diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 21:33:01 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 21:33:01 -0800 |
| commit | 8efe9f0755555368ef1f66b71ec0e5031d97c72c (patch) | |
| tree | dfac5ef8b8ef83fb3e1f14e927c0fd09d7e3dc9c | |
| parent | df958ffc1257ffbe70bd93a5b5c02f3517c060ce (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54110-8.txt | 24450 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54110-8.zip | bin | 375648 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 24450 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..c3ad1a6 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54110 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54110) diff --git a/old/54110-8.txt b/old/54110-8.txt deleted file mode 100644 index 1459241..0000000 --- a/old/54110-8.txt +++ /dev/null @@ -1,24450 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Neiti de Taverney, by Alexandre Dumas, -Translated by Valfrid Hedman - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Neiti de Taverney - Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista - - -Author: Alexandre Dumas - - - -Release Date: February 4, 2017 [eBook #54110] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NEITI DE TAVERNEY*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -NEITI DE TAVERNEY - -Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista - -Kirj. - -ALEXANDRE DUMAS - -Ranskankielestä suomentanut - -Valfrid Hedman - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1917. - - - - -SISÄLLYS: - - Johdanto. - 1. Tuntemattoman sanojen vaikutus. - 2. Salaseuran kokoushuone. - 3. Selostus. - 4. Ruumis ja sielu. - 5. Sielun olemus. - 6. Marat'n ovenvartijatar. - 7. Ihminen ja hänen työnsä. - 8. Rousseaun pukeutuminen. - 9. Trianonin kulissit. - 10. Harjoitus. - 11. Lipas. - 12. Kuningas Ludvig XV:n pikku illallinen. - 13. Aavistelua. - 14. Gilbertin romaani. - 15. Isä ja tytär. - 16. Mitä Althotas tarvitsi eliksiirinsä täydentämiseen. - 17. Hra de Richelieun kaksi vesipisaraa. - 18. Pako. - 19. Toinen kaukonäkijätär. - 20. Jäykistys. - 21. Tahto. - 22. Poliisipäällikön talossa. - 23. Lipas. - 24. Valaiseva keskustelu. - 25. Herra de Sartines alkaa uskoa, että Balsamo on velho. - 26. Elämäneliksiiri. - 27. Taistelu. - 28. Rakkaus. - 29. Lemmenjuoma. - 30. Veri. - 31. Epätoivo. - 32. Tuomio. - 33. Ihminen ja Jumala. - 34. Jälleen maan päälle. - 35. Kuninkaitten muisti. - 36. Andréen pyörrytyskohtaukset. - 37. Tohtori Louis. - 38. Hra de Richelieun sanaleikit. - 39. Palaaminen. - 40. Veljen huolestus. - 41. Erehdys. - 42. Kuulustelu. - 43. Lääkärin tutkimus. - 44. Gilbertin omatunto. - 45. Kaksi kärsivää. - 46. Trianonin tiellä. - 47. Paljastus. - 48. Tohtorin pieni puutarha. - 49. Isä ja poika. - 50. Omantunnon kysymys. - 51. Gilbertin suunnitelmat. - 52. Gilbert huomaa, että rikoksen tekeminen on helpompaa kuin - ennakkoluulon voittaminen. - 53. Päätös. - 54. Joulukuun 15. päivä. - 55. Jäähyväis-audienssi. - 56. Isätön lapsi. - 57. Lapsenryöstö. - 58. Maramontin kylä. - 59. Pitoun perhe. - 60. Lähtö. - 61. Gilbertin viimeiset jäähyväiset. - 62. Laivassa. - 63. Azorin saarilla. - Loppulause. - - - - -JOHDANTO. - - -Nyt suomennettu romaani edellyttää Dumas'n aikaisemmista teoksista -tunnetuiksi muutamia seikkoja, jotka sopii tässä kerrata: - -_Josef Balsamo_ on historian ihmeellisimpiä seikkailijoita, esiintyen -hyvin vaikuttavana tekijänä eräässä vallankumouksen aiheessa, -kansainvälisessä haaveiluvirtauksessa, joka uudelleen elvyttelee -uskonnollista mystiikkaa ja keskiaikaisia salais-oppeja, tahtoen -perustaa ihmiskunnan yleisen veljeyden pohjaksi kaikkiyhteisen -kansainvallan, jonka suojassa erityisesti syvennyttäisiin -henkimaailman ilmiöihin. Se liike siis suuntautuu yksinvaltiutta -ja kirkkohallintoa vastaan niinkuin toisaalla vapaamieliset -järkeilijätkin -- n.s. valistusfilosoofit, kuten _Jean Jacques -Rousseau_ ja tälle vastenmielinen pilkanhenki Voltaire -- omilla -perusteillaan muokkaavat maaperää noiden kahden mahdin kukistamiseksi. - -Italialaisen Balsamon ristiriitaisessa luonteessa yhdistyy -keinottelu ja aatteellisuus. Hän on matkoillaan tutustunut itämaisen -mystiikan uskonnolliseen ajatteluun ja saanut opetusmestarikseen -lähes satavuotiaan _Althotaan_, joka luonnontieteellisissä -tutkimuksissaan ja keksinnöissään puolittain esiintyy viimeisenä -keskiaikaisena alkemistina, puolittain kuuluu nykyajan tiedemiesten -varhaisimpiin edelläkävijöihin, Althotas uskoo saavansa valmistetuksi -elämääpitentävän voimanesteen, eliksiirin, jonka aineksista muka -vain lopulta puuttuu lapsen kolme viimeistä veripisaraa, niin -että hän kammoksuvalta ja epäuskoiselta oppilaaltaan karttelee -ihmisuhria. Balsamon omana edullisena erikoisuutena on harvinaiset -hypnotisoitsijan lahjat, ja hänen on onnistunut saada täten -lumoustilaan saatettuna vaimokseen _Lorenza Feliciani_, joka -hypnoottisessa tilassaan rakastaa häntä tulisesti, mutta valheilla -pelkää "taikuria" sielunsa vaaran tähden, ollen harras katolilainen. -Lorenza on niitä harvinaisia olentoja, joihin hypnotismi tehoaa -erittäin voimakkaasti, aiheuttaen täten nukutetussa n.s. -kaukonäkemyksen. Tämä meidän päiviimme asti vain osittain selitetyksi -saatu ilmiö merkitsee sitä, että nukutettu horrostilassaan -aistii tapahtumia ihmisten sielussa yhtä hyvin kuin etäisillä -paikkakunnillakin, kyeten kertomaan havaintojansa, joista hän ei -herätessään muista mitään. Balsamo rakastaa vaimoansa ja on siinä -käsityksessä, että kaukonäkemyksen kyky vaatii neitsyyden säilymistä. - -Yksinvaltaa ja kirkollista ahdasmielisyyttä vastaan on Balsamo -perustanut n.s. egyptiläisen vapaamuurari-osaston, itse ollen sen -päällikkönä eli "suurkoptina". Järjestö ryhtyy tekemään salassa -työtä yleisen vallankumouksen hyväksi, alottaen sivistysmaailman -keskuksesta Pariisista, tunnuksenaan L.P.D, jolla tarkoitetaan -lausetta: _Lilia pedibus destrue_, tallaa liljat (Ranskan -kuningassuvun vaakuna) jalkoihisi, Balsamo matkustaa Saksasta -Pariisiin, heikontaakseen kaikin keinoin kuningasvallan jo -horjuvaa asemaa. Matkalla hän menettää tärkeän tukensa: Lorenza -Feliciani pääsee karkaamaan valveillaolonsa tavanmukaisen kammon -kannustamana. Onnekseen tuo omituinen "loitsija", joka vaikuttelee -ympäristöönsä m.m. puheilla elämisestään yhä uusissa ihmismuodoissa -jo parintuhannen vuoden aikana, yöpyy Taverneyn rappeutuneeseen -herraskartanoon, missä hän saa solmituksi uuden vaikutussuhteen. - -Vanha parooni _de Taverney_, joka toisen kartanonsa rippeiden mukaan -voi liittää nimeensä vielä _Maison-Rougen_ kreiviyden, on entinen -hovimies, ajattelemattomalla elämällään köyhtynyt periaatteeton -ylimys, jonka ainoana toivona nyt on, että hänen poikansa _Filip_ -- -kruununprinssin santarmirykmentin luutnantti Strassburgissa -- ja -kuusitoista-vuotias tyttärensä _Andrée_ voisivat palauttaa sukuun -varallisuutta sellaisilla tempuilla kuin silloisessa turmeltuneessa -hienostopiirissä oli mahdollista. Kehno isä on kuitenkin saanut -vastuksikseen lujaluontoista kuntoa harrastavat lapset. Balsamo panee -merkille neiti Andréen ylevän henkevyyden ja tulee koetelleeksi -häneen hypnoottista kykyään sillä tuloksella, että aatelisneidillä -ilmenee taipumusta kaukonäköisyyden horrostilaan. Yöllä hän saa tytön -siten kutsutuksi huoneeseensa ja muiden tärkeiden tietojen ohella -kysellyksi tältä vaimonsa pakoretkestä, niin että hänen onnistuu -myöhemmin tavoittaa karkulainen. - -Horroksesta herättyään ei Andrée tiedä mitään ilmoituksistansa, -mutta kun Balsamolle on tärkeätä saada hänet lähettyvilleen, käyttää -hän keinojansa, toimittaakseen ohimatkustavan _Marie Antoinetten_ -kiintymään tyttöön; Itävallan keisarinnan nuori tytär on nimittäin -matkalla vihittäväksi Versaillesissa Ranskan kruununprinssin -kanssa, Andrée joutuukin prinsessan hovineidoksi sitä helpommin, -kun matkaseurueessa jo on hänen veljensä Filip; nuori luutnantti on -ollut ensimäinen Itävallan herkkämielistä arkkiherttuatarta vastaan -Ranskan alueella tullut ranskalainen upseeri, ja Marie Antoinette on -päättänyt tämän seikan muistoksi luoda hänelle hyvän uran. Taverneyt -muuttavat siten aluksi kaikin Coq-Héron-kadun varrelle Pariisiin. - -Balsamo järjestää asuntonsa ja kemiallisen työpajansa -Saint-Claude-kadun varrelle Marais'n kaupunginosaan ja alottaa -vehkeilynsä kuningasvallan rappeuduttamiseksi; hänen ovenvartijanaan -on taattu saksalainen kamaripalvelija _Fritz_. Ranskan vanha -kuningas _Ludvig XV_ on mitätön elostelija, suopealuontoinen kyllä, -mutta läpeensä itsekäs. Hänen rakastajattarenaan on kreivitär -_Jeanne Dubarry_, alhaissyntyinen ja maineeltaan huono nainen, -jolle kuitenkin ulkonainen viehkeys ja jonkunlainen rattoisa -olemus on tuottanut siksi paljon vaikutusvaltaa, että huikenteleva -hallitsija on antanut houkutella itsensä julistamaan kreivittären -maaseutuhuvilan, Luciennesin, kuninkaalliseksi linnaksi, jonka -kuvernöörinä on kreivittären kaksitoista-vuotias neekeripalvelija -_Zamore_, jopa viimein suo hänelle virallisen hovi-esittelynkin, -jolla tavoin Jeanne saavuttaa tunnustetun aseman. Tässä tilaisuudessa -on Balsamo saapuvilla Preussin kuninkaan lähettiläänä, esiintyen -nimellä _kreivi de Fenix_: Lorenzan ja Althotaan seurassa hänellä -muuten on erityisenä itämaalaisena tutkijanimenään _Akharat_. Jeanne -Dubarry tuntee hänet erääksi mieheksi, joka on ennustanut hänen -pääsevän Ranskan kuningattareksi silloin kun hän vielä ansaitsi -elantonsa kaduilla, ja tajuten saavansa kreiviltä kannatusta hän -lupaa tehdä tälle puolestaan minkä palveluksen hyvänsä. - -Balsamo liittyykin Dubarryn puolueeseen, käsittäen tätä tukemalla -rappeuduttavansa kuningasvaltaa. Pääministeri _de Choiseul_ johtaa -vastapuoluetta, joka näkee Dubarryssä arveluttavan vaikutusvallan -nousun ja pitää paremmin arvossa ulkonaista säädyllisyyttä; mutta -kuninkaan toinen läheinen mies, jokseenkin sisäministerin asemassa -oleva poliisipäällikkö de _Sartines_, katsoo omille asioilleen -turvallisemmaksi säilytellä hyviä välejä Joannen ja tämän langon, -varakreivi _Jean Dubarryn_ kanssa. Dubarryn puolueeseen siirtyy -vastapuolueesta vanha itsekäs hovimies, sotamarski ja herttua _de -Richelieu_, siten kyeten viime hetkessä pelastamaan kreivittärelle -edellämainitun esittelytilaisuuden, joka oli raukeamaisillaan -vastustajain vehkeellä. Viekas sotamarski jää toivomaan paljon hyvää -epävirallisen kuningattaren kiitollisuudesta. Mutta kun nämä kaksi -sitte Balsamon käytettävissä olevan vakoilun ja kaukonäkemyksen -antamien tietojen avulla saavat Choiseulin kukistetuksi, ei kreivitär -pidäkään tärkeänä toimittaa Richelieulle ministerinsalkkua, -koska kuningas ei ole siihen oikein taipuvainen; kreivitär -Dubarry päinvastoin alkaa erityisesti suosia enon kustannuksella -sisarenpoikaa, herttua _d'Aiguillonia_, jonka Richelieu on itse -kutsunut Pariisiin avukseen ja suojaukseen, Aiguillonin herttua ja -kreivitär Dubarry solmiutuvat ihan likeiseen suhteiseen, ja kuningas -on tyytyväinen saadessaan rakastajattarensa vaatimaan vain tämän -yhden suosikin ylenemistä, -- tietämättä ollenkaan, että d'Aiguillon -on hänen oma kilparakastelijansa kreivittären kammioissa. - -Juonitteleva vanha herttua hautoo kostoa nolon pettymyksensä jälkeen. -Hän huomaa ensiksikin levittää liikkeelle sen tiedon, että hänelle -oli tarjottu ministerinsalkkua, mutta siitä hän muka kieltäysi rouva -Dubarryn arvottoman vaikutusvallan paheksujana Sitte hän toisaalta -lietsoo parlamentin kiivautta d'Aiguillonia vastaan, joka on -parlamentin puoltaman Choiseulin vanhoja vastustajia, ja toisaalta -hän pyrkii suoranaisesti syöksemään kreivitärtä syrjään. Kuningas on -nimittäin mielihyvällä huomannut neiti de Taverneyn ylvään kauneuden, -ja marski de Richelieu ryhtyy kehittelemään tätä huomaavaisuutta, -saadakseen kuninkaan vaihtamaan rakastajatarta. Parooni de Taverney -on marskin vanhoja sotakumppaneita; ensin tarjottuaan hänelle -suosiollisuuttansa on marski tylysti työntänyt hänet luotansa sitte -kun oli liittynyt kreivittäreen, joka oli koko Taverney-suvulle -yrmeä. Mutta nyt häikäilemätön vanha hovimies jälleen lähentelee -sydämetöntä paroonia, joka olisi valmis saavuttamaan rikkautta -tyttärensä lankeemuksesta. - -Andrée-neiti on tällävälin jo muuttanut Marie Antoinetten -seuranaiseksi Pikku Trianoniin, Versaillesin hovialueelle -rakennettuun loistopaviljonkiin, missä nuori kruununprinsessa asustaa -erillään varsinaisesta palatsista ja vanhan kuninkaan asumasta -Isosta Trianonista. Nuori kruununperillis-pari on vihitty hirveän -rajuilman keskeyttämin juhlallisuuksin; avioliitto on alkanut -monilla onnettomilla ulkonaisilla enteillä, eikä aviopuolisoidenkaan -suhde ole kehittynyt muodollista arvonantoa pitemmälle, niin että -ujo ja tieteellisiin tutkimuksiin syventynyt kruununprinssi eli -_dauphin_ ja Ranskan uusi kruununprinsessa eli _dauphine_ yhä -jäävät vain seurustelukannalle keskenään. Herttua de Richelieu on -tullut tuntemaan Andréen kamarineidon _Nicolen_, joka on jätetty -Pariisiin: hovimies havaitsee hänessä tarpeellisen välikappaleen -mahdollisuuksia ja parooni de Taverneyn avulla toimittaa hänet -Andréen luokse Versaillesiinkin, ensin annettuaan yksityissihteerinsä -_Raflén_ muuttaa muutamilla toilettikeinoilla Nicolen ulkonäköä, -joka liiaksi muistutti Marie Antoinettesta; tämä yhdennäköisyys -kävi sitte kohtalokkaaksi sen turmiollisen, historiasta tunnetun -häväistysvehkeen yhteydessä, jota Dumas kuvailee "Kuningattaren -kaulanauhassa". - -Tämä Nicole Legay on Taverneyn kartanosta tullut älykäs -maalaiskeimailijatar, jolla on ollut ensin lemmensuhde valtiattarensa -imettäjän pojan, seitsentoista-vuotiaan _Gilbertin_ kanssa. Gilbert -on elellyt kartanossa jokseenkin jouten ja laiminlyötynä. Hänellä on -luontaista ylpeyttä ja suuria pyrkimyksiä asemansa yläpuolelle; hän -on itsekseen lueskellut Rousseaun teoksia ihmisten tasa-arvoisuuden -mahdollisuuksista ja kansanvaltaisesta yhteiskunta-järjestelmästä, -ja hän on päättänyt raivata tiensä korkeammille tiedon aloille, -itsenäiseen asemaan. Nuorukaisella on tavattomasti sisua ja tarmoa, -ja ylimysmielisen isäntäväkensä halveksimana hän on paatunut yhä -yksinomaisemmin ajattelemaan vain itseänsä, edistystään: sentähden -hän onkin purkanut tuon lemmensuhteensa, kun se on alkanut tuntua -hänestä lapselliselta ja tulevaisuudenunelmilleen haitalliselta. Onpa -Gilbert rohjennut kohottaa katseensa juuri valtiattareensa, siirtäen -rakkaudenkaipuunsa ylvääseen aatelisneitiin, joka ei ole hänestä -tietääkseenkään. - -Syrjäytetty Nicole on huomannut tämän salaisen kiintymyksen, -joka saa hänet väliin epäilemään neiti Andréetakin ja senvuoksi -kylmenemään tälle sekä paatumaan hyljätyn rakkautensa rauettua -seikkailijattareksi, niin että Nicole pian joutuukin suhteisiin -erään aliupseeri _Beausiren_ kanssa Pariisissa, jatkaen samoja -välejä Versaillesissa. Gilbert on tahtonut pysytellä Andrée-neidin -lähettyvillä ja saapunut omin neuvoin etsimään onneansa -pääkaupungista. Hänen on sattumalta onnistunut päästä nuottien -kopioitsijaksi itse Rousseaun luo Rue Plâtrièren varrelle ja -talon ullakkokamarista hän on saanut pidetyksi silmällä Taverneyn -kaupunkiasunnon puutarha-paviljonkia, jossa hänen rakastettunsa -on oleksinut ennen kuin muutti Trianoniin. Kaikkialla vaaniessaan -rakastamansa olennon läheisyydessä on Gilbert kerran räystästä -myöten ja köyden avulla laskeutunut puutarhaankin ja hiipinyt -Andréen huoneisiin, missä Nicole hänet yllättää; mutta kun Gilbert -on vakoillut selville hänen suhtautumisensa Beausireen, ei kumpikaan -rohkene paljastaa toistansa, ja keskinäinen vihamielisyys painostaa -heitä vain pelkona, että he ovat tavallaan toinen toisensa vallassa. -Sitten pääsee Gilbertkin Versaillesiin, puutarha-apuriksi Trianoniin, -Rousseaun tuttavan, kasvientutkija de Jussieun välityksellä. - -Andrée de Taverney ei omista tälle sisukkaalle haaveksijalle mitään -huomiota eikä edes tiedä olevansa hänelle kiitollisuuden velassa -hengestään. Toukok. 30. ja 31. p:n välisenä yönä kruununprinssin -häiden kunniaksi toimeenpannussa ilotulituksessa on muuan -onnettomuudentapaus aiheuttanut pariisilaisessa katsojajoukossa -Ludvig XV:n torilla hirveän pakokauhun, jossa paljon ihmisiä -on murskautunut kuoliaaksi. Gilbert on kannatellut pyörtynyttä -Andréeta, ehtien hänen avukseen viime hetkessä, ja ojentanut hänet -tungoksesta Balsamolle erääseen ikkunaan, itse sortuen tallatuksi. -Rousseau, joka sivistymättömän ja riidanhaluisen vaimonsa _Teresian_ -vastarinnasta huolimatta on hellinyt Gilbertiä kuin omaa poikaansa, -on löytänyt hänet jälkeenpäin torilta ja toimittanut hänelle -ensi avun nuorelta lääkäriltä, joka vallankumouksellisia oppeja -haastellen on rientänyt torille sitomaan yksinomaan köyhälistön -vahingoittuneita: tämä lääkäri on _Marat_, sittemmin kuuluisa -vallankumouksen melskeistä. Neiti Andréen on Balsamo vienyt -markiisitar de Savignyn luo ja sieltä Taverneyn asuntoon, hieman -herättäen huolehtivan Filip-veljen epäluuloja viipymisestä. - -"Neiti de Taverney"-romaanin toiminnan alkaessa on kuningas -Dubarry-puolueen kehoituksesta viimeksi saatu panemaan toimeen -n.s. _lit de justice_, muuan valtio-oikeudellinen voimatemppu. -parlamentin alottaman jarrutuksen lopettamiseksi lainlaadinnassa ja -oikeudenkäytössä. - -_V. H.-A._ - - - - -1. - -Tuntemattoman sanojen vaikutus. - - -Hallitsijan johtama parlamentinistunto [kts. Johdannon loppukappale. -Suom.] ilmeni välittömästi edulliseksi kuninkaan asialle. Mutta usein -voimakas isku vain huumaa, ja on huomattava, että huumausten jälkeen -veri kiertää virkeämpänä ja puhtaampana. - -Näin ainakin mietti kuninkaan ja hänen loistavan saattueensa lähtöä -katsellessaan pikku ryhmä vaatimattomasti puettuja henkilöitä, jotka -olivat asettuneet tätä tarkkaamaan Fleursin rantakadun ja Rue de la -Barillerien kulmaan. - -Näitä henkilöitä oli kolme... Sattuma oli heidät yhdyttänyt tähän -kulmaukseen, josta he näkyivät huomaavaisina pitäneen silmällä -ihmisjoukon vaikutelmia. Ja tuntematta toisiaan he olivat muutaman -sanan vaihtamalla joutuneet juttusille ja toisilleen selostaneet -istunnon merkitystä ennenkuin se vielä oli päättynytkään. - --- Siinäpä kypsyneitä intohimoja, -- virkkoi eräs heistä, -kirkassilmäinen vanhus, jolla oli lempeät ja rehelliset piirteet. -- -Tuollainen _lit de justice_ on suurenmoinen temppu. - --- Kyllä, -- vastasi vieressä seisova nuori mies katkerasti -hymyillen, -- niin, jos temppu tositeossa täsmälleen vastaisi -nimitystänsä, oikeuden perustaa. - --- Monsieur, -- lausui vanhus kääntyen, -- minusta näyttää, että -tunnen teidät... Luulen teidät ennen tavanneeni? - --- Toukokuun 31. päivän yönä. Ette erehdy, hra Rousseau. - --- Ah, te olette se nuori kirurgi, maanmieheni, hra Marat? - --- Niin, monsieur, palvelukseksenne. Miehet kumarsivat toisilleen. - -Kolmas mies ei vielä ollut puuttunut puheeseen. Hänkin oli nuori, -ylevämuotoinen, ja koko juhlallisen toimituksen aikana hän oli -tyytynyt vain tarkkaamaan kansanjoukon mielialaa. - -Nuori kirurgi lähti pois ensimäisenä, uskaltautuen keskelle parvea, -joka vähemmän kiitollisena kuin Rousseau oli hänet jo unohtanut, -mutta jolle hän kerran aikoi itsestään muistuttaa. Toinen nuori mies -odotti kunnes edellinen oli lähtenyt ja kääntyi sitte Rousseauta -kohti. - --- Te ette lähde mukana, monsieur? -- sanoi hän. - --- Oh, olen liian vanha tunkeutuakseni tuohon ahdinkoon. - --- Siinä tapauksessa, -- virkkoi tuntematon hiljempaa, -- tänä iltana -Plâtrière-kadulle, hra Rousseau... Älkää jääkö pois! - -Filosofi säpsähti kuin olisi haamu kohonnut hänen edessään. Hänen -kasvojensa tavallisesti kalpea väri muuttui lyijynharmaaksi. Hän -tahtoi vastata miehelle, mutta tämä oli jo hävinnyt. - -Kuultuaan nämä tuntemattoman puhuttelijansa omituisella äänenpainolla -lausumat sanat J. J. Rousseau raivasi vapisevana ja onnettomana -itselleen tien ihmisryhmien läpi, muistamatta olevansa vanha ja -pelkäävänsä väkijoukkoa. Pian oli hän saapunut Notre-Damen sillalle; -sitten kulki hän yhä haaveillen ja tehden kysymyksiä itselleen la -Grèven kaupunginosan halki, jonka kautta hän lyhyintä tietä pääsi -kotiinsa. - -"Näin", ajatteli hän, "tämä salaisuus, jota jokainen asiaan -vihitty säilyttää henkensä uhalla, on siis jokaisen vastaantulijan -omaisuutta. Se on siis hyöty siitä että salaisten seurojen hommat -joutuvat rahvaan seulottaviksi... Minut tuntee mies, joka tietää, -että olen siellä hänen liittolaisensa ja ehkä rikostoverinsa -Sellainen asiaintila on mahdoton ja sietämätön." - -Näitä miettiessään Rousseau astui hyvin nopeasti, vaikka -hän tavallisesti oli niin perin varovainen, varsinkin -Ménilmontant-kadulla sattuneen tapauksen jälkeen. - -"Täten", jatkoi filosofi, "olen tahtonut perin pohjin tutustua niihin -suunnitelmiin ihmiskunnan uudestaanluomiseksi, joita muutamat itseään -valistuneiksi kehuvat sielut ehdottavat. Olen ollut kyllin hupsu -uskomaan, että voi tulla joitakin hyviä aatteita Saksasta, tuosta -oluen ja usvien maasta. Olen vaarantanut nimeni muutamien hupsujen -tai juonittelijain matkaan, jotka käyttävät sitä esirippuna oman -mielettömyytensä peittelemiseksi. Oh, niin ei saa käydä; ei, salaman -välähdys on minulle osoittanut kuilun, ja sinne en mene ehdoin -tahdoin heittäytymään!" - -Ja hengähtääkseen Rousseau seisoi hetkisen keppiinsä nojaten -liikkumatta keskellä katua. - -"Se oli kuitenkin", mietti filosofi edelleen, "kaunis haave: -vapaus orjuudessa, kahakoitta ja melutta voitettu tulevaisuus, -salaperäisesti, maan tyrannien nukkuessa viritetty verkko... Se oli -liian kaunista, minä petyin siihen uskoessani... En siedä pelkoa, -epäluuloja, varjoja; ne eivät ole vapaan sielun ja itsenäisen ruumiin -arvoiset." - -Juuri näitä sanoja mielessään lausuessaan ja ryhdyttyään jatkamaan -matkaansa näki hän muutamia hra de Sartines'n muljottelevin silmin -vaaniskelevia kätyreitä, ja siitä vapaa sielu niin peljästyi ja se -antoi itsenäiselle ruumiille sellaisen sysäyksen, että hän riensi -kätkeytymään niiden pylväiden syvimpään hämärään, joiden alla hän -käveli. - -Pylväskäytävältä ei ollut pitkälti Plâtrière-kadulle. Rousseau kulki -sen matkan nopeasti, nousi asuntoonsa läähättäen kuin vainottu -peura ja heittäytyi tuolille huoneessansa, kykenemättä vastaamaan -sanallakaan kaikkiin Teresian kysymyksiin. - -Lopuksi hän kuitenkin selosti tälle liikutuksensa syitä: sen oli -aiheuttanut ripeä kävely, kuumuus, uutinen kuninkaan kiukusta -parlamentinistunnossa, kauhusta järkkyneen kansan mieltenkuohu, -tapahtuman takaisinkimmahtava jälkivaikutus. - -Teresia-emäntä vastasi toruen, että se ei ollut mikään syy jäähdyttää -päivällistä, ja että mies ei saisikaan olla sellainen raukka, joka -pienimmästäkin melusta säikähtyi. - -Rousseaulla ei ollut mitään vastattavaa tähän viimeiseen väitteeseen, -jota hän itse oli niin monet kerrat toisin sanoin julistanut. - -Hänen nyrpeä puolisonsa lisäsi, että ajattelijat, mielikuvituksen -ihmiset olivat kaikki samanlaisia... kirjoituksissaan he lakkaamatta -päristivät rumpua, eivät sanoneet pelkäävänsä mitään, Jumala ja -ihmiset eivät heille muka paljoa merkinneet; mutta vähäpätöisimmänkin -rakin haukahtaessa he huusivat apua ja lievimmässäkin -kuumekohtauksessa he voivottelivat: "Hyvä Jumala, minä kuolen!" - -Tämä oli Teresian mieliaiheita, siinä sai hän kaunopuheisuutensa -parhaiten loistamaan, ja luonnostaan arka Rousseau keksi siihen -kehnoimmat vastaukset. Tämän äkeän musiikin tahtiin filosofi -tuudittelikin vain omia ajatuksiaan, jotka varmaan olivat Teresian -ajatusten arvoiset kaikesta moitteesta huolimatta, mitä tämä -sivistymätön nainen hänelle syyti. - --- Onni on kokoonpantu sulotuoksuista ja sävelistä, -- sanoi -hän; -- mutta ääni ja haju ovat sovinnaisia käsitteitä. Kuka voi -todistaa, että sipuli lemahtelee vähemmän hyvältä kuin ruusu ja että -riikinkukko ei laula yhtä kauniisti kuin satakieli? - -Tämän selviön jälkeen, joka olisi voinut käydä kauniista ja -älykkäästä paradoksista, asetuttiin pöytään ja syötiin päivällinen. -Mutta päivällisen jälkeen Rousseau ei mennyt istumaan klaveerinsa -ääreen, kuten hänen tapansa oli. Hän kiersi pariinkymmeneen kertaan -huoneensa ja vilkaisi vähintään sata kertaa ikkunasta tutkiakseen, -miltä Plâtrière-kadulla näytti. - -Silloin valtasi Teresian sellainen mustasukkaisuuden puuska, -joita vastustushalusta toisinaan saavat härnäilevät henkilöt, --- ne henkilöt, jotka todellisuudessa ovat kaikkein vähimmin -mustasukkaisia. Ja jos teeskentely on vastenmielistä, on sitä -varsinkin vikojen teeskentely; hyvien ominaisuuksien uskottelua vielä -voi sietää. - -Teresia, joka syvästi halveksui Rousseaun miehuuttomuutta, hänen -älyään, sielunelämäänsä ja tapojaan, -- Teresia, jonka mielestä hän -oli vanha, sairaloinen ja ruma, ei peljännyt, että kukaan häneltä -viettelisi hänen puolisonsa; hän ei aavistanut, että muut naiset -voisivat tätä katsella toisilla silmillä kuin hän itse. Mutta koska -mustasukkaisuuden tuska on naiselle herkullisimpia kidutuksia, soi -Teresiakin itselleen toisinaan tämän nautinnon. - -Kun hän siis näki Rousseaun niin usein haaveillen ja kärsimättömänä -lähestyvän ikkunaa, virkkoi hän: - --- Kah, käsitän kyllä levottomuutesi... Olet juuri lähtenyt jonkun -parista. - -Rousseau katsahti häneen säikähtyneenä, ja tästä hän sai -lisätodistuksen. - --- Jonkun parista, jonka haluat jälleen tavata, -- jatkoi vaimo. - --- Mitä sanot? -- virkkoi Rousseau. - --- Nähtävästi on hankkeissa kohtaus? - --- Oh, -- huudahti Rousseau, käsittäen, että hänelle puhuttiin -mustasukkaisuudesta, -- kohtaus! Hulluutta, Teresia! - --- Tiedän hyvin, että se olisi hulluutta, -- vastasi tämä; -- mutta -sinä kykenet kaikkeen. Mene, mene, pahvinaama, sydämentykytyksinesi -ja kuivine köhinesi, mene valloituksille: se on hyvä keino -päästäksesi eteenpäin. - --- Mutta, Teresia, tiedäthän hyvin, ettei siinä mitään perää ole, -- -ärähti Rousseau; -- anna minun mietiskellä rauhassa. - --- Sinä olet irstailija, -- sanoi Teresia mitä vakavimpana. Rousseau -punastui kuin olisi hänelle lausuttu totuus tai joku imartelu. - -Silloin Teresia luuli olevansa oikeutettu näyttämään kauheata muotoa, -kääntämään talon ylösalaisin, paiskelemaan ovia ja leikkimään -Rousseaun tyyneydellä niinkuin lapset leikkivät rasioihin suljetuilla -metallirenkailla, joita helistelemällä he aiheuttavat suurta melua. - -Filosofi pakeni työhuoneeseensa. Tuo meteli oli hiukan hämmentänyt -hänen ajatuksiaan. Hän mietti, että epäilemättä olisi vaarallista -jäädä pois salaperäisestä toimituksesta, josta muukalainen oli -rantakadun kulmassa hänelle maininnut. - -"Jos on säädetty rangaistuksia ilmiantajille, täytyy sellaisia olla -myöskin penseitä tai laiminlyöjiä varten", ajatteli hän. "Mutta -olen aina huomannut, että suuret vaarat eivät merkitse mitään, -enempää kuin suuret uhkauksetkaan. On perin harvinaista sellaisissa -tapauksissa, että rangaistuksia pannaan täytäntöön. Sensijaan on -varottava pikkumaisia kostotoimenpiteitä, salakavalia iskuja, -luihua narripeliä ja muuta sellaista vaihtorahaa. Jonakuna päivänä -muurariveljekset maksavat halveksumiseni pingoittamalla köyden -portaisiin, ja siihen kompastumalla taitan jalkani ja murskaan ne -kahdeksan tai kymmenen hammasta, jotka minulla vielä on jälellä... -tai myöskin on heillä kalkkikivi varattuna, jonka pudottavat päähäni -kulkiessani joskus rakennustelineitten ohitse... Vielä parempaa, -heidän vapaamuurarikunnassaan saattaa olla joku lähelläni, kenties -oman kerrokseni tasalla asuva häväistyskirjailija, joka ikkunoistaan -tähystelee huoneeseeni. Se ei ole mahdotonta, koska kokoukset -tapahtuvat juuri Plâtrière-kadun varrella... No niin, se lurjus -sepittää minusta äitelyyksiä, jotka tekevät minut naurunalaiseksi -koko Pariisissa... Eikö minulla ole vihollisia kaikkialla?". - -Hetkistä myöhemmin Rousseau muutti mieltään. - -"Ka", sanoi hän itsekseen, "missä on rohkeus, missä kunniantunto? -Kavahdanko jo omaa itseäni? Enkö näe kuvastimessani muuta kuin -pelkurin ja viheliäisen raukan kasvot? Ei, niin ei saa olla... -Vaikka koko maailma liittoutuisi syöstäkseen minut onnettomuuteen, -vaikka siellä kellarin holvi luhistuisi päälleni, minä menen... -Kauniita mietiskelyjä pelko synnyttääkin! Palattuani yllätän itseni -yhä typerien ajatusten piiristä, siksi että kohtasin tuon miehen. -Kah, minähän epäilen kaikkia, itseänikin! Se ei ole järkevää: minä -tunnen itseni, en ole mikään intoilija: jos olen suunnitellussa -yhdistyksessä nähnyt jotakin ihmeellistä, niin siinä on ihmeellistä. -Kuka voi väittää, ettei juuri minusta tule ihmiskunnan uudistajaa, -minusta, jota on etsitty, minusta, jolta salaperäisen, rajattoman -voiman asiamiehet ovat käyneet kyselemässä kirjoitusteni -tarkoitusta? Peräytyisinkö, kun tulee kysymykseen työni jatkaminen, -oppijärjestelmäni sovelluttaminen käytäntöön!" - -Rousseau innostui. - -"Mikä on kauniimpaa! Aikakaudet kuluvat... kansat kehittyvät pois -raakuuden tilasta, askel seuraa askelta pimeydessä, käsi liittyy -käteen hämärässä; suunnattoman suuri pyramiidi kohoaa, ja sen -harjalle tulevat vuosisadat asettavat kruunuksi Rousseaun, Geneven -kansalaisen muistopatsaan, koska hän seuratakseen oppiaan teossa -on vaarantanut vapautensa ja elämänsä, se on, ollut uskollinen -tunnuslauseelleen: _Vitam impendere vero_." - -Tässä Rousseau haltioittuneena asettui klaveerinsa ääreen ja kohotti -lopuksi mielikuvitustaan pauhaavimmilla sävelillä, laajimmilla ja -sotaisimmilla, mitä hän kykeni soinnukkaasta soittokoneestansa -loihtimaan. - -Yö saapui. Väsyneenä vankinsa turhaan kiusaamiseen Teresia nukkui -tuolillaan. Rousseau, jonka sydän löi rajusti, puki ylleen, uuden -takkinsa kuin mennäkseen lemmen etsintään; hän tarkkasi hetkisen -kuvastimesta mustien silmiensä välkettä, huomasi ne vilkkaiksi ja -puhuviksi, ja siitä hän oli mielissään. - -Ruokokeppiinsä nojaten ja herättämättä Teresiaa hän hiipi huoneesta. -Mutta portaitten alipäähän saavuttuaan ja väännettyään kadulle -johtavan oven salaisen lukkojoustimen auki Rousseau alkoi katsella -ympärilleen varmentuakseen asemasta. - -Ei kulkenut minkäänlaisia ajopelejä; tavallisuuden mukaan vilisi katu -vetelehtijöitä, joista jotkut katselivat toisiaan, mikä vieläkin on -tavallista, sillävälin kun monet pysähtyivät puotien ikkunain taakse -tähystelläkseen sieviä myyjättäriä. - -Yksi mies enemmän ei siis ollenkaan tullut huomatuksi tässä -väenvilinässä. Rousseau syöksyi joukkoon; hänellä ei ollut pitkältä -kuljettavaa. - -Kiertävä laulaja räikeä-äänisine viuluineen oli asettunut Rousseaulle -osoitetun portin edustalle. Tämä soitto, jolle jokaisen todellisen -pariisilaisen korvat ovat herkät, täytti kadun kai'uilla, mitkä -haihtuen toistelivat laulajan tai viulun kertosäkeiden viimeisiä -poljentoja. Mikään siis ei ollut liikenteelle haitallisempaa kuin -tälle kohtaa kasaantunut kuulijakehä. Oli välttämätöntä, että -jokainen ohikulkija kääntyi ryhmästä oikealle tai vasemmalle; -vasemmalle kääntyvät kulkivat kadun puolelta, ne, jotka kääntyivät -oikealle, taas mainitun talon seinustaa pitkin, ja päinvastoin. - -Rousseau huomasi, että useat näistä ohikulkijoista hävisivät -tiellä ikäänkuin olisivat pudonneet johonkin satimeen. Hän arvasi -viimemainittujen tulleen samassa tarkoituksessa kuin hänkin ja päätti -matkia heidän liikkeitään, ja helppoa se olikin. - -Kuljettuaan täten mainitun kuulijaryhmän taakse muka pysähtyäkseen -hänkin, filosofi vaani ensimäistä henkilöä, minkä näki astuvan -avonaiseen porttikäytävään. Pelokkaampana kuin nuo toiset, koska -hänellä kaiketi oli enemmän menetettävää, hän jäi odottamaan, kunnes -tulisi kymmenin verroin otollinen tilaisuus. - -Hänen ei tarvinnut kauan vuottaa. Kadun päästä saapuvat kääsit -leikkasivat kehän kahtia, pakoittaen eri puoliskot työntymään -talojen seinustoille. Rousseau oli silloin ihan käytävän suulla; -hänen tarvitsi vain astua eteenpäin... Filosofimme huomasi kaikkien -uteliaiden kääntyvän ajopelejä kohti ja selin taloon. Hän käytti -hyväkseen tätä eristymistään ja katosi pimeän käytävän sisään. - -Muutamien sekuntien päästä hän näki valon, jonka alla mies -rauhallisesti istui, kuten kauppias myyntipäivänsä jälkeen, lukien -tai ollen lukevinaan sanomalehteä. - -Rousseaun askeleet kuullessaan tämä mies kohotti päätänsä ja painoi -sormellaan näkyvästi rintaansa, jota lamppu täydellisesti valaisi. -Rousseau vastasi tähän tunnusmerkkiin asettamalla sormen huulilleen. - -Mies nousi heti ja työntäen oikeallaan sijaitsevaa ovea, joka oli -niin taiteellisesti leikattu seinän laudoitukseen, että se oli -näkymätön, hän näytti Rousseaulle hyvin jyrkät, maan alle johtavat -portaat. - -Rousseau astui sisään; ovi sulkeutui meluttomasti, mutta nopeasti. - -Tukien itseään kävelykepillään Rousseau laskeutui askelmia alas; -hänestä oli vastenmielistä, että liittolaiset ensi koetukseksi -saattoivat hänet vaaraan taittaa niskansa ja säärensä. - -Mutta vaikka portaat olivat jyrkät, ne eivät olleet pitkät. Rousseau -laski seitsemäntoista askelmaa, ja sitten häntä vastaan löyhähti heti -suuri kuumuus, joka tuntui hänen silmissään ja kasvoillaan. Tämän -kostean lämmön aiheutti holviin kokoontuneen ihmisjoukon hengitys. - -Rousseau huomasi, että seinät olivat verhotut punaisilla ja -valkoisilla kankailla, joille oli kuvattu erilaisia työkaluja, -kaiketikin pikemmin vertauskuvallisia kuin todellisia. Yksi ainoa -lamppu riippui holvissa heittäen kaamean heijastuksen puupenkeillä -istuvien ja hiljaisella äänellä toistensa kanssa juttelevien miesten -sentään varsin rehellisille kasvoille. Ei huoneessa ollut lattiaa -eikä mattoja, mutta maahan levitetty kaisloista punottu verho -vaimensi askeleet. - -Sisälle tullessaan Rousseau ei siis herättänyt mitään erityisempää -mielenkiintoa. Kukaan ei näkynyt hänen saliin astu mistään -huomanneenkaan. - -Viittä minuuttia aikaisemmin Rousseau oli ennen kaikkea toivonut -sellaista sisäänpääsyä, mutta kuitenkin hän nyt oli pahoillaan, että -oli niin hyvin onnistunut. - -Hän näki tyhjän paikan eräällä viimeisistä penkeistä ja istahti -sille mahdollisimman kainosti ja vaatimattomasti kaikkien muiden -taakse. Hän laski kokouksen osanottajia olevan kolmeneljättä henkeä. -Korokkeelle asetettu pöytä odotti puheenjohtajaa. - - - - -2. - -Salaseuran kokoushuone. - - -Rousseau huomasi, että läsnäolevien keskustelut olivat hyvin -varovaisia ja rajoitettuja. Monet eivät liikuttaneet huuliansakaan. -Tuskin kolme tai neljä pikkuryhmää vaihtoi sanoja keskenään. - -Ne, jotka eivät puhuneet, koettivat kätkeä kasvonsakin, mikä nyt -puhemiestä odottavasta lavasta lankeevan varjon vuoksi ei ollutkaan -vaikeata. Nämä, nähtävästi arimmat, olivat etsineet turvapaikkansa -mainitun lavan takaa. - -Mutta sensijaan pari kolme yhdistyksen jäsentä oli ahkerasti -liikkeessä tarkatakseen tovereitaan. He tulivat, menivät, juttelijat -keskenään ja usein katosivat vuorotellen punajuovaisella mustalla -verholla naamioidusta ovesta. - -Pian kuului kellon soitto. Muitta mutkitta nousi mies penkin -päästä, missä hän vastikään oli kyyröttänyt muihin vapaamuurareihin -sekaantuneena, ja astui puhujalavalle. - -Tehtyään kädellään ja sormillaan muutamia merkkejä, jotka kaikki -läsnäolijat toistivat, ja joihin hän lisäsi viimeisen, edellisiä -selvemmän, hän julisti kokouksen avatuksi. - -Tämä mies oli Rousseaulle aivan tuntematon. Vauraan käsityöläisen -pinnan alla hän kätki paljon mielenmalttia ja omisti samalla niin -sujuvan lausuntatavan kuin puhujalta saattoi toivoa. - -Hänen esityksensä oli selväsanainen ja lyhyt. Hän julisti, että -yhdistys oli kokoontunut vastaanottaakseen uuden veljen. - --- Älkää ihmetelkö, -- virkkoi hän, -- että olemme teidät -kutsuneet koolle huoneustoon, missä tavanmukaisia kokeita ei voida -toimeenpanna; kokeet ovat päälliköistä näyttäneet tarpeettomilta. -Vastaanotettava veli on nykyaikaisen filosofian soihtuja, syvä sielu, -joka uhrautuu asiallemme vakaumuksesta eikä pelosta. - --- Henkilöön, joka on tutkinut kaikki luonnon ja ihmissydämen -salaisuudet, ei voisi vaikuttaa samalla tavoin kuin tavalliseen -kuolevaiseen, jolta pyydämme käsivarsiensa, tahtonsa ja kultansa -apua. Saadaksemme tämän etevän hengen, tämän rehellisen ja tarmokkaan -luonteen myötävaikutuksen, riittää meille hänen lupauksensa, hänen -suostumuksensa. - -Näin lopetti puhuja esityksensä ja katsahti ympärilleen tarkatakseen -sen tekemää vaikutusta. - -Filosofiin vaikutti tämä kuin taikaisku. Geneveläinen tunsi -vapaamuurarien valmistusmysteeriot. Hän oli niitä katsellut -jonkinlaisella valistuneille hengille hyvin luonnollisella -vastenmielisyydellä. Nämä hyödyttömyytensä vuoksi aivan järjettömät -myöntymykset, joita päälliköt vaativat jäsenehdokkailta pelon -teeskentelemiseksi, vaikka tiedettiin, että ei ollut mitään -peljättävää, näyttivät hänestä äärimmäisen lapsellisilta ja joutavan -taikauskoisilta. - -Sitäpaitsi arka filosofi, joka vihasi kaikkea mieskohtaista -esiintymistä, oli tuntenut itsensä onnettomaksi, jos hänen olisi -täytynyt alistua maalitauluksi outojen ihmisten katseille, -jotka ihmiset, sehän oli varmaa, hänestä enemmän tai vähemmän -hyväntahtoisesti ilvehtisivät. Tästä johtui, että hän nähdessään -säästyvänsä noilta kokeilta oli hyvin mielissään. Hän tunsi, miten -jyrkästi vapaamuurarien periaatteet vaativat yhdenvertaisuuden -noudattamista, joten hänen hyväkseen tehty poikkeus merkitsi voittoa. - -Hän valmistautui nyt muutamalla sanalla vastaamaan puheenjohtajan -kohteliaaseen sanatulvaan, mutta silloin korotti joku kuulijakunnasta -äänensä. - --- Ainakin, -- virkkoi tämä terävästi värähtävä ääni, -- koska -luulette, että teidän on ruhtinaana kohdeltava miestä, joka on -ihminen kuten mekin; koska te säästätte hänet ruumiilliselta -ahdistukselta, ikäänkuin ei vapauden etsintä ruumiin kärsimysten -kautta olisi vertauskuviamme, toivomme, että ette aio lahjoittaa -kallisarvoista nimitystä tuntemattomalle toki tutkimatta häntä -veljeskuntamme menojen mukaan ja saamatta häneltä uskontunnustustaan. - -Rousseau kääntyi nähdäkseen henkilön kasvot, joka niin rajusti -hyökäten iski voittajan riemuvaunuihin, tuntien silloin mitä -suurimmaksi kummastuksekseen nuoren kirurgin, jonka hän samana -aamuna oli tavannut Quai aux Fleursilla. Oman arvonsa tunto, ehkäpä -halveksimisen tunne _kallisarvoista nimitystä_ kohtaan esti hänet -vastaamasta. - --- Oletteko kuullut? -- kysyi puheenjohtaja kääntyen Rousseaun -puoleen. - --- Täydellisesti, -- vastasi ajattelija, jota oma, synkän kellarin -holvin alla kajahtava äänensä hiukan väristytti. -- Ja minua -kummastuttavat nämä välikyselyt sitäkin enemmän, kun näen, kuka -ne tekee. Mitä, mieskö, jonka virkana on taistella niin sanottuja -ruumiillisia kärsimyksiä vastaan ja rientää kanssaveljiensä avuksi, -olkootpa nämä sitten tavallisia ihmisiä tai vapaamuurareja... mitä, -sellainenko mies tulee tänne saarnaamaan ruumiillisten kärsimysten -tarpeellisuutta!... Hän käy omituista tietä viedäkseen ihmisen -onneen, hankkiakseen sairaalle terveyttä. - --- Tässä ei ole kysymys henkilöstä tai toisesta, -- vastasi nuori -mies innokkaasti. -- Minä olen pyrkijälle tuntematon niinkuin -hän on minulle. Olen johdonmukainen väitteessäni, että arvoisa -presidentti on tehnyt väärin henkilöön katsoessaan. Minä en hänessä --- (ja hän osoitti Rousseauta) -- näe filosofia; suvaitkoon hän -minun suhteeni ummistaa silmänsä lääkärille. Täten meidän ehkä on -kuljettava vieretysten kaiken elinikämme silmäyksenkään, liikkeenkään -koskaan ilmaisematta harrasta suhdettamme, joka järjestömme siteen -solmimana kuitenkin on kaikkia jokapäiväisiä ystävyyssuhteita -kiinteämpi. Toistan siis, että jos on katsottu sopivaksi säästää -tulokkaalta koetukset, ovat ainakin kysymykset hänelle esitettävät. -Rousseau ei vastannut mitään. Puheenjohtaja luki hänen kasvoillaan -vastenmielisyyttä keskusteluun ja katumusta siitä, että oli tähän -yritykseen antautunut. - --- Veli, -- sanoi hän käskevästi nuorelle miehelle, -- teidän tulee -olla ääneti, kun mestari puhuu, ettekä saa kevytmielisesti moittia -hänen tekojaan, jotka ovat eittämättömiä. - --- Minulla on oikeus tehdä välikysymyksiä, -- vastasi nuori mies -säveämmin. - --- Oikeus välikysymyksiin kyllä, vaan ei moitiskeluun. -Yhdistykseemme astuva veli on kyllin tunnettu, jotta emme liittäisi -vapaamuurari-suhteisiimme naurettavaa ja tarpeetonta salaperäisyyttä. -Kaikki saapuvilla olevat veljet tietävät hänen nimensä, ja hänen -nimensä on takuu. Mutta koska olen varma, että hän itse rakastaa -yhdenvertaisuutta, pyydän häntä antamaan kantaansa selvittävän -vastauksen kysymykseen, jonka teen hänelle yksinomaan muodon vuoksi: - --- Mitä etsitte yhdistyksestä? - -Rousseau eteni kaksi askelta ja eroittuen joukosta silmäili -kokoontuneita haaveellisesti ja surumielisesti. - --- Minä etsin sieltä, -- virkkoi hän, -- mitä en sieltä löydä. -Totuuksia, enkä saivarteluja. Miksi ympäröitsisitte minut -tikareilla, jotka eivät pistä, myrkyillä, jotka ovat kirkasta -vettä, laskuluukuilla, joiden alle on asetettu patjoja? Minä -tunnen inhimillisten voimien apuneuvot. Minä tunnen ruumiillisen -joustavuuteni tarmon. Jos sen taitatte, ei maksaisi vaivaa valita -minua veljeksenne; kuolleena en voisi teitä palvella. Siis ette tahdo -minua surmata, enempää kuin haavoittaakaan; eivätkä kaikki maailman -lääkärit voisi vakuuttaa minua vihkimisen oivallisuudesta, jos siinä -olisi minulta murskattu joku jäsen. - --- Olen suuremmassa määrässä kuin te kaikki läpikäynyt tuskien -oppiajan; olen tutkinut ruumista ja tunnustellut sieluakin. Kun olen -suostunut tulemaan luoksenne, koska minua on siihen kehoitettu, -- ja -hän korosti tätä sanaa, -- tein sen siksi, että luulin voivani olla -hyödyllinen. Minä siis annan, enkä ota. - --- Ah, ennenkuin te voisitte tehdä mitään minun puolustuksekseni, -ennenkuin omin neuvoinne antaisitte minulle vapauden, jos minut -vangitaan, leipää, jos minua näännytetään nälkään, lohdutusta, jos -minulle tuotetaan murhetta, ennenkuin, sanon, olette vielä saaneet -merkitystä, tämä veli, jonka tänään otatte yhdistykseenne, jos -monsieur sen sallii, -- lisäsi hän kääntyen Marat'n puoleen, -- tämä -veli on maksanut veronsa luonnolle, sillä edistys käy ontumalla, -valaistus on hidasta, ja paikasta, mihin hän sortuu, kukaan teistä ei -häntä pelasta... - --- Te petytte, mainehikas veli, -- virkkoi lempeä ja läpitunkeva -ääni, jonka pehmeä sävy miellytti Rousseauta; -- yhdistyksessä, johon -suvaitsette liittyä, on enemmän kuin luulette. Siinä sykähtelee -maailman koko tulevaisuus, -- tiedättehän, että tulevaisuus merkitsee -toivoa ja tietoa. Tulevaisuus on Jumala, joka on antava valonsa -maailmalle, koska hän on luvannut sen antaa. Ja Jumala ei voi -valehdella. - -Tästä ylevästä kielestä kummastuneena Rousseau katsahti sinnepäin -ja tunsi puhujan samaksi, vielä nuoreksi mieheksi, joka oli hänelle -haastellut aamulla parlamentinistunnon aikana. Tämä verraten -huolehditusti ja varsinkin hyvin arvokkaasti mustiin puettu -mies seisoi lavan toista sivua vasten, ja hänen pehmeän valon -kirkastamat kasvonsa säteilivät kaikessa luontaisessa kauneudessaan, -viehättävyydessään ja ilmeikkyydessään. - --- Ah, -- sanoi Rousseau, -- tieto, pohjaton kuilu! _Te_ puhutte -minulle tiedosta, lohdusta, tulevaisuudesta, lupauksista! Joku -toinen puhuu aineesta, ankaruudesta ja väkivallasta. Ketä uskoa? -Veljeskunnassa käy siis kuin maailman ahnaassa susilaumassa, -joka liikkuu yläpuolellamme? Susia ja lampaita! Kuunnelkaa siis -uskontunnustustani, koska ette ole sitä kirjoistani lukeneet. - --- Kirjanne, -- huudahti Marat, -- ovat yleviä, sen myönnän; mutta -ne ovat haaveita. te olette hyödyllinen samassa määrässä kuin -Pythagoras, Solon ja viisastelija Cicero. Te osoitatte onnen, -mutta keinotekoisen, tavoittamattoman, saavuttamattoman hyvän; te -muistutatte sellaista henkilöä, joka tahtoisi elättää nälkiintynyttä -joukkoa auringon enemmän tai vähemmän sateenkaaren värisiksi -kirjavoittamilla saippuakuplilla. - --- Oletteko nähnyt, -- sanoi Rousseau rypistäen kulmiaan, -- suurten -luonnonmullistusten tapahtuvan valmistuksitta? Oletteko nähnyt -ihmisen syntymisen, tuon jokapäiväisen ja kuitenkin suurenmoisen -tapahtuman? Oletteko nähnyt hänen syntyvän keräämättä yhdeksän -kuukauden aikana ainetta, voimaa ja elämää äitinsä kupeista? Oh, te -tahdotte, että teoilla synnyttäisin maailman uudestaan?... Se ei -olisi uudestisyntymistä, monsieur, vaan kumousta! - --- Siis, -- vastasi nuori kirurgi kiivaasti, -- siis ette tahdo -riippumattomuutta, ette tahdo vapautta? - --- Päinvastoin, -- väitti Rousseau, -- sillä riippumattomuus on -ihanteeni, vapaus on jumalattareni. Mutta minä haluan lempeätä -ja säteilevää vapautta, mikä lämmittää ja elähyttää. Minä tahdon -yhdenvertaisuutta, mikä lähentää ihmiset ystävyydellä eikä pelolla. -Minä tahdon valistusta, jokaisen yhteiskuntaruumiin aineksen -kasvattamista, niinkuin käsityöläinen pyrkii sopusuhtaisuuteen, -niinkuin taidepuuseppä tavoittelee kokonaisuutta, se on täydellistä -yhteisvaikutusta, valmisteensa jokaisen yksityiskohdan ehdotonta -liittymistä toisiin. Minä toistan tahtovani, mitä olen kirjoittanut: -edistystä, sovintoa, uhrautuvaa uskollisuutta. - -Marat antoi halveksivan hymyn värähtää huulillaan. - --- Niin, maitoa ja mettä tulvivia puroja, -- virkkoi hän, -- -Vergiliuksen laulamat Elysiumin kentät, runoilijan haaveiluja, jotka -filosofia tahtoisi todellistuttaa. - -Rousseau ei vastannut mitään. Hänestä tuntui liian katkeralta, että -hänen täytyi puolustaa kohtuullisuuttaan, hänen, jota koko Euroopassa -oli nimitetty rajuksi uudistajaksi. - -Hän istahti uudestaan äänettömänä, sitten kun hän yksinkertaisen ja -aran sydämensä tyydytykseksi oli vastauksena kysyvään katseeseensa -saanut häntä vast'ikään puolustaneen henkilön mykän hyväksymisen. - -Puheenjohtaja nousi. - --- Oletteko kuulleet? -- kysyi hän kokoontuneilta. - --- Olemme, -- vastasivat läsnäolijat. - --- Näyttääkö vastaanotettava veli teistä kelvolliselta seuraamme -yhtymään? Käsittääkö hän sen velvollisuudet? - --- Kyllä, -- myönsi kokous, mutta niin hillitysti, että vastaus ei -osoittanut suurta yksimielisyyttä. - --- Tehkää sitten vala, -- sanoi puheenjohtaja Rousseaulle. - --- Minulle olisi ikävää, -- vastasi filosoofi tavallaan ylpeästi, -- -tuottaa mielipahaa eräille tämän yhdistyksen jäsenille, ja minun on -vielä toistettava äskeiset sanani; ne ovat vakaumukseni ilmaisu, jos -olisin puhuja, pukisin ne mieltäkiehtovaan asuun; mutta kieleni on -uppiniskainen ja pettää aina ajatukseni, kun vaadin siltä välitöntä -tulkintaa. - --- Tahdon lausua, että syrjässä tästä yhdistyksestä teen enemmän -maailmalle ja teille kuin tekisin uutterasti noudattamalla -teidän tapojanne. Jättäkää minut siis töihini, heikkouteeni, -yksinäisyyteeni. Olen sanonut, että kallistun hautaa kohti: huolet, -sairaus, kurjuus työntävät minua sinne tehokkaasti. Te ette voi -hidastuttaa tätä luonnon suurta työtä; jättäkää minut, minä en -sovellu kulkemaan ihmisten parissa, minä vihaan ja pakenen heitä. -Kuitenkin palvelen heitä, koska itsekin olen ihminen ja koska heitä -palvellessani kuvittelen heidät paremmiksi kuin ovat. Nyt olette -kuulleet koko ajatukseni; en enää virka sanaakaan. - --- Kieltäydytte siis valasta? -- kysyi Marat hiukan liikutettuna. - --- Kieltäydyn varmasti; en tahdo liittyä yhdistykseen, liian monet -todistukset osoittavat minulle, että olisin siinä hyödytön. - --- Veli, -- sanoi tuntematon sovittavalla äänellä, -- sallikaa -minun nimittää teitä siksi, sillä olemme todellakin veljiä kaiken -ihmishengen laskelmoimisen ulkopuolella. Veli, älkää antako -hetkellisen, joskin hyvin luonnollisen närkästyksen pidättää -itseänne; uhratkaa hiukan oikeutetusta ylpeydestänne; tehkää meidän -tähtemme, mikä teille on vastenmielistä. Teidän neuvonne, teidän -mielipiteenne, teidän läsnäolonne tietää valoa! Älkää työntäkö meitä -poissaolonne ja kieltäymyksenne kaksinkertaiseen yöhön. - --- Te erehdytte, -- virkkoi Rousseau, -- minä en riistä teiltä -mitään, koska en teille milloinkaan antaisi enempää kuin olen -antanut koko maailmalle, ensimäiselle kirjojani avaavalle lukijalle, -sanomalehtien ensimäiselle tulkinnalle. Jos tahdotte Rousseaun nimen -ja olemuksen... - --- Me tahdomme! -- huudahtivat useammat äänet kohteliaasti. - --- Ottakaa silloin kokoelma teoksiani, asettakaa ne puheenjohtajanne -pöydälle, ja kun vetoatte mielipiteisiin ja minun vuoroni tulee -lausua omani, avatkaa kirjani, niin löydätte sieltä ajatukseni, -mielipiteeni. - -Rousseau astahti lähteäkseen. - --- Hetkinen! -- virkkoi kirurgi; -- tahto on vapaa, kuuluisan -ajattelijan yhtä hyvin kuin kaikkien muidenkin; mutta olisi kaiketi -säännötöntä laskea pyhäkköömme maallikko, joka minkään, edes -äänettömän lupauksen sitomatta voisi, silti olematta epärehellinen -mies, ilmaista mysteeriomme. - -Rousseau maksoi takaisin hänen äskeisen säälinhymynsä. - --- Vaaditte minulta siis vaiteliaisuusvalaa? -- virkkoi hän. - --- Niin juuri. - --- Olen valmis. - --- Olkaa hyvä ja lukekaa kaava, veli esimies, -- kehoitti Marat. - -Esimies lukikin seuraavan kaavan: - -"Minä vannon suuren, ikuisen Jumalan, maailman kaikkeuden luojan -ja ylempieni sekä minua ympäröivän kunnioitettavan seuran edessä, -etten koskaan ilmaise, tee tunnetuksi tai kirjoita mitään siitä, -mitä silmieni nähden tapahtui, tuomiten itseni varomattomasti -menetellessäni rangaistavaksi suuren perustajan ja ylempieni lakien -mukaan sekä isieni vihan ansainneeksi." - -Rousseau kohotti jo kättänsä, kun tuntematon, joka oli kuunnellut ja -seurannut väittelyä jonkinlaisella kenenkään häneltä kiistämättömällä -arvovallalla, vaikka hän itse oli ollut joukkoon sekaantuneena, -lähestyi puheenjohtajaa, kuiskaten hänen korvaansa muutaman sanan. - --- Se on totta, -- vastasi esimies. - -Ja hän lisäsi; - --- Te olette ihminen ettekä veljeskunnan jäsen, olette kunniallinen -mies, joka olette saapunut seuraamme vain lähimäisenämme. Luovumme -tässä senvuoksi ominaisuudestamme pyytääksemme teitä ainoastaan -kunniasanallanne vakuuttamaan unohtavanne kaiken, mitä on välillämme -tapahtunut. - --- Niinkuin aamuhetken unelman; vannon sen kautta kunniani, -- -vastasi Rousseau liikutettuna. - -Tämän lausuttuaan hän lähti, ja monet jäsenistä hänen jälkeensä. - - - - -3. - -Selostus. - - -Toisen ja kolmannen arvoluokan jäsenten poistuttua jäi looshiin -vain seitsemän veljeä. Nämä olivat seitsemän päämiestä. He tunsivat -toisensa merkkien avulla, jotka todistivat, että heidät oli vihitty -korkeimpaan luokkaan. - -Heidän ensimäisenä huolenaan oli sulkea ovet; ja kun ovet olivat -suljetut, heidän puheenjohtajansa ilmaisi itsensä, näyttämällä -sormusta, johon oli kaiverrettu salaperäiset kirjaimet L.P.D. - -Tämän presidentin toimena oli veljeskunnan ylin kirjeenvaihto. -Hän oli kosketuksissa kuuden muun mestarin kanssa, jotka asuivat -Sveitsissä, Venäjällä, Ameriikassa, Ruotsissa, Espanjassa ja -Italiassa. - -Hän toi muutamia tärkeimpiä virkatovereiltansa saamiansa asiakirjoja -esittääkseen ne arvokkaampien vihittyjen piirille, johon kuuluvat -olivat muiden yläpuolella ja häntä itseään alempana. - -Olemme tunteneet tämän päällikön Balsamoksi. - -Tärkein näistä kirjeistä sisälsi uhkaavan uutisen. Se saapui -Ruotsista ja oli Svedenborgin kirjoittama. - -"Valvokaa etelässä, veljet!" sanoi hän. "Sen hehkuva vaikutus on -synnyttänyt kavaltajan. Tuo kavaltaja on saattava teidät turmioon. - -"Valvokaa Pariisissa, veljet! Kavaltaja oleskelee siellä; -veljeskunnan salaisuudet ovat hänen käsissään, häntä yllyttää vihan -tunne. - -"Minä kuulen ilmiannon kumeasta siipien suhinasta, kuiskailevasta -äänestä. Näen kauhean koston, mutta ehkä se saapuu liian myöhään. -Sillävälin, veljet, valvokaa, valvokaa! Toisinaan riittää kavaltava -kieli, vaikka sen tiedot olisivat kuinkakin epätäydellisiä, -perinpohjaisesti rikkomaan varsin taitavasti rakennetut -suunnitelmamme." - -Veljet katselivat toisiaan mykkinä kummastuksesta. Juron illuminaatin -[kts. "Lääkärin muistelmia", 33. siv. Suom.] kieli, hänen ennalta -näkemisensä, jolle monet sattuvat esimerkit antoivat mahtavan -vaikutusvoiman, synkistivät melkoisesti Balsamon johtamaa neuvostoa. - -Hän itsekään, uskoen Svedenborgin selvänäköisyyteen, ei voinut -välttää vakavaa ja tuskallista vaikutusta, jonka hän kirjeen -luettuansa sai. - --- Veljet, -- lausui hän, -- tuo haltioitunut profeetta erehtyy -harvoin. Valvokaa siis, kuten hän teitä kehoittaa. Nyt tiedätte yhtä -hyvin kuin minäkin, että taistelu alkaa. Älkäämme antako noiden -naurettavien vihollisten voittaa itseämme, vihollisten, joiden vallan -perustuksia me täydessä turvassa kaivamme. Heidän käytettävinään on, -älkää unohtako sitä, rahalla ostettuja puoluelaisia. Se on voimakas -ase tässä maailmassa niiden sielujen keskuudessa, jotka eivät näe -ajallisen elämän rajoja kauemmaksi. Veljet, kavahtakaamme palkattuja, -kavaltajia. - --- Tuo pelko näyttää minusta lapselliselta, -- virkkoi eräs ääni; -- -päivä päivältä kasvaa voimamme, ja meitä johtavat loistavat nerot ja -tarmokkaat kädet. - -Balsamo kumarsi imartelijaa ylistyksestä. - --- Niin, mutta, kuten mainehikas presidenttimme sanoi, petos hiipii -kaikkialle, -- vastasi eräs veljistä, joka ei ollut kukaan muu kuin -haavalääkäri Marat. Nuoruudestaan huolimatta oli hänet ylennetty -korkeampaan arvoon, jonka vuoksi hän nyt ensi kertaa oli saapuvilla -neuvoskunnan istunnossa. -- Muistakaa, veljet, että laittamalla -syötin kaksinkertaiseksi voi kaapata suuremman saaliin. Jos hra de -Sartines kukkarollisella kultarahoja kykenee ostamaan salaisuuden -joltakulta vähäpätöiseltä veljeltämme, voi ministeri miljoonalla tai -arvonimen lupauksella ostaa sen joltakulta ylemmistämme. Ja eiväthän -meillä alempiarvoiset veljet mitään tiedä. - --- He tietävät korkeintaan muutamia toveriensa nimiä, ja nämä nimet -eivät mitään tähdellistä ilmaise. Perussääntömme ovat ihmeellisesti -laaditut, mutta niiden luonne on ilmeisen ylimysvaltainen; alemmat -eivät tiedä mitään, eivät voi mitään; heidät kutsutaan kuulemaan -tai puhumaan turhanpäiväisiä asioita; ja kuitenkin he aikaansa -ja rahojansa uhraamalla lujittavat rakennustamme. Ajatelkaahan, -nuo temput hankkivat meille ainoastaan kiveä ja muurisavea; mutta -voisitteko tiileittä ja laastitta rakentaa taloa? Ka, tuosta -työstä suoritetaan pieni palkka, ja kuitenkin pidän minä sen -tekijöitä samanarvoisina kuin arkkitehtiä, jonka suunnitelma luo -ja elävöittää koko homman; ja minä pidän heitä hänen arvoisinaan -siksi, että he ovat ihmisiä, ja koska ajattelijan silmissä jokainen -ihminen on toisensa vertainen, hän kun kantaa osansa kurjuudesta ja -kohtalon kohluista yhtä hyvin kuin toinenkin ja hän kun on vielä -suuremmassakin vaarassa saada surmansa putoavasta kivestä tai -murskautua särkyvien telineitten alle. - --- Minä keskeytän teidät, veli, -- virkkoi Balsamo. -- Te siirrytte -pois kysymyksestä, jonka pitäisi olla huomiomme ainoana esineenä. -Teidän vikanne on innostua liiaksi ja yleistää keskustelut. Tänään -ei ole selviteltävä, onko perussääntömme hyvä vai huono, vaan -ylläpidettävä tuon perussäännön lujuutta ja eheyttä. Jos tahtoisin -väitellä kanssanne, niin vastaisin: Ei, ohjauksen mukaan liikkuva -työkalu ei ole luovan neron vertainen; työntekijää ei voi verrata -arkkitehtiin; käsivarsi ei ole aivojen arvoinen. - --- Jos herra de Sartines vangitsee jonkun alimmista veljistämme, --- huudahti Marat kiihtyneenä, -- eikö hän yhtä hyvin lähetä häntä -Bastiljiin nääntymään kuin teidät tai minut? - --- Sen myönnän; mutta siitä koituu vahinkoa vain yksilölle eikä -veljeskunnalle, jonka menestyksen täytyy meille olla kaikkea muuta -kallimpaa. Mutta jos ylimestarimme vangitaan, niin salaliitto -pysähtyy; sillä kenraalin puutteessa sotajoukko menettää taistelun. -Veljet, huolehtikaa siis päällikköjenne turvallisuudesta! - --- Kyllä, matta huolehtikoot he myöskin meidän turvallisuudestamme. - --- Se on heidän velvollisuutensa. - --- Ja rangaistakoon heidän virheensä kaksinkertaisesti. - --- Vielä kerran, veljeni, te siirrytte veljeskuntamme -perussäännöistä. Ettekö tiedä, että vala, joka sitoo yhdistyksemme -jäsenet, on sama, ja että kaikkiin sovellutetaan samat rangaistukset? - --- Suuret ne aina välttävät. - --- Se ei ole mestariemme mielipide, veljet; kuunnelkaa, mitä -ennustajamme Svedenborg, joka on etevimpiä joukossamme, sanoo -kirjeensä lopulla; näin hän lisää: - -"Onnettomuuden aiheuttaa eräs korkea-arvoinen jäsen, jolla on -hyvin tärkeä asema veljeskunnassa, tai ellei hän täsmälleen sitä -aiheutakaan, hän ei silti ole vähemmän syypää. Muistakaa, että tuli -ja vesi voivat liittoutua: toinen antaa valon, toinen saattaa salat -ilmi. Valvokaa, veljet! Varokaa kaikkea ja kaikkia! Valvokaa!" - --- Toistakaamme siis, -- virkkoi Marat, takertuen Balsamon puheessa -ja Svedenborgin kirjeessä siihen puoleen, mitä hän tahtoi painostaa, --- toistakaamme siis meitä sitova vala ja päättäkäämme noudattaa sitä -kaikessa ankaruudessaan, olkoon pettäjä tai petoksen aiheuttaja ken -tahansa. - -Balsamo mietti hetkisen ja nousten istuimeltaan lausui sitten -hitaalla, juhlallisella ja peloittavalla äänellä sanat, jotka -lukijamme jo kerran ovat nähneet: - -"Ristiinnaulitun Pojan nimessä vannon murtavani lihalliset siteet, -mitkä kiinnittävät minut isään, äitiin, veljiin, sisariin, vaimoon, -sukulaisiin, ystäviin, rakastajattareen, kuninkaihin, päälliköihin, -hyväntekijöihin ja jokaiseen, kuka se olkoonkin, jolle olen luvannut -uskollisuutta, kuuliaisuutta, kiitollisuutta tai palvelustani. - -"Vannon ilmoittavani päällikölle, jonka veljeskunnan sääntöjen mukaan -tunnustan, kaiken, mitä olen nähnyt, tehnyt, havainnut, lukenut -tai kuullut, oppinut tai arvannut, vieläpä tutkivani ja urkkivani -sitäkin, mitä en ole saanut silmin nähdäkseni. - -"Kunnioitan myrkkyä, rautaa ja tulta välikappaleina maapallon -puhdistamiseen kuolemalla tai hitaalla lamauksella totuuden ja -vapauden vihollisista. - -"Minä alistun vaikenemisen lakiin: suostun kuolemaan kuin ukkosen -iskemänä, sinä päivänä kuin olen rangaistuksen ansainnut, ja odotan -valittamatta veitsen iskua, joka on tavoittava minut, missä maailman -kolkassa lienenkin." - -Silloin nuo seitsemän miestä, jotka muodostivat tämän synkän seuran, -toistivat valan sanasta sanaan ja avopäin. - -Sittekun nuo juhlalliset sanat olivat lausutut, virkkoi Balsamo; - --- Olemme siis turvatut; älkäämme enää sekoittako sivuseikkoja -keskusteluumme. Minun on selostettava komitealle vuosikauden -tärkeimmät tapaukset. - --- Asiat, joiden johto Ranskassa on ollut minun huolenani, tarjoavat -mielenkiintoa teidänlaisillenne valistuneille ja innokkaille hengille. - --- Minä alotan. - --- Ranska sijaitsee Euroopan keskellä niinkuin sydän sijaitsee -ruumiin keskessä; se elää, se elähdyttää. Sen vavahteluista on -etsittävä syy kaikkeen häiriöön ja sairauteen koko elimistössä. - --- Olen siis saapunut Ranskaan ja ryhtynyt tutkimaan Pariisia -kuten lääkäri tutkii sydäntä: olen kuunnellut, olen tunnustellut, -olen kokeillut. Kun vuosi sitten tulin tänne, oli kuningaskunta -vaipumassa; nykyisin tappavat sen paheet. Minun on täytynyt jouduttaa -tämän kuolettavan mässäilyn ja irstailun vaikutusta ja siksi olen -niitä suosinut. - --- Yksi este oli tielläni; se este oli mies, joka, vaikka hän ei -ollut ensimäinen kuninkaasta, kuitenkin oli kuninkaan jälkeen -valtakunnan mahtavin. - --- Hänellä oli muutamia niitä ominaisuuksia, jotka miellyttävät muita -ihmisiä. Tosin oli hän liian ylpeä, mutta hän käytti ylpeyttänsä -töittensä hyväksi; hän osasi lieventää kansan orjuutta uskottelemalla -sille, jopa toisinaan näyttämälläkin sille, että se oli osana -valtiosta. Ja silloin tällöin neuvottelemalla sen kanssa sen omasta -kurjuudesta hän kohotti lipun, kansallisen hengen lipun, jonka -ympärille joukot aina kerääntyvät. - --- Hän vihasi englantilaisia, Ranskan luonnollisia vihollisia; hän -vihasi hallitsijan lemmittyjä työtätekevien luokkien luontaisina -vihollisina. Ka, jos tuo mies olisi ollut vallantavoittelija, jos -hän olisi kuulunut meihin, jos hän olisi astunut meidän teitämme, -toiminut tarkoitusperäämme varten, olisin häntä säästänyt, olisin -kannattanut hänen valtaansa, olisin tukenut häntä kaikin keinoin, -jotka voin suojattejani avustaakseni luoda; sillä madonsyömän -kuningasvallan paikkailemisen asemesta olisi hän sen meidän kanssamme -määrättynä päivänä kukistanut. Mutta hän kuului ylimysluokkaan, -hänellä oli synnynnäinen kunnioitus ensimäistä arvoastetta kohtaan, -jota hän ei tahtonut tavoitella, monarkiaa kohtaan, jonka kimppuun -hän ei uskaltanut hyökätä. Kuningasta halveksiessaan hän silti -säästi kuningasvaltaa, tekipä enemmänkin, hän asettui kilveksi -tuolle kuningasvallalle, jota vastaan meidän iskumme kohdistuvat. -Parlamentti ja kansa, jotka suuresti kunnioittivat tätä elävää salpaa -kuninkaallisia etuoikeuksia laajentavan anastushalun edessä, pysyivät -itsekin kohtuullisina vastustuksessaan, ollen varmoja voimakkaasta -avusta, kun hetki tulisi. - --- Käsitin tilanteen. Ryhdyin kukistamaan hra de Choiseulia. - --- Tämän mahtavan työn, johon kymmenen vuoden aikana oli liittynyt -niin paljon vihaa ja harrastuksia, aloitin ja lopetin muutamassa -kuukaudessa keinoilla, joita on tarpeetonta teille mainita. -Salaseikalla, joka on osana voimastani, sitä suuremmasta, kun se -voima pysyy iäti kätkettynä kaikkien silmiltä ja ilmenee ainoastaan -vaikutuksissaan, olen kukistanut, karkoittanut hra de Choiseulin ja -sen seurauksena aikaansaanut pitkän sarjan mielipahaa, pettymyksiä, -voivotuksia ja suuttumusta. - --- Ja nyt kantaa työ hedelmiänsä; nyt koko Ranska vaatii Choiseulia -takaisin ja nousee palauttaakseen hänet, kuten orvot kohottavat -katseensa taivaan puoleen, kun Jumala on temmannut heiltä isän. - --- Parlamentit käyttävät ainoata oikeutta, mikä niillä on, -elottomuutta. Ne lakkaavat toimimasta. Hyvin järjestetyssä -ruumiissa, jollainen ensiluokkaisen valtion pitää pila, yhden -tärkeimmän elimen halvautuminen tietää kuolemaa; ja parlamentti on -yhteiskuntaruumiille, mitä vatsa on ihmiselle; kun säädyt eivät enää -toimi, niin kansa, valtion sisukset, ei enää tee työtä eikä siis enää -suorita maksuja; kulta, valtioruumiin veri, tyrehtyy. - --- Tahdotaan tietenkin taistella, mutta kuka voi taistella kansaa -vastaan? Sitä ei tee armeija, tämä kansakunnan tytär, joka syö -maalaisen leipää, joka juo viinitarhurin viiniä. On jälellä -vain kuninkaan talous-, etuoikeutetut osastot, henkivartijat, -sveitsiläiset, muskettisoturit, kaikkiaan tuskin viisi- tai -kuusituhatta miestä! Mitä voi tuo kourallinen kääpiöitä, kun kansa -jättiläisenä nousee? - --- Nouskoon se siis, nouskoon! -- huusivat useat äänet. - --- Niin, niin, työhön! -- innostui Marat. - --- Nuori mies, en ole vielä kysynyt teidän mielipidettänne, -- -virkkoi Balsamo kylmästi. - --- Tämä joukkojen kapinallinen kiihtymys, -- jatkoi hän, -- tämä -heikkojen, mutta lukumääränsä vuoksi voimakkaaksi käyneiden kapina -eristettyä mahtajaa vastaan, voisi vähemmän perinpohjaisten, -puolikypsyneiden, vähän kokeneiden toimesta heti alottaa -vaikutuksensa ja saavuttaisi vauhtiakin niin helposti, että se -minua peloittaa. Mutta minä olen miettinyt, minä olen tutkinut. -Minä olen astunut itse kansan keskuuteen ja sen asuun puettuna, -sen kärsivällisyydellä varustettuna, sen muokkaamattoman karkeuden -itselleni lainaten olen katsellut sitä niin läheltä, että olen -sulautunut kansaan. Minä tunnen sen siis tänään. En siis enää sen -suhteen erehdy. Se on voimakas, mutta se on tietämätön; se on -ärtyisä, mutta se ei kanna kaunaa; sanalla sanoen se ei vielä ole -kypsä kapinaan, siihen, mitä minä kapinalla ymmärrän ja sellaiseen, -jota minä tahdon. Siltä puuttuu oppia, joka näyttää sille tapahtumat -esimerkin ja hyödyllisyyden kaksoisvalossa; siltä puuttuu omien -kokemustensa muisto. - --- Se muistuttaa niitä rohkeita nuorukaisia, joiden olen nähnyt -kansanjuhlissa Saksassa kilvoitellen nousevan laivan mastoon, minkä -huippuun maavouti oli ripustuttanut sianliikkiön tai hopeapikarin. -He hyökkäsivät kuumina kiihkosta ja kiipesivät ihmeteltävällä -nopeudella; mutta perille päästessään, kun enää vain oli käsivarsi -ojennettava palkintoa tavoittamaan, heidän voimansa uupuivat ja he -laskeutuivat alas kansajoukon ilkkuessa. - --- Se tapahtui heille ensi kerralla, kuten teille juuri sanoin; -toisella kertaa he säästivät voimiaan ja hengitystään, mutta -ottamalla liiaksi aikaa he tappasivat hitaudesta, niinkuin ennen -olivat tehneet liiallisen kiireen vuoksi. Kolmannella kerralla he -vihdoin valitsivat keskitien kiirehtimisen ja hitauden välillä -ja tällä kertaa he onnistuivat. Kas siinä suunnitelma, jota olen -miettinyt. Yrityksiä, yhä uusia yrityksiä, jotka lakkaamatta -lähentävät meitä päämaaliin, kunnes tulee päivä, jolloin pettämätön -menestys sallii meidän sen saavuttaa. - -Balsamo lakkasi puhumasta, ja lakatessaan puhumasta hän katsahti -kuulijoihinsa, joita kuohuttivat kaikki nuoruuden ja kokemattomuuden -intohimot. - --- Puhukaa, veli, -- virkkoi hän Marat'lle, joka oli kaikkia muita -kiihkeämpi. - --- Esitän sanottavani lyhyesti, -- lausui Marat; -- yritykset -nukuttavat kansoja, milloin eivät lannista niiden rohkeutta. -Kokeileminen on Geneven kansalaisen hra Rousseaun oppia, tuon -suuren runoilijan, mutta hitaan ja arkailevan neron, hyödyttömän -kansalaisen, jonka Plato olisi karkoittanut tasavallastansa! Odottaa, -yhä odottaa! Maalaisväestön vapauttamisesta, Pariisin nuijakapinasta -asti [Kaarlo VI:n aikana, jolloin kapinaan nousseet pariisilaiset -käyttivät nuijia aseinaan, Suom.] olette te jo odottaneet neljäsataa -vuotta! Laskekaa odottaessa kuolleet sukupolvet ja rohjetkaa -vieläkin ottaa tulevaisuuden tunnuslauseeksi tuo turmiollinen sana: -_odottakaamme!_ Rousseau puhuu meille siitä vastustuksesta, jollaista -tehtiin suurella vuosisadalla, kuten vastustivat markiisien edessä -ja kuninkaan jalkojen juuressa Molière huvinäytelmissään, Boileau -satiireissaan ja la Fontaine saduissaan. - --- Vaivaista ja heikkoa vastustusta, joka ei ole vaaksan vertaa -edistänyt ihmisyyden asiaa. Pienet lapset toistelevat noita -verhottuja opinkappaleita niitä ymmärtämättä ja nukahtavat niitä -kertaillessaan. Myös Rabelais on teidän mielestänne politikoinut; -mutta sille valtioviisaudelle nauretaan, eikä kukaan siitä paranna -tapojansa. Ka, oletteko kolmeensataan vuoteen nähneet ainoatakaan -väärinkäytöstä poistettavan? Kylliksi runoilijoita, kylliksi -teoreetikkoja! Töitä, toimintaa! Olemme jo kolmen vuosisadan kuluessa -Ranskaa lääkinneet, mutta nyt on aika kirurgin vuorostaan esiintyä -leikkelyveitsi ja saha kädessä. Yhteiskunta potee kuolemanvihoja, -pysäyttäkäämme mädännys raudalla. Odottakoon ken nousee pöydästä -levähtääkseen pehmeillä nurmilla, joiden ruusunlehvät hän orjillaan -puhalluttaa pois; sillä tyydytetty vatsa synnyttää aivoissa -kutkuttavia höyryjä, jotka niitä elvyttävät ja saattavat tuntemaan -onnea. Mutta nälkä, kurjuus, epätoivo eivät tule ravituiksi eivätkä -löydä lohtua säkeistöistä, mietelauseista ja kertomarunoista. Ne -kohottavat äänekkäitä huutoja suurissa kärsimyksissään. Kuuro, ken ei -noita valituksia kuule; kirottu, ken ei niihin vastaa. Kapina, vaikka -sen täytyisi tukehtuakin, valaisee mieliä enemmän kuin kymmenen -vuosisadan ohjeet, enemmän kuin kolmen vuosisadan esimerkit; se -valaisee kuninkaat, elleipä heitä kukistakaan. Ja siinä on paljon, -siinä on kylliksi! - -Imarteleva sorina purkautui muutamien huulilta. - --- Missä ovat vihollisemme? -- jatkoi Marat. -- Meidän -yläpuolellamme: he vartioivat palatsin porttia, he ympäröivät -valtaistuimen askelmia. Tällä valtaistuimella on palladiumi, jota he -suojelevat huolellisemmin ja pelokkaammin kuin troijalaiset Pallaan -kuvapatsasta. Tämä palladiumi, joka tekee heidät kaikkivaltiaiksi, -rikkaiksi ja röyhkeiksi, on kuningasvalta. Tähän kuninkuuteen -ei pääse käsiksi muuta kuin kulkemalla sen vartijain ruumiiden -yli, samaten kuin ei voi päästä koskemaan kenraaliin lyömättä -häntä suojelevia pataljoonia. No niin, paljon pataljoonia on -historian kertoman mukaan kukistettu, paljon kenraaleja on vangittu -Dareioksesta kuningas Jeaniin, Reguluksesta Duguescliniin asti. - --- Kukistakaamme henkivartijasto, niin pääsemme käsiksi epäjumalaan; -lyökäämme ensin vartijat, niin sitten lyömme päällikön. Hovilaisiin, -aatelisiin, ylimystöön kohdistettakoon ensimäinen hyökkäys, -vasta viimein kuninkaaseen. Laskekaa etuoikeutetut päät: niitä -on tuskin kahtasataatuhatta. Käyskennelkää terävä raippa kädessä -siinä puutarhassa, jota nimitetään Ranskaksi, ja katkokaa nuo -kaksisataatuhatta päätä kuten Tarquinius katkoi Latiumin unikot, niin -tekonne on tehty. Silloin teillä on ainoastaan kaksi mahtia toisiaan -vastassa: kansa ja kuninkuus. Koettakoon silloin kuninkuus, tuo -vertauskuva, taistella kansan jättiläistä vastaan, niin saatte nähdä. -Kun kääpiöt tahtovat kukistaa kolossin, ne alkavat jalustasta; kun -puunhakkaajat haluavat kaataa tammen, he käyvät sen kimppuun tyvestä. -Puunhakkaajat, puunhakkaajat, tarttukaamme kirveeseen, iskekäämme -tammen juuriin, niin vanha, ylväslatvainen puu suutelee tuotapikaa -hiekkaa! - --- Ja murskaa teidät kuin kääpiöt kaatuessaan päällenne, te -onnettomat! -- huudahti Balsamo jyrisevällä äänellä. -- Ah, te -raivoatte runoilijoita vastaan ja itse käytätte puheessanne -kuvikkaampia vertauksia kuin heidän! Veli, veli, -- jatkoi hän -kääntyen Marat'n puoleen, -- kuulkaahan, te olette lainannut nuo -lauseet jostakin ullakkokamarissanne valmistelemastanne romaanista. - -Marat punehtui. - --- Tiedättekö, mitä vallankumous on? -- jatkoi Balsamo. -- Minä niitä -olen nähnyt kaksisataa, joten voin sen teille sanoa. Olen nähnyt -muinaisen Egyptin, Assyrian, Kreikan, Rooman sekä aikaisemmat että -keisarikunnan taantumisen vaiheissa tapahtuneet vallankumoukset. Olen -nähnyt vallankumoukset keskiajalla, jolloin kansakunnat vyöryivät -toistensa päälle, itämaat länsimaita, länsimaat itämaita vastaan, ja -toisiaan ymmärtämättä teurastivat toisiansa. Paimentolaiskuninkaista -meidän päiviimme saakka on tehty kenties sata vallankumousta. Ja -vielä tällä hetkellä valitatte orjuuttanne. Vallankumouksista -ei siis ole mitään hyötyä. Miksi niin? Siksi, että niitä, jotka -vallankumouksia valmistelivat, kaikkia vaivasi sama huimaus: he -kiirehtivät liiaksi. - --- Kiirehtiikö Jumala, kiirehtiikö Hän, joka johtaa maailman -kumoukset? -- lisäsi Balsamo. - --- Kaatakaa, kaatakaa tammi! -- huudatte te, -- ettekä ota -huomioon, että tammi, joka tarvitsee sekunnin kaatumiseensa, -kukistuessaan peittää niin suuren maa-alan, että täyteen laukkaan -kannustettu hevonen tarvitsee kolmekymmentä sekuntia sen poikitse -juostakseen. Ja kun niillä, jotka kaatavat tammen, ei olisi aikaa -väistää odottamatonta romahdusta, he yllättyvät, murskautuvat ja -menehtyvät sen suunnattomasti haarautuvien oksien alle. Tätäkö te -tahdotte? Minulta ette sitä saa. Jumalan tavoin olen osannut elää -kaksikymmentä, kolmekymmentä, neljäkymmentä ihmisikää. Kuin Jumala -olen ikuinen. Kuin Jumala olen osoittautuva pitkämieliseksi. Minulla -on omani, teidän, maailman kohtalo tämän käteni kämmenessä. Kukaan -ei saa minua avaamaan tätä jylisevillä totuuksilla täytettyä kouraa, -ellen suostu sitä avaamaan. Se sisältää salaman, sen tiedän; niin, -mutta salama säilyy siellä kuin Jumalan kaikkivaltiaassa oikeassa -kädessä. - --- Messieurs, messieurs, jättäkäämme nämä liian ylhät korkeudet ja -astukaamme takaisin maahan. - --- Hyvät herrat, sanon sen teille yksinkertaisesti ja vakaumuksella, -aika ei ole vielä tullut. Hallitseva kuningas on viimeinen heijastus -suuresta kuninkaasta, jota kansa yhä kunnioittaa, ja tässä -himmenevässä majesteetissa on vielä jotakin kylliksi häikäisevää -teidän pienten närkästystenne salamain vastapainoksi. Hän on -kuningas, ja hän kuolee kuninkaana; hänen sukunsa on uhmaista, -mutta puhdasta. Hänen alkuperänsä voitte lukea hänen otsastansa, -liikkeistänsä, äänestänsä. Tämä kuningas on aina pysyvä kuninkaana. -Jos hänet kukistatte, niin tapahtuu mitä tapahtui Kaarlo I:lle; -hänen pyövelinsä lankeavat kasvoilleen hänen eteensä, ja hänen -onnettomuutensa harrastajat suutelevat loordi Capelin tapaan pyövelin -kirvestä, joka on katkaissut heidän herransa pään. - --- No niin, hyvät herrat, te kaikki tiedätte, että Englanti kiirehti -liiaksi. Kuningas Kaarlo I tosin kuoli mestauslavalla; mutta Kaarlo -II, hänen poikansa, kuoli valtaistuimella. - --- Odottakaa, odottakaa, messieurs; sillä ajat alkavatkin jo käydä -otollisiksi. - --- Te tahdotte hävittää liljat. Meidän kaikkien kilpikirjoituksenamme -on _lilia pedlbus destrue_, mutta on välttämätöntä, ettei ainoakaan -juuri säily jättämään Ludvig Hurskaan kukkaselle uudelleenpuhkeamisen -toivoa. Te tahdotte hävittää kuningasvallan? Jotta kuningasvalta -iäksi kukistuisi, on välttämätöntä, että sen lumousvoima ja olemus -heikkenevät. Te tahdotte hävittää kuningasvallan? Odottakaa, kunnes -kuninkuus ei enää ole pappisvirka, vaan pelkkä maallinen toimi, -kunnes sitä ei enää harjoiteta temppelissä, vaan kauppakojussa. -Sillä se mikä kuninkuudessa on pyhintä, Jumalan ja kansojen kautta -vuosisatojen säätämä laillinen kruununperimys, on ainaiseksi -katkeava! Odottakaa, odottakaa! Tämä voittamaton, tuo ylipääsemätön -este, joka on asetettu meidän, mitättömien ihmisten, ja noiden -melkein jumalallisten olentojen välille, tuo laillisuudeksi nimitetty -raja, jonka yli kansat eivät ole uskaltaneet astua, majakan -tavoin välkkyvä sana, joka tähän asti on kuningasvallan suojellut -haaksirikolta, tuo sana on sammumassa sallimuksen salaperäisestä -henkäyksestä. - --- Niin, _dauphine_, joka on kutsuttu Ranskaan jatkamaan -keisarillisen veren sekoituksella kuningasten sukua, prinsessa, joka -jo vuosikauden on ollut naimisissa Ranskan valtaistuimen perijän -kanssa... Tulkaa lähemmäksi, messieurs, sillä minä pelkään, että -sanani kaikuisivat teidän piirinne ulkopuolelle. - --- No sitten? -- kysyivät nuo kuusi päällikköä levottomina. - --- Niin, hyvät herrat, kruununprinsessa on vielä neitsyt! Kaamea -sorina, joka olisi karkoittanut pakosalle maailman kaikki kuninkaat, -sillä niin paljon kiukkuista iloa ja kostonriemua siihen sisältyi, -purkautui kuolettavana usvana näiden kuuden melkein toisiaan -koskettavan henkilön muodostamasta ahtaasta ryhmästä, jonka yli -kumartui puhujalavallaan seisovan Balsamon pää. - --- Asiain näin ollen, -- jatkoi Balsamo, -- voimme olettaa kaksi -mahdollisuutta, jotka kumpikin ovat pyrkimyksillemme yhtä edulliset. - --- Ensimäinen on, että dauphine jää hedelmättömäksi, ja silloin suku -sammuu, eikä tulevaisuus tuota ystävillemme taisteluja, vaikeuksia -eikä huolia. Tälle kuoleman jo edeltäkäsin merkitsemälle suvulle -tapahtuu niinkuin Ranskassa aina, kun kolme saman suvun kuningasta -on seurannut toisiaan valtaistuimella. Niin tapahtui Filip Kauniin -pojille: Ludvig Toraisalle, Filip Pitkälle ja Kaarlo IV:lle, jotka -kuolivat jälkeläisittä, oltuaan kaikki kolme vallassa. Samoin -tapahtui Henrik II:n pojille: Frans II:lle, Kaarlo IX:lle ja Henrik -III:lle, jotka myöskin kuolivat jälkeläisittä, sitten kun kaikki -kolme olivat hallinneet. Heidän tavallaan nykyinen dauphin sekä -Provencen kreivi ja Artois'n kreivi hallitsevat kaikki kolme, ja -kaikki kolme kuolevat lapsettomina, kuten edellämainitut ovat -kuolleet; se on kohtalon laki. - --- Sitten, niinkuin Kaarlo IV:n, Capet suvun viimeisen edustajan -jälkeen tuli edellisten kuninkaitten syrjäsukulainen Valois'n Filip -VI, niinkuin Henrik III:n jälkeen, joka oli viimeinen Valois'n -suvusta, tuli edellisen suvun sivuhaarasta Bourbonin Henrik IV, -samaten Artois'n kreivin jälkeen, joka on kohtalon kirjaan merkitty -viimeisenä vanhemman sukuhaaran kuninkaana, seuraa ehkä joku -Cromwell tai Wilhelm Oranialainen, ollen vieras joko suvulle tai -luonnolliselle vallanperimys-järjestykselle. - --- Tätä lupaa meille ensimäinen otaksuma. - --- Toinen mahdollisuus on, että kruununprinsessa ei jää -hedelmättömäksi. Siinä juuri onkin sadin, johon vihollisemme suin -päin syöksyvät, luullen meidät siihen pyydystävänsä. Oh, jos tämä -ruhtinatar ei jää hedelmättömäksi, jos dauphine tulee äidiksi, -silloin kaikkien riemuitessa hovissa -- luullessaan Ranskan -kuningasvallan lujittuneen -- voimme mekin riemuita; sillä meidän -hallussamme on niin hirveä salaisuus, että mikään tenhovoima, mikään -mahti, mitkään ponnistukset eivät voi vaimentaa rikoksia, jotka tämä -salaisuus kätkee, eivätkä kykene lieventämään onnettomuutta, joka -tulevalle kuningattarelle tästä raskaudesta koituu. Sillä perillisen, -jonka hän lahjoittaa valtaistuimelle, todistamme me helposti -äpäräksi, tuon raskauden julistamme aviorikoksesta johtuneeksi. -Tässä onnistumme siihen määrin, että verrattuna keinotekoiseen -onneen, jonka taivas näyttää heille suoneen, hedelmättömyys olisi -ollut Jumalan lahja. Senvuoksi minä pidätyn, hyvät herrat; senvuoksi -minä odotan, arvoisat veljet; senvuoksi katson hyödyttömäksi tällä -hetkellä päästää valloilleen kansan intohimoja, joita käytän -vaikuttavasti, kun aika on tullut. - --- Nyt, hyvät herrat, tunnette tämänvuotisen työn; näette miinojen -edistymisen. Varmistukaa siis, että onnistumme vain niiden -nerolla ja rohkeudella, jotka toimivat silminä ja aivoina, niiden -uupumattomuudella ja työllä, jotka, edustavat käsivarsien voimaa, -ja vihdoin niiden uskolla ja hartaudella, joiden povessa sykkii -liikkeemme sydän. - --- Käsittäkää ennen kaikkea se sokean kuuliaisuuden välttämättömyys, -joka saa ylimestarinnekin uhraamaan henkensä veljeskunnan säännöille -niin pian kuin säännöt sitä vaativat. - --- Nyt arvoisat herrat ja rakastetut veljet, päättäisin istunnon, -ellei olisi vielä eräs viittaus lausuttavana virheen johdosta. - --- Suuri kirjailija, joka saapui tänään luoksemme ja joka olisi -yhtynyt meihin, ellei erään veljemme ajaton into olisi peloittanut -tuota arkaa sielua, se suuri kirjailija, sanon, oli oikeassa kokousta -vastaan, ja minä pahoittelen onnettomuutena, että vieras siten -ojentelee veljiemme erästä osaa, joka tuntee huonosti säädöksemme -eikä ollenkaan tunne päämääräämme. - --- Rousseau, joka kirjojensa viisasteluilla on vienyt voiton -yhdistyksemme totuuksista, osoitti erään vian, jonka raivaisin -pois tulella ja miekalla, ellen vielä toivoisi voivani sitä -vakuuttamisella parantaa. Erään veljemme itserakkaus ilmeni meille -turmiolliseen suuntaan. Hän saattoi meidät haastelussa alakynteen; -mitään sellaista ei toivoakseni enää tapahdu, muutoin minun on -ryhdyttävä kuritoimenpiteisiin. - --- Nyt, hyvät herrat, levittäkää uskoa lempeydellä ja -vakuuttamisella; kylväkää sitä vihjaamalla älkääkä tyrkyttämällä; -älkää työntäkö sitä vastahakoisiin sieluihin nuijan ja kirveen -iskuilla kuin inkvisiittorit pyövelin vaajoja. Muistakaa, että me -tulemme suuriksi vasta sitten, kun meidät on tunnustettu hyviksi, -ja että meidät tunnustetaan hyviksi vain silloin, kun osoittaudumme -kaikkea meitä ympäröivää paremmiksi. Muistakaa vielä, että meidän -keskuudessamme hyvät ja parhaat eivät ole mitään ilman tietoa, taitoa -ja uskoa, eivätkä todellakaan mitään niiden edessä, jotka Jumala on -erityisellä sinetillä leimannut ihmisten käskijöiksi ja valtakunnan -hallitsijoiksi. - --- Hyvät herrat, istunto on päättynyt. - -Nämä sanat lausuttuaan Balsamo peitti päänsä ja kääriytyi viittaansa. -Jokainen vihityistä läksi silloin vuoronsa jälkeen yksinään ja -äänettömänä, jotta ei herättäisi epäluuloja. - - - - -4. - -Ruumis ja sielu. - - -Viimeinen, joka jäi mestarin pariin, oli kirurgi Marat. Hän lähestyi -nöyrästi ja hyvin kalpeana peloittavaa puhujaa, jonka mahti oli -rajaton. - --- Mestari, -- kysyi hän, -- olenko siis todellakin tehnyt virheen? - --- Hyvin suuren, monsieur, -- vastasi Balsamo; -- ja pahinta on, että -te ette usko sellaista tehneenne. - --- Niinpä kyllä, sen tunnustan; en ainoastaan ole uskomatta, että -olen tehnyt virheen, vaan uskon puhuneeni niinkuin pitää. - --- Ylpeyttä, ylpeyttä! -- mutisi Balsamo. -- Ylpeyden paholaisen -tuhoisaa kuiskailua! Ihmiset tahtovat taistella sairaan suonissa -hehkuvaa kuumetta vastaan, ruttoa vastaan vedessä ja ilmassa; mutta -he antavat ylpeyden juurtua niin syvälle sydämeensä, että he eivät -kykene sitä kitkemään pois. - --- Oi, mestari, -- virkkoi Marat, -- teillä on minusta hyvin surkea -käsitys. Olenko siis todellakin niin vähäpätöinen, että minua ei voi -laskea minkään arvoiseksi lähimäisteni joukossa? Olenko niin huonosti -poiminut töitteni hedelmän, että en kykene lausumaan sanaakaan -saamatta osakseni syytöstä tietämättömyydestä? Olenko niin penseä -opetuslapsi, että minun vakaumustani epäillään? Ellei minulla muuta -olisikaan, riittää se toki elääkseni uskollisena kansan pyhälle -asialle. - --- Monsieur, -- vastasi Balsamo, -- siksi että hyvän periaate vielä -taistelee teissä pahan periaatetta vastaan, jonka mielestäni täytyy -jonakuna päivänä saada voitto, tahdon yrittää oikaista teidän -vikaanne. Jos siinä olen onnistuva, jos ylpeys ei teissä vielä ole -saanut voittoa kaikista muista tunteista, onnistun siinä yhdessä -tunnissa. - --- Yhdessä tunnissa? -- toisti Marat. - --- Niin. Tahdotteko suoda minulle sen tunnin? - --- Kernaasti. - --- Missä teidät tapaan? - --- Mestari, minun asiani on käydä teitä tapaamassa paikalla, jonka -palvelijallenne määräätte. - --- No, -- virkkoi Balsamo, -- minä tulen teidän kotiinne. - --- Tarkastakaahan tekemäänne sopimusta, mestari; minä asun -ullakkokamarissa Cordeliers-kadulla. Ullakkokamarissa, kuuletteko, --- toisti Marat ylpeän vaatimattomuuden tavoittelulla, kurjuuden -kerskailulla, joka ei suinkaan jäänyt Balsamolta huomaamatta, -- kun -sitävastoin te... - --- Kun sitävastoin minä? - --- Kuulutte asuvan palatsissa. - -Tämä kohautti olkapäitään, kuten tekisi kookas jättiläinen, joka -korkeudestaan katselee kääpiön äkää. - --- Vaikka niin, monsieur, -- vastasi hän; -- minä tulen luoksenne -ullakkokamariinne. - --- Milloin, monsieur? - --- Huomenna. - --- Mihin aikaan? - --- Aamulla. - --- Päivän koittaessa minä vain menen luennoilleni amfiteatteriin ja -sieltä sairaalaan. - --- Juuri sopivasti. Olisin pyytänyt teitä saattamaan minut sinne, -ellette olisi sitä itse ehdottanut. - --- Muistakaa siis, aamulla varhain. Minä nukun vähän, -- sanoi Marat. - --- Ja minä en nuku ollenkaan, -- vastasi Balsamo. -- Siis päivän -koitteessa. - --- Olen teitä odottava. Tässä he erkanivat, sillä he olivat saapuneet -ulkoportille. - -Katu oli heidän lähtiessään yhtä synkkä ja yksinäinen kuin se heidän -tullessaan oli ollut väkirikas ja meluisa. - -Balsamo kääntyi vasemmalle ja hävisi nopeasti. Marat seurasi hänen -esimerkkiään, astuen pitkillä ja hintelillä säärillään. - -Balsamo oli täsmällinen: tarkalleen kello kuudelta aamulla hän -saapui ovelle tasanteella, joka pitkän kuusiovisen käytävän -keskuksena välitti pääsyä ylimmän kerroksen suojiin vanhassa talossa -Cordeliers-kadun varrella. - -Näki hyvin, että Marat oli valmistautunut ottamaan ylhäisen -vieraansa arvokkaasti vastaan. Vaatimaton pähkinäpuinen sänky ja -lipasto puisine päälliskoristeineen kiilsivät puhtaina emännöitsijän -villarätin kosketuksesta, tämä kun jäntevin käsivarsin laahasi noita -toukansyömiä huonekaluja. - -Marat itse antoi tehokasta apua naiselle, virkistelemällä kalvenneita -ja kuihtuneita kukkia pienessä sinisessä fajanssiruukussa, joka oli -ullakkokamarin pääasiallinen kaunistus. Hänellä oli käsivarrellaan -vielä palttinainen pyyhinriepu, mistä näkyi, että hän ennen kukkasiin -koskemistaan oli siistinyt huonekaluja. - -Kun avain oli ovessa ja Balsamo oli astunut sisään kolkuttamatta, hän -yllätti Marat'n tässä hommassa. Mestarin nähdessään toinen punehtui -paljoa enemmän kuin oikealle stoalaiselle oli sopivaa. - --- Näette, monsieur, -- virkkoi hän, viskaten kielittelevän -pyyhinrievun salavihkaa erään verhon taakse, -- minä olen -käytännöllinen mies ja autan tätä kunnon naista. Minä pidänkin -työstä, joka ehkä oikein sopimatta kelpo plebeijille ei silti -myöskään kokonaan ole herrasmiehen tointa. - --- Se sopii köyhälle, siisteyttä harrastavalle nuorelle miehelle, --- vastasi Balsamo kylmästi, -- siinä kaikki. Oletteko pian valmis, -monsieur? Tiedätte, että minuuttini ovat lasketut. - --- Puen takin ylleni, monsieur... Rouva Grivette, takkini!?... -Hän on ovenvartijani, monsieur, hän on myöskin kamaripalvelijani, -keittäjättäreni, taloudenhoitajattareni, ja maksan siitä vain écun -kuukaudelta. - --- Ylistän säästäväisyyttä, -- sanoi Balsamo; -- se on köyhien -rikkaus ja rikkaiden viisaus. - --- Hattuni, keppini, -- käski Marat. - --- Ojentakaa kätenne, -- neuvoi Balsamo: -- tuolla on hattunne, ja -keppi tuossa hattunne vieressä on varmaan teidän. - --- Oh, anteeksi, monsieur, olen aivan hämmentynyt. - --- Oletteko valmis? - --- Olen, monsieur. Kelloni, rouva Grivette. - -Grivette hyöri edestakaisin, mutta ei vastannut mitään - --- Ette tarvitse kelloa, monsieur, oppisalissa ja sairaalassa -käydessänne; sen etsiminen voisi viedä aikaa ja hidastuttaa lähtöämme. - --- Kuitenkin, monsieur, pidän paljon kellostani, joka on oivallinen -ja suurella säästäväisyydellä hankkimani kapine. - --- Poissaollessanne rouva Grivette etsii sitä, -- vastasi Balsamo -hymyillen; -- ja jos hän uutterasti etsii, on hän palatessanne sen -löytänyt. - --- Oh, tietysti se löytyy, -- vakuutti Grivette, -- ellei herra vain -ole unohtanut sitä muualle; täällä ei mitään huku. - --- Siinä näette, -- sanoi Balsamo. -- Lähtekäämme, monsieur, -lähtekäämme. - -Marat ei uskaltanut väittää vastaan ja seurasi jupisten Balsamoa. - -He saapuivat portille. - --- Mihin ensin menemme? -- kysyi Balsamo. - --- Luentosaliin, jos suvaitsette, mestari; minä olen määrännyt sinne -vietäväksi potilaan, jonka tänä yönä on täytynyt kuolla akuutiseen -aivokalvon tulehdukseen; minun on tehtävä huomioita hänen aivoistaan, -enkä tahtoisi, että toverini riistäisivät hänet minulta. - --- Lähtekäämme siis amfiteatteriinne, hra Marat. - --- Sitä mieluummin, kun sinne on täältä ainoastaan pari askelta; -sitäpaitsi on se aivan sairaalan vieressä, ja meidän tarvitsee vain -astua sisälle ja ulos. Te voittekin odottaa minua portilla. - --- En suinkaan, minä haluan tulla mukaanne, niin sanotte minulle -mielipiteenne tuosta olennosta. - --- Kun hänestä tuli ruumis, niinkö, monsieur? Ei, vaan siitä asti kun -hän on raato. - --- Kah, olkaa varuillanne, -- virkkoi Marat hymyillen; -- minä -saattaisin voittaa teiltä pisteen, sillä minä tunnen tämän ammattini -alan, ja sanovat minun olevan taitavan anatomian tuntija. - --- Ylpeyttä, ylpeyttä, yhä ylpeyttä! -- mutisi Balsamo. - --- Mitä sanotte? -- kysyi Marat. - --- Sanon, että saamme nähdä, monsieur, -- vastasi Balsamo. -- -Astukaamme sisään. - -Marat kääntyi ensimäisenä ahtaaseen kujaan, joka vei tähän -Hautefeuille-kadun päässä sijaitsevaan oppisuojamaan. Balsamo seurasi -häntä empimättä pitkään ja kapeaan saliin asti, jossa nähtiin -marmoripöydälle ojennettuina kaksi kuollutta ruumista, toinen naisen, -toinen miehen. - -Nainen oli kuollut nuorena. Mies oli vanha ja kaljupää; kurja -hikiliina verhosi heidän ruumiinsa, jättäen puolet kasvoista -paljaiksi. Molemmat lepäsivät vieretysten tällä kylmällä vuoteella, -nuo kaksi, jotka ehkä eivät koskaan olleet nähneet toisiansa tässä -maailmassa ja joiden nyt iäisyydessä vaeltavat sielut epäilemättä -hyvin kummastelivat tällaista maallisten jäännösten naapuruutta. - -Yhdellä ainoalla liikkeellä Marat kohotti ja viskasi syrjään karkean -liinan noiden kahden onnettoman päältä, jotka kuolema oli tehnyt -yhdenvertaisiksi haavurin leikkausveitsen edessä. - -Molemmat ruumiit olivat alasti. - --- Eikö kuolleiden näkeminen tunnu teistä vastenmieliseltä? -- kysyi -Marat tavallisella kerskailullaan. - --- Se tekee minut surulliseksi, -- vastasi Balsamo. - --- Tottumuksen puutetta, -- sanoi Marat. -- Minussa, joka -näen tällaista joka päivä, ei se herätä murheellisuutta eikä -vastenmielisyyttä. Me lääkärit, näettekös, elämme kuolleiden parissa -emmekä niiden tähden keskeytä mitään jokapäiväisistä toimistamme. - --- Se on teidän ammattinne surullinen etuoikeus, monsieur. - --- Ja sitäpaitsi, -- lisäsi Marat, -- miksi kävisin murheelliseksi -tai miksi tuntisin inhoa? Edellisessä tapauksessa minulla on -harkintakyky, toisessa tottumus. - --- Selittäkäähän minulle ajatuksenne, -- kehoitti Balsamo; -- minä -käsitän ne huonosti. Ensiksikin harkintakyky. - --- Niin, miksi säikähtyisin? Miksi pelkäisin elotonta ruumista, -kuvapatsasta, joka kiven, marmorin tai graniitin asemasta on lihaa? - --- Todellakin, eihän raadossa ole mitään? - --- Ei mitään, ei yhtään mitään. - --- Uskotteko niin? - --- Olen siitä varma. - --- Entä elävässä ruumiissa? - --- Siinä on liikuntakyky, -- sanoi Marat ylpeästi. - --- Entä sielu, siitä ette puhu mitään, monsieur. - --- En ole sitä koskaan nähnyt niissä ruumiissa, joita olen -välskärinveitselläni tutkinut. - --- Se johtuu siitä, että olette tutkinut vain raatoja. - --- Oh, monsieur, kyllä olen tehnyt paljon leikkauksia elävissäkin. - --- Ettekä ole löytänyt niissä mitään sen enempää kuin kuolleissakaan? - --- Olen kyllä, olen tavannut tuskaa. Tuskaako te nimitätte sieluksi? - --- Siis ette usko siihen? - --- Mihin? - --- Sieluun. - --- Uskon toki, sillä olenhan vanaa nimittämään liikuntoa siksi, jos -tahdon. - --- Se on oikein hyvin, te uskotte sieluun, enkä teiltä muuta -pyydäkään; minulle tekee hyvää, että siihen uskotte. - --- Hetkinen, mestarini, käsittäkäämme toisemme ja varokaamme -kaikin mokomin liioittelua, -- virkkoi Marat kyykäärmeinen hymynsä -huulillaan. -- Me lääkärit olemme hiukan materialistisia. - --- Nämä ruumiit ovat hyvin kylmät, -- virkkoi Balsamo haaveillen, -- -ja tuo nainen oli hyvin kaunis. - --- Niin oli. - --- Kaunis sielu olisi varmaan asunut tässä kauniissa ruumiissa. - --- Ah, siinäpä hänen luojansa tekikin erehdyksen. Kaunis huotra, ruma -terä. Tämä ruumis, mestarini, oli porton, joka Pyhän Latsaruksen -työvankilasta päästyään kuoli aivokalvon tulehdukseen Hôtel-Dieun -köyhäinsairaalassa. Hänen elämäntarinansa on pitkä ja varsin -häpeällinen. Jos nimitätte sieluksi liikuntoa, joka aiheutti tämän -olennon toimet, niin teette suurta vääryyttä meidän sieluillemme, -joiden täytyy olla samaa ainesta. - --- Sielu, joka olisi pitänyt parantaa, -- sanoi Balsamo, -- ja -joka on joutunut turmioon ainoan välttämättömän lääkärin, sielun -lääkitsijän puutteessa. - --- Ah, ah, mestarini, tuokin on teidän opinkappaleitanne! On olemassa -ainoastaan ruumiin lääkäreitä, -- virkkoi Marat katkerasti nauraen. --- Ja kah, mestarini, teillä on tällä hetkellä huulillanne sana, jota -Molière on usein käyttänyt huvinäytelmissään, ja se sana hymyilyttää -teitä. - --- Ei, -- vastasi Balsamo, -- te erehdytte; ette voi tietää mille -minä hymyilen. Tällä hetkellä me päättelemme, että nämä raadot ovat -tyhjät, eikö niin? - --- Ja tunnottomat, -- lisäsi Marat, kohottaen nuoren naisen päätä ja -pudottaen sen rajusti marmoria vasten ruumiin edes liikahtamatta tai -vavahtamatta. - --- Hyvä on, -- sanoi Balsamo; -- menkäämme nyt sairaalaan. - --- Hetkinen, mestarini, ei ennen, pyydän, kuin olen irroittanut -vartalosta tämän haluamani kallon, jossa on asunut hyvin merkillinen -sairaus. Sallitteko? - --- Tottahan toki, -- sanoi Balsamo. - -Marat avasi haavurinlippaansa, otti sieltä operatsioniveitsen ja -sieppasi eräästä nurkasta suuren ylt'yleensä veripilkuilla tahratun -puuvasaran. Sitten hän tottuneella kädellä viilsi rengasmaisen -haavan, joka katkoi kaiken lihan ja kaikki jänteet kaulasta; luuhun -päästyään hän sujahdutti aseensa selkärangan liitosten väliin ja iski -vasaralla tarmokkaasti ja kumeasti hamaraan. - -Pää vierähti pöydälle ja siitä lattialle. Marat'n täytyi jälleen -tarttua siihen kosteilla käsillään. Balsamo kääntyi poispäin, jotta -ei liiaksi riemastuttaisi pöyhkeilijää. - --- Jonakuna päivänä, -- puhui Marat, luullen yllättävänsä mestarin -heikkoudesta, -- joku ihmisystävä on käsittelevä kuolemaa, -kuten toiset käsittelevät elämää, ja keksivä koneen, joka näin -irrottaa pään yhdellä ainoalla iskulla ja silmänräpäyksessä -karkoittaa elonkipunan, mihin mikään muu kuolemanlaatu ei kykene. -Teloituspyörä, neljällä hevosella palasiksi repiminen ja hirttäminen -ovat raakalaisten eikä sivistyskansain rangaistuksia. Valistuneen -kansan, kuten Ranskan, on rangaistava eikä kostettava. Yhteiskunta, -joka teilaa pyörällä, hirttää tai revittää palasiksi, kostaa -rikoksentekijälle kärsimyksellä ennenkuin hänet kuolemalla rankaisee, -ja se on minun mielestäni liian keskinkertaista. - --- Niin minunkin mielestäni, monsieur. Mutta millaiseksi tuon koneen -ajattelette? - --- Ajattelen sen kylmäksi ja tunteettomaksi niinkuin laki itse. -Rangaistusta toimeenpanevaan ihmiseen vaikuttaa hänen lähimäisensä -näkeminen, ja toisinaan hän iskee harhaan, kuten tapahtui Chalais'n -kreivin ja Monmouthin herttuan mestauksessa. Näin ei kävisi koneelle, -jonka kaksi tammileukaa panisivat liikkumaan esimerkiksi suuren -teurastajan puukon. - --- Ja luuletteko, monsieur, että tuo lyömäveitsi, kun se salaman -nopeudella iskeytyy takaraivon ja niskalihaksien väliin, aiheuttaa -kuoleman silmänräpäyksessä ja melkein tuskattomasti? - --- Kuolema seuraisi eittämättä silmänräpäyksessä, koska terä yhdellä -iskulla katkaisisi liikuntohermot. Tuska olisi perin lyhytaikainen, -koska veitsi eroittaisi aivot, aistimusten keskuksen, sydämestä, joka -on elämän keskus. - --- Monsieur, -- virkkoi Balsamo, -- kaulankatkaisu on rangaistuksena -Saksassa. - --- Niin, mutta se tapahtuu miekalla, ja sanoinhan teille, että -ihmisen käsi voi vavista. - --- Sellainen kone on käytännössä Italiassa; sitä liikuttaa tamminen -laite, ja sitä nimitetään _mannajaksi_. - --- No niin? - --- Niin, monsieur, olen nähnyt pyövelin teloittamien pahantekijäin -nousevan päättöminä tuolilta, jolle heidät oli asetettu istumaan, ja -kävellä hoipertelevan kymmenkunnan askeleen päähän. Olen poiminut -päitä, jotka vierähtelivät alas mannajan viereen niinkuin tämä -tukasta kannattamanne pää vastikään kierähti marmoripöydältä, ja -lausuessani pään korvaan sen kasteessa saaman nimen olen nähnyt -silmien uudestaan aukenevan ja kääntyvän kuopissaan yrittäen -nähdä, kuka niitä oli maan päältä kutsunut niiden matkalla ajasta -ijäisyyteen. - --- Hermoliikuntoa, ei muuta. - --- Eivätkö hermot ole tuntemiskyvyn elimiä? - --- Mitä siitä päätätte, monsieur? - --- Päätän, että olisi parempi rangaistukseksi surmaavan koneen -asemesta koettaa keksiä keino tappamatta rankaisemiseksi. Uskokaa -minua, yhteiskunta, joka keksii sellaisen keinon, on kaikkein -valistunein. - --- Taas haaveita! Yhä haaveita! -- virkkoi Marat. - --- Tällä kerralla olette ehkä oikeassa, -- myönsi Balsamo; -- aika -meille näyttää... Ettekö puhunut sairaalasta?... Lähtekäämme sinne! - --- Lähtekäämme! - -Ja hän kääri nuoren naisen pään nenäliinaansa, sitoen huolellisesti -sen neljä kulmaa yhteen. - --- Nyt, -- virkkoi Marat lähtiessään, -- olen ainakin varma, että -toverini eivät saa muuta kuin mitä minulta on jäänyt. - -Kuljettiin köyhäinsairaalaa kohti; haaveilija ja käytännön mies -astuivat vieretysten. - --- Te katkaisitte tuon pään hyvin kylmäverisesti ja taitavasti, -monsieur, -- sanoi Balsamo. -- Tunnetteko yhtä vähän liikutusta -eläviä kuin ruumiitakin käsitellessänne? Koskeeko kärsimys teihin -enemmän kuin liikkumattomuus? Onko teillä enemmän sääliä eläviä -ruumiita kuin hengettömiä raatoja kohtaan? - --- Ei, sillä se olisi virhe, samaten kuin pyövelille olisi virhe -antaa vaikuttaa itseensä. Ihmisen tappaa yhtä hyvin leikkaamalla -huonosti hänen reitensä kuin leikkaamalla huonosti hänen päänsä. -Hyvän kirurgin täytyy työskennellä kädellään eikä sydämellään, -vaikka hän sydämessänsä hyvin tietää, että hän hetken kärsimyksellä -aikaansaa vuosikausien elämän ja terveyden. Tämä on ammattimme kaunis -puoli, hyvä mestari! - --- Niin, monsieur; mutta elävissä toivoakseni tapaatte sielun? - --- Kyllä, mikäli yhdytte mielipiteeseeni, että sielu on samaa kuin -liikunto tai tunto. Niin, sen tosiaan tapaan, ja paljon kiusaa se -aiheuttaa, sillä se tappaa useampia sairaita kuin leikkelyveitsi. - -Oli saavuttu Hôtel Dieun kynnykselle. He astuivat hoitolaan Marat'n -opastamana, joka ei vielä ollut luopunut kaameasta taakastaan, -Balsamo sai pian astua leikkuusaliin, missä ylikirurgi oppilaineen -työskenteli. - -Sairaanhoitajat olivat tuoneet sinne nuoren miehen, joka edellisellä -viikolla oli joutunut raskaitten ajopelien alle. Pyörä oli häneltä -murskannut reiden. Tuskan turruttamassa jäsenessä kaikella kiireellä -tehty ensimäinen leikkaus oli osoittautunut riittämättömäksi; sairaus -oli nopeasti kehittynyt, ja säären poikkileikkaaminen oli käynyt -välttämättömäksi. - -Tämä kärsimysvuoteellaan venyvä onneton katseli pelolla, joka olisi -tiikerejäkin hellyttänyt, tuota nälkäistä laumaa, joka vaaniskellen -odotteli hänen tuskansa, ehkä kuolinkamppailunsa hetkeä, tutkiakseen -elämän tiedettä, tuota merkillistä ilmiötä, jonka taakse kätkeytyy -kuoleman synkkä olemus. - -Hän näkyi rukoilevan jokaiselta kirurgilta, oppilaalta ja -sairaanhoitajalta lohdutusta, hymyä, hyväilevää sanaa; mutta hänen -sydämensä tapasi kaikkialla vain välinpitämättömyyttä, hänen silmänsä -kohtasivat vain terästä. - -Miehuuden ja ylpeyden jäännös mykisti hänet. Hän säästi kaikki -voimansa niihin huutoihin, mitkä tuska pian pakoittaisi hänen -rinnastaan. Mutta kun hän tunsi olallaan vartijan raskaasti -ystävällisen käden, kun hän tunsi apulaisten käsivarsien; kietoutuvan -ympärilleen kuin Laokoonin käärmeiden, kun hän kuuli leikkauksen -tekijän äänen sanovan: "Rohkeutta!" hän uskalsi, onneton, keskeyttää -äänettömyyden kysymällä valittavalla äänellä: - --- Saanko kärsiä paljon? - --- Oh, ette, olkaa huoletta, -- vastasi Marat valehymyllä, joka -sairaasta tuntui hyväilevältä, mutta Balsamosta ivalliselta. - -Marat näki, että Balsamo oli hänet käsittänyt; hän astui lähemmäksi -ja kuiskasi: - --- Se on hirvittävä operatsioni; luu on täynnä halkeamia ja -säälittävän herkkä. Hän kuolee, ei vammasta vaan tuskasta. Se hyöty -hänellä on sielustansa. - --- Miksi sitten teette leikkauksen? Miksette anna hänen kuolla -rauhassa? - --- Siksi, että kirurgin velvollisuus on koettaa parantaa, silloinkin -kun parantaminen hänestä näyttää mahdottomalta. - --- Ja sanotte, että hän joutuu kärsimään? - --- Kauheasti. - --- Sielunsako tähden? - --- Sielunsa tähden, kun se on liian hellä hänen ruumiilleen. - --- Miksi ette sitten tee leikkausta sielussa? Sen tyyneys johtaisi -ehkä ruumiin paranemiseen. - --- Niin olen tehnytkin, -- virkkoi Marat sillävälin kun potilasta -vielä sidottiin. - --- Oletteko valmistanut hänen sieluansa? - --- Olen. - --- Millä tavoin? - --- Niinkuin sanoilla voi tehdä. Olen puhunut sielulle, järjelle, -tunnolle, sille osalle, joka sai kreikkalaiset filosofit lausumaan: -"Tuska, sinä olet paha!" Olen puhunut sille soveltuvaa kieltä. -Minä sanoin hänelle: "Te ette ole kärsivä." Nyt on vain sielun -asiana olla kärsimättä. Siinä on tähän asti tunnettu keino. Sielun -kysymyksiin taasen vastaan: valhetta! Miksi onkaan se sielun pahus -liitetty ruumiiseen? Kun vastikään katkaisin tämän pään, niin ruumis -ei hiiskunut mitään. Ja kuitenkin oli operatsioni vakava. Mutta -niinpä olikin liikuntakyky jo loppunut, tunto oli sammunut, sielu -oli poistunut, kuten te spiritualistit sanotte. Senvuoksi tämä -poikkileikkaamani pää ei virkkanut mitään, senvuoksi ruumis, josta -sen irroitin, ei ponnistellut vastaan, jotavastoin tämä ruumis, -missä sielu vielä asuu, kohta päästää hirvittäviä huutoja. Tukkikaa -tiukasti korvanne, mestari! Tukkikaa ne, te kun olette herkkä -tälle sielujen ja ruumiiden yhtenäisyydelle, joka yhä on kumoava -opinkappaleenne, kunnes se oppinne onnistuu eristämään ruumiin -sielusta. - --- Luuletteko, että koskaan ei voida sitä eristämistä toteuttaa? - --- Yrittäkää, -- virkkoi Marat, -- tilaisuus on oivallinen. - --- Niin kyllä, olette oikeassa, -- myönsi Balsamo, -- tilaisuus on -oivallinen, ja minä yritän. - --- Yritättekö? - --- Yritän. - --- Millä tavoin? - --- En tahdo, että tuo nuori mies kärsii; hän on minusta -mielenkiintoinen. - --- Te olette mainehikas päällikkö, -- sanoi Marat, -- mutta ette ole -isä Jumala, ettekä Jumalan poika, ja tuota veitikkaa ette voi estää -kärsimästä. - --- Ja uskotteko, että hän paranisi, jos hän ei kärsisi? - --- Paraneminen olisi silloin luultavampaa, vaikka ei varmaa. - -Balsamo loi lääkäriin kuvaamattoman, voitonriemuisen katseen -ja asettui nuoren potilaan eteen, kohdaten katseellaan hänen -peljästyneet ja kauhun tuskan jo sumentamat silmänsä. - --- Nukkukaa, -- käski hän ei ainoastaan suullaan, vaan -katseellaankin, tahdollaan, verensä kaikella kuumuudella, ruumiinsa -sähkön koko voimalla. - -Tällä hetkellä ylikirurgi alkoi tunnustella kipeätä reittä ja -osoittaa oppilaillensa vamman tavatonta vakavuutta. Mutta tästä -Balsamon käskystä horjui istualleen kohonnut nuori mies hetkisen -apulaisten käsivarsilla, pää vaipui, silmät sulkeutuivat. - --- Hän voi pahoin, -- virkkoi Marat. - --- Ei, monsieur. - --- Mutta ettekö näe, että hän menee tainnuksiin? - --- Ei, hän nukkuu. - --- Mitä, nukkuu? - --- Niin. - -Jokainen kääntyi omituiseen lääkäriin päin, pitäen häntä hulluna. -Epäilyksen hymy vilahti Marat'n huulilla. - --- Onko tavallista, että ihminen puhuu tainnuksissa ollessaan? -- -kysyi Balsamo. - --- Ei. - --- No, kyselkää häneltä, niin hän vastaa. - --- Hei, nuori mies! -- huusi Marat. - --- Oh, teidän ei tarvitse huutaa niin kovaa, -- virkkoi Balsamo; -- -puhukaa tavallisella äänellänne. - --- Sanokaahan meille, miltä teistä tuntuu. - --- Minua on käsketty nukkumaan ja minä nukun, -- vastasi potilas. - -Ääni oli aivan rauhallinen ja omituinen vastakohta äänelle, jolla -hänen oli kuultu puhuvan muutamia minuutteja aikaisemmin. Kaikki -läsnäolevat katselivat toisiansa. - --- Päästäkää hänet nyt irti, -- kehoitti Balsamo. - --- Mahdotonta, -- vastasi ylikirurgi, -- yksi ainoa liike voisi -aiheuttaa leikkauksen epäonnistumisen. - --- Hän ei liikahda. - --- Kuka sen minulle takaa? - --- Minä ja hän itsekin. Kysykääpä häneltä. - --- Voidaanko teidät päästää vapaaksi, ystäväni? - --- Voidaan. - --- Ja lupaatteko olla liikahtamatta? - --- Lupaan, jos minua siihen käskette. - --- Minä käsken. - --- Totisesti, -- virkkoi ylikirurgi, -- te puhutte niin varmana, -monsieur, että minun tekisi mieli koettaa. - --- Tehkää niin, älkää peljätkö mitään. - --- Päästäkää hänet, -- käski ylikirurgi. Apulaiset tottelivat. - -Balsamo astui vuoteen pääpuolelle. - --- Tästä hetkestä alkaen, -- virkkoi hän, -- älkää liikahtako -ennenkuin teitä käsken. - -Hautakummulla lepäävä muistomerkki ei olisi voinut olla -liikkumattomampi kuin potilas tämän määräyksen jälkeen. - --- Toimittakaa nyt leikkaus, monsieur, -- sanoi Balsamo; -- potilas -on siihen täydellisesti altis. - -Kirurgi tarttui operatsioniveitseensä; mutta juuri kun oli -ryhtymäisillään työhönsä, hän epäröitsi. - --- Leikatkaa, sanon teille, -- käski Balsamo haltioittuneen profeetan -sävyllä. - -Vaikutuksen alaisena, kuten Marat, kuten potilas; kuten kaikki muut, -tämä lähensi terästä lihaan. Se kitisi veitsen viiltäessä, mutta -sairas ei huokaissut, ei hievahtanutkaan. - --- Mistä seudusta olette, ystäväni? -- kysyi Balsamo. - --- Olen bretagnelainen, monsieur, -- vastasi sairas hymyillen. - --- Ja rakastatteko maatanne? - --- Oi, monsieur, se on kovin kaunis! - -Kirurgi teki tällävälin rengasmaiset haavat, joiden avulla -leikkauksissa käydään paljastamaan luuta. - --- Oletteko lähtenyt sieltä nuorena? -- kysyi Balsamo. - --- Kymmenvuotiaana, monsieur. - -Liha oli viilletty, kirurgi lähensi sahaansa luuhun. - --- Ystäväni, -- virkkoi Balsamo, -- laulakaahan minulle siis se -sävel, jota Batzin suolankeittäjät kajahduttelevat iltasilla työstä -palatessaan. Minä muistan siitä vain alkusäkeen: - - Terve, suola vaahtopää. - -Saha puri luuta. - -Mutta Balsamon kehoituksen kuullessaan sairas hymyili ja alkoi -laulaa soinnukkaasti, verkalleen, haltioittuneena kuin rakastaja tai -runoilija: - - Hei, terve, suola vaahtopää, - ja lampi, taivaan kuvastin, - ja turve, joka lämmittää - kotoista takkaa iltasin! - - Isälle laulan, vaimollein, - ja muistan lapsiain, -- - jo äidin armaan multaan vein, - tuon hälle kukkiain. - - Oi terve teille! Kotihin - on matka, päättyi työ, - siell' olla mun on suloisin, - kun levon hetki lyö! - -Sääri putosi vuoteelle potilaan yhä laulaessa. - - - - -5. - -Sielun olemus. - - -Jokainen katseli potilasta kummastellen, lääkäri ihaillen. Joukossa -oli niitäkin, jotka sanoivat, että molemmat olivat hulluja Marat -välitti tämän otaksuman Balsamolle kuiskaamalla hänen korvaansa. - --- Mies parka on pelosta menettänyt tajunsa, -- virkkoi hän; -- -senvuoksi hän ei enää kärsi. - --- Sitä en usko, -- vastasi Balsamo, -- ja kaukana siitä, että hän ei -olisi täydessä tajussaan, olen varma, että hän kysyessäni ilmoittaisi -meille kuolinpäivänsä, jos hänen on kuoltava, tai toipumiskautensa -pituuden, jos hän jää henkiin. - -Marat oli vähällä yhtyä yleiseen mielipiteeseen, -- uskoa Balsamon -yhtä vähämieliseksi kuin potilaankin. - -Tällävälin kirurgi parhaillaan sitoi valtimoja, joista virtasi -tulvimalla verta. - -Balsamo veti taskustaan pullon, tipahdutti liinannukka-tukkoon -muutamia pisaroita sen sisältämää nestettä ja pyysi ylikirurgia -painamaan täten kostutetun nöyhdän valtimoille. Lääkäri totteli -hiukan uteliaana. - -Hän oli ammatissaan aikansa kuuluisimpia, mies, joka todella rakasti -tiedettä hylkimättä mitään sen salaisuuksia ja jolle sattuma oli vain -epäilyksen pahin muunnos. - -Hän sovitti pienen tukon valtimolle, joka vavahti, kuohahti, eikä -päästänyt verta enää valumaan kuin pisaroittain. Sitten kykeni hän -sitomaan suonen mitä helpoimmin. - -Tällä otteellaan Balsamo hankki itselleen todella loistavan voiton, -ja jokainen kysyi häneltä, missä hän oli opiskellut ja minkä koulun -miehiä hän oli. - --- Olen saksalainen lääkäri Göttingenin opistosta, -- vastasi -hän, -- ja olen tehnyt keksinnön, jonka näette. Toivon kuitenkin, -hyvät herrat ja rakkaat virkaveljet, että tämä keksintöni pysyy -vielä salassa, sillä pelkään suuresti polttoroviota, ja Pariisin -parlamentti ehkä vielä kerran päättäisi langettaa tuomion saadakseen -ilon polttaa noidan. - -Ylikirurgi kävi haaveilevaksi. Marat haaveili ja mietti. Kuitenkin -hän ensimäisenä ryhtyi jälleen puhumaan. - --- Väititte vastikään, -- virkkoi hän, -- että jos kyselisitte -mieheltä tämän leikkauksen tulosta, hän antaisi varman vastauksen, -vaikka se tulos vielä on tulevaisuuteen kätketty? - --- Väitän sitä vieläkin, -- sanoi Balsamo. - --- No, koettakaamme sitten. - --- Mikä on tämän mies raukan nimi? - --- Hänen nimensä on Havard, -- vastasi Marat. Balsamo kääntyi -potilaaseen, jonka suu vielä hyräili valittavan loppusäkeen viime -säveliä. - --- Ka, ystäväni, -- kysyi hän sairaalta, -- mitä ennustatte tämän -Havard-poloisen tilasta? - --- Mitäkö ennustan hänen tilastansa? -- vastasi potilas. -- -Odottakaahan, minun täytyy palata Bretagnesta, jossa olin, hänen -luokseen Hôtel-Dieun sairaalaan. - --- Aivan; tulkaa sinne, katselkaa häntä ja sanokaa minulle hänestä -totuus. - --- Oh, hän on sairas, hyvin sairas! Häneltä on leikattu jalka. - --- Todellako? -- virkkoi Balsamo. - --- Niin. - --- Ja onnistuiko leikkaus? - --- Erinomaisesti; mutta... Potilaan kasvot synkistyivät. - --- Mutta?... toisti Balsamo. - --- Mutta, -- jatkoi mies, -- hänellä on hirvittävä koettelemus -kestettävänä... kuume. - --- Ja milloin se häntä kohtaa? - --- Tänä iltana kello seitsemältä. Kaikki läsnäolijat katsahtivat -toisiinsa. - --- Ja tuo kuume? -- kysyi Balsamo. - --- Oi, se tekee hänet hyvin sairaaksi! Kuitenkin hän voittaa -ensimäisen puuskan. - --- Oletteko siitä varma? - --- Oh, kyllä. - --- Mutta pelastuuko hän sen ensimäinen kohtauksen jälkeen? - --- Ah, ei! -- huokasi haavoitettu. - --- Kuume siis palaa? - --- Voi, niin, entistä kauheampana. - --- Havard rukka, -- jatkoi hän, -- Havard-rukka, hänelle on vaimo ja -lapsia! -- Poloisen silmät täyttyivät kyynelillä. - --- Täytyykö hänen vaimonsa jäädä leskeksi ja hänen lastensa orvoiksi? --- kysyi Balsamo. - --- Odottakaa, odottakaa! -- Hän pani kätensä ristiin. -- Ei, ei. -- -virkkoi hän sitten. Hänen kasvonsa kirkastuivat ylevästä uskosta. -- -Ei, hänen vaimonsa ja lapsensa ovat niin paljon rukoilleet, että he -ovat löytäneet armon Jumalan edessä. - --- Hän siis paranee? - --- Paranee. - --- Te kuulette, messieurs, -- sanoi Balsamo, -- hän paranee. - --- Kysykää häneltä, kuinka monessa päivässä, -- virkkoi Marat. - --- Kuinka monessa päivässä? - --- Niin, tehän sanoitte, että hän itse ilmoittaisi toipumuksensa -vaiheet ja ajan. - --- En pyydä parempaa kuin häneltä sitä kysellä. - --- Kysykää siis. - --- Ja milloin luulette Havardin paranevan? -- kysyi Balsamo. - --- Oh, toipuminen kestää kauan; odottakaas: kuukauden, kuusi viikkoa, -kaksi kuukautta; hänet tuotiin tänne viisi päivää sitten ja hän -lähtee täältä kaksi kuukautta ja viisitoista päivää saapumisensa -jälkeen. - --- Ja lähteekö hän parantuneena? - --- Kyllä. - --- Mutta, -- huomautti Marat, -- työkyvyttömänä ja siis myöskin -kykenemättömänä elättämään vaimonsa ja lapsensa. - --- Oh, Jumala on armollinen, Jumala pitää huolen heistä. - --- Ja millä tavalla Jumala pitää heistä huolen? -- kysyi Marat. -- -Kun tänään nyt olen oppimassa, tahtoisin saada tietää senkin. - --- Jumala on lähettänyt hänen vuoteensa viereen armeliaan miehen, -jonka on käynyt häntä sääliksi ja joka on virkkanut hiljaa itsekseen: -"Tahdon että Havard poloiselta ei mitään puutu." - -Kaikki läsnäolevat katsahtivat toisiinsa; Balsamo hymyili. - --- Olemme tosiaan merkillisen näytelmän todistajina, -- virkkoi -ylikirurgi, tarttuen samalla sairaan käteen, kuunnellen hänen -rintaansa ja tunnustellen otsaa; -- tämä mies näkee unta. - --- Niinkö luulette? -- virkkoi Balsamo, -- ja tähdäten haavoitettuun -käskevän ja tarmokkaan katseen hän sanoi: -- Herätkää, Havard! - -Nuori mies avasi ponnistellen silmänsä ja katsahti raskaasti -huoahtaen läsnäoleviin, jotka olivat muuttuneet hänelle sävyisiksi ja -vaarattomiksi, oltuaan äsken niin uhkaavia. - --- Kah, -- virkkoi hän surumielisesti, -- eikö minua vielä olekaan -leikattu? Tuotetaanko minulle siis vielä tuskaa? - -Balsamo puuttui vilkkaasti puheeseen. Hän pelkäsi sairaan -mielenliikutusta. Mutta hänen ei ollut tarvis kiirehtiä. Kukaan ei -olisi ennättänyt hänen edelleen; saapuvilla olevien hämmästys oli -liian suuri. - --- Ystäväni, -- sanoi hän, -- rauhoittukaa; herra ylikirurgi on -tehnyt sääressänne leikkauksen, joka tyydyttää tilanne kaikki -vaatimukset. Näytätte olevan hiukan heikkoluontoinen, poikapoloiseni, -sillä te menitte tainnuksiin heti ensi kivusta. - --- Oh, sitä parempi, -- virkkoi bretooni iloisesti, -- minä en -tuntenut mitään! Uneni oli leppoisa ja virkistäväkin. Olipa onni, -että minulta ei katkaistakaan jalkaa. - -Mutta tällä hetkellä onneton katsahti itseensä; hän näki vuoteen -täynnä verta, näki silvotun reitensä. Hän parahti, ja tällä kertaa -hän todella pyörtyi. - --- Kyselkää häneltä nyt, -- sanoi Balsamo kylmästi Marat'lle, -- niin -näette, vastaako hän. - -Sitten hän vei ylikirurgin huoneen nurkkaan, sillä välin kun -sairaanhoitajat nostivat onnettoman nuoren miehen takaisin -vuoteeseensa. - --- Monsieur, -- virkkoi Balsamo, -- te kuulitte, mitä -potilas-raukkanne sanoi? - --- Kyllä, monsieur, että hän tulee terveeksi. - --- Hän sanoi muutakin; hän sanoi, että Jumala säälisi häntä ja -toimittaisi hänelle, millä elättäisi vaimoaan ja lapsiaan. - --- Niin? - --- Niin, monsieur, hän puhui totta tässä niinkuin muussakin. Mutta -ryhtykää te armeliaisuuden välittäjäksi potilaanne ja Jumalan -välillä. Tässä on noin kahdenkymmenentuhannen livren arvoinen -timantti; kun näette potilaanne parantuneeksi, te myytte sen ja -annatte hänelle rahat. Mutta koska sielulla, niinkuin oppilaanne -hra Marat varsin järkevästi sanoi, on suuri vaikutus; ruumiiseen, -sanokaahan Havardille heti hänen toinnuttuaan, että hänen ja hänen -lastensa tulevaisuus on turvattu. - --- Mutta, monsieur, -- sanoi ylikirurgi epäröiden ottaa Balsamon -hänelle tarjoamaa sormusta, -- ellei hän paranekaan? - --- Hän paranee! - --- On välttämätöntä, että annan teille siitä myös kuitin. - --- Monsieur!... - --- Ainoastaan sillä ehdolla otan vastaan niin kallisarvoisen -jalokiven. - --- Tehkää niinkuin tahdotte, monsieur. - --- Nimenne, jos suvaitsette? - --- Kreivi de Fenix. - -Kirurgi meni viereiseen huoneeseen, kun Marat sitävastoin lyötynä, -hämmentyneenä, mutta vielä taistellen todistusta vastaan lähestyi -Balsamoa. - -Viiden minuutin kuluttua lääkäri palasi kädessään paperi, jonka hän -antoi Balsamolle. Siinä oli seuraava kirjoitus: - - Olen vastaanottanut herra kreivi de Fenixiltä timantin, jonka - hän itse on ilmoittanut kahdenkymmenentuhannen livren arvoiseksi, - jotta siitä saadut rahat annettaisiin Havard-nimiselle miehelle - sinä päivänä kun hän lähtee Hôtel-Dieun sairaalasta. - - _Guillotin_, D.M. - - Tänä syyskuun 15. p:nä 1771. - -Balsamo kumarsi tohtorille, otti kuitin ja lähti Marat'n seuraamana. - --- Unohdatte päänne, -- virkkoi Balsamo, jolle nuoren -kirurgianoppilaan hajamielisyys tuotti voitonriemua. - --- Ah, se on totta, -- sanoi tämä ja palasi ottamaan kaamean -taakkansa. - -Kadulle päästyään he molemmat astelivat hyvin rivakasti, virkkamatta -toisilleen sanaakaan. Kun olivat tulleet Cordeliers-kadulle, he -nousivat yhdessä ullakkokamariin johtavia jyrkkiä Portaita. - -Ovenvartijattaren majan edessä, jos loukko, missä tämä asui, -sellaista nimeä ansaitsikaan, Marat, joka ei ollut unohtanut kellonsa -katoamista, oli pysähtynyt kysymään Grivette-matamia. Seitsen- tai -kahdeksanvuotias laiha, hintelä ja näivettynyt poika oli vastannut -kirahtavalla äänellään: - --- Äiti on mennyt ulos; hän sanoi, että jos herra tulisi kotiin, niin -antaisin teille tämän kirjeen. - --- Ei, pikku ystäväni, -- vastasi Marat, -- käske häntä itseänsä se -minulle tuomaan. - --- Hyvä on, monsieur. - -Marat ja Balsamo olivat astuneet edelleen. - --- Ah, -- virkkoi Marat osoittaen tuolia Balsamolle ja itse vaipuen -jakkaralle, -- näen mestarin tuntevan ihania salaisuuksia! - --- Se johtuu siitä, että lienen tutkimuksissa tunkeutunut muita -syvemmälle luonnon ja Jumalan arvoituksiin, -- vastasi Balsamo. - --- Oh, -- huudahti Marat, -- miten tiede todistaakaan ihmisen -kaikkivallan ja miten ylpeä täytyy olla ihmisyydestään! - --- Se on totta, ja siitä, että on lääkäri, olisi teidän lisättävä. - --- Myöskin olen ylpeä teistä, mestari, -- sanoi Marat. - --- Ja kuitenkin, -- vastasi Balsamo hymyillen, -- minä olen -ainoastaan sielujen lääkäri. - --- Oh, älkäämme puhuko siitä, monsieur, aineellisilla keinoillahan te -tyrehdytitte tuon haavoitetun miehen veren. - --- Luulin, että kaunein lääkitykseni oli, kun estin hänet kärsimästä; -mutta tehän vakuutittekin minulle hänen olleen hullu. - --- Hetkisen hän kyllä sitä olikin. - --- Ja mitä nimitätte hulluudeksi? Eikö se ole sielun irroittumista? - --- Tai hengen, -- oikaisi Marat. - --- Älkäämme siitä väitelkö; "sielu" soveltuu sanaksi, jota ajatukseni -ilmaisemiseksi etsin. Kun käsite on tiedossa, vähät siitä, millä -sanalla sitä nimitämme. - --- Ah, tässäpä mielipiteemme eroavat, monsieur; te väitätte -löytäneenne käsitteen ja enää etsivänne vain sanaa, minusta te taasen -etsitte yht'aikaa sekä sanaa että käsitettä. - --- Me palaamme tähän hetimiten. Sanotte siis, että mielipuolisuus oli -hetkellistä hengen irroittumista? - --- Epäilemättä. - --- Ei suinkaan tahallista? - --- Ei... Näin Bicêtressä mielipuolen, joka pureskeli -rautaristikkojaan kirkuen: "Kokki, fasaanisi ovat möyheitä, mutta -huonosti höystettyjä." - --- Mutta myönnättekö siis, että tuo mielipuolisuus häivähtää kuin -pilvi hengen päälle ja että henki pilven ohimentyä saavuttaa entisen -kirkkautensa? - --- Sellaista tuskin koskaan tapahtuu. - --- Kuitenkin näitte potilaamme, jolta jalka sahattiin, täydessä -tajunnassaan mielipuolisen unensa jälkeen. - --- Sen näin; mutta näkemääni en ollenkaan käsittänyt; tämä on -poikkeuksellinen tapaus, niitä kummallisuuksia, joita heprealaiset -nimittävät ihmeiksi. - --- Ei, monsieur, -- sanoi Balsamo; -- se on yksinomaan sielun -irroittumista, aineen ja hengen kaksinaista eristymistä: aineen, -joka elottomana, tomuna muuttuu jälleen tomuksi; sielun, ruumiiksi -nimitettyyn himmeään lyhtyyn hetkiseksi suljetun jumalaisen kipunan, -joka ruumiin rauettua taivaan tyttärenä palaa alkukotiinsa. - --- Siis olette hetkeksi irroittanut sielun ruumiista? - --- Niin, monsieur, olen käskenyt sen jättää viheliäisen -olinpaikkansa; tempasin sen kärsimyksen kuilusta, jossa tuska sitä -pidätti, lähettääkseni sen matkustamaan vapaissa ja puhtaissa -seuduissa. Mitä jäi silloin kirurgille? Vain se, mikä edellä jäi -leikkelyveitsellenne, riistäessänne kuolleelta naiselta pään, joka -teillä nyt on kädessänne; pelkkä eloton liha, aines, savi. - --- Ja kenenkä nimessä te tuolla tavoin tämän sielun sijoititte? - --- Hänen nimessään, joka yhdellä ainoalla henkäyksellä on luonut -kaikki sielut: maailmojen sielut, ihmisten sielut; Jumalan nimessä. - --- Kiellättekö siis vapaan tahdon? -- kysyi Marat. - --- Minäkö? -- sanoi Balsamo. -- Mutta mitä päinvastoin nyt tällä -hetkellä teen? Minä osoitan teille toiselta puolen vapaan tahdon, -toiselta sielun irroittumisen. Esitän teille kauneimpiin kärsimyksiin -tuomitun kuolevan miehen. Tuolla miehellä on mitä järkähtämättömin -tahto, hän alistuu leikkaukseen, uhmaa sitä, sietää sen, mutta hän -kärsii. Tämä koskien vapaata tahtoa. Mutta minä astun tuon kuolevan -luo Jumalan lähettiläänä, profeettana, apostolina, ja jos säälien -tätä miestä, tätä lähimmäistäni, Herran minulle antamalla voimalla -poistan sielun hänen kärsivästä ruumiistaan, niin tuo sokea, eloton, -tunnoton ruumis muuttuu sielulle näytelmäksi, jota se kirkkaan -ilmapiirinsä korkeudesta katselee hartaasti ja armoitellen. Itsestään -puhuessaan Havard (kuulittehan sen?) käytti sanoja: "Havard-rukka!" -Hän ei enää sanonut "minä". Se johtui siitä, että tällä sielulla, -joka jo oli puolitiessä taivaaseen, ei enää ollut mitään tekemistä -ruumiin kanssa. - --- Mutta silloinhan ihminen ei enää ole mitään, -- huomautti Marat, --- enkä voi enää sanoa tyranneille: "Ruumiini on teidän vallassanne, -mutta ette voi mitään sielulleni." - --- Ah, nyt taas siirrytte totuudesta viisasteluun! Se on teidän -vikanne, monsieur, kuten olen teille sanonut. Jumala tosin -lainaa ruumiille sielun; mutta silti on yhtä totta, että kaiken -sen ajan kuin sielu omistaa tämän ruumiin, ne ovat yhtyneinä ja -niiden välillä tapahtuu vuorovaikutus toisiinsa, aines saa vallan -aatteen yli siinä määrin kuin Jumala meille tuntemattomissa -tarkoituksissaan on sallinut ruumiin hallita kuninkaana tai -sielun vallita kuningattarena; mutta siitä huolimatta on totta, -että henkäys, joka elähyttää kerjäläisen, on yhtä puhdas kuin se, -joka aiheuttaa hallitsijan kuoleman. Tämä on uskonkappale, jota -teidän, yhdenvertaisuuden apostolin, on saarnattava. Todistakaa -näiden kahden henkisen olemuksen yhdenvertaisuus, koska tämän -yhdenvertaisuuden voitte osoittaa kaiken sen avulla, mitä maailmassa -on pyhää: pyhien kirjojen ja perintätietojen, tieteen ja uskon -avulla. Mitäpä merkitsee teille kahden aineen yhdenvertaisuus! -Ruumiiden yhdenvertaisuudella ette voi lentää Jumalan eteen. -Vast'ikään tämä poloinen ruhjottu, tietämätön kansanlapsi, ilmaisi -teille sairaudestaan seikkoja, joita yksikään lääkäreistä ei olisi -uskaltanut sanoa. Miksikä? Siksi että hänen hetkellisesti ruumiin -siteistä vapautunut sielunsa leijaili maan yläpuolella ja sieltä -korkealta näki salaisuuden, jonka läpikuultamattomuutemme kätki -meidän silmiltämme. - -Marat käänteli kuolleen päätä pöydällä, etsien vastausta, jota hän ei -löytänyt. - --- Niin, -- jupisi hän vihdoin, -- niin, siinä on jotakin -yliluonnollista. - --- Päinvastoin luonnollista, monsieur; lakatkaa nimittämästä kaikkea -sielunelämän toimintaa yliluonnolliseksi. Nämä toiminnat ovat -luonnollisia; ovatko ne tunnettuja, on toinen asia. - --- Vaikka meille tuntemattomia, mestari, ne eivät voi olla -salaisuuksia teille. Hevonen oli Perun alkuasukkaille tuntematon, -mutta espanjalaiset, jotka sen kesyttivät, tunsivat sen hyvin. - --- Minun olisi ylpeätä sanoa: "tiedän". Olen vaatimattomampi, -monsieur, tyydyn sanomaan: "uskon". - --- No, mitä te uskotte? - --- Minä uskon, että maailman laki, ensimäinen ja kaikkein voimakkain, -on edistyksen laki. Uskon, että Jumala on luonut kaikki hyvinvointia -eli siveellisyyttä varten. Mutta kun tämän maailman elämää ei ole -laskettu eikä voida laskea, on edistys hidasta. Raamatun kertomusten -mukaan planeettimme oli kuusikymmentä vuosisataa vanha, kun -kirjapainotaito suuren majakan tavoin tuli menneisyyttä heijastamaan -ja tulevaisuutta valaisemaan. Kirjapainon aikakaudella ei enää ole -pimeyttä eikä unhoitusta; kirjapaino on maailman muisti. Niin, -Gutenberg keksi kirjapainon, ja minä olen keksinyt luottamuksen. - --- Kah, -- sanoi Marat ivallisesti, -- ehkäpä te vielä opitte -lukemaan sydänten aivoituksetkin? - --- Miksikä en? - --- Teetätte siis ihmisrintaan sen pienen ikkunan, jota sinne -muinaisajalla niin haluttiin? - --- Sitä ei ole tarvis, monsieur. Minä eristän sielun ruumiista; ja -sielu, Jumalan puhdas, tahraton tytär, sanoo minulle kaikki sen -kuolevaisen kuoren riettaudet, jota se elävöittää. - --- Paljastaisiko se teille aineellisia salaisuuksia? - --- Miksikä ei? - --- Sanoisitteko minulle esimerkiksi, kuka on varastanut kelloni? - --- Te alennatte tieteen surkealle tasolle, monsieur. Mutta eipä sillä -väliä! Jumalan suuruutta todistaa yhtä hyvin hiekkajyvänen kuin -vuori, yhtä hyvin pieni itikka kuin norsu. Niin, minä sanon teille, -kuka on varastanut kellonne. - -Tällä hetkellä kolkutettiin arasti ovelle. Marat'n kotiin palannut -emännöitsijä sieltä tuli, tuoden kirjeen nuoren kirurgin määräyksen -mukaan. - - - - -6. - -Marat'n ovenvartijatar. - - -Ovi avautui ja matami Grivette astui sisään. - -Tätä vaimoa kuvaamaan emme ole tuhlanneet aikaa, koska hän -ulkomuodoltaan kuului niihin, jotka maalari siirtää viimeiselle -tasolle, mikäli hän heitä tarvitsee. Tämä nainen siirtyy nyt -kertomuksemme liikkuvaan tauluun ja vaatii paikkansa äärettömässä -panoraamassa, jonka olemme ottaneet kehittääksemme lukijaimme silmien -eteen, panoraamassa, jonka puitteisiin sovittaisimme, jos neromme -vastaisi tahtoamme, kaikki kerjäläisestä kuninkaaseen, Kalibanista -Arieliin, Arielista Jumalaan saakka. - -Koetamme siis piirtää varjostaan irroittuvan ja meitä kohti etenevän -emännöitsijän. - -Hän oli pitkä ja kuiva, kahden- tai kolmenneljättävuotias, -kellerväpintainen olento, jonka sinisiä silmiä reunustivat mustat -juovat, ja esitti peloittavan esimerkin siitä riutumisesta, jonka -uhriksi suurkaupungin kurjuuden majoissa, alituisessa tukehduttavassa -ilmassa sekä ruumiillisessa ja siveellisessä alennustilassa -joutuvat Jumalan kauniit luomat, mitkä olisivat kasvaneet uhkeiksi, -jos olisivat saaneet puhjeta täyteen kukkaansa, niinkuin siinä -tapauksessa ovat kaikki vapaan ilman, taivaan ja kedon lapset, -milloin ihminen ei ole muuttanut heidän elämäänsä pitkäksi -kärsimykseksi, se on, milloin heidän jalkaansa ei ole väsytetty -kammitsalla ja vatsaansa kuihdutettu nälällä tai turmiollisuudeltaan -melkein täydelliseen ravinnon puutteeseen verrattavalla ruualla. - -Niinpä Marat'n ovenvartijatar olisi ollut komea nainen, ellei -hän viidennestätoista ikävuodestaan asti olisi asunut kurjassa -ilmattomassa ja valottomassa hökkelissä, ja jos hänen luontaiset -vaistonsa, tämän uuninkuumuuden ärsyttämättä tai jäätävän kylmyyden -hyytämättä, olisivat aina palaneet kohtalaisessa hehkussa. Hänellä -oli pitkät ja laihat kädet, jotka ompelijattaren lanka oli uurtanut -pieniin halkeamiin, pesutuvan suopa syövyttänyt ja pehmittänyt -sekä keittiön lieska paahtanut ja parkinnut. Mutta kaikesta tästä -huolimatta näki niiden muodosta, eli jumalaisten lihasten vielä -säilyneestä hienopiirteisyydestä, että ne olivat kädet, joita olisi -nimitetty kauneiksi, jos rakot eivät olisi johtuneet luudanvarren -hankauksesta, vaan valtikan pitelemisestä. - -Kaikki tämä todistaa, miten suuressa määrin poloinen ihmisruumis on -ainoastaan toimintamme kyltti. - -Tässä naisessa, jonka sielu oli ruumista voimakkaampi ja senvuoksi -oli osoittautunut vastustuskykyisemmäksi, henki valvoi kuin lamppu; -se niin sanoaksemme valaisi ruumiin läpikuultavalla heijastuksella, -ja joskus välähti tylsistyneissä ja himmeissä silmissä älyn, -kauneuden, nuoruuden ja rakkauden säde, välähti jotakin kaikesta -siitä, mitä ihmisluonteessa on hienoutena. - -Balsamo katseli kauan tätä vaimoa tai pikemminkin tarkkasi hänen -omituista luonnettaan, joka muuten olikin heti ensi näkemällä -kiinnittänyt hänen tutkivan silmänsä. - -Ovenvartijatar astui siis huoneeseen kirje kädessä ja sanoi vanhan -naisen (sillä kurjuuteen tuomitut naiset käyvät vanhoiksi jo -kolmikymmenvuotiaina) muikealla äänellä: - --- Hra Marat, tässä on pyytämänne kirje. - --- Kirjettä en halunnut, vaan teitä minä tahdoin tavata, -- vastasi -Marat. - --- Kah, tässä olen, hra Marat, valmiina palvelukseenne. -- Matami -Grivette kumarsi. -- Mitä haluatte? - --- Tahtoisin saada tietoja kellostani, -- virkkoi Marat; -- senhän -arvaattekin. - --- Kas, en totisesti voi sanoa, mihin se on joutunut! Koko eilisen -päivän näin sen riippumassa naulassaan uunin luona. - --- Te erehdytte. Kaiken päivää kannoin sitä liivintaskussani; vasta -kello kuudelta iltasella ulos lähtiessäni laskin sen kynttilänjalan -alle, koska olin menossa suureen ihmisjoukkoon ja pelkäsin, että se -minulta varastettaisiin. - --- Jos asetitte sen kynttilänjalan alle, täytyy sen vieläkin olla -siellä. - -Ja teeskennellyllä hyväntuulisuudella, jota hän ei aavistanut niin -voimakkaan paljastavaksi, ovenvartijatar meni nostamaan uuninreunaa -somistavista kynttilänjaloista juuri sitä, jonka alle Marat oli -kellonsa piiloittanut. - --- Niin, siinä on kyllä kynttilänjalka, -- sanoi nuori mies -- mutta -kello? - --- Ei, siellä ei sitä tosiaankaan ole. Ehkette ollut sitä sinne -asettanut, hra Marat? - --- No, niinhän teille juuri sanoin... - --- Etsikää tarkoin. - --- Oh, olen etsinyt, -- virkkoi Marat vihaisin katsein. - --- Sitten olette sen hukannut. - --- Mutta sanonhan teille, että eilen sen itse panin tuonne -kynttilänjalan alle. - --- Joku on sitten käynyt täällä, -- selitti nainen vain; -- te otatte -vastaan niin paljon ihmisiä, niin paljon tuntemattomia! - --- Verukkeita, verukkeita! -- huudahti Marat, kiivastuen yhä enemmän. --- Tiedätte hyvin, että eilisestä täällä ei ole ketään käynyt. Ei, -ei, kelloni on mennyt samaa tietä kuin viimeisen keppini hopeanuppi, -samaa tietä kuin pieni hopealusikkani, tiedättehän, ja kuusiteräinen -veitseni! Minulta varastetaan, rouva Grivette, minulta varastetaan. -Olen sietänyt monta seikkaa, mutta en siedä tätä, muistakaa se! - --- Mutta, monsieur, -- kysyi matami Grivette, -- syytättekö ehkä -minua? - --- Teidän on pidettävä huolta tavaroistani. - --- Avain ei ole yksistään minun hallussani. - --- Te olette ovenvartijatar. - --- Maksatte minulle écun kuukaudelta ja tahtoisitte, että palvelisin -teitä kymmenen edestä. - --- Vähät välitän, palveletteko minua hyvin vai huonosti mutta -varastamista en mitenkään siedä. - --- Monsieur, minä olen kunniallinen nainen. - --- Kunniallinen nainen, jonka jätän poliisikomisariuksen haltuun, -ellei kelloani tästä tunnin päähän ole löytynyt. - --- Poliisikomisariuksenko haltuun? - --- Niin. - --- Minunlaiseni rehellisen naisen poliisikomisariuksen haltuun? - --- Rehellisen naisen, rehellisen naisen!... - --- Niin, ja josta hänellä ei ole mitään pahaa sanottavaa, kuuletteko! - --- Jo riittää, rouva Grivette. - --- Ah, aavistin teidän epäilevän minua jo lähtiessänne. - --- Minä olen epäillyt teitä siitä asti, kun keppini nuppi katosi. - --- Kah, minä sanon vuorostani teille erään asian, hra Marat. - --- Minkä? - --- Että teidän poissaollessanne olen neuvotellut... - --- Kenen kanssa? - --- Naapurieni kanssa. - --- Mistä asiasta? - --- Siitä, josta minua epäilitte. - --- Enhän teille siitä vielä ollut mitään virkkanut. - --- Minä näin sen hyvin. - --- Ja naapurit? Olen utelias tietämään, mitä ne teille sanoivat, ne -naapurit. - --- Ne sanoivat, että jos te minua epäilette ja onnettomuudeksenne -ilmaisisitte epäilyksenne jollekulle, niin oli kuljettava päähän asti. - --- Häh? - --- Oli nimittäin todistettava, että kello oli viety. - --- Se on viety, koska se oli tuolla eikä sitä enää siellä ole. - --- Niin, mutta että minä olisin sen ottanut, minä olisin sen ottanut, -kuuletteko! Haa, oikeuden edessä vaaditaan todistuksia; teidän omaa -sanaanne ei uskota, hra Marat; te, näettekös, ette ole meitä parempi, -hra Marat. - -Yhäti tyynenä Balsamo katseli tätä näytelmää. Hän huokasi, että -vaikka Marat'n vakaumus ei suinkaan horjunut, tämä kuitenkin alensi -ääntään. - --- Vieläpä niin, -- jatkoi ovenvartijatar, -- että ellette ottamalla -sanojanne takaisin tunnusta rehellisyyttäni, näettekös, ja anna -minulle hyvitystä, niin minä menenkin komisariusta etsimään, kuten -talonisäntämme minua juuri äsken neuvoi. - -Marat puri huultansa. Hän tiesi, että tässä oli todellinen vaara. -Isäntä oli vanha, liikeasioista yksityselämään vetäytynyt rikas -kauppias. Hän asui kolmannen kerroksen huoneustossa, ja korttelissa -juoruiltiin, että hän kymmenkunnan vuotta aikaisemmin oli suuresti -suosinut ovenvartijatarta, joka ennen oli ollut keittiötyttönä hänen -vaimollaan. - -Nyt oli kuitenkin asianlaita se, että Marat, jonka luona kävi -salaperäisiä vierailijoita, Marat, joka ei ollut mikään vakavarainen -nuori mies, Marat, joka eli ikäänkuin hiukan piilossa ja oli hiukan -herättänyt poliisiviranomaisten epäluuloa, ei halunnut tulla -tekemisiin komisariuksen kanssa, sillä siten hän olisi joutunut -hra de Sartines'n käsiin, joka hyvin mielellään lueskeli Marat'n -kaltaisten nuorten miesten papereita ja mielellään lähetti näiden -kauniiden kirjoitelmien kyhääjät sellaisiin mietiskelykoteihin kuin -Vincennes, la Bastille, Charenton ja Bicêtre. - -Hän siis alensi ääntänsä; mutta samassa suhteessa ovenvartijatar -korotti omaansa. Syytetystä hän oli muuttunut syyttäjäksi. Siitä oli -seurauksena, että tämä hermostunut ja hysteerinen nainen kiihtyi kuin -ilmavirran kohtaama lieska. - -Uhkauksia, valoja, huutoja, kyyneleitä, kaikkea hän käytti. Siitä -nousi todellinen myrsky. - -Silloin oli Balsamon mielestä aika tulla väliin; hän astahti vaimoa -kohti suorana ja uhkaavana keskelle huonetta ja katsahtaen häneen -kaamea kiilto silmissä hän asetti kaksi sormea rinnallensa ja lausui, -ei huulillaan, vaan silmillään, ajatuksellaan, kaiken tahtonsa -voimalla sanan, jota Marat ei voinut kuulla. - -Matami Grivette vaikeni heti, horjui ja menettäen tasapainonsa kulki -takaperin silmät hirveästi laajenneina ja vaipui tämän magneettisen -kipinän mahdin musertamana sanaa sanomatta vuoteelle. - -Pian hänen silmänsä sulkeutuivat ja avautuivat terien -kuitenkaan tällä kertaa näkymättä; hänen kielensä liikkui -kouristuksentapaisesti, vartalo ei hievahtanut, ja kuitenkin kädet -vapisivat kuin kuumeen puistattamina. - --- Ohoo, -- huudahti Marat, -- aivan kuin se haavoittunut sairaalassa! - --- Niin. - --- Hän siis nukkuu? - --- Hiljaa! -- varoitti Balsamo. Sitten kääntyen Marat'n puoleen: --- Monsieur, -- virkkoi hän, -- on tullut hetki, jolloin kaikki -epäuskoisuutenne loppuu, kaikki epäröimisenne häipyvät. Ottakaa ylös -tuo kirje, jonka tämä nainen toi ja jonka hän kaatuessaan pudotti. - -Marat totteli. - --- No? -- kysyi hän. - --- Malttakaas. - -Ja ottaen kirjeen Marat'n käsistä: - --- Tiedättekö, keltä tämä kirje on? -- kysyi Balsamo näyttäen -kirjettä magneettiseen uneen vaivutetulle. - --- En, monsieur, -- vastasi tämä. - -Balsamo lähensi kirjettä aivan suljettuna vaimon kasvoja kohti. - --- Lukekaa se hra Marat'lle, joka haluaa tietää sen sisällön. - --- Hän ei osaa, -- sanoi Marat. - --- Eipä kyllä; mutta tehän osaatte lukea? - --- Tietysti. - --- No lukekaa se sitten itseksenne, niin hän lukee sen puolestaan -sitä mukaa kuin sanat piirtyvät mieleenne. - -Marat ryhtyi murtamaan ja lukemaan kirjettä, samalla kun rouva -Grivette seisaaltaan ja väristen Balsamon kaikkivaltiaan tahdon -voimasta toisteli, sitä mukaa kuin Marat ne silmillään luki, -seuraavat sanat: - - 'Paras Hippokrateeni. - - Apelles on saanut valmiiksi ensimäisen muotokuvansa, hän on - myynyt sen viidestäkymmenestä frangista. Tänään syödään ne - viisikymmentä frangia Saint-Jacques'n ravintolassa. Tuetko mukaan? - - Tietystikin osa niistä juodaan. - - Ystäväsi _L. David_.' - -Tämä oli sananmukaisesti kirjeen sisältö. - -Marat pudotti paperin. - --- Ka, -- sanoi Balsamo, -- näette, että Grivette-rouvallakin on -sielu ja että tämä sielu valvoo hänen nukkuessaan. - --- Ja omituinen sielu, -- virkkoi Marat, -- sielu, joka osaa lukea, -vaikka ruumis ei siihen kykene. - --- Se johtuu siitä, että sielu tietää kaiken, sillä sielu voi -jäljentää heijastusvaikutuksen avulla. Koettakaa luettaa hänellä tämä -kirje, kun hän on herännyt, -- kun ruumis on varjollansa verhonnut -sielun, niin näette. - -Marat jäi sanattomaksi; kaikki hänen materialistinen filosofiansa -kapinoitsi hänessä, mutta ei löytänyt vastausta. - --- Nyt, -- jatkoi Balsamo, -- siirrymme siihen, mikä teille on -mielenkiintoisinta, nimittäin hankkimaan selkoa kellonne kohtalosta. --- Rouva Grivette, -- sanoi hän sitten, -- kuka on ottanut hra -Marat'n kellon? - -Haltioittunut teki hurjasti epäävän liikkeen. - --- Minä en tiedä, -- sanoi hän. - --- Te tiedätte sen varsin hyvin, -- väitti Balsamo, -- ja olette sen -sanovakin. -- Sitten vielä voimakkaammalla tahdonponnistuksella: -- -Kuka on ottanut hra Marat'n kellon? Sanokaa. - --- Matami Grivette ei ole varastanut hra Marat'n kelloa. Miksi hra -Marat luulee, että matami Grivette on hänen kellonsa varastanut? - --- Ellei sitä hän ole varastanut, niin sanokaa, kuka. - --- Sitä en tiedä. - --- Näette, -- huomautti Marat, -- itsetajunta on läpitunkematon -turvapaikka. - --- Kas, koska teillä enää on vain tämä viimeinen epäilys, -- sanoi -Balsamo, -- niin pian tulette vakuutetuksi. -- Sitten kääntyen -ovenvartijaan: -- Sanokaa kuka, minä tahdon sen tietää! - --- No, no, -- hillitsi Marat, -- älkää vaatiko mahdotonta. - --- Te kuulitte, -- tivasi Balsamo; -- minä sanoin tahtovani. Silloin -onneton vaimo tämän käskevän tahdon vaikutuksesta alkoi mielipuolen -tavoin väännellä sormiaan ja käsivarsiaan Kaatuvatautia muistuttava -puistatus alkoi nytkähdytellä koko hänen ruumistaan; suu sai kamalan -peljästyksen ja heikkouden ilmeen; hän kaatui taaksepäin, jäykistyi -kuin tuskallisesta kouristuksesta ja putosi vuoteelle. - --- Ei, ei, -- sanoi hän, -- mieluummin kuolisin! - --- Niin, -- huudahti Balsamo suuttumuksella, joka sai salaman -leimahtamaan hänen silmistään, -- sinä kuolet, jos siksi tulee, -mutta puhua sinun täytyy. Vaikenemisesi ja itsepäisyytesi olisivat -meille riittäviä ilmaisijoita; mutta epäilijälle tarvitaan mitä -jääväämättömin todistus. Puhu, minä tahdon: kuka on ottanut kellon? - -Hermostunut vimma oli kohonnut korkeimmilleen: turrutetun koko tarmo -ja voima nousi Balsamon tahtoa vastustamaan; epäselviä huudahduksia -kirposi hänen suustaan, punerva vaahto reunusti hänen huulensa. - --- Hän saa kaatuvataudin kohtauksen, -- virkkoi Marat. - --- Älkää peljätkö mitään, valheen henki hänessä raivoo eikä tahdo -lähteä. - -Sitten kääntyi hän vaimoon päin, työntäen hänelle vasten kasvoja -kaiken magneettisen virran, minkä hänen kätensä voi sisältää. - --- Puhukaa, -- sanoi hän, -- puhukaa: kuka otti kellon? - --- Matami Grivette, -- vastasi hypnotisoitu tuskin kuuluvalla äänellä. - --- Ja milloin hän sen otti? - --- Eilen illalla. - --- Missä se oli? - --- Kynttilänjalan alla. - --- Ja mihin hän sen pani? - --- Hän vei sen Saint-Jacquesn kadulle. Ja mihin taloon sillä kadulla? - --- Numeroon 29. - --- Mihin huonekertaan? - --- Viidenteen. - --- Kenelle hän sen siellä antoi? - --- Eräälle suutarinkisällille. - --- Mikä hänen nimensä on? - --- Simon. - --- Kuka hän on? - -Nukutettu oli vaiti. - --- Kuka hän on? -- toisti Balsamo. - -Sama äänettömyys. - -Balsamo ojensi häntä kohti magneettisella voimalla täytetyn kätensä, -ja tämän hirveän hyökkäyksen musertamana onneton kykeni ainoastaan -kuiskaamaan: - --- Hänen rakastajansa. Marat'lta pääsi kummastuksen huudahdus. - --- Hiljaa! -- viittasi Balsamo. -- Antakaa omantunnon puhua. - -Sitten hän, taas kääntyen aivan vapisevaan ja hikeä valuvaan vaimoon, -kysyi: - --- Ja kuka neuvoi matami Grivetteä tähän varkauteen? - --- Ei kukaan. Hän nosti sattumalta kynttilänjalkaa ja näki kellon. -Silloin paholainen kiusasi häntä. - --- Tekikö matami Grivette sen puutteesta? - --- Ei, sillä kelloa hän ei myynyt. - --- Hän siis lahjoitti sen? - --- Niin. - --- Simonilleko? - -Nukutettu ponnistausi. - --- Simonille. - -Sitten hän peitti kasvonsa molemmilla käsillään ja hyrähti -hillittömään itkuun. - -Balsamo loi katseensa kirurgiin, joka suu ammollaan, hiukset -epäjärjestyksessä ja silmäluomet laajentuneina katseli tätä -hirvittävää näytelmää. - --- Niin, monsieur, -- virkkoi hän, -- näette vihdoin sielun taistelun -ruumista vastaan. Näettekö, miten omatunto yllätettiin ikäänkuin -umpivarustuksessa, jota se luuli valloittamattomaksi? Näettekö -nyt, että Jumala ei ole tässä maailmassa mitään unohtanut, ja että -kaikki on kaikessa? Älkää siis enää kieltäkö omaatuntoa, älkää enää -kieltäkö sielua, älkää enää kieltäkö sitä, mikä on tuntematonta, -nuori mies, ja kavahtakaa ennen kaikkea kieltämästä uskoa, joka on -valtavin voima. Ja koska teillä on yritteliäisyyttä ja kunnianhimoa, -opiskelkaa ja tutkikaa, hra Marat; puhukaa vähän, ajatelkaa paljon, -älkääkä enää antautuko kevytmielisesti arvostelemaan ylempiänne. -Hyvästi, sanani ovat teille avanneet laajan kentän; tutkikaa tätä -aarteita kätkevää kenttää. Hyvästi. Onnellinen, hyvin onnellinen -olette, jos kykenette voittamaan epäuskonne paholaisen, kuten minä -taltutin tässä naisessa asuvan valheen hengen. - -Hän lähti lausuttuaan nämä sanat, jotka nostattivat häpeän punan -nuoren miehen poskille. - -Marat ei edes ajatellut sanoa hänelle hyvästi. Mutta ensimäisen -hämmästyksensä jälkeen hän huomasi, että Grivette yhä nukkui. - -Tämä uni näytti hänestä peloittavalta. Marat olisi mieluummin -tahtonut, että hänen vuoteellaan lepäisi ruumis, vaikkapa hra de -Sartines tulkitsisi kuoleman omalla tavallaan. Hän katseli tätä -hervottomuutta, noita nurin kääntyneitä silmiä, noita sydämen -tykytyksiä, ja hän pelkäsi. - -Hänen pelkonsa lisääntyi vielä, kun elävä ruumis nousi, astui hänen -luokseen, tarttui häntä kädestä ja sanoi: - --- Tulkaa kanssani, hra Marat. - --- Mihin sitten? - --- Saint-Jacques'n kadulle. - --- Minkätähden? - --- Tulkaa, tulkaa; hän käskee minua viemään teidät sinne. Marat, joka -oli vaipunut tuolille, nousi ylös. - -Silloin matami Grivette, yhä unessa, avasi oven ja astui portaita -alas kuin lintu tai kissa, sillä hänen jalkansa tuskin koskettivat -askelmia. - -Marat seurasi häntä, peljäten hänen kaatuvan ja kaatuessaan -murskaavan päänsä. - -Portaitten alipäähän päästyään nainen astui ulos kadulle nuoren -miehen häntä yhä seuratessa. Täten hän johdatti Marat'n mainitsemansa -talon ullakkokerrokseen asti. - -Grivette kolkutti ovea; Marat tunsi sydämensä sykkivän niin rajusti, -että hän arveli sen lyöntien täytyvän kuulua. Ullakkokamarissa oleva -mies avasi oven. Tämän miehen Marat tunsi viisikolmatta, kukaties -kolmikymmenvuotiaaksi työläiseksi, jonka hän joskus oli nähnyt -ovenvartijattarensa kojussa. Huomatessaan Marat'n seuraavan matami -Grivetteä mies peräytyi. - -Mutta unissakävijä astui suoraapäätä sängyn luo, ja pistäen kätensä -kuluneen poikkipieluksen alle hän veti sieltä esille kellon ja -antoi sen Marat'lle, säikähdyksestä kalpean suutarinammattilaisen -tohtimatta virkkaa sanaakaan. Viimemainittu seurasi harhailevin -silmin naisen jokaista pienintäkin liikettä, luullen tätä -mielipuoleksi. - -Tuskin oli Grivette kelloa antaessaan koskettanut Marat'n kättä, kun -hän työntäen raskaan huokauksen rinnastaan jupisi: -- Hän herättää -minut, hän herättää minut! Kaikki hänen hermonsa pääsivätkin vireestä -kuin väkipyörästä kirvonnut touvi, silmät saivat takaisin elämän -kipinän, ja seisoessaan Marat'n edessä, käsi hänen kädessään ja vielä -pidellen tätä kelloa, rikoksensa epäämätöntä todistusta, nainen -kaatui pyörtyneenä ullakkohuoneen lattiapalkeille. - -"Olisiko todellakin omatunto?" virkahti Marat itsekseen, lähtiessään -kamarista epäilys sydämessä ja haaveellinen ilme silmissä. - - - - -7. - -Ihminen ja hänen työnsä. - - -Marat'n käyttäessä hetkensä näin toimeliaasti ja mietiskellessä -omaatuntoa ja kaksoiselämää toinen, Rue Plâtrièren varrella asuva -filosofi puolestaan koetti pala palalta kokoon sommitella edellisen -iltansa tapauksia ja tutkistellen kysellä itseltään, oliko hän -vai eikö ollut suuri rikollinen. Nojaten käsivarsillaan veltosti -pöytää vasten ja pää raskaasti painuneena vasemmalle olalle Rousseau -mietiskeli. - -Hänellä oli edessään selkoselälleen avattuina poliittiset ja -filosofiset teoksensa _Émile_ ja _Yhteiskunnallinen sopimus_. Silloin -tällöin, kun ajatuksenjuoksu sitä vaati, hän kumartui selailemaan -näitä kirjoja, jotka hän osasi ulkoa. - -"Ah hyvä Jumala!" virkkoi hän lukien _Émilestä_ omantunnon vapautta -käsittelevän kohdan, "onpa siinä kiihoittavia lauseita! Millaista -filosofiaa, vanhurskas taivas! Onko maailmassa koskaan esiintynyt -minunlaistani palon sytyttäjää! - -"Mitä!" lisäsi hän kohottaen kätensä päänsä yli. "Minä olen -singahduttanut tuollaisia salamoita valtaistuinta, alttaria ja -yhteiskuntaa vastaan... - -"En enää ihmettele, jos jotkut synkät ja umpimieliset intoilijat ovat -käyttäneet hyväkseen viisastelujani ja eksyneet poluille, joille -minä heidän eteensä olin siroitellut puhetaidon kukkasia. Olen ollut -yhteiskunnan villitsijä..." - -Hän nousi kiihtyneenä ja teki kolme kierrosta kamarissaan. - -"Olen", sanoi hän, "parjannut vallassaolijoita, jotka sortavat -kirjailijoita. Mieletön barbaari, mikä olinkin, nuo ihmiset ovat sata -kertaa oikeassa. - -"Mitä minä muuta olen kuin valtiolle vaarallinen mies? Sanat, jotka -olen lingonnut muka joukkojen valistamiseksi (sehän minulla ainakin -oli verukkeena), nuo sanat, se on selvää, ovat tulisoihtu, joka -sytyttää koko maailman. - -"Olen kylvänyt esitelmiä elinehtojen yhtäläisyydestä, yleisen -veljeyden suunnitelmia, ehdotelmia kasvatuksesta, ja nyt korjaan -satona niin rajuja ja ylpeitä intohimoja, että ne kääntävät -yhteiskuntajärjestyksen nurin, sisällisiä sotia, jotka voivat -tyhjentää maailman asukkaista, ja niin villiintyneitä tapoja, että ne -siirtäisivät sivistyksen kymmenen vuosisataa taaksepäin... Oh, minä -olen hyvin suuri rikoksentekijä!" - -Hän luki vielä sivun _Savoijalaisesta pastoristaan_. - -"Niin, tässä se on: 'Yhtykäämme onneamme valvomaan...' Minä olen sen -kirjoittanut! 'Antakaamme hyveillemme se voima, jonka muut antavat -paheillensa.' Senkin olen kirjoittanut." - -Ja Rousseau kiihtyi yhä suurempaan epätoivoon. - -"Minun syytäni siis on", sanoi hän, "että nuo veljet yhtyvät veljiin; -eräänä päivänä poliisit tunkeutuvat johonkuhun noista kellareista; -sieltä siepataan koko pesye, vangitaan nuo ihmiset, jotka vannovat -kavalluksen sattuessa syövänsä toisensa, ja joku muita hävyttömämpi -heidän joukossaan vetää kirjani taskustaan ja lausuu: - -"'Mitä valittamisen syytä teillä on? Olemme Rousseaun opetuslapsia; -meillä on täällä filosofian kurssi.' - -"Oh, kylläpä Voltaire siitä saa aihetta ilvehtimiseen! Ei tarvitse -peljätä, että se hovien liehittelijä pistäisi päätänsä mokomiin -ampiaispesiin!" - -Ajatus, että Voltaire tekisi hänestä pilaa, suututti hirveästi -geneveläistä filosofia. - -"Minäkö kapinanhankkija!" mutisi hän. "Kyllä minua todellakin -lapsettaa; enkö olekin kaunis kapinoitsija?" - -Hän oli mietteissään ehtinyt tähän, kun Teresia hänen huomaamattaan -astui sisään tuoden aamiaista. - -Hän näki Rousseaun tarkkaavasti lukevan erästä kohtaa _Yksinäisen -mietteistä_. - --- Kas nyt, -- sanoi vaimo asettaen kuuman maidon meluisasti -aivan kirjan päälle, -- siinä ylpeä herrani peilailee itseään -kuvastimessaan. Monsieur lukee kirjojansa. Hra Rousseau ihailee -itseään! - --- No, Teresia, -- virkkoi filosofi, -- kärsivällisyyttä; jätä minut, -en ole leikkituulella. - --- Oi niin, se on suurenmoista, eikö olekin? -- vastasi toinen -ivallisesti. -- Sinä haltioidut! Mitenkä kirjailijoilla on niin -paljon turhamaisuutta, niin paljon vikoja, ja kuitenkin sallivat -niitä niin vähän meille nais-paroille? Jos minä rohkenen katsahtaa -pieneen kuvastimeeni, niin monsieur toruu minua ja nimittää minua -keimailijaksi. - -Hän jatkoi tähän sävyyn, tehden mies-poloisen onnettomimmaksi -ihmiseksi, ikäänkuin ei luonto siitä huolimatta olisi varustanut -Rousseauta perin rikkailla lahjoilla. - -Filosofi joi maitonsa, kastamatta leipää. Hän hautoi jotakin -mielessään. - --- Kah, sinä mietiskelet! -- virkkoi Teresia. -- Sinä aiot jälleen -kyhätä jonkun kirjan, joka on täynnä häijyyksiä... - -Rousseau värisi. - --- Sinä haaveilet ihannenaisistasi, -- sanoi hänelle Teresia, -- -sepität taas kirjoja, joita nuoret tytöt eivät uskalla lukea... tai -ehkä herjauksia, jotka joutuvat pyövelin käden poltettaviksi. - -Marttyyria puistatti. Teresia oli osannut kipeään kohtaan. - --- Ei, -- vastasi filosofi. -- Minä en enää kirjoita mitään -pahennusta herättävää... Tahdon päinvastoin laatia kirjan, jonka -kaikki kunnon ihmiset lukevat ilolla ja riemulla... - --- Ohoh, -- huudahti Teresia, vieden kupin pois. -- Se on mahdotonta; -sinun mielesi on täynnä pelkkiä rivouksia... Vielä jokunen päivä -sitten kuulin sinun lukevan jotakin kohtaa, en tiedä mitä, ja puhuit -jumaloimistasi naisista... Sinä olet satyyri, noita! - -Sana _noita_ oli Teresian sanavaraston kauheimpia solvauksia. Se -aiheutti Rousseaussa aina pöyristystä. - --- No, no, hyvä ystäväni, -- tyynnytteli hän; -- saat nähdä, että -tulet tyytyväiseksi... Tahdon kirjoittaa, että olen keksinyt keinon -parantaa maailmaa siinä tapahtuvien muutosten tuottamatta kärsimystä -ainoallekaan ihmiselle. Niin, niin, rupean kypsyttämään tätä tuumaa. -Ei vallankumouksia, suuri Jumala! Ei vallankumouksia, hyvä Teresiani! - --- Sittenpähän nähdään, -- sanoi hänen emäntänsä. -- Kuule, kello soi! - -Teresia palasi hetkisen päästä, seurassaan komea nuori mies, jota hän -pyysi odottamaan etuhuoneessa. - -Sitten hän saapuen jälleen Rousseaun luo, joka jo teki muistiinpanoja -lyijykynällä, virkkoi: - --- Kiirehdi korjaamaan pois nuo häpeälliset tekeleesi. Täällä on -eräs, joka tahtoo sinua tavata. - --- Kuka hän on? - --- Eräs herra hovista. - --- Eikö hän ole ilmoittanut sinulle nimeänsä? - --- Heh, kyllä kai minä ottaisinkin tuntemattomia vastaan! - --- Sano se sitten. - --- Hra de Coigny. - --- Hra de Coigny! -- huudahti Rousseau; -- hra de Coigny, hänen -kuninkaallisen korkeutensa kruununprinssin hovimies? - --- Epäilemättä hän on se; viehättävä nuorukainen, hyvin herttainen -mies. - --- Minä tulen, Teresia. - -Rousseau kiirehti vilkaisemaan kuvastimeen, harjasi takkiansa, Pyyhki -tohveleitaan, jotka olivat vain käyttämisestä kuluneet Pieksut, ja -astui ruokasaliin, missä herrasmies häntä odotti. - -Tämä ei ollut istuutunut. Hän katseli jonkinlaisella uteliaisuudella -kuivia kasveja, jotka Rousseau oli liimannut paperille ja sovittanut -mustiin puukehyksiin. Lasioven narahtaessa hän kääntyi ja virkkoi -kohteliaasti tervehtien: - --- Onko minulla kunnia puhua hra Rousseaun kanssa? - --- Kyllä, monsieur, -- vastasi filosofi yrmeähköllä äänensävyllä, -joka silti ilmaisi ihailua puhujan erinomaisen kauneuden ja -teeskentelemättömän hienouden johdosta. - -Hra de Coigny oli todellakin Ranskan herttaisimpia ja komeimpia -miehiä. Varmaan oli aikakauden vaatekuosi keksitty häntä varten. Se -esitti oivallisesti hänen moitteettoman jalkansa siromuotoisuuden, -näytti kaikessa somassa laajuudessaan leveät hartiat ja korkean -rinnan, antoi majesteetillisen ilmeen hänen pystyryhtiselle päällensä -ja häivähdytti norsunluun valkeuden hänen virheettömille käsilleen. - -Tämä tarkastelu tyydytti Rousseauta, joka todellisena taiteilijana -ihaili kaunista kaikkialla, missä hän sitä tapasi. - --- Monsieur, -- virkkoi hän, -- millä voin teitä palvella? - --- Teille on kaiketi ilmoitettu, monsieur, -- vastasi aatelismies, --- että olen Coignyn kreivi. Lisään siihen, että tulen madame la -dauphinen puolesta. - -Rousseau kumarsi punastuen korvia myöten; Teresia, joka seisoi -ruokasalin nurkassa kädet taskuissa, katseli mieltymyksellä Ranskan -suurimman prinsessan pulskaa lähettiä. - --- Hänen kuninkaallinen korkeutensa antaa etsiä minua... minkätähden? --- sanoi Rousseau. -- Mutta tehkäähän toki hyvin ja istukaa, monsieur. - -Rousseau istahti itse. Hra de Coigny otti korituolin ja seurasi -esimerkkiä. - --- Monsieur, asia on näin: tässä tuonnoin hänen majesteettinsa -syödessään päivällistä Trianonissa ilmaisi jotakin myötätuntoa -musiikkianne kohtaan, se kun on niin hurmaavaa. Madame la dauphine -ajatteli, että kuningasta ilahduttaisi nähdä jonkun teidän -koomillisen oopperanne esitystä Trianonin teatterissa... - -Rousseau kumarsi syvään. - --- Tulen siis, monsieur, madame la dauphinen puolesta pyytämään -teitä... -- Oh, monsieur, -- keskeytti Rousseau, -- minun -suostumuksestani se ei ollenkaan riipu. Näytelmäkappaleeni ja niihin -kuuluvat pikku aariani ovat niitä esittäneen teatterin omaisuutta. -Lupa on siis pyydettävä näyttelijöiltä, ja heidän puoleltaan hänen -kuninkaallinen korkeutensa ei suinkaan kohtaa enempää esteitä kuin -minunkaan. He tulevat hyvin iloisiksi saadessaan näytellä ja laulaa -hänen majesteettinsa ja koko hovin edessä. - --- Tehtävänäni ei ole pyytää teiltä ihan sitä, monsieur, -- virkkoi -hra de Coigny. -- Hänen kuninkaallinen korkeutensa kruununprinsessa -tahtoo tarjota kuninkaalle täydellisemmän ja harvinaisemman -huvituksen. Hän osaa kaikki oopperanne, monsieur... - -Rousseau kumarsi taas. - --- Ja laulaa niitä varsin hyvin. Rousseau mytisti suutansa. - --- Suuri kunnia minulle, -- sopersi hän. - --- Ja, -- jatkoi hra de Coigny, -- kun useat hovin naiset ovat -mainioita soittajia ja laulavat hurmaavasti, ja kun myöskin monet -herrasmiehistä hyvänlaisella menestyksellä harrastavat musiikkia, -niin oopperan, jonka madame la dauphine valitsisi teostenne joukosta, -esittäisi tämä herrojen ja naisten seura, ja pääosissa olisivat -heidän kuninkaalliset korkeutensa. - -Rousseau ponnahti tuolillaan. - --- Vakuutan teille, monsieur, -- että se on minulle tavaton kunnia, -ja pyydän teitä tarjoamaan siitä hänen korkeudelleen nöyrimmät -kiitokseni. - --- Oh, siinä ei ole kaikki, monsieur, -- virkkoi hra de Coigny -hymyillen. - --- Ah! - --- Täten kokoonpantu näyttelijäseurue on kyllä muita loistavampi, -mutta vähemmän harjaantunut. Mestarin valvova silmä ja neuvot ovat -välttämättömiä. Esityksen tulee olla kuninkaallisessa aitiossa -istuvan ylhäisen katsojan ja myöskin kuuluisan tekijän arvoinen. - -Rousseau nousi kumartaakseen; tällä kertaa oli kehuminen häntä -liikuttanut; hän kumarsi sievästi hra de Coignylle. - --- Senvuoksi, monsieur, -- sanoi aatelismies, -- hänen kuninkaallinen -korkeutensa pyytää teitä hyväntahtoisesti saapumaan Trianoniin -kappaleen yleisharjoitusta ohjaamaan. - --- Oh!... -- virkahti Rousseau. -- Hänen kuninkaallinen korkeutensa -ei ajattele... Minäkö Trianoniin? - --- Miksikä ei?... -- lausui hra de Coigny mitä luonnollisimmalla -sävyllä. - --- Oh, monsieur, teillä on hyvä maku, te olette älykäs mies; -te olette tahdikkaampi kuin monet muut; vastatkaahan nyt käsi -sydämellänne: filosofi Rousseauko, henkipatto Rousseau, ihmisvihaaja -Rousseau hovissa... eikö se saisi koko joukkiota naurusta läkähtymään? - --- En käsitä, monsieur, -- vastasi hra de Coigny kylmästi, -- miten -teitä vainoavan tuhman ryhmäkunnan nauru ja ilkkuminen voisi häiritä -kunnon miehen unta, kirjailijan, jota voidaan pitää kuningaskunnan -ensimäisenä. Jos teillä on tuollainen heikkous, hra Rousseau, -kätkekää se tarkoin; vain se voisi antaa ihmisille aihetta nauruun. -Sen suhteen mitä sanotaan täytyy, kuten myöntänette, olla varuillaan, -kun on kysymyksessä sellaisen henkilön huvi ja mielihalu kuin hänen -kuninkaallisen korkeutensa dauphinen, Ranskan kruununperijättären. - --- Tietysti, -- myönsi Rousseau, -- tietysti. - --- Johtuisiko se, -- sanoi hra de Coigny hymyillen, -- aiheettoman -häveliäisyyden jäännöksestä?... Se olisi joutavaa. Siksikö, että -olette ollut ankara kuninkaita kohtaan, varotte mukautumasta? Ah, hra -Rousseau, te olette opettanut ihmiskuntaa; mutta toivoakseni ette -sitä vihaa?... Ja tehnettehän sitäpaitsi poikkeuksen naisten suhteen, -jotka ovat kuninkaallista verta. - --- Monsieur, te pakoitatte minua hyvin herttaisesti; mutta ajatelkaa -asemaani... minä elän eristettynä, yksinäni... onnettomana. - -Teresia irvisti. - -"Vai onnettomana..." tuumi hän; "pitäisipä kelvata!" - --- Kasvoilleni ja käytökseeni jää aina, vaikka mitä tekisin, -kuninkaan ja prinsessojen silmille epämieluinen leima, he kun etsivät -vain iloa ja tyydytystä. Mitä siellä sanoisin?... Mitä tekisin?... - --- Luulisi teidän epäilevän itseänne; mutta eikö sillä, joka on -kirjoittanut _Uuden Heloisen_ ja _Tunnustukset_, monsieur, ole -enemmän älyä puhumaan ja toimimaan kuin meillä kaikilla yhteensä, -niin monta kuin meitä onkin? - --- Vakuutan teille, monsieur, että se on minulle mahdotonta... - --- Tuo sana, monsieur, on ruhtinaille tuntematon. - --- Juuri siksi, monsieur, jäänkin kotiin. - --- Monsieur, ettehän tahdo tuottaa minulle, uhkarohkealle -lähettiläälle, joka olen ottanut tehtäväkseni tyydyttää madame -la dauphinea, ettehän tahdo tuottaa minulle kivistelevää tuskaa, -pakoittamalla minua palaamaan Versaillesiin häpeissäni, voitettuna. -Se aiheuttaisi minulle niin suuren mielipahan, että lähtisin paikalla -maanpakoon. Katsokaahan, paras hra Rousseau, minun tähteni, jolla on -syvä myötätunto kaikkia teoksianne kohtaan, tehkää minun tähteni, -mitä teidän suuri sydämenne kieltäisi anovilta kuninkailta. - --- Monsieur, teidän tavaton herttaisuutenne voittaa sydämeni, -kaunopuheisuutenne on vastustamaton, ja teidän äänenne liikuttaa -minua enemmän kuin voin sanoa. -- Annatteko siis vaikuttaa itseenne? - --- Ei, minä en voi... en tosiaan; terveyteni ei siedä matkaa. - --- Matkaa? Oh, hra Rousseau, mitä ajattelette! Viiden neljännestunnin -ajelu. - --- Niin teille, virmoilla hevosillanne. - --- Mutta kaikki hovin hevosethan ovat käytettävissänne, hra Rousseau. -Madame la dauphine on pyytänyt minua teille sanomaan, että teille on -valmistettu asunto Trianonissa, sillä ei tahdota, että niin myöhään -palaisitte Pariisiin. Sitäpaitsi sanoi monsieur le dauphin, joka -osaa kaikki teoksenne ulkoa, hovinsa kuullen, että hän haluaisi -palatsissaan näytellä huonetta, missä hra de Rousseau on asunut. - -Teresialta pääsi ihastuksen huudahdus, ei Rousseaulle, vaan -ystävälliselle prinssille. - -Tätä viimeistä hyväntahtoisuuden osoitusta Rousseau ei voinut -vastustaa. - --- Täytyy siis suostua, -- virkkoi hän, -- sillä minua ei koskaan ole -näin taitavasti ahdistettu. - --- Teidät voittaa sydämeen vetoamalla, monsieur, -- vastasi hra de -Coigny; -- järjeltänne te olisitte valloittamaton. - --- Minä siis tulen, monsieur, täyttääkseni hänen kuninkaallisen -korkeutensa toivomuksen. - --- Oi, monsieur, ottakaa vastaan kaikki mieskohtaiset kiitokseni. -Sallikaa, että pidätyn kiittämästä madame la dauphinen puolesta: hän -olisi minulle pahoillaan, jos ennakolta esittäisin kiitokset, jotka -hän itse tahtoo teille lausua. Ja tiedättehän muuten, monsieur, että -miehen tuleekin kiittää nuorta ja hurmaavaa naista, joka suvaitsee -tarjota hänelle suosiotaan. - --- Se on totta, monsieur, -- vastasi Rousseau hymyillen, -- mutta -vanhuksilla on etuoikeus kauniitten naistenkin rinnalla: heitä -rukoillaan. - --- Hra Rousseau, suvaitkaa siis ilmoittaa minulle teille sopiva -aika; minä lähetän teille vaununi tai paremminkin tulen itse teitä -noutamaan opastaakseni teidät. - --- Ei, monsieur, siitä minä teidät pidätän, -- sanoi Rousseau. -- -Minä saavun Trianoniin, olkoon menneeksi; mutta jättäkää minulle -vapaus tulla sinne oman mieleni mukaisesti, omalla tavallani; älkää -tästä hetkestä lähtein minusta enää huolehtiko. Minä tulen, siinä -kaikki; ilmoittakaa minulle tunti. - --- Mitä, monsieur, ettekö salli minun olla esittelijänä! Tosin -olenkin siihen arvoton, ja teidänlaisenne nimi ilmoittaa kyllä itse -itsensä. - --- Monsieur, tiedän teidän merkitsevän hovissa enemmän kuin minä -missään paikassa maailmassa... En teidän osaltanne kieltäydy -tarjouksestanne, mutta minä rakastan omaa mukavuuttani; tahdon lähteä -sinne kuin lähtisin kävelylle, ja tämä onkin... ehdoton sanani. - --- Kunnioittava kumarrukseni, monsieur, ja minä varon missään -suhteessa teitä kiusoittamasta. Harjoitus alkaa tänä iltana kello -kuusi. - --- Hyvä on; neljännestä vailla kuusi olen Trianonissa. - --- Mutta sittenkin, millä keinoin matkustatte? - --- Se on minun asiani; kas tässä kulkuneuvoni. - -Hän näytti varsin joustavana säilynyttä säärtänsä, joka hänen oli -tapana pukea tavallaan vaativasti. - --- Viisi penikulmaa! [ranskal. penikulma (lieue) oli 4444 metriä. -Suom.] -- huudahti hra de Coigny hämmästyneenä. -- Mutta tehän aivan -murtuisitte; illasta tulee väsyttävä; olkaa varuillanne! - --- Sitten on minulla ajopelini ja hevosenikin, veljellinen -kansanomainen kulkuneuvo, joka kuuluu naapurilleni yhtä hyvin kuin -minullekin, niinkuin ilma, päiväpaiste ja vesi, ja ne vaunut maksavat -vain viisitoista souta. - --- Ah, Jumalani, kyytikärryt! Minua aivan hirvittää. - --- Penkit, jotka teistä ovat niin kovat, tuntuvat minusta pehmeiltä -kuin hekumoitsijan patjat. Minusta ne ovat kuin untuvilla tai -ruusunlehdillä täytetyt. Siis iltaan, monsieur, iltaan. - -Nähdessään itsensä näin hyvästellyksi hra de Coigny lähti ja moneen -kertaan kiiteltyään, annettuaan enemmän tai vähemmän täsmällisiä -ohjeita ja suositeltuaan palveluksiaan hän Rousseaun saattamana -sillakkeelle ja Teresian seuraamana kerroksen puoliväliin astui -pimeitä portaita alas. - -Hra de Coigny nousi vaunuihinsa ja palasi, hiljaa itsekseen -hymyillen, Versaillesiin. - -Teresia tuli takaisin, sulki oven myrskyä uhkaavana, ja Rousseau -tiesi, että ukonilma oli puhkeamassa. - - - - -8. - -Rousseaun pukeutuminen. - - -Kun hra de Coigny oli poistunut, niin Rousseau, jonka ajatuksille -tämä vierailu oli antanut uuden suunnan, istahti syvään huokaisten -pieneen nojatuoliin ja virkkoi raukealla äänellä: - --- Voi, niin tuskastuttavaa! Kylläpä ne ihmiset minua väsyttävät -ahdistelullaan! - -Huoneeseen astuvan Teresian korvaan sattuivat nämä sanat, ja hän -asettui Rousseaun eteen virkkaen: - --- Olet sinä aika pöyhkeilijä! - --- Minäkö? -- kysyi Rousseau kummastuneena. - --- Niin, sinä olet turhamielinen, tekopyhä! - --- Minäkö? - --- Sama mies... Olet kovin mielissäsi, kun pääset hoviin, ja salaat -ilosi välinpitämättömyyttä teeskennellen. - --- Oi, hyvä Jumala! -- vastasi Rousseau olkapäitänsä kohauttaen ja -nöyryytettynä, kun hänen ajatuksensa oli niin hyvin arvattu. - --- Etkö aio uskotella minulle, että sinulle muka ei ole suuri -kunnia saada kuningas kuuntelemaan sävelmiä, joita kuin mikäkin -tyhjäntoimittaja täällä rimputtelet spinetilläsi? - -Rousseau katsahti ärtyneesti vaimoonsa. - --- Sinä olet hupsu, -- sanoi hän; -- minunlaiselleni miehelle ei -kuninkaan edessä esiintyminen tuota kunniaa. Mistä ansiosta tuo mies -on päässyt valtaistuimelle? Luonnonoikusta, joka synnytti hänet -kuningattaresta. Mutta minä ansaitsen tulla kutsutuksi kuninkaan luo -häntä elähdyttämään. Sen olen ansainnut työlläni ja työn luomalla -nerollani. - -Teresia ei ollut niitä naisia, jotka näin antoivat itsensä lyödä. - --- Toivoisinpa, että hra de Sartines kuulisi sinun moisia juttelevan. -Silloin saisit asuaksesi kopin Bicêtren hulluinhuoneessa tai komeron -Charentonissa. - --- Siksi, -- virkkoi Rousseau, -- että hra de Sartines on tyrannin -palkkaama tyranni, ja mies ei voi pelkällä nerollaan puolustautua -tyranneja vastaan; mutta jos hra de Sartines minua vainoisi... - --- Niin sitten? -- tutkaisi Teresia. - --- Ah, niin, -- huokasi Rousseau, -- tiedän, että viholliseni -olisivat kovin mielissään; niin!... - --- Miksi sinulla on vihollisia? -- tivasi Teresia. -- Siksi että -olet häijy ja että olet hyökännyt koko maailman kimppuun. Oh, hra de -Voltairella on ystäviä, sen arvaa! - --- Se on totta, -- vastasi Rousseau hymyillen enkelin ilmeellä. - --- Mutta, _dame_, Voltaire käyttäytyykin herrasmiehen lailla! -Preussin kuningas on hänellä sydämellisenä ystävänä; hänellä on -hevosia, hän on rikas, hänellä on Ferneyn linna... Ja kaiken tämän -on hän ansiollaan saavuttanut... Mutta hänpä ei ynseilekään hovissa -käydessään, vaan on siellä kuin kotonaan. - --- Luuletko, -- huomautti Rousseau, -- etten minä ole siellä kuin -kotonani? Luuletko, etten tiedä, mistä kaikki siellä tuhlatut -rahat saadaan, ja että minut petetään kunnianosoituksilla, joita -siellä valtiaalle suitsutetaan? Heh, vaimo-kulta, joka arvostelet -kaiken takaperoisin, ajattele toki, että jos minä ynseilen, johtuu -se ylenkatseestani; ajattele toki, että halveksiessani noiden -hovilaisten ylellisyyttä ja loistoa teen sen siksi, että he ovat tuon -loistonsa varastaneet. - --- Varastaneet! -- kivahti Teresia sanomattoman suuttuneena. - --- Niin, varastaneet... sinulta, minulta ja koko maailmalta! Kaikki -kulta, millä heidän vaatteensa ovat kirjaillut, olisi jaettava -onnettomille, joilta puuttuu leipää. Senvuoksi minä, joka mietiskelen -kaikkea tätä, menen hyvin vastenmielisesti hoviin. - --- En väitä, että kansa on onnellinen, -- myönsi Teresia; -- mutta -kuningas on sentään kuningas. - --- No niin, minä tottelen häntä; mitä hän muuta tahtoo? - --- Oh, sinä tottelet häntä pelosta. Älä sanokaan, että menet jonnekin -vastahakoisesti ja että silti olet rohkea mies, taikka minä vastaan, -että olet teeskentelijä ja menet sinne hyvin mielelläsi. - --- Minä en pelkää mitään, -- virkkoi Rousseau ylväästi. - --- Hyvä, käyhän sitte sanomaan kuninkaalle edes neljännes siitä, mitä -juuri olet minulle jutellut. - --- Sen varmaan teen, jos tunteeni siihen käskee. - --- Sinäkö? - --- Niin, minä; olenko koskaan perääntynyt? - --- Pyh, sinä et uskaltaisi siepata kissalta sen jyrsimää luuta, -peläten, että se sinua raapaisisi... Mitä sitten, kun vartijat -ja miekkamiehet sinut ympäröitsisivät?... Näetkös, minä tunnen -sinut kuin olisin äitisi... Sinä menet heti kohta ajamaan partasi, -voitelemaan hiuksesi, laittelemaan itsesi koreaksi; sinä ojennat -sääresi siroksi, harjoittelet mielenkiintoista silmäinsiristystäsi, -koska silmäsi ovat aivan pienet ja pyöreät ja se huomattaisiin, -jos ne luonnollisesti avaisit, jotavastoin siristykselläsi -uskottelet niiden olevan isot kuin ajoportit. Kohta pyydät minulta -silkkisukkasi, pukeudut suklaanväriseen teräsnappiseen takkiisi, -kiinnität uuden tekotukan päähäsi, otat ajurin, ja niin lähtee -filosofini kauniiden naisten ihailtavaksi... ja huomenna, ah, -huomenna sitten olet oikein haltioissasi, raukeana, olet palannut -rakastuneena, kirjoittelet huokaillen pieniä värsyjä ja höystät -kahviasi kyynelilläsi. Oi, kyllä minä sinut tunnen!... - --- Sinä erehdyt, hyvä ystävä, -- sanoi Rousseau. -- Vakuutan sinulle, -että minut pakoitetaan väkisin hoviin. Minä lähden sinne, koska -toki pelkään pahennuksen herättämistä, niinkuin jokaisen kunnon -kansalaisen on sitä peljättävä. Sitäpaitsi en kuulu niihin, jotka -kieltäytyvät tunnustamasta jonkun kansalaisen yliherruutta valtiossa; -mutta jos vaaditaan hovimiesten lailla liehittelemään, jos on -hierottava uutta nuttuani noiden odotushuoneen herrojen kiiltohelyjä -vastaan... Ei, ei! Siitä ei tule mitään, ja jos minut sellaisesta -tapaat, saat mielinmäärin minua ivailla. - --- Siis sinä et pukeudukaan? -- sanoi Teresia ivallisesti. - --- En. - --- Et ota uutta tekotukkaasi? - --- En. - --- Etkä siristä pieniä silmiäsi? - --- Sanon sinulle, että menen sinne vapaana miehenä, teeskentelyttä -ja pelotta: minä menen hoviin niin kuin menisin teatteriin; ja -esiinnynkö näyttelijäin mielestä hyvin vai huonosti puettuna, siitä -minä viisi. - --- Oh, mutta ajathan toki partasi, -- virkkoi Teresia; -- se on -puolta jalkaa pitkä. - --- Sanon sinulle, että en muuta mitään ulkoasussani. Teresia räjähti -niin äänekkääseen nauruun, että Rousseau kiusaantuneena meni toiseen -huoneeseen. - -Emännän pistelyt eivät tähän loppuneet; hänellähän oli niitä varalla -kaiken laatuisia, ehtymättä. Hän otti perin huolellisesti kaapista -juhlapuvun, puhtaat liinavaatteet ja vahatut kengät, mennen sitten -levittämään kaikki nämä kauniit kapineet Rousseaun vuoteelle ja -tuoleille. - -Mutta tämä ei näkynyt niihin kiinnittävän pienintäkään huomiota. - -Silloin sanoi Teresia: - --- No, nyt sinun on aika ryhtyä pukeutumaan... Hoviasuun -laittautuminen ei käy niin nopeasti... Sinun ei enää auta viivytellä, -jos mielit ehtiä Versaillesiin määrätyllä tunnilla. - --- Sanoinhan sinulle, Teresia, -- vastasi Rousseau, -- että tässä -asussa menen hyvin mukiin. Tässä puvussa esiinnyn joka päivä -kansalaisteni edessä. Kuningas ei ole muuta kuin kansalainen kuten -minäkin. - --- No, no, -- virkkoi Teresia vietelläkseen häntä ja suostuttaakseen -hänet mairitteluilla tahtoonsa, -- älä ole itsepäinen, Jacques, -äläkä tee tyhmyyttä... Vaatteesi ovat tuossa... partaveitsesi on -valmiina... minä kutsutan parturin, jos olet tänään hermostunut... - --- Kiitos, hyvä ystävä, -- vastasi Rousseau, -- minä vain kerran -sukaisen harjalla ja otan kenkäni, koska tohveleissa ei voi lähteä -ulos. - -"Olisikohan hänellä kerrankin omaa tahtoa?" ihmetteli Teresia. - -Ja hän kiihoitti filosofia milloin keimailulla, milloin -vakuutteluilla, milloin ivansa voimalla. Mutta Rousseau tunsi hänet, -hän näki ansan; hän tiesi, että niin pian kuin hän antaisi perään, -hänen holhoojattarensa säälimättä häpäisisi ja pilkkaisi häntä. Hän -ei siis tahtonut myöntyä eikä ollut näkevinään komeita pukimia, -vaikka ne olisivat kohottaneet sitä, mitä hän nimitti luontaiseksi -hyvännäköisyydekseen. - -Teresia väijyi häntä. Hänellä oli jälellä vain yksi toivo: vilkaisu -kuvastimeen, jota Rousseau ulos lähtiessään ei koskaan laiminlyönyt, -sillä filosofi oli ylenmäärin siisteyttä harrastava, mikäli -siisteyden harrastuksessa voi liiallisuuteen mennä. - -Mutta Rousseau oli yhä varuillaan ja huomattuaan Teresian levottoman -katseen hän käänsi selkänsä kuvastimeen. Hetki tuli; filosofi oli -ahtanut päänsä täyteen kaikenlaista kiusallisen mahtipontista, mitä -hän saattaisi sanoa kuninkaalle. - -Hän toisteli siitä muutamia otteita kenkiensä solkia kiinnittäessään, -viskasi hattunsa käsivarrelleen, otti keppinsä ja käyttäen hyväkseen -hetkeä, jolloin Teresia ei voinut häntä nähdä, vetäisi takkiaan ja -liivejään molemmin käsin, oikaistakseen niiden poimut. - -Teresia astui jälleen huoneeseen tarjoten hänelle nenäliinan, jonka -Rousseau pisti laajaan taskuunsa, ja saattoi filosofin portaitten -sillakkeelle, virkkaen: - --- Kuule, Jacques, ole järkevä; tuossa asussa olet hirveä, näytät -vääränrahan-tekijältä. - --- Hyvästi, -- sanoi Rousseau. - --- Monsieur näyttää retkulta, -- toisti Teresia. -- Olehan varuillasi! - --- Varo sinä tulta, -- vastasi Rousseau; -- äläkä koske papereihini. - --- Sinä näytät aivan kynttilänniistäjältä, -- lisäsi Teresia -epätoivoissaan. - -Rousseau ei vastannut mitään; hän astui hyräillen portaita alas ja -pimeyden turvin hän harjasi hihallaan hattuansa, ravisti vasemmalla -kädellänsä palttinaista röyhystään ja somisti pukunsa nopeasti koko -hauskan näköiseksi. - -Alhaalla hän kulki varpaillaan välttääkseen kenkiensä tahrautumista -Plâtrière-kadun loassa ja saapui Elysée-kentille, missä odotteli -noita rehellisiä ajopelejä, joita kielenpuhdistelu-kiihkosta -tahdomme nimittää postivaunuiksi ja jotka vielä kaksitoista vuotta -sitten kuljettivat tai oikeammin tärisyttelivät säästäväisyyteen -pakoitettuja matkustajia Pariisin ja Versaillesin välillä. - - - - -9. - -Trianonin kulissit. - - -Mitä matkalla tapahtui ei ole tähdellistä. Rousseaun täytyi ajaa -sveitsiläisen henkivartijan, apulaiskirjurin, porvarin ja apotin -seurassa. - -Hän saapui puoli kuuden tienoissa illalla. Hovi oli jo kokoontunut -Trianoniin; alkusoiton säveleet kajahtelivat kuningasta odotellessa; -kirjailijaa ei kukaan ajatellut. - -Muutamat henkilöt tiesivät kyllä, että geneveläinen Rousseau tulisi -harjoitusta ohjaamaan; mutta hra Rousseau ei ollut mielenkiintoisempi -nähdä kuin hra Rameau tai hra Marmontel tai kuka hyvänsä noista -omituisista otuksista, joita hovilaiset tilasivat salonkeihinsa tai -huviloihinsa. - -Rousseaun otti vastaan päivystäjäupseeri, jonka tehtäväksi hra de -Coigny oli antanut heti ilmoittaa hänelle geneveläisen tulosta. - -Aatelismies riensi esille tavallisella kohteliaisuudellaan ja otti -Rousseaun mitä innokkaimmalla ystävyydellä vastaan. Mutta tuskin oli -hän ehtinyt vilkaista mieheen, kun hän kummastui eikä voinut pidättyä -häntä uudelleen tarkkaamasta. - -Rousseau oli pölyinen, vaatteet rutistuneina, kalpea, ja hänen -kalpeutensa kanssa räikeässä ristiriidassa oli erakon parta, -jonka moista kukaan juhlamenojen-ohjaaja ei koskaan ollut nähnyt -Versaillesin kuvastimiin heijastuvan. - -Rousseau joutui kovin hämilleen hra de Coignyn katseesta ja vielä -enemmän hämilleen, kun hän lähestyessään näytössalia kohtasi -komeiden pukujen, pöyhkeiden pitsien, timanttien ja sinisten -ritarikunnan-nauhojen paljouden, joka kaikki salin kultauksia vasten -muistutti äärettömään vasuun asetettua kukkavihkoa. - -Rousseau nolostui myöskin hengittäessään tätä ambralta tuoksuvaa -ilmaa, jonka hieno haju päihdytti hänen plebeijin-aistejaan. Mutta -ei auttanut muuta kuin astua rohkeasti esille. Monet katseet -tähtäytyivät häneen kuin tahrapilkkuun tässä seurassa. - -Yhä käyden hänen edellään hra de Coigny johdatti hänet soittamolle, -missä orkesteri häntä odotti. - -Sinne päästyään tunsi hän hiukan helpoitusta ja musiikin soidessa hän -ajatteli vakavasti, että hän nyt oli keskellä vaaraa, -- että tehty -oli tehty ja että mitkään tuumailut eivät siinä enää auttaneet. - -Kruununprinsessa oli jo näyttämöllä Coletten puvussa Coliniansa -odotellen. Hra de Coigny vaihtoi pukua aitiossaan. - -Äkkiä nähtiin kuninkaan astuvan sisään kumartuneitten päiden -keskellä. Ludvig XV hymyili ja näkyi olevan mitä parhaimmalla ja -hilpeimmällä tuulella. - -Kruununprinssi istahti hänen oikealleen ja Provencen kreivi asettui -hänen vasemmalle puolelleen. Tämän mitä suljetuimman seurueen -muodostaneet puolisataa henkilöä kävivät kuninkaan viittauksesta -istumaan. - --- No, eikö aleta? -- kysyi Ludvig XV. - --- Sire, -- sanoi kruununprinsessa, -- paimenet ja paimentytöt eivät -vielä ole pukeutuneet; me odotamme heitä. - --- Voisihan esiintyä kävelypuvussa, -- huomautti kuningas. - --- Ei, sire, -- vastasi kruununprinsessa itse näyttämöltä, -- sillä -me tahdomme koetella pukuja ja kuoseja valossa, jotta näemme niiden -vaikutuksen. - --- Aivan oikein, madame, -- myönsi kuningas; -- jaloitelkaamme sitten -hiukan. - -Ja Ludvig XV nousi kiertääkseen käytävässä ja näyttämöllä. Hän oli -muuten varsin levoton, kun ei nähnyt rouva Dubarryn saapuvan. - -Kuninkaan lähdettyä aitiostaan Rousseau katseli surumielisesti ja -ahdistus sydämessä tätä tyhjää salia ja mietti omaa yksinäisyyttään. - -Tämä oli omituinen vastakohta sille vastaanotolle, jota hän oli -peljännyt. Hän oli kuvitellut, että ihmisryhmät avautuisivat hänen -edessään, että hovilaisten uteliaisuus olisi vielä tungettelevampaa -ja merkitsevämpää kuin pariisilaisten; hän oli peljännyt kyselyjä ja -esittelyjä, ja nyt ei kukaan kiinnittänytkään häneen mitään huomiota. - -Hän ajatteli että pitkä partansa ei vielä ollut kyllin pitkä, että -rääsytkään eivät olisi täällä sen enempää silmään pistäneet kuin -hänen vanha pukunsa. Hän lohdutteli itseään sillä, että ei ollut -narrimaisesti hienoutta tavoitellut. - -Mutta kaiken tämän pohjalla tunsi hän sydämessään melkoista -nöyryytystä siitä, että häntä kohdeltiin korkeintaan orkesterin -johtajana. - -Äkkiä eräs upseeri lähestyi häntä ja kysyi häneltä, eikö hän ollut -hra Rousseau. - --- Kyllä, monsieur, -- vastasi hän. - --- Madame la dauphine haluaa puhella kanssanne, monsieur, -- virkkoi -upseeri. - -Rousseau nousi hyvin liikutettuna. - -Kruununprinsessa odotti häntä. Hänellä oli kädessään Coletten pikku -aaria: - - "Ma kaiken onnen hukkasin". - -Heti Rousseaun nähtyään hän riensi tämän luo. Filosofi tervehti hyvin -nöyrästi, itsekseen sanoen kumartavansa naiselle eikä prinsessalle. - -Marie-Antoinette puolestaan oli yhtä ystävällinen jörölle -ajattelijalle kuin hän olisi ollut Euroopan hienostuneimmalle -aatelismiehelle. - -Hän kysyi tältä neuvoa, millä poljennolla kolmas säe oli laulettava: - - "Colin jo hylkää mun..." - -Rousseau ryhtyi selittelemään lausuntoa ja sävellysoppia, mutta -hänen epäilemättä hyvinkin viisaan teoriansa keskeytti kuninkaan ja -muutamien hovimiesten meluisa saapuminen. - -Ludvig XV astui lämpiöön, missä kruununprinsessa täten nautti -filosofin opetusta. - -Kuninkaan ensimäinen vaikutelma, ensimäinen ajatus hänen nähdessään -tämän muokkaamattoman olennon, oli aivan sama, minkä hra de Coigny -oli katseellaan ilmaissut. Mutta hra de Coigny tunsi Rousseaun, -jotavastoin Ludvig XV ei häntä tuntenut. - -Hän katseli varsin kauan vapaata ihmistämme, samalla kun Rousseau -otti vastaan dauphinen kohteliaisuudet ja kiitokset. - -Tämä kuninkaallista valtaa uhkuva katse, tämä katse, joka ei -ollut tottunut painumaan alas kenenkään edessä, teki sanomattoman -vaikutuksen filosofiin, jonka vilkas silmä kävi epävarmaksi ja araksi. - -Kruununprinsessa odotti, kunnes kuningas oli päättänyt tarkastelunsa, -ja sitten hän lähestyen Rousseauta virkkoi: - --- Suvaitseeko teidän majesteettinne, että esittelen teille -kappaleemme tekijän? - --- Tekijän -- sanoi kuningas etsien muististaan. - -Tämän keskustelun aikana Rousseau oli kuin tulisilla hiilillä. -Kuninkaan silmä oli vuoronsa jälkeen tarkastanut ja kuin linssin -kokoama auringonsäde polttanut tuota pitkää partaa, tuota -epäilyttävää poimukaulusta, pölyistä pukua ja huonosti järjestettyä -tekotukkaa, jotka kuuluivat valtakunnan suurimmalle kirjailijalle. - -Marie-Antoinetten kävi viimemainittua sääliksi. - --- Hra Jean-Jacques Rousseau, sire, -- virkkoi hän, -- sen ihanan -oopperan tekijä, jonka aiomme teidän Majesteetillenne tulkita -huonosti. - -Nyt kohotti kuningas päätänsä. - --- Ah, -- sanoi hän kylmästi, -- hra Rousseau, minä tervehdän teitä. - -Ja hän jatkoi miehen katselemista tavalla, joka tälle todensi kaikki -hänen pukunsa puutteellisuudet. - -Rousseau mietti mielessään, miten olisi tervehdittävä Ranskan -kuningasta liehakoivia hovimiehiä matkimatta, mutta kuitenkaan -olematta epäkohtelias, koska hän tunnusti olevansa tämän ruhtinaan -talossa. - -Mutta hänen vielä näitä tuumaillessaan kuningas puhui hänelle -ruhtinaille ominaisella ylen kepeällä tavalla, kun nämä ovat -sanoneet kaiken, sanottuaan puhuteltavilleen jotakin mieluista tai -epämieluista. - -Rousseau jäi sanattomaksi, kivettyneeksi. Kaikki lauseet, mitkä hän -oli tyrannin varalle valmistanut, olivat häneltä unohtuneet. - --- Hra Rousseau, -- sanoi hänelle kuningas yhä katsellen hänen -nuttuansa ja tekotukkaansa, -- te olette säveltänyt ihanaa musiikkia, -jonka parissa saan viettää hyvin suloisia hetkiä. - -Ja kuningas loihe laulamaan kaikkia sävelasteikon ja soinnun -vaatimuksia loukkaavalla äänellä: - - "Jos oisin kuunnellut - mä ääntä keikarein, - jo oisi valjennut - uus' aamu lemmellein." - --- Se on ihanaa! -- huudahti kuningas lopetettuansa. Rousseau kumarsi. - --- En tiedä, laulanenko minä oikein, -- virkkoi dauphine. - -Rousseau kääntyi prinsessaan antaakseen hänelle tässä opastusta. - -Mutta kuningas oli jälleen innostunut laulamaan, tällä kertaa Colinin -romanssia: - - "Mun pikku majassain - ain' uudet huolet on. - ja syksyn, talven vain - ma tunnen, lohduton." - -Hänen Majesteettinsa lauloi hirveästi musiikkimiehen korvissa. -Puolittain imarreltuna hallitsijan muistista, puolittain -loukkaantuneena inhoittavasta esityksestä Rousseaun muoto muistutti -sipulia jyrsivästä apinasta, joka toiselta puolen itkee, toiselta -nauraa. - -Dauphine pysytteli vakavana sillä järkkymättömällä kylmäverisyydellä, -jota vain hovissa tavataan. - -Kuningas jatkoi hämmentymättä: - - "Oi, paimentyttösein, - jos kanssas jakaa saan - tään majan, mielehein - ei suru saavukaan." - -Rousseau tunsi punan nousevan kasvoillensa. - --- Sanokaahan minulle, hra Rousseau, -- virkkoi kuningas, -- onko -totta, että toisinaan pukeudutte armenialaiseksi? - -Rousseau punastui vielä enemmän, ja hänen kielensä takeltui -kitalakeen, niin että hän ei kuningaskunnan hinnasta olisi voinut -tällä hetkellä saada sanaa suustansa. - -Vastausta odottamatta kuningas innostui yhä laulamaan: - - "Ei lemmellä ain' - ole selvillä vain, - min myöntäisi, min kieltäisi." - --- Asutte luullakseni Plâtrière-kadun varrella? -- kysyi kuningas. - -Rousseau nyökkäsi myöntävästi, mutta tämä olikin hänen voimiensa -_ultima thule_... Koskaan hän ei ollut niitä niin ponnistanut. - -Kuningas hyräili: - - "Hän lapsi on, - hän lapsi on..." - --- Sanotaan, että te olette kovin huonoissa väleissä Voltairen -kanssa, hra Rousseau? - -Tästä iskusta Rousseau menetti viimeisenkin tajuntansa. Hän joutui -aivan ymmälleen. Kuningas ei näkynyt häntä paljoa säälivän, vaan -jatkaen hurjaa musiikkikiihkoaan poistui laulaen: - - "Nyt käykää alle jalavain, - jo tanssi alkaa, tyttöset!" - -orkesterin säestäessä tavalla, joka olisi tuhonnut Apollon, kuten -viimemainittu tuhosi Marsyaan. - -Rousseau jäi yksin keskelle lämpiötä. Marie-Antoinette oli lähtenyt -pukuansa viimeistelemään. - -Hoiperrellen ja hapuillen Rousseau pääsi käytävään; mutta juuri sen -keskellä hän kohtasi timanteista, kukista ja pitseistä välkkyvän -parin, joka täytti käytävän, vaikka nuori mies hyvin hellästi puristi -nuoren naisen kättä. - -Värisevine röyhelöineen, suunnattoman suuressa päähineessään, viuhka -kädessä ja hajuvesiltä tuoksuvana viimemainittu säteili kuin tähti. -Hän oli hipaissut Rousseauta. - -Nuori mies, joka oli solakka, siro ja viehättävä ja kantoi -englantilaisen kaulusröyhyksensä yli vedettyä Pyhän Hengen -ritarikunnan sinistä nauhaa, puhkesi herttaisen vilpittömään nauruun. -Sen hän kuitenkin heti hillitsi salaperäiseksi kuiskeeksi, joka -vuorostaan sai naisen nauramaan, osoittaen heidän mitä parhaiten -ymmärtävän toisensa. - -Rousseau tunsi tämän komean naisen, tämän hurmaavan olennon kreivitär -Dubarryksi; ja heti hänet nähtyään hän, tapansa mukaan kiintyen vain -yhteen katseltavaan, ei enää nähnyt hänen toveriaan. - -Nuori sininauhainen mies oli Artois'n kreivi, joka ilakoitsi mitä -hilpeimmin sydämin isoisänsä rakastajattaren kanssa. - -Huomatessaan Rousseaun synkät kasvot rouva Dubarry parahti: - --- Oh, ihme! - --- Mikä niin! -- virkkoi Artois'n kreivi, vilkaisten vuorostaan -filosofiin ja ojentaen jo kätensä raivatakseen hiljaa tietä -seuralaiselleen. - --- Hra Rousseau! -- huudahti rouva Dubarry. - --- Geneven Rousseau? -- kysyi Artois'n kreivi lomalla olevan -koulupojan äänellä. - --- Niin, monseigneur, -- vastasi kreivitär. - --- Ah, hyvää päivää, hra Rousseau, -- virkkoi veitikka nähdessään -Rousseaun epätoivoisesti rynnistävän kiilautuakseen ohitse, -- hyvää -päivää... Saamme kuulla teidän musiikkianne. - --- Monseigneur... -- sammalsi Rousseau huomatessaan sinisen nauhan. - --- Oi, hyvin herttaista musiikkia, -- säesti kreivitär, -- musiikkia, -joka on sopusoinnussa tekijänsä hengen ja sydämen kanssa! - -Rousseau kohotti päänsä ja poltti silmänsä kreivittären katseen -tulessa. - --- Madame... -- sanoi hän nyreästi. - --- Minä esitän Colinin osaa, madame, -- huudahti Artois'n kreivi, -- -ja pyydän teitä, rouva kreivitär, esittämään Colettea. - --- Sen tekisin perin mielelläni, monseigneur; mutta minä, joka en ole -taiteilija, en mitenkään uskaltaisi häväistä mestarin sävellystä. - -Rousseau olisi antanut elämänsä rohjetakseen vielä katsahtaa, mutta -ääni, sävy, imartelu, kauneus olivat kukin jo heittäneet koukun hänen -sydämeensä. - -Hän tahtoi paeta. - --- Hra Rousseau, -- sanoi prinssi, sulkien häneltä tien, -- tahdon, -että te opettaisitte minulle Colinin osan. - --- En suinkaan uskaltaisi pyytää monsieuria opastamaan minua Coletten -osassa, -- lausui kreivitär muka arkaillen, ja täten hän kokonaan -hämmennytti filosofin. - -Tämän silmiin tuli kuitenkin kysyvä ilme. - --- Monsieur vihaa minua, -- virkkoi kreivitär prinssille tenhoavalla -äänellään. - --- Mitä vielä, -- huudahti Artois'n kreivi. -- Vihaa teitä! Kuka -voisi teitä vihata, madame? - --- Näettehän sen, -- vastasi tämä. - --- Hra Rousseau on liiaksi kunnon mies ja on sepittänyt liian paljon -kaunista, pakoillakseen niin hurmaavaa naista, -- sanoi Artois'n -kreivi. - -Rousseau päästi raskaan huokauksen ikäänkuin olisi ollut heittää -henkensä ja pujahti kapeasta aukosta, jonka nuori prinssi -varomattomasti jätti itsensä ja seinän väliin. - -Mutta Rousseaulla ei ollut onnea tänä iltana; tuskin hän oli astunut -neljää askelta, kun hän kohtasi uuden ryhmän. - -Tällä kertaa muodosti ryhmän kaksi miestä, toinen vanha, toinen -nuori; jälkimäisellä oli sininen nauha, vanhempi oli noin -viidenkuudetta ikäinen, punaiseen puettu ja kasvoiltaan vakavan -kalpea. - -Nämä kaksi miestä kuulivat hilpeän Artois'n kreivin huudahtelevan ja -nauravan kaikin voimin: - --- Ah, hra Rousseau, hra Rousseau, minä joudun sanomaan, että rouva -kreivitär on säikyttänyt teidät pakoon, ja sitä ei tosiaan kukaan -tahdo uskoa. - --- Rousseau? -- kuiskailivat molemmat miehet. - --- Pysäytähän hänet, veliseni, -- kehoitti prinssi, yhä nauraen; -- -pysäyttäkää hänet, hra de Vauguyon. - -Rousseau käsitti nyt, millaiselle karille hänen onneton tähtensä oli -hänen purtensa toimittanut. - -Provencen kreivi ja Ranskan prinssien opettaja! Provencen kreivi -sulki siis hänkin Rousseaulta tien. - --- Hyvää päivää, monsieur, -- virkkoi hän tälle lyhyeen ja -kuivakiskoiseen tapaansa. - -Hätääntynyt Rousseau kumarsi sopertaen: - --- En tästä pääse! - --- Ah, olen hyvin mielissäni teidät tavatessani, monsieur, -- sanoi -prinssi koulumestarin äänellä, joka etsii ja löytää vikaa oppilaasta. - -"Yhä noita järjettömiä kohteliaisuuksia", ajatteli Rousseau. "Kyllä -ne suuret herrat ovat äiteliä!" - --- Minä olen lukenut Tacitus-käännöksenne, monsieur. - -"Ah, se on totta", sanoi Rousseau itsekseen; "hän on oppinut mies, -oikein pedantti". - --- Tiedättekö, että Tacituksen kääntäminen on sangen vaikeata? - --- Olenhan, monseigneur, siitä maininnut pienessä esipuheessani. - --- Niin, sen kyllä tiedän, sen kyllä tiedän; te sanotte siinä, että -osaatte vaan keskinkertaisesti latinaa. - --- Monseigneur, se on aivan totta. - --- Miksi sitte käännätte Tacitusta, hra Rousseau? - --- Se oli tyyliharjoitusta, monseigneur. - --- Oh, hra Rousseau, olitte väärässä kääntäessänne _imperatoria -brevitate_ sanoilla "vakava ja täsmällinen puhe". - -Rousseau etsi levottomana muististaan. - --- Niin, -- sanoi nuori prinssi varmasti ja arkailematta kuin iäkäs -tiedemies, joka on keksinyt virheen Salmasiuksen teoksissa, -- sillä -tavalla te olette kääntänyt. Lause esiintyy kohdassa, missä Tacitus -kertoo Pison sotamiehilleen pitämästä puheesta... - --- No, monseigneur? - --- Niin, hra Rousseau, _imperatoria brevitate_ merkitsee: päällikön -tai käskemään tottuneen miehen täsmällisyydellä. _Käskijän -täsmällisyydellä_... siinä oikea tulkinta, eikö niin, hra de Vauguyon? - --- Niin, monseigneur, -- myönsi opettaja. Rousseau ei vastannut -mitään. Sitten lisäsi prinssi: - --- Tämä oli sattuva esimerkki väärinkäsityksestä, hra Rousseau... Ja -löydänpä vielä toisenkin. - -Rousseau kalpeni. - --- Niin, hra Rousseau, se on Cecinaa koskevassa kappaleessa, joka -alkaa näin: _At in superiore Germania_. Tiedätte, että siinä -kuvaillaan Cecinaa, ja Tacitus kirjoittaa: _cito sermone_. - --- Muistan täydellisesti, monseigneur. - --- Olette kääntänyt sen sanalla "kaunopuheinen"... - --- Niin juuri, monseigneur, ja luulin... - --- _Cito sermone_ merkitsee nopeasti puhuvaa, siis sellaista -henkilöä, joka puhuu sujuvasti. - --- Minä sanoin _kaunopuheinen_? - --- Siinä olisi silloin pitänyt olla _decoro_ tai _ornato_ tai -_eleganti sermone. Citus_ on kuvallinen laatusana, hra Rousseau. -Niinikään Tacitus kuvaillessaan Othon käytöksessä tapahtunutta -muutosta sanoo: _Delata voluptatate, dissimulata luxuria, cunctaque -ad imperii decorem composita_. - --- Minä käänsin sen: Siirtäen toisiin aikoihin ylellisyyden ja -nautinnon hän petti koko maailmaa, ryhtyen uudestaan luomaan -valtakunnan loistoa. - --- Väärin, hra Rousseau, väärin; ensiksikin olette tehnyt yhden -ainoan lauseen kolmesta pienestä lauselmasta; ja se on pakoittanut -teidät kääntämään huonosti sanat _dissimulata luxuria_... Sitten -olette hairahtanut tämän lauseen viimeisessä jäsenessä. Tacitus -ei ole tahtonut sanoa, että keisari Otho ryhtyi uudestaan luomaan -valtakunnan loistoa; hän tarkoittaa sanoillaan, että Otho, joka ei -enää tyydytellyt intohimojansa, vaan peitteli ylellisiä tapojaan, -sovitti kaiken, käytti kaiken, käänsi kaiken... kaiken, käsitättekö, -hra Rousseau, jopa intohimonsa ja paheensakin valtakuntansa -loiston kohottamiseksi. Se on ajatus, lauseen monijakoinen ajatus, -jotavastoin te esitätte sen rajoitettuna; eikö niin, hra de la -Vauguyon? - --- Niin, monseigneur. - -Rousseau hikoili ja puhkui tässä säälimättömässä puserruksessa. - -Prinssi salli hänen hetkisen hengähtää. - --- Te olette perin etevä filosofiassa, -- sanoi hän sitten. Rousseau -kumarsi. - --- Mutta _Émilenne_ on vaarallinen kirja. - --- Vaarallinenko, monseigneur? - --- Niin, niiden monien harha-ajatusten tähden, joita se antaa -pikkuporvareille. - --- Monseigneur, kun mies on tullut isäksi, joutuu hän noihin oloihin, -olkoon hän sitten kuningaskunnan suurin tai viimeisin... Isän -asema... on... - --- Sanokaahan, hra Rousseau, -- kysyi häijy prinssi äkkiä, -- -eikö teidän _Tunnustuksenne_ ole varsin hupaisa kirja?... Niin, -kuulkaahan, montako lasta teillä on ollut? - -Rousseau kalpeni, horjui ja jätti nuoren pyövelinsä suuttumuksen -ja ällistyksen ilme silmissään, ja se teki Provencen kreivin -ilkeämielisen huvin kaksinkertaiseksi. - -Hän olikin nauttinut kyllikseen, sillä vastausta odottamatta prinssi -poistui opettajansa käsivarressa ja jatkaen huomautuksiaan sen miehen -teoksista, jonka hän niin hirmuisesti oli masentanut. - -Yksikseen jääneenä Rousseau hiukan toipui hämmennyksestään, kun hän -samassa kuuli orkesterin kajahduttavan hänen alkusoittonsa ensimäiset -säveleet. Hän asteli horjuen sinne päin ja istuimelleen saavuttuaan -hän sanoi: - -"Hupsu, tyhmä, pelkuri, mikä olenkin! Juuri nyt keksin vastauksen, -joka minun olisi pitänyt antaa tuolle pienelle julmalle -viisastelijalle. 'Monseigneur', olisin hänelle sanonut, 'on -säädytöntä, että nuori mies kiusaa vanhus-poloista'." - -Hän oli ajatuksissaan ehtinyt tähän ja oli hyvin tyytyväinen -lauseeseensa, kun kruununprinsessa ja hra de Coigny alottivat -duettonsa. Filosofin äskeiset mietteet hälvenivät musiikkimiehen -kärsimykseen; sydämen jälkeen sai korva rangaistuksensa. - - - - -10. - -Harjoitus. - - -Heti kun harjoitus oli alkanut ja itse näytteleminen vaati -tarkkaavaisuutta osakseen, Rousseau lakkasi olemasta huomion esineenä. - -Nyt hän vuorostaan katseli ympärilleen. Hän kuuli maalaispukuisten -suurten herrojen laulavan väärin ja näki naisten veikistelevän -paimentyttöinä hovipuvuissa. - -Marie-Antoinette lauloi puhtaasti, mutta hän oli huono näyttelijätär; -sitäpaitsi oli hänellä niin heikko ääni, että se tuskin kuului. -Ollakseen ketään peloittamatta kuningas oli mennyt hämärään aitioon, -jossa hän jutteli naisten kanssa. - -Kruununprinssi kuiskasi oopperan sanoja, ja esitys meni -majesteetillisen huonosti. - -Rousseau päätti lakata kuuntelemasta, mutta hänen oli vaikea olla -kuulematta. Hänellä oli kuitenkin yksi lohdutus: hän oli huomannut -ylhäisten sivuhenkilöiden joukossa suloisen olennon, ja se tyttö, -jolle taivas oli suonut nuo ihanat kasvot, lauloi kauneimmalla -äänellä koko joukosta. - -Rousseau siis keskitti huomionsa häneen ja vaipui tämän hurmaavan -olennon katselemiseen nuottitelineensä yli, ja hän avasi molemmat -korvansa kootakseen hänen äänensä kaiken sulosoinnun. - -Nähdessään tekijän tarkkaavaisena kuuntelevan kruununprinsessa tämän -hymystä ja raukeista silmistä helposti vakuuttautui, että toki -parhaiden palasten esittäminen kävi Rousseaun mielestä tyydyttävästi, -ja nainen kun oli, hän kiitosta saadakseen kumartui nuottitelinettä -kohti, lausuen: - --- Meneekö huonosti, hra Rousseau? - -Unelmoiva, suu avoinna istuva Rousseau ei vastannut mitään. - --- Kas, me olemme erehtyneet, -- virkkoi Marie-Antoinette, -- eikä -Rousseau uskalla sitä sanoa. Pyydän sitä teiltä, hra Rousseau. - -Rousseaun silmät eivät irtautuneet kauniista tytöstä, joka itse -puolestaan ei huomannut, millaisen tarkkaavaisuuden esineenä hän oli. - --- Ah, -- virkkoi Marie-Antoinette, seuraten filosofimme katseen -suuntaa, -- neiti de Taverney siellä on tehnyt virheen!... - -Andrée punehtui, hän näki kaikkien silmäin tähtäytyvän itseensä. - --- Ei, ei! -- huudahti Rousseau. -- Ei, neiti laulaa kuin enkeli. - -Rouva Dubarry singahdutti filosofiin silmäyksen, joka oli terävämpi -kuin heittokeihäs. - -Parooni de Taverney sensijaan tunsi sydämensä sulavan ilosta ja -palkitsi Rousseauta herttaisimmalla hymyllään. - --- Laulaako tuo tyttö teistä hyvin? -- kysyi rouva Dubarry -kuninkaalta, johon Rousseaun sanat olivat tehneet silminnähtävän -vaikutuksen. - --- En osaa sanoa... -- virkkoi Ludvig XV; -- näyttämöllä esitettyä -laulua arvostellakseen tarvitsisi olla musiikintuntija. - -Sillävälin Rousseau liikahteli soittamollaan antaakseen kajahduttaa -kuoron: - - "Luo armaan paimenettaren - Colin jo palaa. Riemuitkaa!" - -Kääntyessään ensi kokeen jälkeen hän huomasi de Jussieun, joka häntä -herttaisesti tervehti. - -Geneveläiselle ei ollut mikään vähäpätöinen huvi esiintyä hovia -opettamassa miehen nähden, joka ylemmyydellään oli häntä hiukan -loukannut. Hän vastasi tervehdykseen virallisen kohteliaasti ja alkoi -uudestaan tähystellä Andréeta, joka ylistyksestä oli tullut vielä -kauniimmaksi. - -Harjoitus jatkui, ja rouva Dubarry joutui kamalan pahalle tuulelle; -hän oli kahdesti yllättänyt Ludvig XV:n siihen määrin näytäntöön -kiintyneenä, että hän ei tarkannut hänen siroja sanojaan. - -Mustasukkaisen silmissä näytäntö oli välttämättömästi samaa kuin -Andrée. Silti sai kruununprinsessa osakseen paljon ylistystä ja -esiintyi hurmaavan iloisena. - -Richelieun herttua liehui hänen ympärillään nuoren miehen kepeydellä, -ja hänen oli onnistunut muodostaa teatterin perällä ilakoitseva -piiri, jonka keskuksena oli kruunun prinsessa ja joka hirveästi -tuskastutti Dubarryn puoluetta. - --- Neiti de Taverneyllä tuntuu olevan kaunis ääni, -- sanoi hän aivan -kuuluvasti. - --- Ihastuttava, -- myönsi dauphine; -- ja ellen olisi ollut liian -itsekäs, olisin antanut hänen esittää Colettea. Mutta kun olen -valinnut tämän osan oikein huvikseni, en luovuta sitä kellekään. - --- Oh, neiti de Taverney ei laulaisi sitä paremmin kuin teidän -kuninkaallinen korkeutenne, -- virkkoi Richelieu, -- ja... - --- Neiti on harvinaisen musikaalinen, -- huomautti Rousseau varmalla -äänellä. - --- Erinomaisen, -- vahvisti dauphine, -- ja tunnustaakseni totuuden, -hän minulle opettaakin osani. Sitäpaitsi hän tanssii ihastuttavasti, -ja minä tanssin hyvin kehnosti. - -Voi arvata, minkä vaikutuksen tämä keskustelu teki kuninkaaseen, -rouva Dubarryyn ja kaikkiin noihin uteliaihin ihmisiin, -juoruilijoihin, juonittelijoihin ja kadehtijoihin. Jokainen riemuitsi -saadessaan haavoittaa tai vastaanotti iskun häpeissään ja tuskaa -tuntien. Kukaan ei ollut välinpitämätön, ellei kenties Andrée itse. - -Richelieun kannustama kruununprinsessa antoi lopuksi Andréen laulaa -romanssin: - - "Ma palvelijan kadotin. - Colin jo hylkää mun." - -Nähtiin kuninkaan keinuttavan päätänsä laulun tahdissa niin -vilkasta mielihyvää osoittavin liikkein, että rouva Dubarryn -punainen poskimaali putoili pieninä hileinä niinkuin väri lohkeilee -kostuneesta taulusta. - -Richelieu, joka oli naistakin häijympi, nautti kostoaan. Hän oli -lähestynyt de Taverneytä, isää, ja nämä kaksi vanhusta muodostivat -kuvaryhmän, jota olisi voinut nimittää Tekopyhyydeksi ja -Turmelukseksi toisilleen merkitsevästi silmää iskemässä. - -Heidän ilonsa tuli sitä elävämmäksi, kun rouva Dubarryn otsa -vähitellen synkistyi. Tämä kohahdutti sen kukkuralleen, noustessaan -eräänlaisen vihan vimmassa; ja se oli vastoin kaikkia sääntöjä, koska -kuningas vielä istui. - -Hovilaiset tunsivat muurahaisten tavoin myrskyn enteet ja kiirehtivät -etsimään suojaa vahvimmilta. Niinpä nähtiin kruununprinsessan -ystävien yhä enemmän kerääntyvän hänen ympärilleen ja rouva Dubarryn -puolueeseen kuuluvien entistä enemmän tätä mielistelevän. - -Vähitellen oli harjoitukseen kohdistunut mielenkiinto poikennut -luonnolliselta uomaltaan toiseen ajatuspiiriin. Ei enää ollut kysymys -Colettesta tai Colinista, ja monet katselijoista tuumivat, että pian -ehkä rouva Dubarryn olisi laulettava: - - Ma palvelijan kadotin, - Colin jo hylkää mun. - --- Näetkö, -- kuiskasi Richelieu Taverneylle, -- näetkö tyttäresi -hämmästyttävää menestystä? - -Ja hän veti hänet käytävään, työntäen auki erään lasioven ja -pudottaen uteliaan, joka riippui ruudussa katsellakseen saliin. - --- Hiton lurjus! -- mutisi hra de Richelieu ravistaen hihaansa, jonka -oven takaisinponnahdus oli rypistänyt, ja nähdessään vielä, että -utelias oli puettu linnan työmiesten tapaan. - -Niistä oli tosiaan eräs täten kukkavasu käsivarrellaan onnistunut -kiipeämään lasiruudun taakse ja kurkistamaan saliin, nähden sieltä -koko esityksen. Hänet työnnettiin käytävään, mihin hän oli vähällä -kaatua selälleen; mutta joskaan hän ei kaatunut, hänen vasunsa meni -kumoon. - --- Kah, tunnen sen vintiön, -- sanoi Taverney vihaisin katsein. - --- Kuka hän on? -- kysyi herttua. - --- Mitä täällä teet, kutale? -- kysyi Taverney. - -Gilbert, sillä hän se oli, kuten lukija jo on arvannut, vastasi -ylpeästi: - --- Kuten näette, minä katselen. - --- Sensijaan että olisit työssäsi, -- virkkoi Richelieu. - --- Työni on jo tehty, -- vastasi Gilbert nöyrästi herttualle, -viitsimättä edes vilkaista Taverneyhin. - --- Tuon tyhjäntoimittajan siis tapaan kaikkialta! -- tiuskaisi -Taverney. - --- No, no, monsieur, -- keskeytti säveä ääni, -- Pikku Gilbertini on -hyvä työmies ja perin uuttera botanisti. - -Taverney kääntyi ja näki hra de Jussieun silittelemässä Gilbertin -poskia. Hän punastui suuttumuksesta ja poistui. - --- Palvelijoita täällä! -- jupisi hän mennessään. - --- Hiljaa! -- varoitti Richelieu. -- Nicole on samoin täällä... -Katso... oven nurkassa tuolla ylhäällä... Se tytön veitikka, hän on -pelkkänä silmänä! - -Tosiaankin kuroitti Nicole siroa päätänsä parinkymmenen muun -Trianonin palvelijan takaa, ja hänen ihmettelystä ja ihailusta -laajenneet silmänsä varmaankin näkivät kaiken kaksin kerroin. - -Gilbert huomasi hänet ja kääntyi toisaanne. - --- Tule, tule, -- sanoi herttua Taverneylle, -- luulen kuninkaan -haluavan sinua puhutella... Hän etsii. - -Ystävykset lähtivät kuninkaan aitioon päin. - -Rouva Dubarry haasteli seisaallaan hra d'Aiguillonin kanssa, joka -myöskin seisoi. Tämä seurasi tarkkaan setänsä jokaista liikettä. - -Yksikseen jääneenä Rousseau ihaili Andréeta; hän oli, jos meidän -sallitaan niin sanoa, tyttöön rakastumassa. Ylhäiset näyttelijät -menivät pukeutumaan aitioihinsa, joihin Gilbert oli asettanut uusia, -tuoreita kukkia. - -Kun Taverney hra de Richeliun mentyä kuningasta tapaamaan oli -jäänyt yksikseen eteiseen, hän tunsi sydämensä odotellessa vuoroin -jähmettyvän, vuoroin palavan. - -Vihdoin herttua tuli takaisin, asettaen sormen huulilleen. - -Taverney kalpeni ilosta ja astui ystäväänsä vastaan, joka vei hänet -kuninkaalliseen aitioon. Täällä kuulivat he, mitä vain harvoilla oli -tilaisuus kuulla. - -He kuulivat rouva Dubarryn sanovan kuninkaalle: - --- Odotanko teidän majesteettianne tänään illalliselle? Ja kuningas -vastasi siihen: - --- Tunnen itseni väsyneeksi, kreivitär; suokaa minulle anteeksi. - -Samassa saapui kruununprinssi ja astuen melkein kreivittären jalalle, -näkymättä tätä huomaavan, virkkoi: - --- Sire, kunnioittaako teidän majesteettinne meitä syömällä -illallista Trianonissa? - --- En syö täällä, poikani; sanoin juuri äsken madamelle, että tunnen -väsymystä; teidän pursuava nuoruutenne huimaisi minua... Aterioitsen -yksinäni. - -Dauphin kumarsi ja lähti Rouva Dubarry lyykisti vyötäisiään myöten ja -poistui suuttumuksesta väristen. - -Silloin antoi kuningas merkin Richelieulle. - --- Herttua, -- sanoi hän -- minun on puhuttava teille eräästä teitä -koskevasta asiasta. - --- Sire... - --- En ole ollut tyytyväinen... Tahdon, että annatte minulle -selityksiä... Kuulkaahan... Minä aterioitsen yksinäni, te olette -minulle seurana. - -Ja kuningas katsahti Taverneyhin. - --- Kaiketi tunnette tuon herrasmiehen, herttua? - --- Hra de Taverneyn? Kyllä, sire. - --- Ah, sen ihastuttavan laulajattaren isä? - --- Niin, sire. - --- Kuunnelkaa mitä sanon, herttua. - -Kuningas kumartui kuiskailemaan Richelieun korvaan. Taverney iski -kyntensä ihoonsa, jotta ei ilmaisisi liikutustansa. Hetkistä -myöhemmin Richelieu kulki Taverneyn ohi ja sanoi hänelle: - --- Seuraa minua huomaamattomasti. - --- Mihin sitten? -- kysyi Taverney samaan tapaan. - --- Tulehan vain. - -Herttua läksi. Taverney seurasi häntä kahdenkymmenen askeleen -välimatkalla kuninkaan huoneisiin asti. Herttua astui sisälle; -Taverney jäi etuhuoneeseen. - - - - -11. - -Lipas. - - -Hra de Taverneyn ei tarvinnut kauan odottaa. Pyydettyään hänen -majesteettinsa kamaripalvelijalta, mitä kuningas oli jättänyt -toilettipöydälleen, Richelieu palasi pian ulos kantaen esinettä, jota -parooni ei heti voinut sitä peittävän silkkisuojuksen alta eroittaa. -Mutta marski karkoitti pian ystävänsä levottomuuden, Hän vei hänet -parvekkeelle päin. - --- Parooni, -- sanoi hän, heti kun näki olevansa hänen kanssaan -kahden kesken. -- Mielestäni olet toisinaan epäillyt ystävyyttäni? - --- En sovintomme jälkeen, -- vastasi Taverney. - --- Sitten olet epäillyt onneasi ja lastesi menestystä? - --- Oh, sitä kyllä. - --- Kah, sinä olit väärässä. Omasi ja lastesi onni on luotu niin -nopeasti, että sen pitäisi sinua huimata. - --- Pyh, -- virkkoi Taverney, joka aavisti osan totuutta, mutta -joka ei olisi jättäytynyt jumalan haltuun ja siis myöskin varoi -paholaista; -- miten lasteni onni on niin nopeasti tullut luoduksi? - --- Mutta onhan hra Filip kapteenina kuninkaan palkkaamassa -komppaniassa. - --- Oh, se on totta... ja siitä saan kiittää sinua. - --- Eikö mitä! Ja sitten neiti de Taverneystä ehkä tulee markiisitar. - --- Mitä kummaa! -- huudahti Taverney. -- Mitä, tyttärestänikö...? - --- Kuuntele, Taverney, kuninkaalla on perin hyvä maku; kauneus, -sulo ja hyve miellyttävät hänen majesteettiaan, kun niihin liittyy -lahjakkuutta... ja neiti de Taverneyssä yhtyvät nämä avut hyvin -huomattavassa määrässä... Kuningas on siis ihastunut neiti de -Taverneyhin. - --- Herttua, -- vastasi tytön isä, ottaen arvokkaan muodon, joka -marskista tuntui enemmän kuin naurettavalta, -- herttua, miten -selität tuon sanasi "ihastunut"? - -Richelieu ei pitänyt pöyhkeilystä; hän vastasi kuivasti ystävälleen: - --- Parooni, kielenkäyttö ei ole vahvoja puoliani, enkä -oikeinkirjoitustakaan paljoa osaa "Ihastunut" on minulle aina -merkinnyt ylenmääräistä tyytyväisyyttä, siinä se... Jos sinä olet -ylenmäärin huolestunut nähdessäsi lastesi kauneuden, lahjakkuuden ja -ansiollisuuden tyydyttävän kuningasta, tarvitsee sinun vain sanoa -sananen... minä palaan heti hänen majesteettinsa luo. - -Ja Richelieu pyörähti kantapäillään aivan nuorekkaan kepeästi. - --- Herttua, sinä et käsittänyt minua oikein, -- huudahti parooni, -pidättäen häntä. -- _Vertubleu_, oletpa sinä elävä. - --- Miksi sanot minulle, että et ole tyytyväinen? - --- Heh, enhän minä sitä sanonut. - --- Sinä vaadit minulta selityksiä kuninkaan armollisesta suosiosta... -Sellainen saakelin hupsu! - --- Vielä kerran, herttua, enhän siitä ole hiiskahtanutkaan. Ihan -varmaan minä olen tyytyväinen. - --- Ah, sinä... No, kuka sitten on tyytymätön?... Tyttäresikö? - --- Kuka tietää! - --- Rakas ystävä, sinä olet kasvattanut tyttäresi yhtä älyttömäksi -näissä asioissa kuin itsekin olet. - --- Paras ystäväni, tyttäreni on kasvattanut itsensä aivan yksinään; -käsität hyvin, että minä en ole itseäni siinä riuduttanut. Minulle -oli kylliksi rakasta homehtua Taverneyn loukossa... Hyve on hänessä -puhjennut aivan itsestään. - --- Ja kerrotaan, että maalaiset ovat taitavia rikkaruohojen -kitkennässä! Sanalla sanoen, tyttäresi on turhankaino. - --- Sinä erehdyt, hän on kyyhkynen. - -Richelieu irvisti. - --- No niin, lapsi-paran on etsittävä kelpo aviomies, sillä se vika -tekee onnen sattumat hänelle harvinaisiksi. - -Taverney katseli levottomasti herttuaa. - --- Onneksi hänelle, -- jatkoi tämä, -- on kuningas niin silmittömästi -rakastunut Dubarryn kreivittäreen, että hän ei koskaan kiinnittäisi -vakavaa huomiota muihin. - -Taverneyn levottomuus muuttui ahdistukseksi. - --- Siis, -- jatkoi Richelieu, -- tyttäresi ja sinä voitte -rauhoittua. Minä menen esittämään hänen majesteetilleen tarpeelliset -vastaväitteet, niin ei kuningas sitä laisinkaan tyrkytä. - --- Mitä sitten, hyvä Jumala? -- huudahti Taverney aivan kalpeana, -ravistaen ystäväänsä käsivarresta. - --- Pientä lahjaa neiti Andréelle, rakas parooni. - --- Pientä lahjaa!... Mikä se on? -- kysyi Taverney täynnä ahneutta ja -toivoa. - --- Oh, eipä juuri mitään, -- virkkoi Richelieu huolettomasti; -- -tämä... katso. - -Ja hän paljasti lippaan silkkikääröstä. - --- Jalokivilipas? - --- Vähäpätöinen kapine... muutaman tuhannen livren kaulakoriste, -jonka hänen majesteettinsa ihastuneena kuulemastaan mielilaulustansa -tahtoi tarjota sen laulajalle; sellainen on sopivaa. Mutta koska -tyttäresi on niin arka, älkäämme siitä enää puhuko. - --- Herttua, mitä ajattelet? Kuningashan loukkaantuisi siitä. - --- Epäilemättä se loukkaisi kuningasta; mutta eikö hyveelle aina ole -ominaista loukata jotakuta tai jotakin? - --- Mutta, herttua, maltahan toki, -- sanoi Taverney, -- tyttö ei ole -niin järjetön. - --- Toisin sanoen nyt sinä olet puhumassa, eikä tyttö? - --- Oh, mutta tiedänhän minä hyvin, mitä hän sanoo ja tekee! - --- Kiinalaiset ovat perin onnellisia, -- virkkoi Richelieu. - --- Minkätähden? -- kysyi Taverney hämmästyneenä. - --- Sentähden että heillä maassaan on paljon kanavia ja virtoja. - --- Herttua, sinä vaihdat puheenaihetta; älä saata minua epätoivoon. -Puhu minulle entiselläsi. - --- Minä puhun, parooni, enkä laisinkaan muuta keskustelumme aihetta. - --- Miksi sitten haastaa kiinalaisista? Mitä yhteyttä heidän -virroillaan on tyttäreni kanssa? - --- Hyvin paljon... Sanon sinulle, että kiinalaisilla on onni -kenenkään siitä muistuttamatta hukuttaa liian siveelliset tytöt. - --- No, no, herttua, -- virkkoi Taverney, -- täytyy olla myöskin -oikeudenmukainen. Otaksukaamme, että sinulla olisi tytär. - --- Hitossa, onhan minulla... ja jos tultaisiin kertomaan, että hän on -liian hyveellinen... olisi se kovin häijyä! - --- Soisit kai sentään mieluummin hänen olevan toisin? - --- Oh, minä en enää sekaannu lasteni asioihin, kun he ovat täyttäneet -kahdeksan vuotta. - --- Kuuntelehan minua sentään. Jos kuningas antaisi tehtäväkseni -tarjota kaulanauhan tyttärellesi ja tyttäresi valittaisi sinulle? - --- Oh, ystäväiseni, ei mitään vertailuja... Minä olen aina elänyt -hovissa, jotavastoin sinä olet elänyt huronin tavoin: se on peräti -erilaista. Mikä sinulle on hyvettä, on minulle hupsuutta; mikään -ei, näetkös, opi se ohjeeksesi, ole epämiellyttävämpää kuin tulla -sanomaan ihmisille: "Mitä tekisitte siinä tai siinä tilaisuudessa?" -Ja päälle päätteeksi sinä vertailussasi erehdyt, hyvä ystävä. Ei -ole laisinkaan tarkoitus, että menisin tarjoamaan kaulakoristetta -tyttärellesi. - --- Niinhän minulle sanoit... - --- En ole sellaisesta hiiskunutkaan. Ilmoitin, että kuningas oli -käskenyt minun ottaa pöydältään lippaan neiti de Taverneytä varten, -jonka ääni oli häntä miellyttänyt; mutta en ole, kertaakaan sanonut, -että hänen majesteettinsa olisi antanut tehtäväkseni viedä se tuolle -nuorelle neidille. - --- Silloin en tosiaan enää tiedä, -- virkkoi parooni epätoivoissaan, --- mitä tästä kaikesta ajatella. En ymmärrä sanaakaan, sinä puhut -arvoituksilla. Miksi antaa tämä kaulanauha, ellei se ole annettava? -Miksi antaa homma sinulle, ellei asiasi ole sitä hänelle viedä? - -Richelieu päästi äänekkään huudahduksen ikäänkuin olisi nähnyt -hämähäkin. - --- Ah, -- virkkoi hän, -- puh, puh, huroni, ruma mörkö! - --- Kuka se on? - --- No sinä, hyvä ystäväni; sinä veikkoseni... Sinä olet kuin kuusta -pudonnut, parooni-poloiseni. - --- En enää tiedä... - --- Et ymmärrä mitään. Ystäväiseni, kun kuningas antaa lahjan naiselle -ja jättää sen asian toimittamisen hra de Richelieun huoleksi, niin -lahja on kunniakas ja tehtävä hoidetaan hyvin, muista se... Minä en -jätä lippaita, ystäväiseni; se kuuluu hra Lebelille. Tunnetko hra -Lebeliä? - --- Kenen tehtäväksi sen sitten annat? - --- Ystäväni, -- virkkoi Richelieu, lyöden Taverneytä olalle -ja lisäten tähän liikkeeseen saatanallisen hymyn, -- kun olen -tekemisissä niin ihailtavan hyveen kanssa kuin neiti Andréen, olen -yhtä siveellinen kuin kukaan. Kun lähestyn kyyhkystä, käyttääkseni -sinun sanojasi, ei minussa mikään haiskahda korpilta; kun minut on -lähetetty neidon luo, puhun hänen isälleen... Minä puhun sinulle, -Taverney, ja jätän sinulle lippaan tyttärellesi annettavaksi... No, -tahdotko?... Hän ojensi lipasta. - --- Vai etkö tahdokaan? Hän veti kätensä takaisin. - --- Oh, mutta, mutta, -- huudahti parooni, -- sanoisit sen sitte -heti; sano, että hänen majesteettinsa on antanut tämän lahjan -minun jätettäväkseni: silloin se on aivan luvallinen, tulee aivan -isälliseksi, puhdistuu... - --- Sitten sinun täytyisi epäillä hänen majesteetillaan olevan pahoja -aikomuksia, -- sanoi Richelieu vakavasti -- Mutta sitähän et toki -rohkenisi? - --- Jumala minua siitä varjelkoon! Mutta maailma... tuota noin, -tyttäreni... - -Richelieu kohautti olkapäitänsä. - --- Otatko sinä vai etkö? -- kysyi hän. Taverney kuroitti nopeasti -kätensä. - --- Sinä siis olet siveellinen? -- virkkoi hän vastaten samallaisella -hymyllä, jolla Richelieu juuri oli häntä puhutellut. - --- Eikö sinun mielestäsi, parooni, -- sanoi marski, -- ole puhtainta -siveellisyyttä asettaa isä... isä, joka sanojesi mukaan kaiken -puhdistaa, hallitsijan ihailun ja tyttäresi sulojen välittäjäksi?... -Tuomitkoon meistä geneveläinen hra Rousseau, joka vastikään täällä -kierteli; hän sanoisi sinulle, että siveä Josef oli rietas minun -rinnallani. - -Richelieu lausui nämä muutamat sanat perin hitaasti, ylvään -katkonaisesti ja sievistellen; ja se mykisti Taverneyn huomautukset -ja auttoi häntä uskomaan, että hänen täytyi olla vakuutettu. - -Parooni tarttui siis kuulun ystävänsä käteen ja puristaen sitä lausui: - --- Hienotunteisuutesi ansiosta voi tyttäreni ottaa tämän lahjan -vastaan. - --- Sen menestyksen lähteenä ja alkuna, josta sinulle puhuin ikävään -hyveellisyyskeskusteluumme joutuessamme. - --- Kiitän, rakas herttua, kiitän sinua kaikesta sydämestäni. - --- Vielä sananen; salaa huolellisesti Dubarryn ystäviltä uutinen -tästä suosiosta. Rouva Dubarry saattaisi jättää kuninkaan ja poistua. - --- Olisiko kuningas siitä meille pahoillaan? - --- Enpä tiedä, mutta ei ainakaan kreivitär meille siitä hyvillään -olisi. Mitä minuun tulee, joutuisin hukkaan... ole varovainen. - --- Älä pelkää; mutta viehän nöyrimmät kiitokseni kuninkaalle. - --- Kyllä, ja tyttäresi kiitokset, sitä en laiminlyö... Mutta sinä et -vielä tunne suosion laajuutta... Sinä itse saat tilaisuuden kiittää -kuningasta, ystäväiseni; hänen majesteettinsa kutsuu sinut tänään -illalliselle. - --- Minutko? - --- Sinut, Taverney; pieni perheateria. Hänen majesteettinsa, sinä ja -minä; juttelemme siellä tyttäresi hyveestä. Hyvästi, Taverney, näen -rouva Dubarryn hra d'Aiguillonin kanssa; he eivät saa tavata meitä -yhdessä. - -Tämän sanottuaan hän kepeänä kuin hovipoika hävisi parvekkeen päähän, -jättäen Taverneyn lippaineen riemuitsemaan kuin saksalainen lapsi, -jonka kätösiin joulupukki sen nukkuessa on pistänyt antimensa. - - - - -12. - -Kuningas Ludvig XV:n pikku illallinen. - - -Marski tapasi hänen majesteettinsa pienessä salissa, johon muutamat -hovimiehet olivat häntä seuranneet mieluummin uhraten illallisen kuin -sallien hallitsijansa hajamielisen katseen langeta muihin kuin heihin -itseensä. - -Mutta Ludvig XV:llä näkyi olevan muuta tehtävää kuin katsella -näitä herrasmiehiä. Hän sanoi hyvästi kaikille ilmoittaen, että -hän ei söisi illallista, tai jos sen tekisikin, aterioitsisi -yksinään. Silloin kaikki hänen lähtöluvan saaneet vieraansa, -peljäten pahoittavansa kruununprinssiä, elleivät saapuisi hänen -harjoitusten jälkeen toimeenpanemaansa juhlaan, lensivät pois kuin -parvi loiskyyhkysiä suunnaten matkansa sen luo, jonka seura heille -oli sallittu, valmiina vakuuttamaan, että he hänen tähtensä jättivät -hänen majesteettinsa salongin. - -Ludvig XV, jonka luota he niin kiireisesti läksivät, ei heitä -edes ajatellut. Tämän liehakoitsijajoukon pikkumaisuus olisi -häntä toisessa tilaisuudessa hymyillyttänyt; mutta tällä kertaa -he eivät herättäneet mitään tunteita valtiaassa, joka muutoin oli -niin leikkisä, että hän ei säästänyt mitään heikkoutta parhaimman -ystävänsäkään sielussa tai ruumiissa, mikäli voimme otaksua Ludvig -XV:llä koskaan ystävää olleen. - -Ei, tällä hetkellä Ludvig XV kiinnitti kaiken huomionsa Trianonin -talousrakennusten portilla seisoviin vaunuihin, joiden ajaja -näkyi ruoska ojolla odottavan niiden omistajaa ottamaan paikkansa -kullatussa kuomissa. - -Nämä tuohuksilla valaistut vaunut olivat rouva Dubarryn. Ajajan -vieressä istuva Zamore keikutteli koipiaan edestakaisin aivan kuin -olisi nuorakiikussa keinunut. - -Vihdoin rouva Dubarry, joka epäilemättä oli viivytellyt käytävissä -toivoen siellä saavansa jonkun ilmoituksen kuninkaalta, näyttäytyi -hra d'Aiguillonin käsivarressa. Hänen nopeasta käynnistään huomasi -hyvin hänen suuttumuksensa tai ainakin pettymyksensä. Hän tekeytyi -liian päättäväiseksi, siten ilmaisten joutuneensa suunniltaan. - -Kovin synkkänä ja hattu käsivarren hajamielisestä puristuksesta -litistyneenä Jean tuli sisarensa perässä. Hän ei ollut nähnyt -kappaleen esitystä, sillä dauphin oli unohtanut kutsua häntä; mutta -hän oli saapunut hiukan lakeijamaisesti odotushuoneeseen, ja syvissä -mietteissä kuin Hippolytos hän antoi röyhelönsä hulmuta hopealla -kirjailluilla punakukkaisilla liiveillään, edes katsahtamatta -risaisiin kalvosimiinsa, jotka näkyivät olevan sopusoinnussa hänen -surullisten ajatustensa kanssa. - -Jean oli nähnyt kälynsä kalpeana ja säikähtyneenä ja siitä päättänyt, -että vaara oli suuri. Hän ei ollut yhtä rohkea valtioviisaudessa kuin -käsikähmässä, aaveita hän ei uskaltanut uhitella. - -Verhon taakse kätkeytyneenä kuningas näki ikkunastaan tämän synkän -kulkueen katoavan peräkkäin kuin pahvisotamiehet kreivittären -vaunuihin; sitten niiden ovi sulkeutui, lakeija nousi vaunujen -perään, ajaja ravisti ohjaksia, ja hevoset karahtivat täyteen -laukkaan. - -"Ohoo", tuumasi kuningas, "yrittämättä minua tavata, minua puhutella? -Kreivitär on raivoissaan!" - -Ja sitten hän toisti aivan ääneensä: - --- Niin, kreivitär on raivoissaan! - -Richelieu, joka juuri oli hiipinyt huoneeseen kuten odotettiin, -eroitti nämä viimeiset sanat. - --- Raivoissaan, sire, -- virkkoi hän, -- ja mistä? Siitäkö että -teidän majesteettinne hetkisen huvittelee? Oh, se on häijyä -kreivittäressä! - --- Herttua, -- vastasi Ludvig XV, -- minä en huvittele: olen -päinvastoin väsynyt ja etsin lepoa. Soitto hermostuttaa minua; -jos olisin noudattanut kreivittären tahtoa, olisi täytynyt mennä -illallisille Luciennesiin, syödä ja varsinkin juoda. Kreivittären -viinit ovat kavalia; en tiedä mistä rypäleistä ne ovat valmistettuja, -mutta ne masentavat miehen. Totisesti, mieluummin lillittelen itseäni -täällä! - --- Ja teidän majesteettinne on sata kertaa oikeassa, -- virkkoi -herttua. - --- Kyllä kreivitär sitäpaitsi huvinsa löytää! Olenko minä niin -herttainen seuranpitäjä? Sanokoon hän, mitä sanoo, en minä sitä usko. - --- Ah, tällä kertaa teidän majesteettinne on väärässä, -- imarteli -marski. - --- Ei, herttua, eipä niin; minä lasken päiviäni ja harkitsen. - --- Sire, rouva Dubarry käsittää, että hän ei mistään saisi parempaa -seuraa, ja se juuri raivostuttaa häntä. - --- Totisesti, herttua, en tunne menettelyänne; te suostuttelette aina -naiset ikäänkuin olisitte kaksikymmenvuotias. Sillä iällä valitsee -mies: mutta minun iälläni, herttua... - --- Niin sire? - --- Tekee nainen meistä laskelmansa. - -Marski alkoi nauraa. - --- Kah, sire, -- virkkoi hän, -- sitä suurempi syy, ja jos -teidän majesteettinne luulee, että kreivitär huvittelee, niin -lohduttautukaamme. - --- En sano, että hän huvittelee, herttua; sanon, että hän lopuksi -alkaa etsiä huvituksia. - --- Ah, en uskaltaisi teidän majesteetillenne väittää, että sellaista -ei olisi koskaan nähty. - -Kuningas nousi hyvin kiihtyneenä. - --- Kuka tuolla vielä on? -- kysyi hän. - --- Koko palvelijakuntanne, sire. Kuningas mietti hetkisen. - --- Mutta, -- sanoi hän, -- onko teillä joku? - --- On Rafté. - --- Hyvä. - --- Mitä hänen pitää tehdä, sire? - --- Ka, herttua, hänen pitäisi tiedustella, palaako rouva Dubarry -todellakin Luciennesiin. - --- Kreivitär näkyy lähteneen. - --- Niin, julkisuudessa. - --- Mutta mihin teidän majesteettinne arvelisi hänen menevän? - --- Kuka tietää? Mustasukkaisuus tekee hänet hulluksi, herttua. - --- Sire, eiköhän se pikemmin ole teidän majesteettinne...? - --- Miten, mitä? - --- Jota mustasukkaisuus... - --- Herttua! - --- Todellakin, se olisi nöyryyttävää meille kaikille, sire. - --- Minäkö mustasukkainen! -- huudahti Ludvig XV väkinäisesti nauraen. --- Puhutteko ihan tosissanne, herttua? - -Richelieu ei sitä todellakaan uskonut. Vieläpä täytyy tunnustaa hänen -olleen hyvin lähellä totuutta päinvastoin ajatellessaan kuninkaan -haluavan tietää, oliko rouva Dubarry todellakin Luciennesissa, vain -ollakseen varma, että tämä ei palaisi Trianoniin. - --- Asia on siis sovittu, sire, -- virkkoi hän ääneensä, -- minä -lähetän Raftén ottamaan selvää? - --- Tehkää niin, herttua. - --- Mitä hommailee teidän majesteettinne nyt ennen illallista? - --- En mitään; käymme tuota pikaa aterialle. Oletteko ilmoittanut -asianomaiselle henkilölle? - --- Olen, hän on teidän majesteettinne odotushuoneessa. - --- Mitä hän sanoi? - --- Hän kiitteli hartaasti. - --- Entä tyttö? - --- Hänelle ei ole vielä puhuttu. - --- Herttua, rouva Dubarry on mustasukkainen ja saattaisi palatakin. - --- Ah, sire, se osoittaisi liian huonoa makua, enkä usko kreivittären -tekevän itseään syypääksi sellaiseen tyhmyyteen. - --- Herttua, tällaisilla hetkillä kykenee hän kaikkeen, varsinkin kun -viha liittyy mustasukkaisuuteen. Hän inhoo teitä; en tiedä, onko sitä -teille kerrottu. - -Richelieu kumarsi. - --- Tiedän, että hän tekee minulle sen kunnian, sire. - --- Hän inhoo myöskin hra de Taverneytä. - --- Jos teidän majesteettinne suvaitsee laskea, olen varma, että hän -erästä kolmatta henkilöä inhoo vielä enemmän kuin minua, enemmän kuin -paroonia. - --- Ketä sitten? - --- Neiti Andréeta. - --- Kah, -- huudahti kuningas, -- se onkin minusta kyllin luonnollista! - --- Siis... - --- Niin, herttua, mutta silti ei ole vähemmin pidettävä huolta, että -rouva Dubarry ei aiheuta mitään häpeäjuttua tänä yönä. - --- Päinvastoin, ja se juuri todistaakin tämän toimenpiteen -välttämättömyyden. - --- Kas, tuolla on hovimestari; hiljaa! Antakaa määräyksenne Raftélle -ja saapukaa luokseni ruokasaliin henkilön kanssa, jonka tiedätte. - -Ludvig XV nousi ja meni ruokasaliin, samalla kun Richelieu astui ulos -vastakkaisesta ovesta. - -Viittä minuuttia myöhemmin hän saapui jälleen kuninkaan luo paroonin -seuraamana. Kuningas sanoi herttaisesti hyvää iltaa Taverneylle. -Parooni oli älykäs mies; hän vastasi siihen eräille henkilöille -ominaiseen tapaan, joka vaikuttaa, että kuninkaat ja prinssit, -tuntien kuuluvansa heidän maailmaansa, heti käyvät hilpeän -huolettomiksi seurassa. - -Istuttiin pöytään ja aterioitiin. Ludvig XV oli huono kuningas, mutta -herttainen ihminen; milloin hän niin tahtoi, viehätti hänen seuransa -viinin ja ruokien suosijoita, rupattelijoita ja hekumoitsijoita. -Kuningas oli muuten paljon tutkinut elämää sen hauskoilta puolilta, -hän söi hyvällä ruokahalulla, käski juottamaan vieraitaan ja siirsi -keskustelun musiikkiin. - -Richelieu otti tilaisuudesta vaarin. - --- Sire, -- virkkoi hän, -- jos musiikki saa miehet soputuulelle, -kuten balettimestarimme väittää ja kuten teidän majesteettinne näkyy -ajattelevan, sanotteko samaa naisista? - --- Oh, herttua, -- vastasi kuningas, -- älkäämme puhuko naisista! -Hamasta Troijan sodasta meidän päiviimme asti naiset ovat aina -vaikuttaneet päinvastoin kuin musiikki. Varsinkin teillä on heidän -kanssaan liian suuria laskuja järjestettävinä, halutaksenne aloittaa -tämänlaatuista keskustelua. Muiden muassa on yksi, eikä suinkaan -vaarattomin joukosta, jonka kanssa olette paljastetuin tikarein. - --- Kreivitär, sire! Olenko minä siihen syypää? - --- Epäilemättä. - --- Ah, enhän nyt toki! Teidän majesteettinne suvainnee minulle -selittää... - --- Kahdella sanalla ja hyvin mielelläni, -- virkkoi kuningas -veitikkamaisesti. - --- Kuuntelen, sire. - --- Kah, hän tarjoo teille jonkun ministerinsalkun, en tiedä minkä, ja -te kieltäydytte, koska hän sanojenne mukaan ei ole kansan suosiossa? - --- Minäkö? -- virkahti Richelieu varsin nolostuneena keskustelun -saamasta suunnasta. - --- _Dame_, niinhän huhutaan, -- sanoi kuningas sillä teeskennellyllä -hyväluontoisuudella, joka oli hänelle aivan ominaista. -- En enää -muista, keltä sen sain tietää... Sanomalehdestä kai. - --- Niin, sire, sanoi Richelieu käyttäen hyväkseen vapautta, jonka -heidän korkean isäntänsä tavallisuudesta poikkeava hilpeys vieraille -soi, -- minun täytyy myöntää, että huhu ja sanomalehdetkin tällä -kertaa ovat kertoneet tavallista pienemmän järjettömyyden. - --- Mitä, -- huudahti Ludvig XV, -- oletteko tosiaan kieltäytynyt -ministerinpaikasta, rakas herttuani? - -Kuten helposti voi käsittää, joutui Richelieu arkaluontoiseen -asemaan. Kuningas tiesi paremmin kuin kukaan, että hän ei suinkaan -ollut mistään kieltäytynyt. Mutta Taverneylle oli yhä uskoteltava, -mitä Richelieu oli hänelle sanonut. Herttuan oli siis vastattava -kyllin taitavasti välttääkseen kuninkaan pilanteon, silti joutumatta -kiinni valheesta, josta hän jo luki moitetta paroonin huulilla ja -hymyssä. - --- Sire, -- virkkoi Richelieu, -- pyydän, älkäämme puuttuko -vaikutuksiin, vaan pysykäämme syyssä. Olenko vai enkö ole hyljännyt -salkkua, on valtiosalaisuus, jota teidän majesteettinne ei halunne -julaistavaksi lasien ääressä; mutta syy, miksi olen salkun hyljännyt, -jos se minulle on tarjottu, on tässä tärkeintä. - --- Hoho, herttua, ja se syy ei näy olevan valtiosalaisuus! -- nauroi -kuningas. - --- Ei, sire, eikä varsinkaan teidän majesteetillenne, joka -(sallittakoon minun sanoa) tällä hetkellä olette minulle ja -ystävälleni, parooni de Taverneylle, rakastettavin kestitsijä, mitä -maailmassa voi tavata... niin, minulla ei ole mitään salattavaa -kuninkaaltani. Minä avaan hänelle siis koko sydämeni, sillä en -tahtoisi sanottavan, että Ranskan kuninkaalla ei olisi palvelijaa, -joka hänelle sanoo suoran totuuden. - --- Antakaahan kuulla, -- virkkoi kuningas, samalla kun Taverney -melko levottomana, koska hän pelkäsi Richelieun puhuvan liikaa, puri -huuliaan ja sovitti huolellisesti kasvonsa kuninkaan ilmeeseen, -- -antakaahan kuulla totuus, herttua. - --- Sire, teidän valtakunnassanne on kaksi mahtia, joita ministerin -olisi toteltava: ensimäinen on teidän tahtonne, toinen on niiden -tahto, jotka teidän majesteettinne suvaitsee valita lähimmiksi -ystäviksenne. Edellinen mahti on vastustamaton, kukaan ei saa -uneksiakaan sen sivuuttamista; jälkimäinen mahti on vieläkin -pyhempi, sillä se tuottaa sydämen velvollisuuksia jokaiselle teitä -palvelevalle. Sitä nimitetään luottamukseksenne; totellakseen sitä -ministerin on rakastettava kuninkaansa suosikkia tai lemmikkiä. - -Ludvig XV purskahti nauruun. - --- Herttua, -- sanoi hän, -- siinäpä on kaunis perusohje, ja -mielelläni kuulen sen teidän suustanne; mutta ettepä tohtisi mennä -Pont-Neufille toitottamaan sitä kaksoispasuunalla. - --- Oh, tiedän hyvin, sire, -- vastasi Richelieu, -- että filosofit -siitä saisivat aseita; mutta en usko, että heidän huutonsa -merkitsisivät mitään teidän Majesteetillenne ja minulle. Pääasia -on, että nämä valtakunnan kaksi mahtavinta tahtoa tyydytetään. -No niin, erään henkilön tahtoa, sire, sanon sen rohkeasti teidän -Majesteetillenne, vaikka epäsuosioni, siis kuolemani, siitä -seuraisi... niin, rouva Dubarryn tahtoon en voisi alistua. - -Ludvig XV ei virkkanut mitään. - --- On pistänyt päähäni ajatus, -- jatkoi Richelieu; -- kun tässä -tuonnoin katselin ympärilleni teidän Majesteettinne hovissa, näin -tosiaan niin paljon kauniita jalosukuisia tyttöjä, niin paljon -säteileviä naisia, että jos olisin ollut Ranskan kuningas, niin -valinta olisi näyttänyt minusta melkein mahdottomalta. - -Ludvig XV kääntyi Taverneyhin päin, joka tuntien vähitellen ja -varovaisesti päästävän asiaan, värähteli pelosta ja toivosta, -samalla kun hän silmillään ja henkäyksillään autteli marskin -kaunopuheisuutta, ikäänkuin olisi sauvonut onnensa laivaa satamaan. - --- Kuulkaa, onko se teidänkin mielipiteenne, parooni? -- kysyi -kuningas. - --- Sire, -- vastasi Taverney paisuvin sydämin, -- minusta näyttää, -että herttua näiden viime minuuttien kuluessa on puhunut teidän -Majesteetillenne mainioita asioita. - --- Olette siis samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että täällä on -kauniita tyttöjä? - --- Niin, minusta näyttää Ranskan hovissa olevan todellakin oikein -kauniita tyttöjä. - --- Yhdytte siis hänen mielipiteeseensä, parooni? - --- Kyllä, sire. - --- Ja kuten hänkin kehoittaisitte minua tekemään valintani hovin -kaunotarten joukosta? - --- Rohkenisin tunnustaa, että ajattelen marskin tavoin, jos tohtisin -uskoa, että se myöskin on teidän Majesteettinne mielipide. - -Seurasi hetkisen äänettömyys, jonka aikana kuningas silmäili -suopeasti Taverneytä. - --- Hyvät herrat, -- virkkoi hän, -- epäilemättä seuraisin neuvoanne, -jos olisin kolmikymmenvuotias. Minulla olisi silloin helposti -ymmärrettävä taipumus; mutta nyt tunnen itseni vähän vanhaksi -ollakseni herkkäuskoinen. - --- Herkkäuskoinen! Pyydän, selittäkäähän minulle se sana, sire. - --- Herkkäuskoisuus, rakas herttuani, merkitsee uskomista; mutta -mikään ei saisi minua uskomaan eräitä asioita. - --- Mitä asioita? - --- Sitä, että minun iälläni voisi herättää rakkautta. - --- Ah, sire, -- huudahti Richelieu, -- olin tähän hetkeen asti -luullut, että teidän Majesteettinne oli valtakuntansa kohteliain -herrasmies; mutta syväksi surukseni huomaan erehtyneeni. - --- No missä suhteessa? -- kysyi kuningas nauraen. - --- Siinä, että minä olen vanha kuin Metusalem, minä, joka olen -syntynyt vuonna 1694. Ajatelkaahan sire, olen kuuttatoista vuotta -vanhempi teidän Majesteettianne. - -Tämä oli herttuan puolelta taitavaa imartelua. Ludvig XV ihaili aina -tämän miehen vanhuutta, miehen, joka oli kuluttanut niin paljon -nuorisoa loppuun palveluksessaan; sillä kun kuninkaalla oli tämä -esimerkki silmiensä edessä, voi hän itsekin toivoa elävänsä yhtä -vanhaksi. - --- Olkoon niin, -- virkkoi Ludvig XV; -- mutta ette kai enää väitä, -että teitä itsenne vuoksi rakastetaan, herttua? - --- Muussa tapauksessa, sire, hylkäisin heti kahden naisen suosion, -jotka vielä tänä aamuna vakuuttivat minulle päinvastaista. - --- No niin, herttua, -- virkkoi Ludvig XV, -- saamme nähdä; saamme -nähdä, hra de Taverney; nuoriso elvyttää, onhan se totta... - --- Niin, sire, ja jalon veren vuodattaminen suoniin on terveellistä, -lukuunottamatta, että sellainen rikas sielu kuin teidän -Majesteettinne vaihdoksesta aina hyötyy eikä koskaan häviä. - --- Kuitenkin, -- huomautti Ludvig, -- muistelen, että isoisäni isä -vanhaksi tultuaan ei enää mielistellyt naisia yhtä rohkeasti kuin -ennen. - --- No, no, sire, -- sanoi Richelieu, -- teidän Majesteettinne tuntee -suuren kunnioitukseni kuningas-vainajaa kohtaan, joka kahdesti -sulki minut Bastiljiin; mutta se ei estä minua väittämästä, että -Ludvig XIV:n ja Ludvig XV:n kypsyneiden ikäin välillä ei voi tehdä -mitään vertailuja. Mitä hittoa! Eihän teidän kaikkein kristillisin -majesteettinne edustaessanne Kirkon vanhimman pojan arvonimeä menne -askeettisuudessa niin pitkälle, että unohtaisi inhimillisyytensä? - --- En suinkaan, -- vastasi Ludvig XV; -- tunnustan tämän, koska ei -lääkärini eikä rippi-isäni ole saapuvilla. - --- Kah, sire, edesmennyt kuningas kummastutti usein liiallisella -uskonnollisella hartaudellaan ja lukemattomilla lihansa -kurittamisilla rouva de Maintenonia, joka kuitenkin oli häntä -vanhempi. Toistan, sire, voiko verratakaan ihmistä ihmiseen, kun on -puhe teistä kahdesta kuninkaasta? - -Sinä iltana kuningas oli hyvällä tuulella; Richelieun sanat olivat -kuin nuoruuden lähteestä tipahtelevia vesipisaroita. - -Richelieu ajatteli, että oikea hetki oli tullut; hän tyrkkäsi -polvellansa de Taverneyn polvea. - --- Sire, -- virkkoi tämä, -- salliiko teidän Majesteettinne minun -lausua kiitokseni suurenmoisesta lahjasta, jonka olette tyttärelleni -antanut? - --- Siitä ei minua tarvitse kiittää, parooni, -- vastasi kuningas; --- neiti de Taverney miellyttää minua vilpittömällä ja siveällä -sulollaan. Toivoisin, että tyttärilläni vielä olisi taloutensa -järjestettävänä; varmaan neiti Andrée... sehän kai on tytön nimi? - --- Niin, sire, -- sanoi Taverney ihastuksissaan siitä, että kuningas -tiesi hänen tyttärensä ristimänimen. - --- Kaunis nimi! Varmaan neiti Andrée olisi ollut ensimäinen -luettelossa; mutta kaikki hovineidon-paikat perheessäni ovat jo -anastetut. Odottaessamme, parooni, saatte olla varma, että tämä tyttö -nauttii kaikkea suojelustani. Hänellä ei luullakseni ole rikkaita -myötäjäisiä? - --- Ah ei, sire! - --- No, minä huolehdin hänen avioliitostaan. Taverney kumarsi hyvin -syvään. - --- Silloin teidän Majesteettinne suvainnee etsiä hänelle puolison; -sillä tunnustan, että köyhyydessämme, joka melkein lähenee -kurjuutta... - --- Kyllä, kyllä, olkaa huoletta siitä asiasta, -- vakuutti Ludvig XV; --- mutta hän näyttää minusta hyvin nuorelta, joten ei ole kiirettä. - --- Sitäkin vähemmän, sire, kun teidän suojattinne kammoo avioliittoa. - --- Kas vain! -- huudahti Ludvig XV hykertäen käsiään ja vilkaisten -herttuaan. -- No, joka tapauksessa voitte luottaa minuun, hra de -Taverney, jos joudutte pulaan. - -Tämän sanottuaan Ludvig XV nousi ja kääntyen Richeliun puoleen: - --- Marski! -- kutsui hän. Herttua lähestyi kuningasta. - --- Oliko tyttönen mielissään? - --- Mistä, sire? - --- Jalokivilippaasta. - --- Suokoon teidän Majesteettinne anteeksi, että puhun teille hiljaa, -mutta isä kuuntelee eikä hänen sovi tietää, mitä teille aion sanoa. - --- Pyh! - --- Ei. - --- Sanokaa siis. - --- Sire, neitonen kammoo avioliittoa, se on totta; mutta yhdestä -asiasta olen varsin varma: teidän Majesteettianne hän ei kammo. - -Sanottuaan tämän tuttavallisuudella, joka miellytti kuningasta juuri -tavattoman avomielisyytensä vuoksi, marski astua tepsutti nopeasti -Taverneyn luo, joka kunnioituksesta oli vetäytynyt parvekkeen -kynnykselle. - -He läksivät molemmin puutarhan kautta. - -Ilta oli hyvin ihana. Kaksi lakeijaa astui heidän edellään -tulisoihdut toisessa kädessä ja toisella nostellen kukkivien oksain -huippuja. Nähtiin yhä valot Trianonin ikkunoista kruununprinsessan -viidenkymmenen huumautuneen vieraan hengityksestä hiestyneiden -ruutujen lävitse. Hänen Majesteettinsa soittokunta elävöitti -menuettia; sillä illallisten jälkeen oli alotettu tanssit, jotka -vielä jatkuivat. Tiheässä sireeni- ja heisipuu-ryhmässä polvillaan -maassa katseli Gilbert varjojen leikkiä läpikuultavien verhojen takaa. - -Vaikka taivas olisi pudonnut maahan, se ei olisi häirinnyt tätä -tähystelijää, joka kauneuden päihdyttämänä silmillään seurasi sitä -kaikissa tanssin kierroissa. - -Mutta kun Richelieu ja Taverney kulkivat ohi hipaisten pensasta, -johon tämä yölintu oli kätkeytynyt, niin heidän äänensä ja varsinkin -eräs sana saivat Gilbertin nostamaan päätänsä. Sillä tämä sana oli -varsinkin hänelle tärkeä ja merkityksellinen. Nojaten ystävänsä -käsivarteen ja kallistaen suunsa tämän korvaan virkkoi marski: - --- Kaikki harkiten, kaikki punniten, parooni, on raskas -velvollisuuteni sinulle ilmoittaa, että tyttäresi täytyy nopeasti -lähettää luostariin. - --- Ja minkätähden? -- kysyi parooni. - --- Sentähden, että kuningas, siitä löisin vetoa, on rakastunut neiti -de Taverneyhin. - -Nämä sanat kuullessaan Gilbert kävi vaaleammaksi kuin heisipuun -hahtuvaiset lumenväriset kukat, jotka riippuivat hänen olkapäilleen -ja otsalleen. - - - - -13. - -Aavistelua. - - -Seuraavana päivänä Trianonin tornikellon lyötyä kaksitoista Nicole -tuli huutamaan Andréelle, joka ei vielä ollut lähtenyt huoneestaan: - --- Mademoiselle, mademoiselle, täällä on hra Filip! - -Tämä huuto kaikui portaitten alipäästä. - -Aivan kummastuneena, mutta samalla riemuitsevana Andrée napitti -musliinisen aamunuttunsa ja riensi nuorta miestä vastaan, joka -tosiaankin oli astunut ratsultaan Trianonin pihalla ja tiedusteli -muutamilta palvelijoilta, milloin voisi tavata sisartaan. - -Andrée avasi siis itse oven ja näki heti edessään Filipin, jota nopsa -Nicole, hänet pihalta noudettuaan, johdatti pitkin porraskäytävää -ylös. Nuori tyttö heittäytyi veljensä kaulaan, ja molemmat astuivat -Nicolen seuraamina Andréen huoneeseen. - -Vasta silloin Andrée huomasi, että Filip oli tavallista vakavampi, -että hänen hymyilyssäänkin oli jotain surumielistä, että hänen uhkea -univormunsa oli mitä huolellisimmin järjestetty, ja että hänellä -vasemmassa kainalossaan oli kokoon kääritty matkaviitta. - --- Mikä nyt on, Filip? -- kysyi tyttö heti sillä hellien sielujen -vaistolla, jolle yksi ainoa katse oli riittävä ilmoitus. - --- Sisareni, -- virkkoi Filip, -- sain tänä aamuna määräyksen palata -rykmenttiini. - --- Ja sinä lähdet? - --- Niin, minä lähden. - --- Oi, -- virkahti Andrée, jonka kaikki rohkeus ja osa voimista -purkautui tässä tuskallisessa huudahduksessa. - -Ja vaikka tämä lähtö oli aivan luonnollinen asia, jota hänen oli -täytynyt odottaa, hän tunsi uutisen kuullessaan sellaista masennusta, -että hänen täytyi tukea itseään veljensä käsivarteen. - --- Hyvä Jumala! -- sanoi Filip. -- Murhetuttaako lähtöni sinua niin -suuresti, Andrée? Tiedäthän, että sellainen sotilaan elämässä on mitä -jokapäiväisimpiä tapauksia. - --- Niin, niin, tietysti, -- sopersi tyttö; -- minne sinä matkustat, -veljeni? - --- Osastoni majailee Reimsissä; minulla ei siis ole mikään varsin -pitkä matka tehtävänä, kuten näet. Totta on, että rykmentti hyvin -luultavasti sieltä palaa Strassburgiin. - --- Ah, -- huudahti Andrée: -- ja milloin lähdet? - --- Määräyksen mukaan on minun heti suoriuduttava matkaan. - --- Olet siis tullut sanomaan jäähyväiset? - --- Niin, sisareni. - --- Jäähyväiset! - --- Onko sinulla jotain erityistä minulle sanottavaa, Andrée? -- kysyi -Filip levottomana tytön murheellisuudesta, joka oli liian ilmeinen -aiheutuakseen pelkästään tästä lähdöstä. - -Andrée käsitti, että nämä sanat olivat tarkoitetut Nicolelle, -joka Andréen suunnattoman murheen johdosta katseli tätä näytelmää -kummastuksella. Eihän Filipin lähtö, upseerin matkustaminen -osastoonsa, ollut mikään onnettomuus, jonka olisi pitänyt aiheuttaa -niin paljon kyyneleitä. - -Andrée käsitti siis samalla kertaa sekä Filipin tunteet että Nicolen -kummastuksen. Heittäen pienen päällysviitan hartioilleen hän vei -veljensä portaita kohti. - --- Tule puiston ristikkoportille asti, Filip, -- sanoi hän; -- minä -johdan sinut peitettyä käytävää. Minulla on sinulle todellakin hyvin -paljon puhuttavaa, veljeni. - -Nämä sanat sisälsivät lähtökäskyn Nicolelle; tyttö hiipi pois seinän -vierustaa pitkin ja palasi emäntänsä huoneeseen, sillä välin kun tämä -Filipin kanssa kulki portaita alas. - -Andrée astui kappelin sivulla olevia portaita ja tuli ulos -käytävästä, joka vielä tänäpäivänä vie puutarhaan. Mutta vaikka -Filipin levottoman kysyvä katse oli herkeämättä häneen luotuna, hän -riippui kauan veljensä käsivarressa ja nojasi päätänsä hänen olkaansa -vasten, virkkamatta ainoatakaan sanaa. Sitten hänen sydämensä -yhtäkkiä murtui, hänen piirteensä saivat kalmankalpean värin, pitkä -nyyhkytys nousi hänen huulilleen asti ja kyyneltulva sumensi hänen -silmänsä. - --- Rakas sisareni, paras Andréeni, -- huudahti Filip, -- taivaan -tähden, mikä sinua oikeastaan vaivaa? - --- Ystäväni, ainoa ystäväni, -- vastasi Andrée, -- sinä jätät minut -yksikseni tähän maailmaan, johon vasta saavuin, ja kysyt, miksikä -itken! Ah, ajattelehan, Filip, syntyessäni menetin äitini; ja, -hirveätä sanoa, isää minulla ei ole koskaan ollut. Kaikki pienet -huolet, joita sydämeni on tuntenut, kaikki sen pikku salaisuudet -olen uskonut sinulle, ainoastaan sinulle. Kuka minulle hymyili, kuka -minua hyväili, kuka minua tuuditteli lapsena ollessani? Sinä. Kuka -minua suojeli isommaksi tultuani? Sinä. Kuka minut sai uskomaan, -että Jumalan luomat olennot eivät olleet sysätyt maailmaan vain -kärsiäkseen täällä? Sinä, Filip, yhäti sinä. Sillä enhän siitä asti, -kun maailmaan tulin, ole rakastanut mitään tai ketään paitsi sinua, -eikä myöskään minua ole kukaan muu rakastanut kuin sinä. - --- Oi, Filip, -- jatkoi Andrée murheellisesti, -- sinä käännät pääsi -pois, ja minä luen ajatuksesi. Sinä sanot itsellesi, että olen nuori, -että olen kaunis, ja että teen väärin, kun en usko tulevaisuuteen, -rakkauteen. Ah, näet kuitenkin hyvin, Filip, että kukaan ei minusta -välitä. "Madame la dauphine suo sinulle hyvää", sanonet, ystäväni. -Epäilemättä; hän on täydellinen, ainakin minun silmissäni, ja minä -katselen häntä melkein jumaluusolentona. Mutta juuri siksi, että -sijoitan hänet tuohon yliluonnolliseen ilmapiiriin, tunnenkin häntä -kohtaan kunnioitusta, vaan en rakkautta. - --- Ja rakkaus, Filip, on sydämelleni välttämätön tunne, joka yhäti -työnnettynä takaisin sydämeeni särkee sen. - --- Isäni... Oi, hyvä Jumala, isäni! Se mitä nyt sanon ei ole sinulle -uutta, Filip: paitsi että isäni ei ole minulle suojelija tai ystävä, -hän ei koskaan edes katsahda minuun herättämättä minussa pelkoa. -Niin, niin, minä pelkään, Filip, pelkään häntä, varsinkin sen jälkeen -kun näen sinun lähtevän. Miksi pelkään? Sitä en ollenkaan tiedä. Oi, -Jumalani, eivätkö pakenevat linnut, ammuvat karjat, eivätkö nekin -pelkää myrskyä, kun myrsky on tulossa? - --- Se on vaistoa, sanot; mutta miksi kieltäisit kuolemattomalta -sielultamme onnettomuuden vaiston? Viimeiseltä on perheemme -saavuttanut kaikkinaista menestystä. Sen hyvin tiedän. Sinäkin -olet nyt kapteeni, ja minä olen melkein joutunut kruununprinsessan -lähimpään ystäväpiiriin; isäni kuuluu eilen syöneen illallista miltei -kahden kesken kuninkaan kanssa. Niin, Filip, toistan sen sinulle, -vaikka näyttäisin sinusta miltei järjettömältä, kaikki tuo peloittaa -minua enemmän kuin leppoisa köyhyytemme eläessämme unohdettuina -Taverneyssä. - --- Ja kuitenkin, rakas sisar, -- virkkoi Filip surumielisesti, --- olit sielläkin yksinäsi; sielläkään en ollut kanssasi sinua -lohduttamassa. - --- Totta kyllä, mutta siellä olin edes yksinäni, yksinäni -lapsuudenmuistojen! parissa. Minusta tuntui kuin täytyisi talon, -missä äitini oli elänyt, hengittänyt ja kuollut, tarjota minulle -kodikkuuden turvaa, jos niin voi sanoa; kaikki siellä oli minulle -leppeätä, hyväilevää, ystävällistä. Näin tyynenä sinun lähtevän -ja iloitsin tulostasi. Mutta joko sinä menit tai tulit, sydämeni -ei kuulunut kokonaan sinulle, se oli kiintynyt tuohon rakkaaseen -kartanoon, puutarhaani, kukkasiini, tuohon kokonaisuuteen, josta -muinoin olit vain osana. Tänään sinä olet kaikkeni, Filip, ja -jättäessäsi minut minä jään kaikesta. - --- Ja kuitenkin, Andrée, -- virkkoi Filip, -- nautit sinä nykyisin -monin verroin mahtavampaa suojelusta kuin se, minkä minä saatoin -tarjota. - --- Se on totta. - --- Sinulla on hyvä tulevaisuus. - --- Kuka tietää...? - --- Miksi siis epäilet? - --- En tiedä. - --- Se on kiittämättömyyttä Jumalaa kohtaan, sisareni. - --- Oi, ei, minä en, taivas olkoon ylistetty, nurise Herraa vastaan, -vaan kiitän häntä aamuin, illoin. Mutta minusta tuntuu kuin, sen -sijaan että hän vastaanottaisi kiitosuhrini, polveni notkistaessani -joka kerta ääni korkeudesta sanoisi minulle: "Ole varuillasi, nuori -tyttö, ole varuillasi"! - --- Mutta mitä sinun pitäisi varoa? Vastaa. Otaksukaamme, että joku -onnettomuus sinua uhkaisi. Onko sinulla siitä mitään ennakkotunnetta? -Tiedätkö, miten menetellä käydäksesi uhmaten sitä vastaan tai -välttääksesi sitä? - -En tiedä mitään, Filip, paitsi että minusta tuntuu, näetkös, kuin -riippuisi elämäni enää vain ohuesta rihmasta, ja että mikään ei enää -hymyile minulle sen hetken jälkeen, jolloin sinun lähtösi tapahtuu. -Sanalla sanoen, minusta näyttää, että nukkuessani olen vierinyt -äkkijyrkänteen partaalle ja vierinyt liian nopeassa vauhdissa -voidakseni herätessäni pysähtyä. Huomaan heränneeni, näen kuilun, ja -kuitenkin se nielee minut, ja sinun poissa ollessasi, kun et enää ole -minua pidättämässä, minä katoan sinne ja murskaudun siellä. - --- Rakas sisar, hyvä Andrée, -- sanoi Filip, tullen vastoin -tahtoaankin liikutetuksi tästä niin todellista kauhua ilmaisevasta -äänensävystä, -- sinä liioittelet hellyyttä, ja siitä sinua kiitän. -Niin, sinä menetät ystävän, mutta vain hetkellisesti. En joudu -sinusta niin kauaksi, että et tarpeen tullen voisi kutsua minua -takaisin; ja muistahan, että houreitasi lukuunottamatta mikään ei -sinua uhkaa. - -Andrée pysähtyi veljensä eteen. - --- Mistä sitten johtuu, Filip, -- sanoi hän, -- että sinä, joka olet -mies, ja jolla on enemmän voimaa kuin minulla, olet tällä hetkellä -yhtä murheellinen kuin minäkin? Kah, veljeni, miten osaat sen -selittää? - --- Se on helppoa, rakas sisar, -- vastasi Filip, pysäyttäen Andréen, -joka puhumasta lakatessaan oli jälleen alkanut kävellä. -- Emme -ole veli ja sisar ainoastaan sydämeltämme ja vereltämme, vaan -myöskin sielultamme ja tunteiltamme. Ja me elimme sopusoinnussa, -joka varsinkin minulle on Pariisiin tulomme jälkeen käynyt perin -suloiseksi tottumukseksi. Minä katkaisen tämän ketjun, rakas ystävä, -tai pikemminkin se katkaistaan, ja isku tuntuu sisimpään sydämeeni. -Olen siis murheissani, mutta vain hetkellisesti, siinä kaikki. -Minä, Andrée, minä näen eromme tuolle puolen; minä en usko muuta -onnettomuutta kuin että muutamaan kuukauteen, ehkäpä vuoden aikaan -emme enää saa toisiamme nähdä; minä alistun kohtalooni, enkä sano -sinulle juhlallisia jäähyväisiä, vaan: näkemiin. - -Näistä lohduttavista sanoista huolimatta vastasi Andrée vain -nyyhkytyksillä ja kyynelillä. - --- Rakas sisar, -- huudahti Filip nähdessään tämän hänelle -käsittämättömän murheen ilmaisun, -- rakas sisar, sinä et ole minulle -kaikkea sanonut, sinä kätket jotakin; puhu taivaan nimessä, puhu. - -Ja hän otti tytön käsivarsiinsa ja painoi häntä rintaansa vasten -lukeakseen hänen silmistään. - --- Minäkö? -- virkkoi tämä. -- Ei, ei, Filip, vannon sinulle, että -tiedät kaiken ja että sydämeni on sinun käsissäsi. - --- No, rohkeutta siis, Andrée, taivaan tähden, äläkä murhetuta minua -näin. - --- Olet oikeassa, -- myönsi tyttö, -- minä olen hupsu. Kuule: enhän -ole koskaan ollut kovin lujasieluinen, sen sinä, Filip, tiedät -paremmin kuin kukaan muu. Aina olen peljännyt, aina uneksinut, aina -huokaillut; mutta minulla ei ole oikeutta yhdistää tuskallisiin -houreisiini hellästi rakastettua veljeä, silloin kun tämä minua -rauhoittaa ja minulle todistaa, että syyttä suotta käyn levottomaksi. -Olet oikeassa, Filip, on totta, aivan totta, että täällä ei minulta -puutu mitään. Anna minulle siis anteeksi, Filip; näethän, että -kuivaan silmäni; minä en enää itke, minä hymyilen. Filip, en enää -jätä sinua hyvästi, vaan sanon ainoastaan: näkemiin. - -Ja nuori tyttö syleili hellästi veljeään, salaten häneltä viimeisen -kyyneleen, joka vielä sumensi hänen silmäänsä ja helmenä vierähti -nuoren upseerin kullatulle olkanauhalle. - -Filip katseli häntä sillä äärettömällä hellyydellä, jossa samalla -kertaa yhtyy sekä veljen että isän tunteet. - --- Andrée, -- virkkoi hän, -- pidän sinusta tuollaisena. Ole reipas -ja rohkea. Minä lähden, mutta kuriiri tuo sinulle minulta kirjeen -joka viikko. Pyydän, että sinäkin joka viikko kirjoitat minulle. - --- Kyllä, Filip, -- vastasi Andrée; -- se on oleva ainoa onneni. -Mutta kaihan olet ilmoittanut isälle? - --- Mistä? - --- Lähdöstäsi. - --- Rakas sisko, parooni itse minulle tänä aamuna ministerin käskyn -toikin. Hra de Taverney ei ole sinun kaltaisesi, Andrée; hän näkyy -helposti voivan minusta luopua. Hän tuntui olevan iloinen lähdöstäni, -ja oikeassa hän olikin: täällä en ylene, kun siellä sitävastoin voi -tarjoutua tilaisuuksia. - --- Isä iloinen nähdessään sinun lähtevän! -- mutisi Andrée. -- Etkö -erehdy, Filip? - --- Sinä olet hänellä, -- vastasi Filip, väistäen kysymystä, -- ja se -lohduttaa häntä, sisareni. - --- Luuletko niin, Filip? Hän ei koskaan käy minua tapaamassa. - --- Sisareni, hän käski minun sinulle ilmoittaa, että hän vielä tänään -lähtöni jälkeen saapuisi Trianoniin. Hän rakastaa sinua, usko se; hän -vain rakastaa omalla tavallaan. - --- Mikä sinua muuten vaivaa, Filip? Näytät hämmentyneeltä - --- Rakas Andrée, se johtuu siitä, että hetki on jo lyönyt. Sanohan, -mitä kello nyt on? - --- Neljännestä vailla yksi. - --- Niin, rakas sisar, olen hämmennyksissä senvuoksi, että jo tunti -sitten olisi pitänyt olla matkalla, ja nyt juttelemme täällä -ristikkoportilla, missä hevostani pidetään valmiina. Siis... - -Andrée otti levollisen muodon ja tarttuen veljensä käteen: - --- Siis, -- virkkoi hän liian varmalla äänensävyllä, jotta se ei -olisi ilmaissut teeskentelyä, -- siis, hyvästi, veljeni... - -Filip syleili häntä viimeisen kerran. - --- Näkemiin, -- sanoi hän; -- muista lupaustasi. - --- Mitä lupausta? - --- Että kirjoitat ainakin kerran viikossa. - --- Oi, vielä siitä puhutkin! - -Hän lausui nämä sanat äärettömällä ponnistuksella: lapsiparan ääni -oli kokonaan sortunut. - -Filip tervehti häntä vielä kädenliikkeellä ja poistui. Andrée seurasi -häntä silmillään, pidättäen henkeään, hillitäkseen huokauksensa. -Filip nousi hevosensa selkään, huusi hänelle vielä kerran hyvästi -ristikon toiselta puolen ja lähti. Andrée jäi liikkumattomana -seisomaan siihen asti kun voi veljensä eroittaa. - -Tämän hävittyä näkyvistä hän kääntyi ja juoksi kuin haavoitettu hirvi -puiston siimekseen, huomasi penkin, jonka hän töintuskin saavutti, -ja lysähti sille puolitainnuksissa, voimattomana, raukein katsein. -Sitten nousi hyvin syvältä hänen rinnastaan pitkä ja vihlaiseva -nyyhkytys. - --- Jumalani, Jumalani! -- huudahti hän. -- Miksi jätät minut näin -yksikseni maan päälle? - -Ja hän peitti kasvot käsiinsä, antaen isojen kyynelten valua -valkoisten sormiensa välitse, yrittämättäkään niitä enää pidättää. - -Tällä hetkellä kuului keveä rasahdus lehtimajan takaa; Andrée -luuli kuulleensa huokauksen. Hän kääntyi säikähtyneenä ja näki -murheellisten kasvojen kohoavan edessään. - -Siinä oli Gilbert. - - - - -14. - -Gilbertin romaani. - - -Se oli Gilbert, sanoimme, yhtä kalpeana kuin Andrée, yhtä -lohduttomana, yhtä murtuneena kuin hän. - -Nähdessään miehen, nähdessään vieraan Andrée kiirehti kuivaamaan -silmiänsä, ikäänkuin ylpeätä neitosta olisi punastuttanut itkeä. Hän -suoristautui ja jäykisti marmoriposkensa, joita epätoivo vastikään -oli nytkähdytellyt. - -Gilbertiltä kului paljon pitempi aika tyyntymiseensä, ja hänen -piirteissään säilyi tuskallinen ilme, jonka neiti de Taverney -kohotettuaan silmänsä ja tuntiessaan miehen heti huomasi hänen -asennossaan ja katseessaan. - --- Kas, taaskin hra Gilbert! -- huudahti Andrée siihen keveään -sävyyn, mitä hän koetti käyttää joka kerta kun sattuma, niinkuin hän -luuli, toi hänet nuoren miehen lähettyville. - -Gilbert ei vastannut mitään: hän oli vielä liian kiihkeästi -liikutettu. Murhe, joka oli värisyttänyt Andréen ruumista, oli -hurjasti puistattanut myöskin häntä. Andrée siis jatkoi, tahtoen -päästä selvyyteen tämän haamun kanssa. - --- Mutta mikä teitä oikeastaan vaivaa, Gilbert? -- kysyi hän. --- Minkätähden minua noin surumielisesti katselette? Varmaan on -jotakin, mikä tekee teidät murheelliseksi. Mikä teitä siis surettaa? -Sanokaahan toki. - --- Tahdotteko sen tietää? -- virkkoi Gilbert alakuloisesti, tuntien -tässä näennäisessä osanotossa piilevän ivan. - --- Kyllä. - --- No niin, minulle tuottaa murhetta nähdä teidän kärsivän, -- -vastasi Gilbert. - --- Ja kuka teille on sanonut, että minä kärsin, monsieur? - --- Minä näen sen. - --- Minä en kärsi, te erehdytte, herraseni, -- virkkoi Andrée nostaen -nenäliinansa toistamiseen kasvoilleen. - -Gilbert tunsi myrskyn nousevan; hän päätti taltuttaa sen -nöyryydellään. - --- Anteeksi, mademoiselle, -- sanoi hän, minä vain kuulin teidän -valituksenne. - --- Ah, te kuuntelitte? Se on parempaa, silloin... - --- Aivan sattumalta, mademoiselle, -- änkytti Gilbert, sillä hän -tunsi valehtelevansa. - --- Sattumalta! Olen kovin pahoillani, hra Gilbert, että sattuma oli -tuonut teidät lähelleni. Mutta sittenkin, minkä vuoksi kuulemanne -valitukset saattoivat teitä murehduttaa? Ilmoittakaa se minulle, -pyydän. - --- Minulle on mahdotonta nähdä naisen itkevän, -- vastasi Gilbert -äänellä, joka tavattomasti suututti Andréeta. - --- Olenko minä nainen hra Gilbertille, -- lausui ylpeä neito -- Minä -en kerjää osanottoa keltään ja hra Gilbertiltä kaikkein vähimmin. - --- Mademoiselle, -- virkkoi Gilbert ravistaen päätänsä, teette väärin -kohdellessanne minua noin tylysti. Olen nähnyt teidät murheellisena -ja tulin surulliseksi; kuulin teidän sanovan, että hra Filipin -lähdettyä olitte yksinänne maailmassa Mutta, kah, sitä ette ole, -mademoiselle, sillä minä olen jäänyt, minä, eikä hartaampaa ja -uskollisempaa sydäntä ole teille koskaan sykkinyt. Ei, toistan vielä, -neiti de Taverney ei koskaan ole yksinään maailmassa niin kauan -kuin aivoni kykenevät ajattelemaan, sydämeni sykkimään, käsivarteni -ojentumaan. - -Gilbert oli todella kaunis uljuudessaan, ylevyydessään ja -kiintymyksessään, kun hän lausui nämä sanat, vaikka hän teki sen niin -perin yksinkertaisesti kuin todellinen kunnioitus vaati. - -Mutta oli nyt kerran niin, että kaikki nuoressa miehessä pahoitti -Andréeta, närkästytti häntä ja kiihoitti hänet haavoittaviin -vastauksiin, ikäänkuin kaikki hänen kunnioituksensa olisi ollut -herjaus, jokainen hänen rukouksistaan ärsytys. Aluksi tahtoi -hän nousta löytääkseen tylymmän liikkeen ja häikäilemättömämmän -vastauksen; mutta hermostunut puistatus pidätti hänet penkillä. -Sitäpaitsi hän ajatteli, että seisaaltaan hänet nähtäisiin -kauemmaksi ja nähtäisiin juttelemassa Gilbertin kanssa. Hän jäi siis -penkillensä, sillä hän tahtoi kerran kaikkiaan musertaa jalallansa -hyönteisen, joka alkoi käydä kiusalliseksi. - -Hän vastasi siis: - --- Luulin jo sanoneeni teille, hra Gilbert, että olette minulle -tavattoman epämieluinen, että äänenne ärsyttää minua ja filosofiset -elkeenne inhoittavat minua. Miksi siis, kun sen olen teille sanonut, -itsepäisesti tahdotte minua yhä puhutella? - --- Mademoiselle, -- virkkoi Gilbert kalpeana, mutta tyynenä, -- -kunniallista naista ei voi loukata osoittamalla hänelle myötätuntoa. -Kunnon mies on jokaisen muun ihmisolennon vertainen, ja minä, jota te -noin itsepäisesti hyljitte, ansaitsen ehkä enemmän kuin joku muu sitä -myötätuntoa, jonka mielipahakseni näen teidän minulta kieltävän. - -Kuullessaan tämän kahteen kertaan lausutun sanan "myötätunto" Andrée -avasi silmänsä suuriksi ja katsahti ivallisesti Gilbertiin. - --- Myötätuntoa! -- huudahti hän. -- Myötätuntoako teiltä minua -kohtaan, hra Gilbert? Olenko teidän suhteenne pettynyt! Pidin teitä -hävyttömänä, mutta ette sentään sitä olekaan: te olette ainoastaan -hullu. - --- En ole hävytön enkä hullu, -- vastasi Gilbert näennäisellä -levollisuudella, joka epäilemättä oli hyvin vaikeata tälle ylpeäksi -tuntemallemme sielulle. -- En, mademoiselle, sillä luonto on tehnyt -minut vertaiseksenne, ja sattuma on saattanut teidät minulle -kiitollisuuden velkaan. - --- Sattuma taaskin? -- virkkoi Andrée pilkallisesti. - --- Kaitselmus, olisi minun pitänyt sanoa. En olisi teille tästä -koskaan puhunut, elleivät loukkaavat sananne olisi palauttaneet -muistiani. - --- Teille kiitollisuuden velassa, minäkö olisin teille kiitollisuuden -velassa, mitä kuulenkaan? Miten te sen sanoittekaan, Gilbert? - --- Minua hävettäisi teidän kiittämättömyytenne, mademoiselle; -ja Jumala, joka on luonut teidät niin kauniiksi, on kauneutenne -vastapainoksi antanut teille kyllin muitakin vikoja. - -Tällä kertaa Andrée nousi. - --- Kas niin, suokaa minulle anteeksi, -- virkkoi Gilbert; -- -toisinaan tekin ärsytätte minua liiaksi, ja silloin unohdan kaiken -myötätunnon, jonka minussa herätätte. - -Andrée puhkesi sellaiseen nauruun, että Gilbertin suuttumuksen olisi -luullut kohoavan huippuunsa; mutta hänen kummastuksekseen nuori -mies ei kiihoittunut. Tämä laski käsivartensa ristiin rinnalleen, -säilytti tulisen katseensa vihaisen ja itsepäisen ilmeen ja odotti -kärsivällisesti tytön törkeästi loukkaavan naurun loppumista. - --- Mademoiselle, -- sanoi Gilbert kylmästi Andréelle, -- suvaitkaa -vastata yhteen ainoaan kysymykseen. Kunnioitatteko isäänne? - --- Minusta näyttää todellakin, että te kuulustelette minua, hra -Gilbert! -- huudahti neitonen ylvään ylpeästi. - --- Niin, te kunnioitatte isäänne, -- jatkoi Gilbert, -- mutta ette -tee sitä hänen avujensa ja hyveittensä vuoksi. Ette, vaan yksinomaan -siksi, että hän on antanut teille elämän. Valitettavasti, ja se -teidän täytyy tietää, arvoisa neiti, isänne ansaitsee kunnioitusta -vain yhdestä syystä, mutta se on sittenkin syy. Vielä enemmänkin; -tästä ainoasta hyvästä työstä, elämän lahjasta, -- jatkoi Gilbert, -vuorostaan kiihtyen halveksivasta säälistä, -- tästä ainoasta -hyvästä työstä olette velvollinen hyväntekijää rakastamaan. No -niin, mademoiselle, jos punnitsemme asiaa periaatteellisesti, miksi -loukkaatte minua, miksi työnnätte minut luotanne, miksi vihaatte -minua, joka tosin en ole teille lahjoittanut elämää, mutta joka olen -sen pelastanut? - --- Te, -- huudahti Andrée, -- tekö olette pelastanut henkeni? - --- Oi, ette ole sitä edes ajatellut, -- sanoi Gilbert, -- tai -pikemminkin olette sen unohtanut; ja se onkin hyvin luonnollista, -koska tapauksesta jo piakkoin on kulunut vuosi. No niin, -mademoiselle, minun täytyy siis kertoa se teille eli virkistää -muistianne. Niin, minä pelastin henkenne panemalla omani alttiiksi. - --- Tahtonette toki olla niin ystävällinen, hra Gilbert, -- virkkoi -Andrée hyvin kalpeana, -- että ilmoitatte minulle missä ja milloin? - --- Sinä päivänä, mademoiselle, jolloin satatuhatta ihmistä tallaten -toisiaan, paeten raivostuneiden hevosten jaloista ja väistäen -väkijoukkoa niittäviä sapeleja jättivät Ludvig XV:n torille pitkän -jonon ruumiita ja haavoitettuja. - --- Ah, toukokuun 31. päivänä. - --- Niin, mademoiselle. - -Andrée suoristausi ja palautti ivallisen hymynsä. - --- Ja sinä päivänä väitätte oman henkenne uhalla pelastaneenne minut, -hra Gilbert? - --- Niin oli minulla kunnia teille jo sanoa - --- Olette siis hra parooni de Balsamo? Pyydän teiltä anteeksi, sillä -en sitä tiennyt. - -Ei, minä en ole parooni de Balsamo, -- virkkoi Gilbert säihkyvin -silmin ja väräjävin huulin. -- Minä olen vain kansan lapsi, Gilbert, -joka onnettomuudekseen oli niin hupsu, niin mieletön, että rakasti -teitä, ja koska hän rakasti teitä kuin järjetön, kuin hullu, kuin -mielenvikainen, hän seurasi teitä väkijoukossa. Minä olen Gilbert, -joka teistä hetkiseksi eroitettuna tunsin teidät hirveästä huudosta, -jonka kompastuessanne päästitte; olen Gilbert, joka kaatuen viereenne -saarsi teidät käsivarsillaan, kunnes kaksikymmentätuhatta hänen -omiaan pusertavaa käsivartta oli murtanut hänen voimansa; Gilbert, -joka paiskautui kivipilaria vasten, johon teidät uhattiin musertaa, -tarjotakseen ruumiinsa teille pehmeämmäksi tueksi. Ja minä, Gilbert, -huomatessani väkijoukossa tuon merkillisen miehen, joka näkyi muita -komentavan ja jonka nimen te vastikään mainitsitte, kokosin kaikki -voimani, kaiken vereni, kaiken sieluni ja kohotin teidät uupuvilla -käsivarsillani, jotta tuo mies teidät näkisi, teidät ottaisi, teidät -pelastaisi. Sanalla sanoen, olen Gilbert, jolle, luovutettuaan teidät -häntä itseään onnellisemmalle pelastajalle, ei jäänyt muuta kuin -liikkunen puvustanne: painoin sen huulilleni, ja olikin aika, sillä -veri syöksyi heti sydämeeni, ohimoihini ja aivoihini. Pyövelien ja -uhrien vyöryvä tulva peitti ja nielaisi minut kuin aalto, sillävälin -kun te ylösnousemuksen enkelin lailla kuilustani kohositte kohti -taivasta. - -Gilbert oli näyttäytynyt omana itsenään, -- hurjana, luonnonsuorana, -ylevänä päättäväisyydessään niinkuin rakkaudessaanko. Eikä -Andréekaan halveksumisestaan huolimatta voinut olla häntä ihmetellen -katselematta. Hetkisen Gilbert uskoikin, että hänen kertomuksensa oli -ollut vastustamaton kuin totuus, kuin rakkaus. Mutta poloinen Gilbert -ei ottanut huomioon epäuskoisuutta, vihan valheellista vaistoa. Näin -ollen Andrée, joka vihasi Gilbertiä, ei ollut antanut minkään noista -halveksitun rakastajan todisteluista vaikuttaa itseensä. - -Ensiksi hän ei vastannut mitään, vaan katseli Gilbertiä, ja jotakin -taistelun tapaista kuohui hänen sielussaan. Hermostuneena tästä -hyytävästä äänettömyydestä nuori mies näkikin itsensä pakoitetuksi -loppulauseena lisäämään: - --- Älkää nyt, mademoiselle, sentään inhotko minua enempiä kuin ennen, -sillä se ei olisi ainoastaan vääryyttä, vaan kiittämättömyyttäkin, -niinkuin teille äsken sanoin ja nyt toistan. - -Mutta tämän kuullessaan Andrée kohotti ylpeän päänsä ja lausui mitä -välinpitämättömimmän julmalla äänellä: - --- Hra Gilbert, kauanko, jos saan kysyä, elitte hra Rousseaun -oppilaana? - --- Kolme kuukautta luullakseni, mademoiselle, -- vastasi Gilbert -yksinkertaisesti, -- lukuunottamatta niitä vuorokausia, jotka olin -sairaana tukehtumistilan jälkeen toukokuun 31. päivänä. - --- Te erehdytte, -- virkkoi tyttö, -- en pyydä teitä suinkaan -ilmoittamaan, olitteko sairaana vai ettekö... en kysele -tukehtumisia... se kaiketi taiteellisesti seppelöi kertomuksenne... -mutta se liikuttaa minua vähän. Tahdoin vain teille sanoa, että -vietettyänne ainoastaan kolme kuukautta kuuluisan kirjailijan luona, -olette oivallisesti käyttänyt tilaisuutta hyväksenne, ja että oppilas -laatii ensi otteellaan romaaneja, jotka ovat melkein hänen mestarinsa -julkaisemien teosten arvoiset. - -Gilbert, joka oli tyynesti kuunnellut, luullen, että Andrée hänen -lausumiinsa intohimoisiin sanoihin vastaisi vakavasti, putosi tämän -verisen ivan iskemänä herkkäuskoisen hyväntahtoisuutensa ylväästä -korkeudesta. - --- Romaaneja, -- jupisi hän närkästyneenä, -- te pidätte romaanina, -mitä teille olen kertonut! - --- Niin, monsieur, -- sanoi Andrée, -- romaanina, toistan sanan. -Kuitenkaan ette ole pakoittanut minua sitä lukemaan, ja siitä olen -teille hyvilläni. Mutta minun täytyy syvästi valittaa, että en voi -sitä palkita arvonsa mukaan: turhaan sitä yrittäisin, romaaninne kun -ei ole maksettavissa. - --- Näinkö te siis minulle vastaatte? -- änkytti Gilbert kivistelevin -sydämin ja sammunein silmin. - --- Minä en edes vastaa teille, herraseni, -- sanoi Andrée työntäen -hänet tieltään. - -Siinä saapuikin Nicole, kutsuen emäntäänsä puistokäytävän päästä, -tahtomatta liian äkkiä keskeyttää hänen keskusteluaan. Kuka toinen -puhujista oli, sitä hän ei tiennyt, sillä siimeksen välitse hän ei -ollut Gilbertiä tuntenut. Mutta lähemmäksi tullessaan hän näki nuoren -miehen, tunsi hänet ja pysähtyi hämmästyneenä, katuen, että ei ollut -saapunut kiertoteitse kuullakseen, mitä Gilbert oli saattanut neiti -de Taverneylle sanoa. - -Silloin tämä, puhutellen Nicolea leppeällä äänellä ikäänkuin paremmin -ilmaistakseen Gilbertille sen ylpeän ynseyden, millä oli häntä -kohdellut, kysyi: - --- Mikä on, lapseni? - --- Herrat Taverneyn parooni ja Richelieun herttua saapuvat neitiä -tapaamaan, -- vastasi Nicole. - --- Missä he ovat? - --- Neidin luona. - --- Tule. - -Andrée lähti ja Nicole seurasi häntä, luoden kuitenkin mennessään -ivallisen katseen Gilbertiin, joka pikemmin lyijynharmaana -kuin kalpeana, pikemmin mielipuolena kuin kiihtyneenä pikemmin -huimahulluna kuin vihaisena ojensi nyrkkiään käytävää kohti, jota -pitkin vihollisensa poistui, ja mutisi hammasta purren: - -"Oi, sydämetön olento, sieluton ruumis, olen pelastanut henkesi, olen -sulkenut rakkauteni sydämeeni, olen mykistänyt tunteen, joka olisi -voinut loukata niin sanoakseni puhdasta viattomuuttasi; sillä minulle -sinä houreissani olit pyhä neito, kuin taivaan neitsyt Maria... Nyt -kun olen sinut nähnyt läheltä, olet enää vain nainen, ja minä olen -mies... Oh, jonakuna päivänä kostan puolestani, Andrée de Taverney; -kahdesti olet ollut käsissäni ja kahdesti olen sinut säästänyt; -Andrée de Taverney, varo kolmatta kertaa!... Näkemiin, Andrée!" - -Ja hän poistui, hypäten pensasrivien yli kuin haavoitettu nuori susi, -joka kääntyy näyttäen hampaitaan ja veristävin silmäterin. - - - - -15. - -Isä ja tytär. - - -Lehtokujan päähän ehdittyään Andrée todellakin huomasi marskin ja -isänsä, jotka kävelivät portaitten edessä häntä odotellen. - -Ystävykset näkyivät olevan mitä hilpeimmällä tuulella siinä käsihakaa -astuessaan. Hovissa ei vielä ollut nähty Orestesta ja Pyladesta niin -tarkkaan esitettyinä. Andréen saapuessa molemmat vanhukset ilostuivat -vielä enemmän ja huomauttelivat toisilleen tytön säteilevää -kauneutta, jonka suuttumus ja ripeä käynti oli vielä kohottanut. - -Marski tervehti Andréeta niinkuin hän olisi tervehtänyt ilmettyä -rouva de Pompadouria. Tämä vivahdus ei jäänyt Taverneyltä -huomaamatta, ja se miellytti häntä; mutta Andréeta kummastutti tuo -kunnioituksen ja vapaan kohteliaisuuden sekoitus; sillä taitava -hovimies osasi kumarrukseen sijoittaa yhtä monta erityisseikkaa -kuin Covielle osasi sovittaa ranskankielisiä lauseita yhden ainoan -turkkilaisen sanan tulkintaan. - -Andrée vastasi tervehdykseen kumarruksella, joka oli yhtä virallisen -kohtelias hänen isälleen kuin marskillekin; sitten hän hurmaavan -sievästi kehoitti molempia astumaan hänen huoneeseensa. - -Marski ihmetteli aistikasta siisteyttä, joka oli suojan sisustuksen -ja rakennustyylin ainoa ylellisyys. Kukilla ja pienellä määrällä -valkoista musliinia Andrée ei ollut synkästä kammiostaan tehnyt -palatsia, vaan temppelin. Hra Richelieu istahti isokukkaisella -vihreällä Persian karttuunilla päällystettyyn nojatuoliin suuren -kiinalaisen suppilon alle, josta riippui hyvänhajuisia akaasian ja -vaahteran terttuja kurjenmiekkojen ja Bengalin ruusujen keskeltä. - -Taverney sai samallaisen nojatuolin; Andrée istahti telttatuolille -nojaten kyynäspäätään klaveeria vasten, joka myöskin oli isoon -saksilaiseen porsliinimaljakkoon asetetuilla kukilla koristettu. - --- Mademoiselle, -- sanoi marski, -- tulen hänen majesteettinsa -puolesta tuomaan teille vilpittömät onnittelut, joihin teidän lumoava -äänenne ja teidän täydellinen soittotaituruutenne on saanut kaikki -harjoituksen kuuntelijat puhkeamaan. Hänen majesteettinsa pelkäsi -herättävänsä teille kadehtijoita ja kadehtijattaria, jos olisi teitä -liian äänekkäästi ylistänyt. Hän on siis suvainnut antaa minun -toimekseni ilmoittaa teille, miten suuren ilon hänelle tuotitte. - -Heleästi punastuessaan Andrée oli niin kaunis, että marski jatkoi -kuin olisi puhunut omassa asiassaan. - --- Kuningas, -- virkkoi hän, -- vakuutti minulle, että hän hovissaan -ei vielä ollut nähnyt ketään, jossa samassa määrässä kuin teissä, -neitiseni, yhtyivät hengen lahjat ja piirteiden sulo. - --- Unohdatte sydämen avut, -- lisäsi Taverney innostuen. -- Andrée on -tytöistä parhain. - -Marski oli jo uskoa, että ystävänsä hyrähtäisi itkuun. Ihaillen tätä -isällisen tunteellisuuden ponnistusta hän huudahti: - --- Sydämen! Oi, hyvä parooni, te yksin kykenette arvostelemaan neidin -sydämen hellyyttä, jospa olisin viidenkolmatta vuotias, niin laskisin -hänen jalkojensa juureen elämäni ja omaisuuteni! - -Andrée ei vielä osannut ottaa hovimiehen ylistystä keveästi Hän -vastasi Richelieun sanoihin vain merkityksettömällä hymähdyksellä. - --- Mademoiselle, -- virkkoi tämä, -- kuningas on suvainnut pyytää -teitä vastaanottamaan häneltä mielihyvänsä todistuksen, ja hän on -antanut isänne, hra paroonin, toimeksi sen teille jättää. Mitä on -minun nyt teidän puolestanne vastattava hänen majesteetillensa? - --- Monsieur, -- sanoi Andrée, näkemättä menettelyssään muuta kuin -jokaisen alamaisen puolelta kuninkaalle tulevaa luonnollista -kunnioitusta, -- olkaa hyvä ja vakuuttakaa hänen majesteetilleen -hartainta kiitollisuuttani. Sanokaa hänen majesteetilleen, että hän -tekee minut ylenmäärin onnelliseksi ajatellessaan minua ja että olen -aivan arvoton ansaitsemaan niin mahtavan hallitsijan huomiota. - -Richelieu näkyi hurmaantuvan tästä vastauksesta, jonka nuori tyttö -lausui varmalla äänellä ja ilman pienintäkään epäröimistä. Hän -tarttui tämän käteen, suudellen sitä kunnioittavasti ja katsellen -sitä nautinnolla. - --- Kuninkaallinen käsi, -- huudahti hän, -- jalka kuin -haltijattarella... sielukkuutta, tahdon lujuutta, viattomuutta... -Ah, parooni, sellainen aarre!... Tyttärenne ei ole mikään tavallinen -tyttö, vaan kuningatar... - -Tämän lausuttuaan hän sanoi hyvästi, jättäen Taverneyn Andréen luo. -Isän povi paisui nyt yhäti enemmän ylpeydestä ja toivosta. - -Ken tahansa, joka olisi nähnyt tämän muinaisten oppien mukaisen -filosofin, tämän epäilijän, tämän halveksijan hengittävän pitkin -siemauksin suosionsa ilmaa ummehtuneimmasta rapakosta, olisi sanonut, -että Jumala oli samasta liejusta muovaillut hra de Taverneylle sekä -sielun että sydämen. Ainoastaan Taverney olisi tämän muutoksen -johdosta voinut huudahtaa: - -"Minä en ole muuttunut, vaan aika." - -Hän jäi siis Andréen lue, istuen hiukan hämillään; sillä nuori tyttö, -jonka kasvot kuvastivat seestä, ehtymätöntä tyyneyttä, lävisti hänet -silmillään, jotka päilyivät syvinä kuin valtameri. - --- Eikö hra de Richelieu sanonut, monsieur, että hänen majesteettinsa -oli teille jättänyt todistuksen tyytyväisyydestään? Mikä se on, -pyydän? - -"Ah", ajatteli Taverney, "tytössä herää voitonpyyntiä... Kas, enpä -olisi uskonut! Sitä parempi, saatana, sitä parempi!" - -Hän veti verkalleen taskustaan lippaan, jonka marski eilen oli -antanut, melkein samalla tavalla kuin hyvät isät vetävät esille -makeispussin tai leikkikalun, minkä lapsen silmät aavistavat heidän -taskustaan ennenkuin sormet ehtivät sitä koskettamaan. - --- Kas tässä, -- sanoi hän. - --- Ah, jalokiviä! -- virkahti Andrée. - --- Pidätkö niistä? - -Siinä oli hyvin kallisarvoinen jalokiviryhmä. Kaksitoista isoa -timanttia yhdisti helmirivit toisiinsa; timanttisolki, korvarenkaat -ja timanteista säteilevä hiusneula antoivat lahjalle vähintäänkin -kolmenkymmenentuhannen écu'n arvon. - --- Hyvä Jumala, isä! -- huudahti Andrée. - --- No? - --- Nämä ovat liian komeita... kuningas on erehtynyt. Minä häpeäisin -noita kantaa... Olisiko minulla pukuja, jotka sopisivat tähän -timanttirikkauteen? - --- Valittele siis, pyydän! -- sanoi Taverney ivallisesti. - --- Monsieur, te käsitätte minut väärin... Olen pahoillani, etten voi -käyttää näitä jalokiviä, koska ne ovat liian muhkeita. - --- Kuningas, joka on lahjoittanut sinulle jalokivilippaan, neitiseni, -on kyllin suuri herra toimittaakseen sinulle pukuja. - --- Mutta, monsieur... tämä kuninkaan ystävällisyys... - --- Etkö usko, että olen sen palveluksillani ansainnut? -- sanoi -Taverney. - --- Ah, anteeksi, isäni: se on totta; -- vastasi Andrée luoden päänsä -alas, mutta tulematta oikein, vakuutetuksi. - -Hetkisen mietittyään hän painoi lippaan kiinni. - --- Minä en käytä näitä jalokiviä, -- sanoi hän. - --- Mikset? -- huudahti Taverney levottomana. - --- Siksi, isä, että te ja veljeni olette välttämättömimmän puutteessa -ja että tämä ylellisyys loukkaa silmiäni, kun ajattelen teidän -vaikeuksianne. - -Taverney puristi hymyillen hänen kättänsä. - --- Oh, älä siitä enää huolehdi, tyttäreni. Kuningas on tehnyt -enemmän minulle kuin sinulle. Me olemme suosiossa, rakas lapseni. -Kunnioittavan alamaisen enempää kuin kiitollisen naisenkaan ei sopisi -näyttäytyä hänen majesteettinsa edessä ilman niitä koristuksia, jotka -hän on suvainnut lahjoittaa. - --- Minä tottelen, monsieur. - --- Niin, mutta sinun on toteltava ilolla... Nämä koristeet eivät näy -olevan sinun makuusi? - --- Minä en tunne timantteja, monsieur. - --- Tiedä siis, että helmet yksinään ovat viidenkymmenentuhannen -livren arvoiset. - -Andrée pani kätensä ristiin. - --- Monsieur, -- sanoi hän, -- on omituista, että hänen majesteettinsa -antaa minulle tällaisen lahjan. Ajatelkaahan toki. - --- En käsitä sinua, neitiseni, -- virkkoi Taverney kuivasti. - --- Jos käytän näitä hohtokiviä, niin olkaa varma, monsieur, että -ihmiset sitä kummastelevat. - --- Minkätähden? -- kysyi Taverney samaan sävyyn, ja hänen käskevä ja -kylmä katseensa sai tyttären luomaan silmänsä alas. - --- Minua arveluttaa. - --- Mademoiselle, on kovin omituista, sen myöntänet, että sinua -arveluttaa, kun minä en näe mitään syytä arkailuun tai pelkoon. -Kasvavatko nuoret tytöt viattomina tietääkseen ja keksiäkseen -pahan, vaikka se olisi kuinka hyvin kätkettynä, ja nähdäkseen sitä -sielläkin, missä kukaan muu ei ole sitä huomannut? Elääkö nuori tyttö -teeskentelemättömänä ja neitseellisenä punehduttaakseen minunlaiseni -vanhat krenatöörit! - -Andrée kätki hämmennyksensä perlemokiiltoisiin käsiinsä. - -"Oi veljeni", kuiskasi hän hiljaa, "miksi olet jo niin kaukana?" -Kuuliko Taverney nuo sanat vai arvasiko hän ne sillä merkillisellä -terävyydellä, jonka tiedämme hänellä olleen? Sitä emme osaisi sanoa; -mutta muuttaen heti äänensävyään ja tarttuen Andréen molempiin käsiin -hän virkkoi: - --- Kah, lapseni, eikö isäsi sentään ole sinun ystäväsikin? - -Lempeä hymy välähti Andréen kaunista otsaa peittävien varjojen -välitse. - --- Enkö ole täällä sinua rakastamassa, sinua neuvomassa? Etkö tunne -ylpeyttä voidessasi avustaa veljesi ja minun onneani? - --- Oi kyllä, -- sanoi Andrée. - -Parooni kohdisti tyttäreensä mitä hehkuvimmin hyväilevän katseen. - --- Niin, -- virkkoi hän, -- kuten hra Richelieu äsken sanoi, sinusta -tulee Taverneyn linnan kuningatar... Hänen majesteettinsa on -tehnyt sinut huomatuksi... kruununprinsessa myöskin, -- lisäsi hän -vilkkaasti. -- Näiden ylhäisten henkilöiden ystävyydessä rakennat -tulevaisuutesi, tekemällä heidän elämänsä onnelliseksi... Dauphinen -ystävätär, kuninkaan... ystävätär, sellainen kunnia!... Sinulla -on suurenmoisia lahjoja ja voittamaton kauneus; sielusi on terve, -vapaa ahneudesta ja kunnianhimosta... Oi lapseni, millaista osaa -voitkaan näytellä! Muistatko tyttöstä, joka lievensi Kaarlo VI:n -viimeiset hetket?... Ranska siunasi hänen nimeään... Muistatko -Agnes Sorelia, joka palautti Ranskan kruunun kunnian? Kaikki kunnon -ranskalaiset pitävät hänen muistoansa arvossa... Andrée, sinusta -tulee mainehikkaan hallitsijamme vanhuuden tuki... Hän on rakastava -sinua kuin tytärtään, ja sinä olet hallitseva Ranskaa kauneutesi, -rohkeutesi ja uskollisuutesi oikeudella... - -Andréen silmät laajenivat kummastuksesta. Parooni jatkoi antamatta -hänelle aikaa miettimiseen. - --- Valtaistuinta häpäisevät turmeltuneet naiset on pelkkä katseesi -karkoittava; sinun läsnäolosi on puhdistava hovin. Sinun lempeätä -vaikutustasi on valtakunnan ylimystö kiittävä hyvien tapojen, siveän -ja puhtaan lemmenleikin palaamisesta. Tyttäreni, sinä voit, sinun -täytyy olla uudistuksen lähteenä tälle maalle ja kruunata nimemme -kunnia. - --- Mutta, -- virkkoi Andrée hämmästyneenä, -- mitä pitää minun sitä -varten tehdä? - --- Andrée, -- puhui parooni edelleen, -- olen sinulle usein sanonut, -että tässä maailmassa täytyy pakoittaa ihmiset hyveellisiksi -tekemällä hyve heille vain mieluisaksi ja rakkaaksi. Otsaansa -rypistelevä, synkkä ja alati siveysoppia veisaava hyve ajaa pakoon -nekin, jotka kiihkeimmin tahtoisivat sitä tavoitella. Anna omalle -hyveellesi kaikki keimailun syötit, vieläpä nekin, joita pahe -käyttää. Se on helppoa sinunlaisellesi älykkäälle ja lujaluontoiselle -tytölle. Tee itsesi niin kauniiksi, että hovissa puhutaan ainoastaan -sinusta; tee itsesi niin viehättäväksi kuninkaan silmissä, että hän -ei voi elää ilman sinua; esiinny niin salaperäisenä, niin varovaisena -kaikkia muita paitsi hänen majesteettiaan kohtaan, että sinulle -hyvin pian tunnustetaan kaikki se valta, jonka välttämättömästi olet -saavuttava. - --- En oikein ymmärrä tätä viime neuvoa, -- virkkoi Andrée. - --- Salli minun opastaa itseäsi. Ymmärtämättäsi olet vaistomaisesti -tekevä sen, mikä on parempi sellaiselle viisaalle ja jalomieliselle -olemukselle kuin sinä. Muuten, ensimäistä askeltasi varten minun on -varustettava kukkarosi. Ota nämä sata louisdoria ja varustele pukusi -vastaamaan sitä arvoa, johon olemme kutsutut senjälkeen kuin kuningas -on meitä erityisellä huomaavaisuudellaan kunnioittanut. - -Taverney antoi sata louisdoria tyttärelleen, suuteli tämän kättä ja -lähti. - -Hän käveli rivakasti takaisin samaa puutarhakäytävää, jota oli -tullutkin, eikä huomannut Lemmenlehdon perällä Nicolea, joka oli -hartaassa keskustelussa hänen korvaansa kuiskailevan ylhäisen -herrasmiehen kanssa. - - - - -16. - -Mitä Althotas tarvitsi eliksiirinsä täydentämiseen. - - -Tätä keskustelua seuraavana päivänä kello neljän tienoissa -iltapuolella Balsamo oli työhuoneessaan Rue Saint-Clauden varrella, -lukien kirjettä, jonka Fritz juuri oli hänelle tuonut. Siinä ei ollut -mitään allekirjoitusta. Käännellen sitä kämmenissään hän virkkoi: - -"Tunnen tuon venytetyn, säännöttömän, hiukan vapisevan käsialan -monine oikeinkirjoitus-virheineen." - -Ja hän luki uudestaan: - - 'Herra kreivi: - - Henkilö, joka kävi kysymässä neuvoanne jonkun aikaa ennen - viimeisen ministeristön kukistumista ja joka jo kauan aikaisemmin - oli kanssanne neuvotellut, saapuu tänään luoksenne uutta - puhuttelua varten. Sallivatko monet toimenne teidän suoda - tälle henkilölle puoli tuntia kello neljän ja viidan välillä - iltapäivällä?' - -Luettuaan kirjeen toiseen tai kolmanteen kertaan Balsamo vaipui -jälleen tutkisteluunsa. - -"Ei maksa vaivaa kysellä Lorenzalta näin vähäpätöistä seikkaa; -ja enkö sitten enää itse kykene arvaamaan? Kirjoitus on pitkää, -ylimyksellinen merkki; säännötöntä ja vapisevaa, vanhuuden merkki; -vilisee oikeinkirjoitusvirheitä: siis hovimiehen kyhäämä... Ah, -olenpa minä tomppeli! Se on Richelieun herttuan kirjoittama. -Aivan varmaan suon teille puolisen tuntia, herra herttua, soisin -tunnin, kokonaisen päivänkin. Käyttäkää aikaani milloin teille -parhaiten sopii. Olettehan te, itse sitä tietämättänne, salaperäisiä -välikappaleitani, kotoisia paholaisiani! Emmekö puuhaile molemmat -samassa työssä, emmekö yhteisvoimin horjuttele monarkiaa, te -tekeytymällä sen ystäväksi ja sieluksi, minä tekemällä itsestäni sen -vihollisen? Tulkaa, herra herttua, tulkaa." - -Ja Balsamo otti esille kellonsa nähdäkseen, kauanko hänen vielä -täytyi herttuaa odottaa. Tällä hetkellä kuului tiu'un helähdys -katonrajasta. - -"No, mikä on?" hymähti Balsamo säpsähtäen. "Lorenza kutsuu minua, -Lorenza! Hän tahtoo minua tavata. Olisiko hänelle tapahtunut -jotakin ikävää vai olisiko se vain hänen luonteensa oikkuja, joiden -todistajaksi olen niin usein joutunut ja joskus uhriksikin? Eilen -hän oli hyvin mietiskelevä, hyvin alistuvainen, hyvin lempeä, juuri -sellainen, jollaisena haluan hänet nähdä. Lapsi-parka! Katsokaamme." - -Sitten sulki hän kirjaillun paidanrintansa, kätki röyhyskauluksensa -kotinuttunsa alle, vilkaisi peiliin todetakseen, että tukkalaitteensa -ei ollut kovin epäjärjestyksessä ja astui portaita kohti, kun ensin -oli samallaisella kellonkilahduttamisella vastannut Lorenzan kutsuun. - -Mutta tapansa mukaan Balsamo pysähtyi suojassa, joka oli nuoren -naisen kammion edessä, ja kääntyen ristiin lasketuin käsivarsin -sinne päin, missä otaksui tämän olevan, hän esteitä tuntemattomalla -tahdonvoimallansa määräsi hänet vaipumaan uneen. - -Sitten hän melkein huomaamattomasta halkeamasta laudoituksessa, -ikäänkuin epäillen itseään tai luullen tarpeelliseksi ryhtyä -kaksinkertaisiin varokeinoihin, katsahti sisään. - -Lorenza makasi nukkuneena sohvalla, mistä hän kaiketi horjuen -käskijänsä tahdon alla oli mennyt etsimään tukea. Maalari ei suinkaan -olisi keksinyt hänelle runollisempaa asentoa. Väännellen itseään ja -läähättäen Balsamon hänelle lähettämän virran vaikutuksesta Lorenza -muistutti Vanloon ihania Ariadneja, joiden povi paisuu, vartalo -nytkähtelee aaltomaisista väristyksistä ja pää riippuu raukeana -epätoivosta tai väsymyksestä. - -Balsamo astui siis sisään tavallisesta käytävästään ja pysähtyi -vaimonsa eteen häntä katselemaan. Mutta samassa hän herätti hänet, -pitäen tilannetta liian vaarallisena. - -Tuskin oli Lorenza avannut silmänsä, kun hän singahdutti niistä -salaman; senjälkeen hän ikäänkuin järjestääkseen vielä häilyviä -ajatuksiaan silitti molemmilla kämmenillään hiuksiansa, tiivisti -rakkaudesta kosteat huulensa ja etsien syvältä sielustaan keräsi -hajalliset muistelmansa. - -Balsamo katseli häntä eräänlaisella levottomuudella. Hän oli jo -pitkän ajan kuluessa tottunut siihen, että lemmellinen hellyys -äkkiä vaihtui suuttumuksen ja vihan puuskaksi. Tämänpäiväinen -tunneheijastus, ilme, johon hän ei ollut tottunut, levollisuus, jolla -Lorerza tavanmukaisten vihanpuuskiensa asemesta hänet vastaanotti, -ilmaisivat hänelle tällä kertaa jotakin, mikä ehkä oli vakavampaa -kuin kaikki hänen tähän asti näkemänsä. Lorenza siis nousi, pudisti -päätänsä ja kohotti pitkän, sametinpehmeän katseensa Balsamoon, -virkkaen: - --- Istukaahan tähän viereeni, minä pyydän. - -Balsamo säpsähti tätä tavatonta lempeyttä ilmaisevaa ääntä. - --- Istuisinko? -- virkkoi hän. -- Tiedät hyvin, Lorenzani, että -minulla ei ole muuta toivomusta kuin viettää elämäni sinun jalkaisi -juuressa. - --- Monsieur, -- toisti Lorenza samaan sävyyn, -- pyydän teitä -istumaan, vaikka minulla ei ole teille paljoa kerrottavaa. Mutta -mielestäni puhun sentään paremmin, jos istutte. - --- Tänään, kuten aina, rakastettu Lorenzani, -- sanoi Balsamo, -- -seuraan toivomuksiasi. - -Ja hän istahti nojatuoliin Lorenzan viereen, joka itse istui sohvalla. - --- Monsieur, -- sanoi hän, luoden enkelinilmeiset silmänsä Balsamoon, --- kutsuin teitä anoakseni teiltä suosionosoitusta. - --- Oi Lorenzani, -- huudahti Balsamo yhä ihastuneempana, -- kaikki, -mitä tahdot, kaikki, sano! - --- Pyydän vain yhtä asiaa; mutta ilmoitan edeltäkäsin, että haluan -sitä kiihkeästi. - --- Puhu, Lorenza, puhu, vaikka se maksaisi minulle koko omaisuuteni, -puolet elämääni. - --- Se ei maksa teille mitään muuta, monsieur, kuin minuutin -ajastanne, -- vastasi nuori nainen. - -Hyvillään keskustelun saamasta tyynestä suunnasta Balsamo vilkkaassa -mielikuvituksessaan jo hahmoitteli toivomukset, jotka Lorenza oli -saattanut muodostaa, ja varsinkin ne, jotka hän voisi tyydyttää. - -"Hän aikoo minulta pyytää jotakin palvelijaa tai seuralaista", tuumi -hän. "No, tuon äärettömän uhrauksen teen hänelle silläkin uhalla, -että se saattaa salaisuuteni ja luonani käyvät vieraani vaaraan, -sillä lapsi-parka on hyvin onneton tässä eristyksessä." -- Sano pian, -Lorenzani, -- kehoitti hän ääneensä, rakastavaisen hymy huulilla. - --- Monsieur, -- virkkoi nuori nainen, -- tiedätte, että riudun -surusta ja ikävästä. - -Huoahtaen kumarsi Balsamo myöntymyksen merkiksi. - --- Nuoruuteni, -- jatkoi Lorenza, -- haihtuu; päiväni ovat pelkkää -nyyhkytystä, yöni kuluvat alituisessa pelossa. Minä vanhenen -yksinäisyydessä ja ahdistuksessa. - --- Tämä elämä on sellainen, millaiseksi sen itselleni luot, Lorenza, --- vastasi Balsamo, -- eikä ole ollut minun syyni, että elämäsi, -jonka olet täten synkistänyt, ei herätä kateutta kuningattaressakin. - --- Olkoon niin. Ja nyt näettekin, että minä palaan sovinnon tielle. - --- Kiitos, Lorenza. - --- Olette hyvä kristitty, niin olette minulle joskus sanonut, -vaikka... - --- Vaikka pidät minua kadotettuna sieluna, tarkoittanet? Minä -täydennän ajatuksesi, Lorenza. - --- Älkää ottako huomioonne muuta kuin omat sanani, monsieur, älkääkä -otaksuko mitään, pyydän. - --- Jatka siis. - --- No niin, sensijaan että annatte minun nääntyä näihin vihan ja -epätoivon puuskiin, suokaa minulle, koska en mihinkään kelpaa... - -Hän pysähtyi vilkaistakseen Balsamoon; mutta tämä oli jo ottanut -takaisin valtansa hänen ylitseen, ja vaimo kohtasi vain kylmän -katseen ja rypistyneen otsan. Näiden melkein uhkaavien silmien alla -hän elostui. - --- Suokaa minulle, -- jatkoi hän, -- joskaan ei vapauttani (tiedän, -että Jumalan säännös tai pikemminkin teidän tahtonne, joka minusta -näyttää kaikkivaltiaalta, tuomitsee minut elinikäiseen vankeuteen), -suokaa minulle edes tilaisuus nähdä ihmiskasvoja, kuulla muidenkin -ääniä kuin teidän; sanalla sanoen, sallikaa minun lähteä ulos, -kävellä, olla todella olemassa. - --- Olen edeltäpäin arvannut tuon toivomuksesi, Lorenza, -- sanoi -Balsamo tarttuen hänen käteensä, -- ja tiedäthän, että se jo kauan on -ollut minunkin toivomukseni. - --- Siis...! -- huudahti Lorenza. - --- Mutta, -- vastasi Balsamo, -- olet itse minua siitä ehkäissyt. -Houkkiona, mikä olinkin, ja jokainen rakastunut mies on houkkio, olen -antanut sinun tunkeutua muutamiin tieteellisiin ja valtiollisiin -salaisuuksiini. Tiedät, että Althotas on keksinyt viisasten kiven -ja etsii elämän eliksiiriä; se tieteestä. Sinulle on tunnettua, -että minä ystävineni hankin kapinaa tämän maailman monarkiain -kukistamiseksi; se politiikasta. Edellinen näistä salaisuuksista -voi saattaa minut noitana poltettavaksi, jälkimäinen voi johtaa -siihen, että minut valtiopetoksesta pyörällä teilataan. Ja sinä olet -uhkaillut minua, Lorenza; olet sanonut minulle, että käyttäisit -kaikki mahdolliset keinot hankkiaksesi takaisin vapautesi ja että -vapautesi kerran saatuasi ensikädessä käyttäisit sitä ilmiantaaksesi -minut hra de Sartines'lle. Etkö ole niin sanonut? - --- Minkä sille voin! Joskus raivostun ja silloin... niin, silloin -tulen hulluksi. - --- Oletko tyyni, oletko järkevä tällä hetkellä, Lorenza, ja voimmeko -jutella? - --- Toivoakseni. -- Jos palautan sinulle pyytämäsi vapauden, olenko -näkevä sinussa hartaan ja alistuvaisen vaimon, luotettavan ja lempeän -sielun? Tiedät, että se on hartain toivoni, Lorenza. - -Nuori nainen pysyi vaiti. - --- Toisin sanoen, rakastatko minua? -- lopetti Balsamo huokaisten. - --- En tahdo luvata muuta kuin minkä voin täyttää, -- vastasi Lorenza. --- Rakkaus ja viha eivät riipu meistä. Toivon, että Jumala teidän -hyväntahtoisen menettelynne vastineeksi sallii vihan sammua ja -rakkauden syttyä. - --- Sellainen lupaus, Lorenza, ei valitettavasti ole riittävä -voidakseni sinuun luottaa. Minun täytyy saada ehdoton, pyhä -vala, joka sitoo sinut tässä ja tulevaisessa maailmassa ja jonka -unohtaminen aiheuttaisi kuolemasi täällä ja kadotuksesi siellä. - -Lorenza oli vaiti. - --- Tahdotko vannoa sen valan? - -Lorenza antoi päänsä painua käsiinsä, ja hänen povensa kuohui -vastakkaisten tunteitten puristuksesta. - --- Vanno minulle se vala, Lorenza, sellaisena kuin sen sinulle -sanelen, siinä juhlallisessa muodossa, mihin sen puen, niin olet -vapaa. - --- Mitä minun on vannottava, monsieur? - --- Vanno, että ei koskaan millään verukkeella hiiskaustakaan siitä, -mitä olet Althotaan tieteestä havainnut, lähde huuliltasi. - --- Vanno, että et koskaan ilmaise mitään siitä, jonka olet saanut -tietää valtiollisista kokouksistamme. - --- Vannon senkin. - --- Sillä valalla ja siinä muodossa kuin minä osoitan? - --- Niin; onko siinä kaikki? - --- Ei, vanno... ja se on tärkeintä, Lorenza, sillä muista valoista -riippuu vain elämäni; mutta se, jonka sinulle nyt mainitsen, koskee -autuuttani. Vanno, että et koskaan erkane minusta, Lorenza. Kun sen -vannot, niin olet vapaa. - -Nuori nainen säpsähti kuin olisi jääkylmä rauta työnnetty hänen -sydämeensä. - --- Ja millä tavalla on tuo vala vannottava? - --- Menemme yhdessä kirkkoon, Lorenza; siellä nautimme Herran -ehtoollisen samasta rippileivästä. Tämän vielä murtamattoman -rippileivän kautta vannot, että et konsaan ilmaise mitään -tovereistani. Sinä vannot, että et koskaan eroa minusta. Me -leikkaamme hostian kahtia ja nautimme puoliskon kumpikin, rukoillen -Herraa Jumalaa todistajaksemme, sinä, että et minua koskaan petä, ja -minä, että teen sinut aina onnelliseksi. - --- Ei, -- virkkoi Lorenza, -- sellainen vala on jumalaton. - --- Vala on jumalaton, Lorenza, -- vastasi Balsamo surullisesti, -- -ainoastaan silloin, kun se vannotaan aikomatta sitä pitää. - --- En tee sitä valaa, -- sanoi Lorenza, -- pelkäisin liiaksi, että -kadottaisin sieluni. - --- Toistan sinulle, -- virkkoi Balsamo, -- että valaa tekemällä et -sieluasi kadottaisi, vaan valasi rikkomalla. - --- Minä en vanno. - --- Ole sitten kärsivällinen, Lorenza, -- sanoi Balsamo suuttumatta, -mutta syvästi surullisena. - -Lorenzan otsa synkistyi niinkuin nähdään synkistyvän kukkivan niityn, -kun pilvi häilähtää sen ja taivaan väliin. - --- Epäätte siis pyyntöni? -- virkkoi hän. - --- En suinkaan, Lorenza, sinähän sen teet. Hermostunut liike ilmaisi -kaiken kärsimättömyyden, minkä nuori nainen sanoissaan pidätti. - --- Kuuntele, Lorenza, -- lausui Balsamo, -- mitä voin sinulle tehdä, -ja usko minua, se on paljon. - --- Puhukaa, -- vastasi nuori nainen katkerasti hymyillen. -- -Katsokaamme, mihin asti se jalomielisyys ulottuu, jota pidätte niin -suurena. - --- Jumala, sattuma tai sallimus, miten tahdot, Lorenza, on meidät -sitonut toisiimme päästämättömillä solmuilla. Älkäämme siis yrittäkö -niitä tässä elämässä murtaa, koska ainoastaan kuolema voi ne -katkaista. - --- Kyllähän sen tiedän, -- vastasi Lorenza kärsimättömästi. - --- No niin, kahdeksassa päivässä, Lorenza, maksakoon se minulle mitä -tahansa ja saattakoon tekoni minut mihin vaaraan hyvänsä, kahdeksassa -päivässä saat seuralaisen. - --- Minne sitten? -- kysyi hän. - --- Tänne. - --- Tänne, -- huudahti hän, -- näiden rautaristikkojen, näiden -heltymättömien ovien, naiden vaskiporttien taakse! Vankilatoverin? -Oi, mitä ajattelettekaan, monsieur! En minä teiltä sellaista pyydä. - --- Mutta, Lorenza, se on kaikki minkä voin sinulle suoda. Nuori -nainen teki vielä kärsimättömämmän liikkeen. - --- Ystäväni, ystäväni! -- jatkoi Balsamo lempeästi. -- Ajattele toki, -kaksin voitte tämän välttämättömän onnettomuuden helpommin kantaa. - --- Erehdytte, monsieur; tähän asti olen kärsinyt vain omaa tuskaani, -enkä toisen tuskaa. Tämä koettelemus vielä puuttuu, ja käsitän, miksi -tahtoisitte sen minulle tuottaa. Niin, te sijoittaisitte luokseni -toisen samallaisen uhrin, jonka näkisin laihtuvan, kalpenevan, -kuihtuvan murheesta niinkuin itsenikin. Kuulisin hänen iskevän, -niinkuin minä olen tehnyt, tähän seinään, tähän inhoittavaan oveen, -jota tarkastan tuhat kertaa päivässä saadakseni selville mihin se -aukenee teidän siitä kulkiessanne. Ja kun uhri, tuo kumppanini, on -minun laillani kuluttanut kyntensä puussa ja marmorissa työntääkseen -sen sisään tai nostaakseen sen saranoiltaan, kun hänen silmäluomensa -ovat kyynelistä tummuneet, kuten omani, kun hän on kuollut, niinkuin -minä olen kuollut, ja teillä yhden ruumiin asemasta on kaksi, olette -te pirullisessa hyväntahtoisuudessanne sanova: "Ne kaksi lapsukaista -huvittelevat, pitävät toisilleen seuraa, ovat onnelliset." Oh ei, ei, -tuhat kertaa ei! - -Ja hän polki jalkaansa hurjasti lattiaan. - -Balsamo koetti häntä vielä rauhoittaa. - --- Kah, -- sanoi hän, -- Lorenza, säveyttä, tyyneyttä; haastelkaamme -järkevästi, rukoilen. - --- Hän pyytää minulta tyyneyttä, hän pyytää minulta järkevyyttä! -Pyöveli kehoittaa säveyteen uhriansa, jota hän kiusaa tyyneyteen -- -onnetonta, jota hän kiduttaa. - --- Niin, minä kehoitan sinua tyyneyteen ja lempeyteen; sillä vihasi -puuskat, Lorenza, eivät kohtaloamme ollenkaan muuta, ne vain tekevät -sen surullisemmaksi. Ota vastaan tarjoukseni, Lorenza; annan sinulle -toverin, sellaisen toverin, joka on rakastava orjuutta, koska se -orjuus on hänelle hankkinut sinun ystävyytesi Et näe murheellisia -kasvoja, et vetisteleviä silmiä, kuten pelkäät, vaan päinvastoin -hymyilyä ja iloisuutta, joka silittää rypyt omalta otsaltasi. -Katsohan, hyvä Lorenzani, ota tarjoukseni vastaan; sillä vannon, että -minä en voi sinulle enempää antaa. - --- Toisin sanoen, aiotte asettaa luokseni palkkanaisen, jolle olette -sanonut, että täällä on mielipuoli, sairas, kuolemaan tuomittu -vaimo rukka; te kyllä keksitte taudin. "Sulkeutukaa sen hullun -pariin, myöntykää hartaaseen kiintymykseen, niin korvaan vaivanne ja -huolenpitonne heti kun poloinen on kuollut." - --- Oi, Lorenza, Lorenza! -- kuiskasi Balsamo. - --- Ei, eihän se sitä ole, minä erehdyn, eikö niin? -- jatkoi Lorenza -ivallisesti. -- Minä olen huono arvaamaan. Mitäpä sille voipi? Minä -olen oppimaton ja tunnen perin puutteellisesti maailman ja sen -ihmisten sydämet! Niin, niin, te sanottekin sille, tuolle naiselle: -"Pitäkää häntä silmällä, hän on vaarallinen mielipuoli, suojelkaa -minua kaikilta hänen teoiltaan, kaikilta hänen ajatuksiltaan, pitäkää -silmällä hänen elämäänsä, valvokaa, kun hän nukkuu." Ja te annatte -hänelle niin paljon kultaa kuin hän tahtoo; kulta ei teille mitään -maksa, teille, joka sitä itse teette. - --- Lorenza, sinä käyt harhaan; taivaan nimessä, Lorenza, lue paremmin -sydäntäni. Seuralaisen antaminen sinulle, ystäväni, saattaa niin -suuret edut vaaraan, että vapisisit, ellet minua vihaisi... Antamalla -sinulle seuralaisen, sanon, vaarannan turvallisuuteni, vapauteni, -elämäni; ja kuitenkin uskallan sen kaiken säästääkseni sinulta -jonkunverran ikävää. - --- Ikävää! -- huudahti Lorenza nauraen hurjaa ja peloittavaa -nauruaan, joka sai Balsamon vapisemaan. -- Hän kutsuu tätä -ikävyydeksi! - --- No tuskaa sitten; niin, olet oikeassa, Lorenza, se on vihlovaa -tuskaa. Niin, Lorenza; mutta toistan sinulle, ole kärsivällinen, -kerran saapuu päivä, jolloin kaikki nämä tuskat loppuvat; tulee -päivä, jolloin olet vapaa, jolloin olet onnellinen. - --- Kuulkaahan, -- sanoi hän, -- sallitteko minun vetäytyä luostariin? -Minä tekisin siellä nunnanvalan. - --- Luostariin! - --- Minä rukoilisin; rukoilisin ensin teidän puolestanne ja sitten -omastani. Olisin ankarasti suljettuna, se on totta, mutta minulla -olisi puutarha, ilmaa, tilaa, kalmisto, missä saisin kävellä -hautojen keskellä ja etsiä jo ennakolta omani paikkaa. Minulla -olisi tovereita, jotka kärsivät omaa onnettomuuttaan eivätkä minun -puolestani. Sallikaa minun vetäytyä luostariin, niin vannon kaikki -vaatimanne valat. Luostariin, Balsamo, luostariin, rukoilen sitä -teiltä kädet ristissä! - --- Lorenza, Lorenza, me emme voi erota toisistamme. Sidotut, sidotut, -olemme sidotut tässä maailmassa, kuuletko? Mitään sellaista, joka -veisi sinut tämän talon kynnyksen ulkopuolelle, et saa minulta pyytää. - -Ja Balsamo lausui nämä sanat niin selvällä ja samalla niin pidätetyn -järkähtämättömällä äänellä, että Lorenza ei enää kiistänytkään. - --- Ette siis tahdo? -- kysäisi hän lannistuneena. - --- Minä en voi. - --- Onko se peruuttamatonta? - --- Peruuttamatonta, Lorenza. - --- No sitten jotakin muuta, -- virkkoi hän hymyillen. - --- Oi, hyvä Lorenzani, hymyile vielä, vielä sillä tavalla, niin -tuolla hymyilylläsi saat minut tekemään, mitä tahdot. - --- Niin, enkö saisikin teitä tekemään kaikki, mitä tahdon, kunhan -vain itse teen kaikki, mikä teitä miellyttää? No niin, olkoon -menneeksi. Minä koetan olla mahdollisimman järkevä. - --- Puhu, Lorenza, puhu. - --- Äsken sanoitte minulle: "Kerran, Lorenza, tulee aika, jolloin et -enää kärsi; tulee päivä, jolloin olet vapaa ja onnellinen." - --- Ah, niin minä sanoin, ja vannon kautta taivaan, että odotan sitä -päivää yhtä kärsimättömästi kuin sinäkin. - --- Kah, se päivä voi saapua heti, Balsamo, -- sanoi nuori nainen -hyväilevin ilmein, jollaista hänen puolisonsa ei ollut hänellä -koskaan nähnyt muuten kuin unitilassa. -- Olen väsynyt, näettehän, -oi, hyvin väsynyt! Saatattehan sen käsittää, olen niin nuori vielä, -ja olen jo niin paljon kärsinyt! Kas niin, ystäväni, kuunnelkaa minua -siis: suokaa minulle se onnellinen päivä aivan heti. - --- Minä kuuntelen, -- vastasi Balsamo kuvaamattomassa kuohunnassa. - --- Päätän puheeni pyynnöllä, joka minun olisi pitänyt teille alussa -tehdä, Akharat. - -Nuorta vaimoa pöyristytti. - --- Puhu, ystäväni. - --- No niin, tehdessänne kokeita onnettomilla eläimillä ja sanoessanne -minulle, että nuo kokeet olivat ihmiskunnalle tarpeellisia, olen -usein huomannut, että hallussanne oli kuoleman salaisuus joko -myrkkypisaran muodossa tai avaamalla suonen, ja että tuo kuolema oli -lempeä, että se tapahtui salaman nopeudella ja että onnettomat ja -viattomat eläimet, jotka minun laillani olivat tuomitut kärsimykseen -ja vankeuteen, yhtäkkiä vapautuivat kuolemalla. Ja se kuolema oli -ensimäinen hyvätyö, mikä niiden syntymän jälkeen oli niiden osaksi -tullut Siis... - -Hän pysähtyi kalveten. - --- Siis, Lorenza? -- toisti Balsamo. - --- No niin, se, mitä toisinaan teette onnettomille eläimille tieteen -hyväksi, tehkää se minulle totellaksenne ihmisyyden lakeja. Tehkää -se ystävälle, joka on teitä siunaava koko sydämestään, ystävälle, -joka äärettömän kiitollisena on suuteleva käsiänne. Tehkää se, -Balsamo, minulle, joka syleilen polvianne, minulle, joka viimeisessä -hengenvedossani lupaan teille enemmän rakkautta ja iloa kuin kaiken -elämäni aikana olette minussa saanut puhkeamaan. Tehkää se minulle, -joka lupaan teille vilpittömän ja säteilevän hymyilyn hetkellä, -jolloin jätän tämän maan. Balsamo, kautta äitinne sielun, kautta -Ristiinnaulitun veren, kautta kaiken, mikä on ihanaa ja juhlallista -ja pyhää elävien ja kuolleiden maailmoissa, minä rukoilen teitä, -tappakaa minut, tappakaa minut! - --- Lorenza, -- huudahti Balsamo siepaten käsiinsä nuoren naisen, -joka nämä viimeiset sanat lausuessaan oli noussut, -- Lorenza, sinä -hourailet! Minäkö tappaisin sinut... sinut, rakkauteni, sinut, -elämäni! - -Lorenza irroittausi hurjalla ponnistuksella Balsamon käsivarsista ja -lankesi polvilleen. - --- Minä en nouse, -- sanoi hän, -- ennenkuin olette suostunut -pyyntööni. Surmatkaa minut hiljaisesti, tuskattomasti, ilman -kuolonkamppailua. Suokaa minulle se armo, koska sanotte minua -rakastavanne, että nukutatte minut, niinkuin minut usein olette -nukuttanut; mutta ehkäiskää herääminen, sen tuottama epätoivo. - --- Lorenza, ystäväni, -- rukoili Balsamo. -- Hyvä Jumala, etkö näe, -että lävistät sydämeni? Mitä, oletko niin äärimäisen onneton? Kuule, -Lorenza, tyynny, älä antaudu epätoivoon. Ah, kyllä sinä minua kovin -vihannet? - --- Minä vihaan orjuutta, ahdistusta, yksinäisyyttä; ja koska te -teette minut orjaksi, onnettomaksi ja yksinäiseksi, niin, se on -totta, minä vihaan teitä. - --- Mutta minäpä rakastan sinua liiaksi voidakseni nähdä kuolevasi. -Lorenza, sinä et siis kuole, ja minä olen tekevä kaikista -tähänastisista parannuksistani vaikeimman, Lorenza: minä opetan sinut -rakastamaan elämää. - --- Ei, ei, mahdotonta; te olette tehnyt minusta kuoleman ystävän. - --- Lorenza, Jumalan tähden, Lorenzani, lupaan sinulle, että ennen -pitkää... - --- Kuolema tai elämä! -- huudahti nuori nainen, joka vähitellen -päihtyi suuttumuksestansa. -- Tänään on suuren ratkaisun päivä; -tahdotteko lahjoittaa minulle elämän, siis vapauden, vaiko kuoleman, --- levon? - --- Elämän, rakas Lorenza, elämän. - --- Siis vapauden? Balsamo oli vaiti. - --- No, sitten kuoleman, leppoisan, taikajuoman aiheuttaman kuoleman, -kuoleman neulanpistosta, kuoleman unessa: levon, levon, levon! - --- Elämää ja kärsivällisyyttä, Lorenza. - -Lorenza puhkesi hirvittävään nauruun, ja hypähtäen taaksepäin hän -veti povestaan hienotekoisen, terävän veitsen, joka salaman tavoin -välähti hänen kädessään. - -Balsamo huusi; mutta se oli liian myöhään. Kun hän syöksyi estämään -ja tavoitti käden, oli ase jo sivaltanut iskunsa ja tunkenut Lorenzan -rintaan. Salamasta häikäistynyt Balsamo sokaistui veren näkemisestä. - -Hän päästi vuorostaan hirveän kiljahduksen ja tarttui Lorenzaa -vyötäisiltä, samalla rientäen paljain käsin kaappaamaan ilmassa -suhahtavan aseen, joka jo oli puolitiessä uuteen iskuun. - -Lorenza tempasi rajulla ponnistuksella veitsen takaisin, ja sen -pureva terä luiskahti Balsamon sormien välitse. Veri purskahti tämän -ruhjotusta kädestä. - -Silloin Balsamo huolimatta jatkaa kamppailua ojensi verta vuotavan -kätensä nuoren naisen yli ja lausui vastustamattomalla äänellä: - --- Nuku, Lorenza, nuku, minä tahdon sen! - -Mutta tällä kertaa oli nuoren naisen kiihtymys niin suuri, että hän -ei totellut yhtä nopeasti kuin tavallista. - --- Ei, ei, -- jupisi Lorenza horjuen ja yrittäen iskeä itseään vielä. --- Ei, minä en nuku! - --- Nuku, sanon minä! -- huusi Balsamo toistamiseen, astahtaen -lähemmäksi. -- Nuku, minä käsken sinua siihen! - -Tällä kertaa Balsamon tahdonvoima riitti kukistamaan kaiken -vastustuksen. Lorenzalta pääsi huokaus, veitsi kirposi hänen -kädestään, hän horjui ja tuupertui patjoille. - -Hänen silmänsä pysyivät vielä auki, mutta vähitellen niiden kaamea -kiilto sammui ja ne sulkeutuivat. Pingoittuneet kaulalihakset -laukesivat, pää valahti olalle kuin haavoitetun linnun, hermostunut -puistatus kävi läpi koko ruumiin. Lorenza oli nukkunut. - -Vasta nyt saattoi Balsamo työntää sivulle Lorenzan vaatteet ja tutkia -haavan, joka näytti lievältä. Verta tulvi siitä kuitenkin runsaasti. - -Balsamo painalsi leijonansilmän muotoista nastaa, vieteri liikkui ja -laatta siirtyi; sitten hän irroitti vastapainon, jolloin Althotaan -huoneen lattialuukku laskeutui, astui tälle laskuovelle ja nousi -vanhuksen työpajaan. - --- Ah, sinäkö, Akharat? -- huudahti tämä istuen yhä nojatuolissaan. --- Tiedät, että kahdeksan päivän päästä täytän sata vuotta. Tiedät, -että siihen mennessä minun täytyy saada lapsen tai neitsyen veri? - -Mutta Balsamo ei häntä kuunnellut, hän riensi kaapille, missä vanhan -tutkijan erikoisia lääkenesteitä säilytettiin, sieppasi yhden -pienistä lasipulloista, joiden sisällön vaikutusta hän jo usein oli -koetellut, asettui sitten jälleen lattialuukulle, polki jalallaan ja -laskeutui alas. - -Althotas kuljetti pyörätuolinsa laskuoven aukolle asti tarttuakseen -häntä vaatteista. - --- Kuuletko, onneton, -- sanoi hän, -- ellen kahdeksan päivän -kuluessa saa lapsen tai neitsyen verta eliksiirini valmistumiseksi, -niin kuolen. - -Balsamo kääntyi; vanhuksen silmät näkyivät hehkuvan hänen -lihaksiltaan liikkumattomien kasvojensa keskellä; olisi voinut sanoa, -että ainoastaan silmät elivät. - --- Niin, niin, -- vastasi Balsamo; -- olkaa huoletta, teille -hankitaan, mitä pyydätte. - -Sitten hän päästämällä pontimen kohotutti jälleen laskuoven, joka -koristuksen tapaan sovittausi kattoon. - -Sen tehtyään hän syöksyi Lorenzan huoneeseen. Tuskin oli hän sinne -ehtinyt, kun Fritzin kello kilahti. - -"Hra de Richelieu", mutisi Balsamo; "oh, totisesti, olkoon hän -hyvinkin herttua ja pääri, mutta nyt hän saa odottaa." - - - - -17. - -Hra de Richelieun kaksi vesipisaraa. - - -Richelieun herttua läksi puoli viideltä Rue Saint-Clauden talosta. - -Mitä varten hän saapui Balsamon luo, se käy selville aivan -luonnollisesti siitä, mitä seuraavasta saamme lukea. - -Hra de Taverney oli syönyt päivällistä tyttärensä luona. -Kruununprinsessa oli koko siksi päiväksi antanut vapautta Andréelle, -jotta tämä voi ottaa vastaan isänsä. Oltiin jälkiruuissa, kun hra -de Richelieu astui sisään. Aina hyvien uutisten tuojana hän tuli -ilmoittamaan ystävälleen kuninkaan juuri samana aamuna julistaneen, -että hän ei enää aikonut antaa Filipille komppaniaa, vaan koko -rykmentin. Taverney osoitti meluavasti riemuaan, ja Andrée kiitti -marskia mitä hartaimmin. - -Keskustelu kävi siihen suuntaan kuin näiden tapausten jälkeen -oli selvääkin. Richelieu puhui alati kuninkaasta, Andrée alati -veljestään, Taverney alati tyttärestään. - -Siinä juteltaessa ilmoitti viimemainittu, että hän oli vapaana -kaikesta palveluksesta kruununprinsessan luona, ja että hänen -kuninkaallinen korkeutensa otti vastaan kahta saksalaista ruhtinasta -perheestään. Ja viettääkseen muutamia häiritsemättömiä hetkiä, jotka -muistuttaisivat hänelle Wienin hovia, Marie Antoinette ei ollut -halunnut pitää mitään palvelijoita luonansa, ei edes hovinaistaan; -ja tästä oli rouva de Noailles joutunut niin kauhuihinsa, että oli -mennyt heittäytymään kuninkaan jalkain juureen. - -Taverney sanoi olevansa ihastuksissaan tästä Andréen lomasta, -voidakseen haastella hänen kanssaan monista heidän onneaan ja -mainettaan koskevista asioista. Kuullessaan tämän huomautuksen -Richelieu aikoi lähteä antaakseen isälle ja tyttärelle tilaisuuden -vielä tuttavallisempaan keskusteluun; mutta neiti de Taverney ei sitä -mitenkään sallinut, joten marski siis jäi heidän seuraansa. - -Richelieu oli siveellisellä tuulella: hän kuvaili hyvin -kaunopuheisesti onnettomuutta, johon Ranskan aatelisto oli -joutunut saadessaan kärsiä noiden sattuman suosikkien, noiden -takaporraskuningatarten häpeällistä iestä, sensijaan että se -suitsuttaisi muinaisten aikojen lemmikeille, jotka olivat melkein -yhtä jalosukuisia kuin heidän korkeat rakastajansa, noille naisille, -jotka hallitsivat ruhtinasta kauneudellaan ja rakkaudellaan ja -alamaisia syntyperällään, nerokkuudellaan sekä lainkuuliaisella ja -puhtaalla isänmaallisuudellaan. - -Andréeta ihmetytti tavata niin paljon yhdenmukaisuutta Richelieun -lauseiden ja niiden sanojen välillä, joita parooni de Taverney -oli hänelle jo muutamia päiviä aikaisemmin haastellut. Richelieu -ryhtyi sitten kehittämään niin älykästä, niin pakanallista, niin -ranskalaista hyveellisyysoppia, että neiti de Taverneyn täytyi -myöntää olevansa kaikkea muuta kuin siveellinen hra de Richelieun -oppijärjestelmän mukaan, jotavastoin oikeata hyvettä, niinkuin marski -sen käsitti, edustivat rouva de Châteauroux, neiti de la Vallière ja -neiti de Fosseuse. - -Käyden johtopäätöksestä johtopäätökseen, todistelusta toiseen puhui -Richelieu lopulta niin selvästi, että Andrée ei siitä enää mitään -ymmärtänyt. Keskustelu kulki tässä uomassa noin kello seitsemän -tienoille iltasella. - -Kello seitsemältä illalla marski nousi sanoen, että hänen oli -lähdettävä kunniavierailulle kuninkaan luo Versaillesiin. Astuessaan -edestakaisin huoneessa ottaakseen hattunsa hän kohtasi Nicolen, jolla -aina oli jotakin puuhailtavaa siellä, missä hra de Richelieu oli. - --- Pieni ystäväni, -- virkkoi hän taputtaen tyttöä olalle, -- sinä -saatat minua; tahdon että noudat kukkavihon, jonka madame de Noailles -on poimituttanut lavoiltaan Egmontin kreivittärelle lähetettäväksi. - -Nicole niiasi kuin maalaistytöt Rousseaun koomillisissa oopperoissa. - -Senjälkeen marski sanoi hyvästi isälle ja tyttärelle, vaihtoi -merkitsevän katseen Taverneyn kanssa, kumarsi aivan nuorekkaasti -Andréelle ja läksi. - -Lukijan luvalla jätämme paroonin ja Andréen haastelemaan Filipin -osaksi tulleesta uudesta suosiosta ja lähdemme marskin matkaan. Täten -saamme tietää, mille asioille hän oli tullut Rue Saint-Claudelle, -jonne muistamme hänen saapuneen niin kamalalla hetkellä. Sitäpaitsi -oli paroonin siveysoppi vielä veikeämpää kuin marskin ja saattaisi -hyvinkin haavoittaa korvia, jotka eivät ole yhtä puhtaat kuin Andréen -ja siis siitä jotakin ymmärtäisivät. - -Richelieu astui siis portaita alas nojaten Nicolen olkapäähän ja -ehdittyään tämän kanssa puutarhaan hän pysähtyi, katsahti tyttöön -kiinteästi ja sanoi: - --- Ahaa, pikku ystäväni, sinullakin on rakastaja? Minullako, herra -marski? -- huudahti Nicole punastuen hiusmartoa myöten. -- Hm, -- -virkahti Richelieu, -- etkö sinä olekaan Nicole? - --- Olen kyllä, herra marski. - --- No niin, Nicole Legaylla on rakastaja. - --- Mitä joutavia! - --- Niin, ihan totta, eräs jokseenkin kaunismuotoinen veitikka, joka -kävi hänen luonaan Coq-Héronin kadulla ja joka nyt on seurannut häntä -Versaillesin lähettyville. - --- Herra herttua, minä vakuutan... - --- Jonkinlainen alempi upseeri, nimeltään... tahdotko, tyttöseni, -että mainitsen sinulle neiti Nicole Legayn rakastajan nimen? - -Nicolen viimeinen toivo oli, että marski ei tietäisi tuon onnellisen -kuolevaisen nimeä. - --- Sanokaa tosiaankin, herra marski, -- virkkoi hän, -- koska kerran -olette vauhdissa. - --- Hänen nimensä on Beausire [sana merkitsee kaunista herraa. Suom.], --- jatkoi marski, -- eikä hän oikeastaan nimeänsä häpäisekään. - -Nicole pani kätensä ristiin, teeskennellen ujoutta, joka ei vanhaan -marskiin tehnyt pienintäkään vaikutusta. - --- Te näytte tapailevan toisianne Trianonissa. Tuhat tulimaista, -kuninkaallisen linnan nurkissa, se on vakavaa! Sellaisista -vallattomuuksista saa eropassit, lapsoseni, ja hra de Sartines -lähettää kaikki kuninkaallisista linnoista karkoitetut tytöt La -Salpêtrièren kehruuhuoneeseen. - -Nicole alkoi käydä levottomaksi. - --- Monseigneur, -- sanoi hän, -- vakuutan teille, että jos hra de -Beausire kerskailee olevansa rakastajani, hän on itserakas ja paha -ihminen; sillä minä olen todellakin varsin viaton. - --- En sitä kiellä, -- virkkoi Richelieu; -- mutta oletko suostunut -hänen kanssaan kohtauksiin vai etkö? - --- Herra herttua, kohtaus ei ole mikään todistus. - --- Oletko vai etkö? Vastaa. - --- Monseigneur... - --- Sinä olet sellaisiin antautunut, hyvä on; en sinua moiti, rakas -lapseni; sitäpaitsi pidän sievistä tytöistä, jotka eivät kitsastele -kauneuttaan ja olen tätä heidän taipumustaan aina parhaani mukaan -avustellut. Mutta ystävänäsi ja suojelijanasi minä vain hyvänsuovasti -varoitan sinua. - --- Onko minut siis nähty? -- kysyi Nicole. - --- Kaiketi, koska minäkin sen tiedän. - --- Monseigneur, -- sanoi Nicole päättäväisesti, -- minua ei ole voitu -nähdä, se on mahdotonta. - --- En tiedä mitään, mutta huhu niin kertoo, ja se heittää varsin -ruman varjon emäntääsi. Ja sinä käsität, että minun, joka olen vielä -läheisempi ystävä Taverneyn kuin Legayn perheelle, velvollisuuteni on -virkkaa paroonille pari sanaa siitä, mitä tapahtuu. - --- Ah, monseigneur, -- huudahti Nicole peljästyneenä keskustelun -saamasta suunnasta, -- te teette minut onnettomaksi! Viattomanakin -ajettaisiin minut pois pelkästä epäluulosta. - --- Ka niin, lapsi-parka, sinut kyllä ajetaan pois; sillä enpä tällä -hetkellä tiedä, mikä paha henki on, keksittyään jotakin moitittavaa -näissä perin viattomissa kohtauksissa, mennyt niistä ilmoittamaan -rouva de Noailles'lle. - --- Rouva de Noilles'lle, suuri Jumala! - --- Niin, näetkös, asia käy kiireelliseksi. Nicole löi epätoivoissaan -käsiänsä yhteen. - --- Se on onnetonta, sen hyvin tiedän, -- sanoi Richelieu; -- mutta -mitä hitossa pitäisi minun mielestäsi tehdä? - --- Ja te, joka juuri äsken nimititte itseänne suojelijakseni, te, -joka olette siksi osoittautunutkin, ette voi minua enää suojella? -- -kysyi Nicole niin mairittelevan viekkaasti kuin olisi ollut kokenut -kolmikymmenvuotias nainen. - --- Kyllä, lempo vie, kyllä sitä voin! - --- No, monseigneur?... - --- Kyllä, mutta minä en sitä tahdo. - --- Oi, herra herttua! - --- Niin, sinä olet miellyttävä, sen tiedän; ja kauniit silmäsi -haastavat minulle kaikenlaista; mutta alan tulla niinkuin vähän -sokeaksi, Nicole-parkani, enkä enää ymmärrä kauniiden silmien -kieltä. Muinoin olisin ehdottanut sinulle turvapaikan etsimistä -Hanovre-huvilassani; mutta mitä se nykyisin hyödyttäisi? Eihän siitä -enää edes juoruiltaisi. - --- Kuitenkin olette minut jo kerran vienyt sinne Hanovren huvilaan, --- virkkoi Nicole närkästyneenä. - --- Ah, miten sinä käyttäydyt sopimattomasti, kun moitit minua siitä, -että vein sinut talooni, vaikka tein sen omaksi hyväksesi. Sillä -täytyyhän sinun tunnustaa, että ilman hra Raftén kauneusvettä, joka -on tehnyt sinusta viehättävän tummaverisen tytön, et olisi koskaan -päässyt Trianoniin, ja se ehkä olisikin ollut parempi kuin saada -matkapassit. Mutta miksi hiidessä tuolla tavoin järjestää kohtauksia -hra de Beausiren kanssa ja vielä aivan talliportilla! - --- Siis tiedätte senkin? -- ihmetteli Nicole, joka näki, että oli -muutettava menettelyä ja antauduttava kokonaan marskin armoille. - --- Peijakas, kuulethan, että sen tiedän, ja rouva de Noailles tietää -myös. Kas, täksikin illaksi olitte sopineet kohtauksesta... - --- Se on totta, herra herttua; mutta kautta Nicolen kunnian en sinne -mene. - --- Et suinkaan, kun sinua on varoitettu; mutta hra Beausire, joka ei -tiedä mistään, saapuu kyllä kohtauspaikalle, ja hänet otetaan kiinni. -Ja koska hän tietysti ei halua, että häntä pidetään hirtettävänä -varkaana tai ruoskittavana vakoilijana, hän paljoa pikemmin sanoo, -varsinkin kun asian tunnustaminen ei ollenkaan ole epämieluista: -"Päästäkää minut, minä olen pikku Nicolen rakastaja." - --- Herra herttua, minä annan häntä varoittaa. - --- Mahdotonta, lapsi-parka; ja ketä, kysyn, siihen käyttäisikään? -Ilmiantajaasiko? - --- Ah, se on totta, -- virkkoi Nicole muka epätoivoissaan. - --- Tunnonvaivat ovat niin herttaisen liikuttavia! -- huudahti -Richelieu. - -Nicole peitti kasvonsa molemmilla käsillään, laiminlyömättä jättää -kylliksi, rakoa sormiensa väliin tarkatakseen Richelieun jokaista -liikettä, jokaista katsetta. - --- Olet sinä tosiaan viehättävä, -- innostui herttua, jolta mikään -näistä naisellisista pikkujuonista ei jäänyt huomaamatta. -- Miksi -en ole viittäkymmentä vuotta nuorempi! Mutta saman tekevä, lempo -soikoon! Nicole, minä päästän sinut tästä pälkähästä. - --- Oi, herra herttua, jos teette, mitä lupaatte, niin -kiitollisuuteni... - --- Sitä en pyydä, Nicole. Tahdon päinvastoin auttaa sinua ilman -itsekkyyttä. - --- Ah, siinä teette hyvin kauniisti, monseigneur, ja minä kiitän -teitä siitä sydämeni pohjasta. - --- Älä kiitä minua vielä. Et tiedä mitään. Odota hiidessä, kunnes -saat tietää! - --- Kaikki on hyvin, herra herttua, kunhan neiti Andrée vain ei aja -minua pois. - --- Jaha, sinä siis hartaasti haluat jäädä Trianoniin? - --- Ennen kaikkea, herra herttua. - --- Kah, Nicole, herttainen tyttöseni, sinun täytyy poistaa tämä -ensimäinen kohta ohjelmastasi. - --- Mutta kun minua ei olekaan saatu ilmi, herra herttua? - --- Ilmisaatu tai ei, sinun täytyy yhtä hyvin täältä lähteä. - --- Oi, minkätähden? - --- Sanon sen sinulle: sentähden että, jos rouva de Noailles on sinut -keksinyt, ei kenenkään vaikutusvalta, ei edes kuninkaan voi sinua -pelastaa. - --- Voi, jospa voisin tavata kuninkaan. - --- Niin, pikku ystäväni, se nyt vielä puuttuisi! Ja sitten, jos sinua -ei ole keksitty, niin minä toimitan sinut täältä. - --- Tekö? - --- Heti paikalla. - --- Tosiaan, herra marski, en käsitä tästä mitään. - --- Asia on niinkuin minulla oli ilo sinulle sanoa. - --- Ja siinäkö on suojeluksenne? - --- Ellet siitä huoli, on vielä aika kieltäytyä: sano vain sananen, -Nicole. - --- Oi kyllä, herra herttua, tietysti minä huolin. - --- Ja minä suon sen sinulle. - --- Siis...? - --- Siis teen näin: kuuntele. - --- Puhukaa, monseigneur. - --- Sensijaan, että antaisin sinut karkoittaa ja sulkea vankilaan, -teen sinut vapaaksi ja rikkaaksi. - --- Vapaaksi ja rikkaaksiko? - --- Niin. - --- Ja mitä minun on tehtävä päästäkseni vapaaksi ja rikkaaksi? -Sanokaa pian, herra marski! - --- Tuskin mitään. - --- Mutta sentään... - --- Mitä sinulle määrään. - --- Onko se hyvin vaikeata? - --- Lapsenleikkiä. - --- Siis, -- virkkoi Nicole, -- jotakin on tehtävä? - --- Oh peijakas!... Tunnethan tämän maailman tunnuslauseen, Nicole: ei -mitään ilmaiseksi. - --- Ja tuo tehtävä, tapahtuuko se minun vai teidän tähtenne? Herttua -tuijotti Nicoleen. - --- Sitä vietävän pikku veitikkaa! -- sanoi hän. - --- Puhukaa siis loppuun, herra herttua. - --- No niin, se tapahtuu sinun tähtesi, -- vastasi hän reippaasti. - --- Ahaa, -- virkkoi Nicole, joka käsittäen, että marski tarvitsi -häntä, ei enää peljännyt ja jonka nerokkaat aivot ponnistelivat -kehittääkseen esille totuuden kaikista hänen puhetoverinsa -tavanmukaisista sitä verhoavista kiertelyistä; -- mitä minun siis on -tehtävä itseni tähden, herra herttua? - --- Niin, kuule, hra de Beausirehan tulee puoli kahdeksalta. - --- Niin, hra marski, silloin hän tulee. - --- Kello on nyt kymmenen minuuttia yli seitsemän. - --- Sekin on totta. - --- Jos minä tahdon, niin hänet pidätetään. - --- Niin, mutta te ette tahdo. - --- En; sinä menet häntä tapamaan ja sanot hänelle... - --- Sanon hänelle...? - --- Mutta, ensiksikin, rakastatko sinä sitä nuorta miestä, Nicole? - --- No, koskapa hänelle myönnän kohtauksia... - --- Se ei mitään todista; sinä ehkä haluat vain hänen kanssaan -avioliittoon; naisilla on niin omituisia oikkuja! - -Nicole remahti nauruun. - --- Minäkö naisin hänet? -- kikatti hän. -- Hahaha! - -Richelieu hämmästyi; hovissakaan hän ei ollut tavannut monta näin -lujahermoista naista. - --- No hyvä, sinä et tahdo naimisiin, mutta sinä rakastan häntä; sitä -parempi. - --- Olkoon menneeksi. Otaksukaamme siis, että rakastan hra de -Beausirea, monseigneur, ja jutelkaamme edelleen. - --- Peijakas, kuinka sinä harppaat! - --- Tietysti. Käsitätte, että minua haluttaa... - --- No? - --- Tietää, mitä minulla vielä on tehtävänä. - --- Sanomme kaikkein ensimäiseksi, että koska sinä häntä rakastat, -niin karkaat hänen kanssaan. - --- No todellakin, jos sitä ehdottomasti tahdotte, täytyy kai sitten. - --- Ohoh, en minä tahdo mitään; maltahan, pikku ystäväni! Nicole -näki, että hän riensi liian nopeaan ja että hänellä vielä ei ollut -hallussaan jäykän vastustajansa salaisuutta enempää kuin hänen -rahojansakaan. Hän perääntyi siis lyödäkseen valttinsa myöhemmin. - --- Monseigneur, -- sanoi hän, -- odotan vain määräyksiänne. - --- No niin, sinä menet tapaamaan hra de Beausirea ja sanot -hänelle: "Meidät on paljastettu; mutta minulla on suojelija, joka -pelastaa meidät, sinut Saint Laziresta ja minut La Salpêtrièresta. -Paetkaamme"... - -Nicole katsoi herttuaan. - --- Paetkaamme, -- toisti hän. - -Richelieu ymmärsi tämän vilkkaan ja ilmeikkään katseen. - --- Tuhat tulimaista, -- sanoi hän, -- asia on ratkaistu: tietysti -minä pidän huolta matkakuluista. - -Nicole ei pyytänyt muita selityksiä; hän kyllä saisi kaiken tietää, -koska hänelle maksettiin. Marski aavisti tämän Nicolen otaksuman ja -kiiruhti puolestaan sanomaan kaiken, mitä hänellä sanottavaa oli, -kuten pelaaja tapattuaan kiirehtii maksamaan, jotta ei enää olisi -suorituksen ikävyyttä. - --- Tiedätkö, mitä ajattelet, Nicole? -- kysyi hän. - --- En totisesti -- vastasi nuori tyttö; -- mutta panenpa vetoa, että -te, herra marski, joka tiedätte niin paljon, olette sen arvannut. - --- Nicole, -- virkkoi tämä, -- sinä ajattelet, että jos pakenet, -saattaa emäntäsi kentiesi tarvita sinua ja kutsua sinua yöllä, ja -kun et ole saapuvilla, tehdä hälytyksen, mikä voisi johtaa sinun -kiinnijoutumiseesi. - --- Ei, -- sanoi Nicole, -- sitä en ollenkaan ajatellut, koska asiaa -tarkemmin miettien, nähkääs, herra marski, jäänkin mieluummin tänne. - --- Mutta jos hra de Beausire saadaan kiinni? - --- No, otettakoon hänet sitten kiinni. - --- Entä jos hän tunnustaa? - --- Tunnustakoon. - --- Ah, -- huudahti Richelieu käyden hiukan levottomaksi, -- silloin -sinä joudut hukkaan! - --- Enkä joudu; sillä neiti Andrée on hyvänsuopa, ja koska hän -pohjaltaan minusta pitää, hän puhuu puolestani kuninkaalle. Ja jos -hra de Beausirelle jotakin tapahtuisikin, minulle ei tehdä mitään. - -Marski puraisi huultansa. - --- Ja minä, Nicole, -- tivasi hän, -- sanon sinulle, että olet hupsu; -neiti Andrée ei ole hyvissä väleissä kuninkaan kanssa, ja minä annan -sinut heti paikalla viedä pois, ellet kuuntele minua sillä korvalla -kuin minä tahdon; ymmärrätkö, pieni kyykäärme? - --- Ohoh, monseigneur, pääni ei ole litteä eikä sarvikas; minä -kuuntelen, mutta asetan pieniä ehtoja. - --- Hyvä. Mene sitten heti tuumimaan pakosuunnitelmaasi hra de -Beausiren kanssa. - --- Mutta miten tahdotte, että pakenemalla antaudun vaaraan, herra -marski, kun itse sanotte, että mademoiselle voi herätä, tarvita -minua, kutsua minua ja mitä kaikkea voikaan? Noita asioita en ollut -alussa ajatellut, mutta te, monseigneur, joka olette kokenut mies, -kiinnititte niihin huomioni. - -Richelieu puri toistamiseen huultansa, mutta vihaisemmin kuin ensi -kerralla. - --- No niin, jos sitä ajattelinkin, hupakko, ajattelin myöskin, miten -sellainen olisi estettävissä. - --- Ja miten voitte estää neidin kutsumasta minua? - --- Estämällä hänet heräämästä. - --- Hoh, hän herää kymmenen kertaa yössä, mahdotonta! - --- Hän potee siis samaa kuin minäkin, -- huomautti Richelieu tyynesti. - --- Kuin te? -- toisti Nicole nauraen. - --- Tietysti, koska minäkin herään kymmenen kertaa yössä. Mutta -minulla on keinoja tätä unettomuutta vastaan. Hänen on tehtävä -niinkuin minä teen; ja ellei hän sitä itse tee, teet sinä sen hänen -puolestaan. - --- Olkaa hyvä, -- sanoi Nicole, -- ja ilmoittakaa minulle, miten -siinä on meneteltävä, monseigneur. - --- Mitä emäntäsi juo iltasin ennen levolle menoansa? - --- Mitäkö hän juo? - --- Niin; nykyään on tapana siten ehkäistä janoa; jotkut nauttivat -oranssinmehu-juomaa tai sitroonavettä, jotkut mesiruoho-liuosta, -jotkut... - --- Mademoiselle ei juo iltasin nukkumaan mennessään muuta -kuin lasillisen raikasta vettä, toisinaan sokeroituna ja -pomeranssinkukilla maustettuna, jos hänellä on hermokipua. - --- Mainiota, -- huudahti Richelieu, -- aivan samoin on minun laitani; -no niin, lääkkeeni sopii hänelle erinomaisesti. - --- Kuinka niin? - --- Epäilemättä, minä kaadan juomaani pisaran erästä nestettä ja nukun -koko yön. - -Nicole tuumi ja mietti, mihin marski tällä valtioviisaudellaan -oikeastaan tähtäsi. - --- Sinä et vastaa? -- sanoi Richelieu. - --- Ajattelin, että neidillä ei ole teidän tippojanne. - --- Minä annan niitä sinulle. - -"Ahaa!" ajatteli Nicole, jolle vihdoinkin välähti valonkipinä tässä -hämärässä. - --- Sinä kaadat kaksi pisaraa emäntäsi lasiin, kaksi pisaraa, -kuuletko? Ei enempää eikä vähempää. Sitten hän nukkuu, nukkuu niin -sikeästi, että hän ei sinua kutsu, ja sinulla on siis aikaa paeta. - --- Oh, ellei muuta tarvita, eihän se ole ollenkaan vaikeata. - --- Sinä kaadat siis ne kaksi pisaraa? - --- Tietysti. - --- Lupaatko sen? - --- Oh, -- virkkoi Nicole, -- oma etunihan mielestäni vaatii sen -tekemään; ja sitäpaitsi telkeän neidin niin hyvin, että... - --- Älä toki, -- sanoi Richelieu pikaisesti. -- Sitä juuri sinä et -saakaan tehdä. Päinvastoin jätät huoneen oven auki. - --- Ah, -- äännähti Nicole tuntien sisäistä puistatusta. Hän oli -käsittänyt. Richelieu huomasi sen hyvin. - --- Siinäkö kaikki? -- kysyi tyttö. - --- Ihan kaikki. Nyt voit mennä sanomaan sille aliupseerillesi, että -hän järjestää matkalaukkunsa. - --- Valitettavasti, monseigneur, minun ei tarvitse pyytää häntä -ottamaan kukkaroansa. - --- Tiedäthän, että se on minun huoliani. - --- Niin, muistan, että monseigneur oli niin hyvä ja... - --- Kuinka paljon sinä tahdot, anna kuulla, Nicole? - --- Mistä sitten? - --- Niiden kahden pisaran sekoittamisesta. - --- Niiden kahden pisaran sekoittamisesta, monseigneur, ei olisi -oikein vastaanottaa teiltä mitään maksua, koska te vakuutatte -minulle, että se tapahtuu omaksi hyödykseni. Mutta neidin oven auki -jättämisestä, monseigneur, oh, siitä, uskokaa pois, minun tarvitsee -saada pyöreä summa. - --- Puhu suusi puhtaaksi, sano summasi. - --- Minä tarvitsen kaksikymmentätuhatta frangia, monseigneur. - -Richelieu säpsähti. - --- Nicole, sinä menet pitkälle, -- huokasi hän. - --- Niin täytyneekin, monseigneur, sillä alan ajatella, kuten tekin, -että minua ajettaneen takaa. Mutta kahdellakymmenellä -- tuhannella -frangillanne kyllä saan jalat alleni. - --- Mene ilmoittamaan hra de Beausirelle, Nicole; sitten suoritan -sinulle rahasi. - --- Monseigneur, hra de Beausire on hyvin epäileväinen, eikä uskoisi -sanojani, ellei minulla olisi todisteita. - -Richelieu veti taskustaan kourallisen kassa-obligatsioneja. - --- Kas tuossa aluksi, -- sanoi hän, -- ja tässä kukkarossa on sata -kaksois-louisdoria. - --- Monseigneur tekee sitten laskunsa ja antaa minulle lopun -saatavaani, kun olen puhunut hra de Beausirelle, niinkö? - --- Ei, jumaliste, minä teen sen heti. Sinä olet taloudellinen tyttö, -Nicole, ja se tuottaa sinulle onnea. - -Ja Richelieu täytti luvatun summan osittain kassa-obligatsioneissa, -osittain koko ja puolen lousdorin kultarahoissa. - --- Kas niin, -- virkkoi hän, -- onko oikein? - --- Luullakseni, -- vastasi Nicole. -- Nyt, monseigneur, minulta vielä -puuttuu tärkein. - --- Tippojako tarkoitat? - --- Niin; monseigneurilla on kai pullo? - --- Minulla on pulloni, jota pidän aina mukanani. Nicole hymyili. - --- Ja sitten, -- sanoi hän, -- Trianon suljetaan joka ilta, eikä -minulla ole avainta. - --- Mutta minulla on, minä kun olen ensimäinen kamariherra. - --- Ah, todellako? - --- Kas tässä. - --- Kaikkipa käykin onnellisesti, -- virkkoi Nicole, -- aivan kuin -ihmeiden ketju. Mutta hyvästi nyt, herra herttua. - --- Miksikä hyvästi? - --- Tietysti; enhän enää näe monseigneuria, koska lähden heti kun -mademoiselle on ennättänyt nukkua. - --- Olet oikeassa; hyvästi, Nicole. - -Ja salamyhkäisesti nauraen Nicole hävisi yhä taajenevaan pimeyteen. - --- "Onnistuin vielä", tuumi Richelieu; "mutta näyttää todella siltä -kuin onnetar alkaisi pitää minua liian vanhana ja palvelisi minua -vastahakoisesti. Tuo tytön veitikka vei minusta voiton; mutta vähät -siitä, kunhan vain annan iskun iskusta!" - - - - -18. - -Pako. - - -Nicole oli tunnollinen tyttö; hän oli saanut hra de Richelieultä -rahat ja saanut ne etukäteen. Siis oli hänen vastattava tähän -luottamukseen ne ansaitsemalla. - -Niinpä hän oli juossut ristikkoportille, saapuen sinne neljäkymmentä -minuuttia yli seitsemän sensijaan että olisi tullut puoli -kahdeksalta. Mutta sotilaskuriin tottunut hra de Beausire oli -täsmällinen mies. Hän oli jo odottanut kymmenen minuuttia. - -Noin kymmenen minuuttia sitten oli myöskin hra de Taverney lähtenyt -tyttärensä luota. Suljettuaan ensin ikkunaverhot huoneessaan Andrée -oli mennyt saattamaan isäänsä jonkun matkaa. - -Gilbert katseli tai oikeammin tapansa mukaan ahmi silmillään Andréeta -ullakkokamarinsa ikkunasta. Mutta olisi ollut vaikeata sanoa, -säkenöivätkö hänen nuoreen tyttöön kiinnittävänsä katseet rakkaudesta -vai vihasta. - -Sittekun verhot olivat vedetyt eteen, Gilbert ei voinut enää mitään -nähdä, Sen vuoksi katsahti hän toisaalle ja havaitsi silloin hra -de Beausiren töyhdön. Hän tunsi heti aliupseerin, joka käveli -vihellellen pientä säveltä, tappaakseen aikaa odottaessansa. - -Kymmenen minuutin päästä eli kahtakymmentä minuuttia vailla kahdeksan -Nicole näyttäytyi. Tyttö vaihtoi muutamia sanoja hra de Beausiren -kanssa, joka päännyökkäyksellä ilmaisi täydellisesti ymmärtävänsä ja -poistui Pieneen Trianoniin vievää syvää lehtokäytävää kohti. Nicole -puolestaan kääntyi takaisin keveänä kuin lintu. - -"Ahaa", ajatteli Gilbert, "herra aliupseerilla ja kamarineidillä on -jotakin sanottavaa tai tehtävää, johon he pelkäävät todistajia. Hyvä!" - -Gilbert ei sen enempää ollut utelias Nicolen suhteen; mutta -aavistaen nuoressa tytössä luonnollisen vihollisensa koetti hän -tämän siveellisyyttä vastaan kerätä joukon todistuksia kyetäkseen -voitollisesti lyömään takaisin hyökkäyksen, jos Nicole hyökkäisi. Hän -ei epäillyt, että taistelu millä hetkellä hyvänsä saattoi puhjeta, ja -varovaisena sotilaana hän kokosi sotatarpeita. - -Nicolen kohtaus miehen kanssa itse Trianonissa oli ase, jonka -talteenottamista niin nerokas vastustaja kuin Gilbert ei voinut -laiminlyödä, varsinkin kun se noin harkitsematta, kuin Nicole nyt -teki, pudotettiin aivan hänen jalkojensa juureen. Gilbert tahtoi -siis saada myös korvin kuullun todistuksen lisätäkseen sen silmin -näkemäänsä ja napata jonkun hyvin raskauttavan lauseen, jonka hän -taistelun hetkellä saattaisi voitokkaasti tähdätä nuoreen tyttöön. - -Hän kiirehti siis alas ullakkokamaristaan, hiipi keittiön käytävän -kautta ja saapui kappelin pikkuportaita puutarhaan. Sinne päästyään -Gilbertillä ei ollut enää mitään peljättävää, hän tunsi siellä -jokaisen loukon ja lymypaikan kuin kettu viidakkonsa. Hiipien -lehmusten alla ja sitten säleaidoituksen vieritse hän saavutti -puuryhmän, joka kohosi kahdenkymmenen askeleen päässä paikalta, missä -hän laski Nicolen tapaavansa. - -Nicole oli siellä todellakin. Tuskin oli Gilbert asettunut piiloonsa, -kun omituinen helske kohtasi hänen korvansa: se oli kullankilinää -kiveä vasten, sitä metallisointua, josta vain todellisuus voi antaa -oikean käsityksen. - -Gilbert pujahti kuin käärme pengermävallille, jonka yli kohosi -pensasaidan sireenit. Toukokuussa nämä levittivät tuoksuaan ja -karistelivat kukkiaan ohikulkevien päälle näiden astuessa muurin -vierustaa syvään lehtokujaan, joka eroittaa suuren Trianonin pienestä. - -Gilbertin tälle kohtaa saavuttua hänen hämärään tottuneet silmänsä -eroittivat Nicolen, joka tällä puolen ristikon ja varovaisesti hra de -Beausiren käden ulottumattomissa tyhjensi kivelle hra de Richelieun -antaman kukkaron sisältöä. Isot louisdorit vierivät hyppien ja -kimallellen, sillävälin kun hra de Beausire säihkyvin silmin ja -vapisevin käsin katseli tarkoin Nicolea ja kultarahoja, käsittämättä, -miten edellinen voi omistaa jälkimäiset. - -Nicole puhui. - --- Useammin kuin kerran, -- sanoi hän, -- olette minulle ehdottanut, -että ryöstäisitte pois minut, paras hra de Beausire. - --- Ja vieläpä naisinkin teidät! -- huudahti aliupseeri aivan -hurmaantuneena. - --- Oh, siitä asiasta, hyvä herraseni, -- vastasi nuori tyttö, -- -ehdimme kyllä myöhemmin keskustella. Tällä hetkellä on pako pääasia. -Voimmeko karata kahdessa tunnissa? - --- Kymmenessä minuutissa, jos tahdotte. - --- Eipä sentään; minulla on sitä ennen jotakin hommailtavaa, ja se -vaatii kaksi tuntia. - --- Kahden tunnin yhtä hyvin kuin kymmenen minuutinkin päästä olen -käytettävissänne, hellästi rakastettu ystäväni. - --- Hyvä, ottakaa viisikymmentä louisdoria! -- Nuori tyttö laski -viisikymmentä kultarahaa ja pisti ne ristikon lävitse hra de -Beausirelle, joka niitä laskematta sulloi rahat nuttunsa taskuun. --- Ja, -- jatkoi tyttö, -- varatkaa vaunut ja saapukaa tänne -puolentoista tunnin päästä. - --- Mutta... -- epäröitsi Beausire. - --- Oh, ellette tahdo, niin otaksukaamme, ettemme ole mistään -sopineet, ja antakaa minulle takaisin viisikymmentä louisdoria. - --- Minä en peräänny, rakas Nicole; mutta minä pelkään tulevaisuutta. - --- Kenen puolesta? - --- Teidän puolestanne. - --- Minunko puolestani? - --- Niin. Kun nuo viisikymmentä kultarahaa ovat loppuneet, ja -kerranhan ne loppuvat, niin saatte aihetta valitteluihin, kaipaatte -takaisin Trianoniin ja... - --- Oh, olettepa te hienotuntoinen, paras hra de Beausire! Kas niin, -kas niin, älkää peljätkö mitään, minä en ole niitä naisia, jotka -voidaan saattaa onnettomiksi. Älkää siis epäröikö. Ja sitäpaitsi, kun -nämä viisikymmentä louisdoria ovat kuluneet, saamme sitten nähdä. - -Ja Nicole helisti jälellä olevia viittäkymmentä louisdoria -kukkarossaan. Beausiren silmät kiilsivät fosforihohtoisina. - --- Teidän tähtenne, -- innostui hän, -- olisin valmis syöksymään -palavaan uuniin. - --- Oh, säisysti, säisysti, teiltä ei pyydetä niin paljoa, hra de -Beausire. Asia on siis sovittu, puolentoista tunnin päästä vaunut ja -kahden tunnin päästä pako. - --- Se on sovittu, -- huudahti Beausire tarttuen Nicolen käteen ja -vetäen sitä ristikon välistä suudellakseen. - --- Hiljaa siinä! -- torui Nicole. -- Oletteko hullu? - --- En, minä olen rakastunut. - --- Hm! -- mutisi Nicole. - --- Ettekö usko minua, sydänkäpyseni? - --- Uskon, uskonhan toki. Hankkikaa hyvät hevoset ennen kaikkea. - --- Kyllä, kyllä! - -He erkanivat. Mutta sekunnin perästä Beausire kääntyi säikähtyneenä -takaisin. - --- Hst, hst! -- varoitti hän. - --- No, mitä nyt? -- kysyi Nicole, joka jo oli etäällä ja asetti -kätensä torveksi suulleen, jotta hänen äänensä huutamatta kuuluisi -halutun matkan päähän. - --- Entä ristikkoportti, -- kysyi Beausire, -- aiotteko kiivetä sen -yli? - -"Aika hölmö", jupisi Nicole, joka tällä hetkellä oli vain kymmenen -askeleen päässä Gilbertistä. -- Minulla on avain, -- lisäsi hän -sitten äänekkäämmin. - -Beausirelta pääsi hiljainen ihailun huudahdus, ja tällä kertaa hän -todella poistui. - -Nicole palasi pää alas luotuna ja ripein askelin emäntänsä luo. - -Yksikseen jääneenä Gilbert teki itselleen seuraavat neljä kysymystä: - -"Miksi Nicole karkaa Beausiren kanssa, jota hän ei rakasta? Miksi -Nicolella on niin iso rahasumma? Miksi Nicolella on ristikkoportin -avain? Miksi Nicole palaa Andréen luo, vaikka hän voisi heti paeta?" - -Gilbert keksi kyllä vastauksen kysymykseen: "Miksi Nicolella on -rahaa?" Mutta ne toiset jäivät vastausta vaille. - -Tämä hänen älynsä neuvottomuus saikin hänen luontaisen -uteliaisuutensa tai vähitellen kehittyneen epäluuloisuutensa, miten -sitä tahdomme nimittää, niin ylen voimakkaasti kiihtymään, että hän -ilman kylmyydestä huolimatta päätti viettää yönsä ulkosalla kosteiden -puiden alla odottaakseen ratkaisua näytelmään, jonka alun hän juuri -oli nähnyt. - -Andrée oli saattanut isäänsä Suuren Trianonin portille asti. Hän oli -palaamassa yksinään ja mietteissään, kun Nicole juoksujalkaa pyrähti -esille käytävän päästä, matkallaan mainitulta ristikkoportilta, jonka -luona hän oli kaiken järjestänyt hra de Beausiren kanssa. - -Nicole, pysähtyi nähdessään emäntänsä ja Andréen antamasta -merkistä nousi hänen perässään portaita ylös, seuraten häntä hänen -huoneeseensa. - -Kello saattoi nyt olla puoli yhdeksän illalla. Pimeä oli tullut -ennemmin ja läpikuultamattomampana kuin tavallista, koska iso -musta, etelästä pohjoiseen kulkeva pilvi oli peittänyt koko -taivaan, niin että Versaillesin tuolla puolen suurten metsäin yli -silmänkantamattomiin ulottuva kaamea paarivaate näkyi pian verhoavan -kaikki tähdet, jotka hetkistä aikaisemmin vielä olivat sinilaella -tuikkineet. - -Raskas tuulenhenki lakaisi maata puistellen kuumilla löyhäyksillään -janoisia kukkasia, jotka huojuttelivat päitään kuin rukoillakseen -taivaalta sateen tai kasteen almua. - -Tämä ilmojen uhka ei mitenkään ollut jouduttanut Andréen käyntiä. -Päinvastoin asetti nuori tyttö surullisena ja syviin mietteisiin -vaipuneena ikäänkuin vastahakoisesti jalkansa kullekin portaitten -askelmalle, joka vei hänet lähemmäksi kammiotaan, ja hän pysähtyi -joka ikkunan luo tarkatakseen taivasta, joka oli niin hyvin -sopusoinnussa hänen oman synkän mielentilansa kanssa, ja täten -viivyttääkseen pieneen suojaansa palaamistansa. - -Levottomana, kiukuissaan ja peljäten, että joku hänen emäntänsä oikku -pidättäisi hänet yli ajan, Nicole mutisi itsekseen senlaatuisia -kirouksia, joita palvelijat eivät koskaan säästele, kun heidän -isäntäväkensä kyliin varomattomasti ryhtyy tyydyttämään jonkun -oikkunsa palkollistensa oikkujen kustannuksella. Vihdoin työnsi -Andrée huoneensa oven auki ja pikemmin pudoten kuin istuutuen -nojatuoliinsa hän käski lempeällä äänellä Nicolea raoittamaan pihalle -antavan ikkunan. - -Nicole totteli ja palasi sitten emäntänsä luo kasvoillaan harras -osanoton ilme, jonka se liehakoitsija niin hyvin osasi niille antaa. - --- Pelkään, että mademoiselle on tänä iltana hiukan sairas, --- virkkoi hän: -- silmänne näyttävät niin punehtuneilta ja -turvonneilta, vaikka ne kylläkin säteilevät. Luulen, että -mademoiselle kovin kaipaisi lepoa. - --- Luuletko niin, Nicole? -- kysyi Andrée, joka ei ollut kuunnellut, -ja ojensi huolimattomasti jalkansa pienelle nelikulmaiselle matolle. - -Nicole otaksui tämän asennon määräykseksi riisua emäntänsä ja -ryhtyi irroittamaan nauhoja ja kukkia hänen tukkalaitteestaan, joka -oli sellainen rakenne, jota taitavimmatkaan kädet eivät kyenneet -purkamaan vähemmässä kuin runsaassa neljännestunnissa. - -Kaiken tämän työn aikana Andrée ei hiiskunut sanaakaan. Jätettynä -omaan mielivaltaansa Nicole hutiloi tehtävässä minkä kerkisi, ja -kertaakaan parahduttamatta Andréeta, sillä niin hajamielisenä tämä -istui, raastoi huolimattoman kovakouraisesti hänen hiuksiaan. - -Kun yöpuku oli valmis, Andrée antoi määräyksensä huomiseksi. Aamulla -varhain oli mentävä Versaillesiin noutamaan muutamia kirjoja, -joita Filipin oli pitänyt lähettää sisarelleen, ja sitäpaitsi oli -pyydettävä pianonvirittäjää tulemaan Trianoniin laittamaan klaveeri -kuntoon. - -Nicole vastasi tyynesti, että ellei häntä yöllä herätettäisi, hän -nousisi varhain, ja kaikki asiat olisivat toimitetut ennenkuin neiti -heräisi. - -"Huomenna minä myöskin kirjoitan", jatkoi Andrée puhuen itsekseen, -"niin, minä kirjoitan Filipille; se keventää hiukan sydäntäni". - -"En ainakaan minä", jupisi Nicole hiljaa, "mene sitä kirjettä -viemään". - -Ja tätä miettiessään nuori tyttö, joka ei vielä ollut aivan -turmeltunut, alkoi surumielin ajatella, että hän oli ensi kertaa -jättämässä oivallisen emäntänsä, jonka luona hänen sekä järkensä että -sydämensä olivat kehittyneet -- valveutuneet. Hänellä liittyi Andréen -muistoon niin paljon muita muistoja, että tuon muiston rikkirepiminen -oli samaa kuin särkeä koko ketju, joka ulottui tästä päivästä hänen -lapsuutensa aikoihin asti. - -Sillä välin kun nämä kaksi asemaltaan ja luonteeltaan niin erilaista -nuorta tyttöä näin miettivät toistensa vieressä, heidän ajatuksillaan -olematta mitään yhteyttä, aika kului ja Andréen pieni seinäkello, -joka aina kävi edellä Trianonin tornikellosta, löi yhdeksän. - -Beausiren täytyi jo olla kohtauspaikalla, ja Nicolella oli enää vain -puoli tuntia saapuaksensa rakastajansa luo. - -Hän suoritti emäntänsä riisumisen mahdollisimman nopeasti, jonka -ohella häneltä pääsi muutamia huokauksia, mutta niitä ei Andrée -edes huomannut. Hän auttoi hänen ylleen pitkän yönutun, ja kun -Andrée yhä ajatuksiinsa vaipuneena istui liikkumatonna tuijottaen -kattoon, Nicole veti povestaan Richelieun antaman pullon, viskasi -kaksi sokerinpalaa lasiin ja kaatoi siihen vettä niin paljon kuin -oli tarpeellista niiden sulamiseksi; senjälkeen hän epäröimättä ja -tahtonsa kaikkivallalla, joka hänen nuoressa sydämessänsä jo oli -niin voimakas, tipautti lasiin kaksi pisaraa pullon sisältämästä -nesteestä. Vesi siitä heti sameni, saaden opaalilta vivahtavan värin, -joka sitten vähitellen haihtui. - --- Mademoiselle, -- virkkoi silloin Nicole, -- vesilasi on valmis, -vaatteet kokoonkäärityt ja yölamppu sytytetty. Tiedätte, että minun -on noustava varhain; saanko nyt mennä nukkumaan? - --- Saat, -- vastasi Andrée hajamielisesti. - -Nicole kumarsi, häneltä pääsi vielä huokaus, joka jäi huomaamatta -kuten edellisetkin, ja sitten hän sulki pienen eteiseen antavan -lasioven jälkeensä. Mutta sensijaan että olisi mennyt välikköön, -jonka tiedämme sijainneen käytävän vieressä ja saaneen valonsa -Andréen eteisestä, hiipi hän hiljaa pois jättäen oven eteiseen -hiukan raolleen, jotta Richelieun määräykset tulisivat täsmälleen -toimitetuiksi. - -Jotta ei herättäisi naapurien huomiota hän sipsutti varpaillaan -puutarhaan vieviä portaita alas, hyppäsi ulkoportailta maahan ja -riensi juoksujalkaa ristikkoportin luo hra de Beausirea tapaamaan. - -Gilbert ei ollut hievahtanut tähystyspaikaltaan. Hän oli kuullut -Nicolen lupauksen palata kahden tunnin päästä, ja hän odotti. Mutta -kun jo oli kulunut noin kymmenen minuuttia yli ajan, hän alkoi -peljätä, että tyttö ei saapuisikaan. - -Äkkiä huomasi hän tämän juoksevan kuin takaa-ajettuna. Nicole -lähestyi ristikkoporttia ja pisti avaimen säleiden välistä -Beausirelle. Tämä avasi portin. Nicole livahti toiselle puolen, ja -portti sulkeutui kumeasti narahtaen. - -Sitten viskattiin avain vallihaudan ruohoon juuri alapuolelle sitä -paikkaa, missä Gilbert odotti. Nuori mies kuuli sen putoavan pienellä -jymähdyksellä ja pani merkille kohdan, mihin se osui. - -Sillävälin Nicole ja Beausire riensivät matkaansa. Gilbert kuuli -heidän etääntyvän, ja pian hän eroitti, ei vaunujen jyminää, vaikka -Nicole oli niitä pyytänyt, vaan hevosen kavioiden töminän, kun neljä -rautakenkää muutamien minuuttien päästä alkoi kajahdutella tien -kivitystä, sittekun Nicole, joka olisi tahtonut herttuattaren tavoin -lähteä vaunuissa, arvattavasti ensin oli hiukan morkkaillut. - -Gilbert hengitti jälleen. Hän oli turvassa, hän oli vapautunut -Nicolesta, vihollisestaan. Andrée oli yksinään; kenties Nicole -lähtiessään oli jättänyt avaimenkin oveen; kenties hän, Gilbert, -voisi tunkeutua Andréen huoneeseen asti. - -Tämä ajatus sai kuohuvan nuoren miehen hypähtämään kaikista pelon ja -epävarmuuden, uteliaisuuden ja intohimon hurjista tuskista. - -Ja kulkien tietä Nicolen suunnan vastakkaiselle taholle hän riensi -sivurakennusta kohti. - - - - -19. - -Toinen kaukonäkijätär. - - -Yksikseen jääneenä Andrée oli vähitellen herännyt siitä henkisestä -horroksesta, joka hänet oli vallannut, ja sillävälin kun Nicole -pakeni hra de Beausiren takana ratsun selässä hän oli polvistunut -ja lausunut hehkuvan rukouksen Filipin puolesta, ainoan henkilön -maailmassa, jota hän todellisella ja syvällä kiintymyksellä rakasti. - -Hän rukoili hartaassa luottamuksessa Jumalaan. - -Andréen rukouksia ei tavallisesti muodostanut toisiinsa kiinteästi -liittyväin sanojen ketju, vaan ne olivat jonkinlaista jumalallista -haltioittumista, jossa sielu kohosi ylös Herran luo ja sulautui -yhteen Hänen kanssaan. - -Näihin aineen kahleista vapautuneen hengen intohimoisiin aneluihin -ei sekaantunut mitään itsekkyyttä. Andrée tavallaan unohti itsensä, -ikäänkuin toivonsa menettänyt haaksirikkoutunut, loka ei enää rukoile -omasta, vaan vaimonsa ja orvoiksi jäävien lastensa puolesta. - -Tämä sisällinen tuska oli syntynyt Andréessa hänen veljensä lähdön -jälkeen. Ja kuitenkaan se tuska ei ollut sekoittumatonta: kuten -rukouskin, sisälsi se kaksi eri ainesta, joista toinen ei ollut -nuorelle tytölle oikein käsitettävissä. - -Oli ikäänkuin aavistus, kuin lähenevän onnettomuuden ennakkoaistimus, -arvettuneen haavan pistelyä muistuttava tunne. Yhtenäinen kipu on -lakannut, mutta muisto siitä elää kauan jälkeenpäin ja huomauttelee -vammasta samalla tavalla kuin aikaisemmin haava itse. - -Andrée ei edes yrittänyt selvitellä aistimuksiansa itselleen; -kokonaan syventyneenä Filipin muistoon, hän otaksui kaikkien häntä -puistattavien vaikutelmien aiheuttajaksi tämän rakastetun ja kaivatun -veljensä. - -Vihdoin hän nousi, valitsi vaatimattomasta kirjastostaan erään -niteen, asetti kynttilän kätensä ulottuville ja ryhtyi lukemaan. - -Hänen valitsemansa tai oikeammin sattumalta ottamansa teos oli -kasvitieteellinen sanakirja. Se ei tietenkään luontunut hänen -huomiotansa kiinnittämään, vaan päinvastoin uuvutti sitä. Pian -levisi sumupilvi, ensin läpikuultavana, mutta sitten yhä paksumpana -hänen silmiensä eteen. Nuori tyttö taisteli hetkisen unta vastaan, -palautti pari kolme kertaa häipyneen ajatuksensa, joka uudelleen -kaikkosi; sitten hän kuroittautuen sammuttamaan kynttilää huomasi -Nicolen valmistaman juoman. Hän ojensi kyynärvartensa, otti lasin -toiseen käteensä, liikutti toisella lusikkaa sekoittaakseen puoliksi -sulanutta sokeria, ja sitten hän jo unen painostamana lähensi lasia -huulilleen. - -Äkkiä, samassa kun hänen huulensa olivat koskettamaisillaan nestettä, -omituinen liikutus vavistutti hänen kättään, samalla kertaa sekä -polttava että usvamaisen kostea painostus tuntui hänen aivoissaan, -ja kauhukseen havaitsi Andrée suonissaan kiitävästä magneettisesta -virrasta sen käsittämättömien aistimuksien yliluonnollisen -kuohahduksen, joka jo useampia kertoja oli uuvuttanut hänen voimansa -ja huumannut hänen järkensä. - -Tuskin ehti hän asettaa lasin takaisin lautaselle, kun hän melkein -samassa, ilman muuta valitusta kuin puoliavoimesta suusta kirvonnut -huoahdus, menetti äänensä, näkönsä ja tajuntansa sekä kaatui kuin -salaman iskemänä vuoteelleen kuoleman kaltaisessa horrostilassa. - -Mutta tämä raukeaminen oli vain silmänräpäyksen kestävä siirtyminen -toisesta olotilasta toiseen. - -Kuolemaa muistuttavasta voipumuksesta, jossa hän makasi näennäisesti -iäksi suljetuin silmin, hän nousi äkkiä, avasi ne kauheasti -tuijottaen ja läksi vuoteestaan kuin hautakummulta astuva -marmoripatsas. - -Ei enää ollut epäilystä, että Andrée nukkui sitä ihmeellistä unta, -joka jo useankin kerran oli tilapäisesti katkaissut hänen elämänsä -toiminnan. - -Hän astui lattian yli, avasi lasioven ja meni eteiseen niin jäykkänä -ja varmana kuin elävä marmorikuva. - -Hän saapui portaille, laskeutui niitä askelma askelmalta epäröimättä, -hätiköimättä; ja pian näyttäytyi hän ulkoportailla. Juuri kun Andrée -asetti jalkansa niiden ylimmälle askelmalle, Gilbert astui niiden -alimmalle. - -Gilbert näki siis tämän valkopukuisen ja vakavan naisen lähestyvän -ikäänkuin tulossa häntä vastaan. Hän peräytyi hänen edeltään ja -kulkien yhä takaperin meni piiloutumaan lehtimajaan. - -Hän muisti nyt, että hän jo kerran ennen oli nähnyt Andréen -tuollaisena Taverneyn linnassa. Tyttö kulki aivan Gilbertin -ohitse, jopa hipaisikin häntä mennessään, mutta ei nähnyt häntä. -Masentuneena, voipuneena nuori mies lysähti polvilleen maahan. Hän -pelkäsi. - -Tietämättä, miten selittäisi Andréen omituisen vaelluksen, hän -seurasi häntä silmillään; mutta hänen järkensä oli hämmentynyt, -hänen verensä jyskytti hurjasti ohimoita, hän oli lähempänä -mielipuolisuutta kuin sitä kylmää, tervettä järkeä, jota huomioiden -tekijältä vaaditaan. Hän pysyi tässä kyykistyneenä lehvien välissä -ja vaaniskeli, kuten hänen tapansa oli aina siitä asti kun tämä -turmiollinen rakkaus oli vallannut hänen sydämensä. - -Äkillisesti tuon vaelluksen salaisuus hänelle selvisi: Andrée ei -ollut mielipuoli eikä hairaantunut, niinkuin hän oli luullut. Tuolla -kylmällä ja aavemaisella kulullaan Andrée oli menossa kohtauspaikalle. - -Salama juovitti tällä hetkellä taivaan. Ja sen sinervässä valossa -Gilbert näki pimeän lehmuskujan siimekseen kätkeytyneen miehen, ja -vaikka ukkosen tuliviirun leimahdus oli ollut kovin nopea, oli hän -tummalta pohjalta eroittanut kalpeat kasvot ja epäjärjestykseen -joutuneen puvun. - -Andrée astui tuota miestä kohti, joka ojensi käsivartensa ikäänkuin -vetääkseen hänet luoksensa. - -Jokin kuuman raudan kosketuksen tapainen vihlaisi Gilbertin sydäntä -ja sai hänet kohoamaan polvilleen paremmin nähdäkseen. - -Toinen salama välkähti nyt yön pimeydessä. - -Gilbert tunsi Balsamon, joka oli hien ja pölyn peitossa, Balsamon, -joka joillakin salaperäisillä apuneuvoilla oli tunkeutunut -Trianoniin, sanalla sanoen Balsamon, joka yhtä vastustamattomasti, -yhtä turmiollisesti veti Andréeta puoleensa kuin käärme kiehtoo lintu -rukkaa. - -Kahden askeleen päässä hänestä Andrée pysähtyi. Vieras tarttui hänen -käteensä; tyttö säpsähti koko ruumiiltaan. - --- Näettekö? -- kysyi mies. - --- Kyllä, -- vastasi Andrée; -- mutta tällä kutsumisellanne olitte -vähällä minut tappaa. - --- Anteeksi, anteeksi, -- vastasi Balsamo; -- mutta syynä siihen -on se, että minulla ei enää ole järkeni tallella; olen aivan -suunniltani, tulen hulluksi, olen kuoleman kielissä. - --- Te kärsitte todellakin, -- myönsi Andrée, jolle Balsamon käden -kosketus oli ilmaissut hänen tilansa. - --- Niin, niin, minä kärsin, ja tulen etsimään lohtua teiltä. -Ainoastaan te voitte minut pelastaa. - --- Kysykää minulta. - --- Mutta vielä kerran, näettekö? - --- Oh, täydellisesti! - --- Tahdotteko seurata minua kotiini, voitteko? - --- Voin kyllä, jos johdatatte minua ajatuksellanne. - --- Tulkaa. - --- Ah, -- virkkoi Andrée, -- me saavumme Pariisiin, kuljemme -bulevardilla, poikkeamme kadulle, jota valaisee vain yksi ainoa lyhty. - --- Aivan niin; astukaamme sisään, astukaamme sisään. - --- Olemme eteisessä. Näen portaat oikealla; mutta te pakoitatte minut -seinää kohti, se aukenee, ja edessäni on askelmia. - --- Menkää ylös, menkää ylös! -- huudahti Balsamo. -- Tämä on meidän -tiemme. - --- Ah, nyt olemme huoneessa; täällä on leijonantaljoja ja aseita. -Kah, uuninlaaka aukenee. - --- Eteenpäin vain; missä olette? - --- Omituisessa ovettomassa huoneessa, jonka ikkunat ovat ristikoilla -varustetut. Voi, miten täällä kaikki on epäjärjestyksessä! - --- Mutta huone on tyhjä, aivan tyhjä, eikö ole? - --- On. - --- Voitteko nähdä henkilön, joka siinä asui? - --- Kyllä, jos minulle annetaan esine, jota hän on koskettanut, -- -joka tulee häneltä tai kuuluu hänelle. - --- Kas, tässä on kihara hänen hiuksiaan. - -Andrée otti kiharan, painaen sitä ruumistaan vasten. - --- Oh, minä tunnen hänet, -- virkkoi hän, -- olen tämän naisen -nähnyt; hän pakeni Pariisiin päin. - --- Aivan niin, aivan niin; voitteko sanoa minulle, mitä hän on tehnyt -viimeisten kahden tunnin kuluessa ja miten hän pakeni? - --- Odottakaa, odottakaa; kyllä, hän lepää sohvalla povi puoleksi -paljaana ja haava rinnassa. - --- Katsokaa, Andrée, katsokaa, älkää jättäkö häntä enää. - --- Hän nukkui, hän herää, hän katselee ympärilleen, hän ottaa esille -nenäliinan, hän sitoo nenäliinan ikkunansa ristikkoon. Voi, hyvä -Jumala! - --- Tahtooko hän siis todella kuolla? - --- Ah niin, hän on sen päättänyt. Mutta sellainen kuolema peloittaa -häntä. Hän jättää nenäliinan kiinni ristikkoon. Astuu alas, -- oi -nais-parka! - --- Mitä? - --- Oi, kuinka hän itkee, kuinka hän kärsii, kuinka hän vääntelee -käsiään! Hän etsii jotakin kulmaa seinässä murskatakseen siihen -otsansa. - --- Hyvä Jumala, hyvä Jumala! -- mutisi Balsamo. - --- Oi, hän syöksyy uunia vasten Se esittää kahta marmorileijonaa; hän -aikoo murskata otsansa toisen leijonan päähän. - --- Sitten... sitten? Katsokaa, Andrée, katsokaa, minä tahdon sitä! - --- Hän pysähtyy. - -Balsamo hengähti huojentuneena. - --- Hän katselee. - --- Mitä hän katselee? -- kysyi Balsamo. - --- Hän on huomannut veripilkun leijonan silmässä. - --- Hyvä Jumala, hyvä Jumala! -- huudahti Balsamo. - --- Niin, se on verta, ja kuitenkaan hän ei ole survaissut itseään. -Oi, niin kummallista! Se ei ole hänen vertansa, vaan teidän. - --- Onko se minun vertani? -- huudahti Balsamo aivan huumaantuneena. - --- Niin, teidän, teidän! Te olitte leikannut veitsellä tai tikarilla -sormiinne ja sitten painanut verisellä sormellanne leijonan silmää. -Minä näen teidät. - --- Se on totta, se on totta. - --- Mutta miten hän pakeni? - --- Odottakaa, odottakaa, näen hänen tarkastavan tuota verta, -miettivän ja sitten painaltavan sormellaan samaa kohtaa, mitä te -olitte painanut. Ah, leijonan silmä myötää, vieteri alkaa toimia. -Liesi avautuu! - --- Varomaton! -- huudahti Balsamo. -- Voi minua onnetonta, -varomatonta, hullua, mikä olenkin! Olen kavaltanut itseni!... Ja -lähteekö hän, -- jatkoi Balsamo, -- pakeneeko hän? - --- Oi, hänelle täytyy antaa anteeksi, nais-paralle; hän oli hyvin -onneton. - --- Missä hän on? mihin hän menee? Seuratkaa häntä, Andrée, minä -tahdon! - --- Odottakaa, hän pysähtyy hetkiseksi huoneeseen, missä ovat aseet ja -taljat; eräs kaappi on auki; siinä kaapissa tavallisesti säilytetty -lipas on asetettu pöydälle. Hän tuntee lippaan ja ottaa sen. - --- Mitä se lipas sisältää? - --- Papereitanne, luullakseni. - --- Millainen se on? - --- Sinisellä sametilla päällystetty, hopeanaulainen, hopeahelainen ja -hopeisella lukolla varustettu. - --- Oh, -- virkkoi Balsamo polkien vihaisesti jalkaansa, -- hänkö siis -on ottanut lippaan? - --- Niin, niin, hän sen otti. Hän astuu eteiseen vieviä portaita, avaa -oven, vetää vitjoista, joilla aukaistaan kadulle vievä ovi, ja menee -ulos. - --- Onko myöhä? - --- Epäilemättä myöhä, sillä on pimeä. - --- Sitä parempi! Hän on siis lähtenyt vähää ennen kotiintuloani, ja -ehkä vielä hänet tavoitan. Seuratkaa häntä, Andrée. - --- Talosta ulos päästyään hän juoksee kuin hullu; kuin hullu saapuu -hän bulevardille... Hän juoksee... hän juoksee pysähtymättä... - --- Mihin päin? - --- Bastiljiin päin. - --- Näettekö hänet yhä? - --- Näen, hän on kuin mielipuoli; hän työkkäilee ohikulkevia. Vihdoin -hän pysähtyy, koettaa tietää, missä on... kysyy joltakulta. - --- Mitä hän sanoo? Kuunnelkaa, Andrée, kuunnelkaa, älkääkä taivaan -nimessä kadottako ainoatakaan sanaa, minkä hän lausuu. Sanoitte hänen -kysyvän? - --- Niin, eräältä mustapukuiselta mieheltä. - --- Mitä hän häneltä kysyy? - --- Hän kysyy häneltä, missä poliisipäällikkö asuu. - --- Oh, se ei siis ollutkaan turha uhkaus! Saako hän osoitteen? - --- Saa. - --- Mitä hän sitten tekee? - --- Hän kääntyy takaisin, poikkee eräälle viistoon kulkevalle kadulle; -hän suuntaa askeleensa suuren torin yli. - --- Place Royalen; siitä päästään poliisimestarin asunnolle. Voitteko -lukea hänen ajatuksensa? - --- Rientäkää, rientäkää! Hän aikoo ilmiantaa teidät. Jos hän ehtii -ennen teitä, jos hän tapaa hra de Sartines'n, niin olette hukassa! - -Balsamolta pääsi hirveä kiljahdus, hän syöksyi pensaikkoon, juoksi -pienen portin läpi, jonka eräänlainen varjo hänelle avasi ja jälleen -sulki, ja hyppäsi yhdellä ainoalla ponnahduksella portilla kuopivan -ratsunsa Djeridin selkään. - -Sekä isäntänsä äänen että kannusten kiihoittamana eläin karahti -nuolen nopeudella Pariisia kohti, eikä enää kuultu muuta kuin -kavioiden töminä tiellä, jota pitkin se kiiti. - -Andrée taasen oli jäänyt seisomaan kylmänä, mykkänä ja kalpeana. -Mutta ikäänkuin Balsamo olisi vienyt hänen elämänsä mukanaan hän pian -lysähti kokoon. Innoissaan ajaa Lorenzaa takaa Balsamo oli todellakin -unohtanut herättää Andréen. - - - - -20. - -Jäykistys. - - -Andrée ei lysähtänyt yhtäkkiä, kuten sanoimme, vaan asteettain, ja -sitä koetamme tässä kuvailla. - -Yksinään, hyljättynä, kaikkia kiivaita hermojärkytyksiä seuraavan -sisällisen kylmyyden vallassa Andrée alkoi pian horjua ja vavista -kuin kaatuvataudin-kohtauksen alussa. - -Gilbert oli yhä paikallaan jäykkänä, liikkumatonna, etukumarassa -ja ahmien häntä silmillään. Mutta Gilbert, kuten hyvin käsitämme, -Gilbert, joka ei tuntenut magneettisia ilmiöitä, ei tässä aavistanut -unitilaa eikä väkivaltaa. Hän ei ollut kuullut mitään tai juuri -mitään tytön keskustelusta Balsamon kanssa. Mutta jo toistamiseen, -nyt Trianonissa kuten aikaisemmin Taverneyssä, Andrée näkyi totelleen -tuon miehen kutsua, miehen, joka oli saanut niin hirveän ja omituisen -vaikutusvallan häneen. Lyhyesti sanoen Gilbertin mielessä kaikki -yhdistyi ajatukseksi: "Neiti Andréella on rakastaja tai ainakin mies, -jota hän lempii ja jonka kanssa hänellä on yöllisiä kohtauksia." - -Andréen ja Balsamon välinen-keskustelu, vaikka he haastelivat -matalalla äänellä, oli ilmeisesti näyttänyt torailulta. Vimmoissaan, -mielipuolen tavoin pakeneva Balsamo muistutti epätoivoista -rakastajaa; yksikseen, liikkumattomaksi ja mykäksi jäänyt Andrée -näytti hyljätyltä rakastajattarelta. - -Juuri tällä hetkellä näki hän nuoren tytön horjuvan, vääntelevän -käsivarsiaan ja pyörähtävän kantapäillään. Sitten häneltä pääsi -pari kolme käheätä korahdusta, jotka raatelivat hänen ahdistettua -rintaansa. Hän yritti tai oikeammin luonto yritti kirvoittautua -tuosta epätasaisesti mitatusta voimanvirrasta, joka hänen -magneettisen unensa aikana oli antanut hänelle sen kaukonäköisyyden, -minkä ilmaukset edellisessä luvussa olemme kuvailleet. - -Mutta luonto joutui tappiolle, Andrée ei kyennyt ravistamaan päältään -Balsamon hänelle unohtamaa tahtonsa jäännöstä. Hän ei kyennyt -päästämään salaperäisiä selvittämättömiä siteitä, jotka olivat hänet -kokonaan kahlehtineet; ja tässä kamppailussa hän joutui sellaisiin -kouristuksiin, jollaisia ennen muinoin Apollon papittaret kokivat -istuessaan kolmijalkaisella jakkarallaan hartaitten, temppelin -pylväskäytävässä sorisevien, oraakkelin ennustuksia kyselevien -ihmisten edessä. - -Andrée menetti tasapainonsa ja kaatui tuskallisesti voihkaisten -hiekalle, ikäänkuin häneen olisi iskenyt ukkonen, joka tällä hetkellä -viilsi taivaankantta. - -Mutta tuskin oli hän koskettanut tannerta, kun Gilbert tiikerin -ketteryydellä ja voimalla syöksähti hänen luokseen, sieppasi hänet -käsivarsilleen ja huomaamatta, että hänellä oli taakka kannettavana, -vei nuoren tytön kammioon, jonka tämä Balsamon kutsua totellen oli -jättänyt ja jossa kynttilä vielä paloi epäjärjestyksessä olevan -vuoteen ääressä. - -Gilbert tapasi kaikki ovet avoinna, niinkuin Andrée oli ne jättänyt. -Sisälle astuessaan hän survaisi jalkansa sohvaan, jolle hän -luonnollisesti asetti kylmän ja elottoman tytön. Hänen koskettaessaan -tätä tunnotonta ruumista valtasi kuume koko hänen olemuksensa; hänen -hermonsa värisivät, hänen verensä kiehui. - -Hänen ensimäinen ajatuksensa oli kuitenkin siveellinen ja puhdas: -hänen täytyi ennen kaikkea elvyttää elämä tähän kauniiseen -kuvapatsaaseen. Hän etsi silmillään vesikarahvia pirskoittaakseen -muutaman pisaran Andréen kasvoille. - -Mutta siinä silmänräpäyksessä ja juuri kun hän ojensi vapisevan -kätensä tarttuakseen kristallikarahvin hoikkaan kaulaan, tuntui -hänestä kuin samalla kertaa sekä varmat että kevyet askeleet -narahtaisivat Andréen huoneeseen johtavilla puusta ja tiilikivestä -raketuilla portailla. - -Tulija ei voinut olla Nicole, koska Nicole oli karannut hra de -Beausiren kanssa, eikä myöskään Balsamo, joka oli täyttä laukkaa -kiitänyt pois Djeridillä. Sen täytyi siis olla joku vieras. - -Jos Gilbert yllätettäisiin, niin hänet ajettaisiin pois. Andrée oli -hänelle kuin espanjalaiset kuningattaret, joihin alamainen ei saa -koskea edes pelastaakseen heidän henkeänsä. - -Kaikki nämä ajatukset iskivät vinhan, tuiskuvan raesateen lailla -Gilbertin sieluun lyhyemmässä ajassa kuin turmiota uhkaavat askeleet -tarvitsivat siirtyäkseen askelmaa ylemmäksi. - -Noiden askelten, noiden lähenevien askelten etäisyyttä Gilbert -ei kyennyt tarkkaan laskemaan, niin rajusti mylvi myrsky -taivaalla; mutta erinomaisella kylmäverisyydellään ja viisaalla -varovaisuudellaan nuori mies käsitti, että hänen paikkansa ei ollut -siellä ja että hänen näkymätönnä pysymisensä oli ennen kaikkea -tärkeätä. - -Nopeasti puhalsi hän sammuksiin Andréen huonetta valaisevan kynttilän -ja hiipi välikköön, joka oli Nicolen kamarina. Tältä paikaltaan hän -saattoi kammion lasioven läpi nähdä samalla kertaa sekä Andréen -huoneeseen että eteiseen. Tässä eteisessä paloi yölamppu pienellä -hyllyllä. Ensin oli Gilbert aikonut sammuttaa sen kuten kynttilänkin, -mutta hänellä ei ollut siihen aikaa. Askeleet narahtelivat käytävän -kivineliöillä, kuului raskaanlainen hengitys, miehen hahmo ilmestyi -kynnykselle, hiipi hiljaa eteiseen, veti oven kiinni jälkeensä ja -salpasi sen. - -Töin tuskin ehti Gilbert pujahtaa Nicolen komeroon ja sulkea lasioven -jälkeensä. Henkeänsä pidättäen hän painoi kasvonsa ruutuihin ja -kuunteli mahdollisimman tarkkaavaisesti. - -Ukkonen jyrisi juhlallisesti pilvissä, isot sadepisarat pieksivät -ikkunoita Andréen huoneessa ja käytävässä, jossa yksi niistä auki -unohdettuna vinkui saranoillaan ja silloin tällöin käytävään -tunkeutuneen vihurin paiskaamana lyödä rämäytti kehystään vasten. - -Mutta elementtien raivo, kaikki pauhu ja tohina siellä ulkona ei -hirveässä kaameudessaan merkinnyt mitään Gilbertille. Kaikki hänen -ajatuksensa, koko hänen elämänsä, koko hänen sielunsa yhdistyivät -hänen katseessaan, ja se katse oli kuin kiinni naulattu tuohon -mieheen. - -Tämä mies oli astunut eteisen halki, kulkenut kahden askeleen päästä -Gilbertin ohi ja epäröimättä mennyt sisälle makuuhuoneeseen. Gilbert -näki miehen käyvän hapuillen Andréen vuoteelle, tekevän kummastuneen -liikkeen huomatessaan sen tyhjäksi ja melkein samassa käsivarrellaan -tyrkkäävän pöydällä olevaa kynttilää. Se kaatui ja Gilbert kuuli -kristallirannikkaan särkyvän pöydän marmorilevyä vasten. - -Silloin kutsui mies kahdesti, mutta hillityllä äänellä: - --- Nicole! Nicole! - -"Mitä, Nicole?" ihmetteli Gilbert piilopaikassaan. "Miksi kutsuu tuo -mies Nicolea, vaikka hänen pitäisi kutsua Andréeta?" - -Mutta kun mikään ääni ei ollut vastannut hänen omaansa, mies otti -kynttilän lattialta ja hiipi varpaillaan eteiseen sytyttämään sitä -yölampusta. - -Tällöin Gilbert kohdisti kaiken huomionsa omituiseen yölliseen -vierailijaan; tällöin hänen silmänsä olisivat voineet lävistää -muurinkin, niin voimakkaasti ne ponnistelivat nähdäkseen. - -Äkkiä Gilbert hätkähti, ja vaikka oli kätkeytyneenä, astahti -taaksepäin. - -Molempain liekkien yhtyneessä valossa tunsi vapiseva ja -hämmästyksestä puolikuollut Gilbert kynttilää pitelevän miehen -kuninkaaksi. - -Silloin kaikki selvisi hänelle: Nicolen pako, hänen ja Beausiren -kesken lasketut rahat, auki jätetty ovi, Richelieu ja Taverney ja -koko tämä salaperäinen ja kamala juoni, jonka esineenä nuori tyttö -oli. - -Silloin Gilbert käsitti, miksi kuningas kutsui Nicolea, rikoksen -avustajatarta, palvelevaa Judasta, joka oli mennyt ja kavaltanut -emäntänsä. - -Mutta Gilbertin ajatellessa, missä tarkoituksissa kuningas oli -saapunut tähän huoneeseen, hänen ajatellessaan, mitä hänen silmäinsä -edessä tapahtuisi, veri nousi hänen päähänsä ja sokaisi hänet, Hän -olisi tahtonut huutaa; mutta pelko, tuo vaistomainen, oikullinen, -vastustamaton tunne, pelko tätä silloin vielä silmiä lumoavan -tenhovoiman seppelöimää miestä kohtaan, jota nimitettiin Ranskan -kuninkaaksi, takellutti Gilbertin kielen kitalakeen. - -Tällävälin oli Ludvig XV kynttilä kädessä astunut jälleen -makuuhuoneeseen. Tuskin oli hän ehtinyt sinne, kun hän huomasi -Andréen valkoisessa musliinisessa yönutussa pikemmin alastomana kuin -verhottuna viruvan pää sohvan selkänojaa vasten, toinen jalka leväten -pieluksilla, toisen jäykkänä ja paljaana riippuessa matolle. - -Kuningas hymyili tämän nähdessään. Kynttilä valaisi tämän kaamean -hymyn; mutta melkein samassa miltei yhtä kaamea hymy kuin -kuninkaankin häilähti Andréen kasvoilla. - -Ludvig XV mutisi muutamia sanoja, jotka Gilbert tulkitsi -lemmenkuiskeeksi, ja asettaen kynttilän pöydälle ja luoden -kääntyessään katseen salamoivalle taivaalle hän meni polvistumaan -nuoren tytön eteen, suudellen tämän kättä. - -Gilbert kuivasi otsalleen tihkuvaa hikeä. - -Kuningas, joka tunsi käden jäätävän kylmyyden, sulki sen omaansa -lämmittääkseen sitä, ja kietoen toisen käsivartensa kauniin ja -pehmeän vartalon ympäri hän kumartui kuiskaamaan Andréen korvaan -muutamia lemmekkäitä hyväilysanoja, jotta nukkuvien tyttösten korviin -kuiskaillaan. Tällä hetkellä kuninkaan kasvot tulivat niin lähelle -nuoren tytön kasvoja, että ne hipaisivat tämän poskia. - -Gilbert tunnusteli takkinsa taskuja ja henkäisi syvään, kun hänen -käteensä osui hänen pitkän puutarhaveitsensä pää. - -Andréen kasvot olivat jääkylmät niinkuin hänen kätensäkin. - -Kuningas nousi; hän loi silmänsä Andréen paljaaseen jalkaan, pieneen -ja valkoiseen kuin sadun keijukaisen. Hän otti sen käsiinsä ja -säpsähti. Jalka oli kylmä kuin kuin marmorikuvan. - -Gilbert, jonka silmien eteen paljastui niin paljon suloja, Gilbert, -jota kuninkaan hekumallisuus uhkasi häneen itseensä kohdistuvana -varkautena, puri hammastaan ja avasi veitsen, jonka hän tähän asti -oli pitänyt suljettuna. - -Multa kuningas oli jo päästänyt irti Andréen jalan, kuten hän oli -päästänyt hänen kätensä ja kasvonsa, ja kummastellen nuoren tytön -unta, jota hän ensin oli pitänyt ujostelevana keimailuna, hän koetti -itselleen selittää tätä kalmankylmyyttä, mikä oli vallannut ihanan -ruumiin jäsenet, ja kysyi itseltään, tokko sydänkään enää sykki, kun -käsi, jalka ja kasvot olivat niin kalseat. - -Hän siirsi siis syrjempään Andréen yönutun, paljasti hänen -neitseellisen povensa ja tunnusteli samalla kertaa sekä aralla että -julkealla kädellään mykkää sydäntä kylmän hipiän alla rinnassa, joka -oli yhtä tunteeton ja yhtä valkoinen ja puhtaasti kaartuva kuin jos -se olisi ollut alabasterista muovailtu. - -Gilbert hiipi puolittain ulos ovesta veitsi kädessä, silmät säihkyen -ja hampaat yhteen purtuina, varmana päätöksessään, että jos kuningas -jatkaisi elkeitään, hän lävistäisi hänet ja sitten itsensä. - -Yhtäkkiä hirvittävä ukkosenjyrähdys tärisytti jokaista esinettä -huoneessa ja myöskin sohvaa, jonka edessä Ludvig XV oli polvillaan; -uusi sinipunerva ja rikinvärinen salama välähdytti Andréen kasvoille -niin sinervän ja voimakkaan hohteen, että Ludvig XV peljästyneenä -tästä kalpeudesta, tästä äänettömyydestä peräytyi jupisten: - -"Mutta totisesti, tyttö on kuollut!" - -Samalla ajatus, että oli syleillyt ruumista, pöyristytti kuningasta -ja sai veren hyytymään hänen suonissaan. Hän meni ottamaan kynttilän, -palasi Andréen luo ja katseli häntä liekin lepattavassa valossa. -Huomatessaan hänen sinervät huulensa, tummat renkaat silmien -ympärillä, hajalliset hapset ja kaulan, jota mikään hengitys ei -kohotellut, hän kiljahti, pudotti kynttilän, horjui ja meni juopuneen -tavoin hoiperrellen eteiseen, jonka seiniä vasten hän kauhuissaan -törmäili. - -Sitten kuuluivat hänen kiireiset askeleensa portailta ja myöhemmin -puutarhan somerolta; mutta ilmassa tohiseva tuuli, joka riuhtoi -runneltuja puita, hukutti pian askelten äänen myrskyiseen ja -mahtavaan kuorskuntaansa. - -Silloin lähti Gilbert veitsi kädessä, mykkänä ja synkkänä -piilopaikastaan. Hän astui Andréen huoneen kynnykselle asti ja -katseli muutamien sekuntien ajan syvään uneensa vaipunutta kaunista -nuorta tyttöä. - -Tällävälin paloi pudonnut kynttilä matolle kaatuneena, valaisten -suloisen, tiedottoman olennon sirotekoista jalkaterää ja -puhdasmuotoista säärtä. - -Gilbert käänsi hiljaa veitsensä kokoon, samalla kun hänen -kasvonpiirteensä vähitellen saivat heltymättömän päätöksen ilmeen. -Senjälkeen meni hän kuuntelemaan ovelle, josta kuningas oli -poistunut. Kuunneltuaan runsaan minuutin hän kuninkaan esimerkkiä -noudattaen vuorostaan sulki oven ja työnsi salvan eteen. Sitten hän -sammutti eteisen yölampun. Tämän tehtyään hän yhtä verkalleen, yhtä -synkkä tuli silmissä palasi Andréen kammioon ja polkien jalallaan -liekkiä sammutti kynttilän, jonka vaha valui virtoina lattialle. - -Äkillinen pimeys peitti turmaa uhkaavan hymyn, joka värähdytti hänen -huuliaan. - --- Andrée, Andrée! -- jupisi hän. -- Lupasin sinulle, että -joutuessasi kolmannen kerran käsiini, en päästäisi sinua niinkuin -kahdella ensimäisellä. Andrée, Andrée, sen kauhean romaanin, jonka -sepittämisestä minua syytit, täytyy saada myöskin kauhea loppu! - -Ja käsivarret ojennettuina hän astui suoraan sohvan luo, jolla Andrée -lepäsi kylmänä, liikkumattomana ja aivan tunnotonna. - - - - -21. - -Tahto. - - -Olemme nähneet Balsamon lähtevän. - -Djerid kiidätti häntä salaman nopeudella. Kalpeana levottomuudesta -ja kauhusta ja kumartuneena hevosensa liehuvan harjan yli ratsastaja -hengitti puoliavoimin huulin ilmaa, tuota ilmaa, jota juoksija -halkaisi rinnallaan niinkuin nopeakulkuisen aluksen keula kyntää -vettä. - -Hänen takanaan hävisivät puut ja rakennukset kuin aavenäyt. Tuskin -huomasi hän ohikulkiessa raskaat, akselillaan vinkuvat kärryt, -joiden viisi hidasta, kankeakoipista hevosta säikähtyi tämän elävän -meteoorin lähestyessä, voimatta otaksua sitä niiden omaan sukuun -kuuluvaksi. - -Balsamo ratsasti näin penikulman verran, aivot niin kiihdyksissä, -silmät niin säihkyvinä ja hengittäen niin syvään ja kuumasti -huohottaen, että nykyajan runoilijat olisivat verranneet häntä -niihin hirvittäviin tulta ja höyryä puuskuviin hengettäriin, jotka -elähyttävät raskaita savuavia koneita ja panevat ne vierimään -suurella vauhdilla rautakiskoja pitkin. - -Ratsu ja ratsastaja olivat kulkeneet Versailles'n läpi muutamissa -sekunneissa; harvat kaduilla harhailevat henkilöt olivat nähneet vain -kiitävän säkenejuovan, ei muuta. - -Balsamo ratsasti vielä penikulman; Djerid oli tarvinnut näihin -kahteen penikulmaan vain neljännestunnin, mutta se neljännestunti -tuntui hänen isännästään vuosisadalta. - -Äkkiä välähti ajatus Balsamon aivoissa. Hän pysähdytti heti -rautalihaksisen ratsun, pakoittaen sen hillitsemään jäntevät -polvitaipeensa. Pysähtyessään Djerid taivutti takajalkansa ja työnsi -etujalkansa syvälle hiekkaan. Ratsu ja ratsastaja hengähtivät -hetkisen. Siinä levähtäessään Balsamo kohotti päätänsä. Sitten pyyhki -hän nenäliinalla hikeä valuvia ohimoltaan ja laajentunein sieraimin -hengittäessään yön raitista ilmaa hän lausui seuraavat sanat: - -"Voi sinua mieletöntä raukkaa! Ei hevosesi vauhti eikä oma palava -halusi koskaan saavuta salaman hetkellisyyttä tai sähkökipinän -nopeutta, ja kuitenkin olisi se välttämätöntä loihtiaksesi pääsi -päältä uhkaavan vaaran. Sinä tarvitset nopean vaikutuksen, välittömän -iskun, kaikkivaltiaan sysäyksen apua voidaksesi halvata ne jalat, -joiden toimintaa pelkäät, sen kielen, jonka liikkumista kammot. Sinä -tarvitset etäällä sen voittoisan unen mahtia, joka on ainoa keino -tavoittaaksesi kahleensa katkaisseen orjan. Oi, jos vielä koskaan -saisin hänet valtaani..." - -Ja hammasta purren Balsamo teki epätoivoisen liikkeen. - -"Oi, ponnista tahtoasi miten voimakkaasti hyvänsä, Balsamo, riennä -millä vauhdilla tahansa", huudahti hän, "niin Lorenza ehtii -kuitenkin ennen sinua! Hän on puhuva, on ehkä jo puhunut. Voi sinua -kurjaa naista! Kaikki kärsimykset olisivat liian lievät sinun -rangaistukseksesi! - -"Katsokaamme", jatkoi hän rypistäen kulmiaan, tuijottaen silmillään, -leuka kämmenen varassa, "katsokaamme: tiede on sana tai teko; tiede -kykenee tai ei kykene; minä, minä tahdon!... Koettakaamme... Lorenza, -Lorenza, minä tahdon, että sinä nukut! Lorenza, ole missä paikassa -tahansa, mutta nuku, nuku, minä tahdon sen, minä uskon sen! - -"Oi ei, ei", mutisi hän menettäen rohkeutensa; "ei, minä valehtelen; -en, minä en usko sitä; en, minä en uskalla siihen luottaa; -ja tahto on kuitenkin kaikki. Ah, minä tahdon sentään hyvin -lujasti, minä tahdon sieluni kaikella voimalla. Halkaise ilma, oi -korkein tahdonvoimani! kiidä kaikkien muiden, vastustavien tai -välinpitämättömien tahdonvirtojen läpi! tunkeudu kanuunankuulana -tiellesi sattuvien muurien lävitse! seuraa häntä kaikkialle, mihin -hän menee; iske, surmaa! Kuule, Lorenza, minä tahdon nukuttaa sinut! -Lorenza, minä tahdon, tahdon, että sinä mykistyt!" - -Ja hän keskitti muutamien silmänräpäysten kuluessa kaiken ajatuksensa -tähän päämäärään, syövyttäen sen aivoihinsa ikäänkuin antaakseen -sille joustavampaa vauhdikkuutta sen lentäessä Pariisia kohti. Ja -tämän salaperäisen toimituksen jälkeen, jossa epäilemättä olivat -apuna kaikki jumalaiset atoomit, kaikki Jumalan, kaiken herran ja -mestarin, elähyttämät voimahiukkaset, Balsamo yhäti yhteenpurruin -hampain ja nyrkkiin puristetuin käsin hellitti taasen ohjakset, mutta -antamatta Djeridin tällä kertaa tuta polvien puristusta tai kannuksia. - -Balsamo näkyi koettavan vakuuttaa itseänsä. - -Isäntänsä äänettömästä suostumuksesta kulki jalo juoksija nyt varsin -säisysti eteenpäin ja rodulleen ominaisella siroudella se melkein -kuulumattomasta kosketteli jaloillaan maata, niin keveä se oli. - -Kaiken tämän aikaa Balsamo, joka pintapuolisille katseille olisi -näyttänyt menneeltä mieheltä, silti puuhaili puolustussuunnitelman -laatimisessa. Hänellä oli se valmiina, kun Djeridin kaviot -koskettivat Sèvres'n katukiviä. - -Päästyään puiston ristikkoportin eteen hän pysähdytti hevosensa -ja katsahti ympärilleen, ikäänkuin odottaen jotakuta. Ja tosiaan -ilmestyikin melkein samassa eräästä ajoportista mies, joka astui -hänen luokseen. - --- Sinäkö se olet, Fritz? -- kysyi Balsamo. - --- Niin, mestari. - --- Oletko tiedustellut? - --- Olen. - --- Onko rouva Dubarry Pariisissa vai Luciennesissa? - --- Hän on Pariisissa. - -Balsamo loi voitonriemuisen katseen taivasta kohti. - --- Miten sinä tulit? - --- Sulttaanilla. - --- Missä se on? - --- Tämän majatalon pihalla. - --- Satuloitunako? - --- Niin. - --- Hyvä on, ole valmiina. - -Fritz meni päästämään Sulttaanin. Se oli niitä reippaita, -hyväsävyisiä saksalaisia hevosia, jotka rasittavissa ponnistuksissa -kyllä hiukan nurkuvat, mutta siitä huolimatta kiitävät eteenpäin niin -kauan kuin niiden keuhkoissa riittää ilmaa ja ajajan kantapäissä -tarmoa. - -Sitten palasi Fritz Balsamon luo. Tämä kirjoitti lyhdyn valossa, jota -herrat tullivartijat virkatoimituksiensa vuoksi pitivät kaiken yötä -sytytettynä. - --- Palaa Pariisiin, -- virkkoi hän, -- ja anna tämä kirjelappu -omakätisesti rouva Dubarrylle, missä tahansa hänet tapaat; sinulla -on siihen puoli tuntia käytettävänäsi. Senjälkeen menet jälleen -Saint-Clauden kadulle ja odotat siellä Signora Lorenzaa, joka -varmasti pian palaa. Sinä lasket hänet ohitsesi virkkamatta hänelle -mitään ja asettamatta hänen tielleen pienintäkään estettä. Mene, ja -muista ennen kaikkea, että tehtäväsi on täytettävä puolen tunnin -kuluessa. - --- Hyvä, -- sanoi Fritz; -- kyllä sen toimitan. - -Samalla kun hän antoi Balsamolle tämän vakuuttavan vastauksen, hän -kiihoitti sekä kannuksella että ratsupiiskalla Sulttaania, joka -ihmetellen tätä tavatonta hoppua kiiti pois tuskallisesti hirnahtaen. - -Balsamo taasen, joka alkoi vähitellen rauhoittua, karautti Pariisin -tielle ja saapui kolme neljännestuntia senjälkeen pääkaupunkiin -jokseenkin virkeän näköisenä, katse tyynenä tai pikemmin -miettiväisenä. - -Hän oli nimittäin oikeassa; olipa Djerid, tuo erämaan hirnuva poika, -miten nopea tahansa, ei se kuitenkaan ehtisi ajoissa, ja ainoastaan -tahto saattoi nopeudessa kilpailla vankeudestaan karanneen Lorenzan -kanssa. - -Rue Saint-Claudelta nuori nainen oli saapunut bulevardille ja -kääntyen oikealle huomannut pian Bastiljin vallit. Mutta Lorenza, -joka aina oli elänyt sisään suljettuna, oli outo Pariisissa. -Sitäpaitsi oli hänen ensimäisenä päämääränään paeta sitä taloa, jota -hän katseli vankilana; hänen kostontuumansa tuli vasta toisessa -sijassa. Hän oli siis aivan hämmentyneenä ja kiireissään vast'ikään -päässyt Saint-Antoinen esikaupunkiin, kun häntä ryhtyi puhuttelemaan -nuori mies, joka muutamia minuutteja oli kummastuneena häntä -seurannut. - -Lorenza, Rooman seuduilta kotoisin oleva italiatar, joka melkein -aina oli viettänyt eristettyä elämää, tietämättä mitään aikakautensa -muodeista, kuoseista ja tavoista, pukeutui todellakin pikemmin -itämaalaisen kuin eurooppalaisen naisen malliin, toisin sanoen aina -väljiin, upeisiin vaatteisiin, joten hän hyvin vähän muistutti noita -ampiaisten tapaan pitkiin nyöritettyihin liiveihin puristettuja -viehättäviä nukkia kahisevissa silkeissään ja muslimeissaan, joiden -alta oli melkein turha etsiä ruumista, sillä niin aineettomilta -pyrkivät he näyttämään. - -Ranskattarien puvusta Lorenza siis oli säilyttänyt tai oikeammin -omaksunut ainoastaan kahta tuumaa korkeilla koroilla varustetut -kengät, nuo kohtuuttomat jalkineet, jotka antoivat jalkapöydille -kauniin kaarevuuden ja saivat sirot nilkat paremmin näkösälle ja -jotka tällä hiukan mytologiaan taipuvaisella vuosisadalla tekivät -Alpheioksien takaa-ajamille Arethusoille paon mahdottomaksi. - -Meidän Arethusaamme ahdistava Alpheios siis tavoitti hänet -helposti. Hän oli nähnyt hänen pitsitettyjen satiinihameittensa -alta esiinpistävät jumalaiset pohkeensa, hänen puuteroimattoman -tukkansa ja hänen päänsä ja kaulansa ympäri käärityn viitan alta -omituista tulta säihkyvät silmänsä. Hän luuli Lorenzassa näkevänsä -joko naamiaisiin tai johonkin lemmenkohtaukseen aikovan valepukuisen -naisen, joka ajoneuvojen puutteessa oli jalkasin kulkemassa johonkin -etukaupungin pikkutaloon. - -Mies lähestyi siis, asettui hattu kädessä Lorenzan viereen ja virkkoi: - --- Hyväinen aika, madame, ette voisi kulkea pitkälle tällä tavoin -noilla käyntiänne haittaavilla kengillä! Saanko tarjota teille -käsivarteni, kunnes kohtaamme jotkut vaunut, jolloin suonette minulle -kunnian saattaa teidät matkanne perille. - -Lorenza käänsi äkkiä päänsä, katsahti mustilla ja syvillä silmillään -mieheen, jonka tekemää tarjousta monet naiset olisivat pitäneet -nenäkkäänä, pysähtyi ja vastasi: - --- Kyllä, siihen kernaasti suostun. - -Nuori mies ojensi hänelle kohteliaasti käsivartensa. - --- Mihin me menemme, madame? -- kysyi hän. - --- Poliisiministerin taloon. - -Nuori mies säpsähti. - --- Hra de Sartines'nko luo? -- tutkaisi hän. - --- En tiedä, onko hänen nimensä de Sartines; mutta tahdon puhutella -sitä henkilöä, joka on poliisilaitoksen päällikkö. - -Nuori mies alkoi miettiä. Tämä nuori ja kaunis nainen, joka niin -vierasmallisessa puvussa kello kahdeksalta illalla juoksenteli -Pariisin katuja lipas kainalossa ja kyseli aivan päinvastaisella -suunnalla sijaitsevaa poliisiministerin asuntoa, näytti hänestä -epäilyttävältä. - --- Oh, hitto! -- virkkoi hän. -- Herra poliisiministerin asunto ei -ole täällä päin. - --- Missä se on? - --- Saint-Germainin etukaupungissa. - --- Ja minkä kautta pääsee Saint-Germainin etukaupunkiin? - --- Tätä tietä, madame, -- vastasi nuori mies kylmästi, vaikka yhä -kohteliaasti; -- ja jos tahdotte, niin ensimäisillä ajopeleillä, -jotka tapaamme... - --- Niin juuri, ajopelit, olette oikeassa. - -Nuori mies vei Lorenzan takaisin bulevardille, ja kun he näkivät -vuokra-ajurin, kutsui hän tätä. Ajuri noudatti kutsua. - --- Mihin saan kyyditä teidät, madame? -- kysyi hän. - --- Hra de Sartines'n asuntoon, -- vastasi nuori mies. - -Ja vieläkin kohteliaana tai pikemmin kummastuneena hän avasi vaunujen -oven, kumarsi Lorenzalle ja autettuaan hänet ajopeleihin näki hänen -poistuvan kuin haihtuvan unikuvan. - -Täynnä kunnioitusta tuota peljättävää nimeä kohtaan kuski sivalsi -hevosiaan ja ajoi osoitettuun suuntaan. Tällöin Lorenza kulki Place -Royalen yli ja tällöin Andrée oli magneettisessa unessaan hänet -nähnyt ja kuullut hänen puhuvan, kuten hän Balsamolle ilmoitti. - -Kahdenkymmenen minuutin päästä Lorenza oli talon portilla. - --- Pitääkö minun odottaa teitä, kaunis rouvaseni? -- kysyi ajuri. - --- Kyllä, -- vastasi Lorenza koneellisesti. - -Ja keveänä riensi hän sitten uhkean talon pääovelle. - - - - -22. - -Poliisipäällikön talossa. - - -Pihalle päästyään Lorenza näki itsensä pian poliisien ja sotilaitten -ympäröimänä. - -Hän kääntyi erään ranskalaisen henkivartiostoon kuuluvan sotamiehen -puoleen, joka oli häntä lähinnä, pyytäen, että tämä veisi hänet -poliisiministerin luo. Tämä sotilas jätti hänet ovenvartijan -huostaan, joka nähdessään kauniin, perin omituisesti ja upeasti -puetun naisen kallisarvoinen lipas kainalossa otaksui, että vierailu -saattoi olla tärkeä, ja johdatti hänet leveitä portaita myöten -etusaliin, missä jokainen tulija, sitte kun tämä vartija oli häntä -tiukkaan kuulustellut, voi joka hetki yöllä tai päivällä esittää hra -de Sartines'lle jonkun tiedon, ilmiannon tai kirjallisen anomuksen. - -Sanomattakin on selvää, että kahteen ensinmainittuun luokkaan -kuuluvat vierailijat olivat paljoa tervetulleemmat kuin -viimeksimainitut. - -Vahtimestarin kysymykseen vastasi Lorenza ainoastaan sanoilla: - --- Oletteko te hra de Sartines? - -Mies kummastui suuresti, että voitiin sekoittaa hänen musta -hännystakkinsa ja teräsketjunsa poliisimestarin kirjailtuun nuttuun -ja pilvenlaajaan tekotukkaan; mutta koska luutnantti ei milloinkaan -siitä vihastu, että häntä nimitetään kapteeniksi, ja koska hän -naisen puheessa havaitsi ulkomaalaisen vivahduksen ja koska tämän -päättäväinen ja varma katse ei ollut mielipuolen, hän vakuuttautui, -että vieraalla oli jotakin tärkeätä tuotavana tuossa lippaassa, jota -hän niin huolellisesti ja lujasti piti kainalossaan. - -Mutta kun hra de Sartines oli varovainen ja perin arka herra ja kun -hänelle aikaisemmin oli viritetty ansoja yhtä viehättävillä syöteillä -kuin kaunis italiatar, vartioittiin häntä huolellisesti. - -Lorenzan täytyi siis kärsiä tiedusteluja, kuulusteluja ja epäluuloja -puolentusinan kirjurin ja palvelijan puolelta. Kaikkien näiden -kysymysten ja vastausten seurauksena oli, että hra de Sartines ei -vielä ollut saapunut kotiin ja että Lorenzan täytyi odottaa. - -Silloin nuori nainen vaipui synkkään äänettömyyteen ja antoi -silmiensä harhailla avaran odotushuoneen paljailla seinillä. - -Vihdoin soi kello; vaunut vierivät pihalle ja eräs toinen -vahtimestari tuli ilmoittamaan Lorenzalle, että hra de Sartines -häntä odotti. Lorenza nousi ja astui kahden salin läpi, jotka olivat -täynnä epäilyttävän näköisiä ihmisiä vielä omituisemmissa puvuissa -kuin hänen omansa. Sitten hänet vietiin suureen kahdeksankulmaiseen, -monilukuisten kynttiläin valaisemaan työhuoneeseen. - -Viidenkymmenen tai viidenkuudetta ikäinen mies yönutussa, runsaasti -puuteroitu ja käherretty tekotukka päässä, istui työssään korkean -huonekalun edessä, jonka yläosa oli kaapin tavoin suljettu kahdella -kuvastinovella. Niistä työskentelijä saattoi kääntymättä nähdä ne, -jotka astuivat suojaan, ja tutkia heidän kasvojaan ennenkuin tulijat -ehtivät sovittaa ilmeensä hänen omiensa mukaan. - -Huonekalun alempi osa muodosti kirjoituspöydän; sen perällä oli -ruusupuisia laatikoita, joista jokainen oli suljettu kirjainlukolla. -Hra de Sartines säilytti niissä papereja, joita kukaan hänen -eläessään ei voinut lukea, koska ainoastaan hän osasi laitteen avata, -ja joita hänen kuoltuaan kukaan ei kykenisi tulkitsemaan, ellei -jostakin vieläkin huolellisemmin kätketystä laatikosta löytyisi -salakirjoituksen avainta. - -Tämä kirjoituspöytä tai oikeammin kaappi sisälsi ylemmän osansa -kuvastinovien takana kaksitoista samantapaisella näkymättömällä -koneistolla suljettua laatikkoa. Sijaishallitsijan erityisestä -tilauksesta kemiallisten tai valtiollisten salaisuuksien -säilyttämistä varten valmistetun huonekalun oli prinssi lahjoittanut -Dubois'lle ja Dubois vuorostaan poliisimestari Dombrevalille. -Viimemainitulta oli se ja opastus sen avaamiseen joutunut hra -de Sartines'lle; mutta hra de Sartines oli suostunut käyttämään -sitä vasta lahjoittajan kuoleman jälkeen ja sittenkin muuttamalla -koko lukkokoneiston. Tämä pulpetti oli jokseenkin kuulu ja liian -hyvin lukittu, sanottiin, jotta hra de Sartines siinä säilyttäisi -ainoastaan tekotukkiaan. - -Frondelaiset, joita siihen aikaan oli paljon, väittivät, että jos -voitaisiin lukea tuon kaapin suljettujen ovien lävitse, löydettäisiin -varmaan jostakin sen laatikosta ne paljon puhutut sopimuskirjat, -joiden avulla hänen Majesteettinsa Ludvig XV uskollisen kätyrinsä hra -de Sartines'n välityksellä keinotteli viljakaupalla. - -Poliisipäällikkö näki siis viistoksi hiotusta kuvastinlasista -Lorerzan vakavat kasvot, kun tämä lipas kainalossa lähestyi häntä. -Huoneen keskellä nuori nainen pysähtyi. Tuo puku, nuo kasvot, tuo -ryhti hämmästytti poliisiministeriä. - --- Kuka olette? -- kysyi tämä kääntymättä, mutta tähystäen peiliin. --- Mitä te tahdotte? - --- Olenko hra de Sartines'n, poliisiministerin, edessä? -- sanoi -Lorenza. - --- Olette, -- vastasi tämä lyhyesti. - --- Mutta ken takaa sen minulle? Hra de Sartines kääntyi. - --- Riittäisikö teille todistukseksi, että olen etsimänne henkilö, jos -lähettäisin teidät vankilaan? - -Lorenza ei vastannut mitään. Hän vain katseli ympärilleen maansa -naisten kuvaamattomalla arvokkuudella, etsien silmillään tuolia, jota -hra de Sartines ei hänelle tarjonnut. - -Tämä ainoa katse voitti hänet, sillä kreivi d'Alby de Sartines oli -saanut verrattain hyvän kasvatuksen. - --- Istukaa, -- sanoi hän tuimasti. Lorenza veti esille nojatuolin ja -istahti. - --- Puhukaa nopeasti, -- kehoitti virkamies. -- Antakaa kuulla asianne. - --- Monsieur, -- virkkoi nuori nainen, -- minä tulen jättäytymään -teidän suojelukseenne. - -Hra de Sartines katseli häntä ominaisella ilkkuvalla tavallaan - --- Ahaa! -- huudahti hän. - --- Monsieur, -- jatkoi Lorenza, -- minut on ryöstetty perheestäni ja -olen valeavioliitolla joutunut miehen haltuun, joka nyt kolmen vuoden -ajan on minua kiusannut ja näännyttää minut murheeseen. - -Hra de Sartines katseli noita jaloja kasvonpiirteitä ja tunsi tuon -sulosointuisen, laulua muistuttavan äänen liikuttavan itseänsä. - --- Mistä maasta olette? -- kysyi hän. - --- Roomalainen. - --- Mikä on nimenne? - --- Lorenza. - --- Lorenza, ja mitä muuta? - --- Lorenza Feliciani. - --- En tunne sitä nimeä. Oletteko _demoiselle_? - -Tiedämme sanan _demoiselle_ siihen aikaan merkinneen jalosukuista -neitosta. Meidän päivinämme sensijaan nainen on kyllin aateloitu -siitä hetkestä lähtein, jolloin hän joutuu naimisiin; hän ei -tavoittele muuta arvonimeä kuin madame. - --- Olen demoiselle, -- vastasi Lorenza. - --- Ja sitten? Mitä haluatte? - --- Niin, minä anon oikeutta sitä miestä vastaan, joka on minut -vanginnut ja sulkenut sisään. - --- Sen asian kanssa ei minulla ole mitään tekemistä, -- sanoi -poliisiministeri; -- olettehan hänen vaimonsa? - --- Niin hän tosin väittää, vihkiminen - --- Mitä, väittääkö hän vain? - --- Niin; mutta minä en sitä ensinkään muista kun tapahtui nukkuessani. - --- Peijakas, olettepa sitten sikeäuninen! - --- Mitä sanotte? - --- Sanon, että asia ei ensinkään koske minua; kääntykää asianajajan -puoleen ja haastattakaa miehenne oikeuteen; minua ei haluta sekaantua -perheriitoihin. - -Tämän jälkeen hra de Sartines teki kädellään liikkeen, joka merkitsi: -"Menkää tiehenne." - -Lorenzo ei hievahtanut. - --- No? -- kysyi hra de Sartines kummastuneena. - --- En ole vielä lopettanut, -- virkkoi hän, -- ja ymmärtänette, etten -tule tänne turhia valittelemaan, vaan kostaakseni. Sanon teille, -mistä maasta olen; Italian naiset eivät vaikeroi, vaan kostavat. - --- Se on toinen asia, -- sanoi hra de Sartines, kiirehtikää, kaunis -rouvani; minun aikani on kallista. - --- Sanoin, että tulin teiltä pyytämään suojelusta. Saanko sitä? - --- Ketä vastaan? - --- Sitä miestä vastaan, jolle tahdon kostaa. - --- Onko hän siis mahtava? - --- Kuningasta mahtavampi. - --- Antakaa kuulla, koettakaamme ymmärtää toisemme, paras rouva... -Miksi antaisin teille suojelukseni miestä vastaan, joka mielestänne -on kuningasta mahtavampi, ja teon vuoksi, mikä ehkä on rikos? Jos -tahdotte kostaa tuolle miehelle, niin kostakaa. Minä välitän siitä -vähän; mutta jos teette rikoksen, annan teidät vangita, ja sitten -saamme nähdä; niin on asia. - --- Ei, monsieur, -- sanoi Lorenza, -- te ette vangituta minua, sillä -minun kostoni on hyvin hyödyllinen teille, kuninkaalle, Ranskalle. -Minä kostan ilmaisemalla sen miehen salaisuudet. - --- Ahaa, onko sillä miehellä salaisuuksia? -- huudahti hra de -Sartines innostuen vastoin tahtoaan. - --- Suuria salaisuuksia, monsieur. - --- Minkälaatuisia? - --- Valtiollisia. - --- Puhukaa siis. - --- Mutta lupaatteko tosiaan suojella minua? - --- Minkälaatuista suojelusta minulta pyydätte? -- kysyi virkamies -kylmästi hymyillen. -- Rahaa vai ystävyyttä? - --- Pyydän, monsieur, että saan sulkeutua luostariin elääkseni siellä -tuntemattomana ja unohdettuna. Pyydän, että siitä luostarista tulisi -hautani, mutta että sitä hautaani ei kukaan maailmassa koskaan saisi -häiritä. - --- Ooh, -- vastasi virkamies, -- se ei ole kovin suuri vaatimus. Te -pääsette luostariin; puhukaa. - --- Minulla on siis teidän sananne, monsieur? - --- Olenhan sen mielestäni teille antanut. - --- Ottakaa siis tämä lipas, -- sanoi Lorenza; -- se sisältää -salaisuuksia, jotka saavat teidät vapisemaan kuninkaan ja valtakunnan -puolesta. - --- Tunnetteko siis ne salaisuudet? - --- Pintapuolisesti; mutta minä tiedän, että ne ovat olemassa. - --- Ja että ne ovat tärkeitä? - --- Että ne ovat peloittavia. - --- Valtiollisia salaisuuksia, sanoitte? - --- Oletteko koskaan kuullut puhuttavan salaisesta seurasta? - --- Ahaa, vapaamuurarien yhdistyksestä? - --- Ei, vaan näkymättömien. - --- Kyllä; mutta en sen olemassaoloa usko - --- Avattuanne tämän lippaan, olette uskova. - --- Ah, -- huudahti hra de Sartines kiihkeästi, -- katsokaamme. - -Ja hän otti lippaan Lorenzan käsistä. Mutta mietittyään laski hän sen -äkkiä kirjoituspöydälle. - --- Ei, -- sanoi hän epäillen, -- avatkaa rasianne itse. - --- Mutta minulla ei ole sen avainta. - --- Mitä, eikö teillä ole avainta? Tuotte minulle lippaan, jonka -sisällöstä riippuu valtakunnan turvallisuus, ja unohdatte avaimen! - --- Onko jonkun lukon avaaminen siis niin vaikeata? - --- Ei, jos tuntee sen koneiston. Meillä on täällä, -- jatkoi hän -hetkisen päästä, -- kaikkiin mahdollisiin lukkoihin soveltuvia -avaimia. Teille annetaan avainkimppu, -- hän katsoi terävästi -Lorenzaan, -- ja saatte itse avata. - --- Antakaa tänne, -- virkkoi Lorenza yksinkertaisesti. - -Hra de Sartines ojensi nuorelle naiselle kimpun pieniä, -kaikenmuotoisia avaimia. Tämä otti sen. Hra de Sartines kosketti -hänen kättään, joka oli kylmä kuin marmori. - --- Mutta, -- sanoi hän, -- miksi ette tuonut lippaan avainta? - --- Siksi että lippaan omistaja aina pitää sitä mukanaan. - --- Ja kuka on tuo lippaan omistaja, tuo kuningasta mahtavampi mies? - --- Ken hän on, sitä ei kukaan osaa sanoa; ajan, jonka hän on elänyt, -tuntee vain ijäisyys; työt, joita hän tekee, näkee ainoastaan Jumala. - --- Mutta hänen nimensä, hänen nimensä? - --- Olen nähnyt hänen vaihtavan sitä kymmenenkin kertaa. - --- Mutta se nimi, jolla te hänet tunnette, te? - --- Akharat. - --- Ja hän asuu? -- Rue Saint-... - -Yhtäkkiä Lorenza säpsähti, tunsi puistatuksen ja pudotti lippaan, -jota hän piti toisessa kädessään, ja avaimet, jotka olivat hänellä -toisessa. Hän teki ponnistuksen puhuakseen lauseen loppuun, mutta suu -vääntyi tuskallisesti, suonenvedontapaisesti; hän kosketti molemmilla -käsillään kurkkuaan ikäänkuin sanat, jotka hän oli lausumaisillaan, -olisivat takertuneet sinne. Sitten hän kohottaen vapisevat -käsivartensa taivasta kohti ja voimatta enää äännähtää tavuakaan -kaatui pitkin pituuttaan työhuoneen matolle. - -"Pieni raukka!" mutisi hra de Sartines. "Mikä hitto häneen tuli? -Mutta onpa hän peräti sievä. Niin, niin, tässä kostossa piilee -rakkautta ja mustasukkaisuutta!" - -Hän soitti heti kelloa ja kohotti itse nuoren naisen lattialta. Tämän -silmät tuijottivat kummastuneina, huulet olivat liikkumattomat, ja -hän näkyi jo kuolleen ja eronneen tästä maailmasta. - -Kaksi palvelijaa astui sisään. - -Ottakaa varovaisesti tämä nuori nainen, -- virkkoi poliisiministeri, --- ja kantakaa hänet viereiseen huoneeseen. Koettakaa toinnuttaa -hänet ja varokaa ennen kaikkea kovakouraisuutta. Rientäkää. - -Palvelijat tottelivat ja veivät Lorenzan pois. - - - - -23. - -Lipas. - - -Yksikseen jäätyänsä hra de Sartines otti lippaan ja käänteli sitä -käsissään kuin ainakin mies, joka osaa pitää löytöä arvossa. -Sitten hän ojensi kätensä ja nosti Lorenzan pudottaman avainkimpun -lattialta. Hän koetti kaikkia avaimia, mutta mikään ei sopinut. - -Nyt hän veti kolme tai neljä samallaista nippua laatikostaan. Niissä -oli kaikensuuruisia avaimia: huonekalujen, ja lippaiden avaimia -tietenkin, tavallisen kokoisista pienen pieniin. Olisi voinut sanoa, -että hra de Sartines'lla oli mallikokoelma kaikkia tunnettuja -avainlajeja. - -Hän koetti kahtakymmentä, viittäkymmentä, sataakin avatakseen -lippaan, mutta mikään ei tehnyt kierrostakaan. Tästä päätteli -virkamies, että lukko oli vain näön vuoksi ja että hänen avaimensa -siis olivat tehottomia leluja. - -Silloin otti hän samasta laatikosta pienen taltan ja pienen vasaran -ja väänsi mechelniläis-kalvostimen puolittain peittämällä valkoisella -kädellään auki lukon, joka oli lipasta niin uskollisesti vartioinut. -Heti keksi hän paperipinkan niiden helvetinkoneiden tai kuolettavia -huuruja eristävien myrkkyjen asemesta, joita hän oli peljännyt sieltä -löytävänsä uhkaamassa riistää Ranskalta sen tärkeimmän virkamiehen. -Ensimäiset sanat, jotka pistivät poliisiministerin silmään, olivat -seuraavat, näköjään muunnellulla käsialalla piirretyt: - -"Mestari, on aika luopua Balsamon nimestä." Siinä ei ollut mitään -allekirjoitusta, vaan ainoastaan kolme kirjainta: L.P.D. - -"Ahaa", hymähti hän kiertäen tekotukkansa kiharia, "ellen tunnekaan -käsialaa, luulen tuntevani nimen! Balsamo, katsokaamme, etsikäämme B -kirjaimesta." - -Hän avasi nyt yhden neljästäkolmatta laatikostaan ja otti sieltä -pienen luettelon, johon oli aakkosjärjestyksessä hienolla käsialalla -ja monin lyhennyksin piirretty kolme- tai neljäsataa nimeä, ja näiden -edellä, jäljessä ja välillä oli leimuavia huomautuksia opastavine -lisineen. - --- "Ohoh", mutisi hän, "onpa siinä pitkä loru Balsamosta!" - -Ja hän luki koko sivun, ilmaisten varsin selviä tyytymättömyyden -merkkejä. Sitten asetti hän luettelon takaisin laatikkoon jatkaakseen -lippaan tutkimista. Ennen pitkää teki se häneen syvän vaikutuksen. -Ja pian hän löysi paperiliuskan, joka, oli sullottu täyteen nimiä ja -salakirjoitusta. Tämä näytti hänestä tärkeältä; paperi oli syrjiltään -hyvin kulunut ja täpösen täynnä lyijykynällä piirreltyjä merkkejä. -Hra de Sartines soitti palvelijaa. - --- Kutsukaa tänne kanslisti. Antakaa hänen aikaa voittaakseen kulkea -virastosuojista yksityisasuntoni läpi. - -Palvelija lähti. - -Kahta minuuttia myöhemmin ilmestyi työhuoneen ovelle kirjuri kynä -kädessä, hattu toisessa kainalossa ja toisessa paksu muistikirja. -Hänellä oli mustat sarssisuojukset hihojensa päällä. Hra de Sartines -huomasi hänet pulpettinsa kuvastimesta ja ojensi hänelle paperin -olkansa yli. - --- Selittäkää minulle tämä, -- sanoi hän. - --- Kyllä, monseigneur, -- vastasi kirjuri. - -Tämä merkkikirjoitusten tulkitsija oli pieni hintelä mies. Huulet -olivat kokoonpuristetut, otsa tutkimuksista rypistynyt, kasvot -kalpeat ja alaspäin suippenevat, leuka terävä, otsa pakeneva, -poskipäät ulkonevat, silmät syväkuoppaiset ja sameat, vaikka ne -kuitenkin ajoittain elostuivat. Hra de Sartines nimitti häntää -Fouineksi. [Fouine merkitsee näätää. Suom.] - --- Käykää istumaan, -- kehoitti virkamies, joka näki, että: -kirjurin liikkeitä vaikeutti hänen muistiinpanokirjansa, -sala-aakkos-kokoelmansa, paperi ja kynä. - -Fouine istahti vaatimattomasti jakkaralle, puristi säärensä yhteen -ja alkoi sanakirjaansa selaillen ja muistiaan pinnistäen kirjoittaa -polvillaan, järkkymätön ilme kasvoilla. - -Viiden minuutin päästä oli hän kirjoittanut: - - § 'Käsky koota kolmetuhatta veljeä Pariisissa. - - § Käsky perustaa kolme piiriä ja kuusi looshia. - - § Käsky järjestää suurkoptille henkivartiosto ja hankkia hänelle - neljä asuntoa, joista yksi jossakin kuninkaallisessa linnassa. - - § Käsky antaa hänen käytettäväkseen viisisataatuhatta frangia - poliisikunnan muodostamiseksi. - - § Käsky ensimäisen pariisilaispiirin jäseniksi hankkia - kirjailijoiden ja filosofien parahisto. - - § Käsky palkata tai lahjoa virkamiehistö ja ennen kaikkea - varmentua poliisiministeristä joko lahjuksilla, väkivallalla tai - viekkaudella.' - -Tässä Fouine pysähtyi hetkiseksi, ei siksi, että mies-parka olisi -miettinyt; sitä hän varoi tekemästä, se olisi ollut rikos; mutta kun -sivu oli täyteen kirjoitettu ja muste vielä tuoretta, täytyi hänen -odottaa työssään. - -Levottomana riuhtaisi hra de Sartines häneltä lehden käsistä ja -luki. Hänen viime pykälää silmäillessään kuvastui sellainen kauhu -hänen kasvoillaan, että hän säpsähti nähdessään kuvastimesta oman -kalpeutensa. - -Hän ei antanut paperia kirjurille takaisin, vaan ojensi hänelle aivan -puhtaan arkin. Tämä jatkoi kirjoitustaan, mikäli hän ehti salamerkit -tulkita; ja sen hän tekikin niin helposti, että salakirjoitusten -laatijoilla oli kyllä syytä häntä peljätä. - -Tällä kertaa hra de Sartines luki hänen olkansa ylitse seuraavaa: - - § "Pariisissa on luovuttava Balsamon nimestä, joka alkaa tulla - liian tunnetuksi, ja otettava käytäntöön nimitys kreivi de Fe..." - -Nimen loppuosan peitti mustetahra. - -Juuri kun hra de Sartines koetti keksiä sanasta puuttuvat kirjaimet, -kello soi ulkona, ja palvelija ilmoitti: - --- Hra kreivi de Fenix! - -Poliisiministeriltä pääsi huudahdus, ja sopusuhtaisen tukkalaitteensa -hajoittamisen uhalla hän löi kätensä yhteen päänsä yli ja kiirehti -lähettämään kirjurin ulos salaovesta. Sitten hän asettuen paikalleen -työpöytänsä eteen sanoi palvelijalle: - --- Tuokaa hänet sisälle! - -Muutamia minuutteja myöhemmin hra de Sartines eroitti kuvastimestaan -vakavamuotoisen kreivin, jonka hän jo oli vilahdukselta nähnyt -hovissa samana päivänä kuin rouva Dubarry esiteltiin. - -Balsamo astui sisään vähääkään epäröimättä. - -Hra de Sartines nousi, kumarsi kylmästi kreiville ja pannen -jalkansa ristiin istahti aivan virallisesti jälleen nojatuoliinsa. -Ensimäisellä silmäyksellä oli virkamiehelle selvinnyt tämän vierailun -syy ja tarkoitus. - -Ensimäisellä silmäyksellään myöskin Balsamo oli havainnut puoliksi -tyhjennetyn lippaan poliisiministerin pöydällä. Mutta vaikka hän -oli siihen vilkaissut vain ohimennen, hänen katseensa ei jäänyt -virkamieheltä huomaamatta. - --- Mitä sattumaa saan kiittää vierailunne kunniasta, herra kreivi? -- -kysyi hra de Sartines. - --- Monsieur, -- vastasi Balsamo viehkeästi hymyillen, -- minulla -on ollut onni tulla esitellyksi kaikille Euroopan hallitsijoille, -ministereille ja lähettiläille; mutta en ole tavannut ketään, joka -esittelisi minut teille. Senvuoksi olen tullut itse esittelemään -itseni. - --- Todellakin, monsieur, -- vastasi hra de Sartines, -- saavutte -juuri parahiksi; sillä luulen, että ellette olisi itse tullut, niin -olisin ottanut vapauden lähettää teitä noutamaan. - --- Kah, -- vastasi Balsamo, -- sehän sitten sattuikin mainiosti! - -Hra de Sartines kumarsi ivallisesti hymyillen. - --- Olisiko minulla ehkä onni olla teille joksikin hyödyksi, -monsieur? -- jatkoi Balsamo. Ja nämä sanat lausui hän niin, että ei -pienimmänkään liikutuksen tai levottomuuden varjo langennut hänen -hymyileville kasvoilleen. - --- Olette paljon matkustellut, herra kreivi? -- kysyi -poliisiministeri. - --- Paljon, monsieur. - --- Vai niin. - --- Haluatteko ehkä jotakin maantieteellistä opastusta? -Teidänlaatuisenne teräväpäisen miehen toiminta ei rajoitu Ranskaan, -vaan käsittää koko Euroopan, koko maailman... - --- Maantieteellinen ei ole oikea sana, herra kreivi; siveellinen -olisi paremmin paikallaan. - --- Olkaa huoletta, pyydän; toisessa yhtä hyvin kuin toisessakin olen -valmis palvelukseenne. - --- No niin, herra kreivi, ajatelkaas, että etsin erästä todellakin -kovin vaarallista miestä, joka samalla kertaa on ateisti... - --- Oh! - --- Kapinanhankkija. - --- Ohoh! - --- Väärentäjä. - --- Vai niin! - --- Avionrikkoja, vääränrahantekijä, tietäjä, silmänkääntäjä, -lahkokunnan johtaja; mies, jonka elämäkerta minulla on -muistikirjoissani, lippaassa, jonka näette tuossa, kaikkialla. - --- Ah niin, ymmärrän, -- virkkoi Balsamo; -- teillä on miehen -elämäkerta, mutta teillä ei ole miestä itseänsä. - --- Ei. - --- Peijakas, se olisi mielestäni tärkeämpää! - --- Epäilemättä; mutta olette näkevä, miten pian hänet saamme -käsiimme. Tosin kyllä Proteuksella ei ole useampia muotoja, eikä -Jupiterilla useampia nimiä kuin tällä salaperäisellä matkustajalla: - -Egyptissä hän on Akharat. Italiassa Balsamo, Sardiniassa Simoni, -Maltassa markiisi d'Anna, Korsikassa markiisi Pellegrini, ja vihdoin -kreivi de... - --- Kreivi de...? -- toisti Balsamo. - --- Niin, tätä viimeistä nimeä, monsieur, en ole kyennyt oikein -lukemaan; mutta te varmaankin autatte minua, sillä epäilemättä olette -tuon miehen tavannut matkoillanne kaikissa äsken luettelemissani -maissa. - --- Kuvailkaa hänet minulle hiukan tarkemmin, -- sanoi Balsamo -tyynesti. - --- Ahaa, käsitän; haluatte, että mainitsen teille jonkinlaiset -tuntomerkit, herra kreivi? - --- Niin, monsieur, jos suvaitsette. - --- No hyvä, -- sanoi hra de Sartines luoden Balsamoon katseen, jonka -hän koetti tehdä tutkivaksi, -- mies on teidän ikäisenne, teidän -kokoisenne, ryhdiltään teidänlaisenne, esiintyy milloin ylhäisenä, -kultaa siroittelevana herrana, milloin luonnon salaisuuksia tutkivana -taikurina, milloin jäsenenä jossakin salaisessa yhdistyksessä, -missä ne kaikessa hiljaisuudessa vannovat kuolemaa kuninkaille ja -valtaistuinten kukistamista. - --- Oh, -- virkkoi Balsamo, -- tuo on hyvin epämääräistä! - --- Mitä, epämääräistäkö? - --- Niin, tietäisittepä, kuinka monta miestä olen tavannut, joihin -kuvauksenne sopii! - --- Todellako? - --- Ihan varmaan; ja tekisitte hyvin antaessanne minulle vähän -tarkempia tuntomerkkejä, jos haluatte, että teitä autan. Ensiksikin, -missä maassa hän etupäässä asuu? - --- Hän asuu kaikissa maissa. - --- Mutta esimerkiksi tällä hetkellä? - --- Tällä hetkellä hän oleskelee Ranskassa. - --- Ja mitä hän Ranskassa puuhailee? - --- Hän johtaa suunnatonta salaliittoa. - --- No, tuota voi jo nimittää opastukseksi; ja jos tiedätte, mitä -salaliittoa hän ohjaa, niin, hm, teillä on kädessänne lanka, jonka -toisesta päästä hyvin luultavasti tapaatte miehenne. - --- Niin minäkin luulen. - --- No, jos sitä luulette, miksi siis minulta neuvoa kysytte: -Tarpeetontahan se on. - --- Olen nähkääs vielä hiukan neuvoton. - --- Mistä? - --- Eräästä asiasta. - --- Sanokaa suoraan. - --- Vangitutanko hänet vai enkö? - --- Vangitutatteko vai ettekö? - --- Niin, niin. - --- En käsitä, miten hänen vapaaksi jättämisensä voisi tulla -kysymykseenkään, herra poliisiministeri; sillä jos hän kerran hankkii -kapinaa... - --- Niin, mutta jos häntä tavallaan suojelee joku nimi, joku arvonimi? - --- Ah, ymmärrän. Mutta mikä nimi, mikä arvonimi? Teidän pitäisi se -minulle mainita, hyvä herra, jotta voisin teitä avustaa etsinnässänne. - --- Kah, monsieur, olen jo sanonut teille nimen, jonka suo jaan hän -kätkeytyy; mutta... - --- Mutta ette tiedä sitä, millä hän näyttäytyy? - --- Aivan niin; muutoin... - --- Muutoin antaisitte hänet vangita? - --- Heti paikalla. - --- Kah, paras hra de Sartines, mikä onni, kuten minulle vastikään -sanoitte, että saavuin luoksenne juuri nyt, sillä minä teen teille -haluamanne palveluksen. - --- Tekö? - --- Minä. - --- Te sanotte minulle hänen nimensä: - --- Niin. - --- Senkö nimen, jolla hän esiintyy? - --- Sen. - --- Tunnetteko sen siis? - --- Täydellisesti. - --- Ja mikä on se nimi? -- kysyi hra de Sartines odottaen kuulevansa -jonkun valheen. - --- Kreivi de Fenix. - --- Mitä, sama nimi, jolla te olette ilmoittautunut? - --- Niin, se nimi, jolla olen ilmoittautunut. - --- Teidän nimenne? - --- Minun nimeni. - --- Siis tuo Akharat, tuo Simoni, tuo markiisi d'Anna, tuo Pellegrinin -markiisi, tuo Josef Balsamo olette te? - --- Niin olen, -- vastasi Balsamo yksinkertaisesti, -- minä juuri. - -Hra de Sartines tarvitsi hetkisen toipuakseen hämmästyksestä, jonka -tämä häikäilemätön rehellisyys aiheutti. - --- Kuten näette, olin sen jo arvannut, -- sanoi hän. -- Minä tunsin -teidät, minä tiesin, että Balsamo ja Fenixin kreivi oli sama henkilö. - --- Ah, te olette suuri ministeri, sen myönnän, -- virkkoi Balsamo. - --- Ja te olette hyvin varomaton, -- sanoi virkamies kuroittautuen -kellonnuoraa kohti. - --- Varomaton! Mitenkä niin? - --- Siksi, että minä vangitutan teidät. - --- Mitä sanotte! -- vastasi Balsamo astahtaen kelloa ja virkamiestä -kohti. -- Vangitaanko minut? - --- Jumaliste, milläpä minut siitä estätte, jos saan kysyä? - --- Te kysytte sitä? - --- Niin. - --- Paras poliisiministerin, ampumalla luodin ohimoonne. - -Ja Balsamo veti taskustaan siron, kullatulla hopeaperällä varustetun -pistoolin, jota olisi luullut Benvenuto Cellinin työksi, ja sen -hän ojensi tyynesti hra de Sartines'ta kohti, joka kalveten vaipui -nojatuoliin. - --- Kas niin, -- sanoi Balsamo, vetäen itselleen toisen nojatuolin -poliisiministerin viereen; -- nyt kun olemme istumassa, voimme -hetkisen rupatella. - - - - -24. - -Valaiseva keskustelu. - - -Hra de Sartines tarvitsi tuokion toipuakseen näin kovasta -säikähdyksestä. Hän oli niin läheltä, että olisi voinut katsahtaa sen -sisään, nähnyt pistoolin uhkaavan kidan tähdättynä itseään kohti; -vieläpä oli hän ohimollaan tuntenut aseen rautaisen suun kylmyyden. -Vihdoin hän reipastausi. - --- Monsieur, -- sanoi hän, -- olen menetellyt teidän suhteenne -varomattomasti; tietäen kenen kanssa olin tekemisissä en käyttänyt -niitä varokeinoja, joihin ryhdytään tavallisia pahantekijöitä vastaan. - --- Ah, monsieur, -- vastasi Balsamo, -- nyt te kiivastutte ja -käytätte suuria sanoja, ollenkaan huomaamatta, miten väärässä olette! -Minähän tulin tänne tehdäkseni teille palveluksen. - -Hra de Sartines liikahti. - --- Niin, monsieur, palveluksen, -- toisti Balsamo, -- ja te käsitätte -tarkoitukseni aivan väärin. Puhutte minulle kapinan hankkijoista -juuri kun tulin teille ilmaisemaan salaliiton. - -Mutta sanoipa Balsamo mitä tahansa, tällä hetkellä hra de Sartines ei -kiinnittänyt suurta huomiota vaarallisen vieraansa sanoihin. Tuskin -edes salaliitosta mainitseminen, mikä tavallisissa olosuhteissa olisi -hänet heti havahduttanut, sai hänet heristämään korviaan. - --- Käsitätte, monsieur, koska niin hyvin tiedätte, kuka olen, -käsitätte, sanon, mikä tehtävä minulla on Ranskassa. Olen hänen -majesteettinsa Fredrik Suuren lähettämä, toisin sanoen hänen -preussilaisen majesteettinsa enemmän tai vähemmän salainen -lähettiläs. Mutta lähettiläistä puhuessa puhutaan uteliaista, ja -uteliaana minä en ole tietämätön mistään tapahtumista, ja parhaiten -tuntemiani asioita on viljan ostot keinottelu tarkoituksessa. - -Vaikka Balsamo oli lausunut nämä viime sanat aivan luonnollisesti, -niillä oli enemmän vaikutusta poliisiministeriin kuin kaikilla -muilla, sillä hra de Sartines kävi nyt tarkkaavaiseksi. - -Hän kohotti verkalleen päätänsä. - --- Mitä tuo viljakauppa tarkoittaa? -- kysyi hän, teeskennellen yhtä -suurta varmuutta kuin Balsamo itse oli osoittanut keskustelun alussa. --- Olkaa hyvä ja selittäkää minulle vuorostanne, monsieur. - --- Kernaasti, hra de Sartines, -- vastasi Balsamo. -- Asia on näin. - --- Minä kuuntelen. - --- Oh, sitä teidän ei ole tarvis minulle vakuuttaa... Kavalat -keinottelijat ovat uskotelleet hänen majesteetilleen Ranskan -kuninkaalle, että hänen oli rakennettava jyväaittoja kansansa viljan -säilyttämiseksi kadon ja nälänhädän varalta. On siis rakennettu -aittoja; ja kun siinä hommassa nyt kerran oltiin, ajateltiin, että -olisi parasta rakentaa ne isoja. Mitään ei siinä säästetty, ei -perus- eikä muurikiveä, ja aitoista tuli hyvin tilavat. - --- Entä sitten? - --- Sitten ne olivat täytettävät; tyhjät aitat olivat hyödyttömiä. Ne -siis täytettiin. - --- No, monsieur? -- virkkoi hra de Sartines, joka ei vielä oikein -käsittänyt, mihin Balsamo pyrki. - --- Ka, arvaattehan, että hyvin isojen aittojen täyttämiseksi -tarvittiin suuri paljous viljaa. Eikö se ole todenmukaista? - --- Epäilemättä. - --- Minä jatkan. Ison viljamäärän pidättäminen liikkeestä tietää -kansan nälistyttämistä; sillä ottakaa huomioon, että jokainen -yleisestä liikkeestä pidätetty tavara vaikuttaa samoin kuin -puutteellinen tuotanto. Tuhat jyväsäkkiä varastossa merkitsee tuhatta -jyväsäkkiä vähemmän kauppatorilla. Kertokaa nuo tuhat säkkiä vain -kymmenelläkin, niin viljanhinta kohoaa heti. - -Hra de Sartines'ta alkoi ärtymyksestä yskittää. Balsamo odotti -tyynesti, kunnes köhä talttui. - --- Siis, -- jatkoi hän, kun poliisiministeri antoi hänelle -siihen tilaisuuden, -- ansaitsee aittakeinottelija viljan hinnan -kohoamisesta. Eikö se ole mielestänne selvää? - --- Aivan selvää, -- myönsi hra de Sartines; -- mutta mikäli minä -käsitän, monsieur, on tarkoituksenne ilmiantaa minulle salahanke tai -rikos, jonka aiheuttajana olisi hänen majesteettinsa. - --- Aivan, -- sanoi Balsamo, -- te ymmärrätte minut. - --- Se on rohkeata, herraseni, ja olen todella utelias tietämään, -miten kuningas ottaa syytöksenne vastaan. Pelkään pahoin, että -seuraus siitä tulee aivan samaksi, jota minä suunnittelin seuloessani -tämän lippaan sisältämiä papereita ennen tuloanne. Olkaa varuillanne, -monsieur, teidän tienne päättyy joka tapauksessa Bastiljiin. - --- Ah, nyt ette minua enää ymmärräkään! - --- Miten niin? - --- Hyväinen aika, kylläpä te tuomitsette minua huonosti ja -teette minulle vääryyttä, monsieur, kun pidätte minua sellaisena -pässinpäänä! Miten voitte kuvitellakaan, että minä, joka olen -lähettiläs, utelias, hyökkäisin kuninkaan kimppuun?... Teidän -sanojenne mukaan menetteleminen olisi houkkiomaista. Kuunnelkaa siis -loppuun asti, pyydän. - -Hra de Sartines nyökäytti päätänsä. - --- Ne, jotka ovat saaneet ilmi tämän salahankkeen Ranskan kansaa -vastaan (suokaa minulle anteeksi, että kulutan kallista aikaanne, -monsieur; mutta pian näette, että se aika ei ole hukkaan mennyt), -ne, jotka ovat saaneet ilmi tämän salahankkeen Ranskan kansaa -vastaan, ovat taloustieteilijöitä. Perin uutterina ja turhantarkkoina -he ovat tutkiessaan tätä vehkeilyä suurennuslasinsa avulla -huomanneet, että kuningas ei pelannut yksinään. He tietävät, että -hänen majesteetillaan on tarkka kirjanpito viljanhinnoista eri -markkinapaikoilla; he tietävät hyvin, että hänen majesteettinsa -hieroo käsiään, kun tavaran kallistuminen on tuottanut hänelle -kahdeksan- tai kymmenentuhatta écu'tä; mutta he tietävät myöskin, -että hänen majesteetillaan on avustajana mies, jonka asema helpoittaa -sisäänostoja, mies, joka aivan luonnollisesti eräiden virkatointansa -nojalla -- käsitätte, että hän on virkamies -- valvoo ostoksia, -lähetyksiä, tilityksiä, sanalla sanoen, kuninkaalla on välittäjä. -Ja taloustieteilijät, nuo suurennuslinssin käyttäjät, kuten heitä -nimitetään, eivät hyökkää kuninkaan kimppuun, he kun eivät suinkaan -ole mitään tyhmyreitä, vaan ahdistavat sitä hiestä, paras herraseni, -virkailijaa, kätyriä, joka vehkeilee hänen majesteettinsa puolesta. - -Hra de Sartines koetti laittaa tekotukkaansa järjestykseen mutta -turhaan. - --- Nyt, -- jatkoi Balsamo, -- tulen pääasiaan. Niinkuin te, jolla on -poliisikunta käytettävänänne, tiesitte minun olevan Fenixin kreivi, -samaten minä tiedän, että te olette hra de Sartines. - --- No, entä sitten? -- sanoi virkamies hämillään. -- Niin minä olen -hra de Sartines. Soma keksintö! - --- Ah, mutta käsittäkäähän toki; tämä hra de Sartines on juuri se -mies, joka hoitaa kirjanpidon, keinottelun ja tilitykset? kuninkaan -tieten tai tietämättä hän tekee kauppaa seitsemänkolmatta miljoonan -ranskalaisen vatsoilla, joita hän virkansa puolesta olisi velvollinen -ruokkimaan mahdollisimman edullisilla ehdoilla. Kuvitelkaahan vain -sellaisen paljastuksen vaikutusta! Te ette ole suuresti kansan -suosiossa, kuningas ei ole mikään perin helläluontoinen mies; niin -pian kuin nälkiintyneiden huudot vaativat teidän päätänne hänen -majesteettinsa karkoittaakseen kaiken epäluulon salavehkeilyistä -teidän kanssanne -- jos salavehkeilyä on olemassa, -- tai tehdäkseen -oikeutta, jos hän ei ole rikostoverinne, kiirehtii ripustuttamaan -teidät samallaiseen hirsipuuhun kuin se, mikä pystytettiin Enguerrand -de Marignylle; muistatteko? - --- En oikein, -- vastasi de Sartines aivan kalpeana, -- ja te -osoitatte mielestäni hyvin huonoa makua, monsieur, puhuessanne -hirsipuusta minun asemassani olevalle miehelle. - --- Oh, jos siitä teille puhun, paras herraseni, -- sanoi Balsamo, -- -teen sen siksi, että olen vielä näkevinäni tuon Enguerrand-poloisen. -Vakuutan teille, että hän oli täydellinen normandialainen ylimys, -hyvin vanhaa sukua ja jaloa verta. Hän oli Ranskan kamariherra, -Louvren kuvernööri, raha-asioiden ja yleisten rakennusten -intendentti; lisäksi oli hän Longuevillen kreivi, ja se on laajempi -kreivikunta kuin teidän Albynne. No niin, monsieur, olen nähnyt -hänen riippuvan Montfauconin hirsipuussa, jonka hän itse aikoinaan -oli pystyttänyt; mutta jumalan kiitos, se ei tapahtunut siksi, -etten olisi moneenkin kertaan hänelle toistanut: "Enguerrand, paras -Enguerrand, olkaa varuillanne! Te lohotte itsellenne yleisistä -varoista niin runsaskätisesti, että Valois'n Kaarlo ei sitä anna -anteeksi." Hän ei kuunnellut sanojani, monsieur, ja sai surkean -lopun. Ah, kunpa tietäisitte, kuinka monta poliisiprefektiä olen -nähnyt hamasta Pontius Pilatuksesta, joka tuomitsi Herramme -Kristuksen, aina Belle Islen hra Bertiniin, Bourdeilles'n kreiviin, -Brantômen omistajaan, teidän edeltäjäänne, joka toimeenpani -katuvalaistuksen ja kielsi tulisoihdut! - -Hra de Sartines nousi koettaen turhaan salata mielenliikutusta, jonka -uhrina hän oli. - --- No hyvä, -- virkkoi hän, -- syyttäkää minua, jos tahdotte; mitä -välitän sellaisen miehen todistuksesta kuin te, jolla ei ole mitään -merkitystä? - --- Varokaa, monsieur! -- sanoi Balsamo. -- Usein ne, jotka -näyttävät vähäpätöisimmiltä, ovat vaikutusvaltaisimmat. Ja -kun minä yksityiskohtia myöten kerron näiden viljamäärien -keinottelutarkoituksessa tehdyt ennakko-ostot kirjeenvaihtajalleni -tai Fredrikille, joka on filosofi, tiedättehän; kun Fredrik on -kiirehtinyt omin selityksinensä kirjoittamaan asiasta hra Arouet -de Voltairelle; kun tämä terävällä kynällään, jonka toivoakseni -ainakin kuulon mukaan tunnette, on siitä kyhännyt lystillisen sadun -samaan tyyliin kuin _Neljänkymmenen écu'n mies_; kun oivallinen -matemaatikko d'Alembert on laskenut, että teidän kansan vatsoilta -kavaltamanne vilja olisi kolmen, neljän vuoden ajan riittänyt -sadanmiljoonan ihmisen elatukseksi; kun Helvetius on todistanut, -että tuon viljan hinta muutettuna kuuden livren hopearahoiksi ja -pinottuna päälletysten kohoaisi kuuhun asti tai valtionrahaston -maksuosoituksina voisi muodostaa Pietariin asti ulottuvan rihman; -kun tämä laskelma on antanut hra de la Harpelle aiheen samallaiseen -häijyyn näytelmään kuin Diderot'n sepitelmä perheenisästä ja -yllyttänyt geneveläisen Jean Jacques Rousseaun, joka myöskin puree -varsin terävästi, milloin tahtoo, kyhäämään peloittavan laajasti -selittelevän esityksen yllämainitusta näytelmästä; kun hra Caron de -Beaumarchais, jonka varpaille Jumala varjelkoon meitä astumasta, on -julkaissut tutkielman, hra Grimm kyhännyt pienen kirjeen, hra Holbach -veistänyt julkean sukkeluuden ja hra de Marmontel sepittänyt sievän -siveellisen sadun, joka tuottaa teille turmion puolustaessaan teitä -tarkoituksellisen huonosti; kun asiasta puhutaan Régencen kahvilassa, -Palais Royalissa ja Audinot'n luona, kun siitä haastelevat kuninkaan -tanssitaiteilijat, tiedättehän, hra Nicolet'n suositussa teatterissa; -ah niin, herra Albyn kreivi, jahka kaikki, tuo tapahtuu, silloin -teistä tulee vielä surkuteltavampi poliisipäällikkö kuin se poloinen -Enguerrand de Marigny, josta ette tahdo kuulla puhuttavankaan, oli -hirsipuussa riippuessaan, sillä hän vannoi viattomuuttaan niin -vakuuttavasti, että minä, kautta kunniani, uskoin hänen vakuuttelunsa. - -Nämä sanat kuullessaan hra de Sartines enempää sopivaisuudesta -välittämättä riisui tekotukkansa ja pyyhki hikeä valuvaa päälakeaan. - --- No, olkoon niin, -- sanoi hän; -- mutta tuo kaikki ei minua estä. -Saattakaa minut turmioon, jos voitte. Teillä on todistuksenne, -minulla on omani. Pitäkää salaisuutenne, minä pidän lippaan. - --- Ka, monsieur, -- vastasi Balsamo, -- siinä teette taasen suuren -erehdyksen, jota ihmettelen, sillä en voisi sitä uskoa niin viisaasta -miehestä kuin te; tämä lipas... - --- No niin, tämä lipas? - --- Te ette pidä sitä. - --- Oh, -- huudahti hra de Sartines pilkallisesti nauraen, -- unohdin, -että herra Fenixin kreivi on maantienrosvo, joka ase kädessä ryöstää -ihmisiä! Minä en enää nähnyt pistoolianne, kun olitte pistänyt sen -jälleen taskuunne. Suokaa minulle anteeksi, herra lähettiläs. - --- Hyvä Jumala, tässä ei ole kysymys pistooleista, hra de Sartines! -Ette toki usko, että minä väkivallalla, taistelulla aion teiltä -anastaa tuon lippaan kuullakseni sitten portaille päästyäni kellonne -soivan ja teidän huutavan väkeänne varasta kiinni ottamaan. En -suinkaan! Kun sanon, että lipas ei jää teille, tarkoitan sillä, -että te itse kohteliaasti ja aivan vapaasta tahdostanne annatte sen -minulle takaisin. - --- Minäkö? -- huudahti virkamies paiskaten nyrkkinsä niin -voimakkaasti riidanalaisen esineen päälle, että oli sen särkeä. - --- Niin, te. - --- Hyvä, pilkatkaa vain, monsieur, mutta mitä lippaan takaisin -ottamiseen tulee, vakuutan teille, että saatte sen ainoastaan henkeni -mukana. Henkeni, mitä sanoinkaan! Enkö ole tuhat kertaa pannut sitä -vaaraan? Enkö ole velvollinen uskaltamaan viimeistä veripisaraani -hänen majesteettinsa palveluksessa? Tappakaa minut, se on teidän -vallassanne; mutta hälinä toisi kostajia, ja minulla olisi vielä -kylliksi ääntä jäljellä syyttääkseni teitä kaikista rikoksistanne. -Mitä, antaa teille lipas takaisin! -- lisäsi hän katkerasti nauraen. --- Vaikka hornan vallat sitä vaatisivat, en kapinetta luovuttaisi! - --- Enkä minä kutsukaan avukseni manalan voimia; minulle riittää sen -henkilön väliintulo, joka tällä hetkellä kolkututtaa porttianne. - -Tosiaankin kuultiin kolme juhlallista jymäystä. - --- Ja jonka vaunut, -- jatkoi Balsamo, -- kuunnelkaahan, juuri -vierivät pihallenne. - --- Nähtävästi joku ystävänne, joka kunnioittaa minua käynnillään? - --- Oikein sanottu, hän on ystäväni. - --- Ja hänelle minä muka annan lippaan? - --- Niin, paras hra de Sartines, te annatte sen hänelle. -Poliisiministeri oli tuskin ennättänyt tehdä äärimmäisen -ylenkatseellisen liikkeen, kun kiirehtivä palvelija avasi oven ja -ilmoitti, että kreivitär Dubarry pyysi päästä monseigneurin puheille. - -Hra de Sartines säpsähti ja katseli hämmästyneenä Balsamoa, joka -tarvitsi kaiken itsehillintänsä pidättyäkseen nauramasta arvoisalle -virkamiehelle vasten silmiä. - -Samassa saapui palvelijan takana nainen, joka ei luullut -tarvitsevansa odottaa lupaa sisälle astumiseen. Hän liikkui ripeästi -ja tuoksui hajuvesiltä. Kauniin kreivittären aaltoilevat hameet -hipaisivat hauskasti kahisten työhuoneen ovea. - --- Te, madame, te! -- jupisi hra de Sartines, joka yhä peloissaan oli -molemmin käsin tarttunut vielä avoimeen lippaaseen ja painoi sitä -rintaansa vasten. - --- Hyvää päivää, Sartines, -- virkkoi kreivitär hilpeästi hymyillen. --- Hyvää päivää, paras kreivi, -- lisäsi hän sitten kääntyen -Balsamoon. - -Hän ojensi kätensä viimemainitulle, joka tuttavallisesti kumartui -painamaan huulensa valkealle kädelle samaan kohtaan, mitä niin -usein kuninkaalliset huulet olivat koskettaneet. Tässä sai Balsamo -tilaisuuden kuiskata kolme, neljä sanaa, joita hra de Sartines ei -voinut kuulla. - --- Kah, todellakin, tuossahan on lippaani, -- huudahti kreivitär. - --- Teidän lippaanne! -- änkytti hra de Sartines. - --- Juuri niin, minun lippaani. Mitä, te olette sen avannut! Kyllä te -olette häikäilemätön! - --- Mutta, madame... - --- Oh, se on somaa, kyllä sitä ajattelinkin... Minulta oli varastettu -lippaani, ja silloin tuumin: "Pitää mennä Sartines'n puheille, hän -kyllä hankkii sen minulle takaisin." Te olettekin löytänyt sen jo -edeltäpäin, kiitos. - --- Ja niinkuin näette, -- virkkoi Balsamo, -- herra poliisiministeri -on sen avannutkin. - --- Niin, tosiaan!... Kuka olisi sellaista uskonut? Sehän on -hävytöntä, Sartines. - --- Madame, kaikella kunnioituksella, jota tunnen teitä kohtaan, -- -vastasi poliisiministeri, -- pelkään, että annatte pettää itseänne. - --- Pettää, monsieur! -- huudahti Balsamo. -- Tarkoitatteko ehkä sillä -sanalla minua? - --- Minä tiedän, mitä tiedän, -- tivasi hra de Sartines. - --- Ja minä en tiedä mitään, -- kuiskasi rouva Dubarry Balsamolle. --- No, mistä on kysymys, rakas kreivi? Olette vaatinut minulta sen -lupauksen täyttämistä, jolla vakuutin teille suostuvani ensimäiseen -pyyntöönne. Minä pidän sanani yhtä varmasti kuin mies; tässä olen. -Kuulkaahan, mitä minulta tahdotte? - --- Madame, -- vastasi Balsamo ääneensä, -- muutamia päiviä sitten -uskoitte minulle tämän lippaan kaikkine sisällyksineen. - --- Se on totta, -- virkkoi rouva Dubarry, vastaten katseellaan -kreivin katseeseen. - --- Tottako! -- huudahti hra de Sartines. -- Sanotte, että se on -_totta_, madame? - --- Niin, ja kreivitär lausui nuo sanat kyllin äänekkäästi voidaksenne -ne kuulla. - --- Lipas, joka kenties sisältää kymmenen salaliittoa! - --- Voi, hra de Sartines, tiedätte hyvin, että se sana ei tuo teille -onnea; älkää sitä siis toistelko. Kreivitär pyytää teiltä lipastaan -takaisin; antakaa se hänelle, siinä kaikki. - --- Vaaditteko sitä minulta, madame? -- kysyi hra de Sartines vihasta -vavisten. - --- Kyllä, paras poliisiministeri. - --- Mutta tietäkää toki... - -Balsamo katsahti kreivittäreen. - --- Minun ei ole tarvis tietää enempää kuin mitä tiedän, -- kiivastui -rouva Dubarry; -- antakaa minulle lipas takaisin; en suinkaan ole -ilman aikojani tänne vaivautunut, käsitättekö? - --- Elävän Jumalan, hänen majesteettinsa turvallisuuden nimessä, -madame... - -Balsamo teki kärsimättömän liikkeen. - --- Annatteko lippaan, monsieur? -- sanoi kreivitär ärtyneesti. -- -Saanko sen vai enkö? Miettikää ennenkuin kiellätte. - --- Niinkuin käskette, madame, -- taipui hra de Sartines nöyrästi. - -Ja hän ojensi kreivittärelle lippaan, johon Balsamo oli jo pannut -takaisin kaikki pöydälle siroitellut paperit. - -Madame Dubarry kääntyi viimemainitun puoleen viehkeästi hymyillen. - --- Kreivi, -- sanoi hän, -- tahdotteko olla niin ystävällinen ja -kantaa tämän lippaan vaunuihini ja tarjota minulle käsivartenne, -jotta minun ei tarvitse yksin kulkea kaikkien noiden etuhuoneiden -lävitse, joissa niin häijyjä naamoja väijyy? Kiitos, Sartines! - -Ja Balsamo kääntyi jo ovelle päin suojelijattarensa seurassa, kun hän -huomasi hra de Sartines'n kuroittavan kätensä kellonnuoraan. - --- Rouva kreivitär, -- virkkoi Balsamo, pysähdyttäen vihollisensa -katseellaan, -- olkaahan hyvä ja sanokaa hra de Sartines'lle, joka -on minulle hirveästi suutuksissaan, kun tiukkasin häneltä lippaanne, -olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, miten pahoillanne olisitte, jos -poliisiministerin toimesta minulle jotakin onnettomuutta sattuisi, ja -miten vihainen hänelle siitä olisitte. - -Kreivitär hymyili Balsamolle. - --- Kuuletteko, mitä hra kreivi sanoo, paras poliisiministerini. Niin, -se on silkkaa totta; herra kreivi on erittäin hyvä ystäväni ja minä -suuttuisin teille armottomasti jos pahoittaisitte häntä tavalla millä -tahansa. Hyvästi, Sartines! - -Ja tällä kertaa rouva Dubarry, nojaten lipasta kantavaan Balsamoon, -lähti poliisiministerin työhuoneesta. Hra de Sartines katseli heidän -jälkeensä osoittamatta sitä raivoa, johon Balsamo oli odottanut hänen -puhkeavan. - --- Mene, -- jupisi nolattu virkamies; -- mene; sinulla on lipas; -mutta minulla on nainen! - -Ja korvatakseen vahingon hän soitti nyt niin hurjasti että olisi -voinut särkeä kaikki kellot. - - - - -25. - -Herra de Sartines alkaa uskoa, että Balsamo on velho. - - -Poliisiministerin kiihkeän soiton kutsumana riensi vahtimestari -huoneeseen. - --- No, miten on sen naisen laita? -- kysyi virkamies. - --- Minkä naisen, monseigneur? - --- Naisen, joka täällä pyörtyi ja jonka uskoin teidän hoivaanne. - --- Monseigneur, hän voi erinomaisesti, -- vastasi vahtimestari - --- Hyvä on; tuokaa hänet tänne. - --- Mistä on minun mentävä häntä noutamaan, monseigneur? - --- Mistäkö? Tuosta viereisestä huoneesta tietenkin! - --- Hän ei ole siellä enää, monseigneur. - --- Ei ole siellä enää! Missä hän sitten on? - --- Sitä en tiedä. - --- Onko hän siis lähtenyt täältä? - --- On. - --- Yksinäänkö? - --- Niin. - -Mutta hänhän ei pysynyt pystyssä - -Monseigneur, totta kyllä, että hän makasi muutamia silmänräpäyksiä -tainnuksissa; mutta viisi minuuttia senjälkeen kun hra de Fenix oli -osoitettu monseigneurin työhuoneeseen hän heräsi tuosta omituisesta -tilastaan, jossa eivät esanssit eivätkä hajusuolat mitään auttaneet. -Sitten hän avasi silmänsä, nousi meidän kaikkien nähden ja hengähti -tyytyväisesti. - --- Ja sitten? - --- Sitten hän kääntyi oveen päin; ja kun monseigneur ei ollut -käskenyt häntä pidättää, hän läksi. - --- Läksi? -- huudahti hra de Sartines. -- Voi teitä lurjuksia! Minä -lähetän teidät kaikki Bicêtreen nääntymään. Rientäkää, rientäkää, -kutsukaa tänne ensimäinen konstaapelini! - -Vahtimestari riensi tottelemaan saamaansa määräystä. - --- Se roisto on velho, -- jupisi onneton virkamies. -- Minä olen -kuninkaan poliisikunnan päämies; hän on paholaisen poliisien -päällikkö. - -Lukija on jo epäilemättä käsittänyt sen, mitä hra Sartines ei -voinut selittää. Heti pistoolikohtauksen jälkeen ja sillävälin kun -poliisiministeri koetti toipua, Balsamo oli käyttäen hyväkseen tätä -hengähdysaikaa selvittänyt itselleen aseman ja kääntyen vuoronsa -jälkeen kaikille neljälle ilmansuunnalle, varmana että jollakin -niistä tapaisi Lorenzan, kehoittanut nuorta naista nousemaan, -lähtemään ulos sekä palaamaan Saint Clauden kadulle samaa tietä kuin -oli tullutkin. - -Heti kun Balsamo oli sielussaan hahmoittanut tahtonsa, oli -muodostunut magneettinen virta hänen ja nuoren naisen välille, ja -totellen sisällisellä havainnolla saamaansa käskyä tämä oli noussut -ja poistunut, kenenkään estämättä hänen lähtöään. - -Samana iltana hra de Sartines'n täytyi laskeutua vuoteelle ja -iskettää suonta; hermojärkytys oli ollut liian voimakas, jotta hän -olisi kyennyt sen vahingotta kestämään, ja lääkäri vakuuttikin, -että neljännestunnin viivytys olisi tuottanut hänelle kuolettavan -halvauskohtauksen. - -Tällävälin Balsamo oli vienyt kreivittären vaunuihin ja yrittänyt -sanoa hänelle hyvästi; mutta rouva ei ollut niitä naisia, jotka -olisivat eronneet hänestä tietämättä tai edes tiedustelematta -syytä silmiensä edessä sattuneeseen merkilliseen tapahtumaan. Hän -pyysi siis kreiviä istumaan viereensä vaunuihin tämä totteli, ja -ratsaspalvelija kuljetti Djeridiä suitsista. - --- Näette, kreivi, että olen luotettava, -- virkkoi hän, -- ja -että nimittäessäni jotakuta ystäväkseni lausun sanan sydämelläni, -enkä vain suullani. Olin palaamassa Luciennesiin, jonne kuningas -oli luvannut huomenaamulla tulla minua tapaamaan; mutta sitten -saapui teidän kirjeenne, ja minä jätin kaiken teidän tähtenne. -Monet olisivat säikähtäneet noista sanoista "salaliitot" ja -"salaliittolaiset", jotka hra de Sartines viskasi meille vasten -silmiä; mutta minä tutkin teidän kasvonilmeitänne, ennenkuin toimin, -ja menettelin toivomuksenne mukaan. - --- Madame, -- vastasi Balsamo, -- te olette runsaasti palkinnut -sen pienen palveluksen, joka minulla oli tilaisuus teille -tehdä; mutta minulle osoitettu ystävyys ei koskaan ole hukkaan -heitettyä; minä osaan olla kiitollinen, sen saatte nähdä. Älkää -sentään luulko, että olen rikollinen tai kapinoitsija, kuten hra -de Sartines sanoi. Se arvoisa virkamies oli saanut jonkun minut -kavaltaneen henkilön käsistä tämän pieniä kemiallisia salaisuuksia -sisältävän lippaan. Nämä salaisuudet, rouva kreivitär, tahdon -teille ilmaista, jotta säilyttäisitte aina tuon kuolemattoman, -loistavan kauneutenne, tuon häikäisevän nuoruutenne. Kun kunnon -hra de Sartines nyt näki kaavojeni salakirjoitukset, hän kutsui -avukseen kansliahenkilönsä, jotka tahtomatta näyttää taitamattomilta -tulkitsivat merkkikirjoitukseni omalla tavallaan. Muistelen teille -kerran sanoneeni, madame, että ammattini ei vielä ole vapautunut -kaikista vaaroista, jotka sitä keskiajalla uhkasivat; sitä suosivat -vain teidänlaisenne valistuneet ja nuorekkaat sielut. Sanalla sanoen, -madame, te olette päästänyt minut pahasta pälkäästä; siitä vakuutan -teille kiitollisuuttani, jonka myöhemmin teossa osoitan. - --- Mutta mitä hän olisi teille tehnyt, ellen olisi rientänyt -avuksenne? - --- Hän olisi tehdäkseen kepposen kuningas Fredrikille, jota hänen -majesteettinsa inhoo, sulkenut minut Vincennesiin tai Bastiljiin. -Tiedän hyvin, että olisin sieltä paennut, koska tunnen keinon, -miten sulatan kiven hengitykselläni; mutta siinä jupakassa olisin -menettänyt lippaani, ja kuten minulla oli kunnia teille mainita, se -sisältää paljon harvinaisia ja rahalla korvaamattomia kaavoja, mitkä -tiede onnellisella sattumalla on riuhtaissut ikuisen pimeyden yöstä. - --- Ah, kreivi, samalla te sekä rauhoitatte että hurmaatte minua! Te -lupaatte siis antaa minulle nuorentavan juoman? - --- Niin. - --- Ja milloin sen minulle annatte? - --- Oh, eihän ole kiirettä. Voitte pyytää sitä minulta kahdenkymmenen -vuoden päästä kaunis kreivitär. Nykyisin en luule, että tahtoisitte -tulla lapseksi jälleen. - --- Te olette todellakin herttainen mies; mutta vielä yksi kysymys, ja -minä päästän teidät, sillä teillä näkyy olevan kova kiire. - --- Puhukaa, kreivitär. - --- Sanoitte, että joku oli teidät pettänyt: onko se mies vai nainen? - --- Nainen. - --- Ahaa, kreivi: siis rakkausasia! - --- Niin, valitettavasti, ja sen yhteydessä raivoksi kiihtynyttä -mustasukkaisuutta, joka aiheuttaa sellaisia kauniita tekosia kuin -olette nähnyt. Hän on nainen, joka uskaltamatta antaa minulle -veitseniskua, koska hän tietää, että minua ei voi tappaa, on tahtonut -haudattaa minut vankilaan eli saattaa minut turmioon. - --- Mitä, saattaa teidät turmioon? - --- Niin hän ainakin luuli. - --- Kreivi, minä annan pysähdyttää vaunut, -- virkkoi kreivitär -nauraen. -- Elohopeatako suonissanne teidän on kiitettävä siitä -kuolemattomuudesta, josta aiheutuu, että surmaamisen asemesta teidät -annetaan ilmi? Tahdotteko tässä astua vaunuista vai vienkö teidät -kotiinne? - --- Ei, madame; olisi liikaa ystävällisyyttä teidän puoleltanne minun -tähteni poiketa tieltänne. Onhan minulla hevoseni Djerid. - --- Oi, se oivallinen eläin, jonka sanotaan voittavan tuulen -nopeudessa! - --- Näen, että se miellyttää teitä, madame. - --- Se on todellakin uljas ratsu. - --- Sallikaa minun tarjota se teille sillä ehdolla, että vain sillä -ratsastatte. - --- Ei, ei, kiitos! Minä en ratsasta tai ratsastan ainakin hyvin -arkaillen. Teidän tarjouksenne on minulle siis itse lahjan -arvoinen. Hyvästi, rakas kreivi, älkääkä unohtako toimittaa minulle -nuorennusjuomaani kymmenen vuoden kuluttua. - --- Minä puhuin kahdestakymmenestä vuodesta. - --- Kreivi, tunnette sananlaskun: "Parempi pyy pivosi kuin..." Ja jos -voisitte antaa sen minulle jo viidenkin vuoden päästä... Ei koskaan -tiedä, mitä tapahtuu. - --- Milloin haluatte, kreivitär. Ettekö tiedä, että olen kokonaan -käytettävissänne? - --- Vielä sana, kreivi. - --- Minä kuuntelen, madame. - --- Minulla täytyy olla hyvin suuri luottamus teihin puhuakseni siitä. - -Balsamo, joka oli jo astunut maahan, hillitsi kärsimättömyytensä ja -lähestyi kreivitärtä. - --- Kerrotaan kaikkialla, -- jatkoi rouva Dubarry, -- että kuningas on -mieltynyt pikku Taverney-neitiin. - --- Oi, madame, -- sanoi Balsamo, -- onko se mahdollista? - --- On, ja hyvin hullaantunut hänen väitetään olevankin. Teidän täytyy -sanoa minulle, onko asiassa perää, kreivi. Älkää säästäkö minua, -kohdelkaa minua ystävänä, rukoilen, ja sanokaa minulle totuus. - --- Hyvä kreivitär, -- vastasi Balsamo, -- minä teen enemmänkin; minä -menen takuuseen siitä, että neiti Andréesta ei koskaan tule kuninkaan -rakastajatarta. - --- Ja miksei, kreivi? -- huudahti rouva Dubarry. - --- Siksi, että minä en sitä tahdo, -- vastasi Balsamo - --- Hm, -- virkahti rouva Dubarry epäuskoisena. - --- Te epäilette? - --- Eikö se ole sallittua? - --- Älkää koskaan epäilkö tiedettä, madame. Te uskoitte minua, kun -sanoin: kyllä. Uskokaa minua myöskin sanoessani: ei. - --- Mutta onko teillä sitten keinoja...? - -Hän vaikeni hymyillen. - --- Jatkakaa. - --- Keinoja, joilla voitte tehdä tyhjäksi kuninkaan tahdon tai -vastustaa hänen oikkujaan? - -Balsamo hymyili. - --- Minä luon myötätuntoja, -- sanoi hän. - --- Minä tiedän sen. - --- Te uskottekin sen. - --- Minä uskon. - --- No niin, samoin kykenen luomaan vastenmielisyyksiä ja tarvittaessa -mahdottomuuksia. Olkaa siis levollinen, kreivitär, minä valvon. - -Balsamo siroitteli näitä lausepätkiään hajamielisesti ja sekavasti, -mutta rouva Dubarry, joka ei tiennyt, miten kuumeisen kiihkeästi -kreivi ikävöitsi mahdollisimman pian päästä Lorenzaa tapaamaan, -arveli sen johtuvan tietäjän haltioitumisesta. - --- Kah, -- virkkoi hän, -- toden totta, kreivi, ette ole ainoastaan -onnenprofeettani, vaan myöskin suojelusenkelini. Paras kreivi, -tarkatkaa sanojani; minä puolustan teitä, puolustakaa te minua. -Liitto, liitto! - --- Se on solmittu, madame, -- vastasi Balsamo. - -Ja hän suuteli vielä kerran kreivittären kättä. Sitten hän sulki oven -vaunuihin, jotka kreivitär oli pysähdyttänyt Elysée-kentälle, nousi -ilosta hirnahtavan ratsunsa selkään ja katosi pian yön hämärään. - --- Luciennesiin! -- huudahti rouva Dubarry lohdutettuna. - -Tällä kertaa Balsamo päästi hiljaisen vihellyksen, puristi polvillaan -keveästi hevosen kylkiä ja antoi Djeridin karahtaa täyteen neliin. - -Viittä minuuttia myöhemmin hän oli eteisessä Saint-Claude-kadun -varrella, katsellen Fritziä. - --- No? -- kysyi hän levottomasti. - --- Kyllä, mestari, -- vastasi palvelija, joka oli tottunut lukemaan -herransa ajatukset tämän katseesta. - --- Hän on palannut? - --- Hän on tuolla ylhäällä. - --- Missä huoneessa? - --- Siinä, jossa on taljat. - --- Millaisessa tilassa? - --- Kovin väsyneenä. Hän juoksi niin nopeasti, että minä, joka -vuotellessani hänen tuloaan näin hänet etäältä, en edes ehtinyt -rientää häntä vastaan. - --- Vai niin! - --- Ihan minä säikähdin; hän tuoksahti sisälle kuin myrskytuuli, -hengähtämättä hän nousi portaat ja huoneeseen päästyänsä hän kaatui -äkkiä mustan leijonantaljan päälle. Sieltä hänet löydätte. - -Balsamo riensi nopeasti ylös ja tapasi todellakin Lorenzan, joka -taisteli voimattomana hermokohtauksen ensimäisiä kouristuksia -vastaan. Magneettinen aines oli liian kauan painanut häntä ja -pakoitti häntä rajuihin purkauksiin. Hän kärsi, hän voihki; olisi -luullut vuoren lepäävän raskaana hänen rinnallaan ja hänen yrittävän -molemmin käsin työntää sitä pois. - -Balsamo katseli häntä hetkisen kiukusta säihkyvin silmin ja nostaen -hänet käsivarsilleen vei hänet kammioon, jonka salaperäinen ovi -sulkeutui hänen jälkeensä. - - - - -26. - -Elämäneliksiiri. - - -Tiedämme, missä mielentilassa Balsamo palasi Lorenzan huoneeseen. - -Hän valmistausi siis herättämään hänet lausuakseen hänelle ne -moitteet, joita hän vihapäissään hautoi sielussaan, ja hän oli -lujasti päättänyt rangaista häntä kiukkunsa mielijohteiden mukaan, -mutta silloin hän kuuli kolmikertaisen kolkutuksen laipiosta. Se -ilmaisi hänelle, että Althotas oli vaaninut hänen paluutaan ja tahtoi -häntä puhutella. - -Kuitenkin viipyi Balsamo vielä hetkisen; hän toivoi erehtyneensä, -otaksuen, että merkki oli vain satunnainen. Mutta kärsimätön -vanhus toisti kutsunsa yhä uudistuvilla iskuilla. Ja Balsamo, -joka epäilemättä pelkäsi, että vanhus laskeutuisi alas, kuten -joskus oli tapahtunut, tai että Lorenza heräisi jostakin hänen -omalleen vastakkaisesta vaikutuksesta ja saisi tietoonsa joitakin -uusia seikkoja, yhtä vaarallisia hänelle itselleen kuin hänen -valtiollisille salaisuuksillensa, niin sanoaksemme vuodatti Lorenzan -yli uuden magneettisen virran ja lähti huoneestaan mennäkseen -Althotaan luo. - -Olikin jo aika; laskuluukku oli jo puolitiessä laesta. Althotas oli -jättänyt pyörillä kulkevan nojatuolinsa ja kyyrötti sillä liikkuvalla -lattianosalla, joka nousi ja laskeutui. - -Hän näki Balsamon tulevan ulos Lorenzan huoneesta. - -Näin kyykistyneenä vanhus oli samalla kertaa sekä kauhea että -inhoittava nähdä. Hänen kalpeat kasvonsa tai pikemminkin jotkut -vielä eloa ilmaisevat osat noista kasvoista olivat vihan tulen -purppuroimat; hänen kätensä, laihat ja nikamaiset kuin luurangon, -vapisivat ja nauskuivat; hänen kuoppaiset silmänsä näkyivät -pyörivän syvissä onkaloissaan, ja kielellä, joka oli tuntematon -hänen oppilaallensakin, hän syyti mitä kiihkeimpiä herjauksia häntä -vastaan. Poistuttuaan nojatuolistansa pannakseen laskuoven käymään -hän näkyi elävän ja liikkuvan vain pitkien, ohuiden ja hämähäkin -koipien tavoin käyristyneiden käsivarsiensa avulla; ja lähdettyään, -kuten sanoimme, huoneestaan, johon ainoastaan Balsamolle oli pääsy -sallittu, oli hän nyt kuljettamassa itseään alempaan suojaan. - -Kun tämä heikko ja hidas vanhus oli jättänyt pyörätuolinsa, tuon -nerokkaan kojeen, joka säästi häneltä kaiken vaivan; kun hän oli -viitsinyt tehdä sellaisen muutoksen tavoissaan, oli välttämätöntä, -että joku tavaton kiihoitus oli havahduttanut hänet mietiskelevästä -elämästään ja pakoittanut siirtymään todelliseen. - -Balsamo, joka ikäänkuin yllätettiin vereksestä teosta, osoitti ensin -kummastusta, sitten levottomuutta. - --- Haa, -- huudahti Althotas, -- siinäkö olet, tyhjäntoimittaja! -Kunnoton olento, joka hylkäät mestarisi! - -Vanhukselle puhuessaan Balsamo tapansa mukaan kutsui kaiken -kärsivällisyytensä avukseen. - --- Mutta, -- vastasi hän aivan säyseästi, -- minusta tuntuu, -ystäväni, että juuri vasta kutsuitte minua. - --- Ystäväsi, -- huudahti Althotas, -- ystäväsikö, sinä kurja -luontokappale! Luulen, että puhut minulle kuten vertaisillesi, Sinun -ystäväsi, sen kyllä uskon! Enemmän kuin ystävä, olen isä, joka -sinut on ruokkinut, kasvattanut, opettanut, rikastuttanut. Mutta -sinäkö olisit minun ystäväni, ehei, sinä, joka olet minut hyljännyt, -näännytät minut nälkään, murhaat minut! - --- No, no, mestari; te kiihoitatte sappenne, te saatatte verenne -kuohuntaan, teette itsenne sairaaksi. - --- Sairaaksi! Julkeaa ivaa! Olenko minä koskaan sairas, paitsi -milloin sinä vastoin tahtoani pakoitat minut osalliseksi alhaisen -ihmiselämän kurjuuteen? Sairaaksi! Oletko unohtanut, että minä -parannan muita? - --- No, mestari, -- huomautti Balsamo kylmästi, -- tässähän olen; -älkäämme turhaan kuluttako aikaa. - --- Niin, siitä sinun pitääkin minua muistuttaa, sinun, joka pakoitat -minut säästelemään aikaa, vaikka tuolla jokaiselle luodulle mitaten -määrätyllä aineksella ei minuun nähden saisi olla loppua eikä rajaa. -Niin, aikani kuluu, aikani menee hukkaan, minun aikani häviää -minuutti minuutilta iäisyyteen niinkuin muidenkin, vaikka sen pitäisi -olla itse iäisyys! - --- Kuulkaa, mestari, -- sanoi Balsamo järkkymättömän kärsivällisesti, -samalla kun hän laski luukun maahan asti ja asettuen vanhuksen -viereen ja pannen pontimen liikkeeseen kohotutti tämän jälleen -huoneeseensa, -- kuulkaa, mitä teiltä puuttuu? Puhukaa. Sanotte, -että näännytän teidät nälkään; mutta eikö nyt ole teidän -nelikymmenpäiväinen ankara paastokautenne? - --- On, on kyllä; nuorentumistyö alkoi kolmekymmentäkaksi päivää -sitten. - --- No, sanokaahan siis, mistä syystä te valittelette? Näen tuossa -pari kolme sadevedellä täytettyä karahvia, ja vain sellaista vettähän -te juotte. - --- Totta kyllä; mutta luulotteletko minua silkkimadoksi, voidakseni -muka yksin toimeenpanna tämän suuren nuorentamis- ja muuntamistyön? -Luulotteletko, että nyt voimattomana kykenisin yksinäni valmistamaan -elämännesteeni? Luulotteletko, että minä kyljelläni maaten ja -heikontuneena noista virvoitusjuomista, jotka ovat ainoa ravintoni, -auttamattasi olisin kyllin selväjärkinen omin neuvoini tekemään tämän -tavatonta huomion tarkkuutta kysyvän nuorentumiseni työn, jossa -tarvitsen jonkun ystävän apua ja tukea, kuten kyllä tiedät, lurjus? - --- Olenhan saapuvilla, mestari, olenhan saapuvilla, antakaahan -kuulla, vastatkaa, -- tyynnytteli Balsamo, hoivaillessaan vanhuksen -melkein vastoin tämän tahtoa jälleen nojatuoliin kuin pahankurisen -lapsen; -- antakaahan kuulla, vastatkaa. Teiltä ei puutu suodatettua -vettä, koska näen kolme täytettyä karahvia, niinkuin jo sanoin. -Tiedätte, että se vesi on kerätty toukokuussa. Ja tuossa on ohra- ja -seesamijauhoista leivotut korppunne, ja itse olen teille antanut -määräämänne valkoiset pisarat. - --- Niin, mutta eliksiiri, eliksiiri ei ole vielä valmis! Sinä et -muista sitä, sinä et ollut saapuvilla; se oli isäsi, isäsi, muuten -paljoa uskollisempi sinua. Mutta viime viisikymmenkauteni lopulla -minä laadin eliksiirini kuukautta aikaisemmin. Olin vetäytynyt -Araratin vuorelle. Eräs juutalainen hankki minulle sen painosta -hopeaa kristityn lapsen, joka vielä imi äitinsä rintoja; minä iskin -ohjeneuvon mukaisesti sen suonta, otin viimeiset kolme pisaraa verta -sen valtimosta, ja tunnin päästä eliksiirini, josta enää puuttui tämä -aines, oli valmis. Niinpä uuden viisikymmenkauteni alkunuorennus -kävikin mainiosti; hiukseni ja hampaani putosivat tuon onneatuottavan -eliksiirin aiheuttamissa kouristuksissa, mutta ne kasvoivat -uudestaan, hampaat tosin huononlaisesti, koska olin laiminlyönyt -varokeinon vuodattaa neste kurkkuuni kultaputkella. Hiukseni ja -kynteni sensijaan kasvoivat mainiosti tässä toisessa nuoruudessani, -ja minä sain uutta elinvoimaa aivan kuin olisin ollut viidentoista -vuotias... Mutta nyt olen jälleen vanhentunut, ja kas, ellei -eliksiirini tule valmiiksi, ellei sitä suljeta tähän pulloon, ellen -omista kaikkea huomiotani tähän työhön, niin vuosisatainen tiede -häviää minun kanssani, ja ihminen, joka minussa ja minun kauttani -koskettaa jumaluutta, kadottaa ylevän salaisuuden, mikä minulla on! -Oi, jos siinä jotakin laiminlyön, jos erehdyn, jos väsyn tielle, niin -sinä, Akharat, olet siihen syypää; ja varo itseäsi, minun vihani on -oleva kauhea, kauhea! - -Ja hänen lausuessaan nämä viimeiset sanat, jotka singahduttivat -ikäänkuin sinervän kipunan hänen raukeavista silmistään, vanhuksen -valtasi lievä kouristus, jota seurasi ankara yskänpuuska. - -Balsamo kiirehti hoivaamaan häntä mitä huolellisimmin. Vanhus toipui; -hänen kalpeutensa oli vaihtunut kalmanväriksi. Tuo vähäinen kohtaus -oli uuvuttanut hänen voimansa siihen määrin, että olisi luullut hänen -olevan kuolemaisillaan. - --- Antakaa kuulla, mestari, -- sanoi hänelle silloin Balsamo, -- -lausukaa selvästi, mitä tahdotte. - --- Mitäkö tahdon... -- virkkoi hän tuijottaen Balsamoon. - --- Niin... - --- Minä tahdon... - --- Puhukaa, minä kuuntelen ja tottelen teitä, jos toivomuksenne -tyydyttäminen on mahdollista. - --- Mahdollista... mahdollista! -- jupisi vanhus halveksivasti. -- -Kaikki on mahdollista, sen hyvin tiedät. - --- Niin, epäilemättä, ajan ja tieteen avulla. - --- Tieteen omistan minä; ajan olen voittamaisillani; seokseni on -onnistunut. Voimani ovat melkein kokonaan haihtuneet, valkoiset -tipat ovat karkoittaneet vanhentuneen luonnon jäännökset. Puiden -keväisen mahlan lailla nuoruus uhkuu vanhan kuoren alla ja ikäänkuin -työntää edeltään kuivuneet säikeet. Voit huomata, Akharat, että -oireet ovat erinomaiset: ääneni on heikontunut, näköni on hämärtynyt -kolmella neljänneksellä, ajoittain huomaan järkeni harhailevan, enää -en tunne lämpimän ja kylmän vaihdetta. Minulle on siis tärkeätä -saada eliksiirini valmiiksi, jotta toisen viisikymmen-vuotiskauteni -viimeisenä päivänä heti voin siirtyä satavuotiaasta kahdenkymmenen -vuoden ikään. Ainekseni tätä elämännestettä varten ovat varatut, -putki on valmis; minulta puuttuu enää vain ne mainitsemani kolme -veripisaraa. - -Balsamo teki inhoavan liikkeen. - --- Hyvä sitten, -- jatkoi Althotas, -- luopukaamme lapsesta, koska -sinä mieluummin sulkeudut rakastajattaresi pariin kuin menet -hankkimaan minulle sellaisen. - --- Tiedätte hyvin, mestari, että Lorenza ei ole rakastajattareni, -- -vastasi Balsamo. - --- Ohohoo, -- äännähti Althotas, -- niin sinä sanot! Luulet voivasi -uskotella minulle samaa kuin uskottelet kansanjoukolle. Tahdot saada -minut uskomaan tahrattomaan olentoon, ja kuitenkin olet mies! - --- Vannon teille, mestari, että Lorenza on puhdas kuin Jumalan pyhä -äiti. Vannon teille, että rakkauden, lihalliset himot, maallisen -hekuman, kaiken olen uhrannut sielulleni, sillä minullakin on -uudistustyöni tehtävänä; mutta sen sijaan että kohdistaisin sen -ainoastaan itseeni, kohdistuu se koko maailmaan. - --- Mieletön, mieletön raukka! -- huudahti Althotas. -- Luulenpa, -että hän jälleen lörpöttelee minulle maan matosten tekemistä -mullistuksista, muurahaistensa vallankumouksista, minun haastaessani -hänelle ikuisesta elämästä, ikuisesta nuoruudesta. - --- Jonka voi saavuttaa ainoastaan kauhistuttavan rikoksen hinnalla, -ja kuitenkin... - --- Sinä epäilet, sinä näyt epäilevän, onneton! - --- En suinkaan, mestari; mutta koska te vihdoinkin luovutte -lapsiuhrista, niin sanokaahan, mitä haluatte. - --- Minä tarvitsen ensimäisen viattoman olennon, jonka voit saada -käsiisi, miehen tai naisen, saman tekevä. Kuitenkin olisi nainen -parempi; olen saanut sen selville tutkiessani sukupuolten keskinäisiä -suhteita. Riennä siis hankkimaan se minulle, sillä minulla on enää -vain kahdeksan päivää aikaa. - --- Hyvä on, mestari, -- sanoi Balsamo, -- minä yritän, minä etsin. - -Uusi salama, edellistä peloittavampi, leimahti vanhuksen silmistä. - --- Sinä yrität, -- sinä etsit, -- huudahti hän, -- vai siinä on -vastauksesi! Sitä minä odotinkin, enkä tiedä, miksi sitä ihmettelen. -Ja mistä asti, kurja toukka, luotu puhuu tuolla tavoin luojalleen? -Haa, sinä näet minut voimatonna, näet minut maahan painuneena, kuulet -minun rukoilevan ja olet kyllin hupsu luulemaan, että olen jätettynä -sinun armoillesi! Totteletko vai etkö, Akharat? Älkööt silmäsi -ilmaisko hämmennystä tai valhetta: sillä minä näen sydämeesi ja luen -sen aivoitukset, minä tuomitsen sinut ja vainoon sinua. - --- Mestari, -- vastasi Balsamo, -- olkaa varuillanne; vihastumisenne -voi teitä vahingoittaa. - --- Vastaa, vastaa! - --- En voi sanoa mestarilleni muuta kuin mikä on totta; minä koetan -hankkia teille, mitä haluatte, jos voin tehdä sen tarvitsematta meitä -molempia vahingoittaa, kenties syöstä turmioon. Minä etsin henkilöä, -joka myy teille tarvitsemanne olennon; mutta minä en ota rikosta -päälleni. Siinä on kaikki, minkä voin teille sanoa. - -Hyvin tunnontarkkaa, -- vastasi Althotas katkerasti nauraen. - --- Niin on asia, mestari, -- sanoi Balsamo. - -Althotas teki niin voimakkaan ponnistuksen, että hän tukemalla -käsivarsiaan tuolinsa sivunojiin nousi aivan pystyyn. - --- Totteletko vai etkö? -- tivasi hän. - --- Kyllä, mestari, jos sellaisen tapaan; jos en, niin en. - --- Siis sinä saatat minut kuolemalle alttiiksi, kurja. Sinä säästät -kolme pisaraa sellaisen likaisen ja mitättömän eläimen verta, -jonka minä tarvitsen, syöstäksesi minunlaiseni täydellisen olennon -iäisyyden pohjattomaan kuiluun. Kuule, Akharat, minä en pyydä sinulta -enää mitään, -- virkkoi vanhus hirvittävästi hymyillen. -- Ei, minä -en pyydä sinulta yhtään mitään; minä odotan. Mutta ellet minua -tottele, toimitan asiani itse; jos sinä jätät minut, autan itse -itseäni. Olet kuullut sanani, eikö totta? Mene nyt! - -Vastaamatta mitään tähän uhkaukseen Balsamo järjesti vanhukselle -kaiken, mitä hän tarvitsi, asetti hänen ulottuvilleen juomaveden ja -ruuan, sanalla sanoen huolehti kaikesta niinkuin valpas palvelija -olisi huolehtinut isäntänsä, harras poika isänsä mukavuudesta Sitten -hän syventyen toisellaiseen ajatukseen kuin se, mikä Althotasta -kiusasi, päästi laskuoven mennäkseen alas, eikä huomannut, miten -vanhuksen pilkallinen katse seurasi häntä melkein yhtä kauaksi kuin -hänen ajatuksensa ja sydämensä riensi. - -Althotas hymyili yhä häijysti kuin paholainen, kun Balsamo jälleen -seisoi Lorenzan edessä, joka vielä nukkui. - - - - -27. - -Taistelu. - - -Täällä pysähtyi Balsamo, sydän tuskallisten mietteiden täyttämänä. - -Sanomme tuskallisten, emmekä enää rajujen. - -Kohtaus, joka hänellä oli ollut Althotaan kanssa, oli ehkä -osoittamalla hänelle kaiken inhimillisen katoavaisuuden kokonaan -karkoittanut hänen vihansa. Hän johti tässä mieleensä sen filosofin -menettelytavan, joka itsekseen luki koko kreikkalaisen kirjaimiston -ennenkuin kuunteli synkän jumaluusolennon ääntä, joka oli ollut -Akhilleen neuvonantaja. - -Seisottuaan hetkisen kylmänä ja mykkänä sohvan edessä, jolla Lorenza -lepäsi, hän virkkoi itsekseen: - -"Tässä olen murheellisena, mutta päättäväisenä ja selvään katsellen -tilannetta. Lorenza vihaa minua, Lorenza on uhannut minut kavaltaa, -on minut jo kavaltanutkin; salaisuuteni ei enää kuulu minulle, -olen jättänyt sen tuon naisen käsiin, joka siroittelee sen taivaan -tuulille. Minä muistutan kettua, joka pyydyksen teräsleuoista on -pelastanut ainoastaan säärensä luunikamat, mutta jättänyt jälkeensä -lihan ja nahan, joten metsästäjä huomenna voi sanoa: 'Kettu on -tarttunut rautoihin, elävänä tai kuolleena tunnen sen jälleen.' - -"Ja tähän äärettömään onnettomuuteeni, onnettomuuteen, jota Althotas -ei voi käsittää ja jota siitä syystä en ole hänelle kertonutkaan, -tähän onnettomuuteeni, joka särkee kaikki toiveeni onnesta tässä -maassa ja siis myöskin tässä maailmassa, sillä maailman sieluna on -Ranska, -- tähän onnettomuuteeni on syynä tuo nukkuva olento, tuo -kaunis kuvapatsas, joka niin hellästi hymyilee. Tätä synkkää enkeliä -saan kiittää häpeästä ja häviöstä, kunnes hän vielä aiheuttaa minulle -vankeuden, karkoituksen ja kuoleman. - -"Siis", jatkoi hän kiihtyen, "pahan summa on kohonnut hyvän summaa -suuremmaksi, ja Lorenza on minulle vahingollinen. - -"Oi, käärme viehättävine renkainesi, jotka tukahduttavat; sinun -kultainen kaulasi on täynnä myrkkyä! Nuku siis, sillä herättyäsi -minun täytyy sinut tappaa!" - -Ja kaameasti hymyillen Balsamo lähestyi verkalleen nuorta naista, -jonka raukeat silmät kohosivat hänen puoleensa sitä mukaa kuin hän -tuli lähemmäksi, niinkuin auringonkukkasten; ja kiertojen terät -avautuvat nousevan päivän ensi säteistä. - -"Oi", sanoi Balsamo, "minun täytyy kuitenkin iäksi sulkea; nuo -silmät, jotka tällä hetkellä katselevat minua niin hellästi, nuo -kauniit silmät, jotka välähtelevät vihan salamoista heti kun ne eivät -enää uhu rakkautta". - -Lorenza hymyili lempeästi, näyttäen kaksi riviä siroja, valkoisia, -helmenhohtavia hampaita. - -"Mutta surmatessani sen, joka minua vihaa", jatkoi Balsamo väännellen -käsiään, "surmaan myöskin sen, joka minua rakastaa!" - -Ja hänen sydämensä täytti syvä suru, johon omituisesti yhdistyi -epämääräinen halu. - -"Ei", mutisi hän, "ei; olen vannonut turhaan. Olen turhaan uhannut, -minulla ei koskaan olisi rohkeutta häntä tappaa; ei, hän saapi -elää, mutta hän elää enää milloinkaan heräämättä; hän elää sitä -keinotekoista elämää, joka on hänen onnensa, kun sitävastoin -todellinen elämä syöksee hänet epätoivoon. Jospa voisin tehdä hänet -onnelliseksi! Mitäpä muusta väliä... hänellä pitää tästälähin oleman -vain yksi olotila, se jonka minä hänelle luon, se jonka aikana hän -minua rakastaa, se jossa hän tällä hetkellä elää." - -Ja hän vastaanotti hellin katsein Lorenzan lemmekkään silmäyksen, -samalla kun hän verkalleen laski kätensä hänen päänsä päälle. - -Tällä hetkellä Lorenza, joka näkyi lukevan Balsamon ajatukset -kuin avoimesta kirjasta, huokasi pitkään, nousi hiljaa ja tuli -unen viehättävällä verkallisuudella kietomaan valkoiset, pehmeät -käsivartensa Balsamon kaulaan, niin että hänen tuoksuva hengityksensä -hipaisi kahden sormen leveyden päästä tämän huulia. - -"Oi ei, ei!" huudahti Balsamo laskien kätensä polttavalle otsalleen -ja häikäistyneille silmilleen. "Ei, tämä päihdyttävä elämä tekisi -minut mielipuoleksi; minä en voisi aina vastustaa, ja tämän kiusaavan -demoonin, tämän viettelevän sireenin tähden kunnia, voima ja -kuolemattomuus pääsisivät käsistäni. Ei, ei, hän herää, minä tahdon -niin, se on välttämätöntä." - -Suunniltaan hurmaantuneena työnsi Balsamo kiivaasti takaisin -Lorenzan, joka irroittui hänestä ja liehuvan hunnun lailla, kuin -varjo, kuin kevyt lumihahtuva putosi sohvalle. Taitavinkaan -keimailijatar ei olisi voinut valita hurmaavampaa asentoa -rakastajansa silmille tarjotakseen. - -Balsamolla oli vielä voimaa peräytyä jokunen askel; mutta Orfeuksen -tavoin hän palasi, Orfeuksen tavoin hän oli hukassa! - -"Jos hänet herätän", ajatteli hän, "kamppailu alkaa uudestaan; jos -hänet herätän, hän surmaa itsensä tai surmaa minut tai pakoittaa -minut hänet surmaamaan. Ylipääsemätön kuilu, kuilu! - -"Niin, tämän naisen kohtalo on määrätty, olen lukevinani sen -tulikirjaimilla piirrettynä: kuolema, rakkaus!... -- Lorenza, -Lorenza, sinut on sallimus määrännyt rakastamaan ja kuolemaan! -Lorenza, Lorenza, minun käsissäni on elämäsi ja rakkautesi!" - -Vastauksen asemesta hurmaajatar nousi, astui suoraan Balsamon -luo, lankesi hänen jalkojensa juureen ja katseli häntä unen ja -intohimoisen kaipauksen sumentamilla silmillä; hän tarttui Balsamon -käteen ja painoi sitä sydäntään vasten. - --- Kuolema, -- kuiskasi hän kostein ja hohtavin huulin, jotka -muistuttivat juuri merestä nostettua korallia, -- kuolema, mutta -rakkaus! - -Balsamo peräytyi kaksi askelta, pää taaksepäin kallellaan ja käsi -silmillä. - -Huohottaen seurasi Lorenza häntä polvillaan. - --- Kuolema, -- toisti hän lumoavalla äänellään, -- mutta rakkaus, -rakkaus, rakkaus! - -Balsamo ei voinut kauemmin vastustaa; leimuava pilvi verhosi hänet. - --- Oi, -- virkkoi hän, -- tämä on liikaa! Olen kamppaillut, niin -kauan kuin inehmo voi kamppailla. Oletpa tulevaisuuden paholainen -tai hyvä enkeli, sinun pitää olla tyytyväinen! Olen kyllin kauan -uhrannut itsekkyydelle ja ylpeydelle kaikki sielussani kuohuvat jalot -intohimot. Ei, ei, minulla ei ole oikeutta näin kapinoida ainoata -inhimillistä tunnetta vastaan, joka sydämeni pohjalla itää. Minä -rakastan tätä naista, minä rakastan häntä, ja tämä intohimoinen -rakkaus on hänelle vaarallisempaa kuin hirvittävin viha. Tämä rakkaus -tuottaa hänelle kuoleman: voi minua kurjaa, julmaa hupsua, joka en -voi edes tinkiä haluistani! Mitä, kun valmistaudun astumaan Jumalan -eteen, minä, pettäjä, väärä profeetta, kun korkeimman tuomarin edessä -riisun vilpin ja teeskentelyn kaavun, minulle ei jää ainoatakaan -jaloa tekoa mainittavakseni, ei ainoatakaan onnen hetkeä, jonka -muisto lohduttaisi minua ikuisissa kärsimyksissä! - --- Ah ei, ei, Lorenza, tiedän hyvin, että sinua rakastaessani menetän -tulevaisuuteni; tiedän hyvin, että ilmestysenkelini nousee takaisin -taivaisiin niin pian kuin nainen vaipuu käsivarsilleni. Mutta sinähän -tahdot sitä, Lorenza, sinä tahdot sitä! - --- Sinä hellästi rakastamani! -- huokasi nuori nainen. - --- Sinä valitset siis tämän elämän todellisen elämän asemesta? - --- Minä anon sitä polvillani, minä pyydän, minä rukoilen; tämä elämä -on rakkautta, autuaallista onnea. - --- Ja onko se sinulle kylliksi, kun kerran olet tullut vaimokseni? -Sillä minä rakastan sinua kiihkeästi, näethän. - --- Oi, sen tiedän, luen sen sydämestäsi! - --- Ja etkö koskaan syytä minua, et ihmisten etkä Jumalan edessä, että -olen yllättänyt tahtosi, pettänyt sydämesi? - --- En koskaan, en koskaan, en ihmisten enkä Jumalan edessä! -Päinvastoin kiitän sinua aina siitä, että olet lahjoittanut minulle -rakkauden, tämän maailman ainoan onnen, ainoan helmen, ainoan -timantin. - --- Etkö koskaan luule kaipaavasi siipiäsi, kyyhkys-rukka? Sillä -tiedät, että tästälähin et enää koskaan leijaile loistavien -avaruuksien kautta Jehovan luota etsimään minulle sitä valonsädettä, -jolla hän muinoin seppelöi profeettainsa otsan. Kun tahdon tuntea -tulevaisuuden, kun tahdon käskeä ihmisiä, ah, sinun äänesi ei minulle -enää vastaa! Sinä olit minulle samalla kertaa rakastamani nainen -ja auttava henki; tämän jälkeen minulla on niistä vain toinen, ja -kuitenkin... - --- Voi, sinä epäröit, sinä epäröit! -- huudahti Lorenza Näen -epäilyksen mustana pilkkuna sydämessäsi. - --- Rakastatko minua aina, Lorenza? - --- Aina, aina! - -Balsamo laski kätensä otsalleen. - --- Hyvä, olkoon niin! -- virkkoi hän. "Sitäpaitsi..." Hän oli -hetkisen mietteisiinsä vaipuneena. - -"Sitäpaitsi, tarvitsenko ehdottomasti tätä naista?" tuumi hän. "Onko -hän ainoa maailmassa? Ei, ei; sillä aikaa kun tämä tekee minut -onnelliseksi, toinen yhä auttaa minua rikkauteen ja mahtiin. Andrée -on yhtäläisesti valittu, yhtä kaukonäköinen kuin sinä. Andrée on -nuori koskematon neitsyt, enkä minä rakasta Andréeta; mutta kuitenkin -Andrée uneen vaivutettuna on minulle yhtä alistuvainen kuin sinä. -Minulla on Andréessa valmis uhri sinua korvaamaan, ja minulle on -Andrée samaa kuin halvat kokeilueläimet lääkärille; hän lentää -yhtä kauaksi kuin sinä, ehkäpä kauemmaksi kuin sinä tuntemattomiin -pimentoihin. Andrée, Andrée, minä otan sinut kuninkuuteni -palvelijaksi! Sinä, Lorenza, tule sinä syliini; minä säilytän sinut -rakastajattarenani, puolisonani. Andrée tekee minut mahtavaksi, -Lorenzan kanssa olen onnellinen. Tästä hetkestä lähtien elämäni -on täydellinen, ja paitsi kuolemattomuutta olen pannut täytäntöön -Althotaan unelman, vain enää kuolemattomuutta vailla olen jumalien -kaltainen!" - -Ja nostaen Lorenzan ylös hän paljasti huohottavan povensa, jota -vasten Lorenza painautui niin tiukasti kuin muratti kiertyy tammen -runkoon. - - - - -28. - -Rakkaus. - - -Uusi elämä oli alkanut Balsamolle, tälle toimeliaalle, levottomalle -ja moninaiselle luonteelle näihin asti tuntematon elämä. - -Kolmena viime kuluneena päivänä häntä ei enää ollut vaivannut -vihastuminen, ei pelko, ei mustasukkaisuuden puuskat; näinä kolmena -päivänä hän ei enää ollut kuullut puhuttavan politiikasta, ei -salaliitoista eikä juonittelijoista. Lorenzan vierellä, jota hän ei -ollut hetkeksikään jättänyt, hän oli unohtanut koko maailman. Tämä -kummallinen, ääretön rakkaus, joka tavallaan leijaili ihmiskunnan -yläpuolella, tämä päihdyttävä ja salaperäinen rakkaus, tämä -aavemainen rakkaus -- sillä hän ei voinut kätkeä itseltään, että -hän yhdellä ainoalla sanalla voisi muuttaa hempeän lemmikkinsä -leppymättömäksi viholliseksi, -- tämä luonnon selittämättömän oikun -tai tieteen avulla vihalta riuhtaistu rakkaus vaivutti Balsamon -onnellisuuteen, joka samalla kertaa sekä huumasi että päihdytti. - -Useammin kuin kerran näinä kolmena päivänä Balsamo herätessään -rakkauden uinuttavasta horroksesta katseli alati hymyilevää, alati -haltioitunutta rakastettuaan; sillä tästälähin hän hänelle luomassaan -olotilassa antoi tämän hurmaantuneena levätä keinotekoisesta -elämästään yhtä valheellisessa unessa. Ja kun Balsamo näki hänet -tyynenä, lempeänä ja onnellisena ja kuuli hänen mainitsevan häntä -mitä hellimmillä nimillä ja ääneen unelmoivan salaperäisestä -hekumastaan, niin useammin kuin kerran hän kysyi itseltään, eikö -Jumala ollut suuttunut tähän uuden ajan jättiläiseen, joka muinaisten -titaanien tavoin oli koettanut ryöstää häneltä salaisuutensa; hän -kysyi, eikö tämä ollut lähettänyt Lorenzalle ajatusta pettää hänet -valheella, jotta voisi tuuditella hänen valppautensa uneen ja sitten -paeta palatakseen ainoastaan kostavana raivottarena. - -Näinä hetkinä Balsamo epäili tiedettään, jonka hän oli saanut -muinaisaikojen taruperintönä, mutta josta hänellä oli ainoastaan -esimerkkejä todistuksina. - -Pian tämä lakkaamatta leimuava rakkaus ja hyväilyjen jano hänet -kuitenkin rauhoitti. - -"Jos Lorenza teeskentelisi", tuumi hän, "jos hänen tarkoituksenaan -olisi minua paeta, hän etsisi tilaisuuksia lähettää minut pois, -keksisi verukkeita jäädäkseen yksin; mutta kaukana siitä, hänen -käsivartensa kietovatkin minut alati kuin avaamaton kahle, hänen -polttava katseensa sanoo minulle aina: 'älä mene', hänen suloinen -äänensä kuiskaa minulle yhäti: 'jää!'" - -Silloin Balsamo sai takaisin uskon itseensä ja tieteeseensä. - -Minkätähden olisikaan tuo lumottu salaisuus, jota hän sai kiittää -kaikesta mahdistaan, niin äkkiä, ilman väliastetta muuttunut -tyhjäksi tuulen viskattavaksi harhakuvaksi kuin himmentynyt muisto, -kuin sammuneen tulen savu? Koskaan ei Lorenza hänen suhteensa -ollut osoittautunut kirkassieluisemmaksi, tarkkanäköisemmäksi: -kaikki hänen aivoissaan muodostuvat ajatukset, kaikki hänen -sydäntään sykähdyttelevät vaikutelmat Lorenza tulkitsi samassa -silmänräpäyksessä. - -Vielä oli saatava selville, eikö tämä henkinen näkemys ollut pelkkää -myötätuntoa; oli saatava selville, vieläkö nuo sielun silmät, jotka -ennen tämän uuden Eevan lankeemusta olivat olleet niin selvänäköiset, -voisivat tunkeutua pimeyden läpi ulkopuolella häntä ja tuota nuorta -naista, ulkopuolella heidän rakkautensa piirtämää ja valollaan -valelemaa kehää. - -Balsamo ei rohjennut tehdä ratkaisevaa koetta; hän toivoi vain, ja -toivo ympäröi hänen onnensa tähtiseppeleellä. - -Joskus sanoi Lorenza hänelle vienon suruisesti: - --- Akharat, sinä ajattelet erästä toista naista, pohjoismaalaista -vaaleatukkaista, sinisilmäistä naista; Akharat, oi Akharat, se nainen -käy ajatuksissasi aina minun rinnallani! - -Silloin Balsamo katsahti hellästi Lorenzaan. - --- Näetkö sen minussa? -- kysyi hän. - --- Kyllä, yhtä selvästi kuin jos katselisin kuvastimesta. - --- Sitten tiedät myöskin, etten sitä naista rakkaudesta ajattele, -- -vastasi hänelle Balsamo; -- lue, lue sydämestäni, rakas Lorenza! - --- Et, -- virkkoi tämä pudistaen päätänsä, -- et, sen hyvin tiedän; -mutta sinä ja'at ajatuksesi meidän kahden kesken niinkuin siihen -aikaan, jolloin Lorenza Feliciani sinua kiusasi, tuo häijy Lorenza, -joka nukkuu ja jota sinä et enää tahdo herättää. - --- Ei, rakkaani, ei, -- huudahti Balsamo; -- minä ajattelen -ainoastaan sinua, kumminkin sydämelläni. Katsohan, enkä onnemme -jälkeen ole kaikkea unohtanut, kaikkea laiminlyönyt: opintoja, -politiikkaa, tutkimuksia. - --- Ja siinä teet väärin, -- virkkoi Lorenza, -- sillä niissä -tutkimuksissa voin minä sinua auttaa. - --- Miten? - --- Niin, etkö sinä muinoin sulkeutunut tuntikausiksi työhuoneeseesi? - --- Se on totta; mutta nyt luovun kaikista turhista yrityksistä; ne -merkitsisivät vain yhtä monta elämältäni riistettyä tuntia; sillä -silloinhan en sinua näkisi. - --- Ja miksi en minä voisi seurata sinua työssäsi yhtä hyvin kuin -rakkaudessasikin? Miksi en voisi tehdä sinua mahtavaksi niinkuin teen -sinut onnelliseksi? - --- Siksi että Lorenzani tosin on kaunis, mutta ei ole opiskellut. -Jumala antaa kauneuden ja rakkauden, mutta ainoastaan opinnoilla voi -hankkia tietoja. - --- Sielu tietää kaiken. - --- Sinä näet siis todellakin sielusi silmillä? - --- Niin. - --- Ja sanot voivasi opastaa minua viisasten kiven suurenmoisessa -keksinnössä? - --- Luulen niin. - --- Tule siis. - -Ja kietoen käsivartensa nuoren naisen vyötäisille Balsamo vei hänet -työhuoneeseensa. Suunnaton uuni, jota kukaan ei ollut neljään -päivään hoitanut, oli sammunut. Sulattimet olivat jäähtyneet -hiillospannuissaan. - -Lorenza katseli kaikkia näitä omituisia kojeita, häviävän alkemian -viimeisiä välineitä, osoittamatta mitään kummastusta; hän näkyi -tuntevan, mihin tarkoitukseen näitä työkaluja kutakin käytettiin. - --- Sinä koetat tehdä kultaa? -- virkkoi hän hymyillen. - --- Niin. - --- Kaikki nämä upokkaat sisältävät eri asteille kehitettyjä -valmisteita? - --- Jotka kaikki ovat pysähtyneet, kaikki joutuneet hukkaan; mutta -siitä en ole pahoillani. - --- Ja siinä olet oikeassa; sillä kullastasi ei koskaan tule muuta -kuin värjättyä elohopeaa; voit ehkä antaa sille kiinteän muodon, -mutta toiseksi muuttaa et sitä voi. - --- Mutta voidaanhan kultaa tehdä? - --- Ei voida. - --- Ja kuitenkin transsylvanialainen Daniel möi Kosmos I:lle -kahdestakymmenestätuhannesta dukaatista metallien muuttamisohjeen. - --- Transsylvanian Daniel petti Kosmos l:n. - --- Mutta ostihan saksilainen Payken, jonka Kaarlo II oli tuominnut -kuolemaan, itselleen armahduksen muuttamalla lyijyharkon -kultaharkoksi, josta lyötiin neljäkymmentä dukaattia, ja sen lisäksi -riitti harkosta kultaa taitavan alkemistin kunniaksi valmistettuun -muistorahaan. - --- Taitava alkemisti oli taitava silmänkääntäjä. Hän pisti -kultaharkon lyijyharkon tilalle, siinä kaikki. Varmin keinosi tehdä -kultaa, Akharat, on sulattaa harkoiksi, niinkuin teet, rikkaudet, -joita orjasi sinulle tuovat neljästä maanosasta. - -Balsamo kävi miettiväiseksi. - --- Siis, -- sanoi hän, -- metallien toisiksi muuttaminen on -mahdotonta? - --- Mahdotonta. - --- Entä timantti sitten? -- uteli Balsamo. - --- Oh, timantin laita on aivan toinen! -- vastasi Lorenza. - --- Timantteja voi siis tehdä? - --- Kyllä, sillä timantin tekemisessä ei ole tarvis muuttaa toista -ainetta toiseksi; siinä tarvitsee vain yrittää tunnetun aineen -muuntamista. - --- Tunnetko siis sen alkuaineen, mistä timantti on kokoonpantu? - --- Tietysti; timantti on puhdasta kiteytynyttä hiiltä. - -Balsamo seisoi hämmästyneenä; häikäisevä, odottamaton, ihmeellinen -valo välähti hänen silmiensä edessä; hän peitti ne käsillään, -ikäänkuin tämä liekki olisi häntä sokaissut. - --- Jumalani, -- huudahti hän, -- Jumalani, sinä teet minulle liian -paljon! Minua uhannee joku vaara. Jumalani, mikä on se kallisarvoinen -sormus, jonka voin heittää mereen sinun kateellisuuttasi -lauhduttaakseni? Riittää, riittää täksi päiväksi, Lorenza, riittää! - --- Enkö ole sinun? Käske, määrää! - --- Niin, sinä olet minun; tule, tule. - -Ja Balsamo vei Lorenzan ulos työhuoneesta, kulki taljoilla sisustetun -suojan läpi ja kiinnittämättä huomiotaan päänsä päältä kuuluvaan -rasahdukseen hän astui Lorenzan kanssa takaisin ristikkoikkunaiseen -kammioon. - --- Oletko siis tyytyväinen Lorenzaasi, suuresti rakastamani Balsamo? - --- Ah! -- huokasi tämä. - --- Mitä sitten pelkäät? Sano, puhu. Balsamo pani kätensä ristiin -ja katseli Lorenzaa kauhun ilmeellä, jota hänen sielunsa tunteita -lukemaan kykenemätön katselija tuskin olisi kyennyt selittämään. - -"Oi", mutisi hän, "ja minä kun olin kuolemaisillani epätoivosta -ennenkuin voin ratkaista arvoituksen, miten saattaisin olla -onnellinen ja mahtava samalla kertaa! Minä hupsu unohdin, että -mahdollisen rajat aina ulottuvat kauemmaksi kuin tieteen kehityksen -kulloinkin avaama näköpiiri, ja että useimpia tunnustettuja totuuksia -alussa pidettiin pelkkinä houreina! Minä luulin kaiken tietäväni, -enkä tiennyt mitään!" - -Nuori nainen hymyili taivaallisesti. - --- Lorenza, Lorenza, -- jatkoi Balsamo, -- on siis täyttynyt Luojan -salaperäinen suunnitelma, joka antaa naisen syntyä miehen lihasta -ja käskee, että heillä kahdella on oleva vain yksi sydän! Eeva on -uudestisyntynyt minulle, Eeva, joka ei ajattele ilman minua ja jonka -elämä riippuu kädessäni pitämästäni rihmasta. Se on liikaa, Jumalani, -inhimilliselle olennolle, ja minä näännyn sinun armosi painosta. - -Ja hän lankesi polvilleen ja syleili jumaloivalla hartaudella tätä -ihanaa kaunotarta, joka hymyili hänelle niinkuin maan päällä ei -hymyillä. - --- Niin, -- sanoi hän, -- sinä et enää minua jätä; sinun pimeyden -läpi tunkevan katseesi alla minä elän täydessä turvassa; sinä autat -minua niissä vaivaloisissa tutkimuksissa, jotka, kuten sanoit, vain -sinä voit täydentää ja jotka sana sinun suustasi tekee helpoiksi ja -hedelmälliseksi. Kun en voi tehdä kultaa, koska kulta on yhtenäinen -aine, alkuaine, niin sinä ilmoitat minulle, mihin luomakuntansa -hiukkaseen Jumala on sen kätkenyt. Sinä sanot minulle, missä -valtameren syvänteissä lepäävät vuosisatojen uponneet aarteet. Sinun -silmilläsi näen helmen kehittyvän helmisimpukassa, näen ihmisen -ajatuksen kasvavan hänen lihansa epäpuhtaiden kerrosten alla. Sinun -korvillasi voin kuulla maata kaivavan matosen hiljaisen liikunnan ja -itseäni lähestyvän viholliseni askeleet. Minä tulen suureksi kuin -Jumala ja onnellisemmaksi kuin Jumala, Lorenzani; sillä Jumalalla ei -taivaassa ole vertaistaan ja toveria; Jumala on kaikkivaltias, mutta -hän on yksinään korkeassa majesteetissaan eikä ja'a kenenkään toisen -yhtä jumalaisen olennon kanssa sitä kaikkivaltaa, joka tekee Hänestä -jumalan. - -Ja Lorenza hymyili yhä ja hymyillessään hän vastasi Balsamon sanoihin -tulisilla hyväilyillä. - --- Ja kuitenkin, -- kuiskasi hän ikäänkuin olisi nähnyt rakastajansa -päälaella jokaisen ajatuksen, mikä sai noiden levottomien -aivojen solut liikkeeseen, -- ja kuitenkin sinä vielä epäilet, -Akharat. Sanoit epäileväsi, voinko siirtyä rakkautemme rajapiirin -ulkopuolelle; sinä epäilet kaukonäköisyyttäni; mutta sinä -lohduttaudut ajatuksella, että ellen minä näe, niin hän näkee. - --- Kuka hän? - --- Se vaaleaverinen nainen. Tahdotko, että sanon sinulle hänen -nimensä? - --- Sano. - --- Odotas... Andrée. - --- Oikein. Niin, sinä luet ajatukseni; mutta vielä yksi pelko -minua kiusaa. Voitko aina nähdä avaruuden läpi, vaikka avaruuden -katkaisisivat aineelliset esteet? - --- Koeta. - --- Anna minulle kätesi, Lorenza. Nuori nainen tarttui intohimoisesti -Balsamon käteen. - --- Voitko seurata minua? - --- Kaikkialle. - --- Tule. Ja Balsamo lähti ajatuksissaan Saint-Clauden kadun varrelta -ja kuljetti Lorenzan ajatukset mukanaan. - --- Missä nyt olemme? -- kysyi hän Lorenzalta. - --- Olemme eräällä vuorella, -- vastasi nuori nainen. - --- Niin olemme, -- myönsi Balsamo säpsähtäen ilosta; mitä näet? - --- Edessäni, vasemmallani vai oikeallani? - --- Edessäsi. - --- Näen avaran laakson, jonka toisella puolella on metsää, toisella -kaupunki, ja virran, joka eroittaa ne ja häipyy näköpiirin taakse -juosten suuren linnan muurien vieritse. - --- Aivan niin, Lorenza. Tämä metsä on Vésinet'n metsä, kaupunki on -Saint-Germain, linna on Luciennes. Astukaamme rakennukseen, joka on -takanamme. - --- Astukaamme. - --- Mitä näet? - --- Ensiksikin eteisessä pienen kummallisesti puetun neekerin syömässä -hedelmäkonvehteja. - --- Hän on Zamore. Menkäämme eteenpäin. - --- Komeasti sisustettu sali, jossa ei ole ketään. Ovien päällystät -ovat koristetut jumalattarien ja lemmenjumalien kuvilla. - --- Eikö salissa ole ketään? - --- Ei ketään. -- Menkäämme yhä edelleen. - --- Nyt olemme herttaisessa budoaarissa, joka on verhottu -luonnonvärisillä kukilla kirjaillulla sinisellä satiinilla. - --- Onko sekin tyhjä? - --- Ei, nainen istuu sohvalla. - --- Kuka se nainen on? - --- Odotas. - --- Etkö luule häntä ennen nähneesi? - --- Kyllä, täällä; hän on kreivitär Dubarry. - --- Oikein, Lorenza, oikein; sinä saatat minut melkein hulluksi. Mitä -nainen tekee? - --- Hän ajattelee sinua, Balsamo. - --- Minuako? - --- Niin. - --- Voit siis lukea hänen ajatuksensa? - --- Kyllä, sillä minä toistan, hän ajattelee sinua. - --- Mistä syystä? - --- Sinä olet antanut hänelle lupauksen. - --- Niin; minkälaisen? - --- Olet luvannut hänelle sitä kauneusvettä, jota Venus kostaakseen -Sapfolle oli antanut hänen rakastajalleen Phaonille. - --- Oikein, aivan oikein. Ja mitä hän ajatellessaan tekee? - --- Hän tekee päätöksen. - --- Minkä? - --- Maltas; hän ojentaa kätensä soittokelloon; hänen kutsustaan astuu -huoneeseen toinen nuori nainen. - --- Tummako vai vaalea? - --- Tumma. - --- Isoko vai pieni? - --- Pieni. - --- Se on hänen kälynsä. Kuuntele, mitä hän aikoo sanoa. - --- Hän käskee valjastaa vaununsa. - --- Mihin hän aikoo? - --- Hän aikoo tulla tänne. - --- Oletko siitä varma? -- Olen, hän antaa senmukaisen käskyn. Kas, -häntä totellaan, näen hevoset ja vaunut. Kahdessa tunnissa hän on -täällä. - -Balsamo vaipui polvilleen. - --- Oh, -- huudahti hän, -- jos tuo nainen todellakin kahdessa -tunnissa on täällä, niin minulla ei enää ole mitään muuta sinulta -pyydettävää, Jumalani, kuin että et katsele karsaasti onneani. - --- Ystävä-rukka, -- virkkoi Lorenza, -- pelkäsitkö siis? - --- Pelkäsin, pelkäsin. - --- Ja mitä saatoit peljätä? Rakkaus, joka tekee aineellisen -olemassaolon täydelliseksi, laajentaa myöskin henkisen. Niinkuin -kaikki jalot intohimot rakkaus lähentää Jumalaan, ja Jumalasta -säteilee kaikki valo. - --- Lorenza, Lorenza, sinä teet minut ilosta hulluksi! - -Ja Balsamo antoi päänsä vaipua nuoren naisen polville. Hän odotti -uutta todistusta ollakseen täysin onnellinen. Tämä todistus oli rouva -Dubarryn tulo. - -Nämä kaksi odotuksen tuntia olivat lyhyet; ajan mittasuhteet olivat -kokonaan kadonneet Balsamolta. Äkkiä nuori nainen säpsähti; hän piti -Balsamoa kädestä. - --- Sinä epäilet vielä, -- sanoi hän, -- ja tahtoisit tietää, missä -kreivitär tällä hetkellä on? - --- Niin, -- myönsi Balsamo, -- se on totta. - --- Kah, hän ajaa bulevardia pitkin niin nopeaan kuin hevoset jaksavat -juosta, tulee yhä lähemmäksi, kääntyy Saint-Clauden kadulle, -pysähdyttää portille, kolkuttaa. - -Kammio, missä he molemmat olivat, sijaitsi niin etäällä ja -muiden suojien saartamana, että vaskivasaran ääni ei kuulunut -ovelle asti. Mutta toiselle polvelleen kohonnut Balsamo kuunteli -silti tarkkaavaisena. Kaksi kellonhelähdystä Fritziltä sai hänet -hypähtämään; kuten muistamme, merkitsi kaksi soittoa tärkeää -vierailua. - --- Oi, -- huudahti hän, -- se on siis totta! - --- Mene asiasta varmentumaan, Balsamo; mutta tule pian takaisin. - -Balsamo riensi takkaa kohti. - --- Salli minun saattaa itsesi portaitten ovelle asti, -- pyysi -Lorenza. - --- Tule. - -Molemmat astuivat jälleen takahuoneeseen. - --- Etkö lähde täältä? -- kysyi Balsamo. - --- En, sillä minä odotan sinua. Oh, ole huoletta; Lorenza, joka sinua -rakastaa, ei ole se Lorenza, jota sinä pelkäät, senhän hyvin tiedät. -Sitäpaitsi... - -Hän katkaisi lauseensa hymyillen. - --- Mitä? -- kysyi Balsamo - --- Etkö näe sieluuni kuten minä näen omaasi? - --- En, ikävä kyllä! - --- Sitäpaitsi voit käskeä minut nukkumaan siihen asti kun palaat. -Käske minua pysymään liikkumatta tällä sohvalla, niin minä nukun ja -pysyn liikkumatta. - --- Olkoon niin, nuku ja odota minua, rakkahin Lorenza. - -Taistellen jo unta vastaan Lorenza painoi vielä viime suudelmaksi -huulensa Balsamon huulille ja horjui sitten sohvan luo, jolle hän -kaatui puolittain makaavaan asentoon, kuiskaten: - --- Näemme toisemme pian jälleen, Balsamoni, pian, eikö totta? - -Balsamo viittasi hänelle kädellään; Lorenza nukkui jo. - -Hän oli niin kaunis, niin puhdas siinä levätessään pitkät hapsensa -hajalla, suu raollaan, kuumeen puna poskilla ja silmät raukeina, -mutta muistutti niin vähän tavallisesta naisesta, että Balsamo -palatessaan hänen luoksensa tarttui hänen käteensä, suuteli hänen -käsivarsiaan ja kaulaansa, vaan ei rohjennut suudella hänen huuliaan. - -Kuului jälleen kaksi soittoa; joko oli nainen käynyt levottomaksi tai -Fritz pelkäsi, että hänen herransa ei ollut edellisiä huomannut. - -Balsamo riensi ovelle. Sulkiessaan sen jälkeensä hän luuli kuulevansa -toisen rasahduksen, samallaisen kuin aikaisemmin; Hän avasi jälleen -oven, katsahti ympärilleen eikä nähnyt mitään. Ei mitään muuta kuin -Lorenzan, joka lepäsi huohottaen rakkautensa painon alla. - -Balsamo sulki oven toistamiseen ja kiirehti saliin, tuntematta -levottomuutta, pelkoa tai pahoja aavistuksia ja paratiisi sydämessään. - -Hän erehtyi. Ei se ollut vain rakkautta, joka kuohutti Lorenzan -rintaa ja teki hänen hengityksensä läähättäväksi. Nuorta naista -vaivasi jonkinlainen unelma, ja se näkyi olevan sukua sen horrostilan -kanssa, johon hänet oli vaivutettu, horrostilan, joka hyvin muistutti -kuolemaa. - -Lorenza uneksui, ja kaameiden unien hirvittävässä kuvastimessa oli -hän kaikki yllättävän pimeyden keskellä näkevinään tammikattoon -muodostuvan pyöreän aukon ja jotakin ison ruusukkeen tapaista -irroittuvan siitä ja laskeutuvan alas tasaisesti, verkalleen ja -varovaisesti, kolkon vingahtelun seuraamana. Hänestä tuntui, että -ilma alkoi häneltä vähitellen puuttua, ikäänkuin hän olisi ollut -tukehtumaisillaan tuon liikkuvan ympyrän puristuksesta. - -Vihdoin hän luuli näkevänsä tällä laskuoven tapaisella laitteella -liikkuvan jotakin muodotonta niinkuin rujo Caliban Shakespearen -Myrskyssä, ihmiskasvoilla varustetun hirviön -- vanhuksen, -- josta -ainoastaan silmät ja käsivarret näkyivät elävän ja joka katseli -häntä noilla kauhistavilla silmillään ja ojensi häntä kohti luisevat -käsivartensa. - -Ja hän, lapsi-parka, väänteli itseään turhaan, voimatta paeta, -voimatta ollenkaan aavistaa uhkaavaa vaaraa, tuntematta mitään paitsi -kahden elävän rautakoukun puristuksen, kun niiden kärjet tarttuivat -hänen valkoiseen hameeseensa, nostivat hänet sohvaltaan ja siirsivät -laskuoven päälle, joka kohosi verkalleen, verkalleen kattoa kohti -raudan vihloen kirskuessa rautaa vasten ja kammottavan, kihisevän -naurun kuuluessa tuon ihmiskasvoisen hirviön inhoittavasta suusta. Ja -sysäyksittä, tuskaa tuntematta hän nousi tuon hirviön kuljettamana -ylös korkeuteen. - - - - -29. - -Lemmenjuoma. - - -Niinkuin Lorenza oli ennustanut, henkilö, joka juuri oli kolkuttanut -ovelle, oli kreivitär Dubarry. - -Kaunis keimailijatar oli osoitettu saliin. Täällä hän odotteli -Balsamoa selaillen omituista Mainzissa painettua kuoleman olemusta -käsittelevää kirjaa, jonka ihmeellisellä taidolla piirretyt kuvat -esittivät tuonen väijymässä ihmiselämän kaikkia puuhia, vuottamassa -tanssisalin ovella miestä, tämän juuri puristettua rakastajattarensa -kättä, vetämässä kylpijää veden syvyyksiin tai piilemässä eräretkelle -lähtevän metsästäjän pyssyssä. - -Rouva Dubarry oli ehtinyt kuvaan, joka esitti kauniin naisen -kuvastimen edessä maalaamassa itseään, kun Balsamo työnsi oven auki -ja tuli häntä tervehtimään onnen hymy kasvoille levinneenä. - --- Suokaa anteeksi, madame, että olen antanut teidän odottaa, mutta -minä olin laskenut matkan väärin tai tunsin huonosti hevostenne -nopeuden. Luulin teidän vielä olevan Ludvig XV:n torilla. - --- Miten niin? -- kysyi kreivitär, -- te siis tiesitte, että minä -olin tulossa? - --- Tiesin, madame; on noin kaksi tuntia siitä, kun näin teidät -sinisellä satiinilla verhotussa budoaarissanne, antaessanne käskyn -valjastaa hevoset vaunujen eteen. - --- Ja sanotte olleeni sinisellä satiinilla verhoillussa budoaarissani? - --- Jonka satiiniverhoihin on kudottu luonnonvärisiä kukkasia. Niin, -kreivitär, lepäämässä sohvalla. Hyvin onnellinen ajatus juolahti -silloin päähänne. Te sanoitte itsellenne: "menkäämme kreivi Fenixin -luo!" Sitten te soititte. - --- Ja kuka saapui? - --- Kälynne, kreivitär. Eikö niin? Te pyysitte häntä toimittamaan -käskynne, joka heti pantiin täytäntöön. - --- Todellakin, kreivi, te olette velho! Niinkö te kurkistelette -budoaariini joka hetki vuorokaudesta? Siitä olisi minulle toki -ennakolta ilmoitettava, käsitättehän! - --- Oh, rauhoittukaa, kreivitär, minä katselen vain avoimista ovista. - --- Ja katsellessanne avoimista ovista te näitte, mitä teistä -ajattelin? - --- Tietysti; vieläpä teitte sen hyvässä aikomuksessa. - --- Olettekin oikeassa, rakas kreivi; minulla on teidän suhteenne mitä -parhaimmat aikomukset. Mutta myöntäkää, että ansaitsette enemmän kuin -pelkkiä hyviä aikomuksia, te joka olette niin hyvä, niin hyödyllinen, -te joka kaikesta päättäen olette määrätty elämässäni näyttelemään -holhoojan osaa, se on vaikeinta osaa, minkä tunnen. - --- Tosiaan, madame, te teette minut hyvin onnelliseksi! alenko siis -voinut olla teille joksikin hyödyksi? - --- Mitä!... Te olette tietäjä, ettekä sentään arvaa? - -Neiti de Taverney - --- Suokaa minulle toki se ansio, että olen kaino. - --- Olkoon niin, paras kreivini. Minä tahdon siis ensiksi puhua teille -siitä, mitä olen puolestanne tehnyt. - --- En sitä salli, madame; puhukaamme päinvastoin teistä, pyydän. - --- No niin, rakas kreivi, antakaa minulle aluksi se kivi, joka tekee -näkymättömäksi; sillä matkani nopeudesta huolimatta luulen tunteneeni -tiellä erään Richelieun harmaapukuisista palvelijoista. - --- Ja se harmaa palvelija, madame...? - --- Seurasi juoksijan kanssa vaunujani. - --- Mitä ajattelette siitä asiasta ja missä tarkoituksessa olisi -herttua antanut teitä seurata? - --- Tarkoituksessa tehdä minulle jonkun hänen tapaisensa häijyn -kepposen. Olkaa miten vaatimaton tahansa, hra kreivi de Fenix, mutta -uskokaa, että Jumala on suonut teille kylliksi mieskohtaisia avuja -voidaksenne tehdä kuninkaankin mustasukkaiseksi... käynneistäni -teidän luonanne tai teidän käynneistä minun luonani. - --- Richelieun herttua, madame, -- vastasi Balsamo, -- ei voi millään -muotoa olla teille vaarallinen. - --- Mutta hän oli sitä kuitenkin, paras kreivi, hän oli ennen tuota -tapahtumaa. - -Balsamo käsitti, että tässä oli salaisuus, jota Lorenza ei vielä -ollut hänelle ilmaissut. Hän ei siis uskaltautunut tuntemattomalle -maaperälle, vaan tyytyi vastaamaan ainoastaan hymyllä. - --- Hän oli sitä, -- toisti kreivitär, -- ja minä olin joutumaisillani -mitä nerokkaimman juonen uhriksi, ja siinä oli teilläkin jotakin -osaa, kreivi. - --- Minulla! Juonessako teitä vastaan? Ei koskaan, madame! - --- Ettekö te antanut hra de Richelieulle lemmenjuomaa? - --- Mitä lemmenjuomaa? - --- Lemmenjuomaa, joka herättää palavan, intohimoisen rakkauden. - --- En, madame; niitä lemmenjuomia hra de Richelieu valmistelee itse, -sillä hän on jo kauan tuntenut ohjeen. Minä annoin hänelle ainoastaan -unijuoman. - --- Todellako? - --- Kautta kunniani. - --- Ja minä päivänä, odottakaahan, minä päivänä herra herttua tuli -teiltä tuota unijuomaa pyytämään? Koettakaa muistaa tarkoin päivä, -monsieur, se on tärkeätä. - --- Viime lauantaina, kreivitär. San päivän edellisenä, jona minulla -oli kunnia lähettää teille Fritzillä se pieni kirjelappu, pyytääkseni -teitä tulemaan minua tapaamaan hra de Sartines'n taloon. - --- Sen päivän edellisenä, -- huudahti kreivitär, -- jolloin kuninkaan -nähtiin menevän Taverneyn tyttösen luo? Ah, kaikki selviää minulle -nyt! - --- No, jos kaikki on teille selvää, niin huomannette, että minulla ei -ole asiassa enempää osaa kuin että annoin sen unijuoman. - --- Niin, unijuomapa meidät pelasti. - -Tällä kertaa Balsamo vuorostaan odotti selitystä; hän ei tiennyt -mitään. - --- Minua ilahduttaa, madame, -- vastasi hän, -- että voin olla teille -joksikin hyödyksi, vieläpä aikomattanikin. - --- Oi, te olette minulle aina erinomaisen hyödyllinen. Mutta voitte -tehdä hyväkseni vielä enemmän kuin mitä tähän asti olette tehnyt. -Voi, herra tohtori, olen ollut hyvin sairas, valtiollisesti puhuen, -enkä vielä tälläkään hetkellä oikein usko parantumiseeni. - --- Madame, -- vastasi Balsamo, -- tohtori... koskapa suvaitsette -minua siksi nimittää, haluaa aina tietää lääkitsemänsä taudin -yksityiskohdat. Olkaa siis hyvä ja kuvailkaa seikkaperäisesti kaikki, -mitä olette kokenut, koettaen olla unohtamatta mitään oiretta. - --- Mikään ei ole helpompaa, paras lääkäri, tai paras taikuri, miten -tahdotte. Sen päivän edellisenä iltana, jolloin tuota unijuomaa -käytettiin, oli hänen majesteettinsa kieltäytynyt seuraamasta -minua Luciennesiin. Väsymyksen verukkeella hän jäi Trianoniin, se -kuninkaallinen valehtelija, ja jäi sinne syödäkseen illallista -Richelieun herttuan ja Taverneyn paroonin kanssa, kuten myöhemmin -kuulin. - --- Ahaa! - --- Te ymmärrätte nyt vuorostanne. Tuon ilta-aterian aikana -lemmenjuoma kaadettiin hänen majesteettinsa lasiin. Hän oli jo -ennemmin osoittanut neiti Andréelle huomaavaisuutta, ja tiedettiin, -että hän huomenis ei näkisi minua. Juoma oli siis tarkoitettu -vaikuttamaan hänen tunteisiinsa tuohon tyttöön nähden. - --- No? - --- Juoma vaikutti, siinä kaikki. - --- Mitä sitten tapahtui? - --- Sitäpä on vaikea varmaan tietää. Luotettavat henkilöt olivat -nähneet hänen majesteettinsa menevän sivurakennukseen eli neiti -Andréen huoneeseen. - --- Tiedän missä hän asuu; entä sitten? - --- Sitten; varjelkoon, kuinka teillä on kiire, kreivi! Ei ole -vaaratonta seurata kuningasta, joka tahtoo lymyillä. - --- Mutta sanokaahan jo! - --- Kah, kaikki, mitä tiedän kertoa, on, että hänen majesteettinsa -eräänä kauheana myrsky-yönä palasi Trianoniin, kalpeana, vapisevana -ja melkein kuumeessa hourien. - --- Ja luuletteko, -- kysyi Balsamo hymyillen, -- että se ei ollut -pelkkä ukonilma, joka oli kuninkaan säikähdyttänyt? - --- Ei, sillä kamaripalvelija kuuli hänen huudahtelevan useampaan -kertaan: "Kuollut, kuollut, kuollut!" - --- Oh, -- äännähti Balsamo. - --- Sen oli unijuoma vaikuttanut, -- jatkoi rouva Dubarry. -- Mikään -ei peloita kuningasta niinkuin kuolleet ja kuolleiden jälkeen -valekuolleet. Hän tapasi neiti de Taverneyn omituiseen horrokseen -vaipuneena ja luuli kai, että hän oli kuollut. - --- Niin, niin, kuollut tosiaan, -- sanoi Balsamo, joka muisti -rientäneensä pois Andréeta herättämättä, -- kuollut eli ainakin -kaikista merkeistä päättäen kuollut. Aivan, aivan! Sitten, madame, -sitten? - --- Kukaan ei siis tiedä, mitä sinä yönä tai oikeammin yön alussa -tapahtui. Mutta kotiin palattuaan sai kuningas ankaran kuumeen -ja hermokohtauksia, jotka taukosivat vasta seuraavana päivänä, -kun madame la dauphinen päähän juolahti ajatus avata ikkunaverhot -kuninkaan huoneessa ja päästää hänen majesteettinsa luo ihanan, -hymyileviä kasvoja valaisevan auringon. Silloin kaikki yön -synnyttämät oudot haaveet haihtuivat. Kello kahdeltatoista kuningas -voi jo paremmin, nautti kupillisen lihalientä, söi peltopyyn kyljen -ja illalla... - --- Ja illalla? -- toisti Balsamo. - --- Niin, illalla, -- sanoi kreivitär Dubarry, -- hänen -majesteettinsa, joka eilisen peljästyksensä jälkeen arvattavasti -ei enää halunnut viipyä Trianonissa, tuli Luciennesiin minua -tervehtimään, ja siellä, paras kreivi, minä huomasin, että hra de -Richelieu totisesti on melkein yhtä suuri loihtija kuin te. - -Kreivittären voitonriemuinen katse ja hänen viehkeä ja keimaileva -kädenliikkeensä täydensivät hänen ajatuksensa ja saivat Balsamon -aivan vakuutetuksi vallasta, joka suosikilla vielä oli kuninkaaseen. - --- Siis, -- virkkoi hän, -- olette minuun tyytyväinen, kreivitär? - --- Ihan hurmaantunut, sen vakuutan, kreivi; sillä mainitessanne -minulle luomistanne mahdottomuuksista te puhuitte täyttä totta. - -Ja kiitollisuutensa osoitukseksi hän ojensi Balsamolle perin valkean, -pehmeän ja tuoksuvan kätensä, joka tosin ei ollut yhtä nuorekas kuin -Lorenzan, mutta jonka lämpö myöskin oli kaunopuheista. - --- Ja nyt puhumme teistä, kreivi, -- sanoi hän. Balsamo kumarsi, -valmistautuen kuuntelemaan. - --- Jos te pelastitte minut suuresta vaarasta, -- jatkoi rouva -Dubarry, -- luulen vuorostani auttaneeni teidät vaarasta, joka ei -ollut pienempi. - --- Minut! -- sanoi Balsamo salaten liikutuksensa. -- Sitä et tosiaan -ole tarvis ollakseni teille kiitollinen. Olkaahan sentään hyvä ja -kertokaa... - --- Se lipas, nähkääs... - --- Niin, kreivitär? - --- Sisälsi todella salakirjoituksia, jotka hra de Sartines -oli antanut kaikkien sihteeriensä tulkita. Kaikki olivat -allekirjoittaneet omin päinsä tekemänsä tulkinnat, ja ne antoivat -kaikki saman tuloksen. Siis hra de Sartines saapui tänä aamuna -Versaillesiin minun siellä ollessani ja toi mukanaan kaikki tulkinnat -ja valtiollisten salakirjoitusten sanakirjan. - --- Vai niin, ja mitä kuningas sanoi? - --- Kuningas näytti ensin hämmästyneeltä, sitten peljästyneeltä. -Hänen majesteettinsa saadaan helposti tarkkaavaiseksi, kun hänelle -puhutaan vaarasta. Damiensin veitsenpistosta asti on olemassa sana, -jolla kaikki voivat vaikuttaa Ludvig XV:teen, ja se sana on: "Olkaa -varuillanne!" - --- Hra de Sartines syytti siis minua salaliitosta? - --- Aluksi hra de Sartines koetti saada minut poistumaan; mutta minä -asetuin vastarintaan selittäen, että kun kukaan ei ollut kuninkaalle -hartaammin uskollinen kuin minä, niin kellään ei ollut oikeutta -ajaa minua pois hänelle vaarasta puhuttaessa. Hra de Sartines oli -itsepäinen, mutta minä olin myös, ja katsahtaen minuun ilmeellä, -jonka niin hyvin tunnen, kuningas sanoi: - -"Antakaa hänen olla, Sartines, en voi häneltä tänään mitään kieltää." - --- Käsitätte nyt, kreivi, että hra de Sartines, muistaen meidän -merkitsevän hyvästijättömme, pelkäsi pahoittavansa minua, jos minun -läsnäollessani ryhtyisi teitä syyttämään, ja senvuoksi hän alkoi -puhua Preussin kuninkaan pahansuopaisuudesta Ranskaa kohtaan ja -ihmisten taipuvaisuudesta käyttämään apunaan yliluonnollisia asioita -kapinanhankkeittensa helpottamiseksi. Sanalla sanoen hän syytti -suurta joukkoa henkilöitä, salamerkit kädessä aina todistaen, että -nuo henkilöt olivat rikollisia. - --- Mistä hän heitä syytti? - --- Mistäkö?... Kreivi, sopiiko minun paljastaa valtiosalaisuus? - --- Joka on meidänkin salaisuutemme, madame. Oh, siinä ette pane -mitään alttiiksi! Oma etunihan vaatii, että en siitä juoruile. - --- Niin, kreivi, tiedän sen varsin hyvin. Hra de Sartines tahtoi siis -todistaa, että lukuisa, voimakas lahko, jonka muodostivat rohkeat, -taitavat ja päättäväiset jäsenet, hiljaisuudessa kaivoi hänen -kuninkaalliselle majesteetilleen tulevan kunnioituksen perustuksia, -levittämällä hallitsijasta eräitä huhuja. - --- Mitä huhuja? - --- Muun muassa, että hänen majesteettiaan syytettiin kansansa nälkään -näännyttämisestä. - --- Ja mitä kuningas siihen vastasi? - --- Niinkuin kuningas aina vastaa, leikinlaskulla. Balsamo hengähti. - --- Ja miten tuo hänen pilapuheensa kuului? -- kysyi hän. -- "Koska -minua syytetään kansani nälistyttämisestä", sanoi Ludvig XV, "voi -tähän syytökseen vastata vain yhdellä tavalla: ruokkikaamme sitä". - -"Millä tavalla, sire?" kysyi hra de Sartines. - -"Otan huolehtiakseni kaikkien niiden ravitsemisen, jotka tätä huhua -levittävät, ja lisäksi tarjoan heille asunnon Bastiljin linnassani." - -Balsamo tunsi lievän väristyksen ruumiissaan, mutta hän hymyili -edelleen: - --- Sitten? -- sanoi hän. - --- Sitten kuningas hymyili minulle, nähtävästi kysyäkseen neuvoani. - --- "Sire", lausuin hänelle silloin, "minua ei koskaan saada uskomaan, -että noiden hra de Sartines'n esittämien pienien mustien koukeroiden -tarkoituksena olisi väittää kuningasta kelvottomaksi". - --- Tässä poliisiministeri huudahti ärtyneesti. - -"Enempää kuin ne todistavat sitäkään", lisäsin, "että teidän -kirjurinne osaavat niitä tulkita". - --- Ja mitä sanoi kuningas, kreivitär? -- kysyi Balsamo. - --- Sanoi, että saatoin olla oikeassa, mutta että hra de Sartines ei -ollut väärässä. - --- No sitten? - --- Sitten sinetöitiin useitakin vangitsemismääräyksiä, joiden -joukkoon selvästi huomasin hra de Sartines'n yrittävän pujahduttaa -yhden teitäkin varten. Mutta minä en taipunut, vaan pidätin hänet -yhdellä ainoalla sanalla. - -"Monsieur", lausuin hänelle aivan ääneeni kuninkaan kuullen, -"vangitkaa koko Pariisi, jos niin hyväksi näette, se kuuluu -virkaanne; mutta älköön rohjettako koskea ainoaankaan ystävistäni... -taikka!..." - -"Ai, ai, hän suuttuu!" sanoi kuningas. "Pitäkää varanne, Sartines!" - -"Mutta, sire, valtakunnan etu..." - -"Hoh, te ette ole mikään Sully", kivahdin minä hehkuen -suuttumuksesta, "enkä minä ole mikään Gabrielle". - -"Madame, tahdotaan murhata kuningas niinkuin murhattiin Henrik IV." - --- Tällä kertaa kuningas kalpeni, vavahti ja kosketti kädellä -otsaansa. Luulin menettäneeni pelin. - -"Sire", sanoin, "antakaa tuon herran jatkaa; sillä hänen kirjurinsa -ovat epäilemättä noista merkeistä lukeneet, että minäkin kapinoin -teitä vastaan". - --- Ja minä lähdin ulos. Mutta, kah, se oli päivää jälkeen -lemmenjuoman, paras kreivi. Kuningas halusi mieluummin minun -seuraani kuin hra de Sartines'n ja juoksi perästäni. - -"Herran tähden, kreivitär, älkäähän suuttuko", sanoi hän. - -"Ajakaa sitten tiehensä tuo ilkimys, sire; hän haiskahtaa vankilalta." - -"Kas niin, lähtekää nyt", virkkoi kuningas kohauttaen olkapäitään. - -"Ja minä kiellän teitä vast'edes en ainoastaan saapumasta luokseni, -vaan vieläpä minua tervehtimästäkin", lisäsin minä. - --- Nyt joutui virkamiehemme aivan ymmälle; hän astui luokseni ja -suuteli nöyrästi kättäni. - -"No, olkoon sitten", sanoi hän, "älkäämme siitä enää puhuko, -kaunis kreivitär; mutta valtakunnan te syöksette turmioon. Teidän -suojattinne, koska sitä nyt kaikin mokomin vaaditte, jää minun -apulaisiltani rauhaan." - -Balsamo näkyi vaipuneen syvään mietiskelyyn. - --- No, -- virkkoi kreivitär, -- ettehän te edes kiitä minua, kun -olen säästänyt teidät tekemästä tuttavuutta Bastiljin kanssa. Ehkä -olisittekin sinne joutunut syyttömästi, mutta yhtä ikävää olisi -siellä silti ollut. - -Balsamo ei vastannut mitään; hän vain veti taskustaan pienen, -veripunaista nestettä sisältävän pullon. - --- Kas niin, madame, -- sanoi hän, -- tästä minulle lahjoittamastanne -vapaudesta annan teille kaksikymmentä vuotta nuoruutta lisää. - -Kreivitär pisti pullon poveensa ja lähti iloisena ja voitonriemuisena. - -Balsamo jäi miettiväiseksi. - -"Ilman naisen keimailuhalua", tuumi hän, "he olisivat ehkä -pelastuneet, mutta tämän hoviliehakoitsijan pikku jalka potkaisee -heidät kuilun pohjaan. Varmasti on Jumala kanssamme!" - - - - -30. - -Veri. - - -Talon portti ei vielä ollut sulkeutunut rouva Dubarryn jälkeen, kun -Balsamo riensi salaportaita ylös taljahuoneeseen. - -Keskustelu kreivittären kanssa oli kestänyt kauan, ja hänen -kiireellään oli kaksi syytä. - -Ensimäinen oli halu jälleen nähdä Lorenza; toisena syynä oli pelko, -että nuori nainen väsyisi, kuten hänelle joskus sattui magneettisen -unen vaihtuessa haltioitumiseksi; sillä uudessa elämässä, johon hän -hänet äsken oli vihkinyt, ei ollut tilaa ikävystymiselle. - -Mutta haltioitumista seurasi melkein aina hermokohtauksia, jotka -näännyttivät Lorenzaa, ellei virvoittavan sähköisen virran väliintulo -luonut uudestaan tarpeellista tasapainoa elimistön eri toimintain -keskinäiselle suhteelle. - -Suljettuaan oven Balsamo siis loi nopean silmäyksen sohvaan, jolle -oli Lorenzan jättänyt. Tämä ei enää ollut siinä. Ainoastaan hieno -kultakukilla kirjailtu kashmirisaali, joka vyöhuivin tavoin oli -verhonnut hänen vartaloaan, näkyi pieluksilla todistamassa hänen -oleskeluaan huoneessa, hänen lepäämistään tällä sohvalla. - -Balsamo jäi liikkumattomana tuijottamaan tyhjään sijaan. Ehkä -Lorenzaa oli häirinnyt omituinen haju, joka hänen huoneesta -poistuttuaan näkyi siellä levinneen. Ehkä hän oli konemaisella -liikkeellä omaksunut jotakin todellisen elämän tavoista ja -vaistomaisesti muuttanut paikkaa. - -Balsamon ensimäinen ajatus oli, että Lorenza oli mennyt takaisin -työpajaan, johon hän hetkistä aikaisemmin oli häntä seurannut. - -Hän astui laboratorioon. Ensi silmäyksellä se näytti tyhjältä; mutta -suunnattoman uunin varjossa, itämaalaisen verhon takana, saattoi -helposti nainen piillä. - -Hän kohotti siis verhoa ja astui uunin ympäri; mistään hän ei voinut -löytää jälkeäkään Lorenzan siellä käynnistä. Oli vielä tarkastamatta -nuoren naisen oma huone, johon hän epäilemättä oli siirtynyt. Tämä -kammio oli hänelle vankihuone ainoastaan hänen valveilla ollessaan. -Balsamo riensi sinne päin ja näki uuninlaatan suljetuksi. - -Tämä ei silti todistanut, ettei Lorenza ollut mennyt huoneeseensa. -Mikään ei tosiaankaan estänyt, että Lorenza, joka unessaan oli niin -selvänäköinen, olisi muistanut koneiston ja sen muiston johtamana -totellut hänen mielestään vielä haihtumattoman unelman houreita. - -Balsamo painalsi joustinta. Kamari oli tyhjä niinkuin työhuonekin; -Lorenza ei näkynyt siellä edes käyneen. - -Silloin tuskallinen ajatus, ajatus jonka muistamme jo aikaisemmin -ahdistaneen hänen sydäntään, karkoitti onnellisen rakastajan kaikki -otaksumat, kaikki toiveet. - -Lorenza oli siis näytellyt; hän oli ollut nukkuvinaan, haihduttaen -täten kaiken epäluulon, kaiken levottomuuden, kaiken valppauden -puolisonsa sydämestä, ja ensimäisen tilaisuuden saadessaan jälleen -paennut, varmempana tehtävästään, jossa häntä oli opastamassa -ensimäisessä tai oikeammin toisessa yrityksessään saamansa kokemus. - -Tämä ajatus sai Balsamon hypähtämään, ja hän soitti Fritziä. - -Kun hän sitten kärsimättömyydessään ajatteli, että Fritz viivytteli, -hän hyökkäsi tätä vastaan ja tapasi hänet salaportaissa. - --- Missä Signora on? -- sanoi hän. - --- Mikä nyt on, mestari? -- kysyi Fritz, joka isäntänsä liikutuksesta -näki, että jotakin erinomaista oli tapahtumassa. - --- Oletko nähnyt häntä? - --- En, mestari. - --- Eikö hän ole lähtenyt? - --- Mistä sitten? - --- Talosta tietenkin. - --- Kukaan muu ei ole täältä lähtenyt kuin kreivitär, jonka jälkeen -juuri suljin oven. - -Balsamo riensi kuin hullu jälleen portaita ylös. Sitten hän kuvitteli -mielessään, että nuori nais-hupakko, joka unitilassaan oli niin -erilainen kuin valveilla ollessaan, oli saanut päähänsä jonkun -lapsellisen kujeen; ehkäpä hän johonkin nurkkaan piiloutuneena -katseli hänen säikähdystään ja huvitteli häntä peloittamalla, -senjälkeen rauhoittaakseen hänen sydäntään. - -Sitten alkoi Balsamo tarkkaan etsiä kaikkialta. Hän ei laiminlyönyt -mitään loukkoa, unohtanut ainoatakaan seinuketta paikoilleen. -Tässä etsinnässään hän ilmaisi jotakin, mikä muistutti intohimon -sokaisemaa miestä, mielipuolta, joka ei mitään näe, hoipertelevaa -juopunutta. Hänellä oli enää voimaa vain levittääkseen käsivartensa -ja huutaakseen: "Lorenza, Lorenza!" toivoen tämän jumaloidun -olennon yhtäkkiä saapuvan äänekkäällä riemuhuudolla. Mutta -ainoastaan hiljaisuus, kolkko ja itsepäinen hiljaisuus vastasi hänen -hourailevaan ajatukseensa ja mielettömään kutsuunsa. - -Juoksentelemalla sinne tänne, liikuttelemalla huonekaluja, puhumalla -seinille, kutsumalla Lorenzaa, katselemalla mitään näkemättä, -kuulematta kuuntelemalla, vavahdellen mitään ajattelematta ja sydän -sykkien, vaikka elämä siitä oli miltei paennut tällä tavoin vietti -Balsamo kolme minuuttia, joihin sisältyi toimen iäisyyden tuska. - -Hän valveutui näistä houreistaan melkein mielipuolena, kastoi kätensä -jääkylmällä vedellä täytettyyn maljaan ja kostutti ohimoitaan. Sitten -hän puristaen toista kättään toisella, ikäänkuin pakoittaakseen -itsensä liikkumattomaksi, karkoitti tahtonsa voimalla veren -häiritsevän jyskytyksen aivoista, tuon turmiota uhkaavan alituisen ja -yksitoikkoisen jyskytyksen, joka tasaisena ja huomaamattomana tietää -elämää, mutta rajuna ja tuntuvana on kuoleman tai mielenhäiriön enne. - -"Kas niin, miettikäämme", tuumi hän; "Lorenzaa ei enää löydy; turhaa -on enää leikkiä piilosilla itseni kanssa. Lorenzaa ei enää löydy; hän -on siis lähtenyt. Niin, lähtenyt, todellakin lähtenyt!" - -Ja hän katsahti vielä kerran ympärilleen, kutsui vielä kerran. - -"Lähtenyt!" toisti hän. "Lähtenyt! Turhaan väittää Fritz, että ei ole -häntä nähnyt. Lorenza on poissa, aivan varmaan poissa. - -"On kaksi mahdollisuutta, joko Fritz ei todellakaan ole mitään nähnyt, -ja onhan sekin ajateltavissa, sillä ihminen on erehtyväinen. Tai hän -kyllä on nähnyt, mutta Lorenza on hänet lahjonut. - -"Lahjonut Fritzin?... Miksikä ei? Turhaa on hänen aikaisempaa -uskollisuuttaan asettaa vaakalaudalle tätä otaksumaa vastaan. Jos -Lorenza, jos rakkaus, jos tiede ovat tähän määrään voineet pettää ja -valehdella, miksei inhimillisen olennon hauras ja helposti harhautuva -luonto voisi vuorostaan pettää? - -"Oh, saan kyllä kaiken tietää, kaiken tietää! Onhan minulla vielä -neiti de Taverney. - -"Niin, Andréen avulla saan tietää Fritzin petoksen, Andréen avulla -saan tietää Lorenzan petoksen; ja tällä kertaa... oh, tällä kertaa, -koska rakkaus on valehdellut, tiede ollut erehdystä, uskollisuus -punoutunut paulaksi... niin, tällä kertaa Balsamo rankaisee armotta, -säästämättä, niinkuin kostaa voimakas mies, joka on sydämestään, -karkoittanut säälin, mutta säilyttänyt ylpeytensä. - -"Kah, nyt on vain lähdettävä mahdollisimman pian, antamatta Fritzin -aavistaa mitään, ja riennettävä Trianoniin." - -Ja siepaten maahan kierineen hattunsa Balsamo ryntäsi ovelle. Mutta -äkkiä hän pysähtyi. - -"Ah", huudahti hän, "ennen kaikkea... Hyvä Jumala, aivanhan unohdin -sen vanhus-rukan! Ennen kaikkea minun on mentävä Althotasta -katsomaan. Tämän houreen puuskassa, tämän luonnottoman, hirveän -rakkauden hytkähdyksissä olen laiminlyönyt onnettoman vanhuksen. Olen -ollut kiittämätön, epäinhimillinen." - -Ja kuumeessa, joka tällä hetkellä elähdytti kaikkia hänen -liikkeitään, Balsamo lähestyi ponninta, pannen katon laskuoven -toimintaan. Ja tuo liikkuva laite laskeutui nopeasti alas. Balsamo -asettui sille ja alkoi vastapainon avulla nousta, mutta vielä -sydämessään ja sielussaan aivan hämmentyneenä ja ajattelematta mitään -muuta kuin Lorenzaa. - -Tuskin oli hän ehtinyt Althotaan huoneen tasalle, kun vanhuksen -ääni kohtasi hänen korvaansa, havahduttaen hänet tuskallisista -haaveistaan. Mutta Balsamon suureksi ihmeeksi ukon ensimäiset sanat -eivät lausuneet nuhdetta, kuten hän odotti, vaan päinvastoin tervehti -häntä luonnollinen, teeskentelemätön hilpeys. - -Oppilas loi mestariinsa kummastuneen katseen. Vanhus lepäsi -taaksepäin nojautuneena vieterituolissaan; hän hengitti äänekkäästi -ja hurmaantuneena ikäänkuin hän jokaisella hengenvedolla olisi -ahmaissut uuden päivän elämää; tummaa tulta säihkyvät silmänsä, -joiden ilmettä huulille puhjennut hymy kuitenkin lievensi, hän -kiinnitti itsepäisesti tulijaan. - -Balsamo keräsi voimansa ja kokosi ajatuksensa salataksensa -kaiken mielenliikutuksen mestariltansa, joka oli niin leppymätön -inhimillisiä heikkouksia kohtaan. - -Tämän hetkellisen reipastautumisensa aikana Balsamo tunsi omituisen -painostuksen rinnassaan. Ilma oli epäilemättä jonkun taajan -haihtumisen turmelema; siinä tuntui jotain raskasta tympäisevää, -haaleata, inhoittavaa huurua; sama katku, jota hän jo alhaalla oli -hengittänyt, vaikka se siellä oli ollut heikompaa, ui ilmassa, ja -niitä huuruja muistuttaen, jotka syksyisin auringon noustessa ja -laskiessa kohoavat järvistä ja rämeistä, se oli hahmoittunut ja -sumentanut ikkunaruudut. - -Tässä sakeassa ja kitkerässä ilmassa Balsamo tunsi ahdistusta -sydämessään, hänen ajatuksensa kävivät sekaviksi, päätä huimasi, ja -hän huomasi hengityksensä katkeavan ja voimiensa uupuvan samalla -kertaa. - --- Mestari, -- sanoi hän, etsien jotakin tukikohtaa käsilleen ja -yrittäen laajentaa keuhkojaan; -- mestari, te ette saata elää täällä; -täällähän ei voi hengittää. - --- Niinkö luulet? - --- Oh! - --- _Minä_ hengitän kuitenkin varsin helposti, -- vastasi Althotas -hilpeästi, -- ja elän täällä hyvin, kuten näet. - --- Mestari, mestari, -- sanoi Balsamo yhä huumaantuneempana, -- -kuulkaa, mitä sanon, ja sallikaa minun avata ikkuna; tästä lattiasta -nousee aivan kuin veren löyhkä. - --- Veren! Ah, niinkö sinusta tuntuu... Veren! -- huudahti Althotas -räjähtäen nauruun. - --- Niin, niin, minä tunnen äsken teurastetun ruumiin huurut! Voisin -niitä punnita, niin raskaina painavat ne aivojani ja sydäntäni. - --- Juuri niin, -- myönsi vanhus nauraen ivallista nauruaan -- juuri -niin, olen sen jo huomannut; sinulla on hellä sydän ja hyvin herkät -aivot, Akharat. - --- Mestari, -- virkkoi Balsamo, osoittaen sormellaan vanhusta, -- -mestari, teillä on verta käsissänne, verta on tällä pöydällä, verta -kaikkialla, vieläpä silmissännekin, jotka kiiluvat kuin kekäleet. -Mestari, tämä katku, jota täällä hengitän, tämä höyry, joka minut -huumaa, minut tukehduttaa, on veren hajua. - --- No, entä sitten? -- sanoi Althotas tyynesti. -- Ensi kertaako sinä -verta haistelet? - --- En ensi kertaa. - --- Etkö ole koskaan nähnyt minun tekevän kokeitani, etkö itse koskaan -ole niitä tehnyt? - --- Mutta ihmisverta! -- huudahti Balsamo, laskien kätensä hikeä -tihkuvalle otsalleen. - --- Haa, sinulla on hieno hajuaisti! -- sanoi Althotas. -- Enpä olisi -uskonut voivan eroittaa ihmisveren hajua minkä eläimen veren hajusta -tahansa. - --- Ihmisverta! -- jupisi Balsamo. - -Ja kun hän horjuen etsi tuekseen jotakin huonekalun syrjää, hän -huomasi kauhistuen ison vaskikulhon, jonka kiiltävät laidat -kuvastivat äsken vuodatetun veren purppuranpunaista ja kimmeltelevää -väriä. - -Suuri astia oli puoleksi täytetty. - -Balsamo peräytyi peljästyneenä. - --- Oi, tämä veri! -- huudahti hän. -- Mistä se on tullut? Althotas -ei vastannut; mutta mitään Balsamon horjuvista liikkeistä, sekavista -lauseista ja kauhusta ei jäänyt hänen katseiltaan huomaamatta. Äkkiä -tämä päästi hirveän karjahduksen. - -Sitten hän kumartui kuin hyökätäkseen saaliin kimppuun, ryntäsi -keskelle huonetta ja poimi lattialta hopealla kirjaillun -silkkinauhan, josta riippui pitkä musta hiuspalmikko. - -Tämän vihlovan, haikean tuskanhuudon jälkeen vallitsi hetkisen -kuolemanhiljaisuus vanhuksen kammiossa. - -Balsamo nosti verkalleen tuon nauhan ja tarkasti pöyristystä tuntien -hiuksia, jotka kultaneula huippupäästä kiinnitti nauhan toiseen -sivuun, kun ne sitävastoin jyrkästi poikkileikattuina tyvipäässään -muodostivat ikäänkuin tupsun, jonka säikeitä verivirta oli -koskettanut, sillä punaisia ja vaahtoisia pisaria helmeili tupsun -kärjessä. - -Mikäli Balsamo kohotti kättänsä, sikäli se alkoi yhä enemmän vapista. -Mitä tarkemmin hän katseli verellä tahrattua nauhaa, sitä kaameamman -kalpeiksi kävivät hänen poskensa. - --- Oi, mistä tämä on kotoisin? -- mutisi hän ikäänkuin itsekseen, -mutta kuitenkin kyllin äänekkäästi, jotta hänen sanansa voivat olla -kysymyksenä muillekin kuin hänelle itselleen. - --- Sekö? -- virkkoi Althotas. - --- Niin, tämä. - --- No, sehän on hiuspalmikon ympäri sidottu silkkinauha. - --- Mutta nämä hiukset, nämä hiukset, mistä ovat ne kastuneet? - --- Verestä, kyllähän sen näet. - --- Mistä verestä? - --- Heh, tuhat tulimaista, siitä verestä, jota minä tarvitsin -eliksiiriäni varten ja joka, kun sinä kieltäydyit sitä minulle -hankkimasta, minun täytyi hankkia itse. - --- Mutta nämä hiukset, tämä palmikko, tämä nauha, mistä olette ne -saanut? Ne eivät ole lapsen päästä. - --- Ja kuka on sinulle sanonut, että teurastamani olento oli lapsi? -- -kysyi Althotas tyynesti. - --- Ettekö te eliksiiriänne varten tarvinnut lapsen verta? -- huudahti -Balsamo, -- Antakaa kuulla, ettekö ole minulle niin sanonut? - --- Niin, tai neitseen, Akharat, tai neitseen. - -Ja Althotas ojensi laihan kätensä tuolin kaiteelle ja otti siltä -pullon, jonka sisältöä hän hurmaantuneena maistoi. Sitten hän virkkoi -luonnollisemmalla ja ystävällisemmällä äänellä: - --- Siinä teit oikein, Akharat; olit viisas ja huomaavainen -sijoittaessasi tuon naisen lattiani alle, melkein käteni ulottuville. -Ihmiskunnalla ei ole mitään valittamisen syytä, lakikaan ei voi siitä -moittia. Hehheh, ethän sinä jättänyt käsiini tuota neitsyttä, joka -oli minulle ainoana pelastuksena kuolemasta. Et suinkaan, minä itse -hänet otin. Hehheh, kiitos, rakas oppilaani, kiitos, pieni Akharatini! - -Ja hän nosti pullon vielä kerran huulilleen. - -Balsamolta putosi hiussuortuva käsistään; hirveä totuus oli -välähtänyt hänen silmiensä edessä. - -Siinä lähellä oli vanhuksen pöytä, tuo alati yrteillä, kirjoilla ja -pulloilla täytetty suunnattoman suuri marmoripöytä. Mutta nyt se -oli peitettynä pitkällä tummakukkaisella damastiverholla. Althotaan -lamppu loi sille punervaa hohdettansa ja toi näkyviin synkkiä -hahmopiirteitä, joita Balsamo ei tähän asti ollut huomannut. - -Hän tarttui vaatteen kulmaan ja vetäisi sen rajusti pois. - -Mutta silloin hänen hiuksensa nousivat pystyyn, ja hänen avoin suunsa -ei kyennyt päästämään ilmoille kauheata huudahdusta, joka tukehtui -hänen kurkkuunsa. - -Hän oli tämän paariliinan alla tuntenut Lorenzan ruumiin pöydälle -ojennettuna, kasvot kalman kalpeina ja kuitenkin vielä hymyillen, ja -pää taaksepäin riipuksissa ikäänkuin pitkien hiuksien painosta. - -Solisluun alla ammotti iso haava, josta ei enää ainoatakaan -veripisaraa herunut. Kädet olivat jäykistyneet ja silmät sulkeuneet -sinervien luomiensa alle. - --- Niin, verta, neitseellistä verta, kolme viimeistä pisaraa neitseen -valtimoverta. Sitä minä juuri tarvitsinkin, -- sanoi vanhus ottaen -kolmannen siemauksen pullostaan. - --- Viheliäinen! -- huudahti Balsamo, jonka epätoivon kiljahdus -vihdoin puhkesi esille kaikista hänen huokosistaan. -- Kuole sitten, -sillä jo neljä vuorokautta hän oli armaani, rakkauteni, vaimoni! Sinä -murhasit hänet hyödyttömästi... Hän ei ollut neitsyt! - -Althotaan silmät vavahtivat näistä sanoista ikäänkuin sähköisku -olisi hypähdyttänyt niitä kuopissaan; hänen silmäteränsä laajenivat -hirveästi; hampaattomat ikenet nuljahtivat suussa; pullo kirposi -hänen kädestään särkyen tuhansiksi sirpaleiksi lattialle, samalla kun -hän itse mykistyneenä, menehtyneenä, tuntien iskun sekä sydämessään -että aivoissaan, lysähti hervottomasti taaksepäin nojatuolissaan. - -Balsamo taasen kumartui nyyhkyttäen Lorenzan ruumiin yli ja pyörtyi -tämän verisiä hiuksia suudellessaan. - - - - -31. - -Epätoivo. - - -Hetket, nuo omituiset sisarukset, jotka toisiaan kädestä pidellen -kulkevat niin hitaasti onnettomalla ja kiitävät niin nopeasti -onnellisella ihmisellä, hetket laskeutuivat hiljaa siivet riipallaan -tähän huokausten ja nyyhkytysten täyttämään huoneeseen. - -Toisella puolen kuolema, toisella kuolonkamppailu. Niiden keskellä -epätoivo, tuskallinen kuin kuolonkamppailu, syvä kuin kuolema. - -Balsamo ei ollut virkkanut sanaakaan tuon huudon jälkeen, joka oli -purkautunut hänen kurkustaan. Ukkosen tavoin murskaavan tiedonannon -jälkeen, joka oli masentanut Althotaan hurjan riemun, Balsamo ei -ollut hievahtanutkaan. - -Inhoittava vanhus taas, väkivaltaisesti työnnettynä takaisin Jumalan -ihmisille asettamaan elinkauteen, näytti tässä uudessa elementissään -yhtä oudostuneelta kuin lyijyhaulin haavoittama lintu pudottuaan -korkealta pilvien partaalta järveen, jonka pinnalla se pyristelee -voimatta kohottaa siipiään. - -Noiden tummansinervien ja vääntyneiden kasvojen kuvastama ällistys -todisti hänen pettymyksensä mittaamatonta laajuutta. - -Althotas ei enää viitsinyt edes ajatella, sittekun hän oli nähnyt -päämäärän, johon hänen ajatuksensa olivat suuntautuneet ja johon hän -oli luottanut kuin vankkaan kallioon, haihtuvaa kuin savu ilmaan. - -Hänen synkässä ja äänettömässä epätoivossaan oli tylsämielisyyden -vivahdus. Sielulle, joka ei olisi tottunut mittaamaan hänen sieluaan, -tämä vaitiolo ehkä olisi merkinnyt mietiskelyä; mutta Balsamo, joka -muuten ei edes katsonut häneen päin, tiesi sen olevan vallan, järjen -ja elämän kuolinkamppailua. - -Althotas ei päästänyt silmistään särkynyttä pulloa, tyhjiin -rauvenneiden toiveittensa vertauskuvaa. Olisi luullut hänen -laskevan noita tuhansia siruja, jotka hajalleen levitessään olivat -lyhentäneet hänen elämäänsä yhtä monella päivällä; olisi luullut -hänen katseellaan imevän tuota lattialle läikähtänyttä kallisarvoista -nestettä, jonka hän hetkisen oli uskonut sisältävän kuolemattomuuden. - -Joskus, kun tämän haihtuneen harhan aiheuttama tuska kävi liian -voimakkaaksi, vanhus loi sumeat silmänsä myöskin Balsamoon, ja -Balsamosta hänen katseensa siirtyi Lorenzan ruumiiseen. - -Tällöin muistutti hän niitä ansaan joutuneita petoeläimiä, jotka -metsästäjä aamusella tapaa koivestaan pyydykseen tarttuneina ja joita -hän kauan potkimalla kiduttaa saamatta niitä kääntämään päätänsä, -mutta jotka metsästyspuukon tai pyssyyn kiinnitetyn painetin pistosta -ärtyneinä vinosti kohottavat veristävät silmäänsä vihaa, kostoa, -moitetta ja kummastusta ilmaisevin katsein. - -"Onko mahdollista", puhui tuo raukeudessaankin vielä niin ilmeikäs -katse, "onko mahdollista, että niin monet onnettomuudet, niin monet -vastoinkäymiset kohtaavat minua niin vähäpätöisen ja alhaisen -olennon tähden kuin tuo mies, jonka näen polvillaan neljän askeleen -päässä itsestäni niin halvan esineen edessä kuin tuo kuollut nainen? -Eikö ole luonnon järjestyksen mullistamista, tieteen totuuksien -kumoamista, järjen järkyttämistä, että kehittymätön oppilas on -vetänyt ylhää mestariaan nenästä? Eikö sanalla sanoen ole tavatonta, -että hiekkajyvänen äkkiä on pysähdyttänyt uljaat ja nopeat -riemuvaunut niiden kaikkivaltiaasta, kuolemattomasta vauhdista?" - -Mitä Balsamoon tulee, joka virui menehtyneenä, äärettömänä, -liikkumatta, melkein elotonna, mikään ihmisajatus ei vielä ollut -pilkistänyt hänen aivojensa veristen usvien lävitse. - -Lorenza, hänen Lorenzansa, Lorenza, hänen vaimonsa, hänen -epäjumalansa, tuo enkelinä ja rakastajattarena kaksin verroin -kallis olento, Lorenza, joka oli hänen riemunsa ja kunniansa, hänen -nykyisyytensä ja tulevaisuutensa, hänen voimansa ja uskontonsa, -Lorenza, sanalla sanoen kaikki, mitä hän rakasti, kaikki, mitä hän -halusi, kaikki, mitä hän maailmassa toivoi, Lorenza oli häneltä iäksi -mennyt! - -Hän ei itkenyt, hän ei vaikeroinut, hän ei edes huokaillut. - -Tuskin oli hänellä aikaa ihmetellä, että niin suuri onnettomuus oli -häntä kohdannut. Hän muistutti niitä kovaosaisia, jotka vedenpaisumus -yllättää vuoteella yön pimeydessä, jotka näkevät unta huoneeseensa -syöksyvästä vedestä, jotka herätessään ja avatessaan silmänsä näkevät -päänsä päällä mylvivän aallon eivätkä ehdi edes huutaa ennenkuin ovat -siirtyneet elämästä kuolemaan. - -Kolmen tunnin aikana Balsamo luuli, että hän oli vaipunut syvän -haudan pohjaan. Mittaamattomassa surussaan hän kuvitteli, että se -mitä hänelle tapahtui, oli niitä synkkiä unia, jotka ahdistelevat -vainajia hautaholvin iäisessä ja pimeässä yössä. - -Hänelle ei enää ollut olemassa Althotasta, siis ei enää vihaa, ei -enää kostoa. Hänelle ei enää ollut olemassa Lorenzaa, siis ei enää -elämää, ei enää rakkautta. Unta, yötä, tyhjyyttä! - -Näin kului aika synkkänä, äänettömänä, rajattomana tässä kammiossa, -jossa veri hyytyi luovutettuaan osan hedelmöittävistä hiukkasistaan -sitä vaativien atoomien elvyttämiseksi. - -Äkkiä kuului yön hiljaisuudessa kolme soittoa. Fritz näkyi tietävän, -että isäntänsä oli Althotaan luona, sillä kello kilahti juuri tässä -huoneessa. Mutta turhaan hän soitti kolme soittoaan tavattoman -kiihkeästi. Ääni haihtui avaruuteen. - -Balsamo ei kohottanut päätänsäkään. Muutaman minuutin kuluttua kuului -sama soitto vielä kimeämpänä toistamiseen, herättämättä Balsamoa -horroksestaan enempää kuin ensi kerrallakaan. - -Sitten jonkun ajan päästä, mutta lyhemmän kuin mitä oli kulunut -kahden ensimäisen soittamisen välillä, kello ikäänkuin hermostuneena -lähetti huoneeseen kolmannella kerralla moni naisen vihlovien ja -levottomien sävelten helinän. - -Hätkähtämättä kohotti Balsamo verkalleen otsansa ja katsahti -kysyvästi ylöspäin haudastaan nousevan kuolleen juhlallisuudella. -Näin katsahti arvattavasti Latsarus, kun Kristuksen ääni häntä -kolmasti kutsui. - -Kello ei lakannut soimasta. Sen yhä kiihtyvä rajuus herätti vihdoin -Lorenzan rakastajan tietoisuuteen. - -Hän irroitti kätensä ruumiin kädestä. Kaikki lämpö oli paennut -hänestä, silti siirtymättä Lorenzaan. - -"Tärkeä uutinen tai suuri vaara", tuumi Balsamo. "Jospa se olisi -suuri vaara!..." - -Hän nousi kokonaan. - -"Mutta miksikä vastaisin tuohon kutsuun?" jatkoi hän huomaamatta -sanojensa kaameata vaikutusta tässä synkässä holvissa, tässä -haudanhiljaisessa kamarissa. "Voiko täst'edes mikään asia maailmassa -kiinnittää mieltäni tai minua peloittaa?" - -Ikäänkuin vastaukseksi hänelle kello silloin iski pronssikylkiinsä -niin rajusti vaskiläpällään, että läppä irtaantui ja putosi lasisen -tislausastian päälle, joka metallisointuisesti helähtäen särkyi, -siroitellen palasensa lattialle. - -Balsamo ei enää vastustellut. Oli sitäpaitsi tärkeätä, että ei -kukaan, ei edes Fritz tullut tapaamaan häntä täällä. Hän astui -horjumatta pontimen luo, painalsi sitä ja astui laskuovelle, joka -verkalleen kuljetti hänet alas takahuoneeseen. - -Sohvan ohi mennessään hän hipaisi saalia, joka oli pudonnut -Lorenzan olkapäiltä, kuin säälimätön ukko järkkymättömänä kuin -kuolema oli siepannut hänet käsivarsilleen. Tämä kosketus, joka -vaikutti elävämmin kuin Lorenza itse, sai tuskallisen väristyksen -puistattamaan Balsamon ruumista. Hän otti saalin ja suuteli sitä, -samalla tukehduttaen siihen huutonsa. - -Sitten hän meni avaamaan oven portaille. Niiden ylimmillä askelmilla -odotti Fritz kalpeana ja läähättävänä, pitäen toisessa kädessään -tuohusta ja toisessa kellonnuoraa, jota hän säikähdyksessään ja -kärsimättömyydessään yhä suonenvedontapaisesti tempoi. - -Isäntänsä nähdessään huudahti hän ensin tyytyväisyydestä, mutta -sitten kummastuksesta ja säikähdyksestä. - -Mutta Balsamo, joka ei tiennyt syytä tähän kaksoishuudahdukseen, -vastasi ainoastaan mykällä kysymyksellä. - -Fritz ei virkkanut mitään; mutta hän, joka tavallisesti oli niin -kunnioittava, rohkeni tarttua isäntäänsä kädestä ja taluttaa hänet -ison venetsialaisen kuvastimen eteen. Tämä kuvastin oli sovitettu -yläpuolelle uunia, jonka kautta päästiin Lorenzan kammioon. - --- Katsokaa toki, teidän ylhäisyytenne, -- virkkoi hän osoittaen -kristallin heijastamaa kuvaa. - -Balsamoa puistatti. Sitten häilähti hänen huulillaan hymy, sellainen -hymy, jonka synnyttää vain ääretön ja parantumaton tuska, -- kuoleman -synkkä hymy. Hän oli todellakin käsittänyt syyn Fritzin säikähdykseen. - -Balsamo oli tunnissa vanhentunut kaksikymmentä vuotta. Silmissä ei -enää ollut kiiltoa, elon väri oli kadonnut poskilta, turtumisen -ja älyttömyyden ilme kuvastui piirteistä, veristä vaahtoa näkyi -suupielissä ja iso veritäplä paidan hohtavanvalkoisella batistilla. - -Balsamo silmäili hetkisen kuvansa voimatta tunkea itseään. Sitten -hän päättäväisesti katsoi kuvastimesta näkyvää muukalaista suoraan -silmiin. - --- Niin, Fritz, niin, -- sanoi hän, -- olet oikeassa. - -Ja huomatessaan uskollisen palvelijan levottoman muodon hän kysyi: - --- Mutta miksi kutsuit minua? - --- Ah, mestari, heidän tähtensä - --- Heidän? - --- Niin. - -Keitä he sitten ovat? - --- Teidän ylhäisyytenne, -- kuiskasi Fritz lähentäen suutansa -Balsamon korvaan, -- ne viisi mestaria. - -Balsamo säpsähti. - --- Kaikkiko? -- kysyi hän - --- Niin, kaikki. - --- Ja ovatko he täällä? - --- Ovat. - --- Yksinäänkö? - --- Eivät; jokaisella on mukanaan asestettu palvelija, joka odottaa -pihalla. - --- Tulivatko he kaikki yhdessä? - --- Tulivat, mestari. He alkavatkin jo käydä kärsimättömiksi, ja sen -vuoksi minä soitin niin monta kertaa ja niin kovasti. - -Kätkemättä edes veritahraa kaulusröyhyksensä pitsien alle, -yrittämättä järjestää pukuaan Balsamo lähti liikkeelle, alkaen astua -portaita alas, kysyttyään ensin Fritziltä, olivatko hänen vieraansa -salissa vaiko isossa työhuoneessa. - --- Salissa, teidän ylhäisyytenne, -- vastasi Fritz seuraten -isäntäänsä. - -Mutta portaitten alipäässä hän rohkaistui pysähdyttämään Balsamon. - --- Onko teidän ylhäisyydellänne minulle mitään käskyä annettavana? -- -virkkoi hän. - --- Ei mitään, Fritz. - --- Teidän ylhäisyytenne... -- jatkoi Fritz änkyttäen. - --- No mitä? -- kysyi Balsamo tavattoman lempeästi. - --- Meneekö teidän ylhäisyytenne heidän luokseen aseettomana? - --- Menen, aivan aseettomana. - --- Ettekö edes ota miekkaanne? - --- Ja miksi ottaisin miekkani, Fritz? - --- Enpä tiedä, -- vastasi uskollinen palvelija luoden katseensa alas; --- minä vain ajattelin, luulin, pelkäsin... - --- Hyvä, mene nyt, Fritz. - -Fritz astui muutaman askeleen totellakseen, mutta kääntyi takaisin. - --- Etkö kuullut? -- kysyi Balsamo. - --- Teidän ylhäisyytenne, tahdoin vain sanoa, että kaksipiippuiset -pistoolinne ovat ebenpuisessa laatikossa pienellä kullatulla pöydällä. - --- Mene, sanon minä, -- vastasi Balsamo. Ja hän astui saliin. - - - - -32. - -Tuomio. - - -Fritz oli aivan oikeassa; Balsamon vieraat eivät olleet saapuneet -hänen asuntoonsa Saint-Clauden kadun varrelle rauhallisessa asussa -enempää kuin hyvänsuovan näköisinäkään. - -Viisi miestä ratsain seurasi matkavaunuja, joissa mestarit olivat -tulleet; viisi kopean ja synkän näköistä, kiireestä kantapäähän -asestettua miestä oli sulkenut katuportin, ja he vartioitsivat sitä -muka herrojansa odotellen. - -Ajajalla ja kahdella lakeijalla, jotka istuivat vaunujen -etuistuimella, oli viittojensa alla kätkettyinä metsästyspuukkoja -ja musketteja. Luultavammin nämä henkilöt olivat saapuneet taloon -Saint-Clauden kadun varrelle jollekin virkatoimitukselle kuin -vieraskäynnille. - -Niinpä näiden Fritzin tuntemien peloittavien miesten yöllinen tulo ja -talon valtaus olikin heti sanomattomasti säikähdyttänyt saksalaista. -Hän oli yrittänyt kieltää heiltä kaikilta sisäänpääsyn, kun hän -vartioluukusta näki saattueen ja arvasi sen olevan asestettu. Mutta -kaikkivaltiaat merkit, jotka epäämättömästi todistivat tulokkaiden -oikeuden, eivät sallineet hänen kauemmin vastustella. Tuskin olivat -muukalaiset paikan herroina, kun he taitavien sotapäälliköiden -tapaan asettuivat talon jokaiselle ovelle, viitsimättä edes peitellä -vihamielisiä aikeitaan. - -Palvelijoina esiintyvät miehet pihalla ja käytävissä ja vaateliaat -mestarit salissa eivät Fritzin mielestä ennustaneet mitään hyvää. -Siksi olikin hän soittanut kellon rikki. - -Kummastumatta, valmistuksitta Balsamo astui saliin, jonka Fritz -jokaiselle vieraalle tulevana kunnianosoituksena oli asianmukaisesti -valaissut. - -Hän näki nuo viisi vierastaan istumassa nojatuoleissa, eikä kukaan -heistä hänen tullessaan noussut. Kun hän, talon isäntä, oli ehtinyt -heihin vilkaista, hän tervehti kohteliaasti. Vasta silloin nousivat -vieraat, vastaten juhlallisesti hänen tervehdykseensä. - -Hän asettui nojatuoliin heidän eteensä, huomaamatta tai olematta -huomaavinaan läsnäolevien omituista ryhmitystä. Nuo viisi -nojatuolia muodostivat todellakin muinaisajan tuomioistuimia -muistuttavan puoliympyrän puheenjohtajineen ja kaksine -lisäjäsenineen tämän kummallakin puolella. Omassa nojatuolissaan -Balsamo taas puheenjohtajaa vastapäätä oli sillä paikalla, joka -kirkolliskokouksissa tai preettorien oikeussaleissa osoitettiin -syytetylle. - -Balsamo ei aloittanut ensimäisenä puhetta, kuten hän olisi tehnyt -jokaisessa muussa tilaisuudessa; hän katseli ympärilleen, tarkkaan -näkemättä, yhä sen tuskallisen puutumuksen vallassa, joka oli -äskeistä iskua seurannut. - --- Sinä näyt ymmärtäneen meidät, veli, -- lausui puheenjohtaja eli -oikeammin se, joka istui keskimäisessä nojatuolissa -- Mutta kovin -kauan sinä viivyttelit, ja me neuvottelimme ja olisiko lähetettävä -sinua noutamaan. - --- Minä en käsitä teitä, -- vastasi Balsamo koruttomasti. - --- Sitäpä minä en uskonut nähdessäni sinun meidän edessämme ottavan -syytetyn paikan ja asennon. - --- Syytetyn? -- sopersi Balsamo epämääräisesti, kohauttaen -olkapäitään. -- Minä en käsitä, -- toisti hän. - --- Aiomme opettaa sinut käsittämään, eikä se lienekään vaikeata, jos -saan uskoa kalpeata otsaasi, sammuneita silmiäsi vapisevaa ääntäsi... -Luulisi, että sinä et kuule. - --- Kyllä minä kuulen, -- vastasi Balsamo ravistaen päätään ikäänkuin -pudistaakseen siitä ajatukset, jotka häntä kiusasivat. - --- Muistatko, veli, -- jatkoi puheenjohtaja, -- että ylihallitus -viime tiedonannossaan ilmoitti sinulle erään veljeskuntamme -tukipylvään suunnittelemasta kavalluksesta? - --- Kenties... kyllä... en sitä kiellä. - --- Sinä vastaat niinkuin levottomalta ja häiriintyneeltä -omaltatunnolta saattaa odottaa. Mutta tyynny... älä menetä -rohkeuttasi; vastaa niin selvästi ja täsmällisesti kuin vaikea ja -vaarallinen asemasi vaatii. Vastaa minulle niin varmasti kuin meidän -vakuuttamiseksemme luulet tarvitsevasi, sillä me emme ole tulleet -tänne ennakkopäätöksin tai viha mielessä. Me edustamme lakia, ja se -puhuu vasta sitten, kun tuomari on syytettyä kuulustellut. - -Balsamo ei vastannut mitään. - --- Toistan sinulle, Balsamo, ja kerran antamani varoitus vastaa sitä -varoitusta, jonka taistelijat antavat toisilleen ennen hyökkäystä: -minä aion hyökätä sinua vastaan laillisilla, mutta voimakkailla -aseilla; puolustaudu. - -Kun läsnäolijat näkivät Balsamon kylmäverisyyden ja -liikkumattomuuden, katsahtivat he toisiinsa jokseenkin kummastuneina -ja loivat sitten silmänsä puheenjohtajaan. - --- Kuulithan, mitä sanoin, Balsamo? -- kysyi viimemainittu. - -Balsamo kumarsi myöntävästi. - --- Olen siis vilpittömänä ja hyväntahtoisena veljenä varoittanut -sinua ja antanut sinun aavistaa kuulusteluni tarkoituksen. Sinua on -valmistettu, pidä puolesi, minä aloitan uudestaan. - --- Tuon ilmoituksen jälkeen, -- jatkoi puheenjohtaja, -- yhdistys -antoi viiden jäsenen toimeksi valvoa Pariisissa sen henkilön hommia, -joka meille oli ilmiannettu kavaltajana. - --- Hankkimamme tiedot eivät suinkaan ole epäilyksen alaisia; saamme -ne tavallisesti, kuten itse tiedät, joko asiallemme uskollisilta -apureilta ihmisten joukossa tai varmoista merkeistä elottomissa -esineissä tai myöskin pettämättömistä oireista ja enteistä niissä -salaperäisissä sommitelmissa, jotka luonto toistaiseksi on ainoastaan -meille paljastanut. Nyt oli eräällä meistä ollut sinua koskeva -ilmestys. Tiedämme, että hän ei koskaan ole erehtynyt; olemme siis -olleet varuillamme ja pitäneet sinua alituisesti silmällä. - -Balsamo kuunteli tätä kaikkea osoittamatta mitään kärsimättömyyden -tai edes itsetietoisuuden merkkiä. Puheenjohtaja jatkoi: - --- Ei ollut helppoa vakoilla sinunlaistasi miestä; sinulla on pääsy -kaikkialle avoinna; sinun tehtävänäsi on hiipiä kaikkialle ja hankkia -itsellesi jalansijaa kaikkialla, missä vihollisillamme on asumus tai -missä he harjoittavat jonkinlaista valtaa. Sinulla on käytettävinäsi -kaikki luonnolliset apuneuvosi, jotka ovat äärettömät, sekä ne, jotka -yhdistys antaa sinulle asiamme edistämiseksi. Kauan olemme häilyneet -epävarmuudessa nähdessämme luonasi käyvän sellaisia vihollisia -kuin Richelieu, rouva Dubarry ja Rohan. Sitäpaitsi pidit viime -kokouksessamme huoneustossamme Rue Plâtrièren varrella puheen, ja se -oli täynnä taitavia käänteitä, mitkä saivat meidät uskomaan sinun -näyttelevän osaa, imarrellessasi tuota parantumatonta sukukuntaa, -etsiessäsi niiden seuraa, jotka me koetamme hävittää maan päältä. -Olemme jonkun ajan sallineet käytöksesi salaperäisyyttä onnellisen -tuloksen toivossa; mutta vihdoin on harha hälvennyt. - -Balsamo säilytti liikkumattomuutensa ja kylmäverisyytensä, joten -puheenjohtaja jo alkoi käydä kärsimättömäksi. - --- On kolme päivää, -- sanoi hän, -- siitä kun lähetettiin viisi -vangitsemismääräystä. Hra de Sartines pyysi ne kuninkaalta, ja hän -antoi ne täytäntöön pantaviksi heti kun ne olivat allekirjoitetut. -Vielä samana päivänä esitettiin ne viidelle tärkeimmistä -asiamiehistämme, jotka ovat hyvin hartaita, hyvin uskollisia -Pariisissa asuvia veljiä. Kaikki viisi pidätettiin; kaksi heistä -vietiin Bastiljiin, jonka kirjoihin heidät merkittiin salaisina -vankeina, kaksi taasen syöstiin Vincennes'n tyrmään ja yksi -sijoitettiin Bicêtren epäterveellisimpään koppiin. Tunnetko sinä nämä -seikat? - --- En, -- virkkoi Balsamo. - --- Sepä on omituista, kun otamme huomioon ne suhteet, joita sinulla -on valtakunnan mahtavien kanssa. Mutta vielä omituisempaa on, että... - -Balsamo kuunteli. - --- Että hra de Sartines'lla voidakseen vangituttaa nämä viisi -uskollista ystäväämme täytyi olla silmiensä edessä se ainoa -kirjelappu, jossa luettavasti on mainittu näiden viiden uhrin nimet. -Tuon kirjelapun lähetti sinulle ylineuvosto vuonna 1769, ja sinun -itsesi oli otettava vastaan uudet jäsenet ja heti osoitettava heille -ylineuvoston heille määräämä asema. - -Balsamo ilmoitti kädenliikkeellä, että hän ei muistanut mitään. - --- Tahdon auttaa muistiasi. Kysymyksessä olevat viisi henkilöä olivat -osoitetut viidellä arabialaisella kirjaimella, ja nuo kirjaimet -vastasivat sinulle annetussa paperissa näiden viiden uuden veljen -nimiä ja salamerkkejä. - --- Saattaa niin olla, -- virkkoi Balsamo. - --- Sinä siis tunnustat? - --- Kaikki, mitä tahdotte. - -Puheenjohtaja vilkaisi jäseniin kiinnittääkseen heidän huomionsa -tähän tunnustukseen. - --- No niin, -- jatkoi hän, -- tuossa samassa luettelossa, ainoassa, -ota huomioosi, joka olisi voinut saattaa veljet vaaraan, oli vielä -kuudes nimi. Muistatko sen? - -Balsamo ei vastannut mitään. - --- Se nimi oli: kreivi de Fenix. - --- Totta, -- myönsi Balsamo. - --- Miksi siis, kun noiden viiden veljen nimet ovat joutuneet -vangitsemiskäskyihin, miksi siis vain sinun nimeäsi kunnioitetaan, -hellitään ja mielellään kuullaan lausuttavan hovissa ja ministerien -odotushuoneissa? Jos veljemme ansaitsevat vankilan, ansaitset sen -myös sinä. Mitä voit siihen vastata? - --- En mitään. - --- Ah, minä arvaan huomautuksesi. Sinä sanonet, että poliisit ovat -omilla salaisilla keinoillaan urkkineet noiden vähemmän tunnettujen -veljien nimet, mutta että heidän on täytynyt kunnioittaa omaasi, -lähettilään, mahtavan miehen nimeä. Vieläpä väittänet että ne eivät -ole edes osanneet epäillä tätä nimeä. - --- Minä en väitä yhtään mitään. - --- Sinun ylpeytesi elää kunniaasi kauemmin. Poliisi ei ole saanut -tietoonsa noita nimiä muuten kuin lukemalla ylineuvoston sinulle -lähettämän salaisen tiedonannon, ja kas tällä tavoin ne ovat saaneet -sen lukeakseen: Sinä olit sulkenut sen lippaaseen, eikö totta? - --- Eräänä päivänä lähti luotasi nainen kantaen tuota lipasta -kainalossaan. Vakoilijamme huomasivat hänet ja seurasivat häntä -poliisiministerin asunnolle Saint-Germainin esikaupunkiin. Olisimme -voineet ehkäistä onnettomuuden heti alussaan; sillä ottamalla lippaan -ja vangitsemalla naisen olisimme jälleen hankkineet itsellemme lepoa -ja varmuutta. Mutta me tottelimme perussääntöjemme määräyksiä, ne -kun käskevät kunnioittamaan niitä salaisia keinoja, joilla eräät -vihityt uskovat palvelevansa asiaamme, vaikka nuo keinot toisinaan -näyttäisivätkin kavallukselta tai varomattomuudelta. - -Balsamo näkyi hyväksyvän tämän väitteen, mutta teki sen niin pienellä -eleellä, että ilman hänen aikaisempaa liikkumattomuuttaan sitä ei -olisi huomattukaan. - --- Tuon naisen onnistui päästä poliisiministerin asuntoon, -- sanoi -puheenjohtaja; -- hän antoi lippaan, ja kaikki tuli ilmi. Onko se -totta? - --- Aivan totta. Puheenjohtaja nousi. - --- Kuka oli tuo nainen? -- huudahti hän. -- Kaunis, intohimoinen, -kiintynyt sinuun ruumiltaan ja sielultaan, sinun hellästi -rakastamasi, yhtä älykäs, yhtä taitava, yhtä notkea kuin joku -pimeyden enkeleistä, jotka auttavat ihmistä menestymään pahassa. -Lorenza Feliciani on sinun vaimosi, Balsamo! - -Onnettomalta pääsi epätoivon kiljahdus. - --- Olet kai todistettu syylliseksi? -- sanoi puheenjohtaja. - --- Tehkää johtopäätöksenne, -- virkkoi Balsamo. - --- En ole vielä lopettanut. Neljännestunti hänen tulostaan -poliisiministerin luo saavuit sinne itse. Hän oli kylvänyt -kavallusta; sinä tulit korjaamaan palkkion. Hän oli kuuliaisena -palvelijana ottanut rikoksen tehdäkseen; sinä tulit komeasti -päättämään häpeällisen työn. Lorenza poistui yksinään. Sinä -epäilemättä kielsit hänet etkä tahtonut antautua vaaraan seuraamalla -häntä. Sinä lähdit voitonriemuisena rouva Dubarryn kanssa, joka oli -kutsuttu sinne kuulemaan suustasi maksun edellytyksellä tekemäsi -ilmiannot... Sinä astuit tuon porton vaunuihin, kuten venemies astui -egyptiläisen syntisen Marian mukana alukseen. Sinä jätit hra de -Sartines'lle paperit, joilla hän saattoi syöstä meidät turmioon, -mutta sinä toit mukanasi lippaan, joka olisi voinut koitua omaksi -turmaksesi meidän piirissämme. Onneksi me näimme; Jumalan valo ei -puutu meiltä, kun sitä tarvitsemme... - -Balsamo kumarsi mitään virkkamatta. - --- Nyt voin tehdä johtopäätökseni, -- lisäsi puheenjohtaja. -- -Kaksi syyllistä ovat ilmiannetut veljeskunnalle: toinen on nainen, -rikostoverisi, joka kenties viattomana, mutta silti tosiasiallisesti -on vahingoittanut asiaamme paljastamalla salaisuuksiamme: toinen olet -sinä, mestari, suurkopti, sinä loistava säde, joka olet ollut kyllin -raukkamainen piiloutuaksesi naisen selän taakse, jotta kavallusta ei -niin selvästi huomattaisi. - -Balsamo kohotti verkalleen kalpeat kasvonsa ja loi asiamiehiin -katseen, josta säkenöi kaikki se tuli, mikä kuulustelun alusta asti -oli kytenyt hänen rinnassaan. - --- Miksi syytätte tuota naista? -- sanoi hän. - --- Oh, tiedämme, että yrität häntä puolustaa; tiedämme, että rakastat -häntä epäjumaloivalla rakkaudella ja että hän on sinulle kaikki -kaikessa. Tiedämme, että hän on sinulle tieteen, onnen ja rikkauden -lähde; tiedämme, että hän on sinulle hyödyllisempi ja arvokkaampi -kuin koko maailma. - --- Te tiedätte sen? -- virkkoi Balsamo. - --- Niin, me tiedämme sen ja me rankaisemme sinua paljoa ankarammin -hänen kauttansa kuin iskemällä sinua itseäsi. - --- Jatkakaa... Puheenjohtaja nousi. - --- Tällainen on tuomiosi: Josef Balsamo on kavaltaja; hän on -rikkonut valansa; mutta hänen tietonsa ovat tavattoman laajat ja -veljeskunnalle hyödylliset. Balsamon täytyy elää sen asian puolesta, -jonka hän on pettänyt; hän kuuluu veljeskunnalle, vaikka onkin -kieltänyt toverinsa. - --- Ahaa! -- huudahti Balsamo synkkänä ja tuimana. - --- Alituinen vankeus suojelee veljeskuntaa hänen uusilta -kavalluksiltaan, samalla kun yhdistyksellä on tilaisuus saada -Balsamolta kaikki se hyöty, jota sillä on oikeus vaatia kaikilta -jäseniltään. Mitä Lorenza Felicianiin tulee, niin kauhea rangaistus... - --- Malttakaa, -- virkkoi Balsamo suurenmoisen tyynellä äänellä. -- -Unohdatte, etten ole puolustautunut; syytetyn pitää saada tilaisuus -puhua asiassaan... Yksi sana riittää minulle, yksi ainoa asiakirja. -Odottakaa silmänräpäys; menen noutamaan lupaamani todistuskappaleen. - -Asiamiehet neuvottelivat hetkisen keskenään. - --- Oh, te pelkäätte, että tappaisin itseni? -- virkkoi Balsamo -katkerasti hymyillen. -- Jos olisin sitä tahtonut, olisin sen jo -tehnyt Tässä sormuksessa on kyllin myrkkyä surmatakseni teidät -kaikki, jos sen avaisin. Tai pelkäättekö pakenevani? Antakaa sitten -jonkun seurata minua, jos haluatte. - --- Mene! -- sanoi puheenjohtaja. - -Balsamo poistui hetkiseksi; sitten kuultiin hänen raskaasti astuvan -portaita alas jälleen. Hän tuli saliin, kantaen olallaan Lorenzan -jäykistynyttä, kylmennyttä ja kalvennutta ruumista, jonka valkoinen -käsi oli riipuksissa. - --- Tämä nainen, jota minä epäjumaloitsin, tämä nainen, joka oli -aarteeni, ainoa omaisuuteni, elämäni, tämä nainen, jonka väitätte -kavaltaneen, -- huudahti hän, -- tässä hän on, ottakaa hänet! Jumala -ei ole odottanut teitä rankaisijoiksi, hyvät herrat, -- lisäsi hän. - -Ja salamannopealla liikkeellä hän antoi ruumiin lipua käsivarsilleen -ja vieriä matolle tuomarien jalkojen juureen, joita vainajan kylmät -hiukset ja hervottomat kädet heidän syvässä kauhussaan hipaisivat, -samalla kun lamppujen valossa nähtiin lumivalkeassa joutsenkaulassa -ammottava kaamean punainen haava. - --- Julistakaa nyt tuomio, -- sanoi Balsamo. - -Peljästyneet tuomarit parahtivat hirveästi ja pakenivat huimaavan -kauhun vallassa ja sanomattomassa hämmingissä. Pian kuultiin hevosten -hirnuvan ja tömistelevän pihalla; portti narahti saranoillaan, ja -sitten seurasi äänettömyys, juhlallinen äänettömyys, joka jälleen -palasi kuoleman ja epätoivon seuralaiseksi. - - - - -33. - -Ihminen ja Jumala. - - -Sillävälin kun juuri kertomamme kauhistava kohtaus oli Balsamon ja -viiden mestarin välillä, mitään ei näennäisesti ollut muuttunut -muualla talossa. Vanhus vain oli nähnyt Balsamon palaavan luokseen -ja vievän oitis pois Lorenzan ruumiin, ja tämä uusi toimenpide oli -johdattanut hänen tietoisuuteensa kaiken, mitä hänen ympärillään -tapahtui. - -Nähdessään Balsamon nostavan ruumiin hartioilleen ja menevän takaisin -alikertaan hän luuli, että tämä oli viimeinen, ikuinen hyvästijättö -miehelle, jonka sydämen hän oli särkenyt, ja hänet valtasi -hylkäämisen pelko, tehden kuoleman kauhut moninkertaisiksi, eritoten -hänelle, joka oli kaikkensa ponnistanut kuolemaa välttääksensä. - -Tietämättä, missä tarkoituksessa Balsamo poistui, tietämättä mihin -hän meni, hän alkoi huutaa: - --- Akharat, Akharat! - -Se oli Balsamon lapsuudennimi, ja hän toivoi, että sillä yhä oli -suurin vaikutusvoima omistajaansa. - -Mutta Balsamo laskeutui yhä. Alas päästyään hän ei edes muistanut -kohotuttaa laskuovea, vaan katosi kauaksi käytävään. - --- Haa, -- huudahti Althotas, -- sellainen on ihminen, sokea ja -kiittämätön eläin! Palaa, Akharat, palaa! Ah, sinulle on kalliimpi -tuo naurettava esine, jota nimitetään naiseksi, kuin minun edustamani -inhimillinen täydellisyys! Sinä annat enemmän arvoa elämän palaselle -kuin kuolemattomuudelle! - --- Mutta ei! -- huudahti hän hetkisen kuluttua. -- Se lurjus on -pettänyt mestarinsa, kuin halveksittava rosvo on hän leikkinyt -luottamuksellani. Hän pelkäsi minun jäävän henkiin, minun, joka -tieteessä olen häntä niin paljoa etevämpi. Hän on tahtonut periä -melkein jo päättämäni vaivaloisen työn hedelmät; hän on virittänyt -minulle ansan, minulle, mestarilleen, hyväntekijälleen. Voi sinua, -Akharat!... - -Ja vähitellen kiihtyi vanhuksen kiukku, hänen poskensa saivat -kuumeisen hohteen; melkein sulkeutuneet silmät elostuivat jälleen -synkästä fosforihehkusta, muistuttaen niitä valoja, joita lapset -kuoleman pyhyyttä pilkaten asettelevat pääkallojen silmäkuoppiin. - -Sitten hän huusi: - --- Palaa, Akharat, palaa! Varo itseäsi! Sinä tiedät, että tunnen -tultasynnyttäviä loihtuja, jotka herättävät yliluonnolliset -henget. Gadin vuorilla olen loihtinut esiin saatanan, hänet, jota -itämaalaiset tietäjät nimittivät Phegoriksi, ja pakoitettuna -nousemaan kammottavista kuiluistaan saatana näyttäytyi minulle. -Samalla vuorella, millä Mooses vastaanotti lain taulut, olen -haastellut niiden seitsemän enkelin kanssa, jotka ovat Jumalan -vihan lähettiläitä. Pelkällä tahtoni voimalla olen sytyttänyt -seitsenhaaraisen kynttilän, jonka Trajanus ryösti juutalaisilta. Varo -itseäsi, Akharat, varo itseäsi! - -Mutta hän ei saanut mitään vastausta. - -Silloin hämmentyivät hänen ajatuksensa yhä enemmän ja enemmän. - --- Etkö siis näe, onneton, -- sanoi hän käheällä, korisevalla -äänellä, -- että kuolema uhkaa temmata minut kuin jonkun tavallisen -luontokappaleen? Kuule, sinä voit tulla takaisin, Akharat; en tee -sinulle pahaa; tule takaisin! Minä luovun tulen esilleloihtimisesta, -sinun ei tarvitse peljätä pahoja henkiä, sinun ei tarvitse peljätä -niitä seitsemää kostonenkeliä. Minä luovun kostosta, ja kuitenkin -voisin lyödä sinut sellaisella peljästyksellä, että menettäisit -järkesi ja tulisit kylmäksi kuin marmori, sillä minä osaan -pysähdyttää verenkierron, Akharat. Palaa siis, en tee sinulle mitään -pahaa; mutta päinvastoin, näetkös, voin tehdä sinulle paljon hyvää... -Älä hylkää minua, Akharat, vaan huolehdi sensijaan elämästäni, niin -kaikki aarteeni, kaikki salaisuuteni ovat sinun. Toimita niin, että -saan elää, Akharat, hoivaa minut elämään opastaakseni ne sinulle. -Katso!... katso!... - -Ja hän osoitti katseellaan ja vapisevalla sormellaan tuhansia -esineitä, papereja ja pergamenttikääröjä, joita oli hajallaan tässä -huoneessa. - -Sitten hän odotteli, herkistyen kuuntelemaan, kuinka voimansa yhä -enemmän uupuivat. - --- Ah, sinä et palaa, -- jatkoi hän; ah, luuletko, että minä tällä -tavoin kuolen? Luulet kai, että kaikki jää sinulle tämän murhan -tehtyäsi, sillä sinä juuri minut tapat! Hullu, sittenkin vaikka -voisit lukea käsikirjoitukset, jotka ainoastaan minun silmäni osaavat -tulkita, vaikka henki antaisikin sinulle parin kolmen vuosisadan -pituisen elämän sekä minun tietoni, sanalla sanoen kyvyn käyttää -näitä keräämiäni aineksia, niin et, sata kertaa et, kuitenkaan tule -perillisekseni! Pysähdy, Akharat; tule takaisin, Akharat, tule -edes hetkiseksi, vaikkapa vain ollaksesi saapuvilla tämän talon -perikadossa, ollaksesi katselemassa komeata näytelmää, jonka sinulle -valmistan. Akharat, Akharat, Akharat! - -Hän ei saanut mitään vastausta, sillä tällävälin Balsamo vastasi -mestarien syytökseen näyttämällä heille murhatun Lorenzan ruumiin; -ja hyljätyn vanhuksen huudot kävivät yhä vihlovammiksi, epätoivo -kahdisti hänen voimansa, ja hänen käheä ulvontansa tunki käytäviin, -levittäen kauhua kauaksi kuten kahleensa katkaisseen tai häkkinsä -rautaristikon särkeneen tiikerin karjunta. - --- Haa, sinä et tule takaisin! -- mylvi Althotas. -- Haa, sinä -halveksit minua, luotat heikkouteeni! Mutta kyllä minä sinulle -näytän. Tulta, tulta, tulta! - -Hän ulvoi nämä huutonsa niin raivokkaasti, että peljästyneistä -vieraistansa vapautunut Balsamo havahtui syvästä surustaan. Hän otti -Lorenzan ruumiin jälleen käsivarsilleen, nousi portaita ylös, laski -taakkansa sohvalle, missä se kaksi tuntia aikaisemmin oli levännyt -unessa, ja asettuen laskuluukulle kohosi äkkiä Althotaan silmien -eteen. - --- Ah, vihdoinkin, -- huudahti vanhus riemuissaan, -- sinä pelkäät! -Sinä olet nähnyt, että kykenen kostamaan puolestani; sinä olet -tullut, ja oikein siinä teitkin; sillä hetkistä myöhemmin olisin -sytyttänyt tämän huoneen tuleen. - -Balsamo katsahti häneen olkapäitään kohauttaen, mutta alentumatta -virkkamaan sanaakaan vastaukseksi. - --- Minulla on jano, -- huusi Althotas, -- minulla on jano! Anna -minulle juotavaa, Akharat. - -Balsamo ei vastannut mitään, ei hievahtanutkaan; hän katseli kuolevaa -ikäänkuin nauttiakseen hänen kuolinkamppailunsa jokaisesta sekunnista. - --- Kuuletko, -- ulvoi Althotas, -- kuuletko sinä? - -Sama äänettömyys, synkkä katselija pysyi yhä yhtä liikkumattomana. - --- Kuuletko, mitä sanon, Akharat? -- kirkui vanhus niin kovalla -äänellä, että olisi luullut hänen raatelevan rikki kurkkunsa -raivatakseen tietä tälle vihansa viimeiselle purskahdukselle. -- -Veteni, anna minulle veteni! - -Althotaan piirteet muuttuivat nyt nopeasti Ei enää ollut tulta -katseessa, vaan ainoastaan kamala hornan kiilto; veri oli paennut -poskilta, liikuntakyky oli lamautunut, hengitys melkein tauonnut. -Hänen pitkät jäntevät käsivartensa, joilla hän oli kantanut pois -Lorenzan kuin lapsen, nuo pitkät käsivarret kohosivat ylös, mutta -hervottomina ja kelmumaisina kuin polyypin raajat. Kiukku oli -kuluttanut ne vähät voimat, mitkä epätoivo hetkiseksi oli elvyttänyt. - --- Haa, -- virkkoi hän, -- haa, en kuole mielestäsi tarpeeksi -nopeasti! Sinä tahdot tappaa minut janoon! Haa, sinä ahmit silmilläsi -käsikirjoituksiani, aarteitani! Luulet niiden olevan käsissäsi! Mutta -malta, malta! - -Ja tehden äärimmäisen ponnistuksen Althotas otti nojatuolinsa -pielusten alta pullon ja avasi korkin. Kun sen sisältö joutui ilman -kanssa kosketukseen, syöksähti pullon suusta liehuva liekki, jota -Althotas levitti ympärilleen kuin taikaolento. - -Heti syttyivät vanhuksen nojatuolin ympärille pinotut -käsikirjoitukset, huoneeseen kasatut kirjat ja suurella vaivalla -Kheopsin pyramiidien kätköistä ja Herkulanumin ensimäisistä -kaivauksista haalitut pergamenttikääröt tuleen, leimahtaen nopeasti -kuin ruuti. Tulimatto levisi marmorilattialle ja esitti Balsamon -silmille jotakin niitä hornan liekehtiviä pyörteitä muistuttavaa, -joista Dante puhuu. - -Althotas kaiketi oletti, että Balsamo ryntäisi liekkien keskelle -pelastaakseen tämän ensimäisen perinnön, jonka vanhus hävitti itsensä -mukana. Mutta hän erehtyi; Balsamo pysyi tyynenä ja eristäysi -liikkuvalle laskuovelle, jotta liekki ei voinut häntä saavuttaa. - -Valkean loimu verhosi Althotaan, mutta sensijaan että olisi -peljästynyt vanhus näytti olevan oikeassa elementissään, ikäänkuin -liekki ei olisi häntä polttanut, vaan pikemmin hyväillyt, samaten -kuin se hyväilee vanhojen linnojemme päätykoristeihin veistettyjä -salamantereja. - -Balsamo katseli häntä yhä; liekki tarttui laudoitukseen ja ympäröitsi -vanhuksen kokonaan; se kiipesi valtavan tammisen nojatuolin jalkaa -pitkin ja, ihmeellistä kyllä, vaikka se jo kärvensi siinä istujan -alaruumista, tämä ei näkynyt sitä tuntevan. - -Päinvastoin tämän ikäänkuin puhdistavan tulen kosketuksesta kuolevan -lihakset kadottivat vähitellen pingoituksensa, ja tavaton, levollinen -kirkkaus laskeutui kuin naamio hänen kasvonpiirteilleen. Ruumiistaan -irtautunut iäkäs profeetta näkyi tällä viimeisellä hetkellään olevan -valmis nousemaan tulivaunuillaan taivaaseen. Tällä viimeisellä -hetkellä kaikkivaltias henki unohtaen aineen ja varmana, ettei sillä -enää ollut mitään odotettavaa, kohosi voimakkaasti niihin ylempiin -ilmapiireihin, joihin tuli näkyi sitä nostavan. - -Tästä hetkestä alkaen Althotaan silmät, jotka lieskan ensi hohteesta -näkyivät saaneen eloisuutensa takaisin, suuntautuivat johonkin -epämääräiseen, etäiseen, mikä ei ollut taivasta eikä maata, vaikka -ne ikäänkuin tahtoivat puhkaista näköpiirin. Tyynenä ja kohtaloonsa -alistuvana, eritellen jokaista aistimusta, kuunnellen jokaista -tuskaa ikäänkuin viimeistä maallista ääntä, vanha tietäjä kumahdutti -jäähyväisensä elämälle ja toivolle. - --- Kas niin, -- sanoi hän, -- minä kuolen ilman kaipausta. Maan -päällä olen omistanut kaiken, tuntenut kaiken, kyennyt kaikkeen, mikä -ihmisvoimille on sallittua. Olin vähällä saavuttaa kuolemattomuuden. - -Balsamo purskahti kaameaan nauruun, jonka kolkko kaiku havahdutti -vanhuksen. - -Silloin singahdutti Althotas hänelle liekkien lävitse, jotka hunnun -tapaan häntä verhosivat, hurjaa majesteetillisuutta ilmaisevan -katseen. - --- Niin, olet oikeassa, -- sanoi hän; -- on jotakin, mitä en ollut -ottanut huomioon. En ollut ottanut huomioon Jumalaa. - -Ja ikäänkuin tämä mahtava sana olisi juurineen riuhtaissut sielun -hänen ruumiistaan Althotas vaipui taaksepäin nojatuolissansa. Hän oli -antanut takaisin Jumalalle sen viimeisen huokauksen, jonka hän oli -toivonut voivansa Jumalalta pidättää. - -Balsamo huoahti; ja koettamatta pelastaa mitään kallisarvoisesta -roviosta, jolle tämä toinen Zoroaster oli laskeutunut kuormaan, hän -palasi alas Lorenzan luo ja irroittaen pontimen antoi laskuoven -kohota takaisin kattoon, missä se asettui paikoilleen ja peitti hänen -silmiltään tuon äärettömän, tulivuorenaukon tavoin kiehuvan uunin. - -Koko yön roihuivat liekit hirmumyrskyn lailla Balsamon pään päällä, -hänen tekemättänsä mitään niitä sammuttaakseen tai niitä paetakseen, -niin tunnoton oli hän kaikelle vaaralle Lorenzan jäykistyneen ruumiin -ääressä. Mutta vastoin hänen odotustaan tuli sammui kulutettuaan -kaiken, nuoleskeltuaan paljaaksi tiiliholvin, jonka arvokkaat -koristukset se oli hävittänyt, ja Balsamo kuuli viimeisen tohinan -Althotaan viimeisten ulvahdusten lailla vaimenevan valitteluksi ja -haihtuvan huokauksiin. - - - - -34. - -Jälleen maan päälle. - - -Richelieun herttua oli makuuhuoneessaan asunnossansa Versaillesissa -juoden vaniljasuklaata hra Raftén seurassa, joka esitti hänelle -joitakin tilejä. Herttuan ajatukset kohdistuivat hänen kasvoihinsa, -joita hän tutki etäämmällä olevasta kuvastimesta, kiinnittämättä -suurta huomiota sihteeriinsä enemmän tai vähemmän tarkkoihin -laskuihin. Äkkiä ilmaisi rasahdus vastaanottohuoneesta, että joku oli -tekemässä vierailun, ja herttua kiirehti nauttimaan lopun suklaata, -samalla kun hän levottomasti katsahti ovelle. Oli aikoja, jolloin -hra de Richelieu vanhojen, keimailevien naisten tavoin oli haluton -vastaanottamaan vieraita. - -Kamaripalvelija ilmoitti hra de Taverneyn. Herttua olisi epäilemättä -jollakin verukkeella siirtänyt ystävänsä käynnin toiseen päivään -tai ainakin toiseen tuntiin; mutta tuskin oli ovi avattu, kun -tungetteleva vanhus ryntäsi huoneeseen, ojensi ohimennen sormenpään -marskille ja riensi heittäytymään tavattoman isoon, mukavaan -nojatuoliin, joka tömähti pikemmin sysäyksestä kuin hänen painostaan. - -Richelieu näki ystävänsä kiitävän ohi niiden satumaisten olentojen -lailla, joihin Hoffmann sittemmin on saanut meidät uskomaan. Hän -kuuli nojatuolin narskahduksen, kuuli valtavan huokauksen ja kääntyi -vieraansa puoleen sanoen: - --- No, parooni, mitä uutta? Sinä näytät synkältä kuin kuolema! - --- Synkältä, -- vastasi Taverney, -- synkältäkö? - --- Niin, peijakas, ei se mielestäni ollut mikään ilon huoahdus, jonka -äsken päästit kuuluville. - -Parooni katsahti marskiin ilmeellä, joka merkitsi, että niin kauan -kuin Rafté oli saapuvilla tuota huokausta ei käynyt selittäminen. -Rafté ymmärsi, vaikkei ollut kääntänyt päätänsäkään, sillä herransa -tapaan hän vilkaisi aina välillä kuvastimeen, ja käsitettyään asian -hän siis hienotuntoisesti poistui. - -Parooni seurasi häntä silmillään, ja kun ovi jälleen sulkeutui hän -virkkoi: - --- Älä sano synkkä, hyvä herttua; sano levoton, kuolettavan levoton. - --- Pyh! - --- Totisesti, -- huudahti Taverney pannen kätensä ristiin, -- älähän -tekeydy noin kummastuneeksi. Nyt olet jo melkein kuukauden ajan -tyynnytellyt minua välttelevillä vastauksilla, sellaisilla kuin: -"En ole tavannut kuningasta" tai: "Kuningas ei ole minua nähnyt" -tai myöskin: "Kuningas on minulle närkästynyt". Tuhat tulimaista, -herttua, ei sillä tavalla vanhalle ystävälle vastata! Kuukausi, -käsitähän toki, tuntuu jo iäisyydeltä! - -Richelieu kohautti olkapäitään. - --- Mitä hiidessä pitäisi minun sitten sinulle sanoa, parooni? -- -vastasi hän. - --- Totuus tietenkin. - --- Totuudenhan jumaliste olen sinulle sanonut; sitähän, jumaliste, -olen toitottanut korviisi! Sinä vain et tahdo sitä uskoa, siinä -kaikki. - --- Kuinka, sinäkö, joka olet herttua ja pääri, Ranskan marski -ja ylikamariherra, tahdot uskotella minulle, ettet ole tavannut -kuningasta, vaikka käyt joka aamu pukeutumis-vastaanotossa? Joutavaa -lörpötystä! - --- Olen sen sinulle sanonut ja toistan sen vielä; uskomatonta, mutta -totta, kolmen viikon aikana käyn minä, herttua ja pääri, Ranskan -marski ja ylikamariherra joka päivä aamu-vastaanotossa... - --- Eikä kuningas puhuttele sinua, -- keskeytti Taverney, -- etkä sinä -puhuttele kuningasta? Luuletko saavasi minut nielemään sellaisen -valheen? - --- Voi, paras parooni, sinä käyt nenäkkääksi; rakas ystävä, sinä -syytät minua valheesta aivan kuin olisimme neljääkymmentä vuotta -nuoremmat ja tahtoisimme haastaa riitaa. - --- Mutta tästä raivostuu, herttua. - --- Ah, se on toista! Raivostu vain, ystäväiseni, raivoissani olen -minäkin. - --- Sinäkö raivoissasi? - --- Niin, ja syystä kyllä. Sillä sanonnan sinulle, että sen päivän -jälkeen kuningas ei ole ollut minua huomaavinaankaan, sanon sinulle, -että hänen majesteettinsa on alati kääntänyt minulle selkänsä! -Ja joka kerta kun katsoin velvollisuudekseni hänelle viehkeästi -hymyillä, kuningas on vastannut hirveällä irvistyksellä! Sanalla -sanoen olen väsynyt olemaan Versaillesissa pilkattavana! Kuule, mitä -olisi minun mielestäsi tehtävä? - -Taverney pureskeli epätoivoisesti kynsiään marskin näin haastaessa. - --- En käsitä tästä mitään, -- virkkoi hän vihdoin. - --- En minäkään, parooni. - --- Luulisi tosiaan, että kuningas huvittelee sinun levottomuudellasi; -sillä miten onkaan... - --- Niin, sitä minäkin ajattelen, parooni. Miten onkaan... - --- Kah, herttua, meidän on koetettava päästä tästä pulasta, on -yritettävä jotakin taitavaa keinoa, jonka avulla kaikki selviää. - --- Parooni, parooni, -- vastasi Richelieu, -- on vaarallista -kiristellä selityksiä kuninkailta. - --- Niinkö luulet? - --- Niin. Tahdotko, että sanon sinulle erään asian? - --- Puhu. - --- No niin, minä aavistelen jotakin. - --- Mitä sitten? -- kysyi parooni ylpeästi. - --- Kas nyt, sinä heti suutut. - --- Enkä mielestäni syyttä suutukaan. - --- Älkäämme siitä sitten sen enempää puhuko. - --- Päinvastoin, puhukaamme; mutta selitähän. - --- Sinut on paholainen riivannut selityksinesi! Se on jonkinlaista -monomaniaa; ole varuillasi. - --- Olet sinä hauska veitikka, herttua; näet kaikkien suunnitelmaimme -keskeytyvän, näet selittämättömän pysähdyksen asiaini kulussa, ja -neuvot minua odottamaan! - --- Minkä pysähdyksen? Anna kuulla. - --- Ensiksikin, kas tässä. - --- Kirje? - --- Niin, pojaltani. - --- Ahaa, everstiltä. - --- Kauniilta everstiltä! - --- No, onko sielläkin jotain tapahtunut? - --- On tapahtunut, että Filip myöskin on lähemmäs kuukauden Reimsissä -odottanut kuninkaan hänelle lupaamaa nimitystä, mutta sitä nimitystä -ei ole kuulunut, ja kahden päivän päästä rykmentti lähtee matkalle. - --- Oh peijakas, lähteekö rykmentti? - --- Lähtee Strassburgiin. Jos siis Filipin valtakirja vielä viipyy -kaksi päivää... - --- Niin? - --- Kahdessa päivässä Filip on täällä. - --- Ymmärrän, poika-parka on unohdettu; sellainen on tavallista tämän -uuden ministeristön järjestämissä virkatoimistoissa. Olisinpa minä -ollut ministeri, niin valtakirja olisi jo lähetetty! - --- Hm, -- jupisi Taverney. - --- Mitä sanot? - --- Sanon, etten usko siitä sanaakaan. -- Miten niin? - --- Jos sinä olisit ollut ministerinä, olisit lähettänyt Filipin -hiiden kattilaan. - --- Oh! - --- Ja hänen isänsä myös. - --- Ohoh! - --- Ja hänen sisarensa vielä kauemmaksi. - --- Sinun kanssasi on hauska jutella, Taverney; sinä olet säteilevän -nerokas; mutta lopettakaamme tähän. - --- Omasta puolestani en pyydä parempaa; mutta poikani ei voi olla -samaa mieltä! Hänen asemansa on sietämätön. Herttua, sinun on -välttämättä tavattava kuningas. - --- Mutta senhän joka päivä teenkin, kuten sinulle sanoin. - --- Ja puhuteltava häntä. - --- Heh, ystäväiseni, kuningasta ei puhutella, ellei hän itse ryhdy -puhuttelemaan. - --- Hänet on siihen pakoitettava. - --- Mutta enhän minä ole paavi. - --- Sitten, -- sanoi Taverney, -- minun täytyy tehdä päätökseni ja -puhua tyttärelleni; sillä tämän asian laita ei ole oikein, herttua. - -Nämä sanat vaikuttivat taikavoimalla. Richelieu oli tunnustellut -Taverneytä; ja hän tiesi hänen olevan yhtä periaatteeton ja -turmeltunut kuin nuoruudenystävänsä herrat Lafare ja Nocé, joiden -oiva maine oli säilynyt täydellisenä. Hän pelkäsi liittoa isän ja -tyttären välillä; hän pelkäsi jotakin, mitä hän ei oikein kyennyt -itselleen selvittämään, sanalla sanoen jotakin, mikä saattaisi hänet -epäsuosioon. -- No, älä pahastu, -- tyynnytti hän; -- minä yritän -vielä kerran. Mutta minä tarvitsen verukkeen. - --- Sellainen sinulla on. - --- Minullako? - --- Epäilemättä. - --- Mikä se olisi? - --- Kuningas on antanut lupauksen. - --- Kelle? - --- Pojalleni. Ja tätä lupausta... - --- No? - --- Sopii hänelle muistuttaa. - --- Se kelpaa tosiaan tekosyyksi. Sinulla on se kirje? - --- Niin. - --- Anna se minulle. - -Taverney veti kirjeen nuttunsa taskusta ja ojensi sen herttualle, -suositellen hänelle rohkeutta ja varovaisuutta samalla kertaa. - -Tuli ja vesi! -- huudahti Richelieu. -- Kyllä me nähtävästi -menettelemme järjettömästi. Mutta saman tekevä, kun viini on -laskettu, täytyy se myöskin juoda. - -Hän soitti kelloa. - --- Tahdon pukeutua, ja valjastuttakaa vaununi, -- käski herttua. -Sitten kääntyen Taverneyhin: -- Aiotko viipyä niin kauan kuin -pukeudun, parooni? -- kysyi hän levottomin ilmein. - -Taverney ymmärsi, että hän kovin pahoittaisi ystäväänsä, jos -myöntäisi. - --- En, paras toveri, se on mahdotonta, -- sanoi hän; -- minulla on -jotakin toimitettavaa kaupungilla. Mainitse minulle kohtauspaikka -missä vain. - --- No linnassa sitten. - --- Olkoon menneeksi, linnassa. - --- On muuten välttämätöntä, että sinäkin näkisit hänen majesteettinsa. - --- Luuletko niin? -- virkkoi Taverney ihastuneena. - --- Minä vaadin sitä; tahdon, että omin silmin vakuuttaudut lupaukseni -täyttämisestä. - --- Enhän minä sitä epäile; mutta kun kerran tahdot... - --- Sopiihan se sinulle yhtä hyvin, häh? - --- Kyllä, totta puhuen. - --- No, odota minua sitten lasiparvekkeella kello yhdeltätoista -sillävälin kun käyn hänen majesteettinsa luona. - --- Olkoon niin, hyvästi! - --- Ei mitään kaunaa, paras parooni, -- sanoi Richelieu, viimeiseen -asti tahtoen välttää hankkimasta itselleen vihollista miehestä, jonka -mahti vielä oli tuntematon. - -Taverney astui jälleen vaunuihinsa ja läksi yksinään ja -mietiskelevänä pitkälle ajelulle puutarhaan, sillävälin kun Richelieu -kamaripalvelijoittensa huostaan jääneenä kaikessa rauhassa nuorenteli -itseään, mikä tärkeä toimitus vei Mahonin mainehikkaalta ja -voitokkaalta sankarilta kokonaista kaksi tuntia. - -Se oli kuitenkin paljoa lyhempi aika kuin mitä Taverney mielessään -oli edellyttänyt siihen kuluvan, ja täsmälleen kello yksitoista -näki tähystelevä parooni marskin vaunujen pysähtyvän Palatsin -ulkoportaitten eteen, missä vartioupseerit kumarsivat Richelieulle -lakeijain saattaessa hänet sisään. - -Taverneyn sydän pamppaili rajusti; hän keskeytti ajelunsa ja asteli -hitaasti, paljoa hitaammin kuin hänen kiihtynyt mielentilansa -olisi sallinut, lasiparvekkeelle, missä hyvä joukko vähemmän -suosittuja hovimiehiä, upseereja anomuskirjeineen ja kunnianhimoisia -pikku aatelismiehiä seisoskeli kuin kuvapatsaat liukkaalla -parketilla, varsin sopivalla alustalla tämänlaatuisille onnettaren -kosiskelijoille. - -Taverney sekoittausi huokaillen väkijoukkoon, mutta kuitenkin pitäen -huolta, että sai valituksi itselleen ikkunakomeron, mistä olisi -marskin tavattavissa tämän palatessa hänen majesteettinsa luota. - -"Oh", mutisi hän hampaittensa välistä, "että täytyy olla karkotettuna -näiden maajunkkarien ja likaisten töyhtöniekkojen joukkoon, minun, -joka kuukausi sitten tuttavallisesti aterioitsin hänen majesteettinsa -pöydässä!" - -Ja hänen rypistyneiden kulmakarvojensa alla heräsi useampi kuin yksi -häpeällinen epäluulo, joka olisi saanut Andrée-paran punastumaan. - - - - -35. - -Kuninkaitten muisti. - - -Lupauksensa mukaan Richelieu oli rohkeasti mennyt asettumaan hänen -majesteettinsa näkyville juuri sillä hetkellä, kun Condén prinssi -ojensi hänelle paidan. Kun kuningas näki marskin, kääntyi hän niin -äkillisellä liikkeellä poispäin, että paita oli pudota lattialle ja -prinssi aivan kummastuneena hiukan peräytyi. - --- Anteeksi, serkkuni, -- sanoi Ludvig XV osoittaakseen prinssille, -että tämä tuima liike ei tarkoittanut häntä. - -Richelieu puolestaan käsittikin varsin hyvin, että kiukku kohdistui -häneen. Mutta kun hän oli saapunut varmassa aikomuksessa tarpeen -tullen esille loihtiakseen kaiken tämän suuttumuksen, jotta saisi -vakavan selityksen, hän muutti rintamaa, kuten oli tehnyt Fontenoyn -luona, ja asettui paikalle, minkä kautta kuninkaan oli kuljettava -työhuoneeseensa. - -Kun kuningas ei enää nähnyt marskia, hän alkoi vapaasti ja -ystävällisesti keskustella. Hän pukeutui, ehdotti metsästysretkeä -Marlyyn ja neuvotteli kauan serkkunsa kanssa; sillä Condén -prinsseillä on aina ollut suuri maine taitavina metsästäjinä. - -Mutta sillä hetkellä, kun hän kaikkien muiden poistuttua oli menossa -työhuoneeseensa, hän huomasi Richelieun miellyttävässä asennossa -valmistelevan tenhoavinta kumarrusta, mikä oli nähty Lauzunin ajoista -asti, ja hän, kuten muistamme, tervehti ylen mestarillisesti. Ludvig -XV pysähtyi melkein hämillään. - --- Vielä täällä, hra de Richelieu? -- sanoi hän. - --- Niin, sire, valmiina teidän majesteettinne palvelukseen. - --- Mutta ettekö sitten lähde Versaillesista? - --- Neljänkymmenen vuoden aikana, sire, olen harvoin poistunut täältä -muuten kuin teidän majesteettinne asioissa. - -Kuningas pysähtyi aivan marskin eteen. - --- Antakaahan kuulla, -- virkkoi hän, -- teillä on minulle jotakin -asiaa, eikö niin? - --- Minullako, sire? -- sanoi Richelieu hymyillen. -- Mitä se olisi? - --- Mutta, lempo soikoon, tehän ahdistelette minua, herttua! Enkö sitä -olisi huomannut? - --- Niin, sire, rakkaudellani ja kunnioituksellani; kiitos, sire. - --- Oh, te ette ole minua ymmärtävinänne; mutta te ymmärrätte minut -oivallisesti. No niin, minulla, muistakaa se, herra marski, ei ole -teille mitään sanottavaa. - --- Eikö mitään, sire? - --- Ei yhtään mitään. - -Richelieu turvautui mitä täydellisimpään välinpitämättömyyteen. - --- Sire, -- virkkoi hän, -- minulla on aina ollut onni sanoa -itselleni sielussani ja omassatunnossani, että hartauteni kuningasta -kohtaan on ollut epäitsekästä; tärkeä seikka, sire, niiden -neljänkymmenen vuoden kuluessa, joista teidän majesteetillenne -mainitsin. Eivät edes kadehtijani voi väittää, että kuningas koskaan -olisi minulle mitään antanut. Siinä suhteessa maineeni onneksi on -horjumaton. - --- No, herttua, pyytäkää, jos jotakin tarvitsette, mutta pyytäkää -pian. - --- Sire, minä en tosiaan tarvitse mitään, ja tällä hetkellä rajoitun -rukoilemaan teidän majesteetiltanne... - --- Mitä? - --- Että suvaitsisitte vastaanottaa kiitokset... - --- Keltä? - --- Sire, eräältä, joka on kuninkaalle suuressa kiitollisuudenvelassa. - --- Mutta sanokaa sitten suoraan! - --- Eräältä, sire, jolle teidän majesteettinne on osoittanut -erinomaisen armon... Ah, kun on saanut kunnian istua teidän -majesteettinne pöydässä, kun on nautinnokseen kuunnellut -hienoaistista ja henkevää keskustelua, hurmaavaa iloisuutta, jotka -tekevät teidän majesteetistanne jumalaisen pöytätoverin, silloin, -sire, ei sitä koskaan unohda, vaan tottuu sitä mielihyvällä alati -muistelemaan! - --- Te olette liukaskielinen imartelija, hra de Richelieu. - --- Oh, sire... - --- Lyhyesti, kenestä te puhutte? - --- Ystävästäni Taverneystä. - --- Ystävästänne? -- huudahti kuningas. - --- Anteeksi, sire. - --- Taverneystä! -- toisti kuningas eräänlaisella kauhulla, joka kovin -kummastutti herttuaa. - --- Mitäpä sille voi, sire! Vanha toveri... Hän pysähtyi -silmänräpäykseksi. - --- Mies, joka on yhdessä minun kanssani palvellut Villarsin johdolla. - -Hän pysähtyi vielä. - --- Tiedätte, sire, että tässä maailmassa on tapana nimittää -ystäviksi kaikkia niitä, jotka tuntee, kaikkia niitä, jotka eivät -ole vihollisiamme; se on kohtelias sana, johon useinkaan ei paljoa -sisälly. - --- Vaarallinen sana, herttua, -- jatkoi kuningas katkerasti: -- sitä -sanaa on säästellen käyteltävä. - --- Teidän majesteettinne neuvot ovat viisauden käskyjä. Hra de -Taverney siis... - --- Hra de Taverney on siveetön ihminen. - --- Kah, sire, -- myöntyi Richelieu, -- kautta ritarikunniani, enkö -sitä aavistellut! - --- Mies, jolta puuttuu hienotuntoisuutta, hra marski. - --- Mitä hänen hienotunteisuuteensa tulee, sire, en puhu siitä teidän -majesteetillenne; vastaan vain asioista, mitkä tiedän. - --- Mitä, ettekö mene takuuseen ystävänne, vanhan toverinne -hienotuntoisuudesta, miehen, joka on kanssanne palvellut Villarsin -johdolla, vieläpä miehen, jonka olette minulle esitellyt? Totta kai -te hänet tunnette! - --- Hänet itsensä kylläkin, sire; mutta en hänen hienotuntoisuuttaan. -Sully sanoi kantaisällenne Henrik IV:lle, että oli nähnyt hänen -kuumeensa poistuvan viheriäiseen viittaan puettuna. Minun täytyy -nöyrästi tunnustaa, sire, että en ole koskaan tiennyt, millaisessa -puvussa Taverneyn hienotunteisuus esiintyy. - --- Sitten, marski, minä sanon sen teille; hän on ilkeä ihminen, joka -on näytellyt häijyä osaa. - --- Oh, kun teidän majesteettinne sen sanoo... - --- Niin, monsieur, minä sen sanon! - --- Hyvä, -- vastasi Richelieu, -- tuolla puheella teidän -majesteettinne karkoittaa kokonaan hämmennyksen!. Ei, sen myönnän, -Taverney ei ole mikään hienotuntoisuuden esikuva, olen sen kyllä -huomannutkin. Mutta käsitättehän, sire, että niin kauan kuin teidän -majesteettinne ei ole suvainnut minulle ilmaista mielipidettänne... - --- Kuulkaa sitten, herraseni: minä inhoan häntä. - --- Ah, tuomio on julistettu, sire. Onneksi miespoloiselle, -- -jatkoi Richelieu, -- on hänellä vaikutusvaltainen puoltaja teidän -majesteettinne luona. - --- Mitä tarkoitatte? - --- Jos isä on onnettomuudekseen suututtanut kuningasta - --- Kovin. - --- Sitä en kiellä, sire. - --- Mitä sitte sanotte? - --- Sanon, että eräs sinisilmäinen ja vaaleakutrinen enkeli... - --- En käsitä teitä, herttua. - --- Ette tietenkään, sire. - --- Mutta kuitenkin tahtoisin teitä käsittää, sen tunnustan. - --- Minunlaistani tolvanaa, sire, vapisuttaa ajatus kohottaa -sen hunnun reunaa, jonka alle kätkeytyy niin paljon suloisia -lemmensalaisuuksia; mutta minä toistan, että sangen suuressa -kiitollisuudenvelassa Taverney on sille, joka hänen edukseen lepyttää -kuninkaallisen vihan. Ah niin, neiti Andrée on epäilemättä enkeli! - --- Neiti Ardrée on pieni hirviö ruumiiltaan niinkuin hänen isänsä on -sielultaan! -- huudahti kuningas. - --- Siunatkoon! -- virkkoi Richelieu kovin kummastuneena. -- Me siis -petyimme, ja tuo kaunis ulkomuoto...? - --- Älkää enää koskaan puhuko minulle siitä tytöstä, herttua; minua -puistattaa, kun häntä vain ajattelenkin. - -Richelieu pani tekopyhästi kätensä ristiin. - --- Oi, hyvä Jumala, -- huudahti hän, -- ulkomuoto pettää... Jos -ei teidän majesteettinne, valtakunnan ensimäinen tuntija, jos ei -teidän majesteettinne, joka olette itse erehtymättömyys, sitä -minulle vakuuttaisi, miten voisin sen uskoa?... Mitä, sire, niinkö -epämuodostunut olento? - --- Vielä pahempaakin, monsieur; häntä vaivaa tauti... kauhea tauti... -siinä oli ansa, hyvä herttua. Mutta Jumalan tähden, ei sanaakaan enää -hänestä, te tappaisitte minut. - --- Oi taivas, -- huudahti Richelieu, -- en avaa enää suutanikaan, -sire. Minäkö aiheuttaisin teidän majesteettinne kuoleman! Oi, mikä -suru! Voi, millainen perhe! Kylläpä se poikaparka on onneton! - --- Mutta kenestä te minulle nyt vielä puhutte? - --- Oh, tällä kertaa eräästä teidän majesteettinne uskollisesta, -vilpittömästä, hartaasta palvelijasta. Niin, hän on todella -esimerkiksi kelpaava, ja oikeinpa olette häntä arvostellutkin. Tällä -kertaa takaan, että suosionosoituksenne eivät ole langenneet harhaan. - --- Mutta kenestä sitten on kysymys, herttua? Puhukaa suunne -puhtaaksi, minulla on kiire. - --- Minä tarkoitan, -- vastasi Richelieu sulavasti, -- edellisen -poikaa ja jälkimäisen veljeä, sire. Tarkoitan Filip de Taverneytä, -sitä urheata nuorta miestä, jolle teidän majesteettinne on antanut -rykmentin. - --- Olenko minä antanut rykmentin jollekulle? - --- Kyllä, sire, rykmentin, jota Filip de Taverney tosin vielä -odottaa, mutta jonka sittenkin olette antanut. - --- Minäkö? - --- Niin totisesti uskon, sire! - --- Te olette hullu. - --- Kah! - --- En ole antanut kerrassaan mitään, marski - --- Todellako? - --- Miksi hitossa tahdotte siihen sekaantua? - --- Mutta, sire... - --- Koskeeko se asia teitä? - --- Minuako? Ei vähääkään. - --- Te olette siis vannonut kiduttavanne minut kuoliaaksi tuohon -rätisevään orjantappurakimppuun sytyttämällänne hiljaisella tulella? - --- Mitäpä sille voin, sire! Minusta näytti (nyt kyllä huomaan -erehtyneeni), minusta näytti, että teidän majesteettinne oli -luvannut... - --- Mutta enhän minä sellaiseen puutu, herttua. Onhan minulla -sotaministerini. En minä jakele rykmenttejä... Rykmentti! Mokoman -valheen ovat teille uskottaneet! Ah, te olette tuon pesäkunnan -asianajaja? Sanoinhan teille, että teitte väärin, kun puhuitte -minulle; nyt olette saattanut vereni aivan kiehuntaan! - --- Oh, sire! - --- Niin, kiehuntaan. Hiisi periköön asianajajan; nyt on -ruuansulatukseni koko päiväksi häiritty. - -Tämän lausuttuaan kuningas käänsi herttualle selkänsä ja riensi -raivoissaan työhuoneeseensa, jättäen Richelieun onnettomammaksi kuin -sanoin voi kuvailla. - -"No, tällä kertaa", mutisi vanha marski, "tietää, mistä päin tuuli -käy". - -Ja tomuttaen itseään nenäliinallaan, sillä taistelun kuumuudessa -hän oli aivan pölyttynyt tekotukastaan varisseesta hiusjauheesta, -Richelieu suuntasi askeleensa parvekkeelle, jonka kulmauksessa hänen -ystävänsä palavalla levottomuudella häntä odotti. - -Tuskin oli marski näyttäytynyt, kun parooni saaliinsa kimppuun -hyökkäävän hämähäkin tavoin kiirehti kuulemaan vereksiä uutisia. -Vilkkain katsein, sydämellisyyttä teeskennellen ja käsivarret sirosti -puuskassa astui hän esiin. - --- No, mitä uutta? -- kysyi hän. - --- Niin, sellaisia uutisia, monsieur, -- vastasi Richelieu -suoristautuen, ivallinen hymy suupielessä ja sipaisten halveksivalla -eleellä poimukaulustaan, -- sellaisia uutisia, että pyydän teitä -olemaan minua enää puhuttelematta. - -Taverney katseli herttuaa kummastuksesta laajentunein silmin. - --- Niin, te olette kovin pahoittanut kuningasta, -- jatkoi Richelieu, --- ja ken pahoittaa kuningasta, loukkaa minua. - -Taverney seisoi hämmästyksissään paikaltaan liikkumatta kuin olisivat -hänen jalkansa kasvaneet kiinni marmorilattiaan. - -Richelieu taasen astui eteenpäin. Ehdittyään lasiparvekkeen ovelle, -missä hänen lakeijansa häntä odotti, hän huusi: - --- Luciennesiin! - -Ja niin hän katosi. - - - - -36. - -Andréen pyörrytyskohtaukset. - - -Kun Taverney oli toipunut ja perusteellisesti ehtinyt syventyä -siihen, mitä hän nimitti onnettomuudekseen, hän käsitti hetken -tulleen hankkia vakava selitys näiden monien ikävyyksiensä -varsinaiselta aiheuttajalta. - -Kiehuen kiukusta ja närkästyksestä hän siis suuntasi kulkunsa Andréen -asunnolle. - -Nuori tyttö viimeisteli juuri pukuaan, kohottaen pyöreitä -käsivarsiaan, sitoakseen korvansa taakse kaksi kapinallista -hiussuortuvaa. - -Andrée kuuli isänsä askeleet eteisestä, juuri kun hän kirja -kainalossa oli astumassa kynnyksensä yli. - --- Ah, hyvää päivää, Andrée! -- virkkoi de Taverney. -- Aiot mennä -ulos? - --- Niin, isä. - --- Yksinäsikö? - --- Kuten näette - --- Olet siis vielä yksinäsi? - --- Nicolen karkaamisen jälkeen en ole ottanut uutta kamarineitoa. - --- Mutta ethän voi yksinäsi pukeutua, Andrée, se vahingoittaa -sinua; nainen, joka sillä tavoin pukeutuu, ei menesty hovissa. Olin -suositellut sinulle jotakuta toista, Andrée. - --- Anteeksi, isä, mutta madame la dauphine odottaa minua. - --- Vakuutan sinulle, Andrée, -- vastasi Taverney kuumentuen -puhuessaan, -- vakuutan sinulle, neitiseni, että tuolla -yksinkertaisuudellasi vielä teet itsesi täällä naurettavaksi. - --- Rakas isä... - --- Naurunalaiseksi joutuminen vahingoittaa kaikkialla, mutta -varsinkin hovissa. - --- Isä, tahdon miettiä asiaa. Mutta tällä hetkellä hänen -kuninkaallinen korkeutensa dauphine suo minulle anteeksi -vaatimattomamman pukuni, siksi että tahdon mahdollisimman pian ehtiä -hänen luokseen. - --- Mene sitten, mutta koetahan tulla takaisin niin pian kuin pääset -vapaaksi; sillä minun on haasteltava kanssasi vakavasta asiasta. - --- Kyllä, isä, -- vastasi Andrée, aikoen jatkaa matkaansa. - -Parooni katseli häntä terävästi. - --- Odota, odota, -- huusi hän, -- ethän voi tuon näköisenä mennä. -Olet unohtanut kasvomaalisi, mademoiselle; olet peloittavan kalpea. - --- Niinkö, isä? -- sanoi Andrée pysähtyen. - --- Mutta mitä sinä itseäsi kuvastimesta katsellessasi oikeastaan -ajattelet? Poskesi ovat vahan vaaleat, ja silmiäsi saartaa suuret -siniset renkaat. Tuollaisena ei kukaan mene ulos, neitiseni, ellei -tahdo peljästyttää ihmisiä. - --- Minulla ei ole enää aikaa muuttaa mitään ulkoasussani, isä. - --- Se on kauheaa, ihan inhoittavaa! -- huudahti Taverney kohauttaen -olkapäitään. -- Mokomia naishenkilöitä on vain yksi maailmassa, ja se -ainoa on minun tyttäreni! Mikä julma kohtalo! Andrée, Andrée! - -Mutta Andrée oli jo ehtinyt portaitten alipäähän. Hän kääntyi. - --- Sano edes olevasi sairas, -- huudahti Taverney; -- tee hiidessä -itsesi toki mielenkiintoiseksi, ellet tahdo laittautua kauniiksi! - --- Oh, mitä siihen tulee, isä, on se minulle helppoa. Voin -valehtelematta sanoa olevani sairas, sillä todellakin tunnen itseni -tällä hetkellä pahoinvoivaksi. - -"Tjaa", mutisi parooni; "se nyt vielä puuttui... sairas!" Sitten hän -lisäsi hampaittensa välistä: "Lempo vieköön nuo siveät nuket!" - -Hän astui tyttärensä kamariin ja ryhtyi siellä tarkkaan tutkimaan -kaikkea, mikä helpoittaisi hänen arveluitaan ja auttaisi hänet -saamaan asiasta jonkun määrätyn käsityksen. - -Sillä välin Andrée kulki puistikon poikki pitkin kukkapengerten -reunustaa. Välillä kohotti hän päätänsä hengittääkseen raittiimpaa -ilmaa; sillä äsken puhjenneiden kukkien tuoksu nousi liian -voimakkaana hänen aivoihinsa aiheuttaen hänelle huimausta. - -Rasittuneena ja horjuen päivänpaahteessa sekä etsien tukea -ympäriltään nuori tyttö saapui, taistellen outoa pahoinvointia -vastaan, Trianonin etusaliin asti, missä kruununprinsessan huoneen -kynnyksellä seisova rouva de Noailles ensi sanakseen antoi Andréen -ymmärtää, että olikin jo aika saapua ja että häntä odotettiin. - -Prinsessan virallinen ääneenlukija, apotti ------ söi parhaillaan -aamiaista hänen kuninkaallisen korkeutensa kanssa, joka toisinaan -osoitti tällaista suosiota tuttavallisesti kohtelemilleen henkilöille. - -Apotti kehui oivallisia voikakkuja, joita saksalaiset emännät niin -taitavasti pinoovat kerman kera tarjotun kahvikupin ympärille. -Lukemisen asemesta hän kertoili Marie-Antoinettelle kaikenlaisia -sanomalehtien toimistoista ja valtiomiehiltä keräämiänsä Wienin -uutisia; sillä siihen aikaan politikoitiin tosiaan yhtä paljon -taivasalla kuin virastojen salaisimmissa sokkeloissa, eikä ollut -suinkaan harvinaista, että ministeriössä saatiin kuulla uutisia, -joita Palais-Royalin herrat tai Versaillesin lehtokujien ritarit -olivat arvanneet, elleivät sepittäneet. - -Apotti jutteli varsinkin viimeisistä viljan kalleudesta johtunutta -salakapinaa koskevista huhuista, jonka kapinan hra de Sartines hänen -sanojensa mukaan kuitenkin oli väleen tukahuttanut lähettämällä viisi -pahinta jyväkeinottelijaa Bastiljiin. - -Andrée astui sisään. Dauphinellakin oli toisinaan päänsärkyä ja -oikkuja. Papin rupattelu oli häntä huvittanut; Andréen kirja, joka -saapui vasta keskustelun jälkeen, tuntui ikävystyttävältä. Senvuoksi -sanoi hän ylimääräiselle lukijattarelleen, että tämän olisi paremmin -otettava ajasta vaari, ja lisäsi, että itsessään hyvä asia oli -oikealla ajallaan vielä parempi. - -Hämillään moitteesta, jonka aiheettomuus koski häneen kipeästi, -Andrée ei vastannut mitään, vaikka hän olisi voinut sanoa isänsä -häntä viivyttäneen sekä olleensa pakoitettu kävelemään hitaasti, -koska tunsi pahoinvointia. - -Ei, hämillään ja tuskaantuneena hän painoi päänsä alas, sulki -silmänsä kuin kuolevainen ja menetti tasapainonsa. Ainoastaan rouva -de Noailles'n väliintulo ehkäisi hänet kaatumasta. - --- Miten teillä on vähän ryhtiä, mademoiselle! -- mutisi hovitapojen -vartijatar. - -Andrée ei vastannut. - --- Mutta, herttuatar, hänhän on sairas! -- huudahti dauphine ja nousi -rientääkseen Andréen luo. - --- Ei, ei, -- vastasi Andrée vilkkaasti, silmät täynnä kyyneliä; -- -ei, teidän korkeutenne, minä voin hyvin tai ainakin voin jo paremmin. - --- Mutta katsokaa toki, herttuatar, hän on yhtä valkoinen kuin -nenäliinansa. Muuten on kaikki minun syyni, joka häntä toruin. -Lapsi-parka, istukaa, minä tahdon sitä. - --- Madame... - --- Kas niin, minä käsken!... Luovuttakaa hänelle saranatuolinne, -herra apotti. - -Andrée istuutui, ja tämän lempeän ystävällisyyden vaikutuksesta hänen -mielensä vähitellen kirkastui ja väri palasi hänen poskilleen. - --- Kas niin, mademoiselle, voitteko nyt lukea? -- kysyi -kruununprinsessa. - --- Oh, kyllä, aivan varmaan; toivon ainakin. - -Ja Andrée avasi kirjansa siitä kohdasta, mihin eilen oli lopettanut -lukemisensa, ja alotti äänellä, jonka hän koetti tehdä mahdollisimman -selväksi ja miellyttäväksi. - -Mutta tuskin oli hänen katseensa liidellyt pari kolme sivua, kun -hänen silmiensä edessä leijailevat pienet mustat atoomit rupesivat -pyörimään, vapisemaan ja kävivät epäselviksi. - -Andrée kalpeni uudestaan, kylmä hiki nousi rinnalta hänen otsalleen -ja mustat renkaat, joista Taverney niin katkerasti oli tytärtään -moittinut, laajenivat hänen silmiensä ympärillä, niin että dauphine, -joka Andréen epäröidessä oli kohottanut päätänsä, huudahti: - --- Vielä!... Katsokaa, herttuatar, tyttö on todella sairas, hän menee -tainnuksiin. - -Ja tällä kertaa kruununprinsessa itse riensi noutamaan pullon -hajusuolaa, jota hän antoi lukijattarensa hengittää. Täten toipuneena -Andrée yritti jälleen ottaa kirjansa, mutta turhaan; hänen käsiinsä -oli jäänyt hermostunut vavistus, jota muutamaan minuuttiin mikään ei -voinut tyynnyttää. - --- Aivan varmasti, herttuatar, -- virkkoi Marie-Antoinette, -- -Andrée on kovin sairas, enkä tahdo, että hän tänne jäämällä pahentaa -tilaansa. - --- Sitten neidin on viipymättä palattava kotiinsa. - --- Miksi niin, madame? -- kysyi kruununprinsessa. - --- Siksi, -- vastasi hovinainen syvään kumartaen, -- että isorokko -alkaa tällä tavalla. - --- Isorokko?... - --- Niin, pyörrytyksellä, tainnuksiin menolla, vilunväreillä. Apotti -luuli rouva de Noailles'n mainitseman vaaran kovin uhkaavan itseään, -sillä hän nousi heti ylös ja käyttäen hyväkseen naishenkilön -pahoinvoinnin suomaa tilaisuutta hän muka hienotuntoisuudesta hiipi -pois varpaillaan niin taitavasti, että kukaan ei hänen katoamistaan -huomannut. - -Kun Andrée näki itsensä niin sanoaksemme dauphinen käsivarsilla, -häpeä siitä, että sillä tavoin oli vaivannut niin ylhäistä -prinsessaa, antoi hänelle jälleen voimia tai pikemmin rohkeutta. Sen -vuoksi hän lähestyi ikkunaa helpommin hengittääkseen. - --- Sillä tavoin ei oteta raitista ilmaa, rakas neitiseni, -- sanoi -dauphine. -- Palatkaa kotiinne, minä lähetän jonkun teitä saattamaan. - --- Oh, vakuutan teille, madame, -- vastasi Andrée, -- että olen jo -aivan toipunut. -- Voin kyllä yksinäni mennä kotiin, koska teidän -korkeutenne suvaitsee antaa minulle luvan lähteä. - --- Niin, niin, ja olkaa levollinen, -- rauhoitti kruununprinsessa, --- teitä ei enää toruta, koska olette niin herkkätunteinen, pieni -veitikka. - -Liikutettuna tästä ystävällisyydestä, joka todisti melkein -sisarellista osanottoa, Andrée suuteli suojelijattarensa kättä ja -lähti huoneesta dauphinen seuratessa häntä levottomana silmillään. -Kun hän oli ehtinyt alas portaista, prinsessa huusi hänelle ikkunasta: - --- Älkää palatko heti asuntoonne, mademoiselle; kävelkää ensin -hiukkasen puutarhassa, tämä päiväpaiste tekee teille hyvää. - --- Ah, hyvä Jumala, teidän ylhäisyytenne on minulle niin armollinen! --- vastasi Andrée hiljaa. - --- Ja olkaa hyvä ja lähettäkää minulle takaisin apotti, joka on -tuolla tekemässä kasvitieteellisiä tutkimuksia hollantilaisten -tulpaanien neliössä. - -Tavatakseen apotin täytyi Andréen tehdä mutka; hän astui -kukkasarkojen välitse. - -Hän käveli pää kumarassa, vielä hiukan näännyksissä omituisista -pyörrytyskohtauksista, joita hän oli aamusta asti kokenut, -eikä kiinnittänyt mitään huomiota kukkivien pensasaitojen ja -valkopyökki-lehtojen yli lentäviin säikähtyneihin lintuihin enempää -kuin ajuruohossa ja tuoksuvissa sireenipensaissa suriseviin -mehiläisiinkään. - -Hän ei edes huomannut parinkymmenen askeleen päässä itsestään -kahta keskenään haastelevaa miestä, joista toinen seurasi häntä -hämmentynein ja levottomin katsein. - -He olivat Gilbert ja hra de Jussieu. - -Edellinen kuunteli lapioonsa nojaten oppinutta professoria, joka -hänelle selitteli, miten herkkiä kasveja oli kasteltava, joten vesi -vain keveästi kostuttaisi maata, siihen pysähtymättä. - -Gilbert näkyi perin innokkaasti kuuntelevan opetusta, ja hra de -Jussieun mielestä tämä tulinen rakkaus tieteeseen olikin aivan -luonnollista, sillä hänen opetuksensa oli sellaista, joka yleisillä -luennoilla nostatti suosionhuutoja opiskelevien penkeiltä. Ja eikö -köyhälle puutarhurille ollut arvaamaton onni saada nauttia niin -suuren mestarin opastusta itse luonnon helmassa? - --- Näette, hyvä nuorukainen, teillä on tässä neljää maanlaatua, --- sanoi hra de Jussieu, -- ja jos tahtoisin, voisin vielä löytää -kymmenen muuta sekoitettuna näihin neljään päälajiin. Mutta -puutarhurin oppilaalle olisi eroitus ehkä liian hieno. Kuitenkin -on niin, että kukkasten viljelijän pitää maistaa maata aivan kuin -puutarhurin on maisteltava hedelmiä. Käsittänettehän minut, Gilbert? - --- Kyllä, monsieur, -- vastasi Gilbert tuijottavin silmin ja suu -raollaan, sillä hän oli nähnyt Andréen, ja paikaltaan, missä hän -nyt seisoi, hän saattoi yhä katsella tyttöä, antamatta professorin -aavistaa, että hänen opetustaan ei täysin tarkkaavaisesti ja -ymmärryksellä kuunneltu. - --- Maistaakseen maata, -- jatkoi hra de Jussieu, jota Gilbertin -näennäisesti odottava äänettömyys yhä vietteli puhumaan, -- asetetaan -kourallinen multaa harvaan vasuun, johon ylhäältäpäin varovaisesti -pirskoitetaan muutama vesipisara, ja sitten maistetaan tätä vettä, -kun se on suotautunut mullan läpi ja tihkuu vasun pohjasta ulos. -Eräiden luonnonainesten suolaperäinen, kitkerä, äitelä tai tuoksuva -maku soveltuu erinomaisesti niiden kasvien nesteisiin, joita siinä -tahdotaan viljellä; sillä luonnossa, sanoo entinen suojelijanne hra -de Rousseau, kaikki on yhdenmukaisuutta, samallaistumiseen pyrkimistä. - --- Hyväinen aika! -- huudahti Gilbert ojentaen käsivartensa - --- Mikä nyt on? - --- Häh pyörtyy, monsieur, hän pyörtyy! - --- Kuka hän? Oletteko hullu? - --- Hän, hän! - --- Hän? - --- Niin, -- vastasi Gilbert kiihkeästi, -- eräs naishenkilö. - -Sekä hänen säikähdyksensä että kalpeutensa olisivat ilmiantaneet -hänet samoin kuin sana hän, ellei hra de Jussieu olisi kääntänyt -silmiään toisaalle seuratakseen hänen kätensä suuntaa. - -Tähän suuntaan katsoessaan hra de Jussieu näki todellakin Andréen, -joka oli laahustanut erään valkopyökin taakse ja sinne päästyään -lysähtänyt penkille, jääden siihen liikkumattomaksi ja ollen -menettämäisillään viimeisenkin tajuntansa. - -Oli juuri se hetki, jolloin kuninkaan oli tapana käydä madame la -dauphinen luona, ja nyt hän juuri saapui hedelmäpuutarhan kautta, -joka eroitti ison Trianonin pienestä. Hänen majesteettinsa ilmaantui -siis aivan äkkiä. - -Hänellä oli kädessään punainen, ihmeellisen aikaisin kypsynyt -persikka, ja oikeana itsekkäänä kuninkaana hän mietti, eikö Ranskalle -olisi paljoa onnellisempaa, että hän itse söisi tuon persikan kuin -että se annettaisiin dauphinelle. - -Hra de Jussieun kiire rientää Andréen luo, jota likinäköinen kuningas -tuskin eroitti, vielä vähemmin tunsi, sekä Gilbertin tukahutetut, -suurinta kauhua ilmaisevat huudot saivat hänen majesteettinsa -astumaan ripeämmin. - --- Mikä on, mikä on? -- kysyi Ludvig XV, lähestyen -valkopyökki-ryhmää, josta hänet enää eroitti vain käytävän leveys. - --- Kuningas! -- huudahti hra de Jussieu, kannatellen nuorta tyttöä -käsivarsillaan. - --- Kuningas! -- mutisi Andrée mennen kokonaan tainnuksiin. - --- Mutta kuka siellä sitten on? -- toisti Ludvig XV. -- Nainen? Mikä -häntä vaivaa, sitä naishenkilöä? - --- Pyörtymys, sire. - --- Ah, antakaahan nähdä, -- virkkoi Ludvig XV. - --- Hän on aivan tajutonna, sire, -- lisäsi hra de Jussieu, osoittaen -penkille ojentunutta jäykkää ja liikkumatonta tyttöä, jonka hän oli -siihen laskenut. - -Kuningas lähestyi, tunsi Andréen ja huudahti kauhistuen: - --- Taas!... Oih, tämähän on hirveätä! Sellaista tautia potevien olisi -pysyttävä kotonaan; on sopimatonta tuolla tavoin kaiken päivää kuolla -ihmisten nähden. - -Ja Ludvig XV kääntyi äkkiä takaisin mennäkseen pikku Trianonin -paviljonkiin ja mutisi satoja epämieluisia asioita Andrée-poloisesta. - -Hra de Jussieu, joka ei tuntenut aikaisempia tapahtumia, seisoi -hetkisen aivan hämillään; sitten hän kääntyi ja nähden kymmenen -askeleen päässä Gilbertin pelkoa ja levottomuutta ilmaisevassa -asennossa huusi: - --- Tule tänne, Gilbert; sinä olet voimakas, saat kantaa neiti de -Taverneyn hänen asuntoonsa. - --- Minäkö! -- sanoi Gilbert hätkähtäen. -- Minäkö kantaisin häntä, -minäkö veisin hänet vuoteeseensa? En, en; sitä hän ei minulle koskaan -antaisi anteeksi, ei koskaan! - -Ja hän kiiti pois kuin hullu, huutaen apua. - - - - -37. - -Tohtori Louis. - - -Muutaman askeleen päässä paikalta, missä Andrée oli mennyt -tainnuksiin, työskenteli kaksi puutarharenkiä, ja Gilbertin huudoista -riensivät nämä saapuville ja kantoivat hra de Jussieun käskyä -totellen Andréen hänen kammioonsa, sillä välin kun Gilbert kaukaa ja -pää kumarassa seurasi tätä tunnotonta ruumista synkkänä kuin uhrinsa -paarien jälestä kulkeva murhamies. - -Heidän saavuttuaan ulkoportaille hra de Jussieu vapautti -puutarharengit taakastaan. Andrée oli nyt avannut silmänsä. - -Äänten melu ja merkitsevä hoppu, jota sattuu kaikissa -onnettomuustapauksissa, vietteli hra de Taverneyn ulos huoneesta. -Tämä näki tyttärensä yhä horjuvana yrittävän nousta astuakseen hra -de Jussieun tukemana portaita ylös. Hän riensi esille ja kysyi kuten -kuningas oli kysynyt: - --- Mikä on, mikä on? - --- Ei mikään, isäni, -- vastasi Andrée heikosti, -- pahoinvointia, -hiukan päänkivistystä. - --- Neiti on siis teidän tyttärenne, monsieur? -- sanoi hra de -Jussieu, tervehtien. - --- Niin on, monsieur. - --- En siis voisi jättää häntä parempiin käsiin; mutta kysykää taivaan -nimessä lääkärin neuvoa. - --- Oh, ei se mitään ole, -- sanoi Andrée. - -Ja Taverney toisti: - --- Varmaan se ei ole mitään. - --- Toivoakseni ei, -- virkkoi hra de Jussieu; -- mutta neiti oli -todellakin hyvin kalpea. - -Sitten hän saatettuaan Andréen portaitten ylimmälle askelmalle sanoi -hyvästi. - -Isä ja tytär jäivät kahden kesken. Taverney, joka Andréen -poissaollessa ei ollut laiminlyönyt kaikin puolin harkita asiaa, -tarttui seisaalleen jäänyttä Andréeta kädestä, vei hänet sohvalle -istumaan ja istahti itse hänen viereensä. - --- Anteeksi, monsieur, -- sanoi Andrée; -- mutta olkaahan hyvä ja -avatkaa ikkuna; minä tarvitsen ilmaa. - --- Minulla oli aikomus vakavasti puhella kanssasi, Andrée, ja tässä -häkissä, joka sinulle on annettu asunnoksi, henkäyskin kuuluu joka -puolelle; mutta saman tekevä, minä puhun hiljaa. - -Ja hän avasi ikkunan, palaten sitten istumaan tyttärensä viereen, ja -virkkoi päätään pudistaen: - --- Täytyy myöntää, että kuningas, joka alussa oli osoittautunut meitä -kohtaan niin huomaavaiseksi, ei anna todistusta kohteliaisuudestaan -jättämällä sinut asumaan tällaiseen hökkeliin. - --- Rakas isä, -- vastasi Andrée, -- tiedättehän, että se on tämän -linnan suuri puutteellisuus. - --- Olkoonpa ahdasta muille, -- sanoi Taverney vihjaavalla hymyllä, -- -sen voin, jos tiukka tulee, käsittää, tyttäreni; mutta kun on kysymys -sinusta, en sitä tosiaan käsitä. - --- Teillä on liian suuria ajatuksia minusta, isä, -- vastasi Andrée -hymyillen, -- mutta valitettavasti eivät kaikki ole samaa mieltä. - --- Päinvastoin, tyttäreni, kaikki, jotka sinut tuntevat, ajattelevat -kuten minä. - -Andrée kumarsi niinkuin hän olisi kumartanut kiittääkseen vierasta -henkilöä, sillä nämä isän kohteliaisuudet alkoivat tehdä hänet vähän -levottomaksi. - --- Ja, -- jatkoi Taverney samaan mairittelevaan sävyyn, -- ja... -kuningas tuntee sinut luullakseni? - -Puhuessaan hän heitti tyttäreensä katseen, jonka tutkiva ilme oli -sietämätön. - --- Kuningashan tuntee minua perin vähän, -- vastasi Andrée mitä -luonnollisimmalla tavalla, -- ja arvatakseni olen varsin vähäpätöinen -hänen silmissään. - -Nämä sanat kuullessaan parooni hätkähti. - --- Vähäpätöinen! -- huudahti hän. -- En tosiaan ollenkaan käsitä -sanojasi, neitiseni. Vähäpätöinen! Kylläpä sinä arvostelet itsesi -kovin halvaksi! - -Andrée katseli isäänsä kummastuneena. - --- Niin, niin, -- jatkoi parooni, -- minä sanon ja toistan sen, että -liiallisessa kainoudessasi aivan unohdat oman arvosi. - --- Oi, monsieur, te liioittelette kaikkea. Kuningas on tosin -heltynyt perheemme onnettomuuksista; hän on suvainnut tehdä jotakin -hyväksemme; mutta hänen majesteettinsa valtaistuinta ympäröi niin -monet onnettomat, hänen kuninkaallinen kätensä jakelee niin paljon -lahjoja, että hyväntyön jälkeen meidän ehdottomasti täytyi joutua -unhoon. - -Taverney katseli tytärtään terävästi, vieläpä eräänlaisella ihailulla -hänen varovaisuutensa ja läpitunkemattoman vaiteliaisuutensa vuoksi. - --- Kas niin, -- virkkoi hän siirrähtäen lähemmäksi, -- kas niin, -rakas Andrée, isäsi on ensimäinen anoja, joka kääntyy puoleesi, ja -toivon, ettet häntä sellaisena työnnä pois. - -Andrée katseli nyt vuorostaan isäänsä selitystä pyytävän naisen -tapaan. - --- Kas niin, -- jatkoi parooni, -- me kaikki rukoilemme sinua, puhu -puolestamme, tee jotakin omaistesi hyväksi... - --- Mutta miksi te tätä minulle sanotte? Mitä tahdotte minua tekemään? --- huudahti Andrée kummastuneena lauseen sävystä ja sisällöstä. - --- Oletko halukas vai etkö anomaan jotakin minulle ja veljellesi? -Puhu. - --- Isä, -- vastasi Andrée, -- teen kaiken, mitä käskette minun tehdä; -mutta ettekö sentään pelkää, että osoittaudumme liian ahneiksi? -Kuningas on jo lahjoittanut minulle koristeen, jonka sanotte olevan -enemmän kuin sadantuhannen livren arvoinen. Hänen majesteettinsa on -sitäpaitsi luvannut veljelleni rykmentin. Me anastamme siis melkoisen -määrän hovin suosionosoituksista. - -Taverney ei voinut hillitä vihlovaa ja halveksivaa naurua. - --- Neidin mielestä, -- sanoi hän, -- on siis kaikki riittävästi -maksettu? - --- Tiedän, isä, että teidän ansionne ovat suuret, -- vastasi Andrée. - --- Kuka lemmossa, -- huudahti Taverney kärsimättömästi, -- puhuu -sinulle minun ansioistani? - --- Mutta mistä te sitten puhutte? - --- Kyllä sinä totta totisesti aivan naurettavasti minulle -teeskentelet! - --- Mitäpä teeskenneltävää minulla olisi, hyvä Jumala? -- kysyi Andrée. - --- Mutta minä tiedän kaiken, tyttäreni! - --- Tiedätte...? - --- Kaiken, sanon sinulle. - --- Minkä kaiken, monsieur? - -Ja tämä kömpelö hyökkäys mitä puhtainta omaatuntoa vastaan nostatti -vaistomaisen punan Andréen kasvoille. - -Isän kunnioitus lastaan kohtaan hillitsi Taverneyn yhä -arkaluontoisemmiksi käyvistä kysymyksistään. - --- No, olkoon sitten, kuten tahdot, -- sanoi hän; -- sinä, huomaan, -haluat näytellä varovaista ja salaperäistä; olkoon niin! Sinä tahdot -jättää isäsi ja veljesi unohduksessa menehtymään. Hyvä on, mutta -muista sanani: ken ei heti alussa anasta itselleen valtaa, joutuu -vaaraan, ettei sitä koskaan saavuta. - -Ja Taverney pyörähti kantapäillään. - --- En ymmärrä teitä, isä, -- virkkoi Andrée. - --- Hyvä, hyvä, mutta minä kyllä ymmärrän itseni, -- vastasi Taverney. - --- Kahden puhuessa se ei riitä. - --- No, minä esitän ajatukseni selvemmin: Käytä kaikkea sitä ovelaa -valtioviisautta, jolla luonto on sinut varustanut ja joka on -suku-avumme, tilaisuuden tarjoutuessa rakentaaksesi perheemme ja oman -onnesi. Kun ensi kerran näet kuninkaan, sano hänelle, että veljesi -yhä odottaa nimitystään ja että sinä hiudut ilmattomassa huoneessa, -josta puuttuu näköala. Sanalla sanoen, älä tee itseäsi naurettavaksi -liiallisella rakkaudella ja liian suurella epäitsekkyydellä. - --- Mutta, monsieur... - --- Sano se kuninkaalle vielä tänä iltana. - --- Mutta missä sitten luulette minun tapaavan kuninkaan? - --- Ja lisää, että hänen majesteetilleen ei edes sovi tulla... Juuri -kun Taverney epäilemättä selvemmillä sanoilla oli nostamaisillaan -Andréen rinnassa jo kumeana kerääntyvän myrskyn ja pakoittamaisillaan -hänet selitykseen, joka olisi valaissut salaisuuden, kuultiin -askeleita portailta. - -Parooni keskeytti heti puheensa ja riensi porraskaiteelle katsomaan, -kuka tuli hänen tyttärensä luo. Kummastuksekseen Andrée näki isänsä -vetäytyvän seinämälle. - -Melkein samassa astui kruununprinsessa huoneeseen musta pukuisen, -pitkään keppiin nojaavan herrasmiehen seurassa. - --- Teidän korkeutenne! -- huudahti Andrée, kooten kaikki voimansa -mennäkseen dauphinea vastaan. - --- Niin, pikku potilas, -- vastasi prinsessa, -- tuon teille -lohdutusta ja lääkärin. Tulkaa, tohtori. Ah, hra de Taverney, -- -jatkoi prinsessa tuntiessaan paroonin, -- tyttärenne sairastaa, -ettekä te siitä lapsesta paljoa huolehdi. - --- Madame... -- änkytti Taverney. - --- Tulkaa lähemmäksi, tohtori, -- kehoitti dauphine hänelle -ominaisella herttaisella ystävällisyydellä; -- tulkaa, koettakaa tätä -valtimoa, katselkaa noita raukeita silmiä ja sanokaa minulle, mikä -kipu suojattiani vaivaa. - --- Oi, madame, madame, miten ystävällistä! -- mutisi nuori tyttö. -- -Miten uskallan vastaanottaa teidän kuninkaallisen korkeutenne?... - --- Tässä asumuksessa, tarkoitatte, rakas lapsi; sitä pahempi minulle, -joka olen teidät niin huonosti sijoittanut; tahdon ajatella asiaa. -Kas niin, lapseni, antakaa kätenne lääkärilleni, hra Louis'lle, ja -olkaa varuillanne: hän on samalla sekä ajattelija, joka arvaa, että -oppinut, joka näkee. - -Andrée ojensi hymyillen kätensä tohtorille. - -Tämä, vielä nuori mies, jonka älykkäät piirteet todistivat, mitä -dauphine oli hänen puolestaan luvannut, ei ollut huoneeseen tultuaan -lakannut katselemasta ensin potilasta, sitten asuntoa ja vihdoin isän -omituista, ainoastaan nolostumista, vaan ei ollenkaan levottomuutta -ilmaisevia kasvoja. - -Oppinut oli nyt näkevä, filosofi oli ehkä jo arvannut. - -Tohtori Louis tutki kauan nuoren tytön valtimoa ja kyseli häneltä -taudin oireita. - --- Tunnen tavatonta inhoa kaikkeen ravintoon, -- vastasi Andrée, -- -äkillisiä tempomisia, kovaa kuumuutta, joka äkkiä nousee päähän, -värähdyksiä, sydämentykytystä ja pyörrytystä. - -Andréen puhuessa synkistyi lääkärin muoto yhä enemmän. Lopuksi hän -päästi tytön käden ja käänsi silmänsä poispäin. - --- No, tohtori, -- virkkoi prinsessa lääkärille, -- _quid_? Niinhän -neuvoa kysyvät sanovat. Onko lapsi vaarallisesti sairas, ja -tuomitsetteko hänet kuolemaan? - -Lääkäri loi silmänsä jälleen Andréehen ja tarkkasi häntä vielä kerran -äänetönnä. - --- Madame, -- sanoi hän, -- neidin sairaus on kaikkein -luonnollisimpia. - --- Onko se vaarallista? - --- Ei, ei, ylimalkaan, -- vastasi lääkäri hymyillen. - --- No, hyvä sitten, -- sanoi prinsessa hengittäen keveämmin; -- älkää -häntä liiaksi rohdoilla kiusatko. - --- Oh, minä en kiusaa häntä laisinkaan, madame. - --- Mitä, ettekö määrää hänelle mitään lääkkeitä? - --- Neidin vaivassa eivät mitkään lääkkeet mitään tehoa. - --- Niinkö? - --- Niin, madame. - --- Eivätkö mitkään? - --- Eivät. - -Ja ikäänkuin välttääkseen pitempää selitystä lääkäri sanoi hyvästi -prinsessalle sillä verukkeella, että hänen potilaansa odottivat hänen -käyntejään. - --- Tohtori, tohtori, -- ehätti dauphine, -- jos ette sanonut tuota -vain rauhoittaaksenne minua, niin olen itse paljoa sairaampi kuin -neiti de Taverney. Älkää siis unohtako iltakäynnillänne tuoda niitä -pastilleja, jotka minulle lupasitte unta saadakseni. - --- Madame, valmistan ne itse heti kotiin päästyäni. Ja hän läksi. - -Dauphine jäi lukijattarensa luo. - --- Rauhoittukaa siis, rakas Andrée, -- virkkoi hän ystävällisesti -hymyillen; -- tautinne ei ole mitään peloittavampaa, koska tohtori -Louis lähti kirjoittamatta lääkkeitä. - --- Sitä parempi, madame, -- vastasi Andrée; -- sillä silloin minun ei -tarvitse keskeyttää palvelustani teidän kuninkaallisen korkeutenne -luona, jota keskeytystä minä ennen kaikkea pelkään. Mutta, suokoon -oppinut lääkäri minulle anteeksi, minä kärsin kuitenkin paljon, -madame, sen vakuutan. - --- Mitään vaikeampaa sairautta ei se sentään voi olla, koska lääkäri -sille hymyilee. Nukkukaa siis, lapseni; minä lähetän jonkun teitä -hoivaamaan, sillä näen olevanne yksin. Olkaa hyvä ja seuratkaa minua, -hra de Taverney. - -Hän ojensi kätensä Andréelle ja lähti lohdutettuaan häntä, kuten oli -luvannut. - - - - -38. - -Hra de Richelieun sanaleikit. - - -Kuten olemme nähneet, oli Richelieun herttua rientänyt Luciennesiin -niin päättävän ripeästi ja sillä varmalla arvostelukyvyllä, mikä oli -Wienin lähettiläälle ja Mahonin valloittajalle ominaista. - -Hilpeänä ja huolettomana ilmeeltään hän sinne saavuttuaan nousi kuin -nuori mies ulkoportaitten askelmat, nipisti Zamorea korvasta kuin -ennen heidän tuttavallisuutensa kauneimpana päivinä ja melkeinpä -mursi oven kuuluisaan siniseen satiinibudoaariin, missä Lorenza-parka -oli nähnyt rouva Dubarryn valmistautuvan matkalleen Rue Saint-Clauden -varrelle. - -Sohvallaan leväten kreivitär antoi aamumääräyksiänsä hra -d'Aiguillonille. Molemmat kääntyivät melusta ja hämmästyivät marskin -huomatessaan. - --- Ah, herra herttua! -- huudahti kreivitär. - --- Kah, enoni! -- huudahti hra d'Aiguillon. - --- Niin, madame; niin, sisarenpoikani! - --- Mitä, tekö se todellakin olette? - --- Minä se olen, juuri minä. - --- Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, -- vastasi kreivitär. - --- Madame, -- sanoi marski, -- vanhemmiten ihminen käy oikulliseksi. - --- Ja se merkitsee, että teidät on jälleen ajanut Luciennesiin... - --- Kiihkeä rakkaus, joka vain oikusta oli minut jättänyt. Asia on -aivan niin, ja te täydensitte ihmeellisesti ajatukseni. - --- Joten te nyt palaatte... - --- Joten minä nyt palaan; aivan niin, -- sanoi Richelieu heittäytyen -mukavimpaan nojatuoliin, jonka hän jo ensi katseellaan oli valinnut. - --- Ohoh, -- virkkoi kreivitär, -- ehkäpä on vielä joku muukin -syy, minkä jätätte mainitsematta. Oikullisuus... sopii tuskin -teidänlaisellenne miehelle. - --- Kreivitär, tekisitte väärin syyttäessänne minua; olen mainettani -parempi, ja, nähkääs, kun tulen takaisin, niin... - --- Niin...? -- kysyi kreivitär. - --- Teen sen hyvästä sydämestä. - -Hra d'Aiguillon ja kreivitär puhkesivat äänekkääseen nauruun. - --- Olemmepa onnelliset, kun meille on suotu rahtunen järkeä, -- sanoi -kreivitär, -- käsittääksemme, kuinka tavattoman paljon teillä sitä on! - --- Mitä tarkoitatte? - --- Niin, vakuutan, että typerämmät henkilöt eivät sitä käsittäisi, -vaan seisoisivat hämmästyneinä ja etsisivät palaamisellenne syytä -jostakin muusta. Niin totta kuin nimeni on Dubarry, ei ole ketään -muita kuin te, herttua, jotka osaavat yhtä hyvin saapua näyttämölle -ja jälleen poistua. Molé, itse Molékin on kehno näyttelijä teidän -rinnallanne. - --- Ette siis usko, että sydämeni halu on minut tänne tuonut? -- -huudahti Richelieu. -- Kreivitär, kreivitär, olkaa varuillanne, -muuten annatte itsestänne minulle huonon käsityksen! Oh, älkää -naurako, sisarenpoikani, taikka nimitän teitä Pietariksi enkä rakenna -mitään sille kalliolle. - --- Ettekö edes pientä ministeriötä? -- kysyi kreivitär ja purskahti -toistamiseen nauruun, jonka vilpittömyyttä hän ei yrittänytkään -salata. - --- Hyvä, iskekää, iskekää, -- sanoi Richelieu köyristäen selkäänsä, --- minä en iske takaisin; -- valitettavasti olen jo liian vanha enkä -voi enää puolustautua. Käyttäkää väärin tätä heikkouttani, kreivitär, -se on nyttemmin vaaratonta leikkiä. - --- Olkaa päinvastoin varuillanne, kreivitär, -- sanoi d'Aiguillon. -- -Jos enoni vielä kerran valittelee teille heikkouttaan, niin olemme -hukassa. Ei, herra herttua, me emme taistele teidän kanssanne, sillä -kaikesta todellisesta tai teeskennellystä heikkoudestanne huolimatta -te antaisitte meille iskut korkojen kanssa takaisin. -- Ei, kah, -asian oikea laita on se, että ilolla näemme teidät jälleen täällä. - --- Niin, -- virkkoi huimapää kreivitär, -- ja teidän palaamisenne -kunniaksi ammutaan riemulaukauksia ja lasketaan raketteja; ja te -tiedätte, herttua... - --- Minä en tiedä mitään, madame, -- sanoi marski lapsen -yksinkertaisuudella. - --- No, ilotulituksissa aina moni tekotukka kärventyy kipenistä ja -rakettipuikot lävistävät jonkun hatun. - -Herttua kosketti kädellään tekotukkaansa ja vilkaisi hattuunsa. - --- Niin, niin se on, -- sanoi kreivitär; -- mutta kaikkein parasta -on, että olette saapunut takaisin luoksemme. Minä puolestani olen, -kuten hra d'Aiguillon teille sanoi, ilosta ihan suunniltani; -tiedättekö miksi? - --- Kreivitär, kreivitär, te aiotte jälleen lausua minulle jonkun -häijyyden. - --- Niin, mutta se onkin viimeinen. - --- No, sanokaa sitten. - --- Olen iloinen, marski, siksi että teidän tulonne ennustaa kaunista -ilmaa. - -Richelieu kumarsi. - --- Niin, -- jatkoi kreivitär, -- te muistutatte niitä runollisia -lintuja, joiden ilmestyminen tietää tyventä; miten niitä lintuja -taas nimitetäänkään, hra d'Aiguillon? Senhän tiedätte te, joka -kirjoittelette runoja. - --- Jäälinnuiksi, madame. - --- Aivan niin! Ettehän suutu, marski, että vertaan teitä lintuun, -jolla on niin kaunis nimi. - --- Suutun sitä vähemmin, madame, -- vastasi Richelieu pienellä, -tyytyväisyyttä ilmaisevalla virnistyksellä, ja Richelieun -tyytyväisyys ennusti aina jotakin suurta ilkeyttä, -- suutun sitä -vähemmin, kun vertaus on oikea. - --- Kas vain! - --- Niin, minä tuon hyviä, oivallisia uutisia. - --- Ah! -- huudahti kreivitär. - --- Minkälaisia ne ovat? -- kysyi d'Aiguillon. - --- Onpa teillä kauhea kiire, rakas herttuani! -- sanoi kreivitär. -- -Antakaa marskille toki aikaa ne keksiä. - --- Ei, lempo vieköön; voin ne kyllä heti kertoa; ne ovat aivan -valmiit, ovatpa jo vanhojakin. - --- Marski, jos te meille kerrotte joitakin vanhoja juoruja... - --- Peijakas, -- virkkoi marski, -- teillä on vapaa valta, kreivitär, -niitä kuunnella tai olla kuuntelematta! - --- No, olkoon sitten, kuunnelkaamme! - --- Kreivitär, kuningas näkyy joutuneen ansaan! - --- Ansaan? - --- Täydellisesti. - --- Mihin ansaan? - --- Siihen, jonka hänelle olitte virittänyt. - --- Minäkö? -- huudahti kreivitär. -- Olisinko minä virittänyt -kuninkaalle ansan. - --- _Parbleu_, kyllähän sen tiedätte! - --- En, kautta kunniani, en tiedä. - --- Ah, kreivitär, ei ole ystävällistä minulle moista uskotella. - --- Todellakin, marski, en käsitä; selittäkää siis minulle, pyydän. - --- Niin, eno, selittäkää, -- kehoitti d'Aiguillon, joka marskin -kaksimielisessä hymyssä vainusi jotakin häijyä tuumaa; -- madame -odottaa aivan levottomana. - -Vanha herttua kääntyi sisarenpoikaansa. - --- Peijakas, -- sanoi hän, -- olisipa kummallista, jos ei rouva -kreivitär olisi teille uskonut asiaa, rakas d'Aiguillon. Ah, siinä -tapauksessa se olisi vielä vakavampaa kuin luulinkaan! - --- Minulleko, enoni? - --- Hänellekö? - --- Tietysti sinulle; tietysti hänelle; kah, kreivitär, olkaa -vilpitön: oletteko ottanut hänet puolittain mukaanne pikku juoniinne -hänen majesteettiaan vastaan... tämän herttua-paran, joka niissä on -näytellyt niin suurta osaa? - -Madame Dubarry punastui. Oli niin aikaista, ettei hänellä vielä ollut -ihomaalia eikä tilkkutäpliä; punastuminen oli siis mahdollista. - -Mutta punastuminen oli ennen kaikkea vaarallista. - --- Te molemmat katselette minua niin kummastuneina isoilla kauneilla -silmillänne, -- sanoi Richelieu; -- minun täytynee siis opastaa teitä -omissa asioissanne? - --- Opastakaa, opastakaa, -- kehoittivat herttua ja kreivitär yhteen -ääneen. - --- Ka niin, kuningas on ihmeellisellä tarkkanäköisyydellään saanut -kaiken selville, ja peljästynyt. - --- Mitä on hän saanut selville? Antakaahan kuulla, -- pyysi -kreivitär; -- sillä te ihan tapatte minut uteliaisuuteen, marski. - --- No, teidän näennäisen tuttavallisuutenne tämän komean -sisarenpoikani kanssa... - -D'Aiguillon kalpeni, ja hänen katseensa näkyivät sanovan -kreivittärelle: "Siinä näette, olinhan varma jostakin häijyydestä." - -Naiset ovat sellaisissa tapauksissa rohkeita, paljoa rohkeampia kuin -miehet. Kreivitär antautui heti otteluun. - --- Herttua, -- sanoi hän, -- minä pelkään arvoituksia teidän -esittäessänne sfinksin osaa; sillä silloin minusta näyttää, että -minut ehdottomasti ennemmin tai myöhemmin niellään. Päästäkää minut -levottomuudesta, ja jos tämä on leikkiä, hm, sallikaa minun nimittää -sitä huonoksi. - --- Huonoksi, kreivitär! Mutta sehän on päinvastoin oivallista, -- -huudahti Richelieu; -- ei minun, vaan teidän leikkinne, tietenkin. - --- En käsitä tästä rahtuakaan, marski, -- virkkoi rouva Dubarry -puristaen huuliaan kärsimättömyydestä, jonka hänen pieni kapinallinen -jalkansa vielä selvemmin ilmaisi. - --- Kas niin, kas niin, ei mitään itserakkautta, kreivitär, -- jatkoi -Richelieu. -- Lyhyesti, te olette peljännyt, että kuningas kiintyisi -neiti de Taverneyhin. Oh, älkää kieltäkö, minulla on siitä pätevät -todistukset. - --- Niin, se on totta, en minä sitä salaa. - --- No niin, kun te sitä pelkäsitte, tahdoitte puolestanne -mahdollisimman paljon pistellä hänen majesteettiaan. - --- En sitäkään kiellä. - --- Nyt tulemme asiaan, kreivitär, tulemme asiaan. Mutta pistääkseen -hänen majesteettiaan, jolla on sitkeä nahka, tarvitaan hyvin hieno -tutkain... [Ranskaksi _aiguillon_. Suom.] Hahaha, siinäpä minulta -tosiaan livahti häijy sanaleikki! Käsitättekö? - -Ja marski alkoi nauraa hohottaa tai ainakin olla nauravinaan -voidakseen tämän hilpeyden puuskassa paremmin tarkata molempien -uhriensa levottomia kasvoja. - --- Minkä sanaleikin siinä näette, eno? -- kysyi d'Aiguillon, joka -toipui ensimäiseksi ja tekeytyi yksinkertaiseksi. - --- Etkö sinä sitä ymmärtänyt? -- virkkoi marski. -- No, sitä parempi! -Se olisikin hirveä. Niin, minä tarkoitin, että rouva kreivitär oli -tahtonut tehdä kuninkaan mustasukkaiseksi ja valinnut sitä varten -aatelismiehen, joka on kaunis ulkomuodoltaan ja älykäs, sanalla -sanoen oikea luonnon ihmelapsi. - --- Kuka sitä väittää? -- huudahti kreivitär raivostuneena, kuten -mahtavien on tapana, kun he ovat väärässä. - --- Kukako sitä väittää?... No koko maailma, madame. - --- Koko maailma ei ole kukaan, sen hyvin tiedätte, herttua. - --- Päinvastoin, kreivitär; koko maailmaan kuuluu satatuhatta sielua -jo yksistään Versaillesissa, sitten kuusisataatuhatta Pariisissa; -viisikolmatta miljoonaa Ranskassa, ja ottakaa huomioon, että en laske -Haagia, Hampuria, Rotterdamia, Lontoota ja Berliniä, missä ilmestyy -yhtä paljon sanomalehtiä kuin Pariisissa lausutaan sukkeluuksia. - --- Ja siis Versaillesissa, Pariisissa, Ranskassa, Haagissa, -Hampurissa, Rotterdamissa, Lontoossa ja Berlinissä sanotaan...? - --- Sanotaan, että olette Euroopan älykkäin ja hurmaavin nainen; -sanotaan, että sotajuonellanne, kun teeskentelitte ottaneenne -rakastajan... - --- Rakastajan! Ja mihin, jos saan kysyä, tuo typerä syytös perustuu? - --- Syytös! Mitä, sanottekaan, kreivitär! Ihailuahan se on! Tiedetään, -että asiassa todellisuudessa ei ole mitään perää, mutta sotajuontanne -ihaillaan. Mihinkö tämä ihailu, tämä haltioittava innostus perustuu? -Se perustuu teidän säteilevän nerokkaaseen menettelyynne, teidän -viisaaseen tahdikkuuteenne; se perustuu siihen, että te ihmeellisen -taitavasti uskottelitte jäävänne yksin sinä yönä, tiedättehän, -jolloin minä olin luonanne, kuningas oli luonanne ja hra d'Aiguillon -oli luonanne; sinä yönä, jolloin minä lähdin asunnostanne -ensimäisenä, kuningas toisena ja hra d'Aiguillon kolmantena... - --- Hm, jatkakaa. - --- Se perustuu siihen, että olitte jäävinänne yksiksenne -d'Aiguillonin kanssa aivan kuin hän olisi rakastajanne, antaen -hänen aamusella hiljaa ja salavihkaa lähteä Luciennesista, yhä muka -rakastajananne, ja sillä tavalla, että pari houkkiota, herkkäuskoista -narria, kuten esimerkiksi minä, huomasi hänet mennäkseen sitten -toitottamaan sitä kautta kaupungin. Näin sai kuningas sen vihdoin -tietää, säikähtyi, ja jotta ei menettäisi teitä, kiirehti hylkäämään -Taverneyn tyttösen. - -Rouva Dubarry ja d'Aiguillon eivät enää tienneet, miten he suunsa -vääntäisivät. - -Richelieu ei kuitenkaan häirinnyt heitä katseillaan eikä -liikkeillään, päinvastoin näkyi hänen nuuskarasiansa ja -kaularöyhelönsä kiinnittävän kaiken hänen huomionsa. - --- Sillä tosiaankin, -- jatkoi marski näpäyttäen nuuskan hiukkaset -röyhelöstään, -- kuningas on kaikesta päättäen jättänyt sen -pikkuneidin. - --- Herttua, -- vastasi rouva Dubarry, -- vakuutan teille, etten -käsitä sanaakaan kaikista noista jutuistanne; ja olen varma, että -kuningas, jos niistä hänelle kerrottaisiin, ei käsittäisi sen enempää. - --- Todellako! -- huudahti herttua. - --- Niin juuri; ja sekä te että maailma tunnustatte minulle suurempaa -kekseliäisyyttä kuin minulla on. Koskaan en ole tahtonut ärsyttää -hänen majesteettinsa mustasukkaisuutta mainitsemillanne keinoilla. - --- Kreivitär! - --- Minä vakuutan. - --- Kreivitär, täydellinen valtioviisaus -- eikä ole taitavampia -diplomaatteja kuin naiset, -- täydellinen valtioviisaus ei koskaan -tunnusta yrittäneensä viekkautta; sillä eräs politiikan perussääntö -(kyllähän minä, joka olen ollut lähettiläänä, sen tunnen) sanoo: "Älä -koskaan ilmaise muille keinoa, joka on sinulle kerran onnistunut, -sillä se voi sinulle onnistua toisenkin kerran." - --- Mutta, herttua... - --- Keino on onnistunut, siinä kaikki. Ja kuningas on kovin suuttunut -koko Taverneyn perheeseen. - --- Kyllä te, herttua, -- huudahti rouva Dubarry, -- tosiaan otaksutte -asioita tavalla, joka on teille aivan ominainen. - --- Ah, te ette siis usko, että kuningas on katkaissut välinsä noiden -taverneyläisten kanssa? -- virkkoi Richelieu välttäen riitaa. - --- En minä sitä tahtonut sanoa. Richelieu yritti tarttua kreivittären -käteen. - --- Te olette lintu, -- sanoi hän. - --- Ja te käärme. - --- Vai niin; toisella kertaa täytyy varoa tuomasta teille hyviä -uutisia, kun siitä saa tällaisen palkan. - --- Rakas eno, -- ehätti d'Aiguillon innokkaasti, hyvin käsittäen, -mitä Richelieu ovelalla juonellaan tarkoitti, -- luopukaa tuosta -harhauskostanne; kukaan ei pidä teitä niin suuressa arvossa kuin -rouva kreivitär, joka vakuutti sitä minulle juuri samalla hetkellä, -kun teidät ilmoitettiin. - --- Tosiasia on, -- virkkoi marski, -- että rakastan suuresti -ystäviäni, ja niinpä olenkin ensimäisenä kiirehtinyt vakuuttamaan -teitä voitostanne, kreivitär. Tiedättekö, että isä Taverney tahtoi -myydä tyttärensä kuninkaalle? - --- Sehän on luullakseni jo tapahtunut, -- sanoi madame Dubarry. - --- Voi, kreivitär, kuinka se mies on luihu! Hän juuri on käärme; -ajatelkaahan, että olin antanut hänen tuuditella itseäni jutuillaan -ystävyydestä ja vanhasta aseveljeydestä. Minun sydämeni on -aina herkkä vaikutuksille; ja miten saatoin uskoa, että tuo -maalais-Aristides saapuisi varta vasten Pariisiin yrittääkseen -niittää heinän Jeanne Dubarryn, mitä älykkäimmän ihmisen jalkojen -juuresta? Tarvitsin todellakin kaiken kiintymykseni teidän -etuihinne, kreivitär, voidakseni saada takaisin rahtusen järkeäni ja -kaukonäköisyyttäni. Kautta kunniani, minä olin sokea... - --- Ja nyt se on lopussa, ainakin niin väitätte? -- kysyi Dubarry. - --- Aivan lopussa, siitä menen takuuseen. Olen niin tuimasti -läksyttänyt sen arvoisan hankkijan, että hänen nyt täytyy tietää, -miten asia on; ja me olemme aseman herroina. - --- Mutta kuningas? - --- Kuningasko? - --- Niin. - --- Kolmessa suhteessa olen tunnustellut hänen majesteettiaan. - --- Ensiksi? - --- Isään nähden. - --- Toiseksi? - --- Tyttäreen nähden. - --- Ja kolmanneksi? - --- Poikaan nähden... Ja hänen majesteettinsa on suvainnut nimittää -isää... parittajaksi, hänen tytärtään nirppanenäksi, ja pojalle taas -hänen majesteettinsa ei ole antanut mitään nimeä, sillä hän ei häntä -edes muistanut. - --- Hyvä on; siis olemme päässeet koko suvusta. - --- Niin uskon. - --- Maksaneeko vaivaa lähetyttää heidät takaisin loukkoonsa? - --- En sitä luulisi; he koettavat nyt viimeiset keinonsa. - --- Ja sanotte, että poika, jolle kuningas oli luvannut rykmentin...? - --- Ah, teillä, kreivitär, on parempi muisti kuin kuninkaalla. On -kyllä totta, että nuoriherra Filip on varsin pulska poika, joka -lähetteli teille salaisia silmäyksiä, vieläpä mitä hurmaavimpia. -Tuhat tulimaista, hän ei enää ole eversti, eikä kapteeni, eikä -kuninkaan lemmityn veli; mutta sittekin jää hänelle se ansio, että te -olette osoittanut hänelle huomiotanne. - -Näillä sanoilla koetti vanha herttua pistää mustasukkaisuuden okaan -sisarenpoikansa sydämeen. - -Mutta hra d'Aiguillon ei tällä hetkellä ajatellut mustasukkaisuutta. -Hän koetti itselleen selvitellä vanhan marskin menettelyä ja keksiä -hänen tulonsa varsinaista syytä. - -Kotvasen mietittyään hän toivoi, että vain hovisuosion tuuli oli -puhaltanut Richelieun Luciennesiin. - -Hän antoi rouva Dubarrylle merkin, jonka vanha herttua huomasi -seinäkuvastimesta tekotukkaansa järjestäessään, ja heti kreivitär -pyysi Richelieutä juomaan suklaata kanssansa. - -D'Aguillon sanoi hyvästi, lausuen lukemattomia imarteluja enolleen, -joihin Richelieu vastasi. Viimemainittu jäi yksin kreivittären kanssa -pienen pöydän ääreen, jonka Zamore juuri oli kattanut. - -Vanha marski katseli suosikin hommia, samalla mutisten itsekseen: - -"Kaksikymmentä vuotta sitten olisin katsahtanut kelloon ja sanonut: -'tunnin päästä täytyy minun olla ministeri', ja minä olisin sitä -ollut. Miten joutavaa on elämä", jatkoi hän, yhä puhuen itsekseen; -"sen ensimäisen jakson kuluessa saa ruumis palvella sielua; toisen -jakson kuluessa sielu, joka yksinään on jäänyt jälelle, muuttuu -ruumiin palvelijaksi! Se on aivan kohtuutonta." - --- Paras marski, -- virkkoi kreivitär katkaisten vieraansa -yksinpuhelun, -- nyt kun olemme hyvät ystävät ja varsinkin koska -olemme kahden kesken, sanokaahan minulle, miksi olette nähnyt -niin paljon vaivaa toimittaaksenne tuon pienen kainostelijattaren -kuninkaan vuodekomeroon. - --- Totisesti, kreivitär, -- vastasi Richelieu, nostaen suklaakuppinsa -huulilleen, -- sitä kysyin itseltäni. Minä en tiedä. - - - - -39. - -Palaaminen. - - -Richelieun herttua tiesi, mitä hänen oli Filipin suhteen huomioon -otettava, ja hän olisi varmasti voinut ilmoittaa hänen palaamisensa; -sillä aamulla ajaessaan Versaillesista Luciennesiin hän oli kohdannut -hänet maantiellä matkalla Trianoniin päin ja oli ajanut hänen -ohitseen niin läheltä, että oli hänen kasvoillaan havainnut kaikki -surun ja levottomuuden merkit. - -Filipiä, joka tosiaan oli unohdettu Reimsiin, Filipiä, joka siellä -oli läpikäynyt kaikki suosion ja sitten välinpitämättömyyden -ja unohduksen asteet, oli alussa väsyttänyt kaikkien hänen -korotustaan kadehtivien upseeritoveriensa ja sitten ylempiensäkin -ystävyydenosoitukset. Tämän ystävyyden hän sitten inhokseen oli -nähnyt muuttuvan kylmyydeksi, huomaavaisuuden vaihtuvan tylyydeksi -samassa suhteessa kuin epäsuosio oli henkäyksellään tummentanut hänen -loistavan onnensa. Ja tässä herkässä sielussa tuska oli synnyttänyt -kaihoilevan kaipauksen. - -Filip kaipasi siis paljoa enemmän entistä luutnantin asemaa -Strassburgissa, jossa hän oli siihen aikaan kun dauphine saapui -Ranskaan; hän kaipasi hyviä ystäviään, vertaisiaan, tovereitaan; hän -kaipasi varsinkin tyyntä ja rauhallista elämää vanhempain kodissa, -jonka keskessä la Brie oli ylipappina. Kaikki tuska löysi lohtunsa -äänettömyydestä ja unohduksesta, tästä toimintahaluisten sielujen -levosta. Sitäpaitsi oli Taverneyn linnan yksinäisyydessä, mikä -todisti aineen ja henkilöiden riutumista, jotakin filosoofista, ja se -puhui voimakasta kieltä nuoren miehen sydämelle. - -Mutta kaikkein enimmin Filip kaipasi sisarensa käsivartta ja hänen -melkein aina oikeaan osuvia neuvojaan, jotka olivat pikemmin ylpeyden -kuin kokemuksen tuote; sillä jaloilla sieluilla on silmäänpistävänä -ja ylevänä piirteenään, että he vaistomaisesti ja oman luonteensa -pakoituksesta kohoavat jokapäiväisen ja karkean yläpuolelle ja usein -myöskin tällä ylemmyydellään säästyvät niistä loukkauksista, iskuista -ja ansoista, joita alhaisempien ihmishyönteisten oveluus, vaikka he -ovatkin tottuneet luovailemaan, vehkeilemään ja liikkumaan loassa, ei -aina onnistu välttämään. - -Niin pian kuin Filip oli tuntenut ikävyyttä, valtasi hänet -alakuloisuus, ja nuori mies kävi niin onnettomaksi eristetyssä ja -unohdetussa asemassaan, että hän ei tahtonut uskoa Andréenkaan, tuon -puoliskon omasta itsestään, voivan elää onnellisena Versaillesissa, -koska hän, Andréen toinen puolisko, niin julmasti kärsi Reimsissä. - -Hän kirjoitti siis paroonille kirjeen, jonka tunnemme ja missä -hän ilmoitti tälle pian tapahtuvasta paluustaan. Tämä kirje ei -kummastuttanut ketään, kaikkein vähimmin paroonia, joka päinvastoin -kummasteli, että Filipillä oli ollut kärsivällisyyttä odottaa -niin kauan, sillävälin kun hän itse oli kuin kuumilla hiilillä -ja jo kahden viikon ajan aina tavatessaan rukoillut Richelieutä -kiirehtimään asiaa. - -Kun Filip ei saanut valtakirjaa ajan kuluessa, jonka hän itse -oli määrännyt, jätti hän siis hyvästi upseereilleen, olematta -huomaavinaan näiden ylenkatsetta ja ivaa, varsinkaan kun niitä -sentään verhosi kohteliaisuus, joka silloin vielä oli ranskalainen -hyve, ja se luonnollinen kunnioitus, jota kelpo mies aina herättää. - -Lähtöajakseen määräämänään tuntina, hetkenä, johon asti hän oli -odotellut valtakirjansa saapumista pikemmin pelolla kuin toivoen sen -saavansa, hän siis nousi hevosensa selkään matkustaakseen takaisin -Pariisiin. - -Ne kolme päivää, jotka hänen oli viivyttävä matkalla, tuntuivat -hänestä murhaavan pitkiltä, ja mitä lähemmäksi päämääräänsä hän -ehti, sitä enemmän alkoi häntä huolestuttaa isän äänettömyys hänen -suhteensa ja varsinkin sisaren vaitiolo, vaikka tämä oli vakuuttaen -luvannut hänelle kirjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa. - -Filip saapui siis, kuten sanoimme, puolenpäivän aikaan Versaillesiin, -juuri kun hra Richelieu sieltä matkusti. Filip oli ratsastanut -osan yöstä, nukkuen vain muutaman tunnin Melunissa. Hän oli niin -mietteissään, ettei huomannut hra de Richelieuta vaunuissa eikä edes -tuntenut hänen lakeijansa pukua. - -Hän suuntasi matkansa suoraan puiston ristikkoportille, minkä -luona oli lähtöpäivänään sanonut hyvästi Andréelle, jolloin nuori -tyttö ilman mitään huolestumisen syytä, koska perheen onni oli -korkeimmillaan, kuitenkin tunsi mielessään syntyvän käsittämättömän -murheellisuuden ennustavat aavistukset. - -Myöskin oli Filipin tuona päivänä vallannut Andréen tuskan; johdosta -taikauskoinen herkkäluuloisuus; vähitellen oli kuitenkin järki -päässyt oikeuksiinsa ja ravistanut pois ikeen, mutta omituisen -sattuman kautta hän, Filip, tällä kertaa ilman näennäistä syytä -saapui samaan paikkaan saman levottomuuden vallassa, löytämättä -edes ajatuksistaan mitään mahdollista lohtua tässä voittamattomassa -surumielisyydessä, joka aiheettomana tuntui enteeltä. - -Juuri kun hänen sivukäytävälle kiitävä hevosensa kaikuvilla -kavioillaan iski kipeniä kivistä, joku astui tämän melun viettelemänä -esille tasatuista pensasaidoista. - -Se oli Gilbert vesuri kädessä. Nuori puutarhuri tunsi entisen -isäntänsä, ja Filip puolestaan tunsi Gilbertin. - -Jo kuukauden ajan Gilbert oli näin harhaillut ympärinsä ja levottoman -sielun lailla hän ei tiennyt, minne pysähtyisi. - -Tänä päivänä hän taitavana toimeenpanemaan päähänpistojaan etsiskeli -käytäviltä itselleen sopivia tähystyspaikkoja katsellakseen Andréen -asuntoa ja ikkunaa, jotta tuo rakennus olisi alituisesti hänen -näkyvissään ainoankaan silmän huomaamatta hänen hajamielisyyttään, -väristyksiään ja huokauksiaan. - -Vesuri kädessä, jotta hän näkyisi jotakin puuhaavan, hän samoili -pensasaitojen ja kukkalavakkeiden välissä, leikellen täällä kukkivia -oksia muka puhdistaakseen puita, kiskaisten tuolla muutamien nuorten -lehmusten aivan tervettä kuorta muka poistaakseen pihkaa, samalla yhä -kuunnellen, yhä tähystellen, kaivaten ja ikävöiden. - -Nuori mies oli viimekuluneen kuukauden aikana suuresti kalvennut; -nuoruutta todisti hänen kasvoissaan enää vain silmien omituinen tuli -ja hipiän himmeä ja tasainen vaaleus; mutta hänen teeskentelystä -puristunut suunsa, hänen viisto katseensa ja kasvolihasten -värähtelevä liikkuvaisuus kuuluivat jo kypsyneemmän ikäkauden -vakavammille vuosille. - -Kuten sanoimme, Gilbert oli tuntenut Filipin, ja tuntiessaan hänet -hän oli tehnyt liikkeen hiipiäkseen takaisin pensasryhmään. - -Mutta Filip ohjasi hevosensa häntä kohti, huutaen: - --- Gilbert, Gilbert hoi! - -Gilbertin ensimäinen liike oli tarkoittanut pakoa; vielä -silmänräpäys, ja pelon huimaus, selittämätön pyörrytyksen tunne, -jonka kaikkeen syytä etsiskelevät ihmiset vanhalla ajalla olettivat -Pan-jumalan aiheuttamaksi, olisi vallannut hänet ja ajanut häntä kuin -mielipuolta pitkin käytäviä, metsikköjen ja pensasaitojen lävitse, -jopa vesilammikkojenkin poikki. - -Onneksi säikähtynyt lapsi kuitenkin kuuli ja ymmärsi Filipin lausumat -lempeät sanat. - --- Etkö sinä minua enää tunne, Gilbert? -- huusi tämä. Gilbert -käsitti hupsuutensa ja pysähtyi äkkiä, jonka jälkeen hän kääntyi -takaisin, mutta verkalleen ja epäluuloisena. - --- En, herra ritari, -- sanoi nuori mies vavisten, -- minä en -tuntenut teitä; luulin teitä joksikin kaitsijaksi, ja kun en ole -työssäni, pelkäsin, että minut huomattaisiin ja ilmiannettaisiin -rangaistavaksi. - -Filip tyytyi selitykseen, astui ratsultaan maahan, kietaisi ohjat -käsivarteensa ja laskien toisen kätensä ilmeisesti värähtävän -Gilbertin olalle hän kysyi: - --- Mikä sinua vaivaa, ystäväni? - --- Ei mikään, monsieur, -- vastasi tämä. - -Filip hymyili surumielisesti. - --- Sinä et pidä meistä, Gilbert, -- sanoi hän. - -Nuori mies vavahti toistamiseen. - --- Niin, minä käsitän, -- jatkoi Filip, -- isäni on tehnyt sinulle -vääryyttä ja kohdellut sinua yrmien; mutta minä, Gilbert? - --- Oi niin, te... -- mutisi nuori mies. - --- Minä olen sinusta aina pitänyt, sinua tukenut. - --- Se on totta. - --- Unohda siis paha hyvän vuoksi; sisarenikin on aina ollut sinulle -ystävällinen. - --- Ah ei, sitä ei! -- vastasi nuorukainen vilkkaasti ja sellaisella -sävyllä, jota kukaan ei olisi voinut ymmärtää; sillä siihen sisältyi -syytös Andréeta kohtaan ja puolustelu hänelle itselleen, siinä -sähähti ylpeyttä katuvaisen huokauksen ohella. - --- Niin, niin, -- virkkoi vuorostaan Filip, -- minä käsitän; sisareni -on hiukan kopea, mutta pohjaltaan hän on hyvä. - -Sitten pienen pysähdyksen jälkeen, sillä koko tämä keskustelu oli -tapahtunut vain tarkoituksessa viivyttää kohtausta, jota Filip -aavistustensa johdosta pelkäsi, hän lisäsi: - --- Tiedätkö, missä hän tällä hetkellä on, se rakas Andréeni? Sano, -Gilbert. - -Tämä nimi koski tuskallisesti Gilbertin sydämeen; hän vastasi -tukehtuneella äänellä: - --- Kotonaan, monsieur, luullakseni... Mistä voisin minä tietää...? - --- Yksinään, kuten aina, ja ikävissään, sisar-parka! -- keskeytti -Filip. - --- Niin, kaikesta päättäen yksinään tällä hetkellä, monsieur; sillä -Nicole neidon karkaamisen jälkeen... - --- Mitä! Onko Nicole karannut? - --- On, monsieur, rakastajansa kanssa. -- Rakastajansa kanssa? - --- Ainakin niin otaksun, -- sanoi Gilbert, joka huomasi menneensä -liian pitkälle. -- Niin talousrakennusten puolella väitetään. - --- Mutta, tosiaan, Gilbert, -- virkkoi Filip käyden yhä -levottomammaksi, -- en käsitä tästä mitään. Sinulta täytyy lypsää -sanoja. Olehan toki vähän ystävällisempi. Sinulla on älyä, eikä -sinulta puutu luontaista hienostusta; kah, älä turmele niitä hyviä -ominaisuuksiasi teeskennellyllä vauhkoudella, jöröydellä, joka ei -sovi sinun asemassasi, eikä muuten kellekään. - --- Mutta enhän minä tiedä kaikkea, mitä te minulta kysytte, monsieur, -ja tarkemmin mietittyänne käsitätte, etten voikaan tietää. Minä -työskentelen kaiken päivää puutarhassa enkä tosiaan tunne linnan -asioita. - --- Gilbert, Gilbert, olisin sentään luullut, että sinulla on silmät. - --- Minullako? - --- Niin, ja mielenkiintoa niitä kohtaan, jotka kantavat minun -nimeäni; sillä olipa vieraanvaraisuus Taverneyssä miten kehnoa -tahansa, olet sitä kuitenkin nauttinut. - --- Niinpä tunnenkin suurta mielenkiintoa teihin, hra Filip, -- sanoi -Gilbert kiivaalla ja käheällä äänellä, sillä Filipin säyseys ja eräs -toinen tunne, jota tämä ei voinut arvata, oli pehmittänyt tämän rajun -sydämen; -- niin, teitä minä rakastan, ja siksi ilmoitankin teille, -että sisarenne on kovin sairaana. - --- Sisareni kovin sairaana! -- huudahti Filip kiihkeästi. -- Sisareni -kovin sairaana, etkä sitä minulle heti sano! - -Ja vaihtaen verkalliset askeleensa rientäviksi kysyi hän - --- Mikä häntä vaivaa, taivaan nimessä? - --- Ka, sitä ei tiedetä, -- vastasi Gilbert. - --- Mutta toki? - --- Tiedän ainoastaan, että hän tänään kolme kertaa pyörtyi ulkona -puutarhassa, ja äskettäin kävi häntä tapaamassa madame la dauphinen -lääkärikin sekä herra parooni. - -Filip ei kuullut enempää; hänen aavistuksensa olivat toteutuneet, -ja todellisen vaaran uhatessa hän oli saanut takaisin kaiken -rohkeutensa. Hän jätti hevosensa Gilbertille ja juoksi minkä jaksoi -talousrakennuksia kohti. - -Gilbert taasen jäätyään yksikseen vei hevosen kiireisesti talliin ja -pakeni kuin villit ja saaliinhimoiset linnut, jotka eivät koskaan -tahdo viipyä ihmisen lähettyvillä. - - - - -40. - -Veljen huolestus. - - -Filip tapasi sisarensa makaamassa pienellä sohvalla, josta meillä jo -on ollut tilaisuus mainita. - -Astuessaan eteiseen nuori mies huomasi, että Andrée oli huolellisesti -poistanut kaikki kukkaset, joista hän kuitenkin hyvin paljon piti. -Siitä siitä asti, kun hänen pahoinvointinsa alkoi, oli kukkien -tuoksu tuottanut hänelle sietämättömiä tuskia, ja tämän aivokudosten -ärtymisen syyksi hän luki kaikki ne vaivat, jotka kahden viikon ajan -olivat seuranneet toisiaan. - -Filipin sisään astuessa Andrée uinaili; hänen kaunis, pilviin -peittynyt otsansa oli raskaasti taaksepäin vaipunut, ja silmät -näkyivät surullisesti vavahtelevan kuopissaan. Hänen kätensä olivat -riipuksissa, ja vaikka veren tässä asennossa olisi pitänyt niihin -laskeutua, ne olivat valkoiset kuin vahakuvan. - -Hän oli niin liikkumaton, että hän ei näyttänyt ollenkaan elävältä, -ja varmentuakseen siitä, että hän ei ollut kuollut, täytyi kuunnella -hänen hengitystään. - -Siitä hetkestä asti, kun Filip Gilbertiltä kuuli sisarensa olevan -sairaana, hän oli kulkenut yhä ripeämmin ja saapuikin portaille aivan -hengästyneenä; mutta tässä hän tarkemmin ajateltuaan oli pysähtynyt -ja noussut askelmia pitkin tyynempänä, joten hän huoneen kynnykselle -tultuaan liikkui niin äänettömästi ja keveästi kuin olisi ollut -keijukainen. - -Rakastaville sieluille ominaisella huolehtivalla hellyydellä tahtoi -hän omin silmin taudin oireista ottaa selville sen laadun. Hän tiesi, -että Andrée, joka oli niin lempeä ja hyväsydäminen, heti hänet -nähtyään tai hänen askeleensa kuultuaan hillitsisi liikkeensä ja -kasvonilmeensä, jotta ei häntä säikähdyttäisi. - -Hän hiipi siis huoneeseen työntäen lasiruudulla varustettua ovea -niin hiljaa, että Andrée ei sitä kuullut, ja näin ehti hän keskelle -lattiaa ennenkuin tyttö mitään aavisti. - -Filipillä oli siis aikaa katsella; hän näki tämän kalpeuden, -tämän liikkumattomuuden, tämän levottomuuden. Hän yllätti syvälle -vaipuneiden silmien omituisen ilmeen, tunsi itsensä levottomammaksi -kuin miksi olisi luullut voivansa tulla, ja hänen päähänsä juolahti -heti ajatus, että sisaren kärsimykset melkoiselta osaltaan johtuivat -sielullisista syistä. - -Tämä näky kouristi Filipin sydäntä, eikä hän voinut pidättää -peljästynyttä liikettä. - -Andrée avasi silmänsä ja päästäen kimeän huudon kavahti pystyyn -kuin kuolleista herännyt sekä riensi vuorostaan aivan hengästyneenä -lankeamaan veljensä kaulaan. - --- Sinä, sinäkö, Filip! -- virkkoi hän. - -Mutta hänen voimansa uupuivat ennenkuin hän ehti lausua enempää. Ja -mitäpä muuta olisi hän voinut sanoakaan, koska hän ajatteli vain tätä? - --- Niin, niin, minä, -- vastasi Filip syleillen ja tukien häntä, -sillä hän tunsi tytön horjuvan hänen käsivarsillaan, -- minä, joka -tulen takaisin ja tapaan sinut sairaana! Voi, sisko-rukka, mikä sinua -oikeastaan vaivaa? - -Andrée alkoi nauraa hermostunutta naurua, joka vastoin potilaan -tarkoitusta pikemmin teki Filipin yhä levottomammaksi kuin häntä -rauhoitti. - --- Mikäkö minua vaivaa, kysyt; näytänkö sitten sairaalta, Filip? - --- Oi kyllä, Andrée, olet aivan kalpea ja vapiset. - --- Mutta miten voit sellaista väittää, veli? En edes voi pahoin. Kuka -Herran nimessä on sinulle antanut niin vääriä tietoja? Kuka on ollut -kyllin hupsu peloittaakseen sinua? En tosiaan käsitä, mitä tarkoitat, -ja minä voin mainiosti, lukuun ottamatta pieniä huimauksia, jotka -kyllä itsestään menevät ohitse. - --- Mutta sinähän olet niin kalpea, Andrée... - --- Olenko sitten tavallisesti kovin verevä? - --- Et, mutta sinulla on toki elonväriä, jotavastoin tänään... - --- Ei se mitään vaarallista ole. - --- Kah, kätesi, jotka äsken olivat polttavat, ovat nyt jääkylmät. - --- Se on aivan luonnollista, Filip; nähdessäni sinun tulevan... - --- No? - --- Tunsin niin rajua riemua, että veri hyökkäsi sydämeen, siinä -kaikki. - --- Mutta sinä horjut, Andrée, sinä pidät minusta kiinni. - --- Enhän, minä vain syleilen sinua; etkö tahdo, että sinua syleilen, -Filip? - --- Oi, rakas Andrée! -- Ja hän puristi nuorta tyttöä rintaansa vasten. - -Samalla hetkellä tunsi Andrée voimiensa uudestaan pettävän; turhaan -yritti hän riippua veljensä kaulassa, hänen kätensä lipui alas -jäykkänä ja melkein tunnotonna, ja hän vaipui takaisin sohvalle -valkoisempana kuin musliiniverhot, joille hänen ihastuttavat kasvonsa -varjostuivat. - --- Katso, katso, sinä petit minua! -- huudahti Filip. -- Ah, rakas -sisko, sinä kärsit, sinä olet sairas! - --- Pullo, pullo! -- kuiskasi Andrée pakoittaen kasvoilleen hymyilevän -ilmeen, joka seuraisi häntä kuolemaansa asti. - -Ja raukealla silmällään, vaivaloisesti kohotetulla kädellään hän -osoitti Filipille pulloa pienellä ompelupöydällä ikkunan edessä. - -Filip riensi sitä ottamaan silmät yhä kiinnitettyinä sisareensa, -jonka vierestä hän vastahakoisesti poistui. Sitten avasi hän ikkunan -ja palasi asettaakseen pullon tytön vavahtelevien sieramien alle. - --- Kas niin, -- virkkoi tämä, hengittäen pitkin siemauksin ilmaa -ja elämää, -- nyt näet, että olen jälleen herännyt kuolleista. No, -luuletko, että olen kovin sairas? Puhu. - -Mutta Filip ei edes ajatellut vastaamista; hän katseli sisartaan. - -Andrée toipui vähitellen, kohosi istualleen sohvalla, sulki Filipin -vapisevan käden kosteihin kämmeniinsä, ja kun hänen katseensa seestyi -ja veri uudestaan väritti posket, näytti hän kauniimmalta kuin -koskaan ennen. - --- Ah niin, -- sanoi hän, -- nythän näet, Filip, että se on jo -ohitse, ja panisinpa vetoa, että ilman hyvässä aikomuksessa minulle -tuottamaasi mieluisaa yllätystä kouristukset eivät olisi enää -esiintyneet ja että olisin ollut aivan ennallani. Mutta käsitäthän, -Filip, että tuollainen äkillinen ilmestyminen minun eteeni, -joka sinua niin suuresti rakastan... sinua, elämäni ponninta ja -keskipistettä, on samaa kuin tahtoa minut surmata, vaikka olisin -aivan tervekin. - --- Niin, tuo kaikki on sievää ja herttaista, Andrée; mutta sanohan -minulle nyt aluksi, pyydän, mistä luulet tämän pahoinvoinnin -aiheutuvan. - --- Mitäpä minä tiedän, ystäväni? Ehkä keväästä ja sen kukkasten -huumasta. Tiedät, kuinka herkkähermoinen olen. Viimeksi eilen -oli persialaisten sireenien tuoksu ulkona kukkatarhassa minut -tukehduttaa; tiedäthän, miten nuo uhkeat ensimäisissä kevättuulissa -huojuvat kukkatertut levittävät päihdyttäviä huuruja. No niin, -eilen... ah, ah, Filip, en tahdo sitä enää ajatella, sillä luulen, -että se aiheuttaisi minulle uutta huimausta. - --- Niin, olet oikeassa, ja ehkä se siitä johtuukin; kukkien tuoksu on -varsin vaarallista. Muistatko, miten minä kerran lapsena Taverneyssä -sain päähäni reunustaa vuoteeni pensasaidoista karsituilla kukkivilla -sireeninoksilla? Se oli ihana lepopaikka, aivan kuin juhla-alttari, -sanoimme molemmat; mutta huomenis en herännytkään, kuten muistat, -ja kaikki pitivät minua kuolleena paitsi sinä, joka et mitenkään -tahtonut uskoa, että olisin sinut noin hyvästiä sanomatta jättänyt. -Ja ainoastaan sinä, Andrée-kulta -- olit silloin tuskin kuusivuotias --- virvoitit minut elämään suudelmilla ja kyynelillä. - --- Ja ilmalla, Filip, sillä sellaisissa tapauksissa tarvitsee ennen -kaikkea ilmaa. Minusta tuntuu aina, että minulta täällä puuttuu ilmaa. - --- Oi, sisar, sisar, varmaankin olit unohtanut tuon tapauksen ja -antanut tuoda kukkia huoneeseesi. - --- En, Filip, enpä niinkään; siitä on jo kaksi viikkoa, kun tänne -on tuotu edes pienoista satakaunoa. Omituista kyllä, minä, joka -niin paljon pidin kukkasista, nyt olen alkanut niitä inhota. Mutta -jättäkäämme kukkaset. Minulla on siis ollut päänkipua, neiti de -Taverneyllä on ollut päänkipua, rakas Filip; ja onpa se neiti -Taverney onnellinen henkilö!... Sillä tämän päänkivun aiheuttama -pyörtymys on saanut sekä hovin että kaupungin huolehtimaan hänen -kohtalostaan. - --- Kuinka niin? - --- Kah, hänen korkeutensa dauphine on ollut kyllin ystävällinen -tullakseen minua katsomaan... Oi, Filip, madame la dauphine on kovin -herttainen suojelijatar, perin hienotuntoinen ystävätär! Hän hoivasi -minua, lellitteli minua, toi luokseni ensimäisen henkilääkärinsä, -ja kun tuo vakava ammattimies, jonka lausunnot ovat erehtymättömiä, -tunnusteli valtimoani ja katsoi silmiäni ja kieltäni, tiedätkö, mikä -onni minulle viimeksi tapahtui? - --- En. - --- Niin, havaittiin aivan yksinkertaisesti, etten ollut rahtuakaan -sairas, eikä tohtori Louis keksinyt ainoatakaan sekoitusta, -ainoatakaan pilleriä, mitä olisi minulle määrännyt, vaikka hänen -sanotaan joka päivä katkovan käsivarsia ja sääriä niin että -pöyristää. Näet siis, Filip, että voin mainiosti. Sano nyt minulle, -kuka sinut peloitti? - --- Se pieni Gilbert-houkkio sen teki. - --- Gilbert? -- huudahti Andrée ilmeisen kärsimättömästi. - --- Niin, hän sanoi minulle, että olit kovin sairas. - --- Ja sinä uskoit sitä tyhmyriä, sitä tyhjäntoimittajaa, joka ei -kelpaa muuhun kuin pahantekoon ja valheiden levittäjäksi? - --- Andrée, Andrée! - --- No? - --- Sinä kalpenet taas. - --- Mitä vielä; se Gilbert minua vain ärsyttää. Ei riitä, että -alituisesti tapaan hänet tielläni, vaan minun täytyy kuulla hänestä -puhuttavan, kun hän ei ole saapuvillakaan. - --- Kas, nyt sinä menet jälleen tainnuksiin. - --- Ah niin, hyvä Jumala!... Mutta se onkin... - -Andréen huulet kalpenivat ja hänen äänensä sammui. - --- Tuo on omituista! -- jupisi Filip. - -Andrée ponnistausi. - --- Ei, ei se mitään ole, -- virkkoi hän; -- älä välitä kaikista -näistä pienistä hysteerisistä nytkähdyksistä. Kas nyt olen taas -jaloillani, Filip. Kuulehan, emmekö menisi hiukan ulos kävelemään -yhdessä? Kymmenen minuutin päästä olen sitten parantunut. - --- Pelkään, että rasitat liiaksi voimiasi, Andrée. - --- Ei, sinun palaamisesi, Filip, toisi minulle terveyden, vaikka -olisin kuoleman kielissä. Tahdotko, että menemme ulos, Filip? - --- Tuota pikaa, rakas Andrée, -- sanoi tämä hellästi hilliten -sisartansa; -- et ole minua vielä täysin rauhoittanut, levähdä vielä -hetkinen. - --- Olkoon niin. - -Andrée vaipui jälleen sohvalle, vetäen mukanaan Filipin, jota hän -piti kädestä. - -Ja miksi, jatkoi hän, -- tulet näin äkkiä mitään edeltäpäin -ilmoittamatta? - --- Mutta vastaa minulle, rakas Andrée, miksi itse olet lakannut -minulle kirjoittamasta? - --- Niin, se on totta; mutta siitähän on kulunut vain muutama päivä. - --- Melkein kaksi viikkoa, Andrée. - -Tyttö loi silmänsä alas. - --- Sinua huolimatonta! -- sanoi Filip lempeän moittivasti. - --- Ei, minä olen sairastellut, Filip. Kuule, olet oikeassa, -pahoinvointini alkoi sinä päivänä, josta lähtein et enää ole saanut -minulta tietoja. Siitä alkaen asiat, jotka minulle olivat rakkaimpia, -väsyttävät minua ja herättävät minussa vastenmielisyyttä. - --- No, kaikesta tuosta huolimatta olen kuitenkin iloinen siitä, mitä -minulle äsken sanoit. - --- Mitä se oli? - --- Sanoit tuntevasi itsesi hyvin onnelliseksi, sitä parempi, sillä -joskin sinua täällä rakastetaan ja sinusta huolehditaan, en voi sanoa -samaa itsestäni. - --- Itsestäsi? - --- Niin, sillä minä olen siellä elänyt aivan unohdettuna; -sisarenikaan ei ole minua muistanut. - --- Oi Filip! - --- Saatatko uskoa, rakas Andrée, että lähtöni jälkeen, jota niin -kiirehdettiin, en ole kuullut mitään oletetusta rykmentistä, -jonka päälliköksi minut muka lähetettiin ja jonka kuningas hra de -Richelieun, vieläpä isänkin ilmoituksen mukaan oli minulle luvannut? - --- Oh, se ei minua kummastuta, -- sanoi Andrée. - --- Mitä, eikö se kummastuta sinua? - --- Ei. Et tiedä, Filip, miten järkkyneinä hra de Richelieu ja isäni -ovat; he muistuttavat kahta sielutonta ruumista. Minä en ollenkaan -ymmärrä kaikkien noiden ihmisten hommia. Aamusella isäni juoksee -vanhan ystävänsä perästä, niinkuin hän häntä nimittää; hän pakoittaa -hänet menemään Versaillesin Palatsiin kuninkaan puheille; sitten -hän palaa tänne häntä odottamaan, kuluttaen aikansa tekemällä -minulle käsittämättömiä kysymyksiä. Kun päivä kuluu ilman mitään -uutisia, joutuu hra de Taverney vimmoihinsa. Herttua vetää häntä -nenästä, sanoo hän, herttua pettää. Ketä herttua pettää? Kysyn sitä -sinulta; sillä minä en sitä tiedä enkä totta puhuen paljoa välitä -sitä tietääkään. Hra de Taverney elää täten kuin tuomittu sielu -kiirastulessa, yhä odottaen jotakin, mitä hän ei saa, tai jotakuta -henkilöä, joka ei koskaan tule. - --- Mutta kuningas, Andrée, kuningas? - --- Mitä, kuningasko? - --- Niin, kuningas, joka oli meille niin suosiollinen. - -Andrée katsahti arasti ympärilleen. - --- Mitä tarkoitat? -- kysyi veli. - --- Kuule, kuningas... puhukaamme hiljaa... on luullakseni hyvin -oikullinen, Filip. Hänen majesteettinsa, tiedäthän, oli alussa ollut -minua kohtaan hyvin osaaottavainen, kuten sinuakin, isäämme ja koko -perhettämme kohtaan; mutta aivan äkkiä hänen harrastuksensa on -kylmennyt voimattani arvata, miten ja minkätähden. Varmaa kuitenkin -on, että hänen majesteettinsa ei minuun enää katso, jopa kääntää -minulle selkänsä, ja viimeksi hiljan, kun pyörryin puutarhassa... - --- Ah, näetkös, Gilbert oli oikeassa; sinä siis pyörryit, Andrée? - --- Täytyikö sen pienen Gilbert lurjuksen tosiaan kertoa se sinulle, -kertoa se ehkä kaikille ihmisille! Mitä se häneen kuuluu, pyörrynkö -minä vai enkö? Tiedän hyvin, rakas Filip, lisäsi Andrée hymyillen, --- ettei ole sopivaa mennä tainnuksiin kuninkaallisessa palatsissa; -mutta eihän kukaan huvikseen pyörry enkä minäkään sitä tahallani -tehnyt. - --- Mutta kuka sinua siitä moittii, rakas sisar? - --- No kuningas. - --- Kuningasko? - --- Niin, hänen majesteettinsa oli tulossa isosta Trianonista -hedelmäpuiston kautta juuri tuolla onnettomalla hetkellä. Minä -makasin aivan typeränä ja turtuneena pitkälläni penkillä ystävällisen -hra de Jussieun käsivarsien tukemana hänen parhaansa mukaan minua -hoivaillessansa, kun kuningas minut huomasi. Tiedät, Filip, että -pyörtynyt ei menetä kokonaan tajuntaansa, kaikkea tietoisuutta -siitä mitä ympärillään tapahtuu. No niin, kun kuningas minut -huomasi, luulin näennäisessä tajuttomuudessanikin havaitsevani -hänen rypistyneet kulmansa ja vihastuneen katseensa sekä kuulevani -muutamia perin epäystävällisiä sanoja, joita kuningas mutisi -hampaittensa välistä. Sitten hänen majesteettinsa riensi pois, -luullakseni kovin närkästyneenä siitä, että olin rohjennut saada -pahoinvointi-kohtauksen hänen puutarhassaan. Mutta, Filip, se ei -tosiaan ollut minun syyni. - --- Lapsi-parka, -- sanoi Filip puristaen hellästi nuoren tytön kättä, --- eipä suinkaan se ollut sinun syysi. Sitten, sitten? - --- Olen kertonut kaiken, ystäväni; ja hra Gilbertin olisi pitänyt -säästää minut selostuksiltaan. - --- Kah, nyt sinä taas soimaat poika-raukkaa. - --- Niin, puolusta sinä häntä; kyllä hän on soma otus! - --- Taivaan tähden, Andrée, älä ole niin kova sitä nuorukaista -kohtaan; sinä herjaat ja tiuskit häntä, olen nähnyt sinut teossa!... -Voi, hyvä Jumala, mikä sinulle, Andrée, taas tulee? - -Tällä kertaa Andrée oli kaatunut takaisin sohvan pieluksille -virkkamatta sanaakaan; tällä kertaa pullo ei voinut häntä toinnuttaa; -täytyi odottaa, kunnes pyörtymys oli ohi ja veri jälleen alkoi -kiertää. - --- Aivan varmaan, -- mutisi Filip, -- on sinun sairautesi, sisareni, -niin vakavaa laatua, että se peloittaisi rohkeampiakin kuin mitä -minä olen, kun on kysymys sinun kärsimyksistäsi. Sano, mitä sanot, -mutta minusta tätä tautia ei saa käsitellä tuolla teeskentelemälläsi -välinpitämättömyydellä. - --- Mutta, Filip, kun lääkäri sanoi... - --- Lääkäri ei saa minua uskomaan, ei koskaan, ellen itse puhuttele -häntä! Missä voi tuon tohtorin tavata? - --- Hän käy joka päivä Trianonissa. - --- Mutta mihin aikaan päivästä, aamuisinko? - --- Aamuin ja illoin hänellä on palvelusvuoronsa. - --- Onko hän nyt täällä? - --- Kyllä, ystäväni; lyönnilleen kello seitsemältä illalla, sillä hän -on täsmällinen, hän nousee dauphinen asuntoon vieviä ulkoportaita. - --- Hyvä, -- sanoi Filip tyynempänä, -- minä odotan luonasi. - - - - -41. - -Erehdys. - - -Filip pitkitti huolettomasti keskustelua, samalla kun hän salavihkaa -tarkkasi sisartaan, joka taasen puolestaan ponnisteli, jotta ei -tekisi häntä levottomaksi uusilla pyörtymyskohtauksilla. Filip -puhui paljon pettyneistä toiveistaan, kuninkaan unohduksesta, hra -de Richelieun epävakaisuudesta, ja kun hän kuuli kellon lyövän -seitsemän, hän lähti äkkiä, välittämättä, arvasiko Andrée hänen -aikeensa. - -Hän suuntasi askeleensa suoraan kuningattaren paviljonkiin päin ja -seisahtui riittävän matkan päähän, jotta palvelushenkilöt eivät häntä -pysähdyttäisi, mutta kyllin lähelle, jotta kukaan ei voisi mennä -ohitse hänen, Filipin, tuntematta ohikulkijaa. - -Hän ei ollut seisonut siinä viittä minuuttia ennenkuin hän näki -Andréen kuvaileman jäykän ja melkein majesteetillisen lääkärin -tulevan häntä vastaan. - -Alkoi hämärtää, ja vaikka lukemisen näin ollen täytyi olla vaikeata, -arvoisa tohtori kuitenkin selaili äskettäin Kölnissä julkaistua -tutkielmaa vatsahalvausten syistä ja vaikutuksista. Vähitellen tuli -melkein pimeä hänen ympärillään ja tohtori jo pikemmin arvasi kuin -luki, kun samassa liikkuva ja läpikuultamaton esine poisti oppineelta -ammattimieheltä viimeisenkin valonkajastuksen. - -Hän kohotti päänsä, näki edessään miehen, ja kysyi: - --- Mitä haluatte? - --- Anteeksi, monsieur, -- sanoi Filip; -- onko minulla kunnia -puhutella tohtori Louista? - --- Kyllä, monsieur, -- vastasi lääkäri sulkien kirjansa. - --- Suokaa minulle sitten muutama sana, -- virkkoi Filip. - --- Anteeksi, monsieur; mutta virkatoimeni kutsuu minua madame la -dauphinen luo. On jo aika, enkä voi antaa itseäni odottaa. - --- Monsieur... -- ja tässä teki Filip rukoilevan liikkeen -sulkeakseen lääkäriltä tien, -- monsieur, henkilö, jolle anon teidän -huolenpitoanne, on madame la dauphinen palveluksessa. Hän kärsii -paljon, jotavastoin prinsessa ei ole laisinkaan sairas. - --- Kenestä te siis puhutte? -- kysyi lääkäri. - --- Henkilöstä, jonka luo madame la dauphine itse teidät vei. - --- Ahaa, olisiko ehkä kysymys neiti Andrée de Taverneystä? - --- Oikein, monsieur. - --- Vai niin, -- virkahti tohtori, äkkiä vilkaisten ylös nuoreen -mieheen. - --- Te tiedätte siis, että hän kärsii paljon. - --- Hänellä on kouristuksia, eikö niin? - --- Alituisia pyörrytyskohtauksia, niin, monsieur. Tänään hän muutaman -tunnin kuluessa pyörtyi kolme, neljä kertaa käsivarsilleni. - --- Voiko nuori neiti siis huonommin? - --- Ah, enhän minä tiedä; mutta käsitätte, tohtori, että kun rakastaa -jotakuta... - --- Te rakastatte neiti Andrée de Taverneytä? - --- Oi, enemmin kuin elämääni, hra tohtori! - -Filip lausui nämä sanat niin hehkuvalla veljenrakkaudella, että -tohtori Louis käsitti niiden tarkoituksen väärin. - --- Ahaa, -- virkkoi hän, -- se olette siis te...? Lääkäri pysähtyi -epäröiden. - --- Mitä aioitte sanoa, monsieur? -- kysyi Filip. - --- Te siis olette...? - --- Kuka minä olen... mitä, monsieur? - --- No, tuhat tulimaista, hänen rakastajansa, -- sanoi lääkäri -kärsimättömästi. - -Filip astahti taaksepäin, laskien kätensä otsalleen ja käyden -kalmankalpeaksi. - --- Monsieur, -- virkkoi hän, -- olkaa varuillanne, te herjaatte -sisartani! - --- Sisartanne! Onko neiti Andrée de Taverney teidän sisarenne? - --- On, monsieur, enkä luule sanoneeni mitään, joka olisi voinut -aiheuttaa niin omituisen erehdyksen teidän puoleltanne. - --- Anteeksi, monsieur, hetki, jonka olitte valinnut minua -tavataksenne, salaperäinen ilmeenne minua puhutellessanne... sai -minut luulemaan, otaksumaan, että vieläkin hellemmät tunteet kuin -veljenrakkaus... - --- Ah, paras tohtori, ei rakastaja eikä puoliso voisi rakasta -sisartani hartaammin kuin minä. - --- Hyvä; sitten kyllä käsitän, että otaksumani teitä loukkasi, -ja esitän teille siitä anteeksipyyntöni. Sallitteko minun nyt, -monsieur...? -- Ja lääkäri aikoi kulkea edelleen. - --- Tohtori, -- tivasi Filip, -- pyydän, älkää jättäkö minua ensin -rauhoittamatta minua sisareni tilan suhteen. - --- Mutta mikä hänen tilassaan sitten on saattanut teidät levottomaksi? - --- Hyvä Jumala, se mitä itse olen nähnyt. - --- Olette nähnyt oireita, jotka ilmaisevat pahoinvointia... - --- Vakavaako, tohtori? - --- Miltä kannalta sitä katsoo. - --- Kuulkaa, tohtori, kaikessa tässä on jotakin omituista; voisi -luulla, että te ette tahdo tai ette uskalla minulle vastata. - --- Otaksukaa ennemmin, monsieur, että kärsimättömyydessäni ehtiä -hänen korkeutensa dauphinen luo, joka minua odottaa... - --- Tohtori, tohtori, -- sanoi Filip, laskien kätensä kylmä hikeä -valuvalle otsalleen, -- te luulitte minua neiti de Taverneyn -rakastajaksi? - --- Niin, mutta te oikaisitte erehdykseni. - --- Ajatteletteko siis, että neiti de Taverneyllä on rakastaja? - --- Anteeksi, monsieur, mutta en ole velvollinen tekemään tiliä -ajatuksistani. - --- Tohtori, säälikää minua; te päästitte suustanne sanan, joka -tarttui sydämeeni kuin taittunut tikarinterä. Tohtori, älkää koettako -sekoittaa asiaa; teidän hienotunteisuutenne ja taitavat puheenne -eivät nyt hyödytä. Tohtori, mikä on se sairaus, jota olisitte -rakastajalle selostanut, mutta jonka te veljeltä tahdotte salata? -Tohtori, minä rukoilen, vastatkaa minulle. - --- Päinvastoin pyydän, että vapautatte minut teille vastaamasta, -monsieur; sillä tavasta, jolla minulta kyselette, näen, ettette enää -hallitse itseänne. - --- Ah, ettekö siis käsitä, monsieur, että jokainen lausumanne sana -ajaa minut lähemmäksi kuilua, jonka näkeminen minua peloittaa. - --- Monsieur! - --- Tohtori, -- huudahti Filip entistä kiihkeämmin, -- tämä merkitsee -siis, että teillä on minulle ilmoitettavana joku kauhea salaisuus, -jota kuullakseni tarvitsen kaiken kylmäverisyyteni, kaiken rohkeuteni? - --- Mutta enhän tiedä, missä otaksumissa te harhailette, hra de -Taverney; en ole mitään sellaista sanonut. - --- Oh, se on sata kertaa pahempaa kuin jos minulle jotakin -sanoisitte! Te annatte minun aavistaa niin paljon... Se ei ole -ihmisystävällistä, tohtori! Te näette, että sydämeni on särkyä -sanoistanne, te näette minun pyytävän, rukoilevan. Puhukaa, puhukaa -toki! Kuulkaa, minä vakuutan teille, että minulla on kylmäverisyyttä, -rohkeutta... Tämä sairaus, tämä häpeä kenties... Hyvä Jumala, te ette -keskeytä minua, tohtori, tohtori! - --- Hra de Taverney, minä en ole mitään sanonut, en madame la -dauphinelle, en isällenne, enkä teille; älkää vaatiko minulta muuta. - --- Ette, ette ole mitään sanonut... Mutta näettehän, että tulkitsen -äänettömyytenne; näette, että seuraan ajatustanne siinä synkässä ja -kohtalokkaassa uomassa, missä se liikkuu. Pysähdyttäkää minut toki, -jos olen joutunut harhaan. - --- Hyvästi, monsieur, -- vastasi tohtori liikutettuna. - --- Oi, ette saa jättää minua näin, vastaamatta myöntävästi tai -kieltävästi. Sananen vain, yksi ainoa sana, siinä kaikki, mitä teiltä -pyydän. - -Lääkäri pysähtyi. - --- Monsieur, -- virkkoi hän, -- vast'ikään, ja siitä johtui onneton -erehdys, josta te loukkaannuitte... - --- Älkäämme siitä enää puhuko, monsieur. - --- Päinvastoin, puhukaamme; vast'ikään, ehkä rahtusen liian -myöhään, sanoitte minulle, että neiti de Taverney on sisarenne. -Mutta aikaisemmin johditte minut harhaan lausuessanne niin perin -innokkaasti ja liikutettuna, että rakastitte neiti Andréeta enemmän -kuin elämäänne. - --- Se on totta. - --- Jos rakkautenne häntä kohtaan on niin suuri, hän epäilemättä -vastaa siihen samallaisella hellyydellä? - --- Ah, monsieur, Andrée rakastaa minua enemmän kuin ketään muuta -maailmassa. - --- No, palatkaa sitten hänen luokseen, kyselkää häneltä, monsieur; -tehkää hänelle sensuuntaisia kysymyksiä, joihin minun täytyy -kieltäytyä vastaamasta; ja jos hän rakastaa teitä niinkuin te häntä -rakastatte, hän kyllä vastaa kysymyksiinne. On paljon seikkoja, jotka -kerrotaan ystävälle, vaikka ne lääkäriltä vaietaan. Silloin hän -ehkä suostuu teille sanomaan, mitä minä en millään ehdolla tahtoisi -opastaa teitä aavistamaan. Hyvästi, monsieur. - -Ja tohtori astui taas askeleen paviljonkia kohti. - --- Ei, ei, se on mahdotonta! -- huudahti Filip mielettömänä tuskasta -ja keskeyttäen jokaisen sanansa nyyhkytyksellä. -- Ei, tohtori, olen -kuullut väärin; te ette ole voinut minulle tuota sanoa! - -Lääkäri irroittausi hiljaa; sitten lausui hän säälivällä lempeydellä: - --- Tehkää niinkuin teitä neuvoin, hra de Taverney, ja, uskokaa minua, -se on parasta, mitä voitte tehdä. - --- Mutta ajatelkaa toki, uskoa teitä olisi luopua vakaumuksesta, -joka on ollut elämäni uskonto; se olisi enkelin syyttämistä, Jumalan -kiusaamista, tohtori! Jos vaaditte, että teitä uskon, niin todistakaa -edes, todistakaa. - --- Hyvästi, monsieur. - --- Tohtori! -- huusi Filip epätoivoissaan. - --- Olkaa varuillanne; jos puhutte noin kiivaasti, niin ilmaisette -sen, minkä minä olin päättänyt kaikilta vaieta ja minkä olisin -tahtonut salata teiltä itseltännekin. - --- Niin, niin, olette oikeassa, tohtori, -- virkkoi Filip niin -matalalla äänellä, että sanat kuolivat hänen huulilleen; -- mutta -voihan tiedekin erehtyä, ja tunnustanette, että itsekin olette joskus -erehtynyt. - --- Harvoin, monsieur, -- vastasi lääkäri; -- minä olen syvällisiä -opintoja harjoittanut mies, eikä suuni koskaan myönnä ennenkuin -silmäni ja järkeni ovat sanoneet: "olen nähnyt... tiedän... olen -varma". Tosin olette oikeassa siinä, monsieur, että toisinaan olen -saattanut erehtyä, niinkuin jokainen ihminen on erehtyväinen; -mutta tällä kertaa sitä kaikesta päättäen en ole tehnyt. Kas niin, -tyyntykää, ja erotkaamme. - -Mutta Filip ei voinut näin alistua. Hän laski kätensä lääkärin -käsivarrelle niin hartaasti rukoilevin ilmein, että tämä pysähtyi. - --- Vielä yksi, viimeinen suosionosoitus, herra tohtori! -- sanoi -Filip. -- Näette, miten kiihdyksissä mieleni on; tunnen jotakin, -mikä lähenee mielipuolisuutta; tietääkseni, onko minun elettävä -vai kuoltava, tarvitsen varmennuksen tähän minua uhkaavaan -todellisuuteen. Minä palaan sisareni luo, mutta en puhu hänelle -ennenkuin te olette vielä käynyt häntä katsomassa. Miettikää. - --- Teidän asianne on miettiä, monsieur; sillä minulla puolestani ei -ole sanaakaan lisättävänä siihen, mitä olen lausunut. - --- Monsieur, luvatkaa minulle... ah, tämä on armo, jota pyövelikään -ei uhriltaan kieltäisi!... luvatkaa minulle palata sisareni luo, -käytyänne hänen korkeutensa dauphinen luona. Taivaan nimessä, -tohtori, luvatkaa se minulle! - --- Se on hyödytöntä, monsieur; mutta koska sitä välttämättömästi -tahdotte, on velvollisuuteni täyttää toivomuksenne. Lähdettyäni -madame la dauphinen asunnosta tulen sisarenne luo. - --- Oi, kiitos, kiitos! Niin, tulkaa, ja sitten te itse tunnustatte -erehtyneenne. - --- Toivon sitä kaikesta sydämestäni, monsieur, ja jos olen erehtynyt, -myönnän sen ilomielin. - -Ja Filipistä vapautunut lääkäri lähti, jättäen nuoren miehen -puistokäytävälle. Filip vapisi kuumeesta, kylpi kylmässä hiessä, eikä -huumauksessaan enää tuntenut paikkaa, missä oli, ei miestä, jonka -kanssa oli haastellut, eikä salaisuutta, jonka oli saanut tietää. - -Muutamien minuuttien ajan hän katseli itsetiedottomasti taivasta, -joka vähitellen kirkastui tähdistä, ja rakennusta, josta valot -alkoivat välkkyä. - - - - -42. - -Kuulustelu. - - -Niin pian kuin Filip oli toipunut ja järki jälleen päässyt valtaansa, -hän suuntasi askeleensa Andréen asuntoon. - -Mutta mikäli hän lähestyi paviljonkia, sikäli hänen onnettomuutensa -peikko vähitellen kaikkosi; hänestä tuntui, että oli nähnyt unta -ja hetkisen taistellut jotakin epätodellista vastaan. Mitä enemmin -hän loittoni lääkäristä, sitä vähemmin hän uskoi tämän peloittavia -sanoja. Aivan varmaan oli tiede erehtynyt, eikä hyve langennut. - -Eikö tohtori ollut myöntänyt hänen olevan täysin oikeassa lupaamalla -palata hänen sisarensa luo? - -Mutta kun Filip jälleen seisoi Andréen kasvojen edessä, hän oli niin -muuttunut, niin kalpea, niin menehtynyt, että nyt oli tytön vuoro -käydä levottomaksi veljensä tähden ja kysyä häneltä, miten sellainen -hirveä muutos niin vähässä ajassa oli voinut hänessä tapahtua. - -Vain yksi seikka oli voinut tehdä Filipiin sellaisen vaikutuksen. - --- Ah, veli, -- sanoi Andrée, -- olenko siis kovin sairas? - --- Miksi sitä kysyt? -- virkkoi Filip. - --- Siksi, että neuvottelu tohtori Louis'n kanssa on sinut noin -peljästyttänyt. - --- Ei, sisareni, -- virkkoi Filip; -- tohtori ei ole levoton, sinä -puhuit minulle totta. Ainoastaan suurella vaivalla olen saanut hänet -edes suostumaan käymään täällä uudestaan. - --- Ah, tuleeko hän uudestaan? -- äännähti Andrée. - --- Kyllä hän tulee; eihän sinulla, Andrée, liene mitään sitä vastaan? - -Ja Filip loi näitä sanoja lausuessaan läpitunkevan katseen nuoreen -tyttöön. - --- Ei, -- vastasi tämä luontevasti, -- ja jos hänen käyntinsä sinua -hiukan rauhoittaa, en muuta pyydä. Mutta sanohan sillävälin, mistä -aiheutuu tuo kauhea kalpeutesi, joka minua niin järkyttää? - --- Oletko siitä levoton, Andrée? - --- Vielä kysyt! - --- Sinä rakastat minua siis hyvin hellästi, Andrée? - --- Kuinka niin? -- sanoi nuori tyttö. - --- Kysyn sinulta, Andrée, rakastatko minua yhä yhtä paljon kuin ennen -lapsina ollessamme? - --- Oi, Filip, Filip! - --- Olen siis sinulle kalleimpia olentoja maan päällä? - --- Kaikkein kallein, ainoa! -- huudahti Andrée. -- Sitten lisäsi hän -punastuen ja hämillään: -- Anteeksi, Filip, minä unohdin... - --- Isämme, niinkö, Andrée? - --- Niin. - -Filip tarttui sisarensa käteen ja katseli häntä hellästi. - --- Andrée, -- sanoi hän, -- älä suinkaan usko, että koskaan moittisin -sinua, jos sydämeesi sisältyisi hellyyttä, mikä ei olisi rakkautta -isäämme eikä rakkautta minuun... - -Sitten hän istahti sisarensa viereen ja jatkoi: - --- Olet siinä iässä, Andrée, jolloin nuorten tyttöjen sydän -puhuu heille voimakkaammin kuin he itse tahtovat, ja sinä tiedät -jumalallisen käskyn säätävän, että naisten on jätettävä vanhempansa -ja sukulaisensa seuratakseen puolisoaan. - -Andrée katseli hetkisen Filipiä ikäänkuin hänelle olisi puhuttu -vierasta, käsittämätöntä kieltä. - -Sitten alkoi hän nauraa kuvailemattoman viattomasti ja lausui: - --- Puolisoani! Etkö puhunut minulle puolisosta, Filip? Kah, hän on -vielä syntymättä, tai ainakaan en häntä tunne! - -Liikutettuna tästä Andréen teeskentelemättömästä huudahduksesta Filip -siirtyi lähemmäksi ja sulkien hänen kätensä omiinsa vastasi: - --- Ennen puolisoa, hyvä Andrée, on neidolla kihlattu, rakastaja. - -Andrée katseli Filipiä aivan kummastuneena, sallien nuoren miehen -tutkivan silmän pohjata hänen kirkasta neitseenkatsettaan, missä -hänen koko sielunsa päilyi. - --- Sisareni, -- sanoi Filip, -- syntymästäsi asti olet pitänyt minua -parhaana ystävänäsi; minä puolestani olen katsellut sinua ainoana -ystävättärenäni. Kuten tiedät, en koskaan jättänyt sinua ottaakseni -osaa toverieni leikkeihin. Yhdessä olemme kasvaneet, eikä mikään ole -järkyttänyt sokeata luottamustamme toisiimme. Mistä siis johtuu, että -sinä, Andrée, viime aikoina olet niin aiheettomasti ja ensimäisenä -muuttunut minun suhteeni? - --- Minäkö muuttunut! Muuttunut sinun suhteesi, Filip? Selitähän. En -tosiaan ymmärrä rahtuakaan kaikesta siitä, mitä tänne palattuasi olet -puhunut. - --- Niin, Andrée, -- sanoi nuori mies puristaen häntä rintaansa -vasten; -- niin, hellä sisareni, nuoruuden intohimot ovat seuranneet -lapsuuden kiintymystä, ja sinä et enää ole pitänyt minua kyllin -hyvänä tai kyllin luotettavana paljastaaksesi minulle rakkauden -täyttämää sydäntäsi. - --- Veljeni, ystäväni, -- virkkoi Andrée yhä enemmin kummastuneena, -- -mitä sinä tällä oikeastaan tarkoitat? Miksi puhut minulle rakkaudesta? - --- Andrée, minä puutun rohkeasti kysymykseen, joka sinulle on täynnä -vaaroja ja minulle itselleni tuottaa levottomuutta ja tuskaa. -Tiedän hyvin, että kun tällä hetkellä pyydän tai pikemmin vaadin -luottamustasi, menetän arvoani silmissäsi. Mutta mieluummin tahdon, -ja voit uskoa, että sen sanominen tuottaa minulle kärsimystä, -mieluummin tahdon tuntea rakkautesi minuun pienemmäksi kuin jättää -sinut itseäsi uhkaavien onnettomuuksien, hirvittävien onnettomuuksien -uhriksi, Andrée, jos itsepäisesti yhä vaikenet, jota vaikenemistasi -valitan ja johon en olisi luullut sinun kykenevän veljeä, ystävää -kohtaan. - --- Veljeni, ystäväni, -- vastasi Andrée, -- vakuutan sinulle etten -näistä moitteistasi ymmärrä mitään. - --- Andrée, tahdotko, että puhun sinulle selvemmin? - --- Kyllä... kyllä tietysti. - --- Mutta jos rohkaisemanasi puhunkin liian suoraan, jos nostatan -punan otsallesi ja saan häpeän painamaan sydäntäsi, syytä sitten -ainoastaan itseäsi, joka aiheettomalla epäluottamuksellasi olet -pakoittanut minut tunkeutumaan sielusi pohjaan riuhtaistakseni sieltä -salaisuutesi. - --- Tee niin, Filip, ja minä vannon sinulle, että en siitä voisi -suuttua. - -Filip katseli sisartaan, nousi aivan kiihtyneenä ja käveli pitkin -askelin edestakaisin huoneessa. Hänen itsekseen tekemänsä syytöksen -ja tämän nuoren tytön osoittaman tyyneyden välillä oli niin -merkillinen ristiriita, että hän ei tiennyt, mitä ajatella. - -Andrée puolestaan katseli veljeänsä hämmästyksessä ja kylmeni -vähitellen tästä juhlallisuudesta, joka niin suuresti poikkesi -lempeän käskevästä veljellisestä sävystä. Ja ennenkuin Filip oli -jälleen alkanut puhua Andrée nousikin vuorostaan ja meni asettamaan -kätensä veljensä kainaloon. - --- Kuule, Filip, -- virkkoi hän sitten, katsellen nuorta miestä -sanomattoman hellästi, -- katso minua niin kuin minä sinua katson! - --- Oi, en parempaa pyydä, -- vastasi Filip luoden häneen palavan -silmäyksen; -- mitä tahdot minulle sanoa? - --- Tahdon sinulle sanoa, Filip, että aina olet ollut hiukan -mustasukkainen ystävyydestäni, mikä onkin luonnollista, koska -minä puolestani mustasukkaisella kiintymyksellä halusin sinun -huolenpitoasi ja hellyyttäsi. No niin, katso minuun, kuten pyysin. - -Nuori tyttö hymyili. - --- Näetkö jonkun salaisuuden silmistäni? -- jatkoi hän. - --- Näen, minä näen niistä yhden, -- virkkoi Filip. -- Andrée, sinä -rakastat jotakuta. - --- Minäkö? -- huudahti tyttö niin luonnollisella kummastuksella, että -taitavinkaan näyttelijätär ei koskaan olisi voinut matkia äänensävyä, -millä hän tämän ainoan sanan lausui. -- Sitten hän naurahti: -- -Minäkö rakastaisin jotakuta? -- sanoi hän. - --- No sitten joku rakastaa sinua? - --- Sitä pahempi hänelle tosiaankin; sillä kun tuo tuntematon henkilö -ei koskaan ole minulle näyttäytynyt eikä siis koskaan ole tunnustanut -tunteitaan, on se aivan hukkaan heitettyä rakkautta. - -Kun Filip näki sisarensa näin avomielisesti nauravan ja laskevan -leikkiä tästä asiasta, kun hän näki hänen silmiensä kirkkaan -taivaansinen ja hänen olemuksensa puhtaan vilpittömyyden, kun hän -tunsi Andréen sydämen tasaisesti sykkivän omaansa vasten, hän -sanoi itsekseen, että kuukauden poissaolo ei voinut aiheuttaa -sellaista muutosta nuhteettoman tytön luonteessa. Hän päätti, että -Andrée-parkaa arvottomasti epäiltiin ja että tiede valehteli. -Hän myönsi tohtori Louis'n puolustukseksi, että tämä ei tuntenut -Andréen siveellisyyttä ja yleviä vaistoja, vaan saattoi otaksua -hänet kaikkien noiden ylhäisön tyttöjen kaltaiseksi, jotka huonojen -esimerkkien viehättäminä tai turmeltuneen veren ennenaikaisessa -kiihkeydessä uhrasivat neitsyytensä kaipauksetta, jopa -kunnianhimottakin. - -Vielä yksi katse Andréelta, ja Filip varmistui lääkärin erehdyksestä. -Ja tässä vakaumuksessaan hän tunsi itsensä niin onnelliseksi, että -syleili sisartaan niiden marttyyrien tapaan, jotka julkisesti -tunnustivat neitsyt Marian koskemattoman puhtauden, samalla kun he -tunnustivat uskovansa hänen jumalalliseen poikaansa. - -Hänen mielipiteittensä täten horjuessa Filip kuuli portailta tohtori -Louis'n askeleet, sillä tämä oli ollut uskollinen tekemälleen -lupaukselle. - -Andrée säpsähti; kaikki tuntui hänelle yllättävältä hänen ase massaan -tällä hetkellä. - --- Kuka sieltä tulee? -- kysyi hän. - --- Tietenkin tohtori Louis, -- vastasi Filip. Samassa aukeni ovi -ja Filipin niin levottomasti odottama lääkäri astui todellakin -huoneeseen. - -Hän oli, kuten jo sanoimme, niitä vakavia ja rehellisiä miehiä, -joille tiede on papinvirka ja jotka hartaasti tutkivat sen -salaisuuksia. - -Tällä aivan aineellisella aikakaudella tohtori Louis harvinaisena -poikkeuksena koetti ruumiin sairauden pohjalta etsiä sielunkin -vammoja. Avomielisesti ja rohkeasti kulki hän tätä tietään, vähän -välittäen nurisemisista ja vastuksista ja säästäen aikaansa, tuota -työteliäiden ihmisten perintöä, sellaisella kitsaudella, että se teki -hänet tylyksi joutilaita ja lörpöttelijöitä kohtaan. - -Tämän vuoksi hän oli keskustelun alussa hyvin ynseästi kohdellut -Filipiä. Hän oli luullut hänen olevan joku hovin keikareista, jotka -tulevat mairittelemaan lääkäriä, jotta tämä ylistelisi heidän -sankarillisia lemmenseikkailujaan, ja jotka tuntevat itsensä -ylpeiksi, kun heidän tarvitsee ostaa lääkärin vaitiolo. Mutta -nähtyään mitalin toisen puolen, huomatessaan enemmän tai vähemmän -narrimaisen rakastelijan asemesta edessään veljen synkät ja -uhkaavat kasvot, nähdessään ikävän häiritsemisen sijasta uhkaavan -onnettomuuden, käytännöllinen filosofi, hyväsydäminen mies heti -heltyi ja Filipin viime sanojen jälkeen tohtori oli tuuminut: - -"En ole ainoastaan voinut erehtyä, vaan vieläpä tahtoisinkin, että -olisin erehtynyt." - -Senpä vuoksi hän ilman Filipin harrasta pyyntöäkin olisi saapunut -Andréen luo ratkaisevammalla tutkimuksella ottaakseen selvän -kaikesta, mikä hänen ensimäisellä käynnillään oli hänestä näyttänyt -niin luultavalta. - -Hän astui siis sisään, ja hänen ensimäinen silmäyksensä, lääkärin -ja huomioidentekijän läpitunkeva katse, kiinnittyi heti eteisestä -Andréehen eikä hänestä enää irroittunut. - -Juuri silloin, joko tohtorin vierailun aiheuttamasta -mielenliikutuksesta tai aivan luonnollisista syistä, Andrée sai yhden -noita kohtauksia, jotka olivat Filipiä peljästyttäneet, ja horjuvana -nosti hän nenäliinansa tuskallisesti huulilleen. - -Lääkäriä vastaanottamaan rientävä Filip ei ollut mitään huomannut. - --- Tervetuloa, tohtori, -- sanoi hän, -- ja suokaa minulle anteeksi -hiukan jyrkkä käytökseni. Teitä tunti sitten puhutellessani olin yhtä -kiihtynyt kuin nyt olen levollinen. - -Lääkäri lakkasi hetkiseksi katselemasta Andréeta ja käänsi huomionsa -nuoreen mieheen, jonka hymyilevää ja hilpeätä ilmettä hän koetti -itselleen selittää. - --- Olette siis jutellut sisarenne kanssa, kuten teitä neuvoin? -- -kysyi hän. - --- Olen, tohtori, olen. - --- Ja olette rauhoittunut? - --- Minulla on nyt taivas helvetin asemesta sydämessäni. Tohtori -tarttui Andréen käteen ja tunnusteli kauan nuoren tytön valtimoa. -Filip katseli häntä ja näkyi miettivän: - -"Niin, tutkikaa, tohtori; nyt en enää pelkää lääkärin lausuntoja." -- -No, monsieur? -- virkkoi hän voitonriemuisena. - --- Herra ritari, -- vastasi tohtori Louis, -- olkaa hyvä ja jättäkää -minut kahden kesken sisarenne kanssa. - -Nämä koruttomasti lausutut sanat masensivat nuoren miehen rohkeuden. - --- Mitä! Vielä? -- sanoi hän. - -Tohtori viittasi. - --- Hyvä, minä jätän teidät, monsieur, -- vastasi Filip synkkänä. -Sitten jatkoi hän kääntyen sisareensa: -- Andrée, ole rehellinen ja -avomielinen tohtorille. - -Nuori tyttö kohautti olkapäitään ikäänkuin ei edes olisi voinut -käsittää, mitä tällä tarkoitettiin. - --- Mutta, -- jatkoi Filip, -- sillävälin kun hän kyselee sinulta -terveytesi tilaa, minä menen puistoon kävelemään. Tunti, joksi käskin -tuomaan hevoseni, ei ole vielä tullut, joten voin ennen lähtöäni -vielä tavata sinut ja hetkisen jutella kanssasi. - -Hän puristi Andréen kättä, yrittäen hymyillä. Mutta nuori tyttö -tunsi tässä puristuksessa ja tässä hymyssä jotakin väkinäistä ja -kouristuksellista. - -Lääkäri saattoi Filipin juhlallisesti eteisen ovelle, jonka hän -sulki. Sitten hän palasi asettumaan samalle sohvalle, millä Andrée -istui. - - - - -43. - -Lääkärin tutkimus. - - -Ulkona vallitsi mitä syvin hiljaisuus. Ei tuulen henkäystäkään -suhissut ilmassa, mitään ihmisääntä ei kuulunut; luonto oli tyyni. -Sitäpaitsi olivat kaikki palvelustoimet Trianonissa päättyneet; -tallimiehet olivat poistuneet hevostensa luota ja vaunuvajoista omiin -suojiinsa, ja pieni piha oli tyhjä. - -Andrée tunsi kyllä sydämensä syvyydessä jotakin levottomuutta siitä -omituisesta huomiosta, minkä Filip ja lääkäri tälle sairaudelle -omistivat. Hän kyllä hiukan kummasteli, että tohtori Louis näin oli -tullut takaisin, vaikka hän samana aamuna oli selittänyt taudin -vähäpätöiseksi ja lääkkeet tarpeettomiksi; mutta hänen täydellisesti -puhtaan vilpittömyytensä ansiosta nämä epäluulot eivät olleet hänen -sielunsa kirkasta kuvastinta edes henkäyksellään sumentaneet. - -Suunnattuaan häneen lampun valon tohtori tarttui äkkiä hänen käteensä -kuin ystävä tai rippi-isä eikä enää lääkärin tavoin tunnustellut -valtimoa. - -Tämä odottamaton liike kummastutti suuresti herkkätuntoista Andréeta, -ja tyttö oli jo vetää kätensä pois. - --- Mademoiselle, -- kysyi tohtori, -- tekö minua halusitte tavata, -vai olenko takaisin tullessani noudattanut ainoastaan veljenne -toivomusta? - --- Monsieur, -- vastasi Andrée, -- veljeni palasi ilmoittaen, että -tulisitte minua toistamiseen katsomaan; mutta senjälkeen kun minulla -tänä aamuna oli kunnia teiltä itseltänne kuulla, että tautini ei -ollut mitään vakavaa, en olisi rohjennut teitä uudestaan vaivata. - -Lääkäri kumarsi. - --- Veljenne, -- sanoi hän, -- näkyy olevan kovin kiihdyksissä, -arka kunniastaan ja taipumaton eräissä kysymyksissä. Senvuoksi -kieltäydyitte hänelle avaamasta sydäntänne? - -Andrée katseli lääkäriä, kuten oli katsellut Filipiä. - --- Tekin, monsieur? -- virkkoi hän hyvin ylväästi. - --- Anteeksi, mademoiselle, sallikaa minun jatkaa. Andrée teki -liikkeen, joka ilmaisi kärsivällisyyttä tai pikemmin alistumista. - --- On siis luonnollista, -- jatkoi lääkäri, -- että nähdessänne -tuon nuoren miehen surun ja aavistaessanne hänen suuttumuksensa -itsepäisesti säilytitte salaisuutenne. Mutta minulla, mademoiselle, -joka -- uskokaa minua -- olen yhtä paljon sielun kuin ruumiin -lääkäri, minulla, joka näen ja tiedän ja siis tulen puolitiehen teitä -vastaan tuskallisissa paljastuksissanne, minulla on oikeus odottaa -teiltä suurempaa avomielisyyttä. - --- Herra tohtori, -- vastasi Andrée, -- ellen olisi nähnyt veljeni -kasvojen synkistyvän ja saavan todellisen murheen leiman, ellen -ottaisi huomioon teidän arvokasta ulkomuotoanne ja tunnettua -vakavuuttanne, luulisin, että te molemmat yhdessä juonessa -näyttelette minulle komediaa saadaksenne minut neuvottelun johdosta -ja minulle aiheuttamallanne pelolla nauttimaan jotakin perin -inhoittavaa ja katkeraa lääkettä. - -Lääkäri rypisti kulmiaan. - --- Mademoiselle, -- sanoi hän, -- pyydän, pysähtykää jo tuossa -teeskentelyssänne. - --- Teeskentelyssä! -- huudahti Andrée. - --- Tahtoisitteko mieluummin, että nimittäisin sitä tekopyhyydeksi? - --- Mutta, monsieur, -- huudahti nuori tyttö, -- te loukkaatte minua.' - --- Sanokaa, että olen tutkinut teidät ja arvaan ajatuksenne. - --- Monsieur! - -Andrée nousi; mutta lääkäri pakoitti hänet lempeästi jälleen istumaan. - --- Ei, -- jatkoi hän, -- ei, lapseni, minä en loukkaa teitä; ja jos -saan teidät vakuutetuksi, pelastan teidät!... Siis ei vihastunut -katseenne eikä teeskennelty suuttumuksenne, joka näkyy teitä -kiihoittavan, voi muuttaa päätöstäni. - --- Mutta mitä Jumalan nimessä tahdotte, mitä minulta vaaditte? - --- Tunnustakaa, muutoin totisesti annatte minulle kovin huonon -käsityksen itsestänne. - --- Vielä kerran, monsieur, veljeni ei ole täällä minua puolustamassa, -ja minä sanon teille, että loukkaatte minua, että en teitä käsitä ja -että vaadin teitä suoraan ja selvästi lausumaan ajatuksenne tästä -oletetusta sairaudesta. - --- Viimeisen kerran, mademoiselle, -- jatkoi lääkäri kummastuneena, --- tahdotteko säästää minulta tuskan punehduttaa teidät? - --- Minä en käsitä teitä, en käsitä teitä, en käsitä teitä! -- toisti -Andrée kolmeen kertaan, katsellen lääkäriä kysyvästi ja säihkyvin -silmin, jotka kuvastivat uhmaa, melkeinpä näyttivät uhkaavan. - --- No niin, minä puolestani käsitän teidät, neitiseni; te epäilette -tiedettä, toivotte voivanne salata tilanne maailmalta. Mutta luopukaa -siitä harhaluulosta, yhdellä ainoalla sanalla masennan kaiken -ylpeytenne: te olette raskaana... - -Andrée päästi kauhean kiljahduksen ja kaatui selälleen sohvalle. - -Tämän huudon kajahdettua ovi työnnettiin rajusti auki, ja Filip -syöksyi keskelle huonetta paljastetuin miekoin, veristävin silmin ja -vapisevin huulin. - --- Te valehtelette, lurjus! -- sanoi hän lääkärille. Tohtori kääntyi -verkalleen nuoreen mieheen päin, yhä painellen puolikuolleena -huohottavan Andréen valtimoa. - --- Se mitä sanoin, on sanottu, monsieur, -- vastasi oppinut -ylenkatseellisesti, -- eikä miekkanne, olkoon se paljastettuna tai -huotrassa, saa minua sanojani peruuttamaan. - --- Tohtori! -- mutisi Filip pudottaen aseensa. - --- Te tahdoitte, että tulisin uudestaan tarkistaakseni edellisen -tutkimukseni. Sen olen tehnyt, nyt olen saavuttanut täyden -varmuuden, josta mikään ei voi minua järkyttää. Olen siitä kovin -pahoillani, nuori mies; te olette herättänyt minussa yhtä paljon -myötätuntoa kuin tämä nuori tyttö herättää minussa inhoa itsepäisellä -valheellisuudellaan. - -Andrée pysyi hievahtamatta; mutta Filip teki kiivaan liikkeen. - --- Olen perheenisä, monsieur, -- jatkoi lääkäri, -- ja käsitän -kaiken, mitä saatatte, mitä teidän täytyy kärsiä. Minä tarjoan teille -siis palvelukseni, samoin kuin lupaan hienotuntoisesti vaieta. Sanani -on pyhä, monsieur, ja kaikki voivat teille vakuuttaa, että lupaukseni -on minulle kalliimpi kuin henkeni. - --- Mutta, monsieur, tämä on mahdotonta! - --- En tiedä, onko se mahdotonta, mutta totta se on. Hyvästi, hra de -Taverney. - -Ja lääkäri poistui yhtä tyynesti ja verkalleen, ensin luotuaan -osaaottavan katseen nuoreen mieheen, joka väänteli käsiään tuskasta -ja joka oven sulkeutuessa vaipui murheesta masentuneena nojatuoliin -kahden askeleen päähän Andréesta. - -Lääkärin mentyä Filip nousi, kävi sulkemassa käytävään avautuvan -oven, sulki kamarin oven ja ikkunat ja lähestyen Andréeta, joka -kummastellen katseli näitä kamalia valmistuksia, laski käsivartensa -ristiin ja sanoi: - --- Olet halpamielisesti ja typerästi pettänyt minua; halpamielisesti, -koska olen veljesi, koska olen ollut kyllin heikko sinua rakastamaan, -pitämään sinua kaikkia parempana, kunnioittamaan sinua yli kaiken, ja -koska tämän luottamukseni olisi pitänyt herättää sinunkin puoleltasi -edes luottamusta, ellei se voinutkaan herättää hellyyttä; typerästi, -koska meitä häpäisevä, kamala salaisuus nyt on joutunut kolmannen -tietoon, koska se varovaisuudestasi huolimatta ehkä jo on paljastunut -muidenkin silmille, ja vihdoin koska heti tunnustamalla minulle -nykyisen tilasi olisit saattanut minut pelastamaan itsesi häpeästä; -minä olisin tehnyt sen itsekkyydestä, ellen rakkaudestakaan, sinut -pelastaessani kun olisin itseänikin säästänyt. Tästä näet, miten -ja missä suhteessa olet erityisesti rikkonut. Niin kauan kuin olet -naimaton kuuluu kunniasi yhteisesti kaikille niille, joiden nimeä -kannat -- joiden nimen tahraat. Mutta nyt en enää ole veljesi, koska -itse olet minulta sen nimityksen kieltänyt; nyt olen mies, jonka etu -vaatii kaikilla mahdollisilla keinoilla kiristämään sinulta koko -salaisuuden voidakseni tämän tunnustuksen johdosta hankkia itselleni -jonkinlaista hyvitystä. Tulen siis luoksesi hyvin kiihtyneenä -ja päättäväisenä ja sanon: Koska olet ollut kyllin halpamainen -turvautuaksesi valheeseen, niin saat pelkurin palkan. Tunnusta siis -rikoksesi minulle, taikka... - --- Uhkauksia, -- huudahti ylpeä Andrée, -- uhkauksia naiselle! - -Ja hän nousi kalpeana ja näytti itse uhkaavalta. - --- Niin, uhkauksia, mutta ei naiselle, vaan vilpilliselle, -kunniattomalle olennolle. - --- Uhkauksia, -- toisti Andrée, joka vähitellen kiihtyi, -- uhkauksia -minua vastaan, joka en mitään käsitä ja jota te kaikki katselette -kuin verenhimoiset hullut liittoutuneina tappamaan minut suruun, -ellette häpeään! - --- No, -- huudahti Filip, -- kuole siis, kuole siis, ellet tunnusta; -kuole silmänräpäyksessä. Jumala tuomitsee sinut, ja tuomion -toimeenpanijana minä isken. - -Nuori mies otti suonenvedontapaisella liikkeellä miekkansa lattialta -ja suuntasi sen terän salaman nopeudella sisarensa rintaa kohti. - --- Hyvä, hyvä, surmaa minut! -- huudahti tämä säikähtymättä säilän -välähdystä ja yrittämättä välttää piston tuottamaa kipua. - -Tyttö syöksyi tuskasta mielipuolena pari askelta eteenpäin, ja -hänen liikkeensä oli niin nopea, että miekka olisi lävistänyt hänen -rintansa, ellei Filip olisi äkkiä peljästynyt nähdessään muutamien -veripisarain tahraavan musliinia sisarensa kaulan ympärillä. - -Nuoren miehen voimat olivat uupuneet ja viha lauhtunut; hän peräytyi, -pudotti miekan käsistään ja vaipuen nyyhkyttävänä polvilleen sulki -tytön syliinsä. - --- Andrée, Andrée, -- huudahti hän, -- ei, ei! Minun onkin kuoltava. -Sinä et minua enää rakasta, et minua enää tunne, minulla ei enää ole -mitään tehtävää tässä maailmassa. Oi, Andrée, sinä rakastat jotakuta -toista niin suuresti, että mieluummin kuolet kuin tunnustat asian -minulle? Oi, Andrée, sinun ei ole kuoltava, vaan minun! - -Ja hän aikoi rientää pois; mutta Andrée oli jo hätääntyneenä kietonut -molemmat käsivartensa hänen kaulaansa, peitti hänet suudelmillaan ja -valeli häntä kyynelillä. - --- Ei, ei, -- sanoi hän, -- alussa olit oikeassa. Surmaa minut, -Filip; sillä minun sanotaan olevan syyllinen. Mutta sinä, niin jalo, -niin puhdas, niin hyvä, sinä, jota kukaan ei syytä, elä sinä ja -surkuttele vain minua sensijaan että kiroaisit. - --- Kuule, sisar, -- jatkoi nuori mies, -- puhu taivaan nimessä, -entisen ystävyytemme nimessä, äläkä pelkää mitään itsesi enempää -kuin hänenkään tähtensä, jota rakastat, olkoon hän ken tahansa. Hän -on oleva minulle pyhä, vaikka hän olisi pahin vihamieheni, vaikka -hän olisi viheliäisin ihminen. Mutta minulla ei ole vihollisia, -Andrée, ja sinä olet sydämeltäsi ja ajatuksiltasi niin jalo, että -sinä varmaan olet valinnut arvoisesi rakastajan. No niin, minä -menen tapaamaan tuota valittuasi ja nimittämään häntä veljekseni. -Sinä et sano mitään; onko avioliitto sinun ja hänen välillään siis -mahdoton? Sitäkö siis tarkoitat? No, olkoon niin! Minä alistun, minä -säilytän kaiken murheeni itselleni, tukahutan kunnian käskevän äänen, -joka vaatii verta. Minä en enää pyydä sinulta mitään, en edes tuon -miehen nimeä. Olkoon niin, hän on sinua miellyttänyt, hän on minulle -rakas... Mutta me lähdemme yhdessä Ranskasta, pakenemme yhdessä. -Kuningas on kuulemani mukaan lahjoittanut sinulle kallisarvoisen -koristeen; sen myymme, puolet siitä saaduista rahoista lähetämme -isällemme, toisella puoliskolla sitten elämme tuntemattomina. Minä -tulen kaikeksi sinulle, Andrée; sinä olet oleva kaikki minulle. -Minä, minä en rakasta ketään; näethän, että olen sinuun hartaasti -kiintynyt. Andrée, sinä näet, mitä edestäsi teen; sinä näet, että -voit luottaa ystävyyteeni. Kuule, vieläkö nytkin, kaiken sen jälkeen, -mitä olen sinulle sanonut, kiellät minulta luottamuksesi? Sano, sano, -etkö enää nimitä minua veljeksesi? - -Andrée oli ääneti kuullut kaiken, mitä kiihtynyt nuori mies oli -puhunut. - -Ainoastaan hänen sydämensä sykintä ilmaisi elämää; ainoastaan hänen -katseensa todisti järkeä. - --- Filip, -- virkkoi hän pitkän vaitiolon jälkeen, -- sinä ajattelit, -etten enää sinua rakasta, veli rukka! Sinä otaksuit rakastaneeni -jotakuta toista miestä; luulit unohtaneeni kunnian käskyt, minun, -joka olen jalosukuinen tyttö ja ymmärrän kaikki ne velvollisuudet, -mitkä se sana minulle asettaa!... Ystäväni, minä annan sen sinulle -anteeksi; niin, niin, syyttä olet minua luullut halpamaiseksi, -syyttä olet minua nimittänyt pelkuriksi. Niin, niin, minä annan -sinulle anteeksi; mutta en antaisi anteeksi, jos pidät minua niin -jumalattomana, niin kurjana, että tahtoisin tehdä väärän valan. Minä -vannon sinulle, Filip, kautta Jumalan, joka minut kuulee, kautta -äitini sielun, joka valitettavasti ei näy minua kylliksi suojelleen, -vannon sinulle niin totta kuin sinua palavasti rakastan, että -lemmenajatus ei koskaan ole hairahduttanut järkeäni, että kukaan -mies ei ole minulle sanonut: "minä rakastan sinua", että kenenkään -huulet eivät ole edes kättäni suudelleet, ja että olen sydämeltäni -ja haluiltani neitseellinen ja puhdas, yhtä puhdas kuin syntymiseni -päivänä. -- Nyt, Filip, ottakoon Jumala sieluni; ruumiini on sinun -käsissäsi. - --- Hyvä on, -- sanoi Filip pitkän vaitiolon jälkeen, -- hyvä on, -Andrée, minä kiitän sinua. Nyt näen selvästi sydämesi pohjaan. Niin, -sinä olet puhdas, viaton, rakas uhri. Mutta on olemassa taikatippoja, -myrkytettyjä lemmenjuomia; joku on virittänyt sinulle halpamaisen -ansan. Se, mitä kukaan tietesi ei olisi sinulta voinut elämäsi -uhallakaan riistää, on sinulta ryöstetty nukkuessasi. Sinä olet -joutunut johonkin ansaan, Andrée; mutta nyt olemme yhtyneet ja nyt -siis olemme vahvat. Sinä uskot minulle kunniasi huolehtimisen, eikö -totta, ja sallit minun kostaa puolestasi? - --- Oi kyllä, kyllä, -- vastasi Andrée synkällä kiivaudella, -- sillä -kostaessasi puolestani rankaiset rikoksen. - --- No, -- jatkoi Filip, -- autahan minua, helpoita etsiskelyäni. -Koettakaamme yhdessä, tarkastakaamme tunti tunnilta taaksepäin -kulkien kaikki kuluneet päivät; seuratkaamme muistin avustavaa -johtolankaa, ja tämän hämärän vyyhdin ensimäisessä sykkyrässä... - --- Niin, sitä tahdon, sitä tahdon! -- virkkoi Andrée. -- Etsikäämme! - --- Oletko huomannut kenenkään sinua seuraavan, sinua vaaniskelevan? - --- En. - --- Eikö kukaan ole sinulle kirjoittanut? - --- Ei kukaan. - --- Eikö kukaan ole sinulle tunnustanut rakkauttaan? - --- Ei yksikään. - --- Naisilla on tässä suhteessa ihmeteltävä vaisto; kun ei mitään -kirjeitä, ei mitään tunnustuksia ole ollut, niin oletko koskaan -huomannut, että joku olisi sinua... halunnut? - --- En ole koskaan huomannut mitään sellaista. - --- Rakas sisar, etsi elämäsi kaikista tiloista, pienimmistäkin -yksityiskohdista. - --- Opasta minua. - --- Oletko ollut yksinäsi kävelyillä? - --- En muistaakseni koskaan, paitsi ehkä madame la dauphinen luo -mennessäni. - --- Mutta kävellessäsi etäämmällä puistossa, metsässä? - --- Nicole oli aina seurassani. - --- Hm, tosiaan, Nicole, hän on jättänyt sinut? - --- Niin on. - --- Minä päivänä se tapahtui? - --- Samana päivänä kuin lähdit, luullakseni. - --- Hän oli tavoiltaan epäilyttävä tyttö. Oletko saanut tietää; hänen -karkaamisensa lähempiä syitä? Koeta muistella. - --- En, tiedän ainoastaan, että hän lähti miehen kanssa, jota hän -rakasti. - --- Missä tilaisuudessa tytön viimeksi näit? - --- Ah, hyvä Jumala, kello yhdeksän tienoissa hän tuli tavallisuuden -mukaan huoneeseeni, riisui minut ja valmisti sokeriveteni. - --- Etkö huomannut hänen sekoittavan siihen mitään nestettä? - --- En, eikä sillä seikalla olisi mitään merkitystä ollutkaan, sillä -juuri kun nostin lasin huulilleni muistan omituisen tunteen minut -vallanneen. - --- Minkälaisen? - --- Samallaisen kuin kerran Taverneyssä. - --- Taverneyssäkö? - --- Niin, silloin kun se muukalainen oli luonamme. - --- Mikä muukalainen? - --- Kreivi de Balsamo. - --- Kreivi de Balsamo? Ja millainen tuo aistimuksesi oli? - --- Jotakin pyörrytyksen tapaista; silmiäni alkoi hämärtää ja sitten -menetin kaiken tajuntani. - --- Ja sanot tunteneesi tuon aistimuksen Taverneyssä? - --- Niin. - --- Missä tilaisuudessa? - --- Istuin pianoni ääressä, tunsin huimausta ja katsahtaessani eteeni -huomasin kreivin kuvastimesta. Tästä hetkestä lähtein en enää muista -mitään, paitsi että heräsin pianoni ääressä voimatta mitata aikaa, -jonka olin nukkunut. - --- Se oli siis ainoa kerta, jolloin tunsit saman omituisen -aistimuksen? - --- Vieläkin kerran; sinä päivänä tai oikeammin yönä, jolloin -poltettiin ilotulitukset. Minut oli väkijoukko temmannut mukaansa, -olin joutumassa murskatuksi, tuhotuksi; kokosin kaikki voimani -taistellakseni vastaan, mutta äkkiä herpaantuivat ojennetut -käsivarteni ja pilvi peitti silmäni. Sen pilven läpi ehdin kuitenkin -nähdä saman miehen. - --- Kreivi Balsamon? - --- Niin. - --- Ja sinä vaivuit uneen? - --- Nukuin tai pyörryin, en osaa sanoa. Sinä tiedät, miten hän kantoi -minut pois ja vei kotiin isän luo. - --- Niin, niin; ja tuona yönä, Nicolen pakoyönä, sinä näit hänet -jälleen? - --- En, mutta tunsin kaikki oireet, jotka ilmaisivat hänen -läsnäoloansa, saman omituisen aistimuksen, saman hermostuneen -pyörrytyksen, saman turtumuksen, saman unen. - --- Saman unenko? - --- Niin, pyörtymyksen sekaisen unen, jonka salaperäisen vaikutuksen -minä sitä vastaan taistellessani tunsin ja johon minä uuvuin. - --- Suuri Jumala, -- huudahti Filip, -- jatka, jatka! - --- Minä vaivuin uneen. - --- Missä? - --- Vuoteessani, siitä olen aivan varma, ja herätessäni huomasin -olevani lattialla matolla, yksinäni, kärsivänä ja jäykistyneenä -kuin kuolleista herännyt. Kutsuin Nicolea, mutta turhaan; tyttö oli -hävinnyt. - --- Ja oliko tuo uni samanlaatuista kuin edelliset? - --- Oli. - --- Samanlaista kuin Taverneyssä, samanlaista kuin juhlapäivänä? - --- Oli, oli. - --- Mutta molemmilla edellisillä kerroilla sinä ennen nukkumistasi -olit nähnyt tuon Josef Balsamon, tuon Fenixin kreivin? - --- Aivan selvästi. - --- Ja kolmannella kerralla et häntä enää nähnyt? - --- En, -- virkkoi Andrée kauhistuen, sillä hän alkoi käsittää, -- en, -mutta minä aavistin hänen läsnäolonsa. - --- Hyvä! -- huudahti Filip. -- Rauhoitu nyt, ole levollinen, ole -ylpeä, Andrée; minä tiedän salaisuuden. Kiitos, rakas sisar, kiitos! -Ah, nyt olemme pelastetut! - -Filip sulki Andréen syliinsä, puristi häntä hellästi rintaansa, -vasten ja syöksyi sitten innostuksensa haltioittamana ja -päättäväisenä ulos huoneesta, tahtomatta enää odottaa tai kuulla. - -Hän riensi talliin, satuloitsi itse hevosensa, hyppäsi sen selkään ja -ratsasti kaikella kiireellä Pariisia kohti. - - - - -44. - -Gilbertin omatunto. - - -Kaikki yllä kuvailemamme tapaukset olivat tehneet kauhean -vastavaikutuksen Gilbertiin. - -Nuoren miehen kovin epävakainen herkkyys oli joutunut liian kovalle -koetukselle, kun hän piilopaikoista, joita hän osasi itselleen valita -milloin missäkin puutarhan sopukassa, päivittäin näki edistyvän -sairauden merkit Andréen kasvoilla ja ryhdissä ja kun kalpeus, -joka hänet edellisenä päivänä oli tehnyt levottomaksi, huomenis -osoittautui hänelle vielä selvempänä, syyttävämpänä neiti de -Taverneyn asettuessa ikkunaansa, aamuauringon luodessa siihen ensi -säteensä. Jos ken silloin olisi tarkannut Gilbertin ilmettä, hän -ei olisi voinut olla hänen kasvoillaan huomaamatta tunnonvaivojen -ominaista leimaa, jonka vanhanajan maalarit ovat klassillisesti -esittäneet. - -Gilbert rakasti Andréen kauneutta, samalla kun hän sitä inhosi. Tuo -loistava kauneus niin moniin muihin etuihin yhtyneenä muodosti sekin -osaltaan rajaviivan hänen ja nuoren tytön välille; mutta tämä kauneus -näytti aarteelta, joka hänen mielestään kohotti valloituksen arvoa. -Tällaiset olivat hänen rakkautensa ja vihansa, hänen halunsa ja -halveksumisensa syyt. - -Mutta siitä päivästä, jona tämä kauneus alkoi himmetä, jona Andréen -piirteet alkoivat ilmaista kärsimystä tai häpeää, sanalla sanoen -siitä päivästä, jolloin Andrée oli vaarassa ja Gilbert itse oli -vaarassa, tilanne muuttui kokonaan, ja erittäin oikeudentuntoinen -Gilbert muutti myös näkökantaansa. - -Sanokaamme, että hänen ensimäinen tunteensa oli syvää murhetta. -Tuskatta hän ei nähnyt rakastettunsa kauneuden kuihtuvan ja terveyden -riutuvan, ja kuitenkin tunsi hän suloista ylpeyttä voidessaan -surkutella tätä kopeata nuorta naista, joka oli ollut häntä kohtaan -niin ylimielinen, ja säälillään kostaa hänelle kaikki osakseen -tulleet loukkaukset. - -Tämä ei kuitenkaan silmissämme lievennä Gilbertin syyllisyyttä. -Ylpeys ei kelpaa puolustukseksi. Mutta ylpeys valtasikin hänet vain -silloin, kun hän ryhtyi asemaansa miettimään Joka kerta, kun neiti de -Taverney kalpeana, kärsivänä ja kumartuneena aaveen tapaan näyttäytyi -Gilbertille, tämän sydän löi rajusti, veri nousi hänen silmiinsä -niinkuin kyyneleet nousevat, ja hän painoi suonenvedontapaisesti -kouristuneen vapisevan kätensä rintaansa vasten yrittäen hillitä -omantuntonsa kapinaa. - -"Minä olen hänen tuhonsa aiheuttanut", mutisi hän. - -Ja ahmittuaan häntä hurjilla, intohimoisilla katseillaan Gilbert -pakeni, luullen yhä näkevänsä hänet ja kuulevansa hänen valituksensa. - -Silloin koski hänen sydäntään, ja hän tunsi kivistävimpiä tuskia, -mitä ihminen koskaan on saanut kokea. Hänen hurjan rakkautensa -poltto kaipasi lievitystä, ja toisinaan hän olisi uhrannut henkensä -oikeudesta langeta polvilleen Andréen eteen, tarttua häntä kädestä, -lohduttaa häntä, virvoitella hänet eloon, kun hän pyörtyi. Hänen -voimattomuutensa näissä tilaisuuksissa oli rangaistus, jonka -tuottamaa kidutusta ei mitenkään voisi kuvailla. - -Kolmen päivän ajan kärsi Gilbert näitä tuskia. - -Hän oli ensimäinen, joka huomasi Andréessa tapahtuvan muutoksen, -verkallisen riutumisen. Kun kukaan muu ei vielä mitään nähnyt, hän, -syyllinen, arvasi ja selitti kaiken. Vielä enemmänkin, tutkittuaan -taudin edistymistä hän laski täsmälleen ajan, milloin ratkaiseva -hetki saapuisi. - -Pyörrytyskohtausten päivän hän vietti suuressa kauhussa, hiestä -märkänä ja hoiperrellen sinne tänne -- kaikki ahdistelun omantunnon -varmoja ilmauksia. Tämä alituinen edestakaisin juokseminen, nämä -välinpitämättömät tai levottomat kasvonilmeet, nämä myötätunnon ja -ivallisuuden ponnahdukset, joita Gilbert itse piti teeskentelyn ja -taidon mestarinäytteinä, olisi Saint Lazaren halvin vanginvartija -selittänyt ja tulkinnut yhtä täydellisesti kuin hra de Sartines'n -kanslia-apulainen Fouine luki ja tulkitsi salakirjoitukset. - -Kun näkee miehen juoksevan henki kurkussa, sitten äkkiä pysähtyvän, -päästävän sanattomia huudahduksia ja samassa vaipuvan syvimpään -äänettömyyteen; kun näkee hänen kuuntelevan vähäpätöisimpiäkin -suhahduksia ilmassa, raapivan maata; tai jonkinlaisella raivolla -oksivan puita, niin pysähtyy ja ajattelee: "Tuo on hullu, ellei hän -ole pahantekijä." - -Ensimäisten tunnonpistosten jälkeen Gilbertin sääli oli vaihtunut -itsekkyydeksi. Hän käsitti, että Andréeta tuon tuostakin kohtaavat -pyörtymiset eivät kaikista näyttäisi luonnolliselta sairaudelta, vaan -että alettaisiin etsiä niiden syytä. - -Gilbert muisti silloin väijyvän oikeuden häikäilemättömät ja nopeat -keinot, kuulustelut, tutkimiset ja muulle maailmalle tuntemattomat -johteet, mitkä kaikissa ihmistä häpäisevissä varkauksissa saattavat -poliiseiksi nimitetyt verikoirat rikollisen jäljille. - -Ja se varkaus, jonka Gilbert oli tehnyt, näytti hänestä siveellisesti -kaikkein inhoittavimmalta ja rangaistavimmalta. Hän alkoi siis -täydellä todella vavista; sillä hän pelkäsi, että Andréen kärsimykset -johtaisivat tiedusteluun. - -Tästä hetkestä alkain Gilbert kuuluisassa taulussa esitetyn -rikollisen tapaan, jota tunnonvaivojen enkeli ahdistaa tulisoihtunsa -kalpean liekin valossa, ei herennyt säikähtyneenä silmäilemästä -kaikkea, mikä häntä ympäröitsi. Jokaista melua, jokaista kuiskausta -hän epäili. Hän kuunteli jokaista korvaansa sattuvaa sanaa, ja olipa -se miten merkityksetön tahansa, hänestä tuntui se kohdistuvan joko -neiti de Taverneyhin tai häneen itseensä. - -Hän oli nähnyt hra de Richelieun menevän kuninkaan luo, hra de -Taverneyn käyvän tyttärensä luona. Talo tuntui sinä päivänä saaneen -hänen mielestään salakähmäisen ja epäluuloisen leiman, jota sillä -tavallisesti ei ollut. - -Vielä paljoa pahemmaksi kävi asia, kun hän näki dauphinen lääkärin -menevän Andréen asuntoon. - -Gilbert oli niitä skeptikkoja, jotka eivät mitään usko; vähän -hän välitti ihmisistä ja Jumalasta, mutta tieteen hän tunnusti -jumalakseen ja julisti sen kaikkivaltaa. Oli hetkiä, jolloin Gilbert -olisi kieltänyt korkeimman olennon kaikkinäkeväisyyden, mutta hän -ei koskaan olisi epäillyt lääkärin pätevyyttä. Tohtori Louis'n -saapuminen Andréen luo oli isku, josta Gilbertillä ei ollut miehuutta -nousta. - -Hän riensi kammioonsa, keskeyttäen kaiken työn ja kuurona kuin -kuvapatsas esimiestensä käskyille. Siellä hän verho-pahasen takana, -jonka hän tilapäisesti oli ripustanut ikkunaansa peittääkseen -vakoiluaan, teroitti kaikki aistinsa kuullakseen jonkun sanan, -nähdäkseen jonkun liikkeen, joka ilmaisisi hänelle lääkärintutkinnon -tuloksen. - -Mutta hän ei saanut mitään selville. Hän huomasi vain kerran -dauphinen kasvot tämän lähestyessä ikkunaa katsahtaakseen ruutujen -lävitse pihaan, jota hän ehkä ei ollut koskaan ennen nähnyt. Myöskin -saattoi hän eroittaa tohtori Louis'n, joka tuli avaamaan tämän -ikkunan laskeakseen hiukan ilmaa huoneeseen. Mutta keskustelusta -Gilbert ei kuullut mitään, kasvojen väreitä hän ei nähnyt; paksu -sälekaihdin oli laskettu alas, ja se peitti ikkunan ja esti hänet -näkemästä, mitä sisällä tapahtui. - -Voimme kuvitella nuoren miehen tuskan. Lääkäri oli terävillä -ilveksensilmillään keksinyt salaisuuden. Myrskyn täytyi puhjeta, ei -kylläkään heti, sillä Gilbert otaksui syystä, että dauphinen läsnäolo -olisi esteenä, mutta se puhkeaisi heti isän ja tyttären välillä, -sitte kun molemmat vieraat henkilöt olivat poistuneet. - -Huumaantuneena tuskasta ja levottomuudesta Gilbert survaisi usean -kerran päänsä ullakkokamarinsa seiniin. - -Hän näki hra de Taverneyn tulevan ulos kruununprinsessan seurassa; -lääkäri oli jo aikaisemmin lähtenyt. - -"Selittely tapahtuu hra de Taverneyn ja dauphinen välillä", ajatteli -hän. - -Parooni ei palannut tyttärensä luo. Andrée jäi yksikseen huoneeseensa -ja vietti aikansa sohvalla, milloin lukemalla, mutta kouristukset -ja päänkipu pakoittivat hänet keskeyttämään, milloin niin syvissä -mietteissä ja niin omituisen turtuneena, että Gilbert otaksui sitä -haltioitumiseksi, kun hän vilahdukselta sai kurkistetuksi kaihtimen -taakse, jota tuuli toisinaan kohautteli. - -Väsyneenä kärsimyksistä ja mielenliikutuksesta Andrée nukahti. -Gilbert käytti hyväkseen tätä väliaikaa mennäkseen ulos kuuntelemaan -huhuja ja tekemään havaintoja. - -Tämä aika oli hänelle kallisarvoinen niiden mietiskelyjen vuoksi, -joita hän nyt ehti tehdä. Vaara oli niin uhkaava, että sitä oli -vastustettava nopealla, sankarillisella päätöksellä. Tämä oli -ensimäinen tukikohta, josta hänen juuri terävyytensä vuoksi epävakaa -henkensä jälleen sai joustavuutta ja lepoa. - -Mutta mikä päätös oli tehtävä? Sellaisissa olosuhteissa muutos -saattaa asian ilmi. Paetako? Ah, niin, paeta nuoruuden tarmolla, -epätoivon ja pelon pontevuudella, joka tekee miehen voimat -moninkertaisiksi, yhtä suuriksi kuin kokonaisen armeijan. Piileskellä -päivät, kulkea yöt ja vihdoin saapua... - -Mihin? - -Mihin saattaisi hän lymytä niin, että kuninkaallisen oikeuden kostava -käsivarsi ei häntä tavoittaisi? - -Gilbert tunsi maaseudun tavat. Mitä ajatellaan melkein -villiintyneillä, melkein autioilla tienoilla (sillä kaupunkeja hänen -oli kaikin mokomin vältettävä), mitä ajatellaan pikkukauppalassa, -etäisessä metsäkylässä muukalaisesta, joka saapuu sinne jonakin -päivänä kerjäämään leipäänsä tai jota epäillään sen varastamisesta? -Sitäpaitsi tunsi Gilbert varsin hyvin ulkomuotonsa: mielenkiintoiset -kasvot ja lisäksi kasvot, joilla nyttemmin oli hirveän salaisuuden -poistamaton leima, herättäisivät ensimäisen tarkastelijan huomiota. -Pakeneminen oli vaarallista; mutta ilmituleminen oli suuri häpeä. - -Pako saisi epäluulot kohdistumaan Gilbertiin. Hän hylkäsi tämän -suunnitelman, ja ikäänkuin hänen sielullaan olisi ollut kykyä enää -vain yhden ajatuksen keksimiseen juolahti pakotuumasta luopuneen -onnettoman päähän ajatus kuolemasta. - -Tämä ei ollut ennemmin hänen mieleensä johtunut. Hänen -esiinloihtimansa kaamea peikko ei herättänyt hänessä mitään pelkoa. - -"Kyllähän kuolemaa aina ehtii ajatella", sanoi hän itsekseen, "sitte -kun kaikki muut neuvot ovat loppuneet. Sitäpaitsi on hra Rousseau -sanonut, että itsensä tappaminen on raukkamaista; kärsiminen on -jalompaa." - -Tämän paradoksin jälkeen Gilbert kohotti päätänsä Ja alkoi jälleen -harhailla puutarhassa. - -Hän oli juuri nähnyt turvallisuuden välähdyksen, kun Filip, kuten -tiedämme, yht'äkkiä saapui, järkytti kaikki hänen suunnitelmansa ja -syöksi hänet uuteen huolten sarjaan. - -Veli -- veli kutsuttu kotiin! Asia oli siis tullut ilmi! Perhe oli -päättänyt pitää sen salassa; niin, mutta samalla ryhtyen kaikkiin -etsiskelyihin, kaikkiin ovelasti keksittyihin toimenpiteisiin, jotka -Gilbertistä näyttivät yhtä kamalilta kuin Conciergerien, Châtelet'n -ja Tournellen kidutusvehkeet. Näin hänet laahattaisiin Andréen eteen, -pakoitettaisiin polvillaan raukkamaisesti tunnustamaan rikoksensa ja -tapettaisiin kuin koira kepillä tai veitsellä. Laillinen kosto, jonka -edeltäpäin oikeutti joukko esimerkkejä senlaatuisista seikkailuista. - -Kuningas Ludvig XV oli näissä tapauksissa varsin myötämielinen -aatelistolle. - -Ja sitäpaitsi oli Filip peloittavin kostaja, minkä neiti de Taverney -voisi kutsua avukseen. Filip, ainoa perheen jäsen, joka oli kohdellut -Gilbertiä ihmisenä ja melkein vertaisenaan, surmaisikin rikollisen -melkein yhtä varmasti sanalla kuin miekalla, jos tämä sana olisi: -"Gilbert, sinä olet syönyt meidän leipäämme ja sinä häpäiset meidät!" - -Näimme myöskin, miten Gilbert tahtoi alussa kätkeytyä Filipin -katseilta ja palatessaankin totteli vain vaistoansa olla syyttämättä -itseään. Ja tästä hetkestä asti hän keskitti kaikki voimansa yhteen -ainoaan päämäärään: itsepuolustukseen. - -Hän seurasi Filipiä, näki hänen menevän Andréen luo ja juttelevan -tohtori Louis'n kanssa. Hän vakoili kaikkea, teki johtopäätöksensä -kaikesta, käsitti Filipin epätoivon. Hän näki tämän tuskan syntyvän -ja karttuvan; hirvittävän kohtauksen Andréen kanssa hän arvasi -kaihtimella häilyvistä varjoista. - -"Olen hukassa", ajatteli hän. - -Ja heti tarttui hän sekamielisenä veitseen surmatakseen Filipin, -jonka hän odotti ilmestyvän ovellensa... tai tappaakseen itsensä, jos -niin tarvittiin. - -Mutta vastoin hänen otaksumaansa Filip sopi sisarensa kanssa; Gilbert -näki hänet polvillaan maassa suudellen Andréen käsiä. Tämä oli uusi -toivon tuike, uusi ovi pelastukseen, Se että Filip ei vielä ollut -kiivennyt hänen luokseen kostoa huutaen, todisti rikoksentekijän -nimen olevan Andréelle aivan tuntemattomana. Jos tyttö, ainoa -todistaja, ainoa syyttäjä, ei mitään tiennyt, niin ei kukaan -tiennyt mitään. Jos Andrée... mieletön toivo!... tiesi eikä ollut -mitään sanonut, olisi siinä enemmän kuin pelastus: se olisi onnea, -voitonriemua. - -Tästä hetkestä alkaen Gilbert kohosi päättäväisesti aseman tasalle. -Mikään ei enää ehkäissyt häntä kulussaan niin pian kuin hänen -katseensa oli jälleen terittynyt. - -"Mistä löydetään jäljet", tuumi hän, "jos neiti de Taverney ei minua -syytä? Ja, hupsu, mikä olenkin, syyttäisikö hän minua seurauksesta -eikä itse rikoksesta? Hän ei ole minua nuhdellut rikoksesta; ei -mikään viimekuluneina kolmena viikkona ole minulle osoittanut, että -hän inhoaa tai välttää minua enemmän kuin ennen. - -"Jos hän siis ei tunne syytä, niin seurauksessa ei nähdä mitään, -joka olisi raskauttavampaa minulle kuin jollekulle muulle. Minä -olen nähnyt itsensä kuninkaan neiti Andréen huoneessa. Tarvittaessa -voin siitä todistaa veljelle, ja kaikista hänen majesteettinsa -vastaväitteistä huolimatta minua uskottaisiin... Niin, mutta se olisi -hyvin vaarallista peliä... Minä olen vaiti; kuninkaalla on liian -paljon keinoja osoittaakseen viattomuutensa ja tehdäkseen tyhjäksi -minun todistukseni. Mutta eikö minulla, paitsi kuningasta, jonka -nimeä en elinkautisen vankeuden tai kuoleman uhalla saa kaikkeen -tähän sekoittaa, ole vielä tuo tuntematon, joka samana yönä sai neiti -de Taverneyn tulemaan alas puutarhaan?... Miten voi hän puolustautua? -Miten voitaisiin häntä epäillä? Miten hänet tavoitettaisiin, jos -häntä epäiltäisiin? Hän on vain tavallinen ihminen, olen yhtä hyvä -kuin hänkin, ja häntä vastaan kyllä aina puolustaudun. Sitäpaitsi ei -minun rikollisuuttani edes aavisteta. - -"Ainoastaan Jumala minut näki", lisäsi hän katkerasti nauraen... -"Mutta miksi Jumala, joka mitään hiiskumatta on niin usein nähnyt -kyyneleeni ja tuskani, tekisi sen vääryyden, että ilmiantaisi tuon -tilaisuuden, ensimäisen onnen hetken, jonka Hän on minulle suonut?... -Sitäpaitsi, jos rikos on olemassa, on se Hänen asiansa, eikä minun, -ja hra de Voltaire todistaa aivan riittävästi, että ihmeitä ei enää -tapahdu. Olen pelastettu, olen rauhallinen, salaisuuteni kuuluu -minulle. Tulevaisuus on minun!" - -Näin mietittyään tai oikeammin tingittyään omantuntonsa kanssa -Gilbert kokosi puutarha-työkalunsa ja seurasi työtovereitaan -illalliselle. Hän oli iloinen, huoleton, jopa uhmailevakin. -Hänellä oli ollut tunnonpistoksia, hän oli peljännyt; sellainen -kaksinkertainen heikkous oli miehen, filosofin, kiirehdittävä -karkoittamaan. - -Mutta hän teki laskelmansa ilman omaatuntoaan. Sinä yönä Gilbert ei -voinut nukkua. -- - - - - -45. - -Kaksi kärsivää. - - -Gilbert oli aivan oikein arvostellut aseman, kun hän ajatellessaan -mainittuna iltana puutarhassa yllättämäänsä tuntematonta miestä, joka -oli tullut niin turmiolliseksi neiti de Taverneylle, sanoi itsekseen: -"Mistä hänet tapaa?" - -Myöskään Filip ei ollenkaan tiennyt Josef Balsamon, Fenixin -kreivin asuntoa. Mutta hän muisti sen ylhäisen naisen, markiisitar -de Saverneyn, jonka luo Andrée toukokuun 31. päivänä oli viety -hoivattavaksi. - -Vielä ei ollut niin myöhä illalla, ettei olisi voinut käydä tämän -rouvashenkilön luona, joka asui Rue Saint-Honorén varrella. Filip -hillitsi siis kaiken mielenliikutuksensa ja meni markiisittaren luo, -jonka kamarineito heti epäröimättä antoi hänelle Balsamon osoitteen -Saint-Clauden kadulle Marais'n kaupunginosassa. - -Filip suuntasi heti matkansa mainitulle kadulle. - -Mutta syvää kuohumusta tuntematta hän ei voinut koskettaa tämän -epäiltävän talon portinkolkuttimeen, hän kun otaksui Andrée-rukan -levon ja kunnian sinne ikipäiviksi haudatuksi. Mutta tahdonvoimallaan -hän pian hillitsi suuttumuksensa ja herkkätuntoisuutensa, -säilyttääkseen järkkymättömänä kaiken tarmon, mitä hän luuli -tarvitsevansa. - -Hän kolkutti siis porttia jokseenkin varmalla kädellä, ja talon -tapojen mukaan portti avautui. - -Filip astui pihaan taluttaen hevostaan suitsista. Mutta hän ei ollut -astunut neljää askelta, kun Fritz saapui eteisestä, näyttäytyi ylinnä -portailla ja pysähdytti hänet kysymällä: - --- Mitä herra tahtoo? - -Filip säpsähti kuin odottamattomasta esteestä. Hän katseli -saksalaista rypistäen kulmiaan, ikäänkuin Fritz ei olisi täyttänyt -vain palvelijan velvollisuutta. - --- Tahdon puhutella talon isäntää, Fenixin kreiviä, -- vastasi Filip, -sitoen hevosensa kiviseinässä olevaan renkaaseen ja astuen rakennusta -kohti, johon hän kävi sisälle. - --- Monsieur ei ole kotona, -- sanoi Fritz, sallien kuitenkin hyvin -opetetun palvelijan kohteliaisuudella Filipin astua sisään. - -Kummallista! Filip näkyi ottaneen kaiken edeltäpäin huomioon paitsi -tämän yksinkertaisen vastauksen. Hän seisoi hetkisen neuvotonna. - --- Mistä hänet tapaan? -- kysyi hän sitten. - --- Sitä en tiedä, monsieur. - --- Täytyneehän teidän sentään tietää? - --- Pyydän anteeksi, mutta isäntäni ei tee minulle tiliä -liikkumisistaan. - --- Ystäväni, -- sanoi Filip, -- minun täytyy kuitenkin puhutella -isäntäänne tänä iltana. - --- Pelkään, että se on mahdotonta. - --- Se on välttämätöntä; asia on mitä tärkeintä laatua. Fritz kumarsi -vastaamatta. - --- Onko hän siis lähtenyt kotoa? -- kysyi Filip. - --- On, monsieur. - --- Kaipa hän tulee takaisin? - --- En sitä luule, monsieur. - --- Ah, te ette luule? - --- En. - --- Hyvä on, -- sanoi Filip alkaen kuumentua; -- menkää nyt kuitenkin -sanomaan isännällenne... - --- Mutta minulla oli jo kunnia ilmoittaa teille, -- vastasi Fritz -hätääntymättä, -- että monsieur ei ole kotona. - --- Tiedän kyllä, ystäväiseni, mitä toimintaohjeet merkitsevät, -- -virkkoi Filip, -- ja teidän ohjeenne on kunnioitettava; mutta sitä -ei voi todellakaan sovittaa minuun, jonka käyntiä isäntänne ei ole -voinut aavistaa ja joka tulen tänne aivan poikkeuksellisesti. - --- Määräys koskee kaikkia, monsieur, -- vastasi Fritz kömpelösti. - --- Siis, koska on olemassa määräys, -- sanoi Filip, -- niin Fenixin -kreivi on kotona? - --- No, entä sitten? -- tokaisi vuorostaan Fritz, jota sellainen -itsepäisyys alkoi tuskastuttaa. - --- No, sitten minä odotan häntä. - --- Isäntäni ei ole täällä, sanon teille, -- vastasi palvelija; -- -joku aika sitten pääsi tuli irti talossa, ja tuon tulipalon jälkeen -se ei kelpaa asuttavaksi. - --- Mutta asuthan siinä sinä, -- sanoi Filip vuorostaan kömpelösti. - --- Minä asun täällä vartijana. - -Filip kohautti olkapäitään kuin mies, joka ei usko sanaakaan siitä, -mitä hänelle puhutaan. Fritziä alkoi suututtaa. - --- Sitäpaitsi, -- sanoi hän, -- olkoon herra kreivi kotona tai ei, -niin yhtä vähän hänen kotona kuin poissa ollessaan on tapana väkisin -tunkeutua hänen asuntoonsa; ja ellette mukaudu talon tapoihin, niin -minun on pakko... - -Fritz pysähtyi. - --- Mitä? -- kysyi Filip unohtaen itsensä. - --- Heittää teidät ulos, -- vastasi Fritz rauhallisesti. - --- Sinäkö? -- huudahti Filip säihkyvin silmin. - --- Minä juuri, -- vastasi Fritz, jälleen muuttuen kansalleen -ominaisella tavalla sitä kylmäverisemmän näköiseksi, mitä enemmän -hänen kiukkunsa yltyi. - -Ja hän katsahti nuorta miestä kohti, joka vihan vimmassa tempasi -miekkansa huotrasta. - -Hätkähtämättä säilän välkkeestä, huutamatta apua (ehkä hän -olikin yksinään) Fritz sieppasi huoneen seinälle järjestellystä -asevarustelusta eräänlaisen lyhyellä, mutta terävällä rautakärjellä -varustetun keihään, ja hyökäten Filipiä vastaan pikemmin taitavana -kepinheiluttajana kuin miekkailijana hän pirstasi ensi iskulla terän -tämän pienestä miekasta. - -Nuori mies kiljahti vihaisesti ja ryntäsi vuorostaan etsimään -kokoelmasta uutta asetta. Tällä hetkellä käytävän salaovi aukeni ja -sen hämäriin puitteisiin ilmestyi kreivi. - --- Mikä on, Fritz? -- kysyi hän. - --- Ei mitään, herra kreivi, -- vastasi palvelija, laskien -keihäänsä alas, mutta asettuen kuin suojaksi isäntänsä eteen, joka -salaportaitten askelmalla ylitti hänet puolella ruumiillaan. - --- Herra kreivi de Fenix, -- virkkoi Filip, -- onko teidän maassanne -tapana, että palvelijat vastaanottavat aatelismiehiä ase kädessä, -vai onko se erityinen toimintaohje, joka on käytännössä vain teidän -arvoisassa talossanne? - -Fritz laski keihään kädestänsä asettaen sen isäntänsä antamasta -merkistä eteisen nurkkaan. - --- Kuka te olette, monsieur? -- kysyi kreivi, joka eroitti Filipin -huonosti eteisessä palavan lampun valossa. - --- Mies, joka ehdottomasti tahtoo teitä puhutella. - --- Joka tahtoo? - --- Niin. - --- Siinä on sana, joka hyvin riittää Fritzin puolustukseksi; sillä -minä en tahdo päästää ketään puheilleni ja kotona ollessani en -tunnusta kellekään oikeutta tulla minua puhuttelemaan. Te olette siis -tehnyt itsenne syylliseksi loukkaukseen minua kohtaan; mutta, -- -lisäsi Balsamo huoahtaen, -- minä annan sen teille anteeksi, pannen -kuitenkin ehdoksi, että poistutte täältä kauemmin häiritsemättä -lepoani. - --- Teille sopii tosiaan hyvin, -- huudahti Filip, -- pyytää lepoa, -- -teille, joka olette ryöstänyt minun leponi! - --- Minäkö ryöstänyt leponne? -- kysyi kreivi. - --- Olen Filip de Taverney! -- huudahti nuori mies, luullen, että -kreivin omalletunnolle tämä ainoa sana olisi riittävä vastaus. - --- Filip de Taverney?... Monsieur, -- sanoi kreivi, -- minut otettiin -hyvin vastaan isänne kartanossa; olkaa tervetullut luokseni. - --- Oh, sepä onnellista! -- jupisi Filip. - --- Olkaa hyvä ja seuratkaa minua, monsieur. - -Balsamo sulki salakäytävän oven ja astuen Filipin edellä vei hänet -saliin, mikä jo on ollut muutamien kertomuksessamme esitettyjen -tapahtumien näyttämönä, niiden joukossa viimeksi mainitsemamme viiden -mestarin vierailun. - -Sali oli valaistu ikäänkuin olisi jotakuta odotettu; mutta se -nähtävästi kuului talon upeihin tapoihin. - --- Hyvää iltaa, hra de Taverney, -- tervehti Balsamo lempeällä ja -sortuneella äänellä, joka sai Filipin kohottamaan silmänsä häneen. - -Mutta Balsamon nähdessään hän astahti taaksepäin. - -Kreivi oli todellakin enää vain varjo entisestään; hänen kuopikkaissa -silmissään ei ollut loistoa, posket olivat laihtuessaan muodostaneet -kaksi uurretta suun ympärille, ja terävät, luisevat kasvot tekivät -koko pään kulmikkaaksi ja kuolleenkallon kaltaiseksi. - -Filip seisoi aivan säikähtyneenä. Balsamo katseli hänen -kummastustaan, ja tavattoman surullinen hymy värähti hänen kalpeilla -huulillaan. - --- Monsieur, -- sanoi hän, -- pyydän anteeksi palvelijani käytöstä; -mutta hän toimii todellakin ohjeittensa mukaan, ja sallikaa minun -sanoa, että te itse teitte väärin yrittäessänne niistä huolimatta -tänne tunkeutua. - --- Monsieur, -- virkkoi Filip, -- kuten tiedätte, on elämässä -äärimäisiä tilanteita, ja minä olen nyt sellaisessa. - -Balsamo ei vastannut mitään. - --- Minä tahdoin tavata teidät, -- jatkoi Filip, -- minä tahdoin puhua -kanssanne; luoksenne päästäkseni olisin uhmannut kuolemaakin. - -Balsamo pysyi yhä vaiti ja näkyi odottavan selitystä nuoren miehen -sanoihin, vaikka häneltä puuttui voimaa tai uteliaisuutta sitä -pyytääkseen. - --- Olen tavoittanut teidät, -- jatkoi Filip, -- olen vihdoin -tavoittanut teidät, ja nyt me käymme asiaa selvittämään, jos -suvaitsette; mutta olkaa hyvä ja lähettäkää ensin pois tuo mies, -Filip osoitti sormellaan Fritziä, joka juuri oli kohottanut oviverhoa -ikäänkuin pyytääkseen isäntänsä viimeisiä määräyksiä tungettelevan -vieraan suhteen. - -Balsamo loi Filipiin katseen, jonka tarkoituksena oli tutkia hänen -aikomuksiaan; mutta ollessaan nyt miehen edessä, joka arvoltaan -ja yhteiskunnalliselta asemaltaan oli hänen vertaisensa, Filip -oli ottanut takaisin tyyneytensä ja mielenmalttinsa; hän oli -läpitunkematon. - -Silloin Balsamo pienellä päänliikkeellä tai oikeammin vain -kulmakarvojaan väräyttämällä antoi Fritzille merkin poistua, ja -molemmat miehet istuutuivat vastapäätä toisiaan, Filip selin uuniin -ja Balsamo nojaten kyynäspäällään pientä pöytää vasten. - --- Puhukaa nopeasti ja selvään, olkaa hyvä, monsieur, -- kehoitti -Balsamo; -- sillä minä kuuntelen teitä ainoastaan hyväntahtoisuudesta -ja huomautan, että saatan pian väsyä. - --- Minä puhun niinkuin minun on puhuttava, monsieur, ja niin kauan -kuin katson tarpeelliseksi, -- sanoi Filip; -- ja välittämättä, -miellyttääkö se teitä vai ei, aloitan kuulustelulla. - -Hänen lausuessaan tämän sanan leimahti sähkökipinä Balsamon hirveästi -rypistyneiden kulmakarvojen alta. Sillä tämä sana herätti kreivissä -muistoja, jotka olisivat puistattaneet Filipiä, jos hän olisi -tiennyt, mitä haavoja hän miehen sydämen pohjalla veresti. - -Mutta hetkisen kuluttua, jonka hän käytti palauttaakseen valtansa -itsensä ylitse, Balsamo virkkoi: - --- Kysykää. - --- Monsieur, -- vastasi Filip, -- ette ole minulle koskaan oikein -selittänyt, miten käytitte aikanne tuona surullisen kuuluisana -toukokuun 31. päivän yönä siitä hetkestä asti, kun kannoitte sisareni -Ludvig XV:n torilla viruvien haavoittuneiden ja ruumisröykkiöiden -joukosta. - --- Mitä sillä tarkoitatte? -- kysyi Balsamo. - --- Tarkoitan, herra kreivi, että teidän käytöksenne mainittuna yönä -on minusta näyttänyt epäiltävältä, ja nyt entistä enemmän. - --- Epäiltävältä? - --- Niin, ja kaikesta päättäen se ei ole ollut kunnon miehen käytöstä. - --- Monsieur, --? sanoi Balsamo, -- en käsitä teitä; teidän tulee -huomata, että pääni on väsynyt ja heikontunut, ja että tämä heikkous -tietenkin saattaa minut kärsimättömäksi. - --- Monsieur! -- huudahti Filip vuorostaan ärtyneenä ylpeästä ja -tyynestä äänensävystä, millä Balsamo hänelle yhä vastasi. - --- Monsieur, -- jatkoi Balsamo samaan sävyyn, -- sen jälkeen kun -minulla viimeksi oli kunnia teidät tavata, on minua kohdannut suuri -onnettomuus; taloni on osittain palanut ja erinäisiä arvokkaita, -huomatkaa, hyvin kallisarvoisia esineitä on minulta joutunut hukkaan. -Suru siitä on sumentanut mieleni. Puhukaa siis selvästi, pyydän, tai -muutoin sanon teille heti hyvästi. - --- Ette suinkaan, monsieur, -- ehätti Filip, -- ette suinkaan; ette -sano minulle hyvästi niin helposti kuin luulette. Minä pidän arvossa -suruanne, jos te osoitatte sääliä omalleni; sillä minuakin, monsieur, -on kohdannut hyvin suuri onnettomuus, paljoa suurempi kuin teitä, -siitä olen varma. - -Balsamo hymyili sitä epätoivoista hymyä, jonka Filip jo aikaisemmin -oli nähnyt hänen huulillaan. - --- Minä, monsieur, -- jatkoi Filip, -- olen menettänyt perheeni -kunnian. - --- No, hyvä herra, -- vastasi Balsamo, -- mitä voin minä siinä -onnettomuudessa tehdä? - --- Mitäkö voitte tehdä? -- huudahti Filip säkenöivin silmin. - --- Niin juuri. - --- Te voitte antaa minulle takaisin sen, minkä olen kadottanut, -monsieur! - --- Haa, te olette järjiltänne! -- huudahti Balsamo, ojentaen kättänsä -kellonnuoraan. - -Mutta hän teki tämän liikkeen niin veltosti ja niin tyynesti, että -Filipin käsivarsi ehti sen ehkäisemään. - --- Minäkö järjiltäni? -- huudahti Filip käheällä äänellä -- Mutta -ettekö sitte käsitä, että on kysymys sisarestani, hänestä, jota -pitelitte pyörtyneenä sylissänne toukokuun 31. päivänä; sisarestani, -jonka veitte taloon, teidän sanomananne kunnialliseen mutta minun -käsitykseni mukaan huonomaineiseen; sanalla sanoen sisarestani, jonka -kunniaa minä teiltä miekka kädessä vaadin? - -Balsamo kohautti olkapäitään. - --- Voi, hyvä Jumala, -- jupisi hän, -- niin pitkiä kiertoteitä -yksinkertaiseen asiaan pääsemiseksi! - --- Onneton! -- huudahti Filip. - --- Miten kamalan kimeällä äänellä te puhutte, monsieur! -- sanoi -Balsamo samalla surullisella kärsimättömyydellä. -- Melkein teette -minut kuuroksi. -- No, ettekö äsken sanonut, että olin loukannut -sisartanne? - --- Niin, lurjus! - --- Taaskin kiljahdus ja tarpeeton herjaus, monsieur. Kuka hitto on -teille siis sanonut, että loukkasin sisartanne? - -Filip epäröitsi; äänensävy, millä Balsamo oli nämä sanat lausunut, -löi hänet hämmästyksellä. Joko oli se hävyttömyyden huippu tai -puhtaan omantunnon ilmaus. - --- Kuka sen minulle on sanonut? -- toisti nuori mies. - --- Niin, sitä minä kysyn. - --- Sisareni itse, herraseni. - --- Vai niin, monsieur, sisarenne... - --- Mitä aiotte sanoa? -- huudahti Filip, tehden uhkaavan, liikkeen. - --- Aion sanoa, monsieur, että todellakin annatte minulle kovin huonon -käsityksen itsestänne ja sisarestanne. Halpamaisinta keinottelua -maailmassa, tiedättekö, on se, mitä eräät naiset harjoittavat -menetetyllä kunniallansa. Nyt olette tullut suu täynnä uhkaavia -sanoja kuin parrakkaat veljet italialaisissa huvinäytelmissä, miekka -kädessä pakoittamaan minut joko naimaan sisarenne, mikä todistaa, -että hän on suuressa miehen puutteessa, tai antamaan teille rahaa, -koska tiedätte minun tekevän kultaa. Kah, monsieur, olette pettynyt -molemmissa suhteissa: rahaa ette saa, ja sisarenne jää tytöksi. - --- Sitten, -- huusi Filip, -- minun täytyy saada suonissanne virtaava -veri, jos suonissanne nimittäin verta on. - --- Ette saa sitäkään, monsieur. - --- Kuinka? - --- Veren, joka minulla on, tahdon säilyttää, ja jos olisin halunnut -sen vuodattaa, olisi minulla ollut siihen vakavampi syy kuin tämä -teidän tarjoamanne. Siis, monsieur, tehkää niin hyvin ja kääntykää -rauhallisesti takaisin, mutta jos aiheutatte melua, niin, koska -se tuottaisi minulle päänkipua, kutsun Fritzin, joka tultuaan ja -annettuani hänelle merkin taittaa teidät kuin ruo'on. Menkää! - -Tällä kertaa Balsamo soitti, ja kun Filip yritti sitä estää, -hän avasi pöydälle asetetun mustapuisen lippaan, otti sieltä -kaksiputkisen pistoolin ja viritti hanan. - --- Kas niin, siitä pidän enemmän, -- huudahti Filip, -- surmatkaa -minut! - --- Miksi teidät surmaisin? - --- Siksi, että olette minut häväissyt. - -Nuori mies lausui nämä sanat sellaisella totuuden sävyllä, että -Balsamo loi häneen lempeän silmäyksen. - --- Olisiko mahdollista, -- sanoi hän, -- että olette ihan tosissanne? - --- Epäilettekö sitä? Epäilettekö aatelismiehen sanaa? - --- Ja, -- jatkoi Balsamo, -- olisiko neiti de Taverney yksinään -keksinyt tuon halpamielisen tuuman ja pakoittanut teidät sen -toimeenpanijaksi?... Tahdon otaksua niin; tahdon siinä tapauksessa -antaa teille tyydytyksen. Vannon teille kautta kunniani, että -käytökseni sisartanne kohtaan mainittuna toukokuun viimeisenä -yönä oli nuhteeton, vannon ettei kunniantunto, ei inhimillinen -tuomioistuin eikä jumalallinen oikeus voisi löytää siinä mitään, joka -ei olisi sopusoinnussa ankarimpain siveellisyyskäsitteiden kanssa. -Uskotteko minua nyt? - --- Monsieur! -- virkahti nuori mies kummastuneena. - --- Tiedätte, etten pelkää kaksintaistelua, sen näkee ihmisen -silmistä, eikö totta? Mitä heikkouteeni tulee, älkää antako sen -pettää itseänne, se on vain näennäistä. Kasvoni eivät tosin ole -verevät, mutta lihasvoimastani en ole mitään kadottanut. Tahdotteko -siitä todistuksen? Katsokaa... Ja Balsamo kohotti ponnistuksetta -yhdellä kädellään tavattoman ison pronssimaljakon Boulen [André -Charles Boule, tunnettu pariisilainen taidepuuseppä, Suom.] -valmistaman huonekalun päältä. - --- Olkoon menneeksi, monsieur, -- sanoi Filip, -- minä uskon teitä, -mitä toukokuun 31. päivään tulee; mutta se on veruke, jota käytätte -taataksenne sananne virheellisellä päivämäärällä. Sittemmin olette -nähnyt sisareni uudestaan. - -Balsamo epäröitsi vuorostaan. - --- Se on totta, -- myönsi hän, -- olen hänet nähnyt. - -Ja hänen hetkeksi seestynyt otsansa synkistyi jälleen peloittavasti. - --- Ahaa, nyt näemme! -- huudahti Filip. - --- No, mitä todistaa se minua vastaan, että olen nähnyt sisarenne -uudestaan? - --- Se todistaa, että olette vaivuttanut hänet selittämättömään uneen, -jonka hän teidän lähestyessänne jo kolmasti on tuntenut valtaavan -itsensä, ja että olette käyttänyt tätä taintumusta rikoksenne -salaamiseksi. - --- Vielä kerran, kuka sellaista väittää? -- huudahti Balsamo -vuorostaan. - --- Sisareni! - --- Miten hän sen tietää, koska hän nukkui? - --- Ah, tunnustatte siis, että hän nukkui? - --- Vielä enemmänkin, monsieur. Tunnustan itse nukuttaneeni hänet. - --- Nukuttaneenne? - --- Niin. - --- Ja missä tarkoituksessa, ellette tehnyt sitä häväistäksenne hänet? - --- Missäkö tarkoituksessa? Ah! -- sanoi Balsamo, ja hänen päänsä -painui povea vasten. - --- Sanokaa, sanokaa toki! - --- Siinä tarkoituksessa, monsieur, että hän ilmaisisi minulle -salaisuuden, joka oli minulle elämääni kalliimpi. - --- Vain teeskentelyä ja verukkeita! - --- Ja sinäkö yönä, -- jatkoi Balsamo pikemmin seuraten omaa -ajatusjuoksuaan kuin vastaten Filipin loukkaavaan väitteeseen, -- -sinäkö yönä sisarenne...? - --- Häväistiin, niin, monsieur. - --- Häväistiin? - --- Sisareni tulee äidiksi! - -Balsamo parahti. - --- Oh, se on totta, se on totta, -- sanoi hän, -- nyt muistan; minä -lähdin häntä herättämättä. - --- Te tunnustatte, te tunnustatte! -- huusi Filip. - --- Niin, ja joku lurjus on tuona kauheana yönä... ah, kauhea yö -meille kaikille, monsieur!... käyttänyt hyväkseen hänen nukkumistaan. - --- Haa, te tahdotte ilvehtiä kanssani, monsieur? - --- En suinkaan, minä tahdon saattaa teidät vakuutetuksi. - --- Se käynee vaikeaksi. - --- Missä sisarenne tätä nykyä on? - --- Siellä, mistä niin hyvin osasitte hänet etsiä. - --- Trianonissako? - --- Niin. - -Minä lähden kanssanne Trianoniin, monsieur. - -Filip seisot mykkänä hämmästyksestä. - --- Olen tehnyt virheen, monsieur, -- sanoi Balsamo; -- mutta -rikoksessa minulla ei ole mitään osaa. Minä unohdin tytön -magneettiseen uneen. No niin, sovittaakseni tuon virheeni, joka on -minulle annettava anteeksi, minä ilmaisen teille syyllisen nimen. - --- Sanokaa se sitte, sanokaa! - --- Minä en sitä itse tiedä, -- virkkoi Balsamo. - --- Kuka sen sitte tietää? - --- Sisarenne. - --- Mutta hän on kieltäytynyt sitä minulle sanomasta. - --- Ehkä kyllä; mutta minulle hän sen sanoo. - --- Sisareniko? - --- Jos sisarenne syyttää jotakuta, uskotteko häntä? - --- Uskon, sillä sisareni on puhdas kuin enkeli. - -Balsamo soitti. - --- Vaunut, Fritz! -- sanoi hän, kun saksalainen astui huoneeseen. - -Filip harppaili salissa kuin hullu. - --- Rikollisen, -- virkkoi hän, -- te lupaatte osoittaa minulle -rikollisen? - --- Monsieur, -- sanoi Balsamo, -- miekkanne taittui ottelussa; -sallitteko minun tarjota teille toisen? - -Ja hän otti eräältä nojatuolilta kallisarvoisen, kullatulla -hopeakahvalla varustetun miekan, jonka hän pisti Filipin vyöhön. - --- Entä te itse? -- kysyi nuori mies. - --- Minä, monsieur, en tarvitse aseita, -- vastasi Balsamo; -- minun -puolustajakseni tulette te itse, kun sisarenne on ehtinyt puhua. - -Neljännestuntia myöhemmin he astuivat vaunuihin, ja Fritz: kyyditsi -heitä täyttä laukkaa oivallisella kaksivaljakolla Versaillesia kohti. - - - - -46. - -Trianonin tiellä. - - -Kaikki nämä matkat edestakaisin ja tämä selitys olivat vieneet aikaa, -niin että kello läheni kahta aamulla heidän lähtiessään Saint-Clauden -kadun varrelta. - -Kului viisi neljännestuntia taipaleella Versaillesiin ja kymmenen -minuuttia ajettaessa Trianoniin, joten nämä molemmat miehet -ennättivät määräpaikkaansa vasta puoli neljältä. - -Matkan jälkimäisellä puoliskolla aamurusko jo kirjaili punervalla -hohteellaan tuoreet metsät ja Sèvres'n kukkulat. Ikäänkuin huntu -olisi verkalleen kohotettu matkustajain silmiltä he näkivät Ville -d'Avrayn lammikkojen ja etäämpänä Bucin pikkujärvien kimaltelevan -kirkkaina kuin kuvastimet. - -Vihdoin olivat heidän katseilleen ilmestyneet Versaillesin katot ja -pylväsrivit, joita vielä näkymättömän auringon säteet purppuroivat. -Tuon tuostakin ikkunaruutu, johon heijastui hohtava valonsäde, -lävisti loistavana viiruna aamuisen usvan sinipunervan värityksen. - -Heidän päästyään Versaillesista Trianoniin johtavan puistokadun -päähän Filip oli pysäyttänyt vaunut ja kääntyen kumppaninsa puoleen, -joka koko matkan ajan oli synkkänä ollut vaiti, hän oli tälle -virkkanut: - --- Monsieur, pelkään, että meidän on tässä jokunen aika odotettava. -Trianonin portit avataan vasta kello viideltä aamulla, ja -poikkeamalla virallisesta järjestyksestä saattaisimme tehdä tulomme -epäiltäväksi kaitsijain ja vartiosotilasten silmissä. - -Balsamo ei vastannut mitään, mutta ilmaisi päännyökkäyksellä, että -suostui ehdotukseen. - --- Sitäpaitsi, monsieur, -- jatkoi Filip, -- antaa tämä -viivytys minulle tilaisuuden ilmoittaa teille muutamia matkalla -mietiskelemiäni seikkoja. - -Balsamo loi Filipiin epämääräisen, ikävystymistä ja -välinpitämättömyyttä ilmaisevan katseen. - --- Niinkuin tahdotte, monsieur, -- sanoi hän; -- puhukaa, minä -kuuntelen. - --- Te sanoitte minulle, herra kreivi, -- jatkoi Filip, -- että -toukokuun 31. päivää seuraavana yönä veitte sisareni markiisitar de -Savernyn luo? - --- Siitä olette itse tullut vakuutetuksi, monsieur, -- sanoi Balsamo, --- koska kävitte markiisitarta kiittämässä. - --- Ja lisäsitte vielä, että koska eräs kuninkaallisista -tallipalvelijoista saattoi teitä markiisittaren talosta meidän -asuntoomme, nimittäin Rue Coq-Héronin varrelle, niin ette laisinkaan -ollut yksinänne sisareni kanssa. Minä uskoin teidän kunniasanaanne. - --- Ja siinä teitte oikein, monsieur. - --- Mutta palatessani ajatuksissani myöhempiin tapahtumiin -täytyi minun sanoa itselleni, että teidän noin kuukausi sitten -puhutellaksenne häntä yöllä, jolloin olitte saanut tilaisuuden hiipiä -puutarhaan, oli täytynyt tunkeutua sisareni huoneeseen. - --- En ole koskaan ollut sisällä sisarenne huoneessa Trianonissa, -monsieur. - --- Kuulkaahan sentään!... Käsitättehän, että ennenkuin menemme -Andréen luo täytyy kaikki seikat olla selvillä. - --- Selvittäkää ne, herra ritari, en parempaa pyydä, sitävartenhan -olemme tulleet. - --- No niin, tuona iltana -- ajatelkaa tarkoin vastaustanne, sillä -se, mitä aion teille sanoa, on varmaa, ja olen kuullut sen sisareni -omasta suusta, -- tuona iltana, sanon, sisareni oli mennyt aikaisin -levolle. Te yllätitte hänet siis vuoteesta? Balsamo ravisti päätänsä. - --- Te kiellätte; olkaa varuillanne! -- virkkoi Filip. - --- Minä en kiellä, monsieur; te kyselette ja minä vastaan. - --- No hyvä, minä jatkan kysymyksiäni; vastatkaa siis edelleen. - -Balsamo ei ärtynyt, vaan päinvastoin antoi Filipille merkin, että hän -odotti. - --- Kun astuitte sisareni kamariin, -- jatkoi Filip kiihtyen -yhä enemmän, -- kun yllätitte hänet ja nukutitte pirullisella -mahdillanne, Andrée lueskeli makuullaan. Hän tunsi vaipuvansa siihen -horrokseen, jonka läsnäolonne hänessä aina aiheuttaa, ja menetti -tajuntansa. Te sanoitte minulle äsken, että vain teitte hänelle -muutamia kysymyksiä, lisäten sentään, että lähitiessänne unohditte -hänet herättää. Mutta kuitenkaan, -- puhui Filip edelleen, tarttuen -Balsamon ranteeseen ja puristaen sitä kouristuneesti, -- mutta -kuitenkaan tyttö aamulla toinnuttuaan ei enää ollut vuoteessansa, -vaan virui puolialastomana matolla sohvansa vieressä... Vastatkaa -tähän syytökseen, monsieur, älkääkä pakoilko totuutta. - -Välikysymyksen aikana Balsamo unestaan herätetyn ihmisen lailla -karkoitti toisen toisensa perästä mielestään ne synkät ajatukset, -jotka hänen sieluaan ahdistivat. - --- Monsieur, -- sanoi hän, -- teidän ei todellakaan olisi pitänyt -palata tähän asiaan ja täten lakkaamatta haastaa riitaa kanssani. -Tulin tänne myöntyväisyydestä ja osanotosta teitä kohtaan; sen te -näytätte unohtavan. Te olette nuori, olette upseeri, olette tottunut -puhumaan käskevästi käsi miekan ponnessa; kaikki tuo johdattaa teidät -vääriin päätelmiin vakavissa tiloissa. Tein siellä kotonani enemmän -kuin minun olisi pitänyt tehdä vakuuttaakseni teitä ja saadakseni -teiltä hiukan lepoa. Te aloitatte uudestaan; olkaa varuillanne, sillä -jos te väsytätte minut, minä vaivun omien surujeni syvänteeseen, -surujen, joiden rinnalla teidän, sen vannon, ovat vain lapsenleikkiä. -Ja kun minä niihin siten uinun, voi sitä, joka minut herättää. -- En -ole käynyt sisarenne huoneessa, siinä kaikki, mitä voin teille sanoa. -Sisarenne itse omasta alotteestaan, jossa, sen myönnän, minun tahtoni -näytteli suurta osaa, tuli puutarhaan minua tapaamaan. - -Filip teki liikkeen, mutta Balsamo hillitsi hänet. - --- Lupasin teille todistuksen, -- jatkoi hän, -- sen teille annan. -Nytkö heti? Olkoon niin! Menkäämme Trianoniin mieluummin kuin -hukkaamme aikaa joutaviin. Vai tahdotteko odottaa? Odottakaamme -sitten, mutta äänettöminä ja kiistelemättä, jos suvaitsette. - -Sanottuaan tämän ilmeellä, jonka lukijamme hänessä tuntevat, Balsamo -sammutti silmiensä hetkellisen tulen ja vaipui jälleen mietteisiinsä. -Filip murahti kuin puremaan aikova peto, mutta sitten hän äkkiä -muutti asentoa ja ajatuksiaan. - -"Tuo mies", tuumi hän, "on saatava vakuutetuksi tai taltutettava -jonkinlaisella etevämmyydellä. Mutta tällä hetkellä minulla ei ole -mitään keinoa hänen hillitsemisekseen tai vakuuttamisekseen; olkaamme -kärsivällisiä." - -Kun hänelle kuitenkin kävi mahdottomaksi pysyä kärsivällisenä -Balsamon vieressä, hän hyppäsi alas vaunuista ja alkoi harppailla -viheriöitsevällä lehtokujalla, jolle vaunut olivat pysähtyneet. - -Kymmenen minuutin päästä Filip tunsi, että hänelle oli mahdotonta -kauemmin odottaa. Hän piti siis parempana avauttaa ristikkoportin -ennen määräaikaa epäluulojen herättämisen uhallakin. - -"Sitäpaitsi", mutisi Filip, viihtyen ajatuksesta, joka jo useamman -kerran oli juolahtanut hänen mieleensä, "mitäpä epäluuloja voi -portinvartijassa syntyä, jos sanon hänelle sisareni terveydentilan -minua siinä määrin huolestuttaneen, että kävin Pariisissa lääkäriä -noutamassa, tuodakseni hänet tänne heti päivän valjettua?" - -Hyväksyttyään tämän ajatuksen, jonka hänen halunsa sen toteuttamiseen -pian sai näyttämään aivan vaarattomalta, hän riensi vaunujen luo. - --- Niin, monsieur, -- sanoi hän, -- olette oikeassa, on turhaa -odottaa kauemmin. Tulkaa, tulkaa... - -Mutta hänen täytyi toistaa tämä kehoitus; vasta toisella kerralla -Balsamo riisui viittansa, johon hän oli kääriytynyt, sulki tumman, -kiilloitetuilla teräsnapeilla varustetun viittansa ja astui alas -vaunuista. - -Filip valitsi polun, joka johti kohtisuoraan ristikkoportille. - --- Käykäämme nopeasti, -- sanoi hän Balsamolle. - -Ja hän alkoi todellakin astua niin ripeästi, että Balsamo vaivoin -kykeni häntä seuraamaan. Portti avattiin, Filip antoi selityksensä -vartijalle, ja molemmat herrat pääsivät sisälle. Kun puomi oli -laskettu heidän jälkeensä, Filip pysähtyi vielä kerran. - --- Monsieur, -- virkkoi hän, -- vielä yksi sana... Nyt olemme -perillä. En tiedä, mitä aiotte kysellä sisareltani; mutta säästäkää -häntä edes niiltä yksityiskohdilta, mitä tuossa kauheassa -tilaisuudessa hänen nukkuessaan on saattanut tapahtua. Säästäkää edes -sielun puhtautta, koska ruumiin neitseellisyys on mennyttä. - --- Hyvä herra, -- vastasi Balsamo, -- kuulkaa, mitä sanon. En ole -koskaan käynyt puistossa noita karkearunkoisia puita kauempana, jotka -näette tuolla sisarenne asumaa rakennusta vastapäätä. En siis ole -koskaan tunkeutunut neiti de Taverneyn kammioon, kuten minulla jo oli -kunnia teille mainita. Mitä taas kohtaukseen tulee, jonka sisarenne -sieluun tekemää vaikutusta pelkäätte, niin sen vaikutuksen alaiseksi -joudutte ainoastaan te ja nukkunut henkilö, sillä tästä hetkestä, -tästä nyt astumastani askeleesta asti käsken arvoisan neidin vaipua -magneettiseen uneen. - -Balsamo pysähtyi, laski käsivartensa ristiin rinnalle, kääntyi -paviljonkia kohti, jossa Andrée asui, ja pysyi hetkisen liikahtamatta -rypistynein kulmin ja kaikkivaltiaan tahdon ilme kasvoille levinneenä. - --- Kas niin, -- sanoi hän, antaen käsivartensa vaipua alas, -- neiti -Andréen pitäisi nyt olla nukkunut. - -Filipin muoto osoitti epäilyä. - --- Ah, te ette usko minua? -- jatkoi Balsamo. -- No, odottakaa. -Todistaakseni teille selvästi, että minun ei ollut tarvis mennä hänen -luokseen, tahdon käskeä hänen, vaikka hän on aivan nukkuneena, tulla -portaita alas meitä vastaan samalle paikalle, jossa viimeksi hänelle -puhuin. - --- Tehkää niin, -- sanoi Filip; -- kun sen näen, niin uskon. - --- Menkäämme tuolle käytävälle asti ja odottakaamme -valkopyökki-ryhmän takana. - -Filip ja Balsamo menivät osoitetulle paikalle. Balsamo ojensi kätensä -Andréen asuntoa kohti. Mutta tuskin hän oli ottanut tämän asennon, -kun heikko rasahdus kuului viereisestä pensas aidasta. - --- Mies! -- virkkoi Balsamo. -- Olkaamme varuillamme. - --- Missä sitten? -- kysyi Filip etsien silmillään kreivin -huomautuksen esinettä. - --- Tuolla, pensasryhmässä vasemmalla, -- virkkoi tämä. - --- Niin oikein, -- sanoi Filip, -- hän on Gilbert, entisiä -palvelijoitamme. - --- Onko teillä mitään syytä peljätä tuota nuorukaista? - --- Ei, luullakseni ei. Mutta malttakaa kuitenkin, monsieur: sillä jos -Gilbert jo on noussut, saattaa muitakin olla liikkeellä. - -Sillävälin Gilbert poistui säikähtyneenä; sillä nähdessään Filipin ja -Balsamon yhdessä hän vaistomaisesti käsitti olevansa hukassa. - --- No, monsieur, -- kysyi Balsamo, -- mitä te päätätte? - --- Herra kreivi, -- virkkoi Filip, tuntien vastoin tahtoaan tämän -miehen ympärilleen levittämää magneettista lumoa, -- jos voimanne -todella on riittävän suuri tuottaaksenne neiti de Taverneyn tänne -luoksemme, niin ilmaiskaa se voimanne millä merkillä tahansa, mutta -älkää tuoko häntä tällaiseen avonaiseen paikkaan, missä jokainen -ohikulkija voi kuulla kysymyksenne ja hänen vastauksensa. - --- Olikin jo aika, -- vastasi Balsamo tarttuen nuoren miehen käteen -ja osoittaen rakennuksen käytävässä olevaa ikkunaa, josta he näkivät, -miten Andrée valkopukuisena ja vakavana Balsamon käskyä noudattaen -valmistautui astumaan portaita alas. - --- Pysähdyttäkää hänet, pysähdyttäkää hänet, -- sanoi Filip -hätääntyneenä ja kummastuneena samalla kertaa. - --- Olkoon niin, -- vastasi Balsamo. - -Kreivi ojensi kätensä neiti de Taverneytä kohti, joka heti seisahtui. -Sitten hän ikäänkuin kivijuhlaan kulkeva patsas silmänräpäykseksi -pysähdyttyään kääntyi ja palasi huoneeseensa. - -Filip ryntäsi hänen jälkeensä; Balsamo seurasi häntä. Filip astui -huoneeseen melkein samaan aikaan kuin Andrée, ja siepaten nuoren -tytön syliinsä vei hänet istumaan. - -Hetkistä myöhemmin kuin Filip, Balsamo astui sisään ja sulki oven -jälkeensä. - -Mutta vaikka väliaika oli ollut perin lyhyt, eräs kolmas henkilö -oli ehtinyt hiipiä näiden kahden miehen väliin ja pujahtaa Nicolen -vaatekomeroon, jonne hän piiloutui tietäen, että elämänsä riippuisi -tästä keskustelusta. - -Tämä kolmas henkilö oli Gilbert. - - - - -47. - -Paljastus. - - -Balsamo sulki oven jälkeensä ja ilmestyen kynnykselle, juuri kun -Filip katseli sisartaan kauhunsekaisella uteliaisuudella, kysyi: - --- Oletteko valmis, monsieur? - --- Kyllä, kreivi, kyllä, -- änkytti Filip vavisten. - --- Voimme siis alkaa kysellä sisareltanne? - --- Jos suvaitsette, -- sanoi Filip, koettaen syvällä hengähdyksellä -vierittää pois rintaansa puristavan painon. - --- Mutta ennen kaikkea, -- virkkoi Balsamo, -- katsokaa sisartanne. - --- Minä näen hänet, monsieur. - --- Luulette hänen nukkuvan, eikö niin? - --- Kyllä. - --- Ja luulette, että hän siis ei ole tietoinen siitä, mitä täällä -tapahtuu? - -Filip ei vastannut, vaan teki ainoastaan epäilevän liikkeen Silloin -Balsamo meni uunin luo ja sytytti kynttilän, jota hän kuljetti -Andréen silmien edessä lieskan saamatta tätä sulkemaan luomiansa. - --- Niin, hän nukkuu, sen näkee, -- virkkoi Filip; -- mutta mitä -kummallista unta, hyvä Jumala! - --- Ka niin, minä tahdon kysellä häneltä, -- jatkoi Balsamo; -- tai -koska pelkäsitte minun tekevän sisarellenne joitakin sopimattomia -kysymyksiä, niin kyselkäähän häneltä itse, herra ritari. - --- Mutta äsken minä hänelle puhuin ja koskin häneen, eikä hän näkynyt -kuulevan sanojani eikä tuntevan kosketustani. - --- Se johtuu siitä, että te ette ollut magneettisessa yhteydessä -hänen kanssaan; mutta minä tahdon teidät siihen asettaa. - -Ja Balsamo tarttui Filipin käteen ja asetti sen Andréen kouraan. - -Heti hymyili nuori tyttö ja kuiskasi: - --- Ah, sinäkö se olet, rakas veli? - --- Nyt näette, -- sanoi Balsamo, -- hän tuntee teidät jo. - --- Niin, se on omituista. - --- Kysykää, niin hän vastaa. - --- Mutta ellei hän hereillään mitään muista, kuinka voi hän -nukuksissa muistaa? - --- Se on tieteen salaisuuksia. - -Ja päästäen huokauksen Balsamo meni istumaan nojatuoliin huoneen -nurkkaan. - -Filip pysyi liikkumattomana, käsi Andréen kädessä. Miten aloittaisi -hän kuulustelun, josta hänelle seuraisi häpeänsä varmuus ja joka -ilmaisisi hänelle rikollisen? Ja tuo rikollinen ehkä ei olisi hänen -kostavan kätensä ulottuvissa? - -Andrée taasen oli vaipunut haltioitumista muistuttavaan -rauhallisuuteen, ja hänen kasvonsa ilmaisivat pikemmin tyyneyttä -kuin mitään muita tunteita. Aivan vapisevana Filip kuitenkin totteli -Balsamon ilmeikästä katsetta, joka käski häntä ryhtymään toimeen. -Mutta mikäli hän ajatteli onnettomuuttaan, mikäli hänen muotonsa -synkistyi, sikäli Andréenkin kasvot peittyivät pilveen, ja hän -aloittikin ensimäisenä virkkamalla veljellensä: - --- Niin, olet oikeassa, Filip, se on suuri onnettomuus perheelle. -Täten tulkitsi Andrée veljensä sielussa lukemansa ajatuksen. - -Filip, joka ei odottanut tätä johdantoa, säpsähti. - --- Mikä onnettomuus? -- kysyi hän, oikein tajuamatta, mitä sanoi. - --- Ah, kyllähän sen tiedät, rakas veli! - --- Pakoittakaa hänet puhumaan, monsieur, niin hän puhuu, -- sanoi -Balsamo. - --- Miten voin hänet siihen pakoittaa? - --- Tahtokaa, että hän puhuu; muuta ei tarvita. - -Filip katsoi sisareensa muodostaen mielessään määrätyn toivomuksen. - -Andrée punastui. - --- Voi, -- virkahti nuori tyttö, -- teet kovin pahoin, Filip, -uskoessasi, että Andrée on sinua pettänyt. - --- Etkö siis rakasta ketään? -- kysyi Filip. - --- En ketään. - --- Minun rangaistavani ei siis ole rikostoveri, vaan pahantekijä? - --- En käsitä sinua, veli. - -Filip katsahti kreiviin ikäänkuin kysyäkseen häneltä neuvoa. - --- Pakoittakaa häntä, -- kehoitti Balsamo. - --- Pakoittaisinko häntä? - --- Niin, kyselkää kursailematta. - --- Välittämättä tytön kainoudentunteista? - --- Oh, olkaa huoletta; herätessään hän ei muista mitään. - --- Mutta voiko hän vastata kysymyksiini? - --- Näettekö selvään? -- kysyi Balsamo Andréelta. - -Tyttö säpsähti tätä ääntä; hän käänsi elottoman katseensa Balsamoon. - --- En niin selvästi kuin näkisin teidän kysellessänne, virkkoi hän; --- mutta näen sentään. - --- No, koska näet, sisareni, kerro minulle seikkaperäisesti sen yön -tapahtumat, jolloin olit tainnuksissa. - --- Ettekö aloita toukokuun 31. päivän yöstä, monsieur? Epäilyksenne -ulottuvat mielestäni siihen yöhön asti. Hetki on tullut valaista -kaikki samalla kertaa. - --- En, monsieur, -- vastasi Filip, -- se on tarpeetonta, sillä -olen jo tovin uskonut sanaanne. Se, jolla on hallussaan sellainen -mahti kuin teillä, ei käytä sitä halpamielisiin tarkoitusperiin. -Sisareni, -- toisti Filip, -- kerro minulle kaikki, mitä tapahtui -pyörtymisyönäsi. - --- Minä en muista, -- sanoi Andrée. - --- Kuuletteko, herra kreivi? - --- Hänen täytyy muistaa, hänen täytyy puhua; käskekää häntä. - --- Mutta jos hän silloin nukkui?... - --- Sielu valvoi. - -Sitten Balsamo nousi, ojensi kätensä Andréeta kohti ja rypistäen -kulmiaan, joka liike ilmaisi tahdon ja tarmon lisääntymistä, hän -sanoi: - --- Koettakaa muistaa, minä tahdon sitä. - --- Minä muistan jo, -- virkkoi Andrée. - --- Oih! -- huoahti Filip kuivaten otsaansa. - --- Mitä tahdot tietää? - --- Kaiken! - --- Mistä hetkestä alkaen? - --- Siitä hetkestä, jolloin menit levolle, -- Näettekö itsenne? -- -kysyi Balsamo. - --- Kyllä, minä näen itseni; pidän kädessäni Nicolen täyttämää -lasia... Oi, hyvä Jumala! - --- Kuinka? Mikä on? - --- Voi sitä kurjaa! - --- Puhu, sisareni, puhu. - --- Se lasi sisältää unijuomaa; jos nautin sen, olen hukassa. - --- Unijuomaa! -- huudahti Filip -- Missä tarkoituksessa? - --- Odota, odota! - --- Puhu ensiksi juomasta. - --- Olin viemässä sen huulilleni; mutta... sillä hetkellä... - --- No? - --- Kreivi kutsui minua. - --- Kuka kreivi? - --- Hän, -- virkkoi Andrée viitaten kädellään Balsamoon päin. - --- Ja sitten? - --- Sitten asetin lasin takaisin ja nukuin. -- Sitten, sitten? -- -kysyi Filip. - --- Minä nousin ja menin häntä tapaamaan. - --- Missä kreivi oli? - --- Lehmusten alla vastapäätä ikkunaani. - --- Ja eikö kreivi ole koskaan käynyt sisällä huoneessasi, sisareni? - --- Ei koskaan. - -Balsamon Filipiin luoma katse näkyi sanovan selvästi: "Kah, petinkö -teitä, monsieur?" - --- Ja sinä sanot menneesi kreiviä tapaamaan? - --- Niin, minä tottelen, kun hän minua kutsuu. - --- Mitä kreivi sinusta tahtoi? - -Andrée epäröitsi. - --- Sanokaa, sanokaa, -- huudahti Balsamo; -- minä en kuuntele. - -Ja hän vaipui takaisin nojatuoliinsa upottaen päänsä käsiinsä -ikäänkuin estääkseen Andréen sanoja kuulumasta korviinsa. - --- Sano, mitä kreivi sinusta tahtoi? -- toisti Filip. - --- Hän tahtoi tiedustella minulta... - -Tyttö pysähtyi uudestaan, -- olisi luullut, että hän pelkäsi -musertavansa kreivin sydämen. - --- Jatka, sisar, jatka, -- sanoi Filip. - --- Tahtoi tiedustella erästä hänen talostaan paennutta henkilöä, joka --- Andrée hiljensi ääntään -- joka sittemmin on kuollut. - -Vaikka Andrée olikin nämä sanat lausunut perin hiljaa, Balsamo kuuli -tai arvasi ne, sillä häneltä pääsi raskas huokaus. Filip pysähtyi; -tuli hetkisen äänettömyys. - --- Jatkakaa, jatkakaa, -- sanoi Balsamo; -- veljenne tahtoo tietää -kaiken, mademoiselle; hänen on saatava kaikki tietää. Mitä teki tuo -mies annettuanne hänelle halutut tiedot? - --- Hän kiirehti pois, -- sanoi Andrée. - --- Jättäen sinut puutarhaan? -- kysyi Filip. - --- Niin. - --- Mitä sinä sitten teit? - --- Kun hän poistui luotani, minua ylläpitävä voima poistui hänen -kanssaan, ja minä kaaduin. - --- Pyörtyneenäkö? - --- Ei, yhä nukkuneena, mutta lyijynraskaassa unessa. - --- Voitko muistaa, mitä sinulle siinä unessa tapahtui? - --- Minä yritän. - --- No, mitä tapahtui, sano? - --- Eräs mies tuli esille pensaasta, otti minut käsivarsilleen ja -kantoi... - --- Mihin? - --- Tänne huoneeseeni. - --- Ah... ja näetkö tuon miehen? - --- Odota... kyllä... kyllä... Oh, -- jatkoi Andrée inhon ja -pahoinvoinnin tunteella, -- se on taaskin se poika! - --- Gilbert? - --- Niin. - --- Mitä hän teki? - --- Hän laski minut sohvalle. - --- Ja sitten? - --- Odota... - --- Kas niin, -- sanoi Balsamo, -- minä tahdon, että näette. - --- Hän kuuntelee... menee eteiseen... perääntyy kuin säikähtyneenä... -astuu Nicolen komeroon... Hyvä Jumala, hyvä Jumala! - --- Mitä? - --- Eräs mies tulee hänen jäljestään sisään; minä en voi nousta, -puolustautua, huutaa, minä olen nukuksissa! - --- Kuka se mies on? - --- Voi veljeni, veljeni! - -Andréen kasvot ilmaisivat mitä syvintä tuskaa. - --- Sanokaa, kuka se mies on, -- käski Balsamo, -- minä tahdon! - --- Kuningas, -- kuiskasi Andrée, -- se on kuningas. Filipiä -pöyristytti. - --- Ah, -- jupisi Balsamo, -- sitä aavistinkin! - --- Hän lähestyy minua, -- jatkoi Andrée, -- puhuu minulle, sulkee -minut syliinsä, suutelee minua. Oi, veljeni, veljeni! - -Isoja kyyneleitä vierähti Filipin poskille, samalla kun hän kädellään -puristi Balsamon antaman miekan kahvaa. - --- Puhukaa, puhukaa! -- jatkoi kreivi yhä käskevämmällä äänellä. - --- Oi, mikä onni! Hän hätääntyy... pysähtyy... katselee minua... -säikähtyy... rientää pois... Andrée on pelastettu! - -Henkeään pidätellen Filip kuunteli jokaista sanaa sisarensa huulilta. - --- Pelastettu! Andrée pelastettu! -- toisti hän koneellisesti. - --- Odota, veljeni, odota! - -Ja ikäänkuin tukeakseen itseään nuori tyttö etsi Filipin käsivartta. - --- Sitten, sitten? -- kysyi Filip. - --- Olin unohtanut. - --- Mitä? - --- Siellä, siellä, Nicolen vaatekomerossa, veitsi kädessä... - --- Veitsi kädessä? - --- Minä näen hänet; hän on kalpea kuin kuolema. - --- Kuka? - --- Gilbert. - -Filip pidätti hengitystään. - --- Hän seuraa kuningasta, -- jatkoi Andrée, -- sulkee oven hänen -jälkeensä, sammuttaa jalallaan mattoa polttavan kynttilän, lähestyy -minua. Voi!... - -Nuori tyttö kohottausi veljensä sylissä. Jokainen lihas hänen -ruumiissaan pingoittui kuin olisi ollut katkeamaisillaan. - --- Voi sitä lurjusta! -- sanoi hän vihdoin, vaipuen voimattomana -takaisin. - --- Hyvä Jumala! -- äännähti Filip, tohtimatta keskeyttää. - --- Se on hän, se on hän! -- mutisi nuori tyttö. - -Sitten hän kurottautuen veljensä korvaan kuiskasi säihkyvin silmin ja -vihasta vapisevalla äänellä: - --- Sinä tapat hänet, eikö totta, Filip? - --- Kyllä, kyllä, -- huudahti nuori mies ponnahtaen. Tässä sattui hän -törmäämään pientä posliineilla täytettyä pöytää takanaan, työkäten -sen kumoon, jolloin posliinit särkyivät. Tähän helinään sekaantui -kumea rytinä, äkillinen väliseinän tärähdys ja ylinnä kaiken Andréen -parkaisu. - --- Mitä se on? -- sanoi Balsamo. -- Joku ovi avattiin. - --- Kuunneltiinko meitä? -- huusi Filip tarttuen miekkaansa. - --- Se oli hän, -- virkkoi Andrée, -- taaskin hän. - --- Mutta kuka hän? - --- Gilbert, alati Gilbert. Ah, sinä tapat hänet, eikö totta, Filip, -sinä tapat hänet? - --- Kyllä, kyllä, kyllä! -- vakuutti nuori mies. - -Ja hän syöksähti miekka kädessä eteiseen Andréen vaipuessa sohvalle. -Balsamo hyökkäsi nuoren miehen perästä ja pidätti hänet tarttumalla -häntä käsivarresta. - --- Olkaa varuillanne, monsieur! -- sanoi hän. -- Mikä vielä on -salaisuus, tulisi yleisesti tiedoksi; on jo täysi päivä, ja -kuninkaallisten palatsien kaiku on kovin äänekäs. - --- Oi Gilbert, Gilbert, -- mutisi Filip, -- ja hän oli lymynnyt -kuuntelemaan! Olisin voinut hänet surmata! Voi sitä roistoa! - --- Niin, mutta hiljaa nyt; tuon nuoren miehen kyllä vielä tapaatte, -tällä hetkellä on huolehdittava sisarestanne, monsieur. Näettehän, -että nämä monet mielenliikutukset ovat hänet uuvuttaneet. - --- Ah niin, omista kärsimyksistäni ymmärrän hänen tuskansa: tämä -onnettomuus on niin kauhea, niin korvaamaton! Oi, monsieur, minä -kuolen siitä! - --- Päinvastoin te elätte hänen tähtensä, hyvä herra, sillä tyttö -tarvitsee teitä, te kun olette hänen ainoa turvansa. Rakastakaa -häntä, säälikää häntä, holhotkaa häntä. Ja nyt, -- jatkoi hän -muutamaksi sekunniksi vaiettuaan, -- ette kai enää tarvitse minua? - --- En, monsieur; suokaa anteeksi epäluuloni, suokaa anteeksi -loukkaukset. Ja kuitenkin olitte kaiken tämän onnettomuuden -alkusyynä, monsieur. - --- En yritäkään puolustautua, herra ritari; mutta te unohdatte mitä -sisarenne sanoi... - --- Mitä hän sanoi? Päätäni huimaa. - --- Ellen minä olisi saapunut, hän olisi nauttinut Nicolen valmistaman -unijuoman, ja silloin olisi kuningas sen tehnyt. Olisitteko siinä -tapauksessa pitänyt onnettomuutta pienempänä? - --- En, monsieur, se olisi ollut aina yhtä suuri. Ja näen hyvin, että -me olimme tuomitut. Herättäkää sisareni, monsieur. - --- Mutta hän näkisi minut Ja ehkä käsittäisi, mitä on tapahtunut. -Parempi on, että herätän hänet kuten nukutinkin matkan päästä. - --- Kiitos, kiitos! - --- Hyvästi siis, monsieur, hyvästi. - --- Vielä sana, kreivi. Olettehan te kunnian mies? - --- Oh, tarkoitatte salaisuutta? - --- Kreivi... - --- Se on tarpeeton kehoitus, ensiksikin, koska olen kunnon mies, ja -toiseksi, koska olen päättänyt, etten enää ole missään tekemisissä -ihmisten kanssa, ja siis unohdan heidät ja heidän salaisuutensa. -Silti saatte luottaa minuun, monsieur, jos joskus voisin olla teille -hyödyllinen. Mutta ei, minä en enää kelpaa mihinkään, minä en enää -merkitse mitään täällä maan päällä. Hyvästi, monsieur! - -Ja kumartaen Filipille Balsamo katsahti vielä kerran Andréehen, jonka -pää riippui taaksepäin osoittaen mitä suurinta tuskaa ja väsymystä. - -"Oi tiede", mutisi hän, "niin paljon uhreja armottoman tuloksen -tähden!" - -Ja niin hän läksi. - -Samassa suhteessa kuin hän etääntyi Andrée toipui. Hän kohotti -lyijynraskaan päänsä ja katsellen veljeään kummastuneilla silmillään -virkkoi: - --- Oi Filip, mitä täällä on tapahtunut? - -Filip hillitsi nyyhkytyksen, joka oli hänet tukehduttaa, ja sanoi -sankarillisesti hymyillen: - --- Ei mitään, sisareni. - --- Eikö mitään? - --- Ei. - --- Ja kuitenkin tuntuu minusta kuin olisin ollut hupsuna; kuin olisin -nähnyt unta! - --- Nähnyt unta? Ja mistä sinä uneksuit, rakkahin Andrée? - --- Oi, tohtori Louis, tohtori Louis, veljeni! - --- Andrée, -- huudahti Filip puristaen hänen kättään, sinä olet -puhdas kuin päivän valo! Mutta kaikki syyttää sinua, kaikki -uhkaa sinulle turmaa. Meillä on yhteinen kauhea salaisuus -säilytettävänämme. Minä menen tapaamaan tohtori Louista -pyytääkseni häntä sanomaan madame la dauphinelle, että sinä -riudut voittamattomasta koti-ikävästä ja että ainoastaan oleskelu -Taverneyssä voi sinut parantaa. Sitten matkustamme yhdessä joko -Taverneyhin tai johonkin muuhun maailman kolkkaan elääksemme kahden -erillämme kaikesta muusta maailmasta, rakastaen toisiamme, lohduttaen -toisiamme... - --- Mutta, veli, -- virkkoi Andrée, -- jos minä olen niin puhdas kuin -sanot...? - --- Rakas Andrée, selitän sinulle sitten tuon kaiken. Valmistaudu -sillävälin matkalle. - --- Entä isämme? - --- Isämme, -- sanoi Filip synkkänä, -- isämme, se asia kuuluu -minulle, minä ilmoitan hänelle. - --- Hän siis tulee mukaamme? - --- Isäkö? Oh, se on mahdotonta, mahdotonta! Vain me kaksi, Andrée, -teemme toisillemme seuraa, sen sinulle sanon. - --- Voi, kuinka säikähdytät minua, ystäväni! Kuinka peloitat minua, -veljeni! Kuinka minä kärsin, Filip! - --- Jumala ohjaa kaiken, Andrée, -- sanoi nuori mies. Rohkeutta siis! -Minä riennän tohtorin puheille; se, mikä sinut tekee sairaaksi, on -ikävöimisesi takaisin Taverneyhin, jonka ikävöimisen olit salannut -hänen korkeudeltaan dauphinelta. Kas niin, olehan vahva, sisareni; on -kysymys meidän molempien kunniasta. - -Ja Filip, joka oli tukehtumaisillaan, riensi syleilemään sisartansa. - -Sitten hän otti miekkansa, jonka oli pudottanut lattialle, pisti -sen vapisevin käsin takaisin huotraan ja kiirehti portaita alas. -Neljännestuntia myöhemmin hän kolkutti tohtori Louis'n portille. -Hovin oleskellessa Versaillesissa tämä asui koko ajan Trianonissa. - - - - -48. - -Tohtorin pieni puutarha. - - -Tohtori Louis, jonka portille jätimme Filipin, käveli pienessä, -jokaiselta neljältä sivultaan korkean kiviaidan ympäröimässä -puutarhassaan, joka ennen oli kuulunut vanhalle Ursula-nunnien -luostarille. Tämä luostari oli nyttemmin muutettu rehuaitaksi -kuninkaan henkivartioston rakuunain hevosia varten. - -Kävellessään tohtori Louis luki korjausarkkia uuteen, parhaillaan -painattamaansa teokseen ja kumartui tuon tuostakin nykäisemään -käytävältä jalkojensa edestä tai sitä reunustavilta kukkasaroilta -oikealta ja vasemmalta rikkaruohoja, jotka loukkasivat hänen -sopusuhtaisuus- ja järjestysvaistoaan. - -Yksi ainoa palvelijatar, hiukan yrmeä, kuten kaikki työteliästen -ja häiritsemistä karttavien ihmisten palvelijat, hoiti lääkärin -koko taloutta. Filipin käden liikuttaman pronssikolkuttimen melusta -tämä tuli raoittamaan porttia. Mutta sensijaan, että olisi ruvennut -väittelemään palvelijattaren kanssa, nuori mies työnsi portin auki -ja astui sisäpuolelle. Kuistin vallattuaan hän huomasi puutarhan ja -puutarhassa tohtorin. - -Silloin hän valppaan vartijattaren kyselystä ja huudoista huolimatta -kiirehti puutarhaan. Hänen askeltensa töminä sai lääkärin kohottamaan -päätänsä. - --- Ahaa, tekö se olette? -- sanoi tämä. - --- Anteeksi, tohtori, että näin tunkeudun sisään ja häiritsen -yksinäisyyttänne; mutta ennustamanne aika on tullut. Minä tarvitsen -teitä ja olen tullut anomaan apuanne. - --- Sen olen teille luvannut, monsieur, -- virkkoi lääkäri, -- ja -uudistan lupaukseni. - -Filip kumarsi liian liikutettuna itse aloittaakseen keskustelua. -Tohtori Louis käsitti hänen epäröimisensä. - --- Miten voi sairas? -- kysyi hän levottomana Filipin kalpeudesta ja -peläten jotakin onnetonta loppua tähän murhenäytelmään. - --- Varsin hyvin, Jumalan kiitos, tohtori; ja sisareni on niin -siveellinen ja kunniallinen tyttö, että jumala todellakin tekisi -kovin väärin saattamalla hänet kärsimyksiin ja vaaraan. - -Tohtori katseli Filipiä kuin pyytääkseen selitystä; hänen sanansa -tuntuivat hänestä eilisten vastaväitteiden jatkolta. - --- Sitten, -- sanoi hän, -- tyttö on joutunut jonkun yllätyksen tai -juonen uhriksi? - --- Niin, tohtori, ennen kuulumattoman yllätyksen, mitä halpamaisimman -väijymyksen uhriksi. - -Lääkäri pani kätensä ristiin ja nosti silmänsä taivasta kohti. - --- Valitettavasti, -- virkkoi hän, -- elämme tässä suhteessa -hirveällä aikakaudella, ja mielestäni olisi välttämätöntä, että jo -saisimme kansojenkin lääkäreitä, kuten meillä jo kauan on ollut -ihmisten lääkäreitä. - --- Niin, -- sanoi Filip, -- tulkoot he! Kukaan ei tervehtisi heitä -suuremmalla riemulla kuin minä; mutta sillävälin... - -Ja Filip teki hyvin uhkaavan liikkeen. - --- Ah, -- lausui tohtori, -- te, monsieur, näytte olevan niitä, -joiden mielestä rikos korvataan väkivallalla ja murhalla. - --- Niin, tohtori, -- vastasi Filip tyynesti, -- minä olen niitä. - --- Kaksintaistelu, -- huokasi lääkäri; -- kaksintaistelu ei tuo -takaisin sisarenne kunniaa, vaikka syyllisen surmaisittekin; ja jos -te saatte surmanne, syöksee se tytön epätoivoon. Ah, monsieur, luulin -teitä selväjärkiseksi ja valistuneeksi mieheksi; muistelen kuulleeni -lausuvanne toivomuksen, että koko tämä asia pidettäisiin salassa. - -Filip laski kätensä lääkärin olalle. - --- Monsieur, -- sanoi hän, -- te erehdytte kovin minun suhteeni. -Minulla on varsin varma arvostelukyky, joka aiheutuu syvästä -vakaumuksesta ja tahrattomasta omastatunnosta. Minä en halua hankkia -itselleni oikeutta, mutta haluan itse käyttää oikeutta. Minä en tahdo -itseäni surmauttamalla saattaa sisartani turvattomaksi ja kuolemalle -alttiiksi, vaan tahdon tuon roiston surmaamisella kostaa hänen -puolestaan. - --- Tekö, aatelismies, tappaisitte hänet? Tekisitte murhan? - --- Monsieur, jos olisin kymmenen minuuttia ennen rikosta nähnyt -hänen varkaan tavoin hiipivän huoneeseen, johon hänen halpa asemansa -ei oikeuttanut häntä astumaan, ja olisin hänet silloin tappanut, -jokainen olisi sanonut, että olisin tehnyt oikein. Miksi häntä siis -nyt säästäisin? Onko rikos tehnyt hänet loukkaamattomaksi? - --- Tämän verisen suunnitelman olette siis mielessänne päättänyt, -sydämessänne ratkaissut? - --- Päättänyt, ratkaissut! Varmaan hänet jonakuna päivänä saan -käsiini, vaikka hän lymyy; ja sinä päivänä, sen vakuutan, monsieur, -tapan hänet armotta ja puhtaalla omallatunnolla kuin koiran! - --- Siinä tapauksessa, -- sanoi tohtori Louis, -- teette hänen -rikokseensa verrattavan rikoksen, kenties vielä inhoittavamman. -Sillä voimmeko koskaan tietää, mihin varomaton sana tai tilapäinen -keimaileva liike naisen puolelta voi ärsyttää miehen taipumuksen tai -halun? Murhata! Ja kuitenkin on muita mahdollisia sovituskeinoja, -kuitenkin voisi avioliitto... - -Filip kohotti päätänsä. - --- Ettekö tiedä, monsieur, että Taverney-Maison-Rougen suku juurtaa -alkunsa ristiretkistä ja että sisareni on yhtä puhdasverinen kuin -joku infantinna tai arkkiherttuatar? - --- Niin, käsitän, ja rikoksentekijä ei sitä ole; hän on aateliton, -halpasäätyinen, kuten teillä täysiverisillä on tapana sanoa. Niin, -niin, -- jatkoi hän katkerasti hymyillen, -- se on totta, Jumala on -luonut toiset ihmiset huonommasta savesta, jotta hienommasta savesta -muovaillut heitä tappaisivat. Ah, niin, olette oikeassa, tappakaa, -monsieur, tappakaa. - -Ja lääkäri käänsi Filipille selkänsä, alkaen jälleen nyppiä -rikkaruohoja sieltä täältä puutarhastaan. - -Filip laski käsivartensa ristiin. - --- Tohtori, kuunnelkaa minua, -- sanoi hän, -- tässä ei ole kysymys -viettelijästä, jolle keimailijatar on antanut enemmän tai vähemmän -rohkaisua; ei ole laisinkaan kysymys, kuten äsken arvelitte, -miehestä, jota olisi ärsytetty tai vietelty; on kysymys talossamme -kasvatetusta heittiöstä, joka armoleipää syötyään, käyttäen -hyväkseen keinotekoista unta, tajuttomuutta, kuoleman kaltaista -horrosta, yöllä hiipii kavalasti, halpamaisesti tahraamaan pyhimmän, -puhtaimman naisen. Ja tuota naista hän päivänvalossa ei edes -rohjennut katsoa silmiin! Tuomioistuin langettaisi moisen rikollisen -kuolemanrangaistukseen. No hyvä, minä menettelen yhtä puolueettomasti -kuin tuomioistuin, ja tapan hänet. Tahdotteko nyt, tohtori, -tahdotteko te, jota pidin niin jalomielisenä ja ylevänä, ostattaa -palveluksenne tai tehdä sen minulle ehdoilla? Menettelettekö kuin -ne, jotka omanvoitonpyynnöstä tekevät muille mieliksi? Jos niin on, -tohtori, ette olekaan se viisas mies, jota ihailin, vaan ainoastaan -tavallinen ihminen, ja äsken minulle osoittamastanne halveksumisesta -huolimatta olen teidän yläpuolellanne, minä kun sivutarkoituksitta ja -empimättä uskoin teille koko salaisuuteni. - --- Sanotte, -- vastasi lääkäri miettivänä, -- että rikollinen on -paennut? - --- Niin, tohtori, epäilemättä hän on arvannut, että asia tulisi ilmi. -Hän kuuli itseään syytettävän ja silloin hän heti lähti pakoon. - --- No, mitä nyt sitte haluatte, monsieur? -- kysyi lääkäri. - --- Teidän apuanne saadakseni sisareni pois Versaillesista ja -haudatakseni vielä läpikuultamattomampaan ja mykempään varjoon -kauhean salaisuuden, joka häpäisisi meidät, jos se tulisi tiedoksi. - --- Teen teille yhden ainoan kysymyksen. Filip näytti vastahakoiselta. - --- Kuulkaa minua, -- jatkoi tohtori liikkeellä, joka vaati tyyneyttä, --- kuulkaa minua. Kristitty filosofi, jonka otitte rippi-isäksenne, -on pakoitettu asettamaan teille ehdon, ei tehdyn palveluksen vuoksi, -vaan omantunnon käskystä. Ihmisyys on velvollisuus, eikä hyve. Te -puhutte minulle ihmisen tappamisesta, ja minun täytyy teidät siitä -estää samoin kuin kaikilla käytettävinäni olevilla keinoilla, jopa -väkivallallakin, olisin ehkäissyt sisartanne vastaan tehdyn rikoksen. -Siis, monsieur, pyydän teitä vannomaan valan. - --- Ei, ei koskaan! - --- Te teette sen, -- huudahti tohtori Louis kiivaasti, -- te teette -sen, verenhimoinen ihminen. Tunnustakaa kaikessa Jumalan käsivarsi, -älkääkä koskaan yrittäkö väärentää sen iskuja tai tarkoituksia. -Sanoitte rikollisen olleen käsissänne? - --- Niin, tohtori, kunpa olisin sen vain tiennyt! Jos olisin avannut -oven, jonka takana hän vaani, olisin joutunut katsomaan häntä -kasvoista kasvoihin. - --- Hyvä, hän on paennut, hän vapisee, hänen rangaistuksensa alkaa. -Ah, te hymyilette, te pidätte Jumalan tuomioita liian lievinä! -Tunnonvaivat ovat teistä riittämättömiä! Odottakaa, odottakaa toki! -Te jäätte sisarenne luo ja lupaatte minulle, että koskaan ette aja -syyllistä takaa. Jos hänet tapaatte, toisin sanoen, jos Jumala jättää -hänet käsiinne, hm, minäkin olen ihminen... Tehkää silloin niinkuin -hyväksi näette! - --- Ilveilyä, monsieur; eikö hän aina vältä minua? - --- Kuka tietää? Ah, murhaaja pakenee, murhaaja etsii turvapaikkaa, -murhaaja pelkää mestauslavaa, ja kuitenkin oikeuden miekka vetää -magneetin tavoin syyllisen luokseen, ja hänen kohtalonsa pakoittaa -hänet taivuttamaan niskansa pyövelin kirveen alle. Ja olisiko -sitäpaitsi nyt revittävä se, minkä niin vaivaloisesti olette -rakentanut? Seurapiirien vuoksi, joissa elätte ja joille ette -voi selittää sisarenne viattomuutta, kaikkien noiden uteliaiden -tyhjäntoimittajain vuoksi surmaisitte ihmisen ja siten kaksin verroin -ravitsisitte heidän uteliaisuuttaan, ensiksi rikoksen tunnustamisella -ja sitten rangaistuksen aiheuttamalla häväistysjutulla. Ei, ei, -uskokaa minua, kätkekää salaisuus, haudatkaa onnettomuus. - --- Oh, kuka tietäisi, että olisin surmannut tuon heittiön sisareni -puolesta kostaakseni? - --- Täytyyhän toki keksiä joku syy tappoon? - --- Olkoon sitten, tohtori, minä tottelen enkä vainoa rikollista; -mutta Jumala on vanhurskas. Oi, niin, Jumala käyttää -rankaisemattomuutta syöttinä ja lähettää rikollisen tielleni. - --- Silloin onkin Jumala hänet tuominnut. Antakaa minulle kätenne, -monsieur. - --- Tässä. - --- Mitä minun on tehtävä neiti de Taverneyn puolesta, sanokaa? - --- Paras tohtori, teidän on keksittävä joku veruke, millä voimme -poistaa hänet joksikin aikaa madame la dauphinen luota: koti-ikävä, -ilma, elämäntavat... - --- Se on helppoa. - --- Niin, se on teidän asianne, luotan siis teihin. Sitten vien -sisareni johonkin etäiseen maankolkkaan, esimerkiksi Taverneyhin, -kauaksi kaikkien silmistä, kauaksi kaikista epäluuloista. - --- Ei, ei, monsieur, se ei käy päinsä; tyttö-rukka kaipaa alituista -huolenpitoa, herkeämätöntä lohdutusta; hän on tarvitseva kaiken avun, -minkä tiede voi antaa. Sallikaa minun siis etsiä hänelle täältä -läheltä, seudussa, jonka tunnen, sata kertaa salatumpi turvapaikka, -sata kertaa varmempi asuinsija kuin se autio maaseutu, jonne -tahtoisitte hänet saattaa. - --- Oi, tohtori, uskotteko niin? - --- Uskon, ja syystä. Epäluulo pyrkii aina laajenemaan keskipisteestä -niinkuin laajenevat veteen pudonneen kiven synnyttämät renkaat. Mutta -kivi itse pysyy paikallaan, ja kun mainingit ovat hävinneet, mikään -katse ei voi keksiä niiden aiheuttajaa, joka lepää syvällä veden -pohjalla. - --- Ryhtykää siis työhön, tohtori. - --- Heti tästä päivästä, monsieur. - --- Puhukaa hänen korkeudelleen dauphinelle. - --- Vielä tänä aamuna. - --- Ja mitä muuhun tulee...? - --- Neljässäkolmatta tunnissa saatte vastaukseni. - --- Oi, kiitos, tohtori, te olette minulle suojelusenkelinä! - --- No niin, nuori mies, kun nyt kaikki on välillämme sovittu, -täyttäkää te omat tehtävänne, palatkaa sisarenne luo, lohduttakaa -häntä, suojelkaa häntä. - --- Hyvästi, tohtori, hyvästi! Ja seurattuaan silmillään Filipiä, -kunnes tämä oli kadonnut näkyvistä, lääkäri jatkoi kävelyään, -korjauslukuaan ja pienen puutarhansa perkaamista. - - - - -49. - -Isä ja poika. - - -Kun Filip palasi sisarensa luo, hän tapasi tämän hyvin kiihtyneenä ja -levottomana. - --- Ystäväni, -- virkkoi tyttö, -- olen poissaollessasi ajatellut -kaikkea, mitä minulle viimeiseltä on tapahtunut. Se oi kuilu, johon -uppoaa se järki, mitä minulla vielä on jälellä No, tapasitko sinä -tohtori Louis'n? - --- Tulen hänen luotaan, Andrée. - --- Se mies on tehnyt minua vastaan hirveän syytöksen Onko siinä -syytöksessä perää? - --- Hän ei ole erehtynyt, rakas sisar. - -Andrée kalpeni, ja hermokohtaus kouristi hänen hentoja, valkoisia -sormiaan. - --- Nimi, -- sanoi hän sitten, -- sen heittiön nimi, joka on minut -saattanut turmioon? - --- Sisareni, siitä pitää sinun jäädä iäksi tietämättömyyteen. - --- Oi Filip, sinä et sano totuutta! Sinä valehtelet vastoin -parempaa tietoasi... Tuo nimi täytyy minun tietää, jotta kaikessa -heikkoudessanikin, ilman muita aseita kuin rukous, voisin -rukoilemalla manata Jumalan kaikkivaltiaan vihan rikollista -vastaan... Tuon miehen nimi, Filip!... - --- Rakas sisko, älkäämme koskaan puhuko siitä. - -Andrée tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä silmiin. - --- Oh, -- virkkoi hän, -- noinko vastaat minulle sinä, jolla on -miekka vyölläsi? - -Filip kalpeni tästä vihanpuuskasta, mutta hilliten oman raivonsa -kiirehti lausumaan: - --- Andrée, en voi sinulle ilmoittaa, mitä en itsekään tiedä. Meitä -vainoava kohtalo vaatii minua vaikenemaan. Tämän salaisuuden, -jonka ilmituleminen saattaisi perheemme kunnian vaaraan, on Jumala -erityisenä armona onnettomuudessamme tehnyt kaikille tutkimattomaksi. - --- Paitsi yhdelle, Filip... Miehelle, joka nauraa meille ja uhmaa -meitä...! Hyvä Jumala, pimeässä kätkössään tuo mies ehkä meille -häijysti ilkkuu. - -Filip puristi kätensä nyrkkiin, kohotti katseensa taivasta kohti eikä -vastannut mitään. - --- Sen miehen, -- huudahti Andrée yhä vimmaisempana, -- minä ehkä -tunnen... Sanalla sanoen, Filip, salli minun mainita hänet sinulle; -olen jo kertonut sinulle hänen omituisesta vaikutuksestansa itseeni. -Luulen jo lähettäneeni sinut hänen luokseen... - --- Tuo mies on viaton, olen tavannut hänet ja saanut todistuksen -hänen syyttömyydestään... Älä siis enää tiedustele, Andrée, älä enää -tiedustele... - --- Filip, etsikäämme yhdessä tuon miehen yläpuolelta, tahdotko?... -Nouskaamme valtakunnan ensimäisiin ja mahtavimpiin miehiin... -kuninkaaseen asti! - -Filip sulki syliinsä tyttö-rukan, joka oli ylevä tietämättömyydessään -ja vihassaan. - --- Ei, -- sanoi hän, -- kaikki ne, jotka valveilla mainitset, olet -nukuksissa jo maininnut; kaikkia niitä, joita hyveen vimmalla syytät, -sinä puolustit silloin, kun niin sanoakseni näit rikoksen tapahtuvan. - --- Nimitin siis myöskin syyllisen? -- sanoi tyttö leimuavin silmin. - --- Ei, -- vastasi Filip, -- ei. Älä kysele enää; alistu minun -laillani kohtaloosi, onnettomuus on korjaamaton, ja se tulee sinulle -vielä suuremmaksi senkautta, että rikollinen säästyy kaikelta -rangaistukselta. Mutta elä toivossa... Jumala on kai ken ylin -ohjaaja, Jumala varaa poljetuille onnettomille kaamean ilon, jonka -nimenä on kosto. - --- Kosto! -- kuiskasi Andrée, itsekin säikähtyen Filipin tälle -sanalle antamaa kauheata korostusta. - --- Lepää sillävälin, sisareni, -- sanoi Filip, -- kaikista huolista -ja kaikesta häpeästä, mitä hupsu uteliaisuuteni on sinulle tuottanut. -Kunpa olisin tiennyt, oi, kunpa olisin tiennyt!... - -Ja hän kätki kasvot käsiinsä hirveässä epätoivossa. Sitten nosti hän -äkkiä päänsä ja sanoi hymyillen: - --- Mitäpä minä valittaisin? Sisareni on puhdas, hän rakastaa minua! -Hän ei ole koskaan pettänyt luottamustani eikä ystävyyttäni. Sisareni -on nuori kuin minä, hyvä kuin minä; me elämme yhdessä, vanhenemme -yhdessä... Yhdistyneinä olemme voimakkaammat kuin koko maailma! - -Sitä mukaa kuin nuori mies puhui lohdutuksesta Andréen muoto -synkkeni; hän loi otsansa yhä kalpeampana maata kohti, ilmaisten -asennossaan ja tuijottavassa katseessaan sitä synkkää epätoivoa, -jonka Filip niin urheasti oli ravistanut päältänsä. - --- Sinä puhut aina vain meistä kahdesta! -- virkkoi hän luoden -läpitunkevat sinisilmänsä veljensä liikkuviin kasvoihin. - --- Mistä sitten tahtoisit puhuvani, Andrée? -- sanoi nuori mies, -varmana kohdaten hänen katseensa. - --- No... onhan meillä isä... Miten hän on kohteleva tytärtään? - --- Sanoin sinulle eilen, -- vastasi Filip kylmästi, -- että -unohtaisit kaiken huolen, kaiken pelon, että karkoittaisit kuin tuuli -karkoittaa aamun usvat kaiken muiston, mikä ei kohdistu minuun, -kaiken hellyyden, mikä ei ole hellyyttä minua kohtaan... Sanoakseni -totuuden, paras Andrée, kukaan muu ei sinua tässä maailmassa -rakasta kuin minä; kukaan muu ei rakasta minua kuin sinä. Hyljätyt -orpo-rukat, miksi alistuisimme kiitollisuuden ja sukulaisuuden -ikeeseen? Olemmeko saaneet osaksemme hyviä töitä? Olemmeko tunteneet -isän suojaa?... Oh, -- lisäsi hän katkerasti hymyillen, -- sinä -tiedät sisimmät ajatukseni, sinä tunnet sydämeni tilan... Jos se, -josta puhut, ansaitsisi rakkautta, sanoisin: "rakasta häntä!" Minä -vaikenen, Andrée; älä häntä siis rakasta. - --- Siis, veljeni... minun täytyy siis uskoa...? - --- Rakas sisko, suurissa onnettomuuksissa ihminen kuulee -vastustamattomasti sielussaan kaikuvan lapsuudessaan niin -vaillinaisesti käsittämänsä sanat: "Pelkää Jumalaa!" Ah niin, -Jumala on meitä siitä julmalla tavalla muistuttanut!... "Kunnioita -isääsi..." Oi sisar, suurin kunnianosoitus, minkä voit isällemme -antaa, on karkoittaa hänet muististasi. - --- Se on totta, -- mutisi Andrée synkkänä ja vaipui takaisin -nojatuoliin. - --- Ystäväni, älkäämme hukatko aikaa turhiin sanoihin: kerää kaikki -tavarat, mitä sinulla on; tohtori Louis käy madame la dauphinen luona -ilmoittamassa lähdöstäsi. Tiedät, mitä syitä hän aikoo esittää... -ilmaston vaihdon tarpeellisuutta, selittämätöntä kärsimystä... -Järjestä, sanon, kaikki valmiiksi matkaa varten. - -Andrée nousi. - --- Huonekalutkin? -- kysyi hän. - --- Ei! Ainoastaan liinavaatteet, puvut, jalokivet. - -Andrée totteli. Hän sulloi matkalaukkuihin ennen kaikkea kaappien -sisällön, sitten pitovaatteet komerosta, missä Gilbert oli lymynnyt; -senjälkeen otti hän esille muutamia lippaita aikoen asettaa ne -isoimpaan matkakirstuun. - --- Mikä tämä on? -- kysyi Filip. - --- Se lipas sisältää koristeen, jonka hänen majesteettinsa suvaitsi -minulle lähettää senjälkeen, kun minut oli Trianonissa esitelty. - -Filip kalpeni nähdessään, kuinka kallisarvoinen lahja oli. - --- Jo näillä jalokivillä, -- sanoi Andrée, -- elämme kaikkialla -kunniallisesti. Olen kuullut sanottavan, että helmet yksinään ovat -sadantuhannen livren arvoiset. - -Filip sulki lippaan. - --- Ne ovat todellakin hyvin kalliita, -- sanoi hän. Ottaen lippaan -Andréen käsistä lisäsi hän sitten: -- Sisareni, sinulla on vielä -muitakin jalokivikoristeita luullakseni? - --- Oh, ystäväni, ne eivät siedä vertailua näiden kanssa. Kuitenkin -somistivat ne viisitoista vuotta sitten armaan äitimme pukua... -Kello, rannerenkaat ja korvakellukat ovat briljanteilla koristetut. -Muotokuva on minulla myös. Isäni tahtoi myydä ne kaikki, koska ne -hänen sanojensa mukaan eivät enää olleet muodissa. - --- Siinä onkin kaikki, mitä meillä on jälellä, -- virkkoi Filip, --- meidän ainoat apulähteemme. Sisareni, me annamme sulattaa -kultaesineet ja myymme muotokuvaan sovitetut jalokivet. Täten saamme -kokoon kaksikymmentätuhatta livreä, joka summa riittää onnettomille. - --- Mutta... tämä helmikoriste on toki omani! - sanoi Andrée. - --- Älä milloinkaan koske noihin helmiin, Andrée; ne polttaisivat -sinua. Jokainen noista helmistä on omituista laatua, sisareni... ne -tahraisivat käyttäjänsä otsan... - -Andréeta puistatti. - --- Minä pidän tämän lippaan, sisar, antaakseni sen omistajalleen -takaisin. Sanon sinulle, että se ei kuulu meille. Ei, emmekä me halua -siitä mitään ottaa, vai kuinka? - --- Niinkuin tahdot, veli, -- vastasi Andrée häpeästä värähtäen. - --- Rakas sisar, pukeudu mennäksesi sanomaan hyvästi madame la -dauphinelle. Ole hyvin tyyni, hyvin kunnioittava ja osoittaudu hyvin -liikutetuksi siitä, että sinun on jätettävä niin jalo suojelijatar. - --- Ah niin, hyvin liikutetuksi, -- mutisi Andrée todellakin syvästi -liikutettuna, -- tämä on suuri suru onnettomuudessani! - --- Minä matkustan Pariisiin, sisar, ja palaan sieltä iltahämärissä. -Takaisin tultuani otan sinut heti mukaani; maksa täällä kaikki, mitä -saattanet olla velkaa. - --- Minä en ole kellekään velkaa; minulla oli vain Nicole, ja hän on -karannut... Ah, unohdin pikku Gilbertin. - -Filip säpsähti, hänen silmänsä leimahtivat. - --- Oletko velkaa Gilbertille? -- huudahti hän. - --- Olen, -- virkkoi Andrée luontevasti, -- hän on kesän alusta asti -toimittanut minulle kukkasia. Ja, kuten itse huomautit, olen joskus -ollut häijy ja ankara häntä kohtaan, ja kuitenkin hän oli kohtelias -nuorukainen... Tahdon nyt osoittaa hänelle kiitollisuuttani. - --- Älä mene etsimään Gilbertiä, -- mutisi Filip. - --- Miksen menisi?... Hän on varmaan puutarhassa; ja voinhan kutsuttaa -hänet tännekin. - --- Ei, ei, siinä menettäisit vain kallista aikaa... Minä kyllä -mennessäni tapaan hänet puiston käytävillä... puhun hänelle... ja -maksan hänelle... - --- No, sillä hyvä. - --- Niin, hyvästi iltaan asti. - -Filip suuteli tytön kättä, ja tämä heittäysi hänen syliinsä. Tässä -pehmeässä puristuksessa nuori mies hillitsi sydämensä tykytyksetkin, -ja lähti viipymättä Pariisiin, missä hän nousi vaunuista pienen talon -edustalla Coq-Héronin varrella. - -Filip tiesi hyvin täällä tapaavansa isänsä. Senjälkeen kun hänen -välinsä olivat niin omituisesti rikkoutuneet Richelieun kanssa, elämä -Versaillesissa oli käynyt vanhukselle sietämättömäksi, ja kaikkien -ylenmäärin vilkkaiden luonteiden tavoin hän koetti ravistautua -ikävästä horroksestaan muuton aiheuttamalla hälinällä. - -Filipin soittaessa ajoportin luukulla parooni harppaili parhaillaan -talon pienessä puutarhassa ja sen viereisessä pihassa saineesti -sadatellen. - -Hän säpsähti kellon ääntä ja tuli itse avaamaan. - -Kun hän ei odottanut ketään, tämä aavistamaton vierailu tuli hänelle -toivonsäteenä. Onneton tarttuu pudotessaan oljenkorteenkin. Senvuoksi -hän otti Filipin vastaan kuvaamattomin närkästyksen ja uteliaisuuden -tuntein. - -Mutta tuskin hän oli vilkaissut tulijan kasvoihin, kun tämän kaamea -kalpeus, jäykät piirteet ja puristuneet huulet ehdyttivät hänen -kysymystensä pulpahtavan lähteen. - --- Sinä! -- sanoi hän vain. -- Mikä tuuli sinut tänne tuo? - --- Sen saan kunnian teille selittää, isä, -- vastasi Filip. - --- Jaha, onko asia vakavaa? - --- On, varsin vakavaa, monsieur. - -"Sillä pojalla nyt on aina niin virallisia eleitä, että ne tekemät -ihan levottomaksi..." -- Annahan kuulla, tuotko ikäviä vai hyviä -uutisia? - --- Ikäviä, -- sanoi Filip vakavasti. - -Parooni horjui. - --- Olemmeko yksinämme? -- kysyi Filip. - --- Olemme. - --- Ettekö halua, että menisimme sisälle, isä? - --- Miksi emme juttelisi ulkoilmassa, näiden puiden alla. - --- Siksi, että on asioita, joista ei haastella päivän valossa. - -Parooni katseli poikaansa, totteli hänen mykkää viittaustaan ja -seurasi välinpitämättömyyttä teeskennellen, jopa hymyillenkin, -alikerran saliin, jonka oven Filip jo oli avannut. - -Kun ovet olivat huolellisesti suljetut, Filip odotti viittausta -säkään aloittaakseen keskustelun, ja sitte kun parooni oli asettunut -huoneen mukavimpaan nojatuoliin virkkoi: - --- Isä, sisareni ja minä sanomme teille jäähyväiset. - --- Miten niin? -- kysäisi parooni kovin ihmeissään. -- Aiotko... -aiotko matkustaa pois!... Entä virkasi? - --- Minulla ei enää ole virkaa; tiedättehän, että kuninkaan antamat -lupaukset ovat... onneksi jääneet täyttymättä. - --- Tuota sanaa _onneksi_ en käsitä. - --- Isä... - --- Selitähän, kuinka voit onnitella itseäsi siitä, että et päässyt -komean rykmentin everstiksi. Sinun filosofiasi menee tosiaan kovin -pitkälle. - --- Se menee niin pitkälle, että kunnian hinnalla en tahdo ostaa -menestystäni, siinä kaikki. Mutta, jos suvaitsette, älkäämme puuttuko -tämänlaatuisiin mietelmiin... - --- Puuttukaamme toki, tuhat tulimaista! - --- Minä pyydän sitä teiltä, -- vastasi Filip niin päättäväisesti että -se merkitsi: "Minä en tahdo!" - -Parooni rypisti kulmiaan. - --- Ja sisaresi?... Unohtaako hänkin velvollisuutensa... jättääkö hän -toimensa dauphinen luona...? - --- Ne ovat velvollisuuksia, monsieur, jotka hänen on alistettava -muille velvollisuuksille. - --- Minkälaatuisille, jos suvaitset? - --- Perin vakaville, aivan välttämättömille. Parooni nousi. - --- Ihmiset, jotka puhuvat arvoituksilla, -- jupisi hän, -- ovat -hirveän ikäviä. - --- Onko teille todellakin arvoitus, mitä teille nyt sanon? - --- Ehdottomasti, -- vastasi parooni niin varmasti, että se -kummastutti Filipiä. - --- Selitän siis: sisareni matkustaa pois, koska hänenkin täytyy paeta -häpeää välttääkseen. - -Parooni puhkesi nauramaan. - --- Jumaliste, onpa minulla oikeita mallilapsia! Poika hylkää -rykmentin toivon häpeän pelosta; tytär jättää saavutetun -hovineidon-paikan, koska hän pelkää kunniaansa. Tosiaankin olen -palannut Brutuksen ja Lucretian aikoihin! Kun minun aikanani, paha -aika kylläkin, jota ei voi verrata filosofian kauniisiin päiviin, -mies etäältä näki häpeän lähestyvän ja hänellä oli miekka vyöllänsä, -kuten sinulla, ja kun hän sinun laillasi oli nauttinut opetusta -kahdelta mestarilta ja kolmelta esimiekkailijalta, niin hän lävisti -säilällään ensimäisen häpeän. Filip kohautti olkapäitään. - --- Niin, -- jatkoi parooni, -- mitä tässä sanoin ei tosin kelpaa -ihmisystävälle, joka ei halua nähdä veren vuotavan. Mutta eiväthän -upseerit oikeastaan ole syntyneetkään filantroopeiksi. - --- Monsieur, tiedän yhtä hyvin kuin te kunniantunnon vaatimukset; -mutta vuodatetulla verellä ei voi ostaa takaisin... - --- Tyhjiä lauseita... lauseita, jotka sopivat... filosofille! --- huudahti vanhus niin suuttuneena, että hän näytti melkein -majesteetilliselta. -- Luulen, että olin sanoa pelkurille. - --- Teitte hyvin, kun ette sitä sanonut, -- vastasi Filip kalpeana ja -vavisten. - -Parooni kesti uljaasti poikansa leppymättömän ja uhkaavan katseen. - --- Sanoin, -- jatkoi hän, -- eikä logiikkani ole niin kehnoa kuin -minulle tahdottaisiin uskotella... sanoin, että mikään häpeä iässä -maailmassa ei johdu teosta, vaan pahoista kielistä. Niin, juuri -niin... Jos olet rikollinen kuurojen, sokeiden tai mykkien edessä, -miten se sinua häpäisisi? Aiot vastata minulle tuolla tyhmällä -säkeellä: - - "Rikos tuottaa häpeän, ei kirves pyövelin." - -Sillä tavoin voi vastata lapsille ja naisille; mutta mies, lempo -vie, puhuu toista kieltä... Oh, kuvittelin siittäneeni miehen... No -hyvä, jos sokea näkee, jos kuuro kuulee, jos mykkä puhuu, niin tartu -miekkaasi, puhkaise silmät ensinmainitulta, lävistä korvan rumpukalvo -toiselta ja leikkaa kieli poikki viimemainitulta. Sillä tavoin -vastaa Taverney-Maison-Rougen nimeä kantava aatelismies häpäisijäin -hyökkäykseen! - --- Sen nimen omistaja, monsieur, tietää aina, että ensimäinen hänen -velvollisuuksistansa on karttaa jokaista kunniatonta tekoa. Senvuoksi -en vastaakaan teidän todisteluihinne. Mutta joskus sattuu, että -häväistys aiheutuu välttämättömästä onnettomuudesta, ja siinä tilassa -me nyt olemme, sisareni ja minä. - --- Siirryn puhumaan sisarestasi. Jos minun järjestelmäni mukaan -miehen ei koskaan sovi paeta sellaista, mitä vastaan hän kykenee -voitollisesti taistelemaan, on naisenkin rohkeasti seisottava -paikallaan. Mihin kelpaa hyve, herra filosofi, ellei sillä voi lyödä -takaisin paheen hyökkäyksiä? Missä on sen samaisen hyveen voitto, -ellei paheen tappiossa? - -Ja Taverney alkoi jälleen nauraa. - --- Neiti de Taverney on ollut kovin peloissaan... niinkö? Hän tuntee -siis itsensä heikoksi... Siis... - -Filip läheni äkkiä ja sanoi: - --- Neiti de Taverney ei ole ollut heikko; hänet on voitettu, hänet on -yllätetty, hän on joutunut ansaan. - --- Ansaan?... - --- Niin. Säilyttäkää, pyydän, hiukan sitä kiivauttanne, joka äsken -innoitti teitä, merkitäksenne poltinraudalla ne viheliäiset, jotka -niin halpamaisesti ovat liittoutuneet tämän nuhteettoman kunnian -tahraamiseksi. - --- En käsitä... - --- Kohta olette käsittävä... Eräs heittiö, sanon, on päästänyt jonkun -neiti de Taverneyn kamariin... - -Parooni kalpeni. - --- Eräs heittiö, -- jatkoi Filip, -- on tahtonut, että Taverneyn -nimi... minun... teidän nimenne tahrautuisi ikuisella häpeällä... No, -missä on nuoruuden miekkanne vuodattaaksenne hiukan verta? Eikö asia -ole sen arvoinen? - --- Filip... - --- Ah, älkää peljätkö mitään; minä en syytä ketään, minä en ketään -tunnekaan... Rikos on juoniteltu pimeässä, tehty pimeässä... sen -seuraus häviää myöskin pimeään. Minä tahdon sitä, minä, joka käsitän -nimemme kunnian omalla tavallani. - --- Mutta mistä sen tiedät? -- huudahti parooni, jonka alhainen -kunnianhimo, epäjalo toivo oli tainnuttanut hämmästyksestään. -- -Mistä merkistä sen näet...? - --- Sitä ei kukaan kysy, joka muutaman kuukauden kuluttua tapaa -sisareni, teidän tyttärenne, parooni! - --- Mutta silloinhan, Filip, -- huudahti vanhus ilosta säteilevin -silmin, -- perheemme onni ja kunnia eivät ole kadonneet, silloin -voimme riemuita voitosta! - --- Siis... olette todellakin se, joksi teitä luulin, -- sanoi Filip -äärimmäisen halveksivasti. -- Te olette itse kavaltanut itsenne ja -olette unohtanut osoittautua älykkääksi tuomarin edessä, jouduttuanne -ensin näyttäytymään sydämettömältä poikanne silmissä. - --- Hävytön! - --- Riittää! -- vastasi Filip. -- Kavahtakaa kovin äänekkäällä -puheellanne herättämästä äitini valitettavasti liian heikkoa haamua. -Jos hän eläisi, olisi hän valvonut tyttärensä puolesta. - -Parooni laski silmäluomensa alas poikansa silmistä leimahtavan -salaman häikäisemänä. - --- Tyttäreni, -- virkkoi hän hetkisen päästä, -- ei jätä minua -vastoin tahtoani. - --- Sisareni, -- vastasi Filip, -- ei enää koskaan ole teitä näkevä, -isä. - --- Itsekö hän niin sanoo? - --- Hän on lähettänyt minut sen teille sanomaan. - -Parooni pyyhki vapisevalla kädellään kalpeita ja kosteita huuliaan. - --- Tapahtukoon niin! -- sanoi hän. Kohauttaen olkapäitään hän sitten -huudahti: -- Minulla ei ole ollut menestystä tapsissani... toinen on -narri, toinen hupsu. - -Filip ei vastannut mitään. - --- Hyvä, hyvä, -- jatkoi Taverney; -- en tarvitse sinua enää; mene... -jos ripityksesi on luettu. - --- Minulla on teille vielä kaksi seikkaa sanottavana, monsieur - --- Sano pois. - --- Ensiksikin, että kuningas on antanut teille helmiryhmän sisältävän -lippaan... - --- Sisarellesi, herraseni... - --- Teille, monsieur... Sitäpaitsi ei se muuta asiaa... Sisareni ei -käytä sellaisia jalokiviä... Neiti de Taverney ei ole mikään portto; -hän pyytää teitä jättämään jalokivilippaan takaisin antajalleen tai, -jos pelkäätte pahoittavanne hänen majesteettiaan, joka on niin paljon -tehnyt perheellemme, pitämään lippaan omassa hallussanne. - -Filip ojensi lippaan isällensä. Tämä otti sen, avasi, katseli -jalokiviä ja heitti sen sitten erään matalan kaapin päälle. - --- Ja mitä vielä? -- kysyi hän. - --- Niin, monsieur, koska emme ole rikkaita ja koska te olette -pantannut tai tuhlannut äidinosammekin, mistä en teitä nuhtele, sen -Jumala tietää... - --- Se olisi parempaa, -- sanoi parooni hammasta purren. - --- Mutta koska meillä nyt tuosta vähäpätöisestä perinnöstä on -jälellä ainoastaan Taverneyn kartano, pyydämme teitä valitsemaan -joko Taverneyn tai tämän pienen hotellin [sanaa _hôtel_ käytettiin -ylhäisempien henkilöitten yksityisasunnoistakin], jossa nyt olemme. -Asukaa te toisessa, me muutamme toiseen. - -Parooni rutisti pitsiröyhelöään vimmalla, jonka ilmaisi ainoastaan -hänen sormiensa liike, otsan kosteus ja huulien värähtely. Tätä ei -Filip edes huomannut; hän oli kääntänyt päänsä pois. - --- Valitsen mieluummin Taverneyn, -- vastasi parooni. - --- Sitten me pidämme hotellin. - --- Niinkuin tahdotte. - --- Milloin matkustatte? - --- Tänä iltana... ei, nyt heti. Filip kumarsi. - --- Taverneyssä, -- sanoi parooni, -- voi elää kuninkaana -kolmentuhannen livren vuosituloilla... Minusta tulee siis kahdesti -kuningas. - -Hän ojensi kätensä ja otti lippaan, pistäen sen taskuunsa. Sen -jälkeen hän astui ovelle päin. Äkkiä hän kääntyi takaisin kamalasti -hymyillen. - --- Filip, -- sanoi hän, -- sallin sinun merkitä nimemme ensimäiseen -filosofiseen julkaisuusi. Mitä taasen Andréehen tulee, neuvo häntä -antamaan ensimäiselle teokselleen nimeksi Louis tai Louisea [Ludvig -tai Lovisa (naisellinen muoto edellisestä). Suom.]; se on onnea -tuottava nimi. - -Ja hän lähti ivallisesti nauraen. Liekehtivin silmin ja kuumottavin -otsin Filip puristi miekankahvaansa, jupisten: - -"Hyvä Jumala, suo minulle kärsivällisyyttä, salli minun unhoittaa!" - - - - -50. - -Omantunnon kysymys. - - -Kirjoitettuaan puhtaaksi hänelle ominaisella ylen huolellisella -tarkkuudella muutamia sivuja teoksestaan _Yksinäisen vaeltajan -mietteitä_ Rousseau oli juuri lopettanut vaatimattoman aamiaisen. - -Vaikka hra de Girardin oli hänelle tarjonnut rauhallisen asunnon -Ermenonvillen ihanissa puutarhoissa, Rousseau, epäröiden alistua -isoisten orjuuteen, kuten hän ihmisiä vihaavassa oikkupäisyydessään -sanoi, asui yhä meille tunnetussa pienessä huoneustossaan -Plâtrière-kadun varrella. - -Teresia, joka puolestaan oli päättänyt pienet taloushommansa, oli -vasu kainalossa menemässä ostoksille. - -Kello oli yhdeksän aamulla. Tapansa mukaan emäntä tuli kysymään -Rousseaulta, mitä hän erityisesti halusi päivälliseksi. - -Rousseau havahtui mietteistään, kohotti verkalleen päänsä ja katsoi -Teresiaan kuin puoliheränneenä. - --- Mitä vain tahdot, -- sanoi hän, -- kunhan ainakin tuot kirsikoita -ja kukkia. - --- Koetetaan, -- virkkoi Teresia, -- ellei tule liian kalliiksi. - --- Aivan niin, -- sanoi Rousseau. - --- Sillä, puhuakseni suoraan, -- jatkoi Teresia, -- en tiedä, ovatko -teoksesi arvottomia, mutta minusta tuntuu, että niistä ei enää -makseta yhtä hyvin kuin ennen. - --- Sinä erehdyt, Teresia; minulle maksetaan sama palkkio, mutta -nykyisin väsyn pikemmin, ja sitäpaitsi on kustantajani minulle vielä -velkaa puolen niteen hinnan. - --- Saat nähdä, että hänkin rikkoo kanssasi tekemänsä sopimuksen. - --- Toivokaamme, ettei hän sitä tee; hän on rehellinen mies. - --- Rehellinen mies, rehellinen mies! Tuon sanottuasi luulet sanoneesi -kaiken. - --- Olen ainakin sanonut paljon; -- vastasi Rousseau hymyillen, -- -sillä sitä en sano kaikista ihmisistä. - --- Se ei ole mitään ihmeellistä, sinä kun olet sellainen jörö! - --- Nyt siirrymme pois pääasiasta, Teresia. - --- Niin, sinä haluat kirsikoita, herkkusuu, ja kukkia, hekumoitsija! - --- Voitko sitä ihmetellä, eukkoseni? -- vastasi Rousseau enkelin -kärsivällisyydellä. -- Sydämeni ja pääni ovat niin kipeät, etten voi -mennä ulos, mutta virkistyn toki nähdessäni hiukan siitä, mitä Jumala -runsain käsin siroittelee kedoille. - -Rousseau oli todellakin kalpea ja unteloinen, ja hänen kätensä -selailivat veltosti kirjaa, jota hänen silmänsä eivät lukeneet. - -Teresia pudisti päätänsä. - --- Hyvä, hyvä, -- virkkoi hän, -- minä menen tunniksi ulos; muista, -että panen avaimen olkimaton alle, ja että sitä tarvitessasi... - --- Oh, en lähde, ulkosalle, -- sanoi Rousseau. - --- Tiedän hyvin, että sinä et lähde mihinkään, kosket voi pysyä -jaloillasi; mutta ilmoitan sen sinulle, jotta pitäisit varalla, jos -ken sattuisi tulemaan, ja soiton kuullessasi avaisit; sillä jos -soitetaan, voit olla varma, etten se minä ole. - --- Kiitos, hyvä Teresia, kiitos! Mene nyt. - -Tapansa mukaan nuristen emäntä läksi ulos, mutta hänen raskaat ja -laahustavat askeleensa kuuluivat vielä kauan portailta. - -Mutta heti kun ovi oli suljettu, Rousseau käytti hyväkseen -yksinäisyyttänsä ojentuakseen mukavasti tuolissaan, katseli lintuja, -jotka ikkunalaudalta poimivat muutamia leivänmuruja ja ahmi sisäänsä -naapuritalojen savupiippujen välitse siivilöityvää päiväpaistetta. - -Tuskin oli hänen nuorekas ja vilkas mielikuvituksensa tuntenut -itsensä vapaaksi, kun se avasi siipensä samoin kuin kyyhkyset iloisen -ateriansa jälkeen. - -Äkkiä narahti ulko-ovi saranoillaan ja herätti filosofin suloisesta -uinailustansa. - -"Mitä", tuumi hän, "joko hän palaa!... Olisinko kenties nukahtanut, -vaikka luulin vain mietiskeleväni?" - -Hänen työhuoneensakin ovi avautui nyt verkalleen. Rousseau käänsi -selkänsä oveen päin; varmana, että Teresia sieltä tuli, hän ei -vaivautunut nousemaan. - -Oli hetkisen äänettömyys. - --- Anteeksi, monsieur, -- lausui sitten tämän hiljaisuuden keskeltä -ääni, joka sai filosofin hätkähtämään. - -Rousseau kääntyi äkkiä. - --- Gilbert! -- huudahti hän. - --- Niin, Gilbert olen, vielä kerran anteeksi, hra Rousseau. Tulija -oli todellakin Gilbert, mutta kalpeana ja riutuneena, tukka -pörröllään ja vaatteet epäjärjestyksessä ja huonosti peittäen hänen -laihtuneet ja vapisevat jäsenensä. Sanalla sanoen, siinä oli Gilbert -sellaisessa tilassa, että hänen näkemisensä puistatti Rousseauta ja -sai hänet parahtamaan levottomuutta muistuttavasta säälistä. - -Gilbertin katse oli tuijottava ja kiilui kuin nälkäisen petolinnun; -teeskennellyn kainouden hymy oli räikeänä vastakohtana tälle -katseelle niinkuin vakavan kotkanpään yläosa olisi irvistelevän -suden- tai ketunpään kuonopuolelle. - --- Mitä asiaa sinulla täällä on? -- huudahti Rousseau innokkaasti, -hän kun ei pitänyt siistimättömästä puvusta ja katsoi sen -lähimäisissään pahojen aikeitten merkiksi. - --- Monsieur, -- vastasi Gilbert, -- minun on nälkä. - -Rousseauta värisytti hänen kuullessaan tuon äänen, joka lausui -ihmiskielen kauneimman sanan. - --- Ja miten pääsit tänne sisälle? -- kysyi hän. -- Ovihan oli -suljettu. - --- Monsieur, tiedän Teresia-rouvan tavallisesti asettavan avaimen -olkimaton alle. Odotin, kunnes hän oli lähtenyt ulos, sillä hän ei -pidä minusta ja olisi ehkä kieltäytynyt ottamasta minua vastaan tai -päästämästä minua puheillenne. Silloin, tietäen olevanne yksin, -nousin portaat ylös, otin avaimen piilopaikastaan, ja nyt olen tässä. - -Rousseau kohosi tukien itseään nojatuolinsa molempiin kaidepuihin. - --- Kuunnelkaa minua silmänräpäys, vain silmänräpäys, -- jatkoi -Gilbert; -- vakuutan teille, hra Rousseau, että ansaitsen huomiotanne. - --- Puhu, -- vastasi Rousseau hämmästyneenä noista kasvoista, jotka -eivät enää ilmaisseet mitään ihmisille ylimalkaan yhteisiä tunteita. - --- Minun olisi pitänyt aloittaa sanomalla teille, että olen joutunut -sellaiseen äärimmäiseen tilaan, etten tiedä, täytyykö minun varastaa, -tappaa itseni tai tehdä jotakin vielä pahempaa... Oh, älkää peljätkö, -mestarini ja suojelijani, -- virkkoi Gilbert lempeällä äänellä; --- sillä tarkemmin miettiessäni luulen, että minun ei ole tarvis -surmata itseäni; kuolen kyllä ilmankin... Viikon ajan, siitä asti -kun karkasin Trianonista, olen samoillut metsissä ja kedoilla -syömättä muuta kuin vihanneksia ja jonkun villin metsähedelmän. Olen -voimaton, uupumaisillani väsymyksestä ja nälästä. Jos olen pakoitettu -varastamaan, en yritä sitä teidän luonanne; siksi on talonne minulle -liian kallis, hra Rousseau. Mitä siihen kolmanteen asiaan tulee... -hm, sen tekemiseen... - --- No mitä? -- kysäisi Rousseau. - --- Tarvitsisin vakaumuksen, jota tulen täältä teiltä etsimään. - --- Oletko hullu? -- huudahti Rousseau. - --- En, monsieur; mutta olen kovin onneton, kovin epätoivoinen, ja -tänä aamuna olisin hukuttautunut Seineen, ellei mieleeni olisi -muistunut jotakin. - --- Mitä se oli? - --- Teidän kirjoittamanne lause: "Itsemurha on varkaus ihmiskunnalta." - -Rousseau katsahti nuorukaiseen ikäänkuin sanoakseen: "Oletko kyllin -itserakas luullaksesi, että sitä kirjoittaessani ajattelin sinua?" - --- Oh, minä käsitän, -- mutisi Gilbert. - --- Sitä en usko, -- sanoi Rousseau. - --- Te tarkoitatte: "Olisiko sinun kuolemasi, viheliäinen, joka et -mitään ole, et mitään omista ja josta kukaan ei välitä, olisiko sinun -kuolemasi mikään merkkitapaus?" - --- Siitä ei nyt ole kysymys, -- sanoi Rousseau häpeissään, kun hänen -ajatuksensa oli arvattu; -- mutta sinullahan luullakseni oli nälkä? - --- Niin, sen sanoin. - --- No, koska tiesit, missä avain oli, tiedät myöskin, missä leipä -on; käy ottamassa leipää ruokakaapista ja mene tiehesi. Gilbert ei -hievahtanut. - --- Ellet tarvitsekaan leipää, vaan rahaa, niin en luule sinua kyllin -häijyksi pahoinpidelläksesi vanhusta, joka on sinua suojellut, -vieläpä saman katon alla, joka on sinulle tarjonnut turvapaikan. -Tyydy tähän vähään... Kas tässä. - -Hän kopeloi taskustaan ja tarjosi nuorukaiselle muutamia kolikoita. -Gilbert pysähdytti hänen kätensä. - --- Oi, -- virkkoi hän tuntien kivistävää tuskaa, -- ei ole kysymys -rahasta eikä leivästä. Te käsititte tarkoitukseni väärin, kun puhuin -teille itsemurhasta. Ellen tapa itseäni, johtuu se siitä, että -elämäni nyt voisi tulla jollekulle hyödylliseksi, että kuolemani -olisi joltakulta varastamista, monsieur. Te, joka tunnette kaikki -yhteiskunnalliset lait, kaikki luonnolliset sitoumukset, sanokaa, -onko tässä maailmassa mitään sidettä, joka voi kiinnittää elämään -kuolemaa halajavan ihmisen? - --- Niitä on paljon, -- vastasi Rousseau. - --- Onko isyys sellainen side? -- mutisi Gilbert. -- Katsokaa minuun -vastatessanne, hra Rousseau, jotta voin lukea ajatuksenne silmistänne. - --- On, -- sopersi Rousseau, -- on epäilemättä. Mutta miksi teet -sellaisen kysymyksen? - --- Monsieur, teidän sananne langettavat tuomioni, -- sanoi Gilbert; --- punnitkaa ne siis tarkoin, minä vannotan teitä, monsieur. Olen -niin onneton, että tahtoisin tappaa itseni, mutta... mutta minulla on -lapsi! - -Rousseau hypähti kummastuksesta nojatuolissaan. - --- Oh, älkää ivatko minua, monsieur, -- virkkoi Gilbert nöyrästi. -- -Luulisitte raapaisevanne sydämeeni vain raamun, mutta raatelisittekin -sen kuin tikarin pistolla. Toistan teille, minulla on lapsi. - -Rousseau katseli häntä mitään vastaamatta. - --- Muutoin olisin jo kuollut, -- jatkoi Gilbert. -- Kahden vaiheilla -ollessani tuumin, että te antaisitte minulle hyvän neuvon, ja siksi -olen tullut. - --- Mutta, -- kysyi Rousseau, -- miksi pitäisi minun antaa sinulle -neuvoja? Kysyitkö minulta neuvoa virheen tehdessäsi? - --- Monsieur, tätä virhettä... - -Ja Gilbert lähestyi Rousseauta omituisin ilmein. - --- No? -- kysyi filosofi. - --- Tätä virhettä, -- jatkoi Gilbert, -- jotkut nimittävät rikokseksi. - --- Rikokseksi! Sitä suurempi syy ollaksesi siitä minulle puhumatta. -Minä olen ihminen niinkuin sinäkin, enkä rippi-isä. Muuten eivät -sanasi minua kummastutakaan. Olen aina aavistanut, että sinä -kehittyisit huonoon suuntaan; sinulla on pahoja taipumuksia. - --- Ei, monsieur, -- vastasi Gilbert pudistaen surullisesti päätään. --- Ei, monsieur, käsitykseni vain on vinossa tai oikeammin -harhaan johdettu. Olen lukenut paljon kirjoja, jotka saarnaavat -kansanluokkien yhdenvertaisuutta, hengen ylevyyttä ja vaistojen -aateluutta. Nämä kirjat, monsieur, olivat niin kuuluisain miesten -tekemiä, että minunlaiseni poloinen maalaispoika niitä lukiessaan -kylläkin on voinut tulla päästään pyörälle... Minä olen joutunut -hukkaan. - --- Ahaa, nyt näen, mihin hra Gilbert pyrkii! - --- Minäkö? - --- Niin, hän tahtoo syyttää opinkappaleitani. Eikö hänellä ole vapaa -tahto? - --- Minä en syytä ketään, monsieur; minä sanon vain, mitä olen -lukenut, ja syytän omaa herkkäuskoisuuttani. Minä uskoin, minä -tein virheen. On kaksi syytä rikokseeni: te olette ensimäinen, ja -siksi tulen ensiksi teidän luoksenne. Käännyn sitten toisen puoleen -vuorostaan, jahka aika on tullut. - --- No, mutta sano sitten, mitä minulta pyydät. - --- En hyviätöitä, en kattoa pääni päälle, en edes leipää, vaikka -olen hyljätty ja nälistynyt. Ei, minä pyydän teiltä siveellistä -tukea, pyydän oppinne vahvistusta, pyydän teitä yhdellä ainoalla -sanalla antamaan minulle takaisin kaiken voimani, jota ei ole -murtanut nälän aiheuttama heikkous käsivarsissani ja jaloissani, vaan -aivojeni ja sydämeni epäilys. Hra Rousseau, minä rukoilen teitä siis -minulle sanomaan, onko se, mitä olen jo viikkokauden kokenut, nälän -aiheuttamaa polttoa vatsalihaksissa vai tunnonvaivojen kidutusta -ajatuselimissäni. Rikoksen seurauksena, monsieur, olen tullut lapsen -isäksi; no niin, sanokaa minulle nyt, pitääkö minun katkerassa -epätoivossa repiä hiukset päästäni ja kieriskellä tomussa parkuen: -"Anteeksi!" vai onko minun huudettava kuin nainen pyhässä raamatussa, -sanoen: "Olen tehnyt kuin kaikki muut; jos joku ihminen on minua -parempi, heittäköön hän minuun ensimäisen kiven?" Sanalla sanoen, hra -Rousseau, te, jonka on täytynyt tuntea, mitä minä tunnen, vastatkaa -kysymykseeni. Sanokaa, sanokaa, onko luonnollista, että isä hylkää -lapsensa? - -Gilbert oli tuskin lausunut tämän sanan, kun Rousseau tuli häntä -itseään kalpeammaksi ja änkytti aivan ymmällä: - --- Millä oikeudella puhut minulle tuolla tavoin? - --- Siksi, että ollessani luonanne, hra Rousseau, ullakkokamarissa, -jossa tarjositte minulle turvapaikan, lueskelin kirjoitelmianne tästä -aineesta; siksi, että te olette selittänyt kurjuudessa syntyneiden -lasten kuuluvan valtiolle, jonka on niistä huolehdittava; ja vihdoin -siksi, että aina olette pitänyt itseänne kunnon miehenä, vaikkette -ole kavahtanut hyljätä teille syntyneitä lapsia. - --- Onneton, -- sanoi Rousseau, -- sinä olet lukenut kirjani ja tulet -nyt puhumaan minulle tuollaista kieltä! - --- Entä sitten? -- virkkoi Gilbert. - --- Ka, sinulla ei ole ainoastaan pahoja taipumuksia, vaan myöskin -häijy sydän. - --- Hra Rousseau! - --- Olet huonosti käsittänyt kirjani, kuten käsität huonosti -inhimillisen elämän! Olet silmäillyt sivuja vain pintapuolin -niinkuin näet kasvoista vain pinnan! Ah, luulet tekeväsi minut -vastuunalaiseksi rikoksestasi esittäessäsi kohtia teoksistani ja -lausuessasi minulle: "Te tunnustatte tehneenne tämän, siis saan -minäkin sen tehdä!" Mutta, onneton, et tiedä, et ole lukenut -kirjoistani, et ole aavistanut, että esimerkiksesi ottamasi -ihmisen elämän, tämän kurjuudelta ja kärsimyksellä täytetyn -elämän minä voisin vaihtaa kultaista, hekumallista, loistokasta -ja nautintorikasta elämää vastaan. Onko minulla vähemmän neroa -kuin hra de Voltairella, ja enkö voisi olla yhtä tuottelias kuin -hän? Enkö voisi vähemmälläkin työllä, kuin mitä niihin nyt käytän, -myydä kirjojani yhtä kalliisti kuin hän myy omiansa ja pakoittaa -rahoja vierimään kirstuuni pitämällä aina puoliksi täytetyn kirstun -kustantajaini varalta? Kulta vetää puoleensa kultaa, etkö sitä -tiedä? Minulla olisi ollut, komeat vaunut ajellakseni niissä nuoren -ja kauniin rakastajattaren kanssa, ja usko minua, tuo ylellisyys -ei suinkaan olisi ehdyttänyt alati pulppuilevaa runosuontani. Eikö -minulla enää ole intohimoja? Sano! Katso silmiini, joissa vielä -kuusikymmenvuotiaana hehkuu nuoruuden tuli ja halut. Sinä, joka olet -lukenut tai kopioinut kirjojani, kah, etkö muista, että vuosien -painosta huolimatta, varsin vaikeista ja tuntuvista vaivoista -huolimatta alati nuori sydämeni näkyy, kyetäkseen paremmin kärsimään, -perineen kaikki muun elimistöni voimat? Kivulloisuuden murtamana -kykenemättä kävelemään tunnen omistavani enemmän tarmoa ja eloisuutta -kestääkseni kärsimyksen! kuin minulla kukoistavan miehuuteni -iällä koskaan oli vastaanottaakseni Jumalan minulle suomat harvat -onnenhetket. - --- Tiedän tuon kaiken, monsieur, -- virkkoi Gilbert. -- Olen nähnyt -teidät läheltä ja käsittänyt teidät. - --- No, kun olet nähnyt minut läheltä ja ymmärtänyt minut, eikö -elämälläni ole sinulle merkitystä, jota sillä ei ole muille? Eikö -tämä harvinainen kieltäytyminen, joka ei ole minulle luonteenomaista, -sinulle ilmaise, että olen tahtonut sovittaa... - --- Sovittaa! -- mutisi Gilbert. - --- Etkö -- ole käsittänyt, -- jatkoi filosofi, -- että kun tämä -kurjuus alussa oli pakoittanut minut tavattomaan päätökseen, -en myöhemmin keksinyt muuta puolustusta tälle päätökselleni -kuin epäitsekkyyden ja vaatimattomuudessani pysymisen? Etkö ole -käsittänyt, että nöyryytyksellä olen rangaissut järkeäni? Sillä -syyllisenä oli järkeni, joka puolustuksekseen oli turvautunut -uhkaväitteisiin, samalla kun minä taas rankaisin sydäntäni -alituisilla tunnonvaivoilla. - --- Ah, -- huudahti Gilbert, -- noin te minulle vastaatte! Noin -te filosofit viskelette kirjoitettuja oppejanne ihmiskunnalle ja -syöksette meidät epätoivoon tuomitsemalla meidät, jos kiihoitumme. -Haa, mitä minua koskee teidän nöyryytyksenne, kun se on salainen, -teidän tunnonvaivanne, kun ne ovat kätketyt! Voi teitä, voi teitä! Ja -langetkoon teidän nimessänne tehty rikos teidän päänne päälle! - --- Manaat päälleni samalla kertaa sekä kirousta että rangaistusta. -Sillä sinä unohdat rangaistuksen. Oh, se on liikaa! Sinä, joka olet -rikkonut niinkuin minäkin, tuomitsetko itsesi myöskin yhtä ankarasti -kuin minä olen itseni tuominnut? - --- Vielä ankarammin, -- virkkoi Gilbert; -- sillä minun -rangaistukseni tulee kauheaksi. Kun näetten en enää usko mihinkään, -annan vastustajani tai oikeammin viholliseni surmata itseni. Se on -eräänlainen itsemurha, johon onnettomuuteni minua neuvoo, ja jonka -omatuntoni antaa anteeksi. Sillä nyt en kuolemallani enää varasta -ihmiskunnalta, ja te olittekin kirjoittanut lauseen, johon ette itse -uskonut. - --- Pysähdy, onneton, -- sanoi Rousseau, -- pysähdy! Etkö ole -aikaansaanut kyllin paljo pahaa typerällä herkkäuskoisuudellasi? -Täytyykö sinun tehdä vielä enemmän tyhmällä epäuskollasi? Puhuit -minulle lapsesta? Sanoit olevasi tai pian tulevasi isäksi? - --- Niin sanoin, -- toisti Gilbert. - --- Tiedätkö, -- mutisi Rousseau matalalla äänellä, -- mitä merkitsee -laahata mukanaan, ei kuolemaan, vaan häpeään olentoja, jotka ovat -syntyneet vapaasti hengittääkseen hyveen puhdasta ja raitista ilmaa, -minkä Jumala suo myötäjäisiksi jokaiselle ihmiselle hänen lähtiessään -äitinsä kohdusta? Kuuntelehan sentään, kuinka asemani on kauhea. Kun -hylkäsin lapseni, käsitin, että yhteiskunta, jota kaikki etevämmyys -loukkaa, viskaisi tämän rikollisen teon häpäisevänä moitteena -vasten silmiäni. Silloin puolustauduin eriskummaisuuksilla. Käytin -kymmenen vuotta elämästäni antamalla äideille neuvoja lastensa -hoidossa, vaikken itse ollut osannut olla isä! Ja opastelin isänmaata -voimakkaiden ja kunnollisten kansalaisten muovaamisessa, vaikka -itse olin ollut heikko ja turmeltunut! Sitten pyöveli, joka vaatii -kostoa yhteiskunnan, isänmaan orpojen puolesta, otti eräänä päivänä -kirjani, kun hän ei saanut käsiinsä minua itseäni, ja poltti sen -elävänä häpeänä maalle, jonka ilmaa se oli myrkyttänyt. Valitse, -arvaa, tuomitse; olenko rikkonut teossa vai olenko tehnyt pahaa -opeillani? Sinä et vastaa; Jumala itse joutuisi ymmälle, Jumala, joka -pitää käsissään oikeuden ja vääryyden lahjomatonta vaakaa. No niin, -minulla on sydän, joka ratkaisee kysymyksen, ja se sydän haastaa -povessani: "Voi sinua, luonnoton isä, joka olet hyljännyt lapsesi! -Voi sinua kohdatessasi nuoren porton, joka iltasin röyhkeästi nauraa -kadunkulmassa; sillä hän on ehkä hyljätty tyttäresi, jonka nälkä on -ajanut paheen poluille! Voi sinua tavatessasi kadulla vereksestä -teosta pidätetyn varkaan, sillä hän on ehkä hyljätty poikasi, jonka -nälkä on pakoittanut rikoksen teille!" - -Nämä sanat lausuessaan Rousseau, joka oli noussut, lysähti takaisin -nojatuoliinsa. - --- Ja kuitenkaan, -- jatkoi hän niin sortuneella äänellä, että -se sävyltään muistutti rukousta, -- en ole suinkaan ollut niin -rikollinen kuin voisi luulla. Minä näin sydämettömän äidin, joka otti -osaa rikokseeni, unohtavan sikiönsä niinkuin eläimet unohtavat, ja -ajattelin: "Koska Jumala on sallinut tämän äidin unohtaa, täytynee -hänen unohtaa." No niin, sillä hetkellä minä petyin, ja nyt kun olet -kuullut minun sanovan sinulle, mitä en ole koskaan kellekään sanonut, -sinulla ei enää ole oikeutta pettää itseäsi. - --- Siis, -- kysyi nuori mies rypistäen kulmiaan, -- ette olisi -koskaan hyljännyt lapsianne, jos teillä olisi ollut varoja niiden -elatukseen? - --- En, kunhan minulla vain olisi ollut kaikkein välttämättömin, niin -vannon, etten olisi sitä koskaan tehnyt! - -Ja Rousseau ojensi vapisevan kätensä juhlallisesti taivasta kohti. - --- Riittääkö kaksikymmentätuhatta livreä lapsen ylläpitoon? -- kysyi -Gilbert. - --- Riittää, riittäähän se, -- sanoi Rousseau. - --- Hyvä, -- virkkoi Gilbert, -- kiitos, monsieur; nyt tiedän, mitä -minun on tehtävä. - --- Ja joka tapauksessa, nuori kun olet, kykenet työlläsi elättämään -lapsesi, -- sanoi Rousseau. -- Mutta puhuit rikoksesta. Sinua -etsitään, ajetaan ehkä takaa... - --- Niin, monsieur. - --- Ka, lymyä tänne, lapseni; pieni ullakkokamari on yhä vapaa. - --- Te olette mies, josta pidän, opettajani! -- huudahti Gilbert; -- -ja tekemänne tarjous saa minut riemastumaan. Enkä teiltä pyydäkään -muuta kuin turvapaikan; leipäni kyllä ansaitsen itse; tiedättehän, -etten ole laiskuri. - --- No, -- sanoi Rousseau levottomasti, -- kun asia näin on sovittu, -nouse tuonne ylös, jotta rouva Rousseau ei sinua näe. Hän ei enää -käy ylisillä, siellä kun emme täältä muuttosi jälkeen enää säilytä -mitään. Olkivuoteesi on siellä jälellä. - --- Kiitos, monsieur; näin ollen tunnen itseni onnellisemmaksi kuin -ansaitsen. - --- Ja siinäkö on kaikki, mitä haluat? -- kysyi Rousseau, joka näkyi -tahtovan katseellaan työntää Gilbertin ulos huoneesta. - --- Ei, monsieur; vielä sana, jos sallitte. - --- Puhu. - --- Kerran Luciennesissa syytitte minua siitä, että muka olisin teidät -pettänyt. Minä en pettänyt ketään, monsieur; minä noudatin rakkauteni -mielijohdetta. - --- Älkäämme siitä enää puhuko. Vieläkö jotakin muuta? - --- Kyllä; sanokaa, hra Rousseau, onko mahdollista hankkia Pariisissa -asuvan henkilön osoite, jota ei tiedä? - --- Epäilemättä, jos tuo henkilö on tunnettu. - --- Hän, josta puhun, on hyvin tunnettu. - --- Kuka hän on? - --- Kreivi Josef Balsamo. - -Rousseau säpsähti; hän ei ollut unohtanut kokousta Plâtrière-kadun -varrella. - --- Mitä sinä tuosta miehestä tahdot? -- kysyi hän. - --- Asiani on perin yksinkertainen. Syytin teitä, mestarini, -siveellisestä osallisuudesta rikokseeni, koska luulin totelleeni vain -luonnon lakia. - --- Ja minä olen saanut sinut pois siitä harhaluulosta? -- huudahti -Rousseau ajatellessaan tätä vastuunalaisuutta. - --- Olette ainakin valaissut minua. - --- No, mitä aioit sanoa? -- Että rikoksellani ei ole ainoastaan -henkistä, vaan myöskin aineellinen syy. - --- Ja tuo kreivi de Balsamo on sen aineellinen syy, niinkö? - --- Niin; olen matkinut esikuvia, olen menetellyt villin eläimen enkä -ihmisen tavoin, sen nyt tunnustan. Esikuva olette te, tilaisuus on -kreivi de Balsamo. Tiedättekö, missä hän asuu! - --- Tiedän. - --- Sanokaa siis minulle hänen osoitteensa. - --- Saint-Clauden katu Marais'n kaupunginosassa. - --- Kiitos, lähden heti häntä tapaamaan. - --- Pidä varasi, lapseni, -- huudahti Rousseau hilliten, -- hän on -mahtava ja teräväpäinen mies. - --- Älkää peljätkö mitään, hra Rousseau, olen tehnyt päätökseni, ja te -olette opettanut minut itseäni hallitsemaan. - --- Pian, pian tuonne ylös! -- kiirehti Rousseau. -- Kuulen kuistin -oven sulkeutuvan. Rouva Rousseau varmaan palaa Piiloudu sinne -ullakolle, kunnes hän on ehtinyt tänne. Sitten voit mennä ulos. - --- Avain, jos suvaitsette? - --- Se riippuu keittiön naulassa, kuten tavallista. - --- Hyvästi, monsieur, hyvästi. - --- Hae itsellesi leipää, minä järjestän sinulle työtä täksi yötä. - --- Kiitos! - -Ja Gilbert hiipi niin ketterästi pois, että hän oli jo -ullakkokammiossaan ennenkuin Teresia oli noussut ensimäiseen kertaan. -Varustettuna Rousseaun antamalla arvokkaalla opastuksella Gilbert ei -viivytellyt tuumansa toimeenpanossa. - -Tuskin oli Teresia edes sulkenut huoneensa oven, kun nuori mies, joka -ullakkokamarin ovelta oli seurannut kaikkia hänen liikkeitään, astui -portaita pitkin alas niin ripeästi kuin ei olisikaan ollut pitkän -paaston heikontama. Hänen päänsä oli täynnä sekä toivehikkaita että -kiukkuisia ajatuksia, ja kaikkien niiden takana leijaili kostava -varjo, joka kiusasi häntä valituksilla ja syytöksillä. - -Hän saapui Saint-Clauden kadulle mielentilassa, jota on vaikea -kuvailla. - -Juuri kun hän astui talon pihaan, Balsamo saattoi portille Rohanin -prinssiä, joka oli tehnyt kohteliaan vierailun jalomielisen -alkemistinsa luo. - -Kun prinssi nyt tuli ulos, pysähtyen viimeisen kerran toistamaan -kiitoksensa Balsamolle, ryysyinen poika rukka livahti sisään kuin -koira, uskaltamatta häikäistymisen pelosta katsahtaa ympärilleen. - -Prinssin vaunut odottelivat häntä bulevardilla; prelaatti kulki -kevein askelin ajopeleillensä, jotka kiitivät nopeasti pois, heti -kun hän oli niihin noussut ja vaunun ovi hänen jälkeensä suljettu. -Balsamo oli seurannut häntä surumielisellä katseella, ja kun ajopelit -olivat kadonneet näkyvistä, hän palasi ulkoportaille. - -Näillä portailla seisoi jonkinlainen kerjäläinen rukoilevassa -asennossa. Balsamo astui häntä vastaan; vaikka hänen suunsa oli -mykkä, hänen ilmeikkäässä katseessaan kuvastui kysymys. - --- Olkaa hyvä ja sallikaa minun neljännestunti teitä puhutella, hyvä -kreivi, -- virkkoi rääsyinen nuorukainen. - --- Kuka olette, ystäväni? -- kysyi Balsamo mitä lempeimmin. - --- Ettekö minua enää tunne? -- sanoi Gilbert. - --- En, mutta saman tekevä, tulkaa, -- vastasi Balsamo -anojan omituisesta ilmeestä enempää kuin hänen asustaan ja -tungettelevaisuudestaankaan välittämättä. - -Ja astuen edellä hän vei hänet uloimpaan suojaan, jossa hän -istuuduttuaan, äänensävyään ja kasvonilmettään muuttamatta, virkkoi: - --- Kysyitte, enkö teitä tuntenut? -- Niin, kreivi. - --- Luulen tosiaan teidät jossakin nähneeni. - --- Taverneyssä, monsieur, saapuessanne sinne sen päivän edellisenä -iltana, jolloin dauphine matkusti ohitse. - --- Mitä te Taverneyssä teitte? - --- Minä asuin siellä. - --- Perheen palvelijanako? - --- En, vaan vieraana. - --- Te olette lähtenyt Taverneystä? - --- Niin, monsieur, lähes kolme vuotta sitten. - --- Ja menitte sitten?... - --- Pariisiin, jossa alussa opiskelin hra Rousseaun luona, senjälkeen -minä hra de Jussieun suosituksesta pääsin kukkatarhurin apulaiseksi -Trianonin puutarhaan. - --- Mainitsitte juuri kaksi kuuluisaa nimeä, ystäväni. Mitä asiaa -teillä on minulle? - --- Sen tahdon sanoa. - -Ja hiukan pysähtyen puheessaan hän loi Balsamoon katseen, josta ei -puuttunut lujuutta. - --- Muistatteko, -- jatkoi hän, -- että saavuitte Trianoniin yöllä -suuressa myrskyssä ensi perjantaista lukien kuusi viikkoa sitten? - -Balsamon vakava muoto synkistyi. - --- Kyllä sen muistan, -- virkkoi hän. -- Näittekö minut ehkä? - --- Näin. - --- Sitten tulette tarjotaksenne vaitiolonne ostettavakseni? -- sanoi -Balsamo uhkaavasti. - --- En, monsieur; sillä minulle on tämä vaitiolo vielä tärkeämpää kuin -teille. - --- Sitten olette se, jota nimitetään Gilbertiksi. - --- Niin olen, kreivi. - -Balsamo kiinnitti syvän ja ankaran katseen nuoreen mieheen, jonka -nimeen kohdistui niin kauhea syytös. Hän, joka oli ihmistuntija, -hämmästyi nuorukaisen varmaa esiintymistä ja arvokasta puhetta. - -Gilbert oli asettunut pöydän eteen siihen kuitenkaan nojaamatta; -toinen hänen maalaistöistä huolimatta hienoista, jopa valkoisistakin -käsistään oli pistettynä nutun poveen toisen riippuessa sirosti -sivulla. - --- Näen esiintymistavastanne, -- sanoi Balsamo, -- mitä varten tänne -tulette. Tiedätte, että neiti de Taverney on tehnyt teitä vastaan -kauhean ilmiannon ja että tieteeni avulla olen pakoittanut hänet -sanomaan totuuden. Tulette kai nuhtelemaan minua tästä todistuksesta, -tästä salaisuuden esille loitsimisesta, salaisuuden, joka ilman minua -olisi jäänyt verhotuksi haudan kaltaiseen pimeyteen. - -Gilbert tyytyi pudistamaan päätänsä. - --- Te olette kuitenkin väärässä, -- jatkoi Balsamo; -- sillä vaikka -otaksuisimme, että olisin tahtonut teidät ilmiantaa oman etuni minua -syytettynä siihen pakoittamatta, vaikka otaksuisimme, että olisin -kohdellut teitä vihollisena ja hyökännyt kimppuunne, sen sijaan että -tyydyin itseäni puolustamaan, vaikka, toistan, otaksuisimme kaiken -tuon, teillä ei ole oikeutta mitään sanoa, sillä olette todellakin -tehnyt halpamaisen työn. - -Gilbert puristi kyntensä hurjasti rintaansa, mutta hän ei vielä -vastannut mitään. - --- Veli vainoo teitä, ja sisar surmauttaa teidät, -- puhui Balsamo -edelleen, -- jos näin varomattomasti kuljeskelette pitkin Pariisin -katuja. - --- Oh, se on minulle aivan samantekevää, -- virkkoi Gilbert. - --- Mitä, samantekevääkö? - --- Niin; minä rakastin neiti Andréeta, rakastin häntä niin kuin ei -kukaan häntä koskaan rakasta; mutta hän halveksi minua, jonka tunteet -häntä kohtaan olivat niin kunnioittavat; hän halveksi minua, joka jo -kahdesti olin pitänyt häntä käsivarsillani rohkenematta koskettaa -huulillani edes hänen pukunsa lievettä. - --- Niin on, ja sen kunnioituksen olette antanut hänen kalliisti -maksaa; olette kostanut hänen ylenkatseensa, ja millä? Kavalalla -väijynnällä. - --- Oh, ei, ei; minun puoleltani ei ollut väijyntää. Minulle -valmistettiin tilaisuus rikokseen. - --- Kuka sen valmisti? - --- Te. - -Balsamo nousi äkkiä kuin käärmeen pistämänä. - --- Minä? -- huudahti hän. - --- Niin, monsieur, juuri te, -- toisti Gilbert. -- Te nukutitte neiti -Andréen ja sitten riensitte pois. Sitä mukaa kuin te etäännyitte -hänen voimansa uupuivat, hän horjui ja kaatui vihdoin maahan. Silloin -otin hänet syliini kantaakseni hänet kammioonsa; tunsin hänen -rintansa koskettavan omaani. Marmoripatsaskin olisi siitä tullut -eläväksi!... Minä, joka rakastin häntä, annoin perään rakkaudelleni. -Olenko siis niin rikollinen kuin väitetään, monsieur? Kysyn sitä -teiltä, teiltä, joka olette onnettomuuteni aiheuttaja. - -Balsamo loi Gilbertiin surullisen ja säälivän katseen. - --- Olet oikeassa, lapseni, -- virkkoi hän, -- minä olen syypää -rikokseesi Ja tuon nuoren tytön onnettomuuteen. - --- Ja sen sijaan, että koettaisitte asiaa lieventää, te, joka olette -niin mahtava ja jonka pitäisi olla niin hyvä, olette pahentanut -nuoren tytön onnettomuuden ja manannut kuoleman syyllisen pään päälle. - --- Se on totta, -- vastasi Balsamo, -- ja viisaasti sinä puhut. -Jo jonkun aikaa, näetkös, nuori mies, olen ollut kirottu olento, -ja kaikki aivoistani lähtevät suunnitelmat saavat uhkaavan ja -turmiotatuottavan muodon. Se johtuu onnettomuuksista, joita minäkin -olen kärsinyt, ja joita sinä et käsitä. Kuitenkaan ei se ole mikään -syy tuottaakseni muille kärsimyksiä. Mitä haluat? Puhu. - --- Pyydän keinoa, paras kreivi, millä voin kaiken korjata, sekä -rikoksen että onnettomuuden. - --- Sinä siis rakastat tuota tyttöä? - --- Oi, rakastan. - --- On monenlaista rakkautta. Millä tavoin sinä häntä rakastat? - --- Ennenkuin hänet omistin rakastin häntä hulluuteen asti; nykyään -rakastan häntä raivokkaasti. Kuolisin tuskasta, jos hän ottaisi minut -vihaisesti vastaan; kuolisin riemusta, jos hän sallisi minun suudella -jalkojansa. - --- Hän on jalosukuinen tyttö, mutta hän on köyhä, -- sanoi Balsamo -miettien. - --- Niin on. - --- Hänen veljensä on kuitenkin kunnon mies, johon luullakseni -aateliston joutavat ennakkoluulot eivät ole paljoa tarttuneet. Mitä -tapahtuisi, jos tuolta veljeltä pyytäisit hänen sisartansa vaimoksesi? - --- Hän tappaisi minut, -- vastasi Gilbert kylmäverisesti. -- Mutta -koska pikemmin toivon kuolemaa kuin sitä pelkään, niin jos minua -siihen neuvotte, menen tuon pyynnön esittämään. - -Balsamo mietti. - --- Sinä olet älykäs mies, -- virkkoi hän, -- voisipa sinua nimittää -kunnon mieheksikin, vaikka tekosi todella ovat rikolliset, olkoon -minulla niissä osaa tai ei. No, älä mene tapaamaan hra de Taverneytä, -poikaa, vaan parooni de Taverneytä, hänen isäänsä, ja sano hänelle, -kuule, sano hänelle, että samana päivänä, kun hän antaa sinulle -suostumuksensa tyttärensä naimiseen, sinä tuot neiti Andréelle -kauniin morsiuslahjan. - --- En voi sitä sanoa, kreivi; sillä minulla ei ole mitään. - --- Mutta minä sanon sinulle, että sinä viet hänelle sadantuhannen -écu'n morsiuslahjan, jonka minä annan sinulle onnettomuuden ja -rikoksen korjaamiseksi, kuten äsken sanoit. - --- Hän ei uskoisi minua, hän tietää olevani köyhä. - --- No, ellei hän usko sinua, niin näytät hänelle nämä valtiorahaston -maksuosoitukset, ja ne nähdessään hän ei enää epäile. - -Nämä sanat lausuessaan Balsamo avasi pöytälaatikon ja laski -kolmekymmentä kymmenentuhannen livren maksuosoitusta, jotka hän -ojensi Gilbertille. - --- Onko tämä rahaa? -- kysyi nuori mies - --- Lue. - -Gilbert loi ahnaan katseen paperipinkkaan kädessänsä ja huomasi -Balsamon puhuneen totta. Hänen silmänsä välähtivät ilosta. - --- Onko se mahdollista! -- huudahti hän. -- Mutta ei, sellainen -jalomielisyys olisi liian ylevää. - --- Sinä olet epäluuloinen, -- virkkoi Balsamo, -- ja oikeassa -oletkin; mutta totuttaudu valitsemaan epäluulosi esineet. Ota siis -nämä satatuhatta écu'ta ja mene parooni de Taverneyn puheille. - --- Monsieur, -- sanoi Gilbert, -- jos tuollainen summa annettaisiin -minulle vain suusanallisesti, en voisi uskoa lahjan todellisuutta. - -Balsamo otti kynän ja kirjoitti: - - 'Minä annan myötäjäisinä Gilbertille sinä päivänä, kun hän - allekirjoittaa avioliittosopimuksensa neiti Andrée de Taverneyn - kanssa, sadantuhannen écu'n summan, jonka olen onnellisen - ratkaisun toivossa hänelle ennakolta jättänyt. - - Josef Balsamo.' - --- Ota tämä paperi, mene, äläkä enää epäile. - -Gilbert tarttui paperiin vapisevin käsin. - --- Monsieur, -- virkkoi hän, -- jos saan kiittää teitä sellaisesta -onnesta, tulee teistä se jumala, jota maan päällä palvelen. - --- On vain yksi Jumala, jota on palveltava, -- vastasi Balsamo -vakavasti, -- ja se en ole minä. Mene nyt, ystäväni. - --- Vielä yksi suosio, monsieur! - --- Mikä? - --- Lahjoitatteko minulle viisikymmentä livreä? - --- Sinä pyydät minulta viittäkymmentä livreä, kun sinulla on -kolmesataatuhatta livreä kädessäsi? - --- Nämä kolmesataatuhatta livreä ovat minun vasta siitä päivästä -alkain, jona neiti Andrée suostuu tulemaan vaimokseni. - --- Ja mihin tarvitset nuo viisikymmentä livreä? - --- Ostaakseni niillä siistin puvun, jolla voin mennä paroonin luo. - --- Kas tässä, ystäväni, -- virkkoi Balsamo. - -Ja hän antoi hänelle pyydetyt viisikymmentä livreä. Sitten hän -nyökkäsi Gilbertille hyvästiksi ja palasi yhtä verkalleen ja -murheellisena huoneisiinsa. - - - - -51. - -Gilbertin suunnitelmat. - - -Gilbertin ehdittyä kadulle jäähtyi se kuumeinen mielikuvitus, -joka kreivin viimeisten sanojen johdosta oli kohottanut hänet -ei ainoastaan todennäköisyyden, vaan mahdollisuudenkin rajojen -yläpuolelle. - -Rue Pastourellille päästyään hän istahti rajakivelle ja vilkaisten -ympärilleen varmentuakseen siitä, että kukaan ei häntä vaaninut, veti -taskustaan maksuosoitukset, jotka hän oli aivan rutistanut kädellään. -Hirvittävä ajatus oli näet juolahtanut hänen mieleensä ja saanut hien -kihoamaan hänen otsalleen. - -"Saa nähdä", tuumi hän katsellen seteleitä, "eikö tuo mies vaan ole -minua pettänyt, eikö hän ole virittänyt tielleni ansaa, eikö hän -lähetä minua varmaan kuolemaan sillä verukkeella, että muka hankkii -minulle varman onnen. Saa nähdä, eikö hän tee minulle niinkuin -tehdään lampaalle, kun se pivollisella tuoretta ruohoa vietellään -teurastushuoneeseen. Olen kuullut sanottavan, että on liikkeellä -paljon vääriä maksuosoituksia, joilla hovin elostelijat pettivät -oopperan tyttöjä. Saa nähdä, eikö kreivi aikonut minua petkuttaa." - -Ja hän irroitti pinkasta yhden näitä kymmenentuhannen livren -maksuosoituksia ja mennen sitten erään kauppiaan luo kysyi, näyttäen -hänelle maksuosoitusta, jonkun pankkiirin osoitetta vaihtaakseen sen, -kuten isäntänsä muka oli käskenyt hänen tehdä. - -Kauppias katseli seteliä käännellen sitä hyppysissään ja ihaillen -sitä suuresti, sillä summa oli melkoinen ja hänen myymälänsä varsin -vaatimaton, sekä mainitsi sitte Rue-Sainte-Avoien varrella erään -rahamiehen, jonka puoleen Gilbert voisi kääntyä. - -Maksuosoitus oli siis oikea. - -Riemusta paisuvin sydämin Gilbert päästi heti mielikuvituksensa -valloilleen, sitoi rahanipun entistä huolellisemmin taskussaan -olevaan nenäliinaansa, ja kun hän Sainte-Avoie kadulla keksi -vaatekojun, jonka näytteille asetettu varasto häntä vietteli, -hän osti viidelläkolmatta livrellä eli toisella Balsamon hänelle -antamista louisdoreista täydellisen kastanjanruskean vaatekerran, -jonka siisteys viehätti hänen silmäänsä, parin hiukan haalistuneita -silkkisukkia ja kiiltäväsolkiset kengät. Jokseenkin hieno -palttinapaita täydensi tämän varsin sievän, joskaan ei uhkean puvun, -jossa Gilbert ihaili itseään vilkaisemalla itseään vaatekauppiaan -kuvastimesta. - -Jättäen sitten vanhat, kuluneet vaatteensa täytemaksuna rahassa -suorittamansa summan lisäksi hän pisti kallisarvoisen nenäliinan -taskuunsa ja läksi vaatekojusta tukantekijän liikkeeseen, missä tämä -neljännestunnissa laittoi Balsamon suojatin mielenkiintoisen pään -siistiksi, jopa kauniiksikin. - -Kun nyt kaikki nämä hommat olivat suoritetut, Gilbert meni leipuriin -lähellä Ludvig XV:n toria, ostaen kahden soun edestä leipää, jonka -hän nopeasti söi tiellä Versaillesiin. - -Conférencen lähteellä hän pysähtyi juomaan. - -Sitten hän jatkoi matkaansa, kieltäytyen kaikista ajurien -tarjouksista näiden suureksi ihmeeksi, he kun eivät voineet käsittää, -että niin hyvin puettu nuori mies tahtoi säästää viisitoista souta -vasta kiillotettujen jalkineittensa kustannuksella. Mitä olisivat he -sanoneet, jos olisivat tietäneet, että tällä jalkaisin kulkevalla -nuorukaisella oli taskussaan kolmesataatuhatta livreä? - -Mutta Gilbertillä oli omat syynsä kulkeakseen jalkaisin. Ensiksikin -oli hän tehnyt varman päätöksensä olla tuhlaamalta penniäkään muuta -kuin aivan välttämättömään; toiseksi tarvitsi hän yksinäisyyttä -vapaammin antautuakseen liikehtimisiinsä ja yksinpuheluihinsa. - -Ainoastaan Jumala tietää, kuinka monta onnellista ratkaisua -suoritettiin nuoren miehen aivoissa niiden puolenkolmatta tunnin -kuluessa, jotka hänen vaelluksensa kesti. - -Puolessakolmatta tunnissa hän oli kävellyt enemmän kuin neljän lieuen -matkan, huomaamatta taipaleen pituutta ja tuntematta pienintäkään -väsymystä, niin vahva ruumiinrakenne oli tällä nuorella miehellä. - -Kaikki hänen suunnitelmansa olivat valmiit, ja hän oli päättänyt -esittää pyyntönsä seuraavaan tapaan: - -Hän puhuttelisi isä Taverneytä korskeilevin sanoin, ja saatuaan -paroonin suostumuksen hän haastaisi Andréelle niin kaunopuheisesti, -että tämä ei ainoastaan antaisi hänelle anteeksi, vaan myöskin -alkaisi tuntea kunnioitusta ja kiintymystä hänen valmistamansa -tunteellisen puheen pitäjään. - -Kun hän näin oli asiaa kauan ajatellut, toivo vei voiton pelosta, ja -Gilbertistä tuntui mahdottomalta, että tyttö siinä asemassa, jossa -Andrée oli, ei ottaisi vastaan rakkauden tarjoamaa korvausta, kun -tämän rakkauden mukana seuraisi sadantuhannen écu'n summa. - -Näitä pilvenlinnoja rakennellessaan Gilbert oli mielessään -luonnonsuora ja vilpitön kuin yksinkertaisin lapsi patriarkkojen -aikaan. Hän unohti kaiken tekemänsä pahan, ja se seikka todistaa ehkä -rehellisempiä sydäntä kuin luulisi. - -Kun kaikki nämä suunnitelmat olivat valmiiksi ajatellut, hän saapui, -sydän kuin ruuvipihdissä, Trianonin alueelle. Sinne päästyään hän -alistuisi kaikkeen: Filipin ensimäiseen raivonpurkaukseen, jonka -hänen menettelynsä jalomielisyys, niin hän ajatteli, kuitenkin -lepyttäisi, Andréen ensimäisen halveksumisen puuskaan, joka hänen -rakkautensa täytyisi tyynnyttää, paroonin ensimäisiin herjauksiin, -jotka hän kullallaan vaimentaisi. - -Niin erillään seurapiireistä kuin Gilbert oli elänytkin, hän arvasi -vaistomaisesti, että kolmesataatuhatta livreä taskussa on turvallinen -panssari. Enimmin häntä peloitti Andréen kärsimysten näkeminen; -vain tämän tuskan edessä hän pelkäsi heikkouttansa, joka heikkous -voisi häneltä riistää osan hänen asiansa menestykseen tarvittavista -keinoista. - -Hän astui siis puutarhaan, katsellen eräänlaisella ylpeydelläkin, -joka sopi hänen kasvonpiirteisiinsä, kaikkia noita työmiehiä, eilen -vielä hänen tovereitaan, mutta tänään häntä alempia. - -Hänen ensimäinen kysymyksensä koski parooni de Taverneytä. Hän -teki tämän kysymyksen tietysti eräälle talouspuolella palvelevista -rengeistä. - --- Parooni ei ole Trianonissa, -- vastasi tämä. Gilbert epäröitsi -hetkisen. - --- Entä hra Filip? -- kysyi hän. - --- Oh, hra Filip on matkustanut pois neiti Andréen kanssa. - --- Matkustanut! -- huudahti Gilbert peljästyneenä. - --- Niin. - --- Onko neiti Andrée siis matkustanut? - --- Viisi päivää sitten. - --- Pariisiinko? - -Palvelija teki liikkeen ikäänkuin sanoakseen: "Siitä en tiedä mitään." - --- Mitä, ettekö tiedä mitään? -- huudahti Gilbert. -- Onko neiti -Andrée matkustanut, kenenkään tietämättä, mihin hän on mennyt? Hän ei -toki ole matkustanut ilman syytä. - --- Kah, sellaista hupsuttelua! -- vastasi mies Gilbertin -kastanjanruskeasta puvusta huolimatta. -- Eipä hän tietenkään ole -matkustanut ilman syytä. - --- Ja mistä syystä hän matkusti? - --- Saadakseen ilmanvaihdosta. - --- Saadakseen ilmanvaihdosta? -- toisti Gilbert. - --- Niin, Trianonin ilma kuuluu olleen hänelle epäterveellistä, ja -lääkärin määräyksestä hän on lähtenyt Trianonista. - -Oli turhaa kysellä enempää. Renki oli ilmeisesti sanonut kaiken, -mitä hän neiti de Taverneystä tiesi. Mutta hämmästynyt Gilbert ei -kuitenkaan voinut uskoa kuulemaansa. Hän riensi Andréen asunnolle -ja näki oven suljetuksi. Lasinsirut, oljen- ja heinänkorret, -patjoista varisseet rikat, joita oli siroiteltuina kuistilla, olivat -tapahtuneen muuton näkyväisenä todistuksena. - -Gilbert kiirehti entiseen kammioonsa, jonka tapasi samassa kunnossa, -mihin sen oli jättänyt. Andréen ikkuna oli avoinna huoneen -tuulettamista varten. Hänen katseensa voi siis tunkeutua eteiseen -asti. Asunto oli aivan autio. - -Silloin antautui Gilbert mitä hurjimpaan epätoivoon; hän puski päänsä -seiniin, väänteli käsiään, kieriskeli lattialla. - -Sitten hän syöksyi mielipuolen tavoin ullakkokamaristaan, astui -portaita alas kuin siivillä lentäen ja meni syvälle metsään, jossa -hän tukkaansa repien, parkuen ja sadatellen heittäytyi kanervikkoon -ja kirosi elämää sekä niitä, jotka olivat sen hänelle antaneet. - -"Oh, kaikki on lopussa, aivan lopussa!" voihki hän. "Jumala ei salli -minun häntä enää tavata; Jumala tahtoo, että kuolen tunnonvaivoihin, -epätoivoon ja rakkauteen. Tällä tavoin sovitan rikokseni, tällä -tavoin hän, jota olen loukannut, saa kostonsa... Missä hän oikeastaan -on?... Taverneyssäkö? Oh, minä kiirehdin sinne, sinne! Minä menen -vaikka maailman ääriin; nousen ylös pilviin, jos on tarvis. Oh, -minä keksin kyllä hänen jälkensä ja seuraan häntä, vaikkapa minun -puolitiessä täytyisi nääntyä nälkään ja väsymykseen." - -Mutta vähitellen hänen tuskansa niiden omasta purkauksesta kevenivät. -Gilbert nousi, hengitti vapaammin, katsahti ympärilleen vähemmän -hurjalla ilmeellä ja läksi hitain askelin jälleen taivaltamaan -Pariisia kohti. - -Tällä kertaa tarvitsi hän matkaan viisi tuntia. - -"Parooni", tuumi hän jokseenkin johdonmukaisesti, "ei liene lähtenyt -Pariisista. Minä menen hänen puheilleen. Neiti Andrée on paennut. -Hän ei tosiaan voinut viipyä Trianonissa; mutta olkoon hän missä -tahansa, isä tietää hänen olinpaikkansa. Sananen häneltä opastaa -minut tytön jäljille, ja sitäpaitsi kutsuu hän tyttärensä takaisin, -jos kiihoittamalla hänen ahneuttansa saan hänet taipumaan." - -Tämän uuden ajatuksen vahvistamana Gilbert saapui Pariisiin kellon -lähennellessä seitsemää ehtoolla, siis sillä hetkellä, jolloin -viileys vietteli kävelijöitä ja huviajelijoita Elysée-kentille. -Silloin häilyi Pariisi illan ensimäisten sumujen ja sen keinotekoisen -valon ensimäisten säteiden välillä, joka siellä muuttaa päivän -neljäkolmattatuntiseksi. - -Tekemänsä päätöksen johdosta nuori mies suuntasi askeleensa suoraan -pienen hotellin portille Coq-Héronin varrelle ja kolkutti hetkeäkään -epäröimättä. Vain hiljaisuus hänelle vastasi. Hän kolkutti siis yhä -kiivaammin, mutta kymmenes isku jäi yhtä tehottomaksi kuin ensimäinen. - -Tämä viimeinenkin keino, johon hän oli luottanut, siis yhäti petti -hänet. Mielettömänä raivosta, pureskellen sormiaan rangaistakseen -ruumistaan siitä, että se kärsi vähemmän kuin hänen sielunsa, Gilbert -kääntyi äkkiä kadunkulmassa, painoi ponninta Rousseaun ovella ja -nousi portaita ylös. - -Nenäliina, joka sisälsi nuo kolmekymmentä valtiorahaston -maksuosoitusta, sisälsi myöskin ullakkokammion avaimen. - -Gilbert ryntäsi sinne yhtä kiihkeästi kuin hän olisi rynnännyt -Seineen, jos se olisi virrannut siitä ohi. Sitten, koska ilta oli -kaunis ja hahtuvaisia pilviä leijaili sinisellä taivaalla, koska -suloinen tuoksu nousi lehmuksista ja hevoskastanjista yön hämärään, -koska yölepakko hipaisi äänettömin siivin pienen luukun ruutuja, -Gilbert, jonka kaikki nämä tunnelmat toinnuttivat tietoiseksi, -lähestyi luukkua ja nähdessään puiden välistä häämöittävän -valkoiseksi maalatun paviljongin puutarhassa, jossa hän oli -jälleen tavannut Andréen, senjälkeen kun oli luullut hänet iäksi -kadottaneensa, hän tunsi sydämensä särkyvän ja vaipui melkein -tainnuksissa kattokourun tukea vasten, silmät epämääräisesti ja -ilmeettömästi tuijottaen avaruuteen. - - - - -52. - -Gilbert huomaa, että rikoksen tekeminen on helpompaa kuin -ennakkoluulon voittaminen. - - -Samassa suhteessa kuin Gilbertin vallannut tuskallinen tunne väheni, -hänen ajatuksensa kävivät yhä selvemmiksi ja tarkemmiksi. - -Nyt alkoi kuitenkin yhä enenevä pimeys estää häntä mitään -eroittamasta. Silloin valtasi hänet voittamaton halu nähdä puut, -rakennus ja käytävät, jotka yö oli sulattanut yhdeksi ainoaksi -ryhmäksi, minkä päällä ilma leijaili kuin kuilun yläpuolella. - -Hän muisti että hän eräänä iltana noina onnellisempina aikoina -oli tahtonut hankkia tietoja Andréesta, nähdä hänet, kuulla hänen -puhuvankin, ja että hän henkensä uhalla, sillä hän kärsi vielä -toukokuun 31. päivän aiheuttamasta sairaudesta, oli luisuttautunut -vesikourua pitkin ensimäisestä kerrasta alas, nimittäin juuri tämän -puutarhan autuaalliselle maapohjalle. - -Siihen aikaan oli hyvin vaarallista tunkeutua tähän paroonin asumaan -taloon, missä Andréeta huolellisesti vartioittiin, mutta tästä -vaarasta huolimatta Gilbert muisti, miten ihanalta hänestä oli -tuntunut ja miten iloisesti hänen sydämensä oli sykkinyt, kun hän oli -kuullut tytön äänen. - -"Kah, entäpä jos yrittäisin uudestaan, jos vielä kerran menisin -polvillani etsimään käytävien hiekasta lemmittyni siihen painamia -rakkaita jälkiä." - -Tämän sanan "lemmittyni", joka olisi ollut kauhea, jos joku olisi -sen kuullut, Gilbert lausui melkein ääneensä ja omituisen nautinnon -tunteella. - -Hän keskeytti yksinpuhelunsa luodakseen tuijottavan katseen siihen -kohtaan, missä arvasi rakennuksen sijaitsevan. - -Sitten lisäsi hän hetkisen äänettä tähysteltyään: - -"Mikään ei ilmaise minulle, että huoneustossa asuu muita -vuokralaisia. Ei valoa, ei ääntä, ei avonaisia ovia. Eteenpäin siis!" - -Gilbertillä oli yksi avu: kerran tehtyään päätöksensä hän pani sen -perin nopeasti täytäntöön. Hän avasi ullakkokamarinsa oven ja kulki -pimeässä hapuillen keveänä kuin ilmanhenki Rousseaun suojan ohitse, -jonka jälkeen hän ensimäiseen kerrokseen saavuttuaan rohkeasti -asettui harareisin vesitorvelle, luisuttaen itsensä maahan asti, -aamulla vielä niin siistien housujensa pilaantumisen uhallakin. - -Alas päästyään hän johdatti uudestaan mieleensä kaikki liikutuksensa -ensimäiseltä paviljongissa käynniltään, narskutti hiekkaa -kengänanturoillaan ja löysi pienen takaportin, jonka kautta Nicole -oli päästänyt hra de Beausiren sisälle. - -Vihdoin lähestyi hän ulkoportaita koskettaakseen huulillaan -sälekaihtimien metallinappia, sanoen itsekseen, että Andréen käsi -varmaankin oli tätä nappia pidellyt. Gilbertin rikos oli tehnyt hänen -rakkaudestaan melkein uskonnollisen hartauden. - -Äkkiä sisältä kuuluva melu säpsähdytti nuorta miestä, heikko ja kumea -melu, ikäänkuin keveä astunta parkettilattialla. - -Gilbert peräytyi. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat, ja hänen -päänsä oli viimeisten kahdeksan tai kymmenen vuorokauden kuluessa -niin vaivautunut, että hän huomatessaan valonsäikähdyksen -tuikahtavan ovenrakosesta luuli taikauskon, tuon tietämättömyyden -ja tunnonvaivojen tyttären, sytyttäneen hänen silmiinsä kaamean -soihtunsa, joka soihtu muka näkyi kaihtimen säleiden läpi. Hän luuli, -että hänen sielunsa kauhun valtaamana manasi esille toisen sielun, ja -että oli tullut sellaisen näköhäiriön hetki, joita on hulluilla ja -ylenmäärin intohimoisilla ihmisillä. - -Ja kuitenkin tuo astunta ja tuo valo tuli yhä lähemmäksi, Gilbert -näki ja kuuli, kuitenkaan uskomatta; mutta verho avautui äkkiä juuri -sillä hetkellä, kun nuori mies lähestyi katsahtaakseen säleiden -välitse, ja sysäys työnsi hänet seinää vasten, niin että hän kiljahti -ja putosi polvilleen. - -Se mikä hänet näin paiskasi polvilleen ei kuitenkaan oikeastansa -ollut sysäys, vaan näky. Tässä autioksi luulemassaan huoneustossa, -jonka porttia hän oli kolkuttanut kenenkään tulematta avaamaan, hänen -silmiensä eteen oli ilmestynyt Andrée. - -Nuori tyttö, sillä hän se todellakin oli, eikä mikään aave, parkaisi -kuten Gilbertkin, mutta sitten hän jo vähemmän peljästyneenä, sillä -kaiketi hän odotti jotakuta, kysyi: - --- Mikä on? Kuka olette? Mitä tahdotte? - --- Oi, anteeksi, anteeksi, mademoiselle! -- mutisi Gilbert, kasvot -nöyrästi käännettyinä maata kohti. - --- Gilbert, Gilbert täällä! -- huudahti Andrée kummastuneena, mutta -ilman pelkoa tai vihaa. -- Gilbert tässä puutarhassa! Mitä täältä -haette, ystäväni? - --- Oi, -- sanoi hän liikutetulla äänellä, -- älkää musertako minua, -mademoiselle, olkaa sääliväinen; olen kovin paljon kärsinyt. - -Andrée katseli Gilbertiä kummastuneena, ja kun hän ei tästä -nöyryydestä mitään käsittänyt, hän sanoi: - --- Nouskaahan ensin ylös ja selittäkää sitten minulle, miten olette -tänne tullut. - --- Oi, mademoiselle, -- huudahti Gilbert, -- minä en nouse ennenkuin -olette antanut minulle anteeksi! - --- Mitä olette minua vastaan sitten tehnyt, jotta minun pitäisi -antaa teille anteeksi? Sanokaa, selittäkää. Joka tapauksessa, -- -jatkoi hän, -- koska rikkomus ei voi olla suuri, on anteeksiantaminen -helppoa. Filipiltäkö saitte avaimen? -- Avaimen? - --- Niin juuri; olimme sopineet, etten avaisi kellekään hänen -poissaollessaan, ja voidaksenne tulla sisälle on hänen täytynyt teitä -siinä avustaa, ellette ole kiivennyt muurin yli. - --- Veljenne, hra Filip? -- änkytti Gilbert. -- Ei, ei, hän ei ole -minua siinä avustanut. Mutta nyt ei olekaan kysymys veljestänne, -mademoiselle. Te ette siis ole matkustanut? Ette ole lähtenyt -Ranskasta? Oi onni, odottamaton onni! - -Gilbert oli noussut toiselle polvellensa ja kiitti kohotetuin -käsivarsin taivasta harvinaisen vilpittömästi. - -Andrée kumartui hänen puoleensa ja katseli häntä levottomasti. - --- Te puhutte kuin mielipuoli, hra Gilbert, -- sanoi hän, -- ja johan -te revitte hameeni; päästäkää toki hameeni irti, päästäkää se irti, -pyydän, ja lopettakaa tämä ilveily. - -Gilbert nousi. - --- Kah, te olette vihainen, -- virkkoi hän; -- mutta minä en saa -valittaa, sillä olen sen hyvin ansainnut. Tiedän hyvin, että minun -ei olisi sopinut tällä tavoin tulla luoksenne, mutta mitäpä sille -voin! Minä en tiennyt asuvanne tässä paviljongissa; luulin sen olevan -tyhjä, autio. Tulin tänne vain teitä muistellakseni, siinä kaikki... -Pelkkä sattuma... En tosiaan enää tiedä, mitä sanon, suokaa minulle -anteeksi. Aioin ensin kääntyä isänne, paroonin, puoleen; mutta hänkin -oli hävinnyt. - -Andrée liikahti. - --- Isäni puoleen, -- sanoi hän, -- ja miksi isäni puoleen? Gilbert -erehtyi tästä vastauksesta. - --- Oh, siksi että pelkään teitä liiaksi, -- virkkoi hän; -- ja -kuitenkin tiedän hyvin, että asian voi paremmin järjestää teidän ja -minun välilläni. Se on varmin keino saada kaikki korjatuksi. - --- Korjatuksi! Mitä se merkitsee? -- kysyi Andrée. -- Ja mitä on -korjattava, sanokaa. - -Gilbert katseli häntä nöyrästi ja rakkautta uhkuvin silmin. - --- Oi, älkää suuttuko, -- sanoi hän. -- Tosin menettelen tässä -perin rohkeasti, minä, joka olen niin halpa-arvoinen; menettelen -perin rohkeasti, sanon, kohottaessani silmäni niin korkealle; mutta -onnettomuus on jo tapahtunut. - -Andrée liikahti kärsimättömästi. - --- Rikos, jos niin tahdotte, -- jatkoi Gilbert; -- niin, rikos, -sillä totisesti se oli suuri rikos. Mutta syyttäkää siitä rikoksesta -välttämätöntä sallimusta, mademoiselle, älkääkä suinkaan minun -sydäntäni... - --- Teidän sydäntänne, teidän sydäntänne, välttämätöntä sallimusta!... -Te olette järjiltänne, hra Gilbert, ja peloitatte minua. - --- Oh, on mahdotonta, että tällaisella kunnioituksella, näin -katuvaisena, otsa maahan luotuna, kädet ristissä herätän teissä muita -tunteita kuin sääliä. Mademoiselle, kuunnelkaa, mitä aion teille -sanoa, ja minä teen pyhän lupauksen Jumalan ja ihmisten edessä. -Tahdon pyhittää koko elämäni hetkisen hairahduksen sovittamiseksi, -tahdon, että tuleva onnenne on kyllin suuri haihduttaakseen kaikki -menneiden kärsimysten muistot. Mademoiselle... - -Gilbert epäröitsi. - --- Mademoiselle, suostukaa avioliittoon, joka pyhittää rikollisen -yhtymisen. - -Andrée peräytyi askeleen. - --- Ei, ei, -- sanoi Gilbert, -- minä en ole mielipuoli. Älkää -yrittäkö paeta, älkää riuhtaisko pois käsiänne, joita suutelen. Olkaa -armollinen, säälikää... suostukaa tulemaan vaimokseni. - --- Vaimoksenne? -- huudahti Andrée, luullen, että hän itse menettäisi -järkensä. - --- Oi, -- jatkoi Gilbert kiihkeästi nyyhkyttäen, -- oi, sanokaa, -että annatte anteeksi tuon kauhean yön; sanokaa, että karkea tekoni -on teitä inhoittanut, mutta sanokaa myös, että annatte katuvaiselle -anteeksi. Sanokaa, että niin kauan pidätetty rakkauteni oikeutti -rikokseni. - --- Lurjus! -- huudahti Andrée hurjassa vimmassa. -- Se olit siis -sinä? Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala! - -Ja Andrée tarttui päähänsä, puristaen sitä molemmilla käsillään -ikäänkuin estääkseen kapinallista järkeänsä pakenemasta. - -Mykkänä ja hämmästyksestä kivettyneenä Gilbert peräytyi tämän kauniin -ja kalpean Medusan edessä, jonka kasvot kuvastivat samalla kertaa -sekä kauhua että kummastusta. - --- Täytyikö vielä tämän onnettomuuden tulla osakseni, hyvä Jumala! -- -huudahti nuori tyttö yhä enemmän kiivastuen. -- Täytyikö minun nähdä -nimeni kaksin verroin häväistynä, sekä rikoksen että rikoksentekijän -häpäisemänä? Vastaa, kurja pelkuri, vastaa, heittiö! Sinäkö sen teit? - -"Hän ei sitä tiennyt!" mutisi Gilbert menehtyneenä. - --- Apuun, apuun! -- huusi Andrée, palaten huoneeseensa. -- Filip, -Filip, tänne, Filip! - -Gilbert, joka synkkänä ja epätoivoisena oli häntä seurannut, etsi -silmillään joka paikkaa, mihin voisi arvokkaasti kaatua odottamistaan -iskuista, tai asetta puolustautuakseen. - -Mutta kukaan ei saapunut Andréen huutoihin, tämä oli yksinään -huoneustossa. - --- Yksinäni, voi, yksinäni! -- huudahti nuori tyttö -kouristuksentapaisella raivolla. -- Ulos täältä, kurja mies! Älä -kiusaa Jumalan vihaa! - -Gilbert kohotti hiljaa päänsä. - --- Teidän vihanne, -- mutisi hän, -- on minulle kaikkein peloittavin -viha. Älkää siis musertako minua, säälikää minua, mademoiselle! Hän -pani kätensä rukoilevasti ristiin. - --- Murhaaja, murhaaja, murhaaja! -- kirkui nuori tyttö. - --- Mutta ettekö tahdo kuunnella sanojani? -- huudahti Gilbert. -- -Kuunnelkaa edes ensin ja surmauttakaa minut sitten, jos tahdotte. - --- Kuunnella sinua, kuunnella sinua, vielä se rangaistus. Ja mitä -sinulla on sanottavaa? Puhu. - --- Samaa kuin jo äsken sanoin: olen tehnyt rikoksen, rikoksen, sen -silmissä hyvin anteeksiannettavan rikoksen, ken kykenee lukemaan -sydämeni; ja minä tuon korvauksen siitä rikoksesta. - --- Oh, -- huudahti Andrée, -- tämä on siis sanan sisältö, joka minua -kauhistutti ennenkuin sen ymmärsinkään. Avioliitto!... luullakseni -lausuitte sen sanan? - --- Arvoisa neiti! -- änkytti Gilbert. - --- Avioliitto, -- jatkoi ylpeä nuori tyttö kiihtyen yhä enemmän. -- -Oh, minä en teihin suutu; minä halveksin teitä, vihaan teitä. Ja tämä -halveksiminen on samalla kertaa niin alentava ja kauhea tunne, että -minä en käsitä, miten voi elävänä kestää sen ilmaisua sellaisena kuin -sen viskaan teille vasten silmiä. - -Gilbert kalpeni, kaksi kiukun kyyneltä kimalteli hänen -silmäripsissään; hänen huulensa vaalenivat ja puristuivat yhteen kuin -kaksi helmiäisrihmaa. - --- Mademoiselle, -- sanoi hän väristen, -- en ole niin vähäpätöinen, -etten voisi korjata kunnianne menetystä. - -Andrée suoristausi. - --- Jos olisi kysymys kunnian menetyksestä, herraseni, -- sanoi hän -ylpeästi, -- koskisi se teidän kunniaanne, eikä minun. Missä tilassa -lienenkin, kunniani on silti tahraton ja vasta teidät naimalla -häpäisisin itseni! - --- Minä en uskonut, -- vastasi Gilbert kylmällä ja vihlovalla -äänellä, -- että naisen äidiksi tultuaan olisi ajateltava muuta -maailmassa kuin lapsensa tulevaisuutta. - --- Enkä minä taas ollenkaan olisi luullut, että uskaltaisitte siihen -asiaan puuttua, monsieur! -- vastasi Andrée säihkyvin silmin. - --- Puutun kuin puutunkin, mademoiselle, -- tivasi Gilbert, joka alkoi -nousta häntä polkevan vimmatun jalan puristuksesta. -- Minä puutun -siihen, sillä en tahdo, että tuo lapsi kuolee nälkään, kuten usein -tapahtuu ylhäisissä perheissä, joiden tyttäret käsittävät kunniansa -omalla tavallaan. Ihmiset ovat kaikki yhdenvertaisia; henkilöt, jotka -itse ovat muita etevämpiä, ovat tämän perustotuuden julistaneet. -Että te ette minua rakasta, sen kyllä käsitän, sillä te ette näe -sydämeeni; käsitän senkin, että minua halveksitte, sillä ette -tunne ajatuksiani. Mutta että kiellätte minulta oikeuden huolehtia -lapsestani, sitä en koskaan voi käsittää. Ah, pyytäessäni teitä -puolisokseni en tyydytä halua, intohimoa, en tavoittele kunniaa; -tein sen velvollisuuden tunnosta, tuomitsin itseni orjaksenne, -tein sen uhratakseni teille elämäni. Hyvä Jumala, eihän teidän -suinkaan olisi tarvinnut kantaa nimeäni; olisitte voinut edelleenkin -kohdella minua puutarhuri Gilbertinä, se olisi minulle oikein; mutta -lastanne te ette saa uhrata. Tässä on kolmesataatuhatta livreä, -jotka jalomielinen suojelija, arvostellen minua toisin kuin te, on -antanut minulle myötäjäisiksi. Jos teidät nain, niin nämä rahat ovat -minun; mutta itselleni, mademoiselle, tarvitsen vain vähän ilmaa -hengittääkseni, jos elän, tai haudan kätkemään ruumiini, jos kuolen. -Kaiken muun annan lapselleni; kah, tästä saatte ne kolmesataatuhatta -livreä. - -Ja hän laski paperitukon pöydälle melkein Andréen käden alle. - --- Monsieur, -- virkkoi tämä, -- te erehdytte suuresti; teillä ei ole -lasta. - --- Minullako! - --- Mistä lapsesta siis puhutte? -- kysyi Andrée. - --- No siitä, jonka äidiksi te tulette. Ettekö ole tunnustanut kahden -henkilön, Filip-veljenne ja kreivi de Balsamon, läsnäollessa, että -olette raskaana, ja että minä, minä onneton!... - --- Ah, te kuulitte sen? -- huudahti Andrée. -- No, sitä parempi, sitä -parempi: kuulkaa siis, herraseni, mitä teille vastaan; Te olette -raukkamaisesti tehnyt minulle väkivaltaa; olette omistanut minut -nukkuessani, olette omistanut minut rikoksella. Minä tulen äidiksi, -se on totta; mutta lapsellani on ainoastaan äiti, kuuletteko? Olette -kyllä minut raastanut; mutta lapseni isä te ette ole! - -Ja tarttuen maksuosoituksiin hän heitti ne ylenkatseellisesti ulos -huoneesta sillä tavoin, että ne lentäessään hipaisivat onnettoman -Gilbertin kauheasti kalpenevia kasvoja. - -Silloin puistatti nuorta miestä niin synkkä raivo, että Andréen -suojelusenkelin vielä kerran täytyi hänen puolestaan vapista. Mutta -tämä raivo talttui omaan hurjuuteensa, ja hän astui Andréen ohitse -häneen enää katsahtamattakaan. - -Tuskin hän oli astunut kynnyksen yli, kun Andrée syöksyi hänen -jälkeensä, sulki ovet, verhot, ikkunat ja luukut, ikäänkuin tällä -kiihkeällä toiminnalla asettaakseen maailmankaikkeuden nykyisyyden ja -menneisyyden välille. - - - - -53. - -Päätös. - - -Miten Gilbert tuli kotiin, miten hän kärsimyksistä ja raivosta -menehtymättä saattoi kestää yön tuskat, miten oli mahdollista, että -hänen aamulla noustessaan tukka ei edes ollut harmaa, sitä emme tässä -yritä lukijalle selittää. - -Päivän valjettua Gilbert tunsi voimakasta halua kirjoittaa Andréelle -ilmoittaakseen hänelle kaikki pätevät ja rehelliset syyt ja -todistelut, mitkä yöllä olivat syntyneet hänen aivoissaan; mutta -hän oli jo liian usein saanut tuta tytön taipumatonta luonnetta, -jotta mitään toivoa olisi ollut hänellä jälellä. Kirjoittaminen -oli sitäpaitsi myönnytys, jota hänen ylpeytensä ei voinut sietää. -Kun hän ajatteli, että kirje rutistettaisiin, heitettäisiin ehkä -lukematta pois, ja että se ainoastaan opastaisi liudan kiihkeitä ja -typeriä vihollisia hänen kintereilleen, katsoi hän parhaaksi jättää -kirjoittamatta. - -Gilbert ajatteli silloin, että hänen ehdotuksensa saisi paremman -vastaanoton isältä, joka oli ahne ja kunnianhimoinen, tai veljeltä, -joka oli kunnon mies ja jota oli peljättävä vain hänen vihansa -ensimäisessä purkauksessa. - -"Mutta", tuumi hän, "mitä hyödyttää, että hra de Taverney tai hra -Filip minua tukisi, kun Andrée vainoo minua ikuisella epäyksellään: -'En tunne teitä...!' Hyvä", lisäsi hän itsekseen, "mikään ei enää -kiinnitä minua tuohon naiseen; hän itse on ottanut katkaistakseen -meitä yhdistäneet siteet". - -Hän sanoi tämän tuskasta kieriskellen patjoillaan, raivostuneena -muistellen Andréen äänen ja kasvonilmeiden pienimpiäkin vivahduksia; -hän sanoi tämän kärsien sanomatonta kidutusta, sillä hän rakasti -mielettömästi. - -Kun aurinko, joka jo oli korkealla taivaalla, pilkisti -ullakkokamariin, Gilbert nousi horjuen, vielä viimeinen toive -rinnassaan, että näkisi vihollisensa puutarhassa tai itse -rakennuksessa. Sekin olisi ollut jonkinlainen ilo onnettomuudessa. - -Mutta äkkiä katkera kiukun, tunnonpistosten ja vihan aalto hukutti -hänen ajatuksensa; hän muisti kaiken inhon ja ylenkatseen, mitä hän -tytön puolelta oli saanut kärsiä, ja pysähtyen tahdonvoiman aineelle -antamasta käskystä keskelle huonetta hän sanoi itsekseen: - -"Ei, sinä et enää mene katsomaan tuosta ikkunasta; ei, sinä et enää -hengitä sisääsi myrkkyä, josta kuoleminen sinulle tuottaa nautintoa. -Hän on julma nainen, joka ei koskaan, kun taivutit itsesi hänen -edessään, ole sinulle hymyillyt eikä virkkanut mitään lohdutuksen tai -ystävyyden sanaa, vaan on huvikseen kynsillään raadellut sydäntäsi, -kun se vielä kuohui viattomasta ja puhtaasta rakkaudesta. Hän on -kunniaton ja uskonnoton olento, koska hän kieltää lapselta isän, -sen luonnollisen tuen, ja tuomitsee onnettoman hennon olennon -unhoon, kurjuuteen, ehkä kuolemaan, siksi että tämä lapsi häpäisee -kantajansa kohdun. Niin, Gilbert, olitpa kuinka rikollinen tahansa, -oletpa kuinka rakastunut ja raukkamainen hyvänsä, minä kiellän sinua -astumasta tuolle luukulle ja suuntaamasta ainoatakaan katsetta -paviljonkiin; kiellän sinua säälimästä tuon naisen kohtaloa ja -heikontamasta sielusi joustavuutta menneitä asioita ajattelemalla. -Kuluta elämäsi kuin luontokappale työssä ja luonnollisten tarpeittesi -tyydyttämisessä; käytä aika, joka kuluu loukkauksen ja koston -välillä, ja muista aina, että ainoa keino itsesi kunnioittamiseen -nyttemmin on pysytellä noiden ylpeiden aatelisten yläpuolella ja -ylevyydessä voittaa heidät." - -Kalpeana ja vapisevana ja vaikka hänen sydämensä veti häntä ikkunaan, -hän kuitenkin totteli järkensä käskyä. Olisi voinut nähdä hänen -vähitellen, verkalleen, ikäänkuin hänen jalkansa olisivat tahtoneet -kasvaa kiinni lattiaan, kulkevan askel askeleelta portaita kohti. -Vihdoin hän astui ulos mennäkseen Balsamon luo. - -Mutta äkkiä hän pysähtyi muuttaen mieltänsä. - -"Hupsu, kurja mielipuoli, mikä olenkin!" sanoi hän. "Puhuin -luullakseni kostosta; mutta mitenkä minä voisin kostaa?... -Surmatako tuo nainen? Ei, ei, hän antaisi mielellään henkensä -voidakseen syytää päälleni uuden soimauksen! Herjatako häntä -julkisesti? Uh, se olisi halpamaista!... Onko tuon ihmisen sielussa -ainoatakaan herkkätuntoista kohtaa, mihin neulanpistoni viiltäisi -yhtä tuskallisesti kuin tikarin isku... Hänet on nöyryytettävä... -niin, sillä hän on vielä ylpeämpi kuin minä. Nöyryytettävä... -hm, kuinka minä hänet nöyryyttäisin?... Minulla ei ole mitään, -en ole mitään, ja epäilemättä hän rientää kätköön. Tosin kyllä -läsnäoloni, taajat näyttäytymiseni, halveksiva ja härnäilevä -uhman katse tuottaisi hänelle kamalaa tuskaa. Tiedän hyvin, että -tunteeton äiti olisi sydämetön sisar ja usuttaisi veljensä minut -surmaamaan; mutta mikä estää minua oppimasta ihmisen tappamista -niinkuin olen oppinut ajattelemisen ja kirjoittamisen? Kuka estää -minua lyömästä Filipiä maahan, riisumasta häneltä aseet, nauramasta -vasten silmiä sekä kostajalle että kostettavalle? Ei, tämä keino -kelpaisi huvinäytelmässä; se luottaa taitoonsa ja kokemukseensa, -joka ei ota lukuun Jumalan tai sattuman väliintuloa... Yksinäni, -yksinäni, aseettomin käsivarsin, ilman järkeni kekseliäisyyttä, -pelkällä luonnon minulle antamalla lihasvoimalla ja tahdonlujuudella -teen tyhjiksi noiden raukkojen suunnitelmat... Mitä Andrée tahtoo? -Mitä hänellä on? Mitä voi hän esittää puolustuksekseen ja minun -turmiokseni?... Tuumikaamme." - -Seisoen etukumarassa muurin ulospistävällä syrjällä, katse -tuijottavana, hän vaipui sitten syviin mietteisiin. - -"Sitä, mikä voi miellyttää Andréeta", sanoi hän, "minä inhoan. -Täytynee siis hävittää kaikki, mitä minä inhoan?... Hävittääkö? -Oh, ei suinkaan!... Älköön kostoni milloinkaan johdattako minua -pahoihin tekoihin, älköön se koskaan pakoittako minua käyttämään -tulta tai miekkaa! Mitä minulle silloin jää? Kah, minun on etsittävä -syy Andréen etevämmyyteen, on saatava selville, millä hän sitoo -sekä sydämeni että käsivarteni... Ah, mutta olla häntä enää -näkemättä! tulematta enää hänen silmiensä eteen!... Väistää muutaman -askeleen päästä tuota naista, kun hän hymyillen ylimielisessä -kauneudessaan pitää lastansa kädestä... lastansa, jolle jään ijäti -tuntemattomaksi... Maa ja taivaat!" - -Ja Gilbert korosti tätä lausettaan raivokkaalla nyrkiniskulla -kiviseinään ja vieläkin kauheammalla kirouksella, joka kohosi -taivasta kohti. - -"Hänen lapsensa, siinähän koko salaisuus! Hän ei saa koskaan omistaa -tuota lasta, jonka hän totuttaisi kammoamaan Gilbertin nimeä. -Hänen on päinvastoin tiedettävä, että tämä lapsi kasvaessaan oppii -kammoamaan Andréen nimeä! Sanalla sanoen, tätä lasta, jota hän ei -rakastaisi, jota hän ehkä kiusaisi, sillä hänellä on häijy sydän, -tätä lasta, jonka olemassaolosta minua alati syytettäisiin, tätä -lasta Andrée ei saa koskaan nähdä. Ja karjukoon hän sen menetettyään -kuin naarasleijona, jolta penikat ovat riistetyt!" - -Gilbert suoristausi kauniina vihassaan ja villissä ilossansa. - -"Tapahtukoon niin!" virkkoi hän puiden nyrkkiään Andréen asuntoa -kohti. "Sinä olet tuominnut minut häpeään, yksinäisyyteen, -omantunnonvaivoihin, rakkauteen... Minä vuorostani tuomitsen sinut -hedelmättömään kärsimykseen, yksinäisyyteen, häpeään, pelkoon, -kostoon kykenemättömään vihaan. Sinä olet etsivä minua, kun olen -paennut; sinä kutsut lastasi, vaikkapa vain löydettyäsi repiäksesi -sen kappaleiksi; mutta ainakin olen sytyttänyt raivokkaan halun -sieluusi, olen työntänyt kahvattoman säilän sydämeesi... Niin, -niin, lapsi! Minun täytyy saada lapsi, Andrée, -- ei sinun lastasi, -kuten sanoit, vaan omani. Gilbert hankkii itselleen lapsensa, äidin -puolelta jalosukuisen lapsen... Lapseni... lapseni!..." - -Ja vähitellen hän aivan haltioitui ilosta. - -"Kah", sanoi hän, "nyt ei ole kysymys tavallisten ihmisten kiukusta -tai kiusasta, eikä paimenlaulujen valituksista. Tässä on kysymys -oikein suurenmoisesta suunnitelmasta. Nyt minun ei enää tarvitse -kieltää katsettani tähystelemästä paviljonkiin, vaan on kiihoitettava -kaikki voimani, koko sieluni valvomaan yritykseni onnistumista. - -"Minä valvon, Andrée!" sanoi hän juhlallisesti lähestyessään ikkunaa. -"Minä valvon yöt ja päivät; sinä et enää astu askeltakaan sitä -väijymättäni; sinä et enää kertaakaan kirahda tuskasta lupaamattani -sinulle vielä tuimempaa tuskaa; sinä et yritä hymyilyä, vastaamattani -siihen herjaavalla pilkkanaurulla. Sinä olet minun saaliini, Andrée; -osa sinusta kuuluu minulle; minä valvon, minä valvon!" - -Sitten hän lähestyi ikkunan luukkua ja näki sälekaihtimien -paviljongissa avautuvan ja Andréen varjon leijailevan, luultavasti -jonkun kuvastimen heijastamana, ikkunaverhoilla ja huoneen katossa. - -Senjälkeen saapui Filip, joka oli noussut aikaisemmin, mutta oli -työskennellyt omassa suojassaan Andréen huoneen takana. - -Gilbert huomasi, kuinka vilkasta sisarusten keskustelu oli. -Epäilemättä puhuttiin hänestä ja eilisestä kohtauksesta. Filip käveli -edestakaisin lattialla ikäänkuin neuvottomana. Gilbertin tulo oli -kenties muuttanut jotakin heidän asuntosuunnitelmissaan; kenties -aikoivat he muualta etsiä rauhaa, pimeyttä ja unhoitusta. - -Tämä ajatus sai Gilbertin silmät niin leimuaviksi, että ne säteillään -olisivat voineet sytyttää paviljongin ja tunkeutua maan ääriin! - -Mutta melkein samassa astui sisälle palvelustyttö puutarhaportin -kautta... Hänellä oli kai joku suositus, sillä Andrée otti hänet -vastaan, ja hän kantoi heti pienen vaatemyttynsä Nicolen entiseen -kammioon. Sitten erinäisten huonekalujen, talouskapineiden ja -ruokavarojen ostokset varmensivat valppaan Gilbertin otaksumisessaan, -että veli ja sisar aikoivat turvallisesti jäädä sinne. - -Filip tutki ja tutkitutti mitä huolellisimmin puutarhaportin lukot. -Tässä erityisesti todisti, että Gilbertin epäiltiin päässeen sisälle -väärällä avaimella, jonka hän ehkä oli saanut Nicolelta, se seikka, -että lukkoseppä Filipin läsnäollessa vaihtoi lukot ja avaimet -toisenlaisiin. - -Tämä oli ensimäinen ilo, mitä Gilbert kaikkien näiden tapausten -aikana oli tuntenut. Hän hymyili ivallisesti. - -"Ihmis-parat", mutisi hän, "he eivät ole kovin vaarallisia; luottavat -lukkoihin eivätkä edes aavista, että kykenen kiipeämään muurin -ylitse... Eivät he sinusta, Gilbert, suuria ajattele. Sitä parempi! -Niin, ylpeä Andrée", lisäsi hän, "oviesi lukoista huolimatta voisin -tunkeutua luoksesi, jos tahtoisin... Mutta vihdoinkin olen minä -vuorostani päässyt onnen suosioon; minä halveksin sinua... ja ellei -päähänpisto..." - -Hän pyörähti kantapäillään, matkien hovin elostelijoita. - -"Mutta ei", jatkoi hän katkerasti, "on arvokkaampaa, etten sinusta -enää välitä... Nuku rauhassa; kiduttaakseni sinua mielinmäärin on -minulla vaikuttavampia keinoja kuin sinun omistamisesi; nuku!" - -Hän poistui ullakkoikkunan äärestä, ja vilkaistuaan pukuunsa astui -portaita alas mennäkseen Balsamon luo. - - - - -54. - -Joulukuun 15. päivänä. - - -Gilbert ei kokenut Fritzin puolelta mitään vaikeutta päästäkseen -Balsamon puheille. - -Kreivi lepäili sohvalla, kuten on rikkaiden ja joutilaiden tapa -nukkumatta kulutetun yön vaivojen jälkeen. Näin ainakin ajatteli -Gilbert nähdessään hänet makuulla tähän aikaan vuorokaudesta. - -On luultavaa, että kamaripalvelija oli saanut määräyksen osoittaa -Gilbert sisälle, heti kun hän saapuisi, sillä hänen ei tarvinnut -sanoa nimeään tai edes avata suutaan. - -Nuoren miehen astuessa saliin Balsamo kohottausi kyynäspäänsä varaan -ja sulki kirjan, joka hänellä oli avattuna, vaikkei hän sitä lukenut. - --- Ahaa, -- virkkoi hän, -- siinä on poika, joka pian menee naimisiin! - -Gilbert ei vastannut mitään. - --- Se on hyvä, -- sanoi kreivi, palaten velttoon asentoonsa, -- sinä -olet onnellinen ja sinä olet myöskin kiitollinen. Varsin kaunista! -Tulet minua kiittämään, mutta se on tarpeetonta. Säästä se, Gilbert, -vastaisen varalle. Kiitokset ovat vaihtorahaa, joka tyydyttää monia -ihmisiä, jos niitä seuraa hymyily. Mene, ystäväni, mene. - -Balsamon sanoissa ja äänessä, jolla hän ne lausui, oli jotakin -syvästi surullista ja vienoa, ja se vaikutti Gilbertiin samalla -kertaa sekä nuhteen että paljastuksen tapaan. - --- Ei, -- vastasi tämä, -- te erehdytte, monsieur, minä en suinkaan -mene naimisiin. - --- No, -- sanoi kreivi, -- mitä sinä sitten teet? Mitä on sinulle -tapahtunut? - --- Minulle on tapahtunut, että minulle näytettiin ovi, -- vastasi -Gilbert. - -Kreivi kääntyi nyt täydellisesti puhujaan päin. - --- Sinä olet toimittanut asiasi typerästi, ystäväni. - --- En suinkaan, monsieur; en ainakaan luule. - --- Kuka sinut ajoi pois? - --- Tytär. - --- Se oli luonnollista; mikset puhunut isälle? - --- Siksi, että kohtalo ei sitä sallinut. - --- Ahaa, oletko sinä sallimuksen uskoja? - --- Minulla ei ole varaa uskomisiin. Balsamo rypisti kulmiaan ja -katsoi Gilbertiin hiukan uteliaana. - --- Älä puhu sillä tavoin asioista, joita et tunne, -- sanoi hän. -- -Ikämiehissä se on tyhmyyttä, nuorissa häikäilemättömyyttä. Ylpeä saat -kernaasti olla, mutta houkkiomaisuutta en siedä. Sano minulle, ettet -voi menetellä typerästi; sen voin hyväksyä. Mutta asiaan, mitä olet -tehnyt? - --- Kah, runoilijan tavoin tahdoin haaveilla toimimisen asemesta; -tahdoin mennä kävelemään käytäville, joilla olin nauttinut rakkauden -unelmista, ja aivan äkkiä esiintyi minulle todellisuus, olemattani -siihen valmistautunut. Todellisuus iski minut siihen paikkaan. - --- Se olikin oikein, Gilbert; sillä mies sinun asemassasi on kuin -sotajoukon tiedustelijat. He eivät saa kulkea muuten kuin musketti -oikeassa kädessä ja salalyhty vasemmassa. - --- Sanalla sanoen, monsieur, minä kärsin tappion; neiti Andrée -nimitti minua roistoksi ja murhamieheksi ja lupasi minut surmauttaa. - --- No, mutta hänen lapsensa? - --- Hän sanoi minulle, että lapsi kuului hänelle eikä minulle. - --- Ja sitten? - --- Sitten minä poistuin. - --- Ah! - -Gilbert kohotti päätänsä. - --- Mitä olisitte te tehnyt minun asemassani? -- kysyi hän. - --- Sitä en vielä tiedä. Mutta sano minulle, mitä nyt aiot tehdä. - --- Rangaista häntä minulle tuottamistaan nöyryytyksistä. - --- Tuo on kai vain tyhjä uhkaus? - --- Ei, monsieur, se on päätökseni. - --- Mutta... olet ehkä antanut riistää itseltäsi salaisuutesi... -rahasi? - --- Salaisuuteni on minun, enkä anna sitä kenenkään riistää; rahat -olivat teidän, ja ne tuon takaisin. - -Ja Gilbert avasi liivinsä vetäen sieltä nuo kolmekymmentä -maksuosoitusta, jotka hän huolellisesti laski ja levitti pöydälle -Balsamon eteen. - -Kreivi otti ne ja kääri kokoon, yhä tarkaten Gilbertiä, jonka kasvot -eivät ilmaisseet pienintäkään mielenliikutusta. - -"Hän on rehellinen, hän ei ole ahne... hänellä on älyä ja -päättäväisyyttä; hän on mies", ajatteli hän. - --- Nyt, kreivi, -- sanoi Gilbert, -- on minun tehtävä tili teiltä -saamistani kahdesta louisdorista. - --- Älä liioittele mitään, -- vastasi Balsamo; -- on kaunista tuoda -takaisin satatuhatta écu'ta; mutta olisi lapsellista antaa takaisin -neljäkymmentäkahdeksan livreä. - --- En aikonutkaan niitä antaa teille takaisin; tahdoin vain -sanoa teille, mihin nuo kultarahat käytin, jotta täydellisesti -käsittäisitte tarvitsevani vielä sellaisia. - --- Se muuttaa asian. Sinä pyydät siis? - --- Minä pyydän. - --- Mitä varten? - --- Toimeenpannakseni sen, mitä äsken nimititte tyhjäksi sanaksi. - --- Olkoon. Sinä tahdot siis kostaa puolestasi? - --- Ylevällä tavalla, mielestäni. - --- Sitä en epäile; mutta julmasti, eikö niin? - --- Niin. - --- Paljonko tarvitset? - --- Tarvitsen kaksikymmentätuhatta livreä - --- Etkä sinä aio koskea tuohon nuoreen naiseen? -- virkkoi Balsamo, -uskoen tällä kysymyksellään hillitsevänsä Gilbertin. - --- Minä en koske häneen. - --- Etkä hänen veljeensäkään? - --- En häneenkään, enkä myöskään isään. - --- Sinä et aio parjata häntä? - --- Minä en koskaan avaa suutani lausuakseni hänen nimeänsä. - --- Hyvä, minä käsitän sinut. Mutta on aivan samaa lävistää nainen -tikarilla tai surmata hänet alituisella uhmailulla Sinä tahdot -uhmailla häntä näyttäytymällä, seuraamalla häntä, musertamalla hänet -herjaavalla ja vihaisella hymyilyllä. - --- Minulla on niin vähän aikeita kaikkeen tuohon, minkä mainitsitte, -että tulen juuri teiltä kysymään, millä tavoin voisin maksuttomasti -päästä meren yli, jos saisin halun jättää Ranskan. - -Balsamo huudahti kummastuksesta. - --- Nuoriherra Gilbert, -- virkkoi hän äänellä, joka samalla kertaa -oli sekä terävä että ystävällinen, ilmaisematta silti tuskaa enempää -kuin iloakaan, -- te ette minusta ole johdonmukainen kaikessa -epäitsekkyydessänne. Te pyydätte minulta kahtakymmentätuhatta -livreä, ettekä katso voivanne tuosta summasta ottaa tuhatta livreä -laivamatkanne maksuksi. - --- En, monsieur, ja siihen on kaksi syytä. - --- Ja ne syyt ovat? - --- Ensimäinen on, että minulla lähtöpäivänäni ei enää ole penniäkään; -sillä ottakaa huomioon, paras kreivi, että minä en pyydä itselleni. -Pyydän noita rahoja korjatakseni hairahduksen, jonka tekemisen te -minulle helpoititte... - --- Ah, sinä olet hyvämuistinen! -- sanoi Balsamo puristaen huuliaan. - --- Siksi että olen oikeassa... Minä pyydän rahoja korjatakseni -hairahduksen, enkä elääkseni tai lohduttautuakseni. Ei ainoakaan sou -näistä kahdestakymmenestätuhannesta livrestä joudu minun taskuuni. -Niillä on oma päämääränsä. - --- Lapsesi, minä käsitän... - --- Niin, lapseni, monsieur, -- vastasi Gilbert tavallaan ylpeänä. - --- Entä sinä? - --- Minä olen voimakas, vapaa ja älykäs. Kyllä minä aina elän, ja minä -tahdon elää! - --- Niin, sinä elät! Jumala ei ole koskaan antanut niin voimakasta -tahtoa sieluille, jotka ovat määrätyt ennen aikaansa jättämään -maailman. Jumala vaatettaa lämpimästi kasvit, joiden on uhmattava -pitkiä talvia; Hän pukee teräshaarniskaan sydämet, joilla on pitkät -koettelemukset kestettävinä. Mutta sinähän muistaakseni esitit -kaksi syytä, miksi et varaisi itsellesi tuhatta livreä. Ensiksikin -hienotuntoisuus. - --- Sitten varovaisuus. Sinä päivänä, jona lähden Ranskasta, täytyy -minun piileksiä... Menemällä kapteenin luo jossakin satamassa -maksaakseni hänelle matkani -- sillä niinhän se kai tapahtuu, -- -menemällä myymään itseni, sanon, ei minun onnistu lymytä. - --- Sinä siis luulet, että voin auttaa sinut katoamaan? - --- Minä tiedän, että sen voitte. - --- Kuka sen sinulle on sanonut? - --- Oh, teillä on niin suuri määrä yliluonnollisia keinoja -käytettävissänne, että teillä täytyy olla myöskin hyvä varasto -luonnollisia keinoja. Loihtija ei koskaan ole niin varma asiastaan, -ettei hän pitäisi jotakin hyvää pelastusporttia varalla. - --- Gilbert, -- virkkoi Balsamo äkkiä, ojentaen kätensä nuorta -miestä kohti, -- sinulla on seikkaileva ja rohkea luonne; sinä olet -kokoonpantu hyvästä ja pahasta kuin nainen; sinä olet kylmäverinen, -järkkymätön ja rehellinen ilman teeskentelyä. Minä teen sinusta -mahtavan miehen; jää tänne, sanon sinulle, tämä talo on varma -turvapaikka. Sitäpaitsi matkustan muutaman kuukauden päästä -Euroopasta ja otan sinut mukaani. Gilbert kuunteli. - --- Muutaman kuukauden päästä, -- sanoi hän, -- en kieltäydy; mutta -tänään minun täytyy teille sanoa: Kiitos, jalo kreivi, tarjouksenne -on loistava minunlaiselleni onnettomalle; ja kuitenkin minä siitä -kieltäydyn. - --- Mutta hetken kosto ei liene ehkä viisikymmenvuotisen tulevaisuuden -arvoinen. - --- Monsieur, mielikuvani tai oikkuni merkitsee minulle aina enemmän -kuin koko maailma sillä hetkellä, jolloin tuo mielijohde tai oikku -herää aivoissani. Koston ohella on minulla sitäpaitsi velvollisuus -täytettävänä. - --- Tästä saat ne kaksikymmentätuhatta livreä, -- vastasi Balsamo -epäröimättä. - -Gilbert otti kaksi valtiorahaston maksuosoitusta ja katsahtaen -hyväntekijäänsä virkkoi: - --- Te teette ihmiset kiitollisiksi kuin olisitte kuningas! - --- Oh, enemmänkin toivoakseni, -- vastasi Balsamo; -- sillä minä en -edes pyydä, että minua muistetaan. - --- Hyvä; mutta minä olen kiitollinen, kuten äsken sanoitte, ja kun -olen täyttänyt tehtäväni, maksan teille nämä kaksikymmentätuhatta -livreä. - --- Millä tavoin? - --- Palvelemalla teitä niin monta vuotta kuin palvelija tarvitsee -maksaakseen isännälleen kaksikymmentätuhatta livreä. - --- Tälläkin kertaa olet epäjohdonmukainen, Gilbert. Vain hetkinen -sitten sanoit: Pyydän teiltä kaksikymmentätuhatta livreä, jotka -olette minulle velkaa. - --- Se on totta; mutta te olette voittanut sydämeni. - --- Se ilahduttaa minua, -- sanoi Balsamo kasvojaan väräyttämättä. -- -Olet siis käytettävänäni, jos tahdon? - --- Olen. - --- Mitä osaat tehdä? - -En mitään, mutta kykenen kaiken oppimaan - --- Se on totta. - --- Mutta minä haluan, että minulla on taskussani keino, minkä avulla -voin jättää Ranskan kahdessa tunnissa, jos tarve vaatii. - --- Kas niin, nyt palvelijani karkaa! - --- Minä voin kyllä tulla takaisin luoksenne. - --- Ja minä osaan kyllä sinut löytää. Kah, lopettakaamme jo, näin -pitkä keskustelu väsyttää minua. Siirrä pöytä tänne! - --- Tässä. - -Balsamo otti paperit ja luki puoliääneen seuraavan lauseen, joka -oli piirrettynä eräälle niistä ja kolmella allekirjoituksella tai -oikeammin omituisella salamerkillä varustettu: - - 'Joulukuun 15. päivänä Havressa, Bostoniin, P. J. _Adonis_.' - --- Mitä ajattelette Amerikasta, Gilbert? - --- Että se ei ole Ranska, ja että määrätyllä hetkellä minulle olisi -hyvin mieluista matkustaa meren yli mihin maahan tahansa, jonka -nimenä ei ole Ranska. - --- Hyvä!... Eikö mainitsemasi hetki satu joulukuun 15. päivän -tienoilla? - -Gilbert laski sormillaan ja mietti. - --- Aivan oikein, -- sanoi hän. - -Balsamo otti kynän ja kirjoitti tyhjälle paperiarkille ainoastaan -kaksi riviä: - - 'Ottakaa matkustaja Adonis laivaan. - - _Josef Balsamo_.' - -Mutta tämä paperi on vaarallinen, -- huomautti Gilbert, -- ja minä, -joka etsin turvapaikkaa, voisin hyvinkin saada sellaisen Bastiljissa. - --- Liiallinen äly voi tehdä hullujen kaltaiseksi, -- sanoi kreivi. -- -Adonis, paras Gilbert, on kauppalaiva, jonka varustajista minä olen -ensimäinen. - --- Suokaa anteeksi, kreivi, -- virkkoi Gilbert kumartaen; -- minä -olen todellakin poloinen raukka, jonka pää joskus joutuu pyörälle, -mutta ei koskaan kahta kertaa perätysten; suokaa minulle siis -anteeksi ja luottakaa kiitollisuuteeni. - --- Mene, ystäväni. - --- Hyvästi, paras kreivi! - --- Hyvästi näkemiin, -- vastasi Balsamo, kääntäen hänelle selkänsä. - - - - -55. - -Jäähyväis-audienssi. - - -Marraskuussa, siis useita kuukausia kertomiemme tapausten jälkeen, -Filip de Taverney lähti vuodenaikaan nähden hyvin varhain, nimittäin -päivänkoitteessa, talosta, jossa hän asui sisarensa kanssa. Vielä -sammuttamattomien katulyhtyjen valossa oli Pariisin koko pikku -liikenne herännyt eloon: pienet höyryävät kakut, joita köyhä -rihkamakauppias ahmii kuin juhla-ateriaa aamun raikkaassa tuulessa, -vihanneksilla täytetyt selässä kannettavat vasut, kauppahalleihin -vierivät kaloilla ja ostereilla kuormitetut kärryt, ja tässä -puuhailevan joukon kuhinassa vallitseva eräänlainen pidättyväisyys, -jota työläisten oli noudatettava kunnioituksesta rikkaiden unta -kohtaan. - -Filip kiirehti sen väkirikkaan ja touhuisan kaupunginosan läpi, missä -hän, asui, saapuakseen aivan tyhjille Elysée-kentille. - -Kellastuneet lehdet värisivät puiden latvoissa; suurin osa niistä -peitti jo Cours de la Reinen puistokäytäviä, ja tällä hetkellä autiot -pallokentät verhosi paksu kerros näitä tuulessa tanssivia lehtiä. - -Nuori mies oli Pariisin hyvinvoipien porvarien tapaan puettuna -leveäliepeiseen nuttuun, polvihousuihin ja silkkisukkiin. Hänellä -oli miekka vyöllä, ja hänen erittäin huoliteltu tukkalaitteensa -ilmaisi, että hänen oli täytynyt kauan ennen aamunkoittoa antautua -tukantekijän, tuon senaikuisen kauneuden tärkeimmän vaalijan, käsiin. - -Siksipä Filip huomatessaan aamutuulen alkavan pörröttää hänen -tukkalaitettaan ja puhallella pois hiusjauhetta loi tyytymättömän -katseen Elysée-kenttien puistokadulle nähdäkseen, oliko joku tuolla -ajotiellä liikennettä välittävistä vuokravaunuista jo saapunut. - -Kauan hänen ei tarvinnut odottaa, kun vanhat, haalistuneet ja -ränstyneet, laihan liinakkotamman vetämät ajopelit alkoivat kolista -tiellä; ja ajurin valpas ja surullinen silmä tähtäili loitolle puiden -sekaan etsiäkseen kyydittävää, niinkuin Aineias tähysteli laivojaan -Tyrhenan-meren aallokoissa. - -Filipin huomattuaan tämä mestariajaja rapsautti tammaansa niin -tarmokkaasti ruoskalla, että vaunut pian ehtivät vaeltajan luo. - --- Toimittakaa niin, -- sanoi Filip, -- että täsmälleen kello -yhdeksältä olen Versaillesissa, niin saatte puoli écu'ta. - -Kello yhdeksältä Filipillä oli todellakin dauphinen luona -aamu-vastaanotto, jollaisia tämä vast'ikään oli alkanut antaa. -Valppaana ja vapautuen kaikista hovitapojen laeista prinsessan oli -tapana aamuisin tarkastaa Trianonissa teettämiään töitä. Ja kun hän -vaelluksillaan tapasi anojia, joille oli luvannut puheillepääsyn, -hän suoritti rivakasti keskustelut heidän kanssaan, aina harkitsevan -tyynesti ja ystävällisesti, mutta silti arvokkaasti, jopa toisinaan -ylväästikin, kun huomasi jonkun käsittävän hänen alentuvaisuutensa -väärin. - -Filip oli ensin päättänyt kulkea jalkaisin, sillä hänen täytyi -noudattaa mitä ankarinta säästäväisyyttä; mutta itserakkaus tai -ehkä vain se kunnioituksen tunne, jota kukaan sotilashenkilö ei -koskaan unohda itseään kohtaan häntä ylhäisemmän henkilön edessä, -oli pakoittanut nuoren miehen pukuansa säästääkseen tuhlaamaan -päiväkauden talousrahat, jotta saapuisi Versaillesiin sopivassa -asussa. - -Filip aikoi kuitenkin palata jalkaisin. Kuten huomaamme, olivat -patriisi Filip ja plebeiji Gilbert, vaikka vastakkaisilta suunnilta -lähteneinä, kohdanneet toisensa portaitten samalla askelmalla. - -Filip näki ahdistusta tuntevin sydämin tämän hänelle vielä niin -lumotun Versaillesin, missä monet kultaiset ja ruusunväriset -unelmat olivat häntä lupauksillaan tenhonneet. Hän näki särkynein -sydämin Trianonin, joka muistutti hänelle hänen onnettomuuttansa ja -häpeätänsä. Kellon yhdeksää lyödessä hän astui audienssikortillaan -varustettuna sen pengermän vierustaa, joka oli aivan paviljongin -edustalla. - -Noin sadan askeleen päässä hän huomasi prinsessan haastelemassa -arkkitehtinsä kanssa. Vaikka ilma ei ollut kylmä, nuori dauphine oli -puettuna näädännahka-turkkeihin; ja hänen pieni, niitä päähineitä -muistuttava hattunsa, joilla Watteau somisteli maalaamiansa ja -veistämiänsä naisten kuvia, hahmoittui pensasaidan vihreätä pohjaa -vasten. Toisinaan hänen hopealta helskähtävä äänensä kantoi Filipin -korvaan, herättäen hänessä tunteita, jotka tavallisesti karkoittavat -kaiken surun haavoitetusta sydämestä. - -Useitakin henkilöitä, joille oli myönnetty puheillepääsy samoin -kuin Filipille, saapui toinen toisensa perästä paviljongin -portille. Hovilakeija tuli odottajia vuoronsa jälkeen noutamaan. -Sijoitettuina prinsessan tielle joka kerta, kun hän Miquen kanssa -palasi eri tahoilta, nämä henkilöt saivat Marie-Antoinettelta jonkun -ystävällisen lauseen, ja tulipa heidän osakseen väliin se erityinen -suosio, että tämä vaihtoi heidän kanssaan jonkun sanan heidän -yksityisasioistansakin. - -Sen jälkeen odotti prinsessa jotakuta uutta puhuttelijaa. - -Filip jäi viimeiseksi. Hän oli jo huomannut dauphinen silmien -kääntyvän häneen, ikäänkuin tämä häntä tunnustelisi. Tällöin hän -punastui ja koetti siinä seisoessaan näyttää mahdollisimman kainolta -ja kärsivälliseltä. - -Hovilakeija tuli vihdoin häneltä kysymään, eikö hänkin tahtonut astua -esille, koska dauphine pian palaisi huoneisiinsa eikä sen jälkeen -enää ottaisi ketään vastaan. - -Filip astui siis prinsessan luo. Dauphine ei jättänyt häntä -silmistään koko sillä ajalla, jonka hän tarvitsi kulkeakseen nuo -satakunta askelta, ja nuori mies puolestaan valitsi otollisimman -hetken kunnioittavalle kumarrukselleen. - -Dauphine kääntyi silloin hovilakeijan puoleen ja virkkoi: - --- Mikä on sen henkilön nimi, joka tuolla tervehtää? Lakeija luki -pääsykortista. - --- Hra Filip de Taverney, teidän korkeutenne, -- vastasi hän. - --- Se on totta, -- virkkoi prinsessa. - -Ja hän loi nuoreen mieheen vielä tutkivamman ja uteliaamman katseen. - -Filip odotti kumartuneena. - --- Hyvää huomenta, hra de Taverney, -- virkkoi Marie-Antoinette. -- -Kuinka voi neiti Andrée? - --- Varsin huonosti, madame, -- vastasi nuori mies; -- mutta sisareni -tulee hyvin iloiseksi tästä osanotosta, jonka teidän kuninkaallinen -korkeutenne armossa hänelle suo. - -Dauphine ei vastannut mitään. Hän oli lukenut paljon kärsimyksiä -Filipin laihtuneista ja kalpeista piirteistä. Vaatimattomassa -porvarillisessa puvussa hän vaivoin tunsi komean upseerin, joka -ensimäisenä oli häntä Ranskan maaperälle opastellut. - --- Hra Mique, -- virkkoi hän, kääntyen arkkitehdin puoleen, -- olemme -siis sopineet tanssisalin koristuksista; läheisen metsikön istutus on -jo päätetty asia. Suokaa anteeksi, että olen näin kauan viivyttänyt -teitä kylmässä. - -Tämä oli hyvästijättö. Mique kumarsi ja läksi. - -Dauphine viittasi heti hyvästiksi kaikille jonkun matkan päässä -seisoville henkilöille, jolloin nämä oitis poistuivat. Filip -luuli, että tämä jäähyväistervehdys koski häntäkin, ja siksi hänen -sydäntänsä kirveli, mutta astuen hänen ohitseen prinsessa lisäsi: - --- Sanoitte siis, monsieur, että sisarenne on sairas? - --- Ellei sairas, madame, -- kiirehti Filip vastaamaan, -- niin -ainakin riutuva. - --- Riutuva! -- huudahti dauphine osaaottavasti; -- ja hänellä kun oli -niin oivallinen terveys! - -Filip kumarsi. Nuori prinsessa loi häneen taaskin tuollaisen tutkivan -silmäyksen, jota hänen ylhäisessä asemassaan olevalla henkilöllä -olisi voinut nimittää kotkankatseeksi. Hetkiseksi vaiettuaan hän -virkkoi: - --- Sallikaa, että kävelen hiukan; tuuli on viileä. - -Hän kulki muutaman askeleen; Filip oli jäänyt paikallensa. - --- Mitä, ettekö te seuraakaan minua? -- sanoi Marie-Antoinette -kääntyen. - -Kahdella harppauksella oli Filip hänen vieressään. - --- Miksi ette ole minulle aikaisemmin ilmoittanut neiti Andréen -terveydentilasta, koska hän herättää minussa suurta mielenkiintoa? - --- Ah, -- virkkoi Filip, -- teidän korkeutenne lausui juuri sanan... -teidän korkeutenne tunsi mielenkiintoa sisartani kohtaan... mutta -nyt... - --- Nyt epäilemättä vielä enemmän, monsieur... Kuitenkin tuntuu -minusta, että neiti de Taverneyllä on ollut liian kiire jättää -palvelukseni. - --- Välttämättömyys, madame! -- sanoi Filip aivan hiljaa. - --- Mitä! Välttämättömyys! Se on kauhea sana... Selittäkää se minulle, -monsieur. - -Filip ei vastannut. - --- Tohtori Louis, -- jatkoi dauphine, -- kertoi minulle, että -Versaillesin ilma oli turmiollista neiti de Taverneyn terveydelle, -ja että oleskelu isänkodissa hänet toivuttaisi... Siinä kaikki, mitä -minulle on kerrottu; ja teidän sisarenne kävi ennen lähtöään luonani -vain yhden ainoan kerran. Hän oli kalpea ja näytti murheelliselta; -minun täytyy sanoa, että hän tuossa viime kohtauksessamme osoitti -suurta kiintymystä minuun, sillä hän vuodatti runsaasti kyyneleitä! - --- Vilpittömiä kyyneleitä, madame, -- virkkoi Filip rajusti sykkivin -sydämen, -- kyyneleitä, jotka eivät vielä ole ehtyneet. - --- Luulen huomanneeni, -- jatkoi prinsessa, -- että isänne oli -pakoittanut tyttärensä tulemaan hoviin, ja että tämä nuori tyttö -varmaankin kaipasi kotiseutuaan. Ehkä joku hellä tunne... - --- Madame, -- ehätti Filip, -- sisareni kaipaa ainoastaan teidän -korkeuttanne. - --- Ja hän kärsii... Kummallinen sairaus, jonka pitäisi kotilinnassa -parantua, mutta jonka se ilma tekeekin pahemmaksi! - --- En tahdo kauemmin käyttää väärin teidän korkeutenne -kärsivällisyyttä, -- sanoi Filip. -- Sisareni sairaus johtuu syvästä -surusta, joka on saattanut hänet epätoivon partaalle. Neiti de -Taverney rakastaa kuitenkin maailmassa ainoastaan teidän korkeuttanne -ja minua, mutta hän alkaa asettaa Jumalan kaiken muun edelle, ja sen -puhuttelun tarkoituksena, jota minulla oli kunnia teiltä pyytää, oli -anoa teidän korkeutenne suojelusta sisarelleni tämän toivomuksen -toteuttamisessa. Dauphine kohotti päätänsä. - --- Hän siis tahtoo mennä luostariin? - --- Niin, madame. - --- Ja te sallitte sen, te, joka niin suuresti rakastatte tuota tyttöä? - --- Luulen arvostelevani terveesti hänen asemaansa, madame, ja tämän -neuvon olen hänelle itse antanut. Kuitenkin rakastan sisartani -liian paljon, että tätä neuvoa voitaisiin epäillä, tai että maailma -otaksuisi sen johtuvan omanvoitonpyynnöstä. Minulla ei ole mitään -voitettavana Andréen luostariin menosta, sillä kumpikaan meistä ei -omista mitään. - -Dauphine pysähtyi ja vilkaisi taaskin salavihkaa Filipiin. - --- Sitäpä juuri äsken tarkoitin, kun ette tahtonut minua ymmärtää, -monsieur. Te ette ole rikas? - --- Teidän korkeutenne... - --- Ei mitään väärää ujoutta, monsieur; on kysymys tyttö rukan -onnesta... Vastatkaa minulle vilpittömästi niinkuin sopii kunnon -miehelle... jota te varmasti olette. - -Filipin kirkas ja rehellinen silmä kohtasi rohkeasti prinsessan -katseen. - --- Minä vastaan, madame, -- sanoi hän. - --- No, onko välttämätöntä, että sisarenne jättää maailman? Puhukoon -hän! Hyvä Jumala, ruhtinaat ovat kovin onnettomia! Jumala on antanut -heille sydämen tunteakseen sääliä, mutta Hän on kieltänyt heiltä sen -yliluonnollisen tarkkanäköisyyden, joka aavistaisi onnettomuuden -hienotuntoisuuden verhon alta. Vastatkaa siis suoraan: onko niin? - --- Ei, madame, -- virkkoi Filip varmalla äänellä; -- niin ei -ole laita. Mutta kuitenkin haluaa sisareni mennä Saint-Denis'n -luostariin, ja meillä on ainoastaan kolmannes sisäänpääsymaksusta. - --- Pääsymaksu on kuusikymmentätuhatta livreä! -- huudahti prinsessa. --- Teillä on siis ainoastaan kaksikymmentätuhatta livreä? - --- Tuskin sitäkään, madame; mutta me tiedämme, että teidän -korkeutenne voi yhdellä sanalla ja ilman rahoja hankkia pääsyn sinne. - --- Niin, sen minä voin. - --- Se on ainoa suosio, jota uskallan teidän korkeudeltanne pyytää, -ellette jo ole luvannut jollekulle toiselle välitystänne Ranskan -prinsessan Louisen luona. - --- Eversti, te kummastutatte minua suuresti, -- sanoi -Marie-Antoinette. -- Mitä, vallitseeko aivan lähelläni niin paljon -jaloa kurjuutta! Ah, eversti, teitte väärin, kun olette minut tällä -tavoin vienyt harhaan! - --- Minä en ole eversti, madame, -- vastasi Filip hiljaa. -- Olen -ainoastaan teidän korkeutenne uskollinen palvelija. - --- Ette eversti? Mitä sanotte, ja mistä asti ette enää ole eversti? - --- En ole sitä koskaan ollutkaan, madame. - --- Kuningas lupasi minun läsnäollessani teille rykmentin... - --- Johon en koskaan saanut valtakirjaa. - --- Mutta olihan teillä upseerinarvo... - --- Siitä luovuin, madame, sitte kun jouduin kuninkaan epäsuosioon. - --- Minkä tähden siihen jouduitte? - --- Sitä en tiedä. - --- Voi, hovi, hovi! -- huudahti dauphine syvästi murheellisena. - -Filip hymyili surumielisesti. - --- Te olette taivaan enkeli, madame, -- virkkoi hän, -- ja tunnen -suurta kaipausta, kun en enää palvele Ranskan kuningasperhettä -voidakseni kuolla edestänne. - -Niin eloisa ja tulinen katse leimahti dauphinen silmistä, että Filip -kätki kasvot käsiinsä. Prinsessa ei yrittänyt edes lohduttaa häntä -tai häiritä ajatusta, jonka vallassa hän tällä hetkellä oli. - -Mykkänä ja vaivaloisesti hengittäen dauphine nyppi terälehtiä -muutamista bengalilaisista ruusuista, jotka hänen hermostuneen -levoton kätensä oli reväissyt niiden varsista. - -Filip astui hänen luokseen. - --- Suokaa minulle anteeksi, madame, -- sanoi hän Marie-Antoinette ei -vastannut näihin sanoihin. - --- Teidän sisarenne voi jo huomenna, jos tahtoo, mennä Saint-Denis'n -luostariin, -- sanoi hän kuumeentapaisella kiihkeydellä, -- ja -kuukauden kuluessa tulette te rykmentin johtajaksi; minä tahdon sen! - --- Madame, -- vastasi Filip, -- suvaitsetteko vielä ystävällisesti -kuulla viimeiset selitykseni? Sisareni ottaa teidän korkeutenne avun -kiitollisesti vastaan; mutta minun täytyy puolestani kieltäytyä. - --- Te kieltäydytte? - --- Niin, madame; minua on hovissa loukattu; viholliset, jotka ovat -sen aiheuttaneet, saisivat tilaisuutta iskeä minuun vielä kipeämmin, -jos näkisivät minut korkeammassa asemassa. - --- Mitä! Minunkin suojelukseni alla? - --- Varsinkin teidän armollisen suojeluksenne alla, madame, -- vastasi -Filip päättäväisesti. - --- Se on totta! -- mutisi prinsessa kalveten. - --- Ja sitten, madame; ei... minä unohdin, unohdin teille puhuessani, -ettei minulle enää ole onnea maan päällä... unohdin, että unhoon -väistyttyäni minun ei enää pidä sieltä tulla esille. Mies, jolla on -sydän, rukoilee ja muistelee varjossa! - -Filip lausui nämä sanat äänellä, joka sai prinsessan säpsähtämään. - --- Tulee päivä, -- sanoi hän, -- jolloin minulla on oikeus sanoa, -mitä nyt saan ainoastaan ajatella. Monsieur, sisarenne voi mennä -Saint Denis'n luostariin niin pian kuin tahtoo. - --- Kiitos, madame, kiitos. - --- Mitä teihin tulee... tahdon, että pyydätte minulta jotakin. - --- Mutta, madame... - --- Minä tahdon sitä! - -Filip näki prinsessan hansikoidun käden kuroittuvan häntä kohti; -se jäi ojennetuksi kuin odottaen; ehkä se vain varmensi ilmaistun -tahdon. Nuori mies polvistui, tarttui tuohon käteen ja nosti sen -paisuvin, pamppailevin sydämin huulilleen. - --- Kah, lausukaa pyyntönne! -- virkkoi dauphine niin liikutettuna, -että hän ei muistanut vetää kättään pois. - -Filip kumartui. Katkerien ajatusten aallokko nieli hänet kuin myrskyn -vaahtopäät haaksirikkoisen... Hän oli muutaman sekunnin mykkänä ja -liikahtamatta. Sitten hän nousi kalpeana ja sammuvin katsein. - --- Pyydän passia matkustaakseni Ranskasta sinä päivänä, kun sisareni -menee Saint-Denis'n luostariin. - -Kruununprinsessa peräytyi kuin säikähtyneenä. Mutta kun hän näki -kaiken tämän murheen, jonka hän epäilemättä ymmärsi, ja johon hän -ehkä otti osaa, hän ei keksinyt muuta vastausta kuin nämä tuskin -kuuluvat sanat: - --- Hyvä on. - -Ja hän hävisi kypressikäytävälle. Ainoastaan kypressit olivat -säilyttäneet koskemattomina ikivihreät lehtensä, tuon hautakumpujen -koristuksen. - - - - -56. - -Isätön lapsi. - - -Murheen päivä, häpeän päivä lähestyi. Ystävällisen tohtori Louis'n -yhä taajemmista käynneistä, Filipin hellästä huolenpidosta ja -lohdutuksista huolimatta Andréen mieli kävi päivä päivältä -synkemmäksi, kuten tuomittujen heidän viimeisen hetkensä uhkaavasti -lähestyessä. - -Onneton veli tapasi toisinaan Andréen haaveilevana ja vapisevana... -Hänen silmänsä olivat kuivat... päiväkausiin hän ei virkkanut -sanaakaan. Sitten hän äkkiä nousten käveli kiihkeästi pari kierrosta -huoneessaan, Didon tavoin yrittäen riuhtautua irti itsestään eli -näännyttävästä murheestansa. - -Kun Filip vihdoin eräänä iltana näki hänen olevan kalpeampi, -levottomampi ja hermostuneempi kuin tavallista, hän lähetti noutamaan -lääkäriä, jotta tämä saapuisi vielä samana yönä. - -Oli marraskuun 29. päivä. Filip oli osannut valvottaa Andréeta hyvin -myöhään; hän oli hänen kanssaan kosketellut mitä surullisimpia, mitä -arkaluontoisimpia aiheita, vieläpä sellaisiakin, joita nuori tyttö -pelkäsi, kuten haavoitettu kavahtaa haavaansa lähenevää varomatonta -ja raskasta kättä. - -Filip istui takkavalkean ääressä; lähtiessään Versaillesiin -lääkäriä hakemaan palvelijatar oli unohtanut sulkea sälekaihtimet, -joten lampunvalo, vieläpä takkatulenkin hehku loi heikon hohteen -lumimatolle, jonka talven ensi pakkaset olivat levittäneet puutarhan -hiekkakäytäville. - -Filip odotti hetken, jolloin Andréen mieli alkoi tyyntyä. Sitten -sanoi hän kursailematta: - --- Rakas sisar, oletko vihdoin tehnyt päätöksesi? - --- Missä suhteessa? -- kysyi Andrée tuskallisesti huoahtaen. - --- Lap... lapseesi nähden, sisareni. - -Andrée säpsähti. - --- Hetki lähestyy, -- jatkoi Filip. - --- Hyvä Jumala! - --- Enkä ihmettelisi, vaikka jo huomenna... - --- Huomenna? - --- Tai tänäänkin, rakas sisar. - -Andrée kävi niin kalpeaksi, että Filip säikähtyneenä tarttui hänen -käteensä ja suuteli sitä. Mutta tyttö toipui pian. - --- Veli, -- virkkoi hän, -- sinua kohtaan en tahdo käyttää sitä -teeskentelyä, joka häpäisee tavallisia sieluja. Hyvän käsitys -sekaantuu minussa käsitykseen pahasta. En enää kykene eroittamaan -pahaa, senjälkeen kun olen menettänyt uskoni hyvään. Älä siis -tuomitse minua ankarammin kuin tuomitaan hullua, ellet mieluummin -tahdo ottaa vakavasti filosofiaa, jonka sinulle esitän ja joka, -vakuutan sinulle, on ajatusteni täydellinen ja ainoa ilmaus samoin -kuin myöskin tunteitteni summa. - --- Mitä tahansa sanotkin, Andrée, mitä tahansa teetkin, pysyt minulle -aina rakkaimpana, kunnioitetuimpana kaikista naisista. - --- Kiitos, ainoa ystäväni. Uskallan sanoa, etten ole arvoton -siihen, mitä minulle lupaat. Minä olen äiti, Filip; mutta Jumala -on tahtonut, niin ainakin luulen, -- lisäsi hän punastuen, -- että -äitiys ihmisellä olisi jotakin kasvin hedelmäntekoon verrattavaa. -Hedelmä muodostuu vasta kukkasen jälkeen. Kukinnan aikana kasvi on -valmistautunut, muuttunut; minun käsitykseni mukaan, näet, kukinta -vastaa rakkautta. - --- Olet oikeassa, Andrée. - --- Mutta minä, -- jatkoi nuori tyttö vilkkaasti, -- en ole tuntenut -valmistusta enkä muutosta. Minä olen poikkeus säännöstä; minä en -ole rakastanut, en ole ikävöinyt; sydämeni ja sieluni ovat yhtä -neitseelliset kuin ruumiini... Ja kuitenkin... surullinen ihme!... -mitä en ole halunnut, en edes unelmoinut, sen on Jumala minulle -lähettänyt... vaikka Hän ei koskaan ole antanut hedelmättömäksi -luodun puun kypsyttää siementä... Mistä saan minä äidin taipumukset -ja vaistot, mistä edes hänen apulähteensä?... Synnytystuskia kärsivä -nainen tuntee kohtalonsa ja pitää sitä arvossa; minä sensijaan -en tiedä mitään, minua värisyttää ajatella; minä käyn ratkaisun -päivää kohti aivan kuin nousisin mestauslavalle... Filip, minä olen -kirottu!... - --- Andrée, rakas sisar! - --- Filip, -- puhui hän edelleen sanomattoman kiihkeästi, -- enkö -minä tunne vihaavani tätä lasta?... Ah niin, minä vihaan sitä! Jos -elän, Filip, muistan kaiken ikäni sen päivän, jolloin ensi kertaa -tunsin rintani alla heräävän sen verivihollisen, jota siellä kannan. -Minua puistattaa vieläkin, kun muistelen, miten tuon viattoman -olennon ensimäinen elonhytkähdys, tuo äideille niin suloinen tunne, -suonissani sytytti vihan kuumeen ja nostatti herjauksen sitä ennen -niin puhtaille huulilleni. Filip, minä olen häijy äiti! Filip, minä -olen kirottu! - --- Taivaan nimessä, hyvä Andrée, tyynny; älä salli sydämesi hairahtua -järkesi mukana. Tämä lapsi on sinun lihaasi ja vertasi; minä rakastan -tätä lasta, koska sinä sen synnytät. - --- Sinä rakastat sitä! -- huudahti sisar hurjana ja kasvoiltaan -lyijynharmaana. -- Sinä uskallat julistaa rakastavasi tätä rikoksen -muistoa, tätä kurjan rikollisen kuvaa!... No niin, Filip, olen sen -sinulle sanonut, en ole pelkuri enkä valehtelija; minä vihaan tätä -lasta, koska en pidä sitä omanani ja koska en ole sitä maailmaan -kutsunut! Minä inhoan sitä, koska se ehkä tulee isäänsä... -Isäänsä!... Oh, jonakuna päivänä kuolen varmaan häpeästä lausuessani -tuon kauhean sanan! Jumalani, -- jatkoi hän langeten polvilleen -lattialle, -- minä en voi surmata tätä lasta sen syntyessä, koska -Sinä olet lahjoittanut sille elämän... En ole voinut surmata itseäni -niin kauan kuin kannoin sitä kohdussani, sillä Sinä olet kieltänyt -itsemurhan samoin kuin murhankin Mutta minä pyydän Sinua, rukoilen -Sinua, anon Sinulta hartaasti, oi Jumala, jos olet vanhurskas, jos -välität tämän maailman kurjuudesta ja ellet ole päättänyt, että minun -elettyäni häpeässä ja kyynelissä täytyy kuolla epätoivoon, niin, oi -Jumala, ota takaisin tämä lapsi, oi Jumala, surmaa tämä lapsi, oi -Jumala, vapauta minut, kosta minun puolestani! - -Peloittavana vihansa haltioituneessa ilmauksessa hän löi otsansa -uunin marmorisyrjää vasten Filipin ponnistuksista ja hänen tytön -vartalon ympäri kietoutuneista käsivarsistansa huolimatta. - -Äkkiä avautui ovi; palvelustyttö palasi tuoden mukanaan tohtorin, -joka ensi silmäyksellä arvasi koko kohtauksen. - --- Madame, -- virkkoi tämä lääkärin tyyneydellä, joka aina vaikuttaa -toisissa pakkoa, toisissa alistumista, -- älkää liioitelko kohta -tapahtuvan synnytyksen tuskia... Valmistakaa te, -- sanoi hän -palvelijattarelle, -- kaikki, mitä teille matkalla määräsin. Ja, --- lisäsi hän kääntyen Filipin puoleen, -- olkaa te järkevämpi -kuin sisarenne ja sensijaan, että jakaisitte hänen pelkonsa ja -heikkoutensa, yhdistäkää kehoituksenne omiini! - -Andrée nousi melkein häpeissään. Filip hoivasi hänet nojatuoliin -istumaan. - -Silloin nähtiin sairaan punastuvan ja vaipuvan taaksepäin -tuskallisessa kouristuksessa; hänen puristuneet sormensa iskeytyivät -nojatuolin ripsuihin, ja ensimäinen valitus kirposi hänen sinerviltä -huuliltaan. - --- Tämä tuska, tämä sysäys, tämä viha ovat kiirehtineet ratkaisua, -- -sanoi lääkäri; -- siirtykää omaan huoneeseenne, herra de Taverney, -ja... rohkeutta! - -Sydän surusta pakahtumaisillaan Filip riensi Andréen luo, joka oli -kaiken kuullut ja joka läähättäen ja vaivoistaan huolimatta nousi -ylös ja kietoi käsivartensa veljensä kaulaan. Hän syleili häntä -hellästi, painoi huulensa nuoren miehen kylmälle poskelle ja kuiskasi: - --- Hyvästi... hyvästi... hyvästi! - --- Tohtori, tohtori, -- huudahti Filip epätoivossa, -- kuuletteko...? - -Louis eroitti onnettomat toisistaan lempeällä väkivallalla, asetti -Andréen takaisin nojatuoliin ja vei Filipin toiseen huoneeseen. -Sitten hän salpasi Andréen kammion ovet, laski ikkunaverhot alas ja -sulki näin tähän ainoaan huoneeseen koko tulevan kohtauksen lääkärin -ja naisen, Jumalan ja näiden molempain välillä. Kello kolme aamulla -lääkäri avasi oven, jonka takana Filip itki ja rukoili. - --- Sisarenne on synnyttänyt pojan, -- sanoi hän. Filip pani kätensä -ristiin. - --- Älkää astuko sisään, -- varoitti lääkäri, -- hän nukkuu. - --- Hän nukkuu... Oi, tohtori, onko aivan totta, että hän nukkuu? - --- Jos olisi toisin, monsieur, niin sanoisin: Sisarenne on -synnyttänyt pojan, mutta tämä poika on kadottanut äitinsä... Katsokaa -itse. - -Filip kuroitti päätänsä. - --- Kuunnelkaa hänen hengitystään... - --- Niin, ah niin! -- mutisi Filip syleillen lääkäriä. - --- Kuten tiedätte, olemme tilanneet imettäjän. Ajaessani -Point-du-Jourin ohi, jossa tämä henkilö asuu, pistäysin kehoittamassa -häntä olemaan valmiina... Mutta vain te voitte noutaa hänet tänne; -kukaan ei saa nähdä muita kuin teidät... Käyttäkää siis hyväksenne -tilaisuutta, sillaikaa kun sairas nukkuu, ja lähtekää samoilla -vaunuilla, joilla minä tulin tänne. - --- Entä te, tohtori? - -Minun on käytävä Place Royalen varrella asuvan melkein toivottoman -sairaan luona... hän potee keuhkopussin-tulehdusta... Minä vietän -lopun yötä hänen vuoteensa ääressä valvoakseni lääkkeiden käyttöä ja -nähdäkseni niiden vaikutuksen. - --- Mutta pakkanen, tohtori... - --- Minulla on viittani. - -Kaupungin kaduilla ei ole tähän aikaan turvallista. - --- Kahdenkymmenen vuoden kuluessa on minut parikymmentä kertaa -yöllä pysähdytetty, ja olen aina vastannut: "Ystäväni, olen lääkäri -ja matkalla sairaan luo... Jos haluatte viittaani, niin ottakaa -se; mutta älkää surmatko minua, sillä minun avuttani potilaani -kuolisi." Ja sanon teille, monsieur, tämä viitta on palvellut minua -kaksikymmentä vuotta. Rosvot ovat aina antaneet minun sen pitää. - --- Hyvä tohtori!... Huomennahan tulette taas? - --- Huomenna kello kahdeksan olen täällä. Hyvästi. Lääkäri antoi -palvelijattarelle muutamia määräyksiä ja kehoitti häntä hyvin -huolehtimaan sairaasta. Hän tahtoi, että lapsi asetettaisiin äitinsä -viereen. Mutta Filip, joka vielä muisti sisarensa viimeiset lauseet, -pyysi häntä poistamaan sen. - -Louis itse vei siis lapsen palvelijattaren huoneeseen, ja riensi pois -Montorgueil-katua pitkin, sillävälin kun Filip ajoi vaunuissa Rouleen -päin. - -Palvelijatar nukahti nojatuoliin emäntänsä viereen. - - - - -57. - -Lapsenryöstö. - - -Suuria vaivoja seuraavan vahvistavan unen väliajoilla sielu tuntuu -saavan kaksinkertaisen voiman: se kykenee sekä nauttimaan hetken -hyvinvoinnista että valvomaan ruumiin puolesta, jonka voipumus -muistuttaa kuolemaa. - -Toinnuttuaan tietoisuuteen Andrée avasi silmänsä ja näki vieressään -nukkuvan palvelijattaren. Hän kuuli tulen iloisen räiskinän takassa -ja ihaili vanunpehmeätä hiljaisuutta huoneessa, jossa kaikki lepäsi, -kuten hänkin... - -Tämä tila ei ollut täydellistä valveilla olemista eikä myöskään -todellista unta. Andréeta miellytti pitkittää tätä epämääräisyyttä, -tätä vienoa uneliaisuutta; hän antoi ajatusten syntyä väsyneissä -aivoissaan toisen toisensa perään, ikäänkuin olisi peljännyt -äkillistä heräämistä täyteen tajuntaan. - -Yhtäkkiä hän eroitti etäisen, heikon, tuskin kuuluvan uikutuksen -lautaisen väliseinän läpi. - -Tämä ääni herätti Andréessa uudestaan ne puistatukset, joista hän -oli niin paljon kärsinyt. Se herätti hänessä uudestaan vihantunteen, -joka muutamien kuukausien aikana oli samentanut hänen viattomuutensa -ja hyväluontoisuutensa, kuten ravistaminen samentaa juoman astiassa, -jonka pohjalle on laskeutunut sakkaa. Tästä hetkestä alkaen Andrée ei -enää saanut unta eikä lepoa; hän muisti, hän vihasi. - -Mutta mielenliikutusten voima suhtautuu tavallisesti ruumiinvoimiin. -Andréella ei enää ollut samaa tarmoa, mitä hän oli osoittanut eilisen -illan kohtauksessa Filipin kanssa. - -Lapsen parahdus koski hänen aivoihinsa ensin tuskallisesti, sitten -häiritsevästi... Jopa kysyi hän itseltään, eikö Filip tavanmukaisella -hienotunteisuudellaan poistaessaan lapsen ollut totellut jokseenkin -julmaa tahtoa. - -Ajatus jollekulle olennolle toivotusta pahasta ei herätä koskaan -samaa inhoa kuin tuon pahan näkeminen. Andréeta, joka kammosi tätä -lasta, kun hän ei sitä nähnyt, kun se oli vain kuviteltu, Andréeta, -joka toivoi sen kuolemaa, vihlaisi tuon pikkuraukan huudon kuuleminen. - -"Se kärsii", ajatteli hän. - -Ja heti vastasi hän itselleen: - -"Miksi en tuntisi osanottoa sen kärsimyksiin... minä... onnettomin -elävitten joukossa?" - -Lapsi parkaisi uudestaan, entistä äänekkäämmin ja valittavammin. -Silloin Andrée huomasi, että tuo ääni herätti hänessä jonkinlaisen -levottoman tunteen, ja hän havaitsi ikäänkuin näkymättömän siteen -vetävän itseänsä hyljätyn, vaikeroivan olennon puoleen. - -Se, mitä nuori tyttö oli aavistanut, toteutui nyt. Luonto oli tehnyt -valmistelujaan. Ruumiillisen kärsimyksen voimakas side oli yhdistänyt -äidinsydämen lapsen pienempiinkin vavahduksiin. - -"Älköön tuo pieni vaikeroiva orpo", ajatteli Andrée, "huutako taivaan -kostoa päälleni. Jumala on noille pienoisille, tuskin umpustaan -puhjenneille olennoille antanut mitä kaunopuheisimman äänen... -Heidät voi surmata ja siten pelastaa heidät kärsimästä, mutta ei -ole oikeutta kiusata heitä... Jos se olisi oikein, Jumala ei olisi -antanut niille kykyä noin valittaa." - -Andrée kohotti päänsä ja tahtoi kutsua palvelijatarta; mutta hänen -heikko äänensä ei kyennyt herättämään tukevaa talonpoikaisnaista. -Lapsikin oli lakannut itkemästä. - -"Epäilemättä", ajatteli Andrée, "on imettäjä saapunut, sillä kuulen -uiko oven käyvän... Niin, joku kävelee viereisessä huoneessa... -eikä pienokainen enää valita... Vieras tarjoo sille jo hoivaansa -ja tyynnyttelee sen kehittymätöntä järkeä. Oi, tuo nainen on siis -äiti, joka hoitaa lasta... Muutamasta écu'sta lapsi... minun kohtuni -hedelmä saa äidin. Ja jos tuo lapsi myöhemmin kohtaa minut, joka -olen niin paljon kärsinyt, minut, joka olen antanut sille elämän, se -ei katsahdakaan minuun, vaan nimittää äidikseen palkattua henkilöä, -jonka omanvoitonpyyntöinen rakkaus on ollut jalompaa kuin minun -oikeutettu vihani... Niin ei saa käydä... Minä olen kärsinyt, olen -ostanut oikeuden katsoa tuota olentoa kasvoihin... minulla on oikeus -pakoittaa se rakastamaan itseäni huolenpitoni tähden, kunnioittamaan -itseäni uhrausteni ja kärsimysteni vuoksi!" - -Hän teki tarmokkaamman liikkeen, keräsi kaikki voimansa ja huusi: - --- Marguerite, Marguerite! - -Palvelijatar heräsi raskaasti, mutta ei hievahtanut nojatuolistaan, -johon unitaudin kaltainen horros hänet kytki. - --- Kuuletko? -- sanoi Andrée. - --- Kyllä, madame, kyllä, -- vastasi Marguerite, joka nyt alkoi -käsittää. - -Ja hän lähestyi vuodetta. - --- Tahtooko madame juoda? - --- En... - --- Ehkä madame tahtoo tietää, mitä kello on? - --- Ei... ei. - -Andrée tuijotti herkeämättä viereisen huoneen oveen. - --- Ahaa, jo ymmärrän... Madame haluaa tietää, onko veljenne jo -palannut? - -Voitiin nähdä Andréen taistelevan itsensä kanssa ylpeän sielun koko -heikkoudella ja lämpimän ja jalon sydämen kaikella voimalla. - --- Minä tahdon, -- änkytti hän vihdoin, -- minä tahdon... Avaa toki -tuo ovi, Marguerite. - --- Kyllä, madame... Voi, kuinka sieltä tulee kylmää!... Tuuli, -madame... millainen tuuli!... - -Tuuli tohisi todellakin Andréen huoneeseen asti, niin että kynttiläin -ja yölampun liekit lepattivat. - -Imettäjä on varmaankin jättänyt oven tai ikkunan auki. Katso, -Marguerite, katso... Se... lapsi vilustuu... Marguerite kääntyi -viereiseen huoneeseen. - --- Minä menen peittämään sitä, madame, -- sanoi hän. - --- Ei... ei! -- mutisi Andrée lyhyesti ja katkonaisesti. -- Tuo se -minulle. - -Marguerite pysähtyi keskelle lattiaa. - --- Madame, -- virkkoi hän lempeästi, -- hra Filip käski, että lapsi -ehdottomasti pidettäisiin toisessa huoneessa... kaiketi hän pelkäsi -sen tuottavan teille vaivaa tai aiheuttavan mielenliikutusta. - --- Tuo minulle lapseni! -- huusi nuori äiti niin kiivaasti, että -olisi luullut hänen rintansa halkeavan; sillä hänen kärsimyksissäkin -kuivina pysyneistä silmistään herahti kaksi kyyneltä, joille varmaan -hymyilivät lasten hyvät suojelusenkelit taivaassa. - -Marguerite ryntäsi huoneeseen. Andrée, joka oli noussut istualleen, -kätki kasvot käsiinsä. Palvelijatar tuli heti takaisin, kasvot -kuvastaen kummastusta. - --- No? -- kysäisi Andrée. - --- Kah... madame... joku on siis täällä käynyt? - --- Mitä, joku?... Kuka? - --- Niin, lapsi ei ole enää huoneessa. - --- Kuulin todellakin äsken melua, askeleita... virkkoi Andrée. -- -Imettäjä on kai tullut nukkuessasi... hän ei ole tahtonut sinua -herättää. Mutta missä on veljeni? Menehän etsimään hänen huoneestaan. - -Marguerite juoksi Filipin kamariin Ei ketään! - --- Sepä omituista! -- sanoi Andrée kiihkeästi sykkivin sydämin. -- -Olisiko veljeni jo lähtenyt ulos minua näkemättä? - --- Ah, madame, -- huudahti palvelijatar äkkiä. - --- Mikä on? - --- Katuportti avautuu! - --- Katso, katso! - --- Hra Filip palaa... Astukaa sisään, hyvä herra, astukaa sisään! - -Filip tuli todellakin. Hänen takanaan nähtiin karkeaan, raitavaan -villaviittaan puettu maalaisvaimo, se ystävällinen hymy huulilla, -jolla jokainen palkkalainen tervehtää uutta herrasväkeä. - --- Sisar, sisar, tässä tulen, -- virkkoi Filip astuen huoneeseen. - --- Rakas veli... kovin paljon vaivaa ja huolta minä sinulle tuotan! -Ah, siinähän on imettäjä... Pelkäsin jo, että hän oli lähtenyt... - --- Lähtenytkö?... Hän vasta saapuu. - --- Hän on tullut takaisin, aioit sanoa? Ei... kyllä minä hänet äsken -kuulin, vaikka hän kävelikin hiljaa... - --- En tiedä, mitä tarkoitat, sisar. Ei kukaan... - --- Oh, minä kiitän sinua, Filip, -- virkkoi Andrée vetäen hänet -luokseen ja korostaen jokaista sanaansa, -- minä kiitän sinua, että -arvostelit minua niin hyvin; kiitän sinua, ettet tahtonut toimittaa -lasta pois sitä ensin näkemättäni... syleilemättäni!... Sinä tunsit -sydämeni, Filip... Niin, niin, ole levollinen, minä olen rakastava -lastani. - -Filip tarttui Andréen käteen ja peitti sen suudelmilla. - --- Sano imettäjälle, että hän antaa sen minulle takaisin... -- lisäsi -nuori äiti. - --- Mutta, monsieur, -- virkkoi palvelijatar, -- tiedättehän, että -lapsi ei enää ole siellä. - --- Mitä, mitä sanotte? -- vastasi Filip. - -Andrée katsahti säikähtyneenä veljeensä. Nuori mies riensi -palvelijattaren vuoteelle; hän etsi, ja kun ei mitään löytänyt, -parkaisi hirveästi. - -Andrée seurasi hänen liikkeitään kuvastimesta; hän näki hänen -palaavan kalpeana, käsivarret hervottomina; hän aavisti osan -totuudesta ja vastaten kaiun tapaan huokauksella veljensä -huudahdukseen lysähti tiedottomana pielukselle. Filip ei ollut -odottanut tätä uutta onnettomuutta eikä tätä mittaamatonta tuskaa. -Hän kokosi kaiken voimansa ja toinnutti Andréen hyväilyillä, -lohdutuksilla ja kyynelillä. - --- Lapseni, -- mutisi Andrée, -- lapseni! - -"Pelastakaamme äiti", ajatteli Filip. -- Sisar, rakas sisar, me -näymme kaikki olevan päästämme pyörällä; unohdamme, että ystävällinen -tohtori vei lapsen mukanaan. - --- Tohtori! -- huudahti Andrée epäilyksen tuskassa, toivon -tuottamassa ilossa. - --- Niin, niin... Ah, olemmepa me aika houkkioita... - --- Filip, vannotko minulle, että asia on niin?... - --- Rakas sisar, sinä et ole minua järkevämpi... Mitenkä sitten -lapsi... olisi voinut täältä hävitä? - -Ja hän teeskenteli naurua, johon imettäjätär ja palvelustyttö -yhtyivät. - -Andrée innostui yhä enemmän. - --- Kuitenkin minä kuulin... -- sanoi hän. - --- Mitä? - --- Askeleita... - -Filipiä puistatti. - --- Mahdotonta! Sinähän nukuit. - --- Ei, ei, olin aivan hereilläni, minä kuulin... minä kuulin!... - --- Kah, sinä kuulit ystävällisen tohtorin, joka minun lähdettyäni -palasi noutamaan lasta, koska hän pelkäsi sen terveyden saavan -haittaa... Muuten mainitsikin hän siitä minulle. - --- Sinä rauhoitat minua. - --- Kuinka en sinua rauhoittaisi?... Asia on aivan yksinkertainen. - --- Mutta, -- huomautti imettäjä, -- mitä tehtävää sitten minulla -täällä on? - --- Se on totta... lääkäri odottaa teitä kotonanne. - --- Vai niin! - --- Tai kotonaan. Kah... tämä Marguerite nukkui niin sikeästi, että -hän ei ole kuullut lääkärin sanoja... tai ehkä ei lääkäri tahtonut -mitään sanoakaan. - -Andrée rauhoittui nyt hiukan tämän kauhean järkytyksen jälkeen. Filip -lähetti imettäjän pois ja antoi palvelijattarelle määräyksiään. - -Sitten hän ottaen lampun tarkasti huolellisesti viereisen huoneen, -näki oven puutarhaan avoinna, keksi jälkiä lumessa ja seurasi niitä -puutarhan portille asti, missä ne hävisivät. - -"Miehen jälkiä!" huudahti hän. "Lapsi on ryöstetty... Sellainen -onnettomuus, sellainen onnettomuus!" - - - - -58 - -Haramontin kylä. - - -Lumeen painuneet jäljet olivat Gilbertin jälkiä. Siitä asti, kun hän -viimeksi oli käynyt Balsamon luona, hän oli vakoillut ja valmistellut -kostoansa. - -Mitään vaivoja hän ei ollut säästänyt. Mairittelevilla sanoilla -ja pienillä kohteliaisuuksilla hän oli taivuttanut Rousseaun -vaimon hänet vastaanottamaan, jopa hänestä pitämäänkin. Keino oli -yksinkertainen: niistä kolmestakymmenestä sousta, jotka Rousseau -suoritti päivältä puhtaaksikirjoittajalleen, kohtuullinen Gilbert -otti livren kolmesti viikossa, käyttäen sen jonkun pienen lahjan -ostamiseen Teresialle. - -Milloin hän toi nauhan hänen myssyihinsä, milloin jonkun herkkupalan, -milloin pullon likööriä. Kunnon rouva, joka oli herkkä kaikelle, mikä -kutkutti hänen suulakeaan tai pientä ylpeyttään, olisi tarpeen tullen -tyytynyt niihin huudahduksiinkin, joilla Gilbert pöydässä ylisteli -emännän mainiota keittotaitoa. - -Sillä geneveläisen filosofin oli onnistunut hankkia turvatilleen -pääsy yhteiseen pöytään; ja täten suosittuna Gilbert oli -kahden viimekuluneen kuukauden aikana kyennyt itselleen -säästämään kaksi louisdoria, jotka hän kätki Balsamolta saamansa -kahdenkymmenentuhannen livren kera olkipatjansa alle. - -Mutta millaista elämää hän vietti, millainen päättäväinen tarmo -käytöksessä, mikä tahdonlujuus! Päivän valjetessa noustuaan Gilbert -alkoi erehtymättömällä silmällään tarkata Andréen tilaa keksiäkseen -pienimmänkin muutoksen, joka olisi saattanut tapahtua tämän -yksinäisessä, synkässä ja säännöllisessä elämässä. - -Mikään ei silloin jäänyt hänen katseeltaan huomaamatta, ei -puutarhapolkujen hiekka, jolla hänen terävä silmänsä mittasi Andréen -jalan jälkiä, eikä enemmän tai vähemmän tiiviisti suljettujen -ikkunaverhojen poimut, sillä niiden raoittaminen oli Gilbertille -varmana merkkinä rakastajattarensa mielentilasta. Pahimman -lamauksensa hetkinä Andrée näet kielsi itseltään päivänvalonkin. - -Tällä tavoin Gilbert tiesi, mitä tytön sielussa liikkui ja mitä hänen -asunnossaan tapahtui. - -Samaten hän oli keksinyt keinoja tulkitakseen kaikki Filipin puuhat, -ja tarkkana laskelmien tekijänä hän ei erehtynyt hänen lähtöjensä -tarkoituksista tai niiden tuloksista hänen kotiin palatessaan. - -Hän meni huolellisessa tarkkaavaisuudessaan niinkin pitkälle, että -hän eräänä iltana seurasi Filipiä, kun tämä lähti Versaillesiin -tohtori Louista puhuttelemaan... Tämä Versaillesissa käynti oli -kyllä hiukan häirinnyt vakoilijan ajatusjuoksua; mutta kun hän kahta -päivää myöhemmin näki lääkärin salavihkaa hiipivän puutarhaan Coq -Héron kadulta, hänelle selvisi, mikä toissapäivänä oli hänelle ollut -salaisuus. - -Gilbert tiesi päivämäärät ja tiesi siis, että lähestyi hetki, joka -toteuttaisi kaikki hänen toivomuksensa. Hän oli ryhtynyt kaikkiin -varokeinoihin, jotka olivat tarpeellisia monien vaikeuksien saartaman -yrityksen onnistumiseksi. Hänen suunnitelmansa oli tällainen: - -Nuo kaksi louisdoria hän käyttäisi vuokratakseen kahden hevosen -vetämät ajopelit Saint Denis'n etukaupungista. Niiden piti olla -valmiina hänen käytettävikseen sinä päivänä, jolloin hän niitä -vaatisi. - -Sitäpaitsi oli Gilbert ottamansa kolmen tai neljän päivän loman -aikana tutkinut Pariisin ympäristöä. Näillä samoiluillaan hän -oli tullut pieneen kaupunkiin Soissonnais'ssa, joka sijaitsi -kahdeksantoista penikulman päässä Pariisista ja oli suuren metsän -ympäröimä. - -Tämä pikkukaupunki oli Villers-Cotterets. Siellä hän oli mennyt -suoraa päätä paikan ainoan notaarion luo, jota nimitettiin mestari -Niquet'ksi. - -Gilbert oli esitellyt itsensä notaariolle ylhäisen herran pehtoorin -poikana. Tämä ylhäinen herra tunsi suurta hyväntahtoisuutta erään -alustalaisvaimon poikaa kohtaan ja oli senvuoksi antanut Gilbertin -toimeksi tiedustella lapselle imettäjää. - -Todennäköisesti aatelisherran anteliaisuus ei rajoittuisi -imetyskuukausiin, vaan senlisäksi hän sijoittaisi mestari Niquet'n -talteen määrätyn rahasumman lasta varten. - -Silloin hra Niquet, jolla itsellään oli kolme reipasta poikaa, oli -neuvonut häntä penikulman päässä Villers-Cotteretsista sijaitsevaan -Haramontin kylään poikiensa entisen imettäjän tyttären luo, joka -mentyään lailliseen avioliittoon nyt jatkoi äitimuorinsa ammattia. - -Tämän kunnon naisen nimi oli Madeleine Pitou, ja hänellä oli jo -neljänvuotias, kaikista merkeistä päättäen aivan terve poika. -Sitäpaitsi oli hän juuri synnyttänyt uudestaan, ja oli siis Gilbertin -käytettävänä, milloin tämä vain tahtoisi tuoda tai lähettää mainitun -imetyslapsen. - -Kaiken tämän järjestettyään aina täsmällinen Gilbert oli palanut -Pariisiin kahta tuntia ennen pyytämänsä loman päättymistä. - -Nyt kysyttäneen, miksi Gilbert oli valinnut Villers-Cotteretsin -pikkukaupungin mieluummin kuin jonkun toisen. - -Tässä asiassa, kuten monessa muussa, Gilbert oli saanut vaikutusta -Rousseaulta. Rousseau oli eräänä päivänä puhunut Villers-Cotteretsin -metsästä, jossa oli mitä rehoittavin kasvullisuus, ja maininnut kolme -tai neljä tuon metsän helmaan kätkettyä kylää, jotka muistuttivat -tuuhean puun lehvien keskelle rakennettuja linnunpesiä. - -Oli siis mahdotonta, että Gilbertin lapsi voitaisiin löytää näistä -kylistä. - -Varsinkin Haramont oli tehnyt valtavan vaikutuksen Rousseaun mieleen, -jopa siihen määrin, että ihmisvihaaja, yksinäisyyden rakastaja, -erakko, oli tuontuostakin huudahdellut: - --- Haramont on maailman ääri, Haramont on erämaa; siellä voi elää ja -kuolla kuin lintu, joka eläessään istuu oksallaan ja kuoltuaan lepää -lehvän alla! - -Gilbert oli vielä kuullut filosofin kuvailevan perhe-elämää -eräässä sen olkikattoisista majoista ja esittävän niillä -hehkuvilla piirteillä, joilla hän osasi elävöittää luonnon, -kaikki yksityiskohdat, imettävän äidin hymystä vuohen määkinään, -vaatimattoman kaalikeiton ruokahalua kiihoittavasta höyrystä -karhunmaarain-pensasten ja punasinervän kanervan tuoksuun asti. - -"Minä menen sinne", tuumi Gilbert; "lapseni kasvaa noiden puiden -siimeksessä, joiden alla opettajani on hengähdellyt toiveitaan ja -huokauksiansa". Päähänpisto oli Gilbertille peruuttamaton laki, -varsinkin kun päähänpisto esiintyi siveellisen välttämättömyyden -varjolla. - -Hänen ilonsa oli siis suuri, kun hra Niquet tuli hänen toivomuksensa -avuksi mainitsemalla Haramontin kylänä, joka täydellisesti sopi hänen -tarkoituksiinsa. - -Pariisiin palatessaan Gilbert oli huolehtinut vaunuista. Ne eivät -tosin olleet komeat, mutta ne olivat vankat, ja muuta ei tarvittu. -Hevoset olivat jäntterää percheläistä rotua; kyytimies raskasruuminen -tallilöntys. Mutta tähdellisintä Gilbertille oli saavuttaa -päämääränsä ja ennen kaikkea välttää uteliaisuuden herättämistä. - -Hänen juttunsa ei muuten synnyttänyt mitään epäluuloa mestari -Niquet'n mielessä. Uusissa pukimissaan Gilbert näytti kyllin -komealta, jotta häntä voitiin pitää jonkun suuren kartanon pehtoorin -poikana tai myöskin jonkun herttuan tai päärin valepukuisena -kamaripalvelijana. - -Kyytimiehessäkään hänen ehdotuksensa ei aiheuttanut mitään epäilystä; -siihen aikaan alempi kansa suhtautui luottamuksella ylhäisempiin; -silloin vastaanotettiin raha kiitollisesti ja mitään kysymyksiä -tekemättä. - -Sitäpaitsi oli kaksi louisdoria silloin samanarvoiset kuin neljä -meidän päivinämme, ja kyllähän nykyisin neljä louisdoria kernaasti -ansaitaan. - -Ajuri lupasi siis asettaa ajopelinsä Gilbertin käytettäväksi, kunhan -vain saisi kahta tuntia aikaisemmin siitä tiedon. - -Tällä yrityksellä oli nuorelle miehelle kaikki ne viehäkkeet, mitkä -runoilijain mielikuvitus ja ajattelijain mietiskely, nuo kaksi perin -erilaisesti puettua hengetärtä, lainaavat kauneille asioille ja -hyville päätöksille. Ryöstää lapsi julmalta äidiltä, toisin sanoen -kylvää vihollisleiriin häpeätä ja surua, sitten muuttaen muotoaan -astua mökkiin sellaisten kunnon maalaisten luo, joita Rousseau oli -kuvaillut, ja laskea lapsen kehtoon melkoinen rahasumma, joutua -näiden köyhien ihmisten silmissä suojelusenkeliksi ja esiintyä -suurena henkilönä, tuossa kaikessa oli enemmänkin kuin tarvittiin -ylpeyden, kiukun, lähimmäisenrakkauden ja kostonhimon tyydytykseksi. - -Kohtalokas päivä saapui vihdoin. Se seurasi kymmentä muuta päivää, -jotka Gilbert oli viettänyt äärimmäisessä levottomuudessa, ja -kymmentä yötä, joina hän ei ollut saanut unta silmiinsä. Ankarasta -pakkasesta huolimatta hän piti maatessaan ikkunaa avoinna, ja -jokainen Andréen tai Filipin liike vaikutti hänen korvaansa kuin -kellonnuorasta vetävä käsi kelloon. - -Tuona päivänä hän näki Filipin ja Andréen haastelemassa takkavalkean -ääressä. Hän oli nähnyt palvelijattaren kiireellisesti lähtevän -Versaillesiin ja unohtavan sulkea kaihtimet Hän juoksi heti -valmistamaan kyytimiestään ja viipyi tallin edessä koko sen ajan, -mikä kului hevosten valjastamiseen, pureskellen sormiaan ja polkien -jalallaan maata kärsimättömyyttään hillitäksensä. Vihdoin nousi ajuri -toisen hevosen selkään ja Gilbert vaunuihin, jotka hän pysähdytti -pienen aution kadun kulmaan kauppahallien lähettyville. - -Sitten hän palasi Rousseaun luo, kirjoitti jäähyväiskirjeen -ystävälliselle filosofille, liittäen kiitoksia Teresialle ja -ilmoittaen, että pieni perintö kutsui häntä etelään; kuitenkin lupasi -hän palata... Kaikki tämä ilman lähempiä selityksiä. Rahat taskussa -ja pitkä puukko hihassaan aikoi hän sitten laskeutua alas vesikourua -pitkin, mutta eräs ajatus pidätti hänet. - --- Lumi!... Gilbert oli kolme päivää ollut niin syviin ajatuksiin -vaipuneena, ettei ollut tullut tätä seikkaa huomanneeksi... Lumella -nähtäisiin hänen jälkensä... Nämä jäljet päättyisivät Rousseaun -asunnon seinämälle, Filip ja Andrée epäilemättä etsityttäisivät, ja -kun Gilbertin häviäminen sattuisi yhteen lapsenryöstön kanssa, niin -koko salaisuus tulisi ilmi. - -Oli siis välttämättömästi kierrettävä Coq Héron-kadun kautta ja -pujahdettava sisään puutarhaportista, jota varten Gilbert kuukausi -sitten oli hankkinut itselleen kaksoisavaimen. Tältä portilta kulki -pieni kovaksi tallattu polku, jolle hänen jalkansa siis eivät -jättäisi jälkiä. - -Hän ei viivytellyt hetkeäkään ja saapui juuri silloin, kun vaunut, -jotka toivat tohtori Louis'n, seisahtuivat pienen talon pääportin -eteen. - -Gilbert avasi varovaisesti pienen portin, ei nähnyt ketään ja -kätkeytyi paviljongin kulmaan lähelle kasvihuonetta. - -Se oli kauhea yö. Hän kuuli kaiken, kärsimyksen aiheuttaman -voihkinan, jopa hänelle syntyneen pojan ensimäiset uikutuksetkin. -Siinä nojatessaan kylmää kiviseinää vasten hän, itse sitä tuntematta, -peittyi lumella, joka paksuna ja tiheänä putoili tummalta taivaalta. -Hänen sydämensä sykki rajusti veitsen vartta vasten, kun hän sitä -epätoivoisesti puristi povelleen. Tuijottava silmä oli verenvärinen -ja hehkuva. - -Vihdoin lähti lääkäri talosta; vihdoin vaihtoi Filip muutamia -jäähyväissanoja tämän kanssa. - -Silloin läheni Gilbert sälekaihdinta, polkien jälkiä lumeen, johon -hän vajosi nilkkaa myöten. Hän näki Andréen vuoteeseensa nukahtaneena -ja Margueriten nukkuvan nojatuolissa; mutta tähystellessään lasta -hän ei nähnyt sitä äidin vieressä. Hän käsitti silloin asianlaidan, -kiirehti ulkoportaille, avasi oven aiheuttaen melua, joka häntä -säikähdytti, ja tunkeutui vuoteelle, joka ennen oli kuulunut -Nicolelle. Hapuillen lasta hän sattui jääkylmillä sormillaan -koskettamaan sen kasvoja, jolloin poloinen päästi Andréen kuulemat -tuskanhuudot. - -Sitten hän kääri vastasyntyneen villapeitteeseen, ja jätti oven -raolleen jälkeensä, jotta ei aiheuttaisi uutta vaarallista melua. - -Minuuttia myöhemmin hän oli puutarhan kautta päässyt kadulle, juoksi -vaunujaan vastaan, karkoitti nukkuneen kyytimiehen kuomusta ja sulki -nahkaverhot, sillävälin kun mies nousi jälleen hevosen selkään. - --- Saat puoli louisdoria itsellesi, -- sanoi hän, -- jos -neljännestunnissa ehdimme tulliportin toiselle puolen. - -Hevoset, jotka olivat jääkengässä, lähtivät laukkaamaan. - - - - -59. - -Pitoun perhe. - - -Tiellä kaikki säikähdytti Gilbertiä: hänen omiansa seuraavien tai -vastaan tulevien ajopelien ratina, tuulen, valitteleva suhina -lehdettömissä puissa, kaikki tuntui hänestä järjestyneeltä -takaa-ajolta tai niiden henkilöiden huudoilta, joilta lapsi oli -riistetty. - -Kuitenkaan ei häntä mikään uhannut, Kyytimies täytti rehellisesti -tehtävänsä ja kaksivaljakko saapui höyryävänä Dammartiniin Gilbertin -määräämällä hetkellä, siis ennen päivän ensi kajastusta. - -Gilbert maksoi luvatun puoli louisdoria, vaihtoi hevosia ja -kyytimiestä ja jatkoi matkaansa. Sen koko alkupuoliskolla peitteeseen -huolellisesti kääritty ja Gilbertin oman ruumiin suojaama lapsi -ei ollut kärsinyt pakkasesta eikä kertaakaan kirahtanut. Heti -kun päivä valkeni ja maaseutu alkoi kaukaa häämöittää, Gilbert -tunsi rohkeutensa kasvavan, ja jottei lapsen nyt tuon tuostakin -päästelemiä parahduksia kuultaisi, hän alkoi loilottaa jotakin niistä -ikuisista viisuista, joita hänen oli ollut tapana laulaa Taverneyssä -eräretkiltä palatessaan. - -Vaununakselin ja kannatushihnojen kitinä, ajopelien rautaosien räminä -ja hevosten kulkuset säestivät kamalasti hänen lauluaan, ja tätä -melua kyytimies vielä lisäsi sekoittamalla Gilbertin rallatukseen -muutamia säkeitä varsin kapinallisesta bourbonnaisesta. - -Niinpä tämä toinen kyytimies ei aavistanutkaan, että Gilbertillä -oli vaunuissa lapsi mukanansa. Hän pysähdytti hevosensa kappaleen -matkaa tällä puolen Villers-Cotteretsin, sai sovitun kyytimaksun -sekä kuuden livren hopeakolikon juomarahoiksi, ja ottaen taakkansa -huolellisesti peitteen poimuihin kätkettynä Gilbert kajahdutti -laulunsa mahdollisimman äänekkääksi; riensi tiehensä, harppasi ojan -yli ja hävisi lehtien peittämälle polulle, joka kääntyen vasemmalle -maantiestä kiemurteli alaspäin Haramontin kylää kohti. - -Ilma oli käynyt viileämmäksi. Lumituisku oli jokunen tunti sitten -lakannut; maa oli jäässä ja täynnä pitkävarpuisia ja taajaokaisia -orjantappuroita. Yläpuolella kohosivat lehdettöminä ja synkkinä -metsän puut, joiden oksien valitse vielä usvaisen taivaan himmeä sini -väikkyi. - -Raikas ilma, tammimetsän tuoksuvat huurut, oksien päistä riippuvat -jäähelmet, häiritsemätön vapaus, kaikki tämä runollisuus vaikutti -voimakkaasti nuoren miehen mielikuvitukseen. - -Hän kulki ripein ja ylpein askelin pientä rotkotietä, horjumatta -ja eksymättä, oppaanaan kylän kellotapuli, joka näkyi puuryhmien -lomitse, ja uuninpiipuista nouseva, harmahtavan oksaverkon välitse -siintävä savu. Tuskin puoli tuntia kuljettuaan hän hyppäsi muratin -ja kellastuneen krassin päärmäämän puron yli ja pyysi ensimäisen -hökkelin luo päästyään muutamia työmiehenlapsia näyttämään hänelle -tien Madeleine Pitoun asunnolle. - -Mykkinä ja tarkkaavaisina, kuitenkaan muiden maalaisten tapaan -hölmistymättä, nämä heti nousivat ja katsahtaen muukalaista -silmiin veivät hänet, toisiaan kädestä pitäen, jokseenkin isolle -ja siistinnäköiselle töllille. Se sijaitsi puron partaalla, joka -luikerteli useimpien muidenkin kylän majojen ohitse. - -Tämä puro vieritteli kirkasta ja sataneen lumen sulamisesta hiukan -paisunutta vettään. Puusilta eli oikeammin vain paksu lankku yhdisti -tien tupaan johtaviin maaportaisiin. - -Yksi Gilbertiä opastavista lapsista ilmaisi päännyökkäyksellä, että -Madeleine Pitou asui siellä. - --- Tuollako? -- toisti Gilbert. - -Lapsi painoi leuan rintaansa vasten virkkamatta sanaakaan. - --- Madeleine Pitouko? -- kysyi Gilbert häneltä vielä kerran. - -Ja kun tämä oli toistanut mykän myöntämisensä, Gilbert astui pienen -sillan yli mökin ovelle, sillävälin kun lapset, jotka taasen olivat -tarttuneet toisiaan kädestä, töllistelivät silmät suurina nähdäkseen, -mitä asiaa tuolla komealla ruskeatakkisella, solkikenkiin puetulla -herrasmiehellä oli Madeleinelle. - -Muita eläviä olentoja kuin nämä lapset Gilbert ei vielä ollut kylässä -tavannutkaan. Haramont oli todellakin hänen etsimänsä ja ikävöimänsä -erämaa. - -Heti kun ovi oli auennut, kohtasi Gilbertin katseita näky, joka olisi -viehättänyt ketä tahansa, saati sitten filosofian oppilasta. - -Roteva maalaisvaimo imetti muutaman kuukauden vanhaa kaunista -lasta, ja hänen eteensä polvistuneena toinen lapsi, ripeä neli- tai -viisivuotias poika, luki ääneensä rukousta. - -Uunin loukossa lähellä ikkunaa tai pikemmin seinään hakattua -lasiruudulla varustettua aukkoa istui toinen viiden tai -kuudenneljättä vuoden ikäinen maalaisvaimo kehräämässä pellavaa, -rukki oikealla puolellaan ja jalat puujakkaralla, jolla kaunis, -lihava villakoira lepäsi. - -Huomatessaan Gilbertin koira haukahti varsin ystävällisesti ja -kohteliaasti, juuri parahiksi todistaakseen valppauttaan. Rukoileva -lapsi kääntyi, keskeyttäen isämeitänsä lauseen, ja molemmat naiset -huudahtivat puolittain kummastuksesta, puolittain ilosta. - -Gilbert aloitti hymyilemällä imettäjälle. - --- Hyvää huomenta, matami Madeleine, -- tervehti hän. -Talonpoikaisnainen hypähti ylös. - --- Herra tietää minun nimeni? -- virkkoi hän. - --- Kuten näette; mutta älkää antako häiritä työtänne Kah, yhden -imetettävän asemesta saatte kaksi! - -Ja hän laski maalaislapsen kömpelösti veistettyyn kätkyeeseen -mukanaan tuomansa hennon kaupunkilaistaimen. - --- Oi, kuinka se on herttainen! -- huudahti kehräävä vaimo. - --- On tosiaan, sisar Angélique, hyvin herttainen, -- sanoi Madeleine. - --- Matami tuolla on teidän sisarenne? -- kysyi Gilbert osoittaen -kehrääjätärtä. - --- Oikeastaan natoni, monsieur, -- vastasi Madeleine, -- hän on -mieheni sisar. - --- Niin, tätini, täti Gélique, -- mutisi tenori-äänellään pieni -poika, joka nousematta ylös yhtyi keskusteluun. - --- Hiljaa, Arge, hiljaa, -- torui äiti; -- sinä keskeytät herraa. - --- Sanottavani on hyvin yksinkertaista, hyvä matami. Tämä lapsi on -erään vuokraajan poika isäntäni tiluksilta... hävinneen vuokraajan... -Isäntäni, joka on lapsen kummi, tahtoo, että hänet kasvatettaisiin -maaseudulla kunnon työmieheksi... terveeksi... ja hyvissä tavoissa... -Tahdotteko ottaa tämän lapsen huostaanne? - --- Mutta, monsieur... - --- Se syntyi eilen, eikä sillä vielä ole ollut imettäjää, --- keskeytti Gilbert. -- Se on muuten sama lapsi, josta -Villers-Cotteretsin notaario, hra Niquet, teille varmaankin on -kertonut. - -Madeleine otti heti lapsen ja tarjosi sille rintaa niin auliisti ja -kerkeästi, että se syvästi liikutti Gilbertiä. - --- Minua ei ole petetty, -- sanoi hän; -- te olette kelpo vaimo. -Isäntäni nimessä jätän siis lapsen teidän huostaanne. Näen, että se -täällä elää onnellisena, ja toivon sen tähän majaan tuovan runsaasti -onnea vastalahjana siitä, mitä se täältä saa. Paljonko olette ottanut -kuussa Villers-Cotteretsin notaarion, herra Niquet'n lapsista? - --- Kaksitoista livreä, monsieur; mutta hra Niquet on rikas ja lisäsi -silloin tällöin jonkun livren sokerista ja hoidosta. - --- Äiti Madeleine, -- virkkoi Gilbert ylpeästi, -- tästä lapsesta -maksetaan teille kaksikymmentä livreä kuussa, mikä tekee -kaksisataaneljäkymmentä livreä vuodessa. - --- Jessus! -- huudahti Madeleine. -- Paljon kiitoksia, monsieur. - --- Tässä on ensimäisestä vuodesta, -- jatkoi Gilbert, asettaen -pöydälle riviin kymmenen kiiltävää louisdoria, jotka saivat molempain -naisten silmät kummastuksesta suurenemaan ja joita kohti pieni Ange -Pitou kuroitti riistävän kätensä. - --- Mutta, monsieur, jos lapsi ei elä? -- huomautti imettäjä arasti. - --- Se olisi suuri onnettomuus, ja sitä onnettomuutta ei tapahdu, -- -virkkoi Gilbert; -- imettäjän palkasta on siis sovittu, oletteko -tyytyväinen? - --- Oi kyllä, hyvä herra! - --- Käykäämme siis järjestämään seuraavien vuosien hoitopalkkio. - --- Jääkö lapsi meille? - --- Luultavasti. - --- Siinä tapauksessa, monsieur, me siis tulemme hänen vanhemmikseen? -Gilbert kalpeni. - --- Niin, -- sanoi hän tukehtuneella äänellä. - --- Onko pienokainen siis aivan hyljätty raukka, monsieur? Gilbert -ei ollut odottanut tätä mielenliikutusta eikä näitä kysymyksiä. Hän -reipastausi kuitenkin. - --- En ole sanonut teille kaikkea, -- lisäsi hän; -- isäparka kuoli -surusta. - -Molemmat naiset panivat kätensä ristiin osaaottavin ilmein. - --- Entä äiti? -- kysyi Angélique. - --- Oh, äiti... äiti, -- vastasi Gilbert raskaasti hengähtäen... -- -hän ei voinut tulla kysymykseen lapsen syntymän jälkeen enempää kuin -ennen syntymääkään. - -Näin pitkälle oli ehditty keskustelussa, kun isä Pitou tyynen ja -iloisen näköisenä palasi pelloilta. Hän oli noita yksinkertaisia -ja rehellisiä, lempeitä ja terveyttä uhkuvia henkilöitä, jollaisia -Greuze on esittänyt oivallisissa maalauksissaan. - -Muutamilla sanoilla selitettiin hänelle asia. Sitäpaitsi vaati -itserakkaus häntä ymmärtämään kaiken, varsinkin sen, mitä hän ei -ymmärtänyt... - -Gilbert ilmoitti, että lapsen elatuksesta maksettaisiin siihen -asti, kun se oli varttunut mieheksi ja kykeni ansaitsemaan leipänsä -aivoillaan tai kättensä työllä. - --- Olkoon niin, -- sanoi Pitou; -- luulen, että rakastamme tätä -lapsukaista, sillä se on herttainen. - --- Hänkin, -- sanoivat Angélique ja Madeleine, -- on samaa mieltä -kuin me! - --- Tehkää siis hyvin ja tulkaa kanssani mestari Niquet'n luo; minä -talletan hänelle tarvittavat rahat, jotta olette tyytyväiset ja lapsi -tulee onnelliseksi. - --- Heti, monsieur, -- vastasi isä Pitou, nousten tuoliltaan. - -Silloin Gilbert sanoi hyvästi kunnon naisille ja lähestyi kätkyttä, -johon oli asettanut vastasyntyneen talon oman lapsen kustannuksella. -Hän kumartui synkkänä kehdon yli ja katsellen ensi kertaa poikansa -kasvoja huomasi, että lapsi oli Andréen näköinen. - -Tämä huomio särki hänen sydämensä; hänen täytyi painaa kynnet ihoonsa -pidättääkseen kyyneleen, jonka hänen haavoitetusta sydämestänsä tuska -kuohahdutti silmäluomelle. Hän painoi ujon, melkeinpä pelokkaan -suudelman vastasyntyneen tuoreelle poskelle ja peräytyi horjuen. - -Isä Pitou seisoi jo kynnyksellä, raudoitettu sauva kädessään ja -pyhänuttu riippuen hartioilla. - -Gilbert antoi puoli louisdoria jaloissaan ryömivälle Ange Pitoulle, -ja molemmat naiset pyysivät maalaisille ominaiseen liikuttavan -tuttavalliseen tapaan, että saisivat kunnian syleillä vierasta. - -Niin suuri mielenliikutus oli vallannut tämän kahdeksantoistavuotiaan -isän, että hän oli vähällä siitä nääntyä. Kalpeana ja kiihtyneenä hän -alkoi joutua päästään pyörälle. - --- Lähtekäämme, -- virkkoi hän Pitoulle. - --- Niinkuin tahdotte, monsieur, -- vastasi talonpoika kääntyen tielle. - -Ja he lähtivät todellakin. Mutta äkkiä Madeleine huusi ovelta: - --- Monsieur, monsieur! - --- Mikä on? -- kysyi Gilbert. - --- Hänen nimensä, nimensä! Miksi tahdotte häntä puhuteltavan? - --- Hänen nimensä on Gilbert! vastasi nuorukainen miehekkään ylpeästi. - - - - -60. - -Lähtö. - - -Notaarion luona järjestettiin asia pian. Gilbert talletti omaan -nimeensä muutamaa sataa vaille kaksikymmentätuhatta livreä lapsen -elatuskustannuksia ja kasvatusta varten sekä hankkiakseen hänelle -pienen maanviljelyksen hänen miehuuden ikään päästyään. Gilbert -osoitti hoitoon, ravintoon ja vaatteisiin viiden sadan livren -vuosierän viidentoista vuoden kuluessa ja päätti, että loput -rahoista käytettäisiin työpajan tai maapalstan ostoon tai kasvatin -toimeentulon turvaamiseksi jollakin muulla tavalla. - -Täten ajateltuaan lasta Gilbert ajatteli myöskin sen -kasvatusvanhempia. Hän tahtoi, että lapsi antaisi -kahdeksantoistavuotiaaksi tultuaan kaksituhattaneljäsataa livreä -Pitoun perheelle. Siihen asti oli hra Niquet'n suoritettava -ainoastaan nuo viidensadan livren vuosimaksut. Rahojen korot saisi -hra Niquet käyttää omien vaivojensa palkkioksi. - -Gilbert antoi Niquet'n kirjoittaa itselleen laillisen kuitin -rahoista ja otti Pitoulta kirjallisen tunnustuksen siitä, että tämä -oli saanut lapsen huostaansa. Kun Pitou oli todistanut Niquet'n -nimikirjoituksen rahasummaan nähden ja Niquet Pitoun nimikirjoituksen -hänen antamassaan tunnustuksessa, Gilbert oli valmis lähtemään -kello kahdeltatoista, jättäen Niquet'n ihmettelemään tätä viisasta -harkitsevaisuutta ja Pitoun riemuitsemaan nopeasti saavutetusta -onnestaan. - -Haramontin kylän rajalla tuntui Gilbertistä kuin hän eroaisi kaikesta -maailmasta. Millään seikalla ei enää ollut hänelle merkitystä, mikään -ei herättänyt hänessä toivomuksia. Hän oli nyt luopunut nuorukaisen -huolettomasta elämästä ja tehnyt jotakin, mikä kuului niihin vakaviin -asioihin, joita ihmiset ehkä nimittäisivät rikokseksi ja jotka Jumala -saattaisi ankarasti rangaista. - -Luottaen omaan arvostelukykyynsä ja omiin voimiinsa Gilbert oli -kuitenkin kyllin rohkea riuhtautuakseen irti häntä kappaleen matkaa -seuranneesta mestari Niquet'stä, jossa oli herännyt häntä kohtaan -harras ystävyys ja joka kiusasi häntä tuhansilla viettelevillä -ehdotuksilla. - -Mutta mieli on oikullinen, ihmisluonto on heikkouksien alainen. -Mitä lujempi tahto, mitä enemmän luontaista kimmoisuutta ihmisellä -on, sitä nopeammin hän, ryhdyttyään yrityksiään toimeenpanemaan, -mittaa välimatkan, joka hänet jo eroittaa ensi askeleestaan. Silloin -rohkeimmatkin käyvät levottomiksi, silloin he Caesarin tapaan -huudahtavat: "Teinköhän oikein kulkiessani Rubiconin yli?" - -Metsän syrjään päästyään Gilbert vielä kerran katsahti näreikön -punerviin latvoihin, jotka kätkivät häneltä koko Haramontin kylän -paitsi kellotapulia. Tämä hurmaava onnen ja rauhan kuva vaivutti -hänet kaihoisiin ja suloisiin unelmiin. - -"Mikä hullu olenkaan!" tuumi hän. "Mihin menen? Eikö Jumala taivaansa -korkeudessa vihastuneena käännä kasvojaan minusta? Kah, olen saanut -ajatuksen päähäni, sattuma on auttanut minua sen toteuttamisessa; -mies, jonka Jumala oli lähettänyt tekemäni pahan aiheuttajaksi, on -suostunut tuon pahan korjaamaan, ja omistan melkoisen rahasumman -ja lapseni! Näinpä kymmenellätuhannella livrellä -- varaten -kymmenentuhatta lapselleni -- voin täällä elää onnellisena -maanviljelijänä näiden kunnon talonpoikain parissa, tämän ihanan ja -hedelmällisen luonnon helmassa. Voin iäksi hautautua hempeään onneen, -tehdä työtä ja mietiskellä, unohtaa maailman ja jäädä siltä unhoon. -Voin itse -- mikä ääretön onni! -- kasvattaa lapseni ja täten nauttia -työstäni. Miksei? Eivätkö nämä onnelliset sattumat ole entisten -kärsimysteni korvaus? Ah niin, minä voin elää tällä tavoin; minä -voin jakaa osani tämän lapsen kanssa, joka sitäpaitsi, kun sen itse -kasvattaisin, tuottaisi minulle takaisin ne rahat, jotka nyt joutuvat -vieraisiin käsiin. Minä voin tunnustaa hra Niquet'lle, että olen -lapsen isä, minä voin tuon kaiken!" - -Ja hänen sydämensä täyttyi vähitellen sanomattomasta ilosta ja -sellaisesta toivosta, jota hän ei vielä koskaan, ei edes unelmiensa -hymyilevimmissä harhakuvissa ollut tuntenut. Mutta äkkiä mato, joka -oli kätkettynä tämän kauniin hedelmän sydämeen, heräsi ja nosti -esille kauhean päänsä: se oli tunnontuska, häpeä, onnettomuus. - -"Ei, minä en voi", ajatteli Gilbert kalveten. "Minä varastin lapsen -tuolta naiselta, kuten varastin hänen kunniansa... Minä varastin -rahat tuolta mieheltä käyttääkseni niitä hairahduksen korjaamiseen, -niinkuin sanoin. Minulla ei siis enää ole oikeutta pitää lasta, koska -toinenkaan ei saa sitä omistaa. Tämä lapsi kuuluu meille molemmille -yhteisesti tai ei kellekään." - -Ja näine mietteineen, jotka vihloivat kuin tikarin pisto, Gilbert -nousi epätoivossa. Hänen kasvonsa ilmaisivat silloin mitä synkintä ja -vimmaisinta intohimoa. - -"Tapahtukoon niin!" sanoi hän. "Minä jään onnettomaksi, minä kärsin, -minä luovun kaikista ja kaikesta. Mutta niinkuin minun olisi -tullut jakaa hyvä kanssasi, tahdon nyt jakaa pahan. Perintönäni on -tästälähin kosto ja onnettomuus. Älä pelkää, Andrée, minä ja'an -kaiken uskollisesti kanssasi!" - -Hän kääntyi oikealle, ja kun hetkisen mietittyään oli löytänyt -suunnan, tunkeutui metsään, jossa vaelsi koko päivän, pyrkien -Normandiaa kohti. Sinne saapuakseen hän oli laskenut tarvitsevansa -neljä päivämatkaa. Hänellä oli jälellä yhdeksän livreä ja muutama -sou. Hänen pukunsa oli siisti, kasvojen ilme tyyni ja vakava. Kirja -kainalossa hän hyvin muistutti kotiin palavaa ylioppilasta jostakin -paremmasta perheestä. - -Hän otti tavakseen kulkea öisin kauneilla teillä ja nukkua päivisin -niityillä päivänpaisteessa. Vain kaksi kertaa kylmä viima vaivasi -häntä niin paljon, että hänen täytyi poiketa mökkiin, jossa hän -tuolilla uunin edessä vaipui niin sikeään ja makeaan uneen, että ei -huomannutkaan yön tuloa. - -Hänellä oli aina joku veruke valmiina, joku määräpaikka mainittavana. - --- Olen menossa setäni luo Roueniin ja tulen Villers-Cotteretsista --- sanoi hän. -- Nuori kun olen, tahdoin huvikseni tehdä matkani -jalkaisin. - -Talonpojat eivät häntä ollenkaan epäilleet; kirja herätti siihen -aikaan vielä kunnioitusta. Jos Gilbert näki epäuskon varjon -häilähtävänkin jonkun puristuneilla huulilla, hän ryhtyi puhumaan -pappisseminaarista, johon toimensa häntä kutsui. Tämä hälvensi -kokonaan kaikki epäsuotuisat ajatukset. - -Näin kului kahdeksan päivää, jotka Gilbert eli talonpojan tavoin, -kuluttaen kymmenen souta päivässä ja vaeltaen kymmenen tunnin matkan. -Hän saapui vihdoin Roueniin, ja täällä hänen ei enää tarvinnut -kysellä eikä etsiä tietä. - -Kirja, joka hänellä oli kainalossaan, oli Uusi Héloise korukansissa. -Rousseau oli hänelle tuon kappaleen lahjoittanut ja kirjoittanut -hänen nimensä alkulehdelle. - -Gilbert, jolla oli enää vain neljä livreä ja kymmenen souta jälellä, -repäisi irti tämän lehden, pani sen huolellisesti talteen ja myi -teoksen kirjakauppiaalle, joka siitä suoritti kolme livreä. - -Tällä tavoin onnistui nuoren miehen kolmea päivää myöhemmin päästä -Havren lähettyville, ja auringon laskiessa hänen silmänsä eroittivat -meren. - -Hänen kenkänsä olivat huonossa kunnossa herrasmiehen käytettäviksi, -joka päivisin upeili silkkisukissa kaupungilla käydessään; mutta -Gilbert keksi vieläkin keinon. Hän myi silkkisukkansa tai oikeammin -vaihtoi ne kestävyydeltään moitteettomaan kenkäpariin. Siroudesta ei -voinut paljoa puhua. - -Viimeisen yönsä hän vietti Harfleurissa, maksaen yösijasta ja -ravinnosta kuusitoista souta. Täällä hän ensi kertaa eläissään söi -ostereita. - -"Rikkaan miehen ateria köyhimmälle ihmisistä", ajatteli hän; "varsin -totta on Rousseaun väite, että Jumala ei ole koskaan luonut muuta -kuin hyvää, jotavastoin ihmiset luovat pahan". - -Kello kymmenen joulukuun 13. päivän aamuna Gilbert saapui Havreen, -keksien ensi silmäyksellään Adonis laivan, komean kolmensadan tonnin -prikin, joka keinuili satamassa. - -Satama oli tyhjä ihmisistä. Gilbert rohkaisi itsensä ja astui -porrassiltaa ylös. Laivapoika tuli häntä vastaan, kysyen mitä hän -haki. - --- Missä on kapteeni? -- sanoi Gilbert. - -Laivapoika viittasi välikannelle, ja pian sen jälkeen kuultiin äänen -alhaalta huutavan: - --- Antaa hänen tulla tänne. - -Gilbert astui alas. Hänet vietiin pieneen mahonkiseinäiseen hyttiin, -joka oli mitä vaatimattomimmin kalustettu. Noin kolmikymmenvuotias -kalpea, jäntevä mies, jolla oli eloisa ja levoton katse, istui -lukemassa sanomalehteä. Pöytä, jolla se lepäsi hänen edessään, oli -mahonkipuusta kuten seinälaudatkin. - --- Mitä monsieur tahtoo? -- virkkoi hän Gilbertille. Gilbert antoi -kapteenille merkin, että tämä lähettäisi laivapojan pois, ja poika -lähti todellakin. - --- Oletteko te Adonis-laivan kapteeni, monsieur? -- kysyi Gilbert -sitten. - --- Olen, monsieur. - --- Siis on tämä paperi osoitettu teille. - -Hän ojensi Balsamon kirjeen kapteenille. Tuskin oli tämä vilkaissut -käsialaan, kun hän nousi ja kiirehti sanomaan Gilbertille mitä -ystävällisimmin hymyillen: - --- Vai niin, vai tekin?... Niin nuorena? Hyvä, hyvä! Gilbert -ainoastaan kumarsi. - --- Mihin aiotte? -- kysyi kapteeni. - --- Amerikaan. - --- Ja lähdette...? - --- Samalla kertaa kuin tekin. - --- Hyvä. Siis kahdeksan päivän päästä. - --- Mutta mitä puuhailen kaiken tämän ajan, kapteeni? - --- Onko teillä passia? - --- Ei. - --- Sitten palaatte vielä illalla laivaan, kuljeskeltuanne päiväkauden -kaupungin ulkopuolella, esimerkiksi Sainte-Adressessa. Älkää -puhutelko ketään. - --- Mutta minun täytyy syödä; minulla ei ole rahaa. - --- Käytte siis täällä päivällisellä, ja syötte illallisen myöskin -täällä. - --- Entä sitten? - --- Kerran oikein laivaan tultuanne, ette enää palaa maalle; te -pysytte täällä kätkössä; te lähdette täältä näkemättä jälleen -taivasta... Päästyänne merelle kahdenkymmenen penikulman päähän -rannasta, saatte vapautta niin paljon kuin haluatte. - --- Hyvä. - --- Toimittakaa siis tänään kaikki, mitä teillä vielä on tehtävää. - --- Minun on kirjoitettava kirje. - --- Kirjoittakaa se... - --- Missä? - --- Tällä pöydällä... Tässä on kynä, mustetta ja paperia. -Postikonttori on etukaupungissa, ja laivapoika saa saattaa teidät -sinne. - --- Kiitos, kapteeni! - -Jäätyään yksikseen Gilbert kirjoitti lyhyen kirjeen näin kuuluvalla -päällekirjoituksella: "Neiti Andrée de Taverney; Pariisi, Rue -Coq-Héron n:o 9, ensimäinen pääportti Plâtrière-kadulta käsin." - -Sitten pisti hän kirjeen taskuunsa, söi mitä kapteeni itse hänelle -tarjosi, ja lähti laivapojan opastamana postikonttoriin, mihin kirje -jätettiin. - -Kaiken päivää Gilbert katseli merta rantakallioilta. Yön tullen hän -palasi. Kapteeni piti hänen saapumistaan varalta ja toimitti hänet -laivaan. - - - - -61. - -Gilbertin viimeiset jäähyväiset. - - -Filip oli viettänyt kauhean yön. Nuo jäljet lumessa ilmaisivat -päivänselvästi, että joku oli hiipinyt huoneeseen lasta anastamaan; -mutta ketä hän syyttäisi? Mitään muuta merkkiä ei ollut, ei mitään -sellaista, joka olisi antanut hänen aavistuksilleen määrätyn summan. - -Hän tunsi isänsä liian hyvin ollakseen epäilemättä hänen -osallisuuttaan tähän asiaan. Hra de Taverney luuli Ludvig XV:ttä -lapsen isäksi; hänestä täytyi olla hyvin tärkeätä säilyttää tämä -elävä todistus kuninkaan uskottomuudesta rouva Dubarrytä kohtaan. -Samoin parooni epäilemättä otaksui, että Andrée ennemmin tai -myöhemmin pääsisi jälleen suosioon ja että hän silloin varsin -kalliista ostaisi vastaisen onnensa tärkeimmän valtin. - -Nämä mietteet, jotka perustuivat aivan äskettäin ilmaantuneeseen -piirteeseen isän luonteessa, lohduttivat hiukan Filipiä, sillä hän -piti mahdollisena hankkia lapsi takaisin, kun ryöstäjät olivat -tunnetut. - -Hän piti siis varalla tohtori Louis'n tuloa kello kahdeksalta -aamulla, ja kulkien hänen kanssaan edestakaisin kadulla kertoi -hänelle yön kauhean tapauksen. - -Lääkäri oli hyvä neuvonantaja, hän tarkasti jäljet puutarhassa, ja -hetkisen mietittyään tuli samaan johtopäätökseen kuin Filip. - --- Tunnen paroonin kyllin hyvin, -- sanoi häh, -- uskoakseni hänen -kykenevän tähän häijyyn tekoon. Mutta eikö voisi ajatella, että joku -vielä läheisempi harrastus olisi syynä lapsen ryöstöön? - --- Mikä harrastus, tohtori? - --- Oikean isän. - --- Oh, -- huudahti Filip, -- olin hetkisen sitä ajatellut. Mutta -onnettomalla ei ole leipää edes itselleen; hän on hullu, yltiöpäinen -haaveilija, joka tällä hetkellä lymyilee ja epäilemättä pelkää -minun varjoanikin... Älkäämme erehtykö, tohtori, tuo lurjus teki -tämän rikoksensa sattuman avulla; mutta nykyisin, kun kiukkuni on -asettunut, niin, vaikka minä tuota rikollista vihaan, uskon että -mieluummin tahdon välttää häntä kuin hänet kohdata, jotta en häntä -surmaisi. Minä luulen, että hän kärsii omantunnon vaivoja, jotka -kylläkin häntä rankaisevat; uskon, että nälkä ja kuljeksiva elämä -kostavat puolestani yhtä vaikuttavasti kuin miekkani. - --- Älkäämme hänestä enää puhuko, -- virkkoi tohtori. - --- Olkaa hyvä, rakas ja oivallinen ystävä, ja suostukaa vielä -viimeiseen valheeseen, tarvitsee näetten ennen kaikkea rauhoittaa -Andréeta; te sanotte hänelle, että olitte eilen levoton lapsen -terveydestä ja palasitte yöllä sitä noutamaan viedäksenne sen -imettäjän luo. Tämä oli ensimäinen hätävalhe, joka kiireessä juolahti -mieleeni ja jonka minä sepitin Andréelle esitettäväksi. - --- Kyllä, minä sanon niin; mutta etsittehän te lasta? - --- Minulla on eräs keino sen löytämiseksi. Olen päättänyt matkustaa -Ranskasta. Andrée menee Saint-Denis'n luostariin. Sitten lähden -tapaamaan de Taverneytä. Sanon hänelle, että tiedän kaiken. Minä -pakoitan hänet ilmoittamaan minulle lapsen olinpaikan. Hänen -vastustuksensa voitan uhkaamalla paljastaa asian ja vedota hänen -korkeuteensa dauphineen. - --- Ja mitä teette lapselle, kun sisarenne on luostarissa? - --- Minä annan sen imetettäväksi jollekin naiselle, jota te minulle -suosittelette... Sitten panen hänet kouluun ja hänen täysi -kasvuiseksi tultuaan otan hänet mukaani, jos elän. - --- Ja te uskotte, että äiti suostuu luopumaan sekä teistä että -lapsestansa? - --- Andrée suostuu tästälähin kaikkeen, mitä tahdon. Hän tietää, että -olen käynyt madame la dauphinen puheilla ja saanut hänen lupauksensa; -hän ei tahdo saattaa minua laiminlyömään kunnioitustani korkeata -suojelijatartamme kohtaan. - --- Mutta menkäämme nyt äiti-paran luo, -- sanoi lääkäri. Ja hän astui -todellakin Andréen luo, joka uinaili rauhallisesti. - -Filipin huolenpidon lohduttamana. Hänen ensimäinen sanansa oli -kysymys lääkärille, joka jo oli vastannut hymyilevällä muodollaan. - -Andrée rauhoittui tästä niin täydellisesti, että hänen toipumisensa -edistyi nopeasti, joten hän kymmenen päivän päästä jo nousi ja -saattoi kävellä kasvihuoneessa siihen aikaan, kun auringon säteet -lämmittivät sen ikkunaruutuja. - -Samana päivänä kun hän teki tämän kävelynsä, Filip, joka oli ollut -muutaman vuorokauden poissa, palasi taloon Rue Coq-Héronin varrelle -niin synkkänä muodoltaan, että lääkäri tullessaan hänelle avaamaan -aavisti suurta onnettomuutta. - --- Mikä on? -- kysyi hän. -- Kieltäytyykö parooni antamasta lasta -takaisin? - --- Isällä, -- vastasi Filip, -- on ollut kuumekohtaus, joka kolme -päivää hänen Pariisista lähdöstään oli saattanut hänet vuoteen -omaksi, ja saapuessani hän oli kuoleman kielissä. Minä pidin tätä -sairautta juonena, teeskentelynä, jopa todistuksenakin hänen -osallisuudestaan lapsenryöstöön. Minä olin itsepäinen minä uhkasin; -mutta isä vannoi minulle ristiinnaulitun kuvaa pidellen, että hän ei -käsittänyt puheestani mitään. - --- Joten siis palaatte ilman uutisia? - --- Niin, tohtori. - --- Ja vakuutettuna paroonin sanojen totuudesta? - --- Melkein vakuutettuna. - --- Teitä viekkaampana hän ei ole ilmaissut salaisuuttansa. - --- Minä uhkasin vedota hänen korkeuteensa dauphineen, ja parooni -kalpeni. "Syökse minut perikatoon, jos tahdot", sanoi hän; "häpäise -isäsi ja itsesi; se olisi hurja mielettömyys, joka ei johtaisi -mihinkään tulokseen. Minä en tiedä, mitä sinä tarkoitat." - --- Siis...? - --- Siis palaan epätoivossa. - -Tällä hetkellä Filip kuuli sisarensa äänen huutavan: - --- Eikö se ole Filip, joka on tullut kotiin? - --- Hyvä Jumala, nyt hän tulee!... -- Mitä hänelle sanon? -- mutisi -Filip. - --- Hiljaa! -- varoitti tohtori. - -Andrée astui huoneeseen ja tuli syleilemään veljeänsä niin hellästi -ja riemukkaasti, että se jääti nuoren miehen sydäntä. - --- No, mistä tulet? -- kysyi hän. - --- Tulen ensiksikin isäni luota; ilmoitinhan sinulle matkastani sinne. - --- Voiko parooni hyvin? - --- Kyllä, Andrée; mutta minä olen käynyt muuallakin Puhuttelin -myöskin useita henkilöitä Saint-Denis'n luostariin menosi johdosta. -Jumalan kiitos on kaikki nyt valmista; sinä olet pelastettu ja voit -järkevästi ja päättäväisesti ajatella tulevaisuuttasi. - -Andrée lähestyi veljeään ja virkkoi hellästi hymyillen: - --- Rakas ystävä, oma tulevaisuuteni ei enää kiinnitä ajatuksiani, -eikä kenenkään muunkaan tarvitse siitä huolehtia. Lapseni tulevaisuus -on minulle kaikki kaikessa, ja minä uhraudun kokonaan pojalle, jonka -Jumala on minulle antanut. Sellainen on peruuttamaton päätökseni -siitä asti, kun voimieni palattua en enää epäile järkeni selvyyttä. -Elää pojalleni, elää kieltäymyksissä, tarpeen tullen tehdä työtäkin, -mutta koskaan, päivällä tai yöllä, olla häntä jättämättä, siinä -tulevaisuus, jonka olen itselleni suunnitellut. Ei enää luostaria, ei -enää itsekkyyttä; minä kuulun jollekulle; Jumala ei minua enää kutsu -nunnaksi! - -Tohtori katseli Filipiä ikäänkuin sanoakseen: "No, enkö sitä -ennustanut?" - --- Sisareni, -- huudahti nuori mies, -- sisareni, mitä sinä sanot? - --- Älä syytä minua, Filip, tämä ei ole heikon ja turhamaisen naisen -oikku; minä en rasita sinua, minä en joudu sinun vaivoiksesi. - --- Mutta... mutta, Andrée, minä en voi jäädä Ranskaan, minä -tahdon jättää kaiken. Minulla ei enää ole omaisuutta, eikä -tulevaisuuttakaan. Voisin suostua uhraamaan sinut alttarin juurelle, -mutta maailmaan, työhön... Andrée, ajattele toki! - --- Olen kaikkea miettinyt... Rakastan sinua vilpittömästi, Filip; -mutta jos minut jätät, nielen kyyneleeni ja pakenen pois lapseni -kätkyen ääreen. - -Lääkäri lähestyi. - --- Tuo on liioittelua, mielettömyyttä, -- virkkoi hän. - --- Ah, tohtori, mitä sanotte!... Äitiyskö mielettömyyttä? Mutta tämän -mielettömyyden on Jumala itse minulle lähettänyt. Niin kauan kuin -lapsi minua tarvitsee, minä pysyn päätöksessäni. - -Filip ja tohtori vaihtoivat äkkiä katseen. - --- Lapseni, -- sanoi tohtori puuttuen ensimäisenä puheeseen, -- en -ole erittäin kaunopuheinen saarnaaja; mutta muistelen, että Jumala -kieltää liian hartaasti kiintymästä mihinkään olentoon. - --- Niin, sisareni, -- lisäsi Filip. - --- En toki usko, että Jumala kieltää äitiä hartaasti rakastamasta -poikaansa, hyvä tohtori! - --- Suokaa anteeksi, tyttäreni, filosofi, lääkäri koettaa nyt mitata -kuilun, jonka teologi kaivaa inhimillisille intohimoille. Etsikää -jokaisessa Jumalan laatimassa käskyssä ei ainoastaan siveellistä -syytä, joka toisinaan on hienoa täydellisyyden viisastelua, vaan -aineellistakin syytä. Jumala kieltää äitiä liiallisesti rakastamasta -lastaan, koska lapsi on heikko, hento vesa, altis kaikenlaisille -kivuille, kaikenlaisille kärsimyksille, ja koska lyhytikäisen olennon -rakastaminen voi saattaa epätoivoon. - --- Tohtori, -- mutisi Andrée, -- miksi minulle tuon sanotte? Ja sinä, -Filip, miksi katselet minua noin säälivästi... noin kalpeana? - --- Rakas Andrée, -- keskeytti nuori mies, -- seuraa minun neuvoani, -hellän ystävän neuvoa; terveytesi on nyt entisellään, mene -mahdollisimman pian Saint Denis'n luostariin. - --- Minäkö!... Sanoinhan sinulle, etten hylkää poikaani. - --- Niin kauan kuin hän teitä tarvitsee, -- virkkoi tohtori hiljaa. - --- Hyvä Jumala, -- huudahti Andrée, -- mitä on tapahtunut? Puhukaa. -Jotakin surullista... jotakin kauheata? - --- Olkaa varuillanne, -- kuiskasi lääkäri Filipin korvaan; -- hän on -vielä kovin heikko kestääkseen ratkaisevan iskun. - --- Veljeni, sinä et vastaa mitään; selitähän. - --- Rakas sisar, tiedäthän, että palatessani tulin Point-du-Jourin -kautta, missä poikasi imettäjä asuu. - --- Niin... Entä sitten? - --- Kah... lapsi on hiukan sairas. - --- Sairas... se rakas lapsukainen! Nopeasti, Marguerite... -Marguerite... vaunut! Minä tahdon mennä lapseni luo! - --- Mahdotonta! -- huudahti lääkäri. -- Te ette ole kyllin voimissanne -lähteäksenne ja kestääksenne vaunujen täristystä. - --- Vasta tänä aamuna sanoitte minulle, että se oli mahdollista; -sanoitte, että huomenna Filipin palattua saisin käydä pienokaista -katsomassa. - --- Minä luulin vointinne paremmaksi kuin se on. - --- Te siis petitte minua? Lääkäri oli vaiti. - --- Marguerite, -- toisti Andrée, -- tahdon, että minua totellaan!... -Mene toimittamaan vaunut! - --- Mutta se voi koitua sinulle kuolemaksi, -- ehätti Filip - --- No, minä kuolen sitten!... En ole niin kovin elämään kiintynyt!... - -Marguerite odotti, katsellen vuoroin emäntäänsä, vuoroin isäntäänsä, -vuoroin tohtoria. - --- No, kun minä käsken! -- huudahti Andrée, jonka poskille nousi -äkillinen puna. - --- Rakas sisar! - --- Minä en kuuntele enää mitään, ja jos minulta kielletään vaunut, -niin menen jalkaisin. - --- Andrée, -- virkkoi Filip äkkiä sulkien hänet syliinsä, -- sinä et -mene, et, sinun ei ole tarvis mennä. - --- Lapseni on kuollut! -- äännähti nuori nainen innottomasti, antaen -käsivarsiensa pudota sivuille, istuessaan nojatuolissa, mihin Filip -ja tohtori juuri olivat hänet asettaneet. - -Filip vastasi ainoastaan suutelemalla hänen kylmää ja hervotonta -kättään. Vähitellen herpautui Andréen kaula, hänen päänsä vaipui -rinnoille ja kyyneleet valuivat vuolaina. - --- Jumala on tahtonut, -- sanoi Filip, -- että kärsisimme tämän -uuden onnettomuuden, Jumala, joka on suuri ja vanhurskas, Jumala, -jolla ehkä oli sinuun nähden muita suunnitelmia, sanalla sanoen -Jumala, jonka mielestä tämän lapsen läsnäolo luonasi epäilemättä oli -ansaitsematon rangaistus. - --- Mutta... -- huokasi äiti-rukka, -- miksi on Jumala antanut tuon -viattoman olennon kärsiä? - --- Jumala ei ole antanut hänen kärsiä, tyttäreni, -- virkkoi tohtori; --- hän kuoli samana yönä, kun hän syntyi... Älkää häntä enempää -kaivatko kuin tiellenne häilähtänyttä häipyvää varjoa. - --- Mutta kuulemani huudot?... - --- Olivat hänen hyvästijättönsä elämälle. - -Andrée kätki kasvot käsiinsä, sillävälin kun noiden kahden miehen -ajatukset yhtyivät kaunopuheisessa katseessa ja he onnittelivat -toisiaan hurskaasta valheestansa. - -Äkkiä astui Marguerite sisään kirje kädessä. Se oli osoitettu -Andréelle... Kuoreen oli piirretty: - -"Neiti Andrée de Taverney; Pariisi, Rue Coq-Héron n:o 9, ensimäinen -pääportti Plâtrière-kadulta käsin." - -Filip näytti kirjettä tohtorille Andréen pään yli. Nuori äiti ei enää -itkenyt, vaan oli syvimmän tuskan vallassa. - -"Ken hänelle tänne kirjoittanee?" ajatteli Filip. "Kukaan ei tiennyt -hänen osoitettaan, eikä päällekirjoitus ole isäni käsialaa." - --- Kah, Andrée, -- virkkoi hän, -- kirje sinulle! Ajattelematta, -vastustelematta, kummastumatta Andrée mursi kuoren, kuivasi silmänsä -ja avasi paperin lukeakseen; mutta tuskin hän oli silmännyt kirjeen -sisältämät kolme riviä, kun hän päästi kimakan huudon, nousi ylös -kuin mielipuoli ja putosi, jalat ja käsivarret hirveän kouristuksen -jäykistäminä, raskaasti kuin kuvapatsas apuun rientävän Margueriten -syliin. Filip otti kirjeen ja luki: - - 'Merellä joulukuun 15. p. 17--. - - Teidän kartoittamananne matkustan, ettekä te minua enää koskaan - näe; mutta minulla on lapseni, joka ei teitä milloinkaan nimitä - äidiksi. - - _Gilbert_.' - -Filip rutisti paperin, raivosta kiljahtaen. - --- Oi, -- sanoi hän hammasta purren, -- olin melkein unohtanut -sattuman aiheuttaman rikoksen; mutta tämä aivoituksellinen rikos saa -rangaistuksen... Andréen hervottoman pään päällä vannon surmaavan! -tuon kurjan ensi kerralla, kun hän näyttäytyy silmieni edessä. Jumala -tahtoo, että hänet kohtaan, sillä hän on täyttänyt mittansa... -Tohtori, vieläkö Andrée tästä toipuu? - --- Kyllä, kyllä. - --- Tohtori, huomenna täytyy Andréen muuttaa Saint-Denis'n luostariin; -ylihuomenna täytyy minun olla ensimäisessä merisatamassa... Heittiö -on paennut... Minä seuraan häntä... Sitäpaitsi täytyy minun saada -lapsi... Tohtori, mikä on lähin satama? - --- Havre. - --- Kolmenkymmenenkuuden tunnin päästä olen Havressa, -- vastasi Filip. - - - - -62. - -Laivassa. - - -Tästä hetkestä asti Andréen asunto oli hiljainen ja synkkä kuin hauta. - -Sanoma hänen poikansa kuolemasta olisi Andréen ehkä surmannut. -Se olisi ollut niitä hiljaisia, hitaita kärsimyksiä, jotka alati -jäytävät elinvoimaa. Gilbertin kirje taas oli niin raju isku, että se -kiihoitti Andréen jalossa sydämessä kaiken tarmon ja taisteluinnon, -mitä hänellä vielä oli. - -Toinnuttuaan hän etsi katseellaan Filipiä, ja viha, jonka hän luki -tämän silmissä, oli hänelle uusi rohkeuden lähde. - -Hän odotti, kunnes voimansa olivat palanneet kyllin täydellisesti, -jotta kykenisi puhumaan äänen värähtämättä. - --- Ystäväni, -- sanoi hän sitten, tarttuen Filipin käteen, -- puhuit -minulle tänä aamuna Saint-Denis'n luostarista, jossa madame la -dauphine on hankkinut minulle kammion? - --- Niin puhuin, Andrée. - --- Toivon, veljeni, että vielä tänään saatat minua sinne. - --- Kiitos, rakas sisar! - --- Teille, tohtori, -- jatkoi Andrée, -- kiitokset olisivat liian -halpa palkkio osoittamastanne suuresta ystävyydestä ja hartaudesta. -Te, tohtori, ette voi saada palkkaanne tässä maailmassa. - -Andrée astui lääkärin luo ja syleili häntä. - -Tässä pienessä medaljongissa, -- sanoi hän, -- on muotokuvani, -jonka äitini teetti ollessani kaksivuotias. Se muistuttaa -varmaankin pojastani. Ottakaa se, tohtori, ja johtakoon se joskus -mieleenne lapsen, jonka autoitte päivänvaloon, ja äidin, jonka te -huolenpidollanne pelastitte. - -Tämän sanottuaan Andrée, itse osoittamatta mitään mielenliikutusta, -ryhtyi matkavalmistuksiinsa; ja kello kuudelta illalla hän, -rohkenematta nostaa päätänsä, astui pikkuportista Saint-Denis'n -luostarin vastaanottohuoneeseen, jonka ristikon takana Filip, joka ei -kyennyt hillitsemään tunteittensa kuohua, sanoi hänelle ehkä ikuiset -jäähyväiset. - -Äkkiä Andrée-poloisen voimat pettivät; hän riensi syli avoinna -veljensä luo, joka myöskin ojensi käsivartensa häntä kohti. Kylmästä -rautaristikosta huolimatta heidän kuumien kyynelten valelemat -poskensa koskettivat toisiansa. - --- Hyvästi, hyvästi! -- kuiskasi Andrée, jonka tuska purskahti -nyyhkytyksiin. - --- Hyvästi! -- vastasi Filip tukehduttaen epätoivonsa. - --- Jos koskaan tapaat poikani, -- virkkoi Andrée aivan hiljaa, -- älä -salli minun kuolla ennenkuin olen häntä syleillyt. - --- Ole levollinen. Hyvästi, hyvästi! - -Andrée irtausi veljensä syleilystä ja kulki palvelijakunnan tukemana -hitaasti pimeään luostarikäytävään, yhä katsahdellen takaisin -Filipiin. - -Niin kauan kuin tämä voi hänet nähdä nyökkäili hän hänelle ja -heilutti senjälkeen nenäliinaansa. Vihdoin hän vastaanotti viimeisen -hyvästin, jonka sisar hänelle syvältä käytävän pimennosta huudahti. -Sitten laskeutui heidän välilleen synkän kumealla jysähdyksellä -rautainen ovi, ja kaikki oli lopussa. - -Filip otti kyytihevosen heti Saint-Denis'stä. Matkalaukku satulan -takana hän ratsasti koko yön ja koko seuraavan päivän, saapuen -Havreen toisena yönä. Hän meni nukkumaan ensimäiseen majataloon, joka -sattui hänen tielleen, ja aamun valjetessa hän satamassa otti selvän -ensimäisestä Amerikaan menevästä laivasta. - -Hänelle vastattiin, että priki Adonis vielä samana päivänä nostaisi -ankkurin lähteäkseen matkalle New Yorkiin. Filip meni tapaamaan -kapteenia, joka lopetti viimeisiä valmistuksiaan, maksoi matkansa -ja pääsi mukaan. Sitten hän, kirjoitettuaan vielä viimeisen kerran -dauphinelle vakuuttaakseen hänelle kunnioittavaa kiintymystään ja -kiitollisuuttaan, antoi kantaa tavaransa hyttiinsä ja nousi itse -laivaan nousuveden tullen. - -Kello löi neljä François I:n tornissa, kun Adonis lähti -sataman suusta märssy- ja keulapurjeet levitettyinä. Meri oli -tummansininen, taivaanranta hehkui punaisena. Tervehdittyään harvoja -matkatovereitaan Filip katseli keskivantteja vasten nojautuneena -Ranskan rannikkoa, joka verhoutui sinipunervaan usvaan sitä mukaa -kuin priki yhä nopeammassa vauhdissa suuntasi kulkunsa oikealle, -sivuuttaen Hèven ja päästen avomerelle. - -Mutta kohta Filip ei enää nähnyt Ranskan rannikkoa, matkustajia, -merta eikä mitään muutakaan. Pimeä yö oli laajoilla siivillään -peittänyt kaiken. Hän sulkeutui hyttiinsä, alkaen sen pienellä -vuoteella lukea dauphinelle lähettämänsä kirjeen jäljennöstä, -kirjeen, jota saattoi yhtä hyvin pitää Luojalle osoitettuna -rukouksena kuin hyvästijättönä hänen luomalleen ihmiselle. - -"Madame", oli hän kirjoittanut, "toivoton ja tueton mies poistuu -luotanne pahoillaan siitä, että on niin vähän voinut tehdä teidän -tulevan majesteettinne hyväksi. Tämä mies lähtee meren myrskyihin -ja rajuilmoihin, teidän jäädessänne hallitsevia uhkaaviin vaaroihin -ja levottomuuteen. Nuorena, kauniina, ihailtuna, kunnioittavain -ystäväin ja epäjumaloivien palvelijain ympäröimänä te pian unhoitatte -hänet, jonka teidän kuninkaallinen kätenne on suvainnut kohottaa -joukon yläpuolelle. Mutta minä en koskaan unhoita teitä; minä -lähden uuteen maailmaan tutkimaan keinoja, miten voin tarmokkaammin -palvella valtaistuintanne. Minä testamenttaan teille sisareni, -hyljätyn kukkapoloisen, jolla ei enää ole muuta aurinkoa kuin teidän -katseenne. Sallikaa sen toisinaan langeta hänen päälleen ja olkaa -riemunne keskellä, kaikkivallassanne, yksimielisten onnentoivotusten -kaikuessa varma, minä pyydän sitä, että teitä siunaa maanpakolainen, -jonka ääntä ette kuule ja joka ehkä ei teitä enää näe." - -Tämän lukemisen lopulla Filip tunsi tuskallisen kouristuksen -sydämessään. Laivan surumielinen voihkina ja hänen hyttinsä -ilmaluukkua vasten tyrskyvien aaltojen kohina muodostivat -kokonaisuuden, joka olisi voinut synkistyttää hymyilevämmänkin -mielikuvituksen. - -Yö kävi nuorelle miehelle pitkäksi ja tuskalliseksi. Kapteenin käynti -aamulla hänen luonaan ei tehnyt hänen mieltänsä hilpeämmäksi. Tämä -upseeri selitti hänelle, että useimmat matkustajista pelkäsivät merta -ja pysyivät hyteissään, ja että matka suoritettaisiin nopeasti, mutta -tulisi tuulen rajuuden vuoksi vaivaloiseksi. - -Filip otti nyt tavakseen syödä päivällistä kapteenin kanssa, -mutta suuruksen hän antoi tuoda hyttiinsä, ja kun hän itsekään ei -ollut erittäin karaistunut merimatkan vaivoja vastaan, hän vietti -tavallisesti muutaman tunnin venymällä ylimmällä laivankannella -avaraan upseeriviittaansa kääriytyneenä. Lopun aikaa hän käytti -suunnitellakseen vastaista toimintaansa ja vahvistaakseen mieltänsä -hyvien kirjojen lukemisella. Joskus hän kohtasi matkatoverinsa. Näitä -oli kaksi naishenkilöä, jotka aikoivat Pohjois-Amerikaan jotakin -perintöä nostamaan, ja neljä herrasmiestä. Yksi näistä oli jo vanha -ja hänellä oli mukanaan kaksi poikaansa. Siinä kaikki ensiluokan -matkustajat. Toisen luokan matkustajista Filip kerran näki muutamia -tavoiltaan ja puvuiltaan yksinkertaisia henkilöitä, joissa mikään ei -kiinnittänyt hänen huomiotaan. - -Samassa suhteessa kuin tottumus vähensi kärsimyksiä sai Filip -kirkkaan tyyneytensä takaisin kuten taivas ukonilman jälkeen. -Muutamat kauniit, selkeät ja myrskyttömät päivät ilmaisivat -matkustajille, että oltiin tulemassa lauhkeammille leveysasteille. -Silloin ihmiset viipyivät kauemmin kannella; ja silloin Filip, -joka oli päättänyt olla antautumatta kenenkään kanssa pakinoihin -ja oli kapteeniltakin salannut nimensä välttääkseen keskustelua -kavahtamistaan aiheista, kuuli öisinkin hyttiinsä astuntaa päänsä -päältä; saattoipa hän eroittaa kapteenin äänenkin, kun tämä kaikesta -päättäen käveli jonkun matkustajan kanssa. Tästä syystä hän pysytteli -kannelta poissa. Hän avasi silloin hyttinsä valoreiän hengittääkseen -hiukan raitista ilmaa ja odotteli huomista päivää. - -Yhtenä ainoana yönä hän ei kuullut keskustelua eikä kävelyä, ja -silloin hän nousi kannelle. Ilma oli haaleata, taivas pilvessä -ja aluksen takana kohosi sen vanavedestä pyörteiden keskeltä -tuhansittain välkkyviä fosforikipeniä. Tämä yö oli epäilemättä -matkustajista näyttänyt liian synkältä ja myrskyiseltä, sillä Filip -ei tavannut peräkannella ainoatakaan heistä. Ainoastaan etukannella -laivankokassa nukkui tai haaveili keularaakaan nojautuneena tumma -hahmo, jonka Filip hämärässä tuskin eroitti, kaiketikin joku toisen -luokan matkustaja, joku pakolais-parka, joka tähysti eteensä -toivoen pääsevänsä amerikalaiseen satamaan, kun Filip sitävastoin -kaipauksella muisteli jättämäänsä Ranskan rannikkoa. - -Filip katseli kauan tätä liikkumatonta matkustajaa; sitten häntä -alkoi viluttaa ja hän oli jo palaamassa hyttiinsä... Matkustaja -etukeulassa tähysti myöskin taivaanrantaa, joka nyt alkoi valjeta. -Kuullessaan kapteenin lähestyvän Filip kääntyi: - --- Olette hengittämässä raitista ilmaa, kapteeni? -- sanoi hän. - --- Monsieur, minä olen juuri noussut vuoteeltani. - --- Matkustajanne ovat olleet teitä varhaisempia, kuten näette. - --- Te kylläkin; upseerit ovat aamuvirkkuja samaten kuin merimiehet. - --- Oh, en ainoastaan minä ole ehtinyt edellenne, -- virkkoi Filip... --- Katsokaa, tuolla on mies, joka istuu syvissä aatoksissa; kaipa -hänkin on matkustajianne? - -Kapteeni katsahti sinne päin ja näkyi kummastuvan. - --- Kuka hän on? -- kysyi Filip. - --- Hän on... tuota noin, eräs kauppias, -- vastasi kapteeni hämillään. - --- Joka ajaa onnea takaa? -- hymähti Filip. -- Hänen mielestään tämä -alus kulkee liian hitaasti. - -Vastauksen asemesta kapteeni meni suoraan matkustajan luo, lausuen -hänelle muutamia sanoja, ja Filip näki miehen häviävän välikannelle. - --- Te keskeytitte hänen unelmansa, -- virkkoi Filip kapteenille, kun -tämä palasi hänen, luokseen; -- mies ei kuitenkaan minua häirinnyt. - --- Ei, monsieur, minä vain ilmoitin hänelle, että aamukylmä on -vaarallista näillä vesillä; toisen luokan matkustajilla ei ole -sellaisia oivallisia viittoja kuin teillä. - --- Missä olemme, kapteeni? - --- Monsieur, huomenna saamme näkyviimme Azorin saaret. Eräältä niistä -poikkeamme noutamaan raikasta vettä, sillä ilma alkaa käydä hyvin -kuumaksi. - - - - -63. - -Azorin saarilla. - - -Kapteenin mainitsemalla tunnilla huomattiin kaukana edessäpäin -muutamien lounaassa sijaitsevien saarien häikäisevän auringon valossa -häämöittävät rannikot. - -Ne saaret olivat Azorit. - -Tuuli kävi sinne päin; priki kiiti hyvää vauhtia. Kello kolmen -tienoissa iltapäivällä tuli saariryhmä täydellisesti näkyviin. - -Filip eroitti korkeat, omituisesti muodostuneet, kaamean näköiset -vuorenhuiput, ikäänkuin tulivuoren purkauksesta mustuneita kallioita, -vaaleaharjaisia, särmikkäitä tornimaisia korokkeita ja niiden välissä -pohjattomia kuiluja. - -Tuskin oli päästy tykinkantaman päähän ensimäisestä saaresta, kun -alus asettui päin tuulta ja miehistö valmistautui nousemaan maihin -varatakseen muutamia aamillisia raikasta vettä. - -Kaikki matkustajat olivat ihastuneina tilaisuudesta retkeilyn -tekemiseen maalle. Astua jalkansa maaperälle kahdenkymmenen -vuorokauden vaivaloisen purjehduksen jälkeen on huvi, jota osaavat -pitää arvossa ainoastaan pitkän merimatkan tehneet. - --- Hyvät herrat ja naiset, -- sanoi kapteeni matkustajille, jotka -näyttivät epäröiviltä, -- teillä on viisi tuntia aikaa viipyä maalla. -Tältä pieneltä, aivan asumattomalta saarelta löydätte jääkylmiä -lähteitä, jos olette luonnontutkijoita; kaniineja ja punaisia -peltopyitä, jos olette metsästäjiä. - -Filip otti pyssynsä, kuulia ja hauleja. - --- Entä te, kapteeni, -- sanoi, hän, -- jäättekö te laivaan? Miksi -ette tule mukaamme? - --- Siksi, -- vastasi upseeri osoittaen sormellaan merelle, -- että -tuolta näen tulevan epäilyttävän laivan... aluksen, joka jo lähes -neljä päivää on meitä seurannut. Sillä laivalla on häijy naama, kuten -meillä on tapana sanoa, ja minä tahdon pitää sen hommia silmällä. - -Tyytyväisenä selitykseen Filip astui viimeiseen veneeseen ja -lähti maihin. Naiset ja useat sekä ensimäisen että toisen luokan -matkustajat eivät uskaltaneet laskeutua veneisiin tai odottivat -vuoroaan. Molempain laivaveneiden nähtiin poistuvan iloisine -merimiehineen ja vielä iloisempine matkustajineen. Viime sanoikseen -kapteeni huusi: - --- Kello kahdeksalta, messieurs, lähtee viimeinen vene teitä -noutamaan; pitäkää se mielessänne; viivyttelijät jätetään jälkeen. - -Kun kaikki, sekä luonnontutkijat että metsästäjät, olivat nousseet -maalle, merimiehet riensivät heti erääseen sadan askeleen päässä -rannasta olevaan luolaan, joka teki mutkan ikäänkuin paetakseen -auringonsäteitä. - -Raikas, oivallista sinervää vettä pulppuileva lähde lirisi -sammaltuneiden kallioiden välistä ja hävisi luolasta ulosjuoksematta -sinne kasaantuneeseen hienoon, pehmeään hiekkaan. - -Merimiehet pysähtyivät tänne, kuten sanoimme, ja täyttivät -tynnyrinsä, joita he ryhtyivät vierittämään rantamalle. - -Filip katseli heidän puuhiansa. Hän ihaili luolan sinervää siimestä, -sen vilpoisuutta ja askelmalta askelmalle putoavan veden vienoa -kohinaa. Hän ihmetteli, että pimeys alussa oli hänestä tuntunut -aivan läpikuultamattomalta ja kylmyys mitä ankarimmalta, kun -taas muutaman minuutin päästä ilma tuntui leppeältä ja pehmeä, -salaperäinen kajastus muutti pimeän puolihämäräksi. Alussa hän olikin -käsivarret ojennettuina ja törmäillen kallionseiniä vasten seurannut -merimiehiä heitä näkemättä; mutta vähitellen olivat kaikki kasvot, -kaikki ääriviivat hahmoutuneet, kirkastuneet, ja valaistuksena Filip -piti tätä kajastusta selvempänä kuin näiden seutujen terävää ja -häikäisevää täyden päivän hehkua. - -Sillävälin hän kuuli toveriensa äänten häipyvän etäälle. Pari -pyssynlaukausta pamahti vuorissa; sitten melu hukkui hiljaisuuteen, -ja Filip oli yksinään. - -Merimiehet puolestaan olivat täyttäneet tehtävänsä, eivätkä he enää -palaisi luolaan. Filip viehättyi vähitellen tämän yksinäisyyden -lumosta ja kiehtoutui ajatustensa pyörteisiin. Hän ojensihe -mieluisalle, pehmeälle hiekalle, nojasi selkänsä tuoksuvien yrttien -verhoilemaa kalliota vasten ja vaipui unelmiin. - -Näin kuluivat hetket. Hän oli unohtanut koko maailman. Hänen -vieressään kivellä oli hänen virittämätön pyssynsä, ja voidakseen -mukavammin levätä hän oli ottanut taskuistaan pistoolit, jotka -hänellä aina oli mukanaan. Koko hänen menneisyytensä esiintyi nyt -verkalleen ja juhlallisesti hänen sielunsa silmien edessä opetuksena -tai moitteena. Koko hänen tulevaisuutensa kiiti pois synkkänä kuin -villit linnut, jotka katse joskus tavoittaa, käsi ei koskaan. - -Filipin näitä miettiessä oli sadan askeleen päässä hänestä -epäilemättä toisia, jotka haaveilivat, nauroivat ja toivoivat. -Hänellä oli epämääräinen tunne tuosta liikunnasta, ja useammin kuin -kerran hän oli luullut kuulevansa airojen loisketta matkustajia -rannikolle tai laivaan saattelevista veneistä. Näistä henkilöistä -edelliset kaiketi olivat kyllästyneet päivän huviin, jälkimäiset taas -toivoivat vuorostaan saavansa sitä nauttia. - -Mutta kukaan ei ollut vielä hänen mietiskelyään häirinnyt. Toiset -ehkä eivät olleet huomanneet rotkon suuta, toiset taas eivät olleet -viitsineet astua sisälle, vaikka sen näkivätkin. - -Äkkiä ilmestyi arasteleva, epäröivä hahmo luolan aukolle varjoksi -päivän eteen... Filip näki jonkun kulkevan kädet ojossa ja pää -kumarassa veden lorinaa kohti. Kerran tämä henkilö törmäsi -kalliotakin vasten, kun jalka oli luiskahtanut ruohossa. - -Silloin Filip nousi ja meni ojentamaan miehelle kätensä auttaakseen -hänet jälleen oikealle tielle. Tässä kohteliaassa liikkeessä hänen -sormensa koskettivat pimeässä vaeltavan kättä. - --- Tämän kautta, monsieur, -- sanoi hän ystävällisesti, -- vesi on -täällä päin. - -Äänen kuullessaan tuntematon kohotti äkkiä päänsä ja valmistelisi -vastaamaan, jolloin hänen kasvonsa näkyivät selvästi luolan -sinervässä puolihämärässä. - -Mutta äkkiä päästäen kauhistuneen huudon Filip astahti taaksepäin. -Tuntematon puolestaan kiljahti säikähdyksestä ja perääntyi hänkin. - --- Gilbert! - --- Filip! - -Nämä kaksi sanaa kajahtivat samaan aikaan kuin maanalainen ukkonen. -Senjälkeen kuultiin ainoastaan jonkinlaisen painiskelun melua. -Filip oli tarttunut molemmin käsin vihollisensa kurkkuun ja laahasi -häntä luolan perälle. Gilbert ei vastustellut eikä päästänyt mitään -valitusta. Selkä kun oli työnnettynä seinämää vasten, hän ei enää -voinut perääntyä. - --- Vihdoinkin olet vallassani, roisto! -- karjui Filip. -- Jumala on -jättänyt sinut käsiini... Jumala on vanhurskas! - -Gilbert oli kalmankalpea eikä tehnyt ainoatakaan liikettä; hän antoi -käsivarsiensa vaipua sivuille. - --- Oh, mikä viheliäinen heittiö! -- huudahti Filip. -- Hänellä ei -edes ole petoeläimen puolustautumisvaistoa. - -Mutta Gilbert vastasi leppeästi: - --- Puolustautumisvaistoa? Miksi minä puolustautuisin? - --- Se on totta, tiedät hyvin, että olet minun vallassani, tiedät -hyvin, että olet ansainnut kauheimman rangaistuksen. Kaikki -rikoksesi ovat todistetut. Sinä olet häpeällä nöyryyttänyt ja -halventanut naisen ja olet säälittömällä julmuudella hänet surmannut. -Sinulle ei riittänyt neitseen kunnian tahraaminen, sinä tahdoit vielä -murhata äidin! - -Gilbert ei vastannut mitään. Filip, joka vähitellen päihtyi -kiehuvasta vimmastaan, tarttui jälleen raivokkaasti Gilbertiin. -Nuorukainen ei vastustanut. - --- Etkö siis ole ihminen? -- huudahti Filip, pudistaen häntä -hurjasti. -- Onko sinulla ihmisestä ainoastaan kasvot?... Mitä? Et -edes asetu vastarintaan!... Mutta etkö huomaa, että minä kuristan -sinut? Tee siis vastusta, puolustaudu... kurja pelkuri, murhamies!... - -Gilbert tunsi vihollisensa terävien sormien painuvan kaulaansa; hän -suoristausi, jännitti lihaksensa ja leijonan voimalla hän yhdellä -ainoalla olkapäittensä liikkeellä paiskasi Filipin kauaksi luotaan. -Sitten hän laski käsivartensa ristiin rinnalleen ja sanoi: - --- Nyt näette, että voisin puolustautua, jos tahtoisin; mutta mitä -se hyödyttäisi? Niin, menkää noutamaan pyssynne. Paljoa mieluummin -haluan, että minut tapetaan yhdellä laukauksella kuin että revitte -minut kappaleiksi kynsillänne tai murskaatte minut häpeällisillä -iskuilla. - -Filip oli todellakin tarttunut pyssyynsä, mutta nämä sanat -kuullessaan hän heitti sen pois. - -"Ei", jupisi hän. -- Mihin aiot mennä? -- lisäsi hän ääneensä. -- -Miten olet täällä?... - --- Minä matkustan Adonis-laivassa. - --- Sinä siis lymyilit? Sinä olit siis minut nähnyt? - --- En edes tiennyt, että olitte mukana. - --- Sinä valehtelet. - --- Enkä valehtele. - --- Kuinka en sitten ole sinua nähnyt? - --- Siksi, että tulin ulos hytistäni vain öisin. - --- No, lymyilithän sinä siis! - --- Epäilemättä. - --- Minultako? - --- En, senhän jo sanoin; minä matkustan Amerikkaan eräässä -tehtävässä, enkä saa näyttäytyä. Kapteeni on sen vuoksi antanut -minulle syrjäisen hytin... - --- Sinä lymyilet, sanon, salataksesi itsesi minulta; ja varsinkin -salataksesi ryöstämäsi lapsen. - --- Lapsen? -- virkkoi Gilbert. - --- Niin, sinä olet varastanut ja vienyt pois lapsen, käyttääksesi -sitä kerran aseenasi tai myöskin saadaksesi siitä jotakin muuta -hyötyä, roisto. - -Gilbert pudisti päätänsä. - --- Minä otin lapsen, -- sanoi hän, -- jotta kukaan ei opettaisi sitä -halveksimaan ja kieltämään isäänsä. - -Filip hengähti. - --- Jos se on totta, jos voisin sen uskoa, -- sanoi hän hetkisen -kuluttua, -- olisit vähemmän rikollinen kuin luulin; mutta kun olet -varastanut, miksipä et myöskin valehtelisi? - --- Varastanut! Minäkö varastanut? - --- Sinä varastit lapsen. - --- Hän on minun poikani, hän kuuluu minulle! Omansa takaisin -ottaminen, monsieur, ei ole varastamista. - --- Kuule, -- sanoi Filip kiehuen kiukusta, -- äsken minä aioin sinut -tappaa. Olin vannonut sen tekeväni, minulla oli siihen oikeus. - -Gilbert ei vastannut. - --- Nyt Jumala valaisee minua. Jumala on lähettänyt sinut tielleni -ikäänkuin sanoakseen minulle: "Kosto on hyödytön; ei saa kostaa, -ellei ole Jumalan hylkäämä..." Minä en surmaa sinua; tahdon -ainoastaan kukistaa pystyttämäsi onnettomuutta tuottavan rakennuksen. -Tuo lapsi, jota aiot käyttää apuneuvonasi vastaisuudessa, täytyy -sinun heti antaa minulle takaisin. - --- Mutta minulla ei sitä ole, -- sanoi Gilbert; -- kaksiviikkoista -lasta ei oteta pitkälle merimatkalle. - --- Onhan sinun täytynyt hankkia hänelle imettäjä. Miksi et olisi -ottanut mukaan sekä imettäjää että lasta? - --- Minä sanon teille, että lapsi ei ole mukanani. - --- Sitten olet jättänyt sen Ranskaan? Mihin olet sen sinne jättänyt? - -Gilbert oli vaiti. - --- Vastaa, mihin olet jättänyt sen imetettäväksi ja millä varoilla? - -Gilbert pysyi yhä vaiti. - --- Ah, kurja, sinä uhmailet minua! -- sanoi Filip. -- Etkö pelkää -yllyttäväsi vihaani?... Tahdotko ilmoittaa minulle, missä on sisareni -lapsi? Tahdotko antaa minulle lapsen takaisin? - --- Lapseni kuuluu minulle, -- mutisi Gilbert. - --- Roisto, minä näen, että etsit surmaasi! - --- Minä en tahdo antaa pois lastani. - --- Kuule, Gilbert, minä puhun sinulle lempeästi. Gilbert, minä koetan -unohtaa menneisyyden, minä koetan antaa sinulle anteeksi. Gilbert, -käsitäthän tämän jalomielisyyteni?... Minä annan sinulle anteeksi! -Kaiken häpeän ja onnettomuuden, jonka olet perheellemme tuottanut, -annan sinulle anteeksi; se on suuri uhraus... Anna minulle takaisin -lapsi. Tahdotko enemmän?... Tahdotko, että koetan taltuttaa sen hyvin -ansaitsemasi inhon, jota Andrée tuntee sinua kohtaan? Tahdotko, että -puhun puolestasi? Niin... sen teen... Anna minulle lapsi... Vielä -sana... Andrée rakastaa poikaansa... sinun poikaasi hulluuteen asti. -Hän antaa katumuksesi liikuttaa sydäntänsä, lupaan sen sinulle, menen -siitä takuuseen. Mutta anna minulle lapsi, Gilbert, anna se minulle! - -Gilbert laski käsivartensa ristiin ja loi Filipiin synkkää tulta -hehkuvan katseen. - --- Ette uskonut minua, -- sanoi hän, -- enkä minäkään usko teitä. -Eipä siksi, että te ette olisi kunnon mies, vaan senvuoksi, -että olen mitannut luokka-ennakkoluulojen syvyyden. Paluu ei -enää ole mahdollinen enempää kuin anteeksiantokaan. Me olemme -verivihollisia... Te olette väkevämpi, jääkää siis voittajaksi... -Minä en pyydä teiltä aseitanne; älkää tekään vaatiko omaani... - --- Sinä tunnustat siis, että se on ase? - --- Niin, ase halveksimista vastaan, kiittämättömyyttä vastaan, -loukkauksia vastaan! - --- Vielä kerran, Gilbert, -- virkkoi Filip suu vaahdossa, -- -tahdotko...? - --- En. - --- Ole varuillasi! - --- En ole. - --- En tahdo sinua murhata, sinun pitää saada mahdollisuus tappaa -Andréen veli. Vielä uusi rikos!... Haa, eikö se ole viekoittelevaa? -Ota tuo pistooli; itselleni on tässä toinen; laskekaamme kumpikin -kolmeen ja laukaiskaamme sitten. - -Ja hän heitti toisen pistooleista Gilbertin jalkojen juureen. Nuori -mies ei hievahtanut. - --- Kaksintaistelusta minä juuri kieltäydynkin, -- sanoi hän. - --- Onko sinulle mieluisempaa, että tapan sinut? -- huudahti Filip -hulluna raivosta ja epätoivosta. - --- Minulle on mieluisempaa, että tapatte minut. - --- Mieti... Päätäni huimaa. - --- Minä olen miettinyt. - --- Minulla on oikeus puolellani: Jumala on antava minulle anteeksi. - --- Tiedän sen... tappakaa minut. - --- Kysyn vielä viimeisen kerran. Tahdotko taistella? - --- En. - --- Sinä kieltäydyt puolustuksesta? - --- Niin. - --- No kuole sitten roistona, josta minä puhdistan maan, kuole -pyhyydenhäpäisijänä, kuole rosvona, kuole kuin koira! - -Ja Filip laukaisi pistoolinsa melkein piipun ulottuvilta. Gilbert -ojensi käsivartensa, horjahti ensin taaksepäin, sitten eteenpäin -ja kaatui kasvoilleen parahdustakaan päästämättä. Filip tunsi -hiekan jalkojensa alla kostuvan haaleasta verestä; hän joutui aivan -pökerryksiin ja syöksyi ulos luolasta. - -Hänen edessään rannalla odotteli vene; lähtöhetki oli laivalla -määrätty kello kahdeksaksi, ja kello oli jo muutamia minuutteja yli. - --- Kah, siinäpä te tulette, monsieur, -- virkkoivat matruusit -hänelle. -- Olette viimeinen... kaikki muut ovat palanneet laivaan. -Mitä te ammuitte? - -Nämä sanat kuullessaan Filip menetti tajuntansa. Siinä tilassa -toimitettiin hänet laivaan, joka valmistausi nostamaan ankkurin. - --- Ovatko kaikki saapuneet? -- kysyi kapteeni. - --- Tässä tuomme viimeistä matkustajaa, -- vastasivat merimiehet. -- -Hän on varmaan loukannut itsensä, sillä hän pyörtyi. - -Kapteeni komensi ratkaisevaan liikkeeseen, ja priki poistui nopeasti -Azorin saarien rannoilta juuri samalla hetkellä, kun outo laiva, joka -niin kauan oli aiheuttanut hänelle levottomuutta, laski satamaan -amerikkalainen lippu mastossa. - -Adoniksen kapteeni vaihtoi merkin tämän aluksen kanssa ja jatkoi -ainakin näennäisesti rauhoittuneena matkaansa länttä kohti. Pian -häipyi laiva yön varjoihin. - -Vasta seuraavana päivänä huomattiin, että yksi laivan matkustajista -oli poissa. - - - - -Loppulause. - - -Toukokuun 9. päivänä vuonna 1774 kello kahdeksalta illalla tarjosi -Versailles mitä omituisimman ja mielenkiintoisimman näyn. - -Kuukauden ensi päivistä alkaen oli kuningas Ludvig XV kauhean -taudin lannistamana, jonka vakavuutta lääkärit eivät alussa -rohjenneet hänelle ilmoittaa, maannut vuoteen omana ja alkoi häntä -ympäröivien ihmisten katseista etsiä totuutta tai toivoa. Lääkäri -Bordeu oli todennut kuninkaan sairauden mitä pahanlaatuisimmaksi -isoksirokoksi, ja tohtori la Martinière, joka tunnusti virkatoverinsa -olevan oikeassa, lausui mielipiteenään, että asian oikea laita -olisi ilmoitettava kuninkaalle, jotta tämä hengellisesti ja -aineellisesti, kuten kristityn tulee, tietäisi ryhtyä toimenpiteisiin -omaksi pelastuksekseen ja valtakuntansa eduksi. -- Hänen kaikkein -kristillisimmän majesteettinsa, -- sanoi hän, -- pitäisi vastaanottaa -viimeinen voitelu. - -La Martinière edusti dauphinin eli vastustuspuoluetta. Bordeu taas -väitti, että pelkkä ilmoitus taudin vakavuudesta tappaisi kuninkaan, -ja että hän puolestaan kavahti kuningasmurhaa. - -Tämä oppinut edusti Dubarryn puoluetta. Ja uskonnollisten ajatusten -herättäminen kuninkaassa merkitsi todellakin suosikin karkoittamista. -Kun Jumala astuu sisään toisesta ovesta, täytyy tietenkin saatanan -lähteä ulos toisesta. - -Mutta näiden tiedekunnan, perheen ja puolueiden välisten kiistelyjen -aikana tauti juurtui helposti irstailun vanhentamaan, kuluttamaan -ja tärvelemään ruumiiseen; se ärtyi siinä määrin, etteivät lääkkeet -eivätkä ohjeet kyenneet sitä karkoittamaan. - -Taudin ensi ilmauksista asti, taudin, jonka Ludvig XV oli itselleen -hankkinut rouva Dubarrytä kohtaan harjoittamallaan ja tämän itsensä -suosiollisesti avustamalla uskottomuudella, kuningas oli nähnyt -vuoteensa ympärille kerääntyvän molemmat tyttärensä, rakastajattaren -ja suosituimmat hovimiehet. He laskivat yhä leikkiä autellessaan -toisiaan. - -Äkkiä ilmestyi Versaillesiin prinsessa Louisen ankara ja synkkä -hahmo. Tämä oli lähtenyt luostarikammiostaan Saint-Denis'ssâ -tullakseen tuomaan isälleenkin lohtua ja hoivaa. - -Hän astui sisään kalpeana ja kolkkona kuin kohtalottaren kuvapatsas. -Hän ei enää ollut tytär, isälleen, sisar sisarilleen; hän muistutti -muinaisia ennustajattaria, jotka vastoinkäymisen synkkinä päivinä -tulivat huutamaan häikäistyneille kuninkaille: "Voi sinua, voi sinua, -voi sinua!" Hän saapui Versaillesiin juuri sillä hetkellä päivästä, -jolloin Ludvig suuteli rouva Dubarryn käsiä ja asetti ne lempeänä -hyväilynä otsalleen ja kuumeesta hehkuville poskilleen. - -Prinsessan nähdessään kaikki pakenivat. Sisaret siirtyivät vavisten -viereiseen huoneeseen, rouva Dubarry tunsi polviensa notkuvan -ja riensi omaan asuntoonsa, suositut hovimiehet vetäytyivät -odotushuoneisiin; vain molemmat lääkärit jäivät jälelle uunin -nurkkaan. - --- Tyttäreni! -- mutisi kuningas avaten tuskan ja kuumeen sulkemat -silmänsä. - --- Niin, tyttärenne, sire, -- sanoi prinsessa. - --- Joka tulee... - --- Jumalan puolesta! - -Kuningas kohottausi ja yritti hymyillä. - --- Sillä te unohdatte Jumalan, -- jatkoi prinsessa Louise. - --- Minäkö?... - --- Tahdon teille hänestä muistuttaa. - --- Tyttäreni, toivoakseni en ole niin lähellä kuolemaa, että -erityinen kehoitus olisi tarpeen. Sairauteni on lievää: jäsenten -kankeutta, hiukan tulehdusta. - --- Teidän sairautenne, sire, -- keskeytti prinsessa, -- on -senlaatuista, että sen pitäisi hovisääntöjen mukaan kerätä teidän -majesteettinne vuoteen ääreen valtakunnan korkeat prelaatit. Kun joku -kuninkaallisen perheen jäsen saa isonrokon, on hänelle heti annettava -viimeinen voitelu. - --- Louise, -- huudahti kuningas hyvin kiihtyneenä ja kalpeana, -- -mitä sanotte? - --- Madame!... virkahtivat lääkärit säikähtyneinä. - --- Sanon, -- jatkoi prinsessa, -- että teidän majesteettinne potee -isoarokkoa. - -Kuningas parahti. - --- Lääkärit eivät ole siitä maininneet, -- vastasi hän. - --- He eivät uskalla; mutta minä toivon teidän majesteetillenne toista -kuningaskuntaa kuin Ranskan. Kääntäkää sydämenne Jumalan puoleen ja -tarkastakaa muistissanne kaikki eletyt vuotenne. - --- Isoarokkoa! -- jupisi Ludvig XV. -- Se on tappava tauti!... -Bordeu!... la Martinière!... Onko se totta? - -Molemmat lääkärit painoivat päänsä alas. - --- Mutta sittenhän olen hukassa? -- sanoi kuningas yhä enemmän -peljästyneenä. - --- Kaikki taudit voidaan parantaa, sire, -- virkkoi Bordeu, ryhtyen -ensimäisenä puhumaan, -- varsinkin jos potilas säilyttää tyynen -mielen. - --- Jumala antaa sekä mielen tyyneyden että ruumiin terveyden, -- -vastasi prinsessa. - --- Madame, -- sanoi Bordeu rohkeasti, vaikka hiljaisella äänellä, -- -te surmaatte kuninkaan! - -Prinsessa ei viitsinyt vastata. Hän lähestyi sairasta ja tarttui -hänen käteensä, peittäen sen suudelmilla. - --- Hyljätkää entisyys, sire, -- virkkoi hän, -- ja olkaa hyvänä -esimerkkinä kansallenne. Kukaan ei teitä varoittanut; te olitte -vaarassa joutua iankaikkiseen kadotukseen. Luvatkaa elää kristittynä, -jos elätte; kuolkaa kristittynä, jos Jumala kutsuu teidät luokseen. - -Hän päätti lauseensa painamalla vielä suudelman kuninkaalliselle -kädelle ja palasi verkalleen odotushuoneeseen. Täällä hän laski -pitkän mustan huntunsa jälleen kasvoilleen, astui portaat alas ja -nousi vaunuihinsa, jättäen jälkeensä kuvailemattoman hämmästyksen ja -säikähdyksen. - -Vain kyselemällä lääkäreiltä oli kuningas voinut rauhoittua; mutta -kohtaus oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. - --- En tahdo, -- virkkoi hän, -- että sellaiset näytelmät uudistuvat -kuin sattui Metzissä kreivitär de Châteauroux'n kanssa: Kutsuttakoon -tänne rouva d'Aiguillon ja pyydettäköön häntä viemään rouva Dubarry -Rueiliin. - -Tämä käsky vaikutti kuin ukkosen isku. Bordeu tahtoi sanoa jotakin, -mutta kuningas pakoitti hänet vaitioloon. Sitäpaitsi näki Bordeu, -että hänen virkaveljensä aikoi kertoa kaiken perintöprinssille. Hän -tiesi, miten kuninkaan sairaus päättyisi ja enempää vastustelematta -hän lähti kuninkaan huoneesta ja ilmoitti rouva Dubarrylle tätä -kohtaavan iskun. - -Säikähtyneenä kaikkien kasvoilla jo kuvastuvasta turmaa uhkaavasta -ja herjaavasta ilmeestä kreivitär kiirehti pois. Tunnin kuluttua -hän oli Versaillesin ulkopuolella, ja uskollisena ja kiitollisena -ystävättärenä Aiguillonin herttuatar saattoi suosiosta suistuneen -naisen Ruelin linnaan, joka oli hänelle joutunut perintönä suurelta -Richelieultä. - -Bordeu puolestaan sulki tartunnan vaaran verukkeella hänen -majesteettinsa makuuhuoneen oven kaikilta kuninkaallisen perheen -jäseniltä. Ludvig XV oli nyt kuin sisäänmuurattuna kammiossaan; -ainoastaan uskonnolle ja kuolemalle oli pääsy sinne vapaa. Vielä -samana päivänä kuningas sai viimeisen voitelun, ja uutinen siitä -levisi kautta Pariisin, missä rakastajattaren epäsuosio oli yleisenä -puheenaiheena. - -Koko hovi tuli pyrkimään dauphinin puheille, mutta tämä antoi sulkea -ovensa eikä ottanut ketään vastaan. - -Seuraavana päivänä kuningas kuitenkin voi paremmin ja oli lähettänyt -Aiguillonin herttuan viemään terveisensä rouva Dubarrylle. Tämä päivä -oli toukokuun 9. vuonna 1774. - -Hovi poistui perintöprinssin paviljongista ja tulvi niin -monilukuisena Rueiliin, missä suosikki asui, että siitä asti, kun hra -de Choiseul karkoitettiin Chanteloupiin, ei ollut nähty sellaista -vaunujonoa. - -Tässä tilassa olivat asiat. Elääkö kuningas ja pysyykö rouva Dubarry -vielä kuningattarena? Kuoleeko kuningas ja onko rouva Dubarry pelkkä -inhoittava ja häpeällinen, liehittelevä ilonainen? - -Senvuoksi Versailles kello kahdeksalta toukokuun 9. päivän iltana -vuonna 1774 tarjosi niin omituisen ja mielenkiintoisen näytelmän. - -Harjoituskentälle palatsin eteen oli ristikkoporttien ulkopuolelle -kerääntynyt ihmisryhmiä, jotka hyvänsuopina ja uteliaina janosivat -uutisia. Nämä olivat Versaillesin ja Panisin porvareita. -Mahdollisimman kohteliaasti he tiedustelivat kuninkaanvointia -henkivartijoilta, jotka äänettöminä ja kädet selän takana astelivat -edestakaisin linnanpihalla. - -Vähitellen nämä ryhmät hajaantuivat. Pariisin porvarit astuivat -joukkovaunuihin, palatakseen rauhallisesti kotiin. Varmoina, että -olivat saaneet tietonsa ainakin välittömästi myöskin Versaillesin -asukkaat poistuivat huoneisiinsa. - -Pian nähtiin kaupungissa enää vain kiertävät yövartijat, jotka, -hoitivat tointansa hiukan veltommin kuin tavallista, ja Versaillesin -palatsiksi nimitetty suunnaton maailma vaipui vähitellen pimeään ja -äänettömyyteen, kuten sitä ympäröivä hiukan suurempikin maailma. - -Palatsin edustalla kulkevan, puilla reunustetun kadun kulmassa -istui tänä iltana kivipenkillä jo tuuhealehväisten kastanjain alla -vanhanpuoleinen mies, kasvot käännettyinä linnaa kohti ja nojaten -keppiinsä molemmilla käsillään, jotka vuorostaan tukivat hänen -miettiväistä ja runollista päätänsä. Hän oli köyristynyt, kivulloinen -ukko, mutta silmät syytivät vielä salamia, ja aatokset leimahtelivat -katsettakin kiihkeämmin. - -Mietiskelyynsä vaipuneena ja itsekseen huokaillen hän ei huomannut -torin toisesta päästä tulevaa miestä, joka uteliaana vilkaistuaan -sisään porttien ristikoista ja tehtyään muutamia kysymyksiä -henkivartijoille astui vinoon puistikon halki suoraan penkkiä kohti, -aikoen sillä levähtää. - -Tällä iältään nuorella miehellä oli ulkonevat poskipäät, matala otsa, -käyrä kotkannenä ja katkera hymy suupielissä. Astuessaan kivipenkkiä -kohti hän aivan yksinäänkin naurahti ivallisesti jonkun salaisen -ajatuksen säestykseksi. - -Tultuaan kolmen askeleen päähän penkistä hän havaitsi vanhuksen ja -siirrähti syrjään, samalla kun hän vilhuvalla katseellaan koetti -saada selville, kuka tämä oli. Mutta hän pelkäsi, että hänen -katseensa tarkoitus arvattaisiin. - --- Monsieur on hengittämässä raitista ilmaa? -- sanoi hän kääntyen -lähemmäksi. - -Vanhus kohotti päätänsä. - --- Kah, -- huudahti nuori mies, -- kuuluisa opettajani! - --- Ja te olette nuori lääkärini, -- virkkoi vanhus. - --- Sallitteko minun istua viereenne? - --- Hyvin kernaasti, monsieur. Ja vanhus teki tilaa tulokkaalle. - --- Kuningas kuuluu voivan paremmin, -- sanoi nuori mies. -- Ne -riemuitsevat siitä. -- Ja hän purskahti uuteen nauruun. Vanhus ei -vastannut mitään. - --- Kaiken päivää, -- jatkoi nuori mies, -- vaunuja on vierinyt -Pariisista Rueiliin ja Rueilista Versaillesiin... Kreivitär Dubarry -vihitään kuninkaan kanssa niin pian kuin tämä paranee. - -Ja hän päätti lauseensa entistä rajummalla naurunpurskahduksella, -mutta vanhus ei vastannut tälläkään kertaa. - --- Suokaa anteeksi, että tällä tavoin nauran, -- puhui nuori mies -edelleen, osoittaen hermostunutta kiihtymystä. -- Se näette johtuu -siitä, että kelpo ranskalainen rakastaa kuningastaan; ja minun -kuninkaani voi nyt paremmin. - --- Älkää laskeko noin leikkiä tästä asiasta, monsieur, -- sanoi -vanhus säyseästi. -- Ihmisen kuolema on aina onnettomuus jollekulle, -ja kuninkaan kuolema on usein suuri onnettomuus kaikille. - --- Myöskin Ludvig XV:n kuolema? -- keskeytti nuori mies ivallisesti. --- Ah, rakas opettajani, tekö, joka olette niin rohkea ajattelija, -puolustatte sellaista väitettä!... Oh, tunnen kyllä merkillisten -lauseittenne voiman ja älykkyyden, mutta tähän en sentään yhdy... - -Vanhus pudisti päätänsä. - --- Ja, -- lisäsi nuori mies, -- miksi ajatellakaan kuninkaan -kuolemaa? Kuka siitä puhuu? Kuninkaalla on isorokko; sen taudin -kaikki tunnemme. Häntä hoitavat Bordeu ja Martinière, jotka ovat -taitavia miehiä alallaan... Panisinpa vetoa, että Ludvig Rakastettu -siitä toipuu, rakas mestarini. Mutta tällä kertaa Ranskan kansa ei -tukehdu kirkkoihin yhdeksänpäiväisissä hartaudenharjoituksissa ja -esirukouksissa, kuten kuninkaan ensimäisen sairauden aikana... Niin, -nähkääs, kaikki kuluu. - --- Hiljaa, -- virkkoi vanhus säpsähtäen, -- hiljaa! Sillä minä sanon -teille, että puhutte miehestä, jonka päällä tällä hetkellä lepää -Jumalan sormi... - -Kummastuneena tästä omituisesta kielestä nuori mies katsahti -vaivihkaa linnan julkisivuun tuijottavaan puhetoveriinsa. - --- Onko teillä sitten joitakin varmempia uutisia? -- kysyi hän. - --- Katsokaa, -- vastasi vanhus osoittaen sormeltaan erääseen palatsin -ikkunaan. -- Mitä tuolla näette? - --- Valaistun ikkunan... Sitäkö tarkoitatte? - --- Niin... mutta millä lailla valaistun? - --- Pieneen lyhtyyn asetetulla kynttilällä. - --- Aivan niin. - --- Entä sitten? - --- Niin, nuori mies, tiedättekö, mitä tuo kynttilänliekki merkitsee? - --- En, monsieur. - --- Se merkitsee kuninkaan elämää. - -Nuori mies tuijotti kiinteämmin vanhukseen, ikäänkuin varmistuakseen -siitä, että tämä oli täydessä järjessään. - --- Eräs ystävistäni, hra de Jussieu, -- jatkoi vanhus, -- on -asettanut sinne tuon kynttilän, joka palaa niin kauan kuin kuningas -elää. - --- Se on siis merkki? - --- Merkki, jota Ludvig XV:n seuraaja ahmii silmillään tuolta jonkun -verhon takaa. Tämä merkki, joka ilmoittaa kunnianhimoisille, milloin -heidän hallituskautensa alkaa, ilmoittaa myöskin minunlaiselleni -poloiselle filosofille hetken, jolloin Jumala puhaltaa sammuksiin -vuosisadan ja ihmiselämän. - -Nuori mies hätkähti vuorostaan ja siirrähti penkillä lähemmäksi -puhetoveriaan. - --- Oi, -- jatkoi vanhus, -- tarkatkaa tätä yötä, nuori ystäväni; -katsokaa, kuinka taivas on pilvessä ja myrskyä uhkaava... Sitä -seuraavan aamuruskon kaiketi näen, sillä minä en ole niin vanha, -etten näkisi huomista päivää. Mutta alkaa ehkä hallituskausi, jonka -lopun te näette ja joka tämän yön tavoin kätkee salaisuuksia... Niitä -salaisuuksia minä en saa nähdä... Minun silmissäni ei siis puutu -mielenkiintoa tuolta lepattavalta liekiltä, jonka tarkoituksen teille -juuri selitin. - --- Se on totta, -- mutisi nuori mies, -- se on totta, opettajani. - --- Ludvig XIV, -- jatkoi vanhus, -- hallitsi seitsemänkymmentäkolme -vuotta. Kuinka kauan hallinnee Ludvig XV? - --- Ah! -- huudahti nuori mies osoittaen sormellaan ikkunaan, joka oli -äkkiä peittynyt pimeyteen. - --- Kuningas on kuollut! -- virkkoi vanhus nousten ylös ikäänkuin -kauhistuneena. - -Ja molemmat miehet olivat muutaman minuutin vaiti. - -Äkkiä lähtivät palatsin pihalta kahdeksan hevosen vetämät vaunut. -Kaksi esiratsastajaa karautti edeltä, kummallakin tulisoihtu -kädessä. Vaunuissa oli kruununprinssi, Marie-Antoinette ja prinsessa -Elisabeth, kuninkaan sisar. Soihtujen liekit valaisivat kaameasti -heidän kalpeat kasvonsa. Vaunut ajoivat miesten ohi ainoastaan -kymmenen askeleen päässä penkistä. - --- Eläköön kuningas Ludvig XVI! Eläköön kuningatar! -- huudahti -nuori mies vihlovalla äänellä ikäänkuin olisi tervehtimisen asemesta -tahtonut herjata uutta majesteettia. - -Dauphin tervehti, kuningatar näytti surulliset ja ankarat kasvonsa. -Vaunut katosivat. - --- Paras hra Rousseau, -- virkkoi silloin nuori mies, -- nyt rouva -Dubarry on leski. - --- Ja huomenna hänet karkoitetaan, -- sanoi vanhus. -- Hyvästi, hra -Marat... - -Loppu. - - * * * * * - -"Neiti de Taverneyssä" kerrotuista tapauksista kehittyy edelleen -"Rouva de la Motte", joka ilmestyy "Alexandre Dumas'n Historiallisten -romaanien" IV n:a. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NEITI DE TAVERNEY*** - - -******* This file should be named 54110-8.txt or 54110-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/1/1/54110 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54110-8.zip b/old/54110-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 4094298..0000000 --- a/old/54110-8.zip +++ /dev/null |