diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 22:09:12 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 22:09:12 -0800 |
| commit | 45c61531841183bf07f9ec6c8e89c73d630256b3 (patch) | |
| tree | 9be6c337ad3c7faeffa74158122cae0bc389e327 | |
| parent | ac7b2c048f738783cc5c9ebff444cfdb7d70cd0a (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54185-8.txt | 4875 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54185-8.zip | bin | 85962 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4875 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..09f569c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54185 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54185) diff --git a/old/54185-8.txt b/old/54185-8.txt deleted file mode 100644 index 6a688da..0000000 --- a/old/54185-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4875 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Varjenka, by Maksim Gorky - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Varjenka - -Author: Maksim Gorky - -Translator: Reino Silvanto - -Release Date: February 17, 2017 [EBook #54185] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VARJENKA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -VARJENKA - -Kirj. - -Maksim Gorki - - -Suomentanut Reino Silvanto - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1915. - - - - -I. - - -... Muutamia päiviä sen jälkeen, kun Ippolit Sergejevitsh Palkanov oli -nimitetty yksityisdosentiksi erääseen maaseutuyliopistoon, hän sai -sähkösanoman sisareltaan tämän maatilalta, joka sijaitsi kaukaisessa -metsärikkaassa pitäjässä Volgan varrella. - -Sähkösanoma ilmotti lyhyesti: - -"Mieheni on kuollut. Matkusta heti tänne avukseni. Jelisaveta." - -Tämä hälyyttävä kutsu teki Ippolit Sergejevitshin levottomaksi; se -särki hänen suunnitelmansa ja mielialansa. Hän oli jo päättänyt -matkustaa kesäksi maalle erään toverinsa luo ja tehdä siellä lujasti -työtä valmistautuakseen kaikella kunnialla luennoimaan seuraavalla -lukukaudella, mutta nyt piti matkustaa päälle tuhannen virstaa -Pietarista sekä tulevasta työpaikasta lohduttamaan naista, joka on -menettänyt miehensä, jonka kanssa, ainakin kirjeistä päättäen, -yhteiselämä ei suinkaan ollut suloista. - -Hän oli nähnyt sisarensa viimeksi neljä vuotta sitten, he kirjottivat -harvoin toisilleen, ja heidän välilleen oli jo aikoja sitten -muodostunut puhtaasti muodollinen suhde, mikä on niin tavallista -välimatkan ja erilaisten harrastusten erottamain sukulaisten välillä. -Sähkösanoma johti häntä muistelemaan sisarensa miestä, hyväsydämistä, -lihavaa herraa, joka oli pitänyt syömisestä ja juomisesta. Hänen -kasvonsa olivat pyöreät, pienten punaisten verisuonten peittämät, ja -silmät iloiset ja pienet. Hänen oli tapana veitikkamaisesti siristää -vasenta silmäänsä ja makeasti hymyillen laulaa mitä huonoimmalla -ranskankielellä: - - "Regardez par ci, regardez par là..." - -Ja Ippolit Sergejevitshin oli jotenkuten epämieluista ajatella, että -tämä hauska mies oli kuollut, sillä kehnot ihmiset elävät tavallisesti -kauan. - -Ippolit Sergejevitshin sisar oli suhtautunut miehensä heikkouksiin -puoleksi halveksivasti. Ymmärtäväisenä naisena hän käsitti, että hän -kiveen ampumalla menettäisi vain nuolensa. Tuskinpa hän suri liikoja -miehensä kuolemaa... - -Olisi kuitenkin sopimatonta hyljätä sisaren pyyntö. Saattaisihan hänen -luonaan työskennellä niinkuin missä muuallakin... - -Ippolit Sergejevitsh päätti matkustaa, ja paria viikkoa myöhemmin, -eräänä lämpimänä kesäkuun iltana, hän väsyneenä neljänkymmenen virstan -matkasta asemalta perille istui jo teetä juoden pöydän ääressä -vastapäätä sisartaan terassilla, joka oli puutarhaan päin. - -Terassin kaidepuiden vieressä kasvoi komeita sireni- ja akasiapensaita, -joiden läpi auringon vinot säteet paraillaan tunkeutuivat vavisten -ilmassa kuin hienot kultalangat. Kuviomaiset varjot peittivät pöydän, -jolla oli runsaasti maalaisruokia. Ilma oli täynnä lehmusten, sirenien -ja tuoreen, auringon lämmittämän maan tuoksua. Linnut visertelivät -äänekkäästi puistossa, ja toisinaan lensi terassille mehiläinen tai -ampiainen suristen ja risteillen pöydän yläpuolella. Jelisaveta -Sergejevna otti lautasliinan ja huitoen sitä ilmassa harmistuneena ajoi -mehiläiset ja ampiaiset puistoon. - -Ippolit Sergejevitsh oli jo huomannut, ettei sisarensa sure paljoakaan -miehensä kuolemaa, että hän katsoo häneen, veljeensä, tutkivasti ja -salaa häneltä jotakin. Veli oli tottunut ajattelemaan, että sisarensa -on nainen, joka on kokonaan uponnut taloushuoliin ja murtunut -avioelämänsä ikävyyksistä, ja odotti näkevänsä hermostuneen, kalpean ja -väsyneen naisen. Mutta nyt, katsellessaan sisarensa soikeihin, -terveisiin, ahavoituneisiin, rauhallisiin ja suurten, kirkkaitten, -viisaitten silmäin elostamiin kasvoihin, hän tunsi erehtyneensä -suuresti ja kuunnellessaan hänen puhettaan hän koetti päästä sen -salaisen perille, josta Jelisaveta Sergejevna vaikeni. - --- Minä olin tähän jo valmistautunut, -- sanoi Jelisaveta Sergejevna -korkealla ja levollisella kontra-alttoäänellä, joka korkeissa kohdissa -värähteli kauniisti. -- Toisen halvauskohtauksen jälkeen hän melkein -joka päivä valitti pistoa sydämessä, epätasaista verenkiertoa ja -unettomuutta... Sanotaan hänen kovin kiihtyneen ja huutaneen -pellolla... ja edellisenä päivänä hän oli ollut vieraissa Aljesovin -luona, joka on tilanomistaja, täysinpalvellut eversti, suuri, -jalkaleiniä poteva juoppo ja kyynikko! Sivumennen sanoen hänellä on -tytär -- todellinen aarre! .. Kyllä sinä tutustut täällä häneen... - --- Jollei voi välttää... -- virkkoi siihen Ippolit Sergejevitsh -katsahtaen hymy suupielessä sisareensa. - --- Ei voi! Hän käy täällä usein... ja nyt entistä useammin, -- vastasi -sisar myöskin hymyillen. - --- Etsiikö hän sulhasta? Minä en kelpaa siihen osaan. - -Sisar katsoi tarkkaavasti veljensä soikeita, laihoja kasvoja, suippoa -mustaa partaa ja korkeata valkeata otsaa. - --- Mikset kelpaa? Minä puhun tietysti aivan ylimalkaisesti ilman -vähintäkään ajatusta tästä neiti Aljesovasta -- sinä tulet kyllä -ymmärtämään minkä tähden, kun saat nähdä hänet... Mutta aiot kai -sinäkin mennä naimisiin? - --- En ainakaan piakkoin, -- vastasi veli lyhyesti kohottaen -vaaleanharmaitten, himmeitten silmäinsä katseen teelasista sisareen. - --- Niin, -- sanoi Jelisaveta Sergejevna ajatuksissaan, -- ottaa tämä -askel kolmikymmenvuotiaana on sekä liian aikaista että liian myöhäistä -miehelle... - -Veli oli tyytyväinen siihen, että sisarensa oli herennyt puhumasta -miehensä kuolemasta. Mutta minkätähden hän oli oikeastaan kutsunut -hänet luokseen? - --- Pitää naida joko kaksikymmentä- tai neljäkymmentävuotiaana, -- -jatkoi sisar yhä mietteissään, -- sillä siten on vaara pettää itsensä -ja toinen paljoa pienempi... Ja jos pettääkin, niin edellisessä -tapauksessa joutuu maksamaan sakkoa tai hyvittämään vereksillä -tunteillaan, jälkimäisessä edes ulkonaisella asemallaan, joka -neljäkymmenvuotiaalla miehellä on melkein aina hyvä. - -Veljestä tuntui, kuin sisar olisi puhunut enemmän itselleen kuin -hänelle, eikä hän keskeyttänyt sisartaan, vaan asettui mukavasti -nojatuoliin ja hengitti syvään hyvälle tuoksuvaa ilmaa. - --- Niin, minä sanoin, että hän edellisenä päivänä oli ollut Aljesovin -luona ja juonut tietysti siellä paljon. Se riitti... -- Jelisaveta -Sergejevna huojutti surullisesti päätään. -- Nyt olen minä yksin... -vaikka minä jo kolmannesta aviovuodesta saakka olen henkisesti -tuntenut itseni yksinäiseksi. Minun asemani on omituinen! Olen -kaksikymmentäkahdeksan vuotta vanha, minä en ole elänyt, vaan hoitanut -vain miestäni ja lapsiani... Lapset ovat kuolleet... Ja minä... mitä -minun nyt pitää tehdä? Miten minun pitää ruveta nyt elämään? Minä -möisin tämän maatilan ja matkustaisin ulkomaille, mutta hänen veljensä -odottaa saavansa periä ja voi ruveta käräjöimään. Minä en aio luopua -omastani ilman laillista syytä, jota en näe hänen vaatimuksessaan -olevan. Mitä sinä tästä arvelet? - --- Sinä tiedät, etten ole lakimies, -- hymähti Ippolit Sergejevitsh. -- -Mutta kerrohan asia juurtajaksain, niin saamme nähdä. Tuo veli... onko -hän kirjottanut sinulle? - --- On... ja aika röyhkeästi. Hän on peluri, on hunningolla, -rappiolla... Mieheni ei pitänyt hänestä, vaikka he olivat hyvin -samanlaisia. - --- Anna kuulua! -- sanoi Ippolit Sergejevitsh ja hykersi tyytyväisenä -käsiään. Hänen teki mielensä tietää, miksi sisarensa häntä tarvitsi, -sillä hän ei pitänyt mistään hämärästä ja epäselvästä. Hän huolehti -ennen kaikkea omasta sisäisestä tasapainostaan, ja jos jokin hämärä, -epäselvä häiritsi tätä tasapainoa, niin hänen mielensä muuttui -levottomaksi ja ärtyisäksi, mikä kannusti häntä mitä pikimmin -selittämään itselleen tuon epäselvän, panemaan sen oman -maailmankatsomuksensa kehyksiin... ja unohtamaan sen sitten. - --- Suoraan sanoen, -- selitti Jelisaveta Sergejevna hiljaa, katsomatta -veljeensä, -- tämä typerä vaatimus säikähytti minua aika lailla. Minä -olen niin väsynyt, Ippolit, lepäisin niin mielelläni... mutta nyt on -taas jotakin tulossa. - -Hän huokasi raskaasti ja otettuaan veljensä lasin jatkoi alakuloisella -äänellä, joka vastenmielisesti kiihotti Ippolit Sergejevitshin -kuulohermoja: - --- Kahdeksanvuotinen yhdyselämä sellaisen miehen kanssa kuin -miesvainajani antaa minun mielestäni oikeuden levätä. Minun asemassani -joku muu nainen, jossa on vähemmän kehittynyt velvollisuudentunne, -olisi aikoja sitten katkaissut tämän raskaan kahleen, mutta minä olen -kantanut kuormani, vaikka usein uuvuinkin sen painosta. Ja lasten -kuolema... oi Ippolit, jospa sinä tietäisit, kuinka minä kärsin heidät -menetettyäni! - -Ippolit Sergejevitsh katsoi hänen kasvoihinsa myötätuntoisen -näköisenä, mutta sisaren valitukset eivät liikuttaneet hänen mieltään. -Hän ei pitänyt sisaren kirjallisesta puhetavasta, joka ei ollut -luonteenomaista syvästi tuntevalle ihmiselle, eikä hänen vaaleista -silmistään, jotka vilkuilivat niin omituisesti milloin sinne milloin -tänne kiintyen harvoin mihinkään määrättyyn kohtaan. Hänen liikkeensä -olivat pehmeät, varovaiset, ja koko hänen solakasta vartalostaan huokui -sisäistä kylmyyttä. - -Iloinen lintu istahti terassin kaidepuulle, juoksi sitä pitkin ja -pyrähti lentoon. Veli ja sisar seurasivat sitä katseillaan ja -vaikenivat jonkun aikaa. - --- Käykö sinun luonasi vieraita? Lueskeletko sinä mitään? -- kysyi veli -poltellen paperossiaan ja ajatellen, kuinka suloista olisi tänä -ihanana, hiljaisena iltana istua ääneti kaikessa rauhassa nojatuolissa -tällä terassilla, kuunnella lehtien lepatusta, odotella yötä, joka -vaimentaa äänet ja sytyttää tähdet. - --- Varjenka käy... ja Banartseva ajaa joskus, harvoin, luokseni... Sinä -kaiketi muistat hänet? Ljudmila Vasiljevnan? Hänenkin avioelämänsä on -onnetonta, mutta hän osaa olla panematta sitä pahakseen. Mieheni luona -kävi paljon miespuolisia vieraita, mutta ei ainoatakaan intresanttia! -Minulla ei ole ollut kenen kanssa puhua... maanviljelys, metsästys, -kunnalliset selkkaukset, juorut -- siinä heidän ohjelmansa... Muuten... -on täällä sentään yksi... tuomarikokelas Bjenkovskij... nuori ja hyvin -sivistynyt. Muistatko sinä Bjenkovskijn perheen? Odotappas! Taitaa joku -tulla... - --- Kuka tulee... Bjenkovskij? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh. - -Hänen kysymyksensä huvitti sisarta jostakin syystä. Tämä nousi nauraen -tuoliltaan ja sanoi oudosti: - --- Varjenka! - --- Vai niin! - --- Saammehan nähdä, mitä sinä hänestä arvelet... Hän on vallottanut -täällä kaikki. Mutta mikä hirviö hän onkaan henkiseltä puolelta -katsottuna! Muuten -- saathan kohta itse nähdä! - --- Ei minua nyt haluttaisi... -- ilmotti veli välinpitämättömästi -ojennellen itseään nojatuolissa. - --- Minä palaan aivan kohta, -- sanoi Jelisaveta Sergejevna mennen -sisälle huoneeseen. - --- Mutta jos hän tulee sinun poissaollessasi, -- arveli veli -rauhattomasti. -- Älä mene... anna minun mieluummin poistua! - --- Minä tulen tuossa tuokiossa! -- huusi sisar sisältä. - -Ippolit Sergejevitsh rypisteli otsaansa ja jäi nojatuoliin. Hän katseli -puistoon päin, josta kuului kavioitten kapsetta ja ratasten jyrinää. - -Ippolit Sergejevitshin silmäin edessä oli rivittäin vanhoja, vääriä -lehmuksia, vaahteroita ja tammia, joita iltainen hämärä verhosi. -Niitten kampuraiset oksat kietoutuivat toisiinsa, muodostivat ylhäällä -sakean, tuoksuvan lehvistön, ja itse nuo vanhuuttaan riutuneet puut -haljenneine kuorineen ja katkenneine oksineen näyttivät muodostavan -perheen eläviä olentoja, joita yhdisti läheinen pyrkimys ylöspäin, -valoon. Mutta niitten kaarna oli kokonaan homeisen, keltaisen sammalen -peitossa ja juurista työntyi ilmoille sakea vesakko, ja sentähden oli -vanhoissa, mahtavissa puissa paljon kuivuneita oksia, jotka riippuivat -ilmassa kuin elottomat luurangot. - -Ippolit Sergejevitsh katseli niitä ja halusi nukahtaa nojatuoliin -vanhan puiston tuoksuun. - -Puitten oksain ja runkojen välistä pilkisti punertava taivaanranta, ja -sen kirkasta pohjaa vasten puut näyttivät sitäkin synkemmiltä ja -riutuneemmilta. Käytävää pitkin, joka johti terassilta hämärään -kaukaisuuteen, liikkui hitaasti tiheitä varjoja, ja joka hetki kasvoi -hiljaisuus, joka loihti esiin jonkunlaisia sekavia mielikuvia. Ippolit -Sergejevitsh joutui illan lumoihin ja muodosti varjoista tutun naisen -varjokuvan ja kuvasi itsensä tämän naisen viereen. He astelivat vaieten -pitkin käytävää sinne kauas, nainen häneen nojaten ja hän tuntien -naisen lämpöisen läheisyyden. - --- Hyvää iltaa! -- kajahti täyteläinen ääni. - -Hän hypähti pystyyn ja silmäili hiukan hämillään ympärilleen. - -Hänen edessään seisoi keskikokoinen tyttö yllään harmaa puku ja pään -päällä jotakin valkoista ja ilmakasta kuin morsiusharso -- siinä -kaikki, mitä hän näki ensi silmäyksellä. - -Tyttö ojensi hänelle kätensä kysyen: - --- Ippolit Sergejevitsh, eikö niin?... Nimeni on Aljesova... minä -tiesin, että te saavutte tänään, ja tulin katsomaan millainen olette. -Minä en ole milloinkaan nähnyt oppineita enkä... enkä tiennyt, että he -voivat olla tuollaisia. - -Lämmin, voimakas, pieni käsi puristi lujasti Ippolit Sergejevitshin -kättä, ja tämä, hieman hämillään yllättävästä hyökkäyksestä, kumarsi -ääneti pahotellen itselleen hämiään ja ajatellen, että kun hän katsoo -tyttöä kasvoihin, niin näkee peittelemätöntä ja raakaa kiemailua. Mutta -katsottuaan Ippolit Sergejevitsh näki kaksi suurta tummaa silmää, jotka -hymyilivät hyväntahtoisesti ja ystävällisesti ja valaisivat kauniita -kasvoja. Hän muisti nähneensä samanlaiset ylpeyttä ja tervettä -kauneutta uhkuvat kasvot eräässä italialaisessa maalauksessa. -Samanlainen pieni suu mehevine huulineen, samanlainen otsa, kaareva ja -korkea ja sen alla suuret, tummat silmät. - --- Sallikaa minun sanoa, että toisivat tulta... olkaa hyvä ja istukaa, --- pyysi hän tyttöä. - --- Älkää vaivatko itseänne, minä olen täällä kuin kotonani... -- sanoi -tyttö istuutuen hänen nojatuoliinsa. - -Ippolit Sergejevitsh seisoi pöydän vieressä vastapäätä häntä ja katsoi -häneen, vaikka tunsikin, että se oli sopimatonta ja että hänen pitäisi -puhua. Mutta tyttö ei välittänyt vähääkään hänen tutkivasta katseestaan -ja puhui itse. Hän kyseli Ippolit Sergejevitshiltä, kuinka matka oli -onnistunut, miellyttääkö kylä häntä, kauanko hän viipyy täällä. Toinen -vastasi lyhyesti, samalla kun aivoissa vilahti katkonaisia ajatuksia. -Ippolit Sergejevitsh oli ikäänkuin huumautunut iskusta, ja hänen aina -niin selvän järkensä hämmensi äkkiä ja kaaosmaisesti heränneitten -tunteitten voima. Hänen rinnassaan taisteli ihastus tyttöön ja -suuttumus omaan itseensä. Mutta loistavan terve tyttö istui häntä -vastapäätä heittyneenä nojatuolin selkänojaa vasten yllään tiukka puku, -joka paljasti olkapäitten ja rinnan uhkeat muodot, ja jutteli -kaikuvalla äänellä täynnä väkivaltaisia sointuja Ippolit -Sergejevitshille kaikenmoisia joutavia asioita, mikä on hyvin -tavallista tuntemattomain ihmisten tavatessa ensi kerta toisensa. Tytön -kastanjanruskea tukka kiertyi kauniisti; silmät ja kulmakarvat olivat -tummemmat kuin hänen tukkansa. Kaulassa, ruusunpunaisen ja läpinäkyvän -korvan alla värisi iho, mikä todisti veren virtaavan nopeasti hänen -suonissaan, leukaan ilmaantui kuoppanen joka kerta, kun nauru paljasti -hänen valkoiset, sievät hampaansa, ja jokaisesta hänen pukunsa poimusta -tuulahti kiihdyttävää viehkeyttä. Tytön kaarevassa nenässä ja pienissä -hampaissa, jotka välkkyivät meheväin huulten välistä, oli jotakin -petomaista, ja hänen asentonsa, joka oli täynnä teeskentelemätöntä -ihanuutta, muistutti kylläisten, hemmoteltujen kissain suloutta. - -Ippolit Sergejevitshistä tuntui, kuin hänen olemuksensa olisi -jakautunut kahtia: toinen puoli sitä oli tuon aistillisen kauneuden -valtaama ja ihaili tyttöä orjamaisesti, toinen pani merkille edellisen -aseman ja tunsi menettävänsä valtaa menettämistään. Hän vastaili tytön -kysymyksiin ja kysyi itsekin yhtä ja toista voimatta irrottaa -katsettaan tytön mukaansatempaavan viehättävästä vartalosta. Hän -nimitti häntä jo mielessään loistavaksi naarakseksi ja ivasi itseään, -mutta se ei poistanut hänen henkistä kahtia-jakautumistaan. - -Tätä kesti siksi, kun hänen sisarensa ilmaantui terassille huutamaan: - --- Kas sitä huliviliä! Minä häntä etsin ja etsin ja hän onkin jo -täällä... - --- Minä oikaisin puiston läpi... - --- Te olette jo tutustuneet? - --- Kyllä! Minä luulin, että Ippolit Sergejevitsh olisi ollut ainakin -kaljupäinen! - --- Tahdotko teetä? - --- Ole hyvä ja kaada. - -Ippolit Sergejevitsh poistui syrjään ja asettui puistoon johtavain -portaitten päähän. Hän hieroi kämmenellään kasvojaan ja sormilla -silmäluomiaan, ikäänkuin olisi pyyhkinyt pölyä kasvoilta ja silmistä. -Hän häpesi, että oli antautunut tunteitten valtaan, mutta tämä häpeä -väistyi pian sen harmin tieltä, joka tähtäsi tyttöä vastaan. Hän -nimitti itsekseen kohtausta Varjenkan kanssa kasakkahyökkäykseksi, -jossa oli vallotettava sulhanen, ja hänen teki mielensä ilmottaa -tytölle, että hän on aivan välinpitämätön tytön yllyttävästä -kauneudesta. - --- Minä olen luonasi yötä ja vielä koko huomisen päivän... -- sanoi -Varjenka hänen sisarelleen. - --- Entä Vasilij Stepanovitsh? -- kysyi sisar ihmetellen. - --- Täti Lutshitskaja on paraikaa luonamme, hän pitää kyllä huolta -isästä... Tiedäthän, että isäni pitää hänestä kovasti... - --- Suokaa anteeksi, -- sanoi Ippolit Sergejevitsh kuivasti, -- minä -olen matkasta väsynyt ja lähden levolle... - -Hän kumarsi ja läksi. Samassa huusi Varjenka hyväksyvästi hänen -jälkeensä: - --- Se teidän olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten! - -Ippolit Sergejevitsh kuuli tytön äänessä vain hyväsydämisyyttä, mutta -päätti sen olevan mielistelyä, valhetta. - -Jelisaveta Sergejevna oli järjestänyt miesvainajansa työhuoneen -veljensä käytettäväksi. Keskellä huonetta oli raskas, kömpelötekoinen -kirjotuspöytä, sen edessä tamminen nojatuoli. Yhden seinän vieressä oli -melkein seinän pituinen, kulunut turkkilainen sohva, erään toisen -vieressä harmonio ja kaksi kirjakaappia. Muutama suuri, pehmeä tuoli, -tupakkapöytä sohvan luona ja shakkipöytä ikkunan edessä täydensivät -huoneen kalustoa. Katto oli matala ja savuttunut, taulut ja piirrokset -kullattuine paksuine kehyksineen riippuivat seinillä kuin suuret, -tummat läiskät -- kaikki vaikutti raskaalta, vanhalta ja haisi pahalle. - -Pöydällä oli suuri sinikupuinen lamppu, josta valo lankesi permannolle. - -Ippolit Sergejevitsh pysähtyi lampun valopiirin reunaan ja katseli -huoneen ikkunoihin tuntien vastenmielistä, epämääräistä levottomuutta. -Ikkunoita oli kaksi, ja niitten takana häämöttivät puitten latvat -tummina varjokuvina. Hän avasi molemmat ikkunat. Huone tulvahti täyteen -kukkivain lehmusten tuoksua, ja sen mukana lensi sisään iloinen -naurunpurskahdus terveestä rinnasta. - -Hänen vuoteensa oli valmistettu sohvalle, josta se peitti yli puolen. -Hän loi silmäyksen vuoteeseen ja alkoi heti avata kaulavaatetta, mutta -sitten hän työnsi kiivaasti nojatuolin ikkunan eteen ja istuutui siihen -yrmein mielin. - -Tämä käsittämätön levottomuuden tunne samensi hänen ajatuksiaan ja -ärsytti häntä. Tyytymättömyys heräsi hänessä harvoin ja jos heräsikin, -niin se ei koskaan ahdistanut häntä voimakkaasti eikä pitempää aikaa -- -hän osasi puistaa sen pian päältään. Hän oli vakuutettu, että ihmisen -täytyy ja että ihminen voi ymmärtää mielenliikutustaan ja kehittää tai -hävittää sen, ja kun hänen kuultensa puhuttiin salaperäisestä, -sekavasta sielunelämästä, niin hän ivallisesti hymähtäen sanoi -sellaisen olevan metafysiikkaa. Sitäkin ilkeämmältä tuntui hänestä nyt -tämä käsittämätön mielenliikutus. - -Hän kysyi itseltään: oliko tuon terveen ja kauniin -- mutta kaikesta -päättäen aistillisen ja kehittymättömän -- tytön tapaaminen saattanut -vaikuttaa häneen näin omituisesti? Ja huolellisesti mielessään -tarkasteltuaan päivän vaikutelmia hänen täytyi vastata itselleen -myöntävästi. Niin, niin se oli, sillä tyttö oli yllättänyt hänen -ajatuksensa, sillä hän oli kovin väsynyt matkasta ja oli juuri -haaveilemassa, mikä oli hänelle peräti vierasta, kun tyttö yhtäkkiä -ilmaantui hänen eteensä. - -Tämä tutkiskelu rauhotti häntä jonkun verran, ja samassa ilmaantui -Varjenka kaikessa loistavassa neitseellisessä kauneudessaan hänen -sielunsa silmäin eteen. Hän katseli häntä silmät ummessa niellen -hermostuneesti palavan paperossin savua, katseli ja arvosteli. - --- Hän on oikeastaan, -- ajatteli hän, -- alhainen: liian paljon verta -ja lihaksia hänen terveessä, solakassa ruumiissaan ja liian vähän -hermoja. Hänen lapsellisissa kasvoissaan ei ole henkisen etevyyden -leimaa, ja ylpeys, joka loistaa hänen syväin, tummain silmäinsä -avonaisesta katseesta, on naisen, joka on tietoinen kauneudestaan ja -jonka ihailijat ovat hemmotelleet piloille. Jelisaveta sanoi, että tämä -Varjenka on vallottanut kaikki... Tyttö koettaa nyt tietysti vallottaa -hänetkin. Mutta hän on tullut tänne tekemään työtä eikä kuhertelemaan, -ja tyttö on ymmärtävä sen kohta. - --- Mutta enkö minä ajattele häntä liiaksi näin ensimäisen tapaamisen -jälkeen? -- välähti hänen mielessään. - -Suurena ja punertavana kohosi kuu puiston puitten yli: se katsoi -pimeydestä kuin yön synnyttämän hirviön silmä. Epäselviä ääniä -kantautui halki ilman kylästä päin. Ikkunalla ruohossa risahti: kaiketi -myyrä tai siili, joka on saaliin haussa. Satakieli lauloi jossakin. Ja -kuu nousi niin hitaasti, ikäänkuin se olisi ymmärtänyt tärkeän -tehtävänsä, joka kuitenkin sitä kyllästytti. - -Ippolit Sergejevitsh viskasi sammuneen paperossinsa ikkunasta ulos, -nousi, riisuutui ja sammutti lampun. Silloin näytti siltä, kuin pimeys -olisi hyökännyt sisään puistosta ja puut lähestyneet ikkunoita -katsoakseen sisään. Lattian poikki ylettyi kaksi heikon kuutamon -valopintaa. - -Sohvan pontimet narisivat Ippolit Sergejevitshin alla. Hän ojentui ja -uinahti pian liinavaatteitten suloisen viileyden syleilyyn. Puoliunissa -hän oli kuulevinaan ikkunan alta jonkun arastelevia askeleita ja -matalan kuiskauksen: - --- Ma-a-sha... Oletko siellä?... - -Hän hymähti unisesti ja nukahti. - -Kun hän seuraavana aamuna heräsi kirkkaaseen auringon paisteeseen, joka -tulvi yli huoneen, niin hän hymyili muistellessaan eilistä iltaa ja -tyttöä. Hän saapui teepöytään huolellisesti puettuna ja vakavana, kuten -oppinut ainakin. Mutta kun hän huomasi sisarensa yksinään istuvan -pöydän ääressä, niin pääsi häneltä kuin huomaamatta: - --- Entä missä on... - -Sisaren viekas hymy katkaisi hänen sanansa, ennenkuin hän oli ehtinyt -sanoa koko kysymyksen, ja hän istuutui vaieten pöytään. Jelisaveta -Sergejevna katseli hänen pukuaan tarkasti eikä herennyt hymyilemästä, -vaikka veljen kulmakarvat olivat yrmeissä rypyissä. Sisaren -paljonmerkitsevä hymy kiusotti häntä. - --- Hän nousi jo varhain... sitten me olimme uimassa, ja nyt hän lienee -puistossa... Mutta kyllä hän on kohta täällä, -- selitti Jelisaveta -Sergejevna. - --- Kuinka tarkoin sinä... -- hymähti veli. -- Ole hyvä ja anna teen -jälkeen viedä tavarani huoneeseeni. - --- Ja ottaa ne esille? - --- Ei, ei, sitä ei tarvitse. Kyllä minä itse... muuten menee kaikki -sekaisin... Siellä on sinulle makeisia ja kirjoja. - --- Kiitoksia! Sehän oli hauskaa... Kas tuossahan Varjenka tulee! - -Varjenka ilmaantui oveen yllään kevyt, valkoinen puku, joka suurina -poimuina valui olkapäiltä jalkoihin. Hänen pukunsa muistutti lasten -mekkoa, ja itse hän näytti siinä lapselta. Pysähtyen silmänräpäykseksi -ovessa hän kysyi: - --- Oletteko minua odottanut sitten? -- ja ääneti kuin pilvi hän liiti -pöydän luo. - -Ippolit Sergejevitsh kumarsi hänelle mitään sanomatta ja pusertaessaan -hänen kyynärpäähän saakka alastonta kättään tunsi hänestä lähtevän -suloista orvokkien tuoksua. - --- Kylläpäs hän on itseään hajustanut! -- huudahti Jelisaveta -Sergejevna. - --- Tokkohan sen enempää kuin tavallisesti? Pidättekö te parfymeista, -Ippolit Sergejevitsh? Minä pidän kovasti! Kun on orvokkien aika, niin -minä uinnin jälkeen joka aamu hieron niillä käsiäni... Sen minä opin jo -alkeiskoulussa. Pidättekö te orvokeista? - -Ippolit Sergejevitsh joi teetään katsomatta häneen, mutta hän tunsi -tytön katseen lepäävän kasvoillaan. - --- Minä en tosiaan ole koskaan tullut ajatelleeksi, pidänkö niistä vai -enkö, -- sanoi hän kuivasti kohauttaen olkapäitään, mutta hymähti -tahtomattaan, kun katseensa osui tyttöön. - -Tytön lumivalkean puvun varjostamat kasvot hohtivat verestä punaa, ja -syvät silmät säteilivät kirkasta iloa. Hänestä huokui terveyttä, -nuoruutta, onnea. Hän oli kaunis kuin kirkas toukokuun päivä -pohjolassa. - --- Ettekö ole tullut ajatelleeksi? -- huudahti hän. -- Miksette? Tehän -olette botanikko. - --- Enkä kukkainviljelijä, -- selitti hän lyhyesti, ja tahtomattaan -ajateltuaan, että se oli ehkä sopimattomasti sanottu, hän siirsi -katseensa tytön kasvoista. - --- Eikö botaniikka ja kukkainviljelys ole samaa? -- kysyi Varjenka -hetken vaiettuaan. - -Jelisaveta Sergejevna nauroi kursailematta. Veli tunsi naurun koskevan -itseensä ja huudahti säälien itsekseen: - --- Kyllä hän on typerä! - -Mutta sitten, selitettyään hänelle, mikä erotus on botaniikan ja -kukkainviljelyksen välillä, hän lievensi tuomiotaan: hän on vain -tietämätön. Kuunnellessaan hänen selittävää ja vakavaa puhettaan tyttö -katsoi häneen kuin tarkkaavainen oppilas, ja tämä oli Ippolit -Sergejevitshin mieleen. - --- Vai niin on sen asian laita... -- virkkoi Varjenka. -- Entä onko -botaniikka mieltäkiinnittävää? - --- Hm! Nähkääs, tiedettä pitää arvostella sen mukaan miten suurta -hyötyä siitä on ihmisille, -- selitti hän huokaisten. Tytön -kehittymättömyys hänen kauneuteensa verraten yhä enensi hänen -sääliväisyyttään. Varjenka istui ajatuksiinsa vaipuneena kotvan aikaa -ja helisteli teelusikkaansa. Sitten hän kysyi: - --- Mutta mitä hyötyä voi olla siitä, että te tiedätte, miten takiainen -kehittyy ja kasvaa? - --- Samaa hyötyä kuin elämän ilmiöitten tutkimisesta jossakin määrätyssä -ihmisessä. - --- Ihminen ja takiainen... -- hymähti Varjenka. -- Elävätkö sitten -kaikki ihmiset samalla tavalla? - -Ippolit Sergejevitsh ihmetteli, että tämä mieltäkiinnittämätön -keskustelu ei ikävystyttänyt. - --- Minä en ainakaan syö ja juo samalla tavalla kuin rahvas, -- jatkoi -Varjenka vakavasti liikutellen kulmakarvojaan. -- Ja kuinka moni elää -samalla tavalla kuin minä? - --- Entä kuinka te elätte sitten? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh -aavistaen, että tämä kysymys muuttaa keskustelun. - --- Kuinka minä elän? -- huudahti tyttö. -- Erinomaisesti! -- ja hän -sulki silmänsä ilosta. -- Kun minä aamusella herään, ja jos sää on -kaunis, niin minun tulee heti niin hirmuisen hauska! Aivan kuin minä -olisin saanut jonkun kallisarvoisen, kauniin lahjan, jota olen kauan -itselleni toivonut... Juoksen uimaan, lähteensilmistä rikkaan joen vesi -on kylmää, ihan ihoa polttaa! Paikoin on hyvin syvä ja sinne minä -suoraan rannalta päistikkaa -- huh! Koko ruumista polttaa, kun sukellat -syvälle veteen, ja päässä humisee... Sitten sukellan ylös, nousen -vedestä, ja aurinko katsoo minuun ja nauraa. Pukeuduttuani menen metsän -kautta kotiin, poimin kukkasia, hengitän metsän raikasta ilmaa ihan -juopumukseen saakka. Kun tulen kotiin, tee odottaa... Juon teetä, -edessäni on kukkasia... ja aurinko katsoo minua. Oi jospa te -tietäisitte, kuinka minä pidän auringosta! Sitten alkavat päivän työt -ja taloustoimet... Meillä kaikki minua rakastavat, ymmärtävät minua -helposti, tottelevat, -- ja kaikki pyörii kuin ratas iltaan saakka... -Aurinko laskee, kuu nousee, tähdet syttyvät... ja kaikki on niin -kaunista ja aina uutta! Ymmärrättekö minua? Minä en osaa selittää, -miksi on niin ihana elää... Mutta ehkä te tunnette sen itsekin, eikö -niin? Ymmärrättehän, miksi elämä on niin suloista? - --- Kyllä... tietysti! -- myönsi Ippolit Sergejevitsh valmiina kädellään -pyyhkimään sisarensa kasvoilta pois ivallisen hymyn. - -Hän katsoi ihaillen Varjenkaa, joka värisi halusta saada selitetyksi -hänelle, kuinka voimakas riemu täytti hänen olemuksensa. - --- Entä talvi? Pidättekö talvesta? Se on valkoinen kiireestä -kantapäähän, terve, äreä, kutsuu kamppailemaan kanssaan... - -Rämeä soitto keskeytti hänen puheensa. Jelisaveta Sergejevna soitti, ja -kun pitkäkasvuinen, pyöreäposkinen, veikeäsilmäinen palvelijatar -syöksyi sisään, sanoi hän väsyneesti: - --- Masha, korjatkaa pois! - -Sitten hän alkoi huolestuneesti käydä huonetta pitkin laahustaen -äänekkäästi jaloillaan. - -Kaikki tämä kylmensi nuoren tytön innostusta; hän kohautteli -olkapäitään, ikäänkuin olisi tahtonut ravistaa päältään jotakin, ja -kysyi Ippolit Sergejevitshiltä hieman hämillään: - --- Minä olen ehkä kyllästyttänyt teitä kertomuksillani? - --- Mitä vielä! -- väitti tämä vastaan. - --- Ei, ihan totta, minä näytän mielestänne typerältä? -- lisäsi -Varjenka. - --- Kuinka niin? -- huudahti Ippolit Sergejevitsh ja ihmetteli -huudahduksensa kiihkeätä, vilpitöntä sävyä. - --- Minä olen villi... nimittäin sivistymätön... -- sanoi hän -anteeksipyytävästi. -- Mutta minä olen hyvin iloinen saadessani puhua -kanssanne... sillä te olette oppinut ja niin... niin... ei lainkaan -sellainen kuin mielessäni kuvittelin teidän olevan. - --- Entä millaiseksi te minua kuvittelitte sitten? -- uteli Ippolit -Sergejevitsh hymyssä suin. - --- Minä luulin teidän koko ajan latelevan viisauksianne... minkätähden -se on niin eikä näin, kaikki ovat typeriä, minä yksin viisas... -Isän luona oli kerran vieraana eräs hänen toverinsa, joka oli -eversti, niinkuin isäkin, ja oppinut, kuten tekin. Mutta hän -oli oppinut sotilas... tuollainen... miksi heitä sanotaan?... -kenraalitaapilainen... ja hän oli hirmuisen pöyhkeä... minun mielestäni -hän ei tiennyt mitään, kehuskeli vain... - --- Ja te kuvittelitte minua samanlaiseksi? -- kysyi Ippolit -Sergejevitsh. - -Varjenka meni hämilleen, punastui ja karattuaan tuolista pystyyn alkoi -naurettavasti hyppiä pitkin huonetta puhellen neuvottomasti: - --- Ah, mitä te... kuinka minä saatoin... - --- Kas niin, rakkaat lapseni... -- ilmotti Jelisaveta Sergejevna -siristellen silmillään, -- nyt minä menen taloustoimiin ja jätän -teidät... Jumalan haltuun! - -Ja hän poistui nauraen ja hameitaan kahistaen. Ippolit Sergejevitsh -katsoi moittivasti hänen jälkeensä ajatellen, että täytyy puhua hänen -kanssaan hänen käytöksestään tätä tosiaan hyvin rakastettavaa, mutta -kehittymätöntä tyttöä kohtaan. - --- Tiedättekö mitä... Huvittaako teitä lähteä soutelemaan? Soudamme -jokea pitkin metsään, kävelemme siellä jonkun aikaa ja palaamme -päivälliseksi takaisin. Sopiiko? Minun on niin hirmuisen hauska, kun -tänään on niin kaunis päivä eikä minun tarvitse olla kotona... Isällä -on kaiketi taas leiniä, ja minun täytyisi puuhata hänen kanssaan... Hän -on hyvin oikullinen sairaana ollessaan... - -Ihmetellen tytön avosydämistä itsekkyyttä Ippolit Sergejevitsh ei heti -suostunut lähtemään. Hän muisti aikomuksensa, joka oli eilisiltana -herännyt hänen mielessään ja joka vielä tänä aamuna oli siellä kytenyt. -Mutta tähän mennessä tyttö ei vielä ollut antanut syytä epäillä hänen -aikovan vallottaa hänen sydämensä. Tytön puheessa oli kaikkea muuta -kuin kiemailua. Ja sitäpaitsi, miksei voisi viettää päivää tuollaisen, -kieltämättä alkuperäisen tytön seurassa? - --- Osaatteko soutaa? Huonosti?... Ei se mitään... minä soudan itse, -minä olen voimakas. Vene on niin kevyt. Tulkaa! - -He poistuivat huoneesta terassille ja puistoon. Varjenka näytti entistä -lyhemmältä ja lihavammalta pitkän ja hoikan Ippolit Sergejevitshin -vieressä. Tämä tarjosi käsivartensa tytölle, joka siitä kieltäytyi -sanoen: - --- Miksi? Kun on väsyksissä, niin silloin se on hyvä, mutta nyt se vain -haittaa kävelemistä... - -Ippolit Sergejevitsh katseli Varjenkaa silmälasiensa läpi ja koetti -astua samaa jalkaa, mikä huvitti häntä suuresti. Varjenkan käynti oli -kevyttä ja kaunista. Toisessa kädessä hänellä oli päivänvarjostin, -toista hän liikutti vapaasti ja sirosti kertoessaan ympäristön -kauneudesta. Tämä kyynärpäähän saakka alaston käsi, voimakas, -ahavoitunut ja ohuitten kullankimaltavain haituvain peittämä, vangitsi -Ippolit Sergejevitshin katseen... Ja taas liikkui tämän sielun -syvyydessä sama epämääräinen levottomuus. Hän koetti poistaa sen -kysymällä itseltään: mikä panee hänet seuraamaan tuota tyttöä? -- ja -hän vastasi itselleen: uteliaisuus, maltillinen ja puhdas halu ihailla -tytön kauneutta. - --- Tuossa on joki! Menkää veneen perään istumaan, minä tuon heti -airot... - -Ja Varjenka katosi puitten väliin, ennenkuin Ippolit Sergejevitsh -ennätti kysyä, missä airot olivat. - -Puut kuvastuivat latvat alaspäin liikkumattomaan, kylmään veteen. Nämä -kuvat olivat rehevämpiä ja kauniimpia kuin elävät puut, jotka kohosivat -rannalta varjostaen vettä väärillä, kampuraisilla oksillaan. Vesi, -johon ne kuvastuivat, peitti jalosti niistä rumat kohdat näkymättömiin -ja loi kirkkaan ja sopusointuisen fantasian tuon köyhän ja ajan -kuluttaman todellisuuden yli. - -Ihaillessaan tätä haaveellista hiljaisuuden ja vielä viileän -auringonloisteen kehystämää kuvaa Ippolit Sergejevitsh istui veneessä -hengittäen ilman mukana itseensä leivosten onnentäysiä säveleitä. Hän -tunsi, kuinka uusi, suloinen rauhan tunne heräsi hänen rinnassaan, -hyväili hänen aivojaan ja tuuditti uneen hänen alituisen, levottoman -pyrkimyksensä ymmärtää ja selittää. Ympäri vallitsi syvä hiljaisuus, -lehti ei hievahtanut puussa, ja tässä hiljaisuudessa tapahtui luonnon -äänetön luomistyö, syntyi uutta elämää vanhan väistäessä kuolemaa, joka -jyrsi kaikkea saamatta kuitenkaan voittoa. Ja sininen taivas loisti -juhlallista kauneutta. - -Kuvan taustaan syvällä vedessä ilmaantui valkoinen kaunotar lempeä hymy -kasvoilla. Hän seisoi siellä airot kädessä, ikäänkuin olisi kutsunut -luokseen, se soi ääneti, ihanana kuin olisi taivaasta tullut. - -Ippolit Sergejevitsh tiesi, että se oli Varjenka, joka oli tullut -puistosta ja joka katsoi häneen, mutta hän ei tahtonut rikkoa -lumoustaan äänillä eikä liikkeillä. - --- Millainen uneksija! -- kajahti ilmassa ihmeellinen huudahdus. - -Silloin Ippolit Sergejevitsh irrotti kaihoten katseensa vedestä ja -katsoi tyttöön, elävään tyttöön, joka laskeutui alas puistosta jyrkkää -rantapolkua pitkin. - -Mutta hänen kaihonsa katosi nähdessään tytön, sillä tämä oli -todellisuudessakin lumoavan kaunis. - --- Kukapa uskoisi, että teissä on taipumusta haaveiluun! Teidän -kasvonne ovat niin ankaran ja vakavan näköiset... Tahdotteko pitää -perää? Me soudamme jokea ylöspäin, siellä on kauniimpaa... ja vasten -virtaa on yleensä hauskempi soutaa, kun saa tuntea olevansa työssä, -toiminnassa... - -Rannasta työnnetty vene huojui veltosti uneliaalla vedellä, mutta -voimakas liike airoissa käänsi sen heti rantaa pitkin ja toinen liike -kiidätti sitä jo eteenpäin. - --- Me soudamme jyrkkää kalliorantaa pitkin, niin saamme olla -varjossa... -- puhui tyttö särkien veden pinnan joustavilla vedoilla... --- Täällä on virta heikko... mutta Dnjeprillä -- täti Lutshitskajalla -on siellä maatila -- siellä on toista, sen minä sanon!... Virta ihan -kiskoo airot kädestä... Oletteko ollut Dnjeprin koskilla?... - --- En ole... -- vastasi Ippolit Sergejevitsh. - --- Minä olen laskenut niitä pitkin alas, -- sanoi Varjenka nauraen. -- -Erinomaista! Kerran oli veneeni särkyä... silloin minä olisin varmaan -hukkunut... - --- Se olisi ollut surullista, -- virkkoi siihen Ippolit Sergejevitsh -vakavasti. - --- Kuinka niin? Minä en pelkää kuolemaa rahtuakaan... vaikka minä -halusta elän. Ehkä siellä on yhtä hyvä kuin täällä maan päällä... - --- Mutta ehkä siellä ei ole mitään... -- sanoi toinen katsoen tyttöön -uteliaasti. - --- Miksei olisi! -- huudahti Varjenka oman vakaumuksen sävy äänessä. -- -Tietysti siellä on! - -Hän istui vastapäätä Ippolit Sergejevitshiä jännittäen pienet jalkansa -veneen pohjaan kiinnitettyä poikkipuuta vasten ja joka vedolla -taivuttaen vartalonsa taaksepäin. Silloin kuvautui ohuen puvun läpi -neitseellinen, korkea, joustava, liikunnosta vapiseva rinta. - --- Hän ei käytä korsettia, -- ajatteli Ippolit Sergejevitsh luoden -katseensa veneen pohjaan. Mutta siellä se kiintyi tytön pieniin -jalkoihin, joitten ääriviivat erottautuivat polviin saakka. - --- Onkohan hän tahallaan pukenut ylleen tuon epäonnistuneen puvun? -- -harmitteli hän ja kääntyi katselemaan korkeata kalliorantaa. - -He olivat kulkeneet puiston sivu ja sousivat nyt jyrkkää kallion -viertä, jolla kasvoi kiharaisia virnoja, samettilehtisiä kurpitsoja ja -suuria auringonkukkasia, joitten keltaiset kukat kuvastuivat veteen. -Vastapäätä oleva matala ja tasainen ranta ulottui kauas aina metsän -vihreään seinään saakka, ja sillä kasvoi sakeata ruohoa, josta siniset -kukkaset katsoivat venettä ystävällisesti kuin lapsen silmät. Mutta -edessäpäin oli tummanvihreä metsä, johon joki työntyi kuin kylmä miekan -terä. - --- Eikö teidän ole kuuma? -- kysyi Varjenka. - -Kysytty katsoi hämillään tyttöön, jonka otsalla suortuvain alla -helmeili hikipisaroita ja jonka rinta kohosi korkealle. - --- Suokaa anteeksi! -- huudahti Ippolit Sergejevitsh katuvasti. -- Minä -olen unohtunut katselemaan ympärilleni... te olette väsynyt... antakaa -minun nyt soutaa! - --- En anna! Luuletteko todellakin, että olen väsynyt? Se loukkaa minua! -Emme ole vielä kulkeneet edes kahta virstaa... Ei, istukaa te vain... -kohta nousemme kävelemään. - -Tytön kasvoista näkyi, että olisi ollut turhaa kiistellä hänen -kanssaan, ja Ippolit Sergejevitsh kohautti harmistuneesti olkapäitään, -vaikeni ja ajatteli tyytymättömänä: - --- Hän pitää nähtävästi minua hyvin heikkona. - --- Katsokaa, tuossa on meidän tiemme, -- osotti Varjenka hänelle -rantaan päännyökkäyksellä. -- Tässä on kahluupaikka joen yli, ja meille -on tästä neljätoista virstaa. Meillä on myöskin kaunista, vieläpä -kauniimpaa kuin teillä Polkanovkassa. - --- Asutteko talvisinkin maalla? - --- Kuinkas muuten? Minähän johdan koko taloutta, isä ei voi nousta -nojatuolistaan... Häntä kuljetetaan rullatuolissa paikasta toiseen. - --- Teidän on kaiketi ikävä siten? - --- Miksi niin? Minulla on paljon työtä ja vain yksi apulainen -- Nikon, -isän entinen päivystäjäpalvelija. Hän on myöskin vanha ja juopottelee -myöskin, mutta hän on hirmuisen vahva ja taitaa tehtävänsä. Väki pelkää -häntä... hän lyö heitä, ja he pieksivät myöskin puolestaan hänet kerran -pahanpäiväisesti. Hän on ihmeteltävän rehellinen ja kiintynyt meihin... -rakastaa meitä kuin koira isäntäänsä! Ja minä rakastan myöskin häntä. -Oletteko ehkä lukenut romaanin, jonka päähenkilö on arabialainen -upseeri, kreivi Louis Gramont, ja jolla on myöskin sotilaspalvelija -nimeltään Sadi-Koko? - --- En ole lukenut, -- tunnusti nuori oppinut ujosti. - --- Lukekaa ehdottomasti, se on erinomainen romaani, -- neuvoi Varjenka -vakuuttavasti. -- Minä sanon Nikonia Sadi-Kokoksi, kun hän on mieleeni. -Ensin hän suuttui siitä minulle, mutta kerran minä luin hänelle tuon -romaanin, ja nyt hän tietää, että Sadi-Koko merkitsee kehumista. - -Ippolit Sergejevitsh katsoi tyttöön, niinkuin europalainen katsoo -hienosti tehtyä, mutta fantastisen muodotonta kiinalaista kuvapatsasta --- ihmetellen, säälien ja uteliaasti. Mutta Varjenka kertoi innoissaan -Sadi-Kokon urotöistä, jotka todistivat rajatonta kiintymystä kreivi -Louis Gramontiin. - --- Suokaa anteeksi, -- keskeytti Ippolit Sergejevitsh hänen -kertomuksensa, -- mutta ettekö ole lukenut venäläisiä romaaneja? - --- Olen kyllä, mutta minä en pidä niistä... ne ovat niin ikäviä, niin -hirmuisen ikäviä! Ja he kirjottavat aina sellaisesta, jonka minä -itsekin tunnen, enkä huonommin heitä. He eivät osaa keksiä mitään -mieltäkiinnittävää, ja kaikki on heillä pelkkää totuutta. - --- Entä ettekö te pidä totuudesta sitten? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh -ystävällisesti. - --- Enhän minä! Kaikille sanon totuuden päin silmiä... - -Varjenka vaikeni, ajatteli ja kysyi: - --- Mitä siinä on pitämistä? Kun se on minun tottumukseni, niin kuinka -voin siitä vielä pitää? - -Toinen ei ennättänyt sanoa siihen sanaakaan, sillä tyttö komensi -samassa kovalla äänellä: - --- Ohjatkaa vasemmalle... pikemmin! Tuonne tuon tammen luo... Kylläpä -te olette taitamaton! - -Vene ei totellut ohjausta ja kävi kyljittäin rantaan, vaikka perämies -meloi kaikin voimin. - --- Ei mitään, ei mitään, -- virkkoi tyttö, joka oli noussut seisomaan -ja loiskahti samassa veneen laidan yli. - -Ippolit Sergejevitsh huudahti kolkosti, heitti melan ja ojensi kätensä -tyttöä kohti, mutta tämä seisoi jo rannalla vahingoittumattomana ja -pitäen veneen ketjua kädessään kysyi anteeksipyytävästi: - --- Säikähytinkö minä teidät? - --- Minä luulin, että te putositte veteen, -- vastasi toinen hiljaa. - --- Voiko siinä pudota? Sitäpaitsi on tässä vallan matalaa, -- selitti -Varjenka ohjaten veneen rantaan. Mutta perämies ajatteli, että se olisi -hänen pitänyt tehdä. - --- Näettekös millaista metsää? -- sanoi Varjenka, kun he seisoivat -rannalla vierekkäin. -- Eikö olekin kaunista? Siellä Pietarin puolessa -ei liene näin kauniita metsiä? - -Heidän edessään oli kapea tie, jota erilaisten puitten rungot kahden -puolin aitasivat. Heidän jalkainsa alla luikerteli vääriä, ratasten -uurtamia puunjuuria, ja heidän yläpuolellaan kaartui sakea lehväholvi, -jonka läpi paikkapaikoin pilkisti sininen taivas. Auringon säteet -vapisivat ohuina lankoina ilmassa tunkeutuen vinoon tämän kapean, -vihreän käytävän läpi. Maatuneitten lehtien, sienten ja koivujen tuoksu -piiritti heidät joka puolelta. Toisinaan pyrähti lintu lentämään -häiriten syvää hiljaisuutta iloisilla lauluillaan ja toimeliaalla -hyppelyllä. Tikka takoi jossakin sisemmällä metsässä, mehiläinen lentää -suristeli ikäänkuin heille tietä näyttäen ja ilmassa heidän edellään -kaksi perhosta lentää lepatteli seuraten toinen toistaan. - -He kävelivät hitaasti. Ippolit Sergejevitsh vaikeni antaen tytön etsiä -sanoja ajatuksilleen, joita selitti innokkaasti: - --- Minä en lue mielelläni rahvaasta! Mitä intresanttia sen elämässä -voisi olla? Minä tunnen sen, elän sen kanssa ja näen, että siitä -kirjotetaan väärin eikä totuuden mukaisesti. Rahvasta kuvataan aina -säälittäväksi, mutta se on itse asiassa täynnä roistoja, joita ei -kannata sääliä ja jotka tahtovat vain yhtä: pettää teitä, varastaa -teiltä jotakin. Aina he valittavat ja napisevat, ovat inhottavia, -likaisia... ja he ovat viisaita, vieläpä viekkaita... Kuinka he -kiusaavat minua kovasti! - -Varjenka oli kiihtynyt, ja hänen kasvoillaan kuvastui harmi ja ikävä. -Rahvas anasti nähtävästi suuren osan hänen elämäänsä; hän ihan suuttui -kuvatessaan sitä. Ippolit Sergejevitsh ihmetteli hänen kiintymyksensä -voimaa, mutta kun hän ei tahtonut kuulla näistä herrain keksielmistä, -hän keskeytti tytön: - --- Te puhuitte ranskalaisista kirjailijoista... - --- Niin! Toisin sanoen meidän venäläisistä kirjailijoistamme, -- -oikaisi hän rauhottuen. -- Te kysytte, miksi venäläiset kirjottavat -huonommin? Se on selvä! Sentähden, että he eivät keksi mitään -intresanttia. Ranskalaisissa romaaneissa on oikeita sankareja, jotka -eivät puhu samalla tavalla kuin muut kuolevaiset ja jotka toimivatkin -toisin. He ovat aina urhoollisia, rakastuneita, iloisia... mutta -meikäläisten sankarit ovat yksinkertaisia ihmisiä vailla rohkeutta, -tulisia tunteita, ovat jonkunlaisia rumia, surkuteltavia, jokapäiväisiä -ihmisiä, eivätkä mitään muuta! Miksi he ovat sankareja? Sitä et saa -milloinkaan tietää venäläisestä kirjasta. Venäläinen romaanisankari on -typerä ja hidas, aina hän kärsii, voi pahoin, ajattelee käsittämättömiä -asioita, säälii muita, mutta on itse mitä surkuteltavin! Miettii, -puhuu, tunnustaa rakkautensa, miettii sitten taas, kunnes nai... ja -naimisissa puhuu vaimolleen typeryyksiä ja heittää hänet... Mikä -sellaisessa on mieltäkiinnittävää? Minua ihan suututtaa se, että -sankarin sijassa on aina jokin variksenpelätti! Venäläistä kirjaa -lukiessa ei voi milloinkaan unohtaa todellista elämää -- onko se hyvä? -Mutta kun lukee ranskalaista romaania, niin vapisee sankarin tähden, -kärsii ja vihaa hänen kanssaan... tekee mieli tapella, kun hän -tappelee, ja itkeä, kun hän kaatuu... jännityksellä odottaa romaanin -loppua, mutta kun on lukenut loppuun, niin melkein itkettää harmista, -että kirja on loppuun luettu. Sellaisessa elää mukana, mutta -venäläisessä romaanissa ei voi ymmärtää, minkätähden ihmiset elävät? -Miksi pitääkin kirjottaa romaaneja, kun ei ole mitään erikoisempaa -sanottavana? Merkillistä? - --- Tätä vastaan voisi väittää paljonkin, Varjenka Vasiljevna, -- -seisautti Ippolit Sergejevitsh hänen puhetulvansa. - --- Mitäs muuta, väittäkää! -- sanoi Varjenka hymyillen. -- Te -todistatte minut kyllä kumoon. - --- Ainakin koetan. Ensinnäkin, mitä venäläisiä kirjailijoita te olette -lukenut? - --- Useita... he ovat kaikki samanlaisia. Esimerkiksi Salias... hän -jäljittelee ranskalaisia, mutta huonosti. Sitäpaitsi ovat hänenkin -sankarinsa venäläisiä, eikä heistä siis voi mitään intresanttia -kirjottaa. Vielä olen lukenut useita muita -- Turgenjevia, -Markevitshia, Pasuhinia, minusta tuntuu, kuin jo nimistä voisi päättää, -etteivät he osaa kirjottaa hyvin! Mutta oletteko lukenut Fortuné de -Boisgobey'ta? Ponson de Terrail'ia? Arsène Houssaye'tä? Pierre -Zacconné'ta? Dumas'ta? Gaboriau'ta? Nämä vasta kirjottavat hyvin! Mutta -tiedättekö mitä? Romaaneissa minä eniten pidän pahantekijöistä, -sellaisista, jotka niin taitavasti kutovat pauloja, murhaavat, -myrkyttävät... he ovat viisaita, voimakkaita... ja kun he sitten -vihdoinkin joutuvat kiinni, niin minua oikein harmittaa ja itkettää. -Kaikki vihaavat pahantekijää, kaikki ovat häntä vastaan, hän on yksin -kaikkia vastaan! Sellainen pitää sankarin olla! Mutta toiset, -hyväntekijät, muuttuvat inhottaviksi heti, kun ovat päässeet -voitolle... Ja yleensä, minä pidän ihmisistä niin kauan kuin he -innokkaasti haluavat jotakin, pyrkivät johonkin, etsivät jotakin, -kituvat... mutta jos he saavuttavat päämaalinsa ja pysähtyvät, niin -heti he menettävät mielenkiintoisuutensa... muuttuvat mauttomiksi! - -Innostuneena ja ylpeänä siitä, mitä oli sanonut, Varjenka astui -hitaasti hänen vieressään pää kauniisti pystyssä ja silmät säteillen. - -Ippolit Sergejevitsh katsoi häntä kasvoihin ja hermostuneesti nyhtäen -partaansa koetti keksiä vastaväitteitä, jotka yhdellä kerralla olisivat -pyyhkineet pois sen tomukudoksen, joka peitti tytön järjen. Mutta -vaikka hän tunsikin velvollisuudekseen vastustaa tytön mielipiteitä, -niin hänen teki mielensä kuunnella hänen naiivia ja omaperäistä -pakinaansa ja nähdä hänen omain arvelujensa innostamana avaavan -vilpittömästi sielunsa. Ippolit Sergejevitsh ei ollut koskaan kuullut -sellaista puhetta; se oli mahdotonta ja pahaa, mutta samalla se sopi -niin erinomaisesti tytön villiin kauneuteen. Hänen edessään oli -hiomaton järki, joka loukkasi häntä raakuudellaan, ja viettelevän -kaunis nainen, joka kiihotti hänen aistillisuuttaan. Nämä kaksi voimaa -painoivat häntä kaikella välittömyydellään, ja täytyi asettaa jotakin -niitä vastaan, muuten -- hän tunsi sen -- ne saattaisivat suistaa hänet -omain mielipiteittensä ja mielialojensa tavalliselta radalta, jota -pitkin hänen elämänsä oli rauhallisesti kulkenut siihen saakka, kun hän -oli nähnyt Varjenkan. Hän oli selväjärkinen ja hän piti hyvin puoliaan -omasta piiristä olevia ihmisiä vastaan. Mutta kuinka hän puhuisi -tytölle ja mitä hän sanoisi hänelle johtaakseen hänen järkensä oikealle -tolalle ja jalostaakseen hänen sieluaan, jota huonot romaanit, -seurustelu rahvaan, palvelija Nikonin ja juopon isän kanssa olivat -turmelleet? - --- Oh, kylläpäs minä innostuinkin puhumaan! -- huudahti tyttö -hengittäen syvään. -- Taisi kyllästyttää teitä? - --- Ei suinkaan, mutta... - --- Minä olen, nähkääs, iloinen saadessani puhua kanssanne. Minulla ei -ole ollut kenen kanssa puhua. Teidän sisarenne ei pidä minusta ja -vihottelee vain minulle... kaiketi sentähden, että minä annan isälle -viinaa ja että kerran annoin Nikonille selkään... - --- Te? Nikonille selkään? Mutta kuinka te?... -- ihmetteli Ippolit -Sergejevitsh. - --- Se kävi aivan yksinkertaisesti, minä pehmitin häntä hiukan isäni -pampulla, siinä kaikki! Oli, näettekös, tulinen kiire, puitiin -paraikaa, mutta se nauta juopotteli vain! Minä suutuin kovasti! -Juopotella silloin, kun kiireinen työ on käynnissä ja kun hänen -täytyisi pitää silmällä kaikkea! - --- Mutta kuulkaa, Varjenka Vasiljevna, -- sanoi Ippolit Sergejevitsh -vakuuttavasti ja niin lempeästi kuin taisi, -- onko sopivaa lyödä -palvelijaansa? Onko se jalomielistä? Ajatelkaa! Tokkohan ne sankarit, -joitten edessä te polvistutte, lyövät alamaisiaan?... Sadi-Koko? - --- Tokkohan?! Kreivi Louis antoi Sadi-Kokolle kerran sellaisen -korvapuustin, että minun tuli oikein sääli vanhaa sotilasta. Ja mikä -muu minua auttaisi heidän kanssaan? Onpa hyvä, että voin niin tehdä... -sillä olenhan minä vahva! Koettakaa lihaksiani! - -Hän jännitti käsivartensa ja tarjoi sen ylpeästi koeteltavaksi. Ippolit -Sergejevitsh laski kämmenensä hänen käsivarrelleen kyynärpään -yläpuolelle ja puristi lujasti, mutta samassa hän ikäänkuin havahtui ja -katsoi punastuneena hämillään ympärilleen. Puut vain kohosivat ääneti -joka puolella... - -Ippolit Sergejevitsh ei yleensä ujostellut naisten seurassa, mutta -tytön yksinkertaisuus ja luottamus tekivät hänet sellaiseksi, vaikka ne -sytyttivätkin hänessä vaarallisen tunteen. - --- Te olette kadehdittavan terve, -- sanoi hän miettivästi katsellen -tytön pientä ruskettunutta kämmentä. - --- Ja minä luulen, että teillä on erittäin hyvä sydän, -- pääsi häneltä -kuin huomaamatta. - --- En tiedä! -- virkkoi Varjenka päätään huojuttaen. -- Tuskinpa... -minussa ei ole luonnetta: toisinaan minä säälin sellaisiakin, joista en -pidä. - --- Toisinaanko vain? -- hymähti Ippolit Sergejevitsh. -- Mutta -ansaitsevathan he aina sääliä ja myötätuntoisuutta. - --- Mistä hyvästä? - --- Ettekö te näe, kuinka onnettomia he ovat? Esimerkiksi nuo teidän -talonpoikanne. Kuinka raskasta on heidän elämänsä ja kuinka paljon -vääryyttä, surua ja kärsimyksiä he saavat kokea. - -Tämän hän sanoi kiihkeästi. Varjenka katsoi tarkkaavasti häntä silmiin -ja sanoi: - --- Te olette kaiketi erittäin hyväsydäminen, koska tuollaista puhutte. -Mutta ettehän te tunne talonpoikia, kun ette ole asunut maalla. He ovat -onnettomia, se on totta, mutta kuka on syypää siihen? He ovat -viekkaita, eikä kukaan estä heitä tulemasta onnellisiksi. - --- Mutta eihän heillä ole edes leipää sen vertaa, että saisivat syödä -kylläkseen! - --- Vielä mitä! Heitä onkin paljon... - --- Niin, heitä on paljon! Mutta maata on myöskin paljon, sillä on -ihmisiä, joilla on kymmeniä desjatinoja maata. Paljonko teillä, -esimerkiksi, on? - --- Viisisataa seitsemänkymmentäkolme... Entä sitten? Ei suinkaan sitä -pidä jakaa heille? - -Tyttö katsoi Ippolit Sergejevitshiin jotakuinkin samalla tavalla kuin -täysikasvuinen katsoo lapseen ja nauroi hiljakseen. Tämä nauru ärsytti -miestä, jossa heräsi halu saada toinen vakuutetuksi erehdyksestään. - -Ja Ippolit Sergejevitsh alkoi puhua omaisuuden epätasaisesta jaosta, -vääryydestä, jota suurin osa ihmisiä saa kärsiä, kovasta kamppailusta -tilan ja leipäpalan tähden, rikkaitten voimasta ja köyhien heikkoudesta -ja järjestä, elämän johtotähdestä, jonka vuosisatain vääryydet ja -ennakkoluulot ovat pimittäneet. - -Tyttö käveli ääneti hänen vieressään katsellen häneen uteliaasti ja -ihmetellen. - -Heidän ympärillään vallitsi metsän hämärä hiljaisuus, sellainen -hiljaisuus, jossa äänet ikäänkuin luiskahtavat ohi rikkomatta sen -alakuloista sopusointuisuutta. - -Haapain lehdet lepattivat hermostuneesti, ikäänkuin puut olisivat -odottaneet jotakin kiihkeästi toivottua. - --- Jokaisen rehellisen ihmisen velvollisuus, -- jatkoi Ippolit -Sergejevitsh vakuuttavasti, -- on panna järkensä ja sydämensä alttiiksi -taistelulle sorrettujen oikeuksien puolesta ja koettaa joko lyhentää -kärsimyksiä tai jouduttaa taistelun menoa. Tähän tarvitaan todellista -sankariutta, mutta juuri tästä taistelusta teidän pitää etsiä sitä. Sen -ulkopuolella ei ole sankariutta. Tämän taistelun sankarit yksin -ansaitsevat ihmetystä ja jäljittelyä... ja teidän, Varjenka Vasiljevna, -pitää kiinnittää huomionne juuri siihen, siitä etsiä sankareja, siihen -uhrata voimanne... Teistä tulisi mielestäni erinomainen totuuden -puolustaja! Mutta teidän pitää ennen kaikkea lukea paljon, oppia -tuntemaan elämää sen kaunistamattomassa muodossa... teidän pitää -heittää kaikki nuo joutavat romaanit tuleen... - -Hän vaikeni ja pyyhkien pitkästä luennosta väsyneenä hikeä otsaltaan -odotti, mitä tyttö sanoisi. - -Tämä katsoi kauas eteensä silmät puoleksi ummessa. - -Kevyet varjot liikkuivat hänen kasvoillaan. Viisiminuuttisen vaitiolon -keskeytti tytön hiljainen huudahdus: - --- Kuinka hyvin te puhutte!... Puhuvatko yliopistossa kaikki yhtä -hyvin? - -Nuori oppinut huokasi toivottomasti, ja hänen odotuksensa muuttui -kolkoksi ärtyisyydeksi Varjenkaa ja sääliksi omaa itseään kohtaan. -Miksei hän käsitä sitä, mikä on niin selvää jokaiselle edes hiukankin -ajattelevalle ihmiselle? Mitä puuttui hänen puheestaan, koska se ei -herättänyt tytössä myötätuntoa? - --- Te puhutte erittäin hyvin! -- sanoi tyttö huokaisten, hänen -vastaustaan odottamatta. - --- Mutta puhunko minä totta? - --- Ette! -- vastasi tyttö harkitsematta. -- Vaikka olettekin oppinut, -niin minä sittenkin uskallan väittää teitä vastaan. Kyllä minäkin -ymmärrän jotakin!... Teidän mielipiteenne on se, että ihmiset -rakentavat talon ja ovat kaikki samanarvoisia tässä työssä. Eivätkä -ainoastaan ihmiset, vaan kaikki: tiilikivet, hirret, kirvesmiehet ja -itse talon isäntä. Mutta onko se mahdollista? Työmiehen täytyy tehdä -työtä, teidän täytyy opettaa ja kuvernöörin pitää silmällä, että kaikki -tekevät tehtävänsä. Sitten te sanoitte, että elämä on taistelua... -Missä sitä on? Päinvastoin, ihmiset elävät kaikessa rauhassa. Mutta jos -se kerran on taistelua, niin täytyy olla myöskin voitetuita. Ja yleinen -hyvä -- sitä minä en ymmärrä ensinkään. Te sanotte, että yleinen hyvä -on kaikkien tasa-arvoisuudessa. Se on väärin! Minun isäni on eversti; -kuinka hän voisi olla samanarvoinen kuin Nikon tai joku talonpoika? Ja -te, te olette oppinut, mutta tokkohan te olette samanarvoinen kuin -meidän venäjänkielen opettajamme, joka ryypiskeli... ja niisti nenäänsä -kuin olisi puhaltanut torveen? - -Tyttö riemuitsi pitäen johtopäätöksiään kumoamattomina, mutta Ippolit -Sergejevitsh nautti tytön riemusta ja oli tyytyväinen, kun oli voinut -antaa hänelle tämän riemun. - -Mutta Ippolit Sergejevitshin järki koetti ratkaista kysymystä, miksi -hänen tytössä herättämänsä ajatus työskenteli aivan päinvastaiseen -suuntaan kuin mihin hän oli antanut sysäyksen. - --- Minä pidän teistä, en muista... missä sitten lienee tasa-arvoisuus? - --- Pidättekö minusta? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh yhtäkkiä. - --- Pidän... kovasti! -- vastasi tyttö nyökäyttäen vakuuttavasti päätään -ja kysyä tokaisi: - --- Kuinka niin? - -Ippolit Sergejevitsh ihan hämmästyi sitä naiivisuuden pohjattomuutta, -joka katsoi häneen noista kirkkaista silmistä. - --- Olisiko tuo ehkä hänen tapansa kiemailla? -- ajatteli hän. - --- Miksi te sitä kysytte? -- uteli tyttö katsoen häneen. - -Varjenkan katse saattoi hänet hämille. - --- Miksi? -- hän kohautti olkapäitään. -- Onhan se luonnollista. Te -olette nainen... minä mies... -- selitti hän niin tyynesti kuin taisi. - --- Entä sitten? Ette suinkaan te siksi kysy. Ettehän aio mennä -naimisiin kanssani? - -Tyttö sanoi sen niin luonnollisesti, ettei hän edes hämmästynyt. Mutta -miehestä tuntui, kuin jokin tunne, jonka sokeata voimaa vastaan olisi -ollut hyödytöntä taistella, olisi kääntänyt hänen ajatuksensa toiseen -suuntaan, ja sanoi muka leikillisesti: - --- Kuka tietää?... Ja sitäpaitsi halu miellyttää ja mennä naimisiin ei -ole sama, kuten tiedätte. - -Varjenka purskahti heleään nauruun, joka heti kylmensi Ippolit -Sergejevitshiä ja saattoi hänet mielessään kiroamaan sekä itseään että -tyttöä. Mutta tytön korkea rinta vapisi terveestä, sydämellisestä -naurusta, joka pani ilmankin iloisesti väräjämään. Ippolit Sergejevitsh -vaikeni odottaen alistuvasti vastausta. - --- Oh! Millainen... millainen minä olisin teidän vaimonanne! Se oli -naurettavaa... kamelikurki ja mehiläinen! Ha ha ha! - -Ja Ippolit Sergejevitsh rupesi myöskin nauramaan, ei tuota hauskaa -vertausta, vaan sitä, että hän ei käsittänyt niitä ponnistimia, jotka -johtivat hänen sielunliikkeitään. - --- Te olette herttainen tyttö! -- tunnusti hän vilpittömästi. - --- Antakaa kätenne... te kävelette niin hitaasti, minä vedän teitä! -Meidän täytyy joutua kohta kotiin... Olemme olleet poissa jo nelisen -tuntia... ja Jelisaveta Sergejevna voi suuttua, sillä taidamme -myöhästyä päivälliseltä... - -He kääntyivät takaisin. Ippolit Sergejevitsh tunsi velvollisuudekseen -oikaista tytön väärinkäsityksiä, jotka eivät antaneet hänen tuntea -itseään tytön vieressä niin vapaaksi kuin olisi tahtonut. Mutta sitä -ennen oli painettava omassa itsessä alas se epämääräinen levottomuus, -joka esti häntä rauhallisesti kuuntelemasta ja ratkaisevasti kumoamasta -tytön johtopäätöksiä. Hänen olisi ollut niin helppo leikata kylmällä -järjellään tytön aivoista pois tuo ruma kasvannainen, jollei tämä -omituinen, lamauttava tunne, jolla ei ole nimeä, olisi estänyt siitä. -Mitä se oli? Se oli jonkunlaista haluttomuutta johtaa tämän nuoren -tytön henkiseen maailmaan uusia, outoja käsitteitä... Mutta sellainen -velvollisuutensa laiminlyöminen olisi häpeäksi periaatteen miehelle... -Ja sellaisena hän piti itseään ja oli syvästi vakuutettu järjen -voimasta ja sen vallasta tunteen yli. - --- Tänään on tiistai? -- virkkoi Varjenka. -- Niin on. Kolmen päivän -perästä saapuu siis se musta, pikkuinen herra.... - --- Kuka ja kenen luo? - --- Musta, pikkuinen herra... Bjenkovskij saapuu teille lauvantaina. - --- Minkätähden? - -Varjenka rupesi nauramaan katsoen tutkivasti toveriinsa. - --- Ettekö tiedä? Hän on virkamies ja... - --- Niin, se on totta! Sisareni on kertonut hänestä... - --- Kertonut? -- innostui Varjenka. -- Vai niin... Sanokaa, luuletteko, -että he piankin menevät vihille? - --- Mitä? Miksi vihille? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh hajamielisesti. - --- Miksi? -- kummasteli Varjenka punastuen. -- En minä tiedä. Sellainen -on tapa! Mutta hyvänen aika, ettekö te siitä tiennytkään? - --- En ensinkään! -- sanoi Ippolit Sergejevitsh vakuuttavasti. - --- Ja nyt olen minä sen teille kertonut! -- huudahti tyttö -epätoivoisesti. -- Mainiota! Mutta rakas Ippolit Sergejevitsh, älkää -nytkään olko sitä tietävinänne... niinkuin minä en olisi hiiskunut -siitä mitään! - --- Olkoon menneeksi! Mutta enhän minä itse asiassa mitään tiedäkään. -Ymmärsin vain, että sisareni menee naimisiin herra Bjenkovskijn -kanssa?... - --- Niin. Mutta jollei sisarenne ole itse siitä teille puhunut... niin -ehkei siitä tulekaan mitään. Ettehän puhu hänelle tästä? - --- En puhu, tietysti! -- lupasi Ippolit Sergejevitsh. -- Minä läksin -tänne hautajaisiin, mutta taisinkin saapua häihin. Sepä hauskaa! - --- Minä pyydän, ei sanaakaan häistä! Te ette tiedä koko jutusta mitään. - --- Aivan oikein, minä en tiedä mitään. Entä kuka tuo herra Bjenkovskij -on? Jos saan kysyä? - --- Saatte kyllä! Hän on tummahko, sievähkö, vakavahko. Hänellä on -pienet silmät, pienet viikset, pienet huulet, pienet kädet ja pieni -viulu. Hän pitää lempeistä lauluista ja hillosta. Minun tekee aina -mieleni taputtaa häntä pienelle nenälleen. - --- Te ette näy pitävän hänestä! -- huudahti Ippolit Sergejevitsh -tuntien tällaisen kuvauksen jälkeen sääliä pikku Bjenkovskijta kohtaan. - --- Eikä hän pidä minusta... Minä en voi sietää pieniä, suloisia, -kainoja miehiä. Miehen täytyy olla kookas, voimakas, puhua lujasti, -hänellä täytyy olla suuret, tuliset silmät, rohkeat tunteet, jotka -eivät tiedä mistään esteistä. Tahtoi ja teki -- sellainen täytyy miehen -olla! - --- Sellaisia ei taida enää olla olemassa, -- virkkoi Ippolit -Sergejevitsh kuivasti tuntien, että tytön miehenihanne on hänelle -vastenmielinen ja ärsyttävä. - --- Täytyy olla! -- huudahti tyttö. - --- Mutta tehän kuvasitte jonkunlaista petoa! Mitä viehättävää voi -sellaisessa olla? - --- En petoa, vaan miestä! Voima, se viehättää! Nykyaikaisissa miehissä -on jo syntymästä saakka reumatismia, yskää ja kaikenlaisia muita -tauteja. Onko sellainen viehättävää sitten? Voisinko minä olla -onnellinen, jos mieheni olisi arpinen kuin kunnallisesimies Kokovitsh? -Tai sievä kuin pikku herra Bjenkovskij? Tai käyräselkäinen -hongankolistaja kuin oikeuspristavi Muhin? Tai iso, lihava, ähkyvä ja -puhkuva, kaljupäinen ja punanenäinen kuin kauppiaan poika Grisha -Tshernonjebov? Millaisia tulisivat mokomain hylkyjen lapset? Sitä pitää -ajatella, lapsia, se on hyvin tärkeätä! Mutta he eivät ajattele, he -eivät välitä mistään. He eivät kelpaa mihinkään, ja minä löisin -miestäni, jos hän olisi sellainen kuin joku mainituista! - -Ippolit Sergejevitsh hillitsi häntä todistaen, että hänen tuomionsa -miehistä on väärä, koska hän on nähnyt heitä niin muutamia. Eikä -mainituitakaan miehiä saa arvostella pelkästään ulkomuodon mukaan, se -olisi väärin. Miehellä saattaa olla ruma nenä, mutta kaunis sielu, -arpia kasvoissa, mutta selvä järki päässä. Hänen oli ikävä ja vaikea -puhua näistä alkeistotuuksista, sillä hän oli ajatellut niin harvoin -heidän olemassaoloaan, että he kaikki nyt näyttivät hänestä ikäänkuin -homehtuneilta, kuluneilta. Hän tunsi, että kaikki tämä ei sopinut -tytölle eikä vaikuttanut häneen... - --- Kas tuossa on joki! -- huudahti Varjenka iloisesti keskeyttäen -toverinsa puheen. - -Ja Ippolit Sergejevitsh ajatteli: - --- Hän on iloinen, kun lopetin. - -He soutivat taas jokea pitkin istuen toinen toistaan vastapäätä. -Varjenka oli airoissa ja souti joutuisasti, voimakkaasti. Vesi kohosi -veneen alla tyytymättömästi, pienet laineet juoksivat rantoja pitkin. -Ippolit Sergejevitsh katsoi, kuinka rannat kulkivat päinvastaiseen -suuntaan kuin vene, ja hän tunsi väsyneensä kaikesta siitä, mitä oli -tällä matkalla puhunut ja kuullut. - --- Katsokaa, kuinka vene kiitää nopeasti! -- sanoi Varjenka. - --- Niin, -- virkkoi toinen siihen lyhyesti katsomatta tyttöön; taipuvan -vartalon ja kohoavan rinnan hän siitä huolimatta näki edessään. - -Puisto tuli näkyviin... He astuivat nopeasti sen käytävää pitkin ja -näkivät kuinka solakkavartaloinen Jelisaveta Sergejevna tuli heitä -vastaan merkitsevä hymy huulilla. Hän piti joitakin papereja kädessään -ja sanoi: - --- Kylläpä kävelittekin! - --- Olimmeko kauan? Mutta kyllä minulla onkin sellainen ruokahalu, että --- äh! söisin teidätkin! - -Ja Varjenka pyöritti häntä ympäri nauraen hänen huudoilleen. - -Päivällinen oli mauton ja ikävä, sillä Varjenka tyydytti nälkäänsä ja -vaikeni, ja Jelisaveta Sergejevna kiusotteli veljeään tutkivilla -katseillaan. Heti päivällisen jälkeen Varjenka läksi pois, ja Ippolit -Sergejevitsh meni huoneeseensa, kävi sohvalle pitkäkseen ja alkoi tehdä -tiliä päivän vaikutelmista. Hän muisteli kävelymatkaa pikkuseikkoja -myöten ja tunsi, kuinka niistä muodostui hänen sieluunsa samea sakka, -joka uhkasi rikkoa hänen tunteittensa ja järkensä välillä vallinneen -tavallisen vakavan tasapainon. Hän tunsi fyysillisestikin tunnelmansa -uutuuden omituisena raskautena, joka painoi hänen sydäntään, ikäänkuin -verensä olisi käynyt sakeammaksi ja hitaammaksi. Tämä tunne muistutti -väsymystä, herätti hänessä haaveilua ja oli ikäänkuin johdantoa -johonkin haluun, joka ei vielä ollut ottanut muotoa. Ja se kiusasi -häntä vain siksi, että se oli nimetöntä aistintaa ja pysyi sellaisena -huolimatta Ippolit Sergejevitshin ponnistuksista keksiä sille nimi. - --- Täytyy antaa analyysin olla siksi, kun kuohunta asettuu... -- päätti -hän. - -Hän oli tyytymätön itseensä ja nuhteli samalla itseään siitä, että oli -menettänyt kykynsä hillitä mielenliikutustaan ja että oli tänään -käyttäytynyt vakavalle miehelle sopimattomalla tavalla. Kahden kesken -itsensä kanssa hän oli aina ankarampi ja periaatteellisempi itselleen -kuin ihmisten seurassa. Ja nyt hän alkoi tutkiskella itseään. - --- Varjenka on todellakin hurmaavan kaunis, mutta joutua heti ensi -näkemältä epämääräisten aistintojen hämäryyteen, se on liian suuri -kunnia Varjenkalle ja häpeällistä hänelle itselleen, sillä sellainen on -siveellistä löyhyyttä, ryhdittömyyttä. Varjenka vaikuttaa voimakkaasti -aistillisuuteen, mutta sitä vastaan on taisteltava. Onko? -- pisti -yhtäkkiä hänen aivoissaan. - -Hän rypisti otsaansa suhtautuen tähän kysymykseen niin kuin se -ahdistaisi häntä ulkoapäin. - -Joka tapauksessa se, mikä hänessä tapahtuu, ei ole hurmausta naiseen, -vaan se on pikemmin yhteentörmäyksestä loukkautuneen järjen vastalause, -josta yhteentörmäyksestä järki ei ollut astunut voittajana, vaikka -vastustaja olikin ollut heikko kuin lapsi. Tytön kanssa täytyy puhua -vertauksilla, sillä hän ei nähtävästi ymmärrä loogillista todistelua. -Hänen velvollisuutensa on hävittää tytön villit käsitteet, särkeä -kaikki nuo raa'at ja typerät mielikuvat, jotka olivat imeytyneet -hänen aivoihinsa. Täytyy vapauttaa tytön järki kaikista noista -harhaluuloista, puhdistaa hänen sielunsa, niin sitten vasta hän kykenee -vastaanottamaan totuuden. - --- Voinko minä tehdä sen? -- kuuli Ippolit Sergejevitsh kysymyksen -ikäänkuin ulkoapäin. Ja taas hän vältti sen... Millainen on Varjenka -silloin, kun hän on omaksunut jotakin siitä uudesta ja päinvastaisesta? -Ja Ippolit Sergejevitshistä näytti, kuin tytön sielu harhaluuloista -vapauduttuaan ja omaksuttuaan sopusointuisen maailmankäsityksen ilman -epäselvyyttä ja hämäryyttä -- tulisi puolta kauniimmaksi. - -Kun kutsuttiin teetä juomaan, oli Ippolit Sergejevitsh jo lujasti -päättänyt muuttaa tytön mielipiteet, ja tätä päätöstä hän piti -suorastaan velvollisuutenansa. Nyt hän kohtelee häntä kylmästi ja -rauhallisesti ja antaa suhteelleen häneen kriitillisen luonteen. - --- No, mitä sinä pidät Varjenkasta? -- kysyi sisar, kun hän oli tullut -terassille. - --- Hauska tyttö, -- vastasi hän kulmakarvojaan kohauttaen. - --- Niinkö? Vai niin... Minä luulin, että hänen kehittymättömyytensä -olisi hämmästyttänyt sinua. - --- Se on totta, se puoli hänessä minua hiukan hämmästyttääkin, -- -myönsi Ippolit Sergejevitsh. -- Mutta suoraan sanoen hän on monessa -suhteessa yläpuolella kehittyneitä naisia tai naisia, jotka luulevat -olevansa kehittyneitä. - --- Hän on hyvin kaunis... Ja edullinen morsian... viisisataa desjatinaa -mitä parhainta maata ja noin sata desjatinaa tukkimetsää. Ja tädiltään -hän tulee perimään myöskin sievoisen maatilan. Molemmat maatilat ovat -kiinnittämättömiä... - -Hän huomasi, että sisarensa tahallaan ei häntä ymmärtänyt, mutta hän ei -viitsinyt tehdä itselleen selväksi, miksi hän niin menetteli. - --- Minä en ota häntä siltä kannalta, -- virkkoi Ippolit Sergejevitsh. - --- Ota vain... neuvon sinua vakavasti. - --- Kiitoksia. - --- Sinä olet huonolla tuulella, nähdäkseni? - --- Päinvastoin. Kuinka niin? - --- Muuten vain. Tahdoin sinusta huolehtivana sisarena sen tietää. - -Jelisaveta Sergejevna hymyili ystävällisesti ja mielistellen. Tämä hymy -johti veljen mieleen herra Bjenkovskijn, ja hän hymyili myöskin. - --- Mitä sinä hymyilet? -- kysyi sisar. - --- Entä sinä sitten? - --- Minun on hauska. - --- Minun on myöskin hauska, vaikka en olekaan haudannut vaimoani kaksi -viikkoa sitten, -- sanoi veli nauraen. - -Jelisaveta Sergejevna otti vakavan ilmeen, huokasi ja sanoi: - --- Ehkä sinä mielessäsi tuomitset minut itsekkääksi? Mutta Ippolit, -sinä tiedät mikä mieheni oli, minähän olen kirjottanut sinulle -millaista avioelämäni oli. Usein ajattelin: Hyvä Jumala, en suinkaan -minä ole luotu ainoastaan tyydyttämään Nikolai Stepanovitsh Varipajevin -raakoja aistillisia himoja, kun hän on juonut itsensä niin humalaan, -ettei kykene erottamaan vaimoaan yksinkertaisesta maalaisakasta tai -katunaisesta. - --- Onko se mahdollista?... -- huudahti Ippolit Sergejevitsh, muistaen -samassa sisarensa kirjeet, joissa tämä oli kirjottanut miehensä -huonosta luonteesta, viinaanmeneväisyydestä, laiskuudesta ja kaikista -paheista, paitsi irstaisuudesta. - --- Sinä et usko? -- kysyi sisar ja huokasi. -- Mutta se on totta; hän -oli usein siinä tilassa... minä en voi varmuudella vakuuttaa, että hän -olisi ollut minulle uskoton, mutta minun täytyy otaksua niin. Mitenkä -hän olisi voinut tuntea, minäkö olin hänen edessään vai joku toinen, -jos hän saattoi pitää akkunaa ovena? Niin... sillä tavalla minä olen -elänyt vuosia... - -Sisar puhui kauan surullisesta elämästään, ja veli kuunteli ja odotti, -milloin hän puhuisi siitä, mikä oli hänen sydämellään. Ippolit -Sergejevitsh tuli ajatelleeksi, että Varjenka tulisi tuskin koskaan -valittamaan elämäänsä, miten hänen sitten kävikin. - --- Minä arvelen, että kohtalon pitäisi palkita minua surun pitkistä -vuosista... ja kuka tietää, ehkei se olekaan kaukana, tämä -palkitseminen... - -Jelisaveta Sergejevna vaikeni ja katsottuaan kysyvästi veljeensä -punastui hiukan. - --- Mitä sinä sillä tarkotat? -- kysyi veli ystävällisesti kumartuen -häneen päin. - --- Näetkös... minä ehkä... menen uusiin naimisiin! - --- Se on oikein! Onnittelen... Mutta miksi sinä noin hämille joudut? - --- En tiedä. - --- Kuka _hän_ on sitten? - --- Minä olen muistaakseni puhunut sinulle hänestä... Bjenkovskij... -tuleva prokuraattori... toistaiseksi runoilija ja haaveilija... Ehkä -olet lukenut hänen runojaan? Hän julkaisee niitä... - --- En lue runoja. Onko hän hyvä mies? Niin, tietysti hän on hyvä. - --- En sano varmasti, että on, mutta sen minä voin sanoa itseäni -imartelematta, että hän voi korvata minun menneisyyteni... Hän rakastaa -minua... Minä olen vähitellen muodostanut itselleni pienen -elämänfilosofian... ehkä se näyttää sinusta hieman julmalta. - --- Filosofoi sinä vain... se on muodissa nykyään... -- sanoi Ippolit -Sergejevitsh piloillaan. - --- Miehet ja naiset ovat kaksi toisilleen ikuisesti vihamielistä -rotua... -- selitti sisar pehmeästi. -- Luottamus, ystävyys ja muut -samantapaiset tunteet ovat tuskin mahdollisia minun ja miehen välillä. -Mutta rakkaus on mahdollinen... ja rakkaus on vähemmän rakastavan -voitto siitä, joka rakastaa enemmän... Minä olen kerran tullut -voitetuksi, mutta kyllä sainkin maksaa siitä sakkoa... Nyt olen minä -voittanut ja aion nauttia voiton hedelmistä... - --- Se on todellakin julmanpuoleista filosofiaa... -- keskeytti Ippolit -Sergejevitsh tuntien mielihyväkseen, että Varjenka ei voi filosofoida -samalla tavalla. - --- Elämä on sen minulle opettanut... Hän on neljää vuotta nuorempi -minua... päätti hiljakkoin yliopiston... Minä tiedän, että on -vaarallista minulle mennä naimisiin niinkin paljon nuoremman kanssa... -Mutta sitten minä tahtoisin järjestää niin, etteivät minun oikeuteni -omaisuuteeni nähden tulisi mitenkään vaaranalaisiksi. - --- Niin... entä sitten? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh tullen -tarkkaavaksi. - --- Olen aikonut kysyä sinulta neuvoa, miten järjestää asiani. Minä en -tahdo antaa hänelle minkäänlaisia juridisia oikeuksia omaisuuteeni... -enkä antaisi oikeuksia personaanikaan, jos se vain olisi mahdollista. - --- Se on luullakseni mahdollista vain siviliavioliitossa. Muuten... - --- Ei, siviliavioliittoa minä en tunnusta. - -Ippolit Sergejevitsh katsoi sisareensa ja ajatteli inhoten: - --- Hän on viisas! Jos Jumala on luonut ihmisiä, niin elämä vuorostaan -on luonut heidät uudestaan siihen määrään, että he aikoja sitten ovat -käyneet Hänelle vastenmielisiksi. - -Mutta sisar selitti innokkaasti käsitystään avioliitosta. - --- Avioliitto on oleva järkevä sopimus, jossa ei ole mitään uhalla -uskallettua. Niin minäkin olen ajatellut järjestää asiani Bjenkovskijn -kanssa. Mutta ennenkuin minä otan tämän askelen, minä tahtoisin -selvittää miesvainajani kiusallisen veljen vaatimuksen. Ole sinä hyvä -ja tarkasta kaikki paperit. - --- Ehkä sallit minun ryhtyä siihen huomenna? - --- Tietysti, milloin haluat. - -Jelisaveta Sergejevna istui veljensä kanssa vielä pitkän aikaa -kehitellen mielipiteitään ja kertoen yhtä ja toista Bjenkovskijsta. Hän -puhui hänestä alentuvaisesti hymyillen ja silmiään siristellen. Veli -kuunteli ja ihmetteli, ettei tuntenut minkäänlaista osanottoa sisaren -kohtaloon ja puheeseen. - -Aurinko oli jo laskenut, kun he erosivat. Veli meni tästä seurustelusta -väsyneenä huoneeseensa, sisar samasta seurustelusta virkistyneenä -taloustoimiinsa. - -Ippolit Sergejevitsh sytytti lampun, etsi erään kirjan ja istuutui -lukemaan, mutta jo ensimäistä sivua lukiessaan hän huomasi, ettei ollut -lukutuulella. Hän sulki kirjan ja ojensihe nojatuolissa mukavaa asentoa -etsien; mutta nojatuoli oli kova, ja sentähden hän kävi sohvalle -pitkäksensä. Ensin hän ei ajatellut mitään, sitten hän muisti -harmikseen, että hänen piakkoin täytyy tehdä tuttavuutta herra -Bjenkovskijn kanssa, ja samassa hän hypähti muistaessaan sen -luonteenkuvauksen, jonka Varjenka oli tästä herrasta antanut. - -Ei kestänyt kauan, kun kaikki hänen ajatuksensa pyörivät vain Varjenkan -ympärillä. Hän ajatteli muun muassa: - --- Millaistahan olisi mennä naimisiin tuon rakastettavan hirviön -kanssa? Kuka tietää, vaikka hänestä tulisi hyvinkin intresantti -vaimo... jo siitäkin syystä että hänen huuliltaan et saisi kuulla -kirjoista opittua viisautta... - -Mutta harkittuaan joka puolelta asemaansa Varjenkan miehenä hän rupesi -itsekseen nauramaan ja vastasi itselleen ehdottomasti: - --- Ei koskaan! - -Heti senjälkeen hänen mielensä muuttui surulliseksi. - - - - -II. - - -Lauvantaiaamu toi mukanaan Ippolit Sergejevitshille pienen ikävyyden: -pukeutuessaan hän kaatoi lampun pöydältä lattialle. Lamppu särkyi, ja -öljysäiliöstä juoksi vähäsen öljyä hänen toiseen kenkäänsä. Hänen -kenkänsä puhdistettiin, mutta Ippolit Sergejevitshistä alkoi tuntua, -kuin tee, leipä, voi, vieläpä hänen sisarensa kauniisti kammattu -tukkakin olisi haissut lamppuöljylle. - -Tämä pilasi hänen mielialansa. - --- Riisu kenkä jalastasi ja pane se auringonpaisteeseen, niin -lamppuöljy haihtuu ilmaan, -- neuvoi hänen sisarensa. -- Siksi aikaa -voit vetää jalkaasi mieheni tohvelit; siellä on pari aivan uusia. - --- Älä nyt ole rauhaton. Kyllä se on kohta hyvä. - --- Ties vaikka kuinka kauan saisit odottaa. Ei, mutta anna minun käskeä -tuomaan tohvelit? - --- Ei, ei tarvitse. Heitä ne mielestäsi. - --- Miksi niin? Tohvelit ovat hyvät, samettiset... Kyllä ne vielä -kelpaavat. - -Lamppuöljyn haju kiusotti Ippolit Sergejevitshiä, ja hänessä heräsi -halu kiistellä. - --- Mihin ne kelpaisivat? Ehkä sinä aiot käyttää niitä? - --- En minä, vaan Aleksander. - --- Kuka se on? - --- Bjenkovskij! - --- Ahaa! -- naurahti veli kuivasti. -- Tämä uskollisuus miesvainajasi -tohveleita kohtaan on kerrassaan liikuttavaa. Ja käytännöllistä. - --- Oletko sinä pahalla tuulella tänään? - -Sisar katsoi häneen hiukan loukkaantuneena, mutta kovin uteliaasti, ja -veli ajatteli epäsuopeasti tavatessaan sisarensa katseen: - --- Hän luulee varmasti, että minä olen suutuksissa, kun Varjenka on -poissa. - --- Päivälliseksi saapuu Bjenkovskij, luultavasti, -- ilmoitti -Jelisaveta Sergejevna kotvan vaiettuaan. - --- Se on hauskaa, -- vastasi veli ja ajatteli: -- Hän tahtoo, että minä -olisin ystävällinen tulevaa lankoani kohtaan. - -Uuvuttavan ikävän tunne lisäsi hänen ärtyisyyttään. Mutta Jelisaveta -Sergejevna sanoi levittäessään huolellisesti ohuen voikerroksen -leipäpalaselle: - --- Käytännöllisyys on minun mielestäni erittäin kiitettävä ominaisuus. -Etenkin nykyaikana, jolloin köyhyys niin raskaasti painaa meidän maasta -elävää säätyämme. Miksei Bjenkovskij voisi käyttää miesvainajani -tohveleita?... - --- Ja käärinliinoja, jos sinä olet ottanut nekin talteen, -- ajatteli -Ippolit Sergejevitsh pisteliäästi koettaessaan kaataa vaahdon -kerma-astiasta lasiinsa. - --- Mieheni jätti jälkeensä hyvin runsaan ja hyvän vaatevaraston. Eikä -Bjenkovskij ole pilattu. Sinä tiedät, että heitä on suuri parvi -sisaruksia: kolme veljeä, paitsi Aleksanderia, ja viisi sisarta. Ja -maatila on kiinnitetty ehkä kymmenkertaisesti. Tiedätkö, minä ostin -äskettäin heiltä suuren joukon kirjoja aivan polkuhinnasta; niissä voi -olla arvokkaitakin. Katso, ehkä löydät jotakin itsellesi... Aleksander -elää hyvin niukalla palkalla. - --- Oletko tuntenut hänet kauankin? -- kysyi veli, joka tunsi olevansa -velvollinen puhumaan tulevasta langostaan, vaikkei mielensä tehnytkään. - --- Kaikkiaan neljä vuotta, mutta lähemmin noin seitsemän, kahdeksan -kuukautta. Saatpa nähdä, että hän on hyvin rakastettava. -Hienoluonteinen, helposti innostuva, idealisti ja jonkun verran -dekadentti. Onhan nuoriso muuten nykyään hyvin taipuvainen -dekadentismiin... Toiset kallistuvat idealismiin, toiset -materialismiin... mutta minä en pidä kumpaakaan viisaana. - --- On olemassa vielä sellaisiakin ihmisiä, jotka tunnustavat "sadan -hevosvoiman skeptisismiä", kuten eräs toverini tapaa määritellä tämän -suunnan, -- ilmotti Ippolit Sergejevitsh kumartuen pöydän yli. - -Sisar rupesi nauramaan ja sanoi: - --- Se on sattuvasti sanottu, vaikka hiukan röyhkeästi. Minä puolestani -kannatan skeptisismiä, mutta tervettä skeptisismiä, joka sitoo -kaikenmoisten päähänpistojen siivet ja näyttää olevan välttämätön -sille, joka tahtoo saada oikean käsityksen elämästä. - -Veli joi hätäisesti teensä ja poistui ilmottaen, että hänen täytyy -järjestää kirjansa. Mutta hänen huoneensa haisi yhä lamppuöljylle -huolimatta siitä, että ovet ja ikkunat olivat auki. Hän rypisteli -otsaansa, otti kirjan ja meni puistoon. Siellä seisoivat vanhat -myrskyjen raastamat puut tiheästi toinen toisensa vieressä, ja nyt -siellä vallitsi surumielinen, rauhottava hiljaisuus. Ippolit -Sergejevitsh kulki avaamatta kirjaansa pitkin pääkäytävää; hän ei -ajatellut eikä toivonut mitään. - -Hän saapui joen rantaan, jossa vene oli. Tuolla vedessä hän oli nähnyt -Varjenkan taivaallisen kauniin kuvan. - --- Olenpa kuin koulupoika! -- huudahti hän itsekseen tuntien, että -muisto tytöstä oli suloinen hänelle. - -Seisottuaan hetken aikaa joen partaalla hän astui veneeseen, istuutui -sen perään ja alkoi katsella sitä kuvaa vedessä, mikä kolme päivää -sitten oli näyttänyt niin ihanalta. Se oli nytkin kaunis, mutta sen -läpikuultavassa syvyydessä ei näkynyt tänään tytön valkoista kuvaa. -Ippolit Sergejevitsh sytytti paperossin, mutta heitti sen kohta veteen -ajatellen, että teki tyhmästi, kun saapui tänne. Mitä tekemistä hänellä -täällä oikeastaan oli? Tuskinpa muuta kuin suojella sisarensa hyvää -mainetta, toisin sanoen antaa sisarelleen tilaisuuden sopivaisuuden -sääntöjä rikkomatta pitää herra Bjenkovskijta vieraanaan. Se tehtävä ei -ole tärkeä... Tämä Bjenkovskij ei mahda olla älykäs, jos hän rakastaa -hänen sisartaan, joka on ehkä liiankin älykäs... - -Hän istuskeli veneessä lähes kolme tuntia puoleksi mietteissään, -puoleksi unhotuksissaan antaen uupuneitten ajatustensa ikäänkuin -luistaa esineitä ja asioita pitkin niitä tarkemmin harkitsematta. -Sitten hän nousi ja läksi hitaasti astelemaan kotiin harmitellen -turhaan menetettyä aikaa ja lujasti päättäen ryhtyä heti työhön. -Lähestyessään terassia hän näki solakan nuorukaisen, jonka yllä oli -valkoinen mekko ja tumma vyö. Nuorukainen seisoi selin puistoon -tarkastellen jotakin pöydän yli kumartuneena. Ippolit Sergejevitsh -hiljensi askeleitaan ajatellen, että se oli Bjenkovskij. Silloin -nuorukainen ojensi vartalonsa, viskasi kauniilla liikkeellä otsalta -pitkät, tummat suortuvansa ja kääntyi puistoon. - --- Keskiaikainen hovipoika! -- huudahti Ippolit Sergejevitsh itsekseen. - -Bjenkovskijn kasvot olivat soikeat, kalpeat ja näyttivät olevan -väsyneet ylläpitämään suurten, mustain, mantelimaisten ja syvissä -kuopissa olevain silmäin jännitettyä loistoa. Pienet, mustat viikset -varjostivat siropiirteistä suuta, ja huolimattomasti syrjään työnnetyt -hiukset kaarevaa otsaa. Hän oli keskinkertaista lyhempi, mutta hänen -taipuisa, sievä, suhteellinen vartalonsa peitti tämän ulkonaisen vian. -Hän katsoi Ippolit Sergejevitshiin kuin likinäköinen, ja hänen -kalpeissa kasvoissaan oli jotakin miellyttävää, mutta sairaalloista. -Jos hänellä olisi ollut yllä baretti ja samettinen puku, niin hän olisi -todellakin ollut kuin hovipoika, joka on karannut keskiaikaista hovia -esittävästä maalauksesta. - --- Bjenkovskij! -- sanoi hän matalasti ojentaen Ippolit -Sergejevitshille valkoisen käden pitkine, hoikkine musikantin -sormineen. - -Nuori oppinut puristi lujasti hänen kättään. - -Hetken aikaa kesti kiusallista vaitioloa. Sitten Ippolit Sergejevitsh -alkoi puhua puiston kauneudesta. Nuorukainen vastasi hänelle lyhyesti -huolehtien nähtävästi vain kohteliaisuudesta. - -Pian tuli Jelisaveta Sergejevna yllään väljä, valkoinen puku mustine -pitseineen. Tämä puku oli sopusoinnussa hänen rauhallisten kasvojensa -kanssa ja antoi niitten säännöllisille pikku piirteille ylevän ilmeen. -Hänen poskillaan leikki puna, ja kylmissä silmissä oli eloa. - --- Kohta saamme päivällistä, -- ilmotti hän. -- Minä kestitän teitä -jäätelöllä. Mutta miksi te, Aleksander Petrovitsh, olette noin -surullinen? Niin, se on totta, ettehän vain unohtanut Schubertia? - --- En, toin sekä Schubertin että kirjat, -- vastasi hän avomielisesti -ja haaveellisesti katsoen kysyjään. - -Ippolit Sergejevitsh näki hänen kasvojensa ilmeen ja tunsi asemansa -kiusalliseksi, sillä hän ymmärsi, että tämä nuorukainen oli tehnyt -päätöksen olla tunnustamatta Ippolit Sergejevitshin olemassaoloa. - --- Mainiota! -- huudahti Jelisaveta Sergejevna ja hymyili samalla -Bjenkovskijlle. -- Päivällisen jälkeen me soitamme? - --- Jos teitä huvittaa! -- vastasi hän kumartaen. - -Hän kumarsi sirosti, mutta se nauratti sittenkin Ippolit -Sergejevitshiä. - --- Minua huvittaa suuresti, -- sanoi Jelisaveta Sergejevna kiemaillen. - --- Pidättekö Schubertista? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh. - --- Eniten kuitenkin Beethovenista, musiikin Shakespearesta, -- vastasi -Bjenkovskij kääntäen sivuttain kasvonsa kysyjään. - -Ippolit Sergejevitsh oli kuullut useasti ennenkin, että Beethovenia -sanotaan musiikin Shakespeareksi, ja erotus Schubertin ja tämän välillä -oli yksi niitä salasuuksia, joista hän ei rahtuakaan välittänyt. Mutta -tämä nuorukainen kiinnitti hänen mieltään ja hän kysyi: - --- Miksi te asetatte Beethovenin muista edelle? - --- Sentähden, että hän on suurempi idealisti kuin kaikki muut -säveltäjät yhteensä. - --- Niinkö? Te pidätte siis sitä maailmankatsomusta oikeana? - --- Niin pidän. Ja minä tiedän, että te olette piintynyt materialisti. -Olen lukenut kirjotuksianne, -- selitti Bjenkovskij; ja hänen silmänsä -välähtivät omituisesti. - --- Hän tahtoo kiistellä, -- ajatteli Ippolit Sergejevitsh. -- Mutta hän -on kelpo nuorukainen, suoraluontoinen ja perin rehellinen, kuten -näyttää. - -Ja hänen myötätuntonsa kasvoi tätä idealistia kohtaan, joka oli -tuomittu käyttämään vainajan tohveleja. - --- Me olemme siis vihamiehiä? -- kysyi hän hymyillen. - --- Kuinka voisimme olla ystäviä? -- huudahti Bjenkovskij tulisesti. - --- Hyvät herrat! -- ilmotti Jelisaveta Sergejevna sisältä. -- Älkää -unohtako, että te olette juuri tulleet tuttaviksi... - -Sisäkkö Masha kattoi päivällispöydän helistäen kovasti astioilla ja -luoden tuontuostakin salavihkaa Bjenkovskijn kasvoihin katseen, joka -säteili naiivia ihastusta. Ippolit Sergejevitsh katsoi myöskin -häneen ajatellen, että tätä nuorukaista on kohdeltava kaikella -huomaavaisuudella ja että olisi paras välttää joutumasta hänen kanssaan -ideaalisiin keskusteluihin, sillä hän saattaa kiivastua vimmatusti. -Mutta Bjenkovskij katsoi tulevaan lankoonsa tulinen tuike silmissä ja -hermostunut värinä kasvoilla. Nähtävästi hän intohimoisesti halusi -puhua ja hillitsi vaivoin tämän halunsa. Ippolit Sergejevitsh päätti -sulkeutua puhtaasti virallisen kohteliaisuuden rajoihin. - -Jelisaveta Sergejevna istui jo pöydän ääressä viskellen leikillisesti -ja sievästi tyhjiä lauselmia milloin puolelle, milloin toiselle. Miehet -vastasivat hänelle lyhyesti, toinen sukulaisen tuttavallisella -välinpitämättömyydellä, toinen rakastuneen kunnioituksella. Mutta -kaikkia kolmea vaivasi jonkunlainen kiusallisuuden ja painostuksen -tunne, joka pani tarkkaamaan toista ja itseään. - -Masha toi ensimäisen ruokalajin terassille. - --- Olkaa hyvät! -- kutsui Jelisaveta Sergejevna ottaen kauhan käteensä. --- Otatteko ryypyt? - --- Minä otan ainakin! -- virkkoi Ippolit Sergejevitsh. - --- Minä en ota, jos suvaitsette, -- ilmotti Bjenkovskij. - --- Suvaitsen mielelläni. Mutta maistattehan te? - --- En tahdo... - --- Kilistää maljaa materialistin kanssa, -- ajatteli Ippolit -Sergejevitsh. - -Maukas keitto piirakoineen ja mahdollisesti Ippolit Sergejevitshin -asiallinen käytös ikäänkuin kylmensivät ja pehmensivät jonkun verran -tuimaa tuiketta nuorukaisen silmissä. Kun tarjottiin toista ruokalajia, -hän rupesi puhumaan: - --- Ehkä teistä tuntui hyvin uhmaavalta minun äskeinen vastaukseni -teidän kysymykseenne: olemmeko vihamiehiä? Se tuntui mahdollisesti -epäkohteliaalta, mutta minä puolestani tahdon pitää ihmisten välisiä -suhteita vapaina kaikesta virallisesta valheesta, joka on tullut -yleiseksi tavaksi. - --- Minä olen aivan samaa mieltä, -- virkkoi Ippolit Sergejevitsh -hymyillen. -- Jota yksinkertaisemmin, sitä parempi. Teidän suora -puheenne vain miellyttää minua, jos niin saan sanoa. - -Bjenkovskij hymähti surullisesti ja sanoi: - --- Me olemme todellakin vihamiehiä aatteen piirissä, ja se lankee -luonnostaan. Te sanotte: yksinkertaisemmin -- parempi. Minä ajattelen -myöskin niin, mutta minä annan näille sanoille toisen merkityksen, te -toisen... - --- Niinkö arvelette? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh. - --- Epäilemättä, jos te lähdette kirjotuksissanne selittämistänne -mielipiteistä suorinta järjen tietä. - --- Niin teenkin... - --- Siinä sen näette... Minun kannaltani katsoen teidän käsityksenne -yksinkertaisuudesta on törkeä. Mutta jättäkäämme se... Sanokaa, -voitteko todellakin ajatella elämän olevan kuin kone, joka tekee -kaiken, vieläpä aatteetkin, tuntematta sisäistä kylmyyttä? Eikö -sielussanne ole pisaraakaan myötätuntoisuutta kaikkea sitä salaperäistä -ja kaunista kohtaan, jota te pidätte pelkkänä kemiallisena prosessina, -aineen molekylien liikuntona? - --- Hm... sitä sisäistä kylmyyttä minä en tunne, sillä minä olen -selvillä asemastani elämän suuressa koneistossa, paljon runollisemmassa -kuin kaikki mielikuvitukset... Mitä tulee tunteen ja järjen -metafyysilliseen kuohuntaan, niin se on makuasia. Kukaan ei voi vielä -sanoa mitä kauneus on. Joka tapauksessa täytyy otaksua, että se on -fysiologista aistintaa. - -Toinen puhui kolealla äänellä, täynnä sydämellisyyttä ja surunsävyistä -sääliä eksynyttä vastustajaansa kohtaan, toinen rauhallisesti -tuntien henkisen ylemmyytensä ja välttäen sellaisia sanoja, jotka -haavoittaisivat vastustajan itserakkautta, jollaisia sanoja on aina -niin runsaasti kahden ihmisen kiistassa siitä, kummanko totuus on -lähempänä totuutta. Jelisaveta Sergejevna hymyili koko ajan heikosti -seuraten kiistelijäin ilmeitä ja jyrsien huolellisesti lihat luista. -Oven takaa näkyi Masha, joka parhaansa mukaan koetti ymmärtää sitä, -mistä herrasväki puhui; hänen kasvonsa olivat jännityksessä ja silmät -olivat pyöreät eikä niissä ollut tuota hänelle tavallista viekasta ja -ystävällistä ilmettä. - --- Te puhutte todellisuudesta, mutta mitä se oikeastaan on, kun kaikki -ympärillämme ja me itsekin olemme alituisesti toimiva kemiallinen tai -mekaaninen prosessi? Kaikkialla on liikettä ja kaikki on liikettä, ei -ole edes sadasosa sekunnista lepoa. Mitenkä minä voin tavottaa -todellisuuden, mitenkä voin päästä siitä selville, jos minä itse joka -hetki en ole se, mikä juuri olin, enkä se, mikä tulen seuraavassa -silmänräpäyksessä olemaan? Te ja minä -- me olemme vain materiaa? Mutta -kerran me makaamme pyhän ristin alla saastuttaen ilmaa mädän hajulla... -Meistä jää ehkä maan päälle jäljelle vain vaalenneita valokuvia, jotka -eivät koskaan kenellekään mitään sano elomme iloista ja kärsimyksistä, -jotka tietymättömyys on niellyt. Eikö ole kauheata uskoa siihen, että -me kaikki ajattelevat ja kärsivät ihmiset elämme kerran mädäntyäksemme? - -Ippolit Sergejevitsh kuunteli tarkkaavasti ja ajatteli: - --- Jos sinä olisit varma uskosi totuudesta, niin sinä olisit -rauhallinen. Mutta sinä huudat. Etkä sinä huuda siksi, että olet -idealisti, vaan siksi, että hermosi ovat pilalla. - -Mutta Bjenkovskij katsoi palavin silmin häneen ja jatkoi: - --- Te puhutte tieteestä. Hyvä! Minä kunnioitan sitä järjen mahtavana -voimana vapauttaa minut salaisuuden kahleista... Mutta minä näen itseni -seisovan sen valossa samalla paikalla kuin muinaiset esi-isäni, jotka -järkähtämättä uskoivat, että ukkonen jyrisee profeetta Eliaksen -armosta. Minä en usko Eliakseen, minä tiedän, että ukkonen on sähkön -vaikutusta, mutta missä suhteessa se on Eliasta selvempi? Ehkä siinä, -että se on monimutkaisempi? Se on yhtä epäselvä kuin liikunto ja muut -voimat. Ja toisinaan minusta näyttää, kuin tiede ei tekisi muuta kuin -sotkisi käsitteitä! Minä luulen, että pitää uskoa, mutta minulle -nauretaan ja sanotaan: ei pidä uskoa, vaan tietää. Minä tahdon tietää -mitä aine on, ja minulle vastataan näin: "aine on se sisältö -avaruudessa, jossa me objektivoimme aistintojemme syyn". Miksi vastata -sillä tavalla? Onko se mikään vastaus kysymykseen? Se on ivaa siitä, -joka intohimoisesti ja totisesti etsii vastauksia henkensä polttaviin -kysymyksiin... Minä tahdon tietää olemassaoloni tarkoituksen -- ja tätä -henkeni pyrkimystä pilkataan. Mutta minä elän, ja se antaa minulle -oikeuden vaatia viisauden monopolinomistajilta vastausta -- miksi elän? - -Ippolit Sergejevitsh vilkaisi Bjenkovskijn kiihtymyksestä palaviin -kasvoihin ja tunsi, että hänen pitää vastata nuorukaiselle sanoilla, -jotka vastaisivat hänen hurjaa tunnettaan. Mutta samassa hänen teki -mielensä todistaa hänet kumoon. Nuoren runoilijan silmät muuttuivat -entistä suuremmiksi -- niissä paloi intohimoinen tuska. Hän hengästyi, -ja hänen oikea kätensä vilahti ilmassa milloin uhkaavasti nyrkissä, -milloin tavotellen jotakin kaukaa. - --- Mutta kuinka paljon te olettekaan ottanut elämältä antamatta sille -mitään sijaan! Tähän te vastaatte halveksivasti... Mutta siinä kaikuu --- mikä? Kykenemättömyys vastata varmuudella ja sitäpaitsi -kykenemättömyys sääliä ihmisiä. Teiltä pyydetään hengen leipää, mutta -te tarjoatte kieltämisen kiveä! Te olette ryöstänyt elämän sielun, ja -jollei se enää voi osottaa rakkauden ja kärsimyksen sankaritekoja, niin -te olette siihen syypää, sillä te, järjen orjat, olette antaneet -sielunne sen valtaan, ja sitten se on jähmettynyt ja kuolee sairaana ja -köyhänä! Mutta elämä on yhä yhtä synkkää, ja sen tuskat, sen suru -vaativat sankareja... Missä he ovat? - --- Ihan kuin hän olisi saanut taudinkohtauksen! -- huudahti Ippolit -Sergejevitsh itsekseen katsoen tuota hermokimppua, joka kiihtyneenä -vapisi hänen edessään. Hän koetti tyynnyttää tulevan lankonsa -myrskyistä kaunopuheisuutta, mutta se oli hyödytöntä, sillä ankaran -vastalauseensa innostama nuorukainen ei kuullut eikä nähnyt mitään. Hän -oli kaiketi kauan kantanut rinnassaan tuskia, jotka nyt pääsivät -vuotamaan ilmoille, ja oli iloinen saadessaan paljastaa ne yhdelle -niistä ihmisistä, jotka hänen mielestään olivat turmelleet elämän. - -Jelisaveta Sergejevna ihaili häntä vaaleansiniset silmät puoleksi -ummessa; niissä loisti nautinnonhimon kipinä. - --- Kaikessa siinä, mitä te olette niin voimakkaasti ja kauniisti -lausunut, -- puuttui Ippolit Sergejevitsh ystävällisesti ja vakavasti -puheeseen käyttäen hyväkseen väsyneen puhujan satunnaista väliaikaa ja -tahtoen rauhottaa häntä, -- kaikessa siinä on kieltämättä paljon -totista tunnetta ja tutkivaa järkeä... - --- Pitäisipä sanoa hänelle jotakin jäähdyttävää... -- ajatteli -hän ponnistaen ajatuksensa liikkeelle ja muodostaen sarjan -kohteliaisuuksia. - -Silloin hänen sisarensa päästi hänet pälkähästä. Jelisaveta Sergejevna -oli jo syönyt kylläkseen ja istui nyt nojatuolissaan sen selkämystä -vasten nojaten. Hänen tumma tukkansa oli kammattu vanhanaikaiseen -tapaan, mutta tämä kruununmuotoinen kampaus sopi hyvin hänen käskevään -ilmeeseensä. Pidätetystä hymystä auenneitten huulten takaa näkyi kaksi -valkoista, hienoa hammasriviä, ja kauniilla kädenliikkeellä hän -keskeytti veljensä sanoen: - --- Sallikaa minunkin sanoa sana! Minä muistan erään viisaan miehen -lausunnon, ja se kuuluu: "Ne eivät ole oikeassa, jotka sanovat: tuossa -on totuus! -- eivätkä nekään, jotka vastaavat: tuossa on valhe! -- vaan -oikeassa ovat ainoastaan Zebaot ja ainoastaan saatana, joita en usko -olevan, mutta joitten täytyy olla jossakin, sillä he ovat tehneet -elämän niin kaksinaiseksi ja elämä on luonut heidät. Ymmärrättekö? -Minähän puhun samaa kieltä kuin tekin! Mutta vuosisatojen viisauden -minä puserran yhdeksi ainoaksi lauseeksi, jotta te näkisitte -viisautenne mitättömyyden". - -Ja lumoavan kirkas hymy kasvoillaan hän kysyi vierailtaan: - --- Mitä te pidätte siitä? - -Ippolit Sergejevitsh kohautti sanatonna olkapäitään; sisaren sanat -hämmensivät hänet, mutta hän oli tyytyväinen, että Bjenkovskij oli -rauhotettu. - -Mutta Bjenkovskijlle tapahtui jotakin omituista. Kun Jelisaveta -Sergejevna rupesi puhumaan, niin hänen kasvoilleen leimahti innostuksen -tuli, joka kalpeni sana sanalta. Hän tahtoi vastata jotakin, hänen -huulensa vapisivat hermostuneesti, mutta sanoja ei kuulunut. Mutta -Jelisaveta Sergejevna istui mahtavana kaikessa rauhassa ja seurasi -hänen kasvojensa ilmeitä nauttien siitä vaikutuksesta, minkä sanansa -tekivät nuorukaiseen. - --- Minusta ainakin näyttää, kuin nämä sanat sisältäisivät suurten -filosofisten teosten koko loppusumman, -- sanoi Jelisaveta Sergejevna -hetken aikaa vaiettuaan. - --- Sinä olet jossakin määrin oikeassa, -- hymähti hänen veljensä -kierosti, -- mutta sittenkin... - --- Pitääkö ihmisen sitten sammuttaa Prometeus-tulen viimeisetkin -kipinät rinnastaan? -- huudahti Bjenkovskij katsoen surullisesti -Jelisaveta Sergejevnaan. - --- Ei suinkaan, jos niistä on jotakin positiivista hyytyä... iloa -teille! -- sanoi tämä hymyillen. - --- Minun mielestäni sinä valitset sangen vaarallisen arvostimen -positiivisen hyödyn määräämistä varten, -- huomautti veli kuivasti. - --- Jelisaveta Sergejevna! Te kun olette nainen, sanokaa, kuinka suuri, -aatteellinen naisliike vaikuttaa teidän sieluunne? -- kysyi Bjenkovskij -innostuen uudelleen. - --- Se on mieltäkiinnittävä. - --- Eikö muuta? - --- Mutta minä luulen, että se on... mitenkä teille sanoisin... se on -tarpeettomain naisten liike. He ovat jääneet ikäänkuin elämän -ulkopuolelle siksi, että ovat rumia, tai siksi, etteivät tunne -kauneutensa voimaa, eivät tiedä miesten makua eivätkä siis osaa hallita -heitä... He ovat tarpeettomia monesta syystä!... Mutta älkäämme -unohtako jäätelöä! - -Bjenkovskij otti hänen käsistään vihreän maljakon, asetti sen eteensä -ja alkoi itsepäisesti tuijottaa kylmään, valkoiseen aineeseen pyyhkien -vapisevalla kädellä hermostuneesti hiestynyttä otsaansa. - --- Siinä nyt näette, filosofia ei pilaa ainoastaan elämänmakua, vaan -vieläpä ruokahalunkin, -- sanoi Jelisaveta Sergejevna piloillaan. - -Mutta veli katsoi sisareensa ajatellen, että tämä leikki kehnoa leikkiä -pojan kanssa. Hänessä oli keskustelu herättänyt ikävän tunteen, ja -vaikka hän sääli Bjenkovskijta, niin tämä sääli ei lämmittänyt hänen -sydäntään ja oli siis vailla energiaa. - --- Sic visum Veneri! -- päätti hän nousten pöydästä tupakoimaan. - --- Rupeammeko nyt soittamaan? -- kysyi Jelisaveta Sergejevna -Bjenkovskijlta. - -Tämä kumarsi kunnioittavasti vastaukseksi, ja he menivät sisälle, josta -pian kuului flyygelin ääniä ja viulun viritystä. Ippolit Sergejevitsh -istui mukavassa nojatuolissa lähellä terassin kaidepuuta villien -viiniköynnösten varjossa. Hän kuuli mitä sisarensa ja Bjenkovskij -puhuivat. Salin avoimet ikkunat, joilla oli koristekasveja, olivat -puistoon päin. - --- Oletteko kirjottanut mitään sitten kun viimeksi tavattiin? -- kysyi -Jelisaveta Sergejevna lyöden äänen viululle. - --- Olen, vähäsen. - --- Lukekaa se! - --- Ei minua nyt haluta. - --- Tahdotteko, että minun pitää pyytää teitä? - --- Tahdonko? En... Mutta minä tahtoisin lausua ne säkeet, jotka -paraikaa liikkuvat mielessäni... - --- Lausukaa, minä pyydän! - --- Minä lausun... Ne syntyivät nyt juuri... te herätitte ne eloon... - --- Kuinka ihanaa! - --- Ehkä... En tiedä, puhutteko te vilpittömästi... - --- Pitäisiköhän minun lähteä tästä matkoihini? -- ajatteli Ippolit -Sergejevitsh. Mutta hän ei viitsinyt nousta ja hän jäi rauhottaen -itseään sillä, että tietäväthän he hänen olevan terassilla. - - Sun kauneutes rauhaisan - mua kylmä loisto tuskastuttaa... - -kuului Bjenkovskijn matala ääni. - - Sä naureksit mun unian'? - Ne ehkä sua kummastuttaa? - -kysyi nuorukainen surullisesti. - --- Pelkäänpä, että kysyt sitä liian myöhään, -- ajatteli Ippolit -Sergejevitsh hymyillen epäilevästi. - - Sun katseesi on tunnoton, - ja sanoissas on kylmä tuntu... - Mut hourailu sull' vierast' on... - -Bjenkovskij vaikeni liikutuksesta tai mahdollisesti loppusoinnun -puutteesta. - - Niin uhkea on unten huntu! - Siin' myrskyä on, elämää!... - Mut suuri halu rinnan täyttää - elämän ihme ymmärtää, - tie onneen ihmisille näyttää... - --- Ei, nyt minä pakenen! -- päätti Ippolit Sergejevitsh, jonka -nuorukaisen hysteerinen valitus nosti väkisinkin jaloilleen, valitus, -jossa samalla kertaa kaikui liikuttava "hyvästi!" hänen sielunsa -rauhalle ja epätoivoinen "armahda!" naiselle hänen vieressään. - - Sun orjanas tein istuimen - mä sulle syämmen hulluudessa - ja odotan... - --- Odotat perikatoasi, sillä -- sic visum Veneri! -- päätti Ippolit -Sergejevitsh runon poistuen pitkin puiston käytävää. - -Hän ihmetteli sisartaan, joka ei ollut niin kaunis, että olisi voinut -herättää nuorukaisessa sellaisen rakkaudentuskan. Hän oli varmasti -saavuttanut sen vastustusmenetelmällä. Siinä tapauksessa pitää antaa -hänen kestävyydelleen täysi tunnustus, sillä Bjenkovskij on kaunis... -Ehkä täytyy hänen veljenä ja kunnon miehenä huomauttaa sisarelleen -tämän oikeasta suhteesta tuohon tuskasta palavaan poikaan? Mutta mihin -voisi sellainen keskustelu johtaa nyt? Eikö hän ollut siksi pätevä -Amorin ja Venuksen asioissa, että voisi sekaantua juttuun... Mutta joka -tapauksessa täytyy hänen näyttää Jelisavetalle, että tämä nuori herra -luultavasti joutuu perikatoon, jollei hän hänen sisarensa avulla -onnistu ajoissa sammuttamaan hurmaustensa liekkiä ja opi tuntemaan -luonnollisemmin ja ajattelemaan terveemmin. - --- Mutta miten kävisi, jos tämä himon soihtu palaisi Varjenkalle? - -Ippolit Sergejevitsh ei kuitenkaan vastannut itselleen asettamaansa -kysymykseen, vaan ajatteli, mitä Varjenka paraikaa mahtoi tehdä? Ehkä -hän kurittaa Nikonia tai työntää pitkin huoneita isäänsä rullatuolissa. -Nämä arvelut kiusasivat häntä. Ei, täytyy ehdottomasti avata tytön -silmät näkemään todellisuutta ja tutustuttaa hänet ajan henkisiin -virtauksiin. Mikä vahinko, että hän asuu niin kaukana, ettei voi tavata -tyttöä useammin ja päivä päivältä poistaa kaiken sen, mikä estää hänen -järkeään toimimasta loogillisesti! - -Puisto oli tulvillaan hiljaisuutta ja tuoksuvaa viileyttä, talosta -kuului viulun laulavia ääniä ja flyygelin hermostuneita lyöntejä -- -toinen toisensa jälkeen syntyi säveliä, joissa milloin oli suloista -rukousta, hellää houkutusta, myrskyistä innostusta. - -Korkealta ilmasta kuului myöskin soittoa: siellä lauloivat leivot. -Lehmuksen oksalla istui pörröinen ja nokimusta kottarainen, joka -nyppieli rintasulkiaan ja vihelsi merkitsevästi vilkuillen haaveilevaan -mieheen, joka asteli hitaasti käytävää pitkin kädet selän takana ja -katse jonnekin kauas tähdättynä. - -Iltateellä Bjenkovskij oli hillitympi. Jelisaveta Sergejevna näytti -olevan lämmennyt jostakin. Ippolit Sergejevitsh tunsi olevansa taattu -abstraktisista keskusteluista. - --- Sinä et kerro mitään Pietarista, Ippolit, -- virkkoi Jelisaveta -Sergejevna. - --- Mitä kerrottavaa siitä olisi? Hyvin suuri ja vilkas kaupunki... Sää -on tavallisesti kostea ja... - --- Ja ihmiset ovat kuivia, -- keskeytti Bjenkovskij. - --- Eivät läheskään kaikki. On paljon pehmenneitä, jotka ovat ikivanhan -sentimentaalisuuden homeen peitossa. Ihmiset ovat kaikkialla erilaisia! - --- Jumalan kiitos, että niin on asian laita! -- huudahti Bjenkovskij. - --- Niin, elämä olisi sietämättömän ikävää, jollei niin olisi! -- -vakuutti Jelisaveta Sergejevna. -- Onko maaseutu vielä muodissa -nuorison keskuudessa? Vieläkö leikitään kansanomaisuutta? - --- Kyllä, mutta vähitellen selvitään lumoista. - --- Tämä ilmiö on hyvin luonteenomainen meidän päiviemme -sivistyneistölle, -- ilmotti Bjenkovskij hymyillen. -- Niin kauan kuin -sivistyneistö oli suurimmaksi osaksi aatelista, oli asian laita toinen. -Mutta nyt, kun pari kolme tavallista kirjaa lukeneen koronkiskurin, -kauppiaan tai virkamiehen poika on jo sivistynyt, niin maaseutu ei voi -enää herättää mielenkiintoa sellaisessa sivistyneistössä. Ymmärtääkö se -maaseutua? Tokkohan maaseutu voi olla sille muuta kuin paikka, jossa on -hyvä viettää kesää? Tälle sivistyneistölle maaseutu on kesähuvila... ja -tähän sivistyneistöön kuuluvat henkilöt ovat olemukseltaan -kesävieraita. He saapuvat, asuvat, lähtevät jättäen jälkeensä -kaikenmoista roskaa ja jätteitä -- kesävieraitten tavallisia jälkiä. -Heidän jälkeensä tulee toisia, jotka lakaisevat pois edellisten -jättämät roskat ja niitten mukana muiston 90-luvun kehnosta, -sieluttomasta, voimattomasta sivistyneistöstä. - --- Ja nämä "toiset" ovat restauroituja aatelisia, vai kuinka? -- kysyi -Ippolit Sergejevitsh silmäänsä siristäen. - --- Suokaa anteeksi, te käsititte minut itsellenne hyvin epäedullisesti! --- tulistui Bjenkovskij. - --- Minä kysyin vain, keitä nuo "toiset" ovat? -- virkkoi Ippolit -Sergejevitsh olkapäitään kohauttaen. - --- He ovat nuori maaseutu! Sen reformoitu sukupolvi, väkeä, jossa on -kehittynyt tunne inhimillisestä arvosta, joka janoaa tietoja, joka on -voimakasta ja valmis ottamaan osaa maan elämään. - --- Minä tervehdin teitä jo edeltäpäin, -- sanoi Ippolit Sergejevitsh -välinpitämättömästi. - --- Niin, täytyy tunnustaa, että maaseutu alkaa luoda maailmaan jotakin -uutta, -- sanoi Jelisaveta Sergejevna sovittavasti. -- Minun -talonpoikieni joukossa on muutamia erittäin mieltäkiinnittäviä, kuten -esimerkiksi veljekset Ivan ja Grigorij Shahov, jotka ovat lukeneet noin -puolen kirjastoani, ja Akim Masyrjov, mies, joka "ymmärtää kaikki", -kuten hänen on tapana sanoa. He ovat loistavia kykyjä! Minä päätin -kerran tutkia viimeksimainittua, annoin hänelle fysiikan oppikirjan, -käskin lukemaan ja ottamaan selville vivun ja vaa'an lain, ja viikon -kuluttua hän läpäisi tutkinnon niin loistavasti, että minä ihan -hämmästyin! Vastasipa minun kehumisiini: "Mitäpä siinä sen kummempaa? -Kun te sen ymmärrätte, niin miksen minä ymmärtäisi -- kirjat ovat -kaikille!" Mitäs sanotte? Mutta heidän käsityksensä oman arvon -tuntemisesta on vasta kehittynyt röyhkeyden asteelle. Tätä -ominaisuuttaan he osottavat minullekin, mutta minä siedän sen -valittamatta kunnallisesimiehelle, sillä ymmärrän, että sellaisesta -maaperästä voi nousta sellaisia tulikukkasia... että jonakin kauniina -aamuna voin herätä tuhkaläjässä. - -Ippolit Sergejevitsh hymyili. Bjenkovskij katsoi tähän naiseen -surullisesti. - -He keskustelivat pintapuolisesti ja verrattain laimeasti lähes -kymmeneen saakka, jolloin Jelisaveta Sergejevna ja Bjenkovskij menivät -uudestaan soittelemaan, mutta Ippolit Sergejevitsh toivotti heille -hyvää yötä ja poistui kamariinsa. Hän huomasi, ettei tuleva lankonsa -koettanut edes vähääkään salata sitä iloa, jota tunsi saattaessaan -rakastettunsa veljeä. - -... Kun saa tietää, mitä tahtoo tietää, niin seuraa ikäänkuin -palkintona tiedonhalulle ikävä. Tällainen tunne valtasi Ippolit -Sergejevitshinkin, kun hän oli istuutunut kirjotuspöydän ääreen -kirjottaakseen muutaman kirjeen tuttavilleen. Hän ymmärsi nyt sisarensa -suhteen Bjenkovskijhin, ymmärsi oman osansa tässä näytelmässä. Kaikki -tämä oli huonosti, mutta samalla kaikki oli ikäänkuin vierasta hänelle, -ja hänen mielensä ei joutunut kuohuksiin Pygmalionin ja Galatean -parodiasta, vaikka hänen järkensä tuomitsikin sisaren menettelyn. -Alakuloisesti rummutettuaan kynällä pöytään hän pienensi lampun liekin, -ja kun huone muuttui hämäräksi, meni katselemaan ikkunasta ulos. - -Kuutamon valaisemassa puistossa vallitsi syvä hiljaisuus, ja -ikkunaruudun läpi kuu näytti vihertävältä. Varjo vilahti ikkunan alla -ja katosi kallistellen oksia. Ippolit Sergejevitsh avasi ikkunan ja -katsoi ulos -- puitten välissä vilahti Mashan valkoinen puku. - --- No niin, -- ajatteli hän hymyillen, -- rakastakoon sisäkkö oikein, -koska emäntä vain leikkii rakkaudella. - -Hitaasti katosivat päivät, ajanpisarat iäisyyden valtamereen, ja ne -olivat kaikki hirvittävän yksitoikkoisia. Ei tullut uusia vaikutelmia. -Eikä työ sujunut, sillä paahtava aurinko, puiston tuoksu ja -haaveellinen kuu herättivät mielessä uneksivan velttouden. - -Ippolit Sergejevitsh nautti kaikessa rauhassa puhdasta kasvinelämää -lykäten päivästä päivään päätöksensä ryhtyä vakavasti työhön. Toisinaan -hänen tuli ikävä, hän soimasi toimettomuuttaan, tahdon puutetta, mutta -tämä kaikki ei herättänyt hänessä halua työhön, ja hän selitti -itselleen laiskuutensa olevan elimistön pyrkimystä koota energiaa. -Herätessään aamulla terveestä, sikeästä unesta hän ojensi itseään -tyytyväisenä ja pani merkille, että lihaksensa olivat tulleet -kimmoisiksi, ihonsa notkeaksi ja että keuhkonsa hengittivät syvään. - -Hänen sisarensa ikävä, jokapäiväinen tapa filosofoida ensin harmitti -häntä, mutta vähitellen hän tottui tähän Jelisaveta Sergejevnan -heikkouteen ja oppi niin taitavasti ja harmittomasti todistamaan -hänelle filosofoimisen hyödyttömyyden, että sisar alkoi hillitä -itseään. Ippolit Sergejevitsh huomasi, ettei sisarensa filosofoinut -luonnollisesta taipumuksesta pyrkiä selville suhteestaan elämään, vaan -halusta hävittää ja kaataa kaikki, mikä tavalla tai toisella hämmensi -hänen sielunsa kylmää rauhaa. Hän oli muodostanut itselleen kaavankin -käytäntöä varten, mutta teoriat huvittivat häntä vain siinä määrässä -kuin ne saattoivat veljen silmissä kaunistaa hänen kuivaa, epäilevää, -vieläpä ivallista suhdettaan elämään ja ihmisiin. Vaikka Ippolit -Sergejevitsh ymmärsi kaiken tämän, hänen ei tehnyt lainkaan mielensä -moittia sisartaan. Hän moitti kyllä ajatuksissaan, mutta hänessä ei -ollut sitä, mikä olisi saanut hänet sanomaan moitteensa julki, sillä -tosiasiassa hänen sydämensä oli melkein yhtä kylmä kuin sisarenkin -sydän. - -Melkein joka kerta Bjenkovskijn vierailtua talossa Ippolit Sergejevitsh -teki päätöksen puhua sisarelleen tämän suhteesta nuorukaiseen, mutta se -jäi kuitenkin tekemättä. Olihan vielä tuntematonta, kumpi tulisi -kärsimään, kun terve järki kerran herää tuon nuoren herran palavassa -mielessä. Sisar muistaa kyllä, että Bjenkovskij on nuorempi häntä. -Hänen, Jelisaveta Sergejevnan, tähden ei siis tarvitse olla huolissa. -Entä jos hän tulee rangaistuksi? Niin pitäisikin käydä, jos elämä on -oikeudenmukainen... - -Varjenka oli usein talossa vieraana. He soutivat joella kaksin tai -kolmisin Jelisaveta Sergejevnan kanssa, mutta Bjenkovskij ei ollut -milloinkaan mukana; he kävelivät metsässä, ajoivatpa kerran -kahdenkymmenen virstan päässä olevaan luostariin. Varjenka miellytti -yhä Ippolit Sergejevitshiä ja suututti häntä villeine puheineen, mutta -hänen seuransa oli aina hauska. Tytön lapsellisuus huvitti häntä ja -hillitsi hänessä miestä, ja hänen luonteensa kokonaisuus herätti -Ippolit Sergejevitshissä ihmettelyä, mutta se yksinkertaisuus, jolla -tyttö työnsi luotaan kaiken sen, millä hän tahtoi horjuttaa hänen -uskoaan, se loukkasi Ippolit Sergejevitshin itserakkautta. - -Yhä useammin tämä kysyi itseltään: - --- Eikö minussa totta tosiaan ole niin paljon energiaa, että voisin -karkottaa tytön mielestä kaikki nuo harhaluulot ja typeryydet? - -Kun hän ei nähnyt Varjenkaa, hän piti välttämättömänä, vieläpä -velvollisuutena ohjata tytön ajatukset harhateiltä oikealle tolalle, -mutta heti kun Varjenka ilmaantui, niin hän, jollei kokonaan unohtanut -tätä velvollisuuttaan, niin ei ainakaan pannut sitä etusijaan -seurustellessaan tytön kanssa. Toisinaan hän huomasi kuuntelevansa -tyttöä, ikäänkuin olisi tahtonut oppia häneltä jotakin, ja tunnusti -tytössä olevan jotakin, mikä rajotti hänen ajatustensa vapautta. -Sattuipa joskus, että hänellä oli jo valmiina vastaus, joka -selvyydellään ja voimallaan olisi voinut saada tytön vakuutetuksi -harhaluuloistaan, mutta hän kätki tämän vastauksen, ikäänkuin olisi -pelännyt ilmaista sitä. Tavattuaan itsensä sellaisesta hän ajatteli: - --- Johtuisikohan tämä epäilyksestä omaan totuuteeni nähden? - -Hän otaksui sen olevan päinvastoin. Ippolit Sergejevitshin oli vaikea -keskustella tytön kanssa jo siitäkin syystä, ettei tämä tiennyt -alkeellisimpia mielipiteitä. Hänen täytyi alkaa aivan alusta, mutta -Varjenkan itsepäiset kysymykset "miksi?", "minkätähden?" työnsivät -hänet umpisokkeloihin, joissa tyttö ei voinut lainkaan seurata häntä. -Vastaväitteisiin väsyneenä Varjenka kerran lausui hänelle filosofiansa -seuraavasti: - --- Jumala on luonut minut, niinkuin kaikki muutkin, oman kuvansa -kaltaiseksi... Kaikki, mitä minä teen, tapahtuu siis Hänen tahdostaan, -ja minä elän, niinkuin Hän tahtoo... Tietäähän Hän, kuinka minä elän? -Siinä kaikki... turhaan te minua ahdistatte! - -Varjenka kiihotti hänessä yhä useammin miespuolisuuden tunnetta, mutta -Ippolit Sergejevitsh piti tarkkaa vaaria itsestään ja rivakoilla -voimanponnistuksilla sammutti itsessään nämä aistilliset leimahdukset, -koettipa salata niitä itseltään, mutta jollei se onnistunut, niin sanoi -itselleen syyllisesti hymyillen: - --- Mitä tehdä? Sehän on luonnollista... niin kaunis tyttö... Mutta minä -olen mies, ja minun elimistöni joutuu päivä päivältä yhä enemmän -auringon ja ilman vaikutukselle alttiiksi... Se on luonnollista, mutta -tytön kummallisuudet tekevät rakastumisen mahdottomaksi... Ihmisen -ajatukset alkavat toimia tarmokkaasti, kun hänen tunteensa tarvitsee -naamiota, jonka taa voisi piilottaa halujensa karkean totuuden. -Luonnostaan suora ja rehellinen, niinkuin jokainen voima, tunne -menettää suoruutensa ja rehellisyytensä ja muuttuu raa'aksi, kun elämä -murskaa sen tai kylmän järjen kovakouraiset ponnistukset pidättävät -sitä. Silloin tunne, tarvitessaan peittää heikkoutensa ja raakuutensa, -etsii apua järjen suurelta kyvyltä antaa valheelle totuuden naama. Tämä -ominaisuus oli kehittynyt Ippolit Sergejevitshissäkin sangen pitkälle, -ja sen avulla hänen onnistui antaa vetovoimalle Varjenkaan luonne, joka -oli vapaa kaikista itsekkäistä pyyteistä. Hänessä ei olisi ollut voimaa -rakastaa tyttöä, sen hän tiesi, mutta hänen mielensä syvyydessä kyti -toivo saada omistaa hänet. Ippolit Sergejevitsh salasi itseltään oman -odotuksensa, että tyttö olisi rakastunut häneen. Ja pohtiessaan oman -itsensä kanssa asioita, jotka eivät alentaneet häntä hänen omissa -silmissään, hänen onnistui peittää itseltään kaikki, mikä olisi voinut -herättää hänessä ajatuksen epäillä omaa kunnollisuuttaan... - -Kerran iltateetä juotaessa sisar ilmotti hänelle: - --- Huomenna on Varjenka Aljesovan syntymäpäivä. Meidän pitää lähteä -heille vieraisiin. Minun tekee sitäpaitsi mieleni saada ajella... Ja -hevostenkin täytyy saada jalotella. - --- Lähde vaan... ja vie minunkin onnitteluni samalla, -- sanoi veli -tuntien, että hänenkin mielensä teki sinne. - --- Etkö sinä halua lähteä sitten? -- kysyi sisar katsoen uteliaasti -veljeensä. - --- Minäkö? En tiedä itsekään... Luulen, ettei mieleni tee lähteä. Mutta -voinhan minä lähteäkin. - --- Ei sinun tarvitse! -- ilmotti Jelisaveta Sergejevna painaen päänsä -alas salatakseen hymynsä. - --- Sen tiedän, -- virkkoi veli tyytymättömästi. - -Seurasi pitkä vaitiolo, jonka kestäessä Ippolit Sergejevitsh moitti -itseään siitä, että oli näin käyttäytynyt Varjenkaa kohtaan, ikäänkuin -pelkäisi tytön lumoja. - --- Varjenka sanoi minulle kerran, että heidän talonsa sijaitsee -kauniilla paikalla, -- virkkoi veli punastuen, sillä hän tiesi, että -sisarensa näki hänen lävitseen. Mutta Jelisaveta Sergejevna ei -ilmaissut sitä, vaan päinvastoin alkoi kehottaa häntä lähtemään. - --- Lähde mukaan, niin saat nähdä, kuinka kaunista heillä on. Ja minun -on paljon hauskempi yhdessä sinun kanssasi... Emme viivy kauan... Eikö -niin? - -Veli suostui, mutta hänen mielialansa oli pilalla. - --- Miksi minun piti valehdella? Mitä häpeällistä tai omituista siinä -on, jos minä tahdon nähdä kaunista tyttöä? -- kysyi hän itseltään -ilkeästi. Kysymykset jäivät vastaamatta. - -Seuraavana aamuna hän heräsi varhain, ja ensimäiseksi hän kuuli -sisarensa sanat: - --- ... kyllä Ippolit tulee hämmästymään! - -Samassa kuului heleä nauru; niin saattoi ainoastaan Varjenka nauraa. -Ippolit Sergejevitsh viskasi lakanan yltään, nousi vuoteen laidalle -istumaan ja kuunteli hymyillen. Sitä, mikä heti heräsi hänessä ja -täytti hänen sielunsa, saattoi tuskin sanoa iloksi, pikemmin se oli -hermoja kutkuttavan läheisen ilon esitunnetta. Ja hän alkoi pukeutua -niin nopeasti, että itsekin sitä ihmetteli ja nauroi. Mitä siellä on -tapahtunut? Ei suinkaan hän ole syntymäpäivänään tullut kutsumaan häntä -ja sisarta vieraisiin? Rakastettava tyttö! - -Kun hän astui ruokailuhuoneeseen, loi Varjenka koomillisen syyllisesti -katseensa alas ja tarttumatta hänen ojettuun käteensä sanoi arasti: - --- Minä pelkään, että te... - --- Ajattelehan, Ippolit! -- huudahti Jelisaveta Sergejevna, -- hän on -karannut kotoaan! - --- Mitä se merkitsee? -- kysyi veli. - --- Kaikessa hiljaisuudessa -- selitti Varjenka. - --- Ha ha ha! -- nauroi Jelisaveta Sergejevna. - --- Mutta miksi?... uteli Ippolit. - --- Sulhasia pakoon... -- tunnusti nuori tyttö ja räjähti itse -nauramaan. -- Ajatelkaa heidän naamojaan! Täti Lutshitskaja, joka niin -mielellään naittaisi pois minut, kutsui sulhasia vieraisiin ja keitti -ja paistoi niin paljon kuin ainakin sata olisi tulossa! Minä autoin -kyllä häntä, mutta tänä aamuna, kun heräsin, käskin satuloida hevoseni -ja ajoin tänne. Käskin sanoa, että olin ajanut Shtsherbakovien luo... -kaksikymmentäkolme virstaa aivan päinvastaiseen suuntaan. - -Ippolit Sergejevitsh katsoi tyttöön ja nauroi niin makeasti, että hänen -tuli suloisen lämmin. Varjenkan yllä oli taas valkoinen, väljä puku, -joka suurina poimuina valui olkapäiltä jalkoihin saakka verhoten hänen -vartalonsa kuin sumuna. Iloinen nauru väreili tytön silmissä, ja -kasvoilla leikki riemun puna. - --- Te ette pidä sellaisesta, eikö totta? -- kysyi Varjenka. - --- Mistä niin? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh lyhyesti. - --- Siitä, että pakenin? Onhan sellainen epäkohteliasta, sen ymmärrän, --- sanoi tyttö tullen vakavaksi, mutta purskahti kohta taas nauramaan. --- Minä kuvittelen näkeväni heidät siistittyinä ja laitettuina juomassa -surusta! - --- Montako heitä on? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh. - --- Neljä... - --- Tee on kaadettu! -- ilmotti Jelisaveta Sergejevna. -- Kyllä sinä, -Varjenka, saat vielä maksaa siitä päähänpistostasi... Etkö ajattele -mitä seuraa? - --- En... enkä tahdo ajatella! -- vastasi tyttö päättävästi istuutuen -pöydän ääreen. -- Se tulee vasta sitten, kun palaan kotiin, siis -illalla, sillä minä aion viipyä täällä koko päivän. Miksi rupeaisinkaan -aamusta saakka ajattelemaan mitä vasta illalla tulee tapahtumaan? Ja -kuka minulle mitään mahtaa? Isäkö? Hän murisee, mutta minä juoksen -hänen luotaan ja pääsen siten kuulemasta häntä... Entä täti? Hän -rakastaa minua mielettömästi! Entä he, minun sulhaseni? Jos he -uskaltavat jotakin sanoa, niin panen minä heidät nelin jaloin -konttaamaan ympärilläni... ha ha ha! Olisipa se hassua! Koetanpa... -Tshornonjebov ei voisi, hänellä on niin suuri vatsa! - --- Varjenka! Oletko sinä järjiltäsi? -- koetti Jelisaveta Sergejevna -hillitä häntä. - --- En minä... -- sai Varjenka naurun tähden tuskin sanotuksi, mutta -jatkoi vielä leikkiään esittäen sulhasiaan ja innostaen vilpittömällä -ilolla veljen ja sisarenkin. - -Koko ajan, kun he teetä joivat, kuului yhä naurua. Jelisaveta -Sergejevnan naurussa oli alentuvaisuuden väritys; Ippolit Sergejevitsh -koetti hillitä itseään, mutta ei voinut. Teen jälkeen he alkoivat -neuvotella, mitenkä viettäisivät tämän niin hauskasti alotetun päivän? -Varjenka esitti huvimatkaa veneellä metsään ja siellä teenjuontia, ja -Ippolit Sergejevitsh yhtyi heti häneen. Mutta hänen sisarensa otti -huolestuneen ilmeen ja sanoi: - --- Siihen en minä voi ottaa osaa, sillä minun täytyy ehdottomasti ajaa -tänään Saninoon. Minä aioin ajaa sinun luoksesi, Varjenka, ja samalla -matkalla poiketa Saninoon... mutta nyt minun täytyy lähteä sinne -vartavasten... - -Ippolit Sergejevitsh katsoi epäluuloisesti sisareensa luullen tämän -keksineen Saninon-matkan jättääkseen hänet ja Varjenkan kahden kesken. -Mutta sisaren kasvojenilme oli tosiaan huolestunut ja tyytymätön. - -Varjenka tuli hänen sanoistaan surulliseksi, mutta vilkastui pian: - --- No niin... se on ikävä sinulle... mutta me lähdemme joka -tapauksessa! Eikö totta? Ja tänään me lähdemmekin kauas... Mutta -kuulehan, saavatko Grigorij ja Masha lähteä kanssamme? - --- Grigorij kyllä! Mutta Masha .. kuka siinä tapauksessa laittaisi -päivällisen? - --- Kuka täällä syö päivällistä sitten? Sinä ajat Bjenkovskijen luo, me -emme palaa ennen iltaa. - --- No ota sitten Mashakin... - -Varjenka katosi. Ippolit Sergejevitsh sytytti paperossin, meni ulos -terassille ja alkoi astella sitä pitkin edestakaisin. Hän iloitsi -huvimatkasta, mutta Grigorij ja Masha olivat hänestä liikaa. He tulevat -epäilemättä vain häiritsemään häntä; heidän läsnäollessaan hän ei voi -puhua vapaasti. - -Ei ollut kulunut vielä puolta tuntia, kun Ippolit Sergejevitsh ja -Varjenka seisoivat jo veneen luona katsellen kuinka sen ympärillä -puuhasi Grigorij, punatukkainen, sinisilmäinen ja kaarevanenäinen -nuorukainen, jonka kasvot olivat täynnä pisamoita. Masha asetteli -teekeittiön ja myttyjä veneeseen ja sanoi pojalle: - --- Joudu, punapää! Näethän, että herrasväki odottaa. - --- Kohta on valmis, -- vastasi poika korkealla äänellä pannen hankaimet -paikoilleen ja vilkuttaen samalla silmää Mashalle. - -Ippolit Sergejevitsh huomasi sen ja arvasi, kuka iltaisin hiipii hänen -ikkunansa ohi. - --- Tiedättekö, -- sanoi Varjenka istuen jo veneessä ja -päännyökkäyksellä osottaen Grigorijta, -- tuo tuossa on myöskin -oppinut... Hän on lakimies. - --- Hyvänen aika, mitä te puhutte, Varjenka Vasiljevna, -- nauroi -Grigorij paljastaen lujat hampaansa. -- Vai lakimies! - --- Ihan totta, Ippolit Sergejevitsh, -- hän osaa kaikki Venäjän lait... - --- Onko siinä perää, Grigorij? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh -uteliaasti. - --- Neiti laskee pilaa... Eihän niitä kukaan kaikkia osaa. - --- Entä se, joka on kirjottanut ne? - --- Herra Speranskij? Hän on kuollut ja haudattu jo aikoja sitten... - --- Mitä te luette sitten? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh katsoen -tarkemmin nuorukaiseen. - --- Lakiahan minä, niinkuin armollinen neiti sanoi, -- vastasi Grigorij -luoden vilkkaat silmänsä Varjenkaan. -- Sain sattumoilta käsiini -lakikokoelman kymmenennen nidoksen... minä katselin sitä... näin siinä -olevan mieltäkiinnittävää ja hyödyllistä lukemista... Aloin lukea... -Nyt on minulla ensimäinen nidos menossa... Ensimäisessä kappaleessa -sanotaan: "Kukaan ei voi syyttää sitä, ettei tunne lakeja." Minä -arvelen, ettei kukaan niitä kaikkia osaa, eikä niitä kaikkia -tarvitsekaan osata... Koulunopettaja on luvannut lainata minulle -teoksen talonpojista... Se tulee olemaan mieltäkiinnittävää lukea. - --- Näettekös nyt? -- kysyi Varjenka. - --- Luen minkä aika myöntää. Täällä on paljon kirjoja... Jelisaveta -Sergejevnalla yksinään on lähes tuhannen kirjaa. Mutta hänellä on -enimmäkseen romaaneja ja erilaisia kertomuksia... - -Vene kiiti Grigorijn soutamana tasaisesti vastavirtaa. Rannat näyttivät -liikkuvan päinvastaiseen suuntaan. Ympärillä oli tavattoman kaunista: -valoisaa, hiljaista, tuoksuvaa. Ippolit Sergejevitsh katseli Varjenkan -kasvoja, jotka olivat käännetyt leveärintaiseen soutajaan päin, mutta -soutaja särki tahdikkaasti veden sileätä pintaa ja puhui mielellään -kirjallisesta maustaan tyytyväisenä, kun oppinut herra kuuntelee häntä -niin halukkaasti. Mashan silmissä, jotka seurasivat soutajan -kasvonliikkeitä silmäripsien alta, loisti rakkaus ja ylpeys. - --- Minä en lue mielelläni siitä, kuinka aurinko laskee tai nousee... -enkä yleensä luonnosta. Auringonnousuja olen nähnyt tuhansia... Metsät -ja joet tunnen myöskin; miksi minä niistä lukisin? Mutta sellaista on -joka kirjassa, ja minusta se on aivan turhaa... Jokainen ymmärtää -auringon laskun omalla tavallaan... Ja jokaisella on omat silmänsä sitä -katsella... Mutta ihmisten elämästä on intresanttia lukea. Kun luet, -niin ajattelet, miten olisit itse menetellyt siinä ja siinä -tapauksessa? Ja kuitenkaan se ei ole totta. - --- Mikä ei ole totta? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh. - --- Se, mikä seisoo kirjoissa. Keksittyä se on. Talonpojista, -esimerkiksi... Ovatko he sellaisia, jollaisiksi heitä kirjoissa -kuvataan? Heistä kirjotetaan aina säälittävästi, ja aina heistä tehdään -suuria hölmöjä... Se on väärin! Ihmiset lukevat ja luulevat, että he -todellakin ovat sellaisia, eivätkä opi ymmärtämään talonpoikia -oikein... - -Nämä puheet alkoivat kaiketi kyllästyttää Varjenkaa, koska hän alkoi -hyräillä puoliääneen katsellen rantoja, ikäänkuin hunnun läpi. - --- Kuulkaa, Ippolit Sergejevitsh, nouskaamme tässä maihin ja käykäämme -metsän läpi eteenpäin, muuten saamme paistua tässä auringossa. Grigorij -ja Masha soutavat Savjolovoon saakka, nousevat siellä maihin, -valmistavat teen ja odottavat meitä... Grigorij, käännä rantaan! Minä -hirmuisen mielelläni juon ja syön metsässä, ulkoilmassa, auringossa... -Silloin tuntee olevansa kuin joku vapaa vaeltaja... Katsokaa, -- sanoi -hän vilkkaasti hypättyään kotvan kuluttua veneestä rannalle, -- heti -kun jalka sattuu maahan, niin tuntee, kuinka rinnassa paisuu... Kenkäni -ovat täynnä hiekkaa ja toinen jalka kastui... Se on sekä suloista että -ilkeätä, toisin sanoen: ihanaa, sillä silloin tuntee elävänsä... -Katsokaa, kuinka nopeasti vene kiitää! - -Joki oli heidän jalkainsa juuressa, ja veneen nostamat pienet -laineet juoksivat rantakiviä pitkin. Vene liukui nopeasti metsän -helmaan jättäen jälkeensä pitkän viirun, joka hohti hopeisena -auringonpaisteessa. Näkyi kuinka Grigorij katsoi nauraen Mashaan ja -Masha pui hänelle nyrkkiä. - --- Rakastunut pari, -- selitti Varjenka hymyillen. -- Masha on jo -pyytänyt Jelisaveta Sergejevnalta lupaa saada mennä naimisiin Grigorijn -kanssa. Mutta Jelisaveta Sergejevna ei ole toistaiseksi siihen -suostunut; hän ei pidä siitä, että palvelijat ovat naimisissa. Mutta -syksyllä kuluu Grigorijn palvelusaika umpeen, ja silloin hän vie Mashan -mukanaan... He ovat molemmat kelpo ihmisiä. Grigorij tahtoisi ostaa tai -vuokrata minulta kymmenen desjatinaa maata... mutta minä en, ikävä -kyllä, voi sille mitään, niin kauan kuin isäni on elossa... Minä -tiedän, että hän maksaisi minulle kaikki säännöllisesti... hän on -erittäin kätevä... on sekä lukkoseppä että romuseppä ja palvelee -paraikaa teillä nuorempana hevosmiehenä. Kunnallisesimies Kokovitsh, -joka on minun sulhasiani, tapaa varottaa minua hänestä: Hä o -vaalallinen peto... ei kunjota esivaltaa! - --- Mikä hän on, tuo Kokovitsh? Puolalainenko? -- kysyi Ippolit -Sergejevitsh nauttien tytön matkimisesta. - --- Mordvalainen, tshuvassi -- en tiedä! Hänen kielensä on niin pitkä ja -paksu, ettei se mahdu liikkumaan suussa, vaan häiritsee hänen -puhettaan... Uh! Rapakkoa! - -Heidän tiellään oli vihreän liman peittämä lätäkkö, jota ympäröi musta -mutavyö. Ippolit Sergejevitsh katsoi jalkoihinsa ja sanoi: - --- Täytyy kiertää ympäri. - --- Ettekö jaksa hypätä yli? Luulin, että se olisi jo kuivunut... -- -sanoi Varjenka inhoten ja polki jalkaansa. -- Ympäri on pitkälti... ja -minä voisin repiä siellä vaatteeni... Koettakaa hypätä yli! Se on -helppo, katsokaa! Hei! - -Varjenka hyppäsi. Ippolit Sergejevitshistä näytti kuin tytön valkoinen -puku olisi irtautunut ja lentänyt ilmaan. Mutta hän seisoi jo toisella -puolella ja huudahti harmistuneesti: - --- Kylläpäs tahrasin itseni! Ei, menkää te ympäri... Hyi, tämä on -ilkeätä! - -Ippolit Sergejevitsh katsoi tyttöön ja hymyili heikosti tavaten -itsestään jonkunlaisen kiihottavan, tumman ajatuksen ja tuntien, että -jalkansa vajoavat sitkeään mutaan. Toisella puolella Varjenka pudisteli -hamettaan, mikä kahisi pehmeästi, ja Ippolit Sergejevitsh huomasi tytön -ohuet, viirukkaat sukat. Hetken hänestä tuntui, että lätäkkö, joka -erotti heidät toisistaan, oli kuin varotus hänelle tai Varjenkalle. -Mutta hän puisti kohta tämän mielestään ja sanoi tämän pistoksen -sydämeen olevan poikamaisuutta. Hän kiersi jo ympäri pensaikon kautta, -jossa hänen kuitenkin täytyi harpata lettoa pitkin. Jalat märkinä ja -mielessä päätös tehdä jotakin hän palasi tytön luo, joka kasvojaan -rypistellen näytti hänelle hamettaan ja sanoi: - --- Katsokaa! Tämä on kaunista! - -Ippolit Sergejevitsh näki suurten mustain tahrain loistavan valkoisella -kankaalla. - --- Minä rakastan ja olen tottunut näkemään sinua niin pyhän puhtaana, -että tumma tahra sinun puvullasi heittää sieluni yli mustan varjon... --- lausui hän hitaasti ja lopetettuaan alkoi katsoa Varjenkan -ihmetteleviä kasvoja, joilla harhaili epävarma hymy. - -Tyttö katsoi häneen kysyvästi. Ippolit Sergejevitsh tunsi, kuinka -sydämeensä ikäänkuin vuoti polttavaa vaahtoa, joka kohta muuttuu -ihaniksi sanoiksi, joilla hän ei ole koskaan eikä ketään puhutellut, -sillä hän ei ole tuntenut niitä tätä ennen. - --- Mitä te sanoitte? -- kysyi Varjenka itsepäisesti. - -Ippolit Sergejevitsh huokaisi, sillä kysymys kuulosti ankaralta, ja -koettaen pysyä rauhallisena hän alkoi vakavasti selittää: - --- Minä lausuin runosäkeitä... venäjäksi lausuttuna ne ovat kuin -proosaa .. mutta te saatatte kaiketi kuitenkin kuulla, että ne ovat -runoa? Italialainen runo, muistaakseni... tai ehkä jostakin -romaanista... Se juolahti sattumalta mieleeni... - --- Sanokaa nyt, miten se oli, -- pyysi tyttö ruveten yhtäkkiä -ajattelemaan jotakin. - --- Minä rakastan... -- hän pysähtyi pyyhkien otsaansa. -- Ajatelkaas! -Minä olen unohtanut sen! Kunniasanani: olen unohtanut! - --- No jatketaan matkaa sitten! -- ja Varjenka läksi päättävästi -eteenpäin. - -Hetken aikaa Ippolit Sergejevitsh koetti selvittää itselleen tätä -merkillistä kohtausta, mutta turhaan. Hän käsitti vain menetelleensä -omituisesti Varjenkaa kohtaan, joka astui vaieten hänen vieressään pää -painuksissa. - -Tytön sanattomuus painosti. Ippolit Sergejevitshistä tuntui, että tyttö -ajatteli hänestä jotakin, joka ei ollut hyvää. Mutta kun hän ei -löytänyt minkäänlaista selitystä, hän väkinäisen iloisesti huomautti: - --- Jospa teidän sulhasenne tietäisivät, kuinka te vietätte aikaanne! - -Varjenka katsoi häneen niinkuin hänen sanansa olisivat kutsuneet hänet -jostakin kaukaa takaisin, ja vähitellen tytön ilme muuttui vakavasta -lapsellisen hauskaksi. - --- Niin! Kyllä se heitä kismittäisi! Mutta kai he vielä saavatkin -tietää... ja ehkä ajattelevat jotakin pahaa... - --- Pelkäättekö? - --- Minäkö? Heitä? -- kysyi Varjenka hiljaa, mutta vihaisesti. - --- Suokaa anteeksi kysymykseni. - --- Ei se mitään... Te ette tunne minua... ette tiedä, kuinka minä heitä -inhoan!... Toisinaan tahtoisin tallata heidät alleni... tallata heidän -kasvojaan, huuliaan, jotta he eivät voisi mitään puhua. Uh, he ovat -ilettäviä kaikki tyynni! - -Viha paloi hänen silmissään niin kirkkaasti, että Ippolit -Sergejevitshin teki pahaa katsoa tyttöön, ja hän kääntyi hänestä -poispäin sanoen: - --- On ikävä, että teidän täytyy elää sellaisten ihmisten keskuudessa, -joita vihaatte... Eikö heissä ole sitten ainoatakaan, joka voisi -voittaa teidän myötätuntonne? - --- Ei! Maailmassa on kovin vähän intresantteja ihmisiä... Kaikki ovat -niin kuivia, sieluttomia, vastenmielisiä... - -Ippolit Sergejevitsh hymyili tytön valitukselle ja virkkoi heikolla -ivan sävyllä, jota ei itsekään käsittänyt: - --- Liian aikaista on teidän puhua tuollaista. Odottakaahan vähäsen, -niin tapaatte miehen, joka on teidän mieleenne... Hän on kiinnittävä -teidän mieltänne joka suhteessa... - --- Kuka se olisi? -- kysyi tyttö hätäisesti ja pysähtyi. - --- Teidän tuleva aviomiehenne. - --- Kuka hän on? - --- Kuinka minä voisin sitä tietää! -- vastasi Ippolit Sergejevitsh -kohauttaen olkapäitään ja tyytymättömänä kysymyksen vilkkauteen. - --- Mitä te sitten puhutte! -- huokaisi Varjenka ja astui eteenpäin. - -He kulkivat vitikkoa, joka tuskin ylettyi heitä olkapäihin saakka. Tie -juoksi monessa mutkassa kuin kadotettu nauha. Sitten he joutuivat -sakeaan metsään. - --- Tekeekö teidän mielenne naimisiin? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh. - --- Niin... en tiedä! En ole ajatellut... -- vastasi tyttö -yksinkertaisesti. Hänen kauniiden silmiensä kaukaisuuteen tähdätty -katse oli niin keskitetty, ikäänkuin hän olisi muistellut jotakin -kaukaista, kallista asiaa. - --- Teidän pitää viettää talvi kaupungissa. Siellä teidän kauneutenne -tulee yleisen huomion esineeksi, ja te pian löydätte mitä haluatte... -sillä useat tulevat palamaan halusta saada sanoa teitä vaimokseen, -- -sanoi Ippolit Sergejevitsh verkalleen katsellen ajatuksissaan tytön -sorjaa muotoa. - --- Jos minä sallin sellaista! - --- Kuinka te voisitte kieltää ihmisiä toivomasta jotakin? - --- Niin! Se on totta!... Toivokoot sitten! - -He kulkivat vähän matkaa ääneti. - -Ippolit Sergejevitsh katsoi kauas eteen muistellen jotakin. Sitten hän -alkoi ajatuksissaan laskea tahroja tytön puvussa. Niitä oli yhteensä -seitsemän: kolme suurta, tähtimäistä, kolme pilkkumaista ja yksi, joka -muistutti värikirpaletta. Tahrat näyttivät värinsä ja muotonsa puolesta -merkitsevän hänelle jotakin. Mutta mitä -- sitä hän ei tiennyt. - --- Oletteko koskaan ollut rakastunut? -- kuului yhtäkkiä Varjenkan ääni -vakavana ja uteliaana. - --- Minäkö? -- säpsähti Ippolit Sergejevitsh. -- Olen... mutta siitä on -jo pitkä aika... olin silloin nuorukainen... - --- Minä olen myöskin ollut rakastunut pitkän aikaa sitten... -- sanoi -Varjenka. - --- Keneen? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh huomaamatta kysymyksensä -tunkeilevaisuutta ja katkaistuaan käteen osuneen oksan viskasi sen -kauas luotaan. - --- Hän oli hevosvaras... Siitä on nyt kolme vuotta, kun minä näin -hänet. Olin silloin seitsemäntoistavuotias. Hän oli juuri joutunut -kiinni, saanut pahoja iskuja ja tuotu meille. Hän makasi köytettynä ja -katseli minuun... minä seisoin talon kuistilla. Muistan... aamu oli -kirkas ja varhainen... kotona kaikki nukkuivat vielä... - -Varjenka vaikeni, muisteli... - --- Rattaitten alla oli verta, sitä oli paljon, ja hänestä putosi yhä -suuria veripisaroita... Hänen nimensä oli Sashka Remesov. Talonpoikia -tuli pihamaalle... he ärisivät kuin koirat vihaisesti hänet -nähdessään. Heidän silmissään paloi viha... mutta hän katsoi heihin -rauhallisesti... Minä tunsin, että vaikkakin hän oli rusikoitu ja -köytetty, hän piti itseään heitä kaikkia parempana. Hänen silmänsä -olivat suuret, ruskeat. Minä sekä säälin että pelkäsin häntä... Menin -sisälle, kaadoin lasillisen viinaa hänelle ja toin ulos. Mutta kun -hänen kätensä olivat köytetyt, niin hän ei voinut ottaa lasia, vaan -sanoi minulle kohottaen hiukan veristä päätään: "Armollinen neiti -nostaa lasin suulleni." Minä nostin... hän joi verkalleen ja sanoi: -"Suuri kiitos! Suokoon Jumala teille runsaasti onnea!" Silloin minä -kuiskasin hänelle: "Karatkaa!" Hän vastasi kuuluvasti: "Jos henkiin -jään, niin varmasti karkaan! Uskokaa pois!" Minun mieleeni oli, että -hän sanoi sen niin kuuluvasti, että pihalla kaikki sen kuulivat. Sitten -hän sanoi: "Hyvä neiti, antakaa pestä minun kasvoni!" Minä käskin -Dunjaa pesemään... Hänen kasvonsa olivat sinelmissä ja turvoksissa -lyönneistä... Pian lähdettiin viemään häntä pois, ja kun rattaat -ajoivat pihalta, minä katsoin hänen jälkeensä, ja hän kumarsi ja -hymyili minulle... vaikka olikin niin pahasti rusikoitu... Kuinka minä -itkinkään häntä! Kuinka rukoilin Jumalaa, että hän pääsisi -karkaamaan... - --- Ehkä te... -- keskeytti Ippolit Sergejevitsh hänet ivallisesti, -- -ehkä te odotatte, että hän karkaa ja palaa luoksenne... ja sitten te -menette hänen kanssaan naimisiin. - -Varjenka joko ei kuullut tai ei ymmärtänyt ivaa, koska hän vastasi -yksinkertaisesti: - --- Miksi hän tänne palaisi? - --- Mutta jos palaa, niin menisittekö naimisiin? - --- Rahvaanmiehen kanssa?... En tiedä... en suinkaan... - -Ippolit Sergejevitsh suuttui. - --- Te olette turmellut itsenne romaaneillanne, sen sanon teille... -- -alkoi hän ankarasti. - -Kuullessaan hänen kovan äänensä tyttö katsoi ihmeissään hänen -kasvoihinsa ja alkoi ääneti ja tarkkaavasti kuunnella hänen ankaria, -melkeinpä vitsovia sanojaan. Hän todisti tytölle, kuinka tämän -mielikirjallisuus, joka vääristelee todellisuutta, joka vieroo -jalostavia aatteita, joka on välinpitämätön elämän surulliselle -totuudelle, ihmisten toiveille ja kärsimyksille, kuinka sellainen -kirjallisuus turmelee sekä järjen että sielun. Hänen äänensä kaikui -räikeästi ympäröivän metsän hiljaisuudessa, ja useasti kuului kahinaa -tien vieressä olevista puista -- joku siellä piilottelihe. Lemuava hämy -laskeutui lehvistöstä tielle, toisinaan kulki halki metsän jatkuva -ääni, joka muistutti tukahutettua huokausta, ja lehdet värisivät -heikosti kuin unessa. - --- Pitää lukea vain sellaisia kirjoja, jotka opettavat ymmärtämään -elämän tarkotusta, ymmärtämään ihmisten toivomuksia ja heidän -menettelynsä todellisia syitä. Pitää tietää, kuinka kurjasti ihmiset -elävät ja kuinka hyvin he voisivat elää, jos olisivat viisaita ja -kunnioittaisivat toistensa oikeuksia. Mutta ne kirjat, joita te luette, -eivät koeta selvittää näitä asioita... ne suorastaan valehtelevat. Ne -ovat istuttaneet teihin villin käsityksen sankariudesta, ja nyt te -alatte elämässä etsiä sellaisia ihmisiä kuin noissa kirjoissanne on -kuvattu... - --- En ala!... -- sanoi tyttö vakavasti. -- Minä tiedän, että sellaisia -ei ole. Mutta siihen nähden kirjat ovatkin hyviä, että ne kuvaavat -sellaista, mitä ei ole olemassa. Jokapäiväistä on kaikkialla... elämä -itsessään on jokapäiväistä... Puhutaan niin paljon kärsimyksistä... Se -on väärin, sillä ei pitäisi puhua niin paljon siitä, mitä on vähän. Te -sanotte, että kirjoista pitää etsiä esimerkiksi kelpaavia ajatuksia ja -tunteita... ja että kaikki ihmiset harhailevat eivätkä tunne omaa -parastaan... Mutta ihmisethän ne näitä kirjoja kirjottavat! Ja mistä -minä tiedän, mihin uskoa ja mikä on parempi? Mutta niissä kirjoissa, -joita te tuomitsette, on paljon kaunista... - --- Te ette ole ymmärtänyt minua!... -- huudahti Ippolit Sergejevitsh -ärtyisästi. - --- Niinkö? Ja te olette vihoissa minulle siksi? -- kysyi tyttö -syyllisesti. - --- Ei! En tietystikään!... - --- Te olette vihoissa, minä tiedän, minä tiedän, sillä minä suutun -itsekin aina, kun muut eivät ole yhtä mieltä kanssani! Mutta -minkätähden te tahdotte, että minun täytyy ajatella niinkuin tekin? Ja -minä myöskin... Minkätähden ihmiset yleensä riitelevät ja tahtovat, -että heidän mielipiteeseensä täytyy yhtyä? Silloinhan ei voisi enää -mistään puhuakaan. - -Varjenka rupesi nauramaan ja lisäsi: - --- Ikäänkuin kaikki tahtoisivat, että kaikista sanoista jäisi jälelle -vain yksi: kyllä! Se olisi julman hauskaa! - --- Te kysytte, minkätähden minä... - --- Ei, minä ymmärrän... Te olette tottunut opettamaan, ja teille on -välttämätöntä, ettei kukaan teitä vastusta. - --- Te erehdytte! -- huusi Ipppolit Sergejevitsh kärsimättömästi. -- -Minä tahdon herättää teissä halun arvostella kaikkea, mikä tapahtuu -ympärillänne tai sielussanne. - --- Miksi niin? -- kysyi Varjenka katsoen lapsellisesti häntä silmiin. - --- Hyvänen aika! Miksikö? Jotta te voisitte tarkistaa tunteitanne, -ajatuksianne, menettelyjänne... jotta te suhtautuisitte elämään -järkevästi. - --- Se on hyvin vaikeata. Tarkistaa itseään, arvostella itseään... Minä -olen yksi kokonaisuus... Täytyykö minun siis halkaista itseni kahtia? -Sitä en ymmärrä. Lopputulos on se, että te yksin tiedätte totuuden... -Mutta sama on asian laita minuun ja kaikkiin nähden... Kaikki ihmiset -erehtyvät siis, koska totuus on sama kaikille ihmisille, kuten -sanoitte... Mutta katsokaa, mikä kaunis metsäniitty! - -Ippolit Sergejevitsh katsoi vastaamatta tytön sanoihin. Hän oli kovin -tyytymätön itseensä. Hän oli tottunut pitämään typerinä niitä ihmisiä, -jotka eivät yhtyneet häneen; parhaimmassa tapauksessa hän tunnusti, -että heiltä puuttui kyky kehittyä ylemmäksi sitä tasoa, jossa heidän -järkensä paraikaa oli -- ja sellaisia ihmisiä hän kohteli aina -ylenkatseellisesti, osaksi säälien. Mutta tämä nuori tyttö ei näyttänyt -hänestä typerältä eikä herättänyt hänessä noita tavallisia vihamielisiä -tunteita. Mutta miksi? Mikä tuo tyttö on? Ja hän vastasi itselleen: -"Epäilemättä siksi, että tyttö on niin voittamattoman kaunis... Hänen -villiä puhettaan ei tarvitse lukea hänelle viaksi... jo siitäkin -syystä, että se on alkuperäistä, ja alkuperäisyys on perin harvinaista, -etenkin naisissa." - -Sivistyneenä miehenä hän ulkonaisesti piti naista henkisesti -vertaisenaan olentona, mutta sielunsa syvimmässä hän, kuten kaikki -miehet, ajatteli naisesta epäilevästi, ivallisesti. Ihmisen sydämessä -on kylliksi tilaa uskolle, mutta vakaumukselle vähän. - -He kulkivat melkein pyöreän metsäniityn yli. Tie oli uurtanut siihen -kaksi mustaa vakoa ja katosi toisella puolella metsään. Keskellä -niittyä oli ryhmä nuoria koivuja, jotka loivat harsomaista varjoa -niitetylle ruoholle. Jonkun matkan päässä oli ränsistynyt, risuista -tehty heinäkorsu, jossa oli vähäsen heinää ja sen päällä kaksi naakkaa. -Ippolit Sergejevitshin mielestä ne olivat aivan tarpeettomia, vieläpä -sopimattomia tähän sievään ja pieneen syrjäiseen paikkaan, jota -vaikenevan metsän tummat seinät ympäröivät joka puolelta. Naakat -katsoivat niityn yli kulkeviin ihmisiin, ja niitten asennossa -oli jotakin pelkäämätöntä ja varmaa, ikäänkuin ne olisivat -velvollisuutenaan vartioineet heinäkorsua. - --- Ettekö ole väsynyt? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh katsoen vihaisesti -naakkoihin, jotka istuivat paikallaan niin arvokkaan liikkumattomina. - --- Minäkö? Väsynyt kävelemisestä? Tuo melkein loukkaa minua! Sitäpaitsi -on paikkaan, jossa meitä odotetaan, tuskin virstaa... Kohta tulemme -metsään, joka peittää Savjolovon harju nimisen kummun. Hongat ovat -siellä hirmuisen pitkiä ja oksattomia... latvassa vain on jokaisella -tummanvihreä päivänvarjo. Siinä metsässä on niin hiljaista ja maa on -neulasten peitossa. Kun minä kävelen siinä, niin minä tulen aina -ajatelleeksi Jumalaa... Hänen valtaistuimensa ympärillä lienee yhtä -juhlallista... mutta enkelit eivät ylistä Häntä lauluillaan -- se ei -ole totta! Mitä Hän ylistyksillä? Niinkuin Hän ei itse tietäisi, kuinka -suuri Hän on? - -Ippolit Sergejevitshin aivoissa välähti kirkas ajatus: - --- Jos käyttäisin hyväkseni uskonnon auktoriteettia muokatakseni hänen -sielunsa maaperän? - -Mutta hän hylkäsi samassa ylpeästi tämän vastentahtoisen oman -heikkoutensa tunnustuksen. Olisi epärehellistä käyttää hyväkseen -voimaa, jonka olemassaoloa ei usko. - --- Ettekö te usko Jumalaan? -- kysyi tyttö, ikäänkuin arvaten hänen -ajatuksensa. - --- Miksi niin luulette? - --- Oppineet eivät usko... - --- Vai niin! -- hymähti hän tahtomatta puhua tytön kanssa tästä -asiasta. Mutta tyttö ei hellittänyt. - --- Eikö totta? Mutta miksi he eivät usko? Kertokaa minulle niistä, -jotka eivät lainkaan usko Jumalaan. Minä en ymmärrä, kuinka se on -mahdollista! Mitenkä on sitten kaikki syntynyt? - -Ippolit Sergejevitsh ravisti mielestään suloisen unen, johon tytön ääni -oli hänet tuudittanut. Sitten hän rupesi selittämään maailman syntyä -niin kuin hän sen käsitti: - --- Mahtavat, tuntemattomat voimat liikkuvat ikuisesti, törmäävät -toisiaan vasten ja synnyttävät sen maailman, jonka me näemme ja jossa -niin ajatuksen kuin ruohonkorren elämä on samojen lakien alainen. Tällä -liikkeellä ei ole ollut alkua eikä sillä ole myöskään loppua oleva... - -Tyttö kuunteli häntä tarkkaavasti ja pyysi useasti selittämään milloin -yhtä, milloin toista kohtaa. Hän selitti mielellään ja näki, kuinka -tytön ajatukset jännittyivät. Mutta kun hän oli lopettanut, sanoi -Varjenka hetken vaiettuaan: - --- Mutta eihän tuo ollut alusta saakka! Alussa oli Jumala. Te ette puhu -Hänestä... Onko se samaa kuin olla uskomatta Häneen? - -Ippolit Sergejevitsh aikoi vastata, mutta tytön ilmeestä hän ymmärsi, -että se olisi ollut turhaa. Varjenka uskoi, sen näki hänen silmistään, -joissa paloi mystillinen tuli. Hiljaa ja arastellen hän puhui Ippolit -Sergejevitshille jotakin kummallista. - --- Kun näkee ihmisiä ja näkee, kuinka kurjaa heidän elämänsä on, ja -ajattelee sitten Jumalaa ja tuomiopäivää, niin sydäntä kouristaa! Sillä -hän voi joka hetki, tänään, huomenna, tunnin kuluttua, kutsua -vastaamaan elämästä. Ja tiedättekö, joskus minusta tuntuu, kuin se -tulisi tapahtumaan pian. Se suuri hetki voi lyödä päivällä... ensin -sammuu aurinko... ja sitten syttyy uusi valo, jossa Hän näyttäikse. - -Ippolit Sergejevitsh kuunteli tytön hourailua ja ajatteli: - --- Hänessä on kaikkea paitsi sitä, mitä välttämättömästi pitäisi -olla... - -Puhuminen oli tehnyt tytön kalpeammaksi, ja hänen silmissään oli -pelkoa. Tämän painostavan mielialan vallassa hän kulki kauan, niin että -uteliaisuus, jolla Ippolit Sergejevitsh oli kuunnellut häntä, oli -kadonnut ja muuttunut uupumukseksi. - -Mutta heidän ajatuksensa suuntautuivat toisaalle, kun jostakin läheltä -kuului äänekästä naurua. - --- Kuuletteko? Se on Masha... olemme perillä! - -Varjenka joudutti askeleitaan ja huusi: - --- Masha, hoi! - -He saapuivat rannalle, joka laskeutui loivasti veteen ja jolla kasvoi -koivuja ja haapoja hauskoissa ryhmissä. Mutta vastaisella rannalla -kasvoi aivan vesirajaan saakka korkeita, mykkiä mäntyjä, jotka -täyttivät ilman sakealla pihkantuoksulla. Siellä oli kaikki -synkkää, liikkumatonta, yksitoikkoista ja ankaran jylhää, täällä -koivut taivuttelivat sirosti oksiaan, haapain lehdet lepattivat -hermostuneesti, heisipuu ja pähkinäpensas katsoivat vesirajassa uhkeita -muotojaan vesikuvastimesta. Siellä hohti hiekka keltaisena, täällä -käytiin ruohomatolla, ja puitten välissä tuoksuivat heinäkasat. Tyyni, -kylmä joki kuvasti kuin peili molempia rantoja, jotka olivat niin -erilaiset. - -Kirjava vaate oli levitetty erään koivuryhmän varjoon. Sen päällä oli -teekeittiö, josta höyry ja sininen savu nousi suikaleina, ja -teekeittiön vieressä puuhaili Masha kyykkysillään teekannu kädessä. -Hänen punaiset kasvonsa näyttivät onnellisilta, hänen tukkansa oli -märkä. - --- Oletko sinä ollut uimassa? -- kysyi Varjenka häneltä. -- Entä missä -Grigorij on? - --- Hän meni myöskin uimaan. Kyllä hän kohta palaa. - --- En minä häntä tarvitse. Minä tahdon nyt syödä ja juoda... ja syödä -ja juoda! Sillä tavalla! Entä te, Ippolit Sergejevitsh? - --- Minä kannatan teitä, -- vastasi tämä hymyillen. - --- Masha! Joudu! - --- Mitä saan ensin tarjota? Kananpaistia vai piirakoita?... - --- Anna kaikki yhdellä kertaa, niin sitten saat mennä omiin hommiisi! -Ehkä sinua joku odottaa? - --- Vielä mitä! -- nauroi Masha hiljaa luoden neitiin kiitollisen -silmäyksen... - --- Kas niin, älä teeskentele! - --- Kuinka kaikki on hänen silmissään selvää ja yksinkertaista, -- -ajatteli Ippolit Sergejevitsh käyden kananpaistiin käsiksi. - -Mutta Varjenka pyyhki naurullaan pois Mashan hämin; hän seisoi neidin -edessä vielä katse maahan luotuna, mutta onnellinen hymy huulilla. - --- Varo, ettet joudu hänen kynsiinsä! -- varotti Varjenka -leikillisesti. - --- Minäkö! Ei sitten likikään!... Mutta tiedättekö, minä... -- ja hän -kätki nauraen kasvonsa esiliinaan. -- Minä sysäsin hänet matkalla -jokeen! - --- Oikeinko totta? Sepä urhoollista! Entä hän? - --- Ui veneen jälessä... ja... ja rukoili... että minä ottaisin hänet -veneeseen... mutta minä viskasin hänelle köyden... ja hinasin sillä -tavalla hänet maihin!... - -Molemmat naiset purskahtivat rattoisaan nauruun, joka kohta -tarttui Ippolit Sergejevitshiinkin. Tämä ei nauranut Grigorijn -maihin-hinaamista, vaan siksi, että hänen oli kaikin puolin niin hyvä -ollakseen. Vapauden tunne täytti hänen mielensä, ja tuontuostakin hän -ikäänkuin jonkun matkan päästä ihmetteli itseään huomatessaan, ettei -ollut ikänä ollut näin lapsellisen iloinen. Sitten Masha läksi, ja he -jäivät taas kahden. - -Varjenka puoleksi vaatteella maaten joi teetä, ja Ippolit Sergejevitsh -katseli häntä ikäänkuin haavepilven läpi. Heidän ympärillään oli -hiljaista; teekeittiö vain laulaa pihisi omaa alakuloista säveltään, ja -joskus risahti ruohossa. - --- Miksi olette niin vaitelias? -- kysyi Varjenka katsoen häneen -huolestuneesti. -- Onko teidän ehkä ikävä? - --- Ei, minun on niin hyvä olla, ettei haluta puhua, -- vastasi toinen -verkalleen. - --- Sama on minun laitani, -- vilkastui tyttö. -- Kun on hiljaista, en -halua puhua. Sanoilla ei voi paljoa sanoa, sillä on tunteita, joita -sanat eivät pysty ilmaisemaan. Puhua hiljaisuudesta on turhaa... -hiljaisuudesta on mahdoton puhua häiritsemättä sitä... - -Varjenka vaikeni, katsoi toiselle rannalle ja osottaen hongikkoa -kädellään sanoi hiljaa hymyillen: - --- Katsokaa, hongat kuuntelevat. Siellä on hiljaista... Toisinaan -minusta tuntuu, kuin tuollaisessa hiljaisuudessa olisi paras asua. -Mutta ihanaa on ukkosilmallakin!... niin ihanaa! Taivas on musta, -salamat vihaiset, tuuli ulvoo... Mennä silloin aukealle paikalle ja -laulaa... laulaa täyttä rintaa... tai juosta sateessa tuulta vasten... -Samoin talvella. Kerran, tiedättekö, minä ajoin lumimyrskyssä harhaan -ja olin paleltua kuoliaaksi. - --- Kertokaa se minulle... -- pyysi Ippolit Sergejevitsh. Hän kuunteli -halusta tytön puhetta; hänestä tuntui, kuin tyttö olisi puhunut hänelle -oudolla, mutta kuitenkin ymmärrettävällä kielellä. - --- Minä ajoin kaupungista myöhään yöllä, -- alkoi Varjenka siirtyen -lähemmäksi toista ja unohtaen hymyilevän katseensa toisen kasvoille. -- -Vanha, äkeä talonpoika, Jakov nimeltään, oli ohjaksissa. Alkoi -lumimyrsky, voimakas myrsky, joka piiskasi meitä vastaan. Vihuri viskaa -pilvenä lunta meidän päällemme, hevoset peräytyvät, ja Jakov huojuu -kovasti ajajan istuimella. Ympärillä kiehuu kuin kattilassa, mutta me -olemme kylmässä vaahdossa. Me ajoimme ja ajoimme, mutta sitten näen -Jakovin paljastavan päänsä ja tekevän ristinmerkin. Mitä sinä? -- kysyn -minä. -- "Rukoilkaa Jumalaa, neiti, ja pyhää Barbaraa, hän pelastaa -meidät äkillisestä kuolemasta." Hän sanoi sen niin luonnollisesti ja -pelkäämättä, etten minä säikähtynyt. -- Olemmeko ajaneet harhaan? -- -kysyn minä. -- "Olemme", -- vastaa hän. -- Mutta ehkä me löydämme vielä -oikealle tielle? -- kysyn taas. -- "Kuinka tällaisessa pyryssä voisi -mihinkään löytää! Minä annan hevosten mennä minne haluavat. Rukoilkaa -te Jumalaa kuitenkin!" Hän on kovin jumalinen, tuo Jakov. Hevoset -pysähtyivät ja seisovat pitkän aikaa, ja me peitymme yhä syvemmälle -lumeen. On kylmä! Lumi lyö kasvoihin. Jakov nousi ajajan istuimelta ja -istuutui minun viereeni, jotta meidän olisi lämpimämpi, ja me peitimme -itsemme rekipeitteellä. Lunta kokoontuu peitteemme päälle; se painaa -meitä yhä raskaammin. Minä istuin ja ajattelin: minä olen hukassa!... -en tule syömään niitä konvehteja, joita minulla on kaupungista. Mutta -minä en pelännyt, sillä Jakov jutteli koko ajan. Muistanpa, kuinka hän -sanoi: "Minä säälin teitä, neiti! Miksi täytyykin teidän paleltua -tänne?" -- Mutta palelluthan sinäkin? -- "Mitäpä minusta, minä olen -aikani elänyt, mutta te..." Minua hän vain suri. Hän pitää minusta -kovin, morkkaa minua, vieläpä ärisee minulle vihaisesti: -- "ah sinä -jumalaton tuulihattu, häpeämätön hepakko!..." - -Varjenka oli ottanut ankaran ilmeen ja matki ukkoa matalalla äänellä ja -venyttäen sanoja. Jakov oli johtanut tytön pois asiasta, ja Ippolit -Sergejevitsh kysyi: - --- Kuinka te sitten löysitte tielle? - --- Hevosten tuli kylmä ja ne alkoivat kahlata lumessa, kahlasivat -pitkän aikaa ja joutuivat vihdoin kylään, joka on kolmenkymmenen -virstan päässä meidän kylästämme. Ehkä tiedätte, meidän kylämme on -täällä lähellä, neljän virstan päässä meistä. Jos jatkaa matkaa tätä -rantaa pitkin ja lähtee sitten polkua pitkin oikealle metsään, niin -jonkun matkan päässä näkyy jo päärakennus. Mutta tavallista ajotietä -pitkin tulee kymmenkunta virstaa. - -Joitakin rohkeita pikkulintuja pyrähteli heidän ympärillään oksalta -oksalle vilkkaasti viserrellen, ikäänkuin ne olisivat vaihdelleet -ajatuksiaan näistä kahdesta yksinäisestä ihmisestä metsässä. Kaukaa -kuului naurua, puhetta ja airojen läiskettä; Grigorij ja Masha kaiketi -siellä soutelivat. - --- Emmekö kutsu heitä tänne viemään meitä yli tuonne toiselle puolelle -honkametsään? -- esitti Varjenka. - -Ippolit Sergejevitsh suostui. Pannen kämmenensä suulle torveksi -Varjenka alkoi huutaa: - --- Soutakaa tänne! - -Tytön rinta paisui huutaessa, ja Ippolit Sergejevitsh ihaili sitä -ääneti. Hän tunsi, että hänellä olisi ollut jotakin hyvin tärkeätä -ajattelemista, mutta hänellä ei ollut halua sellaiseen, eikä tämä -järjen heikko muistutus estänyt häntä levollisesti ja vapaasti -antautumasta tunteen voimakkaammalle kutsulle. - -Vene tuli näkyviin. Grigorij luihuili ja näytti olevan hieman -hämillään, Masha oli teeskentelevän ankaran näköinen. Mutta kun -Varjenka oli astunut veneeseen j& silmäillessään heitä purskahti -nauramaan, niin hekin alkoivat nauraa -- hämillään ja onnellisina. - --- Venus ja hänen onnelliset orjansa, -- ajatteli Ippolit Sergejevitsh. - -Honkametsässä oli juhlallista ja hiljaista kuin temppelissä, ja -mahtavat, silvakkaat puunrungot kohosivat pylväinä taivasta kohti -kannattaen korkealla raskasta, tummanvihreätä holvikattoa. Lämmin, -voimakas pihkan tuoksu täytti ilman, ja jalkojen alla narahteli -kuiva neulasmatto. Edessä, takana, sivuilla -- kaikkialla oli -punertavanruskeita honkia, ja vain ani harvassa paikassa puitten -juuressa puhkaisi tuores ruoho neulasmaton. Hiljaisuudessa kulki -vaieten kaksi ihmistä vältellen puita, milloin oikealle, milloin -vasemmalle kääntyen. - --- Ettemme vain eksyisi? -- arveli Ippolit Sergejevitsh. - --- Minäkö eksyisin? -- ihmetteli Varjenka. -- Minä löydän missä -hyvänsä, kun tarkastelen vain aurinkoa. - -Ippolit Sergejevitsh ei kysynyt tarkemmin, kuinka hän löytää auringon -mukaan, sillä hänen ei tehnyt mielensä puhua, vaikka puhuttavaa olisi -ollut paljonkin. Varjenka käveli hänen vieressään kasvoillaan hiljaisen -innostuksen kirkkaus. - --- Eikö olekin kaunista? -- kysyi tyttö tuontuostakin hymyn väristessä -hänen huulillaan. - --- Hyvin kaunista! -- vastasi toinen, ja sitten he kulkivat taas ääneti -eteenpäin. Ippolit Sergejevitsh tunsi olevansa onnellisesti rakastunut, -syntisistä ajatuksista ja sisällisestä taistelusta vapaa nuorukainen. -Mutta joka kerta, kun hänen katseensa osui tytön puvun tahroihin, -lankesi vaappuva varjo hänen sielunsa yli. Eikä hän tiennyt itsekään, -kuinka hän sellaisena hetkenä tuli huokaisseeksi syvään, ikäänkuin -olisi viskannut hartioiltaan raskaan taakan: - --- Kuinka te olette kaunis! - -Varjenka katsoi häneen kummastellen. - --- Mitä te nyt? Vaikenette, vaikenette -- ja yhtäkkiä mokomia... - -Ippolit Sergejevitsh nauroi heikosti tuntien tytön levollisuuden vievän -hänen voimansa. - --- Täällä on tosiaan kaunista... Metsä on kuin satua ja te olette siinä -kuin metsänneito... tai metsän jumalatar, ja metsä on teidän -temppelinne. - --- Ei... vastasi tyttö hymysuin, -- tämä ei ole minun metsäni, vaan -valtion... Meidän metsämme on toisella puolella alempana joen varrella. - -Hän osotti jonnekin sivulle päin. - --- Laskeeko hän leikkiä... vai eikö hän ymmärrä? -- ajatteli Ippolit -Sergejevitsh, ja hänessä heräsi itsepäinen halu saada puhua tytön -kauneudesta. Mutta tämä oli omissa ajatuksissaan, oli niin rauhallinen, -ja se pidätti häntä. - -He kävelivät vielä kauan, mutta puhuivat vähän, sillä päivän -rauhottavat vaikutelmat kietoivat heidän sielunsa suloiseen -uupumukseen, jossa kaikki toivomukset nukkuivat, paitsi yhtä: ajatella -vaiti jotakin, jota ei voi sanoin ilmaista. - -Kun he olivat palanneet kotiin, he saivat tietää, ettei Jelisaveta -Sergejevna ollut vielä kotona. He joivat teetä, jonka Masha valmisti -tuotapikaa. Heti teen jälkeen Varjenka ajoi ratsain kotiinsa otettuaan -Ippolit Sergejevitshiltä lupauksen, että tämä tulisi tervehtimään häntä -yhdessä Jelisaveta Sergejevnan kanssa. Ippolit Sergejevitsh saatteli -Varjenkaa, ja kun hän palasi takaisin terassille, hän tunsi -menettäneensä jotakin kallisarvoista ja välttämätöntä. Istuessaan -pöydän ääressä jäähtynyt teelasi edessään hän koetti hävittää -mielestään päivän kuluessa heränneitten tunteittensa houkuttelevan -leikin, mutta hänessä heräsi sääli omaa itseään kohtaan ja hän -kieltäytyi kaikista yrityksistä. - --- Miksi?... -- ajatteli hän, -- ... Tokkohan tämä kaikki on totta? Se -ei vahingoita tyttöä, jos vähän leikinkin... eikä se voisi häntä -vahingoittaakaan, vaikka minä tahtoisinkin... Minua se vain voisi -häiritä... mutta siinä on niin paljon nuorta ja kaunista... - -Hän hymyili osaaottavasti muistettuaan lujan päätöksensä kehittää tytön -järkeä ja epäonnistuneet yrityksensä. - --- Ei, hänen kanssaan täytyy nähtävästi puhua toisella tavalla. Nämä -kokonaiset luonteet ovat pikemmin taipuvaisia antamaan perää -metafysiikalle... mutta logiikalta ne puolustautuvat sokean, -primitiivin tunteen haarniskassa... Merkillinen tyttö! - -Hänen sisarensa herätti hänet näistä ajatuksista astuessaan meluten ja -iloiten terassille. Käskettyään Mashan lämmittää teetä hän istuutui -vastapäätä veljeään ja alkoi kertoa hänelle Bjenkovskijen perheestä. - --- Köyhyys katsoo voitonriemuisesti heidän perhettään vanhan talon -kaikista halkeamista. Talossa ei ole, siltä ainakin näyttää, edes -kopeekkaa eikä minkäänlaisia ruokavaroja; nytkin lähetettiin hakemaan -kylästä munia päivälliseksi. Päivällinen ilman lihaa! -- mutta kyllä -ukko Bjenkovskij puhuikin vegetarianismista ja ihmiskunnan moraalisesta -uudestisyntymisestä tällä pohjalla. Heillä ihan haisee rappiolle, ja he -ovat kaikki ilkeitä -- ehkä nälästä. Minä ajoin heille asioissa; aion -näet ostaa heiltä palasen maata, joka kiilana pistää minun maihini. - --- Mitä sinä sillä? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh uteliaasti. - --- Sinä tuskin ymmärtäisit minun laskelmiani. Ajattele, teen sen -tulevien lasteni tähden, -- sanoi hän nauraen. -- Entä kuinka sinulta -on aika kulunut? - --- Hauskasti. - -Jelisaveta Sergejevna vaikeni katsoen veljeensä alta kulmain. - --- Suo anteeksi, Ippolit, yksi kysymys... Etkö pelkää ihastuvasi -Varjenkaan? - --- Mitä pelkäämistä siinä? -- kysyi veli mielenkiinnolla, joka oli -hänelle itselleen käsittämätön. - --- Mahdollisuus rakastua vakavasti. - --- Sitä minä tuskin osaisin... -- vastasi veli skeptillisesti uskoen -itsekin puhuvansa totta. - --- Hyvä on, jos niin on. Pieni pihkaantuminen ei tosin vahingoittaisi -sinua, sillä sinä olet hieman kuiva... liian vakava ikäiseksesi -mieheksi. Minä iloitsisin, jos tyttö saisi sinut vähäsen kuohuksiin... -Ehkä tahtoisit tavata häntä useammin? - --- Hänen pyynnöstään lupasin ajaa joskus sinun kanssasi heille... -- -ilmotti veli. - --- Milloin tahdot lähteä? - --- Yhdentekevä... Milloin sinulle sopii. Sinä olet tänään loistavalla -tuulella. - --- Näkyykö se hyvinkin? -- kysyi sisar nauraen. -- Mitä? Olen viettänyt -päiväni hauskasti. Yleensä minä... mutta pelkäänpä, että se sinusta -näyttää kyynilliseltä... olen mieheni kuoleman jälkeen tuntenut -syntyväni uudestaan... Se on itsekästä, tietysti! Mutta se on ihmisen -iloista itsekkyyttä, ihmisen, joka on päästetty vankeudesta -vapauteen... Tuomitse, mutta ole oikeudenmukainen. - --- Kuinka monta mutkaa noin pienen asian tähden! Jos olet iloinen, niin -iloitse... -- sanoi veli ystävällisesti hymyillen. - --- Sinäkin olet tänään paljon rakastettavampi, -- sanoi sisar. -- -Näetkö, vähäsen onnea ja ihminen muuttuu heti paremmaksi. Mutta -muutamat liian viisaat ihmiset saarnaavat, että kärsimykset puhdistavat -meitä... Tahtoisinpa, että elämä puhdistaisi heidän omat mielensä -erehdyksistä sovittamalla heihin heidän oman teoriansa... - --- Mutta jos Varjenka joutuisi kärsimään... niin miten hänen kävisi? -- -kysyi Ippolit Sergejevitsh itseltään. - -He erosivat pian. Jelisaveta Sergejevna rupesi soittelemaan, mutta veli -meni huoneeseensa, kävi levolle ja vaipui ajatuksiinsa: minkälaisen -kuvan Varjenka on saanut hänestä? Mahtoiko hän pitää häntä kauniina? -Vai viisaana? Mikä saattoi hänessä miellyttää tyttöä? Mutta jokin vetää -tyttöä häneen, se oli selvä. Ehkä se on vain kunnioitusta viisasta, -oppinutta miestä kohtaan. Mutta tyttö oli niin helposti torjunut -luotaan kaikki hänen teoriansa, mielipiteensä ja opetuksensa. Luultavaa -on, että hän miellyttää tyttöä miehenä. - -Tämä johtopäätös sytytti Ippolit Sergejevitshissä ylpeän ilon. Silmät -ummessa ja onnellinen hymy huulilla hän ajatteli voittaneensa tämän -nuoren tytön, joka hänen tähtensä oli valmis kaikkeen ja rukoili -ottamaan hänet ja opettamaan häntä ajattelemaan, elämään, rakastamaan. - - - - -III. - - -Kun Jelisaveta Sergejevnan kabrioletti-rattaat pysähtyivät eversti -Aljesovin talon portaitten eteen, ilmaantui kuistille pitkä ja laiha -nainen, yllään harmaa pusero, ja kuului matala ääni: - --- Aa! Mikä hauska yllätys! - -Ippolit Sergejevitsh ihan säpsähti tervehdyksestä, joka kajahti kuin -kiljunta. - --- Veljeni Ippolit... -- esitti Jelisaveta Sergejevna suudeltuaan -naisen kanssa. - --- Margarita Lutshitskaja. - -Viisi kylmää ja luisevaa sormea puristi Ippolit Sergejevitshin kättä, -kaksi harmaata silmää katsoi häntä kasvoihin, ja täti Lutshitskaja -sanoi kovalla, matalalla äänellä lausuen selvästi joka tavun, ikäänkuin -hän olisi laskenut ne ja pelännyt sanovansa yhdenkään liikaa: - --- Minä iloitsen saadessani tutustua teihin. - -Sitten hän kääntyi ympäri, tökkäsi kädellään oveen ja sanoi: - --- Olkaa hyvät! - -Ippolit Sergejevitsh oli tuskin astunut kynnyksen yli, kun hän kuuli -käheätä yskää ja äreän huudahduksen: - --- Piru vieköön, mikä hölmö olet! Mene katsomaan kuka tuli!... - --- Mene, mene... -- rohkaisi Jelisaveta Sergejevna veljeään huomattuaan -tämän pysähtyneen epäröimään. -- Se on eversti, joka huutaa tapansa -mukaan... Me täällä vain olemme, herra eversti! - -Keskellä suurta, matalaa huonetta oli jykevä nojatuoli, jossa oli suuri -ryhditön ruumis lakastuneine kasvoineen, joissa kasvoi harmaata -sammalmaista partaa. Tämän suuren ruumiin yläosa liikkui raskaasti -huohottaen hengästyneesti. Nojatuolin takana seisoi pitkä, roteva -nainen, joka katsoi Ippolit Sergejevitshiin sameilla silmillään. - --- Hauska tavata... luultavasti veljenne?... Eversti Vasilij Aljesov... -joka on antanut selkään turkkilaisille ja on nykyään pahasti tautien -ahdistama... ho-ho-ho! Hauska tavata... Varjenka on pitkin kesää -kertonut minulle teidän järjestänne ja tiedoistanne ja paljon muuta... -Pyydän astumaan eteenpäin, vierashuoneeseen... - -Fjokla, työnnä! - -Nojatuolin rullat vinkuivat vihlovasti, eversti huojahti eteenpäin, -huojahti taaksepäin ja alkoi yskiä heiluttaen päätään niin kovasti kuin -olisi tahtonut viskata sen irti hartioista. - --- Seis! kun isäntäsi yskii. Enkö ole sanonut sitä sinulle ainakin -tuhat kertaa? -- huusi täti Lutshitskaja tarttuen Fjoklaa olkapäähän. - -Ippolit Sergejevitsh ja hänen sisarensa odottivat, että everstin raskas -yskä menisi ohi. - -Vihdoin jatkettiin matkaa ja jouduttiin pieneen huoneeseen, joka oli -tukahuttava, pimeä ja ahdas huonekaluista, jotka olivat pehmeiksi -topatut ja purjekankaisilla peitteillä verhotut. - --- Istukaa!... Fjokla, neitiä hakemaan! -- komensi täti Lutshitskaja. - --- Jelisaveta Sergejevna, kyyhkyseni, olipa hauska, että tulitte! -- -huudahti eversti katsoen vieraihin pyöreillä huuhkajansilmillä, joita -harmaat, yhteenkasvaneet kulmakarvat varjostivat. Everstin nenä oli -naurettavan suuri, ja sen kiiltävä, punainen pää kätkeytyi -alakuloisesti tuuheihin, harmaihin viiksiin. - --- Minä tiedän, että te iloitsette minut nähdessänne, niinkuin minä -iloitsen teidät nähdessäni... -- sanoi Jelisaveta Sergejevna -ystävällisesti. - --- Ho-ho-ho! Nyt te, suokaa anteeksi, valehtelette! Mitä iloa voi olla -vanhan ukon näkemisestä, ukon, jota vaivaa leini ja sammumaton -viinanjano? Kaksikymmentäviisi vuotta sitten saattoi iloita Vasilij -Aljesovin näkemisestä... ja useat naiset iloitsivatkin... mutta nyt te -ette tarvitse minua enkä minä teitä... Kun te olette täällä, niin minä -saan viinaa, ja siitä minä olen teille erittäin iloinen! - --- Älä puhu niin paljon... yskit taas... -- varotti täti Lutshitskaja. - --- Kuuletteko? -- kääntyi eversti Ippolit Sergejevitshin puoleen. -- -Minä en saa puhua -- se on epäterveellistä, en saa juoda -- -epäterveellistä, en syödä niin paljon kuin haluttaa -- epäterveellistä! -Kaikki on epäterveellistä, piru vieköön! Näenpä, että minun on -epäterveellistä elääkin! Ho-ho-ho! Ikä on eletty... en soisi, että -voisitte niin koskaan sanoa itsestänne... Mutta muuten... te kuolette -pian... keuhkotautiin... teidän rintanne on hirveän kapea... - -Ippolit Sergejevitsh katsoi milloin häneen, milloin täti Lutshitskajaan -ja ajatteli: - --- Minkälaisten hirviöitten kanssa se Varjenka elää! - -Hän ei ollut koskaan koettanut kuvitella mielessään Varjenkan lähintä -ympäristöä ja oli nyt ihmeissään siitä, mitä näki. Täti Lutshitskajan -laiha, kolkko, kulmikas muoto pisti pahasti hänen silmäänsä; hän ei -voinut sietää hänen pitkää, keltaista kaulaansa, ja joka kerta, kun -täti alkoi puhua, hän ikäänkuin pelkäsi, että matalat äänet tuon naisen -leveästä, mutta laudanlitteästä rinnasta repivät tädin keuhkot rikki. -Täti Lutshitskajan hameen kahina oli hänestä kuin olisi luita -rapistellut. Mutta eversti haisi viinalle, hielle ja huonolle -tupakalle. Hänen silmäinsä loisteesta päättäen hän suuttui usein, mikä -tuntui Ippolit Sergejevitshistä ilkeältä. Huoneet eivät olleet lainkaan -kodikkaita, seinäpaperit savuttuneet ja uunien kaakelit säröillä, mikä -teki ne marmorinkeltaisiksi. Lattiasta oli rullatuoli kuluttanut maalin -pois, ikkunakehykset olivat vinot, ruudut himmeät; kaikkialta huokui -vanhuudenraihnautta, rappeutumista. - --- Tänään on helteistä... -- sanoi Jelisaveta Sergejevna. - --- Tulee sade... -- selitti täti Lutshitskaja kategorisesti. - --- Tokkohan? -- epäili edellinen. - --- Uskokaa Margaritaa, -- kähisi eversti. -- Hän tietää kaikki, mitä -tulee tapahtumaan... Hän vakuuttaa minulle joka päivä, että minä tulen -kuolemaan ja että Varjenka ryöstetään ja pää murskataan... Mutta minä -uskallan väittää, että eversti Aljesovin tytär ei anna kenenkään -murskata hänen päätään... sen hän tekee itse, jos niin on!... Mutta -että minä kuolen, se on totta... Entä miten te, herra tiedemies, -viihdytte täällä? Vatsaan koskee? -- kuvannollisesti sanoen. Eikö -totta? - --- Ei... kuinka niin? Onhan tämä kaunista, metsäistä seutua... -- -vastasi Ippolit Sergejevitsh ystävällisesti. - --- Kaunista seutua?... Tämäkö?... Phe! Te ette ole siis nähnyt kaunista -maan päällä. Kaunis on Kasanlik-laakso Bulgariassa... Cherassan... ja -Murgab on kuin paratiisi. Aa! Rakas lapsukaiseni! - -Varjenka toi tuoretta tuoksua vierashuoneen ummehtuneeseen ilmaan. -Hänen yllään oli jonkunlainen kreikkalainen hlamida-puku vaaleasta -sireninvärisestä pumpulikankaasta. Hänen kädessään oli suuri -kukkakimppu, ja hänen kasvonsa säteilivät iloa. - --- Kuinka hauskaa, että tulitte juuri tänään! -- sanoi hän -tervehdittyään vieraita. -- Minä olin jo ajaa teille... kun nuo ovat -minua niin kiusanneet! - -Ja leveällä kädenliikkeellä Varjenka osotti isää ja täti Lutshitskajaa, -joka istui Jelisaveta Sergejevnan vieressä niin luonnottoman suorana, -kuin hänen selkärankansa olisi kivettynyt eikä taipuisi. - --- Varjenka! Älä puhu joutavia! -- huudahti täti ankarasti salamoiden -silmillään. - --- Älkää toruko! Muuten minä alan kertoa Ippolit Sergejevitshille -luutnantti Jakovljevista ja hänen tulisesta sydämestään... - --- Ho-ho-ho! Varjenka -- hiljaa! Minä kerron itse... - --- Millaiseen seuraan olenkaan joutunut? -- ajatteli Ippolit -Sergejevitsh katsoen kummeksuen sisareensa. - -Mutta tämä oli nähtävästi tottunut jo tähän, ja vaikka hänen -suupielissään väreilikin halveksiva hymy, niin hän kuunteli kuitenkin -rauhallisesti. - --- Minä menen jouduttamaan teetä! -- ilmotti täti Lutshitskaja nousten, -tai oikeammin, ponnahtaen ruumistaan taivuttamatta sohvasta ja katosi -heittäen ohimennessään moittivan katseen everstiin. - -Varjenka siirtyi hänen paikalleen ja alkoi kuiskata jotakin Jelisaveta -Sergejevnan korvaan. - --- Mikä ihmeen halu hänessä on noihin väljiin pukuihin? -- ajatteli -Ippolit Sergejevitsh katsoessaan salavihkaa Varjenkaan, jonka vartalo -taipui kauniisti sisaren vieressä. - -Mutta vanha eversti rämisi kuin rikkonainen bassoviulu: - --- Te tiedätte kai, että Margarita on minun ystäväni, Eski-Sagrassa -kaatuneen everstiluutnantti Lutshitskijn vaimo? Margarita seurasi -miestään sotatantereelle, niin! Tarmokas nainen! Meidän rykmentissä -palveli muuan luutnantti Jakovljev, hienotunteinen, mamsselimainen -mies... turkkilainen löi pyssynperällä hänen rintansa vialle, poika sai -traumatisen keuhkotaudin ja... joutui vuoteen omaksi! Margarita hoiti -häntä viisi kuukautta. Ja mitenkäs kävi! Margarita lupasi olla -menemättä uusiin naimisiin, vaikka oli vielä nuori, kaunis... ja hiton -vaikutusvaltainen! Monet sotilaat olivat tulessa ja liekissä hänen -tähtensä, monet reimat pojat, kuten kapteeni Shmurlo, rakastettava, -komea vähävenäläinen, joka joi virkansa Margaritan tähden. Minä -myöskin... kosin Margaritaa... Mutta hän ei suostunut... Pirun typerää, -vaikka jalosti tehty! Mutta sitten vuosien kuluttua, kun leini oli -hyökännyt kimppuuni, hän ilmaantui luokseni ja sanoi: sinä olet yksin, -minä olen yksin... ja siihen tapaan... Liikuttavaa ja pyhää! Ikuinen -ystävyys ja alituinen tora! Hän saapuu meille joka kesä, haluaisipa -myydä maatilansa ja muuttaa tänne kokonaan... niin kauaksi aikaa kuin -minä elän... Minä olen kiitollinen, mutta eikö se ole naurettavaa? -Ho-ho-ho! Ennen hän oli tulinen nainen, mutta nyt näette, kuinka tuo -tuli on hänet kuivattanut. Älä leiki tulella!... Hän vihastuu, kun -kerrotaan tästä hänen "elämänsä runoudesta", kuten hän sanoo. Älä -loukkaa ilkeällä kielelläsi minun sydämeni pyhyyttä! -- sanoo hän. -- -Mutta mikä pyhyys se on? Järjen pimenemistä... koulutytön haaveita! -Elämä on hyvin yksinkertaista! Eikö totta? Nauti ja kuole sitten -ajoissa, siinä koko juttu! Mutta kuole ajoissa! Älä tee niinkuin minä, -se on pahasti, en toivoisi teille samaa... - -Kertomus ja everstistä lähtevä haju panivat Ippolit Sergejevitshin pään -pyörälle. Varjenka ei näyttänyt kiinnittävän häneen huomiotaan, vaan -keskusteli yhä puoliääneen Jelisaveta Sergejevnan kanssa, joka samalla -seurasi vakavasti kertomusta. - --- Pyydän teelle! -- kajahti ovesta täti Lutshitskajan matala ääni. -- -Varjenka, auta isääsi! - -Ippolit Sergejevitshiltä pääsi helpotuksen huokaus, ja hän liittyi -Varjenkaan, joka helposti työnsi edellään raskasta nojatuolia. - -Teepöytä oli katettu englantilaiseen tapaan kylmine ruokineen. Suuren, -verisen pihvin ympärillä oli viinipulloja, jotka houkuttelivat everstin -rinnasta tyytyväisen naurun. Näytti siltä, kuin hänen karhuntaljaan -käärityt jalkansakin olisivat vavisseet nautinnon esimausta. Hän ajoi -tuolissaan pöydän ääreen ja ojensi pulloja kohti turpeat, vapisevat, -tummain ihokarvain peittämät kätensä nauraen niin kovasti, että suuren -korihuonekaluilla kalustetun ruokasalin ilma rupesi aaltoilemaan. - -Teenjuontia kesti ikävystyttävän kauan, ja eversti kertoi koko ajan -sotajuttujaan, joihin täti Lutshitskaja silloin tällöin työnsi väliin -lyhyen huomautuksen. Mutta Varjenka keskusteli yhä puoliääneen -Jelisaveta Sergejevnan kanssa. - --- Mistä ihmeen asiasta hän yhä vielä... -- harmitteli Ippolit -Sergejevitsh, joka oli joutunut everstin uhriksi. - -Hänestä näytti, että tänään Varjenka oli melkein huomaamaton häntä -kohtaan. Vai olisiko se ehkä teeskentelyä? Ja hän tunsi olevansa valmis -vaikka suuttumaan tytölle. - -Mutta vihdoinkin Varjenka katsoi Ippolit Sergejevitshiin ja nauroi -heleästi. - --- Sisareni kai käänsi hänen huomionsa minuun! -- ajatteli Ippolit -Sergejevitsh rypistäen tyytymättömästi kulmakarvojaan. - --- Ippolit Sergejevitsh! Oletteko jo juonut teenne? kysyi Varjenka. - --- Olen... - --- Haluttaako teitä lähteä kävelemään! Minä näytän teille kauniita -paikkoja! - --- Lähdetään... Entä sinä, Jelisaveta, lähdetkö? - --- Minä? En! Minä istun mieluummin Margarita Rodicnovnan ja everstin -kanssa. - --- Ho-ho-ho! Mieluista seistä haudan partaalla, johon minun -puolikuollut ruumiini kohta lasketaan! -- nauroi eversti. -- Miksi -puhua mokomia? - --- Varjenka tulee varmasti kysymään: onko teillä ikävä meillä? -- -ajatteli Ippolit Sergejevitsh mennessään tytön kanssa puutarhaan. Mutta -tyttö kysyikin: - --- Mitä pidätte isästäni? - --- Oo! -- huudahti Ippolit Sergejevitsh hiljaa. -- Hän herättää -kunnioitusta! - --- Niin! -- huudahti Varjenka. -- Kaikki ajattelevat hänestä samalla -tavalla. Hän onkin ollut hirmuisen urhoollinen! Hän ei kerro itsestään, -mutta täti Lutshitskaja, joka oli samassa rykmentissä kuin hän, on -kertonut, että isän hevonen sai Gornyj-Dubnjakissa kuulan sieraimeensa -ja karkasi suoraa päätä turkkilaisia kohti. Hänen onnistui viime -hetkessä ohjata pillastunut hevonen rintaman suuntaan. Hevonen -ammuttiin hänen altaan, hän kaatui ja näki neljän turkkilaisen -hyökkäävän häntä kohti. Samassa oli yksi hänen niskassaan ja aikoi jo -lyödä isää pyssynperällä, mutta tämä iski häntä reiteen. Turkkilainen -meni nurin, ja samassa paukahtaa laukaus isän revolverista suoraan päin -vihollisen naamaa! Isä sai vedetyksi hevosen kyljen alle jääneen -jalkansa irti, kun kolme turkkilaista juoksi häntä kohti, ja -pitemmällä koko liuta vihollisia, mutta meidän sotilaamme riensivät -päinvastaiselta puolelta apuun Jakovljevin johdolla. Isä otti kaatuneen -turkkilaisen pyssyn, nousi seisomaan -- ja eteenpäin! Hän oli hirmuisen -vahva... Hän löi erästä turkkilaista päähän, pyssy rikki, otti miekan, -mutta se oli tylsä... turkkilainen aikoi jo upottaa pistimen hänen -rintaansa. Silloin isä sieppasi pyssynhihnasta kiinni ja läksi -omaisiaan kohtaan raahaten turkkilaista perässään. Samassa kuula -haavotti isää kylkeen ja pistin raapaisi kaulaan. Isä luuli olevansa -hukassa, kääntyi vihollista vastaan, tempasi pyssyn turkkilaisen -kädestä ja hyökkäsi heitä kohti -- hurraa! Silloin saapui Jakovljev -sotilaineen avuksi, ja he karkottivat turkkilaiset tuiman tappelun -jälkeen. Isälle tarjottiin tämän kahakan johdosta Yrjönristiä, mutta -hän kieltäytyi ottamasta sitä vastaan, koska Yrjönristiä ei annettu -eräälle hänen rykmenttinsä aliupseerille, joka tässä kahakassa kaksi -kertaa pelasti Jakovljevin ja kerran isänkin. Kun aliupseerille oli -annettu kunniamerkkinsä, niin isäkin suostui ottamaan sen... - --- Kerrottepa tuosta kahakasta aivan kuin olisitte itse ottanut siihen -osaa... -- keskeytti Ippolit Sergejevitsh. - --- Niin... -- sanoi Varjenka huokaisten ja silmiään siristäen. -- Kyllä -sota on ihanaa... Minä rupean laupeudensisareksi, jos vain tulee -sota... - --- Ja minä sotamieheksi... - --- Te? -- kysyi tyttö hänen vartaloaan tarkastellen. -- Nyt te laskette -leikkiä... teistä tulisi huono sotamies... te olette niin heikko ja -laiha... - -Tämä pisti Ippolit Sergejevitshin sydämeen. - --- Olen tarpeeksi vahva, uskokaa pois... -- selitti hän. - --- Tokkohan? -- epäili Varjenka. - -Ippolit Sergejevitshissä leimahti hurja halu syleillä tyttöä niin -lujasti, että kyynelet puristuisivat tämän silmistä. Hän vilkaisi -ympärilleen, kohautti olkapäitään -- mutta häpesi samalla haluaan. - -He astelivat puutarhakäytävää pitkin suorien omenapuurivien välissä, ja -takaapäin käytävän päästä katsoi talon akkuna heidän jälkeensä. Omena -putosi puusta kumeasti pompahtaen maata vasten, ja jostakin -läheisyydestä kuului puhetta. Joku kysyi: - --- Onko hänkin sulhasia? - -Toinen ääni vastasi äreästi. - --- Odottakaahan... -- pysähdytti Varjenka kävelytoverinsa tarttuen -hänen hihaansa. -- Kuunnelkaamme, he juttelevat teistä... - -Ippolit Sergejevitsh katsoi nyrpeästi ja virkkoi: - --- Minun ei tee mieleni kuunnella palvelijain puhetta... - --- Mutta minun tekee... -- ehätti siihen Varjenka. -- On niin hirmuisen -intresanttia kuulla, mitä he puhuvat meistä, herrasväestään, kun he -ovat omissa hommissaan... - --- Ehkä se on intresanttia, mutta kaunista se ei ainakaan ole... -- -hymähti Ippolit Sergejevitsh. - --- Miksei? Minusta ainakin he puhuvat pelkkää hyvää. - --- Onnittelen teitä... - -Ippolit Sergejevitshissä oli herännyt ilkeä halu puhua tytön kanssa -röyhkeästi, raa'asti, loukkaavasti. Varjenkan käytös tänään oli -suututtanut häntä: siellä sisällä tyttö ei ollut välittänyt hänestä -rahtuakaan, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt Ippolit Sergejevitshin -tulleen taloon juuri hänen luokseen eikä hänen jalattoman isänsä tai -rutikuivan tätinsä luo. Ja sitten Varjenka oli moittinut häntä heikoksi -ja kohdellut häntä alentavasti. - --- Mitä tämä kaikki merkitsee? -- ajatteli hän. -- Jollei minussa -sisäisestikään ole mitään intresanttia, niin mikä on vetänyt häntä -luokseni? Uutuuden viehätys -- ja siinä kaikki? - -Hän uskoi, että jokin veti Varjenkaa hänen luokseen ja että -kysymyksessä oli kiemailu, jonka tyttö ovelasti osasi kätkeä -lapsellisuuden ja avosydämisyyden verhoon. - --- Ehkä hän pitää minua typeränä... ja toivoo minun viisastuvan... - --- Täti oli oikeassa -- tulee sade! -- sanoi Varjenka katsoen kauas. -- -Katsokaa millainen pilvi... ja kuinka ilma on käynyt painostavaksi, -kuten ainakin ennen sadetta... - --- Se on ikävä... -- virkkoi Ippolit Sergejevitsh. -- Pitää kääntyä -takaisin ja huomauttaa siitä sisarelle... - --- Miksi niin? - --- Jotta ehtisimme ennen sadetta kotiin... - --- Luuletteko, että me päästämme? Ettekä te enää ennättäisi ennen -sadetta kotiin... Teidän tulee odottaa meillä kunnes menee ohi... - --- Mutta jos sadetta kestää yöhön saakka? - --- Olette yötä talossa... -- vastasi Varjenka kategorisesti. - --- Ei, ei se sentään... -- vastusteli Ippolit Sergejevitsh. - --- Voihan yhden yön olla miten hyvänsä. - --- En minä tässä omaa mukavuuttani ajattele. - --- Älkääkä ajatelko muittenkaan mukavuutta. Kukin pitäköön itsestään -huolen. - -He kulkivat kinastellen eteenpäin, mutta taivaalla tuli heitä vastaan -synkkä pilvi ja jossakin kaukana ukkonen kuului jo jyrähtävän. Ilma -muuttui raskaaksi ja tukahuttavaksi, ikäänkuin lähestyvä pilvi olisi -ajanut sitä edellään. Puitten lehdetkin näyttivät nuutuneen ja -odottavan virkistävää sadetta. - --- Emmekö käänny takaisin? -- ehdotti Ippolit Sergejevitsh. - --- Käännytään vaan... on niin painostava... Minä en pidä lainkaan -odottamisesta, olkoonpa sitten tulossa ukkonen tai joku juhla. Itse -ukkosta tai juhlaa vastaan minulla ei ole mitään, mutta odottaa niitä, -se on hirmuisen ikävää. Jospa kaikki tapahtuisi yhtäkkiä: kun käyt -nukkumaan -- talvi, pakkanen, kun heräät -- kevät, kukkasia, -aurinkoa... tai -- aurinko paistaa täydeltä terältään ja yhtäkkiä -- -pimeä, salamoita, vettä kuin saavista kaataen... - --- Ehkä te toivotte, että ihmisenkin pitäisi muuttua yhtäkkiä, -odottamatta? -- kysyi Ippolit Sergejevitsh hymähtäen. - --- Ihmisen täytyy aina olla intresantti... -- sanoi Varjenka -opettavasti. - --- Mitä te tarkotatte sitten intresantilla? -- huudahti Ippolit -Sergejevitsh harmistuneesti. - --- Mitäkö tarkotan? Sitä on vaikea sanoa... Minä luulen, että ihmiset -olisivat intresantteja, jos he olisivat eloisampia... jos he -nauraisivat, laulaisivat, soittaisivat... olisivat rohkeampia, -voimakkaampia... vieläpä röyhkeitä... raakoja... - -Ippolit Sergejevitsh kuunteli tarkkaavasti tytön määrittelyjä ja kysyi -itseltään: - --- Suositteleeko hän ehkä minulle ohjelmaa, jonka mukaan minun pitäisi -kohdella häntä?... - --- Ihmisissä ei ole nopeutta... mutta jotta elämä voi olla -intresanttia, täytyy kaiken tapahtua nopeasti... -- selitti tyttö -vakava ilme kasvoilla. - --- Kuka tietää, ehkä olettekin oikeassa... -- huomautti Ippolit -Sergejevitsh hiljaa... -- ei kuitenkaan aivan oikeassa... - --- Älkää peräytykö! -- nauroi Varjenka. -- Miksen olisi aivan oikeassa? -Joko aivan tai ei ensinkään... joko olen kaunis tai ruma... joko hyvä -tai paha... niin pitää tuomita! Kun sanotaan: koko lailla, sangen -rakastettava, niin se on vain arkuutta... ei uskalleta sanoa totuutta! - --- Mutta tiedättekö, noin ratkaisevalla kahtiajaolla te loukkaatte -useita! - --- Millä tavalla? - --- Te ette ole oikeudenmukainen... - --- Sitä oikeudenmukaisuutta! Ikäänkuin koko elämä olisi siinä eikä -ilman sitä voisi tulla toimeen! Kuka sitä tarvitsee? -- huudahti -Varjenka innokkaasti ja oikullisesti, ja hänen silmänsä säkenöivät. - --- Kaikki sitä tarvitsevat, Varjenka Vasiljevna! Rahvaanmiehestä teihin -saakka... -- sanoi Ippolit Sergejevitsh vaikuttavasti pannen merkille -tytön innostuksen ja koettaen päästä siitä selville. - --- Minä en tarvitse oikeudenmukaisuutta lainkaan! -- väitti Varjenka ja -teki kädellään liikkeen, ikäänkuin hän olisi työntänyt luotaan jotakin. --- Ja jos sitä tarvitsenkin, niin itse minä sen hankin... Miksi te aina -olette niin huolissanne ihmisten tähden? Te sanotte sen vain -ärsyttääksenne minua... te olette tänään niin tärkeä, pöyhkeä... - --- Minäkö ärsyttäisin? Miksi? -- ihmetteli Ippolit Sergejevitsh. - --- Mistä minä sen tiedän? Ikävän tähden, ehkä... Mutta -- heittäkää -pois! Minä tulen toimeen ilman teitäkin... uh! kuinka olen ladattu! -Minua on sulhasten tähden kiusattu koko viikko... kaadettu päälleni -myrkkyä ja likaisia epäluuloja... - -Tytön silmissä paloi fosforimainen loisto, sieraimet vapisivat ja koko -ruumis värisi kiihtymyksestä, joka oli yhtäkkiä vallannut hänet. -Ippolit Sergejevitsh alkoi katse hämäränä ja sydän hätäisesti -jyskyttäen selittää syyttömyyttään. - --- En minä ole ärsyttänyt teitä... - -Mutta samassa iski ukkonen tuimasti aivan heidän päänsä päällä, -ikäänkuin jokin suuren suuri hirviö olisi yhtäkkiä räjähtänyt -nauramaan. Voimakkaan jyrinän huumaamina he säpsähtivät ja pysähtyivät -silmänräpäykseksi, mutta läksivät heti taloon. Puitten lehdet -vapisivat, ja taivaalla tummana samettina poimuileva pilvi loi maahan -varjoa... - --- Kuinka me oikeastaan rupesimme kinastelemaan... -- ihmetteli -Varjenka matkalla. -- Minä en huomannut, milloin se hiipi kimppuun... - -Jelisaveta Sergejevna ja täti Lutshitskaja seisoivat talon portailla. -Jälkimäisellä oli suuri olkihattu päässä, mikä teki hänet auringonkukan -kaltaiseksi. - --- Tulee kova ukkosilma, -- ilmotti hän matalalla äänellä katsoen -Ippolit Sergejevitshiä suoraan silmiin, ikäänkuin olisi vakuuttanut -tälle, että ukkonen on lähellä. Sitten hän sanoi: - --- Eversti on nukkunut... -- ja poistui. - --- Mitä sinä sanot tästä? -- kysyi Jelisaveta Sergejevna osottaen -päännyökkäyksellä taivaaseen. -- Ehkä meidän täytyy jäädä yöksi tänne. - --- Jollemme häiritse ketään. - --- Siinä on mies! -- huudahti Varjenka osaksi kummastellen, osaksi -säälien. -- Pelkää häiritä, olla epäoikeudenmukainen... hyvä Jumala! -Teidän mahtaa olla hyvin ikävä elää kuin kuolaimet suussa! Minun -mielestäni pitää häiritä, jos tekee mieli häiritä, ja olla -epäoikeudenmukainen, jos haluttaa!... - --- Kyllä Jumala itse katsoo, kuka on oikeassa... -- keskeytti -Jelisaveta Sergejevna ja hymyili tytölle tuntien ylemmyytensä. -- -Luulen, että on paras mennä sisälle... Entä te? - --- Me katsomme täällä ukkosilmaa... eikö niin, Ippolit Sergejevitsh? - -Tämä ilmaisi suostumuksensa kumarruksella. - --- Minä en ainakaan ole mikään suurenmoisten luonnonvoimien ihailija... -ne voivat aiheuttaa kuumetta tai nuhaa. Voihan sitäpaitsi ukkosilmasta -nauttia ikkunalasin läpi... ai! - -Salama leimahti ja halkaisi pimeyden ja näytti hetkeksi kaiken sen, -minkä tämä oli niellyt. Seurasi parin sekunnin painostava hiljaisuus, -ja sitten jyrähti ukkonen kuin laukaus kiirien ryskyen talon yli. -Vihuri hyökkäsi jostakin lennättäen maasta pölyä ja rikkoja, jotka -pylväänä kohosivat ilmaan. Lenteli oljenkorsia, paperipalasia, lehtiä, -pääskyset lävistivät ilman pelokkaasti vikisten, puut suhisivat -kolkosti, talon rautainen katto rapisi kummallisesti hietaisesta -pölysateesta. - -Varjenka katseli myrskyn leikkiä ovenpielen takaa, ja Ippolit -Sergejevitsh seisoi kauempana hänen takanaan siristäen silmiään -pölyltä. Eteinen oli pimeä, mutta kun salama leimahti, näkyi tytön -sorja vartalo sen sinertävässä valossa. - --- Kas... kas!... -- huudahteli Varjenka, kun salama halkaisi pilven... --- näittekö? Pilvi ikäänkuin hymyilee, eikö totta? Se on kuin hymyä... -On olemassa sellaisia synkkiä, sanattomia ihmisiä, jotka vaikenevat, -vaikenevat, kunnes yhtäkkiä hymyilevät: silmät syttyvät, hampaat -välähtävät... Kas! sataa... - -Suuret, raskaat sadepisarat putosivat ensin harvemmin, sitten yhä -tiuhemmin kattoa vasten yltyen vihdoin jonkunlaiseksi ulvovaksi -humuksi. - --- Menkäämme sisälle... te kastutte... -- virkkoi Ippolit Sergejevitsh, -jonka oli kiusallista seista niin lähellä tyttöä tässä ahtaassa, -pimeässä eteisessä -- kiusallista ja suloista. Ja hän ajatteli katsoen -tyttöön: - --- Mitä, jos suutelisin häntä? - -Salama leimahti valaisten puolen taivasta, ja Ippolit Sergejevitsh -näki, kuinka hän innokkaasti huudahtaen nosti kätensä ylös ja seisoi -hiukan taaksepäin nojaten, ikäänkuin hän olisi paljastanut rintansa -salamoille. Ippolit Sergejevitsh kiersi käsivartensa tytön vyötäisten -ympäri ja painaen päänsä melkein hänen olkapäähänsä kiinni kysyi -huohottaen: - --- Mikä... mikä teitä vaivaa? - --- Ei mikään!... -- huudahti hän kärsimättömästi vapauttaen itsensä -notkealla, voimakkaalla liikkeellä toisen käsivarsista. -- Hyvänen -aika, kuinka te pelästyitte... vaikka olette mies! - --- Minä säikähdyin teidän tähtenne... -- sanoi Ippolit Sergejevitsh -omituisesti ja vetäytyi takaisin. - -Kosketus poltti vieläkin hänen käsiään ja täytti hänen rintansa -tulisella halulla syleillä tyttöä, syleillä voimakkaasti, -tuskallisesti. Hän saattoi tuskin hillitä itseään ja hänen teki -mielensä mennä sateeseen, joka piiskasi puita suurilla pisaroilla. - --- Minä menen sisälle, -- sanoi hän. - --- Menkäämme vain, -- suostui Varjenka vasten tahtoaan, siirtyi -kuulumattomasti hänen ohitsensa pimeässä ja avasi oven. - --- Ho-ho-ho! -- tervehti heitä everstin ääni. -- Mitä? Luonnonvoimain -komentajan käskystä vangitaan herrasväki, kunnes uusi käsky annetaan? -Ho-ho-ho! - --- Kauhea ukkosilma, -- ilmotti täti Lutshitskaja vakavasti katsoa -tuijottaen Ippolit Sergejevitshin kalpeihin kasvoihin. - --- Minä en pidä näistä luonnon mielettömyyksistä! -- sanoi Jelisaveta -Sergejevna ylenkatseellinen ilme kylmillä kasvoillaan. -- Ukkoset, -pyryt... mitä hyödyttävät sellaiset voiman tuhlaukset? - -Ippolit Sergejevitsh hillitsi töin tuskin sen verran kiihtymystään, -että sai sisareltaan rauhallisesti kysytyksi: - --- Luuletko, että tätä kestää kauankin? - --- Koko yön, -- vastasi täti Lutshitskaja. - --- Siltä näyttää, -- vahvisti sisar. - --- Kyllä teidän nyt täytyy jäädä tänne! -- nauroi Varjenka. - -Ippolit Sergejevitsh hytkähti. Hän oli kuulevinaan tytön äänessä -jotakin turmiollista. - --- Niin täytyy, -- myönsi Jelisaveta Sergejevna. -- Me emme voisi yöllä -ajaa Kamovo-metsän läpi särkemättä rattaita... Parhaassa tapauksessa... - --- Täällä on tilaa kyllä! -- huomautti täti. - --- Minä pyytäisin... suokaa anteeksi! ukkonen vaikuttaa minuun niin -pelottavasti... Minä pyytäisin saada tietää... missä minä saan -nukkua... tahtoisin vetäytyä sinne hetkeksi... -- sanoi Ippolit -Sergejevitsh. - -Hänen kolkolla äänellä ja katkonaisesti lausumansa sanat herättivät -yleistä kummastusta. - --- Minä näytän teille heti... siellä saatte olla rauhassa... -- sanoi -Varjenka levottomasti. - -Jelisaveta oli muita rauhallisempi ja kysyi hymyillen: - --- Pyörryttääkö? - -Mutta eversti kähisi: - --- Joutavia! Kyllä se menee kohta ohi! Minun rykmenttitoverini, majuri -Gortalov, jonka turkkilaiset pistivät kuoliaaksi eräässä rynnäkössä, -oli aika poika! Oo! Harvinainen mies! Urhoollinen sotilas! Sistovossa -hän marssi miehistönsä edessä turkkilaisia vastaan niin rauhallisesti -kuin olisi johtanut katrillia, löi, iski, huusi, särki miekkansa, -sieppasi nuijan ja murskasi sillä vihollisia! Koko peto! Mutta kun -ukkonen kävi, niin silloin hän oli hermostunut kuin nainen... -Naurettavaa! Kalpeni kuin te, horjui, huokasi!... Sitäpaitsi suuri -juoppo, pelaaja -- kuvitelkaa, miten se sopi hänelle! - -Ippolit Sergejevitsh kuunteli, pyysi anteeksi, rauhotti kaikkia ja -kirosi itseään. Häntä todellakin pyörrytti, ja kun täti Lutshitskaja -nosti erään pullon hänen nenänsä alle ja komensi: "Haistakaa!" niin hän -otti pullon ja hengitti ahnaasti sen kirpeää hajua tuntien, että koko -tämä kohtaus oli naurettava ja alensi hänen arvoaan Varjenkan silmissä. - -Sade rapisteli yhä ikkunaruutuja, salamat välähtivät katsoen -huoneeseen, jyrinä helisti ikkunalaseja, ja kaikki tämä herätti -everstin mielessä muiston taistelusta sotatantereella. - --- Viimeisessä kahakassa... en muista enää, missä se tapahtui... oli -samanlaista kuin nyt. Ukkosta, sadetta, salamoita, yhteislaukauksia... -luutnantti Vjahirjev vetää konjakkipullon taskustaan, nostaa -huulilleen: bul-bul-bul! Samassa kuula -- trah! -- ja pullo on -säpäleinä! Luutnantti katsoo pullonkaulaa kädessään ja sanoo: piru -vieköön, turkkilaiset tappelevat pullojen kanssa! Ho-ho-ho! Minä -hänelle: te erehdytte, luutnantti, turkkilaiset ampuvat pulloja, mutta -te tappelette pullojen kanssa! Ho-ho-ho! Metkasti sanottu? - --- Joko voitte paremmin? -- kysyi täti Lutshitskaja Ippolit -Sergejevitshiltä. - -Tämä puri hammasta, kiitti häntä ja katsellessaan läsnäolevia ikävän -tuskallinen ilme kasvoillaan huomasi Varjenkan hymyilevän -epäluuloisesti ja kuuntelevan hämmästyneenä Jelisaveta Sergejevnan -kuiskauksia. Vihdoin hänen onnistui päästä irti näistä ihmisistä, ja -pienessä huoneessa, joka oli hänelle varattu, hän koetti selvitellä -tunteitaan sateen rapistellessa ikkunaruutuja. - -Voimaton viha itseään kohtaan ja toivo ymmärtää, mitä oli tapahtunut, -taistelivat hänen rinnassaan. Kuinka hän oli saattanut menettää kyvyn -hillitä itseään? Oliko hän viehättynyt tyttöön niin syvästi? Mutta -hänen ei onnistunut löytää lujaa perustaa eikä päästä mihinkään -johtopäätökseen. Kiihtynyt tunne raivosi vihurina. Ensin hän päätti -vielä samana päivänä selittää tytölle kaikki, mutta samassa hän luopui -siitä muistaessaan, että se johtaisi hänet velvollisuuteen määrätä -tarkoin suhteensa Varjenkaan. Olihan hänen mahdoton naida tuo kaunis -hirviö! Ippolit Sergejevitsh moitti itseään myöskin siitä, että hän oli -antanut viehättymisensä kehittyä niin pitkälle, ettei osannut enää -hoitaa ohjaksia. Hänestä oli näyttänyt, että hän oli valmis antautumaan -hänelle ja että tyttö vain kylmästi leikkii hänen kanssaan. Hän syytti -Varjenkaa typeräksi, eläimelliseksi, sydämettömäksi, mutta väitti -samalla itseään vastaan puolustaen tyttöä. Ja sade piiskasi koko ajan -uhkaavasti ikkunaruutuja, ja koko talo vapisi ukkosen jyristessä. - -Vihdoin hän sai puristetuksi itsensä järkevyyden pihteihin, ja kaikki -hänen kiihtyneet tunteensa virtasivat takaisin jonnekin sydämen -syvyyteen tehden tilaa harmin tunteelle. - -Nuori tyttö, jonka mahdoton seurapiiri on turmellut, johon terve järki -ei voi vaikuttaa, joka on horjumaton harhaluuloissaan, sellainen -merkillinen tyttö oli kolmen kuukauden kuluessa tehnyt hänestä melkein -eläimen! Hän tunsi, kuinka tosiasian häpeä painosti häntä. Hän oli -tehnyt voitavansa tehdäkseen tytöstä kunnon ihmisen, mutta sen tehtyään -hänen olisi pitänyt jättää hänet eikä antaa tytön herättää -aistillisuuden häpeällistä temmellystä. - --- Minua vähemmän kunnon ihminen olisi tässä tapauksessa ollut -viisaampi minua, -- ajatteli hän ja tunsi samassa pistoksen rinnassaan. --- Kunnollisuusko minua siitä pidätti? Ehkä vain voimattomuus? Entä -jollei se olekaan tunne, vaan hekuma, joka minua kiihottaa? Voinko minä -yleensä rakastaa? Kelpaanko aviomieheksi, isäksi? _Elänkö_ minä? - -Tähän tapaan ajatellen hän tunsi joutuvansa kylmyyden ja kiusallisen -pelkuruuden valtaan. - -Hänet kutsuttiin illalliselle. - -Varjenka katsoi häneen uteliaasti ja kysyi: - --- Joko päänsärky on mennyt ohi? - --- Kyllä, kiitos kysymästä... -- vastasi hän kuivasti ja istuutui -mahdollisimman kauas hänestä. - -Eversti torkkui tuolissaan nyökäytellen päätään ja kuorsahdellen. -Naiset istuivat kaikki sohvassa jutellen joutavista asioista. Sateen -humu oli hiukan vaimentunut, mutta sen itsepintaisesta äänestä saattoi -kuulla, että se oli lujasti päättänyt valella maata hyvin kauan. - -Pimeä katsoi ikkunoista sisään. Huoneessa oli painostava ilma, ja tätä -painostusta lisäsivät kolmesta sytytetystä lampusta nouseva öljyn haju -ja everstin parfymit. Ippolit Sergejevitsh oli hermostunut; hän katsoi -Varjenkaan ja ajatteli: - --- Eipä tule luokseni... miksei? Kunpa Jelisaveta ei vain olisi tehnyt -havaintoja ja lörpötellyt hänelle tyhmyyksiään. - -Roteva Fjokla puuhasi ruokailuhuoneessa. Hän katsoi tuontuostakin -vierashuoneessa istuvaan Ippolit Sergejevitshiin, joka ääneti poltteli -paperossia. - --- Neiti! Illallinen on katettu... -- ilmotti Fjokla ovesta. - --- Olkaa hyvä, Ippolit Sergejevitsh... Täti, ehkemme herätä isää .. -nukkukoon täällä... muuten hän rupee taas juomaan. - --- Se on järkevästi... -- huomautti Jelisaveta Sergejevna. - -Mutta täti Lutshitskaja selitti puoliääneen kohautellen olkapäitään: - --- Kaikki on jo myöhäistä... jos hän juo, niin hän kuolee pikemmin, -mutta nauttii enemmän, ja jollei hän juo, niin elää kauemmin, mutta -nauttii vähemmän... - --- Sekin on järkevästi... -- nauroi Jelisaveta Sergejevna. - -Illallispöydässä Ippolit Sergejevitsh istui Varjenkan vieressä ja teki -sen havainnon, että tytön läheisyys herättää uudestaan hänessä -hämmennystä. Hänen teki mielensä siirtyä niin lähelle, että tulisi -koskettaneeksi edes tytön pukua. Hän piti itseään silmällä ja päätti, -että hänen tunteessaan on paljon aistillisuutta, mutta vähän hengen -voimaa... - --- Veltto sydän! -- huudahti hän surullisesti itsekseen. Ja heti sen -jälkeen hän melkein ylpeästi pani merkille, että nyt hän ei pelkää -sanoa totuutta omasta itsestään ja ymmärtää oman "minänsä" jokaisen -liikkeen. - -Itsensä kanssa askarrellen hän vaikeni. - -Varjenka kääntyi ensin useasti hänen puoleensa, mutta kun hänen -vastauksensa olivat kovin lyhyitä ja kuivia, niin tyttöä ei haluttanut -keskustella hänen kanssaan. Kun he illallisen jälkeen jäivät sattumalta -kahdenkesken, kysyi Varjenka yksinkertaisesti: - --- Miksi olette niin alakuloinen? Onko teidän ikävä vai oletteko -tyytymätön minuun? - -Ippolit Sergejevitsh vastasi, ettei häntä vaivaa alakuloisuus eikä -tyytymättömyys. - --- Mikä teitä sitten vaivaa? -- kysyi tyttö itsepäisesti. - --- Ei mikään erikoisesti... mutta liian suuri huomaavaisuus saattaa -joskus vaikuttaa ihmiseen väsyttävästi. - --- Liian suuri huomaavaisuus? -- kysyi Varjenka miettivästi. -- Kenen -puolelta? Isänkö? Tätihän ei ole puhunut kanssanne. - -Ippolit Sergejevitsh tunsi punastuvansa tämän avosydämisyyden ja -toivottoman itsepäisyyden edessä. Mutta vastausta odottamatta Varjenka -pyysi hymyillen: - --- Älkää olko tuollainen enää, minä pyydän... Minä en voi sietää ikäviä -ihmisiä... Tiedättekö mitä? Pelatkaamme korttia... osaatteko? - --- Huonosti... ja tunnustan, etten hyväksy tätä hyödytöntä -ajanvietettä... -- ilmotti toinen tuntien jo olevansa suostuvainen -sovintoon. - --- Enkä minäkään... mutta mitä tehdä? Nyt te näette, kuinka meillä on -ikävää! -- sanoi tyttö huolissaan. -- Minä tiedän, että te olette -tuollainen vain siksi, että teidän on ikävä. - -Ippolit Sergejevitsh rupesi vakuuttamaan asian olevan päinvastoin, ja -jota kauemmin hän puhui, sitä lämpimämmiksi muuttuivat hänen sanansa, -kunnes hän vihdoin, itsekään sitä huomaamatta, lopetti: - --- Elämä erämaassakaan ei voisi teidän kanssanne olla ikävää, jos te -vain tahtoisitte... - --- Mitä minun pitää tehdä? -- iski tyttö, jonka toivo ilahuttaa toista -näytti olevan aivan vilpitön. - --- Teidän ei tarvitse tehdä mitään, -- vastasi toinen, kätkien syvälle -itseensä sen, mitä olisi tahtonut vastata. - --- Ei, totisesti... te olette tullut tänne lepäämään, teillä on niin -paljon raskasta työtä, teidän täytyy koota voimia, ja ennen teidän -tuloanne Jelisaveta sanoi minulle: Sinun täytyy auttaa minua -tuulettamaan ja virkistämään sitä kirjatoukkaa... mutta mitä minä... -mitä minä voin tehdä? Tosiaankin, jos minä tietäisin, että se poistaisi -teistä ikävän... niin minä suutelisin teitä. - -Ippolit Sergejevitshin silmissä musteni, ja veri syöksähti niin -voimakkaasti hänen sydämeensä, että hän melkein horjahti. - --- Koettakaa... suudelkaa... suudelkaa... -- sanoi hän kaameasti -seisten tytön edessä, jota hän ei kuitenkaan nähnyt. - --- Ohoo! Kas vaan! -- virkahti Varjenka nauraen ja katosi samassa. - -Ippolit Sergejevitsh syöksähti tytön jälkeen ja pysähtyi vasta ovessa, -mutta kaikki hänessä tempautui pakenevan jälkeen. - -Hetken kuluttua hän huomasi everstin. Ukko nukkui pää painuksissa ja -kuorsaili makeasti. Juuri tämä kuorsaaminen herätti Ippolit -Sergejevitshin, jonka piti saada itsensä vakuutetuksi, että -yksitoikkoinen ja valittava ääni, jonka hän kuuli, ei noussut hänen -omasta rinnastaan, vaan kuului ikkunain takaa, ja että se on sade, joka -itkee, eikä hänen haavoitettu sydämensä. Silloin viha hänessä kuohahti. - --- Sinä leikit... sinä leikit?... -- sähisi hän hampaittensa välistä ja -uhkasi Varjenkaa nöyryyttävällä rangaistuksella. Hänen rintaansa -poltti, mutta jaloissa tuntui kuin jääneulain pistoksia. - -Naiset tulivat nauraen huoneeseen, ja heidän läsnäolonsa pakotti -Ippolit Sergejevitshin hillitsemään itsensä. Täti Lutshitskaja nauroi -niin kovasti, että tuntui kuin hänen keuhkonsa olisivat revetä. -Varjenkan kasvoilla oli vilkas, viekas hymy, mutta Jelisaveta -Sergejevnan nauru oli pidätettyä. - --- Minuako he noin nauravat?! -- ajatteli Ippolit Sergejevitsh. - -Varjenkan esittämästä kortinpeluusta ei tullutkaan mitään, ja tämä -antoi Ippolit Sergejevitshille tilaisuuden poistua kamariinsa syyttäen -pahoinvointia. Poistuessaan vierashuoneesta hän tunsi selässään kolme -kysyvää, kummastelevaa katsetta. - -Nyt hänen rinnassaan oli jotakin säikkymätöntä ja raskasta ja hänen -samalla kertaa teki ja ei tehnyt mielensä määritellä tätä omituista, -melkein sairaalloista aistintaa. - --- Minä kiroan mokomat nimettömät tunteet! -- huudahti hän itsekseen. - -Vesipisarat putoilivat jossakin yksitoikkoisesti: - --- Tak... tak... - -Istuttuaan tunnin verran taistellen oman itsensä kanssa ja koettaen -turhaan käsittää sitä, mikä oli jäänyt käsittämättä, hän päätti käydä -nukkumaan ja nousta seuraavana aamuna vapaana kaikesta nöyryyttävästä. -Mutta maatessaan sängyssä hän vähitellen rupesi kuvittelemaan näkevänsä -Varjenkan sellaisena kuin oli nähnyt hänet portailla salaman valossa -kädet ojennettuina ylös ja rinta nautinnosta väristen. Ja hän alkoi -miettiä, että jos hänen pitäisi olla rohkeampi tyttöä kohtaan... mutta -hän keskeytti oman ajatuksensa ja päätti lauseen näin: niin hän -kietoisi kaulaansa kieltämättä kauniin, mutta hirveän epämukavan, -raskaan ja itsepäisen rakastajattaren, jonka luonne on villin kissan ja -aistillisuus raakaa, se on varma! - -Mutta yhtäkkiä hänen sekavassa mielessään välähti ajatus; hän vapisi -kiireestä kantapäähän, hyppäsi vuoteesta, juoksi ovelle ja avasi sen -lukosta. Sitten hän heittyi hymyillen takaisin vuoteeseensa ja alkoi -tuijottaa oveen ajatellen itsekseen innokkaasti: - --- Sellaista on tapahtunut... - -Hän oli joskus lukenut samanlaisesta tapauksesta: nainen astui keskellä -yötä huoneeseen ja antautui mitään kysymättä, vaatimatta, ainoastaan -elääkseen hetken. Varjenka, -- onhan hänessä jotakin yhteistä -kertomuksen sankarittaren kanssa, -- saattaa tehdä samoin. Eikö hänen -suloisessa huudahduksessaan: "Kas vaan!" -- kaikunut lupaus, jota hän -ei ollut heti kuullut? Ja nyt Varjenka on kohta tuleva valkoisissa... -väristen häpeästä ja halusta! - -Ippolit Sergejevitsh nousi useamman kerran vuoteestaan, kuunteli -hiljaisuutta, sadetta ja jäähdyttäen kuumaa ruumistaan. Mutta eipä vain -kuulunut varovaisten askelten toivottua ääntä yön hiljaisuudessa. - --- Millaisessa asennossa hän mahtaa astua sisään? -- ajatteli hän ja -kuvitteli näkevänsä Varjenkan kynnyksellä päättäväinen ja ylpeä ilme -kasvoilla. -- Tietysti hän antaa ylpeästi kauneutensa hänelle! -Kuningattaren lahja! Tai hän hiipii sisään pää painuksissa, hämillään, -häveten, kyynelet silmissä. Tai hän ilmaantuu yhtäkkiä nauraen hiljaa -hänen tuskilleen, jotka hän tietää, on aina tiennyt, vaikkei olekaan -ilmaissut sitä siten kiusatakseen häntä ja tuottaakseen itselleen yhä -suurempaa nautintoa. - -Tällaisessa mielettömyyttä lähentelevässä hourailussa Ippolit -Sergejevitsh makasi pitkän aikaa nauttien mielikuvituksensa loihtimista -hekumallisista kuvista, jotka kiihottivat hänen hermojaan. Hän ei -huomannut, että sade oli tauonnut ja että tähdet tuikkivat kirkkaalta -taivaalta hänen kamariinsa. Hän odotti askeleita, odotti naista, joka -toisi hänelle nautintoa. Mutta uneliaassa hiljaisuudessa ei kuulunut -askeleita. Toisinaan toivo saada syleillä tyttöä sammui hänessä -hetkeksi, ja silloin hänestä tuntui, kuin hänen sydämensä lyönneissä -olisi kuulunut moitetta häntä itseään kohtaan, ja hän tunnusti -sisimmässään, että se mieliala, jossa hän paraikaa elää, on hänelle -vieras, häpeällinen, sairaalloinen ja inhottava. Mutta ihmisen -sisällinen maailma on liian moninainen ja vaihteleva, jotta jokin voima -voisi pitää tasapainossa kaikki pyrkimykset, ja sentähden jokaisen -ihmisen elämässä on kuilu, johon hän varomattomuuttaan putoaa, kun aika -on tullut. Ja vaiston katkeran ivan tähden ne, jotka ovat varovaisia, -putoavat syvemmälle ja loukkaavat itsensä pahemmin. - -Aina aamun valkenemiseen saakka hän houraili himonsa kiduttamana, kun -vihdoinkin kuuli askeleita. Hän istuutui vuoteelle -- hän vapisi ja -hänen silmänsä olivat tulehtuneet -- ja odotti ja tunsi, että kun -odotettu ilmaantuu, niin hän ei jaksa lausua yhtäkään sanaa -kiitollisuuden osotteeksi. Askelet lähestyivät hitaammin, raskaammin... - -Ovi aukeni hiljaa... Ippolit Sergejevitsh heittyi takaisin vuoteeseen -ja jäi makaamaan kuin kuollut silmät ummessa. - --- Kas kun minä herätin herran... Minä aioin ottaa kengät ja housut... --- sanoi roteva Fjokla unisella äänellä lähestyen vuodetta hitaasti -kuin härkä. Huokaisten, haukotellen ja siirtäen huonekaluja hän kokosi -vieraan vaatteet ja poistui jättäen jälkeensä keittiön hajua. - -Ippolit Sergejevitsh makasi kauan murtuneena ja lyötynä pannen -välinpitämättömästi merkille, kuinka kuvat, jotka koko yön olivat hänen -hermojaan kiduttaneet, katosivat vähitellen hänen mielestään. - -Sitten vanha Fjokla toi hänen vaatteensa takaisin ja poistui. Ippolit -Sergejevitsh alkoi pukeutua tekemättä selvää itselleen, miksi näin -varhain. Sitten hän päätti lähteä uimaan, ja se virkisti häntä jonkun -verran. Hän hiipi ohi huoneen, josta kuului everstin kuorsausta, sitten -erään toisen huoneen ohi, jonka suljetun oven eteen hän pysähtyi. Mutta -huolellisesti harkittuaan ja tarkastettuaan hän huomasi, ettei se ollut -oikea ovi. Unisena hän saapui vihdoin puutarhaan ja läksi kulkemaan -kapeata käytävää pitkin, jonka tiesi vievän joen rantaan. - -Oli valoisa ja viileä, ja auringon säteet idässä eivät olleet vielä -menettäneet purppuraista väriään. Rastaat pakisivat iloisesti -kirsikkapuissa. Puitten lehdillä kimalsi timanttimaisia sadepisaroita, -jotka säteilevinä ilon kyynelinä putoilivat maahan. Maa oli kostea, -mutta se oli niellyt kaiken yöllä sataneen veden eikä missään näkynyt -rapakkoa eikä lätäköitä. Kaikki oli niin puhdasta, tuoretta ja uutta, -ikäänkuin kaikki olisi syntynyt vasta kuluneena yönä, ja kaikki oli -niin hiljaista ja liikkumatonta, ikäänkuin se ei olisi vielä tottunut -elämään maan päällä ja näki nyt ääneti ihmetellen ensi kerran auringon -häikäisevän kauneuden. - -Ippolit Sergejevitsh katseli ympärilleen, ja se samea verho, joka oli -peittänyt hänen järkensä ja sielunsa sitten eilisillan, rupesi -vähitellen hälvenemään tehden tilaa uudestisyntyneen aamun puhtaille -tuulahduksille, jotka toivat suloisia ja virkistäviä tuoksuja. - -Hän tuli joelle, jonka pinta heijasti auringon purppuraisia ja -kultaisia säteitä. Sateen samentama vesi kuvastaa heikosti rantojen -vihreyttä. Kala loiskahtaa jossakin lähellä, ja tämä loiske ja lintujen -laulu ovat ainoat äänet, jotka häiritsevät aamun hiljaisuutta. Jollei -maa olisi ollut kostea, niin hän olisi ehkä käynyt sille pitkälleen -aivan joen rantaan jonkun tuuhean oksan alle ja maannut siinä, kunnes -sielunsa olisi tyyntynyt eletyistä myrskyistä. - -Ippolit Sergejevitsh asteli rantaa pitkin, joka mutkitteli -mielivaltaisesti muodostaen hiekkaisia niemekkeitä ja rehevärantaisia -poukamia, ja melkein joka viides askel avasi hänelle uuden kuvan. Hän -kulki ääneti vesirajaa pitkin tietäen, että edessäpäin on yhä uutta ja -uutta. Ja hän katseli tarkasti jokaisen poukaman ja puitten piirteitä, -ikäänkuin olisi tahtonut tietää, mikä erotti tämän kuvan edellisestä. - -Mutta yhtäkkiä hän pysähtyi. - -Varjenka seisoi alasti hänen edessään vyötäisiään myöten vedessä ja -puristeli hiukan kumarassa vettä märjistä hiuksistaan. Aamun viileys ja -auringon säteet antoivat ruusunpunaisen hohteen tytön iholle, jolla -vesipisarat kimalsivat kuin hopeaiset suomukset. Ne vierähtivät -verkalleen hänen hartioitaan ja rintojaan myöten alas veteen, mutta -ennenkuin putosivat, ne säteilivät kauan auringossa, ikäänkuin eivät -olisi tahtoneet erota nuoresta ruumiista, jota olivat juuri hyväilleet. -Ja tytön hiuksista vuoti vettä ruusunpunaisten sormien lomitse, vuoti -lempein, korvaa hivelevin äänin. - -Ippolit Sergejevitsh katsoi innostuksella, hartaudella kuin jotakin -pyhää -- niin puhdas ja sopusointuisa oli nuoren, naisellista nuoruuden -voimaa uhkuvan tytön kauneus. Ippolit Sergejevitsh tunsi vain yhden -halun, halun saada katsoa tyttöä. Pähkinäpensaassa hänen päänsä päällä -lauloi satakieli, mutta hänen mielessään auringon valo ja kaikki ihanat -äänet näyttivät olevan tuossa kylpevässä tytössä, jonka ruumista -hyväillen aallot hiljaa kiitivät ohi. - -Mutta suloinen on yhtä lyhytaikaista kuin kauneus on harvinaista, ja -sen, minkä Ippolit Sergejevitsh näki edessään, sen hän näki vain -hetken, sillä tyttö nosti päänsä ja vihaisesti huudahtaen heittyi -veteen kaulaa myöten. - -Tämä liike kuvastui miehen sydämessä, joka myöskin hytkähti, ikäänkuin -se olisi pudonnut johonkin hyvin kylmään. Tyttö katsoi häneen säihkyvin -silmin ja hänen otsassaan oli yrmeä poimu, joka painoi hänen -kasvoihinsa säikähdyksen, ylenkatseen ja vihan ilmeen. Ippolit -Sergejevitsh kuuli hänen inhosta värisevän äänensä: - --- Pois... menkää pois! Mitä te?... Kuinka te kehtaatte!... - -Mutta tytön sanat sattuivat hänen korvaansa heikosti, epäselvästi kuin -ääni jostakin hyvin kaukaa, eivätkä ne kieltäneet häneltä mitään. Ja -hän ojensi kätensä tyttöä kohti pysytellen töin tuskin jaloillaan, -jotka vaivoin jaksoivat kantaa luonnottomasti eteenpäin kumartunutta ja -himon tuskassa palavaa ruumista. Hänen olemuksensa jokainen hermosyy -pyrki tyttöä kohti, ja hän kaatui polvilleen maahan aivan vesirajaan. - -Tyttö huusi vihaisesti, teki liikkeen aikoen uida pois, mutta pysähtyi, -ja sanoi värisevällä äänellä: - --- Menkää pois!... - --- Minä en voi... -- tahtoi Ippolit Sergejevitsh vastata, mutta hänen -vapisevat huulensa eivät saaneet sanaakaan sanotuksi. - --- Varo itseäsi!... Mene matkoihisi! -- huusi tyttö. -- Kehno! -Alhainen!... - -Mutta Ippolit Sergejevitsh tuijotti häntä silmiin kuivasti palavilla -silmillään ja odotti tyttöä polvillaan maassa. Ja hän olisi odottanut -samassa asennossa, vaikka olisi tiennyt, että joku heilutti kirvestä -hänen päänsä päällä murskatakseen hänen kallonsa. - --- Hyi sinua... inhottava koira... kyllä minä kohta... --- sähisi tyttö -inhoten ja syöksyi vedestä häntä kohti. - -Varjenka kasvoi hänen silmissään, kasvoi kasvamistaan säteillen -kauneutta -- nyt hän seisoi kiireestä kantapäähän alastonna hänen -edessään ihmeen ihanana, vihaisena. Polvillaan oleva odotti häntä -intohimoisella vavistuksella. Nyt tyttö kumartui häneen päin... Ippolit -Sergejevitsh kietoi käsivartensa hänen ympärilleen -- mutta syleilikin -ilmaa. - -Samassa isku jollakin märjällä, raskaalla esineellä sokaisi hänen -silmänsä ja oli kaataa hänet selälleen. - -Hän hieroi silmiään ja sai märkää hiekkaa sormiinsa, mutta hänen -päähänsä ja hartioihinsa sateli iskuja satelemistaan. Mutta nämä iskut -eivät herättäneet hänessä tuskaa, vaan jotakin muuta, ja hän peitti -päänsä käsillään pikemmin koneellisesti kuin vaistomaisesti. Hän kuuli -katkeria nyyhkytyksiä... Vihdoin kaatoi voimakas isku rintaan hänet -selälleen. Lyönnit taukosivat. Kuului risahduksia pensaista, ja sitten -oli aivan hiljaista. - -Uskomattoman pitkiä olivat synkän hiljaisuuden hetket. Yksinäinen mies -makasi yhä liikkumattomana selällään häpeänsä murtamana ja täynnä -vaistomaista pyrkimystä kätkeytyä maahan maailmalta. Kun hän avasi -silmänsä, näki hän syvän, sinisen taivaan, joka tuntui hänestä etenevän -yhä korkeammalle... - -... Hän makasi siten siksi, kun vilu alkoi häntä puistuttaa. Kun hän -avasi silmänsä, näki hän Varjenkan itsensä yli kumartuneena. Tytön -käsistä tippui vettä hänen kasvoilleen. - --- No... oletteko nyt tyytyväinen?... Kuinka te voitte näyttäytyä -talossa tuollaisena?... kurjana, likaisena, märkänä, ryysyisenä... -Hyvänen aika! Sanokaa, että putositte jokeen... Kuinka te -kehtasitte?... Minä olisin voinut tappaa teidät, jos jokin ase olisi -osunut käteeni. - -Varjenka puhui hänelle vielä pitkän aikaa, mutta se ei vähentänyt eikä -lisännyt sitä, mitä hän tunsi. Eikä hän vastannut mitään tytön -sanoihin, ennenkuin tämä sanoi lähtevänsä pois. Silloin Ippolit -Sergejevitsh kysyi hiljaa: - --- Te... enää... enkö minä saa nähdä teitä koskaan? - -Kysyessään tätä hän samalla muisti ja ymmärsi, että hänen olisi pitänyt -sanoa tytölle: - --- Suokaa minulle anteeksi... - -Mutta hän ei ennättänyt sanoa tätä enää, sillä tyttö katosi jo puitten -taa heiluttaen hänelle kättään. - -Ippolit Sergejevitsh jäi siihen istumaan nojaten puunrunkoa tai jotakin -muuta vasten ja tuijotti tylsästi eteensä katsoen, kuinka joen samea -vesi virtasi hänen jalkainsa juuressa hitaasti... hitaasti... -hitaasti... - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Varjenka, by Maksim Gorky - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VARJENKA *** - -***** This file should be named 54185-8.txt or 54185-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/1/8/54185/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/54185-8.zip b/old/54185-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 56284ff..0000000 --- a/old/54185-8.zip +++ /dev/null |