni Gräsin kauppaan kuin kotiaittaansa. Maalaiset ostivat -sieltä siemenviljaa, maanviljelyskoneita, kaikkea mitä taloudessa -tarvitsivat. - -Vaan kauppaneuvos Gräs ei ollut ainoastaan kauppias. Hän oli myöskin -suurliikemies, jolle nuo jyrisevät koneet jauhoivat aarteita yötä -päivää. Toisinaan ne aarteet uhkasivat niellä kaikki mitä kymmenien -vuosien ahkera ahertaminen oli tuottanut, vaan toisinaan heilahti -onnenpyörä kohdalle ja heitti kaksinkertaisen tuloksen. - -Vanhan kauppaneuvoksen pää oli käynyt harmaaksi onnen vaihdellessa, -mutta peli-into oli kasvanut. Se häiritsi hänen hyvin ansaittua -lepoaan vanhuuden päivinä. - -Väsyneenä astui hän nytkin asuntoonsa toiseen kerrokseen, liikkeen -yläpuolella. Jykevä peili eteisessä kuvasti hänet kiireestä -kantapäähän. Siinä se oli seisonut omistajansa ajan, kymmeniä vuosia --- tulisi ehkä seisomaan kauvemminkin. - -Vanhus huokasi ja astui edelleen laajaan asuntoonsa, missä vaan tutut -esineet hyvine muistoineen tarjosivat mukavan levon. Aina viimeiseen -kammioon huoneuston pitkässä rivissä johtivat ukon askeleet, kunnes -pysähtyivät tyttären ovelle. - -Toaletille oli laskettu ylioppilaslakki ja sen vieressä kiilteli -kristallilipas. Nuori tyttö seisoi selin oveen ja henki puoleksi -kuihtuneen ruusun tuoksua. Heleä puna virtaili lapsellisilla -kasvoilla. Ruusu kuiskasi varmaan hänelle ensi lemmen kainon -aavistuksen. Kuultuaan isän askeleet kätki nuori ylioppilas aarteensa -kristallilippaaseen. - --- Isä! Joko sinä pääsit kotiin? Oletko edes illan äidin ja minun -kanssani? -- - --- Olen, lapsi, olen, tänään olen; mutta huomis-iltana on taas ikäviä -tehtäviä. Hyvin ikäviä. Kasööri Kangas antaa minulle paljon huolta, -paljon huolta! -- - --- Kuinka niin isä? -- Nuori tyttö oli käynyt levottomaksi. - --- Se on sellaista peliä, nuorten elämä nykyään. Pelkkää peliä, -pelkkää peliä! -- Ukko toisti sen niin miettivänä, kuin olisi -punninnut, minkä verran hänen elämänsä oli ollut peliä. - - * * * * * - -Kasööri Kangas oli uuden tehtaan rahastonhoitaja, kirjoitti -toiminimen ja piteli suuria rahasummia. - -Hänen nuorenmiehen asunnossaan oli joukko miehiä koolla. - --- Viimeinen on mun! Akan peli ja yks' pieti! Maksakaas ämmät! -- -sanoi muuan pöhöttynyt tukkukauppias. - --- Et sinä kuulosta saa nousta, kun ässällä passasit! -- huudettiin -hetken kuluttua kaupungin arkitehdille. - --- Minnekä ne miehet hävisivät, eihän meitä kohta jää seitsemääkään -tähän peliin? -- kysyi eräs nuori kauppias, uteliaana tähystellen -sivuhuoneeseen. - --- Älkää viekö jakoperiä taikka minä en päästä kääntöä kellekään. -- - --- Peijakas, minä olisin tahtonut lähteä kotiin ja antaa korttini -pois, vaan sinnehän ne kaikki hävisivät, -- sanoi taas nuori kauppias. - --- Kyllähän sen tietää. Nuori eukko odottaa sinne kylmälle -kyljelleen, -- nauroi vanha pankinjohtaja. - - -- Ai, jai, jai, kun sydämen' on pois - ja kuka sen mulle takaisin tois? -- - --- rallatteli apteekkari. - --- Älä uikuta. Kenenkäs pieti taas puuttuu? Tulihan äsken kaksi hojoa -ja nyt yksi lisää ja ämmiltä! -- - - -- Joudu, joudu, ota varas kii, - hällä on minun sydämenii. -- - --- Huoliikos kukaan kuulon korteista? Kyllä niillä ainakin yhden -tikin vetää. -- - --- Syököön se kortit, hiiteen nämä pirunkirjat, -- huudahti uuden -tehtaan kirjanpitäjä. -- Missä maisteri Kanerva on? Olisi hänelle -hiukan asiaa, ennenkuin menen, -- sanoi hän Hämäläiselle, jonka tiesi -olevan talossa enemmän kotona kuin toisten, sillä hän oli Kankaan -liiketoveri tukkiasioissa. - -Kangas ei ollut niitä miehiä, jotka tyytyvät säännölliseen palkkaan -ja rauhalliseen elämään. Siksi oli hän antautunut keinotteluihin -osakekaupoilla ja ryhtynyt vanhan Hämäläisen avuksi hänen asioissaan. -Hämäläinen oli kerännyt melkoisen pääoman metsäkaupoilla. - -Hämäläinen kävi hakemassa Kanervan. - --- Sanokaa Kankaalle, että huomen illalla tulee kauppaneuvos -tarkastamaan kassaa, -- sanoi hän vetäen Kanervan syrjään. -- Minun -pitää nyt mennä. -- - -Miehet hävisivät salista vähitellen. Sivuhuoneesta kuului yhä -kortinlyöntiä ja vain harvoin sananvaihtoa. Miesten naamat välkkyivät -rasvaisesta hiestä, silmät tuikkivat pistävinä, läpitunkevin ja -ahmivin silmäyksin seuraten jokaisen kortin liikettä. Pelivimmaisina, -julmina ja kiihkeinä he jakelivat epäileviä sanoja ja silmäyksiä -paljastaen omat ja toverien huonoimmat puolet. - -Aamun kuulakassa vaaleudessa lamppujen valo himmeni ja rauhattomuus -hiipi hiljalleen kortinpelaajien kammioon pakottaen katseet vähän -päästä verhottuun akkunaan. - -Maisteri Kanerva oli kaiken aikaa seurannut uhkapeliä katsojana. Nyt -hän äkkiä nosti verhon. - -Valon puhdistava hohde ajoi pakosalle yön kahlehtivan lumouksen, -haihduttaen pelin intohimoisen huumauksen. Väsyneinä ja velttoina -hervahtivat vartalot kasaan; kasvot kalpeina, silmät sameina -inhosivat miehet itseään. Sähköliekit ivasivat savuisessa huoneessa -heidän yöllistä hulluuttaan. Kukin keräsi saaliinsa ja riensi ulos -raittiiseen säähän. - -Kasööri Kangas oli pitkä, solakka mies. Koko olennossa kuvastui -väsähdys, joka kuitenkin miellytti ja auttoi tuttavallisiin -suhteisiin hienostuneella ja hiukan hemmotetulla sävyllään. Toisinaan -välähti tummista silmistä luja katse, joka vaati tottelemaan -rohkeilla iskuillaan. - --- Annappas, Kanerva, minullekin paperossi. Oo, se yöllinen peli -oli taas kuin virkistävä kylpy, se oli kuin musiikki vanhalle -sirkushevoselle. Nyt minä olen valmis tekemään afääreitä, -- puhui -Kangas asuintoverilleen. - --- Aika onkin. Kello tulee kohta kahdeksan. Minä olen tässä kaiken -aikaa miettinyt, missä on yhteiskunnallisen rappeutumisen ja -heikkouden syy: ulkonaisissa oloissa, vaiko ihmisten taipumuksissa? -Luulen voivani päättää, että ihmisten taipumukset ovat olojen -määrääjiä. -- - --- Te kouluihmiset ja maailmanparantajat olette aina niin varmat -syistä ja seurauksista. Minä sen sijaan elän ja tahdon elää, niinkuin -minun taipumukseni vaativat. -- - --- Mitä tekisit, jos äkkiä huomaisit, että se, mikä sinussa oli -rautaa, on muuttunut ruosteeksi? -- - --- Se olisi kaiketi minun menoni, vaan entä sitten! Minun voimani on -juuri tässä rautaisessa ruostumisessa. Tämä kisa, kilpailu ja voimien -jännittäminen, jossa saa käyttää kaikkia keinoja. Se on nautintoa! -Toisinaan jännityksen lauettua maistuu tyhjyys niin äitelältä -ja silloin syöksyn entistä suuremmalla vauhdilla pyörteeseen, -kudon verkkoja, kiedon ja vedän... Olkoon se ruostumista! Minä -tunnen kasvavani tässä kiistassa ja minä tahdon elää juuri näiden -ulkonaisten ja sisällisten mahtien vaikutuksissa. -- - --- Sinussa on vielä rautaa. Olin unohtaa. Kirjurisi käski sanomaan, -että Gräs toimittaa kassantarkastuksen tänä iltana! -- - -Syntyi pitkä vaitiolo. Kangas pesi ja pyyhki kasvojaan, joten -Kanervalta jäi huomaamatta, miten ne kalpenivat. - --- Kesken kaikkea, eihän nyt ole tilinpäättöäkään; mikä sitä äijää -nyt vaivaa? -- Kangas koetti hymyillä, mutta se oli väkinäistä. -- -No, kyllä minä...! -- sanoi hän purren hammastansa. -- Kyllä he -kassan saavat nähdä. Hän heitti pyyhkeen ja pukeutui nopeaan. - -Melkein juoksujalassa hän saapui Hämäläisen luo. - --- Nyt, veli hyvä, on kiire. Tarvitsen heti kaksikymmentä tuhatta. -Kaiketi sinulla on summa saatavissa? -- - -Juho Kangas yritti puhua huolettomasti, mutta äänen outo värähdys ei -jäänyt toverilta huomaamatta. - --- Se on suuri summa, -- sanoi Hämäläinen luontaisella hitaudellaan, --- eikä minulla taida olla... - --- Älä estele, sinulla on sellainen summa aina varalla ja paljon -enemmänkin. Vaan samapa se, ellet tahdo, niin jääköön tähän. Asia on -kuitenkin sitä laatua, että minun siinä tapauksessa on pakko luopua -kumppanuudesta sinun kanssasi ja silloin voi myöskin käydä niin, -ettei sinun saha-osakkeitasi mene aivan pian kaupaksi. Ja tiedäthän -miten nopeaan lahti laskee, Jo ensi kesänä seisoo saha korkealla, -kuivalla maalla ja silloin kyllä selviää, miksi Hämäläinen myy hyvät -saha-osakkeensa. -- - --- No, no, älä nyt räpätä. Ehditäänhän tästä. -- Hämäläinen puki -hitaasti ja haki kassakaapin avaimet. -- Tuossa on pakka silkkaa -rahaa, -- sanoi hän väkinäisesti naurahtaen. -- Niillä on kuitenkin -kiire takaisin. Tällä viikolla saan suuren viljalähetyksen suorittaa. --- - --- Huomenna saat. Mitä viljaa sinä ostelet? Gräsin alahan se on. -- - --- Olen saanut kehoituksen hankkia siemenviljaa ja nyt satuin saamaan -hyvällä kaupalla virolaisilta, -- sanoi Hämäläinen. - --- Ahaa, se on tuota samaa viljaa, jota tuotiin Hämeenlinnaan. Eikö -ole? -- - --- Kaihan se sitä on. -- - --- Ja siellä se raakattiin, ei idä, -- tiesi Juho Kangas pistäen -rahapakat taskuihinsa saatuaan ne lasketuksi. - --- Älä helkkarissa. Minullepa asia esitettiin aivan toisessa valossa. -Viljan pitäisi olla hyvää, mutta se oli liian kallista ostajan -mielestä, siksi se oli raakattava. Pitkämatkainen tavara, minnekäs -veit. Helkkarin sukkela temppu! -- Hämäläinen nauroi herttaisesti. - --- Viisas juoni, mutta vielä sukkelampaa oli saada sinut ansaan, -vanha kettu! -- - --- Hiisi vieköön, minä olen sitoutunut ostamaan! sanoi Hämäläinen -harmissaan. - -Kangas astui kiivaasti lattialla ja pysähtyi äkkiä Hämäläisen eteen. - --- Nyt on minun vuoroni auttaa sinua, mies! Sinä annat Gräsin -ymmärtää, että myyt viljan kohtuhinnalla. Gräs tarvitsee. Voinet -hankkia todisteita viljan itävyydestä? -- Kankaan silmät välähtivät -koston halusta ja sen kannustamana hän nelisti nopeaan päämaaliinsa. - --- Kyllähän ne hämeenlinnalaiset... - --- Niin, anna heidän todistaa, -- riensi Juho Kangas lisäämään. - --- Mutta, jos sinä luulet --? - --- No, minä en voi tietää mitään, ymmärrätkös, vieras mies asialle, -ihan vieras. Kyllähän Gräsin nahka kestää, niin se on kuin nappi -takista koko juttu hänelle, -- sanoi Kangas kevyesti viitaten -kädellään. - --- Eipä niinkään, nimi, katsos nimi! -- intti Hämäläinen, mutta hänen -vastustuksensa oli vaan näennäinen. - --- Aijothan sinäkin ne myydä! -- tokaisi Kangas. - --- Myisin niinkin. Mihinkäs hittoon ne sitten... - --- Ja saisit runsaasti takkiisi! -- - --- Niin, onhan tämä kirottu juttu. Jos sinä olet vakuutettu, että... - --- Enhän minä tiedä asiasta itsekohdastani mitään; olen muilta -kuullut. -- - --- Sitten olet kai kuullut samaa juttua, jota hämeenlinnalaiset -virolaisille syöttivät, että vilja oli saanut muka kosteutta -laivassa, -- huokasi Hämäläinen helpotuksella. - --- Tietysti en voinut olla näkemässä. -- - --- No, sitten anna mennä vaan. Saakoon Gräs, jos haluaa. Suoraan en -tarjoa, jos olisi jotain jutkua... tahdon selkäni vapaaksi, -- sanoi -Hämäläinen puhtaalla omallatunnolla. - -Juho Kangas riensi kevein askelin voitonvarmana konttoriinsa. - -Oli jo myöhäinen kevät. Peli oli joutunut pois polttopisteestään -ja miehet häärivät raha-asioissaan, kukin selvitellen sotkuisia -vyyhtiään kesäksi. - -Hämäläisen tavattuaan kysyi Juho Kangas, kuinka jyväasia oli -päättynyt. - --- Ethän vielä ole sitä suinkaan selvittänyt? -- Juho toivoi nyt -asian raukeamista. - --- Eihän tuota peruakaan voine, -- luuli Hämäläinen. - --- Parasta lie kuitenkin antaa Gräsin olla rauhassa, voisihan syntyä -rettelöitäkin. -- - --- Ei ole Hämäläinen ennenkään tekojansa katunut, aina ne ovat -taakseni jääneet perään huutelematta, -- saneli mies. - --- Kauppa on siis valmis? -- - --- Valmis on. Enhän minä tarvinnut puuttuakaan siihen. -Hämeenlinnalaiset siinä kaikki toimittivat. Nyt on vilja -maalaiskauppiailla odottamassa kylväjiä -- - --- Kylläpä te opereeraatte! -- puristi Juho Kangas hampaittensa -välistä. - - * * * * * - -Syksy toi mukanansa myrskyt ja raskaat ilmat, sumeat päivät, mustat -ajatukset ja lunta. - -Liikemaailmassa tiedettiin uusia kertoa. - -Kauppaneuvos Gräs oli kovin vanhentunut. Pää oli entistään harmaampi, -selkä köyrympi. Miksi tuo valpas vanhus näin äkkiä oli murtunut? - --- Hänen kunniansa liikemiehenä oli purjehtinut karille, -- -kuiskattiin. -- Hän on myynyt itämätöntä siementä. Harmaat pellot -kiihottavat kyntäjiään purkamaan vihansa vanhukselle. -- - -Ei riittänyt koko elämän rehellinen työ ja onnellinen ahertaminen -korvaamaan tätä yhtä erehdystä. Miksi? Salanuoli oli kohdistettu -runkoon, turmeleva salama oli sattunut tyveen. Latva oli sitä -uhitellen ärsyttänyt ja sille päänsä paljastanut, mutta kosto oli -iskenyt siihen kohtaan, josta puu kaadetaan. - -Kauppaneuvos tarjosi vahingonkorvausta, jakoi avokäsin kaikille ken -tahtoi ottaa. Mutta ne, jotka enimmän vaativat, ne myös enimmän -parjasivat, kylväen epäilyksen siemeniä. Ja ne itivät kuten -rikkaruoho ainakin. Liike kärsi; maalaiset kääntyivät muuanne. Vanha -liike joutui syrjään ja uudet pääsivät nousuun. - -Vanhus murtui kohdattuaan elämän kovimman myrskyn juuri silloin, kun -olisi tarvinnut vanhuudenlepoa. - -Juho Kangas suuntasi askeleensa liikemiesten yhdistykseen. Oli -kokousilta. Juhlallisin puhein olivat liikemiehet päättäneet sulkea -myymälät kahdeksalta illalla. Olivathan myyjätkin ihmisiä ja -heidänkin piti saada nauttia vapautta. - -Varsin suurta melua piti Karruksi sanottu tihrusilmäinen liikemies, -jonka katseet kulkivat pitkin pystykkään, mittavan nenän vartta. -Alahuuli lerpallaan hän laski mahtavasti kuinka monta 'rosenttia' -työvoima nousisi, kun palvelijat kahdeksalta saavat vapautensa. Näin -herrojen kesken hän oli puhtaissa vaatteissa, mutta kansan joukossa -mies kulki tallukoissa ollakseen kansallinen. Hänen suuri talonsa ja -monet 'rosenttinsa' valmistivat hänelle tilan valtuustossa, vaikka -tuskin osasi nimeään kirjoittaa. - --- Mitä siitä. Onhan minulla senaattorin tulot ja riippumaton asema, --- sanoi hän moittiville. - -Juho Kangas asettui takimmaiselle riville tuijottaen hajamielisenä -puheenjohtajan paikkaa kohti. Hän oli näkevinään siellä harmaapäisen -kunnian miehen, jonka sielukkuus oli antanut juhlallisuuden leiman -näitten poroporvarien istunnoille, eivätkä sanat: 'raha' ja -'prosentti' ennen niin raa'asti karahtaneet kuin tänä iltana. Juho -putkahti. Joku mainitsi Gräsin nimeä. - --- Niin, hänet haudataan ja liikemiesten puolesta laskee seppeleen -kasööri Kangas. -- - --- Minä en tosiaankaan itse aikonut laskea... - -Sitä hän ei ollut ajatellut, mutta olihan se niin luonnollista. - -Vaan Juho Kangas ei päässyt niin vähällä. Hänet valittiin -puheenjohtajaksi Gräsin sijaan. - -Kokous oli päättynyt ja miehet kerääntyivät pelihuoneisiin uutta -puheenjohtajaa 'fiiraamaan'. - --- Onnea vaan! Saammehan nyt Rääsin sijaan uuden reilu miehen, -- -sorahutti Karru, salakavalasti myhäillen. Hän oli loukkaantunut, -olisihan yhdistys saanut hänetkin valita. - -Juhon oli vaikea hillitä äkäistä töykäystä. Hänestä oli kaikki -yhdentekevää, yhdistys, toverit, peli, koko elämä. Hän olisi tahtonut -lyödä Karrua ja läimäyttää kortit vasten toveriensa naamoja. Mutta -hän istui siivosti tuolilleen, kalpeana ja sanattomana tuijottaen -nojatuolia pöydän ääressä. Siinä oli Gräs aina juhlatilaisuuksissa -istunut. Kukaan ei sitä anastanut. Se nostettiin syrjään varovaisesti -ja hellästi. Siinä se törrötti tyhjänä Juhon edessä vieden häneltä -peli-innon ja -onnen. Hän ei voinut jättää kortteja, istui vaan kuin -naulattu ja 'maalasi' umpimähkään. Tuoliin piti katsoa vähän päästä; -ellei katsonut, niin tuntui siltä kuin joku olisi kääntänyt päätä -sinnepäin. Harmaassa aamuhämärässä hän läksi. - --- Jospa voisi päästä irti omasta itsestään, päästä edelle ajasta -ja unhottaa. Unhottaa, niin, kyllä hän oli unhottanut. Pikku -Maija Gräsille hän oli antanut kerran ruusun. Senkin hän nyt oli -unhottanut. Siitähän olikin kovin pitkä aika. -- - -Äkkiä hän hätkähti seuraten silmillään edellään kulkevaa miestä. Se -oli Gräs. Juho astui tahtomattaan miehen perässä kadun kulmaan, jossa -lyhty valaisi kulkijan piirteet. Juho hengitti uudestaan. Mies oli -muuan suutari, jonka hän hyvin tunsi. - -Seuraavana päivänä olivat harmaat hattarat hajonneet. Syksyn -kuulakka aurinko sulatteli roudan kärkeä ja houkutteli ihmiset -ulos asunnoistaan kaduille. Kaupungissa vallitsi salamyhkäinen -surumielisyys. Olihan nyt heidän mahtimiehensä, kauppaneuvos Gräsin -hautajaiset, joita kirkonkellot juhlallisesti kuuluttivat. - -Alakuloisuus heijastui manalle menneen kirstusta, tarttui vieraisiin -ja uteliaihin, jotka silmäruokaa etsivät komeassa, juhlallisessa -saatossa; se saavutti raihnaiset ja elämän kurittamat, kun he -polviaan notkistellen siunailivat elämän katoavaisuutta liehtoen -itselleen hartautta, sillä hartauden pitäisi heille avata ijäisyyden -perillä taivaan ovet. - --- Kuuleppas, Kanerva, -- sanoi Juho Kangas toverilleen saatossa. -- -Nyt minä pelkään, että on, käynyt niinkuin sinä kerran huomautit. Se -mikä minussa oli rautaa on muuttunut ruosteeksi. -- - --- Ei vielä, alakuloisuus on tarttunut. -- - --- Sanotko sinä: ei vielä? Minä en voi elää täällä, minun täytyy -pois. -- - --- Siinä voit olla oikeassa. Lähde ja säästä rautaasi. -- - -Joulun edellä hän kerran tuli Gräsille hyvästi jättämään ja astui -eteiseen, jossa jykevä peili kuvasti hänet kiireestä kantapäähän. -Käsi sipaisi nopeaan harvennutta tukkaa ja silmä etsi arasti omaa -silmää. Peili kertoi hänelle samaa kuin oli kerran vakuuttanut -omistajalleen. -- Tässä olen seisonut kymmeniä vuosia ja seison vielä -edelleenkin. Työ allani jatkuu tasaista, rauhallista vauhtiaan, -terveille juurilleni nostatan uuden puun, uuden sukupolven hoitamana. --- - -Nuori mies kääntyi pois ja astui edelleen huoneisiin. - -Pikku Maija Gräs tuli häntä vastaan täytenä naisena, surupuvussaan. - --- Joko te pian lähdette? -- - --- Ylihuomenna. -- - --- Minulla on teille jotakin annettavaa. -- Juho katsoi häneen kysyen. - --- Niin, te ette sitä kenties muista. Käyn sen hakemassa. - -Hän riensi kevein askelin huoneeseensa, otti kristallilippaasta -sypressin oksan ja sen alta kuivettuneen ruusun. - --- Te annoitte minulle kerran ruusun. Minä säilytin sitä niinkuin -pyysitte. Tässä se on, mutta siihen liittyy isäni hautasypressi -teidän antamastanne seppeleestä. Ottakaa, ne kuuluvat teille. -- - -Nuori mies otti nöyrästi ruusun ja sypressin. - --- Nämä olen minä pelissä voittanut, -- sanoi hän Kanervalle. -- -Nämät minä säilytän pyhinä aarteinani. Ne ovat maksaneet parhaan osan -elämääni. -- - - - - -HARMAA NAINEN. - - -Ystäväni, nuoren viehättävän rouvan elämä on monipuolista ja rikasta. -Hänellä on hyvä, lahjakas mies, hyvät tulot, huomattu asema ja -turvattu tulevaisuus. Joka vuosi hän matkustaa ulkomaille saaden -mielensä mukaan siellä valita olinpaikkansa. Mies kantaa häntä -käsillään, kuten sanotaan. Ja kyllä hän sen ansaitseekin, sillä -suloisempaa, sydämellisempää ja sielukkaampaa olentoa, kuin hän on, -en ole milloinkaan tavannut. - -Ainahan onnelliseltakin jotakin puuttuu. Emmehän eläisi, ellei olisi -toivomuksia. - -Ystävälläni ei ole lasta. - -Hän on kolmenkymmenen vaiheilla, jolloin hyvä nainen alkaa -sydämestään kaivata tuollaista pientä, avutonta olentoa vaaliakseen -ja kääriäkseen pehmeisiin, lämpöisiin vaippoihin, sitä sylin -kantaakseen, sydämin ja suin helliäkseen. - -Minä neuvoin häntä tekemään kuten muutkin rouvat: kun aika käy -pitkäksi ja työnpuute tuntuvaksi, myyvät he huonekalunsa, ostavat -ihkasen uudenaikaisia ja nauttivat kotinsa uudesta asusta. Kutsutaan -vieraitakin ihailemaan ja ollaan tyytyväisiä, kunnes kaikki käy -vanhaksi ja taas ostetaan uutta. - --- Voi, minä olen saanut niin kylläkseni kaikista koreista rääsyistä, -etten siedä nähdäkään niitä, sitä vähemmän hankkia niitä kotiini. -Enkä ikinä taipuisi repimään ja hajoittamaan rakkaaksi käynyttä -kojuamme. Vai pitäisikö minun hankkia kotiini noita julman kömpelöjä -huonekaluja, joita kunnioitetaan nimellä 'suomalaiskuosiset', vaikka -niitä kernaammin voisi sanoa elehvantti-sohviksi ja -tuoleiksi? -- - --- Ala sitten suosia taidetta. Onhan sinulla taipumuksia -maalaamiseen, voit menestyksellä jäljentää mitä taideteosta tahansa. --- - --- Ja turmella oman rakkauteni taiteeseen. Tiedätkö, kaunista -taideteosta katsellessani en tunne pienintäkään halua jäljittelemään, -nöyrästi ja iloiten katselen taulua, kunnes siihen rakastun ja ostan -sen, jos voin. -- - --- Tunnen kyllä syyn sinun haluttomuuteesi: et voi ajatella muuta, -kuin tuollaista parkuvaa ja nukkuvaa raukkaa; olet sen kerran saanut -päähäsi. -- - --- Taikka koko olentooni, -- sanoi hän hiljaa ja miettiväisesti. - -Tiesin hänen käyvän laitakaupungilla pieniä, turvattomia lapsia -ihailemassa; mutta joka kerta kun hän sieltä tuli, oli hän entistä -alakuloisempi. Syynkin siihen tiesin: hän ei uskaltanut valita -noitten ihmisparkojen lapsista ainoatakaan omakseen, niin kurjia ne -olivat. - -Eräänä päivänä hän tuli kiihtyneenä luokseni. - --- Minulle on tapahtunut jotakin merkillistä tänään, -- sanoi hän, -istuttuaan pöytäni ääreen. -- Kun tulin aamulla ostoksilta, astui -eräs naisolento eteeni juuri meidän kulmassa. Hän töksähti siihen -aivan yliluonnollisella tavalla. Kädet ristissä hän rukoillen sanoi: --- auttakaa, hyvä rouva! -- ja samassa hän hävisi edestäni kääntyen -kulmasta. Minä säikähdin, melkein kauhistuin, sillä nainen oli ihan -harmaa. Hänellä oli harmaat vaatteet, harmaa tukka, harmaat silmät -ja kasvotkin kalvakat. Minä heitin kääröni rappusiin ja juoksin -hämmästyksestä selvittyäni häntä hakemaan, vaan en nähnyt ihmistä -missään. - --- Nyt minäkin myönnän sinun tarvitsevan tuollaista tunteellisuuden -johdattajaa, sillä muuten -- -- - --- Kaiketikin, mutta kuulehan nyt! Minä ymmärsin, että hän voi mennä -vaan yhteen suuntaan, katua ylöspäin, sillä muuten olisin vieläkin -voinut nähdä hänet torilla. Minä juoksin seuraavan talon pihaan. -Siellä näin erään keski-ikäisen, ilkeännäköisen akan, joka haisi -väkevältä. Kysyin häneltä kuitenkin, oliko hän nähnyt harmaata naista. - --- Harmaatako? Niin, harmaa se hupsu onkin, ihan harmaa kuin kissa, -ha, ha, -- nauroi se akka inhoittavan rumasti levittäen suunsa -ammolleen. - --- Miksi te häntä hupsuksi sanotte? -- kysyin minä suuttuneena. Akan -röyhkeä muoto äköitti minua. - --- No, eihän se muuten ole hupsu, mutta kun se keräilee kaiken -maailman vieraat lapset luoksensa. Minunkin tyttöni vei aina -kotiinsa. Voi, voi sentään, nyt se on vainaa. Jumala senkin korjasi. --- Akan valitus ja itku oli vielä ilkeämpää kuin hänen naurunsa. -- -Tietääkös rouva, mitä se hupsu, se Sero minulle uskotti? Se sanoi -Mariani omaksi lapsekseen ja tahtoi viedä väkisin sen minulta. Minä -kuritin tyttöä, mutta se mukula oli noiduttu, meni aina vaan Serolle. --- - -Minä en tiedä, mitä kaikkea akka lörpötti. Me seisoimme akkunan -alla ja huoneesta kuului surkeaa naisen itkua. Se oli epätoivon -vaikerrusta. Huolimatta akan estelyistä menin sisään. Siellä harmaa -nainen virui polvillaan pienen tyttären vuoteen vieressä itkien ja -väännellen käsiään tuskassa. - --- Tulittehan, rouva, mutta liian myöhään. Tuo, tuo tuossa on -piiskannut lapsen kuoliaaksi! -- sanoi hän osoittaen ovella seisovaa -akkaa, joka oli seurannut minua. -- Katsokaa tätä veristä selkää! -- -sanoi hän hellästi silitellen pienokaisen runneltua ruumista. Minä en -voinut katsoa lapseen muuten kuin vilaukselta, luontoani käänsi ja -inhoni muuttui kauhuksi tuntiessani akan katseet itseeni tähdätyiksi. -Harmaa nainen herätti sääliäni; en olisi millään ehdolla tahtonut -jättää häntä hirviön kanssa kahden. Juopuneen naisen koko olemus -todisti syytöksen oikeaksi. Hän oli havuvitsoilla piiskannut hennon -lapsen kuoliaaksi. Pienokaisen huudot olivat kutsuneet harmaan naisen -hänen avuksensa, vaikka liian myöhään; silloin oli jo pieni sydän -tuskasta pakahtunut. Minä pyysin sitä harmaata pois ja hän totteli -niinkuin lapsi. - -Hänen suuret, avoimet silmänsä olivat täynnä kyyneleitä, kun hän -katsoi minuun kysyvällä, lapsellisella katseellaan. Vieläkin oli hän -minusta, ellei juuri yliluonnollinen, niin ainakin hyvin salaperäinen -olento. Uteliaana seurasin toiselle puolelle pihaa hänen huoneeseensa. - -Huone oli pieni, pöytä täynnä kudottuja villavaatteita ja sukkakone -akkunan edessä. Silmäni eivät keksineet muuta omituista, kuin harmaan -peitteen sängyssä ja rivin pieniä tuoleja seinällä ja matalan pöydän -näiden edessä. - --- Onko teillä koulu? -- kysyin minä emännältä, mutta hän ei -näyttänyt ymmärtävän kysymystäni, sanoi vaan: - --- Kyllä Mari nyt on kuollut ja se on, se on minun syyni! -- - --- Tarkoitatteko sitä pientä tyttöä? -- Hän ei nytkään välittänyt -kysymyksestäni. - --- Mari oli minun tyttöni, -- jupisi hän, ikäänkuin minä olisin -väittänyt vastaan. Minä jo luulin sen juopuneen akan olleen oikeassa, -että Sero, joksi hän minun harmaatani nimitti, olisi hupsu, mutta -samassa Sero kääntyi minuun päin. - --- Luuletteko tekin rouva että lapsi kuolee, kun sitä toivoo -kuolemaan? -- - --- Ei, hyvä ystävä, emmehän me voi toivojemme mukaan lyhentää tai -pidentää kenenkään elämää, -- sanoin minä vakuuttavasti, mutta hän -näytti epäilevän. - --- Mutta jos äiti ennen lapsen syntymää on määrännyt sen kuolemaan ja -toivonut sitä kaikesta sydämestään? -- - -Enhän minä siihen osannut mitään vastata, vaikka näin hänen -kiihkeästi odottavan selitystä. Ja varmaan hän olisi uskonut -sanojani, vaan minä en voinut vastata hänelle viisastelulla. - --- Katsokaas nyt! -- huudahti hän hurjalla katkeruudella. -- Ettehän -tekään voi valeeksi väittää, etten minä olisi syypää Marin kuolemaan! --- - -Minua hämmästytti tämä johtopäätös. - --- Oliko Mari teidän lapsenne? Tuo akka sanoi sitä omaksensa. -- - --- Oli se. Katsokaas, siitä on nyt kolme vuotta; minulle oli tulossa -lapsi. Minä olin tyttö ja minä toivoin lasta kuolemaan jo ennen sen -syntymistä; voi kuinka minä toivoin! Ei ollut sitä hetkeä päivässä, -jolloin en olisi sitä ajatellut ja toivonut. Kun se lapsi syntyi, -niin se vietiin pois; minä en sitä nähnytkään. Äiti vainaani sanoi -sen syntyneen kuolleena ja niin ne toisetkin sanoivat; mutta minä -tiesin, että se eli. Se eli ihan varmasti, vaikka he veivät sen pois, -etten minä joutuisi häpeään. Minä rukoilin ja pyysin saada nähdä sitä -lasta, mutta he sanoivat sen haudanneensa. Minä en sitä uskonut, -tiesinhän lapsen olevan elossa; he olivat vieneet sen kaupunkiin. -Äitini kuoltua sain talonosuutta, ostin tämän sukkakoneen ja asetuin -tänne kaupunkiin asumaan. Myymässä käydessäni etsin tyttöäni. Tiesin -kyllä kuka minun tyttöni olisi. Tänä kesänä tulin tähän taloon ja -pihalla juoksi vastaani Mari. Marilla oli vaalea tukka, siniset -silmät ja punainen suu. Juuri sellaisen piti minun tyttöni olla. Minä -otin hänet luokseni; mutta se vaimo, jonka tykönä Mari oli, sanoi -sitä omakseen ja nämä pihan muijat luulivat minua -- -- luulkoot mitä -tahansa! Maria oli minun lapseni. Mutta kun minä sitä silloin toivoin -kuolemaan, niin se kuoli ja kaikki on minun syyni ja minun täytyy -aina elää vankina! -- - --- Vankina, -- se sana selitti, miksi hän kulki harmaissa vaatteissa. - --- Oletteko elänyt nämä kolme vuotta vankina? -- kysyin minä -uteliaana kuulemaan, miten hän antaisi sekoittaa ajatusjuoksunsa, -vaan minä petyin kuullessani hänen tyynen vastauksensa: - --- Te luulette minusta samaa kuin tämän talon akat, mutta minä en ole -hupsu. Olen pitänyt itseäni vankina tuon ruman toivomukseni takia, -sillä paha ajatus on jo rikos. -- - --- Mitä tuoleja teillä on täällä? -- kysyin. - --- Ne ovat pikku Marin toverien tuoleja. Me keitimme puuroa ja velliä -koko joukolle. Katsokaas, minä tiesin, että Mari pysyisi luonani, jos -olisin ystävällinen kaikille lapsille, -- sanoi hän salaperäisesti -hymyillen. -- Kun etsin Mariani, tutkin kaikkia lapsia ja juuri -sellaisia lapsia, joita aina oli toivottu kuolemaan. Sellainenhan -minunkin tyttöni oli. Maria oli toivottu kuolemaan ja siksi hänen -piti kuolla. Voi minua, minä olen vanki, koko ikäni olen vanki! -- - -Hänen silmissään kuvautui avuton suru ja ahdistus. En tiennyt -mitä sanoa, lohdutus oli hyödytöntä, näin paraaksi mukautua hänen -ajatusjuoksuunsa. Siitä hän rauhoittui ja kertoi nähneensä minut -pieniä lapsia auttamassa ja siksi hän sanoi uskaltaneensa kutsua -minua Marin avuksi. Nyt hän taas muisti surunsa ja alkoi vaikeroida: --- Minä olen vanki, koko ikäni olen vanki! -- - --- Mitä sinä luulet? Eikö hänen pitäisi päästä parantolaan? -- sanoin -ystävälleni. - --- Hänkö, parantolaan? Ei, pikemmin kaikki ne, jotka mustat -ajatuksensa kätkevät ja toimettomuudellaan murhaavat hoitamattomat -lapset! - -Minä en sanonut mitään, sillä nyt tiesin, että ystäväni jonakin -kauniina päivänä valitsisi omakseen yhden noista kuolemaan -tuomituista pienokaisista. - - - - -NIINKUIN UNTA. - - -Riehuvassa syksymyrskyssä kulki Elli sillan poikki toisella kädellään -pidellen hattuaan ja toisella tanssikenkiä. Tuuli kietoi ohuet hameet -tytön lapsekkaan vartalon ympärille ja heitteli häntä, jotta askeleet -muuttuivat pakosta hyppäyksiksi. Tyttö vilkkui sillan yläpuolelle -koskeen, jossa vesi oli noussut padon reunan tasalle ja tehtaitten -syöksytorvet tupruttivat vettä kidan täydeltä padon alapuolelle. -Vielä kerran hän vilkaisi ja juoksi sitten kuin vainoojaa pakoon -suunnaten askeleensa tehtaalaisten kaupunginosaan ja poikkesi -pieneen, matalaan taloon. Kömpelöt ja kuluneet arkikengät lopsuivat -jaloissa, kun hän parilla harppauksella nousi rappusia ja pienellä -nykäyksellä veti kamarin oven auki. - --- Elli, nopsa! Niinhän sinä olet kuin variksen peläte: tukka -hajalla ja hattu kallellaan, -- huudahti Ellin huonetoveri, jykevä -kankurityttö, ja toinen toveri jatkoi: - --- Mahdoit sinä olla näppärä laululintu. Oliko sinulla nuokin, äitisi -vanhat kengät jalassa? -- - --- Ei, vaan nämä! -- Elli veti kainalostaan somat tanssikengät, -siveli niitä ja hymyili kuin pikkutytöt nukilleen. -- Arvatkaas, -miksi minä niin juoksin ja olen kuin variksen peläte? Minä näin taas -koskipedon ja se tietää jotakin. Se ärjyi siellä padon takana ja -irvisteli hampaillaan. Myrsky uhkasi nostaa minut padon yli koskeen, -mutta silloin minä juoksin, juoksin kiiruusti kotiin. -- Elli -nauroi omien kuvittelujensa pelolle, niin että silmät kosteudesta -kirkastuivat ja valkoinen hammasrivi hohti. - -Toiset olivat ennenkin kuulleet jutun koskipedosta, joka tokeitten -takana näyttää hampaitaan kuin leijona häkkinsä ristikosta. - --- Minun on niin nälkä. Äiti, eikö sinulla ole yhtään -leivänpalaakaan? -- - -Äiti makasi vaatteissaan sängyssä hiljaisena seuraten tyttöjä -katseillaan. - --- Mistä minulla aina riittäisi. Etkö sinä saanut sieltä? -- - --- Niin, eikö laululinnulle jyvästäkään annettu? Tipa, tipa! -- -ivasivat tytöt. - --- Kuule, Elli, kyllä tämä sentään on liikaa. Äitisi on kipeä ja sinä -tuhlaat kaikki laululintupukuusi ja noihin tiattereihin. Kaikki, koko -viikon palkka on mennyt. Millä nytkin elätte? Ei leivän palaa ole -kummallekaan. -- - --- Tik, tik, tik, tiktaak! -- visersi Elli, jotta huone täyttyi -riemulla. - --- Kyllä sinä hoilata osaat. -- - --- Voi, te ette tiedä, kuinka siellä tänäänkin riemuittiin! Minä -luulin melkein lehahtavani lentoon, kun ihmiset löivät käsiään ja -huusivat: hyvä, hyvä! Mikolle ja minulle. Ja te sanotte etten saisi -mennä sinne, kun ei sitten muka ole leipää; vaan viisi minä leivästä! -Kun siellä lauletaan: - - "Jos sydän sulla puhdas on", - -unohtuu kaikki ja minä tahtoisin hukkua, sulaa ihmislaumaan. Missä -pujottaudun ahtaimpaan tungokseen, likistyn kiinni ihmisiin ja laulan -myötä. Silloin ei tunne nälkää, ei väsymystä, eikä ole vilu. Te ette -tiedä kuinka kokoushuoneen tuoksukin lumoaa minut! -- -- -- Voi, voi -minun on kauheasti nälkä. Antakaa nyt edes tämä kerta! -- - --- Sano tämä viikko. Tyhjästäkö sinä huomennakaan syöt. Ja äitisi. -Tiedätkö mikä tauti häntä nytkin vaivaa? Hän on heikko liian vähästä -ruuasta. -- - --- Voi, hyvä Jumala, minkä minä luonnolleni mahdan! Minun täytyy -saada laulaa ja iloita. Tiedättekö kuinka se ilo minulle tuli? -Minä näytän. Katsokaas, tässä minä kerran istuin, tällä jakkaralla -ja katselin ovea. Minä tiesin sieltä jonkun tulevan. Voi, se oli -niinkuin unta, vaikka oikein minä sen näin. Tuolta ovesta tuli tyttö, --- iloinen tyttö. Katsokaas, näin hän astui sisään ja näin hän katsoi -minuun. Juuri näin ja sitten, -- niin sitten se pujahti minuun. -Se oli niin hassunkurista ja minä nauroin yksinäni. Eikö se ollut -kummallista? Se naurattaa minua vieläkin. Minun täytyy nauraa. -- - -Tytöt nauroivat kilpaa Ellin kanssa. - --- Voi, voi, kuinka minun on nälkä! -- - --- Tässä on puolikas leipää ja hiukan voita. Syö! -- - --- Täällä kotonahan sinä kyllä saat nauraa. Miksi sinun sitten pitää -mennä niihin kokouksiin riehumaan ja rahasi tuhlaamaan? -- - --- Minä en nauraisi kotonakaan, ellen saisi näytellä. -- - --- Sinä olet hullu! -- - --- Ja tulkoon hallat ja harmit ja muut, -- lauloi Elli. -- Äiti, -jaetaan tämä leipä. Ehkä sitten jaksat huomenna nousta. -- - --- Syö sinä vaan, en minä... - -Käsi nousi kuitenkin tavottamaan kannikkaa, jota Elli tarjosi. - -Ovelle koputettiin hiljaa, varovasti. - -Säikähtyneinä lähentelivät tytöt toisiaan oudon, salaperäisen -koputuksen uudistuessa. Tuijottavin katsein he odottivat joko iloisen -tytön ilmestymistä tai koskipedon sisään hyökkäämistä. - -Huoneen kynnykselle ilmestyi hieno herra ja kysyi oliko hän nyt -"laululinnun luona". - --- Kyllä, jos minua tarkoitatte, -- sanoi Elli rohkeasti. Hän tunsi -herran teatterin johtajaksi. - --- Asiani on lyhyesti tämä: olen kuullut teidän laulavan ja -näyttelevän muutamin illoin, tämän päiväisessä viiden näytöksessä -viimeksi ja tahtoisin kehoittaa tulemaan teitä teatterimme -oppilaaksi. Oletteko vanhakin? -- - --- Seitsemäntoista. -- - --- Oletteko koulua käynyt? -- - --- Kaksi vuotta. -- - --- Se on hyvin vähän, mutta teillä on aikaa. Nuoruus, nuoruus. -No...? -- - --- Ellin pitää elättää itsensä ja äitinsä, -- uskalsi toinen tytöistä -sanoa, sillä tämä oli hänen mielestään taas tuota teatterihullutusta. - --- Sen ymmärrän. Hän saa viisikymmentä markkaa kuussa palkkaa. No, te -ette sano mitään! -- sanoi hän yhä Elliä tähystellen. - --- Kyllä minä sanon. Saanko minä -- -- -- saanko näytelläkin? Minä en -tahtoisi olla ainoastaan statisti. Ne eivät kuulu saavan näytellä. -- - --- Hyvä lapsi, tietysti, ajan tullen. -- - --- No, sitten tulen, niin ja muutenkin tulen. Kyllä minä tulen. Onko -tämä oikein totta? Ihan totta? Niinhän tämä on kuin unta. -- - --- Tunnustakaa tätä kättä; onko se ihmisen käsi? -- Johtaja ojensi -valkoisen kätensä, johon tytön työssä kovettuneet sormet upposivat. --- Huomenna kello seitsemän saatte tulla tunnille. Varustakaa joku -runo ja joku laulu, niin saamme kuulla. -- Johtaja kätteli vielä -Elliä ja kumarsi toisille ja läksi. - -Huoneessa olijat katselivat kaikki toisiaan. Tämä oli tosiaan kuin -unta. - --- Elli saa viisikymmentä markkaa kuussa hoilaamisesta. Sen hän -kyllä tehtaassakin voisi saada, mutta se olisi sitten työstä; mutta -hoilaamisesta... - --- Tipa, tipa. Nyt sinulle riputetaan jyviä. No, älä nyt tuossa -nökötä. Nythän sinä saat näytellä. Naura nyt, naura! -- - --- Ei minua naurata enää. Nyt minä olen sidottu ja minä tahdon olla -sidottu! Minä saan näytellä, koko ikäni saan näytellä! -- - -Seuraavana iltana oli Elli ajoissa teatterissa. Koko seura oli koossa -illan näytäntöä varten ja he seisoivat uteliaina oppilaitten huoneen -ovella. Kun Elli pyörähti huudettaissa esille kömpelöissä kengissään, -kuului ovelta naurunkiherrystä ja Elli tunsi kyynelten tukahuttavan -äänensä; mutta hän puristi kätensä nyrkiksi ja luki niin jyrisevästi -kuin suinkin taisi. Kyllä vielä saisivat nähdä ketä olivat nauraneet. - -Kotiin mennessään ei hän enää muistanut katsoa oliko koskipeto tänään -näkyvissä, eikä hän liioin nauranut, vaikka oli saanut puolen kuun -palkan etukäteen. - --- Miksi et nyt naura? -- kysyivät toverit. - --- Kaikki oli ennen kuin unta. Nyt se on totta. Täyttä totta. -- - - - - -POMMITUS. - - -Ei vanhalla emännällä ollut maata eikä mantua, mutta emännäksi häntä -kutsuttiin kuitenkin. Ja harvoin lienee kukaan paremmin emännän nimeä -ansainnut kuin hän. - -Minkä vuoksi? - -No, hän oli sellainen kunnianarvoinen, äidillinen ja aina askaroiva -nainen. Ei hän koskaan pahaa sanaa sanonut, ei ketään hyljeksinyt -eikä halveksinut, kaikkia hän auttoi ja opasti. Ruuanlaitossa, -vaatteiden neulomisessa ja varsinkin lastenhoidossa hän oli aina -valmis neuvomaan, sillä lapsista hän piti paljon. Ja lapset, he -olisivat vaikka aina olleet vanhan emännän ja hänen Aapelinsa -kamarissa. Se veti kuin taikakeinoilla puoleensa. - -Se kamari vasta oli puhdas. Pölynhiukkasta ei siellä nähnyt. Akkunaa -kaunistivat valkoiset verhot ja sängyn peittona upeili sinivalkoinen -pumpulivaate. Lattiata risteilivät rääsymatot, niin merkillisen -kirkasväriset, ettei olisi luullut vanhojen rääsyjen voivan loistaa -sellaisella hohdolla. Nepäs saivatkin joka päivä raitista ilmaa ja -hiukan keppiä selkäänsä. Kesällä ne kylvetettiin järvivedessä ja -talvella annettiin niille jäinen ryöppy. Kukaan ei hennonnut sokaista -niiden kirkkaita värejä sylkemällä tai polkemalla niitä likaisin -jaloin. Huoneen kalustuksena oli puinen, punainen rahi ja pöydän -päissä akkunan alla vankat, tukevat tuolit. Piirongin yläpuolella -naksutti kello tik, tak, ja kissa kehräsi uunin vieressä. Kaikki oli -huoneessa vanhaa ja kulunutta, mutta yhtä ystävällistä kuin emäntäkin. - -Aivan toisenlaisia olivat vanhan emännän naapurien kamarit samassa -"krantissa" missä hänkin asui. Ei niihin ollut hyvä mennä. -Ovea avatessa lensi kamala löyhkä nenään. Lattialla ei ollut -kirkasvärisiä mattoja; akkuna ammotti tyhjänä ja samearuutuisena. -Likainen pienokainen ryömi siivottomalla lattialla, nyppi suuhunsa -kuolleita kärpäsiä ja muuta törkyä. Äiti keitti uunissa kahvia ja -paistoi rasvassa perunoita pilaten ilman huonoa huonommaksi. Hän -ei välittänyt vaikka seinät, katot, pitovaatteet, sängyn tyynyt ja -peitteet saavat inhoittavan, menehtyneen rasvan hajun, joka löyhkää -koko kamarin väen liikkuessa vielä ulkonakin, puhuen heidän emäntänsä -siivottomuudesta. - -Tällaisessa kamarissa asui vanhempiensa luona neljä vallatonta -pojanvekaraa, joista toiset kävivät kansakoulua, toiset katukoulua, -puhuivat roskaisia sanoja, kiroilivat ja polttivat paperossia. - -Vanhan emännän läsnäollessa he vaikenivat ja piilottivat paperossit -kouraansa. Nämä uppiniskaiset nulikat hakkasivat hänelle puita ja -kantoivat ne kamariin käyttäytyen vallan kiltisti. - -Mistä tämä hyvyys tuli? - -Hyvät ystävät, hernerokasta. - --- Niin, mutta se hernerokka on makeampaa kuin maitovelli, -- -vakuuttivat pojat. - --- Vanha emäntä panee siihen varmaan sokeria sekaan, -- sanoi kerran -pikku Mia, joka oli vanhan emännän paras lemmikki ja asui viereisessä -kamarissa. - --- Mitä, sokeria, pyh! -- mutisivat pojat sellaisella -halveksumisella, että se olisi sopinut vaikka mällisuiselle äijälle. - --- Nyt, työväki, syömään, -- kehotti vanha emäntä, levitti liinan -pöydälle ja latoi siihen viisi pienoista kivivatia. Kauhalla hän oli -ajanut padasta kypsän kypsäksi keitettyä hernerokkaa vadit täyteen ja -pistänyt niihin hohtavan valkoiset puulusikat. - --- Voi kuinka on hauskaa syödä puulusikalla! -- sanoi pikkuinen Mia. -Se käy sileästi kuin rasvattu suussa eikä ollenkaan polta. -- - -Hernerokkaa meni lasten suuhun kuin hongan koloon. Naamat punoittivat -tyytyväisyydestä vatien tyhjentyessä. Viisi lusikkaa on niin -ahkerassa työssä, ettei sivulle joudeta vilkaisemaan. Vanha emäntä -seisoo patansa vieressä tyytyväisyydestä hymyillen yhä uudestaan -täyttäessään tyhjennettyjä vateja. - --- No, Urho, Aimo, Yrjö ja Väinö, ovatko nyt vatsat täynnä? -- kysyi -vanha emäntä, kun ei enää vateja tuotu padalle. - --- Pannaan nyt kädet ristiin ja kiitetään Jumalaa ruuasta, -- kehotti -emäntä. - -Pojat katsoivat hämillään toisiinsa, sillä tämä oli perin outo -temppu, mutta ilman ei pälkähästä päässyt, täytyi tehdä kuten -käskettiin. Sitten siepattiin lakit lattiasta ja rynnättiin ovelle. - --- Työväki saa ensin kiittää emäntää! -- huusi vanha emäntä. Pojat -taas vilkaisivat toisiinsa ja tekivät kömpelön kumarruksen. - --- Nyt, Mia, huuhdotaan vadit ja lusikat ja pannaan paikoilleen -hyllylle. -- - -Pojat kerääntyivät kaikki yhteen sikermään hevosvajaan, pihan -äärimmäiseen kolkkaan, tyrkkien toisiaan ja painiskellen, sillä -hernerokka oli elvyttänyt heidän miehuuttaan vallan peloittavassa -määrässä. - -Äkkiä tuli hiljaisuus. Aimo veti taskustaan paperossin. Sitä -kuletettiin suusta suuhun ja kukin sai imaista kaksi kertaa. - --- Mennäänkö mekin mukaan ensi yönä? -- kysyi Aimo, salaperäisellä -äänellä. - --- Mutta jos siellä on poliisi, -- epäili Urho. - --- Aimo, sinä pelkäät. Meitähän on suuri lauma. Mitä meille poliisi --- purraan siltä kintut poikki! -- - --- Mennään, mennään! -- huusivat pojat unohtaen salaperäisyyden. -- -Mistä saadaan kiviä? Meillä pitää olla kaikki taskut täynnä, vaikka -miljoona kiveä! -- huusi Väinö, jolle vielä miljoona oli sama kuin -housun taskut täynnä. - --- Sinne tulee poikia joka haaralta. Tulee kerrankin oikea pommitus! --- uhmaili Urho heitellen lakkiaan. - --- Se on tietty. Heti mennään kun koulusta tullaan, kuudelta. -Odotattehan? -- kysyivät Yrjö ja Väinö, jotka kävivät koulua. - --- Tänä iltana paukkuu ja ryskää ja linnan akkunat -- noh! -- Tallin -ovi läimähti seinää vasten ja pikku Mia seisoi ovella. - --- Mene pois täältä plikka! -- sanoi Aimo työntäen Mian pois vajasta. - --- En minä vaan rosvojen kanssa viitsi ollakaan, -- huusi Mia niin -ylpeästi kuin taisi. - --- Näinköhän Mia kuuli? Sama se, ei se kuitenkaan tiedä, -- sanoi -Aimo. - --- Tietää se. Halilan koululla sen kaikki tytötkin tietävät, -- -vakuutti Yrjö. - --- Jos se plikka vaan puhuu, niin kyllä sen sille kostan! -- puuskui -Aimo. - -Mia riensi suoraa päätä kertomaan vanhalle emännälle: - --- Pojat menevät tänä iltana rikkomaan Pispansaaren huvimajan -akkunat. -- - -Pispansaari oli pieni, vihreä maantilkku kosken syrjäjuoksussa. -Sillankorvasta johti kapea lautakäytävä saaren somalle huvimajalle, -joka nyt oli autioksi jätetty. Tämä linna oli pommitettava, sillä sen -mustat akkunat, suljetut ovet ja yksinäisyys kiihottivat poikalauman -sotaintoa ja hävityksen halua. - --- Mitä sinä sanot? Kutka pojat? -- kysyi vanha emäntä levottomana. - --- Meidän talon pojat ja suuri joukko muitakin! -- - --- Voi, voi noita nulikoita! Kun tuollaisillakin jo pitää olla -mokomaa rohkeutta. Mikä mieleenkin tuo? Mitä me nyt teemme? -- - --- Luetaan "Neljäkymmentä ryöväriä" loppuun tänä iltana, -- ehdotti -Mia ylpeänä siitä, että vanha emäntä sanoi "me". - --- Niin, meidän pojat saadaan kyllä aisoissa pysymään, mutta se suuri -joukko...! Minä menen ilmoittamaan poliisille. Mene sinä käskemään -pojat kello kuudeksi tänne lukemaan. -- - --- Tänä iltana luetaan loppuun "Neljäkymmentä ryöväriä"! -- huusi Mia -jo kaukaa pojille. - --- Mitä me sun ryöväreistäsi. Lue itse, -- sanoi Aimo mahtavasti. - --- Mitä me sellaisista ryöväreistä, olivat tuhmia kuin pässit, -- -sätti Väinö. - --- Tulkaa nyt sentään. Saatte teetä ja pullaakin, -- houkutteli Mia. - --- Mitä, jos menisimme ensin; yöllähän vasta... - --- No, sama se, mennään vaan. Mutta jos sinä Mia jotakin tiedät, niin -älä lörpötä taikka...! -- - -Poliisikamarista palatessaan tapasi vanha emäntä Aimon, joka oli -tavallisuuden mukaan rottajahtiin menossa. Terveyslautakunta maksoi -kymmenen penniä jokaisesta rotanhännästä, mikä sille tuotiin. - --- Kuulehan, Aimo, heittäkää pois pahat tuumanne. Poliisi -tietää niistä. Jos joku saadaan kiinni ilkityössä, viedään se -poliisikamariin piiskattavaksi. -- - -Aimo mutisti suunsa töröön ja poistui vihellellen. - -Illalla tulivat pojat kuulemaan satua. Aimo yksin oli jäänyt -tulematta. Vanha emäntä selitti, kuinka vaarallista ja ilkeätä -sellainen pommitus olisi. Pojat kuuntelivat punasissaan, hautoen -omia ajatuksiaan, mutta kun ensimmäinen rosvo oli menettänyt päänsä, -unohtui heidän oma pommitusjuttunsa. - -Mian lukiessa salaperäisellä äänellä Morganin sanat: "ei vielä", -astui Aimo sisään; pitäen toista kättään selän takana hiipi hän -jännityksellä kuuntelevien taa ja läimäytti kuolleen rotan vasten -Mian suuta ja juoksi sitten tiehensä. Lapset parkaisivat kaikki -yhdestä suusta. Mia itki ja vapisi poikien seisoessa noloina hänen -ympärillään. - -Vanha emäntä oli mennyt lapsille pullaa ostamaan. - --- Se oli kostoa, -- sanoi Yrjö. - --- Aimo on häijy, -- päättivät toiset. -- Hyvä oli, ettei menty -pommitukseen. Poliisi olisi vienyt. -- - --- Mitä vielä, olisi juostu karkuun, -- uhmaili Väinö. - --- Mihinkä tämä viedään, ettei vanha emäntä näe sitä? -- kysyi Urho, -roikottaen rottaa hännästä. Koston innossa oli Aimo unohtanut hännän -leikkaamatta. - --- Pannaan se piiloon, ettei Aimo löydä. -- Pojat lähtivät rottaa -piilottamaan ja Mia pesi kasvonsa. Vanha emäntä tuli kotiin ja -laittoi lapsille teetä. - --- Eikö Aimo ole tullut? -- kysyi hän. Pojat katsoivat kysyvästi -Miaan. - --- Vai ei ole tullut. Kunhan ei vaan poliisi olisi vienyt, -- sanoi -emäntä. - -Sinä yönä lapset nukkuivat rauhattomasti. Rosvot ja poliisit olivat -aina ahdistamassa ja Aimon rotta kasvoi karhun kokoiseksi pikku Mian -unessa. - -Seuraavana aamuna tapasivat pojat Aimon riemusta säteilevänä. - --- Oliko pommitus? Olitko sinäkin? Eikö tullut poliisi? Oliko teitä -paljon? -- sateli kysymyksiä. Aimo katsoi heihin kuin sankari -pelkureihin. -- Mitä te jäniksenpojat sillä tiedolla teette? -- - --- Sano nyt! Olitko sinäkin ja heititkös sinäkin? -- - -Samassa ilmestyi poliisi pihaan ja Aimon naama muuttui ihan -valkeaksi. Pojat tuijottivat mieheen suu ammollaan ja juoksivat -sisään. Aimo perässä ja poliisi kintereillä. - --- Täälläkö se emäntä asuu, joka eilen kävi ilmoittamassa siitä -huvihuoneen pommituksesta? -- - --- Täällä, -- sanoi vanha emäntä. - --- Huvimajan akkunat on kivillä rikottu ja muutakin koiruutta ovat -poikaviikarit harjoittaneet. Illalla kun meidän miehemme siellä -vahtia pitivät, oli kaikki hiljaista. Vasta yöllä oli tehty tepposet. -No, emäntä, olivatko nämä pojat kotona viime yönä? -- - --- Kotona olivat, -- sanoi vanha emäntä katsoen kiinteästi Aimoon, -joka pysyttelihe toisten poikien takana. - --- Eikö kukaan ollut poissa? -- kysyi poliisi vielä uudestaan. - --- Minä en niin tarkoin tiedä, mutta ei suinkaan, -- sanoi emäntä. -Pojat vilkkuivat Miaan, vaan hänkin oli vaiti. - --- Me luimme satuja yhdessä ja sitte mentiin nukkumaan, -- uskalsi -Yrjö selittää. -- - -Mian sydän pamppaili niin että kipeätä teki, ja hän heitti vihaisia -katseita Aimoon. Nyt olisi ollut hänen vuoronsa kostaa. Aimon isä oli -kovin raju mies, ja jos hän kerran antaisi Aimolle vitsaa, niin... -Mian oli jo vedet silmissä tätä ajatellessa ja hän käänsi kasvonsa -pois Aimon rukoilevista silmäyksistä. - --- Jassoo, vai satuja. Lukekaa vaan satuja, niin jää monta -selkäsaunaa saamatta ja monta pahaa tekemättä. Tästä vehkeestä tulee -usean selkä pehmitettäväksi, -- uhkasi poliisi. - -Illalla tuli Aimo keittiöön Mian paistaessa perunoita ja pisti -pienen, hyvänhajuisen saippuan salavihkaa hänen kouraansa. Mia katsoi -sitä ja katsoi poikaa. - --- En minä sinulta huoli, aina olet niin paha! -- - --- Huoli nyt, huolitkos? En minä sitte koskaan sinua rotalla lyö. -Ethän sinä poliisillekaan sanonut. -- Aimo oli vallan onneton Mian -kovuudesta, eikä itkukaan ollut kaukana. Mia huomasi sen ja piti -saippuan; hiukan ylpeästi päätään keikauttaen hän sanoi: - --- No, voinhan sen pitää, koska sitä niin kovasti tahdot. -- -Oikeastaan hän oli kovin mielissään saippuasta. - - - - -VANHA TARINA. - - -Minä olen laitakaupungin lapsi, syntynyt ja kasvanut pienessä -kamarissa, likaisessa ympäristössä, toruvien ja tyrkkivien ihmisten -joukossa. Kadulla olen leikkinyt ja mutaisen pihan lammikossa -lastulaivoja uittanut. - -Minua sanottiin jo lapsena kauniiksi ja sananparsi vieläkin kertoo: --- Jumalakin kattelee, kun Aaron Lulu lullaa. -- - -Vanha tätini, kokenut yksinäinen nainen silitti toisinaan päätäni ja -huoaten sanoi: - --- Sinä olet kuin ruusu rikkaruohostossa. -- Tietysti minä kysyin, -millainen oli ruusu rikkaruohostossa. - -Ja hän kertoi: - --- Saran päässä kasvoi väkevässä maassa ohdakkeita ja -orjantappuroita, heinää ja nokkosia. Ja näitten keskellä kukoisti -ihana ruusu. Ohikulkija näki sen, ihmetteli ihanuutta ja ajatteli: --- Sattuman oikku on sinut tänne heittänyt rikkaruohon keskellä -kukoistamaan. Sinulla ei ole omistajaa, joka ihanuudestasi nauttisi. -Minä otan sinut ja pistän povelleni. -- - -Hän taittoi ruusun, rutisti kourallaan armottomasti sen lehtiä -painaen niitä kuumille huulilleen ja hengittäen niitten suloista -tuoksua. Sitten hän kiinnitti sen rintaansa, unohti sen kulkiessansa -ja antoi ahnaan tuulen repiä kellertävät sulotuoksuiset lehdet. -Ne putoilivat tielle ihmisten poljettaviksi. Ainoastaan sisimmät -lehdet sulkeutuivat nuppuun, liittyivät lujasti toisiinsa. Silloin -kulkija muisti ruusun, otti sen käteensä, puhalteli sitä kuumilla -huulillaan ja taivutti lehdet auki armottomilla sormillaan, -saadakseen runsaammin nauttia ruusun sydämen tuoksua. Mutta ruusun -varsi kuihtui, se taipui hervottomaksi nupun juurelta. Se ei -jaksanut kantaa runneltua kruunuansa, sen sydän oli musertunut, eikä -sillä ollut juurta, mistä olisi uutta voimaa imenyt. Ruusu putosi -kantajansa rinnalta ja ihmiset tulivat ja polkivat sitä. -- - -Näin hän kertoi, vanhat silmät sumenivat kyynelistä ja kuihtunut käsi -vapisi. Silloin en sitä tajunnut, mutta nyt ymmärrän, että hän kertoi -oman tarinansa ja aavisti vanhan viisaudella, miten se pää, jota hän -silitteli, kerran taipuisi saman kohtalon alaiseksi. - -Ja minä olen elänyt tämän ruusun tarinan. Nyt sen tiedän, kun lumous -on haihtunut, nuoruuden hehku sammunut, tulevaisuus häämöttää -harmaana ja ijäisyyden ranta avautuu eteeni äärettömänä ulappana. - -Nyt palautan ajatuksiini oman, menneen elämäni ja tarkastan sitä kuin -jonkun vieraan elämää, sillä se ei enää ole minun elämäni vaan sen -entisen lumotun ihmisen elämä. - -Minä olin puotityttö ja omasta mielestäni yhtä ylhäinen kuin mikä -hieno neiti tahansa. Pää pystyssä kuljin kadulla ne harvat kerrat kun -minulla oli aikaa siihen. Ihmisten ihailevat silmäykset hivelivät -olentoani ja jalkani nousivat kevyesti ja juhlapukuni oli mielestäni -somempi kuin kenenkään muun. Sitten tulivat tanssiaiset. Oi, kuinka -me nuoret silloin tanssimme! Se oli riemuisaa lasten leikkiä -iltamyöhästä aamun valkeaan, se oli laulun hyminää pitkin päivää ja -hypähteleviä askeleita työnkin ohessa. Ja kun ilta tuli ja valssin -aaltoileva tahti nosti savillensa, kiidätti pitkin kiiltävää lattiaa -oman hurmaavan lakinsa mukaan, silloin olin mielestäni sydänten -kuningatar ja riemu lauloi rinnassani. - -Sitten tuli aika jolloin tanssi taukosi, soitto vaikeni ja me monet -kyselimme: miksi, miksi? Vanhemmat katsoivat meihin suruissaan ja -säälien. Synkät varjot liikkuivat kaikkien mielissä ja suru asui -kunkin sydämessä. - --- Miksi, miksi? -- kysyimme me nuoret ja pienet. - -Niin, se tuli jostakin korkealta ja kaukaa, painui yhä lähemmäksi ja -saavutti viimein meidät pienoiset ja nuoret. Silloin me sen vasta -ymmärsimme, kun laulu meiltä kiellettiin, lippumme kierrettiin -tangon ympärille, emmekä saaneet puhua sydämestä sydämeen toinen -toisellemme, vaan puheemme kytkettiin papereihin. - -Silloin se alkoi se näytteleminen. Meidän täytyi saada jakaa ilot ja -surut, tuntea sydänten sykähtelevän samassa tahdissa niinkuin ennen -olivat sykähdelleet tanssin sävelissä. - -Silloin se alkoi minunkin tarinani. - -Me näyttelimme rakkautta. - -Hänellä oli hellät, hyväilevät kädet, lämmin syli, kuumat huulet -ja vihreät silmät. Näyttämöllä hän seurasi minua varjona, talutti -kädestä, ohjasi olkapäistä, hyväili suuren yleisön nähden ja suuteli -omanansa. Minä unohdin näyttämön, unohdin yleisön, näin ja tunsin -yksin hänet. Siksi oli aivan luonnollista, kun hän kamarissani, -puodin takana, veti minut syliinsä ja sanoi omaksensa. - -Minä olin ylpeä hänestä. Ei kukaan astunut kuin hän, niin reippaasti -ja ryhdikkäästi; ei kenenkään ääni niin matalana väreillyt kuin -hänen. Hän oli arvokkaampi kuin kukaan meistä. Ja hän piti minusta -vähäpätöisestä. Ylpeyteni haihtui, varmuuteni katosi. Mitä oli -minulle muu maailma! Varjoja ne kaikki olivat, joitten joukossa -kuljin kuin unessa kävijä. - -Illan tullen hiivin viimeisenä toverien poistuttua tapaamaan häntä. -Ei kukaan saisi tietää meidän liitostamme. Se ei kuulunut maailmalle, -emmekä me välittäneet ihmisistä. - -Kerran hän kävi luonani. - --- Katsos, Arvo, tässä ovat isäni ja äitini valokuvat. He ovat -kuolleet. Minä olen maailmassa aivan yksin. Ei siskoa eikä -veljeäkään ole minulla. -- Minä nielin kyyneleeni häveten itseni -surkuttelemista. Mutta hän otti tylysti kortit kädestäni, heitti ne -pöydälle ja syleili minua kuumasti. - --- Niin olet sinä minun, yksin minun! -- - -Hänen vihreät silmänsä polttivat ja minä pelkäsin häntä. - --- Arvo, näytä minulle siskosi tai veljesi tai vanhempiesi -kuvat, kerro heistä, kerro itsestäsi, omasta lapsuudestasi. Minä -janoon saada kuulla sinusta kaikki, kaikki poikamaiset vehkeesi, -lempileikkisi, puhutaan niistä. -- - --- Emme huoli niistä, nykyisyys on meidän. -- - --- Niin, puhukaamme nykyisyydestä. Tiedätkö mistä minä haaveksin? -Minä tahtoisin itselleni kamarin, jossa olisi vaaleanpunaiset seinät, -himmeä kattolamppu, puhtoinen valkea uudinvuode ja ruusuja akkunalla. -Oi, niin puhdasta siellä pitäisi olla, ettei kirkas auringonsäde -siellä pölyn hiukkasta löytäisi, ei vieraan jalka sen lattiata -koskettaa saisi eikä oudon ääni sen hiljaisuutta häiritä. Ja niin -rauhaista siellä pitäisi olla, ettei ruma ajatus uskaltaisi sinne -hiipiä, eikä kukaan sen olemassaolosta tietäisi. Paitsi sinä ja minä. --- - --- Jaa, kuka uskoisi, että olet vaan puotityttö, minun sydänkäpyni ja -lellivauvani. Hankitaan sellainen koti! -- - --- Sano vietämmekö pian häitä? -- - --- Häät me vietämme kahden, sinä ja minä; sinun neitsytkammiossasi. -- - --- Niin, me haemme papin ja hän siunaa liittomme siellä uudessa -kodissa. -- - --- Miksi pappia hakisimme, sinä pikku hupakko? -- - -Minä en täysin tajunnut silloin mitä hän tahtoi, mutta unelmani -puhtoisesta kammiostani haihtui. Minä tunsin hämärästi, että rumat -ajatukset olivat sinne hiipineet ja minä pelkäsin hänen helliä -käsiään, kuumia huuliaan ja vihreitä silmiään. Mutta minä olin hänen -vallassansa. Hän oli taittanut minut juurestani irti, pistänyt -povelleen ja kantoi minut, minne ikinä tahtoi. - -Hän oli sieluton, ahnas ja tyly. Hän kuihdutti minun nuoruuteni kukan -ja haavoitti sydämeni verille ja heitti minut tielle poljettavaksi. - -Vaan minä en ollut ruusu enkä ainoastaan nainen. Minä olin ihminen -ja minulla oli sielu. Se sama sielu, joka oli pukeutunut rakkauden -hahmoon ja tahraantunut likaisen ihmisen kosketuksesta, se puhdisti -siipensä sydämen tuskassa ja kirkastui ihmisten pilkan rankaisemana. - -Voi kuinka sydämeni oli silloin sairas! Minä odotin vaan lapseni -tuloa maailmaan kuristaakseni hänet kuoliaaksi. Sellaisen sieluttoman -likaisen miehen lapsen! Mutta kun se sitten elottomana syntyi, -rukoilin minä yötä ja päivää, että se olisi elon saanut. Minä tahdoin -siihen oman eloni vuodattaa, sille oman sieluni perinnöksi jättää. -Oi, minä olisin sen tahtonut kuolleista herättää vaikka tiesin, -että se olisi ollut nurkissa nukutettava, tyrmässä tyydytettävä -ja risoissa rinnoillani vaalittava. Mutta se olisi kuitenkin -ollut lämmin elonkipinä, sydämeni sulattaja, aatosteni ahjo ja -tulevaisuuteni toivontähti. - -Voi, kuinka minä silloin kadehdin onnellisia, rakastettuja äitejä, -jotka nuoruutensa kukassa saavat korkealle kohottaa käsivarsillaan -oman esikoisensa ja koko maailmalle huutaa: -- tämä on minun ja -hänen, jota rakastan! -- - -Ja kuinka heidän pienet palleroisensa saavat tepsuttaa isän kädestä -taluttamina, oppia isän reippaan käynnin, saada isän avonaisen -katseen ja kasvaa kodin ruusuisessa suojassa! - -Oi, mitä on rakkaus ilman lasta ja mitä on lapsi ilman kotia? - -Kuin tuuleen huudettu ääni on rakkaus ilman lasta. Kuin myrskyyn -heitetty korsi on lapsi ilman kotia. - -Arkipäivien työn tuote on juhla. Tuskan ja vaivain palkka on -rakkauden riemu. Nuorten lemmen huumaus on vaan hääsoittoa, joka -houkuttelee hyppyyn ja iloon. - -Sen hääsoiton minä kuulin ja sen tuskan ja vaivan minä löysin, vaan -rakkauden palkkaa en milloinkaan ole saanut. - -Hän tuli, joka minua rakasti. Minä tunsin sen hänen kätensä -puristuksesta, hänen lempeän silmänsä loisteesta, hänen hyvän -sydämensä sykinnästä. Hän rakasti minua miehen jalolla tunteella ja -sielunsa puhtaalla hehkulla. - -Vaan minä olin köyhä. Minun kalleuteni olivat ryöstetyt ja aarteeni -tuuleen hajoitetut. Suruni oli ainoa omaisuuteni ja se olisi ollut -liian synkkä ja liian raskas taakka minun kantaakseni hänen lempensä -pyhittämään kotiin. - -Iloton ei elämäni kuitenkaan ole. Ystäväni on avannut eteeni -ajatusten kirjan; ja tätä kirjaa lukiessani häipyy oma elämäni -etäisyyteen, liittyy näkymättömänä lankana ihmiskohtalojen kankaaseen. - -Minä etsin ja etsin elämäni tarkoitusta enkä löydä varmaa pohjaa -muussa kuin arkipäiväisessä työssä, enkä soinnukasta rauhaa muussa -kuin ijäisyysajatuksissa. - -Sairas sydämeni väsyy. Päivät tulevat ja menevät ja vievät elämäni -lopulliseen ratkaisuunsa; mutta minä olen levollinen, sillä -ijäisyyden ranta häämöttää edessäni loppumattomana ulappana. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Kuvia työväen kaupungista, by Selma Anttila - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVIA TYÖVÄEN KAUPUNGISTA *** - -***** This file should be named 54206-8.txt or 54206-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/2/0/54206/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54206-8.zip b/old/54206-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 0fcd99f..0000000 --- a/old/54206-8.zip +++ /dev/null |