diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54174-8.txt | 21868 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54174-8.zip | bin | 320071 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 21868 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..927a947 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54174 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54174) diff --git a/old/54174-8.txt b/old/54174-8.txt deleted file mode 100644 index d1956cd..0000000 --- a/old/54174-8.txt +++ /dev/null @@ -1,21868 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Rouva de la Motte, by Alexandre Dumas père, -Translated by Werner Anttila - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Rouva de la Motte - - -Author: Alexandre Dumas père - - - -Release Date: February 16, 2017 [eBook #54174] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ROUVA DE LA MOTTE*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -ROUVA DE LA MOTTE - -Kirj. - -ALEXANDRE DUMAS - -Ranskankielestä suomentanut - -Werner Anttila - -Alexandre Dumas'n historialliset romaanit IV - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, -1917. - - - - -SISÄLLYS: - - Alkulause. - Johdanto - Vanha aatelismies ja vanha hovimestari. - Lapeyrouse. - I. Kaksi tuntematonta naista. - II. Muuan koti. - III. Jeanne de la Motte de Valois. - IV. Bélus. - V. Matka Versaillesiin. - VI. Pääsykielto. - VII. Kuningattaren makuukomero. - VIII. Kuningattaren aamu-vastaanotto. - IX. Sveitsiläislampi. - X. Kiusaaja. - XI. Suffren. - XII. Herra de Charny. - XIII. Kuningattaren sata louisdoria. - XIV. Mestari Fingret. - XV. Kardinaali de Rohan. - XVI. Mesmer ja Saint-Martin. - XVII. Mesmerin soikko. - XVIII. Neiti Oliva. - XIX. Herra Beausire. - XX. Kulta. - XXI. Erikoisasunto. - XXII. Muutama sana oopperasta. - XXIII. Oopperanaamiaiset. - XXIV. Sapfo. - XXV. Beausiren akatemia. - XXVI. Lähettiläs. - XXVII. Herrat Böhmer ja Bossange. - XXVIII. Lähetystössä. - XXIX. Kauppa. - XXX. Sanomalehtimiehen asunto. - XXXI. Kaksi ystävää muuttuu vihamiehiksi. - XXXII. Neuve-Saint-Gilles-kadun talo. - XXXIII. Taverneyn perheen pää. - XXXIV. Provencen kreivin runo. - XXXV. Lamballen prinsessa. - XXXVI. Kuningattaren luona. - XXXVII. Muuan alibi. - XXXVIII. Herra de Crosne. - XXXIX. Kiusaajatar. - XL. Kaksi himoa rakkauden varjossa. - XLI. Naamioiden alta alkaa näkyä kasvoja. - XLII. Ducorneau ei käsitä asiain kulkua. - XLIII. Harhaluuloja ja tosiasioita. - XLIV. Neiti Oliva alkaa ihmetellä, mitä hänestä tahdotaan. - - - - -ALKULAUSE - - -Tässä suomennossarjassa ilmestyneet kolme ensimmäistä romaania -muodostavat oman kokonaisuutensa, jossa kuvataan Ranskan -vallankumouksen alkusyitä -- vanhan elostelijakuninkaan -Ludvig XV:n huoletonta hummailua kansan napinan lisääntyessä -valistusfilosofien oppien kannustamana. Neljännessä ja viidennessä -vallankumousromaanissaan Dumas esittelee Ranskan viimeisen -hallitsijaparin ennen tasavaltaa, siitä ajankohdasta alkaen, -jolloin kuuluisa "kuningattaren kaulanauhan" häväistysjuttu pääsi -lopullisesti horjuttamaan valtaistuimen vakavuutta. - -Viidennen romaanin alkulauseessa lisätään tekijän esitykseen -joitakuita huomautuksia tästä kohtalokkaasta salajuonesta. Tässä -yhteydessä kerrattakoon edellisistä romaaneista muutamia seikkoja, -jotka on edellytettävä tunnetuiksi "Rouva de la Motten" lukijoille, -koska osa niissä toimineita henkilöitä esiintyy nyt uudelleen, -vaikkakin useita vuosia, myöhempänä aikana. - -Näistä vetää ensimmäisenä huomion puoleensa italialainen "kreivi" -_Josef Balsamo_, historian ihmeellisimpiä seikkailijoita. -Hänen ristiriitaisessa luonteessaan yhdistyivät keinottelu ja -aatteellisuus, kun hän perustamansa salaseuran johtajana asettui -Pariisiin kaivamaan perustuksia kuningasvallan alta. Hänen erikoisena -etunaan oli harvinaiset hypnoottiset lahjat; hänen vaimonsa _Lorenza -Feliciani_ taasen oli niitä harvinaisia olentoja, joihin hypnotismi -tehoaa erittäin voimakkaasti, aiheuttaen täten nukutetussa n.s. -kaukonäkemyksen. Tämä meidän päiviimme asti vain osittain selitetyksi -saatu ilmiö merkitsee sitä, että nukutettu horrostilassaan -aistii tapahtumia ihmisten sielussa yhtä hyvin kuin etäisillä -paikkakunnillakin, kyeten kertomaan havaintojansa, joista hän ei -herätessään muista mitään. - -Herättelemäänsä kaukonäkemystä Balsamo käytti tietojensa -hankkimiseen, voidakseen punoa juoniansa ja saavuttaa arvovaltaa -tietäjälahjoillaan. Kuningasvallan rappeuduttamiseksi hän tuki -Ludvig XV:n rakastajattaren, alhaissyntyisen rouva _Dubarryn_ asemaa -hovin epävirallisena kuningattarena ja hänen kiitollisuutensa -saavuttamiseksi lahjoitti tälle muka erityisen nuortumisjuomankin. -Kaikki Balsamon vehkeet raukesivat lopuksi siihen hirveään -tapaukseen, että hänen satavuotias opetusmestarinsa _Althotas_ erästä -ihmeellistä "elämäneliksiiriänsä" valmistaakseen tarvitsi ihmisverta -ja "tieteen nimessä" mutkattomasti teurasti oppilaansa rakastetun -vaimon. Tihutyötä seuranneessa rajussa kohtauksessa Balsamon talon -ylikerta syttyi tuleen ja tuhosi iäkkään mestarin. Balsamo matkusti -murtuneena miehenä maailmalle. -- "Rouva de la Motte" alkaa hänen -uudesta esiintymisestään Pariisissa, nyt "kreivi" Cagliostrona. - -Ensimmäisellä matkallaan Pariisiin Balsamo oli tutustunut Taverneyn -rappeutuneessa maalaiskartanossa aatelisperheeseen, jolla on suuri -sija Dumas'n koko vallankumous-romaanisarjassa. - -Vanha parooni _de Taverney_, joka toisen kartanonsa rippeiden -mukaan saattoi liittää nimeensä vielä _Maison-Rougen_ kreiviyden, -oli ajattelemattomalla elämällään köyhtynyt periaatteeton ylimys, -jonka ainoaksi toivoksi oli jäänyt, että hänen poikansa _Filip_ -- -kruununprinssin santarmirykmentin luutnantti Strassburgissa -- ja -silloin kuusitoistavuotias tyttärensä _Andrée_ voisivat palauttaa -sukuun varallisuutta sellaisilla tempuilla kuin turmeltuneessa -hienostopiirissä oli mahdollista. Kehno isä oli kuitenkin saanut -vastuksikseen lujaluontoista kuntoa harrastavat lapset, jotka olivat -mitä hartaimmin kiintyneitä toisiinsa. Balsamo huomasi Andréellakin -taipumusta kaukonäköisyyden horrostilaan ja katsoi sentähden -tärkeäksi saada hänet hovipiiriin lähettyvilleen. Se onnistuikin -helposti, kun nuoren aatelisneidon veli oli jo päässyt prinsessa -_Marie Antoinetten_ suosioon, tämän ollessa matkalla kotoansa -Wienin keisarihovista vihittäväksi Ranskan kruununprinssin kanssa; -Filip oli sattunut ensimmäisenä ranskalaisena upseerina Itävallan -arkkiherttuatarta vastaan Ranskan alueella, ja Marie Antoinette -mieltyi nuoreen kelpo soturiin, tahtoen edistää hänen uraansa. Niinpä -myös Andréesta tuli kruununprinsessan hovineiti, ja ihastunut isä -seurasi mukana Versaillesiin, Pariisin lähellä sijaitsevaan hovin -kaupunkiin. - -Hovissa yritteli vanha ja viekas sotamarski _Richelieun_ herttua -menestyä milloin milläkin puolella, väliin rouva Dubarryn -kannattajana, väliin vastustajana. Jälkimäisessä asemassa taas kerran -ollessaan hän pani merkille, että neiti de Taverneyn ylväs kauneus -oli saanut osakseen mieltyneitä silmäyksiä vanhalta kuninkaalta, -ja päätti koettaa syrjäyttää rouva Dubarryn, toimittamalla Ludvig -XV:lle uuden rakastajattaren. Hänen entinen sotakumppaninsa parooni -de Taverney ei häikäillyt yhtyä juoneen tyttärensä langettamiseksi -loistavien etujen toivossa. Tyttären taipumattoman puhdas luonne -vaati käyttämään apuna suoranaista rikosta -- unijuomaa, jonka -antajaksi lahjottiin Andréen kamarineito _Nicole Legay_. - -Tämä "kuningattaren kaulanauha-jutusta" sittemmin historiaan -siirtynyt älykäs maalaiskeimailijatar oli niin Marie -Antoinetten näköinen, että Richelieu oli voinut toimittaa hänet -Andréen palvelukseen Versaillesiinkin ainoastaan antamalla -yksityissihteerinsä _Raftén_ muutella hieman hänen muotoansa -muutamilla toilettikeinoilla. Unijuoman seikoitettuaan Nicole pakeni -tiehensä rakastajansa, aliupseeri _Beausiren_ kanssa, Richelieun -tahdosta, kun marski ei kaivannut tuollaista todistajaa jäämään -paikalle. Aikaisemmin oli Nicolella ollut lemmensuhde valtiattarensa -imettäjän pojan, seitsentoistavuotiaan _Gilbertin_ kanssa. Gilbert -oli elellyt Taverneyn kartanossa jokseenkin jouten ja laiminlyötynä. -Hänellä oli luontaista ylpeyttä ja suuria pyrkimyksiä asemansa -yläpuolelle; hän oli itsekseen lueskellut Rousseaun teoksia -ihmisten tasa-arvoisuuden mahdollisuuksista ja kansanvaltaisesta -yhteiskuntajärjestelmästä sekä päättänyt raivata tiensä korkeammille -tiedon aloille, itsenäiseen asemaan. - -Nuorukaisella oli tavattomasti sisua ja tarmoa, ja ylimysmielisen -isäntäväkensä halveksimana hän oli paatunut yhä yksinomaisemmin -ajattelemaan vain itseänsä, edistystään; sentähden hän olikin -purkanut tuon lemmensuhteensa Nicolen kanssa, kun se oli alkanut -tuntua hänestä lapselliselta ja tulevaisuudenunelmille haitalliselta. -Olipa Gilbert rohjennut kohottaa katseensa juuri valtiattareensa, -siirtäen rakkaudenkaipuunsa ylvääseen aatelisneitiin, joka ei -ollut hänestä tietääkseenkään. Syrjäytetty Nicole oli huomannut -tuon salaisen kiintymyksen, joka sai hänet väliin epäilemään neiti -Andréetakin ja senvuoksi kylmenemään tälle sekä paatumaan, hyljätyn -rakkautensa rauettua, seikkailijattareksi. - -Gilbert oli tahtonut pysytellä Andrée-neidin lähettyvillä ja saapunut -omin neuvoin etsimään onneansa pääkaupungista, ensin ansaiten -toimeentulonsa juuri ihailemansa Rousseaun nuottienkopioitsijana ja -sitten päästen puutarha-apuriksi Versaillesiin, kruununprinsessan -asumaan Trianonin huvipalatsiin. Andrée de Taverney ei suonut -tälle rakkaudessaan nöyrälle, mutta pyrkimyksissään sisukkaalle -haaveksijalle mitään huomiota, vaan katkerasti pilkaten syytti häntä -valehtelijaksikin, kun Gilbert tuli maininneeksi pelastaneensa oman -henkensä kaupalla hänen henkensä, Andréen sorruttua pyörtyneenä -väkijoukon jalkoihin kruununperillisparin vihkiäisjuhlassa, jolloin -muuan ilotulitusonnettomuus aiheutti pakokauhun. Nuorukainen ei muuta -tavoitellut kuin jotakuta suopeata sanaa tai katsetta rakastetulta, -jota hän ei luonnollisesti voinut toivoakaan omakseen, mutta ylpeään -aatelisneitiin hänen pelkkä alituinen läheisyytensä teki niin -ärsyttävän vaikutuksen, että hän viimein äärimmäisellä ylenkatseella -ja halventamisella sai katkeramielisyyden leimahtamaan nuorukaisessa. - -Tässä käänteessä sattui edellämainittu ilta, jolloin Andréen -piti joutua elostelijakuninkaan syliin unijuoman voivuttamana. -Mutta juuri kun Andrée nosti huulilleen tuon iltalasillisensa, -siinä olevasta ansasta tietämättä, sattui Balsamo hypnoottisella -voimallaan kutsumaan häntä ulos, tytön ollessa melkein -riisuutuneena. Äkillisen horrostilan valtaamana Andrée meni antamaan -kaukonäkijätär-palvelustansa "taikurille", joka muuten tahtoi tytölle -pelkkää hyvää. Kiireesti sitten poistuessaan Balsamo unohti herättää -tytön, joka vaipui jäykistystilaan nurmikolla. Väijyskellyt Gilbert -kiirehti apuun ja kantoi hänet sylissään sisälle, tuntien samalla -intohimon myllerryksen koko olemuksessaan. Kuningaskin tuli silloin, -ja Gilbert ehti hädin tuskin piiloutua. Kauhukseen tapasi Ludvig XV -tytön näköjään kuolleena ja pakeni, kiroten koko seikkailuansa. Mutta -kun Gilbert nyt oli jäänyt yön rauhaan, ei hän kyennyt rakkautensa -ja loukatun itsetuntonsa raivossa pidättymään ottamasta lemmittyään -väkisin. - -Ludvig XV kääntyi nurjaksi koko Taverney-perhettä vastaan, varsinkin -nähdessään Andréella sitten pyörrytyskohtauksia julkisissakin -tilaisuuksissa. Hän oli miniänsä pyynnöstä luvannut Filipille -rykmentin, mutta suvaitsi unohtaa sanansa eikä sietänyt ilkeäjuonista -isää näkyvissäänkään. Richelieun herttua näki parhaaksi kääntää taas -purjeitaan tämän käsittämättömän muutoksen johdosta ja tehdä sovinnon -rouva Dubarryn kanssa. Kun Andréen jatkuvasta pahoinvoinnista -neuvoteltiin lääkärin kanssa, saivat Andrée ja Filip kauhukseen -kuulla, että viaton tyttö oli raskaana. Oli ilmeisesti tapahtunut -katala ilkityö, ja epäillyksi joutunut Balsamo -- silloin jo vaimonsa -kamalasta lopusta murtuneena miehenä -- ratkaisi arvoituksen -vaivuttamalla Andréen uuteen kaukonäköisyystilaan, jolloin tämä -kykeni kuvaamaan, miten kaikki oli tapahtunut. - -Häpeää salatakseen veli ja sisar -- kehnosta isästä eroten -- -vetäysivät syrjäisyyteen sillä perusteella, että Andréen sairaus -kaipasi ilmastonmuutosta. Balsamoa suretti kovin osallisuutensa -tapaukseen, jossa Andrée kuitenkin olisi joutunut unijuoman ja Ludvig -XV:n uhriksi, jollei hypnoottista nukutustilaa olisi sattunut väliin. -Jo nähdessään ensimmäiset oireet tekonsa seurauksesta Gilbert oli -joutunut murjovan katumuksen valtaan; sitten paettuaan Filip de -Taverneyn kostoa hän sai suojelusta Balsamolta, vedottuaan siihen, -että tämä tahtomattaan oli joka tapauksessa toimittanut hänelle tuon -kovan kiusauksen. Balsamo huomasi nuoressa miehessä paljon hyviäkin -taipumuksia tämän ollessa valmis tekemään kaikkensa hairahduksen -hyvittämiseksi. Taikuri tahtoi luovuttaa suuren myötäjäissumman, -jos neiti de Taverney suostuisi muodolliseen avioliittoon Gilbertin -kanssa, joka musertuneena pujahti heittäytymään Andréen jalkoihin. -Katalasti kohdeltu aatelisneiti vastasi tarjoukseen niin tuimalla -vihalla ja repivällä inholla, että Gilbert uudestaan kuohahti -ja päätti ryöstää syntyvän lapsen, samalla pelastaakseen tämän -joutumasta hoidottomaksi. Se onnistuikin; äidinrakkaus oli samassa -jo herännyt, ja lapsen katoaminen (pojan, joka sitten esiintyy -"Bastiljin valloitus"- ja "Ange Pitou"-romaaneissa) tuntemattomiin -kohtaloihin oli mitä raskain isku jo ennestään niin kovaan kohtaloon -sortuneelle ylhäiselle tytölle. - -Andrée de Taverney oli jatkuvaan sairauteensa vedoten eronnut -lopullisesti hovipalveluksesta ja meni luostariin. Varaton ja -kuninkaan huonoon suosioon syyttömästi joutunut Filip kävi -liikuttavilla jäähyväisillä Marie Antoinetten luona, jolloin he -aavistelivat toistensa sydämissä tavallista lämpimämpiäkin tunteita. -Eroten soturiuralta, jolla hänellä ei enää ollut; menestymisen -mahdollisuuksia, synkistynyt upseeri läksi laivassa Amerikaan. -Samaan laivaan oli Gilbert sattumalta osunut, siirtyessään Balsamon -avustamana niinikään vapauden maahan ja jätettyään poikansa Pitoun -maalaisperheen kasvatiksi Josef Balsamon antamilla rahoilla. Azorien -saarille poikettaessa Filip kohtasi Gilbertin eräässä luolassa, ja -kun tämä ei suostunut ilmaisemaan lapsen olinpaikkaa, raivostunut -soturi ampui häntä, luullen hänet surmanneensa ja jättäen hänet -paikalle. Tähän päättyi "Neiti de Taverney "-romaani. - -_V. H.-A._ - - - - -JOHDANTO - - -I - -VANHA AATELISMIES JA VANHA HOVIMESTARI - -Eräänä huhtikuun alkupäivistä 1784, noin neljänneksen yli kolme -iltapuolella, kun vanha tuttavamme, iäkäs Richelieun marski, oli -pukuhuoneessaan itse sivellyt kulmakarvoihinsa hyvänhajuista -väriä, työnsi hän kädellään syrjään kuvastimen, jota piteli hänen -kamaripalvelijansa, uskollisen Raftén seuraaja, vaikkei vertainen, ja -lausui päätään pudistaen sillä ilmeellä, joka kuului vain hänelle: - -"Kas niin, nyt olen valmis." - -Ja hän nousi nojatuolista näpäyttäen hyppysillään aivan nuorekkaan -näppärästi pois ne valkean jauheen hiukkaset, joita oli tekotukasta -varissut samettisille, taivaansinisille polvihousuille. - -Sitten hän käveli huoneessa pari kertaa edestakaisin, ojennellen -jalkarintojaan ja jännittäen polven tai vettä, ja virkkoi: - -"Käskekää tänne hovimestari!" - -Viiden minuutin kuluttua saapui hovimestari juhlapuvussa. - -Marskin ilme oli nyt vakava ja sellainen, kuin tähän tilaisuuteen -sopi. - -"Oletan, monsieur", sanoi hän, "että olette minulle toimittanut hyvän -päivällisen." - -"Kyllä, monseigneur." - -"Olen kai teille lähettänyt luettelon pöytävieraistani?" - -"Heidän lukumääränsä olen tarkoin pannut mieleeni, monseigneur. -Yhdeksän lautasta, eikö niin?" - -"Lautasella ja lautasella on ero." - -"Tietysti, monseigneur, mutta..." - -Marski keskeytti hovimestarin kevyellä kärsimättömyyden liikkeellä, -jota kuitenkin majesteettisuus lievensi. - -"_Mutta_... ei ole sentään vastaus, monsieur; ja aina kun kuulen -sanan _mutta_, ja sen olenkin monesti kuullut kahdeksanyhdeksättä -vuoden kuluessa... no niin, joka kerta, kun olen sen sanan kuullut, -täytyy minun perin ikävällä mielellä teille sanoa, että heti sen -jälestä on tullut jokin tyhmyys." - -"Monseigneur!..." - -"Ensiksikin, mihin aikaan päivälliseni on valmis?" - -"Monseigneur, porvarit syövät kello kahdelta, virkamiehet kolmelta, -aatelisto neljältä." - -"Entä minä?" - -"Monseigneur syö tänään päivällistä kello viisi." - -"Oho, vai kello viisi!" - -"Niin, monseigneur, samaan aikaan kuin kuningas." - -"Ja miksi niinkuin kuningas?" - -"Siksi, että luettelossa, jonka monseigneur suvaitsi minulle -toimittaa, on erään kuninkaan nimi." - -"Ei suinkaan, monsieur, te erehdytte. Tämänpäiväiset vieraani ovat -vain tavallista aatelia." - -"Monseigneur tahtonee varmaankin laskea leikkiä nöyrästä -palvelijastaan, ja saan kiittää minulle täten osoitetusta kunniasta. -Mutta Hagan kreivi, yksi monseigneurin pöytävieraista..." - -"No mitä?" - -"Niin, Hagan kreivi on kuningas." - -"En tunne sennimistä kuningasta." - -"Suokoon monseigneur minulle siis anteeksi", sanoi hovimestari -kumartaen, "mutta minä olin luullut... olin otaksunut..." - -"Teidän tehtävänne, monsieur, ei ole otaksua! Teidän toimeenne kuuluu -lukea minun antamani määräykset, liittämättä niihin lisäselityksiä. -Kun tahdon, että jokin asia tiedetään, niin sanon sen; kun en sitä -sano, tahdon, että siitä ollaan tietämättä." - -Hovimestari kumarsi toistamiseen, tällä kertaa ehkä kunnioittavammin -kuin jos olisi puhutellut hallitsevaa kuningasta. - -"Niinmuodoin", jatkoi vanha marski, "kun päivälliselle tulee vain -aatelisia, lienette niin hyvä ja toimitatte sen valmiiksi tavalliseen -aikaan eli kello neljä." - -Tästä määräyksestä hovimestarin otsa synkistyi, ikäänkuin hän olisi -juuri kuullut kuolemantuomionsa. Hän kalpeni ja horjahti iskusta. -Sitten hän suoristautui ja sanoi epätoivoisen rohkeasti: - -"Tapahtukoon niinkuin Jumala tahtoo; mutta monseigneur syö -päivällistä vasta kello viideltä." - -"Miksi niin?" kysyi marski oikaisten vartaloaan. - -"Siksi, että monseigneurin on oleellisesti mahdotonta saada -päivällistä aikaisemmin." - -"Monsieur", sanoi vanha marski, ylpeästi ravistaen vielä eloisaa ja -nuorekasta päätään, "te olette, luulemma, ollut palveluksessani jo -kaksikymmentä vuotta?" - -"Kaksikymmentäyksi vuotta, monseigneur, ynnä yhden kuukauden ja kaksi -viikkoa." - -"Jaha; näihin kahteenkymmeneen yhteen vuoteen, yhteen kuukauteen, -kahteen viikkoon ette lisää päivääkään, ette tuntiakaan. -Ymmärrättekö?" lausui vanhus pinnistäen ohuita huuliaan ja rypistäen -värjättyjä kulmakarvojaan. "Jo tänä iltana saatte etsiä uutta -isäntää. En siedä, että minun talossani lausutaan sana _mahdoton_. -Minun iälläni en tahdo sitä oppia. Minun ei sovi tuhlata aikaa." - -Hovimestari kumarsi kolmannen kerran. - -"Tänä iltana saan monseigneurille lausua jäähyväiset, mutta ainakin -suoritetaan palvelukseni viimeiseen hetkeen asti sopivalla tavalla." - -Ja hän astui pari askelta takaperin ovea kohti. - -"Mikä teidän mielestänne on _sopiva tapa_?" huudahti marski. -"Tietäkää, monsieur, että täällä pitää asiat toimittaa niinkuin -_minulle_ sopii; se on sopiva tapa. Tahdon syödä päivällistä kello -neljältä, ja kun kerran tahdon syödä kello neljältä, niin _ei minulle -sovi_, että toimitatte minulle päivällistä kello viideltä." - -"Herra marski", sanoi hovimestari kuivasti, "olen palvellut -yliviinurina Soubisen prinssillä, taloudenhoitajana prinssikardinaali -Louis de Rohanilla. Edellisen luona aterioitsi hänen majesteettinsa -Ranskan kuningasvainaja kerran vuodessa jälkimäisen luona hänen -majesteettinsa Itävallan keisari kerran kuukaudessa. Tiedän siis, -monseigneur, kuinka hallitsijoita kohdellaan. Soubisen prinssin luona -kuningas Ludvig XV turhaan nimitti itseään parooni de Gonesseksi; -hän oli silti kuningas. Toisen luona taas, -- kardinaali de -Rohanin luona, -- nimitti keisari Josef itseään suotta kreivi von -Packensteiniksi; hän oli kuitenkin keisari. Tänään herra marski saa -vieraan, joka turhaan käyttää nimeä Hagan kreivi; sittenkin Hagan -kreivi on Ruotsin kuningas. Joko jätän tänä iltana herra marskin -hotellin [Hotelli merkitsi myös yksityisen asumaa isohkoa taloa. -- -_Suom._], taikka Hagan kreivi saa osakseen sellaisen kohtelun kuin -kuningas." - -"Juuri sitähän minä kaikin mokomin koetan teiltä kieltää, herra -härkäpää; Hagan kreivi tahtoo ehdottomasti salata säätynsä ja -nimensä. Totta vie, siinä taas tulee esille tyhmä turhamielisyytenne, -te lautasliinan ritarit! Ette te kruunua kunnioita, vaan omaa -itseänne te kirkastatte meidän kultakolikoillamme." - -"Oletan", sanoi hovimestari katkerasti, "ettei monseigneur tarkoita -täyttä totta, puhuessaan minulle rahasta." - -"En suinkaan, monsieur", vastasi marski melkein nolostuneena. -"Rahasta! Kuka hitto teille puhuu rahasta? Olkaa niin hyvä ja -koettakaa pysyä asiassa; ja nyt toistan tahtovani, ettei tässä saa -olla puhetta mistään kuninkaasta..." - -"Mutta, herra marski, millaiseksi te minua oikein luulette? -Ettäkö olisin kuin umpisokko? Kertaakaan ei tule puhetta mistään -kuninkaasta." - -"Älkää siis olko itsepäinen, vaan antakaa minun syödä kello neljä." - -"Ei, herra marski, sillä kello neljäksi ei vielä ehdi saapua se, mitä -odotan." - -"Mitä te odotatte? Kalaako, niinkuin herra Vatel?" - -"Herra Vatel, herra Vatel", mutisi hovimestari. - -"Mitä nyt? Loukkaako se vertaus teitä?" - -"Ei; mutta kurja miekanpisto, jolla herra Vatel puhkaisi ruumiinsa, -on tehnyt herra Vatelin kuolemattomaksi!" - -"Ahaa, ja teistä tuntuu, että virkaveljenne maksoi kunniastaan liian -halvan hinnan?" - -"Ei, monseigneur, mutta kuinka moni muu sankari meidän ammatissamme -kärsii enemmän kuin hän, niellen harmia ja nöyryytyksiä, jotka -ovat miekaniskua sata vertaa pahempia, eikä heistä silti tehdä -kuolemattomia!" - -"Vai niin, monsieur; ettekö siis tiedä, että kuolemattomuuden voi -saavuttaa vain olemalla akatemian jäsen tai vainaja?" - -"Monseigneur, jos asian laita on niin, parempi on pysyä kauniisti -hengissä ja hoitaa virkaansa. Minä en rupea vainajaksi, vaan suoritan -edelleen palvelustani, niinkuin Vatelkin olisi tehnyt, jos hänen -korkeutensa Condén prinssi olisi malttanut odottaa puoli tuntia." - -"Tehän lupaatte minulle ihmeitä; siinä teette taitavasti." - -"Ei, monseigneur, ei mitään ihmettä." - -"Mutta mitä te oikeastaan odotatte?" - -"Tahtooko monseigneur, että sen sanon?" - -"Toden totta, olen utelias sen tietämään." - -_Vanha aatelismies ja vanha hovimestari_ - -"No niin, monseigneur, odotan yhtä pulloa viiniä." - -"Yhtä pulloa! Selittäkää, monsieur; asia alkaa kiinnittää mieltäni." - -"Asian laita on siten, monseigneur, että hänen majesteettinsa -Ruotsin kuningas... anteeksi, hänen ylhäisyytensä Hagan kreivi, piti -sanomani, ei koskaan juo muuta kuin Tokay-viiniä." - -"No onko viinikellarini niin tyhjennetty, ettei siellä ole -ainoatakaan Tokay-pulloa? Silloin olisi yliviinurini ajettava -tiehensä." - -"Ei, monseigneur; päinvastoin teillä on sitä lajia vielä noin -kuusikymmentä pulloa." - -"Luuletteko siis, että Hagan kreivi juo päivällisekseen kuusikymmentä -yksi pulloa viiniä?" - -"Malttia, monseigneur; kun Hagan kreivi ensi kerran tuli -Ranskaan, oli hän vielä vain kruununprinssi; hän söi päivällistä -kuningas-vainajan luona, joka oli saanut kaksitoista pulloa -Tokay-viiniä hänen majesteetiltaan Itävallan keisarilta. Tiedätte, -että ensi korjuusta saatu Tokay-viini varataan keisarin omaan -tarpeeseen ja etteivät hallitsijatkaan saa tätä esikoisviiniä enempää -kuin mitä hänen majesteettinsa keisari suvaitsee heille lähettää." - -"Tiedän kyllä." - -"No niin, monseigneur, noista kahdestatoista pullosta, joiden viiniä -kruununprinssi sai maistaa pitäen sitä vallan mainiona, on nyt -jäljellä ainoastaan kaksi pulloa." - -"Ohoh!" - -"Toinen on vielä kuningas Ludvig XVI:n viinikellarissa." - -"Ja toinen?" - -"Sepä se, monseigneur", sanoi hovimestari voitonriemuisesti -hymyillen, sillä pitkällisen taistelun jälkeen, jonka hän oli -kestänyt, näytti voiton hetki nyt lähenevän. "Toinen, niin, se toinen -vietiin." - -"Kuka sen vei?" - -"Muuan ystäväni, kuningas-vainajan juomanlaskija, joka oli minulle -suuressa kiitollisuudenvelassa." - -"Ahaa! Ja hän antoi sen teille?" - -"Juuri minulle, monseigneur", vastasi hovimestari ylpeillen. - -"Ja mitä sille teitte?" - -"Talletin sen huolellisesti isäntäni viinikellariin." - -"Isäntänne? Kuka siihen aikaan oli isäntänne, monsieur?" - -"Hänen ylhäisyytensä prinssi-kardinaali Louis de Rohan." - -"Voi toki! Siis Strassburgissa?" - -"Savernessa." - -"Ja te olette lähettänyt noutamaan sen pullon minua varten!" huudahti -vanha marski. - -"Teitä varten, monseigneur", vastasi hovimestari sillä sävyllä, jolla -olisi lausunut: kiittämätön! - -Richelieun herttua tarttui vanhan palvelijansa käteen huudahtaen: - -"Pyydän anteeksi, monsieur, te olette hovimestarien kuningas!" - -"Ja te tahdoitte minut ajaa tieheni!" vastasi toinen tehden päällään -ja hartioillaan kuvaamattoman liikkeen. - -"Minäkö? Minä maksan siitä pullosta teille sata pistolia." -[Kultaraha, nykyään arvoltaan 10 frangia. -- _Suom._] - -"Ja siihen lisäten sata pistolia matkakuluja se tulee herra marskille -maksamaan kaksisataa pistolia. Mutta monseigneur myöntänee, että se -on melkein kuin ilmaista." - -"Myönnän mitä hyvänsä haluatte, monsieur; sillä välin lisään tästä -päivästä lukien palkkaanne toisen verran." - -"Mutta, monseigneur, siihen ei minulla ole mitään ansiota; olen vain -täyttänyt velvollisuuteni." - -"No milloin tuo sadan pistolin kuriiri saapuu?" - -"Monseigneur saa päättää, olenko hukannut aikaani: minä päivänä -monseigneur tilasi tämän päivällisen?" - -"Luullakseni kolme päivää sitten." - -"Kuriiri, joka ratsastaa täyttä laukkaa, tarvitsee neljäkolmatta -tuntia menomatkalla ja saman verran palatessaan." - -"Teille jäi vielä neljäkolmatta tuntia; sanokaapa, te hovimestarien -päämies, mihin käytitte nuo neljäkolmatta tuntia?" - -"Ah, monseigneur, ne minä hukkasin. Aatos juolahti mieleeni vasta -päivää myöhemmin kuin olin saanut vieraittenne luettelon. Laskekaamme -nyt myös se aika, joka kuluu sopimuksen hierontaan, ja silloin -huomaatte, monseigneur, että pyytäessäni odottamaan vain kello -viiteen en teiltä muuta pyydä kuin aivan välttämätöntä." - -"Mitä? Eikö tuo pullo viiniä vielä olekaan täällä?" - -"Ei, monseigneur." - -"Hyvä Jumala! Entä jos savernelainen virkaveljenne sattuisi olemaan -Rohanin prinssille yhtä uskollinen kuin te olette minulle?" - -"No mitä sitten, monseigneur?" - -"Jos hän kieltäytyy pulloa antamasta, kuten te hänen sijassaan -tekisitte?" - -"Minäkö, monseigneur?" - -"Niin, ette suinkaan te luovuttaisi sellaista viinipulloa, jos se -olisi kellarissani?" - -"Pyydän nöyrimmästi anteeksi, monseigneur; mutta jos jonkun -virkaveljeni pitäisi kestittää kuningasta ja hän tulisi minulta -pyytämään pullollisen parasta viiniänne, antaisin sen hänelle heti." - -"Vai niin!" sanoi marski hiukan nyrpistäen nenäänsä. - -"Auttavaa toinenkin auttaa, monseigneur." - -"No sitten olen melkein levollinen", sanoi marski huokaisten. "Mutta -vielä voi tulla paha sattuma." - -"Mikä sattuma, monseigneur?" - -"Että pullo särkyy." - -"Johan nyt, monseigneur; semmoista ei ole sattunut, että joku olisi -särkenyt kahdentuhannen livren arvoisen viinipullon." - -"Olin väärässä, eikä siitä sen enempää. Milloin kuriirinne siis -saapuu?" - -"Täsmälleen kello neljä." - -"No mikä estää meitä syömästä päivällistä kello neljältä?" penäsi -marski itsepäisenä kuin kastilialainen muuli. - -"Monseigneur, tämä viini tarvitsee tunnin aikaa seljetäkseen, ja -sittenkin se onnistuu vain erään minun keksimäni käsittelyn avulla; -muuten siihen menisi kolme päivää." - -Jouduttuaan taaskin tappiolle marski osoitti kumarruksella -tunnustavansa hovimestarin voiton. - -"Mutta", jatkoi tämä, "kun monseigneurin vieraat tietävät saavansa -kunnian aterioida Hagan kreivin seurassa, eivät he saavu ennen -puoliviittä." - -"Kaikkea te keksittekin." - -"Niinpä niin, monseigneur; monseigneurin pöytävieraiksi tulevat -kreivi de Launay, kreivitär Dubarry, herrat de Lapeyrouse, de Favras, -de Condorcet, de Cagliostro ja de Taverney, -- eikö niin?" - -"Entä sitten?" - -"Käsitelkäämme asiaa järjestyksessä, monseigneur. Herra de Launay -tulee Bastiljista; matka Pariisista tänne, iljanteisilla teillä, vie -kolme tuntia." - -"Vieköön, mutta hän lähtee heti, kun vangit ovat saaneet päivällistä, -siis kello kaksitoista; sen asian minä kyllä tiedän." - -"Anteeksi, monseigneur; mutta sen jälkeen, kun monseigneur oli -Bastiljissa, on päivällisaika muutettu, ja Bastilji aterioi nykyään -kello yksi." - -"Monsieur, oppia ikä kaikki; kiitän teitä. Jatkakaa." - -"Rouva Dubarry tulee Luciennesista, yhtämittaista alamäkeä ja tiellä -kohvajäätä." - -"Ei se estä häntä olemasta täsmällinen. Siitä lähtien, kun hän on -vain herttuan suosikki, hän ei ole enää olevinaan kuningatar muiden -kuin paroonien seurassa. Mutta ymmärtäkää nyt vuorostanne, monsieur, -että tahdoin syödä aikaisin herra de Lapeyrousen vuoksi, joka -matkustaa pois tänä iltana eikä mitenkään saattane myöhästyä." - -"Monseigneur, herra de Lapeyrouse on kuninkaan luona ja pakinoi -maantieteestä, maailmanrakenteesta, hänen majesteettinsa kanssa. -Kuningas ei siis niinkään helposti päästäne luotaan herra de -Lapeyrousea." - -"Mahdollista on..." - -"Se on varmaa, monseigneur. Samoin on herra de Favrasin laita, joka -on Provencen kreivin luona, arvatenkin juttelemassa herra Caron de -Beaumarchaisin näytelmästä." - -_"Figaron häistä?"_ - -"Niin, monseigneur." - -"Tiedättekö mitä, monsieur? Te olette kerrassaan oppinut mies." - -"Lomahetkinäni lueskelen, monseigneur." - -"Edelleen meillä on herra de Condorcet, joka mittausopin tutkijana -lienee hyvinkin täsmällinen." - -"Olkoon, mutta hän syventyy johonkin laskelmaan, ja päästessään -siitä eroon hän saa huomata myöhästyneensä puoli tuntia. Mitä tulee -kreivi de Cagliostroon, joka on muukalainen ja on asunut Pariisissa -vasta vähän aikaa, niin on luultavaa, ettei hän vielä täysin tunne -Versaillesin elintapoja ja että häntä siis saadaan odottaa." - -"Kas niin", sanoi marski, "nyt olette luetellut kaikki pöytävieraani, -paitsi Taverneyta, sellaisessa järjestyksessä, joka olisi kunniaksi -itse Homerokselle ja Rafté-poloiselleni." - -Hovimestari kumarsi. - -"Herra de Taverneysta en ole puhunut", sanoi hän, "koska hän on vanha -ystävä, joka mukautuu olosuhteisiin. Luullakseni, monseigneur, onkin -nyt mainittu kaikki kahdeksan vierasta, eikö niin?" - -"Aivan oikein. Minne panette meidät syömään, monsieur?" - -"Suureen ruokasaliin, monseigneur." - -"Siellä me jäädymme." - -"Jo kolme päivää on sitä lämmitetty, monseigneur, ja minä olen -sovittanut lämpömäärän kahdeksaksitoista asteeksi." - -"Hyvä, hyvä! Mutta nyt kello löi puoli." - -Samassa marski katsahti seinäkelloon. - -"Puoliviisi, monsieur." - -"Niin, monseigneur, ja tuolla kiitää pihalle ratsumies; siellä se -Tokay-pulloni tulee." - -"Jospa minua palveltaisiin kaksikymmentä vuotta lisää tuolla -tavalla!" sanoi vanha marski palaten kuvastimen ääreen, kun taas -hovimestari kiirehti toimiinsa. - -"Vai kaksikymmentä vuotta!" virkkoi naurava ääni keskeyttäen -herttuan, juuri kun tämä loi ensi silmäyksen kuvastimeen, -"kaksikymmentä vuotta! Ne soisin teille, rakas marski; mutta silloin -minulla on ikää kuusikymmentä, herttua, ja olen hyvin vanha." - -"Tekö, kreivitär?" huudahti marski. "Te ensimmäisenä! Ah, kuinka te -aina olette kaunis ja nuortea!" - -"Sanokaa, herttua, että olen jäätynyt." - -"Olkaa niin hyvä ja astukaa tänne naistenhuoneeseen." - -"Mitä? Kahden kesken, marski?" - -"Kolmisin", vastasi käheä ääni. - -"Taverney!" huudahti marski. "Hitto sen toi iloa häiritsemään!" -kuiskasi hän kreivittärelle. - -"Aika narri!" mutisi rouva Dubarry purskahtaen heleään nauruun. - -Ja kaikki kolme astuivat viereiseen huoneeseen. - - -II - -LAPEYROUSE - -Samassa ilmoitti marskille useiden ajoneuvojen kumeanko jytinä -lumipeitteisillä katukivillä, että vieraat saapuivat, ja pian sen -jälkeen, täsmälleen hovimestarin ansiosta, yhdeksänhenkinen seurue -sai asettua paikoilleen ruokasalin soikean pöydän ympärille. Yhdeksän -lakeijaa, vaiteliaita kuin varjot, kerkeitä ilman hätäilyä ja -huomaavaisia ilman tunkeilua, hiiviskeli pitkin mattoja kurottaen -heidän välitseen, koskaan hipaisematta heidän käsivarsiaan, -kertaakaan kolhaisematta heidän nojatuolejaan, jotka oli upotettu -niin uhkeihin turkiksiin, että vieraiden jalat vajosivat niihin -polvia myöten. - -Sepä tuntui marskin vieraista ihanalta, samalla kuin he nauttivat -kamiinien herttaisesta lämmöstä, liharuokien ja viinien suloisista -tuoksuista ja liemiruokaa seuranneiden ensi keskustelujen sorinasta. - -Ei pienintäkään melua ulkoa, sillä akkunaluukkuihin oli pantu -äänenvaimentajat; ei hiljaisintakaan hälinää sisällä, paitsi mitä -vieraat itse saivat aikaan. Lautaset vaihtuivat kilisemättä, -pöytähopeat tuotiin kaapeista ainoattakaan helähdyksettä, eikä -hovimestaria olisi voitu yllättää edes kuiskauksesta, sillä hän -jakeli käskyjään katseilla. - -Niinpä vieraista kymmenen minuutin kuluttua tuntui, kuin olisivat -salissa aivan yksin; tosiaankin saattoi niin mykkiä palvelijoita, -niin koskettamattomia orjia luulla myös kuuroiksi. - -Ensimmäisenä katkaisi Richelieu tämän juhlallisen äänettömyyden, jota -kesti niin kauan kuin syötiin liemiruokaa, ja sanoi oikeanpuoliselle -naapurilleen: - -"Eikö herra kreivi juo?" - -Se, jolle nämä sanat lausuttiin, oli kahdeksanneljättä ikäinen, -pienikokoinen mies, jolla oli vaalea tukka ja korkeat hartiat; -hänen kirkkaansiniset silmänsä olivat toisinaan vilkkaat, usein -surumieliset; mielenjalous kuvastui epäämättömin piirtein hänen -avoimella ja ylevällä otsallaan. - -"Minä juon ainoastaan vettä, marski", vastasi hän. - -"Paitsi kuningas Ludvig XV:n luona", sanoi herttua. "Minulla on ollut -kunnia syödä siellä päivällistä herra kreivin kanssa, joka silloin -suvaitsi juoda viiniä." - -"Siinä te, herra marski, palautatte mieleeni hauskan muiston; niin, -vuonna 1771; se oli Tokay-viiniä, keisarillista satoa." - -"Samaa kuin tämä, jota hovimestarillani nyt on kunnia kaataa herra -kreiville", vastasi Richelieu kumartaen. - -Hagan kreivi kohotti lasin silmäinsä tasalle ja katseli sitä -vahakynttiläin valossa. - -"Se on totta, herra marski", sanoi hän. "Kiitos." - -Kreivi lausui sanan _kiitos_ niin ylevällä ja viehättävällä sävyllä, -että läsnäolijat kuin sähköittyneinä nousivat yhtaikaa huutaen: - -"Eläköön hänen majesteettinsa." - -"Oikein", vastasi Hagan kreivi. "Eläköön hänen majesteettinsa Ranskan -kuningas. Ettekö ole samaa mieltä, herra de Lapeyrouse?" - -"Herra kreivi", vastasi kapteeni sillä hyväilevällä ja samassa -kunnioittavalla äänenpainolla, joka osoittaa tottumusta puhuttelemaan -kruunupäitä, "lähdin kuninkaan luota vasta tunti sitten, ja kuningas -oli minulle niin erinomaisen armollinen, ettei kukaan voisi minua -äänekkäämmin huutaa: eläköön kuningas. Mutta kun tunnin päästä kiidän -postihevosilla merta kohti, missä minua odottavat kuninkaan minun -haltuuni antamat molemmat laivat, niin sallittakoon minun täältä -poistuttuani kohottaa eläköön-huuto toiselle kuninkaalle, jota -hartaasti haluaisin palvella, ellei minulla jo olisi niin oivallista -hallitsijaa." - -Ja tarttuen lasiinsa herra de Lapeyrouse kumarsi kunnioittavasti -Hagan kreiville. - -"Siihen maljaan, monsieur", sanoi marskin vasemmalla puolella -istuva rouva Dubarry, "me kaikki olemme valmiit yhtymään, mutta sen -esittäminen kuuluu ikäpresidentillemme, kuten parlamentissa sanotaan." - -"Sinuako se koskee, Taverney, vai minua?" uteli marski nauraen ja -katsahti vanhaan ystäväänsä. - -"En usko..." sanoi muuan uusi henkilö, joka istui Richelieun marskia -vastapäätä. - -"Mitä ette usko, herra de Cagliostro?" sanoi Hagan kreivi luoden -puhujaan läpitunkevan silmäyksen. - -"En usko, herra kreivi", vastasi Cagliostro kumartaen, "että herra de -Richelieu on ikäpresidenttimme." - -"Sepä mainiota", sanoi marski. "Kaiketi siis sinä olet, Taverney." - -"Mitä vielä. Minähän olen sinua kahdeksan vuotta nuorempi, syntynyt -vuonna 1704", vastasi vanha ylimys. - -"Säädytön", sanoi marski. "Hän antaa ilmi minun kahdeksanyhdeksättä -vuottani." - -"Tosiaanko te, herra herttua, olette kahdeksanyhdeksättä vuoden -vanha?" ihmetteli herra de Condorcet. - -"Valitettavasti olen. Ikäni laskeminen on niin helppoa, että se olisi -ala-arvoinen tehtävä niin terävälle matemaatikolle kuin teille, -markiisi. Minä olen edelliseltä, niinsanotulta suurelta vuosisadalta: -1696, siinä vuosiluku." - -"Mahdotonta", väitti de Launay. - -"Vai niin, Bastiljin herra kuvernööri, mutta jos isänne olisi täällä, -ei hän sanoisi sitä mahdottomaksi, hän kun piti minua hoidokkinaan -vuonna 1714." - -"Vanhimmaksi joukossamme", huomautti herra de Favras, "on -tunnustettava se viini, jota Hagan kreivi juuri kaataa lasiinsa." - -"Satakaksikymmenvuotias Tokay. Olette oikeassa, herra de Favras", -vastasi kreivi. "Saakoon tämä Tokay kunnian esiintyä kuninkaan -maljana." - -"Malttakaa hetkinen, hyvät herrat", ehätti Cagliostro, kohottaen -pöydän yli suuren, tarmoa ja neroa säihkyvän päänsä, "minä väitän -vastaan." - -"Väitättekö, ettei Tokay ole teitä vanhempi?" huudahtivat kaikki -vieraat kuin yhdestä suusta. - -"Väitän", vastasi kreivi tyynesti, "koska itse olen sen tuohon -pulloon sulkenut." - -"Tekö?" - -"Juuri minä. Se tapahtui samana päivänä, jona Montecuculi voitti -turkkilaiset, vuonna 1664." - -Suunnaton naurunpuuskaus oli vastauksena näihin sanoihin, jotka -Cagliostro oli lausunut järkähtämättömän vakavasti. - -"Siihen nähden, monsieur", sanoi rouva Dubarry, "teillä on ikää -noin satakolmekymmentä vuotta, sillä oletan teidän olleen hyvinkin -kymmenen vuoden vanha, voidaksenne pidellä näin isoa pulloa." - -"Olinpa silloin vanhempikin, madame, kun suoritin tuon tempun, sillä -kahta päivää myöhemmin hänen majesteettinsa Itävallan keisari antoi -kunniakkaaksi tehtäväkseni esittää hänen onnittelunsa Montecuculille, -hän kun oli saavuttanut voiton S:t Gotthardin luona ja sillä kostanut -sen päivän, jolloin uskottomat Slavoniassa Especkin lähellä niin -tuimasti löivät keisarin joukot, ystäväni ja aseveljeni, vuonna 1536." - -"Jaha", virkkoi Hagan kreivi yhtä tyynesti kuin Cagliostro oli -puhunut, "jo siihen aikaan lienette ollut ainakin kymmenen vuoden -ikäinen, monsieur, koska olitte mieskohtaisesti mukana tuossa -muistettavassa ottelussa." - -"Kauhea selkäsauna se oli, herra kreivi", vastasi Cagliostro -kumartaen. - -"Ei kuitenkaan niin kauhea kuin tappiomme Crécyn luona", arveli -Condorcet hymyillen. - -"Se on totta, monsieur", myönsi Cagliostro, hänkin hymyillen. -"Crécyn tappio oli kauhea onnettomuus, koska silloin lyötiin ei -ainoastaan armeija, vaan Ranska. Mutta samalla on myönnettävä, ettei -voitto tullut Englannin osaksi aivan rehellisellä tavalla. Kuningas -Edwardilla oli kanuunia, jota seikkaa Valoisin Filip ei lainkaan -tiennyt, tai paremmin sanoen, jota seikkaa hän ei tahtonut uskoa, -vaikka olin sen hänelle edeltäkäsin ilmoittanut, vaikka olin hänelle -sanonut omin silmin nähneeni ne neljä tykkiä, jotka Edward oli -venetsialaisilta ostanut." - -"Vai niin", sanoi rouva Dubarry. "Te olette siis tuntenut Valoisin -Filipin?" - -"Madame, minä sain kunnian olla yhtenä niistä viidestä ylimyksestä, -jotka saattoivat häntä taistelukentältä lähtiessä", vastasi -Cagliostro. "Olin tullut Ranskaan Böömin vanhan kuningas-paran -seurassa, joka oli sokea ja joka surmautti itsensä samana hetkenä, -kun sai kuulla, että kaikki oli menetetty." - -"Ette voisi aavistaa, monsieur", sanoi Lapeyrouse, "kuinka minua -harmittaa, kun ette tuon Crécyn asemesta saanut olla mukana Aktiumin -taistelussa." - -"Miksi niin, monsieur?" - -"No senvuoksi, että olisitte voinut minulle antaa eräitä tuota -meritaistelua koskevia tietoja, jotka Plutarkoksen oivallisesta -kertomuksesta huolimatta yhä ovat minusta tuntuneet hämäriltä." - -"Mitä tietoja, monsieur? Minua ilahduttaisi suuresti, jos voisin -teille olla joksikin hyödyksi." - -"Olitteko siis mukana?" - -"En, monsieur; silloin olin Egyptissä. Kuningatar Kleopatra oli -antanut toimekseni uudestaan järjestää Aleksandrian kirjaston, -ja siihen pystyinkin paremmin kuin kukaan muu, koska olin -mieskohtaisesti tuntenut vanhan ajan mainioimmat kirjailijat." - -"Oletteko todellakin nähnyt kuningatar Kleopatran, herra de -Cagliostro?" kysyi kreivitär Dubarry. - -"Yhtä varmasti kuin näen teidät, madame." - -"Oliko hän niin kaunis kuin sanotaan?" - -"Rouva kreivitär, tiedättehän, että kauneus on suhteellista. -Egyptissä Kleopatra oli hurmaava kuningatar, mutta Pariisissa olisi -häntä pidetty vain sievännäköisenä ompelijatyttönä." - -"Älkää puhuko pahaa ompelijatytöistä, herra kreivi." - -"Jumala varjelkoon." - -"Kleopatra oli siis..." - -"Pieni, hoikka, vilkas, älykäs; suuret mantelinmuotoiset silmät, -kreikkalainen nenä, hampaat kuin helmet ja käsi kuin teidän, madame, -juuri sellainen käsi, jossa voi pitää valtikkaa. Katsokaa, tässä on -timanttisormus, jonka hän oli perinyt veljeltään Ptolemaiokselta ja -sitten lahjoitti minulle; hän piti sitä peukalossaan." - -"Peukalossaan." huudahti rouva Dubarry. - -"Niin; sellainen oli tapa Egyptissä, ja kuten näette, mahtuu se -tuskin pikkusormeeni." - -Hän hellitti sormuksen ja kurotti sen rouva Dubarrylle. - -Siinä oli komea timantti, joka ihmeellisen puhtautensa ja -kirkkautensa sekä taiturillisen hiontansa nojalla saattoi olla -kolmen-, neljänkymmenen tuhannen frangin arvoinen. - -Timantti kulki kädestä käteen pöydän ympäri ja jätettiin takaisin -Cagliostrolle, joka pisti sen tyynesti sormeensa. - -"Ah, näen kyllä hyvin", sanoi hän, "että olette epäuskoisia: samaa -onnetonta epäuskoisuutta vastaan olen saanut taistella koko elämäni -ajan. Valoisin Filip ei tahtonut minua uskoa, kun neuvoin häntä -jättämään Edwardille vapaan peräytymistien; Kleopatra ei tahtonut -minua uskoa, kun hänelle ennustin, että Antonius joutuu tappiolle. -Troijalaiset eivät tahtoneet minua uskoa, kun puuhevosen johdosta -huomautin: Kassandra on jumalten innostama, kuunnelkaa Kassandraa." - -"Onpa tämä ihmeellistä", sanoi rouva Dubarry ja nauroi ihan -kikahtuakseen. "En ole todellakaan ikinä tavannut henkilöä, joka -olisi samalla kertaa niin tosissaan ja niin huvittava kuin te." - -"Vakuutan teille", sanoi Cagliostro kumartaen, "että Jonatan oli -paljoa huvittavampi kuin minä. Voi sitä herttaista toveria. Siksi -olinkin tulla hulluksi, kun hän kaatui isänsä Saulin kanssa." - -"Tiedättekö, että jos jatkatte tuolla tapaa, kreivi", sanoi -Richelieun herttua, "teette pian hulluksi tämän Taverney-raukan, -joka niin pelkää kuolemaa, että katselee teitä kauhistunein silmin, -luullen teidän olevan kuolemattoman. Sanokaapa suoraan, oletteko vai -ette?" - -"Kuolematonko?" - -"Niin, kuolematon." - -"Siitä en mitään tiedä, mutta yhden asian voin varmasti vakuuttaa." - -"Minkä?" kysyi Taverney, hartain kreivin kuulijoista. - -"Että olen nähnyt kaikki ne tapahtumat ja seurustellut kaikkien -niiden henkilöiden kanssa, jotka äsken mainitsin." - -"Olette siis tuntenut Montecuculin?" - -"Niinkuin tunnen teidät, herra de Favras, vieläpä lähemmin, sillä -teidät minulla on kunnia nähdä vasta toisen tai kolmannen kerran, -mutta puheena olevan taitavan sotapäällikön kanssa asuin lähes vuoden -samassa teltassa." - -"Te olette tuntenut Valoisin Filipin?" - -"Kuten minulla oli kunnia teille mainita, herra de Condorcet; mutta -hänen palattuaan Pariisiin minä lähdin Ranskasta takaisin Böömiin." - -"Entä Kleopatra? Tunsitte hänetkin?" - -"Tunsin, rouva kreivitär. Olen jo teille sanonut, että hänellä oli -mustat silmät niinkuin teilläkin ja povi melkein yhtä kaunis kuin -teidän." - -"Mutta, kreivi, ettehän tiedä, millainen povi minulla on." - -"Se on teillä samanlainen kuin Kleopatralla, madame, ja jottei -yhtäläisyydestä mitään puuttuisi, oli hänellä kuten teilläkin taikka -teillä on kuten hänellä pieni tumma luomi vasemmalla kuudennen -kylkiluun kohdalla." - -"Mutta, kreivi, tuommoinen sutkaus on noituutta." - -"Eikä mitä, markiisitar", nauroi Richelieun marski; "minulta hän sen -on kuullut." - -"Ja mistä te sen tiedätte?" Marski suipensi huuliaan ja vastasi; -"Kah, se on perhesalaisuus." - -"Hyvä on", sanoi rouva Dubarry. "Teidän luonanne käydessä, marski, -sietää todellakin ihomaalia olla kaksin verroin." - -Sitten hän kääntyi Cagliostroon päin ja sanoi: - -"Teillä on varmaankin, monsieur, jokin salakeino itseänne nuorentaa, -sillä kolmen-, neljäntuhannen vuoden ikäisenä, jollainen nyt olette, -näytätte tuskin täyttäneen neljäkymmentä." - -"Niin, madame, minulla on nuorentamisen salakeino." - -"Voi, nuorentakaa siis minut." - -"Teidät, madame. Se on tarpeetonta, ja se ihme onkin jo tapahtunut. -Ihminen on sen ikäinen, miltä näyttää, ja teillä on vuosia enintään -kolmekymmentä." - -"Tuo oli vain kohteliaisuus." - -"Ei, madame, se on tosiasia." - -"Selittäkää." - -"Hyvin helposti. Te olette käyttänyt keinoani." - -"Kuinka niin?" - -"Olette nauttinut elämänvettäni." - -"Minäkö?" - -"Te itse, kreivitär. Sitä ette ole voinut unohtaa." - -"Kaikkea sitä kuuleekin." - -"Kreivitär, muistuuko mieleenne eräs talo Saint-Clauden kadun -varrella? Muistatteko, että saavuitte siihen taloon eräälle asialle, -joka koski herra de Sartinesia? Että teitte palveluksen eräälle -ystävälleni, nimeltä Josef Balsamo? Että Josef Balsamo lahjoitti -teille pullon nestettä, kehoittaen teitä nauttimaan sitä joka aamu -kolme tippaa? Että noudatitte tätä määräystä viime vuoteen asti, -jolloin pullo oli tyhjentynyt? Jollette kaikkea tätä enää muista, -kreivitär, ei se todellakaan olisi pelkkää unohtamista; se olisi -kiittämättömyyttä." - -"Oh, herra de Cagliostro, nyt te puhutte semmoisia asioita..." - -"Jotka vain te yksin tunnette, sen kyllä tiedän. Mutta mitä arvoa -olisi noituudella, ellei tietäisi lähimmäisensä salaisuuksia?" - -"Oliko siis Josef Balsamolla, kuten teillä, ihmeellisen elämänveden -resepti?" - -"Ei, madame; mutta kun hän oli parhaimpia ystäviäni, olin hänelle -antanut kolme tai neljä pullollista." - -"Mutta onko hänellä sitä vielä jäljellä?" - -"Siitä ei minulla ole tietoa. Jo kolme vuotta on Balsamo-parka ollut -kadoksissa. Viimeisen kerran tapasin hänet Amerikassa, Ohio-virran -rannoilla. Hän oli lähdössä Kalliovuorille, ja myöhemmin on minulle -kerrottu hänen kuolleen." - -"Kuulkaapa, kreivi", huudahti marski; "heittäkää kohteliaisuudet -sikseen. Ja nyt salaisuus esille, kreivi, salaisuus." - -"Puhutteko tosissanne, monsieur?" kysyi Hagan kreivi. - -"Aivan tosissani, sire... anteeksi, tarkoitin herra kreivi", ja -Cagliostro kumarsi sillä tavalla, että hänen tekemänsä virhe voitiin -käsittää tahalliseksi. - -"Niinmuodoin", sanoi marski, "kreivitär ei ole kyllin vanha -nuorennettavaksi." - -"Ei, sen vakuutan." - -"Hyvä on; saan siis esittää teille toisen henkilön. Tässä on ystäväni -Taverney. Mitä sanotte hänestä? Eikö hän näytä Pontius Pilatuksen -aikalaiselta? Mutta kenties hänen laitansa on päinvastoin, ja hän -siis on liian vanha?" Cagliostro katseli paroonia. - -"Ei ollenkaan", vastasi hän. - -"Ah, hyvä kreivi", ihastui Richelieu, "jos hänet nuorennatte, -julistan teidät Medeian oppilaaksi." - -"Haluatteko?" kysyi Cagliostro kohdistaen sanansa isäntään, mutta -katseensa kaikkiin kuulijoihin. - -Jokainen nyökkäsi myöntävästi. - -"Ja te kuten toisetkin, herra de Taverney." - -"Hitto vie, minä tietysti etusijassa", vastasi parooni. - -"No, se on pian tehty", sanoi Cagliostro. - -Ja hän pisti kaksi sormea taskuunsa, vetäen esille pienen -kahdeksankulmaisen pullon. Sitten hän otti puhtaan kristallilasin ja -kaatoi siihen pullosesta muutamia tippoja. - -Miedonnettuaan nämä tipat puolella lasillisella jäähdytettyä -samppanjaa hän ojensi paroonille näin valmistetun juoman. - -Kaikkien silmät olivat seuranneet hänen pienimpiäkin liikkeitään: -kaikki odottivat suu ammollaan. Parooni tarttui lasiin, mutta juuri -kun oli viedä sen huulilleen, alkoi hän epäröidä. - -Nähdessään hänen epäröivän purskahtivat kaikki nauramaan niin -äänekkäästi, että Cagliostro menetti malttinsa. - -"Kiirehtikää, parooni", sanoi hän, "tai muuten hukkaatte nesteen, -joka maksaa sata louisdoria [kultaraha, arvoltaan 24 livreä eli -frangia. -- _Suom._] joka tippa." - -"Kas hitto. Se se on toista kuin Tokay-viini", koki Richelieu laskea -leikkiä. - -"Pitää siis juoda?" kysyi vielä parooni melkein vavisten. - -"Tai luovuttaa lasi toiselle, monsieur, jotta elämänvedestä edes joku -hyötyisi." - -"Anna tänne", sanoi Richelieun herttua kurottaen kättään. - -Parooni haistoi nestettä, ja rohkaistuen varmaankin siitä vahvasta -balsamintuoksusta ja kauniista ruusunpunaisesta väristä, joka -elämänvedestä oli tullut samppanjaan, hän nielaisi taikajuoman. - -Samassa hetkessä hänestä tuntui, että läpi koko ruumiin kulki -väristys ja ajoi orvaskettä kohti kaiken vanhan ja hitaan veren, joka -hänen suonissaan uinui, jaloista sydämeen asti. Hänen kurttuinen -ihonsa silisi, velttojen luomien melkein umpeen peittämät silmät -avartuivat hänen tahtomattaan. Silmäterät välähtelivät vilkkaina ja -suurenivat; käsien tutina hävisi, ja sijaan tuli vakava lujuus. Hänen -äänensä kävi varmaksi; polvet saivat takaisin kultaisen nuoruudenajan -joustavuuden ja suoristuivat, samoin kuin lanteetkin. Ja kaikessa -tässä näytti siltä, kuin neste levitessään hänen ruumiissaan olisi -uudestaan synnyttänyt hänet kiireestä kantapäähän. - -Salissa kajahti ihmettelyn, hämmästyksen ja ennen kaikkea ihastuksen -huuto. Taverney, joka jyrsi työläästi ikenillään, tunsi itsensä -nälkäiseksi. Hän sieppasi ripeästi lautasen ja veitsen, otti -lihamuhennosta vasemmalta puoleltaan ja pureskeli murskaksi peltopyyn -luita sanoen, _että_ hänestä tuntu kuin puhkeaisivat hänelle -uudestaan kaksikymmenvuotiaat hampaat. - -Hän söi, nauroi, joi ja huudahteli ilosta puolen tunnin ajan, jolloin -toiset häntä katselivat hämmästyksestä jähmettyneinä. Sitten hän -vähin erin surkastui kuin lampunliekki öljyn tehdessä loppua. Ensiksi -nähtiin äskeisten, hetkeksi haihtuneiden ryppyjen jälleen uurtavan -hänen otsaansa; sitten painuivat silmät kuin verhojen taakse ja -sumenivat. Häneltä meni ruokahalu, viinikään ei maistunut, selkä -kyyristyi ja polvet alkoivat taas tutista. - -"Oi-oi", voihki hän. - -"Mikä nyt tuli?" kyseltiin häneltä. - -"Mikäkö tuli? Hyvästi nuoruus!" - -Ja hän päästi ilmoille raskaan huokauksen, jota seurasi kaksi -kyyneltä, kostuttaen hänen silmäripsiään. - -Vaistomaisesti, tätä surkeata ilmiötä katsellessa, kun aluksi -nuorentunut vanhus nuoruuden kadottua näytti entistäänkin -vanhemmalta, kohosi jokaisen läsnäolijan rinnasta samanlainen huokaus. - -"Asia on perin yksinkertainen, messieurs", selitti Cagliostro. -"Parooni sai nauttia kolmekymmentä viisi tippaa elämänvettä, -nuorentuen vain yhtä moneksi minuutiksi." - -"Voi, antakaa lisää, lisää, kreivi", hoki vanhus kiihkeästi. - -"Ei, monsieur, sillä uusi koe voisi ehkä viedä teiltä hengen", -vastasi Cagliostro. - -Kaikista uteliaimpana oli tämän ilmiön yksityiskohtia tarkannut -rouva Dubarry, joka tunsi elämänveden vaikutusvoiman. Mikäli nuoruus -ja elo paisuttivat vanhan Taverneyn valtimoita, seurasi kreivitär -katseellaan tätä nuoruuden ja elämän edistymistä. Hän nauroi, taputti -käsiään, nuorentui itsekin näkemästään. - -Kun juoman teho oli paraimmillaan, teki kreivittären mieli riuhtaista -Cagliostron kädestä elämänveden pullo. Mutta heti kun Taverney näkyi -nopeammin vanhentuvan kuin oli nuorentunut, sanoi hän murheellisesti: - -"Ah, siinä näemme, että kaikki on turhuutta, tyhjää haavetta; tuo -ihmeellinen taika vaikutti vain viisineljättä minuuttia." - -"Se merkitsee", huomautti Hagan kreivi, "että saadakseen nuoruutta -kahdeksi vuodeksi pitäisi särpiä kokonainen joki." - -Kaikki alkoivat nauraa. - -"Ei", väitti Condorcet; "se on hyvin helppo laskea. Kolmekymmentä -viisi tippaa kolmessakymmenessä viidessä minuutissa ei tee enempää -kuin vaivaiset viisisataa kaksikymmentä viisi tuhatta yhdeksänsataa -neljäkymmentä yhdeksän tippaa, jos tahtoo pysyä nuorena yhden vuoden." - -"Vedenpaisumus!" sanoi Lapeyrouse. - -"Ja kuitenkin, monsieur, lausuitte äsken, että minun laitani on ollut -toisin, sillä ystävänne Josef Balsamon antama pullo, joka tosin oli -neljä kertaa suurempi kuin teidän, on riittänyt kymmenen vuotta minua -suojelemaan ajan hävitykseltä." - -"Aivan oikein, madame, ja te yksin viittaatte merkillisen tosiasian -perille. Vanhentunut, liiaksi vanhentunut tarvitsee näin paljon, -jotta syntyisi välitön ja voimakas vaikutus. Mutta kolmikymmenvuotias -nainen, kuten te, madame, tai neljänkymmenen ikäinen mies, jollainen -minä olin, ruvetessamme käyttämään elämänvettä -- sellainen nainen -tai mies, uhkuen vielä nuoruuden voimaa, kaipaa vain kymmenen tippaa -tätä nestettä jokaista vanhentumiskautta kohti, ja näiden kymmenen -tipan avulla hän saa nuoruuden ja elämän ikuisesti pysymään samalla -sulon ja tarmon asteella." - -"Mitä te tarkoitatte vanhentumiskausilla?" kysyi Hagan kreivi. - -"Luonnollisia ikäkausia, herra kreivi. Luonnontilassa ihmisen voimat -kasvavat viidenneljättä vuoden ikään asti. Sen saavutettuaan hän -pysyy sellaisenaan neljänkymmenen ikään. Siitä lähtien hän alkaa -riutua, mutta melkein huomaamatta, kunnes on täyttänyt viisikymmentä. -Silloin käyvät riutumiskaudet tiheämmäksi, yhä jouduttaen kulkuaan -kuolinhetkeen saakka. Sivistyneessä olotilassa -- kun ruumista -kuluttavat hurjistelut, huolet ja taudit -- pysähtyy kasvu -kolmenkymmenen vuoden iässä, ja riutuminen alkaa kolmenkymmenen -viiden tienoilla. Mutta olkoon ihminen luonnonlapsi tai -kaupunkilainen, täytyy hänen silloin, kun luonto on pysähdyksissä, -käydä siihen käsiksi ehkäistäkseen sen liikettä alaspäin, juuri -sillä hetkellä, kun se on lähdössä riutumista kohti. Se, jolla on -hallussaan tämän nesteen salaisuus, kuten minulla on, ja joka osaa -huomioon ottaa oikean hetken yllättääkseen ja pysäyttääkseen luonnon -tuossa käännekohdassa, elää minun laillani yhä nuorena tai ainakin -kyllin nuorena kyetäkseen siihen, mitä mieli tekee tässä maailmassa." - -"Hyväinen aika, herra de Cagliostro!" huudahti kreivitär, "miksi -siis, kun kerran vallassanne oli valita ikänne, ette valinnut -kahtakymmentä vuotta neljänkymmenen asemesta?" - -"Siksi, hyvä kreivitär", vastasi Cagliostro hymyillen, "että -mielestäni on parempi aina olla nelikymmenvuotias, terve ja -täyskuntoinen mies, kuin kaksikymmenvuotias vajanainen nuorukainen." - -"Vai siksi!" sanoi kreivitär. - -"Ihan totta, madame", jatkoi Cagliostro, "sillä kaksikymmenvuotias -miellyttää kolmenkymmenen ikäisiä naisia, mutta neljänkymmenen -vanhana kykenee hallitsemaan kahdenkymmenen ikäisiä naisia ja -kuusikymmenvuotiaita miehiä." - -"Myönnän, monsieur", sanoi kreivitär. "Ja turhaa olisikin kiistää -elävää todistusta vastaan." - -"No sitten minä olen hukassa", vaikeroitsi Taverney; "liian myöhään -kävin asiaan käsiksi." - -"Herra de Richelieu on ollut teitä taitavampi", huomautti Lapeyrouse -suorapuheisesti kuten ainakin merimies, "ja usein olenkin kuullut -sanottavan, että marskilla on jokin resepti..." - -"Se on vain naisten levittämää kulkupuhetta", sanoi Hagan kreivi -nauraen. - -"Onko se mikään syy olla sitä uskomatta, herttua?" kysyi rouva -Dubarry. - -Vanha marski punastui, hän, joka ei juuri koskaan punastunut, ja -kiirehti vastaamaan: - -"Tahdotteko tietää, hyvät herrat, millainen se resepti on?" - -"Kyllä, tietysti me tahdomme." - -"No niin, minä säästän itseäni." - -"Kas vain!" huudahti seurue. - -"Siinä se resepti on", vakuutti marski. "Minä väittäisin vastaan", -sanoi kreivitär, "ellen juuri olisi nähnyt herra de Cagliostron -reseptin vaikutusta. Mutta varokaa, herra taikuri, kysymykseni eivät -vielä ole lopussa." - -"Kyselkää, madame, kyselkää." - -"Sanoitte olleenne neljänkymmenen ikäinen, kun ensi kerran käytitte -elämän vettänne, eikö niin?" - -"Juuri niin, madame." - -"Ja siitä saakka eli siis Troijan piirityksestä lähtien..." - -"Vähän varhaisemmastakin ajankohdasta, madame." - -"Sama se, mutta neljääkymmentä vanhemmaksi ette ole tullut?" - -"Kuten näette." - -"Siinä tapauksessa te, monsieur", muistutti Condorcet, "todistatte -enemmän kuin lausumaanne väittämään sisältyy." - -"Mitä siis olen todistanut, herra markiisi?" - -"Te ette todista ainoastaan, että nuoruus jatkuu, vaan myös, että -elämä säilyy. Sillä jos teillä Troijan sodasta saakka yhä on -neljänkymmenen vuoden ikä, ette myöskään koskaan ole ollut vainajana." - -"Totta puhutte, herra markiisi; nöyrästi tunnustan, etten ole koskaan -kuollut." - -"Mutta silti ette ole haavoittamaton kuten Akilles, eikä muuten -Akilleskaan ollut aivan haavoittamaton, koska Paris surmasi hänet -ampumalla nuolen hänen kantapäähänsä." - -"Haavoittamaton en ole, ja siitä minulla onkin paha mieli", myönsi -Cagliostro. - -"Teidät voi siis tappaa, voitte saada väkivaltaisen lopun?" - -"Valitettavasti." - -"Kuinka siis olette menetellyt välttääksenne kaikki onnettomuudet -kolmen ja puolen tuhannen vuoden kuluessa?" - -"Minulla on ollut onni puolellani, herra kreivi; suvaitkaa tarkata -perusteluitani." - -"Tarkkaan kyllä." - -"Me tarkkaamme myös." - -"Niin, niin", toistivat muutkin. - -Ja ilmeisesti jännittyneenä jokainen nojasi kyynärpäällään pöytään ja -valmistui kuuntelemaan. - -Hiljaisuuden katkaisi Cagliostron ääni. - -"Mikä on elämän ensimmäinen ehto?" lausui hän tehden siron ja keveän -liikkeen kauniilla valkoisilla käsillään, joissa kimalteli sormuksia, -näiden joukossa kuningatar Kleopatran timantti säteillen kuin -pohjantähti. "Terveys, eikö niin?" - -"Tietysti", vastasivat kaikki. - -"Ja terveyden ehtona on..." - -"Ravintojärjestys", sanoi Hagan kreivi. - -"Olette oikeassa, herra kreivi; ravintojärjestyksestä terveys -riippuu. No hyvä, eikö näihin elämänveteni tippoihin voisi sisältyä -kaikkein paras ravintojärjestys?" - -"Kukapa sen tietää?" - -"Te, kreivi." - -"Niin kyllä, mutta..." - -"Mutta eivät muut", puuttui asiaan rouva Dubarry. - -"Se on eri kysymys, madame, ja sen käsittelemme kohta. Kuten sanottu, -minä olen aina noudattanut tippojeni nauttimisohjetta, ja koska -niissä toteutuu kaikkien aikojen ihmisten ikuinen haave, koska juuri -niitä on etsitty muinoin nuoruuden veden nimisinä ja nykyaikana -elämänvetenä, niin olen alati säilyttänyt nuoruuteni, sen nojalla -terveyteni ja sen nojailla elämäni. Sehän on selvää." - -"Mutta kaikki kuluu, kreivi, kauneinkin ruumis niinkuin muukin." - -"Pariksen yhtä hyvin kuin Vulcanuksen", lisäsi kreivitär. - -"Kaiketi olette tuntenut Pariksen, herra de Cagliostro?" - -"Varsin hyvin, madame; hän oli oikein sievä nuorukainen, mutta -ei ansaitse kaikkea sitä, mitä hänestä Homeros laulaa ja naiset -ajattelevat. Ensiksikin hänellä oli punainen tukka." - -"Punainen. Hyi hirveätä", sanoi kreivitär. - -"Kovaksi onneksi Helena oli toista mieltä kuin te, madame. Mutta -palatkaamme elämänveteen." - -"Niin, niin", yhtyivät siihen kaikki. - -"Väitätte siis, herra de Taverney, että kaikki kuluu. Olkoon niin. -Mutta tiedätte myös, että kaikki korjautuu, korvautuu tai syntyy -uudestaan, miten sitä nimittäisikin. Siitä on esimerkkinä pyhän -Hubertin kuuluisa veitsi, joka on niin monesti vaihtanut terää ja -vartta; sillä näistä kaksinkertaisista vaihdoista huolimatta se -on pysynyt pyhän Hubertin veitsenä. Se viini, jota Heidelbergin -munkit säilyttävät kellarissaan, on yhä samaa viiniä, vaikka -jättiläistynnyriin joka vuosi kaadetaan uuden korjuun tuotetta. -Heidän viininsä on myöskin aina kirkasta, vahvaa ja hyvänmakuista; -sitävastoin se viini, jonka Opimius ja minä suljimme roomalaisiin -saviruukkuihin, oli sata vuotta myöhemmin, kun yritin sitä juoda, -enää vain sakeata velliä, jota kenties olisi voinut syödä, mutta ei -mitenkään juoda." - --- No niin, minä en seurannut Opimiuksen esimerkkiä, vaan sen sijaan -arvasin, mikä esimerkki tulisi olemaan saatavana Heidelbergin -munkeista. Olen ylläpitänyt ruumistani valamalla siihen joka vuosi -uusia elämän aineksia, joiden on määrä uudestaan synnyttää entiset. -Joka aamu on nuori ja veres atoomi korvannut veressäni, lihassani, -luissani jonkin kuluneen, herpaantuneen hiukkasen. - --- Olen herättänyt uuteen eloon ne jätteet, jotka tavallinen -ihminen huomaamattaan päästää valtaamaan koko olemuksensa; ne -sotilaat, jotka ihmisluonto on Jumalalta saanut puolustautuakseen -häviötä vastaan, sen sotaväen, jonka suuri yleisö lakkauttaa tai -jättää joutilaisuudessa lamaantumaan, olen pakottanut alituiseen -toimintaan, ja tätä helpotti, vieläpä ohjasi sellaisen kiihottunen -käyttö, joka aina pysyy uutena. Tästä uutterasta elämän tutkimisesta -johtuu, että ajatteluni, liikuntani, hermostoni, sydämeni, sieluni -ei ole milloinkaan unohtanut kerran oppimiaan tehtäviä. Koska tässä -maailmassa kaikki liittyy yhteen kuin ketjuksi ja niinkuin ne, jotka -aina tekevät yhtä ja samaa, parhaiten siinä onnistuvat, on minusta -tietysti tullut kaikkia muita taitavampi karttamaan ne vaarat, joita -on ollut kolmituhatvuotisen elämäni varrella, ja näin on käynyt -siksi, että olen osannut kaikesta ottaa kokemusta, jonka nojalla -näen edeltäkäsin minkä tahansa tilanteen haitat ja uhkat. Niinpä ei -minua saisi astumaan taloon, joka uhkaa luhistua. Ei ikipäivinä, -sillä niin paljon olen taloja nähnyt, että ensi silmäyksellä voin -erottaa hyvät huonoista. Turhaa olisi minua pyytää metsästämään -taitamattoman kanssa, joka ei osaa pyssyään käsitellä. Kefaloksesta -alkaen, joka surmasi puolisonsa Prokriin, hallitsijaan saakka, -joka puhkaisi silmän hänen korkeudeltaan prinssiltä, olen nähnyt -liiankin monta hutilusta. Sodassa ette saisi minua valitsemaan sitä -tai sitä asemaa, jonka ken tahansa muu hyväksyisi, jos kerran olen -tuokiossa laskettuani kaikki suorat ja käyrät linjat havainnut niiden -kuolettavasti yhtyvän juuri sillä kohtaa. Sanonette ehkä, ettei voi -ennakolta nähdä harhaan lentänyttä kuulaa. Siihen vastaisin, ettei -miljoonan laukausta välttäneelle voisi anteeksi antaa, jos hän -jättäyisi harhaan menneen luodin surmattavaksi. - --- Älkää näyttäkö noin epäileviä eleitä. Olenhan tässä elävänä -todistuksena. En väitä olevani kuolematon; sanon vain taitavani, mitä -ei kukaan muu taida, se on: väistää tapaturmaista kuolemaa. Niinpä, -esimerkiksi, en mistään hinnasta jäisi tänne neljännestunniksi kahden -kesken herra de Launayn kanssa, joka juuri ajattele, että jos saisi -minut johonkin Bastiljinsa koppiin, hän koettelisi kuolemattomuuttani -nälällä; myöskään en jäisi herra de Condorcetin seuraan, sillä tällä -hetkellä hänellä on mielessä sujahuttaa lasiini sitä ainetta, jota -on hänen vasemman etusormensa kantasormuksessa, ja se on myrkkyä. -Kummallakaan ei tietysti ole pahaa tarkoitusta, vaan ainoastaan jokin -tieteellinen uteliaisuus, pelkkä halu tietää, veisikö se minulta -hengen. - -Molemmat kreivi Cagliostron mainitsemat henkilöt säpsähtivät. - -"Tunnustakaa suoraan, herra de Launay; me emme ole tuomioistuin, eikä -sitäpaitsi aikomusta rangaista. Antakaapa kuulla, oletteko ajatellut, -mitä juuri sanoin? Ja te, herra de Condorcet, pidättekö todellakin -tuossa sormuksessa myrkkyä, jota tahtoisitte antaa minun maistaa -rakkaan tieteenne nimessä?" - -"Totta vie", vastasi herra de Launay nauraen ja punastuen, "myönnän -teidän olevan oikeassa, herra kreivi; se oli hulluutta mutta se pisti -päähäni juuri sillä hetkellä, kun minua syytitte." - -"Ja minä", lausui Condorcet, "tahdon olla yhtä avomielinen kuin herra -de Launay. Todellakin arvelin, että jos maistaisitte sormukseeni -kätkettyä ainetta, ei kuolemattomuutenne olisi puolenkaan äyrin -arvoinen." - -Vieraspöydästä kajahti samassa hetkessä ihastuksen huudahdus. Nämä -tunnustukset eivät tosin näyttäneet toteen kreivi de Cagliostron -kuolemattomuutta, mutta hänen läpitunkeva älynsä kävi niistä ilmi. - -"Siinä näette", sanoi Cagliostro tyynesti, "että arvasin oikein. -Samoin on kaiken muunkin laita, mitä vastedes tapahtuu. Elämän -tottumus ilmaisee minulle ensi silmäyksellä tapaamieni henkilöiden -menneisyyden ja tulevaisuuden. Niin erehtymätön olen tässä kohden, -että aavistukseni koskee eläimiäkin, vieläpä elotonta luontoa. -Vaunuihin noustessani näen hevosten eleistä, että ne matkalla -pillastuvat, tai ajajan ilmeestä, että hän kaataa minut kumoon tai -törmää jotakin vasten. Laivaan astuessani arvaan, onko kapteeni -taitamaton tai itsepäinen, eikä siis voi tai tahdo ohjata alustaan, -niinkuin kulloinkin on tarpeen. Silloin kartan tuota ajajaa tai -kapteenia; en nouse vaunuihin taikka laivaan. Sattumaa en kiellä, -minä vain supistan sitä. Kun muu maailma jättää sille sata -mahdollisuutta, riistän minä siltä yhdeksänkymmentä yhdeksän ja -varon sadannetta. Tällainen etu minulla on siitä, että olen elänyt -kolmetuhatta vuotta." - -"Niin ollen", sanoi Lapeyrouse nauraen, toisten tuntiessa Cagliostron -sanoista ihastusta tai pettymystä, "teidän, rakas profeetta, pitäisi -seurata minua niihin laivoihin, joiden on määrä kuljettaa minua -maapallon ympäri. Tekisitte minulle erinomaisen palveluksen." - -Cagliostro ei vastannut mitään. - -"Herra marski", jatkoi merenkulkija yhä nauraen, "kun herra kreivi -de Cagliostro, ymmärrettävästi kyllä, ei tahdo jättää näin hauskaa -seuraa, sallinette minun lähteä yksin. Suokaa anteeksi, Hagan kreivi, -ja samoin te, madame, mutta kello lyö jo seitsemän, ja minä olen -kuninkaalle luvannut astua vaunuihin neljänneksen yli seitsemän. -Mutta koska kreivi de Cagliostro ei halua tulla katsomaan kahta -laivaani, ilmoittakoon hän edes, mitä minulle tapahtuu Versaillesin -ja Brestin välillä. Brestistä maannavalle hän on minun puolestani -vapaa; siitä matkasta vastaan kyllä yksin. Mutta Versaillesin ja -Brestin väli kaipaa kun kaipaakin hänen lausuntoaan." - -Cagliostro loi vielä kerran Lapeyrouseen niin alakuloisen katseen, -kasvoissa niin lempeä ja samalla niin murheellinen ilme, että se -vaikutti useimpiin läsnäolijoihin oudostuttavasta Mutta merenkulkija -ei huomannut mitään. Hän lausui seuralle jäähyväiset; hänen -palvelijansa auttoivat hänen ylleen raskaan, väljän turkisviitan, -ja rouva Dubarry pisti salavihkaa hänen taskuunsa muutamia niistä -oivallisista sydäntävahvistavista rohdoista, jotka ovat pitkällä -matkalla niin tervetulleita, vaikka matkustaja tuskin koskaan tulee -itse niitä hankkineeksi ja jotka jäisessä ilmanalassa suoritettavan -retken pitkinä öinä hänelle muistuttavat poissaolevia ystäviä. - -Yhä hymyillen Lapeyrouse kumarsi kunnioittavasti Hagan kreiville ja -ojensi kätensä vanhalle marskille. - -"Hyvästi, rakas Lapeyrouse", sanoi Richelieun herttua. - -"Vain näkemiin asti, herttua", vastasi Lapeyrouse. "Tuntuu -todellakin, kuin luultaisiin minun menevän iäksi. Matka maapallon -ympäri ei ole ikuinen, viivyn poissa enintään neljä, viisi vuotta. -Sitä varten ei tarvita juhlallisia jäähyväisiä." - -"Neljä tai viisi vuotta", ihmetteli marski. "Miksi ette samalla sano -neljä tai viisi vuosisataa? Minun iälläni päivät ovat vuosia, ja -siksi sanonkin teille: jääkää hyvästi." - -"Mitä vielä. Kysykää tietäjältä", nauroi Lapeyrouse; "hän lupaa -teille vielä parikymmentä elinvuotta, vai kuinka, herra de -Cagliostro? Voi jospa olisitte, kreivi, jo ennemmin puhunut minulle -jumalaisista tipoistanne. Maksakoot ne mitä tahansa, minä olisin -niitä hankkinut tynnyrillisen _Astrolabe_ laivalleni. Vielä yksi -suudelma kauniille kädellenne, madame, kauneimmalle, mitä varmaankaan -saan nähdä siihen saakka, kun retkeltäni palaan. Näkemiin." - -Ja hän lähti salista. - -Cagliostro oli yhä vaiti kuin pahaenteinen tietäjä. - -Saliin voitiin kuulla kapteenin askeleet kajahtavilla ulkoportailla, -hänen yhä iloinen äänensä pihalla ja hänen viimeiset terveisensä -niille, jotka olivat kerääntyneet hänen lähtöään katselemaan. - -Sitten hevoset ravistelivat kulkusilla koristettuja päitään, vaunujen -ovi läjähti kiinni, ja pyörät alkoivat jyristä pitkin katukiviä. - -Lapeyrouse oli nyt astunut ensi askeleen salaperäisellä matkallaan, -jolta ei koskaan palannut. - -Kaikki kuuntelivat. - -Kun ei enää kuulunut mitään, kääntyivät kaikkien katseet kuin -yliluonnollisen voiman pakottamina Cagliostroon. - -Tämän miehen kasvoilla loisti nyt tietäjän haltioittuminen, mikä -värisytti kaikkia läsnäolijoita. Oudon juhlallista äänettömyyttä -kesti tuokion aikaa. Ensimmäisenä keskeytti sen Hagan kreivi. - -"Miksi ette vastannut hänelle, monsieur?" - -Tässä kysymyksessä tuli esille koko seuran huolestunut mieliala. - -Cagliostro vavahti, ikäänkuin nämä sanat olisivat hänet herättäneet -syvistä mietteistä. - -"Siksi, että minun olisi täytynyt hänelle puhua joko epätotta tai -armotonta totta." - -"Kuinka niin?" - -"Minun olisi, totta puhuen, täytynyt hänelle sanoa: Herra de -Lapeyrouse, Richelieun herttua on oikeassa sanoessaan teille -_hyvästi_ eikä _näkemiin_." - -"No mutta", hätkähti Richelieu ja kalpeni. "Mitä ihmettä te nyt -sanotte Lapeyrousesta, herra Cagliostro?" - -"Tyyntykää, herra marski", rauhoitti Cagliostro, "eihän tämä -surullinen ennustus teitä koske." - -"Mitä tämä on?" huudahti rouva Dubarry. "Lapeyrouse-parka, joka juuri -suuteli kättäni..." - -"Ei ainoastaan ole sitä uudestaan suutelematta, madame, vaan myöskään -ei koskaan enää näe tänä iltana jättämiään henkilöitä", sanoi -Cagliostro tarkkaavasti katsellen vedellä täytettyä lasia, joka -oli niin sijoitettu, että siinä opaalin väriset heleät valojuovat -taittuivat ympäröivien esineiden poikkipäin kulkeviin varjoihin. - -Kaikkien huulilta pääsi hämmästyksen huuto. - -Keskustelu oli nyt joutunut sille asteelle, että mielten jännitys yhä -kasvoi; vakavasta, juhlallisesta, melkein tuskaisesta sävystä, joka -tuli esille läsnäolijain sanoissa tai katseissa heidän kysellessään -Cagliostrolta, olisi voinut päättää, että nyt oli puhe muinaisajan -oraakkelin pettämättömistä ennustuksista. - -Sillävälin, kun kaikki näin olivat kiintyneet yhteiseen asiaan, nousi -herra de Favras, aavistaen toistenkin toivomuksen, antoi kädellään -merkin ja hiipi varpaisillaan katsomaan, oliko etuhuoneessa ketään -palvelijoista kuuntelemassa. - -Mutta, kuten sanottu, Richelieun marskin talossa vallitsi hyvä -järjestys, eikä herra de Favras tavannut etuhuoneessa muita kuin -vanhan taloudenhoitajan, joka ankarana kuin etuvartija oli torjumassa -pääsyä ruokasaliin jälkiruuan juhlallisena hetkenä. - -Hän palasi paikalleen istumaan ilmaisten kädenliikkeellä, että -pöytäseura sai olla ihan rauhassa. - -"Siinä tapauksessa", sanoi rouva Dubarry, vastaten herra de Favrasin -rauhoittavaan viittaukseen, ikäänkuin se olisi ääneen lausuttu, -"siinä tapauksessa ilmoittakaa meille, miten käy Lapeyrouse-poloisen." - -Cagliostro pudisti päätään. - -"No, no, herra de Cagliostro, sanokaa nyt kuitenkin", yhtyivät siihen -herrat. - -"Niin, sitä me todellakin pyydämme." - -"Olkoon menneeksi; herra de Lapeyrouse lähtee, kuten hän teille -mainitsi, kiertomatkalle maapallon ympäri täydentääkseen Cookin -retkiä, sen onnettoman Cookin, joka, niinkuin tiedätte, murhattiin -Sandwich-saarilla." - -"Niin, niin, tiedämme", myönsivät kaikki pikemmin päänimikkeillä kuin -sanoilla. - -"Kaikki näyttää lupaavan tälle yritykselle menestystä: Lapeyrouse on -kelpo merenkulkija, ja sitäpaitsi on kuningas Ludvig XVI taitavasti -suunnitellut hänen reittinsä." - -"Aivan oikein", puuttui puheeseen Hagan kreivi. "Ranskan kuningas on -etevä maantieteilijä, vai mitä, herra de Condorcet?" - -"Kyllä, etevämpikin kuin mitä kuninkaan tarvitsee olla", vastasi -markiisi. "Kuningasten sietäisi tietää kaikki vain pintapuolisesti. -Silloin he ehkä taipuisivat niiden johdettaviksi, jotka tuntevat -asian ytimen." - -"Se olkoon opiksi, herra markiisi", huomautti Hagan kreivi hymyillen. - -Condorcet punastui. - -"Ei mitenkään, herra kreivi", vastasi hän, "se on vain pelkkä -mietelmä, filosofinen yleispäätelmä." - -"Hän siis lähtee?" sanoi rouva Dubarry haluten lopettaa kaikki -yksityiset jutut, joiden vuoksi yleiskeskustelu ehkä voisi poiketa -uraltaan. - -"Niin, hän lähtee", toisti Cagliostro. "Mutta niin kova kiire kuin -hänellä näyttikin olleen, älkää silti luulko, että hän heti aloittaa -laivamatkansa; ei, minä näen hänen hukkaavan paljon aikaa Brestissä." - -"Sepä vahinko", sanoi Condorcet, "sillä juuri nyt on sopiva -lähtöaika. Melkein on jo vähän myöhäistäkin, helmi- tai maaliskuu -olisi ollut parempi." - -"Älkää häntä moittiko tästä parin kuukauden viivytyksestä herra de -Condorcet. Ainakin hän elää sen aikaa, elää ja toivoo." - -"Hänelle on arvatenkin annettu hyvät seuralaiset?" lausui Richelieu. - -"On", vastasi Cagliostro. "Toisen laivan päällikkö on etevä upseeri. -Näen hänet: hän on vielä nuori, seikkailuhaluinen, urhoollinen, -kovaksi onnekseen." - -"Mitä? Kovaksi onnekseen." - -"Niin, sillä vuoden kuluttua tähystelen tätä ystävää enkä enää näe", -sanoi Cagliostro levottomana tarkaten vesilasia. - -"Ei suinkaan teistä kukaan ole herra de Langien sukulainen?" - -"Ei." - -"Eikä kukaan häntä tunne?" - -"Ei." - -"No niin, hän joutuu ensimmäisenä kuoleman omaksi. En näe häntä enää." - -Vieraiden kesken kuului kauhun hälinää. - -"Entä hän... hän... Lapeyrouse?" kyselivät monet äänet läähättäen. - -"Hän purjehtii, nousee maihin, astuu taas laivaan. Vuosi, kaksi -vuotta käy kaikki hyvin. Hänestä saadaan tietoja, mutta sitten..." -[Se upseeri, joka toi viimeiset tiedot Lapeyrousesta, oli herra de -Lesseps, ainoa retkikunnan jäsen, joka sai uudestaan nähdä Ranskan. -_Tekijä_.] - -"Sitten...?" - -"Vuodet vierivät." - -"Entä sitten?" - -"Valtameri on suuri, taivas synkkä. Siellä täällä kohoo tutkimattomia -maita, toisaalla taas kauhistavia hahmoja, senkaltaisia, kuin -Kreikan saaristomeren hirviöt. Ne vaanivat alusta, joka merivirran -viemänä kiitää sumussa karien lomitse; sitten nousee myrsky, -vieraanvaraisempi kuin ranta, ja sen jälkeen kaameita tulikieliä. -Voi, Lapeyrouse, Lapeyrouse, jos voisit minua kuulla, sanoisin -sinulle: Kristoffer Kolumbuksen tavoin pyrit uutta maailmaa -löytämään; varo tuntemattomia saaria." - -Hän vaikeni. - -Hyinen väristys tuntui kaikkien jäsenissä hänen viime sanojensa vielä -kaikuessa. - -"Mutta miksi ette häntä varoittanut?" huudahti Hagan kreivi joutuen, -kuten toisetkin, tämän eriskummaisen, sydämiä mielensä mukaan -myllertävän henkilön vaikutukselle alttiiksi. - -"Juuri niin", yhtyi siihen rouva Dubarry, "miksi ei riennetä, koeteta -saada häntä kiinni? Sellaisen miehen kuin Lapeyrousen henki maksanee -edes sen verran kuin kuriirin matka, hyvä marski." - -Marski ymmärsi vihjauksen ja nousi jo puoleksi soittaakseen kelloa, -mutta Cagliostro teki torjuvan liikkeen, ja marski vaipui takaisin -nojatuoliinsa. - -"Sen pahempi, ei mistään varoituksesta ole apua", selitti Cagliostro. -"Ihminen, joka edeltäpäin näkee kohtalon, ei voi sitä muuttaa. Herra -de Lapeyrouse nauraisi, jos olisi kuullut sanani, niinkuin Priamoksen -pojat nauroivat Kassandran ennustuksille; mutta kah, tekin, Hagan -kreivi, nauratte, ja naurunne tarttuu kyllä koko tähän seuraan. Älkää -lainkaan pidättäkö itseänne, herra de Favras; enhän ole koskaan -tavannut uskovaista kuulijaa." - -"Ei, ei, kyllä me uskomme", huudahtivat rouva Dubarry ja vanha -Richelieun herttua. - -"Minä uskon", mutisi Taverney. - -"Minä myös", sanoi Hagan kreivi kohteliaasti. - -"Niinpä niin", huomautti Cagliostro, "uskotte muka, kun on puhe -Lapeyrousesta; mutta jos asia koskisi teitä itseänne, ette uskoisi." - -"No, no." - -"Siitä olen varma." - -"Myönnän", sanoi Hagan kreivi, "että minut olisi saatu uskomaan, -jos herra de Cagliostro olisi sanonut Lapeyrouselle: Karttakaa -tuntemattomia saaria. Silloin hän olisi ollut varuillaan, ja siinä -olisi aina ollut jokin pelastuksen mahdollisuus." - -"Vakuutan teille, ettei niin olisi käynyt, herra kreivi. Ja jos -hän olisikin uskonut, niin huomatkaa, kuinka kauheata olisi ollut -saada sellainen ilmoitus, kun sitten vaaran hetkellä, nähdessään nuo -tuntemattomat, tuhoa uhkaavat saaret, mies-parka olisi ennustukseeni -luottaen tuntenut salaperäisen kuoleman lähestyvän voimatta sitä -torjua Silloin ei olisi ollut vain kuolema, vaan tuhat kuolemaa -hänen kärsittävänään, sillä tuhannen kuoleman vertaista on pimeässä -hapuilla epätoivo mielessä. Ottakaa huomioon, että toivo, jonka -olisit häneltä riistänyt, on viimeinen lohdutus, joka kovaonnisella -vielä säilyy, kun pyövelin terä uhkaa, vieläpä kun se jo hipaisee, -kun hän tuntee sen leikkaavan ja veri vuotaa. Elämä sammuu, ja vielä -ihminen toivoo." - -"Se on totta", sanoivat jotkut hiljaa. - -"Niin", jatkoi Cagliostro, "muuta todellista hyvää, kuin sen verhon, -joka peittää elämämme lopun, ei Jumala ole antanut ihmiselle maan -päällä." - -"Olkoon sen laita kuinka tahansa", sanoi Hagan kreivi, "mutta jos -teidän kaltaisenne mies sattuisi minulle sanomaan: Varokaa sitä -ihmistä tai sitä asiaa, pitäisin neuvon hyvänä ja kiittäisin sen -antajaa." - -Cagliostro pudisti hiljakseen päätään, samalla surumielisesti -hymyillen. - -"Totta puhuen, herra de Cagliostro", jatkoi kreivi, "varoittakaa -minua, niin saatte siitä kiitokset." - -"Haluatte siis, että sanon teille, mitä en tahtonut sanoa -Lapeyrouselle?" - -"Juuri sitä haluan." - -Cagliostro näytti aikovan puhua, mutta jätti sikseen, sanoen vain: - -"Ei, herra kreivi, ei." - -"Pyydän teiltä hartaasti." - -Cagliostro käänsi päänsä poispäin. - -"En koskaan!" mutisi hän. - -"Varokaa", sanoi kreivi leikillisesti, "tuolla tapaa riistätte -minulta uskon." - -"Parempi on olla epäuskossa kuin tuskassa." - -"Herra de Cagliostro", lausui nyt kreivi vakavasti, "teiltä on -unohtunut muuan asia." - -"Mikä?" kysyi profeetta kunnioittavasti. - -"Se, että jos onkin ihmisiä, jotka haitatta voivat olla kohtalostaan -tietämättömiä, niin on taas toisia, joiden tarvitsisi tietää -tulevaisuutensa, koska heidän kohtalonsa on tärkeä, ei ainoastaan -heille itselleen, vaan miljoonille ihmisille." - -"Siis", sanoi Cagliostro, "käskekää. Ilman käskyä en sano mitään." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Teidän majesteettinne käskeköön", vastasi Cagliostro hiljaa. - -"Minä tottelen." - -"Käsken teitä paljastamaan kohtaloni, herra de Cagliostro", määräsi -nyt kuningas viehättävän majesteettisesti. - -Samassa kun Hagan kreivi salli kohdella itseään kuninkaana ja luopui -säätynsä keinotekoisesta salaamisesta antaen käskyn, nousi Richelieun -herttua istumasta, meni nöyrästi kumartamaan ruhtinaalle ja sanoi -hänelle: - -"Kiitän kunniasta, jonka Ruotsin kuningas on kodilleni osoittanut; -suvaitkoon nyt teidän majesteettinne asettua kunniapaikalle. Tästä -hetkestä alkaen se voi kuulua vain teille." - -"Olkaamme vain paikoillamme, herra marski, älkäämmekä antako -ainoankaan sanan mennä hukkaan, mitä kreivi de Cagliostro aikoo -minulle sanoa." - -"Kuninkaille ei lausuta totuutta, sire." - -"Joutavia! Enhän minä nyt ole kuningaskunnassani. Herra herttua, -pyydän teitä istumaan paikallanne; olkaa niin hyvä, herra de -Cagliostro, ja puhukaa." - -Cagliostro tähysteli taas lasiinsa; pohjasta kohosi pinnalle päin -sellaista pieniä kuplia, joita nähdään samppanjassa, ja vesi näkyi -hänen mahtavan katseensa läpitunkemana joutuneen liikkeeseen, jota -hänen tahtonsa ohjasi. - -"Sire, sanokaa minulle, mitä tahdotte tietää", virkkoi Cagliostro. -"Nyt olen valmis vastaamaan." - -"Sanokaa, millä tavalla kuolen." - -"Ammuttuna, sire." - -Kustaan otsa säteili. - -"Ah, taistelussa", sanoi hän, "niinkuin ainakin, sotilas. Kiitos, -herra de Cagliostro, tuhannet kiitokset! Aavistan kyllä taisteluita, -ja Kustaa Aadolf ja Kaarle XII ovat minulle näyttäneet, kuinka -Ruotsin kuninkaana kuollaan." - -Cagliostro loi katseensa maahan päin mitään vastaamatta. Hagan kreivi -rypisti kulmakarvojaan ja sanoi: - -"Vai niin, eikö siis laukaus tapaakaan minua taistelutantereella?" - -"Ei, sire." - -"Ehkä kapinassa? Niin, sekin on mahdollista". - -"Ei, ei kapinassakaan." - -"No missä?" - -"Tanssiaisissa, sire." - -Kuningas kävi miettiväiseksi. - -Cagliostro, joka oli noussut seisaalle, istuutui jälleen ja nojasi -päänsä syvälle kättensä väliin. Kaikki, jotka ympäröivät ennustuksen -laatijaa ja sen kohtaamaa henkilöä, olivat kalvenneet. - -Herra de Condorcet lähestyi sitä vesilasia, josta tietäjä oli lukenut -kaamean ilmoituksensa, tarttui sen jalkaan, nosti silmäinsä kohdalle -ja tarkasteli huolellisesti sen kimaltelevia särmiä ja salaperäistä -sisällystä. - -Nerokas, kylmästi tutkiva silmä näkyi molemmilta kristalleilta, -kovalta ja juoksevalta, vaativan ratkaisua pulmalliseen kysymykseen, -jonka hän järjen kannalta katsoi kuuluvan vain luonnontieteen alalle. - -Niinpä hän tiedemiehenä arvioitsi veden syvyyttä, valosäteiden -heijastusta ja vesihiukkasten liikehtimistä. Hän kysyi itseltään, -kuten hän kaikkeen haki syytä, mikä oli aiheena ja verukkeena tähän -veijaukseen, jota tuo kieltämättä tavattoman kyvykäs mies harjoitti -niin arvokkaiden henkilöiden kuin nyt läsnäolevien kesken, saaden -heidät valtoihinsa. - -Arvatenkaan hän ei keksinyt pulmansa ratkaisua, sillä hän herkesi -lasia tutkimasta, pani sen paikalleen pöydälle ja lausui toisten -ollessa mykistyneinä Cagliostron ennustuksesta: - -"Minunkin tekee mieleni pyytää mainiota profeettaamme utelemaan -taikapeililtään. Mutta kovaksi onneksi", lisäsi hän, "minä en ole -mahtava herra, en voi käskeä, eikä mitätön henkeni kuulu miljoonille -ihmisille." - -"Te käskette tieteen nimessä, monsieur", sanoi Hagan kreivi, "ja -teidän elämänne on tärkeä, ei ainoastaan yksityiselle kansalle, vaan -ihmiskunnalle." - -"Kiitän, herra kreivi; mutta herra de Cagliostro lienee siitä toista -mieltä." - -Cagliostro kohotti päätään kuin sotaratsu tuntiessaan kannuksen -puristavan. - -"En suinkaan, markiisi", sanoi hän näkyen joutuvan hermokiihtymyksen -valtaan, jonka aiheuttajana olisi muinaisaikana pidetty häntä -vaivaavaa jumaluusolentoa. "Aivan varmasti te olette mahtava herra -älyn valtakunnassa. Mutta suvaitkaapa nyt katsoa minua suoraan -silmiin; haluatteko täydellä todella, että teillekin ennustan?" - -"Täydellä todella, herra kreivi", vakuutti Condorcet. "Kunniani -kautta, todellisemmin ei voisikaan haluta." - -"Hyvä on, markiisi", sanoi Cagliostro kumealla äänellä, luoden -katseensa maahan toisen tuijottaessa, "te kuolette siitä myrkystä, -jota pidätte sormuksessanne. Te kuolette..." - -"Entä jos viskaisin sen pois?" keskeytti Condorcet. - -"Viskatkaa." - -"Myöntänette ainakin, että se olisi helppo asia." - -"No viskatkaa pois, kuten sanoin." - -"Tehkää se Herran tähden!" huudahti rouva Dubarry, "heittäkää pois -tuo ilkeä myrkky, vaikkei muun vuoksi niin saadaksemme edes pikku -valeesta kiinni tuon pahan onnen tietäjän, joka meiltä kaikilta -riistää ennustuksillaan mielenrauhan. Sillä jos heitätte sen pois, -niin on ainakin varmaa, ettei se myrkky teitä tapa; ja kun herra de -Cagliostro väittää, että kuolette juuri tuosta myrkystä, ei hän pääse -mihinkään siitä, että esiintyy valehtelijana." - -"Rouva kreivitär on oikeassa", virkkoi Hagan kreivi. - -"Hyvä, hyvä, kreivitär!" sanoi Richelieu. "Ei siis muuta, markiisi, -kuin heittäkää pois myrkky; pyyntööni on sitä suurempi syy, koska -tietäessäni teidän pitävän sormessanne kuolemaa minun täytyy vastedes -aina vavista, kun yhdessä juomme. Voihan sormus itsestään aueta... -ja..." - -"Ja kilistettäessä lasit ovat hyvin lähellä toisiaan", lisäsi -Taverney. "Siis, markiisi, myrkky pois!" - -"Suotta pyydätte", sanoi tyynesti Cagliostro. "Herra de Condorcet ei -myrkystänsä luovu." - -"En", sanoi markiisi, "en siitä luovu, se on totta; tosin en tahdo -helpottaa kohtalon kulkua, mutta syynä kieltooni on se, että Cabanis -on minulle valmistanut tämän laatuaan ainokaisen myrkyn, joka on -sattumalta saatu jähmeään muotoon, eikä ole luultavaa, että se -hänelle uudestaan onnistuisi. Siksi en heitä tätä myrkkyä hukkaan. -Riemuitkaa voitostanne, herra de Cagliostro, jos tahdotte." - -"Kohtalo", vastasi Cagliostro, "löytää aina uskollisia apulaisia -pannakseen tuomionsa täytäntöön." - -"Niinpä siis kuolen myrkytettynä", sanoi markiisi. "Olkoon menneeksi! -Ei kuka tahansa saa myrkkyyn kuolla. Ihanan lopun te minulle -ennustitte; pikkusen vain myrkkyä kieleni kärjelle, ja minä olen -mennyt mies. Se ei ole _plus_ kuolema, onhan vain _minus_ elämä, -kuten algebrallisesti sanottaisiin." - -"En minäkään tahdo, että te joutuisitte kärsimään", sanoi Cagliostro -kylmästi, osoittaen eleillään haluavansa, että keskustelu päättyisi -tähän, ainakin herra de Condorcetin osalta. - -"Hyvä herra", sanoi silloin markiisi de Favras kurottaen itseään -pöydän yli, ikäänkuin mennäkseen Cagliostroa vastaan, "minulle tulee -jo vesi suuhun, kun on mainittu haaksirikko, laukaus ja myrkytys. -Ettekö viitsisi olla niin hyvä ja ennustaa minullekin jotakin -samantapaista lystiä?" - -"Vai niin, herra markiisi", sanoi Cagliostro, jota tosin iva ärsytti, -"olisitte todellakin väärässä, jos kadehtisitte näitä herroja, sillä -aateliskunniani kautta sanon, että teidän käy paremmin." - -"Paremmin!" nauroi herra de Favras. "Varokaa liikoja lupaamasta; sen -parempaa kuin meri, tuli ja myrkky lienee vaikea keksiä." - -"Jäljellä on nuora, herra markiisi", sanoi Cagliostro kohteliaasti. - -"Nuora... no no, mitä te tarkoitatte?" - -"Sitä, että joudutte hirteen", vastasi Cagliostro profeetallisessa -kiihkossa, jota ei enää voinut hillitä. - -"Hirteen!" toistivat läsnäolijat. "Voi hitto!" - -"Herra unohtaa, että olen aatelismies", sanoi Favras hiukan kylmeten. -"Ja jos ehkä on tarkoituksena puhua itsemurhasta, voin teille jo -ennakolta ilmoittaa aikovani viime hetkeen asti pitää itseäni sen -verran kunniassa, etten turvaudu nuoraan jos kerran minulla on -miekka." - -"Itsemurhasta ei ole puhetta, monsieur." - -"Tarkoitatte siis kuolemanrangaistusta?" - -"Sitä." - -"Ollen muukalainen, monsieur, saatte minulta anteeksi." - -"Mitä saan anteeksi?" - -"Tietämättömyytenne. Ranskassa katkaistaan aatelismieheltä kaula." - -"Siitä asiasta saatte sopia pyövelin kanssa, monsieur", sanoi -Cagliostro iskien tällä töykeällä vastauksella Favrasin sanattomaksi. - -Nyt oli pöytäseura hetken aikaa kahden vaiheella. - -"Tiedättekö, että minua jo värisyttää", sanoi herra de Launay. -"Edeltäjäni ovat vetäneet niin surkeasti arpaa, että paha minutkin -perinee, jos samasta pussista kopeloin kohtaloani." - -"Siinä tapauksessa olette toisia viisaampi, ja oikein teette siinä, -kun ette halua tietää tulevaisuutta. Olkoon se hyvä tai paha, -pitäkäämme arvossa Jumalan salaista päätöstä." - -"No mutta, herra de Launay", sanoi rouva Dubarry, "toivon kuitenkin, -että olette täysin yhtä rohkea kuin nämä toiset herrat." - -"Sitä itsekin toivon, madame", vastasi kuvernööri kumartaen. - -Sitten hän kääntyi Cagliostroon päin ja sanoi: - -"Vuoron mukaan, monsieur, voisitte ehkä olla nyt niin hyvä ja -ennustaa minunkin vastaiset vaiheeni. Pyydän sitä hartaasti." - -"Se on helppoa", sanoi Cagliostro. "Kirveellä päähän, siinä kaikki." - -Salissa kajahti kauhun huuto. Herrat de Richelieu ja Taverney -pyysivät Cagliostrolta, ettei hän jatkaisi, mutta naisen uteliaisuus -pääsi voitolle. - -"Teitä kuunnellessa, kreivi", lausui rouva Dubarry, "voisi todellakin -luulla, että koko maailma saa väkivaltaisen lopun. Meitä on tässä -kahdeksan henkilöä, ja viisi olette jo tuominnut." - -"Tottahan ymmärrätte, että hän on sen ottanut urakalle ja me vain -nauramme, madame", rauhoitti herra de Favras koettaen todella nauraa. - -"Tietysti me nauramme", sanoi Hagan kreivi, "olkoon ennustuksissa -perää taikka ei." - -"Minunkin tekisi mieli nauraa", selitti rouva Dubarry, "sillä -en tahtoisi pelkuruudellani häväistä seuraamme. Mutta voi, -minä olen vain nainen enkä edes saane kunniaa päästä kaameassa -loppukohtauksessa teidän rinnallenne. Nainen, semmoinen kuolee -sänkyynsä. Sen pahempi, vanhan, murheellisen ja unohdetun vaimon -kuolema lienee kaikista kuolemista pahin, eikö niin, herra de -Cagliostro?" - -Ja niin puhuessaan hän epäröitsi; ei ainoastaan sanoilla, vaan -katseillaankin hän antoi ennustajalle aihetta rauhoittavaan -vastaukseen, mutta Cagliostro pysyi vaiti. - -Uteliaisuus oli levottomuutta väkevämpi ja sai rouva Dubarryn -valtaansa. - -"No, herra de Cagliostro", jatkoi hän, "antakaa kuulla vastauksenne." - -"Mihin vastaisin, madame, kun ette ole minulta kysynyt?" Kreivitär -oli taas kahden vaiheella. - -"Mutta..." sanoi hän. - -"Kysyttekö minulta vai ettekö?" tiedusti Cagliostro. Kreivitär kokosi -voimansa ja vastasi saatuaan rohkeutta toisten hymyilystä: - -"No niin, minä uskallan; sanokaa siis, millaisen lopun saa Jeanne de -Vaubernier, kreivitär Dubarry." - -"Mestauslavalla, madame", kuului kamala ennustus. - -"Tuo on vain pilapuhetta! Eikö niin, monsieur?" sopersi kreivitär -rukoilevin katsein. - -Mutta Cagliostro oli yllytetty äärimmilleen, eikä hän niitä katseita -nähnyt. - -"Miksi pilapuhetta?" kysyi hän. - -"Siksi, että mestauslavalle astuu vain se, joka on tappanut, -murhannut, tehnyt kauhean rikoksen, eikä ole vähääkään luultavaa, -että minä teen semmoisen rikoksen. Siis se oli vain pilaa, vai mitä?" - -"Tottahan se pilaa oli", vastasi Cagliostro, "kuten kaikki muutkin -ennustukseni." - -Kreivitär purskahti nauruun, joka olisi tarkkaavaisesta kuulijasta -tuntunut liian kimeältä ollakseen luonnollinen. - -"Kuulkaapas, herra de Favras", sanoi hän, "tilataan jo nyt -ruumisvaunumme." - -"Se on aivan tarpeetonta, mitä teihin tulee, kreivitär", sanoi -Cagliostro. - -"Miksi niin, monsieur?" - -"Te saatte mestauslavalle ajaa kärryissä." - -"Hyi hirveätä!" huudahti rouva Dubarry. "Huh, kuinka häijy tuo mies -on! Vastedes, marski, kutsukaa vieraiksenne sellaisia, joilla on -toinen mielenlaatu, taikka en tule ikinä uudestaan." - -"Anteeksi, kreivitär", sanoi Cagliostro, "mutta te olette sitä -tahtonut, kuten toisetkin." - -"Minä, kuten toisetkin; suotteko minulle edes sen verran aikaa, että -ehdin valita itselleni rippi-isän?" - -"Turha vaiva, madame", vastasi Cagliostro. - -"Kuinka niin?" - -"Viimeinen, jolla on mestauslavalle astuessaan rippi-isä vieressään, -on..." - -"On kuka?" kysyivät kaikki. - -"Ranskan kuningas." - -Nämä viimeiset sanat Cagliostro lausui kumealla ja niin -kalmankaamealla äänellä, että läsnäolijoita hipaisi kuoleman henkäys, -joka hyydytti sydämet. - -Nyt oltiin muutama minuutti ääneti. Tämän vaitiolon aikana Cagliostro -vei huulilleen vesilasin, josta oli lukenut kaikki veriset -ennustuksensa; mutta tuskin se oli koskettanut hänen suutaan, kun hän -ehdottoman inhon vallassa sysäsi sen takaisin kuin katkeran kalkin, -samalla luoden katseensa Taverneyhin. - -"Ei!" huudahti tämä, joka luuli hänen aikovan puhua, "älkää sanoko -minulle, miten minun käy; minä en sitä tahdo tietää." - -"Vaikka niin, mutta minä sen sijaan kysyn", sanoi Richelieu. - -"Te, herra marski", vastasi Cagliostro, "saatte olla levollinen, -sillä te olette meistä kaikista ainoa, joka kuolee vuoteessaan." - -"Kahvia, hyvät vieraat!" sanoi vanha marski mielissään ennustuksesta. -"Juodaan nyt kahvia!" - -Kaikki nousivat pöydästä. - -Mutta ennenkuin Hagan kreivi siirtyi salonkiin, astui hän Cagliostron -luo ja sanoi: - -"Kohtaloani en yritäkään paeta, monsieur, mutta sanokaa, mitä minun -on kartettava?" - -"Käsipuuhkaa, sire", vastasi Cagliostro. - -Hagan kreivi poistui. - -"Entä minun?" kysyi Condorcet. - -"Munakakkua." - -"Hyvä, lakkaan munia syömästä." - -Ja hän kiirehti Hagan kreivin jäljestä. - -"No mitä minun tulee pelätä?" tiedusti Favras. - -"Kirjettä." - -"Hyvä on, kiitos!" - -"Ja minun?" kysyi de Launay. - -"Bastiljin valloitusta." - -"No sitten ei hätää." - -Ja hän poistui nauraen. - -"Nyt on minun vuoroni, monsieur", sanoi kreivitär hätääntyneenä. - -"Te, kaunis kreivitär, välttäkää Ludvig XV:n toria." - -"Voi, voi", vastasi kreivitär, "siellähän minä jo kerran ennen eksyin -ja säikähdyin niin, että pääni alkoi pyöriä." - -"Niinpä niin, kun se kerran vielä lähtee pyörimään, ei se enää -paikalleen asetu." - -Rouva Dubarry kirkaisi ja pakeni salonkiin toisten vieraiden turviin. - -Cagliostro oli myös menossa sinne, kun Richelieu sanoi: - -"Vielä hetkinen, nyt ei ole muita jäljellä kuin Taverney ja minä, -joille ette ole mitään ennustanut, hyvä taikuri." - -"Herra de Taverney on pyytänyt, etten mitään sanoisi, ettekä, te, -herra marski, ole minulta kysynyt." - -"Nyt sitä kuitenkin pyydän", sanoi Taverney kädet ristissä. - -"Mutta kuulkaapa, ettekö voisi, todistaaksenne meille neronne mahtia, -ilmoittaa meille erästä asiaa, jonka vain me molemmat tiedämme?" - -"Mikä asia se on?" kysyi Cagliostro hymyillen. "No sanokaa, mitä -varten tämä kunnon Taverney on tullut Versaillesiin, vaikka saisi -rauhassa oleskella kauniilla maatilallaan Maison-Rougessa, jonka -kuningas hänelle lunasti kolme vuotta takaperin?" - -"Sehän on perin helppo sanoa, herra marski", vastasi Cagliostro. -"Kymmenen vuotta sitten herra de Taverney tahtoi antaa tyttärensä, -neiti Andréen, kuningas Ludvig XV:lle, mutta siinä hän ei onnistunut." - -"Huh, huh!" murisi Taverney. - -"Nyt hän tahtoo antaa poikansa, Filip de Taverneyn, kuningatar -Marie-Antoinettelle. Kysykääpä häneltä, puhunko valetta." - -"Kunniani kautta!" sanoi Taverney vavisten, "jollei tuo mies ole -noita, niin piru minut periköön!" - -"No no!" varoitti marski, "älä puhu pirusta noin kursailematta, vanha -toveri!" - -"Kamalaa, kamalaa!" mutisi Taverney. - -Ja hän kääntyi pyytääkseen vielä Cagliostroa pitämään asian salassa, -mutta tämä oli jo kadonnut. - -"Kas niin, Taverney, mennään salonkiin", sanoi marski. "Muutoin -siellä juodaan kahvit meitä odottamatta tai saamme juoda sen kylmänä, -mikä olisi paljoa pahempaa." - -Ja hän riensi salonkiin. Mutta se oli autio: ei ainoakaan vieras -ollut rohjennut jäädä uudestaan katsomaan pelottavaa ennustajaa -suoraan kasvoihin. Suotta siellä kynttilät paloivat haarajaloissaan, -kahvi höyrysi kannussaan, ja tuli rätisi pesässä. - -"Jopa nyt ihme! Kuuleppa, vanha ystävä, ei tässä muu auttane kuin -juoda kahvit kahden kesken... No minne hiiteen sinä olet mennyt." - -Ja Richelieu tähysteli joka taholle; mutta pieni ukko oli pujahtanut -tiehensä kuten muutkin. - -"Sama se", tuumi marski virnistäen, kuten Voltaire olisi tehnyt, -ja hieroskellen kuivia, valkoisia, sormusten koristamia käsiään, -"minä olen koko seurasta ainoa, joka saan kuolla vuoteessani. Heh, -heh, vuoteessani! Kreivi Cagliostro, minäpä en olekaan epäuskoinen! -Omassa vuoteessani ja niin myöhään kuin suinkin! Haloo! Tänne -kamaripalvelijani ja tippani!" - -Salonkiin astui kamaripalvelija, kädessä pieni pullo, ja marski lähti -hänen saattamanaan makuuhuoneeseen. - - - - -I - -KAKSI TUNTEMATONTA NAISTA - - -Vuoden 1784 talvea, tuota hirviötä, joka ahmi kuudenneksen Ranskan -väestöä, emme ole voineet, vaikka se porteille jyskytti, kuitenkaan -nähdä Richelieun herttuan luona, me kun siellä olimme sulkeutuneina -niin lämpöiseen ja niin hyvätuoksuiseen ruokasaliin. - -Hiukkanen härmää akkunaruuduissa on luonnon prameutta, joka tulee -ihmisten ylellisyyden lisäksi. Talvi tarjoo timanttejaan, puuteriaan -ja hopeakirjaustaan pohatalle, joka on kääriytynyt turkkiinsa tai -sulkeutunut vaunuihinsa tai verhoutunut puuvillaan ja samettiin, -lämmitetyssä huoneustossaan. Kaikki huurre on loistoa, kaikki -äkilliset ilmanmuutokset vain näyttämön vaihtoa, jota rikas -ruutujensa lävitse katselee, kun suuri ja ikuinen, Jumalaksi -nimitetty koneenkäyttäjä sitä panee toimeen. - -Kenen on lämmin, se voi todellakin ihailla lehdettömiä puita ja -mieltyä talvivaippaisten lakeuksien jylhiin näköaloihin. - -Ken tuntee huumausta valmiin päivällisen ihanista tuoksuista, se -saattaa virkistääkseen ajatuksiaan joskus raotetusta akkunasta imeä -pohjatuulen kirpeätä henkäystä ja lumen hyytävää huurua. - -Ja lopuksi se, joka kärsimyksistä vapaan päivän mentyä, jolloin -miljoonat hänen omista maanmiehistään ovat kärsineet, oikaisee -itsensä haahkanuntuvien ja hienojen lakanain alle hyvin lämpöisessä -vuoteessa, saattaa Lucretiuksen mainitseman ja Voltairen ylistämän -itsekkään miehen lailla olla sitä mieltä, että tässä kaikkein -parhaimmassa maailmassa kaikki on hyvällä kannalla. - -Mutta kenen on vilu, se ei lainkaan näe näitä komeuksia luonnossa, -jolla on yhtä runsaasti valkeata kuin vihreätä vaippaa. - -Kenen on nälkä, se etsii maata ja pakenee taivasta, auringotonta ja -siis onnettomalle hymyilemätöntä taivasta. - -Siihen aikaan, mikä nyt on esillä, nimittäin huhtikuun puolivälissä, -vaikeroitsi kolmesataa tuhatta onnetonta pakkasen ja nälän -näännyttäminä yksistään Pariisissa, jossa ei ollut, koska muka ei -ainoassakaan kaupungissa ollut useampia rikkaita, ryhdytty mihinkään -toimiin köyhien pelastamiseksi sortumasta kylmän ja kurjuuden kynsiin. - -Jo neljän kuukauden aikana oli tyly sää ajanut maaseudun köyhiä -kaupunkeihin, niinkuin talven on tapana ajaa susia metsistä kyliin. - -Ei ollut enää leipää eikä puita. Ei leipää niille, jotka kestivät -kylmää, eikä puita niille, jotka tahtoivat leipää paistaa. - -Kaikki varastonsa oli Pariisi ahmaissut yhdessä kuukaudessa; -kauppiaskunnan esimies, varomaton ja kyvytön, ei osannut toimittaa, -että Pariisiin, joka oli hänen haltuunsa uskottu, tuotaisiin -kaupungin ympäriltä viiden penikulman matkalta kaksisataa tuhatta -syltä puita, mitkä olivat saatavissa. - -Menettelyään hän puolusti näin: - -Kun oli pakkanen, esti se hevosia kulkemasta, ja kun oli suoja, -ei riittänyt hevosia eikä rattaita. Ludvig XVI, aina hyvä, aina -inhimillinen, aina ensimmäinen tarkkaamaan kansansa ruumiillisia -tarpeita, vaikka sen yhteiskunnalliset tarpeet helpommin jäivät -häneltä huomaamatta, myönsi aluksi kaksisataa tuhatta livreä -rattaiden ja hevosten vuokraamiseen ja otti sitten niin yhdet kuin -toisetkin pakkotilauksella valtion huostaan. - -Kulutus oli kuitenkin edelleen tuontia suurempi. Täytyi rajoittaa -ostoa. Kukaan ei saanut yleisestä halkotarhasta viedä enempää kuin, -aluksi yhden kuorman ja sitten puoli kuormaa. Silloin nähtiin -puuvaraston edustalla pitkät jonot ihmisiä, kuten myöhemmin nähtiin -jonotettavan leipäpuotien ulkopuolella. - -Kuningas jakeli almuiksi koko käsikassansa. Hän nosti kaupunkitullin -tuloja kolme miljoonaa ja käytti nämä köyhien avustuksiin selittäen, -että kipeidenkin tarpeiden piti väistyä ja vaieta pakkasen ja nälän -vaatimusten tieltä. - -Kuningatar puolestaan lahjoitti säästövaroistaan viisisataa tuhatta -louisdoria. Luostarit, sairaalat, julkiset rakennukset muutettiin -turvakodeiksi, ja samoin kuin kuninkaallisten linnojen portit, -avautuivat myös muut ajoportit talonisäntien käskystä päästääkseen -pihoille köyhiä, jotka tulivat kyyristelemään suuren nuotion -ympärille. - -Tällä tavoin toivottiin kestettävän suojaisiin ilmoihin asti. - -Mutta taivas oli heltymätön. Joka ilta levisi taivaanlaelle -vaskenkarvainen huntu, tähdet kiilsivät kylminä ja kovina kuin -kalmansoihdut, ja yöllinen pakkanen tiivisti taas timanttijärveksi -kalpean lumen, joka oli sydänpäivän auringossa hetkeksi sulanut. - -Pitkin päivää loivat tuhannet työläiset kuokilla ja lapioilla -lumi- ja jääröykkiöitä talojen viereen, niin että paksut ja kosteat -kaksoisvallit puoleksi täyttivät jo ennestäänkin yleensä liian ahtaat -kadut. Raskaat vaunut, joiden pyörät luiskahtelivat, ja tuontuostakin -kompastelevat hevoset tunkivat näille valleille jalkamiehen, jota -uhkasi kolminainen vaara: lankeeminen, yhteentörmäys ja lumivyöry. - -Pian paisuivat lumi- ja jäävallit niin suuriksi, että puodit jäivät -niiden piiloon ja käytävät menivät umpeen ja että täytyi lakata -kuljettamasta pois näitä kasoja, kun ei enää riittänyt työvoimia eikä -ajoneuvoja. - -Voimaton Pariisi myönsi joutuneensa tappiolle ja antoi talven riehua. -Niin kuluivat joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuu; joskus oli -Pariisi, jolta puuttui viemäreitä ja rinteitä, parin, kolmen päivän -suojasään vuoksi valtamerenä. - -Sellaisina päivinä pääsi muutamien katujen poikki vain uimalla. Sinne -vajosi ja upposi hevosia. Ajoneuvot eivät uskaltaneet siellä kulkea -hiljaakaan; ne olisivat muuttuneet veneiksi. - -Uskollisena luonteelleen Pariisi sepitti pilkkalauluja tulvan -uhkaamasta tuhosta, kuten oli renkuttanut nälkäkuolemasta. Oikein -miehissä mentiin kauppahalleihin katselemaan, kuinka kalaeukot -myyskentelivät tavaraansa ja huutelivat ostajia, jalassa suunnattomat -saappaat, housut saappaanvarsissa ja hameet sonnustettuina -vyötäisille asti, kaikki hihkuen, viittoillen ja roiskuttaen -toistensa päälle siinä lammikossa, joka oli heidän olinpaikkansa. -Mutta kun suojasäätä kesti vain pari päivää, kun sitä seurasi -jää yhä paksumpana ja itsepintaisempana, kun eiliset järvet -jähmettyivät huomispäivänä liukkaaksi kristalliksi, tuli vaunujen -sijaan rekiä, jotka luistelijain työntäminä tai hokkakenkäisten -hevosten vetäminä kiitivät pitkin sileäksi kuvastimeksi muuttuneita -katuja. Seine-virtaa, joka oli jäätynyt monen jalan syvältä, pitivät -yhtymäpaikkanaan joutilaat joukot, jotka siellä harjoittelivat -juoksua, oikeammin luisumista, luistelua, yleensä kaikenlaisia -leikkejä, ja sitten, tästä voimistelusta lämmenneinä ja väsymyksen -pakottamina levähtämään, kiirehtivät lähimmän rovion ääreen -estääkseen hikeä jäsenille jäätymästä. - -Oli tulossa se hetki, jolloin kulkuyhteyden ollessa vesitse -keskeytyneenä ja maitse mahdotonta ei enää saapuisi elintarpeita ja -jolloin Pariisi, tämä jättiläisruumis, sortuisi ravinnon puutteeseen, -niinkuin hirviömäiset valaat, jotka tehtyään olinpaikkansa autioiksi -jäävät napajäiden vangiksi ja kuolevat nälkään, kun eivät ole, -matkien saalistaan, pikku kaloja, voineet railoja myöten pujahtaa -pakoon lauhkeampaan vyöhykkeeseen, ruokaisemmille vesille. - -Tässä hädässä kuningas kutsui koolle neuvostonsa. Sillä hän päätti, -että Pariisista oli karkoitettava, se on, pyydettävä palaamaan -lääneihinsä ne piispat, apotit ja munkit, jotka olivat liiaksi -välittämättä virkapaikastaan; samoin kuvernöörit ja ylitarkastajat, -jotka olivat valinneet Pariisin asuinsijakseen; ja vielä ne tuomarit, -joista ooppera ja suuren maailman seura tuntui hauskemmalta kuin -kuninkaan vaakunalla koristetut virkatuolit. - -Kaikki nämä henkilöt kuluttivat todellakin paljon puita suurissa -hotelleissaan ja paljon ruokavaroja suunnattomissa keittiöissään. - -Lisäksi oli siellä joukko suurtilallisia, joita piti kehoittaa -poistumaan linnoihinsa. Mutta herra Lenoir, poliisipäällikkö, -huomautti kuninkaalle, etteivät nämä olleet rikollisia, joita voisi -pakottaa lähtemään Pariisista vuorokauden kuluessa; että he siis -muuttopuuhassaan osoittaisivat hitautta, johon oli syynä sekä tahdon -että teiden puute, ja että niin ollen suojaiset ilmat voisivat tulla -ennen, kuin tästä toimenpiteestä koituisi hyötyä, jota vastoin -saataisiin tuntea sen kaikki epäkohdat. - -Sillä välin oli kuninkaan sääliväisyys, joka oli tyhjentänyt -hänen kirstunsa, ja kuningattaren armeliaisuus, joka oli vienyt -hänen säästönsä, herättänyt kansassa kekseliästä kiitollisuutta. -Muistomerkeillä, jotka olivat yhä lyhytikäisiä kuin kärsimykset -ja avustukset, pyhitettiin muisto niistä rakkaudentöistä, joita -Ludvig XVI ja kuningatar olivat hätääkärsiville osoittaneet. -Niinkuin muinoin sotamiehet pystyttivät voittaneelle päällikölleen, -joka oli heidät pelastanut vihollisen kynsistä, voitonmerkkejä -tältä anastetuista aseista, niin nyt pariisilaiset, ihan -taistelutantereelle, missä he kamppasivat talvea vastaan, rakensivat -hallitsijaparille kartiopatsaita lumesta ja jäästä. Kaikki olivat -työssä mukana: työmies antoi käsivoimansa, käsityöläinen taitonsa, -taiteilija neronsa, ja patsaat kohosivat komeina, uljaina ja -vankkoina pääkatujen joka kulmassa, ja köyhä kirjailija, jonka luo -ullakkokamariin kuninkaan hyväntekeväisyys myös oli löytänyt tiensä, -osoitti kiitollisuuttaan laatimalla niihin kirjoituksia, joissa -ilmeni vielä enemmän sydäntä kuin älyä. - -Maaliskuun lopulla oli tullut suoja, mutta epätasaisena, -epätäydellisenä, vaihtuen vähän väliä pakkasiin, jotka pitkittivät -Pariisin väestön kurjuutta, tuskia ja nälkää, samalla pitäen vankasti -pystyssä lumisia muistopatsaita. - -Koskaan ei hätä ollut niin pahaksi käynyt kuin tänä viimeisenä -ajanjaksona; haalean auringonpaisteen välihetket saivat aikaan, -että pakkasyöt pohjatuulilleen tuntuivat sitäkin kolkommilta. -Suuret jääkerrokset olivat sulaneet ja juosseet Seineen, joka tulvi -kaikkialla. Mutta huhtikuun alkupäivinä sattui taas sellainen -pakkasen äityminen, josta olemme puhuneet. Lumipatsaat, joita pitkin -oli jo alkanut valua niiden tuhoa ennustava kosteus, jähmettyivät -uudestaan puoleksi sulaneina, muodottomina ja pienenneinä; puisto- ja -rantakaduille ilmestyi kaunis lumipeite, ja jälleen nähtiin -raisujen hevosten kiidättävän rekiä. Sitä oli ihana katsella ranta- ja -puistokaduilla, mutta muualla olivat vaunut ja nopeat kärryt -kauhuna jalkamiehille, jotka eivät kuulleet niiden tulevan eivätkä -jäävallien estäminä useinkaan voineet niitä väistää, joutuen turhassa -pakoyrityksessään pyörien alle. - -Muutamissa päivissä Pariisi tuli täyteen haavoittuneita ja kuolevia. -Missä oli joku taittanut jalkansa kaatuessaan iljangolla, missä -taas toiselta puhkaistu rinta aisan kärjellä, kun kärryjen vauhtia -ei oltu voitu hiljentää jäisellä kadulla. Silloin rupesi poliisi -suojelemaan pyöriltä niitä, jotka olivat pelastuneet kylmästä, -nälästä ja tulvasta. Sakotettiin rikkaita, jotka ruhjoivat köyhiä. -Asian laita oli näet niin, että tänä ylimysvallan aikakautena ilmeni -hevosten ajotavassakin ylimysluontoa: kuninkaallinen prinssi kiiti -täyttä nelistä ilman varoitushuutoa; herttua ja pääri, aatelismies ja -näyttelijätär täyttä ravia; presidentti tai pankkiiri ravia; keikari -ohjasi itse kevyissä ajoneuvoissaan kuin kilparadalla, ja takana -seisova ratsupalvelija kirkui "pois tieltä", kun isäntä oli jotakuta -onnetonta satuttanut tai hänet paiskannut kumoon. - -Ja sitten, niinkuin Mercier sanoo, maasta nousi, ken taisi. Mutta -yleensä, kunhan pariisilainen vain sai nähdä koreita joutsenkaulaisia -rekiä kiitämässä pitkin puistokatua ja ihailla kauniita kärpän- tai -näädännahkaisiin turkisviittoihin kääriytyneitä hovinaisia, -joita lennätettiin kuin meteooreja katujen hohtavalla jääradalla, -ja kunhan vielä kullatut kulkuset, heleänpunaiset ohjakset ja -hevosten höyhentöyhdöt huvittivat lapsia, joita oli ryhmittäin -kerääntynyt sinne, missä kaikkia näitä ihanuuksia kulki sivutse, -unohtuivat Pariisin porvarilta poliisin laiminlyönnit ja ajajien -väkivaltaisuudet, ja köyhät puolestaan unohtivat edes hetkeksi -kurjuutensa, he kun vielä tähän aikaan olivat tottuneita olemaan -rikkaiden tai rikkaina esiintyvien holhottavina. - -Juuri näissä oloissa, joista edellä on ollut puhe, kahdeksan päivää -Richelieun marskin Versaillesissa pitämien päivällisten jälkeen, -nähtiin neljän siron reen saapuvan kauniissa, vaikka viileässä -auringonpaisteessa Pariisiin, liukuen sitten pitkin kovettunutta -lunta, jonka peitossa vielä olivat Cours-la-Reine ja puistokatujen -loppupää Champs-Elyséesistä laskien. Pariisin ulkopuolella lumi -voi kauan säilyttää neitseellisen valkeutensa, kun sitä harvoin -poljetaan. Pariisissa sitävastoin talven loistava vaippa pian mustuu -ja pilaantuu, kun sitä joka tunti tallaa satatuhatta askelta. - -Reet, jotka olivat kepeästi kiitäneet pitkin tietä, pysähtyivät -aluksi puistokadulle -- heti kun lunta seurasi loka. Sen päivän -aurinko oli todellakin lieventänyt kylmyyttä, ja nyt alkoi -hetkellinen suoja, sanomme: hetkellinen, sillä ilman puhtaus ennusti -yöksi hyytävää tuulenhenkeä, joka huhtikuussa nitistää ensi lehdet ja -kukat. - -Etumaisessa reessä istui kaksi miestä, yllä ruskeat verkaviitat, -joissa oli kaksinkertaiset kaulukset; ainoana erotuksena näiden -päällysvaatteiden välillä voitiin huomata, että toisessa oli kullatut -napit ja kalunat, toisessa silkkikalunat ja samanväriset napit. - -Näiden kahden miehen rekeä veti musta hevonen, jonka sieraimista -tuprusi sakeaa huurua, ja heidän jäljestään tuli toinen reki, jota -kohti he tavantakaa loivat katseensa ikäänkuin vartioiden. - -Tässä toisessa reessä oli kaksi naista niin hyvin verhottuina -turkkeihin, ettei kasvoja näkynyt. Lisäksi olisi ollut vaikeata -sanoa, kumpaa sukupuolta he olivat, ellei heitä olisi tuntenut -naisiksi korkeasta hiuslaitteesta, jonka huipulla pieni hattu -huiskutti höyheniään. - -Heidän suunnattoman kookkaasta hiuslaitteestaan, joka oli kyhätty -palmikoista, nauhoista ja pikkukoristeista, lenteli valkoista -jauhetta pilvenä, niinkuin talvella tuulen pudistamilta oksilta -varisee härmäpilviä. - -Toistensa vieressä, niin lähetysten kuin suinkin, istuvat naiset -juttelivat keskenään pitämättä väliä lukuisista katselijoista, jotka -silmillään seurasivat heidän kulkuaan pitkin puistokatua. - -Olemme unohtaneet sanoa, että seurue oli hetken epäröityään taas -lähtenyt liikkeelle. - -Toinen naisista, kookkaampi ja majesteettisempi, painoi huuliaan -vasten hienoa kirjailtua nenäliinaa ja piti päätään korkealla -pystyssä, vaikka reki kulki vinhasti vasten tuulta. Kello oli juuri -lyönyt viisi Sainte-Croix-d'Antoinin kirkossa, ja Pariisin yli alkoi -levitä pimeä ja sen mukana kylmä. - -Tällä hetkellä ajoneuvot olivat saapuneet lähelle Saint-Denisin -porttia. - -Se reessä istuva nainen, joka piteli suunsa edessä nenäliinaa, antoi -merkin edellä kulkeville kahdelle miehelle, jotka heti pitensivät -välimatkaa, jouduttamalla mustan hevosensa juoksua. Sitten sama -nainen kääntyi jälkijoukkoon päin, jona oli kaksi muuta rekeä, -kummallakin ajaja ilman lakeijanpukua, ja totellen saamaansa -viittausta lähtivät molemmat reet ajamaan pitkin Saint-Denisin katua, -jonka perälle ne pian katosivat. - -Toiselta puolen, kuten sanottu, eteni kahden miehen reki yhä -kauemmas ja hävisi vihdoin illan ensi usvaan, joka sakeni Bastiljin -suunnattoman rakennusmöhkäleen ympärillä. - -Jouduttuaan Ménilmontantin bulevardille [leveä puilla istutettu -katu. -- _Suom._] naiset pysäyttivät reen. Täällä päin oli vain -vähän kävelijöitä, sillä pimeä oli ne karkoittanut; sitäpaitsi tähän -kaukaiseen kaupunginosaan uskalsi harva porvari tulla ilman lyhtyä ja -saattuetta, kun talvi oli hionut kolmen, neljän tuhannen epäilyttävän -kerjäläisen hampaat, niin että heistä oli vähin erin tullut varkaita. -Se nainen, jonka jo olemme lukijoillemme esittäneet käskyjen -antajana, kosketti hyppysellään rekeä ohjaavan ajajan olkapäätä. Reki -pysähtyi heti. - -"Kauanko kestää, Weber", sanoi nainen, "ennenkuin voitte toimittaa -kääsit sinne määrättyyn paikkaan?" - -"Ottaako rouva siis kääsit?" kysyi ajaja, puhuen perin -saksanvoittoisesti. - -"Otan, minä palaan pitkin katuja nähdäkseni nuotioita. Mutta kapeat -kadut ovat vielä kuraisempia kuin bulevardit, ja siellä olisi paha -liikkua reellä. Sitäpaitsi minun on tullut hiukan vilu, ja teidän kai -myös, pikkuruinen?" lisäsi nainen kääntyen seuralaiseensa päin. - -"On kyllä, madame", vastasi tämä. - -"Ymmärrätte siis, Weber. Kääsit sinne määräpaikkaan!" - -"Hyvä on, madame." - -"Paljonko aikaa tarvitsette?" - -"Puoli tuntia." - -"Se sopii; katsokaapa, pikku ystävä, mitä kello on?" - -Nuorempi nainen kopeloi turkisviittansa alla ja sai vaivoin -katsotuksi, mitä kello oli, sillä, kuten sanottu, pimeys yhä tiheni. - -"Neljännestä vailla kuusi", sanoi hän. - -"Siis neljännestä vailla seitsemän, Weber." - -Ja näin sanoen nainen hypähti kevyesti reestä, otti ystävänsä -käsivarren kainaloonsa ja lähti poispäin. Ajaja osoitti liikkeillään -kunnioittavaa epätoivoa ja mutisi niin kovaa, että hänen emäntänsä -saattoi sen kuulla: - -"Kuinka varomatonta! _Ach, mein Gott_ [saksankieltä: voi, hyvä -Jumala! -- _Suom._], kuinka varomatonta." - -Molemmat nuoret naiset purskahtivat nauruun, kääriytyivät -viittoihinsa, joiden kaulukset ulottuivat korviin saakka, ja astuivat -bulevardin sivukäytävän poikki, mielikseen kuulien, kuinka lumi -narskui pikkuisten, turkisnahalla päällystettyjen tohvelien alla. - -"Teillä kun on hyvät silmät, Andrée", virkkoi vanhemmalta näyttävä -nainen, jolla ei kuitenkaan voinut olla ikää enemmän kuin -kolmekymmentä tai kolmekymmentäkaksi vuotta, "koettakaa tästä -kulmasta lukea kadun nimi." - -"Pont-aux-Chouxin katu, madame", ilmoitti nuori nainen nauraen. - -"Mikä katu se on, Pont-aux-Choux? Voi, Jumalani, nyt olemme eksyneet? -Vai Pont-aux-Choux! Minulle sanottiin toinen katu oikealle. Mutta -tunnetteko, Andrée, kuinka hyvältä täällä tuoksuu vastapaistettu -leipä?" - -"Kummakos se, kun olemme leipurin kohdalla", vastasi hänen -seuralaisensa. - -"No kysytään sitten häneltä, missä on Saint-Clauden katu." - -Ja näin puhunut nainen läheni leipurin ovea. - -"Älkää menkö sinne, madame", sanoi toinen nainen innokkaasti. -"Antakaa minun mennä." - -"Saint-Clauden katu, sydänkäpyset", kuului iloinen ääni, "sitäkö -tahdotte tietää?" - -Molemmat naiset kääntyivät yhtaikaa sinne päin, mistä ääni tuli ja -näkivät leipurin porttia vasten nojaavan sällin, jolla oli yllä -mekko, mutta rinta ja sääret paljaina, vaikka oli jäätävän kylmä. - -"Huh, alaston mies!" huudahti nuorempi nainen. "Ollaanko nyt villien -maassa?" - -Ja hän peräytyi jonkun askeleen ja lymysi seuralaisensa taakse. - -"Vai Saint-Clauden katua te haette?" jatkoi leipurinsälli, joka -ei lainkaan käsittänyt aihetta nuoremman naisen menettelyyn -eikä pukuunsa tottuneena osannut aavistaa, että sillä oli -keskipakoisvoima, jonka vaikutuksen juuri näimme. - -"Niin juuri, mies hyvä, Saint-Clauden katua", vastasi vanhempi -nainen, töintuskin hänkään hilliten naurunhaluaan. - -"Se on helppo löytää, ja muuten voin lähteä teitä saattamaan", -selitti hilpeä, jauhoinen nuorukainen, ja sanasta siirtyen toimeen -hän lähti oitis harppaamaan pitkillä laihoilla koivillaan, joiden -päissä oli niin laveat kenkärajat kuin veneet. - -"Ei, ei", sanoi vanhempi nainen, joka varmaankaan ei huolinut -esiintyä moisen oppaan seurassa. "Älkää vaivatko itseänne, vaan -sanokaa meille, missä se katu on, ja me kyllä koetamme seurata -neuvoanne." - -"Ensimmäinen katu oikealle, madame", vastasi opas, hienotuntoisesti -peräytyen. - -"Kiitos!" lausuivat molemmat naiset yhteen ääneen. - -Ja sitten he kiirehtivät neuvottuun suuntaan, tukehuttaen naurunsa -käsipuuhkiin. - - - - -II - -MUUAN KOTI - - -Joko olemme liiaksi luottaneet lukijan muistiin taikka voimme -toivoa hänen jo tuntevan tämän Saint-Clauden kadun, joka idässä -rajoittuu bulevardiin ja lännessä Saint-Louisin katuun; hän onkin jo -nähnyt monen niistä henkilöistä, jotka ovat esiintyneet tai vasta -esiintyvät tässä kertomuksessa, kulkevan sitä katua toiseen aikaan, -silloin näet, kun suuri fysiikantutkija Josef Balsamo asui Siellä -Lorenza-tietäjättärensä ja Althotas-mestarinsa kanssa. - -Vuonna 1784, kuten 1770, jolloin ensi kerran veimme sinne lukijamme, -Saint-Clauden katu oli kunniallinen katu, tosin heikosti valaistu, -jokseenkin likainen, sekin myönnettäköön; lisäksi melkein vailla -liikettä, vähän rakennettu ja vähän tunnettu. Mutta sillä oli -pyhimyksen nimi ja kadun arvo Maraisin kaupunginosassa, ja -semmoisenaan se tarjosi niissä kolmessa, neljässä talossa, jotka -olivat varsinaisesti asuttavina, suojaa monille köyhille koroillaan -eläjille, monille köyhille kauppiaille ja monille pelkästään -köyhille, joita ei seurakunnan henkiluetteloissa muistettu. - -Paitsi näitä kolmea, neljää taloa oli vielä bulevardin kulmassa -komeannäköinen rakennus, josta Saint-Clauden katu olisi voinut -ylpeillä kuin ylimyksen hotellista; mutta tämä rakennus, jonka -korkeat akkunat olisivat juhlapäivinä voineet pihamuurin ylitse -valaista koko kadun pelkällä kynttiläkruunujensa heijastuksella, -pysyi pimeimpänä, äänettömimpänä ja suljetuimpana koko korttelin -taloista. - -Sen portti ei koskaan auennut, nahkatyynyillä umpeen sullotuissa -akkunoissa oli kaihdinten joka säleessä, ulkoluukkujen joka listassa -tomukerros, jonka iän fysiologi tai geologi olisi arvioinut ainakin -kymmeneksi vuodeksi. - -Joskus lähestyi ajoporttia joku joutilas ohikulkija, joku utelias tai -naapuri tirkistääkseen isosta avaimenreiästä hotellin sisäpuolelle. - -Silloin hän ei nähnyt muuta kuin ruohotukkoja kivien lomissa, hometta -ja sammalta pihan paasilla. Toisinaan astuskeli joku suunnattoman -iso rotta, tämän hyljätyn asunnon itsevaltias, tyynesti pitkin -pihaa pujahtaakseen kellareihin, vaikkei sen tarvinnut olla niin -vaatimaton, kun sen käytettävinä olivat kaikki mukavat salit ja -kamarit, jonne ei yksikään kissa päässyt sitä häiritsemään. - -Jos tirkistäjänä oli ohikulkija tai muu utelias, jatkoi hän matkaansa -saatuaan omalta osaltaan todetuksi, että tämä hotelli oli autio. -Mutta jos sinne sattui joku naapuri, joka välitti rakennuksesta -enemmän, viipyi hän melkein aina niin kauan tähystämässä, että -hänen viereensä ilmestyi toinen naapuri samanlaisen uteliaisuuden -houkuttamana, ja silloin tavallisesti sukeutui heidän keskensä -puhelu, joka kävi seuraavaan suuntaan: - -"Naapuri", virkkoi paikalle saapunut sille, joka tirkisteli, "mitä te -näette siellä kreivi de Balsamon talossa?" - -"Naapuri", vastasi tirkistelijä toiselle, "minä näen rotan." - -"Kah, antakaas minunkin katsoa." - -Ja toinen utelias sovitti vuorostaan silmänsä reiän kohdalle. - -"Näittekö sen?" kysyi väistynyt naapuri. - -"Kyllä minä näen sen. Onpa se lihonut!" - -"Niinkö luulette?" - -"Siitä olen ihan varma." - -"Kai se on lihonut, kun ei sitä mikään häiritse." - -"Ja sanottakoon mitä hyvänsä, mutta varmaankin on talossa vielä -jäljellä makupaloja." - -"Makupaloja, niinkö?" - -"Niin juuri, totta vie! Herra de Balsamo katosi niin kiireesti, että -häneltä edes jotakin unohtui." - -"Mutta kuulkaapa, naapuri, kun talo on puoleksi palanut, mitä sinne -oikeastaan unohtuisi?" - -"Se on totta, voisitte hyvinkin olla oikeassa." - -Ja vielä kerran katseltuaan rottaa he erosivat kauhuissaan -siitä, että olivat niin paljon puhuneet niin salaperäisestä ja -arkatuntoisesta asiasta. - -Siitä saakka, kun tämä talo tai paremmin sanoen sen osa oli palanut, -oli Balsamo todellakin ollut kadoksissa; taloa ei oltu kertaakaan -korjattu, vaan oli jätetty asumattomaksi. - -Jättäkäämme tämä vanha hotelli kolkkona ja kosteana ylenemään yön -pimeyteen, parvekkeet lumen peitossa ja katto liekkien uurtamana, -jos kohta emme tahtoneet sitä sivuuttaa hetkiseksi pysähtymättä -kuin vanhan tutun eteen. Astuen sitten kadun poikki oikealle päin -katselkaamme kapeata ja korkeata taloa, joka rajoittuen paksun muurin -ympäröimään pieneen puutarhaan kohoaa harmaansinistä taivasta kohti -kuin korkea, valkoinen torni. - -Tämän talon harjalla ylenee savupiippu kuin ukkosenjohdatin, ja juuri -sen kohdalla tuikkii korkeudessa loistava tähti. - -Ylin kerros häipyisi näkymättömänä avaruuteen, ellei valonsäde -punaisi kahta etusivun kolmesta akkunasta. Muut kerrokset ovat -synkkiä ja pimeitä. Joko vuokralaiset nukkuvat? Säästävätkö he -peittojen alle ryömineinä kynttilöitä ja puita, jotka tänä vuonna -ovat niin kalliita? Ainakaan eivät nuo neljä huonekertaa anna mitään -elon merkkiä, kun taas viides kerros ei ainoastaan elä, vaan vielä -lisäksi säteilee aika pirteästi. - -Kolkuttakaamme ulko-ovelle ja nouskaamme hämäriä portaita myöten; ne -päättyvät tähän viidenteen kerrokseen, jonne meillä on asiaa. Seinää -vasten nojaavat tikapuut johtavat ylimpään kerrokseen. - -Ovessa riippuu sorkkarauta; rappusilla on olkimatto ja puinen -naulakko. - -Kun ensimmäinen ovi on avattu, joudumme pimeään ja tyhjään -huoneeseen, siihen, jonka akkunassa ei ole valoa. Tämä kamari tekee -eteisen virkaa, ja siitä päästään toiseen, jonka kalustoon ja -yksityiskohtiin meidän sietää tarkoin tutustua. - -Lattia tiilistä eikä puusta, karkeasti maalatut ovet, kolme -kellastuneella sametilla päällystettyä, pajusta kyhättyä nojatuolia -ja sohvan tapainen, joka vanhuuttaan kutistuneena on saanut patjansa -röyhelöisiksi. Nuorena sellainen sohva läikehti ja ponnahteli, -yli-ikäisenä se alistuu eikä enää istujaa nosta, ja kun se on -voitettu, -- kun sille istutaan, -- niin se kirkuu. - -Huomiotamme kiinnittää heti kaksi muotokuvaa seinällä. Kynttilä -ja lamppu, toinen kolmijalkaisella sohvapöydällä, toinen uunin -reunustalla, suuntaavat valonsa siten, että nämä kaksi kuvaa ovat -polttopisteinä. - -Ensimmäinen muotokuva on niin yleisesti tunnettu, että näköisyyden -huomaa heti: poimuhattu, pitkulaiset, kalpeat kasvot, himmeä katse, -suippoparta, kaulassa röyhelö; aivan ilmeisesti Henrik III, Ranskan -ja Puolan kuningas [murhattiin v. 1589. -- _Suom._]. - -Sen alla on huonosti kullatussa kehyksessä luettavana -mustakirjaiminen nimikirjoitus: - - HENRI DE VALOIS. - -Toinen muotokuva, myöhemmin kullatussa kehyksessä, maalaukseltaan -yhtä veres kuin edellinen on ikivanha, esittää nuorta naista, jolla -on tummat silmät, hieno ja suora nenä, ulkonevat poskipäät, huulilla -varova ilme. Päässä hänellä on kokonainen rakennus hiuksia ja -silkkiteoksia, johon verraten Henrik III:n hattu on kuin myyränmätäs -pyramidin rinnalla. - -Tämän kuvan alle on samoin mustin kirjaimin piirretty: - - JEANNE DE VALOIS. - -Ja jos katseltuaan sammunutta tulipesää ja haalistuneella keltaisella -kirjosilkillä verhotun vuoteen mitättömiä pumpuliuutimia tahtoo -tietää, mitä yhteyttä näillä muotokuvilla ja viidennen kerroksen -asujamilla on keskenään, ei tarvitse muuta kuin kääntyä pieneen -tammipöytään päin, jonka ääressä yksinkertaisesti puettu nainen, -nojaten vasempaan kyynärpäähänsä, tarkastelee useita suljettuja -kirjeitä ja tutkii niiden osoitteita. - -Tämä juuri on se nainen, jota kuva esittää. Kolmen askeleen päässä -hänestä, puoleksi uteliaassa, puoleksi kunnioittavassa asennossa, -seisoo pieni kuusikymmenvuotias kamarineitsyt, puvultaan kuin Greuzen -maalaama duenna. - -"Jeanne de Valois", ilmoitti nimikirjoitus. Mutta jos tämä -nainen todella oli Valois-sukua, kuinka sieti Henrik III, -nautiskelija-kuningas, röyhelökauluksinen hekumoitsija, kuvattunakaan -tämmöisen kurjuuden näkyä, kun asianomaisella henkilöllä ei -ainoastaan ollut häneen sukulaissuhde, vaan hänen nimensäkin? - -Omasta puolestaan tämä viidennen kerroksen nainen ei suinkaan ollut -ristiriidassa sen alkuperän kanssa, josta väitti polveutuvansa. -Hänellä oli valkoiset, hienot kädet, joita hän välistä lämmitteli -pitäen käsivarsiaan ristissä, ja pienet, sievät, pitkulaiset jalat, -joissa oli yhä vieläkin keimailevat samettitohvelit ja joita hän koki -myös lämmitellä polkemalla kivilattiaa yhtä liukasta ja kylmää kuin -Pariisia peittävä jäätikkö. - -Pohjatuulen vinkuessa ovien ja akkunoiden raoista kamarineitsyt -kohautti hartioitaan surullisesti ja katsahti kylmään tulisijaan. - -Mitä taas tuli hänen emäntäänsä, hypisteli hän yhä kirjeitä ja luki -niiden osoitteita. Ja aina, kun oli tarkastanut jonkun osoitteen, -teki hän pienen laskelman. - -"Rouva de Misery", mutisi hän, "hänen majesteettinsa ensimmäinen -puvustonhoitajatar. Siltä taholta sopii odottaa vain kuusi -louisdoria, sillä minulle on jo ennenkin annettu." - -Ja hän huokaisi. - -"Rouva Patrix, hänen majesteettinsa kamarineitsyt, kaksi louisdoria." - -"Herra d'Ormesson, puheillepääsy." - -"Herra de Calonne, neuvo." - -"Herra de Rohan, käynti luonani. Ja että hän tuleekin, siitä pidämme -huolta", lisäsi nuori nainen hymyillen. - -"Meillä on siis", jatkoi hän samalla yksitoikkoisella äänellä, "ensi -viikon kuluessa taattuja tuloja kahdeksan louisdoria." Nyt hän -kohotti päätään. - -"Clotilde", sanoi hän, "niistäkää tuota kynttilää." Eukko totteli ja -asettui taas paikalleen, vakavana ja tarkkaavaisena. - -Tämäntapainen tutkistelu, joka kohdistui nuoreen naiseen, näkyi tätä -väsyttävän. - -"Katsokaapa, hyvä ihminen", sanoi hän, "eikö olisi jäljellä -vahakynttilän pätkää, ja antakaa se minulle. Minä en siedä -talikynttilän valoa." - -"Ei ole enää", vastasi eukko. - -"Hakekaa nyt kuitenkin." - -"Mistä?" - -"Eteisestä." - -"Siellä on hyvin kylmä." - -"Mutta kuuletteko, juuri soi ovikello", huomautti nuori nainen. - -"Rouva erehtyy", selitti itsepintainen eukko. - -"Minusta tuntui, kuin soitettaisiin, Clotilde." - -Nähdessään eukon vastustelevan hän antoi perään hiljakseen nuristen, -kuten ainakin henkilöt, jotka ovat jostakin syystä päästäneet -alaisensa anastamaan liiallisia oikeuksia. - -Sitten hän taas syventyi laskelmiinsa. - -"Kahdeksan louisdoria, joista olen kolme velkaa tässä korttelissa." - -Tarttuen kynään hän kirjoitti: - -"Kolme louisdoria... Viisi luvattu de la Mottelle, jotta hänen kävisi -mahdolliseksi elää Bar-sur-Aubessa. -- Miesparka! Avioliitostamme hän -ei ole rikastunut, mutta malttakaamme!" - -Ja jälleen hän hymyili, tällä kertaa katsellen kasvojaan muotokuvien -välisessä kuvastimessa. - -"Ja sitten", jatkoi hän, "matkat Versaillesista Pariisiin ja -Pariisista Versaillesiin, yksi louisdor." - -Tämän uuden erän hän merkitsi menojen sarekkeeseen. - -"Ja sitten viikon elanto, yksi louisdor." - -Tämänkin hän kirjoitti muistiin. - -"Puvustoon, ajoihin, juomarahoihin ovenvartijoille niissä aloissa, -missä käyn anomassa: neljä louisdoria. Onko tässä nyt kaikki? -Lasketaan yhteen." - -Mutta kesken yhteenlaskuaan hän pysähtyi. - -"Ovelle soitetaan, kuuletteko?" - -"Ei, madame", vastasi eukko paikalleen kohmettuneena. "Ei meille -soiteta, vaan alemmas, neljänteen kerrokseen." - -"Neljä, kuusi, yksitoista, neljätoista louisdoria: kuutta vähemmän, -kuin tarvitaan, ja vielä on uudistettava koko vaatevarasto ja -maksettava tuolle vanhalle hölmölle, jotta hänestä pääsisi eroon." - -Sitten hän äkkiä huudahti suuttuneena: - -"Mutta sanoinhan, että joku soittaa. Kuuletteko?" - -Tällä kertaa olisi huonokuuloisinkin myöntänyt, että ulkoakuuluva -pyyntö oli täysin ymmärrettävä; kiivaasta kiskomisesta soittokello -ihan vavahteli sopessaan ja kilisi niin kauan, että kieli iski kellon -kupuun ainakin tusinan kertaa. - -Tällä välin ja vihdoinkin liikahtaneen eukon rientäessä eteiseen -korjasi hänen emäntänsä vikkelästi kuin orava pöydältä kirjeet ja -paperit, työnsi ne kaikki laatikkoon ja kiireesti silmäiltyään, oliko -huoneessa kaikki kunnossa, istuutui sohvalle sovittaen asentonsa -nöyräksi ja murheelliseksi, kuten ainakin kärsivä, mutta kohtaloonsa -alistunut ihminen. - -Mutta sanokaamme kohta, että vain jäsenet lepäsivät. Vilkas, levoton, -valpas silmä tiedusteli kuvastimelta, jossa näkyi ulko-ovi, ja -väijyvä korva valmistui käsittämään pienemmänkin äänen. - -Kamarineitsyt avasi oven, ja eteisessä kuului mutistavan muutamia -sanoja. - -Sitten lausui raikas ja miellyttävä, samalla myös päättäväinen ääni -nämä sanat: - -"Täälläkö kreivitär de la Motte asuu?" - -"Kreivitär de la Motte de Valois, niinkö?" toisti Clotilde honottaen. - -"Niin, juuri sama. Sanokaapa, hyvä eukko, onko rouva de la Motte -kotona?" - -"On, madame. Hän on liian huonovointinen voidakseen mennä -kaupungille." - -Tämän keskustelun aikana, josta ei ainoakaan tavu ollut mennyt -sairaaksi mainitulta henkilöltä hukkaan, oli hän kuvastimesta -nähnyt, että Clotilden puhutteli nainen, joka ulkoasusta ja muusta -päättäen kuului yhteiskunnan yläluokkaan. Kohta hän siirtyi sohvalta -nojatuoliin, jättääkseen vieraalle kunniapaikan. - -Vaihtaessaan istumapaikkaa hän ei voinut huomata, että vieras oli -kääntynyt rappusille päin ja sanonut varjoon jääneelle toiselle -henkilölle: - -"Voitte tulla sisään, madame, täällä hän asuu." - -Ovi suljettiin, ja ne molemmat naiset, joiden kuulimme kysyvän tietä -Saint-Clauden kadulle, olivat nyt kreivitär de la Motte de Valoisin -asunnossa. - -"Kenet minun pitää ilmoittaa kreivittärelle?" kysyi Clotilde -valaisten kynttilällä naisten kasvoja uteliaasti, vaikka tosin -kunnioittavasti. - -"Ilmoittakaa eräs nainen hyväntekeväisyysseurasta", vastasi vanhempi -tulijoista. - -"Pariisista?" - -"Ei; Versaillesista." - -Clotilden jäljestä astuen vieraat joutuivat valaistuun huoneeseen -juuri sillä hetkellä, kun Jeanne de Valois vaivaloisesti nousi -nojatuolistaan tervehtiäkseen vieraita erittäin kohteliaasti. - -Clotilde siirsi lähemmäs molemmat muut nojatuolit, jotta tulijat -saisivat valita istumapaikkansa, ja vetäytyi eteiseen harkitsevan -hitaasti, mistä saattoi aavistaa hänen aikovan oven takana kuunnella -nyt alkavaa keskustelua. - - - - -III - -JEANNE DE LA MOTTE DE VALOIS - - -Jeanne de la Motten ensi huolena, voidessaan säädyllisesti taas -kohottaa katseensa, oli tarkastaa, millaisten ihmisten kanssa hän nyt -joutui tekemisiin. - -Vanhempi tulijoista saattoi, kuten olemme maininneet, olla -kolmenkymmenen tai kahdenneljättä ikäinen; hän oli huomattavan -kaunis, vaikka hänen piirteissään kaikkialla ilmenevä kopeus tietysti -riisti kasvoilta osan sitä viehätystä, joka niissä olisi voinut olla. -Näin ainakin Jeanne päätteli siitä vähästä, mitä sai nähdä vieraan -kasvoja. - -Vieras näet oli, valiten mieluummin nojatuolin kuin sohvan, asettunut -kauas lampunvalosta, istuen nurkassa, ja venyttänyt otsansa eteen -huppukauluksen reunaa niin, että se heitti varjoa hänen kasvoilleen. - -Mutta pään ryhti oli niin ylpeä, katse niin vilkas ja niin -luonnollisesti avoin, että yksityispiirteitten ollessa piilossakin -tulijan saattoi kokonaisuuden nojalla huomata olevan kaunista ja -varsinkin ylhäistä sukua. - -Hänen seuralaisensa, ainakin näyttäen vähemmän aralta, vaikka oli -neljää, viittä vuotta nuorempi, ei salannut todellista kauneuttaan. - -Ihonvärin ja piirteitten puolesta ihailtavat kasvot; ohimot -paljastava hiuslaite, joka antoi soikeiden kasvojen esiintyä kaikessa -sulossaan; suuret sinisilmät, jotka olivat kirkkaan tyynet ja -samalla syvälle näkevät; miellyttävä suu, jolle luonto oli suonut -vilpittömyyden ja kasvatus ja seurustelu hienotunteisuuden; nenä, -jonka ei tarvinnut muotonsa vuoksi kadehtia mediciläistä Venusta. -- -Kaikki tämä selvisi Jeannen nopealle silmäykselle. Harhaillen sitten -muihin yksityiskohtiin kreivitär saattoi havaita, että nuoremmalla -naisella oli hienompi ja notkeampi vartalo kuin toisella, laajempi ja -ääriviivoiltaan uhkeampi povi ynnä pullea käsi, kun taas vanhemman -käsi oli jäntevä ja hieno. - -Jeanne de Valois teki nämä huomiot muutamissa sekunneissa, siis -nopeammin kuin olemme ehtineet ne tässä luetella. Sitten hän kysyi -hiljaisella äänellä, mikä onnellinen seikka oli antanut aihetta -vieraiden tuloon. Nämä katsahtivat toisiinsa, ja vanhemman annettua -merkin vastasi nuorempi nainen: - -"Rouva... olette kai naimisissa?" - -"Minulla on, madame, kunnia olla kelpo aatelismiehen, kreivi de la -Motten puoliso." - -"No niin, rouva kreivitär, me olemme erään hyväntekeväisyyslaitoksen -johtajattaria. Meille on teidän tilastanne kerrottu semmoista, mikä -herättää osanottoa, ja senvuoksi olemme halunneet saada tarkkoja -lisätietoja teistä ja oloistanne." - -Jeanne viivytteli vastausta hetkisen. - -"Hyvät rouvat", lausui hän huomaten toisen vieraan olevan varuillaan, -"tuossa näette Henrik III:n muotokuvan. Hän oli esi-isäni veli, sillä -minä olen todellakin Valois-sukua, kuten teille lienee sanottu." - -Ja nyt hän odotti uutta kysymystä luoden vieraisiinsa katseen, jossa -oli jonkinlaista ylpeätä nöyryyttä. - -"Onko totta, kuten sanotaan, madame", kuului vanhemman naisen -vakava ja lempeä ääni, "että äitinne oli portinvartijana eräässä -Fontette-nimisessä talossa, lähellä Bar-sur-Seineä?" - -Jeanne punastui tästä muistosta, mutta vastasi hämmentymättä: - -"Se on totta, madame, äitini oli Fontette nimisen talon -portinvartija." - -"Niinkö?" ihmetteli kysyjä. - -"Ja kun äitini Marie Fossel oli harvinaisen kaunis", jatkoi Jeanne, -"rakastui häneen isäni ja nai hänet. Isäni puolelta minä olen -ruhtinaallista sukua. Madame, isäni kuului Saint-Remy de Valoisin -sukuun, polveutuen suoraan niistä Valoiseista, jotka ovat olleet -kuninkaina." - -"Mutta kuinka olette joutunut näin hädänalaiseen tilaan, madame?" -tiedusti sama nainen, joka oli ennenkin kysynyt. - -"Valitettavasti se on hyvinkin helppo käsittää." - -"Minä kuuntelen." - -"Ette voi olla tietämättä, että Henrik IV:n noustua valtaistuimelle, -jolloin kruunu siirtyi Valois-suvulta Bourboneille, vallasta -syöstyllä perheellä oli vielä muutamia jälkeläisiä, tosin jokseenkin -tuntemattomia, jotka kuitenkin epäämättä olivat samaa alkuperää kuin -nuo neljä niin onnettoman lopun saanutta veljestä." - -Molemmat vieraat nyökkäsivät, ikäänkuin myöntämisen merkiksi. - -"Nämä Valois-suvun jälkeläiset", jatkoi Jeanne, "jotka -huomaamattomina pelkäsivät herättävänsä uuden kuningasperheen -epäluuloa, vaihtoivat Valois-nimensä nimeen Remy erään maatilan -mukaan, ja tämännimisinä heitä tavataan sukuluettelossa Ludvig XIII:n -ajoista viimeisenedelliseen Valoisiin, isoisääni, saakka, joka -nähdessään kuningasvallan vakaantuneen ja entisen suvun joutuneen -unohduksiin ei enää katsonut olevan syytä riistää itseltään ainoata -perintöään, mainehikasta nimeä. Hän siis otti jälleen nimen Valois, -pysyen sennimisenä kaukana maaseudulla, tuntematonna ja köyhyydessä, -eikä Ranskan hovissa kukaan kuvitellut, että syrjässä valtaistuimen -loisteesta yhä oleskeli Ranskan entisten, ellei kuuluisimpien, niin -ainakin kovaonnisimpien kuningasten jälkeläinen." - -Tähän Jeanne pysähtyi. Hän oli puhunut kaunistelematta ja -liioittelematta, johon seikkaan kuulijat panivat huomiota. - -"Varmaankin teillä on todisteenne hyvässä kunnossa, madame", sanoi -vanhempi vieraista lempeästi, luoden tarkkaavan katseen siihen, joka -sanoi itseään Valoisien jälkeläiseksi. - -"Oi, madame", vastasi tämä katkerasti hymyillen, "todisteista ei ole -puutetta. Isäni toimitti ne täyteen kuntoon ja kuollessaan, jätti ne -kaikki minulle, kun ei muuta perintöä ollut, mutta mitä etua siitä -on, vaikka voikin näyttää toteen tarpeettoman tai sellaisen totuuden, -jota ei kukaan tahdo tunnustaa?" - -"Isänne on siis kuollut?" kysyi nuorempi vieras. - -"Niin on, surullista kyllä." - -"Maaseudullako?" - -"Ei, madame." - -"Siis Pariisissa?" - -"Niin." - -"Tässäkö asunnossa?" - -"Ei, madame; isäni, parooni de Valois, kuningas Henrik III:n veljen -jälkeläinen, kuoli kurjuuteen ja nälkään." - -"Mahdotonta!" huudahtivat vieraat yhtaikaa. - -"Eikä täällä", jatkoi Jeanne, "ei tässä köyhässä kodissa, ei omassa -vuoteessaan, kuinka kehno se liekään ollut, vaan viheliäisimpien, -onnettomimpien vierustoverina. Isäni kuoli Pariisin Hôtel-Dieussä." -[Köyhäinsairaala. -- _Suom._] - -Molemmat vieraat päästivät hämmästyksen huudon, jossa kuului kauhua. - -Mielissään vaikutuksesta, jonka oli aikaansaanut taitavalla -esityksellään ja tämän loppuponnella, Jeanne pysyi liikkumatta, -silmät maahan luotuina ja käsi riipuksissa. - -Vanhempi tulijoista tarkasteli häntä kiinteästi ja älykkäästi, mutta -kun ei havainnut tässä niin yksinkertaisessa ja luonnollisessa -murheessa mitään veijauksen tai halpamaisuuden tapaista, alkoi hän -taas puhua: - -"Kertomuksestanne päättäen, madame, teillä on ollut kovin suuria -suruja, ja varsinkin isänne kuolema..." - -"Voi, jos kertoisin teille, madame, elämäni vaiheet, niin -huomaisitte, ettei isäni kuolema ollut suurimpia surujani." - -"Kuinka, madame, onko teistä siis isän menettäminen vähempiä -murheita?" ihmetteli vieras ankaran näköisenä rypistäen -kulmakarvojaan. - -"On, madame, ja tämän sanoessani puhun kuitenkin hellänä tyttärenä. -Sillä kuollessaan isäni pääsi kaikista onnettomuuksista, jotka häntä -täällä maan päällä vainosivat ja yhä vainoavat hänen kovaonnista -perhettään. Murehtiessani hänen kuolemaansa tunnen siis tavallaan -iloa siitä ajatuksesta, että isäni on pelastunut ja ettei kuninkaiden -jälkeläisen enää tarvitse leipäänsä kerjätä!" - -"Leipäänsä kerjätä!" - -"Niin, sen sanon häpeämättä, sillä onnettomuuksistamme ei voi syyttää -isääni eikä minua." - -"Mutta entä äitinne?" - -"Yhtä suoraan, kuin juuri sanoin teille kiittäväni Jumalaa siitä, -että hän kutsui luokseen isäni, voin lausua pahoittelevani, että -Jumala on jättänyt äitini elämään." - -Vieraat silmäilivät toisiaan, melkein väristen näin oudosta -puhetavasta. - -"Olisiko epähienoa, madame, pyytää teiltä tarkempaa selontekoa -kovaonnisesta elämästänne?" kysyi vanhempi nainen. - -"Epähienoa olisi minun puoleltani, jos väsyttäisin teitä -luettelemalla kärsimyksiä, jotka eivät mitenkään voi kiinnittää -mieltänne." - -"Minä kuuntelen teitä", lausui majesteettisesti vanhempi vieras, -johon nuorempi samassa loi varoittavan silmäyksen. - -Rouva de la Motte oli myös hämmästyen huomannut, että toisen naisen -äänessä oli käskevä sointu. - -"Niin, minä kuuntelen siis", uudisti vieras hillitymmin, "jos -tahdotte olla niin hyvä ja kertoa." - -Ja tahtomattaankin tehden vastenmielisyyttä osoittavan liikkeen, -joka epäilemättä johtui vihantunteesta, siirteli näin puhunut nainen -hartioiden hytistessä jalkojaan, joita kosketus kylmään kivilattiaan -jäädytti. Silloin nuorempi sysäsi hänen eteensä nojatuolinsa alla -olevan jonkinlaisen jalkamaton, mutta tämä huomaavaisuus sai häneltä -osakseen nuhtelevan katseen. - -"Pitäkää matto itseänne varten, sisar, te olette minua arempi." - -"Anteeksi, madame", sanoi kreivitär de la Motte, "olen äärettömästi -pahoillani siitä, että vilustutte, mutta puut ovat viimeksi -taas kallistuneet kuudella livrellä, niin että ne nyt maksavat -seitsemänkymmentä livreä kuorma, ja minun varastoni loppui jo viikko -sitten." - -"Lausuitte äsken, madame", palasi jälleen asiaan vanhempi vieras, -"olevanne pahoillanne siitä, että teillä on äiti." - -"Niin, sellainen herjaus kaipaa tietysti selitystä, eikö niin, -madame?" vastasi Jeanne. "Ja selityksen saattekin, koska olette sitä -halunnut." - -Kreivittäreltä kysynyt nyökäytti päätään myöntävästi. - -"Minulla on jo ollut kunnia teille sanoa, madame, että isäni otti -vaimokseen alempisäätyisen naisen." - -"Niin, hän nai portinvartijansa." - -"Aivan niin. Äitini, Marie Fossel, jonka olisi pitänyt olla ylpeä ja -kiitollinen näin osoitetusta kunniasta, rupesi kuitenkin tuottamaan -isälleni turmiota, mitä ei ollutkaan vaikea toteuttaa, hän kun tahtoi -sillä vähällä, mitä hänen puolisonsa omisti, tyydyttää ylellisiä -halujaan. Saatuani isäni myymään viimeisenkin maapalansa hän -uskotteli isälleni, että tämän oli lähdettävä Pariisiin vaatimaan -itselleen nimensä mukaisia oikeuksia. Helppo oli viekoitella isäni, -joka kenties myös luotti kuninkaan oikeudenmukaisuuteen. Hän siis -saapui tänne muutettuaan rahaksi omaisuutensa pienet jätteet." - --- Paitsi minua oli vanhemmillani vielä poika ja toinen tytär. Poika, -yhtä onneton kuin minä, viettää mitätöntä elämää armeijassa, sen -alimmilla asteilla; sisarparkani jätettiin hyljättynä lähtöpäivän -aattoiltana kumminsa, erään maalaisen, talon edustalle. - --- Matka vei sen pienen rahamäärän, mikä meille oli jäänyt. Isäni -nääntyi tehdessään turhia ja hyödyttömiä anomuksia. Tuskin häntä -edes näki kotona, missä hän kurjuutta mukanaan tuoden tapasi vain -kurjuutta. Hänen poissa ollessaan äiti, joka tarvitsi uhria, purki -häijyyttään minua vastaan. Aluksi hän moitti minua siitä, että nautin -ruuasta osan. Vähitellen pidin parempana syödä vain leipää tai -olla ihan syömättä kuin istuutua kurjaan pöytään. Mutta äidiltäni -ei puuttunut aiheita rangaistuksiin: pienimmästäkin hakauksesta, -sellaisesta, josta toinen äiti olisi vain hymähtänyt, minun äitini -löi minua. Luullen minua auttavansa jotkut naapurit ilmaisivat -isälle, kuinka pahasti minua kohdeltiin. Isä koki minua puolustaa -äitiäni vastaan, mutta ei käsittänyt, että hänen suojeluksensa teki -hetkellisestä vihollisestani ikuisen syöjättären. Valitettavasti en -osannut isääni neuvoa omaksi edukseni, kun olin liian nuori, liian -lapsellinen. Osakseni tuli tuska, siinä kaikki. - --- Isäni sairastui, niin että hänen oli pakko pysyä aluksi kotona, -sitten vuoteessa. Silloin minut vietiin ulos isäni huoneesta, koska -muka väsytin häntä enkä voinut hillitä liikkumishaluani, joka on -lapsessa luonnollinen. Ja kun olin poissa hänen huoneestaan, jouduin -taas äitini varaan. Hän opetti minulle erään lauseen päntäten sitä -päähäni iskuilla ja mustelmilla; kun sitten osasin ulkoa tuon -nöyryyttävän lauseen, jota vaistomaisesti en tahtonut muistaa, -- kun -silmäni olivat itkusta punaiset, talutti hän minut alas portille, ja -kun kadulle ilmestyi joku hyvinpuettu henkilö, sysäsi äitini minut -häntä kohti käskien toistamaan hänelle saman lauseen, ellen tahtoisi -saada selkääni, niin että kuolisin. - -"Voi hirveätä!" kuiskasi nuorempi vieras. - -"Mikä lause se oli?" kysyi vanhempi nainen. - -"Se kuului näin", selitti Jeanne. "Hyvä herra, säälikää pientä -orpotyttöä, jonka esi-isä on ollut Henri de Valois." - -"Hyi sentään!" huudahti vanhempi vieraista inhosta käännähtäen. - -"Mitä tuo lause vaikutti niihin, joiden puoleen te käännyitte?" kysyi -nuorempi nainen. - -"Jotkut kuuntelivat ja armahtivat minua", vastasi Jeanne. "Toiset -suuttuivat ja uhkasivat. Toiset taas olivat niin hyväsydämisiä, että -varoittivat minua, koska muka olin suuressa vaarassa, jos tuommoinen -lause joutuisi viranomaisten korviin. Mutta minä tunsin vain yhden -vaaran -- sen, että olisin äidille tottelematon. Minussa oli vain -yksi pelko -- se, että saisin selkääni." - -"Mitä sitten tapahtui?" - -"Ah, madame, äitini toivo toteutui. Minä toin kotiin hiukan rahaa, -ja isäni sai nähdä edes muutamaksi päiväksi lykkääntyvän sen kauhean -muutoksen, joka häntä odotti: sairaalaan joutumisen." - -Vanhemman vieraan piirteet kiristyivät, ja nuoremman silmiin tuli -kyyneliä. - -"Vaikka tämä inhottava ammatti tuotti isälle hiukan lievitystä, nousi -mieleni sitä vastaan lopulta kapinaan. Eräänä päivänä en enää juossut -ohikulkijani perässä vaivaamassa heitä tavallisella lauseellani, vaan -istuuduin kadunkulmaan suojakiven juurelle, pysyen siinä osan päivää -kuin menehtyneenä. Illalla palasin kotiin tyhjin käsin. Äiti löi -minua niin, että seuraavana päivänä makasin sairaana. Silloin olivat -isältäni kaikki keinot lopussa, ja hänet täytyi viedä Hôtel Dieuhön, -jossa hän kuoli." - -"Kauhea kertomus!" mutisivat molemmat vieraat. - -"Mitä sitten teitte, kun isänne oli kuollut?" kysyi nuorempi nainen. - -"Jumala armahti minua. Kun isä-parkani kuolemasta oli kulunut noin -kuukausi, katosi äitini rakastajansa, erään sotamiehen kanssa jättäen -meidät, veljeni ja minut, oman onnemme nojaan." - -"Jäitte orvoiksi!" - -"Voi, madame, aivan toisin kuin muut lapset, me olimme orpoja -vain niin kauan, kuin meillä oli äiti. Julkinen hyväntekeväisyys -alkoi pitää meistä huolta. Mutta kun kerjuu oli meistä inhottavaa, -kerjäsimme vain sen verran kuin tarvitsimme. Jumala on käskenyt -kaikkien luotujensa elää." - -"Valitettavasti!" - -"Mitä teille vielä kertoisin, madame? Kerran minulla oli onni -kohdata vaunut, jotka hitaasti nousivat rinnettä ylös Saint-Marcelin -etukaupungissa; takana seisoi neljä lakeijaa; vaunuissa istui kaunis, -vielä nuori nainen; ojensin häntä kohti käteni, ja hän kyseli -minulta; vastaukseni ja nimeni herättivät hänessä kummastusta, sitten -epäilystä. Annoin hänelle osoitteeni ja tietoja. Jo päivää myöhemmin -hän tiesi, etten ollut valehdellut. Hän otti meidät molemmat, veljeni -ja minut, huostaansa, sijoitti veljeni erääseen rykmenttiin ja minut -ompeluliikkeeseen. Näin pelastuimme molemmat nälkäkuolemasta." - -"Eikö se nainen ollut rouva Boulainvilliers?" - -"Juuri hän." - -"Luullakseni hän on jo kuollut?" - -"Niin on, ja hänen kuolemansa on taas syössyt minut kurjuuteen." - -"Mutta hänen miehensä on vielä elossa ja rikas." - -"Hänen miehensä on juuri syypää niihin kärsimyksiin, joita sain kokea -nuorena tyttönä, samoin kuin lapsena olin kärsinyt äitini vuoksi. -Suuremmaksi varttuneena lienen saanut hieman kauneutta; hän sen -huomasi ja tahtoi hyvistä töistään palkintoa, jota en hänelle suonut. -Näihin aikoihin rouva de Boulainvilliers kuoli, ja minä, joka olin -naitettu urhealle ja kelvolliselle sotilaalle, herra de la Mottelle, -jouduin miehestäni erilläni hyljätymmäksi kuin isäni kuoltua." - -"Siinä on kertomus elämäni vaiheista, madame. Olen sitä lyhentänyt: -kärsimysten luetteleminen käy aina ikäväksi onnellisille, vaikka nämä -olisivat sääliväisiä, kuten te, hyvät rouvat, näytte olevan." - -Tätä rouva de la Motten kertomuksen loppuosaa seurasi pitkä -äänettömyys, jonka vihdoin katkaisi vanhempi tulijoista. - -"Entä miehenne, mitä hän tekee?" - -"Mieheni on Bar-sur-Auben varusväessä; hän palvelee santarmistossa -odotellen puolestaan parempia päiviä." - -"Olette kai esittänyt anomuksia hoviin?" - -"Olen kyllä." - -"Eikö Valois-nimi, asianmukaisesti todistettuna, ole herättänyt -myötätuntoa?" - -"En tiedä, madame, mitä tunteita nimeni lienee herättänyt, sillä -yhteenkään anomukseeni en ole saanut vastausta." - -"Tottahan olette tavannut ministereitä, kuninkaan, kuningattaren?" - -"En ketään. Kaikkialla turha yritys", vastasi rouva de la Motte. - -"Mutta ettehän voi kerjuulla elää!" - -"En, madame, siitä olen vieraantunut. Mutta..." - -"Mutta mitä?" - -"Voin kuolla nälkään kuten isäni." - -"Onko teillä lapsia?" - -"Ei, madame, ja jos mieheni saa surmansa kuninkaan palveluksessa, -pääsee ainakin hän kunnialla eroon kärsimyksistämme." - -"Suokaa anteeksi, madame, että palaan erääseen kohtaan -- voitteko -esittää päteviä todisteita sukuperästänne?" - -Jeanne nousi, penkoi eräästä lipastosta ja otti esille muutamia -papereita, jotka antoi kysyjälle. Mutta tahtoen käyttää hyväkseen -sitä hetkeä, jolloin vieras asiakirjoja tutkiakseen lähestyisi -valoa ja täysin paljastaisi kasvonsa, ilmaisi Jeanne tarkoituksensa -kiertämällä lampunsydäntä korkeammalle, jotta olisi parempi lukea. - -Silloin vieras, ikäänkuin valo rasittaisi hänen silmiään, käänsi -selkänsä lamppuun ja siis rouva de la Motteen päin. Siinä asennossa -hän tarkoin luki ja vertaili papereita yksitellen. - -"Mutta, madame", sanoi hän, "tässä on vain jäljennöksiä enkä näe -ainoatakaan alkuperäistä todistusta." - -"Alkuperäiset asiakirjat ovat talletettuina varmaan paikkaan, ja minä -toisin ne nähtäväksi..." - -"Jos siihen olisi tärkeä syy?" sanoi vieras hymyillen. - -"Varmaankin on se syy tärkeä, joka minulle toimittaa kunnian nähdä -teidät luonani, mutta ne asiakirjat, joista nyt on puhe, ovat minulle -niin suuriarvoisia, että..." - -"Ymmärrän. Niitä ette voi jättää kelle hyvänsä oudolle." - -"Ah, madame", huudahti kreivitär saatuaan nyt vilaukselta nähdä -suosijattarensa kunnioitustaherättävät kasvot, "minusta ei tunnu, -että te olette outo ihminen." - -Ja heti hän kiireesti aukaisi toisen lipaston, laukaisi jousen avulla -esille salaisen laatikon ja otti siitä todistusten kantakirjat, jotka -oli huolellisesti kätketty Valois-suvun vaakunalla koristettuun -salkkuun. - -Vieras rupesi niitä tutkimaan tarkkaavaisesti ja sanoi sitten: - -"Olette oikeassa, nämä asiakirjat ovat täysin pätevät; kehoitan teitä -jättämään ne asianomaiseen virastoon." - -"Ja mitä luulette minun niillä saavuttavan, madame?" - -"Epäilemättä eläkkeen itsellenne ja virkaylennyksen herra de la -Mottelle, jos hän aatelismiehenä vähänkään omasta puolestaan osoittaa -kuntoa." - -"Puolisoni on maineeltaan nuhteeton, madame, eikä ole sotilaana -koskaan laiminlyönyt velvollisuuksiaan." - -"Se riittää, madame", lausui vieras verhoten taas kasvonsa -näkymättömiin. - -Rouva de la Motte tarkkasi huolestuneena jokaista hänen liikettään. -Hän näki vieraan penkovan taskuaan, ja sieltä tuli aluksi esille -se kirjailtu nenäliina, joka oli kasvoja verhonnut, kun reessä -kiidettiin pitkin bulevardia, ja sitten pieni, noin tuuman paksuinen -ja muutaman tuuman pituinen rahakäärö. - -Hyväntekeväinen nainen laski käärön lipastolle sanoen: - -"Hyväntekeväisyysseuran toimisto on valtuuttanut minut tarjoomaan -teille, madame, tämän vähäisen avustuksen, odottaessanne tuntuvampaa -apua." - -Rouva de la Motte katsahti kääröön. - -"Kolmen livren rahoja", ajatteli hän, "ainakin viisikymmentä, -ellei juuri sataa. Kas vaan, niin sitä meille taivaasta putoo -sataviisikymmentä tai ehkä kolmesataa livreä. Mutta sata ei mahtune -noin lyhyeen kääröön; ja viidellekymmenelle se on liian pitkä." - -Hänen tehdessään näitä huomioita olivat molemmat vieraat siirtyneet -ulommaiseen huoneeseen, missä Clotilde torkkui tuolilla lähellä -kynttilää, jonka punertava ja suitsuava sydän kohosi juoksevan -talikerroksen keskeltä. - -Kitkerä ja ellottava lemu tarttui vanhemman vieraan kurkkuun. Hän -pisti hätäisesti kätensä taskuun ja otti sieltä pienen pullon. - -Mutta Jeannen huutaessa Clotildea nimeltä tämä heräsi ja tarttui -kynttilänpätkään molemmin kourin. Hän piti sitä ylhäällä kuin -valotornia, valaistakseen pimeitä portaita, vaikka vieraat estelivät -sanoen tukehtuvansa. - -"Näkemiin asti, rouva kreivitär!" huusivat lähtijät ja riensivät -rappusia alas. - -"Missä voin saada kunnian lausua teille kiitokseni, hyvät rouvat?" -kysyi Jeanne de Valois. - -"Siitä saatte sanan", vastasi vanhempi vieras kiirehtien alaspäin -niin nopeasti kuin suinkin pääsi. - -Ja pian heidän askeleensa häipyivät kuulumattomiin. - -Rouva de Valois lähti takaisin huoneeseensa maltittomasti haluten -varmuutta, olivatko hänen arvelunsa rahakääröstä oikeita. Mutta hänen -astuessaan ensimmäisen huoneen lävitse kalahti hänen jalkaansa jokin -esine vierähtäen matolta, jota käytettiin tukkimaan eteisen oven ja -lattian välistä rakoa. - -Kumartua, siepata esine, rientää lampun ääreen -- se oli kreivitär de -la Motten ensi ajatus. - -Löydetty esine oli pyöreä, laakea, jokseenkin yksinkertaisesti -koristettu kultarasia. Sisässä oli muutamia pastilleja hyvänhajuista -suklaata. Mutta niin laakea kuin se olikin, saattoi heti havaita, -että siinä oli kaksinkertainen pohja, jonka salaista ponninta -kreivittären kesti jonkun aikaa hakea. - -Viimein hän löysi pontimen ja painoi sitä. Heti tuli näkyviin naisen -muotokuva, joka säteili uljasta, majesteettisen ankaraa kauneutta -ja jolle saksalainen hiuslaite ja komea, ritarimerkin kaltainen -kaulanauha antoi hämmästyttävän vieraan näön. - -Rasian kannessa oli kirjaimista M ja T yhteen sovitettu nimimerkki -laakerikruunun ympäröimänä. - -Kun muotokuva muistutti äskeisen vieraan, rouva de la Motten -hyväntekijättären kasvoja, oletti hän sitä hänen äitinsä tai -isoäitinsä kuvaksi, ja myönnettävä on, että hän ensi kiireessä juoksi -portaille kutsumaan vieraita takaisin. Mutta juuri silloin kuului -portti sulkeutuvan. - -Sitten hän riensi akkunan luo huutaakseen heille, koska oli liian -myöhäistä heitä enää tavoittaa. Mutta Saint-Clauden kadun päässä, -missä se päättyi Saint-Louisin katuun, hän saattoi vain nähdä -keveiden kääsien ajavan poispäin. - -Kun kreivittärellä ei enää ollut toivoa saada suosijoitaan -kutsutuiksi takaisin, silmäili hän rasiaa uudestaan, päättäen -toimittaa sen Versaillesiin. Sitten hän tarttui rahakääröön, joka oli -laskettu lipastolle. - -"Enpä erehtynyt", ajatteli hän; "siinä onkin vain viisikymmentä -kolikkoa." - -Ja auki reväisty käärepaperi vierähti lattialle. - -"Kultarahoja! Kahden louisdorin rahoja!" huudahti kreivitär. -"Viisikymmentä kappaletta! Kaksituhatta neljäsataa livreä!" - -Hänen silmissään kuvastui mitä ahnein riemu, kun taas Clotilde, -lumottuna nähdessään enemmän kultaa kuin oli ikinä ennen nähnyt, -seisoi suu auki ja kädet ristissä. - -"Sata louisdoria!" toisti rouva de la Motte. "Nuo naiset ovat siis -kovin rikkaita! Kyllä minä saan heidät selville!" - - - - -IV - -BÉLUS - - -Rouva de la Motte ei ollut erehtynyt luullessaan, että äsken -näkemänsä kääsit veivät pois hänen molemmat suosijattarensa. - -Nämä olivat todellakin talon edustalla tavanneet senaikuiset kääsit, -joissa oli suuret pyörät, kevyt koppa, jalkapeite korkealla ja takana -mukava istuin palvelijalle. Valjaissa oli komea irlantilainen, -typpöhäntäinen ruunikko, joka oli hyvässä lihassa. Ajoneuvot oli -Saint-Clauden kadulle tuonut sama palvelija, joka oli ohjannut rekeä -ja jota oli nimitetty Weberiksi, kuten olemme edellä kuulleet. - -Naisten saapuessa paikalle piteli Weber hevosta suitsista ja koetti -parhaansa mukaan hillitä tätä virmaa juoksijaa, joka tuimasti polki -yön lähestyessä yhä kovettuvaa lunta. Nähdessään naiset Weber sanoi: - -"Madame, minä olin käskenyt valjastaa Scipion, jota on hyvin helppo -ohjata, mutta Scipio nyrjäytti jalkansa eilen illalla, eikä jäänyt -muita kuin Bélus, ja tämä on kiusallinen." - -"No minun puolestani", vastasi vanhempi naisista, "sillä ei ole -väliä; tiedättehän, Weber, että minä olen tottunut ajamaan." - -"Tiedän kyllä, että madame ohjaa oikein hyvin, mutta keli on kovin -hankala. Minne madame ajaa?" - -"Versaillesiin." - -"Siis bulevardin kautta?" - -"Ei suinkaan, Weber. Nyt on pakkanen, ja bulevardeilla olisi kai -iljannetta. Kaduilla sensijaan ei ole niin vaikea kulkea, kun -tuhannet jalkamiehet ovat polkeneet lunta. Kas niin, Weber, lähdetään -nyt heti." - -Weber hillitsi hevosta, kun naiset ketterästi nousivat kääseihin; -sitten hän hypähti takaistuimelle ja ilmoitti olevansa valmiina. - -Vanhempi naisista kääntyi silloin seuralaisensa puoleen ja kysyi: - -"Sanokaapa nyt, Andrée, mitä siitä kreivittärestä ajattelette?" - -Samassa hän hellitti ohjaksia, ja hevonen lähti kuin salama -liikkeelle ja kääntyi Saint-Louisin kadun kulmasta. - -"Minusta näyttää, madame", vastasi Andréeksi nimitetty nainen, "että -rouva de la Motte on köyhä ja kovin onneton." - -"Hyvin kasvatettu, eikö niin?" - -"Epäilemättä." - -"Olette häntä kohtaan kylmä, Andrée." - -"Jos täytyy tunnustaa, niin hänen piirteissään on jotakin ovelaa, -mikä ei minua miellytä." - -"Te olette epäluuloinen, Andrée, sen kyllä tiedän; teitä -miellyttääkseen pitää olla täydellinen. Minun mielestäni tuo pikku -kreivitär on mielenkiintoinen ja yksinkertainen ylpeydessään ja -nöyryydessään." - -"Se on hänen onnekseen, madame, kun on osannut miellyttää teidän..." - -"Varokaa!" huudahti nainen kääntäen äkkiä hevostaan syrjään, kun -Saint-Antoinen kadun kulmassa muuan kantaja oli joutua sen alle. - -"Varokaa!" huusi myös Weber ukkosenäänellä. - -Ja kääsit jatkoivat taas kulkuaan. - -Mutta mies, joka oli pelastunut onnettomuudesta, kuului kiroilevan, -ja siihen liittyi kuin kaikuna useita nurisevia ääniä kannattaakseen -häntä mitä vihamielisimmillä huudoilla kääsejä vastaan. - -Muutamissa sekunneissa oli Bélus jättänyt emäntänsä ja herjaajain -välille koko sen alan, joka ulottuu Saint-Cathérinen kadulta -Baudoyer-torille. - -Kuten tunnettua, haaraantuu tie tässä, mutta taitava ajajatar -poikkesi päättävästi Tixérandrie-kadulle, vaikka se on väkirikas, -ahdas, eikä vähääkään ylimyksellinen. - -Huolimatta hänen usein toistuneista varoitushuudoistaan ja Weberin -ärjymisestä kuultiin siellä yhtä mittaa jalkamiesten taholta: - -"Vietävän kääsit!... Hiiteen ne kääsit!" - -Bélus kulki siitä kuitenkin lävitse, ja hento naiskäsi pani sen -juoksemaan nopeasti ja varsinkin taitavasti lumisohjossa tai vielä -vaarallisemmalla kohvajäällä purojen ja kuoppien poikki. - -Vastoin kaikkea pelkoa ei kuitenkaan sattunut tapaturmaa; etualaa -valaisi heleä lyhty, jollaista ylellisyyttä poliisi ei vielä vaatinut -senaikuisilta kääseiltä. - -Vaikka siis ei ollut sattunut onnettomuutta, ei kolhaistu toisia -ajoneuvoja tai kadunkulmien suojakiviä eikä kaadettu ainoatakaan -jalkamiestä, mikä oli ihmeellistä, jatkuivat kuitenkin huudot ja -uhkaukset. - -Yhtä nopeasti ja onnekkaasti kuljettiin Saint-Médéricin, -Saint-Martinin ja Aubry-le-Boucher-kadut. - -Olisi voinut luulla, että hienompia kaupunginosia lähestyttäessä viha -ylimyksellisiä kääsejä vastaan lauhtuisi. - -Mutta kävi päinvastoin; heti kun Bélus oli astunut -Ferronnerie-kadulle, huomasi alhaison sadatusten yhä vainoama Weber, -että kääsien kulkiessa ihmisiä kerääntyi ryhmiin sivuille. Vieläpä -jotkut näkyivät aikovan juosta niitä tavoittamaan. - -Weber ei kuitenkaan tahtonut huolestuttaa emäntäänsä. Hän näki, -kuinka kylmäverisesti ja sukkelasti tämä ohjasi hevosta pujahtamaan -kaikkien niiden elottomien ja elollisten vastusten välitse, joista -riippuu pariisilaisen ajajan sekä epätoivo että voitonriemu. - -Bélus taas, teräksisten kintereittensä varassa, ei ollut kertaakaan -edes luiskahtanut; niin hyvin osasi ohjaksia pitelevä käsi varjella -sitä vieruilta ja syvennyksiltä. - -Nyt ei kääsien ympärillä enää muristu, vaan räyhättiin. Ajajatar -huomasi sen, ja katsoen vihamielisyyden saavan alkunsa jostakin -tavallisesta syystä, kuten vaikeasta ajasta ja mielten ärtyisyydestä, -hän päätti lyhentää tätä kiusausta. - -Hän maiskutti kielellään, ja tämä kehoitus sai Béluksen vavahtamaan, -ja sitten jatkui kulku täyttä ravia. Myymälät sivuutettiin nopeasti, -ja jalkamiehet heittäytyivät syrjään. - -"Varokaa! varokaa!" kuului lakkaamatta. - -Kääsit olivat jo saapuneet lähelle Palais-Royalia ja juuri -kiitäneet ohi Coq-Saint-Honorén kadun, jonka suulla kaunein luminen -kartiopatsas vielä jokseenkin ylpeästi piti pystyssä suojasään -supistamaa huippuaan, joka oli kuin karamelli, kun lapsi on imemällä -sitä suipentanut. - -Patsaassa oli ylimpänä koristeena tuuhea, tosin jo hieman haalistunut -nauhatöyhtö, ja siihen oli kiinnitetty kahden lyhdyn välissä kieppuva -taulu, johon tämän kaupunginkorttelin julkinen kirjuri oli pelkillä -"suurilla" kirjaimilla piirtänyt seuraavat neljä säettä: - - Kuningatar niin viehkeän ylväs - kuninkaan lempeän vierell' on; - ei häivy kuin tää hetken pylväs - sun kansasi rakkaus rajaton. - -Tällä kohtaa Bélus tapasi ensimmäisen vakavan esteen. Muistopatsasta -ruvettiin juuri valaisemaan ilotulituksella, ja sen ympärille oli -kasaantunut paljon uteliaita, joiden tiheän joukon lävitse ei voinut -ravata. Täytyi siis antaa hevosen kulkea käyden. - -Mutta Béluksen oli nähty tulevan salamannopeasti ja kuultu ne huudot, -jotka sitä saattoivat, ja vaikka sen juoksu oli esteen sattuessa -jyrkästi pysäytetty, tuntui kääsien näkeminen tekevän kansanjoukkoon -mitä pahimman vaikutuksen. Kuitenkin ihmiset vielä jakaantuivat -kahtaalle. - -Mutta jääpatsaan jälkeen ilmestyi kansankokous toisesta syystä. - -Palais-Royalin ristikkoportit olivat auki, ja pihalla oli -suunnattomien rovioiden ääressä lämmittelemässä kokonainen armeija -kerjäläisiä, joille Orleansin herttuan lakeijat jakelivat keittoa -savimaljoissa. - -Mutta vaikka lämmitteleviä ja syöjiä olikin paljon, oli -kuitenkin enemmän niitä, jotka katselivat heidän syömistään ja -lämmittelemistään. Pariisissa onkin tapana, että mitä tahansa joku -tekee, aina hän saa katselijoita. - -Voitettuaan ensi esteen, oli kääsien siis pakko pysähtyä toisen -eteen, niinkuin laivan käy karien keskellä. - -Nyt ne huudot, jotka tähän asti olivat vain epäselvänä meluna tulleet -molempien naisten korviin, kuuluivat selvästi räyhääjien joukosta. - -Huudettiin: - -"Alas kääsit! Alas musertajat!" - -"Meillekö noin huudetaan?" kysyi ohjaksissa oleva nainen -seuralaiseltaan. - -"Pelkään, madame, että todellakin niin on laita", vastasi tämä. - -"Olemmeko ketään musertaneet?" - -"Emme ketään." - -"Alas kääsit! Alas musertajat!" kirkui joukko vimmoissaan. - -Nousi myrsky, hevosen suitsiin tartuttiin, ja Bélus, joka ei -suvainnut töykeiden käsien kosketusta, hyppi pystyyn ja korskui -kauheasti. - -"Komisariuksen luo, komisariuksen luo!" ulvoi muuan ääni. - -Molemmat naiset silmäilivät toisiaan hämmästyneinä. - -Heti toistivat tuhannet äänet: - -"Komisariuksen luo!" - -Sillä välin kurkistivat jotkut uteliaat kuomin alle, ja kohta kuului -joukossa huomautuksia. - -"Ahaa, siinä on naisia!" sanoi muuan. - -"Niin, nukkeja, jonkun Soubisen omia tai jonkun d'Henninin -hempukoita." - -"Oopperanaisia, jotka luulevat saavansa ajaa köyhien yli kun niillä -on kymmenen tuhatta livreä kuussa, millä voi maksaa sairaalan laskun." - -Tälle viimeiselle letkaukselle hurrattiin riivatusti. - -Kumpaankin naiseen tämä kohtaus vaikutti eri tavalla. Toinen vetäytyi -syvemmälle kääseihin kalpeana ja vavisten. Toinen pisti rohkeasti -päänsä esille rypistäen kulmakarvojaan ja huulet yhteen puristettuina. - -"Voi, madame, mitä aiotte?" huudahti hänen seuralaisensa ja veti -häntä takaisin päin. - -"Poliisikomisariuksen luo!" kirkuivat raivostuneimmat edelleen, -"jotta niistä otetaan selko." - -"Voi, voi, madame, nyt olemme hukassa", kuiskasi nuorempi nainen. - -"Rohkeutta, Andrée, rohkeutta vain!" vastasi toinen. - -"Mutta teidät nähdään, ehkä tunnetaan!" - -"Katsokaa takaruudusta, onko Weber vielä paikallaan." - -"Hän koettaa astua maahan, mutta joukko piirittää häntä; kuitenkin -hän pitää puoliaan. Kah, nyt hän jo tulee." - -"Weber, Weber, auttakaa meitä astumaan ulos", sanoi nainen saksaksi. - -Kamaripalvelija totteli, ja pari kertaa sysättyään hartioillaan -tungettelijat tieltään hänen onnistui avata kääsien jalkapeite. - -Molemmat naiset hypähtivät kevyesti maahan. - -Sillä välin joukko kävi hevosen ja kääsien kimppuun, joiden koppaa -ruvettiin särkemään. - -"Mutta mitä ihmettä nyt on tekeillä?" jatkoi vanhempi nainen yhä -saksaksi. "Ymmärrättekö tekään siitä mitään, Weber?" - -"Kunniani kautta, madame, en vähääkään", vastasi palvelija, jolta -saksan kieli sujui paljoa paremmin kuin ranska ja joka samalla jakeli -kelpo potkuja pitääkseen hyökkääjiä loitolla. - -"Eiväthän nuo ole ihmisiä, vaan villipetoja!" puhui nainen edelleen -saksankielellä. "Mitä heillä on minua vastaan, sanokaapa!" - -Sillä hetkellä kuului kohtelias ääni, joka oli merkillisesti -ristiriidassa kaikkialta tulevien uhkausten ja loukkausten kanssa, -vastaavan heille puhtaalla saksinmurteella: - -"Teitä, madame, syytetään siitä, että rikotte tänä aamuna julkaistua -poliisimääräystä, jonka mukaan ei saa ennen kevään tuloa kulkea -kääseillä, ne kun ovat hyvälläkin kivityksellä vaarallisia, mutta -jalkamiehille ihan murhaavat silloin, kun on iljankoa eikä niiden -pyöriä voi väistää." - -Nainen kääntyi katsomaan, mistä tämä ystävällinen ääni tuli uhkaavien -huutojen keskeltä. Silloin hän huomasi nuoren upseerin, jonka oli -varmaankin täytynyt heitä lähetäkseen rynnistellä yhtä urheasti kuin -Weber ponnisteli pysyäkseen paikallaan. - -Nuoren miehen hienot ja sirot piirteet, komea vartalo ja uljas ilme -miellyttivät naista, joka kiirehti vastaamaan saksaksi: - -"Voi, hyvä Jumala, minä en tiennyt sitä määräystä; minulla ei siitä -ollut mitään tietoa." - -"Oletteko ulkomaalainen, madame?" kysyi nuori upseeri. - -"Olen, monsieur; mutta sanokaa, mitä nyt on tehtävä? Kääsini -rikotaan." - -"Täytyy antaa rikkoa, madame, ja sillaikaa pujahtaa pois. -Pariisin rahvas on raivoissaan rikkaita vastaan, jotka komeilevat -ylellisyydellään keskellä kurjuutta, ja tänä aamuna annetun -määräyksen nojalla teidät viedään poliisikomisariuksen luo." - -"Ei koskaan!" huudahti nuorempi nainen, "ei koskaan!" - -"Jos niin on", huomautti upseeri nauraen, "niin käyttäkää hyväksenne -aukkoa, jonka tungoksessa toimitan, ja menkää pakoon." - -Nämä sanat lausuttiin niin suorasukaisesti, että molemmat muukalaiset -ymmärsivät upseerin kuulleen alhaison huomautukset sellaisista -tytöistä, joita herrat de Soubise ja d'Hennin elättivät. Mutta nyt ei -ollut aika olla arkatuntoinen. - -"Antakaa meille käsivartenne, monsieur, ja saattakaa jollekin -ajuriasemalle", sanoi vanhempi nainen käskevällä äänensävyllä. - -"Minäpä olen tuuminut panna hevosenne nousemaan takajaloilleen, ja -kun siitä syntyy aika sekamelska, voitte sillaikaa paeta, sillä", -lisäsi nuori mies, jonka teki kovasti mieli päästä eroon vaarallisen -suojeluspuuhansa vastuusta, "ihmiset kyllästyvät jo kuulemaan meidän -puhuvan outoa kieltä." - -"Weber!" huusi nainen kovalla äänellä, "toimita niin, että Bélus -nousee pystyyn ja saadaan tuo joukko pelästymään ja väistymään." - -"Ja sitten, madame?" - -"Sitten jäät tänne, ja me lähdemme." - -"Entä jos ne särkevät vaununkopan?" - -"Särkekööt, älä siitä huoli; pelasta Bélus, jos voit, ja varsinkin -itsesi; muuta en pyydä." - -"Hyvä on, madame", vastasi Weber. - -Ja kohta hän kutitti arkahermoista irlantilaista hevosta, niin -että tämä hypähti pystyyn keskellä linnanpihaa ja kaatoi kumoon -innokkaimmat, jotka olivat tarttuneet suitsiin ja aisoihin. Silloin -syntyi hirmuinen kauhu ja sekasorto. - -"Tänne käsivartenne, monsieur", sanoi nyt nainen upseerille; "tulkaa, -pikku ystäväni", lisäsi hän kääntyen Andréehen päin. - -"No mennään sitten, rohkea nainen!" mutisi upseeri hiljaa ja tarjosi -ihailevin mielin käsivartensa sille, joka oli sitä pyytänyt. - -Muutamassa minuutissa hän oli saattanut molemmat naiset läheiselle -torille, missä oli ajoneuvoja odottamassa kyytejä, ajurien torkkuessa -istuimillaan ja hevosten kaivatessa, silmät puoliummessa ja päät -riipuksissa, laihaa ilta-apettaan. - - - - -V - -MATKA VERSAILLESIIN - - -Molemmat naiset olivat nyt turvassa alhaison hyökkäyksiltä, mutta oli -pelättävä, että jotkut heitä seuranneet uteliaat antaisivat heidät -ilmi ja uudistaisivat sellaisen kohtauksen, joka oli äsken sattunut, -ja ettei enää kenties voisi niin helposti pelastua. - -Nuori upseeri otti lukuun tämän mahdollisuuden, päättäen siitä, -kuinka innokkaasti hän koki herättää ajuria, joka oli istuimelleen -enemmän kohmettunut kuin torkahtanut. - -Oli niin kauhean kylmä, että vastoin ajurien tapaa, he kun kilvan -vievät toisiltaan kyytejä, ei yksikään näistä neljäkolmatta souta -tunnilta vaativista kiidättäjistä edes hievahtanut, ei sekään, jota -puhuteltiin. - -Upseeri tarttui ajurin viheliäisen päällysnutun kaulukseen ja sai -hänet lopulta kiivaasti ravistamalla selviämään jähmetyksestään. - -"Halloo, kuuletko?" huusi nuori mies hänen korvaansa, kun näki -hänessä elon merkkejä. - -"Tässä olen, herra, tässä juuri", vastasi ajuri yhä vielä uinaillen -ja horjuen istuessaan kuin juopunut. - -"Minne on matka, arvoisat naiset?" kysyi upseeri, puhuen edelleen -saksaa. - -"Versaillesiin", vastasi vanhempi nainen samalla kielellä. - -"Vai Versaillesiin!" ihmetteli ajuri. "Sanoitteko: Versaillesiin?" - -"Juuri niin." - -"Kai, kai Versaillesiin! Neljä ja puoli lieuetä [lieue on 4444 -metriä. -- _Suom._] tämmöistä iljankoa! Ei ikinä!" - -"Maksetaan hyvin", selitti vanhempi saksalaisnainen. - -"Siitä maksetaan", toisti upseeri ajurille ranskaksi. - -"No paljonko?" tokaisi tämä kuskipenkiltään eikä näkynyt heihin -erityisesti luottavan. "Herra upseeri kai ymmärtää, että tässä -tarvitaan muutakin kuin ajaa Versaillesiin; sieltähän täytyy päästä -myös takaisin." - -"Riittääkö yksi louisdor?" ehdotti nuorempi nainen upseerille, puhuen -hänkin saksaa. - -"Sinulle tarjotaan louisdor", käänsi upseeri ranskankielelle. - -"Yksi louisdor, ei siinä ainakaan liikaa ole", nurisi ajuri. "Sillä -retkellä voin taittaa hevosiltani koivet." - -"Kuules nyt, vintiö, jos ajat täältä la Muetten linnaan, ei -sinulla ole oikeutta vaatia enempää kuin kolme livreä, ja sehän -on jo puolitiessä. Kun lasketaan sen taksan mukaan, riittää meno- ja -paluumatkasta kaksitoista livreä, mutta nyt sinulle tarjotaan -kaksikymmentä neljä." - -"Voi, älkää tinkikö!" pyysi vanhempi nainen. "Kaksi louisdoria, -kolme, kaksikymmentä louisdoria, kunhan vain lähdetään heti eikä -matkalla minnekään pysähdytä." - -"Yksi louisdor riittää, madame", vastasi upseeri. Kääntyen sitten -ajurin puoleen hän lisäsi: - -"No olkoon, senkin lurjus, mutta alas sieltä istumasta ja aukaise -vaunujen ovi!" - -"Maksu ennakolta!" vaati ajuri. - -"Vai sitä sinä vaadit!" - -"Sitä, ja siihen minulla on oikeus." - -Upseeri näytti aikovan rynnätä hänen kimppuunsa. - -"Maksetaan etukäteen, maksetaan", ehätti vanhempi nainen ja pisti -kiireesti käden taskuunsa. - -"Voi Jumalani!" kuiskasi hän seuralaiselleen, "minulla ei olekaan -kukkaroa." - -"Todellako?" - -"Entä te, Andrée, onko teillä kukkaronne?" Nuori nainen kopeloi nyt -vuorostaan taskussaan yhtä levottomasti. - -"Minä... ei minullakaan." - -"Hakekaa joka taskusta." - -"Ei se auta!" huudahti nuori nainen harmistuneena, sillä hän huomasi -upseerin pitävän heitä silmällä tämän pulman aikana, ja kuskina -istuva koiranleuka avasi jo leveän suunsa nauruun onnitellen itseään -siitä, mitä mielessään ehkä piti hyvänä varokeinona. - -Molemmat naiset hakivat turhaan; kumpikaan ei löytänyt edes yhtä -kolikkoa. - -Upseeri näki heidän hermostuvan, punastuvan ja taas kalpenevan. Tila -kävi kiusalliseksi. - -Naiset aikoivat jättää pantiksi jotkin ketjut tai muun koristeen, -mutta silloin upseeri, säästääkseen heiltä lisäharmin, joka olisi -loukannut heidän hienotunteisuuttaan, otti kukkarostaan yhden -louisdorin ja antoi sen ajurille. - -Tämä otti rahan, tarkasti ja punnitsi sitä kädessään, sillä välin kun -toinen naisista kiitti upseeria; sitten hän avasi vaunujen oven, ja -nainen nousi niihin seuralaisensa kera. - -"Ja nyt, senkin pöhkö", sanoi nuori mies ajurille, "viet nämä naiset -rivakasti ja varsinkin rehellisesti, kuuletko?" - -"Sitä ei teidän, upseeri, tarvitse minulle muistuttaa. Sehän on -itsestään selvää." - -Tämän lyhyen puhelun aikana naiset neuvottelivat keskenään. -Heistä tuntui todellakin kauhealta nähdä, että heidän oppaansa ja -suojelijansa oli aikeissa poistua. - -"Madame", lausui hiljaa nuorempi nainen, "hän ei saa meitä jättää." - -"Miksi ei? Kysytään häneltä, mikä on hänen nimensä ja osoitteensa. -Huomenna lähetämme hänelle takaisin hänen rahansa ja liitämme siihen -kiitokset, jotka te saatte kirjoittaa." - -"Ei, madame, ei, pitäkäämme hänet mukana, sitä rukoilen teiltä. Jos -ajuri vilpistelee tai alkaa matkalla rettelöidä... nyt on hyvin huono -keli... keltä silloin voimme pyytää apua?" - -"Mutta onhan meillä hänen numeronsa ja asianomainen lupakirjansa." - -"Hyvä kyllä, madame, ja senkin tiedän, että voisitte jälkeenpäin -toimittaa hänelle selkäsaunan; mutta sittenkään ette ehtisi takaisin -Versaillesiin tänä iltana, ja mitä silloin sanottaisiin, Herran -nimessä!" - -Vanhempi naisista alkoi harkita. - -"Se on totta", myönsi hän. - -Mutta tällöin upseeri jo kumarsi sanoakseen hyvästi. - -"Hyvä herra, kuulkaa", sanoi Andrée saksaksi, "vielä sananen, jos -suvaitsette." - -"Kuten käskette, madame", vastasi upseeri ilmeisesti kiusaantuneena, -mutta yhä pysyen näöltään, ääneltään, vieläpä sävyltään täydellisen -kohteliaana. - -"Hyvä herra", jatkoi Andrée, "kun jo olette meille osoittanut niin -suuria palveluksia, ette voine enää olla suostumatta erääseen -pyyntöömme." - -"Puhukaa." - -"No niin, meidän täytyy tunnustaa, että pelkäämme tuota ajuria, joka -alusta saakka rettelöitsi." - -"Suotta te olette levottomia", vastasi upseeri. "Minä tiedän hänen -numeronsa, 107, ja hänen lupakirjansa on annettu osastosta Z. Jos hän -teille tuottaisi ikävyyksiä, kääntykää minun puoleeni." - -"Teidän puoleenne!" virkkoi Andrée vahingossa ranskaksi. -- "Kuinka -te pyydätte meitä kääntymään puoleenne, kun emme tiedä edes nimeänne." - -Nuori mies astahti askeleen taaksepäin. - -"Vai puhutte te ranskaa!" huudahti hän ällistyneenä. "Osaatte -ranskaa, mutta olette jo puoli tuntia piinannut minua mongertamaan -saksaa! Todellakin, madame, se on häijyä." - -"Anteeksi, monsieur", tarttui nyt puheeseen ranskaksi toinen nainen, -joka riensi uljaasti auttamaan hätääntynyttä seuralaistaan. "Voinette -käsittää, että vaikkemme olisikaan muukalaisia, emme silti ole -kotiutuneet Pariisiin, saatikka ajurinvaunuihin. Olette kylliksi -maailmanmies ymmärtämään, ettemme nyt ole siinä asemassa, mikä meille -kuuluu. Tekisitte meille huonon palveluksen, jos teette sen vain -puoliksi. Epähienoa olisi ruveta vähemmän hienotunteiseksi kuin mitä -olette tähän asti ollut. Meillä on teistä hyvä käsitys, monsieur; -älkää käsittäkö meitä pahalta kannalta, ja jos voitte meille tehdä -palveluksen, tehkää se ilman ehtoja tai sallikaa meidän kiittää teitä -ja etsiä itsellemme muuta tukea." - -"Madame", vastasi upseeri, hämmästyneenä tuntemattoman ylevästä ja -samalla viehättävästä äänensävystä, "odotan käskyjänne." - -"Olkaa siis niin hyvä ja astukaa vaunuihin." - -"Teidän seuraanne?" - -"Niin, ajaaksenne meidän kanssamme." - -"Versaillesiin asti!" - -"Juuri niin, monsieur." - -Vastaamatta enää mitään upseeri nousi ajoneuvoihin, istuutui selkä -ajuriin päin ja huusi tälle: - -"Anna mennä!" - -Kun vaunujen ovet oli suljettu ja nahkasuojukset ja turkikset -levitetty heidän kaikkien peitteeksi, lähtivät vaunut liikkeelle -pitkin Saint-Thomas du Louvren katua, sitten Karusellitorin poikki ja -edelleen pitkin rantakatuja. - -Upseeri kyyristyi nurkkaan, vastapäätä vanhempaa naista, käärien -univormutakkinsa huolellisesti polviensa ympärille. - -Vaunuissa oltiin aivan ääneti. - -Joko ajuri tahtoi tarkoin pysyä lupauksessaan taikka upseerin -läsnäolo arvossa pidettävällä pelolla esti häntä poikkeamasta -rehellisyyden polulta, mutta ainakin hän pani laihat koninsa -hellittämättä juoksemaan rantakatujen ja Conférencetien iljanteisella -kivityksellä. - -Sillä välin vaunujen sisusta vähin erin lämpeni kolmen ihmisen -hengityksestä. Ilmassa tuntui hienoa hajuainetta, herättäen nuoren -miehen aivoissa vaikutelmia, jotka hetki hetkeltä kävivät vähemmän -epäsuosiollisiksi hänen seuralaisiaan kohtaan. - -"Nuo naiset", ajatteli hän, "ovat jossakin yhtymäpaikassa viipyneet -liian kauan ja palaavat nyt Versaillesiin hieman peloissaan ja -hämillään." - -"Mutta sittenkin", jatkoi upseeri itsekseen, "jos he ovat -säätyhenkilöitä, kuinka he kulkevat kääseissä, ja varsinkin, kuinka -he itse ohjaavat?" - -No siihen on helppo keksiä vastaus. - -Kääsit olivat kolmelle liian ahtaat, eikä kaksi naista ota itselleen -sitä harmia, että palvelija istuu heidän vieressään. - -Mutta ei kummallakaan rahaa! Kiusallinen seikka, jota sietää harkita. - -Epäilemättä oli kukkaro palvelijan hallussa. Kääsit, jotka lienevät -nyt rikki, olivat perin komeat, ja hevonen... mikäli asiaa ymmärrän, -oli hyvinkin sadanviidenkymmenen louisdorin hintainen. - -Ei suinkaan muut kuin rikkaat naiset voi kevyesti luopua semmoisista -ajoneuvoista ja semmoisesta hevosesta. Rahanpuute ei siis merkitse -kerrassaan mitään. - -Niin kyllä, mutta tuo vimma puhua vierasta kieltä, vaikka ovat -ranskalaisia? - -Olkoon; mutta sehän juuri osoittaa hienoa kasvatusta. -Seikkailijattarien ei ole tapana puhua saksaa niin täydellisesti, -kuin olisivat saksalaisia, ja samalla ranskaa kuin Pariisin naiset. -Sitäpaitsi näissä naisissa on synnynnäistä hienoutta. Nuoremman -pyyntö oli liikuttava. Vanhemman vaatimus oli ylevän käskevä. Ja -sitten todellakin, -- jatkoi nuori mies mietteitään, sijoittaen -miekkansa niin, ettei se olisi naisten tiellä, eikö olisi pidettävä -sotilaalle vaarallisena viettää pari tuntia vaunuissa kahden kauniin -naisen kanssa? - -Niin, kauniita ja hienotunteisia he ovat, lisäsi hän, sillä he ovat -vaiti odottaen, että minä aloitan keskustelun. - -Molemmat nuoret naiset taas varmaankin ajattelivat nuorta upseeria, -kuten tämä ajatteli heitä; sillä juuri silloin, kun upseeri teki -johtopäätöksensä, kääntyi toinen naisista seuralaiseensa päin ja -sanoi englanninkielellä: - -"Pikku ystäväni, niin tuo ajuri meitä kuljettaa kuin vainajia; -tällä tapaa emme ikinä pääse Versaillesiin. Lyön vaikka vetoa, että -saattaja-poloisemme ihan nääntyy ikävään." - -"Riippuu kai siitäkin", vastasi nuorempi hymyillen, "ettei -keskustelumme ole kaikkein huvittavimpia." - -"Eikö teistäkin tunnu, että hän on näöltään oikein säädyllinen mies?" - -"Tuntuu kyllä, madame." - -"Olette kai muuten huomannut, että hänellä on merisotaväen puku?" - -"En minä univormuista paljoa tiedä." - -"Vai ette! Nähkääs, univormusta päättäen hän on laivastoupseeri, ja -kaikki sellaiset ovat hyvää sukua. Muuten tuo univormu sopii hänelle -hyvin, ja kaunis mies hän on, vai mitä?" - -Nuorempi nainen aikoi juuri vastata ja luultavasti yhtyä toisen -arvosteluun, mutta silloin upseeri hillitsi häntä kädenliikkeellä. - -"Anteeksi, hyvät naiset", sanoi hän sujuvalla englanninkielellä, -"minusta tuntuu, kuin minun pitäisi teille ilmoittaa jokseenkin hyvin -ymmärtäväni ja puhuvani englantia, mutta espanjankieltä en osaa. -Jos te sitä osaatte ja haluatte sillä kielellä keskustella, saatte -ainakin olla varmat, ettei teitä syrjäinen ymmärrä." - -"Monsieur", vastasi nainen nauraen, "teistä emme tahtoneet pahaa -puhua, kuten saitte jo huomata. Mutta älkäämme enää vaivatko -itseämme, vaan puhukaamme vain ranskaa, jos meillä on toisillemme -jotakin sanomista." - -"Kiitän tästä ystävällisyydestä, madame; mutta jos läsnäoloni -kuitenkin olisi teille kiusallinen..." - -"Sitä ette voi olettaa, monsieur, koska juuri itse olemme teitä -pyytäneet seuraamme." - -"Vieläpä vaatineet", lisäsi nuorempi nainen. - -"Älkää saattako minua hämille, madame, ja suokaa anteeksi, että -hetkisen epäröitsin; mutta tunnettehan Pariisin, eikö niin? Pariisi -on täynnä ansoja, pulmia ja pettymyksiä." - -"Te siis olette meitä luullut... Puhukaa vain suoraan." - -"Herra on meitä luullut ansoiksi, siinä kaikki." - -"Ei, ei, hyvät naiset", vastasi nuori mies häpeissään, "vakuutan -teille, ettei mieleenikään ole semmoista johtunut." - -"Anteeksi, mutta mikä nyt tuli? Vaunut pysähtyvät." - -"Mitä on tapahtunut?" - -"Minä menen katsomaan, hyvät naiset." - -"Luulen, että kaadumme; olkaa varovainen, monsieur." - -Ja nuoremman naisen käsi, joka kiivaasti ojentui, osui upseerin -olkapäälle. - -Tämän käden kosketus sai hänet vavahtamaan. Hänen puoleltaan oli -aivan luonnollista, että hän koetti siihen tarttua; mutta Andrée, -johon oli vaikuttanut ensimmäinen pelontunne, oli jo heittäytynyt -niin kauas taaksepäin kuin sopi. - -Upseeri, jota ei enää mikään pidättänyt, astui siis ulos ja tapasi -ajurin kaikin voimin nostamassa toista hevosta, joka oli sotkeutunut -väliaisan ja vetohihnan väliin. - -Tällöin oltiin jo ehditty vähän matkaa Sèvres-sillan toiselle puolen. - -Upseerin avulla saatiin hevos-rukka pian jälleen pystyyn, ja hän -nousi takaisin vaunuihin. - -Mitä taas ajuriin tuli, oli hän mielissään, kun sai kuljettaa niin -avuliasta herraa, ja läjäytteli iloisesti piiskaansa, arvatenkin -siinä kaksinkertaisessa tarkoituksessa, että hevoset innostuisivat ja -hän itsekin lämpenisi. - -Mutta toisaalta olisi voinut sanoa, että avatusta ovesta puhaltanut -kylmä viima oli hyydyttänyt keskustelun ja sen jo alkaneen -tuttavallisuuden, joka nuoressa miehessä herätti viehätystä hänen -tietämättään, mitä se oikeastaan merkitsi. - -Häneltä kysyttiin vain, mitä oli tapahtunut, ja hän selitti lyhyesti. -Siinä kaikki, ja vaitiolo painosti taas kolmea matkustajaa. - -Upseeri, jonka mieleen tuo lämmin ja värähtelevä käsi oli -vaikuttanut, tahtoi korvaukseksi saada edes jalan. - -Hän siis suoristi säärensä, mutta kuinka taitava hän olikin, ei -hän tavannut mitään tai, paremmin sanoen, jos tapasikin, sai hän -ikäväkseen havaita, että tavattu jalka pakeni hänen tieltään. - -Kerran sattui niinkin, että kun hän oli koskettanut vanhemman naisen -jalkaa, sanoi tämä perin kylmäverisesti: - -"Olen kai pahasti vastuksena, eikö niin, monsieur? Suokaa anteeksi!" - -Nuori mies punastui korvia myöten ja tuumi, että hyväksi onneksi yö -oli kyllin pimeä salaamaan hänen noloutensa. - -Kaikki oli nyt lopussa, eikä hän enää yrittänyt. Hän oli jälleen -vaiti, liikkumatta ja kunnioittava, ikäänkuin olisi ollut kirkossa; -pelkäsi hengittääkään ja tekeytyi niin pieneksi kuin lapsi. - -Mutta vähitellen ja vastoin hänen tahtoaankin valtasi outo tunnelma -kaikki hänen ajatuksensa, koko hänen olemuksensa. - -Kajoamatta näihin viehättäviin naisiin hän kuitenkin oli -kosketuksissa heihin, näkemättä heitä hän näki kuitenkin. Vähitellen -tottuen olemaan heidän likellään hän tunsi ikäänkuin hitunen heidän -olentoaan sulaisi yhteen hänen omansa kanssa. Hän olisi tahtonut -mistä hinnasta hyvänsä virittää keskustelun uudestaan, mutta ei enää -uskaltanut, sillä hän pelkäsi lausuvansa jotakin tyhjänpäiväistä, -vaikka juuri hän matkalle lähtiessä ei viitsinyt hellittää kieleltään -edes yksinkertaisia seurustelusanoja. Nyt häntä peloitti esiintyä -hölmönä tai julkeana näiden naisten edessä, joille tuntia aikaisemmin -luuli osoittavansa suuren kunnian suomalla heille almuksi yhden -louisdorin ja kohteliaan sanan. - -Sanalla sanoen, niinkuin kaikkien myötätuntojen selityksenä tässä -elämässä on parahiksi kosketuksiin joutuneiden elinväreiden -sopusuhta, niin sai mahtava magneettivoima, lähtien hajuaineista -ja näiden kolmen sattumalta yhteen osuneen henkilön nuorekkaasta -lämmöstä, valtoihinsa nuoren miehen ja laajensi hänen ajatuspiiriään -ja sydäntään. - -Niin syntyvät, elävät ja kuolevat joskus muutamassa silmänräpäyksessä -totisimmat, suloisimmat, leimuavimmat intohimot. Ne viehättävät, -koska pian häipyvät; niissä on voimaa, koska niitä pidätetään. - -Upseeri ei enää virkkanut sanaakaan. Naiset puhuivat keskenään -kuiskaten. - -Mutta kun nuoren miehen korva yhä oli varuillaan, kuuli hän joitakin -irrallisia sanoja, joiden merkityksen luuli käsittävänsä. Niinpä hän -kuuli: - -"Myöhäinen aika... portit... tekosyynä retkeen..." - -Vaunut pysähtyivät taas. - -Tällä kertaa ei syynä ollut kaatunut hevonen tai särkynyt pyörä. -Kolme tuntia kovasti ponnisteltuaan kelpo ajuri oli saanut -käsivartensa lämpenemään, tai hevosensa vaahtoamaan, ja saapunut -Versaillesiin, jonka pitkät, synkät ja autiot puistokadut muutamien -härmästä valjenneiden lyhtyjen punertavassa loisteessa näyttivät -mustien, lihattomien haamujen kaksoiskulkueelta. - -Nuori mies tajusi, että nyt oltiin perillä. Mikä taikavoima oli ajan -niin pian kuluttanut? - -Ajuri kumartui etuakkunaan ja ilmoitti: - -"Nyt, herra, ollaan Versaillesissa." - -"Minne on ajettava, hyvät naiset?" kysyi upseeri. - -"Paraatikentälle." - -"Paraatikentälle!" huusi nuori mies ajurille. - -"Vai pitää ajaa Paraatikentälle, niinkö?" tiedusti vielä ajuri. - -"Tietysti, kun kerran kuulit." - -"Kai sitten heltiää vähän juomarahaa", sanoi auvergnelainen -virnistäen. - -"Aja nyt vain." - -Piiska läjähteli jälleen. - -"Täytyy minun kai sittenkin puhua", ajatteli upseeri. "Muuten minua -pidetään tyhmänä, kun ensin olen esiintynyt julkeana." - -"Hyvät naiset", sanoi hän vielä epäröiden, "nyt olette perillä." - -"Teidän jalomielisellä avullanne." - -"Kylläpä teillä onkin ollut meistä vaivaa!" lisäsi nuorempi nainen. - -"Mitä vielä! Sitä en osaisi ajatellakaan." - -"Mutta me emme sitä koskaan unohda. Pyydän nyt, että saamme tietää -nimenne." - -"Nimeni?" - -"Sitäkin kysymme jo toista kertaa. Ottakaa huomioonne!" - -"Varmaankaan ette aio meille lahjoittaa yhtä louisdoria, vai mitä?" - -"Jos asiaa katsotte siltä kannalta", vastasi upseeri hieman -närkästyneenä, "niin alistun. Minä olen kreivi de Charny ja muuten, -kuten olette jo huomannut, upseeri kuninkaallisessa laivastossa." - -"Charny!" toisti vanhempi naisista sellaisella äänenpainolla kuin -tarkoittaisi: Hyvä on, sen panen muistiini. - -"Georges, Georges de Charny", lisäsi upseeri. - -"Georges", mutisi nuorempi nainen. - -"Ja asuntonne?" - -"Prinssihotelli Richelieun kadulla." - -Samassa vaunut pysähtyivät. - -Vanhempi naisista aukaisi itse vasemmanpuolisen oven ja hypähti -sukkelasti maahan ojentaen kätensä nuoremmalle. - -"Mutta", huudahti nuori mies aikoen myös astua vaunuista, "hyvät -naiset, sallinettehan minun tarjota teille käsivarteni; vielä ette -ole kotona eikä Paraatikenttä ole mikään asunto." - -"Älkää liikahtako", kielsivät molemmat naiset yhteen ääneen. - -"Mitä, enkö saa paikaltani liikahtaa?" - -"Ette, pysykää vaunuissa." - -"Mutta eihän teidän sovi yksinänne kävellä yöllä tämmöisellä ilmalla!" - -"Vai niin! Ensin te melkein kieltäydyitte tekemästä mieliksemme, -mutta nyt tahdotte väkisinkin olla liian kohtelias!" vastasi vanhempi -nainen leikillisesti. "Mutta ajatelkaahan!" - -"Ei tässä ole ajattelemista. Pysykää loppuun asti kohteliaana ja -uskollisena ritarina. Kiitos, herra de Charny, kiitämme sydämen -pohjasta, ja koska olette, niinkuin juuri sanoin, kohtelias ja -uskollinen ritari, emme vaadi teiltä edes kunniasanaa." - -"Kunniasanaa mistä?" - -"Siitä, että suljette vaunujen oven ja käskette ajamaan takaisin -Pariisiin. Sen kai teette katsomatta edes minne päin menemme." - -"Olette oikeassa, hyvät naiset, eikä siihen tarvita lupaustani. -Ajuri, ajetaan nyt takaisin!" - -Ja samalla upseeri pisti ajurin leveään kouraan toisen louisdorin. -Kelpo auvergnelainen ihan hätkähti ilosta. - -"Kas hemmettiä", sanoi hän, "nyt saavat hevoset nikahtua, jos mieli -tekee." - -"Sen kyllä uskon, onhan niistä maksettu", mutisi upseeri. - -Vaunut pyörivät nopeasti pois. Pyörien ratinaan häipyi nuoren miehen -nautinnonhimoinen huokaus, sillä tämä hekumoitsija oli heittäytynyt -pitkälleen niille kahdelle patjalle, jotka vielä tuntuivat -lämpöisiltä kahden tuntemattoman kaunottaren istumisesta. - -Sillä välin naiset pysyivät paikallaan, kunnes ajoneuvot olivat -kadonneet näkyvistä, ja lähtivät sitten astumaan linnaa kohti. - - - - -VI - -PÄÄSYKIELTO - - -Juuri silloin, kun he lähtivät liikkeelle, toi kiivas tuuli heidän -korviinsa kolme kellonlyöntiä Pyhän Ludvigin kirkon tornikellosta. - -"Voi, hyvä Jumala! Neljännestä vaille kaksitoista!" huudahtivat -naiset yhtaikaa. - -"Katsokaa, kaikki portit kiinni", lisäsi nuorempi. - -"Siitä en ole huolissani, rakas Andrée, sillä jos ristikkoportti -olisikin ollut auki, emme varmaankaan olisi kulkeneet linnanpihan -poikki. Mennään nyt pian lammikoiden puolelta." - -Ja molemmat riensivät linnan oikealle sivulle. - -Kaikki tietävät, että tällä puolen todella on erityinen pääsytie, -joka johtaa puutarhaan. - -Pian oltiin perillä. - -"Pikku portti on suljettu, Andrée", sanoi vanhempi nainen hätäisesti. - -"Koputetaan, madame." - -"Ei, vaan huudetaan. Laurent on varmaan odottamassa, sanoin hänelle -jo lähtiessäni, että kenties palaan vasta myöhään." - -"Kyllä minä kutsun hänet." - -Ja Andrée lähestyi porttia. - -"Kuka siellä?" kysyi sisäpuolelta joku ääni, odottamatta edes, että -huudettaisiin. - -"Ei se olekaan Laurentin ääni!" kuiskasi nuorempi nainen -kauhistuneena. - -"Ei ole, ei." - -Nyt astui toinen nainen portin luo. - -"Laurent!" kutsui hän hiljaa portin läpi. - -Ei vastausta. - -"Laurent!" toisti nainen koputtaen. - -"Ei täällä ole Laurentia", vastasi ääni töykeästi. - -"Olkoon Laurent tai ei, mutta avatkaa kuitenkin", vaati Andrée. - -"En avaa." - -"Mutta kuulkaas, hyvä mies, ettekö tiedä, että Laurentin on tapana -meille avata?" - -"Minä en piittaa Laurentista. Minulla on määräykseni." - -"Kuka te olette?" - -"Kukako olen?" - -"Niin, kuka?" - -"Entä te?" kysyi ääni. - -Tiedustelu oli jokseenkin suorasukainen, mutta ei auttanut tinkiä, -vaan täytyi vastata. - -"Me kuulumme kuningattaren hoviseurueeseen. Asumme linnassa ja -tahdomme päästä huoneisiimme." - -"Jaha, naiset, minä olen sveitsiläinen, palvelen muuten ensimmäisessä -Salischamade komppaniassa ja teen ihan päinvastoin kuin Laurent: -jätän teidät portin taakse." - -"Oh!" mutisivat molemmat naiset, joista toinen kiivastuneena puristi -toisen kättä. - -Sitten hän koki hillitä suuttumustaan ja sanoi: - -"Hyvä mies, tietysti te noudatatte määräystänne, kuten kelpo sotilaan -pitääkin, enkä minä tahdo houkuttaa sitä laiminlyömään. Mutta olkaa -sen verran ystävällinen, että ilmoitatte Laurentille, joka ei voi -olla kaukana." - -"En voi jättää paikkaani." - -"No lähettäkää joku muu." - -"Ei ole ketään." - -"Pyydän teiltä, olkaa niin hyvä!" - -"Kaikkea vielä, madame, nukkukaa kaupungissa. Mokomakin asia! Jos -minun nokkani edessä lyödään kasarmin portti kiinni, kyllä minä -makuupaikan löydän." - -"Krenatööri, kuulkaa", sanoi päättävällä äänellä vanhempi nainen. -"Saatte kaksikymmentä louisdoria, jos avaatte." - -"Ja kymmenen vuotta vankeutta, kiitos! Neljäkymmentä kahdeksan livreä -vuodessa -- ei se riitä." - -"Minä toimitan, että teidät ylennetään kersantiksi." - -"Hyvä, mutta määräykseni antaja ammuttaa minut kuoliaaksi; kiitos!" - -"Kuka siis teille on antanut tämän määräyksen?" - -"Kuningas." - -"Kuningas!" toistivat molemmat naiset kauhuissaan. "Nyt olemme -hukassa!" - -Nuorempi nainen näytti olevan jo melkein järjiltään. - -"Onko täällä muita portteja?" kysyi vanhempi nainen. - -"Jos kerran tämä on suljettu, ovat muutkin kiinni." - -"Ja kun Laurent ei ole täällä, vaikka tämä on hänen porttinsa, niin -mistä luulette löytävämme hänet?" - -"Ette mistään. Se on niin päätetty." - -"Se on totta, oikeassa olette. Andrée, Andrée, nyt on kuningas tehnyt -meille kauhean kepposen. Voi, voi!" - -Ja nainen painosti viime sanojaan uhkaavalla ylenkatseella. - -Lammikoiden puolella oleva portti oli sovitettu paksuun muuriin, -niin että sen eteen jäi pieni komero kuin porstuaksi. Ja siinä oli -molemmin puolin kivipenkki. - -Naiset vaipuivat istumaan tuskaisina, vähällä joutua epätoivoon. - -Portin alta tuli valojuova; sisäpuolella kuului vartija astelevan, -vuoroin nostaen ja laskien kiväärinsä. - -Toisella puolen tuota ohutta tammista estettä oli pelastus, tällä -puolen häpeä, häväistys, melkeinpä kuolema. - -"Huomenna, kun saadaan tietää!" mutisi vanhempi naisista. - -"Mutta silloin puhutte totta." - -"Uskotaanko minua?" - -"Onhan teillä todistuksia. Madame, tuo sotamies ei ole koko yötä -vahtivuorossa", sanoi nuorempi nainen, joka näytti jälleen saavan -rohkeutta, mikäli hänen seuralaisensa sitä menetti. "Kello yhdeltä -tulee hänen sijaansa toinen, joka ehkä suostuu paremmin. Odotetaan." - -"Niin, mutta puoliyön jälkeen käy täällä patrulli tarkastamassa, ja -silloin minut tavataan ulkona odottamassa, salaamassa itseäni. Se -on inhoittavaa! Nyt jo nousee veri päähäni, Andrée, ja olen vähällä -tukehtua." - -"Rohkeutta vain, madame. Ainahan te olette niin vahva, ja minä olin -äsken niin heikko, ja nyt minun pitää teitä rohkaista!" - -"Tässä on salajuoni, Andrée, ja me jouduimme sen uhreiksi. Koskaan ei -ole tämmöistä sattunut, koskaan ei tämä portti ole ollut suljettuna. -Se vie minulta hengen, Andrée, minä kuolen!" - -Ja hän heittäytyi taaksepäin, ikäänkuin todella olisi -tukehtumaisillaan. - -Silloin kuului askelia Versaillesin kuivalla, jäätyneellä -kivityksellä, jota nykyään niin harva askel polkee. Ja samalla -kajahteli nuoren miehen notkea, iloinen ääni. Hän lauloi erästä -silloisen ajan teeskentelevän maun mukaista laulua. - - Miks tyhjä se vain, ois häivä, - miks uskoa en sitä voi, - kun väistynyt pois oli päivä - ja meille yö sitä soi? - Yö pehmeimmäks teräkseksi - minut muutti, ja teissä se kai - magneettisen voiman keksi, - mi mun heti luokseen sai! - -"Tuo ääni!" huudahtivat yhtaikaa molemmat naiset. - -"Tunnen sen", sanoi vanhempi. - -"Se on..." - -"Se on hän!" kuiskasi Andréen korvaan vanhempi nainen, jonka -levottomuus oli äsken niin rajusti ilmennyt. "Hän pelastaa meidät." - -Samassa astui portin eteiseen nuori mies, yllä väljä, turkiksilla -sisustettu takki, ja huomaamatta naisia kolkutti portille huutaen: - -"Laurent!" - -"Lankoni!" virkkoi vanhempi nainen koskettaen häntä olkapäähän. - -"Kuningatar!" ihmetteli tämä, astuen askeleen taaksepäin ja ottaen -hatun päästään. - -"Hiljaa! Hyvää iltaa, lanko!" - -"Hyvää iltaa, madame; hyvä iltaa, käly! Ette kai ole yksin!" - -"En, minulla on mukanani neiti Andrée de Taverney." - -"Jaha; hyvää iltaa, neiti." - -"Monseigneur", mutisi Andrée ja kumarsi. - -"Oletteko menossa ulos?" kysyi nuori mies. - -"Ei suinkaan." - -"No sisäänkö pyritte?" - -"Hyvin mielellämme." - -"Ettekö ole kutsuneet Laurentia?" - -"Kyllä, kyllä." - -"No?" - -"Kutsukaa nyt tekin Laurentia, niin saatte kuulla." - -"Niin, kutsukaa, monseigneur, sittenpä nähdään." - -Nuori Artoisin kreivi astui jälleen portin luo. - -"Laurent!" huusi hän ja kolkutti. - -"Vai niin, vai nyt se lysti taas alkaa!" kuului vartija sanovan. -"Pankaa mieleenne, että jos vielä vaivaatte minua, niin kutsun tänne -upseerini." - -"Mitä tämä merkitsee?" sanoi nuori mies neuvotonna kääntyen -kuningattareen päin. - -"Se on vain jokin sveitsiläinen, joka on pantu Laurentin sijaan." - -"Kuka on pannut?" - -"Kuningas." - -"Kuningasko?" - -"Ihan niin, tuo mies sen itse äsken ilmoitti." - -"Ja sille on annettu määräys..." - -"Kova, siltä ainakin näyttää." - -"Hitto vie, koetetaan sovitella." - -"Millä tavoin?" - -"Annetaan sille veijarille rahaa." - -"Tarjosin minäkin, mutta hän ei huoli." - -"No tarjotaan kalunoita!" - -"Olen jo tarjonnut." - -"No?" - -"Hän ei tahdo kuulla mitään puhuttavankaan." - -"Ei siis ole muuta kuin yksi keino." - -"Mitä aiotte?" - -"Minä nostan melua." - -"Mutta silloin te pilaatte minun asiani; hyvä Charles, älkää siihen -ryhtykö?" - -"Minä en vähääkään pane teitä vaaraan." - -"Voi, voi!" - -"Teidän pitää vain pysyä syrjässä. Minä kolkutan kuin kuuro ja -huudan kuin sokea, ja lopuksi minulle avataan portti, ja silloin te -pujahdatte sisään takanani." - -"Koetetaan." - -Nuori prinssi alkoi uudestaan huutaa Laurentia, sitten jyskyttää ja -lopuksi pitää niin kamalaa meteliä miekkansa kahvalla, että vartija -raivostuneena huusi: - -"Vai sillä tavoin! Nyt minä kutsun upseerini." - -"No kutsu nyt, senkin vietävä! Sitähän olen neljännestunnin -tahtonut." - -Hetkistä myöhemmin kuului askelia portin toisella puolen. Kuningatar -ja Andrée asettuivat Artoisin kreivin taakse, valmiina käyttämään -hyväkseen pääsytietä, joka hänelle luultavasti pian avautuisi. -Sotamiehen kuultiin selittävän, mikä oli syynä meteliin. - -"Luutnantti", sanoi hän, "täällä on pari naista ja jokin mies, joka -juuri sanoi minua senkin vietäväksi. Tahtovat sisään väkisin." - -"Mitä ihmettä siinä on, että tahdomme sisään, kun asumme linnassa?" - -"Sellainen halu lienee hyvinkin luonnollinen, monsieur, mutta pääsy -on kielletty", vastasi upseeri. - -"Kielletty! Kuka hitto sen on kieltänyt?" - -"Kuningas." - -"Suokaa anteeksi, mutta eihän kuningas voi tahtoa, että linnan -upseeri jää yöksi ulkopuolelle." - -"Monsieur, minun asiani ei ole tutkia kuninkaan tarkoituksia; minun -tulee vain tehdä, niinkuin kuningas käskee, siinä kaikki." - -"Kuulkaapa, luutnantti, raottakaa porttia, jotta saisimme keskustella -mukavammin kuin puun lävitse." - -"Toistan vielä, että määräyksen mukaan minun on pidettävä portti -suljettuna. Jos te olette, kuten sanoitte, upseeri, niin teidän -täytyy tietää, mitä vartioupseerille annettu käsky merkitsee." - -"Luutnantti, te puhuttelette erään rykmentin everstiä." - -"Anteeksi, herra eversti, mutta pääsykielto on ehdoton." - -"Sellainen kielto ei koske prinssiä. Huomatkaa, monsieur, prinssi ei -nuku ulkona, ja minä olen prinssi." - -"Te saatatte minut epätoivoon, herra prinssi, mutta minulla on -kuninkaan käsky." - -"Onko siis kuningas käskenyt teidän ajaa pois veljensä kuin -kerjäläisen tai varkaan? Minä olen Artoisin kreivi, monsieur! -Totta vie, te uskallatte paljon, kun pakotatte minut portin takana -palelemaan." - -"Monseigneur Artoisin kreivi", sanoi luutnantti, "Jumala olkoon -todistajani, että uhraisin kaiken vereni teidän kuninkaallisen -korkeutenne puolesta. Mutta kuningas on suvainnut itse antaa -minulle, jättäessään tämän portin vartioimisen minun huostaani, sen -määräyksen, ettei saa kenellekään avata, ei hänelle itselleenkään, -kuninkaalle, jos hän saapuisi kello yhdentoista jälkeen. Pyydän siis, -monseigneur, nöyrimmästi anteeksi, mutta minä olen sotilas, ja vaikka -näkisin teidän paikallanne, portin takana, hänen majesteettinsa -kuningattaren kylmästä kohmettuneena, vastaisin hänen majesteetilleen -samaa, mitä olin pakotettu teille äsken lausumaan." - -Sen sanottuaan upseeri mutisi "hyvää yötä" mitä kunnioittavimmin ja -poistui hitaasti. - -Mitä tulee sotamieheen, seisoi hän kivääri olalla kuin naulattuna -kiinni porttiin, tohtien tuskin hengittää, ja sydän jyskytti hänellä -niin kovaa, että Artoisin kreivi, jos olisi toisella puolen nojannut -porttiin, olisi kuullut sen tykkivän. - -"Nyt olemme hukassa!" sanoi kuningatar langolleen tarttuen hänen -käteensä. - -Tämä ei vastannut mitään. - -"Tiedetäänkö, että olette poistunut linnasta?" kysyi hän hetken -kuluttua. - -"En voi arvata", vastasi kuningatar. - -"Ehkä kuningas onkin vain minua vastaan tähdännyt tuon kieltonsa. -Kuningas tietää, että käyn illalla ulkona ja palaan joskus myöhään. -Artoisin kreivitär lienee saanut jotakin vihiä ja valittanut hänen -majesteetilleen: siitä tuo hirmuvaltainen käsky!" - -"Ei, ei, lanko! Sydämen pohjasta kiitän teitä siitä, että koetatte -niin hienotunteisesti minua rauhoittaa. Mutta siitä saatte olla -varma, että tähän on ryhdytty minun tähteni eli oikeammin minua -vastaan." - -"Mahdotonta, hyvä käly, kuningas pitää niin paljon kunniassa..." - -"Sittenkin olen portin ulkopuolella, ja huomenna on ihan viattomasta -asiasta seurauksena häväistysjuttu. Tiedän kyllä, että minulla on -vihamies kuninkaan likellä." - -"Vai on teillä kuninkaan likellä vihamies, kälyseni! Mahdollisesti. -Mutta nyt minulla on aatos!" - -"Antakaa heti kuulla!" - -"Sellainen aatos, että kun sen toteutamme, niin vihamiehenne on -tyhmempi kuin marhamintaansa hirttäytynyt aasi." - -"Kunhan vain pelastatte minut tästä pulmasta, niin en enempää pyydä." - -"Pelastan kyllä, niin ainakin toivon. Nähkääs, minä en ole typerämpi -kuin hän, vaikka hän on minua oppineempi!" - -"Kuka hän?" - -"No tietysti Provencen kreivi!" - -"Teidänkin mielestänne hän siis on vihamieheni?" - -"Eikö hän ole kaiken sen vihamies, mikä on nuorta, hyvää, mikä voi... -mitä hän itse ei voi?" - -"Tiedättekö, lanko, mitään tuosta pääsykiellosta?" - -"Ehkä; mutta ensiksikin pitää tästä lähteä, kun on niin ilkeän kylmä. -Tulkaa mukaani, rakas käly." - -"Minne te viette?" - -"Saatte nähdä; jonnekin, missä edes on lämmin. Matkalla kerron, -mitä ajattelen tuosta portin sulkemisesta. Haa, Provencen kreivi, -sinä rakas ja kelvoton veljeni! Antakaa minulle käsivartenne, -käly; ottakaa te, neiti de Taverney, toinen käteni, ja nyt mennään -oikealle!" - -Niin lähdettiin liikkeelle. - -"Ja te sanoitte siis, että Provencen kreivi..." alkoi taas kuningatar. - -"Niin, kuulkaapa. Illalla, kun kuningas oli lopettanut illallisensa, -hän tuli suureen vastaanottohuoneeseen. Kuningas oli päivän mittaan -jutellut paljon Hagan kreivin kanssa, eikä teitä ollut näkynyt." - -"Kello kaksi olin lähtenyt Pariisiin." - -"Sen tiesin. Anteeksi, että sen teille sanon, rakas käly, mutta -kuningas ei teitä ajatellut enempää kuin Harum-al-Rashidia tai -hänen suurvisiiriään Giaffaria, vaan puhui maantieteestä. Kuuntelin -jokseenkin maltittomana, sillä minunkin piti mennä pois. Luultavasti -meillä kummallakin oli eri syy poistua, niin että lienen väärässä, -jos..." - -"Ei se mitään, jatkakaa vain." - -"Nyt käännytään vasemmalle." - -"Mutta minne te minua viette?" - -"Parinkymmenen askeleen päähän. Varokaa, tuossa on lumikinos. Neiti -de Taverney, jos hellitätte käsivarteni, niin kompastutte heti, -siitä saatte olla varma. Mutta puhukaamme taas kuninkaasta, ei hän -ajatellut muuta kuin maantieteellistä leveyttä ja pituutta, kun -Provencen kreivi sanoi hänelle: Olisin tahtonut mielelläni käydä -tervehtimässä kuningatarta." - -"Kas, kas!" sanoi Marie Antoinette. - -"Kuningatar syö illallista omalla puolellaan", vastasi kuningas. - -"Vai niin, mutta minä luulin hänen olevan Pariisissa", huomautti -veljeni. - -"Ei, hän on omissa huoneissaan", selitti kuningas tyynesti. - -"Sieltä juuri tulen eikä minua otettu vastaan", väitti Provencen -kreivi. - -"Silloin näin kuninkaan rypistävän kulmakarvojaan. Hän päästi meidät -lähtemään, veljeni ja minut, ja arvatenkin hän on sitten ottanut -asiasta selkoa. Ludvig on toisin ottein mustasukkainen, kuten -tiedätte; hän on kai tahtonut teitä tavata, häneltä on kielletty -pääsy, ja silloin hän on ruvennut jotakin epäilemään." - -"Juuri niin, rouva de Misery oli saanut määräykseni." - -"Sepä se; ja saadakseen varmuutta siitä, että olette poissa, on -kuningas antanut tuon ankaran sulkemiskäskyn, niin että jäimme portin -taakse." - -"Tämä on hänessä ilkeä piirre, sen kai myönnätte, kreivi." - -"Kyllä, mutta nyt olemme perillä." - -"Tähänkö taloon?" - -"Onko se teistä vastenmielinen?" - -"Ei suinkaan; päinvastoin se miellyttää minua. Mutta väkenne?" - -"Kuinka?" - -"Jos ne näkevät minut." - -"Astukaa vain sisään, käly; minä takaan, ettei teitä kukaan näe." - -"Eikö sekään, joka avaa oven?" kysyi kuningatar. - -"Ei sekään." - -"Mahdotonta." - -"Koetetaan", sanoi Artoisin kreivi nauraen. Ja hän ojensi kätensä -ulko-ovea kohti. Kuningatar pidätti hänen kättään. - -"Pyydän teiltä, lanko, varokaa!" - -Prinssi painoi toisella kädellään erästä veistokuvilla koristettua -ovilevyä, ja kohta aukeni ovi. Kuningatar hätkähti kuin pelästyneenä. - -"Astukaa sisään, käly, sitä pyydän hartaasti", sanoi prinssi. -"Näettehän, ettei ainakaan vielä täällä ole ketään." - -Kuningatar silmäili neiti de Taverneytä kuin uhkarohkean teon -päättänyt ja astui sitten kynnyksen poikki niin viehättävin elein -kuin vain nainen osaa, mielessä ajatus: Herran nimessä! - -Ovi sulkeutui hänen jälkeensä ääneti. Hän oli nyt eteisessä, jonka -aluskerros oli marmoria. Eteinen oli vain keskisuuruinen, mutta -erinomaisen aistikas. Lattia oli mosaikkia, esittäen kukkavihkoja, -ja marmorisilla kuvapöydillä sirottelivat sadat matalat ja tuuheat -ruusut japanilaisista ruukuista hyvänhajuisia lehtiään yltympäri, -mikä tähän vuodenaikaan oli niin harvinaista. Suloinen lämpö ja vielä -suloisempi tuoksu valtasivat tulijain mielet niin, että molemmat -naiset unohtivat osan pelkoaan, vieläpä osan epäilyksiään. - -"Hyvä on, että päästiin edes katon alle", sanoi kuningatar, "vieläpä -oikein mukavan katon alle, se täytyy myöntää. Mutta eikö teidän, -lanko, jo sopisi ajatella erästä asiaa?" - -"Mitä asiaa?" - -"Sitä, että poistaisitte palvelijanne." - -"Ei mikään ole helpompaa." - -Ja prinssi tarttui erään pylvään uurteessa olevaan ketjuun ja nykäisi -sitä kerran, jolloin rappusten perällä kuului salaperäinen helähdys. -Molemmilta naisilta pääsi pikkuinen kauhun huudahdus. - -"Niinkö te väkenne karkoitatte, lanko?" kysyi kuningatar. "Olisin -päinvastoin luullut, että soittamalla niitä kutsutte." - -"Jos soittaisin toisen kerran, kyllä joku tulisi; mutta kun kilautin -vain kerran, niin olkaa rauhassa, käly; ketään ei tule." - -Kuningatar purskahti nauruun. - -"Te olette todellakin varovainen mies", sanoi hän. - -"Mutta eteiseen ei voi yöksi jäädä; suvaitkaa siis nousta kerrosta -ylemmäksi", pyysi prinssi. - -"Totelkaamme", sanoi kuningatar. "Talon tonttu ei tunnu kovin -pahansuovalta." - -Ja hän astui ylös portaita. Prinssi kulki edellä. Kaikkien askelten -äänet vaimensi paksu matto, joka verhosi rappusia. Päästyään -ensi kerrokseen prinssi soitti toista kelloa, jonka helinä taas -säikähdytti kuningatarta ja neiti de Taverneytä, he kun eivät -sitä ennakolta aavistaneet. Mutta heidän kummastuksensa oli vielä -suurempi, kun näkivät tämän huonekerran ovien itsestään aukenevan. - -"Alan jo todellakin vavista, Andrée; entä te?" lausui kuningatar. - -"Niin kauan kuin teidän majesteettinne käy edellä, seuraan minä -hyvässä luottamuksessa." - -"Se, mitä täällä tapahtuu, kälyni, on perin yksinkertaista", sanoi -nuori prinssi. "Tuosta ovesta, joka on suoraan edessänne, voitte nyt -astua huoneustoonne. Katsokaa!" - -Ja hän näytti kuningattarelle ihastuttavaa turvapaikkaa, jota emme -voi olla tässä selittämättä. - -Aluksi oli pieni eteinen, jonka seinät ja lattia olivat ruusupuuta, -katto Boucherin maalaama, ja kalustona pari hyllypöytää. Sen -takana oli pieni naistenhuone, seinät valkoista kasmirivaatetta, -johon taitavimmat koruompelijattaret olivat yltyleensä ommelleet -kukkia. Tämän huoneen kalusto oli päällystetty kirjo-ompeluksilla -silkkipitseineen, joiden hienoissa vivahduksissa ilmeni se taitavuus, -minkä nojalla senaikuista gobeliiniverhoa voi pitää taiteellisena -mestariteoksena. - -Naishuoneesta päästiin viehättävään, siniseinäiseen makuukamariin, -jossa oli silkkiset pitsiuutimet, upea vuode hämärässä sivukomerossa, -loimuava tuli valkoisessa marmoriuunissa, kaksitoista hyvänhajuista -vahakynttilää Clodionin valamissa haarajaloissa, kiiltävä, -taivaansininen tulen varjostin kiinalaisine kultahelyineen: sellaisia -ihmeitä tuli molempien naisten näkyviin, kun he arasti astuivat tähän -komeaan piilopaikkaan. - -Ainoaakaan elävää olentoa ei ilmestynyt; kaikkialla lämpöä ja -valoa, eikä missään voinut keksiä syitä näin moneen miellyttävään -vaikutelmaan. - -Kuningatar, joka vain epäröiden oli astunut eteisestä huoneeseen, -pysähtyi hetkeksi makuusuojan kynnykselle. - -Prinssi pyysi kohteliaasti anteeksi, että hänen täten oli pakko antaa -ilmi salainen asia, joka ei ollut hänen kälynsä arvon mukainen. -Kuningattaren vastauksena oli vain puolittainen hymy, joka sanoi -enemmän kuin mitkään sanat. - -"Tämä huoneusto on minulla poikamiehen asuntona", lisäsi sitten -Artoisin kreivi. "Yksinäni tänne tulen, aivan yksin." - -"Melkein aina", muistutti kuningatar. - -"Ei melkein, vaan aina." - -"Vai niin!" sanoi kuningatar. - -"Muuten", jatkoi prinssi, "on tässä huoneessa sohva ja mukava -nojatuoli, joissa olen monesti, kun metsästys viivytti minua yöhön -asti, nukkunut yhtä hyvin kuin vuoteessani." - -"Nyt ymmärrän", sanoi kuningatar, "että Artoisin kreivitär on -toisinaan levoton." - -"Totta kyllä, mutta myöntäkää, että jos kreivitär on minun tähteni -levoton, hän tänä yönä on peräti väärässä." - -"Tänä yönä, sitä en kiellä, mutta muina öinä..." - -"Se, joka on kerran väärässä, kälyni, on aina väärässä." - -"Annetaan sen asian olla", sanoi kuningatar ja istuutui nojatuoliin. -"Minä olen hirveän väsynyt; entä te, Andrée-parka?" - -"Voi, minä ihan näännyn väsymyksestä, ja jos teidän majesteettinne -sallii..." - -"Todellakin olette aivan kalpea", sanoi Artoisin kreivi. - -"Juuri niin, kultaseni", sanoi kuningatar. "Istukaa tai pankaa vaikka -maata. Artoisin kreivi jättää tämän huoneuston meidän haltuumme, eikö -niin, Charles?" - -"Täydellisesti haltuunne, madame." - -"Odottakaa, sananen vielä, kreivi! Jos te menette pois, kuinka voimme -kutsua teidät takaisin?" - -"Minua ette vähääkään tarvitse, käly; kun kerran olette täällä, -pitäkää koko taloa omananne." - -"Täällä on siis muitakin huoneita!" - -"Tietysti. Ensiksikin on ruokasali, jossa pyydän teitä käymään." - -"Arvatenkin pöytä valmiiksi katettuna?" - -"Se on selvää, ja siellä neiti de Taverney, joka näkyy sitä hyvin -tarvitsevan, saa vahvaa lihalientä, linnunpuolikkaan ja tippasen -Xeres-viiniä, ja te, kälyni, tapaatte siellä sellaisia keitettyjä -hedelmiä, joista pidätte niin paljon." - -"Ja kaikki tuo ilman palvelijoita?" - -"Ilman ainoatakaan." - -"Saadaan nähdä. Mutta sitten?" - -"Niin, sitten?" - -"Kuinka pääsemme takaisin linnaan?" - -"Ei saa ajatellakaan sinne menoa yöllä, kun kerran on pääsykielto -olemassa. Mutta yöksi annettu määräys lakkaa päivän koittaessa. Kello -kuusi portit avataan; lähtekää täältä siis neljännestä vaille kuusi. -Kaapeista löydätte kaikenvärisiä, erimuotoisia kaapuja, jos tahdotte -itseänne salata. Menkää siis määrähetkenä, kuten sanoin, linnaan, -rientäkää huoneisiinne, pankaa maata, älkääkä muusta välittäkö." - -"Entä te?" - -"Minäkö?" - -"Niin, mitä te itse aiotte?" - -"Lähden täältä pois." - -"Pitääkö teidän karata meidän tähtemme, lanko rukka?" - -"Ei olisi sopivaa minun viettää yötä saman katon alla kuin te." - -"Mutta tarvitsettehan tekin makuupaikan, kun olemme riistäneet teiltä -tämän!" - -"Ei hätää, minulla on vielä kolme tämmöistä asuntoa." - -Kuningatar alkoi nauraa. - -"Ja sittenkin hän sanoo, että Artoisin kreivitär suotta epäilee. -Kyllä minä hänelle ilmoitan", lisäsi hän viehättävällä uhkailmeellä. - -"Silloin minä kerron kaikki kuninkaalle", vastasi prinssi samoin -leikillisesti. - -"Hän on oikeassa; me olemme hänen vallassaan." - -"Kokonaan. Se on nöyryyttävää, mutta mitä tehdä?" - -"Alistua. Kun siis aamulla varhain pitää täältä mennä kenenkään -näkemättä..." - -"Niin soitatte vain kerran sitä kelloa, joka on siellä alhaalla -pylväässä." - -"Kumpaa niistä, oikeaa vai vasenta?" - -"Samantekevä." - -"Ja ulko-ovi aukenee?" - -"Kyllä, ja menee jälleen kiinni." - -"Ihanko itsestään?" - -"Ihan." - -"Kiitos! Hyvää yötä, lanko!" - -"Hyvää yötä, käly!" - -Prinssi kumarsi, Andrée sulki ovet hänen jälkeensä, ja naiset olivat -kahden kesken. - - - - -VII - -KUNINGATTAREN MAKUUKOMERO - - -Seuraavana päivänä eli oikeammin samana aamuna, sillä edellisessä -luvussa päästiin jo noin kello kahteen asti yöllä, siis samana aamuna -kuningas Ludvig XVI, yllään yksinkertainen sinipunerva aamupuku, -ilman ritarimerkkejä ja puuteroimatonna, sellaisena kuin juuri -oli vuoteestaan noussut, koputti kuningattaren etuhuoneen ovelle. -Vahtivuorossa oleva kamarirouva raotti ovea ja sanoi, tuntiessaan -kuninkaan: - -"Sire..." - -"Kuningatar?" kysyi Ludvig XVI jyrkästi. - -"Hänen majesteettinsa nukkuu, sire." - -Kuningas teki sellaisen liikkeen kuin tahtoisi kamarirouvaa -väistymään, mutta tämä ei hievahtanutkaan. - -"No", sanoi kuningas, "ettekö pääse paikaltanne? Näettehän, että -tahdon sisään." - -Kuningas osoitti liikkeissään toisinaan semmoista pikaisuutta, jota -hänen vihamiehensä sanoivat kömpelyydeksi. - -"Kuningatar nukkuu, sire", väitti kamarirouva arasti. - -"Olen jo käskenyt teidän väistyä tieltäni", vastasi kuningas. - -Näin sanoen hän todellakin sysäsi naisen syrjään ja astui edelleen. -Päästyään ihan makuukamarin ovelle hän näki kuningattaren -ensimmäisen kamarirouvan, rouva de Miseryn, joka istui lukemassa -rukouskirjastaan. Tämä nainen nousi heti, kun oli huomannut kuninkaan. - -"Sire", sanoi hän hiljaa ja kumarsi syvään, "hänen majesteettinsa ei -ole vielä kutsunut." - -"Vai ei, todellakaan!" huomautti kuningas ivallisesti. - -"Mutta luullakseni, sire, kello ei vielä olekaan enempää kuin -puoliseitsemän, eikä hänen majesteettinsa koskaan soita ennen kello -seitsemää." - -"Ja olette siitä varma, että kuningatar on vuoteessaan? Että hän -nukkuu?" - -"En voisi vakuuttaa, sire, että hänen majesteettinsa nukkuu, mutta -varmasti tiedän, että hän makaa." - -"Makaa vuoteessaan?" - -"Niin juuri, sire." - -Nyt ei kuningas enää malttanut. Hän astui suoraan ovelle ja väänsi -kultaista kädensijaa meluavan kiireesti. - -Kuningattaren makuukamari oli pimeä kuin keskiyöllä. Tiukasti -suljetut akkunaluukut, verhot ja uutimet pitivät yllä mitä sakeinta -pimeyttä. Huoneen etäisimmässä nurkassa paloi pienellä pöydällä -yölamppu, joka ei vähääkään valaissut kuningattaren makuukomeroa, -ja suunnattoman isot, valkoiset silkkiuutimet, joihin oli kirjailtu -kultaliljoja, riippuivat aaltoilevin poimuin vuoteen yläpuolella. - -Kuningas astui kiireisin askelin vuoteen ääreen. "Kah, rouva de -Misery, kuinka te meluatte!" huudahti kuningatar. "Nyt olette minut -herättänyt." Kuningas jäi hämmästyneenä seisomaan. "Ei se ole rouva -de Misery", mutisi hän. - -"Vai te se olette, sire!" lisäsi Marie-Antoinette nousten istualle. - -"Hyvää huomenta, madame", äännähti kuningas happamenmakealla äänellä. - -"Mikä hyvä tuuli teidät nyt tuo tänne, sire?" kysyi kuningatar. -"Rouva de Misery, avatkaa akkunat!" - -Sisään astuivat kamarirouvat ja kuningattaren säätämän tavan mukaan -avasivat kohta ovet ja akkunat laskeakseen huoneeseen raitista ilmaa, -jota Marie-Antoinette hengitti ihastunein mielin. - -"Teillä on sikeä uni, madame", sanoi kuningas istuen vuoteen viereen, -ensin tutkivasti silmäiltyään pitkin huonetta. - -"Minä luin myöhään illalla, ja ellei teidän majesteettinne olisi -minua herättänyt, nukkuisin vieläkin." - -"Mistä johtuu, madame, ettette ottanut eilen vastaan?" - -"Ketä? Veljeänne, Provencen kreiviä?" kysyi vuorostaan kuningatar -säilyttäen malttinsa, joka torjui kuninkaan epäluulot. - -"Niin juuri, veljeäni. Hän tahtoi käydä teitä tervehtimässä, mutta ei -päästetty sisään." - -"Entä sitten?" - -"Sanottiin, että olette poissa." - -"Vai sanottiin hänelle niin!" ihmetteli kuningatar. "Rouva de Misery!" - -Ovelle ilmestyi ensimmäinen kamarirouva kantaen kultatarjottimella -lukuisia, kuningattarelle saapuneita kirjeitä. - -"Kutsuiko teidän majesteettinne minua?" kysyi rouva de Misery. - -"Kutsuin. Vastattiinko Provencen kreiville eilen, että minä olin -poissa linnasta?" - -Ollakseen astumatta kuninkaan editse rouva de Misery kiersi hänen -tuolinsa takaa ja ojensi kirjetarjottimen kuningattarelle. Samalla -hän sormella painoi erästä kirjettä, jonka käsialan kuningatar heti -tunsi. - -"Vastatkaa kuninkaalle, rouva de Misery", jatkoi Marie-Antoinette -tyynesti. "Sanokaa hänen majesteetilleen, mitä eilen vastattiin -Provencen kreiville, kun hän saapui ovelleni. Minä ainakaan en enää -muista." - -"Sire", sanoi rouva de Misery, kuningattaren avatessa kirjettä, -"monseigneur Provencen kreivi tuli eilen kunniatervehdykselle -hänen majesteettinsa luo, ja minä vastasin hänelle, ettei hänen -majesteettinsa ota vastaan." - -"Ja kenen käskystä?" - -"Kuningattaren käskystä." - -"Vai niin", sanoi kuningas. - -Sillä välin kuningatar oli avannut kirjeen ja lukenut nämä kaksi -riviä: - -"Palasitte eilen Pariisista ja astuitte linnaan kello kahdeksan -illalla. Laurent näki teidät." - -Sitten kuningatar oli, yhä välinpitämättömän tyynenä, avannut puoli -tusinaa kirjelippuja, kirjeitä ja anomuksia, jotka olivat hajallaan -haahkanuntuvaisella peitteellä. - -"No niin!" sanoi hän nostaen katseensa kuningasta kohti. - -"Kiitos, madame!" sanoi tämä ensimmäiselle kamarirouvalle. - -Rouva de Misery poistui huoneesta. - -"Anteeksi, sire", sanoi kuningatar, "selittäkää minulle muuan asia." - -"Mikä asia, madame?" - -"Onko minulla vai eikö ole oikeutta olla tapaamatta Provencen -kreiviä?" - -"Tietysti teillä on täysi oikeus, mutta..." - -"Mutta hänen älynsä väsyttää minua, minkä sille mahtaa? Sitäpaitsi -hän ei pidä minusta, ja totta on, että minä maksan samalla mitalla. -Eilen odotin hänen ikävää käyntiään ja panin maata kello kahdeksan, -jottei tarvitsisi ottaa vastaan. Mikä teihin nyt tuli, sire?" - -"Ei se mitään ole." - -"Näyttää siltä, kuin epäilisitte." - -"Mutta..." - -"Mutta mitä?" - -"Luulin teidän olleen Pariisissa." - -"Mihin aikaan?" - -"Juuri siihen aikaan, jolloin sanoitte panneenne maata." - -"Niin, kyllä minä olin Pariisissa. Mutta pääseehän sieltä -takaisinkin!" - -"Tietysti. Kaikki riippuu siitä, mihin aikaan tulee takaisin." - -"Vai sitä te tarkoitatte! Tahdotte siis tarkoin tietää, millä -kellonlyömällä palasin?" - -"Juuri niin." - -"Sehän on perin helppo selittää, sire." - -Kuningatar huusi: - -"Rouva de Misery!" - -Kamarirouva tuli taas. - -"Mitä kello silloin oli, kun eilen palasin Pariisista?" kysyi -kuningatar. - -"Se oli kahdeksan vaiheilla, teidän majesteettinne." - -"Sitä en usko", sanoi kuningas. "Varmaankin erehdytte, rouva de -Misery. Hankkikaa parempia tietoja." - -Kamarirouva kääntyi jäykkänä ja kylmänä ovelle päin. - -"Rouva Duval!" sanoi hän. - -"Madame!" kuului joku ääni. - -"Mihin aikaan hänen majesteettinsa eilen palasi Pariisista?" - -"Kello lie ollut kahdeksan, madame", vastasi toinen kamarirouva. - -"Varmaankin erehdytte, rouva Duval", sanoi rouva de Misery. - -Rouva Duval kurotti päänsä ulos etuhuoneen akkunasta ja huusi: - -"Laurent!" - -"Kuka se Laurent on?" kysyi kuningas. - -"Vartija sillä portilla, jonka kautta hänen majesteettinsa eilen -palasi", selitti rouva de Misery. - -"Laurent!" huusi rouva Duval, "mihin aikaan kuningatar eilen palasi -tänne?" - -"Noin kello kahdeksan", vastasi portinvartija alhaalta parvekkeelta. - -Kuningas laski päänsä. Rouva de Misery päästi rouva Duvalin menemään, -ja tämä vuorostaan Laurentin. Kuninkaallinen aviopari oli yksin. - -Ludvig XVI häpesi ja koetti kaikin mokomin salata häpeäntunnettaan. -Mutta sen sijaan, että olisi voitostaan riemuinnut, sanoi kuningatar -kylmästi: - -"Mitä te, sire, vielä haluatte tietää?" - -"En mitään", huudahti kuningas puristaen puolisonsa käsiä, "en -mitään!" - -"Sittenkin..." - -"Anteeksi, madame. En oikein käsitä, mistä se ajatus johtui mieleeni. -Katsokaa nyt iloani; se on yhtä suuri kuin katumukseni. Ettehän siitä -ole pahoillanne, vai mitä? Älkää enää olko nyreän näköinen: kunniani -kautta, joutuisin epätoivoon!" - -Kuningatar veti kätensä takaisin kuninkaan kädestä. - -"Mitä se merkitsee, madame?" kysyi Ludvig. - -"Sire", vastasi Marie-Antoinette, "Ranskan kuningatar ei valehtele." - -"Mitä nyt?" kysyi kuningas hämmästyen. - -"Tahdon sanoa, etten palannut linnaan eilen illalla kello kahdeksan!" - -Kuningas hätkähti ja siirsi tuoliaan taaksepäin. - -"Tahdon sanoa", jatkoi kuningatar yhtä tyynesti, "että palasin vasta -tänä aamuna kello kuusi!" - -"Madame!" - -"Ja että ilman Artoisin kreivin apua, hän kun tarjosi minulle suojaa -ja majoitti minut erääseen omaan taloonsa, olisin jäänyt linnanportin -eteen kuin kerjäläinen." - -"Ahaa, te ette ollutkaan tullut takaisin!" sanoi kuningas synkän -näköisenä. "Olin siis oikeassa." - -"Suokaa anteeksi, sire, mutta siitä, mitä juuri sanoin, te teette -johtopäätöksen kuin luvunlaskija, ettekä niinkuin kohtelias mies." - -"Missä suhteessa, madame?" - -"Siinä suhteessa, että kun tahdoitte tietää, palasinko myöhään -vai varhain, teidän ei tarvinnut sulkea porttejanne eikä antaa -pääsykieltojanne, vaan ainoastaan tulla minulta kysymään: Mihin -aikaan tulitte kotiin, madame?" - -"Hm!" mutisi kuningas. - -"Teillä ei enää ole oikeutta epäillä. Urkkijanne on saatu petetyiksi -tai lahjotuiksi, porttinne on avattu väkisin tai vapaasti, pelkonne -on poistettu ja epäluulonne hälvennyt. Näin teidän häpeävän sitä, -että olitte ryhtynyt voimakeinoihin naista vastaan, vaikka hän piti -kiinni vain oikeudestaan. Olisin voinut yhä nauttia voitostani. -Mutta minusta käytöksenne on häpeäksi kuninkaalle, sopimaton -aatelismiehelle, enkä ole tahtonut kieltäytyä siitä tyydytyksestä, -että sen teille sanon." Kuningas hypisteli poimukaulustaan sen -näköisenä kuin miettisi vastausta. - -"Sietää teidän tuumia, sire", sanoi kuningatar ravistaen päätään, -"mutta käytöstänne minua kohtaan ette osaa puolustaa." - -"Päinvastoin, madame, se on hyvinkin helppoa", vastasi kuningas. -"Onko linnassa, esimerkiksi, ainoatakaan ihmistä, joka epäilisi -teidän paluutanne eilen kotiin? No niin, jos kaikki tiesivät teidän -palanneen linnaan, niin ei kukaan voinut luulla pääsykiellon -tarkoittavan teitä. Jos on arveltu, että siihen on ollut syynä -Artoisin kreivin tai jonkun muun irstas elämä, niin ymmärrätte -hyvinkin, etten minä siitä välitä." - -"Entä sitten, sire?" keskeytti kuningatar. - -"Niin, sitten toistan lyhykäisesti, mitä tarkoitan: jos olen -näennäisesti pelastanut teidät, madame, pahojen luulojen vaarasta, -niin olen oikeassa ja voin teille sanoa: te olette väärässä, kun -ette ole samoin menetellyt minun hyväkseni. Ja jos olen pelkästään -tahtonut antaa teille salaa opetuksen ja jos siitä otatte oppia, -kuten luulenkin tapahtuvan, päättäen närkästyksestänne, niin olen yhä -enemmän oikeassa eikä minun tarvitse katua, mitä olen tehnyt." - -Kuningatar oli kuunnellessaan korkean puolisonsa selitystä vähitellen -tyyntynyt, ei sentähden, että närkästys hänessä lauhtui, vaan siksi, -että hän tahtoi säästää kaikki voimansa sitä taistelua varten, joka -hänen mielestään ei suinkaan ollut päättynyt, vaan tuskin vielä -oikein alkanutkaan. - -"Hyvä on", sanoi hän. "Te siis ette pahoittele sitä, että olette -näännyttänyt Maria Teresian tytärtä, puolisoanne, lastenne äitiä -oman asuntonsa portin takana, kuten olisitte kohdellut mitä tahansa -outoa naikkosta. Mitä vielä, se on mielestänne oikein kuninkaallinen -kepponen, klassillisen sukkela ja lisäksi moraalinsa puolesta -erinomaisen arvokas. Teistä on siis aivan luonnollista, että -olette pakottanut Ranskan kuningattaren, yöpymään Artoisin kreivin -salakortteeriin, jossa hän ottaa vastaan oopperatyttöjä ja hovinne -kevytmielisiä naisia! Eihän se mitään ole, ei, sillä kuningas -leijailee semmoisten joutavuuksien yläpuolella, varsinkin filosofinen -kuningas. Ja te olette filosofi, sire! Huomatkaa, että Artoisin -kreivi on tässä näytellyt kauneinta osaa. Huomatkaa, että hän on -minulle tehnyt erinomaisen palveluksen; että minun on tällä kertaa -pitänyt kiittää taivasta lankoni kevytmielisyydestä, koska se on -verhonnut häväistystäni, koska hänen paheensa on pelastanut kunniani." - -Kuningas punastui ja väänteli itseään nojatuolissa meluavasti. - -"Hyvin tiedän", jatkoi kuningatar katkerasti nauraen, "että olette -siveellinen kuningas, sire! Mutta oletteko ajatellut, mihin -siveellisyytenne vie? Kukaan ei muka ole tiennyt, etten ollut -tullut takaisin! Ja itsekin olette uskonut, että olin kotona! Mutta -väitättekö, että yllyttäjänne, Provenceen kreivi, myös on uskonut? -Ja että Artoisin kreivikin on uskonut? Että kamarirouvani, jotka -käskystäni ovat teille tänä aamuna valehdelleet, myös ovat uskoneet? -Ja lopuksi, että Artoisin kreivin ja minun lahjomani Laurent on -uskonut! Niin kai, kuningas on aina oikeassa, mutta toisinaan voi -kuningatarkin olla oikeassa. Tahdotteko, sire, että tästedes pidämme -tapanamme, te usuttaa minua vastaan vakoojanne ja vartijanne, -minä taas lahjoa vartijanne ja vakoojanne? Sen teille sanon, että -ennenkuin kuukauttakaan kuuluu, sillä tiedättehän kyllä hyvin, -etten minä anna perään, niin, ennenkuin kuukauttakaan kuluu, saamme -jonakin aamuna, kuten esimerkiksi tänään, laskea yhteen valtaistuimen -majesteettisuuden ja avioliiton pyhyyden ja silloin näemme, mitä se -tapa meille molemmille maksaa." - -Nämä sanat tekivät ilmeisesti syvän vaikutuksen siihen, jolle ne -lausuttiin. - -"Tiedätte", sanoi kuningas muuttuneella äänellä, "että olen vilpitön -ja että aina myönnän vikani. Voitteko minulle todistaa, madame, -että teidän sopii ajaa reessä Versaillesista hassujen hoviherrainne -seurassa, jotka saattavat teidät huonoon valoon nykyisinä vakavina -aikoina? Tahdotteko näyttää toteen, että teidän käy päinsä lymytä -heidän kanssaan Pariisissa kuin naamiohuveissa ja ilmestyä takaisin -vasta hävettävän myöhään yöllä, kun minun lamppuni on työtä -tehdessäni ehtynyt ja kaikki nukkuvat? Olette puhunut avioliiton -pyhyydestä, valtaistuimen majesteettisuudesta ja äitiydestänne. Onko -puolison, kuningattaren, äidin arvon mukaista se, mitä olette tehnyt?" - -"Tahdon parilla sanalla teille vastata, monsieur, ja sanon jo -ennakolta, että vastaukseeni liittyy enemmän ylenkatsetta kuin tähän -asti, sillä minusta tuntuu todellakin, että eräät kohdat syytöstänne -ansaitsevat vain ylenkatsetta. Lähdin Versaillesista reellä -päästäkseni pikemmin Pariisiin; mukanani oli neiti de Taverney, -joka hovinaisista, Jumalan kiitos, on maineeltaan puhtaimpia, -ja Pariisin-matkani tarkoituksena oli saada itse tutkia, onko -Ranskan kuningas, tämä suuren perheen isä, filosofinen hallitsija, -kaikkien omientuntojen siveellinen tuki, hän, joka on elättänyt -muukalais-parkoja, lämmittänyt kerjäläisiä ja hyväntekeväisyydellä -ansainnut kansansa rakkauden, onko tämä sama kuningas jättänyt erään -sukunsa jäsenen, Ranskassa hallinneiden kuningasten jälkeläisen -nääntymään nälkään, värjöttämään unhotuksessa, alttiina paheen ja -kurjuuden kiusauksille." - -"Minäkö?" kysyi kuningas hämmästyneenä. - -"Astuin ylös portaita", jatkoi kuningatar, "jonkinlaiselle ullakolle -ja tapasin siellä naisen, jonka esi-isä oli suuri hallitsija, -mutta jolta nyt puuttui polttopuita, valoa ja rahaa. Annoin tälle -unhotuksen ja kuninkaan laiminlyönnin uhrille sata louisdoria. Ja -kun minulta meni jonkun verran aikaa mietiskellessäni ylevyyksiemme -mitättömyyttä -- minäkin olen välistä filosofi -- kun oli kova -pakkanen ja kun hevosten oli vaikea kulkea iljangolla, varsinkin -vuokrahevosten..." - -"Vuokrahevosten!" huudahti kuningas. "Tulitteko siis ajurilla?" - -"Tulin, sire, ajurilla n:o 107." - -"Ohhoh!" mutisi kuningas keinuttaen oikeaa säärtään, jonka oli -nostanut ristiin vasemman päälle, mikä hänessä merkitsi kiihkeää -maltittomuutta. "Ajurilla!" - -"Niin, vieläpä oikein mielissäni, että pääsin ajurin vaunuihin", -vastasi kuningatar. - -"Madame", sanoi nyt kuningas, "te olette menetellyt oikein; teillä -on aina yleviä mielijohteita, jotka syttyvät ehkä liiankin helposti, -mutta syynä on teille ominainen hehkuva jalomielisyys." - -"Kiitos, sire", vastasi kuningatar ivallisesti. - -"Pankaa tarkoin mieleenne", jatkoi kuningas, "etten ole teitä -epäillyt mistään, mikä ei olisi täysin oikeata ja kunniallista. Minua -on pahoittanut vain menettelytapa, kuningattaren seikkailumainen -esiintyminen. Olette tehnyt hyvää, niinkuin ainakin; mutta -tehdessänne muille hyvää olette sattunut tekemään itsellenne pahaa. -Siinä katson erehtyneenne. Nyt minun on siis korjattava jokin -unohdus, pidettävä huolta jonkun kuningassuvun kohtalosta. Olen -valmis: mainitkaa ne kovaonniset; minun hyviä töitäni ei tarvitse -kauan odottaa." - -"Valois-nimi on luullakseni kyllin mainio, sire, jotta se on -muistiinne jäänyt." - -"Ahaa!" huudahti Ludvig XVI purskahtaen nauramaan, "nyt minä tiedän, -kenestä on puhe. Se on pikkuinen Valois vai mitä, jokin kreivitär -de... vartokaa vähän..." - -"De la Motte." - -"Ihan niin, de la Motte. Ja hänen miehensä on santarmi?" - -"Niin juuri." - -"Ja vaimo on juoniniekka! Älkää pahastuko, mutta hän myllertää maat -ja taivaat, uuvuttaa kaikki ministerit, hätyyttää tätejäni, nujertaa -minut itsenikin anomuksilla, hakemuksilla, sukuluetteloilla." - -"Kaikki tuo todistaa vain, että hän on tähän asti pyytänyt turhaan." - -"Sitä vastaan en väitäkään." - -"Onko hän Valois-sukua vai ei?" - -"Uskon kyllä, että hän on!" - -"No niin, antakaa siis eläke, kunniallinen eläke hänelle, rykmentti -hänen miehelleen, yleensä sellainen asema, joka sopii kuningassuvun -jälkeläisille." - -"Hiljaa, hiljaa, madame! Voi hitto, kuinka te ryntäätte! Kyllä se -pikku Valois osaa minut kyniä teidän auttamattanne. Sillä on hyvä -nokka, sillä pikku Valoisilla, uskokaa, kun sanon!" - -"Ei teidän tähtenne tarvitse pelätä; teillä on höyhenet lujassa." - -"Kunniallinen eläke, kyllä kai! Ei teille vähät riitä, madame! -Tiedättekö, kuinka hirveästi käsikassani suonta on tänä talvena -isketty? Ja rykmentti sille pikku santarmille, joka on puolisokseen -keinotellut oikean Valoisin! Eikä minulla enää ole annettavana -rykmenttejä niillekään, jotka niistä maksavat tai jotka ne -ansaitsevat. Noille kerjäläisille sellainen asema, joka vastaisi -heidän kuninkaallisten esi-isiensä arvoa! Jopa nyt jotakin, kun -meikäläisillä kuninkailla ei enää ole sitäkään rahallista asemaa kuin -yksityisillä rikkailla. Orleansin herttua on lähettänyt hevosensa -ja muulinsa Englantiin myytäviksi ja supistanut talouttaan kaksi -kolmannesta. Minä taas olen lakkauttanut sudenajokustannukset. Herra -de Saint-Germain on pakottanut minut supistamaan henkivartiotani. -Kaikki me olemme puutteenalaisia, suuret ja pienet, kultaseni." - -"Mutta eiväthän Valoisit saa kuolla nälkään!" - -"Etkö juuri sanonut antaneesi sata louisdoria?" - -"Mokomakin almu!" - -"Kuninkaallinen." - -"No antakaa siis yhtä paljon." - -"Sen jätän kauniisti tekemättä. Se, mitä te annoitte, riittää meiltä -molemmilta." - -"Entä pikkuinen eläke?" - -"Ei suinkaan, ei mitään määrättyä. Semmoiset ihmiset osaavat itsekin -kylliksi kiskoa, ne ovat imijän sukua. Jos minussa herää halu antaa, -niin annan jonkin summan, ilman ennakkopäätöstä, ilman velvoitusta -vastaisen varalta. Sanalla sanoen, minä annan sitten, kun on -runsaasti rahaa. Siitä pikku Valoisista en todellakaan voi teille -kertoa kaikkea, mitä hänestä tiedän. Hyvä sydämenne on joutunut -ansaan, rakas Antoinette. Pyydän hyvältä sydämeltänne anteeksi." - -Ja näin sanoessaan Ludvig ojensi kätensä kuningattarelle, joka -noudattaen ensi tunnelmaansa vei sen huulilleen. Mutta pian hän sen -sysäsi luotaan ja sanoi: - -"Te ette ole minulle hyvä. Minä olen suuttunut." - -"Vai suuttunut minuun, tekö?" ihmetteli kuningas. "Kuulkaapa, minä -taas... minä..." - -"Koettakaa nyt sanoa, ettette ole minuun suuttunut, vaikka suljette -minulta Versaillesin portit, tulette puoli seitsemän aamulla -etuhuoneisiini, avaatte väkisin oveni ja astutte luokseni aivan -raivoisin silmin." - -Kuningas rupesi nauramaan. - -"Ei", sanoi hän, "en minä ole suuttunut." - -"Vai niin, vai on suuttumuksenne jo mennyt!" - -"Mitä annatte, jos todistan, ettei minulla tänne tullessanikaan ollut -vähääkään suuttumusta?" - -"Katsotaan ensin, kuinka sen todistatte." - -"Se on perin helppoa", vastasi kuningas. "Todistus on minulla -taskussa." - -"Johan nyt!" huudahti kuningatar nousten taas uteliaana istumaan. -"Teillä on minulle jokin lahja? Silloin olette todellakin -rakastettava. Mutta kuulkaa, minä en usko, ellette heti paikalla -näytä todistusta. Ei, ei, metkut pois! Lyön vaikka vetoa, että taas -tulee vain lupauksia!" - -Silloin kuningas hymyili lempeästi ja alkoi penkoa taskuaan -noudattaen tahallista hitautta, josta toisen halu yltyy, sitä -hitautta, joka vie viimeisenkin maltin lapselta leikkikalun vuoksi, -eläimeltä herkkupalan vuoksi ja naiselta silloin, kun hän odottaa -lahjaa. Vihdoin hän veti taskustaan esille sahviaaninahkaisen -punaisen kotelon, jonka pinta oli taiteellisesti röyhelletty ja -kultauksilla kaunistettu. - -"Jalokiviä!" huudahti kuningatar. "Katsotaan!" - -Kuningas laski kotelon vuoteelle. Kuningatar sieppasi sen käsiinsä -ihastuneena. - -Tuskin hän oli sen avannut, kun hän huumaantuneena, häikäistynä -huudahti: - -"Voi kuinka kaunis se on! Hyvä Jumala, kuinka kaunis!" - -Kuningas tunsi sydämessään jonkinlaista riemun kutitusta. - -"Siltäkö näyttää?" kysyi hän. - -Kuningatar ei voinut vastata, hän huohotti. Sitten hän otti kotelosta -kaulanauhan, jonka timantit olivat niin isoja, puhtaita ja säihkyviä -ja niin hyvin valikoituja, että hän oli näkevinään fosfori- ja -liekkivirran soluvan kauniiden käsiensä välissä. Timanttikoriste -läikehti kuin käärmeen renkaat, jos joka suomu olisi salama. - -"Onpa se komea!" sanoi kuningatar saatuaan taas puhekyvyn. "Komea!" -toisti hän silmiensä säteillessä joko loistavien jalokivien -vaikutuksesta tai siitä ajatuksesta, ettei kellään muulla naisella -saattanut olla sellaista kaulakoristetta. - -"Olette siis tyytyväinen", sanoi kuningas. - -"Ihastunut, sire. Teette minut liian onnelliseksi." - -"Todellako?" - -"No katsokaa tuota ensi riviä: timantit pähkinän kokoisia!" - -"Niin näkyy." - -"Ja kuinka ne on toisiinsa sovitettu! Niitä ei toisistaan erottaisi. -Ja kuinka taitavasti on noudatettu asteikkoa! Katsokaa, kuinka -kauniisti ensimmäisen ja toisen välinen suuruusero suhtautuu toisen -ja kolmannen erotukseen! Se jalokiviseppä, joka on yhteen sovittanut -nämä timantit ja valmistanut koristeen, on tositaiteilija." - -"Heitä on kaksi." - -"Silloin lyön vetoa, että he ovat Boehmer ja Bossange." - -"Oikein arvattu." - -"Tosiaankaan ei ole muita, jotka uskaltaisivat tämmöistä yrittää. -Kaunis se on, sire, todellakin kaunis!" - -"Madame, madame", sanoi kuningas, "tämä kaulanauha käy teille -liiankin kalliiksi, olkaa varuillanne!" - -"Ah!" huudahti kuningatar, "ah, sire!" - -Ja äkkiä synkistyi ja vaipui hänen äsken loistanut otsansa. Tämä -muutos tapahtui hänen ilmeissään niin nopeasti ja haihtui taas niin -nopeasti, ettei kuningas ehtinyt sitä huomatakaan. - -"Tehkää mielikseni", sanoi hän. - -"Millä tapaa?" - -"Että annatte minun panna tämän koristeen kaulaanne." - -Kuningatar torjui häntä. - -"Se lienee hyvin kallis, vai mitä?" sanoi hän surullisesti. - -"Kyllä sillä on hintaa", vastasi kuningas nauraen. "Mutta kuten jo -sanoin, olette äsken maksanut siitä enemmän kuin sen hinnan, ja vasta -oikealla paikallaan, teidän kaulassanne, sillä on oikea arvonsa." - -Ja näin sanoen Ludvig lähestyi kuningatarta pidellen molemmin käsin -kaulanauhan päitä, yhdistääkseen ne soljella, joka myös oli suuresta -timantista tehty. - -"Ei, ei", sanoi kuningatar, "ei mitään lapsellisuuksia! Pankaa -kaulanauha takaisin koteloon, sire." - -Ja hän pudisti päätään. - -"Ette siis suo, että minä ensimmäisenä saan nähdä teidän pitävän tätä -koristetta kaulassanne?" - -"Jumala varjelkoon siitä, että kieltäisin teiltä sen huvin, sire, jos -ottaisin kaulanauhan, mutta..." - -"Mutta..." toisti kuningas hämmästyen. - -"Mutta ette te eikä kukaan muu saa nähdä minun kaulassani niin -kallista koristetta!" - -"Ette tahdo pitää tätä kaulanauhaa, madame?" - -"En koskaan." - -"Ette huoli sitä minulta?" - -"En tahdo panna kaulaani miljoonaa tai ehkä puoltatoista miljoonaa, -sillä minusta näyttää, kuin tämä kaulanauha olisi arvoltaan -viisitoista sataa tuhatta livreä, eikö niin?" - -"En väitä vastaan", vastasi kuningas. - -"Ja minä kieltäydyn ripustamasta kaulaani puoltatoista miljoonaa, kun -kuninkaan kirstut ovat tyhjinä, kun kuninkaan on pakko supistella -apurahojaan ja sanoa köyhille: Minulla ei enää ole rahaa, Jumala -teitä auttakoon!" - -"Mitä? Puhutteko tosissanne?" - -"Kuulkaa, sire, herra de Sartines sanoi minulle kerran, että -puolellatoista miljoonalla saa linjalaivan, ja Ranskan kuninkaalle on -todellakin enemmin tarpeen linjalaiva kuin Ranskan kuningattarelle -kaulanauha." - -"Oo!" huudahti kuningas riemuissaan ja silmät kyynelistä kosteina, -"nyt te menettelette ihanan jalosti! Kiitos, kiitos!... Antoinette, -te olette kelpo nainen." - -Ja asianmukaisesti päättääkseen tämän sydämellisen ja porvarillisen -lausuntonsa hyvä kuningas kiersi kätensä Marie-Antoinetten kaulaan ja -suuteli häntä. - -"Kuinka teitä tullaan siunaamaan Ranskassa, madame!" jatkoi hän, "kun -saadaan kuulla, mitä äsken lausuitte." - -Kuningas huokasi. - -"Vielä on aikaa", sanoi kuningas vilkkaasti. "Kaipuun huokaus!" - -"Ei, sire, vaan helpotuksen huokaus. Sulkekaa kotelo ja toimittakaa -takaisin jalokivisepille." - -"Olin jo määrännyt maksuajat, rahat ovat tiedossa. Mitä niillä nyt -teen? Älkää olko niin epäitsekäs, madame." - -"Ei, minä olen kyllä hyvin harkinnut. Kaulanauhaa en mitenkään ota -vastaan, mutta tahdon jotakin muuta." - -"Hitto vie, taitaa tulla hyvä lovi kuuteentoista sataan tuhanteen -livreeni!" - -"Kuusitoista sataa tuhatta livreä! Näettekö? Mutta oliko se niin -kallis?" - -"Niin, madame, kun tuo summa kerran huuliltani pääsi, en voi -peruuttaa." - -"Rauhoittukaa. Se, mitä minä pyydän, ei maksa niin paljon." - -"Mitä siis pyydätte?" - -"Että annatte minun vielä kerran pistäytyä Pariisiin." - -"Se on helppoa myös rahallisesti." - -"Odottakaa pikkuisen!" - -"Hitto vie, mitä?" - -"Pariisiin, Vendôme-torille." - -"Niin, niin, mutta sitten?" - -"Herra Mesmerin luo." - -Kuningas raapaisi korvallistaan. - -"Kun olette luopunut mieliteosta, joka maksaa kuusitoista sataa -tuhatta", sanoi hän sitten, "niin voinen hyvinkin suoda teille -tuon toisen. Lähtekää siis herra Mesmeriä tapaamaan, mutta minun -puolestani yhdellä ehdolla." - -"Mikä se on?" - -"Otatte mukaanne jonkun kuninkaallisen prinsessan." - -Kuningatar punnitsi ehtoa. - -"Hyväksyttekö rouva de Lamballen?" kysyi hän. - -"Rouva de Lamballe, olkoon menneeksi." - -"Se on sanottu." - -"Kirjoitan sen alle." - -"Kiitos!" - -"Ja minä", sanoi kuningas, "menen nyt suoraa päätä tilaamaan -linjalaivaa, ja sen nimeksi tulee _Kuningattaren kaulanauha._ Saatte -olla sen kummina, madame, sitten lähetän sen Lapeyrouselle." - -Kuningas suuteli puolisonsa kättä ja poistui hyvällä tuulella. - - - - -VIII - -KUNINGATTAREN AAMU-VASTAANOTTO - - -Heti kun kuningas oli lähtenyt, nousi kuningatar ja astui akkunan -ääreen hengittämään raitista ja kylmää aamuilmaa. - -Näkyi tulevan ihana päivä, täynnä sitä suloa, jota liian pikainen -kevät suo muutamille huhtikuun päiville: yön pakkasta seurasi jo -tenhoavan auringon suloinen lämpö; tuuli oli edellisestä illasta -kääntynyt pohjoisesta itään. Jos tuulen suunta pysyisi tällaisena, -olisi talvi, 1784 vuoden ankara talvi, lopussa. - -Rusottavalla taivaanrannalla näkyi jo todellakin nousevan harmahtavaa -usvaa, joka ei ole muuta kuin auringon tieltä pakenevaa kosteutta. -Puutarhassa härmä valui vähin erin oksilta, ja pikkulinnut alkoivat -saada kyntensä esteettä kiinni jo puhjenneihin nuppuihin. - -Huhtikuun kukka, keltainen orvokki, lyyhistyneenä pakkasen alle -niiden kukka-poloisten tavoin, joista Dante puhuu, kohotti tummaa -pääkköstään tuskin vielä sulaneen lumen povesta, ja paksujen, kovien -ja leveiden lehtien alta pisti salamyhkäisen kukan pitkulainen umppu -esille, kaksi soikeata lehdykkää, jotka ennustavat kukoistusta ja -hyvää tuoksua. - -Käytävillä, kuvapatsailla ja ristikkoporteilla solui jää liukkaina -timantteina; se ei vielä ollut vettä eikä enää jäätä. - -Kaikki julisti kevään salaista kamppailua pakkasta vastaan ja ennusti -talven pikaista tappiota. - -"Jos tahdomme käyttää hyväksemme jäätä", huudahti kuningatar, "niin -täytyy, luulemma, kiirehtiä. Vai mitä, rouva de Misery?" lisäsi hän -kääntyen ympäri, "sillä nyt on kevät todella tulossa." - -"Teidän majesteettinne on jo kauan halunnut tehdä huviretken -Sveitsiläislammelle", vastasi ensimmäinen kamarirouva. - -"Hyvä on, tehdään se retki jo tänään, sillä huomenna voisi kenties -olla myöhäistä." - -"Mihin aikaan siis tapahtuu teidän majesteettinne pukeutuminen?" - -"Heti. Sitten syön vähän suurusta ja lähden." - -"Siinäkö kuningattaren kaikki määräykset?" - -"Pitää käydä kysymässä, onko neiti de Taverney jo noussut, ja sanoa -hänelle, että haluan häntä puhutella." - -"Neiti de Taverney on jo teidän majesteettinne seurusteluhuoneessa", -vastasi kamarirouva. - -"Joko nyt?" ihmetteli kuningatar, joka paremmin kuin kukaan muu -tiesi, kuinka myöhään Andrée oli päässyt makuulle. - -"Hän on ollut siellä odottamassa jo ainakin kaksikymmentä minuuttia, -madame." - -"Kutsukaa hänet tänne." - -Andrée astuikin kuningattaren huoneeseen juuri silloin, kun -tornikello Marmoripihalla alkoi lyödä yhdeksän. Jo huolellisesti -pukeutuneena, kuten jokainen hovinainen, joka ei saanut näyttäytyä -kuningattarelle aamupuvussa, saapui neiti de Taverney hymyillen -ja melkein levotonna. Kuningatar hymyili myös, ja siitä Andrée -rauhoittui. - -"Saatte mennä, hyvä Misery", sanoi kuningatar, "ja lähettäkää tänne -Léonard ja räätälini." - -Seurattuaan sitten katseellaan rouva de Miseryä ja nähtyään oviverhon -sulkeutuvan hänen jälkeensä hän sanoi Andréelle: - -"Ei mitään, kuningas oli ihastuttava, hän nauroi, häneltä on aseet -riistetty." - -"Saiko hän tietää...?" kysyi Andrée. - -"Ymmärrätte kai, Andrée, ettei se valehtele, joka on Ranskan -kuningatar, eikä ole väärässä." - -"Se on totta, madame", vastasi Andrée punastuen. - -"Ja kuitenkin minusta näyttää, että olemme yhdessä suhteessa olleet -väärässä." - -"Yhdessäkö suhteessa?" sanoi Andrée. "Epäilemättä olimme hyvinkin -väärässä." - -"Mahdollisesti, mutta ainakin ensiksi siinä, että olemme surkutelleet -rouva de la Mottea; kuningas ei pidä hänestä. Tunnustan kuitenkin, -että rouva de la Motte miellytti minua." - -"Teidän majesteettinne on niin hyvä tuomari, että täytyy alistua -teidän päätökseenne." - -"Tässä on Léonard", sanoi rouva de Misery astuen jälleen sisään. - -Kuningatar istuutui kullatun pukeutumiskuvastimensa eteen ja mainio -hiustaituri ryhtyi työhönsä. - -Kuningattarella oli maailman kauneimmat hiukset, joita hän hyvin -mielellään soi ihailtavan. - -Léonard tiesi sen eikä siis kiirehtinyt, kuten olisi tehnyt -kähertäessään jonkun muun naisen tukkaa, vaan jätti kuningattarelle -aikaa ihailla itseään. - -Tänään oli Marie-Antoinette tyytyväinen, vieläpä iloinen: hänen -kauneutensa loisti. Kuvastimesta hän kääntyi katsomaan Andréeta, -johon hän loi mitä herttaisimpia silmäyksiä. - -"Teitä ei ole toruttu", sanoi hän, "te kun olette vapaa ja ylväs, -jota kaikki hieman pelkäävät, sillä te olette jumalallisen Minervan -lailla liian viisas." - -"Minäkö, madame?" änkytti Andrée. - -"Juuri te, hovikottaraisten ilonhäiritsijä. Hyvä Jumala, kuinka -suureksi onneksi teille on neitsyytenne, Andrée, ja varsinkin se, -että tunnette olevanne siitä onnellinen!" [Tämän sikermän edellisestä -romaanista tiedämme, että neiti de Taverney oli hypnoottisen unitilan -uhrina joutunut äidiksi. -- _Suom._] - -Andrée punastui ja koetti surumielisesti hymyillä. - -"Olen tehnyt lupauksen", sanoi hän. - -"Jonka aiotte pitää, kaunis Vestan neitsyt?" kysyi kuningatar. - -"Toivoakseni." "Kuulkaapa", sanoi nyt kuningatar äkkiä, "nyt -muistan..." - -"Mitä, madame?" - -"Että vaikkette ole naimisissa, teillä on eilisestä saakka isäntä." - -"Mikä isäntä?" - -"Niin, rakas veljenne. Mikä hänen nimensä onkaan? Filip, eikö niin?" - -"Niin, madame, Filip." - -"Hän on saapunut tänne." - -"Eilen, kuten teidän majesteettinne äsken suvaitsi minulle ilmoittaa." - -"Ettekä vielä ole häntä tavannut! Niin itsekäs minä olen, että -tempasin teidät hänen näkyvistään ja vein Pariisiin; sitä ei -todellakaan voi anteeksi antaa." - -"Voi, madame", sanoi Andrée hymyillen, "koko sydämestäni suon sen -anteeksi, ja Filip myös." - -"Onko varmaa?" - -"Siitä vastaan." - -"Omasta puolestanne?" - -"Omasta ja hänen puolestaan." - -"Millainen hän nykyään on?" - -"Aina kaunis ja hyvä, madame." - -"Kuinka vanha hän nyt on?" - -"Kolmenkymmenenkahden." - -"Filip parka! Tiedättekö, että olen jo kohta neljätoista vuotta hänet -tuntenut, ja näistä vuosista on yhdeksän tai kymmenen semmoista, -jolloin en ole häntä nähnyt." - -"Kun teidän majesteettinne suvaitsee ottaa hänet vastaan, on hän -tunteva itsensä onnelliseksi saadessaan vakuuttaa, ettei poissaolo -ole vähääkään laimentanut niitä kunnioittavan ihailun tunteita, jotka -hän on kuningattarelle omistanut." - -"Voinko nyt heti hänet tavata?" - -"Kyllä, neljännestunnin päästä hän on heittäytyvä teidän -majesteettinne jalkain juureen, jos sen sallitte." - -"Hyvä, hyvä, -- sen sallin, -- oikein haluan sitä." - -Tuskin oli kuningatar tämän lausunut, kun joku vilkas, nopea, -meluisa pujahti tai oikeammin ponnahti pukuhuoneen matolle ja näytti -nauravia, veitikkamaisia kasvojaan samassa kuvastimessa, jossa Marie -Antoinette hymyili omalle kuvalleen. - -"Lankoni Artois", sanoi kuningatar. "Ihan säikäytitte!" - -"Hyvää huomenta, teidän majesteettinne", sanoi nuori prinssi. "Kuinka -teidän majesteettinne on viettänyt yönsä?" - -"Kiitos, lankoni, hyvin huonosti." - -"Ja aamun?" - -"Oikein hyvin." - -"Se onkin pääasia. Äsken aloinkin aavistaa, että koetus oli -onnellisesti kestetty, sillä tavatessani kuninkaan hän hymyili -minulle niin herttaisesti. Sitä se luottamus merkitsee!" - -Kuningatar alkoi nauraa. Artoisin kreivi, joka ei tiennyt asian -laitaa, nauroi myös, mutta aivan toisesta syystä. - -"Nyt vasta huomaan", sanoi hän, "etten ole hätiköidessäni tullut -kysyneeksi, kuinka neiti de Taverney parka on aikansa viettänyt." - -Kuningatar rupesi taas katsomaan kuvastimeensa, niin ettei häneltä -jäänyt huomaamatta, mitä tahansa huoneessa tapahtuisi. - -Léonard oli lopettanut työnsä, ja vapautuneena musliinisesta -kampausviitasta kuningatar otti ylleen aamunuttunsa. - -Ovi avautui. - -"Kuulkaapa", sanoi hän Artoisin kreiville, "jos teillä on jotakin -kysyttävää Andréelta, niin tuossa hän tulee." - -Juuri silloin astuikin huoneeseen Andrée taluttaen kaunista -tummanverevää aatelismiestä, jonka ruskeissa silmissä selvästi ilmeni -jaloutta ja surumielisyyttä: siinä oli reipas sotilas, näöltä älykäs, -ryhdiltä vakava, jollaisia saadaan nähdä Cuyperin tai Gainsboroughin -maalaamissa viehättävissä perhekuvissa. - -Filip de Taverneyn yllä oli tummanharmaa, hopealla hienosti kirjailtu -puku, mutta tämä harmaus näytti mustalta ja hopea raudalta; valkea -kaulaliina ja himmeänvaalea röyhys erosivat jyrkästi tummien liivien -väristä, ja puuteroitu tukka lisäsi ihon ja piirteiden miehekästä -tarmokkuutta. - -Filip astui esille, toinen käsi sisarensa kädessä, toinen kiertyneenä -hattunsa ympärille. - -"Teidän majesteettinne", sanoi Andrée kumartaen kunnioittavasti, -"tässä on veljeni." - -Filip kumarsi juhlallisesti ja hitaasti. Hänen jälleen kohottaessaan -päätänsä ei kuningatar vielä ollut kääntänyt silmiään kuvastimesta. -Totta on, että hän kuvastimessa näki yhtä hyvin, kuin jos olisi -katsonut herra de Taverneytä kasvoihin. - -"Hyvää päivää, herra de Taverney!" sanoi kuningatar ja kääntyi. - -Hänen kauneudessaan oli kuninkaallista loistoa, joka hänen -valtaistuimensa ympärillä hämmensi yhteen kuninkuuden ystävät ja -naisen ihailijat, hänessä oli kauneuden valtaa, ja suotakoon meidän -kääntää nämä sanat toisin päin, hänessä oli myös vallan kauneutta. -Nähdessään hänen hymyilevän, tuntiessaan olevansa tämän kirkkaan, -ylvään ja samalla lempeän silmäyksen katseltavana Filip kalpeni, ja -koko hänen olemuksensa ilmaisi mitä syvintä mielenliikutusta. - -"Herra de Taverney", jatkoi kuningatar, "teidän ensi vieraskäyntinne -näkyy tulleen meidän osaksemme. Kiitos!" - -"Teidän majesteettinne suvaitsee unohtaa, että päinvastoin minun on -kiittäminen teidän majesteettianne", vastasi Filip. - -"Kuinka monta vuotta, kuinka pitkä aika on siitä kulunut, kun -viimeksi toisemme näimme!" sanoi kuningatar. "Elämän kaunein aika, -valitettavasti!" - -"Minulta kyllä, madame, mutta ei teidän majesteetiltanne, jolle -kaikki päivät ovat kauniita." - -"Olette siis hyvin viihtynyt Amerikassa, herra de Taverney, koska -jäitte sinne, vaikka muut sieltä palasivat?" - -"Madame", vastasi Filip, "kun herra de Lafayette lähti Uudesta -maailmasta, tarvitsi hän luotettavaa upseeria, jolle voitaisiin uskoa -osa apujoukkojen päällikkyyttä. Senvuoksi herra de Lafayette ehdotti -minua kenraali Washingtonille, joka suvaitsi minut hyväksyä." - -"Uudesta maailmasta, josta puhutte", sanoi kuningatar, "näkyy meille -palaavan paljon sankareita." - -"Teidän majesteettinne lausunto ei koskene minua", vastasi Filip -hymyillen. - -"Miksi ei?" sanoi kuningatar. - -Sitten hän kääntyi Artoisin kreivin puoleen: - -"Katsokaapa, lanko, herra de Taverneyn pulskaa ja sotilaallista -näköä." - -Nähdessään nyt joutuvansa tekemisiin kreivi Artoisin kanssa, joka oli -hänelle outo, astui Filip pari askelta häntä kohti ja pyysi lupaa -lausua hänelle tervehdyksensä. - -Kreivi antoi kädellä merkin, ja Filip kumarsi. - -"Komea upseeri", myönsi nuori prinssi, "ylevä aatelismies, jonka -tuttavuus minua ilahuttaa. Mitä suunnitelmia teillä on, koska -palasitte Ranskaan?" - -Filip katsahti sisareensa. - -"Monseigneur", vastasi hän "minun on valvottava sisareni etua enemmän -kuin omaani; mitä hän haluaa minun tekevän, sen myös teen." - -"Mutta isänne on kai vielä elossa?" virkkoi Artoisin kreivi. - -"Meillä on ollut se onni, että isämme vielä elää, monseigneur", -vastasi Filip. - -"Mutta sillä ei ole väliä", keskeytti kuningatar vilkkaasti. "Minusta -on parempi, että Andrée on veljensä suojeluksessa, ja Andréen veli -teidän suojeluksessanne, herra kreivi. Otatte siis pitääksenne huolta -herra de Taverneystä, lupaattehan?" - -Artoisin kreivi nyökkäsi myöntävästi. - -"Tiedättekö", jatkoi kuningatar, "että meitä yhdistävät hyvin -läheiset siteet?" - -"Läheiset siteet, mitä se on, kälyni? Kertokaa heti paikalla!" - -"Niin, herra de Taverney oli ensimmäinen ranskalainen, jonka näin -saapuessani Ranskaan, ja minä olin pyhästi luvannut rakentaa -ensimmäisen täällä näkemäni ranskalaisen onnen." - -Filip tunsi punastuvansa ja puri huultaan näyttääkseen tyyneltä. -Andrée katsahti häneen ja laski päänsä. - -Marie-Antoinette yllätti yhden niistä silmäyksistä, joita sisarukset -vaihtoivat; mutta kuinka hän olisi voinut aavistaa niitä tuskallisia -salaisuuksia, mitä sellaiseen katseeseen sisältyi! Hän ei tiennyt -mitään niistä tapauksista, jotka olemme maininneet kertomussarjamme -edellisissä osissa. Huomaamansa surumielisyyden hän katsoi -johtuvan toisesta syystä. Kun niin moni oli vuonna 1774 rakastunut -dauphineen [v. 1774 Marie-Antoinette ei vielä ollut kuningatar, -vaan _dauphine_ kruununprinssin puoliso. -- _Suom._], niin miksi ei -herra de Taverneylle olisi tuottanut kärsimyksiä tämä ranskalaisten -kulkutaudintapainen rakastuminen Maria-Teresian tyttäreen? - -Tämä luulo oli kaikin puolin todennäköinen, sitä ei kumonnut sekään -kuvastimessa suoritettu kauneudentarkastus, jossa nähtiin nuori neito -kehittyneenä vaimoksi ja kuningattareksi. Marie-Antoinetten mielestä -Filipin kaiho siis liittyi siihen, mitä tämä oli sisarelleen asiasta -puhunut. Hän hymyili veljelle ja hyväili sisarta ystävällisimmillä -katseilla; hän ei tosin ollut arvannut kaikkea, mutta ei myöskään -ollut kokonaan erehtynyt, ja viattomassa viehätyshalussaan, jota ei -kukaan pidä rikoksena -- olihan kuningatarkin nainen -- hän iloitsi -tuntiessaan olevansa rakastettu. Jotkut sielut haluavat myötätuntoa -kaikkien läheistensä puolelta, eivätkä nämä sielut suinkaan ole -vähimmin jaloja. - -Mutta kova kohtalo on sinulle, kuningatar-parka, toimittava hetken, -jolloin tuo hymyilysi, jonka suomisesta sinua rakastaville ihmisille -olet moitetta saanut, turhaan kohdistuu niihin, jotka eivät sinua -rakasta. - -Artoisin kreivi astui Filipin luo, ja sillä välin kuningatar -neuvotteli Andréen kanssa metsästyspuvun reunustuksesta. - -"Onko herra Washington", kysyi prinssi, "todellakin suuri -sotapäällikkö?" - -"Suuri mies, monseigneur." - -"Ja millainen arvo oli siellä ranskalaisilla?" - -"Yhtä hyvä kuin englantilaisilla huono." - -"Niin minäkin arvelen. Te kannatatte uusia aatteita, hyvä herra de -Taverney; mutta oletteko tarkoin harkinnut erästä asiaa?" - -"Mitä asiaa, monseigneur? Voin teille tunnustaa, että siellä kaukana, -sotaleirien nurmikolla, suurten järvien läheisillä ruoholakeuksilla -olen usein joutunut ajattelemaan yhtä ja toista." - -"Esimerkiksi sitä asiaa, että sotiessanne siellä ette ole käyneet -sotaa intiaaneja ettekä englantilaisia vastaan." - -"Ketä vastaan siis, monseigneur?" - -"Itseänne vastaan." - -"Ah, monseigneur, en tahdo kiistellä; se on hyvinkin mahdollista." - -"Siis myönnätte..." - -"Myönnän, että sillä, mikä on pelastanut kuningasvallan, voi olla -onneton vastavaikutus." - -"Niin, mutta tämä vastavaikutus voi viedä hengen niiltä, jotka -paranivat alkuperäisestä taudinpuuskasta." - -"Valitettavasti, monseigneur!" - -"Juuri senvuoksi en pidä herra Washingtonin ja markiisi de Lafayetten -voittoja niin onnellisina, kuin väitetään. Se on itsekkyyttä, olkoon -vaan; mutta älkää siitä pahastuko, en ole itsekäs vain itseni tähden." - -"Ei, ei, monseigneur!" - -"Ja tiedättekö, miksi tahdon teitä auttaa kaikin voimin?" - -"Olkoon monseigneurilla siihen mikä syy hyvänsä, minä olen siitä -aina tunteva teidän kuninkaalliselle korkeudellenne syvintä -kiitollisuutta." - -"Syy on se, herra de Taverney, että te ette kuulu niihin, joita -on joka kadunkulmassa toitotettu sankareiksi. Te olette urheasti -täyttänyt tehtävänne, mutta ette ole alinomaa pujahtanut pasuunan -suuhun. Teitä ei Pariisissa tunneta, ja siksi teistä pidän, muuten... -totta vie, herra de Taverney... muuten... minä olen itsekäs, nähkääs." - -Sitten prinssi nauraen suuteli kuningattaren kättä, lausui Andréelle -jäähyväiset nopeammin ja kunnioittavammin kuin hänen oli tapana -naisia puhutella ja poistui huoneesta. - -Kuningatar keskeytti nyt melkein kohta puhelunsa Andréen kanssa, -kääntyi Filipiin päin ja kysyi: - -"Oletteko tavannut isänne, monsieur?" - -"Kyllä, ennen tänne tuloani, madame, tapasin hänet etuhuoneissa; -sisareni oli hänelle toimittanut sanan." - -"Mutta miksi ette heti käynyt tapaamassa isäänne?" - -"Olin lähettänyt hänen luokseen kamaripalvelijani ja pienet -matkatavarani, mutta herra de Taverney palautti palvelijan -ilmoittamaan sen käskyn, että minun tuli ensin esittäytyä kuninkaalle -tai teidän majesteetillenne." - -"Ja te tottelitte?" - -"Ilomielin, madame: sillä keinoin sain syleillä sisartani." - -"Nyt on ihmeen ihana sää!" huudahti kuningatar riemuiten. "Rouva de -Misery, huomenna jää sulaa, minun pitää nyt heti saada reki." - -Ensimmäinen kamarirouva lähti täyttämään käskyä. - -"Ja suklaatini tänne", lisäsi kuningatar. - -"Eikö teidän majesteettinne syö suurusta?" kysyi rouva de Misery. -"Eikä teidän majesteettinne syönyt eilen illallistakaan." - -"Siinä erehdytte, hyvä Misery. Oli meillä eilen illallista; kysykää -neiti de Taverneyltä." - -"Ja hyvä olikin", huomautti Andrée. - -"Silti en nyt jätä juomatta suklaatiani", lisäsi kuningatar. "Pian, -pian, hyvä Misery, ihana auringonpaiste houkuttaa; varmaankin tulee -tänään paljon väkeä Sveitsiläislammelle." - -"Aikooko teidän majesteettinne luistella?" kysyi Filip. - -"Kelpaapa teidän laskea meistä leikkiä, herra amerikalainen", sanoi -kuningatar, "te kun olette samoillut suunnattomia järviä, joilla -kuljetaan useampia penikulmia kuin täällä askelia." - -"Madame", vastasi Filip, "täällä teidän majesteettianne huvittaa -pakkanen ja tie: siellä se vie hengen." - -"Kah, tuossa on suklaatini; Andrée, ottakaa tekin kuppi." - -Andrée punastui ilosta ja kumarsi. - -"Näette, herra de Taverney, minä olen aina sama, hovisääntö on -minulle kauhistus kuten ennenkin. Muistatteko entisaikaa, herra -Filip, vai oletteko muuttunut?" - -Nämä sanat koskivat nuorta miestä sydämeen; naisen kaipaus on usein -tikarinisku asianomaiselle. - -"Ei, madame", vastasi hän jyrkästi, "en minä ole muuttunut ainakaan -sydämeltäni." - -"Jos siis sydän on pysynyt samana", sanoi kuningatar hilpeästi, "ja -kun se oli hyvä, niin kiitämme teitä siitä omalla tavallamme: kuppi -lisää herra de Taverneytä varten, rouva Misery!" - -"Oi, madame", huudahti Filip aivan hämillään, "teidän majesteettinne -ei huomaa, että se on liikaa kunniaa minunlaiselleni mitättömälle -sotilaalle!" - -"Vanhalle ystävälle", korjasi kuningatar, "siinä kaikki. Tänään saan -taas hengähtää nuoruuden tuoksua; tämä päivä tapaa minut onnellisena, -vapaana, ylpeänä, huimana! Tänään muistuvat mieleeni ensi kävelyni -rakkaassa Trianonissani ja ne kujeilut, joita meillä siellä oli, -Andréella ja minulla; ruusut, mansikat, rautayrtit, linnut, joita -koetin tuntea kukkapenkereillä, kaikki, nekin kelpo puutarhurit, -joiden herttaiset kasvot aina merkitsivät minulle uutta kukkaa, -makeaa hedelmää; ja herra de Jussieu, ja omituinen Rousseau, joka -lepää jo haudassa... Tämä päivä... sanon teille, että tämä päivä... -tekee minut vallattomaksi! Mutta mikä teidän on, Andrée, kun olette -noin punainen, ja teidän, herra Filip, kun kalpenette?" - -Näiden kahden nuoren ilmeet olivat todellakin huonosti kestäneet -tämän julman muiston koetusta. Mutta kuningattaren viime sanat -kuullessaan he taas rohkaisivat mielensä. - -"Poltin kitalakeni", selitti Andrée; "anteeksi, madame." - -"Ja minä, madame", sanoi Filip, "en vieläkään osaa tottua ajatukseen, -että teidän majesteettinne kunnioittaa minua kuin ylhäistä henkilöä." - -"Mitä turhia", keskeytti Marie-Antoinette, itse kaataen suklaatia -Filipin kuppiin, "te olette sotilas, sanoitte, ja siis tottunut -tuleen: polttakaa nyt itseänne urheasti suklaatilla, minä en jouda -odottamaan." - -Ja hän alkoi nauraa. Mutta Filip otti asian niin vakavalta kannalta -kuin maalainen; ero oli vain se, että mitä tämä olisi tehnyt -hämillään, sen Filip suoritti sankaruudella. - -Kuningatar ei päästänyt häntä näkyvistään, ja hänen naurunsa vain -yltyi. - -"Teillä on mainio luonne", sanoi hän. - -Sitten hän nousi. Hänen kamarirouvansa olivat hänelle jo tarjonneet -viehättävän hatun, kärpännahkaisen viitan ja hansikkaat. - -Andrée puki ylleen yhtä nopeasti. Filip otti taas hatun kainaloonsa -ja seurasi naisia. - -"Herra de Taverney, en tahdo, että jätätte minut", sanoi kuningatar. -"Tänään aion sukkelasti ottaa amerikalaisen takavarikkoon. Asettukaa -oikealle puolelleni, herra de Taverney!" - -Taverney totteli. Andrée siirtyi kuningattaren vasemmalle sivulle. - -Kun kuningatar astui alas suuria portaita, kun tehtiin kunniaa -lyömällä rumpua, kun henkivartijain torventoitotus ja asentoon -nostettujen aseiden kalske nousi palatsiin asti eteisten kaiuttamana, -niin tämä kuninkaallinen komeus, tämä kaikkien kunnioitus, tämä -yleinen ihailu, joka kohdistui kuningattareen ja sivumennen -hipaisi Taverneytäkin, tämä riemusaatto huimasi nuoren miehen jo -hämmentynyttä päätä. Hänen otsalleen kihosi kuumeen hiki, hänen -askeleensa kävivät epävarmoiksi. Ellei kylmä viima olisi osunut hänen -silmiinsä ja huulilleen, olisi hän varmaankin pyörtynyt. - -Niin monen synkän päivän jälkeen, jotka hän oli viettänyt murheessa -ja maanpaossa, oli tämä paluu ylpeyden ja sydämen suuriin riemuihin -nuorelle miehelle liian äkillistä. - -Sillä välin, kun kauneudesta säihkyvän kuningattaren astuessa ohitse -otsat kumartuivat ja aseet kavahtivat pystyyn olisi voitu nähdä muuan -ukko, joka ajatuksiinsa kiintyneenä laiminlöi hovisäännön. Hän näet -ei kumartanut eikä luonut katsettaan maahan, vaan kurotti päätään -ja tuijotti kuningattareen ja Taverneyhin. Kun kuningatar poistui, -tunkeutui pieni ukko erilleen jonosta, joka alkoi hajaantua, ja hänen -nähtiin juoksevan niin nopeasti kuin seitsenkymmenvuotisilla pikku -jaloillaan pääsi. - - - - -XI - -SVEITSILÄISLAMPI - - -Jokainen tuntee sen pitkulaisen neliön, joka kesällä on merivihreä ja -läikehtivä, talvella valkoinen ja rosoinen, ja jolla vielä nykyäänkin -on nimenä Sveitsiläislampi. Pitkin lammen reunoja kulkee käytävä, -jonka lehmukset iloisesti kurottavat punertavia oksiaan aurinkoa -kohti, ja siellä on kaikensäätyisiä ja -ikäisiä kävelijöitä, jotka -tahtovat nauttia reellä ajon ja luistelun katselemisesta. - -Naisten puvuissa tulee hälisevästi esille sekaisin vanhan hovin -hieman rasittavaa ylellisyyttä ja uuden kuosin hieman oikullista -luontevuutta. Korkeat hiuslaitteet, nuoria otsia varjostavat harsot, -useimmilla vaatehatut, turkisvaipat ja silkkihameiden laajat -poimureunukset ja toiselta puolen punaiset takit, taivaansiniset -univormut, keltaiset liverit ja suuret, valkoiset kaavut tekevät -yhteensä hyvinkin merkillisen sekamelskan. Sinivalkoiset palvelijat -pistävät tästä joukosta esille kuin uni- ja ruiskukat, joita tuuli -huojuttaa tähkäpäiden tai apilain seassa. - -Toisinaan kuuluu kokoontuneen väen taholta ihastuksen huuto, kun -taitava luistelija Saint-Georges on piirtänyt niin täydellisen -ympyrän, ettei mittaustieteilijäkään siinä keksisi mainittavaa -virhettä. - -Sillaikaa, kun lammen rannoilla on niin paljon katselijoita, että he -lämmittävät toisiaan kosketuksella ja kaukaa näyttävät kirjavalta -matolta, jonka yläpuolella leijailee usvaa, pakkasen puristamaa -hengitystä, tarjoo itse lampi, paksuksi jääkuvastimeksi muuttuneena, -mitä moninaisimman ja varsinkin vaihtelevimman näyn. - -Tuolla kiitää kolmen suunnattoman ison paimenkoiran vetämä reki -kuin venäläinen kolmivaljakko pitkin jäätä. Vaakunakoristeisiin -samettiloimiin puetut koirat, päähineinä liehuvia sulkia, ovat sen -näköisiä kuin kummituseläimet Callotin paholaiskuvissa tai Goyan -velhomaalauksissa. - -Niiden isäntä, herra de Lauzun, lojuu huolettomasti tiikerinnahoilla -sisustetussa reessä ja painautuu hieman sivulle hengittääkseen -vapaammin, mikä luultavasti ei onnistuisi, jos hän kääntäisi kasvonsa -suoraan tuulta vasten. - -Siellä täällä pyrkivät jotkut hiljakseen kulkevat reet muista eroon. -Erääseen näistä reistä astuu nainen, jolla varmaankin kylmän vuoksi -on naamio, ja uljas luistelija, yllään kultanauhuksilla koristettu -avara samettiviitta, nojaa selkämykseen antaakseen parempaa -vauhtia reelle, jota sysää ja samalla ohjaa. Naamioidun naisen ja -avaraviittaisen luistelijan välinen keskustelu on kuiskutusta, eikä -kukaan voi moittia heidän salaista kohtaustaan vapaassa ulkoilmassa, -koko Versaillesin nähtävissä. - -Mitä se toisiin kuuluu, mitä he puhuvat, kunhan heidät vain nähdään, -ja mitä he siitä huolivat, että heidät nähdään, kunhan vain ei heitä -kuulla. Ilmeisesti he kaikkien näiden joukossa elävät omaa eristettyä -elämäänsä ja kiitävät muun väen seassa kuin kaksi muuttolintua. Minne -he kulkevat? Siihen tuntemattomaan maailmaan, jota kaikki sielut -etsivät ja jonka nimenä on autuus. - -Äkkiä syntyy näiden keijukaisten kesken, jotka enemmän liukuvat -kuin käyvät, suuri hälinä. Se johtuu siitä, että Sveitsiläislammen -rannalle on ilmestynyt kuningatar, että hänet on tunnettu ja -valmistetaan hänelle tilaa, mutta silloin hän viittaa kädellään, että -kaikki jäisivät paikoilleen. - -Kajahtaa huuto: eläköön kuningatar! Sitten järjestyvät kiitävät -luistelijat ja työnnettävät reet kuin sähkövoimalla suureksi kehäksi -sen paikan ympärille, jonne ylhäinen tulija on pysähtynyt. - -Kaikkien huomio on kiintynyt häneen. - -Herrat lähestyvät sulavin liikkein, naiset järjestävät pukujansa -kunnioittavan säädylliseksi, ja jokainen pyrkii melkein yhtymään -aatelismiesten ja ylempien upseerien ryhmiin, jotka kiirehtivät -tervehtimään kuningatarta. - -Ylhäisten henkilöiden joukossa, joita yleisö pitää silmällä, on muuan -erittäin huomattava, joka ei seuraa yleistä harrastusta eikä riennä -kuningattaren luo, vaikka on tämän puvun ja seuralaiset tuntenut, -vaan päinvastoin jättää rekensä ja poikkee vastakkaiselle käytävälle -kadoten sinne seurueineen. - -Artoisin kreivi, joka nähtiin uljaimpien ja taitavimpien luistelijain -joukossa, oli ensimmäisiä rientämään sinne, missä hänen kälynsä oli. - -"Näettekö", sanoi hän hiljaa kuningattarelle, suudellen tämän kättä, -"kuinka veljemme Provencen kreivi teitä karttaa?" - -Ja näin sanoen hän viittasi kuninkaalliseen korkeuteen, joka harpaten -kiirehti kuuraisen vesakon halki kiertoteitse vaunujensa luo. - -"Hänen ei tee mieli kuulla nuhteitani", selitti kuningatar. - -"Mitä nuhteisiin tulee, joita hän odottanee, koskee se asia minua, -eikä hän senvuoksi teitä vältä." - -"No sitten hänellä on omantunnon vaivoja", sanoi kuningatar hilpeästi. - -"Hänellä on toinenkin syy, kälyni." - -"Mikä?" - -"Sen saatte kuulla. Hän on juuri saanut tietää, että mainio voittaja, -herra de Suffren, saapuu tänä iltana, ja kun se on tärkeä uutinen, ei -hän suo teidän siitä saavan tietoa." - -Kuningatar näki ympärillään muutamia uteliaita, joita ei kunnioitus -pitänyt niin loitolla, etteivät olisi kuulleet hänen lankonsa sanoja. - -"Herra de Taverney", sanoi hän, "olkaa niin hyvä ja katsokaa, onko -rekeni kunnossa, ja jos isänne on täällä, syleilkää häntä; saatte -minulta lomaa neljännestunniksi." - -Nuori mies kumarsi ja riensi joukon puhki toimittamaan kuningattaren -asiaa. Väkijoukko oli myös ymmärtänyt: sillä on joskus tarkka vaisto; -se laajensi kehää, ja kuningatar jäi Artoisin kreivin kanssa paremmin -rauhaan. - -"Selittäkää nyt, lankoni", sanoi kuningatar; "mitä etua hänellä siitä -on, etten saisi tietää herra de Suffrenin tulevan." - -"Voi, kälyni, onko mahdollista, että te, nainen, kuningatar ja hänen -vastustajansa, ette heti pääse selville tämän ovelan poliitikon -tarkoituksesta? Herra de Suffren saapuu tänne, eikä hovissa sitä -tiedä kukaan. Herra de Suffren on Intianmeren sankari ja siis -oikeutettu saamaan Versaillesissa komean vastaanoton. No niin, -hän saapuu; kuningas ei tiedä asiasta mitään ja laiminlyö hänet -tietämättään, siis vastoin tahtoaankin, ja te, kälyni, samoin. Mutta -sillä välin Provencen kreivi, joka nyt tietää odottaa herra de -Suffrenia, ottaa herttaisesti vastaan merisankarin, hymyilee hänelle, -hellii häntä, laatii hänelle runonkin ja liittyen läheisesti Intian -sankariin pääsee itsekin tavallaan Ranskan sankariksi." - -"Se on selvä asia", myönsi kuningatar. - -"Niin päivänselvä!" sanoi kreivi. - -"Teiltä unohtuu vain muuan seikka, hyvä viestintuoja." - -"Mikä?" - -"Kuinka teille on selvinnyt tämä rakkaan veljen ja langon kaunis -suunnitelma?" - -"Kuinkako sen tiedän? Samoin kuin kaiken muun, mitä hän puuhaa. Se -on hyvin yksinkertaista: huomattuani Provencen kreivin urkkivan -kaikkea, mitä minä teen, olen palkannut väkeä ilmoittamaan minulle, -mitä hommia hänellä on. Siitä voi olla minulle hyötyä ja teillekin, -kälyni." - -"Kiitos liittolaisuudesta, mutta entä kuningas?" - -"Kuninkaalle on jo ilmoitettu." - -"Tekö ilmoititte?" - -"En suinkaan, vaan meriministeri, jonka lähetin hänen luokseen. Koko -asia ei kuulu minulle; ymmärrättehän, minä olen liian kevytmielinen, -tuhlari, hulluttelija, niin ettei minun sovi sekaantua näin -tärkeisiin asioihin." - -"Oliko meriministerikin tietämätön herra de Suffrenin tulosta -Ranskaan?" - -"Hyvä käly, olettehan tuntenut kyllin monta ministeriä niinä -neljänätoista vuotena, jolloin olette ollut Ranskan dauphine tai -kuningatar, tietääksenne, etteivät ne herrat koskaan tärkeätä asiaa -tiedä. Tällä kertaa sai ministeri tietonsa minulta ja ihastui." - -"Sen kyllä uskon." - -"Käsitätte kaiketi, hyvä käly, että se mies on koko ikänsä minulle -kiitollinen, ja hänen kiitollisuuttaan juuri tarvitsenkin." - -"Mitä varten?" - -"Välittämään lainaa." - -"Ai, ai", huudahti kuningatar nauraen, "nyt te pilasitte kauniin -tekonne!" - -"Varmaankin te tarvitsette rahaa", sanoi Artoisin kreivi vakavan -näköisenä. "Ranskan pojan kunnian kautta lupaan käytettäväksenne -puolet siitä, mitä saan." - -"Pitäkää kaikki", sanoi Marie-Antoinette; "tällä haavaa, Jumalan -kiitos, en tarvitse mitään." - -"Mutta hitto vie, älkää vain kovin myöhään muistuttako minulle -lupaustani." - -"Miksi niin?" - -"Siksi, että jos kauan viivyttelette, minun voisi käydä mahdottomaksi -pitää sanaani." - -"Olkoon niin; minun on siis myös pidettävä huolta siitä, että keksin -jonkin valtiosalaisuuden." - -"Mutta te vilustutte, kälyni", sanoi prinssi, "poskenne jo -sinertyvät, sanon teille." - -"Tuossahan herra de Taverney jo tuo tänne rekeni." - -"Ette siis enää kaipaa seuraani?" - -"En." - -"Siinä tapauksessa pyydän ajamaan minut pois." - -"Miksi? Vai luuletteko ehkä, että jollakin tapaa häiritsette minua?" - -"En suinkaan, vaan päinvastoin itse tarvitsen vapauttani." - -"Hyvästi siis!" - -"Näkemiin, rakas käly!" - -"Milloin?" - -"Tänä iltana." - -"Mitä illalla on?" - -"Ei ole, vaan tulee." - -"No mitä sitten tulee?" - -"Paljon väkeä kuninkaan pelipöydän ääreen." - -"Minkä vuoksi?" - -"Senvuoksi, että meriministeri tuo sinne herra de Suffrenin." - -"Hyvä on, hyvästi siis iltaan asti!" - -Nuori prinssi kumarsi kuningattarelle viehättävän kohteliaasti, kuten -hän osasi, ja hävisi väen joukkoon. - -Isä Taverney oli katseillaan seurannut poikaansa, kun tämä poistui -kuningattaren luota pitämään huolta reestä. Mutta pian hänen -katseensa oli palannut kuningattareen. Marie-Antoinetten vilkas -puhelu lankonsa kanssa teki hänet hieman levottomaksi, sillä -se katkaisi kaiken tuttavallisuuden, jota kuningatar juuri oli -osoittanut hänen pojalleen. Hän tyytyikin vain ystävällisesti -nyökkäämään Filipille, kun tämä oli suorittanut reen liikkeellepanoa -varten tarpeelliset valmistukset, ja kun nuori mies noudattaen -kuningattaren käskyä aikoi syleillä isäänsä, jota ei ollut kymmeneen -vuoteen nähnyt, viittasi tämä häntä poistumaan ja sanoi: - -"Myöhemmin, myöhemmin, tule sitten, kun virantoimituksesi on -päättynyt. Sitten saadaan puhella." - -Filip poistui siis, ja parooni näki hyvillä mielin, että Artoisin -kreivi sanoi jäähyväiset kuningattarelle. - -Tämä istuutui rekeen ja otti Andréen viereensä, ja kun kaksi kookasta -palvelijaa kiirehti työntämään rekeä, sanoi kuningatar: - -"Ei, ei, en tahdo kulkea sillä tavoin. Ettekö luistele, herra de -Taverney?" - -"Kyllä, madame", vastasi Filip. - -"Antakaa luistimet herra upseerille!" käski kuningatar ja kääntyen -Filipin puoleen lisäsi: - -"En tiedä, mistä olen saanut päähäni, että te luistelette yhtä hyvin -kuin Saint-Georges." - -"Jo monta vuotta sitten", sanoi Andrée, "Filip luisteli vallan -mainiosti." - -"Eikä nyt kukaan voi kanssanne kilpailla, vai mitä, herra de -Taverney?" - -"Kun teidän majesteetillanne on minuun niin suuri luottamus", sanoi -Filip, "niin koetan parastani." - -Tällöin hän jo oli kiinnittänyt kenkiinsä luistimet, jotka olivat -niin teräviksi hiotut kuin veitset. Nyt hän asettui reen taakse, -antoi sille toisella kädellä vauhtia, ja niin alkoi kulku. - -Silloin saatiin katsella merkillistä näytelmää. Kaikkien -voimistelijain kuningas Saint-Georges, komea mulatti, yleisön -suosikki, etevin kaikissa ruumiinharjoituksissa, aavisti itselleen -kilpailijaa tästä nuoresta miehestä, joka uskalsi hänen ohellaan -heittäytyä kilparadalle. - -Hän alkoikin heti liehua kuningattaren reen ympärillä niin -kunnioittavin ja siroin kumarruksin, ettei tottuneinkaan hovimies -ollut Versaillesin parkettilattialla koskaan tervehtinyt -viehättävämmin. Hän piirteli reen ympäri mitä nopeimpia ja -säännöllisimpiä kehiä, kietoen sen perätysten renkailla, jotka -ihailtavasti liittyivät toisiinsa, niin että jokainen uusi kaari -kulki reen editse ja hän sitten, jäätyään reen taakse kehää -päättämään, uudella ponnahduksella piirsi eteenpäin kiitäen soikion -ja taas voitti sen matkan, minkä reki oli päässyt edelle. Kukaan -ei edes katseella voinut tätä liikehtimistä seurata joutumatta -ihmettelyn ja hämmästyksen valtaan. - -Filip oli tästä jo kiihtynyt ja teki uhkarohkean päätöksen: työnsi -rekeä niin pelottavan nopeasti, että Saint-Georges pari kertaa jäi -suorittamaan ympyriään sen taakse, ehtimättä edelle, ja kun reen kova -vauhti sai monet päästämään kauhun huutoja, jotka olisivat voineet -säikäyttää kuningatarta, sanoi Filip: - -"Jos teidän majesteettinne tahtoo, niin pysäytän tai ainakin -hiljennän." - -"Ei, ei!" huudahti kuningatar hurjassa innossa, joka oli hänelle -ominainen sekä työssä että huvissa. "En minä pelkää, nopeammin, -ritari, jos voitte, nopeammin!" - -"Sitä parempi! Kiitän luvastanne, madame. Pidän kyllä lujasti kiinni, -saatte luottaa minuun." - -Ja kun hänen jäntevä kätensä taas tarttui selkämyksen kolmioon, oli -ote niin raju, että koko reki tutisi. Tuntui melkein siltä, kuin hän -olisi sen nostanut suoralla kädellä. - -Sitten hän käytti työntöön toistakin kättään, mitä ei ollut tähän -asti huolinut tehdä, ja kuljetti rekeä edellään, ikäänkuin se olisi -ollut vain leikkikalu hänen rautakourissaan. - -Tästä lähtien hän kiiti Saint-Georgesin ympyrien halki vielä -suuremmissa kehissä, niin että reki liikkui kuin notkein ihminen, -kääntyi ja kiersi koko pituudeltaan, ikäänkuin olisi ollut -vain tavallinen kengänpohja, jollaisella seisten Saint-Georges -muokkasi jäätä; huolimatta koostaan, painostaan ja muodostaan oli -kuningattaren reki muodostunut luistimeksi, se eli, liiti ja kieppui -kuin tanssija. - -Saint-Georges, joka oli kiemuroissaan sirompi, hienompi ja -säännöllisempi, alkoi pian käydä levottomaksi. Hän luisteli jo -toista tuntia. Filip näki hänen hikoilevan, hänen polvitaipeittensa -vavahtelevan jännityksestä ja päätti hänet voittaa uuvuttamalla. -Hän alkoi siis liikkua toisella tapaa, herkesi piirtämästä ympyriä, -joiden vuoksi oli pakko yhä nostaa rekeä, ja työnsi suoraan -eteenpäin. Nyt reki kiiti vasamaa nopeammin. - -Saint-Georges tavoitti hänet pian yhdellä ponnahduksella, mutta -Filip käytti hyväkseen sitä hetkeä, jolloin toinen rynnistys tekee -ensimmäisen vauhdin moninkertaiseksi, ja sai reen liukumaan vielä -koskemattomalle kohdalle jäätä, mutta uusi vauhti oli niin ankara, -että hän itse jäi taemmaksi. - -Nyt syöksähti Saint-Georges ottamaan rekeä kiinni, mutta silloin -Filipkin kokosi voimansa, pyyhkäisi luistimen äärimmäisellä särmällä -liitäen kilpailijansa ohitse ja pääsi molemmin käsin tarttumaan -rekeen. Sitten hän jättiläisliikkeellä kiepautti reen ympäri ja -lennätti sitä taas eteenpäin vastakkaiseen suuntaan; sillaikaa -Saint-Georges, joka ei voinut kohta hillitä suunnatonta vauhtiaan, -menetti korvaamatonta aikaa ja jäi kauas taakse. - -Ilma kaikui niin vilkkaista suosionhuudoista, että Filip hämillään -punastui. Mutta hän hämmästyi suuresti, kun kuningatar, itsekin -taputettuaan käsiään, kääntyi häneen päin ja sanoi hekumallisen -nääntymyksen äänensävyllä: - -"Voi, herra de Taverney, kun nyt voitto jäi teille, armahtakaa, -muuten tapatte minut!" - - - - -X - -KIUSAAJA - - -Saatuaan kuningattarelta tämän käskyn eli oikeammin pyynnön, Filip -kiristi teräksisiä jäntereitään, jarrutti polvitaipeillaan, ja -reki pysähtyi jyrkästi niinkuin arabialainen ratsu kinttujen vielä -vavahdellessa erämaan hiekalla. - -"Nyt saatte levätä", sanoi kuningatar ja astui reestä hoippuen. "En -olisi ikänä uskonut, että nopea vauhti niin huumaa; olitte vähällä -tehdä minut hulluksi." - -Ja todellakin aivan horjuen hän nojasi Filipin käsivarteen. - -Ällistyksen kohina, joka kulki pitkin koko tätä kullattua ja -koristettua parvea, oli hänelle merkkinä siitä, että hän taas oli -rikkonut hovisääntöä vastaan, jollaiset virheet olivat suunnattomia -kateuden ja orjamaisuuden silmissä. - -Mitä Filipiin tulee, hämmentyi hän tästä erinomaisesta kunniasta -niin, että vavisten häpesi enemmän kuin jos hänen hallitsijattarensa -olisi häntä julkisesti loukannut. Hän loi katseensa maahan, ja sydän -jyskyi ihan haljetakseen. Merkillinen mielenliikutus, varmaankin -kiivaan kulun herättämä, valtasi myös kuningattaren, sillä hän veti -kohta kätensä takaisin ja nojasi sen sijaan neiti de Taverneyhin, -pyytäen päästä istumaan. Hänelle tuotiin telttatuoli. - -"Anteeksi, herra de Taverney", sanoi hän Filipille. - -Sitten hän lisäsi äkkinäisesti: - -"Voi, Jumalani, kuinka onnetonta, kun ympärillä aina on uteliaita... -ja narreja", lisäsi hän vielä hiljaa. - -Asianomaiset kamariherrat ja hovinaiset olivat saapuneet hänen -luokseen ja tuijottivat Filipiin, joka hämiään salatakseen riisui -luistimia. Tämän tehtyään Filip väistyi syrjään antaakseen tilaa -hoviväelle. Kuningatar oli hetken aikaa mietteissään, kohotti sitten -päänsä ja sanoi: - -"Tunnen vilustuvani, jos jään tähän istumaan; vielä yksi kierros!" - -Ja hän astui taas rekeen. Filip odotti turhaan käskyä. Silloin -tarjosi parikymmentä aatelismiestä palvelustaan. - -"Ei, kiitos, herrat!" sanoi kuningatar. "Tulkoot tänne palvelijani!" - -Kun nämä sitten olivat saapuneet, sanoi hän: - -"Hiljaa, hiljaa." - -Ja ummistaen silmänsä hän vaipui syviin ajatuksiin. Reki poistui -hiljakseen, niinkuin oli käsketty, perässä parvi kunnianhimoisia, -uteliaita ja kateellisia. - -Filip jäi yksin, pyyhkien hikipisaria otsaltaan. Hän etsi -katseillaan Saint-Georgesta, lohduttaakseen tätä tappiosta joillakin -kohteliaisuuksilla. Mutta kilpailija oli saanut sanan suojelijaltaan, -Orleansin herttualta, ja poistunut taistelutantereelta. - -Hieman surullisena ja väsyneenä, itsekin melkein kauhistuneena -siitä, mitä oli tapahtunut, oli Filip pysynyt liikkumatta seuraten -silmillään kuningattaren loittonevaa rekeä, kun tunsi jonkun -kosketusta sivullaan. Hän käännähti katsomaan ja näki siinä isänsä. - -Ihan kurtistuneena kuin jokin Hoffmannin romaanien hahmo, -kääriytyneenä turkkiin kuin samojeedi, oli pieni ukko kyynäspäällä -sysännyt poikaansa, jottei tarvitsisi vetää käsiään puuhkasta, joka -hänellä riippui kaulaan sidottuna. Hänen joko kylmästä tai riemusta -laajentuneet silmänsä näyttivät Filipistä leimuavan. - -"No, poikani, etkö tahdo minua syleillä?" - -Ja nämä sanat hän lausui sillä äänensävyllä, jolla kreikkalaisen -atleetin isä olisi kiittänyt poikaansa kilpakentällä saavutetusta -voitosta. - -"Kaikesta sydämestäni, rakas isä", vastasi Filip. - -Mutta helppo oli huomata, ettei näiden sanain sävy ollut -sopusoinnussa merkityksen kanssa. - -"Kas niin, ja nyt kun olet siitä päässyt, riennä joutuin!" - -Ja ukko työnsi häntä menemään. - -"Mutta minne te tahdotte minun menemään?" kysyi Filip. - -"Tietysti tuonne, hitto vie!" - -"Tuonneko?" - -"Niin, kuningattaren luo." - -"Eikä mitä, isä, ei, kiitos vaan!" - -"Miksi ei? Miksi kiitos vaan? Oletko hullu? Etkö tahdo takaisin -kuningattaren luo?" - -"En, se ei käy päinsä; te ette ajattele, mitä tahdotte." - -"Vai ei käy päinsä! Etkö voi palata kuningattaren luo, joka odottaa -sinua?" - -"Joka odottaa minua?" - -"Juuri niin; kuningattaren luo, joka ikävöi sinua." - -"Ikävöi minua!" - -Ja Filip loi parooniin tuikean silmäyksen. - -"Uskonpa todellakin, isäni, että unohdatte, mitä sopii puhua", sanoi -hän kylmästi. - -"Kummallista, kunniani kautta!" sanoi ukko suoristuen ja polkien -jäätä. "Kuuleppas, Filip, ole niin hyvä ja sano, mistä tulet." - -"Monsieur", vastasi toinen surumielisesti, "pelkään tosiaankin, että -minulle tulee varmuus." - -"Mikä varmuus?" - -"Se, että teette pilaa minusta taikka..." - -"Taikka..." - -"Anteeksi, isäni, taikka olette tulemassa hulluksi." - -Ukko tarttui nyt poikaansa käsivarteen niin rajusti, että nuori mies -rypisti kipeäntunteesta kulmakarvojaan. - -"Kuulkaapa, herra Filip", sanoi ukko. "Amerika on hyvin kaukana -Ranskasta, sen kyllä tiedän." - -"Hyvin kaukana", toisti Filip, "mutta en ymmärrä, mitä tarkoitatte; -olkaa hyvä ja selittäkää." - -"Se on sellainen maa, jossa ei ole kuningasta eikä kuningatarta." - -"Eikä alamaisia." - -"Aivan oikein! Eikä alamaisiakaan, herra filosofi. Siitä en kiistele, -eikä se minua vähääkään liikuta, mutta minusta ei ole yhdentekevää, -vaan päinvastoin minua piinaa ja nöyryyttää se, että minäkin pelkään -saavani erään varmuuden." - -"Minkä? Kaikissa tapauksissa luulen, että varmuutemme koskevat ihan -eri asioita." - -"Minulla näet on se pelko, että sinä olet hölmö, poikani, eikä se ole -luvallista tuonnäköiselle kookkaalle veitikalle. Katso nyt tuonne!" - -"Katson kyllä." - -"No? Kuningatar kääntyy tänne päin, jo kolmannen kerran. Niin, -herraseni, kuningatar on kolmasti kääntynyt, ja katso, nyt hän taas -kääntyy. Hän etsii... ketä? Herra hölmöä, herra puritaania, Amerikan -herraa! Aha!" - -Ja pieni ukko puri, ei enää hampailla, vaan ikenillä harmaata -peurannahkaista hansikastaan, johon olisi mahtunut kaksikin sellaista -kättä kuin hänen. - -"Entä sitten, isäni, vaikka olisikin totta, mikä ei ole luultavaa, -että kuningatar etsii juuri minua?" - -"Ah!" toisti ukko tömistäen jalkaansa. "Vaikka olisi totta, sanoo -hän. Mutta siinä miehessä ei ole minun vertani, se ei ole Taverneyn -poika!" - -"Vai ei minulla ole suonissani teidän vertanne", mutisi Filip. Sitten -hän sanoi aivan hiljaa, katsahtaen taivasta kohti: - -"Pitääkö minun siitä kiittää Jumalaa?" - -"Monsieur", sanoi ukko, "sanon sinulle, että kuningatar kaipaa sinua, -hakee sinua." - -"Hyvin te näette, isä", vastasi Filip kuivasti. - -"Kuuleppa", jatkoi ukko leppeämmin, koettaen hillitä -maltittomuuttaan, "anna minun selittää. Tosin kyllä sinulla on omat -syysi, mutta minulla on kokemusta. Sano nyt, hyvä Filip, oletko mies -vai etkö?" - -Filip kohautti hieman hartioitaan eikä vastannut. Kun ukko nyt -huomasi turhaan odottavansa vastausta, rupesi hän, pikemmin -ylenkatseen kuin minkään tarpeen vuoksi, tuijottamaan poikaansa, ja -silloin hän harmikseen sai tämän kasvoissa nähdä sen arvokkuuden, -järkkymättömän maltin, voittamattoman tahdon, jolla Filip oli -varustettu taisteluun kaiken hyvän puolesta. Hän salasi tuskansa, -hyväili puuhkalla nenänsä punaista nipukkaa ja virkkoi niin -suloisella äänellä kuin Orfeus oli puhutellut Tessalian kallioita: - -"Filip, ystäväiseni, kuunteleppa nyt, mitä sanon." - -"Minusta tuntuu, etten neljännestuntiin ole muuta tehnyt kuin -kuunnellut." - -"Kyllä minä sinut, herra amerikalainen, romahutan majesteettisesta -korkeudestasi", ajatteli ukko. "Lienee sinullakin, jättiläinen, -heikko puolesi; kunhan pääsen siihen kiinni vanhoilla kynsilläni, -niin saat nähdä." - -Sitten hän sanoi ääneen: - -"Erästä asiaa et ole huomannut, Filip." - -"Mitä?" - -"Erästä seikkaa, joka on kunniaksi lapselliselle mielellesi." - -"Antakaa kuulla, isä." - -"Asia on se, että sinä tulet Amerikasta, jonne olit lähtenyt -siihen aikaan, kun oli vain kuningas, mutta ei kuningatarta, ellei -oteta lukuun rouva Dubarryta, jollainen majesteetti ei juuri -herätä kunnioitusta. Sitten palaat, näet kuningattaren ja tuumit: -kunnioittakaamme häntä." - -"Epäilemättä." - -"Lapsi-parka!" sanoi ukko. - -Ja hän peitti suunsa puuhkalla, tukehuttaakseen yskänsä ja samalla -hohotuksensa. - -"Kuinka", kysyi Filip, "te surkuttelette minua, että pidän -arvossa kuninkuutta, te Taverney Maison-Rouge, ranskalainen kelpo -aatelismies?" - -"Malta, en minä kuninkuudesta puhu, vaan kuningattaresta." - -"Teistä siinä on eroa!" - -"Totta vie! Mitä kuninkuus on? Kruunu, eikä siihen kajota, hornan -nimessä! Mitä on kuningatar? Nainen, niin juuri, nainen, ja siihen -kajotaan." - -"Kajoatteko häneen?" huudahti Filip punastuen suuttumuksesta ja -ylenkatseesta ja liitti näihin sanoihin niin ylpeän liikkeen, ettei -yksikään nainen olisi voinut häntä katsella rakastamatta eikä -yksikään kuningatar ihailematta. - -"Sinä et sitä usko, tietysti et. No hyvä, --" sanoi ukko matalalla, -ilkeällä äänellä, hymähtäen riettaasti, "kysy herra de Coignylta, -kysy herra de Lauzunilta, kysy herra de Vaudreuililta." - -"Vaiti, vaiti, isä!" huudahti Filip kumeasti, "taikka, kun en näistä -kolmesta herjauksesta voi teitä kolmasti lävistää miekallani, niin -lävistän itseni, sen vannon, ja armotta, heti paikalla!" - -Taverney peräytyi askeleen, käännähti ympäri niin kevyesti kuin -Richelieu kolmikymmenvuotiaana, ravisti puuhkaansa ja sanoi: - -"Jaa, jaa, elukat ovat tyhmiä: hevonen on aasi, kotka on hanhi, kukko -on kuohilas. Hyvästi, sinusta on ollut huvia! Luulin olevani esi-isä, -jokin Kassander, mutta nyt minussa ilmeneekin jokin Valerus, Adonis, -Apollo. Hyvästi!" - -Ja taas hän pyörähti kantapäillään. - -Filip oli käynyt synkäksi; hän pysäytti ukon puolikäännöksessä. - -"Ettehän ole tarkoittanut, mitä puhutte, isäni?" sanoi hän. "Sillä -jalosukuisen aatelismiehen, kuten teidän, on mahdotonta uskottaa -tuollaisia parjauksia, joiden alkuunpanijat eivät ole vain naisen ja -kuningattaren, vaan samalla kuningasvallan vihollisia." - -"Vielä hän epäilee, pahkahupsu!" ivasi Taverney. - -"Oletteko puhunut totta, niinkuin puhuisitte Jumalan edessä?" - -"Olen kun olenkin." - -"Jumalan edessä, jota lähestytte joka päivä!" - -Nuori mies oli itse jatkanut niin ylenkatseellisesti keskeyttämäänsä -puhelua; tämän edun huomasi parooni ja astui taas likemmäksi. - -"Luulisin", sanoi hän, "että minussa on hiukan aatelismiestä, herra -poikani, ja etten valehtele... aina." - -Tämä "aina" tuntui vähän naurettavalta, mutta Filip ei nauranut. - -"Te siis arvelette", sanoi Filip, "että kuningattarella on ollut -rakastajia?" - -"Mokomakin uutinen!" - -"Ne, jotka nimititte?" - -"Ja muita... mistä minä tiedän? Kysy kaupungilta ja hovilta. Täytyy -olla Amerikasta tullut, ellei tiedä, mitä puhutaan." - -"Ja kutka puhuvat, monsieur? Kurjat häväistyskirjailijat?" - -"Ahaa! Vai pidätkö minua uutistenlevittäjänä?" - -"En, ja sehän juuri on onnetonta, että teidän kaltaisenne toistavat -sellaisia häväistyksiä, jotka muuten häipyisivät kuin epäterveelliset -huurut pimittämästä ihaninta aurinkoa. Juuri te ja muut ylimykset, -kun kertaatte näitä huhuja, annatte niille kauhean sitkeyden. Voi, -isäni, älkää Herran tähden enää puhuko semmoisia asioita!" - -"Puhun sittenkin." - -"Ja miksi niin teette?" huudahti nuori mies jalkaa polkien. - -"Siksi", vastasi ukko, takertui poikansa käsivarteen ja katseli -häntä hymyillen kuin paholainen, "että saisin sinut uskomaan olleeni -oikeassa, kun sanoin: Filip, kuningatar kääntyy; kuningatar etsii; -kuningatar ikävöi; riennä, riennä, kuningatar odottaa!" - -"Taivaan nimessä", huudahti nuori mies peittäen kasvonsa käsillään, -"vaietkaa, isä, muuten teette minut hulluksi!" - -"Todellakaan en sinua ymmärrä, Filip", sanoi ukko. "Onko rakastuminen -rikollista? Sehän todistaa, että ihmisellä on sydän. Eikö tämän -naisen silmistä, äänestä, käytöksestä näy mitä hänellä on sydämessä? -Hän rakastaa, kuuletko? Mutta sinä olet filosofi, puritaani, -kveekari, Amerikan ihminen, sinä et rakasta. Jätä hänet siis -katselemaan, käännähtelemään, odottelemaan, loukkaa häntä, ylenkatso, -hylkää, sinä Filip, nimittäin: _Josef de Taverney_!" - -Ja nähtyään, mitä nämä julman ivallisesti korostetut sanat -vaikuttivat, riensi pieni ukko tiehensä kuin kiusaaja annettuaan ensi -neuvon rikokseen. - -Filip jäi yksin paisunein sydämin, kuohahtelevin miettein; ei -huomannut sitäkään, että oli jo puolen tuntia seissyt kuin naulattuna -yhteen paikkaan, että kuningatar oli lopettanut kierroksensa ja nyt -palasi katsahtaen häneen, kunnes kuningatar ohitse kulkiessaan huusi -saattueensa keskeltä: - -"Nyt lienette jo kyllin levännyt, herra de Taverney? Tulkaa siis, ei -täällä kukaan muu niin kuninkaallisesti osaa kuljettaa kuningatarta. -Antakaa tilaa, herrat!" - -Filip riensi hänen luokseen sokeana, hurjana, huumaantuneena. - -Laskiessaan kätensä reen selkämykseen hän tunsi liekehtivänsä; -kuningatar oli veltosti nojautunut taaksepäin; nuoren miehen sormet -olivat hipaisseet Marie-Antoinetten hiuksia. - - - - -XI - -SUFFREN - - -Vastoin hovitapaa oli salaisuus uskollisesti säilynyt Ludvig XVI:n -ja Artoisin kreivin kesken. Kukaan ei tiennyt, mihin aikaan ja miten -herra de Suffren saapuisi. - -Kuningas oli illaksi kutsunut peliseurueen. Kello seitsemän hän astui -sisään perheensä prinssien ja prinsessojen kanssa. Kuningas tuli -taluttaen kuninkaallista prinsessaa, joka oli vasta seitsenvuotias. -Seura oli lukuisa ja loistava. - -Sillä välin, kun kaikki järjestyivät paikoilleen, lähestyi Artoisin -kreivi hiljaa kuningatarta ja kuiskasi: - -"Katsokaapa hieman ympärillenne. Mitä näette?" - -Kuningatar silmäili joka taholle, tarkasteli tiheitä kohtia, tutki -tyhjät välit, mutta ei huomannut muuta kuin kaikkialla ystäviä, -kaikkialla palvelijoita ja heidän joukossaan Andréen ja hänen -veljensä. - -"Täällä näkyy hyvin miellyttäviä kasvoja", vastasi hän. - -"Älkää katselko, keitä meillä on, kälyni, vaan kuka meiltä puuttuu." - -"Ahaa, se on kun onkin totta!" - -Artoisin kreivi alkoi nauraa. - -"Vielä poissa", jatkoi kuningatar. "Voi, pitääkö hänen aina minua -karttaa?" - -"Ei", sanoi Artoisin kreivi. "Kuje vain venyy. _Monsieur_ on mennyt -tulliportille odottamaan herra de Suffrenia." - -"Mutta sitten en ymmärrä, miksi nauratte, lanko!" - -"Vai ette sitä ymmärrä!" - -"En ollenkaan; jos _Monsieur_ on tulliportilla vastaanottamassa herra -de Suffrenia, on hän ollut meitä sukkelampi, siinä kaikki, sillä hän -saa ensimmäisenä julkisesti onnitella vierastamme." - -"Kas niin, rakas käly", vastasi prinssi yhä nauraen, "te vähäksytte -meidän valtioviisauttamme. Hän on kyllä mennyt Fontainebleaun -tulliportille tapaamaan sankariamme, se on totta, mutta meidän -puolestamme on joku odottamassa samaa sankaria Villejuifin -kievarissa." - -"Todellako?" - -"Niin että", jatkoi Artoisin kreivi, _"Monsieur_ saa yksin värjötellä -tullipuominsa ääressä, kun taas kuninkaan määräyksestä herra de -Suffren kiertää Pariisin ja saapuu suoraan Versaillesiin, jossa häntä -odotamme." - -"Mainiosti keksitty!" - -"Ei ainakaan huonosti, ja siitä olenkin itseeni tyytyväinen. Ruvetkaa -nyt pelaamaan, kälyni!" - -Tällä hetkellä oli pelisalissa vähintään sata ylhäisintä henkilöä: -Condén prinssi, Penthièvren ja Trémouillen herttuat, prinsessat. - -Kuningas yksin huomasi, että Artoisin kreivi nauratti kuningatarta, -ja ollakseen edes jotenkin mukana heidän salajuonessaan hän loi -heihin hyvin merkitsevän katseen. - -Uutinen komentaja de Suffrenin tulosta, kuten jo sanoimme, ei -ollut päässyt leviämään, mutta ei oltu kuitenkaan voitu ehkäistä, -että kaikkien mielissä pyöri jokin aavistus; että jokin salaisuus -paljastuisi; että jotakin uutta tapahtuisi. Jokin outo harrastus -valtasi tämän ylhäisen maailman, jossa pieninkin tapahtuma käy kohta -tärkeäksi, kun hallitsija on paheksuen rypistänyt kulmakarvojaan tai -hyväksyen hymyillyt. - -Kuningas, jonka tapana oli pelata vain yhden écun [entinen -kultaraha, arvoltaan 6 livreä; nykyään se merkitsee 3 frangia. -- -_Suom._] panoksella, rajoittaakseen prinssien ja hoviherrain peliä, -ei huomannut panneensa taskustaan pöydälle kaikki kultarahat. -Kuningatar, näytellen osaansa mainiosti, puhui politiikkaa ja eksytti -seuran huomiota, ollen kovin innostuvinaan peliinsä. - -Filip, joka sai ottaa osaa tähän peliin ja istui vastapäätä -sisartaan, nautti yhtaikaa kaikilla aisteillaan tästä tavattomasta, -huumaavasta suosiosta, jolla häntä odottamatta hyväiltiin. - -Vastoin tahtoaankin hän muisteli isänsä sanoja. Hän kysyi itseltään, -eikö hänen isänsä, joka oli nähnyt kolme tai neljä suosikkivaltaa, -saattaisi tarkoin tuntea aikojen ja tapojen historiaa; eikö -tämä puritaanisuus, joka läheni jumaloimista, ollut niitä -naurettavaisuuksia, joita hän oli mukanaan tuonut kaukaisista maista. - -Tuo kuningatar, niin runollinen, niin kaunis, niin herttainen -- eikö -hän olisikaan muuta kuin erinomainen kiemailija, jonka mieli teki -liittää muistoihinsa yksi intohimo lisää, niinkuin hyönteistutkija -kiinnittää laatikkonsa pohjaan jonkin perhosen välittämättä siitä, -mitä itikka-parka kärsii sydän neulan lävistämänä. - -Eikä kuningatar sittenkään ollut tavallinen nainen, jokapäiväinen -luonne. Hänen luomansa katse merkitsi jotakin, hänellä kun aina oli -selvillä joka silmäyksensä kantavuus. - -"Coigny, Vaudreuil", toisti Filip, "ovat rakastaneet kuningatarta ja -saaneet vastarakkautta. Voi, miksi tämä parjaus on niin kaamea, miksi -ei ainoakaan valonsäde pujahda tähän syvään hornaan, jota sanotaan -naisen sydämeksi, ja joka kuningattaren sydämenä on vieläkin syvempi?" - -Ja kylliksi pyöriteltyään mielessään näitä kahta nimeä Filip katseli -herroja Coignyta ja Vaudreulia, jotka olivat sattumalta joutuneet -vierekkäin pöydän päähän ja istuivat siellä katsellen aivan toisaalle -kuin missä kuningatar oli, kylmäkiskoisina, melkeinpä huolimattomina. - -Silloin Filip tuumi itsekseen olevan mahdotonta, että nuo kaksi -miestä olivat rakastaneet ja nyt pysyivät noin tyyninä, että he -olivat saaneet rakkautta ja nyt olivat noin huolimattomia. Oi, jos -kuningatar rakastaisi häntä, hullaantuisi hän onnesta; jos kuningatar -rakkautensa unohtaisi, surmaisi hän itsensä epätoivosta. - -Ja herroista de Coignysta ja Vaudreuilista Filip käänsi silmänsä -kuningattareen. Yhä haaveissaan hän tiedusti tältä niin puhtaalta -otsalta, niin käskevältä suulta, niin majesteettiselta katseelta; -hän pyysi tämän naisen kaikkia suloja paljastamaan kuningattaren -salaisuuden. - -Ei, ei, pelkkää parjausta kaikki nuo epämääräiset huhut, jotka -alkoivat liikkua kansassa ja joille vain hovin harrastukset, vihat -tai juonet soivat vähänkään tukea. - -Näin pitkälle oli Filip päässyt mietteissään, kun henkivartijain -salissa kello löi neljännestä vaille kahdeksan. Samassa kuultiin -vilkasta hälinää. - -Mainitusta salista kuului hätäisiä askelia. Pyssynperät jysähtivät -kivilattialle. Äänten tohina tunkeutui raollaan olevasta ovesta ja -herätti kuninkaan huomiota, niin että hän paremmin kuullakseen käänsi -päätään taaksepäin. Sitten hän antoi merkin kuningattarelle, joka -käsitti sen ja kohta lopetti pelin. Kaikki pelaajat ottivat talteen -edessään olevat rahat ja odottivat kuningattaren päätöstä. Kuningatar -siirtyi suureen vastaanottosaliin, jonne kuningas oli jo ehtinyt -mennä. - -Kuningatarta lähestyi meriministeri de Castriesin ajutantti ja -kuiskasi hänelle jotakin. - -"Hyvä", vastasi kuningas, "menkää!" Sitten hän sanoi kuningattarelle: -"Kaikki käy hyvin." - -Jokainen loi naapuriinsa kysyvän silmäyksen; nuo sanat "kaikki -käy hyvin" antoivat kaikille paljon ajattelemista. Äkkiä astui -saliin marski de Castries ja kysyi äänekkäästi: "Suvaitseeko teidän -majesteettinne ottaa vastaan komentaja de Suffrenin, joka saapuu -Toulonista?" - -Kun tämä nimi lausuttiin kovalla, riemastuneella, voitollisella -äänellä, herätti se seurassa kuvaamattoman hälinän. - -"Kyllä, monsieur", vastasi kuningas, "hyvin mielelläni." - -Herra de Castries poistui. Melkein kaikki syöksyivät nyt ovelle päin, -josta ministeri juuri oli mennyt. - -Ei tarvita montakaan sanaa selittääksemme, miksi Ranska oli näin -myötätuntoinen herra de Suffrenille, miksi kuningas, kuningatar ja -kuninkaalliset prinssit pitivät niin tärkeänä saada ensimmäisinä -häntä tervehtiä. Suffren on aitoranskalainen nimi, niinkuin Turenne, -Catinat, Jean-Bart. - -Siitä saakka, kun sodittiin Englannin kanssa, tai oikeammin -viimeisestä taistelukaudesta rauhantekoon asti oli komentaja de -Suffren suorittanut seitsemän meritaistelua ilman ainoatakaan -tappiota; hän oli vallannut Trinquemalen ja Gondelourin, turvannut -ranskalaisten alusmaat, puhdistanut meren ja opettanut intialaiselle -ruhtinaalle Hyder-Alille, että Ranska on Euroopan valloista etevin. -Meriammattinsa ohella hän oli osoittanut taitavan ja rehellisen -välittäjän valtioviisautta, soturin urhoollisuutta ja taktiikkaa, -älykkään hallitusmiehen kykyä. Rohkeana, uupumatonna, ylpeänä, kun -asia koski Ranskan lipun kunniaa, hän oli väsyttänyt englantilaisia -maalla ja merellä niin, etteivät nämä kopeat merimiehet uskaltaneet -kehittää voittonsa alkua loppuun tai karata Suffrenin kimppuun, kun -jalopeura näytti hampaitaan. - -Taistelun jälkeen, jossa hän oli pannut henkensä alttiiksi yhtä -uljaasti kuin mikä tahansa matruusi, hänet oli nähty inhimillisenä, -jalomielisenä, sääliväisenä. Komentaja de Suffrenissa Ranska taas -tapasi oikean meriurhon perikuvan, jollainen oli Jean-Bartin ja -Duguay-Trouinin ajoista jäänyt hieman unohduksiin. - -Emme yritäkään kuvata sitä hälinää ja ihastusta, jonka hänen tulonsa -Versaillesiin herätti tähän juhlaan kutsutuissa ylimyksissä. - -Suffren oli kuudenkuudetta ikäinen mies, pyylevä ja tanakka, -katseissa tulta, liikkeissä ylevyyttä ja luontevuutta. Ketteränä, -vaikka oli lihava, arvokkaana, vaikka oli vilkasliikkeinen, hän piti -ylväästi pystyssä tukkaansa eli oikeammin harjaansa; kun hän oli -tottunut selviämään kaikista pulmista, oli hän nytkin matkavaunuissa -saanut vaihdetuksi pukua ja käherretyksi hiuksensa. - -Hänen yllään oli sininen, kullalla kirjailtu takki, punaiset liivit, -siniset housut; kaulaansa hän oli jättänyt sotilaskauluksen, jota -vasten hänen mahtava leukansa pullistui tavattoman ison pään -arvokkaana liitteenä. - -Hänen astuessaan henkivartijain saliin oli joku kuiskannut pari -sanaa herra de Castriesille, joka maltitonna käveli edestakaisin, ja -silloin tämä oli huutanut: - -"Herra de Suffren, hyvät herrat!" - -Henkivartijat tarttuivat heti musketteihinsa ja asettuivat itsestään -riviin, ikäänkuin olisi tullut Ranskan kuningas, ja komentajan -sivuutettua heidät he järjestyivät hänen taakseen, säännöllisesti -neljä vierekkäin, ikäänkuin hänen seurueekseen. Herra de Suffren -puristi ministerin kättä ja tahtoi häntä syleillä, mutta toinen -torjui sävyisästi sanoen: - -"Ei, ei, herra, en tahdo eräältä itseäni arvokkaammalta riistää onnea -saada ensimmäisenä teitä syleillä." - -Ja sitten hän vei herra de Suffrenin Ludvig XVI:n luo. - -"Herra komentaja!" huudahti kuningas säteillen, nähdessään hänet; -"tervetuloa Versaillesiin! Tuotte tänne kunniaa, tuotte kaikkea, mitä -sankarit voivat maan päällä aikalaisilleen antaa; jälkimaailmasta en -puhu, se on teidän omanne. Syleilkää minua, herra komentaja!" - -Herra de Suffren oli notkistanut polvea, mutta kuningas -sydämellisesti, että koko seurassa kulki riemun kohina. Arvonanto -majesteettia kohtaan esti kuitenkin puhkeamasta hyvä-huutoihin. - -Kuningas kääntyi kuningattareen päin. - -"Madame", sanoi hän, "tässä on herra de Suffren, Trinquemalen ja -Condelourin voittaja, englantilaisten naapuriemme kauhu, minun -Jean-Bartini!" - -"Monsieur", sanoi kuningatar, "minun asiani ei ole pitää teille -ylistyspuhetta, mutta tietäkää, että jokainen Ranskan kunniaksi -ampumanne kanuunanlaukaus on sydäntäni sykähdyttänyt ihailulla ja -kiitollisuudella teitä kohtaan." - -Tuskin oli kuningatar puhunut, kun Artoisin kreivi läheni mukanaan -poikansa, Angoulêmen herttua. - -"Poikani", sanoi hän, "tuossa näet sankarin. Katsele tai kasti, sillä -sellainen on harvinaisuus." - -"Monseigneur", vastasi pikku prinssi isälleen, "äsken luin -Plutarkoksessa suurista miehistä, mutta en nähnyt heitä. Kiitos, että -näytitte de Suffrenin!" - -Ympärillä olevien sorinasta saattoi lapsi käsittää lausuneensa -sanoja, jotka jäisivät muistiin. - -Sitten kuningas tarttui herra de Suffrenin käsivarteen ja aikoi viedä -hänet työhuoneeseensa saadakseen maantieteilijänä puhella hänen -kanssaan matkoista ja sotaretken vaiheista. Mutta herra de Suffren -esteli kunnioittavasti. - -"Sire", sanoi hän, "koska teidän majesteettinne katsoo hyväksi -minulle osoittaa niin suurta kunniaa, niin suvainnette, että..." - -"Pyydättekö jotakin, herra de Suffren?" - -"Sire, eräs upseerini on niin ilmeisesti rikkonut sotakuria vastaan, -että mielestäni vain teidän majesteettinne voi asiassa tuomita." - -"Kah, herra de Suffren", sanoi kuningas, "toivoin ensi pyyntönne -koskevan jotakin suosionosoitusta eikä rangaistusta." - -"Sire, minulla oli kunnia sanoa, että teidän majesteettinne on itse -päättävä, mitä on tehtävä." - -"Kuuntelen." - -"Viimeisessä taistelussa se upseeri, jota tarkoitan, palveli -_Sévère_-laivalla." - -"Sillä, joka laski lippunsa", huomautti kuningas rypistäen -kulmakarvojaan. - -"Sire, sen kapteeni oli todellakin laskenut lippunsa", myönsi herra -de Suffren kumartaen, "ja englantilainen amiraali, sir Hughes, oli -jo lähettänyt veneen ottamaan kaapatun laivan haltuunsa, mutta kun -Sévèren luutnantti, joka valvoi välikannen pattereita, oli huomannut -ammunnan lakanneen ja itsekin saanut käskyn lopettaa kanuuniensa -tulen, kiirehti hän ylös kannelle ja näki siellä lipun lasketuksi -ja kapteenin valmiina antautumaan. Pyydän teidän majesteettianne -suomaan anteeksi, mutta silloin hänessä kuohahti ranskalainen veri. -Hän tarttui lippuun, johon hänen kätensä ulottui, sieppasi vasaran ja -käskien taas aloittaa tulen ryhtyi naulaamaan lippua kiinni viirin -alle. Juuri tämä seikka pelasti Sévèren teidän majesteetillenne." - -"Kaunis temppu!" sanoi kuningas. - -"Uljas teko!" huudahti kuningatar. - -"Niin, sire, niin, madame; mutta raskas rikkomus kuria vastaan. -Käskyn oli antanut kapteeni, luutnantin oli toteltava. Pyydän -siis armoa tälle upseerille, sire, sitäkin hartaammin, kun hän on -sisarenpoikani." - -"Sisarenpoikanne!" ihmetteli kuningas, "ettekä ole hänestä puhunut -minulle!" - -"En, en kuninkaalle; mutta minulla on ollut kunnia antaa siitä -selostus meriministerille pyytäen, ettei hän mitään mainitsisi teidän -majesteetillenne, ennenkuin toimittaisin syylliselle armahduksen." - -"Myönnetään, myönnetään", huudahti kuningas, "ja lupaan jo ennakolta -suojella jokaista kurinrikkojaa, joka osaa sillä tavoin kostaa -Ranskan lipun ja kuninkaan kunnian puolesta. Teidän olisi pitänyt, -herra komentaja, esittää se upseeri minulle." - -"Hän on täällä", vastasi herra de Suffren, "ja koska teidän -majesteettinne sallii..." - -Herra de Suffren kääntyi ja sanoi: - -"Tulkaa lähemmäksi, herra de Charny." - -Kuningatar säpsähti. Tämä nimi herätti hänen mielessään niin tuoreen -muiston, ettei se ollut vielä häipynyt. - -Herra de Suffrenin ympärille ryhmittyneistä henkilöistä astui nyt -esille nuori upseeri kuninkaan nähtäväksi. - -Kuningatar puolestaan oli liikahtanut mennäkseen nuorta miestä -vastaan, hän kun oli niin ihastunut mainitusta sankarityöstä. Mutta -kuultuaan nimen ja nähdessään sen merisotilaan, jonka herra de -Suffren esitti kuninkaalle, kuningatar kalpeni ja hiljaa äännähti. - -Myöskin neiti de Taverney kalpeni ja katseli kuningatarta -huolestuneena. - -Mitä tulee herra de Charnyhin, ei hän huomannut mitään, ei katsellut -ympärilleen, eikä hänen kasvoissaan näkynyt muuta kuin kunnioituksen -tunnetta; hän kumarsi kuninkaalle, joka tarjosi hänelle kätensä -suudeltavaksi, ja peräytyi sitten, ujona ja hämillään uteliaista -silmäyksistä, upseerien piiriin, jotka onnittelivat häntä äänekkäästi -ja olivat hänet tukehuttaa ystävyytensä osoituksilla. - -Nyt oltiin hetken aikaa vaiti, ja sillä välin olisi voitu nähdä -kuningas ilosta säteilevänä, kuningatar hymyilevänä kahden -vaiheella, herra de Charnyn katseet maahan luotuina ja Filip, jolta -kuningattaren mielenliikutus ei ollut jäänyt huomaamatta, levottomana -vaanien. - -"Kas niin", sanoi vihdoin kuningas, "tulkaapa nyt, herra de Suffren, -vähän juttelemaan; minun tekee niin mieli kuulla teidän kertovan ja -näyttää teille, kuinka paljon olen teitä ajatellut." - -"Sire, sellainen runsaus hyvyyttä..." - -"Saatte nähdä karttani, herra komentaja; saatte nähdä, että -huolenpitoni on edeltäpäin ottanut lukuun tai aavistanut sotaretkenne -joka vaiheen. Menkää nyt!" - -Astuttuaan sitten muutaman askeleen taluttaen herra de Suffrenia hän -kääntyi äkkiä kuningattareen päin. - -"Nyt muistan, madame", sanoi hän; "kuten tiedätte, minulla on -rakennettavana satakanuunainen sotalaiva. Mitä sen nimeen tulee, olen -nyt muuttanut mieltäni. Mitähän jos sen nimen asemesta, jota ensin -suunnittelimme, madame, antaisimme uudelle laivalle nimen..." - -Marie-Antoinette oli jo hieman tointunut ja käsitti heti kuninkaan -ajatuksen. - -"Niin, niin", sanoi hän, "me annamme sille nimen '_Suffren_', ja -minä rupean herra komentajan kanssa kummiksi." - -Tähän asti pidätetyt suosionhuudot purkautuivat nyt valtavina: -"Eläköön kuningas! Eläköön kuningatar!" - -"Ja eläköön _Suffren_!" lisäsi kuningas erinomaisen hienotunteisesti, -sillä kukaan ei tohtinut kuninkaan läsnäollessa huutaa: Eläköön herra -de Suffren! kun sitävastoin hovisäännön tyystimmätkin noudattajat -saattoivat huutaa: Eläköön hänen majesteettinsa laiva! - -"Eläköön Suffren!" [periytynyt nimenä Ranskan sotalaivastossa tähän -päivään asti. _Suom._] toisti seura siis innostuneena. - -Kuningas kiitti nyökkäyksellä, kun hänet oli niin ymmärretty, ja vei -komentajan huoneisiinsa. - - - - -XII - -HERRA DE CHARNY - - -Heti kun kuningas oli poistunut, ryhmittyivät kaikki salissa olevat -prinssit ja prinsessat kuningattaren ympärille. Herra de Suffren oli -sisarenpojalleen viitannut odottamaan, ja kumarruksella ilmaisten -tottelevansa oli tämä jäänyt upseerien joukkoon. - -Kuningatar, joka oli Andréen kanssa vaihtanut monta merkitsevää -silmäystä, ei enää tuskin ollenkaan päästänyt nuorta miestä -näkyvistään ja ajatteli joka kerta, kun häneen katsahti: - -"Se on hän, siitä ei epäilystä." - -Siihen neiti de Taverney vastasi ilmeellä, jonka piti kuningattaresta -hälventää kaikki epäilykset, koska se merkitsi: - -"Voi, Jumalani, niin se on, madame, hän se on!" - -Kuten jo sanottu, pani Filip merkille, että kuningattaren mieli oli -johonkin kiintynyt, ja vaikkei hän tiennyt sen syytä, oli hänellä -hämärä aavistus. Rakastava ei koskaan erehdy niistä vaikutelmista, -mitä rakastetussa herää. Hän siis aavisti, että kuningattaren oli -yllättänyt jokin merkillinen, salaperäinen tapahtuma, josta ei -kellään muulla syrjäisellä ollut tietoa kuin Andréella. - -Kuningatar oli todellakin menettänyt tasapainonsa ja hakenut turvaa -viuhkansa takaa, vaikka juuri hänen tapansa oli saattaa muut hämille. - -Nuori mies kyseli itseltään, mihin päättyisi tuo kuningattaren -mielentila, ja koetti tutkia herrojen Coignyn ja Vaudreuilin -piirteitä saadakseen selville, oliko näillä ehkä osaa tähän -salaisuuteen, mutta huomasi näiden, muusta välittämättä, -keskustelevan Hagan kreivin kanssa, joka oli tullut Versaillesiin -tervehdyskäynnille. - -Silloin astui saliin muuan henkilö, yllä majesteettinen -kardinaalinpuku, upseerien ja pappien seurassa. - -Kuningatar huomasi, että se oli prinssi-kardinaali Ludvig de -Rohan, ja käänsi kasvonsa poispäin huolimatta edes salata -tyytymättömyytensä ilmettä. Pappiylimys astui koko seuran halki, -ketään tervehtimättä, suoraan kuningattaren eteen ja kumarsi tälle -pikemmin maailmanmiehenä, joka tervehtii naista, kuin alamaisena, -joka tervehtii kuningatarta. Sitten hän lausui varsin imartelevan -kohteliaisuuden hänen majesteetilleen, joka tuskin päätään käänsi, -mutisten vain pari jääkylmää seurustelusanaa. Tästä päästyään -kuningatar jatkoi keskusteluaan Lamballen prinsessan ja Polignacin -herttuattaren kanssa. - -Prinssi Ludvig ei näkynyt panneen merkille kuningattaren kylmää -vastaanottoa. Hän suoritti loppuun tervehdyksensä, peräytyi ilman -hätäilyä ja siirtyi niin viehättävästi, kuin täydellisen hovimiehen -on tapana, kuninkaan tätien luo, joiden kanssa hän puheli kauan, -saaden heiltä, hovissa vallitsevan vastakohtaisuuden nojalla, yhtä -suopean kohtelun kuin kuningattaren oli ollut töykeä. - -Kardinaali de Rohan oli mies paraissa voimissaan, muodoltaan arvokas, -jolla oli ylevä ryhti; kasvoissa ilmeni älyä ja lempeyttä; suu oli -hieno ja ilmaisi varovaisuutta; kädet olivat erinomaisen kauniit. -Hänen hieman kalju otsansa oli merkkinä nautinnoista tai opinnoista; -tällä miehellä oli todellakin molempia. - -Hän oli hyvin suosittu niiden naisten kesken, joita miellytti -äitelyydestä ja hälinästä vapaa liehittely. Yleisesti tunnettiin -hänen suurenmoiset elämäntapansa, ja vaikka hänellä oli kuusitoista -sataa tuhatta livreä tuloja, oli hän saanut itselleen uskotelluksi -olevansa köyhä. - -Kuningas piti hänestä hänen oppineisuutensa vuoksi; kuningatar taas -vihasi häntä. - -Tämän vihan syitä ei ole koskaan perinpohjin tunnettu, mutta sitä voi -selittää kahdella tapaa. - -Ensiksikin oli prinssi Ludvig ollessaan lähettiläänä Wienissä muka -kirjoittanut kuningas Ludvig XV:lle Maria Teresiasta ivallisia -kirjeitä, joita Marie-Antoinette ei voinut antaa tälle valtiomiehelle -anteeksi. Lisäksi, ja tämä on inhimillisempää ja luultavampaa, -lähettiläs oli muka sen johdosta, että nuori arkkiherttuatar joutui -dauphinin puolisoksi, kirjoittanut kirjeen myös kuningas Ludvig -XV:lle, jonka kerrottiin lukeneen sen julki illallisilla rouva -Dubarryn luona, ja siinä lienee lähettiläs loukkaavasti maininnut -eräitä yksityisasioita nuoresta prinsessasta, joka siihen aikaan oli -hyvin laiha. - -Nämä hyökkäykset kuuluivat pahasti loukanneen Marie-Antoinettea, -joka ei voinut julkisesti tunnustaa olevansa niiden uhri ja joka oli -vannonut ennemmin tai myöhemmin rankaisevansa syyllistä. Kaiken tämän -takana oli tietysti myös poliittista vehkeilyä. Wienin lähettilään -toimi oli herra de Rohanin hyväksi riistetty herra de Breteuililta. - -Tämä oli ollut liian heikko avoimesti vastustamaan prinssiä ja -silloin turvautunut siihen, mitä valtiomiesten kesken sanotaan -näppäryydeksi. Hän oli hankkinut lähettiläänä toimivan kardinaalin -kirjeitä jäljennöksinä, jopa alkuperäisinäkin, ja alentaen tämän -valtiomiehen todellisia ansioita sillä pienellä vihamielisyydellä, -jota hän osoitti Itävallan keisariperheelle, oli herra de Breteuil -saanut dauphinesta liittolaisen, joka hartaasti tahtoi kerran -kukistaa Rohanin prinssin. - -Tämä viha kyti salaa hovissa ja teki siellä kardinaalin aseman -kiusalliseksi. Aina kun hän tapasi kuningattaren, oli hänen -kestettävä jääkylmä vastaanotto, josta olemme edellä koettaneet antaa -käsityksen. - -Mutta ylenkatseesta välittämättä joko sen vuoksi, että hän -todella oli voimakas luonne, tai siksi, että vastustamaton tunne -pakotti hänet antamaan viholliselleen kaikki anteeksi, ei Ludvig -de Rohan jättänyt käyttämättä mitään tilaisuutta lähestyäkseen -Marie-Antoinettea, eikä häneltä puuttunutkaan keinoja, hän kun oli -ylimmäinen hovisaarnaajaa. Koskaan hän ei ollut valittanut tai asiasta -kellekään puhunut. Pieni ystäväpiiri, jonka huomattavin jäsen oli -saksalainen upseeri, parooni von Planta, hänen uskottunsa, lohdutti -häntä kuninkaallisista nolauksista, elleivät hovinaiset, jotka -ankaruudessaan kardinaalia kohtaan eivät kaikki olleet kuningattaren -tapaisia, jo olleet saaneet aikaan tätä onnellista vaikutusta. - -Kardinaali oli liukunut kuin varjo sen hymyilevän kuvan poikki, joka -leikki kuningattaren mielessä. Niinpä kun häiritsijä oli poistunut, -kirkastui taas heti Marie-Antoinetten otsa. "Tiedättekö", sanoi hän -Lamballen prinsessalle, "että tuon nuoren upseerin, herra komentajan -sisarenpojan urotyö on mainioimpia, mitä tässä sodassa on suoritettu? -Mikä hänen nimensä onkaan?" - -"Herra de Charny, luulemma", vastasi prinsessa. - -"Niinkö se oli, neiti de Taverney?" kysyi kuningatar vielä Andréelta. - -"Charny, niin, teidän korkeutenne", vastasi Andrée. - -"Herra de Charnyn", jatkoi kuningatar, "pitäisi meille itsellemme -kertoa tuosta tempusta kaikkine yksityiskohtineen. Hakekaapa hänet -tänne. Eikö hän vielä ole täällä?" - -Muuan upseeri riensi täyttämään kuningattaren käskyä. Samassa tämä -katsahti ympärilleen, huomasi Filipin ja sanoi maltittomasti, kuten -hänen tapansa oli: - -"Herra de Taverney, menkää katsomaan." - -Filip punastui; kenties hän ajatteli, että hänen olisi pitänyt -jo ennakolta täyttää hallitsijattarensa toivomus. Hän lähti siis -etsimään perin onnellista upseeria, jota hän ei ollutkaan näkyvistään -päästänyt esittelystä saakka. Etsintä oli siis hyvin helppo. Kohta -astuikin esille herra de Charny kuningattaren molempien lähettien -välissä. Hoviseura leveni, suoden hänelle tilaa, ja nyt kuningatar -sai häntä katsella tarkkaavammin kuin edellisenä iltana. - -Hän oli nuori, seitsemän- tai kahdeksankolmatta ikäinen mies, suora -ja solakka vartaloltaan, leveäharteinen, moitteettoman ryhdikäs. -Hänen älykkäisiin ja samalla lempeisiin kasvoihinsa tuli erityisen -tarmon piirre joka kerta, kun hän laajensi suuria, sinisiä, -syväkatseisia silmiään. - -Merkillistä kyllä, vaikka hän oli äsken palannut sotaretkeltä -Intiasta, oli hän yhtä vaaleaihoinen kuin Filip oli tumma; hänen -jäntevää, siropiirteistä kaulaansa reunusti kaulaliina, jonka valkeus -ei ollut niin helakka kuin ihon. - -Lähestyessään ryhmää, jonka keskessä oli kuningatar, hän ei vielä -ollut mitenkään ilmaissut tuntevansa neiti de Taverneytä tai -kuningatarta. Upseerien ympäröimänä, jotka häneltä kyselivät ja -joille hän kohteliaasti vastaili, hän näytti unohtaneen kuninkaan, -joka oli häntä äsken puhutellut, samoin kuin kuningattaren, joka oli -häntä katsellut. Tämä säädyllisyys, tämä pidättyväisyys oli omansa -kiinnittämään häneen vielä enemmän kuningattaren huomiota, tämä kun -oli niin arkatuntoinen kaikessa, mikä koski hyvää käytöstä. - -Herra de Charnyn ansio ei ollut vain siinä, että hän oli muilta -salannut hämmästyksensä tavatessaan eilisiltaisen tuntemattoman -naisen, jota oli ajurinvaunuissa saattanut, vaan ritarillisuuden -huippuna oli, jos mahdollista, jättää tämä nainen siihen luuloon, -että hän yhä oli tuntematon. - -Charnyn katse, joka yhä pysyi luonnollisena ja ilmaisi hienotunteista -arkuutta, ei siis kohonnut, ennenkuin kuningatar häntä puhutteli. - -"Herra de Charny", lausui kuningatar, "nämä naiset haluavat, ja -heidän halunsa onkin luonnollinen, koska minä itsekin haluan samaa, -kuulla seikkaperäisen kertomuksen siitä, mitä laivallanne tapahtui. -Olkaa siis niin hyvä ja kertokaa." - -"Madame", vastasi nuori merisotilas toisten ollessa ihan ääneti, -"saan teidän majesteetiltanne anoa, en kainouden, vaan kohtuuden -vuoksi, että minut vapautetaan sitä kertomasta. Sillä sen, -mitä tein Sévèren luutnanttina, aikoi kymmenen toveriani tehdä -samalla hetkellä; minä toimitin sen ensiksi, siinä koko ansioni. -Mahdottomalta tuntuu antaa tapaukselle niin suurta arvoa, että -se sopisi kerrottavaksi teidän majesteetillenne, ja teidän suuri -sydämenne, varsinkin kuninkaallinen sydämenne, on sen käsittävä." - -"Sévèren entinen päällikkö on kelpo upseeri, mutta menetti sinä -päivänä malttinsa. Olette varmaankin kuullut, madame, rohkeimpienkin -sanovan, ettei voi olla joka päivä urhoollinen. Hän tarvitsi kymmenen -minuuttia tointuakseen; meidän päätöksemme, ettemme antaudu, toimitti -hänelle tämän lykkäyksen, ja hän sai taas rohkeutensa. Siitä hetkestä -hän oli meistä urhoollisimpia. Juuri senvuoksi pyydän, ettei teidän -majesteettinne liioittelisi tuon tekoni ansiota; se olisi lisäaineena -musertamaan tätä upseeri-parkaa, joka yhtämittaa katuu hetkellistä -unohdustaan." - -"Hyvä! hyvä!" sanoi kuningatar liikutettuna ja riemusta säteillen, -kuullessaan suosionmutinaa, jota nuoren upseerin ylevät sanat olivat -hänen ympärillään herättäneet. "Hyvin puhuttu, herra de Charny! Te -olette kunnon mies, ja sellaiseksi teidät jo ennestäänkin tunnen." - -Nyt upseeri kohotti päätään, ja kasvoille ilmestyi nuorekas punastus. -Hänen katseensa siirtyi kuin kauhistuneena Andréehen. Hän ei tiennyt, -mitä oli odotettava tältä luonnolta, joka ylevyydessään oli niin -uskalikko. - -"Sillä", jatkoi pelkäämätön kuningatar, "teidän on kaikkien hyvä -tietää, että herra de Charny, tämä nuori upseeri, vasta äsken maihin -astunut, tämä tuntematon, oli meille jo varsin tuttu, ennenkuin hänet -tänään esiteltiin, ja että hän ansaitsee ihailua kaikkien naisten -puolelta." - -Kuningatar näkyi aikovan kertoa jotakin, mistä jokainen saattoi -poimia pienen häpeäjutun tai pienen salaisuuden. Kaikki siirtyivät -siis kehäksi, kuuntelivat ja olivat melkein hengähtämättä. - -"Kuvitelkaa, hyvät naiset", sanoi kuningatar, "että herra de Charny -on yhtä avulias naisille kuin säälimätön englantilaisia vastaan. -Minulle on hänestä kerrottu muuan juttu, joka on saanut minut -pitämään häntä suuressa arvossa." - -"Oi, madame!" sammalsi nuori upseeri. - -Voi arvata, että kuningattaren sanat ja asianomaisen läsnäolo -kiihottivat uteliaisuutta. Kuulijapiiristä kuului yleistä sorinaa. -Charnyn otsalle kohosi kylmä hiki, ja hän olisi uhrannut vaikka -vuoden elämästään saadakseen vielä olla Intiassa. - -"Tapaus oli tällainen", jatkoi kuningatar. "Kaksi naista, jotka -tunnen, oli myöhästynyt ja jäänyt väkijoukossa pulaan. He olivat -todellisessa vaarassa, suuressa vaarassa. Silloin osui siihen -sattumalta tai paremmin onneksi herra de Charny; hän torjui -hätyyttäjät ja otti suojelukseensa naiset, joita ei tuntenut ja -joiden säätyä hänen oli vaikea arvata, ja saattoi heitä hyvin -kauas... luullakseni ihan kymmenen lieuen päähän Pariisista." - -"Teidän majesteettinne liioittelee", sanoi nauraen Charny, jota tämä -kertomuksen käänne oli rauhoittanut. - -"No olkoon sitten viisi lieuetä, ja annetaan asian jäädä siihen", -keskeytti Artoisin kreivi, joka äkkiä sekaantui puheeseen. - -"Kuten tahdotte, lankoni", myönsi kuningatar. "Mutta kaikkein -kauneinta oli, ettei herra de Charny pyrkinyt edes tietämään niiden -naisten nimeä, joita oli niin suuresti auttanut, ja että hän jätti -heidät määrättyyn paikkaan ja poistui päätään kääntämättä, ja sillä -tavoin he pääsivät hänen suojeluksestaan joutumatta kertaakaan -kiusalliseen asemaan." - -Kuului ihastuksen huutoja: Charnyta onnitteli parikymmentä naista -yhtaikaa. - -"Eikö se ole kaunista?" sanoi kuningatar. "Pyöreän pöydän ritari ei -olisi paremmin menetellyt." - -"Se on suurenmoista!" myönnettiin yksimielisesti. - -"Herra de Charny", lisäsi kuningatar, "kuninkaalla on nyt varmaankin -ajateltavana, kuinka palkitsisi enoanne herra de Suffrenia. Minä -puolestani tahtoisin mielelläni tehdä jotakin suuren miehen -sisarenpojan hyväksi." - -Hän ojensi kätensä herra de Charnylle. Ja sillä välin, kun tämä -ilosta kalpeana painoi sille huulensa, piiloutui Filip tuskasta -kalpeana salongin leveiden verhojen taakse. - -Andrée oli myös kalvennut eikä kuitenkaan aavistanut kaikkea, mitä -hänen veljensä kärsi. - -Artoisin kreivin ääni katkaisi tämän kohtauksen, joka olisi -katselijasta näyttänyt niin omituiselta. - -"Ahaa, veljeni Provencen kreivi", sanoi hän kovaa, "tulkaahan tänne, -monsieur, teiltä on mennyt hukkaan kaunis näky: herra de Suffrenin -vastaanotto. Se oli todellakin hetki, jota ranskalaiset sydämet eivät -unohda! Kuinka hemmetissä te, veljeni, löitte sen laimin, vaikka -olette tunnetusti niin täsmällinen?" - -Vastasaapunut puri huultaan, tervehti kuningatarta hajamielisesti -ja vastasi tyhjänpäiväisin sanoin. Sitten hän kuiskasi -kaartinkapteenilleen, herra de Favrasille: - -"Kuinka sen laita on, että hän jo saapui Versaillesiin?" - -"Monseigneur", vastasi tämä, "sitähän minäkin olen miettinyt tunnin -aikaa enkä vieläkään käsitä." - - - - -XIII - -KUNINGATTAREN SATA LOUISDORIA - - -Suotuamme nyt lukijaimme osaksi tehdä, osaksi uudistaa tuttavuutta -tämän kertomuksen päähenkilöiden kanssa ja vietyämme heidät sekä -Artoisin kreivin pikku kortteriin että Versaillesiin Ludvig XVI:n -palatsiin aiomme johdattaa heidät taas siihen taloon, jonne Ranskan -kuningatar oli astunut tuntematonna, kiiveten neiti Andrée de -Taverneyn seurassa neljänteen kerrokseen. - -Kohta kun kuningatar oli poistunut, laski rouva de la Motte, kuten jo -näimme, riemastuneena yhä uudestaan ne sata louisdoria, jotka olivat -hänelle kuin taivaasta pudonneet. - -Viisikymmentä kahden louisdorin kultarahaa, kukin arvoltaan -kahdeksanviidettä livreä, oli levitettynä vaivaiselle pöydälle, -säteillen lampunvalossa, ja näytti ylhäisellä läsnäolollaan -nöyryyttävän ullakkohuoneen kaikkea puutteellista kalustusta. -Omistusriemun ohella rouva de la Motte ei tuntenut suurempaa -nautintoa kuin sitä, että saisi rikkauttaan näyttää, sillä pelkkä -omistaminen ei ollut mitään, ellei se muissa herättänyt kateutta. -Hänestä oli jo jonkun aikaa ollut kiusallista, että kamarineitsyt oli -näkemässä hänen köyhyyttään; nyt hän siis riensi tälle näyttämään -uutta onneaan. - -Hän kutsui etuhuoneeseen jääneen Clotilden luokseen ja sovitettuaan -lampun niin, että valo sattui suoraan kultarahoihin, hän huusi: - -"Clotilde!" - -Palvelija ilmestyi ovelle. - -"Tulkaa tänne katsomaan", lisäsi rouva de la Motte. - -"Oo, madame!" huudahti eukko pannen kätensä ristiin ja kurottaen -kaulaansa. - -"Olitte kai palkastanne levoton?" sanoi kreivitär. - -"Hyvä rouva, en minä ole siitä sanaakaan sanonut. Minähän vain kysyin -kreivittäreltä, milloin saisin palkkaa, eikä siinä ole mitään kummaa, -kun en ole kolmeen kuukauteen mitään saanut." - -"Luuletteko, että tuosta riittäisi teidänkin palkaksenne?" - -"Hyvä Jumala, madame, jos minulla olisi noin paljon, riittäisi sitä -eliniäkseni." - -Rouva de la Motte katseli eukkoa kohauttaen hartioitaan kuvaamattoman -halveksivasti. - -"Onneksi", sanoi hän, "jotkut ihmiset muistavat, mikä nimi minulla -on, kun toisilta, joiden pitäisi muistaa, se näkyy unohtuvan." - -"Ja mihin aiotte käyttää noin paljon rahaa?" kysyi Clotilde. - -"Kaikkeen!" - -"Ensiksikin, madame, olisi minun mielestäni tärkeintä, että -laitetaan keittiö kuntoon, sillä varmaankin te nyt panette toimeen -vieraskutsut, kun on rahaa." - -"Hiljaa", sanoi rouva de la Motte. "Ovelle koputetaan." - -"Rouva erehtyy", vastasi eukko, aina säästäen askeliaan. - -"Mutta minä sanon, että koputetaan." - -"Eikä mitä, minä voin vakuuttaa..." - -"Menkää katsomaan." - -"En kuullut mitään." - -"Aivan niinkuin äsken. Silloin ette myöskään kuullut. Entä jos ne -molemmat naiset olisivat menneet pääsemättä sisään?" - -Tämä syy tuntui Clotildesta pätevältä, ja hän meni ovelle. - -"Kuuletteko nyt?" kysyi rouva de la Motte. - -"Kyllä, te olitte oikeassa", myönsi eukko. "Tullaan, tullaan." - -Nyt rouva de la Motte kiireesti pyyhkäisi pöydältä kultarahat käteen -ja heitti ne laatikkoon. Ja laatikkoa kiinni lykätessään hän mutisi: - -"Muista nyt, sallimus, toimittaa minulle sata louisdoria lisää." - -Näihin sanoihin liittyi niin epäilevä ahneuden ilme, että siitä -olisi Voltairekin hymyillyt. Sillä välin oli eteisen ovi auennut ja -etuhuoneesta kuului miehenaskelia. Vieras ja Clotilde vaihtoivat -muutamia sanoja, joita kreivitär ei tarkoin kuullut. Sitten ovi taas -suljettiin, askeleet häipyivät rappusille, ja eukko astui sisään -tuoden kirjeen. - -"Tässä on", sanoi hän antaen kirjeen emännälleen. - -Kreivitär tarkasti käsialaa, kuorta ja sinettiä, kohotti sitten -päätään ja kysyi: - -"Oliko se palvelija?" - -"Oli, madame." - -"Millainen liveri?" - -"Ei hänellä ollut liveriä." - -"Siis harmaatakki." - -"Niin." - -"Tuon vaakunan tunnen", jatkoi rouva de la Motte katsahtaen taas -sinettiin. - -Sitten hän piti sinettiä lampun likellä ja sanoi: - -"Punainen pohja ja siinä yhdeksän kultaista tähtikidettä: kenen -vaakuna se on?" - -Turhaan muisteltuaan vähän aikaa hän mutisi: - -"Katsotaanpa, mitä kirjeessä on." - -Ja avattuaan sen varovasti, jottei sinetti vahingoittuisi, hän luki: - -"Madame! Se henkilö, jolle olette jättänyt anomuksen, voi käydä -luonanne huomenna illalla, jos teidän silloin sopii ottaa vastaan." - -"Siinäkö kaikki?" - -Kreivitär pinnisti jälleen muistiaan. - -"Olen kirjoittanut anomuksia niin monelle", sanoi hän. "Kelle -kaikille olenkaan kirjoittanut?... Koko maailmalle. Onko tuo -vastauksen lähettäjä mies vai nainen?... Käsiala ei ilmaise mitään... -mitätön, perin tavallinen sihteerin käsiala... Entä esitystapa? -Suojeleva... tyhjänpäiväinen ja vanhanaikainen." - -Sitten hän luki uudestaan: - -"Se henkilö, jolle olette jättänyt anomuksen..." - -"Tuo puhetapa on tarkoitettu nöyryyttämään. Varmaankin kirjoittaja on -nainen." - -Ja hän jatkoi: - -"... voi käydä luonanne huomenna illalla, jos teidän silloin sopii -ottaa vastaan." - -"Nainen olisi sanonut: odottaa teitä luokseen. Kirje on siis -mieheltä. Mutta tulivathan tänne ne kaksi naista, vaikka olivat -ylhäisiä. Eikä mitään allekirjoitusta... Kuka ihmeessä pitää punaista -pohjaa ja siinä yhdeksän kultaista tähtikidettä? Kah, olenko ihan -hupsu? Sehän on, totta vie, Rohanin suku. Niin, olenhan kirjoittanut -herra de Guéménéelle ja herra de Rohanille; toinen heistä ei vastaa, -se on luonnollista... Mutta kilpi ei ole jaettu neljään levyyn, kirje -on siis kardinaalilta... Ahaa, kardinaali de Rohan, se liehittelijä, -se keikailija, se kunnianhimoinen! Hän siis tahtoo käydä rouva de la -Motten luona, jos rouva suvaitsee ottaa hänet vastaan!" - -"Hyvä? Olkoon hän huoleti, hänelle avataan kyllä ovi... Milloin hän -tulee? Niin, huomenna illalla." - -Nyt hän alkoi mietiskellä. - -"Hyväntekeväinen nainen, joka lahjoittaa sata louisdoria, voidaan -ottaa vastaan ullakkokamarissa; hänen voi antaa palella kylmällä -kivilattiallani ja piinautua istuimillani, jotka ovat yhtä kovia -kuin pyhän Laurentiuksen halstari, tosin ilman tulta. Mutta -kirkkoruhtinas, naistenhuoneissa kävijä, sydänten valloittaja! -Ei, ei, se köyhyys, jota semmoinen almujenjakaja käy katsomassa, -tarvitsee enemmän ylellisyyttä kuin muutamat pohatat." - -Sitten hän kääntyi palvelijansa puoleen, joka juuri oli tehnyt -hänelle vuoteen, ja sanoi: - -"Muistakaa, Clotilde, herättää minut huomenna varhain." - -Ja varmaankin siksi, että saisi paremmassa rauhassa ajatella, antoi -kreivitär eukolle merkin poistua. Clotilde puhalsi jälleen palamaan -ne hiilet, jotka oli piilotettu sitä varten tuhkaan, että asunto -tuntuisi sitä kurjemmalta, sulki oven ja katosi makuupaikkaansa, -erääseen komeroon. - -Jeanne de Valois ei nukkunut, vaan laati pitkin yötä suunnitelmia. -Hän teki lyijykynällä muistiinpanoja yölampun valossa; sitten hän, -huomispäivästä selvillä, antautui noin kolmen ajoissa aamulla unen -valtaan, josta Clotilde, nukuttuaan tuskin enempää kuin emäntänsä, -tuli hänet käskyn mukaan herättämään päivän koittaessa. - -Kello kahdeksan vaiheilla hän oli jo täysissä pukineissa, joihin -kuului hieno silkkihame ja aistikas päähine. - -Jalassa sellaiset kengät, jotka sopivat ylhäiselle ja samassa -kauniille naiselle, vasemmalla poskella pikkuinen mustama, -kirjailtu käsilaukku ranteesta riippumassa, hän lähetti hakemaan -käsin vedettäviä kääsejä sieltä, missä tällaisia kulkuneuvoja oli -saatavana, eli Pont-aux-Choux-kadulta. Mieluummin hän olisi ottanut -kantotuolin, mutta olisi pitänyt hakea liian kaukaa. - -Kääsien vetäjänä oli tanakka auvergnelainen, joka käskettiin -viemään kreivitär Place Royalen torille, jonka varrella, eteläisen -pylväskäytävän alla, hylätyn hotellin pohjakerroksessa, asui muuan -mestari Fingret, verhoilija ja koristelija, pitäen myytävänä ja -vuokrattavana käytettyjä huonekaluja ja muita taloustarpeita. - -Auvergnelainen veti kuljetettavansa ripeästi perille. Jo kymmenen -minuutin kuluttua siitä, kun oli kotoaan lähtenyt, saapui kreivitär -mestari Fingretin myymälän luo, ja pian hänet tapaamme valikoimassa -ja ihailemassa jonkinlaisessa tavarahelvetissä, jota koetamme -osapuilleen kuvata. - -Ajateltakoon makasiinia, joka on pituudeltaan viisikymmentä jalkaa, -leveydeltään kolmekymmentä ja korkeudeltaan seitsemäntoista; seinillä -kaikenkuosisia tapetteja Henrik IV:n ja Ludvig XIII:n ajoilta; -kattoa ei näy sinne ripustettujen lukemattomien esineiden vuoksi, -joiden joukossa huomataan monikaarisia kynttiläjalkoja edelliseltä -vuosisadalta, täytettyjä sisiliskoja, kirkkolamppuja ja lentokaloja. - -Lattialla kasoittain mattoja, kierrepilarisia ja särmäjalkaisia -huonekaluja, tammesta veistettyjä astiakaappeja, Ludvig XV:n aikuisia -kuvahyllyjä, joiden jalat olivat kullattuja, damastilla tai sametilla -verhottuja sohvia, lepotuoleja, suunnattomia nahkapäällyksisiä -nojatuoleja, jollaisista Sully piti, mustapuisia vaatekaappeja, -joiden pronssikoristeiset ovilaudat oli veistetty korkokuviksi, -Boulen valmistamia, emalji- tai porsliinilevyisiä pöytiä, -lautapelejä, pukupöytiä tarpeineen, työkalu- tai kukkalipastoja. - -Ruusupuisia tai tammisia sänkyjä, korokkeella tai vuodekatoksella -varustettuja; kaikenvärisiä, -kuosisia ja -kankaisia uutimia yhteen -sullottuina, sopien tai sopimatta toistensa kanssa yhteen makasiinin -puolihämärässä. - -Klaveereja, spinettejä, harppuja, egyptiläisiä kanteleita -sohvapöydällä; Marlboroughin koira oljilla täytettynä, silmät emaljia. - -Lisäksi kaikenlaisia liinavaatteita; samettitakkien viereen -ripustettuja hameita; teräksisiä, hopeisia tai helmiäiskahvoja. - -Kynttilänjalkoja, esivanhempien muotokuvia, harmaavärisiä maalauksia, -kehystettyjä piirroksia, silloin muodissa olevia Vernetin jäljitelmiä --- sen Vernetin, jolle kuningatar sanoi niin kohteliaasti ja hienosti: - -"Varmaankaan, herra Vernet, ei Ranskassa ole ketään muuta kuin te -luomaan sadetta ja poutaa." - - - - -XIV - -MESTARI FINGRET - - -Juuri tämmöinen kokoelma viehätti vähävaraisten silmää ja siis myös -mielikuvitusta mestari Fingretin myymälässä Place Royalen varrella. - -Käytettyihin esineisiin oli kiinnitetty lappu, joka rehellisesti -ilmaisi niiden laadun, mutta yhdessä ne ikäänkuin kohottivat -toistensa arvoa ja muodostivat paljoa suuremman kokonaisuuden kuin -mitä ylimielisinkään ostaja osasi vaatia. - -Kun rouva de la Motte pääsi silmäilemään näitä rikkauksia, huomasi -hän silloin vasta, mitä häneltä puuttui Saint-Clauden kadun varrella. - -Häneltä puuttui salonki, johon olisi mahtunut sohva, nojatuoleja -ja lepotuoleja. Ruokasali astiakaappeja, hyllyjä ja tarjoilupöytiä -varten. Naistenhuone, jonne olisi pantu persialaiset uutimet, -kuvapöytiä ja tulenvarjostimia. Ja lopuksi, vaikka hänellä olisi -ollut nuo huoneet, puuttui rahaa, millä kalustaisi uuden asuntonsa. - -Mutta Pariisin verhoilijain kanssa on aina ollut helppo sopia, emmekä -ole ikinä kuullut kerrottavan, että nuori ja kaunis nainen olisi -suotta kääntynyt sellaisen puoleen. Mitä Pariisissa ei voida ostaa, -se vuokrataan, ja juuri kalustettujen huoneiden vuokraajat ovatkin -laskeneet liikkeelle sananparren: Nähdä on samaa kuin omistaa. - -Toivoen vuokraehtojen olevan kohtuullisia ja mittailtuaan rouva de -la Motte valikoitsi eräät silkkiverhoiset keltaiset huonekalut, -joiden napit olivat kullattuja ja jotka olivat ensi näkemältä häntä -miellyttäneet. Hän itse oli tumma. - -Mutta nämä kapineet, joita oli kymmenen, eivät mitenkään mahtuisi -Saint-Clauden kadun neljänteen kerrokseen. Saadakseen asian kuntoon -hänen oli vuokrattava kolmas kerros, jossa oli etuhuone, ruokasali, -pieni salonki ja makuukamari. - -Tällä tapaa sopi kolmannessa kerroksessa vastaanottaa kardinaalien -ja neljännessä hyväntekeväisyysseurojen almut, eli loistoasunnossa -almuja niiltä, jotka kerskaten harjoittivat laupeutta, ja kurjassa -majassa uhrilahjoja niiltä, jotka ennakkoluuloisina tahtovat auttaa -vain todellisesti hädänalaisia. - -Näin päätettyään kreivitär loi katseensa makasiinin pimeimpään -osastoon, missä säilytettiin arvokkaimpia kalleuksia, kristalleja, -kultakoristeita, kuvastimia. - -Siellä hän näki oikean pariisilaisen porvarin, jolla oli lakki -kädessä ja kärsimätön ilme ja hieman ivallinen hymy kasvoilla ja joka -etusormiensa välissä kieputti avainta. Tämä vanhojen huonekalujen -arvoisa kaitsija ei ollut kukaan muu kuin herra Fingret, joka -apulaisiltaan oli kuullut kauniin naisen saapuneen vetokääseissä. - -Pihalla voitiin nähdä samat apulaiset, yllään lyhyet ja tiukat -kamlottivaatteet, pohkeiden pilkistäessä esille ahtaista sukista. He -olivat paraikaa korjaamassa vanhimmilla kaluilla vähemmän vanhoja -eli, toisin sanoen, ratkomassa sohvia, nojatuoleja ja vanhanaikaisia -patjoja, ottaakseen niistä ulos jouhet ja höyhenet, joilla täytettiin -toisia. - -Yksi suki jouhia, sekoitti niihin aika paljon rohtimia ja täytti -uuden huonekalun. Toinen pesi vielä käyttökelpoisia nojatuoleja. -Kolmas silitti hyvänhajuisella saippualla puhdistettuja kankaita. - -Ja näistä vanhoista aineksista kyhättiin niitä viehättäviä käytettyjä -huonekaluja, joita rouva de la Motte nyt ihaili. - -Kun mestari Fingret huomasi ostajan voivan nähdä apulaisten puuhia -ja saada huonekaluista vähemmän suosiollisen käsityksen, kuin hänen -etuihinsa soveltui, sulki hän pihalle vievän oven "peläten, että pöly -vaivaisi rouvaa"... Tähän sanaan "rouva" hän pysähtyi, Luoden kysyvän -silmäyksen. - -"Kreivitär de la Motte de Valois", selitti Jeanne kuin sivumennen. - -Kuultuaan tämän hyvältä kaikuvan nimen mestari hellitti sormensa, -pisti avaimen taskuunsa ja tuli likemmäksi. - -"Täällä ei liene mitään sopivaa rouva kreivittärelle. Mutta minulla -on uutta, kaunista, komeaa. Kreivittären ei tarvitse pelätä, vaikka -Fingretin liike on Place Royalen varrella, ettei täällä muka ole yhtä -kauniita huonekaluja kuin hoviverhoilijalla. Jättäkää tuo kaikki -sikseen, madame. Olkaa niin hyvä ja tulkaa toiseen varastooni." - -Jeanne punastui. Kaikki täällä näkemänsä tuntui kovin kauniilta, -niin komealta, ettei hän osannut toivoakaan voivansa sitä ostaa. -- -Tosin hän oli hyvillään siitä, että mestari Fingret häntä arvosteli -niin suosiollisesti, mutta ei voinut olla pelkäämättä, että tämä -arvostelu oli liian suopea. Hän oli harmissaan ylpeydestään ja katui, -ettei ollut ilmoittanut olevansa vaan tavallinen porvarirouva. Mutta -kekseliäs mieli osaa pahastakin pulasta selvitä. - -"Ei mitään uutta, monsieur, en minä semmoista halua." - -"Kreivitär aikonee ehkä kalustaa muutamia vierashuoneita." - -"Oikein arvattu, monsieur, juuri vierashuoneita. Kyllähän te -ymmärrätte, että kun pitää semmoisia kalustaa..." - -"Tietysti. Suvaitseeko kreivitär valita?" kysyi Fingret, ovelana kuin -ainakin pariisilaiskauppias, joka ei suinkaan pyri myymään mieluummin -uutta kuin vanhaa, koska kummastakin ansaitsee yhtä paljon. - -"Mitä maksaa esimerkiksi tämä pieni huonekalusto, jossa on kullatut -napit?" - -"Siinä on niin vähän, madame, ei muuta kuin kymmenen huonekalua." - -"Huone on keskisuuruinen", huomautti kreivitär. - -"Kuten kreivitär näkee, ovat nämät kalut uusia." - -"Uusia... käytettäviksi, niin kyllä." - -"Myönnetään", sanoi mestari Fingret nauraen, "mutta tuossa kunnossa -ne maksavat kahdeksansataa livreä." - -Tämä hinta sai kreivittären hätkähtämään. Kuinka kehtaisi tunnustaa, -että Valois-suvun jäsen tyytyi käytettyihin huonekaluihin eikä -kyennyt niistä suorittamaan kahdeksaasataa livreä? - -Hän päätti esiintyä harmistuneena. - -"Ei tässä ole puhe siitä, että tuommoisia ostaisin", huudahti hän. -"Kuinka te luulette minun haluavan vanhaa rojua omakseni? Minähän -tahdon vain vuokrata, ja sitäpaitsi..." - -Fingret virnisti, sillä ostajan arvo rupesi hänen silmissään -alenemaan. Ei siis saanut myydä uutta eikä vanhaa, vaan ainoastaan -vuokrata. - -"Haluatteko nuo kultanappiset huonekalut vuodeksi?" kysyi hän. - -"Vain kuukaudeksi. Minulle tulee maaseudulta vieras." - -"No sitten se on sata livreä kuukaudelta", sanoi mestari Fingret. - -"Laskette kai leikkiä, monsieur. Sillä sen laskun mukaan olisivat -huonekalut kahdeksan kuukauden päästä minun." - -"Myönnän, rouva kreivitär." - -"Mutta kuinka te..." - -"Jos ostatte, madame, ovat ne teidän eikä enää minun, eikä minun -tarvitsisi sitten niitä korjata ja siivota, ja se maksaa rahaa." - -Rouva de la Motte harkitsi asiaa. - -"Sata livreä kuukaudelta", tuumi hän itsekseen, "se on paljon; -mutta täytyy laskea näin: joko se käy minulle liian kalliiksi, ja -silloin jätän kuukauden päästä huonekalut takaisin ja tuo mies pitää -minua suuressa arvossa, taikka voin kuukauden kuluttua tilata uuden -kaluston. Olinhan aikonut käyttää viisi- tai kuusisataa livreä; -ollaan nyt suuremmoisia ja tuhlataan sata écutä." - -"Minä otan", sanoi hän ääneen, "tämän kultanappisen salonkia varten -ja samanväriset uutimet." - -"Hyvä on, madame." - -"Entä matot?" - -"Ne ovat tässä." - -"Mitä teillä on tarjottavana toista huonetta varten?" - -"Nämä täytetyt, vihreät penkit, tuo tammikaappi, tuo pöytä, jonka -jalat ovat kierteisiä, lisäksi vielä vihreät damastiverhot." - -"Hyvä; ja makuukamariin?" - -"Suuri, kaunis sänky, mainiot sänkyvaatteet, samettinen vuoteenpeite, -kirjailtu ruusun- ja hopeanväriseksi, siniset verhot ja hieman -vanhanaikainen, mutta runsaasti kullattu uuninreunuste." - -"Ja kuvastinpöytä?" - -"Koristettu Mechelnin pitseillä. Katsokaapa, madame. Ja tässä -hienosti silailtu ompelupöytä, samanlainen lipasto, kirjailtu sohva -vastaavine tuoleineen, komea tulisija, joka on kotoisin rouva -Pompadourin makuukamarista, Choisysta." - -"Mitä tuo kaikki maksaa?" - -"Yhdeltä kuukaudelta?" - -"Niin." - -"Neljäsataa livreä." - -"Monsieur Fingret, älkää vain luulko minua ompelijatytöksi. Minun -säätyisiäni ei huikaista vaaterievuilla. Pyydän teitä huomaamaan, -että neljäsataa livreä kuussa on neljätuhatta kahdeksansataa livreä -vuodessa, ja sillä voisin vuokrata täysin kalustetun talon." - -Mestari Fingret raappi korvallistaan. - -"Te saatte minut inhoamaan Place Royalea", jatkoi kreivitär. - -"Se olisi minulle perin surkeata, madame." - -"Näyttäkää se toteen. Kaikesta tuosta kalustosta en maksa kuin sata -écutä." - -Jeanne lausui nämä sanat niin pontevasti, että verhoilija taas -harkitsi tulevaisuutta. - -"Olkoon", sanoi hän. - -"Ja yhdellä ehdolla." - -"Millä ehdolla, madame?" - -"Viimeistään kello kolme tänään iltapuolella pitää nuo kaikki olla -tuotuna ja järjestettynä siihen huoneustoon, jonka teille osoitan." - -"Kello on nyt kymmenen, madame; huomatkaa, juuri lyö kymmenen." - -"Tahdotteko vai ette?" - -"Minne ne on vietävä, madame?" - -"Saint-Clauden kadulle." - -"Siis ihan lähelle?" - -"Juuri niin." - -Nyt verhoilija avasi pihanpuolisen oven ja huusi: "Sylvain! Landry! -Remy!" - -Heti tuli juosten kolme oppipoikaa ihastuneina, kun saivat keskeyttää -työnsä ja pääsivät katsomaan kaunista naista. - -"Pojat, nyt kiireesti tänne paarit ja käsirattaat! Remy, sinä viet -tuon kultanappisen kaluston. Sylvain ottaa rattaille etuhuoneen -kaluston, ja Landry pitää huolta makuukamarista, kun aina olet niin -varovainen." - -"Tässä on kuusi kahden louisdorin rahaa", sanoi kreivitär, "ja yksi -yhden louisdorin." - -"Ja tässä on rouvalle takaisin kaksi kuuden livren écutä." - -"Joista toinen jää juomarahaksi apulaisillenne, jos asia suoritetaan -hyvin", vastasi kreivitär. - -Ja ilmoitettuaan osoitteensa hän taas nousi vetokääseihin. Tuntia -myöhemmin hän oli vuokrannut kolmannen kerroksen, eikä vielä ollut -kulunut kahtakaan tuntia, kun jo kalustettiin salonkia, etuhuonetta -ja makuukamaria. - -Kuuden livren raha joutui Landryn, Remyn ja Sylvainin omaksi, heiltä -kun meni vain kymmenen minuuttia yli määräajan. - -Kun asunto näin oli uudistettu, akkunat pesty puhtaiksi ja uuneihin -tehty tulta, istuutui Jeanne kuvastinpöytänsä ääreen ja nautti -kaksi tuntia onneaan, tuntiessaan jalkainsa alla pehmeän maton ja -ympärillään herttaista lämpöä ja hengittäessään ihanaa tuoksua -leukoijista, joiden varret kylpivät japanilaisissa maljakoissa ja -kukat huoneuston parahultaisessa lämmössä. - -Tulta, kukkia, vahakynttilöitä, hyvänhajuisia ruusuja, kaikkea Jeanne -käytti sulostuttaakseen paratiisia, jossa otettaisiin vastaan hänen -ylhäisyytensä. - -Hän piti huolta siitäkin, että makuukamarin ovi oli veikistelevästi -raollaan ja salli hieman nähdä punertavaa tulta, ja sen valossa -välähtelivät nojatuolin jalat, sänky ja rouva Pompadourin -uuninristikko kimairanpäitä esittävine koristeineen, joihin -markiisitar oli nojannut siroa jalkaansa. - -Tähän ei kuitenkaan rajoittunut Jeannen keikailu. Jos tulen välke -kohotti salaperäisen huoneen sisällistä viehkeyttä, jos hyvät tuoksut -ilmaisivat naisen, ilmeni itse naisessa kirkkoruhtinaan arvoa -vastaavaa syntyperä, kauneus, henkevyys ja aistikkuus. - -Pukuunsa Jeanne pani niin erikoista huolta, että poissaoleva puoliso, -herra de la Motte, olisi hänet siitä vaatinut tilille. Nainen -vastasi tämän huoneuston ja mestari Fingretiltä vuokratun kaluston -arvokkaisuutta. - -Syötyään vain vähäisen, säilyttääkseen kaiken pirteytensä ja -viehättävän kalpeutensa, Jeanne vaipui makuukamarinsa suureen, -luonnonkuvilla kirjailtuun nojatuoliin likelle tulisijaa. - -Kädessä kirja ja toinen tohveli jakkaralla hän odotti kuunnellen -kellon naksutusta ja kaukaista melua ajoneuvoista, jotka harvoin -häiritsivät Maraisin aution kaupunginosan hiljaisuutta. - -Hän odotti. Kello löi yhdeksän, kymmenen, yksitoista; ketään ei -tullut, ei ajaen eikä käyden. - -Yksitoista! Sehän kuitenkin on liehittelevien kirkkoruhtinasten oikea -hetki, kun ovat etukaupungissa illallisella elvyttäneet laupeuttaan -ja päästen vain parillakymmenellä rattaitten pyörähdyksellä -Saint-Clauden kadulle iloitsevat saadessaan niin halvalla hinnalla -olla lempeitä, auttavaisia ja hurskaita. - -Kello löi kolkosti kaksitoista Filles-du-Calvairessa. Ketään ei -näkynyt, eikä kuulunut. Kynttilät alkoivat himmetä, jotkut jo -valtasivat kuulakkoina silauksina pronssisia pidikkeitään. - -Puhalluksilla ylläpidetty tuli oli häipynyt hiillokseksi, sitten -tuhaksi, ja molemmissa huoneissa oli afrikalainen lämpö. Vanha -palvelijatar, joka oli somistanut itseään, nurisi katuen ottaneensa -myssyn pöyhkeine nauhoineen, joiden silmut hänen torkkuessaan -etuhuoneessa kynttilän ääressä kumarruksissa joutuivat pahasti liekin -suudeltaviksi tai sulaneen vahan tahrattaviksi. - -Kello puoliyksi Jeanne nousi raivostuneena nojatuolistaan, jonka oli -illan kuluessa ainakin sata kertaa jättänyt avatakseen akkunan ja -tuijottaakseen pimeälle kadulle. - -Koko kortteli oli hiljainen kuin ennen maailman luomista. - -Hän ei huolinut illallisesta, vaan riisuutui Clotilden avulla ja -käski tämän poistua, kun kaikki kyselyt tuntuivat kiusallisilta. Ja -yksin jäätyään ihanaan vuoteeseensa, silkkiuutimiensa taakse, hän -nukkui yhtä huonosti kuin edellisenä yönä, sillä eilen oli hänen -huolettomuutensa ollut onnellisempi; se johtui toivosta. - -Mutta väännellen, tuskaillen ja napisten kovaa kohtaloaan vastaan -Jeanne keksi jotakin kardinaalin puolustukseksi. Ensiksikin sen, että -hän oli kardinaali, ylimmäinen hovisaarnaaja, jolla oli tuhansia -huolestuttavia asioita, ja siis tärkeämpiä kuin käynti Saint-Clauden -kadun talossa. Ja toiseksi: Hän ei tunne Valoisin pikku kreivitärtä, -ja tämä puolustus oli Jeannelle hyvin lohdullinen. Toista olisi -ollut, jos kardinaali olisi ensi käynnin jälkeen hänet unohtanut. - -Tämä perustelu, jonka Jeanne itselleen laati, kaipasi todistusta, -pitääkseen paikkansa. Hän ei malttanut, vaan hypähti vuoteestaan -valkoisessa yöpuvussaan, sytytti yölampun ja katseli itseään kauan -kuvastimesta. - -Tarkastuksen jälkeen hän hymyili, puhalsi valon sammuksiin ja pani -taas maata. Tuo perustelu oli pätevä. - - - - -XV - -KARDINAALI DE ROHAN - - -Menettämättä rohkeuttaan Jeanne piti taas seuraavana päivänä -huolta huoneuston ja naisen ulkoasusta. Kuvastin vakuutti hänelle -kardinaalin tulevan, jos tämä oli vähänkään kuullut hänestä -puhuttavan. - -Kellon lyödessä seitsemän ja tulen räiskyessä vilkkaimmillaan -salongin uunissa kuultiin vaunujen vierivän pitkin Saint-Clauden -katua. - -Jeanne ei vielä ollut ehtinyt asettua akkunan ääreen tai käydä -maltittomaksi. - -Vaunuista astui laajaan päällystakkiin kääriytynyt mies, ja kun -portti oli hänen jälkeensä sulkeutunut, siirtyivät vaunut läheiselle -poikkikadulle odottamaan omistajansa paluuta. - -Pian helähti soittokello, ja rouva de la Motten sydän tykytti -niin rajusti, että olisi melkein kuullut. Mutta häveten antautua -järjettömän mielenliikutuksen valtaan hän vaiensi sydämensä ja -sovitti kiireimmiten pöydälle kirjo-ompeluksen, klaveerille uuden -aarian ja uunin reunalle sanomalehden. - -Muutaman sekunnin päästä tuli Clotilde ilmoittamaan: - -"Se henkilö, joka lähetti kirjeen toissapäivänä." - -"Pyytäkää astumaan sisään", vastasi Jeanne. - -Keveitä askelia ja kenkien narinaa, samettiin ja silkkiin puettu -mies, pää pystyssä ja näyttäen jättiläiseltä näissä pienissä -huoneissa -- nämä havainnot Jeanne teki noustessaan vastaanottamaan. - -Häneen oli epämieluisesti vaikuttanut tuon henkilön halu pysyä -salakähmäisenä. Siksi hän päättikin käyttää hyväkseen harkitsevan -naisen etuja. - -"Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?" kysyi hän pikemmin -suojelevasti kuin nöyrästi kumartaen. - -Prinssi katsahti salongin ovelle, josta palvelijatar oli mennyt -etuhuoneeseen. - -"Minä olen kardinaali de Rohan", vastasi hän. - -Rouva de la Motte oli punastuvinaan ja hämmästyvinään ja kumarsi niin -syvään kuin hallitsijalle. Sitten hän siirsi esille nojatuolin, mutta -vaikka hovisääntö olisi vaatinut häntä itseään tyytymään tuoliin, -istuutui hän suureen nojatuoliin. Kardinaali huomasi, ettei täällä -tarvinnut kursailla, laski hattunsa pöydälle ja katseli suoraan -kasvoihin Jeannea, joka vastasi silmäykseen samoin. - -"On siis totta, neiti..." aloitti hän. - -"Rouva", keskeytti Jeanne. - -"Anteeksi... unohdin... on siis totta, rouva..." - -"Mieheni on kreivi de la Motte, monseigneur." - -"Aivan oikein, santarmina kuninkaan vai kuningattaren väessä?" - -"Niin, monseigneur." - -"Ja te, madame, olette syntyänne Valois?" - -"Valois, monseigneur." - -"Suuri nimi!" huomautti kardinaali pannen jalkansa ristiin. -"Harvinainen, sukupuuttoon kuollut!" - -Jeanne käsitti kardinaalin epäilyksen. - -"Ei, monseigneur", vastasi hän, "ei se ole sukupuuttoon kuollut, -koska se on minun ja minulla on veli, parooni de Valois." - -"Tunnustettu, niinkö?" - -"Hän ei kaipaa syntyperänsä tunnustamista, monseigneur. Köyhä tai -rikas, hän on sittenkin syntyänsä Valois." - -"Olkaa niin hyvä, madame, ja kertokaa hiukan sukujohdostanne. Te -kiinnitätte mieltäni; minä harrastan vaakunatiedettä." - -Jeanne kertoi koruttomasti, huolimattomasti, mitä lukija jo tietää. - -Kardinaali kuunteli ja katseli. Hän ei viitsinyt salata -vaikutelmiaan. Mitäpä sillä oli väliä: hän ei uskonut Jeannen omaan -arvoon eikä sukujohtoon; näki kauniin ja köyhän naisen, katseli -- -muuta ei tarvittu. Jeanne, joka huomasi kaikki, älysi vastaisen -suosijansa huonon ajatuksen. - -"Te siis olette", sanoi kardinaali huolettomasti, "ollut todellakin -onneton?" - -"En valita, monseigneur." - -"Minulle on tilanne puutteellisuuksia tosiaankin suuresti liioiteltu." - -Hän katseli ympärilleen. - -"Tämä huoneusto on mukava, hauskasti kalustettu." - -"Ompelijattaren asunnoksi kylläkin", vastasi Jeanne kirpeästi, -haluten jo päästä taisteluun. - -Kardinaali näytti kummastuvan. - -"Mitä, onko ompelijattarilla mielestänne tämmöiset huonekalut?" - -"En luulisi, monseigneur, että katsoisitte tämän irtaimiston sopivan -prinsessalle." - -"Ja te olette prinsessa", sanoi kardinaali, äänensävyssä se hituinen -ivaa, jota vain perin nerokkaat tai hyvin ylhäiset osaavat sanoihinsa -liittää esiintymättä aivan julkeina. - -"Olen syntyäni Valois, monseigneur, kuten te olette Rohan. Siinä -kaikki, mitä tiedän", vastasi rouva de la Motte. - -Ja näistä sanoista kumpusi esille kapinoivan onnettomuuden ihanaa -majesteettisuutta, väärin arvostellun naisen ylevyyttä, samalla kuin -ne olivat niin sopusointuisia ja arvokkaita, että prinssi jäi niistä -loukkaantumatta ja mies tunsi liikutusta. - -"Minulta unohtui, madame", sanoi hän, "että ensi sanoikseni piti -pyytää anteeksi. Olin teille kirjoittanut tulevani jo eilen, mutta -viivyin Versaillesissa, kun oli herra de Suffrenin vastaanotto. -Täytyi siis luopua siitä ilosta, että saisin teitä tavata." - -"Monseigneur suo minulle liikaa kunniaa muistamalla minua tänäänkin, -ja mieheni, kreivi de la Motte, on varmaankin vielä enemmän -pahoillaan siitä, että köyhyys pitää häntä täältä poissa, koska juuri -se häntä estää iloitsemasta niin mainion henkilön vieraskäynnistä." - -Tuo sana "mieheni" kiinnitti kardinaalin huomiota. - -"Asutteko yksinänne, madame?" kysyi hän. - -"Aivan yksin, monseigneur." - -"Se on kaunista nuoren ja sievän naisen puolelta." - -"Se on yksinkertaista, monseigneur, sellaisen naisen puolelta, joka -tuntisi itsensä vieraaksi kaikessa muussa seurassa kuin siinä, josta -köyhyys hänet karkoittaa." - -Kardinaali oli vaiti. - -"Näyttää siltä", virkkoi hän sitten, "että sukutieteilijät eivät voi -väittää sukuluetteloanne vääräksi." - -"Mitä minulla siitä on hyötyä?" sanoi Jeanne ylenkatseellisesti, -kohottaen viehättävällä liikkeellä ohimoiden pieniä käherrettyjä ja -puuteroituja kiharoita. - -Kardinaali siirsi nojatuoliaan lähemmäksi, ikäänkuin ulottaakseen -jalkansa tulen ääreen. - -"Haluaisin tietää, madame, millä tavoin voisin olla teille avuksi." - -"Ette millään, monseigneur." - -"Kuinka niin?" - -"Teidän korkea-arvoisuutenne suo minulle tosin liikaa kunniaa..." - -"Puhukaamme suoremmin." - -"En osaisi olla sanoissani suorempi kuin nyt olen." - -"Juuri äsken valititte", sanoi kardinaali silmäillen ympärilleen, -ikäänkuin muistuttaakseen, mitä oli lausuttu ompelijattaren -irtaimistosta. - -"Totta on, että valitin." - -"Ja siis, madame?" - -"Siis, monseigneur, minun täytyy huomata, että tahdotte minulle antaa -almun, eikö niin?" - -"Mitä te nyt, madame?" - -"Ei se muuta ole. Almuja olen ottanut vastaan, mutta en enää." - -"Mitä sillä tarkoitatte?" - -"Sitä, monseigneur, että minua on viime aikoina kylliksi nöyryytetty, -enkä enää kestä." - -"Te annatte asialle väärän nimen, madame. Onnettomuudessa ei ole -häpeäksi, jos..." - -"Eikö sittenkään, jos on sen niminen kuin minä? Sanokaapa, -kerjäisittekö te, herra de Rohan?" - -"Nyt en puhu itsestäni", vastasi kardinaali hämmentyneenä ja samalla -kopeana. - -"Minä en tunne useampia kuin kaksi kerjäämistapaa: vaunuissa ajaen -tai kirkon ovella seisten, kullassa ja sametissa tai rääsyissä. No -niin, äsken en odottanut sitä kunniaa, että kävisitte luonani; luulin -joutuneeni unohduksiin." - -"Ahaa, te siis tiesitte, että juuri minä olin teille kirjoittanut!" -sanoi kardinaali. - -"Olihan vaakunanne sen kirjeen sinetissä, jonka suvaitsitte minulle -kirjoittaa." - -"Kuitenkaan ette ollut minua tuntevinanne!" - -"En, sillä te ette katsonut hyväksi ilmoittautua." - -"Semmoinen ylpeys miellyttää minua", sanoi kardinaali vilkkaasti, -katsellen Jeannen eloisia silmiä ja ylpeätä ilmettä hyväntahtoisen -tarkkaavasti. - -"Ennenkuin näin teidät", jatkoi rouva de la Motte, "olin jo päättänyt -luopua tästä viheliäisestä vaipasta, joka verhoo köyhyyttäni ja -nimeni alastomuutta, ja lähteä rääsyisenä tavallisten kristittyjen -kerjäläisten tavalla, anomaan leipääni, en ylpeältä suvultani, vaan -armeliailta ihmisiltä." - -"Toivoakseni eivät varanne ole ihan lopussa, madame?" - -Jeanne ei vastannut. - -"Teillä lienee jokin maatila, vaikka olisikin pantattu; -perhekalleuksia, esimerkiksi tämä", ja kardinaali viittasi -lippaaseen, jota nuoren naisen hienot sormet pitelivät. - -"Tämäkö?" - -"Onpa se merkillinen lipas. Sallitteko?" - -Kardinaali sai sen käsiinsä. - -"Muotokuva!" - -Samassa hän hätkähti. - -"Tunnetteko, kenen se on?" kysyi Jeanne. - -"Se on Maria Teresia." - -"Maria Teresia?" - -"Niin, Itävallan keisarinna." - -"Todellako?" huudahti Jeanne. - -Kardinaali alkoi lähemmin tarkastella lipasta. - -"Mistä tämä on teille joutunut?" kysyi hän. - -"Eräältä naiselta, joka kävi täällä toissapäivänä." - -"Teidän luonanne!" - -"Niin." - -"Eräältä naiselta!" ihmetteli vielä kardinaali ja katseli lipasta -vieläkin tarkemmin. - -"Heitä, oli oikeastaan kaksi naista", huomautti kreivitär. - -"Ja toinen antoi tämän lippaan teille, niinkö?" kysyi kardinaali -epäuskoisesti. - -"Ei, hän ei sitä antanut." - -"No kuinka se on haltuunne joutunut?" - -"Hän unohti sen tänne." - -Kardinaali jäi syviin mietteisiin, niin syviin, että Valoisin -kreivitär jännittyi ja piti sopivana olla varuillaan. Sitten -kardinaali kohotti päätään ja katseli kreivitärtä tarkkaavasti: - -"Mikä sen naisen nimi on? Suonette anteeksi, että kysyn", sanoi hän. -"Itsekin sitä häpeän, kun esiinnyn tutkintotuomarina." - -"Todellakin on kysymyksenne outo, monseigneur." - -"Ehkä epähieno, mutta että se olisi outo, sitä en..." - -"Outo se on, kuten sanoin. Jos tuntisin sen naisen, joka tänne jätti -makeisrasiansa, niin..." - -"Niin mitä?" - -"Olisin sen tietysti jo palauttanut hänelle. Varmaankin se on hänelle -suurenarvoinen, enkä olisi kahden vuorokauden levottomuudella -palkinnut hänen viehättävää vieraskäyntiään." - -"Ette siis tiedä hänen nimeään?" - -"En, tiedän vain sen, että hän on erään armeliaisuuslaitoksen -johtajatar." - -"Pariisissako?" - -"Versaillesissa." - -"Versaillesissa!... Armeliaisuuslaitoksen johtajatar!" - -"Monseigneur, naisilta otan vastaan. Nainen ei köyhää naista nöyryytä -tuodessaan hänelle apua, ja tämä nainen, joka oli laupiailta -ihmisiltä saanut tietää tilani, pani täällä käydessään sata -louisdoria uunin reunalle." - -"Sata louisdoria!" kummeksi kardinaali, mutta huomatessaan ehkä -loukkaavansa Jeannen hienotunteisuutta -- ja Jeanne olikin tehnyt -siihen viittaavan liikkeen -- hän lisäsi: - -"Anteeksi, madame, sitä en ihmettele, että teille on annettu tuo -summa. Päinvastoin te ansaitsette hyväntekeväisten ihmisten harrasta -huolenpitoa, ja sukuperänne velvoittaa heitä olemaan teille avuksi. -Minua ihmetyttää vain se toimiala, jonka sanoitte tuella naisella -olevan. Armeliaisuuslaitosten johtajattaret eivät tavallisesti -anna niin suuria almuja. Voisitteko, kreivitär, kuvailla hänen -ulkomuotoaan?" - -"Tuskinpa, monseigneur", vastasi Jeanne kiihoittaakseen toisen -uteliaisuutta. - -"Kuinka niin? Tapasittehan hänet!" - -"Tapasin kyllä. Mutta kun hän arvatenkin tahtoi pysyä tuntematonna, -kätki hän kasvonsa, vetäen huppukauluksen alas otsalle. Sitäpaitsi -hän oli kääriytynyt turkiksiin. Kuitenkin..." - -Kreivitär oli muistelevinaan. - -"Kuitenkin?" toisti kardinaali. - -"Luulin huomaavani... mutta en väitä varmasti..." - -"Mitä huomasitte?" - -"Siniset silmät." - -"Millainen oli suu?" - -"Pieni, vaikka huulet olivat hieman paksut, varsinkin alahuuli." - -"Kookas vai keskikokoinen?" - -"Keskikokoinen." - -"Entä kädet?" - -"Erinomaisen kauniit." - -"Ja kaula?" - -"Pitkä ja siro." - -"Millainen kasvojen ilme?" - -"Ankara ja ylevä." - -"Huomasitteko puhetavassa mitään?" - -"Vähän outoa äänenpainoa. Ehkä tunnette hänet, monseigneur?" - -"Mistä minä hänet tuntisin, kreivitär?" kysyi kardinaali ikäänkuin -hämmästyen. - -"Siitä päättäen, millä tapaa kyselette, monseigneur, taikka sen -myötätunnon vuoksi, jota hyväntekeväiset tuntevat toisiaan kohtaan." - -"Ei, madame, en todellakaan tunne häntä." - -"Mutta teillä voisi sittenkin olla jokin arvelu..." - -"Minkä johdosta?" - -"Esimerkiksi tämän muotokuvan johdosta." - -"Niinpä niin!" vastasi kardinaali vilkkaasti, peläten herättäneensä -liiaksi epäluuloa, "muotokuva näyttää tosin..." - -"Näyttää miltä?" - -"Se näyttää todellakin olevan..." - -"Keisarinna Maria Teresian, niinkö?" - -"Niin tosiaankin luulen." - -"Ja sen nojalla luulette..." - -"Luulen, että luonanne on käynyt jokin saksalainen -nainen, esimerkiksi joku niistä, jotka ovat perustaneet -hyväntekeväisyyslaitoksen..." - -"Versaillesiin?" - -"Juuri Versaillesiin, madame." - -Ja tähän kardinaali pysähtyi. Mutta ilmeistä oli, että hän yhä epäili -ja että lippaan näkeminen kreivittären asunnossa hänessä taas herätti -entiset epäluulot. Sitä Jeanne ei kuitenkaan oikein käsittänyt, miksi -kardinaalissa tuntui perimmäisenä olevan jokin epäsuotuisa ajatus, -joka meni niin pitkälle, kuin tässä koetettaisiin virittää ansaa -ulkonaisella verukkeella. - -Oikeastaan oli hyvinkin tunnettua, miksi kardinaali niin paljon -välitti kuningattaren asioista. Siitä huhuttiin hovissa, eikä -se ollut pysynyt edes puolisalaisuutena, ja edellä olemme jo -huomauttaneet, kuinka tärkeätä eräistä oli ylläpitää kuningattaren ja -hänen ylihovisaarnaajansa välistä vihamielisyyttä. - -Kuinka oli Jeannen, kerjäläisen, käsiin joutunut tämä Maria Teresian -muotokuva, tämä lipas, jota kuningatar tavallisesti käytti ja jota -kardinaali oli niin usein nähnyt hänen pitelevän? Oliko kuningatar -todellakin itse käynyt tässä mitättömässä asunnossa? Ja jos oli -käynyt, eikö Jeanne ollut häntä tuntenut vai oliko tällä jokin syy -salata, mikä kunnia oli hänen osakseen tullut? - -Kirkkoruhtinas epäili yhä. Jo eilen hän oli epäillyt. Valois-nimi oli -opettanut hänet varomaan, eikä nyt ollut enää puhe köyhästä naisesta, -vaan prinsessasta, jota kuningatar oli itse tullut auttamaan. Oliko -Marie-Antoinette todella niin hyväntekeväinen? - -Sillä välin kun kardinaali näin oli kahden vaiheella, oli Jeanne, -joka ei päästänyt häntä näkyvistään ja jolta ei hänen ainoakaan -vaikutelmansa jäänyt piiloon, mitä suurimmassa tuskassa. Sellaisille -omilletunnoille, jotka hautovat salatuumaa tuottaakin todellista -kidutusta epäilys niiden taholta, joita tahtoisivat vakuuttaa -pelkällä totuudella. - -Vaitiolo tuntui kummastakin kiusalliselta; sen keskeytti kardinaali -uudella kysymyksellä. - -"Huomasitteko, minkä näköinen oli hyväntekijänne seuralainen? -Osaatteko selittää hänen ulkomuotoaan?" - -"Hänet näin ihan hyvin", vastasi kreivitär. "Hän oli pitkä ja kaunis, -päättäväisen näköinen, heleä iho ja täyteläinen vartalo." - -"Eikö toinen nainen sattunut mainitsemaan hänen nimeään?" - -"Kyllä, kerran, mutta vain ristimänimen." - -"Mikä se oli?" - -"Andrée." - -"Andrée!" huudahti kardinaali ja vavahti. - -Tämä liikahdus ei myöskään jäänyt kreivittäreltä huomaamatta. - -Nyt kardinaali tiesi, miten asian laita oli; nimi Andrée oli -hälventänyt kaikki epäilykset. Olihan tunnettua, että kuningatar -toissapäivänä kävi Pariisissa neiti de Taverneyn kanssa. -Versaillesissa oli huhuiltu jostakin myöhästymisestä, suljetusta -portista ja kuninkaan ja kuningattaren aviollisesta riidasta. - -Kardinaali saattoi taas hengähtää. Saint-Clauden kadulla ei siis -punottu ansaa. Rouva de la Motte näytti hänestä kauniilta ja hyvältä -kuin viattomuuden enkeli. Piti kuitenkin panna hänet viimeiselle -koetukselle. Prinssi oli valtioviisas. - -"Kreivitär", sanoi hän, "minua kummastuttaa varsinkin eräs seikka." - -"Mikä se on, monseigneur?" - -"Se, että vaikka teillä on sellainen nimi ja oikeusperuste, ette ole -kääntynyt kuninkaan puoleen." - -"Mutta olenhan minä lähettänyt kuninkaalle ainakin kaksikymmentä -anomusta." - -"Tuloksetta?" - -"Tuloksetta." - -"Mutta jollei kuningas, niin kuninkaallisen perheen kaikki prinssit -ja prinsessat olisivat panneet huomiota anomuksiinne. Orleansin -herttua, esimerkiksi, on hyvin lempeä ja tekee sitäpaitsi usein -mielellään sitä, mitä kuningas ei tee." - -"Olen toimittanut anomuksia myös Orleansin herttualle, mutta turhaan." - -"Turhaan! Sepä on kummallista." - -"Minkä sille mahtaa. Kun ei ole rikkautta eikä suosituksia, saa nähdä -joka hakemuksensa hukkuvan ruhtinasten etuhuoneisiin." - -"Vielä on Artoisin kreivi. Kevytmieliset ovat joskus auliimpia kuin -laupiaat." - -"Artoisin kreivin laita on ollut samoin kuin Orleansin herttuan ja -hänen majesteettinsa Ranskan kuninkaan." - -"Entä vihdoin kuninkaan tädit? Erehtyisin suuresti, kreivitär, -elleivät he vastaisi teille suosiollisesti." - -"Eivät ole vastanneet, monseigneur." - -"Ainakaan en usko, että kuninkaan sisar, prinsessa Elisabeth, on -kovasydäminen." - -"Se on sittenkin totta. Hänen kuninkaallinen korkeutensa sai -anomukseni ja lupasi ottaa minut vastaan; mutta en todellakaan tiedä, -miksi sitten kävi, niin että kun mieheni pääsi hänen puheilleen, hän -ei ole minulle lähettänyt mitään vastausta, vaikka olen niin usein -muistuttanut." - -"Omituista, todella omituista!" sanoi kardinaali. - -Sitten, ikäänkuin nyt vasta juolahtaisi mieleen, huudahti hän äkkiä: - -"Mutta mehän unohdamme..." - -"Mitä?" - -"Sen henkilön, jonka puoleen olisi pitänyt ihan ensiksi kääntyä." - -"Ketä te tarkoitatte, monseigneur?" - -"Armonosoitusten jakajaa, sitä, joka ei koskaan ole evännyt ansaittua -apua, kuningatarta." - -"Olisiko pitänyt pyytää kuningattarelta?" - -"Olisi. Oletteko nähnyt hänet?" - -"En koskaan", vastasi Jeanne täysin vilpittömästi. - -"Ettekö ole milloinkaan jättänyt kuningattarelle itselleen anomuksia?" - -"En koskaan." - -"Ettekö ole edes pyrkinyt hänen puheilleen?" - -"Olen kyllä, mutta anomuksiini ei ole vastattu." - -"Mutta olette kaiketi koettanut tavata häntä, kun hän on liikkeellä, -jotta hän teidät huomaisi ja kutsuisi hoviin. Sekin keino olisi -auttanut." - -"Sitä keinoa en ole käyttänyt." - -"Kerrotte todellakin uskomattomia asioita, kreivitär." - -"Ei, minä en ole käynyt Versaillesissa kuin kaksi kertaa ja puhunut -siellä vain kahden henkilön kanssa. Toinen on tohtori Louis, joka oli -hoitanut isä-parkaani Hôtel-Dieussä, ja toinen parooni de Taverney, -jolle minua oli suositeltu." - -"Mitä teille sanoi parooni de Taverney? Hän oli juuri oikea mies -hankkimaan teille pääsyn kuningattaren puheille." - -"Hän vastasi, että menettelin hyvin epäviisaasti." - -"Missä kohden?" - -"Siinä, että tahdoin kuninkaan hyväntahtoisuuteen turvautua -vetoamalla sukulaisuuteen, joka tietysti harmittaisi hänen -majesteettiaan, sillä köyhä sukulainen on aina vastenmielinen." - -"Parooni on siis yhä pysynyt itsekkäänä ja töykeänä", sanoi prinssi. - -Sitten, muistaen Andréen käyneen kreivittären luona, kardinaali -ajatteli: - -"Kummallista, isä häätää anojan, kuningatar vie tyttären hänen -luokseen. Pitäisipä tuosta ristiriidasta jotakin tulla." - -"Kunniani kautta!" sanoi hän ääneen, "minua hämmästyttää kuulla -oikeudenhakijan, korkeimman aatelin jäsenen sanovan, ettei ole -koskaan nähnyt kuningasta eikä kuningatarta." - -"Paitsi jossakin maalauksessa", vastasi Jeanne hymyillen. - -"Vai niin!" sanoi kardinaali, tällä kertaa täysin uskoen, että -kreivitär oli tietämätön ja avomielinen. "Jos tarvitsette, niin minä -itse vien teidät Versaillesiin ja toimitan niin, että ovet siellä -avataan." - -"Ah, monseigneur, kuinka hyvä te olette!" huudahti kreivitär riemun -valtaamana. - -Kardinaali lähestyi häntä. - -"Pidän aivan varmana, että pian kaikki ihmiset alkavat harrastaa -asiaanne." - -"Voitteko todella uskoa, että niin käy?" kysyi Jeanne hempeästi -huokaisten. - -"Se on minusta selvää." - -"Nyt te imartelette, monseigneur." - -Ja samalla hän katsoi prinssiin kiinteästi. Hänellä olikin -syytä ihmetellä äkillistä muutosta, sillä olihan kardinaali -kymmenen minuuttia sitten kohdellut häntä aivan ruhtinaallisen -kylmäkiskoisesti. Jeannen silmäys tuli kuin vasama ja satutti -kardinaalia joko sydämeen tai aistillisuuteen. Siinä oli joko -kunnianhimon tai muun himon tulta; ainakin siinä oli tulta. Rohanin -prinssin, jolla oli kokemusta naisasioissa, täytyi itsekseen myöntää -nähneensä vain harvoin niin viettelevää naista. - -"Totta vie", tuumi hän niissä ikuisissa sala-ajatuksissa, joita -on valtiomiehiksi kasvatetulla hoviväellä, "kovin kummallista ja -onnekasta olisi tavata kunniallinen nainen juonittelijan hahmossa ja -samalla mahtava suojelijatar köyhyyden pauloissa." - -"Monseigneur", keskeytti tenhotar hänen ajatuksensa, "te olette -toisinaan niin vaitelias, että käyn levottomaksi. Anteeksi, että -huomautan teille!" - -"Missä suhteessa se vaivaa teitä?" - -"Sen voin kyllä sanoa, monseigneur. Teidän kaltaisenne mies laiminlyö -kohteliaisuuden vain kahdenlaisia naisia kohtaan." - -"Mitä ihmettä te puhutte, kreivitär? Oikein jo kauhistun." - -Ja hän tarttui kreivittären käteen. - -"Niin", vastasi kreivitär, "kahdenlaisia naisia kohtaan, sen sanoin -ja toistan vieläkin." - -"Keitä tarkoitatte?" - -"Naisia, joita rakastetaan liiaksi, tai naisia, joita ei kunnioiteta -kylliksi." - -"No, no, kreivitär, pakotatte minut punastumaan. Olisinko todella -ollut teille epäkohtelias?" - -"Varmasti." - -"Älkää niin sanoko, se olisi kauheata." - -"Se on totta, monseigneur, sillä te ette voi minua liiaksi rakastaa -enkä vielä ainakaan ole teille antanut aihetta kunnioittaa itseäni -liian vähän." - -Kardinaali tarttui taas Jeannen käteen. - -"Voi, kreivitär, tehän puhutte kuin olisitte minuun suuttunut." - -"Ei, monseigneur, sillä vielä ette ole ansainnut vihaani." - -"Enkä sitä koskaan ansaitse, madame, tästä päivästä lähtien, kun -minulla on ollut ilo teidät nähdä ja oppia teidät tuntemaan." - -"Oi kuvastimeni, kuvastimeni!" ajatteli Jeanne. - -"Eikä tästedes", jatkoi kardinaali, "huolenpitoni ole teistä luopuva." - -"Kuulkaapa, monseigneur", sanoi kreivitär, joka ei ollut irroittanut -kättään kardinaalin käsistä, "jätetään se asia sikseen!" - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Älkää puhuko minulle suojeluksestanne!" - -"Jumala varjelkoon minua lausumasta sanaa 'suojelus'! Se sana -nöyryyttäisi minua eikä teitä." - -"Jos niin on, herra kardinaali, olettakaamme eräs asia, josta olisin -erinomaisesti mielissäni." - -"Siinä tapauksessa, madame, olettakaamme." - -"Olettakaamme, monseigneur, että olette vain kohteliaisuudesta käynyt -kreivitär de la Motte de Valoisin luona. Ei enempää." - -"Mutta ei vähempääkään", vastasi mielistelevä kardinaali, vei Jeannen -sormet huulilleen ja painoi niille jokseenkin pitkällisen suudelman. - -Kreivitär veti nyt kätensä takaisin. - -"Vain kohteliaisuutta!" selitti kardinaali viehättävän -hienotuntoisesti ja vakavasti. - -Jeanne tarjosi uudestaan kätensä, ja nyt kardinaali suuteli sitä -hyvin kunnioittavasti. - -"Nyt on kaikki hyvin, monseigneur." - -Kardinaali kumarsi. - -"Se tieto", jatkoi kreivitär, "että minulla on vaikka kuinkakin -pikkuinen sija niin ylhäisen ja niin monien puuhien rasittaman -henkilön kuin teidän ajatuksissanne, riittää minua lohduttamaan -kokonaiseksi vuodeksi, voin teille vannoa." - -"Vuosi on perin lyhyt... Toivokaamme enemmänkin." - -"Ei minulla ole mitään sitä vastaan, herra kardinaali", vastasi -Jeanne hymysuin. - -"Herra kardinaali" sinänsä oli tuttavallinen puhetapa, jota rouva de -la Motte sattui jo toista kertaa käyttämään. Kirkkoruhtinas, jonka -ylpeys oli närkäs, olisi voinut siitä hämmästyä, mutta nyt oli jo -menty niin pitkälle, ettei hän siitä hämmästynyt, vaan pikemmin oli -mielissään ikäänkuin suosionosoituksesta. - -"Teissä on siis minuun luottamusta!" sanoi hän siirtyen vieläkin -likemmäksi. "Sitä parempi." - -"Niin, luotan teihin, monseigneur, koska tunnen, että teidän -korkea-arvoisuutenne voi..." - -"Äsken sanoitte pelkästään 'herra kardinaali'." - -"Sen suonette anteeksi, monseigneur; minä en ole tottunut -hovitapoihin. Sanon siis luottavani teihin, koska voitte oikein -arvostella sellaista mieltä kuin minun, uskaliasta, urhoollista, ja -ymmärrätte myös sydämen puhtauden, huolimatta köyhyyden kiusauksista -ja niistä kamppailuista, joihin olen halpamielisten vihamiesten -vuoksi joutunut. Teidän korkea-arvoisuutenne osaa minusta tai -keskustelustani ottaa huomioonsa sen, mikä on arvonne mukaista, ja -muussa suhteessa annatte minulle anteeksi." - -"Olemme siis ystäviä, madame. Luvattu ja vannottu?" - -"Mielelläni." - -Kardinaali nousi seisaalle ja astui rouva de la Mottea kohti. -Mutta kun hänen kätensä olivat pelkkään valantekoon hieman liiaksi -levällään, vältti notkea ja ripeä kreivitär joutumasta niiden väliin. - -"Ystävyys kolmisin!" sanoi Jeanne veitikkamaisella ja viattomalla -äänenpainolla. - -"Kuinka, kolmisin?" kysyi kardinaali. - -"Tietysti, sillä onhan jossakin maailman kolkassa, maanpaossa, -santarmi-parka nimeltä kreivi de la Motte." - -"Voi, kreivitär, kuinka valitettava muisti teillä on!" - -"Mutta täytyyhän minun hänestä puhua, kun ette te puhu." - -"Tiedättekö, kreivitär, niiksi en hänestä puhu?" - -"Olkaa niin hyvä ja sanokaa." - -"Siksi, että hän kyllä tulee puhumaan itsestään kylliksi. Aviomiehet -eivät itseään unohda, uskokaa minua." - -"Ja jos hän puhuu itsestään, entä sitten?" - -"Silloin puhutaan teistä ja meistä." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Sanotaan, esimerkiksi, kreivi de la Motten olevan hyvillään tai -pahoillaan siitä, että kardinaali de Rohan käy kolme, neljä tai -viisikin kertaa viikossa rouva de la Motten luona Saint-Clauden kadun -varrella." - -"Paljonpa te vaadittekin, herra kardinaali! Kolme, neljä tai viisi -kertaa viikossa!" - -"Minne ystävyys muuten jäisi, kreivitär? Sanoin viisi kertaa, -se oli erehdys. Pitää sanoa kuusi seitsemän kertaa, laskematta -karkauspäiviä." - -Jeanne alkoi nauraa. Kardinaali huomasi hänen nyt ensi kertaa osaavan -pitää leikinlaskua arvossa ja oli siitä mielissään. - -"Estättekö ihmisiä puhumasta?" sanoi kreivitär, "Tiedättehän hyvin, -ettei se käy päinsä." - -"Estän", vastasi hän. - -"Millä tapaa?" - -"Se on perin yksinkertaista. Väärin tai oikein, koko Pariisi puhuu -minusta." - -"Tietysti, ja siihen onkin syytä, monseigneur." - -"Mutta sen sijaan ihmiset eivät tunne teitä." - -"Entä sitten?" - -"Käännetään asia toisinpäin." - -"Toisinpäin... se merkitsee..." - -"Kuten teille sopii... jos esimerkiksi..." - -"Jatkakaa." - -"Jos te kävisitte jossakin, ettei minun tarvitsisi käydä." - -"Ettäkö minä tulisin hotelliinne, niinkö, monseigneur?" - -"Silloin kävisitte vain rippi-isän luona." - -"Rippi-isä ei ole samaa kuin joku mies." - -"Te olette viehättävä! No niin, ei tässä ole puhe hotellistani; -minulla on toinenkin talo." - -"Sanokaamme suoraan, erikoisasunto." - -"Ei, vaan talo, joka on teidän omanne." - -"Vai niin!" sanoi kreivitär, "minun omani! Missä se on? Siitä talosta -ei minulla ole tietoa." - -Kardinaali, joka oli jälleen istuutunut, nousi nyt seisaalle. - -"Kello kymmenen huomenna aamulla", sanoi hän, "saatte sen talon -osoitteen." - -Kreivitär punastui, kardinaali tarttui kohteliaasti hänen käteensä. -Ja tällä kertaa hän painoi sille kunnioittavan, hellän ja rohkean -suudelman. Molempien hyvästijätössä oli sitten vain hymyilevän -kursastelun jäännös, joka ennustaa pikaista tuttavallisuutta. - -"Näyttäkää valoa monseigneurille!" huusi kreivitär. - -Vanha palvelija riensi esille kynttilä kädessä. Kardinaali astui -huoneesta. - -"Nyt tuntuu, kuin olisin astunut aimo askeleen ulos maailmaan", -ajatteli Jeanne. - -"Hyvä, hyvä!" tuumi kardinaali nousten ajoneuvoihinsa. "Kaksi asiaa -toimitettu yhdellä kertaa. Tuo nainen on kyllin ovela valloittaakseen -kuningattaren niinkuin minutkin." - - - - -XVI - -MESMER JA SAINT-MARTIN - - -Oli aika, jolloin Pariisi puuhista vapaana, joutilaana, antautui -intohimoisesti pohtimaan sellaisia asioita, jotka meidän päivinämme -kuuluvat vain rikkaille, joita sanotaan hyödyttömiksi, ja oppineille, -joita sanotaan laiskureiksi. - -Vuonna 1784, siihen aikaan, johon olemme ehtineet, oli muotiasiana, -kaikkien muiden kysymysten pinnalla, ilmassa leijailevana, tarttuen -kaikkiin vähänkin muiden yläpuolella kohoaviin päihin kuin usva -vuorenhuippuihin, mesmerismi, salaperäinen tiede, keksijäinsä -huonosti määrittelemä, he kun eivät katsoneet tarpeelliseksi heti -tehdä keksintöään demokraattiseksi, vaan olivat käyttäneet erään -miehen nimeä, se on: antaneet sille ylimyksellisen nimityksen -ottamatta kreikankielistä tieteen nimeä, jollaisiin uudemman ajan -häveliäät oppineet turvautuvat levittäessään kansaan minkä tahansa -tieteen alkeita. - -Mutta miksi olisikaan vuonna 1784 jotakin tiedettä demokratisoitu! -Laskettiinko valtiossa minkään arvoiseksi kansaa, jolta vallanpitäjät -eivät olleet puoleentoista vuosisataan neuvoa kysyneet? Ei, kansa oli -se hedelmällinen maaperä, joka tuotti runsaana korjattavan sadon; -mutta maan isäntä oli kuningas, ja elonleikkaajina olivat aateliset. - -Nykyään on kaikki toisin. Ranskaa voi verrata vuosisataiseen -hietakelloon: yhdeksän vuosisataa se on näyttänyt kuningasvallan -aikaa; Luojan mahtava oikea käsi on sen kääntänyt; vastaisina vuosina -se on näyttävä kansan aikaa. - -Vuonna 1784 oli siis henkilönimi suosituksena, Nykyään tuottaisi -menestystä vain asiallinen nimitys. - -Mutta jättäkäämme nykyaika luodaksemme katseemme menneisiin -päiviin. Mitä muuten merkitsee tuo puolen vuosisadan välimatka -ijankaikkisuuden mittakaavassa? Ei edes sen vertaa kuin aika illasta -aamuun. - -Tohtori Mesmer oli Pariisissa, kuten Marie-Antoinette itse meille -huomautti pyytäessään kuninkaalta lupaa käydä hänen luonaan. -Suotakoon meidän siis lausua muutama sana tohtori Mesmeristä, -jonka nimi, säilyen nykyään vain harvojen tämän opin kannattajain -muistissa, oli nyt kuvaamanamme aikana kaikkien huulilla. - -Vuoden 1777 vaiheilla oli tohtori Mesmer tuonut Saksasta, utuisten -haaveiden maasta, erään tieteen, joka oli täpötäynnä pilviä ja -salamia. Jälkimäisten valossa tiedemies ei nähnyt muuta kuin nuo -pilvet, jotka kasaantuivat hänen päänsä kohdalle synkäksi holviksi; -rahvas näki vain salamat. - -Saksassa Mesmer oli esittänyt teorian, joka koski kiertotahtien -vaikutusta. Hän oli koettanut todistaa, että taivaankappaleet, -keskinäisen vetovoimansa nojalla, vaikuttavat eläviin -olentoihin, varsinkin hermostoon, erään perin hienon, kaikkialla -maailmanavaruudessa tavattavan fluidumin [juokseva aine. -- -_Suom._] avulla. Mutta tämä ensi teoria oli liian abstraktinen. -Sen ymmärtämiseksi täytyi olla perehtynyt Galilein ja Newtonin -tieteeseen. Siinä oli sekaisin suuria tähtitieteellisiä totuuksia -ja tähdistäennustajain haaveita, eikä sitä voitu, puhumattakaan -kansantajuisuudesta, tehdä edes ylimykselliseksi, sillä koko -aateliston olisi silloin tarvinnut muuttua oppineiden seuraksi. -Mesmer jätti siis tämän ensi järjestelmän tarttuakseen magnetismiin. - -Tähän aikaan tutkittiin magneettisia voimia uutterasti. Ne antoivat, -puoleensa vetäen ja luotaan sysäten, kivennäisille eloa, joka -oli hieman samantapaista kuin ihmisen, koska silloin tulivat -esille ihmiselämän molemmat suuret intohimot, rakkaus ja viha. -Niinpä luultiin magneeteilla olevan ihmeellisiä kykyjä tautien -parantamiseen. Mesmer liitti siis ensi teoriaansa magneettiset ilmiöt -ja koki ottaa selville, mitä etua olisi tästä yhdistämisestä. - -Kovaksi onnekseen Mesmer tapasi, Wieniin tultuaan, jo hyvälle alulle -päässeen kilpailijan. Tämä, nimeltä Hall, väitti, että Mesmer oli -häneltä kavaltanut menettelytapansa. Sen kuultuaan Mesmer, kekseliäs -kun oli, selitti hylkäävänsä magneetit hyödyttöminä, tästedes -olevansa käyttämättä kivennäismagnetismia ja parantavansa yksinomaan -elollisella magnetismilla. - -Tämä nimitys, joka esiintyi uutena, ei kuitenkaan merkinnyt -uutta keksintöä; magnetismi, jonka jo muinaisaika tunsi ja jota -oli käytetty egyptiläisissä mysteerioissa ja kreikkalaisessa -Pythian-palveluksessa, oli säilynyt perinnäistietona läpi keskiajan; -muutamat tämän tieteen yhteen haalitut sirpaleet olivat luoneet -kolmannentoista, neljännentoista ja viidennentoista vuosisadan -noidat, ja näistä monet poltettiin ja liekkien keskellä tunnustivat -sen eriskummaisen oppinsa, jonka marttyyreiksi joutuivat. - -Mesmer oli kuullut puhuttavan tämän tieteen ihmeistä. Josef Balsamo, -joka on ollut eräiden tämän kertomussarjan osien sankarina, oli -jättänyt olostaan Saksassa jälkiä, varsinkin Strassburgissa. Mesmer -ajoi takaa tätä tiedettä, joka hajallaan liehui kuin virvatulet yöllä -lampien kohdalla, ja laati siitä täyteläisen teorian, yhdenmukaisen -järjestelmän, jolle pani mesmerismin nimen. - -Näin pitkälle päästyään Mesmer ilmoitti järjestelmänsä Pariisin, -Lontoon ja Berliinin tiedeakatemioille; molemmat ensimmäiset eivät -vastanneetkaan, kolmas lausui hänen olevan hullun. - -Silloin Mesmer muisti sen kreikkalaisen filosofin, joka epäsi -liikunnon ja jonka hänen vastustajansa saattoi ymmälle käymällä. Hän -tuli Ranskaan ja sai tohtori Storckilta ja silmälääkäri Wenzelilta -haltuunsa nuoren, seitsentoistavuotiaan tytön, jolla oli maksatauti -ja silmissä kaihi, ja kolmen kuukauden päästä sairas oli parannettu, -sokea tehty näkeväksi. - -Tämä parantaminen oli saanut monet uskomaan, muiden mukana erään -lääkärin, nimeltä Deslon, joka vihollisesta muuttui ystäväksi. - -Tästä alkaen kasvoi Mesmerin maine. Akatemia oli asettunut tätä -uudistajaa vastaan, mutta hovi meni hänen puolelleen; ministeristö -alkoi hieroa Mesmerin kanssa sopimusta, jotta tämä rikastuttaisi -ihmiskuntaa julkaisemalla teoriansa. Tohtori määräsi hintansa. -Tingittiin, ja de Breteuil tarjosi hänelle kuninkaan nimessä 20,000 -livren elinkorkoa ynnä 10,000 livren palkkaa siitä, että hän -opettaisi taitonsa kolmelle hallituksen määräämälle henkilölle. Mutta -suuttuneena kuninkaan kitsaudesta Mesmer hylkäsi tarjouksen ja lähti -Spaahan, mukanaan muutamia potilaitaan. - -Silloin uhkasi Mesmeriä odottamaton turmio. Hänen oppilaansa Deslon, -päästyään tuon mainion salaisuuden perille, jota Mesmer ei suostunut -myymään 30,000 livrestä vuosittain, rupesi julkisesti käyttämään -Mesmerin parannustapaa. - -Saatuaan kuulla tämän surullisen uutisen Mesmer kirkui, että se -on varkautta, petosta, ja oli vähällä menettää järkensä. Silloin -tuli erään hänen hoidokkinsa, herra de Bergassen mieleen onnellinen -ajatus: piti muodostaa yhtiö, joka lunastaisi kuuluisan professorin -tieteen. Niinpä syntyikin satahenkinen komitea, jolla oli pääomaa -340,000 livreä, ja tästä hinnasta hänen oli ilmaistava taitonsa -yhtiön osakkaille. Mesmer suostui, nosti rahat ja palasi Pariisiin. - -Hetki oli suotuisa. Kansojen elämässä on sellaisia aikoja, jolloin -ne lähestyvät uudistuskausiaan, jolloin koko kansakunta pysähtyy -kuin tuntemattoman esteen eteen, epäröi ja tuntee joutuneensa kuilun -reunalle, vaikkei sitä näe. - -Ranskassa oli nyt muuan tällaisista hetkistä; päältäpäin yhteiskunta -oli tyyni, mutta sen henki oli kiihdyksissä. Ihmiset olivat kuin -turtuneita keinotekoisesta onnesta, jonka loppu jo häämöitti, -niinkuin metsänreunaan päästessä puiden harvenemisesta aavistaa -avoimen kentän. Tämä levollisuus uuvutti, siinä kun ei ollut -pysyväisyyttä, todellisuutta; kaikkialta haettiin mielenliikutuksia, -ja millaiset uutuudet tahansa olivat tervetulleita. Oltiin käyty -niin kevytmielisiksi, ettei enää, kuten aikaisemmin, välitetty niin -vakavista asioista kuin hallituksesta ja molinismista [espanjalaisen -Molinan oppi, että vain ansiokkaat saisivat Jumalan armon. -- -_Suom._], mutta kiisteltiin soittotaiteesta ja kannatettiin joko -Gluckia tai Picciniä; harrastettiin suurta tietosanakirjaa ja -ihastuttiin Beaumarchaisin muistelmista. - -Uuden oopperan esittäminen valtasi mieliä enemmän kuin rauhansopimus -Englannin kanssa tai Yhdysvaltain tasavallan tunnustaminen. Sanalla -sanoen, nyt oli sellainen aikakausi, jolloin ihmisten mielet, -filosofien ohjaamina totuutta, eli erehdyksistä selviämistä -kohti, kyllästyvät mahdollisuuksien läpikuultavuuteen, joka suo -katsahtaa kaiken pohjaan, ja astuen askeleen eteenpäin pyrkivät -todellisuuden rajan poikki haaveiden ja kuvitelmien maailmaan. Jos -onkin todistettu, että vain perin selvät, ilmeiset totuudet voivat -pian päästä kansantajuisiksi, niin on yhtä varmaa, että juuri -salaperäisellä on valtava vaikutusvoima kaikissa kansoissa. - -Ranskan kansaa oli siis vastustamattomasti houkuttanut ja viehättänyt -Mesmerin ihmeellinen fluidum, jonka avulla sen tuntijain väitteiden -mukaan palautettiin terveys sairaille ja toimitettiin järki hulluille -ja hulluus järjellisille. - -Kaikkialla puhuttiin Mesmeristä. Mitä hän oli tehnyt? Kenessä hän oli -suorittanut jumalallisia ihmeitään? Kelle ylhäiselle herralle hän oli -palauttanut näön tai voiman? Mikä valvomisesta nääntynyt nainen oli -saanut hermonsa vahvistetuiksi? Mikä nuori tyttö oli hänen avullaan -saanut magneettisessa tilassa katsahtaa tulevaisuuteensa? - -Tulevaisuus! Tämä alati suurenmoinen sana, tämä kaikkien mieliä -kiinnittävä harrastus, kaikkien pulmien ratkaisu, -- mitä sen -rinnalla oli nykyisyys? Kuningasvalta ilman loistoa, aatelisto ilman -arvoa, maa ilman kauppaliikettä, kansa ilman oikeuksia, yhteiskunta -ilman luottamusta. Levottomasta ja yksinäisestä kuninkaasta hökkelien -nälkiintyneihin asujamiin saakka oli kaikkialla vain -- köyhyyttä, -häpeää ja pelkoa. - -Se, että saisi unohtaa muut ja ajatella vain itseään, ammentaa -uusista, oudoista lähteistä varmuutta pitemmästä elämästä ja -yhtämittaisesta terveydestä täksi jatketuksi oloajaksi, kiskaista -edes jotakin kitsaalta taivaalta -- eikö kaikkea tätä koskenut tuo -helposti käsitettävä pyrkimys sitä tuntematonta kohti, jonka verhoa -Mesmer kohotti kaistaleen? - -Voltaire oli kuollut, eikä Ranskassa enää kajahtanut ivanaurua, -paitsi Beaumarchaisin, jonka nauru oli vielä katkerampi kuin -mestarin. Rousseau oli kuollut, eikä Ranskassa enää ollut -uskonnollista filosofiaa. Rousseau tahtoi kyllä ylläpitää uskoa -Jumalaan, mutta hänen jälkeensä ei kukaan sitä uskaltanut peläten -musertuvansa painon alle. - -Muinoin oli sota ollut ranskalaisilla vakavana puuhana. Kuninkaat -kannattivat omaksi edukseen kansallista sankaruutta. Nyt oli Ranskan -ainoa sota amerikalainen, eikä kuningas itse merkinnyt siinä mitään. -Koskihan taistelu sitä outoa asiaa, jota amerikalaiset sanovat -riippumattomuudeksi, jolle sanalle ranskalaiset, abstraktisesti -kääntäen, antavat "vapauden" merkityksen. Sitäpaitsi tämä kaukainen -sota, ei ainoastaan toisen kansan, vaan toisen maailmanosan sota, oli -äskettäin päättynyt. - -Kaikkea hyvin harkiten, eikö ollut parempi kiinnittää huomionsa -Mesmeriin, saksalaiseen tohtoriin, joka kuuden vuoden kuluessa jo -toisen kerran hurmasi ranskalaisia, kuin loordi Cornwallisiin tai -herra Washingtoniin, jotka olivat niin kaukana, ettei luultavasti -saisi kumpaakaan nähdä! - -Sitävastoin Mesmer oli täällä: hänet voitiin nähdä ja koskea häneen, -vieläpä saada häneltä kosketusta, mikä oli korkeimpana pyrkimyksenä -Pariisin väestön kolmella neljänneksellä. - -Tämä mies, joka Pariisiin tullessaan ei ollut saanut keltään -kannatusta, ei edes kuningattarelta, vaikka tämä yleensä niin -mielellään auttoi entisiä maanmiehiään, ja joka olisi jäänyt -huomaamatta, ellei olisi ollut tohtori Deslonia, joka hänet tosin -myöhemmin kavalsi, piti siis nyt todella vallassaan yleistä -mielipidettä, niin että hänestä jäivät hyvinkin takapajulle kuningas, -josta ei oltu koskaan puhuttu, Lafayette, josta ei vielä puhuttu, ja -Necker, josta ei enää puhuttu. - -Ja ikäänkuin tämä vuosisata olisi ottanut tyydyttääkseen joka mielen -taipumuksia, joka sydämen myötätuntoa, joka ruumiin tarpeita, oli -Mesmeriä, materialismin miestä vastassa Saint-Martin, spiritualismin -mies, jonka oppi tahtoi lohduttaa saksalaisen tohtorin positivismista -loukkaantuneita sieluja. - -Kuviteltakoon ateisti, jonka oppi on lempeämpi kuin itse uskonto; -ajateltakoon tasavaltalaista, joka on kuninkaille perin kohtelias -ja anteeksiantavainen; aatelismiestä, etuoikeutettujen luokkien -jäsentä, joka on kansaa kohtaan täynnä rakkautta ja hellyyttä; -ja ajateltakoon tämän mitä loogillisimmalla ja viehättävimmällä -puhetaidolla varustetun miehen kolminkertaista rynnäkköä maapallon -uskontoja vastaan, joita hän pitää mielettöminä vain siksi, että ne -ovat jumalallisia! - -Kuviteltakoon vielä vahvasti puuteroitu epikurolainen, yllään -kirjailtu takki, kiiltohileiset liivit, satiinihousut, jalassa -silkkisukat ja punakorkoiset kengät; sellainen epikurolainen, joka -ei tyydy kaatamaan jumalia, joihin ei enää usko, vaan horjuttaa -hallituksia, joita käsittelee kuin uskonnonmuotoja, koska ne eivät, -pidä yhtä ja melkein aina lopulta tuottavat ihmiskunnalle turmiota, -ja esiintyy yhteiskunnallista lakia vastaan, musertaen sen pelkällä -tällä perusteella: se rankaisee samalla tapaa erilaisia rikoksia, -rankaisee seurausta, ottamatta huomioon syytä. - -Olettakaa nyt, että tämä kiusaaja, joka sanoo itseään tuntemattomaksi -filosofiksi, saadakseen ihmiset pysymään erilaisten aatteiden -piirissä, yhdistää kaiken sen viehkeyden, jolla mielikuvitus voi -lisätä lupauksia siveellisestä paratiisista, ja että hän ei sano: -ihmiset ovat tasa-arvoisia, mikä on järjettömyyttä, vaan keksii -toisen kaavan, joka näkyy päässeen juuri siitä suusta, joka sen epää: - - Kaikki älykkäät olennot ovat kuninkaita! - -Ja sitten ajatelkaa, että tuommoinen siveysoppi äkkiä ilmestyy -keskelle yhteiskuntaa, jolla ei ole toiveita eikä johtajia; joka on -kuin saaristomeri täynnä aatteita, nimittäin salakareja. Muistakaa, -että tähän aikaan naiset olivat tunteellisia ja hupsuja, ja miehet -himoitsivat valtaa, kunniapaikkoja ja nautintoja, ja että lopuksi -kuninkaat antoivat kruunun mennä kallelleen, jolloin siihen ensi -kerran osui hämärässä hapuileva, samalla utelias ja uhkaava silmäys: -silloin ei ole kumma, että kannattajia karttui sille opille, joka -sanoi sieluille: - -"Valitkaa joukostanne muita etevämpi sielu, jonka etevämmyytenä on -rakkaus, laupeus ja luja tahto rakastaa ja onnellistuttaa; kun sitten -tämä sielu on ihmishahmossa ilmestynyt, kumartukaa, nöyrtykää, tehkää -itsenne mitättömiksi, te vähempilahjaiset sielut, jättääksenne tilaa -tämän sielun diktaattorinvallalle, koska hänen tehtävänään on saattaa -teidät jälleen olemuksenne varsinaisuuteen, nimittäin kärsimysten -tasa-arvoisuuteen, ollessanne sen erilaisuuden keskellä, joka -pakollisesti johtuu taipumuksista ja toimista." - -Lisätkää tähän vielä, että tuntematon filosofi ympäröitsi itsensä -salaperäisyydellä; että hän vain hyvin pimeässä, saadakseen -olla rauhassa urkkijoilta ja kuokkavierailta, selitteli suurta -yhteiskunnallista teoriaansa, josta voisi tulla maailman politiikan -ohje. - -"Kuulkaa minua", sanoi hän, "uskolliset sielut, uskovaiset sydämet, -ja koettakaa minua ymmärtää, tai älkää minua kuunnelko, ellei -harrastus ja uteliaisuus auta teitä ymmärtämään, sillä se käy teille -vaikeaksi, enkä minä paljasta salaisuuksiani muille kuin niille, -jotka itse koettavat esirippua kohottaa." - -"Minä sanon asioita, joita en tahdo näkyä sanovan, ja senvuoksi usein -näyn myös sanovan muuta kuin sanon." - -Ja Saint-Martin oli oikeassa. Hänen toimintansa ympärillä oli -todellakin vaiteliaita, synkkiä ja hänen aatteittensa puolesta -kateellisia puolustajia, salainen nurkkakunta, jonka hämärän -uskonnollista mystisismiä ei kukaan päässyt tajuamaan. - -Näin siis työskentelivät sielun ja ruumiin kirkastamiseksi, samalla -haaveksien Jumalan ja kristinuskon poistamista, nämä molemmat -miehet, jotka olivat jakaneet Ranskan kaikki älykkäät mielet, kaikki -valioluonteet, kahteen leiriin erilaisine tarpeineen. - -Niinpä Mesmerin magneettisen soikon ympärille, josta tulvi -hyvinvointia, ryhmittyi kaikki aistillinen elämä, tämän rappeutuneen -kansakunnan ylhäinen materialismi, kun taas erehdysten ja totuuden -kirjan ääreen kokoontuivat hurskaat, laupiaat, rakastavaiset sielut, -janoten toteuttamista, nautittuaan utukuvista. - -Jos näiden etuoikeutettujen piirien alapuolelle myös hajaantui -ja sekaantui näitä aatteita, jos siitä syntynyt meteli muuttui -ukkoseksi, niinkuin valot olivat muuttuneet salamiksi, niin voi -käsittää, kuinka sekavassa tilassa olivat yhteiskunnan alemmat -piirit, porvaristo ja kansa, joita myöhemmin nimitettiin kolmanneksi -säädyksi, tämä kun vain aavisti, että sen asioita ajateltiin, ja -maltitonna, alistuvaisena, palavasti tahtoi, kuten Prometeus, -varastaa pyhää tulta, elähyttääkseen sillä maailmaa, josta tulisi sen -oma ja jossa se itse saisi järjestää asiansa. - -Salaliittoja keskusteluiden muodossa, yhdistyksiä seurustelun -hahmossa, sosiaalisia puolueita katrillien suojassa, -- siis -kansalaissotaa ja anarkiaa saattoi kaikessa huomata ajattelija, joka -ei vielä nähnyt tämän yhteiskunnan uutta elämää. - -Ah, nykyään, kun hunnut on revitty rikki, kun Prometeuskansat -on kymmenenkin kertaa paiskannut maahan se tuli, jonka itse -olivat siepanneet, sanokaapa nyt, mitä ajattelija saattoi nähdä -tämän omituisen XVIII:n vuosisadan lopulla, ellei juuri maailman -hajaantumista, jotakin sentapaista, mitä tapahtui Caesarin kuoltua, -ennenkuin Augustus nousi valtaistuimelle. - -Augustus oli se mies, joka pakanamaailman eroitti kristitystä -maailmasta, kuten Napoleon oli se mies, joka läänitysmaailman eroitti -kansanvaltaisesta. - -Olemme ehkä poikenneet ja vieneet lukijammekin niin kauas syrjään, -että heistä varmaankin on tuntunut hieman ikävältä, mutta tätä -aikakautta olisi todellakin ollut vaikea käsitellä hipaisematta -kynällä näitä tärkeitä kysymyksiä, jotka ovat sen liha ja henki. - -Nyt se vaiva on kestetty, semmoinen puuha kuin lapsen, joka -kynnellään raappii muinaisajan kuvapatsaasta ruostetta saadakseen sen -alta lukea kolmeksi neljäsosaksi haihtuneen kirjoituksen. Palatkaamme -siis todennäköisyyden alalle, sillä jos yhä edelleen käsittelisimme -oikeata todellisuutta, puhuisimme romaaninkirjoittajana liian paljon, -historioitsijana liian vähän. - - - - -XVII - -MESMERIN SOIKKO - - -Se kuva, jonka olemme edellisessä luvussa koettaneet piirtää -senaikuisista oloista, voinee lukijaimme silmille esittää aivan -luonnollisena sen ilmiön, että pariisilaiset intohimoisesti pyrkivät -näkemään Mesmerin julkisesti suorittamia parannuksia. - -Niinpä myös kuningas Ludvig XVI, jossa oli, ellei juuri -uteliaisuutta, niin ainakin arvonantoa uutuuksia kohtaan, kun ne -herättivät huomiota hänen hyvässä kaupungissaan Pariisissa, oli -antanut kuningattarelle luvan mennä katsomaan, mitä koko maailma oli -nähnyt, pannen kuitenkin, kuten muistamme, sen ehdon, että mukana -olisi joku prinsessa. - -Oli kulunut kaksi päivää siitä, kun kardinaali de Rohan oli käynyt -rouva de la Motten luona. Sää oli muuttunut leudoksi, ja lumi suli. -Kokonainen armeija lakaisijoita, hyvillä mielin ja ylpeänä, kun -talvesta sai tehdä lopun, sysäsi niin tarmokkaasti, kuin sotamiehet -juoksuhautaa kaivaessaan, viemäreihin viimeisiä lumia, jotka olivat -ihan kuraisia ja sulivat mustiksi puroiksi. - -Sinisellä ja kirkkaalla taivaalla syttyivät ensi tähdet, kun rouva de -la Motte, pukeutuneena ylhäiseksi naiseksi ja ulkonaisesti esiintyen -rikkaana, saapui kaikkein uusimmissa vaunuissa, mitä Clotilde oli -tavannut, ja pysähtyi Vendôme-torin varrelle erään suurenlaisen -talon eteen, jonka korkeat akkunat loistivat valaistuina pitkin koko -julkisivua. - -Tämä talo oli tohtori Mesmerin. Paitsi rouva de la Motten -vuokravaunuja nähtiin tämän talon kohdalla suuri joukko muita -ajoneuvoja, ja lisäksi seisoskeli kurassa pari-, kolmesataa -uteliasta, odottaen saavansa nähdä parannettujen tulevan ulos tai -parannettavien menevän sisään. - -Nämä, melkein kaikki rikkaita ja arvonimellisiä, saapuivat -vaakunakoristeisissa vaunuissaan ja nostattivat niistä itsensä -palvelijoilla, jotka sitten kantoivat heitä, ja nuo uudenlajiset -mytyt, kiedottuina turkis- tai satiiniviittoihin, olivat joltisenakin -lohdutuksena onnettomille, nälkäisille ja puolialastomille, jotka -portilla tähystelivät tätä ilmeistä todistetta, että Jumala tekee -ihmiset terveiksi tai sairaiksi kysymättä heidän sukujohtoaan. - -Kun joku näistä sairaista, iho kalpeana ja jäsenet raukeina, oli -kadonnut isosta portista, kuului katselijain taholta mutinaa, ja -usein sattui tämä utelias ja sivistymätön joukko, joka oli nähnyt -ylimystön himoitessaan nautintoa, sitä nautintoa, mikä kuului juuri -sille, tungeksivan tanssiaisten portilla ja teatterien käytävissä, -tuntemaan jonkun herttuan, jolta oli käsi tai jalka halvaantunut, tai -jonkun kenraalimajurin, jonka jalat eivät enää kannattaneet, vähemmän -sotaretkien rasitusten kuin sen kohmettumisen vuoksi, joka johtui -lepäilemisestä oopperan tai italialaisen teatterin naikkosten parissa. - -Itsestään selvää on, ettei kansanjoukon tähystely rajoittunut vain -miehiin. - -Tuossa esimerkiksi oli nainen, jota palvelijat kantoivat -käsivarsillaan ja jonka pää oli riipuksissa, silmä velttona, niinkuin -niillä roomalaisnaisilla, joita heidän tessalialaisensa kantoivat -aterian jälkeen, ja nyt tuo nainen, hermosairaana tai hurjastelun -ja valvomisen heikentämänä, voimatta saada parannusta tai elvytystä -muotinäyttelijöiltä tai niiltä rotevilta enkeleiltä, joita rouva -Dugazon osasi niin merkillisesti kuvata, tuli hakemaan tohtori -Mesmerin soikosta sitä, mitä oli turhaan hakenut muualta. - -Älköönkä luultako, että tässä huviksemme liioittelemme tapojen -turmelusta. Täytyy tunnustaa, että tähän aikaan oli kilpataistelu -hovinaisten ja näyttelijättärien kesken. Nämä riistivät -ylhäisiltä naisilta rakastajat ja puolisot, edelliset sieppasivat -teatterilaisilta niinsanotut toverit ja serkut. - -Jotkut näistä naisista olivat yhtä tunnettuja kuin miehet, ja heidän -nimensä kiertelivät joukossa yhtä äänekkäästi lausuttuina, mutta -monet heistä -- ja näiden nimet olisivat varmaankin herättäneet -suurinta huomiota -- välttivät ainakin tänä iltana joutumasta -puheenaiheeksi, koska saapuivat Mesmerin luo kasvot silkkinaamion -peittäminä. - -Tänään oli näet puolipaasto, jolloin pantiin toimeen -oopperanaamiaiset, ja Mesmerin luo saapuneet naiset aikoivat mennä -sieltä suoraan Palais-Royaliin. - -Tämän valittavan, ivaavan, ihailevan ja varsinkin mutisevat joukon -keskitse astui kreivitär de la Motte suorana ja reippaana, kasvot -naamioituina, jättämättä muuta jälkeä kuin tämän huomautuksen, jota -hänen ohi kulkiessaan toistettiin: - -"Kas, tuo nainen ei näytäkään kovin sairaalta!" - -Mutta älköön luultako, ettei tästä lauseesta olisi saatu aihetta -arveluihin. Sillä jos hän ei ollut sairas, niin mitä asiaa hänellä -oli Mesmerille? - -Jos kansanjoukko olisi tuntenut ne tapaukset, joista olemme äsken -kertoneet, ei se olisi tämän naisen tuloa tänne pitänyt niin -merkillisenä. Rouva de la Motte oli todellakin paljon ajatellut -keskusteluaan kardinaali de Rohanin kanssa ja varsinkin sitä, kuinka -hänen vieraansa oli pitänyt erikoisessa arvossa muotokuvalipasta, -joka oli hänen luokseen unohdettu tai pikemmin hukattu. - -Ja kun kardinaalin äkilliseen suopeuteen täytyi olla selityksenä tuon -lippaan omistajattaren nimi, oli rouva de la Motte miettinyt kahta -keinoa saadakseen siitä selkoa. - -Ensiksi hän oli turvautunut yksinkertaisempaan. Oli lähtenyt -Versaillesiin hankkimaan tietoja siitä armeliaisuuslaitoksesta, -jota johtivat saksalaiset naiset. Mutta kuten helposti aavistetaan, -ei tämä yritys lainkaan onnistunut. Sen myötätunnon vuoksi, jota -kuningatar avoimesti osoitti maanmiehilleen, asui Versaillesissa -paljon saksalaisia naisia; heitä luultiin olevan puolitoista tai -kaksikin sataa, jotka kaikki olivat hyväntekeväisiä, mutta joista -ei vielä yhdenkään mieleen ollut juolahtanut perustaa julkista -armeliaisuuslaitosta. Jeanne oli siis turhaan tiedustellut niitä -kahta naista, jotka olivat hänen luonaan käyneet; turhaan hän oli -maininnut, että toisen nimi oli Andrée. Versaillesissa ei tunnettu -sennimistä saksalaista naista, eikä tuo nimi tuntunutkaan juuri -saksalaiselta. - -Tutkimukset olivat siis tällä taholla olleet aivan hyödyttömiä. -Jos olisi suoraan kysynyt kardinaali de Rohanilta, mitä nimeä -tämä epäili, olisi se ensiksikin paljastanut, että häneen nähden -oli joitakin aikeita, ja toiseksi se olisi riistänyt sen huvin ja -ansion, että itse saattoi koko maailman kiusallakin tehdä miltei -mahdottomalta tuntuvan keksinnön. - -Mutta kun Jeannen luona käyneissä naisissa oli ollut salaperäisyyttä -ja samoin kardinaalin kummastuksessa ja puolinaisissa selityksissä, -niin piti kaiketi myös salaperäisillä keinoilla etsiä niin monen -arvoituksen ratkaisua. Sitäpaitsi oli Jeannen luonteessa voimakas -taipumus kamppailemaan sitä vastaan, mikä on outoa. - -Hän oli kuullut kerrottavan, että Pariisissa oli jo jonkun aikaa -ollut muuan ihmeittentekijä, illuminaatti, joka osasi ihmisruumiista -karkoittaa tauteja ja tuskia, niinkuin muinoin Kristus ajoi -paholaisia riivatuista. Hän tiesi, ettei tämä mies parantanut -ainoastaan ruumiillisia vammoja, vaan kiristi myös sielusta esille -sen tuskallisen salaisuuden, joka sitä jäyti. Hänen kaikkivoivan -manauksensa vaikutuksesta oli nähty potilaan vastahakoisen tahdon -pehmenevän ja vaihtuvan orjalliseksi kuuliaisuudeksi. - -Kun oppinut tohtori oli tuskia seuranneessa unessa rauhoittanut -kiihoittuneemmankin elimistön vaivuttamalla sen täydelliseen -horrostilaan, asettui sielu ihastuneena loihtijan sille suomasta -levosta kokonaan tämän uuden valtiaansa käytettäväksi. Hän ohjasi -tästä hetkestä alkaen kaikkea sen toimintaa, kaikkia sen säikeitä; -kiitollisen sielun joka ajatuskin tulkittiin hänelle sellaisella -kielellä, jolla oli ihmispuheen rinnalla se etu tai vika, ettei se -valehdellut. - -Mutta vielä enemmän: jättäen ruumiin, joka oli sen vankilana, lähti -tämä sielu hetkellisen valtiaansa ensi käskystä liikkeelle maailmaan, -yhtyi toisiin sieluihin, tutki niitä herkeämättä, kaiveli niitä niin -säälimättä ja puuhasi niin ripeästi, että jahtikoiran lailla, joka -ajaa esille pensaan taakse piilleen ja itseään turvallisena pitävän -otuksen, lopulta keksi salaisuuden siinä sydämessä, johon se oli -haudattu, ajoi sitä takaa, saavutti sen ja toi sen koreasti herransa -eteen; siinä oli jokseenkin tarkka vertauskuva hyvin opetetusta -haukasta, joka herransa puolesta liitää pilvissä etsimässä julmalle -palvelevaisuudelle osoitettua haikaraa, peltopyytä tai kiurua. - -Täten oli paljastettu joukko merkillisiä salaisuuksia. Rouva Duras -oli tällä tavoin saanut takaisin lapsen, joka oli imettäjältä -varastettu; rouva Chantoné englantilaisen koiran, joka oli vain -nyrkin kokoinen ja hänelle arvokkaampi kuin koko maailman lapset, ja -herra de Vaudreuil hiussuortuvan, josta olisi antanut vaikka puolet -omaisuuttaan. - -Tällaisia salaisuuksia olivat ilmaisseet n.s. _näkevät_, Mesmerin -magneettisten käsittelyjen jälkeen. - -Myöskin voitiin kuuluisan tohtorin talossa pyytää paljastamaan -niitä salaisuuksia, jotka paraiten soveltuivat koettelemaan hänen -yliluonnollista tietäjäkykyään; ja ollen siellä mukana ihmisparvessa -rouva de la Motte arveli tapaavansa sen, jota niin hartaasti haki, -lippaan omistajattaren, joka nyt kaikkein enimmin kiinnitti hänen -mieltään. Tämän vuoksi hänellä oli niin kiire päästä siihen saliin, -jossa sairaat kokoontuivat. - -Lukijamme suokoot anteeksi, mutta tämä sali kaipaa erityistä kuvausta. - -Huoneustossa oli kaksi suurta salia. Kun oli astuttu etuhuoneiden -läpi ja palvelusväelle näytetty vaaditut pääsyliput, jouduttiin -tilavaan saliin, jonka tiiviisti peitetyt akkunat ehkäisivät -päivällä valon ja ilman. Keskellä oli, kynttiläkruunun alla, jonka -kynttilöistä tuli vain himmeätä, raukeata valoa, suuri, kannellinen -amme. Tämä ei muodoltaan suinkaan ollut siro, siinä ei ollut -koristuksia, eikä mikään verho kätkenyt sen paljaita metallikylkiä. - -Tätä ammetta sanottiin Mesmerin soikoksi. Mikä teho sisältyi tuohon -soikkoon? Se on perin helppo selittää. - -Soikko oli melkein täynnä rikinsekaista vettä, ja tämä keskitti -myrkylliset höyrynsä kannen alle, kyllästyttääkseen niillä sitten -ne pullot, jotka oli ylösalaisin järjestetty pohjalle säännöllisiin -riveihin. - -Näin syntyi salaperäisten, niin tehokkaasti parantavien virtojen -risteytys. Kanteen oli juotettu rautarengas ja siihen kiinnitetty -pitkä köysi, jonka tehtävä selviää, jos katsahdamme potilaisiin. - -Nämä, joiden äsken näimme saapuvan tähän taloon, istuivat nyt -kalpeina ja hervottomina nojatuoleissa ammeen ympärillä. - -Siinä oli sekaisin herroja ja naisia, ja kylmäkiskoisina, vakavina -tai levottomina he odottivat kokeen tulosta. Eräs palvelija tarttui -kanteen kiinnitetyn köyden päähän ja kietoi sen renkaiksi kipeiden -jäsenten ympärille, niin että kaikki, saman kahleen yhdistäminä, -saisivat yhtaikaa tuntea ammeessa kehittyvän sähkön vaikutuksia. - -Sitäpaitsi, ettei mitenkään keskeytyisi kuhunkin siirtyvien ja -tarpeen mukaan tasoittuvien elollisten fluidumien toiminta, oli -tohtori käskenyt potilasten koskea toisiinsa kyynärpäällä, hartialla -tai jalalla, jolloin tämä pelastava soikko toimitti kaikille samassa -hetkessä lämpöään ja elvytystään. Tämä lääkitystemppu oli varmaankin -merkillinen nähtävyys, eikä ole kummeksittava, että se niin suuresti -kiihoitti pariisilaisten uteliaisuutta. - -Pari-, kolmekymmentä sairasta ryhmitettyinä ammeen ympärille; -palvelija, äänetönnä kuin läsnäolevatkin, kietomassa heitä yhteen -köydellä, niinkuin Laokoonia poikineen kahlehtivat käärmeen renkaat; -sitten tämä mies kuulumattomin askelin poistumassa, näytettyään -sairaille rautaiset puikot, jotka pistettyinä ammeen rei'istä -sisään olivat tarkoitetut lähemmin paikallisesti johtamaan Mesmerin -fluidumin parantavaa vaikutusta. - -Heti kun istunto oli alkanut, tuntui salissa leviävän suloista ja -läpitunkevaa lämpöä; se pehmitti potilasten hieman kireitä kuituja; -se kohosi vähin erin lattiasta kattoon ja täyttyi pian hienoista -tuoksuista, joiden huumaamina painuivat kapinallisimmatkin aivot. - -Sairaiden nähtiin juuri heittäytyvän alttiiksi tämän ilmapiirin -hekumalliselta tuntuvalle vaikutukselle, kun äkkiä ihana, väreilevä -soitto, lähtien näkymättömistä soittimista, harhaili kuin suloinen -liekki näiden hyvien tuoksujen ja tämän lämmön keskellä. - -Kirkkaana kuin kristalli, jonka reunalta se lähti liikkeelle, koski -tämä soitanto hermoihin vastustamattomalla voimalla. Sitä olisi -voinut verrata johonkin luonnon salaperäiseen ääneen, jollaiset -ihmetyttävät ja viehättävät eläimiäkin, tuulen valitukseen kallioiden -kaikuvissa kierukoissa. Lasiharmoonikan ääneen yhtyi pian yhtä -soinnukkaita ääniä, joiden hajalle siroitetut sävelet laskeutuivat -kuin kukkalehdet läsnäolevien päälle. - -Kaikkien kasvoilla, joita aluksi oli elähyttänyt hämmästys, kuvastui -vähitellen ruumiillinen tyydytys jokaiseen arkaan kohtaan tulleesta -hyväilyltä. Sielu mukaantui; se poistui siitä kätköstä, jossa se -on ruumiillisten tuskien sitä piirittäessä, ja leviten vapaana ja -riemuisena koko elimistöön taltutti ainetta ja uudistui. - -Juuri tällöin tarttui kukin potilas sormin rautapuikkoon, jollaisia -oli ammeen kanteen kiinnitetty, ja kosketti sillä rintaansa, -sydäntään tai päätään, missä kulloinkin tauti sijaitsi. Kuviteltakoon -sitä autuutta, joka nyt kaikkien kasvoille tuli kärsimyksen ja -tuskan sijalle; ajateltakoon näiden kiehtovien nautintojen itsekästä -tainnostilaa, äänettömyyttä, joka vain huokausten keskeyttämänä -painosti kaikkia läsnäolevia, ja silloin on saatu mahdollisimman -täsmällinen käsitys kohtauksesta, jonka pääpiirteitä olemme nyt -kuvanneet kaksi kolmannesta vuosisataa sen jälkeen, kun se sattui. - -Mutta nyt muutama sana erikseen esiintyjistä. - -Heidät voi ensiksikin jakaa kahteen luokkaan: toiset, nimittäin -sairaat, eivät välittäneet niinsanotusta ihmisten kunnioituksesta, -jollaista rajaa keskisääty pitää suuressa arvossa, mutta jonka poikki -ylhäinen tai alhainen perin usein astuu; nämä, sanokaamme kohtauksen -todelliset näyttelijät, olivat tulleet tänne vain parantuakseen -ja tahtoivat kaikin mokomin saavuttaa päämääränsä. Toiset taas, -epäilijät tai pelkästään uteliaat, joissa ei ollut mitään kipua, -olivat tunkeutuneet Mesmerin taloon kuin teatteriin joko tullakseen -tietämään, miltä tuntui olla lumotun soikon vaikutuspiirissä, taikka -vain tutkiakseen tätä uutta fyysillistä järjestelmää ja katsellakseen -potilaita ja niitä, jotka olematta sairaita ottivat lääkitykseen osaa. - -Edellisten joukossa, jotka olivat Mesmerin tulisia kannattajia -ja ehkä kiitollisuudestakin sidottuja hänen oppiinsa, huomattiin -kaunisvartaloinen, nuorekas, siropiirteinen nainen, puvultaan hieman -eriskummainen, joka fluidumin tehotessa ja sovittaen rautapuikolla -mitä vahvimpia annoksia päähänsä ja sydänalaan alkoi pyöritellä -kauniita silmiään raukein ilmein, kätten vavahdellessa ensimmäisistä -hermokutituksista, jotka merkitsevät magneettisen fluidumin valtoihin -joutumista. - -Kun hänen päänsä nojasi taaksepäin nojatuolin selkämykseen, -saattoivat läsnäolijat vapaasti katsella kalpeata otsaa, suonen -vetoisia huulia ja kaunista kaulaa, jota vuoroin punasi ja valkaisi -veren kiivaampi vuoksi ja luode. Katselijoista, joista moni -ihmetellen tuijotti tähän nuoreen naiseen, painoi, pari, kolme päänsä -yhteen ja kuiskasi toisilleen varmaankin perin merkillisen havainnon, -josta näiden uteliasten huomio yhä yltyi. - -Uteliasten joukossa oli myös rouva de la Motte, joka ei pelännyt -tai ei välittänyt, että joku hänet tuntisi, vaan piteli kädessään -silkkinaamiota, joka hänellä oli ollut kasvoilla astuessaan -kansanjoukon lävitse. - -Muuten hän oli asettunut semmoiselle kohdalle, että tuskin kukaan -häntä näki. Hän pysytteli likellä ovea, selkä nojaten seinäpilaria -vasten, poimuverhojen suojassa, ja sieltä hän näki kaikki olematta -itse näkyvissä. Mutta kaikesta näkemästään hän kiinnitti enimmin -huomiota juuri tuon nuoren, fluidumista sähköttyneen naisen -piirteisiin. - -Nämä kasvot olivatkin häntä niin hämmästyttäneet, että hän oli jo -monta minuuttia seissyt liikahtamatta, hänet kun siihen kiinnitti -ehdoton halu nähdä ja tietää. - -"Oi", mutisi hän kääntämättä silmiään kauniista potilaasta, "ihan -varmaan hän on se hyväntekeväinen nainen, joka äsken kävi illalla -luonani, ja juuri hän on jollakin merkillisellä tavalla syypää siihen -harrastukseen, jota kardinaali minulle osoittaa." Ja aivan varmana -siitä, ettei ollut erehdystä, ja että sattuma toimitti hänelle sen, -mitä etsiskely ei voinut, astui hän likemmäksi. Mutta juuri silloin -tuo kouristuksissa oleva nainen sulki silmänsä, kuristi suutaan ja -hapuili ilmassa molemmin käsin, jotka eivät näyttäneetkään olevan -samoja hienoja, hoikkia, vahanvalkeita kuin ne, joita rouva de la -Motte oli ihaillut joku päivä sitten. - -Sähkötys oli nyt saanut valtaansa useimmat potilaat, joiden aivoja -oli kyllästetty sävelillä ja tuoksuilla. Hermokiihoitus oli -ylimmillään. Pian alkoivat herrat ja naiset, äskenmainitun sairaan -esimerkkiä seuraten, päästää huokauksia, mutinaa, huutoja, tempoilla -jäseniään ja siten ilmeisesti ja ehdottomasti joutua siihen tilaan, -jota mestari nimitti hurmioksi. - -Tällöin ilmestyi saliin mies, jonka tuloa ei kukaan ollut huomannut, -eikä kukaan olisi osannut sanoa, mistä hän sinne tuli. Nousiko hän -ammeesta kuin Foibos, terveyslähteen Apollo, -- oliko hän salin -hyvätuoksuinen, sulosointuinen höyry tiivistyneenä? Ainakin hän -ilmestyi sinne äkkiä, eivätkä hänen sireeninvärinen takkinsa, lempeä -ja vilkas katseensa ja kalpeat, älykkäät ja tyynenkirkkaat kasvonsa -suinkaan kumonneet sitä, että tämä ilmiö oli hieman jumalallisen -näköinen. - -Hänellä oli kädessä pitkä keppi, jota nojasi tai paremmin sanoen -kastoi merkilliseen ammeeseen. Hänen annettuaan merkin avautuivat -ovet, ja saliin riensi parikymmentä rotevaa palvelijaa, jotka -taitavan nopeasti sieppasivat syliinsä kukin yhden potilaista, näiden -jo ruvetessa menettämään istualla tasapainonsa, ja vähemmässä ajassa -kuin minuutissa kantoivat viereiseen saliin. - -Tämän toimituksen aikana, jonka teki mielenkiintoiseksi varsinkin -se, että nuori sähköttynyt nainen silloin heittäytyi riehuvaan -autuudenpuuskaan, kuuli rouva de la Motte, muiden uteliasten mukana -lähestyttyään potilasten toista salia, erään miehen huudahtavan: - -"Hän se on, ihan varmaan se on hän!" - -Juuri kun rouva de la Motte oli kysyä tältä mieheltä: kuka hän? -astui ensimmäiseen saliin peräpuolelta kaksi naista, nojaten -toisiinsa, jäljessä jonkun askeleen päässä muuan mies, joka näytti -olevan ylhäisten perheen uskottu palvelija, vaikka nyt esiintyi -porvarillisessa puvussa. - -Näiden naisten olento, varsinkin toisen, yllätti kreivitärtä niin, -että hän astahti heitä kohti. Silloin kajahti salissa kimeä huuto -suonenvetoisen naisen suusta, ja kaikki riensivät sinne päin, ja -mies, joka oli äsken sanonut: Se on hän! oli nyt rouva de la Motten -vieressä ja huomautti kumealla, salaperäisellä äänellä: - -"Katsokaapa, hyvät herrat, tuossa on kuningatar!" - -Tämän kuullessaan Jeanne hätkähti. - -"Kuningatar!" huudahti yhtaikaa monta kauhistunutta ja hämmästynyttä -ääntä. - -"Kuningatar Mesmerin luona!" - -"Kuningatar hurmiossa!" toistivat jotkut. - -"Eikä mitä", sanoi eräs, "se on mahdotonta." - -"Katsokaa", vastasi tuntematon tyynesti, "tunnetteko kuningattaren -vai ette?" - -"Todellakin hän on ihan kuningattaren näköinen", mutisivat useimmat. - -Rouva de la Motte, jolla oli naamio kuten muillakin naisilla, aikoen -Mesmerin luota mennä oopperanaamiaisiin, ja joka oli sen taas pannut -kasvoilleen, saattoi siis kursailematta kysellä ihmisiltä. - -"Monsieur", sanoi hän sille, joka oli huudahtanut ja joka oli hyvin -turpea, kasvoilta täyteläinen ja punakka, silmissä merkillisen -loistava ja vaaniva ilme, "ettekö sanonut, että kuningatar on täällä?" - -"Niin, madame, siitä ei ole epäilystäkään", vastasi mies. - -"Missä hän on?" - -"Se on tuo nuori nainen, joka tuolla makaa vaaleanpunertavilla -patjoilla niin rajussa hurmiossa, ettei voi hillitä purkauksiaan; se -on kuningatar." - -"Mutta mihin perustuu se luulonne, että hän on kuningatar?" - -"Yksinkertaisesti siihen, että tuo nainen on kuningatar", vastasi -toinen järkähtämättömän varmasti. - -Ja hän sekaantui ihmisten joukkoon vakuuttamaan ja levittämään -uutistaan. - -Jeanne kääntyi poispäin hurmiotilassa olevan naisen melkein -inhottavasta näystä, mutta oli tuskin astunut jonkun askeleen ovea -kohti, kun joutui suoraan molempien naisten eteen, jotka uteliaina -olivat katselleet ammetta, kantta ja puikkoja, ennenkuin siirtyivät -hurmioon langenneiden luo. Heti kun Jeanne oli nähnyt vanhemman -naisen kasvot, päästi hän vuorostaan huudahduksen. - -"Mikä nyt on?" kysyi vanhempi nainen. Jeanne tempasi naamion -kasvoiltaan. "Tunnetteko minut?" kysyi hän. - -Nainen oli vähällä tehdä liikkeen, mutta hillitsi itsensä ja vastasi -hiukan hämillään: "En, madame." - -"Vai niin! Mutta minä tunnen teidät ja voin sen heti todistaa." - -Tämän kuullessaan molemmat naiset painautuivat kauhistuen toisiinsa -kiinni. - -Jeanne veti taskustaan lippaan, jossa oli muotokuva. - -"Tämän unohditte luokseni", sanoi hän. - -"Vaikka niinkin, madame, miksi olette niin hädissänne?" kysyi -vanhempi nainen. - -"Siksi, että teidän majesteettinne on täällä vaarassa." - -"Selittäkää." - -"Ei ennen, madame, kuin olette peittänyt kasvonne tällä naamiolla." - -Ja samalla hän tarjosi naamionsa kuningattarelle, joka epäröitsi -luullen olevansa kyllin salassa päähineensä turvissa. - -"Jumalan tähden, ei saa hetkeäkään viivytellä!" joudutti Jeanne. - -"Ottakaa, ottakaa, madame", kehoitti toinen nainen kuiskaten. - -Kuningatar pani nyt naamion kuin koneellisesti kasvoilleen. - -"Ja tulkaa nyt, tulkaa", sanoi Jeanne vetäen heitä niin hartaasti -perässään, että he muutamassa sekunnissa joutuivat ulko-ovelle. - -"Mitä tämä merkitsee?" kysyi kuningatar hengästyneenä. - -"Ei suinkaan teidän majesteettianne ole kukaan nähnyt?" - -"En ainakaan luule." - -"Sitä parempi." - -"Mutta selittäkää nyt vihdoin..." - -"Teidän majesteettinne uskokoon nöyrintä palvelijaanne kun vakuutan, -että olette mitä suurimmassa vaarassa." - -"Taas tuo vaara, mikä se on?" - -"Minulla on kunnia selittää kaikki sitten, kun teidän majesteettinne -jonakin päivänä laskee minut tunniksi puheilleen. Mutta se käy -pitkäksi kertoa; teidän majesteettinne voidaan täällä tuntea ja -huomata." - -Nähdessään kuningattaren käyvän maltittomaksi hän sanoi toiselle -naiselle: - -"Voi, madame, yhtykää minuun saadaksemme hänen majesteettinsa heti -lähtemään täältä!" - -Lamballen prinsessa teki rukoilevan liikkeen. - -"Kun niin tahdotte, niin mennään", sanoi kuningatar, joka sitten -kääntyi rouva de la Motteen päin ja lisäsi: - -"Pyysitte päästä puheilleni, niinkö?" - -"Tahtoisin saada kunnian selittää teidän majesteetillenne, miksi olen -näin käyttäytynyt." - -"Hyvä on, tulkaa tuomaan tämä lipas takaisin ja kysykää portinvartija -Laurentia; hän saa asiasta tiedon." - -Sitten hän kääntyi kadulle päin ja huusi saksaksi: - -"Tuokaapa vaunut tänne, Weber!" - -Kiireesti ilmestyivät paikalle vaunut, joihin molemmat kuninkaalliset -naiset riensivät. Rouva de la Motte jäi seisomaan, kunnes he olivat -kadonneet näkyvistä. - -"Hyvin tein, mitä tein", tuumi hän itsekseen, "mutta mitä nyt on -tehtävä, sitä sietää harkita." - - - - -XVIII - -NEITI OLIVA - - -Sillä välin se mies, joka oli kiinnittänyt läsnäolijain huomiota -luultuun kuningattareen, taputti olalle erästä katselijaa, jolla oli -kärkäs silmäys ja yllä kulunut takki, ja sanoi: - -"Siinä on mainio aihe teille, kun olette sanomalehtimies!" - -"Kuinka niin?" kysyi toinen. - -"Tahdotteko kuulla, mikä sopisi kirjoituksen nimeksi?" - -"Mielelläni." - -"Se olisi tämä: 'Vaarasta syntyä semmoisen maan alamaiseksi, missä -kuningasta ohjaa hurmioihin ihastunut kuningatar.'" - -Sanomalehtimies purskahti nauruun. - -"Entä Bastilji?" sanoi hän. - -"Mitä siitä! Eikö sitä voi panna tarinan muotoon, niin ettei -kuninkaallinen sensuuri pääse sen kimppuun? Kysyn teiltä vain, -voiko mikään sensori kieltää teitä kertomasta prinssi _Silousta_ ja -prinsessa _Etteniotnasta, Narfecin_ hallitsijattaresta? Häh, mitäs -siitä sanotte?" - -"Hyvä, hyvä!" huudahti sanomalehtimies, "aatos on mainio!" - -"Ja siitä saatte olla varma, että senniminen luku kuin 'Prinsessa -Etteniotnan hurmiot fakiiri Remsemin luona' herättäisi suosion -myrskyn kaikissa salongeissa." - -"Sen kyllä uskon." - -"Menkää siis se laatimaan terävimmällä kynällänne." - -Sanomalehtimies puristi tuntemattoman kättä. - -"Lähetänkö teille muutamia numeroita?" kysyi hän. "Tekisin sen niin -mielelläni, kunhan vain ilmoitatte nimenne." - -"Kiitos! Olen ihastunut tähän aatokseen, ja teidän toteuttaessanne se -vielä paranee sata prosenttia. Suurenko painoksen tavallisesti otatte -tuollaisista pikku lentolehdistä?" - -"Kaksi tuhatta." - -"Tehkääpä minulle muuan palvelus." - -"Kernaasti." - -"Ottakaa nämä viisikymmentä louisdoria ja painattakaa kuusi tuhatta." - -"Kuinka, monsieur? Tämähän on aivan liikaa... Suokaa minun tietää -edes nimenne, kun niin auliisti kannatatte kirjallisuutta." - -"Sen saatte kuulla, kun lähetän noutamaan luotanne tuhat lehteä, -kaksi livreä kappaleelta, viikon päästä, sopiiko?" - -"Teen sitä varten työtä yöt ja päivät." - -"Ja sisällys olkoon huvittava." - -"Niin että koko Pariisi nauraa vesissä silmin, paitsi yksi ihminen." - -"Joka itkee verissä silmin, eikö niin?" - -"Te olette sukkela, monsieur!" - -"Kiitos kohteliaisuudesta. Voitte muuten merkitä painopaikaksi -Lontoon." - -"Kuten tavallisesti." - -"Nöyrin palvelijanne, monsieur!" - -Ja lihava tuntematon jätti hyvästi sepustajalle, joka kiirehti kuin -pahaenteinen lintu tiehensä, taskussaan viisikymmentä louisdoria. - -Yksin jäätyään tai paremmin sanoen puhetoverin poistuttua tuntematon -mies katseli hurmiosalissa taas nuorta naista, jonka kiihtymys oli -kehittynyt täydelliseksi voipumiseksi ja jonka hieman epähienosti -kohonneita hameita muuan hurmaantuneita naisia avustamaan pantu -kamarirouva häveliäästi paineli alaspäin. - -Hän pani tämän naisen viehkeässä kauneudessa merkille hienot ja -hekumalliset piirteet ja sen ylevän sulon, joka ilmeni tässä -horrosunessa, sitten hän palasi toiseen saliin ja mutisi itsekseen: - -"Näköisyys on todellakin merkillinen. Jumala ei ole sitä suotta -luonut, vaan on jo ennakolta tuominnut sen, jonka näköinen tämä on." - -Silloin, kun hänen mielessään syttyi tämä uhkaava ajatelma, nousi -nuori nainen hitaasti patjojen keskeltä ja nojaten erääseen -hurmiosta jo tointuneeseen naapuriin rupesi taas järjestämään hieman -sekaisin mennyttä pukuaan. Hän punastui vähän, huomatessaan ihmisten -katselevan niin tarkkaavasti, ja vastaili keimailevan kohteliaasti -Mesmerin vakaviin, mutta samalla ystävällisiin kysymyksiin. Sitten -hän ojenteli pyöreitä käsivarsiaan ja siromuotoisia jalkojaan -kuin kissa unesta herätessään, astui molempien salien lävitse -eikä jättänyt huomaamatta ainoatakaan läsnäolijain ivallisista, -kaihoavista tai ällistyneistä katseista. - -Mutta häntä ihmetytti ja pakotti oikein hymähtämään se, että kun hän -kulki erään nurkassa seisovan ja kuiskailevan ryhmän ohitse, häntä -ei tervehditty vallattomilla silmäyksillä ja liehakoivilla sanoilla, -vaan niin kunnioittavilla kumarruksilla kuin mikään ranskalainen -hovimies osasi juhlallisesti ja jäykästi tervehtiä kuningatarta. -Tämän ryhmän oli häthätää koonnut tuo uupumaton vieras, joka toisten -takana piillen kuiskaili heille: - -"Sama se, hyvät herrat, sama se, mutta se on kuitenkin Ranskan -kuningatar; kumarretaan, kumarretaan syvään." - -Pikku nainen, saadessaan osakseen niin paljon kunniaa, astui hieman -levottomana eteisen poikki ja saapui pihalle. - -Siellä hänen väsyneet silmänsä hakivat ajuria tai kantotuolia; -kumpaakaan ei näkynyt. Hetkisen epäröityään hän laski siron jalkansa -kadun reunalle, mutta silloin hänen luokseen riensi pitkä palvelija -ja kysyi: - -"Huudanko esille rouvan vaunut?" - -"Ei minulla ole vaunuja", vastasi nuori nainen. - -"Tuliko rouva ajurilla?" - -"Tulin." - -"Dauphine-kadulta?" - -"Niin." - -"Minä lähden saattamaan rouvaa kotiin." - -"Tulkaa vaan", sanoi nainen arastelematta, tuskin silmänräpäyksenkään -vertaa epäröityään, kun joku muu nainen olisi pelästynyt näin -odottamattomasta esityksestä. - -Palvelija antoi merkin, ja heti saapuivat ulkoportaiden eteen -sievännäköiset vaunut. Nainen nousi niihin; palvelija nosti takaisin -astuimen hänen jälkeensä ja huusi: - -"Dauphine-kadulle!" - -Hevoset kiidättivät nopeasti, ja kun oli tultu Pont-neufin sillalle, -harmitteli nainen, jota miellytti tämä kulkutapa, ettei asunut -kasvitieteelleen puutarhan tienoilla. - -Vaunut pysähtyivät, astuin painettiin jälleen alas, ja hyvin opetettu -palvelija ojensi jo kätensä ottaakseen vastaan portinavaimen, jonka -avulla vain pääsi kotiinsa, jos asui jossakin niistä Pariisin -kolmestakymmenestä tuhannesta talosta, jotka eivät olleet hotelleja -ja joissa ei ollut portinvartijaa. - -Palvelija aukaisi siis portin säästääkseen siron naisen hyppysiä ja -tämän syventyessä hämärään käytävään kumarsi jäähyväisiksi ja painoi -portin lukkoon. Vaunut alkoivat taas vieriä ja katosivat. - -"Sepä oli hauska seikkailu!" huudahti nuori nainen. "Herra Mesmer on -ollut erinomaisen kohtelias. Voi, kuinka väsynyt olen! Sen hän on -tietysti ottanut lukuun. Hän on hyvin taitava lääkäri." - -Näin tuumien hän oli ehtinyt talon toiseen kerrokseen, jossa oli -kaksi ovea. Heti kun hän oli koputtanut toiselle ovelle, tuli muuan -eukko avaamaan. - -"Hyvää iltaa, muori!" sanoi hän. "Onko illallinen valmis?" - -"On, jo se on kylmäkin." - -"Onko _hän_ kotona?" - -"Ei vielä. Mutta herra on." - -"Mikä herra?" - -"Se, jolle teidän tarvitsee puhua tänä iltana." - -"Minunko?" - -"Niin juuri." - -Nämä sanat vaihdettiin pienessä, lasiovisessa eteisessä, josta -päästiin suureen, kadunpuoliseen huoneeseen. Lasin lävitse saattoi -selvästi nähdä lampun, joka valaisi tätä huonetta. Tämän sisustus ei -ollut oikein tyydyttävä, vaan kävi juuri päinsä. Vanhat keltaiset, -paikoittain viiruiset ja haalistuneet silkkiverhot, muutamia -vihreäsamettisia tuoleja, suuri kaappi, jossa oli tusina laatikkoja, -ja vanha keltainen sohva -- siinä huoneen kaikki komeus. - -Nuori nainen ei tuntenut tuota miestä, mutta lukijamme tuntenevat -hänet helposti: se oli sama, joka oli yllyttänyt uteliaita -kumartamaan muka kuningattarelle ja joka oli maksanut lentolehdestä -viisikymmentä louisdoria. - -Uunin reunalla seisoi kotelokello ja sen kummallakin puolella -sininen, nähtävästi rikkinäinen kukkaruukku. - -Nuori nainen aukaisi ripeästi lasioven ja astui sohvan luo, missä -tapasi tyynesti istumassa pulskannäköisen, lihavahkon miehen, -joka valkoisella, kauniilla kädellään hypisteli kallisarvoista -poimukaulustaan. - -Nainen ei ehtinyt aloittaa keskustelua, sillä merkillinen vieras -suoritti jonkinlaisen tervehdyksen, puoleksi nyökkäyksellä ja -kumarruksella, loi häneen säteilevän, hyväntahtoisen katseen ja sanoi: - -"Tiedän kyllä, mitä aiotte kysyä, mutta parhaiten vastaan itse -kysymällä. Olettehan te neiti Oliva?" - -"Olen, monsieur." - -"Ihastuttava nainen, hermostunut ja kovin hurmaantunut Mesmerin -parannustapaan." - -"Tulen juuri hänen luotaan." - -"Hyvä on! Mutta tästä ei teille selviä, kuten kauniista silmistänne -näen, miksi tapaatte minut istumassa sohvallanne, ja juuri sen te -etupäässä tahtoisitte tietää." - -"Oikein arvattu, monsieur." - -"Olkaa niin hyvä ja istukaa. Jos jäätte seisomaan, täytyy minunkin -nousta, eikä seisten ole mukava jutella." - -"Voitte olla mielissänne siitä, että teillä on varsin omituinen -käytöstapa", vastasi nuori nainen, jota tästedes nimitämme neiti -Olivaksi, koska hän omaksui tämän nimen. - -"Äsken näin teidät herra Mesmerin luona ja huomasin teidät -sellaiseksi kuin toivoinkin." - -"Monsieur!" - -"Älkää pahastuko, neiti, enhän sano, että olisin huomannut -teidät hurmaavaksi, en, sitä en sano, se kun näyttäisi -rakkaudentunnustukselta, mikä ei ole tarkoitukseni. Älkää suotta -väistäkö minua, sillä silloin minun täytyy huutaa kuin kuurolle." - -"Mitä oikein tahdotte?" kysyi Oliva yksinkertaisesti. - -"Minä tiedän", jatkoi tuntematon, "että mielellänne kuulette -kehuttavan itseänne kauniiksi; minulla ei ole mitään sitä vastaan, -mutta oikeastaan haluan esittää aivan toista." - -"Totta tosiaan, monsieur, te puhutte semmoisella tavalla..." - -"Älkää säikähtykö, ennenkuin olette kuullut, mistä on puhe... Onko -täällä ketään piilossa?" - -"Ei täällä ketään ole, monsieur, mutta sittenkin..." - -"No, ellei täällä kukaan kuuntele, niin voimme puhua kursailematta... -Mitähän arvelisitte, jos meidän kesken perustettaisiin pikkuinen -yhtiö?" - -"Yhtiö... Tottahan ymmärrätte..." - -"Nyt te taas sekoitatte asioita. En minä puhu suhteesta, vaan -yhtiöstä. Ei ole puhe rakkaudesta, vaan liikeasioista." - -"Mitä asioita ne ovat?" kysyi Oliva, jonka uteliaisuus ilmeni -hämmästyksenä. - -"Mitä te puuhaatte pitkin päivää?" - -"Mutta..." - -"Älkää yhtään pelätkö. En minä ole tullut nuhtelemaan. -Vastatkaa niinkuin tahdotte." - -"Minä en tee mitään tai ainakin niin vähän kuin suinkin." - -"Olette siis laiska." - -"Oh!" - -"Varsin hyvä." - -"Vai on se teistä varsin hyvä!" - -"Tietysti. Mitä se minuun kuuluu, että olette laiska. Onko teistä -hauskaa kävellä kaupungilla?" - -"Oikein hauskaa." - -"Käydä teatterissa, tanssiaisissa?" - -"Äärettömästi." - -"Elää hyvin?" - -"Niin juuri." - -"Jos tarjoan teille kaksikymmentäviisi louisdoria kuussa, huolitteko?" - -"Monsieur!" - -"Hyvä neiti Oliva, nyt taas alatte epäillä. Olihan sovittu, ettette -säikähdy. Sanoin kaksikymmentäviisi louisdoria, mutta olisin voinut -sanoa viisikymmentä." - -"Minusta on viisikymmentä parempi kuin kaksikymmentä viisi; mutta -viittäkymmentäkin louisdoria tärkeämpää on minulle se, että itse saan -valita rakastajani." - -"Hitto vie, johan teille huomautin, etten pyri rakastajaksenne. Olkaa -siis huoleti." - -"No hitto vie, sanon minäkin, mitä minun on tehtävä, jotta saan nuo -viisikymmentä louisdoria?" - -"Sanoinko viisikymmentä?" - -"Sanoitte." - -"Olkoon viisikymmentä. Teidän tulee ottaa minut vastaan kotonanne, -olla minulle niin ystävällinen kuin suinkin, antaa minulle -käsivartenne, kun niin tahdon, odottaa minua siinä paikassa, minkä -olen määrännyt." - -"Mutta minulla on rakastaja." - -"Entä sitten?" - -"Ettekö ymmärrä?" - -"Kyllä... ajakaa hänet hiiteen!" - -"Ohho! Ei Beausirea niin vain ajeta." - -"Tahdotteko, että autan?" - -"Ei, minä rakastan häntä." - -"Vai niin!" - -"Vain pikkuisen." - -"Sekin on liikaa." - -"Mutta niin se on." - -"No annetaan sitten Beausiren olla!" - -"Teidän kanssanne on helppo tulla toimeen." - -"Olkaa te samanlainen. Suostutteko ehtoihini?" - -"Suostun kyllä, jos olette jo luetellut ne kaikki." - -"Kuulkaapa nyt, rakas ystävä, minä olen sanonut kaikki, mitä tällä -kertaa voin sanoa." - -"Kunnianne kautta!" - -"Kunniani kautta. Mutta tottahan ymmärrätte erään seikan..." - -"Minkä seikan?" - -"Sen, näettekö, että jos sattuisi tulemaan se tarve, että todella -olisitte rakastajattareni..." - -"Kas, kas! Sitä ei koskaan tarvita, monsieur." - -"Että edes olisitte olevinanne." - -"Mitä siihen tulee, niin sama se." - -"Siis sovittu!" - -"Olkoon menneeksi!" - -"Tässä on etukäteen ensi kuukaudelta." - -Ja hän tarjosi neiti Olivalle viidenkymmenen louisdorin kääröä -koskematta tämän hyppysiinkään. Ja kun nainen epäröitsi, sujahutti -hän sen hameentaskuun hipaisematta kädellään tätä niin pyöreätä ja -notkeata kuvetta, jota eivät herkuttelijatkaan olisi hänen tavallaan -sivuuttaneet. Tuskin oli kulta painunut taskun pohjaan, kun kaksi -kovaa iskua portille pakotti Olivan hypähtämään akkunan ääreen. - -"Hyvä Jumala!" huudahti hän, "rientäkää pois, se on hän!" - -"Kuka hän?" - -"Beausire... rakastajani... koettakaa joutua, monsieur!" - -"Vai niin! Sitä pahempi hänelle!" - -"Miten niin... pahempi hänelle! Hän lyö teidät kappaleiksi." - -"Pyh!" - -"Kuuletteko, kuinka hän jyskyttää? Hän murtaa portin." - -"Käskekää avata. Hitto vie, miksi ette anna hänelle portinavainta?" - -Ja vieras heittäytyi sohvalle mutisten itsekseen: - -"Täytyy nähdä tuo veijari, jotta tiedän, mikä se on miehiään." -Jyskytys jatkui ja väliin kuului kirouksia, jotka kohosivat paljon -ylemmäksi kuin toiseen kerrokseen. - -"Menkää, äiti, avaamaan", sanoi Oliva vimmoissaan. "Ja mitä teihin -tulee, monsieur, niin syyttäkää itseänne, jos teidän käy huonosti." - -"Niinkuin sanotte!" vastasi tuntematon kylmästi, hievahtamatta -sohvalta. - -Oliva kuunteli hytkähdellen, kasvot eteistä kohti. - - - - -XIX - -HERRA BEAUSIRE - - -Oliva syöksi raivoisaa miestä vastaan, joka molemmat kädet sojossa, -kasvot kalpeina ja vaatteet epäjärjestyksessä ryntäsi huoneeseen -käheästi kiroillen. - -"Beausire, kuuleppas, Beausire", sanoi hän sellaisella äänensävyllä, -joka ei ollut niin pelästynyt, että olisi voinut epäillä hänen -rohkeuttaan. - -"Päästäkää minut!" huusi vastatullut, väkisten riuhtaisten itsensä -irti Olivan puristuksesta. - -Ja hän jatkoi yhä yltyvällä äänenpainolla: - -"Vai niin! Vai sen vuoksi, että täällä on mies, minua ei päästetty -sisään! Kas, kas!" - -Kuten jo mainitsimme, istui vieras sohvalla tyynenä, liikkumatta, ja -tätä asentoa Beausire kai luuli neuvottomuudeksi tai ehkä arkuudeksi. -Hän asettui vastapäätä istujaa, puri hammasta pahaenteisesti ja sanoi: - -"Oletan, monsieur, että vastaatte kysymyksiini." - -"No mitä te, arvoisa herra Beausire, haluatte tietää?" kysyi toinen. - -"Mitä te täällä teette, ja ensiksikin, kuka olette?" - -"Minä olen varsin rauhallinen mies, jota te mulkoilette raivoisin -silmin, ja tämän rouvan kanssa olen istunut juttelemassa kaikessa -kunniassa." - -"Niin juuri, kaikessa kunniassa", vahvisti Oliva mutisten. - -"Koeta pitää suusi kiinni", ärjäisi Beausire. - -"No, no!" sanoi tuntematon, "älkää noin tiuskiko rouvalle, joka on -aivan syytön; jos olette huonolla tuulella..." - -"Niin juuri olenkin." - -"Hän on varmaankin menettänyt pelissä", sanoi Oliva puoliääneen. - -"Pentele vieköön, minut on kynitty puhtaaksi!" kirkui Beausire. - -"Eikä teillä olisi mitään sitä vastaan, että saisitte vuorostanne -kyniä", sanoi vieras nauraen. "Sen kyllä ymmärtää, hyvä herra -Beausire." - -"Heittäkää hiiteen mokomat sutkaukset ja olkaa niin hyvä, että heti -puikitte tiehenne!" - -"Malttakaa mieltänne, herra Beausire!" - -"Vihoviimeisen penteleen nimessä, nouskaa paikalla ja menkää, muuten -lyön mäsäksi sohvan ja kaikki, mitä siinä on!" - -"Ettehän te, neiti, ollutkaan minulle ilmoittanut, että herra -Beausirellä on tuommoisia hulluja oikkuja. Kas vain sitä vimmaa!" - -Raivostunut Beausire veti nyt teatterimaisella liikkeellä miekan -tupesta ja piirsi käsivarsillaan ja aseella ainakin kymmenen jalan -ympyrän. - -"Vielä kerran", sanoi hän, "ylös siitä tai naulitsen teidät -sohvanselkään." - -"Tuskinpa voi kiusallisempi olla", sanoi vieras vetäen hiljaa, -vasemmalla kädellä, tupesta lyhyen miekan, jonka oli pannut taakseen -sohvalle säilyyn. - -Oliva päästi kimeitä huutoja. - -"Vaietkaa, vaietkaa, neiti", sanoi rauhallinen vieras, joka vihdoin -oli saanut miekan kouraansa nousematta istumasta. "Olkaa vaiti, sillä -voi sattua kaksi asiaa: joko villitsette herra Beausiren niin, että -hän puhkaisee itsensä miekkani kärkeen, taikka tänne tulee patrulli, -sieppaa teidät ja vie suoraa päätä kuritushuoneeseen." - -Oliva korvasi huutonsa mitä vilkkaimmilla eleillä. Nyt tuli -merkillinen näytelmä. Toisella puolen herra Beausire, rinta paljaana, -juovuspäissä, raivosta väristen, sohi umpimähkään vihollistaan kohti, -jota ei tavoittanut. Toisella puolen istui sohvalla mies, toinen -käsi polvella, torjuen toisella, asestetulla kädellään nasevasti, -kalahtamatta ja samalla nauraen niin, että siitä olisi Pyhä Yrjökin -kauhistunut. - -Beausiren miekka ei hetkeäkään pysynyt linjalla, koska vastustaja -sen aina syrjäytti taitavalla liikkeellä puolelta toiselle. Hän -alkoi jo väsyä ja läähättää, ja suuttumuksen sijaan oli tullut -vasten tahtoakin säikähdys; hänen mieleensä johtui, että jos tuo -säyseä miekka herkeisi pelkästä torjumisesta ja äkkiä ojentuisi -hyökkäykseen, niin hän, Beausire, olisi mennyt mies. Hän kävi -siis hieman neuvottomaksi, väistyi taaksepäin ja tähtäsi vain -vastustajansa miekan heikoimpaan kohtaan, mutta silloin vieras -kiivaalla terssillä löi häneltä aseen kädestä, niin että se lensi -kuin höyhen. Miekka viskautui läpi huoneen, murskasi ruudun ja hävisi -sinne. - -Beausire ei enää tiennyt, mille kannalle asettua. - -"No, herra Beausire", sanoi nyt tuntematon, "varokaa, sillä jos -miekkanne on pudonnut kärki edellä ja joku sattuu kohdalle, niin -henki pois!" - -Beausire oli hieman tointunut ja kiirehti ovesta ulos ja portaita -alas tavoittaakseen aseensa ja ehkäistäkseen tapaturman, josta voisi -saada poliisin niskaansa. Sillä välin Oliva tarttui voittajan käteen -ja sanoi hänelle: - -"Te olette niin urhoollinen, monsieur, mutta Beausire on kavala, ja -sitäpaitsi saatatte minut huonoon valoon viipymällä kauemmin. Teidän -mentyänne hän ihan varmaan lyö minua." - -"Siis jään." - -"Ei, ei, millään ehdolla! Kun hän lyö minua, lyön minä vastaan, ja -aina minä puoleni pidän sen vuoksi, ettei minua tarvitse säästää. -Menkää nyt pois, kun pyydän!" - -"Mutta ottakaa nyt koreasti huomioonne eräs seikka, kaunokaiseni, -jos menen, niin tapaan hänet portilla tai hän vaani minua portailla; -silloin taas otellaan, eikä rappusilla voi niin mukavasti kuin -sohvalla istuen tehdä miekkailutemppuja." - -"No?" - -"No silloin tapan herra Beausiren tai hän minut." - -"Hyvä Jumala, se on totta! Siitähän tulisi taloon kamala häpeä!" - -"Se on vältettävä; siis jään." - -"Taivaan tähden, menkää! Nouskaa seuraavaan kerrokseen, kunnes hän -on palannut. Kun hän uskoo teidän olevan täällä, ei hän muualta -hae. Heti kun hän on pistänyt tänne jalkansa, saatte kuulla minun -vääntävän oven lukkoon kaksinkerroin. Silloin on miekkonen täällä -vankina ja pistän avaimen taskuuni. Kun sitten astutte portaita alas, -tappelen aikalailla, niin ettei hän jouda kuuntelemaan." - -"Te olette viehättävä tyttö; näkemiin!" - -"Näkemiin? Milloin?" - -"Tänä yönä, jos teille sopii." - -"Mitä ihmettä, tänä yönä! Oletteko hullu?" - -"Totta vie, juuri tänä yönä! Onhan nyt oopperanaamiaiset!" - -"Mutta huomatkaa, että jo on melkein sydänyö." - -"Sen kyllä tiedän, mutta mitä siitä?" - -"Täytyy kai olla dominopuku?" - -"Beausire saa mennä hankkimaan, kun olette häntä kylliksi -löylyttänyt." - -"Oikein", sanoi Oliva nauraen. - -"Ja tässä kymmenen louisdoria, millä vuokraatte pukutarpeita", sanoi -vieras myös nauraen. - -"Hyvästi, hyvästi, kiitos!" - -Ja Oliva sysäsi häntä ulos portaille. - -"Mutta kuulkaa, nyt hän alhaalla sulkee portin", huomautti vieras. - -"Se on vain salpa sisäpuolella. Hyvästi nyt, hän tulee!" - -"Mutta jos te satutte jäämään tappiolle, kuinka saan sen tietää?" - -Oliva harkitsi silmänräpäyksen. - -"Varmaankin teillä on palvelijoita?" sanoi hän. - -"On ja voin panna niistä yhden akkunainne kohdalle." - -"Hyvä, ja käskekää hänen pitää nokkaansa pystyssä, kunnes siihen -tipahtaa kirjelippu." - -"Kyllä, kyllä. Hyvästi!" - -Tuntematon harppasi rappusia ylös. Siellä oli pimeä, ja Oliva -huuteli Beausirelle kovalla äänellä, siten estäen kuulumasta uuden -liittolaisensa askelia. - -"Etkö jo tule sieltä, vimmattu?" kirkui hän Beausirelle, joka -portaita myöten noustessaan vakavasti mietiskeli toisen kotiin niin -hävyttömästi tunkeutuneen kuokkavieraan ruumiillista ja siveellistä -etevämmyyttä. - -Lopuksi hän ehti siihen kerrokseen, jossa Oliva odotti. Miekka oli -tupessa, eikä keskustelusta tullut mitään. Oliva tarttui häntä -hartioihin, sysäsi hänet eteiseen ja väänsi lukkoa kahteen kertaan -kiinni, niinkuin oli luvannut. - -Mennessään sivutse saattoi vieras kuulla taistelun alkaneen, ja siinä -voitiin erottaa kajahtelevan soinnun nojalla, kuten orkesterissa, -vaskisoittimet, ne erityiset lajit iskuja, joita arkipäiväisesti ja -leikkiä laskien nimitetään korvapuusteiksi. Näihin liittyi huutoja ja -haukkumista. Beausiren ääni riehui, Olivan kiehui. Suotakoon anteeksi -tämä huono sanaleikki, mutta se on hyvä kuvaamaan asian laitaa. - -"Todellakaan", sanoi tuntematon itsekseen, mennessään pois, "ei olisi -uskonut, että tuo nainen, joka äsken niin säikähtyi rakastajansa -tulosta, pystyy noin riivatusti puolustautumaan." - -Mutta tuntematon ei viitsinyt jäädä kuuntelemaan, kuinka kahakka -päättyisi. - -"Se alkoi niin rajusti", tuumi hän, "että ratkaisun täytyy tulla -pian." - -Hän kääntyi nyt pienen Anjou-Dauphine kadun kulmasta, ja siellä hän -tapasi odottelevat vaununsa, jotka olivat tälle ahtaalle kadulle -menneet takaperin kuin vajaan. - -Hän sanoi jonkun sanan eräälle palvelijalleen, joka heti lähti ja -asettui vastapäätä Olivan akkunoita. Siinä oli vanhanaikaisen talon -porttikäytävän yläpuolella pieni holvikaari, jonka sakeaan varjoon -hänen sopi lymytä. Hän saattoi kätköstään nähdä valaistut akkunat ja -varjokuvien liikkeistä päätellä, mitä sisällä tapahtui. - -Nämä varjokuvat, jotka aluksi olivat kovin levottomia, tyyntyivät -vähitellen, ja lopulta niistä näkyi vain yksi. - - - - -XX - -KULTA - - -Akkunaverhojen takana oli tapausten kulku seuraava! - -Ensin oli Beausire hämmästynyt siitä, että ovi kierrettiin lukkoon. -Sitten hän hämmästyi siitä, että neiti Oliva kirkui niin kovaa, ja -vielä enemmän siitä, ettei huoneeseen palatessaan enää tavannut -tuimaa kilpailijaansa. - -Beausire haki, uhkasi, huusi, sillä kun tuo mies lymysi, merkitsi -se pelkoa, ja kun toinen pelkäsi, niin Beausire riemuitsi voitosta. -Mutta Oliva pakotti hänet lopettamaan hakemisen ja vastaamaan -kysymyksiin. - -Nyt Beausire, jota oli pidelty koko pahasti, alkoi vuorostaan puhua -kopeasti. Oliva, joka ei enää luullut pidettävän itseään syyllisenä, -kun rikoksen meikki oli poissa, huusi niin kovaa, että Beausire häntä -vaientaakseen pani tai ainakin koki panna kätensä hänen suulleen. -Mutta siinä hän erehtyi; Oliva käsitti Beausiren rauhoittavan tempun -aivan toiselta kannalta; Kasvojaan kohti nopeasti lähenevää kättä -vastaan hän pani oman kätensä, joka oli yhtä nopea ja jäntevä kuin -äskeisen tuntemattoman miekka. - -Tämä käsi torjui äkkiä suuta uhkaavan vaaran, teki sitten kaarevan -hyökkäyksen ja osui Beausiren poskelle. Beausire vastasi oikean -kätensä sivuiskulla niin olan takaa, että Olivan molemmat kädet -laskeutuivat ja vasen poski punastui huimasta läiskäyksestä. - -Tämä osa keskustelua oli tullut tuntemattoman korviin hänen -poistuessaan. Tällä tapaa alkanut selittely johtaa pikaiseen -ratkaisuun. Mutta kuinka helppoa tahansa olisi esittää loppusuoritus, -tarvitaan siihen draamallisuutta varten kuitenkin koko joukko -valmistuksia. - -Oliva vastasi Beausiren korvapuustiin raskaalla ja vaarallisella -heittoaseella, porsliiniruukulla, mutta silloin Beausire huimi -ympärilleen kepillä, joka murskasi muutamia kuppeja, typisti erään -kynttilän ja lopuksi sattui Olivan olkapäähän. - -Raivostuneena ryntäsi tämä nyt Beausiren kimppuun ja kuristi -kurkusta. Miesparan oli hätäpuolustuksessa pakko tarttua siihen, mitä -uhkaavasta Olivasta käsiinsä sai, ja niin hän repi hameen rikki. -Tämä häväistys ja menetys vaikutti Olivaan niin, että hän hellitti -otteensa ja tuuppasi Beausiren pitkälleen keskelle huonetta. Siitä -Beausire kömpi pystyyn vihan vimmassa. - -Mutta kun vihollisen arvo nousee siinä määrin, kuin hän osaa -puolustautua, ja kun puolustus aina herättää voittajassakin -kunnioitusta, niin Beausire, jossa oli herännyt suuri kunnioitus -Olivaa kohtaan, jatkoi nyt suullista keskustelua siitä, mihin se oli -katkennut. - -"Sinä olet viheliäinen olento", sanoi hän. "Sinä hävität minut." - -"Sinähän minut hävität", vastasi Oliva. - -"Minäkö sinut hävittäisin, kun ei sinulla mitään ole!"' - -"Sano, ettei minulla enää ole. Sano, että olet myynyt ja syönyt, -juonut tai pelannut kaikki, mitä minulla oli." - -"Ja sinä uskallat moittia köyhyyttäni!" - -"Miksi sinä olet köyhä? Se on pahe." - -"Kyllä minä sinut paheistasi parannan yhdellä ainoalla tempulla." - -"Lyömälläkö?" - -Ja Oliva heilutti raskaita hiilipihtejä, joiden näkeminen pakoitti -Beausiren peräytymään. - -"Ei siis enää muuta puuttunut, kuin että hankit itsellesi rakastajia." - -"No minkä nimen sinä annat niille kurjille naikkosille, jotka istuvat -viereesi pelipaikoissa, kun vietät siellä päivät ja yöt?" - -"Minä pelaan elääksemme." - -"Ja onnistut mainiosti; me kuolemme nälkään; ihana ammatti, totta -vie!" - -"Entä sinun? Kohta kun hamettasi revitään, täytyy sinun porata, kun -ei ole varaa hankkia uutta hametta. On sekin korea ammatti, hitto -soikoon!" - -"Tuottavampi kuin sinun!" kirkaisi Oliva vimmastuneena, "ja tuossa on -todistus!" - -Hän kiskaisi taskustaan kourallisen kultarahoja ja paiskasi -lattialle. Louisdorit alkoivat pyöriä kiekkoina ja kilistä -lappeillaan; jotkut menivät piiloon huonekalujen alle, toiset -jatkoivat helkkyvää menoaan perälle asti, ja muut pysähtyivät kuin -uupuneina, jääden makaamaan, leimakuvien hohtaessa kuin tuliset -kielet. - -Kun Beausire kuuli tämän metallisateen helisevän huonekaluja ja -lattiata vasten, valtasi hänet pyörtymys tai paremmin sanoen -omantunnon vaiva. - -"Louisdoreja, kahden louisdorin rahoja!" huudahti hän ällistyneenä. - -Olivalla oli kourassaan uusi kasa samaa metallia, ja sen hän -sinkautti vasten Beausiren kasvoja ja ojennettuja käsiä, niin että -miestä ihan huikaisi. - -"Huh, huh", toisti hän. "Onpa se Oliva rikas!" - -"Siinä näet, mitä minun ammattini tuottaa", vastasi nainen -kyynillisesti ja potkaisi aika lailla tohvelinsa kärjellä sekä -lattialle valunutta kultaa että poimimaan polvistunutta Beausirea. - -"Kuusitoista, seitsemäntoista, kahdeksantoista!" laski Beausire -riemusta läähättäen. - -"Kelvoton!" mutisi Oliva. - -"Yhdeksäntoista, kaksikymmentä, kaksikolmatta." - -"Konna!" - -"Kolmekolmatta, neljäkolmatta, kuusikolmatta." - -"Häpeämätön!" - -Joko Beausire oli kuullut nämä haukkumiset tai muuten ruvennut -häpeämään, yhdentekevä, mutta hän nousi seisaalle. - -"Vai sillä tavalla", lausui hän niin vakavalla äänenpainolla, että -se oli naurettavuudessaan verraton, "neitiseni tekee säästöjä -riistämällä minulta senkin, mikä on ihan välttämätöntä!" - -Oliva ei osannut hämillään mitään vastata. - -"Niinpä siis", jatkoi veijari, "annat minun pitää rikkinäisiä -sukkia ja kulunutta hatturäyskää, jonka vuori pörröttää risoina, ja -piilotat kultarahoja kirstuusi. Mistä olet saanut nämä louisdorit? -Niiden rippeiden myynnistä, joita minulla vielä oli, kun surullisen -kohtaloni liitin sinuun." - -"Senkin vintiö!" mutisi Oliva hiljaa ja loi häneen halveksivan -silmäyksen, joka ei kuitenkaan säikähdyttänyt. - -"Saat anteeksi", jatkoi Beausire, "et kitsauttasi, vaan -säästäväisyytesi." - -"Ja äsken olit lyödä minut kuoliaaksi!" - -"Äsken olin oikeassa, nyt olisin väärässä." - -"Miksi niin?" - -"Koska nyt näkyy, että olet kelpo emännöitsijä ja kartutat talon -varoja." - -"Sen sanon, että sinä olet kelvoton heittiö!" - -"No no, pikku Oliva!" - -"Anna heti tuo kulta takaisin!" - -"Jopa nyt jotakin, rakkaani!" - -"Jollet anna, niin pistän sinut puhki omalla miekallasi." - -"Oliva!" - -"Annatko vai et?" - -"En, Oliva, en ikinä anna pistää itseäni puhki." - -"Älä hievahda, tai saat piston. Tänne rahat!" - -"Lahjoita ne minulle!" - -"Voi sinua kelvotonta! Sinä kerjäät, tahdot hyötyä huonon käytökseni -hedelmistä! Ja tuommoistakin sanotaan mieheksi! Aina minä olen teitä -halveksinut, kaikkia miehiä, kuuletko, vielä enemmän sitä, joka -antaa, kuin sitä, joka ottaa vastaan." - -"Antaja", vastasi Beausire vakavannäköisenä, "voi antaa, ja hän on -onnellinen. Minäkin olen sinulle antanut, Nicole." - -"Ei minua saa sanoa Nicoleksi." - -"Anteeksi, Oliva! Tarkoitan, että minäkin olen sinulle antanut, kun -jotakin oli." - -"Semmoinen anteliaisuus! Pari hopeasolkea, kuusi louisdoria, kaksi -silkkihametta, kolme kirjailtua nenäliinaa." - -"Siinä on koko paljon, sotamieheltä." - -"Vaiti! Soljet olit varastanut joltakin toiselta, jotta voisit -minulle antaa; louisdorit olit lainannut etkä velkaasi koskaan -maksanut, ja ne silkkihameet..." - -"Oliva, Oliva!" - -"Anna rahani takaisin!" - -"Paljonko niistä tahdot?" - -"Kahta vertaa enemmän." - -"Olkoon menneeksi", vastasi Beausire. "Minä lähden Bussykadulle -pelaamaan ja tuon sinulle, en kahta vertaa, vaan viisi sen vertaa -takaisin." - -Hän astui pari askelta ovea kohti. Oliva tarttui hänen takkinsa kovin -hauraaseen liepeeseen. - -"Kas niin", sanoi Beausire, "nyt meni takkini rikki." - -"Sitä parempi, sittenhän saat uuden." - -"Se maksaa kuusi louisdoria, Oliva, kuuletko? Mutta Bussykadulla -eivät pankinpitäjät ja vastapelaajat onneksi ole kovin tarkkoja -pukuasioissa." - -Oliva tarttui tyyneesti toiseen liepeeseen ja repi sen irti. - -Nyt Beausire raivostui. - -"Penteleen riiviö!" kirkaisi hän. "Tekeekö mielesi päästä hengestäsi? -Tällä tapaa se hullu minut riisuu putipuhtaaksi. Nyt en enää kehtaa -mennä ulos." - -"Päinvastoin saat heti paikalla mennä." - -"Sepä kumma, ilman takkia!" - -"Panet päällesi talvitakin." - -"Joka on rikki ja paikattu." - -"Sama se; ellei sovi, niin älä ota sitä, mutta asialle sinun pitää -mennä." - -"Enkä mene." - -Oliva otti taskustaan ne kultarahat, jotka hänellä vielä oli noin -neljäkymmentä louisdoria, ja helisteli niitä kämmentensä välissä. -Beausire oli menettää järkensä; hän polvistui vielä kerran ja sanoi: - -"No käske, käske!" - -"Sinun pitää juosta Capucin-Magiqueen, Seine-kadun varrelle. Sieltä -saa ostaa dominoita naamiohuveihin." - -"No niin!" - -"Osta minulle täysi dominopuku, myös naamio ja sukat samaa väriä." - -"Hyvä." - -"Itsellesi ostat mustan, minulle valkoisen, satiinia." - -"Kyllä, kyllä." - -"Ja aikaa saat vain kaksikymmentä minuuttia." - -"Mennäänkö huveihin?" - -"Mennään." - -"Ja sitten viet minut bulevardille illallista syömään?" - -"Tietysti, mutta yhdellä ehdolla." - -"Sano, sano!" - -"Että tottelet." - -"No tietysti, aina!" - -"Koeta nyt näyttää intoasi." - -"Mutta rahat niihin ostoksiin..." - -"Onhan sinulla viisikolmatta louisdoria." - -"Minullako viisikolmatta louisdoria? Mitä tarkoitat?" - -"Niitä, jotka keräsit lattialta." - -"Oliva, Oliva, tuo ei ole sinun puoleltasi kaunista." - -"Kuinka niin?" - -"Sinähän olit jo antanut ne minulle." - -"En minä väitä, ettet niitä saa, mutta jos nyt heti ne antaisin, et -sinä tulisi takaisin. Mars siis asialle ja palaa pian!" - -"Oikeassa olet, hitto vie!" sanoi veijari hieman nolona. "En minä -aikonutkaan palata." - -"Viisikolmatta minuuttia aikaa, kuuletko?" huusi Oliva. - -"Kuulen kyllä ja lähden." - -Juuri tällä hetkellä se palvelija, joka vaani komerossa vastapäätä -akkunoita, näki toisen varjokuvan katoavan. Tällöin näet lähti -Beausire ulos, yllä liepeetön takki, jonka takana miekka kieppui -julkeasti, ja liivien alta pursusi paita esille kuin Ludvig XIII:n -aikoina. - -Sillä välin kun tyhjäntoimittaja kiirehti Seine-kadulle, kirjoitti -Oliva kiireesti paperipalalle seuraavat sanat, jotka lyhyesti -kuvasivat tapausten menoa: - -"Rauha on tehty, jako suoritettu, huvit hyväksytty. Kello kaksi -olemme oopperassa; minulla on yllä valkoinen domino ja vasemmalla -olalla sininen silkkinauha." - -Sitten Oliva kiersi paperin porsliiniruukun murusen ympärille, pisti -päänsä ulos akkunasta ja heitti pikku mytyn kadulle. Palvelija -syöksähti saaliin kimppuun, sieppasi sen ja poistui kiireesti. - -Jokseenkin varmaa on, ettei Beausire viipynyt asialla kauempaa -kuin puolituntia, ja palatessaan hänellä oli mukanaan kaksi -räätälinoppilasta, jotka kahdeksantoista louisdorin hinnasta -luovuttivat kaksi erinomaisen aistikasta dominopukua, jollaisia -valmistettiin Capucin-Magiquessa, etevän ammattimiehen, hänen -majesteettinsa kuningattaren hovihankkijan työpajassa. - - - - -XXI - -ERIKOISASUNTO - - -Rouva de la Motte jäi meiltä Mesmerin talon portille katselemaan -kuningattaren vaunuja, jotka poistuivat nopeasti. - -Kun niitä ei enää näkynyt, kun niiden jyrinää ei enää kuulunut, nousi -Jeanne takaisin vuokravaunuihinsa ja palasi kotiin ottaakseen ylleen -dominopuvun ja verhotakseen kasvonsa uudella naamiolla, ja samalla -hänen teki mieli ottaa selville, oliko poissa ollessa sattunut mitään -uutta. - -Rouva de la Motte aikoi tänä hyväenteisenä yönä saada virkistystä -päivän monista mielenliikutuksista. Hän oli näet päättänyt kerrankin, -itsenäinen kun oli, mennä omin päin nauttimaan aavistamattomien -seikkailujen suloa. Mutta jo ensi askeleella tuli vastus, kun hän oli -astumaisillaan sille tielle, joka vilkkaista, kauan pidättyneistä -luonteista tuntuu niin houkuttelevalta, sillä portinvartijan luona -häntä odotti harmaapukuinen palvelija. - -Tämä oli Rohanin prinssin väkeä ja toi hänen korkea-arvoisuudeltaan -kirjelipun, joka oli laadittu seuraavaan muotoon: - - 'Rouva kreivitär! - - Varmaankaan ette ole unohtanut, että meidän on yhteisesti - neuvoteltava eräistä asioista. Kenties muistinne on lyhyt mutta - minä en unohda sitä, mikä on minua miellyttänyt. Minulla on - kunnia odottaa teitä siellä, minne kirjeen tuoja teidät saattaa, - jos suvaitsette lähteä.' - -Allekirjoituksena oli papillinen risti. - -Rouva de la Motte harmistui aluksi tästä vastuksesta, mutta hetkisen -mietittyään teki nopean päätöksen, kuten hänen tapansa oli. - -"Nouskaa ajurini viereen", sanoi hän harmaatakkiselle, "tai antakaa -hänelle osoite." - -Palvelija nousi ajurin viereen, rouva de la Motte vaunuihin. - -Kymmenessä minuutissa jouduttiin Saint-Antoinen esikaupungin -alkupäähän, erään syvänteen laidalle, joka oli äskettäin täytetty. -Siellä oli suurten puiden suojassa, jotka olivat yhtä vanhoja kuin -koko esikaupunki, kaikkien silmiltä kätkössä, muuan niistä siroista -taloista, joita Ludvig XV:n aikana rakennettiin ulkoasultaan -edellisen vuosisadan maun mukaisiksi, mutta sisältä noudattaen -oman vuosisadan verratonta mukavuutta. Kun oli pysähdytty tämän -rakennuksen eteen, mutisi kreivitär: - -"Oh, tuohan on sellainen erikoisasunto! Ylhäisen prinssini puolelta -se on luonnollista, mutta Valois-suvun jäsenelle nöyryyttävää. -Olkoon!" - -Tämä sana, josta alistuvaisuus on tehnyt huokauksen ja maltittomuus -huudahduksen, ilmaisi kaiken sen jäytävän kunnianhimon ja narrimaisen -halun, mitä hänen mielessään oli. Mutta kohta kun hän oli astunut -kynnyksen poikki, oli hän myös selvillä, kuinka käyttäytyisi. - -Hänet saatettiin huoneesta huoneeseen, yllätyksestä yllätykseen, -kunnes tultiin pieneen, erinomaisen aistikkaaseen ruokasaliin. Siellä -hän tapasi kardinaalin yksinään, odottamassa, selaillen joitakin -lentokirjasia, hyvin niiden häväistyskirjoitusten näköisiä, joita -näihin aikoihin sateli tuhansittain, kun tuuli kävi Englannista tai -Hollannista. Nähdessään rouva de la Motten kardinaali nousi. - -"Ahaa, jopa te tulitte! Kiitos, kreivitär", sanoi hän, lähestyen -suutelemaan kreivittären kättä. - -Mutta tämä peräytyi ylenkatsovan ja loukkaantuneen näköisenä. - -"Mitä nyt?" kysyi kardinaali. "Mikä teitä vaivaa, madame?" - -"Ette kaiketi ole tottunut, monseigneur, näkemään sellaista ilmettä -niiden naisten kasvoilla, joita teidän korkea-arvoisuutenne suvaitsee -kutsua tänne?" - -"Mutta, hyvä kreivitär..." - -"Nyt olemme teidän erikoisasunnossanne, eikö niin, monseigneur?" -sanoi kreivitär katsellen halveksivasti ympärilleen. - -"Kuulkaapa, kreivitär..." - -"Olin toivonut, monseigneur, että suvaitsitte muistaa, missä säädyssä -olen syntynyt, ja että myös muistaisitte, että vaikka Jumala on -määrännyt minut köyhäksi, hän on kuitenkin sydämeeni jättänyt säätyni -mukaisen ylpeyden." - -"Kas niin, kas niin, kreivitär, olin luullut teitä järkeväksi -naiseksi", vastasi kardinaali. - -"Te näytte, monseigneur, sanovan järkeviksi naisiksi niitä, jotka -huoleti nauravat kaikelle, vieläpä häpeällekin; sellaisille naisille -olen ainakin minä, suokaa se anteeksi, tottunut antamaan toisen -nimen." - -"Ei, kreivitär, nyt erehdytte. Järkeväksi sanon jokaista naista, -joka kuuntelee, mitä toinen sanoo, taikka ei puhu, ennenkuin on -kuunnellut." - -"Olkaa niin hyvä ja puhukaa." - -"Minulla on puhumista teille vakavista asioista." - -"Ja sitä varten olette käskenyt saattaa minut ruokasaliin!" - -"Juuri niin; vai olisiko teistä parempi, että odottaisin teitä -naistenhuoneessa, kreivitär?" - -"Ero on hieno." - -"Niinpä luulisin, kreivitär." - -"Ei siis ole muusta puhe kuin illallisesta monseigneurin seurassa?" - -"Ei muusta." - -"Teidän korkea-arvoisuutenne saa olla siitä varma, että osaan tätä -kunniaa pitää asianmukaisessa arvossa." - -"Laskette leikkiä, madame!" - -"En, vaan nauran." - -"Todellako?" - -"Niin. Vai tahdotteko mieluummin, että suutun? Teillä näkyy olevan -kärtyinen mielenlaatu, monseigneur." - -"Nauru on teissä niin viehättävää, enkä mitään sen hartaammin halua -kuin aina nähdä teidän nauravan. Mutta nyt ette naura. Ei, ei, vihaa -siellä on, noiden kauniiden huulten takana, jotka näyttävät hampaita." - -"Ei vähääkään, monseigneur, ja ruokasali rauhoittaa minut -täydellisesti." - -"No vihdoinkin!" - -"Ja toivoakseni syötte hyvällä ruokahalulla." - -"Tietysti minun puolestani; entä te?" - -"Minulla ei ole nälkä." - -"Kiellättekö siis minut syömästä, madame?" - -"Nyt en ymmärrä." - -"Ajatteko minut pois?" - -"Mitä oikeastaan tarkoitatte?" - -"Kuulkaapa, hyvä kreivitär." - -"Kuuntelen kyllä." - -"Jos olisitte vähemmän vimmastunut, niin sanoisin, että teidän sopii -olla kuinka tahdotte, sillä aina te pysytte viehättävänä; mutta kun -joka ainoa kohteliaisuus uhkaa viedä siihen, että minulle sanotaan -hyvästi, niin koetan hillitä itseäni." - -"Teilläkö se vaara, että sanotaan hyvästi? Suokoon teidän -korkea-arvoisuutenne anteeksi, mutta teitä käy mahdottomaksi -ymmärtää." - -"Ja kuitenkin kaikki on niin läpikuultavan kirkasta." - -"Älkää pahastuko sokeudestani, monseigneur." - -"Kun pari päivää sitten kävin luonanne, näytti minusta siltä, että -teillä on vastuksia. Asuntonne tuntui teistä varsin sopimattomalta -arvoonne ja nimeenne nähden. Se seikka pakotti minut viipymään vain -vähän aikaa, ja senvuoksi tekin olitte minua kohtaan kylmähkö. -Silloin ajattelin, että jos jälleen pääsette sopivaan ympäristöön, -ominaisiin oloihinne, merkitsisi se samaa kuin jos vapautuisi lintu, -jota luonnontutkija pitää ilmapumpun alla." - -"Ja silloin?" kysyi kreivitär hätäisenä, sillä hän alkoi jo käsittää. - -"Silloin, ihana kreivitär, jotta voisitte minut ottaa vastaan -peittelemättä, jotta minäkin voisin käydä luonanne saattamatta -huonoon valoon itseäni taikka teitä..." - -Kardinaali katseli kreivitärtä tuikeasti. - -"Niin, sitten?" kysyi tämä. - -"Niin olen toivonut, että suvaitsisitte ottaa vastaan tämän pienoisen -talon. Tämä ei ole minun asuntoni, kaikkein vähimmin erikoisasunto." - -"Ottaisin vastaan, minäkö? Ja sen te lahjoittaisitte, monseigneur!" -huudahti kreivitär, jonka sydän sykki ylpeydestä ja ahneudesta. - -"Tosin se on vähän; mutta jos enempää tarjoisin, ette huolisi." - -"En enempää enkä vähempää, monseigneur", sanoi kreivitär. - -"Mitä sanotte, kreivitär?" - -"Sanon että minun on mahdotonta ottaa sellaista lahjaa vastaan." - -"Mahdotonta! Ja miksi?" - -"Siksi vain, että se on mahdotonta." - -"Älkää sitä sanaa lausuko minun lähelläni, kreivitär." - -"Miksi ei?" - -"Siksi, etten minäkään sitä usko teidän lähellänne." - -"Monseigneur!..." - -"Talo on omanne, madame, avaimet ovat tuolla, kullatulla -hopealautasella. Kohtelen teitä kuin olisitte linnan valloittaja. -Tuntuuko sekin nöyryytykseltä?" - -"Ei, mutta..." - -"Ottakaa siis vastaan." - -"Monseigneur, olenhan jo sanonut." - -"Mutta kirjoitattehan te, madame, eläkeanomuksia ministereille; -otatte kahdelta oudolta naiselta vastaan sata louisdoria..." - -"Ah, monseigneur, se on aivan eri asia. Se, joka ottaa vastaan..." - -"Se velvoittaa antajaa, kreivitär", sanoi prinssi ylevästi. -"Huomatkaa, olen odottanut teitä täällä ruokasalissanne enkä ole edes -nähnyt naistenhuonetta, saleja tai muita huoneita, mutta luulen, että -nekin täällä ovat kunnossa." - -"Anteeksi, monseigneur, sillä te pakotatte minut tunnustamaan, ettei -voi olla hienotuntoisempaa miestä kuin te olette." Ja kreivitär, -hillittyään itseään näin kauan, punastui riemusta ajatellessaan, että -saisi sanoa: _minun_ taloni. Huomattuaan sitten prinssin ilmeestä -viehättyvänsä ehkä liiaksikin hän peräytyi hiukan ja sanoi: - -"Pyydän teitä, monseigneur, tarjoamaan minulle illallista." - -Kardinaali heitti yltään viitan, jota oli tähän asti pitänyt, siirsi -kreivittärelle tuolin ja ryhtyi suorittamaan hovimestarin tehtäviä -vierailupuvussa, joka sopi hänelle mainiosti. Kohta oli illallinen -valmiina pöydällä. Sillä välin kun palvelijat kulkivat etuhuoneessa, -oli Jeanne taas pannut kasvoilleen naamion. - -"Oikeastaan pitäisi minun olla naamioitu", sanoi kardinaali, "sillä -te olette kotonanne, oman väkenne piirissä, minähän täällä olen -vieras." - -Jeanne alkoi nauraa, mutta piti silti naamionsa. Ja vaikka hän oli -tukehtua ilosta ja hämmästyksestä, osoitti hän pitävänsä myös ateriaa -arvossa. - -Kuten jo olemme useat kerrat huomauttaneet, oli kardinaali -yleväsydäminen ja hyvin älykäs mies. Pitkällinen tottumus Euroopan -sivistyneimpien hovien elämään, niiden hovien, joita ohjasivat -kuningattaret, tottumus naisiin, jotka tähän aikaan tosin -sekoittivat, mutta usein myös ratkaisivat poliittisia kysymyksiä, -tämä kokemus, niin sanoaksemme periytynyt veressä ja omien -tutkimusten avulla monin verroin kartutettu, kaikki nämä sekä nykyään -että jo silloin harvinaiset ominaisuudet tekivät prinssistä sellaisen -miehen, josta toisten valtiomiesten, hänen kilpailijainsa, samoinkuin -hänen rakastajattarensa oli perin vaikea päästä selville. - -Hänen miellyttävä sävynsä ja erinomainen kohteliaisuutensa olivat -kuin haarniska, jota ei mikään pystynyt raapaisemaankaan. - -Hän luuli myös olevansa Jeannea paljon etevämpi. Tämä pöyhkeän -vaatelias maalaisnainen, joka ei väärällä ylpeydelläänkään osannut -salata ahneuttaan, näytti hänestä olevan helppo valloittaa, ja -haluttavaksi tuon naisen teki kaiketi kauneus, äly tai jokin muu -yllyttävä viehätys, joka paljon enemmän vaikuttaa yltäkyllin -nauttineisiin kuin kokemattomiin miehiin. Tällä kertaa kardinaali, -joka muuten sai helpommin selville muiden ajatukset, kuin salli -omiensa tulla ilmi, kenties erehtyi, mutta se johtui siitä, ettei -Jeanne, niin kaunis kuin olikin, herättänyt hänessä epäluuloja. - -Ja juuri tästä koitui niin etevän miehen tappio. Hän ei ainoastaan -heittäytynyt heikommaksi kuin oli, vaan rupesi kääpiöksi. Maria -Teresian ja Jeanne de la Motten välillä oli niin suuri ero, ettei -tämänkaltainen Rohan viitsinyt taistella. Ja kun taistelu kerran -oli alkanut, varoi Jeanne, joka tunsi näennäisen heikommuutensa, -ilmaisemasta todellista etevämmyyttään. Hän oli yhä olevinaan -maalaiskeimailija, tekeytyi typeräksi ja piti siten levossa -vastustajaansa, joka luotti voimaansa ja siis heikosti hyökkäsi. - -Kardinaali oli kreivittäressä yllättänyt kaikki ne tunteet, joita -tämä ei voinut pidättää näkymästä, ja luuli hänen siis olevan -lahjasta hyvinkin ihastunut. Ihastus olikin suuri, sillä lahja oli -sekä toiveita että pyyteitäkin suurempi. Mutta kardinaalilta jäi -huomaamatta, että hän itse oli liian vähäpätöinen tyydyttämään -Jeannen kaltaisen naisen kunnianhimoa ja ylpeyttä, tässä kun -ihastuksen haihduttivat yhä uudet, edellisten sijalle välittömästi -tulleet halut. - -"Kun siis olette allekirjoittanut sopimuksen minun kanssani", -sanoi kardinaali, kaataen kreivittärelle kyprolaisviiniä pieneen, -kultatähdillä koristettuun kristallipikariin, "niin älkää enää olko -minulle nyreissänne, kreivitär!" - -"Minä nyreissäni! En suinkaan." - -"Otatte siis minut täällä joskus vastaan ilman kovin suurta -vastenmielisyyttä?" - -"Koskaan en voisi olla niin kiittämätön, että unohtaisin teidän -olevan täällä kotonanne, monseigneur." - -"Kotonani! Hassutusta!" - -"Ei, ei, vaan kotonanne, ihan kotonanne." - -"Jos väitätte vastaan, niin varokaa!" - -"No mitä sitten tapahtuu?" - -"Panen teille toiset ehdot." - -"Saatte itse olla varuillanne." - -"Mistä?" - -"Kaikesta." - -"Sanokaa." - -"Olenhan kotonani." - -"Ja..." - -"Ja jos huomaan ehtonne kohtuuttomiksi, kutsun palvelijat apuun." - -Kardinaali alkoi nauraa. - -"Siinä näette", sanoi Jeanne. - -"En näe niin mitään", vastasi kardinaali. - -"Kyllä te näette, että teitte minusta pilaa!" - -"Kuinka niin?" - -"Naurattehan..." - -"Kyllä se tuntuu olevan nyt paikallaan." - -"Juuri niin, paikallaan, sillä jos kutsuisin väkeäni, ei kukaan -tottelisi." - -"Kyllä tottelisivat, vaikka piru veisi!" - -"Hyi, monseigneur!" - -"Mitä olen tehnyt?" - -"Kirositte, monseigneur." - -"Täällä en enää ole kardinaali. Nyt olen teidän luonanne, se on: -oikein hauskalla päällä." - -Ja hän purskahti taas nauramaan. - -"Varmaankin hän on erinomainen mies", ajatteli kreivitär. - -"Asiasta toiseen", sanoi kardinaali äkkiä, ikäänkuin olisi mieleen -johtunut jokin kaukainen ajatus, "mitä te viimeksi oikein kerroitte -kahdesta hyväntekeväisyysnaisesta, joistakin saksalaisista?" - -"Niistäkö, joilta minun luokseni jäi se muotokuvalipas?" kysyi -Jeanne, joka nyt, nähtyään kuningattaren, oli varuillaan. - -"Juuri niistä, joilla oli muotokuva." - -"Monseigneur", vastasi rouva de la Motte katsellen kardinaalia, -"lyön vaikka vetoa, että te tunnette heidät yhtä hyvin kuin minä ja -paremminkin." - -"Minäkö? Nyt te, kreivitär, teette minulle vääryyttä. Ettekö näkynyt -haluavan saada tietää, keitä he ovat?" - -"Tietysti, ja tottahan on luonnollista, että tekee mieli tuntea -hyväntekijänsä." - -"No, jos tietäisin heidän nimensä, niin olisin jo ilmoittanut teille." - -"Herra kardinaali, sanon vieläkin, että te tunnette ne naiset." - -"En." - -"Jos yhä kiellätte, niin sanon teitä valehtelijaksi." - -"Silloin kostan herjauksen." - -"Saanko kysyä, kuinka?" - -"Syleilemällä teitä." - -"Kuulkaapa, herra lähettiläs Wienin hovissa ja keisarinna Maria -Teresian hyvä ystävä, minusta tuntuu, että jos muotokuva on vähänkin -näköinen, teidän olisi siinä pitänyt nähdä ystävänne kuva." - -"Mitä sanotte? Vai olisiko se todella ollut Maria Teresian kuva?" - -"Koettakaa olla olevinanne tietämätön, herra valtiomies!" - -"Olkoon sitten. Mutta jos se olikin Maria Teresian kuva ja jos -olisinkin sen tuntenut, minne me siitä pääsemme?" - -"Kun olitte tuntenut Maria Teresian muotokuvan, on teissä varmaankin -herännyt jokin arvelu, keitä ne naiset lienevät, joiden hallussa on -semmoinen kuva." - -"Mutta miksi te vaaditte, että minun pitää se tietää?" kysyi -kardinaali jokseenkin levotonna. - -"No siksi, ettei ole tavallista nähdä äidin kuvaa, sillä huomatkaa -tarkoin, se muotokuva on äidin eikä keisarinnan, kenenkään muun -kuin..." - -"Jatkakaa." - -"Kuin tyttären käsissä." - -"Kuningattaren!" huudahti Ludvig de Rohan, saaden äänensä niin -luontevan hämmästyneeksi, että se eksytti Jeannea. "Olisiko hänen -majesteettinsa käynyt teidän luonanne?" - -"Ettekö todella aavistanut, että se oli hän?" - -"Taivaan nimessä, en vähääkään", vastasi kardinaali täysin -viattomalla äänenpainolla. "Unkarissa on tavallista, että hallitsijan -muotokuvat kulkevat suvusta sukuun. Niinpä esimerkiksi, vaikken minä -ole Maria Teresian poika tai tytär tai edes sukulainen, on minullakin -hänen muotokuvansa taskussani." - -"Teilläkö, monseigneur?" - -"Kas tässä", sanoi kardinaali kylmästi ja veti taskustaan -nuuskarasian, jota näytti hämmästyneelle Jeannelle. - -"Tästä näette", lisäsi hän, "että kun minulla on tämä muotokuva, -vaikkei minulla ole, kuten jo sanoin, kunniaa kuulua keisarilliseen -perheeseen, niin on joku saattanut sen unohtaa luoksenne, silti -olematta Itävallan hallitsijasuvun jäsen." - -Jeanne oli vaiti. Hänellä oli hyvät taipumukset valtioviisauteen, -mutta ei vielä käytännöllistä kokemusta. - -"Teidän mielestänne siis", jatkoi prinssi Ludvig, "luonanne käynyt -nainen on kuningatar Marie Antoinette?" - -"Niin, ja hänen mukanaan oli toinen nainen." - -"Polignacin herttuatar?" - -"En tiedä." - -"Lamballen prinsessa?" - -"Se oli nuori, hyvin kaunis ja vakavan näköinen." - -"Kenties neiti de Taverney?" - -"Mahdollisesti, mutta minä en tunne häntä." - -"Jos hänen majesteettinsa on käynyt luonanne, voitte olla varma, että -kuningatar teitä suosii. Se on aimo askel onneanne kohti." - -"Sen uskon minäkin, monseigneur." - -"Suokaa kysyä erästä asiaa: oliko hänen majesteettinsa antelias?" - -"Hän antoi minulle sata louisdoria." - -"Kah! Hänen majesteettinsa ei ole rikas, varsinkaan nykyään." - -"Kiitollisuuteni täytyy olla sitä suurempi." - -"Osoittiko hän teille erityistä myötätuntoa?" - -"Kyllä, aivan ilmeisesti." - -"Kaikki on siis hyvällä alulla", sanoi kardinaali miettiväisenä, -ja unohtaen suojatin, ajatellen vain suojelijaa. "Teidän tarvitsee -toimittaa enää vain yksi asia." - -"Mikä se on?" - -"Hankkia pääsy Versaillesiin." - -Kreivitär hymyili. - -"Niin, älkäämme sitä itseltämme salatko, kreivitär, siinä se pulma -vasta tulee." - -Kreivitär hymyili uudestaan, mutta merkitsevämmin kuin ensi kerralla. -Kardinaali veti myös suunsa hymyyn ja sanoi! - -"Tosiaankin te maalaiset olette kaikesta niin varmat ettekä osaa -epäillä. Kun olette nähneet Versaillesissa ristikkoporttien aukenevan -ja ihmisten kulkevan portaita ylös, niin kuvittelette, että kuka -tahansa voi astua noista porteista ja nousta noita portaita. Oletteko -nähnyt kaikki ne pronssimarmori- ja lyijyhirviöt, jotka koristavat -Versaillesin puistoja ja penkereitä?" - -"Olen kyllä, monseigneur." - -"Siellä on sadottain siivekkäitä hevosia, kimairoja, gorgoneja, -peikkoja ja muita kammottavia petoja. Mutta kuvitelkaa, että -ruhtinasten ja heidän hyvien tekojensa välillä on eläviä petoja, -kymmentä vertaa häijympiä kuin ne tekaistut, joita olette nähnyt -puutarhan kukkien ja ohikulkijain välillä." - -"Teidän korkea-arvoisuutenne auttanee minua pääsemään noiden -hirviöiden välitse, jos ne sulkisivat minulta tien." - -"Kyllä koetan, mutta vaikeaksi se arvatenkin käy. Ja pankaa -mieleenne, jos mainitsette nimeni, jos paljastatte taikakeinonne, ei -se parin käynnin jälkeen teitä enää auttaisi vähääkään." - -"Onneksi", sanoi kreivitär, "minulla on siinä kohden apuna -kuningattaren välitön suojelus, ja jos Versaillesiin joudun, pääsen -sinne oikealla avaimella." - -"Mikä avain se on, kreivitär?" - -"Se on minun salaisuuteni, herra kardinaali... Ei, sanoin väärin; jos -se olisi vain minun salaisuuteni, ilmoittaisin teille, koska en tahdo -mitään salata niin herttaiselta suojelijaltani." - -"On siis jokin este, kreivitär?" - -"Valitettavasti, monseigneur, en voi sitä ilmaista. Kun se ei ole -minun salaisuuteni, niin olen vaiti. Tyytykää vain siihen tietoon, -että..." - -"Että mitä?" - -"Että huomenna menen Versaillesin, että minut otetaan vastaan ja -kaikesta päättäen oikein suosiollisesti, monseigneur." - -Kardinaali katseli nuorta naista, jonka itsevarmuus tuntui hänestä -olevan illallisen ensi höyryjen vaikutusta. - -"Sittenpä nähdään, kreivitär", sanoi hän nauraen, "pääsettekö sisään." - -"Oletteko ehkä niin utelias, että panette jonkun minua vaanimaan?" - -"Varmasti." - -"Sittenkään en peruuta sanojani." - -"Olkaa huomisesta alkaen varuillanne. Huomatkaa vielä, että teidän on -kunnia-asia päästä Versaillesiin." - -"Niin, arkihuoneisiin, monseigneur." - -"Vakuutan teille, kreivitär, että minun nähdäkseni olette elävä -arvoitus." - -"Joku niistä pikku hirviöistä, joita on Versaillesin puistossa?" - -"Kaiketi pidätte minua miehenä, jolla on makua?" - -"Luonnollisesti." - -"No niin, kun näette minut tässä jalkainne juuressa pitelemässä -ja suutelemassa kättänne, niin ette voine enää uskoa, että kosken -huulillani käpälää tai kädelläni suomuista kalanpyrstöä." - -"Pyydän teitä, monseigneur, muistamaan", sanoi Jeanne kylmästi, -"etten ole mikään ompelijatar tai oopperatyttö; että olen oma itseni, -kun elän erilläni miehestäni, ja että, kun pidän itseäni minkä -tahansa miehen vertaisena tässä valtakunnassa, voin sitten, kun -mieleni niin tekee, vapaasti ja omasta halusta suoda rakkauteni sille -miehelle, joka on osannut minua miellyttää. Pitäkää minua siis hiukan -arvossa, niin osoitatte samalla arvonantoa sille aatelille, johon -molemmat kuulumme." - -Kardinaali nousi. - -"Vai niin", sanoi hän, "tahdotteko siis, että rakastaisin teitä -täydellä todella?" - -"Sitä en sano, herra kardinaali, mutta omasta puolestani tahdon -teitä rakastaa. Uskokaa, että kun se hetki tulee, jos se tulee, niin -aavistatte sen helposti. Ja ellette huomaisi, niin huomautan teille, -sillä pidän itseäni kyllin nuorena ja siedettävänä, jottei tarvitse -hävetä, vaikka astuisinkin ensi askeleen. Kunniallinen mies ei hylkää -minua." - -"Kreivitär", sanoi kardinaali, "vakuutan teille, että jos asia -riippuu vain minusta, niin tulette minua rakastamaan." - -"Saadaan nähdä." - -"Onhan teissä jo ystävyyttä minua kohtaan!" - -"Enemmänkin." - -"Todella? Silloin olemme jo puolitiessä." - -"Älkäämme mitatko matkaa sylikaupalla, vaan astukaamme." - -"Te olette sellainen nainen, jota ihailisin, jos..." - -Ja hän huokasi. - -"Jota ihailisitte... jos..." sanoi Jeanne hämmästyen. - -"Jos sallisitte", riensi kardinaali vastaamaan. - -"Kenties sen sallinkin sitten, kun onni on hymyillyt minulle niin -kauan, että jäätte liian hätäisesti lankeamatta jalkaini juureen ja -liian aikaisin suutelematta käsiäni." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Sitä, kun olen yläpuolella avustustanne, siiloin ette enää luule, -että jonkin edun vuoksi toivon teidän käyvän luonani, silloin -ajattelette minusta parempaa, se on voittoni eikä teillekään, -monseigneur, tappioksi." - -Hän nousi nyt taas, sillä hän oli istuutunut paremmin esittääkseen -siveellisiä periaatteitaan. - -"Siinä tapauksessa", sanoi kardinaali, "kiedotte minut -mahdottomuuksiin." - -"Kuinka niin?" - -"Estätte minua mielistelemästä teitä." - -"En ollenkaan. Eikö naista mielistellä muulla tapaa kun polvistumalla -ja sormia hypistelemällä?" - -"No aletaan kiireesti, kreivitär. Mitä siis sallitte?" - -"Kaikki, mikä sopii minun makuuni ja velvollisuuksiini." - -"Vai niin! Tehän panette kaksi niin epämääräistä rajaa kuin suinkin." - -"Teiltä oli väärin minut keskeyttää, monseigneur, kun aioin juuri -lisätä kolmannen." - -"Hyvä Jumala, minkä?" - -"Oikkuni." - -"Nyt olen hukassa." - -"Peräydytte?" - -Tällä hetkellä kardinaali noudatti vähemmän sisällistä vakaumustaan -kuin uhittelevan lumoojattaren viehätystä. - -"En", sanoi hän, "minä en peräydy." - -"Ette pelkää velvollisuuksiani?" - -"Enkä makuanne tai oikkujanne." - -"Voitteko todistaa?" - -"Puhukaa." - -"Aion mennä tänä iltana oopperanaamiaisiin." - -"Se on oma asianne, kreivitär. Olettehan vapaa kuin taivaan lintu, -enkä ymmärrä, mikä teitä estäisi sinne menemästä." - -"Malttakaa. Kuulitte vain puolet siitä, mitä tahdon. Toinen puoli on -se, että teidänkin pitää tulla sinne." - -"Minäkö naamiohuveihin... oho, kreivitär!" - -Ja kardinaali teki liikkeen, joka olisi tavallisella ihmisellä ollut -mitätön, mutta tämänluontoisen Rohanin tekemäksi oli koko ponnahdus. - -"Kas noin, te jo haluatte minua miellyttää!" sanoi kreivitär. - -"Kardinaali ei käy naamiohuveissa; se olisi samaa kuin jos -ehdottaisin teille, että menisitte... tupakkahuoneeseen." - -"Ei suinkaan kardinaali myöskään tanssi?" - -"Eipä juuri." - -"Mistä ihmeestä minä olen lukenut, että kardinaali Richelieu kerran -tanssi sarabandia?" - -"Niin, Anna Itävaltalaisen edessä", tuli prinssi myöntäneeksi. - -"Kuningattaren edessä, se on totta", toisti Jeanne katsellen häntä -tiukasti. "Ehkä tekin tanssisitte kuningattaren mieliksi..." - -Prinssi ei voinut olla punastumatta, niin taitava ja väkevä kuin -olikin. Ilkamoitseva nainen lienee joko säälinyt hänen nolouttaan -tai huomannut itselleen edullisemmaksi, ettei sitä pitkitetä, koska -riensi lisäämään: - -"Enkö loukkaantuisi, kun kuultuani teiltä niin monta vakuutusta, näen -teidän pitävän itseäni vähemmässä arvossa kuin kuningatarta, silloin, -jos teidän pitäisi dominon ja naamion kätkemänä osoittaa minulle -kohteliaisuutta, josta olisin iäti kiitollinen, ja astua sielussani -sellainen jättiläisaskel, jota ei mitattaisi sillä tapaa kuin äsken -oli puhe?" - -Onnellisena siitä, että oli päässyt niin vähällä, ja varsinkin siitä, -että Jeannen viekkaus salli hänen aina päästä voitolle jokaisen -ajattelemattoman purkauksen jälkeen, tarttui kardinaali nopeasti -kreivittären käteen, puristi sitä ja sanoi: - -"Teidän tähtenne alistun mahdottomaankin." - -"Kiitos, monseigneur. Sellaisen uhrauksen tehnyt mies on minulle -hyvin arvokas ystävä. Mutta nyt, kun olette raskaaseen työhön -suostunut, lasken teidät siitä vapaaksi." - -"Ei suinkaan; työpalkkansa on ansainnut vain se, joka myös on työn -suorittanut. Seuraan teitä, kreivitär, mutta dominopuvussa." - -"Ajetaan Saint-Denisin kadulle, joka on lähellä oopperaa; siellä -menen naamioituna erääseen myymälään ja ostan teille dominon ja -naamion, jotka sitten panette vaunuissa päällenne." - -"Tiedättekö, kreivitär, se on sukkela tuuma!" - -"Oi, monseigneur, te olette minulle niin hyvä, että todellakin -joudun hämille... Mutta nyt johtuu mieleeni, ehkä teidän -korkea-arvoisuutenne voisi Rohanin hotellista löytää dominon, joka -olisi paremmin mieleenne kuin se, minkä minä ostan." - -"Nyt te, kreivitär, olette sietämättömän häijy. Jos menen -naamiohuveihin, niin saatte olla varma eräästä asiasta..." - -"Mistä, monseigneur?" - -"Että minusta tuntuu olo siellä yhtä oudolta kuin teistä, jos -sattuisitte joskus syömään illallista kahden kesken muun miehen kuin -omanne kanssa." - -Jeanne tunsi, ettei siihen ollut mitään vastattavaa; hän vain kiitti. - -Talon pikku portille saapuivat vaunut, joissa ei ollut vaakunaa, -ottivat huostaansa karkulaisparin ja kiitivät täyttä ravia -bulevardille päin. - - - - -XXII - -MUUTAMA SANA OOPPERASTA - - -Ooppera, tämä Pariisin huvitemppeli, oli palanut kesäkuussa vuonna -1781. Sen raunioihin oli hukkunut parikymmentä ihmistä, ja kun -tällainen onnettomuus sattui jo toisen kerran kahdeksantoista vuoden -kuluessa, oli oopperan siihenastista paikkaa, Palais-Royalea, pidetty -pariisilaisten huvituksille tuhoisana. Kuninkaallisella käskyllä -olikin ooppera siirretty toiseen kaupunginosaan, joka ei ollut niin -keskustassa. - -Tämä suunnaton rykelmä puuta ja kangasta, pahvia ja maalauksia -herätti naapureissa aina pahoja ennakkoluuloja. Eheänä ja kunnossa -ooppera sytytti rahamiesten ja ylhäisön sydämet ja järkähdytti -arvonimiä ja omaisuuksia, mutta kun se itse syttyi, saattoi se -tuhota koko korttelin, ehkäpä koko kaupunginkin; se riippui vain -tuulenpuuskasta. - -Uudeksi paikaksi valittiin Porte-Saint-Martin. Kuningas oli -huolissaan siitä, että hänen hyvä Pariisinsa joutui niin kauan -olemaan ilman oopperaa, ja kävi alakuloiseksi, kuten hänen tapansa -oli, jos viljantuonti viivästyi taikka leivänhinta nousi yli -seitsemän soun neljältä naulalta. - -Sieti nähdä vanhaa ylimystöä ja nuorta virkamiehistöä, sotilaita -ja rahamaailmaa, kuinka tämä iltatyhjyys oli ne kaikki vienyt -kuin tolalta pois; sieti myös nähdä oopperan kuuluisuuksia, -hulluttelijasta ensi laulajattareen asti, harhailemassa ilman kattoa -päänsä päällä. - -Lohdutukseksi kuninkaalle ja hieman myös kuningattarelle esitettiin -heidän majesteeteilleen muuan arkkitehti Lenoir, joka lupasi vallan -ihmeitä. - -Tämä kelpo mies levitti nähtäviksi uusia piirustuksia, joissa -kiertokulku oli niin mainiosti suunniteltu, ettei tulipalonkaan -sattuessa kukaan tukehtuisi käytävissä. Hän ehdotti kahdeksan ovea -pakeneville, ja lisäksi oli ensi kerroksessa viisi suurta akkunaa -niin matalalla, että arimmatkin voisivat niistä loikata bulevardille, -pelkäämättä muuta kuin niukahdusta. - -Sen kauniin salongin sijaan, jonka oli suunnitellut Moreau ja jossa -oli Durameauxin maalauksia, esitti Lenoir rakennusta, jonka kuuden -yhdeksättä jalan mittainen julkisivu olisi bulevardille päin; ja -siinä kahdeksan naisenmuotoista pilaria tukipylväiden varassa kolmen -sisäänkäytävän muodostamiseksi; kahdeksan pilaria nojasi kivijalkaan, -ja niiden päiden yläpuolella oli matalia korkokuvia; vielä oli -parveke kolmine akkunineen, nämä koristettuina alikaarilla. - -Näyttämön aukeama oli 36 jalan suuruinen, katsomo 72 jalkaa -syvä ja 84 leveä seinästä toiseen. Lisäksi oli lämpiöitä, joita -koristettaisiin kuvastimilla, yksinkertaiseen, ylevään tyyliin. - -Koko katsomon leveydeltä, orkesterin alle, suunnitteli Lenoir -kahdentoista jalan alalle tavattoman isoa vesisäiliötä ja kahta -pumppulaitosta, joiden miehistöksi otettaisiin kaksikymmentä miestä -Ranskan kaartista. Lopuksi, lupaustensa kukkuraksi, Lenoir pyysi -vain seitsemänkymmentäviisi päivää ja yhtä monta yötä, ei tuntiakaan -enempää tai vähempää, jättääkseen oopperan ihan valmiina yleisölle. - -Tämä viimeinen ehto tuntui ilmeiseltä kerskaukselta ja alussa sille -naurettiin aika lailla, mutta kuningas laati laskelmat yhdessä herra -Lenoirin kanssa ja suostui kaikkeen. - -Lenoir ryhtyi työhön ja piti sanansa. Salonki valmistui sovitussa -ajassa. - -Mutta yleisö, joka ei koskaan tyydy tai rauhoitu, rupesi miettimään, -että uusi salonki oli rakennettu hirsistä ja että se vain tällä -keinoin saatiin kiireesti valmiiksi, mutta että kiireellisyys oli -myös syynä sen hataruuteen ja että uusi ooppera ei ollut kyllin -vankka. Tähän teatteriin, jota oli niin ikävöity ja uteliain silmin -katseltu, kun se kohosi hirsi hirreltä, tähän muistomerkkiin, -jonka kasvamista koko Pariisi oli iltaisin tullut silmäilemään, jo -ennakolta valiten siinä itselleen paikan, ei kukaan tahtonut tulla -sitten, kun se oli valmis. Rohkeimmat, hullut, tilasivat kyllä liput -ensi-iltaan, jolloin esitettäisiin _Adèle de Ponthieu_, Piccinin -säveltämä, mutta tekivät samalla testamenttinsa. Arkkitehti oli tästä -perin huolissaan ja turvautui kuninkaaseen, joka antoi hänelle hyvän -neuvon. - -"Kaikki Ranskan pelkurit", sanoi kuningas, "ovat sitä väkeä, joka -jaksaa maksaa; he antaisivat teidän saada kymmenen tuhannen livren -vuositulot ja tukehduttaa itsensä tungoksessa, mutta eivät mene -siihen alle. Älkää siis heistä välittäkö, vaan kutsukaa rohkeita, -jotka eivät maksa. Kuningatar on minulle lahjoittanut dauphinin, -ja koko kaupunki riemuitsee. Kuuluttakaa, että poikani syntymän -juhlimiseksi ooppera avataan ilmaisella näytännöllä, ja ellei kaksi -ja puoli tuhatta yhteen ahdettua ihmistä, arviolta noin kolmen -tuhannen naulan paino, riitä koettelemaan rakenteen vahvuutta, niin -pyytäkää niitä vekkuleita hieman jyhkimään; kuten tiedätte, herra -Lenoir, lisääntyy paino viidenkertaiseksi pudotessaan neljän tuuman -korkeudesta. Nuo puolikolmatta tuhatta uskaliasta ihmistä merkitsevät -viidentoista tuhannen naulan painoa, jos annatte meidän tanssia; -pankaa siis näytännön jälkeen toimeen tanssiaiset." - -"Kiitän neuvosta, sire", sanoi arkkitehti. - -"Mutta ensin tuumikaa, se on aika paino." - -"Sire, omasta työstäni olen varma ja menen itsekin tanssiaisiin." - -"Ja minä", sanoi kuningas, "lupaan saapua toiseen näytäntöön." - -Arkkitehti seurasi kuninkaan neuvoa. _Adèle de Ponthieu_ näyteltiin -kolmelle tuhannelle plebeijille, jotka taputtivat käsiään paremmin -kuin ylimykset. - -Tämä alhaiso tahtoi mielellään tanssia näytännön jälkeen ja huvitella -oikein kyllikseen, ja niin sen paino kävi ihan kymmenkertaiseksi. -Mutta rakennus ei siitä tärähtänytkään. - -Jos olisi tarvinnut onnettomuutta pelätä, olisi siihen ollut -enemmän syytä seuraavina iltoina, sillä ylhäiset pelkurit täyttivät -salongin ahdinkoon asti, juuri sen salin, jonne kolme vuotta sen -avaamisen jälkeen kardinaali de Rohan ja rouva de la Motte saapuivat -naamiohuveihin. - -Tällainen johdanto piti antaa lukijoillemme, ja nyt palatkaamme -tapaamaan kertomuksemme henkilöitä. - - - - -XXIII - -OOPPERANAAMIAISET - - -Naamiaiset olivat parhaassa vauhdissa, kun kardinaali de Rohan ja -rouva de la Motte pujahtivat sinne salavihkaa, ainakin kardinaali, -tuhansien erilaisten dominoiden ja naamioiden sekaan. Pian he -katosivat joukkoon, niinkuin pienet poreet, joita rannalta voi nähdä, -häipyvät suuriin ja kiitävät virran mukana näkymättömiin. - -Kaksi dominoa, jotka kokivat pysyä yhdessä mikäli oli mahdollista -tässä sekamelskassa, teki yhteisin voimin vastarintaa, jotteivät -joutuisi virran valtaan, mutta huomatessaan yrityksensä turhaksi -he päättivät hakea suojaa kuningattaren aition alta, missä tungos -ei ollut niin ankara ja seinä lisäksi antoi tukea. Toinen näistä -dominoista oli musta, toinen valkea; edellinen pitkä, jälkimäinen -keskikokoinen. Toinen oli mies, toinen nainen; edellinen viuhtoi -käsivarsillaan, jälkimäinen käänteli päätään. - -Nämä dominot näkyivät vilkkaasti keskustelevan. Kuunnelkaamme. - -"Sittenkin sinä, Oliva, vartoot jotakuta", toisti pitempi. "Kaulasi -ei enää ole mikään kaula, vaan tuuliviirin sarana, ja pääsi kieppuu -jokaista uutta ihmistä kohti." - -"Entä sitten?" - -"Mitä? Entäkö sitten?" - -"Niin, mitä kummaa siinä on, että käännän päätäni? Sitähän varten -olen tänne tullutkin!" - -"Mutta jos käännät toisilta pään pyörälle..." - -"Kuuleppa, mitä varten oopperassa käydään?" - -"Syitä on tuhansia." - -"Niin kyllä, miehillä, mutta naisilla on vain yksi ainoa." - -"Mikä?" - -"Juuri se, jonka mainitsit: kääntää niin monta päätä pyörälle kuin -suinkin. Itse olet tuonut minut oopperanaamiaisiin, nyt olen täällä, -alistu kohtaloosi." - -"Neiti Oliva!" - -"Älä rupea hoilaamaan. Tiedät kyllä, ettei se minua pelota, ja -varsinkin saat karttaa lausumasta nimeäni. Naamiohuveissa on kaikkein -sopimattominta kutsua henkilöä nimeltä." - -Musta domino teki vihaisen liikkeen, joka kuitenkin hyvin jyrkästi -keskeytyi, kun paikalle saapui sininen domino, jokseenkin kookas ja -turpea, ryhdiltään uljas. - -"Kas niin, monsieur", sanoi tulija, "antakaa rouvan huvitella -mielensä mukaan. Hitto vie, ei meillä joka päivä ole puolipaasto eikä -edes joka puolipaastona olla oopperanaamiaisissa." - -"Älkää sekaantuko siihen, mikä ei teitä koske", vastasi musta domino -töykeästi. - -"Voisitte kerta kaikkiaan muistaa", sanoi sininen domino, "ettei -haittaa olla hieman kohtelias." - -"Kun en teitä tunne", väitti musta domino, "niin mitä hittoa varten -teitä kursailisin?" - -"Ette tunne, olkoon niin; mutta..." - -"Mutta mitä?" - -"Mutta minä tunnen teidät, herra Beausire." - -Musta domino, niin kerkeä mainitsemaan toisten nimiä, vavahti -kuullessaan omansa, mikäli saattoi päättää silkkisen huppukauluksen -aaltoilemisesta. - -"Älkää pelätkö, herra Beausire", jatkoi naamio, "minä en ole se, -miksi minua luulette." - -"Menkää hornaan! Miksi muka luulen! Ettekö te nimien arvaaja siihen -tyydy, vaan pyritte toisten ajatuksiakin arvaamaan?" - -"Miksi en?" - -"No, koettakaa arvata, mitä ajattelen. En ole ikinä nähnyt taikuria, -niin että olisi hauska kerrankin tavata joku sitä lajia." - -"Mitä minulta vaaditte, se on niin helppoa, etten sillä ansaitse sitä -arvoa, jonka näytte myöntävän kovin vähästä." - -"Antakaas kuulla." - -"Ei, keksikää jotakin vaikeampaa." - -"Se riittää. Arvatkaa." - -"Jos todella tahdotte, niin..." - -"Sitä juuri tahdon." - -"No niin. Luulitte minua herra de Crosnen asiamieheksi." - -"Herra de Crosnen?" - -"Niin, ettehän tunne kuin yhden sennimisen, hitto vie, -poliisiministerin." - -"Monsieur." - -"Hiljaa, hyvä herra; näyttää melkein siltä, että haette miekkaa -sivultanne." - -"Sitä juuri hain." - -"Lempo soikoon, siinä on sotaisa luonne! Mutta tyyntykää, miekan -jätitte kotiin, ja siinä teitte vallan oikein. Puhutaan nyt muusta. -Tahdotteko olla niin hyvä, että sallitte minun tarjota käsivarteni -rouvalle?" - -"Minun naiselleni?" - -"Niin, tälle rouvalle. Ellen erehdy, on se tavallista naamiohuveissa, -taikka sitten olen täällä ihan muukalainen." - -"Kaiketi se käy laatuun, jos naisen kavaljeeri suostuu." - -"Joskus riittää sekin, että nainen suostuu." - -"Haluatteko kauankin pitää häntä seurassanne?" - -"Voi, hyvä herra Beausire, nyt olette liian utelias; ehkä vain -kymmenen minuuttia, ehkä puoli tuntia taikka kerrassaan koko yön." - -"Tämä on suoraa pilkantekoa." - -"Suostutteko vai ette? Annatteko rouvan minun huostaani..." - -"En." - -"No, no, älkää nyt olko olevinanne häijy!" - -"Mikä estäisi?" - -"Se, ettei tarvitsisi ottaa yhtä naamiota lisää, kun teillä jo on -naamio." - -"Mitä ihmettä tarkoitatte?" - -"Nyt te olette suuttuvinanne, vaikka äsken olitte niin leppyisä." - -"Missä?" - -"Dauphine-kadulla." - -"Dauphine-kadulla!" huudahti Beausire hämmentyneenä. - -Oliva alkoi hohottaa. - -"Vaiti sinä, nainen!" ärjäisi musta domino hammasta purren. Sitten -hän kääntyi siniseen dominoon päin. - -"Minä en ymmärrä vähääkään, mitä puhutte, monsieur. Härnäilkää vain, -mutta rehellisesti, jos osaatte." - -"Minusta tuntuu, ettei mikään ole niin rehellistä kuin puhua totta, -vai mitä arvelee neiti Oliva?" - -"Tunnetteko te minutkin?" ihmetteli tämä. - -"Mainitsihan herra Beausire äsken nimenne." - -"Niin, tehän sanoitte puhuvanne totta", sanoi Beausire palaten -keskustelun aiheeseen. "Mikä se totuus on?" - -"Se on se, että juuri kun olitte tappaa tämän naisparan, kuten -mielenne teki tunti sitten, esti teidät siitä parinkymmenen -louisdorin helinä." - -"Jo riittää, monsieur." - -"Sama se; suokaa siis minulle naisenne käsivarsi, koska teille jo -riittää." - -"Ohho", mutisi Beausire, "kyllä huomaan, että te molemmat..." - -"Että minä ja rouva..." - -"Että te vedätte yhtä köyttä." - -"Vakuutan, ettei niin ole asian laita." - -"Kuinka voi semmoista väittää?" huudahti Oliva. - -"Ja muuten...", lisäsi sininen domino. - -"Mitä muuten?" - -"Jos olisimmekin yksissä tuumin, niin olisi siitä teille vain etua." - -"Kuinka niin? Minulle etua!" - -"Ihan varmaan." - -"Sen, joka väittää, täytyy myös todistaa", huomautti Beausire -uhmaavasti. - -"Mielelläni." - -"Olenpa todella utelias..." - -"Minun on siis näytettävä toteen, että läsnäolonne täällä on -itsellenne yhtä vahingollinen kuin poissaolonne olisi hyödyllinen." - -"Hyödyllinen minulle?" - -"Juuri itsellenne." - -"Millä tapaa, jos saan kysyä?" - -"Onhan arvoisa herra erään akatemian jäsen, vai mitä?" - -"Minäkö?" - -"Älkää julmistuko, ei tässä ole puheena Ranskan akatemia." - -"Akatemia... akatemia..." mutisi Olivan kavaljeeri. - -"Niin, Pot-de-Fer-kadulla, maakerroksessa, eikö juuri niin, herra -Beausire?" - -"Hiljaa!" - -"Joutavia!" - -"Hiljaa, sanon minä. Kylläpä te olette harmillinen!" - -"Ei ole syytä sanoa!" - -"Miksi ei?" - -"Siksi, että te ette itsekään sitä usko, Mutta palatkaamme siihen -akatemia-asiaan." - -"Mitä oikein tarkoitatte?" - -Sininen domino veti esille kellonsa, joka oli jalokivillä koristettu -ja johon Beausiren silmäterät kiintyivät kuin kaksi liekehtivää -mykiötä. - -"No, sanokaa nyt!" hätäili jälkimäinen. - -"Neljännestunnin päästä, herra Beausire, teidän akatemiassanne -Pot-de-Fer-kadun varrella aletaan neuvotella pikku suunnitelmasta, -jonka mukaan tulee kahden miljoonan voitto kahdelletoista -varsinaiselle osakkeelle, ja niihinhän tekin kuulutte, herra -Beausire." - -"Ja kaiketi tekin, ellette..." - -"Sanokaa vain!" - -"Ellette ole poliisiurkkija." - -"Olin tosiaankin luullut teitä, herra Beausire, järkeväksi mieheksi, -mutta nyt huomaan ikäväkseni, että olettekin vain pölkkypää. Jos -kuuluisin poliisiin, olisin kai jo parikymmentä kertaa voinut teidät -siepata kiinni kolttosista, jotka ovat vähemmän kunniakkaita kuin tuo -kahden miljoonan yritys, jota ruvetaan akatemiassa pohtimaan jonkun -minuutin kuluttua." - -Beausire mietti hetkisen. - -"Hitto minut periköön, mutta oikeassa te olette!" sanoi hän. Mutta -sitten hän muutti mieltään ja sanoi: - -"Ahaa, monsieur, te kai lähettäisitte minut Pot-de-Fer-kadulle." - -"Juuri sinne teidät lähetän." - -"Hyvin ymmärrän, miksi." - -"No sanokaa." - -"Toimittaaksenne minut siellä kiikkiin. Mutta niin pöhkö en ole." - -"Taas olitte tyhmä!" - -"Monsieur!" - -"Niinkuin sanoin. Sillä jos pystyn toimittamaan, mitä luulette, -jos minulla on vielä suurempi kyky arvata, mitä akatemiassanne on -tekeillä, miksi minun tarvitsisi tulla teiltä pyytämään, että saisin -seurustella naisenne kanssa? Voisinhan vangituttaa teidät heti, ja -niin olisimme teistä erossa, tämä rouva ja minä; mutta minulla on -semmoinen periaate, että hiljaa hyvää tulee." - -"Kuulkaapa!" huudahti äkkiä Beausire, hellittäen Olivan käden, -"te juuri istuitte tämän naisen sohvalla pari tuntia sitten. No, -vastatkaa!" - -"Oikeastaan se onkin yhdentekevää", selitti nyt Beausire. "Teidän -perusteenne ovat pätevät, enkä muusta välitä. Sanoin: pätevät, mutta -piti sanoa: erinomaiset. Tarjotkaa siis käsivartenne tälle naiselle, -mutta jos houkutatte kelpo miehen satimeen, niin punastukaa!" - -Sininen domino alkoi nauraa kuullessaan Beausiren niin keveästi -antavan itselleen kelpo miehen arvon, taputti häntä olalle ja sanoi: - -"Nukkukaa rauhassa; lähettäessäni teidät sinne lahjoitan teille -ainakin sata tuhatta livreä, sillä jollette menisi akatemiaan -tänä iltana, jäisitte te, yhtiökumppanienne tavan mukaan, jaon -ulkopuolelle, kun sitä vastoin, jos menette..." - -"Hyvä, hyvä, mennään, kävi miten kävi", mutisi Beausire. - -Ja hän kumarsi pyörähtäen ja katosi. Sininen domino tarttui nyt -Olivan käsivarteen. - -"Nyt on meidän vuoromme", sanoi tämä. "Annoin teidän härnätä Beausire -parkaa mielenne mukaan, mutta sanon jo ennakolta, että minua on -vaikeampi nolata, minä kun jo tunnen teidät. Jos siis tahdotte, että -jatketaan, niin keksikää jotakin hauskaa, muuten..." - -"En tiedä mitään hauskempaa kuin teidän oma historianne, hyvä neiti -Nicole", vastasi sininen domino, hiljaa puristaen seuralaisensa -pyöreätä käsivartta. - -Olivalta oli päässyt tukahtunut huudahdus, kuullessaan tuon nimen, -jonka naamio oli kuiskannut hänen korvaansa, mutta hän tointui pian, -kuten ainakin henkilö, jota ei voi yllätyksellä vallata. - -"Hyväinen aika, mitä te sillä nimellä tarkoitatte?" kysyi hän. -"Nicole... pitäisikö sen olla minun nimeni? Jos sitä tarkoitatte, -niin teette haaksirikon jo sataman suulla, ihan ensi karia vasten. Ei -minun nimeni ole Nicole." - -"Ei nykyään, sen kyllä tiedän. Nyt on nimenne Oliva, sillä Nicole -tuntui liian maalaiselta. Teissä on kaksi naista: Oliva ja Nicole. -Hetken päästä puhukaamme Olivasta, mutta aluksi Nicolesta. Onko se -aika unohtunut, jolloin piditte sitä nimeä? En ainakaan uskoisi. -Voi, rakas lapsi, se nimi, jota on pitänyt nuorena tyttönä, säilyy -ainiaan, vaikkei päälläpäin, niin ainakin sydämen syvyydessä, mikä -muu nimi tahansa on sitten täytynyt ottaa, jotta ihmiset unohtaisivat -ensimmäisen. Onneton Oliva! Onnellinen Nicole!" - -Tällä hetkellä ryntäsi joukko naamioituja kuin hyökyaalto yhteen -kietoutunutta paria vastaan, ja Nicolen eli Olivan täytyi melkein -tahtomattaan painautua vieläkin likemmäksi saattajaansa. - -"Katsokaapa", sanoi tämä, "tuota monikirjavaa laumaa, noita ryhmiä, -jotka tungeksivat saadakseen huppukauluksensa suojassa kuiskailla -ja ahmia kiemailua ja lemmenpurkauksia; kuinka ne kasaantuvat ja -hajoavat, toiset nauraen, toiset sättien. Kaikilla noilla ihmisillä -on kenties yhtä monta nimeä kuin teillä, ja moni heistä hämmästyisi, -jos kutsuisin heitä nimeltä, jonka luulevat jo unohtuneen." - -"Te sanoitte: onneton Oliva!" - -"Niin." - -"Ette siis usko, että olen onnellinen?" - -"Merkillistä olisi, jos voisitte olla onnellinen sellaisen miehen -kuin Beausiren kanssa." - -Oliva huokaisi. - -"Enkä olekaan", sanoi hän. - -"Kuitenkin pidätte hänestä!" - -"En juuri liiaksi." - -"No jollette rakasta, niin jättäkää hänet." - -"En." - -"Miksi ette?" - -"Siksi, että jos jättäisin hänet, niin alkaisin heti ikävöidä." - -"Tulisiko häntä ikävä?" - -"Tulisi, sitä pelkään." - -"Mutta kuinka te kaipaisitte juoppoa, peluria, miestä, joka lyö -teitä, hirtehistä, joka kerran vielä teilataan Grève-torilla?" - -"Kenties ette ymmärrä, mitä nyt sanon." - -"Sanokaa kuitenkin." - -"Minä kaipaisin sitä melua, jossa hänen vuokseen elän." - -"Se minun olisi pitänyt aavistaa. Sitä se merkitsee, että on -nuoruutensa viettänyt hiljaisten ihmisten seurassa." - -"Tunnetteko siis nuoruuteni?" - -"Täydellisesti." - -"Johan nyt, hyvä herra!" sanoi Oliva nauraen ja pudisti päätään -uhmaavasti. - -"Te siis epäilette?" - -"En vain epäile, vaan olen varma." - -"Puhutaan siis pikkuisen nuoruudestanne, neiti Nicole." - -"Vaikka vain, mutta sanon jo edeltäpäin, etten aio vastata." - -"Ei tarvitakaan." - -"Minä siis kuuntelen." - -"En tahdo mennä niin kauas taaksepäin kuin lapsuuteenne, siihen -ikään, jota tavallisesti ei oteta lukuun, vaan aloittakaamme siitä -ajasta, jolloin ehditte naimaikään, jolloin havaitsitte, että Jumala -oli pannut teihin sydämen, jotta rakastaisitte." - -"Rakastaisin ketä?" - -"Rakastaisitte Gilbertiä." - -Tämä sana, tämä nimi pani välistyksen kiitämään nuoren naisen -kaikissa suonissa, ja sininen domino tunsi hänen vapisevan. - -"Oi Jumala, kuinka te tiedätte?" voihki hän. - -Mutta hän hillitsi itsensä äkkiä ja lennätti naamion lävitse, -kuvaamattomassa mielenliikutuksessa, silmäyksen seuralaiseensa, joka -pysyi mykkänä. Oliva eli oikeammin Nicole huokasi syvään. - -"Ah, monsieur", sanoi hän, enää yrittämättä kamppailla vastaan, "te -lausuitte nimen, joka herättää minussa monta muistoa. Tunnetteko -tämän Gilbertin?" - -"Kyllä, koska puhun teille hänestä." - -"Ah!" - -"Pulska poika, sen sanon! Te rakastitte häntä?" - -"Hän oli kaunis... ei... en minä sitä tarkoita... mutta hän oli -minusta kaunis. Hän oli hyvin älykäs ja syntyperältään minun -vertaiseni... Mutta ei, sitä ei minun ainakaan sovi sanoa. -Vertaiseni... ei ikinä. Niin kauan kuin Gilbert tahtoo, ei yksikään -nainen ole hänen vertaisensa." - -"Eikö edes...?" - -"Eikö edes kuka?" - -"Neiti de Ta..." - -"Kyllä huomaan, ketä tarkoitatte!" keskeytti Nicole. "Teillä -näkyy olevan kaikki tiedossa. Niin, niin, hänen rakkautensa pyrki -korkeammalle kuin Nicole parkaan." - -"Minä en siitä hiiskukaan, kuten näette." - -"Teillä on tiedossa kauheita salaisuuksia, monsieur", sanoi Oliva -hykähtäen, "ja nyt..." - -Tällöin hän tuijotti tuntemattomaan, kuin olisi tahtonut naamion -lävitse lukea toisen ajatuksia. - -"Ja nyt tahtoisin tietää, minne hän on joutunut?" - -"Mutta sen kai te tiedätte paremmin kuin kukaan muu." - -"Hyvä Jumala, minkätähden?" - -"Sentähden, että jos hän seurasi teitä Taverneystä Pariisiin, -seurasitte te häntä Pariisista Trianoniin." - -"Totta kyllä, mutta siitä on jo kymmenen vuotta, eikä nyt ole siitä -ajasta puhe. Minä puhun niistä kymmenestä vuodesta, jotka ovat -kuluneet sen jälkeen, kun karkasin ja hän hävisi. Kymmenessä vuodessa -voi tapahtua niin paljon!" - -Sininen domino pysyi yhä vaiti. - -"Pyydän teiltä", sanoi Nicole melkein rukoilevalla äänellä, "sanokaa -minulle, minne Gilbert on joutunut? Te olette vaiti ja käännätte -päänne pois. Kenties tämä muisto vaivaa teitä." - -Sininen domino ei oikeastaan ollut kääntänyt päätään poispäin, vaan -laskenut sen, ikäänkuin muistot olisivat sitä painaneet. - -"Kun Gilbert rakasti neiti de Taverneytä..." sanoi Oliva. - -"Nimet hiljempaa", sanoi sininen domino. "Ettekö ole huomannut, etten -minäkään niitä lausu?" - -"Kun hän oli niin rakastunut", jatkoi Oliva huoaten, "että Trianonin -joka puukin tiesi hänen rakkautensa..." - -"Silloin kai te ette enää häntä rakastanut?" - -"Minäkö? Päinvastoin, enemmän kuin koskaan, ja juuri se rakkaus minut -vei turmioon. Minä olen kaunis, ylpeä, ja jos tahdon, myös paatunut. -Ennemmin laskisin pääni mestauspölkylle kuin antaisin perään." - -"Teillä on sydäntä, Nicole." - -"Niin, minulla oli... siihen aikaan", sanoi tämä raskaasti. - -"Tämä keskustelu lienee teistä surullista?" - -"Ei, päinvastoin, minusta tuntuu hyvältä palata nuoruuteeni. Elämän -laita on kuin virtojen, sameimmallakin virralla on puhdas alkulähde. -Jatkakaa välittämättä siitä, että rinnastani joskus pääsee huokaus." - -"Niin", sanoi sininen domino hieman huojuen, mikä viittasi naamion -alla hymyiltävän, "teistä, Gilbertistä ja vielä eräästä kolmannesta -tiedän kaikki, mitä itsekin voitte tietää, lapsi parka." - -"No sanokaa sitten", pyysi Oliva, "miksi Gilbert pakeni Trianonista, -ja jos sen voitte sanoa..." - -"Niin uskoisitte minua? Hyvä on, mutta minäpä en sano, ja silloin -uskotte vieläkin varmemmin." - -"Kuinka niin?" - -"Kysyessänne, miksi Gilbert lähti Trianonista, ette tahdo vastaukseni -avulla uutta varmuutta siitä, mitä ennestään tiedätte, vaan tahdotte -tietoa eräästä asiasta, jota ette tunne." - -"Se on totta." - -Äkkiä Oliva vavahti ilmeisemmin kuin ennen ja sanoi tarttuen -seuralaisensa käsiin tuskaisella puristuksella: - -"Voi Jumalani, Jumalani!" - -"Mikä nyt tuli?" - -Oliva näkyi rauhoittuvan ja karkoittavan sen ajatuksen, joka oli -häntä säikähdyttänyt. - -"Ei mitään." - -"Kyllä se oli jotakin. Aioittehan kysyä." - -"Niin, sanokaa suoraan, kuinka nyt on Gilbertin laita?" - -"Ettekö ole kuullut kerrottavan, että hän on kuollut?" - -"Kyllä, mutta..." - -"No niin, hän on kuollut." - -"Kuollut?" toisti Nicole epäilevästi. - -Sitten hänessä kävi äkillinen täristys, kuten äsken, ja hän lisäsi: - -"Olkaa armelias, monsieur, ja tehkää mielikseni!" - -"Kuinka usein tahansa, hyvä Nicole." - -"Pari tuntia sitten näin teidät kotonani, sillä tehän siellä olitte?" - -"Tietysti." - -"Silloin ette koettanut itseänne salata." - -"En vähääkään; päinvastoin pyrin olemaan niin näkyvissä kuin suinkin." - -"Ja minä kun olin niin hupsu, niin hupsu! Niin kauan sain teitä -katsella ja olin niin hupsu ja tyhmä, pelkkä nainen, kuten Gilbertin -oli tapa sanoa." - -"Lakatkaa jo intoilemasta, ei sillä mihinkään pääse." - -"Ei, mutta tahdon itseäni rangaista siitä, että katselin teitä niin -kauan enkä kuitenkaan nähnyt." - -"Tuota en ymmärrä." - -"Tiedättekö, mitä teiltä pyydän?" - -"En, mutta voittehan sanoa." - -"Ottakaa naamio kasvoiltanne." - -"Täällä? Mahdotonta." - -"Ei teillä se ole esteenä, että pelkäisitte muiden kuin minun näkevän -kasvonne, sillä tuolla pylvään takana, parven alla, puolipimeässä ei -teitä kukaan näkisi." - -"No mikä sitten olisi esteenä?" - -"Te pelkäätte, että tunnen teidät." - -"Minutko?" - -"Ja että rupean huutamaan: se on hän, se on Gilbert!" - -"Oikeaan te osasitte, kun sanoitte: niin hupsu, niin hupsu!" - -"Ottakaa pois naamionne!" - -"Sama se, mutta yhdellä ehdolla..." - -"Siihen suostun ennakolta." - -"Että jos vuorostani haluan, että te näytätte kasvonne..." - -"Niin riisun naamioni. Muuten saatte sen kiskaista irti." - -Sininen domino ei pakottanut kauemmin pyytämään. Hän siirtyi -puolihämärään paikkaan, jonka nuori nainen oli hänelle näyttänyt, ja -otti siellä kasvoiltaan naamion, asettuen vastapäätä Olivaa, joka -tuijotti häneen minuutin ajan. - -"Voi, voi, ei", sanoi Oliva polkien jalkaa ja puristaen kätensä -nyrkkiin, "ette ole Gilbert!" - -"Kuka siis olen?" - -"Mitä minä siitä, kun ette ole hän!" - -"Entä jos olisin ollut Gilbert?" kysyi tuntematon kiinnittäen taas -naamion. - -"Jos olisitte ollut Gilbert!" toisti nuori nainen intohimoisesti. - -"Niin, mitä sitten?" - -"Ja jos hän olisi minulle sanonut: Nicole, Nicole, muistuuko mieleeni -Taverney-Maison-Rouge? Voi, silloin..." - -"Silloin?" - -"Ei enää olisi mitään Beausirea." - -"Mutta sanoinhan, rakas lapsi, että Gilbert on kuollut." - -"Kenties niin onkin parempi", huokasi Oliva. "Varmaankin, sillä hän -ei olisi teitä rakastanut, vaikka olettekin kaunis." - -"Tarkoitatteko, että Gilbert halveksi minua?" - -"En, pikemmin hän pelkäsi." - -"Mahdollisesti. Minussa oli jotakin samanlaista kuin hänessä, ja hän -tunsi itsensä niin hyvin, että rupesi minua pelkäämään." - -"Niinkuin sanoitte, on siis parempi, että hän on kuollut." - -"Miksi toistatte minun sanojani? Teidän suussanne ne koskevat minuun -kipeästi. Miksi on parempi, että hän on kuollut?" - -"Siksi, että teillä nyt, rakas Oliva -- huomatkaa, nyt saa Nicole -jäädä -- että teillä nyt on onnellisen, rikkaan, loistavan -tulevaisuuden toiveet!" - -"Niinkö luulette?" - -"Niin, jos lujasti päätätte tehdä kaiken voitavanne sitä päämäärää -varten, jonka teille lupaan." - -"Olkaa rauhassa." - -"Mutta silloin ei saakaan huokailla, niinkuin äsken teitte." - -"Hyvä on. Huokaukseni koskivat Gilbertiä ja kun ei ole kahta -Gilbertiä ja Gilbert on kuollut, niin en enää huokaile." - -"Gilbert oli nuori, nuoruudenvikoineen ja -ansioineen; nyt sen -sijaan..." - -"Gilbert ei nyt ole vanhempi kuin kymmenen vuotta sitten." - -"Ei ole, tietystikään, koska hän on kuollut." - -"Niin, kuollut, kuten sanotte; Gilbertit eivät vanhene, he kuolevat." - -"Oi teitä, nuoruus, rohkeus, kauneus!" huudahti tuntematon. "Te -ikuiset aiheet rakkauteen, sankaruuteen ja ihailuun! Teidät hukannut -hukkaa itse elämän. Nuoruus on paratiisi, taivas kaikki. Mitä Jumala -meille sitten antaa, se on vain surkeata korvausta nuoruudesta. Mitä -enemmän hän nuoruuden mentyä ihmisille suo, sitä runsaammin hän on -luullut täytyvänsä heidän vahinkoaan korvata. Mutta, suuri Jumala, -mikään ei korvaa niitä aarteita, joita nuoruus tuhlaten jakeli!" - -"Gilbert olisi ajatellut, mitä niin kauniisti lausuitte"; sanoi -Oliva, "mutta annetaan sen asian jo olla." - -"Niin, puhukaamme nyt teistä." - -"Puhutaan, mistä vain tahdotte." - -"Sanokaa, miksi te karkasitte Beausiren kanssa?" - -"Tahdoin päästä pois Trianonista, ja täytyihän minulla olla joku -toveri. Minun oli enää mahdotonta jäädä Gilbertin hätävaraksi, -sellaiseksi, jota hän halveksi." - -"Kymmenen vuotta uskollisuutta ylpeyden vuoksi", sanoi sininen -domino, "voi, kuinka kalliiksi se turhamaisuus on teille käynyt." - -Oliva alkoi nauraa. - -"Tiedän varsin hyvin, mitä nauratte", jatkoi tuntematon vakavasti. -"Te nauratte sitä, että asioita hyvin tunteva mies väittää teidän -pysyneen uskollisena kymmenen vuotta, vaikkette suinkaan luule -joutuneenne syypääksi niin naurettavaan ilmiöön. Jos olisi puhe -vain ruumiillisesta uskollisuudesta, niin täytynee minun tietää, -mitä siitä on arveltava. Niin, tiedänhän, että olette asustanut -Beausiren kanssa Portugalissa pari vuotta, että lähditte sieltä, -ilman Beausirea, Intiaan erään fregattikapteenin mukana, joka -piilotti teitä kajuutassaan ja unohti teidät maihin Chandernagorissa, -juuri silloin kun piti palata Eurooppaan. Tiedän senkin, että saitte -tuhlata kaksi miljoonaa rupieta ollessanne erään nabobin luona, -joka teidät sulki kolminkertaisen ristikon taakse. Tiedän samoin, -että pääsitte sieltäkin hypäten ristikoiden ylitse orjan olkapäiden -auttamana. Tiedän vihdoin, että olitte rikas, sillä teillä oli kaksi -rannerengasta oikeista helmistä, kaksi timanttia ja kolme suurta -rubiinia, kun palasitte Ranskaan, Brestiin, ja siellä kova onnenne -toimitti teidät kohta satamassa tapaamaan Beausiren, joka oli pyörtyä -tuntiessaan teidät, te kun palasitte niin pronssinvärisenä ja -laihtuneena, maanpakolaisrukka!" - -"Oi, Jumalani, kuka te olette, kun kaikki tiedätte?" tuskaili Nicole. - -"Tiedän myös, että Beausire vei teidät mukaansa, sai teidät -uskomaan, että hän rakasti teitä, myi kalleutenne ja syöksi teidät -kurjuuteen... Tiedän, että rakastatte häntä, ainakin niin sanotte, ja -että kun rakkaus on kaiken hyvän lähde, niin teidän pitäisi oleman -kaikkein onnellisin nainen." - -Oliva laski päänsä, nojasi otsaa käteensä, ja tämän sormien lomitse -nähtiin kahden kyyneleen vierivän juoksevina helminä, arvokkaampina -kenties kuin mitä rannerenkaissa oli ollut, vaikkei niitä, -valitettavasti, kukaan olisi Beausirelta ostanut. - -"Ja tämän niin ylpeän ja onnellisen naisen", sanoi hän, "olette täksi -illaksi ostanut viidelläkymmenellä louisdorilla." - -"Se on liian vähän, madame, sen kyllä tiedän", sanoi tuntematon niin -erinomaisen viehättävästi ja kohteliaasti kuin maailmanmiehen tapana -aina on, vaikkapa puhuisi alhaisimmalle ilotytölle. - -"Ei, ei, siinä on päinvastoin liikaa, monsieur; ja minua on -erityisesti kummastuttanut, että minun kaltaiseni nainen vielä on -viidenkymmenen louisdorin arvoinen." - -"Teidän arvonne on paljon suurempi, ja sen aion näyttää teille -toteen. Älkää vastatko mitään, sillä te ette minua nyt ymmärrä; -sitäpaitsi..." lisäsi tuntematon ja kurotti itseään hiukan sivulle -päin. - -"Sitäpaitsi?" - -"Niin, sitäpaitsi minun täytyy nyt kiinnittää huomioni aivan -toisaalle." - -"Ehkä minun siis pitää olla vaiti?" - -"Ei, päinvastoin, puhukaa te vain." - -"Mistä?" - -"Mistä ikinä tahdotte. Puhukaa vaikka kuinka joutavista asioista, ei -sillä väliä ole, kunhan vain näyttää siltä, että seurustelemme." - -"Tehkää niin, mutta merkillinen mies te olette." - -"Antakaa minulle käsivartenne ja kävelkäämme." - -Ja he sekaantuivat muiden joukkoon. Oliva piti selkäänsä -keikailevasti kenossa ja liikutteli päätään, joka huppukauluksenkin -alta näytti sirolta, ja kaulaansa, jonka notkeutta ei dominokaan -salannut, niin viehättävästi, että jokainen asiantuntija katseli -sitä kateellisesti, sillä oopperanaamiaisissa tänä kevytmielisten -urotöiden aikakautena ohikulkija tähysteli naisen käyntiä yhtä -uteliaasti kuin nykyään jotkut raviurheilun ystävät seuraavat kauniin -hevosen juoksua. - -Muutaman minuutin kuluttua Oliva uskalsi tehdä kysymyksen. - -"Hiljaa", sanoi tuntematon, "tai pikemmin puhukaa niin paljon -kuin tahdotte, mutta älkää pakottako minua vastaamaan. Koettakaa -vain teeskennellä ääntänne, pitäkää päätänne pystyssä ja kaapikaa -kaulaanne viuhkalla." - -Oliva totteli. Tällä hetkellä he sivuuttivat erään ryhmän, joka -tuoksusi hajuaineista ja jonka keskellä sirovartaloinen, ryhdiltään -notkea ja uljas mies puhui kolmelle kumppanille, ja nämä näkyivät -häntä kuuntelevan hyvin kunnioittavasti. - -"Kuka tuo nuori mies on?" kysyi Oliva. "Voi kuinka ihana helmen -värinen domino!" - -"Se on Artoisin kreivi", vastasi hänen saattajansa, "mutta Herran -tähden, olkaa vaiti!" - -Juuri silloin, kun Oliva hämmästyneenä ylhäisestä nimestä, jonka oli -siniseltä dominolta kuullut, väistyi syrjemmälle paremmin nähdäkseen -ja noudattaen saamaansa kehoitusta seisoi hyvin suorana, irtautui -eräästä meluavasta ja lörpöttävästä parvesta kaksi muuta dominoa -siirtyen likelle käytävää, semmoiseen paikkaan, missä ei ollut -penkkejä. Täällä oli jonkinlainen turvapaikka, jonne vähä väliä -poikkesi sellaisia ryhmiä, jotka oli tungettu keskustasta kehää kohti. - -"Nojatkaa selkäänne tätä pilaria vasten, kreivitär", kuiskasi ääni, -johon sinisen dominon huomio kiintyi. - -Ja melkein samassa raivasi itselleen joukon läpi tien muuan -oranssinvärinen kookas domino, jonka rohkeat liikkeet ennemmin olivat -toimeliaan asiamiehen kuin kohteliaan hovimiehen merkkinä, ja tuli -sanomaan siniselle dominolle: - -"Se on hän." - -"Hyvä", vastasi tämä ja viittasi keltaista dominoa poistumaan. - -"Kuulkaapa ystäväiseni", kuiskasi hän sitten Olivalle, "nyt saamme -pikkuisen huvitella." - -"Sitähän minäkin, sillä te olette surettanut minua jo kahdesti, -ensin riistämällä minulta Beausiren, joka aina saa minut nauramaan, -ja sitten puhumalla Gilbertistä, joka on niin monasti saanut minut -itkemään." - -"No minä korvaan teille sekä Gilbertin että Beausiren", sanoi sininen -domino vakavasti. - -"Ah!" huokasi Oliva. - -"Rakkautta en teiltä pyydä, huomatkaa se; pyydän vain tyytymään -elämään sellaisena kuin voin teille toimittaa, se on: tahdon täyttää -kaikki oikkunne, kunhan silloin tällöin alistutte minun oikkuuni. Ja -juuri nyt on sellainen hetki." - -"Selittäkää!" - -"Tuo musta domino, jonka tuolla näette, on eräs saksalainen ystäväni." - -"Ahaa!" - -"Kavala mies, joka kieltäytyi tulemasta naamiaisiin sillä -verukkeella, että pää oli kipeä." - -"Ja jolle te puolestanne ette luvannut myöskään mennä." - -"Aivan niin." - -"Hänellä on nainen mukana?" - -"Näkyy olevan." - -"Kuka se on?" - -"En tunne. Mennään likemmäksi. Nyt teeskentelemme, että te olette -saksalainen; ette siis saa puhua ranskaa, koska heti kuultaisiin, -että olette aito pariisitar." - -"Kyllä ymmärrän. Ja te alatte härnätä tuota miestä?" - -"Siitä voitte olla varma. Aluksi te saatte häntä osoittaa minulle -viuhkallanne." - -"Näinkö?" - -"Juuri niin, ja sitten kuiskatkaa korvaani." - -Oliva totteli niin oppivaisesti ja älykkäästi, että hänen -seuralaisensa ihastui. - -Musta domino, johon heidän huomionsa oli kohdistunut, seisoi selkä -saliin päin ja keskusteli naisensa kanssa. Tämä, jonka silmät -välähtelivät naamion takaa, huomasi Olivan liikkeen. - -"Kuulkaa, monseigneur", sanoi hän hiljaa, "tuolla kaksi naamiota -pitää meitä silmällä." - -"Ei hätää mitään, kreivitär; mahdotonta, että kukaan meitä tuntisi. -Koska nyt olemme kadotuksen tiellä, niin suokaa minun toistaa teille, -ettei kellään ole viehättävämpää vartaloa kuin teillä eikä niin -polttavaa katsetta, suokaa minun sanoa..." - -"Kaikki, mitä on tapa sanoa naamioituna." - -"Ei, kreivitär; kaikki, mitä on tapa sanoa..." - -"Älkää jatkako, menisitte kadotukseen... ja lisäksi on se suurempi -vaara, että nuo kaksi urkkijaa kuulevat." - -"Kaksi urkkijaa!" kummeksi kardinaali. - -"Niin, nyt ne tekevät päätöksensä ja tulevat tännepäin." - -"Muuttakaa hyvin ääntänne, kreivitär, jos pakotetaan puhumaan." - -"Ja te omaanne, monseigneur." - -Oliva ja hänen sininen dominonsa lähestyvät todellakin. Jälkimäinen -kääntyi kardinaalin puoleen ja sanoi: "Kuuleppa, naamio!" - -Ja hän kumarsi päätään sivulle ja kuiskasi jotakin Olivalle, joka -vastasi myöntävällä merkillä. - -"Mitä tahdot?" kysyi kardinaali muuttaen ääntään. - -"Tämä nainen, jota saatan", vastasi sininen domino, "velvoittaa minut -tekemään sinulle monta kysymystä." - -"Kiirehdi sitten", vastasi herra de Rohan. - -"Ja olkoot kysymyksesi oikein tungettelevia", lisäsi rouva de la -Motte huilun äänellä. - -"Niin tungettelevia", vastasi sininen domino, "ettet sinä, utelias, -niitä ymmärrä." - -Ja nyt hän taas kumarsi Olivan puoleen, joka oli hänelle jotakin -kuiskaavinaan. Sitten hän teki kardinaalille virheettömällä -saksankielellä tämän kysymyksen: - -"Monseigneur, oletteko rakastunut siihen naiseen, joka on mukananne?" - -Kardinaali hätkähti. - -"Sanoitteko: monseigneur?" kysyi hän. - -"Sanoin, monseigneur." - -"Silloin erehdytte, enkä minä ole se, joksi minua luulette." - -"Ihan varmaan, herra kardinaali, suotta te väitätte vastaan. Vaikken -itse tuntisikaan, pyytää se nainen, jonka kavaljeerina olen, sanomaan -teille, että hän tuntee teidät hyvin." - -Ja hän kumartui sivulle päin ja kuiskasi Olivalle: - -"Tehkää myöntävä merkki, ja sitten aina, kun puristan käsivarttanne." - -Oliva nyökäytti siis myöntävästi. - -"Te hämmästytätte minua", vastasi kardinaali aivan ymmällä. "Kuka tuo -nainen on?" - -"Luulin jo, että olitte hänet tuntenut. Hän ainakin arvasi teidät -heti. Totta on, että mustasukkaisuus..." - -"Olisiko rouva minulle mustasukkainen?" huudahti kardinaali. - -"Sitä ei ole väitetty", vastasi tuntematon ylpeästi. - -"Mitä teille sanotaan?" uteli rouva de la Motte, jota tämä -saksankielinen, hänelle siis käsittämätön puhelu tavattomasti -kiusoitti. - -"Ei mitään, ei mitään." - -Rouva de la Motte polki jalkaa harmissaan. - -"Madame", sanoi nyt kardinaali Olivalle, "pyydän teitä sanomaan edes -yhden sanan, ja minä lupaan siitä arvata, kuka olette." - -Herra de Rohan oli puhunut saksaa; Oliva ei siitä ymmärtänyt -sanaakaan, vaan kääntyi sinisen dominon puoleen. - -"Rukoilen teiltä, madame", sanoi tämä kovaa, "älkää puhuko!" - -Tämä salaperäisyys kiihotti kardinaalia, joka huomautti: - -"Mitä? Yksi ainoa sana saksaa -- ei siitä rouvalle tulisi suurtakaan -vaaraa!" - -Sininen domino, joka oli saavinaan Olivalta ohjeita, vastasi heti: - -"Herra kardinaali, kuulkaa nyt rouvan omat sanat: Se, jonka ajatus -ei aina valvo, se, jonka mielikuvitus ei alati korvaa rakastetun -läsnäoloa, se ei rakasta eikä ole oikeutettu sitä väittämään." - -Kardinaaliin näkyi koskevan näiden sanojen sisällys. Koko hänen -asentonsa ilmaisi mitä suurinta yllätystä, kunnioitusta ja ihailevaa -alttiutta; sitten hän laski käsivartensa riippumaan. - -"Se on mahdotonta", mutisi hän ranskaksi. - -"Mikä on mahdotonta?" huudahti rouva de la Motte, joka oli koko -keskustelusta käsittänyt vain nämä sanat. - -"Ei mikään, madame, ei mikään." - -"Minusta tuntuu todellakin monseigneur, että annatte minun näytellä -surkeata osaa", sanoi kreivitär harmistuneena. - -Ja samalla hän hellitti kardinaalin käsivarren. Tämä ei ainoastaan -jättänyt siihen jälleen tarttumatta, vaan ei näkynyt edes huomanneen -tuota liikettä, kun oli niin hartaasti kiintynyt saksalaiseen naiseen. - -"Madame", sanoi hän jälkimäiselle, joka yhä pysyi jäykkänä ja -liikkumatta silkkisen suojuksensa takana, "ne sanat, jotka -seuralaisenne on minulle teidän puolestanne lausunut... ne ovat -saksalaisesta runosta, jonka luin eräässä teillekin ehkä tutussa -rakennuksessa." - -Tuntematon puristi Olivan käsivartta. Jälkimäinen teki myöntävän -liikkeen. - -Kardinaalia värisytti. - -"Se rakennus", sanoi hän epäröiden, "lienee nimeltään Schönbrunn?" - -"Niin", nyökkäsi taas Oliva. - -"Ja sanat oli muuan ylhäinen käsi kultanaskalilla kaivertanut -kirsikkapuiseen pöytään?" - -Oliva nyökäytti taas päätään. - -Kardinaali vaikeni. Hänessä näkyi tapahtuvan jokin mullistus. Hän -horjui ja ojensi kätensä tukea etsien. Kahden askeleen päässä väijyi -rouva de la Motte tämän merkillisen kohtauksen lopputulosta. - -Sitten kardinaali laski kätensä sinisen dominon käsivarrelle ja sanoi: - -"Näin kuuluu jatko: Mutta se, joka kaikkialla näkee rakastettunsa; -se, joka kukan tuoksusta, hajuaineesta arvaa tiheimmänkin hunnun -lävitse lemmittynsä läsnäolon, se osaa vaieta, sen ääni on sydämessä; -jos toinen sydän häntä ymmärtää, riittää se tekemään hänet -onnelliseksi." - -"Kuulkaapa, täällä puhutaan saksaa", sanoi äkkiä nuori, sointuva ääni -eräästä ryhmästä, joka oli tullut kardinaalin kohdalle. "Kuunnellaan -pikkuisen; ymmärrättekö te, marski, saksaa?" - -"En, monseigneur." - -"Entä te, herra de Charny?" - -"Kyllä, teidän korkeutenne." - -"Artoisin kreivi!" sanoi Oliva painautuen siniseen dominoon, sillä -nuo neljä naamioitua puristivat häntä hieman tungettelevasti. - -Tällöin kajahti orkesterista pauhaava soitto, ja lattian tomu ynnä -hiuslaitteiden jauhe kohosi sateenkaarenvärisinä pilvinä räiskyviä -kynttiläkruunujakin ylemmäksi, jotka kultasivat tätä amoran ja -ruusujen utua. Kun naamioidut nyt lähtivät liikkeelle, tunsi sininen -domino sysäyksen. - -"Varokaa, herrat!" sanoi hän komentavalla äänellä. - -"Monsieur", vastasi naamioitu prinssi, "tottahan näette, että meitä -tungetaan tännepäin. Anteeksi, naiset!" - -"Lähdetään pois, monseigneur", kuiskasi rouva de la Motte. - -Juuri silloin näkymätön käsi nykäisi Olivan huppukaulusta taaksepäin, -ja irtaantunut naamio lipui alas; hänen kasvonsa näkyivät sekunnin -verran siinä puolihämärässä, jonka aiheutti ensi rivin ulkoileminen -permannon yli. - -Sininen domino oli hätääntyneenä huudahtavinaan, Oliva huusi -kauhusta. Näihin molempiin vastasi kolme, neljä hämmästyksen -huudahdusta. Kardinaali oli vähällä pyörtyä. Jos hän nyt olisi -vaipunut, olisi hän vaipunut polvilleen. Rouva de la Motte tuki häntä. - -Parvi naamioita, tungoksen pakottamana, oli juuri erottanut Artoisin -kreivin kardinaalista ja rouva de la Mottesta. - -Sininen domino, joka oli salamannopeasti kiskaissut Olivan -huppukauluksen paikalleen ja kiinnittänyt taas naamion, astui -kardinaalin luo, puristi kättään ja sanoi: - -"Se oli auttamaton vahinko, monsieur; huomaatte kai, että tämän -naisen kunnia on teidän vallassanne." - -"Oo, monsieur, monsieur..." mutisi prinssi Ludvig kumartaen. - -Ja hän pyyhki hiestä valuvaa otsaansa nenäliinalla, joka värisi hänen -kädessään. - -"Nyt pian pois", sanoi sininen domino Olivalle. - -Ja molemmat katosivat. - -"Nyt ymmärrän, mitä kardinaali nimitti mahdottomaksi", ajatteli rouva -de la Motte. "Hän luuli tuota naista kuningattareksi, ja semmoisen -vaikutuksen se yhdennäköisyys häneen teki! Hyvä, taas yksi havainto -lisää talteen pantavaksi." - -"Haluatteko, että jo lähdemme, kreivitär?" kysyi herra de Rohan -raukeasti. - -"Kuten suvaitsette, monseigneur", vastasi Jeanne tyynesti. - -"Minä en täällä näe erityistä huvia." - -"Ei täällä minustakaan ole hauskaa." - -Ja he saivat vaivoin raivatuksi itselleen tien ihmisten puhki. -Kardinaali, joka oli kookas, tähysteli joka taholle, näkyisikö -missään kadonnutta ilmestystä. Mutta turhaan; hänen silmissään -vilisi sinisiä, punaisia, keltaisia, vihreitä, harmaita dominolta -säteilevässä usvassa, ja niiden vivahdukset sulivat toisiinsa kuin -särmiön värit. Kaukaa olivat ylimyspoloisesta kaikki sinisiä, mutta -läheltä ei yksikään. - -Tässä mielentilassa hän astui vaunuihin, jotka odottivat häntä ja -hänen seuralaistaan. - -He olivat ajaneet jo viisi minuuttia, eikä kardinaali ollut vielä -virkkanut sanaakaan Jeannelle. - - - - -XXIV - -SAPFO - - -Rouva de la Motte, joka ei ollut hajamielinen, herätti kardinaalin -haaveilemasta. - -"Minne nämä ajoneuvot vievät minua?" kysyi hän. - -"Kreivitär", sanoi kardinaali, "älkää pelätkö mitään, te lähditte -omasta talostanne, ja vaunut vievät teidät sinne takaisin." - -"Omasta talostani... sieltä esikaupungista?" - -"Niin, hyvin pienestä talosta, johon kuitenkin sopii niin paljon -suloa!" - -Näin sanoen prinssi tarttui Jeannen toiseen käteen ja lämmitti sitä -hellällä suudelmalla. - -Vaunut pysähtyivät pienen talon eteen, johon niin paljon suloa koki -mahtua. Jeanne hypähti kevyesti maahan, ja kardinaali aikoi häntä -seurata. - -"Ei maksa vaivaa, monseigneur", kuiskasi hänelle tämä kiusanhenki -naisen hahmossa. - -"Kuinka, kreivitär, eikö kannata viettää seurassanne muutamia hetkiä?" - -"Ja nukkua, monseigneur." - -"Otaksun talossanne olevan useampia kuin yhden makuuhuoneen." - -"Minua varten kyllä, mutta teille..." - -"Ei siis minulle ainoaakaan?" - -"Ei vielä", vastasi Jeanne niin viehättävän ja samalla yllyttävän -näköisenä, että kielto oli lupauksen veroinen. - -"Hyvästi siis!" sanoi kardinaali niin ihastuneena, että hetkeksi -unohti, mitä oli sattunut naamiohuveissa. - -"Näkemiin, monseigneur!" - -"Itse asiassa onkin näin parempi", mutisi kardinaali lähtiessään. - -Jeanne astui sitten yksin uuteen kotiinsa. Kuusi palvelijaa, joiden -unen oli keskeyttänyt juoksijan kolkutin, oli asettunut riviin -eteisessä. Hän katseli heitä kaikkia tyynesti, ilmeessään se -ylemmyys, jota rikkaus ei suo kaikille rikkaille. - -"Ja kamarineitsyet?" sanoi hän. - -Yksi palvelijoista astui kunnioittavasti esille ja selitti: - -"Kaksi kamarineitsyttä odottaa rouvan makuuhuoneessa." - -"Kutsukaa heidät." - -Palvelija totteli. Pian ilmestyikin kaksi kamarineitsyttä. - -"Missä te tavallisesti nukutte?" kysyi heiltä Jeanne. - -"Meillä ei vielä ole määrättyä huonetta", vastasi vanhempi, "vaan -makaamme siellä, missä rouva katsoo hyväksi." - -"Antakaa tänne huoneuston avaimet." - -"Ne ovat tässä, madame." - -"Hyvä, tämän yön saatte viettää kaupungilla." - -Kamarineitsyet katsahtivat emäntäänsä ihmetellen. - -"Teillä on kai jokin olinpaikka muualla?" - -"On kyllä, madame, mutta nyt on hieman myöhä. Jos rouva kuitenkin -tahtoo olla yksin..." - -"Nämä herrat saattavat teitä", lisäsi kreivitär laskien kuusi -palvelijaa menemään, ja nämä olivatkin tyytyväisempiä kuin -kamarineitsyet. - -"Ja milloin pitää palata?" kysyi eräs heistä arasti. - -"Huomenna kello kaksitoista." - -Kuusi palvelijaa ja molemmat kamarineitsyet katselivat toisiaan -tuokion, mutta Jeannen käskevän silmäyksen hallitsemina poistuivat -ovelle päin. Jeanne seurasi heitä ja antoi heidän mennä ulos, mutta -kysyi, ennenkuin sulki ulko-oven: - -"Jääkö taloon enää ketään?" - -"Ei, madame, täällä ei ole ketään. Mutta rouvan ei mitenkään -sovi olla täällä ihan yksin; täytyy jättää ainakin yksi ihminen -taloushuoneiden puolelle, mihin huoneeseen tahansa, kunhan hän vain -on varalla." - -"Minä en tarvitse ketään." - -"Voi sattua tulipalo tai rouva sairastuu." - -"Hyvää yötä, saatte nyt kaikki mennä." - -Ja hän otti esille rahakukkaronsa. - -"Ja tässä on vähän tuliaisia, koska nyt tulin pitämään emännyyttä", -sanoi hän. - -Iloinen sorina, säädyllisten palvelijain kiitos, oli ainoana -vastauksena ja viimeisinä sanoina, ja kaikki poistuivat syvin -kumarruksin. Jeanne kuunteli oven sisäpuolella; he toistivat -keskenään, että kohtalo oli heille suonut eriskummaisen emännän. -Kun äänien ja askelten kaiku oli häipynyt kauas, kiersi Jeanne oven -lukkoon ja sanoi voitonriemuisesti: - -"Vihdoinkin yksin! Yksin kodissani!" - -Sitten hän otti kolmihaaraiseen kynttilänjalkaan tulta niistä. -kynttilöistä, jotka paloivat eteisessä, ja pani salpaan myös sen -raskaan oven, joka johti huoneisiin. - -Silloin alkoi äänetön ja merkillinen kohtaus, erityisesti omansa -huvittamaan jotakuta niistä "öisistä katselijoista", joiden -runoilijan mielikuvitus suo leijailla kaupunkien ja palatsien -kohdalla. - -Jeanne tarkasteli omaisuuttaan: ihaili huone huoneelta koko tätä -rakennusta, jonka pieninkin yksityiskohta sai hänen silmissään -mittaamattoman arvon, heti kun syrjäisen uteliaisuuden sijalle oli -tullut omistajan itsekkyys. - -Pohjakerros, hyvin tilkitty ja kauttaaltaan vuorattu, sisälsi -kylpyhuoneen-, taloushuoneet, ruokasalit, kolme salonkia ja kaksi -vastaanottohuonetta. - -Näiden suurten suojien kalustus ei ollut niin kallisarvoinen kuin -jonkun Guimardin eikä niin keimaileva kuin herra de Soubisen -ystävien, mutta siitä uhkui ylhäistä ylellisyyttä; myöskään ei se -ollut uusi. Koti olisi vähemmän miellyttänyt Jeannea, jos se olisi -päivää ennen kalustettu nimenomaan häntä varten. - -Kaikki nämä antiikkiset, muotinaisten halveksimat kalleudet, -mestarillisesti veistetyt mustapuiset huonekalut; kynttiläkruunut -kristalliköynnöksineen, joiden kullatut haarat ulottivat -ruusunväristen vahakynttiläin keskeltä heleitä liljoja; -vanhanaikuiset seinäkellot, hienoa koho- ja emaljityötä; -kiinalaisilla kuvioilla somistetut tulenvarjostimet; suunnattoman -isot japanilaiset ruukut täynnä harvinaisia kukkia; ovien yläosat, -joissa oli Boucherin tai Watteaun maalauksia harmaavärisinä tai -väritettyinä -- kaikki tämä herätti uudessa omistajassa kuvaamatonta -huimausta. - -Tuossa seisoi uunin reunustalla kaksi kullattua merenhaltiaa kantaen -korallikimppuja, joiden haaroissa riippui kuin rypäleinä senaikuisia -moninaisia jalokiviteoksia. Edempänä, kullatulla peilipöydällä, jonka -levy oli valkoista marmoria, kannatti tavattoman iso, vaaleanvihreä -norsu, korvissa safiirirenkaat, monilla hajuainepulloilla täytettyä -tornia. - -Ruusupuisilla hyllyillä, joiden kulmissa oli kullattuja -lehtikoristeita, loisti kultareunaisia, kuvitettuja naistenkirjoja. - -Täydellinen, hieno gobeliinikalusto, kärsivällisyyden mestariteos, -joka oli itse tehtaallekin maksanut sata tuhatta livreä, oli -sijoitettu harmaan- ja kullanväriseen pieneen salonkiin, jossa -jokainen ovenpohja oli Vernerin tai Greuzen maalaama pitkulainen -taulu. Työhuoneessa oli Chardinin parhaita muotokuvia ja Clodionin -hienoimpia teoksia poltetusta savesta. - -Kaikki todisti, ei rikkaan nousukkaan hätäilyä tyydyttääkseen omaa -tai rakastajattarensa mielikuvitusta, vaan pitkällistä, kärsivällistä -vaivannäköä, jollaisen ottavat suorittaakseen ikivanhan rikkauden -omistajat kasatessaan isäinsä aarteiden lisäksi aarteita lapsilleen. - -Ensin Jeanne tarkasteli kokonaisuutta ja laski huoneiden lukumäärän; -sitten hän otti selkoa yksityiskohdista. Mutta kun domino vaivasi -häntä ja kureliivi puristi, astui hän makuuhuoneeseensa, riisuutui -kiireesti ja otti ylleen vanulla sisustetun silkkisen aamunutun. -Väristen, puolialasti silkissä, joka hyväili hänen poveaan ja -vartaloaan, hienot, jäntevät jalat lyhyen hameen poimuissa, hän nousi -rohkeasti portaita ylös pitäen valoa kädessään. - -Tottuneena yksinäisyyteen, varmana siitä, ettei enää tarvinnut pelätä -palvelijankaan katsetta, hän riensi huoneesta toiseen, antaen ovista -tulevan viiman leyhytellä nuttuaan, jota piti tavan takaa uudestaan -kääriä sirojen polvien suojaksi. - -Ja kun hän erästä kaappia avatakseen kohotti käsivarttaan, kun -väistyvä vaate salli nähdä hartian valkoista pyöreyttä, jota kultasi -sentapainen punertava valonheijastus kuin Rubensin maalauksissa, -lienevät näkymättömät henget, piillessään seinäverhojen tai -maalattujen ovenpohjien takana, riemuinneet saatuaan valtaansa tämän -viehättävän emännän, joka luuli heitä vallitsevansa. - -Lopulta kun oli kaikkialla käyty, kun kynttilät olivat kolmeksi -neljäsosaksi palaneet, meni hän väsyneenä, läähättäen takaisin -makuukamariinsa, jonka seinäverhot olivat sinistä satiinia, täynnä -hienosti ommeltuja eriskummaisia kukkia. Hän oli nähnyt ja laskenut -kaikki, hyväillyt kaikkea katsomalla ja koskemalla; nyt ei ollut enää -muuta ihailtavaa kuin oma itsensä. - -Hän laski kynttilänjalan Sèvres-porsliiniselle pikkupöydälle, jonka -laita oli kullattu, ja samassa hänen katseensa osui marmoriseen -Endymioniin, Bonchardonin luomaan hienoon ja hekumalliseen -veistokuvaan, joka lemmenhurmauksessa lepäsi pitkällään -punaisenruskealla porfyyrialustalla. - -Jeanne meni sulkemaan huoneen oven ja oviverhot, veti paksut -akkunaverhot kiinni, palasi veistokuvan eteen ja ahmi katseillaan -tätä ihanaa nuorukaista, jolle Foibe antoi viimeisen suudelman -ennenkuin palasi taivaaseen. - -Punertava tuli oli muuttunut hiillokseksi ja lämmitti tätä huonetta, -jossa kaikki eli, paitsi nautinto. - -Jeanne tunsi jalkojensa niin suloisesti vajoavan lattiamaton pehmeään -tuuheaan villaan; polvet notkahtelivat, ja raukeus, joka ei ollut -väsymystä tai unenkaipuuta, painosti hänen poveaan ja silmäluomiaan -niin hellästi kuin rakastajan kosketus, ja samalla toisenlainen -hehku kuin tulisijan lämpö nousi jaloista koko ruumiiseen ja sytytti -suonissa sitä elävää sähköä, jota luontokappaleessa sanotaan -mieliteoksi, ihmisessä rakkaudeksi. - -Tänä outojen tunnelmien hetkenä Jeanne näki itsensä Endymionin -takana olevassa seinäkuvastimessa. Puku oli solunut hartioilta -matolle; hieno liinavaate oli raskaamman satiinin laahaamana vaipunut -puolivälin valkeita, pyöreitä käsivarsia. - -Mustat silmät, täynnä hempeyttä ja kaipuuta, sykähdyttivät Jeannea -sydämen pohjaan asti; hän huomasi itsensä kauniiksi, hän tunsi -itsensä nuoreksi ja hehkuvaksi. Hän tunnusti itselleen, ettei mikään -hänen ympärillään, ei edes Foibe, ansainnut niin paljon rakkautta -kuin hän itse. Hän lähestyi veistokuvaa nähdäkseen, virkoisiko -Endymion eloon ja pitäisikö hän kuolevaista naista suuremmassa -arvossa kuin jumalatarta. - -Tämä hurmaus oli kuin päihtymistä; hänen päänsä vaipui olkaa vasten, -ja outoja väristyksiä tuntui koko ruumiissa. Ja kun hän taas -katsahti silmiin, jotka houkuttivat häntä kuvastimessa, herpaantui -hänen katseensa äkkiä, pää vierähti huoaten rintaa vasten, ja hän -vaipui puolinukuksissa, melkein elotonna, vuoteeseen, jonka uutimet -kumarsivat hänen yläpuolellaan. - -Kynttilät levittivät viimeistä läähättävää valoaan sulaneen vahan -keskeltä, kunnes viimeiseen huokuun häipyi myös viimeinen välke. - - - - -XXV - -BEAUSIREN AKATEMIA - - -Beausire oli tarkoin noudattanut sinisen dominon neuvoa ja lähtenyt -siihen paikkaan, jota nimitettiin hänen akatemiakseen. - -Kahden miljoonan summa oli Olivan arvoisaa ystävää innostanut aika -lailla, mutta vielä enemmän häneen oli koskenut se syrjäyttäminen, -jonka uhriksi hän oli tänä iltana joutunut kumppaniensa taholta, he -kun eivät hänelle vihjaisseet niin mainiosta yrityksestä. - -Hän tiesi, ettei akatemian jäsenten kesken oltu kovin tunnontarkkoja, -ja siinä oli syy, miksi hänen piti rientää, sillä poissaolevat ovat -aina väärässä ollessaan sattumalta poissa, saatikka jos tahdotaan -käyttää väärin heidän poissaoloaan. - -Beausire oli akatemian osakasten joukossa saanut pelottavan miehen -maineen, mikä ei ollutkaan kummallista eikä vaikeata. Hän oli näet -ollut konstaapelina, pitänyt univormua ja osasi panna toisen kätensä -suoraksi kylkeä vasten ja toisen miekkansa kahvaan. Myöskin oli -hänellä tapana, pienimmästäkin sanasta, painaa hattuansa otsalle. -Sellaiset temput tuntuivat kohtalaisen urheista koko pelottavilta, -varsinkin jos tahdottiin välttää kaksintaistelun tuottamaa hälinää ja -viranomaisten utelemista. - -Näin siis Beausire saattoi toivoa kostavansa osoitetun ylenkatseen -pelottamalla kumppaneitaan Pot-de-Fer-kadun pelipaikassa. - -Pote-Saint-Martinista Saint Sulpicen kirkolle on pitkä matka -mutta ollen nyt rikas hän otti vuokravaunut ja lupasi ajurille -viisikymmentä souta, se on: livren juomarahaa, sillä yöllinen -ajo maksoi siihen aikaan vain sen verran kuin nykyään päivällä. -Hevoset lähtivät nopeasti kiitämään. Beausire jännitti ilmeensä -julmistuneeksi, ja hatun ja miekan puutteen, hänellä kun oli yllään -domino, korvasi kiukkuinen katse, joka riitti pelottamaan myöhäisiä -ohikulkijoita. - -Hänen ilmestymisensä akatemiaan herätti tavallaan huomiota. -Ensimmäisessä, harmaavärisessä, sievässä salissa, jossa oli -kynttiläkruunu ja paljon pelipöytiä, istui parikymmentä pelaajaa, -juoden siirappiolutta ja väkinäisesti hymyillen seitsemälle, -kahdeksalle hirveästi punatulle naiselle, jotka tirkistivät heidän -kortteihinsa. Suurimman pöydän ääressä pelattiin faaraota pienellä -panoksella ja harrastus oli myös sen mukainen. Kun sinne saapui -domino, joka nykersi huppukaulustaan ja pullisti laskoksiaan, -alkoivat jotkut naiset hihittää, puoleksi leikillä, puoleksi -viehättääkseen. Beausire oli tavallaan pulska mies, eivätkä -naiset häntä hyljeksineet. Mutta nyt hän ei ollut näkevinään tai -kuulevinaan, vaan astui pöydän luo ja odotti tilaisuutta purkaakseen -sisuaan. - -Muuan vanha peluri, epäilyttävän rahamiehen näköinen, jolta ei -puuttunut hyväntahtoista ilmettä, puhutteli Beausirea ensimmäisenä. - -"Lempo vie, kylläpä te olette äkäisen näköinen, vaikka tulette -naamiohuveista." - -"Se on totta", sanoivat jotkut naiset. - -"No, soturi", kysyi eräs toinen peluri, "tekeekö tuo domino pään -kipeäksi?" - -"Ei ole dominon vika", vastasi Beausire äkäisesti. - -"So, so", sanoi pankinpitäjä, kahmaisten puoleensa tusinan -louisdoreja, "herra ritari Beausire on ollut meille uskoton. Ettekö -näe, että hän on ollut oopperassa, tavannut siellä lähellä jonkin -hyvän pelipaikan ja hävinnyt?" - -Kaikki nauroivat tai surkuttelivat, kukin luonteensa mukaan; naiset -olivat sääliväisiä. - -"Se on vale, että olisin ollut ystävilleni uskoton", vastasi -Beausire. "Minä en pysty uskottomuuteen. Mutta sensijaan näkyy -eräiden tuttujeni sopivan olla ystävilleen uskottomia." - -Ja antaakseen sanoilleen enemmän pontta hän turvautui temppuunsa, se -on: pyrki painamaan hattua otsalleen. Mutta valitettavasti hän nyt -sai käteensä vain kappaleen silkkivaatetta, joka litistettynä teki -hänen päänsä naurettavan leveäksi eikä aikaansaanut pelottavaa, vaan -koomillisen vaikutuksen. - -"Mitä tarkoitatte, hyvä herra?" kysyi pari, kolme hänen -yhtiötoveriaan. - -"Minä kyllä tiedän, mitä sanon", vastasi Beausire. - -"Mutta se ei meille riitä", huomautti herttaisen näköinen ukko. - -"Tämä asia ei teitä koske, herra pankkiiri", tokaisi Beausire -epäkohteliaasti. - -Pankinpitäjän hyvin merkitsevästä silmäniskusta sai Beausire huomata, -että viime lause oli epäonnistunut. Tämän yleisön läsnäollessa ei -sopinutkaan vetää rajaa niiden välillä, jotka maksoivat ja niiden, -jotka pistivät rahat taskuunsa. Beausire älysi sen, mutta oli päässyt -nyt vauhtiin; tekourheiden on vaikeampi pidättää itseään kuin -todellisten sankarien. - -"Luulin, että minulla täällä on ystäviä", sanoi hän. - -"Tietysti on", vastattiin eri tahoilta. - -"Vai niin, mutta minä huomaan erehtyneeni." - -"Missä suhteessa?" - -"Siinä, että paljon tapahtuu minun tietämättäni." - -Pankinpitäjä antoi taas merkin, ja läsnäolevat osakkaat vakuuttivat -uudestaan. - -"Hyvä on, että tiedän", jatkoi Beausire, "ja petolliset ystävät -saavat palkkansa." - -Hän tavoitti miekkansa kahvaa, mutta käsi osui vain vyötärystaskuun, -joka täynnä louisdoreja päästi ilmiantavaa kilinää. - -"Kuuletteko?" huudahti pari naista, "herra Beausire on tänä iltana -rahakas." - -"Tuntuu olevan", myönsi pankinpitäjä salakavalasti. "Jos hän on -hävinnyt, ei hän kuulu ainakaan kaikkea hävinneen, ja jos hän on -ollut uskoton todellisille tovereilleen, voi sen korjata. Kuulkaapa, -ritari, tulkaa mukaan." - -"Ei, kiitos!" sanoi Beausire kuivasti. "Kun jokainen pitää täällä -omansa, niin minäkin." - -"Mitä pirua sinä tarkoitat?" kuiskasi hänelle eräs. - -"Saamme kohta selittää." - -"No pelatkaa", kehoitti vielä pankinpitäjä. - -"Pankaa edes yksi louisdori", sanoi muuan naisista taputtaen -Beausirea olalle päästäkseen niin lähelle kultataskua kuin suinkin. - -"Minä en pelaa vähemmistä kuin miljoonista", sanoi Beausire -uhmaillen, "enkä käsitä, että viitsitte pelata mokomilla louisdorin -panoksilla. Kuulkaapa, Pot-de-Ferin herrat, koska on salavihkaa puhe -miljoonista, niin heitetään hiiteen louisdorin pelit! Miljoonilla me -miljoonamiehet!" - -Beausire oli nyt niin villiintynyt, ettei enää pysynyt tavallisen -järjen rajoissa. Häntä huumasi vaarallisempi päihtymys kuin viinin -aikaansaama. Mutta äkkiä hän sai takaapäin kinttuunsa niin nasevan -potkun, että intoilu paikalla lakkasi. - -Hän kääntyi katsomaan ja näki vieressään pitkulaiset, oliivinväriset, -jäykät ja kuoppaiset kasvot, joissa kaksi mustaa silmää hehkui kuin -tuliset hiilet. Beausiren uhkaavaan liikkeeseen tämä outo henkilö -vastasi juhlallisella tervehdyksellä, johon liittyi niin tuikea -silmäys kuin pitkä miekka. - -"Portugalilainen!" mutisi Beausire ällistyneenä, kun häntä tervehti -sama, joka oli potkaissut. - -"Portugalilainen!" toistivat naiset, jotka hyljäten Beausiren -alkoivat liehua muukalaisen ympärillä. - -Tämä portugalilainen olikin hyvin mieleinen naisille, hän kun sillä -tekosyyllä, ettei osannut ranskaa, tavantakaa toi heille makeisia, -jotka toisinaan oli kääritty viiden-, kuudenkymmenen livren -suuruisiin valtiorahaston sitoumuksiin. - -Beausirelle tämä portugalilainen oli tuttu yhtiön osakkaana. Hän -menetti aina pelihuoneen tavallisille vieraille, pitäen panoksensa -noin sadan louisdorin rajoissa viikolta, ja nämä sata louisdoria -vietiin häneltä säännöllisesti. Hän oli näet yhtiön houkutin: -sillaikaa kun hän antoi kyniä itseltään nuo sata louisdoria, kynivät -osaveikot peliin houkuteltuja niin paljon kuin ehtivät. - -Yhtiömiehet pitivätkin portugalilaista hyödyllisenä, ja pelaajista -hän oli hauska mies. Beausire tunsi häntä kohtaan sitä vaiteliasta -arvonantoa, jota outous aina herättää, vaikkapa siihen liittyisi -epäluuloakin. - -Saatuaan potkun takaapäin Beausire siis malttoi mielensä, vaikeni -ja istuutui. Portugalilainen asettui pelipöydän ääreen, otti esille -kaksikymmentä louisdoria, ja kahdessakymmenessä vedossa, joihin meni -vain neljännes tuntia, vapautti hänet näistä rahoista kuusi ahnetta -vastapelaajaa, jotka hetkeksi unohtivat, kuinka syvältä pankinpitäjä -ja hänen yhtiötoverinsa olivat heitä raapaisseet. - -Kello löi kolme aamulla, ja Beausire oli juuri juonut lasin olutta. -Saliin astui kaksi palvelijaa, ja pankinpitäjä päästi rahat heti -solumaan pöydän kaksinkertaisen pohjan lomaan, sillä yhtiön -säännöissä ilmeni osakkaiden keskinäinen luottamus sellaisena, -ettei yhtiön rahastoa koskaan saanut jättää yksityisen osakkaan -haltuun. Pelin lopussa rahat siis laskettiin pienen luukun kautta -kätköönsä, ja tähän kohtaan sääntöjä oli tehty vielä se lisä, -ettei pankinpitäjällä saanut olla pitkiä hihoja ja ettei hän saisi -pitää rahoja mukanaan, ja tämä oli ymmärrettävä niin, että hänen -ei sallittu sujahuttaa hihoihinsa pariakymmentä louisdoria ja että -osakkaat saivat tarkastaa, oliko hän ehkä salaa pistänyt kolikoita -taskuihinsa. - -Palvelijat toivat seuran jäsenille päällystakit, viitat ja miekat; -jotkut onnelliset pelaajat tarjosivat käsivartensa naisille; -huono-onniset kapusivat kantotuoleihin, jollaisia vielä käytettiin -näissä hiljaisissa kortteleissa, ja pelisaliin tuli yö. - -Myös Beausire oli kääriytynyt dominoonsa, ikäänkuin aikoisi lähteä -kauaskin, mutta ei mennyt pitemmälle kuin ensi kerrokseen, ja kun -portti oli jälleen suljettu ja ajurit, kantotuolit ja jalkamiehet -olivat hävinneet kuulumattomiin, palasi hän saliin, jonne muut -yksitoista osakasta olivat samoin juuri kokoontuneet. - -"Nyt saamme vihdoinkin tehdä selkoa", sanoi Beausire. - -"Sytyttäkää lamppu älkääkä puhuko niin kovaa", sanoi hänelle -portugalilainen tyynesti, hyvällä ranskankielellä, ja pani omasta -puolestaan tulta pöydällä olevaan kynttilään. - -Beausire mutisi joitakin sanoja, mutta niistä ei kukaan välittänyt. -Portugalilainen asettui pankinpitäjän paikalle; tutkittiin, olivatko -akkunaluukut, verhot ja ovet tarkoin suljetut, ja sitten istuuduttiin -hiljaa pöydän ympärille, kyynärpäät pöytää vasten, kasvoissa -uteliaisuuden ilme. - -"Minulla on jotakin ilmoitettavaa", sanoi portugalilainen. "Onneksi -saavuin ajoissa, sillä herra Beausire ei osaa tänä iltana pitää -suutansa kiinni..." Beausiren teki mieli jotakin sanoa. - -"Kas niin, hiljaa!" komensi portugalilainen, "ei mitään turhia -sanoja. Te olette lausunut semmoista, mikä on liiankin varomatonta. -Teillä näkyy olevan tietoa suunnitelmastani; hyvä on. Olette -järkevä mies, ehkä olette arvannut asian, mutta selväähän on, ettei -itserakkaus saa koskaan vahingoittaa omaa etua." - -"En ymmärrä", sanoi Beausire. - -"Emmekä mekään ymmärrä", yhtyivät siihen muut. - -"Nähkääs, herra Beausire tahtoi todistaa, että juuri hän on ensin -keksinyt aatteen." - -"Minkä aatteen?" kysyivät yhtiömiehet. - -"Sen, joka koskee kahta miljoonaa!" huudahti Beausire mahtipontisesti. - -"Kahta miljoonaa!" toistivat läsnäolijat. - -"Ensiksikin liioittelette", riensi portugalilainen muistuttamaan. -"Niin suureen summaan se ei voi nousta, ja sen voin kohta todistaa." - -"Ei meistä yksikään ymmärrä, mitä tarkoitatte", sanoi pankinpitäjä. - -"Mutta sittenkin olemme pelkkänä korvana", lisäsi eräs toinen. - -"Puhukaa te ensin", sanoi Beausire. - -"Niin aionkin." - -Ja portugalilainen kaatoi itselleen suunnattoman lasillisen -mantelimaitoa ja joi sen maltillisesti, vähääkään muuttamatta -kankeata ryhtiään. - -"Tietäkää", sanoi hän, "en puhu nyt herra Beausirelle, ettei -kaulanauha ole muuta kuin viidentoista sadan tuhannen livren -arvoinen." - -"Vai niin, vai kaulanauhasta te puhutte", sanoi Beausire. - -"Niin, monsieur, ettekö tekin sitä tarkoita?" - -"Kuka ties." - -"Nyt hän on olevinaan vaitelias, kun on ensin ollut suulas", mutisi -portugalilainen ja kohautti hartioitaan. - -"Ikäväkseni huomaan teidän puhuvan sellaisella sävyllä, joka on -minulle vastenmielinen", sanoi Beausire äkäisenä kuin kukko, joka -nousee kannuksilleen. - -"Joutavia!" sanoi portugalilainen kylmänä kuin marmoori. "Sitten -tulee teidän vuoronne puhua; nyt puhun minä ensin. Aika on täpärällä, -sillä teidän on muistettava, että lähettiläs saapuu viimeistään -viikon päästä." - -"Tämä juttu käy yhä mutkikkaammaksi", ajatteli seura hytkähdellen -uteliaisuudesta. "Kaulanauha, viisitoista sataa tuhatta livreä, -lähettiläs... mitä ihmettä se on?" - -"Lyhyesti sanoen on asian laita näin", jatkoi portugalilainen. -"Herrat Böhmer ja Bossange ovat tarjonneet kuningattarelle -timanttista kaulanauhaa, jonka arvo on viisitoista sataa tuhatta -livreä. Kuningatar ei huolinut. Jalokivisepät eivät tiedä mitä sille -pitäisi tehdä, ja kätkevät sen. He ovat pahassa pulassa, sillä tuon -kaulanauhan voi ostaa vain se, jolla on kuninkaalliset varat. No -niin, minä olen keksinyt sen kuninkaallisen henkilön, joka sen ostaa -ja saa sen lähtemään herrain Böhmer ja Bossangen kassakaapista." - -"Ja se henkilö on...?" kysyivät toiset. - -"Armollinen hallitsijani, Portugalin kuningatar", vastasi -portugalilainen pöyhistellen. - -"Nyt emme ymmärrä vähääkään", sanoivat yhtiömiehet. - -"En minäkään käsitä niin mitään", ajatteli Beausire ja lisäsi sitten -ääneen: - -"Selittäkää asianne suoraan, herra Manuel, sillä yksityisten -erimielisyyksien on väistyttävä yleisen edun tieltä. Te olette -aatteen isä, sen myönnän avoimesti. Luovun kaikesta isyydestä, mutta -olkaa kaikin mokomin selvä." - -"No vihdoinkin", sanoi Manuel, siemaisten toisen lasillisen -mantelimaitoa. "Kyllä minä sen teen selvästi kuin päivä." - -"Nyt on jo selvillä, että on olemassa viidentoista sadan tuhannen -arvoinen kaulanauha", sanoi pankinpitäjä. "Se on tärkeä kohta." - -"Ja se kaulanauha on herrain Böhmer ja Bossangen kassakaapissa. Siinä -on asian toinen kohta", sanoi Beausire. - -"Mutta don Manuel sanoo, että Portugalin kuningatar ostaa sen -kaulanauhan. Se se panee ymmälle." - -"Mikään ei kuitenkaan ole selvempää", sanoi portugalilainen, "jos -vain tarkkaatte sanojani. Lähettilään toimi on nyt avoinna. Sitä -hoidetaan väliaikaisesti. Uusi lähettiläs, herra de Souza saapuu -tänne aikaisintaan viikon päästä." - -"Hyvä!" sanoi Beausire. - -"Mikä voi estää, että viikon kuluessa saapuu tuo lähettiläs, jolla on -kova halu päästä Pariisiin, ja että hän astuu virkaansa?" - -Läsnäolevat katsahtivat toisiinsa ällistyneinä. - -"Ymmärtäkää", sanoi Beausire innostuneena, "don Manuel tarkoittaa, -että voi saapua oikea tai väärä lähettiläs." - -"Juuri niin", myönsi portugalilainen. "Jos uusi lähettiläs haluaisi -hänen majesteettinsa Portugalin kuningattaren nimessä ostaa tuon -kaulanauhan, niin on kai hänelle siihen oikeus." - -"Tietysti, hitto soikoon!" huudahtivat läsnäolijat. - -"Ja silloin hän hieroo kauppaa herrain Böhmer ja Bossangen kanssa. -Siinä kaikki." - -"Ehdottomasti kaikki." - -"Mutta kun kaupasta on sovittu, pitää maksaa", huomautti faaraopelin -pankinpitäjä. - -"Se on niin vietävän selvää", vastasi portugalilainen. - -"Herrat Böhmer ja Bossange eivät luovuta sitä kaulanauhaa -lähettiläälle, vaikka hän olisi oikea Souza, ellei ole hyvää -vakuutta." - -"Minä olen kyllä ajatellut vakuutta", vastasi tuleva lähettiläs. - -"Millaista?" - -"Kuten sanottu, lähettilään toimi on avoinna." - -"Niin." - -"Lähetystössä on jäljellä vain sihteeri, kelpo ranskalainen, joka -puhuu portugalinkieltä niin huonosti kuin ikinä kukaan ja ihastuu, -kun portugalilaiset puhuvat hänelle ranskaa, sillä silloin hänen ei -tarvitse ponnistella, ja kun ranskalaiset puhuvat portugalinkieltä, -sillä silloin hän saa loistaa." - -"Entä sitten?" kysyi Beausire. - -"Meidän on esiteltävä itsemme sille kelpo miehelle kaikessa uuden -lähetystön ulkoloistossa." - -"Tuo ulkoloisto on kyllä hyvä", sanoi Beausire, "mutta asiakirjat -ovat parempia." - -"Asiakirjoja tulee myös olemaan", selitti don Manuel lyhyesti. - -"Turhaa olisi kieltää, että don Manuelilla on suuret ansiot", sanoi -Beausire. - -"Kun ulkoasunne ja asiakirjat ovat saaneet sihteerin käsittämään, -että me olemme oikea lähetystö, niin asetumme lähetystön hotelliin." - -"Oho, se on hieman uskallettua!" keskeytti Beausire. - -"Se on pakollista", jatkoi portugalilainen. - -"Selvä asia", myönsivät muut. - -"Entä sihteeri?" huomautti Beausire. - -"Jos hän sattuisi muuttumaan vähemmän uskovaiseksi, erotetaan hänet -kymmenen minuuttia ennen, kuin rupeaa epäilemään. Luullakseni on -lähettiläällä oikeus erottaa sihteerinsä?" - -"Ilmeisesti." - -"Me olemme siis isäntiä lähetystön hotellissa, ja ensi työksemme -poikkeamme herrain Böhmer ja Bossangen pakinoille." - -"Ei, ei läheskään", väitti nyt Beausire, "Te ette näy tuntevan -erästä pääasiaa, jonka taas minä tunnen perinpohjin, kun olen -elänyt hovissa. Puheena olevan laatuiseen toimenpiteeseen voi -lähettiläs ryhtyä varsta sitten, kun hänet on oikein virallisesti -päästetty kuninkaan puheille, ja siinä kohden, lempo soikoon, on -aika vaara. Kuuluisa Riza-Bey pääsi kyllä Ludvig XIV:n luo Persian -shaahin lähettiläänä ja oli niin julkea, että tarjosi hänen kaikkein -kristillisimmälle majesteetilleen kolmenkymmenen livren arvoisia -turkooseja, mutta hän oli perin taitava persiankielessä, ja vaikka -hitto veisi, niin ei Ranskassa ollut ainoatakaan oppinutta, joka -olisi voinut todistaa, ettei hän ollut kotoisin Ispahanista. Mutta -meidät tunnettaisiin heti. Meille sanottaisiin suoraa päätä, -että puhumme portugalinkieltä ihan ranskalaiseen tapaan, ja -vastaväitteistämme huolimatta meidät pistettäisiin Bastiljiin. Pitää -varoa." - -"Mielikuvituksenne vie teidät kovin kauas, arvoisa yhtiötoveri", -sanoi portugalilainen. "Me emme antaudu semmoisiin vaaroihin, vaan -pysymme koreasti hotellissamme." - -"Silloin herrat Böhmer ja Bossange eivät usko meitä oikeiksi -portugalilaisiksi, oikeaksi lähetystöksi, kuten asia vaatii." - -"Nuo herrat saadaan käsittämään, että meillä lähtiessämme -Ranskaan oli yksinomaisena toimena ostaa tuo kaulanauha ja että -lähettiläänmuutos on tapahtunut sillaikaa, kun olimme matkalla, ja -silloin saimme myös määräyksen ruveta hoitamaan lähettilään virkaa. -Tuo määräys on tarpeen vaatiessa näytettävä jalokivisepille, koska -kerran täytyy se näyttää lähetystön sihteerille; mutta kuninkaan -ministereille on varottava sitä näyttämästä, sillä semmoiset -ovat uteliaita ja epäluuloisia ja voisivat rettelöidä monistakin -pikkuseikoista." - -"Niinpä niin", tuumivat läsnäolijat, "ei ruveta tekemisiin -ministerien kanssa." - -"Ja jos herrat Böhmer ja Bossange vaatisivat..." - -"Mitä?" keskeytti don Manuel. - -"Osan hintaa ennakolta", sanoi Beausire. - -"Se tekisi asiassa mutkan", myönsi portugalilainen hämillään. - -"Sillä kaikissa tapauksissa", jatkoi Beausire, "on lähettiläällä -tavallisesti kreditiivi, ellei juuri käteisiä rahoja." - -"Aivan oikein", sanoivat osakkaat. - -"Ja asia menisi myttyyn", väitti Beausire. - -"Aina te keksitte keinoja", huomautti don Manuel purevan katkerasti, -"millä saa yrityksen menemään myttyyn. Mutta sen onnistumiseksi ette -keksi mitään." - -"Juuri onnistumista varten tahdon ensin viitata vaikeuksiin", vastasi -Beausire. "Kuulkaapa, nyt jo keksinkin!" - -Kaikki päät kumartuivat nyt kehäksi. - -"Joka kanslia pitää tietysti kassaa." - -"Kassaa ja luottoa." - -"Älkäämme puhuko luotosta", sanoi Beausire, "sillä se käy kalliiksi. -Saadaksemme luottoa meillä pitäisi olla hevosia, vaunuja, -palvelijoita, huonekaluja, kapineita, joihin luottoa voisi perustaa. -Puhutaan vain kassasta. Mitä arvelette lähetystönne kassasta?" - -"Olen aina pitänyt hallitsijaani, hänen uskovaisinta majesteettiaan, -anteliaana kuningattarena. Varmaankin hän on sen asian järjestänyt -hyvälle kannalle." - -"Saadaan nähdä; mutta olettakaamme sittenkin, ettei kassassa ole -mitään." - -"Olisihan se mahdollista", myönsivät toverit hymyillen. - -"Mutta ei siitä sen pahempaa hätää, sillä silloin me, lähettiläät, -kysymme herroilta Böhmer ja Bossangelta, kuka on heidän asiamiehensä -Lissabonissa, ja kohta kirjoitamme, leimaamme, sinetöitsemme heille -tuon asiamiehen lunastettaviksi pantuja vekseleitä niin paljon kuin -tarvitaan." - -"Sepä on hyvä tuuma", sanoi don Manuel majesteettisesti. "Kiintyneenä -itse keksintöön en ole syventynyt yksityiskohtiin." - -"Jotka ovat mainiosti harkitut", lisäsi pankinpitäjä lipoen kieltään. - -"Nyt on jaettava eri tehtävät meidän kesken", sanoi Beausire. - -"Don Manuelissa näen lähettiläämme." - -"Tietysti, tietysti", huudettiin yhteen ääneen. - -"Ja herra Beausiressa näen yksityissihteerini ja tulkkini", lisäsi -don Manuel. - -"Kuinka niin?" kysyi Beausire hieman levotonna. - -"Minun ei sovi puhua sanaakaan ranskaa, minä kun olen herra de -Souza; sillä minä tunnen tuon korkean herran, ja jos hän puhuu, mikä -on harvinaista, puhuu hän vain portugalilaista äidinkieltään. Te -sitävastoin, herra Beausire, paljon matkustellut, hyvin perehtynyt -pariisilaisten liiketapoihin, koko taitava portugalinkielessä..." - -"Hyvinkin kehno", oikaisi Beausire. - -"Kyllin taitava, jottei teitä luulla pariisilaiseksi." - -"Tosin niin... Mutta..." - -"Ja sitäpaitsi", lisäsi don Manuel kiinnittäen mustan katseensa -Beausireen, "tulee tärkeimmille toimihenkilöille suurin voitto-osuus." - -"Luonnollisesti", vahvistivat muut. - -"Olkoon menneeksi, minä olen sihteeri ja tulkki." - -"Mutta ratkaistaan heti muuan kysymys", keskeytti pankinpitäjä. -"Kuinka jaetaan voitto?" - -"Se on pian laskettu", sanoi don Manuel. "Onhan meitä tusina." - -"Juuri tusina", myönnettiin, kun oli laskettu. - -"Jaetaan siis kahteentoista osaan", selitti don Manuel, "kuitenkin -sillä ehdolla, että jotkut saavat puolitoista osuutta, esimerkiksi -minä, aatteen keksijänä ja lähettiläänä, ynnä herra Beausire, joka -oli vainunnut tämän aatteen ja puhui miljoonista tänne tullessaan." - -Beausire nyökäytti hyväksyvästi. - -"Ja sitten", sanoi portugalilainen, "puolitoista osuutta myös sille, -joka myy timantit." - -"Ei", huusivat yhtiömiehet yksimielisesti, "ei mitään hänelle, tai -enintään puoli osuutta." - -"Miksi niin?" ihmetteli don Manuel. "Minusta hän menee suureen -vaaraan." - -"Kyllä niin", vastasi pankinpitäjä, "mutta hänellehän lankeavat -harjakaiset, välityspalkkiot ja alennukset, josta kertyy sievoinen -summa." - -Kaikki nauroivat; nämä kunnon veikot ymmärsivät toisensa mainiosti. - -"No asia on siis sovittu", sanoi Beausire. "Huomiseksi -yksityiskohdat, nyt on myöhä." - -Hän ajatteli Olivaa, joka oli jäänyt naamiohuveihin kahdenkesken -sinisen dominon kanssa, eikä hänellä ollut aivan sokeata luottamusta -siihen mieheen, vaikka louisdoreja heltisikin niin helposti. - -"Ei, ei, sovitaan nyt kohta kaikesta", sanoivat yhtiömiehet. "Mitä -yksityiskohtia pitäisi päättää?" - -"Tarvitaan matkavaunut, joissa on Souzan vaakuna", vastasi Beausire. - -"Sitä kestää kauan maalata", muistutti don Manuel, "ja varsinkin -kuivattaa." - -"Siis toinen ehdotus!" huudahti Beausire. "Lähettilään ajoneuvot ovat -menneet matkalla rikki, ja hänen on ollut pakko turvautua sihteerinsä -vaunuihin." - -"Onko teillä vaunut?" kysyi portugalilainen. - -"On minulla ne, jotka satun saamaan." - -"Entä vaakuna?" - -"Minkä vain käsiini saan." - -"No se helpottaa asiaa. Paljon tomua, paljon kuraa vaunujen ovissa, -ja paljon myös takana, missä on vaakunan sija, niin että lähetystön -sihteeri näkee vain tomua ja kuraa." - -"Mutta lähettilään seurue?" kysyi pankinpitäjä. - -"Me saavumme illalla, se on ensimmäistä esiintymistä varten -soveliaampaa; te muut tulette vasta seuraavana päivänä, kun -valmistukset jo on suoritettu." - -"Ihan oikein." - -"Mutta lähettiläällä on, paitsi sihteeriään, myös kamaripalvelija -mukanaan, ja se on arkaluontoinen toimi", sanoi don Manuel. - -"Herra päällysmies", sanoi pankinpitäjä eräälle näistä -keinottelijoista, "te saatte ruveta kamaripalvelijaksi." - -Päällysmies kumarsi. - -"Entä rahoja ostoksiin?" tiedusti don Manuel. "Itse olen tyhjä." - -"Minulla on rahaa", sanoi Beausire, "mutta ne ovat rakastajattareni -omia." - -"Paljonko on kassassa?" utelivat osakkaat. - -"Avaimet esille, hyvät herrat", sanoi pankinpitäjä. Kukin otti -taskustaan pienen avaimen ja aukaisi yhden niistä kahdestatoista -lukosta, joilla pöydän kaksinkertainen pohja oli suljettu, niin ettei -yksikään tämän oivallisen seuran jäsen päässyt tutkimaan kassaa ilman -yhdentoista toverinsa lupaa. Nyt alkoi kassan tarkastus. - -"Sata yhdeksänkymmentä kahdeksan louisdoria paitsi vararahastoa", -ilmoitti pankinpitäjä, jota oli pidetty silmällä. - -"Antakaa ne herra Beausirelle ja minulle", sanoi don Manuel. "Siinä -ei liene liikaa?" - -"Antakaa meille kaksi kolmannesta ja jättäkää viimeinen kolmasosa -lähetystön muulle väestölle", ehdotti Beausire jalomielisesti, saaden -osakseen yleistä suosiota. - -Tällä tapaa don Manuel ja Beausire saivat sata kolmekymmentä -kaksi louisdoria, ja kuusikymmentäkuusi varattiin muille ja nyt -hajaannuttiin, kun ensin oli sovittu huomisesta yhtymäpaikasta. - -Beausire kääri dominon kainaloonsa ja kiirehti juosten -Dauphine-kadulle, missä toivoi tapaavansa jälleen neiti Olivan -kaikkine entisine hyveineen ja uusine louisdoreineen. - - - - -XXVI - -LÄHETTILÄS - - -Seuraavana päivänä, illansuussa, saapuivat Pariisiin Enfertullin -kautta matkavaunut niin tomuisina ja kuraisina; ettei niiden -vaakunaa voinut eroittaa. Niitä kiidätti neljä hevosta niin, että -kipinöitä lensi kavioista, sillä kyytimiehet ajoivat niin sanoaksemme -ruhtinaallista vauhtia. - -Vaunut pysähtyivät Jussienne-kadulle varsin upean hotellin eteen. -Portilla seisoi kaksi miestä odottamassa; toisella oli yllään niin -huoliteltu puku, että sitä voi sanoa juhlapuvuksi, toisella taas -tavallinen vahtimestarinpuku, jollaisia on kaikkina aikoina käytetty -Pariisin virastoissa. Toisin sanoen, jälkimäinen oli sen näköinen -kuin portinvartija loistoasussaan. - -Vaunut ajoivat hotellin pihalle, ja portti suljettiin heti useiden -uteliaiden nenän edessä. Juhlapukuinen mies lähestyi hyvin -kunnioittavasti vaunujen ovea ja koki värähtelevällä äänellä aloittaa -puhetta portugalinkielellä. - -"Kuka te olette?" keskeytti juro ääni sisältä, myös -portugalinkielellä, mutta osaten sitä. - -"Lähetystön sihteeri, teidän ylhäisyytenne nöyrin palvelija." - -"Hyvä on. Kuinka huonosti te puhutte meidän kieltämme, hyvä sihteeri! -Mistä täällä astutaan sisään?" - -"Tästä, monseigneur, tästä!" - -"Ikävä vastaanotto", mutisi hänen ylhäisyytensä don Manuel, -arvokkaasti nojaten kamaripalvelijaansa ja yksityissihteeriinsä. - -"Suokoon teidän ylhäisyytenne anteeksi", sanoi lähetystön sihteeri -mongertaen portugalinkieltä, "mutta teidän ylhäisyytenne kuriiri -saapui vasta kello kahden aikaan päivällä ilmoittamaan tulostanne. -Olin sillä hetkellä poissa, lähetystön asioilla. Heti palattuani -sain teidän ylhäisyytenne kirjeen. Ei ole ehditty muuta kuin avata -huoneet, joissa nyt sytytetään valoa." - -"Hyvä, hyvä!" - -"Minulle tuottaa erityistä iloa nähdä uusi lähettiläämme omassa -persoonassaan." - -"Hiljaa! Ei kannata levittää tietoa ennenkuin Lissabonista on -saatu uusia määräyksiä. Pyydän teitä, monsieur, saattamaan minut -makuuhuoneeseeni, sillä aivan näännyn väsymyksestä. Voitte sitten -kääntyä yksityissihteerini puoleen, hän ilmoittaa teille määräykseni." - -Sihteeri kumarsi kunnioittavasti Beausirelle, joka vastasi -ystävällisellä nyökkäyksellä ja sanoi ivallisen kohteliaasti: - -"Puhukaa ranskaa, monsieur, se on teille mukavampaa, ja minulle myös." - -"Niin", mutisi lähetystön sihteeri, "minun on myönnettävä, herra -sihteeri, että ääntämiseni..." - -"Sen kyllä kuulen", myönsi Beausire häikäilemättä. - -"Koska olette, monsieur, niin herttainen mies, niin käytän -tilaisuutta hyväkseni", riensi sihteeri avosydämisesti puhumaan, -"luuletteko, että herra de Souza on minulle siitä suutuksissaan, kun -niin pahasti mongerran portugalinkieltä?" - -"Ei ollenkaan, jos vain osaatte ranskaa puhtaasti." - -"Minäkö?" huudahti toinen riemuissaan. "Minähän olen pariisilainen -Saint-Honorén kadulta." - -"Se sopii mainiosti", sanoi Beausire. "Mikä taas onkaan nimenne... -Ducorneau, eikö niin?" - -"Niin, Ducorneau, hyvin sopiva nimi, siinä kun on espanjalainen -pääte, jos niin tahtoo. Herra sihteeri tiesi siis nimeni; se -ilahuttaa minua suuresti." - -"Te olette Lissabonissa hyvissä kirjoissa, niin hyvissä, että -tunnustetun kykynne vuoksi meidän ei tarvinnut sieltä hankkia -sihteeriä lähetystöömme." - -"Olen niin kiitollinen! Herra de Souzan nimitys on minulle ylen -onnellinen tapaus." - -"Mutta kuulkaa, herra lähettiläs soittaa!" - -"Riennetään." - -Ja he riensivätkin. Lähettiläs oli kamaripalvelijansa avulla -riisuutunut. Hänellä oli yllään komea yönuttu. Kiireesti hankittu -parturi pääsi juuri häntä kähertämästä. Pöydillä ja hyllyillä näkyi -muutamia ilmeisesti kallisarvoisia lippaita ja matkalaukkuja. Uunissa -paloi hyvä tuli. - -"Astukaa sisään, herra sihteeri", sanoi lähettiläs, joka asettui -suureen, patjoilla varustettuun nojatuoliin tulisijan eteen. - -"Paneekohan herra lähettiläs pahakseen, jos vastaan ranskaksi?" -kuiskasi sihteeri Beausirelle. - -"Ei, ei, jatkakaa te vain." - -Ducorneau lausui nyt kohteliaisuutensa ranskankielellä. - -"Sepä on varsin mukavaa, te puhutte ranskaa ihan mainiosti, herra du -Corno." - -"Hän luulee minua portugalilaiseksi", tuumi lähetystön sihteeri -ihastuneena ja puristi Beausiren kättä. - -"Kuulkaapa", sanoi Manuel, "saako täällä illallista?" - -"Tietysti, teidän ylhäisyytenne. Palais-Royaliin on täältä vain -muutama askel ja siellä tunnen erään etevän ravintoloitsijan, joka -toimittaa tänne hyvän illallisen teidän ylhäisyydellenne." - -"Ikäänkuin teitä itseänne varten, herra du Corno." - -"Niin, monseigneur... mitä minuun tulee, niin saanen teidän -ylhäisyytenne luvalla tarjota muutamia pulloja tämän maan viiniä, -niin hyvää, ettei Portossakaan voisi parempaa saada." - -"Ahaa, sihteerillämme on siis hyvä kellari!" sanoi Beausire hilpeästi. - -"Se onkin ainoa, ylhäisyyteni", vastasi kainosti tämä kelpo mies, -jonka vilkkaat silmät, pulleat posket ja kukoistava nenä nyt vasta, -kynttilän valossa, tulivat Beausiren ja don Manuelin näkyviin. - -"Tehkää niinkuin haluatte, herra du Corno", sanoi lähettiläs. "Tuokaa -tänne viiniänne ja tulkaa kanssamme illalliselle." - -"Niin suuri kunnia..." - -"Kursailematta, sillä tänään olen vain matkustaja; huomenna vasta -olen lähettiläs. Sitäpaitsi meidän on neuvoteltava eräistä asioista." - -"Mutta monseigneur sallinee, että hieman järjestän pukuani." - -"Te olette parhaassa kunnossa", sanoi Beausire. - -"Tämä on vastaanottopuku, eikä juhlapukuni", vastasi Ducorneau. - -"Olkaa sellaisena kuin olette, herra sihteeri, ja käyttäkää -illallisvalmistuksiin se aika, mikä menisi puvun vaihtoon." - -Ducorneau poistui hyvillä mielin juoksujalassa, jottei vain hänen -ylhäisyytensä ruokahalun tarvitsisi varrota kymmentä minuuttia -liikaa. Sillaikaa nämä kolme makuuhuoneeseen sulkeutunutta veijaria -tarkastelivat irtaimistoa ja uuden arvonsa asiakirjoja. - -"Viettääkö tuo sihteeri yötkin tässä talossa?" kysyi don Manuel. - -"Ei suinkaan. Sillä hölmöllä on hyvä viinikellari, ja varmaankin -hänellä on jossakin myös sievä naikkonen. Hän on poikamies." - -"Entä portinvartija?" - -"Hänestä täytyy päästä eroon." - -"Sen otan minä toimittaakseni." - -"Ja hotellin muut palvelijat?" - -"Palkattua väkeä, jonka sijalle voi huomenna panna yhtiömiehiämme." - -"Miltä näyttävät keittiö ja ruokahuoneet?" - -"Tyhjiä kerrassaan. Entinen lähettiläs ei oleskellut täällä. Hänellä -oli oma talonsa." - -"Entä kassa?" - -"Siihen nähden on tiedusteltava sihteeriltä: pulmallinen kysymys." - -"Minä voin kyllä kysyä", sanoi Beausire. "Me olemme jo parhaita -ystäviä." - -"Vaiti! Hän tulee jo." - -Ducorneau tulikin hengästyneenä. Hän oli tilannut illallisen eräältä -Bons-Enfants kadun ravintoloitsijalta ja noutanut työhuoneestaan -kuusi aika isoa pulloa, ja hänen säteilevät kasvonsa ilmaisivat sitä -hyvää mielialaa, jonka nämä molemmat auringot, luonto ja oveluus, -voivat loihtia esille kaunistaakseen sitä, millä on kyynikkojen -puhetavassa nimenä ihmisen julkisivu. - -"Eikö teidän ylhäisyytenne suvaitse siirtyä ruokasaliin?" kysyi hän. - -"Ei ole väliä, syödään täällä kamarissa kaikessa rauhassa, -uunivalkean hohteessa." - -"Monseigneur aivan hurmaa minut ilolla. Tässä on viiniä." - -"Topaasin väristä!" sanoi Beausire nostaen erään pullon kynttilän -kohdalle. - -"Istukaa, herra sihteeri, sillaikaa kun kamaripalvelijani kattaa -pöytää." - -Ducorneau istuutui. - -"Minä päivänä saapuivat viimeiset pikaviestit?" kysyi lähettiläs. - -"Teidän ylhäisyytenne edeltäjän lähipäivän aattona." - -"Hyvä. Onko lähetystö hyvässä kunnossa?" - -"On, täysin hyvässä, monseigneur." - -"Ei vaikeuksia raha-asioissakaan?" - -"Ei minun tietääkseni." - -"Onko jäänyt velkoja?... Sanokaa vain... Jos olisi velkoja, niin -ensi työksemme ne maksamme. Edeltäjäni on uljas aatelismies, jonka -sitoumuksista menen täyteen takuuseen." - -"Jumalan kiitos, ei se ole monseigneurille tarpeellista. Kolme -viikkoa sitten selvitettiin ja maksettiin kaikki laskut, ja päivää -sen jälkeen, kun entinen lähettiläs oli matkustanut, saapui tänne -sata tuhatta livreä." - -"Sata tuhatta livreä!" huudahtivat yhtaikaa Beausire ja don Manuel -ilosta hätkähtäen. - -"Kullassa", lisäsi sihteeri. - -"Kullassa", toistivat lähettiläs ja yksityissihteeri, vieläpä -kamaripalvelijakin. - -"Niin että", sanoi Beausire kokien niellä mielenliikutustaan, -"kassassa nyt on..." - -"Sata tuhatta kolmesataa kaksikymmentä kahdeksan livreä, herra -sihteeri." - -"Se on vähän", sanoi don Manuel kylmästi. "Mutta onneksi on hänen -majesteettinsa osoittanut varoja käytettäviksemme. Sanoinhan teille, -ystäväni", lisäsi hän kääntyen Beausireen päin, "että Pariisissa -joudumme tiukalle." - -"Niin, jollei teidän ylhäisyytenne olisi ryhtynyt varokeinoihin", -vastasi Beausire kunnioittavasti. - -Tämä sihteerin tärkeä ilmoitus kassan tilasta vaikutti sen, että -lähetystön hilpeys yhä yltyi. - -Hyvä illallinen, johon kuului lohta, isoja krapuja, metsänriistaa -ja jälkiruoka, oli omansa myös lisäämään portugalilaisten herrain -pirteyttä. Ducorneau oli vapautunut kursailusta ja söi kuin -kymmenen Espanjan ylimystä, samalla näyttäen esimiehelleen, kuinka -Saint-Honorén kadun pariisilainen käsitteli Porto- ja Xeres-viinejä -kuin halpoja kotimaisia. - -Ducorneau kiitti juuri taivasta siitä, että se oli hänelle -toimittanut lähettilään, joka piti enemmän ranskan- kuin -portugalinkielestä ja enemmän Portugalin kuin Ranskan viineistä, ja -oli siinä suloisessa autuudentilassa, jonka aivoille suo tyydytetty -ja kiitollinen vatsa, kun herra de Souza kääntyi hänen puoleensa -ja kehoitti häntä menemään makuulle. Hän nousi, teki monimutkaisen -kumarruksen, ja takertui yhtä moneen huonekaluun kuin orjantappuran -oksa takertuu vesakon lehtiin, ja pääsi lopulta hotellin portille. - -Beausire ja don Manuel eivät olleet nauttineet lähetystön oivallisia -viinejä niin paljon, jotta olisi heti tarvinnut heittäytyä unen -valtaan. Sitäpaitsi piti kamaripalvelijan saada illallista -herrasväkensä jälkeen, ja sen puuhan suoritti _päällysmies_ -täsmällisesti sen esimerkin mukaan, jonka oli juuri nähnyt. - -Huomispäivän ohjelma oli nyt valmiina. Nämä kolme yhtiömiestä kävivät -vielä tiedusteluretkellä hotellissa, otettuaan ensin selville, että -portinvartija nukkui. - - - - -XXVII - -HERRAT BÖHMER JA BOSSANGE - - -Seuraavana päivänä ryhtyi Ducorneau, ennenkuin ehti mitään -maistaakaan, ponteviin toimiin, jotta lähetystö virkoisi -horroksistaan. Virkapöydät, salkut, mustepullot, kiireiset hommat, -pihalla hyppelevät hevoset -- kaikki osoitti eloa siellä, missä -päivää ennen oli vallinnut kuolettava lamaannus. Koko kortteliin -levisi pian huhu, että yöllä oli Portugalista saapunut ylhäinen -henkilö tärkeissä asioissa. Tämä huhu, jonka olisi pitänyt hankkia -luottoa kolmelle veijarillemme, oli heille kuitenkin yhä uudistuvan -pelon aiheena. - -Mutta herrojen de Crosnen ja Breteuilin poliisilla olikin pitkät -korvat, joita se ei tukkisi tällaisissa olosuhteissa, samoin kuin -Argus-silmät, joita se ei ummistaisi, kun oli puhe portugalilaisista -suurmiehistä. Don Manuel huomautti kuitenkin Beausirelle, että -julkealla rohkeudella voi viikon ajan estää poliisin tiedusteluja -kehittymästä epäluuloksi ja kaksi viikkoa estää epäluuloja -muuttumasta varmuudeksi, ja että siis keskimäärin kymmenen päivää jäi -häiritsemätöntä työaikaa tälle yhtiölle, jonka muuten oli viisasta -suorittaa määrätyt toimensa kuuden päivän kuluessa. - -Aurinko oli juuri noussut, kun kaksissa vuokravaunuissa hotelliin -saapuivat muut yhdeksän veijaria, joiden oli määrä olla lähetystön -palvelusväkenä. Heidät majoitti nopeasti tai oikeammin toimitti -makuulle Beausire; yksi sijoitettiin kassaa likelle, yksi arkistoon, -kolmas astui portinvartijan sijalle, jonka Ducorneau itse erotti -sillä tekosyyllä, ettei hän osannut portugalinkieltä. Näin oli -hotelli miehitetty varusväellä, jonka piti sitä varjella asiaan -kuulumattomilta, ja tätä lajia on varsinkin poliisi niiden mielestä, -joilla on valtiollisia tai muita salaisuuksia. - -Kello kahdentoista vaiheilla nousi don Manuel, lisänimeltä Souza, -komeapukuisena erittäin hienoihin vaunuihin, jotka Beausire oli -vuokrannut 500 livrestä kuussa, maksaen puolelta kuukaudelta -etukäteen. Yksityissihteerinsä ja kamaripalvelijansa seuraamana hän -lähti nyt herrain Böhmer ja Bossangen liikkeeseen. - -Lähetystön sihteeri määrättiin omalla vastuullaan, kuten tavallisesti -lähettilään poissaollessa, toimittamaan juoksevia asioita, -kuten passien laatimista ynnä muuta, kuitenkin sillä ehdolla, -että rahamenoja ja laskuja sai suorittaa vain yksityissihteerin -suostumuksella. Nämä herrat tahtoivat säilyttää koskematonna sen -sadan tuhannen livren summan, joka oli koko yrityksen perusehto. - -Lähettiläälle ilmoitettiin, että hovihankkijat Böhmer ja Bossange -asuivat Ecole-rantakadun varrella, ja kello yhden aikaan saapui -seurue sinne. - -Kamaripalvelija koputti sievästi jalokiviseppien portille, -joka oli suljettu vahvoilla lukoilla ja varustettu karkeilla, -paksukantaisilla nauloilla, ikäänkuin vankilan portti. Nämä naulat -oli niin järjestetty, että ne muodostivat enemmän tai vähemmän siroja -kuvioita, mutta ainakin oli varmaa, ettei pora, saha tai viila saisi -siruakaan puusta irti murtamatta hammastaan rautaa vasten. - -Muuan suojaristikkoinen luukku aukeni, ja kamaripalvelijalta -kysyttiin, mitä hän tahtoi. - -"Portugalin lähettiläs haluaa puhutella herroja Böhmer ja Bossangea", -vastasi palvelija. - -Kohta näkyi ensi kerroksessa joku liikkuvan, ja portailta kuului -kiireisiä askelia. Portti avattiin. Don Manuel astui vaunuista -ylhäisen hitaasti. Ennemmin oli jo Beausire ilmestynyt tarjotakseen -käsivartensa hänen ylhäisyydelleen. - -Se henkilö, joka oli niin kiirehtinyt vastaanottamaan molempia -portugalilaisia, oli herra Böhmer itse, joka kuultuaan vaunujen -pysähtyvän oli kurkistanut akkunasta ja kuullessaan sanan -"lähettiläs" rientänyt portille, jottei ylhäisen herran tarvitsisi -odottaa. Nyt hän pyyteli kaikin mokomin anteeksi don Manuelin -astuessa portaita ylös. Beausire huomasi, että vanha, reipas ja hyvin -kookas palvelijatar heidän takanaan väänsi kiinni ne monet salvat -ja lukot, joilla portti oli varustettu. Kun Beausire näkyi hieman -ihmettelevän tuota puuhaa, selitti Böhmer hänelle: - -"Anteeksi, monsieur, mutta kovaonnisessa ammatissamme olemme niin -vaaranalaisia, että varovaisuus on kuin toinen luontomme." - -Don Manuel ei ollut kuulevinaankaan; Böhmer huomasi sen ja toisti -hänelle itselleen sen selityksen, joka oli saanut. Beausiren -herttaisesti hymyilemään. Mutta kun lähettiläs ei nytkään näkynyt -mitään kuulevan, sanoi Böhmer neuvotonna: - -"Suokaa anteeksi, herra lähettiläs!" - -"Hänen ylhäisyytensä ei puhu ranskaa", sanoi Beausire, "eikä siis -ymmärrä, mitä puhutte, mutta minä voin sananne tulkita hänelle, -mikäli ette", lisäsi hän kiireesti, "itse osaa portugalinkieltä." - -"En, monsieur, en minä osaa." - -"Minä siis puhun puolestanne." - -Ja Beausire solkkasi muutaman sanan portugalinkieltä, ja siihen don -Manuel vastasi samalla kielellä. - -"Hänen ylhäisyytensä kreivi de Souza, hänen kaikkein uskovaisimman -majesteettinsa lähettiläs, ottaa suosiollisesti huomioonsa sananne ja -pyytää minua kysymään, onko totta, että teillä vielä on hallussanne -muuan kaunis timanttinen kaulanauha?" - -Böhmer kohotti päätään ja silmäili Beausireä kuin mitatakseen hänet -kiireestä kantapäähän. Mutta Beausire kesti tämän koetuksen kuin -ovela valtiomies. - -"Timanttinen kaulanauha", sanoi Böhmer hitaasti, "hyvin kaunis -kaulanauha?" - -"Se, jota tarjositte Ranskan kuningattarelle", lisäsi Beausire, "ja -josta hänen kaikkein uskovaisin majesteettinsa on kuullut puhuttavan." - -"Onko herra lähetystön virkamies?" kysyi Böhmer. - -"Minä olen hänen yksityissihteerinsä." - -Don Manuel oli suurena herrana istuutunut ja katseli nyt rantakadun -puoleisen varsin sievän huoneen ovimaalauksia. Kirkas aurinko -valaisi Seineä; poppelit näyttelivät hennonvihreitä ensi umppujaan -kevättulvien paisuttaman, kellertävän virran reunalla, ja don Manuel -siirtyi tarkastelemaan maisemaa. - -"Monsieur", sanoi Beausire, "minusta näyttää kuin ette kuulisi, mitä -teille puhun." - -"Kuinka niin, monsieur?" vastasi Böhmer, hieman hätkähtäen toisen -päättäväisestä äänensävystä. - -"Tarkoitan, että hänen ylhäisyytensä näkyy jo käyvän maltittomaksi, -herra jalokiviseppä." - -"Anteeksi", sanoi Böhmer punastuen, "minä en saa ottaa sitä -kaulanauhaa esille, ellei yhtiömieheni, herra Bossange, ole läsnä." - -"No kutsukaa siis yhtiömiehenne." - -Nyt lähestyi heitä don Manuel ja alkoi jääkylmin ilmein, joissa -kuvastui tavallaan majesteettisuutta, pitää portugalinkielistä -puhetta, jonka kestäessä Beausire syvään kumarteli monta kertaa. -Sitten hän käänsi heille selkänsä ja katseli edelleen akkunasta. - -"Hänen ylhäisyytensä sanoo", tulkitsi Beausire, "että hänen on nyt jo -täytynyt odottaa kymmenen minuuttia, jommoiseen hän ei ole missään -tottunut, ei kuningastenkaan luona." - -Böhmer kumarsi, tarttui soittoketjuun ja nykäisi. Pian ilmestyi -huoneeseen uusi henkilö. Se oli toinen jalokiviseppä, Bossange. -Böhmer selitti hänelle muutamalla sanalla, mistä oli puhe. Bossange -katsahti kumpaankin portugalilaiseen ja pyysi sitten Böhmeriltä -kassakaapin avainta. - -"Tuntuu melkein", ajatteli Beausire, "että rehelliset ihmiset ovat -toisiaan kohtaan yhtä varovaisia kuin varkaat." - -Kymmenen minuutin kuluttua tuli Bossange takaisin, vasemmassa kädessä -jalokivilipas, kun taas oikea käsi oli pistetty takin alle, missä -Beausire selvästi erotti kahden pistoolin kohokuvan. - -"Meillä voi olla rehellinen muoto", sanoi don Manuel vakavasti -portugalinkielellä, "mutta nuo kauppiaat luulevat meitä ennemmin -veijareiksi kuin lähettiläiksi." - -Lausuessaan nämä sanat hän tutki jalokiviseppien kasvoja nähdäkseen -heidän ilmeistään, ymmärsivätkö he tätä kieltä. Mutta mitään -epäilyttävää ei näkynyt; sen sijaan tuli esille niin ihmeellisen -kaunis koriste, että aivan huikaisi. Hyvässä luottamuksessa -luovutettiin lipas don Manuelin käsiin, mutta tämä sanoi heti -julmistuneena sihteerilleen: - -"Sanokaa näille vintiöille, että he käyttävät väärin kauppiaiden -oikeutta olla tyhmiä. He näyttävät minulle valetimantteja, kun pyydän -näyttämään oikeita. Sanokaa heille, että valitan Ranskan ministerille -ja että kuningattareni nimessä toimitan Bastiljiin tuommoiset -hävyttömät, jotka tekevät pilaa Portugalin lähettiläästä." - -Näin sanoen hän paiskasi lippaan myymäpöydälle. Beausiren ei -tarvinnut hänen sanojaan tulkita; ilmeet ja eleet olivat kyllin -selvät. Böhmer ja Bossange pyytelivät hartaasti anteeksi ja -selittivät, että Ranskassa on tapana näyttää timanttien malleja, -tekokoristeita, mitkä kyllä tyydyttivät rehellisten ihmisten -uteliaisuutta, mutta eivät houkuttaneet varkaita. Herra de Souza -teki harmistuneena liikkeen ja kääntyi ovelle päin jalokiviseppien -hätääntyessä. - -"Hänen ylhäisyytensä pyytää sanomaan teille", sanoi Beausire, -"olevansa pahoillaan siitä, että Ranskan hovihankkijain arvon saaneet -jalokivisepät eivät pysty tekemään eroa lähettilään ja heittiön -välillä, ja hänen ylhäisyytensä palaa takaisin hotelliinsa." - -Böhmer ja Bossange antoivat toisilleen merkin ja kumarsivat uudestaan -vakuuttaen syvintä kunnioitustaan. Herra de Souza oli vähällä -survaista heitä varpaille, ja astui ulos. Kauppiaat katselivat -toisiaan hyvin levottomina ja kumartelivat syvään. Beausire seurasi -herraansa kopean näköisenä. - -Vanha palvelijatar aukaisi portin lukot ja salvat. - -"Lähetystön hotelliin Jussienne-kadulle!" huusi Beausire -kamaripalvelijalle. - -"Lähetystön hotelliin Jussienne-kadulle!" huusi palvelija ajajalle. - -Böhmer kuuli luukusta heidän osoitteensa. - -"Myttyyn meni!" mutisi kamaripalvelija. - -"Hyvin kävi", sanoi Beausire. "Tunnin kuluessa nuo moukat ovat -luonamme." - -Vaunut kiitivät, ikäänkuin niitä olisi vetänyt kahdeksan hevosta. - - - - -XXVIII - -LÄHETYSTÖSSÄ - - -Palatessaan lähetystön hotelliin nämä herrat tapasivat Ducorneaun -kaikessa rauhassa päivällisellä työhuoneessaan. Beausire pyysi häntä -tulemaan lähettilään puheille ja huomautti: - -"Ymmärrätte kai, hyvä sihteeri, ettei sellainen henkilö kuin herra de -Souza voi olla tavallinen lähettiläs." - -"Sitä olen kyllä arvellutkin", vastasi toinen. - -"Hänen ylhäisyytensä", jatkoi Beausire, "tahtoo Pariisissa päästä -huomattavalle sijalle rikkaiden ja ylhäisten piirissä, joten siis -oleskelu tässä ikävässä hotellissa Jussienne-kadun varrella on -hänelle sietämätön. Niinmuodoin on hankittava hänen ylhäisyydelleen -yksityinen asunto." - -"Mutta se tuottaa haittaa lähettilään tehtäville", muistutti -sihteeri, "ja meidän on sitten niin usein juostava hakemaan hänen -allekirjoitustaan." - -"Mitä vielä! Hänen ylhäisyytensä antaa teille vaunut", vastasi -Beausire. - -"Vaunut minulle!" huudahti Ducorneau vähällä pyörtyä ilosta. - -"Väärin on, ettei teillä ole aina ollut omia ajoneuvoja", jatkoi -Beausire. "Jos lähetystön sihteerillä on mitään arvoa, täytyy -hänellä olla omat vaunut; mutta palatkaamme tähän asiaan sitten, kun -aika paremmin myöntää. Nyt meidän on tehtävä lähettiläälle selkoa -asioista. Missä on kassa?" - -"Ylhäällä, lähettilään omassa kerroksessa." - -"Niin kaukana teidän työhuoneestanne?" - -"Varovaisuudesta, monsieur. Varkaiden on vaikeampi päästä -ensimmäiseen kuin pohjakerrokseen." - -"Vai varkaita te pelkäätte", myhähti Beausire, "mokoman summan -vuoksi!" - -"Sata tuhatta livreä!" huudahti Ducorneau. "Hitto vie, kyllä kuuluu, -että herra de Souza on rikas! Eipä vain ole sataa tuhatta minkään -muun lähetystön kassassa." - -"Sopiiko, että nyt tarkastamme?" esitti Beausire. "Minulla on hieman -kiire asioilleni." - -"Heti paikalla, monsieur", vastasi Ducorneau ja lähti -pohjakerroksesta. - -Kassa tarkastettiin, ja siinä oli sata tuhatta livreä, puoleksi -kullassa ja hopeassa. Ducorneau tarjosi avaimensa, jota Beausire -katseli vähän aikaa ihaillakseen sen monimutkaisia uurteita ja -koloja, mutta samalla hän näppärästi otti siitä vahaan jäljennöksen. -Antaen sitten avaimen takaisin Ducorneaulle hän sanoi: - -"Herra Ducorneau, se on teillä varmemmassa tallessa; mennään nyt -lähettilään puheille." - -Don Manuel tavattiin yksinään suklaatikuppinsa ääressä. Hän näytti -tarkasti tutkivan salakirjaimin kirjoitettua paperia. Nähdessään -virallisen sihteerinsä hän kysyi: - -"Tunnetteko sitä salakirjoitusta, jota on tähän asti käytetty?" - -"En, teidän ylhäisyytenne." - -"Mutta minä tahdon, että siihen tutustutte; siten voitte vapauttaa -minut monestakin rasittavasta pikkuseikasta. Kuinka muuten on -asioiden laita? Missä tilassa on kassa?" kysyi hän Beausirelta. - -"Täysin kunnossa, niinkuin kaikki muukin, mikä kuuluu herra -Ducorneaun tehtäviin", vastasi Beausire. - -"Ja ne sata tuhatta livreä?" - -"Käteisinä, monsieur." - -"Hyvä. Istuutukaa, herra Ducorneau; pyydän teiltä erästä tietoa." - -"Olen nöyrin palvelijanne, monseigneur", sanoi sihteeri ilosta -säteillen. - -"On eräs asia, sanonpa teille: valtioasia." - -"Ymmärrän, monseigneur", sanoi sihteeri ja siirsi tuoliaan lähemmäksi. - -"Tärkeä asia, jossa tarvitaan teidän neuvoanne. Tunnetteko Pariisissa -jonkun rehellisen jalokivikauppiaan?" - -"Täällä on Böhmer ja Bossangen liike. He ovat hovihankkijoita." - -"Juuri niiden kanssa en tahdo olla tekemisissä", selitti don Manuel. -"Tulen juuri heidän luotaan enkä aio heitä enää koskaan tavata." - -"Ovatko he sattuneet suututtamaan teidän ylhäisyytenne?" - -"Ovat, herra Corno, aika lailla." - -"Jos saisin olla vähän utelias, jos voisin..." - -"Puhukaa vain!" - -"Kysyisin, millä tapaa nämä jalokivikauppiaat, joilla ammattinsa -puolesta on sellainen maine..." - -"Ne ovat suorastaan juutalaisia, herra Corno, mutta kehnon menettelyn -vuoksi niiltä meneekin hukkaan yhden ja kahden miljoonan vaiheille." - -"Niinkö?" kysäisi Ducorneau vallan ihmeissään. - -"Olin saanut hänen kaikkein uskovaisimmalta majesteetiltaan toimeksi -sopia erään timanttisen kaulakoristeen kaupasta." - -"Se on kai se kallis kaulanauha, jonka kuningas-vainaja tilasi rouva -Dubarrylle. Kyllä tiedän." - -"Te olette verraton; tiedätte kaikki. No niin, minun piti ostaa tuo -kaulanauha, mutta kun asia on kääntynyt tälle tolalle, niin ei minua -haluta ostaa." - -"Pitäisikö minun ryhtyä välittämään?" - -"Herra Corno!" - -"Taitavasti, monseigneur, viisaasti." - -"Hyvä olisi, jos tuntisitte nuo miehet." - -"Bossange on minulle kaukaista sukua." - -Don Manuel ja Beausire katsahtivat toisiinsa. Syntyi äänettömyys, -jolloin molemmat veijarit harkitsivat. Äkkiä aukeni ovi, ja muuan -palvelija ilmoitti herrain Böhmerin ja Bossangen saapuneen hotelliin. -Don Manuel nousi kiireesti ja huusi vihaisella äänellä: - -"Ajakaa pois ne herrat!" - -Palvelija peräytyi pari askelta totellakseen. - -"Ei, sen saa sihteeri itse tehdä", huomautti lähettiläs. - -"Herran nimessä!" sanoi Ducorneau rukoilevalla äänellä, "suokoon -monseigneur minun täyttää käskynsä. Minä ainakin lievennän sitä kun -ei saa sitä peruutetuksi." - -"Tehkää, niinkuin tahdotte", vastasi don Manuel kylmästi. - -Beausire astui hänen luokseen samalla, kun Ducorneau riensi ovesta. - -"Taitaa käydä hullusti", sanoi don Manuel. - -"Ei ollenkaan, Ducorneau järjestää kyllä asian taas kuntoon." - -"Se pöllö sen sekoittaa vielä pahemmin! Kauppiasten luona puhuimme -vain portugalinkieltä; tehän sanoitte, etten ymmärrä sanaakaan -ranskaa. Ja nyt Ducorneau pilaa kaikki." - -"Minäpä riennän hätään." - -"Kenties on vaarallista, että esiinnytte siellä." - -"Saatte nähdä; antakaa minulle vain vapaat kädet." - -"Sama se, lempo soikoon!" - -Beausire lähti huoneesta. - -Ducorneau oli alakerrassa tavannut Böhmerin ja Bossangen, joiden -käytös, heidän astuttuaan lähetystön hotelliin, oli kohteliaisuuden -puolesta koko lailla muuttunut, vaikkei ehkä käynyt luottavammaksi. -Arvaamatta, että täällä olisi ketään tuttua, he odottivat kankeina -alasalissa. Nähdessään Ducorneaun huudahti Bossange iloisesti -hämmästyen. - -"Te täällä!" sanoi hän ja lähestyi häntä syleilläkseen. - -"Kuinka herttainen te olette!" sanoi Ducorneau. "Siis täällä te -tunnette minut, pohattaserkku! Sekö on syynä, että olen lähetystössä?" - -"Kuulkaa nyt", sanoi Bossange, "jos olemme olleet vähän erillämme, -niin suokaa anteeksi ja tehkää minulle muuan palvelus." - -"Juuri sitä varten tulinkin." - -"No kiitos! Te siis kuulutte tähän lähetystöön?" - -"Kuulun." - -"Antakaa minulle muutamia tietoja." - -"Mitä ja mistä?" - -"Itse lähetystöstä." - -"Minä olen sen sihteeri." - -"Mainiota! Haluamme puhutella lähettilästä." - -"Tulen juuri hänen puolestaan." - -"Hänen puolestaan! Sanomaan... mitä?" - -"Että hän pyytää teitä poistumaan niin pian kuin suinkin, hyvät -herrat." - -Jalokivikauppiaat silmäilivät toisiaan noloina. - -"Koska nähtävästi", jatkoi Ducorneau mahtavasti, "olette -käyttäytyneet tyhmästi ja epäkohteliaasti." - -"Mutta kuulkaahan kuitenkin..." - -"Se on suotta", keskeytti Beausire, joka kopeana ja kylmänä ilmestyi -kynnykselle. "Herra Ducorneau, onhan teidän ylhäisyytenne pyytänyt -teitä käskemään nuo herrat pois. Antakaa siis heidän mennä." - -"Herra sihteeri..." - -"Totelkaa", sanoi Beausire halveksivasti ja poistui. - -Lähetystön sihteeri tarttui sukulaistaan oikeaan hartiaan ja hänen -yhtiömiestään vasempaan ja sysäsi heidät hiljaa ulos ovesta. - -"Kas niin", sanoi hän, "ei siitä kaupasta tule mitään." - -"Herran tähden, kuinka närkkäitä nuo muukalaiset ovat!" mutisi -Böhmer, joka itse oli saksalainen. - -"Kun on nimeltään Souza ja vuosituloja on yhdeksän sataa tuhatta -livreä", sanoi sihteeri, "niin sietää olla niinkuin tahtoo." - -"Olenhan teille aina sanonut, Böhmer", sanoi Bossange huokaisten, -"että olette liikeasioissa liian jäykkä." - -"Ellei meillä ole hänen rahojaan", väitti itsepintainen saksalainen, -"ei hänelläkään ole meidän kaulanauhaamme." - -Nyt oltiin ehditty portille. Ducorneau alkoi nauraa. - -"Tiedättekö lainkaan, mitä merkitsee oikea portugalilainen?" sanoi -hän ivallisesti. "Tiedättekö edes, mitä on lähettiläs, porvareita -kun olette? Ette, ja senvuoksi sen teille sanonkin, Potemkin, osti -hänelle joka vuosi uudenvuoden päiväksi korillisen kirsikoita, -jotka maksoivat sata tuhatta écutä, tuhat livreä joka kirsikka! se -oli jotakin, vai mitä? Mutta herra de Souza aikoo ostaa Brasilian -kaivokset saadakseen niiden uumenista esille niin suuren timantin -kuin kaikki teidän yhteensä. Se kyllä vie häneltä kahdenkymmenen -vuoden tulot, kaksikymmentä miljoonaa, mutta vähät hän siitä, kun ei -ole lapsia. Siinä näette." - -Ja Ducorneau aikoi sulkea portin, kun Bossange teki äkkiä päätöksensä -ja sanoi: - -"Korjatkaa tämä asia, niin saatte..." - -"Täällä ei huolita lahjoista", keskeytti Ducorneau ja painoi portin -kiinni. - -Saman päivän iltana lähettiläs sai seuraavan kirjeen: - - 'Monseigneur! - - Eräs henkilö, joka odottaa määräyksiänne ja haluaa teille esittää - nöyrimpien palvelijainne kunnioittavat anteeksipyynnöt, seisoo - hotellinne portilla valmiina teidän ylhäisyytenne viittauksesta - jonkun edustajanne käsiin jättämään sen kaulanauhan, jolla on - ollut onni kiinnittää huomiotanne. - - Suvaitkaa vastaanottaa, monseigneur, vakuutteet syvimmästä - kunnioituksesta j.n.e. - - _Böhmer_ ja _Bossange_.' - -"Kas niin", sanoi don Manuel kirjeen luettuaan, "nyt on kaulanauha -meidän." - -"Ei vielä, ei vielä", vastasi Beausire. "Ei ennen, kuin olemme sen -ostaneet. Ostetaan se!" - -"Kuinka?" - -"Onhan sovittu, että teidän ylhäisyytenne ei osaa ranskaa; ensiksikin -on siis toimitettava Ducorneau täältä pois." - -"Millä tapaa?" - -"Se on perin helppoa: hänelle annetaan hyvin tärkeä valtiollinen -tehtävä. Minä pidän siitä huolta." - -"Nyt erehdytte", sanoi don Manuel. "Hän saa olla takuunamme." - -"Mutta hän antaa ilmi, että te osaatte ranskaa." - -"Ei hän sitä kerro, kun pyydän häntä olemaan vaiti." - -"No jääköön tänne. Annetaan nyt timanttien tuojan tulla." - -Tämä henkilö saatettiin huoneeseen; hän oli Böhmer itse, joka -kumarteli mitä kohteliaimmin ja pyysi alamaisesti anteeksi. Sitten -hän otti esille timantit ja näytti aikovan ne jättää katseltavaksi. -Mutta don Manuel viittasi häntä jäämään. - -"Meillä on toisistamme kylliksi kokemusta", sanoi Beausire. "Te -olette epäluuloinen kauppias ja siis varmaankin rehellinen. -Istuutukaa ja puhelkaamme hiukan, koska herra lähettiläs suo teille -anteeksi." - -"Huh, kuinka vaivaloista on myydä", huokasi Böhmer. - -"Kuinka vaivaloista on varastaa", tuumi Beausire. - - - - -XXIX - -KAUPPA - - -Lähettiläs suostui nyt lähemmin tarkastamaan kaulanauhaa. Böhmer -näytteli hänelle kutakin timanttia hartain mielin, antaen sen -kauneuden loistaa parhaalta puolelta. - -"Mitä kokonaisuuteen tulee", sanoi Beausire, jolle don Manuel -oli puhunut portugalinkielellä, "ei herra lähettiläällä ole -muistuttamista. Mutta timantteja yksitellen tarkastellessa on asian -laita toisin. Hänen ylhäisyytensä on laskenut kymmenkunnan sellaista, -jotka ovat pikkuisen karheita, pikkuisen pilkullisia." - -"Vai niin!" ihmetteli Böhmer. - -"Hänen ylhäisyytensä on jalokivistä paremmin selvillä kuin te; -Brasiliassa ylhäiset portugalilaiset leikkivät timanteilla niinkuin -lapset täällä lasinpalasilla." - -Don Manuel osoitti todellakin monta timanttia perätysten ja huomautti -merkillisen tarkkanäköisesti sellaisia pienen pieniä vikoja, joita -ei kenties oikea ammattimieskään olisi nähnyt. "Semmoisenaan tämä -kaulanauha", sanoi Böhmer hämmästyneenä siitä, että niin ylhäinen -herra oli niin etevä jalokivien tuntija, "semmoisenaan se on -kuitenkin kaunein timanttikoriste, mitä nykyään on Euroopassa." - -"Se on totta", vastasi don Manuel, ja viittauksen saatuaan lisäsi -Beausire: - -"Kuulkaapa nyt, herra Böhmer, mistä on puhe. Portugalin kuningatar on -kuullut puhuttavan tästä kaulanauhasta ja antanut herra lähettilään -toimeksi sopia kaupasta sitten, kun hän on timantit tarkastanut. -Timantit tyydyttävät herra lähettilästä; ilmoittakaa siis hinta." - -"Kuusitoista sataa tuhatta livreä." - -Beausire toisti tämän summan lähettiläälle. - -"Siinä on sata tuhatta liikaa", vastasi don Manuel. - -"Monseigneur", sanoi jalokivikauppias, "vaikeaksi käy arvioida, mitä -liikevoittoa näin kallisarvoisesta esineestä jää. Tämmöisen koristeen -valmistamiseksi on täytynyt tutkia ja matkustella niin paljon, että -siitä hämmästyisi, jos tuntisi asian niin hyvin kuin minä." - -"Sata tuhatta livreä liian kallis", toisti itsepäinen portugalilainen. - -"Ja kun monseigneur niin sanoo", lisäsi Beausire, "niin se on hänen -varma vakaumuksensa, sillä hänen ylhäisyytensä ei tingi." - -Böhmer näytti hieman horjuvan. Ei mikään niin rauhoita epäluuloista -kauppiasta kuin ostajan tinkiminen. - -"Minun ei sopisi", sanoi hän hetkisen epäröityään, "suostua -vähennykseen, joka ehkä ratkaisee minun ja yhtiömieheni voiton tai -tappion." - -Don Manuel kuunteli, kunnes Beausire oli kääntänyt nämä sanat, ja -nousi sitten. Beausire sulki lippaan ja antoi sen takaisin Böhmerille. - -"Lupaan puhua herra Bossangelle", sanoi viimemainittu. - -"Suostuuko teidän ylhäisyytenne siihen?" - -"Mitä sillä tarkoitatte?" kysyi Beausire. - -"Sitä, että herra lähettiläs näkyy tarjoavan kaulanauhasta -viisitoista sataa tuhatta." - -"Niin juuri." - -"Pysyykö teidän ylhäisyytenne tarjouksessaan?" - -"Hänen ylhäisyytensä ei koskaan syö sanaansa", vastasi Beausire -oikein portugalilaiseen tapaan. "Mutta hän ei aina suvaitse niellä -sitä harmia, että täytyy tinkiä tai kestää tinkimistä." - -"Herra sihteeri, eikö teistäkin ole selvää, että minun on -neuvoteltava yhtiömieheni kanssa?" - -"Selväähän se on, herra Böhmer." - -"Selvää kyllä", myönsi don Manuel portugalinkielellä, kun Böhmerin -kysymys oli hänelle tulkittu, "mutta minulle on tarpeen pikainen -ratkaisu." - -"Hyvä on, monseigneur; jos yhtiömieheni suostuu alentamaan hintaa, -suostun minä jo ennakolta." - -"Hyvä." - -"Hinta on siis toistaiseksi viisitoista sataa tuhatta livreä?" - -"Meidän puolestamme." - -"Eikä siis jää muuta", sanoi Böhmer, "paitsi tietysti herra Bossangen -suostumusta..." - -"Se tietysti tarvitaan." - -"Ei siis muuta kuin sovitaan maksuehdoista." - -"Siinä suhteessa ette kohtaa vaikeuksia", sanoi Beausire. "Missä -muodossa haluatte kauppahinnan?" - -"Jos sopii, niin käteisenä", vastasi Böhmer nauraen. - -"Mitä tarkoitatte käteismaksulla?" kysyi Beausire kylmästi. - -"Ah, tiedän kyllä, ettei kukaan voi antaa puoltatoista miljoonaa -kovana rahana!" sanoi Böhmer huoaten. - -"Ja pulaan se teidät itsennekin panisi, herra Böhmer." - -"Kuitenkaan en koskaan, herra sihteeri, luovuta tavaraa, ellen saa -osaa kohta käteisesti." - -"Se on kohtuullista." - -Ja Beausire kääntyi don Manueliin päin. - -"Kuinka paljon teidän ylhäisyytenne antaa käteismaksua herra -Böhmerille?" - -"Sata tuhatta livreä", vastasi portugalilainen. - -"Sata tuhatta livreä", toisti Beausire Böhmerille, "kun kauppa -päätetään." - -"Ja loput?" kysyi Böhmer. - -"Kun monseigneurin vekseli on ehtinyt täältä Lissaboniin, paitsi -jos mieluummin tahdotte odottaa, kunnes ilmoitus siitä saapuu -Lissabonista tänne." - -"Meillä on asiamies Lissabonissa", huomautti Böhmer, "ja jos hänelle -kirjoittaisi..." - -"Oikein", sanoi Beausire ivallisesti nauraen, "kirjoittakaa vain -ja kysykää, onko herra de Souza maksukykyinen ja voiko hänen -majesteetilleen Portugalin kuningattarelle antaa luottoa neljätoista -sataa tuhatta livreä." - -"Monsieur..." änkytti Böhmer hämillään. - -"Hyväksyttekö, vai haluatteko toisenlaisia ehtoja?" - -"Ne ehdot, jotka herra sihteeri minulle aluksi esitti, näyttävät -tyydyttäviltä. Mitä määräaikoja niissä olisi?" - -"Kolme määräaikaa: kuukauden päästä neljäsataa tuhatta, kahden ja -kolmen kuukauden päästä kummallakin kertaa viisisataa tuhatta. -Silloin teidän jo sopii tehdä hauska matka." - -"Lissaboniin?" - -"Miksi ei? Nostamaan kolmessa kuukaudessa lähes puolitoista -miljoonaa, eikö sitä varten kannata vähän vaivaa nähdä?" - -"Onhan se niinkin, mutta..." - -"Sitäpaitsi saatte matkustaa lähetystön kustannuksella, ja mukaanne -tulen minä tai virallinen sihteerimme." - -"Itsekö minä vien sinne timantit?" - -"Luonnollisesti, ellette halua lähettää monseigneurin hyväksymiä -vekseleitä ja laskea timantteja yksin menemään Lissaboniin." - -"En tiedä... luulen melkein... parasta olisi matkustaa..." - -"Sitä minäkin", sanoi Beausire. "Kauppa tehdään täällä, te saatte -käteisesti sata tuhatta livreä, allekirjoitatte kauppakirjan ja -viette timantit hänen majesteetilleen. Kuka on teidän asiamiehenne -Lissabonissa?" - -"Herrat Nunex Balboan Veljekset." - -Don Manuel kohotti päätään. - -"Nehän ovat minun pankkiirini", sanoi hän hymyillen. - -"Ne ovat hänen ylhäisyytensä pankkiirit", toisti Beausire, myös -hymyillen. - -Böhmer näytti riemastuvan. Nyt olivat kaikki pilvet hälvenneet. Hän -kumarsi kuin kiittääkseen ja sanoakseen hyvästi. Mutta äkkiä jokin -ajatus sai hänet viivähtämään. - -"Mikä nyt on?" kysyi Beausire levottomasti. - -"Onhan ehdoista sovittu?" sanoi Böhmer. - -"Täydellisesti." - -"Paitsi että..." - -"Herra Bossangen suostumus vielä puuttuu." - -"Ja paitsi erästä tapausta", lisäsi Böhmer. - -"Ahaa! Vai teillä onkin este!" - -"Se on niin arka asia, monsieur, mutta portugalilainen kunniantunto -on niin ylevä, että hänen ylhäisyytensä varmaan ymmärtää minut." - -"Puhukaa nyt vain suoraan!" - -"Asian laita on se, että tätä koristetta on jo tarjottu hänen -majesteetilleen Ranskan kuningattarelle." - -"Joka ei siitä huolinut. Entä sitten?" - -"Me emme voi, monsieur, päästää tätä kaulanauhaa iäksi menemään -Ranskasta ilmoittamatta ensin kuningattarelle, jolle meidän on vielä -annettava etuoikeus se ostaa, ja siihen meidät pakottaa kunniantunto -ja uskollisuus." - -"Se on oikein", sanoi don Manuel arvokkaasti. "Ja toivoisin, että -portugalilainen kauppias puhuisi samaan tapaan kuin herra Böhmer." - -"Tunnen itseni onnelliseksi ja ylpeäksi siitä, että teidän -ylhäisyytenne hyväksyy käsityskantani. On siis kaksi väliehtoa: herra -Bossangen suostumus ja Ranskan kuningattaren uusi ja lopullinen -kieltäytyminen kaulanauhan ostosta. Sitä varten pyydän kolmen päivän -lykkäystä." - -"Ja meidän ehtomme", sanoi Beausire, "ovat seuraavat: sata tuhatta -livreä käteisesti, muu osa hintaa kolmessa vekselissä. Timanttilipas -jätetään lähetystön sihteerille tai minulle, joista jompikumpi seuraa -teitä Lissaboniin herrain Nunez Balboan Veljesten luo. Täysi maksu -kolmessa kuukaudessa ja vapaa matka." - -"Juuri niin, monseigneur, juuri niin, monsieur", sanoi Böhmer ja -kumarsi. - -"Malttakaa vielä!" sanoi don Manuel portugalinkielellä. - -"Mitä nyt?" kummeksi Böhmer. - -"Kaupanpäällisiksi", sanoi lähettiläs, "jokin tuhannen pistolin -[kymmentä frangia vastaava kultaraha. -- _Suom._] sormus -sihteerilleni, sille, joka saattaa teitä matkalla." - -"Se on kyllä kohtuullista", mutisi Böhmer, "ja sen menon olinkin jo -ottanut lukuun." - -Don Manuel laski jalokivikauppiaan luotansa ylhäisellä -jäähyväisliikkeellä, ja molemmat yhtiömiehet jäivät kahden kesken. - -"Selittäkää nyt", sanoi don Manuel kiivastuneena Beausirelle, "minkä -pirullisen päähänpiston vuoksi te tahdotte, ettei timantteja jätetä -tänne? Matka Portugaliin! Oletteko hullu? Eikö olisi yhtä hyvä, että -maksetaan kauppahinta ja saadaan timantit heti?" - -"Te otatte lähettilästoimenne liian vakavalta kannalta", vastasi -Beausire. "Herra Böhmerin silmissä te ette vielä oikein ole herra de -Souza." - -"Mitä vielä! Olisiko hän muuten sopinut kaupasta?" - -"Sanokaa mitä tahdotte. Kenties hän ei olisi sopinut ehdoista, -jos olisi suorastaan epäillyt. Mutta jos kellä on viisitoista -sataa tuhatta livreä, uskoo hän olevansa kaikkien kuningasten ja -lähettilästen yläpuolella. Ja jos joku vaihtaa viisitoista sataa -tuhatta livreä paperipalasiin, tahtoo hän tietää, onko noilla -papereilla mitään arvoa." - -"Aiotte siis matkustaa Portugaliin, vaikkette osaa -portugalinkieltä... Te olette hullu." - -"Enkä ole. Te saatte matkustaa itse." - -"En ikinä, siihen en suostu!" huudahti don Manuel. "Ettäkö minä -palaisin Portugaliin! Siihen on minulla päteviä esteitä." - -"Vakuutan teille, ettei Böhmer olisi koskaan vaihtanut timanttejaan -papereihin." - -"Vaikka niissä on Souzan nimi!" - -"Hän pitää itseään ainakin Souzan vertaisena!" huudahti Beausire ja -löi kämmenensä yhteen. - -"Parempi teidän olisi sanoa, että asia on mennyt myttyyn", väitti don -Manuel. - -"Ei ollenkaan. Tulkaapa tänne, herra päällysmies", sanoi Beausire -kamaripalvelijalle, joka ilmestyi kynnykselle. "Tiedätte kai, mistä -on puhe?" - -"Kyllä." - -"Kuuntelitte?" - -"Tietysti." - -"Hyvä. Luuletteko, että olen tehnyt tyhmyyden?" - -"Ette ole, vaan minusta te olette tuhat kertaa oikeassa." - -"Minkä perusteella?" - -"Kuulkaapa: herra Böhmer olisi muuten toimittanut niin, että -hotelliamme ja lähettilästä olisi yhtä mittaa pidetty silmällä." - -"Entä sitten?" kysyi don Manuel. - -"Mutta kun herra Böhmerillä on osa hintaa saatuna ja timantit -vieressään, ei häneen jää mitään epäilystä, vaan hän lähtee hyvillä -mielin Portugaliin." - -"Ei silti tarvitse perille asti mennä, herra lähettiläs", huomautti -kamaripalvelija, "vai mitä arvelee herra ritari Beausire?" - -"No siinä on kerrankin järkevä mies!" huudahti Olivan rakastaja. - -"Selittäkää lähemmin, mitä aiotte", sanoi don Manuel jokseenkin -kylmäkiskoisesti. - -"Viidenkymmenen lieuen päässä Pariisista", vastasi Beausire, "tämä -sukkela poika syöksee esille, naamio kasvoilla, näyttää ajomiehelle -kahta pistoolia, ryöstää vekselit ja timantit, rökittää herra -Böhmeriä ja siihen se retki päättyy." - -"Sitä en tarkoittanut", sanoi kamaripalvelija. "Minä kuvittelin, että -herrat Beausire ja Böhmer lähtevät laivalla Bayonnesta Portugaliin." - -"Hyvä sekin!" - -"Herra Böhmer ihailee merta, kuten kaikki saksalaiset, ja kävelee -kannella. Kerran, kun laiva vaaruu, hän horjahtaa ja putoo mereen. -Lippaan oletetaan menneen hänen mukanaan. Miksi ei meri pitäisi -hallussaan viidentoista sadan tuhannen livren timantteja, kun se on -niin hyvin tallettanut monta espanjalaista kultalastia." - -"Ahaa, nyt alan ymmärtää", sanoi portugalilainen. - -"Jo on aikakin", mutisi Beausire. - -"Siinä on vain huomattava", jatkoi don Manuel, "että timanttien -kavaltamisesta joutuu Bastiljiin, ja kun houkuttaa jalokivikauppiaan -katselemaan merta, niin joutuu hirteen." - -"Voi kyllä joutua kiikkiin timanttivarkaudesta", myönsi päällysmies, -"mutta sitä ei voida epäillä, että mies on hukutettu." - -"Sittenpä nähdään, kun niin pitkällä ollaan", sanoi Beausire. "Nyt -ajatellaan vain tehtäviämme. Hoitakaamme tätä lähetystöä kuin -mallikelpoiset portugalilaiset, jotta meistä sanottaisiin: Elleivät -olleetkaan oikeita lähettiläitä, niin ainakin näyttivät olevan. Sekin -olisi imartelevaa. Siis odotetaan kolme päivää." - - - - -XXX - -SANOMALEHTIMIEHEN ASUNTO - - -Oli seuraava päivä siitä lukien, jolloin portugalilaiset sopivat -kaupasta Böhmerin kanssa, kolme päivää sen jälkeen, kun näimme -eräiden tämän kertomuksen päähenkilöiden käyvän oopperanaamiaisissa. - -Montorgueil-kadun varrella, ristikkoportilla suljetun pihan perällä, -oli pieni pitkulainen rakennus, jota kadun melulta suojelivat -maalaistapoja muistuttavat akkunaluukut. Pohjakerroksessa, jonne -pääsi vain varovasti kahlaten parin, kolmen haisevan lätäkön poikki, -tarjoutui jonkinlainen puoliavoin puoti niiden nähtäväksi, jotka -olivat läväisseet ristikkoportin ja piha-alueen vastukset. - -Tässä rakennuksessa asui eräs sanomalehtimies, jonka nimi oli -jokseenkin tunnettu. Ensi kerroksessa asui toimittaja itse. -Pohjakerroksessa säilytettiin aikakauskirjan vihkoja pinottuina -numerojärjestykseen. Kahdessa muussa kerroksessa asui hiljaista -väkeä, joka sai monta kertaa vuodessa ilmaiseksi olla läsnä -myrskyisissä kohtauksissa, kun toimittajan kimppuun kävivät poliisit, -yksityiset loukatut tai hänen haukkumansa näyttelijät. - -Sellaisina päivinä panivat Ristikkotalossa, joksi sitä tässä -korttelissa nimitettiin, vuokralaiset akkunansa kiinni etupuolelta, -paremmin kuullakseen sanomalehtimiehen ulinan, joka hädissään -tavallisesti pakeni Vieux-Augustins-kadulle pienestä, kamarinsa -tasalla olevasta takaportista. Ja kun tämä oli auennut ja taas -sulkeutunut, lakkasi meteli, sillä uhattu mies oli kadonnut ja -hyökkääjät jäivät yksin tuijottamaan neljään kaartilaiseen, jotka -vanha palvelijatar oli kiireesti noutanut kauppahallin vahtipaikalta. -Toisinaan sattui, että kun hyökkääjät eivät saaneet elävään olentoon -purkaa kiukkuaan, kävivät he käsiksi pohjakerroksen nihkeisiin -paperipinoihin, repivät, polkivat tai osittain polttivatkin -näitä rikollisia lehtiä, jos kovaksi onneksi osui lähitienoilla -olemaan tulta. Mutta riittääkö siekale sanomalehteä kostolle, joka -tavoittelee siekaletta toimittajan omasta nahasta? - -Lukuunottamatta näitä kohtauksia Ristikkotalon rauhallisuus -oli muuttunut sanaparreksi. Herra Reteau läksi varhain aamulla -kiertomatkalleen pitkin rantakatuja, toreja ja bulevardeja. Hän -tapasi naurettavaisuuksia ja paheita, merkitsi ne muistiin, -hahmotteli piirroksia, ja painatti ne näköisiksi kuviksi kehitettyinä -lähinnä seuraavaan numeroonsa. Hänen aikakauskirjansa oli -viikkolehti; herra Reteau pyydysti siihen sisällystä neljä päivää, -painatti kahtena päivänä ja vietti joutopäivänä sen, jolloin lehti -ilmestyi. - -Sinä päivänä, josta nyt on puhe, oli lehti juuri valmistunut -painosta. Noustessaan kello kahdeksan aamulla herra Reteau sai -vanhalta palvelijaltaan päivän numeron, joka oli vielä nihkeä ja -pahalta haisevan punaisenharmaan päällyslehtensä suojassa. - -Hän kiirehti sitä lukemaan niin huolellisesti, kuin hellä isä -tarkastelee rakastetun lapsen ansioita ja vikoja. Siitä päästyään hän -sanoi eukolle: - -"Adelgonde, tässä on oiva numero; oletko lukenut?" - -"En vielä, soppa ei ole valmis", vastasi eukko. - -"Tähän numeroon olen tyytyväinen", sanoi sanomalehtimies ojentaen -laihasta vuoteestaan vielä laihempia käsivarsiaan. - -"Vai niin", sanoi Adelgonde, "mutta tiedättekö, mitä siitä painossa -sanotaan?" - -"No mitä?" - -"Että tällä kertaa ette vältä Bastiljia." - -Reteau nousi istualle ja sanoi tyynesti: - -"Adelgonde, keitä minulle hyvä soppa äläkä sekaannu kirjallisuuteen." - -"Aina vain sama", vastasi eukko, "rohkea kuin kotivarpunen!" - -"Tämänpäiväisellä numerolla voin sinulle ostaa uudet kengänsoljet", -sanoi Reteau kietoutuneena lakanaan, jonka valkeus oli epäiltävä. -"Onko jo käyty ostamassa paljon lehden numeroita?" - -"Ei vielä, eivätkä ne soljetkaan tule kovin loistamaan, jos tämmöistä -jatkuu. Muistatteko sen hyvän numeron herra de Broglieta vastaan? -Ennen kello kymmentä oli jo myyty sata numeroa." - -"Ja silloin olin jo kolmasti turvautunut Vieux-Augustins-kadulle", -sanoi Reteau. "Joka meteli pani värisemään; sotamiehet ovatkin niin -raakoja." - -"Siitä teen sen johtopäätöksen", väitti itsepäinen Adelgonde, "ettei -tämä numero ole niin tuottava kuin Broglie-numero." - -"Olkoon", sanoi Reteau, "mutta sitten ei tarvitsekaan niin pelätä, -vaan syön soppani rauhassa. Tiedätkö miksi?" - -"En tosiaankaan, monsieur." - -"Siksi, että nyt en ahdista yhtä miestä, vaan kokonaisuutta, en -sotilasta, vaan kuningatarta." - -"Kuningatarta!" mutisi eukko. "Jumalan kiitos, silloin ei teidän -tarvitse pelätä. Jos käytte kuningattaren kimppuun, kannetaan teitä -riemusaatossa, lehden numerot myydään, ja minä saan soljet." - -"Joku soittaa", sanoi Reteau, joka oli ryöminyt takaisin sänkyynsä. - -Eukko riensi puotiin ottamaan vastaan. Kohta hän palasi säteillen -riemusta. - -"Tuhat kappaletta", sanoi hän, "yhdellä kertaa. Se se on tilaus!" - -"Kenen nimelle?" kysyi Reteau vilkkaasti. - -"En tiedä." - -"Se pitää tietää; riennä heti." - -"Kyllä sen ehtii. Tuhannen kappaleen laskemisessa, sitomisessa ja -pakkaamisessa on aika työ." - -"Juokse, kuuletko, ja kysy palvelijalta... Onko se jokin palvelija?" - -"Se on kantaja, auvergnelainen, jolla on hihnat mukana." - -"Hyvä, kysy häneltä, minne hän vie lehdet." Adelgonde kiiruhti; hänen -raskaat jalkansa narisuttivat lahoja puuportaita ja kysyvä ääni -kajahti välikaton puhki. Kantaja kuului vastaavan, että lehdet piti -viedä Neuve-Saint-Gilles-kadulle, Maraisin kaupunginosaan, kreivi -de Cagliostrolle. Sanomalehtimies hypähti riemuissaan niin rajusti, -että oli puhkaista makuusijansa. Hän nousi ja lähti itsekin auttamaan -tilauksen suoritusta, josta muuten huolehti vain yksi apulainen, -jonkinlainen nälkiintynyt varjo, läpikuultavampi kuin painettu -paperi. Tuhat kappaletta viikkolehteä sälytettiin auvergnelaisen -selkään, ja mies katosi selkä kumarassa ristikkoportista. - -Kun Reteau juuri suunnitteli ensi numeroa varten pientä kyhäystä -tästä menestyksestä omistaen siinä muutaman rivin jalomieliselle -herralle, joka kannatti poliittiseksi luulemaansa vihkosta ostamalla -sitä tuhat kappaletta; kun hän, sanalla sanoen, juuri riemuitsi näin -onnekkaasta tuttavuudesta, kuului pihalta uusi soitto. - -"Taas tuhat kappaletta!" huudahti Adelgonde ensi menestyksestä -innostuneena. "Eikä se olisikaan kumma; kohta kun on puhe -itävaltalaisesta, huutavat kaikki yhteen ääneen." - -"Vaiti! Hiljaa! Älä puhu niin kovaa, Adelgonde. 'Itävaltalainen' on -haukkumasana, ja siitä voisin joutua Bastiljiin, jota minulle äsken -ennustit." - -"Kaikkea vielä", äkäili eukko. "Eikö hän ole itävaltalainen, vai -mitä?" - -"Sen nimen panemme me sanomalehtimiehet liikkeelle, mutta sitä ei saa -tuhlaten käyttää." - -Taas kuultiin kellonsoitto. - -"Mene katsomaan, Adelgonde. En muuten luule, että se on lehden -ostaja." - -"Miksi te niin luulette?" sanoi eukko astuen portaita alas. - -"En tiedä, mutta ristikon takana näkyy olevan pahaenteinen olento." - -Adelgonde meni edelleen pohjakerrokseen ja avasi tulijalle. Reteau -puolestaan tähysteli, minkä voikin pitää luonnollisena, kun olemme -kuvanneet hänen olojaan ja työpajaansa. Vieras oli yksinkertaisesti -puettu mies, joka kysyi, oliko toimittaja kotona. - -"Mitä asiaa teillä on?" tiedusti Adelgonde epäluuloisesti. Tällöin -hän piti ovea varovasti raollaan, niin että voisi sen heti sulkea, -jos pieninkin vaara uhkaisi. - -Mies helisti rahoja taskussaan. Tämä suloinen sävel hellytti eukon -sydäntä. - -"Minä tulen", vastasi mies, "maksamaan ne tuhat kappaletta tämän -päivän lehteä, jotka haettiin kreivi de Cagliostrolle." - -"Jos niin on", sanoi eukko, "niin astukaa sisään." - -Tulija astui ristikkoportista, mutta ei ehtinyt sitä sulkea, -ennenkuin uusi vieras, nuori, kookas ja pulskan näköinen, tarttui -porttiin ja sanoi: - -"Anteeksi, monsieur." - -Ja muuta lupaa kysymättä hän pujahti sisään kreivi de Cagliostron -asiamiehen jäljestä. Adelgonde, jonka mielessä nyt oli vain -rahanhimoa ja kultakolikoiden helinää, riensi isäntänsä luo. - -"Kuulkaas nyt", sanoi hän, "kaikki käy hyvin, täältä tulee viisi -sataa livreä siltä herralta, joka osti tuhat kappaletta." - -"Ottakaamme ne ylevästi vastaan", sanoi Reteau, ivallisesti mukaillen -Lariven sanoja eräästä äsken esitetystä näytelmästä. - -Ja hän kääriytyi sievänpuoleiseen aamunuttuun, jonka hänelle oli -lahjoittanut rouva Dugazon joko anteliaisuudesta tai pikemmin -pelosta, sillä siitä lähtien, kun tällä rouvalla oli seikkailu -tallimestari Astleyn kanssa, tuli häneltä Reteaulle kosolta -kaikenlaisia lahjoja. - -Kreivi de Cagliostron lähetti astui esille, levitti pöydälle pussista -kuuden livren rahoja, laski niitä sata kappaletta ja järjesti -kahdeksitoista patsaaksi. Reteau laski myös huolellisesti ja -tarkasteli, oliko joukossa kuluneita rahoja. - -Huomattuaan kaiken olevan kunnossa hän kiitti, antoi kuitin ja -laski miellyttävästi hymyillen miehen menemään, kysyttyään ensin -ilkamoiden, kuinka kreivi de Cagliostro jaksoi. - -Rahojen tuoja vastasi kiittäen kuin luonnollisesta kohteliaisuudesta -ja astui ovelle. - -"Sanokaa herra kreiville, että olen valmis häntä palvelemaan", sanoi -Reteau, "ja lisätkää, että hän saa olla levollinen; minä osaan -säilyttää salaisuuden." - -"Ei tarvita", vastasi mies. "Kreivi de Cagliostro on riippumaton eikä -usko magnetismiin. Hän tahtoo, että Mesmerille naurettaisiin, ja -levittää vain huvikseen tuota juttua ammeesta." - -"Hyvä", murahti muuan ääni kynnykseltä. "Me toimitamme, että -nauretaan myös kreivi de Cagliostron kustannuksella." - -Ja Reteau näki äskeistä paljon pahaenteisemmän henkilön astuvan -huoneeseensa. Tämä oli, kuten sanottu, nuori ja reipas mies, mutta -Reteau ei ollut kanssamme yhtä mieltä hänen pulskasta ulkomuodostaan, -huomaten sensijaan uhkaavan katseen ja ryhdin. Vieraalla olikin vasen -käsi miekan kahvassa, ja oikea piteli keppiä. - -"Millä voin teitä palvella, monsieur?" kysyi Reteau hieman -arastellen, kuten hänen tapansa oli pulmallisina hetkinä. - -Ja kun tällaiset hetket eivät olleet harvinaisia, arasteli Reteau -siis usein. - -"Oletteko herra Reteau?" kysyi vieras. - -"Minä se olen." - -"Joka pitää salanimeä de Vilette?" - -"Niin juuri." - -"Kirjoitatte kyhäelmiä?" - -"Olette oikeassa, monsieur." - -"Oletteko tämän kyhäelmän laatija?" jatkoi vieras tyynesti, vetäen -taskustaan vielä tuoreen numeron tämänpäiväistä lehteä. - -"Olen se julkaisija, vaikken laatija", vastasi Reteau. - -"Hyvä, se on samantekevä, sillä vaikkette ole rohjennut sitä -kirjoittaa, olette ollut kylliksi raukka sen julkaisemaan... Sanon: -raukka", toisti vieras kylmästi, "sillä aatelismiehenä tahdon -tässäkin sopassa punnita sanojani. Mutta te ette saa kirjaimen mukaan -käsittää sanojani, eikä se, mitä sanon, ilmaise ajatustani. Jos sen -ilmaisisin, pitäisi sanoa: tuon kyhäyksen kirjoittaja on roisto, sen -julkaisija on konna." - -"Monsieur!" sanoi Reteau aivan kalpeana. - -"Niin, piru vie, tämä on ilkeä juttu", jatkoi nuori mies yltyen, mitä -enemmän puhui. "Kuulkaa nyt, sepustaja, kukin asia vuorostaan: äsken -saitte kultaa ja nyt selkään." - -"Oho!" huudahti Reteau. "Sepä nähdään." - -"Mitä nähdään?" kysyi suppeasti ja sotilaan tapaan nuori mies, joka -nyt astahti vastustajaansa kohti. - -Mutta tämä ei ollut ensi kertaa moisessa tilanteessa; hän tunsi oman -asuntonsa loukot ja sopet ja tiesi, että kun vain kääntyi, niin pääsi -ovesta pakoon, ja sitten sopi paiskata se lukkoon, rientää viereiseen -huoneeseen ja sieltä pujahtaa jo tunnetun takaportin kautta -Vieux-Augustins-kadulle. Sinne päästyään hän oli turvassa, sillä -siellä oli toinen pieni ristikkoportti, jonka hän saattoi aukaista -aina mukanaan olevalla avaimella, ja sitten sopi juosta tiehensä. - -Tänään oli kuitenkin kynäniekka-paralla huono onni. Sillä juuri -kun hän tarttui avaimeensa, huomasi hän ristikon lävitse toisen -miehen, joka näytti, arvatenkin kiihtymyksen suurentamana, oikealta -jättiläiseltä ja seisoi siellä liikkumatta, uhkaavana odottaen, -niinkuin muinoin Hesperuksen lohikäärme odotti kultaomenien -näpistelijöitä. Reteau olisi mielellään palannut sinne, mistä oli -tullut, mutta ensimmäinen, kepillä varustettu mies oli potkaissut -oven auki ja ajanut häntä takaa, niin että saattoi nyt tarttua häntä -niskaan, jos tahtoi, kun hänen oli pakko pysähtyä nähdessään tuon -toisen vartijan, jolla myös oli miekka ja keppi. Näin siis Reteau -oli kahden tulen eli oikeammin, kahden kepin välissä, pienellä, -hämärällä, umpinaisella pihalla, huoneustonsa ulkopään ja sen -ristikkoportin välissä, joka Vieux-Augustins-kadun puolella olisi -johtanut pelastukseen ja vapauteen, jos vain pääsy olisi ollut vapaa. - -"Hyvä herra, päästäkää minut tästä lävitse", pyysi Reteau porttia -vartioivalta nuorelta mieheltä. - -"Monsieur", huusi Reteauta takaa ajava nuori mies, "monsieur, pitäkää -kiinni sitä roistoa!" - -"Olkaa levollinen, herra de Charny, ei hän tästä pääse", vastasi -portilla olija. - -"Herra de Taverney, tekö?" huudahti Charny, sillä tämä oli todellakin -mies, joka Montorgueil-kadulta oli tullut Reteaun luo. - -Molempien mieleen oli, aamulla lehteä lukiessa, tullut sama ajatus, -koska heillä oli sydämessään sama tunne, ja ilmoittamatta toisilleen -mitään he olivat ryhtyneet aatettaan toteuttamaan. Tätä varten oli -mentävä sanomalehtimiehen luo vaatimaan hyvitystä ja annettava -hänelle selkään, jos hän kieltäytyisi. Mutta nyt he, nähdessään -toisensa, tulivat huonolle tuulelle, sillä kumpikin aavisti -kilpailijan siinä miehessä, jossa oli herännyt sama tunne. Siksi -herra de Charny olikin jokseenkin nyrpeästi huudahtanut: "Herra de -Taverney, tekö?" - -"Minä itse", vastasi Filip samaan tapaan, tehden puolestaan liikkeen -rukoilevaa kynäniekkaa kohti, joka oli pistänyt kätensä ristikon -lävitse. "Minä itse, mutta näyn myöhästyneen. Saan siis vain katsella -juhlaa, ellette ole niin hyvä ja avaa porttia." - -"Juhlaa", mutisi kauhistunut Reteau, "mitä te juhlalla tarkoitatte? -Aikovatko herrat minut teurastaa?" - -"Se on liian törkeä sana", vastasi Charny. "Ei, monsieur, ei teitä -teurasteta, vaan ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Sallinette, -herra de Taverney, että käsittelen tätä miekkosta, niinkuin parhaaksi -näen?" - -"Tietysti, monsieur", vastasi Filip, "onhan teillä etuoikeus, koska -ensiksi tulitte." - -"Asettukaa siis seinää vasten ja seiskaa liikkumatta", komensi -Charny, kiittäen Taverneytä nyökkäyksellä. "Te siis, arvoisa -herra, myönnätte laatineenne ja julkaisseenne kuningattaresta tuon -leikillisen tarinan, joksi sitä sanotte ja joka oli luettavana -lehdessänne tänä aamuna." - -"Monsieur, se ei tarkoita kuningatarta." - -"Vai se vielä puuttui!" - -"Te olette kovin kärsivällinen, monsieur", huomautti Filip -raivoissaan portin toisella puolen. - -"Malttakaa", vastasi Charny, "ei tämä veijari odotuksesta mitään -menetä." - -"Vaikka niin", mutisi Filip, "mutta minä odotan myös." Charny ei -vastannut Taverneylle, vaan kääntyi taas Reteaun puoleen: - -"_Etteniotna_ on Antoinette takaperin... Älkää valehdelko, se olisi -niin kömpelöä ja kehnoa, että rehellisen selkäsaunan tai surman -sijaan sietäisitte joutua elävältä nyljettäväksi. Vastatkaa siis -kiertelemättä. Kysyn teiltä, oletteko tuon häväistyskirjoituksen -ainoa laatija?" - -"En ole ilmiantaja", vastasi Reteau suoristuen. - -"Hyvä! Se merkitsee, että on rikostoveri, ensiksikin se mies, joka -käski ostamaan tuhat kappaletta tekelettänne, kreivi de Cagliostro, -kuten äsken mainitsitte. Kreivi saa maksaa puolestaan, jahka te ensin -maksatte oman osanne." - -"Monsieur, en minä häntä syytä", kiljui sanomalehtimies peläten -joutuvansa kahden herran vihoihin, lukuunottamatta tuota, joka -maltitonna odotti portin takana. - -"Mutta kun olen ensin saanut käsiini teidät", jatkoi Charny, "niin -maksatte myös ensin." - -Ja samalla hän kohotti keppinsä. - -"Monsieur, jospa minulla olisi miekka", ulisi Reteau. Charny laski -keppinsä. - -"Herra de Taverney", sanoi hän, "olkaa niin hyvä ja lainatkaa tälle -vintiölle miekkanne." - -"En suinkaan; kunniallista miekkaani en lainaa tuolle roistolle, -mutta tässä on keppini, ellei omanne riitä. Hyvällä omallatunnolla en -voi teidän tai hänen vuokseen muuta tehdä." - -"Vai keppi, lempo soikoon!" huusi Reteau vimmastuneena. "Tietäkää, -että olen aatelismies!" - -"No lainatkaa siis miekkanne minulle", sanoi Charny heittäen omansa -sanomalehtimiehen eteen. "Tuota en enää koske, sillä siitä pääsen." - -Nyt ei Filip enää voinut väittää vastaan, vaan veti miekkansa tupesta -ja pisti sen ristikon lävitse Charnylle, joka otti sen käteensä ja -kiitti. - -"Vai olet sinä aatelismies", ärjyi hän kääntyen Reteauhun päin, -"ihan aatelismies, ja kyhäät Ranskan kuningattaresta semmoisia -parjauksia... No niin, ota tuo miekka kouraasi ja näytä, että olet -aatelismies." - -Mutta Reteau ei hievahtanut; olisi melkein luullut hänen pelkäävän -maassa makaavaa miekkaa yhtä pahasti kuin keppiä, joka äsken oli -heilunut hänen päänsä kohdalla. - -"Hitto vie!" sanoi Filip maltitonna, "avatkaa edes tämä portti." - -"Anteeksi, monsieur", vastasi Charny, "mutta tehän myönsitte, että -tämä mies on aluksi minun." - -"Rientäkää siis lopettamaan, sillä minulla on kiire aloittamaan." - -"Täytyy ensin käyttää kaikki muut keinot, ennenkuin ryhdyn -äärimmäiseen", selitti Charny, "sillä minusta näyttää, että on -melkein yhtä vaikeata antaa selkään kuin saada. Mutta koska tämä -herra itsepäisesti valitsee ennemmin kepin- kuin miekaniskut, niin -hän saakoon makunsa mukaan." - -Heti kun Charny oli tämän lausunut, julisti Reteaun kiljunta, -että hän oli myös ryhtynyt sanoista työhön. Sitten seurasi vielä -viisi tai kuusi nasevaa sivallusta, joista kukin houkutti ilmoille -aiheuttamaansa tuskaa vastaavan parahduksen. - -Nämä huudot saivat vanhan Adelgonden ilmestymään paikalle, mutta -Charny ei välittänyt sen enempää hänen kuin hänen isäntänsäkään -huudoista. - -Sillä välin Filip, seisten kuin Aatami paratiisin portin takana, sai -vain nuolla hyppysiään karhun lailla, joka haistaa tuoretta lihaa -häkkinsä ulkopuolella. - -Vihdoin Charny herkesi uupuneena pieksemisestä, ja Reteau vaipui -maahan uupuneena selkäsaunasta. "Kas", sanoi Filip, "joko lopetitte, -monsieur?" - -"Jo", vastasi Charny. - -"No antakaa sitten miekkani takaisin, jota ette tarvinnutkaan, ja -olkaa niin hyvä ja aukaiskaa minulle." - -"Hyvä herra!" rukoili Reteau, pitäen nyt suojelijanaan sitä, joka oli -selvittänyt tilinsä hänen kanssaan. - -"Ymmärrätte kai, etten voi jättää herraa portin taakse", sanoi -Charny. "Menen siis avaamaan." - -"Voi, tämä on murha!" huusi Reteau. "Tappakaa minut heti -miekanpistolla, niin tulee loppu!" - -"Älkää hätäilkö", sanoi Charny. "Minun luullakseni ei tämä herra enää -kajookaan teihin." - -"Ja siinä olette oikeassa", vahvisti perin halveksivasti Filip, joka -nyt tuli saapuville. "Minä en sekaannu asiaan. Saitte selkäsaunan, -hyvä on, ja kuten lakimiehet sanovat: _Non bis in idem_. [Ei -kahdesti samaa. -- _Suom._] Mutta lehden painos on jäljellä, ja sen -hävittäminen on tärkeä asia." - -"Ihan oikein", sanoi Charny. "Siinä näkee, että kahden on parempi -kuin yksin. Olisin sen ehkä unohtanut, mutta miten te, herra de -Taverney, jouduitte tuon portin taakse?" - -"Kyllä selitän", vastasi Filip. "Minä hankin korttelin asujamilta -tietoja tuon roiston oloista ja sain kuulla, että hänellä on tapana -paeta, kun hätyytetään. Ja sitten tehtiin lähemmin selkoa hänen -pakotavastaan, ja mieleeni johtui, että jos tulen takaportin kautta -ja suljen sen jälkeeni, saan ketun kiinni luolassaan. Teillä oli sama -koston ajatus, mutta rientäessänne ette joutanut hankkimaan niin -täydellisiä tietoja, ja kun menitte tavallisesta portista, oli otus -päästä käsistänne, mutta onneksi satuin olemaan täällä." - -"Ja siitä olen hyvin iloinen! Mennään, herra de Taverney... Tuo -veijari saa näyttää meille painokoneensa." - -"Mutta se ei ole täällä", väitti Retau. - -"Valetta", kovisti Charny uhaten. - -"Ei, ei", huomautti Filip. "Hän lienee oikeassa, ja kirjasimet -ovat jo puretut. Nyt on vain jäljellä painettuja numeroita. Mutta -painos onkin kaiketi vielä kokonaan tallella paitsi niitä tuhatta -kappaletta, jotka myytiin herra de Cagliostrolle." - -"Hänen pitää repiä lehden painos rikki meidän läsnäollessamme." - -"Hän saa sen polttaa; se on varmempaa." - -Ja Filip, tyytyen tähän hyvitykseen, työnsi Reteauta edellään puotia -kohti. - - - - -XXXI - -KUINKA KAKSI YSTÄVÄÄ MUUTTUU VIHAMIEHIKSI - - -Sillä välin oli Adelgonde rientänyt hakemaan järjestyksen valvojia. -Mutta ennen hänen paluutaan olivat Filip ja Charny ehtineet sytyttää -aika rovion aikakauskirjan vihoista, joita heittivät tuleen yhä -lisää, repien niitä palasiksi, jotta paremmin syttyisivät. Painoksen -viimeiset kappaleet olivat jo käsiteltävinä, kun Adelgonden takana, -pihan toisessa päässä, näkyi kaartilaisia ja samalla satakunta -katupoikaa ja yhtä monta juoruämmää. Ensimmäiset pyssynperät -kolahtivat juuri eteisen kivilattiaan, kun lehden viimeinen numero -syttyi palamaan. - -Onnekseen Filip ja Charny tunsivat sen takatien, jonka Reteau oli -varomattomasti näyttänyt. He siis pujahtivat salakäytävään, sysäsivät -salvat kiinni, astuivat Vieux-Augustins-kadun ristikkoportista, -lukitsivat sen jälleen ja heittivät avaimen katuojaan. - -Sillaikaa Reteau, päästyään vapauteen, kirkui: auttakaa, murha, -salamurha! ja Adelgonde kirkui: tulipalo! nähdessään akkunoiden -kimaltelevan paperin palaessa. Sotamiehet saapuivat, mutta -huomattuaan nuorten miesten kadonneen ja tulen sammuvan eivät -pitäneet tarpeellisena jatkaa etsiskelyään, vaan jättivät Reteaun -hautomaan selkäänsä kanferttiviinalla ja palasivat vahtipaikalleen. - -Mutta kansanjoukko, ollen uteliaampi kuin kaartilaiset, viipyi -kello kahdentoista tienoille Reteaun pihalla yhä siinä toivossa, -että aamullinen kohtaus uudistuisi. Vimmoissaan soimasi Adelgonde -Marie-Antoinettea nimittäen häntä itävaltalaiseksi ja siunasi herra -Cagliostroa nimittäen tätä kirjallisuuden suojelijaksi. - -Kun Filip ja Charny olivat joutuneet Vieux-Augustins-kadulle, sanoi -jälkimäinen: - -"Kun asiamme nyt on suoritettu, monsieur, voinko toivoa sitä iloa, -että saisin jollakin tapaa olla teille avuksi?" - -"Kiitän tuhannesti, monsieur; aioin kysyä teiltä samaa." - -"Kiitos; olen tullut tänne yksityisissä asioissa, joiden takia -viipynen osan päivää Pariisissa." - -"Samoin minäkin." - -"Sallikaa minun siis lausua teille jäähyväiset ja onnitella itseäni -siitä kunniasta, että olen teidät tavannut." - -"Sallikaa minun lausua samaa teille, lisäten toivovani, että se asia, -jota varten olette tänne tullut, onnistuisi mielenne mukaan." - -Ja molemmat miehet kumarsivat hymyillen ja kohteliaasti, mutta -samalla olisi kuitenkin helposti nähnyt, että sanat tulivat vain -huulilta. Erottuaan he lähtivät kumpikin omalle suunnalleen, Filip -bulevardeja kohti ja Charny pitkin virran rantaa. Molemmat kääntyivät -pari kertaa katsomaan taakseen, kunnes kumpikaan ei enää nähnyt -toistaan. - -Silloin Charny poikkesi Beaurepaire-kadulle ja joutui monen pikku -kadun kautta viimein Saint-Louis-kadulle, jota pitkin sitten astui -päästäkseen Neuve-Saint-Gilles-kadun kulmaan. Mutta samalla hänen -huomionsa kiintyi nuoreen mieheen, joka näytti tutulta ja tuli häntä -vastaan samaa katua. Pari kertaa hän pysähtyi epäillen, mutta pian -häipyi kaikki epävarmuus. Vastaantulija oli todellakin herra de -Taverney. - -Filip, joka oli aluksi poikennut Mauconseil kadulle, oli sitten -kulkenut pitkin monta eri katua, sivuuttanut Lamoignonin hotellin -ja lopulta päässyt Saint-Louis-kadulle, missä nuoret miehet taas -yhtyivät juuri silloin, kun piti kääntyä Neuve-Saint-Gilles-kadulle. -Molemmat pysähtyivät ja loivat toisiinsa katseen, joka ei enää -salannut heidän ajatustaan. - -Kummallakin oli jälleen ollut sama aikomus, nimittäin mennä vaatimaan -hyvitystä kreivi de Cagliostrolta. Kun he nyt tapasivat toisensa -täällä, olivat he selvillä toistensa aikeesta. - -"Herra de Charny", sanoi Filip, "jätin teidän haltuunne myyjän; -voisitte siis minulle jättää ostajan. Saitte antaa kepillä, suokaa -minun antaa miekalla." - -"Monsieur", vastasi Charny, "ymmärtääkseni teitte mielikseni vain -siksi, että olin ensinnä paikalla, ettekä minkään muun vuoksi." - -"Niin, mutta tänne", sanoi Taverney, "tulin samalla kuin tekin, ja -sanon jo ennakolta, etten täällä suo teille etuoikeutta." - -"Ja kuka sanoo, että pyydänkään, monsieur? Puolustan oikeuttani, -siinä koko juttu." - -"Ja mihin teillä on mielestänne oikeus?" - -"Pakottaa kreivi de Cagliostro polttamaan ne tuhat numeroa, jotka hän -osti siltä roistolta." - -"Muistanette, että juuri minun päähäni ensin juolahti polttaa niitä -Montorgueil-kadun talossa." - -"Olkoon niin, että poltitte ne, jotka tavattiin siellä; nyt minä -revin ne, jotka tavataan täällä." - -"Minusta on kovin ikävää, kun olen pakotettu vakavasti huomauttamaan, -että tahdon ensimmäisenä päästä tekemisiin kreivi de Cagliostron -kanssa." - -"Enempää en voi hyväksenne tehdä kuin antaa kohtalon ratkaista. -Heitän louisdorin ilmaan, ja joka sitten arvaa, mikä puoli on -ylöspäin, sillä on etuoikeus." - -"Kiitän teitä, monsieur, mutta yleensä minulla on pelissä huono onni -ja luultavasti häviäisin nytkin." - -Ja Filip lähti astumaan katua pitkin. Charny pysäytti hänet sanoen: - -"Monsieur, vielä pari sanaa; silloin ehkä ymmärrämme toisemme." - -Filip kääntyi kiivaasti. Charnyn äänessä oli nyt jotakin uhkaavaa, -mikä häntä miellytti. - -"Vai niin!" sanoi hän. "No?" - -"Jos vaatiaksemme kreivi de Cagliostrolta hyvitystä kävisimme ensin -Boulognen metsässä, olisi se aika kiertotie, sen myönnän, mutta -erimielisyytemme päättyisi. Toinen meistä luultavasti jäisi sinne, -eikä toisen, joka palaisi, tarvitsisi kellekään tiliä tehdä." - -"Todellakin, monsieur", sanoi Filip, "te ehätitte lausumaan minun -ajatukseni. Se ratkaisisi koko riidan. Tahdotteko olla niin hyvä ja -ilmoittaa, missä jälleen tapaamme?" - -"Ellei seurani ole teille kovin vastenmielinen, niin..." - -"Kuinka sitä oletatte?" - -"Niin ei meidän tarvitse erota. Olen määrännyt, että vaununi -odottavat minua Place Royalen reunalla, eikä sinne ole kuin muutama -askel." - -"Olette siis niin herttainen, että tarjoatte minulle vaunuissanne -sijaa?" - -"Tietysti, suurimmalla mielihyvällä." - -Ja nuoret miehet, jotka olivat ensi näkemältä tunteneet olevansa -kilpailijoita ja ensi tilaisuudessa tulleet vihamiehiksi, kiirehtivät -Place Royalea kohti. Pas-de-la-Mule kadun kulmasta he näkivät Charnyn -vaunut. Viitsimättä kävellä pitemmälle Charny viittasi lakeijalle, ja -vaunut tulivat heidän luokseen. Charny pyysi Filipiä ensin ottamaan -sijansa, repäisi taskukirjastaan lehden, kirjoitti siihen muutaman -sanan ja lähetti sen lakeijallaan asuntoonsa. Kun sitten molemmat -nuoret miehet olivat istuutuneet vaunuihin, lähtivät nämä kiitämään -Elysée-kenttiä kohti. - -Herra Charnyn hevoset olivat oivallisia; vähemmässä kuin puolessa -tunnissa he joutuivat Boulognen metsään. Tavattuaan täällä soveliaan -paikan hän käski ajajan pysäyttää. - -Ilma oli kaunis, hieman viileä, mutta aurinko imi jo halukkaasti -ensi tuoksua orvokeista ja seljapensaiden vastapuhjenneista -nupuista, joita näkyi tien vieressä ja metsän laidassa. Viime vuoden -kellastuneiden lehtien päällitse kohosi ruoho ylpeänä töyhtömäisine -latvoineen, ja pitkin vanhoja muureja nähtiin keltaorvokkien nojaavan -niihin tuoksuavia päitään. "Ihana kävelyilma, vai mitä arvelette, -herra de Taverney?" virkkoi Charny. - -"Niin on, monsieur." - -Ja molemmat astuivat vaunuista maahan. - -"Lähtekää, Dauphin", sanoi Charny ajajalleen. - -"Mutta lienee väärin lähettää vaunut pois", sanoi Taverney, "koska -toinen meistä ehkä niitä tarvitsisi paluumatkaansa varten." - -"Ennen kaikkea, monsieur, salaisuus", vastasi Charny. "Koko asia on -salattava. Jos sen saisi palvelija tietää, voisi se huomenna olla -puheen aineena koko Pariisissa." - -"Kuten tahdotte, monsieur. Mutta se vekkuli, joka meidät tänne -kyyditsi, arvaa kyllä asian. Sellaiset tuntevat kyllä aatelismiesten -tapoja kyllin hyvin osatakseen epäillä, että kun täyttä vauhtia -ajetaan Boulognen, Vincennesin tai Satoryn metsään, niin ei ole puhe -tavallisesta huviajelusta. Toistan siis, että ajajanne jo arvaa, -kuinka on asian laita. Mutta vaikkei hän arvaisikaan, joutuu hän, -tosin vähän myöhään, sen tietämään sitten, kun näkee teidät tai minut -haavoittuneena, kenties kuolleena. Eikö siis olisi viisaampaa antaa -hänen jäädä viedäkseen täältä sen, joka ei muuten voi palata, kuin -jättää teidät tai minut pulaan?" - -"Oikeassa olette, monsieur", myönsi Charny. Kääntyen sitten vaunuihin -päin hän huusi: "Dauphin, seis, saatte odottaa täällä." Aavistaen, -että hänet kutsuttaisiin takaisin, ei Dauphin ollut kiirehtinyt, vaan -ajanut hyvin hiljaa, joten ääni kuului vielä häneen saakka. Hän siis -pysäytti, ja ruvettuaan, kuten Filip edellytti, epäilemään, mitä oli -tulossa, asettui hän istuimelleen mukavaan asentoon voidakseen vielä -lehdettömien puiden lomitse katsella sitä kohtausta, jossa hänen -isäntänsä joutuisi myös esiintymään toimihenkilönä. - -Sillä välin Filip ja Charny syventyivät metsään ja viiden minuutin -kuluttua melkein katosivat sinertävään utuun, joka varjosti sen -näköpiiriä. Edeltä kulkeva Filip tapasi kuivan ja kovan pohjan, -pitkulaisen neliön, joka soveltui mainiosti heidän tarkoitukseensa. - -"Ellette ole eri mieltä, herra de Charny", sanoi Filip, "näyttää tämä -paikka sopivalta." - -"Se on mainio, monsieur", vastasi Charny ja riisui takkinsa. Filip -riisui myös takkinsa, heitti hattunsa maahan ja paljasti miekkansa. - -"Monsieur", sanoi Charny, jonka miekka vielä oli tupessa, "kelle -muulle tahansa sanoisin: Ritari, sanokaa sana, vaikkei anteeksi -pyytäen, niin edes ystävällinen sana, ja kohta olemme hyvät ystävät; -mutta teille, sankarille, joka olette juuri palannut Amerikasta, -siitä maasta, missä taistellaan niin hyvin, teille en voisi..." - -"Ja minä", keskeytti Filip, "sanoisin kelle tahansa muulle: Monsieur, -ehkä olen teitä kohtaan ollut näennäisesti väärässä. Mutta teille, -uljaalle merisoturille, joka vielä äskettäinkin herätitte mainiolla -urotyöllä koko hovin ihastuksen, teille, herra de Charny, en voi -muuta sanoa kuin: Herra kreivi, tehkää minulle se kunnia, että -asetutte kuntoon." - -Kreivi kumarsi ja sivalsi miekkansa. - -"En luule, että kumpikaan on kajonnut riidan varsinaiseen syyhyn." - -"En ymmärrä teitä, kreivi", vastasi Filip. "Päinvastoin, te -ymmärrätte varsin hyvin, jopa täydellisesti; ja kun olette juuri -tullut siitä maasta, missä ei osata valehdella, niin punastutte -sanoessanne, ettette ymmärrä." - -"Asentoon!" toisti Filip. - -Ja miekat ojentuivat ristikkäin. Jo ensi tempuista huomasi Filip -olevansa toista paljoa taitavampi, mutta sen sijaan, että tämä -tieto olisi lisännyt hänen intoaan, näytti se vaikuttavan aivan -laimentavasti. Tästä etevämmyydestä, joka salli Filipin pysyä -kylmäverisenä, johtui, että hänen ottelunsa pian kävi yhtä tyyneksi; -kuin jos hän olisi seissyt miekkailusalissa ja oikean aseen -sijasta pidellyt vain harjoitusmiekkaa. Hän tyytyi vain torjumaan, -ja taistelua oli jo kestänyt toista minuuttia hänen tekemättä -ainoatakaan pistoa. - -"Te säästätte minua", sanoi Charny. "Suvaitkaa ilmoittaa, mistä -syystä?" - -Ja peitellen äkillistä temppua hän pisti syvälle Filipiä kohti. -Mutta tämä kietoi vastustajansa miekan vielä nopeammalla tempulla, -ja isku oli torjuttu. Vaikka Charnyn miekka näin oli joutunut linjan -ulkopuolelle, ei Taverney kuitenkaan hyökännyt. Nyt Charny yritti -uudestaan, mutta Filip syrjäytti hänen pistonsa yksinkertaisella -väistöllä, ja Charnyn oli pakko kiireesti palata asentoon. - -Charny oli nuorempi ja varsinkin kiivaampi; verensä kuohuessa hän -häpesi nähdessään toisen tyynenä, ja hänen mielensä teki järkyttää -tätä tyyneyttä. - -"Sanoin teille, monsieur, ettei meistä kumpikaan ollut kajonnut -kaksintaistelun oikeaan syyhyn." - -Filip ei vastannut. - -"Mutta nyt sanon teille todellisen syyn: te olette haastanut riitaa -minun kanssani, ja sen teitte, kun olette mustasukkainen." - -Filip pysyi ääneti. - -"Kuulkaapa", jatkoi Charny, sitä kiivaampana, mitä tyynempi oli -Filip, "mitä peliä tämä on, herra de Taverney? Aiotteko uuvuttaa -käteni? Semmoinen aie olisi teidän puoleltanne kehno. Hitto vie, -pistäkää minut kuoliaaksi, jos voitte, mutta ainakin silloin, kun -puolustan itseäni." - -Filip pudisti päätään. - -"Se muistutus, jonka teitte, monsieur", sanoi hän, "on ansaittu. Olen -haastanut kanssanne riitaa, ja siinä olin väärässä." - -"Ei siitä ole enää puhe; nyt teillä on miekka kädessä, käyttäkää sitä -muuhun kuin torjumiseen, tai jollette halua hyökätä, niin puolustakaa -itseänne." - -"Monsieur", toisti Filip, "minulla on kunnia uudestaan sanoa, että -olin väärässä ja nyt kadun." - -Mutta Charny oli liiaksi tulistunut ymmärtääkseen vastustajansa -jalomielisyyttä, joka hänestä oli vain loukkaus. - -"Ahaa!" sanoi hän. "Nyt ymmärrän. Te haluatte esiintyä jalomielisenä, -eikö totta, herra ritari? Ja illalla tai huomenna aiotte kertoa -joillekin kaunottarille, kuinka veitte minut taistelupaikalle ja -armahditte henkeni." - -"Herra kreivi", vastasi Filip, "pelkään todellakin, että tulette -hulluksi." - -"Tahdoitte tappaa kreivi de Cagliostron miellyttääksenne -kuningatarta, ja vielä paremmin päästäksenne hänen suosioonsa -tahdotte lopettaa minutkin, mutta ivalla." - -"Nyt sanoitte sanan liikaa", huusi Filip rypistäen kulmakarvojaan, -"ja siitä huomaan, ettei sydämenne olekaan niin jalo kuin luulin." - -"No pistäkää se puhki", vastasi Charny paljastaen itsensä juuri -silloin, kun Filip suuntasi tuiman piston. - -Miekka liukui pitkin kylkiluita ja teki verisen vaon hienon palttinan -alle. - -"Sain siis vihdoin haavan!" huusi Charny riemuissaan. "Jos nyt tapan -teidät, niin olen hyvin suorittanut osani." - -"Tehän olette ihan hullu", sanoi Filip. "Ette te minua tapa, vaan -joudutte näyttelemään mitätöntä osaa, sillä te olette haavoittunut -syyttä suotta, kenenkään tietämättä, miksi olemme taistelleet." - -Charny teki niin hurjan äkillisen hyökkäyksen, että Filip hädin -tuskin kerkisi torjumaan: mutta sitten hän kietoi vastustajansa -miekan lujasti omallaan ja huitaisi kuin piiskaa niin pontevasti, -että se lensi kymmenen askeleen päähän ja samalla hän syöksyi sen -perästä survaisten sen poikki kenkänsä korolla. - -"Herra de Charny", sanoi hän, "teidän ei tarvinnut minulle todistaa, -että olette urhoollinen. Inhoatteko minua erityisesti, koska niin -vimmatusti pyritte kanssani tappelemaan?" - -Charny ei vastannut, vaan kalpeni ilmeisesti. Filip katseli häntä -muutaman sekunnin odottaen myöntävää tai kieltävää vastausta. - -"No niin, herra kreivi, arpa on heitetty; me olemme vihollisia." - -Charny horjui. Filip riensi häntä tukemaan, mutta kreivi torjui hänen -kätensä. - -"Kiitos", sanoi hän. "Toivon jaksavani käydä vaunuihini asti." - -"Ottakaa edes tämä nenäliina tukkiaksenne verenvuotoa." - -"Mielelläni." - -Ja hän otti nenäliinan käteensä. - -"Ja käsivarteni, monsieur! Pienimmästäkin esteestä te kaadutte, kun -käyntinne on noin horjuva, ja siitä olisi vain suotta tuskaa..." - -"Miekka on sattunut vain lihaan", sanoi Charny. "Rinnassa ei tunnu -mitään." - -"Sitä parempi, monsieur. Ja toivon pian paranevani." - -"Se olisi vieläkin parempi, mutta jos paranemista toivotte siinä -mielessä, että tätä ottelua jatkettaisiin, niin saan ennakolta -ilmoittaa, että minusta tuskin enää saatte vastustajaa." - -Charny koki vastata, mutta sanat jäivät huulille. Hän horjahti, ja -Filip ehti parhaiksi ottaa hänet syliinsä ja kantoi hänet sitten -kuin lapsen puolitainnoksissa vaunuihin asti. Tosin Dauphin, joka -oli puiden lomitse seurannut kohtausta, säästi häneltä puoli matkaa -ajamalla isäntäänsä vastaan. Charny laskettiin vaunuihin pitkälleen; -päännyökkäyksellä hän kiitti Filipiä. - -"Ajakaa käyden", sanoi Filip ajajalle. - -"Entä te, monsieur?" mutisi haavoittunut. - -"Älkää minusta välittäkö." - -Ja tervehtien vuorostaan hän sulki vaunujen oven. - -Filip näki vaunujen hitaasti poistuvan, ja kun ne olivat käytävän -mutkassa kadonneet näkyvistä, palasi hän suorinta tietä Pariisiin. - -Mutta vielä kerran hän silmäili taakseen, ja nähdessään taas vaunut, -jotka eivät kulkeneetkaan Parisiin päin, kuten hän itse, vaan -kääntyivät Versaillesia kohti häviten puiden sekaan, lausui hän -syvästi harkittuaan seuraavat sydämen pohjasta lähteneet sanat: - -"Hän herättää kuningattaressa sääliä!" - - - - -XXXII - -NEUVE-SAINT-GILLES-KADUN TALO - - -Vartioportilla Filip tapasi vuokravaunut, hyppäsi niihin ja sanoi -ajurille: - -"Neuve-Saint-Gilles-kadulle, mutta pian!" - -Mies, joka oli juuri otellut ja säilyttänyt voittajan ilmeen, -tarmokas mies, jonka muoto viittasi aateluuteen, riitti yllyttämään -kelpo ajuria, jonka piiska, vaikkei ollutkaan merenjumalan -kolmikärjen lailla maailman valtikka, kuitenkin oli nyt Filipin -asialle varsin arvokas. Ja niin tämä neljäkolmatta souta -saapa ajotaituri kiidätti Filipin, joka yhä oli kiihkoissaan, -Neuve-Saint-Gilles-kadulle, kreivi de Cagliostron talon eteen. - -Tämä oli ulkonaisesti varsin koruton rakennus, mutta piirteiltään -suurenmoinen, kuten useimmat Ludvig XIV:n aikuiset talot verrattuina -niihin marmorin ja tiilien konstikkaisuuksiin, joita oli Ludvig -XIII:n aikana sommiteltu renessanssin pohjalle. - -Lavealla pihalla nähtiin isot vaunut, edessä kaksi reipasta hevosta, -keinumassa joustavilla vietereillään. Ajaja, jolla oli yllään -ketunnahalla vuorattu väljä viitta, torkkui istuallaan, ja kaksi -lakeijaa, joista toisella oli kädessään metsästyspuukko, käveli -ääneti edestakaisin ulkoportailla. Paitsi näitä henkilöitä ei talossa -näkynyt elon merkkiä. - -Vaikka Filipin ajoneuvot olivatkin vain pelkät vuokravaunut, käski -hän vaatimaan portinvartijalta pääsyä pihalle, ja pian kääntyikin -raskas portti kitisten saranoillaan. Sitten Filip hypähti maahan, -kiirehti portaiden luo ja kääntyi yhtaikaa kummankin palvelijan -puoleen kysyen: - -"Onko kreivi de Cagliostro kotona?" - -"Herra kreivi on juuri lähdössä", vastasi toinen palvelijoista. - -"Sitä suurempi syy minulla on rientää", sanoi Filip, "sillä minun -tarvitsee puhutella häntä sitä ennen. Ilmoittakaa ritari Filip de -Taverney." - -Ja hän seurasi palvelijan kintereillä, niin että ehti salonkiin -melkein samalla kuin tämäkin. - -"Ritari Filip de Taverney", toisti palvelijan sanat miehekäs ja -samalla lempeä ääni. "Antakaa hänen tulla." - -Filip astui sisään, mielessä jotakin outoa, mitä tämä niin tyyni ääni -oli hänessä herättänyt. - -"Anteeksi, monsieur", sanoi Taverney tervehtien kookasta, harvinaisen -voimakasta ja terveennäköistä miestä, joka ei ollut kukaan muu -kuin se, jonka olemme tavanneet Richelieun marskin pöytävieraana, -Mesmerin magneettisoikon ääressä, neiti Olivan kamarissa ja -oopperanaamiaisissa. - -"Anteeksiko, mitä?" kysyi tämä. - -"Pyydän anteeksi sitä, että estän teitä lähtemästä." - -"Teidän olisi pitänyt pyytää anteeksi, jos olisitte myöhästynyt." - -"Miksi niin." - -"Siksi, että odotin." - -Filip rypisti kulmakarvojaan. - -"Ettäkö te odotitte minua?" - -"Minulle oli ilmoitettu teidän tulevan." - -"Minunko tulevan? Mitä ihmettä?" - -"Niin, kaksi tuntia sitten. Vai ettekö ollut pari tuntia sitten -tulossa tänne, kun tahtomattanne piti lykätä vierailunne toiseen -kertaan?" - -Filip puristi nyrkkiä; hän tunsi, että tuo mies vaikutti häneen -merkillisesti. Mutta Cagliostro ei näkynyt huomaavankaan Filipin -hermostusta, vaan sanoi: - -"Olkaa niin hyvä ja istukaa, herra de Taverney." - -Ja hän siirsi Filipin luo nojatuolin, joka oli tulisijan likellä. - -"Tämä nojatuoli oli tuohon pantu teitä varten", lisäsi hän. - -"Heittäkää jo leikinlasku, herra kreivi", vastasi Filip koettaen -saada äänensä niin tyyneksi kuin isännän, voimatta siitä kuitenkaan -poistaa kaikkea värinää. - -"En minä leikkiä laske, vaan odotin teitä, kuten jo sanoin." - -"Heittäkää mokomat puijaukset; jos olette tietäjä, en ole -tullut koettelemaan sitä kykyänne. Muuten teillä voi olla etua -ennustustaidostanne, sillä tottapa silloin tiedätte asiani ja voitte -hakea turvaa." - -"Turvaa..." toisti kreivi omituisesti hymyillen, "ja mitä varten?" - -"Ennustakaa, koska olette ennustaja." - -"Hyvä. Mieliksenne voin teiltä säästää vaivan selittää, miksi olette -tullut luokseni. Te tulette riitaa haastamaan." - -"Vai tiedätte sen jo?" - -"Tiedän." - -"Silloin tietänette myös aiheen?" huudahti Filip. - -"Aiheena on kuningatar. Nyt on teidän vuoronne puhua. Jatkakaa, -monsieur, minä kuuntelen." - -Näitä viime sanoja ei enää lausuttu isännän kohteliaalla äänellä, -vaan vastustajan kuivalla ja kylmällä puhetavalla. - -"Oikeassa olette", sanoi Filip, "ja näin minusta onkin parempi." - -"Sattui siis aivan kohdalleen." - -"Monsieur, on olemassa muuan häväistyskirjoitus..." - -"Niitä on paljon, monsieur." - -"Sen on julkaissut muuan sanomalehtimies..." - -"Niitä on paljon, monsieur." - -"Malttakaa. Tämä kirjoitus... sen julkaisijaa saamme käsitellä -myöhemmin..." - -"Suokaa huomauttaa, monsieur", keskeytti Cagliostro hymyillen, "että -olette häntä jo käsitellyt." - -"Olkoon niin, mutta nyt on puhe häväistyskirjoituksesta, joka on -tähdätty kuningatarta vastaan." - -Cagliostro nyökäytti päätään. - -"Tunnetteko sen kirjoituksen?" - -"Kyllä, monsieur." - -"Vieläpä olette sitä ostanut tuhat kappaletta." - -"Sitä en kiellä." - -"Onneksi ette saanut näitä tuhatta kappaletta käsiinne." - -"Mikä teidät panee niin arvelemaan?" kysyi Cagliostro. - -"Minä satuin tapaamaan lähettinne, joka kantoi lehtitaakkaa, lahjoin -hänet ja opastin asuntoni, jossa palvelijani varmaankin on ottanut -lehdet vastaan." - -"Miksi ette itse suorita asioitanne loppuun asti?" - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Sitä, että ne silloin onnistuisivat paremmin." - -"Tätä asiaa en itse suorittanut loppuun, koska sillaikaa, kun teidän -merkillinen kirjallisuudennälkänne sai palvelijani avulla pienen -nolauksen, minä olin tuhoamassa painoksen muuta osaa." - -"Olette siis varma, että nuo minulle aiotut tuhat kappaletta ovat -asunnossanne?" - -"Olen, herra kreivi." - -"Satutte erehtymään, monsieur." - -"Kuinka niin?" kysyi Taverney tuntien sydämessään ahdistusta. "Minne -ne olisivat joutuneet?" - -"Tänne ne joutuivat", vastasi kreivi tyynesti nojaten uuninreunaa -vasten. - -Filip teki uhkaavan liikkeen. - -"Vai luulitteko", jatkoi kreivi kylmäverisesti, "että minusta, -tietäjästä, joksi minua äsken sanoitte, voisi niin vain pilaa tehdä? -Olitte keksivinänne hyvänkin aatteen, kun lahjoitte asiamieheni! -Mutta minulla on muuan apulainen, jonka päähän myös juolahti aate. Ja -siitä hyvästä hänelle maksankin. Hän aavisti, ja tietysti tietäjän -apulainenkin saa aavistaa. No niin, hän aavisti, että lähtisitte -sanomalehtimiehen luo, tapaisitte lehtien kantajan ja lahjoisitte -tämän. Hän siis meni kantajan perässä ja uhkasi pakottaa hänet -luovuttamaan takaisin rahat, jotka oli teiltä saanut. Siitä mies -säikähti, ei mennytkään teidän asuntoonne, vaan tuli koreasti tänne. -Epäilettekö?" - -"Epäilen." - -_Vide pedes, vide manus!_ [katso jalkoja, katso käsiä. -- _Suom._] -sanoi Jesus apostoli Tuomaalle. - -"Minä sanon teille, herra de Taverney: Katsokaa kaappiin, tunnustelkaa -vihkosia." - -Ja näin sanoen hän avasi mestarillisesti veistetyn tammikaapin, Sen -suuremmalla hyllyllä hän osoitti kalpenevalle ritarille tuhatta -vihkoa, joissa vielä oli äskenpainetun paperin ilkeä tuoksu. - -Filip lähestyi kreiviä, mutta tämä ei liikahtanutkaan, vaikka toisen -ilme oli uhkaavinta lajia. - -"Monsieur", sanoi Filip, "te näytte olevan rohkea mies. Kehoitan -teitä antamaan minulle miekka kädessä hyvitystä." - -"Mistä?" - -"Häväistyksestä, jonka uhriksi kuningatar on joutunut ja johon tekin -olette syyllinen, jos pidätte ainoankin kappaleen tuota sepustusta -hallussanne." - -"Monsieur", vastasi Cagliostro muuttamatta asentoaan, "olette -todellakin niin erehtynyt, että käy sääliksi. Minun harrastustani -herättävät uutiset, häväistyshuhut, päivän jutut. Minä keräilen -muistaakseni siten tuhansia asioita, jotka ilman tätä varokeinoa -unohtaisin. Olen ostanut tuon aikakauskirjan numeroita; kuinka olisin -sillä teollani ketään loukannut?" - -"Te olette loukannut minua." - -"Teitä?" - -"Juuri minua, minua, ymmärrättekö?" - -"En, kunniani kautta, en ymmärrä." - -"Mutta mikä vimma teillä on ostaa niin häpeällistä sepustusta?" - -"Johan sanoin, keräilyvimma." - -"Jos on kunnon mies, niin ei kerää konnantöitä." - -"Suonette anteeksi, monsieur, mutta en ole samaa mieltä mitä -tulee tuon kirjoituksen laadun määrittelemiseen. Se lienee -häväistyskirjoitus, mutta ei ole konnantyö." - -"Myönnättekö edes, että se on valetta?" - -"Taas erehdytte, sillä hänen majesteettinsa kuningatar on todellakin -ollut Mesmerin magneettisen ammeen ääressä." - -"Ei ole totta, monsieur." - -"Tarkoitatteko, että valehtelen?" - -"En ainoastaan tarkoita, vaan sanon suoraan, että valehtelette." - -"Jos niin on, vastaan teille kahdella sanalla: näin hänet." - -"Näitte hänet siellä?" - -"Yhtä selvästi, kuin nyt teidät." - -Filip katseli puhetoveriaan kasvoihin, tahtoen avoimella, ylevällä, -kauniilla silmäyksellään masentaa Cagliostron säteilevän katseen, -mutta lopuksi hän väsyi, käänsi silmänsä pois ja huudahti: - -"Sittenkin väitän, että valehtelette." - -Cagliostro kohautti hartioitaan ikäänkuin mielipuolen herjaukselle. - -"Ettekö kuule, mitä sanon?" kysyi Filip kumeasti. - -"Päinvastoin, monsieur, olen tarkoin kuullut joka sanan." - -"No ettekö tiedä, mitä syytös valheesta merkitsee?" - -"Kyllä", vastasi Cagliostro. "Onpa Ranskassa sananlaskukin, että -valheesta syyttäminen maksaa korvapuustin." - -"Silloin ihmettelen erästä seikkaa." - -"Mitä seikkaa?" - -"Ettei kätenne ole vielä näkynyt tavoittelevan poskeani, vaikka -olette aatelismies ja tunnette tuon sananlaskun." - -"Ennenkuin minusta tuli aatelismies ja opin tuon sananlaskun, oli -Jumala luonut minut ihmiseksi ja opettanut rakastamaan lähimmäisiäni." - -"Niinmuodoin ette suostu antamaan hyvitystä miekka kädessä?" - -"Maksan vain sen, mitä olen velkaa." - -"Annatteko siis hyvitystä muulla tapaa?" - -"Mitä tarkoitatte?" - -"En tahdo teitä kohdella pahemmin kuin aatelismiesten kesken on -tavallista; vaadin siis vain, että minun läsnäollessani poltatte -kaikki nuo kappaleet häväistyskirjoitusta, jotka ovat kaapissanne." - -"Minäpä en suostu." - -"Miettikää asiaa." - -"Olen jo miettinyt." - -"Silloin pakotatte minut soveltamaan teihin samaa, mitä -sanomalehtimies sai." - -"Vai niin, aiotte siis kepillä löylyttää", sanoi Cagliostro nauraen, -liikkumatta paikaltaan. - -"Oikein arvattu, monsieur. Ettehän vain huuda väkeänne avuksi!" - -"Mitä hullua! En minä väkeäni kutsu, kun asia koskee vain minua, ja -itse minä asiani toimitan. Minä olen teitä väkevämpi. Epäilettekö? -Vakuutan teille. Miettikää nyt vuorostanne. Jos uhkaatte kepillä, -tartun minä teitä kurkkuun ja vyötärykseen ja heitän kymmenen -askeleen päähän joka kerta kun yritätte kimppuuni." - -"Se on englantilaisen loordin tai jonkin moukan temppu. Mutta olkoon, -herra Herkules, minä hyväksyn." - -Ja Filip syöksähti vimmastuneena Cagliostroa kohti, joka äkkiä -jännitti käsivartensa kuin kaksi rautahakaa, tarttui ritarin kaulaan -ja vyötäisiin ja heitti hänet huumaantuneena patjaröykkiölle, joka -oli sohvalla salongin nurkassa. Annettuaan näytteen suunnattomasta -voimastaan kreivi asettui paikalleen uunin eteen, ikäänkuin ei mitään -olisi tapahtunut. - -Kalpeana ja raivosta vaahdoten nousi Filip pystyyn, mutta hetkinen -kylmää harkintaa palautti hänelle siveellisen tarmon. Hän suoristi -itsensä, järjesti pukunsa ja kalvostimensa ja sanoi kolkolla äänellä: - -"Todellakin olette niin väkevä kuin neljä miestä yhteensä, mutta -järjen juoksunne on heikompaa lajia. Pidellessänne minua niin, kuin -nyt tapahtui, te unohditte, että voitettuna, nöyryytettynä, ainaisena -vihamiehenänne olen nyt saanut oikeuden sanoa teille: Miekka käteen, -kreivi, tai tapan teidät." - -Cagliostro ei ollut milläänkään. - -"Sivaltakaa miekkanne, sanon, taikka olette kuoleman oma", jatkoi -Filip. - -"Ette ole vielä kyllin likellä pidelläkseni teitä kuin äsken", -vastasi kreivi, "enkä suvaitse, että saisitte minua haavoittaa tai -kenties tappaa minut niinkuin Gilbert poloisen." - -"Gilbert!" huudahti Filip horjahtaen. "Mistä te sen nimen keksitte?" - -"Onneksi ei teillä nyt ole ampuma-asetta, vaan miekka." - -"Monsieur", puuskui Filip, "te lausuitte nimen..." - -"Joka herätti kamalan muiston, eikö niin?" - -"Monsieur!" - -"Nimen, jota ette luullut koskaan enää kuulevanne; sillä olittehan te -kahden kesken sen poika-paran kanssa luolassa Azorien saarilla, kun -hänet murhasitte." - -"Tarttukaa miekkaanne! Puolustakaa itseänne!" huusi Filip. - -"Jospa tietäisitte", sanoi Cagliostro katsellen Filipiä, "kuinka -helppoa on saada miekka kädestänne." - -"Miekallanneko?" - -"Niin, ensiksikin sillä, jos tahtoisin." - -"No katsotaan... katsotaan!" - -"Sitä ei minun tarvitse yrittää, kun on varmempi keino." - -"Vetäkää miekkanne, sanon viimeisen kerran, taikka pistän -kuoliaaksi", riehui Filip syösten kreivin kimppuun. - -Mutta tämä, jota miekankärki uhkasi rintaan kohta osua tuskin kolmen -tuuman päässä, oli jo ottanut taskustaan pienen pullon ja irroittanut -korkin ja roiskautti siitä nyt Filipin kasvoihin. Heti kun neste -osui hyökkääjään, horjahti tämä, pudotti aseensa, pyörähti ympäri, -vaipui polvilleen, ikäänkuin jalat eivät enää kannattaisi, ja meni -muutamaksi sekunniksi tainnoksiin. Cagliostro esti häntä kaatumasta -pitkälleen, nosti hänet istumaan nojatuoliin, pisti miekan takaisin -tuppeen ja odotti, kunnes tainnostila hälveni, sanoen sitten: - -"Teidän iällänne, ritari, ei enää sovi tehdä tyhmyyksiä. Herjetkää -siis olemasta hupsu kuin pikkulapsi ja kuunnelkaa, mitä sanon." - -Filip ravisteli itseään, ojenteli jäseniään, karkoitti sen kauhun, -joka oli hänet vallannut, ja mutisi: - -"Tuommoistako te, monsieur, sanotte aatelismiehen aseeksi?" - -Cagliostro kohautti olkapäitään ja vastasi: - -"Aina vain hoette samaa. Kun meikäläiset aukaisevat suunsa ammolleen -ja huutavat sanan 'aatelismies', niin sillä muka on kaikki sanottu. -Mikä teistä on aatelismiehen ase? Miekkanneko, josta teillä oli -niin huono apu minua vastaan, vai pistoolinne, josta oli niin hyvä -apu Gilbertiä vastaan? Mikä on ylempiarvoisen ihmisen tuntomerkki? -Riittääkö siksi tuo kauniilta kaikuva sana: aatelismies? Ei, vaan -siihen on tarpeen ensiksikin järki, sitten voima ja viimeiseksi -tieto. Kaikkea tätä olen käyttänyt teitä vastaan; järjellä olen -uhmannut herjauksianne, toivoen saavani teidät kuuntelemaan; -voimalla olen uhmannut teidän voimaanne; tiedollani olen nujertanut -sekä ruumiilliset että siveelliset voimanne. Nyt on minun enää -todistettava, että erehdytte kaksin kerroin, kun tulitte tänne uhkaus -mielessä. Suotteko minulle sen kunnian, että kuuntelette?" - -"Te olette minut masentanut", vastasi Filip, "enkä voi paikaltani -liikahtaa. Olette saanut valtaanne lihakseni ja ajatukseni. Vielä -sitten kysytte, tahdonko kuunnella, kun en muuta voi!" - -Cagliostro otti nyt pienen kultapullon, jota piteli uunin reunalla -seisova pronssinen Aiskulapios. - -"Haistakaa tätä, monsieur", sanoi hän ylevän lempeästi. - -Filip totteli; hänen aivojansa pimittäneet höyryt haihtuivat, ja -hänestä tuntui, kuin aurinko laskeutuisi hänen pääkallonsa kätköihin -ja valaisisi siellä kaikki ajatukset. - -"Ah, nyt elän uudestaan!" - -"Ja tunnette voivanne hyvin, olette vapaa ja vahva, eikö niin?" - -"Juuri niin." - -"Täysin muistaen menneisyyden?" - -"Aivan hyvin." - -"Ja kun olen tekemisissä uljaan ja järkevän miehen kanssa, niin -toivoakseni muisto siitä, mitä välillämme tapahtui, on minulle -edullinen." - -"Ei", vastasi Filip, "sillä minä toimin pyhän periaatteen vuoksi." - -"Mitä siis teitte?" - -"Puolustin yksinvaltaa." - -"Te, tekö yksinvaltaa puolustitte?" - -"Minä juuri." - -"Te, joka lähditte Amerikaan puolustamaan tasavaltaa! Kumma juttu! -Olkaa edes vilpitön, sillä joko ette siellä puolustanut tasavaltaa -taikka ette täällä puolusta yksinvaltaa." - -Filip loi katseensa alas; valtava nyyhkytys oli halkaista hänen -sydämensä. - -"Rakastakaa niitä", jatkoi Cagliostro, "jotka teitä ylenkatsovat; -rakastakaa niitä, jotka teidät unohtavat tai teitä pettävät. Suurille -sieluille ori ominaista pettyä suurimmissa tunteissaan. Kristitty on -velvollinen palkitsemaan pahan hyvällä. Olettehan kristitty, herra de -Taverney?" - -"Monsieur!" huudahti Filip kauhistuneena siitä, että näki Cagliostron -tuntevan sekä menneisyyden että nykyisyyden, "ei sanaakaan lisää! -Ellen puolustanutkaan kuninkuutta, puolustin ainakin kuningatarta, -kunnioitettavaa, viatonta naista, jota on kaiken uhallakin pidettävä -kunniassa, koska jumalallinen laki käskee puolustamaan heikkoja." - -"Heikkoja! Ja heikoksi sanotte kuningatarta, jonka edessä -kahdeksankolmatta miljoonaa elävää ja ajattelevaa olentoa kumartaa -päätä ja polvea! Johan nyt jotakin!" - -"Monsieur, häntä panetellaan." - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Uskon, että niin on." - -"Teillä on mielestänne oikeus niin uskoa." - -"Epäilemättä." - -"Vai niin! Minulla on oikeus uskoa päinvastoin." - -"Te menettelette kuin paha henki." - -"Kuka sen sanoo?" huudahti Cagliostro, jonka silmä välähti ja valoi -Filipiin loistettaan. "Mistä teillä on tuo uhkarohkeutenne arvella, -että itse olette oikeassa, mutta minä väärässä? Mistä te saatte sen -yltiöpäisen luulon, että teidän periaatteenne on parempi kuin minun? -Te puolustatte yksinvaltaa, mutta entä jos minä puolustan ihmisyyttä? -Te sanotte: antakaa keisarille, mitä keisarin on; minä sanon teille: -Antakaa Jumalalle, mikä Jumalan on. Teille, Amerikan tasavaltalainen, -Cincinnatus-ritarikunnan jäsen, minä muistutan rakkautta ihmisiin ja -tasa-arvoisuuteen. Te poljette kansat jalkainne alle suudellaksenne -kuningatarten käsiä; minä survaisen kuningattaret maahan nostaakseni -kansoja edes askeleen verran. Minä en häiritse teitä ihailussanne, -älkää tekään minua häiritkö työssäni. Minä jätän teille päivänvalon, -taivasten ja hovien auringon; suokaa minulle varjo ja yksinäisyys. -Tottahan käsitätte sanojeni voiman yhtä hyvin kuin äsken yksilöllisen -voimani? Sanoitte: kuole sinä, joka olet loukannut ihailuni esinettä. -Minä sanon teille: elä sinä, joka vastustat, mitä minä ihailen; ja -kun niin sanon, niin teen sen tuntiessani itseni niin väkeväksi -periaatteeni nojalla, ettei teidän tai teikäläisten, kuinka tahansa -ponnistaisitte, onnistu kulkuani hetkeksikään viivyttää." - -"Te kauhistatte minua", sanoi Filip. "Lienen tässä maassa -ensimmäisenä, teidän opastamananne, saanut katsahtaa perikatoon, -johon kuningasvalta on menossa." - -"Olkaa siis varovainen, jos kuilun näette." - -"Te, joka puhutte minulle näin", vastasi Filip heltyneenä isällisestä -äänensävystä, jolla Cagliostro oli viime sanat lausunut, "joka -paljastatte minulle niin kauheita salaisuuksia, olette kuitenkin -jalomielisyyttä vailla, sillä tiedättehän, että mieluummin syöksyn -itse hornaan kuin sallin sinne niiden syöksyä, joita puolustan." - -"Vaikka niin, mutta ainakin olen teitä varoittanut ja voin Pilatuksen -tavoin pestä käteni." - -"Ja minä taas", puhui Filip kiihtyneenä hypäten Cagliostron eteen, -"minä, joka olen vain heikko ihminen teihin verrattuna, tahdon -käyttää teitä vastaan heikon aseita, lähestyä teitä kostein silmin, -värisevin äänin, ristissä käsin. Tahdon rukoilla teitä edes tällä -kertaa armahtamaan ne, joita vainootte. Tahdon pyytää sitä teiltä -itseni tähden, kun en voi, ties mistä syystä, tottua näkemään teissä -vihollista; tahdon hellyttää, vakuuttaa, vihdoin suostuttaa teidät -siihen, ettei minulle jäisi julmaa pakkoa tunnonvaivoissa muistella -kuningatarparan turmiota, jota en ollut torjunut. Ja lopuksi, -monsieur, saanen teidät suostumaan siihen, että hävitätte tuon -herjaussepustuksen, joka pakottaa naisen itkemään, taikka muutoin, -sen vannon kunniani kautta, kovaonnisen rakkauden kautta, jonka -tiedätte minussa olevan, minä tällä miekallani, joka ei teihin pysty, -lävistän sydämeni tässä silmäinne edessä." - -"Ah", mutisi Cagliostro katsellen Filipiä kaunopuheisen tuskaisesti, -"miksi eivät kaikki ole teidän kaltaisianne? Silloin olisin heidän -puolellaan, eivätkä he hukkuisi." - -"Monsieur, olkaa niin hyvä ja vastatkaa pyyntööni", jatkoi Filip -rukoilevasti. - -"Laskekaa", sanoi Cagliostro oltuaan hetkisen vaiti, "ovatko ne tuhat -kappaletta siellä jäljellä, ja polttakaa ne itse viimeiseen asti." - -Filip tunsi sydämensä laajenevan; hän riensi kaapin luo, raastoi -sieltä vihot esille, heitti ne tuleen, puristi sitten liikutettuna -Cagliostron kättä ja sanoi: - -"Hyvästi, hyvästi, tuhannet kiitokset siitä, mitä olette minulle -tehnyt!" - -Ja hän riensi pois. - -"Olin veljelle velkaa", tuumi Cagliostro nähdessään hänen poistuvan, -"tämän korvauksen siitä, mitä sisar on kärsinyt." - -Sitten hän huusi: - -"Vaunut esille!" - - - - -XXXIII - -TAVERNEYN PERHEEN PÄÄ - - -Sillä välin kun nämä tapaukset sattuivat Neuve-Saint-Gilles-kadun -varrella, käveli Taverney vanhempi puutarhassaan, ja kaksi lakeijaa -työnsi hänen perässään rullatuolia. - -Siihen aikaan oli Versaillesissa ja ehkä on vieläkin vanhoja taloja -ranskalaisine puutarhoineen, jotka orjallisesti matkien hallitsijan -makua, ja aatteita olivat pienoiskoossa kuin Le Nôtren ja Mansardin -Versailles. Useat hovimiehet, joiden esikuvana kaiketi oli herra -de la Fenillade, olivat rakennuttaneet itselleen supistetussa -mittakaavassa maanalaisen ansarin, sveitsiläislammen ja Apollon -kylpylän. - -Siellä tavattiin myös linnanpiha ja Trianonit viidessadasosan -asteikon mukaan: kutakin allasta vastasi saavillinen vettä. - -Herra de Taverney oli myös menetellyt samoin, sillä kun Ludvig -XV oli valinnut Trianonit olinpaikakseen, oli parooninkin talo -saanut Trianoninsa, hedelmäpuistonsa ja kukkatarhansa. Kun hänen -majesteettinsa oli hankkinut itselleen lukkosepän verstaan ja -sorvausvehkeet, oli myös Taverneyllä pajansa ja höylänlastunsa. Kun -Marie-Antoinette sai kuntoon englantilaisia puutarhoja, keinotekoisia -jokia, niittyjä ja alppimajoja, toimitti Taverneykin puutarhansa -nurkkaan pienen Trianonin nukeille ja joen ankanpoikasille. - -Sillä hetkellä, josta nyt on puhe, imi hän sisäänsä auringon suloa -ainoalla, suurelta vuosisadalta säilyneellä käytävällä, jonka -lehmuksilla pitkät umput olivat niin punaisia kuin hehkutettu -rautalanka. Hän kulki pienin askelin, kädet pistettyinä puuhkaan, ja -joka viides minuutti läheni palvelijain työntämä nojatuoli tarjoamaan -lepoa ponnistuksen jälkeen. Hän nautti tästä levosta ja tirkisteli -aurinkoa kohti, kun rakennuksen puolelta tuli portinvartija juosten -ja huusi: - -"Herra ritari tulee." - -"Poikani!" sanoi ukko ylpeästi riemuiten. - -Sitten hän kääntyi, huomasi portinvartijan jäljessä Filipin ja sanoi: - -"Rakas ritarini!" - -Ja kädenliikkeellä hän antoi palvelijan mennä. - -"Tervetuloa, Filip", jatkoi parooni, "tulet kuin kutsuttu, minulla -on pää täynnä hauskoja tuumia. Mutta mikä sinua vaivaa... olethan -nyrpeän näköinen." - -"Minäkö? En, monsieur." - -"Tiedät kai jo, mitä jutusta seurasi?" - -"Mistä jutusta?" - -Ukko kääntyi ikäänkuin nähdäkseen, oliko joku kuulemassa. - -"Voitte puhua, ei täällä kukaan kuuntele", sanoi Filip. - -"Tarkoitan sitä tanssiaisjuttua." - -"Ymmärrän vielä vähemmän." - -"Tarkoitan oopperanaamiaisia." - -Filip punastui, ja ovela ukko huomasi sen. - -"Varomaton", sanoi hän, "sinä hääräät kuin huonot merimiehet: kohta -kun on myötätuuli, annetaan mennä täysin purjein. Istuppa tuohon -penkille ja kuuntele siveyssaarnaani; minulla on jotakin hyvää." - -"Pyydän kuitenkin..." - -"Malta. Sinä liioittelet, ryntäät ihan liiaksi, ja vaikka ensin -olet niin arka, hienotunteinen, hillitty, pilaat sinä nyt hänen -mainettaan." - -Filip nousi seisaalle. - -"Kenestä te puhutte?" - -"Hänestä, hitto vie, hänestä." - -"Kuka se on?" - -"Ahaa, sinä luulet, ettei minulla ole tietoa kujeilustasi, kuinka te -kaksi kujeilitte naamiohuveissa; sepä on somaa." - -"Monsieur, minä vakuutan..." - -"Kas niin, älä suutu. Sinun hyväksesi minä vain puhun. Sinä et osaa -varoa, vaan joudut kerran vielä kiikkiin, piru vie! Tällä kertaa -sinut nähtiin hänen kanssaan oopperassa, toisella kertaa jossakin -muualla." - -"Onko minut nähty?" - -"Totta vie! Oliko sinulla sininen domino vai ei?" - -Filip aikoi vastata, ettei hänellä ollut sinistä dominoa, että oli -erehdytty, ettei hän ollut käynyt naamiohuveissa eikä tiennyt, -mistä huveista hänelle puhuttiin; mutta muutamien sydänten on -vastenmielistä puolustautua arkatuntoisissa asioissa. Vain silloin -puolustaa itseään innokkaasti, kun tietää olevansa rakastettu ja -puolustaen itseään tekevänsä hyvän työn rakkaalleen, joka syyttää. - -"Mutta kannattaako", tuumi Filip, "antaa selityksiä isälle? -Sitäpaitsi tahdon tietää kaikki." - -Hän laski päänsä kuin syyllinen, joka tunnustaa. - -"Näetkö", jatkoi ukko riemuiten, "sinut tunnettiin, ja siitä olinkin -varma. Fachelieun herttua, joka pitää sinusta paljon ja joka -huolimatta neljästäyhdeksättä ikävuodestaan kävi noissa naamiaisissa, -koetti ottaa selville, kuka oli se sininen domino, jonka käsivarteen -kuningatar nojasi, eikä hän osannut muita epäillä kuin sinua, sillä -kaikki muut hän näki siellä, ja tiedäthän, että vanha marski on -tarkka kun tahtoo." - -"Että on epäilty minua", sanoi Filip kylmästi, "sen ymmärrän; mutta -että tunnettiin kuningatar, se on merkillisempää." - -"Lienee se ollut kovinkin vaikeata, kun hän otti naamion kasvoiltaan! -Sitä ei olisi voinut kuvitellakaan! Niin uhkarohkea! Se nainen on -sinuun ihan villiintynyt!" - -Filip punastui. Hänen kävi mahdottomaksi penkoa tätä asiaa syvemmälti. - -"Ellei se ollut uhkarohkeutta", jatkoi Taverney "ei se voi olla muuta -kuin perin harmillinen vahinko. Ole varuillasi, ritari, kadehtijoita -on, vieläpä vaarallisia. Se on haluttu paikka, tuo kuningattaren -suosikkina olo, kun kuningatar on oikea kuningas." - -Ja Taverney vanhempi otti hyvillä mielin hyppysellisen nuuskaa. - -"Et pahastune siveyssaarnastani, vai mitä? Niin, saat suoda anteeksi, -ystäväiseni. Olen sinulle kiitollisuudenvelassa ja tahtoisin estää, -ettei sattuma, koska sattuma aina on mukana, puhaltaisi kumoon -taitavasti pystyttämiäsi telineitä." Filip nousi, otsa hiessä, kädet -nyrkissä. Hän valmistui lähtemään lopettaakseen keskustelun yhtä -halukkaasti kuin mieli tekee murskata käärmeen selkäranka; mutta -häntä pidätti tuskallisen uteliaisuuden tunne, vimmattu halu päästä -pahan asian perille, säälimätön tutkain, joka kiduttaa rakastavia -sydämiä. - -"Sanoin siis, että meitä kadehditaan", jatkoi ukko, "mikä onkin -luonnollista. Mutta vielä emme ole päässeet katonharjalle, jonne olet -meitä nostamassa. Sinulle tulee kunnia siitä, että Taverneyden nimi -kumpuaa vaatimattomasta lähteestä korkeuteen. Ole vain varuillasi; -muuten emme perille pääse, ja aikeesi jäävät kesken. Ja se olisi, -tosiaankin vahinko, kun nyt sujuu niin hyvin." - -Filip kääntyi poispäin salatakseen syvän inhonsa ja ylenkatseensa, -mikä tällä hetkellä loi hänen kasvoihinsa sellaisen ilmeen, että ukko -olisi sitä ihmetellyt, ehkä kauhistunut. - -"Jonkun ajan päästä pyydät minulle jotakin arvokasta tointa", -sanoi ukko innostuen. "Toimitat niin, että minulle annetaan jokin -varapäällikön toimi, ei kovin kaukana Pariisista. Sitten hankit -Taverney-Maison-Rougelle päärinarvon ja pidät huolta, että minut -muistetaan, kun ensi kerran jaetaan ritarimerkkejä. Itsestäsi voi -tulla herttua, pääri ja kenraaliluutnantti. Parin vuoden päästä, -mitkä vielä aion elää, toimitat minulle..." - -"Lopettakaa jo!" mutisi Filip. - -"Jos sinä olet kylläinen, en minä silti ole. Sinulla on koko elämä -tallella, minulla vain joku kuukausi. Mutta niillä tahdon korvata -ilottoman ja mitättömän entisyyden. Jumala on minulle lahjoittanut -kaksi lasta. Se on paljon semmoiselle, jolla ei ole varoja; mutta -jos tytär on ollut perheellemme hyödytön, korvaat sinä. Sinä olet -temppelimme arkkitehti. Sinussa näen suuren Taverneyn sankarin. -Herätät minussa kunnioitusta, ja se on jotakin, näetkös. Totta -onkin, että menettelytapasi hovissa on ihailtava. Sukkelampaa en ole -eläissäni nähnyt!" - -"Kuinka niin?" kysyi nuori mies hätääntyen kuullessaan hyväksymistä -tuolta käärmeeltä. - -"Käytöstapasi on mainio. Et ilmaise mustasukkaisuutta, vaan jätät -täyden vapauden koko maailmalle, pysyen kuitenkin itse paikallasi. Se -on voimakasta, mutta tarkoin harkittua." - -"En ymmärrä", sanoi Filip yhä kiihtyen. - -"Heitä kainoutesi. Näetkö, sinulla on ihan sama menettely kuin -ruhtinas Potemkinilla, joka onnellaan hämmästytti koko maailmaa. Hän -älysi, että Katariina oli rakkausasioissaan turhamaisen oikullinen; -että jos keisarinnalle suotaisiin vapaus liihottelisi hän kukasta -kukkaan, mutta palaisi rehevimpään, kauneimpaan; että jos häntä -ajettaisiin takaa, karkaisi hän tiehensä. Silloin Potemkin teki -päätöksensä. Hän itse vielä auttoi niitä uusia suosikkeja, joita -keisarinna valitsi, ja tällöin hän, saattaen toiselta puolen esille -heidän ansionsa, osasi toisaalta myös paljastaa heidän vikansa. Hän -sai hallitsijansa kyllästymään hetkellisiin lemmenoikkuihin eikä itse -kyllästyttänyt tarjoomalla aina omaa viehätystään. Ja valmistamalla -näille suosikeille, joita ivallisesti nimitetään kahdeksitoista -tsaariksi, tilaisuutta lyhytaikaiseen hallitukseen Potemkin teki oman -valtansa ikuiseksi järkähtämättömäksi." - -"Mutta tuohan on käsittämätöntä häpeällisyyttä", mutisi Filip raukka, -ällistyneenä katsellen isäänsä. - -"Potemkinin järjestelmän mukaan", jatkoi ukko levollisesti, "olisit -kuitenkin pikkuisen väärässä. Hän ei lakannut valvomasta; sinä taas -hellität liiaksi. Mutta tiedänhän, ettei ranskalainen politiikka ole -venäläisen kaltainen." - -Näihin sanoihin, jotka lausuttiin niin tahallisen viekkaasti, -että niistä olisivat kovimmatkin valtioviisaat päät menneet -vialle, vastasi Filip, luullen isänsä hourivan, vain kohauttamalla -hartioitaan jokseenkin epäkunnioittavasti. - -"Niin, niin", sanoi ukko, "sinun mielestäsi en kai ole oikein -arvannut, mutta saatpa nähdä." - -"No katsotaan, monsieur." - -Taverney pani käsivartensa ristiin. - -"Väitätkö ehkä", kysyi hän, "ettet hellästi vaali seuraajaasi?" - -"Seuraajaani?" toisti Filip vaaleten. - -"Väitätkö, ettet tiedä, kuinka pysyväisiä ovat kuningattaren -lemmenpyyteet, kun hän on ihastunut, ja että aavistaen hänen -taholtaan muutoksen et halua joutua kokonaan hylätyksi, häädetyksi, -kuten tavallisesti käy suhteessa kuningattareen, joka ei voi samalla -rakastaa nykyisyyttä ja sietää menneisyyttä." - -"Te puhutte hepreaa, herra parooni." - -Nyt ukko rähähti kimakkaan, ilkeään nauruun, joka aina vavahutti -Filipiä kuin pahan hengen hätähuuto. - -"Ehkä uskottelet minulle, ettet tahallasi säästä herra de Charnyta?" - -"Mitä Charny tähän kuuluu?" - -"Se on vastainen seuraajasi, se mies, joka valtaan päästyään voi -sinut karkoittaa, kuten sinä voit karkoittaa herrat Coignyn, -Vaudreuilin ja muut." - -Veri syöksähti nyt rajusti Filipin ohimoihin. - -"Riittää", huusi hän, "sanon vielä kerran: riittää, monsieur. Minua -hävettää, että olen näin kauan kuunnellut. Se, joka vertaa Ranskan -kuningatarta Messalinaan, on inhottava panettelija." - -"Hyvä, varsin hyvä", sanoi ukko. "Oikeassa olet, tuollaista osaa -sinun tuleekin näytellä. Mutta täällä ei sinua kukaan kuule." - -"Oi!" - -"Ja mitä Charnyhin tulee, huomannet, että olen aikeesi arvannut. -Kuinka taitava lienetkin, näetkös, Taverneyden luontoon kuuluu -aavistaa. Jatka, Filip, jatka. Imartele, taltuta, lohduta Charnyta, -auta häntä hiljakseen ja ilman katkeruutta kehittymään taimesta -kukaksi, niin saat olla varma, että hän, aatelismies, myöhemmin -suosikkiaikanaan maksaa sinulle takaisin kaikki, mitä olet hänen -hyväkseen tehnyt." - -Ja tämän sanottuaan parooni, tuntien ylpeyttä kekseliäisyytensä -näytteestä, hypähti vallattomasti kuin nuorukainen, vieläpä -sellainen, joka on menestyksestään käynyt kopeaksi. Raivoissaan Filip -tarttui häntä hihaan ja hillitsi häntä. - -"Niinhän sen laita lienee", sanoi hän. "Järjenjuoksunne on mainio." - -"Siitäkö olet vihoissasi, että arvasin oikein? Mitä tyhjää, saat -suoda anteeksi, että olen ollut niin huomaavainen. Muuten on Charny -minulle mieluinen, ja käytöksesi häntä kohtaan tyydyttää minua -täydellisesti." - -"Tuo suosimanne Charny on tällä hetkellä niin rakas minulle, niin -herttainen ystäväni, että äsken pistin tämän miekkani koko pitkälti -hänen kylkiluittensa väliin." - -Ja Filip näytti isälleen miekkaansa. - -"Häh!" huusi Taverney säikähtyen leimuavasta katseesta ja sellaisesta -sotauutisesta. "Tarkoitatko, että olet taistellut herra de Charnyn -kanssa?" - -"Ja lävistänyt hänet! Juuri niin." - -"Hyvä Jumala!" - -"Niin minä hoitelen, kesyttelen ja säästelen seuraajiani", lisäsi -Filip. "Kun nyt tunnette käytäntöni, sovittakaa siihen teorianne." - -Ja hän teki epätoivoisen liikkeen paetakseen, mutta ukko takertui -hänen käsivarteensa. - -"Filip, Filip, sano, että teit pilaa." - -"Sanokaa sitä pilaksi, jos tahdotte, mutta se on totta." - -Ukko kohotti nyt silmänsä taivasta kohti, mumisi joitakin katkonaisia -sanoja, jätti poikansa ja juoksi eteiseensä saakka. - -"Pian, pian!" huusi hän, "satuloikaa hevonen ja joku rientäköön -ottamaan selkoa, kuinka haavoittunut herra de Charny jaksaa; pitää -kysyä hänen vointiaan ja mainita, että minä olen lähettänyt kysymään." - -"Tuo petturi Filip", mutisi hän astuen huoneisiinsa, "eikö hän olekin -sisarensa veli! Ja minä kun luulin hänen parantuneen! Voi, voi, ei -minun perheessäni ole ollut useampia kuin yksi pää... ja se on minun." - - - - -XXXIV - -PROVENCEN KREIVIN RUNO - - -Sillaikaa, kun nämä tapaukset sattuivat Pariisissa ja Versaillesissa, -puuhasi kuningas tapansa mukaan rauhallisena, kun tiesi laivastonsa -voitollisiksi ja talven voitetuksi, työhuoneessaan meri- ja -maakarttojen keskellä suunnitellen pieniä koneellisia pohjapiirroksia -ja aikoen merillä viitoittaa uusia reittejä Lapeyrousen laivoille. - -Hiljainen koputus ovelle keskeytti hänen haaveilunsa, jota oli -elähyttänyt äsken nautittu kelpo välipala, ja samalla kuului ääni -kysyvän: - -"Saanko tulla sisään, veljeni?" - -"Provencen kreivi kiusakseni!" mutisi kuningas sysäten luotaan -tähtitieteellisen teoksen, joka oli avoinna suurimpien kuvioiden -kohdalta. "Astukaa sisään", sanoi hän ääneen. Silloin tuli huoneeseen -lyhyt, tanakka, verevä, vilkaskatseinen mies, joka oli eleiltään -veljeksi liian kursaileva, alamaiseksi liian tuttavallinen. - -"Ette osannut minua odottaa?" - -"Totta puhuen, en." - -"Häiritsenkö ehkä?" - -"Ette. Olisiko teillä jotakin hauskaa kerrottavana?" - -"Käy niin hassu huhu, niin mahdoton..." - -"Ahaa, jokin panettelu!" - -"Juuri niin, veljeni." - -"Ja se on teitä huvittanut?" - -"Niin, merkityksellään." - -"Se lienee jokin ilkeys minua vastaan?" - -"Taivas on todistajani, etten silloin nauraisi." - -"No sitten se koskee kuningatarta." - -"Kuvitelkaa, sire, että minulle on todellakin sanottu, täydellä -todella... saisitte arvailla vaikka kuinka kauan, ette sittenkään -keksisi..." - -"Veljeni, siitä asti, kun opettajani pakotti minut ihailemaan -rouva de Sévignén teoksissa tuota puhetaiteellista varovaisuutta -mallikelpoisena, en sitä enää ihaile... Asiaan!" - -"Hyvä!" sanoi Provencen kreivi hieman jäähtyneenä tästä -kuivakiskoisesta vastaanotosta. "Sanotaan, että kuningatar joku päivä -sitten nukkui yönsä poissa kotoa, ha, ha, haa!" Ja hän koki parhaansa -mukaan nauraa. - -"Olisi kovin ikävää, jos se olisi totta", vastasi kuningas vakavasti. - -"Mutta eihän se ole totta, vai kuinka?" - -"Ei." - -"Sitten ei liene totta sekään, että kuningatar on nähty odottamassa -vesialtaiden puoleisella portilla?" - -"Ei." - -"Sinä päivänä, muistattehan, jolloin käskitte sulkea portit kello -yksitoista." - -"En muista." - -"Vai niin! Ajatelkaapa, veljeni, että huhu väittää..." - -"Mitä on huhu? Missä se on, kuka se on?" - -"Siinä teitte syvämietteisen kysymyksen. Mitä oikeastaan on huhu? -Mutta olkoon sen laita kuinka tahansa, nyt tuo käsittämätön olento, -jota sanotaan huhuksi, väittää, että kuningatar on nähty Artoisin -kreivin kanssa, käsi kädessä, sinä yönä puoli yhden aikaan." - -"Missä?" - -"Menossa erästä pikku taloa kohti, joka Artoisin kreivillä on siellä -tallirakennusten takana. Eikö teidän majesteettinne ole kuullut -puhuttavan näin mahdottomasta jutusta?" - -"Olen kyllä, veljeni, koska on täytynyt kuulla." - -"Kuinka niin, sire?" - -"Ettekö te itse ole jollakin tapaa toimittanut sitä tietooni?" - -"Minäkö?" - -"Te juuri." - -"Mitä siis olen muka tehnyt?" - -"Esimerkiksi runon, joka julkaistiin _Mercuressä."_ - -"Runon!" toisti kreivi punaisempana poskiltaan kuin huoneeseen -tullessaan. - -"Teidät tiedetään runotarten suosikiksi." - -"Ei siihen määrään, että..." - -"Että sepittäisitte nelisäkeisen runon, jonka loppu kuuluu: - - "Hyvältä Menelaokseltaan - Helena tyystin kätki juonen." - -"Minäkö olisin..." - -"Älkää kieltäkö, tässä on tuon runon käsikirjoitus. Teidän -käsialaanne... vai mitä? Runoudesta en paljon käsitä, mutta jos on -puhe käsialasta, niin olen kuin asiantuntija..." - -"Sire, hullutus tuo toisen perässään." - -"Vakuutan teille, Provencen kreivi, että hullutus on vain teidän -tahollanne, ja ihmettelen, että filosofi on eksynyt semmoiseen -hullutukseen. Pitäkäämme tämä sana osoittamassa runonne laatua." - -"Sire, teidän majesteettinne on minulle ankara." - -"Kostamisoikeus, veljeni! Sen sijaan, että sepititte tuon runon, -olisitte voinut tiedustaa, mitä kuningatar oli tehnyt; niin minä -menettelin; ja sen sijaan, että runoilitte häntä ja siis minuakin -vastaan, olisitte sepittänyt jotakin kälynne kunniaksi. Tosin -voisitte huomauttaa, ettei se aihe teitä innostuta, mutta minulle -ainakin on enemmän mieleen huono ylistys kuin hyvä pilkka. Ja niin -arveli Horatiuskin, mielirunoilijanne." - -"Sire, te aivan muserratte minut." - -"Ja ellette olisi ollut varma kuningattaren viattomuudesta, kuten -minä olen", jatkoi kuningas pontevasti, "olisin teidän ollut hyvä -jälleen lukea Horatiustanne. Eikö juuri hän ole lausunut näitä -kauniita sanoja... anteeksi, että rääkkään latinaa: - - "Rectius hoc est: - Hoc faciens vivant melius, sic dolcis amicis - Occurram. - -"Näin on parempi; jos niin teen, olen rehellisempi, ja niin esiinnyn -kelvollisena ystävilleni." - -"Te kääntäisitte sirommin, te, veljeni, mutta luullakseni on merkitys -se, minkä lausuin." - -Ja annettuaan tämän enemmän isällisen kuin veljellisen läksytyksen, -hyvä kuningas odotti, että syyllinen puolustaisi itseään. - -Kreivi mietti hetken vastaustaan, vähemmän pulaan joutuneena ihmisenä -kuin hienoimpia lauseparsia tavoittelevana kaunopuhujana. - -"Sire", sanoi hän, "niin ankara kuin onkin teidän majesteettinne -tuomio, on minulla yksi keino puolustautua ja yksi anteeksiannon -toivo." - -"Puhukaa, veljeni." - -"Syytätte minua erehdyksestä, eikö niin, mutta ette häijystä -tarkoituksesta?" - -"Myönnetään." - -"Jos niin on laita, niin teidän majesteettinne, joka tietää, -ettei ole ihmistä, joka ei erehtyisi, voinee olettaa, etten olisi -erehtynyt, ellei siinä mitään järkeä olisi." - -"En koskaan syyttäisi järkeänne, veljeni, sillä se on suuri ja etevä." - -"Kuinka en siis olisi langennut erehdykseen kuullessani, mitä kaikkea -jutellaan? Me ruhtinaat elämme panettelun ilmapiirissä, se on meihin -syöpynyt. Minä en sano uskovani, sanon vain kuulleeni." - -"Hyvä että niin on, mutta..." - -"Se runo? Katsokaa, runoilijat ovat omituisia olentoja; eikö muuten -ole parempi vastata herttaisella arvostelulla, joka voi kelvata -varoitukseksi, kuin kulmakarvojen rypistyksellä? Uhkaavat eleet eivät -runon hahmossa loukkaa, sire; toisin on laita häväistyskirjoitusten, -joiden johdosta täytyy anoa teidän majesteetiltanne pakkokeinoja, -esimerkiksi sellaisia sepustuksia vastaan, joita voin itsekin erään -näyttää." - -"Onko se häväistyskirjoitus?" - -"On, sire, ja minun tarvitsee välttämättä saada määräys toimittaa -Bastiljiin tämän riettauden viheliäinen kyhääjä." Kuningas nousi -kiivaasti. - -"Näyttäkääpä!" - -"En tosiaankaan tiedä, sopiiko..." - -"Tietysti sopii. Siinä suhteessa ei tarvitse arkailla. Onko se -mukananne?" - -"On, sire." - -"Antakaa tänne." - -Ja Provencen kreivi veti taskustaan kappaleen _Etteniotnan juttua_, -onnettoman painoarkin, jota Charnyn keppi, Filipin miekka tai -Cagliostron rovio ei ollut estänyt pääsemästä liikkeelle. Kuningas -silmäili sitä kiireesti, kuten ainakin se, joka on tottunut kirjoista -ja lehdistä heti löytämään hauskimmat kohdat. - -"Häpeällistä", sanoi hän, "konnamaista!" - -"Siinä näette, sire, että väitetään kälyni olleen Mesmerin ammeen -ääressä." - -"Hän onkin käynyt siellä." - -"Todellako?" huudahti Provencen kreivi. - -"Minun luvallani." - -"Oh, sire!" - -"Enkä hänen käynnistään Mesmerin luona tee päätelmää hänen -säädyllisyyttään vastaan, koska olin sallinut hänen mennä -Vendôme-torille." - -"Teidän majesteettinne ei liene sallinut kuningattaren lähestyä -ammetta itse koetellakseen..." - -Kuningas polki jalkaa. Provencen kreivi sattui nämä sanat lausumaan -juuri silloin, kun Ludvig XVI:n silmät osuivat siihen kohtaan, -missä pahimmin loukattiin Marie-Antoinettea, nimittäin kuvaukseen -hurmiotilasta, kouristuksista, puvun vallattomasta epäjärjestyksestä, -kaikesta, mitä Mesmerin luona oli havaittu neiti Olivan -esiintymisessä. - -"Mahdotonta!" sanoi kuningas kalpeana. "Poliisin täytyy tietää, mitä -perää tuossa kaikessa on!" - -Ja hän soitti. - -"Hakekaa tänne heti herra de Crosne", sanoi hän. - -"Sire, tänään hänen on annettava viikkokertomuksensa, ja siksi -hän odottaa häränsilmässä." [Häränsilmäksi sanottiin pyöreän -akkunansa vuoksi erityistä etuhuonetta, josta päästiin suureen -vastaanottosaliin. -- _Suom._] - -"Tulkoon tänne." - -"Sallinette minun..." lausui Provencen kreivi tekopyhästi ja oli -menevinään pois. - -"Jääkää", käski Ludvig XVI. "Jos kuningatar on syyllinen, niin -olettehan te perheen jäsen ja voitte siis saada sen tietää; jos hän -on viaton, täytyy teidänkin se tietää, koska olette epäillyt." - -Nyt astui huoneeseen herra de Crosne. Kun tämä virkamies näki -Provencen kreivin kuninkaan seurassa, suoritti hän aluksi -kunnioittavimmat tervehdyksensä valtakunnan kahdelle mahtavimmalle, -kääntyi sitten kuninkaan puoleen ja sanoi: - -"Sire, kertomus on valmis." - -"Ennen kaikkea, monsieur", sanoi Ludvig XVI, "selittäkää, kuinka -Pariisissa on julkaistu niin kelvoton kyhäys kuningatarta vastaan?" - -"_Etteniotnako_?" kysyi herra de Crosne. - -"Niin." - -"Sen on julkaissut eräs sanomalehtimies, nimeltä Reteau." - -"Vai niin, tiedätte siis nimen, mutta ette ole häntä estänyt -julkaisemasta ettekä vanginnut julkaisemisen jälkeen?" - -"Sire, perin helppoa olisi häntä vangita; voinpa teidän -majesteetillenne näyttää vangitsemiskäskyn, joka on salkussani -valmiina." - -"No miksi ei ole vangittu?" - -Herra de Crosne kääntyi Provencen kreiviin päin. - -"Saan nyt sanoa teidän majesteetillenne hyvästi", sanoi tämä hitaasti. - -"Ei, ei", vastasi kuningas. "Olen käskenyt teitä jäämään, jääkää -siis." - -Kreivi kumarsi. - -"Puhukaa, herra de Crosne; puhukaa suoraan, peittelemättä! puhukaa -pian ja lyhyesti." - -"Asia on niin", vastasi poliisiministeri, "etten ole vanginnut tuota -sanomalehtimiestä Reteauta, koska minun täytyi, ennen sellaista -toimenpidettä, välttämättä puhua siitä teidän majesteetillenne." - -"Sitä juuri tahdonkin." - -"Kenties olisi, sire, parempi, antaa sille miehelle pussillinen rahaa -ja toimittaa hänet pääsemään hirteen muualla, hyvin kaukana." - -"Miksi niin?" - -"Siksi, että kun nuo viheliäiset valehtelevat, niin yleisö, jolle -asia paljastetaan, hyvin mielellään näkee niitä rangaistavan: -ruoskitaan, leikataan korvat, jopa hirtetäänkin. Mutta kun ne pahaksi -onneksi pistävät kyntensä totuuteen..." - -"Totuuteen?" - -Herra de Crosne kumarsi vaieten. - -"Niin, tiedän kyllä. Kuningatar on käynyt katsomassa Mesmerin -ammetta. Hän on siellä ollut, pahaksi onneksi, kuten sanoitte; mutta -sen olin hänelle sallinut." - -"Ooh, sire!" mutisi herra de Crosne. - -Tämä purkaus nöyrältä alamaiselta koski kuninkaaseen enemmän kuin -mitä se äsken oli vaikuttanut lähteneenä kateellisen omaisen huulilta. - -"Mutta eihän kuningatar silti ole hukassa, luulemma?" sanoi hän. - -"Ei, sire, mutta pahassa huudossa." - -"Herra de Crosne, mitä teille on poliisinne kertonut?" - -"Paljon semmoista, mikä huolimatta velvollisuuteni mukaisesta -kunnioituksesta teidän majesteettianne kohtaan, huolimatta -erityisestä ihailustani kuningatarta kohtaan, pitää yhtä tuon -sepustuksen eräiden väitteiden kanssa." - -"Pitää yhtä, sanotte?" - -"Esimerkiksi tässä kohden: Ranskan kuningatar, joka menee -tavallisen naisen puvussa keskelle tuota epäilyttävää, Mesmerin -magneettihullutusten houkuttamaa joukkoa, ilman seuralaista..." - -"Ilman seuralaista!" huudahti kuningas. - -"Niin, sire." - -"Te erehdytte, herra de Crosne." - -"En luulisi, sire." - -"Olette saanut huonosti tietoja." - -"Tietoni ovat niin tarkat, sire, että voin kuvata hänen -majesteettinsa puvun, koko hänen olentonsa, askeleensa, liikkeensä, -huutonsa." - -"Hänen huutonsa!" - -Kuningas vaaleni ja rutisteli häväistyskyhäystä. - -"Hänen huokauksensakin ovat asiamiehilläni muistiin merkittyinä", -lisäsi arasti herra de Crosne. - -"Hänen huokauksensa! Kuningatarko olisi itsensä niin unohtanut?... -Niin vähän välittänyt kuningasarvostani ja naiskunniastaan!" - -"Se on mahdotonta!" sanoi Provencen kreivi. "Se olisi pahempaa kuin -häväistys, eikä hänen majesteettinsa voi semmoista tehdä." - -Tämä lause pikemmin vahvisti syytöstä kuin sitä järkytti. Kuningas -tajusi sen, ja hänen verensä kuohui. - -"Monsieur", sanoi hän poliisiministerille, "pysyttekö sanoissanne?" - -"Valitettavasti, viimeiseen sanaan asti, sire." - -"Olen teille, veljeni", sanoi Ludvig XVI pyyhkien nenäliinalla -hikeä otsaltaan, "velvollinen todistamaan, mitä olen väittänyt. -Kuningattaren kunnia on koko perheen oma, enkä pane sitä koskaan -alttiiksi. Olin antanut kuningattarelle luvan mennä Mesmerin luo, -mutta sillä ehdolla, että mukana olisi varma henkilö, nuhteeton, jopa -mallikelpoinen." - -"Voi", sanoi herra de Crosne, "jos olisi niin käynyt..." - -"Jos esimerkiksi", sanoi Provencen kreivi, "hänen seurassaan olisi -ollut sellainen nainen kuin Lamballen prinsessa..." - -"Juuri niin, veljeni, juuri Lamballen prinsessan olin määrännyt häntä -saattamaan." - -"Kovaksi onneksi, sire, prinsessaa ei otettu mukaan." - -"Vai niin!" sanoi kuningas vavahtaen. "Jos tottelemattomuus menee -niin pitkälle, täytyy olla ankara ja niin olenkin." - -Ja syvä huokaus sulki hänen huulensa raadeltuaan hänen sydäntään. - -"Mutta vielä on minussa epäilys", sanoi hän sitten hiljemmin, "joka -tietysti ei herää teissä, te kun ette ole syytetyn kuningas, puoliso -ja ystävä... Sen epäilyksen tahdon poistaa." - -Hän soitti, ja huoneeseen astui päivystävä upseeri. - -"Ottakaa selko", sanoi kuningas, "onko Lamballen prinsessa -kuningattaren luona tai huoneissaan." - -"Sire, Lamballen prinsessa kävelee puutarhassa kuningattaren ja erään -naisen kanssa." - -"Pyytäkää prinsessaa tulemaan tänne heti." - -Upseeri meni. - -"Vielä kymmenen minuuttia, herrat; sitä ennen en voi päätöstäni -tehdä." - -Ja vastoin tapaansa Ludvig XVI rypisti kulmakarvojaan luoden -melkein uhkaavia katseita molempiin suuren tuskansa todistajiin. -Nämä pysyivät ääneti. Herra de Crosne oli todellakin murheissaan; -Provencen kreivin ilmeessä oli niin raatelevaa murhetta, että se -olisi sopinut itse Momus jumalalle. - -Keveä silkin kahina oven takana ilmaisi kuninkaalle, että Lamballen -prinsessa oli tulossa. - - - - -XXXV - -LAMBALLEN PRINSESSA - - -Huoneeseen astui Lamballen prinsessa kauniina ja tyynenä. Hänellä oli -avonainen otsa, korkean tukkalaitteen hajalliset suortuvat ylpeästi -heitettyinä ohimoiden taakse; mustat kulmakarvat niin hienopiirteiset -kuin seepiavärillä maalatut; suuret sinisilmät heleänkirkkaat kuin -helmiäiset, nenä suora ja säännöllinen, huulet samalla siveät ja -hekumalliset. Tämä viehättävä pää liittyi vartaloon, joka oli -verrattoman siro, ja koko olento ihastutti ja herätti kunnioitusta. - -Prinsessasta levisi ympärillä oleviin jokin hyveen, sulon ja -aineettomuuden vaikutelma, samanlainen kuin la Vallièresta, ennen -tämän joutumista suosikiksi ja sitten, kun oli suosion menettänyt. - -Nähdessään prinsessan tulevan hymyillen, kainostellen, kuningas tunsi -repivää tuskaa. - -"Mitä noilta huulilta tulee, se on lopullinen tuomio", johtui hänen -mieleensä. - -"Istukaa, prinsessa", sanoi hän tervehtien syvällä kumarruksella. - -Provencen kreivi lähestyi suutelemaan hänen kättään. Kuningas kokosi -ajatuksiaan. - -"Mitä teidän majesteettinne haluaa?" kysyi prinsessa enkelimäisellä -äänellä. - -"Selkoa eräästä asiasta, tarkkaa selkoa, serkkuni." - -"Odotan, sire." - -"Minä päivänä kävitte kuningattaren kanssa Pariisissa? Muistelkaa -tarkoin." - -Herra de Crosne ja Provencen kreivi katsahtivat toisiinsa -hämmästyneinä. - -"Käsitättehän, herrat", sanoi kuningas, "te ette epäile, mutta minä -epäilen vielä, ja siksi kyselen kuin epäilijä." - -"Keskiviikkona, sire", vastasi prinsessa. - -"Anteeksi, serkku", jatkoi Ludvig XVI, "mutta minä tahdon päästä -totuuden perille." - -"Sen saatte kuulla kyselemällä", vastasi Lamballen prinsessa -koruttomasti. - -"Mitä varten te Pariisiin menitte?" - -"Kävin herra Mesmerin luona, Vendôme-torin varrella." - -Molemmat todistajat hätkähtivät, kuningas punastui -mielenliikutuksesta. - -"Yksinänne?" sanoi hän. - -"En, sire, vaan hänen majesteettinsa kuningattaren kanssa." - -"Kuningattaren kanssa? Sanoittehan niin?" huudahti Ludvig XVI, -innoissaan tarttuen hänen käteensä. - -"Niin, sire." - -Provencen kreivi ja herra de Crosne lähestyivät toisiaan ällistyneinä. - -"Teidän majesteettinne oli antanut kuningattarelle luvan", sanoi -prinsessa. "Ainakin hän niin sanoi." - -"Ja hän puhuikin totta... No nyt... minusta tuntuu kuin jälleen -hengittäisin, sillä Lamballen prinsessa ei koskaan valehtele." - -"En koskaan, sire", sanoi prinsessa vienosti. - -"Ei koskaan, ei!" huudahti herra de Crosne mitä syvimmän vakaumuksen -äänellä. "Mutta sallikaa minun siis sire..." - -"Saatte, saatte, herra de Crosne. Kysykää, tutkikaa, minä istutan -rakkaan prinsessani syytettyjen penkille, luovutan hänet kokonaan -teille." - -Lamballen prinsessa hymyili. - -"Valmis olen", sanoi hän, "mutta kidutus on poistettu, sire." - -"Muilta olen sen poistanut", sanoi kuningas leikillisesti, "mutta -minulta sitä ei ole poistettu." - -"Madame", sanoi poliisiministeri, "tahdotteko olla niin hyvä ja sanoa -kuninkaalle, mitä kuningattaren seurassa teitte Mesmerin luona ja -aluksi, millainen oli kuningattaren puku?" - -"Hänen majesteetillaan oli helmenharmaa taftipuku, kirjailtu -musliiniviitta, kärpännahkainen puuhka ja ruusunpunainen -samettihattu, jossa oli leveät, mustat nauhat." - -Nämä olivat aivan toisia tuntomerkkejä kuin mitä oli Olivasta annettu. - -Herra de Crosne osoitti suurta kummastusta; Provencen kreivi puri -huultaan. Kuningas hieroi käsiään ja kysyi: - -"Ja mitä kuningatar teki, kun oli astunut sisään?" - -"Sire, teidän sopiikin sanoa: kun oli astunut sisään, sillä tuskin -olimme astuneet sisään..." - -"Yhdessäkö?" - -"Niin, sire, yhdessä; ja tuskin olimme astuneet ensimmäiseen saliin, -missä ei kukaan voinut meitä huomata, sillä kaikkien huomio oli -kiintynyt magneettimysterioihin, kun hänen majesteettinsa eteen tuli -eräs nainen, tarjosi hänelle naamionsa ja pyysi, ettei hän menisi -edemmäksi." - -"Ja te pysähdyitte?" sanoi vilkkaasti Provencen kreivi. - -"Niin, monsieur." - -"Ettekö astuneet toiseen saliin?" kysyi herra de Crosne. - -"Emme, monsieur." - -"Ettekö hellittänyt kuningattaren käsivartta?" tiedusti kuningas, -mielessään vielä hitunen levottomuutta. - -"En sekunniksikaan; koko ajan kuningatar ja minä kuljimme käsi -kädessä." - -"No", huudahti kuningas, "mitä nyt arvelette, herra de Crosne? Mitä -sanotte, veljeni?" - -"Se on tavatonta, yliluonnollista", vastasi prinssi teeskennellen -iloisuutta, mikä kaikkea epäilystä paremmin paljasti hänen harminsa -vastatodistuksesta. - -"Siinä ei ole mitään yliluonnollista", kiirehti vastaamaan herra de -Crosne, jossa kuninkaan levollinen luonne herätti katumusta. "Mitä -Lamballen prinsessa on sanonut, on tietysti totta." - -"Ja siitä seuraa..." sanoi Provencen kreivi. - -"Siitä seuraa, monseigneur, että asiamieheni ovat erehtyneet." - -"Sitäkö todella tarkoitatte?" kysyi prinssi vielä hermostuneesti -värähtäen. - -"Juuri sitä, poliisi on erehtynyt; kuningatar on tehnyt, kuten -Lamballen prinsessa kertoi, eikä mitään muuta. Ja kun tämä esitys -asian menosta on niin ilmeisesti tosi, niin täytyy uskoa, että -vihkosen julkaisijakin tietää, mikä tässä on totuus; minä siis heti -määrään sen heittiön vangittavaksi." - -Lamballen prinsessa katseli ympärilleen tyynesti kuin ainakin -viattomuus, joka hakee selvyyttä ilman uteliaisuutta tai pelkoa. - -"Malttakaa hetkinen", sanoi kuningas. "Aina sen sanomalehtimiehen -ehtii hirttää. Mainitsitte jonkun naisen, joka muka pysäytti -kuningattaren heti saliin tultua: sanokaa, prinsessa, kuka se nainen -oli?" - -"Hänen majesteettinsa näkyy hänet tuntevan: saatanpa sanoa, koska en -tahdo valehdella, että hänen majesteettinsa tuntee hänet, sen tiedän." - -"Asia on se, että minun täytyy välttämättä tavata se nainen. Hänen -kauttaan selviää koko totuus, häneltä saadaan tämän salaisuuden -avain." - -"Sitä minäkin", sanoi herra de Crosne, johon päin kuningas oli -kääntynyt. - -"Akkain juoruja..." mutisi Provencen kreivi. "Se nainen on kuin -velho, joka päästää lumouksesta." - -"Kuulkaapa, serkku", sanoi hän ääneen, "onko kuningatar tunnustanut -teille tuntevansa sen naisen?" - -"Ei tunnustanut, monseigneur, vaan kertonut." - -"Niin, niin, anteeksi." - -"Veljeni tarkoittanee", keskeytti kuningas, "että jos kuningatar -hänet tuntee, niin tiedätte myös hänen nimensä." - -"Se on rouva de la Motte-Valois." - -"Se juoniniekka!" huudahti kuningas harmistuneena. - -"Se kerjäläinen!" sanoi Provencen kreivi. "Hitto vie, häneltä on paha -tietoja saada; perin ovela nainen." - -"Me olemme yhtä ovelia", sanoi herra de Crosne. "Eikä tässä oveluutta -tarvitakaan, kun on kuultu Lamballen prinsessan selitys. Jos siis -kuningas vähänkin haluaa..." - -"Ei, ei", keskeytti Ludvig XVI alakuloisesti, "olen kyllästynyt -näkemään kuningattaren ympärillä tuota huonoa seuraa. Kuningatar on -niin hyvä, että köyhyyteen vedoten hänen luokseen tunkeutuvat kaikki -epäilyttävät henkilöt koko valtakunnan alimmasta aatelista." - -"Rouva de la Motte on todellakin Valois-sukua", sanoi Lamballen -prinsessa. - -"Olkoon mitä tahansa, mutta minä en halua, että hän jalallaan tänne -astuu. Mieluummin luovun siitä suunnattomasta ilosta, että näkisin -kuningattaren asian täydellisesti selvitettynä, kuin suostuisin tuota -olentoa tapaamaan." - -"Ja kuitenkin hänet tapaatte", huudahti kuningatar suuttumuksesta -kalpeana aukaisten oven ja ilmestyen ihanana ylpeydessään ja -harmissaan Provencen kreivin näkyviin, joka huikaistuna kumarsi -kömpelösti eteensä kääntyvän ovenpuoliskon takaa. - -"Niin, sire", jatkoi kuningatar, "ei auta sanoa: minä haluan tai -pelkään nähdä tuota olentoa, sillä se olento on todistaja, jolta -syyttäjäini oveluus..." - -Tällöin hän katsahti lankoonsa. - -"Ja tuomarieni suoruus..." - -Tällöin hän kääntyi kuninkaaseen ja herra de Crosneen päin. - -"Ja vihdoin hänen omatuntonsa, kuinka turmeltunut olisikin, on -kiristävä totuuden huudon. Minä, syytetty, vaadin sitä naista -kuulusteltavaksi, ja niin tapahtuukin." - -"Madame", riensi kuningas huomauttamaan, "ymmärrättehän, ei sovi -lähettää noutamaan rouva de la Mottea sitä varten, että hän saisi -kunnian todistaa hyväksenne tai teitä vastaan. En tahdo panna teidän -kunniaanne punnittavaksi tuon naisen rehellisyydellä." - -"Ei tarvitsekaan lähettää noutamaan, koska hän on täällä, sire." - -"Täällä!" sanoi kuningas hätkähtäen kuin olisi astunut käärmeen -päälle. "Täällä!" - -"Kuten tiedätte, sire, kävin erään onnettoman naisen luona, jolla -on loistava nimi. Se oli se päivä, muistattehan, josta sittemmin -huhuttiin kaikenlaista..." - -Ja hän katseli tuikeasti olkansa ylitse Provencen kreiviä, joka -olisi suonut olevansa sata jalkaa maan alla, mutta koki leveisiin -kasvoihinsa saada jotakin hyväksymisen ilmettä. - -"Entä sitten?" kysyi Ludvig XVI. - -"Silloin unohtui minulta rouva de la Motten luo eräs muotokuva, -oikeastaan lipas. Ja tänään hän toi sen takaisin, ja nyt hän on -täällä." - -"Ei, ei... Uskonhan minä", sanoi kuningas. "Annetaan asian olla." - -"Mutta minä en siihen tyydy", sanoi kuningatar. "Minä tuon hänet -tänne. Mistä muuten johtuu tämä vastahakoisuus? Mitä hän on tehnyt? -Kuka hän on? Ellen tiedä, sanokaa. Kuulkaapa, herra de Crosne, te kun -tiedätte kaikki, sanokaa..." - -"En tiedä hänestä mitään epäedullista", vastasi virkamies. - -"Ihanko totta?" - -"Varmasti. Hän on köyhä, siinä kaikki; ehkä hieman kunnianhimoinen." - -"Kunnianhimo on veren ääni. Ellei teillä ole häntä vastaan muuta, -voinee kuningas sallia hänen todistaa." - -"En tiedä, mistä johtuu", vastasi Ludvig XVI, "mutta minulla on -aavistuksia, vaistoja; minusta tuntuu, että siitä naisesta tulee -elämääni jokin onnettomuus, jokin ikävyys... se kai riittää." - -"Tuo on taikauskoa, sire! Noutakaa hänet heti tänne", sanoi -kuningatar prinsessalle. - -Viittä minuuttia myöhemmin astui Jeanne kainosti ja hämillään, -mutta hienona ryhdiltään ja puvultaan verkkaisin askelin kuninkaan -työhuoneeseen. - -Ludvig XVI, jonka vastahakoisuus oli auttamaton, oli kääntänyt -selkänsä oveen päin ja istui kyynärpäillään nojaten kirjoituspöytään, -pää kätten välissä, kuin vieras muiden joukossa. Provencen kreivi -lennätti Jeanneen niin kiusallisen urkkivia silmäyksiä, että -jos tämän kainous olisi ollut todellinen, olisi hänen kielensä -halvaantunut kykenemättä sanaakaan lausumaan. Mutta mokoma ei -riittänyt panemaan Jeannen päätä pyörälle. Kuninkaat tai keisarit -valtikkoineen tai paavi tiaroineen, taivaan vallat tai hornan henget -eivät olisi pystyneet tässä rautaisessa mielessä herättämään pelkoa -tai kunnioitusta. - -"Madame", sanoi hänelle kuningatar taluttaen häntä kuninkaan taitse, -"olkaa niin hyvä ja sanokaa, mitä teitte silloin kun kävin herra -Mesmerin luona; kertokaa kohta kohdalta." - -Jeanne oli vaiti. - -"Älkää salatko mitään, älkää kursailko. Ei muuta kuin totuus -sellaisena kuin se mieleenne muistuu." - -Ja kuningatar istuutui nojatuoliin, jottei katseellaan vaikuttaisi -todistajaan. - -Mikä tilaisuus esiintyä oli nyt Jeannella! Hänellä, joka tarkalla -älyllään oli aavistanut olevansa hallitsijattarelleen tarpeellinen, -hänellä, joka tiesi, että Marie-Antoinettea väärin epäiltiin ja että -syytöksen saattoi kumota poikkeamatta totuudesta! Kuka muu tahansa -olisi tässä vakaumuksessa riemukseen esittänyt liiankin paljon -todistuksia kuningattaren viattomuudesta. Jeanne oli luonnostaan niin -ovela, niin taitava, että rajoittui kertomaan pelkän tapahtuman. - -"Sire", sanoi hän, "minä olin, niinkuin koko Pariisi, lähtenyt -uteliaisuudesta Mesmerin luo. Siellä näkemäni tuntui jokseenkin -epähienolta. Olin menossa pois, kun äkkiä näin ensi salin kynnyksellä -hänen majesteettinsa, joka minulla oli ollut kunnia nähdä joku päivä -aikaisemmin, silloin tuntematta, mutta anteliaisuudesta arvaten hänen -korkean säätynsä. Nähdessäni nyt hänen ylevät piirteensä, jotka eivät -muististani koskaan haihdu, minusta tuntui, että hänen majesteettinsa -kenties ei sopisi tulla sellaiseen paikkaan, missä paljon kärsimyksiä -ja naurettavia parannustapoja tarjottiin katseltaviksi. Pyydän hänen -majesteetiltaan nöyrimmästi anteeksi, että rohkenin niin vapaasti -ajatella, mitä hänen sopisi tehdä, mutta se oli salamannopea -naisellinen vaisto; polvillani pyydän anteeksi, jos olen rikkonut -sitä kunnioitusta vastaan, jota minun puoleltani on saapa hänen -majesteettinsa pieninkin mieliteko." - -Tähän hän pysähtyi kuin mielenliikutuksessa, laski päänsä ja sai -erinomaisella taidollaan äänensä tukehtumaan, ikäänkuin itkun edellä. -Herra de Crosne piti tätä totena, ja Lamballen prinsessa tunsi -heltyvänsä tuota naista kohtaan, joka esiintyi niin hienotunteisena, -ujona, henkevänä ja lempeänä. Provencen kreivi ei tiennyt mitä -ajatella. Kuningatar kiitti Jeannea katseella, jota tämä katseellaan -pyysi tai oikeastaan salaa vaani. - -"Sire", sanoi kuningatar, "oletteko kuullut?" - -Kuningas ei liikahtanutkaan. - -"En tarvinnut tätä todistusta", vastasi hän. - -"Minua käskettiin puhumaan", huomautti Jeanne arasti, "ja minun piti -totella." - -"Riittää!" sanoi Ludvig XVI tylysti. "Kun kuningatar jotakin sanoo, -ei hän tarvitse todistajia vahvistamaan sanojaan. Kun minä hyväksyn -kuningattaren käytöksen, ei hänen tarvitse muista välittää, ja minä -hyväksyn sen." - -Hän nousi lausuttuaan nämä sanat, jotka nujersivat Provencen kreivin. -Kuningatar ei laiminlyönyt lisätä siihen halveksivaa hymyä. Kuningas -käänsi veljelleen selkänsä ja tuli suutelemaan Marie-Antoinetten ja -Lamballen prinsessan kättä. Viimemainitulta hän jäähyväiseksi pyysi -anteeksi, että oli vaivannut häntä _tyhjän tähden_, -- lisäsi hän. - -Mutta rouva de la Mottelle hän ei suonut ainoatakaan sanaa tai -katsetta. Kun hänen kuitenkin oli pakko astua Jeannen editse -päästäkseen takaisin nojatuoliinsa ja ottaa huomioon kuningattaren -loukkaantuvan, jos olisi tämän vastaanottamalle henkilölle -epäkohtelias hänen läsnäollessaan, sai hän väkinäisesti nyökätyksi -Jeannelle, ja siihen tämä hätäilemättä vastasi syvällä kumarruksella, -joka soi hänelle tilaisuuden näyttää kaikkea viehkeyttään. - -Ensin astui huoneesta Lamballen prinsessa, sitten rouva de la Motte, -jota kuningatar sysäsi edellään; viimeisenä kuningatar vaihtaen -kuninkaan kanssa viimeisen, melkein hyväilevän katseen. Sitten kuului -käytävästä kolmen naisen kuiskutusta heidän poistuessaan. - -"Veljeni", sanoi silloin Ludvig XVI Provencen kreiville, "nyt en -teitä enää pidätä. Minun on poliisiministerin kanssa päätettävä -viikon työt. Kiitän teitä, että olette suonut huomiota sille, kuinka -kälynne viattomuus täysin, perinpohjin, loistavasti todistettiin. -Ilmeistä on, että siitä riemuitsette niinkuin minäkin, ja se -merkitsee paljon. Nyt työhömme me kaksi, herra de Crosne. Olkaa niin -hyvää ja istukaa tuohon." - -Provencen kreivi kumarsi, yhä hymy huulilla, ja poistui huoneesta, -kun ei enää kuullut naisten ääniä eikä siis tarvinnut pelätä -ilkamoitsevaa katsetta tai katkeraa sanaa. - - - - -XXXVI - -KUNINGATTAREN LUONA - - -Tultuaan Ludvig XVI:n työhuoneesta kuningatar mittaili mielessään sen -vaaran syvyyttä, joka oli häntä uhannut. Hän osasi antaa arvoa sille -hienotunteisuudelle ja varovaisuudelle, jota Jeanne oli osoittanut -jouduttuaan yhtäkkiä todistajaksi, samoin kuin tämän erinomaiselle -taidolle pysyä menestyksensä jälkeen varjossa. - -Jeanne, jolla oli ollut tavaton onni päästä heti alussa osalliseksi -sellaisiin hovisalaisuuksiin, jollaisia ovelimmatkin hovimiehet -saavat turhaan tavoitella kymmenen vuotta, tiesi siis varmasti -tästedes olevansa kuningattaren silmissä tärkeä henkilö, mutta hän ei -nyt ilmaissut tätä saavutustaan millään joutavalla ilmeellä, jonka -ylhäisten ylpeä arkatuntoisuus heti huomaa alempiarvoisten kasvoissa. -Senpä vuoksi kuningatar ei päästänytkään Jeannea lähtemään, kuten -tämä säädyllisesti aikoi, vaan pidätti häntä herttaisesti hymyillen, -ja sanoi: - -"Todellakin oli onnellista, kreivitär, että Mesmerin luona estitte -minua menemästä pitemmälle Lamballen prinsessan kanssa, sillä ilkeys -on siinä, että minut on nähty joko ovella tai eteisessä ja tällä -verukkeella väitetään minun käyneen siinäkin huoneessa, jota sanotaan -hurmiosaliksi... sehän sen nimi on?" - -"Niin, madame, hurmiosali." - -"Mutta", sanoi Lamballen prinsessa, "mistä johtuu, että jos muut -ovat luulleet kuningattaren olleen sielläkin, herra de Crosnen -asiamiehet myös ovat erehtyneet? Se minusta on salaperäistä, sillä -nuo poliisimiehet kuuluvat todellakin väittävän, että ovat nähneet -kuningattaren myös toisessa salissa." - -"Se on totta", sanoi kuningatar miettiväisenä. "Eikä voi epäillä -mitään kieroutta herra de Crosnen puolelta, joka on rehellinen mies -ja minulle uskollinen; mutta hänen asiamiehensä on voitu lahjoa, -rakas prinsessa. Minulla on vihamiehiä, kuten näette. Jotakin -perustusta tuolla huhulla on kuitenkin ollut. Kertokaa siis, -kreivitär, yksityiskohdat. Ensiksikin kuvataan minua tuossa kauheassa -kirjoituksessa niin huumaantuneeksi, lumotuksi, magnetisoiduksi, että -olisin unohtanut kaiken naisellisen arvoni. Mikä on siinä suhteessa -todennäköistä? Olisiko siellä kenties joku nainen..." - -Jeanne punastui. Hänen mieleensä muistui elävänä se salaisuus, jonka -ainoakin sana voisi tehdä tyhjäksi hänen tuhoisan vaikutuksensa -kuningattaren kohtalon. Sen paljastaessaan hän menettäisi tilaisuuden -olla hyödyksi, jopa välttämätönkin kuningattarelle, ja siten hän -pilaisi tulevaisuutensa. Siksi hän esiintyi niin hillitysti kuin -äskenkin. - -"Madame", sanoi hän, "siellä oli todellakin eräs hyvin kiihtynyt -nainen, joka rumasti näytteli kouristuksiaan ja hourailuaan. Mutta -minä luulin..." - -"Että se oli jokin näyttelijätär", keskeytti kuningatar innostuneena, -"tai niinkuin sanotaan ilotyttö, eikä suinkaan Ranskan kuningatar, -eikö niin?" - -"Aivan niin, madame." - -"Kreivitär, te vastasitte kuninkaalle oikein hyvin; nyt on minun -vuoroni puhua teidän puolestanne. Millä kannalla asianne nyt ovat ja -milloin aiotte saada oikeutenne tunnustetuiksi? Mutta tuleeko sieltä -joku prinsessa?..." - -Huoneeseen astui rouva de Misery. - -"Ottaako teidän majesteettinne vastaan neiti de Taverneyn?" kysyi -kamarirouva. - -"Hänetkö? Tietysti. Kuinka tarkka hän on! Hän ei koskaan loukkaisi -hovisääntöä. Andrée, Andrée, tulkaa sisään!" - -"Teidän majesteettinne on kovin hyvä minulle", sanoi Andrée -tervehtien viehkeästi. - -Nyt hän huomasi Jeannen, joka tuntiessaan toisen saksalaisista -hyväntekeväisyysnaisista heti osasi kuin tilauksesta toimittaa -kasvoilleen punastusta ja häveliäisyyttä. - -Lamballen prinsessa käytti hyväkseen tätä kuningattaren seurueen -lisäystä palatakseen Sceauxiin, Penthièvren herttuan luo. - -Andrée istuutui Marie-Antoinetten viereen, tyynet, tutkivat silmät -luotuina rouva de la Motteen. - -"Katsokaapa, Andrée", sanoi kuningatar, "tässä on se rouva, jonka -luona kävimme viimeisenä pakkaspäivänä." - -"Tunsin rouvan heti", vastasi Andrée kumartaen. - -Jo ylpeäksi käynyt Jeanne vaani Andréen ilmeissä kateuden merkkiä, -mutta ei havainnut muuta kuin täydellistä rauhallisuutta. Andrée, -intohimoissaan kuningattaren kaltainen Andrée, nainen, joka -olisi muista naisista vienyt voiton hyvyydessä, henkevyydessä ja -ylevyydessä, jos olisi ollut onnellinen, piti todellisen olemuksensa -niin ehdottomasti suljettuna, että koko hovi luuli sitä neitseellisen -Dianan ylpeäksi kainoudeksi. - -"Tiedättekö", sanoi kuningatar, "mitä kuninkaalle on minusta -kerrottu?" - -"Varmaankin on kerrottu kaikkea pahaa", vastasi Andrée, "juuri siksi, -ettei osata kylliksi kertoa sitä, mikä on hyvää." - -"Siinä on kaunein lause", sanoi Jeanne koruttomasti, "mitä olen -koskaan kuullut. Sanon sitä kauniiksi, koska se täydellisenä esittää -sen tunteen, joka on koko elämäni, ja koska ei heikko järkeni olisi -kyennyt sanoja niin sovittamaan." - -"Kerron teille kaikki, Andrée." - -"Tiedän sen jo", vastasi tämä. "Provencen kreivi sen kertoi äsken -erään ystäväni läsnäollessa." - -"Sepä on kaunista", sanoi kuningatar vihaisena, "levitellä valhetta -senkin jälkeen, kun on kuullut totuuden! Mutta jätetään se sikseen. -Tässä oli puheena kreivittären asia. Kuka teitä suojelee, kreivitär?" - -"Te, madame", vastasi Jeanne rohkeasti, "te, joka sallitte minun -tulla kättänne suutelemaan." - -"Hänellä on sydäntä", sanoi Marie-Antoinette Andréelle, "ja -semmoisista purkauksista minä pidän." - -Andrée ei vastannut mitään. - -"Madame", jatkoi Jeanne, "vain harvat ovat uskaltaneet minua -suosia, kun olin ahdingossa ja syrjässä; mutta nyt, kun minut -nähdään Versaillesissa, rupeavat kaikki kiistelemään etuoikeudesta -tehdä kuningattaren mieliksi, sen henkilön hyväksi, jolle teidän -majesteettinne on suonut silmäyksen." - -"Mitä", sanoi kuningatar istuutuen, "eikö kukaan ollut kyllin -kunnollinen tai kunnoton suosiakseen teitä itsenne vuoksi?" - -"Aluksi oli rouva de Boulainvilliers", vastasi Jeanne, "kunnollinen -nainen; sitten herra de Boulainvilliers, kunnoton suosija... -Mutta naimisiin menostani saakka ei yksikään ihminen ole minusta -välittänyt, ah, ei ainoakaan!" lisäsi hän taitavasti matkien -värisemistä. "Anteeksi, olin unohtaa ylevän miehen, anteliaan -prinssin..." - -"Prinssin! Niinkö sanoitte? Kuka se on?" - -"Herra prinssi-kardinaali de Rohan." - -Kuningatar liikahti kiivaasti ja sanoi hymyillen: - -"Minun vihamieheni!" - -"Teidän majesteettinne vihamies, hän, kardinaali!" huudahti Jeanne. -"Voi madame!" - -"Näyttää siltä, kuin ihmettelisitte, että kuningattarella on -vihollinen. Kyllä näkyy, että hovi on teille outo!" - -"Mutta, madame, kardinaali ihailee teidän majesteettianne, ainakin -olen saanut sen käsityksen, ja ellen ole erehtynyt, on hänen -kunnioituksensa kuninkaan korkeata puolisoa kohtaan myös täydellinen." - -"Oikein, kreivitär, uskon kyllä, mitä sanotte", vastasi -Marie-Antoinette käyden taas hilpeäksi, kuten hänen tapansa oli, -"uskon ainakin osaksi. Kardinaali todella ihailee minua." - -Näin sanoen hän purskahti heleään nauruun ja kääntyi Andrée de -Taverneyhin päin. - -"Katsokaa, kreivitär, juuri siksi, että kardinaalissa on tuo ihailu, -hän on vihamieheni." - -Jeanne de la Motte oli hämmästyvinään kuin maalaistyttö. - -"Vai niin, te olette prinssi-kardinaali Ludvig de Rohanin suojatti", -jatkoi kuningatar. "Kertokaa lähemmin." - -"Se on perin yksinkertaista, madame. Hänen ylhäisyytensä on -minua avustanut niin ylevästi, hienotunteisesti, niin kekseliään -jalomielisesti kuin suinkin." - -"Kauniisti tehty. Prinssi Ludvig on tuhlaavainen, sitä ei voisi -kieltää. Ettekö luulisi, Andrée, että kardinaali voisi hieman ihailla -myös tätä kaunista kreivitärtä? Mitä te itse arvelette, kreivitär?" - -Ja taas kuningatar päätyi iloisesti ja huolettomasti nauramaan, mitä -neiti de Tavemey, aina vakavana, ei kuitenkaan yllyttänyt. - -"Tuo räikeä iloisuus ei mitenkään voi olla muuta kuin teeskenneltyä", -ajatteli Jeanne. "Saadaanpa nähdä." - -"Madame", sanoi hän liikutetulla äänellä, "minulla on kunnia -vakuuttaa teidän majesteetillenne, että kardinaali..." - -"Hyvä, hyvä", sanoi kuningatar keskeyttäen. "Koska olette niin harras -hänen puolestaan... Koska olette hänen ystävänsä..." - -"Madame!" huudahti Jeanne, jossa ihastuttavasti tuli esille -häveliäisyyttä ja kunnioitusta. - -"No no, pikku ystäväiseni, olkoon!" sanoi kuningatar suloinen hymy -huulilla. "Mutta kysykääpä häneltä joskus, minne hän on pannut ne -hiukset, jotka hän minulta varastutti eräällä kähertäjällä, jolle se -temppu kävi kalliiksi, minä kun ajoin hänet tiehensä." - -"Teidän majesteettinne hämmästyttää minua", sanoi Jeanne. "Onko -kardinaali de Rohan todella niin menetellyt?" - -"On kyllä... pelkästä ihailusta! Inhottuaan minua Wienissä, -käytettyään ja koetettuaan kaikki, jottei kuninkaan ja minun -välilläni aiotusta avioliitosta tulisi mitään, sai hän sitten -ihmeekseen havaita, että olen nainen ja hänen kuningattarensa; että -hän, suuri valtiomies, oli ampunut harhaan; että hänellä tulisi aina -olemaan minun kansaani vanhaa riitaa. Silloin tuo kelpo prinssi -säikähti tulevaisuutensa puolesta. Hän teki niinkuin hänen ammattinsa -harjoittajat tekevät: hyväili enimmin sitä, jota enimmin pelkäsi, ja -tietäen minut nuoreksi, luullen minua tyhmäksi ja turhamaiseksi, hän -alkoi näytellä Celadonin [tunteellinen rakastaja. -- _Suom._] osaa. -Huokausten, kaihoisten katseitten perästä hän heittäytyi ihailemaan, -kuten sanoitte. Kyllä hän minua ihailee, eikö totta, Andrée?" - -"Madame!" vastasi tämä kumartaen. - -"Niin... Andrée ei myöskään tahdo joutua vaaraan, mutta minä -uskallan; täytyyhän kuningattaren arvosta olla jotakin etua. -Kreivitär, minä tiedän ja te myös, että kardinaali ihailee minua. -Siitä on sovittu; saatte hänelle sanoa, etten ole hänelle siitä -vihainen." - -Nämä katkeran ivan sanat koskivat syvästi Jeanne de la Motten -turmeltuneeseen sydämeen. Jos hän olisi ollut jalo, puhdas ja -rehellinen, olisi hän niissä nähnyt vain ylhäisen naissydämen -suurenmoista ylenkatsetta, muita ylevämmän sielun täynnä -halveksimista vähempiarvoisten juonia kohtaan, joita alempana -punotaan. Tällaiset naiset, nämä niin harvinaiset enkelit eivät -suojaa mainettaan niiltä ansoilta, joita heille maan päällä -viritetään. He eivät tahdo epäilläkään, että on olemassa sitä -liejua, jossa he tahraantuvat, sitä tahmaa, johon takertuvat heidän -kultasiipiensä heleimmät höyhenet. - -Jeannen arkipäiväinen ja turmeltunut luonne, näki kuningattaressa -suuren harmin, kun tämä lausui käsityksensä kardinaalin menettelystä. -Hän muisti, mitä oli hovista huhuiltu; häväistysjuoruja, jotka -olivat hovin etuhuoneista levinneet Pariisin esikaupunkeihin asti -ja herättäneet niin runsasta kaikua. Kardinaali, joka rakasti -naisia näiden sukupuolen vuoksi, oli sanonut Ludvig XV:lle, joka -rakasti samalla tapaa, että dauphine oli naiseksi vaillinainen. -Tiedettiin myös Ludvig XV:n merkilliset lausunnot silloin, kun -hänen pojanpoikansa meni naimisiin, ja mitä hän oli kysynyt -eräältä avomieliseltä lähettiläältä. Kun Jeanne oli kiireestä -kantapäähän nainen, niin täydellisesti nainen kuin koskaan on ollut, -turhamielinen pienimmästäkin hiuksesta, joka vetäisi puoleensa -huomiota, ja kun hän tunsi tarvetta miellyttää ja voittaa kaikilla -ansioillaan, ei hän osannut kuvitella, että joku nainen olisi näissä -arkaluontoisissa asioissa toisella kannalla. - -"Kuningattaressa on harmia", ajatteli hän. "Mutta harmin ohella on -varmaan muutakin." - -Arvellen, että vastaväitteistä asia selviää, hän alkoi puolustaa -herra de Rohania käyttäen älyään ja viekkauttaan, joita luonto hyvänä -äitinä oli hänelle niin runsaasti suonut, ja kuningatar kuunteli. - -"Hän ottaa huomioon, mitä puhun", ajatteli Jeanne. - -Eikä hän huonon luonteensa eksyttämänä edes huomannut, että -kuningatar kuunteli jalomielisyydestä, koska hovissa ei ole tapana -puhua hyvää niistä, joista hallitsija ajattelee pahaa. Tästä -uutukaisesta rikkomuksesta perinnäistapoja vastaan, tästä hovisäännön -merkillisestä syrjäyttämisestä kuningatar tuli melkein hyvälle -mielelle, sillä hän näki tuossa sydämen, johon Jumala oli pannut vain -kuivan, janoisen sienen. - -Keskustelu jatkui kuningattaren ollessa tällä hyväntahtoisella, -tuttavallisella kannalla. Jeanne oli kuin tulisilla hiilillä ja -joutui hämille, sillä hän ei enää nähnyt mahdollisuutta poistua, -saamatta siihen suoranaista viittausta, vaikka äsken oli niin -kauniisti esiintynyt vieraana, joka itse määrää lähtöhetkensä; mutta -äkkiä kuului viereisestä huoneesta nuorekas, iloinen meluava ääni. - -"Artoisin kreivi!" sanoi kuningatar. - -Andrée nousi kohta, ja Jeanne valmistui lähtemään, mutta prinssi -oli niin kiireesti tunkeutunut siihen huoneeseen, jossa kuningatar -oli, että oli melkein mahdotonta lähteä. Kuitenkin rouva de la Motte -näytteli poistuvan henkilön osaa. - -Prinssi pysähtyi nähdessään tämän sievän naisen ja tervehti. - -"Kreivitär de la Motte", esitti hänelle kuningatar. - -"Vai niin!" sanoi prinssi "Älkää vain minun tähteni karatko, -kreivitär." - -Kuningatar viittasi Andréelle, joka pidätti Jeannen lähtemästä. Se -viittaus merkitsi: Minun pitää antaa jotakin rouva de la Mottelle, -mutta en ole joutanut; jätetään se toiseen kertaan. - -"Ja nyt olette palannut susia metsästämästä", sanoi kuningatar -tarjoten langolleen kätensä englantilaisen tavan mukaan, jota silloin -jo ruvettiin noudattamaan. - -"Niin olen, kälyni, ja hyvä onni minulla olikin, sillä seitsemän -sutta on tapettu, tavaton määrä", vastasi prinssi. - -"Itsekö ne tapoitte?" - -"Siitä en ole varma", sanoi kreivi nauraen, "mutta niin vakuutetaan. -Muuten, tiedättekö, että olen ansainnut seitsemän sataa livreä?" - -"Kah! Millä tapaa?" - -"Jokaisen tuommoisen pedon päästä maksetaan sata livreä. Kallista se -on, mutta minä maksaisin vaikka kaksi sataa joka sanomalehtimiehen -päästä. Entä te, kälyni?" - -"Vai niin", sanoi kuningatar, "te näytte jo tuntevan sen jutun." - -"Kuulin Provencen kreiviltä." - -"Hän siis kertoi jo kolmannen kerran", sanoi Marie-Antoinette. -"Väsymätön kertoja! Mutta suokaa meidän hieman kuulla, millä tapaa -hän kertoi?" - -"Sillä tapaa, että te esiinnyitte valkoisempana kuin lumi, -puhtaampana kuin Venus Afrodite. Vielä lienee jokin muu nimi, jonka -loppu on _ene_ [tarkoittaa nimeä Pallas Athene. -- _Suom._], mutta -sen saisitte tietää oppineilta, esimerkiksi veljeltäni." - -"Kaikissa tapauksissa hän siis kertoi jutun eri vaiheet?" - -"Kyllä, kälyni. Mutta teidän majesteettinne on siitä selvinnyt -kunnialla. Voisipa lisätä, jos tekisi sanasutkauksen, kuten herra de -Bièvren on tapana harva se päivä: Ammeen juttu on pesty." - -"Hyi, tuo sanoilla leikkiminen on rumaa!" - -"Älkää hyljeksikö vaeltavaa ritaria, joka on tullut tarjoamaan -peistään ja kättään teidän palvelukseenne. Onneksi ette ketään -tarvitse. Teillä, rakas käly, on todellakin mainio onni!" - -"Vai sitä te sanotte onneksi! Kuuletteko, Andrée?" - -Jeanne alkoi nauraa. Kreivi, joka ei lakannut häntä katselemasta, -antoi hänelle rohkeutta. Puhuttiin Andréelle, mutta Jeanne vastasi. - -"Hyvää onnea se on", toisti Artoisin kreivi. "Sillä olihan, rakas -käly, hyvin mahdollista, että Lamballen prinsessa ei olisi ollut -mukana." - -"Olisinko sinne yksin mennyt?" - -"Ja toiseksi, ettei kreivitär de la Motte olisi siellä ollut -estämässä." - -"Tiedättekö siis, että kreivitär oli siellä?" - -"Kun Provencen kreivi kertoo, kertoo hän kaikki. Vielä olisi voinut -käydä niin, ettei rouva de la Motte olisi sattunut juuri parhaiksi -Versaillesiin voidakseen todistaa. Arvatenkin huomautatte, että hyve -ja viattomuus ovat kuin orvokki, jota ei tarvitse nähdä, jotta sen -tuntisi. Mutta orvokista, kälyseni, tehdään kukkavihko, kun nähdään, -ja kun on haisteltu, heitetään se hukkaan. Se on minun siveysoppini!" - -"Kaunis oppi!" - -"En ole parempaa tavannut, ja teille olen todistanut, että teillä on -hyvä onni." - -"Laiha todistus!" - -"Siis lisää todistuksia?" - -"Ei haittaisi." - -"Sama se, mutta paljon te vaadittekin", sanoi prinssi pyörähtäen -korollaan ja heittäytyen sohvaan kuningattaren viereen. "No -luetellaan todistukset. Pelastus usein mainituista kääseistä..." - -"Yksi", sanoi kuningatar laskien sormillaan. - -"Pelastus ammeesta..." - -"Olkoon, lasketaan sekin. Kaksi! Sitten?" - -"Ja pelastus naamiaisista", kuiskasi hän kuningattaren korvaan. - -"Mistä naamiaisista?" - -"Oopperanaamiaisista." - -"Kuinka sanoitte?" - -"Minä sanoin: oopperanaamiaisista." - -"Nyt en ymmärrä." - -Prinssi purskahti nauramaan. - -"Taisin olla tyhmä, kun kajosin salaisuuteen!" - -"Salaisuuteen! Tehän puhutte oopperanaamiaisista, lankoni. Nyt olen -niin utelias!" - -Jeannen korvaan oli sattunut sana "oopperanaamiaiset", ja hän -herkisti tarkkaavaisuuttaan. - -"Hiljaa!" sanoi prinssi. - -"Ei ollenkaan, vaan puhutaan suu puhtaaksi", väitti kuningatar. -"Miksi te puhutte oopperanaamiaisista, kuinka se tähän kuuluu?" - -"Rukoilen säälimään, kälyni..." - -"Minä tahdon vastausta, prinssi." - -"Ja minä tahdon olla vaiti." - -"Tahdotteko minua loukata?" - -"En suinkaan. Mutta toivoakseni olen jo sanonut niin paljon, että -ymmärrätte." - -"Ette ole sanonut yhtään mitään." - -"Rakas käly, nyt käyn minä uteliaaksi... Kuulkaahan... oikeinko -tosissanne?" - -"Kunniani kautta, minä en puhu leikkiä." - -"Vaaditte minut puhumaan?" - -"Heti paikalla." - -"Kaiketi muualla kuin täällä", sanoi prinssi viitaten Andréeseen ja -Jeanneen. - -"Täällä juuri! Ei silloin ole liian monta kuin asia selvitetään." - -"Varokaa, käly!" - -"Se on minun asiani." - -"Ettekö käynyt äskeisissä oopperanaamiaisissa?" - -"Minäkö?" huudahti kuningatar, "minäkö oopperanaamiaisissa?" - -"Hiljaa, Herran tähden!" - -"Mitä vielä, vaan huudetaan, lanko... Sanotteko, että olin -oopperanaamiaisissa?" - -"Siellä te olitte." - -"Kenties te näitte?" kysyi hän ivallisesti, mutta vielä kuin leikillä. - -"Näin kyllä." - -"Minutko? Minut!" - -"Teidät, juuri teidät." - -"Tämä on liikaa." - -"Sitä minäkin ajattelin." - -"Miksi ette väitä, että puhuttelitte siellä minua? Se olisi vieläkin -hassumpaa." - -"Aioin juuri tulla puhumaan, kun joukko naamioittuja tunki väliin." - -"Te olette hullu!" - -"Siitä olinkin varma, että saisin teiltä sen vastauksen. Ei olisi -pitänyt tähän vaaraan mennä. Oma syyni se on." - -Kuningatar nousi äkkiä ja käveli kiihtyneenä vähän aikaa -edestakaisin. Kreivi silmäili häntä hämmästyneenä. Andrée värisi -pelosta ja levottomuudesta. Jeanne puristi käsiään nyrkkiin -säilyttääkseen malttinsa. - -Pysähtyen prinssin eteen kuningatar sanoi: - -"Hyvä ystävä, jätetään nyt pila sikseen; minulla on niin ärtyisä -luonto, että kuten näette, jo nyt olen menettää malttini. Tunnustakaa -heti, että olette tahtonut huvitella minun kustannuksellani, ja minä -tyydyn siihen." - -"Tunnustan, jos niin tahdotte, kälyni." - -"Pysykää nyt vakavana, Charles." - -"Olkaa niin hyvä ja sanokaa, että olette tekaissut koko jutun." - -Iskien naisille silmää prinssi vastasi. - -"Niin, itse sen tekaisin, suokaa anteeksi." - -"Te ette ymmärrä minua, lankoni", sanoi nyt kuningatar ankarana. -"Peruutatteko näiden naisten kuullen ihan suoraan, mitä ensin -väititte, vai pysyttekö sanoissanne? Älkää valehdelko; minua ei -tarvitse säästää." - -Andrée ja Jeanne hiipivät verhojen taakse. - -"Kuulkaa nyt, käly", sanoi prinssi hiljaa, kun toisia ei enää -näkynyt, "minä olen puhunut totta, mutta miksi ette kohta viitannut -minua vaikenemaan?" - -"Näitte siis minut naamiohuveissa?" - -"Niinkuin nyt näen teidät, ja tekin näitte minut." - -Kuningatar huudahti, kutsui esille Andréen ja Jeannen, juoksi itse -heitä hakemaan oviverhojen takaa, talutti kumpaakin kädestä ja toi -heidät kiivaasti takaisin. - -"Hyvät naiset", sanoi hän, "Artoisin kreivi väittää minut nähneensä -oopperassa." - -"Ah!" mutisi Andrée. - -"Nyt ei enää sovi peräytyä", jatkoi kuningatar. "Todistakaa, -todistakaa..." - -"Asian laita oli näin", selitti prinssi. "Seurassani oli Richelieun -marski, herra de Calonne... ja monta muuta... kuka heitä muistaa. -Teidän naamionne heltisi." - -"Minun naamioni!" - -"Aioin juuri sanoa teille: tuo on liian uskallettua, mutta te -katositte sen kavaljeerin mukana, jonka käsivarteen nojasitte." - -"Kavaljeerin mukana! Voi Jumalani, tästähän tulee hulluksi!" - -"Sillä oli sininen domino", lisäsi prinssi. Kuningatar siveli kädellä -otsaansa. - -"Mikä päivä se oli?" kysyi hän. - -"Lauantai, päivää ennen, kuin lähdin metsästysretkelle. Nukuitte -vielä aamulla, kun lähdin; muuten olisin jo silloin sanonut samaa -kuin nytkin." - -"Voi Jumalani, mihin aikaan te näitte minut?" - -"Kello taisi olla kahden ja kolmen välillä." - -"Varmasti on jompikumpi meistä hullu." - -"No sitten olen minä hullu... minä olen kai erehtynyt... Kuitenkin..." - -"Kuitenkin?" - -"Älkää olko niin hädissänne... mitään ei ole tullut ilmi... Kerran -jo luulin, että olitte kuninkaan seurassa, mutta se henkilö puhui -saksaa, ja kuningas osaa vain englantia." - -"Saksaa... saksalainen! Mutta minä voin todistaa, että panin -lauantaina nukkumaan kello yksitoista." - -Kreivi kumarsi hymyillen epäilevän näköisenä. Kuningatar soitti. - -"Rouva de Misery voi sen teille vakuuttaa", sanoi hän. Kreivi alkoi -nauraa. - -"Voisitte samalla kutsuttaa tänne myös Laurentin, sen portinvartijan, -joka on siellä vesiallasten puolella. Kaiketi hänkin todistaa. -Itsehän minä sen aseen teille taoin, pikku käly; älkää sitä käyttäkö -minua vastaan." - -"Voi!" huusi kuningatar vimmoissaan. "Voi, kun ei uskota!" - -"Uskoisin, jollette niin kovin suuttuisi. Mutta kuinka se nyt on -mahdollista? Jos myönnynkin siihen, mitä tahdotte, niin tulee toisia, -jotka eivät myönny." - -"Toisia? Keitä toisia?" - -"Tietysti ne, jotka teidät näkivät." - -"Tämäpä on kerrassaan ihmeellistä! On siis useampia, jotka ovat minut -nähneet. Mainitkaa!" - -"Heti... Filip de Taverney, onko hän täällä?" - -"Minun veljeni!" huudahti Andrée. - -"Hän oli siellä, hyvä neiti", vastasi prinssi. "Tahdotteko, että -häntä kuulustellaan, käly?" - -"Sitä tahdon nimenomaan." - -"Voi Jumalani!" mutisi Andrée. - -"Mitä?" kysyi kuningatar. - -"Veljeni haastetaan todistajaksi!" - -"Niin, se on minun tahtoni." - -Ja kuningatar kutsui väkeään; juostiin hakemaan Filipiä hänen -isänsä talosta saakka, josta hän juuri oli lähtenyt edellä -kuvaamamme kohtauksen jälkeen, Filip, joka oli voittajana selvinnyt -kaksintaistelusta Charnyn kanssa ja äsken tehnyt kuningattarelle -palveluksen, oli nyt hyvillä mielin matkalla Versaillesin -linnaa kohti. Hänet tavattiin puolitiessä; hänelle ilmoitettiin -kuningattaren käsky, ja hän joudutti tuloaan. - -Marie-Antoinette riensi häntä vastaan, seisahtui hänen eteensä ja -sanoi: - -"Kuulkaa, monsieur, osaatteko puhua totta?" - -"Kyllä, madame, mutta en osaa valehdella." - -"No sanokaa... ja selkeästi... oletteko viime viikolla nähnyt minut -jossakin julkisessa tilaisuudessa?" - -"Olen, madame", vastasi Filip. - -Läsnäolijain sydämet jyskivät niin, että olisi voinut kuulla. - -"Missä olette minut nähnyt?" kysyi kuningatar pelottavalla äänellä. - -Filip oli vaiti. - -"Älkää yhtään säästäkö, monsieur; lankoni tuossa on väittänyt -nähneensä minut oopperanaamiaisissa; missä te olette nähnyt?" - -"Samoin kuin monseigneur Artoisin kreivi, oopperanaamiaisissa, -madame." - -Kuin salaman iskemänä vaipui kuningatar sohvalle. Mutta kavahtaen -taas pystyyn kuin haavoitettu pantteri, hän sanoi: - -"Se on mahdotonta, koska en ollut siellä. Varokaa, herra de Taverney, -huomaan teidän täällä rupeavan puritaanin tapaiseksi; Amerikassa se -kävi päinsä, herra de Lafayetten parissa, mutta Versaillesissa ollaan -ranskalaisia, kohteliaita, vilpittömiä." - -"Teidän majesteettinne musertaa herra de Taverneyn", sanoi Andrée -kalpeana harmista ja suuttumuksesta. "Jos hän sanoo nähneensä, on hän -nähnyt." - -"Tekin!" sanoi Marie Antoinette, "vai tekin! -- Ei muuta puutu, kuin -että tekin olisitte minut nähnyt! Voi taivas, jos minulla on ystäviä, -jotka puolustavat minua, niin on vihollisia jotka murhaavat minut. -Hyvät herrat, yksi todistaja ei riitä." - -"Siinäpä te muistutatte mieleeni", sanoi Artoisin kreivi, "että juuri -kun teidät näin ja huomasin, ettei sininen domino ollutkaan kuningas, -luulin sitä sensijaan komentaja de Suffrenin sisarenpojaksi. Mikä -hänen nimensä onkaan, sen kelpo upseerin, joka sotalipulla teki sen -urotyön? Te otitte hänet viimeksi niin ystävällisesti vastaan, että -luulin hänen päässeen suojelusritariksenne." - -Kuningatar punastui; Andrée kävi kalmankalpeaksi. Molemmat -katsahtivat toisiinsa ja vavahtivat nähdessään toistensa ilmeen. -Filipin kasvoihin tuli lyijynväri. - -"Herra de Charny?" mutisi hän. - -"Charny! Se se oli", jatkoi Artoisin kreivi. "Eikö ole totta, herra -Filip, että sinisen dominon olennossa oli jotakin, mikä muistutti -herra de Charnyta?" - -"En huomannut, monseigneur", vastasi Filip tukahtuneella äänellä. - -"Mutta", selitti edelleen prinssi, "pian huomasin erehdykseni; sillä -herra de Charny tuli äkkiä näkyviini. Hän seisoi likellä Richelieun -herttuaa, vastapäätä teitä, kälyni, silloin kuin naamionne irtaantui." - -"Ja hänkin näki?" huusi kuningatar ääntään hillitsemättä. - -"Ellei satu olemaan sokea", sanoi prinssi. - -Kuningatar teki epätoivoisen liikkeen ja soitti jälleen. - -"Mitä aiotte?" kysyi prinssi. - -"Tahdon kysyä myös herra de Charnylta, juoda kalkkini pohjaan saakka." - -"En usko, että herra de Charny on Versaillesissa", sanoi Filip -kankeasti. - -"Miksi ei olisi?" - -"Luulen kuulleeni, että hän on... pahoinvoipa." - -"Mutta tämä asia on niin vakava, että hänen pitää tulla, monsieur. -Minäkin voin pahoin ja kuitenkin menisin vaikka paljain jaloin -maailman halki todistamaan..." - -Tuskaisin mielin lähestyi Filip Andréeta, joka katseli akkunasta -puutarhaan päin. Äkkiä kuului Andrée hämmästyksestä huudahtavan. - -"Mikä nyt on?" kysyi kuningatar astuen sinne päin. - -"Ei mitään... Sanottiin herra de Charnyn olevan sairaana, mutta -tuolla hän on." - -"Näetkö hänet?" kysyi Filip hätkähtäen. - -"Näen kyllä, hän se on." - -Unohtaen kaiken muun kuningatar aukaisi itse akkunan tavattoman -ripeästi ja huusi: - -"Herra de Charny!" - -Tämä käänsi päänsä ja suuntasi, perin hämmästyneenä, askeleensa -linnaan. - - - - -XXXVII - -MUUAN ALIBI - - -[Latinalainen sana _alibi_ merkitsee lakikielessä sitä todistusta, -että joku on rikoksen sattuessa ollut muualla. -- _Suom._] - -Huoneeseen astui herra de Charny hiukan kalpeana, mutta suorana ja -ilman näkyvää kärsimystä. Nähdessään näin ylhäisen seuran hän kävi -ryhdiltään täsmällisen kunnioittavaksi kuten ainakin sotilas ja -maailmanmies. - -"Olkaa varuillanne", sanoi Artoisin kreivi hiljaa kuningattarelle. -"Minusta näyttää että kuulustelette liian monta." - -"Kuulustelen vaikka koko maailmaa, kunnes tapaan jonkun, joka sanoo -teidän erehtyneen." - -Tällä välin Charny oli huomannut Filipin ja tervehtinyt häntä -kohteliaasti. - -"Turmelette terveytenne", kuiskasi Filip vastustajalleen. "Lähteä -ulos haavoittuneena... ihanko te tahdotte kuolla?" - -"Ei siitä kuole, jos sattuu Boulognen metsässä saamaan pensaasta -naarmun", vastasi Charny mielissään, kun sai vihamieheensä osatuksi -siveellisen piston, joka oli tuskallisempi kuin miekalla tehty. - -Kuningatar lähestyi tehden lopun tästä pakinasta, jota olisi pikemmin -voitu sanoa kahden "syrjään" puhumiseksi kuin keskusteluksi. - -"Herra de Charny", sanoi hän, "mikäli nämä herrat tietävät, olitte te -oopperanaamiaisissa." - -"Oikein, teidän majesteettinne", vastasi Charny kumartaen. - -"Sanokaa meille, mitä siellä näitte." - -"Kysyykö teidän majesteettinne, mitä näin, vai keitä näin?" - -"Juuri sitä... keitä siellä näitte... ettekä saa mitään salata, ei -kenenkään mieliksi peitellä." - -"Pitää siis sanoa kaikki, madame?" - -Kuningattaren poskille tuli taas se kalpeus, joka aamusta lähtien oli -jo ainakin kymmenen kertaa vaihdellut kuumeisen punan kanssa. - -"Aloittaakseni säätyarvon mukaan, kuten kunnioitus vaatii..." sanoi -Charny. - -"Hyvä, näitte siis minut?" - -"Näin, sillä hetkellä, kun teidän majesteettinne naamio -valitettavasti lähti irti." - -Marie-Antoinette rutisti suonenvetoisesti kaulahuivinsa pitsejä. - -"Monsieur", sanoi hän äänellä, jossa taitavampi tarkastelija olisi -aavistanut purkautumaisillaan olevia nyyhkytyksiä, "katsokaa minua -tarkoin, oletteko aivan varma?" - -"Teidän majesteettinne piirteet ovat uurretut kaikkien alamaistenne -sydämiin. Jos on kerran nähnyt teidän majesteettinne, näkee aina." - -Filip katsahti Andréeseen, Andrée loi katseensa Filipiin. Nämä kaksi -tuskaa, nämä kaksi mustasukkaisuutta tekivät kärsimysliiton! - -"Monsieur", sanoi kuningatar astuen lähemmäksi Charnyta, "kuitenkin -vakuutan, etten käynyt niissä naamiohuveissa." - -"Oi, madame", huudahti nuori mies kumartaen melkein maahan asti, -"eikö teidän majesteetillanne ole oikeutta mennä, minne hyväksi -näkee, ja vaikka teidän majesteettinne astuisi jalallaan helvettiin, -olisi helvetti samalla kirkastettu." - -"En vaadi teitä puolustelemaan käytöstäni", sanoi kuningatar, "vaan -pyydän uskomaan, etten ole niin käyttäytynyt." - -"Uskon kaikki, mitä teidän majesteettinne käskee uskomaan", vastasi -Charny, jota sydämen pohjaan asti liikutti tämä kuningattaren -itsepintaisuus, tämä niin ylpeän naisen herttainen nöyryys. - -"Kälyni, tuo on liikaa", kuiskasi Artoisin kreivi Marie-Antoinettelle. - -Sillä tämä kohtaus oli jähmetyttänyt läsnäolijoita, toisia heidän -rakkautensa tai loukatun itserakkautensa tuskalla, toisia sillä -mielenliikutuksella, jota aina herättää syytetty nainen uljaasti -puolustautuessaan musertavia todistuksia vastaan. - -"Minua ei uskota, ei uskota!" puhisi kuningatar vihan vimmassa, -kävi sitten toivottomaksi ja vaipui nojatuoliin pyyhkien salavihkaa -hyppysellään kyyneleen, jota ylpeys kärvensi silmäluomen laidassa, -mutta äkkiä hän taas nousi. - -"Rakas käly", sanoi Artoisin kreivi hellästi, "suokaa minulle -anteeksi! Täällä on vain uskollisia ystäviä, eikä sitä salaisuutta, -josta niin ylenmäärin kiivastutte, tunne kukaan muu, ja me kyllä -osaamme sen sydämissämme säilyttää niin kauan kuin elämme." - -"Salaisuus, salaisuus!" huudahti kuningatar, "sitä juuri en siedä!" - -"Kälyni!" - -"Ei mitään salaisuutta, vaan todistuksia!" - -"Madame", sanoi Andrée, "joku tulee." - -"Madame", sanoi Filip hitaasti, "kuningas!" - -"Kuningas!" ilmoitti päivystävä upseeri etuhuoneesta. - -"Kuningas, sitä parempi! Kuningas on ainoa ystäväni; kuningas ei -tuomitsisi minua syylliseksi, vaikka luulisi nähneensäkin minut itse -teossa. Kuningas on tervetullut." - -Kuningas astui sisään. Hänen katseensa erosi jyrkästi niistä -hämmästyneistä ja hätääntyneistä, joita näkyi kuningattaren ympärillä. - -"Sire!" huudahti tämä, "tulette juuri parhaiksi. Taas on panettelu, -taas herjaus torjuttava!" - -"Mikä on asia?" kysyi Ludvig XVI tullen lähemmäksi. - -"Huhu, kelvoton huhu. Se leviää. Auttakaa minua, sire, sillä nyt -minua eivät syytä vihamiehet, vaan ystävät." - -"Ystävänne?" - -"Nämä herrat, lankoni... anteeksi, Artoisin kreivi, herra de Taverney -ja herra de Charny väittävät, väittävät minulle vasten kasvoja -nähneensä minut oopperanaamiaisissa." - -"Oopperanaamiaisissa!" huudahti kuningas rypistäen kulmakarvojaan. - -"Niin, sire." - -Läsnäolijoita painosti kamala vaitiolo. Rouva de la Motte näki -kuninkaan kolkon levottomuuden, kuningattaren kalmankalpeuden; -yhdellä sanalla, yhdellä ainoalla sanalla hän saattoi tehdä niin -raatelevasta tuskasta lopun, kumota kaikki syytökset menneeltä ajalta -ja pelastaa kuningattaren vastaisen varalta. Mutta hänen sydämensä -ei johtanut häntä siihen; hänen etunsa esti häntä siitä. Hänen -mielestään ei enää sopinut peräytyä; hän tuumi, että jo Mesmerin -jutussa oli totuutta poljettu ja että jos hän peruuttaisi sanansa -ja näyttäisi kerran valehdelleensa ja jättäneensä kuningattaren -pulaan, kun tehtiin ensimmäinen syytös, silloin hän, uusi suosikki, -heti tuhoisi itsensä, riistäisi itseltään jo alussa sen edun, jota -vastainen suosio tuottaisi. Hän siis pysyi, vaiti. - -Kuningas toisti tuskastuneen näköisenä: - -"Oopperanaamiaisissa? Kuka niin sanoo? Tietääkö sen Provencen kreivi?" - -"Mutta se ei ole totta", vakuutti kuningatar epätoivoisen -viattomuuden äänensävyllä. "Se ei ole totta. Artoisin kreivi erehtyy, -herra de Taverney erehtyy. Tekin erehdytte, herra de Charny. Voihan -erehtyä." Kaikki nyökkäsivät. - -"Kuulkaapa!" huudahti kuningatar. "Kutsutaan tänne kaikki väkeni, -koko maailma, ja kysytään! Lauantainahan ne huvit olivat?" - -"Niin, kälyni." - -"No niin, mitä minä tein lauantaina? Pitää ottaa siitä selko, sillä -näin minä tulen hulluksi, ja jos tämmöistä jatkuu, rupean itsekin -uskomaan, että kävin noissa katalissa naamiaisissa; mutta jos olisin -käynyt, hyvät herrat, niin sanoisin myös." - -Äkkiä kuningas läheni säteilevin silmin, suu hymyssä ja kädet -levitettyinä. - -"Viime lauantai", sanoi hän, "se päivähän se oli, hyvät herrat?" - -"Niin oli, sire." - -"No sitten", jatkoi hän, yhä tyyntyen ja yhä rehevämmin iloiten, -"ei tarvitse sitä asiaa muilta tiedustaa kuin kamarineitsyeltänne -Marielta. Kenties hän muistaa, mihin aikaan tulin huoneeseenne sinä -iltana; lienee ollut yhdentoista tienoilla." - -"Ah!" huudahti kuningatar riemusta hurmaantuneena, "niin juuri, sire!" - -Ja hän heittäytyi kuninkaan syliin, mutta sitten heti hän punastuen -ja hämillään, kun huomasi toisten katselevan, kätki kasvonsa -kuninkaan povelle, tämän suudellessa hellästi hänen kauniita -hiuksiaan. - -"Jopa nyt", sanoi Artoisin kreivi kuin hölmistyen sekä yllätyksestä -että ilosta, "täytyy ostaa silmälasit; mutta taivaan nimessä, tuota -näkyä en vaihtaisi miljoonaankaan, vai mitä arvelette, herrat?" - -Filip nojasi kuolonkalpeana seinään. Charny seisoi kylmänä, -heltymättömänä, ja oli juuri pyyhkinyt hikoilevaa otsaansa. - -"Ja siinä on syy, hyvät herrat", sanoi kuningas onnellisena -aikaansaamastaan vaikutuksesta, "miksi kuningattaren oli mahdotonta -sinä yönä olla oopperanaamiaisissa. Uskokoon muuten kukin, mitä -hyväksi näkee; kuningatar varmaankin tyytyy siihen, että minä uskon -omalla tavallani." - -"Hyvä on", lisäsi Artoisin kreivi, "Provencen kreivi saa siitä -ajatella, mitä tahtoo, mutta sen minä takaan, ettei hänen -puolisolleen onnistu samanlainen _alibi_, jos joskus syytettäisiin -yön viettämisestä kotoa poissa." - -"Veljeni!" - -"Sire, olen nöyrin palvelijanne!" - -"Charles, minä lähden mukaanne", sanoi kuningas suudeltuaan -kuningatarta vielä kerran. - -Filip ei ollut liikahtanut. - -"Herra de Taverney", sanoi kuningatar tuimasti, "ettekö lähde -saattamaan Artoisin kreiviä?" - -Filip suoristi itsensä kiivaasti; veri syöksähti hänen ohimoihinsa -ja silmiinsä. Hän oli vähällä pyörtyä. Tuskin hän jaksoi kumartaa, -katsahtaa Andréeseen, luoda pelottavan silmäyksen Charnyhin ja -tukahuttaa mielettömän tuskansa purkauksen. Sitten hän poistui. -Kuningattaren luokse jäivät Andrée, Jeanne ja herra de Charny. - -Andréen tilaa, hän kun oli joutunut veljensä ja kuningattaren väliin, -ystävyytensä ja mustasukkaisuutensa ristiriitaan, emme olisi saaneet -kuvatuksi hidastamatta sitä draamallista kohtausta, johon kuningas -toimitti onnellisen loppusuorituksen. Mutta tämä nuoren naisen -kärsimys ansaitsee puoleltamme erityistä huomiota. Hän tunsi, että -Filip olisi vaikka henkensä antanut estääkseen kuningattaren saamasta -yksityisesti puhutella Charnyta; hän tunnusti itselleen sydämensä -murtuvan, jos olisi mennyt Filipiä saattamaan ja lohduttamaan, -niinkuin olisi pitänyt, ja siten jättänyt Charnyn yksin rouva de la -Motten ja kuningattaren seuraan, siis vapaammaksi kuin kahden kesken, -ja tämän hän aavisti Jeannen häveliäästä ja samalla tuttavallisesta -ilmeestä. Kuinka on selitettävissä, mitä hän tunsi? - -Oliko se rakkautta? Ei, ei, -- olisi hän itselleen sanonut, rakkaus -ei idä eikä kasva niin nopeasti hovin kylmässä ilmapiirissä. -Rakkaus, tämä harvinainen taimi, viihtyy ja kukkii ylevissä, -puhtaissa, tahrattomissa sydämissä. Se ei rupea juurtumaan muistojen -saastuttamassa sydämessä, sellaisessa maaperässä, joka on jäätynyt -jo vuosikausia kerääntyneistä kyynelistä. Ei, rakkautta ei ollut se, -mitä neiti de Taverney tunsi herra de Charnyta kohtaan. Hän torjui -väkisinkin sellaisen ajatuksen, koska oli vannonut, ettei tässä -maailmassa enää mitään rakastaisi. - -Mutta miksi hän siis oli niin kärsinyt, kun Charny oli -kuningattarelle lausunut muutamia kunnioituksen ja ihastuksen sanoja? -Tietysti siinä oli mustasukkaisuutta. - -Andrée myönsikin itselleen olevansa mustasukkainen, ei sen -lemmen vuoksi, jota mies voi tuntea toista naista kohtaan, vaan -sille naiselle, joka saattoi herättää, vastaanottaa ja oikeuttaa -tämän rakkauden. Surumielisesti hän näki uuden hovin kaikkien -liehittelijäin kulkevan sivutsensa. Nämä uljaat ja tuliset herrat, -jotka eivät käsittäneet häntä, poistuivat hänen luotaan osoitettuaan -hänelle hiukan ihailua, toiset siksi, ettei hänen kylmyytensä ollut -filosofiaa, toiset senvuoksi, että tämä kylmyys oli merkillisesti -ristiriidassa entisen kevytmielisyyden kanssa, jonka aikakauteen -Andrée muka alkuaan kuului. - -Ja sitäpaitsi miehet, tavoitelkootpa he nautintoa tai haaveilkoot -rakkautta, epäilevät tuollaista kylmyyttä viidenkolmatta vanhassa -naisessa, joka on kaunis ja rikas ynnä kuningattaren suosikki, kun -hän yksinäisenä, jääkylmänä, vaiteliaana ja kalpeana astuu sitä uraa, -jolla suurimpana riemuna ja onnena on herättää mitä suurinta huomiota. - -Mutta elävänä arvoituksena oleminen ei viehätä ihmisiä, sen oli -Andrée kylläkin saanut kokea. Hän oli nähnyt, kuinka katseet vähin -erin kääntyivät poispäin hänen kauneudestaan ja älykkäät epäilivät -hänen älyään tai sen suoraan epäsivät. Hän näki enemmänkin: tämä -laiminlyönti muuttui tavaksi vanhemmissa, vaistoksi uusissa -hoviherroissa; eipä enää ollut tavallisempaa puhutella neiti de -Taverneyta kuin Dianan tai Latonan patsaita Versaillesissa, näiden -seistessä mustuneen veden kylmässä kehässä. Kun oli tervehtinyt neiti -de Taverneyta, pyörähtänyt ympäri ja hymähtänyt toiselle naiselle, -oli velvollisuus täytetty. - -Nämä eri vivahdukset eivät jääneet nuoren tytön tarkalta silmältä -huomaamatta. Hän, jonka sydän oli kokenut kaikki mielipiteet -tuntematta ainoatakaan iloa; hän, joka tunsi iän lähenevän, mukanaan -kalvava ikävä ja kolkot muistot, kääntyi hiljakseen pikemmin -kostavan kuin anteeksiantavan Jumalan puoleen, ja tuskallisessa -unettomuudessa, muistellessaan elämänriemuja, jotka olivat -Versaillesin onnellisille rakastaville tarjona, hän huokaili katkerin -mielin: "Ja minä, voi Jumalani, entä minä?" - -Tavatessaan Charnyn tuona pakkasiltana, nähdessään, kuinka nuoren -miehen silmät utelevina kiintyivät häneen ja vähitellen kietoivat -hänet myötätunnon verkkoon, ei hän tässä huomannut tuota outoa -pidättymystä, jota hänelle kaikki hovimiehet ilmaisivat. Tästä -miehestä hän oli nainen. Tämä mies oli hänessä taas elvyttänyt -nuoruuden, sulattanut jään ja saanut Dianan ja Latonan marmorin -punastumaan. - -Neiti de Taverney olikin äkkiä kiintynyt tähän elvyttäjään, joka -oli suonut hänen jälleen tuntea elinvoimaansa. Hän tunsi myös onnea -saadessaan katsella tätä nuorta miestä, joka ei pitänyt häntä -arvoituksena. Ja siksi hän olikin onneton ajatellessaan, että toinen -nainen pääsisi silpomaan hänen heleän mielikuvituksensa siivet, -salpaamaan hänen tuskin puhjenneen kultaisen haaveensa. - -Suotakoon anteeksi, että olemme näin selitelleet, miksi Andrée ei -lähtenyt Filipin mukana kuningattaren luota, vaikka hänen veljelleen -tehty loukkaus oli tuottanut hänelle tuskaa, vaikka tämä veli oli -hänen epäjumalansa, uskontonsa, melkeinpä rakkautensa. - -Neiti de Taverney, joka ei tahtonut jättää kuningatarta kahden -kesken Charnyn kanssa, ei enää aikonut ottaa keskusteluun osaa, kun -hänen veljensä oli poistettu. Hän istuutui likelle tulisijaa, selkä -melkein käännettynä sitä ryhmää kohti, jonka muodostivat kuningatar -istuen, Charny seisten puoleksi kumartuneena ja rouva de la Motte -heidän kohdallaan akkunakomerossa, mistä hänen tekoarkuutensa haki -turvapaikkaa, mutta tosiuteliaisuutensa edullista tähystyssijaa. - -Kuningatar oli muutamia minuutteja vaiti; hän ei tiennyt, kuinka -saisi keskustelun jälleen käyntiin äskeisen niin arkaluontoisen -selityksen jälkeen. Charny näytti kärsivältä, eikä hänen ilmeensä -ollut kuningattarelle vastenmielinen. Vihdoin Marie-Antoinette -katkaisi vaitiolon ja virkkoi vastaten samalla omaan ja muiden -ajatukseen: - -"Se todistaa, ettei meiltä suinkaan vihamiehiä puutu. Voisiko -todella uskoa, että niin viheliäisiä asioita sattuu Ranskan hovissa, -monsieur, voisiko sitä uskoa?" - -Charny ei vastannut. - -"Mikä onni on", jatkoi kuningatar, "elää laivoillanne vapaan taivaan -alla, avoimella ulapalla! Meille kaupunkilaisille puhutaan meren -vimmasta ja häijyydestä. Mutta katsokaapa itseänne, monsieur! Eivätkö -valtameren aallot, vimmaisimmat hyrskyt ole teihin heittäneet -kiukkunsa vaahtoa? Eikö niiden rynnäkkö ole joskus paiskannut teitä -kumoon laivan kannella? Mutta katsokaapa, te olette sittenkin terve, -nuori ja kunniakas." - -"Madame!" - -"Eivätkö myös englantilaiset", jatkoi yhä innostuva kuningatar, "ole -teihin suunnanneet luotiensa ja raehauliensa vimmaa, joka on uhannut -henkeänne? Mutta vähät te siitä! Te olette säilynyt, te olette -väkevä; ja sen johdosta, että olette masentanut vihollisten raivon, -on kuningas teitä onnitellut, suonut teille suosionsa, ja kansa -tietää nimenne ja pitää sitä arvossa." - -"Ja sillä teidän majesteettinne tarkoittaa?..." mutisi Charny, mieli -arkana katsellen kuningattaren yhä yltyvää hermokiihtymystä. - -"Sillä minä tarkoitan, että siunattuja olkoot ne viholliset, jotka -meihin sinkauttavat tulta ja terästä ja vaahtolaineita, siunattuja ne -viholliset, jotka meiltä uhkaavat vain hengen viedä!" - -"Voi taivas, madame", vastasi Charny, "teidän majesteetillanne ei -voi olla vihollisia, niinkuin ei kotkallakaan voi olla vihollisia -käärmeiden seassa. Maassa matelevat eivät vaivaa niitä, jotka -leijailevat pilvien korkeudessa." - -"Monsieur", riensi kuningatar lausumaan, "te olette eheänä -päässyt taistelusta, pelastunut vammatta myrskystä, voitollisena -ja rakastettuna, kun taas meikäläiset, joiden maineen vihollinen -tahraa parjauksen näljällä, tosin eivät ole hengen vaarassa, mutta -vanhenevat joka mäiskäystä, tottuvat painamaan otsansa maahan, -peläten kohtaavansa, kuten minä tänään, sen kaksinkertaisen -vääryyden, että ystävät ja viholliset hyökkäävät yhdessä kimppuun. Ja -lisäksi, monsieur, jospa tietäisitte, kuinka kovaa on olla vihattu!" - -Andrée odotti tuskallisesti nuoren miehen vastausta, peläten hänen -rupeavan tuntehikkaasti lohduttamaan, kuten kuningatar näkyi -toivovan. Mutta sensijaan Charny pyyhki otsaansa nenäliinalla, etsi -tukea läheisen nojatuolin selkämyksestä ja kalpeni. Kuningatar -katsahti häneen ja sanoi: - -"Eikö täällä ole liian lämmin?" - -Rouva de la Motte aukaisi akkunan kätösellään, joka väänsi -akkunansalpaa yhtä nasevasti kuin miehen jäntevä koura. Charny -hengitti mielihyvin raikasta ilmaa. - -"Herra on tottunut merituuleen; pian hän tukehtuisi Versaillesin -komeroissa." - -"Ei se ole lainkaan sitä, madame", vastasi Charny, "mutta minulla -on virantoimitus kello kaksi, ja ellei teidän majesteettinne käske -jäämään..." - -"En, en, monsieur", sanoi kuningatar. "Me kyllä tiedämme, mitä -määräys on, eikö niin, Andrée?" - -Sitten hän kääntyi Charnyhin päin ja sanoi hieman närkästyneellä -äänellä: - -"Te olette vapaa, monsieur." - -Ja hän viittasi nuorelle upseerille jäähyväisiksi. Charny kumarsi -ilmeisesti kiirehtien ja katosi oviverhon taakse. Pari sekuntia -senjälkeen kuului etuhuoneesta ikäänkuin parahdus ja monen ihmisen -hätäisiä askelia. Kuningatar oli lähellä ovea joko sattumalta tai -tahtoen katseellaan seurata Charnyta, jonka kiireellinen poistuminen -oli hänestä tuntunut omituiselta. Hän kohotti oviverhoa, huudahti -heikosti ja näytti aikovan syöstä ulos. Mutta Andrée, joka oli -pitänyt häntä silmällä, riensi hänen ja oven väliin. - -"Oi, madame!" sanoi hän. - -Kuningatar loi Andréeseen tuikean silmäyksen, jonka tämä kesti -säikkymättä. Rouva de la Motte kurotti päätään. Kuningattaren ja -Andréen välissä oli pieni rako, josta hän saattoi nähdä herra de -Charnyn tainnoksissa ja tämän avuksi rientäneitä palvelijoita ja -kaartilaisia. Huomatessaan rouva de la Motten liikahduksen kuningatar -sulki oven hätäisesti, mutta liian myöhään, sillä toinen oli jo -nähnyt. - -Kulmakarvat rypyssä ja arvelevin askelin palasi Marie-Antoinette -istumaan nojatuoliinsa; hän oli sen synkän mietiskelyn vallassa, -joka seuraa rajua mielenliikutusta. Hän ei näyttänyt muistavan, että -ympärillä oli eläviä olentoja. Andrée taas, vaikka seisoi seinään -nojaten, näytti yhtä syvästi vaipuneen omiin ajatuksiinsa. Hetken -aikaa oltiin ääneti. - -"Kovin meikillistä se sittenkin on", sanoi äkkiä kuningatar, -jonka sanat vavahduttivat molempia toisia, ne kun olivat niin -odottamattomia, "herra de Charny näkyy vieläkin epäilevän..." - -"Epäilevän mitä, madame?" kysyi Andrée. - -"Sitä, että tuona naamiaisyönä olin täällä linnassa." - -"Ei, ei, madame!" - -"Enkö ole oikeassa, kreivitär", sanoi kuningatar, "että herra de -Charny vielä epäilee?" - -"Vaikka kuningas selitti? Se olisi mahdotonta, madame", sanoi Andrée. - -"Voidaanhan ajatella, että kuningas itserakkaudesta tuli avukseni. -Hän ei uskonut minua varmasti, ei uskonut, sen kyllä näki." - -Andrée puri huultaan. - -"Veljeni ei ole niin epäuskoinen kuin herra de Charny", huomautti -hän. "Hän näkyi ihan varmasti uskovan." - -"Se olisi surkeata", jatkoi kuningatar, joka ei ollut kuunnellut -Andréen huomautusta. "Eikä sillä nuorella miehellä siinä tapauksessa -olekaan sydän niin puhdas ja rehellinen kuin luulin." - -Sitten hän löi harmistuneena käsiään yhteen ja puhui kiivaasti: - -"Mutta kun asiaa ajattelee, miksi hän minua uskoisi, jos on minut -nähnyt? Onhan Artoisin kreivi myös nähnyt, herra Taverney samoin, -ainakin hän niin sanoi; kaikki ihmiset ovat nähneet, ja tarvittiin -kuninkaan sana, jotta uskottaisiin tai edes oltaisiin uskovinaan -päinvastoin. Sen takana on jotakin, josta minun on otettava selko, -kun ei kukaan muu välitä. Sanokaapa, Andrée, eikö minun asiani ole -tätä juttua selvittää." - -"Teidän majesteettinne on oikeassa", vastasi Andrée, "ja uskon rouva -de la Motten olevan samaa mieltä, että teidän majesteettinne tulee -etsiä, kunnes löytää. Vai mitä arvelette, madame?" - -Rouva de la Motte, joka näin yllätettiin, värähti eikä osannut -vastata. - -"Sillä kumminkin sanotaan", jatkoi kuningatar, "että minut on nähty -Mesmerin luona." - -"Ja teidän majesteettinne olikin siellä", riensi rouva de la Motte -hymyillen lisäämään. - -"Vaikka", vastasi kuningatar, "mutta minä en siellä käyttäytynyt, -niinkuin herjauskirjoituksessa väitetään. Ja sitten minut on nähty -oopperassa, vaikken siellä ollut." - -Hän harkitsi; sitten hän äkkiä huudahti innostuneena: - -"Nyt sen keksin!" - -"Selityksenkö?" sammalsi rouva de la Motte. - -"Sepä oli mainiota!" sanoi Andrée. - -"Lähettäkää hakemaan tänne herra de Crosne", sanoi kuningatar -iloisena rouva de Miserylle, joka astui huoneeseen. - - - - -XXXVIII - -HERRA DE CROSNE - - -Herra de Crosne, erinomaisen kohtelias mies, oli mitä pahimmassa -pulassa kuninkaan ja kuningattaren välisen selityksen jälkeen. Mutta -eipä olekaan perin helppo täydellisesti tuntea naisen salaisuuksia, -varsinkaan kun tämä nainen on kuningatar ja asiana on huolehtia -kruunun eduista ja valtiattaren maineesta. Hän tajusi saavansa kestää -kaikessa ankaruudessaan naisen suuttumuksen ja kuningattaren harmin, -mutta hän oli rohkeasti turvautunut velvollisuuteensa, ja hänen hyvin -tunnettu hieno käytöstapansa sai olla haarniskana lieventämässä ensi -iskuja. Hän astui siis sisään rauhallisena hymyhuulin. - -Kuningatar sitävastoin ei hymyillyt. - -"Kuulkaapa, herra de Crosne", sanoi hän, "nyt on meidän vuoromme -ryhtyä selityksiin." - -"Odotan teidän majesteettinne käskyjä." - -"Te varmaankin tiedätte syyn kaikkeen siihen, mitä osakseni on -tullut, herra poliisiministeri." - -Herra de Crosne katseli ympärilleen hieman hätääntyneenä. - -"Älkää olko levoton", jatkoi kuningatar. "Te tunnette nämä molemmat -naiset varsin hyvin; tunnettehan kaikki ihmiset." - -"Melkein", vastasi poliisiministeri. "Tunnen henkilöt, tunnen -seuraukset, mutta en syytä siihen, mistä teidän majesteettinne puhuu." - -"Minun on siis pakko ikäväkseni se teille ilmoittaa", sanoi -kuningatar harmissaan toisen rauhallisuudesta. "Tosin voisin ilmaista -teille salaisuuteni, kuten tässä suhteessa on tapana, kuiskaten tai -syrjässä, mutta minä olen ruvennut puhumaan avoimesti ja kovaa. Ne -seuraukset, sitä sanaahan te käytitte, ne seuraukset, joiden vuoksi -valitan, johtuvat luullakseni siitä, että jokin minun näköiseni -nainen käyttäytyy huonosti ja näyttelee itseään kaikkialla, missä -luulette näkevänne minut, te, monsieur, tai teidän väkenne." - -"Teidän majesteettinne näköinen!" ihmetteli herra de Crosne, liian -kiintyneenä torjumaan kuningattaren hyökkäystä havaitakseen Jeannen -hetkellistä hämiä ja Andréen huudahdusta. - -"Onko sellainen otaksuma teistä mahdoton? Vai tahdotteko ennemmin -uskoa, että eksytän itseäni tai teitä?" - -"Madame, siitä ei ole puhe, mutta kuinka suuresti joku nainen -olisikin teidän majesteettinne näköinen, on kumminkin siksi paljon -eroa, ettei harjaantunut silmä voi erehtyä." - -"Siinä voi erehtyä, monsieur, koska erehdytään." - -"Ja minä voisin mainita esimerkin", huomautti Andrée. - -"Niinkö?" - -"Ollessani isäni luona kotona Taverney-Maison-Rougessa meillä oli -palvelustyttö, joka kohtalon oikusta oli..." - -"Minun näköiseni?" - -"Niin, teidän majesteettinne näköinen ihan eksyttävästi." - -"Minne se tyttö sitten joutui?" - -"Silloin emme vielä tienneet, että teidän majesteettinne mieli on -niin ylevä, niin jalo, ja isäni pelkäsi tämän yhdennäköisyyden -olevan kuningattarelle vastenmielisen, ja niin kauan kuin olimme -Trianonissa, pidimme sitä tyttöä piilossa koko hovin huomiolta." - -"Siinä näette, herra de Crosne! Joko asia kiinnittää mieltänne?" - -"Suuresti, madame." - -"Entä sitten, rakas Andrée?" - -"Niin, madame, sitten se tyttö, hän kun oli levoton ja -kunnianhimoinen, kyllästyi olemaan niin piilossa; hän lienee saanut -huonon tuttavan, ja eräänä iltana, kun minun piti mennä makuulle, -sain ihmeekseni huomata, että hän oli poissa. Haettiin, kaikki -turhaan. Hän oli hävinnyt." - -"Ja samalla se kaksoiseni kaiketi varasti teiltä jotakin?" - -"Ei, madame, minulla ei ollut mitään." - -Jeanne oli tätä puhelua kuunnellut perin tarkkaavasti, kuten voi -helposti käsittää. - -"Tästä kaikesta ette siis tiennyt mitään, herra de Crosne?" sanoi -kuningatar. - -"En, madame." - -"On siis olemassa nainen, joka on eksyttävästi minun näköiseni, eikä -teillä ole siitä tietoa! Valtakunnassa on niinmuodoin näin tärkeä -ilmiö, vaikuttaen vakavaa hämminkiä, mutta te ette ole ensimmäinen, -joka sen tietäisi? Myöntänette, monsieur, että poliisinne on huonossa -kunnossa?" - -"Ei suinkaan, madame", väitti poliisiministeri. "Olkoon rahvaan -asiana ylentää minunlaiseni virkamiehen toimia Jumalan tekojen -tasalle, mutta teidän majesteettinne, jolla on sijansa minua niin -paljon korkeammalla tässä maallisessa Olympossa, tietää hyvinkin, -että kuninkaan virkamiehet ovat vain ihmisiä. Minä en voi komentaa -tapauksia, ja näiden joukossa on niin merkillisiä, että ihmisäly -tuskin pystyy niitä käsittämään." - -"Kun on saanut kaikki mahdolliset keinot tunkeutuakseen -lähimmäistensä ajatuksiinkin, kun asiamiestensä kautta kustantaa -urkkijoita ja näiden avulla saa merkitä muistiin kaikki eleenikin -kuvastimen edessä, niin jollei silloin hallitse tapauksia..." - -"Madame, kun teidän majesteettinne vietti yön linnan ulkopuolella, -tiesin sen. Oliko poliisi huonossa kunnossa? Ei suinkaan. Sinä -päivänä teidän majesteettinne kävi tämän rouvan luona, Saint-Clauden -kadun varrella. Maraisin kaupunginosassa. Asia ei koske minua. Kun -teidän majesteettinne ilmestyi Mesmerin ammeen ääreen Lamballen -prinsessan seurassa, olitte te todella siellä, kuten uskon; poliisini -oli silloinkin hyvässä kunnossa, koska asiamieheni näkivät teidät. -Kun teidän majesteettinne kävi oopperanaamiaisissa..." - -Kuningatar kohotti päätään kiivaasti. - -"Sallikaa minun jatkaa, madame. Sanon teidän majesteetillenne, -niinkuin Artoisin kreivi on sanonut. Jos lanko voi erehtyä kälynsä -piirteistä, niin suuremmalla syyllä voi erehtyä pienipalkkainen -poliisimies. Poliisi on luullut nähneensä teidät ja sen ilmoittanut. -Silläkin kertaa oli poliisini hyvä. Ja teidän majesteettinne -myöntänee, että asiamieheni ovat koko hyvin olleet selvillä -siitä sepustajasta, joka sai herra de Charnylta niin kunnollisen -selkäsaunan?" - -"Herra de Charnylta!" huudahtivat yhtaikaa Andrée ja kuningatar. - -"Se tapaus ei ole vielä vanha, madame, ja kepiniskujen jäljet ovat -Reteaun selässä hyvin tuoreet. Tämäntapaiset jutut olivat edeltäjäni, -herra de Sartinesin vahvin puoli, hän kun osasi niitä niin henkevästi -esittää kaupunginpalvelijalle tai suosikille." - -"Onko herra de Charny käynyt käsiksi siihen heittiöön?" - -"Tiedän vain sen, mitä niin moitittu poliisi on ilmoittanut, ja -teidän majesteettinne lienee samaa mieltä kuin minäkin, että -tuolla poliisilla täytyy olla edes hiukan älyä saadakseen ilmi sen -kaksintaistelun, joka tuosta jutusta seurasi." - -"Herra de Charnyn kaksintaistelu! Onko herra de Charny taistellut?" -huudahti kuningatar. - -"Sanomalehtimiehen kanssa?" kysyi Andrée hätäisesti. - -"Ei sinnepäinkään; niin säällisesti suomittu kynäniekka ei olisi -jaksanut herra de Charnylle antaa sitä miekaniskua, joka oli syynä -hänen pahoinvointiinsa, tuolla etuhuoneessa." - -"Haavoitettu, hän on haavoitettu!" hätäili kuningatar. - -"Mutta milloin ja miten se on tapahtunut? Nyt te erehdytte, herra de -Crosne." - -"Teidän majesteettinne saa minut muuten niin usein kiinni -erehdyksestä, että nyt sallinette minun olla oikeassa." - -"Hän oli juuri äsken täällä." - -"Sen tiedän." - -"Minä kyllä näin, että hänellä oli jokin vaiva", sanoi Andrée. Nämä -sanat hän lausui sillä äänensävyllä, että kuningatar tajusi ne -vihamielisiksi ja kääntyi kiivaasti, luoden äkillisen katseen kuin -vastaiskun, joka kestettiin uljaasti. - -"Mitä sanotte?" kysyi Marie-Antoinette. "Huomasitte herra de Charnyn -kärsivän, mutta ette minulle maininnut!" - -Andrée oli vaiti. Jeanne kiirehti avuksi suosikille, josta hänen piti -saada itselleen ystävä. - -"Minäkin", sanoi hän, "olin näkevinäni, että herra de Charny vaivoin -pysyi pystyssä sillaikaa, kun teidän majesteettinne suvaitsi häntä -puhutella." - -"Vaivoin pysyi", vakuutti vielä Andrée ylpeänä, kiittämättä -kreivitärtä edes silmäyksellä. - -Herra de Crosne, hän, jota oli aikomus kuulustella, sai nyt mielin -määrin tarkastella näitä kolmea naista, joista Jeanne yksin muisti -olevansa poliisiministerin nähtävänä. - -"Monsieur", sanoi vihdoin kuningatar, "kenen kanssa ja minkä vuoksi -herra de Charny on taistellut?" - -Tällä välin Andrée ehti malttaa mielensä. - -"Erään aatelismiehen kanssa, joka... Mutta hyväinen aika, madame, -nythän on enää tarpeetonta... Molemmat vastustajat ovat tällä -hetkellä hyvässä sovussa, koska äsken puhelivat teidän majesteettinne -läsnäollessa." - -"Täälläkö?" - -"Niin, juuri täällä... Voittaja astui ulos ensin, vain parikymmentä -minuuttia sitten." - -"Herra de Taverney!" huudahti kuningatar, silmissä kiukun salama. - -"Veljeni!" mutisi Andrée, moittien itseään siitä itsekkyydestä, ettei -ollut heti kaikkea ymmärtänyt. - -"Todellakin arvelen", sanoi poliisiministeri, "että herra de -Charnylla on ollut kaksintaistelu juuri herra de Taverneyn kanssa." - -Kuningatar löi kiivaasti käsiään yhteen, mikä hänessä osoitti -tulisinta kiukkua. - -"Se on sopimatonta... säädytöntä", sanoi hän. "Mitä... Amerikan tavat -tänne Versaillesiin... Mutta sitäpä minä en siedä." - -Andrée laski päänsä, herra de Crosne samoin. - -"Jos onkin samoillut herrain Lafayetten ja Washingtonin kanssa", -kuningatar oli lausuvinaan tämän nimen ranskaksi, "ei minun hoviani -silti saa muuttaa kuudennentoista vuosisadan turnailukentäksi. Ei, -ja sen sanon vieläkin, ei. Andrée, teidän olisi pitänyt tietää, että -veljenne oli taistellut." - -"Nyt sen kuulen, madame", vastasi Andrée. - -"Miksi hän on tapellut?" - -"Sitä olisi voinut kysyä herra de Charnylta, joka tappeli hänen -kanssaan", sanoi Andrée kalpeana, leimuavin katsein. - -"Minä en kysy, mitä herra de Charny on tehnyt", vastasi kuningatar -töykeästi, "vaan juuri sitä, mitä on tehnyt herra Filip de Taverney." - -"Jos veljeni on ollut miekkasilla", selitti nuori tyttö päästellen -sanoja yksitellen, "ei hän ole voinut olla sillä palvelematta teidän -majesteettianne." - -"Tarkoitatteko, neiti, ettei herra de Charny ole kaksintaistelulla -minua palvellut?" - -"Minulla on kunnia viitata teidän majesteetillenne siihen", vastasi -Andrée samalla äänenpainolla, "että nyt puhun vain veljestäni enkä -kenestäkään muusta." - -Marie-Antoinette pysyi tyynenä, mutta siinä onnistuakseen hän -tarvitsikin kaiken luontaisen voimansa. Hän nousi seisaalle, käveli -kerran edestakaisin, oli katsovinaan kuvastimeen, otti kirjahyllyltä -erään teoksen, josta luki muutaman rivin, ja laski sen sitten -kädestään. - -"Kiitos, herra de Crosne", sanoi hän poliisiministerille, "te olette -saanut minut uskomaan. Minulta on pää mennyt vähän sekaisin kaikista -näistä tiedonannoista ja oletuksista. Poliisi on oikein hyvässä -kunnossa, mutta pyydän teitä ajattelemaan sitä yhdennäköisyyttä, -josta oli puhe. Muistattehan, monsieur. Hyvästi nyt!" - -Ja hän tarjosi hänelle erinomaisen viehkeästi kätensä. Herra de -Crosne poistui kaksin verroin onnellisena ja kymmenin verroin tietoja -saaneena. Andrée tajusi, mikä sävy oli kuningattaren hyvästijätössä, -ja suoritti syvän kumarruksen hovisäännön mukaan. Kuningatar lausui -hänelle "hyvästi" kylmäkiskoisesti, mutta ilman nähtävää vihankaunaa. -Jeanne kumarsi kuin pyhän alttarin edessä ja valmistui lähtemään. -Silloin astui sisään rouva de Misery. - -"Madame", sanoi hän kuningattarelle, "onko teidän majesteettinne -luvannut ottaa vastaan herrat Böhmerin ja Bossangen?" - -"Olen, kyllä muistan, hyvä Misery. Laskekaa heidät sisään. Viipykää -vielä, rouva de la Motte; minä tahdon, että kuningas tekee kanssanne -paremman rauhan." - -Näin puhellessaan kuningatar vaani kuvastimessa Andréen kasvojen -ilmettä, kun tämä hitaasti läheni suuren huoneen ovea. Hän -tahtoi kenties ärsyttää Andréen kateutta suosimalla tällä tapaa -vastatullutta. Mutta Andrée katosi oviverhon taakse räpäyttämättä -silmää, hätkähtämättä. - -"Terästä, terästä!" tuumi kuningatar huokaisten. "Terästä nuo -Taverneyt, mutta kultaa myös." - -"Kah, herrat jalokivikauppiaat, hyvää päivää! Mitä uutta nyt tuotte? -Tiedätte kai, ettei minulla ole rahaa?" - - - - -XXXIX - -KIUSAAJATAR - - -Rouva de la Motte oli asettunut taas paikalleen, seisten syrjässä, -kuten ainakin häveliäs nainen, mutta tarkkaavaisena, kuten sopi -naisen, jonka oli annettu jäädä kuuntelemaan. - -Juhlapukuisina ilmestyivät herrat Böhmer ja Bossange vastaanottoon -kuningattarensa luokse. He astuivat yhtä mittaa kumarrellen -Marie-Antoinetten nojatuolin eteen. - -"Jalokivikauppiaita", sanoi tämä, "tulee tänne puhumaan vain -jalokivistä. Satutte pahaan aikaan, hyvät herrat." - -Herra Böhmer alkoi puhua; hän oli yhtiön puhuja. - -"Madame, me emme tule tarjoomaan teidän majesteetillenne tavaraa, -sillä pelkäsimme olevamme tungettelevia." - -"Mitä vielä!" sanoi kuningatar, jo katuen, että oli esiintynyt kovin -jyrkkänä. "Koristeiden katseleminen ei vielä ole ostamista." - -"Totta, madame", jatkoi Böhmer, tavoitellen lauseensa loppuosaa, -"mutta tulemme täyttämään velvollisuutta, ja se on meitä rohkaissut." - -"Velvollisuutta..." toisti kuningatar hämmästyneenä. - -"Asia koskee yhä sitä kaunista timanttista kaulanauhaa, jota teidän -majesteettinne ei ole suvainnut ottaa." - -"Vai niin... vai kaulanauhaa... Siihenkö taas jouduttiin?" virkkoi -Marie-Antoinette nauraen. - -Böhmer pysyi vakavana. - -"Tosin se on hyvin kaunis, herra Böhmer", jatkoi kuningatar. - -"Niin kaunis, madame", sanoi Bossange ujosti, "että vain teidän -majesteettinne on kyllin arvokas sitä pitämään." - -"Minua lohduttaa kuitenkin se", sanoi Marie-Antoinette kevyesti -huokaisten, mikä ei jäänyt rouva de la Mottelta huomaamatta, "että se -maksaa puolitoista miljoonaa, eikö niin?" - -"Niin, teidän majesteettinne", vastasi Böhmer. - -"Ja että", jatkoi kuningatar, "nykyisenä herttaisena aikakautena kun -kansojen sydämet ovat jäähtyneet niinkuin Jumalan aurinko, ei enää -ole hallitsijaa, joka voisi timanttisesta kaulakoristeesta maksaa -viisitoista sataa tuhatta livreä." - -"Viisitoista sataa tuhatta livreä!" toisti rouva de la Motte -uskollisena kaikuna. - -"Niin että, hyvät herrat, mitä en ole voinut tai mitä ei ole sopinut -ostaa, sitä ei kukaan muukaan saa... Voisitte väittää, että sen -kappaleet ovat arvokkaita. Se on totta; mutta minun ei käy kateeksi -paria, kolmea timanttia, vaikka voisinkin kadehtia kuuttakymmentä." - -Tällöin kuningatar hykersi käsiään ikäänkuin hyvillään, ja samalla -hänen ehkä teki mieli hiukan kiusoitella herroja Böhmeriä ja -Bossangea. - -"Mutta juuri siinä teidän majesteettinne erehtyy", sanoi Böhmer, "ja -se velvollisuus, jonka vuoksi olemme teidän majesteettinne luokse -tulleet, koskee juuri sitä seikkaa: tämä kaulanauha on myyty." - -"Myyty!" huudahti kuningatar käännähtäen. - -"Myyty!" toisti rouva de la Motte, jossa hänen suosijattarensa -liikahdus herätti epäilystä luuloteltuun kieltäymykseen nähden. - -"Kelle?" kysyi kuningatar. - -"Ah, madame, se on valtiosalaisuus." - -"Valtiosalaisuus! No sille me nauramme", sanoi Marie-Antoinette -leikillisesti. "Kun ei sanota, herra Böhmer, eikö se usein ole samaa -kuin ettei voida mitään sanoa?" - -"Madame!" - -"Niin, niin, valtiosalaisuus! Se on meille hyvin tuttua. Varokaa -herra Böhmer, ellette sitä meille ilmaise, niin toimitan herra de -Crosnen asiamiehet sen teiltä varastamaan." - -Ja hän alkoi sydämellisesti nauraa, siten peittelemättä -näyttäen mielipiteensä luulotellusta salaisuudesta, joka esti -jalokivikauppiaita ilmoittamasta ostajan nimeä. - -"Teidän Majesteettinne", sanoi Böhmer arvokkaasti, "on saapa osakseen -toisenlaista kohtelua kuin muut ostajamme; me olemme tulleet -sanomaan, että kaulanauha on myyty, koska se on myyty, ja meidän on -täytynyt salata ostajan nimi, koska kauppa on todellakin tehty salaa -erään lähettilään kautta, joka tahtoo pitää saapumisensa salassa." - -Kuullessaan puhuttavan lähettiläästä kuningatar purskahti uudestaan -nauruun. Hän kääntyi rouva de la Motteen päin ja sanoi: - -"Herra Böhmerissä on se ihailtava ominaisuus, että hän kykenee -uskomaan, mitä nyt puhuu. Kuulkaapa, Böhmer, sanokaa edes, mistä -maasta tuo lähettiläs on tullut?... Ei, se kai olisi liikaa, mutta -ainakin ensi kirjain hänen nimestään! Ei muuta..." - -Ja nyt hän ei enää voinut hillitä uutta naurunpuuskausta. - -"Portugalin lähettiläs", sanoi Böhmer alentaen ääntään; ikäänkuin -pelastaakseen salaisuutensa edes rouva de la Motten korvilta. - -Kuningatar hillitsi itsensä äkkiä, kun sai näin määrätyn tiedon. - -"Portugalin!" ihmetteli hän. "Mutta ei täällä ole sen maan -lähettilästä, Böhmer." - -"On tullut tätä varten erityinen, madame." - -"Teidänkö luoksenne... salaa?" - -"Niin, madame." - -"Kuka se on?" - -"Herra de Souza." - -Kuningatar ei vastannut. Hän heilutteli päätään hetkisen ja sanoi -sitten, ikäänkuin olisi tehnyt päätöksensä: - -"Vai niin, sitä parempi hänen majesteetilleen Portugalin -kuningattarelle. Timantit ovat kauniita. Älkäämme niistä enää puhuko." - -"Päinvastoin, madame; teidän majesteettinne suvainnee antaa minulle -luvan niistä puhua..." - -"Meille luvan", sanoi Böhmer katsahtaen yhtiömieheensä. - -Bossange kumarsi syvään. - -"Oletteko nähnyt ne timantit, kreivitär?" kysyi kuningatar luoden -katseen Jeanneen päin. - -"En, madame." - -"Kauniita timantteja!... Vahinko, etteivät nämä herrat ottaneet niitä -mukaansa." - -"Tässä ne ovat", sanoi Bossange innokkaasti. - -Ja hän otti hatusta, jota piteli kainalossaan, pienen litteän -lippaan, jossa koristetta säilytettiin. - -"Katsokaapa, kreivitär", sanoi kuningatar, "tuo teitä varmaan -huvittaa, kun olette nainen." - -Ja hän siirtyi hiukan syrjemmälle pienen porsliinipöydän luota, jolle -Böhmer levitti kaulanauhan niin taitavasti, että useimmat jalokivien -särmistä, valon niihin osuessa, säkenöivät kuin tulessa. Jeanne -huudahti ihastuksesta, eikä kauniimpaa olisi voinutkaan kuvitella. -Timantit olivat kuin tulenkielekkeitä, milloin vihreänpunaisia, -milloin taas valkeita kuin itse päivänvalo. Böhmer pani koristeen -värähtelemään, ja sen ihmeelliset leimahdukset näkyivät ryöppynä -virtaavan. - -"Ihmeen kaunis!" ihaili Jeanne aivan hurmaantuneena. - -"Puolitoista miljoonaa livreä, mutta mahtuu yhteen kouraan!" vastasi -kuningatar tekeytyen niin filosofisen tyyneksi, kuin Geneven Rousseau -olisi koskaan voinut olla sellaisessa tilaisuudessa. - -Mutta Jeanne tajusi tässä kylmäkiskoisuudessa olevan muutakin eikä -menettänyt toivoa, että saisi kuningattaren mielen kääntymään. Hän -siis tutki koristetta kauan ja sanoi: - -"Herra jalokivikauppias oli oikeassa; maailmassa on vain yksi -kuningatar kyllin ansiokas tätä pitämään -- teidän majesteettinne." - -"Mutta minun majesteettini ei pane sitä kaulaansa", vastasi -Marie-Antoinette. - -"Emme katsoneet voivamme sitä päästää Ranskan ulkopuolelle, madame, -ennenkuin saisimme teidän majesteetillenne alamaisesti lausua -siitä mielipahamme. Tämän koristeen tuntee koko Eurooppa, ja sen -omistamisesta kilpaillaan. Kun kerran Ranskan kuningatar on siitä -kieltäytynyt, saakoon kuka tahansa hallitsijatar sillä itseään -koristaa, sillä kansallisylpeytemme täytyy se sietää siihen nähden, -että teidän majesteettinne on uudestaan ja lopullisesti hylännyt -tarjouksemme." - -"Kieltävän vastaukseni on teille ilmoitettu", vastasi kuningatar. "Ja -se on julkisesti tunnettu. Minua on siitä niin paljon kiitetty, etten -kadu." - -"Jos Ranskan kansa on ihaillut sitä", sanoi Böhmer, "että teidän -majesteettinne piti sotalaivaa arvokkaampana kuin kaulanauhaa, niin -aateli, joka on myös ranskalainen, ei pitäisi ihmeellisenä, että -Ranskan kuningatar ostaa kaulakoristeen sitten, kun on ostanut -laivan." - -"Ei puhuta siitä enää", sanoi Marie-Antoinette luoden koristeeseen -viimeisen silmäyksen. - -Jeanne huokasi helpottaakseen kuningattaren huokausta. - -"Vai tuli huokaus, kreivitär! Minun sijassani te menettelisitte -niinkuin minäkin." - -"En tiedä", mutisi Jeanne. - -"Oletteko katsellut kylliksenne?" kiiruhti kuningatar kysymään. - -"Katselisin vaikka aina, madame." - -"Hyvät herrat, sallikaa tuon uteliaan nauttia; hän vain ihailee. Ei -se timanttejanne kuluta; niillä on sittenkin puolentoista miljoonan -arvo, sen pahempi." - -Nämä viime sanat tuntuivat kreivittärestä tarjoavan hyvän -tilaisuuden. Kuningatar pahoitteli: hän oli siis halunnut. Ja kun -hänessä oli kerran ollut halu, halusi hän vieläkin, koska ei ollut -saanut. Näin Jeanne lienee ajatellut, sillä hän virkkoi: - -"Niin, puolentoista miljoonan arvo, madame, ja teidän kaulassanne -se aivan näännyttäisi kateudesta kaikki naiset, vaikka olisivat -Kleopatroja tai Venuksia." - -Ja siepaten lippaasta tuon kuninkaallisen koristeen hän kiinnitti -sen soljella niin taitavasti, niin kätevästi Marie-Antoinetten -hienonpehmeän kaulan ympärille, että tämä silmänräpäyksessä joutui -kuin keskelle läikehtiviä fosforivärejä. - -"Oi, kuinka ihana teidän majesteettinne nyt on!" sanoi Jeanne. - -Marie-Antoinette kiirehti kuvastimen eteen; hänen silmiään huikaisi. -Hänen niin hieno ja notkea kaulansa kuin Jane Grayn, tämä niin hento -kaula kuin liljan varsi, jonka oli määrä Vergiliuksen kukan tavoin -joutua raudalla katkaistavaksi, yleni viehkeästi kullan värisine, -käherrettyine kiharoineen leimuavan aallokon sylistä. Jeanne oli -rohjennut paljastaa kuningattaren hartiat, niin että kaulanauhan -alimmat rivit laskeutuivat hänen helmiäisen kaltaiselle povelleen. -Kuningatar sädehti, nainen loisti. Rakastajat tai alamaiset, kaikki -olisivat langenneet maahan. Marie-Antoinette unohti itsensä niin, -että ihaili itseään tässä asussa. Mutta sitten hän pelon valtaamana -tahtoi temmata koristeen yltään. - -"Riittää jo", sanoi hän, "riittää!" - -"Se on koskenut, teidän majesteettianne", sanoi Böhmer. "Nyt ei sovi -antaa kenenkään muun sitä pitää." - -"Mahdotonta", vastasi kuningatar päättävästi. "Hyvät herrat, olen -hetkisen leikkinyt näillä timanteilla, mutta leikin jatkaminen olisi -virhe." - -"Teidän majesteettinne tarvitsee aikaa tottuakseen tähän ajatukseen", -sanoi Böhmer hänelle salavihkaa. "Huomenna tulemme uudestaan." - -"Maksu myöhemmin on sittenkin maksu. Ja miksi siirtäisi maksun -tuonnemmaksi? Teilläkin on kiire, ja varmaankin teille tarjotaan -parempia maksuehtoja." - -"Kyllä, teidän majesteettinne, käteismaksu", vastasi kohta Böhmer -ollen jälleen kauppias. - -"Viekää pois!" huudahti kuningatar. "Timantit lippaaseen, heti!" - -"Teidän majesteettinne ehkä unohtaa, että tällainen koriste on rahaa -ja että se sadankin vuoden päästä on ainakin sen arvoinen kuin -nytkin", huomautti Jeanne. - -"Antakaa minulle puolitoista miljoonaa livreä, kreivitär", vastasi -kuningatar väkinäisesti hymyillen, "niin saadaan nähdä." - -"Voi jospa minulla olisi!..." - -Hän vaikeni. Pitkät lauseet eivät aina ole sen arvoisia kuin sovelias -sanomatta jättäminen. - -Böhmer ja Bossange käyttivät neljännestunnin sovitellakseen -koristeen lippaaseen ja kiertääkseen lukon kiinni, mutta kuningatar -ei hiiskahtanutkaan. Hänen teeskennellystä ilmeestään, hänen -vaitiolostaan saattoi nähdä, että vaikutelma oli ollut syvä ja -taistelu kova. Tapansa mukaan, kun oli harmissaan, hän nytkin otti -käteensä kirjan ja selaili sitä lukematta. - -Jalokivikauppiaat tekivät lähtöä ja sanoivat: - -"Eikö siis teidän majesteettinne halua?" - -"En... en", huokasi kuningatar, tällä kertaa salaamatta huokaustaan. - -He poistuivat. Jeanne huomasi, että kuningattaren jalka polki -samettipatjaa, johon siitä jäi näkyvä merkki. - -"Hän kärsii", ajatteli kreivitär seisten liikkumatta. - -Äkkiä kuningatar nousi, käveli kerran edestakaisin ja pysähtyi -Jeannen eteen, jonka katse kiilui häntä kohti. - -"Kreivitär", sanoi hän kuivasti, "kuningas ei näy tulevan takaisin. -Pikku anomuksemme lykätään ensi vastaanottoon." - -Jeanne kumarsi alamaisesti ja astui takaperin ovelle asti. - -"Mutta minä pidän teitä muistissa", lisäsi kuningatar lempeästi. - -Jeanne painoi huulensa Marie-Antoinetten kädelle niin hartaana kuin -tarjoisi koko sydämensä ja lähti jättäen kuningattaren harmiensa ja -huumaustensa valtaan. - -"Voimattomuuden harmit, halun huumaukset", tuumi Jeanne. "Ja -sittenkin kuningatar! Mitä vielä, hän on nainen!" - -Kreivitär katosi näkyvistä. - - - - -XL - -KAKSI HIMOA RAKKAUDEN VARJOSSA - - -Jeanne oli myös nainen, vaikkei ollut kuningatar. Niinpä hän heti, -kun oli päässyt vaunuihinsa, vertaili Versaillesin komeata palatsia, -sen rikasta ja loisteliasta kalustoa siihen, mitä oli neljännessä -kerroksessa Saint-Clauden kadun varrella, sen hienopukuisia -lakeijoita vanhaan palvelijaansa. - -Mutta melkein kohta häipyivät mitätön ullakkokamari ja vanha Clotilde -menneisyyden hämärään, niinkuin joku näky kadottuaan tuntuu olleenkin -olematon, ja Jeanne näki pienen talonsa Saint-Antoinen esikaupungissa -niin erinomaisena, niin sirona, niin kodikkaana, kuten nyt -sanottaisiin, palvelijat tosin vähemmän kirjailluissa livereissä kuin -Versaillesissa, mutta yhtä kunnioittavina, yhtä kuuliaisina. Tämä -talo ja tämä palvelusväki olivat hänen Versaillesinsa; siellä hän -oli samoin kuningattarena kuin Marie-Antoinette, ja mikäli hän osasi -pitää halujaan järjellisyyden, vaikkei tarpeellisuuden rajoissa, -täytettiin ne yhtä hyvin ja yhtä nopeasti, kuin jos hänellä olisi -ollut valtikka. - -Jeannella oli siis kotiin palatessaan otsa kirkkaana ja hymy -huulilla. Oli vielä jokseenkin varhaista; hän otti paperia, kynän -ja mustetta, kirjoitti muutaman rivin, pisti kirjeen hienoon, -hyvätuoksuiseen kuoreen, laati osoitteen ja soitti. Kohta aukeni ovi -ja kynnykselle ilmestyi lakeija odottamaan. - -"Oikeassa olin", ajatteli Jeanne. "Ei kuningatartakaan palvella -paremmin." - -Sitten hän ojensi kätensä ja sanoi: - -"Tämä kirje monseigneur kardinaali de Rohanille." - -Lakeija astui esille, otti kirjeen ja poistui sanomatta sanaakaan, -totellen mykästi, niinkuin palvelijain on tapana ylhäisissä perheissä. - -Kreivitär vaipui syviin haaveisiin, jotka eivät olleet uusia, vaan -liittyivät jatkona siihen, mitä oli ollut matkalla mielessä. Tuskin -oli kulunut viittäkään minuuttia, kun ovelle naputettiin. - -"Sisään", käski rouva de la Motte. Huoneeseen tuli äskeinen lakeija. - -"No?" kysyi Jeanne tehden hieman maltittoman liikkeen nähdessään -ettei hänen käskyään oltu toteltu. - -"Juuri kun astuin portista täyttääkseni rouva kreivittären -määräyksen", selitti lakeija, "saapui monseigneur paikalle. Ilmoitin -hänelle meneväni hänen hotelliinsa. Hän otti vastaan kreivittären -kirjeen, luki sen, astui vaunuista ja sanoi: Hyvä on, ilmoittakaa -minut." - -"Sitten?" - -"Monseigneur on täällä ja odottaa, että kreivitär suvaitsisi ottaa -hänet vastaan." - -Kreivittären huulille ilmestyi lievä hymähdys, ja nähtävästi hyvillä -mielin hän vastasi parin sekunnin kuluttua: - -"Antakaa monseigneurin tulla." - -Lieneekö noiden parin sekunnin tarkoituksena ollut jättää -kirkkoruhtinas etuhuoneessa odottamaan vai tarvitsiko niitä rouva de -la Motte suunnitelmansa täydentämiseen? Prinssi ilmestyi kynnykselle. - -Oliko Jeannella siis suunnitelma, kun palasi uuteen kotiinsa, -lähetti kutsumaan kardinaalia ja tunsi niin suurta iloa siitä, että -kutsuttu oli kohta saapuvilla? Oli, sillä kuningattaren mielikuvitus -oli virvatulien lailla, jotka valaisevat kokonaista laaksoa -kolkoin välähdyksin, tämä kuninkaallinen ja varsinkin naisellinen -mielikuvitus oli juonikkaan kreivittären katseille paljastanut, mitä -salaisuuksia oli kätkettynä siihen sieluun, joka muuten oli liian -ylpeä kovin huolehtiakseen niiden suojelemisesta. - -Matka Versaillesista Pariisiin on pitkä, ja kun kumppanina on -ahneuden henki, ehtii tämä kuiskailla mitä rohkeimpia laskelmia. -Jeannea aivan huumasi tuo puolentoista miljoonan summa levitettynä -timanteissa herrain Böhmerin ja Bossangen jalokivilippaan valkoiselle -satiinille. Olihan puolitoista miljoonaa livreä ruhtinaallinen -omaisuus, varsinkin sen kerjäläispoloisen silmissä, joka vielä -kuukausi sitten kurotti kättään ylhäisten almua kohti! Kieltämättä -oli Saint-Clauden kadun Jeanne de Valois kauempana Saint-Antoinen -esikaupungin Jeanne de Valoisista kuin tämä siitä Jeanne de -Valoisista, joka omisti tuon kaulanauhan. Hän oli siis jo edempänä -kuin puolitiessä rikkautta kohti. - -Eikä Jeannen tavoittelema rikkaus ollut petollinen luulo, kuten -usein on jokin kontrahdin määräys, jokin maakiinteistö, jotka kyllä -ovat perin oivallisia, mutta joihin täytyy lisäksi panna älyn tai -silmien tarkkuutta. Ei, tuo kaulakoriste oli aivan toista kuin mikään -kontrahti tai maatila: Kaulakoriste oli ilmeistä rikkautta; lisäksi -se aina säteili ja lumosi, ja koska sitä halusi kuningatar, saattoi -myös Jeanne de Valois siitä uneksia, ja koska kuningatar voi olla -sitä vailla, saattoi rouva de la Motte hyvinkin rajoittaa himonsa -siihen. - -Myös esiintyi tuhansia epämääräisiä aatteita, hämäräpiirteisiä, -outoja utukuvia, joiden runoilija Aristofanes sanoi sulautuvan -ihmisiin intohimon hetkinä, tuhansia haluja, omistuskiihkoja -Versaillesin ja Pariisin välisellä matkalla Jeannen mielessä susien, -kettujen ja siivellisten käärmeiden hahmoissa. - -Kardinaali, jonka piti nämä haaveet toteuttaa, keskeytti ne -tyydyttäen odottamattomalla läsnäolollaan rouva de la Motten hajun -häntä tavata. Mutta hänellä itsellään oli myös haaveensa, oma -himonsa, jonka hän kätki liehittelyn, näennäisen rakkauden naamiolla. - -"Ah, rakas Jeanne", sanoi hän, "te olette jo kotona! Te olette -todellakin käynyt minulle niin välttämättömäksi, että koko päivääni -on synkistänyt ajatus teidän olostanne kaukana luotani. Toivoakseni -olette palannut Versaillesista ainakin terveenä?" - -"Kuten näette, monseigneur." - -"Ja tyytyväisenä?" - -"Ihastuneena." - -"Kuningatar otti teidät siis vastaan?" - -"Heti saavuttuani vietiin minut hänen luoksensa." - -"Teillä on hyvä onni. Voisinpa riemuisesta ilmeestänne päättää, että -kuningatar on puhellut kanssanne kauan." - -"Viivyin hänen majesteettinsa huoneessa melkein kolme tuntia." - -Kardinaali hätkähti, eikä paljon puuttunut, että hän olisi toistanut -oudolla äänenpainolla sanat "kolme tuntia", mutta hän malttoi -mielensä. - -"Te olettekin lumoojatar", sanoi hän, "eikä kukaan voi teitä -vastustaa." - -"Nyt te liioittelette, hyvä prinssi." - -"En ollenkaan. Ja te sanotte olleenne kolme tuntia kuningattaren -seurassa?" - -Jeanne nyökkäsi myöntävästi. - -"Kolme tuntia", toisti kardinaali hymyillen. "Mitä kaikkea ehtiikään -teidän kaltaisenne älykäs nainen puhua kolmessa tunnissa!" - -"Voin vakuuttaa, monseigneur, etten hukannut aikaani." - -"Löisin vaikka vetoa, että noiden kolmen tunnin kuluessa ette -minuutiksikaan muistanut minua", koetti kardinaali arvata. - -"Kiittämätön!" - -"Todellako?" huudahti kardinaali. - -"Olen tehnyt enemmän kuin muistanut teitä." - -"Mitä siis olette tehnyt?" - -"Olen puhunut teistä." - -"Puhunut minusta, kenelle?" kysyi kirkkoruhtinas sykkivin sydämin -sellaisella äänellä, josta hänen malttinsakaan ei voinut haihduttaa -mielenliikutuksen merkkiä. - -"Kelle muulle kuin kuningattarelle?" - -Ja lausuessaan nämä kardinaalille niin kallisarvoiset sanat Jeanne -oli kyllin ovela varoakseen katsomasta häntä kasvoihin, ikäänkuin ei -paljoa välittäisi siitä, mitä ne vaikuttivat. Herra de Rohan vavahti. - -"Rakas kreivitär, kertokaa minulle! Kaikki, mitä teille sattuu, -koskee todella niin läheltä mieleeni, etten tahdo menettää -ainoatakaan pikku seikkaa." - -Jeanne hymyili tietäessään, mikä kiinnitti kardinaalin mieltä, -yhtä hyvin kuin tämä itse. Mutta jo ennakolta hahmoiteltuaan tätä -seikkaperäistä matkakertomusta ja haluten siitä puhua, vaikkei olisi -pyydettykään, hän aloitti hitaasti, niin että toinen sai häneltä -houkutella melkein joka sanan. Hän kuvasi koko kohtauksen, esitti -kaikki puhelut ja sai joka kohdalta todistetuksi, että jokin niistä -ihmeellisistä sattumista, joista hovimiesten onni riippuu, oli -hänet toimittanut Versaillesiin ihan keskelle erikoisia olosuhteita -ja tapahtumia, joiden nojalla yhdessä päivässä voi ventovieraasta -tulla melkein erottamaton ystävä. Jeanne de la Motte olikin yhdessä -päivässä perehtynyt kuningattaren onnettomuuksiin, kuninkaallisuuden -voimattomuuteen. - -Kardinaali oli kuunnellessaan panevinaan huomiota vain siihen, mitä -kuningatar oli lausunut Jeannea itseään varten, ja Jeanne pani -erityistä painoa siihen, mitä kuningatar oli sanonut kardinaalista. - -Tuskin oli kertomus päättynyt, kun huoneeseen astui sama lakeija -ilmoittaen, että illallinen oli valmiina. Jeanne antoi kardinaalille -kutsun silmäniskulla; kardinaali hyväksyi sen nyökkäyksellä. - -Hän tarjosi käsivartensa talonemännälle, joka oli niin pian tottunut -uuteen asemaansa, ja he siirtyivät ruokasaliin. Kun ateria oli -päättynyt, kun kardinaali oli pitkin siemauksin ahminut toivoa ja -rakkautta lumoojattaren ainakin kymmenen kertaa uudistamista ja -keskeyttämistä matkamuistelmista, tuli hänen lopulta pakko tehdä -tiliä tämän naisen kanssa, jolla oli käsissään valtiaiden sydämiä. -Sillä hän huomasi tuntien kauhunsekaista hämmästystä, että kreivitär -ei pysytellyt mahtavana, kuten mikä tahansa nainen, jota tavoitellaan -ja tarvitaan, vaan osoitti hänen toiveilleen erinomaista suopeutta, -aivan toisenlaista kuin se tuima ylpeys, joka tuli esille heidän -viimeksi syödessään illallista tässä samassa paikassa. - -Tällä kertaa Jeanne hoiti emännän tehtäviä naisena, joka ei osaa -hallita ainoastaan itseään, vaan muitakin: katseessa ei vähääkään -hämiä, äänessä ei mitään arkuutta. Mutta hänpä olikin, tutustuakseen -ylimystön käytöstapaan, seurustellut koko päivän Ranskan aatelin -hienoston kanssa; olihan verraton kuningatar hänelle lausunut: hyvä -kreivitär. Myöskin kardinaali, vaikka itse oli muita etevämpi, -mukaantui tähän etevämmyyteen eikä yrittänyt nousta sitä vastaan. - -"Kreivitär", sanoi kardinaali tarttuen hänen käteensä, "teissä on -kaksi naista." - -"Kuinka niin?" kysyi Jeanne. - -"Eilinen ja tämänpäiväinen." - -"Kumpi teidän korkea-arvoisuuttanne enemmän miellyttää?" - -"En osaa sanoa. Mutta tämäniltainen on kuin joku Armida tai Kirke, -jota ei voi vastustaa." - -"Ja jota toivoakseni ette aiokaan vastustaa, monseigneur, niin -prinssi kuin olettekin." - -Prinssi solui tuolilta alas ja polvistui rouva de la Motten eteen. - -"Almuako pyydätte!" kysyi tämä. - -"Ja odotan, että sen mulle suotte." - -"Nyt on anteliaisuuden päivä", vastasi Jeanne. "Valoisin kreivitär on -päässyt arvoonsa, hän on nyt hovinainen; pian hän kuuluu Versaillesin -ylimpiin naisiin. Hän voi siis avata kätensä ja ojentaa sen kelle -hyväksi näkee." - -"Vaikkapa prinssille?" sanoi kardinaali. - -"Vaikkapa kardinaalille?" vastasi Jeanne. - -Kardinaali painoi pitkän ja hehkuvan suudelman tälle kauniille, -itsenäiselle kädelle; sitten hän, silmillään kysyttyään kreivittären -katseelta ja hymyltä, nousi taas seisaalle, astui etuhuoneeseen ja -kuiskasi pari sanaa palvelijalleen. Pari minuuttia senjälkeen kuului -poistuvien vaunujen jyrinää. Kreivitär kohotti päätään. - -"Niinpä siis olen, kreivitär", sanoi kardinaali, "polttanut laivat -takanani!" - -"Siinä ei ole suurtakaan ansiota", vastasi kreivitär, "kun olette -satamassa." - - - - -XLI - -NAAMIOIDEN ALTA ALKAA NÄKYÄ KASVOJA - - -Pitkällinen pakinoiminen on mieluisana etuna niillä, joilla ei enää -ole varsinaista sanottavaa toisilleen. Sen onnen jälkeen, että saa -olla vaiti tai huudahduksilla ilmaista halunsa, lienee suurin se, -että saa puhua paljon tarkoittamatta mitään. - -Kun oli kulunut pari tuntia kardinaalin vaunujen poistumisesta, -olivat hän ja kreivitär ehtineet yllämainitulle kannalle. Kreivitär -oli suostunut, kardinaali oli voittanut, mutta sittenkin jälkimäinen -oli orja, edellinen valtias. Kaksi miestä pettää toisiaan -kädenlyönnillä; mies ja nainen pettävät toisiaan suudellen. Mutta -tässä molemmat pettävät toisiaan vain siksi, että kumpikin tahtoi -joutua petetyksi. Kummallakin oli päämääränsä, jota varten oli -tarpeen läheinen suhde. Kumpikin oli siis päässyt tahtonsa perille. - -Kardinaali ei enää huolinutkaan salata maltittomuuttaan, teki vain -lyhyen matkan päästäkseen puhelussa taas käsiksi Versaillesiin -ja niihin suosionosoituksiin, joita tulisi kuningattaren uudelle -suosikille, ja sanoi: - -"Hän on jalomielinen eikä säästele mitään tahtoessaan auttaa niitä, -joita rakastaa. Hänessä on harvinainen äly osata antaa pikkuisen -monelle tuttavalle, ja paljon muutamalle ystävälle." - -"Luuletteko siis, että kuningatar on rikas?" kysyi rouva de la Motte. - -"Hän osaa yhdellä sanalla, liikkeellä, hymyllä loihtia esiin -varoja. Yksikään ministeri, paitsi ehkä Turgot, ei ole rohjennut -kuningattarelta kieltää, mitä hän on pyytänyt." - -"Vai niin, mutta minä tiedän, että hän on vähemmän rikas, kuin -luulette, kuningatar parka tai pikemmin naisparka!" - -"Kuinka niin?" kysyi kardinaali. - -"Onko se rikas, jonka täytyy olla jotakin vailla?" - -"Mitä vailla? Kertokaa, rakas Jeanne." - -"Voi taivas, kerron vain, mitä näin, en enempää enkä vähempää." - -"Mitä ihmettä se on?" - -"Ajatelkaapa, se kuningatar raukka on saanut kestää kaksi -sietämätöntä tuskaa?" - -"Kertokaa, hyvä kreivitär!" - -"Tiedättekö, rakas prinssi, mitä on naisellinen halu?" - -"En, mutta soisin teidän selittävän." - -"No kuulkaa, kuningatar haluaa, mutta ei voi haluaan tyydyttää." - -"Haluaa... ketä?" - -"Ei, vaan jotakin." - -"No mitä?" - -"Timanttista kaulanauhaa." - -"Vai niin! Nyt ymmärrän. Tarkoitatte Böhmer ja Bossangen timantteja?" - -"Juuri niitä." - -"Vanha juttu, kreivitär." - -"Vanha tai uusi, mutta eikö se vie kuningatarta epätoivoon, ettei voi -saada, mitä pelkkä suosikki oli vähällä saada? Jos kuningas Ludvig XV -olisi elänyt pari viikkoa lisää, olisi Jeanne Vaubernier saanut, mitä -Marie-Antoinette ei saa." - -"Kuulkaapa, hyvä kreivitär, nyt erehdytte; kuningatar olisi jo -monasti voinut saada nuo timantit, mutta ei ole huolinut." - -"Joutavia!" - -"Vakuutan, että kuningas on hänelle niitä tarjonnut, mutta hän ei ole -tahtonut niitä ottaa vastaan kuninkaan omasta kädestä." - -Ja kardinaali kertoi jutun sotalaivasta. Jeanne kuunteli hartaasti ja -sanoi kardinaalin lopetettua: - -"Entä sitten?" - -"Kuinka niin... sitten?" - -"Mitä se todistaa?" - -"Ettei hän huolinut, luullakseni." - -Jeanne kohautti hartioitaan. - -"Te tunnette naiset, hovin, kuninkaat, mutta eksytte uskomaan -tuommoista vastausta!" - -"Oli miten oli, minä totean, että hän kieltäytyi." - -"Rakas prinssi, se osoittaa vain, että kuningattaren teki mieli -lausua jotakin suurenmoista, kansanmielistä, ja sen hän lausuikin." - -"Vai sillä tapaa te luotatte kuninkaallisiin hyveisiin!" sanoi -kardinaali. "Voi sitä epäluuloa! Pyhä Tuomaskin oli teidän -rinnallanne uskovainen." - -"Epäilevä tai uskovainen, mutta yhden asian voin teille vakuuttaa." - -"No, minkä?" - -"Sen, että heti kun kuningatar oli kaulanauhan hylännyt, häneen tuli -hurja halu se saada." - -"Tuo on vain mielikuvitusta, rakkaani. Ensiksikin saatte olla varma, -siitä, että kuningattarella on vikojensa ohella muuan erinomainen -ansio." - -"Mikä se on?" - -"Hän on tasapuolinen! Hän ei erityisesti välitä kullasta, hopeasta -tai jalokivistä. Hän osaa käsitellä kivennäisiä niiden arvon mukaan. -Hänestä voi kukka vyössä olla saman arvoinen kuin timantti korvassa." - -"Sitä vastaan en kiistä, mutta tällä kertaa väitän yhä, että hän -haluaa panna monta timanttia kaulaansa." - -"Koettakaa todistaa, kreivitär." - -"Se on perin helppoa; näinhän kaulanauhan tänään." - -"Tekö?" - -"Minä juuri; enkä vain nähnyt, vaan hypistelin." - -"Missä?" - -"Versaillesissa tietysti." - -"Versaillesissa?" - -"Niin, kun jalokivikauppiaat tulivat houkuttamaan kuningatarta -viimeisen kerran." - -"Ja kaunis se on?" - -"Ihmeen kaunis." - -"Varmaankin te tosinaisena ymmärrätte, että sitä kaulanauhaa voi niin -ajatella." - -"Minusta sitä ajatellessa menettää ruokahalunsa ja unensa." - -"Voi kun ei minulla ole laivaa tarjottavana kuninkaalle!" - -"Laivaa?" - -"Niin, siitä hyvästä hän antaisi minulle tuon koristeen, ja sitten -voisitte taas syödä ja nukkua." - -"Laskette pilaa?" - -"En ollenkaan." - -"No sitten voisin sanoa teille jotakin, mistä aikalailla hämmästytte." - -"Sanokaa vain." - -"Minä en siitä kaulanauhasta huolisi." - -"Sitä parempi, kreivitär, sillä minä en voisikaan sitä teille antaa." - -"Ette te eikä kukaan, sen pahempi, ja sen juuri kuningatar tietää, ja -siksi hän sitä haluaa." - -"Mutta sanoinhan, että kuningas sitä tarjosi hänelle." - -Jeanne teki kiivaan, melkein sopimattoman liikkeen. - -"Ja minä sanon teille", sanoi hän, "että naiselle ovat tuollaiset -lahjat silloin mieluisempia, kun antajana ei ole se, joka pakottaa -hänet ottamaan vastaan." - -Kardinaali katseli Jeannea tarkkaavammin. - -"Nyt en oikein ymmärrä", sanoi hän. - -"Sitä parempi; annetaan olla. Ja mitä tuosta koristeesta -välitättekään, kun emme voi sitä saada?" - -"Jos minä olisin kuningas ja te kuningatar, pakottaisin teidät kyllä -ottamaan vastaan." - -"Vaikkette olekaan kuningas, pakottakaa kuningatar se ottamaan! -Silloin näette, tuleeko hänen tuosta pakotuksesta niin paha mieli, -kuin luulette." - -Kardinaali tutki Jeannen ilmettä vielä kerran. - -"Oletteko todella varma, ettei tässä ole erehdystä? Että -kuningattarella on se halu?" - -"Ihan hurja. Kuulkaapa, hyvä prinssi, ettekö ole joskus sanonut -vai olenko kuullut sanottavan, ettei teidän tulisi paha mieli, jos -joutuisitte ministeriksi?" - -"Hyvinkin mahdollista, että olen niin puhunut, kreivitär." - -"Hyvä. Pannaan vetoa, rakas prinssi..." - -"Mistä?" - -"Siitä, että kuningatar tekisi ministeriksi sen miehen, joka osaisi -tuon kaulanauhan toimittaa viikon päästä hänen pöydälleen." - -"Mitä te sanotte?" - -"Sanonpa vain, mitä ajattelen... Vai pitäisikö ajatella hiljaa?" - -"Ei suinkaan." - -"Sitäpaitsi ei se koske teitä, mitä sanoin. Onhan selvää, ettei -teidän tee mieli tuhlata puoltatoista miljoonaa kuningattaren oikun -vuoksi; se olisikin liian kallis hinta salkusta, jonka saatte -ilmankin ja joka on teille annettava. Saatte siis pitää loruna sen, -mitä sanoin. Minä olen kuin papukaija; minut on huikaistu auringolla, -ja nyt hoen yhtä mittaa, että on lämmin. Ah, monseigneur, yhden -päivän hovisuosio on kova koetus maalaisnaiselle! Ennenkuin niihin -säteisiin vei suoraan katsoa, täytyy olla kotka, niinkuin te olette." - -Kardinaali vaipui haaveisiin. - -"Mutta kuulkaahan", sanoi Jeanne, "nyt te arvostelette minua niin -pahasti, pidätte minua niin halpana ja mitättömänä, ettette suvaitse -edes puhua minulle!" - -"Johan nyt!" - -"Kuningatarta olen arvostellut itseni mukaan." - -"Kreivitär!" - -"Kuinka muuten! Luulin hänen haluavan timantteja, koska hän huokasi -niitä katsellessaan, niin minä luulin, koska hänen sijassaan olisin -myös halunnut; suokaa anteeksi heikkouteni." - -"Te olette ihailtava nainen; teissä on uskomattomalla tavalla -yhdistettynä sydämen heikkoutta, kuten sanoitte, ja järjen voimaa. -Muutamina hetkinä olette niin vähän nainen, että kauhistun; toisina -taas niin ihastuttavan runsaasti, että kiitän siitä taivasta ja -itseänne." - -Ja kohtelias kardinaali pani mielistelynsä loppuun pisteen -suudelmalla. - -"Kas niin", sanoi hän, "älkäämme niistä asioista enää puhuko." - -"Olkoon", mutisi Jeanne, ajatellen: "Eiköhän kala sittenkin ole -tarttunut koukkuun?" - -Mutta vaikka kardinaali juuri oli tahtonut jättää asian sikseen, -sanoi hän hetkisen kuluttua. - -"Ja teistä se jalokiviseppä, joka tuli uudestaan kauppaamaan, oli -Böhmer?" - -"Niin, Bossangen kanssa", vastasi rouva de la Motte viattomasti. - -"Bossange... Malttakaa", sanoi kardinaali kuin muistellen. "Bossange, -eikö se ole hänen yhtiökumppaninsa?" - -"On, pitkä ja laiha mies." - -"Juuri niin. Ja niiden liike on..." - -"Jossakin Ferrailin tai Ecolen rantakadun varrella, en tiedä oikein -missä, mutta ainakin se on likellä Pont-Neufiä." - -"Oikein, Pont-Neufin lähellä; siellähän minä olenkin nähnyt heidän -nimensä erään portin yläpuolella, kun olen ajanut ohitse." - -"Ahaa", tuumi Jeanne, "koukku tunkee yhä syvemmälle." - -Jeanne olikin oikeassa: koukku oli tarttunut hyvin syvälle. - -Niinpä kun kardinaali seuraavana aamuna lähti pienestä -Saint-Antoinen esikaupungin talosta, ajoi hän suoraan Böhmerin -luo. Hän aikoi esiintyä tuntematonna, mutta Böhmer ja Bossange -olivat hovihankkijoita ja osasivat jo heti alussa puhutella häntä -monseigneuriksi. - -"Vai niin, vai monseigneuriksi te sanotte", huomautti kardinaali, -"mutta kun tunnette minut, niin pitäkää edes huolta, etteivät muut -tunne." - -"Monseigneur saa olla huoleti. Odotamme monseigneurin määräyksiä." - -"Tulin ostamaan sen timanttisen kaulanauhan, jota näytitte -kuningattarelle." - -"Olemme aivan onnettomia, mutta monseigneur on myöhästynyt." - -"Kuinka niin?" - -"Se on myyty." - -"Mahdotonta, koska eilen uudestaan tarjositte sitä hänen -majesteetilleen." - -"Joka uudestaan sen hylkäsi, ja senvuoksi edellinen kauppa pysyy." - -"Kenenkä kanssa se kauppa on tehty?" kysyi kardinaali. - -"Se on salaisuus, monseigneur." - -"Olette liian salaperäinen, herra Böhmer", sanoi kardinaali ja nousi. - -"Mutta, monseigneur..." - -"Arvelin, monsieur", keskeytti kardinaali, "että Ranskan hovin -jalokivien hankkija mielellään myisi nämä kauniit timantit -ranskalaiselle; teistä on portugalilainen parempi... kullakin on -makunsa, herra Böhmer." - -"Monseigneur siis tietää kaikki!" huudahti jalokivikauppias. - -"Mitä kummaa siinä olisi?" - -"Jos monseigneur sen tietää, on sen voinut ilmoittaa vain kuningatar." - -"Entä jos niin olisikin laita?" sanoi kardinaali kumoamatta oletusta, -joka mielisteli hänen itserakkauttaan. - -"Se muuttaa asiaa melkoisesti, monseigneur." - -"Selittäkää tarkemmin." - -"Salliiko monseigneur minun puhua aivan vapaasti?" - -"Tietysti." - -"No sitten voin sanoa, että kuningatar haluaa tätä koristetta." - -"Oletteko varma?" - -"Täydellisesti." - -"Miksi hän ei sitä osta?" - -"Hän kieltäytyi silloin, kun kuningas sitä tarjosi, ja jos hän -muuttaisi mieltään, kun on saanut niin paljon ylistystä, olisi se -samaa kuin esiintyä oikullisena." - -"Kuningattareen ei ulotu se, mitä sanotaan." - -"Totta kyllä, jos hänestä jotakin sanoo kansa tai vaikkapa hoviväki, -mutta kun itse kuningas sanoo..." - -"Mutta tiedättehän, että kuningas on tahtonut lahjoittaa -kuningattarelle kaulanauhan." - -"Aivan oikein, mutta hän kiirehti myös kiittämään kuningatarta lahjan -hylkäämisestä." - -"No, mitä herra Böhmer siitä päättää?" - -"Että kuningatar mielellään tahtoisi kaulanauhan, mutta ei esiintyisi -ostajana." - -"Vai niin, mutta te erehdytte; asian laita ei ole sinnepäinkään." - -"Sepä ikävää, monseigneur, sillä vain se olisi ollut pätevä syy -purkaa kauppamme Portugalin lähettilään kanssa." - -Kardinaali harkitsi. Niin ovela kuin onkin valtiomiesten -valtioviisaus, on kauppiasten kuitenkin vielä ovelampi... Ensiksikin -valtiomies hieroo sopimusta useimmiten sellaisista arvoista, joita -hänellä ei ole; kauppiaalla on kynsiinsä puristettuna se esine, joka -kiihottaa halua: jos sen häneltä ostaa ja kalliisti maksaa, pitää hän -itseään melkein rosvottuna. Nähdessään olevansa tämän miehen vallassa -kardinaali sanoi: - -"Olettakaapa, monsieur, että kuningatar haluaa kaulanauhaanne..." - -"Se muuttaa asian, monseigneur. Kaikki kaupat voin purkaa, jos on -annettava etuoikeus kuningattarelle." - -"Mikä sen hinta on?" - -"Viisitoista sataa tuhatta livreä." - -"Millaisiksi tahdotte maksuehdot?" - -"Portugal lupasi heti osan käteisellä, ja minun piti itse viedä -kaulanauha Lissaboniin, ja siellä saisin loput." - -"Se maksutapa ei käy meidän kesken päinsä, mutta osamaksun saatte -heti, jos se on kohtuullinen." - -"Sata tuhatta." - -"Ne voin hankkia. Entä muu osa?" - -"Teidän korkea-arvoisuutenne halunnee aikaa?" sanoi Böhmer. "Teidän -korkea-arvoisuutenne takuulla se kyllä sopii. Mutta viivytys on -toisaalta tappioksi. Sillä huomatkaa, monseigneur: näin suuressa -kaupassa numerot paisuvat ihan itsestään. Viidentoista sadan tuhannen -korko on jo viiden prosentin mukaan seitsemänkymmentä viisi tuhatta, -mutta sellainen korko veisi kauppiaan häviöön; täytyy olla vähintään -kymmenen prosenttia." - -"Siitä karttuisi tuon laskun mukaan sataviisikymmentä tuhatta livreä -lisää." - -"Aivan niin, monseigneur." - -"Olettakaamme, herra Böhmer, että myytte kaulanauhan kuudentoista -sadan tuhannen livren hinnasta ja siitä viisitoista sataa tuhatta -jaetaan kolmeksi eräksi, jotka lankeavat vuoden kuluessa. Sopiiko?" - -"Monseigneur, silloin me häviämme viisikymmentä tuhatta livreä." - -"Sitä en usko. Jos saisitte huomenna käteenne viisitoista sataa -tuhatta livreä, joutuisitte pulaan; eihän jalokivikauppias osta sen -hintaista maatilaa." - -"Meitä on kaksi, yhtiömieheni ja minä." - -"Sitä en kiellä, mutta sama se, teidän on sittenkin mukavampi joka -kolmennesvuoden päästä nostaa viisisataa tuhatta eli kumpikin -kaksisataa viisikymmentä tuhatta livreä." - -"Monseigneur unohtaa, että nämä timantit eivät ole meidän. Jospa ne -olisivat omiamme, olisimme niin rikkaita, ettei tarvitsisi huolehtia -maksutavasta tai rahojen sijoittamisesta." - -"Kenenkä ne siis ovat?" - -"Kenties kymmenenkin saamamiehen; olemme ostaneet timantit vähin -erin. Yhdestä olemme velkaa Hampuriin, yhdestä Neapeliin, toisesta -Buenos-Ayresiin ja parista Moskovaan. Saamamiehemme odottavat -kaulanauhan myymistä saadakseen maksun. Mahdollinen voitto on vain -meidän omamme, mutta valitettavasti olemme siitä asti, kun tämä kovan -onnen kaulanauha on ollut myytävänä, siis jo parin vuoden aikana -menettäneet korkoja kaksisataa tuhatta livreä. Siitä arvaatte, jääkö -meille voittoa." - -Kardinaali keskeytti Böhmerin selitykset sanoen: - -"Niin, niin, mutta minä en ole sitä kaulanauhaa vielä nähnyt." - -"Se on totta, monseigneur. Tässä se on." - -Ja ottaen huomioon tavalliset varokeinonsa Böhmer näytti -kallisarvoista koristetta. - -"Ihana se on!" huudahti kardinaali, hellästi hypistellen solkia, -joiden hän arvasi koskeneen kuningattaren kaulaa. - -Tarpeeksi katseltuaan ja ihailtuaan hän sanoi: - -"Pidetään kauppa siis päätettynä?" - -"Hyvä on, monseigneur, ja nyt menen suoraa päätä lähetystöön -peruuttamaan sopimuksen." - -"En olisi luullut, että jokin Portugalin lähettiläs nyt olisi -Pariisissa." - -"On kyllä, monseigneur; täällä on herra de Souza, toistaiseksi salaa." - -"Tekemässä tätä kauppaa?" sanoi kardinaali nauraen. - -"Niin, monseigneur." - -"Souza parka! Kyllä minä hänet tunnen." Ja hänen hilpeytensä yltyi. -Böhmer katsoi olevan paikallaan yhtyä ostajansa iloisuuteen. -Molemmat nauroivat hyvän aikaa tuon kaulanauhan johdosta Portugalin -kustannuksella. - -Kun kardinaali oli lähdössä, pysäytti hänet Böhmer kysyen: - -"Suvaitseeko monseigneur mainita, kuinka tämä kauppa lähemmin -järjestetään?" - -"Niin yksinkertaisesti kuin suinkin." - -"Monseigneurin hovimestarin kautta?" - -"Ei, vaan minä toimitan kaikki itse." - -"Ja milloin?" - -"Huomenna." - -"Sovitut sata tuhatta?" - -"Tuon tänne huomenna." - -"Hyvä, monseigneur. Ja vekselit?" - -"Laaditaan täällä huomenna." - -"Kaikki on parhain päin, monseigneur." - -"Ja koska osaatte olla vaiti, herra Böhmer, niin pankaa hyvin -mieleenne, että teillä nyt on muuan kaikkein tärkeimpiä salaisuuksia." - -"Monseigneur, sen kyllä arvaan ja koetan niin toimia, että ansaitsen -luottamusta teiltä ja myös hänen majesteetiltaan kuningattarelta", -lisäsi hän taitavasti. - -Kardinaali punastui ja lähti ulos hämmentyneenä, mutta onnellisena -kuten ainakin se, joka intohimon puuskassa tuhlaa kaikkensa. - -Seuraavana päivänä Böhmer suuntasi kulkunsa syvämietteisen näköisenä -Portugalin lähetystöön, mukanaan yhtiömiehensä Bossange. - -Samaan aikaan oli lähetystön ensimmäinen ylisihteeri, herra Beausire -ottamassa vastaan tilejä ensimmäiseltä viralliselta sihteeriltä, -herra Ducorneaulta, ja lähettiläs don Manuel y Souza selitti paraikaa -uutta toiminta-suunnitelmaa yhtiömiehelleen, kamaripalvelijalle. -Böhmerin viime käynnin jälkeen oli täällä Jussienne-kadun hotellissa -tapahtunut monta muutosta. Kuten jo on mainittu, oli kaksilla -postivaunuilla saapunut henkilökunta sijoittunut tarpeen mukaan -eri paikkoihin ja toimiin, kuten uuden lähettilään talous vaati. -Jakamalla keskenään eri tehtävät, joita he hoitivat erinomaisen -hyvin, ja niitä vaihtamalla saivat osakkaat mainion tilaisuuden itse -valvoa etujaan, mikä on omansa lisäämään rohkeutta pulmallisessa -yrityksessä. Ihastuneena näiden palvelijain älykkäisyydestä Ducorneau -ihaili myös lähettilästä, joka oli niin vapaa kansallisesta -itserakkaudesta, että otti palvelukseensa pelkkiä ranskalaisia, -ensimmäisestä sihteeristä kolmanteen kamaripalvelijaan asti. Juuri -tämän seikan hän ottikin puheeksi Beausiren kanssa, esittäessään -tälle tilejä, ja ylisti lähettilään näkökantaa. - -"Souzat, nähkääs", selitti Beausire, "eivät ole niitä piintyneitä -portugalilaisia, jotka pitävät kiinni neljännentoista vuosisadan -elintavoista ja joita vielä tavataan maaseudullamme paljonkin. Ei, -vaan he ovat maailmalla liikkuvaa ylimystöä, miljoonamiehiä, jotka -voisivat jossakin ottaa kuninkuuden, jos tahtoisivat." - -"Mutta se ei ole juolahtanut heidän mieleensä", sanoi Ducorneau -sukkelasti. - -"Mitä etua siitä olisi? Kun on joku miljoona ynnä ruhtinaallinen -nimi, eikö silloin ole kuninkaan vertainen?" - -"Tuopa on perin filosofista oppia", sanoi Ducorneau hämmästyneenä. -"En olisi odottanut, että diplomaatin suusta saisin kuulla sellaista -tasa-arvoisuuden teoriaa." - -"Me olemme poikkeus", vastasi Beausire hieman harmissaan, kun ei -muistanut virka-asemaansa. "Olematta Voltairen kannattaja tai -Rousseaun lailla armenialainen voi tuntea filosofisen maailman ja -luonnolliset teoriat olosuhteiden ja voimien erilaisuudesta." - -"Tiedättekö", sanoi virallinen sihteeri innostuneena, "se on onni, -että Portugal on niin pieni valtio!" - -"Miksi niin?" - -"Siksi, että kun johdossa on sellaisia miehiä, se valtio pian -laajenee." - -"Nyt imartelette, hyvä sihteeri. Ei, me puhumme vain filosofista -politiikkaa. Se on näennäisesti ihanaa, mutta epäkäytännöllistä. -Jätetään se sikseen. Kassassa on siis, sanotte, sata kahdeksan -tuhatta livreä?" - -"Niin juuri, sata kahdeksan tuhatta." - -"Eikä ollenkaan velkaa?" - -"Ei pienintäkään." - -"Se on mallikelpoista. Olkaa niin hyvä ja antakaa minulle tiliote." - -"Tässä on. Mutta milloin on esittely hovissa, herra sihteeri? -Voin teille sanoa, että tätä kysymystä koko korttelissa pohditaan -uteliaasti, selitellään puolelta ja toiselta ja ollaan melkein -levottomia." - -"Kas, kas!" - -"Niin, ja tavantakaa nähdään hotellin ympärillä maleksimassa väkeä, -joka varmaan soisi portin olevan lasia." - -"Väkeä..." toisti Beausire. "Tämän korttelin väkeä?" - -"Ja muitakin. Kun herra lähettiläällä on salainen tehtävä, niin -huomaatte kaiketi, että poliisissa on herännyt halu päästä sen -perille." - -"Samaa olen kyllä ajatellut", sanoi Beausire aika lailla hädissään. - -"Katsokaapa, herra sihteeri", jatkoi Ducorneau, taluttaen Beausiren -ristikkoakkunan ääreen, joka aukeni erään lisärakennuksen typistettyä -kulmaa kohti. "Näettekö kadulla tuon miehen, jolla on likaisenruskea -päällystakki?" - -"Näen kyllä." - -"Kuinka hän tähystelee, vai mitä?" - -"Tosiaankin. Kukahan tuo mies lienee?" - -"Mistä minä tiedän... Ehkä herra de Crosnen asiamiehiä." - -"Luultavasti." - -"Meidän kesken sanoen, ei herra de Crosne ole hallitusmiehenä herra -de Sartinesin vertainen. Tunsitteko herra de Sartinesin?" - -"En, monsieur, en." - -"Hän olisi jo aikoja ottanut selville, mitä hommia teillä on. Tosin -olette ryhtynyt varokeinoihin..." - -Nyt soi kello. - -"Herra lähettiläs soittaa", sanoi Beausire innokkaasti, alettuaan jo -pitää keskustelua kiusallisena. - -Sysäten reippaasti oven auki hän työnsi sen molemmilla puoliskoilla -edemmäksi kaksi kumppaniaan, jotka olivat, toisella kynä korvan -takana, toisella luuta kädessä, edellinen jonakin kirjurina, -jälkimäinen siivojana, pitkäksyneet herrain puhelua ja halunneet -ottaa siihen osaa, vaikkapa vain kuunnellen. Beausire arvasi, että -toverit epäilivät häntä, ja päätti olla entistä valppaampi. Nyt hän -kiirehti lähettilään luo, ensin salavihkaa puristettuaan kummankin -ystävänsä ja osaveikkonsa kättä. - - - - -XLII - -DUCORNEAU EI KÄSITÄ ASIAIN KULKUA - - -Don Manuel y Souza oli tavallista vähemmän keltainen, toisin -sanoen punaisempi. Hänellä oli juuri ollut "päällysmiehen", -kamaripalvelijansa, kanssa kiusallinen selittely, joka ei edes ollut -vielä päättynyt. Beausiren saapuessa olivat molemmat kukot repimässä -toisiltaan viimeisiä höyheniä. - -"Kuulkaapa, herra Beausire", sanoi päällysmies, "sovittakaa riitamme." - -"Mistä on puhe?" kysyi sihteeri arvokkaasti kuin tuomari, iskettyään -ensin silmää lähettiläälle, luonnolliselle liittolaiselleen. - -"Kuten tiedätte", sanoi kamaripalvelija, "pitäisi Böhmerin tänään -tulla päättämään se kaulanauhan kauppa." - -"Sen tiedän." - -"Ja hänelle aiotaan maksaa sata tuhatta livreä." - -"Senkin tiedän." - -"Nuo sata tuhatta ovat yhtiön omia, eikö niin?" - -"Kuka sitä kieltäisi?" - -"Kuuletteko, herra Beausiren mukaan minä olen oikeassa!" riemuitsi -päällysmies kääntyen don Manueliin päin. - -"Malttakaa hiukan", sanoi portugalilainen rauhoittaen häntä -kädenliikkeellä. - -"Myönsin vain sen, että kassassa olevat sata tuhatta livreä kuuluvat -yhtiöllemme." - -"Sitä minäkin väitän enkä muuta. Mutta senvuoksi ei sovikaan pitää -kassaa juuri siinä huoneessa, joka on herra lähettilään makuukamarin -vieressä." - -"Miksi ei sovi?" kysyi Beausire. - -"Ja herra lähettilään pitää", jatkoi päällysmies, "antaa jokaiselle -meistä oma kassanavain." - -"Ei suinkaan", sanoi portugalilainen. - -"Selittäkää syynne!" - -"Niin, selittäkää", toisti Beausire. - -"Minua epäillään", vastasi portugalilainen silitellen äsken ajeltua -leukaansa. "Miksi en siis minä epäilisi toisia? Jos minua syytetään -aikeesta varastaa yhtiöltä, niin luulisin olevani oikeutettu -epäilemään, että yhtiö aikoo varastaa minulta. Me olemme toistemme -vertaisia." - -"Myönnetään", vastasi kamaripalvelija, "mutta juuri siksi meillä on -samat oikeudet." - -"Vai niin, hyvä herra! Jos aiotte sillä tapaa sovittaa -tasa-arvoisuutta, olisi pitänyt myös päättää, että kukin on -vuorostaan lähettiläänä. Asia olisi yleisön silmissä tosin käynyt -vähemmän todenmukaiseksi, mutta yhtiömiehet olisivat rauhoittuneet. -Ja sehän lienee pääasia, vai mitä?" - -"Ja ensiksi", keskeytti Beausire, "on huomattava, että te, herra -päällysmies, ette nyt esiinny hyvän toverin tavalla. Onhan hänen -ylhäisyydellään don Manuelilla se kiistämätön etuoikeus, mikä kuuluu -keksijälle." - -"Niinpä juuri", yhtyi siihen lähettiläs, "ja siitä etuoikeudesta -kuuluu toinen puoli herra Beausirelle." - -"Mitä vielä! Kun asia on pantu alulle, ei sovi enää puhua -etuoikeuksista", väitti päällysmies. - -"Vaikka niinkin, mutta voidaan puhua menettelytavoista", sanoi -Beausire. - -"En minä ole ainoa, joka teen muistutuksen", mutisi päällysmies -hieman nolona. "Kaikki toverit ajattelevat samoin." - -"Ja siinä he ovat väärässä", vastasi portugalilainen. - -"Väärässä ovat", vahvisti Beausire. - -Päällysmies kohotti päätään. - -"Itse olin väärässä", sanoi hän suuttuneena, "kun vetosin herra -Beausireen. Sihteeri vetää tietysti yhtä köyttä lähettilään kanssa." - -"Herra päällysmies", vastasi Beausire ihmeen rauhallisesti, "te -olette sellainen lurjus, jolta leikkaisin korvat, jos teillä ne olisi -vielä tallella, mutta niitä on jo silvottu liian monta kertaa." - -"Mikä on tarkoitus?" sanoi päällysmies suoristaen itsensä. - -"Täällä ollaan kaikessa rauhassa lähettilään huoneessa, ja asia -voidaan suorittaa muiden avutta. Te olette minua loukannut väittäen, -että minulla on salajuoni don Manuelin kanssa." - -"Ja samalla loukkasitte minua", sanoi portugalilainen kylmästi, -rientäen Beausirea tukemaan. - -"Nyt on kysymys, annatteko hyvitystä, herra päällysmies." - -"No en minä sanojani peruuta", sanoi kamaripalvelija röyhkeästi. - -"Siltä näyttää", vastasi Beausire, "mutta siksi saattekin selkäänne, -päällysmies." - -"Auttakaa!" huusi tämä, johon jo tarttui Olivan rakastaja, -portugalilaisen samalla kiristäessä kurkusta. - -Mutta juuri kun molemmat johtomiehet aikoivat panna tuomionsa -täytäntöön, ilmoitti heille soittokello alikerrasta, että oli tullut -vieras. - -"Päästetään irti", ehdotti don Manuel. - -"Ja suorittakoon tehtäviään", sanoi Beausire. - -"Toverit saavat tämän tietää", uhkasi päällysmies järjestäen pukuaan. - -"Sanokaa vain, sanokaa mitä tahansa; me kyllä osaamme vastata." - -"Herra Böhmer!" huusi alhaalta portinvartija. - -"No se ratkaisee asian, rakas päällysmies", sanoi Beausire, tuupaten -vastustajaansa niskaan. - -"Eikä tarvitse enää kiistellä sadasta tuhannesta livrestä, ne kun -katoavat herra Böhmerin mukana. Kas niin, olkaapas nyt oikein -kauniisti toimessanne!" - -Kamaripalvelija poistui nuristen ja tekeytyi taas nöyrän näköiseksi -saattaakseen säädyllisesti herra hovihankkijaa lähettilään luo. -Jäätyään kahden, ennenkuin Böhmer tuli, ehtivät Beausire ja -portugalilainen iskeä toisilleen silmää yhtä merkitsevästi kuin äsken. - -Huoneeseen astui Böhmer, Bossangen seuraamana, kummankin kasvoissa -jokin nöyryyden ja saamattomuuden ilme, josta lähetystön -tarkkanäköiset henkilöt eivät voineet erehtyä. Sillaikaa kun -he istuutuivat Beausiren tarjoamille tuoleille, jatkoi tämä -tarkasteluaan ja tähysti don Manuelin katseita ollakseen hänen -kanssaan sopusoinnussa. Don Manuel pysyi ylhäisenä ja virallisena. -Böhmer, jolle kuului alote, käytti ensi puheenvuoroa tässä -pulmallisessa tilaisuudessa. Hän selitti, että varsin painavat -valtiolliset syyt estivät häntä jatkamasta jo aloitettua sopimuksen -hierontaa. - -Kun tämä oli tulkittu portugalinkielelle, pääsi don Manuelilta -huudahdus; Beausire ei lausunut muuta kuin: hm! - -Böhmer joutui yhä enemmän hämilleen. Don Manuel huomautti hänelle, -että kauppa oli jo tehty ja alkumaksu valmiina. - -Mutta Böhmer oli itsepintainen. Lähettiläs vastasi, yhä tietysti -Beausiren ollessa tulkkina, että hänen hallituksensa jo tiesi tai -aivan kohta saisi tietää kaupan olevan päätetyn; että sen purkaminen -oli miltei häväistys hänen portugalilaiselle majesteetilleen. Böhmer -puolestaan selitti ottaneensa kyllä lukuun nämä ikävät seuraukset, -mutta katsovansa sittenkin mahdottomaksi pysyä ensi aikeessaan. - -Beausire ei myöskään suostunut purkamaan kauppaa, vaan sanoi -Böhmerille vasten silmiä, että tuollainen perääntyminen sopi vain -epärehelliselle kauppiaalle, sanansa syöjälle. Silloin Bossange -rupesi puolustamaan kauppasäätyä, jota oli hänen ja yhtiömiehen -persoonassa loukattu. Mutta hän ei ollut kaunopuheinen; Beausire -tukki häneltä suun tällä huomautuksella: - -"Te olette tavannut ostajan, joka maksaa enemmän." - -Jalokivikauppiaat, joiden vahvana puolena ei ollut politiikka ja -joilla oli diplomaateista yleensä ja varsinkin portugalilaisista -diplomaateista perin suuret ajatukset, punastuivat luullen olevansa -paljastettuja. Beausire huomasi osuneensa oikeaan, ja koska asia oli -hänestä kovin tärkeä, tässä kun oli tarjolla suunnaton rikkaus, oli -hän portugalinkielellä neuvottelevinaan lähettilään kanssa. - -"Hyvät herrat", sanoi hän sitten jalokivikauppiaille, "teille -on tarjottu parempia ehtoja; sen kyllä käsittää, ja se todistaa -vain, että nuo timantit ovat varsin arvokkaita. No niin, hänen -portugalilainen majesteettinsa ei pidä kiinni niin halvasta hinnasta, -että siitä olisi kunnon kauppiaille vahinkoa. Pitänee tarjota -viisikymmentä tuhatta lisää." - -Böhmer pudisti päätään kieltävästi. - -"Sata tuhatta, sata viisikymmentä tuhatta", jatkoi Beausire, joka -oli päättänyt, saadakseen osansa puolestatoista miljoonasta, mutta -välttääkseen epäluuloja, tarjota lisähintaa vaikka miljoonaan asti. - -Hänen esityksensä huikaisi jalokivikauppiaita, saattaakseen heidät -aluksi hämille, mutta neuvoteltuaan keskenään he vastasivat: - -"Ei, herra sihteeri, teidän on tarpeetonta meitä houkuttaa. Kauppa -on tehty; mahtavampi tahto kuin meidän pakottaa myymään kaulanauhan -niin, että se jää omaan maahan. Varmaankin ymmärrätte, ja pyydämme -suomaan anteeksi. Emmekä me kieltäytyisi, joten ei ole syytä meitä -moittia. Este tulee meitä ja teitäkin mahtavammalta taholta." - -Beausire ja don Manuel eivät enää keksineet vastaväitteitä. -Päinvastoin he lausuivat jalokivikauppiaille muutamia -kohteliaisuuksia ja kokivat olla välinpitämättömän näköisiä. Ja -siinä he olivat niin hartaita, etteivät huomanneet kamaripalvelijan -kuuntelevan oven takana saadakseen tietää, kuinka se kauppa -päätettäisiin, josta hänen täytyi olla syrjässä. Mutta tämä kelpo -toveri oli niin kömpelö, että sovittaessaan korvaansa niin likelle -kuin suinkin liukastui ja kolahutti päänsä oveen. Siitä hätkähti -Beausire ja kiirehti etuhuoneeseen, missä tapasi syyllisen perin -säikähtyneenä. - -"Mitä sinä, onneton, täällä teet?" huusi Beausire. - -"Monsieur", vastasi kamaripalvelija, "olin tuomassa tämänaamuista -postia." - -"Hyvä", sanoi Beausire. "Saat mennä." - -Ja ottaen vastaan kirjeet hän päästi kamaripalvelijan menemään. - -Tässä oli viraston koko kirjeenvaihto, kirjeitä Portugalista ja -Espanjasta, sisällykseltään enimmäkseen mitättömiä, joiden käsittely -oli Ducorneaun jokapäiväistä työtä, mutta kun ne aina ensin -toimitettiin Beausirelle ja don Manuelille, olivat nämä päämiehet jo -saaneet monta hyödyllistä tietoa lähetystön asioista. - -Kuullessaan puhuttavan postista jalokivikauppiaat nousivat -seisaalle hyvillä mielin, kun arvasivat nyt voivansa poistua tästä -pulmallisesta vastaanotosta. Heille lausuttiinkin jäähyväiset, ja -kamaripalvelija sai käskyn saattaa heitä pihalle asti. - -Heti kun he kuuluivat astuvan portaita alas, lähestyivät don Manuel -ja Beausire toisiaan vaihtaen sellaisia katseita jotka ennustivat -pikaista toimintaa. - -"Kas niin", sanoi don Manuel, "yritys meni myttyyn." - -"Kerrassaan", myönsi Beausire. - -"Sata tuhatta livreä, kaksinkertainen varkaus, antaa meille kullekin -vähän päälle kahdeksan tuhatta, jos jaetaan tasan." - -"Ei se kannata", sanoi Beausire. - -"Sitä minäkin." - -Ja viitaten sinne päin, missä oli päällysmiehen niin hartaasti -ikävöimä kassa, lisäsi don Manuel: - -"Ja tuolla kassassa on sata kahdeksan tuhatta." - -"Viisikymmentä neljä tuhatta kummallekin." - -"Sovittu!" vastasi don Manuel. "Jaetaan." - -"Hyvä, mutta päällysmies ei enää jätä meitä rauhaan, hän kun tietää, -että kaupasta ei tullut mitään." - -"Minä kyllä keksin keinon", vakuutti don Manuel salaperäisen -näköisenä. - -"Ja minä olen jo keksinyt", sanoi Beausire. - -"Millainen se on?" - -"Kuulkaapas. Päällysmies tulee kohta takaisin." - -"Tietysti." - -"Ja vaatii omaa ja toisten osuutta." - -"Arvatenkin." - -"Ja saamme niskaamme koko lauman." - -"Aivan niin." - -"Kutsutaan hänet ikäänkuin salaiseen neuvotteluun ja antakaa sitten -minun toimia." - -"Ahaa, jo luulen aavistavani", sanoi don Manuel. "Menkää häntä -vastaan." - -"Aioin juuri pyytää teitä menemään." - -Kumpikaan ei tahtonut ystäväänsä jättää yksin kassan likelle. -Luottamus on sentään ihana asia! - -Don Manuel huomautti, että hänen täytyi esiintyä lähettiläänä, joten -ei sopinut mennä palvelijaa hakemaan. - -"Hänen silmissään ette ole lähettiläs, mutta sama se." - -"Te siis menette?" - -"Ei tarvita; voihan huutaa akkunasta." - -Ja Beausire huusi akkunasta päällysmiestä, joka oli ryhtymäisillään -neuvotteluihin portinvartijan kanssa. Kuultuaan kutsun päällysmies -heti riensi yläkertaan ja tapasi yrityksen päämiehet kassan -viereisessä huoneessa. Beausire puhutteli häntä hymyillen. - -"Lyödään vetoa, että minä tiedän, mitä sanoitte portinvartijalle." - -"Minäkö?" - -"Niin, te kerroitte hänelle, että Böhmerin kanssa ei kaupasta tullut -mitään." - -"En puhunut sanaakaan." - -"Nyt valehtelette." - -"Voin vaikka vannoa, etten puhunut." - -"Hyvä on, sillä jos olisitte puhunut, olisitte tehnyt aika tyhmyyden -ja menettänyt suuren summan rahaa." - -"Kuinka niin?" kummeksi päällysmies. "Minkä rahasumman?" - -"Kaiketi ymmärrätte, että ainoastaan me kolme tunnemme salaisuuden." - -"Aivan niin." - -"Ja että sata kahdeksan tuhatta livreä siis on meidän kolmen, kun -kaikki muut luulevat, että Böhmer ja Bossange veivät rahat mukanaan." - -"Hitto vie!" ihastui päällysmies. "Se on ihan totta!" - -"Kolmekymmentä kolme tuhatta kolmesataa kolmekymmentä kolme livreä -kuusi souta joka miehelle", sanoi don Manuel. - -"Enemmän siitä tulee!" huudahti päällysmies. "Niistä kahdeksasta -tuhannesta on vielä suoritettava pikkuinen jakolasku." - -"Oikein", myönsi Beausire. "Suostutteko?" - -"Suostunko!" hymähti kamaripalvelija ja hykersi käsiään. - -"Siitä saatte olla varmat. Se oli miehen puhetta." - -"Kyllä, lurjuksen puhetta!" sanoi nyt Beausire jyrisevällä äänellä. -"Tiesin jo ennestään, että olette lurjus. Kuulkaa, Manuel, te kun -olette väkevä, tarttukaa tuohon veijariin ja näytetään tovereille, -mikä hän on miehiään." - -"Armahtakaa!" huusi miesparka. "Se oli vain leikkiä." - -"Kas niin", jatkoi Beausire, "mars tuonne pimeään kamariin, kunnes -ehdimme sinut tuomita." - -"Antakaa anteeksi!" pyysi vielä päällysmies. - -"Varokaa", sanoi Beausire don Manuelille, joka rutisti kavalaa -yhtiömiestä, "ettei Ducorneau kuule!" - -"Jollette päästä irti", sanoi päällysmies, "annan ilmi teidät kaikki!" - -"Ja minä kuristan sinut!" uhkasi don Manuel vihaisella äänellä ja -tyrkkäsi uhrinsa läheiseen pukuhuoneeseen. - -"Lähettäkää Ducorneau jälleen asialle", kuiskasi don Manuel -Beausirelle. - -Tämä ei viivytellyt, vaan kiirehti siihen kamariin, joka oli -lähettilään huoneen vieressä, jälkimäisen sulkiessa kamaripalvelijan -pimeään komeroon. - -Kului minuutti, eikä Beausirea kuulunut. Don Manuelin päähän juolahti -muuan aate. Hän tiesi olevansa yksin. Kassa oli kymmenen askeleen -päässä. Jos sen avaisi, sieppaisi nuo sata kahdeksan tuhatta livreä, -hyppäisi akkunasta ja pujahtaisi saaliineen puutarhan kautta, ei -siihen menisi taitavalta varkaalta kuin pari minuuttia. Hän laski, -että Beausire tarvitsi saadakseen Ducorneaun lähtemään ja palatakseen -yläkertaan ainakin viisi minuuttia. - -Hän syöksähti siis ovelle, josta pääsi kassahuoneeseen. Ovi oli pantu -salpaan. Mutta don Manuel oli väkevä ja niin taitava, että olisi -kellonavaimella aukaissut kaupunginportin. - -"Beausire on epäillyt minua", tuumi hän, "kun minulla on yksin avain, -ja pannut salvan eteen; se on oikein." - -Miekkansa kärjellä hän sai salvan nostetuksi. Silloin hän pääsi -kassakirstun ääreen ja kiljahti kamalasti. Kirstu ammotti tyhjänä. -Beausire, joka oli hankkinut itselleen toisen avaimen, oli käynyt -täällä toisen oven kautta ja kahmaissut kaikki rahat. - -Don Manuel juoksi kuin hullu alas portinvartijan luo, jonka tapasi -laulamassa. Beausire oli päässyt viisi minuuttia edelle. - -Kun portugalilainen oli huudoilla ja vaikerruksilla julistanut koko -hotellille, mitä oli tapahtunut, ja saadakseen todistajan päästänyt -päällysmiehen vapauteen, näki hän ympärillään vain epäuskoisia ja -raivostuneita. Häntä syytettiin salajuonesta Beausiren kanssa, joka -muka oli karannut edeltä tallettaen hänelle puolta summaa. - -Nyt oli naamiot riisuttu, salaperäisyys poistettu, eikä rehellinen -Ducorneau enää käsittänyt, millaisten ihmisten kanssa oli joutunut -tekemisiin. Hän oli vähällä pyörtyä nähdessään diplomaattien tekevän -valmistuksia hirttääkseen eräässä vajassa don Manuelin, joka ei -jaksanut pitää puoliaan. - -"Hirteenkö herra de Souza?" huusi sihteeri. "Sehän on -majesteettirikos, olkaa varuillanne!" - -Silloin päätettiin heittää Ducorneau kellariin, hän kun kiljui liian -kovaa. Mutta samassa kuului portilta kolme juhlallista jyskytystä, -joista yhtiömiehet hätkähtivät. Kaikki vaikenivat. Taas jyskytettiin -kolmesti. Sitten huusi tuima ääni portugalinkielellä: - -"Avatkaa! Portugalin lähettilään nimessä!" - -"Lähettiläs!" mutisivat veijarit hajaantuen eri tahoille ja paeten -sikinsokin halki puutarhan, yli läheisten muurien ja kattojen. - -Oikea lähettiläs, joka oli todellakin saapunut, pääsi hotelliinsa -vasta poliisin avulla, joka mursi portin suunnattoman ihmisjoukon -katsellessa tätä merkillistä ilmiötä. Sitten tarkastettiin kaikki -paikat; Ducorneau vangittiin ja vietiin Châteletin vankilaan, jonne -hän jäi yöksi. - -Näin päättyi Portugalin valelähetystön seikkailu. - - - - -XLIII - -HARHALUULOJA JA TOSIASIOITA - - -Jos lähetystön portinvartija olisi Manuelin käskyä noudattaen juossut -Beausiren jäljestä, niin myöntäkäämme, että hänelle olisi siitä -tullut aika puuha. Sillä heti kun Beausire oli varkaiden pesästä -päässyt, lähti hän niin sanoaksemme lyhyttä neliä Coquillière-kadulle -ja sieltä täyttä neliä Saint-Honorén kadulle. Luullen, että toverit -yhä ajoivat takaa, hän sekoitti jälkiään luovien puolelta toiselle -niillä mutkikkailla, risteilevillä kaduilla, jotka ympäröivät -viljahallia. Muutaman minuutin päästä hän oli melkein varma, ettei -kukaan ollut voinut häntä seurata; mutta toisestakin asiasta hän oli -varma, siitä näet, että hänen voimansa olivat lopussa ja ettei hyvä -ajohevonenkaan olisi sen paremmin juossut. - -Beausire istuutui viljasäkille Viarmes-kadulla, joka kiertää hallin -ympäri, ja oli mitä hartaimmin katselevinaan mediciläistä patsasta, -jonka Bachaumont oli ostanut pelastaakseen sen talonpurkajain -vasaran alta ja lahjoittaakseen kaupungintaloon. Mutta tosiasia -on, ettei Beausire katsellut Filibert Delormen muovailemaa teosta -eikä sitä aurinkokelloa, jolla Fingre oli sen koristanut. Hän -puuskutti tuskallisesti keuhkojensa perältä asti vinkuvaa ja -vuoroin käheää hengitystä kuin nääntyneistä palkeista. Pitkään -aikaan hän ei jaksanut täydentää sitä ilmamäärää, mikä hänen täytyi -kurkustaan purkaa, jotta taas syntyisi tasapainotila tukehtumisen ja -liikaverisyyden välillä. Vihdoin se hänelle onnistui niin syvällä -huokauksella, että se olisi kuulunut Viarmes-kadunkin asujanten -korviin, elleivät he olisi olleet viljaansa myymässä ja punnitsemassa. - -"Ah", tuumi Beausire, "nyt siis on unelmani toteutunut: minä olen -rikas." - -Ja taas hän henkäisi syvään. - -"Nyt minusta voi tulla ihan rehellinen mies; tuntuupa jo melkein, -kuin alkaisin lihota." - -Tosiasia on, että ellei hän juuri lihonnut, niin ainakin oli -pullistunut. - -"Minä teen", jatkoi hän äänetöntä yksinpuhelua, "myös Olivasta yhtä -rehellisen naisen kuin itse olen rehellinen mies. Hän on kaunis ja -vaatimuksissaan hyvin yksinkertainen." - -Mies poloinen! - -"Hän ei tule hyljeksimään hiljaista elämää maaseudulla, sievällä -maatilalla, jota sanomme omaksemme, likellä jotakin pientä kaupunkia, -jossa meitä helposti luullaan oikein herrasväeksi." - -"Nicole on hyvä; hänessä ei ole kuin kaksi vikaa: laiskuus ja ylpeys." - -Ei enempää! Beausire parka! Kaksi kuolemansyntiä! - -"Ja kun hankin sen, mitä noihin kahteen vikaan tarvitaan, saan minä, -onnenonkija Beausire, täydellisen vaimon." - -Tähän hän keskeytti ajatuksensa; hengitys oli taas tasaantunut. -Hän pyyhki otsaansa, otti selville, että sata tuhatta livreä oli -tallella, ja rupesi sekä ruumiin että sielun puolesta virkistyneenä -harkitsemaan asemaansa. - -Viarmes-kadulta häntä ei haettaisi, mutta haettaisiin muualta. -Lähetystön herrat eivät niinkään hevillä hellittäisi osuuttaan -saaliista. He jakaantuisivat eri joukkueiksi ja kävisivät ensin -rosvon kotona. - -Siinäpä se pulma oli! Hänen kotinsa oli myös Olivan. He -varoittaisivat Olivaa, kenties pitelisivät pahoin; kukapa tietää, -vaikka olisivat niin julmia, että ottaisivat hänet panttivangiksi. - -Mikä estäisi niitä kerjäläisroistoja jo aikoja tietämästä, että -Beausire intohimoisesti rakasti neiti Olivaa, ja miksi he, tämän -tietäen, eivät käyttäisi hänen intohimoaan hyväkseen? Näiden kahden -äärimmäisen vaaran rajalla Beausire oli tulla hulluksi, mutta -lopulta voitti rakkaus. Hän ei sietänyt, että kukaan kajoisi hänen -rakastettuunsa. Ja niin hän lähti Dauphine-katua kohti. - -Hänellä oli muuten rajaton luottamus kulkunsa nopeuteen; kuinka -nopsia olivatkaan vainoojat, eivät he voineet hänen edelleen ehtiä. -Paremmaksi varmuudeksi hän otti ajurin, jolle näytti kuuden livren -rahaa komentaen: Pont-Neufille! Hevoset eivät enää juosseet, ne -lensivät. - -Ilta oli jo tulossa. Beausire käski ajaa sillan vallikäytävälle, -Henrik IV:n patsaan taakse. Siihen aikaan pääsi sinne -ajoneuvoillakin; se oli ihmisten yhtymäpaikka, varsin arkipäiväinen, -mutta suosittu. - -Uskaltaen pistää päänsä vaunujen ovesta Beausire tähysteli -Dauphine-kadulle päin. Hän oli jonkun verran tutustunut poliisin -kätyreihin: kymmenen vuotta hän oli elämästään käyttänyt oppiakseen -heitä tuntemaan, jotta osaisi tarpeen tullen karttaa. Sillankorvassa -Dauphine-kadun puolella hän huomasi kaksi miestä, jonkun matkan -päässä toisistaan, kurottamassa kaulojaan mainitulle kadulle -päin, ikäänkuin siellä olisi jotakin katseltavaa. Nuo miehet -olivat urkkijoita. Eikä ollutkaan harvinaista nähdä urkkijoita -Pont-Neufillä, koska silloin oli sananlaskukin, jossa sanottiin, että -oli parasta mennä Pont-Neufille, jos teki mieli nähdä pappi, ilotyttö -ja valkoinen hevonen; ovathan valkoiset hevoset, pappispuvut ja -ilotytöt aina olleet poliisin silmätikkuna. - -Beausire ei tuosta ollut kuin harmissaan, hieman pulassa; -hän tekeytyi kyttyräselkäiseksi ja ontuvaksi, muuttaakseen -käyntitapaansa, ja tunkeutuen väkijoukon halki hän pääsi -Dauphine-kadulle. Missään ei näkynyt merkkiä siitä, mitä hän pelkäsi. -Ja kaukaa hänelle loisti se talo, jonka akkunoissa usein näyttäytyi -kaunis Oliva, hänen elämänsä tähti. - -Nyt sen akkunat olivat kiinni; arvatenkin Oliva lepäsi sohvalla -lukemassa huonoa romaania, tai nakertelemassa makeisia. Äkkiä -Beausire luuli nähneensä vastapäisessä porttikäytävässä -poliisikonstaapelin päällysviitan. Ja lisäksi näkyi toinen -viranomainen salin akkunassa. Häntä alkoi taas hiottaa, ja kylmä -hiki on epäterveellistä. Nyt oli myöhäistä peräytyä: täytyi mennä -talon ohitse. Senkin hän uskalsi, hiipi sivutse ja katsahti sinne. -Sepä vasta näky! Porttikäytävä täynnä Pariisin kaartilaisia, joiden -keskellä näkyi muuan Châteletin mustapukuinen komisario. - -Beausiren nopea silmäys keksi kuitenkin heti, että nuo miehet olivat -hämillään, ihmeissään ja noloja. Jos kellä on, kuten Beausirella oli, -tottumus lukea poliisimiesten kasvoista, niin ei tarvitse kahdesti -silmäillä näitä herroja älytäkseen, onko otus päässyt heiltä karkuun. -Hän tuumi, että Crosne, saatuaan asioista tiedon miten ja keltä -tahansa, oli tahtonut vangita Beausiren, mutta tavannut vain Olivan. -Ja siitä tuo nolous! Jos Beausiren asiat olisivat olleet tavallisella -kannalla ja ellei hänellä olisi ollut mukanaan sataa tuhatta livreä, -olisi hän syössyt keskelle kärkkyjiä ja Nisuksen tavoin huutanut: -Tässä minä olen, minä sen tein! - -Mutta se ajatus, että nuo miekkoset hypistelisivät sataa tuhatta -livreä ja pitelisivät kurkkuaan kuumana koko elinikänsä, että -niin rohkeasta ja sukkelasta tempusta, jonka hän, Beausire, oli -suorittanut, olisi hyötyä vain poliisin kätyreille, se ajatus pääsi -kaikista hänen arveluistaan voitolle ja tukahutti kaikki hänen -rakkaushuolensa. - -"Järjellisesti puhuen", tuumi hän, "jos annan siepata itseni, -siepataan myös sata tuhatta livreä. Se ei auta Olivaa... syöksyn -häviöön... todistan hänelle, että rakastan kuin mielipuoli... mutta -hänen sietäisi sanoa minulle: sinä olet nauta; piti rakastaa minua -vähemmän ja pelastaa minut. Parasta siis on pötkiä tieheni ja panna -talteen rahat, joista kaikki hyvä tulee: vapaus, onni ja filosofia." - -Näin harkiten Beausire puristi rahoja rintaansa vasten ja lähti -juoksemaan Luxembourgin puistoa kohti, sillä jo tunnin aikaa hän -oli kulkenut vain vaistomaisesti, ja kun hän oli sadat kerrat ennen -hakenut Olivaa Luxembourgista, veivät jalat häntä sinne nytkin. Tämä -oli kuitenkin huonosti harkittua, jos kerran oli niin piintynyt -järkevyyteen kuin Beausire; sillä poliisi, tuntien varkaiden tavat -yhtä hyvin kuin hän tunsi poliisin, hakisivat häntä tietysti -Luxembourgin puistosta. - -Mutta taivas tai paholainen oli päättänyt, ettei herra de Crosne -joutuisi tällä kertaa tekemisiin Beausiren kanssa. Tuskin oli -Nicolen rakastaja kääntynyt Saint-Germain-des-Prés-kadun kulmasta, -kun oli vähällä joutua komeiden vaunujen alle, joiden hevoset -ravasivat uljaasti Dauphine-kadulle päin. Pariisilaisen ketteryytensä -avulla, joka on muille eurooppalaisille outo, hänen onnistui juuri -paraiksi väistää väliaisaa. Tosin hän ei ehtinyt pelastua ajajan -kiroukselta ja piiskansivallukselta, mutta sadan tuhannen livren -omistaja ei sellaisista pikkuasioista ole milläänkään, varsinkaan -pariisilaiskaartin ollessa ihan kintereillä. - -Beausire heittäytyi siis syrjään, mutta samassa hän näki vaunuissa -Olivan ja pulskan herran, jotka puhelivat keskenään vilkkaasti. -Hänen päästämänsä pieni huudahdus ei vaikuttanut muuta kuin -yllytti hevosia. Hän olisi seurannut vaunuja, mutta ne kulkivat -Dauphine-kadulle päin, mille ainoalle kadulle Beausire ei nyt -halunnut mennä. Ja sitäpaitsi, vaikka vaunuissa istuja näyttikin -Olivalta, täytyi sen olla kuvittelua, näköhäiriötä; se ei ollut vain -erehdys, vaan samaa kuin nähdä kaksinaisesti, nähdä Oliva kaikkialla. -Vielä oli muistettava, ettei Oliva voinut istua vaunuissa, koska -poliisi hänet vangitsi Dauphine-kadun varrella. - -Beausire-parka poikkesi siveellisesti ja ruumiillisesti -tuskaantuneena Fossés-Monsieur-le-Prince-kadulle, joutui -Luxembourgiin, kulki jo autioksi käyneen korttelin halki ja löysi -tullin takana turvapaikakseen pienen hökkelin, jonka emäntä koki -kaikin tavoin olla hänelle mieliksi. Sinne hän asettui, kätki rahat -erään lattiakiven alle, sovitti sängynjalan kivelle ja pani maata -hikoillen ja kiroillen, mutta väliin taas ylistäen Merkuriusta ja -rauhoittaen kuumeista ellotustaan sokeroidulla, kanelinsekaisella -viinillä, jollainen juoma sopiikin hikoilevalle ruumiille ja -levottomalle sielulle. - -Hän oli nyt varma, ettei poliisi häntä löytäisi, ettei kukaan pääsisi -hänen rahojaan ryöstämään. Lisäksi hän oli varma siitä, että Nicole -ei ollut syypää mihinkään rikokseen ja että syyttömän pitäminen -ikuisessa vankeudessa ei enää käynyt päinsä. Lopulta hän varmistui -siitäkin, että sadalla tuhannella livrellä voisi vapauttaa Olivan, -hänen ainaisen seuralaisensa, jos häntä pidettäisiin vangittuna. - -Jäljellä olivat lähetystötoverit; näiden kanssa oli pahempi tehdä -tiliä. Mutta Beausire oli ottanut rettelöitä lukuun. Hänen olisi kai -parasta jättää heidät Ranskaan ja lähteä Sveitsiin, vapaaseen ja -siveelliseen maahan, heti kun Oliva pääsisi vapaaksi. - -Mikään niistä tuumista, joita Beausire suunnitteli ryyppiessään -kuumennettua viiniä, ei toteutunut; se ei ollut sallittu. Ihminen -tulee melkein aina tehneeksi virheen kuvitellessaan näkevänsä, -vaikkei näe, ja erehtyy vielä pahemmin luullessaan, ettei ole nähnyt, -vaikka todella on nähnyt. Käymme nyt selittämään tätä mietelmää -lukijalle. - - - - -XLIV - -NEITI OLIVA ALKAA IHMETELLÄ, MITÄ HÄNESTÄ TAHDOTAAN - - -Jos Beausire olisi luottanut vain silmiinsä, jotka olivat mainiot, -eikä antanut silloin sokaistun järkensä puhua, olisi hän säästänyt -itseltään monta harmia ja pettymystä. Sillä hän oli todellakin nähnyt -Olivan istumassa vaunuissa erään herran vieressä, jota ei ollut -ensi silmäyksellä tuntenut, mutta jonka olisi varmasti tuntenut -jo toisella silmäyksellä. Oliva oli aamulla tapansa mukaan ollut -kävelyllä Luxembourgin puistossa, mutta ei ollut palannut kotiin -päivällisille kello kaksi, sillä hän oli joutunut sen merkillisen -ystävän seuraan, jonka oli saanut naamiaispäivänä. - -Puistossa näet sattui, että juuri kun Oliva oli aikeissa lähteä ja -suoritti maksua istumapaikastaan hymyillen kahvilan omistajalle, -jonka vieraana hän oli melkein joka päivä, tuli eräästä lehtokujasta -esille Cagliostro, kiirehti hänen luokseen ja tarttui käsivarteen. -Olivalta pääsi huudahdus. - -"Minne te aiotte?" kysyi tulija. - -"Tietysti kotiin Dauphine-kadulle." - -"Silloin osutte juuri paraiksi, sillä teitä odotetaan", selitti tämä -tuntematon herra. - -"Odotetaan... minua... mitä se on? Ei minua kukaan odota." - -"Varmasti; siellä on noin tusina vierasta." - -"Tusina vierasta!" huudahti Oliva nauraen. "Miksei samalla koko -pataljoona?" - -"Jos sinne vain mahtuisi pataljoona, olisi kai lähetetty." - -"Jopa te ihan hämmästytätte!" - -"Ja hämmästyttäisin vielä enemmän, jos laskisin teidät -Dauphine-kadulle." - -"Miksi niin?" - -"Siksi, että teidät, ystäväiseni, vangittaisiin." - -"Vangittaisiin, minut?" - -"Aivan niin; ne kaksitoista herraa, jotka teitä odottavat, ovat herra -de Crosnen lähettämiä poliisimiehiä." - -Oliva värähti; eräät ihmiset kammoavat aina eräitä asioita. Mutta hän -rohkaistui, kun oli ehtinyt omaatuntoaan paremmin tarkastaa, ja sanoi: - -"En minä ole mitään tehnyt. Miksi minut vangittaisiin?" - -"Miksi joku nainen vangitaan? Jonkin juonen, joutavan seikan vuoksi." - -"Ei minulla ole juonia." - -"Mutta ehkä on ollut." - -"Sitä en kiellä." - -"No niin, epäilemättä on väärin, jos teidät vangitaan. Mutta -kuitenkin sitä yritetään. Aiotteko sittenkin mennä kotiin?" - -Oliva epäröi kalpeana ja hämmästyneenä. - -"Te leikitte minun kanssani kuin kissa hiiriraukan kanssa", sanoi -hän. "Jos jotakin tiedätte, niin sanokaa. Koskeeko se Beausirea?" - -Ja tällöin hän loi Cagliostroon rukoilevan katseen. - -"Kenties. Minussa on se epäilys, että hänen omatuntonsa ei ole niin -puhdas kuin teidän." - -"Poika parka!" - -"Surkutelkaa häntä, mutta jos hänet on siepattu kiinni, älkää häntä -matkiko jäämällä poliisin kynsiin." - -"Mitä etua teillä voi olla siitä, että minua varjelette? Miksi te -minusta välitätte? Kuulkaapa", lisäsi hän rohkeasti, "ei se ole -luonnollista, että semmoinen herra kuin te..." - -"Älkää jatkako, sanoisitte tyhmyyden. Aika on muuten täpärällä, sillä -kun teitä ei tavata kotona ettekä näy palaavan, voivat vieraanne -tulla hakemaan täältä." - -"Täältä! Tietävätkö he minun olevan täällä?" - -"Mitä ihmettä siinä olisi, kun, minäkin tiesin? Mutta kuulkaa jatkoa. -Kun harrastan teidän asioitanne ja etuanne, niin älkää muusta -välittäkö. Lähdetään kiireesti Enfer-kadulle; siellä odottavat -vaununi. Mitä, vieläkö epäilette?" - -"Vielä." - -"No tehdään siis jotakin oikein varomatonta, mutta se saa teidät -kerta kaikkiaan uskomaan. Ajetaan vaunuissani kotinne ohitse, ja kun -saatte nähdä nuo poliisiherrat niin kaukaa, ettei teitä siepata, -mutta niin likeltä, että huomaatte, mitä heillä on mielessä, niin -osaatte panna arvoa hyvään tarkoitukseeni." - -Näin puhuen hän oli saattanut Olivaa ristikkoportille, Enfer-kadun -puolelle. Vaunut tulivat likelle, ja he lähtivät yhdessä ajamaan -Dauphine-kadulle, missä Beausire heidät vilaukselta näki. - -Jos tämä olisi silloin huutanut kovempaa tai seurannut ajoneuvoja, -olisi Oliva kaikin mokomin häneen yhtynyt, pelastaakseen vainotun -tai pelastuakseen vapaan Beausiren kanssa. Mutta Cagliostro näki -miesparan ja käänsi Olivan huomion toisaalle viitaten väkijoukkoon, -jota uteliaisuus jo keräsi vahtimiesten ympärille. - -Heti kun Oliva näki kotinsa joutuneen poliisin valtaan, heittäytyi -hän suojelijansa syliin niin epätoivoisena, että siitä olisi heltynyt -kuka tahansa paitsi tämä rautainen mies, joka tyytyi vain puristamaan -nuoren naisen kättä ja piilottamaan hänet laskemalla akkunaverhon. - -"Pelastakaa minut! Pelastakaa!" hoki sillä välin naisparka. - -"Sen lupaan", vastasi toinen. - -"Mutta kun sanotte noiden poliisimiesten tietävän kaikki, saavat he -minut sittenkin kiinni." - -"Ei ollenkaan; sieltä, minne nyt joudutte, ei teitä kukaan keksi. -Sillä jos tultiinkin teitä tavoittamaan kotoa, niin ei tulla minun -kotiini." - -"Huu!" purki Oliva kauhuaan. "Teidän kotiinne... sinnekö nyt mennään?" - -"Te olette hupsu", vastasi hänen saattajansa. "Ette näy enää -muistavan sopimustamme. Minä en ole teidän rakastajanne enkä -tahdokaan olla." - -"Tarjootteko siis vankilaa?" - -"Jos teistä on poliisivankila parempi, niin saatte mennä." - -"Vai niin", sanoi Oliva peloissaan. "Minä jään teidän valtaanne; -tehkää minulle, mitä hyväksi näette." - -Ja niin Cagliostro vei Olivan Neuve-Saint-Gilles-kadulle, siihen -taloon, jossa näimme hänen vastaanottavan Filip de Taverneyn. -Sijoitettuaan hänet toiseen kerrokseen, pieneen huoneustoon, kauas -palvelijain näkyvistä ja kaikesta silmälläpidosta sanoi Cagliostro: - -"Teille täytyy hankkia parempi olo kuin mitä täällä on." - -"Parempi olo! Mistä se tulisi?" nyyhkytti Oliva. "Voiko viihtyä ilman -vapautta, kun ei saa kaupungilla käydä? Täällä on niin kolkkoa. Ei -edes puistoa. Minä ihan kuolen." - -Ja hän silmäili akkunasta hätäisesti, epätoivoissaan. - -"Oikeassa olette", vastasi hänen suojelijansa. "Mutta minä toimitan, -ettei teiltä mitään puutu. Täällä teidän olisi ikävä asua, ja -sitäpaitsi väkeni lopulta näkisi teidät ja alkaisi häiritä." - -"Tai myisi minut poliisille", lisäsi Oliva. - -"Sitä ei tarvitse pelätä, rakas lapsi; minun väkeni myy vain, mitä -heiltä ostan. Mutta saadaksenne olla niin rauhassa kuin haluatte, -hankin teille toisen asunnon." - -Oliva hieman rauhoittui näistä lupauksista. Muuten alkoi tämä uusi -koti jo miellyttää, sillä hän huomasi sen mukavaksi ja löysi hauskoja -kirjoja. Hänen suojelijansa jätti hänet yksikseen sanoen: - -"En tahdo teitä valloittaa nälällä, rakas lapsi. Jos haluatte minua -tavata, niin soittakaa; minä tulen heti, jos olen kotona, taikka -kohta palattuani, jos sattuisin olemaan poissa." - -Sitten hän suuteli Olivan kättä ja poistui. - -"Tuokaa minulle kaikin mokomin uutisia Beausiresta", huusi Oliva -hänen jälkeensä. - -"Kaikin mokomin", vastasi kreivi ja sulki oven jälkeensä. -Laskeutuessaan sitten portaita alas Cagliostro mutisi mietteissään: - -"Siitä tulee pyhyyden häväistys, jos hänet panen asumaan -Saint-Clauden kadun taloon. Mutta kukaan ei saa häntä nähdä eikä -siinä talossa näekään. Jos taas jonkun tarvitsee hänet nähdä, niin se -henkilö näkee hänet juuri tuossa Saint-Clauden kadun talossa. Tehdään -siis vielä tämäkin uhraus! Annetaan sammua viimeisenkin kipinän siitä -liekistä, joka muinoin leimusi!" - -Kreivi otti ylleen väljän päällystakin, haki pöytälaatikosta avainten -joukosta, valitsi muutamia, joita silmäili liikutetuin mielin, -ja lähti sitten yksinään jalkaisin liikkeelle, ylöspäin pitkin -Saint-Louis-du-Marais-katua. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ROUVA DE LA MOTTE*** - - -******* This file should be named 54174-8.txt or 54174-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/1/7/54174 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54174-8.zip b/old/54174-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5ab74d9..0000000 --- a/old/54174-8.zip +++ /dev/null |