diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54205-8.txt | 6953 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54205-8.zip | bin | 142970 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6953 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9f8c509 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54205 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54205) diff --git a/old/54205-8.txt b/old/54205-8.txt deleted file mode 100644 index a7bae05..0000000 --- a/old/54205-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6953 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kirjeitä myllyltäni, by Alphonse Daudet - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kirjeitä myllyltäni - -Author: Alphonse Daudet - -Translator: Viljo Tarkiainen - -Release Date: February 19, 2017 [EBook #54205] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRJEITÄ MYLLYLTÄNI *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KIRJEITÄ MYLLYLTÄNI - -Kirj. - -Alphonse Daudet - - -Suomentanut ja tekijän elämänkuvauksella varustanut V. Tarkiainen - - - - - -WSOY, Helsinki, 1907. - - - - -SISÄLLYS: - - Alphonse Daudet - Esipuhe - Kotiintulo - Beaucairen postivaunut - Mestari Cornillen salaisuus - Herra Seguinin vuohi - Tähdet - Arlesitar - Paavin muuli - Sanguinaire-saarten majakka - Sémillanten kuolinkamppailu - Tullimiehet - Cucugnanin kirkkoherra - Vanhukset - Suorasanaisia balladeja - I. Dauphinin kuolema - II. Aliprefekti luonnon helmassa - Bixioun salkku - Tarina miehestä, jolla oli kultaiset aivot - Runoilija Mistral - Kolme hiljaista messua - Oranssit - Kaksi majataloa - Milianassa - Heinäsirkat - Kunnianarvoisan isä Gaucher'n elämänvesi - Camarguessa - I. Lähtö - II. Mökki - III. "Toivomassa" (Saalista väijymässä!) - IV. Punainen ja valkea - V. Vaccarès - Kasarmin ikävä - - - - -ALPHONSE DAUDET - - -Alphonse Daudet oli iloisen ja aurinkoisen etelän lapsi. -Luonnonihanuudestaan kuuluisat Provencen seudut, missä lyyrillinen -taiderunous ensi kerran puhkesi kukkaansa trubaduurilauluissa -ristiretkien aikana, on hänen kotimaansa. Sen antamat heimomerkit -näkyvät hänen olemuksessaan. Sielullinen hienous ja herkkyys, -avonaisuus ja joustavuus, innostus ja vilkkaus kuvastuvat hänen -taiteessaan samoin kuin hänen ulkomuodossaan, jossa on jonkinlaista -naisellista pehmeyttä ja suloutta yhtyneenä miehekkääseen ryhtiin. - -Alphonse Daudet syntyi pienessä Nimesin kaupungissa 1840 -- siis -samana vuonna kuin Emile Zola -- ja eli siellä kahdeksan iloista ja -huoletonta lapsuusvuotta. Mutta kun isän silkkitehdasyritykset eivät -menestyneet, köyhtyi perhe ja siirtyi Lyoniin, jossa poika pantiin -lukioon. Yksitoikkoisiksi muuttuivat nyt Alphonsen nuoruuden päivät. -Hän ei viihtynyt tuossa suuressa ikävässä tehdaskaupungissa. "Hän -jäi pois koulusta, vietti päivänsä vesillä pienten jokilaivojen, -proomujen ja hinaajien tungoksessa, souteli sateessa, piippu -hampaissa, absinttipullo taskussa, joutuen tuhansiin seikkailuihin... -ja tuossa uupumuksessa, noissa ponnistuksissa ja vaaroissa hän tunsi -hurjaa iloa, oman olemuksensa ja synkän näköpiirinsä avartumista." -Näin hän kertoo itse tästä ajasta. Lisäksi tulivat aineelliset -huolet. Kuusitoistavuotias nuorukainen sai koulunsa päätettyään -ryhtyä itse hankkimaan leipänsä hoitamalla rasittavaa, vähäpalkkaista -apuopettajan tointa Alais'n kaupungissa. Se oli, kuten hän itse -sanoo, puutteiden ja murheen aika, jommoista hän ei toivo kenellekään -ja jonka kärsimyksiä muistaessaan hän vielä vuosien perästä keskellä -yötä herää kyyneliin. Hän kesti sitä vuoden päivät. Sitten hän -pakeni Pariisiin vanhemman veljensä Ernestin luokse, jonka oli -onnistunut päästä siellä erään sanomalehden toimitukseen. Alphonse -saapui (1 p:nä marrask. 1857) perille väsyneenä ja nälkäisenä, -mukanaan pieni vihko novelleja ja runoja, joista osa oli jo koulun -penkillä syntynyt. Alussa oli hänellä edessään kovat vuodet, -ankara taistelu toimeentulon puolesta. Hän, kuten Zolakin, sai -läpikäydä koulun, joka opetti ymmärtämään, mitä puute on. Tuo suuri -maailmankaupunki ei ollut siroilla lemmenlauluilla valloitettavissa, -vaikka ne -- _Les Amoureuses_ -- luonnonrikkaudellaan herättivätkin -jonkun kirjallisuuden ystävän huomiota ja hankkivat Daudet'lle apu -toimittajan paikan _Figaro_ lehdessä. - -Pikku piirrelmät ja sadut, joita hän tähän lehteen kirjoitteli, -tekivät hänen nimensä ylhäisön piireissä pian tunnetuksi. Keisarinna -Eugenien välityksellä hän pääsi Mornyn herttuan yksityissihteeriksi -v. 1861 ja pysyi siinä toimessa vuoteen 1865. Nyt oli hänen -toimeentulonsa turvattu ja hän sai rauhassa antautua kehittämään -kykyänsä. Pääsy korkeimpiin yhteiskuntapiireihin laajensi hänen -ihmistuntemustaan, ja matkoillaan Etelä-Ranskassa, Korsikassa -ja Algeriassa hän keräili aineksia tuleviin teoksiinsa. Ne -tuotteet, jotka hän 1880-luvulla sepittää, ovat enimmäkseen pieniä -päivänpaisteisia kuvia, täynnä nuorekasta tunnetta ja välittömyyttä. - -Ensimmäisessä laajemmassa teoksessaan _Le petit chose_ -(Pikkupoikanen, 1868) hän kuvailee oman nuoruutensa vaiheita -runollisella vapaudella ja liikuttavalla, paikoin liian lapsellisella -tunteellisuudella. Samoihin aikoihin ovat syntyneet _Lettres de mon -moulin_ (Kirjeitä myllyltäni, ilmestynyt kokonaisuudessaan 1869), -jotka tarjotaan tässä suomalaiselle yleisölle. Ne ovat pieniä -eloisia novelleja: matkamuistoja ja tunnelmia etelästä, vertaus- ja -laatukuvia, runoutta ja todellisuutta yhteensulaneena. Viaton -leikillisyys karkelee niissä usein yhdessä veitikkamaisen ivan -ja herttaisen sydämellisyyden kanssa. Ani harvoin on kosketettu -traagillisempaan säveleen. Niiden tuntee syntyneen onnellisina -hetkinä, jolloin runoilijan mielessä on soinut kotisirkkojen laulu, -hilpeät provencelaissukkeluudet tai vanhat kauniit tarinat ja -sielussa väreillyt valo ja päivänpaahtamien kukkulain ihana tuoksu, -kuten hän itse niiden synnystä kertoo. Eräitä vuosia myöhemmin -ilmestyivät kertomuskokoelmat _Lettres à un absent_ (Kirjeitä -eräälle poissaolevalle, 1872) ja _Contes du lundi_ (Maanantain -kertomuksia, 1873). Niissä kirjailija piirtää muutamilla ripeillä -kynänvedoilla selviä kuvia Pariisin piirityksen ajoilta, jolloin -hän itse oli kansalliskaartilaisena ottanut osaa moniin kahakoihin. -Näitä sotamuistoja kannattaa hehkuva innostus, joka ei ole aivan -vapaa kiihkoisänmaallisuudesta. Mutta muodoltaan ovat monet niistä -todellisia helmiä. - -Päästyään aineellisesti vapaammalle jalalle oli Daudet v. 1867 -mennyt naimisiin Julie Allardin kanssa. Avioliitto oli onnellinen. -Julie oli rakastava elämänkumppani ja ymmärtävä työtoveri, jolla -oli itselläänkin jonkin verran kirjailijataipumuksia. "Hän on -ottanut suuresti osaa kaikkeen, mitä minä olen kirjoittanut. Ei ole -sivuakaan, jota hän ei olisi läpilukenut ja siloittanut, johon hän ei -olisi vuodattanut sielunsa kaunista taivaansineä ja ruusunhohdetta", -sanoo Daudet hänestä. Näyttääpä siltä kuin olisi kodinonni luonut -kirjalliseen tuotantoonkin raikkaan sävyn, joka päilyy rivien välistä -kevyenä satiirina tai lempeänä huumorina. Daudet oli näet elämänsä -alkupuolella humoristi, jonka veroista ei ole montakaan Ranskan -kirjallisuudessa. Hän osasi käsitellä sydämellisellä osanotolla -kuvattaviaan ja sovittaa hymyllä elämän raskaitakin kohtaloita. Hän -oli siinä suhteessa englantilaisen Dickensin hengenheimolainen ja -oppilas, vapaa kuitenkin liiallisesta hempeämielisyydestä. - -Hilpeää, puoleksi satiirista leikillisyyttä kumpuilee kertomus -_Tartarin de Tarascon_ (Tarasconin Tartarin, 1872), joka on -käännöksenä suomalaisellekin yleisölle tuttu. Se on kirjoitettu -iloisin mielin ja kevyin sydämin. Daudet tekee siinä pilaa -kotiseutunsa kansan heikkouksista, eteläranskalaisesta -kerskailijasta, joka lopulta itsekin uskoo omia liioittelujaan -a valheitaan. Tartarin on noita luonteita, joiden vilkkaasta -mielikuvituksesta kirjailija sanoo kerran: "Etelä-Ranskan auringon -alla näyttää mies, joka on _aikonut_ matkustaa Sanghaihin, ihan -pettävästi samannäköiseltä kuin se mies, joka todella on _käynyt_ -Sanghaissa." Samaa aihetta jatkaa Daudet myöhemmissä teoksissaan -_Tartarin sur les Alpes_ (Tartarin Alpeilla, 1886) ja _Port Tarascon_ -(Tarasconin satama, 1890). Niissä kuvataan Tartarinin seikkailuja -Alpeilla kiipeillessä ja siirtolaisena. Huumori ei jaksa näissä -kohota samaan voimaan kuin ensi osassa, vaikka nekin sisältävät -meheviä yksityiskohtia. - -Se teos, jonka avulla Daudet varsinaisesti sai ensimmäisen suuren -voittonsa ja perusti kirjailijanmaineensa, oli _Fromont jeune et -Risler aîné_ (Fromont nuorempi ja Risler vanhempi, 1874; ilmestynyt -suomeksikin). Ensi kerran esiintyy Daudet siinä Pariisin elämän -kuvaajana. Hän kehittää eteemme jännittävän ja järkyttävän draaman -intohimojen maailmasta. Rouva Sidonie siinä on kylmä sfinksimäinen -naisluonne, joka teeskentelee, leikittelee tunteilla, vetää miehiä -puoleensa ja uhraa heidät kaikki häikäilemättä tyydyttääkseen -vallan- ja nautinnonhimoansa. Pienissä kauniissa välikertomuksissa, joita -on kiedottu pääjuonen ympärille, leikkii tässäkin sentään huumorin -valoisa säde. Kenties korkeimman huippunsa saavuttaa Daudet'n -huumori köyhän isä Joyeusen perheidyllin kuvauksessa romaanissa _Le -nabab_ (1877). Muuten käsittelee tämä teos pariisilaisen ylimystön -elämää toisen keisarikunnan aikana. Se on kenties monivälkkeisin -ja värikkäin Daudet'n romaaneista. Esitys tapaa väliin elämän -syviin pohjavirtoihin, väliin taas kohoaa leikkimään kevyesti -pinnalle. Miehekkäällä kädellä paljastetaan siinä se sisäinen -onttous, sydämettömyys ja petollisuus, jota peitetään hienolla -tahdikkuudella ja säilytetään siten kuolemaan saakka näyttelijän -uljas ryhti. Kuvaus oli kai sattuva, koska kirjailijaa syytettiin -aikoinaan siitä, että hän muka oli mm. tuossa kylmän tahdikkaassa -Moran herttuassa esittänyt ylhäistä suojelijaansa Mornyn herttuaa. Jo -vuotta aikaisemmin julkaisemassaan laajassa kaksiosaisessa romaanissa -_Jack, moeurs contemporains_ (Jack, nykyajan tapoja) hän oli käynyt -käsiksi elämän vakaviin puoliin. Se on tarina isättömän lapsen -vaiheista kehdosta hautaan saakka. Aste asteelta kasvava kurjuus on -kuvattu sinä niin sydäntä kouristavalla voimalla, ettei George Sand -oman kertomuksensa mukaan sen luettuaan voinut kolmeen päivään tehdä -ollenkaan työtä. - -Yleensä alkaa Daudet'n valoisa maailmankatsomus 1870-luvun -lopulla ja varsinkin 1880-luvulla vähitellen tummentua ja hänen -lennokas huumorinsa laimentua. Se surullinen pohjasävy, jota hymy -ja leikki niin usein peittää taiteessa samoin kuin elämässäkin, -pyrkii hänen tuotteissaan yhä enemmän näkyville ja laskee vain -välähdyksittäin entisiä ilonsäteitä lävitsensä. Eikä tämä Daudet'n -pessimistisyys ole jälkimaailmalle enää pelkkä arvoitus. Kantoihan -hän toistakymmentä vuotta varmaa kuolemantietoa povessaan, -koettaen salata sitä lähimmältä ympäristöltään: hän sairasti -selkäydintautia, joka lopulta vei hänet hautaan. Mutta jo sitä -ennen ja toisista syistä tuntuu hänessä tapahtuneen muutos. -Ensi sijassa vaikutti häneen kaiketi Pariisin raskas ilmapiiri. -Herkkätuntoinen runoilija sai päivä päivältä nähdä ja kokea, miten -kylmästi laskeva itsekkyys, kunnianhimo ja ahneus tukahduttivat -täällä sielun välittömyyden ja sortivat sen jaloimpia ja kauneimpia -voimia, kuten hän on niin usein kuvannut teoksissaan. Toiseksi -näyttää siltä kuin olisi ajan kirjallinen suunta Pariisissa -teroittanut silmää näkemään entistä tarkemmin elämän epäkohtia ja -pimeitä puolia, vaatinut pikemmin paljastamaan ja taistelemaan -kuin iloitsemaan ja nauttimaan. Vallitsihan silloin parhaillaan -Ranskan kirjallisuudessa naturalistinen rautakausi, ja sen -puolittain tieteelliselle taidemenetelmälle oli huumori ja leikkivä -päivänpaisteisuus siihen aikaan jokseenkin vierasta. Pääasiana oli -tehdä huomioita ympäröivästä todellisuudesta, kerätä "inhimillisiä -todistuskappaleita" objektiivista taideteosta varten. Ja kun -ympäristö oli valotonta, rappeutunutta, oli siitä luonnollisena -seurauksena kuvausten tumma sävy. - -Daudet'kin, jolla jo syntymästä oli sangen kehittynyt huomiokyky, -liittyi pääpiirteittäin tähän kirjalliseen suuntaan. Hän kuului -aikoinaan siihen seurapiiriin, jossa naturalismin päämiehet -Zola, Flaubert, Goncourtin veljekset ja Turgenev liikkuivat. -Ja hän omaksui -- tavallaan -- heidän maailmankatsomuksensa ja -taiteellisen tekotapansa. Hän on itse kertonut, miten hän keräili -todellisuushuomioita teoksiinsa: "Niin kuin maalarit" -- hän sanoo -- -"säilyttävät huolellisesti harjoitelmavihkonsa, joissa ääriviivat, -asennot, jokin viittaus tai käsivarren liike ovat piirretyt suoraan -luonnosta, niin minäkin olen kokoillut jo kolmekymmentä vuotta suuren -joukon pieniä vihkoja, joissa havainnot ja ajatukset useinkin ovat -osoitetut vain yhdellä viivanvedolla, josta voin palauttaa mieleeni -liikkeen, äänenpainon, ja jotka voidaan myöhemmin kehittää ja -paisuttaa vaikuttavan teoksen yhteissointua varten." - -Tämmöisistä lukemattomista pikkuhavainnoista ovat nähtävästi melkein -kaikki Daudet'n romaanit vähitellen syntyneet. Ne tekevät monin -paikoin tosiaan sen vaikutuksen kuin ne olisivat piirretyt "suoraan -luonnosta", ja niissä kirpoilee todellisuuspiirteitä kuin pieniä -eloisia sähkökipinöitä. Hänellä on monesti ollut todellinen tyyppi -edessään tutkittavana. Mutta siihen on sekaantunut muistoja ja -vaikutelmia muualta, ja vapaasti luova mielikuvitus on tullut aina -sitä jatkamaan ja täydentämään, niin että lähtökohta ja tulos eivät -koskaan lankea yhteen. -- On mahdotonta ryhtyä tässä läpikäymään -Daudet'n teosten pitkää sarjaa kokonaisuudessaan. Mainittakoon niistä -vain muutamia kuuluisimpia. - -Vuonna 1880 ilmestyneessä romaanissaan _Les rois en exil_ (Kuninkaat -maanpaossa) hän kuvaa syvällä myötätunnolla rappiolle joutuneita -ruhtinaallisia henkilöitä. Heidän onnettomat vaiheensa Pariisin -elämän pyörteissä tekevät lukijaan murheellisen vaikutuksen. -Synkänlainen sävy vallitsee myös _Numa Roumestanissa_ (1882), jossa -Daudet on taas tarttunut lempiaiheeseensa, kuvaamaan vilkasverisiä -eteläranskalaisiaan. Tällä kertaa esiintyy kirjan provencelainen -pääsankari, Numa Roumestan, Pariisissa. Hän on harvinaisen älynsä -ja toimintatarmonsa avulla kohonnut aina ministeriksi asti. Mutta -hänessä on säilynyt synnynnäinen tarve valehdella ja tehdä lupauksia, -joita hän ei jaksa eikä aina edes aiokaan täyttää. Ja hänen -olemuksensa pohjalla piilee päävoimana suuri itsekkyys ja vallanhimo, -jolle ei mikään ole pyhää ja joka ei sääli edes uskollista -Rosalindeansa uhratessaan hänet alhaisille tarkoituksillensa. -Selvästi ja voimakkaasti on tässä vedetty esiin eteläranskalaisen -luonteen vaaralliset varjopuoletkin, joita Tartarinissa vielä -katsottiin sovituksen valossa. Seuraava romaani _L'évangeliste_ -(Evankelista, 1883) on samaten pessimistisen maailmankatsomuksen -ilmaus. Siinä esitetään uskonnollista fanaatikkoa, opettajatarta, -joka peittää itsekkäät ja raa'at pyyteensä tekohurskauden vaipan alle -ja vetää oppilaansa, nuoren kokemattoman tytön, onnellisista oloista -mukaansa kurjuuteen. Vielä synkemmän kuvan tarjoaa _Sapho_ (1884), -nuoren tytön elämäntarina. Tuo tyttö, joka aikoinaan oli ollut -erään taiteilijan mallina tämän maalatessa Saphon kuvaa, on oppinut -vaarallisen viehätystaidon, kehittynyt seireenin tavoin kiehtomaan -miehiä puoleensa ja vaipunut yhä syvemmälle ja syvemmälle. Turhaan -koettaa nuori provencelainen taiteilija häntä pelastaa uhraten -hänelle kaikkensa: nainen hylkää hänet jatkaakseen tietänsä aina -alaspäin. Tämä yksinkertainen juoni on esitetty niin johdonmukaisesti -ja keskitetysti, että monet arvostelijat ovat pitäneet tätä teosta -Daudet'n parhaimpana. Romaani _L'immortel_ (Kuolematon, 1888) on -taistelukirjoitus, singottu Ranskan akatemiaa vastaan. Siihen -sisältyvä parodioiva satiiri tuon laitoksen vanhentuneisuudesta ja -kaavamaisuudesta on sangen järeää laatua ja ampuu sen vuoksi -- -ainakin taidetuotteena -- yli maalin. - -Näytelmänkin alalla Daudet yritteli, saavuttamatta kuitenkaan -kovin huomattavaa menestystä. Hän on itse yksin tai yhdessä -jonkun kirjailijatoverinsa kanssa muovaillut näyttämöä varten -useita romaaneistaan ja kertomuksistaan (esim. näytelmän _Fromont -nuorempi ja Risler vanhempi_ samannimisestä romaanista ja tragedian -_Arlesitar_ samannimisestä kertomuksesta, joka kuuluu kokoelmaan -"Kirjeitä myllyltäni"). Yksityiskohdissaan nämä tuotteet kyllä -elävät. Mutta niistä puuttuu kokonaisuutta, lujaa toiminnan -keskittymistä pääjuonen ympärille, niin kuin usein hänen pitemmistä -romaaneistaankin. -- Myöhemmällä iällään hän kirjoitti pari -muistelmateosta: _Trente ans de Paris à travers ma vie et mes livres_ -(Kolmekymmentä vuotta Pariisissa elämäni ja kirjojeni taustalta, -1888) ja _Souvenirs d'un homme de lettres_ (Kirjailijan muistelmia, -1889). Molemmat antavat huomattavia tietoja hänen elämästään ja -teoksistaan ja sisältävät sitä paitsi koko joukon luonteenkuvauksia -kirjallisista ja valtiollisista merkkimiehistä. - -Daudet itse sanoo kirjailijakykynsä perustuvan kiinteään, -intensiiviseen elämään. "Samassa määrin" -- niin kuuluvat hänen -sanansa -- "kuin elämä jättää ihmisen, katoaa kyky, tunnon alttius -ja esittämisvoima." Mutta ihmeteltävää on, ettei pitkällinen tauti -pystynyt lamauttamaan hänen henkisiä voimiaan, vaan että hän pysyi -virkeänä loppuun asti ja suunnitteli paraikaa uutta teosta, kun -kuolema kohtasi hänet Pariisissa 16 p:nä jouluk. 1897. - -Samoin kuin hänen elämänsä jakaantuu kahden eri keskustan, Provencen -ja Pariisin välille, risteilevät hänen runoudessaankin eri ainekset: -etelä ja pohjola, valo ja varjot, kevyet unelmat ja naturalistinen -todellisuudentaju. Alussa vie voiton etelä. Herkkä ja vilkas -mielikuvaelo kohoaa raskasta, systeemiin kahlehdittua taideteoriaa -korkeammalle, välittömyys ja innostus järkiperäistä harkintaa -korkeammalle, leikkivä huumori elämän ahdistavaa kohtalokkuutta -korkeammalle. Lopummalla ikää muuttuu sävy koko joukon. Runoilija -näkee niin paljon itsekkäiden intohimojen temmellystä, raakuutta ja -rappeutumista, että hän katkeroituu siitä. Hänen hienosärmäinen, -helposti syttyvä sielunsa on ollut kuin prisma, johon erivoimaiset ja -eriväriset säteet ovat kokoontuneet ja murtuneet sen läpi kulkiessaan -monikirjavaksi valonväreilyksi. Hän oli naturalisti, joka ei koskaan -voinut kieltää persoonallista tunne-elämäänsä objektiivisen kylmän -kuvauksen tai yhteiskunnallisen tendenssitaiteen hyväksi. Hänen -viehättävä temperamenttinsa tuntuu kaikkialla. Räikeinkin todellisuus -saa hänen käsissään ikään kuin runollisen kirkastuksen ja hienouden, -jonkinlaisen sanoin selittämättömän puhtauden ja henkevyyden. Tämä -sävy näkyy hänen tyylissäänkin. Se on hiottua ja hienoa, rohkeaa ja -alkuperäistä. Siinä on lämmin väritys. Kosketus melkein musikaalisen -pehmeää ja soivaa. Värien käyttö maalauksellisen havainnollista. -Arimmatkin vivahdukset merkityt. Kuvattavan tuoksu ja väri ikään kuin -sidottu sanansalpojen taakse. Eikä tyyli sittenkään hänen parhaissa -teoksissaan muutu sentimentaaliseksi, vaan säilyttää miehekkään -vilkkauden ja selvyyden. - -Kenties on juuri tämä eri voimien risteily hänessä hänen taiteensa -erikoisuus. Ja kenties voidaan hänen asemansa ja merkityksensä tämän -mukaan parhaiten ymmärtää. Ainakin erosi hän siinä suhteessa toisista -naturalistisista aikalaisistaan. - -Hänessä ei ollut Zolan suurisuuntaista voimaa eikä aatteen -ankaruutta. Hän ei ollut reformatorinen esitaistelija totuuden -puolesta maailman valhetta vastaan. Loihan hän itse taiteessaan noita -viehättäviä ja runollisia tarasconilaisia valheita hymähtääkseen -niille. Sen vuoksi ei Zola tahtonutkaan tunnustaa häntä omaksi -mieheksi, puhdasveriseksi todellisuuden kuvaajaksi, vaan lausuu -hänestä: "Hyväntahtoinen luonto on asettanut hänet tuolle hienon -hienolle rajalle, missä runous loppuu ja todellisuus alkaa." Eikä -hänessä ollut Flaubertin objektiivista ylhäisyyttä, joka salaisesti -kärsii yksinäisessä kylmyydessään. Hän oli lämmin, osaaottava -sydän, jonka sykintä tuntuu aina kuvauksen alla. Ei hänellä ollut -myöskään Maupassantin rautaista tarmoa, jonka avulla tämä lannisti -oman minuutensa, hioi lauseensa teräksenkirkkaiksi ja rakensi -kertomuksensa varman kokonaissuunnitelman varaan, eikä sitä -synkkää fatalismia, mikä jälkimmäisessä näyttää olleen raskaamman -pohjoisranskalaisen veren perintöä. Enimmän hän ehkä muistuttaa -Goncourtin veljeksiä, noita herkkäsieluisia taitureita, jotka -kulkivat aina uusia vaikutelmia keräilemässä ja jotka tahtoivat tehdä -ranskan kielestä impressionistisen siveltimen ja piirtimen. Mutta -Daudet oli kenties heihinkin verrattuna enemmän epätodellisuuksien -uneksija ja mielikuvituksen mies. Ja sitten hän oli humoristi -enemmän kuin yksikään hänen aikansa naturalisteista. Hän oli ja -pysyi runoilijana, jonka suonissa virtasi etelän lämmin ja vilkas -veri, jonka mielessä kangastivat kauniit unelmat ja jonka korvissa -soi kotisirkkojen huumaava laulu silloinkin, kun hän Pariisin -bulevardeilla ja salongeissa näki loistavan ihmisvirran rientävän -ohitsensa ajaen takaa onnea, joka aina pakeni unelmien kultaiseen -kaukaisuuteen. Hän oli etelän päivänpaiste ja sulous, eksynyt -Pariisin harmaiden, raskaiden sumujen keskelle -- kenties ei niin -suurisuuntainen taiteellisilta saavutuksiltaan kuin miellyttävä ja -puoleensa vetävä runoilijapersoonallisuutena. - -_Suomentaja_. - - - - -ESIPUHE - - -"Mestari Honorât Grapazin, Pampérigousten hallituskaupungin -notariuksen eteen saapui. - -"Herra Gaspard Mitifio, Vivette Cornillen puoliso, Kotisirkka-nimisen -maatilan isäntä ja asuva samassa paikassa. - -"Joka täten on myynyt ja luovuttanut lain ja oikeuden takeella, -vapaana kaikista veloista, erikoisoikeuksista ja kiinnityksistä. - -"Herra Alphonse Daudet'lle, Pariisissa asuvalle runoilijalle, -joka oli saapuvilla tätä kauppakirjaa tehtäessä ja antoi siihen -suostumuksensa. - -"Tuuli- ja jauhomyllyn, joka sijaitsee Rhônen laaksossa, keskellä -Provencen sydäntä, mäntyjä ja rautatammia kasvavalla kukkulalla; -joka kysymyksessä oleva mylly on ollut hyljättynä ja jauhamattomassa -kunnossa yli kaksikymmentä vuotta, kuten näkyy siitäkin, että villit -viiniköynnökset, sammalet, rosmariinit ja muut loiskasvit kiipeilevät -aina sen siivenneniin asti. - -"Siitä huolimatta, semmoisenaan kuin se nykyjään on, suri pyörä -hajallaan ja pihapengermän tiilien raot heinittyneinä, sanoo herra -Daudet mainitun myllyn olevan mieleisensä ja voivansa käyttää sitä -hyväkseen runoilijatoimessaan ja ottaa sen vastaan omalla tappion ja -tapaturman uhallaan, asettamatta myyjälle minkäänlaisia vaatimuksia -niiden korjausten varalta, joita se kenties kaipaisi. - -"Tämä kauppa on tehty täyttä sovittua ostosummaa vastaan, jonka herra -runoilija Daudet on jättänyt toimiston konttoriin käypänä rahana -ja jonka summan herra Mitifio on heti vastaanottanut ja kuitannut, -kaikki notariusten ja allekirjoittaneiden todistajien läsnäollessa, -joka täten varmuudeksi vakuutetaan. - -"Kirjoitettu Pampérigoustessa Honorat'n asianajotoimistossa -huilunsoittaja Francet Mamaïn ja valkeiden katumusveljien -ristinkantajan Louiset'n, liikanimeltä Quiquen, läsnäollessa. - -"Jotka molempien asianomaisten ja notariuksen kanssa ovat tämän -kauppakirjan lukeneet ja allekirjoittaneet..." - - - - -KOTIINTULO - - -Kaniinit ne vasta olivat ihmeissään!... Tottuneina näkemään myllyn -oven jo niin kauan suljettuna ja seinien ja pihapengermän kerrassaan -nurmettuneina ne olivat lopulta alkaneet luulla koko myllärien suvun -kuolleen viimeiseen mieheen. Ja kun paikka niiden mielestä oli -hyvä, niin ne olivat ottaneet sen jonkinlaiseksi pääkortteerikseen, -sotaliikkeidensä lähtökohdaksi. Ensimmäisenä yönä täällä ollessani -oli niitä ihan valehtelematta parisenkymmentä istuutunut piiriin -pihapengermälle lämmittelemään käpäliänsä kuutamossa... Mutta heti -kun minä vain vähän raotin myllyn luukkua, huiit! koko leiri pakoon, -ja kaikki nuo pienet valkopyllyt puikkivat pensastoon häntä pystyssä. -Toivon että ne vielä palaavat takaisin. - -Kovastipa hämmästyi minut nähdessään myöskin yläkerroksen asukas, -vanha synkän näköinen huuhkaja, jolla on pää kuin filosofilla ja -joka on majaillut myllyssä yli kaksikymmentä vuotta. Minä tapasin -sen yläkamarissa, liikkumattomana ja jäykkänä yöpuullaan, seinästä -karisseiden kalkkipalasten ja pudonneitten tiilien keskellä. Se -katseli minua tuokion pyöreillä silmillään; sitten se, kovasti -ällistyneenä kun ei tuntenutkaan minua, alkoi huutaa "huu, huu!" -ja rapistella vaivalloisesti siipiänsä, jotka olivat pölystä ihan -harmaina; -- noita lemmon filosofeja, jotka eivät ikinä ymmärrä -karistaa tomuja niskastaan... Mutta mitäpä tuosta! Semmoisenaankin, -silmiään räpytellen ja kasvot syvissä rypyissä tuo hiljainen -vuokralainen miellyttää minua enemmän kuin moni muu, ja olenpa -kiiruhtanut uudistamaan hänen vuokrasopimuksensa. Hän saa kuten -tähänkin asti pitää hallussaan koko myllyn yläkerroksen sekä käytävän -katon kautta; itselleni minä pidätän alakerroksessa pienen, valkeaksi -kalkitun huoneen, joka on matala ja holvikattoinen kuin luostarin -ruokasali. - - * * * * * - -Täältä minä teille kirjoitan, ja avoimesta ovestani helottaa -kirkkaasti aurinko. - -Kaunis mäntymetsä leviää edessäni valoa säteillen aina rinteen -alareunaan asti. Taivaanrantaan piirtyvät Pikku Alppien kulmikkaat -ääriviivat... Ei hiiskahdusta... Vain silloin tällöin joku huilun -sävel, suokurpan vihellys laventelipensastossa tai muulin kellon -kilahdus maantiellä... Koko tämä ihana Provencen maisema elää vain -valosta. - -Ja miksi minun pitäisi nyt muka kaivata teidän mustaa ja meluisaa -Pariisianne? Viihdynhän niin mainiosti myllyssäni! Tämä on juuri -se maailmannurkka, jota olen etsinyt, pieni lämmin sopukka, täynnä -suloisia tuoksuja, satojen peninkulmien päässä sanomalehdistä, -ajureista, pääkaupungin sumusta!... Ja miten paljon kaunista -ympärilläni! Tuskin on kahdeksan päivää siitä, kun asetuin tähän -asumaan, ja minulla on jo pää täpösen täynnä vaikutelmia ja -muistoja... Nähkääs! vast'ikään eilisiltana olin katsomassa, kun -lammaslaumat ajettiin takaisin taloon, joka on rinteen juurella, -ja vakuutan teille, etten vaihtaisi sitä näkyä kaikkiin niihin -ensi-iltoihin, joita Pariisin teatterit ovat tarjonneet teille tällä -viikolla. Päättäkääpä itse. - -Ensin minun pitää kuitenkin mainita, että Provencessa on tapana ajaa -lampaat Alpeille helteiden alkaessa. Eläimet ja ihmiset viettävät -viisi kuusi kuukautta siellä ylhäällä vuoristossa asuen paljaan -taivaan alla, kahlaten heinikossa polviaan myöten; sitten ensimmäisen -syystuulen puhaltaessa laskeudutaan alas kotiin ja palataan -syöttämään elikoille vaatimattomasti noita harmaita mäenrinteitä, -missä rosmariini tuoksuu. No niin, eilisiltana palasivat paimenet -kotiin. Aamusta alkaen odotti pääovi selko selällään: navetat olivat -täynnänsä vereksiä olkia. Tuon tuostakin virkkoi aina joku: "Nyt -ne ovat Eygue-joen rannalla, nyt Paradoussa." Sitten illemmalla -kajahti yhtäkkiä kova huuto: "Tuolla ne tulevat", ja kaukana näimme -lammaslauman lähenevän keskellä hohtavaa pölypilveä. Näytti siltä -kuin olisi koko tie elänyt ja liikkunut... - -Vanhat vuosikaspässit tulivat edellä, sarvet sojossa, villiytyneen -näköisinä, niiden perästä lammaskatras, emälampaat hiukan uupuneina, -vuonat pyörien kintereillä; -- punaisilla nauhanhetaleilla -koristellut muulit kantaen vastasyntyneitä vuonia koreissa, -jotka kulkiessa tuutivat edestakaisin; sitten koirat kuumuudesta -läähättäen, kieli melkein maata viistäen, ja kaksi pitkää paimenen -roikaletta, yllään karkeavillaiset punaisenruskeat viitat, jotka -ulottuivat kantapäähän asti niin kuin papin kauhtanat. - -Koko tämä joukko marssii iloisesti ohitsemme ja katoaa oven -ammottavaan kitaan, kynnet kapisten kovalla tantereella kuin -rankkasade... Olisittepa olleet näkemässä, millainen melu siitä -nousi sisällä! Korkealta yöpuultaan tunsivat suuret kullanvihreät, -helakkaharjaiset riikinkukot tulijoiden parven ja ottivat heidät -vastaan hirveällä pärrytyksellä. Kanalauma, joka oli ehtinyt jo -nukahtaa, heräsi yhtäkkiä valveille. Kaikki lähtevät liikkeelle: -kyyhkyset, hanhet, kalkkunat, helmikanat. Kanatalli on kuin -hulluna; kanat torua kaakottavat keskenään uhaten valvoa koko -yön!... Saattaisipa sanoa, että joka ikinen lammas on tuonut -karvoissaan Alppien villiä tuoksua sekä tuulahduksen tuota voimakasta -vuoristoilmaa, joka humalluttaa ja panee tanssimaan. - -Keskellä tätä hälinää pääsevät lampaat makuusijoillensa. Ei ole -mitään niin hurmaavaa kuin tämä kotiintulo. Vanhat jäärät joutuvat -liikutuksen valtaan nähdessään karsinansa. Emälampaat ja ne pikku -vuonat, jotka ovat syntyneet matkalla ja jotka eivät ole siis koskaan -nähneet kotikartanoa, katselevat ihmetellen ympärilleen. - -Mutta vielä liikuttavampaa on nähdä koirien, noiden mainioiden -karjakoirien yhä häärivän eläinten ympärillä huomaamatta muuta -koko talossa. Turhaan saa kartanon vahti kutsua niitä kopistaan -haukkumalla; turhaan saa kaivonämpäri, täynnä raikasta vettä, -houkutella niitä luokseen; ne eivät tahdo nähdä eivätkä kuulla -mitään, ennen kuin lauma on suojassa, salpa työnnettynä pienen -ristikko-oven eteen ja paimenet istuutuneet pöytään matalassa -ruokatuvassa. Vasta silloin ne suostuvat menemään koirankoppeihin, -ja siellä ne, yhä latkien keittoa kupistansa, kertovat kotona -olleille tovereilleen seikkailujansa ylhäällä vuoristossa, tuolla -mustassa maassa, jossa on susia ja suuria purppuranpunaisia -ketunsormikaskukkia, jotka ovat ääriään myöten täynnä helmeilevää -kastetta. - - - - -BEAUCAIREN POSTIVAUNUT - - -Tämä tapahtui sinä päivänä, jolloin minä saavuin tänne. Nousin -Beaucairen postivaunuihin, vanhoihin vaununrotteloihin, joilla ei -suoraan ajaen olisi kovinkaan pitkä kierros tehtävänä, ennen kuin -ne ehtisivät takaisin kotiin, mutta jotka viivyttelevät pitkin -tienvarsia, jotta iltasilla näyttäisi siltä kuin ne olisivat -saapuneet hyvinkin kaukaa. Meitä oli viisi henkeä etupenkillä, -lukuunottamatta ajajaa. - -Ensiksi metsänvartija Camarguesta, pieni tanakka, parrakas mies, -villin näköinen, silmät veristävät ja hopeiset renkaat korvissa; -sitten kaksi beaucairelaista, leipuri ja hänen kisällinsä, molemmat -hyvin punakoita, hyvin ahdashenkisiä, mutta sivulta katsoen komeita, -kuin kaksi Vitelliuksen kuvaa roomalaisissa mitaleissa. Lopuksi -edessä ajajan vieressä mies... ei, vaan lippalakki, suunnattoman -suuri kaniininnahkainen lippalakki, joka ei virkkanut juuri mitään, -vaan katseli pitkin maantietä surullisen näköisenä. - -Kaikki nämä miehet tunsivat toisensa ja juttelivat omista asioistaan -isoäänisesti ja vapaasti. Camarguen mies kertoi tulevansa Nimesistä, -johon hänet oli tutkintotuomarin käskystä haastettu käräjille, -koska hän oli lyönyt paimenta heinähangolla. Camarguelaisilla onkin -tulinen veri... Entä sitten Beaucairessa! Eivätkö beaucairelaiset -matkatoverimme olleet vähällä kuristaa toinen toisensa joutuessaan -riitaan neitsyt Mariasta? Kävi selville, että leipuri oli eräästä -seurakunnasta, joka jo aikoja sitten oli pyhitetty neitsyt -Marialle, jota provencelaiset nimittävät hyväksi emoksi ja joka -kantaa Jeesus-lasta sylissään; kisälli sitä vastoin kävi laulamassa -erään vastarakennetun kirkon kuorissa. Tämä kirkko oli pyhitetty -Neitseelliselle synnyttäjälle, tuolle ihanalle hymyilevälle kuvalle, -joka esitetään käsivarret alas riippuvina ja kädet kirkkaasti -säteillen. Siitä nousi riita. Oli hauska nähdä, miten nuo kaksi -kunnon katolilaista kohtelivat toisiaan ja toistensa madonnia: - --- Se on vielä olevinaan sievä, sinun puhdas neitseesi! - --- Mene jo... kaikkine hyvine emoinesi! - --- On taitanut pitää monta iloista hummausta, se sinun hempukkasi, -Palestiinassa! - --- Entäs sinun maammosesi sitten! Kukapa tietää, mitä kaikkea se on -tehnyt... Käypäs kysymässä pyhältä Joosefilta. - -Ei olisi puuttunut muuta kuin välähteleviä puukonteriä, niin -olisi luullut olevansa Napolin satamassa, ja pelkäänpä totisesti, -että mokomat jumaluusopilliset turnajaiset olisivat siihen tapaan -päättyneetkin, ellei ajaja olisi ryhtynyt sovittamaan riitaveljiä. - --- Jättäkää jo rauhaan madonnanne, sanoi hän nauraen Beaucairen -miehille: ne ovat vain akkaväen juttuja, miesten ei maksa vaivaa -niihin sekaantua. - -Sen sanottuaan hän läjäytti piiskallansa, huulillaan pieni epäilijän -hymy, joka käänsi kaikkien mielen hänen puolelleen. - - * * * * * - -Riita oli loppunut; mutta kerran vauhtiin päästyään tunsi leipuri -tarvetta purkaa viimeisenkin sappensa ja kääntyen onnettoman -lippalakkisen puoleen, joka istui hiljaa ja surullisena nurkassaan, -hän sanoi tälle karkean leikillisesti: - --- Entäpä sinun vaimosi, saksienteroittaja?... Missä pitäjässä hän -nykyisin oleskelee? - -Luultavasti piili näissä sanoissa hyvin hullunkurinen piikki, -sillä kaikki vaunuissaolijat purskahtivat äänekkääseen nauruun... -Saksienteroittaja yksin ei nauranut. Hän ei ollut kuulevinaankaan. -Sen nähtyään kääntyi leipuri minuun päin: - --- Herra ei kai tunne sitä hänen vaimoansa? Se se vasta on kumma -nainen, lempo soikoon! Semmoista ei ole toista Beaucairessa. - -Nauru kävi yhä äänekkäämmäksi. Saksienteroittaja ei hievahtanutkaan; -hän sanoi vain hyvin hiljaa, päätänsä nostamatta: - --- Ole nyt vaiti, leipuri. - -Mutta tuo lemmon leipuri ei ollut niitä miehiäkään, että olisi -aikonut vaieta, vaan sutkautteli yhä yltyen: - --- Mitä vielä! Ei siinä ole mitään surkeilemista, että toverillemme -on sattunut sellainen vaimo... Mahdotonta on hänen seurassaan -joutua hetkeksikään ikävän valtaan... Ajatelkaahan! kaunottarella, -joka heittäytyy vieraiden vietäväksi aina puolen vuoden päästä, -on palattuaan yhtä ja toista kertomista... Miten tahansa, se on -tuommoista hauskaa perhe-elämää... Kuvitelkaa mielessänne, hyvä -herra, etteivät he olleet vielä täyttä vuotta naimisissa, kun vaimo -jo yks kaks lähtee Espanjaan suklaakauppiaan mukana. - -Mies jää yksin kotiin itkemään ja juomaan... Hän oli kuin hullu. -Jonkin ajan kuluttua palasi kaunotar takaisin kotimaahan Espanjan -muodin mukaan pukeutuneena, pieni helytiukuinen rumpu mukanaan. Me -sanoimme hänelle: - --- Mene piiloon; miehesi aikoo tappaa sinut. - --- Jopahan nyt; vai tappaa!... He asettuivat taas aivan sopuisasti -yhteen, ja vaimo opetti miehensä rummuttamaan baskilaista rumpua. - -Syntyi uusi naurunhohotus. Nurkassaan, päätään kohottamatta, mutisi -saksienteroittaja taas: - --- Ole vaiti, leipuri. - -Leipuri ei välittänyt siitä mitään, vaan jatkoi: - --- Luulette kai, hyvä herra, että kaunotar olisi Espanjasta -palattuaan pysynyt siivosti asemillaan... Vielä mitä!... Mies -oli sopinut asian niin helposti! Se antoi vaimolle intoa yrittää -uudelleen... Espanjalaisen perästä tuli eräs upseeri, sitten -Rhône-virran laivuri, sitten eräs soittoniekka, sitten... Kuka -heidät kaikki tietää!... Mutta hauskinta on se, että joka kerta -uudistuu sama komedia. Vaimo lähtee, mies itkee; vaimo palaa, -mies on hyvillään. Ja aina häneltä ryöstetään vaimo, ja aina hän -ottaa sen takaisin... Uskokaa pois, että sillä miehellä vasta on -kärsivällisyyttä! Ja totta puhuen tuo pieni saksienteroittajatar on -hiton sievä... oikea herrojen herkkupala: vilkas, sievä, hienoille -tavoille tottunut, sitä paitsi vaalea iho ja pähkinänruskeat -silmät, jotka katsovat miehiin aina hymyillen... Toden totta, herra -pariisilainen, jos satutte poikkeamaan Beaucaireen... - --- Oi! ole vaiti, leipuri, pyydän sinua... sai saksienteroittaja -parka vielä sanotuksi sydäntä vihlovalla äänellä. - -Samassa seisahtuivat vaunut. Olimme saapuneet Angloresin talon -luokse. Siinä laskeutuivat molemmat beaucairelaiset alas, ja vakuutan -teille, etten heitä suinkaan estellyt... Mokoma pilkkakirves koko -leipuri! Hän oli jo talon pihalla, mutta yhä vielä kuului hänen -naurunsa. - - * * * * * - -Noiden miesten mentyä näytti vaunujen sisus tyhjältä. Camarguelainen -oli jätetty Arlesiin; ajaja käveli maantiellä hevostensa kupeella... -Me olimme kahden vaunuissa, saksienteroittaja ja minä, kumpikin -omassa nurkassamme äänettöminä. Oli helteinen päivä; matkatakin -nahka ihan poltti. Välistä tunsin silmieni vaipuvan umpeen ja -pääni tuntuvan raskaalta; mutta mahdotonta oli nukkua. Korvissani -soi yhä tuo "Ole vaiti, pyydän sinua", niin sydäntäsärkevästi ja -rukoilevasti... Ei hänkään, mies parka, nukkunut. Takaapäin näin -hänen suurten hartiainsa vavahtelevan, ja hänen kätensä -- tuo -yksinkertainen, pitkä, kalpea käsi vapisi istuimen selkäpuulla niin -kuin vanhan ukon käsi. Hän itki... - --- Nyt olette perillä, herra pariisilainen! huudahti minulle yhtäkkiä -ajaja; ja piiskansa varrella hän viittasi ylös vihreätä kukkulaani -kohti, jonka harjalla tuulimylly lekotti siivet levällään kuin suuri -perhonen. - -Kiiruhdin laskeutumaan alas... Kulkiessani saksienteroittajan ohi -koetin katsahtaa hänen lippalakkinsa alle; olisin halunnut nähdä -hänen kasvonpiirteensä ennen lähtöäni. Ikään kuin olisi arvannut -ajatukseni, kohotti tuo onneton yhtäkkiä päänsä ja kiinnittäen -katseensa minuun lausui soinnuttomalla äänellä: - --- Katsokaa vain tarkasti minua, ystäväni, ja jos jonakin päivänä -kuulette, että Beaucairessa on tapahtunut onnettomuus, niin voitte -sanoa tuntevanne sen, joka on antanut iskun. - -Hänen olemuksensa oli sammunut ja surullinen, ja hänen pienet -silmänsä ikään kuin lakastuneet. Niissä oli kyyneleitä, mutta äänessä -soi vihaa. Viha, se onkin heikkojen suuttumusta!... Jos minä olisin -saksienteroittajan vaimo, niin olisinpa varuillani. - - - - -MESTARI CORNILLEN SALAISUUS - - -Francet Mamaï, vanha huilunsoittaja, joka tuon tuostakin käy luonani -iltaa istumassa, kertoi minulle tässä eräänä iltana, maistellessamme -makeata viiniä, pienen kylänäytelmän, jonka todistajana myllyni on -ollut noin parisenkymmentä vuotta sitten. Tuon kunnon miehen kertomus -liikutti minua, ja koetanpa jutella sen teille semmoisena kuin sen -itse kuulin. - -Kuvitelkaa siis hetkiseksi mielessänne, rakkaat lukijani, istuvanne -suloisesti höyryävän viinimaljan ääressä ja kuulevänne, kun vanha -huilunsoittaja puhuu. - --- Tämä meidän seutu ei ole aina ollut yhtä autio ja maineeton kuin -nyt... Ennen aikaan oli täällä vilkas myllyliike, ja ylt'ympäri -kymmenen peninkulman alalta tuotiin kaikista taloista vilja tänne -jauhettavaksi... Ympäri kylää oli kukkuloilla tuhkatiheässä -tuulimyllyjä. Oikealla ja vasemmalla näkyi yli mäntymetsän vain -pelkkiä myllynsiipiä, jotka luodetuuli pani pyörimään, pieniä aaseja -kulki virtanaan ylös ja alas pitkin teitä kantaen jyväsäkkejä; ja -kaiken viikkoa oli hauska kuulla, kuinka siellä kukkuloilla piiskat -läjähtelivät, purjekangas myllynsiivissä lepatti ja myllymiehet -huusivat ja hoilasivat komentaen juhtiansa tielle... Sunnuntaisin -mentiin suurin joukoin myllymäelle, jossa myllärit tarjosivat meille -muskatviiniä. Myllärinvaimot olivat kauniita kuin kuningattaret, -kaulassa pitsillä reunustettu liina ja kultainen risti. Minä taas -toin mukanani huilun, ja myöhään yöhön asti siellä tanssittiin -farandolea, provencelaista kansantanssia. Nähkääs, niin toivat nuo -myllyt iloa ja rikkautta koko paikkakunnallemme. - -Kaikeksi onnettomuudeksi pisti muutamien pariisilaisten päähän -rakentaa höyrymylly Tarasconiin vievän tien varrelle. Uutuushan -aina viehättää. Kansa alkoi vähitellen tottua viemään viljansa -höyrymyllyyn, ja tuulimyllyt jäivät seisomaan, raukat. Jonkin aikaa -ne kyllä koettivat ponnistella vastaan, mutta höyry vei voiton, -ja niiden täytyi valitettavasti toisen toisensa perästä panna -myllynsä seisomaan... Pieniä aasejakaan ei enää näkynyt tiellä... -Kauniiden myllärinvaimojen täytyi myydä kultaiset ristinsä... Loppui -muskatviini, taukosi tanssi!... Luodetuuli puhalsi kuin ennenkin, -mutta siivet eivät liikahtaneetkaan... kunnes kunta sitten eräänä -päivänä käski repiä maahan kaikki nuo vanhat hökkelit ja istuttaa -viiniköynnöksiä ja oliivipuita niiden paikalle. - -Yksi ainoa mylly oli kuitenkin pysynyt pystyssä keskellä tätä -hävitystä, ja se pyöri edelleenkin rohkeasti kukkulallaan höyrymyllyn -omista jäin kiusaksi. Se oli mestari Cornillen mylly, juuri tämä -sama, jossa me nyt iltaa istumme. - - * * * * * - -Mestari Cornille oli vanha mylläri, joka oli elänyt kuusikymmentä -vuotta jauhontomussa ja antautunut koko olemuksellaan siihen -ammattiinsa. Höyrymyllyjen perustaminen oli saanut hänen melkein -vimmapäiseksi. Viikon päivät hän juoksenteli ympäri kylää koettaen -yllyttää kansaa kapinaan ja huutaen kaikin voimin, että nyt ne -aikovat myrkyttää koko Provencen höyrymyllyn jauhoilla. "Pysykää -niistä erillänne", sanoi hän; "ne konnat tahtovat tehdä leipää -höyryllä, ja höyry on paholaisen keksintö, sen sijaan että minä -teen työtä luodetuulen ja pohjatuulen avulla, jotka ovat hyvän -Jumalan henkäyksiä..." Ja hän keksi monta sellaista kaunista sanaa -tuulimyllyjen ylistykseksi, mutta ei kukaan niitä kuunnellut. - -Raivoissaan sulkeutui vanhus silloin myllyynsä ja eli siellä ypöyksin -niin kuin metsäpeto. Hän ei edes huolinut luokseen poikansa tytärtä -Vivetteä, viisitoistavuotista lasta, jolla ei ollut vanhempiensa -kuoltua muuta turvaa maailmassa kuin isoisä. Pienen orporaukan täytyi -ansaita nyt itse leipänsä kiertelemällä talosta taloon auttamassa -ihmisiä viljan korjuussa, oliivinpoiminnassa tai silkinviljelyksessä. -Ja kuitenkin näytti siltä kuin olisi isoisä sydämestään rakastanut -tätä pienokaista. Hän kulki näet usein jalkaisin monta peninkulmaa -kuumassa helteessä tytön luokse taloon, jossa tämä sattui olemaan -työssä, ja saattoipa hän silloin istua tuntikausia tytön vieressä ja -katsella häntä kyynelsilmin... - -Kylillä arveltiin yleensä, että vanha mylläri oli saituudesta -lähettänyt Vivetten luotansa maailmalle; eikä se suinkaan tuottanut -hänelle kunniaa, että hän antoi poikansa tyttären muuttaa talosta -taloon, alttiina renkien raakuuksille ja kaikille nöyryytyksille, -joita tulee palvelustytön osaksi. Hyvin pahana pidettiin sitäkin, -että niin arvon mies kuin mestari Cornille, joka siihen asti oli -aina pitänyt kunniastaan kiinni, harhaili nyt pitkin kylän katuja -kuin mikäkin mustalainen paljain jaloin, repaleinen hattu päässä -ja vähän rääsyjä ruumiin ympärillä... Me toiset vanhukset ihan -häpesimme hänen puolestaan, kun näimme hänen sunnuntaisin tulevan -kirkkoon; ja mestari Cornille huomasi kai sen itsekin, sillä hän ei -uskaltanut enää tulla istumaan kirkonpenkkiin, vaan jäi seisomaan -ovensuunurkkaan, vihkivesimaljan luokse köyhien joukkoon. - -Mestari Cornillen elämässä oli eräs seikka, josta ei voinut oikein -saada selvää. Pitkiin aikoihin ei kylästä kukaan vienyt viljaa -hänelle jauhatettavaksi, ja kuitenkin pyörivät hänen myllynsä siivet -lakkaamatta kuten ennenkin... Iltasella nähtiin vanhan myllärin -astelevan milloin milläkin maantiellä ajaen edellään aasiansa, jonka -selkään oli sälytetty raskaita jauhosäkkejä. - --- Hyviä iltoja, mestari Cornille! huusivat talonpojat hänelle, -- -yhäkö se vaan vetelee, tuo jauholiike? - --- Pikkuhiljaa, ystäväni, vastasi ukko reippaasti. -- Jumalan kiitos, -että vielä riittää työtä. - -Mutta jos häneltä silloin kysyit, mistä hitosta hän sai niin paljon -työtä, hän pani sormen huulilleen ja vastasi salaperäisesti: "Hiljaa! -Minä jauhatan viljaa maastavientiä varten..." Eikä häneltä saanut -urkituksi sen parempaa selkoa. - -Ei tullut kysymykseenkään, että vieras olisi saanut pistää nenäänsä -myllyyn. - -Ei edes pikku Vivettellä ollut sinne menemistä... - -Ohikulkiessa nähtiin, että ovi oli aina kiinni ja suuret siivet -aina liikkeessä; vanha aasi pureskeli nurmea pengermällä ja suuri -laiha kissa paistatti päivää ikkunalaudalla ja tirkisteli vihaisesti -ohikulkijoita. - -Kaikki se tuntui hyvin salaperäiseltä ja synnytti paljon juoruja -kylillä. Kukin selitti omalla tavallaan mestari Cornillen -salaisuuden, mutta yleisesti huhuttiin, että myllyssä muka oli -useampia säkillisiä kultaa kuin jauhoja. - - * * * * * - -Lopulta kaikki kuitenkin selvisi. Se kävi näin: - -Minun oli tapana soitella huilua nuorison tanssihuveissa. Kerran -semmoisessa tilaisuudessa huomasin, että vanhin poikani ja pikku -Vivette olivat rakastuneet toisiinsa. Itsessään ei minulla ollut -mitään sitä vastaan, sillä kaikesta huolimatta pidettiin Cornillen -nimeä suuresssa kunniassa, ja olisinpa lisäksi mielelläni suonut -näkeväni tuon pienen sievän Vivette-sirkkusen sipsuttelevan emäntänä -talossani. Mutta kun rakastuneilla oli tilaisuus oleskella usein -yhdessä, tahdoin minä, mahdollisia seurauksia peläten, järjestää -asiat heti kuntoon, ja nousin sen vuoksi myllymäelle puhuakseni siitä -pari sanaa vanhan isoisän kanssa... Mutta olisittepa nähneet, millä -tavoin se vanha noita otti minut vastaan! Mahdotonta oli saada hänet -avaamaan ovea. Esitin hänelle asiani parhaani mukaan avaimen reiästä; -ja kaiken aikaa puhuessani sähisi se kirottu kissan rankelo kuin -paholainen pääni päällä. - -Ukko ei antanut minun edes puhua loppuun, ennen kuin huusi minulle -vasten naamaa, että laputtaisin kotiin soittamaan huiluani ja että -jos minulla muka on kiire naittaa poikani, niin olisi parasta -mennä etsimään sille morsian höyrymyllärin tyttärien joukosta... -Ymmärrättehän, että veri hulmahti päähäni, kun kuulin nuo ilkeät -sanat. Mutta kuitenkin olin kyllin järkevä hillitäkseni itseni; minä -jätin vanhan narrin myllyynsä ja palasin ilmoittamaan nuorille, miten -huonosti asiani oli onnistunut... Nuo lapsiraukat eivät ottaneet sitä -uskoakseen; he rukoilivat minulta kauniisti lupaa, että saisivat -mennä yhdessä myllylle puhuttelemaan isoisää... En hennonut heiltä -sitä kieltää, ja heti olivat rakastavaiset matkalla sinne. - -Juuri kun he pääsivät mäelle, oli mestari Cornille lähtenyt ulos. -Ovi oli väännetty lujasti lukkoon, mutta ukko parka oli lähtiessään -unohtanut tikapuunsa ulkopuolelle, ja heti pälkähti lasten päähän -kiivetä ikkunasta sisään vilkaisemaan, mitä tuossa kuuluisassa -myllyssä oikeastaan oli... - -Ihmettä ja kummaa! Myllyaitta oli typö tyhjä. Ei yhtään säkkiä, ei -yhtään vehnän jyvää, ei ollenkaan jauhontomua seinillä eikä hämähäkin -verkoissa... Ei tuntunut edes tuota jauhetun viljan hyvää lämmintä -hajua, joka tavallisesti tuntuu myllyyn astuessa. Pääakseli oli pölyn -peitossa ja suuri laiha kissa kyyrötti sen päällä... - -Ala-aitta oli yhtä kurjan ja aution näköinen -- kehno vuode, muutamia -vaaterepaleita, palanen leipää porraslaudalla ja eräässä nurkassa -kolme tai neljä hajallista säkkiä, joista vuoti soraa ja kalkkijauhoa. - -Sinä nyt oli mestari Cornillen salaisuus! Tuota kalkkisoraa hän oli -siis sälyttänyt aasin selkään kulkiessaan iltasilla pitkin tietä -pelastaakseen myllynsä maineen ja uskotellakseen ihmisille, että -siinä jauhetaan jauhoja... Mylly parka! Cornille parka!... Jo aikoja -sitten oli höyrymylly vienyt häneltä viimeisetkin jauhattajat. Siivet -pyörivät yhä, mutta kivet jauhoivat tyhjää. - -Nuoret palasivat kyynelet silmissä kertomaan minulle, mitä olivat -nähneet. Sydämeni oli haljeta, kun kuulin sen... Hetkeäkään -viivyttelemättä riensin naapurieni luokse, kerroin heille parilla -sanalla, miten asiat olivat, ja me päätimme heti yksimielisesti -kantaa kaiken viljan, mitä meillä oli käsillä, Cornillen myllyyn. -Tuumasta toimeen. Koko kylän väki läksi liikkeelle, ja me saavuimme -kukkulalle mukanamme pitkä jono aaseja, jotka kantoivat jyväkuormia --- oikeita jyväkuormia tällä kertaa. - -Myllyn ovi oli selkoselällään... Oven edessä istui mestari Cornille -kalkkisäkillä ja itki, kädet silmillä. Hän oli vastikään kotiin -tultuansa huomannut, että hänen poissa ollessaan oli joku tunkeutunut -hänen asuntoonsa ja saanut tiedon hänen surullisesta salaisuudestaan. - --- Voi minua poloista! vaikeroi hän. -- Nyt ei minulla ole enää muuta -tekemistä kuin kuolla... Myllyni on häväisty. - -Ja hän nyyhkytti sydäntäsärkevästi mainiten myllyänsä kaikenlaisilla -hyväilynimillä ja puhutellen sitä kuin elävää olentoa. - -Samassa saapuivat aasit myllyn eteen pengermälle, ja me aloimme -kaikki huutaa kovalla äänellä niin kuin tuulimyllyjen vanhaan hyvään -aikaan: - --- Hei myllyyn!... Hei, mestari Cornille! Ja säkit kannettiin yhteen -kasaan oven eteen ja kauniita punaisenruskeita vehnänjyviä juoksi -kaikkialla maahan... - -Mestari Cornillen silmät repesivät auki. Hän oli ottanut jyviä -vanhaan kouraansa ja hoki itkien ja nauraen yhtaikaa: - --- Se on viljaa!... Herran kiitos!... Oikeata viljaa!... Antakaahan -minun katsoa sitä. - -Sitten hän kääntyi meihin päin: - --- Oi, tiesinhän minä, että te vielä tulette minun luokseni -takaisin... Kaikki nuo höyrymyllyn isännät ovat pelkkiä varkaita. - -Tahdoimme viedä hänet riemusaatossa läpi kylän: - --- Ei, ei, lapsukaiseni; kaikkein ensiksi pitää minun mennä -ruokkimaan myllyäni... Ajatelkaahan, ettei sen hampaissa ole ollut -moneen aikaan mitään purtavaa! - -Ja kaikkien meidän silmät kyyneltyivät nähdessämme vanhuksen häärivän -toimessaan sinne ja tänne tyhjentäen säkkejä ja valvoen kivien -pyörimistä, sillä aikaa kun siemenet musertuivat jauhoksi ja hienoa -vehnäntomua tuprusi laipioon. - -Kunniaksemme tulee minun mainita, että me emme sen koommin jättäneet -vanhaa mylläriä koskaan työn puutteeseen. Mutta sitten eräänä aamuna -kuoli mestari Cornille, ja viimeisen tuulimyllymme siivet lakkasivat -halkaisemasta ilmaa, tällä kertaa ikipäiviksi... Cornillen kuoltua ei -kukaan jatkanut hänen tointansa. - -Minkäpä sille mahtaa?... Kaikella on aikansa tässä maailmassa, -ja luultavasti on tuulimyllyjen aika ohitse niin kuin vanhojen -rahtilaivojen Rhône-virralla, säätyeduskunnan ja suurikukkaisten -kansallispukujen. - - - - -HERRA SEGUININ VUOHI - - -Runoilija, herra Pierre Gringoirelle, Pariisiin. - -[Pierre Gringoire, jonka Daudet asettaa tässä esimerkiksi -runoilijasta, joka suuresta köyhyydestään huolimatta tahtoo säilyttää -vapautensa, oli verraten vähäpätöinen ranskalainen runoilija uuden -ajan alussa. Hänen tiedetään syntyneen vuosien 1480 ja 1485 välillä, -elelleen näyttelijänä Pariisissa ja kuolleen vuoden 1544 jälkeen. -Hänen nimensä on tullut kuuluisaksi varsinkin Victor Hugon romaanin -"Notre-Dame de Paris" kautta, jonka päähenkilöitä on runoilija -Gringoire. Suom. muist.] - -Sinä pysyt aina entiselläsi, Gringoire-raukkani! - -Kuinka! Sinulle tarjotaan apu toimittajan virka kunnollisessa -Pariisin lehdessä, ja sinulla on otsaa kieltäytyä siitä... Mutta -tarkastelepa tienoitasi, poikaparka! Katso tuota reikäistä nuttuasi, -loppuunkuluneita housujasi ja laihoja kasvojasi, jotka ääneensä -valittavat nälkää. Kas, siihen on nyt vienyt sinun intohimoinen -rakkautesi kauniita sointuja kohtaan! Kas, siinä on sinulle palkka -kymmenvuotisesta uskollisesta palveluksestasi herra Apollon -hovissa... Eikö sinua jo vihdoinkin ala hävettää? - -Rupea siis aputoimittajaksi, houkkio; rupea aputoimittajaksi! Sinä -ansaitset siitä kauniita kultakolikolta, saat syödä Brébantin -ravintolassa ja voit esiintyä ensi-iltoina uusi töyhtö hatussasi... - -Etkö? Et halua?... Tahdot muka ennemmin jäädä elämään vapaana mielesi -mukaan loppuun asti... Hyvä, kuuntelepa tuokio kertomusta herra -Seguinin vuohesta, niin saat nähdä, mitä maksaa halu elää vapaasti. - - * * * * * - -Herra Seguinillä eivät vuohet ottaneet koskaan oikein menestyäkseen. - -Hän menetti ne kaikki samalla tavoin: jonakin kauniina aamuna ne -katkaisivat nuoransa, pakenivat vuoristoon ja joutuivat siellä suden -suuhun. Eivät isännän hyväilyt, ei suden pelko, ei mikään voinut -niitä pidättää. Ne näyttivät olevan itsenäisiä vuohia, jotka pyrkivät -Luojan suureen luontoon ja vapauteen hinnalla millä hyvänsä. - -Kunnon herra Seguin, joka ei käsittänyt ollenkaan näiden tyhmien -eläinten luonnetta, oli aivan ymmällään. Hän sanoi: - --- Kaikki on mennyttä; vuohille tulee ikävä minun hoidossani, niitä -ei jää minulle yhtään ainoata. - -Kuitenkaan hän ei lannistunut, vaan hukattuaan kuusi vuohta samalla -tavoin osti seitsemännen. Mutta tällä kertaa hän piti varansa ja otti -aivan nuoren, jotta se paremmin tottuisi elämään hänen luonaan. - -Ah, Gringoire, miten kaunis oli tuo herra Seguinin pikku vuohi! -Miten kauniit olivat sen lempeät silmät, sen kankea parrantupsu, -sen mustankiiltävät sorkat, sen koukerosarvet ja sen pitkä valkea -villa, joka suojeli sitä kuin väljä sadetakki. Se oli melkein yhtä -hurmaava kuin Esméraldan kili -- muistathan, Gringoire? -- ja sitten -niin herkkä oppimaan ja hyväilynhaluinen, että antoi lypsää itsensä -liikahtamatta ja pistämättä jalkaansa kiuluun; oikea kullannuppu -vuohekseen... - -Herra Seguinin talon takana oli orapihlajilla aidattu haka. Siihen -hän nyt laski uuden hoidokkinsa. Hän kiinnitti sen paaluun niityn -kauneimmalle kohdalle, jätti sille nuoraa hyvin pitkälti ja pistäytyi -tuon tuostakin katsomassa, oliko sen hyvä olla. Vuohi viihtyikin -mainiosti ja syödä jältti ruohoa niin sydämensä pohjasta, että herra -Seguin oli aivan ihastuksissaan. - --- Vihdoinkin, ajatteli mies parka, -- olen löytänyt yhden, joka ei -ikävöi hoidossani! - -Mutta herra Seguin erehtyi, hänen vuohellansa oli ikävä. - - * * * * * - -Eräänä päivänä se katsellen vuoristoon päin arveli itsekseen: - --- Miten hyvä mahtaneekaan olla tuolla ylhäällä! Miten hauskaa -hyppelehtiä kanervikossa, vapaana tuosta kirotusta nuorasta, -joka kuristaa kaulaa!... Aasille tai härälle saattaa olla onnea -yltäkyllin, kun saavat purra nurmea ahtaassa aitauksessa!... Mutta -vuohet tarvitsevat avarampaa liikkumisalaa. - -Siitä hetkestä lähtien tuntui hakamaan heinä hänestä mauttomalta. -Hänet valtasi ikävä. Hän laihtui ja maidonanti ehtyi. Oli surkeata -nähdä hänen tempoilevan nuoraansa kaiket päivät, pää käännettynä -vuoristoon päin, ja sieraimet suurina määkivän surullisesti... - -Herra Seguin huomasi kohta, että hänen vuoheltansa puuttui jotakin, -mutta hän ei tiennyt mitä... Kun hän eräänä aamuna oli saanut -sen lypsetyksi, kääntyi se häneen päin ja sanoi hänelle omalla -kielimurteellaan: - --- Kuulkaa, herra Seguin, minulla on teidän luonanne ikävä, antakaa -minun mennä vuoristoon. - --- Herra varjelkoon!... Sinäkin! huudahti herra Seguin -hämmästyksissään ja pudotti samassa kiulunsa maahan. Sitten hän -istuutui vuohensa viereen nurmikolle ja sanoi: - --- Niinkö, valkovuoheni? Sinäkin siis tahdot jättää minut! - -Ja valkovuohi vastasi: - --- Niin, herra Seguin. - --- Puuttuuko sinulta sitten ruohoa täällä? - --- Ei suinkaan, herra Seguin. - --- Kenties on nuorasi liian lyhyellä; tahdotko, että panen sen -pitemmälle? - --- Ei maksa vaivaa, herra Seguin. - --- Mitä sinulta sitten puuttuu, mitä siis tahdot? - --- Tahdon mennä vuoristoon, herra Seguin. - --- Mutta sinä poloinen et tiedä, että siellä on susi vuoristossa... -Mitäpä teet, jos se tulee vastaasi? - --- Pusken sitä sarvillani, herra Seguin. - --- Susi välittää vähät sarvistasi. On se syönyt minulta -sarvekkaampiakin vuohia, kuin sinä olet... Muistathan vanhan -Renaude-paran, joka minulla oli viime vuonna? Oikea emävuohi, joka -oli väkevä ja äkäinen kuin pukki. Se otteli suden kanssa koko yön... -sitten aamulla susi söi sen. - --- Voi raukkaa! Voi Renaude parkaa!... Mutta ei se mitään, herra -Seguin. Laskekaa minut vuoristoon. - --- Laupias taivas!... sanoi herra Seguin; mutta minkä niille sitten -tekee, noille vuohille? Vielä yksi, joka menee minulta suden -suuhun... Mutta ei, minä pelastan sinut uhallakin, veitikka. Ja ettet -voisi katkaista nuoraasi, minä pistän sinut talliin. Sieltä et pääse -koskaan karkuun. - -Näin sanottuaan herra Seguin vei vuohen pilkkosen pimeään talliin -ja lukitsi sen oven kahdella avaimen kiertäisyllä. Pahaksi onneksi -hän oli unohtanut sulkea ikkunan, ja tuskin hän oli ehtinyt kääntää -selkänsä, kun pikku vuohi jo karkasi tiehensä... - -Sinua naurattaa, Gringoire?... Luulenpa, lempo soikoon, että sinä -pidät vuohien puolta tuota kunnon herra Seguiniä vastaan... Saammepa -nähdä, vieläkö sinua vähän ajan perästä naurattaa. - -Kun valkoinen vuohi saapui vuoristoon, syntyi siellä yleinen ihastus. -Vanhat kuuset eivät olleet ikinä nähneet mitään niin kaunista. Hänet -otettiin vastaan kuin pieni kuningatar. Kastanjapuut kumartuivat -maahan asti hyväilläkseen häntä lehviensä päillä. Kultakinsterit -avasivat nuppunsa hänen ohikulkiessaan ja tuoksuivat niin hyvältä, -kuin suinkin voivat. Koko vuoristo juhli hänen kunniakseen. - -Voit ajatella, Gringoire, miten onnellinen oli pikku vuohemme! Ei -enää nuoraa, ei enää paalua, ei mitään, joka olisi estänyt häntä -hyppelemästä ja kulkemasta laitumella mielensä mukaan... Siellä sitä -vasta oli heinää! Ihan yläpuolella sarvia, kultaseni!... Ja millaista -heinää! Mehukasta, hienoa, pykälälaitaista, tuhansia kasvilajeja -sekaisin... Se oli toki toista kuin hakamaan nurmikko! Ja kukkia -sitten!... Suuria sinikelloja, pitkäkupuisia, purppuranpunaisia -sormustinkukkia, kokonainen metsikkö villikukkia, kukkuroillaan -huumaavia mehuja! - -Valkovuohi kieriskeli heinikossa humaltuneena, jalat taivasta kohti, -ja piehtaroi mullin mallin pitkin mäenrinnettä maahan varisseiden -lehtien ja kastanjapähkinöiden seassa... Sitten se yhtäkkiä ponnahti -yhdellä hyppäyksellä pystyyn. Hip ja hei! Samassa se kiiti pää -eteenpäin ojossa läpi vesakkojen ja puksipuupensaiden, milloin vuoren -nyppylälle, milloin kuilun pohjaan, ylös ja alas, sinne ja tänne... -Olisi luullut olevan kymmenen Seguinin vuohta vuoristossa. - -Sillä valkovuohi ei pelännyt mitään. - -Se hyppäsi yhdellä harppauksella suurten tulvavirtojen yli, jotka -pärskyttivät sen päälle kosteata usvaa ja vaahtoa. Sitten se meni ja -ojentautui ihan läpimärkänä jollekin tasaiselle kalliolle ja antoi -auringon kuivata itsensä... Kävellessään kerran vuorenreunaa pitkin -pensasapilan kukka hampaissaan se huomasi alhaalla, aivan alhaalla -tasangolla herra Seguinin talon ja sen takana olevan aitauksen. Se -nauratti häntä niin, että ihan kyynelet tippuivat. - --- Miten pikkarainen se on! sanoi hän; kuinka olen voinut tulla siinä -toimeen? - -Pikku raukka! Kun hän huomasi seisovansa niin korkealla, hän luuli -olevansa ainakin yhtä suuri kuin koko maailma... - -Se oli todellakin onnen päivä herra Seguinin vuohelle. Puolenpäivän -tienoissa, juoksennellessaan sinne ja tänne, hän joutui sattumoisin -vuorikauriiden laumaan, jotka parhaillaan ahkerasti syödä nakersivat -villiä köynnöstä. Valkeaturkkinen pikku karkulainen herätti heti -suurta huomiota. Hänelle annettiin paras paikka viiniköynnöksen -ääressä, ja kaikki nuo herrat olivat hänelle erittäin huomaavaisia... -Näyttipä myös siltä -- näin meidän kesken sanottuna, veli Gringoire --- kuin olisi muuan nuori mustapintainen vuorikauris onnistunut -pääsemään valkovuohen suosioon. Nuo rakastuneet harhailivat -metsikössä tunnin tai kaksi, ja jos sinua haluttaa tietää, -mitä ne keskenään puhelivat, niin mene utelemaan juoruilevilta -lähteensilmiltä, jotka näkymättöminä lirisivät sammalikossa. - - * * * * * - -Yhtäkkiä tuuli kävi viileämmäksi. Vuoristo muuttui sinipunervaksi; -ilta oli tullut... - --- Joko nyt! virkkoi pieni vuohi ja seisahtui kovin hämmästyneenä. - -Alhaalla olivat pellot peittyneet sumuun. Herra Seguinin aitaus -häämötti usvapilven takaa, pikku talosta näkyi vain katto ja vähän -savua. Hän kuunteli kotiin palaavan karjan kelloja ja tunsi mielensä -käyvän hyvin murheelliseksi... Muuan tunturihaukka hipaisi häntä -siivellään lentäessään hänen ohitsensa pesälleen. Hän vavahti... -Sitten kuului vuoristossa ulvonta: - --- Huu, huu! - -Hänen mieleensä juolahti susi; päivän pitkään hän ei ollut tullut -sitä kertaakaan ajatelleeksi... Samassa kajahti torven ääni hyvin -kaukana laaksossa. Kunnon herra Seguin siellä koetteli viimeistä -keinoansa. - --- Huu, huu!... ulvoi susi. - --- Joudu kotiin, joudu kotiin!... toitotti torvi. - -Valkovuohen teki mieli palata. Mutta muistaessaan paalun ja nuoran -ja haka-aitauksen hän ajatteli, ettei hän enää voisi tottua siihen -elämään ja että parasta oli sittenkin jäädä... - -Torvi ei enää toitottanut... - -Vuohi kuuli takanansa lehtien kahinaa. Hän kääntyi ympäri ja näki -hämärässä kaksi lyhyttä pystykorvaa ja kaksi hehkuvaa silmää... Se -oli susi. - - * * * * * - -Peto istui hirveän suurena, liikahtamatta hänen edessään tuijottaen -pieneen valkovuoheen ja tunnustellen jo ennakolta sen makua suussaan. -Susi ei pitänyt kiirettä, sillä se tiesi varmasti saavansa hänet -syödä. Kun vuohi käännähti häneen päin, purskahti peto ilkeään -nauruun: - --- Hahhahhaa, herra Seguinin pikku vuohi! ja hän nuoleskeli suurella -veripunaisella kielellään kuivia suupieliänsä. - -Valkovuohi näki turmionsa tulleen... Muistaen mielessään kertomuksen -vanhasta Renaudesta, joka oli taistellut koko yön ja joutunut suden -suuhun aamun tultua, hän jo eräänä hetkenä ajatteli, että kenties -olisi parasta antautua heti syötäväksi. Mutta muutettuaan sitten -mieltään hän asettui puolustusasentoon, painoi päänsä alas ja -ojensi sarvensa eteenpäin, niin kuin herra Seguinin rohkean vuohen -sopikin... ei tosin siinä mielessä, että hän olisi toivonut saavansa -suden tapetuksi -- eiväthän vuohet tavallisesti saa sutta hengiltä -- -vaan ainoastaan nähdäkseen, voisiko hän pitää puoliansa niin kauan -kuin Renaude... - -Silloin hyökkäsi hirviö eteenpäin, ja pienet sarvet alkoivat keikkua. - -Oi tuota reipasta pikkuvuohta! Miten rohkeasti se puolustautui. Yli -kymmenen kertaa -- sen vakuutan sinulle valehtelematta, Gringoire --- se pakotti suden peräytymään hengästyneenä. Noina lyhyinä -levähdysaikoina tuo pieni herkkusuu vielä nappasi kiireesti jonkun -korren mehevästä heinikosta ja palasi sitten taas taisteluun pala -suussa... Sitä kesti kaiken yötä. Tuon tuostakin vilkaisi herra -Seguinin vuohi ylös ja näki tähtien tuikkivan kirkkaalla taivaalla ja -mietti mielessään: - --- Kunpa vain kestäisin aamunkoittoon asti. - -Toinen toisensa perästä sammuivat tähdet. Valkovuohi puski kahta -kiivaammin, susi puri kahta kiivaammin... Kelmeä sarastus näkyi jo -taivaanrannalla... Kukon käheätä laulua kuului alhaalta pienestä -talonpoikaisasunnosta. - --- Vihdoinkin! virkkoi tuo eläinparka, joka vartoi vain aamunkoittoa -kuollakseen. Se ojentui maahan valkoisessa turkissaan, joka oli -kokonaan veren tahraama... - -Silloin susi hyökkäsi pienen vuohen kimppuun ja söi sen. - - * * * * * - -Hyvästi nyt, Gringoire! - -Kertomus, jonka kuulit, ei ole minun keksimäni. Jos milloin satut -tulemaan Provenceen, saat kuulla täkäläisten usein puhuvan herra -Seguinin vuohesta, joka piti puoliaan sutta vastaan koko yön, ja -sitten aamulla susi söi sen! - -Ymmärräthän, Gringoire? - -Ja sitten aamulla susi söi sen. - - - - -TÄHDET - -Provencelaisen paimenen kertomus - - -Siihen aikaan kun kävin paimenessa Luberonin vuorella, saattoi -usein kulua kokonaisia viikkoja, niin etten nähnyt yhtään elävää -sielua, vaan elelin kaukaisella karjamaalla yksin koirani Labrin -ja lampaitten seurassa. Tuon tuostakin kulki Mont-de-l'Uren erakko -ohitseni etsimään lääkekasveja tai sain vilaukselta nähdä jonkun -piemontelaisen hiilenpolttajan nokiset kasvot; mutta ne olivat -yksinkertaisia, harvasanaisia ihmisiä, jotka yksinäisyydessään olivat -kadottaneet puhehalunsa eivätkä sitä paitsi tienneet kertoa, mitä -uutta kaupungeissa ja kylissä juteltiin. Sen vuoksi minä tunsinkin -itseni oikein onnelliseksi joka kerta, kun aina kahden viikon päästä -kuulin alhaalta tieltä meidän talon muulin tiukujen helinän ja näin -rinteen alta vähitellen kohoavan esiin pienen käskyläispoikamme -pystyn pään tai vanhan täti Noraden punaisenruskean myssyn, sillä -tiesin heidän tuovan minulle kotoa evästä taas pariksi viikoksi -eteenpäin. Pyysin heitä kertomaan kaikki uutiset; ristiäiset, -kihlajaiset ja häät. Mutta varsinkin halusin tietää, mitä puuhaili -isäntäväkeni tytär, neiti Stéphanette, joka oli kaunein tyttö niillä -main kymmenen peninkulman alalla. Peittäen liiallisen uteliaisuuteni -välinpitämättömyydellä minä tiedustelin, kävikö hän usein juhlissa ja -iltahuveissa, häärikö yhä uusia sulhasia hänen ympärillään. Ja jos -joku minulta kysyy, mitä minulla vuoripaimen poloisella oikeastaan -oli tekemistä näiden asioiden kanssa, niin vastaan, että olin siihen -aikaan kaksikymmenvuotias ja että Stéphanette oli kauneinta, mitä -olin elämässäni nähnyt. - -Sattuipa eräänä sunnuntaina, kun taas odotin eväiden tuojaa, että -tämän tulo myöhästyi koko joukon. Aamusella ajattelin itsekseni: -"Puolipäivämessu on häntä viivyttänyt"; sitten puolenpäivän tienoissa -nousi ankara rajuilma, ja minä mietin, ettei muuli ole päässyt -kulkemaan kehnoilla rapakkoisilla teillä. Kello kolmen aikaan taivas -vihdoin selkeni ja vuoristo loisti kosteana auringonpaisteessa. -Silloin korvani vihdoinkin erotti lehdiltä pisartelevan veden -rapinan ja korkealle paisuneiden sadepurojen kohinan seasta muulin -tiukujen helinän, joka kuului minusta yhtä iloiselta ja reippaalta -kuin kirkonkellojen soitto pääsiäispäivänä. Mutta muulin ajaja -ei ollutkaan pieni käskyläispoika eikä vanha Norade. Se oli... -arvatkaapas kuka!... talon neiti, meidän Stéphanettemme omassa -persoonassaan. Hän istui suorana satulassa pajukorien keskellä -punoittaen kuin ruusu raikkaasta vuoristoilmasta, jota äskeinen -myrsky oli vielä raitistanut. - -Pieni poika oli kääntynyt sairaaksi ja vanha Norade saanut luvan -mennä käymään lastensa luona. Kaunis Stéphanette kertoi kaiken tämän -laskeutuessaan muulin selästä ja sanoi myöhästyneensä sen vuoksi, -että oli sattunut eksymään tiellä tullessaan. Mutta kun näki hänet -tuossa pyhäisessä puvussaan, kukallisella nauhalla ja pitseillä -koristeltuna, loistava hame päällä, niin olisipa ennemmin luullut -hänen viivähtäneen jossakin tanssipaikassa kuin harhailleen metsissä -ja pensastoissa. Oi, tuota pientä suloista olentoa! Silmäni eivät -väsyneet häntä katselemaan. Totta puhuen en ollut nähnyt häntä -koskaan niin läheltä. Joskus talvella, kun lammaslaumat kävivät -laitumella alhaalla tasangolla ja minä palasin kotiin illalliselle, -kulki hän nopeasti läpi huoneen puhuttelematta ketään palvelijoista, -aina komeasti puettuna ja hiukan ylpeänä... Ja nyt hän oli tuossa -edessäni, yksistään minun edessäni; eikö siinä kyllin syytä, mikä -saattoi panna pyörälle miehen mielen? - -Vedettyään korista eväät esiin alkoi Stéphanette katsella uteliaasti -ympärilleen. Kohottaen vähän kaunista pyhähamettaan, ettei se olisi -päässyt likaantumaan, hän astui lammastarhaan. Hän tahtoi nähdä sen -nurkkauksen, jossa minä nukuin olkivuoteella, lampaannahka päälle -levitettynä, tahtoi nähdä suuren sadetakkini, joka oli ripustettu -seinälle, sekä paimensauvani ja piilukkopyssyni. Kaikki se huvitti -häntä. - --- Täällä sinä siis elelet, paimen parka? Sinulla on varmaankin hyvin -ikävä, kun pitää olla aina yksin! Mitä sinä teet? Mitä ajattelet?... - -Mieleni teki vastata: "Teitä, jalo neiti", eikä se olisi ollutkaan -valhe; mutta olin niin hämmästynyt, etten saanut sanaakaan suustani. - -Luulenpa että hänkin sen huomasi ja että tuota veitikkaa huvitti -saattaa minut yhä enemmän hämilleni kujeellisella kysymyksellään: - --- Entä lemmittysi, paimen, käykö hän usein sinua katsomassa?... Se -on varmaankin kultainen vuohi tai sitten se on haltiatar Estrella, -joka hyppelee vain korkeimmilla vuorenhuipuilla, toiselta toiselle... - -Mutta hän oli itse sitä sanoessaan kuin ehtoinen Estrella-haltiatar, -pää taaksepäin heitettynä ja ihana hymy huulilla. Ja kun hän -kiireisesti jouduttautui taas paluumatkalle, tuntui hänen käyntinsä -minun luonani kuin unennäöltä. - --- Jää hyvästi, paimen! - --- Herran haltuun, neiti! - -Ja samassa hän oli jo matkalla, mukanaan tyhjät korit. - -Kun hän katosi ratsastaen jyrkkää polkua alas, tuntui minusta niin -kuin muulin jaloissa alas mäkeä pyörivät kivenmukulat olisivat toinen -toisensa perästä pudonneet suoraan minun sydämelleni. Minä kuuntelin -niitä kauan, kauan; loppupäivän olin sitten kuin horroksissa, -uskaltamatta paikaltani liikahtaa, sillä pelkäsin kauniin unelmani -haihtuvan. Illemmalla, kun laaksojen pohja alkoi siintää sinisenä ja -kun lampaat tungeskelivat määkien yhteen laumaan pyrkien tarhaan, -kuulin nimeäni huudettavan jyrkänteen alta ja neitimme taas tulevan, -mutta ei enää iloisesti hymyillen kuten äsken, vaan vapisten vilusta -ja pelosta ja ihan läpimärkänä. Rinteen alla oli Sorgue-joki -paisunut rankkasateen jälkeen, ja Stéphanette oli ollut vähällä -hukkua ponnistaessaan kaikki voimansa päästäkseen sen yli. Pahinta -oli, että tähän aikaan yöstä ei käynyt ajatteleminenkaan paluuta -takaisin kotiin; sillä neitimme ei olisi koskaan voinut omin neuvoin -löytää ylimenopaikkaa, enkä minä taas uskaltanut jättää laumaani -yksin. Häntä kiusasi suuresti tuo ajatus, että hänen olisi pakko -viettää yönsä täällä vuoristossa, etenkin kun hän ajatteli, miten -levottomaksi hänen omaisensa tulisivat. Minä koetin rauhoittaa häntä -minkä osasin: - --- Heinäkuussa ovat yöt lyhyet, neiti... Vain hetkinen -kärsivällisyyttä. - -Viritin heti loimuavan nuotion, jotta hän olisi voinut kuivata -jalkojansa ja pukuansa, joka oli kastunut läpimäräksi Sorguessa -kahlatessa. Sitten toin hänen eteensä maitoa ja juustoa, mutta -tuo lapsi raukka ei ajatellut syömistä eikä lämmittelemistä, ja -nähdessäni suurten kyynelkarpaloiden vierivän hänen poskillensa olin -vähällä heltyä itkuun minäkin. - -Sillä aikaa oli tullut täysi yö. Vain korkeimmilla vuorenhuipuilla -näkyi vielä viime säde ja heikkoa valonkajastusta sillä -ilmansuunnalla, johon aurinko oli laskenut. Neuvoin neitiä menemään -levolle tarhakatokseen. Levitettyäni puhtaille oljille aivan uuden, -kauniin taljan alukseksi toivotin hänelle hyvää yötä ja istuuduin -ulkopuolelle oven eteen... Taivas on todistajani, ettei mielessäni -herännyt ainoatakaan pahaa ajatusta, vaikka rakkaudentuli poltti -suonissani. Tunsin vain sanomatonta ylpeyttä ajatellessani, että -tuolla tarhan nurkassa, ihan lähellä lammaslaumaani, joka uteliaana -katseli häntä -- että siellä uinui isäntäni tytär, minun huostaani -uskottuna, ikään kuin pieni karitsa, kalliimpi ja valkoisempi kuin -kaikki muut. Ei koskaan ollut taivas näyttänyt minusta niin siintävän -syvältä eivätkä tähdet säteilleet niin kirkkaasti... Äkkiä avautui -tarhan portti ja Stéphanette astui ulos. Hän ei saanut unta. Lampaat -määkivät unissaan tai oljet kahisivat vähimmästäkin liikahduksesta. -Hän tahtoi mieluummin tulla istumaan tulen ääreen. Minä kiedoin sen -vuoksi vuohennahkaisen viittani hänen hartioilleen, kohensin tulta, -ja niin me istuimme vieretysten sanaakaan puhumatta. Jos olette -joskus sattunut viettämään yötä paljaan taivaan alla, niin tiedätte, -että siihen aikaan, jolloin ihmiset nukkuvat, herää yksinäisyydessä -ja hiljaisuudessa uusi salaperäinen maailma. Silloin soi lähteiden -porina selvemmin ja lammikoiden päällä leijuu pieniä tulen liekkejä. -Kaikki vuoriston henget liikkuvat vapaudessaan; ilmassa tuntuu -kuin hienoa tuulen hivelyä, pientä ripinää ja rapinaa, ikään kuin -kuulisimme oksien kasvavan ja heinän helpeitä purkavan. Päivällä ovat -vain elävät olennot liikkeellä, mutta yöllä elää kaikki elotonkin. -Se pelottaa, jos ei ole siihen tottunut... Niinpä Stéphanettemmekin -värisi ja painautui minun turviini kuullessaan pienimmänkin -risahduksen. Kerran kuului pitkällinen, alakuloinen huuto lammesta, -joka kimalteli alempana, ja se tunkeutui värähdellen korviimme. -Samassa valahti kaunis lentotähti meidän ylitsemme samaan suuntaan, -ikään kuin se valittava ääni, jonka juur'ikään kuulimme, olisi -vetänyt luoksensa tulen taivaalta. - --- Mikä se on? kysyi Stéphanette minulta hiljaa. - --- Sielu, joka siirtyi paratiisiin, vastasin minä tehden ristinmerkin. - -Hänkin risti silmänsä ja katsoi tuokion hartaasti ylös korkeuteen. -Sitten hän sanoi minulle: - --- Se on siis totta, että te paimenet olette tietäjiä? - --- Emme suinkaan, neiti. Mutta me elämme täällä lähempänä tähtiä -ja tiedämme siis, mitä siellä ylhäällä tapahtuu, paremmin kuin -alankoseutujen asukkaat. - -Hän katseli yhä ylöspäin, pää käden varassa, kääriytyneenä -vuohennahkaan ikään kuin pieni taivaallinen paimentyttö. - --- Oi, miten paljon niitä on! Oi kuinka kaunista! En ole koskaan -nähnyt niin paljon tähtiä... Tiedätkö niiden nimet, paimen? - --- Tottahan toki, neiti... Katsokaa! Tuo tuossa ihan päämme päällä -on Pyhän Jaakobin tie (Linnunrata). Se kulkee Ranskasta suoraan -Espanjaan. Pyhä Galician Jaakob on sen vetänyt siihen näyttääkseen -tietä urhoolliselle Kaarle Suurelle, kun hän läksi sotaan saraseeneja -vastaan. Kauempana näette Sielujen vaunut (Ison karhun) ja niiden -neljä sädehtivää pyörää. Nuo kolme tähteä, jotka ovat niiden -etupuolella, ovat Kolme juhtaa, ja tuo pieni ihan kolmannen vieressä -on Ajuri. Näettekö ylt'ympäri tuota tähtisadetta, kun niitä näyttää -ikään kuin putoilevan toinen toisensa perästä? Ne ovat sieluja, joita -hyvä Jumala ei tahdo pitää luonansa... Jonkin matkaa alempana näette -Haravan eli Kolme pyhää kuningasta (Kalevan miekan). Se on meillä -kellona täällä vuoristossa. Minun ei tarvitse muuta kuin katsoa -siihen, niin tiedän, että nyt on keskiyö jo ohi. - -Vielä hiukan alempana, yhä etelää kohti, kimaltelee Johan -Milanolainen (Sirius), tähtitaivaan soihtu. Siitä tähdestä tietävät -paimenet kertoa, että eräänä yönä oli Johan Milanolainen sekä Kolme -pyhää kuningasta ja Otava kutsuttu häihin erään tuttavan tähden -luokse. Otava, jolla oli kovin kiire, läksi ensinnä matkalle ja -valitsi ylätien. Nyt näette sen tuolla ylhäällä, keskellä taivaan -kupulakea. Kolme kuningasta kulkivat alempana oikotietä myöten ja -saavuttivat sen, mutta tuo laiskajussi, Johan Milanolainen, joka -oli maannut liian kauan, jäi ihan jälkeen. Silloin hän vimmastui -ja heitti niitä sauvallansa yrittäen pysäyttää niitä. Sen vuoksi -sanotaan Kolmea kuningasta myös Johan Milanolaisen sauvaksi... -Mutta kaunein kaikista tähdistä, hyvä neiti, on meidän tähtemme, -Paimentähti (Venus), joka loistaa meille aamunkoitteessa, kun ajamme -laumojamme laitumelle, ja samaten iltaisin, kun palaamme kotiin. -Me sanomme sitä myös Maguelonneksi, kauniiksi Maguelonneksi, joka -rientää Pietari Provencelaisen (Saturnuksen) perästä ja menee sen -kanssa naimisiin joka seitsemäs vuosi. - --- Kuinka? Onko tähtienkin tapana mennä naimisiin? - --- Tietysti, neiti. - -Mutta kun aloin selittää hänelle, millaiset olivat tähtien häät, -tunsin että jotakin raitista ja hienoa painui hiljaa olkapäätäni -vasten. Hänen uninen päänsä se nojasi minuun, ja nauhat ja pitsit ja -aaltoilevat hiukset synnyttivät hiljaisen hurmaavan kahinan. Hän jäi -lepäämään siinä asennossa liikahtamatta aina siihen asti, kun tähdet -taivaalla kalpenivat ja sammuivat nousevan päivän sarastaessa. Minä -katselin häntä, kun hän nukkui siinä, ja tunsin sydämeni pohjassa -vähän levottomuutta, mutta minua suojeli pyhä, lempeä yö, joka ei -ole herättänyt minussa koskaan muuta kuin kauniita ajatuksia. Päämme -päällä jatkoivat tähdet hiljaista kiertokulkuansa, ikään kuin suuri, -tottelevainen lauma; ja tuokion ajan minä uneksuin, kuinka yksi -noista tähdistä, kaikista hienoin ja kaikista loistavin, oli eksynyt -polultaan ja vaipunut olkapäätäni vasten levähtämään... - - - - -ARLESITAR - - -Kun myllyltäni laskeudutaan kylään, on kuljettava erään talon -ohi, joka on rakennettu tien viereen avaran pihan perälle -micocoulier-puiden siimekseen. Se on oikea provencelainen maalaistalo -punaisine tiilikattoineen, laajoine, ruskeine etusivuineen ja -säännöttömästi ryhmiteltyine ikkuna-aukkoineen, viiri yläaitan -katolla, väkipyörä jyväsäkkien nostamista varten ja siellä täällä -jokin ruskea heinätukko, joka pistää näkyviin... - -Miksi tämä talo oli erityisesti jäänyt mieleeni? Miksi sen suljettu -portti sai sydämeni kouristumaan? En olisi osannut sitä selittää, -ja kuitenkin tämä asunto kammotti minua. Sen ympärillä oli liian -hiljaista... Jos milloin kulki sen ohi, eivät koirat haukkuneet -ja helmikanat juoksivat pakoon kaakattamatta... Sisällä ei -hiiskahdustakaan! Ei mitään, ei edes muulin kellon kilahdusta. Ellei -olisi ollut valkoisia uutimia ikkunoissa ja ellei olisi noussut savua -piipusta, olisi luullut, ettei talossa ole elävää sielua. - -Eilen olin keskipäivän tienoissa tulossa kylästä ja kuljin pitkin -rakennuksen seinäviertä micocoulier-puiden varjossa. Tiellä talon -edessä hääri hiljaisia renkejä asetellen heinäkuormaa rattaille. -Portti oli jäänyt auki. Vilkasin siitä sisään ohikulkiessani ja näin -pihan perällä suurella paadella istuvan kookkaan harmaahapsisen ukon, -kädet silmillä ja pää kyynärvarsien varassa, yllään takki, joka oli -hänelle liian lyhyt, ja repaleiset housut. Pysähdyin. Eräs miehistä -sanoi minulle kuiskaten: - --- Hst! se on isäntä... Tuollainen hän on ollut aina siitä päivästä -saakka, jolloin hänen pojallensa kävi onnettomasti. - -Samassa eräs nainen ja pieni mustapukuinen poika kulkivat ohitsemme, -suuret kultareunaiset rukouskirjat käsissä, ja he astuivat sisälle -taloon. - -Mies jatkoi: - --- ... Emäntämme, joka nuoremman poikansa kanssa palaa messusta. He -käyvät kirkossa joka päivä sen jälkeen kun heidän toinen poikansa -lopetti itsensä. Voi, hyvä herra, sitä epätoivoa ja sitä tuskaa! Isä -käy yhä vielä vainajan vaatteissa; on mahdoton saada häntä niistä -luopumaan... Hei! Noh! elukka! - -Rattaat nytkähtelivät lähtiessään liikkeelle. Minä halusin kuulla -asiasta enemmän ja pyrin istumaan ajajan viereen heinäkuormalle, ja -siellä ylhäällä sain kuulla tämän surullisen tarinan alusta loppuun. - - * * * * * - -Hänen nimensä oli Jan. Komea parikymmenvuotias maalaisnuorukainen, -siivo kuin tyttö, rehti ja avokatseinen. Hän oli hyvin kaunis, ja -sen vuoksi katselivat kaikki naiset häntä, mutta hänellä ei ollut -heistä mielessään muita kuin yksi ainoa -- pieni arlesilaisimpi, -pelkkää samettia ja pitsejä, jonka hän oli kerran tavannut Arlesin -kilparadalla. -- Kotona ei alussa katseltu tätä suhdetta suopein -silmin. Tyttöä pidettiin keimailijana, eivätkä hänen vanhempansa -olleet paikkakuntalaisia. Mutta Jan tahtoi arlesittarensa kaikin -mokomin. Hän sanoi: - --- Minä kuolen, jollen saa häntä. - -Ei auttanut muu kuin suostua siihen. Heidän häänsä päätettiin pitää -elonkorjuun jälkeen. - -Silloin tapahtui, että perhe eräänä sunnuntai-iltana parhaillaan -lopetteli päivällistänsä talon pihalla. Se oli melkein kuin -hääateria. Morsian tosin ei ollut saapuvilla, mutta hänen kunniakseen -juotiin maljoja koko ajan. Saapuupa silloin muuan mies portille ja -pyytää vapisevalla äänellä saada puhutella isäntä Estèveä kahden -kesken. Estève nousee ja menee maantielle. - --- Isäntä, sanoo mies hänelle, -- te olette aikeissa naittaa -poikanne petturille, joka on ollut minun rakastajattareni kaksi -vuotta. Väitteeni voin näyttää toteen: tässä ovat kirjeet!... Hänen -vanhempansa tietävät kaikki ja ovat luvanneet hänet minulle, mutta -siitä lähtien, kun poikanne on ruvennut häntä seurailemaan, eivät he -eikä tyttö itse tahdo enää tietää mitään minusta... Olisin kuitenkin -luullut, ettei hän sen jälkeen, mitä meidän välillämme on tapahtunut, -enää voisi tulla toisen vaimoksi. - --- Hyvä on, sanoo isäntä Estève silmäiltyään läpi kirjeet, -- tulkaa -sisään juomaan lasi muskatviiniä. - --- Kiitoksia! vastaa mies, -- minulla on suurempi suru kuin jano. - -Ja hän menee matkoihinsa. - -Isä tulee takaisin järkähtämättömän tyynenä, istuutuu pöytään -entiselle paikallensa, ja ruokailua jatketaan iloisesti. - -Iltasella läksi isäntä Estève yhdessä poikansa kanssa kävelemään -kedoille. He viipyivät siellä kauan, ja kun he palasivat, oli äiti -vielä heitä odottamassa. - --- Vaimoni, sanoi isäntä vieden poikansa hänen luokseen, -- syleile -häntä! Hän on onneton... - - * * * * * - -Jan ei puhunut sen koommin arlesittaresta mitään. Kuitenkin hän -rakasti häntä yhä, ja enemmän kuin koskaan ennen, sitten kun hänelle -oli kerrottu tytön juosseen toisen syliin. Hän oli vain liian ylpeä -virkkaakseen mitään; se se veikin hänet kuolemaan, poika paran!... -Välistä hän istui päivät päästään itsekseen jossakin nurkassa -paikaltaan hievahtamatta. Toisin päivin hän taas iski kuin vimmattu -työhön käsiksi ja raatoi yksinään kuin kymmenen päivätyöläistä. -Illan tullen hän läksi kävelemään Arlesiin vievää maantietä ja kulki -kulkemistaan, kunnes näki kaupungin suippojen kellotornien kohoavan -eteensä läntisellä taivaanrannalla. Silloin hän kääntyi takaisin. - -Sen kauemmaksi hän ei koskaan mennyt. - -Nähdessään hänet sellaisena, aina ypöyksin ja surullisena, ei -kotiväki enää tiennyt mitä tehdä. Pelättiin jo onnettomuutta. -Kerran ruokapöydässä sanoi hänen äitinsä hänelle katsellen häntä -kyynelsilmin: - --- Kuulehan Jan, jos sinä niin välttämättömästi tahdot hänet -omaksesi, niin kyllä me annamme hänet sinulle... - -Isä painoi päänsä alas punastuen häpeästä. - -Jan teki epäävän liikkeen ja meni ulos. - -Siitä päivästä alkaen hänen käytöksensä muuttui ja hän teeskenteli -aina olevansa iloinen rauhoittaakseen vanhempiansa. Hän kävi taas -tanssiaisissa, kapakoissa ja paimenjuhlissa. Hän se johti farandolea -Fonvieillenkin juhlilla. - -Isä sanoi: "Hän on parantunut." Mutta äidillä oli yhä omat -epäilyksensä ja hän vartioi poikaansa entistä enemmän... Jan -nukkui nuoremman veljensä kanssa ihan lähellä silkkitoukkien -viljelyshuonetta; eukko parka antoi sijata itsellensä vuoteen heidän -kamarinsa viereen. Silkkimadot muka voisivat tarvita häntä yöllä. - -Tuli sitten pyhän Eligiuksen, maanviljelijäin suojeluspyhimyksen -juhla. - -Talossa oli ilo ylimmillään. Kestitystä riitti kaikille ja virtanaan -valui makeata viiniä. Raketit räiskyivät, tulipaukut lentelivät -korkealle ilmaan ja pihapuut olivat täynnä kirjavia lyhtyjä... -Eläköön pyhä Eligius! Tanssittiin farandolea ihan nääntymykseen asti. -Nuorempi veli poltti vahingossa uuden puseronsa... Jankin näytti -tyytyväiseltä. Hän pyysi äitiänsä tanssiin, eukko parka ihan itki -siitä ilosta. - -Puoliyön aikana mentiin levolle. Kaikilla olikin unen tarvis. Jania -vain ei nukuttanut. Nuorempi veli kertoi myöhemmin, että Jan oli -itkeä nyyhkyttänyt koko yön. Hän oli niin rikkirevitty, senhän -ymmärrätte... - -Seuraavana aamuna päivän koittaessa kuuli äiti jonkun juosta -hipsuttavan huoneensa läpi. Paha aavistus valtasi hänet: - --- Jan, sinäkö se olet? - -Jan ei vastaa; hän on jo portailla. Äiti hypähtää kiireesti ylös: - --- Jan, minne sinä menet? - -Hän nousee ullakolle, äiti perästä: - --- Poika, taivaan nimessä! - -Jan sulkee oven ja työntää salvan eteen. - --- Jan, oma Jan-poikani, vastaa minulle, mitä aiot tehdä? - -Äiti hapuilee lukkoa vanhoilla, vapisevilla käsillään. Ikkuna -aukenee, kuuluu raskas muksahdus, kun ruumis putoaa kivetylle -pihalle, siinä kaikki... - -Hän ajatteli, tuo poika parka: "Minä rakastan häntä liiaksi. Minä -menehdyn..." Oi, miten kurjia raukkoja me olemme! Ja kuitenkin tuntuu -hiukan liian kovalta, ettei ylenkatsekaan voi tappaa rakkautta!... - -Sinä aamuna ihmettelivät kyläläiset, että mikä mahtoi huutaa niin -haikeasti alhaalla Estèven talon kohdalla. - -Se oli äiti, joka vaikeroi pihalla yöllisestä kasteesta ja verestä -kostean paaden ääressä, puolialastomana, puristaen vasten rintaansa -kuolleen poikansa ruumista. - - - - -PAAVIN MUULI - - -Kaikkien niiden somien sanasutkausten, sananlaskujen ja -mietelauseiden joukossa, joilla Provencen maalaisväki tavallisesti -höystää puheitaan, en tunne yhtään kuvaavampaa ja omituisempaa kuin -on seuraava. Kaikkialla myllyni lähistöllä on tapana sanoa, kun tulee -puhe pitkävihaisesta, kostonhimoisesta miehestä: "Karttakaa tuota -miestä!... se on kuin paavin muuli, joka seitsemän vuotta hautoo -potkua mielessään." Olen jo kauan aikaa koettanut ottaa selkoa, mistä -tämä sananlasku on peräisin ja mikä oli tuo paavin muuli ja tuo -potku, jota valmisteltiin seitsemän vuotta. Ei kukaan täkäläisistä -voinut antaa minulle siitä tietoa, ei edes huilunsoittaja Francet -Mamai, joka kuitenkin tuntee Provencen taruston kuin viisi sormeansa. -Francet arvelee kuten minäkin, että siinä piilee jokin vanha tarina -Avignonin tienoilta; mutta hän ei ole kuullut sitä koskaan muualla -kuin tässä sananlaskussa... - --- Ette te saa siihen selitystä muualta kuin kotisirkkojen -kirjastosta, sanoi tuo vanha huiluniekka minulle naurahtaen. - -Se oli minusta hyvä ajatus, ja kun kotisirkkojen kirjasto on aivan -oveni edessä, niin sulkeuduinpa heti sen saleihin kahdeksaksi -päiväksi tutkimaan asiaa. - -Se on ihmeellinen kirjasto, mainiosti varustettu, avoinna -runoilijoille yötä päivää, ja sen hoito on uskottu pienille -soittoniekoille, jotka sirkuttavat korvissanne lakkaamatta. Minä -vietin siinä muutamia ihania päiviä, ja tehtyäni kokonaisen viikon -tutkimuksia löysin vihdoinkin sen, mitä hain, löysin tarinan tuosta -muulista ja siitä kuuluisasta potkusta, jota se hautoi mielessään -seitsemän vuotta. Kertomus on hauska, vaikka hiukan lapsellinen, ja -minä koitan esittää sen teille semmoisena kuin luin sen eilisaamuna -taivaansinisestä käsikirjoituksesta, joka tuoksui kuivalta -laventelilta ja jonka lehtien välissä oli suuria kesäperhosia -kirjanmerkkinä. - - * * * * * - -Ken ei ole nähnyt paavien aikaista Avignonia, hän ei ole nähnyt -mitään. Ei ole koskaan ollut toista kaupunkia, jossa olisi ollut -niin paljon iloa, elämää, vilkkautta ja yhtämittaista juhlien humua. -Aamusta iltaan nähtiin siellä juhlakulkueita ja pyhiinvaeltajaparvia, -kadut olivat koristetut kukilla ja riippuvilla monivärisillä -matoilla, yhtämittaa saapui kardinaaleja Rhône-virtaa myöten, -liput liehuivat tuulessa, kaleerilaivat olivat liputetut, paavin -sotamiehet lauloivat latinalaisia lauluja toreilla ja kerjäläismunkit -kalistelivat puista päristintänsä herättääkseen ohikulkijain -huomiota. Ihmisiä tungeskeli talojen portaissa paavin mahtavan -palatsin tienoilla ylös ja alas, kiehuen ja kihisten kuin mehiläiset -pesänsä ympärillä. Kuului nypläyskoneiden kalinaa ja sukkulain -surinaa, kun messukaapuihin kudottiin kultajuovia, pienten vasarain -kalkutusta alttarikannuja valmistettaessa, luutuntekijäin melua, -kun he korjasivat soittimien kaikukoppia, ja kutojattarien laulua. -Ja ylinnä kaikista kirkonkellojen soittoa ja jonkin käsirummun -yhtämittaista pärrytystä alempana sillan tienoilla. Sillä maassamme -on tapana, että kun kansa kerran on tyytyväistä, niin se tanssii ja -tanssii; ja kun kaupungin kadut vielä siihen aikaan olivat liian -ahtaat farandolehyppelyyn, asettuivat huiluniekat ja rummunsoittajat -Avignonin sillalle, Rhônen raittiiden tuulien käytävälle, ja -yötä päivää siinä tanssittiin ja karkeloitiin, tanssittiin ja -karkeloitiin... Oi onnellisia aikoja, oi onnellista kaupunkia! -Sotatapparat eivät koskaan laskeutuneet iskuun, ja valtion vankiloita -käytettiin vain viinien jäähdytyskellareina. Ei koskaan katovuotta; -ei koskaan sotaa... Niin hyvin ymmärsivät paavit hallita kansaansa; -ja sen vuoksi onkin kansa heitä kaivaten muistellut!... - - * * * * * - -Heidän joukostaan on ennen muita mainittava eräs kunnon vanhus, -nimeltä Bonifacius... [Niistä seitsemästä paavista, jotka hallitsivat -Avignonissa, ei yksikään ollut nimeltään Bonifacius, mutta kirjailija -on valinnut tämän sen kauniin merkityksen vuoksi: Bonifacius -- -Hyväntekijä.] Oi, kuinka paljon kyyneleitä virtasikaan Avignonin -alueelle silloin kun hän kuoli! Hän oli niin rakastettava, niin -puoleensavetävä ruhtinas! Jos hän vielä eläisi, niin hän hymyilisi -teille lempeästi muulinsa selästä! Ja ohikulkiessanne hän antaisi -teille siunauksensa hienosti ja kohteliaasti -- olittepa sitten -köyhä värimataranviljelijä tai mahtava kaupungin tuomari. Hän oli -oikea ihannepaavi, jonka huulien hymyssä oli jotakin erinomaisen -hienoa; hän ratsasti aina kimppu meiramia pistettynä hiippaan ja -oli helmaväen suhteen aivan nuhteeton... Ainoa lemmitty, joka -tuolla kelpo isällä tiedetään olleen, oli hänen viinitarhansa, -- -hänen omakätisesti istuttamansa viinitarha, muutaman virstan päässä -Avignonista, Château-Neufin myrttilehtojen keskellä. - -Joka sunnuntai iltamessusta päästyänsä kävi tuo arvoisa mies aina -tervehtimässä tätä mielitiettyänsä; ja kun hän oli päässyt sinne -perille ja istuutunut päivänpaisteiselle rinteelle kardinaalien -loikoillessa ylt'ympäri puiden juurella, hän käski avata pullon -kotikasvuista viiniä -- tuota kaunista, rubiinina helmeilevää viiniä, -jota myöhemmin ruvettiin sanomaan Château-Neuf-des-papes-viiniksi --- ja hän maisteli sitä vähissä erin luoden tuon tuostakin hellän -katseen viinitarhaansa. Sitten kun pullo oli tyhjentynyt ja päivä -jo mailleen menemässä, hän palasi iloisena kaupunkiin koko kapituli -seurassaan; ja kun hän ratsasti Avignonin sillalla rumpujen -päristessä ja farandolen pyöriessä, alkoi hänen muulinsa musiikin -innostamana tapailla pieniä tanssiaskeleita ja hyppyjä, niin että -hiippa nyökähteli hänen korkea-arvoisuutensa päässä tahdin mukaan -herättäen kardinaaleissa suurta närkästystä, mutta sen sijaan suurta -ihastusta kansassa, joka riemuiten huudahti: "Haa, tuota kelpo -ruhtinasta! Haa, tuota kunnon paavia!" - - * * * * * - -Viinitarhansa ohella ei paavi rakastanut mitään muuta maailmassa niin -paljon kuin muuliansa. Hän oli ihan hullaantunut siihen elukkaan. -Joka ilta ennen maatamenoansa hän kävi katsomassa, oliko tallin ovi -hyvästi kiinni ja eikö mitään puuttunut muulin seimestä, eikä hän -koskaan noussut pöydästä, ennen kuin hänen käskynsä mukaan oli hänen -nähtensä valmistettu suuri maljallinen höystettyä viiniä, johon -pantiin paljon sokeria ja hyvänhajuisia yrttejä ja jonka hän itse -vei muulillensa huolimatta kardinaaliensa vastaanmurisemisista... -Myönnettävä onkin, että eläin maksoi sen vaivan. Se oli kaunis musta -muuli, punaisia pilkkuja kupeissa, tarkkajalkainen, kiiltokarvainen, -lautasiltaan leveä ja täyteläinen, pieni laiha pää ylpeästi pystyssä, -siiat täynnä rimpsuja ja tupsuja, hopeisia tiukuja ja nauharuusuja. -Lisäksi se oli lempeä kuin enkeli, katse viaton, naiivi, ja sen kaksi -pitkää korvaa liikkuivat aina edestakaisin ja tekivät sen kiltin ja -lapsellisen näköiseksi... Koko Avignon piti sitä suuressa kunniassa, -ja kun se liikkui kaduilla, sille ihan tuhlaamalla tuhlattiin -kohteliaisuuksia; sillä jokainen tiesi, että se oli paras tapa pysyä -hovin suosiossa ja että tuo viattoman näköinen paavin muuli oli -tehnyt monta ihmistä onnelliseksi, mistä on todisteena Tistet Védène -ja hänen ihmeelliset seikkailunsa. - -Tämä Tistet Védène oli pohjaltaan röyhkeä vetelys, jonka oma isä, -kultaseppä Guy Védène, oli ollut pakotettu ajamaan kotoa pois, kun -hän ei tahtonut ryhtyä mihinkään työhön, vaan vietteli oppipoikiakin -mukaansa hurjasteluihin. Puolen vuoden päivät nähtiin hänen -vetelehtivän pitkin Avignonin katuja ja kujia, varsinkin paavin -kartanon tienoilla, sillä tuon vekkulin päähän oli pistänyt jo aikoja -sitten omituinen ajatus paavin muulista, ja saattepa nähdä, että se -oli viekas konnankoukku... Kun hänen pyhyytensä oli eräänä päivänä -ypöyksin ratsastelemassa muulillansa linnan muurien kupeella, astuu -Tistet Védène yhtäkkiä hänen eteensä ja sanoo lyöden kätensä yhteen -ihmettelevän näköisenä: - --- Herranen aika! Arvoisa pyhä isä, miten mainio muuli teillä on!... -Antakaapa, kun minäkin sitä vähän katselen... Kylläpä siinä on kaunis -eläin, herra paavi... Semmoista ei ole Saksan keisarillakaan. - -Ja hän hyväili sitä ja puheli sille lempeästi niin kuin neitoselle: - --- Tule tänne, kaunis koristeeni, aarteeni, jalo helmeni... - -Ja kunnon paavi mietti liikuttuneena mielessään: - --- Siinäpä on kelpo poikanen!... Miten kiltti hän on muuliani kohtaan! - -Ja arvatkaapas, mitä sitten seuraavana päivänä tapahtui! Tistet -Védène vaihtoi vanhan kellastuneen nuttunsa kauniiseen, pitseillä -koristeltuun messupukuun, sai sinipunervasta silkistä tehdyn levätin -ja solkikengät ja pääsi paavin hovipalvelijaksi, johon ennen häntä -ei ollut koskaan otettu muita kuin aatelisten poikia ja kardinaalien -sukulaispoikia... Sillä tavoin ne vehkeet auttavat!... Mutta Tistet -ei vielä siihen pysähtynyt. - -Päästyään kerran paavin palvelukseen tuo veitikka jatkoi samaa -juonta, joka oli hänelle niin hyvin onnistunut. Ottamatta muuta -maailmaa laisinkaan lukuun hän oli huomaavainen ja kohtelias -ainoastaan aasille, ja alinomaa nähtiin hänet palatsin pihoilla, -kourassa kauroja tai vihko apilaita, joiden punaisia kukkaterttuja -hän sievästi heilutteli katsellen ylös isän parvekkeelle aivan sen -näköisenä kuin olisi tahtonut sanoa: "Kas näin!... arvatkaapa kenelle -nämä?..." Ja niin kului aika edelleen, kunnes kelpo paavi vihdoin -tunsi käyvänsä vanhaksi ja jätti hänen toimekseen pitää huolta -tallista ja viedä muulille maljallisen höystettyä viiniä; mutta se ei -laisinkaan naurattanut kardinaaleja. - - * * * * * - -Eikä se naurattanut muuliakaan... Se näki nyt aina -viinintuontitunnilla luokseen saapuvan viisi, kuusi pientä -kuoripoikaa, jotka piiloutuivat sukkelasti olkien sisään kauniine -viittoineen ja pitseineen; sitten hetken kuluttua täytti makeisten -ja hajuaineiden suloinen lämmin tuoksu koko tallin, ja Tistet Védène -saapui kantaen varovaisesti tuoksuvaa viinimaljaa. Silloin alkoi -eläin raukan kiduttaminen. - -Miten julmia he olivatkaan, kun saattoivat tuoda talliin tuon hyvältä -tuoksuvan viinin, jota hän niin kovasti rakasti, joka lämmitti hänen -ruumistansa ja antoi hänelle kuin siivet, ja kun he saattoivat -asettaa sen hänen aperuuheensa ja antaa hänen haistella sitä; mutta -sitten kun hän oli vetänyt sieraimensa täyteen sen tuoksua, yks kaks -siepata sen hänen edestänsä pois! Tuo kaunis, kimalteleva neste -valui kuin valuikin kaikki noiden konnien omaan kurkkuun... Ja jospa -ne olisivat edes tyytyneet vain varastamaan hänen viininsä; mutta -ne olivat muutenkin kuin piruja, kaikki nuo kuoripojat, päästyänsä -kerran juomapäälle!... Yksi kiskoi häntä korvista, toinen hännästä; -Quiquet kapusi hänen selkäänsä, Béluguet koetteli myssyään hänen -korviinsa, eikä yhdenkään vekkulin päähän pistänyt, että kelpo eläin -olisi voinut lähettää yhdellä kavioniskulla tai säärensätkäyksellä -heidät jok'ikisen aina pohjantähteen asti tai vielä kauemmaksikin... -Vaan eipäs! Eipä hän suotta ollut paavin muuli, siunauksen ja -anteeksiannon muuli... Pojanvekkulit saivat telmiä mielin määrin, hän -ei siitä suuttunut; Tistet Védènelle hän vain tahtoi antaa... Totta -vieköön kun hän vain tunsi tämän olevan takanansa, niin hänellä ihan -häntä syyhyi, ja syystä syyhyikin. Tuo Tistet'n heittiö teki hänelle -monta rumaa kepposta. Sillä oli niin häijyjä vehkeitä, sitten kun se -oli viiniä maistanut. - -Eikös pälkähtänyt kerrankin hänen päähänsä ajaa muuli -kuorikoulurakennuksen kellotorniin, ylös, ihan ylös palatsin -korkeimpaan huippuun!... Ja se mitä minä kerron ei ole satua, sen -näki kaksisataa tuhatta provencelaista. Ajatelkaa muuli paran -kauhistusta, kun se kompuroituaan kokonaisen tunnin umpimähkään -pimeissä kiertoportaissa ja kavuttuaan ties kuinka monet portaat -yhtäkkiä huomasi seisovansa yläsillalla häikäisevässä auringon -valossa ja näki tuhat jalkaa alempana koko kirjavan Avignonin: -torimyymälät, jotka eivät näyttäneet suuremmilta kuin pähkinän -kuori, paavin sotilaat, joita kihisi kasarmien edustalla kuin -punaisia muurahaisia, ja alhaalla, keskellä joen hopeanauhaa pienen -pikkuruisen sillan, jolla tanssittiin ja karkeloitiin... - -Oi eläin parkaa, miten hirveästi se pelästyi! Ja millaisen huudon se -päästi, niin että kaikki palatsin ikkunaruudut tärisivät! - --- Mikä siellä nyt? Mikä aasille tuli? huudahti kunnon paavi rientäen -linnansa ulkoparvekkeelle. - -Tistet Védène oli jo pihalla ja teeskennellen itkua ja muka tukkaansa -repien hän valitti: - --- Oi, mahtava pyhä isä, mikä nyt tuli! Tuli semmoinen seikka, -että teidän muulinne... Herra varjelkoon! mitähän tässä viimein -tapahtuneekaan? Tuli semmoinen seikka, että teidän muulinne kapusi -ylös kellotorniin... - --- Ihan itsekseenkö? - --- Niin, pyhä isä, ihan itsekseen... Tuota noin! Katsokaahan tuonne -ylös... Näettekö sen korvankärkiä, miten ne piipottavat siellä... -Ihan kuin kaksi pääskystä... - --- No, totta tosiaankin! huudahti paavi parka katsahtaen ylös... -Mutta sehän on tullut hulluksi! Se ihan tappaa itsensä... Etkö tule -alas, onneton!... - -Voi minun päiviäni! Mitäpä olisi muulikaan muuta ajatellut kuin -alas tulemista... mutta mitä tietä? Portaita, niitä ei käynyt -ajatteleminenkaan: ylöspäin nouseminen vielä meni jotakuinkin mukiin, -mutta laskeutuessa voisi taittaa jalkansa sadat kerrat... Ja muuli -raukka tunsi kovaa tuskaa ja kierrellen tornin siltaa ylt'ympäri, -suurissa silmissään huimauksen tuijottava kiilto, se ajatteli Tistet -Védèneä: - --- Ah, sinä riiviö! Jos vielä pääsen tästä pälkähästä... niin saatpa -makean potkun kavioistani huomisaamuna! - -Tämä ajatus antoi vähän uusia voimia hänen jaloillensa; hän ei -olisikaan muuten jaksanut pysyä pystyssä... Vihdoin häntä ryhdyttiin -hinaamaan alas tornista; mutta siinä oli suuri työ. Oli pakko laskea -hänet väkipyörän, köysien ja paarien avulla. Ja voitte ajatella, -miten alentavalta tuntui paavin muulista, kun hän näki heiluvansa -korkealla ilmassa sätkytellen jalkojansa tyhjässä avaruudessa niin -kuin koppakuoriainen rihman nenässä. Ja koko Avignon oli sitä -katsomassa. - -Eläin raukka ei saanut siitä syystä yöllä unta silmiinsä. Se oli -yhä kiertävinään ylt'ympäri tuota kirottua siltaa ja kuulevinaan -kaupungin ivanaurun alhaalta, ja sitten se ajatteli yhä tuota -hävytöntä Tistet Védèneä ja sitä kavioniskua, jonka hän antaisi -sille huomisaamuna. Herran poika! miten muikean potkun hän sille -antaa! Aina Pamplonaan asti pitäisi siitä pölyn näkymän... Mutta -arvatkaapa, mitä teki Tistet Védène sillä aikaa, kun hänelle -tallissa valmisteltiin näin lämmintä vastaanottoa! Hän purjehti -paavin soutulaivassa Rhône-virtaa alas laulaa hyräillen, matkalla -Napolin hoviin yhdessä aatelisnuorukaisten kanssa, joita kaupungista -lähetettiin joka vuosi kuningatar Johannan luo oppimaan valtiotaitoa -ja hienoja tapoja. Tistet ei tosin ollut aatelinen, mutta paavi -halusi korvata hänelle sen vaivannäön, mikä hänellä oli ollut -muulin hoitamisesta, ja varsinkin sen toimeliaisuuden, jota hän oli -osoittanut pelastamispäivänä. - -Huomispäivänä älysi muuli surkeasti pettyneensä! - --- Ah, tuo riiviö on varmaan arvannut jotakin!... ajatteli hän -helistäen tiukujansa kiukkuisesti... mutta samapa se, kun menit, niin -mene, ilkiö! Kyllä sinä sen vielä tapaat takaisin palattuasikin, -sen iskun kaviostani... minä säilytän sen sinun varallesi! Ja hän -säilyttikin sen hänen varallensa. - -Tistet'n mentyä alkoi paavin muulin elämä taas kulkea vanhaa, -rauhallista rataansa. Ei näkynyt enää Quiquetä eikä Beluguetä -tallissa. Nuo ihanat päivät, joina sai maistaa tuoksuvaa viiniä, -olivat taas palanneet, ja niiden mukana hyvä tuuli ja pitkät -ruokalevot ja pienet iloiset tanssihypyt Avignonin sillalla -kulkiessa. Kuitenkin osoitettiin häntä kohtaan tuon kuuluisan -seikkailun jälkeen aina hiukan kylmyyttä kaupungilla. Kadulla kuului -hänen ohikulkiessaan pieniä kuiskutuksia; vanhempi väki kohautti -kulmiaan, lapset nauroivat viitaten sormellansa kellotorniin. Eikä -kunnon paavikaan enää osoittanut ystävällensä niin suurta luottamusta -kuin ennen, ja aina kun hän heittäytyi huolettomasti torkahtamaan -sen selkään sunnuntaina viinitarhasta palatessaan, hän tunsi pientä -epäilystä: "Entäpä jos minä sattuisin heräämään tuolla ylhäällä -kellotornin yläsillalla!" Muuli huomasi sen ja kärsi sen mitään -virkkamatta; ainoastaan milloin hänen kuultensa mainittiin Tistet -Védènen nimi, värähtivät hänen pitkät korvansa ja hän hioi, vähän -nauraa höröttäen, kaviorautoja katukiviin... - -Niin kului seitsemän vuotta; kahdeksannen alussa palasi Tistet -Védène Napolin hovista kotiin. Hänen oppiaikansa siellä ei ollut -vielä loppunut; mutta hän oli saanut kuulla, että paavin ylimmäinen -sinappimestari oli äkkiä kuollut Avignonissa, ja kun se paikka näytti -hänestä hyvältä, niin hän palasi kiireenvilkkaa pyrkiäkseen siihen -virkaan. - -Kun tuo juonittelija Védène astui palatsin saliin, ei pyhä isä ollut -häntä ensin tunteakaan, niin paljon hän oli kasvanut ja pulskistunut. -Paavi taas puolestaan oli vanhentunut eikä enää nähnyt oikein hyvin -ilman silmälaseja. - -Tistet ei joutunut hämilleen. - --- Kuinka? Ettekö enää tunne minua, pyhä isä?... Minähän se olen, -Tistet Védène! -- - --- Védèneko?... - --- Juuri se sama, muistattehan... se joka vei hyvänhajuista viiniä -muulillenne. - --- Aa! niin... niin... kyllä muistan... Kunnon poika, se Tistet -Védène!... Ja mitä hän nyt minulta tahtoo? -- - --- Oh, pieni pyyntö vain, arvoisa pyhä isä... Tulin kysymään -teiltä... Mutta vieläkö teillä on yhä se entinen muuli? Ja vieläkö -se on voimissaan?... Vai niin, sepä mainiota! Tulin kysymään teiltä, -enkö voisi päästä ylimmäksi sinappimestariksi, kun entinen on -äskettäin kuollut. - --- Ylimmäksi sinappimestariksi, sinäkö!... Mutta sinähän olet liian -nuori. Miten vanha oletkaan? - --- Kaksikymmentä vuotta ja kaksi kuukautta, jalo paavi, juuri viittä -vuotta vanhempi kuin teidän muulinne... Siinä se on kunnon eläin, -Kies'avita!... Jospa tietäisitte, miten minä olen sitä muulia -rakastanut!... Miten olen sitä Italiassa ollessani ikävöinyt!... -Ettekö antaisi minun nähdä sitä? - --- Kyllä, lapseni, kyllä sen saat nähdä, lausui lempeä paavi -aivan heltyneenä... Ja kun kerran pidät niin paljon tuosta kunnon -eläimestä, ei sinun enää tarvitse elää siitä kaukana. Tästä -päivästä lähtien otan sinut luokseni ylimmäksi sinappimestariksi... -Kardinaalini nostavat siitä tosin melun, mutta vähätpä tuosta. -Olen siihen jo tottunut... Tule tapaamaan meitä huomenna -iltajumalanpalveluksen päätyttyä, me annamme sinulle silloin -viranmukaiset arvomerkit kapitulimme läsnäollessa, sitten me viemme -sinut katsomaan muulia, ja sitten pääset viinitarhaan kahden kesken -meidän kanssamme... Kas niin, mene... - -Jos Tistet Védène kerran oli tyytyväinen lähtiessään suuresta -salista, ei minun tarvitse kertoa teille, miten kiihkeästi hän -odotti seuraavan päivän juhlamenoja. Palatsissa oli sentään eräs -toinen, joka oli vielä onnellisempi ja vielä kiihkeämpi odottaessaan -kuin hän: nimittäin muuli. Védènen tulosta huomiseen iltakirkkoon -asti ei tuo hirveä peto lakannut appamasta vatsaansa kauroja ja -harjoittamasta seinään potkimista kavioillaan. Sekin varustautui -juhliin... - -Niinpä seuraavana päivänä, kun iltamessu oli päättynyt, ilmestyi -Tistet Védène paavin linnan pihalle. Koko ylhäinen papisto oli -saapuvilla, kardinaalit punaisissa viitoissaan, virkojen kuuluttaja -("paholaisen asianajaja") mustassa sametissa, luostarin apotit, -pikku mitrat päässä, Saint-Agricon kirkon esimiehet, sinipunerviin -puetut kuorikoulun jäsenet sekä alempi papisto, paavin sotamiehet -juhla-asussaan, kolme katumusveljeskuntaa, Ventoux-vuoren villin -näköisiä erakkoja ja pieniä kuoripoikia, jotka tulevat jäljestäpäin -kantaen pientä kelloa, ruoskijaveljeksiä, jotka ovat alastomia -aina vyötäisiin asti, punakkanaamaisia kirkonpalvelijoita -tuomarinviitoissa ynnä muita, ynnä muita, aina pyhän veden -pirskottajiin, kynttilän sytyttäjiin ja sammuttajiin asti... ei -puuttunut heistä yhtään sielua... Se oli juhlallinen ja kaunis -vihkimyssaatto! Kellonsoittoa, raketinpauketta, auringonpaistetta, -soittoa ja lakkaamatonta rummunpärinää, joka houkutteli väkeä -tanssimaan alhaalla Avignonin sillalla... - -Kun Védène astui tämän seurueen keskelle, herättivät hänen ryhdikäs -esiintymisensä ja kauniit kasvonsa ihastuksen hyminän pitkin rivejä. -Hän oli provencelaisen ylimyksen näköinen, mutta hänen vaalea pitkä -tukkansa kiertyi alhaalta kiharoille, ja pehmeä untuvaparta oli -kuin hienoa rippunutta metallijauhoa hänen isänsä, kultasepän, -kaiverruspöydältä. Huhu kertoi, että tuossa vaaleassa parrassa muka -olisivat joskus leikkineet kuningatar Johannan hienot sormet; ja sire -Védènella todella olikin tuo miehen ylpeä asento ja kauas harhaileva -katse, jommoista kuningattaret ovat aina rakastaneet... Sinä päivänä -hän oli, kunnioittaakseen omaa kansaansa, vaihtanut napolilaisen -pukunsa takkiin, joka oli provencelaiseen tapaan reunustettu -ruusunpunaisella nauhalla, ja hänen hatussaan häilyi camarguelaisen -iibislinnun mahtava sulka. - -Heti paikalle saavuttuansa tervehti ylimmäinen sinappimestari -läsnäolevia kohteliaasti ja suuntasi askelensa korkeata palatsin -porraspengermää kohti, jossa paavi odotti häntä jättääkseen hänelle -arvomerkit: lusikan keltaisesta puksipuusta ja sahraminvärisen puvun. -Muuli seisoi alhaalla portaiden edessä satuloituna ja valmiina -lähtemään viinitarhaan... Kun Tistet Védène meni sen ohitse, oli -hänen suupielissään mairea hymy ja hän seisahtui taputtaakseen -pari kolme kertaa ystävällisesti ja hellästi sen selkää vilkaisten -syrjäsilmällä, näkikö paavi sen. Hetki oli otollinen... Muuli hypähti -koholle: - --- Ähäh! seis, riiviö! Tuossa on sinulle seitsemän vuotta talletettu -muistinmarja! - -Ja hän antoi tälle kaviostaan potkun, niin julman potkun, että -pölähdys siitä näkyi aina Pamplonaan asti, tuommoinen harmaa -pölypilvi, jossa iibislinnun sulka lenteli; siinä oli kaikki, mitä -jäi jäljelle onnettomasta Tistet Védènesta!... - -Muulin kavioniskut eivät tavallisesti ole niin musertavia; mutta -tämä nyt olikin paavin muuli; ja ajatelkaahan sitten, että se oli -hautonut sitä mielessään seitsemän vuotta... Aikakirjoissa ei ole sen -kuuluisampaa esimerkkiä papillisesta pitkävihaisuudesta. - - - - -SANGUINAIRE-SAARTEN MAJAKKA - - -En saanut unta viime yönä. Luodetuuli oli kiukuissaan, ja sen kova -ärjyntä piti minua valveilla aina aamuun asti. Voimakkaasti tempoili -tuuli myllyni rikkinäisiä siipiä ja vihelsi niissä niin kuin laivan -köysissä, koko mylly ratisi ja rusahteli. Kattotiiliä lenteli -maahan,. Kauempana huojui ja humisi yön pimeydessä sakea mäntymetsä, -joka peittää koko kukkulan. Olisi luullut olevansa aavalla meren -ulapalla... - -Se toi elävästi mieleeni unettomat yöt kolme vuotta sitten, kun asuin -Sanguinaire-saarten majakassa, lähellä Korsikan rannikkoa, Ajaccion -lahden suussa. - -Ihana sopukka sekin, jonka sattumoisin olin löytänyt saadakseni -uneksia ja olla yksin. - -Kuvitelkaapa mielessänne punertavaa, karun näköistä kalliosaarta; -toisessa kärjessä majakka, toisessa vanha genovalainen torni, -jossa minun aikanani asui eräs kotka. Alhaalla vedenrajassa -karanteenirakennuksen rauniot, ylt'yleensä nurmen peitossa; lisäksi -kuiluja, pensastoja, korkeita kallioita, muutamia villikauriita, -pieniä korsikalaisia hevosia, jotka kirmailivat niin että harja -tuulessa huhuusi, ja vihdoin korkealla, hyvin korkealla, keskellä -parveilevia merilintuja, majakkarakennus, jonka valkoisella -kattomuurilla vartijat kävelevät ristiin rastiin, viheriä kaariovi, -pieni valurautainen torni, ja huipussa suuri monisärmäinen lyhty, -jonka lasiseinät välkkyvät auringonpaisteessa ja loistavat kauas -päivälläkin... Semmoisena heräsi mielessäni kuva Sanguinaire-saaresta -viime yönä kuullessani mäntymetsän kohinaa. Tuolle lumotulle saarelle -minä joskus vetäydyin rauhaan, ennen kuin minulla vielä oli tämä -mylly hallussani, kun tunsin tarvitsevani avaruutta ja yksinäisyyttä -ympärilläni. - -Mitäkö minä tein siellä? - -Samaa mitä täälläkin, enkä kunnolla sitäkään. Jos luodetuuli tai -pohjoinen ei puhaltanut kovin tuimasti, asetuin kahden kallion väliin -aivan vedenrajaan, keskelle merilokkeja, rastaita ja pääskysiä, -loikoillen siinä melkein koko päivän eräänlaisen huumauksen ja -suloisen raukeuden tilassa, jonka meren katseleminen synnyttää. -Tunnettehan kai tuon sielun ihanan juopumuksen? Silloin emme ajattele -emmekä edes uneksi. Koko olemuksemme pakenee meistä, liitelee kauas -ja haihtuu tietymättömiin. Tuntee olevansa tuo lokki, joka sukeltaa -aaltoihin, tuo vaahdon kimmellys, joka keinuu laineilla päivää -vasten, tuon rannasta loittonevan postilaivan harmaa savu, tuo -pieni, punapurjeinen korallivene, tuo vesihelmi, tuo usvanhäivä, -sanalla sanoen kaikkea muuta paitsi oma itsensä... Oi, kuinka -monta tuommoista ihanaa hetkeä olenkaan viettänyt saarellani -puolinukuksissa, unohtaen itseni!... - -Hyvin tuulisina päivinä, kun ei ollut menemistä ihan rannalle, -vetäydyin karanteenirakennuksen pihalle, tuolle pienelle, -surullisiin ajatuksiin tuudittavalle pihalle, joka oli täynnä -rosmariinin ja villin absintin tuoksua, ja siellä, kyyristyneenä -vanhan muurin nurkkaukseen, annoin hiljaa valua sieluuni tuon -aution yksinäisyyden ja surumielisyyden epämääräisen tuoksun, jota -liihotteli päivänpaisteen mukana pienissä kivikammioissa, jotka -ammottivat ympärilläni kuin vanhat haudat. Tuon tuostakin kuului oven -kolahdus tai hiljaista hyppelyä nurmikolla... Se oli metsävuohi, -joka tuli nakertamaan nurmea tähän tuulien suojaan. Huomattuaan -minut se pysähtyi neuvottomana ja jäi seisomaan eteeni ikään kuin -maahan kiinni kasvaneena katsellen minua lapsellisilla silmillään, -vilkkaasti ja sarvet pystyssä... - -Kello viiden tienoissa kutsui vartijain äänitorvi minua -päivälliselle. Minä läksin silloin paluumatkalle pientä polkua myöten -läpi pensastojen, kiiveten jyrkkiä kallionseinämiä, jotka kohosivat -suoraan ylös merestä, ja palasin hitaasti majakkaan kääntyen joka -askelella taakseni katsomaan tuota suunnatonta vesi- ja valolakeutta, -joka näytti yhä laajenevan sitä mukaa kuin nousin ylemmäs. - - * * * * * - -Ylhäällä majakassa oli hurmaavaa. Olen vieläkin näkevinäni kauniin -ruokasalin, jonka lattia oli tehty suurista kivilaatoista ja -jonka keskellä oli pitkä tammipöytä höyryävine kalakeittoineen, -ja suuren oven, joka oli avoinna valkealle kivipengermälle päin, -niin että ilta-auringon valo pääsi tulvimaan sisään... Vartijat -olivat jo siellä odottamassa minua ruualle. Heitä oli kolme, yksi -marseillelainen ja kaksi korsikalaista, kaikki kolme pieniä, -parrakkaita miehiä, kasvot kaikilla ahavoituneet, sierottuneet ja -kaikilla samanlainen vuohenkarvainen sadetakki, mutta käytökseltään -ja luonteeltaan jyrkkiä vastakohtia. - -Näiden miesten elintavoissa huomasi heti kahden heimon erilaisuuden. -Marseillelainen oli toimelias ja vilkas, aina puuhassa, aina -liikkeessä, juoksenteli ympäri saarta aamusta iltaan hoitaen -puutarhaa, kalastaen, keräillen merilokkien munia, välistä taas -piiloutuen pensaikkoon saadakseen lypsää ohikulkevaa vuohta; ja -alituisesti hän oli aioli-kastikkeen tai kalakeiton valmistuspuuhissa. - -Korsikalaiset taas eivät tehneet kerrassaan mitään vahtitoimensa -ohella: he pitivät itseään virkamiehinä ja kuluttivat päivät -päästään keittiössä pelaten loppumatonta scopa-peliään, jonka -he keskeyttivät vain sytyttääkseen vakavan näköisinä uudelleen -piippunsa ja musertaakseen saksilla suuria vihreitä tupakanlehtiä -kämmenkupurassaan... - -Muuten olivat korsikalaiset sekä marseillelainen, kaikki kolme kunnon -miehiä, yksinkertaisia ja vieraalleen hyvin huomaavaisia, vaikka he -varmaankin pitivät häntä tavattoman omituisena herrana... - -Ajatelkaahan nyt! tulla huvikseen asumaan yksinäiseen majakkaan, -jossa heistä päivät tuntuvat pitkiltä ja jossa he ovat onnellisia, -kun tulee heidän vuoronsa päästä käymään mannermaalla... Kauniina -vuodenaikana tapahtuu tämä suuri onni heille joka kuukausi. Kymmenen -päivää manterella ja kolmekymmentä päivää majakassa, semmoinen -oli järjestys; mutta talvella ja myrskyisinä aikoina ei mikään -järjestys enää pidä paikkaansa. Tuuli puhaltaa, aallot kuohuvat, -Sanguinaire-saaret ovat valkean vaahdon peitossa ja palvelusvuorossa -olevat vartijat ovat majakkaansa suljettuina pari kolme kuukautta -yhteen mittaan, joskus ihan kauheissa oloissa. - -"Kulkaahan, hyvä herra, mitä minulle tapahtui muutamana talvisena -iltana viisi vuotta sitten" -- näin kertoi minulle eräänä päivänä -vanha Bartoli. "Kerran istuimme syödessämme päivällistä samassa -pöydässä kuin nytkin. Sinä iltana meitä oli majakassa vain kaksi, -minä ja toverini nimeltä Tchéco... Muut olivat mantereella sairaina -tai lomalla, en enää muista... Lopettelimme juuri päivällistä -kaikessa rauhassa... Yhtäkkiä toverini taukoaa syömästä, tuijottaa -minuun hetkisen hyvin omituisesti ja samassa tuupertuu pöydälle -käsivarret eteenpäin ojennettuina. Minä hyppään luokse, pudistelen -häntä ja huudan: - -"-- No, Tché!... Tché!... - -"Ei hiiskahdustakaan! hän oli kuollut... Arvaattehan, miten -hämmästyin! Istuin yli tunnin ruumiin ääressä täysin typertyneenä -ja vapisten, sitten yhtäkkiä iski päähäni ajatus: 'Entäs majakka!' -Töin tuskin ehdin nousta lyhtyrakennukseen ja sytyttää. Yö oli jo -edessä... Ja millainen yö, hyvä herra! Meri kuohui ja tuuli vinkui -luonnottomalla äänellä. Joka hetki olin kuulevinani, että joku kutsui -minua portaissa... Sitä paitsi vaivasi minua kuume ja jano! Mutta -minua ei olisi saanut millään muotoa laskeutumaan sieltä alas... -pelkäsin niin kovin kuollutta. Päivän hämärtäessä tulin sentään -vähän rohkeammaksi. Kannoin toverini hänen vuoteellensa; levitin -peiton päälle, luin lyhyen rukouksen ja sitten kiireesti antamaan -hälytysmerkkiä. - -"Pahaksi onneksi meri aaltoili liian rajusti, turhaan huusin ja -huusin, ei ketään kuulunut... Olin siis tuomittu olemaan ypöyksin -majakassa Tchéco paran kanssa, herra ties kuinka kauan... Toivoin -voivani säilyttää ruumiin luonani siksi kunnes laiva saapuisi, -mutta kolmen päivän kuluttua se kävi mahdottomaksi... Mitä tehdä? -Kantaisinko ruumiin ulos ja hautaisin? Kallio oli liian kovaa, ja -korppeja on saarella paljon. Oli sääli jättää niiden kynsiin tuota -kristittyä. Silloin päätin laskea sen johonkin karanteenirakennuksen -kammioon... Se vei minulta kokonaisen iltapäivän, tuo surullinen -hautaaminen, ja minä sanon teille, että se vaati minulta paljon -rohkeutta... Nähkääs, hyvä herra, vielä nytkin, jos vaan laskeudun -sille reunalle saarta jonakin myrskyisenä iltapäivänä, tuntuu siltä -kuin yhä kantaisin ruumista selässäni." - -Vanha Bartoli parka! Hiki valui hänen otsaltansa, kun hän sitä vain -ajatteli. - - * * * * * - -Ateriamme kuluivat sillä tavoin kertoillessa laveasti tarinoita -majakasta, merestä, haaksirikoista ja korsikalaisista -salakuljettajista... Sitten illan tultua sytytti ensimmäisen -yöneljänneksen vartija pienen lamppunsa, otti piippunsa, -kurpitsapullonsa, paksun punaselkäisen Plutarkhoksen historian, -ainoan kirjan mikä oli Sanguinaire-saarten kirjastossa, ja katosi -peräovesta ulos. Hetkisen perästä ei koko majakassa kuulunut muuta -kuin vitjojen ja ratasten ratinaa ja suurien kellonpainojen kolinaa, -kun niitä vedettiin. - -Minä taas menin sill'aikaa ulos istumaan pengermälle. Aurinko, joka -oli jo hyvin alhaalla, painui mereen yhä nopeammin ja nopeammin -vetäen perästänsä koko taivaanrannan pois näkyvistä. Tuuli muuttui -viileämmäksi, saari sinipunaiseksi. Taivaalla lensi suuri lintu -raskaasti ohitseni: se oli genovalaisen tornin kotka, joka palasi -asuntoonsa... Vähitellen alkoi merestä nousta sumua. Kohta ei -näkynyt muuta kuin valkea vaahtopäärme saaren ympärillä... Yhtäkkiä -tulvahti pääni päällä suuri lempeä valovirta. Majakan loistot -olivat sytytetyt. Jättäen koko saaren varjoon lankesi kirkas -sädekehikko kauas merenselälle, ja minä istuin siinä yöhön käärittynä -väkevien valoaaltojen alla, jotka minua vain hiukan hipaisivat -ohikulkiessaan... Mutta tuuli kävi yhä kylmemmäksi. Oli pakko -palata huoneisiin. Hapuillen käsin sain suuren oven suljetuksi ja -rautasalvat työnnetyksi lujasti kiinni; sitten yhä hapuillen aloin -nousta pieniä valurautaisia portaita, jotka tutisivat ja helähtelivät -astuessani, ja saavuin vihdoin majakan huippuun. Siellä vasta oli -valoa. - -Kuvitelkaa mielessänne jättiläiskokoista, kuudella sydänrivillä -varustettua majakkalamppua, jonka ympärillä hitaasti pyörivät lyhdyn -seinät; toisissa niissä oli suunnattoman suuri kristallilinssi, -toisissa taas vastapäätä suuri liikkumaton lasiseinä, joka suojeli -liekkiä tuulelta. Sisäänastuessani valo kerrassaan häikäisi silmäni. -Nuo kupari- ja tinalevyt, nuo uushopeiset heijastimet, nuo jykevät -kristalliseinät, jotka pyörivät synnyttäen suuria sinertäviä -valorenkaita, kaikki tuo peilivälke, kaikki tuo valojen vilkutus -synnytti minussa ohimenevän huimauksen. - -Vähitellen sentään tottuivat silmäni siihen, ja minä istuuduin ihan -lampun juurelle, vartijan viereen, joka parhaillaan luki Plutarkhosta -ääneensä unta karkottaakseen... - -Ulkona pilkkosen pimeää kuin hornan kuilussa. Pienellä parvekkeella, -joka ympäröi lyhdyn lasiseinää, pyörtelee tuuli kuin hullu, ulvoen. -Majakka ryskää, meri pauhaa. Saaren kärjessä jyrähtelevät aallot -murtaessaan niin kuin kanuunat... Välistä kopauttaa näkymätön sormi -ikkunaruutuihin: joku yöllinen lintu lentää valon houkuttelemana -kristalliseinää vasten... Säteilevässä ja kuumentuneessa lyhdyssä ei -kuulu mitään muuta kuin liekin poksahtelua, öljypisaroiden tipahtelua -ja alas valuvien vitjojen rasahtelua sekä yksitoikkoinen ääni, joka -lukee Plutarkhoksesta Demetrios Phalereuksen elämäkertaa... - - * * * * * - -Puoliyön tultua nousi vartija seisoalleen, vilkaisi viimeisen -kerran lampun sydämiin, ja me laskeuduimme yhdessä alas. Portaissa -kohtasimme toverin, joka silmiään hieroen oli menossa suorittamaan -vartiovuoroansa yön toisella neljänneksellä; hänelle ojennettiin -kurpitsapullo ja Plutarkhos... Sitten me vielä ennen maatamenoamme -pistäydyimme hetkiseksi peräkamariin, joka oli täpösen täynnään -rautaketjuja, raskaita painoja, tinaisia vesisäiliöitä ja köysiä, ja -siellä pienen käsilamppunsa valossa kirjoitti vartija majakan suureen -päiväkirjaan, joka oli aina avoinna, sanat: - -_Sydänyö. Myrskyinen meri. Rajuilma. Laiva näkyvissä._ - - - - -SÉMILLANTEN KUOLINKAMPPAILU - - -Kun kerran luodetuuli toissa yönä heitti meidät Korsikan rannikolle, -niin sallikaa minun kertoa teille hirvittävä meritarina, josta -sikäläiset kalastajat usein juttelevat iltapuhteella ja josta -sattumoisin olen saanut hyvin omituisia tietoja... - -Siitä on nyt pari kolme vuotta. - -Harhailin Sardinian merellä seitsemän tai kahdeksan matruusin mukana -tullilaivassa. Se oli kova matka ensikertalaiselle! Koko maaliskuussa -meillä ei ollut yhtään ainoata kaunista päivää. Itätuuli vainosi -meitä kiihkeästi eikä meri lakannut raivoamasta. - -Eräänä iltana, kun pakenimme myrskyä, haki laivamme turvapaikkaa -Bonifacio-salmen suussa, keskellä pikku saarten sakeata ryhmää... -Niiden ulkomuodossa ei ollut mitään luoksensa houkuttelevaa: korkeita -alastomia kallioita, kallioilla suuria lintuparvia, muutama mätäs -absinttiruohoa, mastiksipensaita ja siellä täällä rantalätäköissä -jokin puupalanen mätänemässä: mutta sittenkin näillä kolkoilla -kallioilla oli toki parempi viettää yötä kuin vanhan puoleksi katetun -pikku aluksen peräkomerossa, johon aallot valtoinansa loiskahtelivat, -ja me olimme yöpaikkaamme tyytyväisiä. - -Tuskin olimme nousseet maihin ja matruusit alkaneet virittää valkeata -saadakseen kalakeiton tulelle, kun perämies kutsui minut luoksensa -ja viitaten sormellaan pieneen valkoisella muurilla ympäröityyn -aitaukseen päin, joka häämötti sumun seasta saaren toisessa päässä, -sanoi minulle: - --- Ettekö tule mukaan hautausmaalle? - --- Hautausmaalle, herra Lionetti? Missä me sitten olemme? - --- Lavezzin saarilla, hyvä herra. Täällä on haudattuna koko -_Sémillanten_ miehistö, 600 henkeä, samassa paikassa, missä -heidän fregattinsa joutui haaksirikkoon kymmenen vuotta sitten... -Ihmisraukat! ei heitä moni käy katsomassa; onhan selvää, että meidän -on pistäydyttävä heitä tervehtimässä, kun kerran olemme täällä... - --- Aivan mielelläni, herra perämies. - - * * * * * - -Miten synkkä olikaan Sémillanten hautausmaa!... Näen vieläkin -edessäni sen pienen matalan muurin, sen ruostuneen, vaikeasti -avautuvan rautaportin, sen äänettömän hautakappelin ja sadat mustat -ristit pitkän heinän peitossa... Ei yhtään ikikaunokkiseppelettä, ei -yhtään muistomerkkiä, ei mitään... Oi, noita unohdettuja vainajia, -miten kylmä niillä mahtaneekaan olla satunnaisessa haudassaan! - -Pysähdyimme siihen hetkeksi polvistuen maahan. Perämies rukoili -ääneensä. Suunnattoman suuria merilokkeja leijaili päämme päällä -hautausmaan ainoina vartijoina, ja niiden käheä kirkuna sekaantui -meren valittaviin huokauksiin. - -Rukouksen päätyttyä palasimme surullisina siihen saarennurkkaukseen, -jossa aluksemme oli ankkuroituna. Poissa ollessamme eivät matruusit -olleet kuluttaneet aikaansa hukkaan. Me tapasimme suuren nuotion -roihuamassa erään kallion suojassa ja padan, joka höyrysi tulella. -Sitten istuuduttiin piiriin, jalat tuleen päin, ja kohta oli -jokaisella polvillaan ruskeaksi poltetussa savivadissa kaksi palasta -mustaa leipää liotettuna pehmeäksi. Aterioitiin äänettömästi: -me olimme läpimärät, meillä oli nälkä, ja lisäksi hautausmaan -läheisyys... Kun vadit olivat tyhjentyneet, pantiin tupakka palamaan -ja alettiin vähän jutella. Luonnollisesti kääntyi puhe Sémillanteen. - --- Mutta miten tuo onnettomuus oikeastaan tapahtui? kysyin minä -perämieheltä, joka kädet kasvoilla tuijotti mietteissään tuleen. - --- Miten se oikeastaan tapahtui, virkkoi minulle tuo kunnon Lionetti -huoaten syvään, -- sitä ei maailmassa kukaan voi sanoa. Me tiedämme -vain, että Sémillante oli lähtenyt Toulonista viemään sotajoukkoja -Krimin niemimaalle edellisenä iltana pahalla säällä. Yöllä myrsky yhä -vain kiihtyi. Tuuli ja satoi ja meri aaltosi rajummin kuin on koskaan -nähty... Aamulla tuuli vähän asettui, mutta meri oli yhä äissään ja -sitä paitsi oli niin lemmon sakea sumu, ettei merkkitulta voinut -nähdä neljän askelen päästä... Se sumu, hyvä herra, se se vasta on -petollista, niin ettei uskoisikaan... Mutta minä olen kuitenkin sitä -mieltä, että Sémillante varmasti menetti peräsimensä aamupuolella; -sillä eihän ole läpipääsemätöntä sumua, eikä kapteeni olisi koskaan -ajautunut rantaan näillä tienoin, ellei alus olisi joutunut -epäkuntoon. Hän oli ankara merikarhu, jonka me jokainen tunsimme. Hän -oli ollut tulliaseman päällikkönä Korsikassa kolme vuotta ja tunsi -omat rannikkonsa yhtä hyvin kuin minäkin, joka en muuta tiedäkään. - --- Mihin aikaan luullaan Sémillanten joutuneen haaksirikkoon? - --- Varmaankin keskipäivällä; niin, hyvä herra, ihan keskipäivällä... -Mutta tietysti ei keskipäivä semmoisen merisumun vallitessa ollut -yhtään parempi kuin yö, musta kuin sudenkita... Muuan rannikon -tullimies kertoi minulle, että kun hän meni tuona samaisena -päivänä puoli kahdentoista tienoissa ulos majastaan panemaan -kiinni ikkunaluukkuja, tempasi tuulenpuuska lakin hänen päästään, -ja peläten joutuvansa itse aaltojen vietäväksi hän alkoi kontata -nelinryömin pitkin rannikkoa sen perästä. Nähkääs! tullimiehet eivät -ole rikkaita ja lakki maksaa paljon sekin. Silloin kertoi tuo mies -kerran nostaessaan päätänsä nähneensä ihan lähellä sumun seassa -suuren laivan, joka täysin purjein ajelehti valtoinaan tuulen mukana -Lavezzin saaria kohti. Ja se kiiti niin nopeasti, niin nopeasti, -ettei tullimies ehtinyt muuta kuin vilaukselta nähdä sen. Kaikesta -päättäen se sentään oli Sémillante, sillä puoli tuntia myöhemmin -kuuli Lavezzin saarten paimen näiltä kallioilta... Mutta kas, -tuossahan on juuri sama paimen, josta teille puhun, hyvä herra; hän -kertoo teille tapauksen itse... Hyvää päivää, Palombo!... tule vähän -lämmittelemään; älä pelkää. - -Mies, jonka olin jo äsken huomannut päähine korville vedettynä -hiiviskelevän nuotiomme ympärillä ja jota olin pitänyt -laivamiehistöön kuuluvana, sillä en tiennyt tällä saarella asuvan -yhtään paimenta, lähestyi nyt meitä pelokkaasti. - -Hän on vanha spitaalinen ukko, melkein täysi idiootti, mitä -lieneekään sairastanut keripukkia, joka oli turvottanut hänen -huulensa paksuiksi, hirveän näköisiksi. Vaivoin saatiin hänelle -selitetyksi asia. Silloin vanhus, kohottaen sormellaan sairasta -huultaan, kertoi meille, että hän todellakin oli kysymyksessä -olevana päivänä kello kahdentoista tienoissa kuullut mökkiinsä -hirmuista ryskettä kallioilta. Kun saari oli kokonaan veden -vallassa, ei hän voinut mennä tuvasta ulos, ja vasta seuraavana -päivänä ovea avatessaan hän näki rannikon täpö täynnä laivan -pirstaleita ja ihmisruumiita, jotka meri oli heitellyt sinne tänne. -Kauhistuneena hän oli juoksujalkaa paennut veneellensä lähteäkseen -Bonifacio-saarelle hakemaan ihmisiä. - - * * * * * - -Väsyneenä paljosta puhumisesta paimen istuutui, ja perämies puuttui -taas puheeseen: - --- Niin, hyvä herra, tämä ukko parka se tuli meille sanaa tuomaan. -Hän oli säikähdyksestä melkein mielipuolena; ja siitä hetkestä alkaen -on hänen järkensä ollut sekaisin. Totta onkin, että siihen oli syytä -yllin kyllin... Kuvailkaa mielessänne kuusisataa ruumista röykkiöissä -hietikolla, ja sikin sokin puupirstaleita ja purjeensiekaleita... -Sémillante parka!... meri oli murskannut sen yhdellä iskulla ja -survonut niin pieniksi palasiksi, että Palombo vasta suurella -vaivalla löysi niiden joukosta semmoisia, joista saattoi rakentaa -paaluaidan mökkinsä ympärille... Miehistä taas olivat melkein -kaikki ruhjoutuneet muodottomiksi, hirveän näköisiksi... oli sääli -nähdä niitä läjittäin, toinen toiseensa takertuneina... Me löysimme -kapteenin, jonka yllä oli täysi virkapuku, ja sotapapin, liperit -kaulassa; eräässä pohjukassa kahden kallion välissä oli pieni -laivapoika, silmät auki... olisi luullut, että hän vielä eli; vaan -ei! Niin oli sallittu, ettei yksikään pääsisi siitä elävänä... Siinä -perämies katkaisi kertomuksensa: - --- Hoi, Nardi! huudahti hän, -- tuli sammuu. Nardi viskasi -hiillokseen pari kolme tervaista lautapalasta, jotka leimahtivat -tuleen, ja Lionetti jatkoi: - --- Surullisinta tässä tapahtumassa on eräs seikka... Kolme viikkoa -ennen onnettomuutta oli eräs pieni sotalaiva, joka oli matkalla -Krimiin kuten Sémillantekin, kärsinyt haaksirikon samalla tavalla, -melkeinpä samalla paikallakin; me vain jouduimme edellisellä kertaa -pelastamaan miehistön ja kaksikymmentä sotamiestä, jotka olivat -laivassa saattoväkenä... Noiden meripoikien asema oli surkuteltava, -kuten voitte ajatella! Heidät vietiin Bonifacioon, ja me hoidimme -heitä pari päivää luonamme satamarakennuksessa... Kuivailtuaan -itsensä kuntoon ja päästyään jälleen jalkeille, hyvästi! onnea -matkalle! he palasivat takaisin Touloniin, jossa heidät jonkin -ajan kuluttua uudelleen komennettiin laivaan Krimiin vietäväksi... -Arvatkaapa, mihin laivaan!... Juuri Sémillanteen, hyvä herra!... Me -löysimme ne kaikki tyynni, kaikki kaksikymmentä, kuolleiden joukosta -tältä paikalta, jossa nyt istumme... Minä nostin omin käsin esiin -kauniin hienoviiksisen aliupseerin, vaalean pariisilaisen, jonka -olin edellisellä retkellä majoittanut kotiini ja joka nauratti meitä -kaiken aikaa sukkelilla kertomuksillaan... Sydäntäni särki, kun näin -hänet siinä... Oi, pyhä Jumalan äiti!... - -Sitten tuo kunnon Lionetti karisti tuhkan piipustaan hyvin -liikuttuneena ja kääriytyi viittaansa ja toivotti minulle hyvää -yötä... Jonkin aikaa puhelivat matruusit vielä keskenänsä -puoliääneen... Sitten sammui toinen piippu toisensa perästä... ei -enää virketty sanaakaan... Paimenukko meni matkoihinsa, ja minä jäin -yksin uneksimaan keskellä nukkuvaa miehistöä. - - * * * * * - -Kun kuulemani synkän kertomuksen vaikutus oli vielä vereksenä -mielessäni, koetin ajatuksissani luoda uudelleen hukkuneen laivan -ja tarinan tuosta kuolemankamppailusta, jonka näkijöinä olivat vain -meren kalalokit. Muutamat yksityisseikat, jotka olivat erityisesti -painuneet muistiini: kapteeni täydessä virkapuvussaan, pappi liperit -kaulassa ja kahdenkymmenen sotilaan kohtalo, ne auttoivat minua -arvaamaan koko tuon näytelmän kehityksen alusta loppuun... Näin -fregatin valmistautuvan yöllä matkalle Toulonista... Se lähtee -satamasta. Meri on myrskyinen, tuuli hirvittävä; mutta kapteenimme on -rohkea merikarhu, ja kaikki on laivassa rauhallista... - -Aamusella kohoaa sumua merestä. Alkaa syntyä levottomuutta. -Koko laivan miehistö on kannella. Kapteeni ei liikahdakaan -komentosillalta... Välikannella, johon sotamiehet ovat ahdetut, on -pimeä; ilma siellä on kuuma. Muutamat ovat sairaina ja makaavat -makuusäkkiensä päällä. Laiva heiluu kauheasti; mahdotonta on pysyä -pystyssä. Puhellaan ryhmittäin istuen lattialla ja kouristaen lujasti -kiinni penkinreunasta; pitää huutaa saadakseen äänensä kuuluviin. -Muutamia alkaa jo pelottaa... Nähkääs! haaksirikot ovat hyvin -tavallisia näillä vesillä: saattosotilaat ne siinä niin puhelevat, -eikä heidän kertomuksensa ole suinkaan rauhoittavaa laatua. Varsinkin -heidän aliupseerinsa, tuo pariisilainen leikinlaskija, saa pintanne -karmimaan loppumattomilla pilapuheillaan: - --- Haaksirikko!... mutta sehän on kerrassaan hupaista tuommoinen -pieni haaksirikko. Me pääsemme siitä kylmällä kylvyllä ja sitten -meidät viedään Bonifacioon, jossa meitä kestitään lintupaistilla -perämies Lionettin kotona. - -Ja kuulijat nauramaan... - -Yhtäkkiä rasahdus... Mitä se on? Mitä on tekeillä?... - --- Peräsin läksi irti, virkkaa muuan matruusi juosten läpimärkänä -välikannen poikki. - --- Onnea matkalle, huutaa tuo huimapää aliupseeri; mutta se ei saa -enää ketään nauramaan. - -Kovaa melua kannella. Sumu estää näkemästä toinen toistaan. Matruusit -juoksentelevat sinne tänne pelästyneinä, haparoiden... Peräsin -mennyttä! Ohjaaminen mahdotonta... Sémillante ajelehtii omin valloin, -minne tuuli viepi... Sillä hetkellä näkee tullimies sen kiitävän -ohitsensa; kello on puoli kaksitoista. -- Fregatin keulan edestä -kuuluu ikään kuin kanuunanpauketta... Kareja, kareja!... Kaikki on -mennyttä, ei enää ole toivon hiventäkään, ajaudutaan suoraan rantaa -kohti... Kapteeni laskeutuu kajuuttaansa... Tuokion kuluttua hän -palaa takaisin komentosillalle -- täydessä virkapuvussaan... Hän on -tahtonut pukeutua parhaisiinsa kuollakseen. - -Välikannella tuijottavat sotilaat tuskaisina toisiinsa, sanaakaan -sanomatta... Sairaat yrittävät nousta vuoteeltaan... pikku aliupseeri -ei enää naura... Silloin avautuu ovi ja kynnykselle ilmestyy -sotilaiden sielunpaimen liperit kaulassa: - --- Kumartukaamme rukoilemaan, lapseni! Kaikki tottelevat. Korkealla -äänellä aloittaa pappi rukouksen kuolevien puolesta. - -Yhtäkkiä hirveä sysäys ja huuto, yksi ainoa, ääretön parahdus, ja -käsivarsia kurottuu, käsiä ojentuu tarttuakseen johonkin kiinni, -harhailevia katseita, joissa kuoleman kuva sykähtää kuin salama... - -Armoa!... - -Näin vietin koko yön uneksien, loihtien kymmenen vuoden takaa esiin -tuon onnettoman laivan haamun, jonka pirstaleita näin ympärilläni... -Kaukana salmessa raivosi myrsky; nuotiotulemme liekin painoi -tuulenpuuska maata vasten; ja minä kuulin laivamme keikkuvan -kallioiden juurella ja ankkuriköyden natisevan. - - - - -TULLIMIEHET - - -Porto-Vecchiosta peräisin oleva Emilie-laiva, jossa olin tehnyt tämän -surullisen matkan Lavezzin saarille, oli vanha, puoleksi katettu -tullialus. Siinä ei ollut muuta tuulen, sateen ja aaltojen suojaa -kuin pieni tervattu hytti, jossa oli töin tuskin tilaa pöydälle ja -kahdelle makuusijalle. Olisittepa nähneet matruusejamme pahalla -säällä. Kasvoilta valui vesi virtanaan, kastuneet puserot höyrysivät -kuin pesuvaatteet kuivaushuoneessa, ja sydäntalvellakin nuo poloiset -viettivät sillä tavoin päivät päästään, jopa kaiket yötkin, kokoon -kyyristyneinä märillä penkeillään, hampaat kalisten kylmästä -epäterveellisessä kosteudessa. Sillä tulta ei käynyt tekeminen -laivaan ja rannalle oli usein vaikea päästä... Mutta ei yksikään -miehistä valittanut. Kovimpinakin aikoina minä näin heidän liikkuvan -yhtä tyynesti, olevan yhtä hyvällä tuulella. Ja miten surkeata -sentään on näiden tullilaivurien elämä! - -Melkein kaikki he olivat naineita miehiä, joilla oli vaimo ja -lapset manterella, ja he oleskelivat kuukausimääriä poissa kotoaan -risteillen näillä vaarallisilla rannikoilla. Henkensä pitimiksi -heillä ei ole mitään muuta kuin homeista leipää ja sipulia. Ei -koskaan viiniä, ei koskaan lihaa, sillä liha ja viini on kallista -eivätkä he ansaitse muuta kuin viisisataa frangia vuodessa! -Viisisataa frangia vuodessa! Ymmärrättehän sen, että heidän -asuinmajansa satamarakennuksessa täytyy olla musta ja että heidän -lastensa täytyy käydä paljain jaloin!... Vähätpä siitä! Kaikki nuo -ihmiset näyttävät tyytyväisiltä. Laivan perässä, hytin edustalla oli -suuri säiliö täynnä sadevettä, josta laivamiehet kävivät juomassa -janoonsa, ja minä muistan kuinka jokainen noista poloisista, -ryypättyään siitä viimeisen siemauksen, heilautti kippoa kädessään -huoahtaen tyytyväisyydestä: "Ooh!...", mikä oli samalla kertaa sekä -naurettava että liikuttava hyvinvoinnin ilmaus. - -Iloisin ja tyytyväisin kaikista oli pieni bonifaciolainen, -ruskeaihoinen, tanakka mies, nimeltä Palombo. Hän vain lauleli -pahimmallakin säällä. Kun aallot kuohuivat raskaasti, kun taivas -peittyi alhaalla riippuviin raepilviin, ja kun kaikki olivat -saapuvilla, nenä ilmassa, käsi tähystysasennossa, tutkimassa -mistäpäin myrskyn puuska oli tulossa, silloin suuren hiljaisuuden -ja painostavan mielialan vallitessa laivassa alkoi Palombo tyynellä -äänellä laulaa: - - "Ei, kiitos kunniasta!" - Lisette virkkoi vastaan. - Ja neito viisas, naurusuu - pois kääntyi kosijastaan. - -Ja vihuri sai puhaltaa puhaltamistaan, vinkua laivan köysissä, -nakella alusta laineelta laineelle ja lyödä vettä sisään, mutta -tullimiehen laulu jatkui yhä entiseen tapaansa keinuen kuin lokki -aaltojen harjalla. Välistä säesti tuuli häntä liian kovasti, ei -erottanut enää sanoja; mutta joka tyrskyn keskellä, kun vesi virtasi -solisten takaisin, kuului yhä kertaantuva loppusäkeistö: - - Ja neito viisas, naurusuu - pois kääntyi kosijastaan. - -Eräänä päivänä, kun satoi ja tuuli hyvin kovasti, en kuitenkaan -kuullut hänen ääntänsä. Se oli niin tavatonta, että minä pistin pääni -ulos hytistä: - --- No, Palombo, joko nyt laulusi loppuivat? - -Palombo ei vastannut. Hän makasi liikahtamatta penkkinsä alla. Minä -lähestyin häntä. Hänen hampaansa kalisivat kylmästä; koko hänen -ruumiinsa vapisi kuumeen vallassa. - --- Hänessä on _pountoura_, sanoivat hänen toverinsa minulle -suruisesti. - -_Pountouraksi_ he nimittävät keuhkopussin tulehduksen synnyttämiä -pistoksia kyljessä. En ole koskaan nähnyt synkempää kuvaa kuin oli -lyijynharmaa taivas, vettä valuva laiva ja tuo onneton kuumesairas -käärittynä vanhaan kumiviittaan, joka kiilsi sateesta niin kuin -hylkeen nahka. Vilu ja tuuli ja aaltojen heittely vain pahensivat -hänen sairauttaan. Hän alkoi hourailla; oli pakko viedä hänet maihin. - -Pitkän ajan ja monien ponnistusten perästä me pääsimme iltapuolella -kuivaan ja hiljaiseen pikku satamaan, jota elähytti vain muutamien -merilokkien leijailu ylhäällä ilmassa. Ylt'ympäri rannikkoa kohosi -korkeita jyrkkiä kallioita ja kasvoi läpipääsemättömiä pensastoja, -alati tumman vihreitä väriltään. Alhaalla vedenrajassa pieni -valkea talo, siinä harmaat ikkunaluukut: se oli tullivartiopaikka. -Keskellä aavaa ulappaa oli tässä valtion pikku rakennuksessa, joka -oli numeroitu niin kuin sotilaslakki, jotakin pahaenteistä. Siinä -laskettiin onneton Palombo maihin. Kurja turvapaikka sairaalle! -Sisään astuessamme oli tullimies parhaillaan ruualla tulen ääressä -vaimoineen ja lapsineen. Kaikilla näillä ihmisillä oli laihtuneet, -keltaiset kasvot ja taudin suurentamat kiimat, kuumeen rengas -ympärillä. Vielä nuorenpuoleinen äiti, jolla oli imevä lapsi -sylissään, värisi vilusta puhuessaan meille. - --- Tämä on kauhea vartiopaikka, kuiskasi tarkastaja minulle hiljaa. -Meidän on pakko vaihtaa tullivirkamiehiämme joka toinen vuosi. -Suoilman synnyttämä kuume murtaa ne ennen aikojaan... - -Oli sentään hankittava lääkärinapua. Sitä ei ollut saatavissa -lähempää kuin Sartènesta, noin kuuden tai kahdeksan tunnin matkan -päästä. Mitä tehdä? Matruusimme eivät enää jaksaneet; ja oli liian -pitkä matka lähettää sinne lapsia. Silloin huusi vaimo kurkistaen -ovesta ulos: - --- Cecco!... Cecco! - -Ja me näimme voimakkaan rotevakasvuisen miehen, oikean _banditto_- eli -sala-ampujatyypin astuvan sisään, päässä ruskea villahattu ja -yllä vuohenkarvainen _pelone_ (viitta). Maihin noustuani olin jo -huomannut hänen istuvan oven edessä, ruskea piippunysä hampaissa ja -pyssy jalkojen välissä; mutta ties miksi hän oli paennut tiehensä -meidän lähestyessämme. Kenties hän pelkäsi, että meillä olisi -poliiseja mukanamme. Kun hän astui sisään, punastui tullimiehen vaimo -hiukan. - --- Hän on serkkuni... Ei tarvitse pelätä että hän eksyy pensastoihin. - -Sitten hän puheli hyvin hiljaa Ceccon kanssa, viitaten sairaaseen. -Cecco nyökäytti päätään vastaamatta mitään, meni ulos, vihelsi -koiransa ja läksi pyssy olalla matkaan, hyppien kalliolta kalliolle -pitkillä säärillään. - -Sillä aikaa olivat lapset, joita tarkastajan läsnäolo näytti -pelottavan, äkkiä lopettaneet päivällisensä, jona heillä oli -kastanjoita ja _bruciota_ (valkoista juustoa). Ja aina vain vettä, ei -muuta kuin vettä juotavana! Kuitenkin olisi lasillinen viiniä tehnyt -niin hyvää noille pienokaisille. Voi kurjuutta! -- Vihdoin nosti äiti -heidät sänkyyn nukkumaan; isä sytytti lyhtynsä ja meni tarkastamaan -rannikkoa, ja me jäimme tulen ääreen vartioimaan sairasta, joka -heittelehti huonolla vuoteellansa ikään kuin olisi yhä vielä ollut -meren ulapalla laineiden viskeltävänä. Lievittääksemme hiukan hänen -pistoksiansa me pyysimme lämmittämään tiilikiviä, jotka sitten -pantiin hänen sairaalle kyljellensä. Kun minä pari kertaa lähestyin -hänen vuodettansa, tunsi tuo onneton minut ja kiittääkseen minua -ojensi minulle vaivalloisesti kätensä, suuren karhean käden, joka -poltti niin kuin äsken tulelta otettu tiilikivi... - -Surullinen iltapuhde! Ulkona oli rajuilma taas alkanut auringonlaskun -jälkeen, ja kuului ryskettä, jyrinää ja vaahdon pärskettä, kun -vesi ryntäsi kallioita vastaan. Tuon tuostakin sattui ulapalta -tuleva tuulen puuska livahtamaan lahdelmaan ja pyörteli ylt'ympäri -asuntoamme. Sen huomasi siitä, että liekki yhtäkkiä leimahti -korkealle ja valaisi hetkiseksi matruusien synkät kasvot, kun he -istuivat yhdessä ryhmässä takan ympärillä ja tuijottivat tuleen, -olemuksessaan tyyneys, jonka synnyttää tottumus noihin suuriin -lakeuksiin, missä taivaanranta pakenee kaukaisuuteen. Joskus Palombo -voihki hiljaa. Silloin kääntyi kaikkien katse pimeään nurkkaan, -jossa toveri poloinen taisteli kuoleman kanssa, kaukana omaisistaan, -ilman apua: rinta kohoili ja kuului syviä huokauksia. Se oli ainoa -tuskan ilmaus, minkä oman kurjuuden tunto sai puserretuksi kuuluville -noiden kärsivällisten ja nöyrien merimiesten rinnasta. Ei mitään -kapinoimista, ei mitään lakkoja! Huokaus vain, ei muuta!... Niin, ja -sittenkin minä erehdyn. Kulkiessaan ohitseni nakatakseen risukimpun -tuleen sanoi eräs heistä minulle hiljaa särkyneellä äänellä: - --- Nähkääs, hyvä herra... tuollaisia kärsimyksiä niitä sattuu usein -meidän toimessamme!... - - - - -CUCUGNANIN KIRKKOHERRA - - -Joka vuosi kynttilänmessun aikaan julkaisevat provencelaiset -runoilijat Avignonissa hauskan pikku kirjan, täpö täynnä kauniita -runoja ja sieviä kertomuksia. Tämänvuotinen teos on juuri saapunut -käsiini ja näen siinä ihmeen ihanan jutun, jonka yritän kääntää -teille hiukan lyhennellen... Pariisilaiset, ojentakaa tänne -jauhovakkanne. Tällä kertaa teille tarjotaan hienolla seulalla -seulottua provencelaista jauhon tuoksua. - - * * * * * - -Apotti Martin oli... Cucugnanin kirkkoherra. - -Hän oli makea kuin mesileipä, rehti kuin kulta ja rakasti -cucugnalaisia kuin isä lapsiansa. Cucugnan olisi hänestä ollut -maallinen paratiisi, jos cucugnanilaiset olisivat osanneet -vain vähän paremmin noudattaa hänen mieltänsä. Mutta asiat -olivat niin onnettomasti, että hämähäkit saivat rauhassa kutoa -verkkojaan hänen rippituoliinsa, ja itse pääsiäispäivänäkin jäivät -rippileivät koskematta hänen pyhän öylättirasiansa pohjalle. Tämä -välinpitämättömyys ihan runteli kunnon papin sydäntä ja alinomaa hän -rukoili, ettei Jumala sallisi hänen kuolla, ennen kuin hän saisi -hajonneen laumansa taas kootuksi lammashuoneeseen. - -Ja saattepa nähdä, että Jumala kuuli hänen rukouksensa. - -Eräänä sunnuntaina luettuaan evankeliumin nousi apotti Martin -saarnastuoliin. - - * * * * * - -"Rakkaat veljeni", sanoi hän, "uskokaa tai olkaa uskomatta, mutta -viime yönä minä, vaivainen syntinen, uneksuin olevani taivaan ovella. - -"Minä kolkutin: pyhä Pietari tuli avaamaan! - -"-- Kas, tekö se olette, kunnon herra Martin, sanoi hän minulle; mikä -suotuisa tuuli teidät nyt tänne...? Ja millä voin teitä palvella? - -"-- Hyvä pyhä Pietari, te joka olette sen suuren kirjan ja avaimen -vartija, voisitteko sanoa minulle -- ellen vain liene liian utelias --- paljonko teillä on cucugnanilaisia täällä taivaassa? - -"-- En kiellä teiltä mitään, herra Martin; istukaa, niin katsomme -yhdessä. - -"Ja pyhä Pietari otti esiin suuren kirjansa, avasi sen ja pani -silmälasit nenälleen: - -"-- Katsotaanpa: Cucugnan, niinhän se oli. Cu... Cu... Cucugnan. -Tuossa se nyt on. Cucugnan... Hyvä herra Martin, se sivu on aivan -tyhjä. - -"Ei sieluakaan. Ei enemmän cucugnanilaisia kuin kovia luita -kalkkunassa. - -"-- Mitä! Eikö yhtään cucugnanilaisia täällä? Ei yhtään? Mahdotonta! -Katsokaahan tarkemmin... - -"-- Ei ristinsielua, pyhä veli. Katsokaa itse, jos luulette minun -laskevan leikkiä. - -"Minä, synti vieköön! poljin jalkaa ja kädet ristissä huusin armoa. -Silloin pyhä Pietari lausui: - -"-- Uskokaa minua, herra Martin, ette saa antaa sen noin murtaa -mieltänne, sillä siitä voitte saada jonkin veren rikkeen. Eihän se -ole lainkaan teidän vikanne, se on pääasia. Cucugnanilaistenne, -nähkääs, pitänee nähtävästi olla pieni tuokio kiirastulessa -puhdistumassa. - -"-- Oi taivaan nimessä, suuri pyhä Pietari! Tahtoisitteko olla hyvä -ja päästää minut niitä edes katsomaan ja lohduttamaan? - -"-- Mielelläni, hyvä ystävä... Kas tuossa, pistäkää nuo sandaalit -heti jalkaanne, sillä tiet sinne eivät ole oikein hyviä... No niin, -hyvä on... Kulkekaa nyt suoraan eteenpäin. Näettekö tuolla kaukana, -alhaalla tienkäänteessä? Siellä on hopeinen ovi, kirjailtu ihan -täyteen mustia ristejä... Siitä oikealle kädelle... Kolkuttakaa sitä, -kyllä ne avaavat... Heipä hei! Voikaa hyvin ja olkaa iloinen." - - * * * * * - -"Ja minä patikoin... ja patikoin! Se se vasta maksoi kilpajuoksua! -Pintaani karmii vieläkin, kun sitä vain ajattelen. Kaitainen ura, -täynnä orjantappurapensaita, kiiltäviä nystyräkiviä ja kähiseviä -käärmeitä vei minut aina hopeiselle ovelle asti. - -"Kopu! Kopu! - -"-- Kuka siellä kolkuttaa! kysyi minulta karhea valittava ääni. -- - -"-- Cucugnanin kirkkoherra. - -"-- Minkä...? - -"-- Cucugnanin. - -"-- Ahaa!... Astukaa sisään. - -"Minä astuin sisään. Kaunis suuri enkeli, jolla oli siivet tummat -kuin yö ja puku hohtava kuin päivänpaiste sekä timanttinen avain -vyöllä, kirjoitti niin että rapisi suureen kirjaan, suurempaan kuin -se, joka oli pyhällä Pietarilla... - -"-- No mitä te sitten tahdotte ja mikä on asianne? kysyi enkeli. - -"-- Kaunis Herran enkeli, tahtoisin tietää -- mutta kenties olen -liian utelias --, onko teillä täällä cucugnanilaisia. - -"-- Ketä...? - -"-- Cucugnanilaisia, Cucugnanin seurakunnan väkeä... minä kun olen -niiden sielunpaimen. - -"-- Ahaa! apotti Martin, eikö totta? - -"-- Palvelijanne, herra enkeli." - - * * * * * - -"-- Cucugnan... niinhän sanoitte..." Ja enkeli avaa ja selailee -suurta kirjaansa kastellen sormea suussaan, jotta lehti kääntyisi -paremmin... "-- Cucugnan, sanoi hän syvään huoaten... Herra Martin, -meillä ei ole tällä kertaa kiirastulessa yhtään sielua Cucugnanista. - -"-- Jeesus! Maria! Joosef! Ei yhtään cucugnanilaista kiirastulessa! -Oi, taivaan Jumala, missä ne sitten ovat! - -"-- No, tietysti paratiisissa, pyhä isä. Missäs lemmolla te sitten -luulette niiden olevan? - -"-- Mutta minähän tulen juuri sieltä, paratiisista... - -"-- Te tulette!... No, entä sitten? - -"-- No niin, kun niitä ei ole siellä!... Oi, enkelien pyhä äiti!... - -"-- Mitä tehdä, herra kirkkoherra? Ellei heitä ole taivaassa eikä -kiirastulessa, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin että he ovat... - -"-- Kautta pyhän ristin! Jeesus, Daavidin poika! Ai, ai, ai! Onko se -mahdollista?... Olisiko pyhä Pietari valehdellut?... Mutta enhän minä -ole kuullut kukon laulavan!... Voi, meitä poloisia! Miten minä nyt -voin mennä paratiisiin, kun ei siellä ole rakkaita cucugnanilaisiani? - -"-- Kuulkaahan, herra Martin parka, kun kerran tahdotte, maksoi mitä -maksoi, tulla kaikesta vakuuttuneeksi ja nähdä omin silmin missä vika -on, niin menkää tuota tietä ja juoskaa sen päähän minkä jaloistanne -pääsette... Siellä on vasemmalla kädellä suuri porttiholvi. Kysykää -siitä, sieltä saatte kaikki tietää. Herran haltuun! - -"Ja enkeli sulki oven." - - * * * * * - -"Se oli pitkä tie, tehty pelkistä hehkuvista hiilistä. Minä -hoipertelin niin kuin juopunut; joka askelella kompastelin. Ruumiini -oli kuin vedestä nostettu, joka ihokarvan päässä tiukkui hikipisara, -minä ihan läähätin janosta... Mutta kaikeksi onneksi en toki -polttanut jalkojani, sillä jalassani oli pyhän Pietarin antamat -sandaalit. - -"Hypeltyäni hyvän aikaa harhaan näin vihdoin vasemmalla kädellä -oven... ei, porttiholvin, suunnattoman suuren porttiholvin, joka -ammotti selällään niin kuin suuren leivinuunin suu. Oi, rakkaat -lapsukaiseni, sitä näkyä! Siellä ei lainkaan tiedusteltu nimeäni, -eikä siellä ollut minkäänlaista luetteloa. Oven täydeltä työntyi -sinne uuneihin väkeä, niin kuin te, rakkaat veljeni, sunnuntaisin -tunkeilette kapakkaan. - -"Ruumiistani valui hiki suurina karpaloina ja kuitenkin olin kuin -jähmettynyt ja värisin. Hiukseni nousivat pystyyn. Nenässäni tuntui -palaneen hajua, paistetun lihan hajua, samantapaista kuin se, joka -leviää ympäri Cucugnaniamme, kun seppä Eloy polttaa kengittäessään -vanhan aasin kaviota. En voinut vetää henkeäni tuossa pahalta -haisevassa, hehkuvassa ilmassa; alhaalta kuului kauheata kiljuntaa, -voivotuksia, ulvontaa ja kirouksia. - -"-- No, tuletko sinä sisään vai et? ärjäisi minulle sarvipää -paholainen pistäen minua haarukallaan. - -"-- Minäkö? En minä tule. Minä olen Jumalan ystävä. - -"-- Jumalan ystävä... No, vie sinun... rupikonna! Mitä sinulla on -täällä tekemistä?... - -"-- Minä tulen... Oi, älkää puhuko minulle siitä mitään, kun minä -en enää jaksa pysyä pystyssä... Minä tulen... minä tulen kaukaa... -kysymään teiltä nöyrästi, että... tuota... tuota... onko teillä -sattumoisin... täällä... joku... joku cucugnanilainen... - -"-- No, tuli ja leimaus! Sinäpä nyt tekeydyt tyhmäksi, ikään kuin et -tietäisi että koko Cucugnanin seurakunta on täällä. Katso nyt tuonne, -sinä inhottava korppi, ja näetpä miten me täällä pitelemme niitä -sinun kuuluisia cucugnanilaisiasi..." - - * * * * * - -"Ja minä näin keskellä hirvittävää liekkipyörrettä: - -"Pitkän Coq-Galinen -- jonka te kaikki tunsitte, rakkaat veljeni ---, Coq-Galinen, joka niin usein joi itsensä humalaan ja niin usein -kirjaili vitsalla eukko parkansa, Claironin, selkää. - -"Minä näin Catarinen... tuon pienen pystynenäisen ilolinnun... joka -makasi ypöyksin riihiladossa... Muistattehan hänet, velikullat!... -Mutta siirtykäämme toisiin, olen hänestä jo liiaksi puhunut. - -"Näin Pascal Pikipeukalon, joka pusersi ruokaöljynsä herra Julienin -oliiveista. - -"Näin tähkäpäitten noukkijain Babet'n, joka saadakseen kourauksensa -nopeammin täyteen varasti tähkiä poimiessaan täysin käsin -lyhdekasoista. - -"Näin mestari Grapasin, joka öljysi niin hyvällä kaupalla -käsikärrynsä pyörät. - -"Ja Dauphinen, joka myydessään kiskoi niin kalliin hinnan kaivonsa -vedestä. - -"Ja Tortillardin, joka, jos milloin sattui tapaamaan minut tiellä -Jumalan kuvaa kantamassa, meni menojansa töyhtöhattu päässä ja -piippu hampaissa... ylpeänä kuin mikähän Artaban... ikään kuin olisi -tavannut koiran. - -"Ja Couleaun ja hänen vaimonsa Zetten, ja Jacquesin ja Pierren ja -Tonin..." - - * * * * * - -Syvästi liikuttuneina, kauhusta ihan kalpeina vaikeroivat kuulijat -nähdessään ilmi avoimessa helvetissä ken isänsä, ken äitinsä, ken -isoäitinsä ja ken sisarensa... - -"Te huomaatte nyt hyvin, rakkaat veljeni", jatkoi kelpo apotti -Martin, "te huomaatte nyt hyvin, ettei tällaista voi jatkua -pitemmälle. Minulle on uskottu teidän sielujenne hoito ja minä -tahdon, minä tahdon pelastaa teidät kuilusta, johon te olette -kaikki päistikkaa syöksymäisillänne. Huomenna olen ryhtyvä työhön, -jo huomenna. Eikä työtä ole puuttuva! Nähkääs, näin olen aikonut -käydä siihen käsiksi. Työ on tehtävä järjestyksessä, jotta se hyvin -menestyisi. Me käymme käsiksi rivi riviltä, niin kuin Jonquieresissä -tehdään tansseja järjestettäessä. - -"Huomenna, maanantaina, minä annan ehtoollisen vanhoille ukoille ja -akoille. Siinä ei ole suurta työtä. - -"Tiistaina lapsille. Se on pian tehty sekin. - -"Keskiviikkona pojille ja tytöille. Se saattaa viedä paljon aikaa. - -"Torstaina aikamiehille. Se pannaan menemään pian. - -"Perjantaina vaimoihmisille. Minä varoitan: Ei mitään turhia loruja! - -"Lauantaina mylläreille!... Koko päivä ei ole liikaa yksistään heitä -varten... - -"Ja jos me sunnuntaina olemme päässeet loppuun, niin olemme -pelastetut. - -"Nähkääs, lapsukaiseni, kun vilja on kypsää, niin on aika niittää; -kun viini on valmista, niin on aika juoda. Täällä on yllin kyllin -likaisia vaatteita, nyt on aika että ne pestään, ja pestään hyvin. - -"Herran armoa minä teille kaikille toivotan. Amen!" - - * * * * * - -Tuumasta toimeen. Pyykkiä pestiin. - -Tuon ikimuistettavan sunnuntain perästä tuntuu hyveiden suloinen -tuoksu jo kymmenen peninkulman päähän Cucugnanista. - -Ja kelpo pastori Martin on onnellisena ja täynnä riemua nähnyt viime -yönä unta, että hän muka käyskenteli laumansa edellä loistavassa -juhlasaatossa, keskellä säteileviä kynttilöitä, balsamilta tuoksuvia -suitsutuspilviä ja kuorilasten rivejä, jotka lauloivat _Te Deumia_, -sitä valoisaa tietä pitkin, joka johtaa Jumalan pyhään kaupunkiin. - -Semmoinen on kertomus Cucugnanin kirkkoherrasta. Ja tällaisena -määräsi sen teille kerrottavaksi tuo suuri Roumanillen veitikka, joka -itse oli sen napannut eräältä toiselta kunnon toveriltaan. - - - - -VANHUKSET - - --- Kirjekö, isä Azan? - --- Niin, hyvä herra... se on Pariisista. - -Tuo kelpo isä Azan oli hyvin ylpeä siitä, että kirje oli -Pariisista... mutta minä en ollut... Jokin aavistus sanoi minulle, -että tuo tulokas Pariisista Jean-Jacques-kadun varrelta, joka -lennähti pöydälleni aivan odottamatta ja näin varhain aamulla, -turmelisi minulta kokonaisen päivän. Enkä erehtynytkään, katsokaahan: - - "Sinun pitää tehdä minulle eräs palvelus, ystäväni. Sulje myllysi - ovi yhdeksi päiväksi ja lähde heti Eyguièresiin. Eyguières on - suuri kauppala noin kolmen- tai neljäntoista kilometrin päässä - myllyltäsi -- siis tavallinen kävelyretki sinulle. Perille - tultuasi kysyt Orpojen luostaria. Seuraava talo orpokodin takana - on matala rakennus, jossa on harmaat ikkunapielet ja takana - matala puutarha. Sinä astut sisään kolkuttamatta -- ovi on aina - auki -- ja huudat sisään tullessasi hyvin kovalla äänellä: 'Hyvää - päivää, hyvät ihmiset! Minä olen Mauricen ystävä...' Silloin - näet kaksi pientä vanhusta, iänikuista vanhaa, jotka ojentavat - käsivartensa sinua vastaan syvältä suurien lepotuoliensa - pohjasta, ja sinä syleilet heitä minun puolestani kaikesta - sydämestäsi, ihan kuin he olisivat sinun omat vanhempasi. Sitten - te puhelette; he puhuvat sinulle minusta, ei muusta kuin minusta; - he kertovat sinulle tuhansittain joutavia juttuja, joita sinä - kuuntelet nauramatta... Ethän naura, mitä?... He ovat isoisäni - ja isoäitini, kaksi olentoa, joille minä olen kaikki kaikessa, - mutta jotka eivät ole nähneet minua kymmeneen vuoteen... - Kymmenen vuotta, se on pitkä aika! Mutta minkäs teet? Pariisi - ei laske minua liikkeelle, heitä taas estää vanhuus... He ovat - niin vanhoja, että jos he läksisivät minua katsomaan, niin he - matkalla särkyisivät... Kaikeksi onneksi olet sinä siellä, - rakas myllärini, ja sinua syleillessään luulevat nuo raukat - syleilevänsä vähän minuakin... Minä olen niin usein puhunut - heille meistä molemmista ja siitä läheisestä ystävyydestä, - joka..." - -Hitto vieköön koko ystävyyden! Juuri tänä aamuna sattui olemaan ihana -ilma, mutta se menee kerrassaan hukkaan pitkin teitä juoksennellessa: -olisi oikea provencelainen päivä, liiaksi luodetuulta ja liiaksi -päivänpaistetta. Kun tuo lemmon kirje saapui, olin jo ehtinyt valita -itselleni tyynen suojapaikan kahden kallion välistä ja kuvittelin -mielessäni, että menisin sinne loikomaan koko päiväksi niin kuin -sisilisko, paistattamaan päivää ja kuuntelemaan petäjien huminaa... -Mutta mikäs auttoi? Suljin sadatellen myllyni oven ja kätkin avaimen -kissankolon alle. Keppi käteen, piippu hampaisiin ja mars matkaan. - -Saavuin Eyguièresiin kello kahden tienoissa. Kaupunki oli autio, -kaikki väki ulkona kedoilla. Kadunvarsilla jalavissa, jotka olivat -valkoisina pölystä, laulelivat sirkat niin kuin keskellä Craun -kivikenttää. Oli sentään raatihuoneen torilla muuan aasi päivää -paistattamassa ja parvi kyyhkysiä kirkon vieressä suihkukaivon -reunalla, mutta ei ristinsielua, joka olisi voinut neuvoa minulle -orpokodin. Onneksi ilmestyi yhtäkkiä eteeni vanha haltiatar, joka oli -kyyristynyt kehräämään tupansa oven poskeen. Minä kerroin hänelle -mitä etsin; ja kun mainittu haltiatar oli hyvin mahtava, niin hänen -ei tarvinnut muuta kuin viitata värttinällään: heti kohosi orpokoti -eteeni kuin maasta loihdittuna... Se oli suuri, ikävännäköinen -ja musta rakennus ja ylpeili vanhasta rististään, joka oli tehty -punaisesta hiekkakivestä suippokaaren muotoisen porttikäytävän -yläpuolelle, muutamien latinalaisten merkkien keskelle. Tämän talon -vieressä näkyi toinen pienempi rakennus. Harmaat ikkunapielet -ja pieni puutarha takana... Tunsin sen heti ja astuin sisään -kolkuttamatta. - -Niin kauan kuin elän, pysyy mielessäni tuo pitkä, viileä ja hiljainen -porttikäytävä, punervaksi maalattu kiviseinä, pieni puutarha, -jonka lepattavat lehdet välkkyivät kirkasväristen ikkunaverhojen -takaa, ja seinien ja laipion peilipinnat haalistuneine kukkas- ja -lyyrakoristeineen. Tuntui kuin olisi menossa jonkun vanhan, Sedainen -aikaisen maalaistuomarin luokse... Käytävän päässä vasemmalla kädellä -kuului raollaan olevasta ovesta suuren seinäkellon raksutus ja -lapsen, koulutytön ääni, joka luki pysähtyen joka tavun kohdalla. -SIL... LOIN... PY... HÄ... I... RE NE... US... HUU... DAH... TI... -MI... NÄ O... LEN... JU... MA... LAN... NI... SU... JY... VÄ... -NEN... NÄI... DEN... PE... TO JEN... HAM... PAAT... MU... SER... -TA... VAT... MI... NUT... JAU... HOK... SI... Minä hiivin hiljaa -ovelle ja katsoin sisään. - -Pikku kamarin hiljaisessa puolihämärässä nukkui vielä punaposkinen, -mutta aina sormenpäihin asti ryppyinen vanhus, syvälle lepotuoliinsa -uponneena, suu auki, kädet polvilla. Hänen jalkainsa juuressa -istui siniseen orpokodin pukuun puettu pikku tyttö -- suuri kaulus -kaulassa, nunnanmyssy päässä -- ja luki pyhän Ireneuksen elämäkertaa -kirjasta, joka oli paksumpi kuin hän itse... Tämä ihmetarina oli -lumonnut koko talon. Vanha ukko nukkui lepotuolissaan, kärpäset -laipiossa ja kanarialinnut häkissään ikkunalla. Suuri seinäkello -raksutti raukeasti tik tak, tik tak. Koko kamarissa oli valveilla -vain pitkä valojuova, joka tunkeutui suljettujen ikkunaverhojen -raosta sisään täynnä virkeitä valokipinöitä ja tanssivia -tomuhiukkasia... Keskellä tätä yleistä uinailua jatkoi tyttönen -lukuansa vakavan näköisenä: SA... MAS... SA... HYÖK... KÄ... SI... -KAK... SI... JA... LO... PEU... RAA... HÄ... NEN... KIMP... PUUN... -SA... JA... SÖI... HÄ... NET... SUU... HUN... SA... Juuri silloin -astuin minä sisään... Jos pyhän Ireneuksen jalopeurat olisivat -yhtäkkiä hyökänneet kamariin, ei se olisi saanut aikaan suurempaa -kauhistusta kuin minä. Se oli oikea teatteriyllätys! Tyttö kirkaisee, -suuri kirja putoaa lattialle, kanarialinnut ja kärpäset heräävät, -kello alkaa lyödä, vanhus kavahtaa kauhuissaan valveille, ja minä -pysähdyn vähän hämilläni kynnykselle huutaen hyvin kovalla äänellä: - --- Hyvää päivää, hyvät ihmiset! Minä olen Mauricen ystävä. - -Jospa olisitte silloin nähneet ukko paran, jospa olisitte nähneet -hänen tulevan minua vastaan kädet ojennettuina syleilemään minua -ja puristamaan kättäni ja sitten juoksevan hämmästyksissään ympäri -hokien: - --- Hyvä Jumala! Hyvä Jumala! - -Kaikki rypyt hänen kasvoillansa hymyilivät. Hän oli ihan punainen. -Hän änkytti: - --- Oi, hyvä herra... oi, hyvä herra!... Sitten hän meni perälle -huonetta ja kutsui: - --- Äitiseni! - -Ovi avautuu, käytävässä kuuluu hiiren hipsutusta... se oli vanha -äiti. Hauskin mitä saattaa ajatella tuo pieni mummo vanha myssy -päässä, puettuna vaaleanruskeaan hameeseen, kädessä pitsiompeluksilla -koristettu nenäliina tervehtiessään minua vanhanaikaisen tavan -mukaan... Oli liikuttavaa nähdä, miten toistensa näköisiä he olivat. -Jos ukolla vain olisi ollut tekotukkakiemura otsalla ja keltaiset -myssyn nauhat leuan alla, niin häntä olisi voinut sanoa yhtä -hyvin vanhaksi mummoksi häntäkin. Mutta oikea mummo oli varmaan -saanut elämässään paljon itkeä, sillä hän oli ryppyisempi kuin -hänen toverinsa. Kuten ukolla oli hänelläkin vieressään orpotyttö, -tuommoinen pieni sinivaippainen henkivartija, joka ei jättänyt häntä -hetkeksikään; eikä voi kuvailla mielessään mitään liikuttavampaa kuin -nuo kaksi vanhusta, joita orpotytöt vaalivat. - -Sisääntullessaan oli mummo aikonut tehdä minulle syvän kunnioittavan -kumarruksen, mutta yhdellä sanalla ukko sen keskeytti. - --- Hän on Mauricen ystävä... - -Se sai mummon heti vapisemaan ja itkemään, häneltä putosi nenäliina -kädestä ja hän punastui, punastui korviaan myöten, vielä enemmän kuin -ukko... Noita vanhuksia! Heillä ei ole kuin yksi pisarainen verta -suonissaan, ja pienimmästäkin mielenliikutuksesta se tulvahtaa heti -kasvoihin... - --- Pian, pian, tuoli tänne... sanoi mummo pikku tytölleen. - --- Avaa ikkuna... huusi ukko omalle käskyläiselleen. - -Ja ottaen kumpikin minua käsipuolesta he veivät minut tepsuttaen -ikkunan luokse, joka avattiin selkoselälleen, jotta olisi voitu -paremmin nähdä minut. Lepotuolit työnnetään lähemmäksi ja minä -istuudun heidän keskeensä telttatuolille, pienet sinipiiat asettuvat -taaksemme ja kuulustelu alkaa: - --- Mitenkä Maurice nyt voi? Mitä hän tekee? Miksei hän käy -katsomassa? Onko hän tyytyväinen?... - -Puhuttiin sitä ja puhuttiin tätä, monta tuntia yhteen mittaan. - -Minä vastailin parhaani mukaan kaikkiin heidän kysymyksiinsä kertoen -ystävästäni pikku piirteitä, joita tiesin, ja keksien häikäilemättä -omasta päästäni semmoista mitä en tiennyt. Varsinkin vältin -päästämästä huuliltani semmoisia tunnustuksia, etten muka olisi -koskaan pannut mieleeni, olivatko hänen ikkunansa tiiviit tai minkä -väriset olivat hänen kamarinsa seinäpaperit. - --- Seinäpaperit!... Ne ovat siniset, hyvä rouva, vaaleansiniset, ja -niihin on maalattu kukkakiemuroita... - --- Tosiaankin? virkkoi mummo parka heltyneenä; ja hän jatkoi kääntyen -miehensä puoleen: -- Se on niin kelpo poika. - --- Niin, niin, kyllä se on kelpo poika! toisti ukko innostuneena. - -Ja puhuessani he alinomaa nyökyttivät toisilleen päätään, -naurahtelivat hienokseltaan, vaihtoivat keskenään silmäniskuja ja -merkitseviä katseita; välistä taas kumartui ukko minun puoleeni -sanoakseen: - --- Puhukaa kovemmin... Hän on vähän huonokuuloinen. - -Ja mummo puolestaan virkkoi: - --- Pyydän että puhuisitte kovemmalla äänellä... Mieheni ei kuule -oikein hyvin... - -Silloin minä korotin ääntäni, ja molemmat kiittivät minua hymyilyllä, -ja minä jouduin ihan liikutuksen valtaan huomatessani noissa -näivettyneissä, hymyilevissä kasvoissa, jotka kallistuivat minuun -päin hakien katseeni pohjalta heidän Mauricensa kuvaa, tuon samaisen -kuvan epämääräisenä ja verhottuna, melkein saavuttamattomana, ikään -kuin olisin nähnyt ystäväni hymyilevän minulle hyvin kaukaa sumun -seasta. - -Yhtäkkiä ponnahti ukko lepotuolissaan: - --- Mutta minä ajattelen, äitiseni... että eihän hän ole kai vielä -syönyt aamiaistaan! - -Ja mummo huudahtaa kauhistuksissaan, kädet ojennettuina taivasta -kohti: - --- Ei ole vielä syönyt aamiaistaan!... Herra Jumala! - -Minä luulin yhä olevan puheen Mauricesta ja aioin vastata, ettei se -kelpo poika milloinkaan lykkää suurustamista myöhempään kuin kello -kahteentoista. Vaan ei, puhe olikin nyt minusta; ja olipa hauskaa -nähdä, millaisen mullistuksen se sai aikaan, kun ilmoitin etten vielä -ole syönyt: - --- Pian ruoka pöytään, pienet sinipiiat! Pöytä keskelle kamaria, -pyhäliina pöydälle ja kukkalaitaiset lautaset. Eikä saa aina nauraa, -muistakaa se! Ja joutuin... - -Kylläpä he pitivätkin kiirettä: töin tuskin olisi siinä ajassa -ehtinyt särkeä kolme lautasta, ennen kuin pöytä oli katettu. - --- Olkaa hyvä, pienelle suuruspalalle! sanoi mummo taluttaen minut -pöytään; mutta joudutte nyt syömään yksin... Me muut olemme jo -syöneet tänä aamuna. - -Noita vanhus parkoja! Yllättipä heidät millä hetkellä tahansa, niin -aina he ovat jo ehtineet syödä aamiaisensa. - -Mummon pieni suuruspala, se oli kaksi sormustimen vertaa maitoa, -taateleja ja veneen muotoinen ontto leivos, jossa olisi ollut -syömistä hänelle ja kanarialinnuille vähintäänkin viikoksi... Ja -nyt minun täytyy tunnustaa, että minä ypöyksin tein lopun kaikista -noista ruokavaroista!... Millaisen närkästyksen se synnyttikään -pöydän ympärillä! Miten nuo pienet sinipiiat kuiskuttelivat toistensa -korvaan nykien toisiansa kyynärpäillään, ja miten kanarialinnutkin -olivat loitommalla häkkinsä pohjalla ihan kuin olisivat tahtoneet -sanoa toisillensa: "Oo, katsokaapas tuota, joka syö kokonaisen -leivoksen!" - -Tosiaankin söin sen kaikki tyynni, melkein huomaamattani, olin niin -kiintynyt katselemaan ympärilleni tuossa valoisassa ja hiljaisessa -kamarissa, jossa liihotteli ilmassa ikään kuin tuoksua entisiltä -ajoilta... Varsinkin kiinnitti huomiotani kaksi pientä sänkyä, joista -en voinut irrottaa katsettani. Kuvittelin mielessäni noita sänkyjä, -jotka olivat melkein kuin kaksi kehtoa, aamulla päivän valjetessa, -kun ne vielä ovat suurten rimsulaitaisten uutimien verhossa. Kello -lyö kolme. Se on kaikkien vanhuksien heräämisaika: - --- Vieläkö nukut, äitiseni? - --- En, ystäväni. - --- Eikö totta, Maurice on kelpo poika? - --- Tietysti se on kelpo poika. - -Ja sillä tavoin kuvittelin mielessäni pitkän keskustelun nähdessäni -vain nuo vanhusten kaksi pientä vuodetta, jotka olivat asetetut -vierekkäin... - -Sillä aikaa tapahtui hirveä näytelmä kaapin edessä toisella puolella -kamaria. Oli näet otettava ylhäältä kaapin ylimmältä hyllyltä -jonkinlainen paloviinaan pantuja kirsikoita sisältävä säilykepullo, -joka oli odottanut Mauricea jo kymmenen vuotta ja joka nyt aiottiin -avata minun kunniakseni. Huolimatta mummon hartaista rukouksista -oli ukko itsepintaisesti tahtonut mennä ottamaan esiin kirsikkansa -omin neuvoin; ja noustuaan tuolille vaimonsa suureksi kauhuksi -hän koki kurkotella pulloa korkealta... Katsokaas, tällainen oli -näky: vapiseva vanhus, joka kurkottautuu ylöspäin, pienet sinipiiat -pitelevät lujasti kiinni tuolista, mummo seisoo takana kädet -pystyssä henkeään pidättäen ja yli kaiken sen leijailee kevyt -bergamottisitruunan tuoksu, jota tulee avatusta kaapista ja suurista -valkaisemattomista liinavaatepakoista... Se oli hurmaavaa. - -Vihdoin monien ponnistusten perästä hänen onnistui vetää esiin -kaapista tuo kuuluisa säilykepullo sekä vanha, kovasti ruttuinen -hopeapikari, joka oli ollut Mauricen nimikkopikari hänen piennä -ollessaan. Se pantiin nyt minulle reunojaan myöten täyteen -kirsikoita, noita kirsikoita, joista Maurice piti niin paljon. Ja -tarjotessaan sen minulle ukko kuiskasi korvaani oikein herkkusuun -näköisenä: - --- Te olette onnellinen, kun saatte syödä niitä... Vaimoni on ne itse -valmistanut... Saattepa maistaa jotakin oikein hyvää. - -Hänen vaimonsa oli ne itse valmistanut, mutta onnettomuudeksi hän oli -unohtanut panna sokeria sekaan. Minkäpä sille! Muisti alkaa pettää, -kun ihminen tulee vanhaksi. Ne olivat hirveän karvaita, ne teidän -kirsikkanne, mummo parka... Mutta se ei estänyt minua syömästä niitä -kaikkia, silmääni räpäyttämättä. - - * * * * * - -Syötyäni nousin sanomaan jäähyväisiä isäntäväelleni. He olisivat -mielellään pidättäneet minua vielä kauemmin juttelemassa tuosta kelpo -pojasta, mutta aurinko aleni taivaalla, myllylleni oli pitkä matka, -täytyi jo lähteä. - -Ukko nousi seisoalleen samalla kun minäkin... - --- Äitiseni, tuo minulle takki!... Minä lähden saattamaan häntä -torille asti. - -Varmaankin mummo sydämensä pohjassa arveli, että on jo vähän -liian viileää mennä saattamaan torille asti, mutta hän ei sitä -lainkaan ilmaissut. Ainoastaan auttaessaan miehensä päälle kaunista -punaisenruskeata, helmiäisnappista takkia kuulin tuon hellän olennon -sanovan hänelle lempeästi: - --- Ethän vain viivy liian myöhään ulkona, ethän? Johon ukko vähän -veitikkamaisesti vastasi: - --- He, he!... enpä tuota tiedä... kenties... Samassa he vilkaisivat -nauraen toistensa silmiin ja pikku sinipiiat nauroivat nähdessään -heidän nauravan, ja kanarialinnut nurkassaan naurahtivat nekin omalla -tavallaan... Näin meidän kesken, luulenpa että kirsikoiden tuoksu oli -mennyt vähän itsekunkin päähän... Yö oli jo tulossa, kun me läksimme, -isoisä ja minä. Pieni sinipiika seurasi meitä pitkän matkan päässä -saattaakseen sitten vanhuksen takaisin kotiin. Mutta tämä ei häntä -huomannutkaan, vaan asteli ylpeillen käsikoukussani kuin mies. Mummo -näki sen ilosta säteillen kotinsa kynnykseltä ja nyökytteli meidän -menoamme katsellessaan somasti päätään, ikään kuin olisi tahtonut -sanoa: - --- Kas niin, ukkoseni... kyllä hän vielä kävelee kuin mies. - - - - -SUORASANAISIA BALLADEJA - - -Kun minä tänä aamuna avasin oveni, oli myllyni ympärillä suuri -valkoinen huurrevaippa. Nurmi kimalteli ja helähti taittuessaan -kuin lasi; koko kukkula värisi vilusta... Yhdeksi päiväksi oli -ihana Provenceni pukeutunut Pohjoismaiden tapaan; keskellä noita -kuurahelyjen koristamia petäjiä ja laventelitupsuja, jotka olivat -puhjenneet kristallikukkiin, minä kirjoitin nämä kaksi hiukan -saksalaistyylistä balladia, sillä aikaa kun huurre kimalteli -silmissäni hohtavina tähtösinä ja kun ylhäällä kirkkaalla taivaalla -suuret lumiauran muotoiset haikaraparvet, matkalla Heinrich Heinen -maasta, laskeutuivat Camarguea kohti kirkuen: "Routa tulee... routa -tulee..." - - -I - -Dauphinin kuolema - -Pikku Dauphin, kruununperillinen, makaa sairaana, pikku Dauphin on -kuolemankielissä... Pyhä ehtoollinen on esillä valtakunnan kaikissa -kirkoissa yötä ja päivää ja suuret vahakynttilät ovat sytytetyt siinä -toivossa, että kuninkaan poika tulisi terveeksi. Vanhan pääkaupungin -kadut ovat murheelliset ja äänettömät, kellot eivät enää kaiu, vaunut -vierivät käymäjalkaa... Palatsin sisäänkäytävissä tirkistelevät -uteliaat kaupunkilaiset ristikkoaidan takaa ihramahaisia, -kultakaluunoilla koristeltuja porttivahteja, jotka keskustelevat -pihoilla mahtavan näköisinä. - -Koko linna on levoton... Kamariherroja ja hovimestareita juoksee ylös -ja alas marmoriportaissa... Eteiskäytävät ovat täynnä silkkipukuisia -paaseja ja hovimiehiä, jotka siirtyvät ryhmästä ryhmään kyselemään -uutisia hiljaa kuiskutellen... Laajoissa portaikoissa niiailevat -itkettyneet hovinaiset toisillensa syvään, kuivaten silmiänsä -kauniilla kirjo-ompeleisilla nenäliinoilla. - -Kasvihuoneessa on koolla suuri joukko virka-asuisia lääkäreitä. -Ikkunoiden takaa näkyy, kuinka he heiluttavat avaria mustia hihojaan -ja nyökyttelevät tohtorimaisesti pitkää tekotukkaansa... Pikku -Dauphinin opettaja ja tallimestari kävelevät oven edessä vartoen -tiedekunnan ratkaisevaa lausuntoa. Keittiöpoikia kulkee heidän -ohitsensa tervehtimättä heitä. Herra tallimestari kiroilee kuin -pakana. Herra opettaja lausuu ulkomuistista Horatiuksen runoja... Ja -sillä aikaa kuuluu kaukaa tallien luota pitkä valittava hirnunta. Se -on pikku Dauphinin raudikko, jonka tallirengit ovat unohtaneet ja -joka surullisesti vaikeroi tyhjän aperuuhensa ääressä. - -Entä kuningas? Missä on herra kuningas?... Kuningas on sulkeutunut -ypöyksin kamariinsa linnan toisessa päässä... Majesteetit eivät pidä -siitä, että heidän nähdään itkevän... Toista on kuningattaren... -Hänen kauniit kasvonsa ovat tulvillaan kyyneleitä, kun hän istuu -pikku Dauphinin päänalusen vieressä ja nyyhkyttää ääneensä kaikkien -kuullen niin kuin tavallinen verkatehtailijan rouva. - -Pitsireunaisella vuoteellansa lepää pikku Dauphin silmät ummessa -ja vaaleampana kuin ne tyynyt, joilla hän makaa. Luulisi että hän -nukkuu; vaan ei. Pikku Dauphin ei ole nukuksissa... Hän kääntyy -äitiinsä päin ja nähdessään hänen itkevän sanoo hänelle: - --- Rouva kuningatar, miksi te itkette? Luuletteko todellakin minun -kuolevan? - -Kuningatar aikoo vastata. Nyyhkytykset estävät häntä puhumasta. - --- Älkää itkekö, rouva kuningatar; te unohdatte että minä olen -Dauphin ja etteivät Dauphinit voi kuolla tällä tavoin... - -Kuningatar nyyhkyttää vielä kovemmin, ja pikku Dauphinia alkaa -pelottaa. - --- Kuulkaahan, sanoo hän, minä en tahdo, että surma tulee minua -ottamaan, ja kyllä minä osaan estää sen pääsemästä tänne... -Komennettakoon heti neljäkymmentä hyvin vahvaa peitsimiestä seisomaan -vahdissa vuoteemme ympärillä!... Seiskööt sata isoa kanuunaa valmiina -yötä ja päivää, tulisin sytyttimin, pihalla ikkunoittemme alla! Ja -varokoon kuolema itseänsä, jos hän uskaltaa lähestyä meitä!... - -Kuninkaallisen lapsensa mieliksi antaa kuningatar merkin. Heti -kuuluu raskaiden kanuunain kalinaa, kun ne vierivät pihalle; ja -neljäkymmentä kookasta peitsimiestä asettuu tappara tanassa riviin -ympäri kamaria. Ne ovat vanhoja, valkopartaisia sotauroita. Pikku -Dauphin taputtaa käsiään nähdessään heidät. Hän tuntee heistä erään -ja kutsuu häntä: - --- Lorrain! Lorrain! - -Sotavanhus astuu askelen sänkyyn päin. - --- Minä pidän sinusta paljon, rakas Lorrain-ukko... Näytä minulle -vähän suurta miekkaasi... Jos kuolema tulee minua ottamaan, niin se -lyödään kuoliaaksi, eikö niin? - --- Tietysti, teidän korkeutenne, vastaa Lorrain. - -Ja kaksi kyynelkarpaloa vierähtää hänen ahavoittuneille kasvoilleen. - -Samassa lähestyy hovisaarnaaja pikku Dauphinia ja puhuu hänelle kauan -aikaa hiljaisella äänellä näyttäen hänelle ristiinnaulitun kuvaa. -Pikku Dauphin kuuntelee sitä hyvin kummastuneen näköisenä ja sitten -keskeyttää hänet yhtäkkiä: - --- Ymmärrän hyvin, mitä minulle sanotte, herra apotti; mutta eikö -pieni ystäväni Beppo tosiaan voisi kuolla minun sijastani, jos -hänelle annettaisiin hyvin paljon rahaa? - -Sielunpaimen puhuu edelleen hiljaa, ja pikku Dauphin käy yhä -kummastuneemman näköiseksi. - -Kun sielunpaimen on vihdoin puheensa lopettanut, sanoo pikku Dauphin -taas syvään huoaten: - --- Kaikki tuo mitä te minulle sanotte on hyvin surullista, herra -apotti, mutta yksi seikka minua kuitenkin lohduttaa, nimittäin -se, että minä tuolla ylhäällä tähtitarhoissa olen yhä Dauphin... -Minä tiedän että hyvä Jumala on serkkuni, eikä hän suinkaan jätä -kohtelematta minua arvoni mukaisesti. - -Sitten hän lisää, kääntyen äitiinsä päin: - --- Tuokaa minulle paras pukuni, valkea kärpännahkainen takkini ja -samettiset tanssikenkäni. Tahdon esiintyä enkeleille uljaasti ja -astua taivaaseen Dauphinin puvussa. - -Kolmannen kerran kumartuu sielunpaimen pikku Dauphinin puoleen ja -puhelee hänelle kauan hiljaisella äänellä... Yhtäkkiä katkaisee -kuninkaallinen lapsi hänen puheensa kesken huutaen kiukuissaan: - --- Mutta silloinhan ei Dauphinina olo maksa kerrassaan mitään! - -Ja tahtomatta kuulla enää sanaakaan kääntyy pikku Dauphin seinään -päin ja itkee katkerasti. - - -II - -Aliprefekti luonnon helmassa - -Herra aliprefekti on virkamatkallaan. Kuski edessä, lakeija takana -hän ajaa majesteetillisesti avoimissa aliprefektinvaunuissaan -Combe-aux-Fèes'n maanviljelyskokoukseen. Tuon ikimuistettavan päivän -kunniaksi on herra aliprefekti pukeutunut kauniiseen koruompeluksilla -kirjailtuun takkiinsa, pannut pienen kolmikulmaisen hatun -päähänsä, tiukat hopearaitaiset polvihousut jalkaansa ja sitonut -helmiäiskahvaisen juhlamiekan vyölleen... Polvilla hänellä on suuri -korunahkainen salkku, johon hän tuijottaa surullisesti. - -Herra aliprefekti tuijottaa surullisesti korunahkaiseen salkkuunsa; -hän ajattelee kuuluisaa puhettaan, joka hänen on piakkoin pidettävä -Combe-aux-Fèes'n asukkaiden edessä. - --- Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset... - -Mutta hän saa turhaan väännellä vaaleata, silkinhienoa poskipartaansa -ja toistaa kaksikymmentä kertaa yhteen mittaan: - --- Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset... jatkoa puheeseen ei -kuulu. - -Jatkoa puheeseen ei kuulu... On niin kuuma näissä avovaunuissa!... -Silmän kantamattomiin pölyää Combe-aux-Fèes'n maantie etelän auringon -paahteessa... Ilma hehkuu kuumuutta... jalavat tien varrella ovat -valkoisenaan pölystä ja tuhansien sirkkojen laulu helähtelee puusta -puuhun... Yhtäkkiä herra aliprefekti vavahtaa. Hän on huomannut -tuolla kukkulan juurella pienen vihreän tammilehdon, joka näyttää -viittovan häntä luokseen. - -Pieni vihreä tammilehto näyttää viittovan häntä luokseen: - --- Tulkaahan tänne, herra aliprefekti; teidän on paljoa mukavampi -sommitella puhettanne minun oksieni varjossa... - -Herra aliprefekti on joutunut viettelyksen valtaan; hän hypähtää -maahan vaunuistaan ja käskee palvelijoittensa odottaa häntä, kun hän -menee sepittämään puhettansa pieneen vihreään tammilehtoon. - -Pienessä vihreässä tammilehdossa on lintuja, orvokkeja ja lähteitä, -jotka pulpahtelevat pehmeän nurmen alla... Huomattuaan herra -aliprefektin kauniissa puvussa ja korunahkainen salkku kainalossa -linnut pelästyvät ja lakkaavat laulamasta, lähteet eivät enää uskalla -pulputa ja orvokit painavat päänsä piiloon nurmen sisään... Tuo pieni -maailma ei ole ikinä nähnyt aliprefektiä, ja se utelee hiljaa toinen -toiseltaan, ken on tuo hieno herra, joka kävelee hopearaitaiset -polvihousut jalassa. - -Lehvien varjossa käy hiljainen kuiske, ken on tuo hieno herra -hopearaitaiset polvihousut jalassa... Sillä aikaa herra aliprefekti, -hurmaantuneena metsän hiljaisuudesta ja viileydestä, nostaa takkinsa -liepeet, laskee nurmelle kolmikulmaisen hattunsa ja istuutuu -sammalmättäälle nuoren tammen juurelle; sitten hän levittää -polvilleen suuren korunahkaisen salkkunsa ja ottaa siitä esiin suuren -arkin virallista paperia. - --- Se on taiteilija! virkkaa peipponen. - --- Eikö mitä, sanoo punatulkku, -- se ei ole taiteilija, koska sillä -on hopeiset polvihousut; se on ennemminkin prinssi. - --- Enemminkin se on prinssi, sanoo punatulkku. - --- Eikä se ole taiteilija eikä se ole prinssi, keskeyttää heidät -vanha satakieli, joka on laulanut kokonaisen kevätkauden aliprefektin -puutarhoissa... -- Minä kyllä tiedän, kuka se on: se on aliprefekti! - -Ja siitäkös koko pikku lehto sipisemään, supisemaan: - --- Se on aliprefekti! Se on aliprefekti! - --- No voi, kuinka kaljupäinen! huomauttaa leivonen suurelle -harjalinnulle. - -Orvokit kysyvät: - --- Onko se vihainen? - --- Onko se vihainen? kysyvät orvokit. - -Vanha satakieli vastaa: - --- Ei ollenkaan. - -Ja saatuaan tämän vakuutuksen alkavat linnut taas laulaa, lähteet -pulputa ja orvokit tuoksua, ikään kuin ei herra aliprefektiä olisi -niillä maillakaan... Välittämättä ollenkaan tuosta hilpeästä -hälinästä herra aliprefekti rukoilee sydämessään maanviljelysseurojen -runotarta avukseen ja alkaa lyijykynä pystyssä deklamoida -juhlallisella äänellä: - --- Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset... - --- Hyvä herrat ja rakkaat maakuntalaiset, lausuu aliprefekti -juhlallisella äänellä. - -Naurunrämäkkä keskeyttää hänet; hän kääntyy katsomaan, mutta ei näe -muuta kuin ison harmaatikan, joka istuu hänen kolmikulmaisen hattunsa -reunalla ja katselee häntä nauraen. Aliprefekti kohauttaa olkapäitään -ja aikoo jatkaa puhettaan, mutta tikka keskeyttää hänet uudestaan ja -kirkuu hänelle kaukaa: - --- Mitä hyötyä? - --- Kuinka! mitäkö hyötyä? sanoo aliprefekti punastuen korviaan -myöten; ja karkottaen kädenliikkeellä tuon nenäkkään elukan hän -toistaa uudelleen: - --- Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset... - --- Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset..., toistaa aliprefekti -uudelleen. - -Mutta silloin pienet orvokit kurottavat varttansa häntä kohti ja -sanovat hänelle lempeästi: - --- Herra aliprefekti, tunnettekos te, miten hyvältä me tuoksumme? - -Ja sammalmättään alta virittävät lähteet hänelle taivaallisen soiton, -ja puiden oksilla hänen päänsä päällä alkavat peipposparvet laulaa -hänelle kaikkein kauneimpia aarioitansa; ja pieni lehtokin yhtyy -liittoon estääkseen häntä sepittämästä puhettaan. - -Pieni lehtokin yhtyy liittoon estääkseen häntä sepittämästä -puhettaan... Tuoksusta ja musiikista humaltuneena koettaa herra -aliprefekti turhaan vastustaa uutta hurmausta, joka hänet valtaa. -Hän nojaa kyynärvarsin nurmikkoon, avaa kauniin takkinsa hakaset ja -sopertaa vielä pari kolme kertaa: - --- Hyvät herrat ja rakkaat maakuntalaiset... Hyvät herrat ja rakkaat -maakunta... Hyvät herrat ja rakkaat... - -Sitten hän heittää hiiteen kaikki maakuntalaisensa, eikä -maanviljelysseurojen runottarella enää ole muuta neuvoa kuin peittää -kasvonsa huolihunnulla. - -Peitä kasvosi huolihunnulla, oi maanviljelysseurojen runotar!... -Kun aliprefektin palvelijat tunnin kuluttua, levottomina herransa -viipymisestä, saapuivat pieneen lehtoon, näkivät he näyn, joka sai -heidät kauhusta peräytymään... Herra aliprefekti makasi mahallaan -nurmikossa, puolialastomana kuin mikähän mustalainen. Hän oli -työntänyt takin pois päältään... ja pureksia natustaen orvokkeja -herra aliprefekti sepitteli runoja. - - - - -BIXIOUN SALKKU - - -Eräänä lokakuun aamuna, muutamia päiviä ennen Pariisista lähtöäni, -näin aamiaista syödessäni vanhan miehen saapuvan luokseni, -pukeutuneena repaleiseen, kuluneeseen, likaiseen, liian lyhyeen -takkiin ja väristen pitkien sääriensä nenässä niin kuin kynitty -suokurppa. Se oli Bixiou. Niin, niin, pariisilaiset, teidän -Bixiounne, tuo kauhea ja hurmaava Bixiou, tuo hurja leikinlaskija, -joka on teitä niin suuresti huvittanut viimeksi kuluneina -viitenätoista vuotena lentolehtisillään ja pilakuvillaan. Voi -onnetonta, miten murtunut hän oli. Ellei hän olisi tullessaan -irvistänyt, niin enpä olisi häntä ikinä tuntenut. - -Pää olkapäätä vasten kallellaan, keppi huulilla kuin klarinetti, tuo -kuuluisa ja säälittävä ilvehtijä astui keskelle kamaria ja törmäsi -tietämättään pöytääni vasten lausuen surkealla äänellä: - --- Säälikää sokeata raukkaa! - -Se oli niin hyvästi näytelty, etten voinut olla nauramatta. Mutta hän -virkkoi hyvin kylmästi: - --- Te luulette minun laskevan leikkiä... mutta katsokaahan silmiäni. - -Ja hän käänsi minuun päin kaksi suurta valkeata silmäterää, joissa ei -ollut näköä. - --- Minä olen sokea, rakas herra, parantumattomasti... Sen siitä saa, -kun kirjoittaa vihtrillillä. Minulta paloivat silmät siinä kelpo -työssä; mutta nähkääs, näin perin pohjin... ihan reunojaan myöten! -lisäsi hän näyttäen minulle tuhkanharmaita silmäluomiansa, joissa ei -ollut ripsen varjoakaan. - -Minä olin niin liikuttunut, etten saanut sanaakaan suustani. -Vaitioloni kiusasi häntä ja hän kysyi: - --- Oletteko työssä? - --- En, herra Bixiou, olen aamiaisella. Tahdotteko tehdä minulle -seuraa? - -Hän ei vastannut mitään, mutta hänen sieraimiensa värähtelystä -huomasin selvästi, että hänen teki kovin mielensä suostua pyyntööni. -Minä otin häntä kädestä ja vein istumaan viereeni. - -Sillä aikaa kun hänelle tuotiin ruokia, haisteli tuo veitikka -ruokapöytää nauraen hiljaa: - -"Se tuoksuu hyvälle, kaikki tuo. Saanpa oikein komeat kestit; siitä -onkin jo kauan, kun olen syönyt oikean aamiaisen! Vain viiden pennin -nisu aamusilla ministeriöitä ravatessa... sillä nähkääs, minä -juoksentelen nykyisin ministeriöstä toiseen; se on ainoa toimeni. -Yritän temmata käsiini tupakkamyymälän. Minkäpäs tekee? täytyyhän -toki pysyä leivissä. En voi enää piirtää, en voi enää kirjoittaa. -Sanella muiden paperille pantavaksi?... Niin, mutta mitä? Minulla -ei ole mitään päässä; en keksi mitään. Ennen oli työnäni katsella -pariisilaisten naurunirvistyksiä ja merkitä niitä paperille; nykyisin -se on mahdotonta. Sen vuoksi olen ajatellut tupakkakauppaa; en -tietysti täällä suurten bulevardien varrella. Minä ei voi toivoakaan -itselleni semmoista suosiota, kun en ole minkään tanssijattaren äiti -enkä korkean upseerin leski. Ei! tahtoisin vain pienen myymälän -jossakin maaseudulla hyvin kaukana, Vogeesien vuorella. Minulla olisi -siellä hyvin pitkä posliinipiippu; minua nimitettäisiin Hansiksi -tai Sepeteukseksi, kuten Erckmann-Chatrianin kertomuksissa, ja -kirjoittamatta enää riviäkään minä lohduttaisin itseäni kiertelemällä -tupakkatötteröitä ikätoverieni kirjain lehdistä. - -"Siinä kaikki, mitä pyydän. Eihän se ole paljon, vai mitä? Ja lempo -soikoon, siinä on sittenkin tietämistä, ennen kuin siihen päästään... -Eikä minulta pitäisi puuttua suojelijoitakaan. Olinhan minä ennen -aikaan hyvin suosittu korkeissa piireissä. Kävin päivällisillä -milloin marsalkan, milloin prinssin ja milloin ministerin luona; -kaikki nuo herrat kutsuivat minua luokseen, koska minä heitä huvitin -tai koska he pelkäsivät minua. Nyt minua ei enää tarvitse pelätä -kenenkään. Voi silmiäni, silmä parkojani! Eikä minua enää kukaan -kutsu luoksensa vieraaksi. On niin surullista nähdä sokean istuvan -ruokapöydässä... Ojentakaa minulle leipää, olkaa hyvä... Ah, nuo -konnat kiskovat minulta kalliin hinnan mokomasta tupakkamyymälästä. -Kokonaista kuusi kuukautta olen jo marssinut ministeriöstä toiseen -anomuskirjat kainalossa. Minä saavun jo aamulla, siihen aikaan kun -parhaillaan pannaan tulta uuniin ja Hänen Ylhäisyytensä hevosia -kävelytetään muutama kierros hiekoitetulla pihamaalla; ja minä -poistun vasta illalla, kun otetaan esiin suuret lamput ja kun -keittiöistä alkaa nousta hyvää ruuanhajua... - -"Koko aikani kuluu istuessa odotushuoneissa puulaatikoiden -kannella. Vahtimestaritkin tuntevat minut; kun he esimerkiksi -sisäasiainministeriössä puhuvat minusta, niin he sanovat: 'Tuota -mies parkaa!' Ja päästäkseni heidän suosioonsa minä keksin -sanaleikkejä tai piirrän yhdellä kynänvedolla heidän pöytänsä -laitaan suuret mustat viikset, jotka heitä naurattavat. Kas siihen -sitä on tultu kahdenkymmenen vuoden meluisan menestyksen jälkeen, -tämmöinen se on taiteilijaelämän loppu!... Ja sittenkin on Ranskassa -neljäkymmentä tuhatta poikanulikkaa, joille herahtaa vesi suuhun, -kun he ajattelevat meidän toimialaamme! Sittenkin höyryää tuolla -maaseudulla joka päivä veturi valmiina tuomaan meille korin täydeltä -noita tyhmiä raukkoja, jotka nälistyneinä haluavat syöstä suin päin -kirjallisuuteen voittaakseen itselleen painetun maineen helinän! Ah, -jospa Bixioun kurjuus voisi olla sinulle varoittavana esimerkkinä, -romanttisissa unelmissa elävä maaseutu!" - -Sen sanottuaan hän painoi nenänsä lautaseensa ja alkoi syödä ahmia, -virkkamatta sanaakaan... Oli sääli nähdä häntä. Alituisesti häneltä -putosi milloin leipä, milloin haarukka, ja hän haparoi löytääksensä -juomalasinsa... Hän ei ollut vielä siihen tottunut, poloinen. - - * * * * * - -Hetken kuluttua hän taas virkkoi: - -"Tiedättekö, mikä on minusta vielä julmempaa? Se, etten enää voi -lukea sanomalehtiä. Sen ymmärtää vain se, joka on ammattimies -sillä alalla... Joskus iltasilla kotiin tullessani minä ostan -sanomalehden saadakseni vain tunnustella tuota kostean paperin -ja tuoreiden uutisten hajua... Se tuoksuu niin hyvältä! Eikä ole -ketään, joka lukisi niitä minulle! Vaimoni joutaisi hyvinkin, mutta -hän ei tahdo: hän väittää, että 'sekalaisten tietojen' joukossa -on semmoista, mikä ei sovi... Hyi, noita vanhoja lunttuja, jotka -kerran ovat päässeet naimisiin; ei ole maailmassa niin tekosiveitä -olentoja kuin he. Kohta kun minä tein tästä rouva Bixioun, katsoi -hän velvollisuudekseen muuttua tekohurskaaksi; mutta vain yhdessä -suhteessa!... Hänkös jankkasi minulle, että minun olisi hierottava -silmiäni Saletten pyhällä vedellä! Ja sitten pitäisi olla siunattua -leipää, koota almuja, hankkia Jeesuslapsen kuva, pomeranssiviinaa ja -lempo ties mitä kaikkea. Me uiskentelemme hyvissä töissä aina kaulaa -myöten. Vaikka olisihan se hyvä työ sekin, jos hän lukisi minulle -sanomalehtiä. Mutta kun hän ei tahdo, niin ei tahdo. Jos tyttäreni -olisi kotona, niin hän lukisi niitä minulle; mutta sokeaksi tultuani -minä lähetin hänet Notre-Dame-des-Artsin luostariin, jotta olisi yksi -suu vähemmän elätettävänä. - -"Siinä se on vielä yksi kiusankappale lisäksi! Hän ei ole vielä -ollut maailmassa yhdeksää vuotta, mutta hän on jo ehtinyt potea -kaikki taudit. Ja niin surullinen ja ruma sitten! Jos mahdollista -vielä rumempi kuin minä... oikea kummitus! Minkäpä sille? Minä en -ole koskaan osannutkaan tehdä muuta kuin irvikuvia. Niinpä niin, -mutta jopa olen tyhmä, kun lavertelen teille perhejuttujani. Mitäpä -hauskuutta niistä teille on? Tulkaa tänne ja antakaa minulle vielä -hiukan tuota paloviinaa. Minun täytyy lähteä liikkeelle. Täältä menen -opetusasiain ministeriöön, ja sen vahtimestareita ei ole helppo saada -hauskalle tuulelle. Ne ovat kaikki entisiä professoreja." - -Kaadoin hänen lasiinsa viinaa. Hän alkoi maistella sitä vähin erin, -heltyneen näköisenä. Yhtäkkiä, ties minkä päähänpiston saatuaan, hän -nousi pitäen lasia kädessään, käänteli päätään hetkisen joka taholle -kuin sokea kyykäärme, hymyillen suloisesti niin kuin mies, joka aikoo -puhua, ja huusi sitten kimeällä äänellä, ikään kuin olisi pitänyt -puhetta juhlapäivällisillä kahdelle sadalle hengelle: - --- Eläköön taide, kirjallisuus ja sanomalehdistö, eläköön! - -Ja samassa hän alkoi kymmenen minuuttia kestävän maljapuheensa, -hullunkurisimman ja merkillisimmän tilapäispurkauksen, mikä on -koskaan lähtenyt tuon hulivilin aivoista. - -"Kuvitelkaa mielessänne joulujulkaisua nimeltä Kirjallisuuden -kivipolku vuonna 18--, meidän niin sanottuja kirjallisia -kokouksiamme, meidän lapsellisuuksiamme, riitojamme, kaikkia tuon -eriskummallisen kirjailijamaailman hassutuksia, kynästä valuvaa -lokaa, tuota pikkumaista helvettiä, jossa toinen leikkaa toiselta -kaulan poikki ja kuristaa ja nylkee toista, jossa huudetaan -voitoista ja kultaisista kolikoista paljoa enemmän kuin porvarien -keskuudessa, mikä ei kuitenkaan estä, että siinä piirissä -kuolee nälkään enemmän väkeä kuin muualla; kuvitelkaa kaikkea -saamattomuuttamme, kaikkea kurjuuttamme; tuota vanhaa paroni T:tä... -arpajaisten hommaajaa, joka kävi Tuileries-linnassa kerjäämässä -ropoa lautaselleen yllään sinikukkainen pukunsa; ajatelkaa sitten -vuoden varrella manalle menneitä, juhlallisia hautajaisia, herra -valtiopäivämiehen hautapuhetta, josta soi aina sama pohjasävel: -'Rakastettu ja kaivattu! Ystävä parka!' tuon onnettoman muistolle, -jonka hautajaiskustannuksiin kieltäydytään ottamasta osaa; ajatelkaa -niitä, jotka ovat itse päättäneet päivänsä, ja niitä, jotka ovat -tulleet mielipuoliksi!" Kaikkea tätä tuo nerokas irvinaama kertoi -asiaankuuluvilla kädenliikkeillä ja sanasutkauksilla höystettynä. - - * * * * * - -Lopetettuaan maljapuheensa ja juotuansa lasinsa pohjaan hän kysyi -minulta kelloa ja läksi matkoihinsa hurjan näköisenä, sanomatta -minulle jäähyväisiä... En tiedä, mitä herra Duruyn vahtimestarit -pitivät hänen vierailustaan sinä aamuna; mutta sen tiedän varmaan, -etten eläessäni ole tuntenut itseäni niin murheelliseksi ja -masentuneeksi kuin tuon kamalan sokean lähdettyä. Inhoten katsoin -mustepulloani, kynä minua kerrassaan kauhistutti. Olisin tahtonut -paeta kauas, juosta pois, nähdä puita, tuntea jotain suloista... Sitä -vihaa, suuri Luoja, ja sitä sappea! Millainen tarvis hänellä oli -valaa kuolaa kaikkialle ja tahrata kaikki tyynni! Oi tuota kurjaa!... - -Ja minä harppailin kuohuksissani edestakaisin kamarin lattialla ja -yhä soi korvissani ivanauru, jota hän oli nauranut puhuessaan minulle -tyttärestään. Yhtäkkiä huomasin sen tuolin luona, jolla sokea oli -istunut, jotain kolahtavan jaloissani. Kumartuessani tunsin sen -olevan hänen salkkunsa, suuri kiiltävä salkku, nurkat rikki, josta -hän ei koskaan luopunut ja jota hän sanoi nauraen myrkkyrakokseen. -Tämä salkku oli meidän piirissämme yhtä kuuluisa kuin herra de -Girardinin pahvinen piirustuslaukku. Sanottiin, että siinä oli -hirveitä kapineita... Minulle tarjoutui nyt hyvä tilaisuus tutkia -asiaa. Vanha, liian täyteen ahdettu laukku oli pudotessaan auennut, -ja kaikki paperit olivat soljahtaneet matolle; minun piti keräillä ne -kokoon yksitellen... - -Siinä oli nippu kirjeitä, jotka olivat kirjoitetut kukikkaalle -paperille ja joiden alussa oli aina: "Rakas isäni" ja lopussa: -"Céline Bixiou Marian sisarkunnasta." - -Oli vanhoja reseptejä lasten tauteihin: kuristustautiin, -suonenvetoon, tulirokkoon, tuhkarokkoon... (pikku raukka oli saanut -kärsiä niitä kaikkia!) - -Lopuksi suuri sinetillä suljettu kirjekuori, jonka reunasta pisti -esiin niin kuin pikkutytön myssyn alta pari kolme keltaista hyvin -kiharaista kutria; ja kuoreen oli suurella vapisevalla käsialalla, -sokean käsialalla kirjoitettu: - -"Suortuva Célinen tukasta, leikattu 13 p:nä toukokuuta, jolloin hän -jätti meidät ja meni pois." - -Siinä Bixioun salkun sisällys. - -Nähkääs, pariisilaiset, samanlaisia te olette kaikki tyynni. Inhoa, -ivaa, pirullista naurua ja paljon julmia sanoja, mutta loppujen -lopuksi... "Suortuva Célinen tukasta, leikattu 13 p:nä toukokuuta." - - - - -TARINA MIEHESTÄ, JOLLA OLI KULTAISET AIVOT - - -Rouvalle, joka pyytää hauskoja kertomuksia - -Lukiessani kirjettänne, hyvä rouva, tunsin ikään kuin piston -tunnossani. Olen ollut itsekin vähän pahoillani pikku kertomusteni -hiukan liian surunharmaan värin tähden ja tein mielessäni lupauksen -tarjota teille tänään jotakin iloista, hurjan iloista. - -Miksi oikeastaan olenkaan murheellinen? Asunhan satojen peninkulmien -päässä Pariisin sumuista, aurinkoisella kukkulalla, tamburiinien ja -muskatviinien maassa. Kotini ympärillä on pelkkää päivänpaistetta ja -musiikkia; saan kuulla viklojen orkesteria ja tiaisten kuorolaulua; -aamusilla suokurppien vihellystä: "kurliit! kurliit!"; keskipäivällä -kotisirkkojen sirkutusta, paimenien huilunsoittoa ja kauniiden -ruskeaposkisten tyttöjen naurunhelinää viinitarhoissa... Paikka on -tosiaankin huonosti valittu, jos siinä tahtoo kantaa mustaa mieltä; -ennemminkin pitäisi minun lähettää naisille ruusunpunaisia runoja ja -korillisittain siroja kertomuksia. - -Niinpä niinkin, mutta minä olen vielä liian lähellä Pariisia. -Joka päivä se pärskyttää tänne asti, aina kuusikkoni keskelle, -murheittensa mustaa sakkaa... Juuri tällä hetkellä, näitä rivejä -kirjoittaessani, sain kuulla Charles Barbara raukan surkean kuoleman; -ja myllyssäni vallitsee siitä syystä suru. Hyvästi suokurpat ja -sirkat! Sydämessäni ei ole enää sijaa ilolle... Sen vuoksi, hyvä -rouva, ette tänään vielä saa sen sievän ja hauskan kertomuksen -sijasta, jonka olen luvannut teille, muuta kuin surullisen tarinan. - - * * * * * - -Olipa kerran mies, jolla oli kultaiset aivot; niin kyllä, hyvä -rouva, aivot puhdasta kultaa. Kun hän syntyi maailmaan, niin -lääkärit arvelivat, ettei lapsi luultavasti jää eloon, niin raskas -oli sen pää ja niin suhdattoman suuri kallo. Se jäi kuitenkin eloon -ja vaurastui päivänpaisteessa niin kuin kaunis oliivin vesa; vain -suuresta päästään oli sillä alituinen vastus, ja sääli oli nähdä sen -kävellessään satuttavan itseään kaikkiin esineihin. Se kaatuilikin -usein. Eräänä päivänä se putosi korkeilta portailta ja löi otsansa -marmoriastuimiin, niin että sen pääkallo helähti kuin metallikanki. -Sen pelättiin jo kuolleen, mutta kun se nostettiin ylös, huomattiin -siinä vain pieni naarmu, josta pari kolme kultapisaraa oli valunut -ja hyytynyt sen vaaleihin hiuksiin. Sillä tavoin lapsen vanhemmat -tulivat tietämään, että heidän pojallansa oli kultaiset aivot. - -Asiaa pidettiin salassa; lapsi parka ei aavistanut mitään. Joskus hän -kysyi, minkä tähden häntä ei laskettu juoksentelemaan ulos pihalle -katupoikien kanssa. - --- Ne varastaisivat sinut, minun ihana aarteeni! vastasi äiti hänelle. - -Siitä pitäen alkoi pienokainen pelätä, että hänet varastetaan; hän -vetäytyi leikkimään ypöyksin, äänetönnä, ja hän vaaperteli raskaasti -salista toiseen. - -Vasta kahdeksantoista vanhana hänen vanhempansa ilmaisivat hänelle, -millaisen ihmeellisen lahjan hän oli saanut kohtalolta; ja kun he -olivat kasvattaneet ja elättäneet häntä siihen asti, niin he pyysivät -häneltä vastalahjaksi sirun kultaa. Poikanen ei epäröinyt; siinä -tuokiossa -- miten? ja millä keinoin? sitä ei tarina kerro -- hän -tempasi pääkallostaan palasen, pähkinän kokoisen palasen puhdasta -kultaa, jonka hän heitti ylpeästi äitinsä helmaan. Sitten hän -päänsä rikkauksien häikäisemänä, hehkuen hurjia haluja, juopuneena -omasta voimastaan jätti isänsä kodin ja läksi maailmalle tuhlaamaan -aarrettansa. - - * * * * * - -Päättäen siitä, millä tavoin hän vietti elämäänsä, kylväen -kuninkaallisesti, lukua pitämättä kultaa ympärilleen, olisi luullut -hänen aivojensa olevan tyhjentymättömät. Ne tyhjentyivät kuitenkin, -ja sikäli nähtiin hänen silmiensä tulen sammuvan ja poskipäiden -käyvän kuopille. Eräänä päivänä vihdoin viimein herättyään -aamulla hurjan yön jälkeen, ypöyksin keskellä kemujen jätteitä ja -kynttiläkruunujen kalpenevaa valoa, huomasi tuo onneton kauhukseen, -miten suunnattoman suuri lovi jo oli syntynyt hänen kultaharkkoonsa; -oli aika jo pysähtyä. - -Siitä päivästä alkaen hänen olemuksensa muuttui. Kulta-aivoinen mies -vetäytyi syrjään ja rupesi elämään kättensä työllä, epäluuloisena ja -arkana kuten saituri, karttaen kiusauksia ja koettaen unohtaa nuo -turmaa tuottavat rikkautensakin, joihin hän ei enää tahtonut koskea. -Pahaksi onneksi oli eräs ystävä seurannut häntä yksinäisyyteen, ja -tämä ystävä tiesi hänen salaisuutensa. - -Kerran yöllä heräsi miesraukka tuntien tuskaa, kauheata tuskaa -päässään; hän nousi säikäyksissään ylös ja näki kuun valossa -ystävänsä pakenevan piilottaen jotakin viittansa liepeen alle. - -Niin vietiin häneltä taas murunen aivoja! - -Jonkin ajan kuluttua rakastui kulta-aivoinen mies, ja nyt oli kaikki -mennyttä. Hän rakasti sydämensä pohjasta pientä vaaleaveristä -naikkosta, joka myös piti hänestä, mutta joka rakasti vielä enemmän -koruja, valkeita sulkia ja sieviä punaisenruskeita tammenterhoja -kenkänsä nauhoissa. - -Tämän suloisen olennon käsissä -- joka oli puoleksi lintu, puoleksi -nukke -- sulivat kultasiruset niin nopeasti, että oikein hirvitti. -Hänellä oli kaikki naisen oikulliset mieliteot; eikä mies voinut -koskaan kieltää mitään; vieläpä hän, peläten tuottavansa vaimolleen -surua, kätki tältä viimeiseen asti onnensa surullisen salaisuuden. - --- Olemmehan me oikein rikkaita? sanoi vaimo. Ja mies parka vastasi: - --- Kyllä... hyvin rikkaita! - -Ja hän hymyili lempeästi tuolle siniselle pikku linnulle, joka nokki -häneltä pääkallon kaikessa viattomuudessaan. Joskus hänet sentään -valtasi pelko, hän olisi halunnut ruveta säästeliääksi; mutta silloin -tuli pikku vaimo hypähdellen hänen luoksensa ja sanoi hänelle: - --- Rakas mieheni, sinä olet niin rikas! Osta minulle jotakin oikein -kallista... - -Ja hän osti vaimollensa jotakin oikein kallista. - -Tätä kesti noin kaksi vuotta. Sitten eräänä aamuna heitti pikku -vaimo henkensä, ties mistä syystä, niin kuin linnunpoikanen. -Aarre alkoi jo olla lopussa; sen jäännöksellä hankki leskimies -rakkaalle vainajalleen kauniit hautajaiset. Kaikki kellot soimaan, -höyhentupsuilla koristetut hevoset vetämään raskaita mustiin -verhottuja vaunuja, hopeisia suruhelmiä riippumaan samettiloimista -- -ei mikään ollut hänestä liian kaunista. Mitä hän teki enää kullalla? -Hän jakoi sitä kirkolle, kantajille, ikikaunokkien myyjättärille; -hän kylvi sitä kaikkialle tinkimättä. Niinpä hänelle, kirkkomaalta -palattuaan, ei jäänyt enää juuri mitään noista ihmeellisistä -aivoista, töin tuskin muutamia sirusia pääkallon seinämiin. - -Sittemmin hänen nähtiin harhailevan pitkin katuja sekamielisen -näköisenä, kädet eteenpäin ojennettuina, kompuroiden niin kuin -juopunut. Iltasella, kun kauppapuodeissa sytytettiin tulet palamaan, -hän seisahtui suuren ikkunan eteen, josta loisti lamppujen valossa -paljon kaikenlaisia kankaita ja korutavaraa, ja jäi pitkän aikaa -katselemaan joutsenen untuvilla reunustettua kenkäparia, joka oli -tehty sinisestä satiinista. "Minäpä tiedän yhden ihmisen, jota nuo -kengät suuresti ilahduttaisivat", sanoi hän hymyillen itsekseen; ja -muistamatta enää, että hänen pikku vaimonsa oli kuollut, hän astui -puotiin niitä ostamaan. - -Peräkamariinsa kuuli myyjätär kovan huudon; hän juoksi puotiin, -mutta horjahti taapäin nähdessään edessään miehen, joka nojasi -myyntipöytään ja katseli häntä tuskallisesti, tylsistyneenä. Hän -piti toisessa kädessään untuvareunaisia sinisiä kenkiä ja toisella -kädellään, joka valui verta, hän ojensi kultakaapeita hyppysissään. - -Hyvä rouva, semmoinen on tarina miehestä, jolla oli kultaiset aivot. - - * * * * * - -Eriskummaisesta satumaisesta sävystään huolimatta tämä tarina on -totta alusta loppuun. Maailmassa on poloisia, jotka ovat tuomitut -elämään aivoillansa, ja he maksavat kauniilla hienolla kullalla, -ydinmehullaan ja olemuksensa perusaineella elämän pienimmätkin -tarpeet. Se on heille joka päivä palaava tuska; ja sitten kun he ovat -väsyneet kärsimyksiinsä... - - - - -RUNOILIJA MISTRAL - - -[_Frédéric Mistral_, synt. 1830, kuuluisin uusprovencelaisista -runoilijoista, Daudet'n hyvä ystävä, on kirjoittanut mm. eepokset -_Mirèio_ (Mireille) ja _Calendau_ (Calendal) sekä runokokoelman -_Lis Isclo d'or_. Näillä kirjoituksillaan hän on saavuttanut -eurooppalaisen maineen ja herättänyt harrastuksen provencenkieliseen -runouteen.] - -Kun minä viime sunnuntaina heräsin, luulin olevani -Faubourg-Montmartre-kadun varrella Pariisissa. Vettä satoi, -taivas oli harmaa, myllyni surullinen. Minua pelotti jäädä kotiin -viettämään tätä kylmää, sateista päivää, ja minulle tuli halu lähteä -lämmittelemään Frédéric Mistralin, tuon suuren runoilijan luokse, -joka asuu noin kolmentoista kilometrin päässä minun petäjistöstäni, -pienessä kotikylässään Maillanessa. - -Tuumasta toimeen: myrttipuinen sauva käteen, Montaigne taskuun, peite -olalle ja mars matkaan! - -Ei yhtään ihmistä ulkona pelloilla... Kaunis katolinen Provencemme -antaa maan levätä sunnuntaina... Koirat yksin kotona, talojen -ovet kiinni... Tuon tuostakin tiellä rahtimiehen rattaat vettä -valuvine kuomupeitteineen, vanha mummo kääriytyneenä vaaleanruskeaan -viittaansa, muuleja täydessä juhla-asussa, espartoruohon -säikeistä tehty sinivalkoinen loimi selässä, punaisia koristeita -ja hopeatiukuja kaulassa -- vetäen puolijuoksua kokonaisen -vankkurillisen maalaisrahvasta kirkkoon messua kuulemaan; lisäksi -häämöttää kaukaa sumun keskeltä vene kanavassa ja kalastaja, joka -seisoallaan laskee nuottaansa veteen. - -Mahdotonta oli lukea matkalla sinä päivänä. Sade valui virtanaan ja -pohjatuuli vihmoi sitä vasten kasvoja. Minä kiiruhdin koko matkan -levähtämättä, ja viimein käveltyäni kolme tuntia näin edessäni pieniä -sypressimetsiä, joiden keskellä Maillanen kylä piilee suojassa -tuulelta. - -Ei kissaakaan kylän kaduilla, kaikki olivat messua kuulemassa. -Kun kuljin kirkon ohitse, niin puhaltimet rämisivät ja kynttilät -loistivat värillisten ikkunaruutujen takaa. - -Runoilijan koti oli kylän toisessa päässä; se on viimeinen talo -vasemmalla kädellä Saint-Remyn kaupunkiin vievän tien varrella -- -yksikerroksinen tupanen, edessä puutarha... Astun hiljaa sisään... Ei -näy ketään! Salin ovi on kiinni, mutta minä kuulen, että oven takana -kävelee joku ja puhelee kovalla äänellä itsekseen... Nuo askelet ja -tuo ääni ovat minulle hyvin tutut... Pysähdyin hetkiseksi pieneen -eteiseen, jonka seinät ovat valkeiksi kalkitut, käsi ovenrivassa, -hyvin hämilläni. Sydämeni tykytti kiivaasti. -- Hän on siellä. Hän -on parhaillaan työssä... Pitääkö minun odottaa, kunnes säkeistö on -valmiina!... Mutta kuinka tahansa, käykäämme sisään. - - * * * * * - -Kun Maillanen runoilija tuli teidän luoksenne, pariisilaiset, -näyttääkseen Pariisia Mireille'llensa ja kun te näitte salongeissanne -tuon kaupunkilaismuodin mukaan puetun chactas-intiaanin, korkea -kaulus kaulassa ja päässä suuri hattu, josta hän oli hämillänsä yhtä -paljon kuin maineestansa, niin te luulitte, että siinä se nyt oli -Mistral... Mutta se ei ollut hän. On vain yksi Mistral maailmassa, -se jonka minä yllätin viime sunnuntaina hänen kotikylässään ja joka -huopahattu korvallisella, ilman liivejä, yllään pusero ja uumillaan -punainen katalonialainen vyö säihkyvin silmin, innostuksen tuli -poskipäillä ja ylväs, hyväntahtoinen hymy huulilla käveli pitkin -lattiaa joustavasti kuin kreikkalainen paimen, kädet taskussa, -sepittäen runoja... - --- Mitä! Sinäkö se olet? huudahti Mistral hypäten kaulaani; olipa -hyvä, että tulit katsomaan... Juuri tänään sattuu olemaan juhlat -täällä Maillanessa. Meillä on Avignonista tilattu soittokunta, -härkiä, juhlakulkue ja farandole, siitä tulee suurenmoista... Äiti -palaa heti messusta; sitten syömme ja sitten hei! lähdemme katsomaan, -kun kauniit tytöt tanssivat... - -Sillä aikaa kun hän puhui, tarkastelin minä liikuttuneena tätä -pientä, valoisaksi paperoitua salia, jota en ollut nähnyt pitkään -aikaan ja jossa ennen olin viettänyt monta hauskaa hetkeä. -Kaikki oli entisellään. Entinen keltaruutuinen leposohva, kaksi -ruokotuolia, kädetön Venus ja Arlesin Venus uuninkamanalla, -Hébertin maalaama kuva runoilijasta itsestään, Étienne Carjat'n -ottama valokuva hänestä sekä nurkassa ikkunan luona pulpetti -- -pahanpäiväinen pieni veronkantopöytä -- täpö täynnä vanhoja kirjoja -ja sanakirjoja. Keskellä pöytää huomasin suuren avonaisen vihkon... -Se oli _Calendal_, Frédéric Mistralin uusi runoelma, jonka pitäisi -ilmestyä tämän vuoden lopulla, joulunpyhiksi. Tätä runoelmaansa on -Mistral valmistellut jo seitsemän vuotta, ja on kulunut jo lähes -kuusi kuukautta siitä, kun hän kirjoitti siihen viimeisen säkeen; -kuitenkaan hän ei vielä uskalla päästää sitä käsistään. On näet yhä -jotakin säettä hiottava ja etsittävä kauniimpia loppusointuja... -Vaikka Mistral kirjoittaakin provencen kielellä, niin hän siloittelee -huolellisesti säkeitään aivan kuin kaikkien pitäisi lukea ne juuri -sillä kielellä ja olla hänelle kiitollisia suurista ponnistuksista... -Tuohon oivaan runoilijaan soveltuisivat Montaignen sanat: -- -Muistakaamme häntä, joka, kun häneltä kysyttiin, miksi hän näki -niin paljon vaivaa semmoisen taiteen vuoksi, johon vain ani harvat -saattoivat tutustua, vastasi: Ani harvoissa on minulle kylliksi, -yhdessä on kylliksi, vaikkei olisi yhtään, niin siinäkin on minulle -kylliksi. -- - - * * * * * - -Minä pidin Calendal-vihkoa käsissäni ja selailin sitä liikutuksen -vallassa... Yhtäkkiä kajahtivat huilut ja tamburiinit soimaan kadulla -ikkunan alla, ja samalla rientää Mistral kaapille, ottaa sieltä -esiin juomalaseja ja pulloja, vetää pöydän keskelle salia ja avaa -oven soittajille sanoen minulle: -- Älä vain naura... He tulevat -tervehtimään minua aamusoitolla... minä näet olen kunnan neuvosmies. --- - -Pieni huone tulee täpötäyteen väkeä. Tamburiinit asetetaan tuoleille, -vanha lippu nurkkaan ja makea viini kiertää miehestä mieheen. Sitten -kun on tyhjennetty muutamia pulloja herra Frédéricin terveydeksi, -kun on keskusteltu vakavasti juhlasta ja arvailtu, muodostuukohan -farandole tällä kertaa yhtä kauniiksi kuin viime vuonna ja -esiintyvätköhän härät kunnollisesti, vetäytyvät soittajat pois ja -menevät aamusoitolla tervehtimään muitakin neuvosmiehiä. Samassa -saapuu Mistralin äiti kotiin. - -Kädenkäänteessä on levitetty kaunis valkoinen liina ja ruokapöytä -katettu ainoastaan kahdelle hengelle. Minä tunnen talon tavat, tiedän -että kun Mistralilla on vieraita, ei hänen äitinsä istu pöytään... -Vanhus parka ei osaa muuta kuin provencen kieltä ja hänestä tuntuisi -rasittavalta puhella ranskalaisten kanssa... Sitä paitsi häntä -tarvitaan keittiössä. - -Taivas! miten hyvän aterian söin sinä aamuna: -- palasen -paistettua kaurista, vuoristojuustoa, viinimehuun pantuja -hedelmiä, viikunoita, muskottirypäleitä. Kaikki höystettynä tuolla -Châteu-Neuf-des-papes-viinillä, joka kimaltelee lasissa niin -ruusunvärisenä... - -Jälkiruokaan päästyämme minä käyn hakemassa runovihkon ja asetan sen -pöydälle Mistralin eteen. - --- Mehän päätimme lähteä ulos kävelemään, virkkoi runoilija hymyillen. - --- Ei, ei!... _Calendal! Calendal!_ -- - -Mistral alistuu kohtaloonsa, ja pehmeällä sointuvalla äänellään hän -aloittaa ensimmäisen laulun lyöden kädellään tahtia: -- Neitosesta -lemmen murtamasta -- äsken surullisen tarinan ma kerroin -- nyt, jos -herra suo sen, laulan laulun Cassin poikasesta -- sardellien pikku -pyytäjästä... -- - -Ulkona soitettiin iltakelloja; raketteja paukahteli torilla; -huilunpuhaltajia tuli ja meni kaduilla tamburiininsoittajien kanssa. - -Mutta nojaten kyynärvarsin pöytään ja kyynelet silmissä minä -kuuntelin kertomusta pienestä provencelaisesta kalastajapojasta. - - * * * * * - -Calendal oli vain kalastaja, rakkaus tekee hänestä sankarin... -Voittaakseen lemmittynsä, kauniin Estérellen rakkauden, hän ryhtyy -ihmeteltäviin ponnistuksiin, eivätkä Herkuleen kaksitoista urotyötä -ole mitään niiden rinnalla. - -Kun hän kerran on saanut päähänsä tulla rikkaaksi, niin hän keksii -kauheita kalastusneuvoja ja ajaa satamaan kaikki meren kalat. -Toisella kertaa hän ajaa takaa muuatta Ollioulesin kaupungin -jylhissä rotkoissa piilevää rosvoa, kreivi Sévérania, aina hänen -pesäänsä asti, keskelle hänen rosvojoukkojansa... Miten rohkea poika -tuo pikku Calendal! Eräänä päivänä hän tapaa Sainte-Baumen luolan -tienoilla vastatusten kaksi ryhmää miehiä, jotka ovat tulleet sinne -ratkaistakseen riitansa seipääniskuilla mestari Jacquesin haudalla, -tuon provencelaisen, joka on, sivumennen sanottuna, tehnyt Salomon -temppelin puutyöt. Calendal syöksyy veritöissä raivoavien keskeen ja -rauhoittaa heidät puheellansa. - -Hän suorittaa yli-inhimillisiä voimannäytteitä!... Korkealla -Luren vuoristossa oli luoksepääsemätön setrimetsä, johon eivät -puunhakkaajat olleet uskaltaneet vielä koskaan kavuta. Mutta Calendal -menee sinnekin. -- Hän viipyy siellä ypöyksin kokonaisen kuukauden. -Kolmekymmentä päivää kajahtelevat hänen kirveensä iskut, kun teräs -helähtäen uppoaa puiden runkoon. Metsä ryskää: toinen toisensa -perästä kaatuvat nuo vanhat jättiläispuut ja vierivät kuilujen -syvyyteen; ja kun Calendal tulee jälleen alas, ei ole enää yhtään -setripuuta pystyssä vuorilla... - -Vihdoin voittaa Sardinin kalastaja monista urotöistään palkinnoksi -Estérellen rakkauden, ja Cassisin kaupungin asukkaat valitsevat -hänet konsuliksi. Semmoinen on kertomus Calendalista... Mutta mitä -liikuttaa meitä Calendal itse? Ennen kaikkea kuvastuu runoelmassa -Provence -- Provencen rantaseutu sekä Provencen vuoristo -- sen -menneisyys, sen tavat, pyhimystarinat ja maisemat, sen yksinkertainen -ja vapaa kansa, joka on ennen kuolemaansa löytänyt itselleen -suuren runoilijan... Rakentakaa nyt rautatielinjoja, pystyttäkää -sähköpylväitä kautta maan, karkottakaa provencen kieli kouluista! -Provence on sittenkin elävä iankaikkisesti _Mireille_ ja _Calendal_ -runoelmissa. - - * * * * * - --- Riittää jo runoudesta, sanoi Mistral pannen vihkonsa kiinni. Nyt -on aika lähteä katsomaan juhlia. -- - -Me läksimme ulos, kaikki kylänväki oli kaduilla; vahva tuulenpuuska -oli kirkastanut taivaan ja aurinko helotti nyt iloisesti punaisilla -katoilla, jotka olivat vielä märät sateesta. Saavuimme parhaiksi -näkemään juhlakulkueen palaamista. Sen ohikulku kesti kokonaisen -tunnin yhteen mittaan, siinä oli parannuksentekijöitä munkinpuvussa, -parannuksentekijöitä valkeissa, sinisissä ja harmaissa säkkipuvuissa, -hunnutettuja nunnakuntia, ruusunpunaisia lippuja, joihin oli ommeltu -kultaisia kukkia, suuria, neljällä olkapäällä kannettavia puisia -pyhimyksenkuvia, joista kultaus oli kulunut pois, fajanssista tehtyjä -pyhimyksenkuvia, kirjaviksi maalattuja niin kuin epäjumalan kuvat, -suuret kukkakimput kädessä, messupukuja, näkyleipiä, telttakatoksia -vihreästä sametista, valkeisiin silkkipuitteisiin pantuja -ristiinnaulitunkuvia, kaikki tämä aaltoillen tuulessa kynttiläin ja -päivän valossa, virsien ja litaniain kaikuessa ja kellojen soidessa -täyttä vauhtia. - -Kun kulkue oli päättynyt ja pyhimykset viedyt takaisin kappeleihinsa, -läksimme katsomaan leikkiä puimatantereella, painiskelua, -kolmiloikkausta, nuoranvetoa, nahkasäkille hyppelemistä ynnä muuta, -mikä kuuluu Provencen juhlien hauskaan ohjelmaan... Yö oli jo -tulossa, kun palasimme Maillaneen. Torille, pienen kahvilan eteen, -johon Mistral tavallisesti pistäytyy viettämään iltaa ystävänsä -Zidoren kanssa, oli sytytetty suuri ilovalkea... Varustauduttiin -tanssimaan farandolea. Leikkauksilla koristeltuja paperilyhtyjä paloi -kaikkialla varjopaikoissa; nuoriso asettui paikoillensa, ja kohta -alkoi tamburiinien säestäessä tulen ympärillä hurja, kovaääninen -pyöriminen, jota aiottiin jatkaa läpi yön. - - * * * * * - -Kun olimme jo liian väsyneitä juoksentelemaan, kiipesimme illallisen -jälkeen Mistralin kamariin. Se on vaatimaton talonpoikaiskamari, -jossa on kaksi sänkyä. Seinät ovat paperoimattomat; kattopalkit -näkyvissä... Siitä on nyt neljä vuotta, kun akatemia antoi -_Mireillen_ kirjoittajalle kolmen tuhannen frangin palkinnon ja rouva -Mistral esitti pojallensa: - --- Mitäpä jos panettaisimme paperit kamariisi ja antaisimme valkaista -sen laipion? - --- Ei, ei, vastasi Mistral... -- Ne rahat ovat runoilijain rahoja, ei -niihin saa koskea. -- - -Ja kamari jäi paperoimatta; mutta niin kauan kuin runoilijain rahoja -riitti, ovat kaikki, jotka ovat kolkuttaneet Mistralin ovea, päässeet -aina osille hänen avoimesta kukkarostaan... - -Minä olin ottanut _Calendal_-vihkon mukaani kamariin ja halusin -kuulla siitä vielä jonkun palasen ennen maatapanoa. Mistral valikoi -sivukertomuksen fajanssiastioista. Sen pääsisällys on seuraava: - -On suuret pidot jossakin. Pöydälle kannetaan upea kalusto Moustiers'n -fajanssia. Joka lautasen pohjassa on sinisellä värillä emaljiin -piirrettynä jokin provencelainen tapahtuma; niissä on kerrottuna -koko maan historia. Ja miten suurella rakkaudella nuo kauniit -fajanssikalut ovat kuvatut; säkeistö kutakin lautasta kohti ja yhtä -monta pientä runoelmaa, jotka ovat samalla kertaa niin koruttomia, -mutta kuitenkin taidokkaita ja viimeisteltyjä, kuten Theokritoksen -pienet idyllikuvat. - -Sillä aikaa kun Mistral luki minulle runojansa tuolla kauniilla -provencen kielellä, jossa on enemmän kuin kolmeneljännestä latinaa -ja jota ennen muinoin puhuivat kuningattaret, mutta jota nyt -ymmärtävät ainoastaan paimenet, sillä aikaa minä ihailin tuota -miestä edessäni, ja ajatellen millaisessa rappiotilassa hän -tapasi äidinkielensä ja millaiseksi hän on sen muovaillut minä -kuvittelin mielessäni tuommoista vanhaa Beaux'n prinssien palatsia, -jollaisia vielä nähdään Pikku-Alpeilla: ei enää kattoja, ei enää -suojusaitoja portaiden reunassa, ei enää ruutuja ikkunoissa, -suippokaarien päätekivi on särkynyt, vaakunamerkki ovien yläpuolella -sammaltunut, kanat nokkimassa ruokaansa linnanpihalla, siat rypemässä -galleriojen hienojen patsaiden juurella, aasi syömässä nurmea -entisessä kappelissa, kyyhkyset juomassa sadevettä suurista vihki -vesimaljoista, ja vihdoin on näiden raunioiden keskelle vanhan -palatsin sivuhuoneisiin pari kolme talonpoikaisperhettä laittanut -itsellensä asunnon. - -Mutta sitten eräänä päivänä hurmaantuu näiden talonpoikien -poika noihin suuriin raunioihin ja kiivastuu nähdessään pyhiä -paikkoja sillä tavoin häväistävän; pian, pian hän ajaa elukat -pois linnanpihalta ja rakentaa haltiattarien avulla yksin suuren -porraskäytävän entiselleen, laittaa peilipinnat taas seinille, -lasit ikkunoihin, nostaa tornit jälleen pystyyn, kultaa uudestaan -valtaistuinsalin ja panee jälleen kuntoon muinaisen mahtavan -palatsin, jossa on asunut paaveja ja keisarinnoja. - -Tämä uudelleen kuntoon kohotettu palatsi, se on provencen kieli. - -Tämä maalaispoika, se on Mistral. - - - - -KOLME HILJAISTA MESSUA - -Joulujuttuja - - -I - --- Kaksi tryffelillä täytettyä kalkkunaa, niinhän, Garrigou? - --- Niin, arvoisa herra, kaksi mainiota kalkkunaa täpösen täynnä -tryffelejä. Tottahan tuon tiedän, sillä olenpa ollut apuna niitä -täyttämässä. Olisi luullut niiden nahan ihan halkeavan paistuessa, -niin kovalle se oli pingotettu... - --- Jeesus-Maria! Ja minä kun pidän niin paljon tryffeleistä... Pian -tänne messupaitani, Garrigou... Ja mitä muuta vielä olet huomannut -keittiössä paitsi kalkkunapaistia?... - --- Oo, kaikenlaista hyvää... Puolilta päivin emme ole joutaneet muuta -kuin kynimään fasaaneja, harjalintuja, syöttökanoja ja metsoja, niin -että höyheniä lenteli kaikkialla... Sitten tuotiin kalalammikosta -ankeriaita, kultakarppeja, forelleja ja... - --- Oikeinko suuria, ne forellit, Garrigou? - --- Noin suuria, arvoisa herra... Kerrassaan verrattomia!... - --- Jumalani! Olenpa näkevinäni ne tuossa edessäni... Oletko pannut jo -viinin alttarikannuihin? - --- Kyllä, arvoisa herra, olen pannut viinin alttarikannuihin... -Mutta se, totta vieköön, ei ole mitään siihen viiniin verrattuna, -jota saatte juoda päästyänne keskiyön messusta. Jospa näkisitte -sitä linnan ruokasalissa, jospa näkisitte kaikki nuo karahvit, -jotka kimaltelevat monenvärisinä, täynnänsä jaloja viinejä... -Ja hopeiset pöytäkalut, siselöidyt maustinastiat, kukat ja -kynttiläjalat! -- Ei ole ikinä nähty semmoista joulukestiä. Herra -markiisi on kutsunut kaikki herrasväet lähistöltä. Teitä tulee -ainakin neljäkymmentä henkeä aterialle, lukuunottamatta maatuomaria -sekä käräjäkirjuria...Olettepa onnellinen päästessänne niille -illallisille, kunnioitettava herra!... Minä en ole muuta kuin -haistellut kauniita kalkkunoita ja nyt tunnen alinomaa tryffelien -tuoksun nenässäni... Aah!... - --- No no, poikaseni. Varokaamme lankeamasta ylensyömisen syntiin, -etenkin tänä pyhänä jouluyönä... Riennä heti sytyttämään kynttilät -ja antamaan kelloilla ensimmäinen merkki messun alkamiseen; sillä -keskiyö on jo käsissä, emmekä saa suinkaan myöhästyä... - -Näin puhelivat keskenään jouluyönä armon vuonna tuhat kuusisataa -ja niin ja niin paljon kunnianarvoisa herra Balaguère, entinen -barnabiittien priori, nykyisin Trinquelagen markiisien -runsaspalkkainen pappi, ja hänen pieni kuoripoikansa Garrigou, tai -toisin sanoen se nallikka, jota hän ainakin luuli kuoripojaksensa -Garrigouksi, sillä nähkääs, itse paholainen oli tuona iltana -ottanut päällensä pyöreäposkisen ja hempeäpiirteisen nuoren -sakaristonvartijan hahmon voidakseen paremmin johdattaa -kunnianarvoisan isän kiusaukseen ja saadakseen hänet lankeamaan -kauheaan hekuman syntiin. Niinpä, sill'aikaa kun tuo luultu Garrigou -(hm, hm!) kaikin voimin tempoili markiisin kappelin kelloja, alkoi -kunnianarvoisa isä pukeutua messukasukkaansa linnan pienessä -sakaristossa, ja kaikkien noiden herkullisten kuvausten hämmentämänä -hän toisti mielessään yhä uudelleen ja uudelleen: - --- Kalkkunapaistia... kultakarppeja... noin suuria forelleja!... - -Ulkona puhalsi yöllinen tuuli kantaen kellojen kaikua ympäristöön, ja -sikäli alkoi vilkkua tulia Ventoux-vuoren tummilla rinteillä, jonka -huipulla kohosivat Trinquelagen vanhat tornit. Vuokraviljelijöiden -perheet olivat nyt matkalla linnaan kuulemaan keskiyön messua. Virsiä -veisaten he kapusivat vuoren rinnettä ylös viisi- tai kuusihenkisissä -joukoissa, isä edellä kantaen lyhtyä kädessään, ja sitten naiset -kääriytyneinä suuriin ruskeihin vaippoihinsa, joiden poimuihin lapset -tunkeilivat hakien tuulensuojaa. Huolimatta myöhäisestä yöhetkestä -ja pakkasesta marssi tuo reipas väki iloisesti edelleen sen toivon -kannustamana, että heitä messusta tultua, kuten aina muinakin -vuosina, odottaa alhaalla keittiöhuoneissa heitä varten katettu -pöytä. Tuon tuostakin välähtivät jyrkässä mäenrinteessä jonkun -aatelisherran lasiseinäiset vaunut kuutamossa, soihdunkantajien -saattamina, tai kilisytti puolijuoksua lönkyttävä muuli tiukujansa, -ja sumuisten lyhtyjen valossa tunsivat vuokraviljelijät maatuomarinsa -ja tervehtivät häntä ohimennessä: - --- Hyvää iltaa, mestari Arnoton! - --- Iltaa, iltaa, lapsukaiseni! - -Yö oli kirkas ja tähdet tuikkivat vilkkaasti pakkasen kynsissä, -pohjatuuli puhalsi terävästi ja hienoa huurretta satoi kulkijoiden -päälle kastelematta kuitenkaan vaatteita; joulu oli pysynyt -uskollisena vanhoille tavoilleen ja saapunut lumivalkoisin vaattein. -Vuoren korkeimmalla kukkulalla kuumotti linna matkan lopullisena -päämääränä tavattoman jykevine torneineen ja päätyseinineen. Kappelin -kellotorni kohosi päin tummansinistä taivasta, ja suuri joukko pieniä -tulia häilyi sinne tänne, vilkkui kaikissa ikkunoissa ja helotti -rakennuksen tummaa taustaa vasten kuin kipinät, joita kirpoilee -mustaksi palaneesta paperituhkasta... Kun oli päästy nostosillan -yli ja astuttu sisään hyökkäysportista, piti kappeliin mennessä -kulkea etupihan poikki, joka oli täynnänsä vaunuja, palvelijoita -ja kantotuoleja ja jonka valaisivat kirkkaaksi tervassoihdut ja -keittiön ikkunoista välkkyvät liekit. Kuului paistinkääntöhaarukoiden -kolahtelua, kattiloiden kalinaa, kristalli- ja hopeaesineiden -helinää, kun niitä liikuteltiin ruokaa laitettaessa. Ja kaiken sen -yläpuolella leijaili lämmin höyry, jossa tuntui paistin ja väkevistä -kasviksista valmistettujen kastikkeiden hyvää hajua ja joka kuiskaili -kaikkien, niin vuokraviljelijäin kuin papin ja maatuomarinkin korviin: - --- Miten mainio jouluateria meitä odottaakaan messun jälkeen! - - -II - -Tiri lillil!... Tiuku kilisee. - -Puoliyön messu alkaa. Linnan kappelissa, joka ristikkokaarineen ja -laipioon asti ulottuvine tammisine seinälaudoituksineen on kuin -ehtoinen tuomiokirkko pienoiskoossa, ovat kaikki kauniit verhot -levitetyt seinille ja kaikki kynttilät sytytetyt. Ja millainen -väenpaljous! Millainen pukujen rikkaus! Tuossa istuvat ensinnäkin -puuveistoksilla koristelluissa aitioissa alttarin ympärillä -lohenväriseen silkkipukuun puettu Trinquelagen herra ja hänen -vieressään kaikki illalliselle kutsutut aatelisherrat. Sametilla -päällystetyille rukoustuoleille vastapäätä heitä on istuutunut vanha -leskimarkiisitar tulipunainen kullalla kirjailtu levätti yllään ja -nuori Trinquelagen markiisitar, jonka tukkaan on rakennettu korkea -pitsitorni Ranskan hovin uusimman muodin mukaan. Alempana nähdään -mustiin pukeutuneina, suuret suippopäiset peruukit päässä ja posket -sileiksi ajeltuina maatuomari Thomas Arnoton ja käräjäkirjuri, -mestari Ambroy, kaksi vakavaa naamaa keskellä loistavia silkkipukuja -ja kullanvälkkeisiä damasteja. Sitten tulevat lihavat hovimestarit, -hovipojat, jahtimestarit, voudit ja rouva Barbe, joka kantaa kaikki -avaimet kupeellaan hienossa hopeisessa avainrenkaassa. Taempana, -tavallisilla penkeillä, istuu alhainen palvelusväki, piiat ja -vuokraviljelijät perheineen; ja vihdoin viimein ihan oven suussa, -jota avataan ja suljetaan varovaisesti, seisovat kokkipojat; he -pistäytyvät kastikkeiden kiehuessa nappaamassa korviinsa jonkun -pienen katkelman messua ja tuovat tullessaan iltaruuan tuoksua -juhlalliseen kirkkoon, joka on käynyt ihan kuumaksi palavien -kynttiläin paljoudesta. - -Noidenkohan kokkipoikien pienet valkoiset myssyt ne saavat papin niin -hajamieliseksi? Vai eikö siihen pikemmin vaikuttane Garrigoun tiuku, -tuo lemmon tiuku, joka kilisee alttarin juurella semmoisella hornan -kiireellä, että tuntuu kuin se hoputtaisi vain yhtämittaa: - --- Kiiruhtakaamme, kiiruhtakaamme... Kuta välemmin saamme loppuun, -sitä välemmin pääsemme ruokapöytään. - -Ja totta on, että joka kerta kun tuo pirun tiuku helähtää, unohtaa -pappi messunsa eikä ajattele muuta kuin juhlaillallista. Hän näkee -hengessään, miten keittiöväki häärii nopeasti, miten uunissa loimuaa -oikea sepän tuli, miten kattilankansien raoista pullahtelee höyryä ja -höyryn seassa näkyy kaksi mainiota kalkkunaa, jotka ovat täpö täynnä -tryffeleitä, ihan kuin kirjailtua marmoria... - -Tai sitten hän näkee rivittäin kulkevan ohitsensa pieniä hovipoikia -kantaen ruokavateja, joista leviää viekoittelevaa tuoksua, ja heidän -mukanaan hän astuu suureen, juhlallisesti koristeltuun saliin. Oi -taivaallista hekumaa! Tuossa suunnattoman suuri pöytä, joka notkuu -ruokien painosta ja säteilee kynttiläin valossa. Riikinkukot ovat -saaneet oman höyhenpukunsa peitteekseen, fasaanit levittelevät -kullanruskeita siipiänsä, pullot kimaltelevat rubiininvärisinä, -hedelmäpyramidit hohtavat keskeltä vihreitä oksia, ja nuo merkilliset -kalat, joista Garrigou (niin oikein, Garrigou!) puhui, ovat asetetut -saksankumina-alustalle; niiden suomukset välkkyvät helmiäiselle -ikään kuin olisivat vast'ikään vedestä nostetut, ja pieni tuoksuva -yrttitupsu on pistetty niiden sieraimiin. Niin ilmielävä on herra -Balaguèren mielikuvitus, että hän on näkevinänsä kaikki nuo -ihmeelliset ruokalajit kannettuna eteensä kullalla kirjaillulle -alttariveralle, ja pari kolme kertaa hän on jo ihan aloittamaisillaan -ruokalukua _Benedicite_ (kiittäkää) sen sijaan, että hänen olisi -rukoiltava _Dominus vobiscum!_ (Herra olkoon kanssanne!) Tuommoisia -pieniä hairahduksia lukuun ottamatta suorittaa tuo kelpo mies -alttaritoimituksensa hyvin tunnollisesti hyppäämättä yhdenkään -rivin yli, laiminlyömättä yhtään polvennotkistusta; ja kaikki -sujuu erinomaisesti ensimmäisen messun loppuun asti, sillä kuten -tiedätte, on saman sielunpaimenen jouluyönä suoritettava kolme messua -yhtämittaa. - --- Se oli ensimmäinen! sanoo pappi itsekseen päästäen helpotuksen -huokauksen. Sitten hän, kuluttamatta hetkeäkään hukkaan, antaa merkin -kuoripojallensa tai sille, jota hän luulee kuoripojakseen, ja... - -Tiri lillil!... Tiri lillil! - -Nyt alkaa toinen messu, ja sen kuluessa alkaa myös herra Balaguèren -syntiinlankeemus. - --- Pian, pian, kiiruhtakaamme, tillittää hänen korvaansa pienellä -kimakalla äänellänsä Garrigoun tiuku, ja tällä kertaa tuo onneton -sielunpaimen, joka oli joutunut kokonaan ylensyömisen pirun valtaan, -iskee messukirjan kimppuun ja hotkaisee sivun toisensa perästä -liiaksi kiihtyneen ruokahalunsa ahneudella. Hän nousee ja laskee -raivoisan mielipuolen tavoin, hotaisee vähän ristinmerkin ja -polventaivutuksen tapaista, lyhentää kaikki liikkeensä päästäkseen -pikemmin loppuun. Tuskin hän malttaa ojentaa kättänsä lukiessaan -evankeliumia, tuskin lyödä rintoihinsa sanellessaan synnintunnustusta -(_Confiteor_). Hänen ja kuoripojan kesken on syntynyt kilpailu siitä, -kumpi heistä solkkaa nopeammin. Kysymykset ja vastaukset menevät -kiireessä mullin mallin, toisiaan sysien. Puoleksi niellyt sanat, -jotka lausutaan avaamatta suuta -- se kun veisi liian paljon aikaa -- -muuttuvat käsittämättömäksi muminaksi. - --- _Oremus ps... ps... ps..._ - --- _Mea culpa... pa... pa..._ - -Niin kuin viinisadon korjaajat, jotka tulisella kiireellä tallaavat -rypäleitä rikki sammiossa, niin kahlaavat he molemmat latinankielistä -messua pärskyttäen sananpirstaleita joka taholle. - --- _Dom... scum!..._ sanoo Balaguère. - --- ... _Stutuo_!... vastaa Garrigou; kaiken aikaa tuo kirottu tiuku -helisee heidän korvissaan kuin kulkunen, joka pannaan postihevosen -kaulaan, jotta se nelistäisi tulista vauhtia. Käsitättehän, että -semmoista, kyytiä lentäessä yksi hiljainen messu on pian suoritettu. - --- Se oli toinen! virkkaa pappi ihan hengästyneenä. Joutamatta edes -hengähtämään hän harppaa sitten punoittaen ja hikeä valuen alttarin -portaita myöten alas ja... - -Tiri lillil!... Tiri lillil!... - -Nyt alkaa kolmas messu. Ei ole enää kuin muutama askel, ennen kuin -päästään ruokasaliin, mutta voi surkeutta! mikäli jouluateria -lähestyy, sikäli onneton Balaguère tuntee kärsimättömyytensä ja -ruuanhimonsa kasvavan hillittömäksi kiihkoksi. Hänen ärtyneen -mielikuvituksensa luomat näyt muuttuvat selvemmiksi, kultakarpit -ja paistetut kalkkunat ovat tuossa, ihan hänen edessään... Hän -käy niihin käsiksi... hän ne... Oi Jumalani!... miten ruokavadit -höyryävät ja viinit tuoksuvat; ja vimmatusti kilisten huutaa tiuku -hänen korvaansa: - --- Pian, pian, vielä pikemmin!... - -Mutta kuinka hän voisi rientää vielä nopeammin? Hänen huulensa -tuskin liikkuvat. Hän ei enää lausu sanoja... Ihanko hän tosiaan -aikoo petkuttaa hyvää Jumalaa ja pimittää häneltä salakähmässä -messun? Niin, sen hän tekee, onneton!... Hän rientää kiusauksesta -kiusaukseen, hän aloittaa hypäten ensin yhden säkeen yli, sitten -kahden. Sitten on epistola liian pitkä, hän ei lue sitä loppuun, -koskettaa kevyesti evankeliumia, sivuuttaa uskontunnustuksen siihen -pysähtymättä, hyppää isämeidän ohi, loikkaa kaukaa esipuheelle -ja syöksyy sillä tavoin hypäten ja harppaillen iankaikkiseen -kadotukseen. Ja yhä seuraa häntä rietas Garrigou _Vade retro -Satanas!_ (mene pois, saatana!), joka säestää hänen toimiansa -ihmeteltävän yksituumaisesti, nostaa hänen messukasukkaansa, kääntää -kirjan lehtiä aina kaksi kerrallaan, survii pöytiä, kaataa kumoon -viinikannut ja helisyttää tiukuansa yhä kiivaammin ja kiivaammin, yhä -nopeammin ja nopeammin. - -Maksaapa vaivan nähdä, miten ällistyneiltä näyttävät kaikkien -läsnäolijain naamat! Pakotettuina arvaamaan papin kasvonilmeistä -messun kulkua, josta he eivät kuule sanaakaan, toiset nousevat -seisaalleen juuri silloin kun toiset polvistuvat, ja istuutuvat taas -kun toiset ovat seisaallaan. Tuon kummallisen jumalanpalveluksen -kaikki vaiheet menevät kerrassaan sekaisin ja synnyttävät kuulijain -penkkiriveissä mitä eriskummaisimman asentojen sekamelskan. Kun -joulutähti kulkiessaan taivaan teitä, kohti pientä seimeä, huomasi -tämän sekasotkun, se kalpeni kauhusta... - --- Apotti rientää liian nopeasti... On mahdotonta pysyä hänen -perässään, mutisee leskimarkiisitar nyökytellen myssyänsä -edestakaisin hämmästyksissään. - -Mestari Arnoton, suuret terässankaiset silmälasit nenällä, selailee -rukouskirjaansa kummastellen, mihin lemmolle asti sitä jo on -jouduttu. Mutta pohjaltaan ei kukaan tuosta kelpo väestä, joka sekin -ajattelee vain juhla-ateriaa, ole pahoillaan siitä, että messu -nelistää kuin postimiehen hevonen. Ja kun arvon herra Balaguère -riemusta säteilevin silmin kääntyy seurakunnan puoleen huutaen -kaikin voimin: _Ite, missa est_ (Menkää, messu on päättynyt), niin -hänelle kajahtaa kappelista aivan yksiääninen vastaus: _Deo gratias_ -(Jumalalle kiitos) niin iloisesti ja mukaansa tempaavasti, että -luulisi jo olevansa ruokapöydässä kuulemassa ensimmäistä maljapuhetta. - - -III - -Viiden minuutin perästä istui aatelisväki suuressa salissa, pappi -heidän keskellään. Linna oli valaistu laipiosta lattiaan asti ja -kajahteli lauluista, huudoista, naurunpuuskista ja aterioivien -melusta. Arvon herra Balaguère sysäsi kahvelinsa syöttökanan kylkeen -haudaten omantunnon nuhteet mainion viinin ja hyvän lihakastikkeen -aaltoihin. Niin paljon hän söi ja niin paljon joi, tuo poloinen -hengenmies, että sai kauhean kouristuskohtauksen ja jo samana yönä -heitti henkensä ennättämättä edes katua syntejään. Aamulla varhain -hän sitten saapui taivaaseen, pää vielä täynnä yöllistä juhlahälinää, -ja voittepa itse arvata, miten hänet siellä vastaanotettiin. - --- Pois näkyvistäni, sinä kehno kristitty! lausui hänelle ylin -tuomari, meidän kaikkein herra. -- Rikoksesi on niin suuri, etteivät -sitä voi pestä pois kokonaisen ihmisiän kaikki hyveet... Sinä olet -varastanut minulta jouluyön messun... No niin, saatpa maksaa siitä -kolmesataa messua etkä astu jalallasi paratiisiin, ennen kuin olet -suorittanut omassa kappelissasi nuo kolmesataa joulumessua kaikkien -niiden läsnäollessa, jotka ovat tehneet syntiä sinun rikoksesi vuoksi -ja sinun kanssasi... - -... Semmoinen on tosi legenda herra Balaguèresta, niin kuin sitä -kerrotaan oliivipuiden maassa. Trinquelagen linnaa ei ole enää -olemassa, mutta kappeli on vielä pystyssä Ventoux-vuoren korkeimmalla -kukkulalla, keskellä rautatammimetsikköä. Tuuli ryskyttää sen -paikoiltaan irtautunutta ovea, kynnys on pitkän heinän peitossa. -Linnunpesiä on alttarin nurkissa ja korkeiden ristikkoikkunain -kulmissa, joista maalatut lasiruudut ovat jo ammoin särkyneet. -Kuitenkin näyttää siltä kuin joka vuosi joulun aikaan yliluonnollinen -valo harhailisi keskellä näitä raunioita, ja messuihin ja -jouluillallisille mennessään ovat talonpojat usein nähneet tuon -kappelikummituksen valaistuna näkymättömillä kynttilöillä, jotka -palavat tyhjässä ilmassa, vieläpä lumisateella ja tuulellakin. -Naurakaa vain jos haluttaa, mutta eräs seudun viinitarhuri, nimeltä -Garrigue, epäilemättä eräs Garrigoun jälkeläisiä, vakuutti minulle, -että hän eräänä jouluaattoiltana ollessaan hiukan hiprakassa oli -eksynyt vuoristoon Trinquelagen tienoille; ja hän kertoi minulle -näkemiänsä: -- Kello yhteentoista asti, ei mitään. Kaikki oli -hiljaista, sammunutta, kuollutta. Yhtäkkiä kahdentoista tienoissa -kuului kellotornin huipusta läppäys, vanhanaikainen läppäys, joka -tuntui heikolta, ikään kuin olisi tullut neljän peninkulman päästä. -Kohta näki Garrigue vuorenrinnettä myöten nousevalla tiellä häilyvän -tulia ja liikkuvan epäselviä haamuja. Kappelin ovikatoksen alla -kuului askeleita ja kuiskauksia: - --- Hyvää iltaa, mestari Arnoton! - --- Iltaa, iltaa, lapsukaiseni!... - -Kun kaikki olivat astuneet sisään, tuli viinitarhuri, joka ei ollut -hätäpoikia, hiljaa kappelin luokse, ja tirkistäen särkyneen oven -raosta sisään hän sai nähdä kummallisen näyn. Kaikki nuo ihmiset, -joiden hän oli nähnyt kulkevan ohitsensa, olivat järjestyneet -rivittäin kuorin ympärille, raunioiksi sortuneen kirkon laivaan, -ikään kuin entiset penkit vielä olisivat olleet kunnossa. Kauniita -naisia kirjosilkkisissä puvuissa, pitsimyssyt päässä, kiireestä -kantapäähän koristeltuja aatelisherroja, maalaisväkeä yllään -kukikkaat takit, jommoiset olivat muodissa isoisäimme aikana, -- -kaikki näköjään ikivanhaa, kellastunutta, tomuista, väsynyttä. Tuon -tuostakin lentää rapisteli jokin yölintu, kappelin tavallinen asukas, -jonka tulenvälke oli unesta herättänyt, kynttiläin ympärillä, joiden -liekki kohosi suorana ja kevyenä ilmaan ikään kuin olisi palanut -hunnun takana. Ja varsinkin huvitti Garriguea muuan henkilö, jolla -oli suuret terässankaiset silmälasit ja joka pudisteli alinomaa -korkeata mustaa tekotukkaansa, jonka päälaella yölintu seisoi kuin -paikalleen naulittuna lekutellen hiljaa siipiänsä... - -Taaempana oli eräs vartaloltaan lapsellisen pieni vanhus polvillaan -keskellä kuoria ja tempoili epätoivoisesti tiukua, jossa ei ollut -kieltä eikä ääntä, sillä aikaa kun pappi, puettuna vanhaan kullalla -kirjailtuun messukasukkaan, liikkui edestakaisin alttarin ääressä -lukien rukouksia, joista ei kuulunut sanaakaan... Ihan varmaan se oli -herra Balaguère, sanelemassa kolmatta hiljaista messuaan. - - - - -ORANSSIT - -Kuvitelma - - -Pariisissa ovat oranssit niin surkean näköisiä kuin hedelmät, jotka -ovat pudonneet puusta ja poimitut maasta sen juurelta. Siihen aikaan -kun ne saapuvat sinne, keskellä kylmää, sateista talvea, tekee niiden -helakka kuori ja tavattoman voimakas tuoksu ne oudon näköisiksi, -hiukan mustalaismaisiksi tulokkaiksi näissä seuduissa, missä on -totuttu laimeaan makuun. Sumuisina iltoina virtaa niitä yhtämittaa -surullisissa jonoissa katukäytävillä, pieniin käsikärryihin -ahdettuina, punaisen paperilyhdyn himmeässä valossa. Yksitoikkoinen, -räikeä ääni seuraa niiden mukana hukkuen rattaiden räminään ja -raitiovaunujen meluun: - --- Kaksi sous'ta kappale! - -Kolme neljsäosaa Pariisin väestöstä pitää tätä kaukaisissa seuduissa -poimittua, liian pyöreäpintaista hedelmää, johon puusta ei ole -jäänyt muuta merkkiä kuin pienen pieni vihreä kanta, oikeastaan -sokerileipomoon kuuluvana. Sen ympärille kääritty silkkipaperi ja ne -juhlat, joiden vietossa se on oleellisena osana, vahvistavat tätä -vaikutusta. - -Varsinkin tammikuun lähestyessä saavat nuo tuhannet kaduille -sirotellut oranssit ja kaikki nuo kuoret, joita uiskentelee -likaisissa katuojissa, meidät kuvittelemaan mielessämme suunnattoman -suurta joulupuuta, joka on taivaalla Pariisin kohdalla pudistellut -keinotekoisilla hedelmillä sälytettyjä oksiansa. Ei ole sitä nurkkaa, -jossa ei niitä tapaisi. Kirkkaasti valaistuihin näyteikkunoihin on -asetettu kauneimmat valiokappaleet, vankiloiden ja sairashuoneiden -ovella niitä näkyy leivosmyttyjen ja omanakasojen joukossa samoin -kuin tanssisalien ja sunnuntaisten huvipaikkojen edustalla. Ja niiden -hieno tuoksu sekaantuu kaasunhajuun, viulujen kitinään ja teatterien -yläparvekkeiden pölyyn. Ei kukaan tule silloin muistaneeksi, että -oranssit kasvavat oranssipuissa, sillä vaikka hedelmä tulee meille -suoraan Etelästä täysinäisissä laatikoissa, pistäytyy itse puu -vain vähän aikaa vierailemassa julkisissa puistoissamme, ulkona -lämpimästä ansarista, jossa se on viettänyt talvensa, leikeltynä, -oudonnäköisenä, muodotonna. - -Vasta silloin saattaa sanoa oikein tuntevansa oranssit, kun on -nähnyt ne niiden kotiseuduilla, Baleaarien saarilla, Sardiniassa, -Korsikassa, Algeriassa, Välimeren kullansiintävässä, helteisessä -ilmassa. Mieleeni muistuu pieni oranssipuisto Blidah'n porttien -edustalla; siellä ne vasta olivat kauniita! Tummankirkkaan, kiiltävän -lehdistön keskellä helottivat hedelmät kuin maalatut lasipallot ja -heijastivat ympäröivään ilmaan samanlaista valonhohdetta, jollaista -säteilee loistavista kukista. Siellä täällä pääsivät oksien lomitse -pilkahtamaan näkyviin pikkukaupungin vallit, turkkilaisen moskeijan -minareetti, _maraboutin_ kupoli ja niiden yläpuolella Atlas-vuoren -valtava rinne, joka on alempana vihreä, mutta ylhäällä pehmeän -vastasataneen lumen peitossa, ikään kuin se olisi ollut kääritty -valkoiseen, poimuttelevaan turkkiin. - -Eräänä yönä siellä ollessani tapahtui luonnon ihme, jommoista ei -ollut nähty kolmeenkymmeneen vuoteen, talvi karisteli lunta ja kuuraa -nukkuvan kaupungin päälle, ja Blidah heräsi aamulla kerrassaan -toisen näköisenä, valkoiseen härmähuntuun verhottuna. Lumi näytti -kevyessä ja kuulaassa Algerian ilmassa kuin helmiäisjauheelta. Se -kimalteli kuin valkoisen riikinkukon höyhenet. Kaikista ihanin oli -oranssipuisto. Paksuilla lehdillä lepäsi lumi puhtaana ja kankeana -kerroksena ikään kuin jäätelömehu kiiltävällä lautasella, ja -huurteiset hedelmät säteilivät sanomattoman suloisesti niin kuin -valkoiseen, läpikuultavaan huntuun kääritty kulta. Se synnytti -mielessä hiukan samansuuntaisen vaikutelman kuin kirkkojuhla, kuin -punaiset papinkauhtanat pitsikaavun alla tai alttarin kultaukset -silkkihetuloilla peitettyinä... - -Mutta kaikista kaunein muistoni oransseista on peräisin Ajaccion -läheltä Barbicaglian suuresta puistosta, jossa usein kävin -viettämässä ettonetta helteisinä aikoina. Täällä oli oranssipuita -harvemmassa, ne olivat kasvaneet korkeammiksi kuin Blidah'ssa, ja -niiden oksat nuokkuivat maantien yli, josta ne erotti vain pensasaita -ja syvä oja. Heti sen takana alkoi meri, rannaton, siintävä -meri... Miten ihania hetkiä vietin tässä puutarhassa! Pääni päällä -leyhyttivät kukkivat tai jo hedelmiä kantavat oranssipuut voimakasta -tuoksuaan. Tuon tuostakin irtaantui kypsä oranssi yhtäkkiä puusta -ja, ikään kuin helteen raukaisemana, pudota muksahti raskaasti ja -pehmeästi viereeni maahan. Minun ei tarvinnut muuta kuin ojentaa -käteni sitä ottamaan. Ne olivat mainioita hedelmiä, sisältä -purppuranpunaisia. Ne näyttivät minusta aivan verrattomilta, ja sitä -paitsi oli taivaanranta niin kaunis! Lehtien lomitse välkkyivät meren -siintävät ulapat niin kuin särkyneet lasipalaset, jotka heijastavat -auringonsäteitä läpi sumuisen ilman. Kaukaa kuului laineiden nousu -ja lasku, joka saa ilman aaltoilemaan pitkien matkojen päähän, tuo -tahdikas kohina, joka tuudittaa meitä ikään kuin näkymättömässä -purressa, ja sitten kuumuus ja oranssien tuoksu... Oi miten suloista -oli uinahtaa Barbicaglian puutarhassa! - -Joskus sentään herätti rummun pärinä minut yhtäkkiä kesken parhaita -päivällisuniani. Rummunlyöjä raukat tulivat sinne harjoittelemaan -taitoansa maantiellä. Pensasaidan aukoista näkyivät vaskihelaiset -rummut ja suuret valkoiset esiliinat punaisten housujen päällä. -Saadakseen edes vähän suojaa sokaisevalta päivänpaisteelta, -joka maantien hiekasta heijastui suoraan heidän silmiinsä, nuo -miesraukat tulivat istumaan ihan puutarhan viereen, pensasaidan -kaitaiseen varjoon. Ja he vain rummuttivat ja hikoilivat! Silloin -minä voimakkaalla ponnahduksella tempauduin irti uneliaisuudestani -ja nakkasin huvikseni heidän eteensä muutaman noita kauniita -kullanpunaisia hedelmiä, joita riippui käteni ulottuvilla. -Rummunlyöjä, jota olin tähdännyt, pysäytti palikkansa. Hän epäröi -hetkisen, tähysteli ympärilleen nähdäkseen, mistä oli tullut tuo -ihana oranssi, joka vieri hänen eteensä ojaan; sitten hän sieppasi -sen nopeasti käsiinsä ja iski siihen ahneesti hampaansa, malttamatta -sitä edes kuoria. - -Muistanpa myös, että ihan Barbicaglian vieressä, vain pienen matalan -muurin takana, oli omituinen pikku puutarha, jonka voin nähdä -kukkulaltani. - -Se oli pieni, porvarilliseen tapaan palstoitettu nurkkaus. Sen -valkeat hiekoitetut käytävät, joita tummanvihreät puksipuut -reunustivat, ja kaksi sypressiä pääportin vieressä muistuttivat -suuresti marseillelaista kesähuvilaa. Ei varjoa nimeksikään. -Taustalla valkoinen kivirakennus, kellarin ikkunat ihan maanrajassa. -Aluksi luulin sitä maalaistaloksi, mutta tarkemmin katsoessani -huomasin, että sen harjalla kohosi risti ja että kiveen oli hakattu -kirjoitus, jota en kaukaa tosin voinut erottaa, mutta noista -merkeistä päätin, että se oli korsikalainen perhehauta. Ylt'ympäri -Ajacciota on paljon tämmöisiä pieniä hautakappeleita, jotka ovat -rakennetut erilleen keskelle puutarhaa. Perhe käy siellä sunnuntaisin -vierailemassa vainajiensa luona. Siten ei kuolema tunnukaan niin -surulliselta kuin hautausmaiden ahtaassa sekasorrossa. Vain ystävien -askelet häiritsevät kappelissa nukkuvien rauhaa. - -Paikoiltani näin erään vanhan ukon, joka hiljaa käydä kapsutteli -puiston käytäviä pitkin. Kaiken päivää hän leikkeli puita, lapioi -multaa, kasteli ja keräili hyvin huolellisesti pois kaikki kuihtuneet -kukat. Sitten hän auringonlaskun aikaan astui pieneen kappeliin, -jossa hänen kuolleet läheiset sukulaisensa lepäsivät, lukitsi siihen -lapion, puutarhaharavan ja suuret vesikannut, liikkuen tyynenä ja -hilpeänä kuten ainakin hautausmaan-tarhuri. Muuten tuo kunnon mies -työskenteli, luultavasti itse kiinnittämättä siihen huomiotaan, -jonkinlaisella hiljaisella hartaudella, välttäen pienintäkin melua -ja sulkien hautakammion oven joka kerta niin varovaisesti kuin olisi -pelännyt herättävänsä jonkun nukkuvista. Tässä syvässä säteilevässä -hiljaisuudessa ei tuon pienen puutarhan elämä häirinnyt lintustakaan -eikä sen läheisyys tuntunut lainkaan surulliselta. Meri vain näytti -entistään avarammalta, taivas korkeammalta, ja tuo vainajien -loputon uni levitti ympärilleen rauhattomaan luontoon ja elämän -painostavuuteen tunnon iankaikkisesta rauhasta... - - - - -KAKSI MAJATALOA - - -Olin paluumatkalla Nimesistä eräänä heinäkuun iltapäivänä. Oli -rasittava helle. Silmänkantamattomiin kulki valkoinen maantie -kuumuutta hehkuen ja pölyisenä oliivipuistojen ja nuorten -tammimetsien välissä, ja aurinko paistoi täydeltä terältä kuin suuri -himmeä hopeakiekko. Ei varjonpilkkuakaan, ei tuulenhengähdystä. -Ilma ihan väreili helteestä ja sirkat sirkuttivat hurjasti, korvia -särkevästi, tuon tuostakin yhä kiihtyen, niin että tuntui kuin -olisi niiden kirskutus ollut juuri tuon äärettömän valoväreilyn -synnyttämää helinää... Olin jo kävellyt kaksi tuntia tuota erämaata, -kun yhtäkkiä maantien tomusta kohosi eteeni ryhmä valkoisia taloja. -Se oli Saint-Vincentin majatalo ja syöttöpaikka: viisi kuusi -talonpoikaistaloa, pitkiä, punakattoisia vajoja, vedettömäksi -kuivunut juottopaikka keskellä näivettynyttä viikunapuu-ryhmää ja -alueen toisessa laidassa kaksi suurta majataloa, jotka seisoivat -vastakkain kumpikin eri puolella tietä. - -Hämmästyin vähän nähdessäni nuo majatalot lähetysten. Toisella -puolella iso uusi rakennus, täynnä elämää ja liikettä. Kaikki ovet -olivat auki, postivaunut olivat pysähtyneet sen eteen, höyryäviä -hevosia riisuttiin juuri valjaista. Matkustajat olivat laskeutuneet -maantielle muurien kapeaan varjoon juomaan jotakin janoonsa. Piha -oli täpö täynnä muuleja ja vaunuja, ajajat loikoilivat katosten alla -odottaen iltaviileätä. Sisällä huudettiin, kiroiltiin, iskettiin -nyrkkiä pöytään, kilisteltiin laseja, naksuteltiin biljardipalloa, -paukuteltiin limonaatipullojen korkkeja, ja yli kaiken tämän melun -kuului hilpeä, kimakka ääni, joka lauloi niin että ikkunaruudut -tärisivät: - - Ja kaunis Margoton - nous aamull' aikaisin, - läks vettä noutamaan - hän kultakannuihin... - -... Vastapäätä oleva majatalo sen sijaan oli hiljainen ja ikään -kuin autioksi jätetty. Porttikäytävä kasvoi ruohoa, ikkunalaudat -olivat särkyneet, oven päällä riippui pieni ruostunut piikkipalmun -oksa kuin vanha kypäritöyhtö, ja portaat olivat kynnyksen kohdalta -paikatut pyöreillä maantiekivillä... Kaikki tyynni oli niin kurjaa, -niin surkeata, että oli oikea laupeudentyö pysähtyä siihen juomaan -lasillinen viiniä. - - * * * * * - -Sisäänastuessani huomasin pitkän salin, aution ja kolkon, jonka -kolmesta suuresta, verhottomasta ikkunasta tulviva valo teki vielä -synkemmän ja autiomman näköiseksi. Muutamia ontuvia pöytiä, niillä -hujan hajan tomun tahraamia juomalaseja, halkeillut biljardipöytä, -jonka pallopussit riippuivat jäykkinä kuin neljä puukaukaloa, -keltainen leposohva ja vanha konttoripöytä viruivat siellä -epäterveellisessä ja painostavassa helteessä. Ja sitten kärpäsiä ja -kärpäsiä! En ole elämässäni nähnyt niin paljon kärpäsiä: laipiossa, -ikkunaruuduissa, juomalaseissa niitä riippui laumoittain... Kun -avasin oven, syntyi semmoinen surina ja siipien pärinä kuin olisin -astunut mehiläispesään. - -Salin perällä ikkunankomerossa seisoi nainen päin ikkunaan, -vaipuneena katselemaan siitä ulos. Huusin hänelle kaksi kertaa: - --- Hoi! Emäntä! - -Hän kääntyi hitaasti minuun päin, ja hänen kasvonsa näyttivät -minusta kuluneilta kuin talonpoikaisnaisen kasvot, täynnä syviä -ryppyjä, väriltään tuhkanharmaat ja korvallisella pitkiä ruskeita -parranhaivenia, niin kuin usein näkee täkäläisillä vanhoilla -eukoilla. Hän ei kuitenkaan ollut vanha, vaan kyynelet olivat hänen -poskensa kalventaneet. - --- Mitä tahdotte? kysyi hän minulta pyyhkien silmiään. - --- Istahtaa hetkeksi ja juoda jotakin... - -Hän katsoi minuun hyvin hämmästyneenä, paikaltaan liikahtamatta, -ikään kuin ei olisi ymmärtänyt sanojani. - --- Eikö tämä sitten ole majatalo? - -Nainen huokaisi: - --- Kyllä... tämä on majatalo, kuten suvaitsette... Mutta miksette -mene tuonne vastapäätä niin kuin muutkin? Siellä on paljoa -hauskempaa... - --- Se on liian hauska minulle... Mieluummin jään tänne teille. - -Ja hänen vastaustaan odottamatta minä istuuduin pöydän ääreen. - -Kun hän huomasi minun tarkoittavan täyttä totta, alkoi hän liikkua -hyvin puuhakkaan näköisenä edestakaisin, availlen laatikoita, -liikutellen pulloja, pyyhkien juomalaseja, ajaen kärpäsiä pois... -Saattoi huomata, että oli oikein merkkitapaus, kun vieras tuli -pyytämään häneltä palvelusta. Välistä tuo naisparka pysähtyi ja -piteli päätään ikään kuin olisi epäillyt, ettei hän saa milloinkaan -pyyntöäni täytetyksi. - -Sitten hän meni peräkamariin; kuulin hänen kalistelevan suuria -avaimia, ravistelevan lukkoja, kopeloivan korista leipäpalasta, -puhaltelevan, pyyhkivän tomua ja pesevän lautasia. Tuon tuostakin -pääsi häneltä syvä huokaus, heikosti hillitty huokaus... - -Neljännestuntia kestäneen puuhan perästä oli edessäni pöydällä -lautasellinen rusinoita, vanha Beaucairen leipä, kova kuin -hiekkakivi, ja pullo hapanta viiniä. - --- Tehkää hyvin, virkkoi tuo kummallinen olento ja kiiruhti taas -entiseen paikkaansa ikkunan ääreen. - - * * * * * - -Juodessani koetin saada aikaan keskustelua hänen kanssaan. - --- Teillä ei luultavasti käy usein vieraita, vai kuinka, rouva parka? - --- Oi ei, hyvä herra, ei koskaan... Toista oli ennen, kun me -vielä olimme yksin tällä paikkakunnalla; meillä oli postihevosten -muuttopaikka, meillä syötiin juhlapäivällisiä telkkien -metsästysaikana ja kuljetettiin matkustajia läpi vuoden... Mutta -sitten kun meille saapui naapureita, olemme menettäneet kaikki -tyynni... Matkustajat käyvät mieluummin tuolla toisella puolella. -Meillä on heidän mielestänsä liian synkkää... Totta onkin, ettei -talomme ole kovin kaunis. Enkä minä ole kaunis, minua vaivaavat -kuumekohtaukset, molemmat lapseni ovat kuolleet... Tuolla vastapäätä -sen sijaan nauretaan aina. Siellä on emäntänä muuan arlesitar, kaunis -nainen, joka kulkee pelkissä pitseissä ja kultavitjat käärittyinä -kolmin kerroin kaulan ympärille. Postinkuljettaja, joka on hänen -rakastettunsa, ajaa vaununsa hänen luokseen. Sitä paitsi hänellä on -parvi palvelijattaria, jotka osaavat tekeytyä viehättäviksi... Sekin -vetää vieraita hänen taloonsa. Kaikki Bezoucesin, Rebessanin ja -Jonquièresin nuoret kuuluvat hänen vaikutuspiiriinsä. Ajurit tekevät -pitkän kierroksen voidakseen pistäytyä hänen luonaan... Mutta minä, -minä istun täällä päivät päästään ilman yhdenkään ihmisen seuraa, -joka ikävääni haihduttaisi. - -Hän sanoi sen hajamielisellä, välinpitämättömällä äänellä nojaten yhä -otsaansa ikkunanpieleen. Varmaankin oli majatalossa vastapäätä jokin, -mikä kiinnitti hänen huomiotansa... - -Yhtäkkiä syntyi maantien toisella puolella vilkasta liikettä. -Postivaunut vierivät jyristen matkoihinsa pölyistä tietä pitkin. -Kuului piiskanläiskettä, postitorven toitotuksia, palvelijattaret -juoksivat ovelle ja huusivat: - --- Adiousias!... adiousias!... hyvästi, ja ylinnä kuului taas -äskeinen pelottavan vahva ääni, joka jatkoi lauluansa: - - Hän kultakannuihin - läks vettä noutamaan, - kun kolme ritaria - hän näki saapuvan... - -... Tuon äänen kuullessaan vapisi emäntä kiireestä kantapäähän, ja -kääntyen minuun päin hän virkkoi hiljaa: - --- Kuuletteko?... Se on minun mieheni... Eikö hän laula hyvin? - -Katsahdin häneen kerrassaan tyrmistyneenä: - --- Kuinka? Teidän miehenne!... Hänkin siis siellä? - -Ja nainen vastasi tuskallisen näköisenä, mutta hyvin lempeästi: - --- Kuinkas muuten, hyvä herra? Semmoisia ne miehet ovat, eivät ne -siedä kyyneleitä; ja minä olen itkenyt aina siitä päivin, kun lapseni -kuolivat... Ja sitten tämä on niin synkkä, tämä suuri kasarmi, jossa -ei käy milloinkaan ketään... Sen vuoksi menee minun José raukkani -juomaan tuonne toiselle puolelle, kun hänelle tulee liian ikävä. Ja -kun hänellä on kaunis ääni, pyytää arlesitar häntä laulamaan. - --- Hst!... nyt hän taas aloittaa. - -Ja vapisten, kädet eteenpäin ojennettuina, suuret kyynelkarpalot -silmissä, niin että hän näytti vielä rumemmalta, hän seisoi kuin -hurmaantuneena ikkunan pielessä ja kuunteli, kun hänen Josénsa lauloi -arlesittarelle: - - Ja ensimmäinen lausui: - "Oi terve, armaani!" - - - - -MILIANASSA - - -[_Milianan_ kaupunki Pohjois-Algeriassa on samannimisen piirikunnan -pääkaupunki ja ranskalaisen sotilasosaston asemapaikka. Daudet -oleskeli siellä talven 1861--62 terveyttään hoitamassa.] - -Tällä kertaa vien teidät mukaani päiväkaudeksi pieneen kauniiseen -Algerian kaupunkiin, noin tuhannen virstan päähän myllystäni... Se -tuottaa vähän vaihtelua ainaisen tamburiinin soiton ja sirkkojen -laulun yksitoikkoisuuteen... - -... Sade on tulossa, taivas harmaa, Zaccar-vuoren huiput peittyvät -sumuun. Ikävä sunnuntaipäivä... Minä koetan huvitella sytyttämällä -savukkeen toisensa perästä pienessä hotellikamarissani, jonka -avoimesta ikkunasta näkyvät arabialaisten linnoituksen vallit... -Minulle on jätetty käytettäväksi hotellin koko kirjasto; hyvin -seikkaperäisten veronkantohistoriain ja muutamien Paul de Kockin -romaanien seasta osuu käsiini yksinäinen osa Montaignen teoksia... -Avattuani kirjan arviokaupalta osuu siitä luettavakseni ihana kirje -Boëtiuksen kuolemasta... Se saa minut heti haaveellisemmaksi ja -synkemmäksi kuin koskaan ennen... Muutamia sadepisaroita jo vihmoo. -Pudotessaan ikkunalaudalle särkyy joka pisara laajaksi tähden -muotoiseksi pirskeeksi tomuun, jota on kasaantunut viimevuotisten -sateiden perästä... Kirja valahtaa pois käsistäni ja minä istun -pitkät ajat katsellen tuota tähteä surullisissa ajatuksissa... - -Kello lyö kaksi kaupungin kellotornissa, entisessä _maraboutissa_, -jonka ohuet valkoiset muurit näkyvät ikkunaani... Kurja marabout! -Ken olisi osannut ennustaa kolmekymmentä vuotta sitten, että se -kerran saa kantaa ryntäillään ranskalaisen kaupunkiviraston suurta -kellotaulua ja että se joka sunnuntai, täsmälleen kello kaksi, -antaisi Milianan kirkolle merkin soittaa väkeä iltamessuun?... Pium! -paum! alkavat kellot soida... Sitä kestää kauan... Tämä kamari on -ehdottomasti ikävä. Nuo suuret aamuiset hämähäkit, joita sanotaan -filosofisiksi mietteiksi, ovat kutoneet verkkojansa joka nurkkaan... -Lähtekäämme ulos. - - * * * * * - -Saavun suurelle torille. Kolmannen linjarykmentin soittokunta, -jota ei pieni sade pelota, alkaa ryhmittyä johtajansa ympärille. -Erääseen divisioonarakennuksen ikkunaan ilmestyy kenraali tyttäriensä -seurassa; aliprefekti kävelee torilla edestakaisin rauhantuomarin -kanssa. Kuusi puoleksi alastonta arabialaista pelaa noppaa eräässä -nurkkauksessa julmasti kirkuen. Etäämpänä kömpii vanha rääsyinen -juutalaisukko kadulle lämmittelemään päivänpaisteessa, mutta -hämmästyy, kun ei sitä enää löydäkään... "Yks, kaks, kolme!" -Soittokunta kajahuttaa vanhan Talexyn masurkan, jota posetiivit -vinguttivat ikkunani alla koko viime talven. Tuo masurkka kiusasi -minua ennen aikaan ikävään asti; tänään se liikuttaa minut kyyneliin. - -Oi, miten onnellisia ne ovat, nuo kolmannen rykmentin soittajat! -Katse kiintyneenä 16-osanuotteihin, soiton rytmistä ja pauhinasta -juovuksissa he eivät ajattele mitään muuta kuin tahdin laskemista. -Heidän sielunsa, koko heidän sielunsa riippuu kiinni tuossa kämmenen -levyisessä neliskulmaisessa paperiliuskassa, joka tärisee soittimen -toisessa päässä kahden messinkihampaan välissä. "Yks, kaks, kolme!" -Se on kaikki kaikessa noille kunnon miehille; eivätkä koskaan nuo -kansalliset sävelet, joita he soittavat, ole herättäneet heissä -koti-ikävää. Mutta minua, joka en ole lainkaan musikaalinen, tämä -soitto tuskastuttaa ja minä poistun... Missä voisin viettää tämän -harmaan sunnuntai-illan? Tosiaankin! Sid'Omarin kauppa on auki... -Lähtekäämme Sid'Omarin luokse. - -Sid'Omar ei ole suinkaan kauppias, vaikka hänellä on puoti. Hän -on syntyänsä prinssi, Algerian entisen deyn poika, jonka isän -janitsaarit kuristivat kuoliaaksi... Isänsä kuoltua Sid'Omar pakeni -Milianaan äitinsä kanssa, jota hän jumaloi, ja hän eli täällä -muutamia vuosia kuten suuri filosofi-ylimys vinttikoiriensa, -metsästyshaukkojensa, hevostensa ja vaimojensa seurassa, kauniissa -viileissä palatseissa, joissa oli paljon oranssipuistoja ja -suihkukaivoja. Tulivat sitten ranskalaiset. Sid'Omar, joka oli -alkuaan meidän vihamiehemme ja Abd-el-Kaderin liittolainen, -riitaantui lopulla emiirin kanssa ja antautui ranskalaisille. Emiiri -tuli kostamaan Milianaan Sid'Omarin poissa ollessa, hävitti hänen -palatsinsa, tuhosi hänen oranssipuistonsa, ryösti hänen hevosensa -ja vaimonsa ja käski nujertaa hänen äidiltänsä kaulan poikki suuren -kirstun kannen alla... Sid'Omar suuttui hirmuisesti: hän astui heti -Ranskan armeijan palvelukseen, eikä meillä ollut parempaa eikä -hurjempaa sotilasta kuin hän, niin kauan kuin kesti taistelumme -emiiriä vastaan. Sodan loputtua palasi Sid'Omar Milianaan, -mutta vielä nytkin hän kalpenee, jos hänen kuultensa mainitaan -Abdel-Kaderin nimi, ja hänen silmänsä alkavat säihkyä. - -Sid'Omar on kuudenkymmenen vanha. Iästä ja rokonarvista huolimatta -ovat hänen kasvonsa vielä kauniit: pitkät silmäripset, naisellinen -katse, ihana hymy, ruhtinaallinen ilme kasvoilla. Sodan tuhojen -jälkeen ei hänelle jäänyt entisestä varallisuudestaan muuta jäljelle -kuin maakartano Shellif-joen tasangolla ja talo Milianassa, jossa hän -elää vaatimattomasti kolmen poikansa kanssa, jotka ovat kasvaneet -hänen omassa hoidossaan. Syntyperäiset algerialaiset päälliköt -pitävät häntä suuressa kunniassa. Kun syntyy riita, hänet otetaan -mielellään sovintotuomariksi, ja hänen päätöksensä ratkaisee asian -melkein aina. Hän käy aniharvoin ulkona: iltapäivällä nähdään hänet -aina puotihuoneessa, joka on hänen talonsa yhteydessä ja jonka ovi -on kadulle päin. Tämän pikku huoneen kalusto ei ole komea: valkeaksi -kalkitut seinät, puinen ympäryspenkki, muutamia lepotyynyjä, -pitkävartisia piippuja, kaksi hiiliastiaa... Se on Sid'Omarin -vastaanottohuone ja siinä hän harjoittaa tuomarin tointaan, tuo -Salomo, jonka oikeusistuimena on puoti. - - * * * * * - -Tänään sunnuntaina on väkeä lukuisasti koolla. Kaksitoista päällikköä -kyyröttää ympäri huonetta, pukeutuneina valkeaan villavaippaan. -Jokaisella on vieressään pitkä piippu ja pieni kahvikuppi -hienossa kultalankakehyksessä. Minä astun sisään, ei kukaan -liikahda... Sid'Omar lähettää istuimeltaan minulle mitä suloisimman -tervetuliaishymyn ja pyytää kädenliikkeellä minua istumaan viereensä -suurelle keltaiselle silkkityynylle; sitten hän, sormi huulilla, -antaa minulle merkin, että kuuntelisin. - -Asia on tämmöinen: -- Zugzug-heimon caid (kuvernööri) on joutunut -Milianassa asuvan juutalaisen kanssa riitaan jonkin maakaistaleen -omistamisesta. Molemmat riitaveljet ovat suostuneet lykkäämään -asiansa Sid'Omarin ratkaistavaksi ja ilmoittaneet tyytyvänsä hänen -tuomioonsa. He ovat päättäneet kokoontua juuri tänään, ja todistajat -ovat kutsutut paikalle; yhtäkkiä on juutalainen muuttanutkin mieltään -ja saapuu yksin, ilman todistajia, selittämään, että hän mieluummin -haluaa vedota ranskalaiseen rauhantuomariin kuin Sid'Omariin... Sillä -kannalla on asia minun tullessani. - -Juutalainen -- vanha ukko, jolla on likaisenharmaa parta, -kastanjanruskea takki, siniset sukat ja samettilakki -- nostaa -nenänsä kohti taivasta, pyörittelee rukoilevasti silmiään, suutelee -Sid'Omarin tohveleita, painaa päänsä alas, polvistuu, panee kätensä -ristiin... En ymmärrä arabian kieltä, mutta juutalaisen kasvojen -ilmeestä ja sanasta: rauhantuomari, rauhantuomari, joka yhtä mittaa -kertaantuu, arvaan koko tuon kauniin puheen: - --- Emme laisinkaan epäile Sid'Omaria; Sid'Omar on viisas, Sid'Omar -on oikeuden mies... Mutta rauhantuomari selvittää sittenkin asiamme -paremmin. - -Kuulijat pysyvät järkähtämättömän tyyninä niin kuin arabialaisten -sopiikin, vaikka he ovat harmissaan... Loikoillen tyynyllään, -katse uneliaana, merenvahainen piipunluu huulillaan hymyilee -Sid'Omar -- tuo ivan jumala -- kuunnellessaan esitystä. Äkkiä -katkaisee juutalaisen puheen keskellä kauneinta lausekäännettä -voimakas: _caramba!_ (espanjalainen kirous), joka lyö häneltä heti -suun lukkoon; samassa muuan espanjalainen siirtolainen, joka on -saapunut sinne caidin todistajaksi, nousee paikaltansa ja lähestyen -Iskariotia syytää hänen päällensä koko korillisen kaikenkielisiä -ja kaikenmielisiä kirosanoja -- muiden muassa erään ranskalaisen -lauseparren, joka on liian raaka tässä toistettavaksi... Sid'Omarin -poika, joka ymmärtää ranskaa, punastuu kuullessaan semmoisen sanan -isänsä läsnäollessa ja lähtee pois salista. -- Tämä piirre on -arabialaisessa kasvatustavassa merkille pantava. -- Kuulijakunta -pysyy yhä järkähtämättömän vakavana, Sid'Omar yhä hymyilevänä. -Juutalainen on noussut seisoalleen ja vetäytyy takaperin ovelle -vapisten pelosta, mutta laverrellen yhä innokkaasti iankaikkista -"rauhantuomariansa"... Hän menee ulos. Espanjalainen syöksyy vihan -vimmassa hänen peräänsä, saavuttaa hänet kadulla ja kaksi kertaa --- loiskis! läiskis! -- lyö häntä vasten naamaa... Juutalainen -vaipuu polvilleen, käsivarret ristissä... Espanjalainen palaa vähän -häpeissään takaisin puotiin... Heti hänen mentyään nousee juutalainen -ja vilkaisee salakavalasti kirjavaan väkijoukkoon, joka seisoo -hänen ympärillään. Siinä on kaikenvärisiä ihmisiä -- maltalaisia, -mahonilaisia, neekerejä, arabialaisia -- jotka kaikki yksimielisesti -vihaavat juutalaista ja iloitsevat nähdessään jonkun häntä pahoin -pitelevän... Juutalainen epäröi hetken, sitten, tarttuen erästä -arabialaista viitan liepeeseen hän huutaa: - --- Sinä näit hänet, Ahmed, sinä näit hänet... sinä olit saapuvilla... -Kristitty löi minua... Sinä olet todistajani... niin... niin... sinä -olet todistajani. - -Arabialainen tempaa viittansa irti ja työntää juutalaisen luotaan. -Hän ei tiedä mitään, ei ole nähnyt mitään: hän sattui juuri sillä -hetkellä kääntämään päänsä toisaalle... - --- Mutta sinä, Kaddour, sinä näit hänet... sinä näit kristityn lyövän -minua... huutaa onneton juutalainen eräälle suurelle neekerille, joka -parhaillaan puhdistaa Berberian viikunaa... - -Neekeri sylkäisee inhon merkiksi ja menee matkoihinsa, hän ei ole -nähnyt mitään... Ei hänkään ole nähnyt mitään, tuo pieni maltalainen, -jonka sysimustat silmät kiiluvat ilkeästi hatunreunan alta; ei ole -mitään nähnyt tuo ruskeaihoinen mahonilaisnainen, joka pelastautuu -tiehensä nauraen, granaattiomenakori päälaella... - -Juutalainen saa turhaa huutaa, rukoilla, raivota... ei ilmaannu -todistajaa! Kukaan ei ole mitään nähnyt... Onneksi kulkee sillä -hetkellä kaksi hänen uskonveljeänsä kadulla allapäin pitkin muurien -sivua hiipien. Juutalainen huomaa heidät: - --- Joutuin, joutuin veljeni! Heti asianajajan luokse! Heti -rauhantuomarin luokse... Te näitte, te siellä... te näitte, miten he -löivät vanhaa miestä! - -Tokko muka näkivät! Näkivätpä tietenkin. - -... Suuri hälinä Sid'Omarin puodissa... Tarjoilija täyttää kahvikupit -ja sytyttää piiput. Keskustellaan, nauretaan täyttä kurkkua. On -niin hauskaa nähdä juutalaista höyhennettävän!... Keskellä melua ja -tupakan savua minä hiivin hiljaa ovelle: mieleni tekee pistäytyä -vähän israelilaisten leirissä ottamassa selkoa, mille kannalle -juutalaiset ovat asettuneet kuullessaan, kuinka heidän uskonveljensä -on joutunut pilkan alaiseksi... - --- Tule illalliselle tänään, herra, huutaa minulle kunnon Sid'Omar. - -Minä suostun kiittäen tarjoukseen. Tuossa tuokiossa olen ulkona. - -Juutalaiskorttelissa ovat kaikki tyynni liikkeellä. Asia herättää -jo suurta melua. Puodit ovat typö tyhjinä. Koruompelijat, räätälit, -satulasepät -- koko Israel on kadulla... Miehet -- samettihattu -päässä, siniset villasukat jalassa -- keskustelevat suurissa -joukoissa huitoen kiivaasti käsillään... Vaimot, jotka ovat kalpeita, -pönäköitä ja jäykkiä niin kuin puujumalat sileissä, kultarintaisissa -pukimissaan, mustat myssyt sidottuina nauhalla leuan alle, siirtyvät -joukosta joukkoon maristen... Sillä hetkellä kun saavun väkijoukon -luokse, syntyy siinä melua ja liikettä. He tunkeilevat ja sysivät -toisiaan kiireissään... Nojaten todistajiinsa kulkee juutalainen -- -tämän seikkailun sankari -- kahden hatturivin välitse, ja hänelle -satelee kehotuksia: - --- Kosta, veli, kosta meidän puolestamme, koko Juudan kansan -puolesta. Älä pelkää mitään, sinulla on laki puolellasi. - -Inhottava pikku kääpiö, joka haisee pielle ja vanhalle -anturanahkalle, lähestyy minua säälivän näköisenä, syvään huokaillen: - --- Siinä sen näet! sanoo hän minulle, -- miten meitä juutalaisparkoja -kohdellaan. Katso tuota vanhusta! Ne ovat lyöneet hänet melkein -kuoliaaksi. - -Tosiaankin näyttää Iskariot poloinen pikemmin kuolleelta kuin -elävältä. Hän menee ohitseni, -- katse sammuneena, kasvot revittyinä; -hän ei kävellyt, hän laahasi itseänsä... Runsas vahingonkorvaus vasta -pystyy hänet parantamaan; senpä vuoksi häntä ei viedäkään lääkärin, -vaan asianajajan luokse. - - * * * * * - -Algeriassa on paljon asianajajia, melkein yhtä paljon kuin -heinäsirkkoja. Se toimi näyttää kannattavan hyvin. Joka tapauksessa -sillä on se etu, että siihen pääsee suoraa päätä ilman tutkintoja, -ilman takuita, ilman koevuosia. Niin kuin meillä Pariisissa päästään -kirjailijaksi, niin ruvetaan asianajajaksi Algeriassa. Sitä varten -riittää, että vain osaa solkata vähän ranskaa sekä espanjan ja -arabian kieltä, kantaa aina lakikirjaa kainalossaan ja ennen kaikkea, -että on virkaan tarpeellinen temperamentti. - -Asianajajan tehtävät ovat hyvin moninaiset: hänen täytyy olla milloin -oikeudenkäyntiapulaisena, milloin asianvalvojana, sovittajana, -asiantuntijana, tulkkina, kirjanpitäjänä, toimimiehenä tai julkisena -kirjurina. - -Siirtomaassamme heitä on yli tarpeen. Yksistään Milianassa -heitä on tusinoittain. Ylipäänsä nämä herrat, välttääkseen -konttorikustannuksia, ottavat avunanojia vastaan suuren torin -varrella kahvilassa ja antavat neuvojansa -- jos antavat! -- absintin -ja puolikuppisten ääressä. - -Tätä suuren torin laidassa sijaitsevaa kahvilaa kohti astelee nyt -kelpo Iskariot, kaksi todistajaa kummallakin puolellaan suojelemassa. -Mutta jättäkäämme heidät. - - * * * * * - -Lähtiessäni juutalaiskorttelista kuljin arabialaisen toimiston ohi. -Ulkoapäin sitä luulisi tuomarinvirastoksi, jonka liuskakivikatolla -liehuu Ranskan lippu. Minä tunnen tulkin, astukaamme polttamaan -savuke hänen kanssaan. Savuke toisensa perästä, niin saan viimeinkin -kulumaan loppuun tämän auringottoman sunnuntain! - -Pihamaa toimiston edessä on täpösen täynnä ryysyisiä arabialaisia. -Heitä on siinä puolisen sataa odottamassa vuoroansa, kyyristyneinä -seinustan viereen pitkä villavaippa yllään. Tämä beduiinien etuhuone -löyhkää hyvin vahvasti ihmisnahkalle, vaikka onkin paljaan taivaan -alla. Kuljemme nopeasti sen läpi... Toimistossa tapaan tulkin -kinastelemassa parin isoäänisen kirkujan kanssa, jotka ovat ilki -alastomia, ainoastaan muutamia tahraisia riepuja päällä, ja he -kertovat kiihkein elein jostakin varastetusta rukousnauhasta. Minä -istuudun matolle nurkkaan katselemaan... Kaunis on tuo tulkin puku, -ja miten hyvästi se sopii Milianan tulkille! Ne näyttävät olevan -kuin luodut toisiansa varten. Puku on taivaansininen ja siinä on -musta rinnuslieve ja loistavat kultanapit. Tulkki on vaaleaverinen, -punakka mies, hiukset hyvin kiharassa: kaunis sininen husaari, -luonteeltaan vilkas ja leikkisä; hiukan suulas tosin -- ilmankos -hän puhuu niin monia kieliä! -- hiukan epäilijä myös -- hän on -tuntenut Renanin orientalistikoulussa; -- suuri urheilun ystävä, joka -viihtyy yhtä hyvin arabialaisessa sotaleirissä kuin aliprefektin -illanvietoissa, tanssii masurkkaa paremmin kuin kukaan ja osaa -valmistaa kusskussia, lihajauholimppuja, paremmin kuin kukaan. -Sanalla sanoen: pariisilainen. Semmoinen on tämä mies, eikä siis -ihme, että naiset ovat häneen hullaantuneet... Hienostelussa hänellä -ei ole muuta kuin yksi kilpailija: arabialaisen toimiston kersantti. -Viimeksi mainittu -- puettuna hienosta verasta tehtyyn tunikaansa -ja helmiäisnappisiin säärystimiin -- herättää koko varusväessä -epätoivoa ja kateutta. Arabialaiseen toimistoon komennettuna hän on -vapaa vahtipalveluksesta, ja hän esiintyy aina kaduilla valkoiset -hansikkaat käsissä, vastikään käherrettynä ja suuri pöytäkirjapinkka -kainalossa. Häntä ihaillaan ja pelätään. Hän on auktoriteetti. - -Totta tosiaan tuo kertomus varastetusta rukousnauhasta uhkaa venyä -liian pitkäksi. Hyvästi! En viitsi odottaa loppua. - -Poistuessani tapaan odotushuoneen suuressa jännityksessä. Väkijoukko -tunkeilee pitkäkasvuisen, kalpean ja ylpeännäköisen alkuasukkaan -ympärillä, joka on pukeutunut mustaan villavaippaan. Tämä mies on -viikko sitten painiskellut Zaccarissa pantterin kanssa. Pantteri -kyllä sai surmansa; mutta se ehti purra mieheltä puolet käsivartta -pois. Illoin ja aamuin hän käy sidottamassa sitä arabialaisessa -toimistossa, ja joka kerta hänet pysäytetään pihalla, jotta saadaan -kuulla hänen uudelleen kertovan seikkailunsa. Hän puhuu hitaasti, -kauniilla kurkkuäänellä. Tuon tuostakin hän leväyttää vaippansa -auki ja näyttää rinnalla kannettavaa vasenta käsivarttaan, joka on -kääritty verisiin siteihin. - - * * * * * - -Tuskin ehdin kadulle, kun rajumyrsky puhkeaa. Sadetta, jyrinää, -salamoita, sirokkotuulta. Kiiruhtakaamme pian sateen suojaan. Minä -riennän umpimähkään sisälle eräästä ovesta ja joudun keskelle -mustalaisten pesää, jotka ovat sulloutuneet päällekkäin erään -maurilaisen pihan kaarien alle. Tämä piha kuuluu Milianan moskeijaan; -se on musulmaanikurjaliston tavallinen turvapaikka ja sitä sanotaan -"köyhien pihaksi". - -Suuria laihoja vinttikoiria, täynnä syöpäläisiä, tungeskelee -ympärilläni inhottavan näköisinä. Nojaten selin muuatta pilaria -vastaan koetan tekeytyä iloisen näköiseksi ja virkkaamatta sanaa -kenellekään katselen sadetta, joka rapisten valuu pihan monivärisille -kivilaatoille. Mustalaisia makaa röykkiöittäin maassa. Lähelläni -istuu nuori, jotenkin kaunis nainen, kaula ja jalat paljaina, -suuria rautaisia rannerenkaita kalvosimissa ja nilkoissa, ja laulaa -omituista laulua, jossa on vain kolme surumielistä, nenän kautta -soinnahtavaa nuottia. Laulaessaan hän imettää pientä, ihan alastonta -pronssinruskeata lasta, ja vapaalla kädellään hän survoo ohria -pienessä kivihuhmaressa. Kauhean tuulen ajamana huuhtoo sade välistä -imettäjän jalkoja ja imetettävän koko ruumista. Mustalaisnainen -ei ole siitä millänsäkään, vaan laulaa laulamistaan, sadekuuron -kestäessä, survoen ohria ja antaen lapselleen rintaa. - -Myrsky heikkenee. Käyttäen hyväkseni tyynempää lomahetkeä kiiruhdan -matkoihini tältä kurjien kartanolta ja suuntaan askeleni Sid'Omarin -illallisille; onkin jo aika... Kulkiessani suuren torin poikki -kohtaan vielä äskeisen juutalaisukon. Hän nojaa asianajajansa -käsivarteen; todistajat marssivat iloisesti hänen perästänsä; -joukko vallattomia juutalaispoikia hyppelee hänen ympärillään. -Kaikkien kasvot loistavat ilosta. Asianajaja on luvannut ottaa -asian huolekseen: hän aikoo vaatia oikeudessa kaksituhatta frangia -vahingonkorvausta. - - * * * * * - -Uhkeat illalliset Sid'Omarin luona! -- Ruokasalista vie ovi -kauniiseen maurilaiseen pihaan, jossa solisee pari kolme -suihkukaivoa... Mainio turkkilainen ateria, jota sopisi suositella -itse paroni Brisselle. - -Muiden ruokalajien joukossa huomaan kananpaistia mantelien kanssa, -kusskuss-limppuja vaniljan kera, kilpikonnanlientä lihan kera -- -vähän vaikeasti sulavaa tosin, mutta maultaan mitä parasta -- ja -mesikakkuja, joita sanotaan "kadin suupaloiksi"... Pöytäviininä -pelkkää samppanjaa. Huolimatta Muhammedin laista maistaa Sid'Omar -sitä hiukan -- milloin palvelijat ovat kääntäneet selkänsä... -Illallisen jälkeen menemme isäntämme kamariin, johon meille tuodaan -hedelmähilloa, piiput ja kahvia... Tämän huoneen kalustus on sangen -yksinkertainen: leposohva ja muutamia mattoja; perällä suuri, hyvin -korkea sänky, jonka päällä on pieniä, kultaompeluksilla koristeltuja -tyynyjä... Seinälle on ripustettu vanha turkkilainen maalaus, joka -kuvaa jonkun amiraali Hamadin urotöitä. Näyttää siltä kuin eivät -turkkilaiset maalarit käyttäisi muuta kuin yhtä väriä kuhunkin -tauluun: tähän tauluun on käytetty pelkkää vihreätä. Meri, taivas, -laivat, itse amiraali Hamadi, kaikki tyynni on vihreätä, ja millaista -vihreätä sitten!... - -Arabialainen tapa vaatii, että vieraat lähtevät kotiinsa hyvissä -ajoin. Juotuani kahvin ja poltettuani piipullisen toivotan -isännälleni hyvää yötä ja jätän hänet vaimojensa seuraan. - - * * * * * - -Missä viettäisin loput illasta? On liian aikaista mennä nukkumaan, -turkkilaisen ratsuväen torvet eivät ole vielä kutsuneet joukkoja -paluuretkelle. Sitä pitsi Sid'Omarin kultaiset sohvatyynyt vielä -tanssivat ympärilläni hullunkurisia farandolejaan, jotka veisivät -minulta unen... Osun teatterin eteen, pistäytykäämme tuokioksi sisään. - -Milianan teatteri on entinen rehuaitta, joka on mitenkuten -muodosteltu näyttämöhuoneeksi. Suuret Quinquet-lamput, jotka pannaan -väliajalla öljyä täyteen, toimittavat kattokruunujen virkaa. -Permannolla seisotaan, orkesteripaikoilla istutaan penkeillä. -Parvekkeet ovat hyvin komeita, sillä niissä on ruokotuoleja... Salia -ympäröi joka taholta pitkä, pimeä käytävä, jossa ei ole siltaa... -Luulisi olevansa kadulla, ei ole mitään eroa. Kappale on jo alussa, -kun minä saavun. Suureksi ihmeekseni eivät näyttelijät ole huonoja, -nimittäin miehet, heissä on elämää ja vauhtia... Melkein kaikki -he ovat tilapäisiä taiteenharrastajia, kolmannen linjarykmentin -sotilaita; rykmentti on pojistaan ylpeä ja käy taputtamassa heille -joka ilta. - -Naiset sen sijaan säälittävät... He ovat kaikki tyynni tuota -iänikuista pientä maaseututeatterien naistyyppiä, vaateliaita, -liioiteltuja ja teeskenneltyjä... Heidän joukossaan on kuitenkin -kaksi naista, jotka kiinnittävät mieltäni, kaksi Milianan -juutalaistyttöä, hyvin nuoria ensikertalaisia näyttämölavalla -kumpikin... Heidän vanhempansa ovat katsomassa ja näyttävät -ihastuneilta. He ovat vakuuttuneita siitä, että heidän tyttärensä -pian ansaitsevat tuhansia duroja sillä toimella. Legenda Rachelista, -tuosta juutalaistytöstä, joka kohosi miljonääriksi huvinäytelmien -esittäjänä, on jo ehtinyt levitä Itämaiden juutalaisten keskuuteen. - -Ei ole mitään niin koomillista ja liikuttavaa kuin nuo kaksi pientä -juutalaistyttöä lavalla. He pysyvät arasti eräässä näyttämön -nurkassa, puuteroituina, maalattuina, avokaulaisina ja suorina -kuin seiväs. Heillä on vilu ja heitä hävettää. Tuon tuostakin he -sopertavat lauseen ymmärtämättä siitä mitään, ja puhuessaan heidän -suuret heprealaiset silmänsä tuijottavat saliin hämmästyneinä. - - * * * * * - -Lähden ulos teatterista... Keskellä yöllistä pimeyttä, joka ympäröi -minua, kuuluu huutoja eräästä torin kulmasta. Arvatenkin ovat jotkut -maltalaiset parhaillaan ratkaisemassa riitaansa puukoniskuilla... - -Palaan hotelliin verkalleen pitkin linnoituksen valleja. Ihanaa -oranssi- ja tuijapuun tuoksua nousee tasangolta. Ilma on niin -lauhaa, taivas melkein pilvetön... Etäällä tien päässä kohoaa -vanha aavemainen muuri, jonkin entisen temppelin rauniot. Tämä -muuri on pyhä: joka päivä tulee arabialaisia naisia ripustamaan -siihen uhriantimiaan: kappaleita arabialaisista villapeitteistä ja -kankaista, pitkiä ruskeita hiuspalmikkoja, jotka ovat sidotut yhteen -kultalangalla, ja vaipan liepeitä... Kaikki ne häilyvät nyt kuun -vienossa valossa lämpimän yötuulen henkäillessä. - - - - -HEINÄSIRKAT - - -Vielä eräs muistelma Algeriasta ja sitten palaamme takaisin -myllylle... - -Ensimmäisenä yönä tähän Sahelin uudisasuntoon tultuani en saanut -unta silmiini. Vieras maa, matkan rasitus, sakaalien ulvonta, ja -sitten herpaiseva, painostava kuumuus, joka uhkasi kerrassaan -tukahduttaa, ikään kuin eivät hyönteisverkon silmät olisi päästäneet -pienintäkään ilmanhengähdystä lävitsensä... Kun päivän hämärtäessä -avasin ikkunani, aaltoili ilmassa kesäinen sumu raskaasti ja hitaasti -vivahtaen reunoiltaan punaiselle ja mustalle, niin kuin ruudinsavu -taistelutantereella. Ei yksikään lehti liikahtanut, ja edessäni -leviävissä kauniissa puutarhoissa näyttivät päivänpaisteisille -rinteille harvaan istutetut viiniköynnökset, joista toivottiin -makeata viiniä, erääseen varjoisaan nurkkaukseen istutetut Euroopan -hedelmäpuut, pienet oranssi- ja mandariinipuun taimet pitkissä, töin -tuskin näkyvissä riveissä, kaikki tyynni niin synkännäköisiltä ja -jäykistyneiltä, että saattoi pelätä ukkosta. Banaanipuutkin, nuo -suuret hennonvihannat ruokopensaat, joiden hienoa kevyttä latvatupsua -pieninkin tuulenhenki muulloin aina häilyttää, nekin seisoivat nyt -suorina, liikahtamatta kuin mitkähän kypäritöyhdöt. - -Vaivuin hetkiseksi katselemaan tuota ihmeellistä istutusmaata, -jossa olivat edustettuina kaikki maailman puulajit, joista -jokainen ajallansa kukkii ja kantaa hedelmän näissä vieraissa -oloissa. Viljavainioiden ja korkkitammimetsien välissä kimalteli -virtaavaa vettä, jota oli virkistävää katsella tukahduttavassa -aamuhelteessä. Ihaillessani tätä loistoa ja järjestystä, tämän -kauniin uudisasumuksen maurilaisia holvikaaria, pengermiä, joita -aamuaurinko valaisi, tallirakennuksia ja aperuuhia ympärilläni, -ajattelin mielessäni, että kun nämä uljaat miehet parikymmentä -vuotta sitten tulivat tähän Sahelin laaksoon asumaan, tapasivat he -vain kurjan tienvartijan töllin ja viljelemättömän, vaivaispalmuja -ja mastiksipuita kasvavan tasangon. Kaikki oli luotava tyhjästä, -kaikki oli rakennettava. Alituisesti olivat arabialaiset kapinassa. -Piti jättää aurankurki ja tarttua tuliluikkuun. Sitä paitsi sairaus, -silmätaudit, kuume, katovuodet, haparoiva kokemattomuus ja taistelu -ahdasmielistä, alituisesti häilyvää hallitusta vastaan. Millaisia -ponnistuksia ja miten paljon työtä aina nääntymykseen asti! Ja -alituista varuillaanoloa! - -Vielä nytkin, vaikka onneton aika jo oli ohi ja varallisuus kalliisti -ostettu, olivat molemmat, mies ja vaimo, aamulla aina ensinnä -jalkeilla uudisasumuksessa. - -Tänäkin varhaisena aamuhetkenä minä kuulin heidän liikkuvan -maakerroksen suurissa keittiöhuoneissa valvoen kahvinkeittoa -työmiehille. Kohta kuului kellonsoittoa, ja tuokion kuluttua -saapuivat työmiehet perätysten maantietä pitkin. Bourgognelaisia -viinitarhureita, rääsyisiä kabyylilaisia maatyömiehiä, punainen -tupsumyssy päässä; mahonelaisia ojankaivajia paljain jaloin; -maltalaisia; luccalaisia -- joukko sangen erilaista väkeä, jota on -vaikea pitää komennossa. Jokaiselle heistä määräsi isäntä oven edessä -päivätyön jyrkällä, hiukan raa'alla äänellä. Sen tehtyään hän nosti -päänsä ja tutkiskeli taivasta levottoman näköisenä. Sitten hän, -nähtyään minut ikkunassa, virkkoi: - --- Huono ilma peltotöille... Sirokkotuuli on tulossa. - -Tosiaankin, sikäli kun aurinko nousi ylemmäksi, alkoi tulla -tuulenpuuskia etelästä, polttavia ja tukahduttavia, niin kuin -uuninsuulta, kun sitä avataan ja suljetaan. Ei tiennyt mitä tehdä, -mihin ryhtyä. Niin kului koko aamupäivä. Joimme kahvia salongin -pehmeillä matoilla, jaksamatta puhua tai liikahtaa. Pitkään hihnaan -kytketyt koirat ojentautuivat raukeina pitkin maanpintaa viillytellen -ruumistansa kivilaatoilla. Aamiainen virkisti meitä hiukan. Se oli -omituinen, tukeva aamiainen, johon kuului karppeja, forelleja, -villisikaa, siiliä, Staouëlin voita, Crescian viinejä, intialaisia -päärynöitä ja banaaneja -- kokonainen valikoima eriskummaisia -ruokalajeja, jotka sopivat hyvin yhteen meitä ympäröivän rikkaan -luonnon kanssa... Meillä oli juuri aikomus nousta pöydästä, kun -yhtäkkiä lasioven takaa, joka oli suljettu suojaamaan meitä puutarhan -tuliselta helteeltä, alkoi kuulua kovia huutoja: - --- Heinäsirkkoja! Heinäsirkkoja! - -Isäntäni muuttui kalman kalpeaksi niin kuin ihminen, jolle tuodaan -sanoma onnettomuudesta. Me riensimme ulos. Kymmenen minuutin ajaksi -syntyi talossa, joka vastikään oli ollut niin äänetön, suuri melu: -riennettiin juoksujalkaa, huudettiin sekavia sanoja, jotka hukkuivat -hälytyksen pauhinaan. Palvelijat ryntäsivät ulos varjoisista -etuhuoneista, missä olivat torkkuneet, ja alkoivat rämistellä -kepeillä, haarukoilla ja varstoilla kaikkia metalliastioita, mitä -vain käsiin sattui, kuparikattiloita, vesikannuja, paistinpannuja. -Paimenet puhalsivat torviinsa. Toisilla oli näkinkengän kuoria -ja metsästystorvia. Siitä nousi hirvittävä, korvia vihlova melu, -jossa kuului ylinnä läheisestä duarista, telttakylästä, paikalle -rientäneiden arabialaisten naisten kimeät "Yjuu! yjuu! yjuu!" huudot. -Usein ei kuulu tarvittavan muuta kuin kovaa melua, ankaraa räminää -ilmassa, ennen kuin heinäsirkat kaikkoavat uskaltamatta laskeutua -maahan. - -Mutta missä ne sitten olivat, nuo pelottavat hirviöt? Taivaalla, -joka värisi kuumuuttaan, en huomannut muuta kuin pilvenlongan, -joka kuparinvärisenä ja synkkänä kuin raepilvi nousi kohisten -kuin tuhannet puunoksat metsässä myrskyn raivotessa. Siinä ne -heinäsirkat nyt olivat. Kannattaen toinen toistaan kuivien, levälleen -pingotettujen siipiensä varassa ne muodostivat tiheän lentävän -massan, ja huolimatta meidän huudoistamme ja ponnistuksistamme kiiti -pilvi yhä eteenpäin luoden eteensä tasangolle hirvittävän suuren -varjon. Kohta se oli aivan päämme päällä; pilven reunoihin ilmestyi -tuokioksi jonkinlainen rimsu, repeytymä. Ikään kuin rankkasateen -ensimmäiset pisarat irtaantuivat muutamat toisista erilleen, selvästi -näkyvinä, punertavina. Sitten särkyi koko pilvi ja sakean raekuuron -tavoin ryöpsähti hyönteisparvi kohisten maahan. Silmänkantamattomiin -olivat vainiot suunnattoman suurten, sormenpituisten heinäsirkkojen -peitossa. - -Sitten alkoi teurastus. Murskaantuessaan ne rusahtelivat ilkeästi, -ikään kuin olisi rouhittu olkia. Karhilla, kuokilla ja auroilla -hämmennettiin tuota liikkuvaa maata; mutta kuta enemmän niitä -tapettiin, sitä enemmän niitä ilmestyi. Ne ryömivät kerroksittain -esiin, pitkät koivet toisiinsa takertuneina. Päällimmäiset -ponnahtelivat tuskissaan hypäten niiden hevosten kuonolle, jotka -olivat valjastetut tähän omituiseen työhön. Uudistalon ja duarin -koirat juoksentelivat pitkin peltoja, hyökkäsivät niiden kimppuun -ja rusentelivat niitä vimmatusti. Samassa saapui kaksi komppaniaa -turkmeeneja, torvisoittajat etunenässä, onnettomien siirtolaisten -avuksi, ja heinäsirkkojen metsästys sai toisen käänteen. - -Sen sijaan että niitä siihen asti oli murskattu kuoliaaksi, -sytyttivät sotamiehet niitä nyt palamaan, sirottaen niiden päälle -ruutia pitkiin jonoihin. Kun olin väsynyt niitä tappamaan ja kun -tunsin ruudin ilkeän hajun kääntävän sydäntäni, palasin takaisin -sisään. Talon sisällä niitä oli melkein yhtä paljon kuin ulkonakin. -Niitä oli tunkeutunut sisään ovista ja ikkunoista uunin savutorvien -kautta. Sisävuorilautojen reunalla ja uutimissa, jotka olivat jo -melkein repaleiksi syödyt, niitä kiipeili ja putoili. Niitä lenteli -ylt'ympäri huonetta ja kapusi ylös valkeita seiniä myöten synnyttäen -viereensä jättiläisvarjon, joka teki ne kahta kauheamman näköisiksi. -Ja kaikkialla sama inhottava haju. Päivällispöydässä ei käynyt -vettä maistaminenkaan. Vesisäiliöt, altaat, kaivot, kalalammikot, -kaikki oli saastutettu. Kamarissani, jossa niitä sentään oli tapettu -runsaat määrät, kuulin vielä iltasella kuhinaa huonekalujen alta, ja -kovien peitesiipien ratina synnytti melkein samanlaisen äänen kuin -herneenpalot, kun ne halkeilevat kovassa helteessä. Tänäkään yönä ei -tullut unta silmiini. Muuten oli kaikki tyynni uudistalon ympärillä -valveilla. Liekit leimahtelivat pitkin maanpintaa tasangon toisesta -laidasta toiseen. Turkmeenit jatkoivat yhä teurastustaan. Kun minä -seuraavana aamuna taas avasin ikkunani kuten eilenkin, olivat -heinäsirkat jo menneet matkoihinsa. Mutta millaisen hävityksen ne -olivat jättäneet jälkeensä! Ei yhtään kukkaa, ei yhtään ruohonkortta: -kaikki oli mustaa, paljaaksi syötyä, ikään kuin palanutta. Banaani- ja -aprikoosi-, persikka- ja mandariinipuut saattoi erottaa toisistaan -vain oksanrankojen erilaisesta asennosta. Ne olivat kadottaneet -kaiken viehätyksensä ja eloisuutensa menettäessään lepattavat -lehtensä. Vesiastioita ja -säiliöitä pestiin puhtaiksi. Työmiehet -kaivoivat kaiken maan nurin saadakseen hyönteisten jättämät munat -tapetuiksi. Joka multapaakku käännettiin ja väännettiin ja hakattiin -huolellisesti palasiksi. Ja sydäntä ahdisti nähdessä tuhansien -valkeiden, elinvoimaa uhkuvien juurien paljastuvan, kun muheva multa -lapioitiin päältä pois. - - - - -KUNNIANARVOISAN ISÄ GAUCHER'N ELÄMÄNVESI - - --- Maistakaapa tätä, hyvä naapuri; ja sanokaa sitten, eikö se ole -hyvää. - -Ja pisara pisaralta kaatoi Gravesonin pappi minulle lasiin kahden -sormustimen verran viheriätä, kullalle kimaltelevaa, tulista nestettä -yhtä suurella tarkkuudella kuin jalokiviseppä, joka lukee helmiä... -Mainiota! Tuntui kuin olisi aurinko lämmittänyt vatsaani. - --- Se on isä Gaucher'n elämänvettä, meidän Provencemme riemun ja -terveyden lähde, virkkoi tuo kelpo mies minulle loistavin silmin; -- -sitä tehdään Prémontrén luostarissa, noin kahdeksan kilometrin päässä -teidän myllyltänne... Eikö totta, se vetää hyvinkin vertoja kaikille -maailman chartreuse-viineille?... Ja jospa tietäisitte, kuinka -hupainen on tämän elämännesteen historia! Kuulkaahan nyt... - -Ja niin aloitti apotti kertomuksensa pappilan hiljaisessa ja -aurinkoisessa ruokasalissa, jonka seinillä oli pienissä kuvatauluissa -esitettynä Kristuksen kärsimyshistoria ja jonka kauniit valkoiset -uutimet olivat kovetetut niin jäykiksi kuin papin messupaita. Hän -kertoi tuon hiukan skeptillisen ja yliolkaisen jutun näkemättä siinä -mitään pahanilkistä piikkiä, aivan naiivisti, niin kuin Erasmus -Rotterdamilainen olisi sen kertonut: - - * * * * * - --- Noin kaksikymmentä vuotta takaperin olivat Prémontrén luostarin -munkit eli Valkoiset isät, niin kuin provencelaiset heitä nimittävät, -joutuneet suureen kurjuuteen. Jos olisitte silloin nähneet heidän -asumuksensa, olisi teidän käynyt heitä sääliksi. Suuri Pakomioksen -torni oli kaatumaisillaan raunioiksi. Luostarin pihamaat kasvoivat -ylt'yleensä pitkää heinää, sirot patsaat alkoivat halkeilla -ja pyhimysten kivikuvat luhistua kumoon nurkkakomeroissaan. -Ristikäytävissä ja rukouskappeleissa puhalteli Rhône-virran tuuli -vapaasti niin kuin Camarguen kentillä, sammutti kynttilät, särki -lyijyiset ikkunakehykset ja läikytti vihkivettä maahan altaasta. -Mutta kaikkein surullisin oli luostarin kellotornin kohtalo. Se -seisoi äänetönnä kuin tyhjä kyyhkyslakka, pyhillä isillä ei ollut -varaa hankkia siihen kelloa, vaan heidän oli pakko ilmoittaa -aamumessun alkaminen kalistelemalla mantelipuita vastakkain!... - -Valkoiset isäparat! Minä muistan vieläkin ilmielävästi, kuinka he -kulkivat Kristuksen ruumiin päivänä juhlasaatossa ohitseni surullisen -näköisinä, paikattu kaapu päällään, kalpeina ja laihtuneina, sillä -heidän ainoana ravintonaan olivat sitruunat ja vesimeloonit. Ja -heidän perästänsä tuli kunnianarvoisa herra apotti, pää painuksissa, -häveten näyttää selkeällä päivällä koukerosauvaansa, josta kultaus -oli karissut pois, ja koinsyömää, valkeata villaista hiippaansa. -Luostarin naisväki itki säälistä juhlasaaton riveissä kulkiessaan, -ja pyylevät lipunkantajat virnistelivät hiljaa keskenänsä viitaten -munkkiparkoihin: - --- Kottaraiset laihtuvat, kun ne kertyvät suuriin parviin. - -Totta olikin, että onnettomat Valkoiset isät olivat viimein alkaneet -miettiä mielessään, eiköhän olisi parasta lähteä lentämään halki -avaran maailman ja kunkin hankkia elatuksensa omalta taholtaan. - -Kun nyt eräänä päivänä pohdittiin tätä painavaa kysymystä kapitulin -kokouksessa, tultiin priorille ilmoittamaan, että veli Gaucher -pyysi, että häntäkin kuultaisiin yhteisessä neuvottelussa... Teidän -varallenne olkoon mainittu, että tämä veli Gaucher oli luostarin -karjapaimen, se on: hän vietti päivät päästänsä pyöriskellen -luostarin tienoilla yhden kaarisarjan luota toisen luokse ja ajaen -edellänsä kahta lehmänrankeloa, jotka haeskelivat heinänkorsia -pihamaalta kivien koloista. Kaksitoistavuotiseksi asti oli häntä -elättänyt Baux'n seuduilla muuan puolihullu eukko, jota sanottiin -täti Bégoniksi. Sitten olivat munkit ottaneet hänet hoitoonsa, mutta -tuo poloinen karjapaimen ei ollut oppinut koskaan mitään muuta -kuin kaitsemaan karjaansa ja laskettelemaan ulkoa _Pater nosterin_ -(Isämeidän), ja senkin provencen kielellä, sillä hänellä oli kova pää -ja muisti tylsä kuin tinasapeli. Muuten hän oli innokas kristitty, -vaikka vähän uneksiva, viihtyi hyvin jouhipaita päällään ja ruoski -itseänsä täydestä miehen vakaumuksesta. Ja miten vahvat kourat -hänellä sitten oli!... - -Kun nähtiin hänen astuvan kapitulin saliin yksinkertaisen ja kömpelön -näköisenä ja tervehtivän läsnäolevia kaapaisten toisella jalallansa, -niin priori, kaniikit, rahastonvartija, kaikki tyynni pyrskähtivät -nauramaan. Semmoisen ilon synnytti joka kerta ilmestyessään -tuo hyväntahtoinen harmaantuva naama, tuo pukinparta ja vähän -tyhmännäköiset silmät; eikä veli Gaucher ollut siitä millänsäkään. - -"Kunnianarvoisat isät", sanoi hän sävyisällä äänellä pyöritellen -käsissään oliivinluista rukousnauhaansa, "totta tuntuu olevan -vanha sananparsi, että tyhjät tynnyrit ne paraiten kumahtelevat. -Ajatelkaahan, että kaivamalla pääkoppaani, joka ennestäänkin jo -on niin ontto, luulen keksineeni keinon, millä pääsemme pahoista -päivistä. - -"Asianlaita on tämmöinen. Tunnettehan täti Bégonin, tuon kunnon -vaimon, joka hoiti minua piennä ollessani. (Herra armahtakoon -tuon vanhan velhon sielua! hän lauloi hyvin jumalattomia lauluja -juovuksissa ollessaan.) Sanonpa siis teille, kunnianarvoiset isät, -että täti Bégon tunsi eläessään vuoriston yrtit yhtä hyvin ja -paremminkin kuin joku vanha korsikalainen kerskuja. Nähkääs, hän -oli vähää ennen kuolemaansa valmistanut verrattoman ihmelääkkeen -sekoittamalla yhteen viisi kuusi lajia yrttejä, joita me kävimme -yhdessä poimimassa Pikku-Alpeilta. Siitä on jo monta vuotta -vierähtänyt; mutta luulenpa, että pyhän Augustinuksen avulla ja -kunnianarvoisen isä apottimme suosiollisella luvalla vielä voisin -keksiä tuon salaperäisen ihmelääkkeen kokoonpanon, jos oikein -koettaisin. Meidän ei tarvitsisi silloin muuta kuin panna se -pulloihin ja määrätä sille kutakuinkin korkea hinta, niin voisi -yhdyskuntamme rikastua pikkuhiljaa, niin kuin ovat tehneet veljemme -Trappe- ja Grande-luostareissa..." Hän ei ehtinyt edes lopettaa. -Priori oli noussut häntä syleilemään. Kaniikit pudistivat hänen -käsiänsä. Rahastonhoitaja, joka oli enemmän liikuttunut kuin kukaan -muu, suuteli kunnioittaen hänen levättinsä repaleista lievettä... -Sitten kaikki asettuivat taas istuimilleen neuvottelemaan. Ja -kapituli päätti viipymättä, että lehmät uskottaisiin tästä lähin veli -Thrasybuluksen paimennettaviksi, jotta veli Gaucher voisi antautua -kokonaan ihmelääkkeensä keksimiseen. - - * * * * * - -Miten tuon kunnon veljen onnistui uudelleen keksiä täti Bégonin -resepti? millaisia ponnistuksia siihen vaadittiin? ja miten monta -unetonta yötä? Tarina ei tiedä niistä kertoa. Varmaa vain on, -että puolen vuoden kuluttua Valkeiden isien ihmelääke oli jo -hyvin yleisesti tunnettu. Koko Komitaatissa [Paavin omistamaa -maa-aluetta Avignonin ympärillä sanottiin Komitaatiksi], koko Arlesin -ympäristössä ei ollut sitä taloa, ei sitä mökkiä, jonka ruokakaapin -hyllyillä, kotoisten viinipullojen ja oliivisäilykeruukkujen -seassa, ei olisi ollut pientä ruskeata savipulloa, jonka suulle oli -suljettaessa painettu Provencen vaakuna ja jonka hopeinen leima -kuvasi munkkia pyhän innostuksen hetkellä. Ihmelääkkeen saavuttama -maine hankki Prémontrén luostarille pian suuria rikkauksia. -Pakomioksen torni rakennettiin uudestaan kuntoon. Priori sai uuden -hiipan, kirkko kauniit, lasimaalauksilla koristetut ikkunat, ja -kellotornin hienosta huipusta helähti eräänä kauniina pääsiäispäivänä -soimaan kokonainen kuoro suuria ja pieniä kelloja, kilisten ja -kaikuen ympäri seudun. - -Veli Gaucher'sta, tuosta poloisesta maallikkoveljestä, jonka kömpelö -esiintyminen oli niin suuresti huvittanut kapitulia, hänestä ei enää -mainittu luostarissa halaistua sanaa. Tästä lähin tunnettiin vain -kunnianarvoisa isä Gaucher, teräväpäinen ja syvästi oppinut mies, -joka eli kokonaan erillään luostarin moninaisista vähäpätöisistä -toimista sulkeutuneena koko päiväksi tislaushuoneeseensa, sill'aikaa -kun kolmekymmentä munkkia kapusi pitkin vuorenrinteitä hakemassa -hänelle tuoksuvia yrttejä... Tämä tislaushuone, johon ei kellään, -ei edes priorilla, ollut oikeutta tunkeutua, oli entinen, autioksi -jätetty rukouskappeli aivan kaniikkien puutarhan takalaidassa. Noiden -yksinkertaisten kelpo isien mielestä siinä oli jotakin salaperäistä -ja kammottavaa; ja jos joku rohkea ja utelias munkkipoikanen -sattumoisin oli kiivennyt seinää pitkin luikertelevia viiniköynnöksiä -myöten oven yläpuolella olevaan ruusuikkunaan asti, niin hyvin pian -hän sieltä tuikahti maahan pelästyneenä nähtyään isä Gaucher'n -pitkine velhonpartoineen seisovan kumarassa uuniensa ääressä -pitäen väkiviinavaakaa kädessään; ja sitten ylt'ympäri punaisesta -hiekkakivestä koverrettuja jäähdytysastioita, suunnattoman suuria -tislauspulloja ja kiemurtelevia kristalliputkia, kaikki omituisessa -epäjärjestyksessä, joka välkkyi aavemaisesti ikkunoiden läpi -punervassa valossa... - -Kun auringon laskiessa kellot kutsuivat viimeiseen Angelukseen -(iltarukoukseen), avautui tuon salaperäisen huoneen ovi varovaisesti -ja kunnianarvoisa isä läksi kirkkoon iltajumalanpalvelukseen. Maksoi -vaivan nähdä, miten hänet otettiin vastaan, kun hän kulki läpi -luostarin! Veljet väistyivät molemmin puolin kunnioittavasti syrjään -hänen ohimennessään. Kuiskailtiin: - --- Hiljaa!... hän tietää salaisuuden!... - -Rahastonvartija seurasi häntä ja puheli hänen kanssaan pää alas -taivutettuna... Keskellä näitä suosionosoituksia kulki isä Gaucher -pyyhkien hikeä otsaltaan, leveälierinen kolmikulmainen hattu -takaraivolla niin kuin pyhimysten sädekehä, katsellen tyytyväisenä -ympärilleen laajoja pihamaita, joihin oli istutettu oranssipuita, -sinisiä kattoja, joiden harjalla uudet tuuliviirit kääntelehtivät, -ja luostarin häikäisevän valkoisia sisäosia, missä uusiin pukuihin -puetut kaniikit kävelivät parittain sirojen kukkamaalauksilla -varustettujen pylväiden välissä, juhlallisen näköisinä. - --- Minua he saavat kiittää tuosta kaikesta! mietti kunnianarvoisa isä -mielessään; ja tämä ajatus nosti hänen sielussaan joka kerta ylpeyden -puuskan... - -Hän sai siitä kyllä rangaistuksensa. Saattepa nähdä... - - * * * * * - -Ajatelkaahan, että hän saapui eräänä iltana jumalanpalveluksen -aikana kirkkoon tavattoman kiihtyneessä tilassa: punoittavana, -hengästyneenä, munkinkaapu nurin päällä, ja niin hajamielisenä, että -hän vihkivettä ottaessaan kasteli siinä hihansa aina kyynärpäätä -myöten. Alussa luultiin, että hän oli levoton myöhästymisensä vuoksi; -mutta kun nähtiin hänen kumartelevan syvään uruille ja lehtereille -sen sijaan, että hän olisi polvistunut pääalttarin eteen, kun nähtiin -hänen rientävän tuulispään tavoin läpi kirkon, harhailevan kuorissa -viisi minuuttia etsien istuintansa, ja kerran päästyään istumaan -nyökkäilevän oikealle ja vasemmalle hymyillen autuasta hymyä, niin -kuului hämmästyksen huminaa kirkon joka puolelta. Kuiske kulki -rukouskirjan takaa rukouskirjan taakse: - --- Mikähän nyt on tullut meidän isä Gaucher'lle?... Mitähän hänelle -on tapahtunut? - -Priori kolautti pari kertaa tyytymättömänä koukerosauvaansa -kivilattiaan vaitiolon merkiksi... Ja kuorin takaosassa jatkuikin -virrenveisuu keskeytymättä; mutta vastaveisuulta loppui vauhti... - -Yhtäkkiä, kun _Ave verum_ oli paraillaan meneillään, käännähtää isä -Gaucher istuimellaan ja puhkeaa kaikuvalla äänellä laulamaan: - - Pariisissa on munkki - sun fralilali lallallallei. - -Yleinen ällistys... Kaikki nousevat seisoalleen. Huudetaan: - --- Viekää hänet pois... hän on päissään! - -Ja kaniikit tekevät ristinmerkkejä. Hänen korkeutensa priorin -koukerosauva huitoo turhaan ilmassa... Mutta isä Gaucher ei näe -mitään, ei kuule mitään; ja kahden väkevän munkin on pakko kantaa -hänet pois kuorin pienestä ovesta, vaikka hän potkii vastaan kuin -vimmattu ja rallattaa täyttä päätä sunfralilaliansa... - - * * * * * - -Seuraavana päivänä aamun hämärtäessä oli tuo onneton polvillaan -rukoussalissa priorin edessä ja tunnusti syntinsä vuodattaen kuumia -kyynelvirtoja: - --- Ihmeneste, armollinen herra priori, se se vei minusta voiton, -sanoi hän lyöden rintaansa. Ja nähdessään hänet niin murtuneena, niin -katuvaisena, joutui hyväsydäminen priori itsekin liikutuksen valtaan. - --- No no, isä Gaucher, rauhoittukaa toki, kyllä se kaikki pian -haihtuu niin kuin aamukaste päivän tultua... Eikä häpeä kaiken -kaikkiaan ollut niin suuri kuin miksi te sen kuvittelette. Laulu -tosin oli vähän noin... hm! hm!... Mutta toivokaamme, etteivät -noviisit ole sitä kuulleet... Ja nyt, kuulkaa, kertokaapa minulle, -miten vahinko oikeastaan tapahtui... Koetellessanne elämännestettä, -eikö niin? Kätenne sattui vähän vavahtamaan... Niin, niin, minä -ymmärrän... Teidän laitanne on niin kuin veli Schwartsin, ruudin -keksijän: te olette molemmat joutuneet oman keksintönne uhriksi... -Mutta sanokaapa minulle, hyvä ystävä, onko nyt ihan välttämätöntä, -että te itse kokeilette tuota kauheata elämännestettä? - --- Valitettavasti se on välttämätöntä, arvoisa herra priori... -koelasi näyttää kyllä alkoholin voiman ja astemäärän; mutta -viimeistelyssä, tunnustellessani onko sillä sametin hieno maku, minä -en luota mihinkään muuhun kuin omaan kieleeni... - --- Niin, se on oikein... Mutta kuulkaahan vielä vähän, mitä -minä teille sanon... Kun te nyt sillä tavoin pakosta joudutte -tunnustelemaan elämännestettä, niin maistuuko se teistä hyvältä? -Viehättääkö se teitä?... - --- Paha kyllä, se viehättää minua, virkkoi isä parka punastuen -korviaan myöten. -- Kahtena viimeisenä iltana siinä on ollut minusta -semmoinen kukkastuoksu, semmoinen aromi!... Mutta varmaankin on -itse paholainen minut ilkeästi vietellyt... Ja minä olenkin lujasti -päättänyt, etten tästä puoleen käytä muuta kuin koelasia. Sääli -vain, ellei neste ole kyllin hienomakuista, ellei se ole kyllin -helmeilevää... - --- Älkäähän toki, keskeytti hänet priori innokkaasti. -- Ei saa -antaa ostajille syytä tyytymättömyyteen... Teidän on tästä lähtien -vain oltava varuillanne, kun kerran ennakolta tiedätte, miten siinä -saattaa käydä... Kuulkaa, paljonko te sitä sitten tarvitsette -voidaksenne tuntea maun?... Viisitoista tai kaksikymmentä tippaa, -eikö niin?... sanokaamme kaksikymmentä tippaa... Saapa paholainen -koettaa kaikki keinonsa, jos se tavoittaa teidät, kun vain pysytte -kahdessakymmenessä... Muuten, valmistautuaksemme joka tapauksen -varalle minä vapautan teidät tästä lähin velvollisuudestanne, -niin ettei teidän tarvitse tulla kirkkoon, vaan voitte suorittaa -iltajumalanpalveluksenne tislaushuoneessa... Ja nyt, menkää Herran -rauhaan, hyvä isä, ja muistakaa laskea oikein pisarat. - -Ah! Turhaa oli isä raukan laskea pisaroita... paholainen oli jo -saanut hänet kynsiinsä eikä enää hellittänyt. - -Mutta tislaushuone se vasta kuuli kummallisia kirkonmenoja! - - * * * * * - -Päiväiseen aikaan vielä kaikki kävi hyvin. Isä pysyi kyllin -tyynenä; hän laitteli kuntoon hiilipannujaan ja tislausastioitaan -ja valikoi huolellisesti yrttejään, kaikenlaisia Provencen yrttejä, -hienotuoksuisia, harmahtavia, nirhalaitaisia, auringon paahtamia, -meheviä... Mutta iltasella, kun yrtit olivat jo keitetyt ja -elämänneste jäähtymässä suurissa kuparisäiliöissä, alkoi miesparan -kidutus. - --- ... Seitsemäntoista... kahdeksantoista... yhdeksäntoista... -kaksikymmentä!... - -Pisarat putoilivat ruokopillin nenästä kullattuun pikariin. Nuo -kaksikymmentä isä Gaucher nielaisi yhdellä siemauksella, tuntematta -tuskin minkäänlaista nautintoa. Vasta yhdeskolmatta häntä himotti! -Oo, tuo yhdeskolmatta tippa!... Välttääkseen kiusausta hän meni -ihan toiseen päähän laboratoriota, laskeutui polvilleen ja syventyi -isämeitäänsä. Mutta tuosta vielä lämpimästä nesteestä nousi hiukan -höyryä, täynnä ihania tuoksuja, ja se leijaili hänen ympärillänsä -vetäen häntä vastustamattomasti säiliöiden luokse... Neste kimalteli -kauniisti kullalle ja viheriälle... Kumartuneena altaan yli sieraimet -levällään isä Gaucher hämmenteli sitä hiljalleen ruokopillillänsä, -ja pienet säteilevät täplät, joita kohoili sen smaragdinväriselle -pinnalle, näyttivät hänestä täti Bégonin silmiltä, jotka hymyilivät -ja vilkkuivat häneen katsoessaan... - --- No niin! vielä yksi pisara! - -Ja pisara pisaralta oli tuo onneton viimein saanut pikarinsa täpö -täyteen. Silloin oli koko hänen vastustuskykynsä mennyttä ja hän -heittäytyi raskaasti suureen leposohvaan ja loikoen siinä, ruumis -hervottomana ja silmät puoleksi ummessa, hän maisteli syntinsä -makeutta pienissä erissä, samalla kun hän tuntien suloisia omantunnon -nuhteita itseksensä hiljaa mutisi: - --- Ah, minä syöksyn kadotukseen... ikuiseen kadotukseen... - -Kaikkein kauheinta oli, että kun hän vain oli nauttinut enemmälti -tuota paholaisen nestettä, hänen mieleensä ikään kuin jonkin -taikavoiman avulla aina muistuivat täti Bégonin jumalattomat laulut: - - Kolme iloista juomaveikkoa - oli kerran päättänyt huilata - -tai: - - Se mestari Antin Annaliisa - meni kerran metsästä marjaan. - -ja yhä palasi tuo munkkilaulun kuuluisa kertosäe: sun fralilali -lallallallei. - -Ajatelkaapa, miten hän aamulla hämmästyi, kun seinän takana asuvat -naapuriveljet sanoivat hänelle pisteliäästi: - --- He, he, isä Gaucher, teillä oli sirkkoja päässä eilisiltana -mennessänne maata. - -Siitä seurasi kyyneleitä, epätoivoa, paastoa, jouhipaitaan -pukeutuminen ja itsensä ruoskiminen. Mutta mikään ei enää auttanut -ihmenesteen paholaista vastaan; ja se koppoi uhrin kouriinsa aina -joka ilta samaan aikaan. - - * * * * * - -Samaan aikaan sateli tilauksia runsaasti apottikuntaan, niin että -siitä koitui oikea taivaallinen siunaus. Niitä tuli Nimesistä, -Aixsta, Avignonista, Marseillesta... Päivä päivältä muuttui luostari -yhä enemmän pienen tehtaan näköiseksi. Siinä hääri veljiä pakkaajina -ja nimilipun liimaajina, toiset pitivät huolta kirjeenvaihdosta, -toiset tavaran lähettämisestä; jumalanpalveluksesta jäi tosin -siellä täällä pois joku kellon läppäys, mutta ympäristöläiset eivät -kärsineet pienintäkään vahinkoa, sen vakuutan teille... - -Ja sittenkin eräänä kauniina sunnuntaiaamuna, kun rahastonhoitaja -oli parhaillaan lukemassa vuositilin päätöstä ja kun kelpo kaniikit -kuuntelivat häntä silmät säteillen ja hymy huulilla, ryntää isä -Gaucher äkkiä keskelle kokousta huutaen: - --- Nyt se on lopussa... Minä en enää puutu siihen... Päästäkää minut -takaisin karjapaimeneksi! - --- Mikä nyt on hätänä, isä Gaucher? kysyy priori aavistaen mistä oli -kysymys. - --- Mikäkö hätänä, arvoisa herra priori?... Sehän tässä hätänä, että -minä olen menemässä päistikkaa iankaikkisuuden liekkimereen ja -syöksymässä helvetin tulisiin hankoihin... Se tässä hätänä, että minä -juon, ja juon niin kuin hurja... - --- Mutta neuvoinhan minä teitä laskemaan tipat. - --- Niin kyllä; laskemaan tipat! Pikarillisittain sitä nyt saisi -laskea... Niin, arvoisa isä, siinä sitä ollaan. Kolme pulloa -illassa... Käsitättehän, ettei sitä voi jatkua... Teettäkää siis -elämänneste kenellä tahansa... Mutta iskeköön minuun taivaan tuli, -jos siihen tämän päivän perästä vielä puutun! - -Nyt ei kapituli enää nauranut. - --- Mutta tehän saatatte meidät perikatoon, onneton! huudahti -rahastonhoitaja pudistaen suurta kirjaansa. - --- Tahdotteko sitten mieluummin, että minä joudun kadotukseen? - -Silloin nousi priori seisoalleen. - --- Kunnianarvoiset veljet, sanoi hän ojentaen valkoisen kätensä, -jossa kiilsi piispan sormus, -- on olemassa eräs keino, jonka avulla -voimme kaikki järjestää... Eikö totta, iltasellahan se pahahenki -teitä kiusaa, rakas poikani?... - --- Niin, herra priori, säännöllisesti joka ilta. Nytkin kun näen yön -lähestyvän, alan minä -- luvallanne sanoen -- hikoilla niin kuin -Capitoun aasi, kun se huomaa tuotavan satulaa. - --- No, rauhoittukaa... Tästä lähtien me luemme joka ilta -jumalanpalveluksen yhteydessä teidän puolestanne pyhän Augustinuksen -rukouksen, johon on yhdistetty täydellinen anteeksianto. Siten te -olette pelastettu, käyköön kuinka tahansa. Te saatte synninpäästön -synnin tapahtuessa. - --- Oi, sepä hyvä! Paljon kiitoksia vain, herra priori! Ja kyselemättä -sen enempää isä Gaucher livahti taas takaisin tislausastioittensa -ääreen kevyesti kuin leivonen. - -Tosiaankaan ei papinviran toimittaja siitä hetkestä alkaen unohtanut -yhtenäkään iltana ehtoorukousten loppuun päästyänsä lausua: - --- Rukoilkaamme sitten rakkaan isä Gaucher'n puolesta, joka uhraa -sielunsa veljeskunnan etujen hyväksi... _Oremus Domine_. - -Ja sill'aikaa kun kaikkien noiden valkokaapuisten munkkien ylitse, -jotka olivat polvistuneet rukoukseen kirkon hämärissä pylvästöissä, -liiteli värähdellen hartauden henki niin kuin vieno pohjatuuli -lumisella kentillä, niin ulkona luostaripuutarhan toisessa laidassa -tislaushuoneen helottavien ikkunaruutujen takana kuultiin isä -Gaucher'n laulavan kohti kurkkuaan: - - Pariisissa on munkki - sun fralilali lallallallei; - on valkeaviittainen munkki, - joka nunnia tanssihin vei - pihapuistojen siimekseen, - sun fralilali lallallallei. - -... Siihen asti päästyänsä tuo kunnon pappi yhtäkkiä pysähtyi -hämmästyneenä: - --- Taivas armahtakoon, jos rippilapseni olisivat sattuneet sen -kuulemaan! - - - - -CAMARGUESSA - - -I - -Lähtö - -Suuri hälinä linnassa. Lähetti on tuonut juuri ikään metsästyksen -valvojalta sanoman, joka oli puolittain ranskan, puolittain provencen -kielellä kirjoitettu ja jossa hän ilmoittaa, että on jo näkynyt pari -kolme kaunista parvea "galejoneja" ja "charlottineja" ja ettei enää -ole puutetta parhaimmistakaan lintulajeista. - -"Te tulette tietysti mukaan!" kirjoittivat minulle ystävälliset -naapurini; ja tänään aamuhämärissä kello viiden aikaan saapuivat -heidän suuret nelipyöräiset vankkurinsa, joissa oli jo kuormana -pyssyjä, koiria ja ruokavaroja, rinteen alta minua noutamaan. Ja -niin me läksimme ajaa jyryttelemään Arlesiin päin vievää tietä -myöten, joka oli hiukan kolea ja yksitoikkoinen. Oli tuommoinen -joulukuun aamu, jolloin silmä töin tuskin erottaa oliivien -vaalenevaa vihreyttä ja kermestammien tummanvihreät lehdet taas -näyttävät liian talvisilta ja keinotekoisilta. Talleista kuuluu -liikettä. Siellä täällä vilkkuu jo tulia talojen ikkunoista ennen -päivän valkenemista; ja Montmajourin apottikunnan kivilouhikoiden -tienoilla levittelevät puoliuniset merikotkat vasta siipiänsä -keskellä raunioita. Kuitenkin me sivuutamme kaivosten kohdalla jo -muutamia vanhoja maalaiseukkoja, jotka ajavat pienillä aaseillansa -hölkkää joutuakseen kauppatorille. He tulevat Ville-des-Baux'sta -ja matkustavat yli kaksi peninkulmaa saadakseen istua tunnin Pyhän -Trophymuksen kirkon portailla myymässä pieniä lääkeyrttinippuja, -joita he ovat keräilleet vuoristossa!... Kas, tuossa ovat jo -Arlesin vallit edessämme, matalat, pykäläreunaiset vallit, -jommoisia nähdään vanhoissa vaskipiirroskuvissa, missä peitsiniekat -sotamiehet näyttävät suuremmilta kuin ne mäenrinteet, joiden -huipulla he seisovat. Me ajamme täyttä laukkaa läpi tuon ihmeellisen -pikkukaupungin, joka on maalauksellisimpia Ranskan pikkukaupungeista. -Sen kauniilla veistoksilla koristetut pyöreähköt parrukkeet ulottuvat -puolitiehen ahtaiden katujen yli, ja sen vanhat mustat talot pienine, -mataloine, suippokaarisine maurilaisovineen palauttavat mieleemme -Vilhelm Nykerönenän ja saraseenien ajan. Näin varhain ei ole vielä -ketään ulkona. Ainoastaan Rhônen varsilla on liikettä. Laiva, joka -välittää liikettä Camargueen, höyryää rannassa portaiden juurella -valmiina lähtemään. Maamiehiä punaisissa sarssitakeissa ja Roquetten -neitosia, jotka menevät tarjoutumaan palvelukseen maalaistaloihin, -astuu laivaan yhdessä meidän kanssamme jutellen ja naureskellen -keskenään. Pitkät, ruskeat viitat suojelevat heitä kolealta -aamutuulelta, ja korkea arlesilainen päähine tekee heidän päänsä -pienen ja kauniin näköiseksi sekä antaa heille pisaraisen viehättävää -julkeutta, halun ojentautua suoraksi ja nakata naurunkihahdus tai -pieni pilapuhe kiertämään edelleen... Kello helähtää; me lähdemme -liikkeelle. Virranvesi, laivanpotkuri ja pohjatuuli kiidättävät meitä -kolminkertaisella vauhdilla, ja rannat pakenevat taaksemme. Toisella -puolella on Crau, kuiva ja kivinen tasanko, toisella puolella -vihannampi Camarguen lakeus, joka leviää edessämme aina mereen asti -kasvaen lyhyttä heinää ja soisilla paikoilla tiheätä ruokoa. - -Välistä laiva pysähtyy laiturissa, milloin oikealla, milloin -vasemmalla rannalla; milloin keisari- ja milloin kuningaskunnassa, -niin kuin sanottiin keskiajalla, Arlesin kuningaskunnan aikoina, -ja niin kuin vanhat Rhônen laivamiehet sanovat vielä tänä päivänä. -Joka laiturin vieressä valkoinen talo ja ryhmä vihreitä puita. -Työmiehet astuvat maihin työkalut olalla, naiset kori käsivarrella -kiipeävät kapeata polkua ylös. Keisarikunnan sekä kuningaskunnan -rannoille laiva vähitellen tyhjenee, ja kun se saapuu Mas-de-Giraud'n -laituriin, jossa me nousemme maihin, ei siihen enää jää paljon ketään. - -Mas-de-Giraud on Barbentanen herrojen vanha sukukartano, johon me -astumme odottamaan vartijaa, jonka on määrä tulla meitä noutamaan. -Korkeassa keittiössä on koko talon miesväki ruualla; peltotyömiehet, -viinitarhurit, paimenet ja paimenpojat. Tarjoilusta pitävät huolta -naiset, jotka syövät vasta jälkeenpäin. Kohta saapuu vartija -kuomurattaineen. Oikea Fenimore Cooperin tyyppi, metsänkävijä -maalla sekä merellä, metsästyksen ja kalastuksen kaitsija, jota -paikkakuntalaiset sanovat _lou Roudeïroùksi_ (vaanijaksi), sillä -hänen nähdään aamu- ja iltasumussa alinomaa piileskelevän väijyksissä -ruohikoissa tai seisovan liikahtamatta pienessä veneessään vahtimassa -kalamertojaan lammikoissa tai vesijohtokanavissa. Kentiespä juuri -tuo ainainen vaanijan ammatti on tehnyt hänet niin hiljaiseksi -ja umpimieliseksi. Kuitenkin hän, sillä aikaa kun pienet rattaat -pyssykuormineen ja ruoka varoineen vierivät edellämme, kertoo meille -metsästysuutisia selitellen, kuinka monta lintuparvea on lentänyt ja -mille tienoille muuttolinnut ovat laskeutuneet. Tällä tavoin jutellen -me painumme yhä kauemmaksi sisämaahan. - -Päästyämme viljeltyjen seutujen ohi olemme keskellä villiä Camarguea. -Silmänkantamattomiin välkkyy laidunmaiden keskellä soita ja kanavia, -joiden reunat kasvavat korkeata suolaheinää. Tamariskipensastot ja -ruokomättäät kohoavat kuin pikku saarelmat tyynen meren keskellä. -Ei ainoatakaan korkeata puuta. Tasangon yksitoikkoista, rannatonta -lakeutta ei mikään rajoita. Pitkien matkojen päässä toisistaan -levittävät karjatarhat matalia kattojaan painuen melkein maanpintaa -pitkin. Karjalaumat, jotka makaavat hajallaan suolaheinikossa tai -kulkevat ryhmässä punaisenruskeaan kaapuun pukeutuneen paimenen -ympärillä, eivät riko maiseman yksitoikkoista suoraa viivaa, vaan -häipyvät pieniksi pilkuiksi siintävän taivaanrannan ja pilvettömän -ilmapiirin äärettömässä avaruudessa. Niin kuin meri, joka näyttää -aaltoillessaankin yksitoikkoiselta, samaten herättää tämä tasanko -yksinäisyyden ja äärettömyyden tunteen, ja tämä tunne kasvaa sitä -voimakkaammaksi, kun näkee väkevän pohjatuulen taukoamatta, esteitä -tapaamatta puhaltavan ja ikään kuin tasoittavan ja laajentavan -lakeuksia. Kaikki taipuu sen edessä. Pienimmätkin pensaat tuntevat -tuulen voiman ja kasvavat vinoon, nuokkuen etelään päin, ikään kuin -aina olisivat pyrkimässä pakoon sen edestä... - - -II - -Mökki - -Ruokokatto ja kuivista, keltaisista ruo'oista tehdyt seinät, -sellainen on mökki. Se on majapaikkanamme metsästysmatkalla. -Se on rakennettu camarguelaisen talon malliin ja siinä on yksi -ainoa korkea ja tilava tupa, jossa ei ole ikkunaa, vaan joka saa -valonsa lasiovesta, jonka eteen iltaisin pannaan vahva luukku. -Korkeissa, valkoisiksi kalkituissa seinissä on naulapuita pyssyille, -metsästyslaukuille ja pitkävartisille suosaappaille. Perällä on viisi -kuusi makuusijaa laitettu oikean mastopuun ympärille, joka ulottuu -permannosta laipioon ja kannattaa kattoa. Yöllä kun pohjatuuli -puhaltaa ja koko rakennus ruskaa joka paikasta, ja kun meren -kaukainen kohina kuuluu tuulen mukana pitkänä ja väkevänä ulvontana, -luulisi makaavansa laivan hytissä. - -Mutta varsinkin iltapuolella on mökki hurmaava. Noina kauniina -etelämaisina talvipäivinä jään mielelläni istumaan ypöyksin korkean -uunin ääreen, jossa joku tamariskin juurikko savuaa. Pohjatuulen tai -luoteisen nyhtäyksistä lennähtää ovi auki, ruokopillit vinkuvat, nuo -sysäykset ovat vain hyvin heikkoa kaikua minua ympäröivän luonnon -suuresta myllerryksestä. Talvinen auringonvalo, jota hurja vihuri -vitsoo, särkyy yksityisiksi säteiksi, kokoaa ne taas yhteen ja -hajottaa uudestaan. Suuria varjoja liitelee ihmeellisen sinisellä -taivaalla. Valoa tulvahtelee kuuroittain, samoin tuulenpuuskia; -ja karjankellot, joiden ääni äsken vielä kuului, häipyivät tuulen -mukana hetkeksi kuulumattomiin saapuakseen kohta taas kalkattamaan -aukireväistyn oven luokse ihanaa kertosäveltänsä... Hetkien helmi -on iltahämärä vähää ennen kuin metsästäjät palaavat kotiin. Tuuli -on tyyntynyt. Pistäydyn hetkeksi ulos. Rauhallisesti painuu -aurinko mailleen, suurena, punervana sädekehränä, joka ei enää -jaksa lämmittää. Yö laskeutuu maille ja hipaisee ohimennessään -poskea tummalla, kostealla siivellänsä. Tuolla kaukana välähtää -pyssynlaukaus kuin punaisen tähden tuike ja sammuu jälleen -ympäröivään yöhön, jonka pimeydessä sen valo näytti vieläkin -kirkkaammalta. Mitä enemmän päivä lähenee loppuansa, sitä kiireemmin -rientää elämä. Pitkä, kolmion muotoinen sorsaparvi lentää hyvin -matalalla, ikään kuin aikoen laskeutua maahan. Mutta silloin -sytytetään mökissä tuli ja ne kaikkoavat: parven etunenässä lentävä -sorsa ojentaa kaulansa, nousee taas korkealle ja kaikki muut lentävät -sen perästä yhä korkeammalle kirkuen hurjasti. - -Kohta alkaa kuulua yhtämittaista jalankapsetta kuin sateenrapinaa; -se tulee yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Tuhatmäärin lampaita, -joita paimenet huudoillaan kutsuvat ja edestakaisin laukkailevat -koirat ajavat kovasti läähättäen, tunkeutuu tarhoihin arkoina ja -epäjärjestyksessä. Minä joudun tuohon kähärävillaisten määkivien -lampaiden pyörteeseen, se tempaa minut mukaansa ja pyörittelee minua -sinne tänne. Se nousee ja laskee kuin maininki, jossa paimenet ja -heidän varjonsa näyttävät keinuvan läikkyvien aaltojen harjalla... -Lammaslaumojen takana kuuluu tuttuja askeleita ja iloisia ääniä. Pian -on mökki täynnä väkeä, äänekästä iloa ja elämää. Viiniköynnöksien -oksat leimuavat uunissa. Nauretaan sitä hurjemmin, kuta raukeammaksi -ruumis on käynyt. Se on onnellisen väsymyksen synnyttämää hälinää: -pyssyt ovat nurkassa, pitkät saappaat sikin sokin lattialla ja -tyhjien laukkujen vieressä punaisenruskeita, kullalle, vihreälle tai -hopealle välähteleviä linnunsiipiä, kaikissa veripilkkuja. Pöytä on -katettu, ja oivallisen ankeriasliemen höyrytessä syntyy hiljaisuus, -tuommoinen syvä hiljaisuus, joka on vankan ruokahalun merkkinä ja -jonka keskeyttää vain koirien äkäinen murina, kun ne oven luona -pimeän päässä latkivat kupistaan... - -Iltapuhteen vietto loppui lyhyeen. Tulen ääreen ei jäänyt muita kuin -vartija ja minä, ja häneltäkin jo pyrkivät silmät painumaan umpeen. -Me yritämme jutella, se on: me nakkaamme tuon tuostakin toisillemme -jonkun katkonaisen sanan maalaisten tapaan, jonkun melkein -intiaanimaisen lyhyen huudahduksen, lyhyen ja nopeasti sammuvan, niin -kuin loppuun palaneiden oksien viimeiset kipunat. Vihdoin vartija -nousee, sytyttää lyhtynsä ja minä kuulen, kun hänen raskaat askelensa -katoavat yöhön... - - -III - -"Toivomassa" (Saalista väijymässä!) - -"_Toivo_!" [Provencelaista sanaa _espère_, joka oikeastaan merkitsee -toivoa, käytetään myös saaliin väijymisen merkityksessä.] miten -kaunis ja kuvaava nimi väijymiselle, pensastoissa piileskelevän -metsämiehen odotukselle ja noille epätietoisuuden hetkille, -jolloin kaikki odottaa ja toivoo ja häilyy yön ja päivän välillä. -Aamuväijyntä vähää ennen auringonnousua ja iltaväijyntä hämärän -tullessa. Viimeksi mainitusta minä erityisesti pidän, varsinkin -näillä suomailla, missä lammikoiden vesi pysyy niin kauan kirkkaana -auringon mailleen mentyä... - -Joskus taas kyyrötetään väijyksissä _negochin'issa_, hyvin -pienessä, kapeassa veneessä, jossa ei ole emäpuuta ja joka vaappuu -pienimmästäkin liikahduksesta. Ruokojen peitossa metsästäjä -tähystelee sorsia veneensä pohjalta, jonka reunan yli kohoaa -näkyviin vain hatunlippa, pyssyn piippu ja koiran pää, kun se -nuuskii ilmaa, sieppaa moskiittoja suuhunsa tai ojentaen tukevat -jalkansa suoriksi kallistaa koko veneen toiselle laidalle, niin että -se läikähtää vettä täyteen. Tämä väijymistapa on minunlaiselleni -kokemattomalle metsästäjälle liian monimutkainen. Minä lähdenkin sen -vuoksi useimmiten jalan vaanimaan, rämpien keskellä suota, jalassa -suunnattoman suuret kengät, joiden varsiksi lehmänvuota on leikattu -pitkin pituuttaan. Kävelen hitaasti ja varovaisesti peläten uppoavani -suohon, ja kierrän ruohikolla, joista nousee suolavesihöyryjä ja -joissa sammakot loikkivat... - -Vihdoin viimein pääsen tamariskimättäälle, kuivalle pengermälle, -ja asetun siihen odottamaan. Osoittaakseen minulle kunniaa -vartija on antanut oman koiransa minun mukaani. Se on tavattoman -suuri, pitkäkarvainen valkea pyreneläiskoira, mainio metsästäjä -ja kalastaja, ja sen läsnäolo tekee minut ehdottomasti vähän -levottomaksi. Kun suokana lentää ohitseni pyssynkantaman päässä, -katsahtaa koirani jollakin tavoin ivallisesti minuun nakaten -taiturimaisella päänpudistuksella pitkät silmillä riippuvat -luppakorvansa taaksepäin; sitten se asettuu vakavaan perusasentoon, -heiluttaa häntäänsä ja osoittaa kaikenmoisilla ilmeillä -kärsimättömyyttään, ikään kuin tahtoen sanoa minulle: - --- Ammu... ammu toki! - -Ja minä ammun -- ohi... Silloin se heittäytyy maahan pitkin -pituuttaan ja haukottelee ja virutteleikse laiskan, masentuneen ja -julkean näköisenä... - -No niin! minä myönnän sen, että minä olen huono metsämies. -Saaliin vaaniminen on minusta samaa kuin mailleen painuva päivä, -vähitellen tummuva ilmanranta, valo, joka pakenee mereen, kimaltelee -vesilätäköissä ja heijastaa harmaan taivaankannen hohtamaan hienolta -hopealta. Minä pidän tuosta vedentuoksusta, tuosta hyönteisten -salaperäisestä surinasta ruohokossa ja tuosta hiljaisesta kahinasta, -joka syntyy, kun pitkät lehdet hankaavat toisiaan. Tuon tuostakin -liitää surullinen sävel korvani ohi ja ilmassa kuuluu kuin -merisimpukan surinaa. Se on kaulushaikara, joka painaa tavattoman -pitkän nokkansa veden alle kaloja tavoitellakseen ja korauttaa -kurkustaan pitkän pärrytyksen... rrrum! Kurkiparvia lentää pääni -päällä. - -Minä kuulen siipien kahnutuksen ja untuvien huminan vinhassa -tuulessa, jopa pienen kirahduksen liian korkealle pingotetusta -äänestä. Sitten ei enää mitään. On tullut yö, synkkä yö, ja -ainoastaan heikko päivänkajastus viipyy vesillä... - -Yhtäkkiä minä vavahdan, saan jonkinlaisen hermovärähdyksen, ikään -kuin joku seisoisi takanani vaanimassa. Käännyn katsomaan ja huomaan -kuun, tuon kauniiden öiden seuralaisen, nousevan suurena pyöreänä -kiekkona, joka kohoaa alussa nopeammin, niin että sen liikkeen -saattaa helposti silmin nähdä, ja sitten hiljentää sikäli vauhtia, -mikäli se ylenee taivaanrannasta. - -Näen jo sen ensimmäisen säteen selvästi vieressäni, sitten toisen -vähän kauempana... Kohta on koko suo kirkkaasti valaistu. Pieninkin -heinätupsu luo varjon viereensä. Väijyntäaika on loppunut, linnut -näkevät meidät: ei auta muu kuin palata kotiin. Kuljemme keskellä -sinistä, kevyttä, autereista valovirtaa; ja joka kerta kun satumme -astumaan noihin lammikkoihin tai noihin vesiojiin, panee se -tanssimaan lukemattomat joukot pieniä maahan pudonneita tähtösiä ja -kuunsäteitä, jotka tunkeutuvat aina veden pohjaan asti. - - -IV - -Punainen ja valkea - -Ihan lähellä meitä, pyssynkantaman päässä mökistämme, on toinen -jokseenkin samannäköinen, mutta yksinkertaisempi maja. Siinä asuu -vartijamme vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa; toinen niistä on -tyttö, joka valmistaa ruuat työmiehille ja paikkaa kalaverkot; toinen -taas poika, joka käy isänsä apuna mertoja kokemassa ja vartioimassa -kalalammikoiden sulkulaitoksia. Kaksi nuorempaa lasta on Arlesissa -isoäitinsä luona, ja he viipyvät siellä siksi, kunnes ovat oppineet -lukemaan ja pääsevät ensi kerran ehtoolliselle, sillä tämä kotimökki -on liian kaukana kirkosta ja koulusta, eikä sitä paitsi Camarguen -ilmakaan olisi terveellistä pienokaisille. Saari ei tosiaan ole -mikään sopiva asuinpaikka kesän tullen, kun suot ovat kuivilla ja -valkoinen pohjalieju vesikanavissa halkeilee kovan kuumuuden tähden. - -Sain nähdä sen kerran elokuussa, kun tulin ampumaan villisorsia, -enkä ikinä unohda, miten surullisen ja kolkon näköinen oli tuo -päivän polttama seutu. Siellä täällä höyrysivät vesilätäköt -auringonpaisteessa kuin suunnattoman suuret kattilat; ainoastaan -niiden pohjalla näkyi vielä elonmerkkejä, liikkui yhtenä vilinänä -salamantereita, hämähäkkejä ja vesihyönteisiä, jotka hakivat -itselleen kosteita komeroita. Ilma oli saastaista, paksu miasmipilvi -häilyi suon yläpuolella sakeana lukemattomista hyttysparvista. -Vartijan mökissä vilutti kaikkia ihmisiä, kaikissa oli kuume, ja -oli sääli nähdä noita keltaisia, sisäänpainuneita kasvoja ja noita -luonnottoman suuria silmiä, joita tummat renkaat ympäröivät. Ja -nuo onnettomat olivat tuomitut kitumaan kolme pitkää kuukautta -tuossa hellittämättömässä auringon paahteessa, joka tulena polttaa -kuumesairaita, silti heitä lämmittämättä. Surkeaa ja vaivalloista on -tuon vartijan elämä Camarguessa! Hänellä on sentään vaimo ja lapset -luonansa; mutta noin kahdeksan kilometrin päässä hänestä, keskellä -suota, asuu hevosvartija, joka elää ypöyksin vuodesta vuoteen kuin -oikea Robinson. Hänen ruokomökissään, jonka hän on rakentanut omin -käsin, ovat kaikki tarvekalut hänen tekemiään, alkaen pajunoksista -palmikoidusta riippumatosta, tulisijasta, joka on kyhätty kokoon -kolmesta muusta kivestä, ja yksinkertaisista jakkaratuoleista, -jotka on veistetty tamariskipuun juurikoista, aina ovilukkoon ja -sen valkeapuiseen avaimeen asti, joiden avulla hän lukitsee tämän -omituisen asumuksensa. - -Mies on ainakin yhtä kummallinen kuin hänen asuntonsa. Hän on -jonkinlainen äänetön filosofi, niin kuin erakot, ja hän peittää -rahvaanomaisen epäluulonsa tuuheiden, takkuisten kulmakarvojensa -alle. Aina milloin hän ei ole laitumella, nähdään hänen istuvan oven -edessä tavaillen hitaasti lapsellisella ja liikuttavalla ahkeruudella -tuommoista pientä punaista, keltaista tai sinistä lentolehtistä, -johon apteekkarit käärivät lääkepulloja, joita hän tarvitsee -hevosiaan varten. Miesparalla ei ole muuta huvitusta kuin lukeminen -eikä muita kirjoja kuin nämä. Vaikka meidän vartijamme ja hän ovatkin -lähinaapureita, eivät he käy koskaan toistensa luona. Ja he ihan -karttavat tapaamasta toisiaan. Kun minä eräänä päivänä tiedustelin -vaanijalta syytä tähän vastenmielisyyteen, niin hän vastasi minulle -juhlallisen vakavana: - --- Me olemme eri puoluetta... Hän on punainen ja minä olen valkoinen. - -Siis täällä erämaassakin, jonka yksinäisyyden luulisi lähentävän -ihmisiä, sielläkin nuo kaksi metsäläistä, jotka ovat molemmat yhtä -tyhmiä ja yksinkertaisia, nuo kaksi Theokritoksen karjapaimenta, -jotka tuskin kertaakaan käyvät vuodessa kaupungissa ja joita Arlesin -pienet kahvilat kultauksineen ja peililaseineen häikäisevät kuin -oikeat Ptolemaiosten palatsit, ovat saaneet syyn vihata toisiansa -valtiollisten vakaumustensa nimessä! - - -V - -Vaccarès - -Kauneinta Camarguessa on Vaccarès-järvi. Usein minä, kyllästyneenä -metsästykseen, tulen istuskelemaan tuon suolaisen järven rannalle. -Se on kuin suuresta merestä lohkaistu pieni palanen, jonka ympärille -maa on kasvanut ja joka on muuttunut juuri tuon pakonalaisuutensa -vuoksi niin kodikkaaksi. Sen kuivuuden ja kuumuuden sijasta, joka -tavallisesti tekee semmoisten järvien rantamat kolkon näköisiksi, -ovat Vaccarèsin korkeahkot rannat ylt'yleensä vihreän, sametinhienon -nurmen peitossa ja niillä rehottaa omituinen ja silmää hurmaava -kasvillisuus: tuhatkaunokkeja, vesiapiloita, katkeroita ja noita -ihania saladelleja, jotka ovat talvella sinisiä ja kesällä punaisia, -jotka muuttavat väriänsä ilmanvaihdosten mukaan ja, keskeyttämättä -koskaan kukkimistaan, osoittavat eri vuodenaikoja erilaisella -värisävyllä. - -Kello viiden tienoissa iltaisin, kun aurinko alkaa painua mailleen, -tarjoaa tuo alun toista peninkulmaa laaja järvenselkä, jossa ei -ole yhtään venettä, ei yhtään purjetta avaruutta rajoittamassa tai -häiritsemässä, ihmeteltävän näyn. Se ei ole enää noiden pienten -vesilammikoiden ja kanavien pikkusievää suloutta, joita päilyy -siellä täällä mehukkaansavisten painanteiden välissä ja joiden -ympärillä tuntee kaikkialla mättäiden alta tihkuvan vettä, valmiina -pienimmästäkin painaisusta purskahtamaan esiin. Täällä on vaikutelma -päinvastoin suuri ja avara. Aaltojen välke houkuttelee kaukaa -parvittain telkkiä, haikaroita, kaulushaikaroita ja valkorintaisia, -punasiipisiä flamingoja jotka järjestyvät riveihin kalastamaan -pitkin rannikkoa muodostaen erivärisine höyhenpeitteineen pitkän, -yhtäjaksoisen kirjavan nauhan. Ja sitten siellä on iibislintuja, -oikeita Egyptin iibiksiä, jotka ovat kuin kotonaan tässä kirkkaassa -auringonpaisteessa ja hiljaisessa seudussa. Paikaltani en tosiaan -kuule muuta kuin laineiden loisketta ja vartijan huutoa, kun -hän kutsuu rannikolle hajaantunutta hevoslaumaansa. Niillä on -kaikilla kaikuvat nimet: "Cifer!... (Lucifer)... L'Estello!... -L'Estournello!..." Kuullessaan nimeänsä huudettavan juoksee jokainen -eläin, harja tuulessa hulmuten, vartijan luokse syömään kauroja hänen -kourastaan. - -Kauempana, samalla rannalla, on suuri lauma härkiä, jotka käyvät -vapaina laitumella niin kuin hevosetkin. Tuon tuostakin näkyvät -tamariskipensaston ylitse niiden kaarevat selkäpiit ja niiden -puolikuun muotoiset sarvet, jotka kohoavat ilmaan. Useimmat näistä -Camarguen häristä ovat kasvatetut kylien juhlia, härkätaisteluja -varten; ja muutamilla niistä on jo kuuluisa nimi kaikissa Provencen -ja Languedocin sirkuksissa. Niinpä juuri naapurimme härkälaumassa -on muuan hirveä tappelupukari, nimeltä _le Romain_ (roomalainen), -joka on sarvillaan seivästänyt ties kuinka monta miestä ja hevosta -Arlesin, Nimesin ja Tarasconin kilpakentillä. Sen vuoksi ovatkin sen -toverit valinneet sen päällikökseen; noissa omituisissa laumoissa -eläimet näet itse hallitsevat itseänsä järjestyen jonkin vanhan -sonnin ympärille, jonka ne ottavat johtajakseen. Kun rajumyrsky -puhkeaa Camerguessa ja pääsee hirvittävään valtaan tuolla suurella -tasangolla, jossa ei mikään sitä estä eikä hillitse, silloin maksaa -vaivan nähdä, miten lauma tunkeutuu yhteen kasaan päällikkönsä -taakse, kaikki päät painettuina alas ja leveät otsat, joihin -härkien koko voima keskittyy, puskien vasten tuulta. Provencelaiset -paimenet nimittävät tätä liikettä: _vira la bano au giscle_ -- -(kääntää sarvi tuulen mukaan). Ja onneton se lauma, joka ei siihen -mukaudu! Pakenevassa laumassa kääntyvät härät sateen sokaisemina -ja rajumyrskyn lennättäminä toinen toistansa vastaan, hajautuvat -pelästyneinä mikä millekin taholle ja juosten kauhistuksissaan -myrskyä pakoon syöksyvät Rhône-virtaan, Vaccarès-järveen tai mereen. - - - - -KASARMIN IKÄVÄ - - -Tänä aamuna päivän sarastaessa herätti minut yhtäkkiä hirveä rummun -pärinä... tara ram! tara ram!... - -Rummun pärrytystä männistössäni näin varhain aamulla!... Sepä -merkillistä. - -Minä kiireimmän kaupalla vuoteeltani avaamaan ovea. - -Ei ketään näkyvissä. Pärrytys on tauonnut... Keskeltä aamukasteisia -villiviiniköynnöksiä pelmahtaa lentoon pari kolme suokurppaa, -siipiänsä liekutellen... Vieno tuulenhenki humisee puissa... Idässä -päin kertyy Pikku-Alppien huipuille kultapölyä, josta aurinko nousee -hitaasti esiin... Sen ensimmäinen säde hipaisee jo myllyni kattoa. -Samassa tuo näkymätön rumpu alkaa lyödä marssin tahtia... tara ram, -tam tam. - -Hitto vieköön koko tuon aasinnahkaisen kapineen! Olin sen jo melkein -unohtanut. Kuka lieneekään tuo raakalainen, joka keskellä rauhallista -metsää tervehtii aamuruskoa rummunpärinällä?... Turhaan saan häntä -tähystellä, ei näy mitään... ei mitään muuta paitsi laventelipensaita -ja mäntyjä, joita kasvaa ylhäältä alkaen aina maantien laitaan -saakka... Kenties on tuonne pensikkoon piiloutunut joku haltia -tekemään pilkkaa minusta... Niin, epäilemättä se on Ariel tai Puck. -Tuo veitikka on arvellut kulkiessaan myllyni ohitse: - --- Tuolla pariisilaisella on siellä sisällä liian hiljaista, -annetaanpa sille pieni aamusoitto. Sen sanottuaan hän on temmannut -suuren rumpunsa ja alkanut lyödä... tara ram, tam tam!... tara -ram!... Ole hiljaa, sinä veijari Puck! Ihanhan pärrytyksesi herättää -minun sirkkani yöunestaan. - - * * * * * - -Ei, se ei ollutkaan Puck. - -Se oli Gouget François, liikanimeltä Pistooli, kolmannenkymmenennen -ensimmäisen linjarykmentin rummunlyöjä, joka nykyisin oleskelee -kesälomalla. Pistoolille käyvät päivät pitkiksi täällä maaseudulla, -häntä vaivaa koti-ikävä, tuota rummunlyöjää, ja -- kun hänelle -hyväntahtoisesti annetaan kunnan yhteinen rumpu käsiin -- niin hän -menee raskasmielisenä metsään sitä pärryttämään uneksien olevansa -Prinssi Eugènen kasarmissa. - -Tänään hän on saapunut minun pienelle vihreälle kukkulalleni -uneksimaan... Hän seisoo siellä nojaten mäntyyn, rumpu jalkojen -välissä, huvitellen sillä itsekseen sydämensä pohjasta... -Pelästyneitä pyyparvia lähtee lentoon hänen jalkainsa juuresta, eikä -hän huomaa niitä ollenkaan, nielukukat tuoksuvat hänen ympärillään, -hän ei sitä tunne. - -Hän ei myöskään näe hienoja hämähäkinverkkoja, joita heiluu -auringonpaisteessa puiden oksilla, eikä kuusenneulasia, joita -putoilee hänen rummullensa. Hän on kokonaan vaipunut unelmiinsa ja -musiikkiinsa, hän katselee kuin hurmaantunut rakastaja palikoiden -hyppelyä, ja hänen suuri tyhmä naamansa loistaa tyytyväisyydestä joka -kerta kun hän tapaa oikean tahdin. - -Tara ram tam tam! Tara ram tam tam!... - -"Miten kaunis on tuo suuri kasarmi, sen laajoilla kivilaatoilla -laskettu piha, sen suorat, sopusuhtaiset ikkunarivit, sen asukkaat -pieni sotilaslakki päässään ja sen matalat kaarikäytävät täynnä -ruoka-astioiden kalinaa!..." - -Tara ram tam tam! Tara ram tam tam! - -"Oo, miten sen portaat kaikuvat, miten sen valkeiksi kalkitut -eteiskäytävät hohtavat, makuusuojat tuoksuvat ja miekankantimet -kirkkaasti kiiltävät! Miten tutunomaisilta näyttävät sen leipähyllyt, -vaha-astiat, pienet rautasängyt harmaine peitteineen ja välkkyvät -kiväärit telineillä!" - -Tara ram tam tam! Tara ram tam tam! - -"Oi ihania vartiopäiviä, kun kortit takertuvat pelatessa kiinni -sormiin, patarouva prameilee inhottavan näköisenä sulkakoristeineen -ja sotavanhus Pigault-Lebrun loikoilee raajarikkona telttasängyssä..." - -Tara ram tam tam! Tara ram tam tam! - -"Oi pitkiä öitä vartiossa ministerin oven edustalla, kun vanhan -vahtikojun katto ei pidä vettä ja jalkoja paleltaa!... Juhlavaunuja -vierii ohitse räiskyttäen likaa pyöristään!... Oi noita ylimääräisiä -vartiovuoroja ja raskaita päiviä vankikopissa tai pahalta löyhkäävän -pesusaavin ääressä ja kolkkoja öitä puisella pieluksella; yhtäkkiä -sydämetön hyökkäys sateisena aamuna, kotiintulo iltasumussa, juuri -kun kaasulyhtyjä sytytetään ja kun kajahtaa iltahuuto, johon -saavutaan aivan henki kurkussa!" - -Tara ram tam tam! Tara ram tam tam! - -"Oi Vincennesin metsiä, suuria valkoisia sotilashansikkaita, -kävelymatkoja linnanvalleilla... Oi kasarmialueen aitauksia, -sotamiesten mielitiettyjä, pistonginsoittajia Salon de Marsissa, -absinttiryyppyjä nurkkaravintoloissa, tuttavallisia sydämenpurkauksia -kahden kulauksen välillä, vihanvimmassa paljastettuja miekkoja ja -haikeakielisiä romansseja, joita lauletaan käsi sydämellä!..." - - * * * * * - -Uneksi vain, uneksi vain ihmisparka! Minä en suinkaan tule sinua -siitä estämään... iske vain rohkeasti rumpuasi, hakkaa sitä kaikin -voimin. Eikä minulla ole oikeutta nauraa sinun hommiasi. - -Sillä kenpä tietää, eikö minua vaivaa samanlainen kasarminikävä kuin -sinuakin. - -Minun Pariisini ei ole jättänyt minua täälläkään rauhaan enempää kuin -sinua kasarmisi. Sinä lyöt rumpuasi petäjän juurella, sinä. Entäpä -minä! Minä seuraan sinun esimerkkiäsi... Olemmepa me tosiaankin -kunnon provencelaisia. Siellä Pariisin kasarmeissa me kaipasimme -siintäviä Pikku-Alppejamme ja laventelin villiä tuoksua; täällä -keskellä Provencea me taas ikävöimme kasarmia, ja kaikki mikä vain -sitä mieleemme muistuttaa, on meille kallista!... - - * * * * * - -Kello lyö kylässä kahdeksan. Pistooli on lähtenyt paluumatkalle kotia -kohti hellittämättä silti rumpupalikoitaan... Kuulen hänen painuvan -alamäkeä metsään, yhä rummuttaen... Mutta minä makaan heinikossa -sairaana koti-ikävästä, ja kuullessani tuota loittonevaa rummun -pärinää olen näkevinäni koko Pariisin kulkevan siitä silmieni ohi, -vilkahdellen männyn oksien lomitse... - -Oi Pariisi!... Pariisi! Aina vain Pariisi! - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kirjeitä myllyltäni, by Alphonse Daudet - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRJEITÄ MYLLYLTÄNI *** - -***** This file should be named 54205-8.txt or 54205-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/2/0/54205/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54205-8.zip b/old/54205-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d0693b6..0000000 --- a/old/54205-8.zip +++ /dev/null |